[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fsJAhewy5iZOpFr3CpufWhsQnPDOkchDko0eHY2Y_xtY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":10,"genre":11,"themes":12,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":7,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":7,"gutenbergSubjects":19,"gutenbergCategories":20,"gutenbergSummary":7,"gutenbergTranslators":21,"gutenbergDownloadCount":7,"aiDescription":22,"preamble":23,"content":24},1866,"Kahden miljoonan tyttölapsi","Karila, Olli (oik. Pärnänen, Niilo) 1897-1936)",null,"1866-karila-olli-kahden-miljoonan-tyttolapsi","1866__Karila_Olli__Kahden_miljoonan_tyttölapsi","Kolminäytöksinen komedia","naytelma",[],[],"fi",1930,14933,89390,true,[],[],[],"Kolminäytöksinen komedia sijoittuu leskirouva Minna Hiltusen kotiin, jossa odotetaan varakkaan perijättären saapumista. Rouvan poika Aukusti haaveilee miljoonista, mutta joutuu kilpailemaan huomiosta insinööriksi opiskelevan Martin kanssa. Tilanteet rakentuvat toiveille rikastumisesta ja avioliittohaaveista.","Olli Karilan 'Kahden miljoonan tyttölapsi' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1866. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o.\nmaissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KAHDEN MILJOONAN TYTTÖLAPSI\n\nKolminäytöksinen komedia\n\n\nKirj.\n\nOLLI KARILA\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto Oy,\n1930.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n_Minna_ Hiltunen, leskirouva.\n_Aukusti_, hänen poikansa.\n_Mary Auer_, nuori perijätär.\n_Martti Koivu_, valmistumassa oleva insinööri.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS\n\n\nSiisti, mahdollisuuksien mukaan puolivarakkaastikin kalustettu\noleskeluhuone. Ovet molemmilla sivuilla taikka yksi perällä ja toinen\njommallakummalla sivulla.\n\nMinna, Aukusti ja Martti istuvat etualalla pöydän ääressä, syöden\naamiaista, Minna kotoisessa vanhanmuotisessa aamupuvussa, Aukusti vain\npuolittain pukeutuneena, suuret tohvelit jalassa, tukka pörröllään.\nMartti, täydellisesti pukeutuneena siistiin arkipukuun, silmäilee\nsanomalehteä. Aukusti syö ahneesti ja kuuluvasti, kokonaan siihen\nsyventyneenä.\n\n_Aukusti_ (pysähtyen äkkiä syönnissään): Mamma, läskiä!\n\n_Minna_ (silmäten hämmästyneenä häneen): Sus siunatkoon tuota poikaa!\nKyllä sillä on ruokahalu! Läskiä? Läskiä ei ole enää.\n\n_Aukusti_: Eikö ole? Mutta minähän olen vasta alussa.\n\n_Minna_: Voi, voi, kun en tullut laittaneeksi enemmän. Mutta syöppä\npuuroa.\n\n_Aukusti_: Hm, puuroa. No, vaikka sitä sitten.\n\n    (Ottaa puuroa ja leipää.)\n\n_Minna_: Kyllä se tämä meidän Aukusti malttaa pysyä ruuan ääressä.\nPuuroa ja leipää ja voita kummassakin ja maitoa puurossa sekä lasissa.\n\n_Martti_ (salaivallisesti). Terveellistä ruokaa! Hyvä ruokahalukin on\njuuri terveyden merkki.\n\n_Minna_: Niin on. Tervehän se meidän Aukusti on, terve. Kun ei vain\nsatu saamaan vetoa. Silloin sillä on heti nuha.\n\n_Martti_: Eikä siihen auta läski eikä puurokaan.\n\n_Minna_ (huoahtaen): Ei, ei auta. (Takaa kuuluu kellonkilahdus.) Ahaa,\nposti. (Menee peräoven kautta ulos palaten kädessään kirje; aukaisee\nsen kiireesti ja istahtaa lukemaan. Äkkiä lyö kätensä yhteen ja\nhuudahtaa iloisesti): Nyt se tulee!\n\n_Aukusti_ (on syönyt vakavasti): Onkos vielä puuroa?\n\n_Minna_ (silmäilee uudelleen kirjettä eikä kuule kysymystä): Niin, se\non toissapäivänä saapunut Helsinkiin, ja nyt se tulee tänään tänne.\nVoi, voi, milloin se juna saapuukaan?\n\n_Aukusti_ (kärsimättömänä, käsiään kohottaen): Mamma, onko vielä\npuuroa?\n\n    (Martti on sanomalehtensä äärestä silmäillyt huvitettuna\n    Aukustia ja odottavana Minnaa.)\n\n_Minna_ (havahtuen): Puuroako, no onhan... (Vilkaisee vadille.)\nTaivasten tekijät, joko se meidän poika ehti kaikki syödä? Ei, ei ole\nenää puuroakaan. Mutta voi, Aukusti, tiedätkö, kuka tänään tänne\nsaapuu? Arvaatko?\n\n_Aukusti_ (alistuvaisena, ottaen suuren palan leipää): Mistäs minä.\n\n_Minna_ (nousten seisomaan ja katsellen molempia miehiä,\njuhlallisesti): Niin, tiedättekö, tänään saapuu tänne Amerikasta neiti\nMary Auer!\n\n_Martti_ (hiukan vilkastuen): Vai niin, ystävänne tytär.\n\n_Minna_ (riemuitsevasti): Hän juuri, tuo kahden miljoonan tyttölapsi.\n\n_Aukusti_ (mutustelee leipää, haluttomasti): Vai niin.\n\n_Martti_ (vilkaisten kelloon ja nousten): Kiitos. Minun täytyykin taas\nvähän piirtää.\n\n    (Poistuu sivulta.)\n\n_Minna_ (syventyy vielä kirjeeseen): Niin, niin, \"tänään\" tässä on.\nMutta aikaa ei sanota. Ah, milloin se juna tuleekaan?\n\n    (Nousee ja ottaa toiselta pöydältä Martin jättämän sanomalehden.)\n\n_Aukusti_: Onko siellä ruokakaapissa vielä sitä eilistä makkaraa?\n\n_Minna_: Voi, sehän saapuu jo ihan kohta. Voi, nyt tuli kiire.\n\n_Aukusti_ (on noussut ja aikoo mennä perälle): Minä katsonkin itse.\n\n_Minna_ (kääntyen nopeasti, käskevästi): Aukusti, minulla on sinulle\nasiaa.\n\n_Aukusti_ (päättävästi): Mutta ensin minä tahdon makkaraa. (Poistuu\nperältä ja tulee takaisin toisessa kädessään suurehko makkara ja\ntoisessa puolikas reikäleipää. Minna on tällä välin kärsimättömästi\nistahtanut äskeiselle paikalleen.) No mitä sitten?\n\n_Minna_ (juhlallisesti): Aukusti, sinä olet minun poikani.\n\n_Aukusti_ (suu täynnä): Juu.\n\n_Minna_: Minä olen ollut sinulle hyvä äiti.\n\n_Aukusti_: Juu, juu, mamma.\n\n_Minna_: Onko sinun milloinkaan tarvinnut katua minun neuvojani?\n\n_Aukusti_ (yksinkertaisesti): Ei. Enkä minä ole uskaltanutkaan.\n\n_Minna_: Nyt on tullut hetki, jolloin minun täytyy antaa sinulle\nelämäsi tärkein neuvo. (Aukusti suu niin täynnä, ettei voi vastata,\nnyökkää vain ja heilauttaa makkaraa. Minna jatkaa kärsimättömästi.)\nPane pois se makkara ja kuuntele minua.\n\n_Aukusti_: Juu, mamma. (Tottelee.)\n\n_Minna_: Aukusti, sanoppa minulle, mitä sinä tarvitset?\n\n_Aukusti_: Jaa, en minä vain tiedä. (Hypäten syrjään asiasta,\nvilkastuen.) Kuule, mamma, mitä sinä valmistat päivälliseksi?\n\n_Minna_ (jyrkästi): Nyt ei puhuta päivällisestä, nyt puhutaan\ntärkeämmästä.\n\n_Aukusti_ (alistuvaisesti): Juu, mamma.\n\n_Minna_. Kuinka vanha sinä olet, Aukusti?\n\n_Aukusti_: Kyllähän sinä sen tiedät, vähän vaille kolmekymmentä viisi.\n\n_Minna_: Niin, ja mitä silloin miehen on jo aika ajatella?\n\n_Aukusti_ (huoahtaen): Kai kuolemaa.\n\n_Minna_ (ankarasti): Ei, vaan elämää ja _vaimoa, naimisiinmenoa_.\n\n_Aukusti_ (pelästyen, epäluuloisena): Vaimoako?\n\n_Minna_: Niin, vaimoa. (Hitaasti ja painokkaasti.) Aukusti, sinun pitää\nmennä naimisiin.\n\n_Aukusti_ (alkaen vavista, itkuaan pidätellen): N-a-i-m-i-s-i-i-n-k-o?\n\n_Minna_: Niin, ehdottomasti.\n\n_Aukusti_ (alkaen hiljalleen nyyhkyttää, pyytävästi): Voi, mamma, en\nminä uskalla.\n\n_Minna_: Uskalla! Olethan sinä mies.\n\n_Aukusti_: En minä tiedä...\n\n_Minna_: Minä tiedän, mikä sinulle on parhaaksi. Kuuntelehan nyt,\nAukusti, äläkä hermostu vielä. Niin, niin, poikani, minä olen sinut\nvarjellut maailman viettelyksiltä ja naisilta. Sinä olet vielä puhdas\nja viaton. Mutta nyt, kun se oikea ilmestyy, nyt sinun on tehtävä se,\nmitä kaikki miehet tekevät.\n\n_Aukusti_: Eiväthän ne kaikki...\n\n_Minna_: Muista ei maksa puhuakaan.\n\n_Aukusti_: Mutta sittenkin...\n\n_Minna_: Minä tiedän. Ajatteles, miten sitten käy, kun minä kerran\nkuolen? Kuka sinulle ruokaakaan laittaa?\n\n_Aukusti_ (nyyhkyttäen): Minä käyn automaatissa.\n\n_Minna_: Ei siitä ole kysymys. Nyt on puhe kaikesta. Sinä tarvitset\nhellän, rakastavan ja uhrautuvan vaimon, joka pitää sinusta huolta,\njoka on rattonasi ja seuranasi. Niin, sitä sinä tarvitset. Ja minä\ntiedän, että sinä saat sellaisen, minä tiedän, kuka hän on.\n\n_Aukusti_: En minä vain tiedä.\n\n_Minna_: Minä sanon, minä. Sinähän tiedät, että tänne, meidän\nluoksemme, saapuu tänään neiti Mary Auer, rakkaan ystävämme, isäsi\nystävän, herra Auerin orpo tytär. Ajatteles, hän on orpo, yksin\nmaailmassa. Niin sinäkin voit olla jonkun ajan kuluttua. Mitä sinä\nsilloin teet?\n\n    (Nyyhkyttää hiljaa.)\n\n_Aukusti_ (aivan ymmällä, puristelee makkaraa): Voi, en minä tiedä.\n\n_Minna_: Niin, niin. Mutta ajatteles, te olisitte silloin molemmat\norpoja. Mikä on luonnollisempaa kuin että te silloin liitytte yhteen?\nNiin, niin, sitä on ystävämme Auerkin ajatellut, lausuessaan\ntestamentissa vakavan toivomuksen, että te menisitte naimisiin.\n\n_Aukusti_ (epätoivoisena): Siis hänkin!\n\n_Minna_: Niin, hänkin, hänkin on ajatellut orvon tyttärensä\nturvaamista, niinkuin minä ajattelen sinua. Ja jotta voisitte tutustua\ntoisiinne, hän on määrännyt minut tyttärensä kasvatuksen holhoojaksi,\njonka luona hän saa oleskella. Niin, orpo tyttöparka!\n\n_Aukusti_: Mutta enhän minä osaa mennä naimisiin enkä olla naimisissa.\n\n_Minna_: Kyllä siihen oppii. Olethan sinä niin paljon muutakin oppinut.\n\n_Aukusti_: Mutta tätä minun on ihan varmasti mahdoton oppia.\n\n_Minna_ (tuskastuneesti): Älä puhu joutavia. Ja toiseksi on järkikin\notettava avuksi. Me emme ole rikkaita.\n\n_Aukusti_: Minä en välitä yhtään rikkaudesta, kun minun ei vain\ntarvitse mennä naimisiin, en yhtään välitä.\n\n_Minna_: Mutta millä sinä elät? Isäsi perintö ei riittäne ikuisesti.\n\n_Aukusti_ (tarmokkaasti): Minä teen työtä.\n\n_Minna_ (pilkallisesti): Mitä sinä osaat?\n\n_Aukusti_: Kerätä postimerkkejä ja vanhoja kirjoja...\n\n_Minna_ (keskeyttäen): ... ja lukea hirvittäviä myrkkykirjoja ja tutkia\nhyönteisten koipia ja paistaa piparikakkuja... Niin, niin, sitä sinä\nosaat, mutta sinä et osaa hankkia rahaa. Kyllä minä sen tiedän. Siksi\nsinä tarvitset rikkaan vaimon, joka hoitaa sinua, samalla kun sinä olet\nhänen turvanaan ja hoidat hänen rahojaan. Minä olen niin päättänyt.\n\n_Aukusti_ (huoaten syvään): No tietysti sitten, mamma. Mutta mitä minun\npitää sitten tehdä?\n\n_Minna_ (helpottuneesti): Tiesinhän minä, että järkipuhe vaikuttaa\nsinunkaltaiseesi älykkääseen mieheen. Tiedätkö? Aluksi sinun ei\ntarvitse tehdä muuta kuin olla kohtelias ja huomaavainen Maryä kohtaan.\nKoetat voittaa hänen rakkautensa. Puhelet hänelle hauskasti ja koetat\nolla miellyttävä. Se ei ole sinulle vaikeaa. Sinähän olet komea mies.\n\n_Aukusti_ (hiukan epäuskoisesti): Olenko minä todella? No niin, minä\npainankin jo yli sata kiloa.\n\n_Minna_: Ja muutenkin. Kaikki sujuu hyvin, kun on vain hyvää tahtoa.\n\n_Aukusti_: Voi, voi, mutta kyllä minua peloittaa... Ja minä kun\najattelen, etten minä enää saa käydä ruokakaapilla...\n\n_Minna_ (auliisti): Käy salaa.\n\n_Aukusti_: Mutta muutenkin. Minä en voi enää käydä kaiket päivät\naamunutussa ja tohveleissa ja lueskella kirjoja ja syödä makeisia. Huh,\nkyllä naiminen mahtaa olla hirvittävää, kun se on jo näin vaikeaa\npaljon ennen.\n\n_Minna_: Kaikki käy hyvin. Mutta, varjele, nyt on kello niin paljon,\nettä minun pitää kiirehtiä pukeutumaan ja sitten asemalle. Sinun pitää\nmyös tulla mukaan.\n\n_Aukusti_: Voi ei, mamma, ei vielä. Antakaa minun olla kotona, antakaa\ntämä kerta vielä. Minua niin peloittaa jo muutenkin.\n\n_Minna_ (hetkisen mietittyään): No niin, olkoon. Jää vain kotiin.\nKorjaa tässä astiat pöydältä ja laita uusi liina ja keitä sitten\nkahvia... Niin, niin, sinun pitäisikin oikeastaan silittää se uusin\nliina ja panna se pöydälle ja aseta sitten kupit nätisti pöytään ja\npane esille niitä kermaleivoksia ja sitruunapiparikakkuja ja\nvaniljarinkeliä...\n\n_Aukusti_ (hiukan kirkastuen): Eikös myös luumutorttuja?\n\n_Minna_: No pane niitäkin. Niin, ja sitten tomuta täällä huoneessa ja\nkorjaa noita inhoittavia pullojasi pois. (Osoittaa muutamia huoneessa\nnäkyviä pulloja.) Ja sitten ota yllesi uusi pukusi ja pane puhtaat\nkaulukset ja aja partasi ja kiilloita kenkäsi äläkä unohda kaulanauhaa\nja...\n\n_Aukusti_: Voi, voi, kuinka paljon yhdellä kertaa. Muistankohan minä.\n(Laskee sormillaan.) Siis ensin siivottava ja sitten laitettava pöytä\nja piparikakut ja keitettävä liina ja silitettävä kahvi... ei, ei, vaan\nkeitettävä kahvi ja silitettävä liina ja pantava uusi puku ja\nkiilloitettava parta ja unohdettava kengät... Ei, kyllä minä menen\nsekaisin...\n\n_Minna_ (maltittomasti): Kyllä sinä muistat, kyllä. Minun täytyy\nrientää.\n\n    (Poistuu perältä.)\n\n_Aukusti_ (jää istumaan pöydän ääreen makkara kädessään; syvämietteisen\nsurullisena): Jaa, jaa, helppoa ei ole kellään.\n\n_Martti_ (tulee sivulta): No, mistä murhe ja suru?\n\n_Aukusti_ (laskee makkaran ja leivän kädestään, hitaasti ja koleasti):\nTiedätkö, minun pitää mennä _naimisiin_?\n\n_Martti_: Pitää? Miten niin pitää?\n\n_Aukusti_: Mamma on niin päättänyt.\n\n_Martti_ (ivallisesti): No, silloin on tosi edessä.\n\n_Aukusti_: Niin on. Voi surkeuden surkeutta! Koko elämä menee sekaisin\nnyt tuon kahden miljoonan tyttölapsen takia.\n\n_Martti_ (viheltäen): Ahaa, sekö se sinulle on katsottu?\n\n_Aukusti_: Sepä juuri. Ja nyt se tulee tänne meille olemaankin.\n\n_Martti_ (toivorikkaasti): Mutta jospa se antaakin sinulle rukkaset?\n\n_Aukusti_: Enpä tiedä. Ei se uskalla, kun mamma on lähistöllä. (Kuin\nhavahtuen.) Mutta voi, nyt minulla on kiire, tuhannen kiire. Mitä\nkaikkea sitä pitikään tehdä?\n\n_Martti_: No ainakin pukeutua hienoksi kuin ylkämies konsanaan.\n\n_Aukusti_ (häärien päämäärättä edestakaisin): Sekin, sekin, mutta\npaljon muuta... kahvi keitettävä ja pöytä katettava ja silitettävä ja\njärjestettävä tämä huone... Voi, Martti, autathan minua...\n\n_Martti_: Tottahan toki... Aloita sinä vain pyyhkiä tomua, niin minä\nkantelen nämä astiat keittiöön ja viritän tulen... (Aukusti rupee\npölyhuiskun kanssa riehumaan samaan aikaan kuin Martti kantaa astioita\nperälle. He ovat törmäämäisillään toisiinsa, kun molemmilla on kiire.)\nNo, nyt sinä ainakin saat sitä ruumiinliikuntoasi.\n\n_Aukusti_: Älä muuta sano, älä... Hirvittävää tämä on, melkein kuin\nkärpästen tappaminen... Huh, hiki tulee, hiki...\n\n_Martti_: Tuli on nyt viritetty ja vesi tulella... Eiköhän sinun olisi\nparasta ryhtyä parranajoon...\n\n_Aukusti_ (laskee pölyhuiskun pöydälle ja kiiruhtaa sivulle): Niin on,\nsekin on tehtävä... Mamma sanoi niin... (Puhelee näyttämön takaa,\nsamaan aikaa kuin Martti kattaa kahvipöytää.) Kuules, missä se on se\nsinun veitsesi? Minun on niin tylsä, ettei sillä voi enää perunoitakaan\nkuoria?\n\n_Martti_: Siellähän se on pesukaapissa. Löysitkö?\n\n_Aukusti_: Jo, jo... (Hetken hiljaisuus ja sitten kuuluu Aukustin\nkovaääninen, vaikeroiva huuto.) Voi, voi, taivasten tekijät! Voi,\nMartti!\n\n    (Juoksee näyttämölle pidellen leukaansa\n    ja painaen sitä pyyhinliinaan.)\n\n_Martti_: Mitä nyt?\n\n_Aukusti_ (valittaen): Minä leikkasin niin kammottavan haavan leukaani,\nvoi! Mitä tästä nyt tulee?\n\n_Martti_: Ei kai kuolemaa kuitenkaan. (Katsoo haavaa ja käärii Aukustin\npään salavihkaa hymyillen pyyheliinaan.) Kas noin! Ei hätää. Sodassa\nsattuu pahemminkin.\n\n_Aukusti_: Mutta kuinka minä näin voin esiintyä?\n\n_Martti_ (huolettomasti): Oh, sinähän olet mielenkiintoisen näköinen.\nJa herätät tietystikin tuossa tyttölapsessa vilpitöntä sääliä.\n\n_Aukusti_ (äkkiä kuin raivostuen): Kirottu tyttölapsi, kirottu! Kirottu\nAmerikka ja dollarit ja testamentit.\n\n_Martti_: No no, älähän aloita oikeaa anateemaa ja maranaataa, vaan\nalappa pistellä housuja ja kenkiä jalkaasi ja niin edelleen... Tässä on\nkiire, jos aiot päästä gentlemannin asuun hyvissä ajoissa.\n\n_Aukusti_ (käy sivulla ja tuo näyttämölle kengät ja takin sekä liivit;\nhousut ovat yllä, mutta kannattimet roikkuvat takana): Jaa, nämä kengät\nsitten! (Vetää toista kenkää jalkaansa ja irvistää tuskallisesti.)\nVoih, voih, nuo liikavarpaat! Miksikä ei ihminen saa kävellä\ntohveleissa?\n\n_Martti_: Kaipa siksi, että suutareillakin olisi jotakin tekemistä.\n\n_Aukusti_ (on saanut kengät jalkaansa ja kävelee irvistellen ja\nontuen): Ja nyt ne lemmon kaulukset! Nekin ahdistavat vietävästi. Voi\nkirottua, kuinka tämä naimisiinmeno on vaikeaa ja vaivalloista. Toista\nolisi kelletellä aamunutussa ja tohveleissa...\n\n_Martti_: Niin, pehmeässä nojatuolissa, musta kissa vierellä ja\nsuklaalaatikko polvilla... Häpeä ja joudu!\n\n_Aukusti_ (kiskoo kauluksia kaulaansa ja sovittelee kaulanauhaa): Ei\ntästä tule mitään, ei kerrassaan mitään... Minä olen niin\nhermostunutkin...\n\n_Martti_ (nauraa): Hermostunut! Eihän sinulla hermoja olekaan.\n\n_Aukusti_ (jättäen kauluksen ja kaulanauhan laittamisen kesken): Kuule,\netkö voi neuvoa minulle mitään keinoa, jolla minä pääsisin eroon tästä\nnaimiskaupasta?\n\n_Martti_ (pysähtyen hänen eteensä ja katsellen häntä): Kyllä yhden. Ole\nmahdollisimman vastenmielinen tyttöä kohtaan. Eihän häntä liene sinulle\nsuorastaan testamentattu, vai mitä?\n\n_Aukusti_: Ei, ei, vain kehoitettu menemään minun kanssani naimisiin.\nJa tiedäthän sinä sellaiset nuoret ja arat tytöt, eiväthän ne uskalla\nvastustaa. Ja kun minäkin (hiukan arkaillen)... kun minäkin olen...\nsellainen, hm...\n\n_Martti_: Mitä niin sinä olet?\n\n_Aukusti_: Hm, niin, sellainen komeanpuoleinen mies...\n\n_Martti_ (kääntyy selin ja nauraa): Kuka sinulle sitä on vakuuttanut,\npeilikö vai petollinen ystävä?\n\n_Aukusti_: Mamma sanoi niin.\n\n_Martti_: Silloin se on selvä. Mutta niinkuin sanottu, ole\nvastenmielinen, epäkohtelias hänelle, peloita hänet.\n\n_Aukusti_: Sitä minä en taas uskalla mamman takia, mamma kun tahtoo,\nettä minä olisin kohtelias ja huomaavainen.\n\n_Martti_: No, tällaisessa tapauksessa ovat kaikki keinot luvallisia.\nOle kohtelias mamman läsnäollessa ja epäkohtelias hänen\npoissaollessaan...\n\n_Aukusti_: Ei, en minä sitä uskalla. (Pyytävästi.) Mutta Martti, etkö\nsinä auttaisi minua? Minä olen ajatellut niin, että jos... jos...\n\n_Martti_: Nopeasti! Oletko sinäkin jotakin ajatellut?\n\n_Aukusti_: Niin, olen ajatellut, että jos... jos sinä...\n\n_Martti_: Mitä minä?\n\n_Aukusti_: Jos sinä ottaisit sen kahden miljoonan tyttölapsen...\nalkaisit häntä hakkailla... Kyllähän sinä osaat.\n\n_Martti_ (nauraen): No kaikkea! Ei, minulla ei myöskään ole mikään\nkiire naimisiin, eikä minua taas voida siihen pakottaa. Kyllä\namerikkalainen missi miljoonineen saa olla minun puolestani rauhassa,\nolkoon sitten mikä onkin, hellä ja arka tai raisu ja kova.\n\n_Aukusti_ (väsyneesti): No sitten kai minun on naitava... naitava on\nkuin onkin... eihän siinä mikään auta... (Istuskelee pöydän ääressä,\nkannattimet roikkumassa liivin alta, kaulus vain puolittain\nkiinnitettynä, tukka sekaisin, syö huomaamattaan kahvileipää, muistaa\näkkiä.) Voi, minunhan piti silittää se liina. Se oli kokonaan unohtua!\n(Säntää sellaisenaan perälle. Samassa kuuluu kellon kilahdus.) Äsh,\nkuka siellä on? Mamma se ei ole kuitenkaan. (Menee avaamaan ja juoksee\nsitten äkkiä nopeasti näyttämölle.) Taivasten tasakäpälät, siellä on\njoku tyttölapsi!\n\n    (Jää seisomaan perin epätietoisena.)\n\n_Mary_ (liioitellun liehakkomaisessa matkapuvussa, kädessään pieni\nlaukku ja silmillä suuret luusankaiset lasit, tulee meluisasti ja\nhäikäilemättömästi): Good moorning! Minä olen miss Auer, miss Mary\nAuer. (Kääntyy Martin puoleen, joka on noussut tuolilta.) Luultavasti\nmister Hiltunen?\n\n_Martti_ (tarkasteltuaan ärsyttävän rauhallisesti ilmestystä, pudistaa\nverkkaan päätään): Ei, erehdytte. Minä olen vain mister Koivu. Tämä\ntässä, jos saan esittää, on mister Hiltunen, mister Aukusti Hiltunen.\n\n_Mary_ (tarkastelee hetkisen liikkumattomana seisovaa Aukustia, ojentaa\nsitten kätensä tuttavallisesti ja sanoo kovaäänisesti): Vai niin, damn\nit! Oletteko ollut nyrkkeilemässä?\n\n_Aukusti_ (hätääntyneenä): En, en toki, minä vain partaveitsellä\nleikkasin... Tuota noin... niin, tervetuloa... mutta missä on mamma?\n\n_Mary_ (laskien käsilaukun kädestään): Mikä mamma?\n\n_Aukusti_: Minun mammani. Hän meni teitä vastaan junalle.\n\n_Mary_ (ylenkatseellisesti): Junalle. Minä matkustan aina, milloin on\nmahdollista, lentokoneella, yes.\n\n_Martti_: Niin, kun radioteitse ei vielä ole mahdollista, vai?\n\n_Mary_ (jäykästi): Niin. (Katselee Marttia pitkään.)\n\n_Martti_: Mutta, hyvä neiti, suokaa anteeksi, me olemme hitaita\nkavaljeereja. Olkaa niin hyvä, ottakaa yltänne ja istukaa. Ja\nAukusti...\n\n    (Luo häneen kiinteän silmäyksen ja tekee\n    heikon viittauksen sivulle.)\n\n_Aukusti_: Kyllä, kyllä. (Häviää sivulle, housunkannattimien päitten\nviipottaessa hänen selässään.)\n\n_Mary_ (sallii Martin auttaa yltään päällystakin ja hatun, jotka Martti\nvie perälle): Thank you.\n\n    (Istahtaa.)\n\n_Martti_ (tullen takaisin): Oliko teillä nyt hauska matka\nlentokoneella?\n\n_Mary_: Hm, siinähän se meni. Kone oli vain niin hidas.\n\n_Martti_. Teilläpä oli siis tavaton kiire.\n\n_Mary_: Kiirekö? Ei minulla ollut mitään kiirettä. Myöhästyin\njunastakin. Mutta katsokaa, te olette kasvanut tässä pienessä maassa\nettekä ole kokenut sitä, mitä minä suuressa... Oh, minulla on\nkiiruhtamisen, nopean vauhdin polte veressäni... Kaikki nopeasti,\nkaikki, vauhti päätähuimaavaksi... Täällä on kaikki niin hidasta...\n\n_Martti_: Jaa, se kai johtuu siitä, että meillä on sananlaskuna, ettei\nJumala ole kiirettä luonut.\n\n_Mary_: Suokaa anteeksi, mutta sattuuko teillä olemaan tupakkaa? Minun\nsavukkeeni loppuivat.\n\n_Martti_: Kyllähän minulla tupakkaa on, ja hyvää onkin. (Menee sivulle\nja palaa kantaen kädessään sikaarilaatikkoa ynnä suurta rasiaa ja\npitkää varsipiippua.) Mitä lajia saisi neidille olla?\n\n_Mary_: Uh, tehän olette... Mutta sama se, kyllä minä otan sikaarin...\nMinähän olen nikotiinin orja (väsyneesti)... ja monen muunkin.\n\n    (Sytyttää valtavan sikaarin ja vetäisee siitä\n    savun saaden yskänkohtauksen.)\n\n_Martti_: Niin, nämä sikaarit ovat niitä miedoimpia.\n\n_Mary_ (laskee sikaarin tuhka-astiaan): Varsin kelvollinen laji,\nkiitos.\n\n_Martti_: Ja kuinka muuten tämä maa on teitä miellyttänyt tähän asti?\n\n_Mary_: Oh, ei erikoisemmin. Kaikki vanhanaikaista. Kaikki hidasta.\nMinulla on kyllä omat aikomukseni...\n\n_Martti_ (yhä edelleen ivallisen kohtelias): Saisinko mahdollisesti\nluvan tiedustella?\n\n_Mary_: Niin, katsokaas, minä olen tottunut toisenlaiseen elämään...\naivan toisenlaiseen. Enkä minä viihdy muunlaisessa elämässä... Siksi\nminun on muutettava tämä ympäristö. Minä aavistan, että tämä on\nmuutettava, siitä on karsittava pois ennakkoluuloja, sille on annettava\nvauhtia, siihen on puserrettava kiihkeää elämää... Niin, sen olen\naikonut tehdä, ja sen teen...\n\n_Martti_: Siis täydellinen vallankumous?\n\n_Mary_: Jotakin siihen suuntaan.\n\n_Martti_: Mutta jos käy niin, että te itse muututte ympäristön\nmukaiseksi?\n\n_Mary_: Minäkö? Minä? (Nousee.) Sellaista ei voi tapahtua. Minä tiedän,\nmitä tahdon, ja olen tottunut saamaan tahtoni toteutetuksi.\n\n_Martti_ (naurahtaa hiljaa): Kyllä vanhatkin tottumukset unohtuvat.\n\n_Aukusti_ (tulee puettuna; laastarilappu peittää puolen leukaa ja\nposkea): Niin, suokaa anteeksi, että minä olin tuota... niin, mutta\nmeillä oli niin kiire... Ai!\n\n    (Kumartaa ja koskettaa irvistäen jalkaansa.)\n\n_Mary_: Mikä teidän tuli?\n\n_Aukusti_: Liikavarpaat vain...\n\n_Mary_: Liikavarpaat? Eikö täällä sitten ole mitään\nkauneudenhoitolaitosta, joka ne poistaisi?\n\n_Aukusti_: Kau... mitä laitosta?\n\n_Mary_: Kauneudenhoitolaitosta.\n\n_Aukusti_ (häveliäästi): En minä milloinkaan käy sellaisissa\nlaitoksissa. (Ovea kuulutaan avattavan.) Ahaa, se on mamma. (Juoksee\nperälle ja tiedoittaa kuuluvasti.) Se on tullut, se amerikkalainen!\n\n_Minna_ (tulee kiireesti näyttämölle päällysvaatteissaan): Tässäkö,\ntässäkö sinä olet, Mary kulta ja raukka! Voi, voi, minä kun jo luulin,\nettet sinä tulisikaan, kun en asemalta sinua löytänyt... Voi, voi!\n(Syleilee Maryä ylenpalttisen innokkaasti ja hellästi.) Voi, voi, minä\nmuistan kyllä isäparkasi. Niin, niin, hän on kuollut... niin, niin,\nkuollut... ja sinä olet orpo... niin, orpo, mutta älä pelkää pahaa\nmaailmaa, kyllä me sinusta pidämme täällä huolen... Niin, isäsi turvasi\nsinun tulevaisuutesi, hän uskoi sinut meidän huostaamme, minun ja tämän\nminun poikani, tämän meidän Aukustin huomaan... Aukusti, olethan sinä\njo tervehtinyt Marya?\n\n_Aukusti_: Kyllä, kyllä minä...\n\n_Minna_: Niin, niin, ihmeelliset ovat kohtalon tiet, hyvin\nihmeelliset... Sinäkin, Mary, pääsit sieltä suuresta, vaarallisesta\nmaailmasta tänne rauhaiseen, turvalliseen satamaan, omaan kotimaahasi.\nKaikki on niin hyvin kuin voi olla, niin. (Hellittää Marysta.)\nIstuutukaa pöytään, juomme tulokahvit. (Menee perälle riisuen\npäällysvaatteet ja tullen heti takaisin.) Voi, voi, Mary, kuinka minä\nen nähnyt sinua asemalla?\n\n_Mary_: Enhän minä asemalla ollutkaan. Minä tulin lentokoneella.\n\n_Minna_ (säikähtäen): Millä... millä... koneella?\n\n_Mary_ (rauhallisesti): Lentokoneella.\n\n_Minna_ (istahtaa): Voi, hyvä Luoja, sentään, sellaista se on, kun\ntyttölapset lasketaan yksin maailmalle. Kuinka sinä saatoit? Miten voit\nolla niin varomaton?\n\n_Mary_ (hyvin itsetietoisesti): Eihän se mitään. Jos isäukko viime\nvuonna olisi hellittänyt hiukan rahoja, niin minä olisin lentänyt\nAtlantin yli.\n\n_Minna_ (epäuskoisena): Nyt sinä narraat.\n\n_Mary_ (kiivaasti): En, en narraa. (Teennäisen haaveilevasti.) Oi, minä\nrakastan lentämistä, kaikkea, missä on vauhtia, nopeutta, jännityksen\nhurmaa, niin... Oi, sellainen on jotakin... Auto, joka kiitää\nkaksisataa mailia tunnissa, lentokone, joka liitelee tuhansien metrien\nkorkeudessa satojen mailien vauhdilla... Niin, no, miksei, pikajunakin,\njoka syöksyy sadan mailin nopeudella...\n\n_Minna_: Mary, Mary! Näkee, että sinä olet orpo. Sinä olet saanut olla\nomassa vallassasi... Niin, niin, täällä ei ole mitään sellaista...\nMutta, ole hyvä, ota kahvia... (Kaataa ja yrittää tarjota leivoksia,\nmutta huomaakin, että lautaset ovat melkein tyhjät. Kiivaasti.)\nAukusti. Sinäkö?\n\n_Aukusti_ (koettaen nopeasti nielaista): En minä kun vähän.\n\n_Minna_ (anteeksipyydellen): Tämä meidän Aukusti on sellainen mies,\nettä sillä on ihmeen hyvä ruokahalu. Ja olenhan minä koettanutkin\nlaittaa...\n\n_Mary_: Siltä näyttääkin.\n\n_Minna_ (ylpeillen): Ja hyvä poika hän onkin, Mary. Hänellä ei ole\nmitään pahoja tapoja.\n\n_Mary_: Niinkö, siis vain hyviä?\n\n_Minna_: Niin, hän ei edes tupakoi, ei.\n\n_Mary_: Mutta kyllä minä tupakoin. Ah niin, tupakka maistuu kahvin\naikana hyvältä.\n\n    (Ottaa äsken sytyttämänsä sikaarin ja sytyttää sen uudelleen.)\n\n_Minna_: Mutta, hyvä Mary! Kuinka sinä? Sikaaria?\n\n_Mary_: Niin, kun täällä ei ole muuta. Omat savukkeeni loppuivat.\n\n_Minna_: Voi, voi hyvä lapsi! Mutta senhän ymmärtää, kun olet ollut\nsiellä hirveässä maailmassa. Mutta Aukusti ei, hän ei tupakoi. Eikä\nryyppää tietenkään.\n\n_Mary_ (kerkeästi): Kyllä minä vain otan hyvän ryypyn. Mutta siellä\nAmerikassa oli niin vaikea saada hyvää. Niin kai täälläkin. Sepä\nikävää. Te siis valmistatte marjaviiniä?\n\n_Minna_: Mitäkö valmistamme? Ei, ei, ei tule kysymykseenkään. Mutta, no\nniin, mihin minä jäinkään? Niin, tämä meidän Aukusti, hän ei myöskään\nole iltaisin ulkona, hän ei liehu missään urheilukentillä, missä voisi\nsaada taudin... Niin, niin, vaikka olen hänen oma äitinsä, niin\nsittenkin minun täytyy sanoa, että se tyttö voi olla onnellinen, joka\nkerran saa hänet miehekseen.\n\n_Mary_: Mutta mitä hän sitten tekee?\n\n_Minna_: Hän on enimmäkseen kotona... lueskelee sellaisia\nmyrkkykirjoja, tutkii hyönteisiä, kerää postimerkkejä, syö aikanaan,\nmenee ajoissa nukkumaan ja pitää huolta terveydestään.\n\n_Mary_: Ihmeellistä.\n\n_Minna_: Niin, eikö olekin? Hohhoo jaa, hänestä on melkein pelkkää\niloa.\n\n_Mary_ (ivallisesti): Hän on harvinaisuus.\n\n_Minna_: Oh, en voi sanoa, olen hänen äitinsä. Mutta minä toivoisin\nhartaasti, että te todella hyvin tutustuisitte toisiinne. Sinähän kai\ntunnet isäsi vakavan toivomuksen hänen testamentissaan?\n\n_Mary_: Kyllä kai, minä en vain muista nyt, että mikä toivomus...\n\n_Minna_ (hiukan harmistuneena): Niin, niin, no, minä ymmärrän... Nuori\ntyttö... Mutta joka tapauksessa, isäsihän toivoi, että sinä liittäisit\nkohtalosi tämän meidän Aukustin kohtaloon.\n\n    (Aukusti pyörii hiukan tuolillaan, saaden\n    Minnalta tuikean silmäyksen.)\n\n_Mary_: Niin, tosiaankin, nyt muistan jotakin sellaista.\n(Teennäisesti.) Mutta minä olen vielä niin nuori, etten minä ajattele\nsellaista.\n\n_Minna_ (kiireesti): Tietenkin, tietenkin. Eihän sillä... Kunhan nyt\noleilette täällä yhdessä ja tutustutte toisiinne...\n\n_Mary_: Niin, niin... Muuten, missä suhteissa te olette seurapiireihin?\n\n_Minna_ (tajuamatta): Niin, mihin seurapiireihin?\n\n_Mary_ (huolettomasti): No, miljoonamiesten, korkeitten virkamiesten,\nsuurten taiteilijain ja sellaisten perheisiin.\n\n_Martti_: Suomen maaperä on sellainen, että miljoonamiehet ovat ylen\nharvinaisia yrttejä. Täällä meidän seudullamme ei taida olla\nainoatakaan. Ja mitä taiteilijoihin tulee, niin mitä suurempi\ntaiteilija, sitä kelvottomampi seurapiireihin.\n\n_Mary_: Hm, se ei ole rohkaisevaa. (Innostuen.) Mutta minä tiedän ja\nsitä olen koko ajan ajatellutkin, me luomme tänne oman seurapiirimme,\njonka kohotamme hienoimmaksi. Teemme ulkoilmaretkiä, järjestämme\nnäytäntöesityksiä, tanssiaisia, hienoja päivällisiä ja illallisia,\npistäydymme teattereissa... Onko täällä yhtään hienoa yöklubia?\n\n_Minna_: Varjele! Mitä... yöklubia?\n\n_Mary_: Sellaista, jossa voi pitää hauskaa... syödä kevyen illallisen,\nhiukan maistaa viiniä, tanssia, hiukan pelata...\n\n_Minna_: Mitä pelata?\n\n_Mary_: Vaikkapa korttia...\n\n    (Minna jää sanattomaksi.)\n\n_Martti_: Yöklubia, ei, sellaista herttaista vehjettä täällä ei ole. Ei\ntäällä ole pahasti päiväklubejakaan.\n\n_Mary_: Hohhoh! Perin ovat pienet olot. Mutta tehkäämme mitä voimme.\nTanssiaisia aina voimme järjestää. Minä en voi olla tanssimatta.\n(Haaveellisesti.) Minä varmasti kuolisin, jos en jonakin päivänä saa\ntanssia.\n\n_Martti_: Sitten te kuolette mahdollisesti jo tänään.\n\n_Mary_ (ollen kuulematta häntä): Herra Hiltunen, te tietysti tanssitte?\nJa te, rouva Hiltunen?\n\n_Aukusti_: En, eeen minä taida osata... kun minä en ole milloinkaan\nyrittänyt.\n\n_Minna_: Minäkö tanssisin...?\n\n_Mary_ (opettavasti): Ja miksikä ei? Meillä siellä suuressa maailmassa\ntanssivat kaikki... Tanssi virkistää, se vahvistaa ruumista, se\nreipastuttaa mielen ja vaikuttaa kaikissa suhteissa edullisesti.\nIhminen nuorentuu.\n\n_Martti_: Tahdotteko tekin nuorentua?\n\n_Mary_ (jälleen vastaamatta): Oh, siispä on ensiksi seurapiiri\nopetettava tanssimaan. Ja sitten hienoja päivällisiä ja illallisia,\nostereita, kaviaaria, herkkusieniä, peltopyitä...\n\n_Aukusti_ (vilkastuen, mutta sitten syvään huoaten): Ah, se olisi\nihanaa, mutta... mutta minä luulen, että niitä on vähän vaikea saada.\n\n_Martti_: Niin, katsokaas, neiti Auer, meidän metsissämme ei kasva\ntryffeleitä, ainoastaan lehmäntatteja ja kärpässieniä.\n\n_Mary_ (itsetietoisesti): Mutta niitä voidaan aina hankkia, kun\ntaloudelliset olot eivät ole esteenä. Kaikkea voidaan hankkia.\n\n_Martti_ (puolittain puoliääneen): Ei linnunmaitoa kuitenkaan.\n\n_Minna_ (sovittavasti): Tietysti minä ymmärrän, että nuorten on saatava\nsopivasti huvitella, mutta ei milloinkaan yli rajojen. Mary, muuten,\noletko sinä käynyt kuinkakin paljon kouluja?\n\n_Mary_ (huolimattomasti): Sellaisen amerikkalaisen naisyliopiston.\nSiellä oli hirveän hauskaa. Sitten olen käynyt kone- ja\npikakirjoituskurssin. Osaan suomea, englantia ja ranskaa. Siinä riittää\nminulle ihan kyllin paikansaantiin.\n\n_Minna_: Paikan? Aiotko sinä ryhtyä työskentelemään?\n\n_Mary_: Tietysti, ikävähän kai muuten tulisi.\n\n_Minna_: Mutta niinkuin kotona...\n\n_Mary_: Oh, me opimme siellä yliopistossa valmistamaan erinomaisia\nmunakkaita ja torttuja ja keittämään ihanaa teetä.\n\n_Minna_: Mutta käsitöitä?\n\n_Mary_: Ei, en minä osaa sukkia kutoa enkä sellaista. Soittaa voin,\nmieluimmin grammofonilla, laulaakin, jos on ihan pakko, mutta\ngrammofoni tai radio on mukavampi.\n\n_Minna_: Ja minkälaista paikkaa olet ajatellut?\n\n_Mary_: Jonnekin konttoriin. Kirjeenvaihtajaksi tai konekirjoittajaksi\ntai pikakirjoittajaksi tai kaikkia niitä.\n\n_Martti_ (kokonaan muuttuneella äänellä): Ja sellaisen paikan te kyllä\nsaatte, siitä olen varma.\n\n    (Katsoo suopeammin Marya.)\n\n_Mary_ (varmana kuten edellä): Niin olen minäkin. Anteeksi muuten,\nmillä alalla te työskentelette?\n\n_Martti_: Toistaiseksi en millään.\n\n_Minna_: Martti, toisin sanoen herra Koivu, on juuri valmistumassa\ninsinööriksi.\n\n_Mary_: Niinkö, jaha. Entä herra Hiltunen?\n\n_Aukusti_: Niin, minä...\n\n_Minna_: Meidän Aukusti ei vielä oikein...\n\n_Martti_ (keskeyttäen): ... ole ehtinyt valita pääharrastustaan monien\nharrastustensa joukosta.\n\n_Mary_: Oh, niinkö? Mutta muuhun mennäkseni, niin, niinkuin jo olen\nsanonut, minun tarkoitukseni on saada tänne vauhtia, nopeutta, elämää,\nhuvia ja sellaista. Aina olla menossa, aina jotakin odottamassa, aina\njotakin tekemässä. Niin, ja meidän täytyy ensiksi ruveta muodostamaan\nseurapiiriä, kunhan vain hiukankin olen ehtinyt tutustua tähän\nkaupunkiin. Me tulemme elämään täällä iloista elämää, eikö niin, rouva\nHiltunen?\n\n_Minna_ (varovasti): Tietysti, tietysti, rakas lapsi. Mutta sanoppa\nminulle muuten, miten on sinun omaisuutesi laita varsinaisesti.\n\n_Mary_: Oh, isäukko järjesti sen monimutkaisesti. Osasta saan käyttää\nvapaasti korot, osa taas kasvaa korkoa korolle, kunnes menen naimisiin,\njolloin saan senkin haltuuni.\n\n_Minna_ (hiukan ahneesti): Niinkö, korkoa korolle? Ja naimisiin\nmentyäsi! Niin, niin, sinun on siis siltäkin kannalta edullista alkaa\najatella naimisiinmenoa.\n\n_Mary_: Toistaiseksi minulle riittävät nekin rahat, joita saan. Ja jos\ntiukka tulisi, saan varmasti herra Bentonilta luottoa.\n\n_Minna_: Herra Benton? Muistelen...\n\n_Mary_: Niin, hän on meidän lakimiehemme New Yorkissa. Mutta suokaa\nanteeksi, herra Hiltunen, ettekö tekisi minulle palvelusta ja menisi\nostamaan minulle hiukan savukkeita, mieluimmin englantilaisia?\n\n_Aukusti_ (on kaikessa hiljaisuudessa riisunut kengät jaloistaan,\nhämillään): Kyllä... kyllä minä... kunhan minä... (Yrittää vetää kenkiä\npöydän alla jalkaansa, nousee.) Niin, kyllä minä, tuota...\n\n_Mary_: Laji on samantekevä. En tiedä, mitä täällä on tarjolla.\n\n    (Aukusti poistuu perältä hiukan ontuen. Mary ottaa esille\n    käsilaukkunsa ja kaivaa sieltä puuterirasian ja huiskun\n    sekä poski- ja huulimaalitangon ja ryhtyy käsipeilin avulla\n    itseään somistamaan.)\n\n_Minna_. Mutta, hyvä lapsi, maalaatko sinä itseäsi?\n\n_Mary_: Tietysti. Eikö täti maalaa?\n\n_Minna_ (kauhistuneena): Minäkö, en toki. En milloinkaan ole maalannut.\n\n_Mary_ (tarkastelee häntä hetkisen): Se on vahinko. Antakaapas, kun\nminä näytän. (Hän siirrähtää äkkiä Minnan luo maalitankoineen. Minna\nvastustelee nauraen, puolittain suuttuneena, mutta Mary maalaa hänen\nhuuliaan ja poskiaan, puuteroi kevyesti ja näyttää hänelle sitten\npeiliä.) No, eikö tulos ole tyydyttävä, vaikka teinkin sen niin\nhätäisesti ja vaikka nämä värit eivät ole tädin värejä?\n\n_Minna_ (katselee itseään peilistä hullunkuristen ilmeitten\nvaihdellessa kasvoilla): Sinä olet äärettömän vallaton neiti, Mary...\nSinä et ole saanut kasvatusta... Hm, niin, maalata nyt vanhaa\nihmistä... Niin, niin, tällaisella maalaamisella voi salata paljon...\nTosiaankin, se on hullunkurista, mutta... mutta minähän näytän\ntodellakin... hm, nuoremmalta. (Purskahtaa nauruun.) Eikö totta,\nMartti?\n\n_Martti_: Nähtävästi. Kaiketikin nuoremmalta. Neiti Auer voinee teille\nneuvoa kaikki kauneudenhoidon salaisuudet.\n\n_Minna_: Mutta, Mary, onko sinulla todella niin huonot silmät, että\nsinun pitää käyttää noita silmälaseja?\n\n_Mary_: Huonotko? Ei suinkaan. Näitä silmälaseja pidän muuten vain. Se\non muodissa.\n\n_Minna_: Mutta sehän on hirveä muoti.\n\n_Martti_: Mutta ajatelkaas, että samalla kun maali tekee nuoremmaksi ja\ntuoreemmaksi, nuo lasit tekevät suorastaan hirveän oppineeksi. Ja onhan\nsekin jotakin.\n\n_Minna_ (hiukan ankarasti): Martti, sinähän olet pisteliäs.\n\n_Mary_: Viis siitä. Mutta nostakaapa tätä pöytää. (Nostaa yhdessä\nMartin kanssa pöydän syrjään.) Ja nyt hyvä täti, joko tahtoen tai\ntahtomatta. (Hän nostaa tädin seisaalle ja rallattaen jotakin\ntanssikappaletta taikka antaen grammofonin soida, jos sellainen on\nsaatavilla, alkaa pyörittää Minnaa, joka vastustelee, mutta on\npakotettu seuraamaan.) Kas näin, kas näin! Ei tämä ole vaikeaa. Ja se\ntekee ruumiille niin hyvää.\n\n    (Pyörivät.)\n\n_Aukusti_ (on tullut takaisin ja seisahtuu peräovelle, ällistyneenä):\nMutta, mamma!\n\n_Mary_ (rallattaa ja pyörittää, kunnes laskee Minnan irti): Tämä oli\nsiis ensimmäinen harjoitus. Ahaa, savukkeet tulivat. Suuri kiitos.\n\n_Minna_ (on vaipunut hiukan uupuneena tuolille): No kyllä... no\nkyllä... pitää yhden tyttölapsen... ohhoh... (Nauraa ja koettaa samalla\nolla vihaisen näköinen.) Ei, en saa henkeä kulkemaan.\n\n    (Nousee ja ottaa kahvitarjottimen pöydältä, poistuen perällä.)\n\n_Mary_ (menee Martin luo ja katsoo häneen ärsyttävästi): No, mitä\nsanotte, herra Pisteliäs? Vallankumous on alkanut. Saako olla savuke?\n(Tarjoo kummallekin, ja molemmat ottavat. Aukusti polttaa kömpelösti.)\nEikö vauhti ole jo alkanut? Muutos on tulossa. Ja sanokaapa, herra\ninsinööri, miksi olette niin pisteliäs?\n\n_Martti_: Siksi, etten oikein pidä liian varmoista ihmisistä tässä\nepävarmassa maailmassa.\n\n_Mary_ (painokkaasti ja salaperäisesti): Älkää sitten siitäkään olko\nliian varma.\n\n    (Käännähtää nopeasti ja poistuu perälle luoden\n    ilkamoivan katseen miehiin.)\n\n_Martti_: No, Aukusti, mitä pidät suunnitellusta morsiamestasi?\n\n_Aukusti_: Peijakas, siinäpä vasta tyttölapsi! Oliko... oliko hän\nmaalannut mammaa?\n\n_Martti_: Olipa niinkin.\n\n_Aukusti_: Pirsetti, sepä vasta. Mutta muutoin, niin... Kun en vain\nniin pelkäisi.\n\n_Martti_ (nauraen): Sinä taisit häneen ihastua, vanhapoika?\n\n_Aukusti_ (säpsähtäen): Ihastuako... en tiedä... en suinkaan, mutta...\non siinä, on siinä vauhtia...\n\n_Martti_: Kyllä, niin paljon ainakin, että se saa sinut pyörryksiin.\n\n_Aukusti_: Ja ne tanssiaiset... ja illalliset ja päivälliset...\n\n_Martti_ (viattomasti): Ja kaviaarit ja osterit ja tryffelit...\n\n_Aukusti_: Niin no... mutta kyllä se on... Mutta peloittaa hän minua\njoka tapauksessa. Kun sai mammankin sellaiseksi.\n\n_Martti_ (lähtien sivuovelle): Niin, niin, alku on hyvä. Jatka vain,\npoikaseni. Vauhtia ei tule puuttumaan.\n\n    (Poistuu.)\n\n_Minna_ (tulee perältä): Aukusti, sinä et esiintynyt kovin eduksesi,\nmutta tämähän oli alkua.\n\n_Aukusti_: Mitä sinä, mamma, hänestä pidit?\n\n_Minna_: Niin, hän on kovin... kovin vapaa... ja rohkea. Hän ei ole\nsaanut kotikasvatusta. Hän ei ollut ihan sellainen kuin ajattelin.\nMutta hän on niin nuori, hän muuttuu ja tasaantuu. Kun hän joutuu\nolemaan sinun kanssasi, niin hänen luonteensa särmät hioutuvat. Mitäs\nsinä, Aukusti, pidit tulevasta vaimostasi?\n\n_Aukusti_: Niin, en tiedä... Mutta kun minua ei olisi niin\npeloittanut... Pitääkö minun opetella tanssimaan? Se on ihan varmasti\nmahdotonta.\n\n_Minna_ (miettiväisenä): Niin, hm, eihän tanssissa ole itsessään mitään\npahaa. Hm, jos tanssit hänen kanssaan... jos hän sitä tahtoo... niin en\nminä kiellä. Ja kuuluuhan se seurusteluun. Sinä voitkin tästä lähtien\nliikkua vähän enemmän ulkona.\n\n_Aukusti_: Niin, niin, tohvelit siis saavat jäädä, tohvelit ja\naamunuttu. Ja nuo kirotut liikavarpaat... Mutta, niin, hänessä on\nsellaista amerikkalaista vauhtia... niin, ja muutakin. Hän on hauska...\n\n_Minna_ (tyytyväisenä): Kas nyt, eikö minun tuumani alunpitäen ollut\noikea? Mitä? Alku on siis tehty. Ja vaikka hän ei olekaan ihan\nsellainen kuin olin ajatellut, niin hän on kuitenkin kahden miljoonan\ntyttölapsi.\n\n    (Poistuu perälle.)\n\n_Aukusti_ (yksin, puoliääneen): Niin, niin, voi sitä olla puolensa\nnaimisellakin.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS\n\n\n    Sama näyttämö. Joitakin kuukausia myöhemmin.\n\n_Aukusti_ (siistissä arkipuvussa, liivisillään, tekee vaivalloisesti\nvapaaliikkeitä): Yks, kaks, kolme, neljä. Yks, kaks, kolme, neljä. Huh.\n(Pysähtyy hetkeksi, huokailee ja aloittaa uudelleen). Yks, kaks, kolme,\nneljä.\n\n_Martti_ (tulee sivulta): Viisi ja kuusi. Hyvää huomenta! Sinä\nharrastat voimistelua.\n\n_Aukusti_ (äreästi): Harrastan. Pakko harrastaa. (Vetää takin ylleen.)\nHuh, kuinka on raskas olla!\n\n    (Koettelee päätään.)\n\n_Martti_ (heittäytyy istumaan nojatuoliin): Sinä olit illalla ulkona.\n\n_Aukusti_: Niin, kaupunginhotellissa. Maryn kanssa.\n\n_Martti_: No, tanssitko?\n\n_Aukusti_: En. Mieli teki, mutta en uskaltanut. Minun tanssitaitoni ei\nulotu vielä tätä huoneistoa ulommaksi. Mutta siellä tuli maistettua.\nEnkä minä kestä mitään. Ja tupakoiduksi. Se on melkein yhtä pahaa.\n\n_Martti_: Ja nyt miehellä on siis tavallinen krapula.\n\n_Aukusti_ (synkästi): Niin on. (Hiljemmin.) Eikö sinulla olisi, tuota\nnoin...?\n\n_Martti_ (nauraen): Parannustako?\n\n_Aukusti_: Niin.\n\n_Martti_: En tiedä, mutta voinhan katsoa. (Menee sivulle ja palaa\nhetkisen kuluttua lasi kädessään.) Kas tässä annos lääkekonjakkia\nmiedonnettuna.\n\n_Aukusti_: Sepä mainiota, kiitos. (Juo lasin tyhjäksi.) Huh, kyllä se\nvaikuttaa. (Istahtaa.) Niin, tämä on ihmeellistä elämää.\n\n_Martti_: Ehkäpä, entiseesi verraten. Muistatko vielä tohveleita?\n\n_Aukusti_: Hämärästi, samoin aamutakin iltapäivällä.\n\n_Martti_: Ja sittenkin kestät?\n\n_Aukusti_ (haaveellisesti): Niin, minä kestän. Ah, en tiedä vain,\nkuinka kauan. Epätietoisuus jäytää minua.\n\n_Martti_: Poista epätietoisuus.\n\n_Aukusti_: Sinun on helppo sanoa, joka olet kylmä kuin kala. Toista on\nminun, jolla on tunteellinen mieli ja hellä sydän. Ja onni ihan\nulottuvilla ja kuitenkin niin kaukana. En minä tätä olisi ennen\nuskonut, en.\n\n_Martti_: Ensimmäinen kerta jokaisella, niinhän lienee. Rakastunut\nkorviaan myöten, poikaparka. Eikö sinua rohkaista?\n\n_Aukusti_: Kunpa ymmärtäisin, mutta kun en ymmärrä. Naiset ovat julman\nomituisia ja oikullisia.\n\n_Martti_: Todellako? Sinä olet varmasti ensimmäinen, joka olet tehnyt\nhavainnon, aivan varmasti ensimmäinen.\n\n_Aukusti_: Sinä taidat pilkata minua.\n\n_Martti_: En suinkaan. Minä en henno pilkata miestä, joka on niin\nrakastunut, että on tainnut menettää ruokahalunsakin.\n\n_Aukusti_: No ei nyt sentään. Mutta kuules, Martti, neuvo minua. Sinä\nolet niin paljon enemmän seurustellut naisten kanssa. Sano, miten\nheidät voi valloittaa.\n\n_Martti_: Oh, tapoja on lukemattomia. Pääasiallisesti puhumalla.\n\n_Aukusti_: Sepä surullista. Ja minä kun olen niin huono puhumaan.\nIllallakaan en osannut puhua mitään. Mary puhui, ja pankinjohtaja ja\ntuomari ja toiset naiset, mutta minä vain kuuntelin. Sanotaanhan, että\nvaikeneminen on kultaa.\n\n_Martti_: Ei ainakaan silloin kun tahdotaan herättää naisen\nmielenkiintoa.\n\n_Aukusti_: Voi olla. Minä olen nyt koetellut kaikkea. Minä olen\nluopunut tohveleista ja aamutakista. Minä olen voimistellut, niin,\npuolisen tuntia, jopa tunninkin päivässä. Minä olen pitänyt jaloissani\npuristavia kenkiä ja kaulassani ahdistavia länkiä. Minä olen\nuskaltautunut ulkoilmaretkille. Minä olen harjoitellut tanssimaan. Minä\nolen ollut hirvittävissä seuroissa, tupakoinut ja ottanut ryyppyjäkin.\nMinä olin harjoittelemassa auton ohjaajaksi, mutta siitä ei tullut\nmitään, sillä kouluttaja ei kahden päivän kuluttua suostunut\nluovuttamaan enää omaa autoaan. En minäkään olisi siihen omaani\nluovuttanut...\n\n_Martti_: Ja kaikki nämä sankarilliset ponnistukset turhaan?\n\n_Aukusti_: Siinähän se juuri onkin, etten tiedä. Se tyttö on\npaholainen.\n\n_Martti_: So, so.\n\n_Aukusti_ (kiihkeästi): Niin vain on. Minä rakastan ja vihaan häntä\nsamaan aikaan.\n\n_Martti_: Se on totisen rakkauden merkki.\n\n_Aukusti_: Väliin hän on niin ystävällinen, että monta kertaa olen\naikonut kosia suoraa päätä. Mutta en tietenkään ole uskaltanut. Hän\nvalikoi minulle kravatteja ja solmii ne, hän antaa minulle\nvoimisteluohjeita, hymyilee minulle, ja ykskaks hän taas kokonaiseen\npäivään ei ole näkevinäänkään. Mitä minun on tehtävä voittaakseni tuon\nankeriaan?\n\n_Martti_: Sinä edistyt huimaavasti. Sinua ei tuntisi samaksi kuin\nmuutamia kuukausia sitten. Paholainen, ankerias... sinähän käytät\nvertauksia.\n\n_Aukusti_: En minäkään enää tunne itseäni.\n\n_Martti_: Niin, tyttö sanoi, että hän toimeenpanisi vallankumouksen.\nSen hän on tehnyt. Täällä on nyt vauhtia.\n\n_Aukusti_: Niin on, että hirvittää. Ja mamma. Niin, sinä vain et ole\nyhtynyt vauhtiin.\n\n_Martti_: Luvut, luvut... Minähän olen nyt aivan kohta, muutamassa\nviikossa, valmis. Minä tarvitsen vauhdin itselleni.\n\n_Aukusti_: Ja sitten tämä kaikki hienous. Minä en enää voi olla varma,\nolenko tarpeeksi hieno kylpyhuoneessa ollessani aatamina.\n\n_Martti_: Koeta kestää, rikkaushan velvoittaa. Ja onhan sinulla\nseurapiiri.\n\n_Aukusti_: Viis minä siitä välittäisin, kun vain saisin tytön. Ja\nsilloin tämä raataminen loppuisi. Siihen paikkaan.\n\n_Martti_: Ei, minun täytyy taas lähteä pänttäämään. Auttoiko lääke?\n\n_Aukusti_: Kyllähän se yhden vaivan vei, mutta pääasiallista vaivaa ei\nniin vain viedäkään.\n\n_Martti_: Pää pystyyn!\n\n    (Poistuu sivulle.)\n\n_Aukusti_ (vaipuu mahdollisimman velttoon ja mukavaan asentoon\nnojatuolissa ja ottaa esille takkinsa taskusta kirjan, jota lukee\npuoliääneen, mutta kuitenkin kuuluvasti): \"... yöpuku eli pyjama,\narkipuku eli niinsanottu kavaiji, diplomaattitakki eli redingote,\nvierailupuku eli shaketti, iltapuvut frakki ja smoking...\" (Mumisee\nhetken, sitten selvemmin.) \"Shakettia käytetään vain aamupäiväpukuna,\nse on, ennen kello kahdeksaatoista, minkä jälkeen se on ehdottomasti\nkielletty... Irtonaisia etumuksia ja kalvosimia ei ole lupa käyttää\nminkään puvun kanssa... Kravatin valintaan vaikuttavat vielä sellaiset\nseikat kuin puvun käyttötilaisuus, sääsuhteet, vieläpä oma\nmielentilakin...\"\n\n    (Pää painuu hiljalleen alas; hän nukkuu ja alkaa hiljalleen\n    kuorsata, kirjan pudotessa lattialle.)\n\n_Minna_ (tulee kokonaan uudenaikaisessa puvussa ja maalattuna,\npysähtyy, katsoo hellästi Aukustia ja nostaa kirjan maasta lukien\npuoliääneen): \"Herrasmiehen aapinen\".\n\n_Mary_ (hillitymmässä puvussa, ilman silmälaseja, tulee samoin\nperältä): No niin, voimme taas aloittaa. (Huomaa Aukustin.) Nukkuuko\nhän?\n\n_Minna_ (nyökäyttää päätään): Nukkuu. Poikaparka on väsynyt.\n\n_Mary_ (naurahtaa): Niin, meillä oli eilen hauskaa. (Menee Aukustin luo\nja herättää hänet.) Tanssiharjoitus, kuuletko?\n\n_Aukusti_ (hieroo silmiään): Mitäh?\n\n_Mary_: Tanssimaan, tanssimaan!\n\n_Aukusti_ (äreästi): En minä tahdo...\n\n_Mary_ (katsahtaa häneen suloisesti, hellästi): Mutta, Aukusti, kuinka\nsinä voit sanoa tuolla tavalla?\n\n_Aukusti_ (katse kirkastuu ja sulaa vihdoin leveään hymyyn): Niin, suo\nanteeksi, minua kun niin väsytti. Kyllähän minä...\n\n_Mary_: Tanssi virkistää. Kas niin, oppitunti alkaa. (Panee gramofonin\nsoimaan, taikka Aukusti alkaa hyräillä, jolla aikaa Mary ja Minna\nkankeahkosti hetkisen tanssivat.) Kyllähän tämä alkaa jo sujua. No, nyt\nsinä! (Mary ja Aukusti tanssivat huomattavasti huonommin kuin edellä;\njälkimmäinen kompastelee ja kaatuu vihdoin, päästää pienen parahduksen\nja nousee sitten vaivalloisesti seisomaan.) Mihin sinua sattui?\n\n_Aukusti_ (pitelee hellävaroen selkäänsä, jonkun verran surkeasti):\nTänne vain, eihän se mitään...\n\n_Mary_: No niin, lopetetaan tällä kertaa. Kiitoksia vain, Aukusti,\nharrastuksestasi... Hyvä siitäkin vielä tulee, oikein hyvä.\n\n    (Luo häneen suloisen katseen.)\n\n_Aukusti_ (autuaallisena): Voi, mitäpäs tästä... Kyllähän minä sinun\nkanssasi vaikka mitä...\n\n_Minna_ (on katsellut molempia tyytyväisenä): No niin, lapset, minun\ntäytyy lähteä valvomaan aamiaista.\n\n    (Poistuu perälle.)\n\n_Mary_: Oliko sinulla hauskaa illalla?\n\n_Aukusti_: Tietysti, tietysti.\n\n_Mary_: Mutta se ei tuntunut siltä. Sinähän et koko iltana sanonut\nmitään.\n\n_Aukusti_: Kyllä minä sentään jotakin sanoin.\n\n_Mary_: En minä vain muista. Mutta sinun täytyy oppia keskustelemaan\nenemmän.\n\n_Aukusti_: Niin kai. Niin Marttikin sanoi.\n\n_Mary_: Martti?\n\n_Aukusti_: Niin, herra Koivu, tuo meidän sukulaisemme, kun kysyin,\nmistä naiset pitävät.\n\n_Mary_ (naurahtaa hiukan katkerasti): No, hän ei ainakaan täällä\nliiaksi koeta olla naisten mieliksi. Eihän hän puhu mitään, paitsi\njoitakin pisteliäitä huomautuksia.\n\n_Aukusti_: Hän lukee nykyisin.\n\n_Mary_: Se ei ole mikään puolustus.\n\n_Aukusti_: Niin, en minä tiedä. Mutta, Mary, emmekö voisi lähteä\naamiaisen jälkeen ajelemaan?\n\n    (Katsoo pyytävästi ja odottavasti toiseen.)\n\n_Mary_: Niin, siellä on kaunis ilma. Mutta ei ajelemaan. Menemme hiukan\nkävelemään. Minä teen vähän ostoksia.\n\n_Aukusti_ (säteilee): Kiitos, kiitos... Mutta kuule, Mary, mistä minä\noikein juttelisin, silloin kun pitää jutella. Minä en vain keksi.\n\n_Mary_: No, joko toisen taikka omista harrastuksista taikka kaupungin\nkuulumisista taikka taidejuoruista taikka sellaisesta.\n\n_Aukusti_ (menee innokkaasti nurkassa olevan kaapin luo ja tuo siellä\npaksun kirjan): Katsos, Mary, tässä on minun postimerkkikokoelmani\narvokkain osa. Ymmärräthän?\n\n_Mary_: Ymmärrän kyllä. Mutta siitä en välitä. Minä luulen, etteivät\npostimerkit yleensä kiinnosta naisia. Eikä sinun sitäpaitsi tarvitse\nvaivautua minun kanssani keksimään puheenaiheita. (Aukusti on nolon\nnäköinen.) Kyllähän me ymmärrämme toisemme muutenkin. (Aukustin kasvot\nkirkastuvat silmänräpäyksessä.) Hm, muuten voisit käydä rohdoskaupassa\nminun asiallani. Kas tässä on lista, mitä sinun pitää ostaa.\n\n    (Antaa hänelle listan, jonka Aukusti ottaa\n    vastaan syvään ja kömpelösti kumartaen.)\n\n_Aukusti_: Heti paikalla. En viivy monta hetkeä.\n\n_Mary_ (jälleen huolettomasti): Ei sillä ole niin kiirettä.\n\n    (Aukusti poistuu sekavan näköisenä perältä.)\n\n_Martti_ (on tullut sivuovelle edellisen repliikin aikana,\nmahdollisimman kylmästi): Hyvää huomenta!\n\n    (Aikoo mennä huoneen poikki.)\n\n_Mary_ (hiukan säpsähtäen): Hyvää huomenta! Teitä näkee harvoin.\n\n_Martti_: Niin, minähän olen useimmiten täällä kotosalla.\n\n_Mary_: Oliko tuo tarkoitettu piikiksi?\n\n_Martti_ (kohauttaa olkapäitään): En tiedä.\n\n    (Aikoo mennä.)\n\n_Mary_ (nopeasti): Herra Koivu, hetkinen. Minulla olisi teille hiukan\npuhuttavaa nyt, kun olemme kahden kesken.\n\n_Martti_ (pysähtyy): Minulleko? Mitä ihmettä!\n\n_Mary_: Istukaa, olkaa hyvä. (Martti tottelee.) Katsokaas, teidän\nkäytöksenne, kuinka sanoisin, on minua kummastuttanut.\n\n_Martti_: Olisiko mahdollista? Ja missä suhteessa?\n\n_Mary_: Te olette ollut omituinen...\n\n_Martti_: Jokainen ihminen on omituinen. En suinkaan ole ollut\nepäkohtelias.\n\n_Mary_: Oh ei, ei suoranaisesti, mutta sitä enemmän välillisesti. Te\nolette koettanut kaikin tavoin osoittaa minulle ylenkatsettanne. Mistä\nsyystä?\n\n_Martti_: Ylenkatsetta! Tuskinpa. Se olisi liikaa. Mutta se on ehkä\ntotta, etten pidä teistä. Tapanani ei ole kierrellä.\n\n_Mary_ (osoittaen kiihtymyksen merkkejä): Onko tuo mielestänne\nkohteliasta?\n\n_Martti_: En tiedä, mutta totta se on. Ja ehkä on parempi, että sanon\nsen suoraan julki, en pidä teistä.\n\n_Mary_: Siis elämäntavastani.\n\n_Martti_: En siitäkään. Se ei minulle lainkaan kuulu, mutta kun\nryhdyitte pitämään kuulustelua, niin minä vastaan. Sellaisena kuin nyt\ntäällä elätte ja olette, te voisitte saada lampaankin raivostumaan,\nsaati täysikasvuisen ja omasta mielestään myös täysijärkisen miehen.\n\n_Mary_: Niin, minä huvittelen, te tarkoitatte sitä.\n\n_Martti_: En, vaan sitä, että pidätte ympäristöänne narrinanne. Minulla\nei totisesti ole halua liittyä siihen saattueeseen.\n\n_Mary_ (kylmästi): Olisipa hauska tietää, mitä oikein tarkoitatte.\nSelittäkäähän!\n\n_Martti_ (kuohahtaen): Hyvä, jos tahdotte selityksen, saatte sen. Te\ntulitte tänne nuorena, rikkaana, huimapäisenä ja suuresta maailmasta,\ntulitte pienelle paikkakunnalle, vanhanaikaiseen ja vielä\nvanhanaikaisempaan perheeseen, omituiseenkin kieltämättä. Te tahdoitte\nmuuttaa ja mullistaa kaikki.\n\n_Mary_ (ilkamoivasti): Ja minä mullistinkin.\n\n_Martti_: Niin teitte. En tiedä, mikä lie ollut parempi, entinen vai\nnykyinen olotila, mutta ei nykyinen ainakaan minua miellytä. Te olette\nravistanut heidät hereille, saanut seuraamaan tahtoanne ja menemään\nsuoranaisiin narrimaisuuksiin. Mutta tietäkää, ettei voittonne ole\nsaavutettu puheittenne ja esimerkkienne voimalla, vaan sillä, että\nteidän tiedetään jotakin omistavan, tiedetään teidän olevan \"kahden\nmiljoonan tyttölapsen\". Siinä selitys. Ellei teillä niitä olisi, olisi\nteille vain naurettu ja sitten osoitettu ovelle. Mutta tämä on\npikkuseikka. Pahinta on, että te annatte heille ihan vääriä toiveita,\nmolemmille, sekä äidille että pojalle, äidille myötäjäisistä ja pojalle\nmyöntävästä vastauksesta. Ja kuitenkin he ovat omalla tavallaan kunnon\nihmisiä, varsinkin poika, sillä äiti ajattelee liiaksi poikaansa ja\nrahoja, ajattelee niitä mahdollisesti kunniankin kustannuksella.\n\n_Mary_ (hypähtäen pystyyn): Ja tämän te uskallatte sanoa minulle?\n\n_Martti_: Minä uskallan paljon enemmänkin. Te kiusaatte poikaparkaa,\npidätte häntä kuin seurakoiraa, juoksutatte ja hyppyytätte, olette\nkuuma ja kylmä ja tiedätte kuitenkin varmasti, ettette hänestä huoli.\nHän on hyväsydäminen ja rehellinen, mutta hänen hemmoiteltu,\nmielettömän hemmoiteltu kasvatuksensa on tehnyt hänestä auttamattoman\nnahjuksen.\n\n_Mary_ (vavisten vihasta): Ja mistä sen tiedätte, etten hänestä\nhuolisi? Jos päähäni pälkähtää, voin vaikka itse kosia.\n\n_Martti_: Sepä olisi hauskaa. Epäilemättä te voisitte suutuspäissänne\ntehdä senkin, mutta se ei todista mitään.\n\n_Mary_: Ja mistä te tiedätte, että he niin kiinteästi ajattelevat\nperintöäni?\n\n_Martti_: Kahden miljoonan myötäjäiset ovat näillä kulmakunnilla\nvaikeasti unohdettava pikkuseikka. Ja nyt olen toivottavasti\nselvittänyt nämä asiat. Ilmoitan vain, että huomenna taikka ylihuomenna\nmatkustan, niin että pääsette seurastani.\n\n_Mary_: Hyvä, vai te matkustatte? Mutta minä pidän huolen siitä, että\nte sitä ennen saatte nähdä, että kaikki väitteenne ovat luulottelua,\nettä ne ovat vääriä, vääriä, vääriä...\n\n_Martti_ (ankarasti pelästyen): Aiotteko todella, todella tehdä jotakin\nsellaista, mikä tekee sekä teidät että tuon miehen ikuisesti\nonnettomaksi. Voi, ettehän? (Hellästi.) Sitä en tarkoittanut.\n\n_Mary_ (taistellen liikutustaan vastaan): Peruuttakaa sitten sananne.\n\n_Martti_ (hiljaa): Sitä en voi. Teidän on tunnustettava menetelleenne\nväärin.\n\n_Mary_: Ei milloinkaan. Se on teidän tehtävä.\n\n_Martti_: Ei milloinkaan myöskään. En kunnioita rikkaita naisia, jotka\nrikkautensa turvissa ottavat itselleen kokonaan vääriä etuoikeuksia.\nHyvästi!\n\n    (Poistuu perältä, jättäen Maryn seisomaan\n    keskelle lattiaa ja puristelemaan käsiään.)\n\n_Mary_ (äärimmäisen kiihtyneenä, menee peräovelle ja huutaa):\nMinna-täti, Minna-täti!\n\n_Minna_ (tulee pelästyneenä): Mikä nyt on, Mary?\n\n_Mary_ (kuin edellä): Tilatkaa auto heti, heti...\n\n_Minna_: Auto? Mitä varten?\n\n_Mary_ (melkein suunniltaan): Auto, auto vain...\n\n    (Syöksähtää sivupöydän ääreen, ottaa paperia ja\n    kynän ja ryhtyy kiihkeästi kirjoittamaan.)\n\n_Minna_ (on syöksynyt ulos, ja hänen kuullaan soittavan ja puhuvan):\n2124! Niin, niin... Onko autoasemalla? Lähettäkää tänne heti auto\nleskirouva Hiltusen talon eteen. Niin, heti! (Syöksähtää takaisin\nhuoneeseen.) Mary, mikä sinulle nyt on tullut? (Kun Mary ei vastaa,\nvaan jatkaa kiihtyneenä kirjoittamistaan, syöksähtää hän ihan likelle.)\nMary, mikä sinun on?\n\n_Mary_: Ei mikään, ei mikään... vain muuan tärkeä asia. Onko... onko\nlennätinkonttori kaukana?\n\n_Minna_: Lennätinkonttori? Ei, ei ole. Autolla pääsee sinne muutamassa\nminuutissa.\n\n_Mary_ (hypähtää pystyyn ja rientää peräovelle törmäten juuri saapuvaan\nAukustiin, joka yrittää ojentaa hänelle pientä myttyä): Pois, pois!\n\n    (Katoaa.)\n\n_Aukusti_ (jää seisomaan tyhmistyneenä ovelle, katsellen hänen\njälkeensä): Mi... mitä...\n\n_Minna_ (lyöden kätensä ristiin): Siunaa ja varjele, mikä siihen\ntyttölapseen nyt oikein meni?\n\n_Aukusti_: En, en minä vain tiedä... En minä ollut kuin muutaman\nminuutin poissa... Ja silloin hän oli ihan rauhallinen...\n\n_Minna_ (koettaen rauhoittua): Mutta ei kai sillä mitään\nihmeellisempää. Se vain on niin vilkasverinen.\n\n_Aukusti_: No sellainen juuri se on. Sillä on veri kuin tulta ja\ntulikiveä ja ruutia ja muutakin. Sinne se vain katosi...\n\n_Minna_: Niin, ja autolla. Minä soitin auton. Lennätinkonttoriin...\n\n_Aukusti_: Mutta minne sillä tuli nyt niin ihmeen kiireessä hätä\nlähettää jotakin sanomaa?\n\n_Minna_: Kukapa sen tietää, tuollaiset miljoonanomistajat. Niillä on\nkyllä asioissaan hoitelemista.\n\n_Aukusti_ (naurahtaa): Mutta en minä vain itsestäni saisi tuollaista\nkiirettä syntymään, vaikka minulla ei olisi mitään muuta kuin\nmiljoonia, en sitten millään.\n\n_Minna_: Kuules, Aukusti, ette te suinkaan ole riidelleet?\n\n_Aukusti_: Mekö? Eikö mitä. Miten se olisi mahdollista? Minun\nkanssanihan on melkein mahdotonta päästä riitaan, eikähän kukaan\nyksinään voi riidellä. Ei, meillä on hyvät välit, varsinkin tänään.\nEihän sitä tiedä, minne tuuli kääntyy, mutta nyt pitäisi olla ihan\ntyyntä.\n\n_Minna_: Milloin sinä aiot kosia?\n\n_Aukusti_ (tuskastuneesti): En minä tiedä. Silloin kai, kun uskallan.\n\n_Minna_: Mutta sinun on uskallettava. Maryn ympärillä pyörii miehiä\nvaikka kuinka paljon. Muista sekin.\n\n_Aukusti_: Kyllähän minä sen tiedän, mutta sittenkin. Hirvittävää.\nVäliin tuntuu ihan varmalta toinen, väliin toinen. Ja voitko sinä mamma\nsitä ymmärtää, että Mary on aina toisinaan niin perin ystävällinen ja\nväliin taas niin kylmä ja kalsea, että melkein vilu tulee? En minä vain\nymmärrä.\n\n_Minna_ (nauraen): Voi, voi, poikaparka, etkö sinä tiedä, että sehän on\ntyttöjen ainainen tapa. Pitää se sinusta ihan varmasti, saat uskoa.\n\n_Aukusti_ (epäillen): Ehkä pitääkin, mutta kuinkahan paljon, jokohan\nihan niin paljon kuin tarvitaan siihen kristillissiveelliseen\navioliittoon. Sitä minä en vain tiedä enkä osaa arvatakaan.\n\n_Minna_: Älähän huoli, älähän huoli. Älä masennu. Ajattele, että siinä\non kaunis tyttö, nyt varsinkin, kun on ruvennut pukeutumaan enemmän\nihmisten tavalla ja jättänyt nuo kauheat silmälasit pois. Niin, siinä\non tyttö ja tytöllä kaksi miljoonaa.\n\n_Aukusti_: Kunpa ei olisikaan noita miljoonia. Silloin minäkin paremmin\nuskaltaisin.\n\n_Minna_: Tyhjäähän saa pyytämättäänkin. Pidä sinä vain tyttö sekä\nmiljoonat. Raha on hyvä olemassa sekä vieressä että varana.\n\n_Aukusti_: Ka, jos saan, niin pidän. Jos en saa, niin ei siitäkään\nmurhetta ole.\n\n_Martti_ (tulee, perältä): Hyvää huomenta!\n\n_Minna_ (vilkkaasti): Olitko ulkona? Näitkö Maryä?\n\n_Martti_: Ulkona kyllä pistäysin, mutta Marya en nähnyt. Kuinka niin?\n\n_Minna_: Katsos... minä sain ihan sydämentykytyksen. Onhan Mary vilkas\ntyttö, mutta en minä häntä tällaisena vielä ole nähnyt, en sitten\nlikikään. Yhtäkkiä, muutamia minuutteja sitten ottaa ja huutaa\nkeittiöön: \"Minna-täti, Minna-täti, tilatkaa auto, tilatkaa auto heti,\nheti...\" Oli sillä sitten kiire! Se kirjoitti jotakin tässä ja sitten\nsuoraa päätä ulos. Ihan oli tämän meidän Aukustin nurin työntää. Ja\nsitten autoon ja lennätinkonttoriin.\n\n_Martti_ (levottomana): Lennätinkonttoriin? Mitä hän sinne?\n\n_Minna_: No sitä samaahan me tässä Aukustin kanssa juuri aprikoimme.\nKyllä sillä mahtoi olla eri kiireellinen asia, mutta en minä vain\nkäsitä mikä. Kenelle hän sähköttäisikään? Eihän hänellä ole tuttuja\nmuuta kuin kaupungissa ja sitten siellä Amerikassa.\n\n_Martti_: Niin, Amerikassa... Jos hän olisi äkkiä muistanut jonkin\nunohtamansa kiireellisen asian ja riensi sen toimittamaan.\n\n_Minna_: Jotakin sellaista se varmaan oli. Mutta aamiaista ei saa\nunohtaa.\n\n    (Poistuu perättä.)\n\n_Martti_: Tyttö ei ole oikeilla jäljillä.\n\n_Aukusti_: Kuinka niin?\n\n_Martti_: Minulla on sellainen aavistus.\n\n_Aukusti_: Tiedätkö sinä jotakin?\n\n_Martti_: En oikeastaan, mutta sinä saanet valmistua yllätyksiin.\nKirottua, että pitikin sattua niin.\n\n_Aukusti_: Minkä sitten?\n\n_Martti_ (ärtyneesti): Sen vain.\n\n_Aukusti_: Niin, merkilliseltä tämä kaikki tuntuu, ikäänkuin olisi\njossakin hullun myllyssä. Hohhoh, se tyttö ei tiedä mitä oikein tekisi.\nVäliin on lauhkea ja herttainen kuin vuona, väliin taas kuin kiukkuinen\nkissa, kynnet sojossa. Äiti vaatii minua kosimaan ja on varma\nonnistumisesta. Mary on muka minuun rakastunut. Ja minä itse! Niin,\nkukapa minussa enää tuntisi entistä Aukustia! Se mennyt aika on kuin\nunennäköä. Mieli tekisi, mutta ei hirviä. Ja täällä sydämessä takoo ja\npompottaa. Ei, minusta ei enää milloinkaan tule sitä tyyntä ja mukavaa\nmeidän Aukustia, ei ikinä.\n\n_Martti_: Siitä voit lyödä vaikka vetoa, kunhan tämä leikki on leikitty\nloppuun.\n\n_Aukusti_: Niin, minä olen joko onneton jonkun aikaa, sillä en minä\nikääni jaksa surrakaan, taikka minä olen sitten ikionnellinen ja\nmiljoonamies. Mutta kumpi, kumpi?\n\n_Martti_ (töykeästi): Kysy, kysy tytöltä, et sinä sitä muuten saa\ntietää.\n\n_Aukusti_: Hm, etkö sinä voisi jotenkuten, noin hienosti, sitä\nedeltäpäin tiedustella? Minä en näet käsitä muita kuin suoria ja selviä\nsanoja.\n\n_Martti_ (katkerasti): Ei ole minusta miksikään puhemieheksi tässä\npaikassa.\n\n_Aukusti_ (alakuloisesti): Hm, kukaan ei tahdo auttaa, ei kukaan.\nNaiminen taitaa olla niitä asioita, jotka on itse hoidettava.\n\n_Martti_: Aivan varmasti. Mutta minun on vielä luettava. Sekin vielä\ntässä, tuo juuttaan tentti ja tutkinto.\n\n    (Poistuu sivulle.)\n\n_Aukusti_ (yksinään, istuutuu nojatuoliin, huokaisee ja alkaa\nalakuloisesti hyräillä huojutellen ruumistaan.)\n\n_Mary_ (tulee sisään perältä, uhmaavin ilmein, mutta tyynenä.) Kas\nniin, nyt on asiani toimitettu.\n\n_Aukusti_ (hypähtäen pystyyn): Mikä ihmeen asia se oli. Mamma ihan\nsäikähti ja melkein minäkin.\n\n_Mary_ (heilauttaa päätään): Sitä en voi sanoa. Mutta se oli hyvin\ntärkeä asia. Mitä te oikein säikähditte?\n\n_Aukusti_ (nauraa huojentuneena): En minä oikeastaan tiedä. Kaipa niin\ntulisen kiireistä lähtöä.\n\n_Mary_ (nauraa myös): Katsos, kun minulle tulee joskus kiire, en siedä\nkyselyjä. No niin, mitenkä nyt on meidän kävelymatkamme laita, Aukusti?\n\n_Aukusti_ (sykähtäen ilosta): Tietysti me menemme, jos sinä vain\nsuostut.\n\n_Mary_: Minähän taas suostun. (Iskee hänelle iloisesti silmää.)\nKuuleppa, sinä taidatkin pitää minusta hiukan?\n\n_Aukusti_ (hätääntyy kokonaan): Jaa niin, että minäkö... pitää... kyllä\ntietysti. Voi, voi... Minä pidän... niin, minä... minä...\n\n_Mary_: No sinähän olet käynyt kankeakieliseksi tänään.\n\n_Aukusti_: Niin, niin, jos sinä tietäisit... tietäisit...\n\n_Mary_: Enhän minä mistä tiedä, kun sinä et sano.\n\n_Aukusti_ (vavahtelee rajusti, sulkee sitten silmänsä ja heittäytyy\nMaryn jalkojen juureen huutaen): Minähän rakastan... rakastan sinua,\nMary.\n\n_Mary_ (väistäen hiukan Aukustin kiihkeyttä): No mutta, Aukusti, nouse\nheti ylös. tuo ei sovi.\n\n_Aukusti_ (polttaen kaikki sillat takanaan, kiihkeästi): En, en nouse.\nKuule, Mary, minä en ole milloinkaan, milloinkaan rakastanut muuta kuin\nomaa itseäni. Minä olen pelännyt kaikkia naisia, kaikkia. Sinua minä\npelkäsin ihan hirveästi, alussa, tiedätkö... Ja pelkään vieläkin. Mutta\nminä rakastankin nyt... Ja sinua vain. Minä olen kai rakastanut\nensimmäisestä päivästä lähtien, ihan totta, silloin kun sinä tulit ja\nolit niin hirveän reipas ja rohkea ja vapaa. Ja sitten sinä olet\nravistellut minut ylös, hirveästi ravistellut, pakottanut kaikkeen,\nmitä en ole tehnyt, ja minä olen kulkenut kuin kuumeessa, kun en ole\nuskaltanut sinulta mitään kysyä. Tämä aika on ollut minulle ihan\nmahdoton... Usko tai älä. Kaikki, melkein kaikki entinen on minussa\nkuollut, mutta en tiedä, tuleeko sen tilalle mitään. Mary, sinun täytyy\nvastata minulle. Minähän kyllä tiedän, etten minä ole mitään enkä\noikeastaan sitäkään, mutta sittenkin toivon, että vastaisit\nmyöntävästi. Ja, aina minä rakastaisin sinua ja kaikessa tottelisin\nsinua enkä enää mammaakaan. Mary, sinun täytyy vastata. Niin, nyt minä\nolen sanonut kaikki, menköön sitten vaikka minne... Parempi olisi,\nettei sinulla olisi noita miljoonia, mutta kun on, niin olkoon. Minä\naion joka tapauksessa ryhtyä tekemään oikeaa työtä, niin etten\nrikkauksia tarvitsekaan.\n\n_Mary_ (on kuunnellut sanatulvaa voimatta hetkeksikään keskeyttää;\nMartti on pistäytynyt sivuovella nähden kohtauksen ja poistuen heti\nnopeasti; vihdoin jyrkästi): Aukusti, ellet heti nouse ylös, lähden\nminä pois.\n\n_Aukusti_ (kavahtaa äkkiä pystyyn, niin että kaatuu, mutta nousee\nsitten seisomaan): Minä tottelen, minä tottelen.\n\n_Mary_: Istu tuohon. (Osoittaa tuolia, ja Aukusti tottelee nopeasti,\nkatse koko ajan kiinnitettynä Maryyn, niin että on vähällä jälleen\nkaatua tuoleineen.) Ja nyt minä sanon sinulle jotakin. Aukusti, sinä\nolet hyvä mies. Sinä olet parempi mies kuin itse osaat luullakaan.\nNiin, minä olen ravistellut sinua, ehkä suorastaan rääkännyt.\n\n_Aukusti_: Ei, et suinkaan...\n\n_Mary_: Anna minun puhua. No niin, ravistelu on tehnyt sinulle hyvää,\noikein hyvää. Sinussa on heikkouksia, mutta kenessä niitä ei olisi.\nMäärätyllä tavalla minä sinua kunnioitan.\n\n_Aukusti_: Se on sanottu ensimmäinen kerta elämässäni.\n\n_Mary_: Niin, kunnioitan sinua, mutta en ainakaan vielä rakasta,\nrakasta siten kuin minä käsitän rakkauden. Mutta ehkä...\n\n_Aukusti_ (nousee kiljaisten): Ehkäkö... ehkäkö... taivasten\ntalikynttilät, kuulinko minä oikein, että ehkä?\n\n_Mary_ (hymyillen): Kuulit kyllä, mutta \"ehkä\" ei suinkaan merkitse\nsamaa kuin \"kyllä\". Minä ehkä voin mennä naimisiin kanssasi...\n\n_Aukusti_ (on välillä istuutunut, muita säntää jälleen ylös):\nNaimisiinko? Minun kanssani? Niin, niin, Martti sanoi, että minulle\nsattuisi tänään yllätyksiä!\n\n_Mary_ (nopeasti, sävyään vaihtaen): Sanoiko herra Koivu jotakin\nsellaista?\n\n_Aukusti_: Sanoi, sanoi. Hänen silmältään ei vältä mikään. Sanoi\nsenkin, että sinä olet oikeilla jäljillä, vaikka en minä sitä taas\nkäsitä.\n\n_Mary_ (on vaiti jonkun aikaa, sitten rauhallisemmin): No niin, mitäpä\nsiitä. Niinkuin sanoin, voin ehkä mennä naimisiin kanssasi, mutta minä\ntarvitsen ajatusaikaa, ehkä huomiseen, ehkä kauemmaksi. Ehkä voin antaa\nvastauksen jo tänään.\n\n_Aukusti_: Voi, voi, kyllä tämä odotusaika tulee olemaan minulle\njännityksen aikaa. Enhän minä enää mahdu nahkoihini, en, en millään.\n\n_Mary_ (hymyillen): No no, ei saa olla niin kärsimätön. Sinähän olet\nhurjempi kuin paras romaanisankari.\n\n_Aukusti_: Niin olenkin, sillä he rakastavat vain kielellään, mutta\nminä rakastan kielellä, mielellä ja kaikella, niin. Voi, Mary, sano,\nettei odotusaika, tuo miettimisaika, tule liian pitkäksi.\n\n_Mary_: En luule sen tulevan pitkäksi. Ehkä jo tänään saat vastauksen.\n\n_Aukusti_ (huutaa): Siis sovittu, sovittu: tänään, tänään!\n\n_Minna_ (tulee perältä): Mitä ihmettä se meidän Aukusti täällä oikein\nhuutaa, ihanhan sinä olet päästäsi pyörällä.\n\n_Aukusti_ (rientää Minnaa vastaan): Voi mamma, Mary ja minä...\n\n_Minna_ (pysähtyen äärimmäisen yllätettynä ja iloissaan): Mary ja sinä?\n\n_Aukusti_: Voi, Mary, minä en voi olla sitä kertomatta. Niin, mamma,\nMary ja minä... niin, minä kosin Marya...\n\n_Minna_ (on valmiina rientämään Maryn luo): Ja Mary?\n\n_Aukusti_ (haltioituneena): Niin, ja tiedätkö, Mary ei vastannut\nkieltävästi!\n\n_Minna_ (ymmällä): No, mitä hän sitten vastasi?\n\n_Aukusti_ (on hetkisen myös ymmällä): Niin, hän ei vielä vastannutkaan.\nMutta hän sanoi, että hän _ehkä_ menee minun kanssani naimisiin ja että\nhän _ehkä_ antaa vastauksen jo _tänään_.\n\n_Minna_ (rientää Maryn luo ja sulkee hänet syliinsä): Voi, Mary, tee\nniinkuin sydämesi käskee, parempaa vaalia et kuitenkaan voi tehdä. Usko\nminua, muodollisen holhoojasi, sanaa. Minä annan kyllä sinulle\nsiunaukseni.\n\n_Mary_ (jonkun verran hämillään, mutta silti liikuttuneena ja\nhuvittuneena): Mutta, rakas täti, enhän minä ole vielä luvannut muuta\nkuin että annan vastauksen tänään. Ja sen olen sanonut, etten minä\nAukustia varsinaisesti rakasta.\n\n_Minna_ (kiireisesti): Ei se mitään, ei se mitään, vaikka et niin\nvarsinaisestikaan, kunhan sen verran. Opit sitten rakastamaan. Ja voi,\nhyvät lapset, kuinka teidän tulee hyvä olla. Ostatte itsellenne hyvän\ntalon, elätte kuin Herran kukkarossa, Aukusti pitää sinusta huolta, ja\nsinä olet Aukustin ainaisena ilona. Eikä teillä tule olemaan huolta\nhuomisesta, ei maallisesta tavarastakaan, voi, voi, lapset, kuinka tämä\nkäy hyvin.\n\n_Mary_ (hiukan kärsimättömästi): Mutta, täti, enhän minä ole luvannut\nvielä mitään, en mitään. Minä en vielä tiedä, kuinka kaikki kääntyy.\n\n_Minna_: Mutta sinä kyllä lupaat, sen minä tiedän, sinä lupaat, sillä\nAukusti on hyvä poika, oikein hyvä. Voi, voi lapset, kuinka minä\nonnittelen teitä.\n\n_Martti_ (astuu samassa sisään): Oh, minä taisin häiritä.\n\n    (Mary joutuu hämilleen, mutta sitten nousee\n    uhmaava ilme hänen kasvoilleen.)\n\n_Minna_: Ei mitenkään, ei mitenkään. Mary ja Aukusti vain ovat melkein\nkihloissa.\n\n_Aukusti_ (koomillisen juhlallisesti): Niin, melkein. Mary menee ehkä\nminun kanssani naimisiin.\n\n_Martti_ (luo pitkän silmäyksen Maryyn): Minun täytynee siis onnitella.\n\n    (Hän kumartaa.)\n\n_Mary_: Oi ei, ei, minä en ole sanonut mitään ratkaisevaa, en mitään.\nMinä lähden nyt. huoneeseeni.\n\n    (Poistuu kiireesti perälle.)\n\n_Minna_ (hieman tekohurskaasti): Niin, niin, ihmeelliset ovat kohtalon\ntiet. Minä muistan, että edellisenä yönä, kun Mary saapui, minä näin\nsellaisen unen, että Aukustin elämä kääntyi kokonaan uusille urille. Ja\nse kääntyykin.\n\n_Aukusti_: Johan se on kääntynytkin. Nyt en enää syö yksistään läskiä\nja puuroa, en kävele yksinomaan tohveleissa enkä heti saa\nliikavarpaita, jos vedän kengän jalkaani, enkä nuhaa, jos tuulenviima\nsattuu nenää sipaisemaan. Minä olen jo kokonaan toinen mies, minä. Heh,\nheh. (Tepastelee ylpeänä edestakaisin Minnan katsellessa hyväksyvästi\nja Martin katkerasti hymyillessä. Aukustin katse muuttuu äkkiä\nnoloksi.) Mutta siinä on sittenkin se, ettei \"ehkä\" ole \"kyllä\".\n\n_Minna_: Älä heittäydy alakuloiseksi. Asiat ovat hyvällä tolalla. Mutta\ntänä päivänä ei kai aamiaista saada koskaan.\n\n_Aukusti_: Minun ei ole nälkä eikä jano eikä vilu.\n\n    (Minna poistuu perällä.)\n\n_Martti_: Sinä olet siis melkein onnellinen sulhasmies.\n\n_Aukusti_: Niinhän minä, melkein. Voi, voi, kun tämä päivä päättyisi ja\nsaisin varmuuden. Mutta tiedätkös, kosinta kävi helpommin kuin\nluulinkaan. Ei se ollut niinkään vaikeaa, kun vain pääsi alkuun, kun\nvain uskalsi. En minä tiedä, mikä toikaan sanat suuhun, mutta kyllä\nniitä vain tuli.\n\n_Martti_: Jaa, en minäkään.\n\n_Aukusti_: Ihmeellistä se oli, niin ihmeellistä, etten oikein jaksa\nuskoa, että minä olen minä.\n\n_Martti_: Niin, jos muistat itsesi joitakin kuukausia sitten, ei sinun\ntarvitsekaan uskoa. Mutta katso peilistä.\n\n_Aukusti_: Niin, hän sanoi, ettei hän minua varsinaisesti rakastanut,\nmutta että hän määrätyllä tavalla minua kunnioittaa ja ehkä voisi mennä\nminun kanssani naimisiin. Minä en ymmärrä tuota ehkä-sanaa. Mutta\ntänäänhän se selviää, tänään. Ei, täytyy mennä jonnekin päätään\nselvittämään. Uskotko, että tämmöinen panee miehen sekaisin?\n\n_Martti_: Uskon kyllä, kun minunkin pääni on melkein sekaisin, vaikken\nole kosinutkaan.\n\n_Aukusti_: Jaa, kun oikeastaan ajattelen (lapsellisen ylpeästi), niin\njos tämä yritys sittenkin epäonnistuu, minä en seuraavalla kerralla\nolekaan aloittelija.\n\n_Martti_: Rukkasiako saamaan?\n\n_Aukusti_: Ei, vaan kosimaan ja voittamaan, melkein.\n\n    (Poistuu perälle.)\n\n_Martti_ (alkaa kävellä edestakaisin, ottaa kukan maljakosta, katselee\nsitä hetken, puristaa sen äkkiä rikki ja heittää kiukkuisesti maahan.\nMary on juuri silloin tulossa perältä, näkee sen ja hymähtää\nsalavihkaa. Martti näkee hänet, mutta ei sano mitään. He katselevat\ntoisiaan hetkisen vihamielisinä ja uhmaavina.)\n\n_Mary_: Niin, voitteko sanoa, onko täällä vielä jotakin luettavaa\nkirjaa? Minun hermoni kaipaisivat nyt sitä.\n\n_Martti_ (pysähtyy hänen eteensä, raivoisasti): Ja minun hermoni\nkunnollista tappelua.\n\n_Mary_: Ei suinkaan vain minun kanssani?\n\n_Martti_: En tappele pahankuristenkaan neitosten kanssa.\n\n    (Kääntyy ja lähtee sivulle.)\n\n_Mary_: Herra Koivu!\n\n_Martti_ (pysähtyy): Niin.\n\n_Mary_: Mitä te oikein vihoittelette?\n\n_Martti_: Älkää olko naurettava. Te olette jo niin paljon muuta, että\nse saisi jäädä.\n\n_Mary_: Ja mitä sitten?\n\n_Martti_ (aivan suunniltaan): Te harkitsette juuri kaksinkertaista\nmurhaa, niin juuri (kaameasti) murhaa.\n\n_Mary_: Jopa teillä on nimityksiä!\n\n_Martti_: Asian mukaan. Ensiksikin harkitsette oman itsenne henkistä\nteloitusta ja joskus sitten samoin Aukustin. Tähän saakka pidin teitä\njossakin määrin ajattelemattomana, syyntakeettomana. Mutta nyt te\ntiedätte, mitä teette. Ihan selvästi tiedätte. Ette rakasta tuota\nehkä-sulhastanne. Ette milloinkaan tule rakastamaankaan. Kunnioitatte\nhäntä määrätyllä tavalla. Jokainen kunnioitusta nauttiva henkilö ei\nkelpaa puolisoksi. Mutta te tahdotte nyt kostaa minulle, todistaa\nvaikka millä tavalla, että minä olin väärässä. Olinhan ehkä hiukan\nväärässä. Teidän keimailunne Aukustin kanssa ei ollut kovinkaan\nharkittua, mutta huomasitte kyllä, mihin se johti. Kun siitä teille\nhuomautin, suutuitte silmittömästi ja nyt tahdotte sen laihan ilon\ntakia, että voisitte ainakin väittää minun puhuneen perättömiä, vain\nsen takia tehdä suunnattoman mielettömyyden.\n\n_Mary_: Minä vastaan itse mielettömyyksistäni. Aukustista tulisi\nvarmasti mitä nöyrin ja mukavin aviomies.\n\n_Martti_: Ja loppumattomiin viehättävä ja kiinnostava.\n\n_Mary_: Minä en vaadi kaikkea. Tyydyn vähempään.\n\n_Martti_ (nauraa): Tekö vähempään? Te ette tyydy muuhun kuin aina ja\nehdottomasti oman tahtonne perilleajamiseen. Siihen te tyydytte, ette\nmihinkään muuhun. No niin, minä olen tehnyt velvollisuuteni, olen\nvaroittanut teitä kahdesti. Toista puolta en voi varoittaa. Se\nvoitaisiin tulkita väärin ja tulkittaisiinkin väärin. Niin että olkoon\nonneksi! Näettepähän kerran.\n\n_Mary_ (hilliten itseään): Mutta miksi te, herra Koivu, alusta pitäen\nkohtelitte minua pilkallisesti?\n\n_Martti_: Siksi, että nähdäkseni olitte kelvottomasti kasvatettu,\nitserakas ja mahtaileva, hm, neitokainen. Sitten katsellen\n\"ravisteluanne\", pidin teitä sydämettömänä ja nyt pidän teitä sekä\nriidanhaluisena että mielettömänä. Riittääkö?\n\n_Mary_: Ja minkälainen luulette itse olevanne? Te olette sokea,\nvaiteliaan ylpeä ja sittenkin hillitön. Riittääkö?\n\n_Martti_ (jollain tavoin ymmällä): En ymmärrä.\n\n_Mary_ (poistuen perältä): Ajatelkaa, ajatelkaa ja eritelkää. Hahhaa!\nTe olette mestari paljastamaan toisia, mutta koettakaapa paljastaa\nitsenne. Minä olen teistä jo selvillä. Näkemiin, herra riitakumppani!\n\n    (Poistuu.)\n\n_Martti_ (hänen poistuessaan): Mitä hittoja hän tarkoitti?\n\n    (Tarttuu otsaansa.)\n\n_Aukusti_ (tulee sivulta): Minä en tänään kestä missään. Olen kuin\nsijaton sielu. (Martti ei vastaa.) Mitä ihmettä? Et sinäkään tunnu\nolevan entisesi. Painavatko ne tenttiluvut?\n\n_Martti_ (ärähtäen): Hiiteen tässä tentit!\n\n_Aukusti_ (osaaottavasti): Mutta mikä sinua vaivaa?\n\n_Martti_ (torjuen): Sellainen, missä sinä et voi auttaa.\n\n_Aukusti_: Hm. Vekselikö protestissa vai tyttö kirjoittanut erokirjeen?\n(Kello kilahtaa eteisessä.) Mikäs siellä? (Rientää perälle ja saapuu\nhetken kuluttua kädessään sähke.) Hm, sähke Marylle. (Huutaa ovelta.)\nMary, Mary!\n\n    (Näyttämön takaa kuuluu ääni: Täällä!)\n\n_Mary_ (tulee perältä): Mitä, minulleko? Keneltä se voi olla? (Ottaa\nsähkeen Aukustilta, avaa sen, lukee ensin nopeasti, sitten hitaammin.)\nOh!\n\n    (Vaipuu tuolille.)\n\n_Aukusti_: Mitä siinä on, mitä? (Mary pudistaa päätänsä, Martti tulee\nuteliaana lähemmäksi.) Mutta sanohan toki, mitä tuossa sähkeessä sitten\non? Onko siinä hyvin pahaa? (Mary nyökkää hitaasti.) Ei suinkaan mitään\nsellaista, mikä estäisi sinua antamasta vastausta tänään, ei suinkaan?\n\n_Mary_ (heikosti): Kyllä.\n\n_Aukusti_: Ei, ei toki, sellaista sähkettä ei tänään saa tullakaan.\n(Tarttuu tukkaansa.) Ja minun pitikin vielä mennä sille avaamaan!\n\n_Minna_ (tulee perältä): No, nyt vihdoinkin aamiaiselle, vaikka tämähän\nalkaa olla melkein päivällinen. No, mitä nyt?\n\n_Aukusti_: Voi, mamma, Mary sai juuri äsken sellaisen sähkeen, ettei\nhän ehkä voikaan antaa vastausta tänään. Sellaisen sai!\n\n_Minna_ (pelästyen): Mutta, lapseni, mitä siinä on?\n\n_Mary_ (pudistaa päätään): Myöhemmin, myöhemmin. Minä kerron kyllä,\nmutta nyt tahdon rauhoittua.\n\n_Minna_: Voi toki, minkälainen piti sattua! Mutta eihän siinä voi olla\nmitään niin kauheaa, ei toki? Eihän sinulla siellä ole sukulaisiakaan.\nVai onko joku hyvä tuttavasi kuollut?\n\n_Mary_: Ei, ei, antakaa minun nyt olla. Kyllä minä kerron. Voi, voi,\nettä sen pitikin sattua juuri nyt, juuri nyt, tänään!\n\n_Aukusti_: Niin juuri, tänään, minun suurena päivänäni. (Kuuluu kellon\nkilahdus jälleen.) En, minä en mene nyt avaamaan, en!\n\n_Martti_ (kiiruhtaa eteiseen ja tuo sieltä toisen sähkeen, jonka\nojentaa Minnalle). Teille, rouva Hiltunen.\n\n_Minna_ (ottaa epäröiden sähkeen käteensä ja katselee sitä uskaltamatta\navata.) Mitähän, mitähän tässä sitten on? (Mary ei kiinnitä häneen\nmitään huomiota.) Avaisinkohan sen heti?\n\n_Martti_ (ratkaisevasti): Tietysti, siksihän sähke on olemassa, että se\nheti avattaisiin. Muutenhan voisi kirjoittaakin.\n\n_Minna_ (tempaa sähkeen auki, vilkaisee siihen, lukee hiukan ja sitten\ntarkalleen.) Voi, että sen piti sattua tällä tavalla!\n\n_Aukusti_: No, onko siinäkin huonoja uutisia? Lempo, jos tänne vielä\nyrittää kuka tuoda sähkeitä, niin minä heitän sen ulos ja alas. Mitä\nsiinä on?\n\n_Minna_: Voi, Aukusti, tämä on sinulle kova isku, perin kova isku.\nKuuntele! (lukee hiukan takeltaen, katkonaisesti.) \"Täten on meillä\nsurullinen velvollisuutemme ilmoittaa, että holhottinne miss Mary Auer\non äkillisen, satunnaisen pörssiromahduksen yhteydessä menettänyt\nomaisuutensa melkein viimeiseen dollariin. Mister Bentonin\nasiainhoitaja.\"\n\n_Aukusti_ (on hetkisen ymmällä ja alakuloinen, mutta sanoo sitten\nhuolettomasti): No, jos siinä ei ole pahempaa, ei se minulle merkitse\nmitään. Pyh, minusta ja Marysta ei tullut siis miljoonikkoja, mutta\nsiitä viis. Mitäs siinä sinun sähkeessäsi on, Mary? Samako asia?\n\n_Mary_ (nyökäyttää päätään): Sama.\n\n_Aukusti_: Niin, niin, olihan se paha asia, perinkin paha sinulle,\nmutta eihän se niin paljon merkitse. Sano nyt vain minulle \"kyllä\",\nniin kaikki on hyvin ja oikein hyvin onkin. Onhan minulla toki vielä\nrippeitä, ja nyt kun sinä olet minua \"ravistellut\", osaan minä kyllä\nhankkia lisääkin. Minua eivät suista tolalta jotkut pörssiromahdukset,\nei vainkaan.\n\n_Minna_ (heräten mietteistään): Voi, voi, tämä uutinen, tämä ikävä\nuutinen muuttaa paljon asioita, niin, niin.\n\n_Mary_ (nousten): Niin, se muuttaa. Minä lähden täältä, niin,\nyltäkylläiset päiväni ovat lopussa. Nyt alkaa työ ja toimi.\n\n_Minna_ (tekohurskaasti): Niin, niin, lapseni, kaikilla meillä on\nkoettelemuksemme, niin, ja aina on hyvä osata ja taitaa jotakin, kun\npahat päivät saavat. Mutta ei sinun silti tarvitse lähteä suinpäin, ei\nsuinkaan, enhän minä ole sellainen. Neuvotelkaamme, kuinka kohtalosi,\njoka äskettäin mielestäni oli parhaiden järjestymäisillään, nyt\njärjestettäisiin. Niin, älkäämme hätäilkö.\n\n_Aukusti_: Mutta minä, minä hätäilen. Mitä täällä puhutaan Maryn\nlähdöstä yleensäkään? Miksi hänen pitäisi lähteä? Ei millään ilveellä.\nMamma, ethän sellaista voi sallia?\n\n_Minna_: Aukusti, me puhumme näistä asioista myöhemmin, kunhan kaikki\nolemme rauhoittuneet. Kaikkien edut otetaan huomioon. Mutta muutoksia\ntietysti tulee tähänastisiin suunnitelmiin.\n\n_Aukusti_ (lujasti): Mamma, mamma, minä en usko muutoksia tulevan. Minä\nvastustan niitä.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS\n\n\n    Sama näyttämö kuin edellä. Seuraavana päivänä.\n\n_Minna_ (istuu kotoisessa, vanhanaikaisessa puvussa pöydän ääressä ja\nparsii sukkia): Niin, Aukusti, synnillinen suuren maailman ihanuus on\nnyt lopussa. Elämämme alkaa uudelleen entisenlaisena.\n\n_Aukusti_ (kävelee humoristisen hermostuneesti edestakaisin): Ihanuus\nolkoon lopussa. Uusi ihanuus alkaa.\n\n_Minna_: Minkälainen?\n\n_Aukusti_ (päättävästi): Minä menen naimisiin.\n\n_Minna_ (säikähtyneenä): Ei suinkaan Mary ole sinulle vastannut\nmyöntävästi?\n\n_Aukusti_: Ei myöntävästi eikä kieltävästi, mutta kyllä minä vastauksen\nhäneltä vaadin.\n\n_Minna_: Aukusti, Mary ei sovi sinulle.\n\n_Aukusti_ (pysähtyy): Soo, ja miksi?\n\n_Minna_: Suuri muutos on tapahtunut. Hän on menettänyt omaisuutensa.\nHän ei ole sinulle sopiva pari.\n\n_Aukusti_: Mutta, mamma, tätä minä en sittenkään ymmärrä. Vasta\nmuutamia kuukausia sitten sinä itse hänet minulle esitit ja vielä eilen\nkiirehdit kosintaa. No, minä kosin, melkoisella menestyksellä. Ja juuri\nnyt, kun olin saanut itsestäni kaikki irti, juuri silloin sanotaan,\nettä kaikki on turhaa. Minä tulen hupsuksi.\n\n_Minna_ (opettavasti): Niin, katsos, minä en tavoittele rahoja, en.\nMutta Mary on suuren maailman nainen eikä voi mennä naimisiin vain\ntuollaisen puolivarakkaan kanssa kuin sinä. Jos hän olisi rikas,\nsoveltuisi se luonnollisesti. Sinun varasi eivät riitä hänen\nylläpitoonsa.\n\n_Aukusti_: Oh, kyllä hän tyytyy vaatimattomampaankin, ihan varmasti.\n\n_Minna_ (happamesti): Uskonpa kyllä, että tyytyykin. Hänellä ei ole nyt\npaljon varaa valita. Mutta sinä et voi tuhlata isänperintöäsi\nhänenlaisensa, hm, joutilaaseen elämään tottuneen, kodista\npiittaamattoman naisen elättämiseen.\n\n_Aukusti_: No mutta, mamma, minä olen jo niin kehittynyt\nväittelemisessä, että vastustan. Maryn olisi siis kyllä sopinut tuhlata\nisänperintönsä minun elättämiseeni?\n\n_Minna_ (kiireesti): Se ei ole lainkaan sama asia, ei lainkaan. Sinä\nolisit vain auttanut häntä perintönsä hoitamisessa. Siinä on ero.\n\n_Aukusti_: Niin, en minä osaa käsittää tuota erotusta. Minun päässäni\non kaikki sekaisin.\n\n_Minna_: Sinä kyllä unohdat hänet. Tietysti myönnän, että tämä tuntuu\nvaikealta alussa, mutta kyllä se menee ohi. Ja kaikkein tärkeintä on,\nettä hänen luonteensa ja elämäntapansa ei sovi sinulle.\n\n_Aukusti_: Mutta sopihan se eilen.\n\n_Minna_: Enkö ole sanonut sinulle, Aukusti, että viisaimmin teet\nseuratessasi minun neuvojani?\n\n_Aukusti_ (tuskastuneena): Mutta minä en tahdokaan tehdä viisaasti,\nminä tahdon mennä naimisiin Maryn kanssa, viisaasti taikka hullusti. Ja\nminä teen työtä, niin että hän voi elää kuin suuren maailman nainen, ja\njos hänen luonteensa on ristiriidassa, niin minä aina alistun ja\ntottelen. Tottahan hän silloin on tyytyväinen, ja jos hän on\ntyytyväinen, niin olen minäkin. Siinä se.\n\n_Minna_ (ankarasti): Aukusti, sinä osoitat nyt mitä suurinta\ntottelemattomuutta. Sinun tulisi kunnioittaa minua.\n\n_Aukusti_: Niinhän minä mammaa kunnioitankin, mutta rakastan Marya. Ja\nmitä tuloihin tulee, niin minulla on omat tuumani. (Salaperäisesti.) Ne\novatkin jo pitkällä.\n\n_Minna_: Mitä ihmettä sinä juttelet?\n\n_Aukusti_ (juhlallisesti ja mahtipontisesti): Niin, katsos, mamma,\nsilloin kun me, niinkuin vasta eilen viimeksi, vielä harjoittelimme\ntanssia ja kävimme seurapiireissä, minä en tuhlannutkaan tilaisuutta.\n(Alentaa ääntään.) Minulla on hyviä suhteita vaikutusvaltaisiin\nliike- ja teollisuusmiehiin. (Pysähtyy pönäkkään asentoon.) En minä ole\nniinkään saamaton kuin näytään luultavan.\n\n_Minna_: Mitä ihmettä sinä juttelet? (Pelästyneenä.) Et suinkaan sinä\nole vain minun tietämättäni käynyt pankissa rahoja nostamassa?\n\n_Aukusti_ (vähän arasti): No, jos olisinkin?\n\n_Minna_ (aivan suunniltaan): Aukusti, Aukusti, tahdotko sinä syöstä\nmeidät perikatoon? Oletko tuhlannut kaikki tuolle, tuolle\namerikkalaiselle?\n\n_Aukusti_ (rauhoittaen): En minä suotta ole liikemiehen poika. Ei minua\nniin vain petetä. Otin pankista viidentoistatuhannen takauksen. Rahat\novat siellä eivätkä ne minnekään juokse.\n\n_Minna_ (antaen jännityksen laueta): Huh, kuinka pelästyin!\n(Harmistuneena.) Minkä ihmeen takauksen?\n\n_Aukusti_: Jaa, sitä minä en sano. Minä alan opetella olla itsenäinen.\nKyllä kaikki selviää.\n\n_Minna_: No niin, jos sinä tahdot harjoittaa jotakin kunniallista\nliikepuuhaa, en vastusta. Mutta Mary jätä mielestäsi.\n\n_Aukusti_: Häntä juuri en jätäkään. Mamma, sanotaanhan, ettei ihmisen\nole hyvä olla yksin. Ja minä olen sen havainnut myös. Minä tahdon\nMaryn. Ja minä yritän kaikki. Ja kun sinä itse olet suosittanut Marya,\nniin kaikki on hyvin. (Katsoo kelloaan.) Ei, nyt minun täytyy lähteä\npäättämään asioista. Kun ne ovat selvät, sitten käyn Maryn kimppuun. Se\neilinen kosinta on tehnyt minusta rohkean miehen.\n\n    (Aikoo poistua.)\n\n_Minna_ (alkaen nyyhkyttää): Aukusti, etkö sinä tottele äitiäsi?\n\n_Aukusti_ (jäykästi): En minä voi tässä asiassa.\n\n_Minna_: Sinä siis hylkäät minut jonkun tuntemattoman tytön takia?\n\n_Aukusti_: Mutta eihän hän ole tuntematon. Hänhän on sinun holhokkisi.\n\n_Minna_ (terästyen): Minä kiellän sen.\n\n_Aukusti_: Mutta hän tulee täysi-ikäiseksi muutamien kuukausien\nkuluttua.\n\n_Minna_: Aukusti, Aukusti, näinkö sinä palkitset minulle kaikki vaivat?\n\n_Aukusti_ (hermostuneena): En minä tiedä enää mitään, mutta Maryn\ntahdon saada... Minä tahdon mennä naimisiin, eikä siinä auta mikään.\n\n    (Syöksyy perältä ulos.)\n\n_Mary_ (tulee vastaan ovessa, väistäen arasti): Aukusti!\n\n_Aukusti_ (ulkopuolelta): Myöhemmin, myöhemmin.\n\n_Mary_ (astuu hitaasti lähemmäksi): Minä kuulin puhuttavan itsestäni.\n\n_Minna_ (makeasti): Niin, niin, lapseni. Istuuduhan tuohon, niin minä\npuhelen sinulle hiukan.\n\n_Martti_ (tulee sivulta ja kumartaa): Anteeksi, häiritsenkö?\n\n_Minna_ (kiireesti): Tavallaan. Minulla olisi vähän puhuttavaa Marylle.\n\n_Martti_ (kumartaa uudelleen kiireesti ja aikoo poistua).\n\n_Mary_ (tyynesti): Hetkinen. Minä aavistan, että täti aikoo puhua\nonnettomuudestani, ja siksi pyytäisin herra Koivua jäämään. Hän voisi\nmiehenä antaa jonkun neuvon.\n\n_Martti_ (katsoo häneen yllättyneenä ja epävarmana): Minä taidan olla\nhuono neuvonantaja.\n\n_Minna_: Niin, me voisimme sitten kysyä myöhemmin.\n\n_Mary_ (itsepäisesti): Ei, eikö olisi parempi neuvotella kolmen kesken?\nHerra Koivuhan tuntee asiani.\n\n_Minna_ (harmistuneena): Jää sitten, Martti.\n\n_Martti_: Kiitos. (Jää seisomaan tuoliin nojaten.)\n\n_Minna_ (teeskennellen): Niin, Mary, eilinen onnettomuutesi on minua\nsyvästi järkyttänyt.\n\n_Martti_ (vihaisesti): Niin, sen kyllä uskon.\n\n_Minna_: Niin, niin, minä olen ollut suorastaan pahoinvoipa. Mutta se\non auttamaton asia. Se on sinun kohtalosi. Emme tiedä, minkälaisen\nyllätyksen se meille kulloinkin järjestää.\n\n_Martti_: Emme.\n\n    (Mary katsahtaa häneen kummastuneena.)\n\n_Minna_ (edelleen hartaasti): Epävarmaa on elämämme täällä maailmassa,\ntänään ilossa ja yltäkylläisyydessä, huomenna surussa ja puutteessa.\nMutta meidän täytyy miehuullisesti kantaa kaikki.\n\n_Mary_ (vienosti): Niin, täti.\n\n_Minna_ (asiallisemmin): Sinä olet nyt varaton, köyhä ja orpo tyttö.\nSinun tulee itse hankkia elatuksesi. Sano nyt minulle täsmälleen, mitä\nsinä mahdollisesti osaat.\n\n_Mary_: Minä osaan kolmea kieltä, suomea, englantia ja ranskaa. Sitten\nosaan kone- ja pikakirjoitusta sekä kirjanpitoa. Niin, enempää en osaa.\n\n_Minna_: Niin, niin, minä en kyllä ymmärrä, mutta luulen, että voisit\nsaada vaatimattoman konttoristin toimen.\n\n_Martti_: Paljon enemmän.\n\n_Minna_: Kas niin, sinun ei siis tule antautua epätoivoon. (Huoahtaa.)\nJos olisimme rikkaita, olisit tietenkin meille tervetullut olemaan ja\njäämään, mutta (toinen huokaus) näin ollen ymmärrät itse, ettei se ole\nmahdollista. (Pyyhkii silmiään.) Se on surullista, mutta totta.\n\n_Mary_ (yksitoikkoisesti): Niin, täti.\n\n_Minna_: Sinun on siis hankittava itsellesi toimi. Minä autan kyllä.\nNytkin tiedän erään paikan, josta voit saada ehkä tuhat markkaa\nkuukaudessa.\n\n_Mary_ (pidättää äkkiä nauruaan): Kiitos, täti.\n\n_Minna_: Ja kun ahkeroit, nousee palkkasi. Ja kuu joskus sitten ehkä\nkohtaat kelpo miehen, liityt häneen ja saat oman kodinkin.\n(Rohkaisevasti.) Monella on kovempikin kohtalo.\n\n_Mary_ (painaen päätään alas): Niin kyllä, täti. Aukusti...\n\n_Minna_ (vilkastuen): Niin, niin, minä tiedän, tuo teidän asianne...\ntehän olitte mieltyneet toisiinne...\n\n_Mary_: Minä...\n\n_Minna_ (arvokkaasti): Odota hetkinen. Katsos, minulla ei ollut mitään\nsitä vastaan, ei mitään. Mutta nyt on asia toinen, niinkuin ymmärrät.\nAukustilla on vaatimaton omaisuus, mutta siitä ei riitä sinulle.\n\n_Mary_: Täti...\n\n_Minna_: Suo anteeksi, Mary, mutta anna minun puhua. Niin, siitä ei\nriitä sinulle. Sinä olet tottunut ylellisyyteen. Aukusti on liian\nhyväntahtoinen voidakseen kieltää sinulta mitään, ja sitten te olisitte\npian puilla paljailla. Sitä en voi sallia teidän kummankaan tähden.\nSinähän itse sen ymmärrät, vai kuinka? Se on kovaa, tällainen suhteen\nkatkeaminen, mutta me emme saa aina antaa tunteen ratkaista, vaan\nmeidän on vedottava järkeenkin.\n\n_Martti_ (salaperäisesti): Kunpa me vain aina osaisimme sitä oikein\nkäyttää.\n\n_Minna_: Näin olemme siis hahmoitelleet sinun tulevaisuutesi. Se\nriittää.\n\n_Martti_ (ivallisesti): Suokaa anteeksi, minä en ole hahmoitellut\nmitään, eikä neiti Auerilta ole mitään kysytty.\n\n_Minna_ (terävästi): Martti, minä luulen lausuneeni kaikkien\nmielipiteen. No niin, katsokaamme nyt sinun asemaasi. Niin, voitko\nsanoa, kuinka suuri isäsi jättämä omaisuus oli yhteensä.\n\n_Mary_ (vienosti): Kyllä, täti. Se oli hiukan yli kuusikymmentätuhatta\ndollaria.\n\n_Martti_: Siis noin kaksi ja puoli miljoonaa markkaa.\n\n_Minna_ (kiukustuen): Niin, niin, miehet ovat sitten huolimattomia.\nIsäsi sijoitti ne varomattomasti, kuten näkyy.\n\n_Mary_: Niin kai.\n\n_Martti_ (nopeasti): Sanokaahan, minkälaisiin osakkeisiin rahat oli\nsijoitettu?\n\n_Mary_ (hämmästyen): Ne oli... ne oli... niin, nähtävästi, ei, varmasti\nne oli sijoitettu kupariosakkeisiin. Niin, varmasti, minä muistan herra\nBentonin niin sanoneen.\n\n_Martti_ (kuivasti): Kiitos. (Hitaasti ja harkitusti.) Ja sanokaahan\nminulle sitten, neiti Auer, oliko koko omaisuus sijoitettu osakkeisiin?\n\n_Minna_: Mitä sinä oikein kyselet? Eihän Mary ymmärrä raha-asioista.\n\n_Martti_. Ehkä sentään. Vastatkaapa.\n\n_Mary_ (väkinäisesti): Ei, koko omaisuus ei ollut osakkeissa.\n\n_Martti_ (ivallisesti): Ja kuinka paljon oli pankissa?\n\n_Mary_ (voitettuna): Noin viisitoistatuhatta dollaria.\n\n_Martti_: Siis noin kuusisataatuhatta markkaa.\n\n_Mary_: Niin.\n\n_Martti_: Teillä siis on edelleen yli puolen miljoonan omaisuus.\n\n_Mary_ (hetken hiljaisuuden jälkeen, hyvin heikosti): Kyllä.\n\n_Minna_ (huojuu hetken paikallaan, sitten epätoivoisesti): Sinä siis\nomistat (melkein kiljahtaen) yli puoli miljoonaa markkaa!\n\n_Mary_ (yksinkertaisesti): Kyllä, täti.\n\n_Minna_ (pitelee hetken päätään, raivoissaan): Miksi sinä et sitä\nsanonut?\n\n_Mary_: Eihän kukaan sitä minulta kysynytkään. Ja olihan se niin vähän.\n\n_Minna_ (huutaen): Vähän, vähän! Oh, tätä kaikkea!\n\n_Martti_ (rauhallisesti): Niin, rouva Hiltunen, kun nyt näin olemme\ntässä neuvotelleet kolmen kesken, niin minä luulen, että neiti Auerin\ntulevaisuutta on hiukan tarkistettava. Kun elämme näin pienissä\noloissa, niin kuudensadantuhannen pääoma tarjoaa toisenlaisen\ntulevaisuuden kuin pennittömyys. Luulisin melkein, että neiti Auer,\nheti täysi-ikäiseksi tultuaan, kykeneekin sen itse oikein hyvin\nhahmoittelemaan, joten syrjäisten neuvot ovat liikaa.\n\n    (Kumartaa ja poistuu sivulle neiti Auerin katsoessa\n    häneen hämmästyneenä ja tuskaisena.)\n\n_Minna_ (koettaa hillitä raivoaan ja hämmästystään): Mary... voi,\nMary... kuinka iloinen... Kuinka iloinen olenkaan siitä, etteivät asiat\nolekaan niin pahalla kannalla kuin luulin! Niin, niin, Aukusti... ja\nsinä... mutta ei, ei puhuta nyt mitään. Minä olen vain iloinen, että\nnäin onkin... Minä kuvittelin paljon pahempaa. Ja annoin sinulle\nneuvoja pelkästä rakkaudesta, niin, pelkästä rakkaudesta. Voi, kuinka\nminua huimaa... Ole, Mary, kiltti, hae minulle valeriaanatippoja.\n\n_Mary_: Heti, täti.\n\n    (Juoksee perälle ja tuo pienen pullon ja vesilasin\n    antaen Minnalle lääkettä.)\n\n_Minna_ (nousten hitaasti): Niin, tämä oli minulle yllätys... iloinen\nyllätys. Minun täytyy nyt mennä hiukan rauhoittumaan... lepäämään. --\n\n_Mary_: Minä autan tätiä.\n\n_Minna_: Kyllä minä itsekin... Kiitos, kiitos vain!\n\n    (Poistuu perältä. Mary palaa pöydän ääreen mietiskelevä,\n    hiukan ilkamoiva ilme kasvoillaan.)\n\n_Aukusti_ (säntää sisään meluisasti päällysvaatteissaan, knalli\ntakaraivolla, kainalossa isohko salkku ja toisessa kädessä pitkähkö\nkäärö): Ahaa, Mary! Hurraa! Eläköön! Minä en ole elämässäni ollut näin\nhyvällä tuulella, en milloinkaan iloisempi. Hip, hei, hurraa!\n(Teutaroi ympäri näyttämöä.) Nyt on kaikki melkein järjestyksessä.\nNiin, melkein. Katsoppa, tämän minä olen aikaansaanut. (Heittää\nsalkun pöydälle, levittää käärön auki, jolloin tulee esille kankaalle\nmaalattu reklaamikilpi, ylhäällä ja alhaalla puutuet. Kirjoitus\nkookasta.) Katsos, mitä siinä on. (Lukee hitaasti ja humoristisen\nylpeänä.) \"Aukusti Hiltunen. Välittää ja myy: kaikkivoittavia\npölynimijöitä, patentoituja lastenvaunuja, Murha-hyönteispulveria,\nVenus-kauneusvoidetta ja säilykepurkkeja. Tukuttain ja vähittäin.\nKäteis- tai vähittäismaksulla.\" Eikö olekin hienoa?\n\n_Mary_ (hyväntahtoisesti nauraen): Sinähän olet suurenmoinen.\n\n_Aukusti_ (vetäen henkeään): Niin, enkö olekin. Kaikki kävi\nvilauksessa. Sain kun sainkin kaikki edustukset. En olisi ikinä\nuskonut, että kukaan minulle milloinkaan antaisi tulitikkulaatikkoakaan\nmyytäväksi. Mutta ei, kaikki kävi kuin rasvattu. Heh, mitä minä olin\neilen? En mitään. Mitä minä olen tänään? Jaa, (hitaasti ja\njuhlallisesti) jaa, tänään minä olen herra liikemies, herra kauppias,\nherra _johtaja_ Aukusti Hiltunen, tukuttain ja vähittäin. Voi, voi, ei\ntämä maailma ole niinkään paha, kun vähän yrittää.\n\n    (Pysähtyy hengästyneenä.)\n\n_Mary_ (tukahuttaen naurunsa): Minä onnittelen vilpittömästi. Nythän\nsinulla on työtä.\n\n_Aukusti_ (kuin muistaen äkkiä jotakin): Ah niin. (Heittäytyy äkkiä\nMaryn eteen. Kimeästi, vetoavasti.) Mary! Nyt minä kosin taas\nuudelleen. Tule minun vaimokseni, myötä- ja vastoinkäymisissä,\nkauppiaan rouvaksi, liikemiehen rouvaksi, johtajan rouvaksi. Mary, minä\nrakastan sinua. Kyllä me pärjäämme. _Minä_ tienaan.\n\n_Mary_: Sinun äitisi vastustaa tätä naimiskauppaa.\n\n_Aukusti_ (hiukan surkeasti): Niinhän se mamma vastustaa. (Nousee\ntoiveikkaasti.) Mutta mitäs me siitä. En minä tottele tällä kertaa, en.\nMinä olen aina totellut, syönyt, mitä on laitettu, niellyt ne lääkkeet,\njotka on määrätty, pitänyt sellaisia paitoja kuin mamma on ostanut,\nmutta nyt minä en tottele. Ja eikö sanotakin, että miehen on erottava\nisästään ja äidistään ja seurattava vaimoaan?\n\n_Mary_ (hymyillen): Vaimonhan kai on seurattava miestään.\n\n_Aukusti_: Niinkö se olikin? Olkoon. Tässä tapauksessa se kelpaa\ntoisinkin päin.\n\n_Mary_: Mutta kuitenkin...\n\n_Aukusti_: Ei, ei, älä enää vastusta. Jos muu ei auta, niin karkaamme.\nKuule, karatkaamme! Vaikka Amerikkaan. Minua ei yhtään peloita. Kun\nolin tänään noiden teollisuus- ja liikeruhtinaitten puheilla, niin\nhuomasin, että kyllä minä kykenisin yrittämään Amerikassakin.\n\n_Mary_: Mutta, Aukusti, sinussahan on totisesti tapahtunut täydellinen\nvallankumous. Kukaan ei tuntisi sinua samaksi kuin se Aukusti oli, joka\ntuli minua vastaan leuka kääreessä.\n\n_Aukusti_ (matkien vähän Minnaa): Sehän olikin silloin \"meidän\nAukusti\", mutta nyt minä olen herra johtaja Aukusti Hiltunen, minä\nitse, käteis- tai vähittäismaksulla. Mary, vastaa, ja vastaa\nmyöntävästi.\n\n_Mary_ (pudistaa päätään): Paljon, paljon on muuttunut. Minä en eilen\nollut oma itseni. Minua pahoittaa sanoa, mutta minä en rakasta sinua,\nAukusti. Minähän sanoin sen jo.\n\n_Aukusti_: Niinhän sinä kyllä sanoit, mutta etkö voisi vaikka vähän,\nvaikka kuinka vähän minua rakastaa, juuri sen verran, että voisit\nsanoa: tahdon?\n\n_Mary_: Ei, en voi. Ja äitisi vastustaa lisäksi. Mitään hyvää siitä ei\nkoituisi.\n\n_Aukusti_: Ja minä kun olin jo niin toivehikas, varsinkin nyt, kun olen\npäässyt liikemieheksi. Tämä on surkeaa, etenkin kun niin mahdottomasti\nrakastan... ihan kerrassaan mielettömästi. Katsos, sinä olet minun\nensilempeni.\n\n_Mary_: Niin, mutta ei sittenkään. Minä pidän sinusta kuitenkin\ntavattomasti. Sinulle ei siis merkitse mitään, että minusta on tullut\nköyhä?\n\n_Aukusti_: Pyh, äkkiä minä miljoonia tienaan. Raha ei merkitse mitään\nmeidänlaisille.\n\n_Mary_: Se on sinulle kunniaksi. Mutta niinkuin sanoin, en voi.\n\n_Aukusti_ (äkkiä): Rakastatko sinä toista?\n\n_Mary_ (vavahtaen): En... en... en tiedä...\n\n_Aukusti_ (mustasukkaisesti): Häh, sinä rakastat? Kuka hän on?\n\n_Mary_: No, Aukusti, minä en sano, vaikka rakastaisinkin.\n\n_Aukusti_: Jos sanoisit, niin minä menisin kysymään häneltä, millä\ntavalla hän sinut lumosi.\n\n_Mary_ (nauraa): Sinä olet verraton.\n\n_Aukusti_: Mutta en silti kelpaa. Mary, kysyn nyt sinulta lopullisesti,\ntahdotko tulla vaimokseni?\n\n_Mary_ (leikillisen juhlallisesti): En voi, herra Aukusti Hiltunen.\n\n_Aukusti_ (tyytyen): Siinä ne nyt olivat: ensilempi ja ensimmäiset\nrukkaset. Mutta ei hätäillä. Ehkä seuraavalla kerralla onnistuu.\nKokemusta on jo. (Muuttaen äkillisesti sävyä.) Mutta etkö luule, Mary,\nettä minä menestyn liikemiehenä?\n\n_Mary_: Kun vain toimit varovaisesti, niin en epäile onnistumistasi.\nMutta nyt minun täytyy lähteä. Minä aion matkustaa tänään.\n\n_Aukusti_: Joko nyt? Mihin sinulla on kiire? Katsoisit edes sen aikaa,\nkun minä kokoan ensimmäiset miljoonat.\n\n_Mary_: Minulla ei ole tilaisuutta.\n\n    (Poistuu perältä.)\n\n_Aukusti_ (katsoo haikeasti hänen jälkeensä, huokaa ja alkaa sitten\nihailla nimikilpeään, pöyhistellen itseään).\n\n_Martti_ (tulee sivulta): No, mitä sinä?\n\n_Aukusti_ (käännähtäen äkisti): Hei, Martti, minulle kuuluu nyt paljon.\n(Jonkun verran alakuloisesti.) Minun ensilempeni on rauennut. Minä\nolen saanut ensimmäiset rukkaset.\n\n    (Huokaa.)\n\n_Martti_ (filosofisesti): Niinkin voi käydä. Ole mies.\n\n_Aukusti_: Niin minä olenkin. Katsos tätä. (Lukee.) Aukusti Hiltunen.\nVälittää ja myy kaikkivoittavia pölynimijöitä, patentoituja\nlastenvaunuja...\n\n_Martti_ (purskahtaen nauruun): Kauppias siis?\n\n_Aukusti_ (itsetietoisesti): Herra kauppias Aukusti Hiltunen,\npölynimijöitä ja hyönteispulveria, lastenvaunuja ja kauneusvoidetta.\nJaa, minä menen kohta sekaisin. Laatuja on näin aluksi liiankin paljon.\n\n_Martti_: Onnittelen, onnittelen. Mutta sensijaan sait rukkaset.\n\n_Aukusti_: Niin sain. (Alistuen.) Nähtävästi lopullisesti. Mutta mikäs\nauttaa, kun mammakin on vastaan.\n\n_Martti_: Vastaanko? (Muistaen.) Ah niin, sinä et tiedäkään. Minä\nmelkein luulisin, että sinä saisit äitisi kyllä nyt taivutetuksi.\n\n_Aukusti_ (elostuen äkkiä): Niinkö luulet? Sepä olisi hienoa. (Huutaa.)\nMamma, mamma!\n\n_Martti_: Minä sentään katoan. Asia ei kuulu minulle.\n\n    (Menee sivulle.)\n\n_Minna_ (näyttämön takaa): Aukusti!\n\n    (Tulee ovessa.)\n\n_Aukusti_ (rientäen häntä vastaan): Mamma, kuule...\n\n_Minna_ (yhtaikaa edellisen kanssa): Kuule, Aukusti...\n\n_Aukusti_: Voi, mamma, anna minun puhua. Katsos, minä olen nyt päässyt\nkauppiaaksi. Toimeentulo on turvattu. Minä rikastun ihan heti. Kuule,\nmamma, enkö minä sittenkin saisi mennä naimisiin Maryn kanssa?\n\n_Minna_ (viekkaasti): Niin, katsos, minä olen myös sitä ajatellut, ja\nvaikka Mary onkin melkein varaton... niin, melkein, eihän hän ihan\nvaraton ole... niin minä kyllä annan suostumukseni.\n\n_Aukusti_: Hurraa, mamma! (Ottaa häntä vyötäisiltä.) Nyt minä tahdon\nsitten kosia kolmannen kerran. Kolme kertaahan kaikkea pitää koetella.\n\n_Minna_: Miten niin kolmannen kerran? Ethän sinä ole kosinut kuin\nkerran, eikä Mary antanut sinulle vastausta.\n\n_Aukusti_ (hiukan arkaillen): Niin, katsos, mamma, minä tein, mitä\nlupasin, enkä totellut sinua. Senhän minä tein. Ensin järjestin tulevan\ntalouteni. Minullahan on suhteita teollisuus- ja liikemaailmassa. Niin,\nja sitten minä tulin kotiin ja kosin Marya toisen kerran.\n\n_Minna_ (jännittyneenä): Ja vastasiko hän?\n\n_Aukusti_: Vastasi.\n\n_Minna_: Miten, miten?\n\n_Aukusti_: Hän sanoi: ei. Koska näet muka sinä vastustat ja koska, jaa,\nkoska hän ei rakasta minua vähääkään, vaikka kunnioittaakin, en tiedä\nkuinka paljon. Minä en olisi kunniasta välittänyt yhtään, kun olisin\nsaanut vain rakkautta.\n\n_Minna_ (synkistyen): Niinkö? Vai antoi hän sinulle rukkaset?\n\n_Aukusti_: Antoi. Ne olivat muuten vasta ensimmäiset. Niin ettei hätää.\n\n_Minna_ (alentaen ääniään): Niin, katsos, asia on niin... hm, että Mary\nei olekaan ihan varaton.\n\n_Aukusti_ (iloisesti): Sepä hauskaa. Kuinka niin?\n\n_Minna_: Osa omaisuudesta, joka oli pankissa, pelastui. Noin\nkuusisataatuhatta markkaa.\n\n_Aukusti_: No sepä sattui kuin kissa lypsylle.\n\n_Minna_: Niin, minä olen niin iloinen myös ja olen ajatellut, että te\nvoisitte kyllä saada toisenne. Minä luulen, että Mary kyllä taipuu, kun\nhän saa tietää, että minä suostun. Voithan sinä kosia vielä kerran ja\nsanoa tämän.\n\n_Aukusti_ (riemuissaan): No, se kyllä käy. Kosiminen minulta sujuu jo\nkuin vanhalta tekijältä, vaikka vasta eilen opin koko taidon. Kositaan,\nkositaan, mamma kulta, kositaan toki kolmasti, ennenkuin uskotaan,\nettei Mary huolisi kauppias Aukusti Hiltusta, tukuttain ja vähittäin.\n\n_Minna_: Minä menen pois, että voitte olla rauhassa.\n\n    (Poistuu nopeasti perältä.)\n\n_Aukusti_ (menee ovelle ja huutaa pyytävästi): Mary! Minulla olisi\nsinulle asiaa.\n\n_Mary_ (näyttämön takaa). Hetkinen vain.\n\n    (Aukusti kävelee ja hypähtelee. Mary tulee.)\n\n_Aukusti_: Uskotko, Mary, että tämä meidän rakkautemme on kovin\nromanttista ja vaihtelevaa...\n\n_Mary_: Taasko sinä rakkaudesta?\n\n_Aukusti_: Minä en osaa muusta puhua, vaikka luulin, etten milloinkaan\noppisi rakkaudesta puhumaan. Niin, tämä rakkaus on kovin vaihtelevaa.\nIhan kuin mamman mieli. Ajatteles, siitä lähtien kun sinä tulit, ei, jo\nennen, heti kun saatiin tieto sinun tulostasi, hän on joka päivä\nmuistuttanut minulle, että minun pitää mennä sinun kanssasi naimisiin.\nEnsin minä en tahtonut. (Ylenkatseellisesti.) Siihen aikaan minä\npelkäsin naisia. Mutta sitten minä rakastuin. Ihan kokonaan. Niinkuin\nymmärrät: ensilempi. No, vielä eilen mamma vaati minua kosimaan. Sitten\nhän tänään jyrkästi kielsi minua ajattelemasta sinua. Mutta minähän en\nsiitä välittänyt. Minä olen itsenäinen, minä. (Hitaasti, iloisesti,\nyllätystä valmistellen.) Ja ajatteles, mitä hän nyt äsken sanoi!\n(Tauko.) Niin, nyt hän antoi suostumuksensa. Eikö se ole omituista?\n\n_Mary_ (kiusaantuneena): Niinkö kaikki oli?\n\n_Aukusti_: Ihan niin. Ja nyt (lankeaa polvilleen) suo anteeksi, mutta\nkosiminen on näköjään tullut minulle pahaksi tavaksi. Nyt, Mary, minä\nkysyn sinulta kolmannen ja lopullisen, vihonviimeisen kerran, tahdotko\ntulla vaimokseni? Minä rakastan, rakastan sinua. (Mary kääntyy pois\npäin.) Mary, sinä et sano mitään. Suostutko sinä siis, suostutko? Nyt,\nkun ei enää mikään häiritse, kun mammakin antaa luvan. Mikäs meidän on\nsiiloin eläessä, kun sinullakin kuuluu olevan vielä rahoja ja kun\nminusta tulee ihan kohta rikas kauppias.\n\n_Martti_ (tulee sivulta): No, joko sinä taas olet polvillasi?\n\n_Aukusti_ (hiukan hölmistyen): Taashan minä.\n\n    (Nousee.)\n\n_Mary_ (kääntyy Aukustiin päin): Ja minä sanon nyt, että tämä saa\nriittää. Ei, lopullisesti ei.\n\n_Aukusti_ (arkipäiväisesti): No olkoon sitten ei. (Kiivastuen.) Ja nyt\nminä en enää kosi sinua, Mary, tahtokoon mamma tai olkoon tahtomatta.\nEthän sinä vain suuttunut minulle, mitä?\n\n_Mary_ (nauraen): En, en toki. Olkaamme ystäviä.\n\n_Aukusti_: Ollaan vaan. Ja minä toivon, että sinä saat sen, jota\nrakastat.\n\n_Mary_ (joutuen kovasti hämilleen): Kiitos.\n\n_Aukusti_: Mutta kuule, Mary, minulla olisi vielä yksi pyyntö sinulle.\n(Vilkaisee Marttiin.) Hm, no niin, saat sinä kyllä olla läsnä. Kun on\nsaatu rukkaset, niin on saatu.\n\n_Mary_: Mikä pyyntö se on?\n\n_Aukusti_: Niin, katsos, Mary. (Arkailee.) Minä kun en ole... tuota\nnoin... minä niinkuin jonkinlaiseksi kehoituspalkinnoksi... tuota... ja\nlohdutuspalkkioksi kolmesta epäonnistuneesta kosinnasta... jos\nsallisit... niin tahtoisin kerran... että sitten minulla olisi hiukan\nkokemusta siitäkin... suudella sinua kerran...\n\n_Mary_ (nauraa raikkaasti): No, sen sinä olet kyllä rehellisesti\nansainnut. Minä suostun.\n\n_Aukusti_ (lähenee häntä epäröiden): Ihankohan nyt? Voi sentään!\n(Suutelee Maryä humoristisen kömpelösti, huokaisee äänekkäästi.) No nyt\non sitten sekin tehty!\n\n_Minna_ (tulee kiireesti perältä Maryn ja Aukustin juuri suudellessa):\nVoi lapset, voi lapset! (Heittäytyy syleilemään kolmanneksi.) Kuinka\nminä olenkaan iloinen! (Syleilee Maryä hellittämättä.) Minä annan\nsuostumukseni, niin minä annan... en minä tahdo olla teidän onnenne\ntiellä... Ottakaa toisenne ja rakastakaa toisianne. Mary, nyt sinä\nvasta olet minun oikea tyttäreni! Näin, näin minä sinua syleilen.\n\n    (Syleilee Marya niin, ettei tämä vähään aikaan\n    pääse irti eikä voi sanoa mitään.)\n\n_Mary_ (irtaantuu): Tämä on erehdys, tämä on erehdys...\n\n_Minna_: Mikä erehdys?\n\n_Mary_: Minulla ja Aukustilla ei ole mitään keskenämme.\n\n_Minna_: Ei mitään keskenänne? Ja kuitenkinhan te suutelitte?\n\n_Mary_ (on päässyt jo tasapainoon): Niin, Aukusti tahtoi saada minua\nkerran suudella, ja minä suostuin. Siinä kaikki.\n\n_Minna_ (käännähtää Aukustiin päin, luoden häneen raivoisan\nsilmäyksen): Mitä?\n\n_Aukusti_ (nyökäyttää tarmokkaasti päätään): Kyllä Mary on oikeassa. Se\noli vain jonkunlainen lohdutuspalkinto. Minä olen saanut rukkaset.\nKolme kertaa kosin, mutta nyt en enää kosi. Marya ainakaan.\n\n_Minna_ (kääntyen Maryn puoleen, kylmän suuttuneena): Selitä, miksi\nhylkäsit Aukustin.\n\n_Mary_ (vaivoin hilliten suuttumustaan): Minä en ole velvollinen\nselittelemään.\n\n_Minna_ (alkaen jo kiehua kiukusta): Kyllä, kyllä sinä olet. Minä olen\nsinun laillinen holhoojasi. Siis, miksi hylkäsit Aukustin? Suu\npuhtaaksi!\n\n_Mary_ (menettäen kaiken maitiinsa): Vaikkapa siksi, etten häntä\nrakasta, en ole rakastanut enkä ikinä tule rakastamaankaan.\n\n_Minna_: Vai ei neiti rakasta?\n\n_Mary_: Ei.\n\n_Minna_: Ja miksi ei?\n\n_Mary_ (kiivaasti): Siksi, että Aukustista voi tulla mies, mutta hän ei\nole ollut eikä vielä nytkään ole täydellinen mies.\n\n_Aukusti_: Ohhoh, Mary, minähän olen jo liikemieskin.\n\n_Minna_ (kiihdyttäen yhä itseään): Vai niin, vai niin. Vai ei minun\npoikani ole mies? Niin, niin, sellaista saa kuulla, kun tullaan\n(ivallisesti) suuresta maailmasta. Mary, sinä olet huikentelevainen,\nhuonotapainen, kehnosti kasvatettu tyttö, joka vielä joudut elämässäsi\nsuuriin ikävyyksiin. Niin, niin minä aavistan kyllä. Sinun kannatti\nkyllä panna poikaparan pää pyörälle ensin ja antaa hänelle pettäviä\ntoiveita, houkutella ja vietellä hänen herkkää, lapsellista ja viatonta\nmieltään ja sitten hänet kylmästi, epähienosti, raa'asti hylätä! Niin,\nsinä olet menetellyt epärehellisesti ja hävyttömästi. Minä kadun,\nkatkerasti kadun, että milloinkaan laskin sinut kattoni alle,\nturmelemaan viattoman poikani elämää...\n\n_Aukusti_: Ei minua ole lainkaan turmeltu. Nyt minulla vasta elämä\nalkaakin.\n\n_Minna_: Sinä olet vaiti. (Aukusti mykistyy.) Mitä sinulla on\nsanomista, Mary?\n\n_Mary_ (vavahdellen itkun ja raivon välillä): Niin, niin, te piditte\nminusta vain tuon kurjan perinnön takia, ette muuten, ette vähääkään.\nNiin kauan kuin olin tuollainen \"kahdenmiljoonan tyttölapsi\", kelpasin\nAukustille. Kun ne menetin, aiottiin minut melkein suoraan ajaa\nkadulle. Ja kun sitten saatiin tietää, että vielä jotakin omistin,\nminut taas hyväksyttiin. Kun tästä ensiksi kuulin, en sitä uskonut, en\nmillään, mutta nyt, nyt kyllä uskon. Onko se oikein tehty?\n\n_Minna_: Kuulit? Keneltä sinä sellaista saatoit kuulla? Sano heti!\n\n    (Mary on vaiti.)\n\n_Martti_ (astuu äkkiä tuimana esiin): Nyt riittää jo tätä ilveilyä.\nNeiti Auer kuuli sen minulta.\n\n_Minna_ (on melkein valmis hyppäämään Martin kimppuun) Sinulta?\nSinulta?\n\n_Martti_: Niin juuri. Minä en sietänyt enää nähdä, kuinka täällä\nyritettiin käydä kauppaa Marylla ja hänen perinnöllään. Minä en ollut\nsokea. Minä näin, mitä leikkiä Mary leikki Aukustin kanssa. Se oli\najattelemattomuutta kyllä, mutta silti paheksuttavaa. Ja siksi sanoin\nsen hänelle. Ja sanoin häntä suorastaan loukaten...\n\n_Aukusti_ (kapsahtaen humoristisen terhakkana hänen eteensä:) Loukaten?\nLoukkasitko sinä Marya?\n\n_Martti_: Loukkasin, mutta se ei kuulu sinulle. Mene pois!\n\n_Aukusti_ (yltyen): Vai pois? Vai ei kuulu? Vai ei kuulu minulle, että\nMarya loukataan, vaikka minä olen häntä kolme kertaa kosinut? Vai ei\nkuulu? Minä tappelen Maryn puolesta aina. (Asettuu koomillisen\nuhkaavaan asentoon.) Tahdotko tapella? Etkö? No, tuosta saat. (Yrittää\nlyödä Marttia, mutta tämä torjuu iskun ja työntää hänet syrjään.\nAukusti kapsahtaa uudelleen, ja hetken käsirysy syntyy, minkä jälkeen\nAukusti vajoaa nojatuoliin.) Se oli raa'an voiman, ei miehuuden voitto!\n\n_Martti_ (vetäen henkeään): Niin, sanoin sen. Mutta sanoin myöskin,\nettä hänen tuli varoa, että häntä liehakoitiin hänen rahojensa takia,\nniiden takia hänen oikkujaan ja narrimaisuuksiaan siedettiin. Ja te,\nrouva Hiltunen, olette täydelleen todistanut, että olin oikeassa. Eilen\nja tänään te olitte kolmea mieltä neiti Auerin sopivaisuudesta Aukustin\nvaimoksi. Ja se on sellaista menettelyä, etten sitä voi ääneti\nsivuuttaa. Neiti Auer on orpo, vaikkakin rikas orpo, ja hän on lisäksi\nteidän holhokkinne. En tiedä, miksi juuri eilen piti käydä ilmi, että\nneiti Auer oli menettänyt omaisuutensa, eilen, jolloin paljastin\nhänelle asiain tilan. Mutta minulla on omat ajatukseni. Minä en usko\nhetkeäkään, että hän on mitään menettänyt.\n\n_Mary_ (heikosti): Oh!\n\n_Minna_: Niinkö, niinkö minua kohdellaan omassa kodissani? Tämä on\nennenkuulumatonta, tämä on hirveää! Aukusti, tuo valeriaanatippoja.\n(Aukusti säntää perälle ja tuo vaadittua lääkettä, antaen sitä\nMinnalle.) Ja mistä, mistä sinä, jos saan luvan kysyä, tämän kaiken\nkeksit ja huomasit?\n\n_Martti_: Kaikesta. Ja lisäksi Aukusti kertoi. Eihän hän aluksi\ntahtonut mennä naimisiin.\n\n_Minna_: Aukusti!\n\n_Aukusti_ (arkaillen): Mutta niinhän se oli, mamma, sinähän naitit\nminut Marylle ennenkuin Mary oli saapunutkaan. Etkö muista?\n\n_Minna_ (vaipuen huumaantuneena istumaan): Kaikki, kaikki ovat minua\nvastaan. Minua vastaan on täällä, omassa kodissani tehty oikea\nsalaliitto. Hirveätä, ennenkuulumatonta! Sinäkin, Aukusti, jonka\nparasta olen aina katsonut!\n\n_Aukusti_ (alakuloisesti): Niin, minäkin.\n\n_Mary_ (lujasti): Minä en ole ollut missään salaliitossa. Minä\nluotin ja uskoin kaikkiin ja kun herra Koivu yritti järkyttää\nluottamustani, tahdoin todistaa, että hän oli väärässä. Ja siksi minä\nlennätinlaitoksesta eilen soitin pääkaupunkilaiselle tuttavalleni ja\npyysin häntä lähettämään nuo sähkeet, saadakseni nähdä, miten minua\nkohdeltaisiin, kun minua luultaisiin köyhäksi. Minä olen nähnyt.\n\n_Martti_ (kuivasti): Tällaista aavistinkin. Kupariosakkeet eivät ole\nlaskeneet, eikä kukaan tiedä mistään pörssiromahduksesta.\n\n_Minna_ (ponnahtaa pystyyn): Minusta on siis juonittu, minua on\npaneteltu, minua on urkittu, minua on petetty, pidetty narrina, vedetty\nnenästä... kaikki tämä on tehty minulle. Täällä on mellastettu ja\nmullistettu, tanssiteltu, huviteltu sopimattomasti... Ja sitten Mary\nkehtaa minulle, vanhalle ihmiselle, valehdella, näytellä köyhää... Ja\nMartti, sinä hiiviskelet täällä nurkissa ja puhut minusta pahaa.\n(Huutaa.) Tämä riittää, tämä riittää... (Suunniltaan raivosta.) Ulos,\ntäältä, ulos, te molemmat heti paikalla!\n\n_Mary_ ja _Martti_ (yhtaikaa): Me lähdemme.\n\n_Aukusti_ (hyvin kiihtyneenä): Seis! Vielä ei minnekään! Mamma, minä en\noikein kyllä ymmärrä, mutta minusta tuntuu, että sinä todellakin\nkovasti tahdoit minulle niitä Maryn perintöjä. Ainakin sinä niistä niin\nusein puhuit. Ja niinpä minusta tuntuu, että sinä, mamma, olet väärässä\nja he oikeassa. (Kiivastuu vielä.) Missään tapauksessa Marya ei ajeta\ntästä talosta. Jos hän tahtoo lähteä, niin lähteköön sovussa, mutta\najamalla ei ajeta niin kauan kuin minä täällä olen. Siinä tapauksessa\nminäkin lähden. (Ottaa nimikilven, riiputtaa sitä surullisena edessään\nja huokaisee.) Niin, minäkin lähden. Minäkin olen silloin tottelematon,\nihan kuin silloin, kun kosin Marya toisen kerran.\n\n_Minna_: Sinäkö lähtisit, Aukusti?\n\n_Aukusti_: Minäpä minä. Muuta en voi.\n\n_Minna_ (huutaa): Mene siis, menkää kaikki, jättäkää minut yksin!\nMenkää kaikki kolme... Niin, minä aavistan, mitä tässä on suunniteltu.\nMartti, kaikki johtuu sinusta. Sinä olet villinnyt Maryn, sinä itse\ntahdot saada hänen rahansa! Niin se on, niin se on!\n\n    (Martti tekee rajun liikkeen: Mary vaipuu\n    istumaan peittäen kasvot käsillään.)\n\n_Aukusti_: Mutta mamma, mamma, eihän se ole totta, hehän ovat aina\nriidelleet!\n\n_Minna_ (välittämättä mistään): Niin, niin se on. Käärme on ollut\ntalossa. No niin, nyt olette päämäärässänne. Ottakaa toisenne ja\nlähtekää!\n\n_Aukusti_: Mamma, mamma, pitääkö minun siis todellakin lähteä? Minä en\nvoi... minä en voi peruuttaa sanojani. Minähän olen (melkein\nnyyhkyttäen) liikemies. Minun on lähdettävä, kun kerran sanoin.\n\n_Minna_ (voipuneena, katsoo pitkään Aukustiin, kokonaan toisella\näänellä, hiljaa): Voi, Aukusti, Aukusti, etkö sinä ymmärrä, että minä\ntein kaikki sinun tähtesi?\n\n_Aukusti_ (surullisena): Niin, niin, mutta sittenkin _sinä, mamma, teit\nliian paljon_. Ohhoh, kuinka tämä on kummallista. Minä en tunne\nitseäni, minä olen muuttunut. Rakkaus, niin, se, se tekee\npuupökkelöstäkin prinssin, ja minusta se on tehnyt melkein miehen. Niin\nettä minun täytyy lähteä. (Vetoavasti.) Mamma, mamma, tee sovinto...\ntee se, tee se pian!\n\n_Minna_ (taistellen itsensä kanssa, katsoo Aukustiin, sitten\nvaikeasti): Jääkää vielä, minä pyydän. Minä peruutan sanani. Minä olen\nehkä... Minä olen osaltani... Minä olen ollut väärässä. Minä tein\nkaikki Aukustin tähden. Myöskin tämän...\n\n_Mary_ ja _Martti_ (hiljaa yhtaikaa): Me jäämme.\n\n_Aukusti_ (hellästi): No niin, mamma. (Reippaasti.) Selvä siis.\n(Poistuu yhdessä Minnan kanssa perältä. Mary ja Martti seisovat hetken\nsanattomina paikallaan.)\n\n_Mary_ (äkkiä terävästi): Eikö teillä ole minulle mitään sanomista?\n\n_Martti_ (katsoo häneen pitkästi ja hellästi, hiljaa): Ei.\n\n_Mary_ (polkaisten jalkaa): Vai ei, vai ei? Mutta minulla on.\nTiedättekö, miksi liehuin narrina narrien joukossa, miksi hupsuttelin\nAukustin kanssa, miksi kiirehdin todistamaan väitteenne vääräksi, miksi\nminä _olisin_ mennyt naimisiin hänen kanssaan? Tiedättekö?\nAavistatteko?\n\n_Martti_ (epäröiden, tuskaisesti): En, en tiedä, en aavista.\n\n_Mary_: Niinkö? Ettekö sitäkään tiedä, miksi kiukuttelitte minulle\nalusta alkaen, miksi murjottelitte huvituksilleni, miksi loukkasitte\nminua, miksi varoititte minua, miksi nyt olette ollut puolellani?\nTiedättekö? Aavistatteko?\n\n_Martti_: En, en tiedä, en aavista.\n\n_Mary_: Minä sanoin teille, että te olitte sokea, vaiteliaan ylpeä ja\nsittenkin hillitön. No niin, sen te olette nyt todistanut. Onko teillä\nminulle mitään sanomista?\n\n_Martti_ (astuu lähemmäksi, aikoo syöksyä Maryn luo, mutta pysähtyy,\ntukahtuneesti): Ei, ei minulla ole mitään sanottavana.\n\n_Mary_ (varmana): Mutta minulla, on. Istukaa tuohon. (Osoittaa\nnojatuolia, johon Martti vaipuu koneellisesti, Ennenkuin Martti ehtii\ntehdä mitään, on Mary puolittain polvillaan hänen edessään.) Niin,\nantakaa olla. Minulla on sanottavaa. Kaikki, mitä teitte, sen teitte\nte, vaikka koetitte sitä salata, siksi, että rakastitte minua...\n\n_Martti_ (tarttuu päähänsä). Rakastinko teitä?\n\n_Mary_: Varmasti. Minä en siinä erehdy. Mutta te olitte sokea. Te ette\ntuntenut itseänne. Mutta te olitte kaikesta huolimatta hillitön, niin\nettä paljastitte itsenne. No niin. Ja sitten, kaikki, mitä minä tein,\nsen tein siksi (hiukan hitaammin ja hiljemmin), että rakastin teitä...\n\n    (Katsoo Marttia arkaillen.)\n\n_Martti_: Tekö? Sinäkö?\n\n_Mary_: Te tahdoitte pelastaa minut omalta itseltäni, ja minä tahdoin\nsaada teidät tajuamaan oman itsenne. (Hymyilee.) Ja loppujen lopuksi\nolemme kumpikin onnistuneet. Niin, niin se on. Ja niinkuin Aukusti\npettyneenkin rakkautensa takia on kasvanut ja kehittynyt, emme mekään\nenää ole samoja kuin muutamia kuukausia sitten... Kaikki olemme samasta\nsyystä muuttuneet ja syventyneet. (Iloisesti.) Nyt on jäljellä vain\njäykkä ylpeys. Minun kai täytyy siitä luopua. Sitäpaitsi meillä\nAmerikassa ollaan vapaampia. (Teennäisen juhlallisesti.) Haluaisitteko,\nherra Martti Koivu, ottaa minut vaimoksenne? Minä rakastan, sinä\nrakastat, me rakastamme... Asia on selvä... (Heittäytyy äkkiä Martin\nsyliin.) Voi, Martti, Martti, kuinka hupsuja me olemme olleet!\n\n    (Suutelevat.)\n\n_Martti_: Mary, oma rakas _viisas_ Mary!\n\n_Aukusti_ (on tullut Maryn repliikin keskivaiheilla peräovelle ja\nkatsellut ällistyneenä kohtausta; astuu nyt esille): No, voi sun\nsuutari, kuinka maailma on epäoikeudenmukainen! Minä olen hikihatussa\nkosinut kolme kertaa ja palkaksi saanut rukkaset ja pusun, ja tuossa\ntoinen, joka ei ole korttakaan ristiin pannut, saa paistetun varpusen\nsuoraan suuhunsa. Tuo on helppoa, kun miestä itseään kositaan. Silloin\nsopii ottaa onkeen tai jättää niinkuin ahven kuunaan.\n\n    (Mary ja Martti irtautuvat.)\n\n_Mary_: Niin, suo anteeksi, Aukusti.\n\n_Aukusti_ (hyväntahtoisesti): Mitäs minusta! Ainahan minä tulen\ntoimeen.\n\n_Minna_ (tulee perältä, näkee Maryn ja Martin käsikkäin, hiukan\nhappamesti): Niinhän minä sanoin, ja niinhän se oli. Mutta olkoon... ja\nolkoon onneksi. (Hiukan äreästi.) Mutta vaikka ollaan rakastuneitakin,\nniin päivällinen on syötävä.\n\n    (Menee edeltä.)\n\n_Aukusti_ (pysähtyen äkkiä): Kuules, Martti, kun sinä nyt tietysti\nkohta perustat niillä Maryn miljoonilla suurtehtaan, niin ota minut\nkauppamatkustajaksi.\n\n_Martti_ (nauraen hiukan väkinäisesti): No, siitä saat olla ihan varma.\nKoko osaston päälliköksi.\n\n_Aukusti_: Mutta siihen mennessä voin suositella teille kotia\nperustettaessa kaikkivoittavia pölynimijöitä, patentoituja\nlastenvaunuja, Murha-hyönteispulveria, Venus-kauneusvoidetta ja\nsäilykepurkkeja, sisäänostohinnoilla. Ja muistakaa liike: herra\n_johtaja_ Aukusti Hiltunen, tukuttain ja vähittäin. Sillä minä en ole\nenää mikään \"meidän Aukusti\".\n\n\n\n"]