[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fSFUgN2pm_n3rBZmM4dpBBhh8idYYefvp_z2thNkoroE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":10,"genre":11,"themes":12,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":7,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":7,"gutenbergSubjects":19,"gutenbergCategories":20,"gutenbergSummary":7,"gutenbergTranslators":21,"gutenbergDownloadCount":7,"aiDescription":22,"preamble":23,"content":24},1874,"Punasolun äkkiloppu","Karila, Olli (oik. Pärnänen, Niilo) 1897-1936)",null,"1874-karila-olli-punasolun-akkiloppu","1874__Karila_Olli__Punasolun_äkkiloppu","Yksinäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[],[],"fi",1935,8645,51165,true,[],[],[],"Yksinäytöksinen huvinäytelmä sijoittuu maalaistorpan tupaan, jossa kylänahkuri Perttu Toras laatii salaa maailmanvallankumouksen ohjelmaa. Paikalle saapuvat kommunistinen organisaattori ja rajaloikkari aiheuttavat sekaannusta ja koomisia tilanteita tässä 1930-luvun poliittiseen ilmapiiriin sijoittuvassa komediassa.","Olli Karilan 'Punasolun äkkiloppu' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1874. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PUNASOLUN ÄKKILOPPU\n\nYksinäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nOLLI KARILA\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nHakkapeliitta,\n1935.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nPERTTU TORAS, kylänahkuri.\nTIINA, hänen vaimonsa.\nLEMPI-IRMELI PUSSINEN, hierojatar.\nVEERTI VOUHKI, kommunistinen organisaattori.\nRISTO TUOMI, poliisi.\nMARKKU PAHKINEN, rajaloikkari.\n\n\nNÄYTTÄMÖ:\n\nTorpan tupa. Nurkassa iso leivinuuni. Ovi perällä ja toisella sivulla.\nVastaisella sivulla ikkuna. Penkit seinävierillä. Etualalla sivulla\npöytä. Orsilla nahkoja kuivamassa. Seinillä vaatteita, työkaluja y.m.\nmaalaistorpan tupaan kuuluvaa.\n\n\nOHJEITA ESITTÄJILLE:\n\nPERTTU: Ikä noin 40-45 vuotta, puettu tavalliseen arkiseen\nmaalaispukuun, yllään iso nahkaesiliina, silmillä metallisankaiset\nsilmälasit, n.s. pukinparta leuassa, vaikuttaa lapselliselta ja\nnarrattavalta, samalla myös itsetärkeältä.\n\nTIINA: Ikä noin 40 vuotta, tavallisessa maalaispuvussa, aluksi\npäällyshame vyötäisille kierrettynä, tekee asiallisen ja sisukkaan\nvaikutuksen.\n\nIRMELI: Ikä noin 30 vuotta, koettaa vaikuttaa nuoremmalta, hiukan\nmakeileva ja tunteileva, puvussa mautonta koreilua, ollen se sekoitus\nkaupunkilaista ja maalaista.\n\nVEERTI: Ikä noin 35 vuotta, käytös rentoa ja ylimielistä, luihua.\nAluksi yllään ränsistyneeltä näyttävä kavaijipuku, jalassa mustat\nkiiltonahkasaappaat, sitten yllään leveä naisten hame, röijy tai pusero\nsekä huivi.\n\nTUOMI: Ikä noin 40 vuotta, tyyni ja asiallinen käytös, karskilta\nvaikuttava puhetapa, yllään siisti maalaispuku ja virkalakki.\n\nMARKKU: Ikä noin 25 vuotta, yllään aivan rikkinäinen räsypuku, jonka\nrepeämistä näkyy sanomalehtiä, takki köytetty nuoralla, jalassa\nrohdinsäkit, jotka on nuoralla pauloitettu, päässä iänikuinen\nhuopahatturottelo.\n\n\n\n\n\n\nPunasolun äkkiloppu.\n\n\n\n\nTIINA (Lieden luona puhdistelee lypsinkiulua ja vuoroin hämmentelee\npataa, hyräilee kimakasti).\n\nPERTTU (Tulee sivulta, touhuissaan, katsastelee vähin joka paikkaa,\netsii jotakin, noituu pehmeästi): Shamperi... shamperi... mihin\njuuttahalle ne iteat ovat hukkuneet... ei sitten missään...\nvaltiopaperit... shamperi... (Kääntyy Tiinan puoleen, tiukasti.)\nOletkos sinä nähnyt niitä papereita, kirjoitettuja papereita?\n\nTIINA: Mitä papereita?\n\nPERTTU: Sellaisia kun minä olen kirjoittanut... vai keitä papereita...\n\nTIINA: En minä... taikka joitakin räsypapereita minä otin ja käärin\nmunia niihin...\n\nPERTTU (Kimmastuneena): Munia!\n\nTIINA: Niin, kananmunia! Ei kai ne tärkeitä ole?\n\nPERTTU: Vai ei tärkeitä, vaikka niissä on rokrammi maailman\nvallankumousta varten... vai ei tärkeitä... tuo tänne ne paperit siinä\npunaisessa minuutissa!\n\nTIINA (Rauhallisesti): Saattaahan nuo tuodakin...\n\n    (Poistuu sivulta.)\n\nPERTTU (Yksinään): Shamperi... maailman vallankumous... ja kananmunat!\n\nTIINA (Tulee takaisin, kädessään rypistyneitä paperiliuskoja): Nämäkö\nne olivat?\n\nPERTTU (Ottaa kiihkeästi paperit): Nämä... nämä ne olivat... voi\nshamperi sentään... jos ne olisi menneet munien mukana... Kuule, sinä\nTiina, sinä älä puutu papereihin... sinä!\n\nTIINA (Hämmentelee pataa): No, ei niistä kai maailma pyllylleen putoa!\n\nPERTTU (Järjestelee liuskoja, vakuuttavasti): Putoaa... putoaa... ja\njos ei nyt koko maailma... niin minä ainakin... on ne sellaisia\nsalapapereita.\n\nTIINA: No, pidäkin ne sitten omassa säilyssäsi.\n\nPERTTU: Kuules Tiina, jos minä pidänkin tässä nyt tämän puheen...\nharjoittelen... sinä saat olla yleisönä...\n\nTIINA: Mene nyt siitä kuomailemasta... ei ole aikaa... lypsämään on\nmentävä...\n\nPERTTU: Nämä nyt... yhdet lehmät... kun on maailman vallankumouksesta\npuhe...\n\nTIINA: No, ensin ne lehmät on lypsettävä... saa sitten se kumous\ntulla... (Ottaa kiulun.) Ja katsokin, ettei puuro pala pohjaan...\n\nPERTTU: Koetetaan katsoa.\n\nTIINA (Karskisti): Se on katsottava, eikä koetettava.\n\nPERTTU: No no, katsotaan... katsotaan.\n\nTIINA: Ja pane siihen suolaa.\n\n    (Poistuu perältä.)\n\nPERTTU (Vilkuu ikkunasta, kurkistaa sivuovesta ulos, hämmentää pataa,\nasettuu pöydän ääreen, sivuttain katsomoon, vasemmassa kädessään\npaperiluiskat, oikeassa iso hierin, harjoittelee puhetta,\nmahtipontisesti): Toverit ja toverittaret! Mä oon karvari elikkä\nnahkuri ja jos mä sanon ensimmäisen synpoolin, niin me kommunistit\nollaan tämän maailman yhtyskunnan karvareita elikkä nahkureita. Sillä\noleellisessa perspektiivissä tämän maailman yhtyskunta on kuin iso\nhärännahka tai vasikannahka. Ja mitäs on tuoreille nahkoille tehtävä?\nJoo, ne on parkittava ja sitten laitettava pohjanahkaa ja äärekkeitä ja\nlapikasvarsia. Ja kukas muu sen laittaa kuin karvari elikkä nahkuri eli\nsiis me kommunistit. Ja jos mä sanon toisen synpoolin niin ne karvat\nsiinä härännahkassa ovat porvareita ja muita pösöjä. Ja siksi se\nhärännahka on aktiivisesti pistettävä parkkitiinuun ja pitettävä\nsiellä. Ja jos mä sanon... (Katsahtaa liedelle, hätkähtää ja juoksee\nhämmentämään pataa. Takaisin paikalleen.) ... tuota... jos mä sanon\nkolmannen synpoolin niin se parkkitiinu on se maailmanvallankumous,\njota me kommunistit on ootettu totellisella kärsimyksellä, mutta se on\nmyöhästynyt syistä kuin ei tähän kuulu. Mutta me ollaan loijjaalipoikia\neikä me paljon perusta. Myöhästyyhän se linja-autokin, mikä ettei\nsitten solitaarinen vallankumous. Mutta kun sitten meille Marsin ja\nLatimir Leninin ja Rotshin oppipojille tulee se maailman yhtyskunnan\nyleinen täristys elikkä vallankumous, niin silloin me poijat pistetään\nse härännahka siihen parkkitiinuun, jotta siitä karvat lähtevät.\n(Juoksee jälleen lieden ääreen hämmentämään.) Pakanan Tiina, ei tässä\njoutaisi puuroa hämmentämään, kun pitäisi iteoita eksisteerata.\n(Paikalleen, kakaisee kurkkuaan, puolittain huutaen.) Pois\nporvarikarvat ja kapitalistikarvat, pois mitalistikarvat ja\nimperlistikarvat, pois vaskistikarvat ja manttaalipösökarvat... pois...\npois... kaikki karvat pois! Kynnet poikki ja mutina pois! Ja sitten\nruvetaan tätä yhtyskuntaa kaapimaan ja muokkaamaan ja kuivaamaan. Kyllä\nme se tietetään, me. Katsokaa meitän suurta esimerkkiä elikkä Moskovaa.\nSe on ollunna nyt parkkitiinussa yli puolentoistakymmentä vuotta ja\nkyllä siellä on haivenet lähteneet. Niin on meitänkin tehtävä ja\nhyppyytettävä tämä yhtyskunta suoraan parkkitiinuun. (Henkäisee,\nentistä kovemmin.) Niin, ja sitten, toverit, meitän on huutettava\nalas... jaa, mitäs me huutaisimme alas... jaa, meitän on huutettava\nalas japanilaiset kuin rosvoavat kilttejä kiinalaisia ja ranskalaiset\npankkiherrat ja Yhtysvaltain resitentti ja Enklannin laivasto ja Saksan\nvaskistit ja Siamin keisari ja tämän pitäjän vallesmanni. (Huutaa.)\nEläköön... tuota... alas... alas... alas... ja vieläkin alemmaksi... Ja\ntiinuun, tiinuun tämän maailman yhtyskunta... tiinuun, tiiinuuun...!\n(Lysähtää väsyneenä rahille ja pudottaa hierimen ja pyyhkii otsaansa.)\nOhhoh... ohhhohhoo...\n\nTIINA (Juoksee perältä, hätäisesti): Mikä... mikä on? Tässä minä olen.\n\nPERTTU (Katsahtaa häneen väsyneesti): En minä huutanut Tiina vaan\ntiinuun. Siinä on elimellinen ero... siinä.\n\nTIINA (Hypähtää lieden luo ja katsahtaa pataan, kiukkuisesti): Tiina\ntai tiinu, mutta puuro on palanut. Senkin... senkin tiinu! (Sieppaa\nlattialta hierimen, hotaisten sillä Perttua.) Siinä se on puuron vahti!\n\nPERTTU (Nousten, ylväästi): Kun ma reenaan ropakantaa... silloin ei\npuuro ole mitään... niksnaks... tämä nyt, yks porvarimaan puuro...!\n\nTIINA (Sähähtäen): No, syökin sitten sitä ropakantaasi.\n\nPERTTU (Nostaa kätensä, varoittavasti): Soso, soso... samaa aatetta\ntässä ollaan... ja samaa solua ja kun minä olen solun päällikkö... niin\nolen minä akkani komissaari!\n\nTIINA (Rähähtää nauramaan): Saari! Yks karvari! Etkä sinä solulla elä,\npuuroa sulle pitää olla, puuroa ja leipää ja voita.\n\nPERTTU (Istahtaa, viittaa kädellään): Niistä nyt, maallisista, kun\ntässä on aate, joka mullistaa.\n\nIRMELI (Tulee perältä): Päivää!\n\nTIINA (Katsahtaa yrmeästi, murahtaen): Päivää.\n\n    (Häärii lieden luona.)\n\nIRMELI (Menee istumaan): Hohhoh, väsyttääkin niin! Eilen olin siinä\nvalistusjuhlassa... myöhään meni... kyllä siellä puhetta piisasi... ja\nniin tänä aamuna väsytti, ettei toki kauppiaaseenkaan ole jaksanut...\nohhoh... olisin kysäissyt, jotta tokko täältä joutaisi kupillinen niitä\nkahvipapuja... maksanpahan kun olen puodissa käynyt... Olihan sitä\nvähän muutakin ennen otettua...\n\nTIINA (Käännähtää): Olihan sitä... kahvia ja sokeria ja saippuaa ja\nsuolaa ja lamppuöljyä ja... ja... lankaa ja tärpättiä... ja\nsianlihaa...\n\nIRMELI (Hiukan hämillään, kääntyy Pertun puoleen): Niin, niin, kyllä\nminä muistan. Mitenkäs se nyt mestarin terveys seisoo?\n\nPERTTU (On tarkastellut papereita): Eihän se oikein... näin syksyllä.\nSitä on tällaisessa porvarimaassa niitä lentsuja ja reunatisteja ja\njihtejä ja kolotusta.\n\nIRMELI (Innokkaasti): No, hierotaan, mestari, hierotaan!\n\nPERTTU (Epäröiden): ... tiedä hänet, kun ei ole löylyäkään!\n\nIRMELI: No, äkkiä sen saunan lämmittää.\n\nTIINA (Lähtee ulos perältä): Katso nyt, ettei kahvi kiehu yli.\n\nPERTTU: Katsotaan, katsotaan!\n\nIRMELI (Tiinan mentyä): Voi yhden kerran niitä puheita eilen! Oli se\nvahinko, kun ei mestari tullut!\n\nPERTTU (Hiukan arasti): On sitä minullakin tässä puhe... kirjoittelin\nsen.\n\nIRMELI (Teeskennellen kiinnostusta): Ah, niinkö! (Ottaa paperit\nPertulta, silmäilee niitä hiukan.) Niin, niin, tämä on mojova puhe, on\nse, tietäähän sen mestarin! Tuota... eikö se mestari voisi mulle vähän\nsitä lammasta antaa... ei huolisi Tiinalle sanoa... kyllähän se sitten\ntasattaisiin... tuota...\n\nTIINA (Tulee kiireesti tupaan, salaperäisenä, juoksee ikkunaan\nvilkuilemaan, sitten Pertun luo, kuiskaillen, hätäisenä): Nyt se... nyt\nse tuli... nyt se tuli se saattori...\n\nPERTTU (Nousee ylös, ymmällään): Saattori, mikä saattori?\n\nTIINA (Koettaa muistutella): Se saattori... kanisaattori... se... se.\n\nPERTTU (Painelee sormella nenäänsä): Kanisaattori... kanisaattori\n(Pelästyy.) Ah, sekö se orkanisaattori?\n\nTIINA: Se se.\n\nPERTTU (Vapisee, pälyilee ympärilleen): Missä... missä se on?\n\nTIINA: Navetan takana...\n\nPERTTU: Ja mitäs se tahtoo?\n\nTIINA: Se tulee sisään... Voi yhden kerran, kyllä se on kirkotettavassa\nkunnossa... koko mies... märkä ja likainen... sanoo, että sitä on\njäljitetty... että on päässyt karkuun... ja nyt tulisi aateveljien\nluo...\n\nPERTTU (Epävarmana): Aatepa aate... aate hyvinkin... mutta... mutta\ntässä on selkänahka vaarassa... oma selkänahka... se kun se poliisikin\nasuu täälläpäin...\n\nIRMELI (Pelästyneenä): Voi, voi, minun pitää lähteä!\n\nPERTTU (Karjahtaa): Seis! Älä mene minnekään! Samaa solua tässä ollaan!\nVai kylille juttelemaan! Pysy paikalla vain!\n\nTIINA: Mitäs tehdään?\n\nPERTTU: Voi yhden kerran tätä roletäärin kiusausta! (Ryhdistäytyen.)\nMutta tuo se tänne! Ja suu kiinni! Ja katso, ettei kukaan näe!\n\nTIINA (Poistuu kiireisesti): Voi voi...!\n\nPERTTU (Puolittain itsekseen, puolittain Irmelille): Vai ovat\njälittäneet... kun vain eivät jälittäisi tänne asti! Siinäpä se, siinä.\nAatehan se vaatii... aatepa aate... ja kiusallaankin sitä toki\norkanisaattoria majottaisi... majottaisipa hyvinkin... kun eivät vain\nsaisi hajua... imperialistit... ja muut pösöt... Hyvähän... hyvähän se\nolisi se maailman yhtyskunnan täristys, mutta... toistaiseksi... ja\nsiksi kunnes se tulee... niin, mukiinmenevä se on tämäkin asumus ja\ntämä karvarinkin ammatti...\n\nVEERTI (Tulee Tiinan seuraamana, matkalaukku kädessä, vilusta\nhytisten): Päivää... terve teille, te uljaat vallankumouksen\nesitaistelijat...!\n\nPERTTU: Tst! Tst! Ei shamperissa niin kovaan!\n\nVEERTI (Istuutuu): Eikös... eikös isännällä olisi jotakin troppia...\njotakin lämmikettä... vaikkapa viinaa...?\n\nTIINA (Suihkaisten): Vieläkös sitä on?\n\nPERTTU: Ainahan sitä nyt lääkkeeksi. (Naiset hääräilevät lieden luona,\nPerttu pistäytyy hetkiseksi sivulle, palaa pullo kädessään.) Ainahan\nsitä sen verran. Tässä vain kävi paha haaveri, kun tuo porvaripoliisi\nhaisti tehtaan ja ei muuta kuin kalut rikki ja sakko niskaan. (Naiset\ntuovat kahvikuppeja pöytään, kaatavat kahvia ja Perttu tipauttaa\npullosta.) Niin, että varailla on oltava, varailla hyvinkin. Tässä sitä\nnyt olisi.\n\n    (Kaikki istuvat pöytään, miehet taakse, kasvot\n    katsomoon päin, naiset sivuille. Maistetaan.)\n\nVEERTI (Ottaa pois silmälasinsa): Hehheh, ette taitaneet tunteakaan!\nTämä se on lääkettä!\n\nIRMELI (Tuijottaa Veertiin, kirkaisee): Sinäkö, Veerti! Ah, minun...\nrakas sulhaseni! (Säntää Veertin kaulaan tämän koettaessa vastustella.)\nVeerti, Veerti, niin olen sua uskollisesti oottanut kuin... kuin...\n\nVEERTI (Irroittautuu): No, ootahan sitten vieläkin!\n\nIRMELI (Palaa paikalleen): Voi Veerti kulta, kun minulla on ollut\nikävä!\n\nPERTTU (On tarkastellut tuikeana Veertiä, pehmeästi): Vouhki ja\nshamperi!\n\nVEERTI (Naurahtaa rennosti): No, sama mies, sama mies, mestari Toras!\nSama mies! Muistaahan mestari, kun minulta ne nahkat paloivat...\npaloivat siinä parkkitiinussa... kun olin mestarin sällinä...\n\nPERTTU (Epäillen): Ja nytkö sitä ollaan se orkanisaattori?\n\nVEERTI (Mahtavasti): Sepä se. Ja punaisista tsaareista seuraavia\nmiehiä! On maailmaa käyty ja arvossa yletty. Mutta eikös olisi talossa\nkuivaa vaatetta?\n\nPERTTU: Tiedä häntä, liekö noita... ei ne minunkaan käy...\n\nIRMELI: Mutta minäpä tiedän... pane Veerti päällesi vaikka Tiinan\nhameet... se olisi salapukukin sitten... Jos käy mitä kulkijoita...\n\nPERTTU (Synkästi): Taikka se poliisi.\n\nVEERTI (Mahtavasti): Siitäkös täällä on kiusa?\n\nPERTTU: Siitäpä. Se kun kerran keksi sen pontikkatehtaan, niin nyt saa\naina olla varuillaan. Niin että annapa sinä Tiina niitä ryysyjä.\n\nTIINA: Jos heitä katsoisi.\n\n    (Poistuu Veertin kanssa sivulle.)\n\nPERTTU: Vai Veerti Vouhki se tämä orkanisaattori olikin... minun...\nentinen sällini... kanalja kyllä... poltti näet hyvät nahkat siinä\nparkkitiinussa ja otti sitten käpälät alleen.\n\nIRMELI: Mutta se on minun sulhaseni ja nyt on mahtava mies...\n\nPERTTU (Katkerasti): Kyllä siitä mahtavuus karisee, jos se sen poliisin\nkynsiin joutuu. Voi kakskertaa kuitenkin, tässä tarvitaan nyt\ntiplomattia... ihan tiplomattia kerralla... Töitäkin kun olisi... ja\nnyt se lykkäsi sen orkanisaattorin... töitä pitäisi paiskia ja pitäisi\nsitä viraapelihommiksi kiirehtiä yhtyskunnan täristystäkin... sekoo\nsitä, yks karvari... sekoo... ja jos, jos se poliisi osuu... se\ntunteekin tämän Veertin... ja tuntevat sen kai monet muutkin poliisit,\nse jos osuu, niin silloin sitä lähdettiin vettä ja leipää maistamaan...\ntiplomattia tässä tarvittaisiin, mutta mistäs sen otat?\n\nIRMELI: Kyllä se Veerti järjestää.\n\nPERTTU: Huono se on ollut ennenkin järjestämään.\n\nIRMELI: Mutta kun se nyt on se orkanisaattori.\n\nPERTTU: Minä kun en siihen luota... se kun ne nahkatkin tärväsi.\n\nVEERTI (Tulee naisen puvussa, huivi puolittain silmillä): No, tässä\nsitä nyt ollaan... ei se poliisikaan keksi!\n\nTIINA (Veertin jäljessä tullen): Tietääkös se tämä Veerti mitään siitä\nmeidän Marjatasta ja vävypojasta?\n\nVEERTI (Sytyttää savuketta, säpsähtää ja kääntyy puolittain poispäin):\nNiin, tuota... Marjatastako?\n\n    (Istahtaa pöydän ääreen.)\n\nPERTTU: Ja siitä meidän vävypojasta... Markku Pahkisesta?\n\nVEERTI (Katsellen muualle, koettaen keksiä): Kyllähän tietysti...\ntietysti minä Pahkisesta tiedän... eikös se ole mitään kirjoittanut?\n\nTIINA (Tiukasti): Ei ole. Ei olla saatu.\n\nVEERTI (Hymähtää ikäänkuin olisi keksinyt): No, ei sillä hätää ole,\nsillä pojalla, ei se ainakaan siksi kirjoittamatta ole ollut. Siitä on\npaisunut sellainen iso herra hyvällä palkalla. Se on laskumestarina.\n\nPERTTU: Laskuko? Mestarinako? Ja sillä kun oli niin huono laskupää\nkoulussa.\n\nVEERTI (Ylimielisesti): Näissä nyt, kapitalistikouluissa. Mutta kyllä\nse vain laskumestarina nyt hääräilee.\n\nTIINA: Mitäs se niin työkseen laskeskelee?\n\nVEERTI: Mitäkö? Kultaa. Selvää kultaa.\n\nPERTTU: Tarvitaankos siellä eri miehet ihan kullan laskemiseen?\n\nVEERTI: Se nyt on selvä, paljonkin tarvitaan. Se laskee sitä kultaa,\nmitä porvareilta takavarikoidaan ja poisotetaan. On se poika rikkauden\nääressä. Ei muuta kuin laskeskelee kultarahoja ja kultaharkkoja,\nkultakruunuja ja rintaneuloja, sormuksia ja rannerenkaita, kultakelloja\nja kultalusikoita, paikallaan vain istuu komean pöydän ääressä ja\nsiihen työmiehet kantavat laskettavaa.\n\nPERTTU (Hiukan epäillen): No, sepäs ammatti!\n\nIRMELI: Voi miten siellä on kaikki hyvin!\n\nTIINA: Kullan ääressä!\n\nVEERTI: Eikä sen siinäkään työssä tarvitse raataa aamusta iltaan. Neljä\ntuntia vain, neljä tuntia, ei muuta ja välillä sille tarjotaan kahvit\nja ruuat, tupakat ja viinat, autolla tuodaan työpaikkaan ja autolla\nkotiin viedään. Ja palkkaa maksetaan minkä ilkiää pyytää. Semmoinen\nelämä sillä on. Se kun näet pääsi kerralla sille kultapuolelle.\nValtaahan sillä nyt ei ole niinkuin meillä, jotka tässä sotilaslinjalla\ntaistelemme, mutta onpa elämä muuten leveää, on.\n\nTIINA: No, entäs Marjatta... se meidän tyttäremme... sen eukko!\n\nVEERTI: Arvaahan sen, että mikäs sillä. Markku rakennutti sille uuden\ntalon... kokoa kuin Helsingin asemassa ja komeutta myös... ja siellä se\nnyt elelee. Sillä on entinen prinsessa keittäjättärenä, entinen\nkauppaneuvoksetar sisäkkönä, kenraali ovenvartijana ja entinen\nrohvessyöri hoitelee komeaa kramohvoonia ja ratiota. Leveästi ja hyvästi\nse tietysti elelee, mikäs siinä.\n\nIRMELI (Intoutuen): Voi Veerti kulta, vie minutkin sinne!\n\nVEERTI (Epämääräisesti): Kunhan tässä oikea aika tulee.\n\nPERTTU (Arvokkaasti ja asiallisesti): Entäs miten on vallankumous\njärjestänyt tämän karvariammatin? Onkos niinkuin tähän malliin kuin\ntäälläkin.\n\nVEERTI (Nauraa): No, ei sinnepäinkään! Paremmin, paremmin...!\n\nPERTTU: Mahtavatko maksaa parempia hintoja parkinnasta?\n\nVEERTI: Voi veikkonen, se on ihan toiseen malliin. Niistä entisistä\nkarvareista, jotka ovat olleet oikealla puolella elikkä siis todellisia\nvallankumouksellisia, niistä on tehty isojen tehtaitten johtajia. Ei\nniiden tarvitse enää parkkitiinujen äärillä raataa, ei raappia eikä\nmuokata, ei muuta kuin istuvat komeissa konttoreissa ja passarit vievät\ntyömiehille käskyjä, jotta minkälaista nahkaa laitetaan ja kuinka\npaljon pitää laittaa. Eri peliä se on se karvarinammattikin siellä!\n\nPERTTU: Vai ihan johtajiksi? Kukas se sitten työt tekee?\n\nVEERTI: No siihen on kulakkeja ja vastavallankumouksellisia ja\nkeinottelijoita ja puolueen vastustajia ja karkureita! Eikä ne lopu!\n\nPERTTU: Eihän ne mahda loppua... isossa maassa!\n\nTIINA (Tutkiskellen): Ja että niinkö ihan ne Marjatta ja Markku elävät\nkuin tämä Veerti kertoo?\n\nVEERTI (Lujasti): No tietysti. Nytkin tapasin tässä ennen lähtöä\nMarkun, niin istui sellaisen ruokapöydän ääressä, ettei sitä näillä\nmain nähdäkään, istui siinä ja poltteli sikaaria ja vierellä istui\nMarjatta ja sellaisissa ketineissä, ettei niitäkään missään täällä\ntapaa... Ja olisihan se Markku minun mukanani jonkun kilon pari\nlähettänyt sitä kultaakin tänne... mutta enhän minä voinut ottaa...\nniitä oli niitä papereita niin paljon ja pistooli ja muutakin, etteihän\nvoinut... ei jaksanutkaan! Terveisiä, terveisiä lähettivät .. ja\nkäymään pyysivät. Unhotin tässä hetkiseksi kaikki... ne kun illalla\njälittivät, mitkä lie olleet ja vilu ja märkä ja nälkäkin tuli.\nTerveisiä, terveisiä lähettivät!\n\nPERTTU: Shamperi! Kun olisikin tämä koko verstas myydä sukaista ja\nsitten painua sinne! Ottaisi kai se Markku minut apumieheksi siihen\nkullan laskuun?\n\nVEERTI: No siinähän ei olisi mitään estettä! Taikka tehtäisiin\nmestarista kerralla tehtaan johtaja.\n\nPERTTU: Shamperi, shamperi!\n\nTIINA (Nousee): Minun pitää lähteä navettaan! Eikös se olisi parasta,\nettä sinä Perttu menisit vähän ympärille katsastamaan, ettei se\npoliisipeijooni pääsisi yllättämään?\n\nPERTTU (Hätkähtää): Saatanpahan lähteä... pitääkin lähteä.\n\n    (Molemmat poistuvat perältä.)\n\nIRMELI (Lähenee Veertiä): Oletkos sinä Veerti ajatellut minua?\n\nVEERTI: No ihan aina kun olen muulta joutanut.\n\nIRMELI: Etkös sinä ole toisiin ihastunut... rakastunut?\n\nVEERTI: No en minä ole.\n\nIRMELI (Makeilevasti): Minä en ole koko aikana yhtään.... yhtään\najatellut muita, en sitten ketään, vaikka se koneasiamies, muistathan\nsinä, onkin minulle joskus koreita jutellut...\n\nVEERTI (Muuttaa sävyään, asiallisesti): Kuules, Lempi-Irmeli, oletkos\nsinä totinen kommunisti?\n\nIRMELI: Jos sinä vain rakastat minua, niin olen minä.\n\nVEERTI: No sitten se on selvä. Täällä pitäisi nyt saada aikaan\ntoimintaa. Ne minun päällikköni moittivat, että täällä toimitaan liian\nvähän.\n\nIRMELI: Minkäslaista toimintaa sitä pitäisi olla?...\n\nVEERTI (Alentaa ääntään): Nämä Toraat, tämä nahkuri ja sen eukko, eikös\nne ole sellaisia velttoja ja arkoja?\n\nIRMELI: On, on, kyllä ne on sellaisia... pelkäävät ne... poliisia\netenkin.\n\nVEERTI (Mahdikkaasti): Kuules, vallankumous tarvitsee marttyyreja...\nymmärrätkös... uhreja... Ja nyt sinun pitää toimia niin, että nämä\nToraat, nahkuri ja eukko, joutuvat pian kiinni!\n\nIRMELI: Kiinnikö?\n\nVEERTI: Niin, niin, poliisin käsiin.\n\nIRMELI: Mutta mitenkäs minä?\n\nVEERTI: Kyllä minä neuvon. Katsos, minä annan nyt määräyksiä tälle\nsolulle, järjestän sille tehtäviä... ja sinä pidät huolta, että poliisi\nsaa siitä tietää... voit vaikka kirjoittaa... taikka jutella... ja\nsitten joutuvat nämä kiinni ja istumaan... uhreiksi ja marttyyreiksi...\nkapitalistivaltion uhreiksi... ja kyllä toiset toverit ne sitten\nistuma-aikana koulitsevat entistä paremmiksi ja sisua lisäävät.\n\nIRMELI: Voi, jos uskaltaisi!\n\nVEERTI (Ylväästi): Jos olet oikea kommunisti ja vallankumouksellinen ja\nminua rakastat!\n\nIRMELI: Kyllä minä, mutta... Kuules, milloin viet minut mukaasi?\n\nVEERTI: Seuraavalla matkalla.\n\nIRMELI: Ja minkäslaiseksi se minun oloni järjestyy siellä?\n\nVEERTI: No kerralla komeaksi! Palatsissa asut, marmoripöydillä syöt,\nkomissaarien ja kenraalien kanssa seurustelet ja omalla autolla ajelet!\nTietäähän sen, olen minä sellainen tekijä!\n\nIRMELI: Mitäs minun pitäisi sitten tehdä? Jospa arvaavat, että minäkin\nolen mukana? Jospa mestari ja Tiina suuttuvat?\n\nVEERTI: Ei ne uskalla. Ei ne sano sinusta mitään. Taikka kosto on\nuhkaamassa... Eikähän ne muut tiedä epäilläkään. Katsos, suihkaset\njollakin tavalla poliisille, että sellaista ja sellaista aiotaan...\nvähän ennen tai samaan aikaan ja sillä hyvä... voit vaikka kirjeen\nkirjoittaa ja panna alle jonkin väärän nimen... Ja sitten, katsos...\n(Veerti ottaa matkalaukkunsa ja siitä pinkan papereita.) ... tässä\nolisi julistuksia... niin, pistä ne pakettiin... ja sitten joskus\npiiloita ne tähän taloon... jonnekin sisälle... ja sitten kun ne\nlöytyvät... on siinä asiaa aluksi... Sillä tavalla pitää kommunistien\nsisua lisätä. No, onkos selvä?\n\nIRMELI: No oletkos sinä myös sitten oikea sulhanen?\n\nVEERTI (Vakaasti): No olen minä.\n\nIRMELI (Arkaillen ja epäröiden): Kuules, kun ne täällä kertovat, että\nsiellä on niin helppo päästä eroon... naimisista eroon... entäpäs onko\nniin?\n\nVEERTI (Hämillään, kierrellen): Ne nyt ovat niitä porvarien valheita\nne. Jottako eroon... hm... niin no, tietysti sielläkin pääsee eroon,\nmutta kyllä se vaikeaa on... enkä minä ota eroa, en toki... Kyllä\nsiellä eroonkin pääsee, mutta silloin pitääkin vaimolle jättää koko\nomaisuus...\n\nIRMELI: Niinkös se onkin! Vai niin, ja kun täällä puhutaan, että siellä\nehtii samalla viikolla seitsemän kertaa mennä naimisiin ja seitsemän\nkertaa erota... Mutta kuules, kukas siellä vihkii?\n\nVEERTI: Ne on sellaisia virkaherroja.\n\nIRMELI: Eikös ne papit?\n\nVEERTI: Papitko? Ei, ei toki... ei siellä niitä monta olekaan...\n\nIRMELI (Jyrkähkösti): Niinkö?\n\nVEERTI: Et suinkaan sinä siitä välitä?\n\nIRMELI (Venytellen): Kyllä... ky-yllä minä välitän... Pappi se pitää\nolla... vihkimisessä... ei siitä muuten pitävää tule...\n\nVEERTI: Oletkos sinä kommunisti?\n\nIRMELI: Ky-yllä, mutta pappi pitää olla vihkimässä.\n\nVEERTI: Kyllä minä... kyllä minä... no niin, voidaanhan sitä vihkiytyä\ntäälläkin.\n\nIRMELI: Eikös ne ota sinua kiinni?\n\nVEERTI: Ottavat jos saavat.\n\nIRMELI (Hätääntyneenä): No, eihän siitä sitten tule mitään... siellä ei\nole vihkijöitä ja täällä ei voi vihkiä...\n\nVEERTI: Kyllä minä järjestän... järjestän minä... Pannaan nuo paperit\nnyt pakettiin. (Käärii ne paperiin ja antaa Irmelille.) Kyllä asiat\njärjestyvät, kun sinä vain hoidat oman osasi. Onko selvä?\n\nIRMELI: Olkoon sitten, kun vain kaikki lujaksi tulee.\n\nVEERTI: Siitä saat olla varma, kun minä kerran lupaan. (Katsahtaa\nsalavihkaa synkästi Irmeliin.) Sitten voin minä hoidella omat asiani,\nkunhan vallankumouksen toiminta edistyy. Ja muista, ettei vihjaustakaan\nnahkurille ja eukolle!\n\nIRMELI: Minä kun en lörpöttelekään ja se Tiina on niin kitsaskin ja\nmestari taas koppava, että kyllä minä ne marttyyreiksi järjestän.\n\nPERTTU (Tulee tupaan): No ei siellä näy eikä kuulu mitään.\n\nVEERTI: Kyllä ne illalla jäljiltä eksyivät... varmastikin.\n\nPERTTU: Kunpa olisivatkin.\n\nTIINA (Tulee perältä): Minä vein ne Veertin vaatteet saunaan... siellä\non vielä eilisestä lämmintä... ettei joku kulkija niitä tuvassa\näkkäisi...\n\nVEERTI: Kiitos, emäntä, kiitos! Mutta nyt, hyvät aatetoverit ja\nvallankumouksen esitaistelijat, nyt olisi aika syventyä aktiiviseen\ntoimintaamme, perehtyä uusiin direktiiveihin, kehittää työ\nekspansiiviselle pohjalle ja harkita uusia illegaalisia keinoja.\nKäydäänpä tähän kaikki istumaan pöydän ääreen! Ovi olisi hyvä sulkea!\n\nTIINA (Sulkee oven, katsahtaa ikkunasta ja istahtaa entiselle\npaikalleen, samoin muutkin.): Mitäs sitä nyt?\n\nVEERTI (Nousee seisomaan, kakaisee kurkkuaan, onton juhlallisesti):\nVallankumous jatkuu, uljaat aatetoverit, oivat taistelukumppanit!\nVallankumous jatkuu ja syvenee ja laajentuu! Kaikkien kansojen syvät ja\nsyvimmät massat liikehtivät ja toimivat, odottaen sitä ihanaa päivää,\njolloin koko maailman vallankumous puhkeaa ja kaikki riistäjät ja\nkapitalistit ja imperialistit ja militaristit ja porvarit ja porvarien\nkätyrit ja sortajat ja...\n\nPERTTU: Ja poliisit.\n\nVEERTI (Häiriytymättä): ja verenimijät ja hiestyttäjät ja sosialismin\nluopiot ja vaskistit ja kurjat hallitukset kukistetaan ja hävitetään ja\ntodellinen kansa eli me kommunistit otetaan valta ja voima ja rikkaus\nomiin känsäisiin kouriimme ja me perustetaan rauhan valtakunta, jossa\nvallitsee ikuinen sota kaikkia kansakunnan vihollisia ja velttoja\nkansalaisia ja saboteeraajia ja kulakkeja ja keinottelijoita ja\nvastavallankumouksellisia ja puolueluopioita vastaan, jolloin armeijat\nhajoitetaan ja aseet otetaan pois ja ne annetaan punaisille kaarteille,\njotka säälimättömästi ja rohkeasti pitävät rauhaa yllä.\n\nIRMELI: Hyvä!\n\nVEERTI: Mutta se päivä ei saavu eikä lähestykään, jos me uljaat\nkommunistit istumme ristissä käsin ja odotamme, että se tulee, emmekä\ntee mitään sen hyväksi ja taistele sen puolesta ja hanki\nvallankumouksen uhreja ja marttyyreja ja sankareita ja todellisia\ntovereita, jotka ei ajattele eikä vunteeraile, vaan jotka tekevät mitä\nkäsketään, vaikka löisivät päänsä seinään. Toimintaa, toimintaa, sitä\nmeiltä vaativat punaiset päälliköt ja sitä vaadin minä teiltä, minä,\nteidän orkanisaattorinne, toimintaa!\n\nPERTTU: Juuri sitä me ollaan kannatettu, toimintaa sittenkin ja suoraa\ntoimintaa! Sitä kannatetaan!\n\nTIINA (Vaatimattomasti): Toimitaan vain!\n\nIRMELI: Toimintaa!\n\nVEERTI (Arvokkaasti): Juuri niin, kiitän tätä solua, tätä toimintamme\npientä ja syrjäistä keskusta, joka on sittenkin niin tärkeä. Siis\nlyhyesti: toimintaa. Täällä ei ole toimittu paljonkaan.\n\nPERTTU: Ei täällä ole toimittu vähääkään, kun ei ole sitä tiplomattia\neikä niitä tirrektiä... mitäs ne sitten lienee!\n\nVEERTI: No minä annan nyt ohjeita.\n\nPERTTU: No se, no se.\n\nVEERTI (Ottaa repustaan paperin): Tietääkö solu jotakin aatteen\ninnostuttamaa sotilasta, joka palvelee porvarien kurjassa armeijassa,\ntai jotakin asevelvollista, joka kohta joutuu siihen orjuuteen?\n\nPERTTU, TIINA ja IRMELI (Katselevat toisiaan epäröiden.)\n\nVEERTI: Niin, sellaista miestä, joka vallankumouksen edesauttamiseksi\nantaisi tietoja armeijasta ja vastaisi niihin kysymyksiin, joita on\ntässä paperissa?\n\nPERTTU: Onhan se täältä se Hiiparin Oskari... aatteen miehiä se oli...\nmutta nyt kun se on ollut lomalla niin on kehunut, jotta vähän siellä\non armeijassa raavaalle miehelle työtä ja paljon ruokaa... Niin, ettei\nse mahtaisi... sanoo jäävänsä armeijaan kokonaan, jos vain huolivat.\n\nVEERTI (Äkäisesti): Pimittäneet ovat sen.\n\nPERTTU: Mutta kyllä se vain lihonut on armeijassa. Hm... olisihan se\nkyllä se Rantamaan poika, mutta kun ne tekivät siitä ruununraakin... se\non huonokuuloinen... ja sille pitäisi kaikki asiat huutaa... Ei täällä\nmahda muita olla...\n\nVEERTI (Kyllästyen): No eihän niistä semmoisista. Mutta eikös se\nmestari itse tiedä jotakin tämän pitäjän suojeluskunnasta?\n\nPERTTU: Mitäpäs minä, enhän minä jaksa niiden kanssa metsiä laukota ja\nkun ne kerran tuossa metsänlaiteella sitä kuularuiskua papattivat, niin\nhirvakalta tuntui. Enkähän minä muutenkaan... niitä sotilasasioita\nymmärrä... Ikinä ei ole pyssyäkään ollut... Mutta kyllä täällä\nsuojeluskunta on ja kova sakki kuuluu olevankin, niin että kyllä se\nyhtyskunnan täristys olisi alettava joltakin toiselta kohtaa, jos saan\nneuvoa ratekiaa. Ei se täällä onnistu.\n\nVEERTI: Ja perhanoita kans teidän kanssanne! Eikös täältä sitten saa\nketään, joka vähän ymmärtäisi niitä asioita ja niistä tietoja antaisi?\nKyllä niistä maksettaisiin.\n\nPERTTU (Pudistelee päätään): Ei taida olla. Ne, jotka ymmärtävät, eivät\nanna; ja jos kuka taas antaisi, niin ne ei ymmärrä. Ja eikös se\nsemmoinen ole maankavallusta?\n\nVEERTI: Entäpä sitten? Pelkääkös kommunisti maankavallusta?\n\nPERTTU: En mä tiedä miten muut, mutta kyllä ne täkäläiset kommunistit\npelkäävät. Ja pelkään minäkin. Ja kun sanotaan sellaisiksi\nryssänkätyreiksikin!\n\nVEERTI (Tiukasti): Mitäs sitten? Eivätkös ryssät ole meidän rakkaita\naateveljiä?\n\nPERTTU (Sylkäisee): Jos lie veljiä, mutta ei ne rakkaita ole, hyi\nsentään! Ryssä ja perhana!\n\nTIINA: Minä en niitä siedä.\n\nVEERTI: No tämähän on ihan mätä solu. (Sulloo paperin reppuunsa, ottaa\ntoisia esille.) No olkoon tämä sotilasasia. Kun ei osata, niin ei\nosata. Mutta tässä olisi näitä julistuksia ja lentolehtisiä! Ne pitää\njakaa, julistukset naulata ja liimata julkisille paikoille, ja lehtiset\nsalaa jakaa kyläläisille! Uskaltaakos solu tämän tehdä?\n\nPERTTU: No, tätä voidaan harkita... sitäpä harkitaan! Mihinkäs ne\njulistukset pitää naulata?\n\nVEERTI: No isoin osa sinne kirkonkylälle, aitoihin ja patsaihin ja\nseiniin. Ja loput sitten pitkin pitäjää patsaisiin... Kävelee vain\nhissukseen ja pimeällä varsinkin ja napsii niitä pylväisiin muina\nmiehinä. Näkevät porvarit, että vielä meitä kommunisteja on siemeneksi\ntässä maassa, ja saavat tietää, että entinen meininkikin meillä on, ja\naateveljet innostuvat, kun näkevät toimintaa ja lukevat mitä kaikkea\nnoissa julistuksissa luvataan.\n\nPERTTU: Entäpä ne lentolehtiset?\n\nVEERTI: No sehän on helppoa. Kun kävelee kylillä... vieraisilla ja\nasioilla... niin jättää niitä huomaamatta taloihin ja torppiin ja\nmökkeihin... Irmelikin käy hieromassa, silloin sopii pistellä niitä...\nJa emäntä kun käy voinkaupalla tai nahkoja viemässä, niin sama juttu.\nJa mestari myös.\n\nPERTTU: Hyvää toimintaahan se sellainen kyllä on, hyvää... mutta on\nsiinä ehkä vaaraakin. Kustantaakos se vallankumous ne naulat, jolla ne\njulistukset naulataan, vaan pitääkös meidän köyhien kommunistien\npulittaa niitten hinta omasta pussista?\n\nVEERTI: Kymppi annetaan nauloihin... tai liimaan!\n\nPERTTU: Parempia ovat naulat... Vaikea sitä on liikuskella sen\nliimapöntön kanssa... vaikeaa ja vaarallistakin...\n\nVEERTI (Ottaa repusta punaista kangasta, nousee arvokkaasti): Ja sitten\nvielä tämä.\n\nTIINA ja IRMELI: Voi kuinka koreaa!\n\nVEERTI (Mahtipontisesti): Tämä on vallankumouksen lippu...\n\nPERTTU: Niin, niin, synpooli!\n\nVEERTI: Tämä on vallankumouksen lippu, tämä on vallankumouksen\nvertauskuva... punainen lippu... se ennustaa tulta ja verta...!\n\nTIINA: Hui!'\n\nVEERTI: Se ennustaa sotaa ja taistelua... se merkitsee verisiä aikoja\nja veristä voittoa... se kauhistaa porvareita...\n\nTIINA: Lehmät pelkäävät myös.\n\nVEERTI: Ja se innostaa meitä, meitä vallankumouksen esitaistelijoita.\nJa nyt... nyt se on nostettava ylös hulmuamaan tässäkin pitäjässä,\nporvarien peloksi ja meidän omiemme innoksi ja rohkaisuksi!\n\nPERTTU, TIINA ja IRMELI (Yht'aikaa, innokkaasti): Hyvä... hyvä... niin\njuuri... sillä lailla...!\n\nVEERTI: Se on salaisesti nostettava ja asetettava jonnekin, missä\nmahdollisimman monet sen näkevät, missä se useimpia porvareita\nkiukuttaa ja missä se kaikkia meikäläisiä innostuttaa ja rohkaisee!\nTämä punainen lippu sinne! Nouskoon se ylös maailman vallankumouksen\nmerkiksi!\n\nPERTTU: Hei, hei, hei! Ja yhtyskunnan täristyksen synpooliksi! Hei!\n\nIRMELI: Pannaan se vallesmannin portinpieleen!\n\nTIINA: Taikka sen kauppiaan huvilan tankoon!\n\nPERTTU: Taikka kunnantalon katolle! Sieltä se näkyy eikä sitä sieltä\nheti poiskaan saa, jos vetäisee tikapuut maahan! Hiphei! Sillä tavalla\nvallankumous edistyy... se on kerralla oivallinen tuuma!\n\nIRMELI: Voi, kyllä se mahtaa vallesmanni suuttua!\n\nTIINA: Ja poliisi!\n\nPERTTU: Ja kaikki porvarit... voi yhden kerran, kyllä siitä tulee\nvallankumousta, siitä tulee... sanokaa minun sanoneen, että siitä se\nvasta melu ja mökä nousee...! Hiphei! Se on oiva konsti, se! Punainen\nlippu kunnantalon katolle! Taikka jos sen vetäisi ihan porvariseurojen\nlipputankoon?\n\nVEERTI: No sehän sopii, minne vain, missä se porvareita kiukuttaa!\n\nPERTTU: No se nyt niitä kiukuttaa missä vain... Mutta mistä se\nkauimmaksi näkyy, sinne... sinne! Milloinkas sinä Veerti sen sinne\nviet?\n\nVEERTI (Ähmistyen): Minäkö?\n\nPERTTU: Ka tietysti sinä.\n\nTIINA: Nyi se olisi tänä iltana hyvä viedä, jos Veerti vielä jaksaa...\nNyt tulee pimeä ilta...!\n\nIRMELI: Kyllä siitä lystiä tulee! Voi yhden kerran, hiphei...!\n\n    (Perttu, Tiina ja Irmeli hyppelevät hetkisen meluten ja hihkuen.)\n\nVEERTI: Kuulkaapas, kuulkaapas...!\n\nPERTTU: No?\n\nVEERTI: En minä tätä lippua rupea minnekään nostamaan, se tehtävä\nkuuluu tämän pitäjän solulle... se on uusi ja nuori solu ja tämä olisi\nnyt sen ensimmäinen tehtävä.\n\nPERTTU (Istahtaa, jäähtyneenä): Niin ettäkö solu? Siis me?\n\nVEERTI: Aivan niin. Itsehän sanotte, että se on hyvä keino.\n\nTIINA ja IRMELI (Istuutuvat odottaen, ihmettelevinä.)\n\nPERTTU (Puuskuttaa hengästyneenä, harvakseltaan): Niin keino... keinopa\non... ja hyväkin on... on, on, ei siitä mitään, mutta jottako...\njottako me itse sitä nostamaan?\n\nVEERTI (Kiusaantuneena): No tietysti, tietysti, sitä vartenhan solu on\nperustettu, että se toimisi.\n\nPERTTU: Ka niin, tavallaan, mutta minä kun olen oikeastaan luullut,\nettä se toiminta olisi ikäänkuin synpooli, jotta me puhuttaisiin pahaa\nporvarista, kun ei kukaan kuule ja haukuttaisiin tätä yhtyskuntaa ja\nyhtessä ootettaisiin sitä yhtyskunnan täristystä... Tämä, tämä\ntällainen toiminta pakkaa hirvittämään... jottako lähteä nostamaan\ntuota lippua itse kunnantalon katolle tai seuratalon tankoon?\n\nVEERTI (Astuu Pertun eteen, tiukasti): Eikös mestari uskalla?\n\nPERTTU (Pörhistäytyen): Uskalla! Kyllä minä uskallan vaikka mitä, mutta\nkun ei ole aikaa...\n\nVEERTI: Aikaa? Eikö ole aikaa käydä tuota lippua tankoon vetäisemässä?\n\nPERTTU (Hitaasti ja arvokkaasti): Eihän se sillä ole hyvä. Siihen ei\nnyt paljon aikaa tärväytyisi. Mutta se litviiki veisi enemmän...\n\nVEERTI: Mikä hiivatin litviiki?\n\nPERTTU: No se litviiki, kun nimismies sitten saisi kiinni. Ja kiinnihän\nse tietysti saisi, kun se kerran haistoi aitasta sen viinatehtaankin.\nJa nyt ei sakoilla pääsisikään, ei pääsisi. Ja nyt kun on... liikeaika,\ntärkeä liikeaika, eikä se yhtyskunnan täristyskään voi vaatia, että\nliikeaika hukattaisiin. Voi kai se vielä sen verran odotella, kun se on\nmuutenkin jo odotellut.\n\nVEERTI: Minä kun en nyt mestarin puheesta ymmärrä mitään. Mikä\nliikeaika se nyt on erikoisesti?\n\nPERTTU: Ka, kun ei entinen karvarinsälli älyä! Nyt on syksy ja pianpa\nalkaa tässä teurastusaika. Pian tässäkin pitäjässä ketetään ja\nkuoraistaan toinenkin nahka ja ellen minä ole verstasta hoitelemassa,\nniin muuallehan ne nahkat viedään. Niin ettei ole aikaa tässä nyt\njoutua yhtyskunnan täristyksen uhriksi, ei sitten mitenkään, vaan\npitänee vallankumouksen ootella vieläkin...\n\nVEERTI (Polkaisee jalkaa): Pelkuri! Raukka!\n\nPERTTU (Nousee ylös): Pelkuri en ole enkä raukkakaan, mutta minä tahdon\nhoidella vinanssit, sillä vinanssien varassa tässä on elettävä,\nennenkuin se täristys tulee vai rupeaako se vallankumous meitä\nesitaistelijoita elättelemään?\n\nVEERTI: Voi miehen kuvatus! (Kääntyy naisten puoleen.) Mestari ei\nuskalla! Ei hänessä ole mitään oikeaa vallankumousverta! Näyttäkää te,\nnaiset, näyttäkää te, miten ollaan uljaita ja vallankumousta\nedistetään! Olettehan te rohkeita naisia!\n\nTIINA (Epäröiden): No ei minulta oikeastaan ole milloinkaan rohkeutta\npuuttunut... eikä sisua ainakaan... niin että sen puolesta minä voisin\ntuon lipun vetää vaikka porvarin nenälle, mutta niin on minullakin kuin\nmestarilla... Pertulla, tuota... ei ole minullakaan aikaa...\n\nVEERTI (Pilkallisesti): Liikeaikako se on Tiinallakin?\n\nTIINA: Eikä ole, mutta lehmien poikima-aika on. Toinen lehmä poikii\nkohtapuoleen ja siinä on vahtimista kyllälti. Kyllähän se vallankumous\non kannatettava asia ja aina minäkin olen sitä kannattanut, mutta ei\nvoi jättää Mansikkia retuperälle, ei voi, se kun on hyvä lehmä, paljon\nparempi vielä kuin se meidän Onnikki.\n\nVEERTI: No, onko vallankumouksen tässä sitten odoteltava lehmiäkin?\n\nTIINA: Muusta en tiedä, mutta kyllä meidän Mansikkia on vahdattava.\n\nVEERTI: Voi kiusauksen kiusaus!\n\nTIINA: Ja siksi toiseksi... minun pääni ei kestä katolle nousemista...\nei sitten vähääkään eikä se kestä Pertullakaan... molemmat sellaisia\nheikkopäisiä.\n\nVEERTI: Puupäitä!\n\nTIINA: Mutta kuuluuhan se tämä Pussiskakin soluun ja se, yksi\nyksinäinen naisihminen, jolla ei ole karjaakaan, sehän tuo hyvinkin\njoutaa ja sen pää kyllä kestää, kun kerran kestää tanssatakin\nyökaudet...\n\nIRMELI (Kipakasti): Vai niin, vai niin, vai minut! Kun nämä pösöt eivät\nuskalla, niin minut sitten...! Kaikkea sitä kuuleekin! Mestari on mies\neikä uskalla... Ja sitten minun pitäisi! Vaatiikos se vallankumous,\nettä naiset ensiksi käpälälautaan pannaan, vaatiiko, häh? Ja ettäkö\nminulla aikaa, minulla... Liikeaika se on minullakin, on toki... Nyt se\nalkaa syksy ja sen mukana kaikki jihtit ja hiskiakset ja muut taudit ja\nminulla on tilauksia ja kiirettä vaikka kuinka. Ei ole minullakaan\naikaa, ei ole ja minusta nähden saa tuosta punaisesta vaatteesta\nlaittaa vaikka Tiinalle pöksyt!\n\nTIINA: Pidä suusi, en minä sellaisia...\n\nVEERTI: No on tämä solu, no ovat nämä maailmanvallankumouksen\nesitaistelijoita! Mätä solu!\n\nPERTTU: Kun se vallankumous vaatii sopimattomalla ajalla, peräti\nsopimattomalla ajalla! Ja siksi toisekseen minä olen ajatellut, että\nkun sitä tekemään ruvetaan, niin sitten ruvetaankin sakilla ja\nvoimalla, Hirvakkaa se on näin yksinään, kun on ne virkaherratkin ja\nmuut poliisit sitten tutkiskelemassa. Mutta eikös sitä keksisi mitä\nkeinoa tuon lipun nostamiseksi?\n\nIRMELI: Eikös tuo välttäne, jos sen vetää johonkin maantievarren\npetäjään?\n\nVEERTI: Eikös metsään kerralla, korpeen, missä sitä kukaan ei näe.\n\nTIINA: Minäpä tiedän: Makon poika!\n\nPERTTU (Innostuen): Joo, joo. Katsos, Veerti, siellä Makossa on\nsellainen höpelö poika, aikamiespoika. Se kukkuu sikaarintumpista ja\nsyö perunanvarsia markasta. Sille kun veisi tuon lipun ja panisi\nkirjeen viereen ja siihen ne tirrektit kirjoittaisi ja antaisi vähän\nrahaa, niin kyllä se poika kapuaisi vaikka mihin katolle ja sen lipun\ntankoon vetäisi. Ja sillä olisi hyvää aikaa sitä litviikiäkin\nistuskella, olisi... kerralla hyvää aikaa!\n\nTIINA: Ei kai ne sellaista höpelöä rankaisisikaan!\n\nVEERTI: Ei tässä ole siitä kysymys... se lippu on oikeitten\nkommunistien nostettava... ja vastattava... jos nyt mitään vastuuta\ntulee, kun on varovainen.\n\nPERTTU: Minä en.\n\nTIINA: Ja vielä vähemmän minä.\n\nIRMELI: Ei tule kysymykseenkään.\n\nVEERTI: Voi tätä mitätöntä solua, ei tällä tee mitään... perhana, kun\notan ja teen oikein temput...!\n\nTIINA (On katsahtanut ikkunasta): Voi jee, voi jee! Perttu! Sika, sika!\nSika on taas turnusten kimpussa!\n\n    (Juoksee ulos perältä.)\n\nPERTTU: Shamperi!\n\n    (Juoksee ulos.)\n\nVEERTI (Kävelee raivoissaan edestakaisin, kiristelee hampaita ja pui\nnyrkkiä): Näitä viheliäisiä! Voi kirottua! Toimintaa! Mitään ei\nuskalleta, mitään ei tehdä! Voi yhden kerran kun saisi nämä rajan taa,\nniin sielläpä sitten nähtäisiin. (Pysähtyy Irmelin luo, häijysti ja\nsalamyhkäisesti.) Nyt, Irmeli, nyt on tuo karvari ja sen akka\ntoimitettava kiinni, on, ja sinun se on tehtävä ja heti kohta,\nhuomispäivänä! Saavat sitten katsoa liikeaikojaan! Ei muuta kuin kätket\nne paperit ja tämän lipunkin! (Asettaa paperipaketin ja lipun Irmelin\neteen pöydälle.) Ja sitten toimitat jotenkin sanan poliisille taikka --\nnimismiehelle. Panet väärän nimen vaikka kirjeen alle, muistatko! Ei ne\nehkä huomaakaan sitä ja kun tulevat ja löytävät, niin sitten on kaikki\nselvää! Vai ruvetaan tässä pullikoimaan organisaattorin käskyjä\nvastaan! No, Irmeli!\n\nIRMELI: Niin, niin, mutta milloinkas me sitten mennään yhteen?\n\nVEERTI (Teeskentelee hellyyttä): No ihan heti kun minä vain joudan,\nrakas Irmeli, heti kun joudan... ja tulen tänne takaisin! Näitä pitää\nrangaista... ja kyllä se niitten sisu sitten nousee, kun ne rapsut\nsaavat...\n\nIRMELI: Kun en vain minäkin saisi.\n\nVEERTI: Siitä ei ole pelkoa... kiellä vain, jos kysymään tulevat.\n\nTIINA (Tulee Pertun seuraamana kiireesti tupaan, ääntään mataloittaen):\nPoliisi, poliisi!\n\nPERTTU: Shamperi, shamperi!\n\nVEERTI (Hätkähtää ja sieppaa repusta pistoolin): Vai poliisi!\n\nPERTTU (Hyökkää äkkiä Veertin päälle): Pois paukut, ei tässä sotimaan\nruveta... ei ruveta... ei meillä ole aikaa loppuikää linnassa\nistuskella.\n\n    (Saa aseen pois ja työntää sen uunin päälle.)\n\nTIINA: Voi yhden kerran, tuolta se metsänlaidasta tulee ja Tuomi se\non... ihan Risto Tuomi, se poliisi... Mitäs tehdä?\n\nVEERTI: Minä lähden karkuun.\n\nPERTTU: Ei, ei, se näkee, ei täältä näkemättä pääse!\n\nIRMELI: Ja tuossa puvussa, voi... voi... mitäs nyt, mitäs nyt?\n\nTIINA: Äkkiä nyt... Veerti käy istumaan tuonne uuninnurkkaan... sido\nhuivi puoleksi silmille ja leuan yli... sanotaan, että tämä on tuttu\ntuolta naapuripitäjästä... että hammasta pakottaa... Ja pois tästä\npaperit ja pullot... ja ollaan niinkuin ei mitään olisi... no,\nnopeasti, nopeasti...!\n\n    (Hetken kiireistä hälinää, Veerti vetäytyy uuninnurkkaan ja\n    peittää huivilla kasvonsa melkein kokonaan, muut kantavat\n    pois sivuovesta pullon, repun y.m. Sitten koppaisee Perttu\n    sanomalehden ja istuutuu pöydän ääreen, Irmeli ja Tiina\n    hääräävät lieden luona koettaen hyräillä jotakin laulua,\n    kimakasti ja epäsointuisesti.)\n\nTIINA (Kurkistaa ikkunasta): No nyt se tulee... (Kääntyy Veertin\npuoleen.) Älä sinä puhu äläkä pukahda... Niin, niin... se sika taas oli\nturnusmaassa... ja minä kun olen sanonut...\n\nTUOMI (Tulee perältä, karmeasti): Hyvää iltapäivää!\n\nTIINA ja PERTTU: Hyvää päivää, hyvää päivää!\n\nTUOMI (Ottaa virkalakin päästään ja tervehtää kädestä pitäen Tiinaa,\nPerttua ja Irmeliä, jotka kaikki koettavat näyttää ystävällisiltä ja\niloisilta. Katsahtaa uunin vieressä kyhjöttävään Veertiin, mutta ei\nkättele tätä. Istuutuu sitten pöydän päähän tuolille ja asettaa\nlakkinsa pöydälle.) Se on nyt märkä ilma.\n\nTIINA (Hyvin nopeasti, kimakasti): Niin on, niin on, kuin konstaapeli\nsanoo... kovin on märkä ilma... minäkin ihan kastuin... hameet kaikki\nkastuivat kun piti metsästä lehmiä käydä ja kun eivät nuo sen Pihkaran\ntekemät lapikkaatkaan pidä vettä yhtään... ei sitten yhtään... siinä se\non nyt sitten vasta kehno suutari... minä jo sanoinkin tälle meidän\nPertulle, jotta ei enää ikinä viedä sille... ja herra konstaapeli se\nvain on kulun päällä... ja asioillakin liikkuu?\n\nTUOMI (Jyrkästi): Asioilla. (Jymähyttäen) Virka-asioilla.\n\n    (Tiina, Perttu ja Irmeli hätkähtävät, naisten polvet leksahtavat.)\n\nPERTTU: Tuota... niin ettäkö virkakokoasioillakoko...\n\nTUOMI: Virka.\n\nTIINA: Ei suinkaan konstaapelilla meille vain ole virka-asiaa?\n\nTUOMI: On kuin onkin.\n\n    (Kuulijat säpsähtävät ja jäävät jäykistyneinä odottamaan.)\n\nPERTTU (Ääni vavisten, vakuuttavasti): Mutta kyllä mi.. minä voin va..\nvakuuttaa, että sen erehdyksen jälkeen... sen viinajutun jälkeen on\ntässä talossa koetettu astua lain ja asetusten polkuja... olla\nkuuliaisia esivallalle ja... ja...\n\nTUOMI (Kaivaa takkinsa taskusta paperia): Höm... höm... saattaahan niin\nolla... Höm, tuota... tämähän se on se emäntä?\n\n    (Kääntyy Tiinan puoleen.)\n\nTIINA (Yrittää niiata): Minähän se olen ollut...\n\nTUOMI (Silmäilee paperia): Siis Kristiina Toras, omaa sukua Kristiina\nMatintytär Ilatti?\n\nTIINA (Järkytettynä): Niin, niin on oma suku... niin on.\n\nTUOMI (Jäyhästi): Nimismiehellä on teille asiaa.\n\nTIINA (Säikähtäneenä): Siunatkoon! En minä ole mitään tehnyt\nnimismiehelle, en kuinkaan vähää... en... en.\n\nTUOMI (Jatkaen järkkymättä): Nimismies on saanut maaherran kautta\nilmoituksen ulkoasiainministeriöstä...\n\nTIINA (Levittää kätensä avuttomasti, parkaisten): Maaherra... kun en\nkoko herraa tunnekaan... ja ministeeri... ministeeri... ikinä en ole\nelävää ministeeriä nähnytkään...\n\nTUOMI: Teillähän on ollut sisar Eveliina?\n\nTIINA: On, onhan se ollut Liina.\n\nTUOMI: Hän on nyt kuollut...\n\nTIINA (Peittää silmänsä kädellään): Voi, voi, riidassa me erosimme,\nkolmeenkymmeneen vuoteen en ole kuullutkaan hänestä ja nyt hän kuoli\nsiis... voi voi!\n\nTUOMI: Niin, hän on ollut Ameriikassa. Hän oli naimisissa...\n\nTIINA: Vai sai se miehen Ameriikassakin!\n\nTUOMI: Hänen miehensä kuoli ennen häntä...\n\nTIINA: Voi miesparkaa!\n\nTUOMI: Ja nyt, kun he molemmat ovat kuolleet, olette heidän\nperillisensä...\n\nTIINA (Hypähtää, ällistyy, lyö kätensä yhteen, kirkaisee): Perillinen?\nNo oliko niillä jotakin perittävää sitten?\n\nTUOMI (Silmäilee paperia): Nimismies arveli, että perintö voi Suomen\nrahassa laskettuna nousta noin kuuteenkymmeneentuhanteen markkaan...\n\nTIINA (Tuijottaa konstaapelia puhumatta mitään.)\n\nIRMELI (Jäykistyy paikalleen.)\n\nPERTTU (Nousee hitaasti ylös.)\n\nVEERTI (Liikahtaa ja ähkäisee nurkassaan.)\n\nTIINA (Tointuen): Kuusikymmentä...?\n\nPERTTU: Tuhatta?\n\nTUOMI: Niin arveli nimismies. Ja siksi hän pyytää, että emäntä tulisi\nkäymään hänen luonaan, niin selvitettäisiin paperit...\n\nTIINA (Huumaannuksissaan): Voi kultainen konstaapeli... voi, voi, nyt\ntoki konstaapeli juo kahvia... (Alkaa toimekkaasti liehua, tuo pöytään\nkupin, kaataa kahvia ja lennättää kermaa ja sokeria.) Tokihan herra\nTuomi nyt juo... mitäs me entisistä... sitä sattuu erehdyksiä...! Olkaa\nhyvä, herra konstaapeli, olkaa niin hyvä! Vai että perintöjä! No kyllä\nse Liina olikin hyvä ihminen ja tarkka myös... tarkka se oli... ja\njätäppäs nyt sellainen summa... Niin ettäkö kuusikymmentätuhatta?\n\nTUOMI: Niin nimismies arveli. (Katsahtaa Veertiin.) Teillä taitaa olla\nvieraita?\n\nTIINA (Lipevästi): Mikä lie ämmäraiska tuolta naapuripitäjästä... se on\nvähän sellainen nöyräpäinen... Hatjuskaksi sitä haukkuvat ja nyt sillä\nhammasta pakottaa, siksi se siinä uuninnurkalla kyhjöttää... se on\nsellainen kulkija... takaisin sinne kotipuolelleen on menossa. No\nkonstaapeli panee nyt kermaa ja sokeria... ja voi voi kun ei sitä\nsattunut nyt vehnästäkään olemaan... tässä nyt tällaisessa karvarin\ntalossa... mutta kyllä sitä konstaapelille vielä vehnäskahvitkin\ntarjotaan... vieraisiin toki on tultava ja rouva myös... nämä nyt\ntällaiset hyvien uutisten tuojat... niin että olkaa hyvä nyt\nkonstaapeli ja ottakaa pois vain...!\n\nTUOMI (Juo kuppinsa tyhjäksi ja asettaa sen paikoilleen): Kiitos, nyt\nriittää. Muuten... hm... onkos täällä nyt eilen tai tänään näkynyt\njotakin muuta vierasta kulkijaa... miestä?\n\n    (Kaikki hätkähtävät.)\n\nPERTTU (Varovasti, pälyillen): Minkälaista miestä?\n\nTUOMI: Tässä pitäjässä on joku kulkija liikuskellut. Arveltu on sitä\nehkä rajaloikkariksi taikka pahemmaksikin... Niitä on aina väliin\nsellaisia näinkin lähellä rajaseutuja...\n\nPERTTU: Ei, ei olla nähty... ja me kun onkin pysytelty kotosalla, niin\nettä nähty ei olla...\n\nTUOMI: Hm. Niin, niin. Vai Hatjuskaksi tätä kulkijaa sanotaan. Mitäs\nHatjusia te olette?\n\nVEERTI (Hiljaa ja vaivaloisesti): Anna Hatjunen minä olen... sen\nsuutari Hatjusen leski...\n\nTUOMI (Naurahtaa): Ja minä kun en tunne kumpaakaan. No niin, asia on\nsiis selvä. Emäntä käy nimismiehen luona. Ja hyvästi nyt!\n\nTIINA (Hypähtää Tuomen luo): No mutta kun konstaapeli on niuha... kun\nei kuin yksi kupillinen... voi kiitosta nyt, kiitosta oikein paljon...\nja tervetuloa vieraaksi sitten... kunhan tässä on ne perinnöt saatu...\nKiitosta nyt ja näkemiin, näkemiin, näkemiin!\n\n    (Kättelee Tuomea ja sitten myös Perttu ja Irmeli kättelevät.)\n\nTUOMI: Hyvästi.\n\n    (Poistuu.)\n\nVEERTI (Kohottautuu varovasti): Perhana!\n\n    (Tiina ja Perttu katselevat toisiaan, äkkiä tarttuu\n    Tiina Pertun käteen ja alkaen rallattaa vetää Pertun\n    mukanaan tanssimaan.)\n\nVEERTI (Halveksivasti): Mokomiakin porvareita!\n\nTIINA (Pyörii ja rallattaa): Tuhatta... tuhatta... kuusikymmentä\ntuhatta... hiphei ja hiphei... niin sitä käy kun on rikkaita\nsukulaisia... niinpä niin... ja tuhatta, tuhatta... ja kuusikymmentä\ntuhatta...\n\n    (Istahtavat molemmat.)\n\nVEERTI: Entäs se punainen lippu?\n\nTIINA (Kuin heräten): Lippu, lippu... mikä lippu?\n\nVEERTI: Se punainen lippu.\n\nTIINA (Katsahtaa häneen kuin poissaolevaan): Voi miesparka, mitä sinä\nhourit? Mitä tässä on punaisella lipulla tekemistä? Älä höpise.\n\nVEERTI (Pilkallisesti): Taisi aate kuolla, kun sai hiukan porvarirahaa?\n\nTIINA (Kipakasti): Ja se onkin vähän parempaa rahaa!\n\nPERTTU (Hitaasti, arvokkaasti): Tuota noin... elimellisesti siinä on\nero, jotta ollako kommunisti vai eikö olla kommunisti... Tuota... minä\nolen tässä ajatellut, jotta jos se tulee se yhtyskunnan täristys tai\nmuu maailman kumous, niin sitä mahdetaan ottaa kansalle se tämäkin tönö\nja jakaa nämä muutamat hehtaarit ja lehmät yhtyskunnalle? Vai mitä\nVeerti?\n\nVEERTI: Ne saat kyllä pitää.\n\nPERTTU: Hm, saanenko...! Mutta entäpä ne meidän Tiinan\nkuusikymmentätuhatta? Ne jaetaan kai? Tasanhan se kaikki pitää olla. Ja\nnyt minä olen ajatellut, ettei koko maailmassa ole niin paljon rahaa,\nettä siitä riittäisi kuusikymmentätuhatta nokkaa päälle, vai mitä\nVeerti?\n\nVEERTI: En ole tuota niin tarkkaan laskeskellut.\n\nPERTTU (Opettavasti): Mutta laskettava se on, jotta kannattaako se\nmaailman yhtyskunnan kumous vai eikö kannata, tarkkaankin on laskettava\nja niin se tuntuu tämän talon kohdalta, etteihän se mitä kannata. Ja\njos ne Tiinan rahat jaetaan yhtyskunnalle, niin eihän niistä saa\ntupakkalootan hintaakaan kukaan. Joo, niin se on. Ja jos minä en\nsattuisikaan pääsemään sen karvaritehtaan johtajaksi, niin taitaisi\nolla köpelöt oltavat?\n\nVEERTI: Mutta aate?\n\nPERTTU: Sepä onkin se kommuuna-aate sellainen reijjaalinen aate, joka\nei muuta lupaakaan kuin rahaa ja muuta törkyä ja jos se ei kerran\nsitäkään anna, niin mitäpäs tehdään koko aatteella, kun se ei ole\nmikään sellainen kaunoaate ja muu. Sehän on vain kauppaa. Ja jos ne\nkommuunakauppiaat myyvät huonoa tavaraa ja vähän, niin hupsuhan minä\nolisin jos ostaisin. Eikä minua ole hupsuksi moitittu, ainakaan\nisommaksi hupsuksi, paitsi nyt Tiina toisinaan. Niin että taitaa\nolla parasta, jos me Tiinan kanssa otetaan erokirjat siitä koko\nkommuuna-aatteesta ja sinä hyvä mies saat mennä matkaasi ja narrata\nvielä tuhmempia.\n\nVEERTI: Vai niin, vai niin! (Uhkaavasti.) Ei sitä meistä niin vain\nerota. Kiinni toimitan kaikki, kostankin niin että tuntuu! Samassa\nliemessä ollaan.\n\nPERTTU (Lauhkeasti, mutta lujasti): Jos ollaankin, niin me ollaan vielä\nsen sopan pinnalla, mutta sinä olet jo umpisukkulissa. Ja jos tässä\nruvetaan asioita peräämään, niin taitaisipa nimismies kysellä sulta\nsiitä ykskertaisesta kortinlyönnistä ja siitä, kukas se silloin sitä\nsuutari-Jaskaa löi, niin että tämä hengestään pääsi. Häh?\n\nVEERTI: Se on vale.\n\nPERTTU: Sehän sitten nähtäisiin. Niin että alapas hyvä mies nyt\nkatsella kamppeitasi ja painua niiden kentraalien pariin ja muihin\npalatsiloihin.\n\nIRMELI (On Tuomen lähdöstä alkaen seurannut vaihtelevin ilmein\ntapausten kehitystä istuessaan sivupenkillä): Voi Veerti, heitä sinäkin\njo kaikki ja jää tänne!\n\nVEERTI: Jaa jottako minä jäisin näitten porvarien pariin! Ei tipu se.\n\nTIINA (Tulee hänen eteensä, sypäkästi ja myrkyllisesti): Ja alakin\nlaputtaa... sinne missä kultaa lasketaan... ja kiireesti sittenkin. Ei\ntäällä sellaisia kanisaattoreita tarvita! Ja alakin laputtaa, muista se\nminun sanoneen! Ja pois ne minun hynttyyni yltäsi... pane omasi... ei\nsitä märkään kuole...! Alakin kiskoa kaaveita yltäsi! Ja nopeasti, ei\ntässä aikaa ole... kiitäs, kun ei poliisille sanota! Ja Perttu, nyt ne\npaperit ja muut julistukset ja se lippu... kaikki uuniin, kaikki\nuuniin, ei me olla mitään sellaisia!\n\n    (On puhuessaan työnnellyt Veertiä sivuovea kohti, painaa hänet\n    ulos ja menee yhdessä Pertun kanssa niinikään ulos palaten pian\n    kummallakin papereita ja Tiinalla punainen vaate, jotka he\n    sullovat uuniin.)\n\nVEERTI (Palaa, edelleen naisenpuvussa): Mutta pistooli tänne!\n\nPERTTU (Hypähtää väliin): Et, et ota sitä, mies, et ota! Vai tässä\npistooleja! Vai vielä paukuttelemaan! Ties sinusta vaikka meitä\nampumaan rupeaisit!\n\nVEERTI: Mutta minä tarvitsen sen matkalla!\n\nPERTTU: Olen minäkin matkalla ollut ja pistooleitta siitä selviytynyt\ntässä maassa! Et ota, sanon minä!\n\nTUOMI (Huutaa peräoven takaa): Avatkaa hyvät ihmiset, avatkaa!\n\nPERTTU: Poliisi!\n\nTIINA: Taivas!\n\nIRMELI: No nyt tulee kamalia!\n\nVEERTI (Sujahtaa entiseen nurkkaansa ja kyyristäytyy pieneksi): Jos\nvain sanotte, niin...\n\nTIINA (Menee ovelle ja tyrkkää sen auki): Voi taivas!\n\nTUOMI (Astuu hitaasti sisään, kannatellen molemmin käsin melkein\nhervotonta Markkua): Puuttuipas muuan kulkija... en vain tiedä, hulluko\nse on vai humalassa vai kuolemaisillaan... Auttakaahan vähän! (Taluttaa\nPertun ja Tiinan avulla Markun pöydän ääreen istumaan.) Tuollainen\nkuvatus! Se on varmasti rajan takaa! Jo sen hajustakin tuntee!\n\nMARKKU (Maaten pöytää vasten nojallaan, valittelee, heikosti):\nRuokaa... ruokaa... antakaa hyvät ihmiset ruokaa...\n\nTIINA (Hädissään, kiireisenä): Nälkään se on kuolemassa... nälkään...\nvoi kumma kuitenkin... nälkään! Sehän on vain luuta ja nahkaa ja\nsäkinrotteloita jalassa...! (Rientää vasemmalle ulos palaten mukanaan\nleipää ja voita.) Tässä olisi... ota, hyvä mies, ota ja syö...!\n\nMARKKU (Kohottautuu vaivaloisesti istualleen ja tarttuu kaksin käsin\nleipään, katselee sitä hetkisen ja parahtaa): Leipää!\n\n    (Toiset, Veertiä lukuunottamatta, ovat ryhmittyneet hänen\n    taakseen ja sivuilleen seuraten hänen toimiaan.)\n\nTIINA: Niin, niin, leipää se on, selvää rukiista leipää! Ja tässä on\nvoita! Miesparka, mistä sitä tullaan?\n\nMARKKU (Järsäisee leipäkannikkaa): Hornasta!\n\nTIINA: No sen olet näköinenkin!\n\nTUOMI: Kyllä se on niitä maallisen paratiisin matkaajia... rajan takaa\nse tulee...\n\nMARKKU (Syödä järsii leipää, puhelee lomaan): Leipää tämä on... selvää\nleipää... voi, mikä maku ja tuoksu... leipää, ihan tavallista leipää...\nja koko kannikka...!\n\nTIINA: Syö, syö, jos loppuu niin lisää tuodaan... on meillä toki\nleipää... ja pistele voita ja piimää tuodaan... syö nyt, jos et liene\nennen syönyt...!\n\nMARKKU: Voi minua hullua! Voi minua narria! Tässä on leipää... (Pitää\nkannikkaa edessään ja katselee siihen.) On... on siitä aikoja vierinyt,\nkun viimeksi olen tällaista kannikkaa kädessäni pitänyt. (Panee leivän\npöydälle, peittää kädellä silmiään, puolittain nyyhkyttäen.) Voi minua\nhullua! Voi minua narria! Suomalaista leipää... suomalaista ruista! Ja\nsiinä on se makea riihen tuoksu... savuriihen haju siinä on... Se on\nsuomalaisen rinnepellon kasvattia... lainehtinut on sekin laiho... ja\nsitten se on kultaisena leikattu... kirkkaana elokuun päivänä on se\nkuhilaille koottu ja sitten riiheen viety, tuoksuavaan riiheen...!\nSateisena syysaamuna on riihi lämminnyt... ja siellä on puitu...\nvarstat ovat kolkkaneet... jyskäneet... jyvää on elosta puitu... ja\nsitten tämä leipä... se on suomalaista leipää, suomalaista ruista...\n\nTIINA: No hyvä mies, syö... kyllä se rukiinen nälän pitää! Etkös ole\nleipää saanut?\n\nMARKKU (Hillitsee nyyhkytyksensä, tylysti): Leipää... vähän on sitä\nnähty eikä se leipää ollut sekään, mitä siksi sanottiin... sotkua se\noli... haisevaa ja lusikalla syötävää... ja vähän, vähän sitä oli...\nVoi minua hullua, joka läksin suomalaisen leivän, suomalaisen rukiin\näärestä vierasta kultaa kahmimaan, vieraita ihanuuksia etsimään...\nMitään en saanut, entinen meni... ja niin olen tässä nyt viime hetket\nkulkenut, etten enää tiedä, missä olenkaan... Oliko se poliisi, joka\nminut löysi... virkaherralta näytti... vaikka näkö sumeni, niin etten\noikein tiedä.\n\n    (Katselee hapuillen ympärilleen.)\n\nTUOMI (Hilliten karmeuttaan): Kyllä minä olen poliisi.\n\nMARKKU: Kiitos olkoon, sittenpähän olen turvassa... Mi... minulla onkin\nasiaa poliisille, sillä minä olen rajaloikkari... sen ihannevaltakunnan\nkarannut matkustaja... Niin että viekää minut ja tehkää tili selväksi.\nEi kai tästä pää mene sentään... tässä maassa!\n\nTUOMI: Ei mene pää eikä paljon muutakaan, mikäli ei kontollasi muuta\nole. Mikäs on nimesi?\n\nMARKKU (Koettaa katsella ja tunnustella): Minä olen Markus Pahkinen...\ntästä pitäjästä kotoisin...\n\nTIINA (Huutaa): Markku!\n\nPERTTU: Vävypoika! Ja niinkuin kävelevä linnunpelätin!\n\nVEERTI (Liikahtaa nurkassaan, aikoo ikäänkuin rynnätä pakoon, mutta\nkyyristäytyy sitten entistä pienemmäksi.)\n\nIRMELI: Markku!\n\nTIINA: Entäs Marjatta?\n\nMARKKU (Raskaasti): Marjatta! Kas, anoppi ja appi! Tännekös minut\ntuotiinkin, minne matkallani olin...? Uupumus tuli, näkö ikäänkuin\nmeni...\n\nPERTTU: Entä Marjatta?\n\nMARKKU (Synkästi): Marjatta! En minä tarkalleen tiedä... jäi minusta...\nei jaksanut enää... jäädä piti... minä lähdin eteenpäin!\n\nTIINA ja PERTTU: Metsäänkö jätit kuolemaan...?\n\nMARKKU: En, en... johonkin mökkiin jäi... metsämökkiin... autio se\noli... missä lie ollut väki... eikä oltu varmoja, ollaanko rajan tällä\nvai tuolla puolella... ei se sitten kovin kaukana ole... eikä se enää\nnyt kuole... kun kerran niin on... kiitos olkoon... vaikka en minä\nluojan nimeä lausua uskalla... en uskalla, kun olen niin pitkään nähnyt\nja kuullut sitä rienattavan... siellä on Marjatta... päästiin pois,\nmolemmat päästiin...! Kiitos olkoon!\n\nTIINA (Nyyhkyttäen): Kiitos olkoon siitäkin!\n\nPERTTU: Mitäs sinä siellä teit? Ja kuinka siellä oli, kun tulet noin...\nsanomalehtiä... sanomalehtiä sillä on päällään...!\n\nMARKKU: Siinäpä onkin ainoa hyöty, mikä niistä on... noista\nkommunistipapereista...! Teinkö? Nautin ilmaa... ilmaa... ja se on\nainoa, mitä saakin luvatta... niin kauan kuin saa... se ei ole vielä\nkortilla... ilma... eikä kylmä vesi... Ja muuten minä tein vapaita\npakkotöitä... pistimien välissä... Söin sillivettä... vapaasti... ja\njoskus kaalihaudetta kuin lehmä... määrän perästä ja pistimien\nvälissä... nukuin talvet parakissa, jonne pakkanen pääsi vapaasti kuin\nvanhaan latoon... ja pistimet olivat ovilla... yleensä rakensin\nvapaasti sitä ihanuuden yhdyskuntaa... vapaasti pistimien välissä...!\n\nTIINA: Entäpä Marjatta?\n\nMARKKU: Marjapa mar ja... yrittivät ne kommuunaherrat viedä niin marjat\nkuin ropeetkin... yrittivät Marjatan _kansallistuttaa_... tasan\njakaa... mutta siitäpä nousi tappelu ja silloin me päästiin molemmat\npakkotöihin... ja päästiinkin jo toisena päivänä...\n\nIRMELI: Voi, voi!\n\nPERTTU: Shamperi! Ja kun täällä kerrottiin... kukas se kertoikaan...\nniin on tässä jo sekaisin... kerrottiin, ettet sinä muka muuta kuin\nistut ja kultakasoja laskeskelet, palatsissa asut ja autossa ajelet, ja\nettä Marjatta on suurena rouvana ja passareitten ympäröimänä...\n\nMARKKU (Nauraa kaameasti): Kultaa! Laskenut kultaa! Hohhohhoo! Kultaa!\nJoo... joo... laskin minä sitä tavallaan... kolme kuukautta muuatta\nkommuunapeltoa lannoitettiin ja olihan siinä sitä kultaa... oli...\nmutta ei sitä istuen laskettu, ei varsinkaan istuen... Orjuudessa olen\nollut, nälässä ja janossa, kylmässä ja tuulessa... hornassa,\nkertakaikkiaan... joka sanoo kommuuna sanoo horna... ja joka sanoo\nkommunisti sanoo elävä paholainen...\n\nPERTTU (Ikäänkuin muistaa, säpsähtää, katsahtaa salavihkaa Veertiin ja\nyskäisee): Tuota... niinkö... niinkö siinä yhteiskunnassa eletään...\n\nMARKKU (Käheästi): Ei, ei siellä oikeastaan eletä... jokainen vain\nkoettaa jotenkuten lykätä kuolemaa päivällä taikka parilla... kuolemaa\nlykätä koetetaan... ei eletä...\n\nPERTTU: Taitaakin olla vikapisto koko se yhtyskunnan kumous.\n\nMARKKU (Nauraa kolkosti): Vikako? Se on mieletön rikos! Voi, jospa\nsaisin tavata vielä kerran sen miehen, sen kutaleen, joka minulle\npuheli siitä kumouksesta, joka houkuttelemalla houkutteli minut rajan\ntaa, näppi minulta kaikki rahat ja kaikki tavarat ja joka oli vähällä\nsaattaa Marjatan iankaikkiseen turmioon... jospa minä tapaisin sen\nmiehen... sen appiukon entisen sällin... sen kurjan Veerti Vouhkin,\nniin minä... Kuka... mitä?\n\nVEERTI (On nimensä kuultuaan ponnahtanut pystyyn ja yrittää rynnätä\nperältä ulos): Kirous!\n\nPERTTU: Siinä on Vouhki! Apuun, poliisi... apuun... tässä on se pahan\nlähetti... se orkanisaattori...\n\n    (Heittäytyy Veertin kimppuun, samoin Tuomi ja raahaavat\n    tämän ilman suurempaa vastarintaa etualalle.)\n\nTUOMI (Vetäisee huivin pois Veertiltä): Ahaa, vanha tuttu! Nyt puutuit\nja pysyt!\n\nPERTTU (Läähättäen ponnistuksesta, rientää uunille ja hakee sen päältä\npistoolin): Tässä on... tässä on... ottaa poliisi sen... (Tuomi ottaa\naseen) en minä osaa ampua... se on sen roiston oma... itse otin sen\npois... (Huokaa syvästi.) Ja nythän se sittenkin tulee litviiki...\n\n    (Istahtaa väsyneenä pöydän taa.)\n\nIRMELI (On loitonnut Veertistä, katsahtaa häneen ja siirtyy arkana\ntaka-alalle pälyillen ovea uskaltamatta kuitenkaan poistua.)\n\nTUOMI (osoittaa pistoolilla Veertin istumaan pöydän päähän jääden itse\nseisomaan taaemmaksi keskelle näyttämöä): Kas niin! Minä ammun, jos\nliikut... epäröimättä! Sinua epäillään murhasta... ja syytetään paljon\nmuustakin! (Kääntyy Perttuun.) Tätä miestä majoitettiin täällä?\n\nPERTTU (Surkeana): Olihan... olihan se täällä tänään vähän aikaa. Me\nkun ollaan samoissa loijjaaleissa oltu sen kanssa... mutta siitä tuli\njo loppu tätä ennen... me kun ei ruvettu niitä tirrektiä tottelemaan...\nei luvattu lehtiä naulata eikä lippua vetää... punaista lippua...\npoltettiin kaikki... ei sittenkään, vaikka se lupasi minusta tehdä\nkarvaritehtaan johtajan...!\n\nMARKKU (On hitaasti, käsiinsä nojaten kohonnut pystyyn pöydän varassa\nja tuijottanut Veertiin): Sinä olet katala petturi!\n\nVEERTI (Uhmaavasti, pilkallisesti): Luuletkos anteeksi saavasi, kun\ntoverisi ilmiannat!\n\nMARKKU: Kehno olkoon toverisi, en minä! Eikä sinussa ole mitään\nilmiantamista... tunnetaan sinut jo... kaikki tuntevat. Toveri! Oletko\nsinä niiden satojen ja tuhansien toveri, jotka olet turmioon\nhoukutellut, jotka olet kavaltanut vieraaseen orjuuteen taikka täällä\nlakia rikkomaan ja siitä rangaistuksen saamaan! Toveri? Oletko sinä\nniiden toveri? Sinun ja sinunlaistesi ansiota on, että sadat ja\ntuhannet nyt nääntyvät vieraassa sorrossa, että sadat miettivät\nmielettömyyksiään, joista rangaistustaan kärsivät! Ja sinä kurja, sinä\nyritit kadottaa Marjatan, sinä, jolla itselläsi on jo vaimoja ollut\nmonia...\n\nIRMELI (Kipsahtaa äkkiä, syöksyy etualalle): Niinkö Veerti, niinkö?\nOnko sinulla jo vaimoja? Kyllä... kyllä minä huomaan, että totta\nsinusta puhutaan...! Vai niin, vai niin! No, sittenpä puhun minäkin.\n(Kääntyy Tuomen puoleen.) Konstaapeli, tämä mies, tämä Veerti Vouhki,\nhän esitti minulle, hän vaati minulta, että minä toimittaisin tämän\nnahkurin ja sen eukon kiinni... jotta heistä tulisi marttyyreita... kun\nne eivät toimineet... minun piti piiloittaa papereita, jotka sitten\nolisi löydetty ja niiden takia nahkuri ja hänen eukkonsa tuomittu...\n\nTUOMI: Jaha, provokatiota! No, sehän on tavallista. Mutta toisekseen,\ntästä taitaa tullakin iso juttu... ja parasta lienee lähteä nimismiehen\npakeille...\n\nTIINA (Tulee Veertin eteen): Vai sellainen lurjus sinä!. No, puutuitpa!\n\nVEERTI (Teeskennellyn rohkeasti): Odotetaanhan, kunhan se kumous tulee!\n\nTIINA: Voi veikkonen, siihen mennessä kai korppikin valkenee, ei sitä\nennen tule!\n\nPERTTU (Hitaasti, rauhallisesti): Tuota, nythän sen tietää, että se\nlitviiki tulee... mutta ei kai siitä kovin isoa meidän kohdalle tule...\nniin että parasta sitä on lähteä poliisin kanssa. Mutta se Marjatta?\n\nTUOMI: Minä järjestän hakijat. Ne tuovat tyttärenne saamaan hoitoa. Ja\nmeidän on kaikkien lähdettävä.\n\nMARKKU: Minne vain ja milloin hyvänsä. Jo minäkin jaksan taas kävellä.\nMielelläni rangaistuksen kärsin... tiedänpähän sitten olevani vapaa\nmies vapaassa maassa eikä niin ovelaa enää tule, joka saisi minut\nvieraita ihanuuksia havittelemaan.\n\nTIINA (Tulee lähemmäksi Tuomea): Tuota noin... konstaapeli... mitenkäs\nse käy sen perinnön kanssa... jotta antavatko ne sitä meille, kun\nollaan tässä oltu sitä yhtyskunnan kumousta toimittamassa?\n\nTUOMI (Naurahtaa): No ei se minne juokse... eihän täällä sillä tavalla\nrangaista. Kyllä se tulee... kyllä se tulee... Mutta aletaanpa tehdä\nlähtöä! Ja muista, Veerti, että minä ammun, jos mitä yrität!\n\nPERTTU (Etsiskelee lakkiaan, puhellen puolittain itsekseen): Niin,\nniin, litviiki siitä tuli sittenkin... tiesihän sen, kun tuollaisen\nsällin kanssa yhdessä puuhailee... Joka ei osaa taidolla parkita\nhärännahkaa, eihän se sellainen osaa tämän yhtyskunnankaan karvoja\nkaapia!\n\nVäliverho\n\n\n\n"]