[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fRdFuOr6zkXww5hI8o-U15mZXXErnwnB-mv0EwLHru-o":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},1839,"Yllättäjä","Wallace, Edgar",1875,1932,"1839-wallace-edgar-yllattaja","1839__Wallace_Edgar__Yllättäjä",null,"novelli",[],[],"fi",1927,1931,53366,346928,true,[],[],[],"Anthony Newton, tunnettu myös nimellä Yllättäjä, on neuvokas veijari, joka on ottanut tehtäväkseen huijata huijareita ja ryöstää varkaita. Novellikokoelma seuraa hänen nerokkaita ja uskaliaita seikkailujaan Englannin alamaailmassa.","Edgar Wallacen 'Yllättäjä' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1839.\nE-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta\nmitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","YLLÄTTÄJÄ\n\nKirj.\n\nEdgar Wallace\n\n\nEnglantilainen alkuteos The Mixer\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1931.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n 1. Pony Nelson viekkauden uhrina\n 2. Geneven suuri vedonlyönti\n 3. Osakekeinottelu\n 4. Pankki, joka ei romahtanut\n 5. Mr. Limmerburgin Waterloo\n 6. Salainen käynti -- ja sen seuraukset\n 7. Kuinka kuuluisa suurrikollinen houkuteltiin ansaan\n 8. Salapoliisi Mr. Sparkes\n 9. Ajojahti vedenalaisella\n10. Merkillinen filmiseikkailu\n11. Tyttö Gibraltarista\n12. Uhkapelurit yllätetään\n13. Silkkisukat\n14. Dolly de Mullen juttu\n15. Seitsemäskymmenesneljäs timantti\n16. Elokuvataitoa postitse\n17. Billiterin pankin vararikko\n18. Espanjalainen vanki\n19. Kruunujalokivet\n20. Professori\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN LUKU\n\nPony Nelson viekkauden uhrina\n\n\nPony Nelson oli vetänyt apajan, ja se oli suurin moniin vuosiin. Tämä\napaja asetti hänet etusijaan vertaistensa joukossa. Koko juttu on\npitkä, ja on sillä vähän tekemistä tämän kertomuksen kanssa, mutta noin\n35.000 puntaa oli kääritty kokoon, ja Ponylta, joka oli veijarijoukon\njohtaja ja suurin ja taitavin peluri, mikä koskaan on kortteja\nliikutellut, oli kaikki sujunut helposti. Osinkoja oli tietysti\njaettava, mutta Ponylla oli ollut tuottoisa aika, joten hän saattoi\nolla antelias seuruettaan kohtaan.\n\nHän oli suunnitellut joutilasta kesää, moottorimatkoja läntiseen\nEnglantiin, muutamia viikkoja jokea ylöspäin, ja hommaili tosissaan\nmetsästysmatkaa Skotlantiin, kun Bradley Poliisilaitoksen Etsivästä\nOsastosta antoi vihiä suurista vaikeuksista, joita oli tulossa.\nVäsymätön etsivä Sennet, joka oli kiinnittänyt kaiken aikansa ja\nhuomionsa Ponyn erikoisalaan kuuluviin rikoksiin, oli näet aivan hänen\nkintereillään eikä tarvinnut kuin hiukkasen todistuksia pistääkseen\nNelsonin sinne, missä koirat eivät häntä purisi eivätkä kissat\nhäiritsisi hänen untaan.\n\nTämän kuultuaan Pony pani liikkeelle huhun, ilmoittaen passinsa olevan\nkunnossa ja aikovansa, lähemmin tarkastettuaan suunnitelmiaan,\nlähipäivinä matkustaa Etelä-Ranskaan, ja niinpä kokoontui Seitsemän\nSulan ravintolaan Sohoon paras, loistavin ja taitavin osa joukkuetta,\njota arkikielessä nimitettiin Nelson-sakiksi.\n\nSimmy Diamond, Colethorpe, May Bluementhal ja Chris O'Heckett olivat\nläsnä ylellisillä illallisilla, jotka Pony pani toimeen ja joissa viini\nvuolaasti virtasi. Mainitsen nämä nimet -- harvat niistä ovat\nmuistamisen arvoiset -- koska suurin osa jäljestäpäin vaihtoi nimensä\nvankinumeroihin. Mutta nimet mainitaan tässä senvuoksi, että lukija\npanisi merkille, ettei Mr. Yllättäjä ollut läsnä. Hän ei ollut\nNelson-sakin jäsen, vaikka tässä mainittakoonkin, että hänellä oli\nerinomaiset tiedot Nelsonista, hänen tavoistaan, heikkouksistaan ja\nsuunnitelmistaan.\n\n\"Sinä onnellinen\", sanoi May, joka istui Ponyn vieressä. Tämä naurahti\ntyytyväisenä.\n\n\"No niin, asiat voisivat olla hullummin\", vastasi hän myhäillen, \"mutta\nvihaan ulkomaille lähtöä seurustelukauden alkaessa, jolloin raha aivan\nitsestään putoaa syliin.\"\n\nHän pudisti päätään teeskennellen harmia. Tai ehkäpä ei hänen\nvalittelunsa sittenkään ollut kokonaan teeskenneltyä. Pony oli\ntilanteen herra, niinkuin kaikki taiteilijat ovat. Hän mukautui siihen\nliehittelyn ilmapiiriin, joka häntä sillä hetkellä ympäröi, eli\nrahvaanomaisesti puhuen: Pony kerskui.\n\n\"Niin\", jatkoi hän miettiväisenä, \"rahaa on tukuittain teitä\nodottamassa, ja vaikka minun puolestani saatte ne kernaasti pitää,\ntunnen vastenmielisyyttä ajatellessani, että minun täytyy olla pois\njoukosta.\" Hän vaikeni, ja hänen silmiinsä tuli outo ilme. \"Aion lähteä\nhuomenna\", sanoi hän hitaasti, \"kello kahdeksan junalla. Matkatavarani\novat pakatut ja asemalla.\"\n\nHän keskeytti jälleen, ja ihaileva seurue kuunteli henkeään pidättäen,\nsillä Pony oli nerokas mies ja lausui toisinaan mieleenpantavia sanoja,\njoita toistettiin aina rikosmaailman alemmissa kerroksissa.\n\n\"Tästä tulee minulle kallis matka\", sanoi oikullinen Mr. Nelson\nsilmissään vahingoniloinen ilme. \"Kävin äskettäin mielessäni läpi\nrautatiematkat, Kanaalin yli menon, oleskelun Pariisissa, juomarahat\nym. ja laskin, että tämä huvimatka tulee maksamaan minulle sata\npuntaa.\"\n\nArvio otettiin vastaan liehakoivin hymyin, sillä olihan Pony\nsijoittanut suurimman osan 40.000:sta eri taskuihin, salaisiin ja\navoimiin.\n\nTyttö ensimmäisenä aavisti hänen ajatuksensa. \"Älä ole mieletön, Pony\",\nlausui hän vakavana. \"Matkusta tuota pikaa. Mene kotiin, nuku ja\nmatkusta Ranskaan. Minäpä tiedän, mitä aiot.\"\n\n\"Mitä?\" vaati Pony.\n\n\"Aiot käydä käsiksi johonkin yritykseen ansaitaksesi matkarahat\", sanoi\ntyttö. \"Ja huomenaamulla ovat kaiken maailman nuuskijat odottamassa\nsinua Viktoria-asemalla. Sennet on kintereilläsi, saattaisi olla\nmieletön virhe, jos tänä yönä vitkastelisit.\"\n\nPony naurahti.\n\n\"Etsivät ovat olleet jäljilläni jo vuosikausia\", sanoi hän, \"eivätkä\nole vielä päässeet käsiksi minuun, vai ovatko? Onko siis luultavaa,\nettä minä menisin ja pyytäisin heitä viime hetkellä? Ei, May, jos tänä\nyönä jotakin teen, on se täydellisesti onnistuva, ja aionkin yrittää.\"\n\nSimmykin yhtyi tytön varoituksiin.\n\n\"Tuo on vaikeuksien etsimistä, Pony\", sanoi hän pudistaen päätään.\n\"Olen nähnyt parhaiden miesten epäonnistuvan hommissaan siksi, etteivät\nole olleet tyytyväisiä osaansa, vaan ovat halunneet yhä lisää. Etkä\nsinä ole tuntematon, Pony. Näet, seppäkin alasimensa ääressä tietää\nsinun sotkeutuneen näihin hommiin, ja ainoastaan se seikka, että heillä\nei ole todistuksia, on syynä siihen, ettei sinua vielä ole napattu.\nMinne ikinä menet, pidetään sinua silmällä, ja ennen kaikkea ei ole\nsinun tapaistasi käydä käsiksi töihin ilman valmistuksia ja\nsuunnitelmia. Kuinka voit suojella itseäsi, kun et edes tiedä aikomasi\nyrityksen laatua?\"\n\nTällainen järkevyys ei ollut vaikuttamatta seurueen ammattivaistoihin,\nja niinpä kuuluikin hyväksymisen murinaa. Mutta Pony Nelson oli täynnä\nhyvää viiniä, ja lisäksi saattoi alkava loma hänet innostumaan. Totta\noli, että hän oli tehnyt oivan kaappauksen -- kädenkäänteessä saattanut\nperikatoon miehen ja kaksi naista. Totta oli, että hänellä oli rahaa\nriittämiin pariksi, kolmeksi vuodeksi, ja edessään vapaata aikaa ja\ntilaisuutta suunnitella yhä suurempia leikkauksia.\n\nMutta hänestä tuntui, että hänen oli lujitettava rohkean ja nerokkaan\nmiehen mainetta, ja hänellä oli suuri luottamus tähteensä.\n\n\"Luulenpa, että joku teistä kaipaa lomaa myöskin\", virkkoi hän\nivallisesti. \"Mikä teitä vaivaa? Ette kai luule minun menevän\nkultasepän liikkeeseen, iskevän ikkunoita rikki ja sieppaavan\nkourallisen kelloja, mitä? Vai odotatteko kenties, että menen\nPiccadillyyn, jossa nuo tyhjäntoimittajat häärivät tiheässä kuin\nkärpäset roskalaatikolla, ja isken jotakin vanhaa hölmöä päihin? Sanon\nteille, että aion hankkia sata puntaa matkakustannuksiin, ja aion\nsaadakin ne helpolla.\"\n\nHänellä ei ollut mitään määrättyä suunnitelmaa mielessään, mutta hän\noli täpöisen täynnä viiniä ja hyviä toiveita.\n\n\"Mitä nyt haluat\", mutisi Simmy, \"on suorastaan loistava ihme.\" Ja\nsilloin ihme tapahtui.\n\nSeitsemän Sulan kahvilaravintolaan kuului pohja- ja ensimmäinen kerros.\nPony oli valinnut pohjakerroksen päivällistään varten, koska hänellä\nsiellä oli tilaisuus tehdä havaintoja. Pieni ruokasali oli itse asiassa\nvain verhoilla erotettu nurkkaus, jossa oli tilaa ainoastaan kolmelle\npienelle pöydälle, tai kuten tässä tilaisuudessa, yhdelle suuremmalle.\nVarsinaisessa huoneessa oli pieni baari, joka oli asiantuntijoiden\nkeskuudessa kuuluisa erinomaisista cocktaileistaan.\n\nMuuten oli pohjakerroksessa kolme ovea, mikä oli tärkeätä Ponylle, joka\nnäennäisestä välinpitämättömyydestään huolimatta oli itse asiassa hyvin\nvarovainen mies. Siitä, missä hän istui, saattoi hän verhossa olevasta\nrepeämästä hallita näköalaa kahvilaan, ja juuri kun Simmy murahti\nivallisen huomautuksensa, vilahti Ponyn näköpiiriin kaksi nuorta\nmiestä, jotka epävakaisin askelin pyrkivät kahvilan ovelta baarin luo.\nHän ei ollut ennemmin huomannut heitä, mutta varmastikin kuullut, sillä\nvarsinkin toinen heistä oli taipuvainen meluamaan. Silmänräpäyksessä\nPony oli pystyssä, ojentautui ja suurensi aukkoa verhossa. Hän oli\nsormenpäitään myöten tilanteiden herra, ja hänestä tuntui, että näissä\nuusissa tulokkaissa oli nyt se ihme, josta epäilevä Simmy oli ivaten\nmaininnut.\n\nHän kohotti kättään vaikenemisen merkiksi, mutta se oli tarpeetonta,\nsillä hänen vieraansa olivat huomanneet sen jo hänen kasvojensa\nilmeestä.\n\nÄänekkäämpi saapuneista keskusteli kovalla äänellä baarin hoitajan\nkanssa, toverin pysyessä kuuntelijana. Ei ollut harvinaista, että\nLontoon kultainen nuoriso eksyi Seitsemän Sulan ravintolaan, sillä sen\nnesteiden maine oli laajalle levinnyt. Nämä uudet tulokkaat olivat\nmoitteettomissa iltapuvuissa. He eivät olleet ainoastaan hyvin, vaan\nkeikarimaisesti puettuja. Kultanuppiset keppinsä he olivat työntäneet\nkainaloon, ja komean äänekkään nuorukaisen taskusta riippui kello,\njonka kuori oli upotettu täyteen briljantteja. Hänen toverinsa oli\nhiukan vanhempi, eikä niin hauskannäköinen, tyynempi, mutta, mikäli\nsaattoi päättää, ei vähemmän päihtynyt.\n\n\"Odottakaa\", sanoi Pony hiljaa ja livahti ulos, sillä hän oli huomannut\nriippuvan kellon.\n\nHän oli myöskin iltapuvussa ja kantoi sitä niin hyvin, ettei mitenkään\nolisi erehtynyt luulemaan häntä tarjoilijaksi. Hän käveli hitaasti\nkahvilan lattian poikki, kädet taskussa, pitkä sikari suupielessä ja\nvaroen tunkeutumasta vieraitten pariin kääntyi baarinhoitajan puoleen.\n\nSe ei ollutkaan tarpeellista, sillä nuorempi muukalainen kumartui häntä\nkohti ja laski pehmeästi kätensä hänen olalleen.\n\n\"Ottakaamme tämä yhdessä, hyvä ystävä\", lausui hän. \"Meillä on kosolti\nrahaa, ja yö on vasta alulla.\"\n\nPony kääntyi häntä kohti ystävällisesti hymyillen.\n\n\"Minulla ei ole tapana juoda vieraiden kanssa\", sanoi hän.\n\n\"Unohda kaikki sellainen, vanha veikko\", vastasi toinen. \"Yö on alulla,\nja nyt on syntymäpäiväni.\"\n\n\"Niin on asia -- juhlikaamme\", lisäsi hänen ystävänsä heiluttaen\ntutisevaa kättään.\n\nPony teki vastaväitteitä, mutta suostui. Sitten juotiin juhlallisesti\nmaljoja toinen toistensa terveydeksi, ja se mies, joka oli ensiksi\nhäntä puhutellut, pisti kädet taskuunsa ja veti esiin setelinipun, joka\nsekä kooltaan että arvoltaan oli kunnioitusta herättävä. Pony oli\nyhdellä silmänvilauksella nähnyt niiden olevan kahdenkymmenen punnan\nseteleitä, ja teräväpäisenä miehenä laati heti suunnitelmansa.\n\nKeskustelu sujui helposti. Hauskannäköinen nuori mies piti huolen\npuhumisesta, toverin innokkaasti säestäessä, ja jutteli itsestään ja\nystävistään. Hän ei sitä selvään sanonut, mutta Pony pääsi perille,\nettä he olivat sellaisten miesten poikia, jotka äskeisen sodan aikana\nolivat viisaasti ja menestyksellä tehneet kauppoja. Hän sai myös\nselville, että he molemmat olivat armeijassa, mutta eniten kiinnosti\nhäntä se, että he harjoittivat jotakin pelintapaista keskenään.\n\nMenettely oli yksinkertainen. Nuori mies pani taitetun setelin\nmyymäläpöydälle ja pyysi toista arvaamaan, oliko setelin otsikkoon\npainetun luvun viimeinen numero parillinen vai pariton. Pony jätti\nheidät tähän mielenkiintoiseen hommaan ja palasi ystäviensä luo.\n\n\"Ihme on tapahtunut, Simmy\", lausui hän matalalla äänellä ja sitten\nnyökäten päätään May Bluementhalille: \"Tarvitsen sinua, May. Onko\nhuoneistosi Albany-kadulla vieraiden käytettävissä?\"\n\nMay nyrpisti huuliaan epäillen.\n\n\"Et kai aikone viedä heitä sinne, vai mitä?\" Pony nyökkäsi jälleen.\n\n\"Minä haluan ainoastaan satasen heiltä, sinä ymmärrät\", sanoi hän.\n\"Nämä vohlat ovat saaneet tuhansia, jos he yleensä ovat saaneet\npenniäkään.\"\n\nTytön naama muuttui.\n\n\"Se on eri juttu\", lausui hän. \"Mitä toivot minun tekevän?\"\n\nPony hahmotteli lyhyesti suunnitelmansa. Sitten hän liittyi\nnuorukaisiin myymäläpöydän ääressä.\n\n\"Pelkään, että minun täytyy jättää teidät, veikkoseni\", hän sanoi. \"Se\non minusta ikävää, mutta syön päivällistä erään naisen seurassa, ja\nnähdessään teidän leikittelevän, ei hän teistä koskaan eroa, sillä hän\non piintynyt peluri.\"\n\n\"Siitä lajista minä pidän\", virkkoi äänekäs herra, mutta Pony pudisti\npäätään.\n\n\"Nytpä sanon teille, mitä aion tehdä\", sanoi hän, aivan kuin ajatus\nolisi äkkiä tullut hänen mieleensä. \"Saattakaamme hänet kotiin ja\nsitten ohjaan teidät kaupungin hauskimpaan yöklubiin.\"\n\nEhdotus otettiin vastaan ilohuudoin. Pony meni sivukomeroon, mutta\nnäyttäytyi samassa uudelleen mukanaan May, arka, säädyllinen, nuori\nnainen, jolla ei ollut muuta huolta, kuin päästä kotiin.\n\nNuoria miehiä, joiden nimistä Pony ei ollut vaivautunut ottamaan\nselvää, odotti auto oven edessä, ja kaikki neljä ajoivat ulos tuuliseen\nyöhön jäljelle jääneen seurueen saattaessa heitä katseillaan.\n\n\"Hän hakemalla hakee vaikeuksia\", sanoi Simmy, tullen takaisin pöydän\nääreen. \"En pidä tästä vähääkään. Mistä tiedämme, etteivät nuo kaksi\nvekkulia olleet nuuskijoita?\"\n\n\"Nuuskijoita\", ivaili muu joukko. \"Tunnetko yhtään nuuskijaa, joka ei\nsiltä näyttäisi? Nämä ovat hölmöjä.\"\n\nLukuunottamatta sitä, että nuoret miehet itsepintaisesti tahtoivat\nlaulaa koko matkan Albany-kadulle, ei tapahtunut mitään erinomaista,\nmutta kun lähestyttiin Mayn asuntoa (itse asiassa oli koko pitkä matka\nhänen asuntoonsa), halusi tämä pysähdyttää ja kävellä loppuvälin,\nhuolimatta siitä, että hiljaa sataa tihuutteli.\n\nNuoret miehet eivät ehkä huomisaamuna enää muistaisi, mitä oli\ntapahtunut, mutta autonkuljettaja oli joka tapauksessa selvä ja hän\nsaattaisi antaa tietoja, mikä varmasti olisi epämieluista.\n\nNuoret miehet yhtyivät heti hänen ehdotukseensa ja astuivat ulos,\nmaksoivat autonkuljettajan, ja nelisin he astelivat pitkin yksinäistä\nsivukäytävää, kunnes saapuivat ovelle, josta May toisten seuraamana\nmeni sisään.\n\nVieraat olivat pian viihtyisässä huoneessa, mutta se ei ilmeisesti\nherättänyt heidän mielenkiintoaan. Ponyn onnistui vetää tyttö sivulle\nja puhutella häntä hiljaisella äänellä. Sitten hän kääntyi\nmellastelijoiden puoleen.\n\n\"Miss Johnston ei halua teidän lähtevän, ennenkuin olette saaneet\njotakin juotavaa\", sanoi hän, \"mutta arvelen teidän jo saaneen\nkylliksi, ettekö olekin?\"\n\n\"Eikö mitä\", sanoi puheliaampi, \"kiitän miss Johnstonia puolestamme.\"\n\nPony epäröi.\n\n\"Hän haluaa tietää, tahtoisitteko pelata baccarat'a\", virkkoi hän,\n\"mutta minä en teidän sijassanne yrittäisi. Hänellä on tavaton onni, ja\nkuten aikaisemmin mainitsin, peli on hänen intohimonsa.\"\n\n\"Baccarat\", mylvi nuorempi, \"se on hartain pyyntöni. Tuo esiin kortit,\npoika.\"\n\n\"Minä en halua pelata\", sanoi Pony päätään pudistaen. \"Totta puhuen, en\nhyväksy pelaamista.\"\n\nHe paiskasivat hänet istualleen ja töykkivät häntä kylkeen sekä yleensä\nilmaisivat hyväntuulisuuttaan niin kiihkeästi, että Pony taipui\npelaamaan. Tyttö toi kortit \"laatikosta\", ja peli alkoi. Ensin nuoret\nmiehet voittivat, mutta sitten alkoi heidän onnensa säännöllisesti\nlaskea. He maksoivat valittamatta, ja setelipinkka Mayn käden alla\nkasvoi yhtämittaa. Pony, tehden päässään laskelmia voitoistaan, näki\napajaan kertyvän ei ainoastaan tuhat vaan kaksikin, ja päätti jo\nmielessään korottaa Mayn osuutta voitoista. Pian koitti välttämätön\nhetki.\n\n\"Olen kuitti\", sanoi vanhempi kahdesta. \"Lainaa minulle viisikymmentä,\nAnthony.\"\n\nMutta toinen pudisti päätään.\n\n\"Minulla on jäljellä kaksikymmentä puntaa ja aion pelata ne\", sanoi\nhän.\n\nHän pelasi, mutta menetti. Hetkisen vallitsi syvä hiljaisuus, jota\nhäiritsi ainoastaan setelien rapina tytön laskiessa niitä taitavilla ja\nnopeilla sormillaan.\n\n\"Huono onni\", sanoi Pony iloisesti. \"Nyt teidän, veikkoset, täytyy\nsaada ryyppy. Oletteko tarkkaan kuitit? Voin lainata teille\nviisikymmentä jatkaaksenne.\"\n\nMutta nuoret miehet torjuivat hänen jalomielisen tarjouksensa. May\nvalmisti sivupöydän ääressä juomaa ja asetti sen pöydälle. Se nuori\nmies, joka oli puhellut vähemmän, asteli hitaasti ovelle, kädet\ntaskuissa, kun taas toinen kohotti lasiaan ja haisteli sitä.\n\n\"Etyylikloridia\", sanoi hän kohteliaasti. Pony tuijotti silmät suurina.\n\nYhä suuremmiksi tulivat hänen silmänsä, kun tämä ojensi lasin hänelle.\n\n\"Juo se\", sanoi hän.\n\n\"Mitä tarkoitat?\" kysyi Pony.\n\n\"Juo se\", sanoi nuorukainen, ja samalla hetkellä kuului napsahdus ovea\nlukittaessa.\n\nPony käännähti ympäri ja ehti parhaiksi nähdä, kuinka vanhempi otti\navaimen ja pani sen taskuunsa.\n\n\"Mitä peevelin peliä tämä on?\" kysyi hän.\n\n\"Suurta peliä, Pony\", sanoi lasia pitävä mies. \"Juo tämä, tai poraan\nmahasi täyteen naulanreikiä.\"\n\nTyttö hyökkäsi hänen kimppuunsa, mutta se nuori mies, joka oli lukinnut\noven, hypähti hänen luokseen ja sieppasi hänet syliinsä.\n\n\"Päästäkää minut\", huusi May raivoissaan. \"Hälyytän poliisin. Pony,\nmitä ajattelet seistessäsi vieressä ja salliessasi tätä --\"\n\n\"Rauhoittukaa\", murahti nuori mies, joka piteli häntä.\n\n\"Niin, rauhoittukaa\", sanoi hänen ystävänsä, \"ja mitä ikinä teettekin,\nälkää lähettäkö hakemaan poliisia. Pony on sanova teille miksi.\"\n\n\"No niin, mitä tarkoittaa pelinne?\" kysyi Pony. Hän oli nyt tyyni, ja\nkaikki aistit valveilla.\n\n\"Ensiksikin\", sanoi toinen, \"sallikaa minun vapauttaa teidät näistä\nrahoista, jotka te niin epäkohteliaasti olette meiltä ottaneet salaa\nvaihdettujen korttien avulla.\" Hän otti setelinipun tytön kädestä ja\npisti taskuunsa. \"Maistakaapa tätä juomaa, Pony\", jatkoi hän osoittaen\nviiniä. \"Se sisältää tuhoavan pisaran, ja sen vaikutus on nopea.\nSallitteko minun hahmotella meitä vastaan tähdätyn sotasuunnitelmanne\npääpiirteet? Kun olitte puhdistaneet meidät rahasta, oli aikomuksenne\nantaa meille pieni naukku, ryöstää meiltä kaikki omaisuutemme -- se\ntahtoo sanoa, kaikki se omaisuus, jota ette vielä ollut ottanut -- ja\njättää meidät jollekin sievälle pikku kadulle -- otaksun, että olisitte\npuhelimitse voinut kutsua koko sakkinne avuksi. Ja senjälkeen, Pony,\nolisitte huomenaamulla kahdeksan junalla lähtenyt Ranskaan\ntuhlataksenne kehnosti saadut voittonne irstailevaan elämään. Tosiasia\non, että teillä on jo passi taskussanne, mutta, mikä vielä tärkeämpää,\nteillä on tarvittavat varat suodaksenne itsellenne hurjan hauskan\najan.\"\n\n\"Entä sitten?\" sanoi Pony.\n\n\"Entä sitten?\" veteli toinen. \"Ennenkuin teen teille vaatimuksia,\nsallikaa minun esitellä itseni. En halua sanoa teille sukunimeäni,\nsillä se ei ehkä huvittaisi teitä. Ja koska saattaa tuntua\ntuttavallisemmalta, voitte kutsua minua Anthonyksi. Tai myös nimittää\nMr. Yllättäjäksi. Ystäväni tässä on Paul. Seurueeni kolmas jäsen istuu\nulkona autossa ja odottaa kärsivällisesti ilmestymistämme.\"\n\n\"Onko hänkin huijari?\" kysyi Pony.\n\n\"Ei ollenkaan\", virkkoi Anthony venytellen. \"Sandy on autonajaja. Hän\noli sotilaspalvelija sodan aikana ja hyvä olikin kaiken lisäksi. Hän\njää mieluummin luokseni kuin menee takaisin työhönsä liikkeeseen. Olen\nmyös luvannut, että hän jonakin päivänä saattaa vetäytyä syrjään\nrikkaana; ja tarkoitan sitä todella. Hän sen ansaitseekin, mutta\npelkään, ettette osaisi antaa arvoa hänen hyville ominaisuuksilleen ja\npalveluksille, joita hän on tehnyt minulle ja maalleen, jos niistä\nkertoisin. Mitä itseeni ja ystävääni tulee, te ymmärrätte, Mr. Nelson,\nme emme ole nuoria sankareita, jotka on riisuttu aseista ja sitten\nheitetty välinpitämättömän maailman hyljeksimiksi. Me olemme olleet\nkyllin sankarillisia\", sanoi hän pidättyvästi, \"ja meillä on\nkunniamerkkejä, joita emme ilkeä mainita nykyisen häpeällisen hommamme\nyhteydessä. Paul tuossa on Kunnialegioonan upseeri, etkö olekin?\"\n\nPaul nyökkäsi.\n\n\"On täysin totta, ettei tämä maa kaipaa meitä, ja että elämämme on\ntullut vaikeammaksi sen vuoksi, että me molemmat jätimme armeijan\nikävissä olosuhteissa. Paul jätti sen siitä syystä, että oli viipynyt\nkaupungissa seitsemän päivää kauemmin kuin lupa salli -- vaikka on\nkatsottava hänelle ansioksi, että kun hän astui sotaoikeuden eteen, hän\nei esittänyt puolustuksekseen pommihyökkäystä. Ja minut potkaistiin\narmeijasta mitä häpeällisimmin siksi, että iskin silmään muuatta nuorta\nhenkilöä, joka kantoi esimiehen merkkiä, mutta jolla ei ollut oikeutta\nmihinkään kunniamerkkiin, koska hän ei ollut käynytkään Ranskassa.\"\n\n\"Ja mitä tämä peli nyt tarkoittaa?\" kysyi Pony jälleen.\n\n\"Liikun rahaa tekemässä\", sanoi Anthony. \"Olen voittamaton ja vertaa\nvailla oleva rahantekijä, ja se on tunnuslauseeni. Olen keksinyt, että\nhelpoin keino tehdä rahaa, on ottaa sitä teidänlaatuisiltanne miehiltä.\nSiksi Paul, joka on äärimmäisen moraalinen mies, suostuu toimimaan\nsihteerinäni, toverinani ja yleensä auttajanani tarvittaessa. Itse\nasiassa, jollei hän olisi vailla yritteliäisyyttä ja rakastaisi\nmukavuutta, olisi hän omaksunut rikollisen ammatin omin päin. Sillä\nhänellä ei ollut vähintäkään halua ruveta yksitoikkoiseen kynän\npyörittämiseen, jota hän muuten oli etsinyt väsymykseen asti, kun hänet\ntapasin. Oli miten oli, hän on kyllin hyvä antaakseen minulle\nkannatustaan ja apuaan vapauttaessani rikkauksista teidänlaisianne\nihmisiä, jotka ette voi kirkua siitä muille ja jotka olette rikastuneet\nryöstöillä.\"\n\n\"Te ette ota minulta mitään\", sanoi Pony hampaidensa välistä.\n\n\"Päinvastoin\", sanoi Anthony kohteliaasti, \"otan teiltä kaikki, mitä\nhaluan ja minä haluan kaikki, mitä teillä on.\"\n\n\"Kautta taivaan. Kyllä saan teidät vielä kynsiini\", sähisi Pony, ja\nAnthony hymyili, mutta hiukan ikävystyneesti.\n\n\"Teidän täytyy koettaa käsittää\", sanoi hän lempeästi, \"että me olemme\nantautuneet suurempiinkin vaaroihin, kuin mitä teidän kostonne tarjoaa,\nseitsemän ja kuuden pennin päiväpalkalla. Sandy arvioi heidät\nhalvemmiksi. Verrattuina julmiin ja kauheihin hunneihin, olette te\nlapsia aseissa. Te ette voi tehdä minulle mitään, mitä minä en myös\nvoisi tehdä teille ja tehdä vähän paremmin\", selitti hän. \"Uskallan\nsanoa, että teillä on takananne joukko, joka jonakin yönä ilmestyisi\neteeni ja iskisi minut kuoliaaksi, jos he tapaisivat minut\nvalmistautumattomana. Mutta he eivät koskaan tule yllättämään minua ja\nhe tulevat hukkaamaan aikaa ja vaivaa sekä kasaamaan itselleen joukon\npettymyksiä, yrittäessään tätä pikku peliä. Siis, Pony\", hänen äänensä\nsoi terävämpänä. \"Alappa kuoria.\"\n\n\"Minä kieltäydyn -- tuli ja leimaus!\" huudahti Pony hyökäten hänen\nkimppuunsa.\n\nHänen huitovat kätensä iskivät tyhjään ilmaan, sitten browningin raskas\npiippu jysähti hänen päähänsä, ja Pony Nelson lyyhistyi maahan.\n\nTyttö oli katsellut tätä näytelmää vaieten, kasvot kuolonkalpeina. Kun\nAnthony kumartui tajuttoman olennon yli ja alkoi etsiä taskuja, hän\npuhui.\n\n\"Minä olen muistava teidät\", sähisi tyttö.\n\n\"Miten sääli\", murahti Paul pidellessään tyttöä toisesta kädestä.\n\"Olisin äärettömän pettynyt, jos ette muistaisi\", sanoi Anthony\nkohteliaasti.\n\nSeurasi jälleen hiljaisuus, sitten -- -- --\n\n\"Mitä aiotte minulle tehdä?\" kysyi tyttö.\n\n\"Jättää teidät yksinkertaisesti tänne\", sanoi Anthony. \"Sehän onkin\njuuri miellyttävä puoli mennettelytavassani. Minä en halua sidottaa\nteitä, en panna suukapulaa, en myrkyttää tai huumata teitä, minä vain\njätän teidät. Te ette voi hälyyttää poliisia, koska poliisi tulee\nmuutenkin.\"\n\n\"Kutsutteko itseänne mieheksi?\" kysyi tyttö hiljaa.\n\n\"Kutsun itseäni herrasmieheksi\", sanoi Anthony syvällä\njuhlallisuudella.\n\nEtsintä oli lyhytaikainen, mutta tuottoisa. Hän latoi kuusi paksua\nsetelitukkoa pöydälle, pujotti paksun kuminauhan kaikkien ympärille ja\ntyönsi ne takataskuunsa.\n\nHän vilkaisi ympärilleen.\n\n\"Luulen, että voimme lähteä nyt, Paul\", sanoi hän. \"Sandy saattaa käydä\nrauhattomaksi.\"\n\nHän nyökkäsi kohteliaasti tytölle, joka seisoi hievahtamatta, ja kulki\nportaita alas toverinsa kanssa.\n\nHän aukaisi oven, mutta astui taaksepäin, sillä rapuilla seisoi kolme\npoliisia, neljännen odottaessa alhaalla. Ainoastaan hetken hän epäröi,\nsitten hän läksi liikkeelle ja oli juuri sysäämäisillään syrjään\nodottavia miehiä, kun yksi heistä tarttui häntä käsivarteen, ja\nsähkölamppu välähti vasten kasvoja.\n\n\"Hei siellä\", sanoi ääni, \"ken, hemmetissä, olette?\"\n\n\"Kuka hemmetissä te sitten olette?\" kysyi Anthony.\n\nSamassa määräävä ääni sanoi kärsimättömästi: \"Tämä ei ole se mies. Kuka\non hänen apurinsa?\"\n\nSähkölamppu valaisi Paulin kasvot.\n\n\"Tämäkään ei ole se. Mitä herroilla on täällä tekemistä?\"\n\n\"Ennenkuin menemme eteenpäin\", sanoi Anthony omaksuen heti paikalla\nväittelevän humalaisen herrasmiehen vakavan sävyn, \"saanen kysyä, onko\nolemassa mitään lakia, joka estää minua tulemasta ovesta ulos keskellä\nyötä?\"\n\nSeurasi jälleen tukala hiljaisuus, sitten etsivä Sennet, Scotland\nYardista, sanoi:\n\n\"Selvä on, antaa heidän mennä. He asuvat luultavasti jossakin\nhuoneistossa ylhäällä. Te olette varma siitä, että tämä on oikea\npaikka?\" kysyi hän eräältä seuralaiseltaan.\n\n\"Varmasti, herra. Minä tiedän Mayn olevan sisällä, koska näin valojen\nsyttyvän ensimmäisessä kerroksessa.\"\n\n\"Selvä on\", sanoi Sennet hänelle ja sitten Anthonylle: \"Onko tämä\nteidän autonne, herrat?\"\n\n\"Se on minun autoni\", vastasi Anthony.\n\n\"Hyvä on, hyvää yötä\", sanoi Sennet ja astui käytävään ja edelleen\nrappusia ylös.\n\nMuutamia minuutteja myöhemmin hän syöksyi jälleen alas etsimään autoa,\nmutta Yllättäjä oli kadonnut.\n\n\n\n\nTOINEN LUKU\n\nGeneven suuri vedonlyönti\n\n\nGreaside on hyvin viehättävä talo, hyvin viehättävän kadun varrella\nerään pohjois-englantilaisen kaupungin viehättävimmässä esikaupungissa.\nMainittakoon sivumennen, että Greasiden omistaja poti jotakin\nkroonillista keuhkovikaa ja vietti suurimman osan vuotta ylhäällä\nalpeilla. Taiteellisesti ja samalla mukavasti kalustettuna, noin acren\nsuuruisine mainioine puutarhoineen oli talo jonkinlaisena katkeruuden\naiheena läähättävälle omistajalleen, jolla oli vaikeuksia saada se\nkalustettuna vuokratuksi seitsemästä guineasta viikossa.\n\nHän puhui tästä usein luottamuksella Mr. Burnstidille istuessaan\nlounaan jälkeen sikarin ääressä hotelli Bellevuen lepotuolissa\nInterlakenissa. Greasiden autius ja yksinäisyys, kalustettuja huoneita\nkysyvien vuokraajien kitsaus, ja hänen astmansa olivat Mr. Fergusonin\npääasiallisia keskustelun aiheita. Mutta Mr. Burnstid, joka oli\nuneliaana kuunnellut pitkää esitystä siitä, mitä tämä tai tuo tohtori\noli neuvonut, ja osoittanut haukottelevaa mielenkiintoaan Mr.\nFergusonin taudin eri oireita kohtaan, heräsi heti, kun Greasiden edut\ntulivat keskustelun alaisiksi.\n\nBurnstid oli hyvin kookas mies, jolla oli leveät, terveet kasvot ja\nleveä, terveyttä todistava nenä. Hän oli aina hyvin puettu, vieläpä\nenemmänkin. Hänen keltaisia liivejään koristi poikittainen valtava\nkultaketju, ja paksuissa sormissa säteili ja välkkyi Kimberleyn\ntuotteita.\n\n\"Sievä talo, vai mitä?\" kysyi hän. \"Hyvä ympäristö ja muu sen\nmukaista?\"\n\n\"Mitä parhain\", sanoi Mr. Ferguson painokkaasti.\n\n\"Tien varrellako, vai sijaiten erillään\", kysyi Mr. Burnstid. Mr.\nFerguson selitti, että se oli erillään oleva, suojattu syrjäisten\nkatseilta, siinä oli sähkövalo ja ihanat kylpyhuoneet. Talo oli\nrehellisesti kymmenen guinean arvoinen, ken sen sitten vuokraisikin,\nmutta kitsauden ja saituuden henki oli levinnyt yli koko pohjoisen\nseudun.\n\n\"Hm\", sanoi Mr. Burnstid ja imi sikariaan katsellen lattiaa puoleksi\nsuljettujen silmäluomiensa lomitse. \"Vuokraatteko tämän paikan itse\nvaiko välittäjän kautta? Teillä pitäisi aina olla välittäjä,\ntiedättekö.\"\n\n\"Minä olen saanut välittäjän\", lausui surumielinen Ferguson ja mainitsi\nhänen nimensä.\n\nMr. Burnstidin pyynnöstä lisäsi hän siihen osoitteen ja huomautti\nohimennen, että tämä varmaan oli kaikkein kelvottomin välittäjä, mikä\nkellään talonomistajalla koskaan on ollut.\n\nMr. Burnstid murahti, ja hetken kuluttua meni huoneeseensa. Siellä hän\nensi töikseen kirjoitti muistiin välittäjän nimen ja osoitteen, jonka\nmukaan tämä oli löydettävissä. Hän ei maininnutkaan Greasidesta\nFergusonille eikä osoittanut koko taloa kohtaan pienintäkään\nmielenkiintoa. Mutta kun kahdeksan tai yhdeksän päivää myöhemmin\nihastunut Ferguson sai välittäjältään kuulla Greasiden olevan\nvuokratun, ei Burnstid ollut Interlakenissa kuulemassa hyviä uutisia\ntai vastaanottamassa Mr. Fergusonin kiitoksia, vaikkakin hän otaksui\nFergusonin olevan tietoisen siitä, että talon vuokraaminen oli hänen\nkookkaan ja rakastettavan tuttavansa ansiota.\n\nMr. Burnstid oli matkustanut seudun halki Lausanneen, ja sieltä\nlaivalla Geneve-järven rannoille, sillä hänen oli keskusteltava kahden\nliiketuttavansa kanssa, jotka myöskin olivat kookkaita miehiä ja\npolttivat kalliita sikareita sekä olivat vyötetyt paksuilla\nkultaketjuilla.\n\nKohtaus tapahtui ilmavassa toimistossa Mont Blanc -kadun varrella, ja\noli kokonaan epävirallinen. Läsnä olivat paitsi Mr. Burnstidiä Mr.\nEpsten ja Mr. Cowan.\n\n\"Siis?\" kuului Epstenin ensi tervehdys, ja hän oli nähtävästi henkilö,\njolla oli vaikutusvaltaa. \"Millaiset ovat toiveet?\"\n\n\"Toiveet ovat koko hyvät\", vastasi Mr. Burnstid, joka teki\npoikkeuksen säännöstä hallitsemalla maan kieltä. \"Aion lähettää\nkolme neljännesmiljoonaa kiertokirjettä levitettäviksi Englannissa.\nMe voimme olla varmat, että saamme sisään kaksisataatuhatta\nentisiltä asiakkailtamme, miehiltä, jotka olivat mukana\nCesarewitch-vedonlyönnissä, sekä koko joukon vielä lisäksi. Minä en ole\nkäyttänyt talvea väärin.\"\n\n\"Se on hyvä\", sanoi Mr. Epsten nyökäten. \"Luuletteko myös\nLincoln-vedonlyönnin kääntyvän menestykseksi?\"\n\n\"Luulenko?\" ivasi toinen. \"Minä tiedän, että se on sujuva kuin\nherneiden kuoriminen. Meidän pitäisi saada kokoon ainakin 100.000\npuntaa.\"\n\n\"Millaiset palkinnot tarjoatte?\" kysyi Mr. Cowan.\n\n\"Ensimmäinen palkinto 20.000 puntaa\", sanoi Burnstid ripeästi.\n\"Odottakaapa hetkinen. Ilmoitan teille tarkat yksityiskohdat.\" Hän otti\ntaskustaan paperiliuskan, asetti kultakehyksiset silmälasit paikoilleen\nja katseli nenäänsä pitkin asiapaperia. \"Ensimmäinen palkinto 20.000\",\nluki hän. \"Toinen 10.000; kolmas 5.000; neljäs 1.000; kymmenen 600\npunnan suuruista hyvityspalkintoa ja 500 puntaa jokaisesta vetolistalla\nolleesta hevosesta.\"\n\nMr. Cowan nyökkäsi tyytyväisenä.\n\n\"Tuon pitäisi tuoda sisään se\", sanoi hän, \"mutta eikö olisi hyvä panna\nensimmäinen palkinto 40.000 punnaksi?\"\n\nBurnstid pudisti päätään.\n\n\"Te peloittaisitte heidät 40.000 punnalla\", sanoi hän. \"20.000 on\njärkevä summa. Näettekö, yleisö päättelee näin: He ajattelevat meidän\nlohkaisevan tästä jonkin verran, eivätkä he välitä niin kauan kuin se\nei ole liian suuri. Jos me tarjoaisimme 40.000, niin he vainuaisivat\npetosta, koska yleisö, joka ottaa osaa vedonlyönteihin, tietää varsin\nhyvin, ettei Lincolnshiren kilpa-ajoissa hassattaisi niin suuria\nsummia. Ei, me haluamme esittää järkevän palkintoluettelon, ja luulen,\nettä tämä on sellainen.\"\n\n\"Se on oikein\", sanoi Epsten. \"Entä miten on alkukustannuksiin\ntarvittavan rahan laita?\"\n\n\"Arvioin niiden nousevan 10.000 puntaan\", sanoi Burnstid, \"lukuun\nottamatta omia henkilökohtaisia menojani, jos tehtävän toimeenpano jää\nminulle, kuten viime vuonna. Minä asetan käytettäväksi 2.000 puntaa ja\nte kumpikin 4.000.\"\n\nTämä jako aiheutti jonkun verran väittelyä, sillä ei ollut enemmän Mr.\nEpstenin kuin Mr. Cowaninkaan luonteen mukaista suostua heti\nehdotukseen, johon sisältyi selvän rahan luovuttaminen. Mutta lopuksi\nkuitenkin sovittiin.\n\n\"Miten on apulaisen laita?\"\n\n\"Olen saanut sen järjestetyksi\", sanoi Mr. Burnstid. \"Minulla on ollut\ntodella hyvä onni. Olen entisistä sodanaikuisten yhtiöiden\nvirkailijoista löytänyt erään järkevän henkilön ja palkannut tuon\nsukkelan miehen hoitamaan hommaa.\"\n\n\"Sukkelan nuoren miehen --\", sanoi Mr. Epsten epäluuloisena. \"Mistä\nsaitte hänet käsiinne?\"\n\n\"Hän on nuori, brittiläinen upseeri, jolla on kaikesta päättäen hyviä\nsuhteita\", selitti Mr. Burnstid, \"hyvin reipas ja halukas tekemään mitä\ntahansa. Hän puhuu ranskaa, saksaa ja englantia ja on hyvin selvillä\nedustavista henkilöistä täällä. Aion järjestää kaikki niin, että jos\njotakin hankaluuksia syntyy, on hän oleva syntipukki.\"\n\nMr. Epsten hymyili ja Mr. Cowan hymyili ja Mr. Burnstid hymyili.\n\n\"Onko hän vilpitön?\" kysyi hyveellinen Mr. Epsten. \"Emme halua mitään\nmutkia tässä hommassa, te ymmärrätte, Burnie. Otaksukaamme esimerkiksi,\nettä hän saa selville, ettei ainoatakaan noista suurista palkinnoista\nole maksettu?\"\n\n\"Jättäkää se minulle\", sanoi Mr. Burnstid täynnä itseluottamusta.\n\"Vakuutan teille, että tämä poika on tekevä mitä tahansa tuhannesta\npunnasta, ja muuten, voinhan aina keksiä jonkin keinon. Sitäpaitsi,\nolen ryhtynyt järjestelyihin ensimmäisen palkinnon hankkimiseksi.\"\n\nHän ei selittänyt, mitkä ne järjestelyt toistaiseksi olivat, mutta\nhänen tuttavansa olivat tyydytetyt.\n\nHe lähtivät samana yönä Pariisiin jättäen Mr. Burnstidin jatkamaan\nsuunnitelmiaan. Mr. Burnstid ei ollut liioitellut sen nuoren miehen\nominaisuuksia, jonka hän oli ottanut palvelukseensa. He olivat\ntavanneet toisensa eräänä päivänä laivalla, joka oli matkalla Ouchyyn.\nMr. Burnstid, joka ei koskaan kadottanut tilaisuutta eikä koskaan\nlaiminlyönyt tutkia niiden henkilöiden taloudellisia mahdollisuuksia,\njoiden kanssa joutui tekemisiin, oli jäljestäpäin täysin tyytyväinen,\nkun oli heti palkannut palvelukseen vikkelän, puheliaan nuoren miehen,\njonka hän oli kohdannut laivan tupakkasalongissa.\n\nHän saattoi ystävänsä asemalle ja meni sitten pieneen Café du\nPlanet'hen, johon hän oli järjestänyt kohtauksen uuden apulaisensa\nkanssa. Tämä istui murheellisena tuijottaen tyhjää kahvikuppia, mutta\ntuli heti iloiseksi nähdessään uuden isäntänsä.\n\n\"Kaikki on kunnossa, Stevens\", sanoi Mr. Burnstid hyväntuulisena. \"Olen\nlopullisesti sopinut tehtävästänne liikekumppanieni kanssa.\"\n\n\"Todella\", sanoi kiitollinen nuori mies, \"se on tavattoman\nystävällistä. Olette kovin hyvä. Toden totta, olettepa mitä herttaisin\nvanha herra.\"\n\n\"Ei niinkään vanha\", murahti Mr. Burnstid, jolle ikä oli arka kohta.\n\"No, te ymmärrätte kai, että osoitan teille koko joukon luottamusta.\nTämä teidän toimenne ei nyt ole juuri -- hm -- mikään toimi.\"\n\n\"Aivan niin, aivan niin\", sanoi Mr. Stevens hykerrellen. \"Pidän teitä\nvietävän hyvänä urheilijana, joka ei välitä omastatunnostani, koska\nminulla ei sellaista ole. Kun mies on palvellut maataan juoksuhaudoissa\nja tehnyt muuta senkaltaista, sekä tappanut muutamia karvaisia\nsbocheja, ei hän liikoja epäile. Luulen, ettei teillä ole poikaa?\"\n\n\"Minulla on\", sanoi Mr. Burnstid ihastuneena, \"ja on hän kotimaani\nsukkelimpia poikia. Hän on teidän ikäisenne.\"\n\n\"Missä joukko-osastossa hän oli?\" kysyi nuori upseeri huvitettuna.\n\n\"Hän ei oikeastaan ollut missään\", sanoi Mr. Burnstid varovaisesti.\n\"Hänen elämänsä oli liian arvokas joutuakseen vaaralle alttiiksi,\nehkäpä käsitätte.\"\n\n\"Täydelleen\", nyökkäsi nuori mies. \"On olemassa senkaltaisia ihmisiä.\"\n\n\"Hän kuului sotatarvehankkijoihin ja tuli hyvin toimeen, vaikka\ntietysti ilmahyökkäykset jonkinverran häntä vahingoittivat.\"\n\n\"Minä ymmärrän.\" Taas nuori mies nyökkäsi. \"Noo, antakaapa kuulla, mitä\nminun tehtäviini kuuluu.\"\n\nMr. Burnstid kertoi hänelle. Ilmeisesti ei Stevensillä ollut muuta\ntehtävää, kuin istua loisteliaassa toimistossa ja pitää tarkoin\nsilmällä lukemattomia muita miehiä ja naisia, jotka aukoivat\nnumerolistoja sisältäviä koteloita. Vielä suurempi joukko nuoria miehiä\nja naisia lähetti niitä Britanniasta, haluten rikastua nopeasti\nvetämällä voiton Lincolnshiren kilpa-ajoissa.\n\n\"Te otatte haltuunne kaiken rahan ja olette esimies. Jos joku tulee ja\ntahtoo tietää, kuka tässä on takana, niin muistakaa, että se olette te.\nTe allekirjoitatte shekit.\"\n\nNuori mies hykerteli.\n\n\"Olen varustanut ne alkukirjaimillani\", sanoi Mr. Burnstid, \"ja sopinut\npankinjohtajan kanssa siitä, ettei ainoatakaan shekkiä vaihdeta\nrahaksi, ellei sen vasemmassa kulmassa ole minun alkukirjaimiani.\"\n\n\"Hyvin asianmukaista, hyvin asianmukaista\", sanoi nuori mies.\n\n\"Sitten kai ymmärrätte\" -- tässä Mr. Burnstid kävi vielä\nvarovaisemmaksi kuin muuten ja puhui hitaasti ja painokkaasti -- \"että\ntapahtuu usein, ettemme saa rahaa sisään tarpeeksi maksaaksemme\nkorkeimpia palkintoja. Siinä tapauksessa palkinnot alennetaan. Se on\nkohtuullista, eikö niin?\"\n\nStevens myönsi.\n\n\"Ja toisinaan, vaikka rahaa olisikin jonkin verran\", selitti Mr.\nBurnstid edelleen, \"ovat kustannukset niin korkeat, että meidän täytyy\npyyhkäistä pois ensimmäinen palkinto maksaaksemme kulumme.\"\n\n\"Ymmärrän\", virkkoi Stevens miettiväisenä.\n\n\"Kun sanon -- pyyhkäistä pois ensimmäinen palkinto\", lisäsi Mr.\nBurnstid, \"en tarkoita tietysti sitä, että menemme ja kerromme\nyleisölle olevamme pakotettuja niin menettelemään. Toimimme aivan kuin\nemme olisi sitä pyyhkäisseet, ymmärrättehän.\"\n\n\"Sepä peijakkaan hyvä keksintö\", hyväksyi Stevens. \"Käsitän asian niin,\nettä miekkonen, joka saa ensimmäisen palkinnon, ei saa sitä kuitenkaan.\nSekö on järjestelmä?\"\n\n\"Ei aivan, ei aivan\", Burnstid hieroi nenäänsä ja epäröi. \"Kas, teidän\non saatava tietää, kun kerran olette pelissä mukana, ja aiotte nostaa\n1.000 puntaa -- kokonaisen tuhannen, piru vieköön -- osinkona --\"\n\n\"Saaliista?\" ehdotti Mr. Stevens.\n\n\"Se on oikea sana, saalis. Me voisimme järjestää jonkun saamaan\nensimmäisen palkinnon. Te ymmärrätte, tarkkaan puhuen, veto\ntavallisesti tapahtuu päivää ennen kilpa-ajoja, ja silloin ilmoitetaan\nhevosien omistajat. Mutta näin emme me saata tehdä, sillä jos\nasettaisimme ensimmäisen palkinnon jollekulle suosikkihevoselle, niin\ntuo suosikki saattaisikin hävitä vedon. Siispä teemme niin, että\njulkaisemme niiden henkilöiden nimet, jotka ovat lyöneet vetoa\nhevosista, vasta kilpa-ajojen jälkeisenä päivänä, ja niin on asia\nyksinkertainen.\"\n\n\"Itse yksinkertaisuus. Hyvä ystävä, ymmärrän tämän toimen aivan hyvin.\nTe tarkoitatte, että pitäessämme silmällä hyötynäkökohtia, emme voi\nuskaltautua epäedullisen sattuman varaan, haha.\"\n\nBurnstid hymyili myötämielisenä.\n\n\"Sitten\", jatkoi Mr. Burnstid, \"olen ottanut haltuuni Greaside -nimisen\ntalon Pohjois-Englannissa. Aion panna jonkun, johon voin luottaa,\nasumaan sinne vedonlyöntiin saakka. Minun tuskin tarvinnee mainita,\nettä ensimmäinen palkinto on menevä Greasiden asukkaalle. Jos tehdään\nkyselyjä, on hän oleva yhtä monipuolinen kuin itse elämä, valmis\nvastaamaan mihin kysymykseen tahansa. Lähetänpä sinne poikani, Barneyn.\nKukaan ei saa tietää, että minä olen sotkeutunut tähän -- tähän --\"\n\n\"Huijaukseen?\" ehdotti toinen viattomana. Mr. Burnstid rypisti\nkulmiaan.\n\n\"Tuo ei ole oikea sana\", sanoi hän terävästi; \"yritys on parempi. Oli\nmiten oli, hän olkoon siellä. Nyt te tiedätte pelin koko kulun. Jos\nmeillä tulee olemaan menestyksellinen vedonlyönti, olen antava teille\nenemmän kuin tuhat ajokaudesta -- -- te olette vielä pitävä minua\nanteliaana. Jos vaikeuksia ilmaantuu, älkää unohtako, että te olette\nvastuunalainen ja että teidän asianne on käyttää parannuskeinoja, jotka\nteille parhaiten sopivat. Juuri tämän vuoksi maksan teille niin\nrunsaasti.\"\n\nStevens-nimellä tunnettu nuori mies torjui kepeästi sen mahdollisuuden,\nettä mitään vaikeuksia syntyisi. Jos taas syntyi, oli hän\nvalmistautunut kaikkien yllätyksien varalle.\n\nMuutamat lähinnä seuraavat viikot Mr. Burnstid eleli tyytyväisenä. Hän\nnäki virastonsa muodostuvan suunnitelman mukaisesti, ja oli enemmän\nkuin tyytyväinen siihen taitavaan menettelytapaan, jolla nuori mies\nkohteli apulaisiansa. Vedonlyönti oli tullut hyvin ilmoitetuksi, ja\nensimmäisten kiertokirjeiden hedelmät alkoivat kypsyä. Rahalähetysten,\npostiosoitusten ja setelien virta paisui suunnattomasti -- Geneven\nSuuri Vedonlyönti-yhtymä ei näet vastaanottanut maksuosoituksia --,\nmutta ei kiireimpänäkään aikana Mr. Stevens hukkunut niiden paljouteen.\n\nSitten, juuri kun kaikki näytti valoisalta, kohtasikin isku.\n\nEräänä päivänä kutsuttiin Stevens Bellevue-Hotelliin, ja hän kohtasi\nsiellä työnantajansa mittailemassa pitkin askelin hienon huoneistonsa\neteistä.\n\n\"Tästäpä tulee kaunis soppa\", sanoi hän. \"Joku Englannissa on saanut\nselville, että Barney on poikani, ja on saattanut tämän julkisuuteen --\nja vielä sen jälkeen, kun Barney vaimoineen oli muuttanut Greasideen.\"\n\n\"Sepä aika ikävää. Nyt ette voi määrätä hänelle palkintoa.\"\n\nMr. Burnstid ei vastannut. Hänellä oli kylliksi puuhaa sadatellessaan\nBritannian sanomalehdistön nenäkkäitä hätikköjä, jotka olivat pistäneet\nnenänsä asioihin, jotka hänen mielestään eivät liikuttaneet heitä.\n\n\"Tämä on hyvin kiusallista, hyvin kiusallista\", sanoi hän päätään\npudistaen. \"On liian myöhäistä sijoittaa toista voittajaa sijaan.\"\n\n\"Mitä aiotte tehdä?\" kysyi Stevens.\n\n\"No niin\", sanoi Mr. Burnstid, vaivoin hilliten itseään. \"Liikekumppani\nMr. Cowan, on tehnyt ehdotuksen, ja se onkin aika hyvä ajatus. Oletteko\nkoskaan kuullut Mr. Yllättäjästä?\"\n\n\"Yllättäjästä?\" kysyi Stevens hymyillen. \"Olen kuullut useammasta kuin\nyhdestä.\"\n\n\"Minä puhun siitä kuuluisasta\", sanoi Mr. Burnstid kärsimättömästi.\n\"Hänestä oli jonkin verran lehdissäkin. Hän kujeili erään lontoolaisen\nhuijarin kustannuksella ja näpisti tältä rahat.\"\n\nStevens pudisti päätään.\n\n\"Älkäähän. Kuka hän on?\"\n\n\"Sanomalehtitietojen mukaan\", sanoi Mr. Burnstid, \"on hän entinen\nupseeri, joka nyt on muissa hommissa. Hän aikoo rikastua, ryöstämällä\nveijareilta -- eipä silti\", -- lisäsi hän hyveellisesti, \"ettei\nveijareilta saisi ryöstää. Minusta se on aika hyvä keksintö. Ihmiset,\njotka varastavat rahaa, eivät ansaitse saada pitää sitä.\"\n\n\"Siis, missä Yllättäjä ryhtyy leikkiin?\"\n\n\"Istukaa, niin minä kerron teille.\"\n\nStevens istahti suuren kaari-ikkunan ääreen, josta oli näköala\njärvelle, ja Mr. Burnstid laskeutui varovaisesti toiseen tuoliin.\n\n\"Otaksukaamme, että minä ja te arvonnan jälkeen menemme Lontooseen\nmatkalaukussamme kaikki kokoamamme tavara?\"\n\n\"Tavara? Te tarkoitatte raha?\"\n\nMr. Burnstid nyökkäsi.\n\n\"Ja otaksukaamme, että Folkestonen ja Lontoon välillä Yllättäjä kaappaa\nlaukun?\"\n\n\"Mutta sitäpä ei ollenkaan kaapata, sillä me sijoitamme sen\nFolkestoneen tai johonkin muualle?\"\n\n\"Sepä ajatus\", sanoi Mr. Burnstid ihaillen. \"Kautta kunniani, teilläpä\naivot. Ja otaksukaamme, että laskemme julkisuuteen huhun, että Mr.\nYllättäjä on sen ottanut ja jättänyt siitä todistuksen. Silloin minä ja\nliiketuttavani tarjoudumme maksamaan palkinnot puolina palkintoina\nomista taskuistamme?\"\n\n\"Aivoista puhuen\", sanoi Mr. Stevens, ei suinkaan vähemmän ihaillen,\n\"millaisen pään sitten te olettekaan saanut.\"\n\n\"Te ymmärrätte\", sanoi imarreltu Burnstid, \"se ei olisi huono reklaami\nseuraavaa vedonlyöntiä varten. Se todistaisi meidän rehellisyyttämme ja\npelastaisi meille 50.000 punnan arvoisen jutun, mille ei suinkaan\nkannattaisi nyrpistää nenäänsä. Ollaksemme oikein asiallisia haluamme\nsanomalehdistön olevan mukana arvonnassa.\"\n\n\"Ja tehdäksemme asiat uskottavammiksi\", myhäili Mr. Stevens, \"miten\nolisi, jos saisimme pari salapoliisia Lontoosta seuraamaan meitä\nmatkallemme. Minä tunnen miehen, joka on siinä hommassa, ja voisi\nhankkia meille pari sellaista.\"\n\nTähän ehdotukseen Mr. Burnstid ensin suhtautui epäröiden, mutta lopuksi\nsuostui, ja asiat kävivät kuten he olivat suunnitelleet. Arvonta\ntapahtui suurin juhlallisuuksin urheilulehdistön edustajien\nläsnäollessa. Oli kaksi vakavaa nuorta miestä, jotka Mr. Stevens oli\ntuonut Lontoosta vartioimaan aarretta, ja kun sanomalehtimiehet oli\nlähetetty tiehensä ja kun ilmoitukset siitä, että alkuunpanijat\naikoivat jakaa rahat asianomaisille henkilöille, oli lähetetty\nLontooseen, Burnstid, hänen apulaisensa ja kaksi salapoliisia astuivat\nBasel-Boulognen pikajunaan.\n\n\"Alttiiksipanon vaaraa pienentääksemme\", sanoi Mr. Stevens kertoessaan\nsuunnitelmaansa viimeiselle sanomalehtimiehelle.\n\nSuunnitelma, jonka nuo kaksi olivat laatineet, oli yksinkertainen. Iso\nrahoja sisältävä matkalaukku oli heidän saapuessaan Folkestoneen\nannettava jollekin liikekumppaneista, joka antoi sen sijalle samaa\nkokoa olevan, vanhoja sanomalehtiä sisältävän matkalaukun, ja tämä oli\nkuljetettava kaupunkiin ja edelleen autolla Lontooseen. Laiva tuli\nFolkestonen satamaan hämärissä. Oli selvää, että siellä oli koko joukko\nhälinää matkustajia maihin laskettaessa, ja miten ollakaan, Stevens\nryhtyi poistamaan salapoliisien epäilyksiä.\n\nKaikki sujui hankauksitta, paitsi että toinen salapoliiseista oli niin\nmerikipeä ettei voinut lähteä Folkestonesta edelleen. Charing\nCross-aseman edustalla Mr. Burnstid avasi matkalaukun jäljelle jääneen\nsalapoliisin läsnäollessa ja erinomaisen hyvin teeskennellen kauhua\nhavaitsi vastineen.\n\n\"Meidät on ryöstetty, ryöstetty\", sanoi hän. \"Katsokaa.\"\n\nHän veti matkalaukun päästä esiin käyntikortin, johon oli kirjoitettu:\n\n\"Kunnioittaen ja kiittäen. -- Mr. Yllättäjä.\"\n\n\"Tämä on kauheata\", vaikeroi Mr. Burnstid.\n\n\"Tämä on hirveätä\", voihki Mr. Stevens.\n\nCharing Cross-asemalla odotti pieni joukko reporttereita, sillä kun\nherrasmies saapuu mukanaan 100.000 puntaa seteleinä ja postiosoituksina\nsekä lisäksi näin romanttisten huhujen ympäröimänä, oli se huomattava\ntapahtuma. Näille Mr. Burnstid esitti kauhean kertomuksen ryöstöstä, ja\nmuutamat palkintojen saajat, jotka olivat kokoontuneet ollakseen niin\nlähellä rahojaan kuin mahdollista, synkkenivät kasvoiltaan toiveiden\nvähetessä.\n\n\"Mutta\", sanoi Mr. Burnstid kääntyen mielenliikutuksesta murtunein\näänin pienen kuulijakuntansa puoleen, \"minä en aio antaa\npalkinnonsaajien menettää. Omasta taskustani aion maksaa viisikymmentä\nsadalta asiaankuuluvasta summasta, ja te, herrat sanomalehtimiehet,\nvoitte pitää tätä virallisena ilmoituksena.\"\n\nHe saapuivat hotelliinsa ja sulkeutuivat yksityiseen\noleskeluhuoneeseensa. Mr. Stevens ja Mr. Burnstid vaihtoivat onnellisia\nsilmäyksiä.\n\n\"Tämä kaikki käy hyvin\", sanoi Burnstid. \"He suhtautuivat tapahtumaan\nluottamuksella, ja se on hyvä minulle, vanhalle miehelle.\" Hän katsoi\nkelloaan. \"Parin tunnun kuluttua minä harhailen kohti Ealingiä. Cowan\non odottava minua siellä mukanaan rahat.\"\n\nHänen saapuessaan Mr. Cowanin kauniiseen asuntoon, tervehti tämä\nkynnyksellä seisovaa liikekumppaniaan hämmästyksen ilmein.\n\n\"Oletteko saanut matkalaukun?\" kysyi Burnstid muitta mutkitta.\n\n\"Matkalaukun?\" ärähti Cowan. \"Te sähkötitte minulle etten tavoittaisi\nteitä ennenkuin huomenna.\"\n\n\"Mitä!\" ulvoi toinen. \"Te ette siis ollut Folkestonen asemalla?\"\n\n\"Tietysti en\", sanoi Cowan. \"Minähän sanoin teille, että te sähkötitte\nminulle --\"\n\nMutta Burnstid suuntasi tiensä takaisin autoon ja heti sen jälkeen\nvieri takaisin hotelliin sillä hänen oli tehtävä muutamia kysymyksiä\nMr. Stevensille.\n\nMutta Stevens, jota ne, jotka hänet tunsivat, kutsuivat Anthonyksi, oli\ntoisen valesalapoliisin seurassa, lajitellen Mr, Burnstidin vääryydellä\nsaamia voittoja. Mr. Yllättäjä oli hiljaisen Paulin ja mitä\nuskollisimman palvelijansa Sandyn avulla toteuttanut Geneven Suuren\nVedonlyönnin alkuunpanijoiden hurskaan petoksen.\n\n\"Paul\", sanoi hän, \"sinä lasket kymmenpuntaset; minä annan joukon\nmaksumääräyksiä -- aion lähettää ne vanhalle Burnstid-paralle. Ne eivät\nkohoa suuriin summiin, mutta ne auttavat joka tapauksessa häntä\nmaksamaan viisikymmentä sadalta, minkä hän julkisesti on luvannut.\"\n\n\n\nKOLMAS LUKU\n\nOsakekeinottelu\n\n\nEräässä Brightonin uudenaikaisimmassa hotellissa, sen kalleimmassa\nhuoneistossa asui tilapäisesti nuori mies, jolla hotellin\nmatkustajaluettelossa oli niin vähän kiinnostava nimi kuin Mr. Smith,\nja hänen sihteerinsä Mr. Robinson. Mr. Smithin miespalvelija seurasi\nmukana.\n\nTotta on, että nämä nimet kiinnostivat niin vähän kantajiansakin, että\nkun tarjoilija toi heidän mukavasti kalustettuun oleskeluhuoneeseensa\nsähkösanoman, mainiten sen olevan herra Smithille, ei nuori herrasmies\nenempää kuin hänen sihteerinsäkään heti vastannut. Vihdoin toinen,\njonka tarjoilija tunsi Mr. Robinsoniksi, aukaisi sen. Kun hän oli Mr.\nSmithin sihteeri, oli se epäilemättä niinkuin olla pitikin.\n\nMr. Robinson luki sähkösanomaa siksi, kunnes tarjoilija oli mennyt,\nsitten ojensi hän sen toiselle.\n\n\"Pureeko se, Paul?\" kysyi Anthony tarttuessaan siihen.\n\n\"Luulenpa melkein\", vastasi Paul kainostelevalla tavallaan.\n\n\"Se on tekevä minut rikkaaksi\", sanoi Anthony. \"Tässä Ali Baban\nelämässä minä eniten rakastan sen suurenmoista varmuutta. Luin tänä\naamuna sanomalehdestä, kuinka muudan mies oli pidättänyt pankissa\nkassanhoitajan ja sitten livahtanut pakoon turvonnein korvin mukanaan\npari puntaa. Sellainen elämä ei kelpaa herrasmiehelle.\"\n\n\"Ei, varmasti ei\", myönsi Paul vaipuen tuoliin tulen ääreen. \"Näin,\nsivumennen sanoen, teitä mainittavan sanomalehdissä. Teitä kutsutaan\nMr. Yllättäjäksi.\"\n\n\"Aika hyvä nimitys se onkin\", sanoi Anthony tyytyväisenä. \"Vaikka\nsittenkin\", tässä tuli hänen ääneensä vakava sävy, \"minä olen\nihmiskunnan hyväntekijä. Ensiksikin, rajoitan hävitystyöni ainoastaan\nrikollisiin ja toiseksi olen pysyvästi pelastanut sinut ja Sandyn --\nsaat luottaa minuun -- elämän raadannasta; edellyttäen tietysti,\nettette olisi ajautuneet rikolliseen elämään.\"\n\nPaul silitteli kädellään ohutta, sileää tukkaansa.\n\n\"Enpä tiedä, olisinko antautunut rikoksentekijäksi\", arveli hän, \"mutta\nminä olisin varmasti saanut tulla ravituksi pelkällä työn etsimisellä.\nMitä Sandyyn tulee, saattaa olla mahdollista, että hän mieluimmin olisi\nottanut kuusilatinkisensa ja puhdistanut Englannin pankin, kuin mennyt\ntakaisin hämärään ja vetoiseen tavarataloonsa. En tiedä. Mutta sen voin\nvarmasti sanoa, ettette te vielä ole tehnyt mitään, mikä vaivaisi\nomaatuntoani.\"\n\n\"Enkä ole koskaan tekevä, Paul\", vakuutti Anthony hänelle. \"Eikö\njokainen herrasmies, jonka olen vapauttanut liioista rikkauksistaan,\nole ollut roisto ja kaikkein mustinta laatua?\"\n\n\"On varmasti.\"\n\n\"Niin, ja Mr. Mothensteiniin sopii tämä kuvaus myös. Hän on ollut\nkokolailla vaikea vastustaja. Poliisi on jo vuosikausia koettanut\npäästä käsiksi häneen, eikä hän suinkaan ole minullekaan oleva mikään\nhelppo tehtävä.\"\n\n\"Miksi ei?\" kysyi Paul katsellen paperia, jonka oli nostanut ylös.\n\n\"Etupäässä siksi, että Mr. Mothensteiniä on varoitettu.\"\n\n\"Teistä?\"\n\nAnthony nyökkäsi.\n\n\"Olen viikon ajan työskennellyt päästäkseni häneen käsiksi\", sanoi hän,\n\"mutta koko ajan on hänen häijyn epäilevä mielensä ollut vastassani.\nSinun täytyy todella käsittää, ettei Lontoossa ole ainoatakaan roistoa,\njoka ei pitäisi silmällä vaatimatonta persoonaani.\"\n\n\"Jospa tietäisin, mikä on Mr. Mothensteinin rikos yhteiskuntaa\nkohtaan...\", vihjaili Paul.\n\n\"Se rohkaisisi sinua antamaan minulle kaikkea tarvitsemaani apua\npannessani toimeen hävitystyötäni\", täydensi Anthony.\n\n\"Aivan niin\", sanoi Paul.\n\n\"Käykin niin, etten tarvitse apuasi tässä pikku jutussa\", vastasi\nAnthony täyttäen piippuaan puhuessaan. \"Se on niin ihastuttavan\nyksinkertaista. Mothenstein on yksityinen välittäjä joka harjoittaa\nhyvin huomattavaa tointa. Hän ilmoittaa aika kalliisti ja saa useimmat\nasiakkaansa niiden viattomien joukosta, jotka luulevat, että on yhtä\nhelppoa tehdä sadasta kaksisataa kuin vaihtaa kahden pennyn raha\nneljäksi pennyksi, mitä se itse asiassa ei ole. Tietysti he kaikki\npelkäävät välittäjiä, etenkin, kun muudan lehti, joka näyttää pitävän\nsilmällä rahansijoittajien etuja, on julkaissut Mothensteiniä koskevan\nvaroituksen. Mutta Mothensteinin uusi ote saa heidät jälleen\nvakuutetuiksi. Hän kirjoittaa heille pitkän isällisen kirjeen\nselittäen, ettei hän pidä sitä suositeltavana, että he panevat kaiken\nrahansa alttiiksi keinotteluyrityksiin, ja, jos heistä on yhdentekevää,\nhän mieluummin ottaisi vastaan paljon pienempiä summia, kuin he\nehdottavat sijoitettaviksi. Luonnollisesti tämä ilahduttaa viattomien\nsydämiä ja täyttää ne ilolla ja kiitollisuudella. Ja kun pieni sijoitus\non tehty, ja pienet maksumääräykset pienine korkomäärineen alkavat\nherua, ristivät he kätensä ja siunaavat Mothensteinin nimeä.\"\n\n\"Mitä sitten tapahtuu?\" kysyi Paul uteliaana.\n\n\"Nuo yksinkertaiset kirjoittavat, että heillä on suuri luottamus\nMothensteiniin, ja että he mielellään sijoittaisivat suuremman summan.\nHän kirjoittaa takaisin sanoen, ettei hän mitenkään voi käsitellä\nsuuria määriä, sillä jos he kadottaisivat rahansa, olisi se hänen\nomallatunnollaan ja valvottaisi häntä öisin. Sitten hän suosittelee\nAlexander McDougalin ja Mackintosh & Glenstuartin, skotlantilaisten\nvälittäjien kuuluisia liikkeitä, jotka harjoittavat varovaista\nliiketoimintaa hyvin varovaisella tavalla ylhäällä pohjoisessa.\"\n\nPaul nyökkäsi.\n\n\"Nämä Alexanderin ym. liikkeet ovatkin Mothensteinin, arvelet?\"\n\n\"Älysin sen ensi hetkessä\", sanoi Anthony. \"Tämä harkitseva toiminimi\nei tunne epäilyjä. Se yllyttää herkkäuskoisen karitsan kokoamaan joka\npavun, myymään villan selästään ja sijoittamaan rahansa Waggerfontein\nGold Fields-yhtymään tai muihin samantapaisiin, joiden osakkeet ovat\nkohoamassa aina taivaisiin asti ensi viikon torstaihin mennessä. Ja\ntavallisesti nuo köyhät raukat menevät satimeen, huolimatta siitä, että\nMothenstein kirjoittaa ja pyytää, etteivät olisi tuhmanrohkeita.\nNousevatko Waggerfontein Gold Fields-osakkeet 9 puntaan 7 shillinkiin\nkolmeen penceen? Ei, herraseni. Ne laskevat 3 puntaan. Synkkyys valtaa\nkerityt lampaat, ja Mothenstein ostaa uuden auton.\"\n\nHän puhalteli piippuaan miettiväisenä.\n\n\"Ja aikomuksenne ovat?\" kysyi Paul.\n\n\"No niin\", sanoi Anthony hitaasti. \"Tahdonpa sanoa, mikä on heikko\nkohta Mothensteinin järjestelmässä. Hänellä täytyy olla varastossa\ntodellista liikepääomaa, josta hän sitten jakaa uhreilleen. Muutoin ja\nluonnollisista syistä, on hän mitä suurimmassa määrässä petollinen,\nmutta jäykkä ja kunnioitusta vaativa mies, jolla ei todellakaan ole\nhalua syödä aamiaista Wandsworthissa.\n\n\"Hän osti Waggerfontein Gold Fields-toiminimen, kun osakkeiden arvo oli\n2 penceä käteisellä, ja hänen onnistui saada myydyksi melkein 200.000\nosaketta hintojen vaihdellessa 8 shillingistä 10 pencestä 19\nshillinkiin 6 penceen. Ja minulla on hiljainen aavistus, että\nAlexanderin etevä toiminimi tähystelee uutta edullista kauppaa -- ja\nminä olen löytänyt sellaisen.\"\n\nHän meni työpöytänsä ääreen, avasi sen, otti esille teräksisen rasian\nja asetti sen pöydälle. Kun se aukaistiin, näki toinen sen olevan\ntäynnä kauniisti piirrettyjä kirjoitusarkkeja.\n\n\"Tässä\", sanoi Anthony, elehtien näytteille asettajaa, \"on 200.000 West\nAustralian Lead and Spelter Syndicate-osaketta. Olen pahoillani,\netteivät ne ole kultaa, mutta ne olivat parasta, mitä saatoin saada.\nOstin ne yhden pennyn hinnasta kappaleelta, mikä oli tarkalleen yksi\npenny osakkeelta enemmän kuin niiden arvo on. Yhtiön oikeudet kuluvat\numpeen kuukauden sisällä, ja omistusoikeus jää alkuperäisille\nomistajille, huolimatta siitä, että uusi suoni löydetään. Kun kaivos\nsijaitsee erämaassa, ja on jo vuosia sitten särkenyt omistajiensa\nsydämet, on luultavaa, että suoni jää löytämättä.\"\n\n\"Mistä saitte ne?\" kysyi Paul.\n\n\"Eräältä tutulta, miellyttävältä austraalialaiselta. Tämä taas oli\nsaanut nuo osakkeet eräältä mieheltä, joka oli lainannut häneltä\nkaksikymmentä puntaa eikä voinut maksaa niitä takaisin. Näiden\nosakkeiden todellista arvoa, näes, ei tiedä kukaan, ja minun\nsuunnitelmani on myydä nämä Alexanderille ym. kahdesta shillingistä ja\nkuudesta pencestä kappaleelta. Alexander ym. tulevat hyökkäämään näiden\nosakkeiden kimppuun, joita ei ole mainittu pörssissä ja joista ei\nmitään tiedetä. Heillä on mahdollisuus myydä ne hyötyen viidestä\nkymmeneen shillinkiin kappaleelta.\"\n\n\"Se on tuskin ansioksi myyjille\", arveli Paul. \"Suokaa anteeksi, jos\nnäytän sekaantuvan asioihinne, mutta olen kasvatettu pappilassa.\"\n\n\"Jospa tahtoisit hetkiseksi pakottaa siveellisen sielusi\nkärsivällisyyteen. Kerron sinulle. Sinä hetkenä, jona nämä osakkeet\novat myydyt, kirjoitan kaikkiin finanssilehtiin, ei ole välttämätöntä,\nettä teen sen omissa nimissäni, ja kerron, millaiset West Australian\nLead and Spelter Syndicate-yhtymän asiat todellisuudessa ovat. Lisäksi\naion ehdottaa saaliin jakoa austraalialaisen ystäväni kanssa, joka on\nkaukana.\"\n\n\"Hyvä\", sanoi Paul myöntyväisenä ja kuunteli Anthonyn selitellessä\nyksityiskohtia.\n\nAlexander McDougalin, Mackintosh & Glenstuartin toiminimillä oli\nhallussaan hyvin pieni kuutiomainen ala isossa, loisteliaassa\nrakennuksessa. Johtaja tunnettiin pohjoisessa nimellä Mr. Alexander,\nmutta Lontoossa nimellä Mr. Mothenstein nuorempi. Tämä nuori muhkea\nmies, jonka kasvot olivat tuhanharmaat ja aina yhtä veltot, sai eräältä\nkotiinpalanneelta austraalialaiselta vastaanottaa sellaisen tarjouksen,\nettä hä lähti heti yöjunalla Lontoosta ja söi aamiaista seuraavana\naamuna vanhempiensa luona komeassa, isältä perityssä palatsissa\nHampsteadissa.\n\nMr. Mothenstein oli hyvin jäyhäluontoinen eikä erityisen altis\nvaikutuksille, mutta uutiset, joita hänen poikansa oli tuonut,\nsaattoivat hänet melkein hurmaantumaan.\n\n\"Muistan nämä osakkeet vuosikausia sitten\", sanoi hän. \"Niitä\nmainittiin usein pörssissä.\"\n\nHän nousi raskaasti ja meni niukkasisältöiseen kirjastoonsa, johon\nkuului monta ruskeata nidosta pörssin vuosikirjaa, otti alas erään\nvuodelta 1890 ja käänteli lehtiä.\n\n\"Niin, tässä ne ovat\", sanoi hän. \"Pääoma 300.000 puntaa. Johtajat, hm,\nha, hm. Tämä tarjoaa kaksisataatuhatta kappaletta, mikä merkitsee sitä,\nettä saan valvontaoikeuden kaivokseen.\"\n\n\"Kaivokseen\", nauroi hänen poikansa. \"Sepä hyvä, isä. Jos siellä olisi\nkaivos, ei niitä olisi sinulle tarjottu kahdesta shillingistä ja\nkuudesta pencestä kappaleelta.\"\n\nMr. Mothenstein vanhempi kääntyi perillistänsä kohti otsaansa\nrypistäen.\n\n\"Kaivos on olemassa\", sanoi hän painokkaasti. \"Ole hyvä ja käsitä,\nettemme jakele omaisuuksia, joita ei ole olemassa. Se olisi\nepärehellistä. Ja petollisilla edellytyksillä en halua vaihtokauppoja.\"\n\n\"Olen pahoillani\", sanoi nuorukainen hämmästyneenä ottaen kasvoilleen\nasianmukaisen ilmeen.\n\n\"Niin\", jatkoi Mr. Mothenstein pannen paikoilleen kirjan ja palaten\naamiaispöydän ääreen. \"Se kuulostaa minusta hyvältä. He tahtovat puoli\nkruunua. Otaksun heidän pitävän hyvänään shillingin osakkeelta?\"\n\nMr. Julius Mothenstein pudisti päätään.\n\n\"He eivät\", sanoi hän. \"Tässä on kirje. Ei penniäkään vähemmän kuin\npuoli kruunua osakkeelta.\"\n\nMr. Mothenstein taivutti päätään raskaasti.\n\n\"No niin, me tarvitsemme jonkin verran osakkeita\", sanoi hän, \"ja me\ntarvitsemme niitä kipeästi. Kaikki Baltic Trading Syndicate-osakkeet on\nmyyty, ja yleisö suorastaan vaatii sijoituksia.\"\n\n\"He vaativat myöskin niitä osakehyvityksiä, joita lupasitte, kun\nWaggerfontein alkoi mennä hullusti\", sanoi Mr. Julius merkitsevästi, ja\nhänen isänsä tuhahti.\n\n\"Ehkä jonakin päivänä saamme käsiimme jotakin, joka ei ole minkään\narvoista\", virkkoi hän, \"ja sitten laukaisemme ne hajalleen, mutta\ntällä hetkellä en tunne olevani ihmisystävällisessä mielentilassa,\npoikani. Tämän talon kustannukset ovat --\"\n\nHän heittäytyi esitelmöimään korkeista elinkustannuksista, kohoavista\nhinnoista, tolkuttoman kohtuuttomista palvelijoista, ja Mr. Julius,\njoka oli jo aikaisemmin saanut kestää kaiken tämän, kuunteli, mutta\ntarkkaamatta.\n\nSeuraavana aamuna Mr. Julius Mothenstein odotteli erään ystävänsä\ntoimistossa Birching Lanella. Se oli konttori, jossa hän aikaisemmin\noli hieronut monta mielenkiintoista kauppaa, ja oli ihmeellisesti\nsuunniteltu, sillä siinä oli etumaisena pieni huone, jonka oven takana\nhänen isänsä istui ja kuunteli, sekä saattoi, yskähtämällä päätöksen\nmerkiksi, hyväksyä tai hylätä ne ehdotukset, joita hänen poikansa teki\nhänen puolestaan.\n\nSamassa tuli vieras, iso, tummahipiäinen nuori mies puettuna harmaaseen\npukuun ja pehmeäkauluksiseen paitaan, sekä iso valkoinen hattu päässä.\nHän oli, kuten Mr. Julius tulkitsi, tyypillinen austraalialainen,\nvaikka hänelle olisi saattanut käydä vaikeaksi selittää, mikä erotti\naustraalialaisen brittiläisen rodun muista jäsenistä.\n\n\"Mr. Samuel Soames\", lausui iloinen vieras, vaikka hänen ristimänimensä\nsattui olemaan Anthony.\n\n\"Teillä on joitakin osakkeita, joita haluatte tarjota meille\", sanoi\nMr. Julius kaikkein virallisimmalta tavallaan. \"Tietysti käsitän, että\nnämä paperit ovat jokseenkin arvottomia, mutta toiminimeni haluaa\nkeinotella silloin tällöin.\"\n\n\"Niinkö, minä ymmärrän\", sanoi Anthony vetäen mustasta laukustaan esiin\nison tukun osakekirjoja.\n\nJulius otti päällimmäiset nipusta, luki ensimmäisen ja pudisti päätään\nsäälivästi hymyillen.\n\n\"West Australian Lead and Spelter\", luki hän. \"Enpä luule niistä olevan\npaljonkaan hyötyä meille, Mr. Soames.\"\n\n\"Sitten emme keskustele siitä enempää\", vastasi Anthony tavoitellen\nnippua.\n\nViereisestä huoneesta kuului varoittava yskähdys.\n\n\"Tietysti\", sanoi Mr. Julius, \"olemme aina valmistautuneet mahdollisen\nhäviön varalle. Mitä pyydätte näistä?\"\n\n\"Puoli kruunua osakkeelta.\"\n\nMr. Julius pudisti päätään.\n\n\"Liian paljon\", sanoi hän. \"Nämä osakkeet ovat täysin kelvottomat\nmyytäväksi ja tulisivat maksamaan meille kaksikymmentätuhatta puntaa.\nMutta sanon teille, miten teemme. Mr. Soames. Me ostamme teiltä nämä,\njoissa on niin paljon tyhjää paperia, shillingin hinnasta osakkeelta.\"\n\n\"Te ostatte ne puolesta kruunusta\", sanoi Anthony, \"tai ei ensinkään.\"\n\n\"Oikein hyvä\", sanoi Julius olkapäitään kohauttaen. \"Hyvää huomenta.\"\n\n\"Hyvää huomenta\", tuli iloinen vastaus, ja Anthony pudotti osakkeet\nlaukkuunsa, napsautti lukon kiinni ja nousi.\n\nKuului kaksi vaativaa yskähdystä viereisestä huoneesta.\n\n\"No, miksi niin herkkäluontoinen\", sanoi Mr. Julius totellen annettua\nmerkkiä. \"Miksi ei sovitella? Otaksukaamme, että tarjoaisimme teille\nkahdeksantoista penceä osakkeelta?\"\n\n\"Puoli kruunua tai ei mitään\", sanoi Anthony lujana. \"Minulle on jo\ntarjottu kaksi shillinkiä ja kolme penceä Thames Investment Trustin\ntaholta.\"\n\nJa Thames Investment Trust oli Mr. Mothensteinin leppymättömin\nkilpailija. Thames Investment Trust vetoaa myös herkkäuskoisiin\npikkusijoittajiin, jotka haluavat löytää oikein valtatien rikkauteen,\nja siispä puhkesi viereisessä huoneessa mitä kiivain yskäkohtaus.\n\n\"No, hyvä\", sanoi Julius mukautuen. \"Otaksukaamme, että annamme teille\nshekin päivättynä ensi viikon maanantaiksi?\"\n\n\"Otaksukaamme, että annatte minulle viime viikon maanantaiksi päivätyn\nshekin?\" sanoi Anthony. \"Katsokaahan, Mr. Alexander, joko otatte nämä\nosakkeet tarjoamastani hinnasta koukkuilematta maksusta ja annatte\nminulle avoimen shekin, jonka voin kotimatkalla vaihtaa rahaksi, tai\nkauppaa ei synny.\"\n\nJulius odotti. Viereisestä huoneesta kuului tuskallinen yskiminen, ja\nhän otti shekkikirjansa ja täytti sen huolellisesti.\n\n\"Olit vähältä pilata jutun\", murisi Mr. Mothenstein, kun vieras oli\nlähtenyt. \"Ja olisit voinut saada ne kahdeksallatoista pencellä, jos\nolisit osannut käyttää oikeata tietä. Oli miten oli, lähettäkäämme\nkirjeet asiakkaille. Mitä pikemmin pääsemme niistä irti, sitä parempi.\nLuulen heidän tarttuvan tähän syöttiin, sillä lyijy on kovasti\nnousemassa juuri nyt.\"\n\nKolmen tunnin ajan isä ja poika viettivät laatien kirjallisia\nsepitelmiä, joissa kielen kauneus korvasi sen, mikä tarkkuudessa\npuuttui. Itään, pohjoiseen, etelään ja länteen menivät nämä\nsepustukset, kauniisti painettuina, kalleissa kuorissa. Mutta sitten\ntuli isku.\n\nMr. Mothenstein nuorempi ja hänen isänsä olivat yhdessä\ntyöskentelemässä Lontoon konttorissaan ja olivat juuri vastaanottaneet\npuhelimitse sen tyydyttävän tiedon, että maksuosoituksia alkoi virrata\nsisään. Tuskin oli keskustelu lopetettu, kun puhelin soi vielä kerran\nkiivaasti.\n\nPuhuja oli pienen viikoittaisen, tiedoiltaan epäluotettavan\nfinanssilehden toimittaja, jolla oli syytä olla kiitollinen vanhemmalle\nMothensteinille.\n\n\"Me olemme juuri saaneet kirjeen\", sanoi hän nopeasti puhuen. \"Se\nnäyttää olevan jonkinlainen kiertokirje, joka on lähetetty kaikille\nfinanssilehdille.\"\n\n\"Mitä se koskee?\" kysyi Mothenstein synkistyen.\n\n\"Se koskee joitakin osakkeita, joita te myytte, joitakin\nlyijyosakkeita. Yhtiön vuokraoikeus maahan kuluu umpeen ensi viikolla,\nja mies, joka on sen kirjoittanut, sanoo, etteivät osakkeet ole sen\npaperin arvoisia, jolle ne on painettu.\"\n\nMr. Mothenstein kävi hyvin kalpeaksi.\n\nKahdenkymmenen tuhannen punnan menettäminen ei ollut tarpeeksi\nsaattamaan hänet perikatoon, eikä totta puhuen vahinko\nkymmenkertaisenakaan, mutta se oli riittävä murtamaan hänen sydämensä.\n\n\"Me olemme olleet hulluja\", sanoi hän ilmaistessaan uutisen pojalleen.\n\"Minun olisi pitänyt tietää se. Se on se Mr. Yllättäjä, josta minua on\nvaroitettu.\"\n\nÄärimmäisessä kiihtymyksessään hän päästi aika sanaryöpyn omaksumansa\nmaan kielellä.\n\n\"Julius, poikani, me olemme joutumassa vaikeuksiin tämän jutun vuoksi.\nTuo mies on heittävä harppuunan ja saattava nimemme haiskahtamaan.\"\n(Hän ei sanonut \"haiskahtamaan\" mutta käytti paljon rahvaanomaisempaa\nsanaa.)\n\nMr. Mothenstein asteli konttorissaan edestakaisin hyvin kiihtyneessä\nmielentilassa.\n\n\"Rahasta ei olisi väliä, rahasta ei olisi väliä\", hän jatkoi\ntoistamiseen, \"mutta tämä merkitsee toiminimen tuhoa. Kyllä minä\nantaisin tuolle Yllättäjälle -- antaisin hänelle kymmenen vuotta. Minä\nhirttäisin hänet, saastaisen, raa'an varkaan.\"\n\nMr. Mothenstein hieroi nenäänsä etsiessään turhaan pakotietä.\n\n\"Isä\", sanoi Julius äkkiä. \"Olen keksinyt keinon.\"\n\nMr. Mothenstein murahti jotakin halveksivaa poikansa ajatuksesta, mutta\nkuunteli.\n\n\"Miksikä ei?\"\n\n\"Mitä miksikä ei?\" sanoi hänen isänsä\n\n\"Me voimme kestää tappion\", sanoi Julius puhuen nopeasti, \"mutta me\nemme voi kestää loukkausta toiminimeä kohtaan. Se on asian ydin, eikö\nniin?\"\n\nMr. Mothenstein nyökkäsi.\n\n\"Miksi emme siis lähettäisi näitä osakkeita tänä iltana kaikille\nvanhoille asiakkaillemme. Sanoisimme, että ne ovat korvausosakkeita.\nJakaisimme ne yli koko maan ja uskottelisimme niiden nousevan aina\ntaivaisiin asti. Se hankkisi toiminimelle hyvän nimen ja karkoittaisi\npienimmänkin ajatuksen siitä, että huijaisimme heitä.\"\n\n\"Sepä ajatus\", sanoi Mr. Mothenstein hitaasti, \"suurenmoinen ajatus.\nKutsu sisään kirjanpitäjät.\"\n\nToiminimi Mothenstein työskenteli sinä yönä kovasti ja oli jo melkein\npuoliyö, kun viimeiset korvausosakkeet toimitettiin postiin, ja mukana\nseurasi kiertokirje, joka huokui hyvänsuopaa kiintymystä, jota\ntoiminimi Alexander McDougal, Mackintosh & Glenstuart tunsi\nasiakkaitaan kohtaan.\n\nMr. Yllättäjä sai kuulla tästä anteliaasta jakelusta ja nauroi hiljaa.\n\n\"En jaksanut sietää tuota salakavalaa kerjäläistä\", sanoi Anthony.\n\"Hänen sydämensä on täytynyt murtua, kun hän on pakotettu jakamaan\nkaksisataatuhatta osaketta, olkoonpa, että ne olivat arvottomia. Mutta,\njoka tapauksessa, hän pelastaa pirullisen huijausliikkeensä maineen.\nIhmettelen, millaisia hurjia haaveita viattomilla vastaanottajilla\nmahtaakaan olla West Australian Lead and Spelter Syndicate-yhtiöstä ja\nsen tulevaisuudesta?\"\n\n\"Haaveita, jotka tuntuvat muuttuvan todellisuudeksi\", vastasi Paul.\n\"Oletteko nähnyt sanomalehtiä?\"\n\n\"Mitä lehtiä? Mitä niissä on?\" kysyi Anthony epäluuloisena.\n\nPaul jätti pasianssinsa, jonka Anthonyn tulo oli keskeyttänyt, otti\nsanomalehden, taittoi määrätyn otsakkeen päällimmäiseksi ja ojensi sen\ntoiselle, joka luki: --\n\n    Tarina läntisestä Australiasta\n\n    Rikas kultasuoni hylätystä lyijykaivoksesta. \"Arvottomia\"\n    osakkeita myydään 3 puntaa kappale.\n\nUutinen oli päivätty Länsi-Australiassa ja kuului: --\n\n    \"Muutamat yrittäjät ovat työskennelleet kaivoksissa, jotka\n    ovat West Australian Lead and Spelter Syndicaten omaisuutta.\n    Osakkeita, jotka eilen olivat tuskin sen paperin arvoisia,\n    jolle ne olivat painetut, myydään tänään vapaasti 3 puntaa\n    kappaleelta.\"\n\nAnthony vihelsi.\n\n\"Hyvä, minä olen saanut osani apajasta joka tapauksessa\", sanoi hän.\n\n\"Ja minä omani\", mutisi Paul käyden jälleen käsiksi pasianssiinsa,\nsillä häntä ja Sandyä ei koskaan unohdettu, kun heidän isäntänsä toi\nkotiin saalista.\n\n\"Ja Mothensteinin asiakkaiden joukossa on oleva monta onnellista\nsydäntä tänä iltana, Paul\", sanoi Anthony tyytyväisenä.\n\n\n\n\nNeljäs luku\n\nPankki, joka ei romahtanut\n\n\nMr. Yllättäjä käveli ilman päämäärää Strandia pitkin. Huonosti\npuettuna, mustasankaiset silmälasit päässä, pinkka kirjoja kainalossa,\nhän näytti maailman silmissä köyhänpuoleiselta ylioppilaalta, joka oli\npujahtanut ulos King's College'stä ja huomannut itsellään olevan\njoutilasta aikaa.\n\nHän pysähtyi joka toisen puodin edustalla, katseli ikkunoista sisään ja\näkkiä lähtiessään liikkeelle törmäsi muuatta tyttöä päin, joka tuli\nulos eräästä ylempänä sijaitsevan tupakkakaupan ovesta. Hän kohotti\nhattua anteeksipyytäen, mutta tyttö tuskin katsahti häneen. Tämän\nkasvot olivat kalpeat, hän oli ilmeisesti itkenyt; Anthony siirsi\nkatseensa oveen, jonka koristeelliseen messinkilevyyn oli kaiverrettu\nnimi Mr. Oliver Digle, liikemies.\n\nOliver Digle ei ollut Yllättäjälle outo. Hänen nimensä oli esiintynyt\nuseammassa oikeusjutussa kuin kenenkään muun rahanlainaajan, ja\nAnthonyn luontaista vastenmielisyyttä koko ammattiluokkaa kohtaan\nkärjisti myötätunto, jota hän tunsi tyttöä kohtaan.\n\nHän lähti seuraamaan tätä kiiruhtaen askeliaan. Hän arveli hänen\nmenevän Charing Cross Stationille, mutta tämä kääntyikin alas Villiers\nStreetille, meni kadun yli ja astui Rantapuistoon. Hän näytti etsivän\nhiljaista paikkaa, johon voisi istuutua. Anthony piti häntä silmällä,\nkunnes hän oli istuutunut. Sitten, pyytämättä sanallakaan anteeksi, hän\nistahti hänen viereensä, avasi kirjan ja oli näennäisesti syventynyt\nopintoihinsa.\n\nSyrjäsilmällään hän näki pikaisen vihaisen katseen, jonka tyttö häneen\nloi, ja hänen epäröivän liikehtimisensä, aivankuin hän olisi aikeessa\nsiirtyä toiseen paikkaan.\n\n\"Hetkinen, pyydän\", sanoi hän rauhallisesti. \"Ja tahtoisitteko olla\nhyvä ja uskoa, etten tahdo olla tungetteleva?\"\n\nTyttö katsahti häneen säikähtyneenä.\n\n\"Tiedän, ettei ole sopivaa tuntemattoman miehen puhutella naista\njulkisella paikalla\", sanoi Anthony hymyillen, \"mutta ei tarvitse\npelätä, että loukkaan teitä. Tuo hiljaisen näköinen herrasmies tuolla,\njoka lukee iltalehteään, aivan kuin ei välittäisi mitään elämästä, vaan\nainoastaan kilpa-ajoja koskevista uutisistaan, on eräs kuuluisa\nScotland Yardin etsivä, kun taas virkapukuisen puistovahdin saatatte\nnähdä istumapaikaltanne. Jos minä jollakin tavoin teitä häiritsen,\nvoitte kutsua heitä avuksenne.\"\n\nTyttö hymyili hiukan vastoin tahtoaan.\n\n\"Minä en myöskään haluaisi olla töykeä\", sanoi hän, \"mutta minun täytyy\nsanoa teille, ettei minulla ole mitään halua ruveta keskusteluun\nkenenkään kanssa, olkoon hän vieras tai ystävä.\"\n\nToinen nyökkäsi.\n\n\"Sen voin hyvin ymmärtää\", sanoi hän, \"mutta luulisin pikemminkin\nteidän tarvitsevan ystävää seurustelupiirinne ulkopuolelta. Teillä on\nollut ikävyyksiä Diglen kanssa?\"\n\nHän näytti yllätetyltä.\n\n\"Kuinka te saatoitte tietää?\" kysyi tyttö.\n\n\"Minä arvasin\", sanoi hän. \"Onko hän rautakourineen käynyt käsiksi\nteihin?\"\n\nTyttö rypisti kulmiaan.\n\n\"Olitteko te siellä?\" kysyi hän äkkiä. \"Tunnetteko Mr. Diglen? Onko hän\nlähettänyt teidät?\"\n\nAnthony pudisti jälleen päätään.\n\n\"Ei, en tunne Mr. Digleä henkilökohtaisesti, mutta tunnen jossakin\nmäärin hänen rakastettavaa luonnettaan. Arvelen, että olette muudan\nnoita onnettomia ihmisiä, jotka ovat joutuneet hänen kynsiinsä, ja\nainoa tarkoitukseni teitä puhutellessani on kysyä, voinko jollakin\ntavoin teitä auttaa.\"\n\nNyt oli tytön vuoro pudistaa päätään.\n\n\"Ei\", sanoi hän lyhyesti. \"Pelkään, ettette voi auttaa minua. Oi, olen\nollut mieletön.\"\n\n\"Me olemme kaikki olleet enemmän tai vähemmän mielettömiä joskus\nelämässämme. Ettekö tahtoisi, suurena suosionosoituksena, kertoa\nminulle tarkkaan, mikä teitä huolestuttaa?\"\n\nTyttö oli jonkin aikaa hiljaa.\n\n\"En tiedä, miksi kertoisin teille\", sanoi hän sitten, \"mutta en ole\ntehnyt mitään, jota ei maailma voisi saada tietää ja jota se ei saa\ntietää muutaman viikon kuluessa.\"\n\nHän kertoi olevansa nuoren, sodassa surmansa saaneen upseerin leski.\nHänen miehensä oli jättänyt hänelle pienen talon maaseudulla ja\nmuutamia satoja puntia säästörahoja.\n\n\"Ted parka oli hyvä poika, vaikka hyvin huoleton\", sanoi hän, \"minulla\nei ollut pienintäkään aavistusta, että hän oli velkaa Mr. Diglelle.\nMutta ilmeisesti hän oli lainannut tuhat puntaa muutamia viikkoja ennen\nkuin tuli surmatuksi. Minä en tiennyt tästä mitään, ennenkuin eräänä\npäivänä sain vastaanottaa erään Mr. Diglen asiamiehen, joka veti esiin\nvelkakirjan ja vaati maksua. Tunnen, että minun on vastattava mieheni\nveloista, mutta se merkitsee sitä, että jään rutiköyhäksi.\"\n\n\"Kuinka paljon oli miehenne velkaa?\"\n\n\"Hän lainasi tuhat puntaa, ja hänen on maksettava takaisin\nkaksituhatta\", sanoi tyttö. \"Se on häpeällistä, häpeällistä.\"\n\nAnthony merkitsi muistiin joitakin yksityiskohtia muistikirjansa\ntyhjälle lehdelle.\n\n\"Ehkä ette pitäisi sopimattomana sanoa minulle, missä asutte\", sanoi\nhän, \"ja päivämäärää, jolloin vekseli asetettiin maksettavaksi sekä\nmitä varten miehenne lainasi rahat.\"\n\nHän pudisti päätään ja annettuaan osoitteensa vastasi avuttomana:\n\n\"Olen pahoillani, en voi antaa tarkkoja tietoja. Ne ovat minulle yhtä\nsuurena salaisuutena kuin teillekin. Kun Ted lainasi tuon rahan, tiesin\nhänellä olevan säästöä pankissa, mutta miksi maailmassa hän meni\nkoronkiskurin luo, en voi sanoa. Tietysti hänellä saattoi olla\nsitoumuksia, jotka olivat minulle tuntemattomia, mutta en voi\nkuvitella, ettei hän olisi maininnut niistä minulle.\"\n\n\"Kiitän teitä suuresti\", sanoi Anthony. \"Nyt en tahdo kiusata teitä\nenempää. Minulla on pääsopukassani sellainen käsitys, että teitä\naiotaan petkuttaa, ja neuvon teitä kieltäytymään maksamasta penniäkään,\nennenkuin saatte tietoja minulta. Sivumennen sanoen, oletteko hankkinut\nasianajajan?\"\n\n\"En\", vastasi hän, \"en ole käyttänyt lakimiestä.\"\n\n\"Silloin olisi teidän parasta ryhtyä toimeen\", sanoi Anthony\nsuorasukaisesti. \"Otaksun teidän tietävän, että miehelle, joka hoitaa\nomaa asiaansa, on asianajaja narripeliä, ja vaikka en olisikaan niin\nepäkohtelias, että sanoisin samaa naisesta\" -- hän hymyili -- \"niin ei\nteillä saata olla liian paljon ammattitietoja.\"\n\n\"Minne voin antaa teille tietoja?\"\n\nTämä oli kysymys, joka huomattavasti huolestutti Mr. Yllättäjää.\n\n\"Oleskelen muutamien ystävieni kanssa hotelli Rexissä Brightonissa\",\nsanoi hän. \"Ehkä tahdotte sähköttää minulle sinne.\"\n\nPieni keskustelu oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Hän myöhästyi\nBrightoniin menevästä junasta, johon oli aikonut ehtiä, ja meni\nsen sijaan käymään erään yksityisetsivän toimistossa, joka oli\ntehnyt hänelle monta hyödyllistä palvelusta tuntematta hänen\nhenkilöllisyyttään taikka hänen toimeen panemiensa yritysten\nhäpeällistä luonnetta.\n\n\"Kyllä\", virkkoi etsivän toimiston iloinen johtaja. \"Minä voin kertoa\nteille koko joukon Diglestä. Hän on kalastellut verraten sameassa\nvedessä viime aikoina.\"\n\n\"Osakepörssissäkö?\"\n\n\"Ei, herra\", sanoi etsivä. \"Ei, herra. Vedonlyönnissä. Minulle on\nkerrottu hänen menettäneen lähes satatuhatta puntaa kahdessa vuodessa.\nEi voisi uskoa, että sellainen jäyhä, vanha puskuri kuin Digle ryhtyisi\nsen laatuisiin järjettömyyksiin, mutta niin on asia.\"\n\n\"Onko hän oikeamielinen?\" kysyi Anthony.\n\n\"Yhtä oikeamielinen kuin enemmistö muutamissa asioissa.\"\n\n\"Se merkitsee\", sanoi Anthony, \"että hän on kiemurteleva kuin liekki.\nOletteko kuullut valituksia hänen suhteensa?\"\n\n\"Ei\", sanoi etsivä, hetken miettimisen jälkeen. \"Tietysti on hänellä\nollut muutamia juttuja, jotka ovat olleet vähällä joutua oikeuden\nkäsiteltäviksi, mutta hän on järjestänyt ne. Luulen hänellä olleen\nsuuria hommia tekeillä upseerien keskuudessa.\"\n\n\"Siinä onkin kaikki, mitä haluan tietää\", sanoi Yllättäjä ja lähti\nBrightoniin.\n\nSeuraavana päivänä hän meni käymään naisen pienelle mökille Chorleyhin\nja sai lisää tietoja vainajan elämästä.\n\n\"Sanokaa minulle\", sanoi Anthony, \"saiko miehenne salaperäisiä\nkirjeitä, kun oli viimeksi kotona lomalla?\"\n\nNainen mietti hetkisen.\n\n\"Ei, en luule\", sanoi hän, ja sitten nopeasti: \"Kyllä sittenkin. Hän\nsai eräältä naishenkilöltä Pimlicosta kirjeen, joka saattoi hänet\nymmälle. Tämä pyysi hänen omakätistä nimikirjoitustaan ja kertoi\nkuulleensa hänen erinomaisista ansioistaan sodassa. Ted parka ei\ntietysti ollut tehnyt mitään erikoista ja oli siis hieman hämmästynyt.\nMutta hän lähetti nimikirjoituksensa, niin, luullakseni lähetti hän\nkirjeen\", sanoi nainen. \"Jos tahdotte odottaa hiukan, niin silmäilen\nläpi hänen kirjeenvaihtonsa. Minulla on tallella kaikki kirjeet, jotka\nhän sai elämänsä viimeisenä vuonna.\"\n\nHän oli poissa noin kymmenen minuuttia ja palasi sitten mukanaan nippu,\njosta hän valitsi erään epäsäännöllisellä käsialalla kirjoitetun\nkirjeen. Se oli leimattu Pimlico Roadilla, ja tämän osoitteen Anthony\nmerkitsi muistiin. Hän ei välittänyt itse kirjeestä, mutta huomasi,\nettä nainen oli merkinnyt allekirjoitukseksi \"Caroline Smith.\"\n\nSeuraavana aamuna hän oli osoitteen mainitsemalla paikalla\nhavaitakseen, kuten oli odottanutkin, että siinä oli täysihoitola. Mrs.\nCaroline Smith oli nähtävästi vanhemmanpuoleinen sihteeri, jolla oli\ntoimi Cityssä ja joka oli aikoja sitten hylännyt oman talouden.\n\n\"Tiedättekö, missä hän työskentelee?\" kysyi Anthony.\n\nKyllä, tiedettiin hänen olevan Mr. Diglen palveluksessa. Sinä yönä sai\nMr. Diglen toimisto vastaanottaa vieraan. Mr. Digle ei ollut\nodottamassa lausuakseen vieraansa tervetulleeksi, sillä hän oli kotona\nja nukkui hurskaan unta.\n\nKello oli yksi yöllä, kun vieras tunkeutui sisään takaikkunan kautta ja\naloitti perusteellisen tarkastuksen Mr. Diglen toimistossa. Hän ei\nmurtanut auki mitään, ei kaikesta päättäen hävittänyt mitään. Kuitenkin\noli hän kahden tunnin ajan syventynyt papereihin, joita hän oli ottanut\nesiin Mr. Oliver Diglen yksityiskonttorissa sijaitsevasta isosta\nkassakaapista. Juuri ennen päivän nousua hän sammutti valot, veti alas\nverhon, joka peitti ikkunaa, kokosi merkintönsä, asetti asiapaperit\nsiihen järjestykseen, missä ne olivat olleet, lukitsi kassakaapin ja\nmeni ulos samaa tietä kuin oli tullutkin.\n\nAuto odotti häntä Thames Embankmentillä, ja neljännestuntia myöhemmin\nhän oli matkalla Balhamin läpi pitkin Brighton Roadia, ajajanaan\nsihteerinsä, jonka kaikkein vähimmin olisi luullut kyyditsevän\nmurtovarasta kotiinsa.\n\nEast Grinsteadin luona, jossa he pysähdyttivät auton nauttiakseen\naikaisen aamiaisen, teki hän Paulille selvää yöllisistä hommista.\n\n\"Asia on minulle selvä\", sanoi hän. \"Digle ei tyydy rahoihin,\njoita hän kynii tämän kaupungin nuorelta polvelta, vaan hän on\njärjestelmällisesti esittänyt kuolleiden upseerien omaisuuksia koskevia\nvaatimuksia. Laskut, joita hän esittää, ovat ilmeisesti väärennettyjä,\nallekirjoitukset ovat tulleet vahvistetuiksi pyytämällä\nnimikirjoitukset, ja hänen pankkikirjansa mukaan -- minä näin hänen\npankkikirjansa -- ovat raha-asiat järjestyksessä. Kertomus, jonka\nmukaan hän olisi menettänyt satoja tai tuhansia puntia, on roskaa. Olen\niloinen, että vainu johti minut niille jäljille, muuten en ehkä olisi\njatkanut hänen asioitaan koskevia tutkimuksiani. Miehellä on melkein\nkahdeksankymmentätuhatta puntaa selvää rahaa.\"\n\n\"Hän näyttää menetelleen niin\", sanoi Paul kuultuaan kaiken, \"että\nodotti kohtuullisen ajan, kunnes uusi tilus oli vakiinnutettu,\nennenkuin esitti laskunsa. Useimmat niistä henkilöistä, joille hän\nesitti vaatimuksia, näyttävät mieluummin maksaneen kuin sallineen\npoikiensa nimen joutua oikeuteen. En ole koskaan elämässäni nähnyt\nsellaista saakelin alhaista peliä.\"\n\nAnthony nyökäytti päätään.\n\n\"Tämä on senlaatuinen tehtävä, että otaksun tarvitsevani sinun apuasi.\nVai mitä, Paul?\" kysyi hän.\n\n\"On se, melkein.\"\n\n\"Niin, saatan tarvita sitä. Mr. Digle on ryöstettävä putipuhtaaksi.\nTarvitsen joka pennin, minkä hän omistaa. Kenties pystyn korvaamaan\nmuutamille niistä ihmisistä, joita hän on nylkenyt.\"\n\n\"Tuo kiinnostaa minua\", huomautti Paul. \"Saanko kysyä, miten aiotte\nsaada ne haltuunne?\"\n\n\"Digle ei tietystikään ole ainoa mies, joka on ollut tämäntapaisissa\nhommissa\", jatkoi Anthony. \"Olen kuullut parista, kolmesta tapauksesta,\njolloin häpeälliset koronkiskurit ovat karhunneet kuolleiden upseerien\nsukulaisia.\"\n\n\"Ja miten aiotte saada rahat?\" kysyi Paul jälleen.\n\n\"Se kyllä käy\", sanoi Anthony töykeästi. \"Aion pitää silmällä Mr.\nDigleä, ja jollen päivän tahi parin kuluttua ole löytänyt keinoa, miten\nsiirtää hänen rahavarastonsa omaan taskuuni, on nimeni Schmidt.\"\n\nMr. Oliver Digle oli järjestelmän mies järjestelmällisine luonteineen.\nHän oli aikoinaan luennoinut säästäväisyydestä ja kerskui sillä, ettei\nollut koskaan tuhlannut penniäkään, hän oli lihava, punakkakasvoinen\nmies, silmät siniset, sammahtaneet, tukka ohut ruskea, ja puettu kuin\nkirkonvartija. Kukaan ei voinut kieltää, etteikö hän ollut miellyttävä\nmies, jonka korva ja kukkaro olivat avoinna sujuvakielisille ja\ntarvitseville.\n\nTotta on, että muutakin kuin sujuvakielisyyttä vaadittiin\ntarvitsevalta, sillä hän vaati ja tavallisesti saikin parhaimmat\nsuositukset ja kaikkein painavimmat takeet joka pennistä, jonka\nlainasi. Hänellä oli kaksi intohimoa: toinen oli tehdä rahaa, toinen\nmenettää rahaa. Oli totta, että hän oli menettänyt aika tuntuvasti\nkilpa-ajoissa, mutta suurillakin on heikkoutena. Senhän myönsi jo\nHomeros aikoinaan.\n\nHän oli myös hyvin vaitelias mies ja kenties senvuoksi liikesuhteissa\nLontoon vaiteliaimman pankin -- Pollacks Private Bankin kanssa, joka jo\nvuosisatoja oli ollut kuulu hienotunteisuudestaan. Julkisuudessa oli\nkuulunut rumia juttuja hänestä, hälyyttäviä kyselyjä oli tehty poliisin\ntaholta. Siitä huolimatta Mr. Digle jatkoi tasaista uraansa antaen\nvähän ja ottaa paljon.\n\nHän istui eräänä iltapäivänä toimistossaan, iltalehti edessään,\nvalittaen sisimmässään omistajien halua \"valmentaa\" hevosiaan Epsomia\nvarten, kun ovelle koputti konttorin puolelta hänen ainoa\nnaiskonttoristinsa -- vanhemmanpuoleinen henkilö, -- joka teki vielä\nvanhanaikuisemman vaikutuksen siksi, että kasvot olivat puuterin\nsomistamat.\n\n\"Siellä on eräs nuori mies, joka tahtoo tavata teitä, herra\", sanoi hän\nhiljentäen ääntään.\n\n\"Minkälainen nuori mies?\" kysyi Mr. Digle.\n\n\"Luulen, että hän on -- asiakas. Hän näyttää hyvin järkytetyltä\", sanoi\nnaiskonttoristi.\n\nMr. Digle raaputti poskeaan ja taittoi kokoon lehden.\n\n\"Opastakaa hänet sisään\", sanoi hän, sillä hän ei halveksinut\nvähäisintäkään avunpyytäjää.\n\nMies, joka astui sisään, näytti olevan hyvin huolissaan. Hänen huulensa\nolivat yhteenpuristuneet. Kello oli 2.20, seikka, joka on pidettävä\nmuistissa.\n\n\"No niin, herra\", sanoi Mr. Digle hyväntahtoisesti. \"Mitä voin tehdä\nhyväksenne?\"\n\nNuori mies vilkaisi odottavaan naiseen, ja Mr. Diglen nyökkäyksestä\ntämä vetäytyi pois.\n\n\"Haluan puhutella teitä yksityisesti\", sanoi vieras liikutetulla\näänellä.\n\n\"Istuutukaa, istuutukaa\", sanoi hyväntahtoinen Mr. Digle. \"Vetäkää\ntuolinne pöydän ääreen ja sanokaa, mitä haluatte, tahdotteko\nsavukkeen?\"\n\nNuori mies otti savukkeen vapisevin sormin ja huulin.\n\n\"Mr. Digle\", alkoi hän, \"mitä ikinä teille sanonkin, olkoon pyhää.\"\n\nTeatterimainen alku, ja Mr. Digle, jolle tällaiset tapaukset eivät\nolleet outoja, nyökäytti päätään.\n\n\"Minä olen kuullut monta salaisuutta täällä\", hän sanoi\ntotuudenmukaisesti, sillä juuri tässä huoneessa oli hän puhellut ja\nkeskustellut raha-asioista usean lontoolaisen veijarin kanssa. \"No\npoikaseni, voitte sanoa, mitä haluatte, ja voitte olla varma, ettei\nsitä toisteta.\"\n\nMutta nuori mies epäröi.\n\n\"Otaksukaamme\", sanoi hän pidättyvästi, \"otaksukaamme, että tämä on\njuttu, joka koskee poliisia?\"\n\nMr. Digle hymyili.\n\n\"Se ei haittaa, jollei se koske minua\", virkkoi hän hyväntuulisesti.\n\"Minä en välitä siitä, liikuttaako se poliisia. Voitte suhtautua minuun\nluottamuksella ja tehdä minut rippi-isäksenne sekä olla varma siitä,\nettei yhtään sanaa, jonka lausutte tämän rakennuksen sisällä, tulla\ntoistamaan sen ulkopuolella.\"\n\nNuori mies nyökkäsi.\n\n\"Kiitän teitä suuresti, Mr. Digle\", sanoi hän kiitollisena. \"Arvasin,\nettä olette herrasmies, johon voi luottaa.\"\n\n\"Toivon olevani\", sanoi Mr. Digle uteliaana kuulemaan toisen\nkertomusta.\n\n\"Ensiksikin\", sanoi vieras, \"sallikaa minun mainita, että minulla on\nmukanani kahdentuhannen punnan arvosta sota-ajan arvopapereita, jotka\nhuomenna saatan vaihtaa rahaksi. Hän pisti käden taskuunsa ja veti\nesiin kirjekuoren. Mr. Digle oli hämmästynyt. Hän ei ollut tottunut\nsiihen, että hänen toimistoonsa tuli henkilöitä, jotka saattoivat\nesittää kahdentuhannen arvosta luotettavia takuita.\n\n\"Tarvitsen lainaa huomiseen saakka\", sanoi nuori mies. \"Tarvitsen\ntäsmälleen tuhat puntaa ja olen valmis maksamaan hyvän koron sekä\njättämään nämä vakuudeksi teille huomiseen saakka.\"\n\n\"Hyvä, tässä ei ole mitään vaikeuksia\", sanoi Mr. Digle vilkaisten\nkelloon. \"Pankkia ei suljeta ennen kolmea, ja kun olemme käyneet läpi\nnämä paperit ja havainneet niiden olevan järjestyksessä, olen\nonnellinen saadessani antaa maksuosoituksen tuhannelle punnalle,\nsanokaamme, kymmenen prosentin korolla.\"\n\nHän katsoi kysyvästi toiseen.\n\n\"Korko on minusta yhdentekevä\", virkkoi nuori mies kärsimättömästi.\n\"Minun täytyy vain saada rahat mitä pikimmin.\"\n\nHän keskeytti jälleen. Ei nähtävästi ollut mitään aihetta jatkaa\nkeskustelua. Hän oli jättänyt takeet, jotka olivat välttämättömät\nlainan saantia varten. Mutta Mr. Digle vaistosi tässä jotakin\nsalaperäistä ja paloi halusta tutkia juttua pohjiaan myöten.\n\n\"No, onko teillä ystävä\", lausui hän korostaen, \"kertokaa minulle\nkaikki.\"\n\n\"Hyvä, minä kerron teille, herra\", sanoi mies innokkaasti, \"sillä\ntunnen, että minun tulisi ottaa vaaria teidän neuvoistanne. Minä\ntarvitsen rahat lähettääkseni veljeni pois maasta. Hänen täytyy lähteä,\nennenkuin hänet löydetään.\"\n\n\"Vai niin\", sanoi Mr. Digle hilpeästi, \"veljenne on siis tehnyt jotakin\nsellaista, jota hänen ei olisi pitänyt, hä?\"\n\nNuori mies nyökäytti päätään.\n\n\"Hän on tehnyt sellaista, jota hänen ei koskaan olisi pitänyt tehdä\",\nsanoi hän vakavana. \"Hän on sekaantunut luullakseni tämän vuosisadan\nsuurimpaan rikokseen. Voin luottaa teihin, tiedän sen. Luen\nrehellisyyden teidän kasvoistanne ja tunnen, että teissä on minulle\nystävä, Mr. Digle.\"\n\nMr. Digle hymyili, salaisesti huvitettuna.\n\n\"Vuosisadan rikos kuulostaa aika suurenmoiselta\", sanoi hän. \"Mitä\nkutsutte vuosisadan rikokseksi?\"\n\nToinen katsahti häneen.\n\n\"Mitä sanotte, kun kuulette hänen ryöstäneen erään bankin\nkaksisataatuhatta puntaa sisältävän kassan?\"\n\nMr. Digle kohotti kulmakarvojaan.\n\n\"Sitä kutsuisin melkein vuosisadan rikokseksi\", virkkoi hän.\n\n\"Oi, se on kauheata, kauheata\", voihki nuori mies. \"Se saattaa merkitä\nmonen sadan köyhän ihmisen tuhoa. Ja tämän tekee vielä hirveämmäksi se,\nettä veljeni tiesi pankin horjuvan eikä kuitenkaan luopunut ilkeistä\naikeistaan.\"\n\n\"No niin, useimmat pankit kestävät sellaisen vahingon\", sanoi Mr.\nDigle. Tämä ei lopultakaan liikuttanut häntä. Hän sai kymmenen\nprosenttia yhden päivän lainasta, mikä teki noin kolmisen tuhatta\nsataviisikymmentä vuodessa. \"Mikä pankki se on?\"\n\n\"Oh, se on eräs yksityispankki\", sanoi vieras. \"Eihän haittaisi, jos\nkysymyksessä olisi joku noista suurista yhtymistä.\"\n\n\"Yksityispankki\", sanoi Mr. Digle hitaasti. \"Mikä pankki?\"\n\n\"En halua sanoa sitä teille\", sanoi nuori mies päätään pudistaen.\n\n\"Joutukaahan, sanokaa minulle\", sanoi Digle terävästi. \"Mikä on se\nhorjuva pankki, jolta on ryöstetty kaksisataatuhatta puntaa?\"\n\n\"Pollackin pankki.\"\n\nIlmoitus vaikutti Mr. Digleen kuin sähköisku. Hän kimposi jaloilleen,\nhänen punertavat kasvonsa olivat tuhanharmaat.\n\n\"Pollackin pankki?\" änkytti hän. \"Väitättekö, että se on ryöstetty ja\nhorjuva? Tietävätkö asianomaiset?\"\n\n\"Ei, ei\", sanoi vieras, \"he eivät tiedä, mutta he pääsevät huomenna\nselville siitä, ja taivas tietää, mitä sitten tapahtuu. Pankki\nluultavasti romahtaa. Minä olisin melkein halukas\", lisäsi hän,\n\"menemään pankkiin antaakseni tiedon johtajalle ja saattaakseni siten\nasian kulkemaan laillista tietä.\"\n\n\"Te ette tee mitään sellaista\", ärjyi Mr. Digle. Hän loikkasi esiin,\notti hattunsa naulasta, aukaisi työpöytänsä laatikon ja otti esille\nshekkikirjan.\n\n\"Te pysytte täällä, kunnes palaan\", sanoi hän. \"Olen juuri menossa --\nolen juuri menossa hankkimaan rahaanne.\"\n\nHän melkein lensi rappusia alas ja hyppäsi ensimmäiseen saavuttamaansa\nvuokra-autoon. Kaksitoista minuuttia vaille kolme hän nousi\nvanhanaikuisten kierto-ovien kautta tuon lajissaan harvinaisen,\nvuosisataiset rahamaailman myrskyt kestäneen yksityispankin vielä\nvanhanaikuisempiin sisähuoneisiin. Hän ohjasi kulkunsa suoraan\nharmaapäisen kassanhoitajan luo, joka tervehti häntä päännyökkäyksellä.\n\n\"Tahdotteko hyväntahtoisesti mainita minulle säästöni?\" sanoi Mr. Digle\nhätäisesti katsahtaen kelloon.\n\n\"Tietysti\", sanoi kohtelias kassanhoitaja ja lähti. Hän tuli takaisin\nviiden minuutin kuluttua ja pujahdutti paperipalasen kassan ristikon\nalitse.\n\n\"Seitsemänkymmentäyhdeksäntuhatta kahdeksansataa ja neljäkymmentä\npuntaa\", luki Mr. Digle. Hän aukaisi shekkikirjan ja kirjoitti. Hän\nojensi lipun pöydän yli, ja kassanhoitaja luki sen vähääkään\nhämmästymättä.\n\n\"Huomaan, että olette ottanut ulos koko talletuksenne, Mr. Digle\",\nvirkkoi hän. \"Otaksun teidän tietävän, että tämän jälkeen päättyy\ntilinne meillä?\" Digle ei uskaltanut puhua, nyökkäsi ainoastaan. Kun\nshekki oli lunastettu ja raha ojennettu hänelle, sai Pollackin\nyksityispankki mennä hänen puolestaan vaikka hiiteen.\n\nKassanhoitaja poistui ja viipyi jonkin aikaa. Digle käveli\nkärsimättömänä edestakaisin pitkin pankin ruudutettua laattiaa.\nTulisiko johtaja neuvottelemaan hänen kanssaan pidättääkseen rahan\nsisässä? Oliko salaisuus luikerrellut esiin? Tuottaisikohan rahan\nmaksaminen mitään vaikeuksia? Mitään tällaista ei tapahtunut.\nKassanhoitaja tuli takaisin mukanaan salkku, laski\nseitsemänkymmentäyhdeksän tuhannen punnan seteliä aivan kuin olisivat\nolleet seitsemänkymmentäyhdeksän penceä, kokosi loppusumman pienemmistä\nseteleistä, tarkasti kynäänsä kuljettaen Mr. Diglen nimikirjoituksen ja\nmeni takaisin työhönsä.\n\nDigle pani vapisevin käsin rahat taskuunsa. Puuttui vielä kaksi\nminuuttia kolmesta. Ei ollut enää aikaa mennä toiseen pankkiin, mutta\nhänellä oli mahdollisuus vartioida omaisuuttaan.\n\nJuuri kun hän kulki kierto-ovesta, kosketti joku häntä käsivarteen, ja\nhän katsahti ympärilleen. Henkilö, joka puhutteli häntä, oli\nluonnostaan lempeännäköinen, mutta tällä hetkellä oli hänellä vakava ja\nkäskevä ilme.\n\n\"Te olette Digle, ettekö olekin?\" sanoi hän.\n\n\"Nimeni on Digle\", virkkoi herrasmiehemme arvokkaasti.\n\n\"Olen etsivä Rause, Scotland Yardin Rikososastosta\", sanoi mies, \"ja\nminulla on valtuus vangita teidät, syytettynä Edward Sinclairen nimen\njäljentämisestä sekä siitä, että olette yrittänyt anastaa petoksella\ntuhat puntaa hänen leskeltään.\"\n\nMr. Digle oli tukehtua.\n\n\"Mitä tarkoitatte?\" sanoi hän saavutettuaan itsehillintänsä. \"Tämä on\nhäpeällinen syytös.\"\n\n\"Aiotteko lähteä rauhallisesti?\" kysyi mies.\n\n\"Varmasti\", sanoi Mr. Digle ja astui odottavaan autoon.\n\nEtsivä istuutui häntä vastapäätä.\n\n\"Ojentakaa esiin kätenne\", sanoi hän.\n\n\"Panen vastalauseeni --\", alkoi Mr. Digle, mutta ennenkuin hän ennätti\npuhua, olivat käsiraudat hänen ranteissaan.\n\n\"Kun pääsemme Scotland Yardiin\", sanoi etsivä, \"voitte esittää\nniin monta vastalausetta kuin haluatte. Minä teen ainoastaan\nvelvollisuuteni, te ymmärrätte.\"\n\nHän otti hopeisen savukekotelon taskustaan, tarjosi Mr. Diglelle, joka\nensin kieltäytyi, mutta sitten naurahtaen valitsi raudoitetulla\nkädellään egyptiläisen savukkeen.\n\n\"Otaksun tämän kuuluvan teidän jokapäiväiseen työhönne\", virkkoi hän\nhyväntuulisena, \"mutta luulen teidän vielä huomaavan, kuinka suuren\nerehdyksen olette tehnyt.\"\n\nEtsivä tarjosi tulta savukkeeseen, ja Mr. Digle veteli ahkerasti. Noin\nkuudennella vedolla hän vasta huomasi, että savu maistui omituiselta.\n\n\"Mitä tämä merkitsee?\" kysyi hän ja hänen äänensä kuulosti hyvin\nuniselta.\n\n\"Sen saatte aikananne tietää, Mr. Digle\", virkkoi etsivä iloisesti.\n\nSamana iltana kuuli eräs Chislehurst Commonin poikki kulkeva henkilö\nvoihkinaa ja löysi hyvin puetun miehen istumassa pensaan takana sekava\nilme kasvoillaan. Hänellä oli käsiraudat käsissään, mutta ei mitään\ntaskuissa. Se suunniltaan oleva nuori mies, joka oli haastatellut häntä\ntoimistossa, \"etsivä\", joka oli hänet vanginnut, ja autonajaja -- joka\nsuojuslasien ja tilapäisten viiksien taakse kätkeytyneenä oli sama\njärkyttynyt nuori mies, toisin sanoen Anthony, Yllättäjä -- joka oli\nkuljettanut hänet tähän hylättyyn julkiseen paikkaan, olivat\njärjestäneet tämän kaiken.\n\n\n\n\nVIIDES LUKU\n\nMr. Limmerburgin Waterloo\n\n\n\"Hyvä\", sanoi Anthony, \"olen odotellut tuota.\" Paul otti sanomalehden,\njonka toinen oli hylännyt ja kohotti kulmakarvojaan.\n\n\"En tiennyt teidän olevan urheilulehdistön harrastajan\", huomautti hän.\n\"Oletteko löytänyt voittajan?\"\n\n\"Olen, enkä ole\", vastasi Anthony, \"antanet anteeksi vastaukseni\nkaksimielisyyden. Jos tahdot tarkastaa kolmannen sarakkeen loppupäätä,\nnäet, että Mr. Limmerburg, kuuluisa vedonlyöntien kirjanpitäjä,\non kutsuttu Jockey Clubin johtokunnan eteen ja saanut ankaran\nvaroituksen siitä syystä, että muudan hänen hevosistaan oli juossut\nvirheellisesti.\"\n\n\"Mitä se tarkoittaa?\" kysyi Paul.\n\n\"Se merkitsee sitä, että jos Mr. Limmerburg kutsutaan toistamiseen\nJockey Clubin johtokunnan eteen, niin kehoitetaan häntä eroamaan, ja se\non pahinta, mitä hän tässä maailmassa saattaisi toivoa. Hänen vaimonsa\non Maida Valen edustavimpia henkilöitä; hänellä on kaksi poikaa\nylhäisön oppikouluissa; hän on kyllin varakas toivoakseen joskus\nvoivansa ottaa osaa paikalliseen politiikkaan ja saavuttaakseen jonakin\npäivänä aatelisarvon sille tai tälle puolueelle tekemistään\npalveluksista, jolle hän on tarjonnut epäluotettavan kannatuksensa.\"\n\n\"Mutta kuka on Mr. Limmerburg?\" kysyi Paul huvitettuna. \"Tietysti on\nhänellä hevosia, mikä ei suinkaan ole hänelle ansioksi.\"\n\n\"Michael Limmerburg\", selitti Anthony, \"on Mackintoch & Grimsteadin,\nEnglannin suurimman vedonlyönti-yhtymän omistaja. Hän omistaa myöskin\npuolisen tusinaa muita eri nimellä tunnettuja pienempiä liikkeitä ja on\nlisäksi herrasmies, joka on koonnut suunnattomia summia petkuttamalla\nnuoria ja herkkäuskoisia.\"\n\n\"Joita Sandy kutsuisi hölmöiksi\", huomautti Paul.\n\n\"Juuri niin. Rahvaanomainen sana ehkä, mutta sattuva\", myönsi Anthony.\n\"Hänen liiketoimintansa perustuu sellaisten raikkaiden, nuorten miesten\ntoimintahaluun, jotka eivät tunne hevosesta häntää eivätkä hampaita,\nmutta jotka ehdottomasti uskovat olevansa asiantuntijoita nopean\nrikastumisen taidossa. Kerrotaan hänen saattaneen nuoren Stollsonin\nperikatoon, vaikka tämä oli hänen maanmiehensä, ja nuori Stollson on\nvain yksi monista.\"\n\n\"Mitä ehdotatte tehtävän? Haluatteko karkoittaa hänet pois\nkilpa-ajoradalta?\"\n\n\"Ei\", sanoi Anthony miettiväisenä. \"En ole niin julma. Mutta minusta\nnäyttää, että hän on saanut liian paljon rahaa, ja luulen, että hetki,\njota olen odottanut, on lyönyt.\"\n\nHän nojasi kyynärpäät polviinsa ja pohti otsa rypyssä sorminivelet\nhampaita vasten painettuina, tilanteen aiheuttamaa kysymystä. Paul otti\nkortit ja alkoi panna pasianssia, mitä hän tavallisesti teki toisen\nlaatiessa suunnitelmiaan.\n\n\"Paul\", sanoi Anthony äkkiä, \"voitko tuntea hevosen, jos näet sen?\"\n\n\"Minähän imartelisin itseäni --\", alkoi Paul.\n\n\"Älä tee sitä\", nauroi Anthony, \"mutta sano pian, ymmärrätkö mitään\nkilpa-ajohevosista.\"\n\n\"Luulen ymmärtäväni\", sanoi Paul, ja hänen lempeät silmänsä\nvälähtivät. \"En luultavasti ole maininnutkaan, että isännälläni oli\nkilpa-ajotalli.\"\n\n\"Sitä parempi\", sanoi Anthony. \"Nyt sanon sinulle, mitä sinun on\ntehtävä. Toivon, että lähdet maaseudulle tervehtimään kaikkia\ntuntemiasi hevosharjoittajia ja otat selville, olisiko jossakin\nsaatavissa hyvä, ensiluokkainen kilpa-ajohevonen. Sen täytyy ylittää\ntavalliset kilpa-ajovaatimukset enkä pane pahakseni, vaikka saisin\nmaksaa aika muhkean summan siitä. Ymmärrätkö?\"\n\nPaul myönsi.\n\n\"Luulen tietäväni, mitä lajia haluatte\", hän virkkoi.\n\n\"Sen täytyy kyetä ottamaan osaa kilpailuihin kuukauden sisällä\", jatkoi\nAnthony. \"Ole kosketuksissa kanssani, niin saat nähdä jotakin\nhupaista.\"\n\nMitä Yllättäjä oli sanonut Michael Limmerburgista, oli likipitäen\ntotta. Mr. Limmerburg oli hyvin tunnettu kilpa-ajopiireissä. Hän löi\nvetoja kutakuinkin kunniallisesti, ja hänellä tiedettiin olevan\nkunnioitusta herättävä tili pankkiirinsa halussa. Hän oli iso ja\ntanakka, vielä hauskannäköinen mies, joka oli aina puettu erinomaisen\naistikkaasti. Kun hän oli rauhallinen ja puhui vakavasti, teki hän\njollakin tavoin tavallisuudesta poikkeavan vaikutuksen muukalaiseen,\njonka mielestä \"kirjanpitäjän\" olemukseen kuului silmiinpistävää ja\nerikoista hälinää. Hän oli läsnä tärkeimmissä kokouksissa, vaikka hän\nei tavallisesti lyönytkään vetoa hevosista. Hän omisti, kuten Anthony\noli sanonut, paitsi Mackintosh & Grimsteadin, joukon muita pienempiä,\nyhtä kukoistavia liikkeitä, jotka kaikki käsittelivät luottoasioita ja\nkaikki tuottivat sievoisia tuloja. Hänen hommiensa moninaisuus palkitsi\nhänet hyvin.\n\nHän söi eräänä iltana päivällistä Manchester Grand Hotellissa, ja hänen\nkanssaan oli Stinie Moss, joka ei ollut ainoastaan Mr. Limmerburgin\nliiketapojen tulinen ihailija, vaan avustikin, eikä suinkaan vähässä\nmäärässä, antamalla lisää pääomaa näihin hommiin.\n\nHe odottivat ilmeisesti kolmatta henkilöä, sillä Mr. Limmerburg veti\nkellonsa tuon tuostakin esiin ja teki kärsimättömiä liikkeitä. Oli\nkulunut yli kolme viikkoa siitä, kun Mr. Yllättäjä oli ryöstöretkensä\nsuunnitellut. Mr. Limmerburgin käyttäytymisestä saattoi päättää, ettei\nretki ollut vielä muuttunut todellisuudeksi. Lukuunottamatta\nkärsimättömyyttä, joka aiheutui vieraan epätäsmällisyydestä, oli hän\nerinomaisella tuulella. \"Mitä Billille kuuluu?\" kysyi hän\ntarkastettuaan kelloaan neljännen kerran.\n\n\"Mitä? Bill Boylle?\"\n\nMr. Limmerburg nyökäytti päätään, ja hänen kuunpyöreät kasvonsa kävivät\nhymyillessä vielä leveämmiksi.\n\n\"Billy Boy\", sanoi hän halveksien. \"Mitä, Billy Boy ei kykenisi lyömään\naasiakaan. Sanon teille, että ystävänne on melkein suurin hölmö, jonka\nolen koskaan nähnyt.\"\n\nMr. Limmerburg pudisti päätään moittien.\n\n\"Ei pidä koskaan käyttää sitä sanaa, Stinie\", vastusti hän. \"Herrat,\njotka avustavat minua, eivät ole hölmöjä. He ovat älykkäitä ja kauaksi\npyrkiviä kuin Broad Street. Ja Mr. Cannes on vielä suurempi.\" Molemmat\nnauroivat yhdessä.\n\n\"Mikä sai hänet ostamaan Billy Boyn?\" kysyi Mr. Moss uteliaana. \"Hänhän\nei voittanut sillä mitään Bathen kilpa-ajoissa.\"\n\n\"Minä kehotin Mr. Cannesia ostamaan Billy Boyn\", sanoi Mr. Limmerburg\nmiellyttävästi.\n\n\"Mistä hän sai rahat?\" kysyi Stinie. \"On häpeä, että senlaatuisilla\nmiehillä on rahaa, kun sensijaan minun kaltaiseni ihmiset ovat aina\nrappiolla.\"\n\n\"Hän on hankkinut rikkaan isän Argentiinasta\", selitti Mr. Limmerburg,\n\"ja luulen hänen saaneen ruukuittain rahaa. Totta puhuen, tiedän, että\non saanutkin\", korjasi hän sanojaan. \"Kun hän ryhtyi asioihin kanssani,\notin huostaani hänen pankkiosoituksensa ja kysyin, oliko hän, kuten oli\nsanonut, viidenkymmenentuhannen arvoinen, ja vastaus oli tyydyttävä.\"\n\nStinie nyökkäsi.\n\n\"Mikä sai hänet ostamaan tuon Billy Boy -hevosen?\" kysyi hän taas. \"Se\nei ole penninkään arvoinen.\"\n\n\"Hiljaa\", sanoi Mr. Limmerburg kuiskaten. \"Tuossahan poika onkin.\"\n\nReippaalta näyttävä nuori mies, yllään hieno iltapuku, kulki iloisesti\nlattian poikki ja tervehti rajusti Mr. Limmerburgia.\n\n\"Tunnetteko ystäväni?\" sanoi tämä osoittaen ylväällä kädenliikkeellä\nStinietä.\n\n\"Hauska tavata teitä, vanha veikko\", huomautti Mr. Cannes, \"jokainen\nvanhan Limmerburgin ystävä on minunkin ystäväni.\"\n\nMr. Limmerburg sai esille kärsivällisen, tilaisuuteen sopivan hymyn.\n\n\"Kylläpä te osaatte\", virkkoi hän miellyttävästi. \"No, mitä aiotte\ntehdä Billy Boylla?\"\n\n\"Billy Boyllako?\" sanoi Mr. Cannes hämmästyen. \"Ei mitään,\nvanhus-kultani. Hän on sen valmentajan käsissä, jota minulle\nsuosittelitte ja viimeisten uutisten mukaan voi koko lailla hyvin.\"\n\n\"Hm\", sanoi Limmerburg. Sitten, hetken kuluttua -- \"No niin, jos otatte\nneuvostani vaarin, ja hevonen on kunnossa, niin lyön siitä vetoa\nlauantaina.\"\n\n\"Lauantaina? Se on kyllä mukana kilpailussa. Mutta luuletteko sen\nvoittavan?\"\n\n\"Mikään ei ole varmempaa.\"\n\nMr. Cannes raaputti poskeaan miettiväisenä.\n\n\"En ole siitä niinkään varma\", sanoi hän. \"Olen katsellut Year Bookin\nmuotoa, ja se on hemmetin hyvä, tiedättekö.\"\n\nMr. Limmerburg pudisti päätään.\n\n\"Älkää huolehtiko Year Bookista\", sanoi hän. \"Billy Boy on antava sille\nkaksikymmentä pituutta etumatkaa ja sitten lyövä sen. Te ette\naavistakaan minkä laatuisen hevosen olette saanut, hyvä Mr. Cannes.\"\n\nNuori mies suorastaan säteili.\n\n\"Imartelen itseäni, mutta olen aika hyvä hevosten tuntija\", sanoi hän,\n\"ja kun ostin Billy Boyn viime viikolla, sanoin itsekseni: Siinäpä\nhevonen!\"\n\nLimmerburg säilytti vilpittömän ilmeensä ja oli yhtä mieltä.\nMuutamia minuutteja myöhemmin keskustelivat he jo sen kaappauksen\nyksityiskohdista, jolla Mr. Cannes, viattomuudessaan, aikoi\nhämmästyttää pitkämielistä vedonlyöntien kirjanpitäjä-veljeskuntaa.\n\n\"Teidän täytyy vain ehdottomasti pysyä poissa kilpa-ajokentältä\", sanoi\nMr. Limmerburg, \"ja estää heitä saamasta tietoonsa, että aiotte lyödä\nvetoa tuosta hevosesta.\"\n\n\"Mutta, kuinka voin välttää sitä?\" kysyi Cannes.\n\n\"Lähettämällä rahat eri kirjanpitäjille. Tunnen puolisen tusinaa\nsellaisia, jotka ottavat säilyttääkseen viisisataa puntaa kilpa-ajoihin\nsaakka, ja minä neuvon teitä kirjoittamaan näille henkilöille ja\npyytämään, että he hyväksyisivät teidän tarjouksenne. He ottavat\nvastaan lähetyksiä aina, sanokaamme, apinaan asti.\"\n\n\"Apinaan?\" kysyi ymmälle joutunut Mr. Cannes. \"Ah, te tarkoitatte\nviittäsataa puntaa.\"\n\nMr. Limmerburg nyökkäsi.\n\n\"Se on suurenmoinen ajatus\", sanoi nuori mies hetken kuluttua. \"Mutta\notaksukaamme, että nuo kerjäläiset kieltäytyisivät vedonlyönnistä?\"\n\n\"Kuinka ne voisivat kieltäytyä, jos ne kerran suostuvat siihen?\" kysyi\nLimmerburg kärsivällisesti. \"Nyt menemme kirjoitushuoneeseen, ja minä\nannan teille heidän osoitteensa. Ne ovat kaikki luotettavia miehiä, ja\nmaksavat, jos häviävät.\"\n\n\"Mutta entä Year Book?\"\n\n\"Älkää huolehtiko Year Bookista. Minä olen pitävä sitä silmällä.\"\n\nMr. Cannes vietti sen illan osoittamalla kirjeitä noin kahdeksalle\nkirjanpitäjäfirmalle, joiden nimet Limmerburg oli hänelle niin\navuliaasti luovuttanut. Hän saattoikin niin tehdä, hän oli niiden\nkaikkien omistaja, ainakin osakkeenomistaja, seikka, minkä jokainen\nkilpa-ajomies olisi voinut sanoa Mr. Cannesille, jos hän olisi halunnut\ntietoja.\n\nMutta Cannes ei kysellyt mitään. Se oli hänen loistavin ja tärkein\nominaisuutensa, Limmerburgin näkökannalta katsottuna. Hän ei koskaan\ntehnyt kysymyksiä; hän oli, tosiaan, mitä ihastuttavin vihreän-nuori\nmies, joka oli osunut Mr. Limmerburgin tielle.\n\nSinä yönä oli suurella kirjanpitäjällä neuvottelu kätyriensä kanssa.\n\n\"Year Bookilla\", sanoi hän, \"on aika hyvä muoto. Sen omistaa Mr. Paul\nRobinson. Mutta kuka on Paul Robinson?\"\n\nStinie nauroi äänetöntä mielihyvän naurua.\n\n\"Hän on toinen Cannesin tapainen\", sanoi hän, \"joka myöskin on saanut\nruukuittain rahoja; hänen isänsä on autohomnissa; joka tapauksessa on\nhän äskettäin aloittanut kilpa-ajopuuhat.\"\n\nLimmerburg pureskeli huuliaan.\n\n\"Onko hän tavattavissa?\" kysyi hän.\n\n\"Helposti\", sanoi Stinie painokkaasti. \"Hän oleskelee tässä hotellissa\neikä hänellä ole ketään tuttua 'johtavien' joukossa. Minäpä juttelen\nhänen kanssaan, jos haluatte.\"\n\nMr. Limmerburg pudisti päätään.\n\n\"Ei, luulenpa, että teen sen itse, Stinie. Voin luottaa itseeni, mutta\nen tarkkaan sinuun.\"\n\nKello oli puoli kaksitoista yöllä, kun tämä keskustelu tapahtui, ja\ntiedustelut hotellin ovenvartijan luona johtivat siihen tulokseen, että\nMr. Paul Robinson oli mennyt levolle -- tai ainakin vetäytynyt\nhuoneeseensa. Limmerburg otti rohkean askelen. Hän lähti miljonäärin\npojan hallussa olevaa huoneistoa kohti, naputti ovelle, ja hänen\nsuureksi mielihyväkseen kuului sisältä kehoitus astua sisään. Hän\ntapasi Mr. Paul Robinsonin istumassa pyjamaan ja aamunuttuun puettuna\npolttaen piippua ja lukien romaania.\n\n\"Olen hyvin pahoillani, että tunkeudun luoksenne tähän aikaan, Mr.\nRobinson\", virkkoi tulija. \"Nimeni on Limmerburg. Olette kenties\nkuullut minusta. Vaikutukseni ulottuu verraten laajalle.\"\n\n\"Olen kyllä\", sanoi Mr. Paul Robinson sulavasti. \"Ettekö halua\nistuutua, Mr. Limmerburg? Mitä voin tehdä hyväksenne?\"\n\n\"No niin, totta on\", alkoi Limmerburg, \"että olen tullut hyvin\narkaluontoisessa tehtävässä. Teidän hevosenne aikoo ottaa osaa\nlauantain kilpa-ajoihin.\"\n\n\"Year Book\", myönsi toinen. \"Niin, sen on määrä voittaa.\"\n\n\"Hyvä herra\", sanoi Mr. Limmerburg juhlallisesti, \"jos se voittaa, voin\nainoastaan ilmoittaa, että eräs tuttavapiirini lupaavimpia nuorukaisia\njoutuu perikatoon.\"\n\nPaul Robinsonin silmät suurenivat hämmästyksestä.\n\n\"Minä en ymmärrä teitä\", sanoi hän.\n\n\"Minun täytyy selittää tarkemmin\", jatkoi Mr. Limmerburg, joka oli\nsujuva valehtelija. \"Kilpa-ajoissa on mukana muudan hevonen Billy Boy,\njonka omistaa Mr. Cannes; toivon, että luottamustani pidetään arvossa,\nherra?\"\n\n\"Varmasti\", sanoi toinen pannen pois kirjan.\n\n\"Rakas nuori ystäväni, Mr. Cannesilla on ollut raskaita tappioita\",\njatkoi Limmerburg, \"ja hän aikoo lauantaina lyödä vetoa Billy Boysta\npäästäkseen vaikeuksista. Ainoa, mikä voi tehdä tyhjäksi hänen\naikeensa, on teidän hevosenne, Year Book.\"\n\nMr. Paul Robinson tuumi hetken.\n\n\"Siinä tapauksessa, eihän minun ole pakko antaa hevoseni juosta\", sanoi\nhän. \"Se on ottava osaa useihin eri kilpailuihin lähiviikkoina ja on\nvarmasti voittava jossakin niistä.\"\n\nMr. Limmerburg pudisti päätään.\n\n\"Ei, herra, se ei auttaisi. Jollette panisi pahaksenne, ehdottaisin,\nettä antaisitte Year Bookin juosta, mutta --\"\n\n\"Mutta ei voittaa, mitä?\" sanoi toinen hymyillen. \"No niin, luulen,\nettä niin voitaisiin menetellä, mutta korvauksesta.\"\n\nViimeinen lause salpasi Mr. Limmerburgilta hengityksen. Hän oli\ntoivonut voivansa vedota varakkaan ja sukkelan nuoren miehen\ntunteisiin. Mr. Robinson ei ollut aivan niin nuori, kuin hän oli\nodottanut, mutta hänen olemuksensa ja tapansa olivat olleet lupaavia.\nHän ei ollut todellakaan ennakolta voinut luulla, että kohtaisi\nsellaista häikäilemättömyyttä niin lempeässä ja säädyllisessä muodossa.\nLeveä hymy kajasti hänen kasvoillaan.\n\n\"Se on järjestettävissä\", virkkoi hän. \"Minä takaan sata puntaa.\"\n\n\"Sata puntaa ei ole kylliksi. Antakaa minulle viisisataa puntaa\npöytään, ja Year Book on oleva kuollut ja haudattu kilpa-ajopäivänä,\nkuvaannollisesti puhuen\", lisäsi hän.\n\nMr. Limmerburgin silmissä välähti ihailu, kun hän otti lompakkonsa\nesiin ja laski viisi sadan punnan seteliä.\n\n\"Te olette hieman pureva\", sanoi hän.\n\n\"Täysin totta\", myönsi Mr. Paul Robinson tyynesti. \"Haluatteko jotakin\njuotavaa?\"\n\nMr. Limmerburg suostui kohteliaasti ja yhtyi viimein eteishallissa\nlevottomana odottavaan toveriinsa.\n\n\"Kaikki hyvin, Stinie\", sanoi hän. \"Hän ei vaatinut paljon vaivannäköä.\nOlen toimittanut hänet pois pelistä. Hänen tarkoituksensa oli, ettei\nantaisi hevosen juosta, mutta sehän ei olisi tyydyttänyt meitä\nollenkaan. Year Book on yleisön suosikki, mutta me voimme lyödä vetoa\nsitä vastaan.\"\n\n\"Se tulee pysymään kauan suosikkina, jos te alatte vedonlyönnin sitä\nvastaan\", sanoi Stinie, ja hän oli oikea profeetta.\n\nKilpa-ajopäivä oli viikon kiireisin päivä. Aitaukset olivat\nväkijoukkojen piirittämät, ja lempipaikaltaan kilpa-ajoradalta näki Mr.\nLimmerburg mielihyvin rahan vuolaasti virtaavan.\n\nKahden eri juoksun väliajalla hän näki Mr. Cannesin kiihtyneenä\npalaavan sähketoimistosta.\n\n\"Kaikki on hyvin\", sanoi Mr. Cannes innostuneena. \"Kaikki nämä Johnnyt,\njoille käskitte minun kirjoittaa, ovat vastanneet, että he hyväksyvät\nvedonlyöntini viiteensataan puntaan saakka.\"\n\n\"Onnen poika\", sanoi Mr. Limmerburg taputtaen häntä selkään, \"ja minä\ntoivon, ettette voittaessanne unohda vanhaa ystäväänne.\"\n\n\"En toki\", sanoi Mr. Cannes puristaen lämpimästi hänen kättään. \"Te\nolette tehnyt minulle hyvän palveluksen. Otaksun kaikkien näiden\nherrojen olevan luotettavia?\"\n\n\"Ehdottomasti\", sanoi Mr. Limmerburg vakuuttavasti. \"Lähden\nparvekkeelle katsomaan juoksua.\"\n\n\"Ette luule Year Bookilla olevan mitään mahdollisuuksia voittaa?\"\n\n\"Ei kerrassaan mitään\", vastasi Mr. Limmerburg, ja varmemmaksi\nvakuudeksi hän otteli niin uljaasti sen puolesta, jonka olisi pitänyt\nolla suosikki, ja sitä vastaan, joka oli suosikkina aloittanut, että\nhänen kirjanpitäjä-toverinsa kävivät hieman levottomiksi. Liekin tavoin\nlevisi aitauksiin ja hevoshakoihin tieto, ettei Year Book ollut \"hyvä\".\nOltuaan aluksi kaksi yhtä vastaan, yhdeksän kahta vastaan, ja kun\nhevoset läksivät liikkeelle, voi huoleti pitää viisi yhtä vastaan Year\nBookin puolesta.\n\nKilpa-ajoihin otti osaa seitsemän juoksijaa, ja heti alussa pisti\nsilmään Year Bookin ajajan puna-valko-musta nuttu. Se loikkasi\netunenään lippua laskettaessa ja säilytti asemansa, kunnes tulivat\nsuoralle sivulle. Mr. Limmerburg, joka tähysteli juoksua kiikarillaan,\nnäki tyydytyksekseen, että Billy Boy valtasi sen sijan, jota hän oli\nennakolta arvellutkin, nimittäin viimeisen. Hän kääntyi Stinnieen.\n\n\"Year Book menee liian hyvin miellyttääkseen minua\", sanoi hän.\n\n\"Se jää kyllä heti jäljelle\", virkkoi optimistinen Stinnie. \"Harrogate\nvoittaa.\"\n\nMutta Year book ei jäänyt jäljelle. Sillä etäisyydellä ei ollut enää\nepäilystä tuloksesta. Year Book meni kuin kone, ollen kahta pituuttaan\nedellä kilpailijastaan. Se pidensi vielä etäisyyttä sivuuttaen paikan,\njossa he seisoivat neljällä pituudellaan.\n\nMr. Limmerburg lausui epäystävällisiä sanoja Mr. Robinsonista.\n\n\"Hän on puijannut meitä\", sanoi hän. \"Hiljaa, ei haittaa. Me saamme\nirti sitä enemmän Billy Boysta. Tässä tulee tuo hölmö.\"\n\n\"Hölmö\" oli Mr. Cannes, joka raivasi itselleen tietä ihmisjoukon läpi.\n\n\"Hän näyttää iloitsevan tästä kaikesta\", sanoi Mr. Limmerburg. \"Meidän\ntäytyisi saada lohkaistuksi hiukan enemmän tästä kätköstä. Halloo, Mr.\nCannes. Huono onni.\"\n\n\"Hirveän huono onni\", sanoi Mr. Cannes reippaasti. \"Te kohdistatte\nhuomionne Billy Boyhin, luullakseni?\"\n\n\"Tietysti kohdistan Billy Boyhin. Minä odotin sen voittavan.\"\n\n\"Minä en\", sanoi Mr. Cannes yllättäen.\n\n\"Te ette?\" sammalsi Limmerburg.\n\n\"En hiventäkään\", sanoi iloinen nuori mies. \"Minun mielestäni se oli\nlopussa jo viime kerralla, eikö teidänkin?\"\n\nKauhistuttava ajatus syntyi Mr. Limmerburgin aivoissa.\n\n\"Mistä löitte vetoa?\" kysyi hän ontolla äänellä.\n\n\"Oh, minä löin vetoa Year Bookista. Olen saanut neljätuhatta puntaa\nsillä\", sanoi Mr. Cannes hiukan virnistäen, mutta katsellen toista\nkiinteästi silmiin. \"Ja kaikki luotettavista liikkeistä, Mr.\nLimmerburg, liikkeistä, joista te nostatte voitto-osuutta.\"\n\nLimmerburgin kasvot olivat tulenpunaiset.\n\n\"Luuletteko, että teille maksetaan?\" kysyi hän.\n\n\"Tietysti luulen\", sanoi toinen luottavasti. \"Olen varma, että minulle\nmaksetaan, sillä olen valmis lyömään vetoa siitä, ettette halua\ntoistamiseen joutua johtokunnan eteen, ei ainakaan vuoteen tai\nkahteen.\"\n\nMr. Limmerburg ei virkkanut mitään, nieleksi vain...\n\nMyöhemmin hän purki sisuaan myötätuntoiselle liittolaiselleen.\n\n\"Stinie\", vaikeroi hän. \"Minut on saatu kiinni, ja minun on maksettava.\nNuo kaksi nuorta herrasmiestä -- (hän ei sanonut herrasmiestä) -- ovat\nyhdessä tehneet minulle tuon kepposen. Toinen sai heti viisisataa, ja\ntoinen näyttää saavan kaksikymmentätuhatta puntaa.\"\n\n\"Miksi maksaa?\" kysyi Stinie.\n\n\"Älä ole narri\", sanoi Limmerburg. \"Luuletko minun haluavan astua\nTattersallin komitean eteen? Minun, jonka pojat käyvät ylhäisön\nkouluissa -- Piru vieköön\", ärähti hän äkkiä suutahtaen -- \"tahtoisinpa\ntietää, keitä nuo miehet olivat.\"\n\nMutta hän ei saanut tietää -- ei ainakaan pitkään aikaan, sillä Mr.\nYllättäjä salasi oman ja sihteerinsä henkilöllisyyden ihmeellisen\nhyvin.\n\n\n\n\nKUUDES LUKU\n\nSalainen käynti -- ja sen seuraukset\n\n\nMiss Millicent K. Yonker oli yleisen arvostelun mukaan rikas\namerikkalainen nainen, joka oli vuokrannut talon N:o 496 Fortman\nSquaren varrella kreivi Bradshamilta. Hän maksoi satumaisen vuokran, ja\nsuuren varallisuuden todisteena oli hänellä kokonainen parvi autoja,\naitio oopperassa ja kaikki muut seuraelämän naiselle kuuluvat\nerikoisuudet. Mutta lähimpiensä joukossa Miss Yonker oli tunnetumpi\nMilwaukeen Megin nimellä. Hän oli solakka, kaunis nainen, jolla oli\nviehättävät silmät, vaikkakin ehkä hieman liian loistavat\ntyydyttääkseen asiantuntijaa, säännölliset piirteet ja kokonainen tukku\nhimmeän-kultaista tukkaa.\n\nHän istui kirjoittamassa ihastuttavassa oleskeluhuoneessaan, jonka\nseinillä riippui muutamia kuuluisia seinäverhoja, kun muudan nuori mies\nopastettiin hänen luokseen. Tämä huomasi heti verrattomat helmet naisen\nkaulassa, suuret timanttisormukset, jotka säteilivät hänen sormissaan,\nja ihaili salaa hänen ryhtinsä suloa, kun hän nousi työpöytänsä äärestä\nja astui huoneen poikki hänen luokseen pitäen kädessään käyntikorttia.\n\n\"Mr. Anthony Smith\", luki hän. \"Daily Megaphonesta. Te olette\nreportteri?\"\n\nHän puhui lievällä amerikkalaisella korostuksella. Anthony kumarsi.\n\n\"Te haluatte haastatella minua sen hyväntekeväisyys-matinean johdosta,\njota parhaillaan järjestän?\" kysyi hän.\n\n\"Minä oikeastaan halusin haastatella teitä Mr. Seton Kerrimania\nkoskevassa asiassa\", sanoi Anthony rauhallisesti, siirtämättä\nhetkeksikään katsetta hänen kasvoistaan.\n\nMutta jos hän odotti hänen kalpenevan tai osoittavan muita hämmingin\ntai kauhun merkkejä, oli hän pettyvä. Nainen ainoastaan kohotti\nkauniisti kaarrettuja kulmakarvojaan.\n\n\"Mr. Seton Kerriman\", toisti hän. \"Nimi tuntuu tutulta.\"\n\n\"Hän on se herrasmies, joka ampui itsensä High Cross hotellissa eilen\nillalla\", selitti Anthony.\n\n\"Kuinka kauheata\", sanoi nainen kepeästi väristen. \"Mutta kuinka\ntulette haastattelemaan minua häntä koskevassa asiassa? Minä en tunne\nhäntä.\"\n\n\"Luulen teidän tuntevan\", vastasi Anthony. \"Voinko istuutua?\"\n\nHän teki myöntyvän liikkeen.\n\n\"Mikä saattaa teidät siten ajattelemaan?\" kysyi hän.\n\n\"Koska tiedän hänen syöneen illallista teidän kanssanne toissa iltana.\nTiedän myöskin, että olitte yhdessä teatterissa viikko sitten ja että\nhän tuli kaupunkiin Leicesteristä aikeessa maksaa teille viisituhatta\npuntaa palkkiona vaitiololupauksistanne.\"\n\nJälleen kulmakarvat kohosivat.\n\n\"Minun vaitiolostani? Tämä kuulostaa hirveän romanttiselta\", sanoi hän,\näänessään pieni ivan väre. \"Ja mistä olisin vaiennut, Mr. -- er --\nSmith?\"\n\n\"Asiamiehienne kautta olitte saanut selville\", jatkoi Anthony\ntiukasti, \"että tämä nuorukainen oli ansainnut vangitsemismääräyksen\nEtelä-Afrikassa. Tämä tapahtui vähän ennen, kuin hän peri setänsä\nrahat. Teidän vaitiolonne palkkiona hän on maksanut joka juhannuksena\nkolmen vuoden ajan viisituhatta puntaa, ja hänen itsemurhansa\naiheutui siitä, että te korotitte vaatimuksianne ja vaaditte\nkaksikymmentäviisituhatta puntaa selvää rahaa viikon sisällä.\"\n\nNainen ei kalvennut. Hän ei ilmaissut suuttumusta. Hän ainoastaan\nkatsahti häneen, huulillaan huvitetun hieno, omituinen hymy.\n\n\"Hyvin nerokasta, tosiaan\", huomautti hän. \"Mutta kuinka olette saanut\ntämän kaiken selville?\"\n\n\"Se ei kuulu tähän\", vastasi Anthony.\n\n\"Nytpä minä kerron teille jotakin\", sanoi nainen, ja lievä punehtuminen\nkasvoilla oli ainoa merkki hänen kiihtymyksestään. \"Lontoossa on eräs\nkonna, jonka tehtävänä on petkuttajien pettäminen. Hänet tunnetaan\nnimeltä Mr. Yllättäjä. Luulen teidän kuulleen hänestä.\"\n\n\"Olen kuullut\", tunnusti Anthony tyynenä.\n\nNainen leikitteli pitsikauluksensa kärjellä eikä katsonut Anthonyyn\npuhuessaan.\n\n\"Minä luulen hänellä olevan päämäärän, jota karkeasti määritellen voisi\nkutsua ryöstäjien ryöstämiseksi. On senvuoksi ainoastaan luonnollista,\nettä hän ulottaa toimintansa -- myös oletettujen rosvojen\nverottamiseen.\"\n\nHän katsahti nopeasti ylös ja kohtasi toisen kiinteän katseen.\n\n\"Siis?\" vaati hän uhmaten.\n\nMies hymyili.\n\n\"Haluan saada teiltä kaksikymmentätuhatta puntaa\", sanoi hän.\n\nNainen nyökkäsi.\n\n\"Sitä ajattelinkin.\" Ja hiukan naurahtaen meni hän kirjoituspöytänsä\nluo. \"Hyvä mies\", sanoi hän puhuen yli olkansa, \"jos olisin se henkilö,\njona te minua pidätte, niin eikö teille juolahda mieleen, että minulla\nsaattaisi olla kaikenlaisia apulaisia valmiina käymään käsiksi\nteidänkaltaisiinne ihmisiin. Jos olisin ollut kyllin kekseliäs\nhaalimaan kokoon summan, jonka te luulette minun houkutelleen\nherkkäuskoiselta ja hermostuneelta mieheltä, ettekö luule, että minulla\nolisi ollut epäilykseni ensi hetkestä, jolloin jouduin vastakkain\nteidänkaltaisenne kiristäjän kanssa?\"\n\nNyt nauroi Anthony.\n\n\"Päinvastoin\", sanoi hän. \"Minä väitän teidän pitäneen huolta\ntarpeellisista varovaisuustoimenpiteistä. Tuon oven takana\", -- hän\nosoitti ovea, joka oli puoleksi silkkisen oviverhon peitossa --\n\"on nuori Van Deahy, jonka otaksun olevan teidän yksityisiä\nsalamurhaajianne. Tämän huoneen yläpuolella sijaitsevassa huoneessa, --\nja luultavasti tuijottaen minuun julmin ja verenhimoisin silmin -- on\nMr. Thomas Sethern, joka on myöskin teidän palveluksessanne.\"\n\n\"Ihmeellistä\", sanoi hän ihaillen. \"Mutta minunhan olisi pitänyt\narvata, jos kaikki jutut teistä ovat tosia, että teidänlaisenne miehen\non täytynyt ottaa selville olosuhteet.\"\n\nHän otti työpöydältään pienen hopeaisen savukekotelon, valitsi\nitselleen savukkeen ja tarjosi sitten Anthonylle.\n\n\"Miksi ette liity meihin?\" kysyi hän. \"Tämä teidän Claude\nDuval-ammattinne on suurta rahan sekä ajan hukkaa.\"\n\n\"Ei, kiitoksia.\" Hän työnsi savukkeen syrjään. \"Ja kielto koskee niin\nhyvin teidän myrkytettyjä savukkeitanne kuin ystävällistä\ntarjoustannekin. Kysymys on siitä, mihin toimenpiteisiin aiotte ryhtyä\nsen suuren summan suhteen, jonka olen teiltä vaatinut?\"\n\n\"Voin sanoa sen heti\", vastasi hän. \"Te ette tule sitä saamaan.\"\n\nKuului heikko naputus -- Anthonystä se kuului siltä ovelta, jota hän\noli osoittanut -- ja nainen kävi äkkiä epäröiväksi.\n\n\"Tahdon neuvotella ystäväni kanssa\", virkkoi hän. \"Kuten arvelitte, on\nviereisessä huoneessa eräs, jota tämä juttu koko lailla huvittaa.\"\n\nAnthony kumarsi, ja sanaakaan sanomatta lähti nainen huoneesta. Hän oli\npoissa viisi minuuttia ja palasi sitten ilmeisesti taipuvaisena\nmyöntymään Anthonyn vaatimuksiin.\n\n\"Liittolaiseni on samaa mieltä kanssanne\", ilmoitti hän. \"Hänen\nmielestään on summa suurenlainen. Mitä takeita saamme siitä, että\njätätte meidät rauhaan?\"\n\n\"Pelkään, etten voi antaa teille mitään takeita\", hymyili Anthony\nkohteliaasti, \"ja velvollisuuteni on kehoittaa teitä pyrkimään pois\nBritanniasta niin pian kuin suinkin. Te maksatte rahat vapautenne\nlunnaina.\"\n\nHän nyökkäsi hitaasti.\n\n\"Hyvä, teidän täytyy tulla takaisin kello kahdeksan tänä iltana. Meillä\nei tietystikään ole niin paljon rahaa kotona. Pelkäämme murtovarkaita.\"\nHän ojensi kättään. \"Kello kahdeksaan saakka\", sanoi hän.\n\nAnthony lähti talosta hieman hämillään ja levottomana. Hän keskusteli\nasiasta Paulin kanssa, päästyään hotelliin, jossa he oleskelivat.\n\n\"Tämä on liian helppoa\", virkkoi hän. \"Hänellä on jotakin tekeillä.\"\n\n\"Ellette pane pahaksenne, sanoisin\", huomautti Paul, \"ettette näytä\nkehittäneen tätä juttua tavanomaisella taidollanne. Te keksitte\nrikollisen, ja sensijaan että olisitte laatinut jonkin noita pikku\nsuunnitelmianne, joita te paremmin kuin kukaan muu voitte keksiä,\nmenette te päätä pahkaa hänen luokseen. Tällainen menettely on\nmielestäni typerää.\"\n\nAnthony pudisti päätään.\n\n\"Senkaltaisiin naisiin saattaa sovelluttaa ainoastaan suoraa\nmenettelytapaa\", vastasi hän. \"Etkö näe, kuinka täydellinen hänen\njärjestönsä on? Hän tunsi minut heti paikalla. Hänellä on enemmän\njärkeä kuin kellään muulla, ja lisäksi on hänellä tuota synnynnäistä\nsuurrikolliselle ominaista vaistoa. Se seikka, että hän niin helposti\ntunsi minut, perustuu luultavasti tuohon jälkimmäiseen enemmän kuin\nniihin tarkkoihin tietoihin, joita hänellä saattoi olla ulkomuodostani\nja toimistani.\"\n\nHän käveli jonkin aikaa edestakaisin kädet yhteenpuristettuina selän\ntakana ja pää rinnalle painuneena.\n\n\"Olen haukannut enemmän, kuin voin pureksia\", hän virkkoi. \"Milvaukeen\nMeg ei tyydy ainoastaan kiristämään rahoja, vaan on luultavasti myös\nSelzer-joukkueen toimihenkilöitä.\"\n\n\"Mikä saattaa teidät niin otaksumaan?\" kysyi Paul hämmästyneenä. \"Minä\nluulin Selzereiden olevan korkeamman luokan rahanväärentäjiä. Sitä\npaitsi, olisiko hän niin huoleton, jos hän olisi suhteissa\nSelzer-joukkioon. Poliisi on heidän jäljillään. Ja mainitsitte juuri\ntämän seikan olevan syynä siihen, ettette käynyt heihin käsiksi.\"\n\nAnthony nyökkäsi.\n\n\"Se on totta. Ja kuule, Paul, se on vastakin oleva sääntöni. En koskaan\nseuraa varasta, jonka jäljillä poliisi on, muutoin joudun kalan kanssa\nsamaan nuottaan. Se on sitäpaitsi liian helppoa\", jatkoi hän, ja hetken\nmiettimisen jälkeen. -- \"Valmistaudu tekemään selvää jälkeä tänä yönä.\nKäske Sandyn pitää suuri Wolseley-auto valmiina Fortman Squaren\nkulmassa, ja ole sinä saapuvilla, Paul, minua pelastamassa, jos\nvaikeuksia syntyy. Lienee parasta ottaa ase, vaikka minusta tuntuukin\nsiltä, etten sitä tarvitse.\"\n\nMr. Yllättäjä otettiinkin vastaan sinä iltana Fortman Squaren varrella\nolevassa talossa, eikä hänellä, mikäli saattoi päättää hänen iloisesta\nkäyttäytymisestään ja varmasta hymystään, nähtävästi ollut vaikeuksia\nedessään.\n\nNainen odotti häntä oleskeluhuoneessa. Hän oli pitkällään leposohvalla,\nmutta nousi ylös miehen astuessa sisään.\n\n\"No, niin\", tervehti hän ja vilkaisi pöydälle. Seuraten hänen katseensa\nsuuntaa Anthony näki kolme hyvin järjestettyä setelipinkkaa. \"Siinä ne\nnyt ovat\", sanoi hän ja lisäsi moittivasti hymyillen: \"Rosvo.\"\n\nAnthony katseli seteleitä.\n\n\"Otaksun niiden olevan oikeita\", sanoi hän tutkien erästä.\n\n\"Mitä te sitten odotitte saavanne?\" kysyi nainen kylmästi.\n\n\"Odotin saavani muutamia Selzer-ystävienne erinomaisen taiteellisia\nkäsitöitä\", vastasi Anthony.\n\nNainen nauroi.\n\n\"Minä panen ne teille takaisin pinkkaan, kun olette laskenut ne.\"\n\n\"Älkää vaivautuko\", sanoi hän.\n\nMutta nainen otti ne hänen kädestään ja pudotti isoon kuoreen liimaten\nnuolaisemalla käänteen kiinni.\n\nAnthony alkoi juuri ojentaa kättään ottaakseen käärön, kun kimakka ääni\nhänen takanaan huusi:\n\n\"Kädet ylös.\"\n\nHän pyörähti silmänräpäyksessä ympäri ja liikkui niin nopeasti, ettei\ntyttö ensin huomannut revolveria hänen kädessään. Huone oli tyhjä,\nmutta nurkassa, josta ääni oli kuulunut, oli papukaija.\n\nNaisen nauru saattoi hänet hetkeksi tuntemaan itsensä noloksi.\n\n\"Ette kai säikähdä papukaijaa, vai mitä?\" uhmaili hän halveksivasti.\n\n\"Se ei ollut papukaijan ääni\", vastasi Anthony.\n\nHän otti kirjekuoren tytön kädestä ja työnsi sen sisätaskuunsa.\n\n\"Polly-parka\", nauroi tyttö, \"hän pelästytti suuren Mr. Yllättäjän,\neikö niin? Te voitte panna revolverin pois, Mr. Mies\", lisäsi hän.\n\n\"Kiitoksia paljon\", vastasi hän kohteliaasti. \"Pidän sen mieluummin\nkäsillä.\"\n\nVasta kun eteisen ovi oli sulkeutunut hänen takanaan, luiskautti\nAnthony pistoolin taskuunsa. Kun hän astui rappusia alas kadulle, kulki\nkaksi miestä kadun poikki, ja nähtyään vilauksen toisesta tunsi hän sen\nvirkapukuiseksi poliisiksi.\n\nTämä oli aivan toisenlainen ansa, kuin hän oli odottanut. Hän näki\nsähkölampun välähdyksen kadun puutarhanpuoleisella sivulla, ja se oli\nPaulin varoitusmerkki. Etumainen kadun yli kulkeva mies ojensi kätensä\nhäntä tavoittaakseen, mutta Anthony pujottautui sen alitse. Poliisia\noli vaikeampi välttää, mutta Yllättäjä livahti hänenkin käsistään ja\nkiiti kadun kulmaan, jossa tiesi auton odottavan.\n\nHän kuuli vihellyksen, mutta kääntyessään kulmasta hän juoksi täyttä\nvauhtia toisen poliisin syliin. Hän tyrkkäsi poliisivirkailijan\nsyrjään, syöksyi tien poikki ja hyppäsi jo hiljaa liikkeellä olevaan\nautoon. Sandy istui ohjauspyörän ääressä, ja Paul oli hypännyt vaunuun\nmuutamia sekunteja ennen Anthonyn tuloa. He mutkittelivat pitkin katuja\nOxford-kadulle, Soho Squaren läpi Charing Cross Roadille.\n\n\"Suoraan vasemmalle\", sanoi Anthony. \"Hälyytysmerkkien antaminen vie\njonkin aikaa, ja jollakin onnenpotkulla täytyisi meidän yrittää päästä\naukealle seudulle, ennenkuin asemat ehtivät varoittaa kaduilla\npalveluksessa olevia miehiä.\"\n\n\"Saitteko rahat?\" kysyi Paul.\n\n\"Ne ovat tässä\", vastasi Yllättäjä.\n\nHän otti kuoren taskustaan ja näytti sitä; sitten koetti hän taittaa\nsitä kaksinkerroin siirtääkseen sen sisempään taskuun, mutta se ei\ntaipunutkaan. Silloin hän kiskaisi kuoren auki.\n\nTaskulampun valossa näki hän sen sisällyksen ja vihelsi.\n\nPari päivää myöhemmin Miss Millicent K. Yonker söi päivällistä\nystävänsä ja liittolaisensa Van Deahyn kanssa. Mr. Van Deahyn\nsatyyrinkasvot olivat synkät.\n\n\"Minäpä sanon sinulle jotakin, Meg\", sanoi hän, \"sinä olet laiminlyönyt\ntilaisuuden.\"\n\n\"Mitä tarkoitat?\" kysyi hän.\n\n\"Tarkoitan sitä\", selitti hän, \"että sinulla oli mahdollisuus saada\nvaltoihisi Mr. Yllättäjä -- niinkö hän kutsuu itseään?\"\n\nToinen nyökkäsi.\n\n\"Ja sinulla oli mahdollisuus eksyttää poliisi Selzerien jäljiltä. Ota\nnyt varteen vihjaukseni, toimita Adolph Selzer pois maasta ja lopeta se\nliikehaara kokonaan.\"\n\n\"Selzer on mennyt\", sanoi hän lyhyesti, \"ja, niinkuin ehdotat, olen\naikonutkin sen lopettaa. Mutta luulin saaneeni Yllättäjän valtoihini\",\njatkoi hän hieman murheellisena, \"ja meidän suunnitelmamme olisi\ntodella ansainnut menestyksen. Kun sinä huusit: 'Kädet ylös!' sieltä\nverhon takaa, vaihdoin minä nopeasti kirjekuoren, ja hän pisti sen\ntaskuunsa, voimatta uneksiakaan kuljettavansa mukanaan sellaisen määrän\nväärennettyjä seteleitä, että ne olisivat riittäneet hankkimaan hänelle\nkymmenen vuotta, vaikka en olisi pannutkaan Selzerin kaivertamaa levyä\nmukaan. En voi käsittää, miksi ei poliisi saanut häntä käsiinsä. Ne\nvasta ovat kuhnuksia. Soititko niille ajoissa?\"\n\nMr. Van Deahy nyökkäsi..\n\n\"Pojalla oli onni. Hän selvisi kirkkaasti. Minäpä varoitan sinua, Meg,\npitämään silmällä sitä miestä, sillä hän on pääsemässä sinuun käsiksi.\"\n\nHän nauroi ja katsoi jalokivin koristettua rannekelloaan.\n\n\"Me myöhästymme ensi näytöksestä, jollemme kiiruhda\", muistutti hän\nottaen vieressä sijaitsevalta tuolilta kauniin teatterilaukkunsa.\n\n\"Mistä olet tuon saanut?\" kysyi Van Deahy. \"Kautta Jupiterin, sepä on\nkaunis.\"\n\n\"Sen lähetti minulle eräs tuntematon ihailija\", sanoi nainen\nhuolettomasti. \"Se on varmasti maksanut parisen sataa. Katsohan lukkoa\nkoristavia timantteja.\"\n\nHän aukaisi ja levitti näkyviin laukun loisteliaan sisäpuolen.\n\n\"Ja katso peilin muotoa\", sanoi hän, \"se on aika raskas, mutta en\nvoinut vastustaa kiusausta ottaa sitä mukaani. Aion myöhemmin vaihtaa\nsen keveämpään.\"\n\nDeahy maksoi laskun, ja he astuivat ulkona odottavaan autoon. Näytös\noli alkanut, niinkuin he olivat olettaneetkin, ja eteinen oli tyhjä,\nlukuunottamatta kolmea miestä, jotka Miss Yonkerin ilmestyessä lähtivät\nliikkeelle ja muodostivat puoliympyrän hänen ympärilleen. Miss\nMillicent K. Yonker ei huomannut tätä, vaan lähti kulkemaan permannolle\nvievää ovea kohti, kun samassa yksi miehistä pani kätensä hänen\nkäsivarrelleen.\n\n\"Anteeksi, neiti\", sanoi hän. \"Olen inspehtori Colforth, Scotland\nYardista, ja minulle on ilmoitettu, että te olette suhteissa\nSelzer-veljeksiin, joista toinen vangittiin tänään Doverissa.\"\n\nTyttö ei hätkähtänyt, eikä ainoakaan lihas kasvoissa liikahtanut.\n\n\"Väitteenne ovat aivan mielettömiä\", lausui hän ylimielisesti.\n\n\"Edelleen on minulle ilmoitettu\", jatkoi poliisivirkailija, \"että\nteillä on tapana kantaa väärennettyjä seteleitä laukkunne vuorin\nsisäpuolella ja että teillä on peilinmuotoinen laatta, jonka mukaan\nväärennetyt setelit taitavasti painetaan.\"\n\nHe ottivat laukun hänen käsistään kohtaamatta vastustusta, ja toiset\nScotland Yardin miehet löysivät peilin, vedettyään silkin pois sen\nselkämyksestä. Setelit olivat helpommat löytää, sillä ne oli ommeltu\nkiinni laukkuun.\n\nMilvaukeen Meg suhtautui iloisesti häntä vastaan tehtyihin syytöksiin,\nja ainoa huomautus, jonka hän teki, ennenkuin lähti oikeussalista, ja\nmikä suuresti hämmästytti oikeuden jäseniä, oli:\n\n\"Kun pääsen vapaaksi, vedän Mr. Yllättäjän tilille.\"\n\n\"Kiitos, rakkaani\", vastasi Anthony, joka istui yläparvekkeen\ntakapenkillä, mutta hän sanoi sen itsekseen.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU\n\nKuinka kuuluisa suurrikollinen houkuteltiin ansaan\n\n\nViime yönä tunkeuduttiin Mr. Heimerin, Parkside 940, Wimbledonissa\nsijaitsevaan asuntoon ja vietiin jalokiviä 4000 punnan arvosta.\nPoliisilla on syytä uskoa, että murtovaras on rikollispiireissä\nDandelion-nimellä tunnettu mies. Tämä on seitsemäs kuluneen kahden\nkuukauden sisällä tehty jalokivivarkaus, joista on tullut seuraelämän\nvitsaus ja jotka yhä enemmän horjuttavat luottamusta Scotland Yardiin,\nse kun ei kykene pääsemään jäljille. Miehen menettelytavat ovat\njokaisessa tapauksessa samat. Hän tunkeutuu taloon perheen ollessa\npäivällisillä jne. jne. jne.\n\n\"Mitä merkitsee tuo jne.?\" kysyi Paul.\n\n\"Eipä paljoa\", vastasi Anthony. \"Mitä sinä tästä luulet?\"\n\n\"Mitäkö ajattelen Dandelionista? Luulen hänen olevan aika teräväpäisen\nnuoren miehen\", sanoi Paul. \"Ainoa puoli, jota minä en hänessä ihaile,\non hänen tapansa iskeä päihin jotakin onnetonta palvelustyttöä, joka\nsattuu yllättämään hänet.\"\n\n\"Hän on terävä, mutta hieman raaka\", tuumi Anthony. \"Se todistaa sitä,\nettä hänessä on älyllisessä suhteessa jotakin puutteellista. Ja\nsivumennen sanoen, ei tämä ole hänen seitsemäs vaan yhdeksäs ryöstönsä\nkahden viime kuukauden ajalla, ja jokaisessa tapauksessa olen minä\nasettanut syötin --\"\n\n\"Syötin!\" huudahti Paul hämmästyneenä. \"Sitäkö olette etsinyt noilta\nummehtuneilta palstoilta?\"\n\nAnthony nyökkäsi. Hän oli viettänyt kolme päivää syventyen kokonaan\nlukemaan sanomalehtiä ja aikakauskirjoja, jotka siististi taitettuina\nja nippuihin sidottuina lojuivat huoneen nurkassa.\n\n\"Niissä on muutamia mielenkiintoisia seikkoja\", jatkoi hän, \"eikä\nmitättömin suinkaan ole se, että ennen jokaista ryöstöä löydät sen tai\ntuon sanomalehden palstoilta jonkin uhrin asuntoa, varallisuutta ja\nomaisuutta koskevan maininnan. Esimerkiksi Daily Megaphonessa oli viime\nviikolla kirjoitus, joki käsitteli Mr. Heimerin omistamaa\nsmaragdikokoelmaa.\"\n\n\"Mikä on teidän ajatuksenne?\" kysyi Paul uteliaana.\n\n\"Minulla on useita. Yksi on se, että ryöstäjä on kehittynyt\nsielutieteilijä, joka on tutkinut inhimillistä turhamaisuutta ja tullut\nsiihen johtopäätökseen, johon minä tulin muutamia vuosia sitten -- että\nmies, joka pöyhkeilee varallisuudellaan, hoitaa sitä huolimattomasti.\nEt koskaan kuule Rotschildeista etkä Vanderbilteistä, että he\npitäisivät rahojaan ja omaisuuksiaan virumassa irrallaan asunnoissaan.\nJa sitä suuremmalla syyllä, kun on helpompi kiskoa kultaa irti merestä\nkuin heidän lujista kammioistaan. Mutta on olemassa määrätty ihmislaji,\njoka ei voi pidättäytyä kertomasta jokaiselle rikkauksistaan. Ja\neritoten on asianlaita niin, kun on kyseessä mies, joka omistaa jotakin\nainoalaatuista ja joka tavallisesti kohdistaa kaiken huolensa noihin\nkerskumisensa aiheena oleviin arvoesineihin, mutta on äärimmäisen\nhuolimaton, mitä tulee muuhun irtaimeen omaisuuteen.\n\n\"Käydessäni läpi sanomalehtien selostuksia, huomasin, ettei Dandelion\nyhdessäkään tapauksessa ollut ottanut sitä erikoista esinettä, josta\noli kirjoitettu. Hän on tyytynyt irralliseen rihkamaan, jota on\nlöytänyt virumasta sieltä ja täältä. On paljon helpompaa näpistää\njalokivikammiota vartioivan miehen kello ketjuineen, kuin saada\nhaltuunsa kruunu ja valtikka. Vartijan huomio on kohdistunut\nKoh-inooriin eikä hän huomaa helposti käsiteltävää säppiä, joka\nvapauttaa hänet kahdenkymmenentuhannen punnan arvoisesta Albertista.\"\n\nAnthony istui hetkisen syvissä ajatuksissa rummuttaen kädellään pöytää.\n\n\"Tärkeimmän teoriani olen esittävä sinulle myöhemmin. Minua haluttaa\nsuuresti käydä Dandelionin kimppuun\", sanoi hän. \"Luulen voivani\nsiepata häneltä osan saaliista. Se merkitsee kyllä pientä rahanhukkaa,\nmutta on koettelemisen arvoinen. Ojenna minulle lehti. Silmäsi osuvat\njuuri ilmoituspalstoille. Katsopas, voitko löytää minulle kalustetun\ntalon, sanokaamme, Ascotin seuduilta -- noin viidentoista guinean\nviikkohinnasta, palvelijat poisluettuina. Aion olla Mr. Machilatos,\nrikas kreikkalainen herrasmies omituisine tapoineen. Sandy tietysti\ntulee mukaani, mutta sinä, Paul, saat tässä tapauksessa harjoittaa\nirtolaisen ammattia, olematta sidottu talouteen, mikä tarkoittaa --\"\n\n\"Että minun on oleskeltava jossakin pienessä hotellissa ja\nkeskusteltava koko Ascot-viikko läpeensä kilpa-ajoista\nkaikenkarvaisten, mitättömien henkilöiden kanssa\", murisi Paul\ntoivottomana.\n\n\"Ainoa tyydytys, jonka voit saada\", vastasi Mr. Yllättäjä, \"on ajatus,\nettä, jos he tietäisivät suhteesi minuun, pitäisivät he sinua paljon\nkiinnostavampana kuin sinä heitä.\"\n\nSen päivän sanomalehdet sisälsivät kolme sopivaa ilmoitusta. Oli\nsaatavissa huone Bagshottista, toinen Goodwoodin läheltä, ja\nensinmainitun asiamiehelle Anthony lähetti sähkösanoman. Myöhään samana\niltana tavatessaan sihteerinsä päivällisellä hän sanoi:\n\n\"Sanonpa, että tuo herra asiamies on aika tungettelija.\"\n\n\"Mikä herra asiamies?\"\n\n\"Se, jolle sähkötin siitä Bagshottin asunnosta. Hän kutsuu katsomaan\ntaloa huomenna ja lupaa käydä minua tervehtimässä johonkin aikaan\naamiaisen jälkeen. Tämä näyttää yksinkertaisemmalta kuin kuvittelin ja,\nsivumennen sanoen, ilmoitukseni oli tarpeeton.\"\n\n\"Mitä tarkoitatte?\" kysyi Paul.\n\n\"Olen sanova sen sinulle jonakin lähipäivänä\", kuului salaperäinen\nvastaus.\n\nAnthony oli seuraavana aamuna juuri istahtanut yksinäisen aamiaisensa\nääreen, kun asiamies saapui. Käyntikortti tuotiin ja siinä seisoi:\n\n\"Mr. Rolandt Robyns.\"\n\nHerrasmies, joka tuli kortin jälkeen oli hieno liikemies silkkisine\nhattuineen ja pitkine takkeineen, kohtelias, melkein liukas.\n\n\"Tämä talo, herra\", sanoi hän, \"on edullinen kauppa -- kerrassaan. Ja\nluulen sen miellyttävän teitä aina perustuksiaan myöten. Olette\ninvalidi, vai kuinka, herra?\"\n\n\"Olen melkein\", myönsi Anthony surullisesti.\n\nVastaanotettuaan Robynsin käyntikortin, mutta ennen kuin tämä itse ehti\nsaapua, oli hän kietoutunut aamutakkiinsa ja istui avuttoman näköisenä\ntakan ääressä, kun vieras ohjattiin sisään.\n\n\"No, niin\", sanoi Mr. Robyns, \"näissä olosuhteissa on tämä paras\npaikka, minkä voitte saada. Ilmasto on suloinen ja vuokra alhainen.\"\n\nAsiamiehen mainitsema summa olisi voinut hämmästyttää Yllättäjää, joka\ntoivoi tarvitsevansa maksaa korkeintaan noin kahdeksantoista guineaa\nviikossa, jollei olisi ollut kysymyksessä hänen laatimansa suunnitelma.\n\n\"Jos kaikki on, niinkuin te kuvailette\", sanoi hän, \"vuokraan ehkä tuon\nasunnon ja lähetän palvelijani tänään sitä katsomaan.\"\n\n\"Minä vien hänet itse sinne\", tarjoutui Mr. Robyns. \"Jos hän tulee\ntapaamaan minua Waterloon asemalle kello yksitoista --\"\n\nAnthony nyökkäsi. Kun mies oli lähtenyt, soitti hän Sandyä.\n\n\"Muista, että olen sairas\", varoitti hän, \"ja sinä siis jonkinlainen\nkamaripalvelija ja hoitaja samalla kertaa. Tapaat hienon Mr. Robynsin\nodottamassa asemasillalla, enkä luule sinun erehtyvän hänestä. Hänellä\non gardenia napinlävessä ja kiiltävin silkkihattu, minkä koskaan olen\nnähnyt.\"\n\n\"Toivon, ettei hän kyselisi liian paljon vaivoistanne\", huomautti\nSandy, joka arveli itsellään olevan edessään hirmuisen päivän.\n\nMutta itse asiassa hän tapasi Mr. Robynsissä mitä puheliaimman ja\nmiellyttävimmän toverin. Mr. Robyns ihaili suuresti ylhäisöä, ja esitti\npitkän luettelon tuttavuuksistaan aatelisten joukossa.\n\n\"Herranne näyttää olevan hyvissä varoissa\", sanoi hän, ja Sandy arveli,\nettei olisi ainakaan vahingoksi, jos painottaisi työnantajansa\ntavatonta rikkautta.\n\n\"Arvelin sitä\", sanoi hieno Mr. Robyns ja lisäsi tuttavuuksiensa\nsarjaan vielä luettelon miljonääreistä.\n\n\"Te voitte muuttaa heti, herra\", tiedoitti Sandy samana iltana. \"Se on\ntodella ihastuttava talo, ja tuo silkkihattuinen on oikeassa\nväittäessään, että se on edullinen kauppa.\"\n\nKaksi viikkoa tämän keskustelun jälkeen ilmestyi kaikkiin Lontoon\nlehtiin muudan ilmoitus. Se kuului:\n\n    \"Waterloon ja Ascotin aseman välillä kadotettiin pieni,\n    kaksikymmentä helmeä sisältävä rasia. 500 punnan suuruinen\n    palkkio maksetaan sille henkilölle, joka palauttaa ne\n    Mr. Machilatokselle, Holly Heath, Ascot.\"\n\nOli olemassa useita henkilöitä, joita tämä ilmoitus kiinnosti. Se\nherätti sekä paikallisen että pääkaupungin poliisin huomiota. Ne\nkohdistivat kyselyitä Holly Heath Lodgeen ja saivat selville, että Mr.\nMachilatos kärsi kroonillista astmaa eikä ollut tavattavissa.\n\nHänen skotlantilainen kamaripalvelija-hoitajansa kuitenkin selitti,\nettä vaikka vahinko ei aineellisesti merkinnytkään suuria Mr.\nMachilatokselle, niin koetti hän luonnollisesti huolehtia kadotettujen\nhelmiensä takaisin hankkimisesta. Rautateitä vastaan ei kohdistettu\nsyytöstä eikä poliisille tehty ilmoitusta asiasta, koska Mr. Machilatos\nei halunnut aikaansaattaa mitään hämminkiä.\n\nSitten saapui välttämätön reportteri, ja hänelle syötti tuo lempeä\npotilas murteellisella englanninkielellä kaikenlaisia \"hyvään\nkertomukseen\" kuuluvia pikkupaloja.\n\n\"Luulen tämän tepsivän\", sanoi Yllättäjä istuessaan seuraavana päivänä\nylhäällä pukuhuoneessaan ja lukiessaan kertomusta lehdestä.\n\n\"Sitä suuremmalla syyllä, kun jalokivihistoriat ovat viima aikoina\nolleet verraten harvinaisia sanomalehdissä.\"\n\n\"Mitä aiotte tehdä Dandelionille, kun saatte hänet käsiinne, herra?\"\nkysyi Sandy, jota suuresti kiinnostivat isäntänsä urotyöt, eikä\nsuinkaan pelkästään henkilökohtaisista syistä.\n\nAnthony hymyili julmasti.\n\n\"Hän ohjaa minut laittomien aarteiden ääreen ja häipyy sitten pois\",\nsanoi hän.\n\n\"Ja jollei hän johda teitä noiden -- mitä ne nyt olivatkaan --\naarteiden ääreen?\" kysyi Sandy.\n\n\"Älä ole huolissasi\", sanoi Yllättäjä. \"Hän johtaa kyllä.\"\n\nKaksi päivää kului, kolme ja neljäkin, eikä vielä ilmaantunut\nmerkkiäkään Dandelionin saapumisesta. Ruokasäiliön ikkunatkin oli\njätetty houkuttelevasti auki. Anthony oli antanut työntää itsensä\nrullatuolissa nurmikolle, jotta koko maailma voisi nähdä, kuinka avuton\nraajarikko hän oli, mutta ei vaan riista hiipinyt satimeen.\n\nViikko kului, ja Anthony kävi hieman levottomaksi.\n\n\"Olenpa melkein väsynyt näyttelemään raajarikkoista herrasmiestä\",\nvalitteli hän Paulille, joka oli vuokrannut asunnon kauppalasta ja oli\ntilapäisenä yövieraana. \"Annan hänelle aikaa vielä parisen päivää, ja\njollei hän silloin ilmaannu, paranen ja voimistun jälleen ja pyyhin\npois tileistä tämän voittoa tai tappiota tuottaneen seikkailun. Oli\nmiten oli\", lisäsi hän. \"Olen hätiköinyt tässä jutussa, sillä minun ei\nolisi pitänyt panna lehtiin ilmoitusta asunnosta, ennenkuin olin\nilmoittanut jalokivien katoamisesta.\"\n\n\"Pelkään, etten ymmärrä teitä\", sanoi Paul.\n\n\"Menettelytavat olivat kaikki vääriä\", sanoi Anthony, päätään\npudistaen. \"Käsitän sen nyt.\"\n\nSinä iltana hän meni aikaisin huoneeseensa jättäen Sandyn vahtiin\nlähelle kasvihuoneen ovea, joka oli jätetty raolleen. Kello yksitoista\nhän meni portaita alas kasvihuoneeseen.\n\n\"Päästän sinut vapaaksi kello yhteen saakka\", esitti hän, mutta Sandy\npudisti päätään.\n\n\"Ei, kiitän teitä, herra\", vastasi hän. \"Olen hirveän pirteä.\nSitäpaitsi, Mr. Wensley, -- sillä tarkoitti hän Paulia -- on ulkona\nkuljeksimassa ja haluaa ehkä tulla sisään ennen päivännousua.\"\n\n\"No hyvä, luulenpa, että uinahdan sitten tuolissani\", sanoi Anthony.\n\"Sinä voit herättää minut niin pian, kuin alkaa sarastaa, ja sitten\nvoimme mennä nukkumaan kuten kunnialliset ihmiset ainakin.\"\n\nHän meni takaisin huoneeseensa ja istahti nojatuoliin kirja kädessään.\nHän ei muistanut tunteneensa itseänsä edes uniseksi, mutta ilmeisesti\noli hän äkkiä nukahtanut, sillä hän heräsi tajuntaan tuntien kylmää. Se\noli omituista kylmyyttä. Ennenkuin hän oli avannut silmänsä, tunsi hän\nsen leuassaan, ja kun hän äkkiä avasi silmänsä huomasi hän syyn. Mies,\njonka kasvojen alaosa oli punaisen nenäliinan peittämä, seisoi hänen\nedessään, ja kädessä oli hänellä pitkäpiippuinen revolveri, jonka suun\nhän oli keveästi laskenut nukkujan leukaa vastaan.\n\n\"Älkää nostako melua\", sanoi vieras, \"jollette halua lopettaa\nvaivalloisia päiviänne.\"\n\n\"Mitä haluatte?\" kysyi Anthony palaten äkkiä täyteen tajuntaan.\n\n\"Te saatte kaivella esiin vähän niitä jalokiviä, joita teillä on\nympärillänne\", sanoi vieras.\n\nAnthonyn silmät siirtyivät murtovarkaasta ovelle, mutta Dandelion\nnähtävästi arvasi hänen ajatuksensa, sillä hän naurahti.\n\n\"Olen selvittänyt asiat apurinne kanssa\", sanoi hän. \"Hän odotti minua\nkasvihuoneessa, eikö niin? No niin, minä tulin sisään pääovesta.\"\n\n\"Sanokaahan, mitä tarkoitatte apurillani?\" kysyi Yllättää koettaen\nvoittaa aikaa.\n\n\"Tarkoitan kamaripalvelijaanne. Katsokaahan, herra. Teillä täytyy olla\nkoko joukko jalokiviä tässä talossa, koskapa teidän on palkattava\nerityinen vartija murtovarkaiden varalta.\"\n\n\"Timantteja ja smaragdeja ja helminauhoja\", sanoi Anthony\nkylmäverisesti. \"Tahtoisitteko nähdä aarrekammiota?\"\n\n\"En halua kuulla lörpötyksiänne\", vastasi muukalainen terävästi. \"Nyt\nlähdette reippaasti ja löydätte ne kyllä. Lähtekää.\"\n\nAnthony totteli.\n\n\"Ennenkuin menemme pidemmälle\", huomautti hän, \"olen äärimmäisen\nhuvitettu tietämään, mitä teitte palvelijalleni?\"\n\n\"Oh, hänet\", sanoi toinen halveksivasti, \"hänet minä nitistin.\"\n\n\"Todellakin, todellakin?\" sanoi Anthony hiljaa. \"No niin, se muuttaa\nasian. Olin aikeessa päästää teidät vähällä.\"\n\n\"Sanon teille, älkää koetelkokaan asettaa konnankoukkuja minulle\",\nsanoi mies uhaten; \"älkääkä koroittako ääntänne. Jos huomaan merkinkään\nsiitä, että palvelija on tulossa tähän huoneeseen, ammun teidät.\"\n\nMr. Yllättäjä nauroi.\n\n\"Kaikkein vähimmin tässä maailmassa haluaisin nähdä noita raukkoja,\njotka otin tätä taloa hoitamaan. Näyttäkää tietä.\"\n\n\"Te menette edellä\", sanoi mies.\n\nAnthony kulki välinpitämättömänä eteenpäin, pistoolin suun ollessa\nvähän matkan päässä hänen selästään. He olivat lähellä ovea, kun hän\npyörähti ympäri nopeasti kuin salama, kiskaisi revolverin oikealla\nkädellään ja irvisti toista vasten kasvoja.\n\n\"Menkää\", huusi mies, \"menkää, piru teidät periköön --\"\n\nHän ei päässyt pidemmälle, kun Anthonyn nyrkki iski häntä leukapieleen,\nja hän kaatui lattialle kuin koira. Anthonyn ensimmäinen tehtävä oli\nkumartua ja temmata naamari miehen kasvoilta. Kuten hän oli\nodottanutkin, oli hänellä edessään hieno Mr. Robyns.\n\nHän vilkaisi mieheen ja nähdessään, että tämä ilmeisesti palaisi\ntajuihinsa nopeammin kuin sekunti tai pari oli kulunut, riensi hän\nrappuja alas.\n\nLiikehtiminen kasvihuoneessa ja hiljainen kirous ilmaisivat hänelle,\nettä Sandy oli tullut tajuihinsa, ja tuota pikaa auttoi Anthony\nonnettoman liittolaisensa ruokasaliin. Sandy ei ollut mikään\nmiellyttävä näky, sillä hänen kasvonsa olivat ylt'yleensä veren\npeitossa.\n\n\"Minä en aavistanut iskua\", sanoi hän. \"Tuon kerjäläisen on täytynyt\ntulla selkäni taitse.\"\n\n\"Minun olisi pitänyt arvata, että hän tulisi sisään siitä ovesta\",\nsanoi Anthony. \"Olen turmellut koko jutun. Tunnetko itsesi kyllin\nvahvaksi noustaksesi yläkertaan ja ollaksesi läsnä pienessä\nristikuulustelussa?\"\n\n\"Jos ristikuulustelu koskee miestä, joka minua nuiji, niin olen viivana\nvalmis, sen takaan\", sanoi Sandy.\n\nMr. Robyns oli istumassa, silmissään sekava ilme, kun nämä kaksi\npalasivat.\n\n\"Suoriutukaa tuohon tuoliin\", sanoi Anthony ankarasti, \"ja vastatkaa\nkysymyksiin, joita teen teille.\"\n\n\"Aiotteko lähettää hakemaan poliisia?\" kysyi Mr. Robyns hieroen\nmurheellisena leukaansa.\n\n\"Niitä ei tarvita vielä vähään aikaan\", sanoi Yllättäjä, \"mutta teidän\non jaettava saaliinne kanssani, vanha Dandelion-veitikka, tai muuten on\nteidän kestettävä sekin.\"\n\n\"Kuinka saatoitte tietää, kuka olen?\" kysyi mies hämmästyneenä.\n\n\"Minä tiesin sen alunpitäen\", sanoi Anthony. \"Olen lukenut\nsanomalehtiä, ja ne ovat paljastaneet minulle yhtä ja toista. Sitten\nolen tehnyt yksityisiä kyselyitä, ja nekin ovat kertoneet minulle koko\njoukon asioita. Kaikki ne talot, joihin olette murtautunut, olivat\nkalustettuja taloja, joita vuokrasi nimellinen henkilö kohteliaan\nasiamiehen hahmossa. Se oli nerokas keksintö, ystäväni, sillä te\nliikuitte kaikkialla vuokraten parhaita taloja.\"\n\n\"Se maksaa minulle lähes kahdeksan tuhatta puntaa\", sanoi vanki hieman\nylpeillen.\n\n\"Otaksun teidän tehneen sitoumuksen vuodeksi, ja sitten vuorostanne\nvuokranneen ne?\" sanoi Anthony ihaillen.\n\nMr. Robyns nyökkäsi.\n\n\"Toisinaan toisen, toisinaan toisen nimissä\", sanoi hän. \"Valitsin\nainoastaan sellaisia taloja, joiden omistajat tai asiamiehet sallivat\nvuokrattavan niitä uudelleen. Sain maksaa kolmetuhatta puntaa\nsaadakseni vuokratuksi tuon talon Wimbledon Park Sidessa, mutta tiesin,\nettä Heimer halusi sellaista taloa ja ennätin juuri ennen häntä,\nvuokratakseni sen hänelle uudelleen Jonesin nimellä. Päämääräni oli --\nlöytää joku, jolla oli rahaa ja taivuttaa hänet vuokraamaan talo\nmaaseudulta. Se on helpompaa, kuin voitte ajatella.\"\n\nHän suuntasi epäluuloisen katseen Anthonyyn.\n\n\"Mitä tarkoititte saaliinjaolla?\" kysyi hän. \"Ettehän liene vain\npoliisi, oletteko?\"\n\n\"Älkää herjatko poliisia\", sanoi Yllättäjä vakavana. \"Nyt aion puhua\nteille suoraan, Robyns eli Dandelion eli Jones, mikä teidän nimenne\nlieneekään. Teillä on jossakin tässä pikkukaupungissa sievoinen kätkö,\nja pankkitilillänne on teillä verraten suuri säästö. Teidän on tänä\niltana merkittävä shekki kahdelletoistatuhannelle punnalle,\nmaksettavaksi shekin esittäjälle.\"\n\n\"Miksi kaksitoista tuhatta?\" kysyi toinen hämmästynein katsein.\n\n\"Se on minun summittaisen arvioni mukaan puolet siitä summasta, jonka\nolette kuluneen kahdentoista kuukauden kuluessa näpistänyt\", sanoi\nAnthony. \"Luulen melkein, että päästän teidät liian helpolla.\"\n\n\"Otaksukaamme, etten suostu.\"\n\nAnthony hymyili. Hän leikitteli pistoolillaan, jonka hän oli ottanut\ntaskustaan, ja kun Mr. Robynsin varovainen katse sattui esineeseen,\nmuuttui hän levottomaksi.\n\n\"Jollette suostu\", sanoi Mr. Yllättäjä, \"on täsmällinen ja moitteeton\npoliisi huomenaamulla ottava teidät kiinni Ascot Roadilla. Minä jätän\nheille todistukset henkilöllisyydestänne sekä luettelon erilaisista\nrikkomuksistanne.\"\n\nMr. Robyns veti syvään henkeä.\n\n\"No, hyvä, oli miten oli\", sanoi hän alistuen, \"en voi antaa teille\nshekkiä, koska minulla ei ole shekkikirjaa.\"\n\n\"Mutta minulla on\", sanoi Anthony mennen kirjoituspöytänsä luo ja\navaten laatikon. \"Minulla on tässä shekki Lontoon jokaista pankkia ja\nsen eri osastoa varten. Tämä kokoelma on ollut mielityötäni. Valitkaa\nlajinne, täyttäkää shekki, olkaa hyvä, niin olette onnellinen; jos\nolette ilkeäluontoinen, niin ystäväni tässä, joka suhtautuu teihin\nhyvin kipein tuntein niin sananmukaisesti kuin kuvaannollisestikin\npuhuen, saattaisi aiheuttaa teille ankaraa vahinkoa.\"\n\nMr. Robyns valitsi sopivan shekin, allekirjoitti sen ja ojensi otsaansa\nrypistäen Yllättäjälle. Anthony luki sen.\n\n\"Maksettava esittäjälle\", nyökkäsi hän hyväksyen, \"voitte mennä\nullakkokerrokseen. Te tunnette talon. Minä arvelen, että tunnette\nkaikki talot, joita vuokraatte, muuten ette löytäisi pääsyä niihin niin\nnaurettavan helposti. Sandy, lukitse ovi hänen jälkeensä, iske päihin,\njos vastustelee. Teidän on viivyttävä täällä siksi kunnes shekki on\nlunastettu, jos pidätte melua, olette sitä katuva jälestäpäin.\"\n\nMr. Robyns asteli ovelle, jäljessään kostonhimoinen Sandy, joka\nkäsitteli asetta mahdollisimman ilmehikkäällä tavalla.\n\n\"Noin sivumennen\", sanoi Anthony, ja Mr. Robyns tuli takaisin,\n\"voisitte sanoa minulle, ennenkuin menette, mistä ostatte hattunne --\nminä ihailen aika lailla silinteriänne.\"\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU\n\nSalapoliisi Mr. Sparkes\n\n\n\"Muistatko Miss Millicent K. Yonkeria?\" kysyi Mr. Yllättäjä Paulilta,\njoka heti nyökkäsi.\n\nOli säteilevä kesäpäivä, ja he loikoilivat rantamatalikolla keinuvassa\nveneessä, joen yli kaartuvan puun lehtevässä varjossa.\n\n\"Sitä neitiä, jota verotimme?\" sanoi Paul. \"Kyllä muistan hänet. Mitä\non tapahtunut?\"\n\n\"Hän on vapaana\", vastasi Anthony.\n\nPaul ponnistautui istuvaan asentoon.\n\n\"Mutta hänhän sai useampia vuosia\", väitti hän vastaan.\n\n\"Aivan totta, mutta syytekirjelmässä oli virhe, ja kun nainen oli\nAmerikan kansalainen, alkoi lähetystö touhuta. Vaikka virhe olikin\nmitättömän pieni, vaati kansainvälinen kohteliaisuus tämän hienon\nolennon asettamista vapaalle jalalle. Siitä oli uutinen sanomalehdissä\ntänä aamuna.\"\n\n\"Hm\", sanoi Paul arasti. \"Pelkään, että siitä on koituva teille\nikävyyksiä.\" Anthony taivutti päätään.\n\n\"Hän on muudan niitä harvoja henkilöitä, jotka ovat saaneet nähdä\nYllättäjän ja tunteneet hänet\", selitti hän, \"ja, jos muistat, eivät\nhänen viimeiset sanansa, hänen jättäessään syytettyjen penkin, suinkaan\nolleet mairittelevia minulle. Hänellä on aika laaja järjestö takanaan,\nnäin sivumennen sanoen, ja ne ovat kintereilläni heti, kun Mill. alkaa\ntoimia.\"\n\n\"Miksi ei näitä rikollisia karkoiteta pois maasta?\" kiihkoili Paul niin\nsiveellisen suuttumuksen vallassa, että se saattoi Yllättäjän\npurskahtamaan nauruun. \"Tiedättekö, missä hän on?\"\n\nAnthony veti sähkösanoman taskustaan ja luki:\n\n\"Highbury Manor House, Wilcombe-on-Sea. Hän esiintyy Miss Morrisonin\nnimellä.\"\n\n\"Teidän aivokoneistonne näkyy työskentelevän\", huomautti Paul.\n\n\"Minun aivokoneistoni olen minä itse\", vastasi Anthony. \"Minä seurasin\nhänen armonsa jälkiä Wilcombe-on-Seahin ja lähetin sähkösanoman\nitselleni, hyvin tietäen, että koko ajan täyttäessäni kaavaketta\npostissa muudan naisen asiamies piti minua silmällä. Tarkoitukseni oli\nkaksinainen\", selitti hän. \"Ensiksikin teki se 'Miss Morrisoniin' sen\nvaikutuksen, että olen saanut runsaan osan, mitä järkeen tulee, ja\ntoiseksi haluan hänen nimenomaan saavan tietää, että minulla on hänen\nolinpaikkansa tiedossani. Parin päivän sisällä on sinun, Paul,\nlähdettävä Wilcombe-on-Seahin, ja eleltävä siellä hiljaisesti ja\nmukavasti kuin yksityisetsivän, jotta 'Miss Morrison' ja hänen\nystävänsä tuntisivat taloaan vartioitavan. Vaikkakaan en luule sinun\nsaavan erityisen hyödyllisiä tietoja, panet kuitenkin alulle aika\nmielenkiintoisen tutkimuksen. Erittäinkin toivon sinun tähystelevän\nMiss Stillingtonia.\"\n\n\"Kuka hemmetissä on Miss Stillington?\" kysyi Paul katsahtaen ylös.\n\n\"Miss Stillington on onneton nuori nainen, joka on ottanut vastaan\nseuranaisen toimen Milwaukeen Megin luona eikä tunne työnantajansa\nhenkilöllisyyttä.\"\n\nPaul kierähti ympäri ruuhessa ottaakseen mukavamman asennon ja sytytti\nuudestaan piippunsa.\n\n\"Ja mikä on ajatuksenne? Luuletteko, että Milwaukeen Meg on kätkenyt\nsaaliinsa Highbury Manor Houseen?\"\n\nAnthony otti viisaan ilmeen.\n\n\"Olen varma siitä\", sanoi hän. \"Hän on hommannut nuoren Van Deahyn\nsinne, ja otaksun, että on olemassa syy, minkä vuoksi tuo mies on\nväijyksissä.\"\n\n\"Miksi ei hän hankkiudu pois maasta? Hänhän on saanut niin paljon rahaa,\nkuin on halunnut\", huudahti Paul.\n\n\"Koska hän väijyy minua\", sanoi Anthony hiljaa. \"Sinun ei tarvitse\nepäillä sitä. Hän aikoo kukistaa Mr. Yllättäjän, vaikka saisi\nyrityksessä surmansa.\"\n\n\"Minusta olisi melkein parempi, että hän kuolisi\", arveli Paul\nlempeänä. \"Ja milloin on minun lähdettävä tuolle matkalle?\"\n\n\"Ylihuomenna. Sinä menet sinne yöjunalla. Äläkä unohda, että hänellä on\nnuori armeija vakoojia ympärillään Wilcombe-on-Seassa. Luultavasti\neivät sähkösanomasi ja kirjeesikään saa olla rauhassa ahdistajilta.\"\n\n\"Miksi sitten --?\"\n\n\"Odota, niin saat nähdä\", sanoi Yllättäjä iskien silmää. \"Minulla on\nsuunnitelma, jonka aion toteuttaa.\"\n\nWilcombe-on-Sea ei ollut sellainen paikka, jonka maailmannainen olisi\nvalinnut virkistyspaikakseen, mutta sopi hyvin Miss Millicent K.\nYonkerille eli Morrisonille eli Milwaukeen Megille, sillä se oli\nkaukana vilkkaista huvittelukeskuksista, ja oli paikka, johon ei\nmatkailija hevin poikennut. Sekavaa, siivotonta ja rumaa kaupunkia\nympäröi ikävä, rapatuista huviloista muodostunut huvila-alue; ja ainoa\nhauskannäköinen asunto oli suuri, vanhanaikainen talo, joka oli ollut\nolemassa, ennen kuin kaupunki oli syntynyt.\n\nMuutamia päiviä senjälkeen kun tämä keskustelu oli tapahtunut\nYllättäjän ja hänen sihteerinsä välillä, oli \"Miss Morrison\" kävelyllä\nsuuressa puutarhassaan. Hän oli hurmaava naisolento, jota ei kukaan\nmielessään olisi voinut yhdistää Old Baileyn vangittujen penkkiin tai\nAylesburyn vankilan synkkiin komeroihin.\n\nHänen seurassaan oli noin kuusi vuotta nuorempi tyttö, jolle syvät\nharmaat silmät ja hienot piirteet antoivat hienostuneisuuden leiman,\nmikä kokonaan puuttui \"Miss Morrisonin\" kauniilta, mutta elottomilta\nkasvoilta.\n\nMilwaukeesta oleva nainen puhui ja puhui jostakin kärsimättömänä.\n\n\"Rakas neiti Stillington\", sanoi hän, \"minun mielestäni olette aivan\nturhan kaino. Olen varma siitä, ettei Mr. Van Deahy halua olla\ntungetteleva. Minä olen tuntenut hänet vuosikausia, ja on hän minun\nvanhimpia ystäviäni.\"\n\nAgnes Stillington ei vastannut, ja \"Miss Morrison\" jatkoi --\n\n\"Hän pitää teistä paljon. Varmastikaan ei siinä ole mitään pahaa?\nUseimmat nuoret tytöt iloitsevat siitä, että heistä pidetään.\"\n\n\"Minä myöskin iloitsen siitä, että minusta pidetään\", sanoi Agnes\nStillington hymyillen, \"mutta minä en todellakaan pidä siitä, että\nminua kosiskelee mies, jota en viikko sitten vielä tuntenutkaan ja jota\nkohtaan en tunne erityisen helliä tunteita.\"\n\nToinen nauroi.\n\n\"Teidän on nyt totuttauduttava, maailman tapoihin, rakkaani\", sanoi hän\npannen käden suojelevasti tytön olkapäille. \"Ette ole pienessä\nkylässänne nyt, vaan suuren suuressa maailmassa.\" Hän irvisti. \"Ainakin\neräässä sen kolkassa.\"\n\nHän näki nuoren miehen kulkevan puiden välissä kaukana nurmikon\nlaidassa, ja jättäen tytön asteli hän tätä kohti.\n\n\"Van\", tervehti hän häntä, \"sinun on suhtauduttava varovaisesti tuohon\ntyttöön. Kosiskele häntä niin paljon kuin haluat, kun hommamme on ohi.\nMutta juuri tällä hetkellä ei meillä ole varaa kääntää pois huomiotamme\nyhteisestä päämäärästämme.\"\n\nVan Deahy nyökkäsi.\n\n\"Olen kauhean hullaantunut tuohon tyttöön\", huomautti hän\nhuolettomasti. \"Miss Morrisonin\" huulet nyrpistyivät.\n\n\"Sinä olet aina kauhean hullaantunut johonkuhun, mutta jätä hänet\nyksin toistaiseksi. Ehkä myöhemmin voin taivuttaa hänet lähtemään\nEtelä-Amerikkaan, ja sitten --\"\n\n\"Milloin lähdemme?\" kysyi Van Deahy.\n\n\"Niin pian kuin olemme Yllättäjän kanssa kuitit\", sanoi tyttö kulmiaan\nrypistäen. \"Olen sanonut sinulle, että tahdon saada välit selviksi tuon\nnuoren miehen kanssa ja saattaa hänet oikealle tolalle.\"\n\n\"Oletko nähnyt hänen urkkijaansa tänä aamuna? Hän on täällä.\" Van Deahy\nheitti päätään puutarhan aitaan päin. \"Hän lähettää tietojaan suoraan\neräällä sähkölennätinosoitteella, joka nähtävästi on äskettäin\nluetteloitu, sillä sitä ei esiinny osoitekirjassa.\"\n\n\"Ne ovat tietysti virkasähkösanomia\", sanoi \"Miss Morrison\" purren\nhuultaan miettiväisenä.\n\n\"Mitä hän tahtoo, tuo poika? Mitä hän toivoo?\" kysyi Van Deahy\närtyisästi.\n\n\"Hän etsii vastoinkäymisiä.\" Tyttö tietämättään toisti Yllättäjän\nsanoja. \"Hän luulee, että pysytellessään meiltä piilossa vaikeudet\nvähenevät. Otaksun, ettei väkemme ole vielä saanut selville hänen\nolinpaikkaansa?\"\n\nVan Deahy pudisti päätään.\n\n\"Ei\", sanoi hän. \"Minä olen pannut kolme parasta miestämme töihin\nLontoossa, ja olemme koettaneet saada postista tietää paikan, mihin\nnämä sähkösanomat menevät.\"\n\nTyttö kohautti olkapäitään.\n\n\"Ja vaikka sen tekisittekin, löydätte luultavasti vain luetteloidun\nosoitteen.\"\n\n\"En ole kanssasi yhtä mieltä\", sanoi Van Deahy. \"Joka tapauksessa,\nvoimme ainoastaan valvoa ja rukoilla.\"\n\n\"Ja sillä välin\", lisäsi tyttö, \"jätät sinä Miss Stillingtonin\nrauhaan.\"\n\nVan Deahy myöntyi, vaikkakaan ei mielisuosiolla. Niin jatkuivat asiat\nviikon verran, Milwaukeen Megin kypsytellessä suunnitelmiaan ja\nhiljaisen tähystäjän pysyessä valveilla, mutta viikon lopulla tuli Van\nDeahy eräänä päivänä Megin työhuoneeseen jonkinverran kiihtyneenä.\n\n\"Meillä on ollut hiukan onnea\", hän sanoi.\n\n\"Kuinka niin\", kysyi tyttö.\n\n\"Olemme löytäneet tuon miehen kirjeen ja hän merkitsee nimekseen Paul.\nHän asustaa Seaview Roadilla, mutta tähän asti eivät apulaisemme ole\nonnistuneet saamaan käsiinsä mitään, lukuunottamatta sähkösanomia,\njotka ovat kulkeneet toimiston kautta. Tässä on kirje.\"\n\nHän pani sen pöydälle, ja Milwaukeen Meg otti sen.\n\n\"Osoitettu Mr. Smithille, Poste restante\", sanoi hän. \"Kuinka teidän\nonnistui saada se käsiinne?\"\n\n\"Olemme vartioineet vartijaa\", hykerteli Van Deahy, \"ja eräs\nmiehistämme näki hänen ostavan suuren joukon vaaleansinistä\nkirjepaperia. Olemme pitäneet silmällä noita vaaleansinisiä\nkirjekuoria, niiden kulkiessa postin läpi, ja tämä on ensimmäinen,\njonka olemme siepanneet.\"\n\nKäyttäen apunaan ohutta veistä ja teekupillista kiehuvaa vettä, aukaisi\nhän kuoren liuskan ja otti esille kirjeen, joka oli lyhyt.\n\n    \"Rakas Mr. Smith. -- Tämä tehtävä on hyvin yksitoikkoinen enkä\n    luule, että minun pitempi oleskeluni täällä tuottaisi minkäänlaisia\n    tuloksia. En näe hänen armoaan ensinkään, ja se on todella hyvin\n    ikävää.\"\n\nSiinä oli vielä nopeasti kirjoitettu jälkikirjoitus, joka kuului:\n\n    \"Olen juuri saanut kirjeenne, jossa sanotte lähettävänne miehen\n    Quilter Detective-toimistosta ottamaan haltuun tehtäväni. Pidän\n    teitä ymmärtäväisenä miehenä. En luule, että hän on löytävä\n    paljon enempää kuin minäkään; joka tapauksessa voi hän antaa\n    tiedot suoraan teille, ei sähköteitse, vaan matkustamalla\n    säännöllisesti Lontooseen. Silloin voi hän tulla suoraan\n    asuntoonne ja kertoa, mitä on tapahtunut. Minä hankin huoneen\n    Mr. Sparkesille -- sekö on herran nimi? En saa täysin selvää\n    käsialastanne -- ja luulenpa, että hän nauttii tästä\n    terveellisestä paikasta enemmän kuin minä.\"\n\nTyttö luki kirjeen uudestaan, ja hänen silmänsä siristyivät.\n\n\"Luulen, että saamme pian ystävämme käsiimme\", sanoi hän. \"Ennemmin tai\nmyöhemmin nuo teräväjärkiset ihmiset tekevät virheen, ja jollei tämä\nSmith tai mikä hänen nimensä onkaan, nyt ole tehnyt virhettä, olen minä\nsuuresti erehtynyt.\"\n\nSeuraavana päivänä ilmestyivät uudet kasvot kävelytielle, ja tyttö\ntarkastaen vakoojaa ylemmästä ikkunasta nauroi hiljaa itsekseen. Hän\nlähetti Van Deahyn ulos hankkimaan uutisia, ja tämä toikin takaisin\ntietoja, jotka häntä suuresti miellyttivät.\n\n\"Hänen nimensä on Sparkes, hän on yksityisetsivä.\"\n\n\"Mitä laatua mies hän on?\"\n\n\"Pyh, juoppo, hullunkurinen keski-ikäinen mies, kärkäs ryypiskelemään\nja tyytyväinen istuessaan ryypyn ääressä vaikka tuomiopäivään asti, ja\nkunhan hänellä vain on kylliksi rahaa, millä ostaa olutta. Jos menet\nkävelemään, et voi erehtyä hänestä. Hänellä on pörröiset kulmakarvat,\npunainen nenä ja karhea poskiparta.\"\n\nHän noudatti toverinsa neuvoa ja näki, että Van Deahy oli kuvannut\netsivän totuudenmukaisesti. Tämä istui hypistellen peukaloitaan ja\nimien lyhyttä piippuaan; hänen väsyneet silmänsä tuijottivat merelle,\neikä hän edes vaivautunut katsahtamaan ylös, Megin kulkiessa ohi.\n\n\"Nytpä luulen saavamme Yllättäjän satimeen\", virkkoi hän palatessaan.\n\n\"En oikein ymmärrä\", alkoi Van Deahy.\n\n\"Olet pian ymmärtävä tarpeeksi hyvin\", vastasi tyttö. \"Tämä mies on\nsaanut käsiinsä sen, mitä minä kiihkeästi haluan -- osoitteen, jonka\nmukaan Mr. Yllättäjä löydetään.\"\n\nSinä iltana he lähettivät salaiset asiamiehensä liikkeelle, ja Mr.\nSparkesin mielestä oli elämä hyvin huvittavaa. Kaikenlaiset\nmiellyttävät ihmiset pysähdyttivät hänet, puhelivat hänen kanssaan,\nkeskustelivat ilmasta ja hallituksesta. Ja olipa eräs, joka viimein\nkutsui hänet nauttimaan virvokkeita, mutta Mr. Sparkes kieltäytyi,\nvaikkakin vastahakoisesti.\n\n\"Olen hyvin pahoillani, herra, eikä mikään olisi minusta mieluisempaa,\nkuin kilistää lasia kanssanne\", sanoi hän, \"mutta minä olen saanut\ntehtävän täällä ja voisin menettää sen, jos poistuisin.\"\n\nKohtelias mies, joka oli esittänyt kutsun, löi moisen ajatuksen\nleikiksi, ja lyhyen taivuttelun jälkeen poikkesi Mr. Sparkes\näskenlöytämänsä ystävän kanssa lähimpään ravintolaan.\n\n\"Tunnetteko noita ihmisiä, jotka asuvat tuossa vanhassa, teidän\nistumapaikkaanne vastapäätä olevassa talossa?\" kysyi urkkija\nviattomana.\n\n\"En tunne\", vastasi Mr. Sparkes, ammattiin kuuluvan vaiteliaisuuden\nilmeisesti herätessä.\n\n\"He ovat hyvin miellyttäviä ihmisiä -- minun vanhoja ystäviäni. He ovat\ntietenkin saaneet joukon vihamiehiä\", sanoi toinen, \"ja toivon, ettette\nte ole niiden joukossa.\"\n\n\"Teen velvollisuuteni ohjeiden mukaan\", sanoi Mr. Sparkes murahtaen.\n\n\"Nytpä paljastan minäkin korttini\", sanoi urkkija, joka myöskin toimi\nohjeiden mukaan. \"Te olette täällä vakoilemassa tuota taloa, ja nainen,\njoka siinä asuu, on hyvin levoton.\"\n\nSparkes puristi huulensa yhteen eikä virkkanut mitään.\n\n\"En tiedä, minkä verran saatte työnantajaltanne, mutta saattaisin ehkä\nasettaa käytettäväksenne sata puntaa, eikä kukaan saisi sitä tietää.\"\n\n\"Sata puntaa?\" kysyi Mr. Sparkes huvitettuna. \"Minä olen luonnollisesti\nsaanut velvollisuuden täytettäväkseni --\"\n\n\"Tämä ei ole millään muotoa vastoin saamianne määräyksiä\", intti toinen\ninnokkaasti vastaan. \"Ottakaa vain vaaria vihjauksestani, Mr. Sparkes,\ntulkaa katsomaan ystävääni tänä iltana, kun on pimeä eikä ketään ole\nlähettyvillä.\"\n\nSparkes raaputti leukaansa, haroi sormillaan tuuheata poskipartaansa,\nhieroi punaista nenäänsä ja virkkoi lopulta --\n\n\"No, jollei se olisi vastoin määräyksiä ja vastoin velvollisuuttani --\"\n\n\"Sanokaamme puoli yksitoista, kun on tarpeeksi pimeä. Mitä sanotte\nsiihen?\"\n\nMr. Sparkes nyökkäsi.\n\nHäntä neuvottiin tulemaan sisään talon portista, astumaan rakennusta\nkohti ja koputtamaan ovelle, ja toveri lupasi olla siellä ohjaamassa\nhäntä sisään.\n\nTäsmälleen määrätyllä hetkellä työntyi Mr. Sparkes portista sisään ja\nylös pensaiden reunustamaa pääkäytävää, joka johti rakennuksen\nedustalle. Hän oli puolivälissä, kun joku astui esiin pimeydestä ja\nlaski käden hänen käsivarrelleen. Hän käännähti hämmästyneenä ympäri ja\nnäki heikossa valaistuksessa nuoren tytön kasvot.\n\n\"Mielestäni ei teidän pitäisi mennä tuohon taloon\", sanoi hän. \"Kuulin\nheidän juttelevan. Ettekö tahtoisi olla hyvä ja sanoa, mistä johtuu\nnäitä ihmisiä ympäröivä salaperäisyys.\"\n\n\"Millainen salaperäisyys, neiti\", sanoi Sparkes todenperään\nhämmästyneenä.\n\nTyttö näytti murheelliselta, ja hänen kätensä pidätti häntä yhä.\n\n\"Kuulin heidän puhuvan\", selitti hän. \"Tiedän teidän vartioivan taloa.\nMiksi? He sanoivat teidän tulevan, ja -- ja olkaa hyvä, sanokaa, mitä\ntämä on.\"\n\n\"Herran haltuun, neiti\", sanoi Mr. Sparkes iloisesti. \"Älkää murehtiko.\nJa samalla, neiti\", lisäsi hän hiljentäen ääntään, \"painakaa mieleen\nneuvoni ja suoriutukaa pois tästä paikasta niin pian kuin voitte.\"\n\nHän vartioi hänen askeliaan, kunnes tyttö oli häipynyt takaisin pimeään\nja jatkoi sitten tietään ovelle, joka avattiin heti hänen\nkoputtaessaan. Aamuinen toveri ohjasi hänet suureen vanhanaikuiseen\nseurusteluhuoneeseen, ja täällä kohtasi hän ystävällisen \"Miss\nMorrisonin\" ja mitä hienoimman nuoren Van Deahyn. Pöytä oli peitetty\nvalkealla liinalla, ja sillä oli useita pulloja tuttuine kultaisine\nnimileimoineen.\n\nAlkuvalmistukset olivat lyhyet. \"Miss Morrison\" kutsui Sparkesin\nistumaan viereensä ja kävi suoraan asian ytimeen.\n\n\"Suostun antamaan teille sata puntaa viikossa kahden viikon ajalta ja\nvielä palkkion sadasta punnasta, jos teette, mitä teiltä pyydän.\"\n\n\"Anteeksi, neiti\", sanoi Sparkes, \"mutta ette kai toivo minun tekevän\nmitään, joka on vastoin velvollisuuttani?\"\n\nNainen pysähdytti hänet kärsimättömällä liikkeellä.\n\n\"En aio maksaa teille sataa puntaa viikossa huvista saada keskustella\nkanssanne. Siis, ensiksi, tahdotteko palvella minua vai ette?\"\n\nSparkes mietti hetken.\n\n\"Kyllä, neiti, tahdon\", suostui hän.\n\n\"Hyvä\", sanoi tyttö. \"Te olette järkevämpi kuin luulinkaan. Siis,\ntahdotteko sanoa minulle, mihin lähetätte sähkösanomanne?\"\n\n\"Minä en lähetä sähkösanomia, neiti\", sanoi mies. \"Minä annan\nselostuksen melkein joka päivä.\"\n\n\"Mihin?\" kysyi hän kiihkeänä.\n\nSparkes epäröi.\n\n\"Anna hänelle raha\", käski \"Miss Morrison.\"\n\nVan Deahy otti lompakon taskustaan ja veti ulos sadan punnan setelin,\nasettaen sen etsivän eteen. Tämä taittoi sen ja pisti taskuunsa.\n\n\"Cathedral Buildings 604, Westminster\", huomautti hän.\n\n\"Hyvä\", huudahti tyttö riemuiten. \"Siellä hän siis asuu?\"\n\n\"Kyllä, neiti. Hän on hankkinut suuren huoneiston -- kahdeksan\nhuonetta, ja kahta niistä ei ole koskaan aukaistu, mikäli minä olen\nkuullut.\"\n\n\"Ne ovat ne, joissa saalis on\", julisti Van Deahy.\n\nTyttö käveli huoneessa edestakaisin ajatuksissaan, tuli sitten takaisin\npöydän luo.\n\n\"Ottakaamme kaikki vähän samppanjaa. Olen varma, että te mielellänne\njuotte samppanjaa, Mr. Sparkes?\"\n\n\"Kyllä, neiti\", sanoi toinen vilkkaasti, tarkkaili silmät alasluotuina,\nkuinka vaahtoava neste pulppuili laakeisiin laseihin.\n\n\"Mutta ennenkuin juomme, neiti\", sanoi hän, \"on eräs seikka, josta\ntahtoisin teille mainita.\" Hän hiljensi ääntään. \"Tämä nuori mies on\nhyvin varakas.\" Hän silmäili ympäri huonetta. \"Ei suinkaan ketään ole\nkuuntelemassa tuon oven takana, onko?\"\n\n\"Ei\", vastasi van Deahy hämmästyneenä.\n\n\"Toivon teidän ymmärtävän, herra. Olen hermostunut kuin kissa.\"\n\nVan Deahy käveli ovelle, heitti sen auki ja asteli käskyläisensä\nseuraamana viereiseen huoneeseen ja kiersi valot.\n\n\"Te näette, ettei ole mitään pelättävää. No, mitä vielä?\"\n\n\"Niin, neiti\", sanoi etsivä tarttuen lasiinsa. \"Hän aikoi poistua\nmaasta, tämä nuori mies, pariksi, kolmeksi viikoksi.\"\n\n\"Hän aikoo lähteä maasta, mitä?\" toisti tyttö nopeasti. \"Se on arvokas\nuutinen. Mihin hän aikoo lähteä?\"\n\n\"Espanjaan, mikäli saatan ymmärtää.\"\n\n\"Onko hän? No niin, terveydeksenne, Mr. Sparkes.\"\n\n\"Terveydeksenne, kaikki\", sanoi Van Deahy kohottaen lasiaan --\nvuoronperään jokaiselle.\n\n\"Siinäpä pisara mainiota nestettä\", huomautti Mr. Sparkes suutaan\npyyhkien.\n\nHe seisoivat tuijottaen häneen, tyhjät lasit käsissään. Vai Deahy oli\nensimmäinen, joka lysähti kokoon, ja hänen seuralaisensa vaipui heti\nperässä. Mr. Sparkes otti tytön syliinsä, kun tämä heilahti eteenpäin\nja laski hänet sitten pitkäkseen lattialle.\n\nHän otti pienen etyylikloridi-pullon, jota hän oli pitänyt kourassaan\nja jonka sisällyksen hän oli pannut heidän laseihinsa, sillä aikaa kun\nheidän huomionsa oli kiintynyt oveen, sulki sen korkilla ja pani\ntakaisin taskuunsa. Sitten hän astui ulos huoneesta lukiten sen\nperässään ja kulki hiljaa rappusia ylös, jossa hän hommaili jotakin\nkymmenisen minuuttia. Hän kulki eteisen läpi ja ulko-ovesta ulos, ilman\nettä kukaan häntä vastusti, juoksi ajotietä alas ja hyppäsi ulkona\nodottavaan autoon.\n\n\"Kaikki hyvin?\" kysyi ajaja levottomana.\n\n\"Kaikki hyvin, Paul\", vastasi Mr. Sparkes. \"Se oli ainoa keino, jonka\navulla saatoin päästä tuohon taloon, mutta luulenpa anastaneeni\nsuurimman osan hänen kuljetuskelpoista omaisuuttaan. Kotiin, James.\"\n\n\"James\" virnisti pimeässä, ja auto lähti liikkeelle.\n\n\n\n\nYHDEKSÄS LUKU\n\nAjojahti vedenalaisella\n\n\n\"On olemassa muuan seikka, joka minua huolestuttaa\", sanoi Anthony,\njuuri kun Torquaysta tuleva juna saapui Paddingtoniin.\n\n\"Pelkkä ajatuskin, että jokin teitä huolestuttaa, on minusta\nvastenmielinen\", lausui Paul kiihkeästi. \"Toivon, ettei se ole mitään\nvakavaa.\"\n\n\"Ajatuksissani oli Milwaukeen Meg.\"\n\n\"Miksi? Mitä häneen tulee on kaikki hyvin, eikö olekin?\"\n\n\"On, huumausaineen vaikutus haihtui, ja neiti on moitteettomassa\nkunnossa, joskin kutakuinkin pennitön.\"\n\nViikkoakaan ei ollut vielä kulunut siitä, kun hän oli yllättänyt\nMilwaukeen Megin tämän huvilassa, mutta omantunnon vaivat eivät häntä\nsuinkaan kiusanneet.\n\n\"Muistatko, Paul, minun kertoneen sinulle, että Milwaukeen Megillä oli\ntoveri...? Minä näin hänet vain muutaman minuutin ajan --\"\n\n\"Mutta se oli kylliksi?\" uteli Paul myötätuntoisesti.\n\n\"Mitä tarkoitat?\" kysyi Anthony hieman ylimielisenä.\n\n\"En mitään\", vakuutti Paul hyvitellen.\n\n\"Tyttö koetti auttaa minua\", selitti Anthony, \"ja antautui\nsitä tehdessään jossakin määrin vaaraan. Kun lähetin sinut\nWilcombe-on-Seahen tekemään tiedusteluja, odotin saavani kuulla hänen\nlähteneen, ja hämmästyksekseni saankin tietää, että hän on yhä tuossa\ntalossa. Eikä se ole ollenkaan luonnollista, sillä hän epäili näitä\nihmisiä ja halusi kiihkeästi päästä pois; ja minun viimeiset sanani\nkehoittivat häntä lähtemään niin pian kuin mahdollista. Olisin\nhalunnut sanoa hänelle enemmänkin, mutta pelkäsin, että Meg oli\nlähettänyt hänet tutkimaan minua.\"\n\n\"Hän on yhä siellä?\" kysyi Paul miettiväisenä. \"Se on omituista.\"\n\n\"Niin. Mies, jonka lähetin sinne nuuskimaan, kertoi minulle että se\n'toinen nuori neiti' oli löytänyt onnettomien uhrien tunnottomat\nruumiit.\"\n\nMr. Yllättäjä vajosi mietteisiin eikä virkkanut mitään ennenkuin oli\nkotona Brixtonissa siinä kalustetussa talossa, jonka hän oli vuokrannut\njo kuukausia sitten ja johon hän nyt ensi kertaa asettui asumaan.\n\n\"Minä vannon, ettei hän kuulu tuohon joukkueeseen. Ajatus, että jätän\nhänet sinne, heidän luokseen, on minusta jollakin tavalla kiusallinen.\"\n\n\"Siispä lähdemme?\" kysyi Paul, ja toinen nyökkäsi päätään.\n\n\"Muutamia kuukausia sitten\", selitti hän, \"ostin hallitukselta vanhan\nvedenalaisen -- muudan niitä harvoja, hyviä aluksia, joita Amerikasta\nlähetettiin -- ja olen pitänyt sitä elintarpeilla varustettuna\nmahdollisen tarpeen varalle. Minulla on laivassa kylliksi petrolia\nviemään meitä vaikka Azorien saarille, jos on tarpeen, vaikka en luule\nmeidän tarvitsevan mennä kauemmaksi kuin Bilbaohon. Matkasta koituisi\nmeille koko joukon hyvää, ja minulle se kenties olisi mitä\ntoivottavinta.\"\n\n\"Olen toimittanut kaiken laivalle\", jatkoi hän. \"Meiltä ei tietystikään\nole puuttuvat sotilaspukujakaan, sillä nekin saattavat tulla\nkäytäntöön. Ja kaiken varalta on minulla passit Espanjaa varten, jos\nmahdollisesti tarvittaisiin.\"\n\nPaul huokasi. Hän tiesi Yllättäjän äskettäin joutuneen poliisin huomion\nesineeksi, ja ikävyyksiä saattoi olla edessä. Anthony oli hankkinut\nitselleen monta vihollista, ja hänet oli kahdesti tunnettu; olisi\nmerkillistä, elleivät hänen vihollisensa punoisi jotakin juonta häntä\nvastaan. Mutta jos hänellä oli vihollisia, niin oli hänellä ystäviäkin.\nAnteliaisuudessaan hän oli varustanut sekä Paulin että Sandyn\nriittävillä varoilla, jotta nämä saattoivat elää mukavasti\netsiskellessään oikeaoppisempaa työnantajaa, mutta kumpikaan ei\nhetkeksikään ottanut huomioon sellaista mahdollisuutta.\nKamaripalvelija, sihteeri, toveri, apulaiset, liittolaiset -- mitä\nlienevätkään olleet todellisuudessa, sisimmässään olivat he\nyksinkertaisesti hänen uskollisia työtovereitaan. Paul oli seurannut\nmukana Torquayhin sinä aamuna, tietämättä miksi, tyytyen vain\nodottelemaan asiain kehitystä. Yllättäjä oli ollut poissa kaksi tuntia,\ntoimittamassa nähtävästi viimeistä tarkastusta Flying Jamesilla, millä\neriskummallisella nimellä hän valloitustaan kutsui.\n\n\"Minulla on rahaa yllin kyllin tullakseni toimeen\", sanoi Anthony.\n\"Meillä ei ole mitään syytä olla huolissamme, kaikki on amerikkalaisina\nseteleinä ja kassaholviin talletettuna.\" Hän vaikeni kulmakarvojaan\nrypistäen. \"Minä panin viimeiset sisään eilen\", sanoi hän hitaasti. \"Se\noli kirotun tyhmästi tehty.\"\n\n\"Miksi?\"\n\n\"En ole ollut kassaholvissa siitä saakka, kun tutustuin Milwaukeen\nMegiin, ja olen niin tottunut käymään siellä pelkäämättä kenenkään\nseuraavan, ettei juolahtanut mieleenikään, että hän mahdollisesti olisi\ntoimittanut jonkun kintereilleni.\" Sitten hän nauroi.\n\n\"Minä kenties uskon hänestä liikoja, enkä kuitenkaan luule uskovani\nliikaa, sillä hän on syvä kuin kuilu ja leveä kuin Broad Street.\"\n\n\"Hänen täytyykin olla nerokas vetääkseen nenästä pankkiväkeä\", sanoi\nPaul. \"Eiväthän he päästäisi teitäkään sisään, elleivät tuntisi.\"\n\n\"Päivällinen, herra\", ilmoitti Sandy, joka tällä haavaa toimi\nkeittiömestarina.\n\n\"Kiitos\", vastasi Anthony hajamielisenä ja nousi.\n\nHän ei puhunut paljon aterian aikana. Hänen sielunsa silmien edessä\nväikkyi kuva hennoista, hienopiirteisistä kasvoista ja suurista,\nrukoilevista silmistä, jotka olivat tuijottaneet häneen pimeydessä\ntuona merkillisenä yönä, jolloin hän oli uhmannut naarasleijonaa sen\nomassa luolassa.\n\nMutta Anthony ei kertonut Paulille, että hän oli lähettänyt luotettavan\nasiamiehen kautta kirjelapun toivoen sen joutuvan tytön käsiin, ja\ntarjosi siinä varmaa suojaa ja lupasi etsiä hänelle työtä; hän ei\nkuitenkaan tietänyt, että kirjelappu oli joutunut sen naisen käsiin,\njolla oli täysi syy vihata häntä.\n\nSeuraavana aamuna hän tuli alas aamiaiselle sisimmässään tunne\nlähestyvästä onnettomuudesta. Sihteeri huomasi hänen synkän\nulkomuotonsa ja pani merkille vastausten harvinaisen lyhyyden. Kun\nSandy toi sisään aamiaisen, kantoi hän sanomalehteä kainalossaan.\n\n\"Sen sanon, herra\", sanoi hän, \"tämä on jo liian paksua.\"\n\n\"Mikä on liian paksua?\" kysyi Anthony nopeasti. Hän oli valmistautunut\nkaikkien tapahtumien varalle.\n\n\"No kun tässä lehdessä on ilmoitus, jossa sanotaan teidän kuolleen.\"\n\n\"Anna minun katsoa\", sanoi Anthony. Hän otti lehden miehen kädestä ja\nluki kuolleiden sarakkeesta:\n\n    \"SMITH. -- Anthony Smith, äkkiä, lyhyen sairauden jälkeen,\n    Balham Roadilla, Brixtonissa, 24 vuoden ikäisenä. Siirtomaiden\n    lehtiä pyydetään jäljentämään ylläoleva.\"\n\nHän pani pois lehden rypistäen kulmiaan.\n\n\"Tämäpä kerrassaan kaameata\", lausui hän. \"Ihmettelen, mikä on\ntarkoituksena.\"\n\n\"Entä jos menisi tervehtimään lehden toimittajaa?\" ehdotti Paul. \"Minun\nkäsittääkseni hän on hyvin ystävällinen mies.\"\n\n\"Niin. Me lähdemmekin niin pian kuin olemme saaneet aamiaista. Hän ehkä\npystyy kertomaan meille jotakin.\"\n\n\"Voisinko minä tehdä jotakin, herra?\" kysyi Sandy, jonka mieli paloi\nsinne, missä tarjoutui jotakin jännittävää, huolimatta sellaisesta\nepämiellyttävästä kokemuksesta kuin isku, jonka hän sai Dandelionilta.\n\n\"Ei nyt, Sandy, kiitoksia vain. Jos tässä jutussa on jotakin\njännittävää, ei se johdu minun suunnittelustani.\"\n\nPaul vei hänet sanomalehden toimistoon ja odotti vaunussa sillä aikaa,\nkun Anthony meni puhuttelemaan henkilöä, joka oli vastuussa\nkuolinilmoituksen lehteen panosta. Mitään selvyyttä ei kuitenkaan\nlähtenyt, sillä ilmoitus oli tullut sisään tavallista tietä. Kun hän\ntuli takaisin kadulle, niin kaksi ilmeisesti työläisluokkaan kuuluvaa\nmiestä, jotka häntä vastaan astuessaan väittelivät kiivaasti keskenään,\npurkivat erimielisyytensä pian ilmiriidaksi. Äkkiä toinen heistä yritti\niskeä toista, mutta ei osunut. Yrittäessään paeta, kaatui hän\ntaaksepäin Anthonyn päälle.\n\n\"Anteeksi, herra\", huusi hän. \"Te näitte, että tuo mies yritti lyödä\nminua.\"\n\nAnthony työnsi hänet syrjään.\n\n\"Olipa vahinko, ettei hän tappanut sinua, ennenkuin astuit jalallasi\nvarpaalleni\", sanoi hän, ja kaksi riitelevää jatkoivat matkaansa.\n\n\"Palaammeko Brixtoniin?\" kysyi Paul, ja Anthony nyökkäsi.\n\n\"Voimme tehdä senkin, vaikka päivämme siellä loppuvat lyhyeen\", sanoi\nhän.\n\n\"Miksi?\"\n\n\"Koska tuo nainen on saanut selville olinpaikkamme. En pidä tästä\nollenkaan.\"\n\n\"Luuletteko, että se on pilaa, vai jonkinlainen varoitus?\" kysyi Paul,\nmutta Yllättäjä pudisti päätään.\n\n\"Hän ei tee mitään pilan vuoksi. Jokaisella askelella, jonka hän ottaa,\non määrätty tarkoitus.\"\n\nJuuri kun he tunkeutuivat läpi liikennetungoksesta Elefantin ja Linnan\nluona, ojensi Anthony kätensä katsoakseen kelloaan, mutta päästi\nhuudahduksen.\n\n\"Kelloni on poissa\", sanoi hän. Sitten, kiroten -- \"Mikä hullu\nolenkaan. Tuo riita olikin järjestetty minua varten.\"\n\n\"Mitä tarkoitatte.\"\n\n\"Takaisin kassaholville\", huusi hän. \"Kassakaapin avain oli\nkellonvitjoissa, ja nuo paholaiset ovat tienneet sen.\"\n\nVaunu pyörähti ympäri ja kulki takaisin Westminster Bridgeä pitkin\ntäyttä vauhtia. Kun he saapuivat kadun kulmaan, jossa suuri\ntalletuspankki sijaitsi, näkivät he vaunun katoavan seuraavan\nkadunkulman taakse.\n\nOvivahti, joka tunsi Yllättäjän, kauhistui, nähdessään nuoren miehen\nkasvot.\n\n\"Kuinka -- kuinka, herra\", sammalsi hän. \"Minä luulin --\"\n\n\"Te luulitte minun kuolleen, mitä? Haluan tavata kirjuria, pian.\"\n\nHänet ohjattiin heti kirjurin työhuoneeseen, ja tämä herra ilmaisi yhtä\nsuurta hämmästystä kuin hänen käskynalaisensa.\n\n\"Kuinka, Mr. Smith\", huudahti hän kalpeana. \"Minä luulin --\"\n\n\"Minä tiedän, että pidätte minua kuolleena. Mitä on tapahtunut?\"\n\n\"No noin viisi minuuttia sitten tuli tänne omaisuuttanne hoitava\nlakimies, mukanaan tarpeelliset paperit ja avaimenne ja puhdisti\nholvin.\"\n\n\"Ymmärrän\", mutisi Anthony hampaittensa välitse.\n\n\"Oliko se varkaustapaus, herra?\"\n\n\"Kyllä, se oli varkaus, mutta teidän ei tarvitse vaivata poliisia sen\ntähden. Toimitan itse poliisin tehtävät.\"\n\nHän meni ulos ja yhtyi sihteeriinsä.\n\n\"Se on poissa\", sanoi hän. \"Joka kolikko.\"\n\n\"Milwaukeen Meg?\"\n\nHän nyökkäsi.\n\n\"Koko juttu on oivallisesti suunniteltu, niinkuin hänen kaappauksensa\naina. Vale-lakimies odotti papereineen, ilmoitus oli sanomalehdissä, ja\nilmeisesti oli kirjurin huomiota koetettu kiinnittää siihen -- en\nvaivautunut sitä kysymään, mutta lyön vaikka vetoa, että olen oikeassa.\nSitten tuli mies avain mukanaan; omaisuuteni haltijat astuivat sisään\n-- oivallisesti tehty, toistan sen vieläkin, ja oivallisesti\nsuunniteltu. Mutta nyt. Milwaukeen Meg, on tulossa vaikeuksia.\"\n\nHän ei mennyt Brixtoniin, vaan majoittui siihen pieneen toimistoon,\njota käytti kohtauspaikkana ja joskus pukuhuoneenaan kaupungissa\nkäydessään. Nyt lähtivät sähkösanomat liikkeelle kaikkiin suuntiin.\nMilwaukeen Megin meren rannalla sijaitsevaan asuntoon osoitettu\npuhelinkeskustelu paljasti sen tosiseikan, että tämä oli lähtenyt\nsieltä pari päivää aikaisemmin tuntematonta päämäärää kohti. Mikä se\npäämäärä oli, sai hän tietää seuraavana aamuna, kun sai kirjeen, joka\noli päivätty Southamptonissa ja kirjoitettu S/S Obo-leimalla\nvarustetulle arkille.\n\n\"Rakas Mr. Smith\", kuului kirje. \"Olemme matkalla Etelä-Amerikkaan.\nKun olemme varustetut langattomalla, ei teillä ole mitään vaikeutta\njärjestää vangitsemistamme, jos uskallatte ilmoittaa poliisille\ntappiostanne ja siitä tavasta, jolla olemme rahanne vallanneet.\nMeillä on mukanamme se ihastuttava nuori nainen, joka näyttää\nkiinnittäneen teidän huomiotanne oleskellessanne Wilcombe-on-Seassa. Se\nliikuttava kirje, jonka kirjoititte hänelle, on minun -- tai oikeammin\nMr. Van Deahyn hallussa, joka on mitä suurimmassa määrin hurmaantunut\nsuojattinne nuoruuteen ja kauneuteen. Jonakin päivänä saatamme kohdata\ntoisemme jossakin Etelä-Amerikan valtiossa, ja minulla on tilaisuus\nhenkilökohtaisesti kertoa teille, kuinka yksinkertainen juttu oli\nnostaa teidän suurenmoiset säästönne. -- Kunnioittaen Milwaukeen Meg.\"\n\nHän luki kirjeen kahteen kertaan, antoi sitten Paulille.\n\n\"Mitäs nyt?\" kyseli Paul nostaen katseensa kirjeestä.\n\n\"Odota\", sanoi Anthony ja kutsui sisään Sandyn.\n\n\"Toivon sinun ottavan auton ja menevän Etelä-Amerikan linjan konttoriin\nottamaan selvää, mitkä hytit ovat merkityt tälle naiselle ja hänen\nseurueelleen ja tuomaan minulle pohjapiirustuksen laivasta. Jos hänellä\non Miss Stillington mukanaan kutsuu hän yhä itseään Morrisoniksi.\"\n\nKun Sandy oli hävinnyt näkyvistä otti Yllättäjä kirjahyllyltä Lloydin\nluettelon ja käänteli sen lehtiä.\n\n\"Obon nopeus on kaksitoista solmuväliä\", huomautti hän. \"Se lähti\nSouthamptonin satamasta kello kolme eilen iltapäivällä. Pane merkille\noivallinen aikajärjestys. Kello on nyt yhdeksän, ja muuan Torquayhen\nmenevä juna lähtee Paddingtonista kello 11.30. Se on Rivieran pikajuna.\nEnpä ole huolissani.\"\n\n\"Mitä aiotte tehdä?\" kysyi Paul.\n\n\"Aiomme lähteä Bilbaohon, siellä on meillä vähän tehtävää.\"\n\n\"Entä miten rahojen käy?\" kysyi Paul. \"Kun tuo nainen on anastanut\nteidän rahanne, eikö minun olisi parempi --\"\n\n\"Ei ollenkaan. Minulla on noin tuhat puntaa pankissa ja aion saada\nenemmän ennenkuin se on loppuun kulutettu. Kirjoitan shekin sille\nsummalle maksettavaksi tuojalle ja voit ottaakin sen heti mukaasi.\"\n\nSandy oli takaisin puolen tunnin sisällä mukanaan erikoistiedot.\n\n\"Pane auto talliin, Sandy, ja yhdy minuun Paddingtonissa kyllin ajoissa\nennättääksemme 11.30 junaan.\"\n\n\"Hyvä on, herra.\"\n\nPaul palasi rahat mukanaan, ja he lähtivät aika kyytiä asemalle.\nAnthony puhui tuskin mitään koko matkalla aina Länsi-Englantiin saakka.\nHän vietti suurimman osan aikaansa tutkimalla höyrylaiva Obon\npohjapiirustusta ja tekemällä merkintöjä muistikirjaansa.\n\nHe saapuivat Torquayhen kello seitsemän sinä iltana, ottamalla auton\nNewton Abbotista säästääkseen kalliita minuutteja. Mutta kello oli jo\nlähemmä yhdeksän, ennenkuin he löysivät alusta hoitavan kapteenin ja\nselvisivät lähtemään merelle.\n\nYllättäjä varasi itselleen paikan koneen ääressä, ja iso alus lähti\ntuksuttaen yöhön. Äkkiä, kaukana rannasta, hän kävi puheliaammaksi.\n\n\"Nuo merisotilaan puvut tulevat pian hyvään tarpeeseen\"; sanoi hän.\n\"Minä lasken meidän saavuttavan Obon päivän koitteessa. Laita itsesi\nniin pulskaksi, kuin suinkin voit, Paul. Sinä olet minun ensimmäinen\nupseerini. Sandy on ensimmäinen koneenkäyttäjä. Pidä merkinantolaitos\nkunnossa -- toimiiko langaton, Sandy?\"\n\n\"Kyllä, herra\", vastasi Sandy, maistellen kupista kaakaota, jota hän\noli valmistanut pienessä konehuoneessa.\n\n\"Me suuntaamme pisteen verran etelään Eddystonen majakasta\", ilmoitti\nAnthony, \"ja ajelehdimme päivän nousuun asti. Jos laskelmani ovat\noikeat pitäisi meidän nähdä kolmen laivan tulevan kanaalia pitkin --\nArizonan matkalla New Yorkiin, risteilijä Carpeton ja Obon. Olen\nhuolellisesti tutkinut Lloydin luetteloa, ja on vain kolme laivaa,\njotka suuntaavat matkansa tätä erikoista reittiä pitkin.\"\n\nKello kaksi aamulla ilmestyi näkyviin Arizonan valtava runko, ja yön\nhiljaisuudessa kaikui sen koneiden jyskytys heidän korviinsa kuin\nvaimennetun rummun lyönnit. Kello kolme, kun taivaanranta alkoi jo\nkäydä harmaaksi, kieriskeli ohitse Carpeto, vaikka meri oli tyyni, ja\npuolisen tuntia myöhemmin näki Yllättäjä, joka tarkasteli merta\nkiikarilla, Obon savun.\n\n\"Kierrä virta pois, Sandy. Pysäytä alus samansuuntaisella reitillä,\nemme päästä sitä näkyvistämme iltaan mennessä, jolloin sen pitäisi olla\ntuolla jossakin Land's Endin länsipuolella.\"\n\nHeidän ei ollut vaikeata seurata samansuuntaista kulkureittiä, ja\nillansuussa, kun meri oli vapaa laivoista, lukuunottamatta pientä Oboa,\njoka oli mitättömin Etelä-Amerikan palveluksessa olevista\npostilaivoista, pani Anthony koneensa käyntiin, lisäsi nopeutta, seisoi\nohjaajan paikalla laivalla langattoman toimiessa.\n\nObon langaton vastasi viipymättä, ja Anthony sähkötti:\n\n\"Kääntäkää kohti. Nousen laivaan.\"\n\nHän oli komea meriupseerin puvussa. Valkea lippu liehui ohuen tangon\nkärjessä.\n\nObon kapteeni pysähdytti tottelevaisena koneensa, ja kymmenen minuuttia\nmyöhemmin liukui pieni moottorivene laivan viereen, ja Anthony nousi\nketterästi nuoratikapuita ylös sekä tervehti kohteliaasti kapteenia.\n\n\"Teillä on täällä mukananne henkilöitä, joita haluan puhutella\", sanoi\nhän käskevästi.\n\n\"Matkustajiako?\" kysyi kapteeni.\n\n\"Niin, herra\", sanoi Anthony tähystellen katseillaan uteliasta ryhmää,\nnähdäkseen jotakin merkkiä Milwaukeen Megistä.\n\n\"Ainoat mukanaolevat matkustajat\", selitti kapteeni, \"ovat kaksi naista\nja yksi herra, jotka tulivat laivalle viime hetkessä. Me emme kuljeta\nmatkustajia Obossa, vaikka meillä on siihen lupa. Alus on tupaten\ntäynnä lastia eikä meillä ole hyttejä. Mutta tämä herra on omistajan\nystävä tai on hänellä muuten vaikutusvaltaa yhtiössä, ja meidän oli\ntyhjennettävä kolme ensi luokan hyttiä heitä varten aivan viime\ntingassa. Mitä varten häntä etsitään?\"\n\n\"Häntä syytetään vakoilusta\", sanoi Anthony liukkaasti, vaikka sota oli\nloppunut jo vuosia sitten.\n\n\"No niin, he ovat nyt alhaalla salongissa juomassa teetä -- ainakin\nmuut, lukuunottamatta nuorta neitiä, joka on sairas.\"\n\n\"Kalpea, nuori neitikö?\" kysyi Anthony nopeasti.\n\n\"Kyllä, herra. Hän on hytissään. Minä näytän tietä.\"\n\nHän kulki nopeasti käytävää pitkin Yllättäjän seuraamana ja saapui\nviimein ylemmällä kannella olevan hytin ovelle. Ensimmäinen ovi oli\nlukittu.\n\n\"Se on nuoren neidin huone\", sanoi kapteeni. \"Luulen hänen olevan\nvähän --\" Hän kosketti otsaansa merkitsevästi.\n\n\"Minä ymmärrän\", sanoi Anthony. \"Mutta hän on juuri se henkilö, jota\nkaipaan.\"\n\nHän painoi olkapäällään ovea ja pirstoi lukon. Tyttö, joka loikoi\npenkillä hyppäsi seisoalleen, kasvot kauhistuneina.\n\n\"Ottakaa hetkeksi huostaanne tämä neiti, kapteeni. Tahdon tutkia niiden\ntoisten henkilöiden hytit.\"\n\nHänen etsintänsä oli tarkka ja perusteellinen. Penkin alla, joka\nnähtävästi oli Milwaukeen Megin hallussa, oli teräksinen laatikko. Hän\naukaisi tämän erikoismallisella avaimella ja otti siitä litteän\nnahkaisen kotelon, jota hän hellästi puristeli. Hän pujahdutti sen\ntaskuunsa ja meni kapteenin luo.\n\n\"Antakaa jonkun miehistänne saattaa neiti alukseeni\", sanoi hän, ja\nkapteeni hymyili kuullessaan tällaisen nimityksen moottoriveneestä,\njoka kiikkui korkean höyrylaivan vierellä.\n\n\"Nyt tahdon tavata noita toisia matkustajia.\"\n\nHe läksivät kulkemaan rinnakkaista käytävää pitkin, ja kun hän tuli sen\nalapäähän, joutui hän vastatusten Milwaukeen Megin ja tämän seuralaisen\nkanssa, näiden lähtiessä salongista.\n\nNaisen kasvot kalpenivat, mutta ei niinkään paljon nähdessään\nYllättäjän kädessä revolverin kuin huomatessaan hänen pullistuvan\ntaskunsa.\n\n\"Minä kaipaan teitä\", ilmoitti Anthony, \"ja minä olen tullut näin\npitkän matkan takaa teitä tapaamaan.\"\n\n\"Tämä mies on huijari\", kirkui tyttö. \"Hän on Mr. Yllättäjä. Älkää\nantako hänen viedä minua mukanaan; älkää antako hänen viedä minua.\"\n\nAnthonyllä ei ollut mitään aikomusta viedä häntä, mutta sitä ei hän\nilmaissut.\n\n\"Onko teillä valtakirja?\" kysyi hätääntynyt kapteeni.\n\n\"Minulla ei ole mitään valtakirjaa\", sanoi Anthony. \"Se jäi\nDevonportiin.\"\n\nKapteeni pudisteli päätään.\n\n\"Ette voi pidättää häntä ilman valtakirjaa\", sanoi hän.\n\n\"Hänellä on minulle kuuluvaa omaisuutta taskussaan\", huusi tyttö.\n\"Älkää antako hänen viedä sitä mukanaan.\"\n\nVanha kapteeni raaputteli päätään.\n\n\"Minä en tiedä, mitä tehdä\", sanoi hän. \"Parasta on sähköttää ja kysyä\nmääräyksiä.\"\n\n\"Parasta, mitä voitte tehdä\", neuvoi Anthony rohkeasti, \"on painella\ntakaisin Plymouthiin.\" Hän tiesi, että se oli vihoviimeinen reitti,\nminkä kapteeni olisi vapaaehtoisesti valinnut. \"Tässä on korttini.\"\n\nHän ojensi pahvilevyn kapteenille, joka otti sen vastahakoisesti\nvastaan. Ja ennenkuin kukaan älysi, mitä oli tapahtunut, oli hän\nrinnakkaiskäytävän yläpäässä, juostuaan pitkin laivan kantta, ja\npudottautui äkkiä pienen veneensä kiikkuvalle kannelle.\n\n\"Työnnä irti\", sanoi hän.\n\nTyttö istui pienen hytin nurkassa Anthonyn antaessa määräyksiä.\n\n\"Hei. Tulkaa takaisin.\"\n\nSe oli kapteeni, joka huuteli ylhäällä, vieressään Milwaukeen Meg, joka\npuhutteli häntä raivoissaan, ilmaisten liikkeillään enemmän kuin\nsanoillaan.\n\nSandy pani koneen käyntiin, ja nuo kaksi alusta irtautuivat toisistaan.\nPaul, langattoman vastaanottaja korvissaan, irvisteli iloisesti.\n\n\"Hän koettaa saada yhteyden Plymouthiin\", sanoi hän.\n\n\"Katkaise hänen sähkötyksensä\", neuvoi Anthony ja suuntasi aluksensa\nkärjen etelää kohti.\n\n\n\n\nKYMMENES LUKU\n\nMerkillinen filmiseikkailu\n\n\nBilbao helteisenä päivänä on totisesti hyvin kuuma paikka, mutta\nnainen, joka istui punaraitaisten markiisien varjossa Bilbaon\nparhaimman hotellin leveällä kiviparvekkeella, ei huomannut hellettä.\n\nHän oli nuori ja kaunis, vaikka hänen kauneuttaan turmeli kyllä\nkasvoilla lepäävä alituinen vihainen ilme. Hän oli puettu espanjalaisen\nmuodin mukaan mustiin. Hotellin nimikirjaan oli hänet merkitty nimellä\nmadame Gilot, Pariisista, mutta puolet maailman poliisikuntaa tunsi\nhänet nimellä Milwaukeen Meg ja miehen, joka juuri yhtyi hänen\nseuraansa, nimellä Van Deahy, mitä nimeä hän useimmiten käytti.\n\nTyttö katsahti ympärilleen, kun mies heittäytyi viereiseen tuoliin.\n\n\"No?\" kysyi tyttö.\n\n\"Ei mitään uutisia\", murahti toveri. \"Nämä espanjalaiset etsivät eivät\nsaa selville mitään.\"\n\nTyttö pudisti päätään.\n\n\"Minä en ole yhtä mieltä kanssasi. Gonsalez oli Espanjan terävin etsivä\nsiihen saakka, kunnes joutui rappiolle ja potkaistiin pois joukosta.\"\n\n\"Mr. Yllättäjä on liian taitava meihin verrattuna.\"\n\n\"Roskaa!\" huudahti tyttö terävästi. \"Hän ei ole taitavampi kuin\npoliisikaan. Me olemme olleet heitä etevämpiä jo vuosikausia -- en aio\nantaa jonkun amatöörin nitistää itseäni. Tajuatko, että tämä mies on\nanastanut suurimman osan omaisuuttani?\"\n\nMies nauroi hiljaa.\n\n\"Salli minun muistuttaa sinulle, rakas Meg\", sanoi hän, \"että meillä\nyhä vieläkin on sievoinen omaisuus -- aivan riittävä, elääksemme\nloppuelämämme. Olin puolellasi halutessasi kostaa, aina viimeiseen\nsaakka. Mutta mielestäni tulo Espanjaan Yllättäjän perästä, silloin kun\nomistat koko joukon yli kuusikymmentätuhatta puntaa, on teko, joka\nlähentelee hulluutta.\"\n\n\"Sinä pelkäät häntä\", pilkkasi hän.\n\n\"Pelkään\", hän myönsi. \"Pelkään hänen terävyyttään ja nerokkuuttaan.\nEikö ole syytä? Katsele asioita niinkuin minä. Siinä näet nuoren,\nbrittiläisen upseerin, loistavan nerokkaan miehen, joka kylmäverisesti\npäättää ryöstää ryöväreitä. Samoin nuo kaksi, jotka joskus auttavat\nhäntä -- toinen erinomaisen ansioitunut upseeri ja toinen maineeltaan\nensiluokkainen sotilas. Jos hänen toimintansa olisi yleisesti tunnettu,\nolisi hänellä yleisön myötätunto puolellaan. Eivätkä henkilöt, joita\nhän kynii, uskalla älähtääkään, peläten saavansa poliisin omaan\nniskaansa. Sinä ja minä olemme selvinneet aika hyvin\", jatkoi hän\npuhallellen miettiväisenä sikariaan, \"ja sen summan lisäksi, jonka sinä\nniin typerästi olet tuonut mukanasi Espanjaan, on meillä melkoisia\nsijoituksia Etelä-Amerikan pankeissa. Sentähden sanon minä, rakas Meg,\npyyhkäiskäämme pois tililtä tappiomme ja laittautukaamme tiehemme. Tämä\non sama mielipide, jonka esitin sinulle paluumatkalla Devonportiin, kun\nbrittiläinen laiva tuli avuksemme.\"\n\nNainen nousi kiivaasti.\n\n\"Ja sen neuvon minä hylkään\", raivosi hän. \"Jos sinä jänistät, miksikä\nei, on se sinun asiasi. Minä ajan takaa saalista juuri täällä\nEspanjassa, ja vasta kun olen saanut tuon saaliin käsiini, -- mutta en\nennen, siitä on käteni takeena, -- vetäydyn Etelä-Amerikkaan.\"\n\nVan Deahy kohautti olkapäitään ja oli aikeessa sanoa jotakin, kun\nmuudan hotellin palvelijoista tuli ranskalaismallisista lasiovista\nsisään ja virkkoi jotakin hänen seuralaiselleen espanjankielellä.\n\n\"Tuo hänet sisään\", vastasi tyttö samalla kielellä. Selitti sitten,\nliittolaisensa puoleen kääntyen: \"Se on Gonsalez.\" Muutamia sekunteja\nmyöhemmin seurasi pieni tanakkatekoinen mies, jolla oli mustat viikset\nja ajamaton poskiparta, palvelijaa parvekkeelle.\n\n\"No?\" kysyi tyttö.\n\nSeñor Gonsalez ei vastannut heti. Hän kumarsi juhlallisesti neidille ja\nVan Deahylle, ennenkuin istuutui. Sitten, pyyhittyään otsaansa, veti\nesiin paksun pinkan papereita ja tutki niitä tuon tuostakin.\n\n\"Señora\", tiedoitti hän. \"Minulla on ollut hyvä menestys pyrkiessäni\ntuon herran jäljille. Hän saapui tänne kuusitoista päivää sitten\npienellä moottorialuksella mukanaan kaksi muuta henkilöä. Hänellä oli\nseurassaan nuori nainen, hyvin kaunis nuori nainen. He oleskelivat Four\nNation-hotellissa, ja nainen matkusti takaisin Englantiin ensimmäisellä\nlaivalla.\"\n\nMilwaukeen Meg nyökkäsi.\n\n\"He lähettivät hänet varmaan talteen, vai mitä?\" huomautti hän\npirullisesti. \"No niin, mielestäni he olivat viisaita. Olet menettänyt\ntyttösi, Van.\"\n\nVan Deahy naurahti.\n\n\"Jos olisin kadottanut rahani, olisin kadottanut suurimman osan siitä,\nmikä on elämisen arvoista\", vastasi hän kuivasti.\n\n\"Entä sitten?\" jatkoi Meg kääntyen Gonsalezin puoleen, \"mitä tapahtui\nsitten?\"\n\n\"Senjälkeen\", vastasi etsivä lukien jälleen muistiinpanojaan, \"asuivat\nnuo kolme herraa vähän aikaa hotellissa, kaikki yhdessä kuin ystävät ja\nlähtivät sitten Madridiin postin mukana. He saapuivat sinne noin viikko\nsitten ja asuivat Hotel de la Prix'ssä Puerta del Solen varrella.\"\n\n\"Ovatko he siellä nyt?\" kysäisi tyttö nopeasti, mutta etsivä pudisteli\npäätään.\n\n\"Ei, señora, he eivät ole siellä nyt\", vastasi hän voitoniloisena.\n\"Gonsalez on seurannut heidän jälkiään Burgo'hon, jossa he asuvat\npienessä markiisi d'Algeciras'lta vuokraamassaan huvilassa. Nähtävästi\non siellä vain yksi, englantilainen aatelismies kahden palvelijan\nseurassa, mutta nuo kaksi palvelijaa ovat ne samat herrat, jotka olivat\nFour Nation-hotellissa.\"\n\n\"Niin, toinen kamaripalvelija ja toinen sihteeri\", keskeytti Van Deahy,\n\"silloin, kun hän ei tarvitse heitä muihin hommiin.\"\n\n\"Sihteeri esiintyy mahdollisesti toisena palvelijana\", sanoi Meg ja\nkäännähti Gonsalezin puoleen. \"Kuinka kauan he aikonevat viipyä\nsiellä?\" Etsivä kohautti olkapäitään.\n\n\"Hän on vuokrannut huvilan kolmeksi kuukaudeksi, vaikka minun\nymmärrykseni yli käy, miksi kukaan vuokraisi tai edes rakentaisi\nhuvilaa Burgos'hon, señora, sillä se on mitä pirullisinta laatua --\"\n\nTyttö keskeytti hänet viitaten.\n\n\"Pankaa miehenne vartioimaan paikkaa. Ilmoittakaa minulle, koska hän\nlähtee\", käski hän, \"ja olkaa valmiina toimimaan määräysteni mukaan.\"\n\nHän otti taskustaan nipun espanjalaisia seteleitä ja antoa etsivälle,\njoka otti ne kumarrellen vastaan.\n\n\"Olen käytettävissänne, señora\", lausui hän virallisen kohteliaasti.\n\nKaksi viikkoa myöhemmin Anthony istui sihteereineen huvila Burgon\nsyrjäisessä kasvihuoneessa. Päivä oli pistävän kuuma huolimatta aamulla\nohi kulkeneista ukkossateista. Mutta puutarha oli suojattu, tulipa\nidässä sijaitsevilta kukkuloilta millaisia tuulenpuuskia tahansa.\n\n\"Olen usein kuullut lauseparren 'linna Espanjassa'\", huomautti Paul\nojentautuen veltosti ottamaan savuketta, \"mutta en ole koskaan osannut\nkuvitella, kuinka tukahduttava sellainen paikka saattaa olla.\"\n\nAnthony ei vastannut. Hänen katseensa tuijotti kauas etäisyyteen, ja\nhän pureskeli huuliaan kuin mies, joka koettaa ratkaista jotakin\nongelmaa.\n\n\"Tämä on kolmas kerta, kun puhuttelen häntä\", virkkoi Paul ääneen\nitsekseen. \"Jollei häntä haluttaisi vastata, tai jos on niin kuuma,\nettei jaksa jutella, olisi kovin hyvä, jos hän tekisi jonkin\nmerkitsevän liikkeen. Espanjahan on mykän ilmehtimistaidon kotimaa, ja\nolemme olleet täällä tarpeeksi kauan omaksuaksemme sen tavat.\"\n\n\"Pyydän anteeksi\", puolustautui Anthony havahtuessaan. \"En kuullut\nsinun puhuttelevan minua.\"\n\nPaul naurahti.\n\n\"Hän on ollut perillä Englannissa jo enemmän kuin viikon ajan\",\nhuomautti hän lempeästi. \"Todennäköisesti saatte pian kirjeen.\"\n\nAnthony punastui.\n\n\"Mistä hemmetistä puhut?\" kysyi hän vihaisesti.\n\n\"Olen pahoillani\", mutisi Paul. \"Luulin puhuvani siitä, mitä te\najattelitte.\"\n\n\"Älä ole aasi\", murahti Anthony. Paul kiirehti vaihtamaan keskustelun\naihetta.\n\n\"Saatanko kysyä, käyttääkseni hiukan lystikästä puhetapaa\", tiedusteli\nhän, \"minne lähdemme täältä?\"\n\n\"Mihin tahansa\", sanoi Anthony välinpitämättömästi. \"Ajattelin\npistäytyä Austraaliassa. Voisimme suunnata matkamme Espanjan halki ja\nnousta postilaivaan Gibraltarissa.\"\n\n\"Mutta meidät kenties tunnettaisiin Gibraltarin postilaivassa?\"\nhuudahti Paul. \"Espanja on kyllä kuuma paikka, mutta omasta puolestani,\njos niin saan sanoa, pysyisin mieluummin täällä vaikka kymmenen\nvuotta.\"\n\n\"Olet kenties oikeassa. Se saattaisi olla uhkarohkeata\", myönsi Mr.\nYllättäjä.\n\n\"Mitä kuuluu vanhalle ystävällemme Milwaukeen Megille?\" kysyi Paul\näkkiä, \"onko hän jo saapunut Etelä-Amerikkaan?\"\n\n\"Milwaukeen Meg\", toisti Anthony hitaasti. \"Milwaukeen Meg ei ole vielä\nlähtenyt Englannistakaan -- ainakin, kun viimeksi kuulin hänestä, oli\nhän Devonportissa.\"\n\n\"Mitä sanotte. Menikö hän takaisin Englantiin?\"\n\nAnthony nyökkäsi.\n\n\"Anastettuani häneltä huonoilla keinoilla ansaitsemansa voitot,\nsähkötti laivan kapteeni Devonportiin, ja torpedonhävittäjä lähti ulos\nmerelle. Milwaukeen Meg päätti palata sillä Englantiin.\"\n\n\"Hän pani itsensä vaaralle alttiiksi\", sanoi Paul.\n\n\"Milwaukeen Meg panee alttiiksi aika paljon, saadakseen kanssani tilit\nselviksi\", lisäsi Anthony, \"ja on hyvin luultavaa, että hänen armonsa\nväijyy minua jossakin täällä Espanjassa oikein tykillä varustettuna.\nMutta tykistä puheen ollen\", jatkoi hän pistäen käden taskuunsa ja\nvetäen esiin kirjeen, \"muistuu mieleeni, että olen saanut kirjeen siltä\nisolta kanuunalta, jolta olen vuokrannut tämän huvilan.\"\n\n\"Algecirasin markiisilta?\"\n\n\"Juuri siltä herralta\", sanoi Anthony. \"Näyttää siltä kuin hänen\nhuvilansa olisi historiallisessa suhteessa merkittävä. Sen näet rakensi\nalunperin Cid. Ja nyt on eräs Hispano-niminen filmiyhtiö kääntynyt\nmarkiisin puoleen pyytäen lupaa saada filmata erään historiallisen\nkohtauksen, jossa hänen linnansa olisi näyttämönä. Hän on kirjoittanut\nminulle kirjeen, joka on täynnä anteeksipyyntöjä ja kysyy, sallinko\nitseäni häirittävän.\"\n\n\"Minä olen aina ollut sitä mieltä, että te joudutte filmiin, ennemmin\ntai myöhemmin\", mutisi Paul.\n\n\"Minua ei pyydetä mukaan filmiin. He tuovat omat näyttelijät\ntullessaan, eikä tämä ole missään tapauksessa huvittava filmi.\"\n\n\"Teette itsellenne vääryyttä\", vastasi Paul kohteliaasti. \"Milloinka he\ntulevat?\"\n\n\"Parin, kolmen päivän kuluttua. Olen sähköttänyt markiisille, ettei\nminulla ole mitään sitä vastaan. Ja filmiyhtiön johtaja on sillä välin,\nedellyttäen minun suostuvan, lähettänyt korean kiitoskirjeen,\nilmoittaen olevansa täällä kello yhdeksän aamulla mukanaan valikoitu\njoukko aseistettuja miehiä, maantierosvoja, ritareita ja ahdistettuja\nnaisia.\"\n\n\"Sehän kuulostaa mielenkiintoiselta\", virkkoi Paul.\n\nKeskiviikko-aamuna ilmestyi joukkue, etunenässä kookas, puhelias\nespanjalainen, joka tarvitsi kokonaisen neljännestunnin pyytääkseen\nanteeksi niitä edesottamisia, joita seurue aikoi panna toimeen.\n\nAnthony kuunteli huvitettuna ja ystävällisenä.\n\n\"Haluaisimme pyytää teidän ylhäisyydeltänne pientä palvelusta\", jatkoi\njohtaja. \"Tahtoisitteko kenties olla hyvä ja pysyttäytyä poissa\ntalosta, palvelijat myöskin, sillä he ovat uudenaikaisissa puvuissa.\nJos joku ilmestyisi filmiin kahdennenkymmenennen vuosisadan puvuissa,\nsaattaa teidän ylhäisyytenne kyllä kuvitella, miten suuresti filmin\nkauneus siitä kärsisi.\"\n\n\"Ymmärrän sen\", myönsi Anthony. \"Mitä täällä siis, tarkemmin kertoen,\ntapahtuu?\"\n\nKookas mies kertoi, että kohtaus kuvasi kaunista naista, joka oli\ntalossa vangittuna ja joka ylhäällä ikkunassa seisoen pyysi apua ohi\nkulkevalta ritarilta. Kaunis nainen oli nunna.\n\n\"Hän on siis hunnutettu?\" kysyi Anthony nopeasti.\n\n\"Luonnollisesti, herra\", vastasi toinen. \"Senaikuiset nunnat olivat\nhyvin tiheästi hunnutetut.\"\n\n\"Ja ritari? Miten hän on --?\" jatkoi Anthony, joka nyt oli sydämestään\ninnostunut. \"Ovatko hänen kasvonsa nähtävissä?\"\n\nToinen pudisti päätään hymyillen.\n\n\"Ei, herra, ritarilla ovat kypärän silmikot suljettuna.\"\n\n\"Vai niin\", sanoi Anthony hiljaa. \"Voitteko sanoa minulle sen kuuluisan\nnäyttelijän ja näyttelijättären nimet, jotka esittävät pääosia?\"\n\nMutta johtaja ei voinut tehdä hänelle mieliksi. Ne olivat kuuluisia\nnäyttelijöitä, jotka olivat erityisesti palkatut näitä osia varten ja\nolivat hänen tietääkseen ranskalaisia. Itse asiassa oli koko\nfilmialoite lähtöisin Ranskasta, ja johtajan oli ainoastaan koottava\navustajat ja työskenneltävä ranskalaisen ohjaajan lähettämän scenarion\nmukaan. Hän sanoi odottavansa joka hetki pääosien näyttelijöitä ja\nvilkaisi tuon tuostakin runsaasti koristeltua kelloansa. He oleskelivat\npienessä majatalossa noin kahdenkymmenen penikulman päässä täältä ja\naikoivat saapua autolla.\n\nMyöhemmin oli heillä aikomus lähteä suoraan Ranskaan, Tämän johtaja\ntiesi, sillä hän oli nähnyt, että heidän matkatavaransa oli hihnoilla\nsidottu sen suuren matkailuvaunun perään, jolla he olivat saapuneet\nkylään.\n\n\"Minä ymmärrän\", sanoi Anthony ja läksi etsimään sihteeriänsä.\n\n\"Käske Sandyn pakkaamaan tavaramme niin pieneen kokoon kuin\nmahdollista\", määräsi hän hiljaisella äänellä. \"Siirrä ne salaa pieneen\nmetsään, joka on kolmen tai neljän penikulman päässä pohjoiseen vievän\ntien varrella. Jos näette auton lähestyvän, pysyttäytykää pois\nnäkyvistä.\"\n\n\"Mistä on kysymys?\"\n\n\"Sanon sen sinulle myöhemmin. Aion esittää teille hauskimman\nhuvinäytelmän, mitä elämässänne olette nähneet. Odottakaa minua\nmetsässä molemmat.\"\n\n\"Jos jotakin vaikeuksia ilmaantuu\", aloitti Paul, mutta Anthony\nkeskeytti hänet.\n\n\"Tee, mitä sinulle on sanottu, niinkuin hyvä poika ainakin, siinä se\napu, jota sinulta pyydän.\"\n\nKello oli jo yksitoista sinä aamuna, ennenkuin iso auto saapui peittäen\nkoko tien pölypilveen ja pysähtyi suristen suurelle portille, joka\njohti huvilan puutarhaan. Vaunusta astui esiin kaksi oudonnäköistä\nolentoa -- toinen hopeankirkkaaseen haarniskaan puettu mies, ja toinen\nhunnutettu hoikka olento. Johtaja ja hänen pieni, keskiaikaisiin\npukuihin pukeutunut näyttelijäjoukkonsa tervehti heitä ylenpalttisen\ninnokkaasti.\n\n\"Kaikki on valmiina\", sanoi hän. \"Herra, jolla on tämä huvila\nhallussaan, on antanut meille täydet valtuudet toimia mielemme mukaan.\nAntakaa minun johdattaa teidät taloon, señora.\"\n\nHunnutettu olento mutisi jotakin kiitokseksi ja seurasi kookasta\njohtajaa puutarhakäytävää pitkin pääoven kautta huvilaan ja sen\nviileään, kivilattialla varustettuun halliin.\n\nTäällä odotti valkeaan kaapuun verhoutunut, välinpitämättömän näköinen\nolento, joka oli Anthony. Hän tarjosi käsivartensa nunnalle ja mutisi\njoitakin ylimalkaisia kohteliaisuuksia ranskaksi. Tyttö vetäytyi\nhetkeksi taaksepäin, ennenkuin tarttui ojennettuun käteen, ja johtaja\nohjasi hänet portaita ylös Anthonyn makuuhuoneeseen, sillä sieltä piti\nritarin hänet vapauttaa.\n\nAnthony lähti puutarhaan ja katseli näytelmää jonkin aikaa, ennenkuin\npoistui. Nyt seurasi esitys, ja kookas johtaja kävi sen kuluessa yhä\nhurjemmaksi, ainoastaan haarniskoitu ritari oli vapautettu tottelemasta\nhänen raivokkaita määräyksiään.\n\n\"Te seisotte tässä, Pizario.\"\n\n\"Mutta --\"\n\n\"Ottakaa roiston ilme kasvoillenne --, hölmö, tuo ei ole\nroistomaisuutta, vaan tyhmyyttä. Te, Gomez, marssitte pihan poikki kuin\nsotilas ainakin ja katselette ylös ikkunaan, jonka takana neiti istuu\nvangittuna. Nyt, herra\" -- hän kääntyi asestetun miehen puoleen,\n\"astutte te esiin pysyttäytyen kameran ulottuvilla, ja kun minä sanon\n'hyvä' vedätte te esiin miekkanne ja hyökkäätte näiden miesten\nkimppuun. Sitten laskee nainen alas köysiportaat, joita myöten te\nkiipeätte ylös.\"\n\nVan Deahy, joka hikoili kypäränsä suljettujen silmikoiden takana,\nkirosi johtajaa ja tämän taiteellisia temppuja ja kurkisteli kypärän\nrakosista ylös huonetta kohti, jossa Milwaukeen Meg oli tutkimassa Mr.\nYllättäjän aarrekammiota.\n\nVan Deahyn täytyi antaa hänelle aikaa. Siellä saattoi olla laatikoita,\njoita täytyi aukaista ja siellä oli todellakin vuoteen vieressä arkku,\njota Milwaukeen Meg juuri sillä hetkellä perusteellisesti ja taitavasti\nkäsitteli erilaisilla avaimilla -- mutta ennen kaikkea siellä saattoi\nolla senkin seitsemän estettä, ja Van Deahyn tehtävä oli pitkittää\nnäytelmää, kunnes Milwaukeen Meg oli valmis.\n\nNyt hän näyttäytyi ikkunassa ja antoi merkin. Hänellä oli siis ollut\nmenestystä. Deahyn sydän sykähti ilosta sitä ajatellessaan. Hän oli\nvastustanut tätä yritystä, mutta nyt, kun työ oli suoritettu, hän\nunohti kaikki vastaväitteensä.\n\nTyttö ikkunassa puristi rintaansa vastaan muhkeaa mustaan\nsilkkipaperiin verhottua kääröä, ja hänen äänessään värisi riemu, kun\nhän huusi --\n\n\"Sainpa sen.\"\n\nFilmiohjaajan suureksi hämmästykseksi ei hän heittänytkään\nköysiportaita ikkunalaudan yli, vaan vetäytyi pois ja tuli hetken\nkuluttua ulos ovesta.\n\n\"Sain kuin sainkin\", huudahti hän jälleen ja sitten espanjaksi:\n\"Filmaaminen on siirretty tuonnemmaksi, herra.\"\n\n\"Mutta -- mutta -- mutta --\" valitteli ohjaaja. \"Minulla on kaikki\nnäyttelijät täällä koolla.\"\n\n\"Se on siirretty\", sanoi tyttö päättäväisesti. \"Tulkaa.\"\n\nHän tarttui panssaroituun käteen ja lähti kulkemaan nopeasti autoa\nkohti, mutta portti, joka oli ollut auki, oli nyt suljettu ja lukittu,\nja sen rautatankojen lomitse hän saattoi todeta näyn, joka oli\nihmeellisintä, mitä hän olisi koskaan saattanut odottaa.\n\nHänen vaununsa ajaja oli hävinnyt -- se avulias herrasmies, joka nyt\nistui hänen paikallaan, oli lähettänyt hänet keittiöön.\n\nAnthony kääntyi \"nunnaa\" kohti naamallaan irvistys.\n\n\"Minun juoneni, Meg\", hymyili hän. \"Näen, että olette saanut tavaranne\nkootuiksi ja arvaan, että jäännös saaliistanne on kätketty jonnekin\ntänne autoon. Te vuokrasitte tämän seurueen Ranskasta -- sukkela\najatus.\"\n\nTyttö kiskaisi harson leimuavilta kasvoiltaan, ja hänen silmänsä\nsäkenöivät vihasta.\n\n\"Tämäpä hieno vaihtokauppa, Mr. Yllättäjä\", huusi hän ja kohotti kääröä\nkädessään.\n\n\"Vanhoja sanomalehtiä, rakkaani\", sanoi Anthony. \"Minä asetin ne esille\nteitä varten, kun sain selville juonenne. Se siitä.\"\n\nKun auto liikahti eteenpäin veti tyttö pistoolin puserostaan ja ampui\nkahdesti. Ennenkuin hän oli ehtinyt laukaista kolmannen kerran oli\nAnthony kadonnut autoineen muurin taakse, ja tyttö näki hänen kiitävän\npaahtavassa autereessa siintävää metsää kohti, jossa toverit häntä\nodottivat.\n\nViikko kului, ennenkuin hän kuuli Mr. Yllättäjästä mitään. Kirje, jonka\nhän myöhemmin sai, oli osoitettu Milwaukeen Megille ja hän löysi sen\nBilbao-hotellin kirjelaatikosta.\n\n    \"Rakkahin Meg\", kuului kirje. \"Olen jättänyt Espanjan, ja kun\n    yritykseni ovat viime aikoina olleet niin tuotteliaita, aion\n    ottaa lomaa. Tuntisin itseni äärettömän syylliseksi, jos tietäisin\n    ottaneeni teiltä joka pennin, mutta minulla on tunne siitä, että\n    teillä on yhä vielä tarpeeksi rahaa elääksenne mukavasti, niin\n    ettei omatuntoni soimaa minua niin voimakkaasti, kuin se muutoin\n    tekisi. Jos haluatte pitää, mitä teillä on, älkää seuratko minua.\n    Teitä saattaa kiinnostaa tieto, että aion käyttää puolet siitä\n    aarteesta, joka teidän toimestanne odotti minua autossa, laajan\n    siirtomaafarmin perustamiseen sotapalveluksesta vapautuneita\n    miehiä varten. Jos tahdotte ilmoittaa osoitteenne kuolinilmoitusten\n    sarakkeessa, järjestän niin, että teille lähetetään ensimmäinen\n    maatilalla syntynyt lammas. -- Vilpittömyydellä teidän\n    Mr. Yllättäjä.\"\n\n\n\n\nYHDESTOISTA LUKU\n\nTyttö Gibraltarista\n\n\nBaltimore Jones oli tehnyt puhdasta jälkeä Levantissa. Aina\nPiraeuksesta Aleksandriaan, Tripolista Messinaan olivat nuo \"sairaat\nmiehet\" kuulleet hänen korttiensa rapinan ja katselleet, kuinka hän\naina hymyilevänä kääri kokoon piastereita ja drakmoja, liiroja, puntia\nja dollareita, ja kuunnelleet hänen miellyttävää ääntään, kun hän\nsurkutteli -- \"Olen pahoillani, herrat -- peli-onni. Emmehän kaikki voi\nvoittaa.\" Mikä kyllä oli totta. Sillä ainoastaan Baltimore Jones\nsaattoi voittaa, jos peliä pelattiin sillä tavoin, kun hän pelasi.\nSiisti, puhdas korttipakka taskussaan ja kolme koreilevaa sikaria\ntörröttäen liivin vasemmassa ylätaskussa tuli B.J. (kuten häntä\nihaillen kutsuttiin valtameren takaisissa piireissä) Gibraltariin\njonkinlaiseen loppuistuntoon tai, jos ei sellaista syntynyt, lepäämään\nja huvittelemaan.\n\nKeinotteluyrityksistä ei siellä tullut mitään. Hän tunsi virkistystä\nistuessaan hämärässä nurkassaan Alamidassa pyyhkien hiljaa kyyneliään\nkuluneeseen nenäliinaan, sillä soittokunta oli lopettanut\niltaesityksensä ja mennyt kotiin. Kuuntelijatkin, niin siviilihenkilöt\nkuin sotilaat, olivat samoin lähteneet koteihinsa, ainoastaan Agatha\nMcCall (joka tunnettiin myös nimellä \"Bessie\") oli jätetty sinne yksin\npimeään, itkemään nuoren sydämensä suruja.\n\nBaltimore kuuli sen ja, kohtelias mies kun oli, koetteli tyynnyttää\ntyttöä. Tuo lempeä ääni, joka kykeni viekoittelemaan silkan rahan esiin\nkreikkalaisen kaupustelijan kukkarosta, saattoi helposti synnyttää\nBessie McCallin ja hänen välillään molemminpuolista, epäitsekästä\nmyötätuntoa uhkuvan mielialan, ja niinpä sai hän kuulla kertomuksen\nkivikovasta eversti Sippin puolisosta ja hyljeksitystä\nkotiopettajattaresta.\n\nHän saattoi tytön kotiin ja näki sähkölyhdyn valossa vilahduksen hänen\nkasvoistaan. Hän huomasi, että ne olivat kauniit. Sittemmin hän tapasi\nhänet aina, kun soittokunta soitti Alamidassa, ja saattoi hänet\niltaisin hänen linnoituksessa sijaitsevaan kotiinsa. Hän menetteli näin\nviikon verran, mutta kyllästyi sitten. Tyttö oli näet vastannut\nkieltävästi hänen pyyntöönsä lähteä Algecirasiin (joka oli Espanjassa\nja noin kolmenkymmenen minuutin laivamatkan päässä) katsomaan\nhärkätaisteluita ja viettämään \"viikon loppua.\" Hän oli kieltäytynyt\nsiitä syystä, ettei se ollut hänen mielestään \"sopivaa.\" Baltimore\nJones oli pannut liikkeelle kaikki keinonsa ja aloittanut\nhellittämättömän ja täsmällisen pommituksen noilla kuuluisilla\nsanoilla: \"maailmassa on vaan kaksi ihmistä, sinä ja minä, muu ei\nmerkitse mitään\", ja lopettaen esitykseen avioliiton siteiden\nvalheellisuudesta. Mutta puolustautuva voitti. Hän takertui sanaan\n\"sopiva\", ja esitti vakavinta siveysoppia, mitä koskaan on lausuttu\njulki Alamidan nurkissa ja heitetty sen seurapiiriin kuuluville vasten\nkasvoja.\n\nMutta kerran, kun hänellä oli ollut hyvin raskas päivä everstin\nsydämettömän rouvan luona (noin yhdeksänkymmentä prosenttia naisten\nkärsimyksistä on luettava naisten tilille), kehoitti Baltimore Jones\nhäntä karkaamaan. Hän saattaisi tyttöä maitse Cordovan kautta\nPariisiin. Hän puheli tälle kodista ja odottavista omaisista, jotka\nottaisivat hänet avosylin vastaan. Tyttö oli hurmaantunut. Ja Baltimore\nJonesilla ja hänen suunnitelmillaan olisi kenties ollutkin onnea,\njollei läheisyyteen olisi sattunut nuori mies, jolla sillä hetkellä ei\nollut mitään tekemistä.\n\nPitkän loma-ajan jälkeen oli Mr. Yllättäjä uskaltanut koetella niiden\nhenkilöiden hyvää muistia, joiden valppaus jokin aika sitten oli\nsaattanut hänet jättämään oman maansa.\n\nHän oli tullut Gibraltariin. Hänen sihteerinsä istui Algecirasissa\nsijaitsevan Reina Cristina-hotellin ihanassa puutarhassa josta oli\nnäköala Gibraltarin salmelle. Salmi oli välkehtivän vihreä ja heijasti\nkuuluisia harmaita kiviröykkiöitä, joiden karuille ääriviivoille\netäällä siintävä, harvinainen maisema loi pehmeyttä. Aurinko oli juuri\nlaskenut, ja valoviiva kallion juurella osoitti salmessa kulkevaa\nlaivaa. Lukemattomien kukkien tuoksu täytti hiljaisen illansuun, eikä\nrauhaa häirinnyt muu kuin korkkikuormaa vetävän, satamaan pyrkivän\naasin kavioiden kapse. Mutta huolimatta maiseman loisteliaisuudesta\nnäytti Paul vaivaantuneelta.\n\nHän katsahti ylös uteliaana, kun näki Sandyn lähestyvän.\n\n\"Laiva on saapunut, herra\", sanoi Sandy. \"Se on viimeinen Gibraltarista\ntuleva laiva, ja herramme on melkein varmasti siinä. Onko jotakin\ntekeillä, herra?\" kysyi hän.\n\n\"En tiedä, Sandy\", vastasi Paul. \"Hän on tutkinut Mr. Baltimore Jonesin\nhommia, varsinkin mikäli ne koskevat Miss Agatha McCallia.\"\n\n\"Kotiopettajatartako?\"\n\n\"Kotiopettajatarta\", vastasi Paul vakavana.\n\n\"Siitä en paljonkaan viisastu\", huomautti Sandy mennen tiehensä.\n\nMuutamia minuutteja myöhemmin nousi Paul mennäkseen vastaanottamaan\nnuorta, hilpeää miestä, joka tuli harppaillen pitkin askelin puutarhan\nhiekkakäytävää.\n\n\"No, mistä kiire?\" hymyili Paul.\n\n\"Pelkää hyväntuulisuutta\", vastasi Mr. Yllättäjä. \"Minulla on ollut\nonnellinen, kerrassaan onnellinen päivä Gibraltarissa.\"\n\n\"Ja onnellinen ilta myöskin.\"\n\n\"Ei niinkään onnellinen\", sanoi Anthony pudistaen päätään. \"Baltimore\nJones on vaikeasti käsiteltävä herra. Joka tapauksessa tiedän kaikki.\nMinä istuin eilen illalla heidän takanaan Alamidassa, ja sain kuulla\nBessien surullisen elämäntarinan.\"\n\n\"Luulin hänen olevan Agatha.\"\n\n\"Hän kutsuu itse itseään Bessieksi tai pikemminkin Baltimore Jones\nkutsuu häntä Bessieksi\", sanoi Anthony. \"Hänellä on täti Stirlingissä,\njoka on hänen ainoa elossa oleva sukulaisensa lukuunottamatta kolmea\nserkkua, jotka jättivät kodin nuorina ja ovat jossakin toimessa\nLontoossa. Hänen tätinsä nimi on Maggie. Bessie on käynyt koulua\nGlasgowissa, ja viettänyt kerran kaksi viikkoa Blackpoolissa. Ja siinä\nonkin koko tietomääräni, joka koskee McCallin sukupuuta. Baltimore\nJonesista voin kertoa sinulle koko joukon.\"\n\n\"Onko hän petkuttaja?\" kysyi Paul huvitettuna.\n\n\"Hän on petkuttaja, jos kukaan\", virnisteli Anthony, \"ja hänen\nmakuuhuoneensa on täynnä outoja ja ihmeellisiä vehkeitä, millä kiskoa\nirti äskettäin rikastuneitten vaikeasti ansaittua rahaa.\nKaksikymmentäseitsemän pakkaa pelikortteja, kaikki hauskasti\njärjestyksessä ja sellaista kokoa, että ne helposti mahtuvat kämmeneen.\nMinä rohkenin ottaa niistä viisi mukaani. Jos hän kaipaa niitä, ei\nsille voi mitään. Mutta se ei ole luultavaa, sillä hän läksi sieltä\ntänään hirveällä kiireellä.\"\n\n\"Onko hän täällä?\" kysyi Paul.\n\n\"Asuu Continentalissa. Tuli tänne samalla laivalla kuin minäkin. Hän on\nmerkinnyt kaksi makuuvaunupaikkaa Madridiin menevään junaan ja aikoo\nsaattaa Bessie McCallin syntymäkotiinsa.\"\n\n\"Ah, niinkö\", sanoi Paul kohteliaasti. \"Se merkitsee sitä, ettei tyttö\npääse Madridia pitemmälle. Otaksun, että he lähtevät aamujunalla?\"\n\nAnthony nyökkäsi.\n\n\"Nuori nainen aikoo karata aamulla aikaisin. Hänellä on lupa käyttää\npuolisen tuntia terveydenhoitoonsa, ja sillä ajalla on hänen määrä\nastua laivaan.\"\n\n\"Ja Baltimore Jones odottaa Gibraltarissa ottaakseen hänet vastaan.\nJuuri niin.\"\n\n\"Tämä on kohtalon sormi\", sanoi Mr. Yllättäjä. \"Olen viikon ajan\nkoettanut ratkaista, mennäkö takaisin Lontooseen vai ei, ja nyt se on\nminulle selvänä: me menemme takaisin Lontooseen.\"\n\n\"Selvä\", sanoi Paul lakoonisesti noustessaan, ja he läksivät takaisin\nhotelliin.\n\nAikainen aamulaiva toi mukanaan hauskannäköisen, raikashipiäisen tytön,\njota oli vastassa rantalaiturilla Mr. Baltimore Jones, kookas,\nmiellyttävännäköinen nuori mies sotilasmallisine, kärjistään ylöspäin\nkierrettyine viiksineen. Tyttö oli hermostunut, mutta hänen kasvoillaan\noli hehku, jonka edessäoleva seikkailu aiheutti.\n\n\"Olen kauhean säikähtynyt\", virkkoi hän. \"Luulin näkeväni everstin\nrouvan rantalaiturilla, mutta, kiitos luojan, se ei ollutkaan hän.\"\n\n\"Kaikki huolenne ovat nyt ohi, rakkahin\", sanoi Baltimore Jones\nhellästi. \"Muutamien päivien kuluttua olette Lontoossa ja matkalla\npohjoiseen.\"\n\n\"Menemme suoraan Pariisiin, emmekö menekin?\" kysyi tyttö levottomana.\n\n\"Meidän täytynee odottaa muutamia tunteja Madridissa\", sanoi Baltimore\nJones, \"mutta siitä ei teidän tarvitse olla huolissanne.\"\n\nTyttö päästi helpotuksen huokauksen, ja samassa, ennenkuin hän ennätti\nvirkkaa enempää, tuli kolme miestä käsikädessä, keskenään jutellen\nhäntä ja hänen seuralaistaan kohti. Miehet olivat juuri sivuuttamassa\nheidät, kun yksi pysähtyi.\n\n\"Mitä, eikös siinä olekin Bessie McCall\", sanoi tämä.\n\n\"Bessie-serkkuko?\" sanoi toinen.\n\n\"Kyllä se on Bessie-serkku\", sanoi Sandy varmasti. Ollen syntyperäinen\nskotlantilainen hän tunsi helposti voivansa näytellä sen tavallista\nsuuremman osan, joka tässä urotyössä oli hänen osalleen määrätty.\n\n\"Mitä kuuluu? Etkö muista minua? Muistathan Sandy McCallin?\"\n\n\"En muista teitä ollenkaan\", sanoi tyttö hymyillen. \"Ette ole suinkaan\nserkkuni?\"\n\n\"Me olemme kaikki sinun serkkujasi\", sanoivat he yhteen ääneen.\n\"Ajatelkaahan, kohdata Bessie täällä.\"\n\nTyttö oli suunniltaan ilosta, vaikka ei tuntenut ainoatakaan heistä.\nMr. Baltimore Jones ei suinkaan iloinnut. Hän kierteli viiksiään\nilmaisten siten salaista raivoa, ja jos silmäykset olisivat pystyneet\ntuottamaan tuhoa, olisi Bessie McCall jäänyt serkuitta.\n\n\"En saata vähääkään muistaa kasvojanne. Muistan teidät vain siltä\najalta, kun olin aivan pieni\", sanoi Bessie.\n\n\"Muistan, missä se tapahtui; se oli Stirlingissä\", sanoi Anthony. \"Minä\nmuistan sinut varsin hyvin. En koskaan unohda kasvoja, jotka kerran\nolen nähnyt. Milloin sinä näit hänet viimeksi, Sandy?\"\n\n\"Viimeksi, kun minä näin hänet\", sanoi Sandy päätään pudistaen, \"oli\nhän hyvin pieni. Kun minä matkustin Glasgowiin häntä katsomaan, oli hän\nlomalla Blackpoolissa. Siitä on nyt kuinka monta vuotta?\"\n\n\"Suunnilleen neljä\", sanoi tyttö kohteliaasti. \"Niin, eikö tämä ole\nihmeellistä? Tunnetteko Mr. Jonesin?\"\n\nHe kumarsivat Mr. Jonesille, ja Mr. Jones kumarsi heille. He toivoivat\nhänen voivan hyvin. Mr. Jones sanoi toivovansa heidän hyvinvointiaan,\nvaikka ei suinkaan sitä tarkoittanut.\n\n\"No niin, Bessie, eikö meidän pitäisi jatkaa matkaa\", virkkoi hän.\n\n\"Minne olette matkalla?\" kysyi Anthony.\n\n\"Me olemme matkalla Madridiin\", sanoi tyttö. \"Mr. Jones on kyllin\nystävällinen saattaakseen minua Lontooseen saakka.\"\n\n\"Tällä junallako?\" kysyi Anthony hämmästyneenä. \"Mutta eikö tämä ole\nsentään ihmeellistä? Mekin matkustamme tällä junalla.\"\n\nTyttö oli haltioissaan.\n\n\"Eikö tämä olekin hauskaa?\" sanoi hän silmät säteillen. Mr. Jones\nkierteli viiksiään vihaisempana kuin koskaan, mutta sanoi sen olevan\nhauskaa. Hän kulki hiukan edellä muista, tyttö rinnallaan.\n\n\"Tunnetteko nämä miehet?\" hän kysyi.\n\n\"Tunnenko heidät?\" vastasi hän. \"En, en tunne heitä, mutta he ovat\nserkkujani.\"\n\n\"Mistä tiedätte, että he ovat serkkujanne?\" tiukkasi hän.\n\n\"Kuinka mieletön olette\", nauroi hän. \"Tietysti he ovat serkkujani. He\ntietävät kaiken äidistäni, Maggie-tädistä, he tuntevat Stirlingin, he\ntietävät, että vietin loma-aikani Blackpoolissa.\"\n\nMr. Jones vaikeni. Hän saattoi hänet makuuvaunuun, ja miehet astuivat\nsamaan vaunuun. Onneksi ei makuupaikoista ollut kova kysyntä, joten\nAnthony oli varannut kaksi osastoa.\n\n\"Minä tulen katsomaan, miten sinä siellä asustat\", sanoi hän.\n\n\"Siellä on kaikki hyvin. Minä kaitsen tätä nuorta neitiä\", sanoi\nBaltimore Jones.\n\n\"Se on mielestäni hyvin ystävällistä teidän puoleltanne\", sanoi\nAnthony, mutta työnsi syrjään tupakoivan Mr. Jonesin ja astui tytön\nluo, joka hurmaantuneena tarkasteli hienosti sisustettua\nmakuuvaununosastoa.\n\n\"Ihmeellistä\", sanoi Anthony ihaillen. \"Ja sinä olet saanut tämän\nosaston kokonaan itsellesi?\"\n\n\"Luulen niin\", sanoi tyttö. \"Minä en tiedä, miten tämä kaikki on\njärjestetty. Mr. Jones on hommannut kaikki.\"\n\nKun Anthony kääntyi, oli Jones hänen takanaan.\n\n\"Hän on saanut koko tämän osaston yksin käytettäväkseen, eikö niin?\"\n\n\"Niinpä luulisin\", sanoi toinen epäystävällisesti.\n\n\"Paitsi tietysti siinä tapauksessa, että ilmestyy joku toinen\nmatkustava naishenkilö, joka haluaa jakaa sen\", sanoi Anthony. \"Kuinka\nkauan viivyt Madridissa, Bessie?\"\n\n\"Oi, me matkustamme suoraan edelleen\", vastasi tyttö.\n\n\"Mutta sinä et voi matkustaa suoraan edelleen\", virkkoi Anthony\nlempeästi. \"Ei ole mitään junayhteyttä seuraavana päivänä. Sinun on\noltava yötä Madridissa. Eikö Mr. Jones sanonut sitä sinulle?\"\n\nTyttö katseli hätääntyneenä vuoroin heitä jokaista.\n\n\"Ymmärrän teidän sanoneen, että jatkamme matkaa suoraan edelleen, Mr.\nJones?\"\n\n\"En tunne aikataulua niin hyvin kuin tämä herra\", vastasi hän. \"Kenties\nhän on oikeassa.\"\n\n\"Sepä mainiota\", sanoi Anthony innostuneena. \"Sittenhän voitte asettua\nHotel de la Paix'hen. Me asumme siellä.\"\n\n\"Minä olen tilannut huoneet hotelli Paris'sta\", sanoi Baltimore Jones\nkarkeasti.\n\n\"Siinä tapauksessa täytyy teidän tulla meitä tervehtimään\", sanoi\nAnthony. \"Me iloitsisimme siitä suuresti, eikö totta Bessie? Ja\nsivumennen sanoen, jollette vielä ole merkinnyt itsellenne\nmakuupaikkaa, Mr. Jones, voitte nukkua minun osastossani.\"\n\nMr. Jones vastaanotti kutsun, vaikkakin vastahakoisesti ja\nepäystävällisesti.\n\nHän oli vähän kohteliaampi myöhemmin illalla, kun Anthony kertoi\nhänelle ostaneensa muuleja Marokosta Italian hallitukselle ja\nansainneensa aika suuren summan, jonka hän aikoi viedä mukanaan\nLontooseen viettääkseen hyviä päiviä. Anthony selitti edelleen, ettei\nhän luottanut pankkiosoituksiin, vaan kuljetti mieluummin rahan\nmukanaan. Myöhemmin antoi hän hienon viittauksen, että aikoi mennä\nMonte Carloon hieman hummaamaan. Silloin heräsivät Mr. Baltimore\nJonesin liikemiesvaistot ja vaativat toimintaa.\n\nAamulla, kun he lähtivät eteläiseltä asemalta, ehdotti Mr. Baltimore\nJones välinpitämättömästi, että hän aikoi tulla tervehtimään heitä\npäivällisen jälkeen.\n\n\"Mitä arvelette, jos pelaisimme hiukan pokeria?\" sanoi hän. \"Minä en\nitse tunne paljonkaan sitä peliä\", lisäsi hän vaatimattomasti, \"ja\nluulenpa, että te viette minulta vielä koko käsikassani, mutta minä\npidän teidänkaltaisistanne pojista ja antaudun vaaraan.\"\n\nSandy näytti epävarmalta.\n\n\"Minusta on yhdentekevää\", virkkoi hän, \"kun vain sanotte minulle, mikä\non parempi, kaksi pariako vaiko suurempi seurue.\"\n\nMr. Jones lähti Hotel de Paris'hin, mielessään tunne siitä, ettei hänen\nmatkansa ollut mennyt kokonaan hukkaan. Kun hän illalla saapui, tapasi\nhän kaikki neljä sijoittuneena Hotel de la Paix'n yksityishuoneeseen.\n\n\"Vai täällä te olettekin\", sanoi hän iloisesti. \"Ja mitenkä voi pikku\nystäväni?\" Hän puristi lämpimästi tytön kättä.\n\n\"Pikku ystävänne on juuri aikeessa mennä levolle\", sanoi Anthony.\n\"Hänellä on ollut hyvin rasittava päivä ja hyvin rasittava yö, ja kun\nlähdemme aamulla aikaisin, olen kehoittanut häntä menemään nukkumaan.\"\n\n\"Se onkin hyvä neuvo\", sanoi Baltimore Jones sydämellisesti, vaikka\nolikin odottanut saavansa keritä uhrinsa tytön läsnäollessa.\n\nSandy otti esille kysymyksen pokerista.\n\n\"Tahdoinkin juuri saada tietää, haluatteko pelata\", sanoi Baltimore\nJones, \"ja rohkenin tuoda mukaani korttipakan, sillä tiedän, kuinka\nvaikeata on saada kortteja -- brittiläisiä ja amerikkalaisia kortteja\nnimittäin.\"\n\n\"Se seikka meitäkin juuri huolestutti\", sanoi Anthony laittaessaan\nkuntoon pöytää. \"Onko teistä yhdentekevää, jos pelaamme nelisin? Se on\naika hurjaa peliä.\"\n\n\"Minusta yhdentekevää, vaikka kahteen mieheen\", vastasi Baltimore Jones\nhyväntuulisena. \"Entä mikä on raja?\"\n\n\"Raja?\" sanoi Anthony. \"En tunne sitä sanaa.\"\n\n\"Pelaatteko ilman rajaa?\" Baltimore Jonesin silmäterät supistuivat.\n\n\"Ehdottomasti\", sanoi Anthony. \"Se on minun peliäni. En luule\nmenettäväni enempää kuin viitosen, sillä minä olen hyvin varovainen\npelaaja.\"\n\n\"Minä huomaan olevani menettämäisilläni kaikki rahani\", nauroi\nBaltimore Jones sekoittaessaan ja jakaessaan kortteja. \"Teidän osanne,\nMr --.\"\n\n\"Kutsukaa minua Anthonyksi\", sanoi Mr. Yllättäjä. \"Se kuulostaa\ntuttavallisemmalta.\"\n\nPuolen tunnin ajan peli sujui, vain vähän nousten ja laskien. Kukaan ei\nmenettänyt paljon, eikä kukaan voittanut paljon.\n\n\"Me käymme kömpelöiksi\", sanoi Baltimore Jones, jonka vuoro oli jakaa.\n\"Antakaa minulle nuo kortit.\"\n\nKukaan ei nähnyt, kuinka hän vaihtoi oikeassa kädessä olevan\nkorttipakan siihen, joka hänelle ojennettiin.\n\n\"Odottakaahan hetkinen\", sanoi Anthony. \"Siinäpä erikoinen korttipakan\npäällys. Eikö siinä ole musteleima kannessa?\"\n\n\"Katsokaa itse\", sanoi Baltimore Jones hyväntahtoisesti. Hetken ajan\nluuli hän heidän huomanneen hänen vaihtavan kortteja, mutta rauhoittui\nälytessään, että kuviteltu mustetahra olikin kiinnittänyt toisen\nhuomiota.\n\nAnthony ojensi kortit takaisin.\n\n\"Olen pahoillani\", sanoi hän, ja mies ryhtyi jakamaan. Hän vilkaisi\nkortteihinsa. Siinä oli neljä ässää. Ja hän tiesi, että siinä oli joko\nneljä ässää, puhdas korttisarja tai jotakin muuta yhtä korkeaa maata,\nsillä miehen kortit olivat siten järjestetyt.\n\n\"Minulla on onni kädessäni\", sanoi Anthony, \"lyön vaikka vetoa siitä.\"\n\nHän veti setelitukun taskustaan, ja Baltimore Jonesin silmät\nvälähtivät.\n\n\"Koska sinä kerran näytät omat rahasi\", sanoi Paul, \"salli minun\nnäyttää myös omani.\" Ja hän veti esiin käärön ja lyödä läiskäytti sen\npöydälle.\n\n\"Olen skotlantilainen\", sanoi Sandy, \"ja koska sananlasku sanoo\nskotlantilaisten olevan varovaisia, en halua uhrata enempää kuin kolme\nsataa puntaa tällä panoksella.\"\n\nSe oli Sandyn panos.\n\n\"Minä ymmärrän\", sanoi Baltimore Jones.\n\n\"Minä koroitan sen kolmella\", sanoi Anthony.\n\n\"Myös kolmesataa\", virkkoi Paul lakoonisesti.\n\nKortit oli jaettu, ja Mr. Baltimore Jones istui tyytyväisenä\nmuistuttaen kehräävää tiikeriä, jonka kynsiin oli taivaasta pudonnut\nkolme somaa, lihavaa vasikkaa.\n\nPanokset olivat nousseet jo kolmeen tuhanteen puntaan, kun Mr.\nBaltimore Jones peläten tulevansa syrjäytetyksi katsahti toisten käsiä.\nKaikki pelaajat, Anthonyä lukuunottamatta, olivat olleet kärkkäitä\n\"vilhuilemaan.\" Olikin onneksi Mr. Jonesille, ettei hän mennyt\npidemmälle, sillä Anthony pani kaksi yht'aikaa, kun hänen vuoronsa\ntuli.\n\n\"Minulla on neljä ässää\", sanoi Mr. Baltimore Jones asettaen ne\npöydälle.\n\n\"Minulla on sievoinen täysi sarja\", sanoi Sandy ja laski nähtäväksi\nristikolmosen, -nelosen, -viitosen, -kuutosen ja -seitsemäisen.\n\nMr. Baltimore Jones kalpeni. Hän tuijotti epäuskoisena kortteihin,\nkäänteli ne sitten ylösalaisin ja tutki ne yksitellen. Hyvin\nvastenmielisesti laski hän kolmekymmentä sadan punnan seteliä ja ojensi\nne Sandylle.\n\n\"Valmiit\", sanoi Paul, sekoitti ja jakoi kortit nopeasti.\n\nBaltimore katseli hänen käsiään ja rohkaisi mielensä. Hänellä oli täysi\nsarja kuninkaaseen asti -- niinkuin olla pitikin, sillä käyttäen\nhyväkseen Anthonyn ja Paulin keskinäistä keskustelua, oli hän korvannut\nkokoonpannun korttipakan toisella, eikä erehdystä voinut sattua\nkahdesti samana iltana.\n\nPeli alkoi jälleen, tällä kertaa varovaisesti; ja nyt Baltimore Jones\n\"koroitti ja koroitti\", kunnes panos nousi kuuteentuhanteen\nviiteensataan puntaan.\n\n\"Minä seuraan esimerkkiä\", sanoi Anthony.\n\n\"Minä samoin\", sanoi Paul. Sandy katsoi korttejansa hetken aikaa,\nheitti ne sitten syrjään.\n\n\"Herrat, nyt maksatte te\", sanoi Baltimore Jones surkuttelevalla\näänellä. \"Onni sodassa, hyvät herrat. Kortit jakautuvat joskus näin,\nemmekä me kaikki voi voittaa.\"\n\n\"Mitä olette saanut?\" kysyi Anthony.\n\n\"Minulla on selvä korttisarja, kuningas korkeimpana.\"\n\n\"Valitan\", sanoi Anthony kylmästi. \"Minulla on koko sarja ässä\nkorkeimpana.\" Hän asetti sen pöydälle.\n\nBaltimore Jonesin käsi liikahti vaistomaisesti setelipinkkaa kohti,\njonka hän oli latonut pöydälle, mutta Anthonyn käsi oli nopea kuin\nsalama. Hän laski rahat näppärästi.\n\n\"Vaadin teiltä vielä kaksi tuhatta, Mr. Jones.\"\n\n\"Annan teille huomenna shekin\", sanoi Jones. \"Minulla ei ole enempää\nrahaa mukanani.\"\n\n\"Lupasin neitseellisen tätini kuolinvuoteen ääressä\", sanoi Anthony\nkaihomielisenä, \"etten koskaan ottaisi vastaan shekkiä korvaukseksi\npokeritappioista, ja olen varma, että saatte kaivetuksi esiin toisen\ntukun, jos haluatte.\"\n\nKiroten pisti Mr. Jones kätensä takataskuunsa ja veti esiin paksun\nsetelikäärön kiskoen siitä irti kaksikymmentä sadan punnan seteliä.\n\nHän oli sekä onneton että raivoissaan, sillä sellaista ei hänelle ollut\nkoskaan tapahtunut koko toimintansa aikana. Hän oli liian taitava mies\ntehdäkseen virheitä korttien järjestelyssä, niin että vastustaja\nsaattoi saada korkeampaa maata kuin hän.\n\n\"Haluan yrittää uudelleen\", sanoi hän, ja taas jaettiin kortit. Nyt sen\nteki Sandy. Ja taaskin oli käsiteltävänä toinen pakka kuin se, joka oli\npöydältä koottu ja jonka Mr. Baltimore oli salaman nopeudella korvannut\nuudella.\n\nHän vilkaisi ensimmäiseen korttiinsa. Sen piti olla joko ruutuässä tai\nristikuningas, jos kolmas korttijärjestelmä oli kunnossa. Se oli\nruutuässä, ja hän istui tyytyväisenä paikallaan. Ässä, kuningas,\nkuningatar, sotamies, ruutukymmenikkö oli hänellä -- siis vastustamaton\nyliote. Hän asetti korttinsa alaspäin pöydälle ja peli alkoi. Se nousi\nyhä korkeammalle ja korkeammalle, kunnes Mr. Baltimore Jones tunsi,\nettä hänen viimeinen puntansa oli kyseessä. \"Minä en voi panna peliin\nenempää\", sanoi Anthony.\n\nPaul oli jo pannut korttinsa peliin kahdentuhannen osingolla, ja Sandy\nei ollut ollutkaan mukana pelissä.\n\n\"Enpä luule teidän voivan lyödä tätä\", hykerteli Baltimore Jones,\nnähdessään kaiken menetetyn rahansa virtaavan takaisin. \"Täysi sarja,\nässä korkein.\"\n\n\"Se lyö minut\", sanoi Anthony. \"Katsokaammepa sitä hiukan.\"\n\n\"Te epäuskoinen\", hymyili Baltimore Jones ja käänsi kortit ylöspäin.\n\nSiinä oli todella täysi sarja ässästä lähtien, mutta jollakin\nihmeellisellä tavalla oli kuudes kortti tullut hänen käteensä.\n\n\"Olen pahoillani\", sanoi Anthony. \"Kuusi korttia -- yksi liikaa. Minun\npanokseni, luullakseni.\"\n\nKirkaisten sieppasi Baltimore Jones rahansa.\n\n\"Pankaa se takaisin\", sanoi Anthony.\n\nSandy oli jo ovella, ja ase Anthonyn kädessä puhui selvää kieltä.\n\nAina siitä hetkestä, jolloin hän lähti huoneesta, ja siihen asti, kun\njuna Pariisin pohjoiselta asemalta lähtien kulki tietään Calais'hen,\neivät he nähneet Baltimore Jonesia. Mutta kummallista kylläkin, Miss\nBessie McCall, joka oli Pariisissa saanut muutamia kauniita lahjoja\nnoilta kolmelta nuorelta mieheltä, kyseli Baltimore Jonesia, kun Paul\ntuli kiirehtien käytävää pitkin.\n\n\"Eikö ollutkin onnetonta, että hän sairastui Madridissa?\" sanoi\nAnthony, mutta samassa hän huomasi sihteerinsä katseen ja meni ulos.\n\n\"Ystävämme Jones on tämän vaunun viimeisessä osastossa\", sanoi Paul,\n\"ja hänellä on mukanaan kaksi pulskinta poikaa, jotka koskaan ovat\npäässeet livahtamaan giljotiinin kynsistä. Vaikeuksia on tulossa.\"\n\nAnthony mietti.\n\n\"Niin, tietysti\", virkkoi hän. \"Boulognen ja Calais'n välillähän on\npitkä tunneli. Siellä se tapahtuu. Voimme istua rauhassa sinne saakka.\"\n\nHänen aavistuksensa osoittautui oikeaksi. Vasta kun juna syöksyi\npitkään tunneliin Cape Grisnez'n takana alkoi liikehtiminen. Äkkiä\nsammuivat kaikki valot vaunussa.\n\n\"Työnnä tyttö nurkkaan\", sanoi Anthony hiljaa ja Paul johdatti tytön\nturvalliseen paikkaan ja alkoi tämän suureksi hämmästykseksi kasata\ntyynyjä hänen ympärilleen.\n\nHyökkäys alkoi tavattoman äkkiä. Valo välähti äkkiä Anthonyn kasvojen\nedessä, hän kuuli putoamisesta aiheutunutta kahinaa, ja jokin painui\nmaahan. Laukaus oli sattunut rätisten tyynyyn ja repinyt sen hajalleen.\nEnnenkuin se ennätettiin nostaa ylös, oli Anthony käynyt käsiksi\nhyökkääjäänsä alhaalta käsin ja lennättänyt hänet avonaisesta ovesta\nkäytävään. Taas välähti valo, ja Anthony näki puukon kiiluvan. Paul\nnäki sen myöskin ja tarttuen sitä pitelevään käteen, väänsi sen\näkillisellä nykäyksellä pois. Pimeästä kuului tuskallinen parkaisu ja\nPaul jatkoi vielä hyökkäystään antaen hyvin osuneen potkun umpimähkään.\nSe sattui johonkin pehmeään.\n\n\"Taskulamppusi, Sandy\", sanoi Anthony.\n\nSandy totteli käskyä, ja valovirta levisi käytävään, valaisten kaksi\nhenkilöä, jotka makasivat päällekkäin.\n\n\"Tuo heidät sisään\", sanoi Anthony. \"Pian.\" Sähkölampun valossa\ntarkastivat he molemmat tuntemattomat miehet. Sitten otti Anthony\nlampun Sandyn kädestä ja juoksi käytävän päässä olevaan osastoon.\n\nMr. Baltimore Jones ei ollut taistelun mies, eikä edes halu kostaa\nnoille kolmelle, jotka olivat hänet kynineet, saattanut häntä jättämään\nosastonsa rauhallista nurkkaa. Hän odotti palkattujen miestensä\npaluuta, kun Anthony tuli sisään ja valaisi lampulla hänen kasvonsa.\n\n\"Kuka se on?\" kysyi tämä.\n\n\"Mitä, sehän on Baltimore Jones\", sanoi Anthony ollen hämmästyvinään.\n\"Älkää nousko ylös minua tervehtimään, jollette halua saada kuulaa\nvatsaanne.\"\n\n\"Aiotteko ryöstää minut, mitä?\" sanoi Baltimore loukkaantuneena, kun\ntoisten näppärät sormet kopeloivat hänen taskunsa.\n\n\"Kiitän teitä, olen saanut, mitä halusin\", sanoi Anthony.\n\n\"Löydätte yksityiset salamurhaajanne radan varrelta -- jos nimittäin\njuna hiljentää vauhtia tullessaan ulos tunnelista, niinkuin se\ntavallisesti tekee.\"\n\nSamassa juna hiljensi vauhtia ja hän syöksyi pimeässä käytävää pitkin,\ntyrkkäsi maahan nuo kaksi miestä, jotka nyt olivat vironneet ja\nilmaisivat kiihkeästi vihamiehilleen kostonhaluaan kielellä, jota Miss\nMcCall kaikeksi onneksi ei ymmärtänyt.\n\nParissa sekunnissa oli Anthony tunkenut heidät vaunun päässä olevalle\nsillalle.\n\n\"Herrat\", sanoi hän, \"te voitte joko itse pudottautua junasta tai\nteidät potkaistaan pois.\"\n\n\"Te olette katkaissut käsivarteni\", ulvoi mies, johon Paul oli\nkohdistanut jiu-jitsu-otteen.\n\n\"Ei se ole katkennut\", sanoi Anthony. \"Hyppäättekö pois, vai\npotkaistaanko?\"\n\n\"Me hyppäämme\", sanoivat molemmat, ja kun juna sukelsi hiljaisella\nvauhdilla ulos tunnelista, panivat he lupauksensa täytäntöön, ja\nAnthony meni vaunuosastoonsa leveä hymy huulillaan.\n\nLaivalla jutteli hän vähän tytön kanssa. Se oli isällinen ja\nveljellinen keskustelu, joka käsitteli kysymystä siitä, kuinka\nepäviisasta on Euroopan mantereella luottaa tuntemattomiin\nsuojelijoihin.\n\n\"Niin, ja sivumennen\", sanoi hän ottaen jotakin taskustaan, \"Mr.\nBaltimore Jones pyysi teitä vastaanottamaan tämän pienenä muistona\nhänen ystävyydestään. Unohdin antaa sen teille ennemmin.\"\n\n\"Mitä, sehän on kultakello ketjuineen\", sanoi tyttö.\n\nAnthony nyökkäsi.\n\n\"Pankaa se taskuunne ja antakaa se omalle miehellenne, kun sellaisen\nlöydätte\", sanoi hän hymyillen. \"Ja muistakaa, älkää luottako\nkehenkään.\"\n\n\"Minä luotin teihin\", hymyili tyttö.\n\n\"Niinpä kylläkin, mutta me olemmekin kunniallisia\", sanoi Anthony\nhyveellisenä, meni sihteerinsä luo kertomaan, mitä oli tehnyt.\n\n\"Enpä luulisi Baltimore Jonesin missään tapauksessa olevan tällä\nlaivalla?\" kysyi Paul.\n\nAnthony pudisti päätään.\n\n\"En luule sitä\", sanoi hän, \"paitsi siinä tapauksessa, että hän on\npäässyt laivaan ilman passia ja matkalippua, sillä ne minä viskasin\nmereen, kun lähdimme Calais'ta.\"\n\n\"Anteeksi\", sanoi Paul jälkeenpäin. \"Sanoitteko Miss McCallille, että\nme olemme kunniallisia?\"\n\n\"Sanoin\", vastasi Anthony tyynenä. \"Kunniallinen on suhteellinen\nmääritelmä.\"\n\n\"Ja mitenkä selitätte suhteen?\" kysyi Paul uteliaana.\n\n\"Minä ja kunniallisuus olemme serkuksia\", sanoi Anthony liukkaasti.\n\"Serkkuja ensimmäisessä polvessa, ja kun olemme saattaneet tytön\nturvallisesti Lontoon läpi, olen sitä toisessakin polvessa, sillä aion\nantautua uralle, johon verrattuna minun aikaisemmat urotyöni ovat yhtä\nkiinnostavat kuin potkupallopeli kahden alakoulun välillä.\"\n\n\n\n\nKAHDESTOISTA LUKU\n\nUhkapelurit yllätetään\n\n\nMr. Yllättäjä ja hänen sihteerinsä kulkivat hitaasti Brightonin\npääkatua pitkin, kädet taskuissa, ilmeisesti nauttien aamun\nihanuudesta, sillä kumpikaan heistä ei puhunut mitään. Huomioiden\ntekijä olisi helposti saattanut kuvitella, ettei heillä ollut muuta\nharrastusta elämässään kuin hyvin istuvat pukunsa ja kiiltävän tukkansa\nmoitteeton jakaus. Hiljaisuus johtui määräyksestä, jonka Anthony oli\nantanut ja josta he uskollisesti pitivät kiinni. Se sisälsi sen,\netteivät he puhutelleet toisiaan julkisilla paikoilla.\n\nAnthonyllä oli käsitys, jonka hän usein oli pukenut seuraaviin\nsanoihin:\n\n\"Voit salata kasvosi ja vartalosi, mutta et ääntäsi. Ihmiset voivat\nkulkea ohitsesi, huomaamatta ulkomuotoasi, mutta he eivät voi sivuuttaa\nsinua, kuulematta ääntäsi. Ja ääni on helpompi tuntea kuin kasvot.\"\n\nVasta, kun he olivat tallustelleet takaisin suureen, ilmavaan ja\naurinkoiseen huoneeseensa aamiaiselle, puhkesi Anthony puhumaan.\n\n\"Sanonpa sinulle jotakin, Paul\", virkkoi hän levittäen auki\nlautasliinaa, \"tämä kaupunki on liian täynnä laiskoja, rikkaita ihmisiä\nmiellyttääkseen minua. Tunnen oikein pahoinvointia katsellessani tuota\nlihavaa chinchilla-takkiin pukeutunutta naista.\"\n\n\"Se on maksanut varmasti ainakin tuhat guineaa\", virkkoi Paul\nsurullisesti. \"Se on hirvittävää ylellisyyttä, ja tekee hänet vain\nentistä lihavamman näköiseksi.\"\n\n\"Niin minustakin\", sanoi Anthony päätään pudistaen, \"mutta\notaksukaamme, että menisimme hänen luokseen ja riistäisimme sen\nhäneltä, mitä tekisimme chinchilla-takilla?\"\n\n\"Kyllähän uutta peittoa tarvitaan aina\", vastasi Paul miettiväisenä.\nAjatus, että hän suojelisi vedolle arkoja polviansa tuhannen guinean\narvoisella peitolla, oli kuitenkin liikaa Anthonylle, joka saikin\noikean naurunpuuskan.\n\n\"Huomasitteko ketään kävelyllä?\" kysyi Paul äkkiä.\n\n\"Huomasin Mr. Groggenheimerin, jolla oli neljänsadan punnan arvoinen\nhelmi kravatissaan, ja tuon sietämättömän saalistajan, Storkin,\npuettuna turkkiin, jota sinä epäilemättä ehdottaisit käytettäväksi\ntakanedusmattona. Ja Mr. Kandeman --\"\n\n\"Kandeman?\" toisti Paul. \"Enpä luule koskaan kuulleeni kenestäkään\nKandeman-nimisestä.\"\n\nAnthony hykerteli käsiään.\n\n\"Sitä ajattelinkin\", sanoi hän. \"Sinä, Paul, olet todellakin miljoona\nvuotta jäljellä ajastasi. Olet kuin viimevuotinen almanakka.\nSinä olet --\"\n\n\"Ehkä kuitenkin sanoisitte minulle, kuka on Mr. Kandeman?\" keskeytti\nPaul lempeänä, välittämättä panetteluista.\n\nAnthony ei vastannut heti, ja Paul pidättäytyi ahdistelemasta\nkysymyksillä, ennenkuin ateria oli lopussa ja korjattu pois.\n\n\"Mr. Kandeman\", selitti Anthony, \"on tavattoman rikas ja tavattoman\nhieno herrasmies, joka on peliä, tupakanpolttoa ja juoppoutta\nvastustavien yhdistysten puheenjohtaja. En ole saanut selville niiden\ntarkkoja nimiä, mutta luulen kuvanneeni sinulle Mr. Kandemanin ylevän,\nsiveellisen mielenlaadun.\"\n\n\"Mikä on hänen varsinainen ammattinsa noiden vastustamisensa ohella?\nTämä jo vivahtaa minusta pokeriin\", sanoi Paul.\n\n\"Hän ei tee mitään elatuksekseen\", selitti Anthony, \"paitsi tietysti\nnostaa osinkoja. Hän on Britannian suurimman elintarvevaraston johtaja\n-- toisin sanoen myyntijärjestelmän esimies, joka myy sinulle sokeria\nsuurena suosionosoituksena. Hän asuu Lontoossa Princes Gardens 903. Hän\non poikamies, ikävystyttävä ihminen ja monessa suhteessa oikea visapää.\nHän inhoaa kaikenlaisia huvituksia, jolleivät ne ole samanlaatuisia\nkuin hänen omansa. Aion syödä lounasta hänen kanssaan tänään\", lisäsi\nhän odottamatta.\n\nPaul kohotti kulmakarvojaan.\n\n\"Tahdotteko tulla käännytetyksi?\" kysäisi hän epäluuloisesti. \"Enpä\nluule teissä olevan mitään sijaa parannukselle --\"\n\n\"Olen kuitenkin aikonut tehdä parannuksen\", virkkoi Anthony\nkohteliaasti.\n\nHänellä oli outo ja erikoinen tapa kuljeskella yksin mitä\nuskomattomimmissa paikoissa. Kaikenlaisilla kokouksilla oli erityinen\nvetovoima häneen. Mikä tahansa sanomalehdissä ilmoitettu julkinen\nyritys löysi Mr. Yllättäjässä varman kannattajan, oli sitten kyseessä\nlapsinäyttely tai anarkistien kokous. Edellisenä iltana oli ollut\nBrightonin Veljespiirin kuuluttama kokous pelikiellon aikaansaamiseksi\nsunnuntaisin puistoissa, ja Anthony oli ollut noissa kieltämismenoissa\nriemulla mukana. Täällä oli hän tutustunut Mr. Kandemaniin, laihaan,\nkivulloisen näköiseen parrakkaaseen herrasmieheen; hän oli myöskin\nnoussut seisomaan ja pitänyt puheen, sillä Anthony oli myöskin\noivallinen puhuja. Mr. Kandeman oli onnitellut häntä lämpimästi ja kun\nAnthony oli antanut hienon viittauksen, että hänellä oli elämässään\nsalainen suru ja että kaipasi ainoastaan ennakkoluulotonta,\nmaailmaakokenutta miestä, jolle saattaisi ilmaista sydämensä tuskan,\noli Mr. Kandeman heti tarttunut syöttiin ja kutsunut Anthonyn\nkahdenkeskiselle lounaalle. Sillä maailmassa ei löydy ainoatakaan\nkovasydämistä ja ahdasmielistä tekopyhää, joka ei uskoisi olevansa\nsuvaitsevainen maailmanmies ja tuntevansa mitä suurinta myötätuntoa\nihmisiä kohtaan.\n\n\"Ei\", sanoi Anthony miettiväisenä vastaten Paulin tekemään kysymykseen.\n\"En luule, että tässä on yhtään rahaa ansaittavissa, jollen\nmahdollisesti voi houkutella tuota vanhaa pirua pelaamaan uhkapeliä.\"\n\n\"Pelaamaan?\" sanoi Paul hämmästyen. \"Ette suinkaan kuvittele\nsenkaltaisen luonteen ryhtyvän pelaamaan?\"\n\n\"Sitä ei voi tietää\", oli salaperäinen vastaus.\n\nAnthony läksi ulos syömään lounasta puettuna siisteimpään pukuunsa ja\nkaulassaan musta kravatti, ikäänkuin surisi entisiä pahoja tekojaan.\nMr. Kandeman odotti häntä Brightonin suurimman ja kalleimman hotellin\neteishallissa ja hykerteli käsiään nähdessään katuvan olennon astuvan\nsisään.\n\n\"Tässähän olettekin, Mr. Jackson\", sanoi hän. \"Olen iloinen nähdessäni\nteidän olevan täsmällinen. Nykyajan nuoret miehet eivät juuri näy\npitävän väliä ajasta. Nähkääs, viime keskiviikkona sain odottaa\nkokonaista viisi minuuttia erästä nuorta -- niin -- tarkoitan nuorta\nhenkilöä.\"\n\n\"Sellaista en minä saata ymmärtää\", sanoi Anthony. \"Rakas Juho-setäni\nteroitti minulle täsmällisyyden merkitystä. Jospa olisinkin seurannut\nhänen erinomaisia neuvojaan.\" Hän huokasi ja pudisteli päätään, ja Mr.\nKandeman tarkasteli häntä niinkuin luonnontutkija uutta syöpäläislajia.\n\n\"Parannuksen teko ei ole milloinkaan liian myöhäistä. Kuten jo eilen\nillalla teille sanoin, Mr. Jackson\", virkkoi hän kiirehtiessään\neteenpäin käytävää pitkin, joka johti ruokasaliin, \"olen varannut\npöydän syrjäisestä nurkkauksesta, sillä tunnen, ettette haluaisi kertoa\nminulle surullista tarinaanne, ellette olisi varma siitä, ettei ole\nsyrjäisiä kuuntelijoita.\"\n\nKun he olivat istahtaneet pöydän ääreen ja vaatimaton ateria oli\nasetettu heidän eteensä, kaasi Mr. Kandeman lasillisen vettä ja pani\nsen Anthonyn lautasen oikealle puolelle.\n\n\"Minä otan itse hiukan Reinin viiniä, vaikka se on minusta hyvin\nvastenmielistä. Lääkärini on sen määrännyt -- lääkärin määräys, rakas\nystävä, lääkärin määräys.\"\n\nOllakseen mies, jonka on nautittava inhoittavaa juomaa, teki hän sen\nkelpolailla, sillä hän maiskutteli huuliaan ilmeisellä nautinnolla.\n\n\"Hirvittävää nestettä\", sanoi hän päätään pudistellen. \"Hirvittävää\nnestettä. Vesi vasta poikaa, veliseni, puhdas vesi. Jalopeurat juovat\nsitä, haha. Jalopeurat juovat sitä.\"\n\nAnthony tuumi mielessään, että aasit juovat sitä myöskin, mutta ei\nsanonut mitään.\n\n\"No, Mr. Jackson\", sanoi Mr. Kandeman, kun he olivat päässeet\njälkiruokaan. \"Te mainitsitte eilen illalla, että teillä oli jotakin,\njoka kalvaa mieltänne ja jota minä, vakavana kristittynä\" -- hän\nkohotti katseensa katossa oleviin lemmenjumaliin -- \"saattaisin auttaa\nunohtamaan.\"\n\nAnthony leikitteli haarukallaan ilmaisten mielenliikutusta ja\nhämmennystä, joka on paikallaan vasta-alkajalle tämän kuunnellessa\nensimmäistä hänelle tehtyä tarjousta.\n\n\"Se on täysin totta, herra\", lausui hän viimein surullisella äänellä.\n\"Mieltäni painaa eräs seikka, ja kuunnellessani teidän sunnuntaina\npuhuvan pelaamisesta ja vastustavan uhkapeliä, on katumukseni käynyt\npolttavammaksi.\"\n\n\"Pyydän, jatkakaa\", sanoi Mr. Kandeman selvästi hyvillään.\n\n\"Oi, olisinpa vain totellut Juho-setääni\", vaikeroi Anthony. \"Oi, jospa\nen koskaan olisi ruvennut ammattipeluriksi.\"\n\n\"Ammattipeluriksi?\"\n\nMr. Kandeman katseli häntä yhä suuremmalla mielenkiinnolla ja\nkunnioituksella. Se oli samanlaista mielenkiintoa, jolla\nraittiustaistelija katselee parantumatonta juoppoa tai bakteriologi\ntarkastelee uutta ja kuolettavaa mikrobia.\n\n\"Niin, herra\", sanoi Anthony. \"Olen ammattipeluri, petkuttaja,\nmielettömien miesten ryöstäjä, nuuskija kilpa-ajoradoilla ja sen\nsellaista.\"\n\nHän ei selittänyt, mitä se \"sen sellainen\" oli, mutta Mr. Kandeman\nluuli tietävänsä.\n\n\"Viikko sitten\", sanoi Anthony synkästi, \"kerskailin taidostani. Viikko\nsitten olin tyytyväinen ajatellessani, että ensi keskiviikkona olisin\nrikas mies. Mutta mitä merkitsevät rikkaudet?\"\n\n\"Niinkö?\" sanoi Mr. Kandeman myötätuntoisena. \"Mutta -- mitä laatua ne\novat?\"\n\n\"Minä jo melkein toivoisin, ettei Greylegs voittaisi\", sanoi Anthony\nsynkkänä ja alakuloisena, \"mutta jos se häviäisi, rikastuisivat\nvedonlyöntikirjanpitäjät, ja sitä luokkaa täytyy sortaa.\"\n\n\"Minä olen teidän kanssanne yhtä mieltä\", sanoi Mr. Kandeman. \"Mikä on\ntämä -- hm -- Greylegs?\"\n\n\"Se on muudan hevonen\", sanoi Anthony, \"joka on varmasti voittava\nJeslandin kilpa-ajoissa. Siitä ei ole epäilystäkään eikä siitäkään,\nettä minä voitan kaksikymmentätuhatta puntaa. Mutta, mitä se hyödyttää?\nSehän merkitsee sitä, että ansaitsen rahaa uhkapelillä. Ja kun hullut\nihmiset hyökkäävät toistensa kimppuun lyödäkseen vetoa Pinkiestä, niin\nme muutamat minunkaltaiseni tuhoa tuottavat miehet nauramme partaamme,\nsillä olemme järjestäneet koko kilpa-ajot siten, että Greylegs on\nvoittava. Eikö se ole inhoittavaa.\"\n\n\"Kauheata\", sanoi Mr. Kandeman, ei kuitenkaan täydellä vakaumuksella.\n\n\"Mutta\", sanoi Anthony käyden iloisemmaksi, \"voinhan lahjoittaa rahat\njohonkin hyvään tarkoitukseen.\"\n\n\"Siinäpä loistava ajatus\", sanoi Mr. Kandeman innokkaasti. \"Olisihan\naatteelliselta kannalta katsottuna melkein oikeus ottaa nuo rahat ja\npanna ne talteen hyvää tarkoitusta varten. Mutta entä jos hevonen\nhäviää! Silloin, nuori ystäväni, kadotatte te rahanne.\"\n\n\"Sen kyllä kestän\", sanoi Anthony olkapäitään kohauttaen, \"mutta älkää\npelätkö. Greylegs on valmennettu ja taattu.\"\n\n\"Minä en ymmärrä kilpa-ajosanontatapoja\", sanoi hienosteleva Mr.\nKandeman, \"tahtonette kenties selittää, mitä tarkoitatte sanoilla\nvalmennettu ja taattu.\"\n\nAnthony selitti perusteellisesti, ja Mr. Kandeman innostui yhä enemmän\nja enemmän. Anthony sanoi, että ainoa seikka, mikä estäisi hevosen\nvoittamasta, oli sellainen mahdollisuus, että se kaatuisi kuolleena\nmaahan kilpa-ajoissa tai -- jos niin harvinainen sattuma otettaisiin\nhuomioon --, että sitä haavoitettaisiin vaikeasti.\n\nAnthony palasi kotiin lounaalta, joka oli kestänyt kello kolmeen saakka\nja jolloin Mr. Kandeman ja hän olivat olleet ainoat ruokasalissa\nolijat, sekä laski hämmästyneen Paulin nenän eteen kahdelletuhannelle\npunnalle osoitetun shekin.\n\n\"Se on uskomatonta\", ällisteli Paul. \"Kandeman ei olekaan hölmö.\"\n\n\"Kandeman on viisas\", myönsi Anthony, \"ja hän on taitava ja\nkäytännöllinen. Sellaiset ihmiset ovat helpoimmiten ryöstettävissä. Ei\nhullulta mitään nyhdetä, vaan viisaalta. Houkuttele mies ulkopuolelle\noman ammattinsa, silloin on hän tavallisesti hölmö.\"\n\n\"Miten karkeaa\", mutisi Paul.\n\n\"Se on karkeaa, mutta totta\", sanoi Anthony vakavana. \"Niinsanottu\nkäytännön mies tietää kaiken, mikä koskee hänen omaa alaansa, mutta jos\njoku saa hänet innostumaan johonkin, joka on hänen rajojensa\nulkopuolella -- niin on hän mennyttä kalua. Minä olen aina huomannut\",\njatkoi hän miettiväisenä, \"että yhteiskunnanparantajat ovat kaikkein\nherkkäuskoisinta väkeä. Raittiusintoilijan saa kaikkein helpoimmin\ninnostumaan uuteen whisky-osakeyhtiöön, sillä hän selittelee itselleen,\nettä miljoonia haaskataan juomiseen, ja jos hänellä on jonkinlaista\nmääräämisvaltaa, saattaa hän mahdollisesti vähentää tuotantoa. Tietysti\nei hän koskaan halua vähentää tuotantoa, sillä se merkitsisi osinkojen\nvähenemistä. Keihin on kolmella kortilla temppuilijoiden helpointa\nkäydä käsiksi? Tietysti hyviin korttipelureihin, sillä nämä luulevat\nolevansa niin taitavia, ettei heitä voida pettää. Mies, joka ei koskaan\nole koskenut kortteihin, ei myöskään menetä rahaa moisiin metkuihin.\"\n\n\"Te siis todella kehoititte häntä lyömään vetoa Greylegsin puolesta?\"\nAnthony nyökkäsi. \"Hän tietysti selitti sen omaksi tyydytyksekseen\nsiten, että aikoi käyttää rahan taistellakseen uhkapeliä vastaan, ja\nsaatuaan voiton taskuunsa päästäisi hän sen julkisuuteen ja kertoisi\nmaailmalle, että hän taistelee pelureita vastaan heiltä voittamallaan\nrahalla.\"\n\n\"Kenties ei hän tekisikään niin\", virkkoi Paul kuivasti.\n\n\"Niin, kenties ei hän tekisikään siten\", myönsi Anthony.\n\nHän otti shekin ja katseli sitä miettiväisenä.\n\n\"Se on uskomatonta\", sanoi hän hetken mietittyään, \"mutta luulen, että\njokaisella meistä on omat himomme -- parhaimmillakin.\"\n\nHän taittoi shekin ja pani sen taskuunsa.\n\n\"Kuitenkaan\", virkkoi hän hymyillen, \"ei tämä vielä ole paras pila.\nMinä olen suostunut panemaan toimeen suljetun istunnon Mr. Kandemanin\ntalossa Princes Gardensilla.\"\n\n\"Suljetun istunnon. Mitä se tahtoo sanoa?\" kysyi Paul.\n\n\"Olen ammattipeluri\", sanoi Anthony juhlallisena. \"Aion näyttää Mr.\nKandemanille, kuinka ihmisparkoja ryöstetään. Hän ja valittu joukko\nhänen ystäviään tulevat omin silmin näkemään menetelmän, jota ei\nkoskaan ennen ole näytetty, nimittäin tavan, millä pelipankin miehet\nMonte Carlossa heittävät pallon haluamalleen numerolle.\"\n\n\"Joutavia\", huudahti Paul. \"Te olette liian viisas uskoaksenne\nsellaisia juttuja. Sitä ei voi tehdä. Kaikkein taitavimmat pelimiehet\novat yhä uudelleen ja uudelleen sen todistaneet --\"\n\nAnthony naureskeli hiljaa ja iloisena.\n\n\"Me tiedämme sen, sinä tyhmä aasi, mutta hän ei sitä tiedä. Pelin\nvastustajat uskovat, että kaiken voi tehdä. Jos sanoisin hänelle, että\nrahan, jonka ihmiset Monte Carlossa voittavat, varastaa heiltä\nsäännöllisesti ovella seisova vahti, uskoisi hän senkin, ja niin\ntekisivät kaikki hänen kaltaisensa.\"\n\nSinä iltana oli hänellä neuvottelu Mr. Kandemanin kanssa.\n\n\"Olen järjestänyt tilaisuuden, herra\", sanoi hän, \"ja luulen, että\nkaikki välineet voidaan hankkia Lontoosta. Ainoa seikka --\" Hän epäröi.\n\"Minä en helposti saata sanoa sitä...\"\n\n\"Sanokaa vain, poikaseni\", sanoi Mr. Kandeman lempeästi ja mitä\nystävällisimmällä äänellään.\n\n\"No niin, hyvä herra. Minä en tietystikään ylpeile menneisyydelläni ja\nolen hyvin huolissani, että palvelijanne voisivat saada tietää minun\nolevan pelurin, ja että yleensä joku talonne henkilökunnasta saa\ntietää, mitä on tekeillä. Onhan luonnollista, että jos se tulee ilmi,\nja toiset pelurit saavat tietää minun pettäneen heitä, on minulla\nhuonot ajat edessäni.\"\n\nMr. Kandeman laski kätensä toisen olkapäälle, suoden hänelle\nhyväntahtoisen hymyn.\n\n\"Sitä ei teidän tarvitse pelätä\", sanoi hän. \"Itse asiassa on minulla\nainoastaan muutamia palvelijoita ja ne ovat vanhoja ja luotettavia.\nSitäpaitsi on meillä tilaisuuksia, joita saattaa mielestäni kutsua\nSiveellisyysklubin johtokunnan kokouksiksi, ja joihin ei koskaan\nmyönnetä pääsyä sivullisille. Nämä kokoukset\", jatkoi hän painokkaasti,\n\"pidetään seurusteluhuoneessani, joka on asuntoni toisessa kerroksessa.\nTeistä saattaa tuntua oudolta, että seurusteluhuoneeni on toisessa\nkerroksessa\", jatkoi hän edelleen, \"mutta totuus on se, etten minä\nsuvaitse kestityksiä ja haluan pitää seurusteluhuoneeni itseäni varten,\njossa saan olla rauhassa kaikenlaisilta kuokkavierailta, jotka tulevat\nsisään käyttäen hyväkseen tilaisuutta ja saadakseen halvalla kupin\nteetä.\"\n\n\"Ymmärrän täydellisesti\", sanoi Anthony. \"Sinä viheliäinen pieni\npaholainen.\"\n\nViimeiset neljä sanaa lausui hän itsekseen.\n\n\"Voin järjestää niin, että kaikki tarvittavat välineet tuodaan taloon\nsilloin, kun läsnä on ainoastaan hovimestari ja eräs ankara\nraittiusmielinen, joka on oleskellut luonani kaksitoista vuotta. Voitte\ntuoda esineet yöllä autotallin ovesta, eikä kukaan tiedä mitään.\nYmmärrän täydellisesti halunne karttaa julkisuutta\", lisäsi hän.\n\nAnthony katsahti häneen kiitollisena, tai ainakin hän toivoi, että se\ntyhjä hymy, joka hänellä oli huulillaan, olisi ilmaissut hivenen verran\nkiitollisuutta.\n\n\"Kuinka monta henkilöä aiotte kutsua tilaisuuteen?\" kysyi hän.\n\n\"Antakaas, kun katson\", sanoi Mr. Kandeman. \"Aion pyytää Mr. ja Mrs.\nDawbyn, jotka ovat kilpa-ajojen vastustamisyhdistyksen jäseniä -- te\ntulette varmasti pitämään Mrs. Dawbysta; hän on hurmaava nainen ja\nkasvattaa mitä kauneimpia Pekinesekoiria. Sitten aion kutsua Mr. John\nSmatherin, joka joskus esiintyy meillä puhujana, ja -- -- --\"\n\nHän luetteli tusinan verran muita henkilöitä, ja Anthony kuunteli\npakanallinen ilo sydämessään.\n\n\"Olisi suotavaa, että he toisivat vähän rahaa mukanaan\", sanoi hän\nharkitsevan näköisenä. \"Toivon heidän istuvan pöydän ympärillä, niin\nettä he näkevät, mitä jokainen tavallinen pelaaja näkee, ja\nkäsiteltyäni palloa pyydän heitä siirtymään taakse ja tarkkaamaan\nmenettelytapaani.\"\n\n\"He tulevat olemaan ihastuneita\", sanoi Mr. Kandeman tosissaan.\n\nPari päivää myöhemmin ajoi muudan vuokra-auto portista sisään Mr.\nKandemanin autovajaan Princes Gardenissa, ja siitä astui ulos Anthony\nvanhan hovimestarin auttamana ja läksi viemään joitakin salaperäisiä\nesineitä Mr. Kandemanin oleskeluhuoneeseen tämän itsensä pitäessä\nvahtia. Mr. Kandeman ei myöskään ollut ollut laiskana. Hän oli kaikessa\nhiljaisuudessa käväissyt kiihkeimpien ystäviensä luona ja kuiskannut\nheidän korvaansa kertomuksen tästä erikoislaatuisesta tapauksesta, ja\nnuo henkilöt, jotka olivat syntien erikoistuntijoita, mutta joille\ntällainen synnin muoto oli epäselvää, olivat yhtä innokkaita näkemään\n\"valkeuteen astuneen miehen\" toimintaa, niinkuin Mr. Kandeman\nrunollisesti kuvaili Anthonyn kääntymistä.\n\nIllalla, puoli tuntia ennenkuin he kokoontuivat, päätti Anthony pöydän\njärjestelyn. Se oli pitkä pöytä, jonka hän oli päällystänyt vihreällä\nboijilla, ja tälle vihreälle pinnalle oli hän piirustanut tarkkaan ja\nkaikkien tieteen sääntöjen mukaan neliöitä ja pitkänomaisia kuvioita,\njotka Rivieralla kuuluvat pelipöytään. Keskellä pöytää oli iso ratas,\njonka hän oli hankkinut melkoisilla kustannuksilla. Pöydän oli hän\nsijoittanut kynttiläkruunun alle, jonka hän oli taiteellisesti\nverhonnut ja vetänyt niin alas, että se jossakin määrin muistutti niitä\npöytien yläpuolella olevia himmennettyjä valoja, jotka ovat tuttuja\npelipankissa kävijöille.\n\n\"Ihmeellinen mies\", selitteli Mr. Kandeman alhaalla portaiden luona,\n\"tunnen itseni autuaaksi ja onnelliseksi, kun hän, ponnistuksieni ja\nneuvojeni palkkioksi, on hylännyt kauhean rikollisuransa.\"\n\n\"Onko hän vanha vai nuori?\" kysyi Sir John Smather.\n\n\"Aivan nuori, aivan nuori\", sanoi Mr. Kandeman.\n\n\"Minä olen aina toivonut saavani nähdä, miten uhkapeliä pelataan\",\nvirkkoi kookas punanenäinen naishenkilö. \"Minusta se on kerrassaan\nviehättävä elämys, Mr. Kandeman.\"\n\nMr. Kandeman säteili iloa.\n\n\"Minä en lue tätä omaksi ansiokseni\", sanoi hän, \"sillä tuo nuori mies\non herättänyt tämän ajatuksen.\"\n\nEräs seurueesta -- jossa oli edustettuina happamelta näyttäviä,\nkuivalta näyttäviä ja kurttuisia, tanakkaharteisia olioita, -- vilkaisi\nkelloonsa.\n\n\"Puoli kymmenen\", sanoi hän.\n\n\"Niinpä on, puoli kymmenen\", myönsi Mr. Kandeman, \"nyt on siis aika.\nTahtoisitteko seurata minua?\"\n\nHän ohjasi heitä rappusia ylös leveään ylähalliin. Hän aukaisi toisen\nseurusteluhuoneeseen vievistä ovista ja johti seurueensa sisään.\nAnthony, joka iltapukuun puettuna seisoi pöydän takana, oli suorastaan\nmaalauksellinen näky.\n\n\"Naiset ja herrat, tahtoisitteko istuutua pöydän ääreen\", sanoi hän.\n\"Tulisitteko tänne, Mr. Kandeman? Toivoisin teidän istuvan\npelinohjaajan paikalla. Sillä aikaa, kun minä teen alkuvalmistuksia,\npyytäisin teitä pyörittämään ratasta, ja joku naisista tai herroista\ntarjoutuu lyömään vetoa jostakin määrätystä numerosta. Toivon teidän\nasettavan rahat eteenne, ikäänkuin olisitte Monte Carlon pelureita.\"\n\nSeurue oli valmis tottelemaan. Se oli niin hurmaavan paheellista ja\nmielettömän hullunkurista, että kaikkein happamimmallakin oli\nitsetietoinen hymy huulillaan.\n\n\"Pyörittäkää nyt ratasta. Se käy näin\", sanoi Anthony. \"Ei liian\nnopeaan, pyydän. Viskatkaa nyt pallo päinvastaiseen suuntaan kuin pyörä\nliikkuu. Mainiosti tehty, herra, kerrassaan mainiosti.\"\n\nMr. Kandeman oli hyvillään kätevyydestään, ja pyörä liikkui jälleen ja\ntaas pallo naksahti pieneen lokeroonsa.\n\n\"Nolla on voittanut, mikä merkitsee, että pöytä on hävinnyt\", sanoi\nAnthony. \"No niin, haluatteko jatkaa, Mr. Kandeman, sillä aikaa kun\nminä teen valmistuksia.\"\n\nKepeästi kumartaen hän vetäytyi huoneesta oven kautta, joka johti\npalvelijoiden sisäänkäytävälle.\n\n\"Kautta kunniani\", sanoi Mr. Kandeman hyväntuulisena. \"Tunnen nyt jo\nkuuluvani Monte Carlon väkeen.\"\n\nHän pyöritti ratasta ja työnsi palloa useampia kertoja. Silloin\nseurusteluhuoneen pääovi äkkiä aukeni ja poliisitarkastaja, mukanaan\nkolme virkapukuista miestä, astui yhdellä harppauksella sisään.\n\nMr. Kandeman tuijotti miestä kauhuissaan. Hän tunsi tarkastajan.\n\n\"Mitä nyt, Mr. Wilson\", sammalsi hän. \"Mitä merkitsee tällainen\nväkivaltaisuus?\"\n\nTarkastaja pudisteli päätään.\n\n\"Te hämmästytätte minua, Mr. Kandeman. Te tiedätte, miten ponnistelemme\nhävittääksemme nämä pelihuoneet, ja te täällä harjoitatte pientä omaa\npeliänne. Tämä näyttää pahalta papereissa.\"\n\n\"Tahdotteko väittää, että minä pelaan uhkapeliä?\" kirkui Mr. Kandeman.\n\"Missä on Mr. Jackson?\"\n\nMutta Mr. Jackson oli kadonnut.\n\n\"Minä voin selittää tämän heti\", sanoi Mr. Kandeman. \"Nämä naiset ja\nherrat ovat ystäviäni.\"\n\n\"Minä tiedän kaiken\", sanoi tarkastaja, \"ja kaikki selityksenne voitte\nesittää oikeudessa.\"\n\nKaikesta päättäen olivat selitykset heikonlaisia, sillä Mr. Kandeman,\nhuolimatta erinomaisesta maineestaan, sai seuraavana aamuna Bow\nStreetillä sakkoa sata puntaa \"pelihuoneen pidosta ja suojelemisesta\",\nja sanomalehdet olivat täynnä kertomuksia siitä, minkälaisia laitteita\nhänen kauniissa ja hyveellisessä seurusteluhuoneessaan oli ollut.\n\n\"Seuraten tiedonantoa\", sanoi tarkastaja antaessaan lähempiä tietoja,\n\"jotka saimme kirjeessä eräältä Jacksoniksi itseään nimittävältä\npoliisin ystävältä, piiritimme Princes Gardenissa 903 sijaitsevan talon\nja löysimme sieltä pidätetyt istumassa rulettipöydän ympärillä.\nPöydällä oli huomattava summa rahaa, ja syytetty Mr. Kandeman pyöritti\nratasta.\"\n\n\"Taaskin on löydetty peliluola\", sanoi Mr. Yllättäjä lukiessaan uutista\niltalehdistä.\n\n\"Kun ajattelen, miten te sen suunnittelitte, ihmettelen, miksi ette\nliity poliisikuntaan\", huomautti Paul.\n\n\"Se ei olekaan hullumpi ajatus\", sanoi Anthony ja oli koko aamupäivän\nhyvin hiljainen.\n\n\n\n\nKOLMASTOISTA LUKU\n\nSilkkisukat\n\n\nAnthonylle tuli ajan pitkään liian kuumat olot Brightonissa, ja hän\nmatkusti Lontooseen, jossa vuokrasi itselleen uuden asunnon\nWestminsteristä. Mr. Kandeman, peliä vastustavan liiton kynttilä, oli\nhuomannut myöskin sen, että paitsi muita vastoinkäymisiään, oli hän\nvaltuuttanut tuon vastustamattoman nuoren miehen lyömään vetoa\nkahdestatuhannesta punnasta Greylegs-nimisen hevosen puolesta, joka\nkuitenkin oli kuollut jo useita vuosia sitten.\n\nMr. Kandeman olisi voinut selittää, vaikka hän ei yrittänytkään\nselittää sitä poliisille, että hän oli luovuttanut kaksituhatta puntaa\nvoidakseen koota suuren summan, jonka hän aikoi käyttää siveellisyyden\nedistämiseksi. Mutta hän ei antanut mitään selvityksiä. Kun hän koetti\nperua shekkinsä ja sai tietää sen jo lunastetuksi, esitti hän\npaikalliselle poliisille syytöksen, jonka mukaan eräs mies oli\npetoksella onnistunut saamaan häneltä kaksituhatta puntaa, ja uskoi\ntähänastisen tahrattoman maineensa auttavan häntä kumoamaan Anthonyn\nmahdollisesti esille tuomat, uhkapeliä koskevat jutut.\n\nTotta on, että hänen suuttumuksestaan ja hämmästyksestään huolimatta\nhäntä oli sakotettu sata puntaa pelihuoneiston pidosta, sakko, josta\noli vedottu ylioikeuteen, mutta hän toivoi voivansa pyyhkäistä pois\ntämän nimeään kohdanneen häpeän ja oli tätä nykyä vaan huolissaan\nsiitä, miten voisi saada takaisin sen suuren rahasumman, joka jo oli\nliitetty Anthonyn lukemattomiin pankkitileihin.\n\nPoliisin ei ollut vaikeata todeta petoksen saaneen alkunsa Mr.\nYllättäjästä, sillä tämä oli ennenkin toiminut Brightonista käsin. Ja\ntotta on, ettei poliisi suinkaan tuntenut vastenmielisyyttä tätä\nnuorta, entistä upseeria kohtaan, joka rosvosi rosvoja, mutta\nmyötätunto ja velvollisuus eivät aina käy käsikädessä, ja niinpä\nsyntyikin aikamoinen ajojahti, joka pakotti Yllättäjän etsimään turvaa\npääkaupungista.\n\nNiinpä tuohon kalustettuun vuokra-asuntoon saapuikin lukutoukan\nnäköinen, silmälaseja käyttävä nuori mies, seurassaan toinen, kenties\nvielä enemmän lukutoukkaa muistuttava, ja vielä kolmaskin nuori mies,\njolla myöskin oli silmälasit, mutta joka ei kuitenkaan ollut lukuja\nharrastavan näköinen, vaikka Sandy koettikin parastaan.\n\nHuoneet sijaitsivat pienessä vuokrakasarmissa. Anthony oli tehnyt\nselvää heidän henkilöllisyydestään ja viittaillut heidän ammattiinsa\nuskotellessaan talonmiehelle, että hän odotti setänsä tulevan häntä\ntervehtimään, ja pyytäessään tätä ystävällisesti sanomaan\nsukulaiselleen, että hän työteliäs veljenpoikansa oli tavattavissa\nMiddlesexin sairaalassa.\n\n\"Lääketieteen ylioppilaita\", arveli talonmies ja päätti heti ensi\ntilaisuudessa hankkia ilmaiseksi lääkeopillisia neuvoja liikavarpaiden\nhoidossa.\n\n\"Luulenpa, Paul, että minun olisi parempi panna levolle kuukaudeksi tai\npariksi\", sanoi Anthony, \"siihen asti, kun Tikiligin rajah saapuu,\nsillä hän on tulossa muutamien viikkojen kuluttua ostamaan\nkallisarvoisia jalokiviä.\"\n\n\"Mistä ihmeestä olette saanut tuon tietoonne\", lausui Paul ihaillen.\nHän oli uuttera niin Lontoon kuin maaseutulehtienkin lukija ja\nsellaiset uutiset, kuin rikkaan rajahin saapuminen, jäivät harvoin\nhäneltä huomaamatta.\n\n\"Oh, sain sen juuri käsiini\", sanoi Anthony huolettomasti ja vaihtoi\npuheenaihetta ehdottamalla korttipeliä.\n\nHeidän huoneistonsa oli toisessa kerroksessa, ja ollen kivenheiton\npäässä St. James Parkista, oli sillä monta etua. Asunto, joka oli erään\nIntiassa oleskelevan insinöörin omaisuutta -- he olivat vuokranneet sen\nasiamieheltä -- oli hyvin kalustettu ja aistikkaasti koristettu.\n\nAnthony meni levolle ja nukahti hurskaan uneen heti laskiessaan pään\ntyynylle. Hän heräsi huutoon, kimakkaan, läpitunkevaan huutoon ja\nponnahti istualleen vuoteessa. Kului aikaa, ennenkuin huuto toistui,\nsitten kuuli hän heikkoa voihkinaa, jota seurasi kumahdus. Hän katsahti\nkattoon. Mitä ikinä tapahtuikin, täytyi sen tapahtua heidän\nyläpuolellaan olevassa huoneistossa. Hänen makuuhuoneensa ovi avautui,\nja yöpukuinen Paul astui sisään.\n\n\"Kuulitteko sitä?\" kysyi hän. \"Pelkään, että tuolla on jotain\ntekeillä.\"\n\n\"Minä kuuntelin sitä juuri\", sanoi Anthony. \"Se kuulostaa tappelulta.\"\n\nKuului vihaista murinaa. Silloin Anthony nousi vuoteesta, otti\nlaatikosta pienen ruskean rasian ja hypisteli pitkää lankaa. Hän kääri\nauki langan ja asetti korviinsa pienet kuulotorvet. Langan toisen pään\nkiinnitti hän laatikossa olevaan nastaan.\n\nLangan toisessa päässä oli musta eebenholzinen vastaanottaja. Nousten\nkeveästi lipaston päälle hän asetti vastaanottajan kattoon ja kuunteli.\nHän käytti pientä mikrofonia, joka hänen mielestään useissa tapauksissa\noli sangen hyödyllinen. Äkkiä hän sanoi hiljaisella äänellä:\n\n\"Pue yllesi ja hankkiudu ulos.\" Paul hämmästyi ensin, mutta ymmärsi\nkuitenkin samassa, että Anthony toisti koneella kuulemiaan sanoja.\n\n\"En voi mennä ulos tähän aikaan yöstä\", jatkoi hän, \"(ne ovat naisen\nsanoja, Paul).\"\n\n\"Pue itsesi.\"\n\nHän jännittäytyi äkkiä, ja hänen kasvoilleen tuli utelias ilme.\n\n\"Luulen miehen lyöneen häntä\", sanoi hän ja katsahti Pauliin. Paul oli\nilmeisesti hätääntynyt.\n\n\"Luullakseni emme voi tunkeutua miehen ja naisen väliin?\" kysyi hän.\n\nKuului huuto, viiltävämpi kuin se, joka oli herättänyt Anthonyn\nsuloisesta unesta ja vielä raskaampi kumahdus.\n\n\"Mies ja vaimo tai ei\", sanoi hän ja hypähti lattialle. \"Aion lähteä\nkatsomaan, mikä melu siellä on ja selittämään tuolle herralle, ettei\nnaista saa lyödä.\"\n\nHän sieppasi päällystakkinsa ja tohvelit, otti sähkölamppunsa ja meni\npimeitä portaita ylös. Hän oli puolivälissä, kun kuului oven paukahdus\nja nyyhkytystä, ja ohjattuaan lamppunsa valon ylöspäin näki hän\nyöpukuun ja aamunuttuun puetun naisen nojaavan seinää vastaan itkien.\nHän katsahti ympärilleen ja huudahti pelosta nähdessään Anthonyn\ntulevan esiin.\n\n\"Voinko auttaa teitä?\" kysyi tämä.\n\nNainen pudisti päätään. Anthony ojensi kätensä soittaakseen oven\nsivulla olevaa sähkökelloa, mutta nainen pidätti hänet.\n\n\"Pyydän, älkää tehkö sitä\", pyysi hän. \"Siitä ei ole mitään hyötyä, ei\nhän tule. Hän luulee minun soittavan. Jos hän tulisikin, käyttäisi hän\nkauheita sanoja.\"\n\n\"Mutta ettehän voi jäädä tähän koko yöksi\", sanoi Anthony lempeästi.\n\"Haluatteko tulla alas meidän asuntoomme? Minä vain pelkään, ettei\nmeillä ole siellä ainoatakaan naista.\"\n\nNainen vilkaisi takanaan olevaan oveen.\n\n\"Luulen, että niin on sittenkin parempi\", sanoi hän haluttomasti.\n\"Minun on joko suostuttava tarjoukseenne tai mentävä kadulle. Hän ei\navaa ovea tänä yönä. Kolme viikkoa sitten hän jätti minut ulos koko\nyöksi.\"\n\n\"Onko tuo herrasmies teidän aviomiehenne?\" kysäisi Anthony. Tyttö\nepäröi.\n\n\"On kyllä\", vastasi hän Anthonyn mielestä hiukan uhmaten, niin että\ntämä vältti kyselemästä enempää ja vei hänet heidän asuntonsa\nseurusteluhuoneeseen ja kiiruhti sitten ilmoittamaan Paulille\nodottamattoman vieraan tulosta.\n\n\"Tule auttamaan minua pitämään hänelle seuraa, Paul. Mitä kello on?\"\n\n\"Puoli kolme\", vastasi Paul. \"Miten aiotte menetellä hänen suhteensa?\"\n\nAnthony pudisti päätään.\n\nKun hän palasi seurusteluhuoneeseen jätettyään Paulin pukeutumaan,\nlöysi hän tytön istumasta pöydän ääressä, pää käsien varassa, nyyhkien\nkiihkeästi. Meni jonkin aikaa, ennen kuin hän sai hänet tyyntymään.\nTyttö oli kaunis, huolimatta turvonneista silmistään ja kasvojen yli\nkulkevasta punaisesta naarmusta. Vähitellen hän tyyntyi ja saattoi\nrauhallisesti puhella asioistaan.\n\n\"Omaiseni asuvat maaseudulla\", sanoi hän. \"Kenties voisitte aamulla\nhankkia minulle joitakin vaatteita ja ehkä voisitte lainata minulle\nvähän rahaa --\"\n\n\"Tietysti\", sanoi Anthony sydämellisesti. \"Teen kaikki, mitä voin,\nhyväksenne. Ette kai mene takaisin -- miehenne luo?\"\n\n\"En koskaan enää\", sanoi hän katkerasti. \"Oi, millainen houkkio\nolenkaan ollut, millainen houkkio.\" Hänen huulensa vavahtivat, ja\nainoastaan vaivoin sai hän itsensä hillityksi. \"Jos hän olisi ollut\nsäädyllinen mies, olisi kaikki mennyt mukiin, mutta hän on lurjus; koko\najan olen tiennyt hänen olevan heittiön. Odottakaahan, niin saatte\nkuulla.\"\n\nAnthonyn katse jännittyi.\n\n\"Onko hän lurjus? Minkälainen lurjus?\"\n\nNäytti siltä, kuin tyttö olisi huomannut sanoneensa liikaa, mutta\nilmeisesti tuntui hänellä olevan halu kertoa lisää.\n\n\"Minä en voi kertoa teille. En aio pettää häntä, vaikka hän onkin\nsellainen peto. Mutta hän ei ole pääsevä livistämään silkkisukkineen.\"\n\nAnthonyn mielenkiinto oli herätetty.\n\n\"Silkkisukkineen?\" virkkoi hän välinpitämättömästi. \"Ah niin, te\ntarkoitatte --\" Hän vaikeni ikäänkuin rohkaistakseen häntä, mutta tyttö\npuristi huulensa yhteen eikä sanonut enää sanaakaan.\n\nAamulla Anthony säästyi hankaluuksilta, joita vaatteitten hommaaminen\ntytölle olisi aiheuttanut. Kaikesta päättäen läksi mies aikaisin\ntyöhönsä, ja naisen onnistui huomaamatta livahtaa ylös ja avata ovi\naamupukunsa taskussa olevalla avaimella.\n\n\"Aikaisempien kokemusteni perusteella\", sanoi tyttö, \"ompelin avaimen\nkiinni taskuuni ja olisin viime yönäkin mennyt sisään, jollei hän olisi\npannut ovea hakaan.\"\n\nAnthony näki hänet vain muutaman minuutin, ja sitten mukanaan rahat,\njotka hän oli hänelle lainannut, lähti tämä matkalleen ja häipyi hänen\nelämästään.\n\nAnthony lähti ulos hankkimaan tietoja yläkerroksen asukkaista. Hän tuli\ntakaisin hämmästyttävän köyhänä.\n\n\"John Bidder, Bidder ja kumppanien liikkeestä\", sanoi hän. \"Hän on\nvuokrannut kaksi huonetta Long Acrelta, ilmoittaa säännöllisesti\npäivälehdissä sekä halpahintaisissa viikkojulkaisuissa, tarjoten\npääasiallisesti edullisia ostotilaisuuksia.\"\n\n\"Minkälaisia ostotilaisuuksia?\" kyseli Paul.\n\n\"Erinäisiä tavaraeriä, joita hän on ostanut hallitukselta ja joita hän\nmyy halvasta hinnasta ja ilmeisesti pienestä voitosta. Hänestä ei\ntiedetä mitään, paitsi että hänellä ei ole velkoja, maksaa kulunsa ja\nhänen ilmoituksensa otetaan vastaansanomatta kaikkiin parhaimpiin\nsanomalehtiin.\"\n\n\"No, siinä ei siis ole mitään huijaukseen vivahtavaa\", sanoi Paul\nhiukan pettyneenä.\n\n\"Mutta mitä hän tarkoitti noilla silkkisukilla?\" kysyi Anthony kävellen\nedestakaisin. \"Eikö sinusta ole mitään erikoista tuossa huomautuksessa,\nPaul?\"\n\nPaul pudisti päätään.\n\n\"Ei, minä en huomaa silkkisukissa mitään erinomaista\", huomautti hän,\n\"paitsi että ne ovat esineitä, joista useimmat naiset pitävät.\"\n\nAnthony pureskeli miettiväisenä huuliaan.\n\n\"Merkillistä\", virkkoi hän.\n\nSinä iltana vaivautui hän odottamaan Mr. John Bidderiä, saadakseen,\nkuten Sandy sanoi, yleissilmäyksen tästä. Mr. Bidder oli pitkä, notkea,\ntumma nuori mies, melkein silmäänpistävästi puettu. Hänellä oli\ntimanttisormuksia sormissaan ja hyvin hoidetut kädet, ja mitä kiiltävin\nsilinteri komeili kevytmielisesti kallellaan hänen sirossa,\nkiharaisessa päässään.\n\nHän pyyhälsi Mr. Yllättäjän ohi luoden tähän julkean tuijottavan\nsilmäyksen ja astui rappuja ylös jättäen jälkeensä kalliin sikarin\ntuoksun.\n\nMr. Yllättäjällä oli näihin aikoihin vähän työtä, joten hän enimmäkseen\nloikoili. Siksipä hän tervehtikin Mr. Bidderin tarjoamaa välinäytöstä\njonkinlaisella ihastuksella. Hän läksi ulos tekemään tämän liikkeen\nmenestymistä koskevia lisätutkimuksia. Menettelytapa oli\nyksinkertainen. Hän teki tuttavuutta Mr. Bidderin konttoristin,\nnäppylänaamaisen, yhdeksäntoistavuotiaan nuorukaisen kanssa, joka\nosoittautui olevan helpommin käsiteltävissä, kuin hän oli odottanut.\n\nTeekupin ääressä, läheisessä teekaupassa, kuvaili Mr. Willie Grames,\nkuten hänen nimensä kuului, työnantajaansa mitä suurimmalla\navomielisyydellä.\n\n\"Ette voisi päältäpäin katsoen luulla häntä ihmisystäväksi\", sanoi hän\npudistaen ihmetyksestä päätään ja käyttäen samaa sanamuotoa kuin\naikaisemmin kuvatessaan Mr. Bidderin omituisuuksia, -- \"mutta sitä hän\non. Todellinen ihmisystävä.\"\n\n\"Nimi Bidder on minulle outo\", sanoi Anthony, ja Mr. Willie Grames\nrähähti nauruun.\n\n\"Minä sanoisin, että 'oli'\", virkkoi hän ivallisesti, \"ja se oli outo\nhänellekin aina siihen saakka, jolloin hän alkoi sitä käyttää.\nKatsokaas\", -- hän kumartui eteenpäin ja hiljensi ääntään\nluottamuksellisesti, \"minun käsitykseni on, ettei hänen nimensä\noikeastaan olekaan Bidder; tiedänkin varmasti ettei ole\", tunnusti hän\näkillisessä suoruuden puuskassa. \"Näin kerran hänelle osoitetun\nkirjeen. Se unohtui, kun hän otti joitakin esineitä taskustaan. Kuoren\npäällä ei ollut Bidder, vaan Leggenstein.\"\n\nAnthonyn mielestä oli nuorukainen vähän liian puhelias, mutta hänen\nseuraavat sanansa antoivat selityksen siihen.\n\n\"Aion ottaa eron viikon lopulla\", sanoi hän. \"Bidder tai Leggenstein,\nmikä hänen nimensä lieneekään, minä olen saanut hänestä tarpeekseni.\"\n\n\"Oletteko saanut potkut?\" kysyi Anthony.\n\n\"Minäkö potkut?\" sanoi hän loukkaantuneena. \"Sitä miestä ei ole\nolemassa, joka antaisi minulle potkut. Ei, sanouduin irti itse.\"\n\n\"Kun väitätte hänen olevan ihmisystävän, niin mitä sillä tarkoitatte?\"\n\n\"Tarkoitan seuraavaa\", sanoi Mr. Willie Grames painokkaasti. \"Olemme\nolleet liikeasioissa kahdeksantoista kuukautta ja minä olen ollut koko\najan hänen palveluksessaan. Meillä on ollut tavaranvaihtoa tuhansien ja\ntaas tuhansien puntien arvosta, mutta hän ei ole saanut myymästään\ntavarasta irti voittoa edes niin paljon, että voisi elättää kissaakaan.\nJa pankaa mieleenne, se ei ole hänen tapaistaan\", jatkoi hän vakavana.\n\"Hän on halpamainen lurjus ja pitää rahasta. Ajatelkaas, ostimme\npartian nahkaisia ja turkisvuorisia käsineitä, joita oli määrätty\nilmailuvoimien käytettäväksi. Saimme ne kahdeksallatoista pencellä\npari, ja oli melkein varmaa, että olisimme voineet saada ne myydyiksi\nkahdestakymmenestä shillingistä. Mitä hän teki? Hän kulutti aikamoisen\nsumman rahaa ilmoittaessaan ne myytäviksi puolen kruunun hinnalla\nkappaleelta. Hän sai voittoa tuskin sen verran, että kykeni maksamaan\nilmoitukset, puhumattakaan konttorin vuokrasta.\"\n\n\"Kuinka monta paria hän myi?\"\n\n\"Noin viisi tuhatta\", virkkoi toinen synkästi. \"Niin, hän on nyt luonut\nitselleen nimen, joka takaa edulliset kauppaehdot ja rehellisen pelin.\nMaksaa ilmoituksensa käteisellä ja on hankkinut itselleen hyvän\nmaineen sanomalehdistön keskuudessa. Minun arveluni on, että\nkahdeksantoistakuukautisen liiketoiminnan aikana on noin kaksituhatta\npuntaa valunut pois hänen taskuistaan. Eikö sellainen ole\nihmisystävyyttä?\"\n\nAnthony mietti hetken, kysyi sitten:\n\n\"Kun myitte käsineet, kuinka monta ostotarjousta saitte vastaanottaa?\"\n\n\"Suunnilleen kaksikymmentätuhatta\", sanoi toinen. \"Minulla meni viikko\naikaa palauttaessani rahat ihmisille, joille emme voineet hankkia\nniitä. Teidän olisi pitänyt nähdä hänen ilmoituksensa. Bidderin\nEdulliset Myyntitilaisuudet, ne ovat kuuluisia. Hän myi kaikenlaisia\ntavaroita, mutta käsineet olivat suurin tavaraerä, johon kävimme\nkäsiksi. Me emme tietysti tee kauppojamme konttorissa. Me vain\nvastaanotamme kirjeet siellä. Hän on hankkinut itselleen tavaratalon\nesikaupungista, ja minulle on kerrottu, että hänellä on toinen\nManchesterissä.\"\n\nHän lörpötteli edelleen Mr. Bidderistä ja hänen omituisuuksistaan, ja\nMr. Yllättäjä kuunteli poimien erikseen ne tosiseikat, jotka hänestä\nolivat tärkeitä.\n\n\"Olen tullut siihen johtopäätökseen\", sanoi hän Paulille palattuaan\nkotiin sinä iltana, \"ettemme saa nähdä asioiden kehittymistä, ennenkuin\nMr. Willie Grames on pois tieltä. Nuorukainen painostaa sitä, että hän\nitse sanoutui irti, mutta haluaisin lyödä vetoa, että hänet potkaistiin\npois.\"\n\nAnthonyn ennustus kävi toteen. Seuraavan viikon maanantaina Paul tuli\nhänen makuuhuoneeseensa, ennenkuin hän oli pukeutunut, sanomalehti\nkädessään.\n\n\"Tässä ovat silkkisukkanne\", sanoi hän.\n\nAnthony otti sanomalehden hänen kädestään. Hän ei voinut olla\nhuomaamatta Mr. Bidderin ilmoitusta, sillä se käsitti koko sivun. Se\noli repäisevä uutinen, joka pisti silmään ja kiinnitti huomiota. Sen\notsikko kuului: \"Bidderin Suurin Myyntitilaisuus.\"\n\nJa Bidderin suurin myyntitilaisuus käsitti nyt milanaise-silkkisukkia.\n\"Kaikkia värejä, valkoisia, mustia, harmaita, samppanjanvärisiä,\nruskeita jne.\" Mr. Bidder ilmoitti koko maailmalle, että hän oli\nonnellisen sattuman kautta saanut hankituksi varaston milanaise-sukkia,\njotka sodan aikana oli pidätetty Tukholmassa, niiden ollessa matkalla\nSaksaan. Hän oli ostanut ne sellaisella hinnalla, että saattoi tarjota\nne hämmästyttävään hintaan, kymmenen shillinkiä kolmelta parilta. Rikas\nnainen saattoi ostaa seitsemän paria punnalla. Siinä oli kuvia\nihastuttavista sukista, kukkaiskielellä laadittuja, kuvauksia niistä,\nkaunista naista esittävä piirustus, jossa tämä paljasti nähtäväksi noin\nneljätoista tuumaa Bidderin parhaimpaan tavaraan verhottua nilkkaa;\nilmoitus päättyi merkitsevään loppuponteen: \"Jos näytätte rikkaalta ja\ntunnette itsenne rikkaaksi, olette rikkaita.\"\n\nNiitä oli kymmenentuhatta paria, ainoastaan kymmenentuhatta paria,\nsanottiin ilmoituksessa. Yksityisiä pareja ei voinut ostaa. Täytyi\nuhrata kymmenen shillinkiä, ja kymmenen shillingin seteli täytyi\nkiinnittää kupongin alaosaan, sivun oikeaan nurkkaan.\n\nAnthony luki ilmoituksen hyvin huolellisesti.\n\n\"Minulla ei ole paljonkaan tietoja naisten vaatteista\", sanoi hän,\n\"mutta käsitykseni on, että milanaise-sukat maksavat noin kuusitoista\nshillinkiä pari vähittäiskaupassa.\"\n\nPaul oikaisi häntä.\n\n\"Kaksikymmentäyksi\", sanoi hän nasevasti. \"Onkohan tämä muissa lehdissä\nkuin Megaphonessa?\"\n\nLyhyen etsinnän tulos oli, että ilmoitus oli kaikissa lehdissä.\n\n\"No niin\", sanoi Anthony hetken harkinnan jälkeen, \"se merkitsee sitä,\nettä hänen on täytynyt hukata vähintään seitsemäntuhatta puntaa\nmyydäkseen viidentoistatuhannen arvosta sukkia.\"\n\nPaul, joka tutkiskeli ilmoitusta, luki ääneen:\n\n\"Tämän tarjouksen päämääränä on, kuten Bidder ja kumppanit avoimesti\nmyöntää, saattaa liikkeensä tunnetuksi. Odottakaa maaliskuun\nmyyntiämme, joka on vievä voiton kaikista muista.\"\n\n\"On laskettu\", huomautti Anthony, \"että joka minuutti syntyy imeväinen\nmaailmaan -- käyttääkseni amerikkalaista nimitystä, joka vastaa\n'hölmöjä', 'herkkäuskoisia narreja'. Ystävämme määrää, ettei shekkejä\nsaa lähettää, mikä tarkoittaa sitä, että hänellä on kolme päivää aikaa\npitää pahaa-aavistamatonta yleisöä häpeällisten aikeittensa\nvälikappaleena. Paul, kyselepä hellävaroen talonmieheltä ja koeta ottaa\nselville, aikooko Mr. Bidder tai Leggenstein viettää lomansa\nulkomailla.\"\n\nTiedustelut johtivat tyydyttävään tulokseen. Talonmies kertoi\njonkinlaisella osanotolla, että Mr. Bidderin terveys oli kärsinyt siitä\nliikarasituksesta, joka aiheutui niiden kymmenen shillingin setelien\nkäsittelemisestä, joita herkkäuskoiset naiset olivat lähetelleet\ntehdäkseen edullisia kauppoja.\n\n\"Niin pian kuin hän pääsee näistä silkkisukista irti -- te olette\nvarmaankin nähnyt hänen ilmoituksensa, herra --?\"\n\nPaul nyökkäsi.\n\n\"Siis, niin pian kuin hän saa ne lähetetyksi postiin, lähtee hän\nPariisiin, kertoi hän minulle.\"\n\nPaul tuli tietoineen takaisin.\n\nMr. Bidderin suunnitelmat eivät kuitenkaan ole tulleet tarkalleen\nselostetuiksi. Aikoja ennenkuin sukat oli lähetetty, oikeastaan jo\nkolmantena iltana senjälkeen, kun ilmoitus oli ollut lehdissä, palasi\nhän aikaisin iltapäivällä asuntoonsa ja pakkasi matkalaukkunsa\nhyräillen jotakin pientä laulunpätkää ja siten ilmaisten kepeätä\nmieltään ja valoisia tulevaisuuden toiveitaan.\n\nPassi ja rautatielippu loikoivat pöydällä, ja paksu tukku\nmaksuosoituksia, joita ei koskaan aiottu tilittää, oli asetettu\nsievästi uuninreunustalle. Mr. Bidder oli järjestyksen mies.\n\nOvelle ei kolkutettu, joten se ei herättänyt hänen huomiotaan ja\nepäluuloaan, vaan ensimmäinen aavistus, joka pani hänet ajattelemaan,\nettei kaikki ollut niinkuin pitää, oli takaa kuuluva heikko yskähdys.\nHän käännähti ympäri ja näki takanaan pitkään palttinaiseen kaapuun\npuetun miehen, jonka kasvot olivat silkkisukista tehdyn mustan naamion\npeitossa. Tungettelijan ensimmäiset sanat sisälsivät anteeksipyynnön.\n\n\"Suokaa anteeksi, että näin teatterimaisesti verhoan kasvoni\", sanoi\nhän. \"Inhoan naamiota, mutta kiusaus koetella naisen silkkisukkia,\nvarustamalla ne kahdella silmäaukolla, oli liian suuri.\"\n\n\"Kuka perhana te olette?\" kysyi Mr. Bidder valahtaen kalpeaksi.\n\n\"Olen Henry J. Nemesis\", virkkoi toinen kepeästi, \"ja jos vaan annatte\nkätenne harhailla takataskuunne, niin poraan reiän maksaanne. Sillä\",\njatkoi hän, -- Anthony saattoi olla hyvin puhelias tällaisissa\ntapauksissa -- \"olen laiminlyönyt poliisin määräyksen, jonka mukaan\naseet on luetteloitava, joten saisitte kärsiä häpeän tulla ammutuksi\nlaittomalla aseella, ja siten tapahtuisi loukkaus vääryyden lisäksi.\"\n\n\"Kirottua\", sanoi Mr. Bidder karkeasti. \"Eihän ole mitään järkeä siinä,\nettä tulette tänne. Ei tämä ole minun asuntoni. Olen vuokrannut sen\nkalustettuna.\"\n\n\"Tiedän kaiken\", sanoi vieras. \"Tahdon lompakkonne, kaikkine noine\nsievine uusine seteleineen, jotka tänä iltapäivänä saitte pankista,\nvaihdettuanne nuo Bradbury-malliset, joita kolmen päivän aikana olette\nnoukkineet kirjekuorista.\"\n\n\"Nyt minä ymmärrän teitä --\", alkoi Mr. Bidder vihaisena.\n\n\"Ette te ymmärrä minua ensinkään\", sanoi heltymätön naamio, \"paitsi\nsiinä tapauksessa että spiritistien totuudet pitävät paikkansa.\nSivumennen sanoen, uskotteko voivanne valokuvata haltijattaria?\"\n\n\"Kuulkaahan\", sanoi Bidder kalpeana ja epätoivoissaan. \"Selvä peli.\nMinä en näet halua kahnauksia enempää teidän kuin poliisinkaan kanssa\nja annan tuhat puntaa, jos lähdette täältä.\"\n\n\"Te annatte minulle niin monta tuhatta puntaa kuin teillä on\ntaskussanne\", sanoi Anthony jäätävästi, \"jos asetutte vastarintaan, en\nota ainoastaan rahojanne, vaan poltan passinnekin\", lisäsi hän\nmerkitsevästi, jolloin Mr. Bidder lysähti tuolille.\n\nKului melkein viisi minuuttia, ennenkuin hän oli täydellisesti\nkukistettu, mikä merkitsi hyvää liikevoittoa Yllättäjälle. Ja niihin\nviiteen minuuttiin sisältyi rukouksia, uhkauksia, raivonpuuskia,\nkyynelvirtoja, sillä Mr. Bidder edusti hyvin herkkähermoista rotua.\n\n\"Kyllä muistan teidät\", nyyhki hän ja veti käsiään vapisuttaen esiin\nlompakkonsa ja heitti sen pöydälle.\n\n\"Nuo sanat tuntuvat minusta tutuilta\", sanoi Anthony ottaen esiin\nlompakon ja tutkien laiskasti sen sisältöä -- \"Kahdeksantuhatta\npuntaa.\" Hän vihelsi. \"Kuusitoistatuhatta hölmöä.\" Hän katsoi terävästi\nMr. Bidderiin ja pudisti päätään. \"En usko. Se on liian kohtuullinen\nmäärä, kun muistaa, että joka minuutti syntyy yksi imeväinen, ja\nlehdillä, joissa ilmoitatte, on tavaton menekki. Teillä on toinen\nlompakko jossakin -- esiin nyt.\"\n\nJoka jäsen vavisten, pitäen silmällä passia ja matkalippua, veti\nLeggenstein nöyrästi esiin toisen tukun, ja Anthony laski setelit.\n\n\"Tämä on jo vähän sinnepäin\", sanoi hän, \"otaksun, että teillä on tuhat\ntai pari kätketty kenkiinne.\"\n\nBidderin hätkähtäminen näytti viittaavan siihen, että tämä umpimähkään\nammuttu laukaus oli osunut oikeaan.\n\n\"Jätän ne teille joka tapauksessa\", sanoi Anthony. \"En ole moukka.\nOlette luultavasti vuokrannut sanomalehdet ilmoituksianne varten ja\nkahdeksantoista kuukauden aikana valmistellut tätä pientä kaappausta,\nvakiinnuttanut itsellenne hyvän nimen, oikeamielisen ja luotettavan\nmiehen maineen, valmistaessanne päivää, jolloin hukutatte Britannian\nnaiset silkkisukkiinne.\"\n\nMr. Bidder pääsi vihdoin ääneen.\n\n\"Oletko etsivä?\" kysyi hän käheästi.\n\n\"Kävelevätkö etsivät silkkisukat päässään ja kuolettavat aseet\nkäsissään?\" vastasi Anthony moittien. \"Olkaahan nyt sentään järkevä,\nLeggenstein. Tunnette poliisin, olette ollut vankilassa samanlaisista\npetoksista, joita nytkin aioitte harjoittaa. Ottakaa matkalaukkunne ja\nmenkää rauhassa, mutta muistakaa, että voin pitää teitä silmällä vaikka\nmiten korkeiden telkien takana.\"\n\nMies meni ovelle saakka, kääntyi sitten kasvot raivosta vääristyneinä.\n\n\"Kostan teille ja vielä lähiaikoina\", sanoi hän melkein valittaen. \"Jos\nminä olen petkuttaja, niin mikä te olette? Jos minä ryöstän yleisöä,\nettekö te ryöstä heitä myöskin?\"\n\n\"En, herraseni\", vastasi Anthony arvokkaasti.\n\n\"Annan vain tuhlailevalle naismaailmalle hyödyllisiä oppitunteja\nsäästäväisyydessä. On rikos tuhlata rahaa silkkisukkiin -- ja sillä\nhyvä. Teillä on kymmenen minuuttia aikaa selviytyä pois tästä\nrakennuksesta, ja jollette pidä menettelytavastani, voitte valittaa\npoliisille. Mutta löisin vaikka vetoa, että se on jo käymässä käsiksi\nsilkkisukkiinne.\"\n\nMr. Bidder lähti kiireesti.\n\n\n\n\nNELJÄSTOISTA LUKU\n\nDolly de Mullen juttu\n\n\nMr. Yllättäjän työjärjestelmä oli itse yksinkertaisuus. Sen saattoi\nsupistaa hänen omiin sanoihinsa:\n\n\"Älä milloinkaan ole siellä, missä sinua odotetaan.\"\n\nEtsiessään helppoa ansiota liiteli hän asunnosta toiseen, kaupungista\nkaupunkiin, mutta kului pitkiä aikoja, jolloin ei ainoatakaan uhria\nilmestynyt tielle. Ei siksi, että pahantekijät, jotka olivat keränneet\nrikkauksia, olisivat vähentyneet, mutta siksi, että niitä oli jotenkin\nvaikea saada käsiinsä. Oli myöskin aikoja, jolloin hän, kuten silloin,\nkun kohdisti ajojahtinsa hyveelliseen Mr. Kandemaniin, katsoi viisaaksi\npidättäytyä kaikista huomattavimmista saalistamisyrityksistä.\n\nHän oli kertonut Paulille aikovansa pysyä hiljaa Tikiligin rajahin\nmaahan saapumiseen saakka, mutta hänen liiketoimintansa Mr. Bidderin\nkanssa ja poliisin mielenkiinto Mr. Bidderin viimeisiä hommia kohtaan\nsaivat hänet vakuutetuksi siitä, että oli viisaampaa siirtyä toiselle\npaikkakunnalle.\n\nNiinpä vuokrasi hän vaatimattoman talon sellaisesta osasta Lontoota\nettei ollut luultavaa, että hänen enempää kuin Bidderinkään\nedesottamiset olisivat johdattaneet poliisia sinne, ja täällä hän\npalattuaan eräänä aamuna kotiin kello yksi herätti ystävällisen Paulin,\nveti hänet ruokasaliin silmiään siristelevänä, mutta silti\ntyytyväisenä.\n\n\"Mikä on hätänä?\" kysyi Paul.\n\n\"Olen pahoillani, että minun täytyy herättää sinut, mutta en voi\nodottaa aamuun asti.\" Hän pisti päänsä ovesta ulos ja huusi. \"Sandy\nlaita minulle kuppi kaakaota, niinkuin hyvä poika ainakin. -- Täytyy\nsaada parfymoitujen paperossien maku pois suusta\", sanoi hän astellen\ntakaisin huoneeseen.\n\n\"Mitä olette oikein hommannut?\" kysyi Paul. \"Oletteko käynyt\ntarkastelemassa joutilaiden rikkaiden tyyssijoja?\"\n\n\"Arvasitpa sen heti ensi kerralla\", vastasi Anthony irroittaen\nkauluksen ja kaulanauhan ja riisuen päältään moitteettomasti istuvan\nhännystakkinsa. \"Tuo aamutakkini ja tarjoa minulle jokin halpa savuke.\nNiin, olen ollut Magsonilla.\"\n\n\"Yöklubissa\", huudahti Paul hämmästyen. \"Oletteko jäsen?\"\n\nAnthony naureskeli hyvillään.\n\n\"Tällä kaikkein kalleimmalla klubilla on sellainen jäsenmaksu, ettei\nkellään kunniallisella nuorella miehellä ole mahdollisuutta liittyä sen\njäseneksi\", sanoi hän.\n\nMagson oli hänen selityksenä mukaan kallein, mutta samalla\nuudenaikaisin Lontoon yöklubeista. Sen jäsenmäärä oli rajoitettu,\nja jollei voinut maksaa viidenkymmenen guinean suuruista\nsisäänkirjoitusmaksua ja sitoutua vuosittain antamaan lisää toiset\nviisikymmentä, oli mahdotonta saada nimensä kirjoihin. Sen lisäksi\ntäytyi saada jonkun jäsenen suositus, ja Magsonin jäsenet eivät\nkuuluneet Anthonyn seurapiiriin. Ne olivat äskenrikastuneitten uutta\nyhteiskuntaluokkaa, joka oli syntynyt sodan jälkeen; muutamat heistä\nolivat sellaisten miesten poikia, joilla oli miljoona sitoumuksia\nhallituksen kanssa, toiset varakkaita, epäilyttäviä olioita, joita oli\nkulkeutunut maahan mannermaalta ja Argentiinasta asti. Näiden seurassa\nruokailu- ja tanssisaleissa liikuskeli nuorten, viehättävien\nnäyttelijättärien valiojoukkoa.\n\n\"Minä pääsin sisään erään kultaiseen nuorisoon lukeutuvan Mr. Job\nTillmithin ystävänä, johon tutustuin Alhambrassa\", selitti Anthony. \"En\nvälitä kertoa sinulle, miten hieroin tuttavuutta hänen kanssaan, sillä\nsiitä koituisi kovin pitkä juttu. Nuori mies oli vain sellaisessa\nmielentilassa, että hän tervehti ilolla millaista tuttavaa tahansa.\"\n\n\"Häviölle joutunut?\"\n\n\"Rakastunut\", vastasi Anthony hiljaa, \"sydän särkynyt. Kun sanon\nsinulle, että hänen valitsemansa nainen on Miss Dolly de Mulle, voit\nkäsittää, miten kalliiksi suru saattaa käydä. Ja iloitsin päästessäni\nsinne\", jatkoi hän, \"sillä siten en saanut ainoastaan tilaisuutta\ntunkeutua noihin kullassa hohtelevan ylellisyyden linnoihin --\"\n\n\"Eiköhän nyt kumminkin ole liian aikainen aamu siveyssaarnan pitoon?\"\nmutisi Paul surkeana.\n\n\"Olet kenties oikeassa\", myönsi Anthony. \"Jatkan siis. Olin hyvin\nhuvitettu menemään tuohon klubiin, sitä suuremmalla syyllä, kun minulla\nsiten oli tilaisuus tavata Dolly de Mullea, joka poikkeaa yhtä paljon\ntavallisesta vampyyrityypistä kuin Rolls Royce ennen sotaa käytetyistä\nautorämistä. Hän on todella hienoin ilmestys vampyyrien joukossa\",\njatkoi hän innostuneena. \"Hänellä on ihastuttava talo Kensingtonissa,\nkomea tila Somersetissa ja kallis pikku huvila Rivieralla. Sivumennen\nsanoen, hänellä on kyynärittäin helmiä, lapioittain timantteja ja\npankkitili, joka tekisi niin sanotun miljonäärinkin kateelliseksi.\"\n\n\"Lasketteko leikkiä?\" kysyi Paul tiukasti.\n\n\"Puhun silkkaa totuutta. Kun et koskaan ole kuullut Dolly de\nMullesta --\"\n\n\"Minä olen kyllä kuullut hänestä\", myönsi Paul; \"mutta en koskaan\npitänyt häntä meille sopivana saaliina. Ja totta puhuen\" -- hän epäröi\n-- \"en luule tämän oikein kuuluvan teidän alaanne, vai mitä? Hän ei ole\nverrattavissa Milwaukeen Megiin tai johonkin hänen kaltaiseensa --\"\n\n\"Joskaan hän ei ole Milwaukeen Meg, ei hän ole kaukanakaan siitä; ero\non vain siinä, ettei hän pelaa niin rohkeata peliä\", selitti Anthony.\n\"Sinä et tunne senkaltaisia naisia. Hän on tuhonnut enemmän nuoria\nmiehiä, imenyt ja kyninyt enemmän hätääntyneitä vanhempia, kuin kukaan\nhänen luokkaansa kuuluva milloinkaan. Ja mikä vielä lisäksi\", jatkoi\nhän hitaasti, \"pelkään hänen aikovan kaapata ne satatuhatta puntaa,\njotka sain myydessäni Cobaltissa sijaitsevan hopeakaivokseni.\"\n\nPaul tuijotti häneen hetken, purskahti sitten nauruun.\n\n\"Ymmärrän, mitä tarkoitatte. Olette ollut keskusteluissa tuon naisen\nkanssa?\"\n\n\"Minä olen ollut pitkissä keskusteluissa hänen kanssaan -- voisin\nlisätä, että se oli hyvin hidas keskustelu\", sanoi Anthony. \"Sanoakseni\nsinulle totuuden, en koskaan kuvitellutkaan tämän yön seikkailun olevan\nmillään lailla hyötyä tuottavan. Dolly de Mulle on elämys, joka ei tee\nelämää ainoastaan mielenkiintoiseksi, vaan suorastaan hurmaavaksi. Minä\najoin sinut ylös ilmoittaakseni sinulle, että huomisesta lähtien aion\nastua seurapiiriin. Nuuskin käsiini erään talonvälittäjän eilispäivänä\nja löysin aika hienon vuokrattavana olevan huoneiston Piccadillyltä.\nVuokra on kuusikymmentä puntaa viikossa kalustettuna, ja jollei se ole\njo mennyt niin nukumme ensi yönä sen maalauksilla koristetun katon\nalla.\"\n\nHän katsahti Sandyyn, joka astui huoneeseen käsissään kaksi kuppia\nhöyryävää kaakaota.\n\n\"Sinä saat sitten pysyä omissa tehtävissäsi, Sandy\", sanoi hän. \"Ei\nmitään keittiömestarin hommia enää. Sinun, Paul, on parasta olla\nautonkuljettajani. Minulla täytyy olla auto, ja niinkuin hyvin\nymmärrätte, olen hyvin vaativainen autonkuljettajani suhteen.\"\n\n\"Aivan niin\", vastasi Paul.\n\nMiss Dolly de Mulle astui seuraavana päivänä kello puoli kaksi\nautostaan, ja Park hotellin ovenvartija ohjasi hänet leveitä portaita\nylös ihanaan marmoriseen eteishalliin. Kaksitoista silmäparia seurasi\nhäntä hänen sisäänastuessaan, sillä Dolly de Mulle tunnettiin\nkaikkialla, missä hienot ihmiset kokoontuivat. Siellä oli useita, jotka\ntuntien hänen maineensa etsivät silmillään Dollyn uutta uhria. He\nlöysivätkin hänet hienon, hauskannäköisen miehen muodossa, joka astui\ninnostunein liikkein häntä tervehtimään.\n\n\"Olettepa aika reipas, Miss de Mulle; en uskonut teidän pitävän kiinni\nsopimuksesta\", sanoi hän ottaen hänen kätensä omiinsa ja tuijottaen\nhuumaantuneena hänen häikäisevän sinisiin silmiinsä.\n\n\"Minä en koskaan riko sopimusta\", hymyili hän. \"Mutta tuumailin\nitsekseni, muistaisitteko te.\"\n\nNuori mies katsoi häneen moittien.\n\n\"Ikäänkuin minä unohtaisin\", mutisi hän.\n\nHeidän astellessaan rinnakkain ruokasalia kohti ei Anthony, joka ei\nkoskaan ollut nähnyt Dolly de Mullea päivän valossa, voinut muuta kuin\nihailla hänen kasvojensa täydellisiä piirteitä, ihon puhtautta,\nsynnynnäistä hienoutta ja koko olemuksen naisellisuutta.\n\nNainen riisui hitaasti hansikkaitaan, hymyilevän katseen kiintyessä\nmiehen silmiin.\n\n\"Käyttekö usein klubissa?\" kysyi nainen.\n\nAnthony pudisti päätään.\n\n\"En kovin usein\", virkkoi hän koruttomasti. \"Suurin osa sellaisia\npaikkoja vaikuttaa minuun melkein peloittavasti; te ymmärrätte, olenhan\nyksinkertainen kaivosmies tuolta syrjäseuduilta.\"\n\n\"Näytätte melkein liian nuorelta ollaksenne kaivosmies\", nauroi nainen.\n\"Mutta, oli miten oli, mitä hommaatte Lontoossa?\"\n\n\"Olen tullut tänne sijoittamaan rahojani\", vastasi hän. \"Pidän\nLontoosta tavattomasti, mutta on hetkiä jolloin kaipaus Ontarioon\nmelkein pakottaa minut tarttumaan tavaroihini ja astumaan ensimmäiseen\nlaivaan.\"\n\n\"Sadallatuhannella punnalla pitäisi teidän kuitenkin kyetä tekemään\nkoko joukon\", sanoi nainen miettien. \"Minulla on monta hyvää ystävää\nliikemaailmassa ja ehkä voin auttaa teitä löytämään jonkin sopivan\nsijoitusmuodon.\"\n\nVai niin, ajatteli Anthony. Hän arveli itsekseen, minkähän muodon\nnainen keksisi. Hänet aiottiin houkutella johonkin petoskauppaan, eikä\nhän suinkaan epäillyt, etteikö naisella ollut takanaan auliita\nauttajia.\n\nKatsellessaan naisen viattoman näköisiä kasvoja oli hänen vaikea uskoa,\nettä tämä oli pakottanut Neilson Greyn tekemään itsemurhan ja saattanut\nhäviöön Lord Feltanin. Ja niin voimakas oli mielikuva hänen\nviattomuudestaan, että Anthony tunsi suunnitelmiensa häipyvän.\nTarvittiin naisen sopimattomalla ajalla tekemä, varallisuutta koskeva\nviittaus palauttamaan hänet jälleen maan päälle.\n\n\"Minä luonnollisesti ymmärrän kovin vähän liike-asioita, mutta ystäväni\novat hyvin teräväpäisiä\", lörpötteli hän edelleen. \"Ja muistan erään\nheistä sanoneen, että on olemassa muudan ihmeellisen hyvä yhtiö, jota\npilkkanimellä kutsutaan Bencombe China Clay Companyksi, mutta joka tuo\nrahaa jokaiselle, ken sijoittaa siihen omaisuuttaan. Kenties\", sanoi\nhän hieman hymyillen, \"olikin hyvä, että satuitte kohtaamaan minut\nennemmin kuin jonkun noista kauheista ihmisistä, jotka väijyvät\nrikkaita nuoria miehiä.\"\n\n\"Se on varmasti minulle onneksi\", sanoi hän kohteliaasti.\n\nNainen ei tehnyt enää minkäänlaisia hänen varallisuuttaan koskevia\nhuomautuksia, ja Anthony erosi hänestä hänen Kensingtonissa sijaitsevan\ntalonsa ovella. Mutta hän kohtasi naisen jälleen aamulla ja myöhemmin\nmonena aamuna. Eräänä päivänä hän vei hänet juomaan teetä\nuudenaikaiseen St. Jamesin varrella olevaan teeravintolaan, kerran\npäivälliselle ja teatteriin, mutta kärsivällinen Paul puhkesi\nvoivottelemaan kuullessaan, että Yllättäjä oli tilannut aition Albert\nHallissa hyväntekeväisyystarkoituksia varten pidettäviin naamiaisiin.\n\n\"Minä aiotte esiintyä?\" kysyi hän.\n\n\"Esiinnyn aivan tavallisena pierrot'na ja minun ehdotuksestani ilmestyy\ntuo kaunis nainen puettuna Saban kuningattareksi.\"\n\nPaulin silmät jännittyivät huolestuneesti.\n\n\"Kaikkine kalleuksineen?\" uteli hän.\n\n\"Juuri niin. Kerrotaan hänen kantavan kaulallaan sadantuhannen punnan\narvosta helmiä. Minun on oltava hänen kohtelias ritarinsa ja läpeensä\nkunniallinen, Paul. En pidä tästä ollenkaan.\"\n\n\"Alussa muistaakseni vihjaisin, ettei tämä ollut teille kuuluvaa\npeliä\", muistutti Paul häntä. \"Joka tapauksessa on mies naisen\nluontainen vihollinen, ja kun naiset kääntyvät vastaan ja saavat\nhiukankin omaansa takaisin, luulen, että ne on päästettävä omineen\nmenemään.\"\n\n\"Hyväksyn täydellisesti käsityskantasi\", vastasi Anthony, \"mutta minun\non päästävä viemään ne mukanani.\"\n\n\"Miksi? Hän on ottanut aarteensa Britannian hummailevalta nuorisolta,\nja on vähentänyt heidän lihavien pappojensa huonosti ansaitsemia\nsaaliita, mutta se se juuri tekee hänet minun silmissäni ihailtavaksi.\"\n\n\"Mitä -- lorua\", torjui Anthony ärtyneenä.\n\nHänestä oli ajatus vastenmielinen senkin vuoksi, ettei hänellä ollut\nselvää suunnitelmaa mielessään. Jos Miss de Mulle olisi ollut mies, ei\nse olisi ollut vaikeata. Lisäksi oli hän hämmästyksekseen pannut\nmerkille, että tytön lumousvoima alkoi tehota häneen. Hän sadatteli\nnarrimaisuuttaan ja sanoi itselleen, että tämän viehätysvoima oli osa\nhänen liikepääomaansa, mutta se ei auttanut paljoakaan.\n\nHän kohtasi tytön sen päivän iltapäivänä, jolloin hänen piti viedä\nhänet naamiaisiin. He joivat teetä yhdessä Circushotellin\nsohvannurkkauksessa. Anthony huomasi toivovansa uutta kohtausta ja kävi\nlevottomaksi. Sillä sitä mukaa kuin tytön lumousvoima kasvoi, väheni\nAnthonyn kaappauksen mahdollisuus.\n\nTämä teenjuontikohtaus osoittautui vaiherikkaaksi, vaikkakaan ei Dolly\nde Mulle, iltapäivällä herättämänsä levottomuuden lisäksi, antanut\nsiihen mitään aihetta.\n\nAnthony oli maksanut tarjoilijalle, ja he liikkuivat hiljaa täysien\nhuoneiden läpi ovea kohti, kun Anthony vaistomaisesti käännähti ympäri\nkohdatakseen samassa erään yksinään teehuoneen nurkassa istuvan miehen\nkatseen. Anthony tiesi jonkun katselevan itseään; tuo kaamea aavistus,\njoka tulee herkkävaistoisille ihmisille, oli suunnannut hänen katseensa\nmuukalaista kohti.\n\nHän vilkaisi ympärilleen uudelleen ja sitten poispäin, ja vaikka tytön\nsilmät olivat suuntautuneet häneen, ei hän voinut nähdä edes värin\nvaihtuvan eikä todeta pienintä vavahdusta. Hän jätti hyvästit naiselle\nja meni kiertotietä piccadillyllä olevaan asuntoonsa.\n\nHänen kamaripalvelijansa tunsi sisään astuessaan, että jotakin\ntavatonta oli tapahtunut.\n\n\"Jotakin hullusti, herra?\" kysyi hän auttaessaan takkia päältä.\n\n\"Näin erään miehen Circus-teehuoneissa\", sanoi Anthony. \"Arvaa, ken hän\noli?\"\n\nSandy pudisti päätään.\n\n\"Se oli Baltimore Jones. Muistatko, se, jonka kynimme Madridissa.\"\n\nSandy supisti huulensa vihellykseen.\n\n\"Tunsiko hän teidät, herra?\" kysyi hän. Anthony nyökkäsi.\n\n\"Olen kutakuinkin varma, että hän tunsi. Baltimore ei ole tarkkaamaton\nhavaintojen tekijä. Luulen hänen tarkanneen minua jo pitkän aikaa,\nennenkuin älysin olevani silmälläpidon alaisena. Onko Mr. Wensley\nsisällä?\"\n\n\"Kyllä, herra. Hän odottaa määräyksiä iltaa varten.\"\n\n\"Lähetä hänet luokseni, ole niin hyvä.\"\n\nAstuessaan sisään autonajajan virkapuvussa sai Paul nopeasti tiedon\nBaltimore Jonesin kohtaamisesta.\n\n\"On tuskin luultavaa, että hän saisi aikaan sellaisia vaikeuksia, joita\nolisi syytä pelätä\", sanoi hän.\n\n\"Enpä ole varma siitä\", vastasi Anthony. \"Sain Baltimore Jonesista sen\nkäsityksen, että hän on niitä poikia, jotka mielellään menevät poliisin\npuheille.\"\n\nSeurasi hiljaisuus.\n\n\"Miten tahansa\", huomautti Paul, \"ei hän kuitenkaan saata tietää, että\nolette juuri kaappaamaisillanne saaliin. Seurasiko hän teitä tänne?\"\n\n\"Ei. Menin vuokra-autolla Marble Archille asti, ja meillä oli selvä tie\nedessämme; mutkittelin sitten takaisin Chanceri Lanelle ja otin sieltä\ntoisen vuokra-auton tänne. Mutta joka tapauksessa täytyy meidän\nvalmistautua muuttamaan tänä iltana.\"\n\n\"Ja mikä on suunnitelma?\"\n\n\"Te pysyttäydytte lähettyvillä -- anna auton seisoa lähinnä puiston\nporttia, matka on noin sataviisikymmentä kyynärää Albert Hallin\npääsisäänkäytävästä. Pidä kone käynnissä kello kymmenestä lähtien.\"\n\n\"Mutta mikä on toimintasuunnitelma?\" kysyi Paul jälleen. Anthony oli\ntavattoman hermostunut.\n\n\"Minulla ei ole mitään suunnitelmaa, sanoinhan sen\", tiuski hän. \"Aion\ntehdä, mitä parhaaksi näen.\"\n\nMikään yritys, johon hän oli ryhtynyt, ei ollut aiheuttanut sellaista\nsisällistä pahoinvoinnin tunnetta kuin Dolly de Mullea vastaan\nsuunniteltu ryöstöyritys.\n\nHän astui halliin yllään eriskummainen pierrot-puku, kasvot valkeiksi\nmaalattuina. Mutta juhlapuvusta huolimatta oli hänen sydämensä\nlyijynraskas. Hän saapui paikalle noin puoli kymmenen. Lattia oli jo\ntungokseen asti täynnä. Silmäillen katseillaan aitioiden riviä huomasi\nhän Dollyn istuvan kainosti yksinään, ja hän suuntasi kulkunsa rappuja\nylös käytävään. Hän naputti aition ovelle, ja tyttö vastasi \"sisään.\"\n\nAnthony seisoi hetken ja katseli häntä. Hän oli häikäisevän kaunis sinä\niltana. Rivi rivin vieressä kiersivät helmet hänen kaunista kaulaansa\nja hartioita, hänen liivinsä säteilivät timantteja, kun taas\nsilkkiturbaaniin kiinnitetyn suuren smaragdin liekehtivä hohto loisti\nAnthonyn hermostuneessa mielentilassa kuin suuri pahaa-ennustava silmä.\n\n\"Tulkaa sisään\", sanoi hän lempeästi, \"ja istuutukaa. Ei, ei sinne\nkauas; aition perälle.\"\n\nHänen äänensä sai Anthonyn vaistot terästymään. Hän aavisti,\nymmärtämättään, että siellä piili vaara ja se, että hän istuutui\npaikalle, jota tyttö välinpitämättömästi ehdotti, johtui yksistään\nsiitä, että hän kykeni niin hyvin hillitsemään itsensä.\n\nPaikka, jonka tyttö oli osoittanut, oli piilossa alhaalla olevan joukon\nkatseilta, ja hän tajusi, ettei häntä voitu nähdä toisista aitioista.\n\nVain hetken viipyi hänen katseensa tytön jalokiviaarteissa, mutta jokin\nääni sanoi hänelle, etteivät ne koskaan tulisi kuulumaan hänelle, ja\nhänessä syntyi niin suuri vastenmielisyys suunnittelemaansa tekoa\nkohtaan, ettei hän olisi voinut ottaa ainoatakaan helmeä, vaikka\nhänellä olisi ollut siihen tilaisuus.\n\n\"Näin on parempi, Mr. Yllättäjä\", jatkoi hän. Huolimatta\nitsehillinnästään Anthony hypähti ylös.\n\n\"Olette miellyttävä poika\", sanoi tyttö katsoen häneen kummallisesti.\n\"Te varmasti veditte minua nenästä kertomuksellanne sadastatuhannesta\npunnasta.\"\n\n\"Pelkään, etten ymmärrä teitä\", aloitti Anthony.\n\nTyttö pudisti päätään.\n\n\"Älkäämme lyökö asioita leikiksi. Tilanne on teille kauhistuttavan\nvaarallinen.\"\n\n\"Minulle?\"\n\n\"Neljä etsivää on odottamassa teitä tässä salissa\", selitti tyttö.\n\nVallitsi muutaman hetken hiljaisuus.\n\n\"Sattumalta\", jatkoi hän, \"odottavat he myöskin minua.\"\n\n\"Teitä\", huudahti hän.\n\n\"Te tietysti ette voisi kutsua sitä odottamiseksi\", sanoi hän. \"He\ntietävät missä minä olen. Mr. Yllättäjä -- en tiedä teidän toista\nnimeänne -- luulen teidän ajattelevan minusta pahaa, sillä olen\nkuluttanut suurimman osan elämääni houkuttelemalla hulluilta miehiltä\nrahoja, mutta jutut, joiden mukaan olisin saattanut miehet tekemään\nitsemurhia, ovat juoruja. Nyt, Mr. Yllättäjä, on muudan nuori mies\nlaverrellut. Otaksun teidän tietävän, mitä 'laverrella' merkitsee?\"\n\nAnthony nyökkäsi.\n\n\"Luulen heidän tietävän, että tulette luokseni, ja siksi he odottavat.\nJuuri tällä hetkellä pitää muudan herrasmies silmällä tätä aitiota,\nmutta hän ei ole aivan varma, oletteko täällä. Totelkaa nyt neuvoani ja\nhankkiutukaa pois täältä.\"\n\n\"Mutta miten käy teidän?\"\n\nHän kohautti valkeita olkapäitään ja katsahtaen äkkiä alas lattialle\nhiljensi ääntään.\n\n\"Kohottakaa nyt päätänne; näettekö tuota helakanpunaiseen pukuun ja\nmustaan naamioon puettua herrasmiestä -- hän on juuri riisunut\nnaamion?\"\n\nAnthony tähysteli varovasti ja tunsi nuoren miehen samaksi, johon oli\ntutustunut Alhambrassa.\n\n\"Tuo on minun viholliseni\", virkkoi tyttö synkästi. \"Hän on tulossa\ntähän aitioon tarjotakseen minulle eräitä hyvin epämiellyttäviä\nvaihtoehtoja pakkotyörangaistuksen asemesta.\"\n\n\"Ymmärrän\", huomautti Anthony lempeästi. \"Hän on juuri minun\nkokoiseni.\"\n\nHän katsahti ympärilleen aitiossa. Siinä oli jonkinlainen seinää vasten\nnojautuva suojus, joka oli ilmeisesti tarkoitettu suojelemaan aitiossa\nistujia vedolta.\n\n\"Tämähän käy erinomaisesti\", sanoi hän. \"Seuraava aitio on kai tyhjä?\nJa tuo ovi vie kai sinne?\"\n\n\"Kyllä\", myönsi tyttö.\n\nHän väänsi ovenripaa -- ovi oli lukitsematon -- ja astui tyhjään\naitioon. Verhot riippuivat kummallakin puolella. Hän veti toisen\npuoleksi eteen.\n\n\"Suurenmoista\", sanoi hän tytölle, tullessaan takaisin. \"Tiedättekö,\nkenen tämä aitio on? Olen uskaltanut teljetä käytävään johtavan oven.\"\n\nDolly mainitsi erään kuuluisan näyttelijättären nimen.\n\nAnthony virnisti.\n\n\"Hän ei tule tänne ennen puolta yötä\", sanoi hän.\n\nSamassa joku koputti, ja naamioitu punaiseen Mefiston kaapuun puettu\nnuori mies ilmestyi oviaukkoon. Hän ei nähnyt Anthonyä suojuksen takaa,\neikä hän aavistanut hänen läsnäoloaan, ennenkuin tunsi pistoolinpiipun\ntyöntyvän selkärankaansa vasten.\n\n\"Menkää viereiseen aitioon ja pysytelkää hiljaa\", sanoi Anthony.\n\"Tarvitsen kaunista pukuanne.\"\n\nPuolisen tuntia myöhemmin astelivat naamioitu Mefisto ja Saban\nkuningatar ulos Albert Hallin ovesta, vahtia pitävien etsivien\nkatsellessa heitä kumpaakin. He olivat saaneet määräyksen olla\nvangitsematta siksi, kunnes Mefisto antoi käskyn. Mutta käskyä ei\nannettu koskaan, sillä heidän odotellessaan muudan niukasti puettu,\nköysiin sidottu ja suukapulalla varustettu nuori mies taisteli\npäästäkseen vapaaksi ja pois verhojen peittämästä aitiosta.\n\nMuutamassa minuutissa olivat Anthony ja hänen seuralaisensa autossa\nkiitäen South Kensingtonia kohti.\n\n\"Nyt, Miss de Mulle\", sanoi Anthony auton pysähtyessä hänen ovensa\nedustalla. \"Kymmenessä minuutissa olette päässyt pois.\"\n\n\"Viisikin minuuttia olisi paljon\", sanoi hän koruttomasti ja ojensi\nkätensä. \"Hyvästi, veli maantierosvo -- tässä on palkkionne.\"\n\nHän kiersi helminauhat kaulaltaan ja piteli niitä käsi ojennettuna\nhäntä kohti.\n\nAnthony pudisti päätään.\n\n\"Ei kiitoksia\", sanoi hän, \"mutta jos sallitte -- --\" Hän kumartui ja\nsuuteli häntä.\n\nAutonajaja, toisin sanoen Paul katseli tapahtumaa syrjäsilmällä.\n\n\"Ihmettelenpä, miten hän onnistuu antamaan uskollisille auttajilleen\nosingon tästä\", mutisi hän avatessaan auton oven.\n\n\n\n\nVIIDESTOISTA LUKU\n\nSeitsemäskymmenesneljäs timantti\n\n\nTyhmännäköinen Scotland Yardin virkailija silmäili Tikiligin rajahin\nsolakkaa olentoa uteliaisuudella, jota hän innokkaasti koetti peittää.\nRajah oli nuori ja näytti kulttuurimaailman hienossa iltapuvussa\nvieläkin hennommalta. Hänellä oli tumma, oliivinvärinen hipiä, jonka\nvaikutusta tehostivat pienet, mustat, silkinpehmeät viikset, ja hänen\nhyvin öljytty, korpinmusta tukkansa oli harjattu otsalta ylös\ntaaksepäin.\n\n\"Toivon, ettei teidän ylhäisyytenne pane pahakseen minun täällä\noloani\", sanoi virkailija.\n\n\"Ei, ei, en millään muotoa\", sanoi hänen ylhäisyytensä pudistaen\ninnokkaasti päätään, \"Minä iloitsen nähdessäni teidät. Puhun englantia\naika hyvin, mutta en ole Britannian alamainen. Olen Hollannin\nalamainen.\"\n\nVirkailija oli ensin aivan kahden vaiheilla, mainitako ollenkaan\ntehtäväänsä.\n\n\"Me olemme kuulleet Scotland Yardissa\", alkoi hän, \"että teidän\nylhäisyytenne on tuonut tähän maahan suuren kokoelman kallisarvoisia\njalokiviä.\"\n\nHänen ylhäisyytensä nyökytti innokkaasti päätään.\n\n\"Niin, niin\", sanoi hän kiihkeästi. \"Peijakkaan hienoja jalokiviä,\npeijakkaan hienoja kiviä, isoja kuin ankan munat. Minulla on niitä\nkaksikymmentä.\"\n\nHän puhui jotakin tummaihoiselle seuralaiselle kielellä, jota\nvirkailija ei ymmärtänyt, ja mies otti kirjoituspöydän laatikosta\nkotelon, aukaisi sen ja levitti nähtäväksi loistavan jalokivikokoelman,\njoka säkenöi ja liekehti päivänvalossa. Virkailija oli syvästi\nliikutettu, mutta siihen ei ollut niinkään paljon syynä kivien arvo ja\nkauneus, kuin vaaranuhka, johon niiden omistaja antautui.\n\n\"Näiden vuoksi onkin minut juuri lähetetty tänne, herra\", sanoi hän.\n\"Minun tehtäväni on varoittaa teitä poliisilaitoksen taholta, sillä\njuuri parhaillaan on Lontoossa kaksi taitavaa rikollista, joita on\nsyytä pelätä.\"\n\n\"Pyh, minä en pelkää mitään\", sanoi hänen ylhäisyytensä heiluttaen\nylväästi kättään. \"Tämä mies\" -- hän viittasi seuralaiseensa -- \"on\nminun maassani suuri mies. Hän on poliisipäällikkö ja kohtelee julmasti\npahantekijöitä. Hän katkaisee pään hyvin nopeasti.\"\n\nHän virkkoi jotakin nähtävästi omalla kielellään seuralaiselleen, joka\nhymyillen paljasti kaksi riviä valkoisia hampaita.\n\n\"Muistakaa, poliisipäällikkö\", lausui rajah arvokkaasti. \"Minä en tule\nmyymään. Tulen ostamaan -- ostamaan seitsemännenkymmenennenneljännen\ntimantin kaulakoristettani varten.\"\n\n\"Seitsemännenkymmenennenneljännen timantin?\" toisti virkailija.\n\n\"Seitsemänkymmentäkolme minulla on\", vastasi rajah, \"kaikki isoja ja\nkauniita, katsokaa.\"\n\nHän asteli voimakkain askelin pöydän luo, otti jälleen esiin kotelon ja\nvalitsi siitä ison, säihkyvän kiven.\n\n\"Minä haluan ostaa samanlaisen kuin tämä\", sanoi hän. \"Sen täytyy olla\nyhtä iso, yhtä kaunis, yhtä loistava, ja minä maksan joitakin --\nmiljoonia.\"\n\nVirkailija puri huuliaan.\n\n\"Niin, herra\", virkkoi hän tiukasti. \"Uskon sen. Mutta samalla on\nteidän pidettävä silmällä Benny Lambia, joka on kaupungissa ja on aika\novela poika.\"\n\n\"Onko hän ilkeä mies?\" kysyi hänen ylhäisyytensä huvitettuna.\n\n\"Hyvin ilkeä\", vastasi poliisivirkailija vakavana.\n\n\"No, pankaa häneltä pää poikki\", ehdotti hänen ylhäisyytensä. \"Se on\nhyvin yksinkertaista.\" Virkailija kohautti olkapäitään.\n\n\"Se ei ole niinkään yksinkertaista tässä maassa\", vastasi\npoliisivirkailija pidättäen hymyään, \"sillä meillä täytyy olla niin\nsanottuja todistuksia, ennenkuin voimme panna hänet edes vankeuteen,\neikä meillä ole todistuksia Benny Lambia vastaan.\"\n\n\"Omassa maassani tapatan minä pahantekijät hyvin nopeasti\", sanoi rajah\ntyytyväisenä. \"Minun maani on ihana maa. Minulla on tuhansittain orjia\ntyössä kaivoksissani --\"\n\n\"Aivan niin, teidän ylhäisyytenne\", keskeytti etsivä, \"ja juuri tämän\nvuoksi onkin toinen petkuttaja kaikkein vaarallisin. Hän kutsuu itseään\nMr. Yllättäjäksi. Kun hän saa tietää, että te saatte irti rahaa\norjienne työllä, on hän oleva kintereillänne, ja saatte olla\nonnellinen, jos selviätte pois timantteinenne.\"\n\n\"Mr. Yllättäjä?\" virkkoi rajah hämillään.\n\nEtsivä selosti, mihin Mr. Yllättäjä toiminnallaan tähtäsi ja kertoi\nmuutamia tapauksia. Ennenkuin etsivä lähti Grand Empire Hotellista,\njonka palatsimaisessa rakennuksessa rajahilla oli hallussaan kymmenen\nhuoneen huoneisto, tunsi hän tehneensä hänen ylhäisyyteensä\ntarkoittamansa vaikutuksen ja herättäneensä hänet tajuamaan vaaraa.\n\nRajah ja Mr. Yllättäjä olivat keskustelunaiheena eräässä hienossa West\nEndin ravintolassa, jossa Mr. Benny Lamb, valtamerentakaista alkuperää\noleva hyvinpuettu, hieno nuori mies tovereineen pohti mahdollisuuksia,\njotka koskivat kuluvan vuoden suurinta kaappausyritystä.\n\n\"Hän kieritteleikse rahoissa, suorastaan kierittelee\", sanoi hän\npudistaen moittivasti päätään, \"se käy meiltä helposti, Jim.\"\n\nJim, pieni punatukkainen mies hymähti epäilevästi.\n\n\"Maailmassa ei ole olemassakaan helppoa rahaa, Benny\", sanoi hän,\n\"mutta jos kaikki, mitä rajahista olet kertonut, on totta, on häneen\nhelpointa päästä käsiksi.\"\n\n\"On vain yksi seikka, josta meidän on pidettävä tarkkaan vaaria\", sanoi\nBenny Lamb vakavana. \"Minulle on juuri annettu vihjaus, että Mr.\nYllättäjä on kaupungissa. Muistatko tuon poikanulikan, joka oleskeli\ntäällä noin vuosi sitten ja hävisi tiehensä taskussaan jokaisen\nkaupungissa työskentelevän rosvon pankkiosoitukset? No niin, hän on\npalannut. Tapasin Baltimore Jonesin, joka on nähnyt hänet täällä ja\njoka väittää hänen jokin aika sitten ryöstäneen hänet putipuhtaaksi ja\njättäneen ajelehtimaan Pariisiin -- senkin sika.\"\n\n\"Aikooko hän väijyä rajahia?\" kysyi kolmas mies.\n\nBenny nyökkäsi.\n\n\"Hän on syötti, joka vetää puoleensa Mr. Yllättäjää aivan kuin\nmagneetti viilajauhoja\", sanoi hän. \"Näin rajahin teatteriaitiossa\neilen illalla. Hänellä oli timanttiset rinnusnapit, timanttiset\nliivinnapit, ja olenpa hölmö, jollei hänen kellonvitjansakin ollut\ntimanttia. Hän säteili kuin joulukuusi. Eräs hotellin tarjoilijoista\nkertoi, että hänen yöpukunsa napitkin olivat timantista.\"\n\n\"Millainen on suunnitelma?\" kysyi Jim. Mr. Benny Lamb mietti hetkisen.\n\n\"Hän on täällä ostelemassa timantteja\", sanoi hän. \"Et kai luule hänen\ntarvitsevan ostaa niitä, kun hänen maansa on niitä täynnä, mutta se on\nnyt hänen oikkunsa. Niiden kertomusten mukaan, joita olen kuullut\ntarjoilijoilta -- ja voin sanoa olevani hyvissä väleissä Grand Empiren\ntarjoilijoiden kanssa -- on hänellä kotonaan kaulanauha, jossa on\nseitsemänkymmentäkolme isoa timanttia, ja on hän tullut tänne\nostaakseen seitsemännenkymmenennenneljännen. Nyt on ajatukseni koota\njoukko hohtokiviä, pistäytyä hänen luokseen ja puhutella häntä hieman.\nSanon tietäväni, mistä hän voisi saada juuri sellaisen, jota haluaa,\nmutta se on sivuseikka. Haluaisin nähdä hänen aitoja jalokiviään\nsaadakseni muutamia niiden kaltaisia jäljiteltyjä, ja, vaihtaakseni ne,\nmennessäni viemään hänelle sitä oikeata takaisin.\"\n\n\"Minulla on parempaa tiedossani kuin tuo\", sanoi Jim, ja Benny katseli\nhäntä jonkinlaisella kunnioituksella, sillä Jimillä oli mielikuvitusta.\n\"Koettakaamme vanhaa 'luottamukseen' vetoavaa juonta\", sanoi Jim. \"Se\nkuulostaa yksinkertaiselta, mutta tuonkaltaiset miehet menevät\n'luottamuksen' virittämään ansaan pikemmin kuin kukaan.\"\n\nBenny ei voinut ymmärtää, miten tällainen \"luottamus-ansa\"\nviritettäisiin, mutta Jim selitti.\n\n\"Menet keikarimaisesti puettuna häntä tapaamaan ja otat mukaasi niin\npaljon jalokiviä, kuin saat kokoon -- oikeita nimittäin. Panet ne\nlaukkuun ja jätät ne sinne huolettoman näköisenä. Sanot tulevasi\nhuomenna niitä noutamaan. Itämaiset kansat pitävät tämäntapaisesta. Kun\nmenet seuraavana päivänä, pyydät saada nähdä joitakin hänen suurista\nkivistään. Sano, että luulet voivasi saada samanlaisen, jos hän sallisi\nsinun ottaa ne mukaasi.\"\n\n\"Pyh\", sanoi Benny halveksivasti. \"Luuletko hänen suostuvan siihen.\nOtaksuin sinun ehdottavan jotakin järkevää.\"\n\nHe istuivat siihen asti, kunnes ravintola suljettiin, hautoen\nsuunnitelmaansa. Mr. Benny Lamb ajoi seuraavana päivänä hienolla\nautolla hotellin eteen, lähetti Tikiligin rajahille käyntikorttinsa, ja\ntummaihoinen valtias otti heti hänet vastaan, sillä Bennyn kauniisti\nkirjaillussa kortissa oli nimi, joka ensi silmäyksellä pani\najattelemaan Hatton Gardenin kuuluisia timanttikauppiaita.\n\nHän toi mukanaan kunnioitusta herättävän käärön timantteja, Bennyllä\noli näet melkoiset apulähteet käytettävänään. Hänellä oli sen lisäksi\nluvatonta timanttikauppaa harjoittavia ystäviä, jotka saattoivat\nvarustaa hänet huomattavalla tavaramäärällä. Hänen ylhäisyytensä tuli\nsilkkisessä aamunutussa makuuhuoneestaan suureen seurustelusaliin. Hän\npureskeli voimakkaasti jotakin.\n\n\"Betel-pähkinää\", arvasi Benny, joka tunsi jonkin verran itämaisia\noloja.\n\nRajah oli ensin hiukan epäluuloinen tai ainakin tahtoi näyttää siltä,\neikä tahtonut ensin ottaa timantteja.\n\n\"En voi ottaa teitä vastaan ilman edelläkäypää sopimusta\", sanoi hän\npäätään pudistaen. \"Mistä voin tietää, ettette ole Mr. Yllättäjä?\"\n\nBenny naurahti hyväntuulisesti tälle huomautukselle.\n\n\"Olen iloinen, että olette saanut kuulla tuosta roistosta\", sanoi hän,\nja samassa pisti muudan ajatus hänen päähänsä: \"Onko hän aiheuttanut\nteille hankaluuksia?\" kysäisi hän nopeasti.\n\n\"Ei, ei, ei\", sanoi rajah painokkaasti. \"Ei minulla ole ollut mitään\nikävyyksiä. No, mitä haluatte?\"\n\nBenny Lamb kävi muitta mutkitta asiaansa käsiksi. Hän oli notkea,\nkaunopuheinen mies, jolla oli mitä vakuuttavin esitystapa. Hän veti\nlaukustaan esiin sinisen samettikotelon, jonka hän kääri auki ja\nlevitti rajahin arvostelevien silmien eteen joukon harvinaista kokoa\nolevia timantteja. Rajah otti ne käsiinsä ja tarkasteli niitä, pani\nsitten pois yksitellen moittivasti hymähtäen.\n\n\"Tämä ei ole hyvä\", sanoi hän, \"ja tämä ei myöskään ole hyvä. Nämä ovat\nliian pieniä. Ei niistä ole minulle. Haluan isoa. Näytän teille.\"\n\nHän löi käsiään yhteen, jolloin palvelija astui sisään ja rajah\npuhutteli tätä taas tuolla vieraalla kielellä. Seuralainen otti\nlaatikosta esiin sinisen samettikotelon ja avasi sen. Mr. Benny Lamb\notti askelen eteenpäin ja päästi pitkän ja kiihkeän ihastuksen\nhuudahduksen. Kivet, jotka säkenöivät samettikotelossaan, olivat\ntäydellisen kauniita ja loistavia.\n\n\"Saanko --\" Hän ojensi kätensä, mutta palvelija sulki kotelon, niin\nettä napsahti.\n\n\"Ei, ei, teidän täytyy tuoda minulle tuon kaltaisia kiviä\", sanoi\nrajah. \"Huomenna ehkä tai sitä seuraavana päivänä. Mihinkä aikaan\ntulette, herra?\"\n\n\"Kello viisi huomenna, iltapäivällä\", vastasi Benny Lamb ilosta\nväristen.\n\n\"Ne olivat hyviä kiviä, jotka näytin teille?\" sanoi rajah hymyillen\nleveästi. \"Minkä arvoisia luulette niiden olevan?\"\n\n\"Ainoakaan ei mene alle viidenkymmenentuhannen punnan\", sanoi Benny.\n\n\"Ja luuletteko voivanne hankkia minulle yhden, mutta yhtä hyvän?\" kysyi\nrajah innokkaasti.\n\nBenny ei uskaltanut puhua. Hän vain nyökkäsi.\n\nKun hän sinä iltana yhtyi pieneen toverijoukkoonsa, olivat hänen\nsuunnitelmansa rauenneet.\n\n\"Faukenbergin on hankittava kivet\", sanoi hän tarkoittaen Lontoon\nhuonomaineisinta \"kaupustelijaa\", joka oli tekemisissä ainoastaan\nhienosti puettujen varkaiden kanssa ja käsitteli omaisuuksia, jotka\nolisivat peloittaneet ketä tahansa. \"Sen täytyy olla aivan samaa kokoa,\nkuin ne, jotka tuolla neekerillä olivat, ettei voi huomata eroa. Sanon\nteille, että hän on aika ovela poika, ja jos se näyttää pieneltä, on\nluultavaa, ettei hän välitä kaupoista. Lähtekäämme Hodylle saadaksemme\njotakin juotavaa tämän päälle.\"\n\nNuo kolme miestä astelivat yhdessä mielikapakkaansa, ja matkalla\nselosti Mr. Lamb haastatteluaan.\n\n\"Hän on kuullut Mr. Yllättäjästäkin\", virkkoi hän hykerrellen. \"Minusta\nnäyttää melkein siltä, että tuo poika seuraa häntä. Tein muutamia\nkyselyjä. Tunnen joitakin Grand Empiren henkilökuntaan kuuluvia, ja\nsiellä on nähty parin salaperäisen nuoren miehen käyvän koputtelemassa\noville.\"\n\nHody oli täynnä väkeä, mutta he suuntasivat tiensä baariin, jossa he,\nseisten marmoritiskin ääressä, nauttivat juomaansa kilistäen maljojaan\näänettöminä. Benny oli juuri maksamassa näitä virkistysmaljoja, kun\nbaarityttö hymyillen virkkoi:\n\n\"Onko tämä tässä pöydällä teidän kirjeenne?\"\n\n\"Ei ole minun\", sanoi Benny käännähtäen. Juuri hänen kyynärpäänsä\nkohdalla oli kirjekuori, ja kun hän otti sen käsiinsä, rypistyivät\nhänen kulmakarvansa äkkiä. \"Mr. Benny Lamb\", hän luki. \"Kuka peijakas\non pannut tämän tähän? Huomasitteko ketään?\"\n\nHänen toverinsa pudistivat päitään. He olivat nähneet montakin\nhenkilöä, mutta ei ketään epäilyttävän näköistä. Benny repi auki\nkuoren, otti esiin erillisen paperiliuskan ja luki:\n\n    \"Te tavoittelette rajahin timantteja samoin kuin minäkin.\n    Mielestäni ei ole mitään syytä riitaan, ja saattaisi kenties\n    olla hyödyllistä meille molemmille toimia yhdessä ja jakaa\n    saalis. Tahtoisitteko tulla tapaamaan minua St. John's Avenuen\n    kulmaan Maida Valeen kello kymmenen tänä iltana. Tulkaa yksin,\n    minä olen myöskin oleva yksin.\"\n\n\"Tämäpä vasta, minä --\" Mr. Benny Lamb haukkoi ilmaa. \"No, tämä jos\nmikään hajoittaa joukkueen. Vai jakaa saalis? Mitäs arvelette tästä\npojat?\"\n\nHän ojensi kirjeen miehille, jotka lukivat sen.\n\n\"Aiotko mennä?\"\n\n\"Kyllä, ajattelin mennä\", sanoi Benny hetken kuluttua.\n\n\"Haluaisin nähdä vilauksen tuosta miehestä. Saatamme jonakin päivänä\njoutua hänen kanssaan vastakkain, ja silloin on hyödyllistä tietää,\nketä meidän on varottava.\"\n\nTäsmälleen kello kymmenen hän saapui kohtaukseen, ja kun lähellä\nsijaitseva kello alkoi lyöntinsä, kulki muudan nuori mies kadun poikki\ntullen suoraan häntä kohti. Hänellä oli päällään pitkä nuttu, kaulus\noli pystyssä, ja pehmeä filttihattu oli vedetty syvään silmien yli. Ja\nkun hän seisoi selin katulyhtyyn ei Bennyllä ollut tilaisuutta nähdä\nhänen kasvojaan.\n\n\"Benny Lambko?\" kysyi hän nopeasti.\n\n\"Minä olen\", virkkoi puhuteltu herrasmies ja vilkuili epäluuloisena\nympärilleen, nähdäkseen, seurasiko joku Mr. Yllättäjää. Mutta kaikesta\npäättäen oli hän yksin.\n\n\"Kävelkäämme tätä katua ylöspäin, täällä on rauhallista\", sanoi Anthony\nja asettui toisen rinnalle. He astelivat vakavina yksinäistä katua\nylöspäin.\n\n\"No niin, käyn suoraapäätä asiaan käsiksi\", sanoi Anthony. \"Oletteko\nhalukas liittymään minuun, käydessämme rajahia vastaan?\"\n\n\"En käsitä, mistä puhutte\", sanoi Benny Lamb. \"Jos yritätte saada minut\ntunnustamaan, että muka suunnittelen ryöstöä, niin olette suuresti\nerehtynyt, herraseni. En olisi tullut tänne ollenkaan, jollen olisi\nhalunnut parantaa sitä nurjaa vaikutusta, jonka te näytte saaneen --\"\n\n\"Lopettakaa sellaiset puheet\", virkkoi Anthony kärsivällisesti.\n\"Aiotteko osallistua saaliinjakoon?\"\n\n\"Pidättekö luultavana, herra Mr. Yllättäjä, että ottaisin osakkaaksi\nketään, jos kerran tavoittelisin rajahin helyjä? Tämän haluan sanoa\nteille.\"\n\nHän pysähtyi äkkiä ja lyödä läjähdytti toista rintaan, koettaen tutkia\nhänen kasvojaan. \"Luullakseni olette ottanut tavaksenne kaapata\nvarkailta heidän haalimansa rahat. No niin, voitte heittää sellaiset\ntuumat mielestänne, mikäli minuun tulee. Jos saankin rajahista jotakin\nirti, ymmärrän kyllä sen säilyttää.\"\n\n\"Minulla ei ole vähintäkään aikomusta riistää teiltä raskaasti\nansaitsemaanne palkkiota\", virkkoi Anthony ivallisesti. \"Olen täällä\nainoastaan tehdäkseni teille tarjouksen. Suostutteko puoleen?\"\n\n\"Tahdon ensin nähdä teidät helvetissä\", sanoi Benny Lamb tyynesti.\n\n\"Hyvä on\", nyökkäsi Anthony. \"Siispä ei tässä olekaan muuta\nsanottavaa.\"\n\nHän aikoi juuri kääntyä lähteäkseen, kun toinen tarttui häntä\nkäsivarteen.\n\n\"Odotahan poikaseni\", sanoi hän. \"Vilkaiskaammehan ensin sinun\nkasvojasi hiukan.\"\n\nHän oli juuri ojentamassa kättään temmatakseen pois hatun, kun jokin\nkosketti häntä leukaan, niin että hän painui maahan. Hän luuli ensin,\nettä Anthony oli jollakin tavoin häntä pistänyt, mutta ilmeisesti\nolikin hänen oma nyrkkinsä sattunut siihen.\n\n\"Nouskaa ylös\", sanoi Anthony tiukasti, \"ja pyytäkää anteeksi\nottaessanne itsellenne sellaisia vapauksia.\"\n\nMr. Benny Lamb oli pökerryksissä, ei niinkään paljon iskun\nvaikutuksesta kuin sen äkillisyydestä, ettei saanut vedetyksi henkeä,\npyytääkseen anteeksi.\n\nAnthony katseli häntä hetken aikaa, naurahti sitten hiljaa, käännähti\nkantapäillään ja asteli pois. Mr. Benny Lamb ei yrittänytkään seurata\nhäntä. Hän ei kertonut tovereilleen keskustelun kaikkia yksityiskohtia,\nsillä hän tunsi, etteivät ne olleet hänelle erityisen mairittelevia. Ja\nhän halusi unohtaa tuon iskun, kunnes hänellä oli mahdollisuus\npalauttaa se muistiinsa. Silloin selvittäisi hän tilinsä Mr. Yllättäjän\nkanssa. Omituista oli, että Lontoossa oli juuri samalla hetkellä\ntäsmälleen kaksikymmentäviisi miestä, jotka olivat päättäneet kustantaa\nitselleen samanlaisen huvin.\n\nAikaisin seuraavana aamuna hän meni tapaamaan tuota epäilyttävää\nFaukenbergiä, jolla oli huomattava jalokivikauppa Clerkenwellissä. Mr.\nFaukenberg ei vastustanut ehdotusta, että hän lainaisi jonkin\nkallisarvoisista kivistään petkuttajalle, jolla oli kolme takaajaa\npuolelleen. Hän oli liian viisas mies, ja kuultuaan rajahin\nrikkauksista ei hänellä ollut muuta ajatusta kuin että siitä saattoi\nkoitua hyötyä hänellekin.\n\n\"Voinhan ottaa esimerkiksi tällaisen kiven, mutta se maksaa jonkin\nverran rahaa, Benny, sen lainaaminen, tarkoitan. Se on\nkolmenkymmenentuhannen punnan arvoinen. Sen toi minulle Pariisista Lew,\njoka oli siepannut eräältä ranskalaiselta kreivittäreltä kaikki tämän\njalokivet. En ole yrittänyt saada sitä menemään, ennenkuin unohdetaan,\nminkä näköinen se on, mutta se on juuri sopiva esine teille, enkä mene\ntakuuseen, vaikka saisittekin aikaan selvän kaupan myymällä sen\nrajahille. Hänen ei luulisi lukevan peräänkuulutuksia tai tietävän\nmitään kadotetuista jalokivistä, joita poliisi etsiskelee. Sen\nlainaaminen kolmeksi päiväksi maksaa teille tuhat puntaa, Benny, ja\nminä tietysti pidän saamani rahan takauksena.\"\n\n\"Teidän ei tarvitse olla huolissanne\", sanoi Benny happamesti. \"Minä en\nhävitä timanttianne.\"\n\nHän piti kiinni rajahin kanssa tekemästään sopimuksesta. Hän soitti\nensin hotelliin ollakseen varma, että jalokivikauppias otettaisiin\nvastaan, ja meni sitten rajahin luo toisessa taskussaan timantti ja\ntoisessa samanlaisessa kotelossa oleva kohtalaisen hyvä jäljennös.\nRajah otti oikean timantin ja tutki sitä.\n\n\"Niin, niin\", sanoi hän, \"tämä on kaunis kivi, hyvin kaunis kivi.\"\n\nHän oli kaikesta päättäen jossakin määrin asiantuntija, sillä hän\ntuotti esiin jalokivikauppiaan suurennuslasin ja tutki sillä kiveä\ntarkasti. \"Paljonko tahdotte tästä?\" kysyi hän.\n\n\"Kolmekymmentätuhatta puntaa\", sanoi Benny ja rajah katseli kiveä\nhalukkaan näköisenä.\n\n\"Se on paljon rahaa\", virkkoi hän, \"enkä minä luultavasti osta sitä.\nEi, en luule voivani maksaa kolmeakymmentätuhatta puntaa. Kaiken\nlisäksi on se liian pieni.\" Hän ojensi kotelon takaisin pudistaen\npäätään pahoitellen. \"Näettehän, että minulla on niin monta isompaa.\"\nHän sanoi jotakin seuralaiselleen, joka kantoi jälleen esiin tuon\nsuuren litteän, hohtavilla kivillä täytetyn kotelon.\n\n\"Tämä sekä myöskin tuo ovat tavattoman isoja.\" Hän osoitti erästä, ja\nBenny katseli sitä. \"Tämä tässä on samaa kokoa, kuin se minkä te olette\ntuonut.\" Hän osoitti säihkyvää, välkkyvää loistoesinettä, joka oli\nsuuremman timantin vieressä.\n\n\"Niin on\", sanoi Benny. Hän livahdutti käden taskuunsa, avasi rasian,\njoka sisälsi väärennetyn timantin ja sovitti sen taitavasti\nkämmeneensä. \"Saanko katsoa tuota kiveä, teidän korkeutenne?\"\n\n\"Kyllä, te voitte katsoa sitä. On kyllä ihanaa katsella sitä, ja se on\nparempi kuin teidän, sillä sen arvo on neljäkymmentätuhatta puntaa.\"\n\n\"Ihmeellinen\", mutisi Benny ottaen kiven näppiinsä.\n\nHän oli loistava omassa ammatissaan. Aivan tummaihoisen valtiaan\nsilmien edessä hän asetti taskustaan olevasta kotelosta ottamansa kiven\nrajahin kiven sijalle.\n\n\"Hyvin kaunis\", sanoi hän puristaen rajahin kiveä nyrkissään ja pannen\nsen takaisin koteloon. \"Mutta enkö saisi kehoittaa teidän\nylhäisyyttänne ostamaan tämän kiven?\" sanoi hän.\n\n\"Se ei ole kyllin hyvä\", sanoi rajah päätään pudistaen. \"Ehkä näen\nteidät taas huomenna.\"\n\n\"Ehkäpä ette näekään huomenna\", tuumi Benny loikkiessaan alas\npylväskäytävän marmoriportaita ja hypähtäen odottavaan autoon.\n\nHän ajoi suoraapäätä Faukenbergin luo pöyhkeillen menestyksestään. Hän\npuolittain odotti tapaavansa jonkin Mr. Yllättäjän apulaisen vahtimassa\nkynnyksellä, mutta hän kohtasikin Faukenbergin ja marssi tämän ohi\npieneen perähuoneeseen, jossa kaksi toveria istui odottamassa.\n\n\"Sainpas sen\", riemuitsi Benny. \"No tässä on se, jonka vuoksi\nsonnustaudumme lähtemään pikakyydillä mantereelle, Faukenberg. Te\nvartioitte kiveä ja myytte sen.\"\n\n\"Miten menettelitte, vaihdettiinko sormuksia?\"\n\nBenny nyökkäsi.\n\n\"Jos hän olisi ostanut minun kiveni olisi kaikki käynyt\nyksinkertaisemmin\", sanoi hän. \"Siinä sivussa olisin voinut anastaa sen\noikean. Näin ollen täytyi käyttää toista tietä, ottaa hänen helynsä ja\npanna kaunis jäljennökseni tilalle.\" Hän hykerteli käsiään. \"Tässä on\ntimanttinne, Faukenberg; se ei ole tuhannen arvoinen, vanhapoika.\"\n\n\"Se oli enemmänkin arvoinen sinulle annettavaksi\", sanoi Faukenberg\ntyynesti avatessaan koteloa. \"Sellaista kiveä et saa toista -- hyvä\njumala.\" Hän valahti kalpeaksi.\n\n\"Mikä on hätänä?\" kysyi Benny hätäisesti.\n\n\"Tämä -- tämä ei ole minun kiveni\", sammalsi Faukenberg. \"Sinä hullu.\nMitä olet tehnyt?\"\n\n\"Eikö sinun kivesi?\" huohotti Benny.\n\n\"Sinä aasi\", ärjyi Faukenberg. \"Tämähän on viheliäinen jäljennös, jonka\nsaa ostaa viitosella Bond Streetiltä. Mene takaisin ja hanki takaisin\nkiveni.\"\n\nBenny kalpeni.\n\n\"Oletko varma?\"\n\n\"Mene hankkimaan se takaisin\", kiljui kauppias, ja Benny hyppäsi\nensimmäiseen löytämäänsä vuokra-autoon ja kiiti takaisin hotelliin.\n\nHänen käyntinsä oli turha. Rajah oli poistunut hotellista melkein hänen\nlähdettyään.\n\n\"Oletteko hänen ylhäisyytensä ystävä?\" kysyi huolestunut isännöitsijä.\n\"Hän ei ole maksanut laskuaan tältä viikolta -- hän poistui niin\nnopeasti ja salaperäisesti, että minä olen hiukan levoton.\"\n\n\"Hänen ystävänsäkö?\" sanoi Benny ontolla äänellä. \"Ei, en ole hänen\nystävänsä.\"\n\n\"Anteeksi, mikä on nimenne?\" kysäisi isännöitsijä äkkiä. \"Ettehän liene\nMr. Lamb?\"\n\n\"Se on nimeni\", sanoi Benny.\n\n\"No, siinä tapauksessa on teille täällä kirje häneltä.\"\n\nBenny repi auki kirjeen ja hänen sydämensä kävi murheelliseksi, kun hän\nnäki samalla käsialalla kirjoitetun osoitteen kuin edellisenä iltana\nsaamassaan kirjeessä. Ilmoitus oli lyhyt:\n\n    \"Kiitoksia hyvin paljon kivestä ja sydämelliset terveiseni\n    Faukenbergille.\"\n\nAllekirjoitus oli \"Mr. Yllättäjä.\"\n\nSamalla hetkellä hieroi Paul, rajahin seuralainen, Mr. Yllättäjän\nWestminsterissä sijaitsevassa asunnossa kasvoistaan pois keltaista\nväriä kookosvoilla Sandyn käsitellessä Anthonyä samalla tapaa.\n\n\"Paul\", sanoi Anthony pujahtaen hetkeksi pois Sandyn käsistä. \"Unohdin\njättää vuokrarahoja tuohon peevelin hotelliin.\"\n\n\"Kaksisataa puntaa huoneista viikolta\", pisti Sandy väliin. \"Se on\nhäpeämätöntä, herra. Ja kuitenkaan ette ole ollut siellä kuin kolme\npäivää viikosta.\"\n\n\"Lähetän rahan seteleissä tänä iltana\", sanoi Mr. Yllättäjä, \"ja\nluulen, että kirjoitan Bennylle ja kysyn, eikö hän mahdollisesti\nhaluaisi olla siellä vieraanani nuo jäljelläolevat kolme päivää.\"\n\n\n\n\nKUUDESTOISTA LUKU\n\nElokuvataitoa postitse\n\n\n\"Huomaan muistilehtiössänne nimen Mr. Hickory Bompers\", sanoi Paul\nuteliaana. \"Aiotteko ottaa kurssin elokuvien näyttelemisessä?\"\n\nAnthony nauroi hiljaa.\n\n\"Minulla oli sellainen ajatus\", virkkoi hän. \"On hetkiä, jolloin\nmelkein kuvittelen olevani elokuvasankari.\"\n\nHän asui vaatimattomassa asunnossa pienessä Kensingtonissa\nsijaitsevassa vuokrakasarmissa, josta oli vuokrannut kalustetun asunnon\nkolmeksi kuukaudeksi. Hän oli sihteereineen juuri lopettanut aamiaisen,\nja he seisoivat yhdessä avonaisen ikkunan ääressä katsellen yli pienen,\nvihreän, aitojen ympäröimän maatilkun, joka oli tarkoitettu suomaan\nkorttelin asukkaille virkistystä ja maalaistuulahdusta.\n\n\"Vakavasti puhuen\", sanoi Paul, \"oletteko merkinnyt Mr. Hickory\nBompersin mahdollisesti tulolähteeksi?\"\n\nAnthony nyökkäsi ja kysyi sitten: --\n\n\"Mistä tiesit, että Mr. Hickory Bompers oli elokuvataiteen opettaja?\"\n\nPaul hymyili.\n\n\"Siltä viisaudelta voi tuskin säästyä\", sanoi hän. \"Hänen ilmoituksensa\novat kaikissa sanomalehdissä; hänen mainostaulunsa koristavat\nmaanalaisten hissejä.\"\n\n\"Ja hän itse on Baysweater-piirien silmiinpistävin henkilö\", lisäsi\nAnthony.\n\n\"Kuka hän on?\"\n\n\"Hän on entinen rangaistusvanki nimeltä Griggs\", kuului yllättävä\nvastaus. \"Kaikesta päättäen ei poliisi sitä tiedä, mutta minä pääsin\nsiitä selville omituisen sattuman kautta.\"\n\nHän ei selittänyt, mikä se omituinen sattuma oli. Hän kuului noihin\nrauhattomiin luonteisiin, jotka aina tutkivat, tiedustelevat ja ottavat\nselkoa. Hän oli tuttavallisissa suhteissa melkein kaikkien Lontoon\nnuorempien rikollisten kanssa, vaikka nämä eivät tunteneetkaan hänen\nhenkilöllisyyttään, ja luultavaa on, että hän oli kuullut tämän heiltä.\nOn olemassa eräs laji rikollisia, jotka ovat itse uskollisuus,\nerittäinkin ammattinsa korkeammalla asteella olevia miehiä kohtaan,\njoten on täysin ymmärrettävää, että Mr. Griggs saattoi jatkaa\nelokuvataiteelle tekemiään palveluksia, aiheuttamatta poliisin\nepäluuloa, joka saattoi herätä ainoastaan suoranaisen ilmoituksen\nkautta.\n\n\"Käyttääkö hän suoraa menettelytapaa?\" kysyi Paul.\n\n\"Voisiko Griggs kulkea suoraa tietä?\" hymyili Anthony. \"Ei, hän ei ole\nsitä lajia; hän on aika ovela veijari, joka on keksinyt kokonaisen\njärjestelmän kyniäkseen Lontoon palvelustyttöjä.\"\n\n\"Mitä hän sitten tekee? Ansaitseeko hän paljon?\"\n\n\"En ole vaivautunut ottamaan selvää hänen hinnoistaan, mutta hän\ntiedoittaa antavansa opetusta elokuvanäyttelemisessä postitse, ja siitä\nvoin aavistaa hänen kiskovan aikamoiset summat rahaa. Liian paljon\nrahaa\", lisäsi hän merkitsevästi. \"Jos siis tahtoisit pukeutua niin\nyksinkertaisesti kuin mahdollista, voisimme mennä tervehtimään Hickory\nBompersia tänä iltana ja ottaa selville, mitkä ovat hänen vaatimuksensa\nhenkilökohtaisesta opetuksesta.\"\n\nMr. Hickory Bompersilla oli hallussaan iso, luottamusta herättävä talo\nElgin Crescentissä; talon edustalla olevassa pienessä puutarhassa oli\niso musta taulu, johon oli kultakirjaimin kaiverrettu:\n\n        \"Hickory Bompersin Elokuva-Akatemia.\"\n\nSisäpuoli oli räikeästi koristeltu. Kalustus oli niukanlainen ja sitä\nlaatua, jota on vuokraamalla saatavissa. Mr. Hickory Bompers ei\nilmoittanut asuvansa talossa, ja hänen \"Akatemiansa\" oli pelkkä\nakatemia eikä muuta. Senvuoksi ei herättänyt mitään huomiota se seikka,\nettä huone, johon nappipukuinen poika heidät ohjasi, oli melkein puhdas\nhuonekaluista. Lattiaa peitti hyvä korkkimatto, ja isoja, keltaisia,\nkaksipuolisia ovia, jotka erottivat etummaisen huoneen takimmaisesta,\nverhosi pehmeät sinipunervat samettiverhot.\n\nKonekirjoittajatar tuli sisään ja kysyi heidän nimiään.\n\n\"Onko teillä sopimus Mr. Hickory Bompersin kanssa?\" kysyi hän\npelonsekaisella äänellä, aivan kuin itse nimi olisi synnyttänyt kauhun\nhänen sielussaan.\n\n\"Meillä ei ole mitään sopimusta\", sanoi Anthony, \"mutta meille olisi\nhyvin tärkeätä saada puhutella häntä.\"\n\nTyttö poistui, mutta tuli takaisin viiden minuutin kuluttua.\n\n\"Mr. Hickory Bompers haluaa nähdä teitä\", hän sanoi äänellä, joka\nilmaisi, että heille oli tapahtunut suuri kunnia.\n\nAnthony ei epäillyt, etteikö Mr. Hickory ollut halukas tutustumaan\nheihin. Hän tiesi, ettei hänenlaisensa mies noin vain suoralta kädeltä\nkäännättänyt pois rahakasta asiakasta ja, kun heidät oli ohjattu\nmukavaan konttorihuoneistoon, jossa isokasvuinen mieshenkilö istui\nruusupuisen työpöydän takana muhkeaa sikaria polttelemassa, tarvitsi\nhänen ainoastaan vilkaista tämän kasvoihin todetakseen, että Mr.\nHickory Bompers piti silmällä omaa etuaan.\n\nKookasrakenteinen mies, jolla oli punakat kasvot ja täydellisen kalju\npää, hymyili miellyttävästi ja teki lihavalla kädellään liikkeen\nikkunan ääressä sijaitsevaa, pehmeästi päällystettyä sohvaa kohti.\n\n\"Istuutukaa, hyvät herrat, istuutukaa\", sanoi hän meluavan\nhyväntuulisesti. \"Teillä on todella onni matkassa, kun tapaatte minut\nniin vapaana. No, ja mitä voin tehdä hyväksenne?\"\n\n\"Ystäväni ja minä haluamme opetella elokuvanäyttelemistä\", sanoi\nAnthony.\n\n\"Postitseko?\" kysyi toinen.\n\n\"Ei, ei postin kautta\", sanoi Anthony hetken mietittyään. \"Te\nymmärrätte, me emme tyydy siihen, mitä postin kautta voidaan opettaa.\"\n\n\"Joutavia\", sanoi Mr. Hickory Bompers karkeasti. \"Minä voin opettaa\nteille ilmehtimisen, minä voin opettaa teille, kuinka esiinnytään,\nkävellään, minä voin opettaa kaikki elokuvanäyttelemisen yksityiskohdat\naivan yhtä hyvin postitse kuin havainnollisesti. Tietysti\", lisäsi hän,\n\"henkilökohtainen opetus on parempi miehelle, jolla on vakavat\naikomukset antautua elokuva-alalle, mutta sellainen, tietysti\", hän\nyskäisi, \"maksaa huomattavasti enemmän.\"\n\nHän katseli heitä arvostelevin silmin, ilmeisesti arvioiden heitä ja\nlaskien mielessään summan, jonka he kykenisivät hänelle maksamaan.\n\n\"Me antaisimme etusijan henkilökohtaiselle opetukselle\", sanoi Anthony.\n\n\"Hyvä\", vastasi Mr. Hickory Bompers avaten kirjoituspöydän laatikon ja\nottaen esiin kaavakevihon. \"Teidän on kirjoitettava nimenne. Maksu on\nneljäkymmentä puntaa hengeltä kurssista ja maksettava etukäteen.\"\n\nHuolimatta itsevarmasta esiintymisestä huomasi Mr. Yllättäjä, joka oli\ntarkka ihmistuntija, muutamia hermostuneisuuden merkkejä tässä\nhyväntuulisessa olennossa ja ihmetteli, mikä häntä mahtoi vaivata.\n\n\"Meillä ei ole yhtään rahaa mukanamme\", virkkoi hän, \"mutta me tuomme\ntietysti, kun aloitamme ensimmäisen oppitunnin.\"\n\n\"Se tekee siis kahdeksankymmentä puntaa kaiken kaikkiaan\", sanoi Mr.\nHickory Bompers. \"Sivumennen sanoen, otan mieluummin vastaan selvää\nrahaa kuin maksuosoituksia.\"\n\nAnthony nyökkäsi.\n\n\"Mikä päivä on tänään?\" kysyi hän.\n\n\"Maanantai\", vastasi Mr. Hickory Bompers.\n\n\"Hyvä, tulen torstaina.\"\n\n\"Ei torstaina\", sanoi toinen nopeasti, \"se olisi liian myöhään --\ntarkoitan\", hän korjasi hieman hämillään, \"se ei oikein sovi minulle.\"\n\n\"Ymmärrän\", virkkoi Anthony tyynesti.\n\n\"Totta puhuen\" -- Mr. Hickory Bompersin ääni oli äänekäs, melkeinpä\nuhkaava -- \"minulla on eräs tärkeä asia --\"\n\nTässä tuli keskeytys. Ovi aukeni ilman edelläkäypää koputusta ja muudan\nmies astui sisään. Hän oli iso karkeapiirteinen mies, joka seisoi\nhetken töllistellen vieraita, asteli sitten hitaasti huoneen poikki\nHickory Bompersin istumapaikan luo.\n\nMr. Bompersin kasvoilta hävisi miellyttävä ilme.\n\n\"No mitä?\" kysäisi hän lyhyesti.\n\n\"Haluan tavata sinua\", murahti mies.\n\nHän oli hyvin puettu, mutta vaatteet eivät näyttäneet pukevan\nkantajaansa.\n\n\"Suokaa anteeksi, hyvät herrat\", sanoi Mr. Hickory Bompers nopeasti ja\nlähti tulijan mukana huoneesta.\n\nAnthony viittasi sihteerinsä luokseen.\n\n\"Torstai on liian myöhäinen\", sanoi hän merkitsevästi. \"Sitä\najattelinkin.\"\n\n\"Mikä on tarkoitus?\" kuiskasi Paul.\n\n\"Odota, kunnes hän palaa takaisin, niin saamme tietää.\"\n\nHän ei palannut viiteen minuuttiin, ja kun hän sitten tuli, oli hän\näärimmäisen anteeksipyytelevä.\n\n\"Sovitaanko siis keskiviikkona, herrat\", sanoi hän, \"älkääkä unohtako\ntuoda rahaa. Shekeistä en välitä, minulla on piintynyt vastenmielisyys\nniitä kohtaan.\"\n\n\"Tahtoisin vielä puhua eräästä seikasta\", sanoi Anthony arastellen.\n\"Ystäväni tässä\" -- hän osoitti hämmästynyttä Paulia -- \"on\nkirjoittanut elokuvanäytelmän, ja se onkin juuri syynä, miksi haluamme\nnäitä harjoitustunteja. Me aiomme näytellä sen omassa alkeellisessa\nstudiossamme ja haluaisimme harjoituksissa käydä läpi tuon kappaleen.\"\n\n\"Tietysti, tietysti\", virkkoi Hickory Bompers kiirehtien. \"Hyvästi,\nherrat.\"\n\nHe sivuuttivat sivistymättömän näköisen herrasmiehen, joka odotteli\neteisessä ja murahti \"hyvästinsä\", vaikka tervehdyksen viehätystä\nvähensi suuresti kasvoilla lepäävä uhkaava ilme.\n\n\"Omituinen talo\", sanoi Anthony heidän astuessaan rappuja alas ja\nlähtiessään Elgin Crescentiin.\n\nHe olivat tuskin ottaneet muutamia askelia, kun näkivät erään\nmiehen astuvan tien poikki heitä kohti. Todennäköisesti se oli\nsiviilivaatteissa esiintyvä poliisi.\n\n\"Anteeksi, hyvät herrat\", sanoi hän valiten vaistomaisesti Anthonyn\npuhuteltavakseen, \"saanko vaihtaa kanssanne muutaman sanan?\"\n\n\"Vaikka kuusi, poikaseni\", sanoi Anthony, ja mies asettautui heidän\nrinnalleen heidän lähtiessään astumaan Colville Squarea kohti.\n\n\"Oletteko Mr. Hickory Bompersin uusia suojatteja?\"\n\n\"Olemme\", sanoi Anthony.\n\n\"Oletteko antaneet hänelle rahoja?\"\n\n\"Emme vielä.\"\n\n\"Siispä, totelkaa neuvoani, älkääkä antakokaan\", virkkoi muukalainen.\n\n\"Mistä on kysymys?\" sanoi Anthony. \"Te olette poliisivirkailija, eikö\nniin?\"\n\nToinen myönsi.\n\n\"Tätä miestä vastaan on tehty eräitä syytöksiä\", sanoi mies. \"Ihmiset\novat maaseudulta kirjoittaneet väittäen, että hänen kirjeelliset\nkurssinsa ovat huijausta -- niillä ei opi mitään, ja ne muutamat\nherkkäuskoiset, jotka ovat ottaneet henkilökohtaista ohjausta, ovat\nluopuneet siitä harmistuneina.\"\n\n\"No niin, minä en ole haaskannut rahaa\", sanoi Anthony, \"ja on hyvin\nvähän todennäköistä, että tulen sitä tekemäänkään.\"\n\nHän palasi Kensingtonissa sijaitsevaan asuntoonsa, vaiteliaana, kuten\ntavallisesti tällaisessa tapauksissa.\n\nVasta päivällisen jälkeen, heidän rauhassa tupakoidessaan, johti hän\npuheen Mr. Hickory Bompersin asiaan.\n\n\"Torstaina on liian myöhäistä. Tiedätkö, mitä se merkitsee, Paul?\"\n\n\"Minusta näyttää\", sanoi Paul, \"kuin olisi hänellä aikomus hävitä.\"\n\nAnthony nyökkäsi.\n\n\"Totuudenmukaisesti, joskin rahvaanomaisesti puhuen, on joku heittänyt\nharppuunin\", sanoi hän, \"ja tuo karskilta näyttävä nulikka, joka\nkeskeytti neuvottelumme Mr. Hickory Bompersin kanssa, oli luultavasti\nsaanut selville, että talo oli poliisivalvonnan alaisena ja tuli\nantamaan siitä tietoa yhtiökumppanilleen --\"\n\n\"Olisiko hän yhtiökumppani?\"\n\n\"Hän on varmasti osakas. Mr. Hickory Bompersin tai Griggsin kaltainen\nmies ei lahjoita luottamustaan palkolliselle. Molemmat ovat tässä\nmukana, ja molemmat valmistelevat lähtöä, ennenkuin poliisi saa heidät\nverkkoonsa.\"\n\n\"Milloin luulette heidän aikovan?\"\n\n\"Keskiviikko-iltana\", vastasi Anthony, \"Torstaina on liian myöhäistä.\"\n\nSeuraavan päivän hän kulutti tiedusteluihin, ja tuli vakuutetuksi\npoliisin kertomuksen todenperäisyydestä. Eniten tietoja tässä suhteessa\ntuotti hänelle käynti laajalle levinneen, vekseliasioita ja\npaljastettuja petoksia erikoisalanaan käsittelevän viikkolehden\ntoimittajan luona.\n\n\"Hickory Bompers\", sanoi tämä henkilö hiukan naurahtaen, \"hän on tuo\npetollinen elokuvataidon opettaja. Me saamme puolisen tusinaa kirjeitä\nviikossa nenästä vedetyiltä palvelustytöiltä, jotka ovat menettäneet\ntyöläästi ansaitsemansa rahat, ja minulla on sellainen käsitys, että\npoliisi aikoo panna toimeen tutkimuksen.\"\n\n\"Mutta järjestelmä tuntuu järkevältä\", sanoi Anthony.\n\n\"Tässä on ikivanha esimerkki ammattitietoja vailla olevasta\npetkuttajasta, joka on antautunut alalle, joka asiantuntijan käsissä\nolisi voinut muodostua kannattamisen arvoiseksi\", vastasi toinen. \"On\nolemassa satoja sellaisia petkutusmuotoja, jotka sujuvat ilman\nhankauksia ja tuottavat suuria omaisuuksia. Ja ainoastaan siksi, että\nrikollinen luonne on kärsimätön eikä jaksa odottaa tuloja, ja siksi,\nettä sen täytyy saada tuntea tuota kiihoitusta, jota lain ulkopuolelle\npoikkeaminen tuottaa määrätyille luonteille, tulevat tällaiset petokset\npäivänvaloon.\"\n\nSeuraavana aamuna aamiaista syötäessä esitti Paul kysymyksen, joka oli\nhänen mieltään askarruttanut.\n\n\"Minun täytyy sanoa\", virkkoi hän, \"etten ymmärtänyt sanojanne, kun\nkerroitte tuolle miehelle minun kirjoittaneen elokuvanäytelmän. Enhän\nminä ole kirjoittanut mitään näytelmää.\"\n\n\"Minä olen kirjoittanut sen sinun puolestasi\", virkkoi Anthony. \"Se on\nhirvittävän jännittävä yksinäytöksinen näytelmä.\"\n\n\"Mutta\", väitti Paul vastaan, \"elokuvanäytelmään kuuluu varmastikin\nnoin satakahdeksankymmentä eri kohtausta, eikö niin?\"\n\n\"Ei minun elokuvanäytelmääni\", vastasi Anthony.\n\nHän oli jättänyt Mr. Hickory Bompersille puhelinnumeronsa, ja varhain\nkeskiviikko-aamuna soitti yllämainittu herrasmies hänelle.\n\n\"Mr. Smith?\" kysyi Bompersin ääni.\n\n\"Minä olen\", Anthony sanoi.\n\n\"Kysymys on meidän tämäniltaisesta sopimuksestamme -- minä esitin\nteille kello neljää, mutta voisitteko ehkä tulla jo kello kolme?\"\n\n\"Me olemme silloin siellä\", vastasi Anthony.\n\n\"Älkääkä unohtako -- tuoda rahaa.\"\n\n\"Hyvä on\", vastasi Anthony virnistellen. \"Tuon selviä seteleitä;\notaksun, että asia on silloin selvä?\"\n\n\"Aivan selvä\", oli sydämellinen vastaus.\n\n\"Sivumennen sanoen\", virkkoi Anthony, \"toivoisin teidän antavan meille\nhavainnollista ohjausta, miten muudan erikoinen kohtaus olisi\nnäyteltävä. Onko teillä ketään miespuolista apulaista, joka voisi\nauttaa teitä?\"\n\n\"On kyllä\", oli nopea vastaus. \"Älkää huolehtiko siitä.\"\n\nAnthony ripusti kuulotorven paikoilleen ja asteli hitaasti\nmiellyttävään seurusteluhuoneeseen, jossa Paul pani pasianssia. Hän\nsilmäisi ympärilleen viihtyisässä huoneessa ja huokasi.\n\n\"Minä alan jo kyllästyä tähän alituiseen muuttamiseen sisään ja ulos,\nsinne ja tänne\", sanoi hän.\n\n\"Aiommeko taas jättää tämän ihanan asunnon?\" kysyi Paul keskeyttäen\npelinsä. \"Minä jo toivoin, että voisimme pysyä paikoillamme toiset\nkolme kuukautta antamatta kenellekään aihetta ahdistella meitä.\"\n\n\"Niin ei voinut käydä\", vastasi Anthony. \"Sinun on taas lähdettävä\nkuljeskelemaan ja varustamaan uutta kalustettua huoneistoa, mieluummin\nLontoon pohjois-osassa. Finchleyssä on saatavissa hauskoja\nvuokra-asuntoja. Maksat sievähkön summan.\"\n\n\"Minkälaisena henkilönä esiinnyn?\" kysyi Paul alistuvaisena.\n\n\"Olet teeviljelijä Ceylonilta ja olet tullut tapaamaan Etelä-Amerikasta\ntulevaa veljeäsi. Veljelläsi on palvelija mukanaan, ja haluatte\nvuokrata yhteisen asunnon. Jonkun sotapalveluksessa olevan henkilön\nasunnon, Paul\", jatkoi hän järjestelykykynsä vainutessa tässä uutta\nvaihtelua. \"Me emme tarvitse palvelijoita emmekä halua rasittaa\nkenenkään taloutta.\"\n\nPaul meni.\n\nIltapäivällä ajoivat he Elgin Crescentiin etsien kiihkeästi\nkatseillaan poliisia, joka oli vuorollaan vartioimassa taloa. Heidän\nhämmästyksekseen ei ketään ollut näkyvissä. Pahaa ennustava merkki,\najatteli Mr. Yllättäjä. Hän nousi kuitenkin rappuja ylös kädessään\njonkinlainen laukku Paulin seuratessa häntä juhlallisena kaksi isoa\nmiekkaa kainalossaan. He näyttivät henkilöiltä, jotka ovat menossa\npukeutumaan jotakin elokuvanäytelmää varten, ja niin luuli sekin\ntähystelijä, joka vastapäisen talon ikkunassa seisoen huomasi heidät.\n\nKarkeapiirteinen mies avasi heille oven. Nappipukuinen poika on saanut\npotkut, ajatteli Anthony.\n\n\"Mitä teillä on tuossa?\" murahti Mr. Tinkle (he olivat saaneet\nselville, että hänen nimensä kuului niin).\n\n\"Näitä tarvitaan näytelmässä; me haluamme pukeutua osiamme varten. Se\nlisää itseluottamustamme\", sanoi Anthony.\n\nMr. Tinkle mutisi jotakin hampaittensa välitse ja ohjasi heidät\nsynkkään etuhuoneeseen.\n\nAnthony oli portaita noustessaan pannut merkille, että ikkunaluukut\nolivat suljetut. Mr. Tinkle selitti valoja kierrellessään syyn siihen.\n\n\"Antaessamme ohjausta täytyy meillä ikkunoiden olla suljettuina,\nmuutoin olisi puoli kaupunkia täällä töllistelemässä. Mr. Hickory\nBompers haluaa, luullakseni, tavata teitä\", lisäsi hän.\n\nAnthony nyökkäsi ja otti taskustaan esille sadan punnan setelin.\n\n\"Menen sisään häntä katsomaan.\"\n\nMr. Hickory Bompers oli iloinen hänet nähdessään. Anthony, joka oli\nheittänyt pikaisen silmäyksen huoneeseen, näki ison matkatakin ja\nlaukun olevan valmiina odottelemassa; toinen matkalaukku oli avoinna ja\nmelkein tyhjä. Mr. Hickory Bompersin tuolin takana oli iso kassakaappi,\njonka avain oli ovella.\n\n\"Hyvää iltaa\", sanoi Mr. Hickory Bompers hiukan kylmäkiskoisemmin kuin\ntavallisesti. \"Oletteko tuonut rahat?\"\n\nAnthony laski pöydälle sadan punnan setelin.\n\n\"Sata puntaa\", virkkoi Mr. Hickory Bompers tyytyväisenä. \"Teidän\npitäisi saada tästä takaisin. Annan sen teille myöhemmin.\"\n\n\"Haluaisin sen mieluummin nyt\", sanoi Anthony, \"se vapauttaisi minut\nkiusaamasta teitä.\"\n\nMies epäröi hetken, avasi sitten kassakaapin ja otti esille suuren\npuisen laatikon. Kun hän aukaisi sen, näki Anthony sen olevan täpösen\ntäynnä rahoja.\n\nMr. Hickory Bompers antoi takaisin rahasta, ja he menivät\nseurusteluhuoneeseen, missä Paul ja Mr. Tinkle odottelivat.\n\n\"Tämä näytelmä\", sanoi Anthony vetäen esiin käsikirjoituksen,\n\"käsittelee kahden rangaistusvangin kuolemaa, jotka ovat joutuneet\nkaasumyrkytyksen uhriksi koettaessaan paeta ojia pitkin. Ystäväni ja\nminä emme osaa oikein saada esille noiden kahden toisiinsa kytketyn\nmiehen kasvojen ilmettä, jotka toisiansa vihaten ovat pakotetut käymään\nyhdessä.\"\n\n\"Hm\", virkkoi Mr. Hickory Bompers kaksimielisesti. \"Hyvä on,\nalkakaamme.\"\n\n\"No niin\", sanoi Anthony, \"te seisotte siellä.\"\n\nHän otti taskustaan parin käsirautoja.\n\n\"Muistakaa, että olette kahlittu kiinni toiseen. Se on tämän\nkertomuksen ydinkohta.\"\n\n\"Ettekö voi tulla toimeen ilman tuota?\" murahti Tinkle.\n\n\"Emme mitenkään tule toimeen ilman. Haluamme juuri nähdä, miten\nponnistelette erilleen tuosta toisesta. Te ymmärrätte, Mr. Bompers?\"\n\n\"Hyvä on\", sanoi Bompers happamesti. \"Se ei ole paljon\nkahdeksankymmenen punnan edestä.\"\n\n\"Mutta saammehan vielä muitakin tunteja, eikö niin?\" kysyi Paul\nviattomana.\n\n\"Tietysti saatte\", virkkoi toinen nopeasti. \"Lauantaina on seuraava\ntuntinne. Tule, Tinkle; antaa tämän nyt mennä.\"\n\nMolemmat miehet alistuivat siihen, että heidät pantiin käsirautoihin\nniin, että heidät kiinnitettiin ranteista toisiinsa. Mr. Tinklen kulmat\nsynkistyivät, ja hän näytti levottomalta tuntiessaan kylmän raudan\nkäsissään.\n\n\"Nyt\", sanoi Anthony, \"toivoisin sinun, Paul, seisovan heidän\ntakanaan.\"\n\nPaul totteli, mutta Anthony ei antanutkaan määräyksiä sen enempää;\npyöräyttämällä nopeasti kättään, kietaisi Paul nuoran käsirautoja\nyhdistävän koukun ympäri, solmi sen tiukkaan, heitti vapaan pään\navonaisen oven yli ja veti.\n\n\"Mitä hemmettiä teette?\" ärjyi Mr. Bompers.\n\nHän koetti työntyä eteenpäin, mutta nuora kiskaisi ylös hänen\nkäsivartensa ja Paul veti sitä yhä tiukempaan, niin että molempien\nmiehien kädet ojentautuivat suoriksi aivan oven yläreunan tasalle.\n\n\"Olkaa järkeviä\", sanoi Anthony leikitellen taskuaseella.\n\n\"Mikä on tämän kaiken tarkoitus?\" kysyi Bompers kasvot kalpeina.\n\n\"Se merkitsee sitä, että me olemme ennättäneet muutamia tunteja ennen\npoliisia\", vastasi Anthony katsellen Paulia, joka sitoi nuoran pään\noven toisella puolella olevaan kädensijaan. \"Jos tuo nuora kestää, Paul\n-- pidän varani, etteivät he kisko sitä liian lujaan -- niin ole hyvä\nja ota tuon herran taskusta avaimet -- ne ovat hänen liivinsä\ntaskussa.\"\n\nBompers koetti vapaalla kädellään lyödä hurjasti, mutta ennenkuin hän\nosasi aavistaakaan, oli joku tarttunut hänen käsivarteensa ja kiertänyt\nsitä, niin että hänen täytyi parahtaa. Paul puhui yleensä vähän, mutta\nsaattoi olla hyvin nokkela toimissaan.\n\n\"Tässä ovat avaimet\", sanoi hän ottaen ne esille Bompersin taskusta.\n\n\"Rahat ovat laatikossa\", sanoi Anthony. \"En tiedä, kuinka paljon niitä\non, mutta ainakin niitä näyttää olevan koko joukko.\"\n\n\"Senkin sika\", kirkui Tinkle. \"Senkin nuuskiva koira. Annahan kun\npääsen tästä irti, niin taitan niskasi.\"\n\n\"Poliisi kyllä vapauttaa teidät, kun tulee\", sanoi Anthony\nrauhallisesti, \"ja minä neuvoisin teitä kumpaakin viljelemään\nfilosofista ajattelutapaa, joka on niin välttämätön miehille, joilla on\nedessään pakkotyö. Jos ilmaisette minut, ei kukaan usko teitä tai\nainakaan ole teidän puolellanne.\"\n\n\"Te olette Mr. Yllättäjä\", kirkaisi Hickory Bompers. \"Sehän te\nolettekin. Te olette mies, joka ryöstätte --\" Hän pysähtyi.\n\n\"Kunniallisia miehiä\", mutisi Anthony. \"Sanokaa niin; voitte sen yhtä\nhyvin sanoa kuin ajatellakin.\"\n\nPaul palasi mukanaan laatikko, jonka sisältöä Anthony alkoi siirtää\nomiin ja sihteerinsä taskuihin.\n\n\"Meidän täytyy jättää vähän, että poliisikin löytäisi jotakin\", virkkoi\nhän. \"Jolleivät he saa mitään, pitävät he meitä aikamoisina porsaina.\"\n\nHe astuivat eteiseen jättäen jälkeensä kaksi voihkivaa ja kiroilevaa\nmiestä, ja Paul otti miekat ja matkalaukun, ja niin marssivat he alas\nrappusia odottelevaa autoa kohti.\n\n\"Aja nopeasti Waterloohon\", määräsi Anthony hypätessään autoon. Hän\nvilkaisi ulos auton takaosassa olevasta tarkastusreiästä. \"Poliisiauto\ntulee perässä. Jos he saavat meidät kiinni, pidättävät he meidät\ntodistajina, mikä olisi kirotun kohtalokasta. Miksi hemmetissä ei tämä\nlaiska piru liiku paikaltaan?\"\n\nTuntui kuin olisi kulunut melkein iäisyys, ennenkuin auto lähti vinkuen\nliikkeelle, ja se oli tuskin liikahtanut eteenpäin, kun Anthonyn näkemä\nauto äkkiä pysähtyi ja siitä astui ulos puolisen tusinaa poliiseja.\n\nAnthony piti niitä silmällä, kunnes hänen oma autonsa kääntyi Ladbroke\nGroven kulmasta, jolloin hän vaipui istumaan huoahtaen helpotuksesta.\n\nPaul piirteli jotakin kirjekuoreen niin hyvin, kuin heittelehtivä auto\nsalli.\n\n\"Mitä sinä teet?\" kysyi Anthony uteliaana.\n\n\"Suunnittelen juonta todella hyvään kertomukseen.\"\n\n\"Mitä varten?\"\n\n\"Olen saanut tästä elokuvanäytelmästä suurenmoisen ajatuksen\", sanoi\nPaul vastoin tavallisuuttaan innostuneena.\n\nAnthony virnisti.\n\n\"Odota, kunnes Hickory Bompers pääsee ulos vankilasta ja pyydä häntä\nesittämään se puolestasi\", sanoi hän.\n\n\n\n\nSEITSEMÄSTOISTA LUKU\n\nBilliterin pankin vararikko\n\n\nKerran niihin aikoihin, jolloin Mr. Yllättäjä vielä asusti pienen\nKensington-aukean varrella, tuli hän eräänä päivänä kotiin hyvin synkin\nnaamoin ja heitti iltalehden seurusteluhuoneen sohvalle.\n\n\"Billiterin pankki on mennyt nurin\", virkkoi hän.\n\n\"Billiterin pankki?\" toisti Paul katsahtaen häneen hämmästyneenä.\n\"Koskeeko se jollakin tavoin teitä?\"\n\n\"Siitä koituu vahinkoa monelle köyhälle ihmiselle\", vastasi Anthony.\n\"Se ei tietystikään vaikuta minuun. Minä en kuulu niihin, jotka uskovat\nrahansa yksityisille pankkiireille, varsinkaan sellaiselle, jolla on\nBilliterin kaltaiset kasvot.\"\n\n\"En ole koskaan nähnyt hänen kasvojaan\", sanoi Paul huvitettuna.\n\"Ovatko ne hyvinkin paheelliset.\"\n\n\"Hän näyttää liian hyveelliseltä ollakseen todella sellainen\", vastasi\nAnthony lyhyesti. \"Joka tapauksessa on hänen pankkinsa nyt romahtanut.\"\n\n\"Miten on Billiterin itsensä käynyt?\"\n\n\"Hän on hävinnyt kuin tuhka tuuleen.\"\n\n\"Ja ottanut mukaansa pankin juoksevat varat, kuten arvelen?\" kysyi\nPaul, ja Anthony nyökkäsi vastaukseksi.\n\n\"Niin, hän on ollut poissa jo kaksi päivää, ja itse asiassa aiheuttikin\njuuri hänen poissaolonsa pankista ensiksi hämmennystä ja epätoivoa\nylemmän henkilökunnan joukossa. He ryhtyivät tutkimaan asiaa ja\nhuomasivat, että kassaholvista oli viety kaikki rahat ja kaikesta\npäättäen oli Billiter viime viikon kuluessa nostanut rahaa jokaista\npankin hallussa olevaa vakuutta vastaan.\"\n\n\"Hm. Otaksun hänen tätä nykyä olevan matkalla Etelä-Amerikkaan?\"\n\n\"Eikö mitä\", sanoi Mr. Yllättäjä painokkaasti. \"Hän ei ole senlaatuinen\nmies. Kohtasin hänet kerran eräillä päivällisillä Cityssä; liukas\nherrasmies, joka aina hymyili. Minä epäilen ihmisiä, jotka aina\nhymyilevät; niillä on useimmiten huono menneisyys.\"\n\n\"Siveystieteelliset esitelmänne ovat aina mielenkiintoisia\", mutisi\nPaul. \"Millainen on tilanne tarkemmin määriteltynä?\"\n\n\"Tilanne tarkemmin määriteltynä on sellainen\", sanoi Anthony, \"että Mr.\nBilliter on poistunut mukanaan kahdeksankymmentätuhatta puntaa, ja\nhänen pankkinsa pienine haarakonttoreineen, joita kauppiaat ja\nkäsityöläiset suosivat, on lakkauttanut maksunsa, ja kun asiat lopuksi\nselviävät, maksetaan heille kenties kolmeneljännes pennyä punnan\nasemesta.\"\n\n\"Ihmisparat. Saavatkohan he Billiterin käsiinsä?\"\n\n\"Sanon sinulle, että se mies on aika ovela otus\", vastasi Anthony. \"Hän\nteki minuun sillä kertaa aivan erikoisen vaikutuksen, ja hän on\nsenlaatuinen mies, joka ryhtyy mitä huolellisimpiin valmistuksiin\npoislähtöään varten. Senvuoksi väitänkin, ettei hän ole mennyt\nEtelä-Amerikkaan, sillä se on mitä vastenmielisin pakopaikka\npiileskeleville pankinomistajille, ja sitäpaitsi voit olla varma, että\nlaivat ovat tarkkaan tutkitut. Nykyisinä langattoman sähkölennättimen\naikoina ei epäilyksenalaisten ole niinkään helppo päästä pois Brittein\nsaarilta.\"\n\n\"Ja te aiotte itse ryhtyä häntä etsimään?\" uteli Paul.\n\n\"Koetan tietysti löytää hänet, jos suinkin voin. Se on vähintä, mitä\nvoin tehdä noiden köyhien raukkojen hyväksi, jotka hän on ryöstänyt.\nMinä olen Britannian rikkain rosvo ja saatan kernaasti uhrata hiukan\naikaani ja rahaani hyvän asian vuoksi. Kahdeksankymmentätuhatta puntaa\nei ole suurikaan vajaus\", jatkoi hän, \"mutta se on luultavasti vasta\nalkua. Kunhan joudutaan seulomaan pankin asioita, saattaa se äkkiä\nnousta useampiin miljooniin.\"\n\nJa niin kävikin, sillä seuraavana päivänä ilmoitettiin asiaatuntevalta\ntaholta, että \"mikäli voitiin pitää varmana\" nousi Billiterin pankin\nvaillinki kokonaisuudessaan yli miljoonan punnan. Poliisi pani toimeen\netsiskelyjä, ja heillä oli lukemattomia johtolankoja käsissään. Satamia\nvartioitiin, jokainen suurempi pääteasema maaseudulla oli pysyväisen\npoliisivalvonnan alaisena, mutta Mr. Josiah Billiter oli kadonnut maan\npäältä, ikäänkuin olisi haihtunut ilmaan. Sanomalehtien uutiset olivat\nkiusallisen niukkoja, ja vihdoin, neljäntenä päivänä, Anthony meni\nkäymään Mr. Billiterin Mayfairessä sijaitsevaan loisteliaaseen asuntoon\nja puhutteli tämän taloudenhoitajatarta, surkeasti valittelevaa\nnaisihmistä.\n\n\"Tuletteko poliisin lähettämänä?\" kysyi hän, \"vaiko kenties lehden\nedustajana?\"\n\n\"En kumpaistakaan.\" Anthony hymyili, mutta ääni ilmaisi vastustajaa.\n\"Minä kuulun tuohon pieneen, harvalukuiseen ryhmään, joka uskoo, että\nMr. Billiteriä syytetään aiheetta, ja että hän on joutunut vaarallisiin\nkäsiin.\"\n\nHän oli pannut merkille pari tähän viittaavaa uutista sanomalehdissä ja\netenkin kiinnittänyt huomiota lyhyeen keskusteluun, joka Morning Starin\nedustajalla oli ollut taloudenhoitajattaren kanssa. Tämä oli esittänyt\nyllämainitun teorian ja käyttämällä sitä hyväkseen aikoi Anthony nyt\npäästä luottamukselliseen suhteeseen naisen kanssa. Se tehosikin kuin\ntaika.\n\n\"Tahdotteko olla hyvä ja tulla sisään, herra?\" sanoi nainen ohjaten\nhäntä leveän hallin läpi hauskasti kalustettuun ruokailuhuoneeseen.\n\n\"Kenties voitte sanoa minulle, milloin näitte Mr. Billiterin viimeksi?\"\n\n\"Näin hänet illalla, ennenkuin hän hävisi\", sanoi nainen, jonka nimi\noli Mudge. \"Hän sanoi minulle hyvää yötä, eikä minulla aamulla ollut\npienintäkään aavistusta, että jotakin oli hullusti, ennenkuin menin\nhänen makuuhuoneeseensa viemään kupin teetä. Silloin huomasin, että\nhuone oli tyhjä, eikä kukaan ollut nukkunut vuoteessa. En kiinnittänyt\ntähän paljonkaan huomiota, sillä Mr. Billiterillä oli tapana poistua\njoskus, vaikka hän yleensä oli hyvin säännöllinen tässä suhteessa.\nTavallisesti hän lähti kaupungista perjantai-aamuna ja palasi takaisin\nmaanantai-iltana.\"\n\n\"Kuinka kauan oli hänellä ollut tällainen tapa?\" kysyi Anthony.\n\n\"Oi, vuosikausia\", vastasi nainen. Hän katsahti ympärilleen. \"Täällä on\neräs salaisuus, herra\", virkkoi hän ääntään hiljentäen. \"Ja aion\nnäyttää teille jotakin, jonka löysin, mutta jota en näyttänyt\npoliisille.\"\n\nHän tuli takaisin kantaen käsissään kummallisen näköistä arkkua, jonka\nkantta ja sivuja peitti piikkisian harjakset.\n\n\"He luulevat olevansa viisaita.\" Vanha naisparka yritti hymyillä\nivallisesti, mutta epäonnistui surkeasti, \"vaan eivätpäs olleet\ntarpeeksi viisaita keksiäkseen tätä.\"\n\n\"Mistä löysitte sen?\"\n\n\"Minä löysin sen Mr. Billiterin työhuoneen perältä\", sanoi hän ja\naukaisi arkun.\n\nSe oli kukkuroillaan sekalaisia ihmeellisiä tavaroita, ja kun Mr.\nYllättäjä näki sisällön, jäi hän sanattomaksi hämmästyksestä. Siinä oli\nlasten helistimiä ja kumisia leluja, siinä oli hoitajattaren\npäähineitä, pieniä villaisia puolisukkia, luisia renkaita, ja jokaiseen\noli kiinnitetty pieni lappu, johon oli merkitty hinta.\n\n\"Näytteitä\", ajatteli Anthony.\n\nMutta miksi pankkiiria kiinnostivat sellaiset kotoiset esineet kuin\npikkulapsen varusteet?\n\n\"Oliko Mr. Billiter naimisissa?\" kysyi hän.\n\nNainen pudisti päätään.\n\n\"Ei, herra. Olen varma siitä, ettei ollut. Olen usein kuullut hänen\nlausuvan ilonsa siitä, että oli poikamies.\"\n\n\"Kummallista. Nämä ovat kaikki aivan uusia.\"\n\nTurhaan haki hän niistä tehtaanmerkkiä. Ne olivat ilmeisesti tulleet\neri liikkeistä, erilaiset merkinnät ja käsiala lipuissa viittasivat\nsiihen. Hän käänsi arkun nurin ja pani toimeen perinpohjaisen\ntarkastuksen, mutta ei löytynyt mitään Mr. Billiterin lapsiin\nkohdistuvaa hellyyttä selittävää todistusta, ja Anthony palasi sinä\niltana kotiin aika lailla ymmällä. Seuraavana aamuna asettautui hän\nkosketuksiin pankin palkkaaman tilintarkastajan kanssa. Tämä herrasmies\noli, lievimmin sanoen, pidättyvä, mutta antoi kuitenkin sen tiedon,\nettei pankki ollut liikesuhteissa minkään \"lastentavaroita\" myyvän\ntoiminimen kanssa.\n\n\"Tämä teki tyhjäksi ensimmäisen teoriani\", sanoi Anthony. \"Monilla\nnäistä pankeista on suhteita eri teollisuushaaroihin, ja mielestäni on\nmahdollista, että pankki on diskontannut jonkin tuollaisen toiminimen\nvekselin.\"\n\n\"Saanko kysyä\", virkkoi Paul, \"luuletteko löytäessänne Josiah\nBilliterin löytävänne myöskin hänen ottamansa rahat, ja siinä\ntapauksessa, että niin kävisi, aiotteko anastaa ne kuten tavallisesti?\"\n\n\"En, kuten tavallisesti. Tämä on niitä harvoja tapauksia, joissa toimin\npuhtaasti ihmisystävällisiä tarkoitusperiä silmälläpitäen. Ihmiset,\njotka saavat kärsiä tästä petoksesta, ovat niitä, joilla ei olisi varaa\nkärsiä. Jos kykenen saamaan rahat takaisin tuolta vanhalta\nBilliteriltä, olen todellakin maailman onnellisin maantierosvo.\"\n\n\"Toivon sydämestäni teidän saavan ne takaisin\", sanoi Paul. Tämä oli\nsellainen yritys, josta hän piti.\n\nMr. Yllättäjä ponnisti ajatuksiaan. Hänestä näytti siltä, kuin tuo\nhurskas Billiter olisi viettänyt kaksinaista elämää. Mahdollisesti oli\nhänellä lapsirikas perhe, ja se selittäisi hänen poissaolonsa\nkaupungista viikon loppupäivinä. Mutta toisaalta saattoi hyvinkin\nepäillä olisiko hänellä ollut niin paljon lapsia, että olisi ostanut\nhelistimiä ja leluja tukkuhintaan.\n\n\"Huolimatta siitä, mitä sanotte\", virkkoi Paul anteeksipyydellen,\n\"otaksun minä hänen olevan tällä hetkellä puolivälissä matkalla Rio de\nJaneiroon.\"\n\n\"Sanon sinulle vieläkin, ettei hän ole lähtenyt maasta\", sanoi Anthony,\n\"ja minulla on sellainen tunne, että helistimet ja lelut johtavat minut\nvielä hänen luokseen.\"\n\nAinoa lisätieto, jonka hän oli saanut Mrs. Mudgelta oli, että asema,\njohon Josiah Billiter säännöllisesti perjantaisin matkusti, oli\nVictoria, ja hän tiesi myöskin, että hän matkusti Brightonin puoleista\nrautatienhaaraa, sillä hän oli kerran maininnut, että hänen junansa oli\npysähdytetty Kolmen Sillan luona, ja Mrs. Mudge, joka oli kotoisin\nHorshamista, tunsi nämä seudut. Missä Josiah sitten mahtoikaan\npiileskellä tuon kolmion sisäpuolella, jonka raja kulki Kolmesta\nSillasta Eastbourneen ja siitä Hoveen.\n\n\"Aika laaja ala, mistä etsiä\", huomautti Paul, ja Anthony myönsi sen.\n\nIlmeisesti oli poliisilla käsitys, joka ei paljon poikennut Mr.\nYllättäjän esittämästä käsityksestä, nimittäin, että Mr. Billiterillä\noli suuri perhe jossakin kauempana.\n\n\"Ainoa seikka, joka on ehdottomasti varma\", sanoi Anthony, \"on se, että\nhän eli jollakin tavoin kaksinaista elämää.\"\n\n\"On olemassa vain yksi muoto kaksinaista elämää\", sanoi Paul kainosti.\n\n\"Luulen sinun tarkoittavan tätä\", sanoi Anthony. \"Ei, minun käsitykseni\nviittaa aivan toiselle suunnalle.\"\n\nHän vietti kokonaista kaksi päivää British Museumin uudessa\nhuoneessa etsien sanomalehdistä palstoja, jotka oli omistettu\nhyväntekeväisyyskehoituksille. Niin suuri oli hänen Mr. Billiterin\nihmisystävyyteen kohdistuva epäluulonsa, ettei hän voinut kuvitella\ntuon kookkaan ja hilpeän miehen voivan tuntea mielenkiintoa edes\nlapsenvaatteita kohtaan, ellei siinä ollut rahaa takana. Ja viimein hän\nteki löydön.\n\nKahdeksan vuotta sitten oli lehdissä ollut yleisöön kohdistuva,\nAlfristonin lastensiirtolan puolesta jätetty vetoomus, joka oli\nlaadittu mitä hellimpään ja liikuttavimpaan muotoon. Silloin tällöin\nesiintyivät tämän ihailtavan hyväntekeväisyystyön kannattajien nimet\npainettuina, ja kahdessa eri paikassa oli Mr. Billiterin nimi sadan\nguinean suuruisen summan takeena.\n\nAnthony teki lisäksi sen huomion, että tämä suurenmoinen lahjoitus tuli\nsäännöllisesti silloin, kun kannattajien nimet olivat vähenemässä.\nNäytti siltä, kuin olisi sillä ollut tarkoituksena antaa uutta\nvirikettä laimenevaa hyväntekeväisyysharrastusta kohtaan. Hän meni\nkotiin ja kertoi Paulille huomionsa.\n\n\"Kun sitä ajattelee\", lisäsi hän, lopetettuaan kertomuksensa, \"ei se\nolekaan hullumpi suunnitelma, sillä viimeinen paikka, jonka poliisi\ntarkastaisi tai josta otaksuisi löytävänsä Mr. Billiterin, olisi\nlöytölasten koti.\"\n\n\"Muutamien lasten\", oikaisi Paul.\n\nMutta Anthonyn tutkimukset keskeytyivät. Hän tuli seuraavana iltana\nkotiin äärimmäisen vakavana.\n\n\"Paul\", sanoi hän, \"nyt on vaikeuksia edessä.\"\n\n\"Mitä ne ovat?\" kysyi Paul.\n\n\"Sillä aikaa, kun minä olen ajanut takaa Mr. Billiteriä, ovat eräät\nvanhat ystäväni pitäneet silmällä minua. Herrasmies, joka opetti\nelokuvataitoa, on varmaan puhunut jotakin etsiville, jotka hänet\nvangitsivat, sillä minua on koko iltapäivä pidetty silmällä, ja\nvarsinkin on autoni ollut vartijoiden erityisen uteliaisuuden\nesineenä.\"\n\n\"Auto?\" kysäisi Paul nopeasti.\n\nMr. Yllättäjällä oli iso harmaa kilpailuauto, josta hänellä oli ollut\nsuurta hyötyä, vaikka sitä ei tähän mennessä ole tullut mainituksi\nhänen nimensä yhteydessä.\n\n\"Se merkitsee sitä, että minun on hylättävä autoni\", sanoi Anthony,\n\"mutta ennenkuin sen teen, lähden käymään Alfristonissa olevassa\nlaitoksessa.\"\n\nHe ajoivat halki leppoisan Sussexin ja suuntasivat matkansa Alfristonin\nläpi. Maalauksellinen pieni kylä sijaitsi kaukana rautatiestä, joten\nhenkilö, jota Anthony kaikkein vähimmin odotti täällä näkevänsä, oli se\nhiljaiselta näyttävä mies, joka auton seisoessa autoasemalla, oli\ntehnyt arkoja kysymyksiä juuri samasta autosta ja jota Anthony nyt itse\najoi.\n\nSaattoi olla sattuma, että hän seisoi Alfristonissa juuri sen talon\nedustalla, jossa kuningas Alfred paistatti leivoksensa, tai kenties oli\nhän pannut toimeen tiedusteluja Kensingtonin asunnossa ja siten saanut\nkuulla heidän vaiheistaan, sillä Anthony ei ollut varoittanut Sandyä\nvirkkamasta, minne hän oli lähtenyt.\n\n\"Hm\", sanoi Anthony ja rypisti kulmiaan. Sillä hän huomasi, ettei\nhiljainen mies ollut yksin ja että tämä oli kohottanut kätensä\nestääkseen autoa menemästä eteenpäin.\n\nAnthony ei ollut näkevinäänkään pysähdysmerkkiä. Hän ajoi, kunnes\nsaapui laitokseen.\n\nSe oli sievä punaisista tiilistä rakennettu talo, joka sijaitsi noin\npenikulman matkan päässä kylästä Seafordiin menevän tien varrella. Se\nnäytti pikemmin herrasmiehen asunnolta kauniine puutarhoineen kuin\nviattomalta lapsuusajan turvapaikalta.\n\nSievä, hauskasti puettu tyttö tuli avaamaan Anthonyn koputettua.\n\n\"Kyllä, herra\", sanoi hän. \"Tämä on lasten siirtola. Haluatteko tavata\njohtajatarta?\"\n\nJohtajatar tuli esiin, kookas, jossakin määrin kauhistuttava, mustaan\nsilkkiin puettu nainen, joka katseli sisääntulijoita paheksuen,\nhuomatessaan näiden tulleen tyhjin käsin.\n\n\"Tunnemme Mr. Billiterin ainoastaan nimeltään\", sanoi hän. \"Hän on\navokätisesti avustanut kotiamme, mutta emme ole koskaan nähneet häntä\ntäällä.\"\n\nSe oli Anthonylle isku vasten kasvoja, sillä nainen puhui ilmeisesti\ntotta.\n\n\"Haluatteko nähdä laitosta?\" kysyi nainen, ja toisten hämmästykseksi\nAnthony vastaanotti kutsun.\n\nMielenkiintoa vailla ei tosiaankaan ollut kiertomatka, jonka he tekivät\nhalki valoisien makuuhuoneiden, jossa kaiken ikäiset hoidokit, alkaen\nmuutamien kuukausien ikäisistä aina vuosien vanhoihin asti, nukkuivat\nja leikkivät.\n\n\"Kuinka monta lasta teillä on täällä?\" kysyi Anthony.\n\nHän mainitsi niitä olevan kolmekymmentä.\n\n\"Tässä ovat siis kaikki?\" sanoi Anthony hämmästyneenä osoittaen laajaa\nmakuuhuonetta, josta olivat lähteneet.\n\n\"Niin, tässä ovat kaikki\", myönsi hän.\n\n\"Mutta eikö teillä ole minkäänlaisia huoneita yläkerrassa?\"\n\n\"Kyllä\", sanoi hän hymyillen, \"mutta niissä asuu henkilökunta,\nhoitajattaret, minä itse ja tietysti Mr. Worthington, laitoksen johtaja\nja sihteeri.\"\n\n\"Voisinko tavata häntä?\"\n\n\"Pelkään ettei se käy päinsä\", vastasi nainen. \"Onnettomuudeksi on\nhänellä tuskallinen tauti silmässä, joka pakottaa hänet pysyttelemään\npimeässä huoneessa. Mutta minä kysyn häneltä, tahtooko hän puhutella\nteitä.\"\n\nHän poistui portaita ylös, mutta palasi lyhyen hetken kuluttua.\n\n\"Onko teillä aikomus jättää lapsi tänne hoidettavaksi?\" kysyi nainen.\n\n\"Kyllä\", virkkoi Anthony kylmäverisesti osoittaen typertynyttä Paulia.\n\"Tällä ystävälläni tässä on pieni lapsi, jonka hän haluaa sijoittaa\ntänne.\"\n\n\"Siinä tapauksessa luulen hänen haluavan nähdä teitä\", sanoi nainen ja\nohjasi heidät portaita ylös.\n\nHuone, jossa johtaja, Mr. Worthington, makasi, oli aika pimeä, sillä\nhänen silmiensä tila vaati ilmeisesti, että joka ainoa verho oli\nlaskettu alas. Hän loikoi lepotuolissa heidän astuessaan sisään; hän\noli poskiaan myöten peitetty ja silmät kätkeytyivät suurien sinisten\nsilmälasien taakse.\n\n\"Anteeksi, hyvät herrat\", sanoi hän, \"etten voi nousta teitä\ntervehtimään. Onko mitään, jota voisin tehdä hyväksenne?\"\n\n\"Haluan puhutella teitä yksityisesti\", sanoi Anthony, ja johtajatar\npoistui.\n\n\"No?\" kysyi Mr. Worthington.\n\n\"Kysyitte, onko mitään, mitä voisitte tehdä ja siksi aion sanoa teille\njotakin\", sanoi Anthony. \"Voitte palauttaa takaisin kaiken rahan, minkä\nolette vienyt tuosta pankista, jolla oli kova onni saada teidät\njohtajakseen. Voitte myöskin palauttaa rahat, jotka olette tätä taloa\nvarten koonnut, uskotuille miehille, jotka varmasti hoitavat noita\nlahjoituksia paljon paremmin, kuin te olette tehnyt; lisäksi myönnän\nteille, erityisenä armonosoituksena, kaksikymmentäneljä tuntia\npoistuaksenne Englannista.\"\n\nMr. Worthington ei vastannut. Hän istui suorana ja jäykkänä. Ja kun\nheidän silmänsä nyt alkoivat tottua pimeään, saattoivat he nähdä hymyn\nleviävän hänen kasvoilleen.\n\n\"Sepä ihmeellinen ehdotus\", sanoi hän hiljaa, \"ja otaksukaamme --\"\n\n\"Otaksukaamme, että pidätte kätenne pois taskusta\", sanoi Anthony\ntiukasti, \"ja otaksukaamme, että vahvistatte noita heikkoja silmiänne\nja katselette tarkkaan minun oikeata sormeani, joka parhaillaan\nkäsittelee browningin nimellä tunnettua esinettä.\"\n\nMr. Billiter mutisi jotakin hampaittensa lomitse.\n\n\"Menkää alas\", sanoi hän. \"Tulen luoksenne muutaman minuutin kuluttua.\"\n\n\"Ei mitään ilveilyä\", varoitti Anthony.\n\n\"Tiedän, milloin olen lyöty\", sanoi Mr. Billiter. \"Ja ajatella, että\nkahdentoista kuukauden ajan olen vaeltanut tässä maailman kolkassa\nkeppineni ja sinisine silmälasineni. Olette kai poliisi? Ei, ette ole\",\nlisäsi hän nopeasti, \"sillä siinä tapauksessa ette antaisi minun mennä.\nKuka olette?\"\n\n\"Olen yksi neljästäkymmenestä varkaasta\", virkkoi Anthony kohteliaasti.\n\nHän astui Paulin kanssa rappuja alas, ja he odottivat hallissa. He\nodottivat viisi, sitten kymmenen, sitten viisitoista minuuttia, kun\näkkiä kuulivat heikon moottorin surinan ja juoksivat talon edustalle\njuuri parhaiksi nähdäkseen autonsa perän katoavan pölypilveen.\n\n\"Tiukka paikka\", sanoi Mr. Yllättäjä. \"En luule hänen pääsevän\npitemmälle kuin kylään.\"\n\n\"Miksi ei?\" kysyi Paul.\n\n\"Koska Alfristonissa on kaksi Scotland Yardin miestä odottamassa\npuhutellakseen harmaan auton ajajaa, ja vaikka heillä ei ole tiedossaan\nmitään meitä vastaan, tuntevat he kuitenkin Billiterin. Tämä on\nkuitenkin sellainen tilanne, että saamme aika vikkelästi kävellä\",\nsanoi Anthony.\n\n\n\n\nKAHDEKSASTOISTA LUKU\n\nEspanjalainen vanki\n\n\nKulkiessaan sunnuntai-iltapäivänä Barnetia kohti suunnaten matkan\noikoteitse pitkin esikaupungin leveätä katua rikkoi Mr. Yllättäjä\ntavanmukaisen hiljaisuuden, joka vallitsi hänen ja hänen sihteerinsä\nvälillä heidän liikkuessaan julkisilla paikoilla.\n\nHän pysähtyi äkkiä, ja hänen silmänsä välähtivät. Paul voihkaisi\nsisimmässään, nähdessään, mitä hän oli löytänyt.\n\n\"Katso tuota\", sanoi Anthony innostuneena.\n\nEräässä kulmatalossa oli puutarhaan pystytetty iso ilmoitustaulu, jonka\n\"vuokrattavana \"-ilmoitusta hän tutki.\n\n\"Se on hyvin rappeutunut ja kurjannäköinen hylättyine puutarhoineen, ja\nsitäpaitsi arkkitehtuuri loukkaa silmää\", valitti Paul.\n\nSe ei todellakaan ollut kaunis talo. Tuuli ja sateet olivat vieneet\nvärin sen haalistuneilta seiniltä, alemman kerroksen laudoitetut\nikkunat antoivat sille vankilan ulkomuodon, ja se näytti niin\nviheliäiseltä, kuin vain pitkällinen laiminlyönti ja autiona olo voi\nmuuttaa komeimmankin asunnon -- eikä tämä ollut mikään komea rakennus\nmissään suhteessa.\n\n\"Juuri tämä talo\", sanoi Anthony kunnioitusta ilmaisevalla äänellä.\n\"Juuri tämä talo.\"\n\n\"Aiotteko perustaa mielenvikaisten hoitolan?\" kysyi Paul kohteliaasti,\nja Anthony virnisti.\n\n\"Juuri sitä ajattelenkin\", sanoi hän. \"Mikä sen nimi on?\" Hän astui\nlähemmäksi ja luki talon nimen, joka kuluneine kirjaimineen oli\nmaalattu kallellaan olevan portin otsikkoon.\n\n\"Depe Dene\", sanoi hän. \"Kuinka viehättävää.\"\n\nHän veti esiin muistikirjansa, merkitsi muistiin vuokraajan nimen ja\njatkoi taas harhailuaan.\n\n\"Jos aiotte vuokrata tuon talon, toivon, että järjestätte minulle\nmahdollisuuden asua ulkopuolella\", sanoi Paul. \"En tosiaankaan luule\nteillä olevan minusta mitään apua sellaisessa yrityksessä, joka\npakottaa minut tuollaiseen kauhistuttavaan parakkiin.\"\n\n\"Tietysti, tietysti\", vastasi Anthony varmasti.\n\nHän varoi puhumasta asiasta enempää, kunnes saapuivat kotiin teelle, ja\nsilloinkin olivat hänen taloa koskevat huomautuksensa peitettyjä ja\nsalaperäisiä.\n\nHän söi sinä iltana päivällistä Regent Streetin varrella olevassa Café\nde Palai'ssa, jossa hänen oli määrä kohdata muudan noita erikoisia,\nmatkoillaan kohtaamiaan luonteita. Tällainen oli Señor Maura, Madridin\nRikosasiain Toimiston kahdennentoista osaston päällikkö.\n\nAnthony oli tutustunut Señor Mauraan Espanjassa oleskelunsa aikana, ja\nespanjalaisen käynti Lontoossa erään luovutusasiain yhteydessä oli\nsuonut hänelle tilaisuuden verestää tuttavuutta.\n\nSe oli iloinen ateria, sillä Mauralla oli varastossa joukko juttuja ja\naikalailla huumorintajua. Aterian loppupuolella --\n\n\"Sivumennen sanoen, Señor Maura\", sanoi Anthony, \"minä olen saanut\nkirjeen eräältä espanjalaiselta vangilta.\"\n\n\"Espanjalaiselta vangilta\", sanoi Señor Maura, mutta sitten hänen\nkasvonsa kirkastuivat, ja hän hymyili. \"Tiedän kyllä, ketä tarkoitatte,\nse on tuo herrasmies, joka kirjoittaa syntyperäisille brittiläisille,\nettä hän istuu vankilassa ryöstöstä, ja että ryöstösaalis on kätketty\njonnekin, ja pyytää, että jokin herkkäuskoinen lähettäisi vangille --\njoka, sivumennen sanoen, hankkii osoitteen, joka on aika kaukana\nvankilan muureista -- määrätyn summan rahaa, jolloin tämä muka pääsisi\nosalliseksi kätketyn saaliin jaosta.\"\n\n\"Juuri niin. Hän lähetti minulle tarjouksen. Olen itsekseni usein\najatellut, minkä luonteinen tämäntapaista huijausta harjoittava\nrikollinen mahtaakaan olla. Hän ei varmasti ansaitse paljonkaan tällä\ntavoin. Ihmiset eivät ole niin hulluja, että lähettäisivät selvää\nrahaa.\"\n\n\"Siinä erehdytte\", virkkoi Señor Maura rauhallisesti.\n\"Malejala-joukkueella on suunnattomat tulot.\"\n\n\"Joukkueella?\" sanoi Anthony hämmästyen, \"minä luulin, että joku\nyksityinen harjoitti tuota huijausta.\"\n\n\"Sitä harjoittaa Malejala, joka on nerokkain rikollinen, mitä meillä\nEspanjassa on, ja mies, jota emme ole koskaan kyenneet pyydystämään.\nHän toimii suuren järjestön etunenässä ja peittää jälkensä niin hyvin,\nettä vaikka usein saamme kiinni hänen apureitaan, emme koskaan ole\nvoineet nostaa syytettä häntä itseään vastaan. Ja Malejala, joka\nsivumennen sanoen on saanut kasvatuksensa Englannissa, kirjoittaa nuo\nkirjeet, eikä teillä ole aavistustakaan siitä ihmismäärästä, joka\nahneudesta tai törkeästä typeryydestä lähettää rahoja kaivaakseen esiin\nnoita tarumaisia, kätkettyjä aarteita.\"\n\nAnthonyn silmät säteilivät.\n\n\"Mitä annatte minulle, jos saan Malejalan satimeen?\" kysyi hän.\n\nMaura naurahti.\n\n\"Kahdenkymmenentuhannen pesetan suuruinen palkinto on luvattu sille\nmiehelle, joka paljastaa Malejalan\", vastasi hän päätään pudistaen,\n\"mutta epäilen suuresti, vaaditaanko sitä koskaan maksettavaksi.\nMalejala on pirullisen taitava. Mitenkä ne lienevät hankkineet teidän\nnimenne?\" kysyi hän.\n\n\"Totta puhuen\", sanoi Anthony, \"ei kirje ollut osoitettu minulle. Kirje\ntuli sille miehelle, jonka asunnon olen vuokrannut, ja se tuli\naukaistuksi pelkästä sattumasta.\"\n\nSiinä hän puhui totta. Hän oli hyvin tarkka sellaisissa pikku asioissa,\nmikä koski esimerkiksi niiden henkilöiden kirjeenvaihtoa, joiden talon\ntai huoneiston hän oli vuokrannut.\n\n\"Sunning -- hän on isäntäni -- on osakkaana parissa keinotteluyhtiössä,\nja luullakseni tuo teidän Mr. Malejalanne etsii osakekumppaninsa juuri\ntuollaisten ruohosorsien keskuudesta, koetellakseen suunnitelmiensa\npätevyyttä.\"\n\n\"Niin\", jatkoi Maura hetken kuluttua. \"Malejalalla on aikamoiset tulot\n-- ja itse asiassa hän käy ahkerasti Lontoossa ja kuluttaa rahaa\nrunsaasti. Lisäksi on hänellä tili eräässä Lontoon pankissa, jolla on\nhaarakonttori Madridissa, niin että vaikka saisimmekin hänet kiinni,\nemme koskaan saisi hänen ryöstösaalistaan.\"\n\n\"Puhuuko hän englantia?\"\n\n\"Täydellisesti\", vastasi toinen kumartaen kohteliaasti, \"yhtä hyvin\nkuin te puhutte espanjaa.\"\n\n\"Paljon kiitoksia, señor\", mutisi Anthony.\n\nKun hän ei ollut sanallakaan maininnut tuota viheliäistä taloa, joka\nsunnuntai-iltapäivänä oli herättänyt hänen ihastustaan, luuli Paul koko\nasian unohtuneen hänen mielestään. Mutta hän tuli levottomaksi ja\nmurheelliseksi, kun Anthony keskiviikkona tuli kotiin heiluttaen\npaperia.\n\n\"Olen vuokrannut talon kahdeksitoista kuukaudeksi\", ilmoitti hän.\n\n\"Minkä talon?\" kysyi Paul peloissaan.\n\n\"Depe Denen\", vastasi hän.\n\nPaul puhkesi valituksiin.\n\n\"Minulla on kauhea reumatismi\", voivotteli hän. \"Ja minä --\"\n\n\"Paul\", keskeytti Anthony hänet miettiväisenä, \"tuumin tässä juuri,\nmiltä mahtanet näyttää sinisessä alpakkapuvussa, suuri kanantöyhtö\npäässäsi.\"\n\n\"Mikä on tarkoituksenne?\" kysyi Paul epäluuloisena.\n\n\"Koetan selittää niin vähin sanoin kuin mahdollista\", sanoi Mr.\nYllättäjä.\n\nSeñor Malejalalla oli hauska asunto Calle Recelletoksessa. Hän eli\nloisteliaasti, liikkui kaikkialla, piti omaa autoa, ja joskaan ei häntä\nhyväksytty parhaimpiin piireihin, hankki hän itselleen korvauksen tästä\nepäsuosiosta, ottaen vapauden silloin tällöin aiheuttaa tuhoa niille\npiireille, joiden pyhitetylle alueelle hän tunkeutui.\n\nHän oli oopperan vakituinen suosija eikä laiminlyönyt koskaan\nHippodromin kilpa-ajoja, ja vaikka epämieluinen poliisikunta piti\nsilmällä hänen hommiaan, ei se häirinnyt hänen yöuntaan eikä tavatonta\nruokahaluaan.\n\nHänellä oli pieni konttori Puerta del Solen varrella, jossa hän\nnäennäisesti harjoitti korkkikauppaa.\n\nPäivät päästään kävi hänen luonaan salaperäisiä henkilöitä antamassa\ntietoja erinäisten liikehaarojen edistymisestä, joilla ei ollut mitään\ntekemistä korkkipuiden ja niiden kulutuksen kanssa.\n\nMuudan sellainen tuli konttoriin eräänä hehkuvan kuumana heinäkuun\naamuna kadunpuhdistajien valellessa Puerta del Solen punaisen kuumaa\nasfalttia vedellä, niin että se höyrysi, sulki oven takanaan ja otti\nhattunsa vuorista esiin kolme kirjettä. Señor aukaisi ja luki ne\npureskellen miettiväisenä pitkää, ohutta sikaria ja pani taskuunsa\nkahden kirjeen sisässä olleet rahat ja luki kolmannen kirjeen\nuudestaan.\n\nOsoite oli \"Depe Dene, Finchley, Lontoo\", ja kirje kuului --\n\n    \"Hyvä herra, -- olen saanut vastaanottaa liikuttavan avunpyyntönne\n    ja olisin tavattoman onnellinen saadessani sijoittaa tuhat puntaa\n    yritykseenne kaivaa esiin Malagaan kätketty kulta. Vaikka minua\n    epäilyttääkin osallistua sellaiseen, mikä ilmeisesti koskee\n    ryöstettyä omaisuutta, niin tuntuu minusta kuitenkin, että voisin\n    uhrata rahaa hyvään tarkoitukseen --\"\n\nSeñor Malejala hymyili. Useimmilla hänen uhreistaan oli omat\nanteeksipyyntönsä esitettävänään rikokseen sekaantuessaan.\n\n\"Minulla ei ole shekkikirjaa, kun setäni, eversti Sunning, on riistänyt\nsen minulta. Olen siinä onnettomassa asemassa, että olen suurten,\npankkiin käytettäväkseni sijoitettujen omaisuuksien perijätär, mutta\ntätä nykyä olen eversti Sunningin holhouksen alaisena, ja hän pitää\nminut tähän kauheaan taloon teljettynä, kunnes lupaan naida hänen\npoikansa, serkkuni Felixin. Hän vannoo, että jollen mene naimisiin\nFelixin kanssa, olen minä hullu ja hän toimittaa minut mielenvikaisten\nhoitolaan. Oi, señor, vihaan serkkuani Felixiä. Jos vain voisin päästä\npois tästä paikasta, tekisin lopun tästä kauheasta juonittelusta. Mutta\nvaikka olen tarjonnut eversti Sunningin palvelijalle satatuhatta\npuntaa, jos hän auttaisi minua pääsemään pois täältä, pelkää hän\neverstiä niin, että kieltäytyy. Jos vain voin saada shekin, niin\nlähetän sen teille. Jos voisitte jollakin tavalla keinotella minulle\nshekin, niin allekirjoittaisin sen. Luultavasti tiedätte nimeni. Sain\nkaksi vuotta sitten periä sir Veille Mortimerin omaisuuden.\"\n\nKirjeen oli allekirjoittanut Mary Mortimer. Señor Malejala luki sen\nvielä uudelleen. Hän oli perusteellinen, huolellinen mies ja\nneljännestunnissa oli hän selaillut englantilaisten lehtien palstat ja\nsaanut selville sir Veille Mortimerin testamentin. Niin, tuossahan se\noli. Hänen koko omaisuutensa oli jäänyt perinnöksi hänen tyttärelleen\nMarylle. Sanomalehdessä oli kirjoitus, jossa viitattiin hänen\nvarallisuuteensa ja mainittiin hänen olevan Englannin rikkaimpia\nperijättäriä, mikä oli tarpeeksi keskittämään Señor Malejalan huomion\nelämänsä kenties suurimpaan kaappaukseen.\n\nHän käänsi sivua ja huomasi rivin, joka oli jäänyt häneltä lukematta.\n\n    \"P.S.\", kuului se, \"Englannin pankki on pankkini.\"\n\nMr. Malejala saattoi kyllä hankkia Englannin pankin shekkejä samoin\nkuin jokaisen muunkin pankin, jolla oli liikeasioita Englannissa. Hän\noli huomannut sen hyvin hyödylliseksi.\n\nHän tuumi asiaa pari päivää, ja toisen päivän iltana hän lähti\nMadridista Pariisia kohti ja saapui Lontooseen lauantaiaamuna.\n\nSeñor Maura, kelpo poliisipäällikkö, tapasi maamiehensä Piccadillyllä\nja tervehti häntä poliisivirkailijoille ominaisella tuttavallisuudella,\nmillä nämä kohtelevat noita nerokkaita miehiä, vaikka heidän ammattinsa\nmukaan olisi koeteltava saada nämä oikeuden eteen.\n\n\"Hyvää päivää, Señor Malejala, mitä te Lontoossa hommailette?\" kysyi\nMaura.\n\n\"Olen tullut tervehtimään muutamia ystäviäni\", vastasi Malejala. \"On\nhauska nähdä teitä, Señor Maura. Miten hyviä päiviä mahtavatkaan\nMadridin rikolliset viettää, kun te olette jättänyt pääkaupungin.\"\n\n\"Eräät heistä ovat myöskin jättäneet sen\", virkkoi señor Maura\nmerkitsevästi.\n\nToinen kohautti olkapäitään.\n\n\"Olisi melkein kansallinen onnettomuus, jos te kuolisitte, señor\nMaura\", sanoi hän. \"Minä rukoilen pyhimyksiä, etten minä ainakaan\nkoskaan aiheuttaisi rakkaalle Espanjallemme sellaista surua.\"\n\n\"Ja minä\", vastasi Maura, \"rukoilen yhtä kiihkeästi, ettei minun\nkoskaan tarvitsisi kokea sellaista kauhun hetkeä, että näkisin teidän\nistuvan teloitustuolilla ja pyövelinkirveen katkaisevan kaulanne.\"\n\nVaihdettuaan nämä molemminpuoliset onnentoivotuksensa he erosivat, ja\nseñor Malejala jatkoi rauhallista tietänsä Finchleyhin.\n\nHän löysi helposti Depe Denen. Se oli viheliäinen, ikävän näköinen\ntalo, jota ympäröi harvinaisen rehevä puutarha, ja juuri, kun hän oli\nkulkemaisillaan ohi, näki hän yläikkunassa naisolennon. Innoissaan\nheilutti hän kättään naiselle, jolloin tämä vetäytyi teatterimaisin\nelein pois näkyvistä.\n\nSeñor Malejala oli rohkea mies. Hän piti parhaana käydä härkään käsiksi\nsarvista, ja hetkeäkään epäröimättä hän astui natisevasta portista\nsisään, käveli rikkaruohon peittämää käytävää ulko-ovelle ja soitti\nkelloa.\n\nAnkaran näköinen lakeija tuli avaamaan. Silmäys sisähuoneisiin kertoi\nespanjalaiselle talon olevan mitä suurimmassa rappiotilassa.\n\n\"Asuuko eversti Sunning täällä?\" kysäisi Malejala välinpitämättömästi.\n\n\"Kyllä, herra\", vastasi lakeija.\n\n\"Onko hän kotona?\"\n\n\"Ei, herra, hän on Newmarketissa tänään.\"\n\n\"Ymmärrän\", sanoi señor Malejala pistäen viiden punnan setelin\npalvelijan käteen.\n\n\"Haluaisin vaihtaa muutaman sanan Miss Maryn kanssa\", sanoi hän.\n\n\"Miss Mary Mortimerinko kanssa?\" vastasi toinen nopeasti ja pudisti\npäätään. \"Pelkään, etten voi antaa teidän tavata häntä. Hän ei voi\noikein hyvin, herra. Oletteko Englannin pankista?\"\n\n\"En\", sanoi señor Malejala. \"Mikä saattaa teidät luulemaan, että olen\nEnglannin pankista?\"\n\nPalvelija näytti vähän kiusaantuneelta.\n\n\"No niin, herra\", sanoi hän hetken epäröityään, \"nuori neiti mainitsi\neverstille kirjoittaneensa pankkiin ja pyytäneensä uutta shekkikirjaa,\nja kun eversti myöskin oli kirjoittanut sinne ainoastaan päivää tai\nparia ennen, arveli hän, että sieltä saatettaisiin tiedustella\njotakin.\"\n\nSeñor Malejalan sydän sykähti ilosta, ja vilkaistessaan olkansa yli\nnäki hän naishenkilön lähestyvän portaita pitkin. Palvelija kuuli sen\nmyöskin, sillä hän käännähti.\n\n\"Menkää takaisin, Miss Mortimer\", sanoi hän. \"Tiedätte, ettei eversti\nmielellään salli teidän tulevan alas. Anteeksi, herra\", ja hän\nsuorastaan tyrkkäsi señor Malejalan rapuille ja sulki oven tämän nenän\nedessä.\n\nSe oli siis totta, tuumi Malejala, ja hänen tummat silmänsä säteilivät.\n\n\"Täällä on siis kokonainen omaisuus voitettavissa\", virkkoi hän.\n\nHän järjesti asiansa niin, että saattoi pitää taloa silmällä joutumatta\nitse ilmi. Illansuussa hän näki auton ajavan esiin. Siitä astui esiin\nvanhanpuoleinen, melkein kumara mies, joka käveli hitaasti keppiin\nnojautuen.\n\nNyt oli talossa siis kaksi miestä. Raihnas vanhus, palvelija, joka ei\nnäyttänyt olevan erityisen roteva, ja tyttö. Kaikki käy helposti, tuumi\nseñor Malejala ja etsi käsiinsä erään maanmiehensä, joka harjoitti\nlaajaa erinäisten työvälineiden valmistusta ja hankintaa.\n\nVarustettuna tiirikalla, browningilla ja muutamilla muilla erikoisilla\nvehkeillä asteli señor Malejala sinä iltana hiljaa puutarhan läpi\nsynkkää taloa kohti. Ainoastaan ylhäällä, ristikolla varustetussa\nikkunassa, jossa hän ensin oli nähnyt vilahduksen tuosta\nnaishenkilöstä, loisti valo.\n\nHän oli päivän kuluessa huolellisesti tutkinut talon ja tullut siihen\njohtopäätökseen, että pääovesta oli helpoin pääsy sisään. Hän oli\nkäyttänyt tilaisuutta hyväkseen seistessään hallissa ja jutellessaan\npalvelijan kanssa, ja hyvin tuloksin. Hän oli pannut merkille, ettei\nsiinä ollut mitään salpaa, ja poissa oli myöskin tuo tavanmukainen\nketju, jota keskiluokan taloissa käytetään lukon täydennyksenä. Oven\navaaminen vei häneltä tarkalleen viisi minuuttia. Lukko oli\nvanhanaikainen ja antoi heti perään, kun hän varovasti työnsi siihen\nomituisen näköisen esineen.\n\nSeñor Malejala ei suinkaan esiintynyt ensikertaa murtovarkaana.\nVarhaisempina aikoinaan, ennenkuin hän oli keksinyt helpomman ja\nvaarattomamman keinon rikkauksien hankkimiseksi, oli hän alentunut\ntekemään tavallisia sisäänmurtoja, joten hänen aikaisemmat kokemuksensa\nolivat nyt hyväksi avuksi. Hän astui pimeään halliin ja sulki hiljaa\noven perässään valaisten lampulla käytävää.\n\nEi kuulunut ääntä, ei liikettä. Hän päätteli talonväen menneen aikaisin\nlevolle, sillä hän oli nähnyt valon sammuvan kellarikerroksessa\nsijaitsevasta keittiöstä puoli kymmenen ajoissa.\n\nHän asteli varovasti portaita ylös pysytellen lähellä seinävieriä,\njossa puun natina oli pienin. Loistavia unelmia välähti hänen mieleensä\nsiinä ylöspäin kiipeillessä.\n\nSeñor Malejala oli poikamies, eikä suhtautunut karsaasti avioliittoon,\nkun morsian saapui hänen luokseen näin rikkauksilla koristettuna. Hän\nsaattoi voittaa ei ainoastaan rikkautta, vaan vieläpä morsiamenkin, hän\ntuumi.\n\nHän saapui onnellisesti kolmannen kerroksen porrasaukeamalle.\nLaajahkosta hallista lähti kolme ovea, ja vasemmalla kädellä olevan\ntakaa näkyi valoa.\n\nHän naputti hiljaa ovelle.\n\n\"Miss Mortimer\", kuiskasi hän.\n\nHän kuuli kepeitä askelia.\n\n\"Kuka siellä?\" kuului kuiskaava vastaus.\n\n\"Täällä on espanjalainen ystävänne\", sanoi señor Malejala\nkaunopuheisesti.\n\nHän aukaisi hiljaa oven ja tunsi ensi vaikutelman nenässään. Siellä oli\ntupakan savua, ja se pani hänet pysähtymään.\n\n\"Ehkä hän polttaa\", tuumi hän.\n\nVielä hetki, ja hän oli huoneessa. Hän oli otaksunut huoneen olevan\nkalustetun ja hänen ensimmäinen suuri pettymyksensä oli se, että hän\nhuomasi sen olevan kokonaan aution. Lukuunottamatta kahta tuolia, ei\nsiellä ollut minkäännäköisiä huonekaluja, eikä \"neiti\", joka oli hänet\nkutsunut, ollut yksin. Toisella tuolilla istui sama palvelija, jonka\nhän oli aamulla nähnyt, ja tämän polvilla oli iso revolveri, jonka\nliipasin oli ylhäällä.\n\n\"Mitä -- mitä --\", sammalsi señor Malejala.\n\n\"Kädet ylös, Malejala\", sanoi \"neiti\" huomattavan miesmäisellä äänellä.\n\"Pidä hänet taatussa turvassa, Sandy. Ja minä voin nyt riisua\nperuukkini. Olipa hyvä, ettei minun tarvinnut mennä hänen luokseen ja\nkuljettaa häntä kädestä pitäen tänne.\"\n\n\"Mielestäni olisi se ollut aika mukavaa\", huomautti Sandy virnaillen.\n\nNainen, johon Malejala katsoa tuijotti, riisui peruukkinsa huoahtaen\nhelpotuksesta, ja näkyviin ilmestyi miellyttävän näköinen nuori mies.\nSamassa aukeni ovi taas, ja vanha eversti tuli esille, mutta hänkään ei\nollut enää vanha. Hänellä ei näet enää ollut valkoista peruukkia eikä\nhopealta vivahtavia viiksiä ja hän piti itsensä suorana. Malejala ei\nolisi tuntenut häntä muuten kuin vaatteista, jotka hänellä oli\npäällään.\n\n\"Malejala, onpa tämä aika hyppäys\", sanoi Anthony.\n\n\"Kuka te olette ja mitä tarkoitatte?\"\n\n\"Tarkoitan, vanha ystävä\", sanoi Anthony mitä ystävällisimmin, \"että on\ntodellakin olemassa espanjalainen vanki, ja se olette te.\"\n\nKului jonkin aikaa, ennenkuin tämän suulaan vieraan latinalainen\ntemperamentti oli niin nujerrettu, että kyettiin neuvottelemaan.\n\n\"Teidän on nyt oltava järkevä\", sanoi Anthony. \"Poistuminen tästä\ntalosta maksaa teille kuusituhatta puntaa, Malejala.\"\n\n\"Otaksukaamme, etten anna sitä teille?\"\n\n\"Siinä tapauksessa hautaamme teidät kauniisti tähän puutarhaan\", sanoi\nMr. Yllättäjä, \"-- tietysti tapettuamme teidät ensin\", lisäsi hän.\n\"Minä en hyväksy elävältä hautaamista. Taikka\", hän mietti hiukan --\n\"Voisinhan luovuttaa teidät Mauralle, joka on Lontoossa.\"\n\n\"Mistä rikoksesta syytettynä?\" ivaili toinen.\n\n\"En puhu syytteistä\", sanoi Anthony. \"Tarkoitan teidän ruumiinne\nluovuttamista muistolahjana. Vetäkää esiin shekkikirjanne, poikaparka,\nmaksakaa ja näyttäkää iloiselta.\"\n\n\"Minulla ei ole shekkikirjaa\", murisi Malejala.\n\n\"Arvelinkin, ettei teillä mahdollisesti olisi\", sanoi toinen ottaen\nesiin taskukirjansa. \"Tässä on Lontoossa olevan Leicester and Norfolkin\npankin Lothburyn osaston shekkejä, sehän on teidän pankkinne, jollen\nole saanut vääriä tietoja, ja tähän ilmoitukseeni voin vielä lisätä,\nettä teillä on niissä pankeissa kahdeksantuhannenkolmensadan punnan\nsuuruinen tili.\"\n\n\"Tahtoisin nähdä teidät helvetissä ennemmin kuin merkitä nimeäni\",\nkirosi Malejala.\n\n\"Minua ette tule siellä näkemään\", sanoi Anthony. \"Mutta luultavasti\nnäkisitte erään toisen tutun, jos otatte peilin käteenne.\"\n\nLopulta señor Malejala maksoi.\n\n\"Tulettekohan milloinkaan Espanjaan\", virkkoi hän, ennenkuin läksi, ja\nsilmissä oli ilkeä katse.\n\n\"Miksi ei?\" kysyi Anthony. \"Rakastan Espanjaa.\"\n\n\"Älkää milloinkaan tulko Espanjaan\", toisti Malejala, \"jos haluatte\nsäilyttää henkenne.\"\n\nMr. Yllättäjä hymyili.\n\n\"Vastapalvelukseksi ystävällisistä sanoistanne\", sanoi hän, \"sallikaa\nminun antaa teille eräs neuvo.\" Hän taputti miestä rintaan. \"Älkää\nmenkö takaisin Espanjaan\", virkkoi hän painokkaasti.\n\nHyvä neuvo, joka Malejalaan nähden meni aivan hukkaan ja jota hän\nperästäpäin katui, sillä noin kolme viikkoa sen jälkeen, kun hän oli\npalannut pääkaupunkiin, hänet vangittiin, tutkittiin ja lähetettiin\nCeutaan; sillä Maura oli ottanut varteen miehen uhkaukset ja vanginnut\nhänet hänen asunnossaan ja tutkiessaan hänen taskujaan löytänyt niistä\ntukuittain väärennettyjä espanjalaisia seteleitä, jotka eivät\nvarmastikaan olleet olleet Malejalan taskuissa, ennenkuin Maura tuli\nhänen asuntoonsa ja sijoitti ne muuanne.\n\n\n\n\nYHDEKSÄSTOISTA LUKU\n\nKruunujalokivet\n\n\nSandy oli kerran uskonut Paulille käsityksensä, että jos heidän\nisäntänsä oleskelisi asunnossaan Windsorissa, niin ikävystyisi hän\nsiellä oloonsa kolmessa viikossa ja hylkäisi paikan kuukauden sisällä.\n\n\"Olen elänyt hänen kanssaan yhdessä koko sodan ajan ja tunnen hänet\",\nsanoi hän. \"Maailman levottomin pakana\": ja monessa suhteessa olikin\nhän oikeassa.\n\nMutta ihme kyllä, oli Anthony mieltynyt Depe Deneen, tuohon\nrappeutuneeseen taloon, jota vuokratessaan hänellä ei ollut muuta\ntarkoitusta kuin vapauttaa herkkäuskoinen espanjalainen seikkailija\nvaivalloisesti hankkimistaan rikkauksista. Hän oli kuluttanut lähes\nviisitoistatuhatta puntaa sen koristamiseen ja kalustamiseen, hänellä\noli ollut puutarhureita siistimässä villiytyneitä kasveja, jotka olivat\nlevinneet istutusalueiden ulkopuolelle, ja hän oli sijoittautunut\nuuteen kartanoonsa ilmeisellä tyytyväisyydellä.\n\nSandy ja Paul olivat mukautuneet hangotellen vastaan sisimmässään,\nmutta olivat hämmästyneitä siitä ihmeellisestä muutoksesta, jonka\nmaalarien, koristetaiteilijoiden, rapparien ja verhoilijoiden työ\nmuutamassa viikossa oli saanut aikaan tässä epäilyttävässä asunnossa.\n\nDepe Dene sijaitsi Lontoon reunassa, ja sen ylimmäisistä ikkunoista\navautui näköala maaseudulle. Saman tien varrella oli muitakin\nrakennuksia. Depe Dene oli kulmatalo; vastapäisessä kulmassa sijaitsi\nsuurempia rakennuksia laajempine maa-alueineen. Itse asiassa ulottuivat\nne sen suuren niityn rajaan, jonka Shanfordin omistaja oli äskettäin\nitselleen hankkinut.\n\nAnthony kertoi tämän uutisen Paulille, joka ei todellakaan voinut\nkäsittää, mitä merkitystä oli sillä, että heidän naapurinsa oli\nhankkinut itselleen lisää maata.\n\n\"Pelkäänpä teidän muuttuvan esikaupunkilaiseksi\", huomautti hän.\n\n\"Minun mielestäni on oikean kansalaisen velvollisuus kiinnittää\nhuomiota naapuriinsa\", sanoi Anthony omahyväisesti, \"ja minä suorastaan\npidän Dr. van Zilestä.\"\n\n\"Sekö on hänen nimensä?\"\n\n\"Niin kuuluu hänen nimensä ja tittelinsä. Hän on lääkäri, joka ei\nharjoita praktiikkaa, koska hän on kärsivän ihmiskunnan tarpeista ja\navunpyynnöistä riippumaton.\"\n\n\"Tarkoitatte, että hän on taloudellisesti riippumaton?\"\n\n\"Juuri niin.\"\n\n\"Hän on luullakseni hollantilainen?\" kysyi Paul.\n\n\"Jatka vain otaksumisiasi. Itse asiassa on hän saksalainen. Hänen\ntodellinen nimensä on von Zolle. Mutta hän syntyi kylässä, joka on\nosaksi Hollannin rajalla, eikä hänen siis ollut vaikeata vakuuttaa\nBritannian viranomaisille olevansa syntyperäinen hollantilainen. Hyvin\nhuvittava mies, ja kuten jo sanoin, on hän ostanut tuon suuren niityn.\"\n\n\"Minusta ei tuo nyt ole erityisen mielenkiintoista\", virkkoi Paul\nottaen käteensä kirjan.\n\n\"Hyvä on\", sanoi Anthony kärsivällisesti. \"Sittenpä kerron sinulle\nvielä. Hän on johtanut sähkökaapelin kadunpäässä sijaitsevaan\ntaloonsa.\"\n\n\"Se merkitsee ainoastaan sitä, että hänellä on aikomus asettaa\nsähkölaitteita, kaikesta päättäen\", huomautti Paul.\n\n\"Sinusta on tämäkin vielä yhdentekevää. No niin minun on siis\njatkettava. Hän on ostanut suuren valonheittäjän. Näin kannettavan sitä\npuutarhaan tänä aamuna.\"\n\n\"Saksalainen, jolla on valonheittäjä, olisi sodan aikana ollut\nerinomaisen mielenkiintoinen\", sanoi Paul, \"mutta, kun sota on ollut ja\nmennyt jättäen meihin koristeelliset jälkensä, mutta ei minkäänlaisia\naistimin havaittavia välineitä ylläpidoksemme, en käsitä, miksi meidän\npitäisi innostua.\"\n\n\"Hyvä on\", sanoi Anthony, \"jatkan edelleen. Hän on palkannut kuusi\nheikkolahjaista, mutta tavattoman vahvarakenteista kilpanyrkkeilijää\nsuojelemaan aluettaan. Jos haluat tietää noiden kilpanyrkkeilijöiden\nnimet, voin luetella ne sinulle.\" Hän otti pienen kirjan taskustaan ja\naukaisi sen. \"Kid Magee, Bill Soltz, Johnny Fly of Lambeth --\" Vihdoin\nviimein Paul innostui.\n\n\"Miksi on näiden miesten vartioitava hänen maitaan?\" kysyi hän.\n\n\"Haha\", riemuitsi Anthony. \"Olen siis viimeinkin murtanut\nvälinpitämättömyydeltäsi kuoren. Miksi pitää hänellä olla miehiä\nvahdissa? Mikä on vastaus?\"\n\n\"Sanokaa minulle\", sanoi Paul.\n\n\"En voi sitä sinulle sanoa, koska en sitä tiedä\", vastasi Anthony\nharmissaan. \"Mutta kun asetan kaikki seikat toistensa yhteyteen, tuntuu\ntämä minusta kummalliselta. Valonheittäjä, suuren kentän osto,\nkilpanyrkkeilijöiden palkkaaminen -- siistejä poikia. Paina mieleesi,\nkaikki nämä miehet ovat hyvin valitut. He ovat moitteettomia,\nkunniallisia tappelijoita, lahjomattomia kuin arpanappula. Vaikka hän\nolisi kulkenut koko maan ristiin rastiin etsiäkseen miehiä, joihin\nvoisi sokeasti luottaa, ei hän olisi voinut tehdä valintaa, joka olisi\nollut enemmän hänen luottamuksensa arvoinen. Aion käydä tervehtimässä\noppinutta tohtoria eli herra professoria, sillä minulla on sellainen\ntunne, että hänestä saattaa koitua sekä huvia että hyötyä. Sitäpaitsi\",\nsanoi Anthony, \"on jokaisen velvollisuus tutustua naapuriinsa ja päästä\nselville hänen salaisuuksistaan. Ihmettelen vain, mitä hän pelkää.\"\n\nHänen käyntinsä ei tapahtunut juuri suotuisissa olosuhteissa. Satoi\nrankasti, kun hän asteli tien poikki ja soitti tohtorin kelloa.\nViekkaan näköinen mies, joka tuli avaamaan, oli epäkohtelias, melkeinpä\nkarkea. Tohtori ei halunnut tavata ketään. Anthony kuuli kuitenkin\nselvästi tohtorin äänen, ja saattoi kuulla hänen askeltensa töminän\nhänen marssiessaan edestakaisin jossakin huoneessa, ja hänen härän\nmylvinää muistuttava äänensä -- hän puhui kieltä, joka ei varmastikaan\nollut englantia, -- tärisytti itse rakennuksen perustuksia.\n\nMr. Yllättäjä meni takaisin Depe Deneen mielessään jotakin pohtimisen\narvoista.\n\n\"Tohtori on pirullisessa mielentilassa\", sanoi hän Paulille, \"ja mikäli\ntunnen tätä herraa, on tämä aivan tavaton mielenilmaisu. Hän on\ntavallisesti mitä herttaisin henkilö.\"\n\n\"Onko henkivartiosto saapunut?\" kysyi Paul huvitettuna.\n\n\"Niin luulisin\", myönsi Anthony. \"Näin joitakin oudonnäköisiä hattuja\nriippuvan hallin nauloissa.\"\n\nHän näki myöhemmin muutamia niiden omistajiakin kävelemässä parittain\ntohtorin puutarhan seutuvilla, sillä sade oli lakannut, vaikkakin maa\noli märkää.\n\n\"Mutta mitä peeveliä tämä peli tarkoittaa?\"\n\nHän sulkeutui ylös omaan huoneeseensa, ja Paul kuuli hänen lakkaamatta\nkävelevän edestakaisin päänsä yläpuolella olevassa huoneessa.\n\n\"On se omituista\", sanoi Paul, kun hän ilmestyi näkyviin.\n\n\"Tietysti se on omituista\", huudahti Mr. Yllättäjä. \"Siinä on nyt\nhuoleton hollantilainen tohtori, jolla ei nähtävästi ole minkäänlaisia\nvihollisia ja jonka uskotaan sodan aikana olleen liittoutuneille\nmyötätuntoisen ja joka, käsittääksemme aivan syyttä, palkkaa vartijat\nitseään suojelemaan, on ostanut kalliin valonheittäjän --\"\n\n\"Ja on ostanut uutta maata\", lisäsi Paul auttavaisena.\n\n\"Hm\", hymähti Anthony ja vetäytyi jälleen yksinäisyyteen\nmietiskelemään.\n\nSamana iltana, kun Anthony istui makuuhuoneessaan avoimen ikkunan\nääressä katsellen tohtorin taloa, löysi hän erään ratkaisun tähän\narvoitukseen. Hän oli istunut siinä tunnin verran ja aikoi juuri mennä\nlevolle, kun hän kuuli kahinaa ja vihellyksen, ja heti senjälkeen\nvälähti ilmaan talon vastapäiseltä sivustalta valkea valovirta,\nvalaisten alhaalla olevat pilvet.\n\n\"Valonheittäjä\", tuumi Anthony.\n\nSitten alkoi valo lepattaa. Kolme lyhyttä välähdystä ja pitkä viiru;\nsama toistui. Ne antoivat merkkejä. Mutta kenelle? Ei kai tällaisena\nyönä saattanut olla ilmalaivojakaan liikkeellä, ja miksi he ylimalkaan\nantoivat merkkejä? Hän tuli ulos huoneestaan ja kutsui Paulin luokseen.\n\n\"Mitä arvelet tästä?\"\n\n\"Ne antavat merkkejä, herra nähköön\", huudahti Paul. \"Kenelle sitten.\"\n\n\"Niin, mutta ei kai sentään millekään ilmalaivalle; katso noita\ntuulessa ajelehtivia pilviä.\" Hän osoitti valovirrassa näkyvää\nympyriäistä läiskää.\n\n\"Minä luulisin sen olevan harjoittelua\", sanoi Paul, ja juuri silloin\nsammui valo.\n\nSeuraava päivä ei tuonut mitään lisävalaistusta asiaan, paitsi että\ntohtorin palvelija oli kertonut Sandylle, että hänen isäntänsä\nharjoitti tieteellisiä kokeiluja tutkiakseen Einsteinin\nvalontaittumisteoriaa.\n\n\"Hänelle on pantu tarkalleen sanat suuhun, eikö niin?\" kysyi Anthony,\nkun hänelle kerrottiin tämä. \"Palvelija ei tavallisesti tunne tarkkaan\ntieteellistä terminologiaa.\"\n\nPäivä oli kirkas ja pilvetön, ja hän istui valveilla aina kello yhteen\naamulla, mutta ei näkynyt merkkiäkään tieteellisistä kokeiluista. Talo\noli pimeässä eikä valonheittäjä ollut käytännössä. Hän meni vuoteeseen,\nja tuntui siltä, kuin olisi hän tuskin sulkenut silmiään, kunnes jokin\nherätti hänet. Se oli humina, joka kävi yhä voimakkaammaksi ja\nvoimakkaammaksi, kunnes se kaikui hänen korvissaan kuin äkäisen\nampiaisen surina. Hän hyppäsi vuoteesta ja harppasi ikkunan luo\nparhaaksi ajoissa nähdäkseen valonheittäjän viimeisen välähdyksen,\nennenkuin tuli pimeä. Ja valossa näki hän suuren valkosiipisen linnun\nlaskeutuvan alas pilvistä ja asettuvan lepäämään tohtorin talon takana\nolevalle kentälle.\n\nHän syöksyi Paulin huoneeseen ja ravisteli hänet ylös.\n\n\"Nouse ylös, Paul, arvoitus on ratkaistu.\"\n\n\"Mikä se sitten on?\" kysyi Paul unisena.\n\n\"Se on ilmalaiva. Sitä on tohtori odottanut ja sitä varten varustanut\nmerkinantolaitteet\", sanoi Anthony nopeasti. \"Tajuatko suunnitelman?\nHän odotti konetta tänä iltana, ja valonheittäjän tehtävä oli osoittaa\npaikka, mihin sen oli laskeuduttava maihin. Ensin hän tähtäsi valon\npilviin ja sitten antoi sen luultavasti hitaasti liukua kentälle\nantaakseen miehelle tarpeeksi valoa maihinlaskua varten. Menen\nvetäisemään vaatteet päälleni. Älä mene nukkumaan. Minun on sanottava\nsinulle jotakin, kun tulen takaisin.\"\n\nViiden minuutin kuluttua hän juoksi kentän suuntaa kulkevaa tietä\nylöspäin. Ei epäilystäkään, siellä keskellä kenttää oli ilmalaiva ja\nhämärässä saattoi hän nähdä kahden henkilön liikuskelevan sen\nympärillä, kun taas kaksi muuta asteli tohtorin talolle päin. Yksi\nheistä oli tohtori; Anthony tunsi hänet käynnistä. Toinen oli hänelle\ntuntematon. Tämä kantoi raskasta laukkua, ja he juttelivat keskenään\nkäyttäen kurkkuäänteitä.\n\nAnthony tunkeutui pensasaidasta läpi ja kulki varovaisesti niittyä\npitkin siihen saakka, jossa nuo kaksi, laukkua kantava mies ja tohtori,\nhänet sivuuttaisivat.\n\nHän makasi pitkällään ruohikossa ja oli noin metrin päässä heistä, kun\nnämä sivuuttivat hänet. Laukku oli ilmeisesti hyvin raskas, sillä\ntohtori kysyi saksaksi, saisiko hän mahdollisesti auttaa, ja sai\nvastaukseksi lyhyen \"nein.\"\n\nJa sitten kuuli Anthony sanan, joka heitti valaisevan säteen\ntapahtumiin. Se sana oli \"Korkeutenne\", ja tohtori van Zilen\nkunnioittava käytös oli lisärenkaana ketjussa.\n\nKorkeus. Saksalainen prinssi Englannissa. Mitä hänellä oli täällä\ntekemistä? Ja mitä oli laukussa, koska hän ei sallinut itseään\nautettavan? Anthony ryömi pois kentältä ja pakeni taloonsa.\n\n\"Nyt se on minulle selvillä\", sanoi hän astuen Paulin makuuhuoneeseen,\njossa valo yhä paloi ja Paul torkkui toinen korva varuillaan\nmahdollisen kutsun varalta. \"Asia on aivan selvä. Nyt ymmärrän kaikki,\nniityn, valon ja vartijat! Tohtori van Zile toimii jonkun Saksassa\noleskelevan henkilön asiamiehenä, ja tuo joku on luultavasti\nprinssi tai aatelismies, joka on kosketuksissa vallasta syöstyn\nhallitsijahuoneen kanssa. Juuri tätä nykyä koettavat Saksan tasavallan\nviranomaiset kaikin tavoin estää kuninkaallisia viemästä rahojaan ja\nkalleuksiaan pois maasta. He ovat asettaneet rajalle erityisiä\ntulliupseereja, joiden on tarkkaan tutkittava kaikki matkatavarat,\njotka menevät maasta. Tuo mies, joka on juuri tullut, on joku pikku\nprinssi, ja hän on tuonut mukanaan paljon kultaharkkoja\", virkkoi hän\npainokkaasti.\n\n\"Senvuoksi siis nyrkkeilijät\", nyökkäsi Paul. \"Sen täytyy olla aika\narvokas saalis.\"\n\n\"Ja sen saaliin aion minä saada\", sanoi Anthony hampaittensa välitse,\n\"sillä mikään ei tuota minulle suurempaa huvia, kuin näpistää hiukan\nomaisuutta tuolta Boche-pahukselta. Paul, tämä ei ole ainoastaan\nvelvollisuuteni itseäni kohtaan, vaan pyhä velvollisuus myös rakasta\nmaatani kohtaan. Olen sanomalehdissä usein lukenut, että Saksa on\npantava maksamaan, eikä ole koskaan johtunut mieleeni, että minä voisin\nolla välikappaleena.\"\n\n\"Kuinka aiotte vallata asunnon, jossa on kuusi täydellistä\nammattinyrkkeilijää?\" kysyi Paul uteliaana.\n\n\"Missä et voi hypätä ylitse, voit hiipiä alitse\", sanoi Anthony, ja\nsiinä oli kaikki, mitä voitiin häneltä urkkia, ja on mahdollista, että\nsuunnitelma, jota hän sittemmin seurasi, ei vielä silloin ollut hänellä\nvalmiina.\n\nTosiasia oli, että hän istui valveilla kello viiteen aamulla miettien\nja harkiten suunnitelmia, joita hänen toimeliaat aivonsa laativat. Jos\nhän ilmoittaisi poliisille, oli mahdollista, ettei heillä ollut\nvaltuuksia muuhun, kuin vangita prinssi maahantunkeutumisesta ilman\npassia, ja asia oli niin, että hänellä oli kylliksi passeja vaikka\nupottaakseen kokonaisen laivan, kuten Anthony määritteli. Ei ollut\nlakia, joka kielsi tulemasta lentokoneella maahan, edellyttäen, että\nilmalaiva tunnettiin ja asiaankuuluvat ilmoitukset oli tehty, ja hän\noli vakuutettu, että van Zile oli pitänyt niistä järjestelyistä\netukäteen huolen.\n\nSeuraavana päivänä ei näkynyt merkkiä enemmän vieraasta kuin\ntohtoristakaan. Ilmalaiva lojui keskellä niittyä, mutta minkäännäköistä\nmekaanikkoa ei ollut näkyvissä, eikä sen läsnäolo kiihoittanut edes\nlähiseudun pikkupoikien uteliaisuutta; he olivat nähneet ja kuulleet\nliian monta ilmalaivaa ollakseen suurestikaan innoissaan sen tulosta.\n\nPäivä kului, ja toinen päivä tuli, eikä vieläkään näkynyt mitään\nmerkkiä. Vahdit oleskelivat yhä talossa tai kävelivät vartiossa ja\nosoittivat yhä samaa valppautta. Sinä iltana lähti ilmalaiva\nkotimatkalle, niin että jos poliisille oli annettu ilmoitus sen\ntulosta, niin kuin oli luultavaa, ei sen ilmestymisessä ollut mitään\nlaitonta, ja sen paperit olivat kunnossa.\n\n\"Minä en jaksa käsittää\", sanoi Anthony, \"miksi he säilyttävät saalista\ntalossa? Jos tuo prinssi aikoo asettua tähän maahan, miksi ei hän heti\nvie omaisuuttaan pankkiin -- jolla ei ole mitään poliittisia eikä\nrotuennakkoluuloja, sillä raha taitaa kaikkia kieliä.\"\n\nHän tähysteli seutua kiikarilla ja oli tehnyt sitä kaiken päivää.\nIllansuussa, kun hän jo alkoi väsyä vartioimiseen, sai hän nähdä\njotakin erikoisen merkillistä. Neljä tuohon suojeluskaartiin kuuluvaa\nkäyskenteli juuri puutarhan lähettyvillä, kun heidän luokseen astui\ntalon takaa kaksi toveria.\n\nVaikka päivä oli lämmin, oli heillä päällystakit yllään, ja ne olivat\nuudet, sillä toiset neljä häärivät heidän ympärillään ihaillen. Yksi\ntulokkaista näytti hattua, joka myös oli äskettäin ostettu. Vieläkään\nei Anthony älynnyt, mitä tämä kaikki merkitsi, ennenkuin eräs heistä\nkatosi taloon takaisin ja palasi pian kädessään ihka uusi matkalaukku.\nSilloin oli arvoitus ratkaistu.\n\n\"Nämä miehet ovat lähdössä matkalle\", kertoi hän Paulille, \"ja siksi on\nheidät näin pyntätty. Heidän luontainen turhamaisuutensa pakotti heidät\ntulemaan ulos näyttämään tovereille, miten koreita he olivat.\"\n\nHän etsi ja löysi kappaleen aamulehteä ja käänsi esiin\nlaivailmoitusosaston.\n\n\"Aquitania lähtee New Yorkiin ylihuomenna\", sanoi hän. \"Se on juuri se\nlaiva, lyön vaikka vetoa.\"\n\nSiinä silmänräpäyksessä oli hän puhelimessa ja soitti Westendin\nlaivakonttoriin.\n\n\"Onko tohtori van Zile tilannut lipun Yhdysvaltoihin?\" kysyi hän, ja\nhetken perästä tuli vastaus:\n\n\"Kaksi hyttiä ja kolme paikkaa.\"\n\nHän ripusti kuulotorven paikoilleen hymyillen voitonriemuisena.\n\n\"Siinäpä se\", sanoi hän. \"Kaksi miestä nukkuu yhdessä ja salaperäinen\nmuukalainen yksinään toisessa. Mutta mitenkä nyt sieppaamme\nkruunujalokivet?\"\n\n\"Mistä tiedätte niiden olevan kruunujalokiviä?\" kysyi Paul.\n\n\"Ensiksikin, ne ovat raskaita. Ja vaikka uskonkin laukun sisältävän\naika annoksen selvää rahaa, kuvittelen kuitenkin, että sen\npääasiallisena sisältönä ovat jalokivet.\"\n\n\"Entä jos koettaisi vangitsemiskonstia?\" ehdotti Paul. \"Nappaisi heidät\nasemalla kiinni.\"\n\nAnthony pudisti päätään.\n\n\"Van Zile on varmasti mukana, ja hän tuntisi minut joka tapauksessa\",\nsanoi hän. \"Ei, se ei kävele.\"\n\nHän meni kaupungille tarkistaakseen, olivatko puhelimessa saadut tiedot\noikeita. Hänelle oli tärkeätä saada tietää muukalaisen hallussa olevien\nhyttien asema.\n\n\"Mr. van Zile?\" sanoi virkailija, päätään pudistaen. \"Ei, hän ei\nmatkusta Aquitanialla.\"\n\n\"Mutta te sanoitte minulle niin\", sanoi Anthony hämmästyneenä.\n\n\"Hän on peruuttanut matkansa. Hän lähtee Ryndamilla Plymouthista samana\npäivänä. Se kulkee Rotterdamista New Yorkiin, mutta poikkeaa\nPlymouthiin.\"\n\n\"Mainiota\", sanoi Anthony käyden iloiseksi, mutta hän ei selittänyt\nhämmästyneelle virkailijalle, mitä hän tarkoitti.\n\nHän oli laatinut suunnitelman. Mutta jos laiva olisi lähtenyt\nSouthamptonista, olisi se ollut mahdoton toteuttaa. Plymouth oli juuri\nse satama, jonka hän olisi valinnut, sillä laivat eivät laske satamaan,\nvaan ankkuroivat lahdella, joten niihin voi päästä vain apulaivoilla.\nHän lähti Plymouthiin iltaa ennen laivan lähtöä täydentämään\nvalmistelujaan.\n\n\"Olen saanut moottorin\", kertoi hän Paulille palatessaan hotelliin\nmyöhään illalla, \"ja, kaikeksi ihmeeksi, lupaavat paikalliset\nilmatiedoitukset huomiseksi sumuista säätä. Jos sumu vain kestää, on\nminun asiani selvä.\"\n\nKello yksi seuraavana iltana tyhjensi satamaan vievä juna matkustajansa\nlähelle rantalaituria, josta he siirtyivät isoon hinaajaan, joka odotti\nviedäkseen matkailijat sataman suulla olevaan valtamerihöyryyn. Kuten\nAnthony oli toivonut, pysyi merellä sakea sumu, ja tohtori van Zile\ntovereineen ei tuntenut naapuriaan, vaikka tämä oli muutaman jalan\netäisyydellä hänestä.\n\nTähän ei ollut niinkään paljon syynä sumun sakeus, kuin se, että\nAnthony oli kääntänyt palttoon kauluksen niin ylös, että ainoastaan\nnenän pää oli näkyvissä. Kaksi tohtorin seuralaisista oli\nnyrkkeilijöitä. Heidän ruumiinrakenteensa oli siitä todistuksena.\nKolmas mies, joka ilmeisesti oli tuo ilmalaivamatkustaja, oli kookas,\ntumma mies käskevine kasvonpiirteineen ja töykeine käytöstapoineen.\n\nTohtori van Zile osoitti häntä kohtaan kunnioitusta, joka vaikutti\nmelkein orjamaiselta, ja se olikin paikallaan, sillä muukalainen oli\nHardt-Badenin arkkiherttua. Hän oli matkalla länteen, jossa oli helppo\nmyydä vanhoja jalokiviä ja melkein verrattomia kalleuksia.\n\n\"Te ymmärrätte, herra tohtori\", sanoi arkkiherttua, \"toinen\ntavaralähetys saapuu viikon kuluttua.\"\n\n\"Kyllä Teidän jalosukuisuutenne\", vastasi tohtori nöyränä.\n\n\"Se on myöskin toimitettava New Yorkiin, ja minä otan sen siellä\nvastaan.\"\n\nHinaajan sireeni päästi vihellyksen, ja tämä alkoi suuntautua reitille.\n\n\"On hyvin sumuista\", sanoi hänen kuninkaallinen korkeutensa kääntäen\nväristen ylös palttoonsa kauluksen. \"Ihmettelen, mitä tuo moottori\naikoo, joka koko ajan seuraa meitä.\"\n\nHän seisoi aivan lähellä kaidetta. Aukko, josta tikapuut oli juuri\nvedetty pois, ei ollut vielä suljettu, ja hän seisoi aivan lähellä\nsitä. Ennenkuin tohtori van Zile ehti vastata, oli joku äkkiä töykännyt\nprinssiä ja huutaen, mutta pitäen kuitenkin kädessään laukkua, oli tämä\nkadonnut kaiteen yli veteen. Äkkiä oli Anthony kiskaissut päällystakin\nyltään ja sukeltanut pää edeltä hänen perässään. Hän löysi miehen veden\nalla, ja nopealla liikkeellä kiskaisi häneltä laukun.\n\nArkkiherttua ojentautui ja tuli porskuen ja kirkuen pinnalle, mutta\nmiestä, joka oli ottanut häneltä laukun kahdeksan jalan syvyydessä,\nkiskottiin parhaillaan moottorin kannelle, koneiden ollessa\npysähdyksissä.\n\nKun prinssi oli pelastettu, oli moottori jo kadonnut, eikä kukaan ollut\nnähnyt uusia matkustajia tulevan laivaan.\n\n\"Valtamerentakainen matkustaja hukkunut Plymouthissa\", luki Anthony\nLontoon iltalehdistä. \"Se olin luultavasti minä.\"\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENES LUKU\n\nProfessori\n\n\nAnglo-Amerikkalainen Sokeriyhtymä oli perustettu Mr. Yllättäjän\ntarpeita silmällä pitäen. Oli hyvin suotavaa, että hänellä oli jokin\nsäännöllinen ammatti, ja niinpä oli hän vuokrannut Broad Streetiltä\npienen konttorihuoneiston, kalustanut sen kunnollisesti ja mukavasti,\nja siellä, erillään muista hommista, harjoitti hän umpimähkään\nsokerinvälittäjän ammattia.\n\nPaul oli ennen armeijaan menoaan hankkinut itselleen jonkin verran\nkokemusta sokerikaupan alalla, niin ettei ollut aivan vailla\nkäytännöllistä tottumusta ja tietoja. Ja ihmeenä on mainittava, että\nheille kertyi todellisia liikehommia niin paljon, että oli\nvälttämätöntä palkata konekirjoittajatar.\n\nSeurasi kokonainen sarja nuoria, hyvää tarkoittavia naisia, jotka\nkaikki väittivät, etteivät olleet koskaan nähneet sellaista\nkonekirjoittajatarta, kuin Anthonyllä nyt oli, vaikka hänellä itsellään\noli sellainen käsitys, että nykyinen oli paras kaikista ja nakutti\nahkerasti kaikilla luonnon lahjoittamilla sormillaan. Tavallisesti\nolivat ne vain nelisen päivää talossa, sillä ne koettelivat liiaksi\nAnthonyn hermoja.\n\nSitten tuli Agnes Stillington. Oli jo kulunut jonkin aikaa siitä, kun\nAnthony oli pelastanut hänet Milwaukeen Megin seurasta ja van Deahyn\nkohteliaisuuksista, mutta Paul huomasi Anthonyn ilmeestä, ettei tyttö\nollut vielä kauan ollut poissa hänen mielestään, vaikkakin tämä ehkä\noli hänet unohtanut.\n\nKun Miss Stillington omalla rauhallisella tavallaan ja ilmeisesti\niloissaan jälleennäkemisestä kohtasi Mr. Yllättäjän, näytti siltä,\nettei muisto heidän lyhyestä ja kiihkeästä ystävyydestään suinkaan\nollut kadonnut hänenkään mielestä, eikä Paul siis ollut ollenkaan\nhämmästynyt, kuullessaan, että hänet heti palkattiin.\n\n\"Kuinka hän kirjoittaa?\" kysyi Anthony seuraavana päivänä hänen tulonsa\njälkeen. Hän oli itse ollut poissa, ja Paul oli isäntänä johtanut\nliikkeen toimintaa, sillä aikaa, kun sen omistaja oli antautunut\ntutkimuksiin, jotka olivat yhteydessä aivan toisenluontoisten\nliikehommien kanssa.\n\n\"Minusta on vastenmielistä edes kertoa, kuinka huonosti\", vastasi Paul.\n\"Hän on kerrassaan suloinen tyttö, ja --\"\n\n\"Joutavia\", vastasi Anthony töykeästi. \"Anna hänelle aikaa. Hän on\nvielä hermostunut.\"\n\n\"Tunne liikeasioissa on aina onnettomuuden perussyy. Tämän olette te\nitse minulle sanonut. Silloin kun en minä tahtonut päästä siitä irti,\nväititte minua siveellisessä suhteessa pelkuriksi, ja minun olisi\npitänyt nostaa hänet ylös tuolistaan ja kantaa kauniisti hissiin.\"\n\n\"Miss Stillingtoniin nähden on asia aivan toinen\", julisti Anthony, ja\nPaul katseli huuliaan pureskellen hänen jälkeensä uskoen, että niin\ntodellakin oli.\n\nNeljäntenä päivänä, kun Anthony tarkasteli monistettuja kirjeitä, joita\nhän itse oli sanellut, kokosi hän rohkeutensa ja soitti neidin\nluokseen. Jollei hän sanoisi tälle, oli Paulin pakko tehdä se, ja\nAnthonystä tuntui, että hän osaisi tehdä sen paremmin.\n\n\"Onhan tämä koko hyvä, Miss Stillington\", lohdutteli hän neidin\nastuttua sisään. \"Halusin vain mainita... että... kirjeet...\"\n\nAnthonyn suureksi hämmästykseksi puhkesi tämä kyyneliin.\n\n\"Tiedän, että olen mahdoton\", sanoi hän toinnuttuaan. \"Kirjoitukseni on\nhirvittävää.\"\n\n\"Ei nyt sentään\", vastusti toinen, \"mutta... ehkä...\"\n\n\"Tiedän, että niin on\", sanoi hän, \"mutta olen pakotettu tekemään\njotakin, ja sen jälkeen, mitä sain kokea Miss Morrisonin luona, en ole\nuskaltanut ottaa samantapaista paikkaa uudelleen...\"\n\nVähitellen sai Anthony sitten tietää hänen tarinansa.\n\nHän oli varakkaasta kodista, hänen isänsä oli näet ollut rikas\npuutavarakauppias, mutta jossakin määrin taipuvainen pelaamaan. Hän oli\nkuitenkin varovainen mies ja menetti harvoin suurempia summia, niin\nettä, kun hän äkkiä kuoli, ei tyttärellä ollut pelkoa tulevaisuudesta.\nKun testamentti sitten avattiin, kävi selväksi, että isä oli jättänyt\ntyttärelleen vain pienen vuotuisen summan, noin kaksikymmentäviisi\npuntaa, kun koko ylijäänyt omaisuus sitävastoin lankesi \"William\nOrlando Branson -nimiselle ystävälle ja liikekumppanille.\"\n\n\"Branson?\" virkkoi Anthony nopeasti, sillä nimi oli harvinainen.\n\n\"Ei suinkaan tuo huijari Branson? Branson, jota sakotettiin pelihuoneen\npidosta?\"\n\n\"Juuri se mies\", myönsi Miss Stillington. \"Hän on kauhistuttava\nihminen.\"\n\n\"Mutta mitenkä saattoi isänne tehdä sellaisen testamentin?\"\n\nTyttö pudisti päätään.\n\n\"Se on minulle yhtä hämärää kuin teillekin\", sanoi hän. \"Tämä ei\nsuinkaan ole mikään kaunis juttu, sen voitte käsittää, Mr. Smith.\nVoitte kysyä minulta mitä tahansa ja saatte nähdä, että puhun totta.\"\n\n\"Sen kyllä tiedän\", virkkoi Anthony lempeästi. \"Huijari Branson. Onko\nteillä sukulaisia?\"\n\n\"Yksi sisar\", vastasi nainen, \"nuorempi kuin minä.\"\n\n\"Oletteko molemmat toimessa?\"\n\n\"Ei, minä vain\", sanoi hän hiukan hymyillen, \"ja minäkin olen,\nluullakseni, huono työntekijä. Sisareni Elsie on kotona ja hoitaa\ntalouttamme. Hän kutoo myös jumppereita ja saa niistä kuusi shillinkiä\nkappaleelta.\"\n\n\"Ja Mr. Branson asuu luultavasti talossanne ja käyttää -- oliko teillä\nauto?\"\n\n\"Oli kyllä\", virkkoi nainen katkerasti. \"Isäni jätti jälkeensä\nkaksisataatuhatta puntaa.\"\n\nNainen nousi väsyneesti.\n\n\"Otaksun, että minut on sanottu irti?\" sanoi hän.\n\n\"Ei suinkaan\", sanoi Anthony hymy silmännurkissaan. \"Näyttää siltä,\nettä kannattaa kyllä pitää teitä. Joka tapauksessa, te jäätte\nehdottomasti paikallenne.\"\n\nJostakin syystä tyttö punastui sen sijaan, että olisi kiittänyt, mutta\nAnthonystä oli punastuminen mieluisampaa.\n\nHän oli hyvällä tuulella sinä iltana kertoessaan Paulille tytön\nelämänvaiheita.\n\n\"Jokainen tässä kaupungissa tuntee tietysti huijari Bransonin, ja\nmuistan erityisesti hänen äkillisen rikastumisensa.\"\n\n\"Kuulin hänen perineen jonkin verran rahaa\", sanoi Paul, \"mutta pidin\nsitä vain tekosyynä, kun hän itse asiassa oli saanut jonkin rikkaan\nhölmön kynittäväkseen.\"\n\nAnthony siveli leukaansa.\n\n\"Ystäväni\", lausui Anthony mitä kohteliaimman seuramiehen tavoin. \"Tämä\non juttu, joka vaatii viipymätöntä käsittelyä ja järjestelyä. Sydäntäni\nvihloo ajatellessani, että tuo petkuttaja Branson pitää hyvänään\nomaisuuden, jonka pitäisi kuulua\" -- hän oli sanomaisillaan \"minulle\",\nmutta muutti lopuksi sanamuotoa -- \"joiden pitäisi kuulua oikeille\nomistajille. Aion lähteä etsimään hyvää ystävääni inspehtori Timmsiä\nsaadakseni selville mitä tästä yhteiskunnan vitsauksesta tiedetään.\"\n\nHän oli sivumennen tehnyt tuttavuutta erään Scotland Yardin inspehtorin\nkanssa, ja huomannut tämän tuttavuuden hyvin hyödylliseksi, sillä\ninspehtori tunsi melkein jokaisen Lontoon pahantekijän, ja tiesi\nsuorastaan pennilleen heidän tulonsa.\n\n\"Tunnenko muka huijari Bransonin?\" virkkoi inspehtori sääliväisesti\nhymyillen. \"Onko Lontoossa ketään, joka ei häntä tuntisi. Hän on\nroisto, oikea kirottu roisto. Koetimme tässä tuonnoittain saada\nselville, mistä hän sai rahansa. Hän asuu Bengessä komeassa talossa, ja\nhänellä on autoja parittain. Hämmästykseksemme saimme tietää hänen\ntodellakin saaneen periä rahoja joltakin hölmöltä miesparalta, saatuaan\ntämän tietysti jollakin tavoin tekemään testamentin omaksi hyväkseen.\"\n\n\"Onko hän todella rikollinen?\" kysyi Anthony.\n\n\"Niin rikollinen kuin voi olla\", sanoi inspehtori Timms painokkaasti.\n\"Minä en todellakaan tiedä pahempaa. Hän ei häikäile vähääkään eikä\nhänellä ole hituistakaan sääliä, ja mitä tulee kunniantuntoon, jonka\nväitetään erottavan varkaat toisistaan, ei sitäkään ole olemassa, kun\nhänestä on kysymys.\"\n\n\"Te kevennätte mieltäni. Sanoitteko hänen asuvan Bengessä?\"\n\n\"Tiedättekö tien, jonka varrella on Kristallipalatsi? Se on juuri se\ntie. En tiedä sen nimeä. Se on muudan noita suuria taloja, josta Lontoo\nnäkyy. Kaunis talo, liian hyvä Bransonille.\"\n\n\"Terve siis\", sanoi Anthony. \"Olen täydelleen samaa mieltä kanssanne.\"\n\nAnthony laati sotasuunnitelmansa yhtä huolellisesti kuin sotatoimien\nylipäällikkö valmistelee hyökkäyksensä. Pari päivää myöhemmin, kun Mr.\nBranson parhaillaan vetelehti pehmeässä nojatuolissaan, toisella\npuolellaan whisky ja sooda ja toisella laatikko sikaareja, ilmoitti\npalvelija vieraan.\n\nMr. Branson oli kookas mies ja lihavuuteen taipuvainen. Hänen kasvonsa\nolivat punaiset ja silmäluomet raskaat. Jatkuva varallisuus ja\nvapautuminen jonkinlaisesta poliisivalvonnan alaisuudesta, --\njälkimmäinen oli näet omiaan vaikuttamaan haitallisesti lihoamiseen --\nolivat kasvattaneet hänelle kaksi leukaa, kolmannenkin ollessa jo\nhyvällä alulla.\n\nHän katsahti ylös iskien silmää tytölle, joka oli tuonut ilmoituksen.\n\n\"Ohjaa hänet sisään, Minnie. Onko joku tuttu?\" kysäisi hän laiskasti.\n\n\"Ei, herra. Se on nuori mies.\"\n\n\"Tuo hänet sisään.\"\n\nVieras oli nuori, mutta teki täsmällisen vaikutuksen. Päättäen\nvasemmasta liivintaskusta näkyvästä lyijy- ja mustekynästä, oli hän\nilmeisesti jokin sanomalehtiorja, ja hänen ensimmäiset sanansa\nantoivatkin tukea tälle otaksumalle.\n\n\"Hyvää huomenta, Mr. Branson\", sanoi hän. \"Olen tullut Post-Heraldin\nedustajana saadakseni teiltä pienen haastattelun.\"\n\n\"Minulta?\" sanoi Mr. Branson kohottautuen hämmästyksissään pystyyn\ntuolissaan, sillä aikaisemmin ei kukaan ollut kunnioittanut häntä\nkyselyillä levittääkseen hänen päivän kysymyksiä koskevia\nmielipiteitään sanomalehdistössä.\n\n\"Me olemme saaneet vihiä kummallisesta jutusta\", virkkoi reportteri.\n\"Oletteko kuullut professori Jelbystä?\"\n\n\"En ole koskaan kuullut hänestä\", sanoi Mr. Branson päätään pudistaen.\n\n\"No, hän on sitten varmaankin kuullut teistä\", sanoi toinen hitaasti,\nja Mr. Branson kävi äkkiä vakavaksi, sillä hän ei pitänyt siitä, että\nihmiset olivat kuulleet hänestä jotakin. Sielutieteilijä selittäisi\ntämän seikan siten, että Mr. Branson tiesi, ettei kukaan ollut voinut\nkuulla hänestä mitään edullista.\n\n\"Ei, en ole koskaan kuullut hänestä\", toisti hän. \"Kuka hän on?\"\n\n\"Hän oli maailman kuuluisimpia patologeja -- lääkäreitä\", selitti\nreportteri huomatessaan seurakumppaninsa tietämättömyyden. \"Hänen\nleikkauksensa olivat kuuluisat yli koko Euroopan, mutta onnettomuudeksi\nsodanaikuiset ponnistukset ja kotoiset surut himmensivät hänen kirkkaan\njärkensä muutamia vuosia sitten, ja siitä lähtien on hän ollut\nsuljettuna mielisairaalaan.\"\n\n\"Hyvänen aika\", sanoi Mr. Branson teeskennellen osanottoa.\n\n\"No niin, päätoimittajamme sai häneltä kirjeen muutamia päiviä sitten\",\njatkoi reportteri. \"Siinä kohdistettiin kiihkeä syytös teitä vastaan.\"\n\n\"Minua vastaan?\" sanoi hämmästynyt mies.\n\n\"Teitä vastaan\", toisti reportteri. \"Siinä sanottiin teidän olevan\nkurjimman ihmisen koko maailmassa ja väitettiin, ettei teillä ole\nensinkään sydäntä.\"\n\nMr. Branson rähähti nauramaan.\n\n\"Siis sydämetön?\" sanoi hän.\n\n\"Suoraan sanoen, tarkoitti hän sitä\", sanoi reportteri vakavana.\n\"Kaikesta päättäen on olemassa jokin syy, minkävuoksi hän hyökkää\nkimppuunne. Mutta seikka, johon pyytäisin teitä kiinnittämään\nhuomiotanne, Mr. Branson, on se, että tämä professori on päässyt\nkarkaamaan.\"\n\n\"Mielisairaalastako?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Mitä se minua liikuttaa?\"\n\n\"No niin, aikomuksemme oli varoittaa teitä\", aloitti reportteri.\n\n\"Roskaa\", sanoi Mr. Branson kovalla äänellä ja täydestä sydämestään.\n\"Tuonkaltaiset ihmiset eivät koskaan tee minua levottomaksi. Kiitän\nteitä tulostanne. Haluatteko juotavaa?\"\n\n\"Ei kiitoksia\", vastasi reportteri päätään pudistaen. \"Ettekö haluaisi\nkertoa meille, mitä asiasta ajattelette?\"\n\n\"Voisin sanoa sen teille muutamin sanoin\", nauroi toinen, \"mutta se\nloukkaisi teidän nuoria korvianne. Miksi hän on tehnyt syytteen minua\nvastaan?\"\n\n\"No niin\", sanoi reportteri, joka oli odottanut juuri tuota kysymystä,\n\"hän väittää teidän ryöstäneen hänen veljentyttärensä, Miss\nStillingtonin tai tarkemmin sanoen, hänen molemmat veljentyttärensä\",\nkorjasi hän, sillä hän oli katsellut Agnes Stillingtonin sisaren\nkirkkaisiin silmiin ja osoittanut selviä hämmennyksen merkkejä...\n\nMr. Branson sävähti kasvoiltaan vielä punaisemmaksi ja huolimatta\nvieraansa tunteita kohtaan osoittamastaan hienotunteisuudesta päästi\nhän puolisen tusinaa karkeita kirosanoja. Reportteri lähti ja yhtyi\nKristallipalatsin läheisyydessä odottavaan nuoreen mieheen.\n\n\"En luule, että saatte paljonkaan irti tuosta vanhasta linnusta; sillä\non kynnet kuin naskalit\", sanoi Paul, sillä hän juuri oli ollut\nreportterina.\n\n\"Kerroitko hänelle professorista?\"\n\n\"Kyllä. Mikä ajatus on tässä takana?\"\n\n\"Kerroitko hänelle?\" intti Anthony.\n\n\"Minä kerroin hänelle kaiken, mitä käskitte. Minne menemme nyt?\"\n\n\"Menemme syömään lounasta Stillingtonin neitien kanssa. Kuulin sinun\npyytäneen Elsieä ulos eilen, Paul.\" Paul murahti jotakin.\n\n\"Aion pian sijoittaa Sandyn maatilalle, jota hän on aina uneksinut\",\nvirkkoi Anthony äkkiä. \"Niin -- piankin -- ... ja sinä... sinä olet\nmitä hyödyllisin apulainen Mr. Yllättäjän kaltaiselle huijarille, mutta\nosakkaana arvossapidetyssä liikeyrityksessä olet suorastaan\nihanteellinen.\"\n\n\"Mutta miksi\", sanoi Paul, \"ajatteletteko --\"\n\n\"Ajattelen\", sanoi Anthony haaveillen. \"Kuinka kaunis hän on.\"\n\n\"Niin, eikö olekin?\" virkkoi Paul innostuen. \"Mitä sanoitte hänelle\neilen --?\"\n\n\"Sanoitte kenelle?\" kysyi Anthony kylmästi.\n\n\"Miss Stillingtonille -- kauniille miss Stillingtonille, Elsielle!\"\n\n\"Kaunis miss Stillington, miesparka, on meidän Miss Stillingtonimme\",\nvastasi hän niin päättäväisessä äänilajissa, että keskustelu päättyi.\n\nAseman ja sen ravintolan välisellä matkalla, jossa heidän oli määrä\ntavata tytöt, laati Anthony lopullisen suunnitelman.\n\n\"Se saattaa onnistua sekä saattaa olla onnistumatta, mutta olen usein\nlaatinut lahjoituskirjat sattuman varaan\", sanoi hän. \"Mitä Bransoniin\ntulee, löysin yhtä ja toista. Hänellä on tapana istua niin kutsutussa\ntyöhuoneessaan aina kello kolmeen aamulla ajaen sisäänsä whiskyä, ja\nmenee säännöllisesti viimeisenä levolle. Siinä huoneessa on heikot\nikkunaluukut ja näiden luukkujen takana ranskalaiset ikkunat, jotka\novat hyvin helposti käsiteltävissä. Joka tapauksessa aion uskaltautua.\"\n\n\"Miten saitte selville kaiken tämän?\" kysyi toinen ihmetellen.\n\n\"Sillä aikaa, kun sinä haastattelit itse pöpöä, tarkastelin minä tilaa\npuutarhurin opastuksella, ja kun tämä on jostakin harmissaan, ei hän\nsiekaillut puhuessaan.\"\n\nKuten Anthony oli kertonut, vietti Mr. Branson todellakin iltansa\nmietiskellen yksinäisyydessään hyviä avujaan. Hän ei kuulunut niihin,\njotka tulevat humalaan. Sen kyvyn hän oli kadonnut jo varhaisessa\nnuoruudessaan, ja oli tätä nykyä vain hiljainen nautiskelija. Ryyppy\nteki hänet nerokkaaksi, toi hänen mieleensä hämäriä kuvia kuolleista\nmuistoista, herätti menneisyydestä henkiin kalpeita aaveita, joista\nuseimmat eivät suinkaan kiittäneet häntä siitä, että heidät herätettiin\nunesta, joka oli auttanut heitä unohtamaan tuttavuutensa Mr. Bransonin\nkanssa.\n\nHänen tapansa oli nukahtaa yhdestä kahteen aamulla haihduttaakseen\npahimman humalansa, ja hän uinaili juuri parhaillaan, kun äkkiä kuuli\nnapsahduksen, ikäänkuin ovea olisi lukittu. Hän luuli sitä\npalvelustytöksi ja avasi silmänsä selkoselälleen. Näky, joka oli hänen\nedessään, sai hänet heti pystyyn ja veti kasvot harmaiksi.\n\nOven luona seisoi iso, kookas mies, jonka valkeat hiukset valuivat\nharjan tavoin olkapäille. Hänellä oli päällään pitkä musta takki, hänen\nkasvonsa olivat valkeat ja silmissä yliluonnollinen hehku.\n\nMr. Branson katsahti ympärilleen. Ikkunaluukut, jotka erottivat\ntyöhuoneen kasvihuoneesta, olivat raollaan, ja rautatanko, joka niitä\nyhdisti, riippui alhaalla.\n\n\"Mitä -- mitä tahdotte?\" äännähti hän tuijottaen silmillään pitkää\nkirkasta veistä, joka välähteli sisäänmurtautuneen kädessä.\n\n\"Olen professori Jelby\", virkkoi mies ontolla äänellä, \"ja jos\npäästätte ääntäkään, niin tapan teidät.\"\n\nKeskellä lattiaa oli pitkä tamminen pöytä, joka oli levitetty täyteen\nlehtiä ja aikakauskirjoja. Yhdellä pyyhkäisyllä oli mies heittänyt ne\nlattialle.\n\n\"Tulkaa tänne\", sähisi hän, ja silmien käärmemäisen kiillon lumoamana\ntotteli Mr. Branson, vaikka jalat vapisivat ja polvet notkahtelivat\nhänen allaan. \"Pitkällenne pöydälle.\"\n\n\"Miksi?\" änkytti mies.\n\n\"Tehkää kuten käsken.\"\n\nBranson kiipesi voihkien ylös ja paneutui pöydälle pitkäkseen, sitten\nmies tarttui hänen vasempaan käsivarteensa, ja hän tunsi kuinka nuora\nkiertyi sen ympäri ja puristi sitä. Pelko oli hänet lamaannuttanut\nniin, ettei hän uskaltanut liikahtaakaan, sillä hän oli juonienpunoja\neikä noita väkivaltaisia luonteita, jotka hankkivat elantonsa\ntarjoamalla raa'an voimansa häpeällisten yritysten palvelukseen, ja\nsentähden hän yksinkertaisesti pelkäsi. Kutsumaton vieras siirtyi\ntoiselle puolen pöytää ja menetteli samalla tavoin. Sitten pujotti hän\nnuoran pöydän alitse ja sitoi uhrin jalat.\n\n\"Mitä aiotte tehdä?\" kuiskasi Branson, hampaiden lyödessä loukkua.\n\"Minä en ymmärrä, mitä aiotte -- teidän ei pitäisi syyttää minua siitä,\nmitä Stillington on tehnyt.\"\n\nVanha mies keskeytti hänet.\n\n\"Aion halkaista sydämenne\", sanoi hän lempeästi, \"mutta enhän\nkuitenkaan sitä löytäisi. Teidänkaltaisellanne miehellä ei ole\nsydäntä.\"\n\n\"Mitä\", kirkaisi uhri, mutta samassa sidottiin hänen suunsa liinalla.\n\nSe oli silkkinen liina, mutta se oli tiukassa ja tuntui tuskalliselta.\nProfessori otti laukkunsa ja aukaisi sen. Se oli täynnä kirkkaita,\nkiiltäviä esineitä, ja Mr. Bransonin säikähtyneet silmät seurasivat\njokaista liikettä.\n\n\"Ensiksi vedän hienon viivan veitsenkärjellä tästä alas\", alkoi\nprofessori ikäänkuin keskustellen ja yritti näppärin ja kevein sormin\navata uhrinsa paidannappeja.\n\n\"Odottakaa, odottakaa\", virkkoi tämä tukahtuneella äänellä.\n\nProfessori avasi vaatteet.\n\n\"Jos pysytte hiljaa\", sanoi hän, \"niin otan tämän pois. Mutta ennenkuin\nryhdyn leikkaukseen, sanokaa minulle, kuinka saitte Stillingtonin\nallekirjoittamaan testamentin.\"\n\nMr. Branson mietti hetken.\n\n\"Hän teki sen vapaaehtoisesti.\"\n\n\"Valehtelette\", sähisi vanha mies, \"ja koska valehtelette, käyn käsiksi\nsydämeenne, sillä siitä näen totuuden.\"\n\nBranson ajatteli nopeasti. Tämä mies oli hullu ja saattoi panna\nuhkauksensa täytäntöön; hänellä oli myös hulluille ominainen vaisto,\njoka ilmaisi milloin puhuttiin totta tai valhetta.\n\n\"Mitäpä haittaa, vaikka sanoisinkin totuuden?\" pisti äkillinen ajatus\nhänen päähänsä. \"Kuka kiinnittäisi huomiota hullun sanoihin?\"\n\n\"Kuulkaa, odottakaa\", huohotti hän. \"Sanon sen teille. Stillington oli\nkova pähkinä. En saanut häneltä koskaan rahoja, ja vaikka hän viimein\npitkän suostuttelun jälkeen lupasikin allekirjoittaa shekin, kieltäytyi\nhän aina aamulla. Eräs tytöistäni teki minulle silloin seuraavan\nehdotuksen. Erään hämäräperäisen lakimiehen avulla laadimme\ntestamentin, ja eräänä yönä, kun olimme onnistuneet juottamaan\nStillingtonin humalaan, saimme hänet taivutetuksi ja allekirjoittamaan\ntestamentin kahden todistajan läsnäollessa.\"\n\n\"Se oli rikos\", sanoi professori tiukasti.\n\n\"Saattoi olla\", vastasi Branson. \"Luulin hänen muistavan sen aamulla,\nmutta kaikeksi onneksi ei käynyt niin. Hän sairastui heti aamulla ja\nkuoli muutaman päivän kuluttua.\"\n\n\"Onko tämä totuus?\"\n\n\"Se on totuus.\"\n\n\"No sitten päästän teidät\", sanoi professori, \"sillä tunnen, että\nolette puhunut totta.\"\n\nBranson oli ällistynyt. Hän ei saattanut uskoa korviaan, mutta kahleet\nheltisivät, ja hän nousi voihkaisten ylös ja liukui miehen jalkoihin.\n\nProfessori oli pannut pois veitsensä, mutta silloin ojentautui Branson\näkkiä eteenpäin ja otti sen ylös.\n\n\"Entä nyt\", riemuitsi hän, \"nyt olette vallassani. Kirottu hourupää.\"\n\n\"Te olette tehnyt tunnustuksenne\", lausui toinen juhlallisesti.\n\n\"Minun tunnustukseni! Hullulle, ilman todistajia. Kuka uskoisi teitä?\"\n\nHän kuuli melua takanaan ja käännähti ympäri. Luukut olivat auki, ja\novella seisoi mies kädessään muistiinpanovihko.\n\n\"Reportteri\", äännähti hän.\n\n\"Ei reportteri\", sanoi tämä hymyillen surkuttelevasti. \"Olen inspehtori\nTimms Scotland Yardista, ja aikeeni on pidättää teidät petoksen\nsuunnittelusta.\"\n\nMr. Branson tuli kalmankalpeaksi ja vaipui tuoliin.\n\n\"Minä ymmärrän\", virkkoi hän käheästi. \"Koko juttu oli ansa. Mutta\nteidän on se todistettava. Tunnustus puristettiin väkivalloin. Se ei\nole oikea tunnustus; tunnen lakia sen verran, että uskallan väittää\nniin.\"\n\n\"Onnettomuudeksi\", sanoi Paul kohteliaasti, \"on yksi tytöistänne, kuten\nte heitä kutsutte, jo tunnustanut.\"\n\n\"Kirottua\", ärähti toinen, hätkähti ja noitui. \"Tiesin, että hän sen\ntekisi.\"\n\n\"Todella kirottua\", sanoi Paul. \"Mitä on minun tehtävä tälle miehelle?\"\n\n\"Kuulkaahan, odottakaapas\", sanoi Mr. Branson, \"jos suotte minulle\ntilaisuuden päästä pälkähästä, korvaan kaikki.\"\n\n\"Voitte tehdä sen heti\", sanoi professori, joka oli ottanut pois parran\nja puhdisti nenäliinallaan maalia kasvoiltaan.\n\nHän otti paperia taskustaan ja heitti pöydälle.\n\n\"Siinä on asiakirja, jossa luovutatte kaiken Joseph Stillingtonilta\nsaamanne omaisuuden hänen molemmille tyttärilleen tasan jaettavaksi.\"\n\n\"Mutta jollen allekirjoita?\"\n\nAnthonyn katse kävi tiukaksi.\n\n\"Minä en nyt leikittele kanssanne, Branson\", sanoi hän, \"ja sanon\nteille, jollette nyt kirjoita, surette vielä sitä, etten leikellyt\nteitä.\"\n\nMuutamia minuutteja myöhemmin oli asiakirja allekirjoitettu sekä\ntodistettu.\n\n\"Kieltäkääpäs tämä huomenna\", sanoi Anthony, \"niin sanon teille mikä\nseuraa. Tämä mies ei ole inspehtori enemmän kuin minä olen professori.\"\n\n\"Keitä te olette?\" kysyi Branson.\n\n\"Minua kutsutaan Mr. Yllättäjäksi, ja luullakseni olen mennyt juuri\nniin pitkälle, kuin voin, enkä pelkää tulla tuomituksi pakkotyöhön,\netenkin, kun huomaan pankkitilini olevan sellaisessa kunnossa, että se\npystyy edistämään kääntymystä hyveen tielle. Olen järjestänyt kaikki\nvoidakseni lähteä maasta kuukauden kuluessa, mukana seuraa\" -- hän\nkeskeytti -- \"vaimoni. Sen vuoksi te kai ymmärrätte\", jatkoi hän\n\"kuinka välttämätöntä minusta on, etten tarkalleen nujerra teitä\nhuomenna.\"\n\nJännitys Mr. Bransonin silmissä laukesi, ja hän hymyili.\n\n\"Ymmärrän\", sanoi hän.\n\n\"Siksi aion pitää teitä silmällä huomenna, sitä seuraavana ja vielä\nkolmantenakin päivänä, ja heti kun huomaan teidän pettävän minua, astun\nluoksenne ja lävistän luodilla selkärankanne. Onko asia selvä?\"\n\nMr. Branson yritti virkkaa jotakin, mutta ei löytänyt sanoja.\n\n\"Minä en petä teitä\", sanoi hän vihdoin ja tarkoitti täyttä totta.\n\nHän piti sanansa.\n\n\n\n"]