[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fo84CRt-M8DxMHyW2n6_xjJy03DWZttt-sVxaj8jdjeI":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},1886,"Ihmisen velvollisuudet","Mazzini, Giuseppe",1805,1872,"1886-mazzini-giuseppe-ihmisen-velvollisuudet","1886__Mazzini_Giuseppe__Ihmisen_velvollisuudet",null,"tietokirja",[],[],"fi",1860,1918,32760,230398,false,57991,[23,24],"Duty","Ethics",[26,27],"Philosophy & Ethics","Politics","\"Ihmisen velvollisuudet\" by Giuseppe Mazzini is a philosophical treatise written in the early 20th century. The text presents Mazzini's reflections on moral duties and responsibilities, particularly focusing on the Italian working class and their role in societal progress and national unity. Through this work, Mazzini seeks to inspire a sense of duty towards God, humanity, the homeland, and family, highlighting the importance of ethical commitment as a foundation for a just society.  At the start of the treatise, Mazzini addresses the Italian working class, framing their struggles within the broader context of national identity and empowerment. He emphasizes the significance of recognizing one's responsibilities over merely grasping at individual rights, arguing that true freedom and progress emerge through collective sacrifice and moral development. Mazzini recounts his journey of dedication to the cause of a united and democratic Italy, and he implores his readers to reject materialism and self-interest in favor of a higher moral purpose, urging them to work tirelessly for the greater good of society. (This is an automatically generated summary.)",[30],"Palola, Eino",233,"Teos on poliittis-filosofinen esitys, joka painottaa yksilön velvollisuuksia Jumalaa, isänmaata ja perhettä kohtaan pelkkien oikeuksien sijasta. Italialainen vapaustaistelija osoittaa sanansa erityisesti työläisluokalle, tavoitteenaan kansallinen yhtenäisyys, kasvatus ja yhteiskunnallinen edistys.","Giuseppe Mazzinin 'Ihmisen velvollisuudet' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1886. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","IHMISEN VELVOLLISUUDET\n\nKirj.\n\nGiuseppe Mazzini\n\n\nItaliankielestä suomentanut\n\nEino Palola\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto Osakeyhtiö,\n1918.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS.\n\n Giuseppe Mazzini.\n Italian työläisluokalle.\n    I. Italian työmiehille.\n   II. Jumala.\n  III. Laki.\n   IV. Velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan.\n    V. Velvollisuudet isänmaata kohtaan.\n   VI. Velvollisuudet perhettä kohtaan.\n  VII. Velvollisuuksia itseänne kohtaan.\n VIII. Vapaus.\n   IX. Kasvatus.\n    X. Yhdistyminen -- Edistys.\n   XI. Taloudellinen kysymys.\n  XII. Loppusanat.\n\n\n\n\nGiuseppe Mazzini.\n\n\nNapoleon oli kukistunut, Eurooppa vihdoinkin riisunut yltään\nverisen vaippansa, ja kansat, jotka vierasta valloittajaa vastaan\ntaistellessaan vihdoinkin olivat heränneet itsetuntoon, palasivat\nkoteihinsa odottaen uuden, vapauden ajan alkua. Mutta sitä ei\nsaapunutkaan.\n\n\"Pyhä Allianssi\", joka saatuaan tehtäväkseen Euroopan olojen uudelleen\njärjestämisen ryhtyi taas määrittelemään valtakuntien rajoja, ei\ntuntenutkaan käsitettä \"kansa\". Se tunsi vain käsitteen \"ruhtinas\", tai\nkäsitteen \"valtio\" ruhtinaan hallitseman maa-alueen muodossa, jonka\nrajojen sisällä saattoi asua joko yksi tai useampia kansallisuuksia.\nJa niin piirrettiin Euroopan kartta uudelleen kokonaan syrjäyttäen\nkansalliset näkökohdat ja pyrkimykset. Puolan jako jäi pysyväiseksi,\nItävaltaan liitettiin kirjava joukko kansoja, Saksa pysyi yhä\nedelleen satoihin pikkuvaltioihin jakautuneena ja Italia paloiteltiin\nkotimaisten ja ulkomaisten ruhtinaiden kesken.\n\nMutta silti ei vanha, Ranskan suuren Vallankumouksen herättämä vapauden\nrakkaus ollut kuollut. Se kyti yhä edelleen tuhankin alla, sytyttäen\nkapinoita siellä täällä, johtaen monissa paikoin suuriin tulipaloihin,\njoiden leimu vieläkin kangastelee silmissämme, kun luemme 19.\nvuosisadan historiaa. Milloin huomaamme välähdyksen Puolassa, milloin\nKreikassa, milloin Ranskassa. Joskus ne tukahtuvat, joskus ne sammuvat,\nmutta siellä täällä kohoo liekeistä uusia maita, ja vuosisadan lopulla\nastuu jo yhdistynyt Saksa rautaisin askelin Euroopan suurvaltojen\nrinnalle, ja jokseenkin samoihin aikoihin pääsee Italiakin yhdistymään,\nmonivuotisesta alennustilastaan uhkeana kohoten.\n\nSe mies, joka Garibaldin rinnalla on enimmin vaikuttanut Italian\nsyntymiseen, on GIUSEPPE MAZZINI, genovalaisen lääketieteen professorin\npoika, s. 1805.\n\nHänen vanhempansa olivat molemmat älykkäitä, sivistyneitä ihmisiä,\njotka tarkoin seurasivat tapauksia ympärillään, ja poika kuuli joka\npäivä heidän puhuvan \"tasavallasta\" ja kohtelevan ylhäisiä ja alhaisia\nsamanlaisella huomaavaisuudella.\n\nJo neljäntoista vanhana tuli Giuseppe ylioppilaaksi, ja hänen piti\nantautua isänsä alalle. Mutta hän sairastui leikkaushuoneissa\nja kääntyi pian tutkimaan lakitiedettä. Sekään ei miellyttänyt\nnuorukaisen herkkää, vaikutuksille altista henkeä: kirjallisuus oli\nhänen ihanteensa. \"Tuhansia historiallisten draamojen ja romaanien\nsuunnitelmia kulki sieluni silmien ohitse\", kirjoittaa hän itse.\nRakas kirjallisuus jäi sittenkin syrjään toisen, vielä suuremman,\nvielä ihanamman rinnalla. Italia, sen hajanaisuus, sen kansan ja\nvarsinkin työkansan kurja tila vaikutti syvästi hänen mieleensä, ja\nMazzinissa syntyi pyhä päätös uhrata kaikki voimansa ja taitonsa sen\npuolustamiseksi, sen kohottamiseksi.\n\nHeräämisestään kertoo hän seuraavaa:\n\nHän oli kerran, kuudentoista vanhana ollessaan, ulkona kävelemässä\näitinsä ja erään perheen ystävän seurassa. Silloin tuli heidän\nluokseen \"pitkä, mustatukkainen mies, vakavin ja tarmokkain ilmein,\nsilmissään ylpeä katse, jota en ole koskaan sen jälkeen unohtanut.\nHän ojensi meitä kohti valkoista liinaa, sanoen vain: Italialaisille\npakolaisille! -- Äitini ja ystävämme pudottivat kolikon nenäliinaan, ja\nhän lähti pois pyytääkseen toisilta samaa.\" Mies oli Genovaan paenneita\nkapinallisia, jotka olivat tehneet turhan yrityksen Itävaltaa vastaan.\nSiitä saakka kiintyi nuoren Mazzinin mieli yhä enemmän Italiaan ja sen\nkohtaloihin. Hän miettii, lukee ja tutkii. Oppii Byronilta vihaamaan\nPyhää Alliansia ja rakastamaan vapautta ja Dantelta yhä suurempaa\nrakkautta Italiaa kohtaan. Sen liittäminen yhdeksi suureksi valtioksi,\nennen kaikkea _tasavallaksi_, on nyt Mazzinin toinen lempiaate. Toinen\ntaas on Italian rahvaan, etenkin työväen aseman parantaminen, ja siinä\nhän pienemmässä tai suuremmassa määrässä kannattaa sosialismin oppeja.\n\nNuoruutensa kaikella innolla ja hehkulla ryhtyikin Mazzini toimeen.\nUneksivan, hiukan hentomielisen ajatustapansa vuoksi ei hänestä tullut\nmiekan miestä niinkuin Garibaldista. Suurten esikuviensa Byronin ja\nDanten esimerkkiä noudattaen valitsi hän aseekseen kynän.\n\nHän kirjoitti artikkeleita Italian asiasta eri lehtiin m.m.\narvokkaaseen _Antologiaan_. Sitäpaitsi liittyi hän Italiassa siihen\naikaan hyvin tunnettuun _Carbonarien_ salaseuraan. Siihen oli aluksi\nkuulunut innostuneita vapaamielisiä aineksia, pääasiallisesti nuorta\nväkeä, jotka pyrkivät, käytännöllisiä keinoja omaamatta, vapauttamaan\nItalian. Tosin oli seuran loistoaika jo ohi, epäonnistuneet\nkapinanyritykset olivat saattaneet sen huonoon huutoon. Mutta\nMazzini luuli voivansa kohottaa sen, uneksi suurista teoista nuorten\nintomielisten eturivissä, haaveili kaikesta kauniista, mitä nuorukaisen\nsielussa suinkin saattaa kyteä.\n\nMutta Mazzinille kävi niinkuin monille muillekin. Hallitus huomasi\nhänen puuhailevan vaarallisia, ja hänet suljettiin Savonan\nlinnoitukseen. Siellä katseli hän ikkunastaan \"merta ja taivasta,\näärettömyyden molempia tunnuskuvia, jotka Alppeja lukuunottamatta\nolivat ylevintä maailmassa\". Siellä valmisteli hän, aatteistaan\nluopumatta, _Nuoren Italian_, kansallis-vapaamielisen julkaisun\nsuunnitelmia, seuranaan Raamattu, Tacitus ja Byron, sekä pieni\nviheriävarpunen toverina.\n\nKun hän pääsi pois vankilasta, oli koko ohjelma selvänä hänen\nmielessään. Ei siinä mitään uutta ollut. Samat sanat oli jo Dante\nlausunut, samat unet nähnyt. Samojen ihanteiden takia oli moni vielä\nMazzininkin aikana käynyt vankeuteen ja kuolemaan. Mutta hän toi noihin\naatteisiin oman persoonallisen lisänsä. \"Hän sytytti ne tuleen\", kuten\neräs hänen englantilainen ystävänsä ja hänen elämäkertansa julkaisija\nsanoo. Voimakkain, pateettisin, intoa hehkuvin sanoin ajaa hän\nasiaansa. Kirjoitus seuraa kirjoitusta, runo runoa, tutkielma toistansa:\n\n/#\n    \"Minä näen kansan kulkevan silmieni editse turmeluksen ja\n    valtiollisen sorron leimaamana, ryysyisenä ja nälkäisenä,\n    vaivalla kooten ne murut, mitä rikkaat solvaten sille pöydältään\n    pudottelevat, tai minä näen sen hukkaan menneenä kulkevan villin,\n    eläimellisen, turmelevan ilon nautinnoissa ja myrskyissä. Ja minä\n    muistan, että noilla eläimellisillä kasvoilla on Jumalan sormen\n    leima, saman tehtävän merkit kuin meillä itsellämmekin. Minä\n    nostan katseeni tulevaisuutta näkemään, ja minä huomaan kansojen\n    nousevan majesteetillisina, veljinä samassa uskossa, samassa\n    tasa-arvoisuuden ja rakkauden liitossa, minä näen kansalaiskunnon\n    ihanteen, joka yhä kasvaa kauneudessa ja vallassa, tulevaisuuden\n    kansan, jota himot eivät ole raiskanneet, johon turmelus ei\n    ole tarttunut, joka on pelottava tuntiessaan oikeutensa ja\n    velvollisuutensa.\"\n#/\n\nSiinä runoilijan unelma, siinä ihanteellisen elämänuskon tunnuslause!\nMutta kirjoittaapa hän voimakkaampiakin sanoja selittäessään, kuinka\nkansan on pyrittävä vapauteen. Siihen aikaan luotettiin tavallisesti\nvapaaseen vallankumoukselliseen Ranskaan, odotettiin, että se auttaisi\nItaliaa karkoittamaan itävaltalaiset sortajat. Tästä kirjoittaa Mazzini:\n\n\"Ei mikään kansa ansaitse vapautta, eikä voi sitä pitkälti säilyttää,\njollei se itse hanki sitä. Kansan tulee itsensä tehdä vallankumous\nkansaa varten\" -- ajatuksia, joita hän myöhemmin tarkemmin selvittelee\npääteoksessaan _\"Ihmisen velvollisuuksista\"_.\n\nTällaista toimintaa ei Itävallan silloinen hallitus tietenkään\nvoinut hyväksyä. Se tarjosi hänelle \"pidätyksen jossakin pienessä\nkaupungissa tai maanpaon\". Mazzini valitsi jälkimäisen, niin katkeraa\nkuin luopuminen isänmaasta olikin. V. 1831 lähti hän Ranskaan, ensin\nLyoniin ja sieltä Marseilleen. Köyhänä ja yksinäisenä, vain muutamia\nkarkoitettuja kansalaisiaan ympärillänsä jatkoi hän täältä käsin\ntyötänsä Italian hyväksi, josta vaikkapa ase kädessä oli tehtävä\nriippumaton, yhtenäinen tasavalta, ja näiden aatteittensa puolesta oli\nMazzini yhä valmis astumaan vankilaan tai mestauslavallekin, jos asia\nsitä vaati.\n\nHänen omakohtainen vaikutuksensa, jota erinomaisen miellyttävä ulkonäkö\nlisäsi, tuli yhä suuremmaksi, hänen sanansa yhä voimakkaammiksi,\niskevämmiksi, kauemmas kantaviksi. \"Nuoren Italian\" liitto laajeni\nlaajenemistaan. Lentokirjasia, runoja ja puheita aivan tulvi rajan\nyli, haaraosastoja ja salaisia seuroja syntyi kaikkialla. Kiihotus\nulottui matalimpaan majaan, köyhimpiin kaupunginosiin: oli syntymässä\ntodellinen kansanliike, joka siinä määrin herätti Itävallan hallituksen\nhuomiota, että se v. 1833 sääti kuolemanrangaistuksen \"Nuoren Italian\"\njäsenille.\n\nNyt alkoivat henkilökohtaiset kärsimykset raskaina langeta, nyt\nalkoi nuorelle taistelijalle sorron ja ahdistuksen kausi, joka oli\nvähällä murtaa hänen luottamuksensa ja voimansa. Itävallan hallitus\npani toimeen todellisen ajojahdin, kaikkialta etsien \"Nuoren Italian\"\njäseniä. Ilmiantoja satoi, vangitsemisia ja kuolemantuomioita seurasi\ntuhkatiheään.\n\nMazzini kääntyi apua saadakseen Piemontin kuninkaan Kaarlo Albertin\npuoleen, jota -- omituista kyllä -- pidettiin vapausliikkeen ystävänä,\nvaikka hän todellisuudessa ei ollut uskaltanut nostaa kättänsä sen\npuolesta. Mazzinin kirje hänelle hehkui intoa ja isänmaanrakkautta,\nmuistuttaen kuninkaalle palavin sanoin hänen velvollisuuttaan kansaa\nja isänmaata kohtaan. Mutta näin \"carbonarien tikarin ja jesuiittain\nmyrkytetyn suklaan välillä seistessään\" vastasi kuningas Mazzinin\nkirjeeseen vangitsemiskäskyllä. Nyt suunnittelivat kapinalliset\nkansannousua, joka pakottaisi kuninkaan joko liittymään heihin tai\nluopumaan. Vangiksi joutuneille alkoi kamala aika. Ei mitään keinoja\nhäikäilty, kidutustakin käytettiin saadakseen vangitut ilmaisemaan\ntoverinsa. Mazzinin paras ystävä Jacopo Ruffini teki itsemurhan\nvankilassa kidutuksen uuvuttamana, ja Mazzini itse tuomittiin\nkuolemaan. Ranskan hallituskin karkoitti hänet maasta, mutta hän pysyi\npiilossa Marseillessa, jatkaen kiihotusta. V. 1833 tapaamme hänet taas\nGenovassa järjestämässä uutta kapinaa. Mutta se epäonnistui surkeasti\neräiden liittolaisten epäluotettavuuden tähden, ja nyt oli Mazzinin\npaettava Sveitsiin. Hänen epätoivoista mielialaansa todistaa seuraava\note:\n\n/#\n    \"Kuolleitten toverieni haamut kohoavat eteeni kuin rikoksen ja\n    sitä seuraavan turhan katumuksen aaveet. Minä en saata herättää\n    heitä eloon. Kuinka monen äidin olen minä saattanut itkemään\n    Kuinka monet saavat vielä oppia itkemään, jos minä pysyn\n    yrityksessäni nostattaa Italian nuoriso jaloon tekoon, herättää\n    heissä yhteisen isänmaan kaipuu! Ja entäpä, jos tuo isänmaa onkin\n    vain harhakuva!\"\n#/\n\nSveitsinkin hallitus karkoitti hänet Itävallan painostuksesta, ja nyt\nharhaili hän levottomana paikasta toiseen tunnon tuskien ja vihollisen\nvakoojien takaa-ajamana. Mutta pian kirkastuu hänen mielensä taas.\nHänen sanansa saavat takaisin voimakkaan sointunsa, hänen sielunsa\njännittyy jälleen, ja taas palaa taistelun tuli hänen sielussaan:\n\n\"Nuoret veljeni!\" kirjoittaa hän kerran; \"jos te joskus olette\nsielussanne käsittäneet tehtävänne, älkää antako pysäyttää\naskeleitanne. Kulkekaa määräänne voimalla, täyttäkää tehtävänne joko\nrakkauden siunaamina tai vihan ahdistamina, joko voimakkaampina,\ntoisiin liittyneinä, tai siinä mykässä yksinäisyydessä, mikä ajatuksen\nmarttyyrejä ympäröi. Tie on selvänä edessämme, te olette pelkureita,\ntulevaisuuteenne luottamattomia, jos te ette kulje tietänne loppuun\nsuruista ja pettymyksistä huolimatta.\"\n\nNyt pakeni Mazzini, v. 1837, hänen kohtaloaan pelkäävien ystävien\nkehoituksista Englantiin, tuohon \"auringottomaan ja soitannottomaan\nmaahan\", joka tähän aikaan oli kaikkien valtiollisten pakolaisten\nturvapaikka.\n\nLontoossa oli toimeentulo perin vaikeaa. Mazzini eli mitä suurimmassa\nköyhyydessä ansaiten elatuksensa sanomalehtikirjoituksilla ja\nyksityisopetuksella. Sitäpaitsi oli hänen ympärillään alituiseen\njoukko vähemmän hienotuntoisia italialaisia pakolaisia, joilta Mazzini\nhyväluontoisuutensa takia ei saattanut kieltää mitään. Mutta kuitenkin\ntutustui Mazzini useihin kuuluisiin englantilaisiin, jotka taas\nomasta puolestaan kiintyivät nuoreen, miellyttävään, laajahenkiseen\nitalialaiseen. Niinpä joutui hän m.m. Carlylen perheen tuttavaksi\nja liittyi lujilla ystävyyden siteillä kuuluisaan skotlantilaiseen\naatteenmieheen. Tässä kodissa oli Mazzinilla mieluinen olinpaikka,\nja sekä Carlyle että hänen viehättävä vaimonsa tekivät kaikkensa\nlievittääkseen maanpakolaisen ankaraa kohtaloa. Äidin ja rouva Carlylen\nlempeät kuvat ovat kai väikkyneet Mazzinin silmäin edessä, kun hän\n_\"Ihmisen velvollisuuksissa\"_ kirjoittaa kauniit sanansa kodista ja\nnaisesta, \"kodin enkelistä\".\n\nMazzini oli nyt rauhassa poliittisilta myrskyiltä, rauhassa vainolta,\nja hänen taloudellinenkin asemansa oli hiljalleen parantunut. Mutta\nhänen henkensä kaipasi työtä, tyytymättä tyyneyteen ja rauhaan. Nyt\nkirjoitti hän suuret tutkistelmansa Byronista ja Goethestä, Dantesta\nja Lamennaisista, osoittaen harvinaista kykyä tunkeutua kirjailijain\nsieluun, tulkitsemaan heidän aatteitansa ja näkyjään.\n\nVarsinkin teki _Lamennaisin_ äsken ilmestynyt kirja _Paroles d'un\ncroyant_ suuren vaikutuksen häneen, kuten myös saman tekijän _Le livre\ndu peuple_ (\"Kansan kirja\"). Ne aatteet, jotka Mazzinin sielussa\ntemmelsivät, saivat Lamennaisista kuin kirkastajansa. Sama rakkaus\nkansaan, sama uskonnon, velvollisuuden ja edistyksen ihailu puhui\nvoimakkaan, runollisen kielen ja korkean paatoksen kannattamana hänelle\nLamennaisin kirjoituksista. Tähän asti paraastapäästä revittyään, alkoi\nMazzini nyt rakentaa, luoda velvollisuuden, ihmisyyden ja edistyksen\nrakennusta, esittäen aatteensa kiihkeällä innolla, lämpimästi ja\nkaunopuheisesti teoksessaan _Dei doveri del' uomo_; tämän ensimäinen\nosa ilmestyi v. 1848 eräässä italialaisessa lehdessä, jonka hän oli\nperustanut Lontooseen, täältäkin merien ja maiden takaa puhuakseen\nkansalaisilleen, rohkaistakseen ja innostaakseen heitä vapauden\ntaistelussa.\n\nSillaikaa oli Mazzinin ystäväpiiri yhä laajentunut. Kerran huomasi\nhän, että hänen kirjeitään oli avattu, ja tutkimus osoitti muutamien\nkorkeiden englantilaisten virkamiesten antautuneen Itävallan\nvakoojiksi. Seikka herätti ääretöntä huomiota. Mazzini sai kestää\nhäikäilemättömiä hyökkäyksiä, joista hän kuitenkin kunnialla selviytyi\nystävien, varsinkin Carlylen voimakkaasti avustaessa. Nyi tuli hänen\nnimensä tunnetuksi, ja hänen ympärilleen liittyi yhä enemmän puoltajia,\nkuten sanottu. V. 1841 sai hän m.m. toimitetuksi rangaistukseen\nmuutamia tunnottomia maanmiehiänsä, jotka Italiasta houkuttelivat\nnuoria poikasia Euroopassa kiertävien posetiivinsoittajien suoranaiseen\norjuuteen. Jutulla oli siksi suuri merkitys, että se pelotti muitakin\ntuon kauniin ammatin harjoittajia. Hänen ihmisystävällisyytensä\nsuuntautui muillekin aloille. Jo v. 1841 avasi hän koulun pojille\nHatton Gardenissa, opettaen heille tiedon alkeita, Italian historiaa,\nsuurten miesten elämäkertoja ja yleisinhimillistä ajatustapaa. Nämä\nvuodet olivat onnellisimpia, rauhallisimpia Mazzinin elämässä, täynnä\npäiväpaistetta, jos varjoakin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeuraava kausi Mazzinin elämässä sisältää hänen ihanteittensa\nkirkkaimman voiton ja samalla niiden syvimmän tappion. -- \"Nuori\nItalia\" oli hajonnut ensimäisten, epäonnistuneiden yritystensä jälkeen,\nja sen johtaja oli liiaksi ihanteen mies, liiaksi runoilija, uskoi\nliiaksi oman kansansa kykyyn ja kehitykseen, ryhtyäkseen ajamaan\nasiaansa diplomaattisesti, vehkeilyllä ja sovittelulla. Sen jätti hän\nmuille.\n\nHänen ensimäisen maanpakonsa aikana näyttikin vapauden liekki Italiassa\nsammuneen. Se tuikahteli vain heikosti \"tasaisten\" puolueohjelmassa,\npilkahti esiin Giobertin kirjassa paaviuden uudistuksesta, leimahtipa\nkohta sammuvaan liekkiinkin äsken valitun paavin Pius IX:n\nvaltiollisessa anteeksiannossa, jossa sallittiin tuhatkunnan pakolaisen\npalata kotimaahansa.\n\nMutta taantumus väijyi. Metternich ja Itävalta kuristivat rautaisin\nkäsin sen ensimäiset taimet. Paavin täytyi perääntyä, ja kaikki näytti\npalaavan entiselleen.\n\nNäitä tapauksia Mazzini kaukaa tarkkaili kiihtyvällä innostuksella.\n_Apostolato Popolare_-lehdessään ennusti hän tulevia myrskyjä ja\nosoitti paaville hehkuvan kirjeen, vaatien häntä asettumaan Italian\nvapausliikkeen etunenään. Ja Mazzini oli ennustanut oikein. Saapui\nvuosi 1848, ja taas jyrähti Ranskassa vallankumouksen ukkonen,\nkiirittäen kaikuansa kaikkiin Euroopan kulmiin. Joka paikassa\nnousi kansa vaatimaan vapautta, vaatimaan perustuslakeja. Näytti\nsiltä kuin Itävalta, taantumuksen vanha päävarustus, olisi alkanut\nhorjua. Metternich pakeni, Unkari kapinoi, Pohjois-Italian kaupungit\nvapautuivat.\n\nNyt tuli Mazzinille kiire. Hänen täytyi päästä Italiaan, vieras maaperä\npoltti hänen jalkojensa alla. Nopeasti Lontoosta Pariisiin ja sieltä\nMilanoon, missä innostunut väkijoukko otti hänet riemuiten vastaan.\nMutta jo nyt syntyi eripuraisuutta. Ennenkuin voittoa oli saatukaan,\nalettiin riidellä Italian hallitusmuodosta, ja sillaikaa voitti\nItävallan sotamarski Radetzky horjuvan ja epäröivän Kaarlo Albertin\ntaistelussa toisensa jälkeen.\n\nRoomassa oli voitto kuitenkin ollut varma. Paavi oli paennut vaunuissa\nGaetaan, ja oli valittu väliaikainen hallitus, joka kävi yleisen\näänioikeuden perustalla valituttamaan Kansalliskokousta. Edustajiksi\ntulivat myöskin Garibaldi ja Mazzini. Kansalliskokous julisti suurella\näänten enemmistöllä tasavallan. Nyt tunsi Mazzini unelmiensa käyvän\ntoteen, nyt näki hän jo innoitetussa näyssä Italian yhtyneenä, Rooman\nsen pääkaupunkina, kaikki kansat veljinä. Nyt oli keisarien ja\npaavien Rooman sijaan tullut _kansan_ kaupunki, joka aatteillaan ja\nsiveellisellä voimallaan hallitsisi maailmaa mahtavana ja suurena kuin\nennenkin.\n\nHän puhui kuin triumfaattori kansan juhlivien huutojen kaikuessa,\nkansan, joka tuskin ymmärsi mitä hän puhui, mutta jonka hän\nkaunopuheisuutensa tulisella teholla tempasi mukaansa. Ja Mazzini\nuskoi, uskoi kaikella ihanteellisen sydämensä voimalla kansansa kykyyn,\nasiansa ja aatteittensa lopulliseen voittoon. Ja nyt ryhtyi hän\nkokoamaan tasavaltalaisten muualla jo hajonneita voimia. Hän sai Kaarlo\nAlbertin vielä kerran marssimaan Itävaltaa vastaan, mutta Radetzky\nlöi tämän taas perin pohjin Novaran luona, ja hänen täytyi luopua\nkruunustaan poikansa Viktor Emmanuel II:n hyväksi.\n\nTapaus teki järkyttävän vaikutuksen Roomassakin, ja siellä valittiin\n\"triumvirit\" Mazzini, Saffi ja Armellini valtiota johtamaan. Paavikin,\njoka tähän saakka oli ollut vaiti Gaetassaan, päästi nyt hätähuudon,\nkutsuen katolista maailmaa vapauttamaan hänet \"lurjusjoukon\" vallasta.\nRanska, joka juuri äsken oli julistanut kunnioittavansa toisten\nkansojen vapautta, marssitti sotajoukkonsa rajan yli nuorta tasavaltaa\nvastaan.\n\nMutta Mazzini ei hämmästynyt. Nyt oli hänen puolustettava ihanteitaan\nvereen ja henkeen. Nyt oli hänen näytettävä mitä usko ja ihanteet\nvoivat. Roselli ja Garibaldi valittiin hoitamaan kaupungin puolustusta,\nmutta kaiken sieluna oli Mazzini. Sanotaan, että Rooman puolustus nosti\nitalialaista luonnetta. \"Epäitsekkäänä, väsymättömänä, yksityisestä\nmukavuudestaan välittämättä, helläsydämisenä kuin lapsi, suurenmoisine\nuskoineen jumalalliseen tehtäväänsä osoitti tuo 'myrkyllinen\nvehkeilijä' paavin alamaisille sellaista sielun suuruutta, ettei moista\nollut nähty yhdessäkään Kristuksen sijaisessa koko sinä aikana kuin\nRooma oli ollut kristitty.\"\n\nToinen merkillinen piirre hänessä oli se, ettei hän ollut vähääkään\nkostonhaluinen. Kukaan ei saanut koskea kirkon omaisuuteen eikä\nsen palvelijoihin. Kun kansanjoukot esim. kantoivat rippituoleja\nkatusulkuihin, käski Mazzini viedä ne pois. \"Hallituksen velvollisuus\non säilyttää uskonnon koskemattomuus\", sanoi hän.\n\nKun kaupungin puolustajat, torjuessaan hyökkäyksen, saivat joukon\nranskalaisia vangiksi, vietiin heidät Pietarin kirkkoon, jossa Mazzini\nlausui heille: \"Ranskalaiset ja italialaiset, rukoilkaamme yhdessä\ntässä pyhässä paikassa Kaikkivaltiasta kansan vapauden ja yleisen\nveljeyden puolesta.\" Sitten saatettiin heidät kadulle ja lähetettiin\npois, mukanaan suuria sikaarikääryjä lahjaksi tovereilleen.\n\nTriumviri asui Quirinalilla pienessä huoneessa, jonne kaikilla oli\nvapaa pääsy. Hän söi halvassa ravintolassa kahdella frangilla päivässä\nja eli koko piiritysajan leivällä ja rypäleillä, jakaen suuren\npalkkansa kokonaan muille. Hänen ainoa ylellisyytensä oli kukkakimppu,\njonka tuntematon käsi joka päivä toi hänelle.\n\nMutta päivä päivältä harveni sankarien joukko. Ranskassa pääsi\nkatolinen puolue voitolle, ja piiritystä jatkettiin. Äkkiä kieltäytyi\nGaribaldikin tottelemasta Rosellia ratkaisevalla hetkellä, ja\nheinäkuussa päätti Kansalliskokous antautua. Mazzini vastusti\nviimeiseen saakka: \"Monarkia voi antautua; tasavalta voi vain kuolla\nja todistaa asiansa oikeutta marttyyriuteen saakka.\" Silloin lähti\nGaribaldi joukkoineen, häntä ajettiin takaa, ja hän sai kärsiä kovaa,\nmenettäen rakkaan vaimonsakin Comacchion soissa. Toiset johtajat\nkaatuivat tai ammuttiin. Mazzini piiloitteli Roomassa vielä muutaman\npäivän, pelastuen kuin ihmeen kautta. Hänen päänsä oli harmaantunut\nkahdessa kuukaudessa, hänen kasvonsa olivat vanhentuneet, mutta\nsielussa kyti yhä, ankarasta pettymyksestä huolimatta, entinen tuli.\nÄäni kajahti varmalta ja tyyneltä, silmä oli kirkas, vaikka surullinen.\nHänen elämänsä suurin ja kirkkain unelma oli loppunut, ja taas alkoi\ntaistelu, taas oli edessä köyhyys ja maanpako.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuuren pettymyksensä jälkeen pakeni Mazzini nopeasti Sveitsiin ja\nsieltä Englantiin jatkamaan entistä elämäänsä -- suojellen pakolaisia,\nkirjoitellen yhä aatteittensa puolesta, m.m. sarjan kirjeitä \"Italian\nkansalle\" vv. 1861-71.\n\nVanhat ystävät ottivat hänet avosylin vastaan, ja yleensä herätti hän\nyhä enenevää huomiota Englannin älykkäimpien, sivistyneimpien piirien\nkeskuudessa. Swinburne lauloi hänen kunniakseen, ja häntä ympäröi\nliehakoiva, imarteleva ihailijajoukko. Mutta hänen mielensä paloi yhäti\nItaliaan. Hän koetti saada Englantia \"siveellisesti kannattamaan\"\nsen asiaa, hän perusti \"Italian ystävien\" seuran, johon suuri joukko\najan merkittävimpiä vapaamielisiä kokoontui. Sitäpaitsi järjesti hän\nentiselle ohjelmalleen uskollisena kapinoita siellä täällä; niistä\nkuitenkin oli enemmän vahinkoa kuin hyötyä, kun toiset miehet olivat\ntoisin keinoin ryhtyneet ajamaan Italian asiaa.\n\nCavour ja Viktor Emmanuel, diplomaatti ja sotilas, toteuttivat sen,\nmitä ihanteen mies oli aavistellut. Italia vapautui, Italia yhtyi.\nMutta se, ettei Italiasta tullut tasavaltaa, suretti Mazzinia syvästi\nhänen viimeisinä vuosinaan, eikä hän koskaan lakannut ponnistelemasta\ntämän ihanteen puolesta. Vielä nytkin on Mazzinin nimi Italian\ntasavaltalaisten huulilla, vielä nytkin on ihmisiä, jotka sitä\nhänen esimerkkiään seuraten ihanteena tavoittelevat. Ja tasavallan\npuolustajana, tasavaltaisen oppisuunnan julistajana on Mazzinin nimi\njäänyt historiaankin.\n\nSosialismin historiassa hän myöskin joskus vilaukselta näyttäytyy.\nSiihen vaikutti tietysti hänen toimintansa alempien kansanluokkien,\nvarsinkin työläisluokan kohottamiseksi, ja tapaammehan esim. \"Ihmisen\nvelvollisuuksissa\" monta ajatusta, jotka nykyinen sosialismi on\nhyväksynyt, kuten aatteet työnjaosta ja palkan suhteesta tehtyyn\ntyöhön, kansojen veljeydestä, yhteiskuntaluokkien suhtautumisesta\ntoisiinsa j.n.e.\n\nMutta Mazzini oli ennen kaikkea ihanteen mies, uskonnollisen ihanteen.\nKaikki oikeutemme ja velvollisuutemme johtaa hän Jumalasta ja Hänen\nlaistaan. Se, mikä sosialismissa näytti kallistuvan materialismiin, oli\nhänelle kauhistus.\n\nHän ei myöskään hyväksy yksityisen omaisuuden hävittämistä,\ntodistaen terävästi ja selvästi, että maailmasta silloin, yksityisen\nyritteliäisyyden lakatessa, katoisi myöskin edistymisen halu. Jokainen\neläisi itsekseen harrastuksetonta, harmaata elämää, mikä lopulta veisi\nepätoivoon ja anarkiaan.\n\nSellainen ei ole Mazzinin tulevaisuusihanne. Pateettisin sanoin lausuu\nhän julki uskontunnustuksensa \"Ihmisen velvollisuuksien\" viimeisillä\nsivuilla: \"Minä uskon elämän ikuiseen kehitykseen Jumalan luomissa, ja\nmietteen ja toiminnan edistykseen, ei ainoastaan menneen, vaan myöskin\ntulevan ajan ihmisten keskuudessa... Minä uskon _yhdistymiseen_ ainoana\nkeinona, mitä meillä on edistyksen täyttämiseksi, ei ainoastaan siksi,\nettä se monistuttaa tuottavien voimien toiminnan, vaan myöskin sen\nvuoksi, että se tuo lähempään yhteyteen kaikki ihmissielun erilaiset\nilmiöt ja asettaa _yksilön_ elämän _yhteiselämän_ yhteyteen.\"\n\nNäin ei hänen työnsä kohdistu ainoastaan Italiaan, vaan koko\nihmiskuntaan. Kun Mazzini eli, oli hänen nimensä kuin sotahuuto,\njoka sai tyrannit kaikkialla maailmassa vapisemaan. Sanotaan, että\nhänen kuolemansa oli mieluinen tapaus monille Euroopan kruunatuista\nja kruunaamattomista hallitsijoista. Oma kansansa kunnioittaa\nhäntä kansallissankarinaan Garibaldin rinnalla. Kun hän kuoli, v.\n1872 matkalla kotimaassaan, saateltiin hänet juhlallisesti hautaan\nkotikaupunkinsa kuuluisalle kirkkomaalle, äitinsä viereen, ja kun hänen\nsyntymänsä satavuotismuistoa juhlittiin, oli kuningas ministereineen\nläsnä, kouluissa vietettiin juhlia ja hänen muistopatsaansa oli\nkiedottu Italian ja Englannin lippuihin.\n\nMeihin vaikuttaa hän kuitenkin ennen kaikkea ihmisenä. Mazzini oli\nniin peräti kokonainen persoonallisuus, että sellaisia harvoin\ntavataan. Ainakin hän itse täytti ne velvollisuudet, joita hän julisti,\nmilloinkaan poikkeamatta siitä minkä oikeaksi näki, konsaan vastuksia\nväistämättä, kumartelematta ja mutkistelematta kulkien suoraan omaa\npäämääräänsä kohti. Ja siksi palaakin hänen nimensä yhä vapauden\nsoihtuna siellä, missä kansa kalleimpansa puolesta taistelee, ja siksi\nsoivatkin hänen sanansa uskosta lopulliseen voittoon lohduttavina\nja rohkaisevina kaikille sorretuille ja vainotuille. Luulenpa,\nettä Mazzinilla nyt on sanansa sanottavana meidänkin kärsivälle,\ntaistelevalle kansallemme.\n\nHänen luonteensa rajaton hyvyys pistää silmään kaikkialla. Melkein\narvostelematta saattoi hän tuhlata omaisuutensa, viimeisen roponsakin\nsille, joka sanoi sitä tarvitsevansa. Hänen lapsuudestaan kerrotaankin\nkuvaava tarina:\n\nKuusivuotiaana käveli hän kadulla äitinsä kanssa. Heiltä pyysi almua\nkerjäläinen, vanha, kunnianarvoisan näköinen ukko. Mazzini seisahtui\nkuin jähmettyneenä, juoksi äitinsä luota, kietoi käsivartensa\nkerjäläisen kaulaan ja suuteli häntä huutaen: \"Anna hänelle jotakin,\näiti! Anna hänelle jotakin.\" -- \"Rakastakaa häntä paljon, rouva\", sanoi\nukko; \"hän tulee rakastamaan kansaa\".\n\nJa ennustus toteutui. Mazzini rakasti kansaa, omaa kansaansa, melkein\nsokeasti, sen vikoja näkemättä. Hän asetti omat hehkuvat aatteensa sen\nsieluun, uskoen oman lujuutensa, oman rehellisyytensä piilevän jokaisen\ntyömiehen karkean puvun alla. Ja siitä johtuivat hänen useimmat\npettymyksensäkin.\n\nSitäpaitsi oli hänen olemuksensa ja koko käytöksensä erinomaisen\nmiellyttävää. Hän ei ollut lahjakas ainoastaan puhujana ja kansan\njohtajana; hänen runolliset ja soitannollisetkin taipumuksensa olivat\ntavallista suuremmat. Väitetään että se, joka hänet tapasi, ei voinut\nkoskaan unohtaa hänen henkevää keskusteluaan, kauniita, ilmeikkäitä\nkasvojaan ja suuria, tummia silmiään, joissa salama joskus välähti\nlempeän, surumielisen sävyn takaa.\n\nJa niin oli hänen elämänsä kaikesta levottomuudestaan, kaikista\nkärsimyksistään ja puutteistaan huolimatta ihana elämä. Vaikka\nhänen valtiollisella toiminnallaan ei ollutkaan suuria, suoranaisia\nseurauksia -- toisethan hänen työnsä loppuun veivät -- loistaa hän\nsentään silmiimme suurena ihmisenä, apostolina, otsallaan uneksijan\nmiettivä ilme ja silmissään ennustajan kauas tähtäävä, ihmeitä näkevä\nkatse.\n\nTampereella syyskuulla 1917.\n\n_Suomentaja_.\n\n\n\n\n\n\nIHMISEN VELVOLLISUUDET\n\n\n\n\nItalian työläisluokalle.\n\n\nTeille, kansan pojille ja tyttärille, omistan minä tämän pienen kirjan.\nOlen siinä osoittanut ne periaatteet, joiden nimessä ja voimalla te\nvoitte, jos tahdotte, täyttää kutsumuksenne Italiassa: tasavaltaisen\nedistyksen tehtävän kaikkien hyväksi ja oman vapautuksenne itsenne\nvuoksi. Sallikaa niiden, joita olosuhteet tai äly ovat erikoisesti\nsuosineet ja jotka helpommin kykenevät käsittämään nämä periaatteet,\nsallikaa heidän selostaa ja eritellä niitä toisille, ja innostakoon\nheitä se rakkauden henki, jolla minä kirjoittaessani olen miettinyt\nteidän murheitanne ja puhtaita pyrkimyksiänne uuteen elämään, joka --\nsittenkun tuo kiero eriarvoisuus, mikä nyt lamauttaa teidän voimianne,\non voitettu -- syttyy teidän toimestanne Italian maassa.\n\nOlen rakastanut teitä aikaisimmasta nuoruudestani alkaen. Äitini\ntasavaltalainen vaisto sai minut tovereitteni joukosta etsimään\n_ihmistä_ eikä pelkästään rikkainta tai mahtavinta yksilöä, ja\nisäni yksinkertainen, itsetiedoton kunto totutti minut ihailemaan\n-- ennen itserakasta, vaativaista puolitietoa -- tuota hiljaista,\nunhotettua uhrautuvaisuuden sankaruutta, mikä niin usein ilmenee teidän\nkeskuudessanne. Myöhemmin päättelin isänmaamme historiaa lukiessani,\nettä Italian oikea elämä on sen kansan elämää, ja että vuosisatojen\nhidas työ on aina pyrkinyt, eri rotujen keskinäisten yhteentörmäysten\nja anastusten ja valloitusten aikaansaamien pintapuolisten ja\nohimenevien muutosten keskellä, muodostamaan suurta, kansanvaltaista\nkansallista yhteyttä. Ja niin kolmekymmentä vuotta sitten annoin minä\nitseni teille.\n\nMinä näin, että valtakunta -- vapaitten, tasa-arvoisten ihmisten\nyhdistynyt valtakunta -- ei voinut saada alkuansa ylimystön\nkeskuudesta, jolla meidän maassamme ei koskaan ole ollut\nalotteentekevää tai kokoavaa elämää, eikä monarkiasta, joka\nkeinottelulla hankkiutui keskuuteemme 1500-luvun puolivälissä,\nulkomaalaisten jäljissä kulkien ilman omaa kutsumusta, ollenkaan\najattelematta yhteyttä tai vapautumista; ja siispä sen täytyy saada\nalkunsa ainoastaan Italian kansasta. Ja minä sanoin niin. Minä näin,\nettä teille oli välttämätöntä pudistaa päähänne _palkkaamisen_ ies,\nja vähitellen, vapaan yhtymisen avulla, tehdä työ Italian maaperän ja\npääoman herraksi, ja jo ennen kuin Ranskan sosialistiset lahkot olivat\ntulleet sekoittamaan kysymyksen, sanoin minä niin.\n\nMinä näin, ettei Italia, sellaisena kuin me sen sielussamme\nkuvittelimme, voisi olla olemassa siksi kunnes siveellinen _laki_, joka\non tunnustettu korkeammaksi kuin kaikki ne, mitkä nyt ovat asetetut\nihmisen ja Jumalan välittäjiksi, ehtisi hävittää kaiken tyrannisen\npakkovallan perusteen, _paaviuden_. Ja niin minä sanoin. Raivoisat\nsyytökset, herjaukset ja minuun kohdistettu pilkka eivät koskaan\nsaaneet minua pettämään teitä tai teidän asiaanne, eikä karkaamaan\ntulevaisuuden lipun alta, ei edes silloinkaan kun te itse -- neuvosta\nsellaisten miesten, jotka olivat pikemmin väärien jumalien palvelijoita\nkuin uskovaisia -- jätitte minut niitten vuoksi, jotka käyden kauppaa\nverellänne käänsivät katseenne pois teistä itsestänne.\n\nMuutamien teidän parhaittenne, kansan pojat ja tyttäret, varma ja\nsydämellinen kädenlyönti lohdutti minua muitten luopumuksesta ja\nmonesta mitä katkerimmasta pettymyksestä, joita sieluni sai kokea\npaljon rakastamieni miesten puolelta, -- ja hekin olivat sanoneet\nrakastavansa minua. Minulla ei enää ole montakaan vuotta elettävänä,\nmutta tuota liittoa, joka on solmittu muutamien teikäläisten kanssa,\nei niin kauan kuin elän voi särkeä mikään, ja ehkäpä se jää elämään\nkuolemani jälkeenkin.\n\nAjatelkaa minua niinkuin minä teitä ajattelen! Olkaamme veljiä\nrakkaudessamme isänmaata kohtaan! Teissä piilee todellisesti sen\ntulevaisuus.\n\nMutta te ette voi hankkia isänmaallenne ettekä itsellenne tuota\ntulevaisuutta, jollette vapauta itseänne kahdesta taudista, jotka\nnykyään liiaksi saastuttavat omistavia luokkia, -- vaikka toivoakseni\nvain lyhyeksi aikaa -- ja uhkaavat johtaa Italian kehityksen väärälle\nsuunnalle: -- machiavellismista ja materialismista. Ensinmainittu,\nhuono väännös suuren, vaikka onnettoman miehen opista, johtaa teidät\npois rakkaudesta ja totuuden suorasta, rohkeasta ja puhtaasta\nihailusta; toinen syöksee teidät _oman edun_ palveluksen kautta\nitsekkyyteen ja anarkiaan.\n\nJos te tahdotte vapautua mielivaltaisesta hallituksesta tai ihmisten\nsorrosta, tulee teidän palvella Jumalaa. Ja taistelussa, jota\nmaailmassa pahan ja hyvän välillä käydään, tulee teidän liittyä hyvän\nlipun alle ja sotia pahaa vastaan aselepoa tekemättä, hyljäten kaikki\nepäilyttävät keinot, kaikki raukkamaiset teot ja kaiken johtajien\nulkokultaisuuden silloin kun he yrittävät välittää sovintoa molempien\nkesken. Ensinmainitun tiellä saatte minut elinikäiseksi toveriksi.\n\nJa koska nuo kaksi valhetta esittäytyvät teille kovin usein\nviettelemisen tarkoituksella, houkuttelevien toiveitten varjon alla,\njotka vain usko Jumalaan ja totuuteen voi muuttaa _tosiseikoiksi_, olen\ntuntenut olevani velvollinen varoittamaan teitä niistä, kirjoittamalla\ntämän kirjan. Rakastan teitä liiaksi hellitelläkseni intohimojanne,\ntai suvaitakseni niitä kultaisia unelmia, joilla toiset koettavat\nsaavuttaa suosiotanne. Minun ääneni saattaa tuntua karkealta ja\nliian itsepintaiselta, tehostaessani teille uhrautumisen ja hyveen\nvälttämättömyyttä toisiin nähden. Mutta minä tiedän, -- ja te, jotka\nolette hyviä ja joita väärät opit ja rikkaudet eivät ole turmelleet,\ntulette kohta ymmärtämään, -- että jokainen _oikeutenne_ voi johtua\nainoastaan täytetystä _velvollisuudesta_.\n\nJääkää hyvästi! Pitäkää minua nyt ja aina veljenänne.\n\nHuhtik. 23 p. 1860.\n\nGiuseppe Mazzini.\n\n\n\n\nI\n\nItalian työmiehille.\n\n\nTahdon puhua teille velvollisuuksistanne. Tahdon puhua teille, niin\nkuin sydämeni minua käskee, kalleimmista, mitä me tunnemme, Jumalasta,\nihmisyydestä, isänmaasta ja perheestä. Kuunnelkaa minua rakkaudella,\nniinkuin minäkin rakkaudella puhun teille. Minun sanani ovat\nvakaumuksen sanoja, jotka pitkät kärsimysten, huomioiden ja opinnoiden\ntäyttämät vuodet ovat kypsyttäneet. Velvollisuudet, jotka tässä olen\nosoittava teille, koetan minä nyt ja aina täyttää siinä määrin kuin\nvoimani myöntävät. Saatanhan erehtyä, mutta sydämeni ei erehdy.\n\nSaatanhan pettyä, mutta en pettää teitä. Kuunnelkaa siis veljellisesti\nminua. Arvostelkaa vapaasti keskuudessanne puhunko teidän mielestänne\ntotuutta; hyljätkää minut, jos teidän mielestänne julistan vääryyttä,\nmutta seuratkaa minua ja toimikaa neuvojeni mukaan, jos pidätte minua\ntotuuden kuuluttajana. Erehtyminen on säälittävä onnettomuus, mutta jos\ntunnet totuuden, etkä toimi sen mukaan, teet rikoksen, jonka taivas ja\nmaa tuomitsee.\n\nMiksikä puhun minä teille _velvollisuuksistanne_, ennen kuin mainitsen\nmitään _oikeuksistanne_? Miksikä minä, yhteiskunnassa, missä kaikki\ntahtoen tai tahtomattaan sortaa teitä, missä kaikkien, ihmiselle\nkuuluvien oikeuksien nauttiminen alituisesti riistetään teiltä, missä\nkaikki onnettomuus on jäänyt teidän osaksenne, ja se, mitä onneksi\nsanotaan toisten yhteiskuntaluokkien jäsenille; -- miksi puhun minä\nteille _uhrautumisesta_, enkä _anastuksesta_, kunnosta, siveellisestä\nkohoamisesta, kasvatuksesta, enkä aineellisesta _hyvinvoinnista_? Siinä\nkysymys, joka minun täytyy ensiksi selittää ennen kuin jatkan, koska\njuuri tässä piilee eroavaisuus meidän ja monen muun opin välillä, joita\nnykyään Euroopassa julistetaan, ja sitten vielä siksi, että juuri tuo\nkysymys kohoaa helposti kärsivän työläisen kiukustuneesta sielusta.\n\n\"Me olemme köyhiä, orjia, onnettomia: puhukaa meille aineellisista\nparannuksista, vapaudesta, onnesta. Sanokaa, olemmeko tuomitut\nikuisesti kärsimään, vai saammeko mekin vuorostamme iloita. Saarnatkaa\nvelvollisuuden tuntoa isännillenne, meitä ylempänä oleville luokille,\njotka kohtelevat meitä kuin koneita ja pitävät yksityisoikeutenaan\nkaikille kuuluvia aarteita. Meille tulee teidän puhua oikeuksista,\npuhukaa niiden saavuttamisen keinoista, puhukaa meidän voimastamme.\nOdottakaa siksi, kun meidän olemassaolomme on tunnustettu, ja puhukaa\nmeille sitten velvollisuuksista ja uhrautuvaisuudesta.\" Niin sanovat\nmonet meidän työmiehistämme ja seuraavat oppeja ja yhdistyksiä, jotka\nvastaavat heidän mielihalujaan, muistamatta yhtä ainoata asiaa,\nnimittäin sitä, että tuota oppia, johon he vetoavat, on esitetty jo\nviisikymmentä vuotta, sen vähintäkään parantamatta työväen aineellisia\nelinehtoja.\n\nMitä viimeisinä viitenäkymmenenä vuonna on tehty edistyksen ja\nyhteishyvän puolesta yksinvaltaista hallitusmuotoa ja perinnöllistä\nylimystöä vastaan, se kaikki on tehty ihmisen oikeuden nimessä; --\nvapauden nimessä keinona ja hyvinvoinnin nimessä elämän päämääränä.\nKaikki Ranskan vallankumouksen ja sitä seuraavien ja jäljittelevien\noppien tulokset, olivat ihmisen _oikeuksien julistuksen_ seurauksia.\nKaikkien filosofien tutkimukset, jotka sitä valmistivat, perustuivat\nvapauden teoriaan ja tarpeeseen tehdä jokaiselle yksilölle tiettäviksi\nhänen omat oikeutensa. Kaikki vallankumoukselliset oppisuunnat\njulistivat ihmiselle, että hän on syntynyt onneen, että hänellä on\noikeus hakea sitä kaikin keinoin, ettei kellään ole oikeutta estää\nhäntä tässä pyrkimyksessä, ja että hänellä taas on valta murtaa hänen\ntielleen asettuvat esteet. Ja esteet murrettiin, vapaus saavutettiin,\nsäilyi jonkun vuoden muutamissa maissa, vallitsee muutamissa vieläkin.\nOnko _rahvaan_ asema parantunut? Miljoonat, jotka elävät omien käsiensä\njokapäiväisellä työllä, ovatko he ehkä saavuttaneet pienintäkään osaa\ntoivotusta, luvatusta _hyvinvoinnista_?\n\nEi, rahvaan asema ei ole parantunut, se on pikemmin huonontunut ja\nyhä huononee melkein kaikissa maissa. Melkein kaikissa maissa, ja\nerikoisesti siinä, missä tätä kirjoitan, on elämän välttämättömien\ntarpeiden hinta asteettaisesti noussut, työmiehen palkka monissa\nteollisuuden lajeissa asteettaisesti vähentynyt, ja asutus kasvanut.\n\nMelkein kaikissa maissa on työ-ihmisten kohtalo tullut epävarmemmaksi,\nhuolestuttavammaksi, pulmat, jotka tuomitsevat tuhansia työläisiä\njoksikin aikaa työttömyyteen, ovat tulleet tavallisemmiksi. Rahvaan\naineellisen tilan huononemisesta puhumme numeroin ja tosiseikoin\n_Apostolaton_ seuraavissa numeroissa, mutta maasta maahan ja\nEuroopasta muihin maanosiin siirtymisen jokavuotinen kasvu, ja\nhyväntekeväisyyslaitoksien, köyhien veron, ja vaivaisten huoltamista\ntarkoittavien toimenpiteiden luvun nouseminen riittää todistamaan sen.\nViimemainitut todistavat myöskin, että yleisön harrastus yhä enemmän\nsuuntautuu herättämään kansaa näkemään omat puutteensa: mutta sen\ntehottomuus vähentämään silmin nähtävästi noita puutteita osoittaa\nkurjuuden yhtä asteettaista lisääntymistä niiden luokkien keskuudessa,\njoiden avustamista ne tarkoittavat.\n\nJa siitä huolimatta ovat yhteiskunnallisen varakkuuden lähteet ja\naineellisen omaisuuden määrä yhä kasvaneet viimeisinä viitenäkymmenenä\nvuonna.\n\nTuotanto on tullut kaksinkertaiseksi. Kauppa on, päästyään\nloppumattomista pulista, joita ei järjestelmällisyyden täydellisen\npuutteen vuoksi ole voitu välttää, saanut suuremman toimintatarmon,\nlaajemman alan yrityksilleen. Kulkuneuvot ovat melkein kaikkialla\nsaavuttaneet varmuuden ja nopeuden, ja niin on liikakustannusten\nvähentyessä myöskin elintarpeiden hinta alentunut. Ja toiselta puolen\ntunnustetaan nykyään yleisesti inhimilliseen luonteeseen läheisesti\nkuuluvat oikeudet, tunnustetaan sanoissa silläkin taholla, missä\nkoetetaan niitä teeskennellen kiertää. Miksi ei rahvaan asema siis\nole parantunut? Miksikä tuotteiden kulutus, sen sijaan, että olisi\ntasaisesti jakautunut Euroopan yhteiskuntien jäsenten välille, on\nkeskittynyt muutamien, uuteen ylimystöön kuuluvien henkilöiden käsiin?\nMiksi ovat kaupan ja teollisuuden saamat uudet herätteet luoneet vain\nmuutamien ylellisyyden, eikä yleistä hyvinvointia?\n\nVastaus on selvä, jos haluamme tarkastella syitä hiukan\nsyvemmältä. Ihmiset ovat kasvatuksen tulos, ja toimivat vain sen\nkasvatusperiaatteen mukaan, joka on heille annettu. Miehet, jotka ovat\nedistäneet tähänastisia vallankumouksia, vetosivat yksilölle kuuluvien\n_oikeuksien_ ihanteeseen. Vallankumoukset julkaisivat nuo oikeudet,\njulistivat, että korkein onni oli vapaus. Vallankumoukset anastivat\nvapauden, yksityisen vapauden, opetuksen vapauden, uskonnon vapauden,\nkaupan vapauden, kaiken vapauden kaikille.\n\nMutta mitä hyötyä oli oikeuksien tunnustamisesta niille, joilla ei\nollut tilaisuutta käyttää niitä hyväkseen? Mitä hyötyä oli opetuksen\nvapaudesta sille, jolla ei ollut aikaa, eikä tilaisuutta hyötyä\nsiitä? Mitä hyötyä oli kaupan vapaudesta sille, jolla ei ollut mitään\nkaupaksi tarjottavaa, ei pääomaa, eikä luottoa? Niissä maissa, joissa\nnuo periaatteet julistettiin, kuului yhteiskuntaan pieni määrä maata,\nluottoa, pääomaa omistavia yksilöitä, ja suuri paljous ihmisiä,\njoilla ei ollut muuta kuin omat käsivartensa, ja joitten oli pakko,\nelääkseen, antaa ne työaseiksi ensinmainituille millä ehdoilla hyvänsä,\npakko menettää aineelliseen yksitoikkoiseen raadantaan koko päivänsä.\nMitä oli muuta vapaus noille, nälän ahdistuksessa taisteleville kuin\nkatkeran irooninen harhakuva? Jotta asiain tila olisi muuttunut, olisi\nomistaviin luokkiin kuuluvien ihmisten välttämättömästi tullut myöntyä\nlyhentämään työaikaa, korottamaan palkkoja, hankkimaan enemmistölle\nyhdenlaista, ilmaista opetusta, ulottaa työn välineet kaikkien\nsaataviksi, myöntää kyvykkäälle ja aloterikkaalle työläiselle luottoa.\nMutta miksi olisivat he tehneet sen? Eikö hyvinvointi ollut elämän ylin\ntarkoitus? Eivätkö aineelliset edut olleet ennen kaikkea haluamisen\narvoisia? Miksikä siis vähentää omaa nautinto-oikeuttaan toisten\nhyväksi? Auttakoon itseään ken voi. Kun yhteiskunta kerran vakuuttaa\njokaiselle ihmisluonteeseen kuuluvien oikeuksien nautinnon, tekee se\nkaiken, mitä on velvollinenkin tekemään. Jos kerran on sellaisia, jotka\noman asemansa mahdottomuuden vuoksi eivät voi nauttia yhdestäkään\nnoista oikeuksista, tyytykööt he osaansa älköötkä moittiko ketään.\n\nOli luonnollista että sanottaisiin niin ja niin todella sanottiinkin.\nJa tämä onnen etuoikeuttamien luokkien suhtautuminen köyhiin\nkansanluokkiin tulikin kohta jokaisen yksilön suhteeksi toiseen\nyksilöön. Jokainen pitää huolta omista oikeuksistaan ja oman asemansa\nparantamisesta koettamattakaan huolehtia muista; ja kun omat edut\nolivat ristiriidassa toisten etujen kanssa, syntyi taistelu. Ei\ntaistelu verellä, vaan kullalla ja vehkeilyillä. Paljon vähemmän\nmiehekäs taistelu kuin edellämainittu, vaan kuitenkin yhtä tuhoisa.\nMitä muuta on _vapaa kilpailu_ kuin katkeraa sotaa, jossa voimakkaat,\nomaten kaikki edut, armotta musertavat heikot ja kokemattomat? Tässä\nalituisessa sodassa tottuvat ihmiset itsekkyyteen ahnehtien yksinomaan\naineellisia etuja.\n\nUskonnon vapaus rikkoo kaiken uskon yhteisyyden. Opetuksen vapaus\nsynnyttää siveellisen anarkian. Kun ihmisten välillä ei ole yhteistä\nsidettä, ei uskonnollisen tunteen eikä päämäärän yhteyttä, kun he\nsaavat vain nauttia, mitään muuta hakematta, etsivät he jokainen oman\ntiensä varomatta, etteivät he sitä kulkiessaan polje rikki veljiensä\npäitä, veljien nimellisesti, vihollisten todellisuudessa. Siihen olemme\nnyt päässeet _oikeuksien_ teorian avulla.\n\nVarmasti on oikeuksia olemassa, mutta kun yksilön oikeudet\njoutuvat ristiriitaan toisen oikeuksien kanssa, kuinka voimme\ntoivoa sovittavamme ne, saattavamme ne sopusointuun, nojautumatta\njohonkin kaikkia oikeuksia korkeampaan? Ja kun yksilön oikeudet,\nmonien yksilöiden oikeudet joutuvat ristiriitaan maan oikeuksien\nkanssa, mihinkä tuomioistuimeen silloin vedotaan? Jos _hyvinvoinnin_\noikeus, mahdollisimman suuren hyvinvoinnin oikeus ulottuu jokaiseen\nelävään ihmiseen, kuka ratkaisee riitakysymyksen työmiehen ja\nteollisuudenharjoittajan välillä? Jos olemisen oikeus on joka ihmisen\nensimäinen, loukkaamaton oikeus, kuka voi vaatia häntä uhraamaan sen\ntoisten ihmisten aseman parantamiseksi? Voitteko vaatia sitä isänmaan,\nyhteiskunnan, veljesjoukkonne nimessä?\n\nMikä on isänmaa niitten mielestä, joista puhuin, jollei se paikka,\nmissä yksilölliset oikeutemme ovat paraiten turvatut? Mikä on\nyhteiskunta, jollei ihmisryhmä, missä monien voima on sopimuksesta\nasetettu kannattamaan _jokaisen_ etuja? Ja yksilön totuttua\nviidenkymmenen vuoden aikana siihen ajatukseen, että yhteiskunta on\nsäädetty _vahvistamaan hänelle oikeuksiensa nauttimisen_, kuinka voi\nsilloin pyytää häntä uhraamaan kaikki yhteiskunnalle, alistumaan,\njos tarve vaatii, alituisiin vaivoihin, vankeuteen, maanpakoon\nsen parantamiseksi? Saarnattuanne hänelle kaikkialla, että elämän\npäämääränä on _hyvinvointi_, voisitteko yht'äkkiä kehoittaa häntä\nhävittämään _hyvinvointinsa_ ja elämänsäkin vapauttaakseen isänmaansa\nvieraan vallan alamaisuudesta tai hankkiakseen paremmat elinehdot\nluokalle, joka ei ole hänen omansa. Puhuttuanne hänelle vuosikausia\n_aineellisista eduista_, kuinka voisitte välttää, juuri kun hänellä on\nvalta ja rikkaus käsissään -- ettei hän ojentaisi kättään pitääkseen\nkiinni niistä, vaikkapa veljiensä vahingoksikin?\n\nItalian työväki! Nämä eivät ole mieleeni juolahtaneita, tosiasioista\nriippumattomia mielipiteitä: -- ne ovat historiaa, meidän aikamme\nhistoriaa, historiaa, jonka sivut kuohuvat verta, kansan verta.\nKyselkääpä kaikilta niiltä miehiltä, jotka ovat muuttaneet 1830:n\nvallankumouksen henkilöiden vaihdokseksi ja ovat tehneet teidän\ntovereittenne ruumiista Ranskassa, niiden, jotka kaatuivat\nkolmipäiväisessä taistelussa, oman valtansa astinlaudan: kaikki heidän\noppinsa ennen vuotta 1830 perustuivat vanhaan aatteeseen _oikeuksista_,\neikä uskoon ihmisen _velvollisuuksista_.\n\nTe sanotte heitä nyt pettureiksi ja luopioiksi, mutta todellisuudessa\nedustivat he vain oman oppinsa tuloksia. He taistelivat suorin mielin\nKaarle X:n hallitusta vastaan, koska tuo hallitus oli suorastaan\nvihamielinen luokalle, mihin he kuuluivat, loukkasi ja koetti poistaa\nheidän oikeutensa. He taistelivat _hyvinvoinnin_ nimessä, jota heillä\nei ollut niin paljoa kuin he mielestään olisivat ansainneet. Muutamia\nvainottiin ajatuksen vapauden tähden, toiset, voimakkaat kyvyt,\ntunsivat olevansa syrjäytettyjä, estettyjä saamasta virkoja, joita\nhoitivat heitä kyvyttömämmät henkilöt. Ja sitten suututtivat myöskin\nkansan kärsimykset heitä. Silloin kirjoittivat he rohkeasti ja hyvässä\nuskossa kaikille ihmisille kuuluvista oikeuksista. Ja sitten, kun\nheidän _omat_ poliittiset ja henkiset oikeutensa olivat vahvistetut,\nkun virkaura oli heille avoinna, kun he olivat saavuttaneet sen\n_hyvinvoinnin_, mitä hakivat, unohtivat he kansan, unohtivat, että\nmiljoonat, jotka olivat heitä alempana kasvatuksen ja harrastusten\npuolesta, hakivat toisenlaisten _oikeuksien_ nautintolupaa, pyrkien\ntoisenlaiseen _hyvinvointiin_, ja he rauhoittivat sielunsa, eivätkä\nvälittäneet muista kuin itsestään. Miksi sanotte heitä pettureiksi?\nMiksikä ei pikemmin nimitetä tuota oppia petolliseksi?\n\nSiihen aikaan eli ja kirjoitti Ranskassa mies, joka älyltään oli paljon\nmahtavampi kuin kaikki nuo muut. Silloin oli hän meidän vihollisemme,\nkaikkien vallankumouksellisten käsitystapojen vihollinen, mutta hän\nuskoi _velvollisuuteen_, velvollisuuteen uhrata koko olemassa olo\nyhteisen hyvän vuoksi, totuuden etsimisen ja sen riemuvoiton hyväksi.\n\nHän tutki tarkkaavasti ihmisiä ja aikoja; hän ei antanut hyväksymisen\nvietellä, eikä pettymysten lamauttaa itseään. Yritettyään yhteen\nsuuntaan ja erehdyttyään, haki hän toiselta taholta joukkojen aseman\nparannusta. Ja kun tapausten kulku osoitti hänelle, että yksi ainoa\nmahti saattoi toimittaa sen, kun kansa esiintyi areenalla paljon\nkunnokkaampana ja uskovampana kuin kaikki ne, jotka olivat väittäneet\najavansa sen asiaa, tuli hänestä, _Lamennaisista, Uskovan Sanojen_\ntekijästä, jonka teoksen te kaikki olette lukeneet, etevin julistaja\nsen aatteen, jossa me olemme veljiä, ja se hän vielä tänäänkin on.\nHänessä ja niissä henkilöissä, joista nyt olemme puhuneet, näemme\nselvästi erotuksen _oikeuksien_ miesten ja _velvollisuuden_ miesten\nvälillä. Ensinmainituille riittää heidän yksilöllisten oikeuksiensa\nsaavuttaminen poistaen varsinaisen kiihokkeen ja siksi he pysähtyvät\nsiihen; viimeksimainittujen työ ei pysähdy täällä maailmassa, ennenkuin\nelämän sammuessa.\n\nJa niitten kansojen keskuudessa, jotka elävät täydellisessä orjuudessa,\nmissä taistelu on aivan toisella lailla vaarallista, missä joka\naskel parempaa kohti on merkitty marttyyrien verellä, missä työltä\nhallitsevaa vääryyttä vastaan puuttuu julkisuuden ja hyväksymisen tuki,\nmikä kiihoke kestävyyteen voi siellä pidättää hyveen tiellä ihmiset,\njotka supistavat pyhän, yhteiskunnallisen sodan, jota me edistämme,\ntaisteluksi omien _oikeuksiensa_ puolesta?\n\nPuhumme tietysti yleistapauksista, emme poikkeuksista, joita\njokaisessa koulukunnassa on. Kun ajatusten melske ja tyranniutta\nvastaan kohdistuva kumousliike, joka luonnostaan vetää nuorisoa\npuoleensa, on tauonnut muutaman vuoden ponnistusten ja tällaisissa\nyrityksissä välttämättömien pettymysten jälkeen, ketkä eivät lopultakin\nväsähtäisi? Kuinka eivät he pitäisi minkälaista lepoa hyvänsä parempana\nvastakohtien ja vaarojen kuohuttamaa elämää, joka minä päivänä\nhyvänsä saattaa loppua vankilassa, mestauslavalla tai maanpaossa?\nSe on liiankin tavallinen tarina nykypäivien italialaisista, jotka\novat vanhojen, ranskalaisten aatteiden läpitunkemia, hyvin surullinen\ntarina, mutta kuinka voisi sen lopettaa muuttamatta periaatetta, jonka\njohtamina he ovat taisteluun lähteneet? Kuinka ja minkä nimessä voi\nheidät saada vakautuneiksi siitä, että vaarojen ja pettymysten tulisi\nvahvistaa heitä, ettei heidän ole taisteltava vain muutamia vuosia,\nvaan koko elämänsä? Kuka saattaa sanoa ihmiselle: _jatka taistelua\noikeuksiesi puolesta_! kun se taistelu tulee hänelle kalliimmaksi kuin\noikeuksista luopuminen?\n\nJa kuka voi, sellaisessakin yhteiskunnassa, joka on rakennettu\noikeammille perusteille kuin meidän, saada ainoastaan omaan\n_oikeus_-teoriaansa nojaavan henkilön vakautuneeksi siitä, että\nhänen on työskenneltävä yhteishyvän vuoksi, koetettava kehittää\n_yhteisaatetta_? Otaksukaapa, että hän nousee vastaan, otaksukaapa,\nettä hän tuntee itsensä voimakkaaksi ja sanoo teille: \"minä rikon\nyhteiskuntasopimuksen, minun harrastukseni, minun taipumukseni vaativat\nminua toisaalle; minulla on pyhitetty, loukkaamaton oikeus kehittää\nniitä, ja minä ryhdyn sotaan kaikkia vastaan\". Minkä vastauksen voitte\nantaa hänelle, jos hän pysyy omassa opissaan? Mikä oikeus on teillä,\nenemmistönä ollen, vaatia häntä tottelemaan lakeja, jotka eivät sovellu\nhänen pyrkimyksiinsä, hänen haluihinsa? Millä oikeudella rankaisette te\nhäntä, jos hän rikkoo niitä vastaan?\n\nKaikilla ihmisillä on samanlaiset oikeudet, yhteiskunnallinen\nyhteiselämä ei voi luoda yhtään uutta. Yhteiskunnalla on enemmän\nvoimaa, ei suurempia oikeuksia kuin yksilöllä. Kuinka voitte te siis\ntodistaa yksilölle, että hänen tulee yhdistää tahtonsa veljiensä\ntahtoon isänmaan tai ihmiskunnan piirissä? Mestauksillako, vankiloilla?\nTähänastiset yhteiskunnat ovat niin menetelleet. Mutta se on sotaa,\nja me tahdomme rauhaa; se on väkivaltaista pakkoa, ja me tahdomme\nkasvatusta.\n\n_Kasvatusta_, sanoimme, ja siihenpä suureen sanaan koko meidän\noppimme sisältyykin. Se elinkysymys, mikä liikuttaa mieliä meidän\naikakaudellamme, on juuri kysymys kasvatuksesta. Ei ole luotava\nuutta asiaintilaa väkivallalla: väkivallalla luotu tilanne on aina\nväkivaltainen, vaikka ehkä onkin parempi kuin entinen. Meidän on\nväkivoimalla muserrettava se raaka voima, joka nyt asettuu kaikkia\nparannusaikeita vastaan, jätettävä kansakunnan hyväksyttäväksi, kun\nse nyt on vapaa lausumaan tahtonsa, mielipiteemme asioiden paraasta\nselvittelystä, ja _kasvatettava_ kaikin keinoin ihmisiä kehittämään\nsitä ja toimimaan sen mukaisesti. _Oikeus_teorialla voimme me kaataa ja\nmurtaa esteet, mutta emme luoda vahvaa ja kestävää sopusointua kaikkien\nniiden eri ainesten välille, joita kansakuntaan kuuluu. Nojaten onnen\nja hyvinvoinnin teorioihin, asettaen ne elämän ylimmäksi silmämääräksi\nluomme me itsekkäitä, aineellisuutta palvelevia ihmisiä, jotka tuovat\nvanhat intohimot uusiin oloihin ja turmelevat ne muutamassa kuukaudessa.\n\nMeidän on siis löydettävä opetusmenetelmä, joka on kaikkia muita\netevämpi, johtaen ihmisiä parempaan -- joka opettaisi heille\nmielenlujuutta uhrautuvaisuudessa ja yhdistäisi heidät tovereihinsa\ntekemättä heitä riippuvaisiksi yksityisen oikusta tai kaikkien\nvoimasta. Ja tämä periaate on _velvollisuus_. Täytyy saada ihmiset\nvakautuneiksi siitä, että heidän, ainoan Jumalan lapsina, tulee täällä\nmaan päällä olla yhden ainoan lain täyttäjiä -- ettei kenenkään\ntule elää itseään vaan toisia varten -- ettei elämän tarkoituksena\nole suurempi tai pienempi onni, vaan itsensä ja toisten paremmaksi\ntekeminen -- että vääryyttä ja petosta vastaan taisteleminen\nveljienne hyväksi, missä hyvänsä, ei ainoastaan ole _oikeus_,\nvaan _velvollisuus_, velvollisuus, jonka laiminlyöminen on synti,\nvelvollisuus, jota kestää koko elämän.\n\nItalian työläiset, veljeni, kuunnelkaa meitä tarkoin! Kun sanoimme,\nettei oikeuksiensa tajuaminen riitä ihmisille heidän työskennellessään\ntärkeiden, kestävien parannusten puolesta, emme suinkaan luovu noista\noikeuksista. Sanoimme vain, että ne ovat ainoastaan täytettyjen\nvelvollisuuksien seurauksia, ja että täytyy alottaa viimemainituista,\npäästäkseen ensinmainittuihin. Ja kun me sanoimme, että asettaessamme\nelämän päämääräksi _onnen, hyvinvoinnin, aineelliset_ edut, joudumme\nvaaraan luoda itsekkäitä ihmisiä, ei tarkoituksemme ollut olla noita\netuja hankkimatta; sanoimme vain, että jos yksistään haemme aineellisia\netuja, ei keinoina, vaan loppumääränä, johtavat ne aina mitä\nsurullisimpaan tulokseen.\n\nKun entiset roomalaiset keisariajalla tyytyivät pyytämään _leipää\nja huvituksia_, olivat he alhaisinta joukkoa mitä olla voi, ja\nkärsittyään keisariuden julmaa ja typerää hirmuhallitusta lankesivat he\npelkurimaisesti maahan tunkeutuvien barbaarien orjuuteen. Nykyään ovat\nItävallan arkkiherttuakunnan, Wienin asukkaat hyvinvoinnin puolesta\npaljon paremmassa asemassa kuin kaikkien muiden kansakuntien jäsenet.\nKuka italialainen haluaisi olla heidän kaltaisensa? Kuka tahtoisi\nmenettää ihmisarvokkuutensa muuttuakseen rajattoman mielivallan\ntahdottomaksi koneeksi?\n\nRanskassa ja muualla ovat kaiken inhimillisen edistyksen viholliset\nlevittäneet turmelusta ja koettaneet saada ihmiset pettämään\nuudistusten aatteen, edistäen _aineellisen_ toiminnan kehitystä. Ja\nauttaisimmeko me vihollista käsivarsillamme? Aineelliset parannukset\novat välttämättömiä, ja me taistelemme saavuttaaksemme ne. Emme\nkuitenkaan siksi, että ihmiselle olisi tärkeää vain syödä ja asua\nhyvin, vaan pikemmin sen tähden, että tietoisuus omasta arvostanne ja\nsiveellinen kehityksenne ei saata kohota, koska te olette, niinkuin\ntänä päivänäkin, alituisessa taistelussa kurjuutta vastaan. Te teette\ntyötä kymmenen tai kaksitoista tuntia päivässä; mistä saisitte aikaa\nopintojen harjoittamiseen? Useimmat teistä ansaitsevat tuskin omansa ja\nperheensä elatuksen; millä voisitte hankkia opiskelun välikappaleita?\n\nTeidän työnne epävarmuus ja sen keskeytymiset saavat teidät liikkumaan\nliiallisen toiminnan täyttämien tai joutilaiden ajanjaksojen välillä:\nkuinka voisitte näin ollen kasvaa säännöllisiksi ja uutteriksi? Teidän\nansionne niukkuus ehkäisee kaikki niin tehokkaan säästämisen toiveet,\nettä siitä voisi olla jotain hyötyä lapsillenne ja teille itsellenne\nvanhuuden päivinä; kuinka voisitte te siis tottua taloudellisiin\ntapoihin? Useiden teistä on pakko erottaa lapsensa, jollei juuri\nhuolenpidosta minkälaisen kasvatuksen osaisivat työmiesten vaimoparat\nlapsilleen antaa? -- niin ainakin äitiensä rakkauden ja hoidon\nulottuvilta lähettääksenne heidät muutamasta pennistä epäterveellisiin\ntöihin teollisuuslaitoksissa -- kuinka saattaisivat siis perhetunteet\nnäin ollen kehittyä ja jalostua?\n\nTeillä ei ole kansalaisoikeuksia, ette ota osaa vaaleihin ettekä\näänestyksiin, ette lainsäädäntään, mikä järjestää teidän toimintanne ja\nelämänne; kuinka voisi teillä näin ollen olla kansalaistietoisuutta,\nharrastusta valtion asioihin ja syvää kunnioitusta lakeja kohtaan?\nOikeudenkäyttö on epätasaisesti jaettu teidän ja muiden luokkien\nvälillä; mistä tulisi teille siis lain kunnioitus ja rakkaus?\nYhteiskunta kohtelee teitä ilman myötämielisyyden varjoakaan; mikä\nsiis opettaisi teidät olemaan myötämielisiä yhteiskunnalle? Siis on\ntarpeellista, että teidän aineelliset edellytyksenne muuttuisivat\nvoidaksenne siveellisesti kehittyä.\n\nTeidän on välttämätöntä tehdä vähemmän työtä voidaksenne uhrata jonkun\ntunnin päivästä sielunkykyjenne kehittämiseen. Te tarvitsette työstänne\npalkan, mikä antaa teille tilaisuuden tehdä säästöjä, rauhoittaa\nmieltänne tulevaisuuteen nähden, puhdistaa ennen kaikkea sielunne\nkaikista kostotuumista, kaikista rankaisuyrityksistä, kaikista oikeutta\nloukkaavista ajatuksista niitä kohtaan, jotka ovat tehneet vääryyttä\nteille. Teidän täytyy siis pyrkiä tätä asiaintilan uudistusta kohti,\nmutta teidän tulee hakea sitä _keinona, ei päämääränä_, hakea sitä\n_velvollisuutenne_, eikä ainoastaan _oikeutenne_ tuntien, pyrkiä siihen\ntullaksenne _paremmiksi_, eikä ainoastaan aineellisesti onnellisiksi.\nJoll'ei, mikä erotus olisi silloin teidän ja sortajienne välillä?\nHe ovat sortajia juuri sen tähden, etteivät he ajattele muuta kuin\nhyvinvointia, huvituksia ja valtaa.\n\nParemmaksi tuleminen, olkoon se elämänne päämäärä! Te ette voi\npysyvästi päästä vähemmän onnettomiksi, jollette itse tule paremmiksi.\nTeidän keskuudestanne nousee sortajia tuhansittain, jos te taistelette\nheitä vastaan ainoastaan aineellisten etujen, tai jonkun järjestelmän\nnimessä. Yhteiskunnallisen järjestelmän muuttaminen ei vaikuta\npaljoakaan, jos te ja muut pidätte kiinni nykyisistä intohimoistanne\nja itsekkyydestänne. Järjestelmät ovat samanlaisia kuin eräät\nkasvit, jotka myrkyttävät tai parantavat sen mukaan kuin niitä\nkäytetään. Hyvät ihmiset tekevät kehnostakin järjestelmästä hyvän,\nhuonot tekevät hyvätkin kelvottomiksi. Jos on tehtävä paremmiksi ja\nvelvollisuudentuntoisiksi ne luokat, jotka teitä nyt tahtomattaan tai\ntahallaan sortavat, ette te onnistu siinä, jollette alusta alkaen tee\nitseänne paremmiksi.\n\nKun siis kuulette niitten, jotka julistavat yhteiskunnallisen\nuudistuksen välttämättömyyttä, sanovan teille, että voitte saada sen\naikaan ainoastaan oikeuksiinne vedoten, olkaa heille kiitollisia\nhyvästä tarkoituksestaan, mutta älkää uskoko sen onnistumiseen.\nEtuoikeutetut luokat tietävät kyllä ainakin jossain määrin köyhän\nkärsimykset, _tietävät_, mutta eivät _tunne_.\n\nYhteisen uskon puutteesta syntyneen yleisen välinpitämättömyyden\nvuoksi, itsekkyyden tähden, joka on monivuotisen, aineellista\nhyvinvointia tehostavan saarnan välttämätön seuraus, ovat ne,\njotka eivät kärsi, vähitellen tottuneet pitämään noita kärsimyksiä\nyhteiskuntajärjestyksestä johtuvana surullisena välttämättömyytenä,\ntai jättämään huolehtimisen niistä tuleville sukupolville. Vaikeus\nei piile heidän vakaannuttamisessaan, vaan siinä, että heistä saisi\npois pudistetuksi välinpitämättömyyden, ajetuksi heitä, vakautuneita\nkun ovat, _toimimaan_, liittymään yhteen, veljeytymään teidän\nkanssanne, luodaksenne yhteiskunnallisen järjestelmän, joka tekisi\nlopun, siinä määrin kuin inhimilliset olosuhteet sen sallivat, teidän\nkärsimyksistänne ja vaivoistanne. Tämä on uskon tehtävä, uskon siihen\nkutsumukseen, jonka Jumala on antanut ihmisolennolle täällä maan\npäällä, uskon vastuunalaisuuteen, joka painaa kaikkia kutsumuksensa\npettäneitä, uskon velvollisuuteen, joka käskee kaikkia työskentelemään\nlakkaamatta uhrautuen totuuden puolesta. Kaikki mahdolliset opit\n_oikeuksista_ ja aineellisesta _hyvinvoinnista_ saattavat johtaa vain\nyrityksiin, jotka pysyvät eristettyinä, ja ainoastaan teidän voimiinne\nnojaten eivät ne onnistu. Ne saattavat vain valmistaa raskainta\nyhteiskunnallista onnettomuutta: kansalaissotaa eri luokkien välillä.\n\nItalian työväki! Kun Kristus tuli ja muutti maailman muodon,\nei hän puhunut oikeuksista rikkaille, joitten ei ollut tarvis\nvallata niitä, eikä köyhille, jotka ehkä olisivat käyttäneet niitä\nväärin rikkaita jäljitellen. Eikä hän puhunut hyödystä ja eduista\nsukukunnalle, jonka etujen ja hyödyn tavoittelu oli turmellut. Hän\npuhui _velvollisuudesta_, puhui rakkaudesta, uhrautuvaisuudesta,\nuskosta. Hän sanoi, _että vain ne tulisivat ensimäisiksi, jotka olivat\ntyöllään ilahuttaneet kaikkia_. Ja nuo elon kipinääkin vailla olevan\nyhteiskunnan korvaan kuiskatut sanat elähyttivät sen, valloittivat\nmiljoonia, valloittivat maailman, ja saivat ihmiskunnan kasvatuksen\nastumaan askeleen kauemmas edistyksen tiellä.\n\nItalian työväki! Me elämme samanlaista aikakautta kuin Kristus.\nElämme mädäntyneen yhteiskunnan keskuudessa, samanlaisen kuin Rooman\nvaltakunta oli, ja meidän mielessämme kytee halu herättää se elämään,\nuudistaa se, yhdistää kaikki sen jäsenet ja työntekijät samaan uskoon,\nsaman yhteisen lain alle, samaa päämäärää kohti kulkemaan, kaikkien\nniiden taipumusten asteettaista kehitystä edistämään, jonka siemenen\nJumala on kylvänyt luomansa sieluun. Me haemme Jumalan valtakuntaa maan\npäällä niinkuin taivaissakin, tai pikemmin pyrimme siihen, että maa\nolisi taivaan valmistajana ja yhteiskunta yritys asteettaan lähentyä\njumalallista ajatusta.\n\nMutta jokainen Kristuksen toimi vastasi oppia, jota hän julisti, ja\nhänen ympärillään oli apostoleita, jotka töissään ruumiillistuttivat\nhyväksymänsä uskon. Olkaa sellaisia, ja te tulette voittamaan.\nJulistakaa velvollisuuden oppia teitä ylempänä oleville luokille,\nja täyttäkää velvollisuutenne mikäli mahdollista. Julistakaa\npuhtautta, uhrautuvaisuutta, rakkautta, ja olkaa puhtaita, nopeita\nuhrautuvaisuuteen ja rakkauteen. Ilmaiskaa pelottomasti tarpeenne ja\najatuksenne, mutta vihatta, uhmatta ja uhkauksitta. Voimakkain uhka,\njos te sitä tarvitsette, on lujuus, ei kiukkuinen suunpieksäntä.\n\nSillävälin levittäkää tovereittenne keskuudessa heidän tulevien\nkohtalojensa aatetta, aatetta kansallisuudesta, joka on antava heille\nnimen, sivistyksen, työtä ja ansionmukaisen palkan, ja käsitystä\nihmisen arvosta ja kutsumuksesta. Sillävälin sulattakaa heihin\nvälttämättömän taistelun tietoisuus, johon heidän tulee valmistautua,\nniin että he kerran voivat anastaa kaiken tuon oman ja vieraan mahdin\nvastustuksesta huolimatta. Koettakaa sivistää heitä, parantaa heitä,\nopettaa heidät täysin tuntemaan velvollisuuksiensa täyttäminen.\n\nTämä työ on Italiassa mahdoton suurimmaksi osaksi. Ei mikään tasainen\nkansanopetustyö saata toteutua meillä ilman kansan aineellisten\nolosuhteiden uudistumista, eikä ilman valtiollista vallankumousta. Ken\nitsensä pettäen toivoo sitä ja julistaa sen välttämättömäksi kaikille\nvapautuspyrinnöille, hän saarnaa velttoutta eikä mitään muuta. Mutta ne\nharvat teistä, joiden olosuhteet ovat suotuisammat, ja joille oleskelu\nvierailla mailla suo vapaampia sivistysvälikappaleita, he saattavat sen\ntehdä, ja se on siis heidän velvollisuutensakin. Ja ne harvat teistä,\njoille kerran on auennut oikea käsitys siitä, mistä kansan kasvatus\nriippuu, riittänevät kerran levittämään sitä tuhansien keskuuteen,\njohtamaan heitä tiellä ja suojelemaan heitä viisastelijoilta ja\nvääriltä opeilta, jos ne pyrkisivät heitä eksyttämään.\n\n\n\n\nII\n\nJumala.\n\n\nTeidän _velvollisuuksienne_ alkulähde on Jumalassa. Teidän\nvelvollisuutenne määritelmät löydätte hänen laistaan. Hänen lakinsa\nasteettainen julkituominen ja käytäntöön sovittaminen on ihmiskunnan\ntehtävä.\n\nJumala on. Meidän ei tarvitse, emmekä tahdokaan todistaa sitä. Sen\nyrittäminen saattaisi tuntua herjaukselta, kieltäminen hulluudelta.\nJumala on, koska mekin olemme olemassa. Jumala elää meidän\nomassatunnossamme, ihmiskunnan omassatunnossa, meitä ympäröivän\nmaailman kaikkeudessa. Meidän tietoisuutemme huutaa hänen puoleensa\nsurun tai ilon ylevimpinä hetkinä. Ihmiskunta on saattanut muunnella,\nhäväistä, mutta ei koskaan poistaa hänen pyhää nimeään.\n\nMaailman kaikkeus ilmaisee hänet sopusoinnullaan, lakiensa ja\nilmiöittensä tarkoituksenmukaisuudella. Teidän joukossanne ei\nole ateisteja, ja jos olisikin, olisivat he pikemmin säälin kuin\nkirouksen arvoisia. Se, joka saattaa kieltää Jumalan tähtikirkkaan\nyön kimmeltäessä, rakkaimpiensa haudan ääressä, tai marttyyrin\nuhrautuvaisuutta katsellessaan, on hyvin onneton tai hyvin rikollinen.\nEnsimäinen ateisti oli epäilemättä mies, joka oli salannut rikoksen\nmuilta ihmisiltä ja pyrki, kieltäen Jumalan, vapautumaan ainoasta\ntodistajasta, jolta hän ei voinut sitä salata ja tukahuttamaan häntä\ntuivertavat omantunnon tuskat. Tai ehkäpä oli hän hirmuhallitsija,\njoka oli vapauden ohella ryöstänyt puolet veljiensä sielusta ja koetti\nasettaa raa'an _voiman_ kunnioituksen _velvollisuuden_ ja ikuisen\n_oikeuden_ uskon sijaan.\n\nHänen jälkeensä ilmeni silloin tällöin, jonkun kerran vuosisadassa,\nmiehiä, jotka filosofiset harhat olivat vieneet ateismiin, mutta\nheitä oli vähän ja he olivat hyvin häpeissään. Sitten esiintyi meitä\nlähellä olevana aikana joukkokuntia, jotka vihasta väärää, tyhmää\nJumala-käsitettä vastaan, minkä joku kasti, tai väkivaltainen voima\noli omaksi hyödykseen sepittänyt, kielsivät Jumalan itsensä, mutta\nsitä kesti vain hetken, ja sen hetken kuluessa kunnioittivat he,\nniin tarpeellinen oli heille Jumala. Järjen jumalatarta, Luonnon\nhaltijatarta. Nyt on taas olemassa ihmisiä, jotka inhoavat kaikkea\nuskontoa, nähdessään nykyisten uskomusten turmeluksen, eivätkä aavista\ntulevien puhtautta. Muttei yksikään heistä uskalla sanoa olevansa\nateisti. On pappeja, jotka häväisevät Jumalan nimen rahallisilla\nlaskelmillaan tai mahtavien vihaa peljäten. On hirmuvaltijaita,\njotka pilkkaavat sitä huutaen sitä hirmutöittensä tueksi. Mutta\nkieltäisimmekö auringon tai sen säteiden maailmankaikkeutta elähyttävän\nvoiman sen tähden, että sen valo joskus saapuu meille hämärtyneenä ja\nlikaisten usvien sumentamana? Moittisimmeko vapautta sen tähden, että\npahanilkiset ihmiset saattavat joskus kohottaa sen keskelle anarkian\nkummituksen?\n\nUsko Jumalaan loistaa kuolemattomalla valolla kaiken pilkan ja\nturmeluksen läpi, millä ihmiset ovat sumentaneet hänen nimeänsä.\nPilkka ja turmelus katoavat niinkuin väkivaltakin katoaa. Jumala\nkestää niin kuin _kansakin_, tämä Jumalan kuva maan päällä. Niinkuin\nkansa läpi orjuuden, kärsimysten ja kurjuuden valtaa askel askeleelta\ntietoisuutta, voimaa, vapautta, niin kohoo Jumalan pyhä nimikin\nturmeltuneiden uskojen raunioista sädehtiäkseen puhtaamman, tulisemman\nja järjellisemmän ihannoimisen keskellä.\n\nMinun ei siis tule puhua teille Jumalasta todistaakseni hänen\nolemassaolonsa, tai kehoittaakseni teitä häntä palvelemaan. -- Te\npalvelette häntä, hänen nimeään mainitsemattakin, joka kerran kun\nte _tajuatte elämänne_ ja teitä ympäröivien olentojen _elämän_. --\nMutta minä puhun sanoakseni _kuinka_ teidän tulee palvella häntä,\npuhun huomauttaakseni teille erehdyksestä, mikä johtaa useiden teitä\nhallitsevien miesten mieliä ja heidän esimerkkinsä mukaan monia\nteistäkin -- erehdyksestä, joka on yhtä suuri ja yhtä vaarallinen kuin\nateismi.\n\nTämä enemmän tai vähemmän silmäänpistävä erehdys on siinä, että Jumala\nerotetaan töistään, maasta, jossa teidän on vietettävä yksi elämänne\najanjakso.\n\nToiselta puolen sanotaan teille: \"Kyllä, Jumala on olemassa, mutta\nte voitte vain myöntää sen todeksi ja palvella häntä. Ei kukaan\nosaa selittää Jumalan ja ihmisten välillä vallitsevaa suhdetta. Se\non kysymys, josta teidän tietoisuutenne saa sopia Jumalan itsensä\nkanssa. Ajatelkaa siitä mitä haluatte, mutta älkää tyrkyttäkö uskoanne\nkaltaisillenne, älkää koettako sovittaa sitä tämän maailman asioihin.\nPolitiikka on seikka sinänsä, uskonto toinen. Älkää sekoittako niitä.\nJättäkää taivaalliset asiat vahvistetulle hengelliselle vallalle, oli\nse mikä hyvänsä, säilyttäen itsellenne vapauden olla uskomatta sitä,\njos se teistä näyttää pettävän kutsumuksensa. Antakaa jokaisen ajatella\nja uskoa omalla tavallaan; yhdessä täytyy hoitaa vain maallisia\nasioita. Uskotteko te, materialisteina tai spriritualisteina, vapauteen\nja ihmisten yhdenvertaisuuteen? Toivotteko enemmistölle hyvinvointia?\nHaluatteko yleistä äänioikeutta? Yhtykää saadaksenne toiveenne\ntäytetyiksi; sen tähden ei teidän tarvitse käsittää taivaallisia\nasioita.\"\n\nToisella puolen on taas ihmisiä, jotka sanovat teille:\n\n\"Jumala on olemassa. Mutta hän on niin suuri, liian paljon ylempänä\nkaikkia luotuja, että te voisitte ihmistöillä saavuttaa hänet. Maa\non tomua. Elämää kestää vain hetkinen. Erottautukaa edellisestä niin\npaljon kuin voitte, älkääkä antako jälkimäiselle enempää arvoa kuin\nse ansaitsee. Mitä ovat kaikki maalliset edut verrattuina sielunne\niankaikkiseen elämään? Ajatelkaa tätä, kohottakaa katseenne taivaaseen.\nMitäpä väliä sillä on, minkälaisessa asemassa te elätte täällä?\nTe olette määrätyt kuolemaan, ja Jumala tulee tuomitsemaan teidät\nniiden ajatusten mukaan, jotka olette omistaneet hänelle eikä maalle.\nKärsittekö? Siunatkaa Herraa, joka lähettää teille koettelemuksia.\nMaallinen elämä on koetuksen aikaa. Maanpäällä te olette kodittomia.\nHalveksikaa sitä ja kohotkaa sen yli. Kärsimysten, kurjuuden ja\norjuuden kautta voitte te palata Jumalan luo, ja pyhittää itsenne\nhäntä palvelemalla, rukoilemalla, maallisia halveksimalla, uskomalla\ntulevaisuuteen, joka korvaa teille runsaasti kaiken.\"\n\nNäistä, jotka näin puhuvat, eivät edelliset _rakasta_ Jumalaa ja\njälkimäiset eivät _tunne_ häntä.\n\nSanokaa edellisille: ihminen on yksi. Te ette voi jakaa häntä kahtia\nja siten saada häntä olemaan yhtä mieltä kanssamme periaatteista,\njoiden tulisi säännöstää yhteiskunnan järjestely, koska hän eroaa\nteistä alkuperänsä, vaiheittensa ja elämäntapansa puolesta täällä\nalhaalla. Uskonnot hallitsevat maailmaa. Koska ihmiset Intiassa\n_uskovat_ olevansa syntyneet mikä Braman, heidän Jumalansa, päästä,\nmikä käsivarresta, mikä jalasta, järjestävät he yhteiskunnan\nihmisajatusten mukaan kasteihin, määräävät yksille perinnöksi henkisen\ntyön, toisille sodan toimet, kolmansille orjan työt, tuomiten\nsiten itsensä liikkumattomuuteen, mitä yhä kestää ja on kestävä,\nsiksi kunnes usko tuohon periaatteeseen loppuu. Kun _kristityt_\njulistivat maailmalle, että _kaikki_ ihmiset olivat Jumalan lapsia\nja veljiä hänessä, eivät kaikkien antiikin lainlaatijain ja\nfilosofien opit, jotka määrittelivät ihmisen kaksinaisen luonteen,\nriittäneet ehkäisemään orjuuden poistamista, orjuuden joka muodosti\ntäydellisesti erillisen ihmisryhmän yhteiskunnan keskuuteen. Jokaisen\nuskonnollisten tunteiden edistysaskeleen kulussa voimme osoittaa\nvastaavan yhteiskunnallisen edistyksen tapahtuneen myöskin ihmiskunnan\nhistoriassa. Mutta uskonnollisen välinpitämättömyyden opille ette voi\nlöytää muuta vastinetta kuin anarkian. Te kykenette kyllä hävittämään,\nette koskaan rakentamaan, kieltäkää se, jos voitte. Mihin olette\nsaapuneet liioittelemalla erästä protestanttiseen oppiin sisältyvää\nperiaatetta, jonka hylkäämisen protestanttinen oppikin nykyään tuntee\ntarpeelliseksi -- johtamalla kaikki aatteensa ainoastaan yksilön\nvapaudesta? Anarkian yhdyselämään: se on, heikkojen sortamiseen;\nvapauteen poliittisessa järjestössä: se on, heikon halveksumiseen,\nkoska hänellä ei ole aikaa, ei tilaisuutta käyttää omia oikeuksiaan;\nsiveelliseen itsekkyyteen: se on, heikon eristämiseen ja tuhoamiseen,\nkun hän ei voi auttaa itseään. Mutta me pyrimme yhdistymään, ja kuinka\nsaavutamme sen varmasti, jollemme veljien avulla, jotka uskovat\nsamoihin, järjestäviin periaatteisiin, jotka yhtyvät samassa uskossa,\njotka vannovat samassa nimessä? Tahdomme yhteistä kasvatusta, ja kuinka\nvoimme antaa tai ottaa sitä vastaan ilman yhteistä uskoa? Me tahdomme\nluoda kansakunnan, ja kuinka onnistuisimme siinä uskomatta samaan\npäämäärään, yhteiseen _velvollisuuteen_? Ja mistä voisimme me johtaa\nopin yhteisestä velvollisuudesta, jollemme aatteesta, jonka kehitämme\nJumalasta ja hänen suhteestaan meihin? Yleinen äänioikeus on varmasti\nmainio asia, on ainoa laillinen keino, millä maata voipi hallita yhä\nuudistuvitta, raivokkaitta pulitta. Mutta yleinen äänioikeus saman\nuskon hallitsemassa valtakunnassa ilmaisee _kansallisen_ pyrkimyksen\n_kansallisen_ tahdon. Mutta kuinka se maassa, jossa ei ole yhteistä\nuskoa, voisi ilmaista muuta kuin luvultaan suuremman osan edut sortaen\nkaikkia muita? Kaikki uudistukset uskonnottomassa ja uskonnosta väliä\npitämättömässä maassa kestävät niin kauan kuin yksityisten oikut tai\nedut sitä vaativat, eikä enempää. Viimeisten viidenkymmenen vuoden\nkokemus on vakaannuttanut meidät kylliksi tässä kysymyksessä.\n\nSanokaa niille, jotka puhuvat teille _taivaasta_ erottaen sen\n_maasta_, että taivas ja maa ovat yhtä niinkuin elämä ja sen loppu.\nÄlkää sanoko, että maa on tomua. Maa on Jumalan. Hän loi sen, että te\nsen kautta voisitte kohota hänen luokseen. Maa ei ole katumuksen ja\nkiusausten laakso, se on meidän työtämme ja itseparannustamme varten\nvarattu paikka, kehittyäksemme korkeampaa olotilan astetta kohti.\nJumala ei luonut meitä mietiskelemään, vaan toimimaan, hän loi meidät\nomaksi kuvaksensa ja hänessä on ajatus ja toiminta, -- siispä hänessä\nei ole _ajatusta_ joka ei muuttuisi _toiminnaksi_. Meidän tulee,\nsanotaan, halveksia maallisia asioita ja hyljätä maallinen elämä\npitääksemme huolta taivaallisesta; mutta mitä on mainen olo, jollei\ntaivaallisen alkusoitto, askel kohti sen saavuttamista? Ettekö huomaa,\nettä siunatessamme viimeisiä astuimia niissä portaissa, joita pitkin\nmeidän kaikkien tulee nousta, taitamme tiemme ensimäisiä kiroomalla?\nSielun elämä on pyhää kaikilla asteillaan, maallisella niin kuin\nseuraavillakin. Jokaisen asteen tulee siis olla seuraavan valmistusta,\nkaiken ajallisen edistyksen täytyy avustaa lakkaamatonta ylöspäin\npyrkivää kehitystä ikuista elämää kohti, jonka Jumala vuodattaa\njokaiseen meistä ja yhteisihmisyyteen, joka kehittyy meidän jokaisen\ntoiminnan ohella.\n\n       *       *       *       *       *\n\nNyt on Jumala asettanut teidät tänne maan päälle. Hän on asettanut\nteidät miljoonien kaltaistenne olentojen keskuuteen, joiden ajatus\nsaa ravintonsa teidän ajatuksistanne, joiden parantuminen edistyy\ntasan teidän parantumisenne rinnalla, joiden elämä hedelmöittää\nteidän elämänne. Pelastuaksenne erilleen jäämisestä on hän antanut\nteille tarpeita, joita ette yksin voi tyydyttää, ja voimakkaan\nyhteiskunnallisen vaiston, joka eläinten sielussa nukkuu, ja joka\nerottaa teidät eläimistä.\n\nHän on hajoittanut teidät ympäri tämän maailman, jota te nimitätte\n_aineeksi_, suurenmoisessa kauneudessaan, elämää kuohuvan, elämää,\n-- ette saa sitä unohtaa, -- joka kaikkialla kantaa Jumalan näkyvää\nleimaa, mutta siitä huolimatta vaatii teiltä työtä, riippuu teistä\nilmaisumuodoissaan ja kasvaa voimassa sen mukaan kuin teidän\ntoimintakykynne kohoaa. Hän on kätkenyt teihin sammumattoman osanoton\nvaistoja: käskenyt sääliä murehtivia, iloita hymyilevien kanssa, vihata\nniitä, jotka sortavat toisia, -- oikeuden loppumattoman kaipuun, neron\nihailun, kun se keksii uusia tuntemattomia totuuksia, innostuksen,\nkun joku muuttaa ne kaikille hyödylliseksi toiminnaksi, hartaan\nkunnioituksen niitä kohtaan, jotka kuolevat marttyyreinä, kun eivät\nole saattaneet viedä totuutta voittoon, todistaen omalla verellään sen\noikeutuksen puolesta. Kun te nyt kiellätte, halvennatte nämä tehtävänne\nmerkit, jotka Jumala on teidän läheisyyteenne asettanut, huudatte te\nanathemaa hänen ilmestymismuodoilleen vaatien meitä suuntaamaan koko\nvoimamme sisäiseen puhdistustyöhön, joka pakostakin tulee jäämään\npuolinaiseksi, mahdottomaksikin yksin jatkettuna!\n\nEikö Jumala rankaise sitä, joka häntä noin kiusaa? Eikö hän alenna\norjaa? Eikö puolet köyhän päivätyöläisen sielusta uppoa aistillisiin\nhaluihin, sen, mitä te _aineeksi_ nimitätte, sokeihin vaistoihin,\nniin kauan kuin hänen on pakko tuhlata omaa jumalaista elämäänsä\nruumiillisiin toimiin ilman sivistyksen valoa? Tapaatteko elävämpää\nuskonnollista tunnetta venäläisessä _orjassa_ kuin puolalaisessa, joka\ntaistelee isänmaansa ja vapautensa puolesta? Tapaatteko tulisempaa\njumalallista rakkautta Kaarlo Albertin tai Modenan herttuan sorrettujen\nalamaisten parissa kuin 1100-luvun Lombardian tai 1400-luvun Firenzen\ntasavaltalaisten keskuudessa?\n\nMissä hyvänsä Jumalan henki vallitsee, siellä on vapaus, on sanonut\neräs mahtavimpia apostoleja, mitä me tunnemme. Hänen julistamansa oppi\nvaati orjuuden poistamista, sillä kukapa osaisi ymmärtää ja palvella\nJumalaa oikein ryömien hänen luomiensa olentojen jaloissa? Teidän\noppinne ei ole uskontoa, se on ihmisten keksimä lahko, sellaisten,\njotka ovat unohtaneet alkuperänsä, unohtaneet taistelun, jota heidän\nisänsä kävivät turmeltunutta yhteiskuntaa vastaan, ja voitot,\njotka he saavuttivat, uudistaen töillään tämän maailman, jota te,\nhaaveilijat, nyt halveksitte. Mikä hyvänsä vakava usko nouseekaan\nvanhojen, pilautuneiden tunnustusten raunioista, on se uudistava nyt\nvallitsevan yhteiskunnallisen järjestyksen, koska voimakas oppi aina\npyrkii soveltautumaan inhimillisen toiminnan kaikkiin aloihin, koska\n_maa_ kaikkina aikoina on pyrkinyt mukautumaan _taivaan_ mukaan, johon\nse uskoi, koska koko ihmiskunnan historia toistaa eri muodoissa,\nmuunnellen asteettain aikojen mukaan Herran rukouksen sanoja: _Tulkoon\nsinun valtakuntasi, niin maan päällä kuin taivaissa!_\n\n_Tulkoon Jumalan valtakunta niin maan päälle kuin taivaisiin!_ Olkoon\nse, oi veljeni! paremmin käsitettynä ja käytäntöön sovellettuna\nkuin ennen, teidän uskontunnustuksenne, rukouksenne! Toistakaa sitä\nja työskennelkää, että se toteutuisi! Älkää kuunnelko niitä, jotka\nkoettavat saada teidät taipumaan toimettomaan alistuvaisuuteen,\nvälinpitämättömyyteen maallisista asioista, kumartamaan jokaista\najallista, vaikkapa väärääkin mahtia, toistaen teille seuraavaa\nlausetta sitä ymmärtämättä: \"Antakaa keisarille, mitä keisarin on, ja\nJumalalle mitä Jumalan on!\" Voitteko mainita jotakin mikä ei olisi\nJumalan? Keisarin ei ole mikään muu kuin se, mikä on Jumalan lain\nmukaista. Keisari, toisin sanoen ajallinen valta, varsinainen hallitus\non vain Jumalan tarkoitusten valtuutettu toimeenpanija, siinä määrin\nkuin hänen voimansa siihen riittävät. Jos hän rikkoo valtakirjansa, on\nteillä, en sano oikeus, vaan velvollisuus korjata se.\n\nMikä on teidän tehtävänne täällä maailmassa, jollei harjoitella\nkehittämään voimienne mukaan omalla alallanne Jumalan aivoituksia?\nMiksikä saarnaisimme ihmissuvun yhteyden oppia, joka on välttämätön\nseuraus Jumalan yhteydestä, jollemme työskentelisi sen toteuttamiseksi,\nvastustaen mielivaltaisia jaoituksia, vihamielisyyden syitä, jotka\nkaikkialla erottavat ihmiskunnan asuttamat alueet? Miksikä uskoisimme\nihmisten yhdenvertaisuuteen, joka on välttämätön seuraus ihmissuvun\nyhteydestä Jumalan kasvojen edessä, jos välinpitämättömästi kärsisimme,\nettä tuota yhdenvertaisuutta yhteiskunnan tietäen hävyttömästi\nloukataan? Miksikä uskoisimme ihmisten vapauteen, inhimillisen\nvastuunalaisuuden perustaan, jollemme työskentelisi hävittääksemme\nkaikki esteet, jotka häiritsevät ensinmainittua ja vahingoittavat\njälkimäistä? Miksikä puhuisimme veljeydestä tietäen että meidän\nveljiämme joka päivä sorretaan, pilkataan ja häväistään? Maa on\nmeidän työpaikkamme. Ei ole tarvis halventaa sitä, vaan pyhittää\nse. Aineelliset voimat, joita tapaamme ympärillämme, ovat meidän\ntyövälineitämme. Ei pidä suinkaan hyljätä, vaan tulee parantaa niitä.\n\nMutta sitä te ette saa aikaan Jumalatta. Olen puhunut teille\n_velvollisuuksista_. Olen selittänyt, ettei ainoastaan tietoisuus\n_oikeuksistanne_ riitä johtamaan teitä kestävästi hyvälle tielle, ei\nriitä hankkimaan teille asemanne asteettaisia, jatkuvia parannuksia,\njoihin pyritte. Mutta mistä johtuu velvollisuus Jumalatta? Jumalatta\nette te voi millekään haluamallenne yhteiskuntajärjestelmälle keksiä\nmuuta perustetta kuin sokean, raa'an, väkivaltaisen _voiman_.\n\nTästä ei ole poikkeusta. Joko riippuu ihmisellisten asioiden kehitys\n_salliman_ laista, jota meidän kaikkien tulee tutkia ja sovittaa\nkäytäntöön, tai nojaa se sattumaan, hetken olosuhteihin, tai henkilöön,\njoka paraiten osaa käyttää tuota sattumaa, noita olosuhteita hyväkseen.\nJoko täytyy meidän totella Jumalaa, tai palvella ihmisiä; samantekevää,\nyhtäkö tai useampia. Jollei korkein _sielu_ hallitse kaikkia\nihmissieluja, kuka voisi pelastua kaltaistemme mielivallasta, kun he\nsattumalta ovat voimakkaampia kuin me? Jollei ole olemassa pyhää,\nloukkaamatonta lakia, jota ihmiset eivät ole säätäneet, minkä ohjeen\nmukaan arvostelisimme, onko teko oikea tai ei? Kenen nimessä, minkä\nnimessä vastustaisimme sortoa ja vääryyttä?\n\nJumalatta ei ole muuta valtiasta kuin _tosiasia_, tosiasia, jonka eteen\nmaterialistit aina kumartuvat, olkoon sen nimi sitten Vallankumous\ntai Napoleon; tosiasia, jota materialistit vieläkin Italiassa ja\nmuualla käyttävät kilpenään puolustaakseen velttouttaan silloinkin,\nkun he teoreettisesti kannattavat meidän periaatteitamme. Kuinka\nvoisimme siis vaatia heiltä uhrautuvaisuutta, alttiutta kärsimään,\nomien yksilöllisten mielipiteittemme nimessä? Muuttaisimmeko,\nainoastaan omien etujemme painolla, teorian käytännöksi, abstraktisen\nperiaatteen toiminnaksi? Älkää pettykö siinä. Niin kauan kuin me\nyksilöinä puhumme jonkin teorian nimessä, minkä meidän yksilöllinen\nälymme meissä herättää, tulee meillä olemaan se, mitä meillä nytkin\non: yhteyttä sanoissa, vaan ei teoissa. Huuto, joka kaikuu kaikkien\nsuurten vallankumousten keskellä, ristiretkien huuto: \"_Jumala sen\ntahtoo! Jumala sen tahtoo_!\" saattaa yksin muuttaa veltot toimiviksi,\nantaa pelokkaille rohkeutta, laskeville luonteille uhrautumisen intoa,\nuskoa niille, jotka epäillen hylkäävät kaikki inhimilliset käsitteet.\nTodistakaa ihmisille, että vapautuksen ja asteettaisen edistyksen työ,\njohon te heitä kutsutte, kuuluu Jumalan tarkoituksiin, ja kukaan ei\nnouse vastaan. Todistakaa heille, että täällä suoritettava maallinen\ntyö on oleellinen kuolemattoman elämän osa, ja kaikki hetken laskelmat\nhaihtuvat tulevaisuuden tärkeyteen nähden. Jumalatta voitte te käskeä,\nette vakaannuttaa, voitte olla vuorostanne hirmuvaltijaita, ette\nkasvattajia ja apostoleja.\n\n_Jumala sen tahtoo! Jumala sen tahtoo!_ Se on kansan huutoa, veljeni!\nSe on _teidän_ kansanne, Italian kansan huuto! Älkää antako niiden\npettää itseänne, te, jotka sydämellisellä rakkaudella työskentelette\nkansanne hyväksi, niiden, jotka ehkä selittävät teille, ettei Italian\nhenki ole valtiollista henkeä, ja että uskonnollinen henki on erinnyt\ntäältä.\n\nUskonnollinen henki ei ole koskaan eronnut Italiasta, niin kauan kuin\nItalia, vaikka hajallaankin, on pysynyt suurena ja valveutuneena.\nMutta se erosi siitä silloin kun 1500-luvulla Firenze oli sortunut\nKaarle V:n ulkomaalaisista aseista ja Italian elämän vapaus paavien\npetoksen vuoksi. Ja me aloimme menettää kansallisen luonteemme ja elää\nniin kuin me olisimme espanjalaisia, saksalaisia tai ranskalaisia.\nSilloin alkoivat meidän oppineemme näytellä ruhtinaiden narreja,\npoistaa isäntiensä haluttomuutta, nauramalla kaikelle ja kaikille.\nSilloin meidän pappimme, nähdessään kaiken uskonnollisen totuuden\nsovelluttamisen mahdottomaksi, alkoivat kaupata pyhiä asioita ja\najatella itseään eikä kansaa, jota heidän olisi tullut valistaa ja\nsuojata. Ja silloin tuo kirjailijoiden pilkkaama, pappien pettämä ja\nnylkemä, kaikesta valtiollisesta vaikutuksesta eristetty kansa alkoi\nkostaa, nauraen oppineille, epäillen pappeja, nousten kapinaan kaikkea\nuskoa vastaan huomatessaan entisen turmeltuneen, kykenemättä näkemään\ntulevaisuuteen.\n\nSiitä ajasta alkaen me hyljättyinä ja voimattomina vajosimme\ntottumuksen ja hallitusten vaikutuksen alaisina taikauskoon ja\nuskottomuuteen. Mutta me tahdomme nousta jälleen mahtavina ja\nkunnioitettuina. Ja muistakaamme kansallista perintöämme. Muistakaamme,\nettä Jumalan nimi huulillansa, ja uskonsa merkkien alla taistelun\nkeskustassa, voittivat meidän lombardialaiset veljemme 1100-luvulla\nsaksalaiset anastajat ja valloittivat takaisin heiltä riistetyn\nvapauden. Muistakaamme, että Toscanan kaupunkien tasavaltalaiset\nkokoontuivat neuvottelemaan kirkkoihin. Muistakaamme Firenzen\nkäsityöläisiä, jotka kieltäytyen alistamasta Medicin perheen\nkäskynvaltaan kansanvaltaista vapauttaan, valitsivat juhlallisella\näänestyksellä Kristuksen tasavallan johtajaksi. Muistelkaamme veli\nSavonarolaa, joka julisti samalla kertaa Jumalan ja kansan oikeutta,\nmuistelkaamme genovalaisia, jotka kivet aseinaan ja suojelevaa neitsyt\nMariaa avukseen huutaen vapauttivat v. 1746 kaupunkinsa sitä hallussaan\npitävästä saksalaisesta sotajoukosta. Muistelkaa koko samanlaista\ntapaussarjaa, missä uskonnollinen ajatus suojeli ja hedelmöitti Italian\nkansallisia pyrkimyksiä.\n\nJa uskonnollinen tunne lepää kehitystä odottaen kansamme sydämessä. Ken\nsen saisi heräämään, tekisi kansakunnan hyväksi paljoa enemmän kuin\nparikymmentä valtiollista oppia. Ehkäpä on syynä siihen kylmyyteen,\nmitä Italian kansa tähän asti on osoittanut kapinanyrityksille,\nyhtä paljon tuon tunteen puute niissä miehissä, jotka ulkomaalaisia\nhallitusmuotoja ja monarkistisia menettelytapoja jäljitellen ennen\njohtivat näitä yrityksiä Italiassa, kuin selvästi kansallisen\npäämääränkin vaillinaisuus. Levittäkää siis oppejanne Jumalan nimessä,\nveljet! Se, jolla on italialainen sydän, on seuraava teitä.\n\nPuhukaa Jumalan nimessä. Oppineet tulevat hymyilemään. Kysykää\noppineilta, mitä he ovat tehneet isänmaansa puolesta. Papit tulevat\njulistamaan teidät kirkon kiroukseen. Sanokaa papeille, että te\ntunnette Jumalan paremmin kuin he kaikki, ja että Jumalan, hänen\nlakinsa ja teidän välillänne ei tarvita välittäjiä. Kansa on ymmärtävä\nteitä ja on toistava kanssanne: _Me uskomme isään Jumalaan, ihmiskunnan\nJärkeen ja Rakkauteen, Luojaan ja Kasvattajaan_.\n\nJa sen sanan merkeissä te ja kansa voitatte.\n\n\n\n\nIII\n\nLaki.\n\n\nTe elätte. Siis on teillä myös elämän laki. Ei ole elämää ilman\nlakia. Kaikki mitä on, on olemassa jollakin määrätyllä tavalla,\nmäärätyillä ehdoilla, määrättyä lakia seuraten. Mineraaleja johtaa\nryhmityslaki, kasvun laki johtaa kasveja, liikuntolaki tähtiä, ja laki\nhallitsee teitä ja teidän elämäänne -- laki, joka on sitä jalompi ja\nkorkeampi mitä ylempänä te olette kaikkia muita luotuja maan päällä.\nKehittyä, toimia, elää lakinne mukaan on teidän ensimäinen ja ainoa\nvelvollisuutenne.\n\nJumala on antanut teille elämän. Siis on Jumala antanut teille lainkin.\nJumala on ihmisrodun ainoa lainsäätäjä. Hänen lakinsa on ainoa,\njota teidän tulee totella. Ihmiselliset lait ovat elinvoimaisia ja\nhyviä vain siinä määrin kuin ne sopeutuvat siihen selittäen sitä ja\nsovelluttaen sen käytäntöön. Ne ovat taas huonoja aina, kun ne ovat\nristiriidassa sen kanssa tai eroavat siitä; ja silloin ei ainoastaan\noikeutenne, vaan velvollisuutennekin vaatii olemaan niitä tottelematta\nja hävittämään ne. Se joka paraiten selittää ja inhimillisiin\ntapauksiin sovittaa Jumalan lakia on teidän laillinen johtajanne.\nRakastakaa ja seuratkaa häntä. Mutta paitsi Jumalaa ei teillä voi,\neikä saa olla, häntä pettämättä ja häntä vastaan kapinoimatta, toista\n_käskijää_.\n\nTeidän elämänne lain, Jumalan lakien _tuntemisessa_ piilee\nmoraalin peruste, teidän töittenne ja velvollisuuksienne ohje ja\nvastuunalaisuutenne mitta. Se on myöskin puolustajanne vääriä lakeja\nja mielivaltaa vastaan, jos joko yksi tai useat ihmiset koettavat\nsortaa teitä. Sitä tuntematta ette voi vaatiakaan _ihmisen_ nimeä tai\noikeuksia. Kaikkien oikeuksien alkuperä on laissa, ja niin kauan kuin\nte ette vetoa siihen olette te joko sortovaltiaita tai orjia; ei muuta!\nOlette sortajia, jos olette voimakkaita; muiden voiman orjuuttamia, jos\nolette heikkoja. Ollaksenne _ihmisiä_ tulee teidän tuntea laki, joka\nerottaa ihmisluonteen eläinten, kasvien, mineraalien luonteesta, sekä\ntoimia sen mukaan.\n\nKuinka opimme sen tuntemaan?\n\nTämän kysymyksen on ihmiskunta kaikkina aikoina tehnyt kaikille niille,\njotka ovat lausuneet sanan _velvollisuus_, ja tähän päivään saakka ovat\nvastaukset olleet erilaisia.\n\nEräät ovat vastanneet osoittamalla lakikokoelmaa, kirjaa, sanoen:\n\"Tähän sisältyy koko siveellinen laki.\" Toiset ovat sanoneet:\n\"Kysyköön jokainen omalta sydämeltään; siellä piilevät hyvän ja pahan\nmääritelmät.\" Toiset taas ovat vedonneet yleiseen oikeudentuntoon,\nhyljäten yksityisen arvostelukyvyn, ja selittäneet, että \"missä\nihmiskunta on yhtä mieltä jostakin uskomasta, siellä on tuo uskoma\ntosi\".\n\nHe erehtyvät kaikki. Ja ihmissuvun historia julistaa,\nvastaansanomattomilla syillä, kaikki vastaukset mahdottomiksi.\n\nNe, jotka vakuuttavat kirjasta, tai yhden ainoan ihmisen huulilta\nlukevansa koko siveellisen lain, ne unohtavat, ettei ole ainoatakaan\nlakikokoelmaa, jota ei ihmiskunta vuosisatojakin siihen uskottuaan\nolisi hyljännyt hakeakseen ja julistaakseen toista, ja ettei ainakaan\nnykyään ole syytä uskoa, että ihmiskunta muuttaisi menettelytapaansa.\n\nNiiden, jotka väittävät, että _yksilön_ tajunta sellaisenaan olisi\n_oikean_ ja _väärän_, siis myöskin hyvän ja pahan ohje, tulee muistaa,\nettei yhdestäkään uskonnosta, oli se miten pyhä hyvänsä, ole puuttunut\nkerettiläisiä, puhumattakaan eriuskolaisista, jotka aina ovat nopeita\nvakaumuksella käymään marttyyrikuolemaan oman oikeudentajuntansa\nnimessä. Nykyään hajaantuu protestanttinen oppi tuhansiin lahkoihin\nja alalahkoihin, jotka kaikki perustuvat _yksilön oikeudentajuntaan_.\nKaikki ovat ne valmiit katkeraan keskinäiseen taisteluun ja tukevat\nuskonanarkiaa, joka on sen eripuraisuuden ainoa todellinen lähde, mikä\nnykyään valtiollisesti ja yhteiskuunallisesti rasittaa Euroopan kansoja.\n\nJa toiselta puolen tulee niiden, jotka kieltävät yksityisen tajunnan\ntodistuksen vedoten koko ihmiskunnan yksimielisyyteen johonkin uskomaan\nnähden, muistaa, että kaikki nuo suuret aatteet, jotka ovat kohottaneet\nihmiskuntaa, alussa esiintyivät vastustaen sitä, minkä ihmiskunta\nhyväksyi, ja että niitä julistivat henkilöt, joita ihmiskunta pilkkasi,\nahdisti, ristiinnaulitsi.\n\nNäistä ohjeista ei siis _yksikään_ riitä hankkimaan _Jumalan lain\ntotuuden_ tuntemusta. Ja kuitenkin on yksilön tajunta pyhä, ihmiskunnan\nyleinen hyväksyminen on pyhä, ja se, joka jättää kysymättä neuvoa\njommaltakummalta, luopuu totuuden tuntemisen oleellisesta keinosta.\nTähänastinen, yleinen erehdys on ollut se, että on tahdottu liittää\ntotuus yhteen ainoaan näistä keinoista. Seurauksiltaan ratkaiseva\nja mitä turmiollisin erehdys, koska se ei saata määrätä yksityisen\ntajuntaa ainoaksi totuuden ohjeeksi anarkiaan lankeamatta, eikä voi\nmäärätyllä hetkellä vedota yleisen yksimielisyyden peruuttamattomaan\ntuomioon tukahuttamatta inhimillistä vapautta, syöksymättä suoraa päätä\nhirmuvaltiuteen.\n\nMainitsemme nämä esimerkit osoittaaksemme, kuinka näille ensimäisille\nperustuksille rakentuu lujemmin kuin luulisikaan koko yhteiskunnallinen\nrakennus. Ja niin ovat ihmiset saman erehdyksen vallassa järjestäneet\nvaltiollisen yhteiskunnan, toiset kunnioittamalla ainoastaan\n_yksityisen_ oikeuksia, unohtaen täydellisesti yhteiskunnan kasvattavan\ntehtävän, toiset taas _yhteiskunnallisten_ oikeuksien nojalla uhraten\nyksilön vapauden ja toimintavallan.[1] Ranska, suuren vallankumouksensa\njälkeen, ja etenkin Englanti osoittavat meille, kuinka edellinen\njärjestelmä johtaa vain eriarvoisuuteen ja enemmistön sortoon.\nKommunismi taas, jos se milloinkaan saattaisi muuttua tosiasiaksi,\nosoittaisi, kuinka jälkimäinen tuomitsee yhteiskunnan kivettymään,\nriistäen siltä kaiken liikunnan ja kaiken edistymiskyvyn.\n\nNiinpä edelliset, ottaen huomioon vain niin sanotut _yksilön_\nedut, ovat järjestäneet tai pikemmin saattaneet epäjärjestykseen\ntaloudellisen järjestelmän, asettaen sen ainoaksi perusteeksi\nrajattoman, _vapaan kilpailun_ teorian, kun taas jälkimäiset, jotka\nottivat huomioon vain _yhteiskunnallisen_ yhteyden, tahtoisivat siirtää\nhallitukselle kaikki valtion tuotantovoimat. Siinä kaksi käsityskantaa,\njoista edellinen on antanut meille kaikki anarkian varjopuolet;\njälkimäinen taas johtaisi paikoillaan pysymiseen ja kaikkiin\nhirmuvallasta johtuviin onnettomuuksiin.\n\nJumala on antanut teille tovereittenne yleisen hyväksymisen ja\nomantuntonne kuin siiviksi, joilla voitte kohota niin lähelle\nhäntä kuin mahdollista. Miksi tahdotte itsepäisesti silpoa toisen?\nMiksi tahdotte eristäytyä ja erottautua maailman yhteydestä? Miksi\ntahdotte tukahuttaa ihmiskunnan äänen? Molemmat ovat pyhiä; Jumala\npuhuu molemmissa. Missä hyvänsä ne kohtaavat toisensa, missä hyvänsä\nomantuntonne ääntä tukee ihmiskunnan mielipiteen kannatus, siellä on\nJumala; silloin tiedätte varmasti tavanneenne totuuden. Edellinen\nvarmentaa jälkimäisen.\n\nJos teidän velvollisuutenne olisivat vain kielteisiä, jos tehtävänne\nolisi ainoastaan _olla tekemättä pahaa_, olla vahingoittamatta\nveljiänne, ehkäpä riittäisi omantuntonne äänikin, sillä kannalla, missä\nvähemmänkin sivistyneet nyt ovat, johtamaan teitä. Te olette syntyneet\nhyvään, ja joka kerta kun te toimitte suorastaan _lainvastaisesti_,\njoka kerta kun teette sellaista, mitä ihmiset sanovat _rikokseksi_,\non teissä jotakin, mikä syyttää teitä kuin moittiva ääni, jonka\nvoitte salata toisilta, mutta ette itseltänne. Teidän tärkeimmät\nvelvollisuutenne ovatkin myönteisiä. _Toimettomuus_ ei riitä, täytyy\n_toimia_. Ei ole kylliksi se, että te tyydytätte itseänne ollen\nrikkomatta lakia; teidän tulee toimia _lain mukaan_. Ei riitä olla\n_vahingoittamatta_, tulee _hyödyttää_ veljiään. Liiankin usein tähän\nsaakka on moraali esiintynyt ihmisille pikemmin kielteisessä kuin\nmyönteisessä muodossa. Lain selittäjät ovat sanoneet: \"älä varasta,\nälä tapa!\" Harva, tuskinpa kukaan on näyttänyt heille ne velvoitukset,\njotka kuuluvat heille ihmisinä ja sen, kuinka he voivat hyödyttää\nlähimäisiään ja Jumalan luomia tarkoituksia. Tämä on siis moraalin\nensimäinen tarkoitus, eikä yksilö, joka kuuntelee ainoastaan oman\noikeustajuntansa ääntä, voi milloinkaan päästä siihen.\n\nYksilön oikeudentunto puhuu hänen _kasvatuksensa_, hänen\nharrastustensa, tapojensa ja intohimojensa kieltä. Villin irokeesin\nomatunto puhuu toisenlaista kieltä kuin 1800-luvun sivistyneen\neurooppalaisen. Vapaan miehen omatunto luo hänelle velvollisuuksia,\njoita orjan tajunta ei saata arvatakaan.\n\nKyselkääpä köyhältä piemontilaiselta tai lombardialaiselta\npäivätyöläiseltä, jonka ainoana moraalin julistajana on ollut halpa\npappi, jonka ainoana, suvaittuna lukemisena, jos hän edes osaa lukea,\non ollut itävaltalainen katkismus; kysykääpä häneltä, niin hän vastaa,\nettä ankara työ millä palkalla hyvänsä perheen elättämiseksi, rajaton\nlakeihin alistuminen tutkimatta, minkälaisia ne ovat, sekä eläminen\ntoisia vahingoittamatta ovat hänen velvollisuutensa. Sille, joka\npuhuisi hänelle velvollisuuksista, jotka yhdistävät hänet isänmaahan\nja ihmiskuntaan, sille, joka sanoisi hänelle: \"Te vahingoitatte\ntovereitanne suostuessanne tekemään työtä alhaisemmalla palkalla kuin\ntyön arvo on, te rikotte Jumalaa ja kuolematonta sieluanne vastaan\ntottelemalla vääriä lakeja\", vastaisi hän kuin mies, joka ei käsitä\nkysymystä, nostaen hämmästyneenä kulmiaan. Kysykääpä italialaiselta\ntyömieheltä, jolle paremmat olosuhteet ja seurustelu älyltään\nkehittyneempien ihmisten kanssa ovat opettaneet osan totuutta, vastaa\nhän teille, että hänen isänmaansa on sorretussa asemassa, että hänen\ntoverinsa ovat _väärin_ tuomitut elämään aineellisessa ja siveellisessä\nkurjuudessa, ja että hän tuntee tarvetta huutaa vastalauseensa, mikäli\nhänen voimistaan riippuu, tuolle vääryydelle.\n\nKuinka saattaa omantunnon ääni puhua niin suuresti eroavalla tavalla\nkahdelle saman ajan ja saman kansan yksilölle? Minkä tähden löydämme\nkymmenen oleellisesti samaan ryhmään kuuluvan yksilön keskuudesta,\njotka kannattavat ihmisrodun kehitystä ja edistystä, kymmenen eri\nmielipidettä siitä, kuinka usko on muutettava toiminnaksi, kymmenen eri\nkäsitystä _velvollisuudesta_? Silminnähtävästi ei yksityisen omantunnon\nääni riitä, kaikissa tilanteissa, muutta ohjeetta, elävöittämään\nlakia hänelle. Tajunta riittää vain selvittämään teille, että laki\non olemassa, ei millainen se on, se riittää selvittämään, että\nteillä on velvollisuuksia, ei millaisia nuo velvollisuudet ovat. Sen\nvuoksi on ihmiskunnan keskuudessa aina ollut marttyyrejä, oli sitten\nitsekkyys miten paljon voitolla hyvänsä. Mutta kuinkahan lukuisia\novat ne marttyyrit, jotka ovat uhranneet elämänsä luuloteltujen\nvelvollisuuksien vuoksi, nyt kaikille selvinneiden erehdysten hyväksi!\n\nTeidän tietoisuutenne tarvitsee siis opasta, valoa, joka hälventäisi\nteitä ympäröivän pimeyden, ohjetta, joka vahvistaisi sitä ja ohjaisi\nvaistojanne. Ja tuo ohje on _ihmisyyden järki_.\n\nJumala on antanut _järjen_ teille kaikille, että kasvattaisitte sitä\ntuntemaan hänen lakinsa. Nykyään anastaa teiltä kurjuus, vuosisatojen\njuurtuneet erehdykset ja isäntienne tahto sen kasvattamisen\nmahdollisuudenkin. Ja sen vuoksi on teidän välttämättömästi murrettava\nnuo esteet voimalla. Mutta vaikkapa nuo esteet olisivatkin raivatut\npois, ei yhdenkään teidän järkenne riittäisi käsittämään Jumalan lakia,\njollei se nojaisi ihmiskunnan järkeen. Teidän elämänne on lyhyt, teidän\nyksilölliset kykynne heikot, voimattomat ja kaipaavat tukipistettä.\nNiinpä on Jumala asettanut rinnallemme olennon, jonka elämä on jatkuva,\njonka kyvyt kerääntyvät summaksi kaikkien niiden yksilöllisten kykyjen\nmäärästä, mitä ehkä neljäntoista vuosisadan kuluessa on kehitetty;\nolennon, joka yksilöiden erehdysten ja rikosten keskellä yhä kasvaa\nviisaudessa ja siveydessä; olennon, jonka kehitykseen Jumala on\nkirjoittanut ja kaikkina aikoina kirjoittaa rivin laistaan.\n\nSe olento on Ihmiskunta.\n\n_Ihmiskunta_, niinkuin eräs ajattelija viime vuosisadalla on sanonut,\n_on ihminen, joka lakkaamatta oppii_. Yksilöt kuolevat, mutta ei\ntotuuden määrä, minkä he ovat ilmituoneet; se hyvyyden paljous, mitä he\novat tehneet, ei mene hukkaan heidän poistuessaan: ihmiskunta kokoaa\nsen, ja ihmiset, jotka kulkevat heidän hautojensa yli, käyttävät\nsitä hyödykseen. Joku meistä syntyy tänään aatteiden, uskomusten\npiirissä, joita koko edeltävä ihmiskunta on muodostellut, ja jokainen\nmeistä tuopi, tietämättäänkin, enemmän tai vähemmän tärkeän aineksen\ntulevaisuuden ihmiskunnan elämään. Ihmiskunnan sivistys kasvaa,\nniinkuin kohoavat Itämailla nuo pyramiidit, joihin jokainen matkustaja\nlisää kiven. Me kuljemme ohi, päiväkauden kestävällä vaelluksellamme,\nkutsuttuina samalla täydentämään yksityistä sivistystämme. Niin\nedistyy koko ihmiskunnankin sivistys maan päällä. Jumalan tarkoitus,\nmikä väläyksinä esiintyy meissä jokaisessa, kehittää hitaasti,\nasteettaisesti, jatkuvasti ihmiskuntaa. Ihmiskunta on Jumalan elävä\nsana. Jumalan henki hedelmöittää sen, ja tulee ilmi siinä yhä\npuhtaampana, yhä tarmokkaampana, ajanjaksosta ajanjaksoon, joskus\nyksilön, joskus kansan välityksellä. Työstä työhön, uskosta uskoon\nsaa ihmiskunta vähitellen yhä selvemmän käsityksen omasta elämästään,\nomasta kutsumuksestaan, Jumalasta ja hänen laistaan.\n\nJumala tulee ihmiskunnassa lihaksi _vähitellen_. Jumalan laki on yksi\nniinkuin Jumalakin. Mutta meille se selviää kappale kappaleelta, rivi\nriviltä, mitä enemmän edeltävien sukupolvien kasvattavaa kokemusta\nkokoontuu, mitä enemmän kasvaa laajuudessa ja tarmossa _yhteys_\nrotujen, kansojen, yksilöiden välillä. Ei yksikään ihminen, ei mikään\nkansa, ei ainoakaan vuosisata voi väittää selvittäneensä sitä kokonaan.\nVain yhtynyt ihmiskunta voi selvittää siveellisen lain, ihmiskunnan\nelämän lain, kun kaikki voimat, kaikki kyvyt, joista ihmisluonne on\nkoottu, ovat suunnatut toimintaan. Mutta sen ohella opettaa meille se\nihmiskunnan osa, joka on päässyt kauimmas sivistyksessä, kehityksellään\nosia siitä laista, jota me haimme. Sen historiasta luemme me Jumalan\ntarkoitukset, sen tarpeista omat _velvollisuutemme_, velvollisuudet,\njotka muuttuvat tai paremmin sanoaksemme kasvavat tarpeitten mukaan,\nkoska meidän ensimäinen velvollisuutemme on avustaa ihmiskunnan nousua\nsille sivistyksen ja parannuksen asteelle, jonka Jumala ja kulunut aika\novat sille valmistaneet.\n\nJos te siis haluatte tulla tuntemaan Jumalan lain, täytyy teidän paitsi\nomaan tietoisuuteenne vedota myöskin ihmiskunnan omaantuntoon ja\nhyväksymiseen. Tunteaksenne omat velvollisuutenne, on teidän otettava\nselkoa ihmiskunnan samanaikuisista tarpeista. Moraalin edistyminen on\nasteettaista niinkuin ihmissuvun ja teidänkin kuntonne. Kristinuskon\nsiveysoppi ei ole samanlainen kuin pakanallisten aikojen, meidän\naikamme moraali ei ole sama kuin kahdeksantoista vuosisataa sitten.\nNykyään pyrkivät teidän isäntänne salaamaan teiltä velvollisuutenne\nsamoinkuin ihmiskunnan tarpeet, erottamalla teidät uusista\nluokista, kieltämällä teitä yhtymästä, alistamalla sanomalehdistön\nkaksinkertaisen sensuurin alaiseksi. Ja kuitenkin voitte te, jos\ntahdotte, ennen sitäkin aikaa, jolloin kansakunta opettaa teille\nilmaiseksi yleissivistävissä kouluissa ihmiskunnan entistä historiaa ja\nsen nykyisiä tarpeita, hankkia osittaisia tietoja edellisistä ja arvata\njälkimäiset.\n\nIhmiskunnan nykyiset tarpeet ilmenevät suuremmalla tai pienemmällä\nvoimalla, enemmän tai vähemmän epätäydellisesti, niissä tapauksissa,\njoita joka päivä sattuu maissa, missä liikkumattomuus ja hiljaisuus ei\nole aivan ehdoton laki. Mikäpä kieltäisi teitä niitä tietämästä? Mikä\nväkivaltaisen epäilyksen voima voisi pitemmän aikaa estää miljoonia\nihmisiä, joista hyvin useat matkustavat Italian rajojen ulkopuolella\ntaas palatakseen, tietämästä mitä Euroopassa tapahtuu? Jos julkiset\nyhdistykset ovat kielletyt teiltä Italiassa, kukapa voisi estää\nsalaisia seuroja, jos ne välttävät ulkonaisia merkkejä ja monimutkaisia\njärjestöjä, muodostaen vain veljellisen ketjun, joka ulottuu maasta\nmaahan, lopulta koskettamasta jotakin rajan monilukuisista pisteistä?\n\nTapaattehan kaikkialla maa- ja merirajalla omia ystäviänne ja\nkansalaisianne, miehiä, jotka teidän isäntänne ovat karkoittaneet,\nkoska he halusivat auttaa teitä, miehiä, jotka tahtovat olla totuuden\nsanansaattajia keskuudessanne, jotka kertovat teille mielihalulla\nsen, mitä he opinnoilla ja maanpaon surullisella helppoudella ovat\nsaaneet tietää ihmiskunnan vaiheista ja sen nykyisistä pyrkimyksistä.\nKuka voi estää teitä saamasta jotakin niistä kirjoituksista, joita\nteidän veljenne painattavat teitä varten maanpaossa, jos te vain\nitse haluatte niitä? Lukekaa niitä ja polttakaa ne, niin että teidän\nisäntienne lähettämät urkkijat eivät keksisi niitä teidän käsissänne,\ntehdäkseen sen perusteella syytöksen teidän perhettänne vastaan.\nAvustakaa meitä tarjouksillanne laajentamaan toiminta-alueitamme,\nlaatimaan ja painattamaan teitä varten yleisen ja teidän isänmaanne\nhistorian oppikirjoja. Auttakaa meitä avaamalla uusia pääsyteitä, että\nne voisivat levitä mahdollisimman laajalle.\n\nOlkaa varmoja siitä, ettette opetuksetta saata oppia tuntemaan\nvelvollisuuksianne ja että yhteiskunnalle, eikä teille, jää kaikki\nvastuu jokaisesta oikeuden loukkauksesta, koska se kerran kieltää\nteiltä kaiken opetuksen. Teidän vastuunalaisuutenne alkaa siitä\npäivästä, kun teille tarjotaan tilaisuutta oppiin ja te lyötte\nsen laimin; siitä päivästä, kun teille ilmautuu keinoja kukistaa\nyhteiskunta, mikä tuomitsee teidät tietämättömyyteen, ettekä\naio käyttää niitä. Te ette ole syyntakeisia, koska te olette\ntietämättömiä. Te olette syyntakeisia silloin, kun te alistutte jäämään\noppimattomiksi, koska, kun teidän tajuntanne ilmaisee teille, ettei\nJumala ole antanut teille lahjoja käskemättä kehittää niitä, kuitenkin\nannatte kaikkien järjenlahjojenne nukkua sielussanne, -- koska\ntietäessänne, ettei Jumala ole voinut antaa teille totuuden rakkautta\nnäyttämättä keinoja sen seuraamiseksi, te epätoivoisina ette haekaan\nsitä ja hyväksytte tutkimatta oikeaksi sen, mitä mahtimiehet ja heidän\nlahjomansa papit teille totuutena esittävät.\n\nJumala, _ihmiskunnan isä ja opettaja_, ilmaisee ihmisille lakinsa\naikojen kuluessa. Kysykää neuvoa ihmiskunnan vaiheilta -- teidän\ntovereittenne neuvonantajalta -- ei yhden vuosisadan rajoitetulta\nalalta tai yhden ajattelijakoulun opeista, vaan kaikilta vuosisadoilta\nja kuolleilta sekä eläviltä ihmisiltä. _Aina kun teidän tajuntanne ääni\non sopusoinnussa ihmiskunnan yleisen äänen kanssa, saatte olla varmat\ntotuudesta, tietäen varmasti tuntevanne rivin Jumalan laista_.\n\n_Me uskomme ihmiskuntaan, Jumalan lain ainoaan tulkkiin maan\npäällä_. Ja ihmiskunnan äänestä, kun se on sopusoinnussa\noikeustajuntamme kanssa, johdamme me sen, mitä nyt aiomme puhua teille\nvelvollisuuksistanne.\n\n\n\n\nIV\n\nVelvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan.\n\n\nEnsimäiset velvollisuutenne ei järjestykseen, vaan tärkeyteen nähden\novat velvollisuudet ihmiskuntaa kohtaan, koska te niitä käsittämättä\nvoitte vain epätäydellisesti täyttää muut. Teillä on velvollisuuksia\nkaupunkilaisina, poikina, puolisoina, isinä; pyhiä, loukkaamattomia\nvelvollisuuksia, joista myöhemmin tulemme laajemmin puhumaan. Mutta\npyhiksi ja loukkaamattomiksi tekee nuo velvollisuudet se kutsumus,\n_velvollisuus_, jota teidän ihmisyytenne teiltä vaatii.\n\nTe olette isiä kasvattaaksenne _ihmisiä_ ihailemaan ja kehittämään\nJumalan lakia. Te olette kaupungin asukkaita, teillä on isänmaa,\nvoidaksenne helposti, rajoitetulla alueella, ihmisten avulla, joita\njo kieli, harrastukset, tottumukset kiinnittävät teihin, voidaksenne\ntyöskennellä kaikkien _ihmisten_ hyväksi, olivat he ketä hyvänsä,\ntulevat he minkälaisiksi tahansa -- tehtävä, jonka hyväksi voisitte\nhuonosti työskennellä erillänne, te yksinäiset ja heikot keskellä\nkaltaistenne ääretöntä paljoutta. Ne, jotka opettavat teille _moraalia_\nrajoittaen velvollisuutenne tunnon vain isänmaahan tai perheeseen,\nneuvovat teille enemmän tai vähemmän ahdasta itsekkyyttä, ja johtavat\nteitä siihen, mikä on paha toisiin ja itseenne nähden. Perhe ja isänmaa\novat kuin kaksi niitä ympäröivään suurempaan piiriin piirrettyä\nympyrää, kuin kaksi porrasta rapuissa, joita ilman ette voi kohota\nkorkeammalle, mutta joille teidän ei ole lupa pysähtyä.\n\nOlette _ihmisiä_, siis _ajattelevia, yhteiskunnan muodostavia_\nolentoja, joitten edistysmahdollisuudet ovat rajattomat. Nuo piirteet\nluovat ihmisluonnon, mikä erottaa teidät muista teitä ympäröivistä\nolennoista, ja joka on uskottu teille kaikille kuin hedelmöitettävä\nsiemen. Koko teidän elämänne tulee pyrkiä näiden luonteenne\nperuskykyjen harjoitukseen ja säännölliseen kehitykseen. Joka kerta kun\nte tukahutatte tai sallitte tukahuttaa jonkun näistä kyvyistä, joko\nkokonaan tai osaksi, alenette te ihmisten joukosta alempien eläinten\nparveen ja rikotte elämänne lakia, Jumalan lakia.\n\nTe vaivutte eläinten tasolle ja rikotte Jumalan lakia joka kerran, kun\nte tukahutatte tai sallitte tukahtua jonkun niistä lahjoista, jotka\nkuuluvat ihmisluonteeseen teissä itsessänne tai muissa. Jumala ei tahdo\nainoastaan sitä, että hänen lakinsa täyttyisi teissä -- jos Jumala ei\nolisi muuta tahtonut, olisi hän luonut teidät yksinäisiksi -- vaan että\nse täyttyisi maan päällä, ihmisissä, kaikissa olennoissa, jotka hän loi\nomaksi kuvaksensa. Hän tahtoo, että täydellisyyden ja rakkauden aate,\njonka hän on maailmaan asettanut, ilmenisi ja loistaisi yhä enemmän\nihailtuna ja edustettuna. Teidän mainen olemassaolonne, jonka aika ja\nkyky tarkoin rajoittavat, ei saata edustaa sitä kuin epätäydellisesti\nja väläyksittäin. Ainoastaan ihmiskunta saattaa jatkuvasti sukupolvien\ntyöllä ja älyllä, joka saa ravintonsa kaikkien jäsentensä älystä,\nedelleen kehittää jumalallista ajatusta, sovittaa sen käytäntöön ja\nkohottaa sen kunniaan.\n\nJumala antoi siis elämän teille, että käyttäisitte sitä ihmiskunnan\nhyväksi, että kehittäisitte henkilökohtaisia kykyjänne veljienne\nlahjojen hedelmöittämiseksi, että te työllänne liittyisitte avustamaan\nyhteistä, parannuksia ja totuuden etsimistä tarkoittavaa työtä,\njota sukupolvet hitaasti, mutta jatkuvasti edistävät. Teidän tulee\nsivistyä ja sivistää, täydellistyä ja tehdä täydelliseksi. Jumala\non teissä; sitä ei saata epäillä. Mutta Jumala on myöskin kaikissa\nihmisissä, jotka teidän kanssanne maan päällä asuvat. Jumala on\nkaikkien edesmenneiden, nyt olevien ja tulevienkin sukupolvien\nelämässä, jotka ovat edistäneet ja yhä edistävät ihmiskunnan hänestä,\nhänen laeistaan ja meidän velvollisuuksistamme saamaa käsitystä.\nTeidän tulee kunnioittaa ja palvella häntä, missä ikinä hän lieneekin.\nMaailman kaikkeus on hänen temppelinsä. Ja jokainen tämän temppelin\nvastalauseeton, sovittamaton häväistys sattuu kaikkiin uskoviin.\n\nEi merkitse mitään, että te voitte sanoa itseänne puhtaiksi; ja\nvaikkapa, muista eristäytymällä, voisittekin pysyä puhtaudessa,\nja jos parin askeleen päässä teistä vallitsee turmelus, ettekä\nyritä vastustaa sitä, petätte te velvollisuutenne. Ja vaikkapa te\nsydämissänne palvelisittekin totuutta, ei siitä ole mitään hyötyä, jos\nharhat johtavat veljiänne tämän maan toisessa kulmauksessa, maan joka\non yhteinen äitimme, ettekä halua ettekä yritä kaikin voimin poistaa\nniitä, näin pettäen omat velvollisuutenne. Jumalan kuva on vääristynyt\nteidän lähimäistenne kuolemattomissa sieluissa. Jumala tahtoo, että\nhäntä palveltaisiin hänen laissaan, ja teidän keskuudessanne selitetään\nväärin, loukataan ja kielletään hänen lakiansa. Ihmisellinen luonne\non väärennetty miljoonissa ihmisissä, joille Jumala, samoin kuin\nteillekin, on uskonut tarkoitustensa sopusointuisan täyttämisen.\nVoitteko te, toimettomina ollen, sanoa itseänne uskoviksi?\n\nKansa, Kreikan, Puolan, Circassian, nousee liehuttaen isänmaan ja\nriippumattomuuden lippua, taistelee, voittaa tai kaatuu sen puolesta.\nMikä saa sydämemme sykkimään kuullessamme kerrottavan heidän\ntaisteluistaan, mikä kohottaa rintaanne ilosta heidän voitoistaan\nkuullessanne, mikä tekee mielenne murheelliseksi, kun he joutuvat\ntappiolle? Mies, joko meikäläinen tai ulkomaalainen, nousee yleisen\nhiljaisuuden keskellä jossakin maankolkassa, julistaa aatteita,\njotka hän uskoo oikeiksi, puolustaa niitä vainottuna tai kahleissa,\nkuollen luopumatta niistä mestauslavalla. Miksi kunnioitatte te häntä\npyhän marttyyrin nimellä? Miksi kunnioitatte ja opetatte lapsennekin\nkunnioittamaan hänen muistoaan?\n\nJa miksi luette te halukkaasti niistä isänmaanrakkauden ihmeistä,\njoista Kreikan aikakirjat kertovat, ja toistelette niitä lapsillenne\nylpein tuntein kuin olisivat ne kertomuksia teidän isistänne? Nuo\nkreikkalaisten sankarityöt ovat kahdentuhannen vuoden vanhoja ja\nkuuluvat sivistyskauteen, joka ei ole teidän eikä milloinkaan tule\nolemaankaan. Tuo mies, jota sanotte marttyyriksi, kuoli ehkä aatteiden\nvuoksi, jotka eivät ole teidän, ja hän taittoi kuolemallaan kaikki\noman, yksityisen kehityksensä tiet. Tuo kansa, jota te voitoissa ja\ntappioissa ihailette, on teille vieras, ehkäpä melkein tuntematonkin,\npuhuu toista kieltä, eivätkä sen elinehdotkaan vaikuta merkittävästi\nteidän oloonne. Mitäpä se teihin kuuluu, hallitseeko sitä sulttaani,\nBaijerin kuningas, Venäjän tsaari, tai kansan myöntymyksellä syntynyt\nhallitus?\n\nMutta sydämessämme huutaa ääni: \"Nuo miehet, jotka elivät kaksituhatta\nvuotta sitten, nuo kansat, jotka nyt taistelevat kaukana teistä, nuo\nmarttyyrit, jotka kaatuivat aatteen puolesta, jonka vuoksi te ette\nkuolleet, olivat, ovat teidän veljiänne; eikä ainoastaan alkuperän\nja luonteen yhteyden takia, mutta työn ja tarkoitusten yhtäläisyyden\ntähden.\" Nuo muinaiset kreikkalaiset menivät manalle, mutta heidän\ntyönsä ei kuollut, ettekä te ilman heitä nykyään olisi sillä älyllisen\nja siveellisen kehityksen asteella, minkä olette saavuttaneet. Nuo\nkansat pyhittivät verellään kansallisen vapauden aatteen, jonka\npuolesta tekin taistelette. Tuo marttyyri opetti kuolemallaan, että\nihmisen tulee uhrata kaikki, ja tarpeen tullessa elämänsäkin sille,\nmitä hän _oikeaksi_ luulee.\n\nMerkitsee sangen vähän, että hän ja monet muut, todistaen verellään\nuskonsa, katkaisivat maailmassa oman yksilöllisen kehityksensä:\nJumala huolehtii heistä muualla. Tärkeä on ihmiskunnan kehitys.\nOn tärkeää, että tuleva sukupolvi nousee, teidän taistelujenne ja\nuhraustenne esimerkkiä seuraten, korkeampana ja voimakkaampana kuin te\nlain tajunnassa ja totuuden ihailussa. On tärkeää, että ihmisluonne\nesimerkkien vahvistamana paranisi ja toteuttaisi Jumalan tarkoitukset\nmaan päällä. Ja missä hyvänsä ihmisluonne parantuneekin, ja missä\nhyvänsä se vallanneekin omakseen totuuden, missä hyvänsä se päässeekin\naskeleen sivistyksen, edistyksen, siveyden tiellä, on se askel voitto,\njoka ennemmin tai myöhemmin luottaa hyötyä koko ihmiskunnalle. Te\nolette kaikki sotilaita armeijassa, joka liikkuu eri teitä pitkin, eri\nosastoihin jaettuna, valloittamaan samaa päämäärää. Tänään tarkkaatte\nte vain lähimpiä johtomiehiänne, eri univormut, eri käskysanat,\ntoimivia ryhmiä erottavat välimatkat ja vuoret, jotka peittävät toiset\ntoisten katseilta, saavat teidät usein unohtamaan tuon tosiasian\nja kiinnittävät teidän katseenne yksinomaan lähimpään päämäärään.\nMutta on olemassa yksi teitä kaikkia korkeampi, jolla on käsitys\nkokonaisuudesta, ja joka johtaa ja liikuttaa sitä. Jumala yksin tietää\ntaistelun salaisuuden ja saattaa koota teidät kaikki samaan leiriin,\nsaman lipun alle.\n\nKuinka suuri onkaan välimatka tästä uskosta, joka itää sielussanne,\nja josta tulee nyt alkavan aikakauden moraalikäsityksen pohja, siihen\nuskoon, joka oli sukukuntien siveyskäsityksen perustana, niiden, joita\nme nyt nimitämme muinaisiksi! Ja kuinka likeisesti liittyykään meidän\nkäsityksemme jumalallisesta vallinnasta siihen käsitykseen, mikä meillä\non velvollisuuksistamme!\n\n       *       *       *       *       *\n\nEnsimäiset ihmiset tunsivat Jumalan olevaksi, käsittämättä häntä,\nkoettamattakaan ymmärtää häntä hänen lakinsa avulla. He tunsivat\nhänen voimansa, mutta eivät hänen rakkauttaan, heillä oli epäselvä\nkäsitys jonkunlaisista suhteista hänen ja yksilön välillä, mutta\nei muuta. Heillä ei ollut kykyä erottautua aisteilla havaittavien\nesineiden piiristä, ja he ruumiillistuttivat hänet johonkin niistä --\npuuhun, johon olivat nähneet salaman lyövän, kiveen, jonka viereen\nhe olivat telttinsä pystyttäneet, eläimeen, joka ensimäiseksi oli\nsattunut heidän silmiinsä. Se oli uskoa, jota uskontojen historiassa\ntarkoitetaan _fetishismillä_. Ja siteekseen tunsivat ihmiset _perheen_,\njoka tavallaan oli heidän yksilöllisyytensä toinen muoto. Perheen\npiirin ulkopuolella oli vain vieraita, tai tavallisimmin vihollisia.\nAinoa siveyden peruste oli heidän ja heidän perheensä säilyttäminen\nvihollisilta.\n\nMyöhemmin laajeni käsitys Jumalasta. Aistihuomioista noustiin varovasti\nabstraktisiin käsitteihin, yleistäen. Jumala ei enää ollut vain\nperheen, vaan useampien perheiden yhtymien, _kaupunkien, heimojen_\nsuojelija. _Fetishismiä_ seurasi _polyteismi_, monien jumalien\npalvelus. Silloin laajensi moraalikin toimintapiiriään. Ihmiset\ntunnustivat laajempien kuin perhevelvollisuuksien olemassaolon ja\nrupesivat työskentelemään _rodun, kansallisuuden_ hyväksi. Kuitenkin\noli _ihmiskunta_-käsite vielä tuntematon. Kaikki kansakunnat nimittivät\nulkomaalaisia _barbaareiksi_, kohtelivat heitä sen mukaan ja pyrkivät\njoko voimalla tai viekkaudella kukistamaan heidät ja anastamaan\nheidän maansa. Kaikkien kansojen keskuudessa oli ulkomaalaisia tai\nbarbaareja, ihmisiä, miljoonia ihmisiä, joita ei päästetty kansalaisten\nuskonnollisiin toimituksiin, ja joita pidettiin luonteeltaan\nerilaisina, orjina vapaiden joukossa. Ihmissuvun ykseyden saattoi vain\njumalan ykseys tuoda mukanaan. Jumalan ykseyttä, jonka muutamat harvat\nantiikin ajattelijat olivat aavistaneet, ja jonka Mooses voimakkaasti\noli julistanut (kuitenkin tehden tuon tuhoisan rajoituksen, että vain\nyksi kansa oli Jumalan valitsema), ei tunnustettu ennen kuin Rooman\nvaltakunnan hajoamisen aikana, kristinuskon alettua työnsä.\n\nKristus asetti uskonsa ensimäiseksi oppilauseeksi kaksi toisistaan\nerottamatonta totuutta: _On ainoastaan yksi Jumala; kaikki ihmiset\novat Jumalan lapsia_. Ja noiden kahden totuuden julkaiseminen\nmuutti maailman ulkonäön ja laajensi moraalin piirin aina asutun\nmaailman äärimmäisille rajoille saakka. Velvollisuuksiin _perhettä_\nja _isänmaata_ kohtaan liittyivät nyt velvollisuudet _ihmiskuntaa_\nkohtaan. Silloin huomasi ihminen, että missä hän tapasi kaltaisensa,\nsiellä kohtasi hän myös veljen; veljen, joka oli saanut kuolemattoman\nsielun niin kuin hänkin, ollen kutsuttu liittymään Luojaansa, ja että\nhän oli velvollinen rakastamaan häntä, jakamaan hänelle uskostaan,\nauttamaan häntä toimilla ja neuvoilla, missä ikinä tarvittiin.\n\nSilloin kuului Apostolien huulilta yleviä, ennen tajuamattomia,\nApostolien seuraajiltakin sitten taas hämärtyneitä tai sikseen jääneitä\nsanoja, jotka ennustivat toisia, kristinuskossa piileviä totuuksia:\n_Sillä niinkuin meillä on yhdessä ruumiissa monta jäsentä, mutta\nei kaikilla jäsenillä ole yhtäläinen työ, niin mekin monet olemme\nyksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toisemme\njäsenet_.[2] _Ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen_.[3] --\nJa nyt kahdeksantoista vuosisadan opintojen, kokemusten ja vainojen\nkuluttua on saatava nuo totuudensiemenet itämään.\n\nEi ole ainoastaan tehtävä tiettäväksi että ihmiskunta on yksi ruumis,\nja että yhden ainoan lain tulee sitä hallita, vaan myöskin että tuon\nlain ensimäinen pykälä on _edistys_, täällä maan päällä, edistys,\njonka toteuttamiseksi meidän tulee täyttää jumalan tarkoitus voimiemme\nmukaan ja kasvatuksen avulla pyrkiä parempaan asemaan. On opetettava\nihmisille, että kun ihmiskunta kerran on yksi ruumis, tulee meidän\nkaikkien, tuon ruumiin jäseninä, työskennellä sen kehittämisen\npuolesta, saattaa sen elämä sopusointuisemmaksi, toimeliaammaksi\nja voimakkaammaksi. On saatava meidät itsemme vakautuneiksi siitä,\nettä me voimme kohota Jumalan luo vain veljiemme sielujen avulla,\nparantamalla ja puhdistamalla ne, silloinkin kun he eivät itse pyydä\nsitä meiltä. Tulee asettaa yksityisiin suuntautuvan armeliaisuustyön\nsijaan yhteistyö kokonaisuuden parantamiseksi ja järjestää _perhe_\nja _yhteiskunta_ sitä varten, koska kerran vain ihmiskunta\nkokonaisuudessaan voi toteuttaa Jumalan tarkoituksen, mikä täällä maan\npäällä on toteutettava.\n\nToisia, vielä laajempia velvollisuuksia on teille tulevaisuudessa\nilmenevä, sikäli kuin me saamme vähemmän epätäydellisen, selvemmän\nkäsityksen elämämme laista. Näin johtaa Jumala hitaan, mutta\nkeskeytymättömän uskonnollisen kasvatuksen avulla ihmiskuntaa parempaan\npäin. Ja tämä kasvatus parantaa jokaisen yksilönkin.\n\nMe paranemme ihmiskunnan parantuessa. Jollei kokonaisuus parane,\nette voi toivoakaan, että teidän omat aineelliset ja henkiset\nelinehtonne parantuisivat. Yleisesti sanoen ette te voi, vaikka\ntahtoisittekin, erottaa elämäänne ihmiskunnasta; te elätte siinä,\nsen ohella, sitä varten. Teidän sielunne, lukuunottamatta harvoja,\nerikoisen voimakkaita, ei voi vapautua niiden ainesten vaikutuksesta,\njoiden keskuudessa te elätte, aivan kuten teidän ruumiinnekaan, oli\nse rakenteeltaan kuinka voimakas hyvänsä, ei voi vastustaa sitä\nympäröivän, pilaantuneen ilman vaikutusta.\n\nKuinka monella teistä olisi kylliksi mielenlujuutta kasvattaa poikanne\nrajattomaan totuuden rakkauteen tietäen lähettävänne heidät vainoille\nalttiiksi maahan, missä hirmuvalta ja urkinta pakoittavat teidät\nkahdeksi kolmanneksi osaksi salaamaan omatkin mielipiteenne tai\nvalehtelemaan? Kuinka moni saattaisi kasvattaa heidät halveksimaan\nrikkauksia yhteiskunnassa, missä kulta on ainoa mahti, jonka avulla\nsaavutetaan kunniaa, vaikutusvaltaa, arvonantoa, missä ainoastaan\nse suojelee käskijöiden ja heidän kätyreittensä mielivallalta ja\nloukkauksilta? Kukapa teistä ei olisi parasta tarkoittaen kuiskannut\nrakkaimmilleen Italiassa: \"Älkää luottako ihmisiin.\" \"Rehellisen miehen\ntulee sulkeutua itseensä ja välttää julkista elämää.\" \"Armeliaisuus\nalkaa kodista\", sekä samantapaisia, selvästi epämoraalisia neuvoja,\njoihin kuitenkin yhteiskunnan yleinen tila antaa aiheen?\n\nMikäpä äiti ei olisi, vaikka hän kuuluukin uskoon, joka ihailee\nihmiskunnan vapaaehtoisen marttyyrin Kristuksen kärsimystä, kietonut\nkäsiään poikansa kaulaan koettaen estää häntä vaarallisista yrityksistä\nveljiensä onnen edestä? Ja vaikkapa teillä olisi voimia opettaa\npäinvastoinkin, eikö yhteiskunta tuhansin äänin hävittäisi sen\ntuloksia, murtaisi tuhansin, surullisin esimerkein teidän sanojenne\nvaikutusta? Voitteko puhdistaa, kohottaa sielunne turmeluksen ja\ntartunnan saastuttamassa ilmapiirissä?\n\nJa jos tarkastatte aineellisia elinehtojanne, luuletteko voivanne\nkestävästi parantaa niitä muuta tietä kuin yhteisten parannusten\navulla? Kun täällä Englannissa, missä nyt kirjoitan, määrättiin uusi\nvero tuloista, jotka nousivat yli sadan viidenkymmenen punnan vuodessa,\nvastasivat rikkaat tehtailijat siihen ilmoittaen työmiehilleen\nalentavansa heidän päiväpalkkansa yhdellä shillingillä. Tuleeko\nhuonosti järjestetyn hallinnon aikana, yhteiskunnassa, missä työläisten\nelinehdot ovat jätetyt palkanmaksajien mielivaltaan, tuleeko sieltä\nkoskaan puuttumaan veroja, joista viimemainitut kostavat alentamalla\nteidän palkkojanne?\n\nYksityinen hyväntekeväisyys uhraa Englannissa vuosittain miljoonia\npuntia kurjuuteen joutuneiden tilan huojentamiseksi. Ja kurjuus\nkasvaa vuosittain, hyväntekeväisyys yksityisille on todistettu\nkykenemättömäksi korjaamaan epäkohtia, ja yhä selvemmin on opittu\ntuntemaan järjestettyjen, kollektiivisten toimenpiteiden tarpeellisuus.\nMissä ankara taistelu sortajien ja sorrettujen välillä jatkuvasti\nuhkaa maata sitä hallitsevien väärien lakien vuoksi, voitteko uskoa,\nettä sinne virtaisi kylliksi pääomaa, laajoja, aikaa vieviä, kalliita\nyrityksiä varten? Missä verot ja rajoitukset riippuvat rajoittamattoman\nhallituksen mielivallasta, jota ei mikään estä, ja jonka menot\nsotajoukolle, urkkijoille, asiamiehille ja eläkkeennauttijoille\nalituisesti kasvavat sen turvallisuustoimenpiteiden ohella, luuletteko,\nettä teollisuuden ja kaupan toimintatarmo saattaa siellä päästä\nasteettain, jatkuvasti kehittymään?\n\nVastannette, että teidän mielestänne on kylliksi, jos kotimaamme\nhallitus ja yhteiskunnalliset olot järjestetään paremmin? Se\nei ole kylliksi. Ei mikään kansa elä nykyään ainoastaan omilla\ntuotteillaan. Te elätte tavaran vaihdolla, tuonnilla ja viennillä.\nKöyhtyvä ulkomainen kansa, missä kuluttajien luku vähenee, on teille\nmenetetty markkinapaikka. Ulkomainen kauppa, joka kelvottoman\njohdon vuoksi joutuu pulaan ja häviöön, aiheuttaa pulia ja häviötä\nteidänkin kaupassanne. Vararikot Ameriikassa tai Englannissa johtavat\nvararikkoihin Italiassakin. Luotto ei nykyään ole kansallinen,\nvaan eurooppalainen laitos. Ja muuten on jokainen teidän tekemänne\nkansallisen parannuksen yritys vihollisuuden osoitus kaikkia\nhallituksia kohtaan, ruhtinaiden välisten sopimusten johdosta, sillä he\novat ensimäisiä tunnustamaan, että yhteiskunnallinen kysymys on nykyään\nkaikkialla samanlainen. Te ette voi toivoa mitään miltään muulta\nkuin yleismaailmallisilta parannuksilta, kaikkien Euroopan kansojen\nveljeydeltä ja Euroopan avulla koko ihmiskunnalta.\n\nÄlkää siis, veljeni, velvollisuutenne ja etunne vuoksi, unohtako\nkoskaan ensimäisiä velvollisuuksianne, niitä, joita noudattamatta\nette voi toivoa täyttävänne velvollisuuksia, joita perhe ja isänmaa\nvaativat: velvollisuuksianne ihmiskuntaa kohtaan. Tulkoot sananne ja\ntyönne kaikkien hyväksi, niin kuin Jumala on kaikkien Jumala laissaan\nja rakkaudessaan. Lienette itse missä hyvänsä, missä mies vain\ntaistelee oikeuden, hyvän ja toden puolesta, siellä on teidän veljenne.\nMissä mies kärsii, erehdysten, vääryyden, hirmuvallan kiusaamana,\nsiellä on teidän veljenne. Vapaina tai orjina, _olette kaikki veljiä_.\n\nTeidän alkuperänne on yhteinen, yhteinen on laki, yhteinen teidän\nkaikkien päämääränne. Yhteinen olkoon uskokin, yhteinen työ. yhteinen\nse lippu, jonka alla te soditte. Älkää sanoko: \"mehän puhumme eri\nkieliä\". Kyyneleet, työt, kärsimys, ne ovat ihmisten yhteisenä kielenä\nlukumäärään katsomatta, kielenä, jota te kaikki tajuatte. Älkää\nsanoko: \"Ihmiskunta on liian laaja ja me liian heikkoja\". Jumala ei\nkatso voimiin, vaan tarkoitukseen. Rakastakaa ihmiskuntaa! Kysykää\naina itseltänne työskennellessänne isänmaan ja perheen piirissä:\n\"Hyödyttäisikö vai vahingoittaisiko minun työni, jos se olisi kaikkien\ntekemää, ihmiskuntaa?\" Ja jos omatunto vastaisi: _vahingoittaisi_,\nluopukaa siitä; luopukaa, vaikka teistä tuntuisikin, että teidän\ntyönne tuottaisi välitöntä hyötyä perheelle ja isänmaalle. Te olette\nsen uskon julistajia, julistajia kansojen veljeyden ja sen yhteyden,\nminkä ihmisrotu nykyään periaatteessa hyväksyy, mutta työssä kieltää.\nJulistakaa sitä missä ja miten hyvänsä voitte. Ei Jumala eivätkä\nihmiset voi vaatia enempää teiltä. Mutta minä sanon teille, että te\nsellaisiksi apostoleiksi ruvetessanne -- vain itsellennekin, jos ette\nmuuta voi -- hyödytätte ihmiskuntaa. Jumala mittaa sen sivistysmäärän,\nmihin hän sallii ihmiskunnan kohota, uskovien luvun ja puhtauden\nmukaan. Kun olette puhtaita ja monilukuisia, avaa teille Jumala, joka\nteidän lukunne tietää, tien toimintaan.\n\n\n\n\nV\n\nVelvollisuudet isänmaata kohtaan.\n\n\nTeidän ensimäiset velvollisuutenne -- ensimäiset ja viimeiset\ntärkeydessä -- kohdistuvat, niinkuin olen teille selittänyt,\nihmiskuntaan. Te olette _ihmisiä_ ennen kuin olette _kansalaisia_\ntai _isiä_. Jollei rakkautenne kohdistu koko ihmiskuntaan, jollette\ntunnusta uskovanne sen ykseyteen, joka johtuu Jumalan ykseydestä, ja\nkansojen veljeyteen, kansojen, joiden tehtäväksi on annettu muuttaa\ntuo ykseys tosiasiaksi -- jollette kaikkialla, missä teidän toverinne\nvalittavat, kun vääryys ja väkivalta loukkaa inhimillisen luonteen\narvoa, ole valmiita, siihen kyetessänne, auttamaan sorretuita, tai\nette, siihen kyetessänne, tunne olevanne kutsutuita taistelemaan\npetettyjen ja sorrettujen asian puolesta -- silloin ette te tottele\nelämänne lakia, tai ette ymmärrä sitä uskontoa, joka tulee siunaamaan\ntulevaisuuden.\n\nMutta mitä saattaa _jokainen_ teistä omin voimin tehdä ihmiskunnan\nsiveellisen parantumisen, sen edistyksen puolesta? Te voitte joka\nhetki antaa hedelmättömiä todisteita uskostanne; te saatatte silloin\ntällöin osottaa _armeliaisuutta_ veljellenne, joka ei kuulu teidän\nmaanne asukkaihin, ettekä mitään enempää. Ei, _armeliaisuus_ ei ole\ntulevaisuuden uskon tunnussana. Tulevaisuuden uskon tunnussana on\n_yhdistyminen_, veljellinen yhteispyrkimys yhteistä määrää kohti, ja\nse on yhtä paljon _armeliaisuutta_ ylempänä kuin monien yhtyneiden työ\nyhteisestä sopimuksesta rakentaa talo kaikkien yhteiseksi asunnoksi on\nparempi kuin jos te tahtoisitte rakentaa majan jokaiselle erikseen ja\nauttaisitte toisianne vain vaihtamalla kiviä, tiiliä ja savea. Mutta\nkielten, pyrkimyksien, tapojen ja taipumusten eri ryhmiin jakamina ette\nte voi ryhtyä tuohon yhteiseen työhön.\n\n_Yksilö_ on liian heikko, ihmiskunta liian laaja. \"Jumalani\", rukoilee\nbrittiläinen merimies ulapalle lähtiessään, \"suojele minua; venheeni on\nniin pieni ja valtameri ääretön!\" Ja tuo rukous kuvaa teidän jokaisen\nasemanne, jollei olisi keinoja teidän voimienne ja toimintatarmonne\nvahvistamiseksi loppumattomiin. Ja Jumala antoi teille nuo keinot\nantaessaan teille isänmaan, jakaessaan ihmiskunnan kuin ymmärtäväinen\ntyönjohtaja, joka asettaa tehtävät eri työmiesten kyvyn mukaan,\nerillisiin ryhmiin maanpallomme pinnalle kylväen siten kansakuntien\nsiemenet. Huonot hallitukset ovat turmelleet Jumalan tarkoituksen,\njonka te näette selvästi osoitetun niin kauas kuin Eurooppaa ulottuu\nainakin suurten virtojen juoksulla, korkeilla vuorijonoilla ja muilla\nmaantieteellisillä merkeillä -- turmelleet sen niin täydellisesti, että\nnykyään ei ole yhtään kansaa, Ranskaa ja Englantia lukuunottamatta,\njoiden rajat vastaisivat tuota tarkoitusta. Ne eivät tunnustaneet,\neivätkä tunnusta mitään isänmaata omaa perhettään ja sukuaan,\nluokka-itsekkyyttään lukuunottamatta.\n\nMutta jumalallinen tarkoitus vaatii ehdottomasti täyttymystä.\nLuonnolliset jaoitukset, kansojen synnynnäiset, luontaiset taipumukset\ntulevat astumaan huonojen hallitusten pyhittämän mielivallan sijaan.\nEuroopan kartta on piirrettävä uudelleen. Kansojen isänmaat,\nvapaiden äänien määritteleminä, tulevat nousemaan kuninkaiden ja\netuoikeutettujen luokkien isänmaiden raunioille. Niiden välillä tulee\nvallitsemaan sopusointu ja veljeys. Ja silloin tulee rauhallinen,\nasteettainen kehitys täyttämään ihmiskunnan yleisen parannustyön,\noikean elämänlain tutkimiseen ja sovelluttamiseen nähden, yhdistymisen\nedistämänä ja paikallisten taipumusten mukaan jaettuna. Silloin\njokainen teistä, voimakkaana tunteissaan ja miljoonien, samaa kieltä\npuhuvien ihmisten avun tukemana, samoja pyrkimyksiä kannattaen, saman\nhistoriallisen perintätiedon kasvattamana, voi toivoa hyödyttävänsä\nkoko ihmiskuntaa omilla, henkilökohtaisilla ponnistuksillaan.\n\nTeille, Italiassa syntyneille, on Jumala suonut, aivan kuin teitä\nerikoisesti suosien, paraiten määritellyn alueen Euroopassa. Toisissa\nmaissa, joita epämääräisemmät tai hajanaisemmat rajat saartavat,\nsaattaa syntyä riitakysymyksiä, jotka kaikkien rauhallinen äänestys\nkerran tulee ratkaisemaan, mutta jotka ovat maksaneet ja yhä vieläkin\ntulevat maksamaan kyyneleitä ja verta. Teidän maassanne ei koskaan.\nJumala on asettanut ympärillenne ylväitä, kiistämättömiä rajamerkkejä.\n\nToiselle puolelle Alpit, Euroopan korkeimmat vuoret, ja toiselle meren,\näärettömän meren. Ota Euroopan kartta ja aseta harpin toinen kärki\nParmaan, Pohjois-Italiassa, aseta toinen Var-joen suulle ja piirrä\npuoliympyrä Alppeja kohti. Se kärki, joka puoliympyrän toisessa päässä\nsattuu Isonzo-joen suulle, on piirtänyt Jumalan meille antamat rajat.\nNäille rajoille saakka puhutaan ja ymmärretään teidän kieltänne; niiden\ntoisella puolen ei teillä ole mitään oikeuksia. Sicilia, Sardinia,\nCorsica ja pienet saaret niiden välillä kuuluvat kieltämättä teille.\nRaaka voima saattaa hetkeksi kieltää teiltä nämä rajat, mutta kansojen\nyleinen, äänetön hyväksyminen on vanhoista ajoista saakka tunnustanut\nne teille, ja sinä päivänä, kun te yksimielisinä käytte viimeiseen\ntaisteluun ja pystytätte kolmivärisen lippunne rajoille, tulee koko\nEurooppa hyväksyen tervehtimään ylösnoussutta Italiaa ja ottamaan\nsen kansojen yhteyteen. Varustakaa kaikki voimanne tähän viimeiseen\nponnistukseen.\n\nIsänmaatta ei teillä ole nimeä, ääntä, tunnusmerkkiä, ei oikeuksia,\neikä pääsyä kansojen yhteiseen toveriliittoon. Te olette ihmiskunnan\naviottomia lapsia. Liputtomina sotilaina, Israelin lapsina kansojen\njoukossa ei teitä uskota eikä suojella, kukaan ei halua vastata teistä.\nÄlkää pettäkö itseänne toivoen pääsyä kieroista yhteiskunnallisista\noloista, jollette ensin valloita itsellenne isänmaata. Missä ei\nisänmaata ole, siellä ei ole myöskään yhteistä mielipidettä, johon te\nvoisitte vedota. Oman edun itsekkyys hallitsee ainoastaan, ja se, jolla\non voima puolellaan, pysyy vallassa, koska kaikkien eduilla ei ole\nyhteistä suojelijaa.\n\nÄlkää antako aineellisten parannusten ajatuksen johtaa teitä väärille\nteille ennen kuin kansallinen kysymys on ratkaistu. Te ette saa sitä\naikaan. Teidän teollisuusyhdistyksenne ja keskinäiset avustusliittonne\novat hyödyksi sivistys- ja kasvatuskeinoina teitä itseänne varten;\ntaloudellisina ilmiöinä tulevat ne pysymään hedelmättöminä siksi kunnes\nItalia on teidän. Taloudellinen kysymys edellyttää ennen kaikkea\npääoman ja tuotannon kasvua, ja kun teidän maanne on jakautunut\nerillisiin paloihin -- koska teillä tullirajojen ja kaikenlaisten\nteennäisten hankaluuksien kiertäminä on vain rajoitetut markkinat\navoinna, ette saata toivoa tuota kasvua. Nykyään -- älkää pettäkö\nitseänne -- ette te olekaan Italian työläisluokka, te olette vain sen\nmurto-osa, joka on voimaton, kykenemätön itselleen asettamaansa suureen\ntehtävään. Teidän vapautuksenne ei tosiasiassa saata alkaa ennenkuin\n_kansallinen hallitus_, joka ymmärtää ajan merkit, Roomasta käsin\nlaatii Italian kehitystä johtavien periaatteiden julistuksen, liittäen\nsiihen nämä sanat: _Työ on pyhä, ja se on Italian vaurauden lähde_.\n\nÄlkää antako aineellisen edistyksen toivon, mikä teidän asemanne\nnykyisellään ollessa saattaa olla vain erhekuva, johtaa teitä harhaan.\nVain teidän maanne, laaja ja rikas Italian maa, joka ulottuu Alpeista\nSicilian viimeiseen kolkkaan, saattaa toteuttaa sen toiveen. Te voitte\nsaavuttaa _oikeutenne_ ainoastaan tottelemalla _velvollisuutenne_\nkäskyjä. Olkaa niiden arvoiset ja te saatte ne. Oi, veljeni, rakastakaa\nmaatanne! Meidän maamme on koti, jonka Jumala on antanut meille,\nasettaen sinne lukuisan perheen, jota me rakastamme, ja joka rakastaa\nmeitä, ja johon me ajatuksilla ja tunteilla yhdymme lähemmin kuin\nmihinkään muuhun; perheen, joka keskittäen voimansa määrättyyn kohtaan\nja ainestensa yhdenlaisen luonteen vuoksi on saanut osakseen erikoisen\ntoimintamuodon.\n\nMeidän maamme on meidän työalamme. Teidän toimeliaisuutenne tulosten\ntulee lähteä siitä koko maailman hyväksi, mutta työvälineet, mitä me\nparaiten ja vaikuttavimmin osaamme käyttää, sisältyvät siihen ja meidän\nei tule heittää niitä pois ollen luottamatta Jumalan tarkoituksiin,\nvähentäen siten omaa voimaamme. Työskennellessämme oikeiden\nperiaatteiden mukaan maamme hyväksi, työskentelemme me ihmiskunnan\nhyväksi, meidän maamme on sen vipusimen tuki, jota meidän tulee hoitaa\nyhteisen hyvän vuoksi. Jos te hylkäätte tuon tuen, olette vaarassa\njoutua tarpeettomiksi maallenne ja ihmiskunnalle. Ennen kuin liitytte\nkansoihin, joista yhdistyy ihmiskunta, täytyy teidän itsenne olla\nolemassa kansana. Yhteys saattaa syntyä vain yhdenvertaisten kesken,\neikä teillä ole tunnustettua kokonaisolemusta.\n\nIhmiskunta on suuri armeija, joka on lähtenyt liikkeelle valloittamaan\ntuntematonta maata mahtavalta ja varovaiselta viholliselta. Kansat ovat\ntämän armeijan eri osastoja ja rykmenttejä. Jokaisella on sille uskottu\nasema, jokaisella oma tehtävänsä suoritettavanaan, ja yhteinen voitto\nriippuu siitä tarkkuudesta, millä eri tehtävät toimitetaan. Ei pidä\nhäiritä taistelujärjestystä. Älkää hyljätkö lippua, jonka Jumala on\nteille antanut. Olkaa missä hyvänsä, minkä kansan keskuuteen olosuhteet\nlienevätkin teidät ajaneet, taistelkaa sen kansan vapauden puolesta,\njos aika sitä vaatii.\n\nMutta taistelkaa italialaisina, niin että vuodattamastanne verestä\nkasvaa kunniaa ja rakkautta ei ainoastaan teille, vaan myöskin\nkansallenne. Ja olkoon teidän sielunne ainainen ajatus aina suunnattuna\nItaliaan, olkoot teidän elämänne kaikki työt Italian arvoisia, ja\nolkoon se lippu, jonka alle te asetutte työskentelemään ihmiskunnan\nhyväksi, Italian lippu. Älkää sanoko _minä_, sanokaa _me_. Olkoon\njokainen maansa ruumiistus, ja olkoon sekä tehköön hän itsensä\nvastuunalaiseksi kansalaistovereittensa puolesta. Oppikoon jokainen\nteistä toimimaan siten, että hänessä ihmiset kunnioittaisivat ja\nrakastaisivat hänen maatansa.\n\nTeidän isänmaanne on yksi ja jakamaton. Aivan kuin perhe ei voi iloita\nyhteisen pöydän ympärillä, jos joku sen jäsenistä on kaukana poissa,\nveljiensä rakkauden piiristä pois riistettynä, niin ei teilläkään saa\nolla iloa eikä rauhaa niin kauan kuin osakaan siitä alueesta, missä\nteidän kieltänne puhutaan, on erillään kansakunnasta.\n\nTeidän isänmaanne on merkki tehtävästä, jonka Jumala on antanut teidän\ntäytettäväksenne ihmiskunnan keskuudessa. _Kaikkien_ sen poikien\nkyvyt ja voimat on liitettävä yhteen tämän kutsumuksen täyttämiseksi.\nMäärätty luku yhteisiä velvollisuuksia ja oikeuksia kuuluu jokaiselle,\nken toisten kansojen kysymyksen: \"Kuka olet?\" vastaa: _Olen\nitalialainen_.\n\nNoita oikeuksia ja velvollisuuksia saattaa edustaa vain yksi _ainoa_,\nteidän äänestyksenne tulokseen perustuva valta. Maalla täytyy\nsiis olla vain yksi hallitus. Poliitikot, jotka sanovat itseään\n\"federalisteiksi\", ja jotka tahtovat perustaa Italiassa eri valtioiden\nveljesliiton, hajoittavat maan, ymmärtämättä ykseyden aatetta. Ne\nvaltiot, joihin Italia nyt on jaettu, eivät ole oman kansan luomia, ne\novat ruhtinaiden tai vierasten valloittajien laskelmien ja vallanhimon\ntuloksia, eikä niillä ole muuta tarkoitusta kuin paikallisten ylimysten\nturhamaisuuden tyydyttäminen, koska he tarvitsevat pikemmin ahdasta\npiiriä kuin suurta maata.\n\nSe, minkä te kansana olette luoneet, kaunistaneet ja pyhittäneet\nlemmellänne, ilollanne, suruillanne ja verellänne, on kaupunki,\nkunta, ei maakunta tai valtio. Kaupungissa, kunnassa, jossa isänne\nlepäävät ja jossa teidän lapsenne tulevat elämään, missä te harjoitatte\ntaipumuksianne ja persoonallisia oikeuksianne, siellä elätte te\nelämäänne, elätte _yksilöinä_. Te voitte jokainen sanoa kaupungistanne\nsamaa, mitä venezialaiset omastaan: _Venezia la xe nostra: l'avemo\nfatta nu_.[4] Kaupungissanne tarvitsette te _vapautta_ niin kuin te\nisänmaassanne tarvitsette _yhteyttä_. Kunnan vapaus ja isänmaan ykseys\n-- olkoon se siis teidän uskontunnustuksenne. Älkää sanoko Roma ja\nToscana, Roma ja Lombardia, Roma ja Sicilia; sanokaa Roma ja Firenze,\nRoma ja Siena, Roma ja Legnano ja niin läpi kaikkien Italian kuntien.\nKaikki muut jaoitukset ovat teennäisiä, eikä niitä vahvista teidän\nkansallinen perintätietonnekaan.\n\nIsänmaa on vapaiden ja yhdenvertaisten miesten toveruusliitto, joita\nlähentää toisiinsa veljellinen yhteistyö samaa päämäärää kohti.\nTeidän täytyy tehdä se sellaiseksi ja säilyttää se sellaisena. Maa ei\nole ryhmä, se on _yhdyskunta_. Oikeata maata ei ole olemassa ilman\nyhtenäistä oikeutta. Se ei ole mikään oikea isänmaa, missä tuon lain\nyhtenäisyyttä loukkaavat luokat, etuoikeudet ja erivertaisuus --\nmissä suuren yksilömäärän voimia ja kykyjä sorretaan tai pidetään\ntoimettomina --, missä ei ole tunnustettua, hyväksyttyä ja kaikkien\nkehittämää yhteisperiaatetta. Asiain tilan sellaisena ollessa ei voi\nolla kansakuntaa eikä kansaa, vaan ainoastaan joukko, satunnainen\nihmisryhmä, jonka olosuhteet ovat vieneet yhteen ja taas toiset\nolosuhteet erottavat.\n\nIsänmaanne nimessä tulee teidän lakkaamatta taistella kaikkia\netuoikeuksia, kaikkea eriarvoisuutta vastaan siinä maassa, joka on\nnähnyt teidän syntyvän. Vain yksi etuoikeus on laillinen -- neron\netuoikeus, kun nero ilmautuu kuntoon liittoutuneena, mutta se on\netuoikeus, jonka Jumala, eivätkä ihmiset, myöntää. Ja kun te sen\ntunnustatte ja seuraatte sen ohjeita, tunnustakaa se vapaasti seuraten\nomaa järkeänne ja omaa valintaanne. Mikä hyvänsä etuoikeus, joka vaatii\nteitä alistumaan voiman tai perinnöllisyyden nimessä, tai oikeus, joka\nei ole yhteisoikeutta, on anastusta ja väkivaltaa, ja teidän tulee\ntaistella sitä vastaan ja koettaa tehdä se tyhjäksi. Olkoon isänmaanne\nteidän temppelinne. Jumala sen huipulla, yhdenvertainen kansa sen\nperustana. Älkää hyväksykö mitään muuta tunnuslausetta, mitään muuta\nsiveellistä lakia, jollette tahdo häväistä maatanne ja itseänne.\nAsettakaa olemassaolonne asteettaisen järjestelyn toisarvoiset lait\ntuon ylimmän lain asteettaiseksi sovelluttamiseksi.\n\nJa että niistä tulisi sellaisia, on välttämätöntä, että _kaikki_\nottaisivat osaa työhön niitä laadittaessa. Lait, jotka vain osa\nkansalaisia on laatinut, eivät koskaan saata ihmisten ja asioiden\nluonteen vuoksi kuvastaa muuta kuin juuri sen osan pyrkimyksiä ja\ntoiveita. Ne eivät edusta koko maata, vaan sen kolmatta tai neljättä\nosaa, luokkaa tai piiriä. Lain pitää tuoda ilmi yleiset pyrkimykset,\nedistää yhteistä hyvää, vastata kansakunnan sydämen vaatimukseen.\nKoko kansan tulee siis, suorasti tai epäsuorasti? olla lainsäätäjänä.\nAntaessanne tämän tehtävän muutamille harvoille, asetatte te jonkun\nluokan itsekkyyden isänmaan sijalle, joka on _kaikkien_ luokkien liitto.\n\nIsänmaa ei ole ainoastaan määrätty alue; tuo rajoitettu maa-alue on\nvain sen pohja. Isänmaa on se aate, mikä tuolta pohjalta kohoaa, se on\nrakkauden tunne, toveruusvaisto, mikä sitoo yhteen kaikki tuon alueen\nlapset. Niin kauan kuin joku yksityinen teidän veljienne joukossa ei\nole omalla äänioikeudella edustettu kansallisen elämän kehityksessä,\nniin kauan kuin joku yksityinen kasvaa oppia saamatta opin saaneiden\njoukossa, niin kauan kuin joku toimintahaluinen ja kykenevä yksilö\nkituu köyhyydessä, työnpuutteessa -- ei teillä ole sellaista isänmaata\nkuin pitäisi, kaikkien isänmaata kaikille. _Äänioikeus, kasvatus, työ_,\nsiinä kansakunnan päätuet! Älkää levätkö, ennenkuin teidän kätenne ovat\nvahvasti pystyttäneet ne!\n\nJa kun ne ovat pystytetyt, kun jokainen teistä saa olla varma sekä\nruumiillisesta että sielullisesta ravinnosta; kun te, vapaasti\nyhtyneinä, kierrätte oikean kätenne kuin veljet rakkaan äidin kaulaan,\nedistytte kauniissa, pyhässä yksimielisyydessä omien kykyjenne\nkehitystä ja Italian tehtävän täyttymistä kohti, muistakaa silloin,\nettä tuo tehtävä on Euroopan siveellisen ykseyden toteuttaminen;\nmuistakaa niitä äärettömiä velvollisuuksia, jotka se teille asettaa.\n\nItalia on ainoa maa, joka kahdesti on lausunut suuren sanan erillisten\nkansakuntien yhtymisestä. Ensiksi silloin, kun teidän valloittavat\nkotkanne kulkivat tunnetun maailman päästä päähän valmistaen sitä\nyhdistymiselle, tuoden muassaan sivistyslaitoksia. Toisen kerran, sen\njälkeen kuin luonnon ja suurten muistojen voima ja hengellinen innostus\noli kukistanut itse pohjoismaiset valloittajatkin, ja Italian olemus\nruumiistui paaviudessa ja ryhtyi juhlalliseen kutsumukseen, jonka se\njo vuosisatoja sitten on hyljännyt -- saarnaamaan sielujen ykseyttä\nkristillisen maailman kansoille. Nyt on meidän Italiallemme aukenemassa\nkolmas kutsumus, yhtä paljon laajempi kuin entinen, kuin Italian kansa,\nvapaa ja yhtynyt isänmaa, jota te ryhdytte perustamaan, on oleva\nsuurempi ja mahtavampi kuin Caesarien tai paavien maailmanvalta. Tuon\ntehtävän aavistus kuohuttaa Eurooppaa ja kääntää kahlittujen kansojen\nkatseet ja ajatukset Italiaa kohti.\n\nVelvollisuutenne isänmaatanne kohtaan ovat suhteelliset tämän tehtävän\nkorkeuteen. Teidän on pidettävä se puhtaana itsekkyydestä, vapaana\nvääryyden ja tuon poliittisen jesuitismin tahroista, jota sanotaan\ndiplomatiaksi.\n\nMaan hallituksen tulee teidän työnne avulla olla perustettu\nperiaatteiden kunnioitukselle, ei hyödyn ja tilaisuuden epäjumalan\npalvelukselle. Euroopassa on maita, joissa vapaus on pyhitetty laeilla,\nmutta joissa sitä järjestelmällisesti loukataan niitä; ihmisiä, jotka\nsanovat: \"Totuus on seikka sinänsä, hyöty toinen; teoria on seikka\nsinänsä, käytäntö toinen.\" Nuo maat saavat ehdottomasti sovittaa\nerehdyksensä pitkänä eristyskautena, sorron ja anarkian vallitessa.\nMutta te tunnette oman maanne tehtävän ja kuljette toista tietä. Teidän\ntyöstänne tulee Italialla olemaan yhden taivaisen Jumalan ohella yksi\nainoa totuus, yksi ainoa usko, yksi ainoa poliittisen elämän laki maan\npäällä. Sen rakennuksen harjalle, joka on komeampi kuin Capitolio\ntai Vatikaani, ja jonka Italian kansa tulee kohottamaan, nostatte te\nvapauden ja yhteisyyden lipun, niin että se loistaa kaikkien kansojen\nkatseissa, ja sitä ette te enää koskaan laske alas hirmuhaltijoiden\npelosta tai päivän ansion halusta.\n\nTeillä tulee olemaan rohkeutta niinkuin teillä on uskoa. Te tulette\nlausumaan korkealla äänellä maailmalle ja niille, jotka nimittävät\nitseään tämän maailman herroiksi, ne ajatukset, jotka värisevät Italian\nsydämessä. Te ette koskaan saa kieltää sisarkansojanne. Isänmaan\nelämän tulee teidän avullanne kasvaa kauneudessa ja voimassa, vapaana\norjamaisesta pelosta ja epäilyksen epäröimisestä, pitäen _perustanaan_\nkansaa, _ohjeenaan_ periaatteittensa loogillisesti johdetuita ja\ntarmokkaasti sovellettuja seurauksia, _voimanaan_ kaikkien voimaa,\n_toimeentulonaan_ kaikkien huojennusta, _päämääränään_ sen tehtävän\ntäyttämistä, jonka Jumala on sille antanut. Ja koska te olette\nvalmiit kuolemaan ihmiskunnan puolesta, tulee teidän isänmaanne elämä\nkuolemattomaksi.\n\n\n\n\nVI\n\nVelvollisuuksia perhettä kohtaan.\n\n\nPerhe on sydämen isänmaa. Perheessä on enkeli, joka sulouden, lempeyden\nja rakkauden voimalla helpottaa velvollisuuden täyttämistä, huojentaa\nsurua. Ilot, joihin ei ole sekoittunut surua, ainoat puhtaat ilot,\njoiden nauttimisen ihminen on saanut osakseen maan päällä, ovat tuon\nenkelin ansiosta, perhe-iloja. Se, jolla ei olosuhteiden pakosta\nole ollut tilaisuutta elää rauhallista perhe-elämää tuon enkelin\nsiipien suojassa, sen sieluun on surumielisyys jättänyt varjonsa, ja\nhänen sydämessään on tyhjyys, jota mikään ei voi täyttää. Minä, joka\nkirjoitan näitä sivuja, tunnen sen.\n\nSiunatkaa Jumalaa, tuon enkelin luojaa, te, jotka jo nautitte\nperheen riemuja ja lohdutusta. Älkää pitäkö itseänne vähäosaisina,\nvaikka kuvittelisittekin löytävänne toisaalta kiihkeämpiä riemuja,\ntai suruillenne pikaisempaa lohdutusta. Perheessä piilee sellainen\nonnenaines, jota harvoin muualta löytää, ja se on uskollisuus. Sen\ntunteet kietoutuvat hiljaa ympärillenne, huomaamatta, mutta päättävästi\nja kestävästi kuin köynnös puun ympäri. Ne seuraavat teitä joka hetki\nja sulautuvat hiljaa elämäänne. Joskus te ette ole tietoisia niistä,\nkoska ne muodostavat osan teistä itsestänne, mutta jos te kadotatte\nne, tunnette te, että jotain määrittelemätöntä, jotain läheistä ja\nolemassaolollenne välttämätöntä on kadonnut. Te kuljette rauhattomina\nja allapäin. Te saatatte kyllä löytää lyhyitä iloja ja huojennusta,\nmutta ette ylintä lohdutusta, ette rauhaa, aallon rauhaa järvellä,\ntyynen unen rauhaa, unen, joka uuvuttaa lapsen äitinsä rinnoille.\n\nNainen on perheen enkeli. Äitinä, vaimona tai sisarena on nainen elämän\nhyväily, lemmen hiljainen, sen vaivoja lievittävä sulotar, joka kertoo\nyksilölle ihmiskuntaa johtavasta rakastavasta sallimuksesta. Hänessä on\nlohduttavan hellyyden aarre, joka riittää huojentamaan kaiken tuskan.\nSitäpaitsi on hän useimmille meistä tulevaisuuden tiennäyttäjä. Äidin\nensimäinen suutelo opettaa lapselle rakkautta; rakastetun naisen\nensimäinen hyväily opettaa miehelle toivoa ja uskoa elämään, ja rakkaus\nja usko luovat halun täydellistyä, antavat voimaa nousta ylöspäin askel\naskeleelta, luovat -- sanalla sanoen, tulevaisuuden, jonka elävänä\ntunnuskuvana on lapsi, tuo side meidän ja tulevan sukupolven välillä.\nNaisen kautta tähtää perhe, lisääntymisen jumalallisen arvoituksen\nsuojassa, ikuisuutta kohti.\n\nPitäkää siis perhettä pyhänä, veljeni. Pitäkää sitä elämän\nerottamattomana ehtona ja tuhotkaa jokainen sitä vastaan suuntautuva\nhyökkäys, jonka tekevät väärän ja raa'an filosofian läpitunkemat\nhenkilöt, tai pintapuoliset ajattelijat, jotka liian usein nähdessään\nsiinä itsekkyyden ja luokkahengen hoitolan, katkeroituvat ja luulevat\nbarbaarein tavoin, että siitä johtuvien epäkohtien ainoa parannuskeino\non sen hävittäminen.\n\nPerhe on Jumalan luoma, ei ihmisten. Ei mikään inhimillinen mahti saata\nhävittää sitä. Niin kuin isänmaa, ja vielä suuremmassa määrässä kuin\nisänmaakin, on perhe elämän perusaineksia.\n\nVielä suuremmassa määrässä kuin isänmaa, sanoin minä.\n\nTuo tällä hetkellä niin pyhä isänmaa saattaa ehkä jonakin päivänä\nkadota, kun joku ihminen omassa tietoisuudessaan syventyy ihmiskunnan\nsiveellisiin lakeihin, mutta perhe on kestävä niin kauan kuin ihmisiä\non olemassa. Se on ihmiskunnan kehto. Niinkuin kaikkien inhimillisen\nelämän ainesten tulee senkin olla alttiina kehitykselle, ja sen\npyrkimysten, sen tarkoitusten tulee parantua aikakaudesta aikakauteen,\nmutta ei yksikään voi milloinkaan poistaa sitä.\n\nTeidän tehtävänne on yhä enemmän pyhittää perhe, liittää se yhä\nläheisemmin isänmaahan. Mitä isänmaa on ihmiskunnalle, sitä tulee\nperheenkin olla isänmaalle. Minä olen sanonut teille, että isänmaan\ntehtävänä on kasvattaa _ihmisiä_; niinpä on perheen tarkoituksena\nkasvattaa _kansalaisia_. Perhe ja isänmaa ovat saman viivan\npäätepisteet. Mutta siellä, missä ei niin ole, johtaa perheen turmelus\nitsekkyyteen, -- sitä vastenmielisempään ja raaempaan, mitä enemmän\nse asettaa turmiolle alttiiksi pyhimmän kaikesta, lemmen, johtaen sen\nharhaan oikeasta tarkoituksestaan.\n\nNykyään vallitsee itsekkyys olosuhteiden pakosta liian usein ja\nliiaksi perheessä. Huono yhteiskunnallinen järjestys pilaa sen.\nYhteiskunnassa, jota poliisivalta, urkkijat, vankilat ja hirsipuut\nkannattavat, on äitiparan, joka saa väristä pelosta poikansa jalojen\npyrkimysten tähden, pakko opettaa hänelle epäluottamusta, pakko\nsanoa: \"Varo! Mies, joka puhuu sinulle isänmaasta, vapaudesta,\ntulevaisuudesta, joka tahtoo painaa sinut rintaansa vasten, onkin\nehkä vain petturi.\" Yhteiskunnassa, jossa kunto on vaarallista, ja\nrikkaus ainoa vaikutusvallan ja turvallisuuden peruste, vainon ja\nahdistuksen este, pakottaa rakkaus isää sanomaan nuorisolle, joka\njanoaa totuutta: \"Varokaa! Rikkaudessa on pelastus. Oikeus yksin ei\nvoi pelastaa teitä toisten vallanhimolta ja turmelukselta.\" Mutta\nminä puhun teille ajasta, jolloin te lemmellänne ja verellänne olette\nhankkineet pojillenne vapaiden miesten isänmaan, joka on perustettu\nkunnolle ja sille hyvälle, mitä jokainen teistä on veljelleen tehnyt.\nSiihen hetkeen asti on liiankin totta, että teillä on vain yksi ainoa\nedistyksen tie avoinna, yksi äärimmäinen velvollisuus täytettävänä:\nkokoontua ja valmistautua valitsemaan oikea hetki taistellaksenne,\nvoittaaksenne Italianne kapinalla. Vasta silloin saatatte te täyttää\nmuut velvollisuutenne suuremmitta, jäykemmittä esteittä. Ja sitten, kun\nminut jo luultavasti on laskettu maan poveen, tulette te taas lukemaan\nnämä minun sanani. Ne harvat, veljelliset neuvot, joita ne sisältävät,\ntulevat teitä rakastavasta sydämestä ja ne ovat kirjoitetut vakaumuksen\nsuoruudella.\n\nRakastakaa ja kunnioittakaa naista! Älkää pyytäkö häneltä vain\nlohdutusta, vaan voimaa, intoa, siveellisten ja älyllisten kykyjenne\nkarttumista. Pyyhkikää pois sielustanne ajatus, että te olisitte häntä\nkorkeammalla; sitä te ette millään lailla ole. Aikojen ennakkoluulot\novat epäsuotuisalla kasvatuksella ja lakien vuosisataisella sorrolla\nluoneet tuon _näennäisen_ älyllisen alemmuuden, johon te nyt vetoatte,\npysyttääksenne sorron voimassa. Mutta eikö kaiken sorron historia opeta\nteille, että sortajat aina vetoavat puolustuksekseen itse luomaansa\ntosiseikkaan?\n\nEtuoikeutetut luokat eristivät teidän kansanne lapset sivistyksestä\naina meidän päiviimme saakka, ja johtivat ja johtavat vieläkin teidän\npuuttuvasta sivistyksestänne väitteensä, sulkeakseen teidät pois\nkaupungin pyhätöistä, sieltä, missä lait ovat laaditut, äänioikeudesta,\njota teidän yhteiskunnallinen tehtävänne edellyttää. Neekerien\nomistajat Ameriikassa selittävät rodun olevan kaikin puolin alhaisemman\nja kykenemättömän sivistykseen ja vainoavat vielä jokaista, joka\nkoettaa sivistää heitä. Puoli vuosisataa sitten selittivät hallitsevien\nperheiden kannattajat, että meille, italialaisille, ei vapaus sopinut,\nja kuitenkin pitivät he palkkajoukkojen raa'alla voimalla kaikki tiet\nvapauteen suljettuina, ikäänkuin me, jos tuo kykenemättömyys vapauteen\ntosiaan olisi ollut olemassa, olisimme niitä myöten voineet hankkia sen\nitsellemmekin. -- Ja onko pakkovalta milloinkaan saattanut kasvattaa\nvapauteen!\n\nNiin, me olemme kaikki olleet ja olemme yhäkin yhtä syyllisiä naisen\nloukkaamiseen. Ajakaa kauas luotanne tuon loukkauksen varjokin, sillä\nJumalan edessä ei ole katkerampaa loukkausta kuin se, mikä jakaa\nihmisperheen kahteen luokkaan ja tekee toisen sortamisen luvalliseksi\ntai pakolliseksi. Ainoan Jumalan ja Isän edessä ei ole _miehiä_ eikä\n_naisia_, vaan _ihmisolentoja_, olentoja, joissa miehen ja naisen\nmuodossa ovat olemassa ne ominaisuudet, jotka erottavat _ihmiskunnan_\neläinten luokasta, nimittäin yhteispyrkimykset, oppimisen kyky ja\nedistymistaipumukset. Missä hyvänsä nuo ominaisuudet esiintyvätkin,\nsiellä ilmaisee itsensä inhimillinen luonne, sekä sen seurauksina\noikeuksien ja velvollisuuksien tasa-arvoisuus.\n\nKuin kaksi samasta rungosta puhkeavaa oksaa, nousevat mies ja nainen\nyhteiseltä perustalta, joka on _ihmiskunta_. He eivät ole millään\nlailla eriarvoisia keskenään, mutta heillä on, niin kuin usein sattuu\nmiestenkin keskuudessa, erilaiset harrastukset, erilainen kutsumus.\nOnko kaksi saman kielen soipaa ääntä eriarvoisia tai eriluontoisia?\nMies ja nainen ovat nuo kaksi ääntä, joitta _inhimillinen_ kieli ei\nole mahdollinen. Ottakaa kaksi kansaa, joista toinen on erikoisten\ntaipumustensa, erikoisten elämänehtojensa puolesta kutsuttu levittämään\nihmisten välisen yhtymisen aatetta siirtokuntien avulla, toinen\njulistamaan sitä tuottamalla koko maailman ihailemia kirjallisia ja\ntaiteellisia mestariteoksia; ovatko niiden yleiset velvollisuudet\nja oikeudet erilaisia? Nuo molemmat kansat ovat tietoisesti tai\ntiedottomasti saman jumalallisen aatteen apostoleja ja ovat veljiä ja\nyhdenvertaisia tehtävänsä vuoksi. Miehellä ja naisella, kuten noilla\nkahdella kansallakin, on ihmiskunnassa erikoiset tehtävänsä, mutta\nnuo tehtävät ovat molemmat yhtä pyhiä, yhtä välttämättömiä yleisen\nkehityksen kannalta, ja ne edustavat kumpikin sitä ajatusta, minkä\nJumala on asettanut kuin maailman kaikkeuden sieluksi.\n\nPitäkää siis naista toverina, eikä ainoastaan ilojenne ja surujenne,\nvaan myöskin ajatustenne, opinnoittenne, ja yhteiskunnallista\nparannusta tarkoittavien ponnistustenne jakajana. Pitäkää häntä\nvertaisenanne valtiollisessa ja yhteiskunnallisessa elämässä. Olkaa\nyhdessä, te ja hän, _inhimillisen_ sielun siipinä, kohottaaksenne\nsen kohti sitä ihannetta, joka meidän tulee saavuttaa. Vanhassa\nTestamentissa sanotaan _Jumala loi miehen, ja naisen miehestä_, mutta\nteidän Raamattunne, tulevaisuuden Raamattu tulee sanomaan: _Jumala loi\nihmiskunnan, joka jakautuu miehiin ja naisiin_.\n\nRakastakaa lapsia, joita sallima teille suo, mutta rakastakaa heitä\noikealla, syvällä, vakavalla rakkaudella, eikä hervottomalla,\njärjettömällä, sokealla lemmellä, mikä on itsekkyyttä teissä ja heidän\nturmionsa. Kaiken sen nimessä, mikä pyhintä on, älkää koskaan unohtako,\nettä teidän on huolehdittava tulevasta sukupolvesta, ja että teillä on\nmitä vakavin vastuu teille uskotuista sieluista ihmiskunnan ja Jumalan\nedessä, pelottavin vastuu, mitä inhimillinen olento saattaa tuntea.\nTeidän ei tule johtaa heitä elämän iloihin ja nautintoihin, vaan\nitse elämän, sen velvollisuuksien, sitä hallitsevan siveellisen lain\ntuntemukseen.\n\nHarvat äidit, harvat isät tällä uskottomalla vuosisadalla, etenkin\nhyvinvoipien luokkien keskuudessa, ymmärtävät kasvattavan tehtävänsä\nvakavuuden ja pyhyyden. Harvat äidit, harvat isät ajattelevat, että\nmeidän aikamme monet uhrit, ainainen taistelu, ja pitkä kärsimys,\novat suuressa määrässä sen itsekkyyden hedelmiä, jota kolmekymmentä\nvuotta sitten hentomieliset äidit ja huolimattomat isät vuodattivat\nlastensa sieluihin, sallien heidän tottua katselemaan elämää ei\nsuinkaan velvollisuuden ja kutsumuksen kannalta, vaan huvin hakeminen\nja itsekkään hyvinvoinnin tavoittelu päämääränä. Teille, työn lapsille,\neivät vaarat ole niin suuria, useimmat teidän lapsistanne oppivat\nliiankin hyvin tuntemaan elämän kieltäymykset. Ja, toiselta puolen te,\njotka teidän alempi yhteiskunnallinen asemanne pakottaa alituiseen\nraadantaan, teillä ei ole niinkään suurta mahdollisuutta kasvattaa\nheitä kunnollisesti. Te saatatte kuitenkin osaksi täyttää vaativan\ntehtävänne esimerkillänne ja sanoillanne.\n\nTe saatatte tehdä sen esimerkillänne.\n\n/#\n    \"Teidän lapsenne tulevat teidän kaltaisiksenne, turmeltuneiksi\n    tai kunnialliseksi, riippuen siitä, oletteko te itse\n    turmeltuneita tai kunniallisia.\"\n\n    \"Kuinka voisi heistä tulla kunnon ihmisiä, sääliviä ja\n    inhimillisiä, jos te itse ette ole suoria ettekä sääli veljiänne?\n    Kuinka saattaisitte te hillitä heidän suuria halujansa, jos he\n    näkevät teidän vaipuvan kohtuuttomuuteen? Kuinka voisitte te\n    säilyttää koskemattomana lastenne luonnollisen viattomuuden,\n    jollette pelkää loukata siveyttä heidän läsnäollessaan\n    sopimattomin teoin ja rivoin sanoin?\"\n\n    \"Te olette tuo elävä malli, jonka mukaan heidän vaikutteille\n    alttiit luonteensa muodostuvut. Riippuu teistä, tuleeko\n    pojistanne ihmisiä vai eläimiä\".[4a]\n#/\n\nJa te voitte kasvattaa heitä sanoillanne. Puhukaa heille heidän\nisänmaastaan, minkälainen se oli, ja minkälaiseksi sen pitäisi tulla.\nKun illalla äidin hymy ja polvillanne istuvan lapsen viaton puhelu\nsaattaa teidät unohtamaan päivän vaivat, kertokaa heille yhä uudelleen\nentisten tasavaltojenne rahvaan kuuluisista urotöistä, opettakaa\nheille niitten suurten miesten nimet, jotka rakastivat Italiaa ja sen\nkansaa ja pyrkivät läpi kärsimysten, herjauksen ja vainon parantamaan\nsen kohtaloa. Älkää vuodattako heidän nuoriin sydämiinsä vihaa\nsortajia vastaan, vaan tarmokasta päättäväisyyttä vastustamaan sortoa.\nAntakaa heidän omilta huuliltanne, äidin rauhallisesti hyväksyessä\nkuulla, kuinka kaunista on kulkea hyveen teillä, kuinka suurta nousta\noikeuden apostoliksi, kuinka pyhää uhrata itsensä, jos vaaditaan,\nveljensä puolesta. Sytyttäkää heidän herkkiin mieliinsä, istuttaen\nsinne kapinan siemenet kaikkea väkisin anastettua tai sen kannattamaa\nvaltaa vastaan, ainoan oikean vallan, neron kruunaaman kunnon vallan\nihailu. Pitäkää huolta siitä, että he kasvavat vihaamaan pakkovaltaa ja\nanarkiaa yhtä paljon, omantunnon uskonnossa, joka ei perustu mihinkään\nperintätapoihin. Kansa haluaa auttaa teitä tässä tehtävässä. Teillä on\nlastenne nimessä oikeus vaatia sitä. Ilman kansallista kasvatusta ei\noikeaa kansaa ole olemassa.\n\nRakastakaa vanhempianne. Älkää antako sen perheen, joka saa alkunsa\nteistä, koskaan saattaa unohduksiin sitä perhettä, josta te saitte\nalkunne. Liiankin usein höllyttää uusi side vanhan, ja sen vuoksi\ntulee teidän olla sen rakkauden siteen uutena nivelenä, mikä yhdistää\ntoisiinsa perheen kaksi polvea. Ympäröikää isänne ja äitinne valkeat\npäät hellällä ja kunnioittavalla lemmellä heidän viimeiseen päiväänsä\nsaakka. Siroittakaa kukkasia heidän tielleen, heidän hautaa kohti\nvaeltaessaan. Henkikää heidän väsyneihin sieluihinsa uskon intoa ja\nkuolemattomuutta rakkautenne uskollisuudella. Ja olkoon se kiintymys,\njonka te ehjänä säilytätte vanhemmillenne, panttina siitä, mitä\nlapsenne tulevat tuntemaan teitä kohtaan.\n\nVanhemmat, siskot ja veljet, vaimo ja lapset, olkoot ne kaikki\nteille kuin eri järjestyksessä saman puun rungosta versovat oksat.\nPyhittäkää perhe rakkauden yhtenäisyydellä. Tehkää siitä temppeli,\njossa te samalla uhraatte isänmaalle. En tiedä, tuletteko onnellisiksi,\nmutta sen minä tiedän, että jos te näin teette, lankee teidän\nylitsenne vastoinkäymistenkin keskellä juhlallisen rauhan tunne,\ntyynen omantunnon rauha, joka tulee antamaan teille voimaa kaikissa\nvaivoissa ja avaamaan silmienne eteen sinisen taivaan kannen kaikkien\nmyrskyjenkin aikana.\n\n\n\n\nVII\n\nVelvollisuuksia itseänne kohtaan.\n\n\nAikeita.\n\nOlen sanonut teille: \"Te elätte, sen vuoksi on teillä myöskin elämän\nlaki. -- Itsenne kehittäminen, elämän lain mukaan toimiminen ja\neläminen on teidän ensimäinen, ei, teidän ainoa velvollisuutenne.\"\nOlen selittänyt teille, että Jumala on antanut teille kaksi keinoa,\njoiden avulla te opitte tuntemaan elämän lain: oman oikeustajuntanne,\nihmiskunnan omantunnon: tovereittenne yleisen vakaumuksen. Olen\nselittänyt teille, että silloin kun te vetoatte omaantuntoonne ja\ntunnette sen äänen sopeutuvan ihmisrodun suureen ääneen, jonka historia\non tuonut teille julki, saatte olla varmoja, että olette kohdanneet\nikuisen, muuttumattoman totuuden.\n\nNykyään on teidän hyvin vaikea sopivasti tiedustella sen suuren äänen\nmielipidettä, jolla ihmiskunta puhuu teille historian lehdiltä;\nteiltä puuttuu todella hyviä, helppotajuisia kirjoja, eikä teillä ole\naikaakaan. Mutta ne miehet, jotka taitonsa ja omantunnontarkkuutensa\npuolesta paraiten edustavat historian tutkimusta ja tietoa\nihmiskunnasta viimeksi kuluneella puolivuosisadalla, ovat tästä äänestä\njohtaneet muutamia meidän elämämme lain piirteitä.\n\nHe ovat huomanneet, että inhimillinen luonne on oleellisesti\nyhteiskunnallinen ja kasvatukseen taipuva, että niin kuin on ja\nsaattaakin olla vain yksi Jumala, samoin saattaa _yksityistä_ ihmistä\nja koko _ihmiskuntaa_ hallita vain yksi laki, ja että tuon lain\npohjimmainen, yleinen ominaisuus on _edistys_. Tästä totuudesta,\njoka nykyään on kumoamaton, koska kaikki inhimillisen tiedon haarat\nvahvistavat sen, ovat johdetut kaikki velvollisuudet teitä itseänne\nkohtaan, ja siis myöskin kaikki _oikeutenne_, jotka taas sisältyvät\nyhteen ainoaan: _Oikeuteen olla täydellisesti kahleeton ja saada\nmäärätyissä rajoissa avustusta velvollisuuksienne täyttämisessä_.\n\nTe olette _vapaita_, ja te tunnette sen. Mitkään kelvottoman filosofian\nviisastelut, jotka tahtovat asettaa en tiedä minkä kohtalo-opin\ninhimillisen oikeustajunnan äänen sijalle, eivät voi pakottaa\nvaikenemaan kahta voittamatonta todistusta _vapauden_ puolesta:\nkatumusta ja marttyyriutta. Sokrateesta Jeesukseen, Jeesuksesta\nniihin miehiin, joita alituiseen kuolee maansa puolesta, kohottavat\nuskon marttyyrit äänensä tuota orjallista oppia vastaan huutaen\nteille: \"Me rakastimme myös elämää, me rakastimme olentoja, jotka\ntekivät sen meille mieluisaksi, ja jotka rukoilivat meitä väistymään.\nHeidän sydämensä joka sykähdys vaati meitä _elämään_! Mutta tulevien\nsukupolvien pelastukseksi _valitsimme_ me kuoleman.\" Kainista aina\nnykypäivien tavalliseen urkkijaan saakka tuntevat kaikki ne, jotka\npettävät veljensä, kaikki ne, jotka kulkevat pahuuden polkua, sielunsa\nsyvyydessä oman tuomionsa, rauhattoman, moittivan äänen, joka sanoo\nheille: _Kuinka olette hyljänneet hyveen tien?_\n\nTe olette _vapaita_, ja sen vuoksi _vastuunalaisia_. Tästä\nsiveellisestä vapaudesta johtuu teidän oikeutenne valtiolliseen\nvapauteen, velvollisuutenne vallata se itsellenne, pitää sitä\nloukkaamattomana, ja toisten velvollisuus olla rajoittamatta sitä.\n\nTe olette _taipuvia kasvatukseen_. Jokaisessa teissä piilee joku määrä\nkykyjä, joille vain kasvatus saattaa antaa eloa ja tarmoa, ja jotka\nmuuten pysyisivät hedelmättöminä ja tylsinä, tai ilmautuisivat vain\nvälähdyksinä ilman säännöllistä kehitystä.\n\nKasvatus on sielun leipää. Niinkuin fyysillinen tai orgaaninen\nelämäkään ei voi kasvaa ja kehittyä ravinnotta, niin tarvitsee\nmoraalinen ja henkinenkin elämä ulkonaisia vaikutteita kehittyäkseen\nja ilmetäkseen täydellisenä, ja sen täytyy sulattaa itseensä ainakin\nosa toisten aatteita, harrastuksia ja pyrkimyksiä. Yksilön elämä puhkee\nilmoille kuin kasvi, jonka joka muunnoksella on oma elintapansa,\nerikoinen luonteensa, puhkeaa yhteisestä maaperästä ja saa ravintonsa\nkaikkien elämän yhteisistä aineksista. Yksilö on ihmiskunnan vesa, ja\nse ruokkii ja uudistaa omaa elinvoimaansa ihmiskunnan elinvoimalla.\nTämän ravinnon ja uudistuksen työn toimittaa kasvatus, joka suoraan tai\nepäsuorasti välittää yksilölle koko ihmisrodun edistyksen tulokset.\n\nTeidän ei siis tule hankkia itsellenne niin paljoa kasvatusta\nkuin mahdollista ainoastaan sen takia, että se on _välttämätöntä_\nelämällenne, vaan myöskin siksi, että se on jonkunlaista pyhää\nseurustelua kaikkien lähimäistenne ja kaikkien jo eläneiden sukukuntien\nkanssa; niiden, jotka ovat ajatelleet ja toimineet ennen teitä.\nTeidän tulee hankkia moraalista ja älyllistä kasvatusta, jonka tulee\nkäsittää ja hedelmöittää kaikki ne luonnonlahjat, mitä Jumala on\nteille hedelmääkantavaksi siemeneksi antanut, ja joiden tulee kehittää\nja pitää yllä yhteyttä teidän yksilöllisen ja koko ihmiskunnan\nyhteiselämän välillä.\n\nJa siksi, että tuo kasvatustyö valmistuisi pikemmin, ja että\nteidän yksilöllinen elämänne varmemmin ja läheisemmin liittyisi\nkaiken yhteiselämään, ihmiskunnan elämään, on Jumala tehnyt teidät\noleellisesti yhteiskunnallisiksi olennoiksi. Mikä alempi olento hyvänsä\nsaattaa elää vain itselleen, ollen yhteydessä vain luontoon, vain\nfyysillisen maailman alkuaineksiin. Sitä ette te voi. Joka askeleella\ntarvitsette te veljiänne, ettekä te saattaisi tyydyttää elämän\nyksinkertaisimpiakaan tarpeita, ottamatta avuksi heidän työnsä tuloksia.\n\nVaikkapa te vertaisiinne yhdistyneinä, olette voimakkaampia kuin mikään\nmuu olento, olette te eristettyinä voimien puolesta heikompia kuin\nmonet eläimet, voimattomia, kyvyttömiä kehitykseen ja täydelliseen\nelämään. Kaikki sydämenne arvokkaimmat tunteet, niinkuin isänmaan\nrakkaus, ja siis myöskin vähemmän arvokkaat kuten kunnian ja muun\nkiitoksen halu, ilmaisevat synnynnäistä pyrkimystä yhdistämään\nelämänne niihin miljooniin, jotka teitä ympäröivät. Te olette siis\nluodut _yhteiselämään_. Se suurentaa teidän voimanne satakertaisiksi,\ntekee toisten aatteet, toisten edistysaskeleet omiksenne ja kohottaa,\nparantaa, pyhittää luontonne ihmisperheen yhteisyyden kasvavan tunteen\nja myötätuntoisuuden voimalla. Mitä laajempi, mitä läheisempi ja\nymmärtäväisempi suhde veljiinne on, sitä kauemmas tulette te edistymään\nyksilöllisen kehityksen tiellä.\n\nElämän lakia ei voi _kokonaan_ täyttää muu kuin _kaikkien_ yhteinen\ntyö. Ja jokaisen suuren edistysaskeleen tapahtuessa, tuon lain\npienenkin osan tunnetuksi tullessa osoittaa historia vastaavaa\ninhimillisen yhteistunteen laajennusta, läheisempää kosketusta kansojen\nvälillä. Kun ensimäiset kristityt julistivat inhimillisen luonteen\nykseyttä vastoin pakanallisia filosofeja, jotka tunnustivat kaksi\nihmisluonnetta, herran ja orjan, oli Rooman kansa kantanut kotkansa\nkaikkien tunnettujen kansojen keskuuteen Euroopassa. Ennenkuin paavius\n-- nykyään turmiollinen, mutta siunausta tuottava perustamisensa ensi\naikoina -- ilmoitti: _henkinen voima on korkeampi kuin ajallinen_,\nolivat maahan tunkeutuneet kansat, joita me sanomme barbaareiksi,\nsaattaneet germaanisen ja romaanisen maailman kiinteään kosketukseen.\nEnnenkuin se aate, että vapaus kuului kansoille, oli herättänyt\nsen käsitteen kansallisuudesta, joka nyt myllertää Eurooppaa ja on\nmäärätty voittamaan, olivat Ranskan vallankumous ja keisariajan sodat\nkohottaneet ja kutsuneet toimintaan muusta Euroopasta siihen saakka\neristetyn aineksen, slaavilaiset kansat.\n\nLopuksi olette te _edistyviä_ olentoja.\n\nTuo sana, _edistys_, jota vanha-aika ei tuntenut, tulee tästä\nlähin olemaan pyhä sana ihmiskunnalle. Siihen sisältyy täydellinen\nyhteiskunnallinen, valtiollinen ja uskonnollinen uudistuminen.\n\nAntiikki, muinaisten Itämaiden ihmiset ja pakanalliset uskonnot\nluottivat kohtaloon, sattumaan, salaperäisiin, käsittämättömiin\nvoimiin, jotka mielivaltaisesti hallitsivat ihmisten kohtaloita\nvuorotellen luoden ja hävittäen kenenkään saattamatta ymmärtää,\nkehittää tai jouduttaa niiden toimintaa. He uskoivat, että ihmisen oli\nmahdotonta löytää mitään kestävää ja jatkuvaa maan päällä. He uskoivat,\nettä kansat olivat tuomitut ainaisesti kiertämään eräitten yksilöiden\ntäällä muodostamaa piiriä, että ne kohosivat, nousivat ylöspäin\nvallan kukkuloille, laskeutuivat sitten alaspäin vanhuuden tullen ja\npoistuivat palajamatta. Ahtaiden aatteiden ja tosiseikkojen piiri\nedessään, tuntematta ollenkaan historiaa oman maansa ja useinpa oman\nkaupunkinsa rajojen ulkopuolella, pitivät he ihmiskuntaa ainoastaan\nihmislaumana, jolla ei ollut omaa elämää, eikä omia lakeja, ja\njohtivat käsityksensä siitä vain niistä tuloksista, joita he yksilöitä\ntarkastelemalla saivat.\n\nTällaisen opin seurauksena oli taipumus hyväksyä olemassa olevat seikat\nsellaisinaan niitä häiritsemättä, tai toivomatta muutoksia niihin.\nMissä olosuhteet olivat luoneet tasavaltaisen hallitusmuodon, siellä\nolivat ihmiset tasavallan kannattajia, missä yksinvalta hallitsi,\nsiellä he olivat alistuvia, edistyksestä välinpitämättömiä orjia. Mutta\nsittenkun he huomasivat, että ihmiskunta kaikkialla sekä tasa- että\nitsevaltaisen hallitusmuodon alla oli jaettu joko neljään luokkaan\nniinkuin Itämailla, tai kahteen, vapaihin ja orjiin, kuten Kreikassa,\nhyväksyivät he luokkajaon, tai uskon kahdenlaatuisiin ihmisiin. Niinpä\nPlato ja Aristoteleskin, kreikkalaisen maailman mahtavimmat nerot,\nhyväksyivät sen. Teidän luokkanne vapauttaminen olisi tällaisten\nihmisten keskuudessa ollut aivan mahdotonta.\n\nNe miehet, jotka Jeesuksen sanoille perustivat uskonnon, korkeamman\nkuin muinaisten Itämaiden tai pakanoiden uskomukset, aavistivat\nhämärästi, mutta eivät voineet käsittää _edistys_-sanassa piilevää\npyhää aatetta. He ymmärsivät ihmisrodun ykseyden, lain yhtenäisyyden ja\nihmisen täydellistymismahdollisuudet. Mutta he eivät ymmärtäneet millä\nvoimilla täytettäisiin se, minkä Jumala on ihmiselle antanut, eikä\ntapaa millä se tapahtuisi.\n\nHe rajoittuivat siis johtamaan elämän hallinnon\n_yksilö_-tutkimuksistaan. Ihmiskunta kokonaisruumiina oli tuntematon\nheille. He tunsivat kaitselmuksen ja asettivat sen entisen, sokean\nsallimuksen sijaan, mutta he pitivät sitä yksilön suojelijana,\neikä ihmiskunnan lakina. Heidän mielentilansa, äärettömän\ntäydellistymisaatteen, jonka he olivat aavistaneet, ja yksityisen\nlyhyen, surkean elämän tietoisuuden välillä hoippuen, loi tarpeen\nkeksiä välittävä määritelmä niille, siis Jumalan ja ihmisen välille. Ja\nkun he eivät olleet käsittäneet aatetta ihmiskunnasta kokonaisuutena,\nturvautuivat he jumalallisen lihaksitulemisen ajatukseen. He\nselittivät, että usko tuohon lihaksitulemiseen oli ihmisille ainoa\npelastuksen, voiman ja _armon_ lähde.\n\nAavistamatta sitä jatkuvaa ilmestystä, joka ihmiskunnan kautta siirtyy\nJumalasta ihmiseen, uskoivat he _ainoaan välittömään_ ilmestykseen,\njoka oli tapahtunut määrätyllä hetkellä Jumalan _erikoisesta\nsuosiosta_. He käsittivät sen siteen, mikä Jumalassa yhdistää ihmiset\ntoisiinsa, mutta he eivät käsittäneet sitä, mikä yhdistää heidät\ntäällä maan päällä ihmiskunnan nimessä. Sukupolvien jatkuvaisuus oli\nsangen pienimerkityksinen niille, jotka eivät saattaneet käsittää,\nkuinka sukupolvi vaikuttaa toiseen. He totuttautuivat siis jättämään\nne huomiotta ja pyrkivät erottamaan ihmisen maailmasta ja ihmiskuntaa\nkokonaisuutena koskevista asioista, nimittäen lopulta maata, jonka\nhe jättivät vallassa oleville mahdeille, vain katumuksen laaksoksi,\nasettaen sen vastakohdaksi taivaan, jonne ihmisen tuli kohota armon\nja uskon avulla, mutta josta hän niitä paitsi oli ijankaikkisesti\nkarkoitettu.\n\nKoska ilmestys heidän mielestään oli ollut välitön, kerta kaikkiaan,\nmäärätyllä hetkellä tapahtunut, päättivät he, ettei siihen voi lisätä\nmitään, ja että tuon ilmestyksen säilyttäjät olivat erehtymättömiä. He\nunohtivat, että Jeesus juhlallisena hetkenä, ylevällä tulevaisuuden\nnäkemyksellä oli sanonut: _Minulla on vielä paljon sanomista, mutta\nette voi nyt kantaa. Vaan koska se tulee, totuuden Henki, hän johdattaa\nteitä kaikkeen totuuteensa; sillä ei hän puhu itsestänsä, vaan mitä\nhän kuulee, sitä hän puhuu_.[5] Näihin sanoihin sisältyy ennustus\nedistyksen aatteesta ja totuuden jatkuvasta ilmestymisestä ihmiskunnan\nvälityksellä, oikeutus sen tunnussanan, jonka uudelleen heräävä Rooma\non tarjoava Italialle sanoissa \"Jumala ja kansa\", tasavaltaisten\njulistusten otsakkeihin kirjoitettuina. Mutta ne miehet, jotka\nkannattivat keskiaikaisia uskomuksia, eivät voineet sitä käsittää. Aika\nei vielä ollut täyttynyt.\n\nPakanuutta seuraavien uskontojen koko järjestelmä lepää nyt\nesittämillämme perusteilla. On selvää, ettei teidän vapautustanne\ntäällä maailmassa voi perustaa niihin.\n\nKolmetoista vuosisataa sen jälkeen, kun mainitsemamme Kristuksen\nsanat olivat lausutut, kirjoitti eräs italialainen, suurin kaikista\nitalialaisista, seuraavat totuudet: \"Jumala on. Maailmankaikkeus on\nJumalan ajatus, sen vuoksi on maailmankaikkeuskin yksi. Kaikki tulee\nJumalasta. Kaikilla on suurempi tai pienempi osa jumalallisesta\nluonteesta, vastaten tarkoitusta, joihin ne ovat luodut. Ihminen on\njaloin luoduista. Jumala on valanut häneen enemmän omaa luontoaan kuin\nmuihin. Kaikki, mikä Jumalasta tulee, pyrkii kohti sen saavutettavissa\nolevaa täydellisyyttä. Ihmisen täydellistymiskyky on rajaton.\nIhmiskunta on yksi. Jumala ei ole tehnyt mitään tarpeetonta, ja koska\non olemassa vain yksi ihmiskunta, täytyy _kaikilla_ ihmisillä olla\nyksi ainoa tarkoitus, tehtävä, joka on loppuun saatettava kaikkien\nyhteistyöllä. Ihmisrodun tulee siis työskennellä liitossa, niin että\nkaikki siinä hajallaan olevat voimat saavuttaisivat mahdollisimman\nkorkean kehitysasteen toiminnan ja ajatuksen maailmoissa. Siinä on siis\nihmisrodun yhteinen uskonto.\"\n\nSe mies, joka toi ilmi nämä ajatukset, oli nimeltään Dante. Jokaisen\nItalian kaupungin, kun Italia on vapaa ja yhtynyt, tulisi pystyttää\npatsas hänelle, koska noissa ajatuksissa piilee tulevaisuuden uskonnon\nsiemen. Hän kirjoitti ne latinan- ja italiankielisissä teoksissa\nnimeltä _De Monarchia_ ja _Il Convito_. Ne ovat vaikeita käsittää,\neivätkä nekään, jotka sanovat itseään oppineiksi, nykyään ole pitäneet\nväliä niistä.[6] Mutta älyn maailmoihin kylvetyt aatteet eivät koskaan\nvoi kuolla. Toiset korjaavat niiden sadon, vaikkapa olisivatkin\nunohtaneet niiden alkuperän. Ihmiset ihailevat tammea, mutta kukapa\nmuistelisi terhoa, josta se versoi.\n\nSiemenet, jotka Dante kylvi, ovat kantaneet hedelmän. Eräiden\nvoimakkaiden älyjen aikojen kuluessa laajentamina ja hedelmöittäminä\nkehittyivät ne etenkin 1700-luvun lopulla. Edistyksen aatteesta elämän\nlakina, hyväksyttynä ja kehitettynä, historian toteamana ja tieteen\nvahvistamana, tuli tulevaisuuden lippu. Nykyään ei ole olemassa vakavaa\najattelijaa, joka ei pitäisi sitä elämäntehtävänsä tukipisteenä.\n\nMe tiedämme nyt, että _edistys_ on elämän laki. _Yksilön_ edistys on\nihmiskunnan edistystä. Ihmiskunta täyttää tuon lain maanpäällä, yksilö\nmaanpäällä ja muuallakin. Yksi Jumala, yksi laki. Olemassaolonsa ensi\nhetkestä saakka on ihmiskunta asteettaisesti, mutta vääjäämättömästi\ntäyttänyt tuota lakia. Totuus ei ole koskaan ilmennyt täydellisesti,\neikä yhdellä kertaa. Jatkuva ilmestys tuo ilmi totuuden osia, _sanan_\nlaista, aikakaudesta aikakauteen. Jokainen noista sanoista myllertää\nsyvästi inhimillistä elämää sen kulussa _täydellisyyttä_ kohti, luoden\n_vakaumuksen_ uskon.\n\nUskonnollisen aatteen kehityksellä on siis loppumaton edistymisen\nmahdollisuus, ja toisiaan seuraavat vakaumukset, kehittäessään ja\npuhdistaessaan tuota aatetta yhä syvemmälti, tulevat jonakin päivänä\nkuin temppelin pylväät kannattamaan ihmiskunnan Pantheonia, yhtä\nainoaa, suurta uskontoa maamme päällä. Ne miehet, joita Jumala on\nsiunannut nerolla tai tavallista suuremmalla kunnolla, ovat sen\napostoleita; kansa, tuo ihmiskunnan yhteistietoisuus on sen selittäjä,\nhyväksyy sen totuuden ilmaisun, siirtää sen sukupolvelta sukupolvelle\nja saattaa sen käytäntöön, sovelluttaen sen inhimillisen elämän eri\nhaaroihin ja ilmiöihin.\n\nIhminen on kuin mies, joka elää loppumatonta ajanjaksoa ja oppii aina.\nIhmiset ja vallat eivät ole eivätkä saatakaan olla erehtymättömiä.\nLain tulkitsijoiden tai säilyttäjien keskuudessa ei ole eikä saatakaan\nolla etuoikeutettua luokkaa. Jumalan ja ihmisen kesken ei tarvita\neikä voikaan olla muuta _välittäjää_ kuin ihmiskunta. Asettaessaan\nkaitselmuksellisen, edistyvän sivistyksen pyrkimyksen ihmiskunnalle,\nistuttaessaan edistysvaiston joka ihmisen sydämeen on Jumala siis\nkätkenyt ihmisluontoon edistyksen toteuttamiseen vaadittavat kyvyt ja\nvoimat.\n\nYksilöllinen ihminen, tuo vapaa ja vastuunalainen olento, kykenee\nkäyttämään niitä väärin tai oikein, riippuen siitä antautuuko hän\nvelvollisuuden tielle, vai kuunteleeko itsekkyyden sokeita houkutuksia.\nHän saattaa hidastuttaa tai jouduttaa omaa kehitystään, mutta\nkaitselmuksen tarkoitusta ei mikään inhimillinen voima saata tehdä\ntyhjäksi. Ihmiskunnan sivistyksen täytyy itsensä täydentää itseään.\nNiinpä barbaarien maahantunkeutumisista, jotka näyttivät tukahuttavan\nkaiken sivistyselämän, nousikin uusi, entistä korkeampi sivistys, joka\nlevisi entistä laajemmille alueille. Yksityisten hirmuhallituksesta\nnäemme me kohta erkanevan entistä nopeamman vapauden kehityksen.\n\nEdistyksen lakia tulee jokaisen täyttää maanpäällä niinkuin muuallakin.\nMaa ja taivas eivät millään lailla ole toistensa vastakohtia. Ja\non herjausta otaksua, että me voisimme rikosta tekemättä halveksia\nJumalan työtä, majaa, jonka hän on meille antanut, ja jättää sen niille\nvoimille, jotka kuuluvat, oli niiden luonne mikä hyvänsä. pahan,\nitsekkyyden ja hirmuvallan vaikutteihin. Maa ei ole _katumuksen_\nlaakso, se on paikka, jossa toimitaan totuuden ja oikeuden _ihanteen_\npuolesta, jota jokainen meistä kantaa sieluunsa istutettuna, se\non porras kohti täydellisyyttä, jonka me voimme saavuttaa vain\nkunnioittamalla Jumalaa ihmiskunnassa työllämme ja pyhittämällä itsemme\nmuuttamalla tosiasiaksi niin monta hänen aivoitustaan kuin mahdollista.\nTuomio, joka meistä jokaisesta tulee lausuttavaksi joko julistaen\nmeidän ylenevän edistyksemme tällä täydellistymisen asteikolla tai\nlangettaen meidät laahautumaan vielä kerran sen matkan, minkä jo olemme\nastuneet hedelmättömin tuloksin tai syntiä tehden, perustuu siihen\nhyvään, mitä me olemme veljillemme tehneet, siihen kehitysasteeseen,\njonka saavuttamisessa me olemme auttaneet toisia.\n\nYhä läheisempi ja laajempi yhteys tovereittemme kanssa on se keino,\nmikä tekee voimamme moninkertaisiksi, se piiri, jossa teidän tulee\ntäyttää velvollisuutenne, tie, jolla toimiva edistys toteutetaan.\nTeidän tulee pyrkiä tekemään koko ihmiskunta yhdeksi perheeksi,\njonka jokaisen jäsenen tulee itsessään edustaa siveellistä lakia\ntoisten hyödyksi. Ja niinkuin ihmiskunnan täydellistyminen edistyy\naikakaudesta aikakauteen, sukupolvesta sukupolveen, niin kulkee yksilön\ntäydellistyminen olennosta olentoon hitaammin tai nopeammin teidän\nomista ponnistuksistanne riippuen.\n\nTässä on lueteltu eräitä niistä totuuksista, jotka sisältyvät sanaan\n_edistys_, josta taas tulevaisuuden uskonto on nouseva. Ainoastaan\nsiinä sanassa saattaa teidän vapautuksenne toteutua.\n\n\n\n\nVIII\n\nVapaus.\n\n\nTe elätte. Se elämä, joka teissä on, ei ole sattuman ansio.\nSattuma sanalla ei ole minkäänlaista merkitystä ja se keksittiin\nvain peittämään ihmisten tietämättömyyttä muutamista asioista. Se\nelämä, joka teissä on, tulee Jumalalta ja ilmaisee asteettaisella\nkehityksellään järjellisen _aivoituksen_. Teidän elämällänne on siis\nvälttämättömästi joku määrä, joku tarkoitus.\n\nSe viimeinen päämäärä, jota varten meidät luotiin, on meille nykyään\ntuntematon, eikä toisin saata ollakaan, mutta siitä syystä emme saa\nkieltää sitä. Voisiko pienokainen tietää sen tarkoituksen, johon\nhänen täytyy pyrkiä perheen, isänmaan, ihmiskunnan kautta? Ei, mutta\ntuo tarkoitus on olemassa, ja me alamme tuntea sen hänen sijastaan\nhäntä varten. Ihmiskunta on Jumalan lapsi. Se tuntee sen määrän,\njota kohti sen tulee kehittyä. Ihmiskunta alkaa juuri nyt käsittää,\nettä _edistys_ on sen laki, se alkaa juuri nyt epäselvästi ymmärtää\njotakin maailmankaikkeudesta ympärillään, ja suurin osa siihen\nkuuluvia yksilöitä on tosin melkein kelvoton raakuuden, orjuuden\nja täydellisen sivistyksenpuutteen vuoksi tutkimaan tuota lakia ja\nmaailman kaikkeutta, seikka, joka on välttämätön, ennen kuin me\nsaatamme ymmärtää itseämmekään. Vain vähemmistö niistä miehistä, jotka\nasuvat meidän pienessä Euroopassamme, on kykenevä kehittämään älyllisiä\nominaisuuksiaan, tietojen hankkiminen tarkoituksena.\n\nTeissä itsessännekin -- useimmat teistä kun ovat opetuksesta\neristettyjä ja pakotettuja elämään huonosti järjestetyllä\nruumiillisella työllä -- nukkuvat nuo kyvyt, eivätkä kykene kantamaan\nosaansa tiedon pyramiidin rakennukseen. Kuinka me siis nyt luulisimme\nvoivamme tietää sen, mikä vaatii kaikkien yhteistyötä? Kuinka siis\nnousta kapinaan, kun ei vielä ole saavutettu huippua, mikä on maallisen\nedistyksemme viimeisin askel, kun vain muutamat meistä, ja hekin\nhajallaan, alkavat vasta sopertaa tuota pyhää, hedelmöittävää sanaa?\nTyytykäämme siis olemaan tietämättä niitä seikkoja, jotka pakostakin\novat saavutettavissamme vasta pitkän ajan kuluttua, älkäämmekä luopuko\nlapsellisen kiivauden vallassa tutkimasta sitä, minkä me kykenemme\nsaavuttamaan.\n\nTotuuden löytäminen edellyttää vaatimattomuutta ja itsensä\nhillitsemistä yhtä paljon kuin lujuutta. Paljon enemmän sieluja on\nkadotettu tai johdettu harhaan oikealta tieltä kärsimättömyydellä ja\ninhimillisellä ylpeydellä kuin tarkoituksellisella pahuudella. Tätä\ntotuutta tahtovat muinaisajan viisaat opettaa meille kertomalla,\nkuinka ylpeä hirmuvaltias taivaita tavoitellessaan kykeni rakentamaan\nvain sekaannuksen tornin, ja kuinka jättiläiset, jotka yrittivät\nhyökkäyksellä vallata Olympon, jäivät salaman lyöminä makaamaan meidän\ntuliperäisten vuortemme uumeniin.\n\nMeidän on tärkeä päästä vakautuneiksi siitä, että oli _tarkoitus_,\nmihin meidät on määrätty, mikä hyvänsä, saatamme me vain keksiä ja\nsaavuttaa sen älyllisiä kykyjämme asteettaisesti kehittämällä ja\nharjoittamalla. Meidän kykymme ovat Jumalan meille antamia työkaluja.\nSen vuoksi on välttämätöntä, että niiden kehitystä avustetaan ja\nedistetään, ja että niiden käyttö on vapaata ja suojattua. Vapaudetta\nette te voi täyttää mitään velvollisuuksianne; teillä on siis vapauden\noikeus ja velvollisuus vallata se kaikin keinoin mahdilta, joka kieltää\nsen teiltä.\n\nIlman _vapautta_ ei moraalia ole olemassa, sillä jollei ole valinnan\nvapautta hyvän ja pahan, yhteisen edistysinnon ja itsekkyyden\nhengen välillä, ei ole vastuunalaisuuttakaan. Vapaudetta ei oikeaa\nyhteiskuntaa ole olemassa, koska vapaiden miesten ja orjien välillä ei\nvoi olla _yhteyttä_, vaan toiset ovat toisten vallan alaisia. Vapaus\non pyhä, niinkuin se yksilö, jonka elämää se edustaa, on vapaa. Missä\nvapautta ei ole, on elämä supistunut vain elimellisiksi toimiksi.\nMies, joka sallii vapauttaan loukattavan, on kierossa suhteessa omaan\nluonteeseensa ja kapinoi Jumalan käskyjä vastaan.\n\nSiellä ei ole vapautta, missä luokka, perhe tai mies anastaa vallan\ntoisten yli luuloteltujen jumalallisten oikeuksien nimessä tai\nsyntyperästä ja vallasta johtuneiden etuoikeuksien perusteella.\nVapauden täytyy olla olemassa kaikkia varten ja kaikkien\nsaavutettavissa. Jumala ei ole myöntänyt yliherruutta kellekään\nyksilölle, sen yliherruuden määrän, mikä meidän maailmassamme\nsaattaa olla edustettuna, on Jumala uskonut ihmiskunnalle, kansalle,\nyhteiskunnalle. Ja tämäkin lakkaa ja hylkää ihmiskunnan yhteisryhmät,\njolleivät ne käytä sitä hyvän eduksi, kaitselmuksellisen tarkoituksen\ntäyttämiseksi. Siis ei _oikeuksien_ yliherruutta saata olla\nkenelläkään, yliherruus riippuu päämäärästä ja toiminnasta, joka siihen\nvie.\n\nPyrinnöt ja päämäärä, jota kohti me etenemme, täytyy alistaa kaikkien\narvostelulle. Ei ole, eikä saatakaan olla _pysyväistä_ yliherruutta.\nSe laitos, jota me nimitämme hallitukseksi, on vain _johtokunta_,\nmuutamille uskottu tehtävä, sillä käskyllä, että se nopeammin\nsaavuttaisi kansakunnan päämäärät, ja jos sen jäsenet eivät ole\noikeamielisiä, täytyy tuon harvoille uskotun vallan lakata. Jokainen\nhallitukseen kutsuttu on yhteisen tahdon täyttäjä. Hänen täytyy tulla\n_valituksi_ ja olla velvollinen eroamaan milloin hyvänsä hän käsittää\nväärin tai asettuu tuota tahtoa vastustamaan. Siis ei voi olla\nolemassa, minä toistan sen, luokkaa tai perhettä, joka pitäisi valtaa\nomalla oikeudellaan loukkaamatta teidän vapauttanne. Kuinka voitte\nsanoa olevanne vapaita, kun on olemassa henkilöitä, joilla on valta\nkäskeä teitä, teidän suostumuksettanne? Tasavalta on ainoa oikeutettu\nja johdonmukainen hallitusmuoto.\n\nTeillä ei ole muuta herraa kuin Jumala taivaissa ja kansa maanpäällä.\nKun te olette keksineet rivinkin laista, Jumalan tahdosta, tulee\nteidän siunata ja totella sitä. Kun kansa, tuo teidän tovereittenne\nyhteisruumis, selittää, että se kannattaa jotakin vakaumusta, täytyy\nteidän taivuttaa päänne ja luopua kaikista kapinallisista hankkeista.\n\nMutta on olemassa seikkoja, joista teidän yksilöllinen olemuksenne\nmuodostuu, ja jotka ovat oleellisia inhimilliselle elämälle. Ja niihin\nei kansallakaan ole oikeutta kajota. Ei enemmistö, eikä yhteisvoima voi\nryöstää teiltä sitä, mikä tekee teidät _ihmisiksi_. Ei mikään enemmistö\nvoi julistaa tyranniutta voimaan, eikä sammuttaa tai poistaa omaa\nvapauttaan. Kansaa vastaan, joka haluaisi tehdä sellaisen itsemurhan,\nette te voi käyttää voimaa, vaan vastalauseoikeutta, joka elää,\nmihin sitten olosuhteet johtanevatkin, ja on elävä jokaisessa teissä\nikuisesti.\n\nTe haluatte vapautta ja kaikkea, mikä on tarpeellista elämän\nsiveellistä ja aineellista ylläpitoa varten.\n\nHenkilökohtainen vapaus, liikuntavapaus, uskonnollisen vakaumuksen\nvapaus, mielipiteitten vapaus kaikissa suhteissa, vapaus ilmaista\nmielipiteensä painetun sanan avulla, yhdistymisvapaus, niin että\nvoisitte viljellä sielunkykyjänne kosketuksessa toisiin sieluihin,\najatustenne ja käsienne tuotteiden kaupan vapaus -- nämä kaikki ovat\nseikkoja, joita ei kukaan saa riistää teiltä, -- paitsi muutamissa\nharvoissa tapauksissa, joita ei lie tarpeellista tässä mainita, --\ntekemättä suurta vääryyttä, herättämättä teissä vastaansanomisen\nvelvollisuutta.\n\nKellään ei ole oikeutta yhteiskunnan nimessä vangita teitä, tai\ntoimittaa teitä pakon ja urkinnan alaiseksi mainitsematta teille niin\npian kuin mahdollista syytä siihen ja asettamatta teitä heti maan\noikeusvallan eteen. Kellään ei ole oikeutta passeilla tai muilla\nrajoituksilla estää teitä liikkumasta syntymämaassanne. Kellään ei\nole oikeutta vainota teitä, olla suvaitsematta, tai lainsäädännöllä\neristää teitä uskonnollisten mielipiteittenne takia. Ei millään, paitsi\nihmiskunnan suurella, rauhallisella äänellä ole oikeutta asettua\nJumalan ja teidän omantuntonne välille. Jumala on antanut teille\najatuksen, siis ei kellään ole oikeutta rajoittaa sitä, tai kieltää\nilmitulemasta sitä, mikä on teidän ja veljienne sielun yhdysside ja\nainoa kehitystie, mitä meillä on.\n\nSanomalehdistön pitää olla aivan vapaa. Älyn oikeudet ovat\nloukkaamattomia, ja kaikenlainen ennakkosensuuri on hirmuvaltaa.\nRangaiskoon yhteiskunta vain kynän rikokset, niin kuin rikollisuuteen\nkehoittamisen ja selvään epäsiveellisyyteen opettamisen, samoin kuin se\nrankaisee muutkin siveyden loukkaukset. Juhlallisen, julkisen tuomion\nlangettama rangaistus on inhimillisen vastuunalaisuuden seuraus, mutta\nkaikenlainen väliintulo _etukäteen_ on vapauden kieltämistä.\n\nRauhallinen _yhdistyminen_ on pyhä, niinkuin ajatuskin. Jumala istutti\nteihin yhdistymispyrkimyksen ikuiseksi edistyskeinoksi, sen yhteyden\npantiksi, jonka ihmiskunta lopulta on määrätty saavuttamaan, ja sitä\nei millään mahdilla ole oikeutta estää tai rajoittaa. Teidän jokaisen\nvelvollisuutena on käyttää elämää, jonka Jumala teille antoi, säilyttää\nja kehittää sitä. Jokainen teistä on siis elämälle velkaa työtä, joka\non ainoa aineellisen pystyssä pysymisen keino. Työ on pyhää. Kellään ei\nole oikeutta estää sen tuotteiden vapaata vaihtoa. Teidän synnyinmaanne\non teidän markkinapaikkanne, jonka yhdestäkään osasta teitä ei saa\nkarkoittaa pois.\n\nMutta kun te olette saavuttaneet sen, että nämä vapaudet tunnustetaan\nteille ja pidetään pyhinä, kun te lopulta olette perustaneet valtion\nkaikkien äänioikeudelle niin että kaikki inhimillisten taipumusten\nkehitykseen johtavat tiet ovat avoinna _yksilölle_, muistakaa silloin,\nettä jokaisen teidän edessänne on yhä tuo suuri päämäärä, jonka\nsaavuttaminen on velvollisuutenne: itsenne ja toisten siveellinen\nparantaminen ja yhä läheisempi, yhä laajempi yhteys kaikkien\ninhimillisen perheen jäsenten välillä, niin että se kerran, jonakin\npäivänä tulevaisuudessa, tuntee ainoastaan yhden lain.\n\n/#\n    \"Teidän tehtävänne on muodostaa yhteisperhe, rakentaa Jumalan\n    kaupunki, ja yhtämittaisella työllä asteettain muuttaa hänen\n    työnsä ihmiskunnassa tosiasioiksi.\n\n    \"Kun te rakastatte toisianne veljellisesti ja kohtelette\n    toisianne molemminpuolisesti veljinä, ja jokainen, etsien omaa\n    hyväänsä toisten onnessa, sulattaa oman elämänsä kaikkien\n    elämään, omat etunsa kaikkien etuihin, ollen aina valmis\n    uhraamaan itsensä yhteisen perheen kaikkien jäsenten puolesta,\n    ja he taas yhtä valmiita hänen puolestaan uhrautumaan, tulevat\n    useimmat epäkohdat, jotka nyt painavat ihmisrotua, katoamaan\n    niinkuin katoavat näköpiiriin kokoontuneet paksut usvapilvet\n    auringon noustessa. Ollen Jumalan tahtoa tulee tuo rakkaus\n    vähitellen ja yhä lähemmin yhdistämään ihmiskunnan hajalliset\n    ainekset, yhdistämään ne yhteen ruumiiseen, ja ihmiskunta tulee\n    olemaan yksi, niinkuin Jumala on yksi\".[7]\n#/\n\nÄlkää koskaan, veljeni, jättäkö mielestänne näitä sanoja! Ne lausui\nmies, joka eli ja kuoli kuin pyhimys ja rakasti kansaa ja sen\ntulevaisuutta äärettömällä rakkaudella. Vapaus on vain _keino_; on\nteidän ja tulevaisuutenne onnettomuus, jos te milloin totuttaudutte\npitämään sitä päämääränä. Teidän yksilölliseen olemukseenne kuuluu\noikeuksia ja velvollisuuksia, joita ei koskaan saa luovuttaa\nkenellekään. Mutta teille ja tulevaisuudellenne on onnettomuudeksi,\njos tuo kunnioitus, jota te tunnette sitä kohtaan, mikä muodostaa\nteidän _yksilöllisen_ elämänne, joskus turmeltuisi kohtalokkaaksi\n_itsekkyydeksi_! Teidän vapautenne ei ole kaiken laillisen vallan\nkieltämistä, se on hylkäämistä kaiken sellaisen mahdin, mikä ei edusta\nkansakunnan yhteistä tarkoitusta, ja joka pyrkii rakentautumaan,\npysyttäytymään millä hyvänsä muulla perusteella kuin teidän omalla\nvapaalla ja välittömällä suostumuksellanne.\n\nKasuistien opit ovat viime aikoina turmelleet vapauden pyhää\nkäsitettä. Muutamat ovat supistaneet sen halvaksi ja epämoraaliseksi\n_individualismiksi_ sanoen, että _Minä_ on kaikki kaikessa, ja\nettä inhimillisen työn ja yhteiskunnallisen järjestelmän ainoana\ntarkoituksena tulee olla yksilön halujen tyydyttäminen. Toiset\ntaas ovat julistaneet, että _kaikki_ hallinto, _kaikki_ valta on\nvälttämätöntä pahaa ja että sitä täytyy supistaa ja kahlita niin\npaljon kuin mahdollista: että vapaudella ei ole rajoja, että jokaisen\nyhteiskunnan ainoana tehtävänä on laajentaa sitä loppumattomiin;\nettä ihmisellä on oikeus käyttää vapautta oikein tai väärin, kunhan\nhänen toimensa vain eivät suorastaan tuota vahinkoa muille, ja ettei\nhallituksella ole muuta tehtävää kuin _estää_ yksilöä tekemästä\n_vääryyttä_ toiselle. Hylätkää nuo väärät opit, oi veljeni! Ne, ne\nsaattoivat turmiolle Italian, kun se juuri oli kulkemassa tulevaa\nsuuruuttaan kohti.\n\nEnsinmainitut synnyttivät luokka-itsekkyyden, toiset tekivät\nyhteiskunnasta, joka hyvin järjestettynä olisi pyrkinyt edustamaan\nteidän yhteistarkoituksianne ja elämäänne, tekivät siitä vain sotilas-\ntai poliisivirkailijan, jonka tehtävänä on säilyttää näennäinen rauha.\nMolemmat alensivat _vapauden anarkiaksi_. Ne hävittivät yhteisen,\nmoraalisen uudistuksen aatteen, hävittivät opetuksen ja edistyksen\ntehtävän, jonka yhteiskunta itse halusi ottaa suoritettavakseen. Jos\nte ymmärtäisitte vapauden tällä lailla, edistäisitte sen kadottamista\nja kadottaisittekin sen ennemmin tai myöhemmin. Teidän vapautenne\ntulee olemaan pyhä niin kauan kuin se kehittyy velvollisuuden ja uskon\nhallitsevan aatteen vaikutuksen alla yhteisessä täydellistymisessä.\nTeidän vapautenne tulee kukoistamaan Jumalan ja ihmisten suojelemana\nniin kauan kuin te ette pidä sitä oikeutena käyttää oikein tai väärin\nkykyjänne sillä tavalla kuin te mieluimmin haluatte, vaan oikeutena\n_valita vapaasti ja sopusoinnussa yksityisten taipumustenne kanssa\nkeino, jolla voitte tehdä hyvää_.\n\n\n\n\nIX\n\nKasvatus.\n\n\nJumala on tehnyt teidät kasvatukseen taipuviksi. Sen vuoksi onkin\nteidän velvollisuutenne hankkia opetusta niin paljon kuin mahdollista\non; ja teidän oikeutenne on taas siinä, ettei yhteiskunta, johon te\nkuulutte, saa _estää_ teitä kasvatustyössä, vaan auttaa teitä siinä ja\n_hankkia_ teille opetusvälineitä, kun teiltä puuttuu niitä.\n\nVapautenne, oikeutenne, vapautumisenne kieroista yhteiskunnallisista\nelinehdoista, elämäntyö, joka jokaisen teistä tulee suorittaa täällä\nmaailmassa, riippuu siitä sivistysasteesta, mikä teidän on sallittu\nsaavuttaa. Kasvatuksetta ette te voi selvästi valita oikean ja väärän\nvälillä, ette voi hankkia omien oikeuksienne tuntemusta, ette saavuttaa\nvaltiollisessa elämässä sitä osaa, jota ilman teidän oma vapautuksenne\nei saata menestyä, te ette voi määritellä elämäntehtäväänne\nitsellenne. Kasvatus on teidän sielunne leipä. Ilman sitä pysyvät\nkykynne herpaantuneina ja hedelmättöminä aivan niin kuin se elollinen\nvoima, mikä piilee siemenessä, pysyy hedelmättömänä, jos se heitetään\nmuokkaamattomaan maahan, jos siltä puuttuu kastelun hyvä vaikutus tai\nahkeran maamiehen huolenpito.\n\nNykypäivinä ei juuri kukaan teistä ole saanut kasvatusta, tai sitten\nvain huonoa ja riittämätöntä opetusta, mitä teille ovat antaneet\nihmiset ja vallat, jotka eivät edusta mitään paitsi itseään, eivätkä\nnoudata minkäänlaista johtavaa periaatetta. Parhaat heistä luulevat\ntehneensä kaiken, mitä heiltä vaaditaan, kun he ovat avanneet\nhallitsemallaan alueella jonkun määrän epätasaisesti jaettuja kouluja,\njoissa teidän lapsenne saavat jonkun verran alkeis-opetusta. Opetukseen\nkuuluu pääasiallisesti lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen.\n\nSitä sanotaan _opetukseksi_, ja se eroaa _kasvatuksesta_ yhtä paljon\nkuin teidän elimenne eroavat teidän elämästänne. Teidän elimenne eivät\nole elämää, ne ovat vain sen välineitä ja sen ilmenemiskeinoja. Ne\neivät voi johtaa tai hallita sitä ja ne ovat yhtä hyvin täysin puhtaan\nja täysin turmeltuneen elämän toimintakeinoja. Samaan tapaan hankkii\nopetus keinoja, joilla sovitetaan käytäntöön se, mitä kasvatuksella\nsaavutetaan, mutta se ei voi astua kasvatuksen sijalle.\n\n_Kasvatus_ suuntautuu siveellisiin kykyihin, _opetus älyllisiin_.\nEnsinmainittu kehittää ihmisessä velvollisuuksien tuntemusta,\njälkimäinen tekee hänet kykeneväksi täyttämään ne. _Opetuksella_\nsaattaisi kasvatus liiankin usein olla vaikutukseton, _kasvatuksetta_\nolisi _opetus_ vipuvarsi, tukipistettä vailla. Te osaatte lukea: mitäpä\nhyötyä siitä olisi, jos ette osaa arvostella mitkä kirjat sisältävät\nerheitä, mitkä totuutta? _Te_ kykenette kirjoittamalla esittämään\najatuksenne veljillenne; mitä apua siitä on, jos teidän ajatuksenne\nilmaisevat vain itsekkyyttä? _Opetus_, niinkuin rikkauskin, saattaa\nolla joko hyvän tai pahan lähteenä, riippuen tarkoituksesta, mihin\nsitä käytetään. Yleiselle edistykselle omistettuna on se sivistyksen\nja vapauden välikappale, vain henkilökohtaisen edun hyväksi käytettynä\ntulee siitä hirmuvallan ja turmeluksen ase. Nykyisessä Euroopassa\non _opetus_, jota ei seuraa vastaava siveellisen edistyksen aste,\nhyvin vaarallinen paha. Se pitää yllä eriarvoisuutta saman kansan\neri luokkien välillä ja taivuttaa mielen laskelmiin, itsekkyyteen,\nsovitteluihin oikeuden ja vääryyden ja kaikenlaisten kierojen oppien\nvälillä.\n\nErotus niiden henkilöiden välillä, jotka tarjoavat teille enemmän\ntai vähemmän _opetusta_ ja niiden, jotka julistavat _kasvatusta_, on\nsyvempi kuin te luulettekaan, ja minun täytyy uhrata muutama sana\nerikoisesti tälle aiheelle.\n\nKaksi ajatussuuntaa jakaa kahtia niiden leirin, jotka taistelevat\nvapauden puolesta väkivaltaa vastaan. Toiset selittävät, että\n_yliherruus_ piilee _yksilössä_, toiset väittävät, että se kuuluu\nainoastaan _yhteiskunnalle_ ja hallitsee enemmistön ilmaistun\ntahdon avulla. Edelliset kuvittelevat, että he ovat täyttäneet\nerikoistehtävänsä, kun he ovat julistaneet oletettujen _oikeuksien_\nolevan oleellisia ihmisluonteelle, ja pelastaneet vapauden. Jälkimäiset\nottavat melkein yksinomaan huomioon _yhteyden_ ja johtavat jokaisen\nyksilön oikeudet sopimuksesta, mikä on _yhtymyksen_ perusteena.\nEdelliset eivät näe kauemmaksi kuin siihen, mitä me sanoimme\n_opetukseksi_, koska _opetus_ tosiasiassa pyrkii helpottamaan\nyksilöllisten kykyjen kehitystä, kuitenkin ilman yleistä, määrättyä\nsuuntaa. Jälkimäiset käsittävät sellaisen _kasvatuksen_ tärkeyden, joka\nheidän mielestään on _yhteiskunnallinen_ ohjelmajulistus. Edellisten\nmielipide johtaa ehdottomasti siveelliseen anarkiaan, jälkimäinen\npyrkii unohtamaan vapauden oikeudet ja on vaarassa johtaa enemmistön\nhirmuvaltaan.\n\nEdelliseen näistä oppisuunnista kuuluivat ne, joita Ranskassa sanottiin\n_doktrinääreiksi_.[8] He pettivät kansanjoukot 1830:n vallankumouksen\njälkeen, ja julistamalla _opetuksen vapauden_, eikä mitään enempää,\njättivät he taas edelleen hallitsemisen yksinoikeuden _keskiluokalle_,\njolla on jokseenkin paljon keinoja yksilöllisten kykyjensä\nkehittämiseksi. Jälkimäistä edustavat nykyaikana valitettavasti\nvain lahkot ja vanhoista vakaumuksista riippuvat vallat, jotka ovat\nvihamielisiä tulevaisuuden _edistykselle_.\n\nMolemmat oppisuunnat erehtyvät liian ahtaan ja yksipuolisen\ntarkoituksensa vuoksi.\n\nTotuus on tämä: Kaikki yliherruus on Jumalalla, siveellisellä\nlailla, maailmaa johtavalla kaitselmuksellisella tarkoituksella, --\njonka asteettain ilmaisee sankariluonteisten ihmisten innoitus ja\nihmiskunnan erilaiset pyrkimykset sen elämän eri kausina -- ja vielä\npiilee yliherruus siinä päämäärässä, joka meidän on saavutettava,\nkutsumuksessa, jota meidän on seurattava. Yksilöllä ei ole\nminkäänlaista yliherruutta, samoin kuin ei yhteiskunnallakaan, paitsi\nsilloin kun jompikumpi mukautuu tähän tarkoitukseen, tähän lakiin,\nja ohjaa toimintansa tuon tarkoituksen saavuttamiseksi. Hallitseva\nyksilö on joko siveellisen lain paras tulkitsija ja hallitsee sen\nnimessä, taikka sitten kukistettava vallan anastaja. Enemmistön puhdas\näänioikeus ei perusta yliherruutta, jos se on selvästi korkeimman\nsiveellisen lain vastainen, tai harkiten sulkee tien tulevalta\nedistykseltä. Yhteiskunnallinen hyvinvointi, vapaus, edistys! Näiden\nkolmen sanan ulkopuolella ei saata olla yliherruutta.\n\nKasvatus opettaa mitä yhteiskunnallinen hyvinvointi on.\n\nOpetus varaa yksilölle vapaan valinnan niihin keinoihin nähden, joilla\nsaavutetaan yhtämittainen edistys yhteiskunnallisen hyvinvoinnin\nkäsitteen rajoissa.\n\nTeille on erikoisen tärkeää, että te saatte oppia tietämään mitkä\novat ne vallitsevat periaatteet ja vakaumukset, jotka johtavat teidän\ntovereittenne elämää heidän omassa maassaan, mikä on heidän kansansa\nsiveellinen, yhteiskunnallinen ja valtiollinen ohjelma, mikä on sen\nlainsäädännön henki, jonka mukaan heidän tekojaan tullaan tuomitsemaan,\nmikä se edistysaste, jonka ihmiskunta jo on saavuttanut ja se, mikä\nsen vielä tulisi saavuttaa. Ja teille on hyvin tärkeää, että te jo\naikaisimmista ajoista tuntisitte kuuluvanne yhteen yhdenvertaisuuden\nja yhteisen päämäärän rakkauden hengessä miljoonien veljienne kanssa,\njotka Jumala on teille antanut.\n\nKasvatus, joka antaa teidän lapsillenne sellaista opetusta, saattaa\ntulla vain isänmaalta.\n\nNykyinen siveysopetus on vain anarkiaa. Ainoastaan vanhemmille\njätettynä on se mitätöntä, sillä missä köyhyys ja melkein lakkaamaton\naineellisen raadannan pakko riistää heiltä ajan opettaa itse lapsiaan\nja keinot hankkia heille muita opettajia; se on turmiollista, missä\nitsekkyys ja rappiotila ovat pilanneet ja saastuttaneet perheen. Kun\nmahdollisuuksia on ollut olemassa, ovat nuoret imeneet sieluunsa\ntaikauskoisia tai materialistisia aatteita, pyrkimyksiä vapauteen\ntai pelkurimaiseen alistumiseen, ylimysmielisyyteen tai ylimystön\nvastustukseen, riippuen siitä, minkä maallikon tai papin isällinen\nmieltymys on opettajaksi valinnut. Kuinka voisivat siis he, näin\nopetettuina, kun ovat ylenneet miehen ikään, yhtyä veljelliseen\nliittoon yhteistä tehtävää varten ja itse henkilökohtaisesti edustaa\nisänmaanne ykseyttä?\n\nYhteiskunta kutsuu heitä edistämään yhteisajatuksen kehittämistä,\njohon heitä ei koskaan ole opetettu. Yhteiskunta rankaisee heitä\nlainrikoksista, lain, josta he kuitenkin ovat tietämättömiä, ja jonka\nhenkeä ja tarkoitusta yhteiskunta ei koskaan ole opettanut jäsenilleen.\nYhteiskunta vaatii heiltä yhteistyötä ja uhrautumista tarkoituksen\nhyväksi, jota mikään opettaja ei ole heille selittänyt, kun he astuvat\nelämään kansalaisina. Omituista kyllä, tuo _doktrinäärinen_ oppisuunta,\njonka ylempänä mainitsin, tunnustaa oikeuden johtaa ja opettaa\nnuorisoa _yksilöinä_, mutta ei kaikkien muodostamana _liittona_, ei\nkansakuntana. Heidän huutonsa, _opetuksen vapaus_, ottaa isänmaalta sen\nsiveellisen johdon oikeuden. He selittivät, että rahajärjestelmän ja\nmittojen ja painojen yhtäläisyys on tärkeä ennen kaikkea, mutta niiden\nperiaatteiden yhtäläisyys, joille kansallinen elämä tulisi rakentaa ja\nkehittää, ei heistä ole minkään arvoinen. Älkää antako pettää itseänne\ntuon huudon, jota useimmat perustuslaillisen hallitusmuodon kannattajat\nnykyään toinen toisensa jälkeen toistelevat.\n\nIlman kansallista kasvatusta, sitä ainoaa, mistä kansallinen itsetunto\nvoi nousta, ei kansalla ole minkäänlaista siveellistä olemassaolon\noikeutta.\n\nIlman kansallista kasvatusta, joka olisi yhteinen kaikille\nkansalaisille, on _velvollisuuksien_ ja _oikeuksien_ tasa-arvoisuus\najatukseton lauseparsi. Velvollisuuksien tunteminen ja oikeuksien\nharjoittamisen kyky ovat jätetyt onnen vaihtelujen, tai niiden\nmielivaltaisen tahdon varaan, jotka valitsevat opettajat.\n\nHenkilöt, jotka julistavat vastustavansa kasvatuksen yhtäläisyyttä\nvetoavat vapauteen. Kenen vapauteen? Isienkö vai lastenko? Lasten\nvapautta loukataan, heidän järjestelmässään, vanhempien käskynvallalla;\nnuoremman polven vapaus uhrataan vanhoille; edistyksen vapaudesta\ntulee harhaluulo. Pelkästään yksilöllisiä vakaumuksia, ehkäpä vääriä\nja edistykselle vihamielisiäkin, siirretään nuorisolle isällisen\narvovallan painolla, iällä, jolloin niiden tarkastelu on mahdoton.\nMyöhemmin estää kohtalo, joka kahlitsee useimmat teistä aineelliseen\ntyöhön koko päiviksi, nuoria sieluja, joihin nuo uskomukset jo ovat\ntarttuneet, vertailemasta niitä muihin tai uudistamasta niitä. Tuon\nvalheellisen vapauden nimessä tuo anarkinen järjestelmä, josta\nminä juuri puhuin, pyrkii perustamaan ja tukemaan kaikkein pahinta\nhirmuvaltaa, moraalista kastijakoa.\n\nSitä, mitä tuo järjestelmä puolustaa, pitäisi oikeastaan sanoa\nomavaltaiseksi tahdoksi eikä vapaudeksi. Oikeaa vapautta ei voi olla\nolemassa ilman tasa-arvoisuutta, eivätkä ne voi olla tasa-arvoisia,\njoiden toiminta ei nouse samalta perustalta, yhteisestä periaatteesta,\nyhteisestä velvollisuuden tunnosta johtuen. Tuon velvollisuuden tunnon\nulkopuolella ei voi olla vapautta. Minä selitin teille muutamaa\nsivua aiemmin, ettei todellinen vapaus saa olla oikeutena valita\n_pahaa_, vaan oikeutena valita joku niistä poluista, jotka johtavat\n_hyvään_. Vapaus, johon väärät filosofit vetoavat, on isälle annettu\nmielivaltainen oikeus valita pojalle huonompi tie. Mitä? Jos isä\nuhkaisi jollakin tavoin vahingoittaa tai silpoa poikansa ruumista,\nastuisi yhteiskunta väliin yleisen mielipiteen kehoituksesta. Tulisiko\nsiis tuon olennon _sielun_ tai mielen olla vähemmän arvoinen kuin\nruumis? Eikö yhteiskunnan tule suojella sitä sen kykyjen silvonnalta.\ntietämättömyydeltä, siveellisen tunteen turmelemiselta ja taikauskolta?\n\nTuo huuto opetuksen vapaudesta palveli hyödyllistä tarkoitusta silloin\nkun se ensiksi kohosi, ja on hyödyllinen vielä nykyäänkin siellä missä\nsiveellinen kasvatus on yksinvaltaisen hallituksen, taantumuksellisen\nluokan, tai papiston yksityisoikeutena, sellaisen papiston, joka\ndogmiensa luonteen perusteella vastustaa edistystä. Se oli ase\nhirmuvaltaa vastaan, ja vapautuksen epätäydellinen, mutta välttämätön\ntunnussana. Ottakaa se käytäntöön siellä, missä te olette orjia.\nMutta minä puhun teille ajasta, jolloin uskonnollinen vakaumus tulee\nkirjoittamaan sanan _edistys_ temppelinsä ovelle, ja jokainen julkinen\nlaitos tulee toistamaan samaa sanaa eri muodoissa. Puhun ajasta,\njolloin kansallinen kasvatus tulee opetuksen loputtua hyvästelemään\noppilaitaan seuraavin sanoin: _Teille, jotka olette määrätyt elämään\nyhteisessä liitossa meidän kanssamme, olemme me opettaneet tuon liiton\nperustavat opit, ne periaatteet, joihin teidän kansanne nyt uskoo.\nMutta muistakaa, että ensimäinen näistä periaatteista on edistys.\nMuistakaa, että teidän tehtävänne ihmisinä ja kansalaisina on parantaa\nveljienne mielet ja sydämet, missä hyvänsä voitte. Menkää, tutkikaa\nja vertailkaa, ja jos löydätte totuuden, joka on korkeampi kuin\nomistamamme, julaiskaa se rohkeasti ja te saatte maanne siunauksen_.\nSilloin, mutta ei ennemmin, luopukaa vaatimasta _opetuksen vapautta_,\nkoska se ei vastaa tarpeitanne ja on vaarallinen maanne yhteydelle.\nPyytäkää ja vaatikaa sellaisen vapaan kansallisen kasvatuksen\nsäätämistä, joka olisi pakollinen kaikille.\n\nKansakunnan velvollisuus on tehdä ohjelmansa tunnetuksi jokaiselle\nkansalaiselle. Jokaisen kansalaisen tulee saada kouluissa\nmoraali-opetusta, läpikäydä kurssi kansakuntien historiassa,\njohon liittyy nopea katsaus ihmiskunnan edistykseen. Hänen tulee\ntutustua oman maansa historiaan, kuulla kansantajuinen esitys niistä\nperiaatteista, jotka hallitsevat maan lainsäädäntöä, ja saada\nalkuopetusta, josta ei ole erimielisyyttä. Jokaisen kansalaisen tulee\nnäissä kouluissa oppia oikeamielisyyttä ja rakkautta.\n\nKun tämä ohjelma kerran tulee kansalaisten tietoon, valloittaa vapaus\noikeutensa takaisin. Ei ainoastaan perheen opetus, vaan kaikki\nmuukin on pyhää. Joka ihmisellä on rajaton oikeus tutustuttaa toisia\nomiin aatteisiinsa, jokaisella ihmisellä on oikeus kuunnella toista.\nYhteiskunnan tulee suojella ja rohkaista ajatuksen vapaata ilmaisua\nsen kaikissa muodoissa ja avata kaikki tiet yhteiskunnallisen ohjelman\nkehittämiselle ja uudistamiselle Hyvää kohti.\n\n\n\n\nX\n\nYhdistyminen -- Edistys.\n\n\nJumala on tehnyt teidät yhteyttä harrastaviksi ja edistyviksi\nolennoiksi. Teidän velvollisuutenne on siis liittyä yhteen ja edistyä\nniin paljon kuin mahdollista siinä toimintapiirissä, johon olosuhteet\novat asettaneet teidät, ja teillä on oikeus vaatia, että yhteiskunta,\njohon te kuulutte, ei saa estää teidän yhdistys- ja edistystyötänne,\nvaan sen tulee _auttaa_ teitä yhdistys- ja edistysvälineillä, jos te\nniitä kaipaatte.\n\nVapaus antaa teille vallan valita hyvän ja pahan välillä, se on,\nvelvollisuuden ja itsekkyyden välillä. _Kasvatus_ saa opettaa teille,\nkuinka on _valittava. Yhdistymisen_ tulee antaa teille ne keinot,\njoilla te voitte sovelluttaa valintanne käytäntöön. _Edistys_ on\nse _päämäärä_, joka teillä tulee olla silmienne edessä valintaa\ntehdessänne, ja se on samalla kertaa, kun se selvästi on perille\nviety, todiste siitä, että te ette ole erehtyneet valinnassanne. Kun\njokukaan näistä ehdoista jätetään täyttämättä tai syrjäytetään, ei ole\nolemassa _ihmistä_ eikä _kansalaistakaan_, tai ne ovat olemassa vain\nkehkeytymättömässä tilassa, kehityksessään pysähtyneinä.\n\nTeidän tulee siis taistella näiden kaikkien ja etenkin\nyhdistymisoikeuden puolesta, jota paitsi vapaus ja kasvatus olisivat\nhyödyttömiä.\n\nYhdistymisvapaus on yhtä pyhä kuin uskonto, joka on sielujen liityntää.\nTe olette kaikki Jumalan lapsia, ja siksi te olette veljiä. Eikö siis\nole rikos rajoittaa yhdistymisvapautta, veljien _uskonyhteyttä_?\n\nSanan _uskonyhteys_, jota tässä on tahallaan käytetty,[9] lausui teille\ntuo kristinusko, jota ihmiset muinoin julistivat muuttumattomana\ntotuutena, mutta joka todellisuudessa on ainoastaan yksi aste\nihmiskunnan uskonnollisten mielenilmaisujen nousevassa sarjassa. Ja\nse on pyhä sana. Se opetti ihmisille, että he ovat yhtä perhettä,\nyhdenvertaisia Jumalan edessä; se yhdisti herrat ja orjat samalla\npelastusajatuksella, samalla toivolla, ja samalla taivaan rakkaudella.\n\nEntisinä aikoina oli tämä ääretön edistysaskel, kansan ja filosofien\nuskoessa, että kansalaisten ja orjien sielut olivat eri luonnetta.\nTämän käsityksen kumoaminen oli kylliksi kristinuskolle. _Uskonyhteys_\noli sielujen veljeyden ja tasa-arvoisuuden symbooli; ihmiskunnan\ntehtäväksi jäi laajentaa ja kehittää tuossa symboolissa piilevää\ntotuutta.\n\nKirkko ei voinut eikä osannut tehdä sitä. Arkana ja epävarmana\nalussa, liitossa ruhtinaiden ja ajallisten voimien kanssa myöhemmin,\nja oman edun haun täyttämänä, ylimyksellisten pyrkimysten rinnalla,\njotka olivat vieraita sen perustajan hengelle, erkani se oikealta\ntieltä ja peräytyi niin paljon, että se vähensi ehtoollisen arvoa,\nsupistaen maallikoiden aterian vain leipään ja pidättäen vain papeille\nkaksiaineksisen ehtoollisen.\n\nSiitä saakka kuului niiden vaatimus, jotka tunnustivat koko\nihmisperheen oikeuden rajoittamattomaan ehtoolliseen, tekemättä\nerotusta maallikoiden ja pappien välillä: _Kaksiaineksista ehtoollista\nkansalle! Kalkki kansallekin!_ Neljätoistasata-luvulla oli tuo\nvaatimus kapinaan nousseen joukon huutoa, uskonnollisen uudistuksen\nmarttyyriuden pyhittämää alkusoittoa. Eräs pyhä mies, böömiläinen Johan\nHuss, sortui inkvisitionin sytyttämiin liekkeihin. Monet teistä eivät\ntunne historiaa, eikä noita entisiä taisteluita, tai he luulevat, että\nne olivat vain uskonkiihkon riitoja puhtaasti jumaluusopillisista\nkysymyksistä. Mutta kun kansallisen kasvatuksen tajuttavaksi tekemä\nhistoria on opettanut teille, että jokainen uskonnollisen ajatuksen\nedistysaskel tuo mukanaan vastaavan edistysmäärän kansallisessa\nelämässä, opitte te ymmärtämään näiden murtokohtien todellisen arvon,\nja kunnioittamaan noiden marttyyrien muistoa hyväntekijöinänne.\n\nHeille ja heidän edellään käyneille marttyyreille olemme me velkaa\nnykyisen tietomme, ettei Jumalan ja ihmisten välillä ole etuoikeutettua\nluokkaa, ja että meidän joukostamme kunnoltaan ja inhimillisten ja\njumalallisten asiain tuntemukseltaan paraan tulee ja täytyykin neuvoa\nja johtaa meitä oikealle tielle, mutta ilman vallan erikoisoikeutta\ntai minkäänlaista luokkaylemmyyttä, ja että kaikilla on samanlainen\nuskonyhteyden oikeus. Mikä on pyhää taivaassa, on pyhää maankin\npäällä. Ja ihmisten uskonyhteydestä Jumalassa johtuu ihmisten yhteys\nmaisessa elämässä. Sielujen uskonnollisesta yhteydestä kehittyy\nyhteysoikeus kykyihin ja töihin nähden, joka taas muuttaa _ajatuksen\ntodellisuudeksi_.\n\nPitäkää siis yhdistymistä velvollisuutenanne ja oikeutenanne.\n\nNe, jotka tahtovat rajoittaa kansalaisten yhdistymisvapautta,\nsanovat teille, että oikea yhtymä on valtio, kansa, että te olette\nja teidän tuleekin olla sen jäseniä, ja että sen vuoksi kaikenlaiset\nerikois-yhtymät teidän keskuudessanne ovat joko valtionvastaisia tai\ntarpeettomia.\n\nMutta valtio ja kansa edustavat ainoastaan kansalaisyhtymiä sellaisten\nseikkojen ja sellaisten päämäärien vuoksi, jotka ovat yhteisiä\n_kaikille_ niihin kuuluville jäsenille. On olemassa tarkoituksia ja\npäämääriä, jotka eivät koske _kaikkia_ kansalaisia, vaan ainoastaan\nmäärättyä lukua. Ja niinkuin kaikille yhteiset tarkoitukset ja\npäämäärät pitävät kansakuntaa koossa, niin vaativat vain _muutamille_\nkansalaisille yhteiset tarkoitukset ja pyrinnöt muodostamaan\n_erikoisia_ yhtymiä.\n\nSen lisäksi -- ja se on yhdistymisoikeuden peruskivi -- on yhdistyminen\nedistyksen vakuutena. Valtio edustaa erikoista periaateryhmää ja\n-määrää, jotka kansalaisten yleinen mielipide on hyväksynyt valtiota\nperustettaessa. Otaksukaapa, että muutamat kansalaiset keksivät uuden\nja oikean periaatteen, uuden ja järjellisen, valtiolle elämää antavien\ntotuuksien kehitysmuodon: kuinka voitaisiin levittää sen tuntemista\nilman yhdistymistä? Otaksukaapa, että tieteellisten keksintöjen\njohdosta on avattu uusia yhdysteitä kahden kansan välillä, tai että\njostakin muusta syystä jotkut valtioon kuuluvat henkilöt saavat\nselville _uuden_ etua tuottavan seikan; kuinka saattaisivat ne,\njotka ovat ensimäiseksi huomanneet sen, saada sille paikan jo kauan\nvaikuttaneiden etujen rinnalla, paitsi yhdistämällä yksilölliset\nkeinonsa ja voimansa? Kykenemättömyys ja tyytyväisyys jo vallitsevaan\nasioiden tilaan, jonka ihmisten yleinen hyväksyminen on pyhittänyt,\novat liiankin luonnollisia ihmisluonteelle yksityisten henkilöiden\nilman muuta horjuteltaviksi tai voitettaviksi. Mutta joka päivä\nkasvavan vähemmistön yhteenliittyminen saattaa tehdä sen. Yhdistyminen\non tulevaisuuden toimintakeinoja. Ilman sitä pysyisi valtio\npaikoillaan, kahlittuna silloin saavuttamaansa sivistysasteeseen.\n\nYhtymisen tarkoituksen tulee olla niitä totuuksia edistävä,\njotka ihmiskunnan ja kansan yleinen hyväksyminen on ainaisesti\ntunnustanut, eikä niiden _vastainen_. Yhtymä, joka on perustettu\nhelpottamaan toisten kansojen omaisuuden ryöstöä, yhtymä, joka määrää\nmoniavioisuuden pakolliseksi jäsenilleen, yhtymä, joka kannattaa\nkansakunnan hajoittamista tai itsevaltiuden voimaan saattamista, olisi\nlaiton. Kansakunnalla on oikeus sanoa sen jäsenille: \"Me emme voi\nsuvaita, että meidän keskuudessamme levitetään oppeja, jotka loukkaavat\nihmisluonteen perushyveitä, siveellisyyttä tai isänmaata. Menkää pois\nja perustakaa keskuuteenne, omien rajojenne sisälle, sellainen yhtymä,\nmihin teidän pyrkimyksenne viittaavat.\"\n\nYhtymän pitää olla luonteeltaan rauhallinen. Siinä ei saisi käyttää\nmuita aseita kuin puhuttua tai kirjoitettua sanaa. Sen tarkoituksen\ntulee olla kehoittava, ei pakoiltava.\n\nYhtymän pitää olla _julkinen_. Salaiset yhdistykset ovat laillisen\ntaistelun aseita silloin kun vapautta ja isänmaata ei ole olemassa,\nmutta ne ovat laittomia ja kansakunnan tulee hajoittaa ne, kun vapaus\non tunnustettu oikeus ja isänmaa suojelee ajatuksen kehitystä ja\nloukkaamattomuutta. Silloinkin, kun yhtymä pyrkii avaamaan tietä\nedistykselle, tulee sen olla kaikkien tarkastuksen ja tuomion alainen.\n\nJa lopulta tulee yhtymän toisissakin kunnioittaa niitä oikeuksia,\njotka johtuvat ihmisluonteen oleellisesta laadusta. Yhtymän, joka\nkeskiaikaisten yhdistysten tavoin loukkaisi työn vapautta, tai pyrkisi\nsuorastaan supistamaan omantunnon vapautta, on kansakunta hallituksensa\navulla oikeutettu kukistamaan.\n\nNäitten rajojen ulkopuolella on yhdistymisvapaus kansalaisten\nkeskuudessa yhtä pyhä ja loukkaamaton kuin edistys, jolle se\nantaa elämän. Hallitus, joka yrittäisi rajoittaa sitä, pettäisi\nyhteiskunnallisen tehtävänsä. Kansan velvollisuus olisi ensiksi\nvaroittaa sitä, ja sitten kun kaikki rauhalliset keinot ovat koetellut,\nmusertaa se.\n\nJa nämä, oi veljeni, ovat ne pääasialliset perusteet, joille teidän\nvelvollisuutenne rakentuvat, ne lähteet, joista teidän oikeutenne\njohtuvat. Te saatatte yksityisessä elämässänne kohdata lukemattoman\nmäärän erikoiskysymyksiä, mutta tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole\netukäteen selvittää tai auttaa teitä ratkaisemaan niitä. Minun teokseni\nainoana tehtävänä on osoittaa teille ne _periaatteet_, jotka soihtuina\npolullanne johtavat teitä näitä kysymyksiä harkitessa, ja jotka\ntunnollisesti käytäntöön sovellettuina antavat teille aina keinoja\nniiden ratkaisemiseksi. Ja sen luulen minä tehneeni.\n\nMinä olen viitannut Jumalaan teidän yhdenvertaisuutenne lähteenä ja\nhuoltajana, siveelliseen lakiin kaiken kansalaislain lähteenä, sinä\nohjeena, jonka mukaan teidän tulee arvostella niiden toimintaa, jotka\nsäätävät lakeja; kansaan, teihin itseenne, kansalaisten yhteistuntoon,\njosta kansakunta syntyy, ainoana oikeutettuna lain tulkitsijana,\nvaltiollisen vaikutusvallan lähteenä.\n\nOlen sanonut teille, että lain pohjimmainen luonne on _edistys_, ajasta\naikaan rajaton ja jatkuva edistys, edistys kaikilla inhimillisen\ntoiminnan aloilla, ajatuksen kaikissa ilmausmuodoissa, uskonnosta\nteollisuuteen ja varallisuuden jakautumiseen.\n\nMinä olen huomauttanut teille, mitkä teidän velvollisuutenne\nihmiskuntaa, isänmaata, perhettä ja teitä itseänne kohtaan ovat.\nJa minä olen johtanut nuo velvollisuudet niistä luonnepiirteistä,\njotka ovat ominaisia ihmisolennolle, ja joita teitä vaaditaan\nkehittämään. Nämä joka ihmisessä loukkaamattomat luonnepiirteet ovat:\nvapaus, taipuvaisuus kasvatukseen, yhteiskunnalliset pyrkimykset,\nedistymisen välttämättömyys ja kykeneväisyys. Ja näistä oleellisista\nominaisuuksista, joita ilman ihmisolento ei ole mies eikä kansalainen,\nolen minä johtanut teidän velvollisuutenne, teidän oikeutenne, ja sen\nhallituksen yleisen luonteen, jota teidän on omaa isänmaatanne varten\nhaettava. Älkää koskaan unohtako näitä periaatteita. Pitäkää huolta,\nettei niitä koskaan saa loukata. Juokaa ne veriinne ja te tulette\nolemaan vapaita ja edistytte.\n\nTyö, johon teidän vuoksenne olen ryhtynyt, olisi siis valmis,\njollei teitä estäisi näitä velvollisuuksia täyttämästä ja oikeuksia\nharjoittamasta peloittava este suoraan yhteiskunnan sydämestä\nsellaisena kuin se nykyään on. Ja tuo este on _keinojen_ epäsuhtaisuus.\n\nVelvollisuuksienne täyttämistä, oikeuksienne harjoittamista varten,\non kolme seikkaa tarpeen: aikaa, älyllistä kehitystä, ja taattu\naineellinen toimeentulo.\n\nNyt, nykypäivinä, ei kovinkaan monella teistä ole noita edistyksen\nalkeita. Teidän elämänne on kestävää, epävarmaa taistelua hankkiaksenne\nkeinoja aineellisen olemassaolon kannattamiseksi. Teihin nähden ei ole\nkysymyksessä _edistyminen_, vaan _eläminen_.\n\nYhteiskunnassa, sellaisena kuin se nykyään on, piilee siis syvä ja\njuurtunut epäkohta. Ja minun työni olisi hyödytön, jollen minä voisi\nmääritellä tuota epäkohtaa ja osoittaa teille tietä sen korjaamiseksi.\n\n_Taloudellinen_ kysymys tulee siis olemaan teokseni loppuosan aiheena.\n\n\n\n\nXI\n\nTaloudellinen kysymys.\n\n\nI\n\nMonet, liian monet teistä ovat köyhiä. Ainakin kolme neljättä osaa\ntyöläisluokkiin kuuluvista ihmisistä, olivat he sitten maatyöläisiä tai\nteollisuuslaitosten palveluksessa, elävät elämäänsä jokapäiväisessä\ntaistelussa, ansaitakseen olemassaololleen välttämättömimmät tarpeet.\nHe tekevät käsillään työtä kymmenen, kaksitoista, joskus neljäkintoista\ntuntia päivässä, ja kuitenkin ansaitsevat he tuolla sitkeällä,\nyksitoikkoisella, ankaralla työllä vain _ruumiillisen_ toimeentulon\ntarpeet. Huomauttaa heille edistymisen velvollisuutta, puhua heille\nälyllisestä ja siveellisestä elämästä, valtiollisista oikeuksista,\nkasvatuksesta, on valtion ja yhteiskunnan -- nykyisellä kannalla ollen\npelkkää ironiaa.\n\nHeillä ei ole _aikaa_ eikä _keinoja_ edistymiseen. Loppuun\nväsyneinä, nääntyneinä, puolitylsinä viettäessään elämää, joka kuluu\nala-arvoisessa koneellisessa raadannassa, oppivat he kantamaan synkkää,\nvoimatonta, usein kieroa kaunaa sitä ihmisluokkaa kohtaan, joka käyttää\nheitä töissään. He hakevat unhotusta nykyisistä kärsimyksistään ja\nhuomisen epävarmuudesta väkevien juomien huumauksesta ja heittäytyvät\nlevolle asunnoissa, joita pikemmin voisi nimittää luoliksi kuin\nhuoneiksi, odottamaan seuraavaa päivää samoine ruumiillisten voimien\ntylsine kulutuksineen.\n\nAsema on kauhea, ja se täytyy saada muuttumaan.\n\nTe olette ihmisiä ja sellaisina teillä on kykyjä, ei ainoastaan\nruumiillisia, vaan myöskin älyllisiä ja siveellisiä, joita te olette\nvelvolliset kehittämään. Te pyritte olemaan _kansalaisia_, ja\nsellaisina tulee teidän harjoittautua yleisiä hyödyllisiä oikeuksia\nvarten, jotka vaativat määrättyä kasvatusastetta ja määrättyä aikaa.\n\nOn selvää, että te haluatte tehdä vähemmän työtä ja ansaita enemmän\nkuin nykyään.\n\nMeidät, jotka kaikki olemme Jumalan lapsia ja toistemme veljiä hänessä,\nmeidät kaikki on kutsuttu luomaan yhtä ainoaa, suurta perhettä.\nTässä perheessä saattaa olla olemassa erilaisuuksia, jotka johtuvat\nerilaisista kyvyistä, eri harrastuksista, taipumuksista erilaisiin\ntöihin. Mutta vain yhden periaatteen tulee hallita sitä. _Kuka vain on\nsuostuvainen antamaan toisten hyväksi sen työmäärän, mihin hän kykenee,\nhänen tulee myöskin saada siitä kylliksi korvausta voidakseen kehittää\nomaa elämäänsä enemmän tai vähemmän, kaikilla niillä tavoilla, joista\nse tunnetaan inhimilliseksi_.\n\nTämä on se _ihanne_, jota tutkien teidän tulee ajatella, kuinka\npääsisitte yhä lähemmäksi sitä, vuosisadasta vuosisataan. Jokainen\nuudistus, jokainen vallankumous, joka ei vie meitä askelta lähemmäksi\nsitä, joka ei saata _yhteiskunnallista_ edistystä päätökseen\n_valtiollista_ edistystä varten, joka ei yhdelläkään asteella paranna\nköyhien kansanluokkien asemaa, loukkaa Jumalan tarkoitusta, ja alentuu\npuolueriidaksi, jokaisen etsiessä laitonta ylivaltaa; se on valhetta ja\nse on pahaa.\n\nMutta missä määrin voimme me nyt toteuttaa tuon ihanteen? Ja _kuinka_\nja millä keinoin voimme me toteuttaa sen?\n\nMuutamat teidän pelokkaat ystävänne ovat hakeneet parannusta työmiehen\nomasta siveellisyystajusta. Perustamalla säästöpankkeja ja muita\nsellaisia laitoksia ovat he sanoneet työmiehille: _Tuokaa palkkanne\ntänne! Säästäkää! Luopukaa juomien ja muiden nautintoaineiden\nliiallisesta käyttämisestä! Pelastakaa itse itsenne puutteesta\nitsekieltäymyksellä!_ Ja nämä ovat erinomaisia neuvoja, koska ne\ntarkoittavat työläisluokan siveellistä uudistusta, jota ilman\nkaikki parannukset olisivat hyödyttömiä. Mutta ne eivät saata\nratkaista varallisuuskysymystä, eivätkä ne millään lailla kosketa\nyhteiskunnallista velvollisuutta. Hyvin harvat teistä _voivat_\nsäästää mitään palkoistaan. Ja nuokin harvat saattavat vain hitaasti\nja kärsivällisesti koota rovon vanhojen päiviensä varaksi. Mutta\ntaloudellisen uudistuksen silmämääränä täytyy olla varastot miehuuden\npäiviä, elämän kehitystä ja täyttä laajennusta varten, silloin kun se\non toimintatarmoinen ja voimakas ja saattaa vaikuttavasti kannattaa\nisänmaan ja ihmiskunnan edistystä.\n\nAineelliseen hyvinvointiin nähden on kysymys siitä, kuinka\nvarallisuutta ja tuotantoa saatettaisiin lisätä, ja nuo neuvot, joista\nminä olen puhunut, eivät saata osoittaa, kuinka jompikumpi olisi\nsaavutettavissa. Sitäpaitsi yhteiskunta, joka elää kansansa lasten\ntyöllä ja vaatii heiltä veriveron joka kerta kun vaara sitä uhkaa,\non pyhässä velassa heille. On olemassa toisia ajattelijoita, -- ei\nkansan vihollisia, vaan ainoastaan välinpitämättömiä heitä ja tuota\ntuskanhuutoa kohtaan, joka kohoaa työmiesten rinnoista, -- jotka\npelkäävät kaikkia tärkeitä uudistuksia.\n\nNämä, jotka kuuluvat n.s. _ekonomistiseen_ oppikuntaan, joka kunnolla\nja menestyksellisesti taisteli kaikissa vapauden ja teollisuuden\ntaisteluissa, ottamatta kuitenkaan huomioon edistyksen ja yhdistymisen\ntärkeyttä ihmisluonteesta erottamattomina seikkoina, väittivät ja\nväittävät yhä, niinkuin nuokin ihmisystävät, joista juuri olen\npuhunut, että jokainen, nykyisissä oloissakin, saattaa perustaa omalla\ntoiminnallaan oman riippumattomuutensa. He selittävät, että jokainen\ntyöjärjestelmän muutos johtaisi liiallisuuksiin ja epäkohtiin, ja että\nlauselma: _Jokainen itsensä ja kaikki vapauden vuoksi_ on riittävä\nvähitellen luomaan likimääräisen varallisuuden ja toimeentulon\ntasapainon yhteiskuntaan kuuluvien luokkien välille. Sisäisen\nliikkumisen vapaus, kaupan vapaus kansakuntien kesken, tullimaksujen,\netenkin raaka-aineita koskevien, asteettainen vähentäminen, suurien\nliikeyritysten yleinen rohkaiseminen, yhdysteiden luvun ja kaikenlaisen\ntuotantoa kasvattavan koneiston kartuttaminen -- siinä kaikki, mitä\nyhteiskunta ekonomistien mukaan saattaa tehdä. Kaikki pitemmälle käyvä\nvälitys sen puolelta olisi heidän mukaansa pahuuden lähde.\n\nJos he olisivat oikeassa, olisi köyhyyden tauti parantumaton. Ja Jumala\nvarjelkoon, veljeni, että minut koskaan saataisiin vakaumuksella\nyhtymään heihin ja heittämään vastaukseksi teidän kärsimyksillenne\nja pyrkimyksillenne mainittu epätoivoinen, ateistinen, siveetön\nloppupäätelmä. Jumala on varannut teille paremman tulevaisuuden kuin\nsen, mikä sisältyy ekonomistien parannuskeinoihin.\n\nNäitten keinojen ainoana päämääränä todellisuudessa on varallisuuden\n_tuotannon_ lisääminen eikä sen entistä tasaisempi _jakautuminen_.\nKun nyt _filantropistit_ ottavat huomioon _ihmisen_ sellaisenaan\nja pyrkivät kohottamaan hänen siveellisyyttään ryhtymättä omasta\npuolestaan kasvattamaan yleistä varallisuutta, antamalla hänelle\njonkunlaisen tilaisuuden parantaa aineellista asemaansa, pyrkivät\nekonomistit vain rikastuttamaan _tuotannon_ lähteitä, välittämättä\nmitään itse ihmisestä. Silkan vapauden hallinnan aikana, jota he\njulistavat, ja joka suuremmassa tai pienemmässä määrässä on järjestänyt\ntaloudellisen maailman olot meitä lähimpinä vuosina, näyttää meistä\ntuottava toiminta ja pääoma, mutta ei yleisesti levinnyt varallisuus,\ntäysin todistettavalla selvyydellä kasvaneen. Työmiesluokan köyhyys\npysyy muuttumattomana.\n\nVapaa kilpailu niihin nähden, jotka eivät omista mitään, joille on\nmahdotonta säästää mitään päiväpalkoistaan, ja joilla siis ei ole\nmitään, millä alottaa kauppayrityksiä, on valhe, aivan samoin kuin\nvaltiollinen vapaus on valhe niiden kannalta, jotka kasvatuksen,\nopetuksen, tilaisuuden ja ajan puutteessa eivät voi käyttää\nhyväkseen oikeuksiaan. Tavaran vaihdon suurempi helppous, jakelun ja\nrahanvaihdon keinojen parannus saattaa kyllä vähitellen vapauttaa työn\nkauppiasluokan hirmuvallasta, luokan, joka on tuottajan ja kuluttajan\nvälillä, mutta se ei saata pelastaa sitä _pääoman_ hirmuvallasta, tai\nantaa työvälineitä sellaisille, jotka niitä kaipaavat. Ja varallisuuden\ntasaisen leviämisen puutteeseen nähden, tuotteiden kohtuullisempaan\njakautumiseen ja kuluttajien luvun asteettaiseen kasvamiseen katsoen\non kapitaali itsekin poikennut oikeasta, taloudellisesta tehtävästään,\nja pysyy osaksi paikoillaan vain harvojen käsissä, hajaantumatta\ntäydellisesti kiertämään. Sitä käytetään tarpeettomien tavaroiden\nja ylellisyysesineiden tuottamiseen ja keksittyjen tarpeiden\ntyydyttämiseen, sen sijaan kuin sen tulisi kohdistua olemassaololle\nkaikkein tarpeellisimpiin asioihin; pannaanpa se alttiiksi vaarallisiin\nja usein epäkunniallisiin keinotteluihinkin.\n\nNykyään on _pääoma_ -- ja siinä onkin meidän nykyisen taloudellisen\nyhteiskuntamme kirous -- työn sortovaltias. Nuo kolme luokkaa, jotka\nnykyään muodostavat yhteiskunnan taloudellisessa merkityksessä ovat --\n_kapitalistit_ -- työn välikappaleiden ja apuneuvojen, etenkin maiden,\ntehtaiden, puhtaan rahan ja raaka-aineiden omistajat; _hankkijat_ --\ntyön johtajat ja alkuunpanijat, kauppamiehet, jotka edustavat tai\npyrkivät edustamaan älyä; ja lopuksi _työmiehet_, jotka edustavat\nruumiillista työtä.\n\nNäistä on ainoastaan ensiksi mainittu luokka kaiken herrana: sille\nkuuluu työn alote, sen tahdosta riippuu työn hidastuttaminen tai\njouduttaminen tai sen johtaminen erikoisia päämääriä kohti. Ja heidän\nosuutensa työn hyötyyn ja tuotannon arvoon on jokseenkin tarkasti\nmäärätty. Työn välineiden sijoittaminen saa vaihdella vain tunnettujen,\nahtaiden rajojen sisällä; ja aika kuuluu heille määrättyyn pisteeseen\nsaakka, kun he kerran eivät ole täydellisen puutteen vallan alaisia.\nToisen osuus on epämääräinen. Se riippuu heidän omasta työtarmostaan\nja älystään, mutta erittäinkin olosuhteista, kilpailun suuremmasta\ntai pienemmästä kehityksestä ja pääoman luoteesta ja vuoksesta, jotka\njohtuvat laskelmien ulkopuolella olevien seikkojen vaikutuksesta.\nViimeisen luokan, _työläisten_ osuutena on palkka, joka on määrätty\nennen työn päättymistä, riippumatta yrityksen tuottamasta suuremmasta\ntai pienemmästä hyödystä. Ne rajat taas, joiden välillä palkat\nvaihtelevat, määrää _tarjotun_ ja _kysytyn_ työn välillä vallitseva\nsuhde -- toisin sanoen työtätekevän väestön suhtautuminen _pääomaan_.\n\nJos siis ensinmainittu pyrkii kasvamaan ja laajenemaan niin paljon,\nettä se yleensä voittaa, vaikka vähälläkin, jälkimäisen kasvun, alkavat\npalkat, jollei muita seikkoja väliin satu, aleta. Ja aika ei ole\ntyömiehen käsissä. Rahalliset tai valtiolliset pulmat, uusien koneiden\näkillinen käytäntöön tuleminen teollisuustoiminnassa, tuotannon\nhäiriöt, tai sen liian runsas, usein tapahtuva kasaantuminen yhdelle\nsuunnalle -- epäkohta, joka aina liittyy lyhytnäköiseen kilpailuun --\ntyötätekevän väestön epätasainen jakautuminen toiminnan eri aloille ja\nhaaroille ja monet muut työtä häiritsevät seikat riistävät työmieheltä\nhänen elinehtojensa vapaan valinnan. Hänellä on vaihtoehtoisesti\nedessään vain täydellinen puute tai minkä hyvänsä hänelle esitettyjen\nehtojen hyväksyminen.\n\nTällaisessa asiaintilassa, minä toistan sen, piilee siemen sairauteen,\njoka on parannettava. Mutta _ekonomistien_ ehdottamat keinot ovat\nvailla vaikutusta tässä suhteessa.\n\nJa kuitenkin on sen luokan asemassa, johon te kuulutte, huomattavissa\nkehitystä, historiallista jatkuvaa kehitystä, mikä on voittanut\nhyvin monenlaisia esteitä. Kerran olitte te _henkiorjia_, sitten\nolitte te _maaorjia_, nyt olette te _palkan alaisia_. Te olette itse\nvapauttaneet itsenne orjuudesta, maahan kuuluvaisuudesta; kuinka\nette voisi vapauttaa itseänne _palkan_ ikeestä ja muuttua vapaiksi\ntuottajiksi, koko tuotantonne arvon täydellisiksi herroiksi? Kuinka\nette te omalla toiminnallanne ja yhteiskunnan avustuksella -- sillähän\non pyhiä velvollisuuksia jäseniään kohtaan -- voisi rauhallisesti\ntoimittaa suurinta ja kauneinta vallankumousta, mitä ajatella voi,\nvallankumousta, joka tekisi työstä ihmisten keskeisen toveruuden\naineellisen perustan, työn hedelmistä varakkuuden perustan, ja joka\nkokoaisi kaikki meidän yhteisen äitimme, isänmaamme, lapset saman\nainoan tuotannon ja kulutuksen tasapainon lain alle, tekemättä\neroa luokkien välillä, toisen työnedellytyksen kohoamatta toisen\nhirmuhallitsijaksi?\n\n\nII\n\nYhteiskunnallisen velvollisuuden tunne työtätekeviä luokkia kohtaan,\nsellainen kuin minä olen huomauttanut, oli hitaasti versomassa\nihmisten mielissä -- kiitos etenkin tasavaltaisen opin levittämisen --\nsiten varmistaen tulevaisuuden kansan vallankumousta, kun viimeisinä\nkolmenakymmenenä vuonna kohosi, varsinkin Ranskassa, ajattelijakoulu,\njohon kuului enimmäkseen hyviä ihmisiä ja kansanystäviä, mutta joita\njohti liikanainen järjestelmän rakkaus ja yksilöllinen turhamaisuus.\n_Sosialismin_ nimellä nuo miehet ajoivat jyrkkiä, liioiteltuja oppeja,\njotka usein asettuivat sotakannalle muitten luokkien jo saavuttamaa\nvarallisuutta vastaan, ollen taloudellisesti mahdottomia toteuttaa.\nPelotellen alemman keskiluokan joukkoja, ja synnyttäen epäluottamusta\neri kansalaisluokkien välillä, työnsivät he yhteiskunnallisen\nkysymyksen syrjään ja jakoivat tasavaltaisen leirin kahtia.\nRanskassa oli tämän epäluottamuksen ja hirmun ensimäisenä tuloksena\n_valtiokaappauksen_ helppo voitto.[10]\n\nEn saata teidän kanssanne yksitellen tarkastella noita eri\njärjestelmiä, joita sanotaan saintsimonismiksi, fourierismiksi,\nkommunismiksi j.n.e. Yleensä perustettuina itsessään hyville\n_aatteille_, jotka kaikki edistyksen uskon kannattajat hyväksyvät,\nturmelivat ja väärensivät niiden ajajat ne kelvottomilla tai\ntyrannillisilla toimintatavoilla, joilla he yrittivät sovittaa niitä\nkäytäntöön. Ja on tarpeellista, että minä lyhyesti osoitan teille,\nmissä kohdin he ovat erehtyneet, koska nuo, näiden systeemien kansalle\nantamat lupaukset ovat niin sokaisevia, että ne helposti saattavat\nvietellä teidät harhaan, ja te joutuisitte vaaraan niihin liittyessänne\nhidastuttaa tulevaa vapautustanne, jonka te varmasti tulette piankin\nsaavuttamaan. On totta -- ja sen jo pitäisi riittää herättämään\nmielessänne vahvoja epäilyksiä -- että kun olosuhteet kutsuivat\njonkun noista miehistä valtaan, eivät he ryhtyneetkään käytännössä\ntoimeenpanemaan omia oppejaan. Rohkeuden jättiläisiä kirjoituksissaan,\nperäytyivät he tosiasioiden kanssa tekemisiin jouduttuaan.\n\nJos te joskus tarkkaavasti tutkitte näitä systeemejä ja muistelette\nniitä perusviivoja, jotka minä olen teille esittänyt, ja\nihmisluonteeseen eroamattomasti kuuluvia ominaisuuksia, huomaatte te,\nettä ne kaikki loukkaavat _edistyksen lakia_, sitä tapaa, millä se\nihmiskunnassa täyttyy, ja yhtä tai toista niistä taipumuksista, jotka\nkuuluvat ihmiselle.\n\nEdistys täyttyy askel askeleelta, lain voimalla, jota ei mikään\ninhimillinen mahti voi murtaa, niiden ainesten _kehityksen_\nja lakkaamattoman _uudistumisen_ avulla, jotka ilmaisevat\nelämän toiminnan. Eräinä aikakausina, eräissä maissa, eräiden\nennakkoluulojen ja erehdysten vaikutuksesta ovat ihmiset usein\nantaneet yhteiskunnallisen elämän edellytysten nimen seikoille, joiden\njuuret eivät ulotu luontoon, vaan ainoastaan erehtyneen yhteiskunnan\nsovinnaisuuksiin ja tapoihin, ja jotka katoavat tuon erikoisen\naikakauden kuluttua, tai pysyvät noiden erikoisten maiden rajojen\nsisällä. Mutta te opitte huomaamaan, mitkä ihmisluonteesta eroamattomat\noikeat ainekset ovat, kysymällä neuvoa -- niinkuin minä jossakin sanoin\n-- sielunne vaistoilta, ja todeten kaikkien kansojen keskuudessa\nesiintyvät vaistot omiksenne, siinä määrin kuin ne ovat sellaisia kuin\nihmiskunnan vaistot aina ovat olleet. Ja nuo seikat, mitkä synnynnäinen\nääni -- ja ihmiskunnan suuri ääni -- ilmaisee elämän perustavaksi\nainekseksi, ovat uudistuneet ja jatkuvasti kehittyneet aikakaudesta\naikakauteen, mutta niitä ei voi koskaan hävittää.\n\nNäitten ihmiselimen elämän alkuaineiden joukkoon kuuluu myöskin\nyksityisomaisuus, uskonnon, vapauden, yhdistymisen ja muiden tämän\nteoksen kulussa mainittujen rinnalla.\n\nOmaisuuden _periaatteella_, sen alkuperällä, on juurensa itse\ninhimillisessä luonteessa, ja se edustaa tuon aineellisen elämän\ntarpeita, jonka ylläpitäminen on yksilön velvollisuus. Niin kuin\n_yksilö_ on kutsuttu uskonnon, tieteen, vapauden avulla uudistamaan,\nparantamaan ja johtamaan _siveellistä_ ja _älyllistä_ maailmaa, niin\non hän myöskin kutsuttu uudistamaan, parantamaan ja hallitsemaan\n_fyysillistä_ maailmaa aineellisella _työllä_. Ja omaisuus on tuon\nkutsumuksen täyttymisen _merkki_ ja edustaa sitä _työmäärää_, jolla\nyksilö on uudistanut, kehittänyt ja kasvattanut luonnon tuottavia\nvoimia.\n\nOmaisuus on siis ikuinen _periaatteensa_ puolesta, ja te huomaatte\nihmiskunnan koko olemassaolon suojelevan ja säilyttävän sitä. Mutta ne\nmenettelytavat, joilla omaisuutta hallitaan, ovat muutoksen alaisia\nja määrätyt, niinkuin kaikki muutkin inhimillisen elämän ilmiöt,\ntottelemaan _edistyksen_ lakia. Ne, jotka selittävät, huomatessaan\nomaisuuden jo vakiintuneen määrättyyn muotoon, tuon muodon olevan\nloukkaamattoman ja vastustavan kaikkia muutosyrityksiä, kieltävät\nitse edistyksen. Tarvitsee vain avata pari historiallista, kahta eri\naikakautta käsittelevää teosta, löytääkseen molemmissa muutoksia\nomaisuuden olemuksessa. Ja ne, jotka selittävät, huomatessaan sen\nhuonosti järjestetyksi määrättynä ajanjaksona, että se tulisi hävittää\nja pyyhkiä pois yhteiskunnallisesta järjestelmästä, kieltävät erään\ninhimillisen luonteen peruspiirteistä. Ja jos he milloin pääsisivät\nkulkemaan omaa polkuaan, onnistuisi heidän vain hidastuttaa edistystä\nelämää silpomalla. Omaisuus tulisi ehdottomasti jälleen ilmenemään\nlyhyen hetken kuluttua samassa muodossa kuin häviönsä hetkelläkin.\n\nYksityisomaisuus on huonosti järjestetty nykyaikana, koska sen nykyinen\njakaantuminen on saanut alkuperänsä, yleisesti puhuen, anastuksesta,\nväkivallasta, jolla kaukaisina aikoina muutamat maahantunkeutuvat\nkansat riistivät itselleen muille kuuluvaa maata ja työn hedelmiä.\nOmaisuus on huonosti järjestetty, koska jakoperuste omistajan ja\ntyöntekijän välillä molempien yhteisiä työntuloksia jaettaessa ei\npysy oikealla ja tasaisella kannalla itse työhön verrattuna. Omaisuus\non huonosti järjestetty, koska annettaessa niille, jotka omistavat\nsitä, valtiollisia ja lainsäädännöllisiä oikeuksia, jotka työmieheltä\nkielletään, se pyrkii olemaan harvojen yksityisoikeutena ja suuremman\npuolen saavuttamattomissa. Omaisuus on huonosti järjestetty, koska\nverotusjärjestelmä on huonosti laadittu ja pyrkii pysyttämään omistajan\nhallussa vallan yksityisoikeuden, sortaen köyhempiä luokkia ja ottaen\nheiltä kaikki säästämisen mahdollisuudet. Mutta jos, sen sijaan\nettä epäkohtia korjattaisiin ja hitaasti uudistettaisiin omaisuuden\njärjestelyä, pyrkisitte hävittämään sen, sulkisitte te varallisuuden,\nkilpailun ja toiminnan lähteen, ja te olisitte kuin villejä, jotka\nhedelmiä kootakseen kaatavat puun.\n\nEi ole välttämätöntä hävittää omaisuutta, vaikka sitä nykyään on\nainoastaan muutamilla, vaan täytyy avata teitä, joilla useammatkin\nsaattaisivat sitä hankkia.\n\nMeidän tulee palata periaatteihin, jotka tekevät sen luvalliseksi, ja\njärjestää asiat niin, että ainoastaan työllä voi hankkia omaisuutta.\n\nYhteiskuntaa tulee johtaa kohti tasapuolisempaa korvausperustaa\nomistajan tai kapitalistin ja työmiehen välillä.\n\nVerotusjärjestelmää tulee korjata niin, ettei se koskisi tuloja,\njotka riittävät vain toimeentuloon, ja että se jättäisi köyhällekin\nmahdollisuuden säästöjen kokoamiseen, ja siten vähittäiseen omaisuuden\nhankkimiseen. Ja tämän aikaansaamiseksi tulisi omaisuudelle myönnetyt\netuoikeudet hävittää, ja _kaikkien_ tulisi saada ottaa osaa\nlainsäädäntötyöhön.\n\nNämä kaikki ovat mahdollisia ja oikeudenmukaisia. Kasvattaessanne\nitseänne ja järjestyessänne vaatimaan niitä tarmokkaasti ja\npäättäessänne ne hankkia, saavutatte te ne. Mutta pyrkiessänne\ntuhoamaan omaisuuden, teette te vääryyttä niille, jotka ovat ansainneet\nsen omalla työllään, ja te vähennätte tuotantoa, sen sijaan että\nsaisitte sen kohoamaan.\n\n\nIII\n\nYksityisomaisuuden hävittäminen on kuitenkin monien _sosialististen_\njärjestelmien, joista minä olen puhunut, ja etenkin kommunismin\nehdottama parannuskeino. Toiset menevät kauemmaksi, ja huomatessaan\nuskonnollisten erehdysten, luokkaetujen ja hallitsijahuoneiden\nitsekkyyden turmelleen uskonnollisen käsityksen hallituksesta ja\nisänmaasta, vaativat he kaiken uskonnon, kaiken hallituksen, kaiken\nkansallisuuden hävittämistä. Tämä on lasten ja raakalaisten menettelyä.\nEiköhän olisi yhtä järkevää koettaa hävittää kaikki hengitettävät\nkaasut, siksi että turmeltunut ilma usein synnyttää tauteja?\n\nMutta te ette kaipaa minun puoleltani mitään niiden erehdyksen vääräksi\ntodistamista, jotka vapauden nimessä pyrkivät perustamaan _anarkian_\nja hävittämään _yhteiskunnan_, jättämällä ainoastaan _yksilön_\noikeuksiinsa. Minun koko toimintani kohdistuu tuota mielipuolista\nunta vastaan, joka kieltää edistyksen, velvollisuudet, inhimillisen\nveljeyden, kansojen yhteistunnon, kaiken sen, mitä te ja minä\nkunnioitamme. Mutta niitten pyrkimys, jotka taloudelliseen kysymykseen\nrajoittuen vaativat yksityisomaisuuden hävittämistä ja kommunismin\njulistamista, koskettaa kaukaisimpia äärimmäisyyksiä, kieltää\n_yksilöllisyyden_, kieltää _vapauden_, sulkee tien edistykseltä ja niin\nsanoakseni jähmetyttää yhteiskunnan.\n\nKommunismin yleinen tunnuslause on seuraava: kaikkien\ntuotantovälineiden omistus, kuten maan, pääoman, koneiden, ja kaikkien\ntyökalujen j.n.e., tulee keskittää valtiolle; valtion tulee määrätä\njokaiselle työalansa, ja sen tulee järjestää palkkiot, -- muutamain\nmielestä täydellisen tasavertaisiksi, toisten mielestä suhteellisiksi\ntarpeihin. Sellainen elämä, jos se olisi mahdollinen, olisi majavien,\neikä ihmisten elämää. Vapaus, arvokkuus, yksilön itsetunto katoaisi\nkokonaan tuottavien koneiden järjestöön. Se tyydyttäisi kyllä\nfyysillistä elämää, mutta siveellinen ja älyllinen elämä katoaisi, ja\nsen mukana kilpailu, toiminnan vapaa valinta, menestyksen ilot, vapaa\nyhdistyminen, tuotannon kiihotin, ja kaikki edistyksen yllykkeet.\nSellaisen järjestelmän vallitessa tulisi ihmisperheestä lauma, joka\nei kaipaisi mitään muuta kuin riittäviä laitumia. Kuka teistä ottaisi\ntaipuakseen sellaiseen järjestelmään?\n\nTasaisuus tulisi siten taatuksi, sanovat he. Kuinka?\n\nYhdenvertaisuudella työn jaossako? Se on mahdotonta. Työ on erilaista,\neikä sitä voi määritellä työajan pituuden tai tunnissa saavutetun\ntuloksen mukaan, se riippuu työn vaikeudesta, suuremmasta tai\npienemmästä epämiellyttävyydestä, sen vaatimasta elämän kulutuksesta,\nhyödystä, minkä se yhteiskunnalle tuottaa. Kuinka voitte te mitata\neron kivihiilikaivoksessa vietetyn tunnin tai suossa pilaantuneen\nveden puhdistamiseksi tai kehruulaitoksessa menetetyn tunnin\nvälillä? Sellaisen laskun mahdottomuus on saattanut muutamat näiden\njärjestelmien perustajat ajattelemaan yritystä panna jokainen\nvuorostaan suorittamaan määrätty työpaljous hyödyllisen teollisuuden\neri aloilla. Kelvoton parannuskeino, joka tekisi kunnollisen\ntuotannon mahdottomaksi, koska siten ei onnistuttaisi poistamaan eroa\nheikon ja vahvan, älykkään kyvyn ja tylsä-älyisen, hidasluontoisen\nja kiivasluontoisen välillä. Työ, joka toisesta on mukavaa ja\nmiellyttävää, on toisesta raskasta ja vaikeaa.\n\nTasaisuudella tuotteiden jaossako? Se on mahdotonta. Kaiken\ntasavertaisuuden tulisi olla täydellistä, ja siinä olisi ääretön\nvääryys, kun se ei tekisi eroa eri tarpeiden välillä, jotka johtuvat\nelimistöjen erilaisuudesta, ei velvollisuuden tunnosta johtuvan vallan\nja kykyjen, eikä suoraan luonnosta, ilman omaa ansiota saatujen\nvälillä. Taikka sitten tulisi eron olla suhteellinen ja sovellutettu\nerilaisten tarpeiden mukaan. Ottamatta huomioon inhimillistä tuotantoa\nloukkaisi se niitä omaisuuden oikeuksia, joitten tulisi kuulua\ntyöntekijälle hänen työnsä hedelminä.\n\nJa kukapa sitten rupeisi antamaan lausuntonsa joka yksilön tarpeista?\nValtioko?\n\nTyömiehet, veljeni, oletteko te halukkaat hyväksymään hengenvallan,\njota pitäisivät yhteisen omaisuuden? herrat ja mestarit -- sielujen\nhaltijat ahtaan kasvatuksen kautta, ruumiin herrat, omistaen vallan\n_määrätä_ työnne, taipumuksenne ja tarpeenne? Eikö täten mennä takaisin\nentiseen orjuuteen? Eikö noita valtiaita, niin suuria tarpeita\nedustaen, tempaisi mukaansa _hyödyn_ teoria, ja heidän omiin käsiinsä\nkeskitetty voima houkuttelisi taas perustamaan entisten kastien\nperinnöllistä diktaattorivaltaa?\n\nEi, kommunismi ei tuottaisi työmiehille tasa-arvoisuutta, se ei lisäisi\ntuotantoa, mikä on nykypäivien suuri välttämättömyys -- sillä niin\npian kuin elinehdot ovat taatut, on ihmisluonto -- ainakin keskimäärin\n-- tyydytetty, ja pyrkimys siihen, että tuotannon kasvu jakaantuisi\nkaikkien yhteiskunnan jäsenten kesken, tulee niin vähäiseksi, ettei se\nedes riitä virkistämään ihmisen taipumuksia.[11] Tuotannon laatu ei\nparanisi. Ei olisi mitään, joka innostaisi edistykseen keksinnöissä,\neikä yleisen järjestön yhteinen, epävarma ja epä-älykäs johto voisi\navustaa edistyksen kulkua. Kommunismin ainoa keino kansan lapsia\nrasittavia epäkohtia vastaan on heidän suojaamisensa nälältä. Saattaako\nsen tehdä, saattaako työmiehen työn ja elämän oikeuden turvata\nkaatamatta koko yhteiskunnallista järjestystä, tekemättä tuotantoa\nhedelmättömäksi, hävittämättä yksilön vapautta ja sitomatta häntä\nyksinvaltaiseen järjestelmään?\n\n\nIV\n\nTeidän nykyisen tilanne parannuskeinoa ei saata löytää mistään\nmielivaltaisesta yleisestä järjestelmästä, joka olisi rakennettu jonkun\nerikoisesti laaditun suunnitelman mukaan, mikä taas olisi ristiriidassa\nyleisesti hyväksyttyjen kansalaissuhteiden perusteiden kanssa ja\nsäädelty kerta kaikkiaan pakkolakien nojalla. Meidän tehtävämme täällä\nei ole luoda ihmiskuntaa, vaan jatkaa sitä. Me saatamme ja meidän\ntuleekin uudistaa sen oleelliset ainekset ja järjestää ne paremmin,\nmutta me emme voi tuhota niitä. Ihmiskunta kapinoi ja on aina kapinoiva\nkaikkia sen laatuisia yrityksiä vastaan. Harhakuvitelmiin menetetty\naika on sen vuoksi tuhlattua aikaa. Eikä parannuskeinoksi myöskään\nkelpaa hallitsevan vallan määräämä palkkojen korotus käyttämättä\nhyväkseen pääomaa kasvattavia keinoja. Palkkoihin käytetyn rahamäärän\nkasvu -- s.o. tuotannon kustannusten lisäys -- toisi muassaan\ntuotteiden hinnan nousun, kulutuksen vähenemisen, ja johdonmukaisesti\nvähemmän työnsaantia työmiehelle.\n\nSiihen ei kelpaa mikään keino, joka tekisi tyhjäksi _vapauden_ -- työn\npyhittäjän ja ponnistuksiin innostajan, eikä mikään pääomaa, työn ja\ntuotannon välinettä, vähentävä keino.\n\nTeidän nykyisen asemanne parannuskeino on _pääoman ja työn yhtyminen\nsamoihin käsiin_.\n\nJos yhteiskunta ei tunnustaisi mitään erotusta _tuottajien_ ja\n_kuluttajien_ välillä, tai mieluummin, jos jokainen olisi _tuottaja_\nja _kuluttaja_ -- jos työn koko tulos, sen sijaan että jakautuisi\ntuon välittäjäjoukon kesken, mikä alkaa kapitalisteista ulottuen\nvähittäiskauppiaihin saakka ja nostaen tuotteiden hintaa 50% sadalta,\npysyisi työn hallussa -- katoaisi teidän keskuudestanne köyhyyden\n_pysyvä_ syy. Teidän tulevaisuutenne piilee vapautuksessanne pääoman\nkiristyksestä, tuon nykyisen tuotannon määrääjän, tuotannon, jossa\nsillä ei ole mitään todellista osaa.\n\nPuhuin teidän _aineellisesta_ ja _siveellisestä_ tulevaisuudestanne.\nKatselkaa ympärillenne. Missä hyvänsä te tapaatte _pääoman_ ja _työn_\nyhtyneinä samoihin käsiin, missä hyvänsä työn tulokset jaetaan\nkaikkien työtätekevien kesken suhteellisesti niiden tulosten kasvun\nja sen työmäärän mukaan, millä jokainen työntekijä on avustanut\nyhteistä yritystä -- siellä huomaatte te köyhyyden vähenevän, ja\nsamalla kertaa kunnon kasvavan. Zürichin kantonissa, Engadinissa ja\nmonessa muussa paikassa Sveitsissä, missä talonpoika on omistaja, ja\nmaa, pääoma ja työ ovat yhdistyneet samassa yksilössä -- Norjassa,\nFlandriassa, Itä-Frisiassa, Holsteinissa, Reinin maakunnassa,\nBelgiassa, Guernseyn saarella Englannin rannikolla -- siellä saattaa\nhuomata varallisuuden olevan suhteellisesti suuremman kuin kaikissa\nmuissa Euroopan osissa, missä maa ei kuulu sen viljelijälle. Näillä\nseuduilla asuu maanviljelijärotu, joka on tunnettu kunniallisuudestaan,\narvokkuudestaan ja riippumattomuudestaan, sekä suorista, rehellisistä\ntavoistaan. Cornwallilaisten vuorimiesten elämäntavat Englannissa\nsamoin kuin amerikkalaisten hylkeenpyytäjien, jotka ovat asioissa\nKiinan kanssa, ja jotka ovat osallisia yrityksen tuottamasta voitosta,\ntunnustavat viralliset todistuskappaleet paremmiksi kuin sellaisten\ntyöläisten, jotka ovat alistetut edeltäpäin määrätyn palkkajärjestelmän\nalaisiksi.\n\n_Työn yhdistyminen_, työn tulosten, s.o. tuotteiden myynnistä karttuvan\nvoiton jakaminen työntekijöiden kesken suhteellisesti tehdyn työn\nmäärään ja arvoon, siinä on sosialinen tulevaisuus. Siihen sisältyy\nmyöskin teidän vapautuksenne salaisuus. Te olitte kerran _työorjia_,\nsitten _maaorjia_, sitten _palkkalaisia_. Kohta on teistä tuleva, jos\nte vain tahdotte, vapaita tuottajia ja liittoveljiä.\n\nYhtiö, vapaa ja vapaaehtoinen, ja teidän itsenne määrätyille\nperusteille järjestämä, miesten kesken, jotka tuntevat toisensa,\nrakastavat ja kunnioittavat toisiaan, ei pakollinen, hallitsevan vallan\nkäskemä ja yksilöllisistä taipumuksista ja tunteista väliäpitämättä\njärjestetty yhtymä, joka kohtelee ihmisiä niinkuin tuotantokoneita eikä\nniin kuin vapaan ja välittömän tahdon omaavia olennoita!\n\nYhtiö, jota hallitsevat tasavaltaisen veljeyden hengessä teidän omat\nvaltuuttamanne, ja jotka te saatatte toivomustenne mukaan kutsua pois;\nyhtiö, joka ei riipu valtion itsevaltiudesta tai mielivaltaisesti\nlaaditusta, tarpeitanne ja taipumuksianne tuntemattomasta ylivallasta!\n\nRyhmien yhdistyminen, ryhmien, jotka ovat muodostetut teidän omien\npyrkimystenne mukaan; ei sellaisten kuin niiden järjestelmien, joihin\nolen kiinnittänyt huomiotanne, alkuunpanijat tahtoisivat, vaan ryhmien,\njoihin kuuluvat kaikki määrätyllä teollisuus- tai viljelysalalla\ntoimivat henkilöt!\n\nKaikkien yksilöjen keskittäminen samaan valtioon, tai vaikkapa samaan\nkaupunkiin, yhteen ainoaan tuottavaan yhtymään, johtaisi taas vanhaan\nväkivaltaiseen ammattikuntain erikoisoikeuteen. Se tekisi tuottajasta\nhintojen määrääjän, kuluttajan vahingoksi, antaisi laillisen\nmuodon vähemmistöjen sorrolle, ottaisi ja riistäisi työmiehellä\nkaiken mahdollisuuden työn saantiin, ja poistaisi edistymisen\nvälttämättömyyden, sammuttaen kaiken kilpailuhalun työssä, kaiken\nkeksimisinnon.\n\nYhdistymisyrityksiä on viimeisinä kahtenakymmenenä vuotena tehty ensin\narasti ja epäsuotuisissa olosuhteissa Ranskassa, sitten Englannissa ja\nBelgiassa, ja ne ovat saavuttaneet menestystä kaikkialla, missä niitä\najettiin tarmolla, päättäväisyydellä ja uhrautuvaisuudella. Niissä\npiilee täydellisen yhteiskunnallisen uudistuksen salaisuus, joka teidän\ntottumustenne avulla ja alotteillanne yhteiskunnallisen edistyksen\nalalla, alotteilla, jotka aina ovat kuuluneet teille, tulee ensiksi\nselvenemään Italiassa. Ja tuo uudistus, vapauttaen teidät palkan\norjuudesta, tulee samalla antamaan uutta virikettä tuotannolle kaikkien\nluokkien hyväksi, ja tulee parantamaan maamme taloudellista tilaa.\n\nNykyisen järjestelmän aikana on kapitalistin päämääränä tavallisesti\nkoota niin paljon rikkautta kuin hän saattaa voidakseen sitte\nvetäytyä pois toiminnan tantereelta. Yhdistymisjärjestelmän avulla\npyrkisitte te sen sijaan turvaamaan työn _jatkuvaisuuden_, --\ntuotannon kestävyyden. Nykyään se työn johtaja tai päämies, joka ei\nsaata kiittää omaisuudestaan mitään erikoista kykyä, vaan ainoastaan\npääomaansa, on usein ajattelematon, hätäinen tai kykenemätön; yhtymä,\njota johtaa kaikkien sen jäsenten tarkastuksen alaiset valtuutetut,\nei olisi millään lailla sellaisten vajavaisuuksien vaaran alainen.\nNykyään johdetaan työtä usein tuottamaan _ylellisyystavaroita_, ei\n_välttämättömiä_ tarpeita. Oikullisen ja väärän epätasaisuuden vuoksi\npalkoissa on työntekijöitä liiaksikin jollain toiminta-alalla ja\npuuttuu taas toisella. Työmiehellä, jota määrätty palkkio kahlehtii,\nei ole mitään syytä uhrata työlleen kaikkea sitä intoa, mihin hän\nkykenee, kaikkea tarmoa, millä hän saattaisi kohottaa tai parantaa\ntoimeentuloaan. Yhdistyminen, sehän on selvää, voisi korjata tämän ja\nmonet muut tuotannon säännöttömyyden ja ala-arvoisuuden syyt.\n\nVapaus erota, tuottamatta haittaa _yhdistykselle_, kaikkien jäsenten\ntasa-arvoisuus valittaessa toimeenpanevaa, rajoitetuksi ajaksi\nmäärättyä, tai vielä mieluummin erottamisen alaista valtuuskuntaa;\nvapaus päästä osalliseksi yhtymän perustamisen jälkeen, olematta\nvelvollinen sijoittamaan pääomaa, mutta saaden antaa sitä yhteisen\nrahaston hyväksi vähennyksenä ensimäisen vuoden voitosta; _yhteisen\npääoman jakamattomuus ja pysyväisyys_; kaikille yhteinen elämän\n_välttämättömiä_ tarpeita vastaava hyvitys; työkalujen ja -välineiden\nkäytettävänä pito, joka vastaa jokaisen työn paljoutta ja laatua --\nsiinä ne yleiset periaatteet, joille teidän tulee perustaa yhtiönne,\njos te olette halukkaita tekemään tällä kertaa uhrauksia vaativaa\ntyötä, joka kuitenkin tulevaisuudessa tuottaa voittoa niille luokille,\njoihin te kuulutte. Jokainen näistä periaatteista, ja etenkin se, joka\nkoskee yhteisen pääoman pysyväisyyttä -- teidän vapautuksenne ehtoa,\nsitä sidettä, mikä yhdistää teidät tuleviin sukupolviin -- tarvitsisi\neri kappaleen selvityksekseen. Mutta erikoistutkielma työmiesten\nyhdistyksistä ei kuulu tämän teokseni suunnitelmaan. Ehkäpä, jos Jumala\nvielä suo minulle muutaman elinvuoden, laadin minä sen erikseen,\nrakkaudestani teihin. Olkaa kuitenkin varmat siitä, että nämä säännöt,\njotka tässä olen asettanut teille, ovat syvän ja vakavan tutkimuksen\nhedelmiä ja ansaitsevat teidän puoleltanne tarkkaa huomiota.\n\nMutta pääoma? Mistä tulee pääoma, jolla tuollainen _yhtiö_ saadaan\nalkuun?\n\nSe on vakava kysymys, ja minä en tässä saata käsitellä sitä niin kuin\ntahtoisin. Mutta minä tahdon lyhyesti huomauttaa teille omastanne ja\ntoisten velvollisuudesta.\n\nPääoman alkulähteen tulee olla teissä itsessänne, teidän säästöissänne,\nteidän uhrautumishalussanne. Minä tunnen teidän useimpien aseman; mutta\nmuutamille suo säännöllisen tai hyväpalkkaisen toimen saavuttaminen\ntilaisuuden kokoamaan huolellisesti lisäämällä pennin penniin pienen\nriittävän summan työn alkamiseksi omaan laskuun. Ja tietoisuuden\nsiitä, että te täytätte juhlallisen velvollisuuden ansaitessanne oman\nvapautuksenne, tulee tukea teitä tässä säästämisessä. Minä saattaisin\nkertoa teille teollisuusyhtiöistä, nyt rahallisesti mahtavista\nyrityksistä, jotka alotettiin täällä Englannissa niin, että joukko\ntyömiehiä maksoi 10 penniä päivässä. Voisin toistaa teille monta\ntarinaa, Ranskasta ja muualta, uhrauksista, joissa sankarillisesti\nkestivät työmiesjoukot, joilla ei nytkään ole hallussaan suuria\npääomia.[12] On tuskin mitään vaikeutta, jota ei voimakas tahto\nsaattaisi voittaa, kun sitä tukee tietoisuus siitä, että pyrkimys on\nhyvä.\n\nJokainen teistä voi säästöjensä avulla lisätä hiukan pientä\nkantarahastoa rahoilla, aineksilla tai muilla avustuksilla. Te\nkykenette kyllä, jos käytöksellänne saatatte voittaa luottamusta ja\narvoa, kokoomaan pieniä lainoja tuttaviltanne tai työtovereiltanne,\njotka tahtoisivat tulla vain osakkaiksi yhtiöön, ja jotka vaatisivat\nkorkoa lainoistaan vain siinä tapauksessa, että yritys menestyy.\nUseissa yrityksissänne, missä raaka-aineen hinta on hyvin pieni, on\npääomakin, joka työn alottamiseen vaaditaan, hyvin vähäpätöinen.\nJos te olette päättäneet saada sen, keksitte te kyllä keinon. Ja on\nparempi teille, jos saatte tuon pienen pääoman kokoon aivan omin\nvoimin, oman otsanne hiellä, tai luotolla, jonka olette hankkineet\nkelvollisella työllänne. Samoin kuin kansakunnat, jotka ovat hankkineet\nvapauden omalla verellään, säilyttävät sen paraiten, niin saapi teidän\nyhtiönnekin suuremman ja _varmemman_ voiton pääomistaan, jotka ovat\nkootut pitkinä työpäivinä ja säästävyydellä, kuin sellaisesta, joka\non juossut jostain muusta lähteestä. Sellainen on asiain luonto.\nNe työmiesyhtiöt, jotka perustettiin Parisissa 1848 hallituksen\navustuksella, edistyivät paljoa vaikeammin kuin ne, jotka kokosivat\npääomansa omilla uhrauksillaan.\n\nMutta vaikka minä kehoitankin teitä uhrautuvaisuuteen, siksi että\nminä rakastan teitä vilpittömästi, enkä orjallisella matelulla koeta\nimarrella tai kevyesti kohdella teidän mahdollisia heikkouksianne, ei\nse saa vähentää toisten velvollisuuksia. Niiden, joille olosuhteet\novat suoneet rikkautta, tulee ymmärtää tämä; heidän tulee ymmärtää,\nettä vapaus on osa sallimuksen tarkoituksista ja että se ehdottomasti\nsaavutetaan joko heidän avullaan tai heitä vastaan. Monet näistä\nmiehistä, etenkin ne, jotka kannattavat tasavaltaa, ymmärtävät tämän,\nja näitten joukosta, jos te osoitatte heille päättävää tahtoa ja\nkunniallista älyä, saatte te auttajia yrityksillenne.\n\nHe voivat, -- ja heti kun he tajuavat että yhdistymishalu ei ole\nainoastaan hetken oikku, vaan useimpien meidän uskomme, he tahtovat\n-- hankkia teille helpotuksia luoton saannissa, joko lainoilla tai\nperustamalla pankkeja, jotka antavat luottoa, vakuutena työmiesten\nyhteisen joukon tulevan työn tulos, tai ottamalla teidät osallisiksi\nhankkeittensa tuloista, -- välittävä aste nykyisyyden ja tulevaisuuden\nvälillä, jonka avulla te saatatte hankkia sen pienen pääomamäärän,\njoka tarvitaan riippumattomaan yhtiöön. Belgiassa on enemmän kuin\nmuualla sellaisia yhtiöitä kuin minä olen kuvaillut, _Kansan-Pankin_\ntai _Ennakkomaksu-Pankin_ nimellä. Skotlannissa antavat pankit luottoa\njokaiselle kunnialliseksi tunnetulle henkilölle, joka vastaa puolestaan\nja tarjoo vakuudeksi toisen miehen nimen, jonka kunniallisuus on yhtä\nvarma. Ja työläisten pääsy osalliseksi voitoista on suunnitelma, jota\nmuutamat työnantajat ovat erikoisella menestyksellä käyttäneet.\n\n\n\n\nXII Loppusanat.\n\n\nMutta valtio, hallitus, -- laitos, joka on laillinen ainoastaan silloin\nkun se on ottanut ajaakseen kasvatuksen ja edistyksen asiaa, jota ei\nvielä ymmärretä -- on juhlallisessa velassa teille, velassa, joka on\nhelppo suorittaa, jos hallitus milloin on kansallinen, vapaan yhtyneen\nkansan hallitus. Silloin saattaa hallitus monella lailla avustaa\nkansaa, joka on ratkaiseva yhteiskunnallisen kysymyksen ryöstämättä,\nväkivallatta, koskematta käsin kansalaisten aikaisemmin hankkimaan\nrikkauteen, synnyttämättä luokkien välille tuota vastenmielisyyttä,\njoka on väärää, epäsiveellistä ja kansalle onnettomuutta tuottavaa, ja\njoka nyt hidastuttaa Ranskan edistymistä.\n\nVoimakasta avustusta voi antaa seuraavilla tavoilla:\n\nKäyttämällä siveellistä vaikutusta yhdistymisen hyväksi. Hallituksen\nasiamiesten toiminnan julkisesti ilmenevällä hyväksymisellä,\nlukuisilla keskusteluilla heidän perusaatteistaan eduskunnassa,\nja lainsäädännöllä, johon osaaottaminen on sallittu kaikille\nvapaaehtoisille, ylempänä mainituiden periaatteiden pohjalle\nlaadituille yhdistyksille.\n\nParantamalla liikenneuria, ja hävittämällä kaikenlaiset vapaan\nkuljetuksen ja tuotannon esteet.\n\nPerustamalla julkisia varastohuoneita ja laitoksia, jotka, kun\nsäilytetyn tavaran lakimääräinen arvo on varmistettu, myöntävät\nyhdistyksille asia- tai velkakirjoja, jotka ovat samanlaisia kuin\npankkivekselit ja kelvollisia siirrettäviksi ja myytäviksi, tehdäkseen\nsiten mahdolliseksi yhtiölle jatkaa työtänsä olematta pakotettu myymään\nheti paikalla mihin hintaan hyvänsä.\n\nYleisten töitten myöntämisellä yhdistyksille samoilla ehdoilla kuin\nyksityisillekin yrityksille myönnetään.\n\nLaillisten muotojen yksinkertaistuttamisella, koska ne nyt ovat kovin\nkalliita ja köyhien saavuttamattomissa.\n\nMaaomaisuuden myynnin ja siirron laillisella helpottamisella.\n\nPerusteellisella verotusjärjestelmän muutoksella, asettamalla\nyksinkertainen tulovero nykyisen monimutkaisen ja kalliin suoranaisen\nja välillisen verotusjärjestelmän sijaan. Vahvistamalla periaatteen,\n_että elämä on pyhä_, ja että koska ilman elämän oikeutta ei työ, ei\nedistys, eikä velvollisuuden täyttäminen ole mahdollista, ei verotus\nsaa ulottua tuloihin, jotka ovat _välttämättömiä_ elämän ylläpidolle.\n\nMutta on muitakin keinoja. Kirkollisen omaisuuden maallistuttaminen tai\nkäytäntöön ottaminen -- toimenpide, jonka tarkastamisesta ei nyt ole\nmitään hyötyä, mutta joka on välttämätön, kun kansakunta kerran ryhtyy\nkasvatuksen ja yhteis-edistyksen tehtävään -- tulee tuomaan valtiolle\nsuuria rikkauksia. Otaksukaapa nyt, että tähän liitetään hedelmällisen\nja viljelyskelpoisen maan arvo, joka tähän asti on jäänyt käyttämättä,\nrautateiden ja muiden julkisten yritysten voiton arvo, joiden hallinto\nkeskitettäisiin valtion käsiin, arvo, jota edustaa kaikki kunnille\nkuuluva maaomaisuus, se arvo,[13] jota edustavat _sivulliset_\nperinnöt, joitten neljännessä asteessa tulisi palata valtiolle, ja\nkaikkien muiden varallisuuslähteiden arvot, joita on tarpeetonta\nluetella. Otaksukaapa, että tästä äärettömästä varallisuusmäärästä\nperustettaisiin _Kansallinen rahasto_, jota käytettäisiin koko\nmaan älyllisen ja taloudellisen edistyksen hyväksi. Miksikä ei\nmerkittävää osaa tuosta rahastosta voisi muuttaa, ottaen tietenkin\nhuomioon sen hajoamisen estämisen, lainarahastoksi, josta jaettaisiin\nlainoja puolentoista tai kahden prosentin korolla vapaaehtoisille\ntyöläisyhdistyksille, jotka olisivat perustetut ylempänä mainittujen\nperiaatteiden mukaan, ja jotka tarjoisivat vakuudeksi _kunnon_ ja\n_kyvyn_? Se pääoma tulisi siis omistaa tulevaisuudenkin, eikä vain\nyhden ainoan sukupolven työlle. Yritysten laaja asteikko takaisi\nkorvauksen silloin tällöin sattuvista välttämättömistä vahingoista.\n\nTuon _luoton_ jakamista ei tulisi toimittamaan hallitus, eikä\nKansallinen Keskuspankki, vaan _paikalliset pankit, joita hoitaisivat\nvalinnaiset kunnallisneuvostot_, keskushallinnon tarkastuksen alaisina.\nLoukkaamatta eri luokkien nykyistä varallisuutta, sallimatta yhden\nainoan luokan ottaa monopoolikseen _kaikilta_ kansalaisilta kannettavaa\nveroa, jonka pitäisi palvella _kaikkien_ hyötyä, jakamalla luottoa,\nlisäten tuottoa, korkomäärän asteettain vähentyessä, ja luottaen\nkaikkien tuottajien intoon ja etuun varmistaa työn edistymistä ja\njatkuvaisuutta, -- näin tulisi muutamiin käsiin kokoutuneen huonosti\nhoidetun varallisuusmäärän sijaan rikas _kansa_, oman tuotantonsa\nja kulutuksensa hoitaja. Ja tässä, Italian työmiehet, on teidän\ntulevaisuutenne. Te voitte jouduttaa sen tuloa. Valloittakaa\nisänmaanne! Perustakaa kansallinen hallitus, joka edustaa sen\nkokonaiselämää, sen tehtävää, sen ajatusta. Järjestäytykää laajaksi,\nyleismaailmalliseksi _Kansan Liitoksi_, niin että teidän äänenne on\n_oleva miljoonain ääni, eikä vain muutaman yksilön_. Teillä on totuus\nja oikeus puolellanne: kansakunta on kuunteleva teitä.\n\nMutta varokaa! Uskokaa sanoja miehen, joka on kolmekymmentä vuotta\ntutkinut asioiden kulkua Europassa, ja on nähnyt pyhimpien ja\nhyödyllisimpien yritysten menevän hukkaan menestyksen hetkellä,\nihmisten kunnottomuuden takia. Te tulette menestymään vain _paremmiksi\nkasvamalla_, te ette saavuta oikeuksienne käyttöä muutoin kuin\n_ansaitsemalla_ ne uhrautuvaisuudella. Jos te haette niitä täytetyn\ntai täytettävän velvollisuuden nimessä, saavutatte te ne, mutta jos\nte haette niitä itsekkyyden tai jonkunlaisen _hyvinvointioikeuden_\nnimessä, jota materialistit ovat teille opettaneet, saavutatte te vain\nhetkellisiä voittoja, joita pelottavat pettymykset seuraavat. Ne,\njotka puhuvat teille _hyvinvoinnin_ tai aineellisen onnen nimessä,\npettävät teitä. He hakevat vain omaa hyvinvointiaan, ja saavuttaakseen\nsen yhtyvät he teihin kuin voima-ainekseen, koska heillä on vastuksia\nvoitettavana. Mutta niin pian kuin he teidän avullanne ovat\nsaavuttaneet hyvinvoinnin, tulevat he hylkäämään teidät, nauttiakseen\nrauhassa saavutuksistaan. Tämä on viimeisen puolivuosisadan historiaa,\nja tuon ajanjakson nimi on _materialismi_.\n\nJa se on surun ja veren historiaa. Minä olen nähnyt heidän --\nnoitten miesten, jotka kielsivät Jumalan, uskonnon, velvollisuuden\nja uhrautuvaisuuden voiman ja puhuivat vain _onnen_ ja _nautinnon_\noikeuden nimessä -- olen nähnyt heidän rohkeasti taistelevan sanat\n_kansa_ ja _vapaus_ huulillaan ja sekottautuvan meihin, uuden uskon\nmiehiin, jotka nopeasti otimme heidät riveihimme. Niin pian kuin sopiva\ntilaisuus tarjoutui heille voiton tai pelkurimaisen sovittelun avulla\nturvata itselleen mukavuutta ja nautintoa, karkasivat he riveistämme\nja heistä tuli seuraavana päivänä teidän katkeroita vihollisianne.\nVain muutama vuosi vaaroja ja kärsimyksiä riitti uuvuttamaan heidät.\nKuinka olisivat he -- välinpitämättöminä laista ja velvollisuudesta ja\nuskomatta ylimmän vallan ihmisille asettamaan tehtävään - voineet pysyä\nvakaina uhrautuvaisuudessa elämänsä loppuun saakka? Ja syvällä surulla\nolen minä nähnyt kansan lasten, joille moiset filosofit ovat opettaneet\nmaterialismia, pettävän tehtävänsä, pettävän tulevaisuutensa, pettävän\nisänmaansa ja itsensä, tyhmän, kelvottoman toiveen vietteleminä, että\nhe muka löytäisivät aineellisen _hyvinvointinsa_ hirmuvallan oikkuja ja\netuja palvellessaan.\n\nMinä näin Ranskan työmiesten välinpitämättöminä syrjästäkatsojina\navustavan jouluk. 2 p:n vallankaappausta, koska koko yhteiskunnallinen\nkysymys oli heihin nähden supistunut kysymykseksi _aineellisesta_\nmenestyksestä, ja he pettivät itseään uskoen, että _lupaukset_, joita\nheidän isänmaansa vapauden tukahuttaja oli taitavasti levittänyt heidän\njoukkoonsa, muuttuisivat tosiseikoiksi. Nyt valittavat he menetettyä\nvapauttaan, eivätkä vieläkään ole saavuttaneet luvattua _hyvinvointia_.\nEi! Minä sanon teille syvällä vakaumuksella, että ilman Jumalaa,\nilman uskoa lakiin, ilman siveellistä kantaa, ilman itseuhrautumisen\nvoimaa, harhailemalla pois oikealta polulta niiden vanavedessä,\njoilla ei ole uskoa, ei totuuden, ei apostolien elämän ihailua, ei\nmitään paitsi heidän oman järjestelmänsä turhamaisuutta, ette te\nkoskaan tule menestymään. Te voitte nostattaa kapinoita, mutta ette\nkoskaan sitä oikeaa, suurta vallankumousta, jota te ja minä toivomme,\nvallankumousta, joka, jos se ei ole itsekkäiden kostonhalun herättämä\nharhaluulo, on uskonnon työtä.\n\nItsenne ja toisten parantaminen -- olkoon se kaikkien\npuhdistusliikkeiden, kaikkien yhteiskunnallisten uudistusten ensimäinen\npäämäärä ja korkein toive. Ihmisen osa ei ole muuttunut uudistettaessa\nja kaunistettaessa sitä taloa, missä hän asuu. Missä hengittää vain\norjan ruumis, eikä ihmisen sielu, siellä ovat uudistukset hyödyttömiä.\nSievä, ylellisesti kalustettu asunto on valkaistu hauta, eikä mitään\nmuuta. Te ette koskaan saa yhteiskuntaa, johon te kuulutte, asettamaan\n_yhdistys_-järjestelmää palkkajärjestelmän sijaan, paitsi osoittamalla,\nettä teidän yhdistyksenne tulee olemaan parannetun tuotannon\nja yhteismenestyksen ase. Ja te voitte todistaa sen ainoastaan\nosoittamalla kykenevänne perustamaan ja ylläpitämään yhdistystänne\nrehellisyydellä, keskinäisellä hyväntahtoisuudella, uhrautuvaisuuteen\ntaipumisella ja työn rakkaudella. Edistyäksenne täytyy teidän\nnäyttäytyä _kykeneviksi_ edistymään.\n\nKolme on pyhää: Perintätieto, edistys, yhdistyminen.\n\n\"Minä uskon\", niin kirjoitin teille kaksikymmentä vuotta sitten,\n\"Jumalan mahtavaan ääneen, jonka vuosisadat kantavat kuuluviini\nkaikkien ihmiskunnan yleisten vaiheitten läpi. Ja se kertoo minulle,\nettä perhe, kansa ja ihmiskunta ovat ne kolme piiriä, joitten\nkeskuudessa ihmisyksilön tulee toimia yhteisen tarkoituksen hyväksi,\nitsensä ja toisten siveellisen parannuksen, tai mieluummin oman\nparannuksensa hyväksi toisten avulla ja toisten edestä. Se kertoo\nminulle, että omaisuus on luotu ilmaisemaan yksilön aineellista\ntoimeliaisuutta, sitä osaa, mikä hänellä on fyysillisen maailman\nuudistuksessa, niinkuin _äänioikeuden_ tulee ilmaista sitä osaa, mikä\nhänellä on valtiollisen maailman uudistuksessa. Se kertoo minulle,\nettä yksityisen ansio tai syyllisyys Jumalan edessä riippuu siitä,\nkuinka hän on käyttänyt oikeuksiaan näillä toiminta-aloilla. Se kertoo\nminulle, että kaikki nämä, ihmisluonteen aineksina, muuttuvat ja\nuudistuvat alituisesti, mitä lähemmäksi ne pääsevät sitä ihannetta,\njonka teidän sielunne hämärästi käsittävät, mutta että niitä ei koskaan\nsaata hävittää.\n\n\"Ne kertovat vielä, että _kommunismin_ unet yksilön katoamisesta ja\nsulautumisesta yhteiskunnalliseen _kokonaisuuteen_ eivät koskaan\nole olleet enempää kuin ihmisrodun elämän satunnaisia ja ohimeneviä\nilmiöitä, näyttäytyen aina suurten siveellisten tai älyllisten\nmurroskausien aikana, ja ovat mahdottomia toimeenpantaviksi paitsi\naivan pienessä asteikossa niinkuin kristillisissä luostareissa. Minä\nuskon elämän ikuiseen kehitykseen Jumalan luomissa, ja mietinnän ja\ntoiminnan edistykseen, ei ainoastaan menneen, vaan myöskin tulevan ajan\nihmisten keskuudessa. Minä luulen, ettei ole niin tärkeää _määritellä_\ntulevan edistyksen muotoa, -- tärkeämpää on avata oikean, uskonnollisen\nkasvatuksen avulla kaikki edistyksen tiet ihmisille ja saattaa\nheidät kykeneviksi täyttämään sen. Ja minä luulen, ettei ihmistä\nvoi tehdä paremmaksi, suuremman rakkauden arvoiseksi, ylevämmäksi,\njumalallisemmaksi -- ja se on teidän päämääränne ja pyrkimyksenne\nmaailmassa -- kokoamalla hänelle fyysillisiä iloja ja asettamalla hänen\nsilmäinsä eteen elämän tarkoitukseksi tuon ironian, jota sanotaan\n_onneksi_.\n\n\"Minä uskon _yhdistymiseen_ ainoana keinona, mitä meillä on edistyksen\ntäyttämiseksi, ei ainoastaan siksi, että se monistuttaa tuottavien\nvoimien toiminnan, vaan myöskin sen vuoksi, että se tuo lähempään\nyhteyteen kaikki ihmissielun erilaiset ilmiöt ja asettaa _yksityisen_\nelämän _yhteiselämän_ yhteyteen. Ja minä tiedän, että yhdistyminen\nvarmaan voi tuottaa hedelmiä ainoastaan _vapaiden yksilöiden_\nkeskuudessa, kansojen keskuudessa, joilla on vapaus toteuttaa oma\njuhlallinen tehtävänsä. Minä uskon, että voidaan päästä nauttimaan ja\nelämään ilman että joka elinhetki kuluu aineellisessa raadannassa; että\nihmisen tulee saada aikaa kehittääkseen korkeampia vaistojaan. Mutta\nminä kuuntelen pelolla niitä ääniä, jotka sanovat teille: _Ihmisen\ntarkoitus elämässä on itsesäilytys; nautinto on hänen oikeutensa_,\nkoska minä tiedän, että sellaiset oppilauseet saattavat kasvattaa\nvain itsekkyyttä, ja että ne Ranskassa ja muualla ovat hävittäneet\nkaikki jalot aatteet uhrautumishalusta, ja kaikki takeet tulevasta\nsuuruudesta, uhaten tuhota ne Italiassakin.\n\n\"Ihmiskunnan elinvoimaa jäytää nykypäivinä yhteisen uskon, kaikkien\nhyväksymän aatesuunnan puute, aatesuunnan, joka yhdistäisi taivaan ja\nmaan, Jumalan ja maailmankaikkeuden. Vailla tuota yhteistä uskoa on\nkumarruttu palvelemaan elotonta ainetta, ja pyhittäydytty jumaloimaan\nitsekkyyden kunnioitusta. Ja tämän kohtalokkaan uskon ensimäisiä\npappeja olivat kuninkaat ja ruhtinaat ja huonot hallitukset. He\nkeksivät tuon hirmuisen sanontatavan: _jokainen omaa itseään varten_;\nhe huomasivat, että he niin voisivat luoda itsekkyyttä, ja itsekkään ja\norjan välillä on vain askel.\"\n\nItalian työmiehet, veljeni, varokaa tuota askelta. Sen kavahtamisesta\nriippuu teidän tulevaisuutenne.\n\nTeillä on juhlallinen tehtävä. Teidän on todistettava, että me kaikki\nolemme Jumalan poikia ja veljeksiä hänessä. Sen voitte tehdä ainoastaan\nparantaen itseänne ja täyttäen velvollisuutenne.\n\nMinä olen osoittanut teille parhaani mukaan, mikä teidän\nvelvollisuutenne on. Ja kaikkein suurin ja olennaisin velvollisuus\nkohdistuu isänmaahanne. Isänmaanne vapauden ja yhtenäisyyden\nsuojaaminen on teidän velvollisuutenne ja on myös välttämätön. Innostus\nja toimintatavat, joista olen teille puhunut, saattavat olla vain\nvapaan, yhtenäisen kansan työtä. Teidän yhteiskunnallisen asemanne\nparaneminen voi johtua ainoastaan osanotosta kansakunnan elämään.\nÄänioikeudettomina ette voi löytää tarpeittenne ja pyrkimyksienne\ntodellisia edustajia. Ilman kansallista hallitusta, joka Roomassa sijaa\npitäen tulisi antamaan muodon _Italian Sopimukselle_, joka perustuisi\nkansakunnan yhteiseen hyväksymiseen ja johtaisi kaikkien valtion\nkansalaisten _edistykseen_, ette voi toivoa itsellenne parempaa asemaa.\nSinä päivänä kun te, seuraten Ranskan _sosialistien_ esimerkkiä,\nerottaisitte _yhteiskunnallisen_ kysymyksen _valtiollisesta_ ja\nsanoisitte: _Me saatamme vapautua, oli isänmaata hallitseva valtiomuoto\nmikä hyvänsä_, sinä päivänä sinetöisitte te itse oman yhteiskunnallisen\norjuutenne asiakirjan.\n\nJa minä tahdon osoittaa teille, hyvästi sanoessani, toisen\nvelvollisuuden, joka ei ole vähemmän juhlallinen kuin se, mikä vaatii\nteitä perustamaan vapaan ja yhtenäisen kansakunnan.\n\nTeidän vapautuksenne voi perustua vain yhteen periaatteeseen,\nihmisperheen ykseyteen. Nykyään on puolet ihmisperheestä, se puoli,\njolta me haemme innoitusta ja lohdutusta, se puoli, jolle lastenne\nensi opetus on uskottu, omituisena ristiriitaisuutena, julistettu\nkansalaisina, valtiollisesti ja yhteiskunnallisesti alempiarvoiseksi,\nja on suljettu pois tästä ykseydestä. Teidän, jotka pyritte itse\nvapautumaan, on uskonnollisen totuuden nimessä suunnattava vastalause\nkaikilla tavoin, kaikissa tilaisuuksissa tuohon ykseyden kieltämiseen.\n\n_Naisen vapautuksen_ tulee kaikkialla teidän keskuudessanne yhtyä\n_työmiehen vapautukseen_. Se on antava teidän työllenne yleispätevän\ntotuuden pyhityksen.\n\n\n\n\nViiteselitykset:\n\n\n[1] Puhumme luonnollisesti maista, missä monarkisen, perustuslaillisen\njärjestelmän avulla on jollakin lailla koetettu järjestellä\nyhteiskuntaa. Yksinvaltaisissa valtioissa ei ole yhteiskuntaa. Sekä\nyhteiskunnalliset että yksilölliset oikeudet on siellä uhrattu.\n\n[2] Paavalin Roomalais-kirje 12: 4-5.\n\n[3] Johanneksen Evankeliumi 10: 16.\n\n[4] Venezia on meidän: me olemme tehneet sen.\n\n[4a] Lamennais, Kansan kirja, XII.\n\n[5] Joh. Evank. 16: 12-13.\n\n[6] Mazzini on itse julkaissut tutkimuksen Danten pienemmistä\nteoksista. Suom.\n\n[7] Lamennais, _Kansan kirja_, III.\n\n[8] Restauration aikuinen vasemmistopuolue-nimitys. He väittivät, että\nhallituksen oikeutus riippuu ainoastaan siitä tavasta, millä se käyttää\nvaltaansa. Suom.\n\n[9] Italiassa merkitsee _comunione_ myöskin Herran ehtoollista.\n\n[10] Tarkoittaa Napoleon III:n valtiokaappausta v. 1851.\n\n[11] On laskettu, että jos sadastatuhannesta työmiehestä yksi tuottaisi\nvuodessa sata frangia enemmän kuin tuotannon keskimäärä on, saisi\nhän itselleen tuhannennen-osan frangia vuosittain, kolme centimiä\nkolmessakymmenessä vuodessa. Kuka voi sanoa tätä tuotannon kiihokkeeksi?\n\n[12] Vuonna 1848 saattoi suuremman, välttämättömän pääoman puute\nmuutaman sadan työmiehen valtuutetut, jotka yhtyivät perustaakseen\nyhtiön pianojen valmistusta varten, pyytämään hallitukselta 300,000\nfrangin avustusta. Hallituksen valiokunta kieltäytyi myöntämästä sitä.\nYhtiö hajosi, mutta neljätoista työmiestä päätti olla välittämättä\nvastuksista ja perustaa sen uudelleen, yksin voimin. Heillä ei ollut\nrahaa eikä luottoa; heillä oli usko.\n\nMuutamat heistä toivat uudelle yhtiölle aineksia ja työkaluja noin\n2,000 fr. arvosta. Mutta liikkuva pääoma on välttämätön. Jokainen\nyhtiömiehistä maksoi, ei suinkaan vaivatta, 10 fr. Muutamat työmiehet,\njoilla ei ollut suoranaisia etuja ajettavana yhtiössä, liittivät pienet\nroponsa tähän pienoiseen pääomaan. Ja maalisk. 10 p. 1849, kun 229 fr.\n50 c. oli koossa, julistettiin yhtiö perustetuksi.\n\nYhteinen rahasto riitti tuskin perustamiseen ja pieniin jokapäiväisiin\ntehdasliikkeen menoihin. Palkkoja varten ei jäänyt mitään, ja enemmän\nkuin kaksi kuukautta kului työläisten saamatta viittäkään penniä\nmaksuksi. Kuinka elivät he tänä pulmallisena aikana? Niin kuin\ntyömiehet elävät työttöminä ollessaan: työmiesten avulla, joiden on\nonnistunut saada työtä -- myyden ja pantaten huonekalunsa toisen\ntoisensa jälkeen.\n\nKun jonkunverran työtä oli valmiina, maksettiin hinta toukokuun 4 p.\n1849. Tämä päivä oli yhtiölle samaa kuin voitto sodan alussa. Kun\nvelat oli maksettu ja heidän saatavansa kootut, jäi joka jäsenelle 6\nfr. ja 61 c. Sovittiin, että jokainen saisi 5 fr. palkkana ja loput\nkäytettäisiin veljelliseen ateriaan. Nuo neljätoista jäsentä, joista\nuseimmat eivät olleet maistaneet viiniä yhteen vuoteen, panivat\nperheineen yhdessä toimeen juhlan, joka maksoi 16 pennyä hengeltä.\n\nKoko kuukautena tästä alkaen olivat palkat vain 5 fr. viikossa.\nKesäkuussa eräs leipuri, soitannonystävä tai keinottelija, halusi\nostaa pianon ja maksaa sen leivässä. Ehdotus hyväksyttiin ja hinnaksi\nmäärättiin 480 fr. Tämä oli mainio onni yhtiölle, joka nyt oli varma\nsaavansa ainakin välttämättömimmät elämäntarpeet. Leivän määrää\nei laskettu palkkoihin. Jokainen sai niin paljon kuin tahtoi, ja\nnaimisissa olevat niin paljon kuin heidän perheensä tarvitsivat.\n\nVähitellen voitti yhtiö, johon kuului hyvin kykeneviä työmiehiä, kaikki\nesteet ja puutteet, joita se ensi aikoina kohtasi. Sen kirjoista\nnäkyvät edistysaskeleet paraiten. Elokuussa v. 1849 nousi joka miehen\nviikottainen ansio 10, 15, 20 frangiin, eikä tämä summa vielä osoita\nkoko voittoa; joka jäsen maksoi yhteiseen rahastoon suuremman summan\nkuin otti.\n\nYhtiön kirjat jouluk. 1850 osoittivat seuraavaa tulosta. Silloin oli\njäseniä 32. Laitos maksoi 2,000 fr. vuokraa, ja huoneustot olivat jo\nliian pienet tehtaalle.\n\n/#\n    Työaseiden ja kaluston arvo 5,922 fr. 60 c. Valmista tavaraa\n    ja raaka-aineita 22,972 fr. 28 c. Käteistä rahaa 3,540 fr.\n    Perimättömiä saatavia, melkein kaikki varmoja 5,861 fr. 90 c.\n#/\n\nSäästö täten oli 39,317 fr. 88 c. Tästä oli yhtiö velkaa\nainoastaan 4,737 fr. 80 c. muutamille saamamiehille, ja 1,650 fr.\nkahdeksallekymmenelle avuliaalle työläiselle, jotka tekivät samaa työtä\nja olivat lainanneet yhtiölle sen alkuaikoina. Lopullinen säästö oli\n32,950 fr. 2 c.\n\nYhtiö on kukoistanut senkin jälkeen.\n\n[13] Tällainen omaisuus kuuluu _laillisesti_ kunnalle, _siveellisesti_\nkunnan puutteenalaisille jäsenille. Tarkoitus ei ole, että se\notettaisiin kunnilta, vaan että se käytettäisiin kunnan kaikille\nköyhille, jättämällä se kunnan valittavan neuvoston hoidettavaksi,\nmaanviljelysyhtymäin luovuttamattomaksi _pääomaksi_.\n\n\n\n"]