[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f-REWq-3JDrhCXUDMAuTJNo2g2DYtNXXSG2l6HfqntZQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":21,"gutenbergTranslators":24,"gutenbergDownloadCount":21,"aiDescription":25,"preamble":26,"content":27},1892,"Hengellinen virvoittaja","Luther, Martti",1483,1546,"1892-luther-martti-hengellinen-virvoittaja","1892__Luther_Martti__Hengellinen_virvoittaja","Jokapäiväisiä Jumalan sanan tutkisteluja","tietokirja",[],[],"fi",1851,1894,195471,1190719,true,null,[],[],[],"Uskonpuhdistaja Martti Lutherin kirjoituksista koottu hartauskirja sisältää raamatullisia tutkisteluja vuoden jokaiselle päivälle. Kirkkovuoden mukaan jäsennelty teos tarjoaa opetuksia uskon perusteista, kristityn elämästä ja sielunhoidosta. Kokoelma hyödyntää myös sellaisia Lutherin teoksia, joita ei ole aiemmin julkaistu suomeksi.","Martti Lutherin 'Hengellinen virvoittaja' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1892. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o.\nmaissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","HENGELLINEN VIRVOITTAJA\n\nJokapäiväisiä Jumalan sanan tutkisteluja,\nMartti Lutherin kirjoista kokoilleet\n\n\nJ. L. PASIG ja GEO. LINK\n\n\nSuomennos\n\n\n\n\n\nEnsimmäisen kerran julkaissut\nLuth. Evankeliumi-yhdistys,\nKuopio 1894.\n\nDigitoitu v. 1952 ilmestyneestä 3. painoksesta.\n\n\n\n\n\n\nKUSTANTAJALTA.\n\n\nHengellinen Virvoittaja ilmestyy nyt pitkän tauon jälkeen uutena\nlaitoksena. Se että sitä tällä välin on ennätetty paljon odottaa ja\nkysellä, on merkki siitä, että tämä kokoelma kuuluu niihin kirjoihin,\njoista kansamme Lutherin selkeätä opetusta rakastavat piirit eivät\ntahdo luopua.\n\nKirja sopiikin mitä parhaiten perehdyttämään käyttäjiään oppi-isämme\nraamatulliseen julistukseen sen kaikessa monipuolisuudessa. Kun\nvalikoima lisäksi on tehty Lutherin laajasta tuotannosta niin, että\nnekin teokset, joita ei ole suomeksi saatavissa, ovat tulleet käyttöön,\nse antanee meikäläiselle lukijalle muuten saavuttamattoman yleiskuvan\nuskonpuhdistajan opetuksesta.\n\nEnnen kaikkea tämä kirja tahtoo kuitenkin palvella käyttäjiensä\nrakentumista \"elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi\npapistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen\nkautta ovat Jumalalle mieluisia\" (1. Piet. 2:5). Sitä, joka ottaa sen\npyhän Raamatun ohella säännölliseen käyttöön pitääkseen itseään ja\nperhekuntaansa Jumalan sanan terveellisessä harjoituksessa, se pyytää\nrakentaa apostolien ja profeettojen luotettavalle perustukselle,\njonka kulmakivenä on itse Jeesus Kristus. Tätä silmälläpitäen kirjan\nlukukappaleet ovatkin järjestetyt aiheeltaan ja sisällykseltään\nkirkkovuoden mukaan. Onhan tunnettua, että samoin kuin sunnuntai,\nHerran päivä, jokapäiväisessä elämässämme tavallaan pyhittää viikon\nmuut kuusi päivää, samoin kirkkovuosi, Herran vuosi, Jumalan\nvaltakunnan ihmeitten mukaan kulkien ja niihin kiinnittäen, pyhittää\nyhteiskunnallisen vuoden.\n\nMitä kirjan käytännölliseen järjestelyyn viimeksi mainitussa\nsuhteessa tulee, on ensiksikin huomattava, että muutamia kiinteitä\njuhlapäiviä varten on lukukappaleet varattu kirjan loppuun. Nämä\npäivät ovat kynttilänpäivä, Marian ilmestyspäivä, Johannes Kastajan\npäivä, pyhän Mikaelin päivä ja pyhäinpäivä. Kuudes loppiaisen\njälkeinen viikko, jollaista vietetään ani harvoin, on tilan\nsäästämiseksi tässä laitoksessa jätetty vaille omia lukujaan. Niinä\nvuosina, jolloin sellainen kirkkovuodessa, on, voidaan käyttää\nkahdennenkymmenennenseitsemännen kolminaisuudenpäivän jälkeisen viikon\nlukuja, jonka teksteistä silloin saarnataankin.\n\nHengellinen Virvoittaja ei tarjoudu suinkaan lukukappaleillaan\nmuuta kotihartautta korvaamaan tai syrjäyttämään, vaan tukemaan ja\nrakentamaan. Yksinkertaisessa kotipiirin rukoushetkessä meneteltäköön\nsiis esimerkiksi seuraavasti. Kun on, jos niin halutaan, jotakin\nveisattu, lukija lausukoon sanat \"Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen\nnimeen\" ja lukekoon sitten päivän luvun Hengellisestä Virvoittajasta.\nLuvun lopussa saattaa olla sopivaa toistaa luvun johdantona ollut\nraamatunlause. Tämän jälkeen seuratkoon rukous, joko pelkkä Herran\nrukous tai mitä muuta sen lisäksi halutaan tilanteen ja tarpeen\nmukaista rukoilla. Herran siunaus sekä sopiva virsi tai laulu päättävät\nsopivasti hetken.\n\nVielä lienee paikallaan mainita siitä, että nyt ilmestyvä Hengellisen\nVirvoittajan uusi, kieliasultaan kohennettu laitos seuraa suurimmalta\nosalta edeltäjäänsä, vuonna 1894 ilmestynyttä toista painosta. Se\ntaas pohjautuu pääasiassa J. L. Pasigin 1847 julkaisemaan kokoelmaan\nEvangelischer Haussegen auf alle Tage des Jahres, osittain kuitenkin\nnoudatellen Geo. Linkin Amerikassa 1877 toimittamaa kirjaa Luthers\nTägliche Hausandacht auf alle Tage des Kirchenjahres. Ylen suuria\nmuutoksia valikoimaan ei ole tehty. Ne otteet Lutherin teoksista, jotka\nmuodostavat yksityiset lukukappaleet, ovat, niin kuin aikaisemminkin,\npaikoitellen sanonnaltaan ja esitykseltään supisteltuja, kuitenkin\nnoudattaen sitä periaatetta, ettei mitään Lutherin ajatukselle\noleellista muutettaisi muuksi tai jätettäisi pois. Toimitustyön samoin\nkuin kieliasun korjauksenkin on suorittanut lehtori H. Koskenniemi.\n\nSuomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Johtokunta\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN ADVENTTIVIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nSanokaa tytär Siionille: \"Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle\nhiljaisena\". Matt. 21:5.\n\nPunnitse joka sanaa tässä oudossa ja tähän aikaan varsin vaienneessa\nsaarnassa. Tuo vähäinen sana \"katso\" on riemullinen kehoitussana,\njoka viittaa sellaiseen, mitä kauan ja hartaasti on odotettu. \"Sinun\nkuninkaasi\" taas kukistaa omantuntosi hirmuhallitsijan, lain,\nhallitsee sinua rauhassa ja rakkaudella ja antaa sinulle syntien\nanteeksiantamuksen sekä voiman täyttääksesi lakia. \"Sinun\" kuninkaasi\nmerkitsee sinulle luvattua, odottamaasi, jota sinä, synnin painama,\nolet huutanut ja huokaillut. Hän \"tulee\" hyväntahtoisena, ilman sinun\nansiotasi, suuresta rakkaudesta; et sinä ole astunut taivaaseen etkä\nhäntä tänne tuonut, et ole liioin hänen tulemustansa ansainnut. Hän on\njättänyt sen, mikä hänen on, ja tullut sinun, kelvottoman tykö, joka\nlain pakkovallassa ollen et ole ansainnut muuta kuin rangaistuksen\nmonista synneistäsi. \"Sinulle\" hän tulee, sinun hyväksesi, edistämään\nsinun parastasi siinä, missä häntä tarvitset, sinua palvelemaan ja\nsinulle hyvää tekemään. Hän ei tule itsellensä, ei sinulta omaansa\netsimään, niinkuin laki on tehnyt, koska sinulla ei ole, mitä laki\nvaatii. Siksi hän tulee sinulle omaansa antamaan eikä pyydä sinulta\nmitään muuta, kuin että annat hänen ottaa sinulta syntisi ja tehdä\nsinut autuaaksi. Hän tulee sinulle \"hiljaisena\", ei levottomana\nniinkuin Siinain vuori, vaan hiljaisena ja lempeänä. Hän ei uhkaa,\nei rankaise eikä kosta lain rikkomista. Hänessä ei ole mitään hirmun\nmerkkiä, hän ei jylise, ei salamoi eikä suitse, niinkuin muinoin\nSiinain vuori, sillä hän on tullut auttamaan, antamaan, tekemään\nautuaaksi, lohduttamaan ja tuomaan rauhaa, ei pelottamaan, ahdistamaan\neikä saattamaan häpeään. Millaiselta hän näyttää tullessansa, sellainen\nhän on myös sydämeltään. Hän ei saattanut tehdä tuloa yksinkertaisemmin\nkuin istuen varsan selässä, jossa ei kukaan ihminen ollut istunut.\nHän salli kansan levittää vaatteita tiellensä ja käydä edellänsä\nja jäljessänsä iloiten ja riemuiten, ettei puuttuisi mitään, mikä\nosoittaisi lempeyttä ja rauhallisuutta.\n\nTätä Herran tulemisen iloa ja riemua profeetta Sakarja on kuvannut\nselvemmin kuin evankelista, sanoessaan: \"Iloitse suuresti, tytär\nSiion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun kuninkaasi tulee\nsinulle! Vanhurskas ja auttaja hän on, on nöyrä ja ratsastaa aasilla,\naasintamman varsalla\" (Sak. 9:9). Evankelista lausuu ainoastaan sanan\n\"hiljainen\" sivuuttaen sanat \"vanhurskas ja auttaja\". Oikein lempeä ja\nhiljainen on se, joka antaa lähimmäisensä vahingon sattua sydämeensä\naivan kuin se koskisi häntä itseään ja joka armahtaa lähimmäistään.\nSellaiseksi köyhäksi ja meidän tähtemme vaivatuksi evankelista esittää\nKristuksen, joka on valmis meitä hiljaisena ja rakastaen auttamaan.\nVaikka evankelista ei siis käytä suorastaan profeetan sanoja, hän\nkuitenkin sanoo yhdellä sanalla yhtä paljon kuin tämä kolmella. Hän\nmainitsee Kristuksen sellaiseksi, joka hiljaisuutensa tähden ei pyydä\nkostoa eikä vaadi lain täyttämystä, vaan armahtaa vapaasta tahdostaan\nniitä, joita monet synnit ovat lain alla rasittaneet. Heille hän\ntulee sydämeltään nöyränä ja suloisena antamaan, mitä he tarvitsevat:\narmoa ja laupeutta. Sanoessaan häntä vanhurskaaksi profeetta ei näet\ntarkoita sellaista, joka vanhurskaudessaan tuomitsee syntiset, vaan\nvanhurskasta, joka vanhurskauttaa, niinkuin Paavali asian esittää. Hän\ntekee vanhurskaaksi ja autuaaksi sen tähden, että hän armahtaa meitä,\npanee viheliäisyytemme sydämelleen ja haluaa meidän pelastustamme.\nTästä näemme, kuinka lähellä meidän autuutemme on ja kuinka suuri se\non. Kristuksen tulemista kestää näet maailman loppuun asti. Mutta voi\nmeitä, jos emme tiedä, mitä rauhaamme sopii.\n\n\nMaanantai.\n\nKatso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille\nvanhurskaan vesan. Jer 23:5a.\n\nProfeetta Jeremia tahtoi tehdä tiettäväksi, kuka Vapahtaja oli ja mistä\nhän oli syntyvä, niiden tähden, joiden piti siihen aikaan ja vastedes\nuskoa, ettei heidän tarvitsisi sitä tietoa sieltä ja täältä haparoiden\netsiä. Siksi hän liittää tämän tiedon Daavidin sukuun ja heimoon, josta\nVapahtajaa oli varmasti odotettava. Sellaisilla sanoilla profeetat ovat\nvakavasti lohduttaneet kansaa ilmoittaen ihmisille, että heidän tuli\nkatsoa tähän sukuun ja olla varmat siitä, ettei Kristus ole muualta\ntuleva kuin Daavidin suvusta. Tämän juutalaiset tiesivät tarkoin\nRaamatun sanoista ja olivat siitä yhtä varmat, kuin me tiedämme ja\nuskomme, että Kristus viimeisenä päivänä on jälleen tuleva. Sen tähden\nenkeli Gabrielkin puhui Marialle: \"Herra Jumala antaa hänelle Daavidin,\nhänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas\niankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman\" (Luuk.\n1:32 s.). Näin koko Raamattu viittaa alinomaa Daavidiin, niinkuin\nJeremian ennustuskin tässä kuuluu: Päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin\nminä herätän Daavidille vanhurskaan vesan.\n\nHän sanoo: \"Minä herätän\", toisin sanoen: Minä tahdon kerran asettaa\nkuninkaan, joka on pysyvä iäti. Minä en kuitenkaan tahdo asettaa häntä\nahdistamaan ketään. Maailma, perkele ja kaikki, mikä maailmassa on\nsuurta ja voimakasta, on ahdistava ja kiusaava häntä, mutta minä tahdon\nasettaa hänet pysymään lujana ja vakaana, eivätkä viholliset tule\nvoittamaan häntä. Hän sanoo tahtovansa herättää Daavidille \"vanhurskaan\nvesan\". Sakarjakin sanoo hänen tulevan vanhurskaana: \"Sinun kuninkaasi\ntulee sinulle. Vanhurskas ja auttaja hän on.\" (9:9) Näin profeetat ovat\npitäneet Kristusta sinä, jona mekin häntä pidämme, Kuninkaana, joka\ntekee maailman hurskaaksi. Maailma ei näet ole muuta kuin perkeleen\nvaltakunta; liha ja veri ovat hänen hovipalvelijansa. Tätä tuomiota,\njoka meitä rasittaa, kaikki pyhät ovat valittaneet. Siksi rakkaat isät\nja profeetat ovat lakkaamatta pyytäneet ja huutaneet \"vanhurskasta\nvesaa\", tätä Kristusta, joka tekisi heidät vanhurskaiksi ja ottaisi\npois synnin ja kuoleman. Tätä halajavat vielä nytkin kaikki hurskaat,\nhyvät sydämet, vieläpä pahatkin. Kukapa ei kernaammin ottaisi elämää\nkuin kuoleman ja mieluummin vanhurskauden kuin synnin. Sen tähden pyhä\nPaavali valittaa: \"Minä viheliäinen ihminen, kuka päästää minut tästä\nkuoleman ruumiista?\" (Room. 7:24). Niin eivät valita kaikki ihmiset,\nsillä he eivät kaikki tunne sitä; perkele hallitsee paljon sydämiä ja\neksyttää ne niin, etteivät he voi niin ajatellakaan.\n\nPääkohta tässä ennustuksessa on siis, että tämä kuningas on vanhurskas,\ntoisin sanoen vapaa kaikesta synnistä. Siinä hän eroaa kaikista\nmuista ihmisistä, jotka kaikki ovat vääriä, pahoja ja syntisiä. Jos\nnyt hänen tulee olla vanhurskas, niin hänen syntymänsäkin täytyy olla\ntoisenlainen kuin muiden ihmislasten syntymä. Tästä seuraa, että hänen\näitinsä täytyy olla neitsyt. Kaikista muista ihmisistä näet on sanottu:\n\"Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä\nsiittänyt\" (Ps. 51:7). Sen tähden täytyy tämän kuninkaan olla toisella\ntavoin, ilman syntiä siinnyt ja syntynyt. Jos hänen näet tulee olla\nvanhurskas ja vapaa kuolemasta, niin hän ei saa meidän laillamme olla\nvaimosta syntynyt miehen tahdosta, vaan hänen täytyy olla siinnyt\nPyhästä Hengestä ja syntynyt pyhästä ja puhtaasta neitsyestä.\n\n\nTiistai.\n\nHän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja\nvanhurskauden maassa. Jer. 23: 5b.\n\nTämän kuninkaan henkilöstä olemme kuulleet, että hän on syntyvä\nDaavidin suvusta, oleva totinen ihminen, syntynyt pyhästä neitsyestä,\nja vanhurskas kuningas. Nyt kerrotaan edelleen, että tämä kuningas\nei pidä itsellänsä, mitä hänellä on, vaan antaa sen ihmisille. Siitä\nprofeetta sanoo tässä: \"Hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä\",\ntoisin sanoen hän on hallitseva ylen viisaasti. On kuin hän tahtoisi\nsanoa: Hän jättää kaikenlaiset aseet, haarniskat, miekat ja\nampuma-aseet sikseen ja tekee erikoisella tavalla ihmiset hurskaiksi:\nei väkivalloin, vaan evankeliumilla. Hän siis ottaa otteen ihmisiin\nsopivimmasta kohdasta, heidän sydämistään, jotta he mielellään\nantautuisivat hänelle ja seuraisivat häntä. Tästä näet hänen olevan\nkuninkaan auttaakseen ihmisiä, ja hän tekee sen miekan iskutta,\npelkästään evankeliumin kautta. Sen tähden hän on kuolleistakin noussut\nja saarnauttaa evankeliumiansa Pyhän Hengen kautta kaikessa maailmassa.\n\nProfeetta sanoo vielä, että tämä kuningas \"on tekevä oikeuden ja\nvanhurskauden maassa\". Nämä kaksi sanaa \"oikeus\" ja \"vanhurskaus\"\nesiintyvät Raamatussa sangen usein yhdessä; kuitenkaan ne eivät\nmerkitse enempää kuin meidän sanamme 'vanhurskaus'. Sillä taas\ntarkoitetaan kahta asiaa: luovu pahasta ja tee hyvää; nämä kaksi puolta\nkuuluvat vanhurskauteen. Tuomion eli oikeuden kautta Jumala rankaisee\npoistaen sen, mikä on paha; vanhurskauden kautta hän saa ihmisissä\naikaan hurskautta ja ylläpitää viattomuutta.\n\nTämä kuningas ei siis ole ainoastaan itsessänsä hurskas, vaan hän\nvaikuttaa myös sen, mitä maailma vanhurskaudellansa ja teoillansa\nei voi aikaansaada, nimittäin hurskautta ihmisissä. Kuka on kuullut\npuhuttavankaan tällaisesta kuninkaasta? Hän istuu Jumalan, taivaallisen\nIsänsä oikealla puolella ja on tekevä ihmiset hurskaiksi, ja mikä\nvielä ihmeellisempää, tämä on tapahtuva täällä maan päällä. Kuinka\nse tapahtuu? Kristuksen valtakunta on hengellinen valtakunta, se on\ntäällä maan päällä eikä se kuitenkaan ole maallinen, vaan taivaallinen.\nEi kukaan kuningas ole milloinkaan voinut perustaa valtakuntaa, joka\nolisi maan päällä olematta kuitenkaan maallinen vaan taivaallinen.\nTämä sana siis osoittaa, että tämän kuninkaan täytyy olla enemmän kuin\nvain halpa ihminen. Sen, jolla on taito ja voima hallita syntiä ja\ntehdä syntiset vanhurskaiksi, sen täytyy totisesti olla Jumala, sillä\nainoastaan Jumala vanhurskauttaa jumalattoman (Room. 4: 5). Koska\ntämä kuningas sen tekee, hän on luontonsa puolesta tosi Jumala, koska\nhänellä on se kunnia ja hän tekee sitä työtä, joka kuuluu ainoastaan\nJumalalle. Mutta jos hän voi saada aikaan sen, että ihmiset pelastuvat\nsynneistä ja tulevat näin hurskaiksi, hän voi heidät kuolemastakin\npelastaa. Sillä missä ei ole syntiä, siinä ei ole kuolemallakaan\nvaltaa. Mutta \"kuoleman ota on synti\", niinkuin Paavali sanoo (1. Kor.\n15:56). Jos ei olisi syntiä, kuolemalla ei olisi voimaa eikä valtaa.\nNäin tämä kuningas lunastaa meidät synnistä ja kuolemasta, perkeleen\nhirmuvallasta, helvetistä ja kaikesta onnettomuudesta; sen sijaan\nhän antaa meille iankaikkisen vanhurskauden ja iankaikkisen elämän,\nsovittaa meidät Isän Jumalan kanssa ja antaa meille taivaan ynnä\niankaikkisen autuuden.\n\n\nKeskiviikko.\n\nPelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme. Yö\non pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Pankaamme sentähden pois\npimeyden teot, ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin. Room. 13: 11, 12.\n\nOn selvää, että Paavali tässä puhuttelee niitä, jotka jo kasteen\nkautta ja uskon kautta evankeliumiin ovat vanhurskaat ja pyhät, eläen\nKristukselle. Hän näet sanoo: \"Yö on pitkälle kulunut\", tarkoittaen:\nse on loppunut. On kuin hän sanoisi: Me olemme nyt vapaat erheestä ja\nelämme lähestyvässä valkeudessa. Hän sanookin tessalonikalaisille:\n\"Me emme ole yön lapsia. Älkäämme siis nukkuko niinkuin muut, vaan\nvalvokaamme ja olkaamme raittiit\" (1. Tess. 5:5 s.). Mutta yö ei ole\nmuiden kohdalla loppunut kuin niiden, jotka uskovat Kristukseen.\nSiitä todistavat Paavalin sanat: \"Pelastus on nyt meitä lähempänä\nkuin silloin, kun uskoon, tulimme\". Hän puhuukin niille, jotka\nuskon ja toivon kautta ovat pelastusta lähellä. \"Sillä toivossa\nme olemme pelastetut\" (Room. 8:24). Miksi Paavali kuitenkin puhuu\ntässä, että meidän pelastuksemme \"on nyt lähempänä, kuin silloin, kun\nuskoon tulimme\"? Olisihan hänen paremmin sopinut sanoa, että meidän\npelastuksemme on, ei ainoastaan lähellä, vaan suorastaan käsillä? Eikö\nnyt saarnata uskoa ja evankeliumia enemmän kuin ennen? Tähän vastaan:\nApostoli Paavali puhuu tässä pelastuksesta, joka tosin on alkanut,\nmutta joka talletetaan uskon ja toivon kautta, joka tosin on läsnä,\nmutta ei vielä tullut. Se on kuitenkin tuleva kuolemassa ja viimeisellä\ntuomiolla, niin kuin meitä opetetaankin toivossa odottamaan ruumiimme\nlunastusta (Room. 8: 23).\n\nSellainen pelastus oli aikoja sitten luvattu kerran Kristuksessa\ntäyttyväksi, kun Jumala Aabrahamille ja isille lupasi siunauksen.\nNiin kuin se siihen aikaan luvattiin, niin sen myös uskottiin\ntulevaisuudessa tapahtuvan. Nyt sitä ei kuitenkaan enää pidetä\ntulevaisuuden tapahtumana, vaan jo alkaneena, koska lupaus on alkanut\nkäydä toteen. Siksipä meidän pelastuksemme nyt on lähempänä: nyt\njuuri on käsillä se, mikä aikoja sitten on luvattu. Nyt alkaa sen\ntäydellisyys ja toteen käyminen, minkä alkamiseen ennen uskottiin.\nSitäkin suurempi syy on nyt tehdä hyvää ja luopua pahasta, koska on\npahempi tehdä syntiä sellaista pelastusta vastaan, joka jo on annettu,\nkuin sitä, jota vielä lupauksen varassa toivotaan ja odotetaan.\nToista on lupaukseen uskominen -- se usko on kulunut, niinkuin yö ja\nerhekin --, toista taas on se usko, jolla me omistamme käsillä olevan\npelastuksen ja odotamme sen täyttymistä.\n\nVielä joku kysynee: Miksi hän käskee hylkäämään pimeyden teot, kun\nkerran sellaiset ihmiset, jotka ovat kristittyjä, eivät tee pimeyden\ntekoja? Vastaan: Koska me olemme oksia Kristuksessa, jotka tarvitsemme\njokapäiväistä puhdistusta ja joiden pitää alinomaa riisua vanhaa\nihmistä tekoineen ja sen sijaan päivä päivältä uudistua. Ei kukaan\nole niin täydellisesti pannut pois vanhaa olemustaan, että hänellä ei\nolisi enemmän siitä pois pantavaa. Pimeyden teot kiusaavat meitä joka\npäivä, niin kuin pyhä Paavali sanoo: \"Liha himoitsee henkeä vastaan\"\n(Gal. 5: 17). Sen tähden hän kehoittaa heitä jatkuvasti valvomaan ja\nharjaantumaan valkeuden varuksissa, etteivät he makaisi eivätkä olisi\nsuruttomia. Me emme näet milloinkaan niin paljon syntiä pakene, että\nmeidän ei pitäisi sitä enemmän paeta, koska se alinomaa tekee meitä\nhitaiksi. Koska nyt pimeyden teot joka päivä ahdistavat meitä, meidän\ntäytyy panna ne pois, pukeutua valkeuden varuksiin ja näin voittaa\npaha hyvällä. Näin me selvästi todistamme valkeuden varuksien olevan\npimeyden tekoja voimakkaammat.\n\n\nTorstai.\n\nSinä olet ihmislapsista ihanin, suloisuus on vuodatettu sinun\nhuulillesi. Ps. 45:3.\n\nProfeetta kuvaa kuningasta ja hänen henkilöänsä lausuen: Minun lauluni\non kuninkaasta, joka on kaikkein kaunein ihmisten lapsista. Hän ei\ntässä puhu luonnollisesta ruumiin kauneudesta, vaikka arvattavasti\nKristus on luonnon puolestakin ollut kaunis ja sopusuhtainen. Hänen\nsanansa tarkoittavat tämän hengellisen ja iankaikkisen kuninkaan\nhengellistä kauneutta.\n\nTämän kuninkaan ensimmäinen kauneus on se, että hän on tosi Jumala\nja ihminen, puhdas, vailla perisynnin vikaa ja turmelusta ja ilman\nJumalan vihaa syntynyt, toisin kuin me ihmiset, joista ei yksikään\nole synnitön, me kun olemme kaikki synnissä syntyneet, vanhurskautta\nja viisautta vailla ja tässä tilassa elämme ja kuolemmekin, ellei\nKristus tule meille avuksi. Me ihmiset emme kuitenkaan voi nähdä,\nettä me olemme niin synnin turmelemia ja rumia, emmekä siitä syystä\nsaata hengellistä kauneuttakaan nähdä. Koska me olemme lihaa ja\nverta, me näemme ruumiillisin silmin ainoastaan ruumiin ulkonaisen,\nluonnollisen kauneuden. Jos meillä olisi hengen silmät, niin näkisimme,\nkuinka kauheata on, että ihminen vastustaa Jumalan tahtoa, pilkkaa\nJumalaa, vainoaa, vihaa ja halveksii Jumalaa ja hänen kunniaansa ja\nmajesteettiansa, ei suo hyvää lähimmäiselleen, on täynnä pahoja himoja,\nylpeyttä, ahneutta jne. Se on kauheinta rumuutta, ja sen pakanatkin\nosittain näkevät. Siksi sanotaankin, että vanhurskaus loistaisi\nkauniimmin kuin aamutähti, jos sitä ruumiin silmillä voitaisiin nähdä.\n\nTämä kuningas on täynnä laupeutta ja totuutta, ja suloisuus on\nvuodatettu hänen huulillensa. Tällä profeetta ylistää hänen\nviisauttaan, samoin kuin edellä hänen hengellistä kauneuttaan. On\nkuin Luukas tarkoittaisi juuri näitä sanoja kertoessaan näin: \"Ja\nkaikkien synagoogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt.\nJa kaikki ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa\nlähtivät\" (4: 20, 22). Samoin kuin siis ainoastaan tämän kuninkaan,\nKristuksen, kauneus on oikea ja todellinen kauneus, samoin hänen\nviisautensakin on ainoa todellinen ja oikea viisaus. Se on suloinen\nja lohdullinen viisaus, jumalallisen lupauksen viisaus, täynnä\nlohdutusta ja luottamusta Jumalan armoon. Huomaamme, että tämän\npsalmin laulaja on ahkerasti lukenut lupauksia Kristuksesta ja\nnähnyt, että hänen huulilleen on vuodatettu suloisuus, armo, joka\nvetää kaikkia murheellisia sydämiä puoleensa. Sen tähden kaikki ne,\njotka pelottelevat ja kiusaavat Kristuksen nimissä heikkoja ja arkoja\nomiatuntoja, eivät ole Kristuksesta, vaan perkeleestä; tämä on Herran\nJeesuksen Kristuksen nimi, mistä Jesaja kirjoittaa: \"Ei hän huuda\neikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla. Särjettyä ruokoa\nhän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän\nlevittää oikeutta uskollisesti.\" (42:2). Suloisuus on vuodatettu hänen\nhuulillensa, toisin sanoen: hänen sanansa on syntien anteeksiantamuksen\nsana, joka lohduttaa särjettyjä omiatuntoja, elämän ja autuuden sana,\njoka virvoittaa ja elähdyttää niitä, joita syntien kuorma painaa ja\njotka kuoleman ja kadotuksen tuntevat.\n\n\nPerjantai.\n\nKatsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä\nkutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma\ntunne meitä, sillä se ei tunne häntä. 1. Joh. 3:1.\n\nKristus on rakastanut meitä kaikkein hehkuvimmalla rakkaudella ja ollut\nkuuliainen Isällensä, joka on antanut meille Poikansa lunastaaksensa\nmeidät hänen kauttaan. Kun tätä itsekseen mietiskelee, on mahdotonta\nolla kantamatta hedelmää. Sydän näet sanoo itsekseen näin: \"Kuinka minä\nmaksan Herralle kaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan?\" (Ps. 116:\n12). Katsokaamme sentähden, että meissäkin rakkaus heräisi.\n\nMikä ihana rakkaus meille onkaan annettu! Hän ei sano \"armon\", vaan\n\"rakkauden\"; se on vielä tuntuvampaa ja voimakkaampaa. Miten suunnaton\non Jumalan rakkaus! Siihen häntä ei kehoita mikään ansio eikä teko,\nvaan sula rakkaus, silloinkin kun me olimme Jumalan ja Kristuksen\nviholliset. Apostoli sanoo Jumalaa Isäksi. Näin hän tahtoo kehoittaa\nkristittyjä muistamaan, että heillä on Kristuksessa sovitettu Jumala\nIsänä, jonka lapsiksi heitä kutsutaan. Ei riitä, että meitä nimitetään\nystäviksi; meitä nimitetään Jumalan lapsiksi. Tätä rakkautta ei olisi\nvoitu voimallisemmin ja tuntuvammin lausua. Jumala sanoo muuten itsekin\nmeitä lapsiksi ja veljiksi. Kristus sanoo: \"Menkää ja viekää sana minun\nveljilleni\" (Matt. 28:10). Edelleen: \"Jos olemme lapsia, niin olemme\nmyöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä\"\n(Room. 8:17). Ei siinä kyllin, että me tulemme Jumalan lapsiksi, meitä\npitää myös mainittaman tällä nimellä Jumalan ja enkelien edessä. Minkä\ntähden meitä niin nimitetään? Jumalan rakkauden tähden.\n\nMutta maailma ei voi käsittää, että Jumala kuitenkin ottaa synteihin\nhorjahtaneen ja synnissä syntyneen ihmisen armoihin ja että häntä\nkutsutaan Jumalan lapseksi, jota hän myös on. Liha ei tätä käsitä,\neikä maailma ota sitä vastaan. Jos ei meillä olisi tätä sanaa, niin\nluonto ei voisi arkuutensa tähden rakkautta käsittää. Näin puhuu\nJohannes; älkäämme pitäkö lukua siitä, mitä maailma ajattelee. Me\npuhumme salatusta Jumalan viisaudesta, jonka Isä on salannut viisailta\nja ymmärtäväisiltä. Siksi tämä on pahennus niille, jotka kysyvät näin:\nEivätkö niin monet pyhät, oppineet ihmiset olisi sitä tietäneet? Niin\nsanotaan, mutta älä sinä siihen loukkaannu. Maailma ei tunne sinua;\nsinä tunnet maailman, ettei se voi käsittää tätä Isän rakkautta.\nSen tähden maailma ei sitä tunne, vaikka se sangen usein sanoo\nuskovansa Jumalaan. Maailma ei tiedä, että Isä on sellainen, vaikka\nse sanoo tuntevansa Jumalan. Luonto ei sitä käsitä, jos ei voitelu\navaa meidän silmiämme. Jos he uskoisivat, että Jumala on antanut\nmeille rakkautensa, jotta me näin tulisimme Jumalan lapsiksi, niin he\nkäyttäytyisivät toisin. He hylkäisivät tekonsa ja kaiken Kristuksen\npilkkaamisen. Mutta nyt he kopeilevat teoillansa ja vainoavat meitä,\njotka uskomme toisin. Isä sanoo kuitenkin: Minä olen antanut Pojan\nteille, että pelastuisitte hänen kauttaan. Minä olen sulkenut kaikki\ntottelemattomuuteen, että minä kaikkia armahtaisin (Room. 11:32).\nMutta kaikki, mikä ei ole uskosta, on synti. Katso, kaiken, olkoon\nmitä hyvänsä, minä suljen synnin alle; minun armoni yksin hallitsee\nteitä. Jos te siis tahdotte tulla vapahdetuiksi, niin tunnustakaa\nPoika. Sen tähden kristittyjen tosi viisaus on siinä, että he tietävät\nJumalan näin armahtavan Poikansa kautta, ja pelastavan kaikki ne, jotka\nautuaiksi tulevat.\n\n\nLauantai.\n\nMutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla\nJumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä. Joh. 1:12.\n\nTästä kuulemme, minkä valtavan kunnian ja sanomattoman, iäisen aarteen\nJumalan Poika on lihaan tulemisellaan valmistanut niille, jotka hänet\nottavat vastaan, häneen uskovat ja pitävät häntä sinä, jonka Jumala\non lähettänyt maailmaa auttamaan. On näet jotakin aivan uutta, että\nhän antaa voiman ja oikeuden tulla Jumalan lapsiksi kaikille niille,\njotka uskovat hänen nimeensä. Jos me nyt uskomme, että hän on Isän\niankaikkinen Sana, jonka kautta kaikki on luotu, että hän on elämä ja\nihmisten valkeus, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin\nja heittää sen meren syvyyteen, ja jos me huudamme häntä kaikessa\nhädässä avuksemme ja kiitämme häntä hänen sanomattomasta armostaan,\nsilloin meidät saatetaan tuohon suureen kunniaan ja meille luvataan\ntuo verraton oikeus, ihana valta ja vapaus, että meillä on armollinen\nIsä taivaassa ja että me olemme hänen rakkaat lapsensa ja kaikkien\nhänen iankaikkisten taivaallisten aarteittensa perilliset ja, niin kuin\nPaavali sanoo \"Kristuksen kanssaperilliset\".\n\nKuinka? -- Onko hän antanut tämän vapauden kaikille ihmisille? Ovathan\nhe kuitenkin kaikki vihan lapsia. Ei, evankelista sanoo, vaan kaikille\nniille, niin monta kuin niitä on, \"jotka uskovat hänen nimeensä\",\ntoisin sanoen, jotka uskoen ottavat vastaan hänen sanansa ja pitävät\nkiinni siitä huutaen häntä avuksensa. Tästä kuulet, ettemme voi\nmitenkään muuten saavuttaa tätä korkeata kunniaa, ihanaa vapautta ja\nvaltaa ja tulla Jumalan lapsiksi, kuin siten, että tunnemme Kristuksen\nja uskomme häneen. Tämä kunnia on niin suuri, ettei kukaan ihminen voi\nsitä kyllin tutkistella, vielä vähemmän muutamin sanoin lausua: me,\njotka jo syntymämme kautta olemme köyhiä ja tuomittuja, viheliäisiä\nsyntisiä, tulemme tähän mitä korkeimpaan kunniaan ja arvoon, että\nJumala, iankaikkinen ja kaikkivaltias, on meidän Isämme, me hänen\nlapsensa, Kristus meidän veljemme, me hänen kanssaperillisensä ja\nrakkaat enkelit meidän veljiämme ja palvelijoitamme. Sen, joka tätä\noikein ajattelee, täytyy siitä niin hämmästyä, että hän ajattelee:\nrakkaani, onko se mahdollista ja tottakaan? Siksi Pyhän Hengen täytyy\ntässä olla opettajana, hänen on kirjoitettava meidän sydämeemme tämä\ntieto ja usko ja annettava hengellemme todistus, että se on niin ja\namen, että me uskon kautta Kristukseen olemme tulleet Jumalan lapsiksi\nja semmoisina iäti pysymme. Johannes ei ole ihmisen tahdosta tuonut\nesille evankeliumiansa, vaan Pyhä Henki on hänessä vaikuttanut. Sen\ntähden hän ei meitä petä.\n\nOn ylen suuri asia, että ihmisraukka on oleva Jumalan lapsi ja\nKristuksen perillinen. Jos me sydämestä lujasti uskoisimme, että\niankaikkinen Jumala, maailman Luoja ja Herra, on meidän Isämme, jonka\nlapsia ja perillisiä me iankaikkisesti saamme olla, me emme totisesti\npaljoakaan välittäisi siitä, mitä maailma pitää suurena ja korkeana,\nvielä vähemmän pyrkisimme sitä haluamaan, sillä se on lokaa ja\nmyrkkyä meidän arvoomme verrattuna. Maailman kunnian, kuinka suuri se\nlieneekin, syövät viimein madot haudassa, ja jos ne, jotka sen kunnian\nloisteessa ovat istuneet, eivät täältä eriä Kristuksen tuntemisessa ja\nuskossa, niin he menevät perkeleen luo, heidän matonsa ei kuole, eikä\nheidän tulensa sammu.\n\n\n\n\nTOINEN ADVENTTIVIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nSinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää\nsinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa. 5. Moos. 18: 15.\n\nTämä on selvä ennustus Kristuksesta, uudesta opettajasta. Sen tähden\napostolit mainitsevat useasti tätä raamatunkohtaa. Mooses esittää\nsen tässä lopuksi, saarnattuaan pappeudesta, esivallasta ja kaikesta\njumalanpalveluksesta, osoittaakseen, että vastedes on tuleva toinen\npappeus, toinen valtakunta, toinen jumalanpalvelus ja toinen sana,\njonka kautta koko laki kumotaan. Tässä Mooses ilmoittaa lakinsa\nloppumisesta ja jättää valtansa tulevalle profeetalle, joka on\nhänen kaltaisensa opetuksen ja käskyn voimassa; sitä hän tarkoittaa\nsanoessaan: \"minun kaltaiseni\". Tämä profeetta on kuitenkin oleva\nenemmän kuin Mooses ja opettava suurempia asioita. Ellei hän olisi\nsuurempi, Mooses ei osoittaisi hänelle sellaista kuuliaisuutta eikä\nomistaisi hänelle sellaista valtaa. Mutta ellei hän opettaisi suurempia\nasioita, niin ei hän olisi suurempi; hän ei näet tässä puhu Mooseksen\nja tuon tulevan profeetan henkilökohtaisen arvon samanlaisuudesta,\nvaan heidän valtansa ja virkansa samanlaisuudesta. Tässä ei ole\npuhe Mooseksen ja profeetan elämästä, tavoista tai teoista, vaan\nopetuksesta, niinkuin teksti selvästi osoittaa, koskapa profeetta on\ntuleva opin ja opetuksen tähden, ja tässä käsketään häntä kuulemaan.\n\nKun nyt puhutaan näiden kummankin opetuksesta ja verrataan niitä\ntoisiinsa, huomaamme helposti, mitä tuo uusi profeetta on saarnaava.\nMooses on lain, synnin ja kuoleman saarnaaja; hänhän opettaa ja\npakottaa tekoihin, tehden kaikki ihmiset lain kirkkauden kautta\nvikapäiksi kuolemaan ja synnin alaisiksi. Hän tosin vaatii, mutta hän\nei anna, mitä hän vaatii. Siksi on välttämätöntä, että uusi profeetta\non elämän, armon ja vanhurskauden opettaja, niinkuin Mooses on synnin,\nvihan ja kuoleman opettaja; kumpaakin on kuitenkin samalla kuultava,\nsillä kumpikin on Jumalan herättämä. Lain kautta pitää kaikki ihmiset\nalennettaman ja evankeliumin kautta ylennettämän. Jumalalliseen\nvaltaansa ja kutsumukseensa nähden he ovat toistensa kaltaiset,\nmutta virkansa hedelmään nähden he ovat täysin erilaiset, koska tämä\nprofeetta virallaan vanhurskauden ja armon kautta poistaa synnin ja\nvihan, jotka Mooses virkansa kautta herättää. Sen tähden tämä profeetta\nei vaadi mitään, vaan hän antaa, mitä Mooses vaatii.\n\nNäin meillä on tässä raamatunkohdassa kahdenlainen saarna, joka on\nihmissuvun autuudeksi tarpeen, nimittäin lain ja evankeliumin saarna,\nedellinen kuolemaksi, jälkimmäinen elämäksi. Nämä ovat jumalalliseen\nvaltaan ja järjestykseen nähden yhtäläiset, mutta kokonaan erilaiset,\nkun katsotaan hedelmää. Mooseksen saarna on katoavainen ja se loppuu,\nkun Kristuksen saarna tulee, niinkuin hän tässä sanoo: \"häntä kuulkaa\".\nKristuksen virka ja saarna, joka tuottaa iankaikkisen vanhurskauden\nja syntien anteeksisaamisen, ei taas lopu minkään toisen kautta. Sen\ntähden leeviläinen pappeus, johon kuului Mooseksen lain opettaminen,\npäättyy tässä kokonaan ja pannaan viralta. Jos nyt pappeus loppuu,\nloppuu lakikin, niin kuin Hebrealaiskirje sanoo: \"Pappeuden muuttuessa\ntapahtuu välttämättä myös lain muutos\" (7:12). Niin ollen tämä uusi\nprofeetta ei saata olla muu kuin Kristus.\n\nNyt sanonet: Onhan kuitenkin siellä täällä evankeliumissa ja apostolien\nkirjeissä monta käskyä, sen tähden on joko niin, että tällä profeetalla\nei tarkoiteta meidän Kristustamme, tai niin, ettei hänen oppinsa\nensinkään eroa Mooseksen opista. Vastaan lyhyesti: Uuden testamentin\nvanhurskautetuille ja uusille ihmisille antamat käskyt koskevat henkeä.\nSiinä näet ei opeteta eikä käsketä muuta kuin sitä, mikä uskoon kuuluu,\nmikä kaikki tehdään vapaasti, mielellään eikä pakosta. Mutta laki on\npantu vanhalle ihmiselle, joka on synneissä kuollut, että se sitä\npakottaisi ja näyttäisi sille sen synnin. Tämän asian ymmärtämisen\nratkaisee siis lain ja evankeliumin tunteminen ja oikea erottaminen.\nLain oppia on ainoastaan se, joka käskee, mitä jumalattomien ja\nkadotettujen ihmisten pitää tekemän. Evankeliumin oppia taas on se,\nmikä opettaa, mistä saadaan se, millä laki täytetään.\n\n\nMaanantai.\n\nMinä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: \"Sinä olet\nminun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin\". Ps. 2: 7.\n\nTässä profeetta puhuu Kristuksen persoonassa ja sanoo näin: Saamani\nkäsky on, ja sitä varten minä olen kuninkaaksi asetettu, että minä\njokaiselle julistaisin olevani Jumalan Poika ja että kirkastaisin Isän.\nKoko evankeliumin perustus ja tarkoitus on Kristuksen tunnustaminen\nJumalan Pojaksi. Kun Kristus kysyi opetuslapsiltaan, mitä he hänestä\nluulivat, Pietari vastasi ja sanoi: \"Sinä olet Kristus, elävän Jumalan\nPoika!\" (Matt. 16: 16). Tämmöiselle tunnustukselle on Kristuksen\nseurakunta rakennettu. Kautta kaiken evankeliumin Kristus ei tee mitään\nmuuta, kuin todistaa sekä sanoin että teoin olevansa Jumalan totinen,\nluonnollinen Poika ja kerskaa Jumalan olevan hänen Isänsä. Kristus on\ntullut saarnaamaan ja rakentamaan uskoa omaan nimeensä. Tämä usko on\nkoko lain täyttämys, iankaikkisesti pysyvä vanhurskaus, jumalallisen\nmajesteetin teko, lihan kuolettaminen, hengen herättäminen, maailman,\nlihan ja helvetin voittaminen. Lyhyesti: tämä usko on kaikki kaikessa,\nniinkuin Kristus sanoo: \"Ellette usko minua siksi, joka minä olen,\nte kuolette synteihinne\" (Joh. 8:24). Sen tähden pyhien apostolien\nkirjeet ovat täynnä uskon oppia, sillä usko on iankaikkinen elämä,\nniinkuin Kristus sanoo: \"Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen\nelämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä,\nvaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä\" (Joh. 3:36); ja toisaalla:\n\"En minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on\nitse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.\nJa minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sen tähden,\nminkä minä puhun, sen minä puhun niin kuin Isä on minulle sanonut\"\n(Joh. 12:49s.).\n\nHuomaa, että Kristus tahtoo saarnata sitä, mitä Isä on hänelle puhunut;\nhän ei tahdo käyttää omia eikä muiden sanoja, jotta hän kaikkialla\nrakentaisi Isän valtaa ja kunniaa. Niin muodoin hän lukee Isälle\nkaiken, mitä hän itse on. Sillä niin hän tekee tuhkatiheään Johanneksen\nevankeliumissa, puhuessaan itsestään ja jumaluudestaan, niin että me\nPojassa kuulemme Isän puhuvan Pojasta enemmän kuin Pojan itsestään.\nTässä on siis tämä ajatus: \"Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt\",\nnimittäin että minä olen Jumalan Poika. Tätä en kuitenkaan tahdo tehdä\nomasta voimastani, ettei luultaisi minun kehuvan itseäni, vaan minä\ntahdon julistaa teille tätä sen tähden, että Isä on minulle sanonut:\n\"Sinä olet minun Poikani!\" Näin te siis kuulette Isää, kun minä\npuhun. Hän on minun käskenyt julistaa juuri sitä, mitä hän on minulle\npuhunut, että te hänen käskynsä tähden uskoisitte minua, kun minä\npuhun itsestäni. Älä siis luule, että oikea kristillinen seurakunta\non siellä, missä ei Kristus puhtaimmalla tavalla opeta ja saarnaa\nKristusta. On jotakin suurta, kun hän sanoo tahtovansa ilmoittaa, mitä\nHerra on säätänyt lausuessaan: \"Sinä olet minun Poikani!\" Hän ei sano:\nMinä tahdon saarnata, mitä ihmiset käskevät, vaan mitä Herra on sanonut.\n\nTämäkin kohta erottaa Uuden testamentin opin Vanhan testamentin opista.\nVanhassa liitossa opetetaan lakia, joka vain synnyttää vihaa ja tekee\nsynnin suureksi; uudessa liitossa saarnataan uskoa, joka tuottaa\nsyntien anteeksiantamuksen, vanhurskauden ja autuuden niille, jotka\nuskovat Kristukseen. Edellisessä oli israelilaisilla lainsäätäjänä\nMooses, joka oli ihminen ja palvelija, jälkimmäisessä meillä on\nopettajana itse Kristus, Jumala ja kaikkien luotujen Herra. Mooses saa\naikaan synnin orjia, mutta Kristus saa aikaan vanhurskauden vapaita\nlapsia. Ei niin, ettei nyt enää mitään lakia tarvitsisi saarnata, vaan\nniin, että armon saarna oikeastaan kuuluu uuteen liittoon, lain saarna\ntaas vanhaan liittoon. Koska tässä elämässä ei ole yhtään ihmistä,\njossa olisi koko uuden liiton täydellisyys, ei liioin ole ketään,\njossa ei enää olisi mitään vanhasta liitosta. Tämä elämä on näet ikään\nkuin siirtymistä laista armoon, synnistä vanhurskauteen, Mooseksesta\nKristukseen. Täydellisyys kuuluu vasta tulevaan ylösnousemukseen.\n\n\nTiistai.\n\nJa hän on astuva esiin ja kaitseva Herran voimassa. Herran, Jumalansa,\nnimen valtasuuruudessa. Miika 5:3.\n\nProfeetta sanoo tässä ensiksi Kristus-kuninkaasta: \"Hän on astuva\nesiin\" ja ilmestyvä. Tällä hän tahtoo osoittaa, ettei tämä ruhtinas\nole oleva joutilas herra. Mikä sitten on oleva hänen virkansa? \"Hän on\nkaitseva.\" Mitä kaitseminen merkitsee, selviää Uudesta testamentista,\njossa Herramme Kristus sanoo: \"Minä olen se hyvä paimen\" (Joh. 10:11),\nja: \"Ruoki minun lampaitani\" (Joh. 21:17). Uskollisen paimenen tehtävät\novat ihmeellisesti meidän Herramme Kristuksen viran kaltaiset.\nPaimenella on kahdenlainen tehtävä: toisaalta hän kaitsee lampaita,\ntoisaalta hän varjelee ne sudelta. Samalla tavalla Herramme Jeesus\nKristus kaitsee meitä jumalallisen sanansa kautta opettaessaan, että\nJumala on meille armollinen ja laupias, tahtoo antaa meille synnit\nanteeksi ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän Poikansa Kristuksen\nkautta. Tuo suojeleminen ja varjeleminen taas tapahtuu todella\nihmeellisellä tavalla: hän syöksyy perkeleen kitaan ja, niin kuin hän\nitse sanoo, \"antaa henkensä lammasten edestä\". Mutta tämän Kristus\ntekee \"Herran voimassa\". Sen tähden, vaikka Kristus on surmattu, hän\nkuitenkin elää, vaikka hän on voitettu, voitto on kuitenkin hänen,\nvaikka hän on poljettu maahan, hän kuitenkin lannistaa vihollisen,\nvaikka hän on vangittu, hän kuitenkin vapautuu jälleen, niinkuin pyhä\nPietari sanoo: \"Ei ollut mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet\npitää\" (Ap.t. 2: 24). Mutta tämä Kristus ei ele kaitseva ainoastaan\nHerran voimassa, vaan myös Herran, Jumalansa, korkean, voitosta\nriemuitsevan nimen kautta. Todellakin ihmeellisellä tavalla tämä\nHerra valtakuntaansa hallitsee. Hän on kaitseva Herran voimassa ja\nvoittaa kuitenkin ilman ulkonaisia aseita, ainoastaan Jumalansa nimen\nkautta. Jumalan nimi taas tarkoittaa Jumalan sanaa. Sehän on se oikea,\nhyvä laidun, jota ei ole ilmoittanut Mooses, vaan Kristus, niin kuin\nkirjoitettu on: \"Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen\nPoika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut\" (Joh. 1:18).\nTälle nimelle kuuluu valtasuuruus, toisin sanoen, se saapi voiton ja\nriemuitsee, niinkuin Kristus sanoo, ettei tuonelan porttienkaan pidä\nvoittaman hänen seurakuntaansa (Matt. 16:18).\n\nMeidän mieliimme muistutetaan sitä suurta vaaraa, jossa me olemme, kun\nmeille tässä puhutaan kuninkaasta, joka on meidän paimenemme. Kukapa\nei näkisi sitä suurta vaaraa, joka väijyy karitsoita sutten ja muiden\npetojen taholta? Samalla tavoin on ihmissuvun vihollisena perkele,\njoka \"käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura\", etsien tilaisuutta\nvahingoittaakseen meitä. Itsessämme olemme kuitenkin niin täysin\navuttomat tätä vihollista vastaan, että lammaskin näyttää olevan susien\nkeskellä paremmassa turvassa kuin me olemme. Mitä nyt on tehtävä, ettei\nvihollinen saisi voittoa? Meidän on pidettävä kiinni Herran nimestä,\ntoisin sanoen, meidän on lujasti tartuttava Herramme Kristuksen sanaan;\nnäin me pääsemme voitolle. Jos syntisi ahdistavat ja murehduttavat\nsinua, niin kuule Herraa Kristusta: hän käskee, että \"parannusta\nsyntien anteeksi saamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä\" (Luuk.\n24: 47). Jos kuolema tulee tahtoen peljättää sinua, niin kuule, kuinka\nKristus lohduttaa: \"Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun,\nse elää, vaikka olisi kuollut\" (Joh. 11: 25). Jos tuomio ja Jumalan\nviha peljättävät sinua, niin kuule, mitä Herra Kristus sanoo: \"Niin\non Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa\"\n(Joh. 3: 16). Voitko siis kauhistua häntä, joka niin sydämellisesti\nsinua rakastaa, että on antanut sinulle ainoan Poikansa. Herra Kristus\nkäy siis edellämme, kaitsee ja ylläpitää meitä Jumalansa nimen\nvaltasuuruudessa.\n\n\nKeskiviikko.\n\nKöyhille julistetaan evankeliumia. Matt. 11:5.\n\nEvankeliumi on sellainen saarna Kristuksesta, joka sanoo syntiselle:\nPoikani, ole hyvässä turvassa ja iloinen, älä pelkää, sillä tiedä,\nettä Kristus on käskenyt julistaa armoa köyhille, se on, viheliäisille\nja murheellisille sydämille; hän asettaa suojaksesi puhtautensa,\njoka on jumalallinen ja iankaikkinen, sovittaa sinut Jumalan kanssa,\npesee pois sinun syntisi ja antaa ne anteeksi. Tämän armon hän käskee\ntarjota sinulle sanansa kautta. Älä siis epäile; niin kuin kuulet,\nniin sinulle -- kun sen vain uskot -- tapahtuu. Evankeliumi on siis\narmorikas ja autuaallinen oppi, hyvä ja lohdullinen sanoma. Jos joku\nrikas mies lupaa köyhälle kerjäläiselle tuhat kultarahaa, niin se on\nhänelle evankeliumi, hyvä sanoma, jota hän mielellään kuulee ja josta\nhän kaikesta sydämestään ihastuu. Mutta mitä ovatkaan raha ja tavarat\nverrattuna tähän lohdulliseen ja armolliseen saarnaan, että Kristus\nottaa vastaan köyhiä, on sellainen kuningas, joka auttaa viheliäisiä\nsyntisiä, lain orjia, iankaikkiseen elämään ja vanhurskauteen!\n\nTällaisesta kuninkaasta ja evankeliumista Mooseksen laki ei tiedä\nmitään. Siinä sanotaan vain: joka on syntinen, hän on perkeleen ja\nkuoleman valtakunnan oma. Lain kannalta tuntuu siis siltä, kuin Herra\nJumala olisi vain pyhien ja hurskasten kuningas, joilla on korkeampi\nhurskaus kuin maallinen hallitus vaatii. Ja totta on sekin. Mooseksen\nvaltakuntakin on Herran Jumalan valtakunta, ja hänenkin saarnansa\non Jumalan sanaa. Samoin voi maallistakin hallitusta sanoa Jumalan\nvaltakunnaksi, sillä hän tahtoo, että se pysyy voimassa ja että me\nolemme sille kuuliaisia. Mutta tämä on vain hänen vasemmanpuolinen\nvaltakuntansa, johon hän on asettanut hallitusta pitämään isät,\näidit, kuninkaat, keisarit, tuomarit ja lainvalvojat. Hänen oikealla\nkädellään oleva valtakunta, missä hän itse on hallitsemassa, on taas\nsiellä, missä köyhille saarnataan evankeliumia, ja jossa sinäkin,\nkun asiasi joutuvat sille kannalle, ettei sinun oma hurskautesi\nensinkään voi sinua auttaa, opit sanomaan: Herra, minä olen kyllä\ntehnyt, minkä olen jaksanut: olen uskollisesti palvellut isääni ja\nisäntiäni, en ole ketään häpäissyt, en ole ollut niskottelija, olen\nkoettanut uskollisesti neuvoa perhettäni, lapsiani ja palkollisiani,\nhallinnut parhaani mukaan, en ole lähimmäiselleni vahinkoa tuottanut,\nen varastanut enkä tehnyt huorin jne., mutta mikä nyt avuksi? Tiedän,\nettei mikään tästä auta minua tuomioistuimesi edessä eikä oikeuta minua\nvaltakuntasi jäseneksi! Kuitenkaan en tahdo, rakas Herrani, heittää\ntoivoani ja vaipua epätoivoon, sillä evankeliumistasi olen kuullut,\nettä sinun Poikasi, rakas Herrani Jeesus Kristus, on sen tähden\nmaailmaan tullut, että köyhille saarnattaisiin evankeliumia, toisin\nsanoen, että sinä, taivaallinen Isä, olet säätänyt hänet peljästyneiden\nsydänten lohduttajaksi. Tämän saarnan minäkin tahdon omistaa. Kuuluuhan\nse minulle, koska minäkin olen tällainen köyhä ja viheliäinen enkä voi\nlöytää mitään apua itsestäni enkä koko maailmasta.\n\nSamoin profeetta Jesajankin ennustuksessa (Jes. 50: 4), missä Herra\nKristus itse puhuu: Herra on minulle antanut opetuslasten kielen,\nniin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä: Jumala on pannut\nsanansa minun kielelleni, voidakseni oikealla ajalla puhua väsyneille,\noikein lohduttaa arkoja omiatuntoja. Tätä kohtaa evankelista selittää\nsanoessaan, että Kristus saarnaa köyhille evankeliumia. Hän onkin\nasetettu kuninkaaksi voidakseen julistaa evankeliumia eli lohduttaa ja\nvahvistaa köyhiä, arkoja ja murheellisia sydämiä; hänen valtakuntansa\nonkin oikeastaan lohdun ja avun valtakunta, missä heikkoja ei enää\npeljätetä, vaan lohdutetaan ja ilahdutetaan. Tämä ei voi tapahtua lain\nsaarnan, vaan ainoastaan evankeliumin kautta. Tämä on se hyvä sanoma,\nettä Kristuksen kautta syntimme ovat maksetut ja me hänen kärsimisensä\ntähden iankaikkisesta kuolemasta pelastetut. Tämä saarna kuuluu\nköyhille, Herra sanoo; heidän luoksensa minä lähden. Minä en voi tulla\nsuurten pyhimysten luo, jotka eivät tahdokaan olla syntisiä, eivätkä\ntarvitse minun evankeliumiani.\n\n\nTorstai.\n\nAutuas on se, joka ei loukkaannu minuun. Matt. 11:6.\n\nNiin, tosiaankin autuas! Sillä tähän kuninkaaseen ja hänen saarnaansa,\njosta jokaisen kaiketi pitäisi iloita, loukkaantuu koko maailma.\nEvankelistojen kertomuksista näemme, että fariseukset, kirjanoppineet,\nylipapit, papit ja leeviläiset ynnä kaikki, jotka olivat maan mahtavia,\npitivät Kristusta viettelijänä, hänen saarnaansa harhaoppina ja häntä\nsen tähden ankarasti tuomitsivat. Heistä hän ei koskaan osannut\nsaarnata oikein, heidän mielestänsä hän aina käänsi asiat nurin ja\npuhui kierosti; tahtoihan hän heittää helvettiin hurskaat ja pyhät\n-- niinkuin hän heittääkin --, kärsimättä heitä valtakunnassansa,\nmutta korottaa syntiset taivaaseen. Siihenhän hänen Isänsä on\nhänet pannutkin, neuvomaan, lohduttamaan ja ilahduttamaan köyhiä\nomiatuntoja ja tuomaan heille iankaikkista apua. Ne siis, jotka eivät\nhäntä sellaisena pidä eivätkä häneltä tällaista armoa pyydä, vaan\nloukkaantuvat häneen ja hänen oppiinsa ja häntä halveksivat, kyllä\naikanaan saavat tuomionsa. Juuri tämä on se suuri pahennus, jonka\ntähden maailma loukkaantuu Kristuksen oppiin: se ei tahdo luottaa\nJumalan armoon, vaan omiin tekoihinsa ja ansioihinsa. Sen tähden se\nsoimaa evankeliumia vietteleväksi opiksi, joka muka kieltää hyvät\nteot ja saattaa ihmiset kevytmielisiksi ja raaoiksi. Toiseksi maailma\nloukkaantuu Kristukseen senkin tähden, että hän on niin köyhä ja\nalhainen ja että hän vielä itse kannettuaan ristiänsä ja annettuaan\nitsensä siihen naulittavaksi kehoittaa kristityitänsä ottamaan\nristinsä ja näin seuraamaan häntä kautta kaikenlaisten ahdistusten ja\nmurheiden. Tätä aatetta maailma vihaa ja kammoo. Se nähdäänkin silloin,\nkun pitäisi evankeliumia tunnustaa ja sen tähden uskaltaa kärsiä\ntai uhrata jotakin: suuret joukot lankeavat aivan kuin madonsyömät\nomenat puusta kesällä. Kolmantena loukkaantumisen aiheena on vielä\nse, että me enemmän katsomme omaa sydäntämme ja omaatuntoamme ja\nluotamme liikutuksiimme ja tunteisiimme kuin Kristuksen evankeliumiin,\ntoisin sanoen, kun tekomme ja käytöksemme saattavat meille enemmän\nahdistusta ja huolta kuin rakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen armo\nilmoittaa meille lohdutusta. Tämä pahennus ei ole kuitenkaan niin\nyleinen kuin nuo kaksi edellistä, sillä vain oikeat kristityt tuntevat\ntällaista kiusausta. Mutta ylen määrin se tekee kipeää, ja ellei Pyhä\nHenki tulisi avuksemme ja lohdutukseksemme, ei kukaan meistä voisi\nloukkaantumatta tätä kiusausta kestää.\n\nTuollaista pahennusta meidän täytyy kärsiä. Sillä koska sekään ei\nauttanut, että Herra Kristus itse saarnasi ja teki lukemattomia\nihmetekoja, vaan kuitenkin hänen sanaansa halveksittiin, vieläpä\nHerra Kristus itse naulittiin ristiin, eivätkä hänen apostolinsa\nkoko maailmassa missään olleet suojattuna tämän saarnan tähden, niin\nkuinka meidän sopisi ruveta samasta asiasta valittamaan? Meidän tulee\nsiis koettaa tottua siihen ja sallia sen tapahtua. Eihän evankeliumia\nmilloinkaan ole toisin kohdeltu. Se on ja pysyy saarnana, johon\nloukkaantuvat, ei vain alhainen kansa, vaan maan pyhimmät, hurskaimmat,\nviisaimmat ja mahtavimmat, niinkuin kokemuskin osoittaa. Mutta\nautuaat ne, jotka tietävät ja uskovat, että se on Jumalan sana, he\nsaavat terveyden, lohdutuksen ja vahvistuksen voittaakseen sellaiset\npahennukset. Ne taas, jotka eivät tätä tiedä, vaan ylpeilevät omista\nhyvistä teoistaan, joutuvat pois tästä sanasta omaan vanhurskauteen,\npitäen evankeliumia loukkaavana ja viettelevänä oppina.\n\nTällaisesta loukkaantumisesta Kristus varoittaa vähäistä laumaansa\nsanoessaan: \"Autuas on se, joka ei loukkaannu minuun\". Toisin sanoen:\nkun näette ja saatte kokea, miten maailma loukkaantuu minun sanaani ja\nrupeaa vainoamaan teitä, sen tunnustajia, niin älkää eksykö älkääkä\njoutuko ahdistukseen, vaan ajatelkaa: Samoin kävi Kristuksellekin,\nJumalan Pojalle, meidän Herrallemme. Vaikka hän saarnasi niin\nvoimallisesti ja teki useita jaloja ja suuria ihmetekoja, se ei\nmitään auttanut. Koska siis näin on tapahtunut rakkaalle Herrallemme\nKristukselle Jeesukselle itselleen, että hänen oma kansansa, jolle\nhän oli Vapahtajaksi luvattu ja lähetetty, häneen loukkaantui, ja\nkun nuo, vaikka näkivät hänen jalot ja suuret ihmetekonsa, joita\nhän teki heidän nähtensä, eivät kuitenkaan taipuneet uskomaan\nhänen saarnaansa ja ottamaan häntä vastaan, vaan päin vastoin\nristiinnaulitsivat ja surmasivat hänet, -- niin meidänkin tulisi\nolla vaiti ja valittelematta, kun saamme evankeliumin tähden kärsiä\nhalveksimista, pilkkaa ja vainoa. Tämä opetus loukkaantumisesta on\nsangen tarpeellinen, varsinkin meidän aikanamme, kun jokainen tahtoo\nsuloista evankeliumia soimata ja siihen loukkaantua.\n\n\nPerjantai.\n\nIloitse suuresti, tytär Siion, riemuitse, tytär Jerusalem, sillä sinun\nkuninkaasi tulee sinulle. Sak. 9: 9.\n\nMeidän kuninkaamme on rakas Herra Jeesus Kristus, ja hänen\nvaltakuntansa ja virkansa on, että hän tahtoo vapahtaa ja auttaa meitä\nsynnin, kuoleman ja perkeleen vallasta ja ilmoittaa tämän meille\nevankeliumin saarnan kautta, että me tämmöisen hyvän työn vakaasti\nhäneltä vastaanottaisimme, uskon kautta lohduttautuisimme ollessamme\nsynnin ja kuoleman hädässä ja voisimme sanoa: Nyt on minua auttanut\nrakas kuninkaani Jeesus Kristus, joka on vanhurskas ja auttaja.\nHän on tullut niin viheliäisenä ja köyhänä, antanut ristiinnaulita\nitsensä vanhurskauttaakseen ja pyhittääkseen minut ja on itseensä\nupottanut syntini ja kuolemani. Hän lahjoittaa minulle vanhurskautensa\nsekä voiton kuolemasta ja helvetistä, vieläpä antaa minulle Pyhän\nHenkensä, jonka kautta minulla on sydämessäni varma pantti ja\ntakuu hänen avustansa. Joka siis tämän uskoo niin kuin hän siitä\nkuulee evankeliumissa saarnattavan, hänellä se myös on. Sen tähden\nKristus on asettanut pyhän kasteen, että hän sen kautta tahtoo pukea\nvanhurskautensa sinun päällesi, että hänen pyhyytensä ja viattomuutensa\nolisi sinun omasi. Me olemme kaikki vaivaisia syntisiä, mutta kasteessa\nja sittemmin koko elinaikanamme, jos Kristukseen käännymme, hän\nlohduttaa meitä sanoen: anna minulle syntisi ja ota itsellesi minun\nvanhurskauteni ja pyhyyteni, anna riisua itseltäsi kuolemasi ja\nverhoudu minun elämääni. Tällainen on Herran Kristuksen hallitus. Koko\nhänen virkansa ja tehtävänsä on juuri siinä, että hän joka päivä riisuu\nmeiltä kuoleman ja synnin ja pukee päällemme pyhyytensä ja elämänsä.\n\nTätä saarnaa pitäisi jokaisen suuresti iloiten kuulla ja vastaanottaa\nsekä siitä parantua ja tulla hurskaaksi. Valitettavasti tapahtuu\nkuitenkin päin vastoin, ja maailma käy yhä pahemmaksi. Mikä on siihen\nsyynä? Ei mikään muu kuin se, ettei tästä saarnasta välitetä ja ettei\nsitä oikein käytetä kääntymiseksi ja parannukseksi, toisin sanoen\nomantunnon lohdutukseksi ja kiitokseksi Jumalan armosta ja hyvästä\nteosta Kristuksessa. Päin vastoin jokainen huolehtii enemmän rahasta\nja tavarasta ja muusta maallisesta kuin tästä autuuden aarteesta,\njonka Kristus meille tuo. Olemmehan melkein kaikki luonnostamme\nsellaiset, että me, juutalaisten tavoin, soisimme Kristuksen mieluummin\nolevan sellaisen kuninkaan, joka antaisi meille maallista rikkautta\nja hyviä päiviä, kuin että saisimme lohdutusta köyhyyteen, ristiin,\nviheliäisyyteen, pelkoon ja kuolemaan. Tähän maailma ei tunne halua, ja\nkoska se ei evankeliumilta ja Kristukselta saa, mitä se tavoittelee, se\nviskaa sen menemään, jättäen sikseen sekä evankeliumin että Kristuksen.\n\nHerra Jumala nuhtelee tässä maailmaa ja sanoo: Eikö sinun pitäisi\niloita ja kiittää minua siitä, että minä ainokaisen Poikani kärsimyksen\nja kuoleman kautta poistan synnin ja kuoleman? Hyvä on, minä tahdon\nhankkia sinulle kyllin syntiä ja kuolemaa, koska kerran niin tahdot.\nJokainen, joka tahtoo olla kristitty, antakoon tässä ikään kuin itse\nJumalan kehoittaa itseään halulla ja rakkaudella kuulemaan tällaista\nsaarnaa, sitä kiitollisin mielin vastaanottamaan sekä sydämestään\nrukoilemaan Herraa Jumalaamme, että hän tahtoisi antaa vakavan uskon,\njoka tämän opin kätkee. Siitä olisi varmaan se hedelmä, että hän päivä\npäivältä tulisi nöyremmäksi, kuuliaisemmaksi, ystävällisemmäksi,\nraittiimmaksi ja hurskaammaksi. Tämän opin luonne on näet sellainen,\nettä se tekee ihmiset jumalisiksi, raittiiksi, kuuliaisiksi ja\nhurskaiksi. Mutta ne, jotka eivät tahdo sitä halukkaasti vastaanottaa,\ntulevat seitsemän kertaa pahemmiksi kuin ovat olleet, niinkuin\nkaikkialla nähdään. Aikanaan on kuitenkin se hetki tuleva, jolloin\nJumala rankaisee tämmöisen kiittämättömyyden. Silloin käy ilmi, mitä\nmaailma sillä on ansainnut. Koska juutalaiset eivät tahtoneet Kristusta\nseurata, on meille sanottu, että tämä kuningas tulee meille, että\nme viisastuisimme juutalaisten vahingosta ja oppisimme, että meillä\non Herrassamme Kristuksessa sellainen kuningas, joka on vanhurskas\nVapahtaja ja joka tahtoo auttaa meitä synneistä ja iankaikkisesta\nkuolemasta. Tämmöinen saarna meidän on ilolla vastaanotettava ja\nsydämestämme kiitettävä siitä Jumalaa -- tai meidän täytyy vastaanottaa\nhäijy perkele ulvoen, itkien ja hammasta kiristellen.\n\n\nLauantai.\n\nYö on pitkälle kulunut, ja päivä on lähellä. Room. 13: 12.\n\nTämä merkitsee samaa kuin: pelastuksemme on lähellä. Päivällä näet\nPaavali tarkoittaa evankeliumia; se on se päivä, joka valaisee sydämet.\nKun siis päivä on valjennut, on pelastuksemme lähestynyt: Kristus\narmoineen, joka oli Aabrahamille luvattu, on nyt koittanut, julistettu\nkoko maailmassa; se valaisee kaikki ihmiset, se herättää meidät kaikki\nunestamme ja näyttää meille oikeat, iankaikkiset aarteet, että niihin\ntutustuisimme ja vaeltaisimme kunniallisesti päivän valossa. Yöllä taas\nkäsitettäköön kaikkea sellaista oppia, jossa ei ole evankeliumia, sillä\nevankeliumin lisäksi ei ole olemassa mitään pelastusta tuovaa oppia --\nkaikki on yötä ja pimeyttä.\n\nTarkkaa Paavalin sanoja! Hän kuvailee päivän kaikkein miellyttävintä\nja iloisinta hetkeä, nimittäin ihanaa aamuruskon ilmestymistä ja\nauringonnousua. Aamurusko ilmaantuu yön päättyessä ja päivän tullessa,\naamuruskosta laulavat silloin kaikki linnut, kaikki eläimet alkavat\nliikkua, kaikki ihmiset nousevat; näyttää aivan siltä kuin koko\nmaailma uudistuisi ja kaikki alkaisi elää silloin kun päivä koittaa\nja aamurusko välkehtii. -- Juuri sen tähden monin paikoin Raamatussa\nevankeliumin lohdullista, iloista ja elävää julistusta verrataan\naamuruskoon ja auringonnousuun, joskus kuvakielin, joskus selvin\nsanoin. Niinpä Paavalikin tässä selvin sanoin nimittää evankeliumia\nnousevaksi päiväksi.\n\nTämän päivän valmistaa tuo suloisin aurinko, Jeesus Kristus. Sen tähden\nMalakia nimittääkin häntä vanhurskauden auringoksi sanoessaan: \"Teille,\njotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja\nparantuminen sen siipien alla\" (Mal. 4:2). Kaikki nimittäin, jotka\nuskovat Kristukseen, saavat häneltä hänen armonsa ja vanhurskautensa\npaisteen ja tulevat autuaiksi hänen siipiensä alla. Tästä puhuu myöskin\n118. psalmi: \"Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme\nja iloitkaamme siitä!\" (j. 24). On kuin hän sanoisi: Ulkonaisen päivän\ntekee sulo aurinko, mutta tämän päivän tekee itse Herra; hän itse on\nse aurinko, josta paiste ja päivä, toisin sanoen evankeliumi, lähtee\nvalaisemaan koko maailmaa. Siitä syystä hän nimittääkin itseään\nmaailman valkeudeksi: \"Minä olen maailman valkeus\" (Joh. 9: 5).\n\nMutta ken voi kertoa meille kaiken, mitä tämä päivä meille ilmoittaa?\nSe opettaa meille kaikkea: mitä on Jumala ja mitä me, mitä menneisyys\nja tulevaisuus, mitä taivas, helvetti, maa, enkelit ja perkeleet. Siitä\nnäemme, miten meidän on kaikkeen tähän suhtauduttava, mistä me tulemme\nja mihin menemme. Kuitenkin perkele on saanut meidät petetyiksi:\nme heitämme sikseen päivän, etsien totuutta niiltä, joilla ei ole\nollut tiedon murentakaan mistään näistä; me jättäydymme ihmisoppien\nsokaistaviksi, jälleen yöhön johdatettaviksi. Ei todellakaan ole\nolemassa mitään valkeutta, joka ei olisi tätä päivää, eiväthän pyhä\nPaavali ja koko Raamattu muutoin niin yksinomaan ylistelisi tätä\npäivää, kaiken muun yöksi selittäen.\n\n\n\n\nKOLMAS ADVENTTIVIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nNiin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa,\nettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi\niankaikkinen elämä. Joh. 3:16.\n\nRakas Herramme Kristus tahtoo näissä sanoissa asettaa katseltavaksesi\nuuden, ennen kuulumattoman kuvan; siinä esiintyvä lahjan antaja ja\nsaaja, itse lahja, sen hyöty ja hedelmä ovat niin suuret, ettei\nihmisajatus voi niitä käsittää, saati sanoilla selittää. Katsohan ensin\nlahjan antajaa! Ethän kuule tässä puhuttavan keisareista, kuninkaista\ntai muista tämän maailman mahtavista ihmisistä. Tässä mainitaan itse\nJumala, käsittämätön ja kaikkivaltias, hän, joka on luonut kaiken\nsanallansa ja pitää voimassa kaiken, joka on yli kaikkien ja jonka\nrinnalla kaikki luodut, taivas ja maa ja mitä niissä on, ovat kuin\nhiekkajyvät. Hän on lahjan antaja, ja häntä on totisesti suurena\nantajana pidettävä. Pitäisihän sydämemme tämän antajan tähden niin\nlaajeta ja ihastua, että me hänen rinnallaan pitäisimme vähäpätöisenä\nkaiken muun, mitä ikinä voidaan ajatella. Mitä suurempaa ja jalompaa\nvoidaankaan ajatella ja mainita, kuin on Jumala, kaikkivaltias! Jumala,\njoka on ääretön ja tutkimaton, antaa myös lahjojaan tavalla, joka on\nkäsittämätön ja mittaamaton. Hänen antimensa eivät ole palkanmaksua,\nne eivät johdu ansiosta, vaan niinkuin sanat kuuluvat, rakkaudesta.\nHän on siis sellainen antaja, joka lahjoittaa sydämen vaatimuksesta,\npohjattomasta, jumalallisesta rakkaudesta, niin kuin hän sanoo: \"Niin\non Jumala maailmaa rakastanut\". Samoin kuin itse antaja ja antajan\nsydän on sanomattoman jalo, niin on hänen lahjansakin sanomattoman\nsuuri. Tästähän kuulet, ettei Jumala rakkaudessaan ole lahjoittanut\nsinulle rahaa eikä tavaraa, vaan hän on antanut ainokaisen Poikansa,\njoka on yhtä suuri kuin hän itsekin. Pitäisipä tämän lahjan sytyttää\nsydämeemme sellaisen valkeuden ja tulen, ettemme ikinä lakkaisi\niloitsemasta ja riemuitsemasta. Jumalahan antaa itsensä ja kaikki,\nmitä hänellä on, niinkuin Paavali sanoo: \"Hän, joka ei säästänyt omaa\nPoikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme,\nkuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?\"\n(Room. 8:32). Perkeleenkin, synnin, kuoleman, helvetin, taivaan,\nvanhurskauden, elämän ja kaiken täytyy silloin olla meidän vallassamme,\nkoska meille on omaksi lahjoitettu Jumalan Poika, jonka hallussa kaikki\non. Sen tähden näitä sanoja pitäisi muistella joka päivä noustaessa ja\nmaata mentäessä, että ne edes vähänkin painuisivat sydämiimme ja me\nedes joskus kiittäisimme Jumalaa hänen sanomattoman suuresta hyvästä\nteostaan. Onhan tässä kaikki mitä suurinta: antaja, hänen sydämensä\nja lahja, joka annetaan meille sulasta rakkaudesta; ei tarvitse tehdä\nmuuta, kuin ojentaa kätensä halukkaasti ottamaan lahja vastaan. Mutta,\nJumala paratkoon, ei ole sydämiä eikä käsiä, jotka ottaisivat vastaan\nlahjan, niin kuin se meille tarjotaan aivan omaksemme ja omanamme\npysymään iankaikkiseen elämään asti.\n\nHerra nimeää tässä lahjan saajankin: \"Niin on Jumala maailmaa\nrakastanut\". Paina sinäkin nämä sanat sydämeesi! Ja kuultuasi, kuka\nJumala on ja mikä on se hänen lahjansa, jonka hän sulasta rakkaudesta\nantaa, kuule ja opi nyt myös, mikä maailma on, nimittäin suuri joukko\nihmisiä, jotka eivät ensinkään usko, vaan väittävät Jumalan sanaa\nvalheeksi, jopa pilkkaavat, häpäisevät ja vainoavat Jumalan nimeä\nja sanaa. Tälle suurimmalle viholliselleen ja pilkkaajalleen Jumala\nsulasta rakkaudesta lahjoittaa ainokaisen Poikansa. Kun antaja on niin\nkorkea ja lahja niin jalo, luulisi, että antaja saa jäin häijyyden\ntähden peruuttaisi lahjansa. Mutta hän voittaa vihansa, unhottaen\nkaikki sekä ensimmäistä että toista lain taulua vastaan tehdyt\nsynnit eikä niitä enää muistele. Juuri sen synnin, sen kurjuuden ja\nviheliäisyyden tähden, johon me olemme joutuneet ja johon me Jumalan\napua saamatta olisimme iankaikkisesti hukkuneet, hän osoittaa meille\ntämän rakkauden ja armon. Sen on vaikuttava ja aikaan saava tämä lahja,\nJumalan Poika, joka on rakkaudesta meille annettu, hän, joka rikki\npolki käärmeen pään, riisti häneltä kaiken vallan, tappoi synnin, nieli\nkuoleman ja sammutti helvetin, niin etteivät ne enää ikinä voi meitä\nvallita, meitä peljättää, surmata ja kadottaa. Se on siis ylen runsas,\nsanomattoman suuri lahja, josta suurelle, laupiaalle antajalle olkoon\niäinen kiitos ja ylistys! Amen.\n\n\nMaanantai.\n\nAntakaa suuta Pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi\ntiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki,\njotka häneen turvaavat. Ps. 2:12.\n\nTässä profeetta tahtoo sanoa: Koska Isä on Kristuksen kuninkaaksi\nasettanut ettekä te voi mitään sille, niin annan tämän vilpittömän\nneuvon: \"antakaa suuta hänelle\", toisin sanoen, kunnioittakaa\nKristusta, Herraa, nöyrinä ja suuresti kunnioittaen, olkaa kaikin\ntavoin Kristukselle alamaiset ja kiintykää häneen, palavasti rakastaen,\nniin olette hänelle oikealla tavalla osoittaneet suosiota. Profeetan\ntarkoitus on siis seuraava: hän kehoittaa koko maailmaa, varsinkin\nkuninkaita ja suuria herroja, palvelemaan Herraa, tunnustamaan itsensä\nsyntisiksi ja syyllisiksi ja pitämään yksin Jumalaa vanhurskaana\nKristuksessa. Mutta koska he vastustavat häntä, sanovat täyttäneensä\nlain, olevansa vanhurskaita ja etteivät ole syntiä tehneet, sekä\narvelevat, etteivät tarvitse Kristukselta mitään vanhurskaudekseen,\nhän sanoo, tätä ilkeintä röyhkeyttä vastustaakseen: Rakkaat herrat,\nälkää luulko itseänne vanhurskaiksi, heittäkää tämä epäjumalinen\nharhaluulo, ettette tekisi itseänne Jumalan vertaisiksi, älkää luottako\nomaan vanhurskauteenne. Paljoa ennemmin kääntykää Pojan puoleen,\nantakaa suuta, toisin sanoen: osoittakaa suosiota hänelle, ottakaa\nhänet Herraksi ja kuninkaaksi, sillä hänen kätensä, vanhurskautensa ja\nautuutensa yksin voi teitä ylläpitää ja pelastaa. Jollette niin tee,\nhän vihastuu teidän vanhurskauteenne, ja te hukutte tiellänne. Sen\ntähden varoitan vakaasti: kiiruhtakaa, tehkää päätös, vastaanottakaa\nKristus, antakaa suuta ja osoittakaa suosiota hänelle ja antakaa\nitsenne, kaikkinenne, hänen alaisiksensa, ettei hänen vihansa\nhukuttaisi teitä. Mutta jotta ette pettäisi itseänne, luullen hänen\nvihansa vielä olevan kaukana, niin tietäkää, että \"hänen vihansa\nsyttyy äkisti\". Hän tulee yhtäkkiä, arvaamattanne, niinkuin Kristus\nsanoo pahasta, uskottomasta palvelijasta: \"Mutta jos paha palvelija\nsanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy', ja rupeaa lyömään\nkanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa, niin sen\npalvelijan herra tulee päivänä, jona ei hän odota, ja hetkenä, jota hän\nei arvaa\" (Matt. 24: 48-50). Ja Paavali sanoo tessalonikalaisille: \"Te\nvarsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niin kuin varas yöllä.\nKun he sanovat: 'Nyt on rauha, ei hätää mitään', silloin yllättää\nheidät yhtäkkiä turmio\" (1. Tess. 5: 2-3).\n\nSen tähden hän uhkaa kauheasti sanoessaan: \"Hänen vihansa syttyy\näkisti\". Jos Jumalan viha niin äkkiä syttyy, kuka silloin voi\npelastaa? Silloin ei olisi ketään, joka voisi meitä auttaa. Jotta\nemme kuitenkaan kokonaan suistuisi epätoivoon ja peräti pelästyisi,\nhän lisää lopuksi sangen lohdulliset sanat lausuen: \"Autuaat ovat\nkaikki, jotka häneen turvaavat\". Tämä on tärkein kohta: joka panee\nlohdutuksensa, luottamuksensa ja uskonsa tähän kuninkaaseen, sillä ei\nole hätää; hän on jo vihasta vapaa, häntä ei mikään voi vahingoittaa.\nSen tähden Kristus on kärsinyt, sen tähden hän on kuolleista noussut,\nsen tähden hän on kuninkaaksi asetettu ja sen tähden hän on myös kaiken\nperinnöksi saanut, että hän voisi pelastaa kaikki ne, jotka häneen\nturvaavat ja häneltä kaikkea armoa itsellensä lohdullisesti odottavat.\nAinoastaan tämmöinen usko tekee vanhurskaaksi ilman lain tekoja,\nniinkuin pyhä Paavali opettaa (Room. 3., Gal. 2. ja 3.). Tällainen usko\non kuitenkin vaikea omistaa, koska niin moni vastoinkäyminen ja kiusaus\nsiitä estää ja menestys ja onni viettelevät siitä pois. Sen tähden:\nautuaat ne, jotka eivät siihen loukkaannu! Se on Jumalan armon työtä,\nei ihmisvoimien. Tästä näet, ettei Jumalan hyvä Henki aina uhkaa eikä\npeloita, vaan hän lohduttaa lakkaamatta niitä, jotka ovat peljästyneet.\nSanoohan hän: Jos te pelkäätte hänen vihaansa, niin älkää epäilkö,\nälkää olko toivottomat, olkaa hyvässä turvassa, uskokaa, \"autuaat\novat kaikki, jotka häneen turvaavat\". Sillä sen tähden hänen vihansa\npeloittaa, että hän antaisi teille aiheen luottaaksenne häneen.\n\n\nTiistai.\n\nTämä on se, josta on kirjoitettu: \"Katso, minä lähetän enkelini sinun\nedelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi\". Matt. 11:10.\n\nJohannes Kastaja on toimittanut kahta virkaa evankeliumin\npalveluksessa: ensiksikin hän saarnasi kastetta ja parannusta ja\nsaattoi kansan syntiensä tuntoon. Näin hän valmisti tietä Herran\neteen ja toimitti Jumalalle valmistetun kansan nöyryyttäen heitä\nitsensä tuntemiseen ja tehden heidät halukkaiksi odottamaan Kristuksen\ntulemista. Kristus ei näet tule muiden tykö kuin niiden, jotka ovat\nvalmistetut ja jotka ovat hänelle tietä valmistaneet. Ne jotka tekevät\n\"koleikot tasangoiksi ja kalliolouhut tasaiseksi maaksi\", luopuvat\nylpeydestään ja röyhkeydestään ja huokaavat nöyrinä hänen laupeuttaan.\nLain oikea tuntemus panee ihmisen tyhjäksi kaikesta itseluottamuksesta\nja tekee hänet halulliseksi Jumalan armoon. Evankeliumin toisen viran\nJohannes täytti todistamalla valkeudesta ja osoittamalla sormellaan\nKristukseen sanoen: \"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman\nsynnin!\" On kuin hän sanoisi: Laki peljättää, ahdistaa ja murehduttaa\nteitä, ja te tunnette, ettette voi täyttää sitä, ja sen tähden teillä\non paha omatunto. Mutta minä tahdon teille osoittaa erään, joka on\nvapahtava teidät tästä pahasta. Menkää Kristuksen tykö ja uskokaa\nhäneen. Hän poistaa teiltä teidän syntinne, jos te vaan uskoen otatte\nvastaan Pyhän Hengen. En minä ole teitä sen tähden kastanut, että\nte edelleen jäisitte syntisiksi, vaan että minä vesikasteen jälkeen\nohjaisin teitä Kristuksen vanhurskauteen, hänen, joka kastaa teidät\nPyhällä Hengellä ja tulella.\n\nTästä näet, kuinka sanomattoman kaukana evankeliumista ovat ne, jotka\nseurakunnassa opettavat ihmissääntöjä; eiväthän ole evankelisia\nopettajia nekään, jotka lakia niin opettavat, että ainoastaan\nkehoittavat sitä noudattamaan. He eivät saa aikaan muuta kuin sen, että\nturmelevat omattunnot. Milloinkaan he eivät pääse niin pitkälle, että\ntäyttäisivät jommankumman näistä kahdesta evankeliumin virasta; he\neivät oikein selitä lakia eivätkä ohjaa Kristukseen, vaan ahkeroivat\nvain sitä, kuinka saisivat tekoja aikaan. Oikein opettavat ne, jotka\nihmisille opettavat, etteivät he voi ainoatakaan lain tekoa täyttää,\nkoska heidän sydämensä eivät saata olla niin puhtaat, kuin laki\nvaatii, ja että heidän on mahdotonta täyttää lakia. Kun he näin ovat\nnöyryyttäneet heidät, he lähettävät heidät Vapahtajan, Kristuksen tykö,\njohon uskoen he tulevat autuaiksi.\n\nTästä johtuu, ettei kukaan paatuneemmin vastusta Johannesta ja\nKristusta, toisin sanoen, evankeliumia ja armoa, kuin ne, jotka\nluottavat omaan vanhurskauteensa ja panevat turvansa lain tekoihin.\nNäille ei lain selittäminen kelpaa, eivätkä he tahdo syntisinä tulla\nomien tekojensa perusteella rangaistuiksi. Sen tähden sekä Kristus että\nJohannes nimittävät fariseuksia kyykäärmeitten sikiöiksi, sanoen, että\npublikaanit ja portot tulevat taivaan valtakuntaan ennen heitä. Joka\nei usko Johannesta, se ei myöskään vastaanota Kristusta; joka hylkää\nlain selityksen, se ei saa armoa, sillä hän ei tahdo tulla synneissään\nnöyryytetyksi. Näitä ovat nykyään nekin, jotka kerskaavat vapaasta\ntahdostaan, eivät tahdo olla saastaisia ja pahoja eivätkä antaa Jumalan\nlain itseänsä rangaista. He opettelevat hyvissä aikeissa lain tekoja\ntäyttämään, vaikkeivät tee ainoatakaan oikeata hyvää tekoa. Nämä eivät\ntarvitse Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois heidän syntinsä. Turhaan\nJohannes, toista virkaansa täyttäen, osoittaa heille Kristusta, koska\nhe hylkäävät hänet hänen ensimmäisessä virassaan.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJa tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'Herra on meidän\nvanhurskautemme'. Jer. 23:6.\n\nMissä nimitys \"Herra\" on Raamatussa, siinä se merkitsee Jumalaa\nhänen jumalallisessa olemuksessaan ja majesteettisuudessaan. Koska\nnyt tämä nimitys varsinaisesti kuuluu Jumalan majesteettisuudelle ja\nolemukselle, niin on tässä profeetta Jeremialla sangen suuri lohdutus\nmeille kristityille. Tässä on näet vankka perustus sille meidän\nuskonkohdallemme, että Kristus on luontonsa puolesta tosi Jumala.\nVielä profeetta sanoo, että Daavidin siementä myös kutsutaan \"meidän\nvanhurskaudeksemme\". Edellinen nimitys tarkoittaa hänen jumalallista\npersoonaansa, jälkimmäinen hänen virkaansa, jolla hän meitä palvelee.\nTämä nimitys käsittää näet hänen koko virkansa. Meillä on sellainen\nkuningas, joka on tosi Jumala, eikä ainoastaan ole tosi Jumala, vaan\nkuuluu meille, sillä hän on meidän vanhurskautemme. Meidän suurin\nlohdutuksemme on, että tämä kuningas ja Herra on meidän. Hän on\ntullut meidän omaksemme ja on pukeutunut meidän lihaamme ja vereemme\nvastaanottaakseen meidät omaksi lihakseen.\n\nNäet siis tästä, että tämä Kristus-kuningas on sekä Jumala että\nmyös meidän vanhurskautemme, joka tekee meidät jumalisiksi ja\nvanhurskaiksi. Niin pyhä Paavalikin monin paikoin asian selittää,\nvarsinkin sanoessaan: \"Kristus on tullut meille viisaudeksi Jumalalta\nja vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi\" (1. Kor. 1:30).\nKristus on kokonaan vanhurskas ja puhdas, ja hän puhdistaa meidätkin\nniistä synneistä, jotka vielä lihassamme ovat. Kristuksen vanhurskaus\non meidän ja se luetaan meille niin, että me olemme synnittömät,\nemme itsemme tähden, vaan Kristuksen vanhurskauden tähden. Jos\nme nyt uskomme Kristukseen, niin Kristus astuu vanhurskauksineen\nJumalan kasvojen eteen taivaassa ja vastaa meidän puolestamme. Siksi\nmeidän pitää omistaa omaksemme hänen vanhurskautensa aivan kuin\nse olisi meidän omamme ja kerskaten luottaa siihen iankaikkisena\nperintöosanamme. Nämä sanat, että hänen nimensä on \"meidän\nvanhurskautemme\", eivät ole pilaa. Katsopa siis, mitä rikkauksia\nkristityllä on. Hän ei saata enää kuolla, sillä hänellä on itse\nKristus. Mitä pahaa voisi nyt kuolema tahi synti tehdä kristitylle\nkuoleman hädässä? Ei mitään; kuolema muuttuu hänelle nauruksi. Synti\nei myöskään häntä tavoita. Eivät näet synti eikä kuolema, eivät\nperkele eikä helvetti voi mitään Kristusta vastaan, joka on jokaisen\nkristityn tykönä. Jos nyt kuolema tulee uskovaisen kristityn tykö,\ntämä sanoo: Kristus on minun vanhurskauteni; tulepas riistämään se\nminulta. Jos sinä sen otat, tahdon seurata sinua, mutta luulen, että se\nsinulta ottamatta jää. Näin kristityt vastaavat kuolemalle ja sanovat\nPaavalin kanssa: \"Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on\nsinun otasi?\" (1. Kor. 15:55), sekä: \"Elämä on minulle Kristus, ja\nkuolema on voitto\" (Fil. 1:21). Niin käy myös meissä jälellä olevan\nsynnin: se ei voi meitä vahingoittaa, ei myöskään kadottaa. Meidän\ntykönämme on Kristus, joka uudistaa ja puhdistaa meidät niin, että\nme päivä päivältä, kuta kauemmin elämme, sitä pyhemmiksi ja synnille\nvihaisemmiksi tulemme, halajamme kuolla ja pyrimme autuuteen ja\niankaikkiseen elämään. Tämä siis on meidän pyhityksemme. Kun kerran\nKristuksen vanhurskaus on meidän omamme, se ei ole jouten, vaan\nuudistaa ja puhdistaa meitä, niin kauan kuin me täällä elämme, kunnes\nmekin tulemme puhtaiksi ja pyhiksi, niin kuin Kristus on pyhä. Mutta\nkaikki tämä tulee häneltä.\n\nProfeetta on näillä sanoilla osoittanut Kristuksen olevan meidän\nkuninkaamme, pappimme ja meidän vanhurskautemme, vielä lisäksi meidän\nlunastajamme synnistä, kuolemasta, perkeleestä ja helvetistä, joka\nvapahtaa meidät kaikesta hädästä ja on meidän elämämme, terveytemme\nja autuutemme. Jos siis uskon kautta omistamme hänet, koko maailma ei\nmahda meille mitään eikä voi tehdä vähintäkään vahinkoa meille. Kristus\non siihen liian suuri ja hän istuu Jumalan oikealla kädellä, ja siellä\nhän jokaiselta pysyykin. Hän pitää lujasti paikkansa, pitäkäämme mekin\nvain lujasti hänestä ja hänen vanhurskaudestansa kiinni, silloin ei ole\nmitään hätää.\n\n\nTorstai.\n\nPankaamme pois pimeyden teot ja pukeutukaamme valkeuden varuksiin.\nRoom. 13: 12.\n\nSamoin kuin Kristus on aurinko ja evankeliumi on päivä, samoin usko on\nvalkeutta eli tämän päivän näkemistä ja siitä vaarinottamista. Eipä\nauta mitään se, että aurinko loistaa ja tekee päivän, elleivät silmät\nhavaitse valoa. Vaikka siis evankeliumi on koittanut ja Kristusta\nsaarnataan koko maailmassa, eivät kuitenkaan sen valaisemia ole muut\nkuin ne, jotka sen ovat ottaneet vastaan ja uskon valkeudessa nousseet\nunestaan; nukkuville taas aurinko ja päivä ovat hyödyttömiä, sillä\nheillä ei ole siitä mitään valkeutta, ja he näkevät yhtä vähän kuin\nsilloin, kun ei mitään aurinkoa ja päivää olekaan. Tämä nyt on se päivä\nja se hetki, josta hän sanoo: \"Rakkaat veljet, te tunnette ajan, että\njo on hetki teidän unesta nousta\". Se on hengellinen aika ja hetki,\nmutta kuitenkin tässä luonnollisessa ajassa koittanut ja vielä joka\npäivä koittava, ja siinä meidän on noustava unesta ja pantava pois\npimeyden teot. Tällä pyhä Paavali osoittaa, että hän ei puhu niille,\njotka vielä ovat epäuskossa: hän ei opeta tässä uskoa, vaan tekoja ja\nuskon hedelmiä; hän sanoo heidän tietävän ajan olevan käsillä, yön\nkuluneen ja päivän tulleen. Mutta ihminen ei voi milloinkaan tietää\nniin paljon, ettei hän tarvitsisi kehoitusta. Perkele, maailma ja liha,\nnuo hellittämättömät viholliset, tahtovat tehdä meidät väsyneiksi ja\nlaiskoiksi, niin että me vihdoin huolimattomuuteemme nukahtaisimme. Sen\ntähden älköön myöskään lakatko kehoittaminen, että me valvoisimme ja\ntoimisimme.\n\nPaavali valikoi varsin sopivasti sanansa: hän ei nimitä pimeyden tekoja\nvaruksiksi, kun taas valkeuden tekoja hän nimittää varuksiksi eikä\nteoiksi. Miksi näin? Epäilemättä todistaakseen, että tässä on kysymys\ntaistelusta, että valvominen ja hyvän elämän viettäminen vaatii vaivaa\nja työtä vaarojen keskellä, varsinkin kun kolme moista voimakasta\nvihollista: perkele, liha ja maailma ahdistavat meitä lakkaamatta,\nyöt ja päivät. Sen tähden Jobkin sanoo: \"Eikö ihmisen olo maan päällä\nole sotapalvelusta\" (Job 7: 1). Ei suinkaan ole vähäinen asia, jos\nlakkaamatta täytyy olla suorittamassa sotapalvelusta; siinä varmastikin\ntarvitaan voimakkaita pasuunia ja sotarumpuja, toisin sanoen, sellaista\nsaarnaa ja sellaisia kehoituksia, jotka vahvistavat meitä ja pitävät\nmeidät sodassa miehuullisina. Hyvät teot ovat varuksia; pahat teot\neivät ole varuksia siinä tapauksessa, että emme niihin suostu; jos\nsuostumme, tulee niistäkin aseita, kuten apostoli Roomalaiskirjeessä\n(6: 13) sanoo: \"Älkää antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille\",\naivan kuin sanoisi: älkää antako pimeyden tekojen päästä voitolle, niin\nettä jäsenistämme tulee vääryyden aseita. Mutta valkeus tietää uskoa;\nse loistaa sydämiimme evankeliumin päivästä, joka tulee auringosta,\nKristuksesta. Valkeuden varukset siis tietävät uskon tekoja, pimeys\ntaas evankeliumin ja Kristuksen poissaolosta johtuvaa epäuskoa.\nYhtä tarpeellista kuin on opin saarnaaminen tietämättömille, yhtä\ntarpeellista on jo tietäviä innostaa pukeutumaan valkeuden varuksiin.\n\n\nPerjantai.\n\nHänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Joh. 1:4.\n\nOn ihmeellistä, että evankelista osaa niin mutkattomin ja\nyksinkertaisin sanoin puhua niin suurista ja tärkeistä asioista. Hän\ntahtoo sanoa: Jumalan Poika lähestyy ihmisiä niin, että hän on heidän\nvalkeutensa. Ihmisellä on tosin myös järjen ihana valo, jonka nojalla\nhän on luonut niin paljon viisasta, taitavaa ja jaloa. Mutta kaikki\nse tulee siitä valkeudesta, joka oli ihmisten elämä, Sanasta. Tämä\nelämä, Kristus, ei näet ole valkeus vain itseänsä varten, vaan hän\nvalaisee ihmisetkin valkeudellansa, niin että kaikki ymmärrys, äly\nja taito, milloin se ei ole väärää ja perkeleellistä, vuotaa tästä\nvalkeudesta, joka on iankaikkisen Isän viisaus. Paitsi tätä valkeutta,\njoka on yhteinen kaikille ihmisille, sekä hurskaille että pahoille, on\nolemassa vielä toinen, erityinen valkeus, jonka Jumala antaa omillensa,\nnimittäin että Sana ilmestyy hänen valituilleen Pyhän Hengen ja\nsuullisen julistuksen kautta.\n\nParatiisissa hän ilmestyi Aadamille ja Eevalle kohta heidän\nlankeemuksensa jälkeen ja antoi valkeutensa kirkkaan loisteen helottaa\nheille. Sen kautta heidän sydämensä valistui ja sai lohdutuksen, niin\nettä he saattoivat iloita vaivassaan, johon käärme oli heidät syössyt.\nJumala näet sanoi käärmeelle: \"Vaimon siemen on polkeva rikki sinun\npääsi\" (1. Moos. 3:15). Tästä valkeudesta he ovat sitten saarnanneet\njälkeentulevillensa, että se oli aikanaan tuleva maailmaan. Samoin\non Nooakin nähnyt tämän valkeuden ja ilmoittanut sen ihmisille.\nVedenpaisumuksen jälkeen Jumala uudisti saman lupauksen ja määritteli\nsittemmin sen tarkemmin sanoessaan Aabrahamille: \"Sinussa tulevat\nsiunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä\" (1. Moos. 12: 3). Samoin hän\nuudisti lupauksensa Iisakille ja Jaakobille sekä vihdoin Daavidille.\nNämä olivat tämän valkeuden puhtaita säteitä ja ilmestyksiä, ja ne ovat\nlakkaamatta valaisseet maailmaa lupauksen antamisesta asti. Kaikki\nkantaisät, pyhät ja profeetat ovat kukin kohdaltansa olleet tämän\nvalkeuden valaisemat, kuulleet lupauksen, lohduttautuneet sillä sekä\nuskoneet tämän valkeuden tulevan ja valaisevan kaikki ihmiset, ja ovat\nsiitä sitten muillekin saarnanneet.\n\nTästä valkeudesta Johannes puhuu. Kaikenlaisen viisauden ja taidon\nvalo ei ole annettu ainoastaan uskoville, vaan myös maailman lapsille,\njotka ovat sukukunnassa viisaammat kuin valkeuden lapset. Mutta tämän\nvalkeuden kautta ovat esivanhempamme saaneet valon ja lohdutuksen\nuskoessaan, että vaimon siemen oli auttava heidät siitä kurjuudesta,\njohon käärme oli heidät syössyt. Profeetat ovat yhä selkeämmin\ntodistaneet tästä hamaan Kristuksen tulemiseen asti, hänen, joka on\nkoko maailman Vapahtaja ja valkeus. Mutta kun Johannes sanoo: \"Hänessä\noli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus\", se on ukkosen iskuja, jotka\nkohtaavat järjen valkeutta, vapaata tahtoa ja ihmisen omia voimia. On\nkuin hän sanoisi: kaikki ihmiset, jotka ovat Kristuksen ulkopuolella,\novat osattomina elämästä Jumalassa, kuolleet ja tuomitut. Kuinka heillä\nolisi elämä, koska he eivät ainoastaan vaella pimeydessä, vaan ovat\nitse pimeys, niinkuin Johannes edelleen sanoo. Hän puhuu ainoastaan\nihmisistä, jotka kaikki ovat pimeydessä, ja sanoo valkeuden tulleen\nihmisille, heitä valistamaan. Siksi Jesaja nimittää Kristusta \"pakanain\nvalkeudeksi\", ja Sakarias veisaa riemuiten virressään: \"Meidän\npuoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta, loistaen meille, jotka\nistumme pimeydessä ja kuoleman varjossa\" (Luuk. 1:78 seur.).\n\n\nLauantai.\n\nJohannes sanoi: \"Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie\ntasaiseksi Herralle', niinkuin profeetta Esaias on sanonut.\" Joh. 1:23.\n\nTämän Johanneksen äänen me kuulemme nytkin evankeliumin saarnan kautta,\njoka viittaa Kristukseen ja sanoo: Tämä on se Jumalan Karitsa, joka\npois ottaa maailman synnin. Riippukaa hänessä uskoen ja tunnustaen ja\nkiittäkää Jumalaa siitä, että hän antaa teille tiedoksi tällaista.\nTämä Johanneksen saarna on kestävä viimeiseen päivään saakka. Mutta\nsiitäkin on kysymys, olemmeko me sellaista kansaa, joka ottaa vastaan\ntämän saarnan. Jos me näet niin kuin suurin osa juutalaisista laskemme\nsen ohitsemme, niin käy meillekin samoin kuin heille on käynyt.\nLahkokuntia ja eriseuroja on syntyvä, ja näin puhdas oppi ja Jumalan\nsana pimenee ja häviää meiltä. Silloin vasta Kristusta etsitään, mutta\nei voida löytää. \"Sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmiselle\nannettu, jossa meidän pitäisi pelastuman\" (Ap.t. 4:12). Jos me\ntämän saarnan hylkäämme, niin olemme hukassa. Opettajia ei puutu,\nniitä kyllä tulee riittämään, jotka saarnaavat paljon ja tahtovat\nosoittaa tietä taivaaseen; jokainen on silloin tarkoin etsivä, mutta\nse on silloin oleva ikuista turhaa etsimistä, joka ei koskaan johda\nrauhaan. Sen tähden profeetta Jesaja sanoo: \"Etsikää Herraa silloin,\nkun hänet löytää voidaan; huutakaa häntä avuksi, kun hän läsnä on\"\n(Jes. 55:6); kuulkaa tätä saarnaa Kristuksesta ja uskokaa häneen,\nniin kuin se saarna teille opettaa, ja pysykää siinä, niin te olette\noikein löytäneet hänet, niin että hän pysyy teissä ja te hänessä.\nMe teemme kuitenkin niin kuin juutalaiset tekivät. Tämän saarnaajan\nääntä ei tahdota kuulla, tätä Vapahtajaa ei vastaanoteta. Suurin osa\nniistä, joita sanotaan evankelisiksi, ovat huolettomat ja hitaat asiaa\nedistämään, kun luulevat muiden asioiden olevan paljon tärkeämpiä.\nHe jättävät näin evankeliumin asian silleen sanoen sen kautta\nlaiminlyövänsä omat asiansa.\n\nMeillä olisi tosiaankin rauha ja autuas aika, jos me pitäytyisimme\ntähän mieheen, Kristukseen. Jos me poikkeamme pois ja laiminlyömme\nhänet, tulee myös rangaistus: Kristuksen sijasta hallitsee perkele,\nruumiin puolesta murhaten ja sielun puolesta valheen kautta.\nJuutalaisetkin ajattelivat, ettei heillä ole mitään hätää, heillä kun\nmuka oli Jumalan pettämätön lupaus. Nyt Jumala täyttää lupauksensa\nlähettäen heille luvatun Kristuksen ja antaa Johanneksen sormellaan\nosoittaa häntä ja sanoa: Kuulkaa häntä, vastaanottakaa hänet, niin\nteillä on Jumala, taivaan valtakunta ja kaikki! Mitä tämä vaikutti\nheissä? He antoivat Johanneksen saarnata, mutta vaikka heidän täytyi\npitää häntä kunnon miehenä, hänen saarnaansa ja todistustansa he eivät\nkuitenkaan pitäneet minään eivätkä vastaanottaneet Kristusta. He ovat\nkyllä raskaasti sen saaneet maksaa, vielä tänäänkin he maksavat sitä.\nJumala varjelkoon meitä, ettemme mekin suuren kiittämättömyytemme\ntähden kadottaisi tätä viittausta Kristukseen, muutoin saamme, mitä\nolemme ansainneet.\n\nTämä on joka päivä tarpeellinen varoitus, ottaaksemme vaarin\nJohanneksen äänestä ja viittauksesta ja Jumalan sanasta, niin kauan\nkuin se meillä on. Tämä on \"Herran etsimistä silloin, kun hänet löytää\nvoidaan\". \"Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen\npäivänä sinua auttanut. Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on\npelastuksen päivä\" (2. Kor. 6: 2). Nyt voidaan hänet löytää, tämän\njälkeen se on myöhäistä. Ellei hän ole läsnä tai itse tule meidän\ntykömme, niin ei kukaan voi häntä löytää; kun hän on poissa, niin ei\nauta, vaikka huudetaan häntä. Ottakaamme siis tämä varoitus vastaan,\nsillä ei ole kysymys leikin asiasta. Aarre on suuri, mutta on kysymys\nsiitä, otetaanko se vastaan ja pidetäänkö se, niinkuin Kristus\nitse sanoo: \"Autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä\nnoudattavat\" (Luuk. 11:28).\n\n\n\n\nNELJÄS ADVENTTIVIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nMe katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin\nainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.\nJoh. 1:14.\n\nMeidän tulee pitää näitä sanoja suuressa kunniassa. Joka ne uskolla\nkäsittää, sillä ei ole mitään hätää, hän on iankaikkisen autuuden lapsi\nja tähän kunniaan hän tulee ainokaisen Pojan kautta, joka on Jumala\niankaikkisuudesta. Edellä evankelista on pitänyt ihmeellistä puhetta,\nsanoen: \"Alussa oli Sana. Ja Sana tuli lihaksi.\" Kuka on milloinkaan\nkuullut sellaista puhetta? Mutta nyt sanoo evankelista tämän Sanan\nolevan Jumalan ainokaisen Pojan, Isän kanssa tosi Jumalan ja Luojan,\nniinkuin me tunnustammekin uskovamme \"Jeesukseen Kristukseen, hänen\nainoaan Poikaansa\". Meidän kristillinen uskomme on, että Jeesus\nKristus on tosi Jumala ja ihminen, Isän ainokainen Poika, hänestä\niankaikkisuudessa syntynyt, ja ajassa syntynyt neitsyt Mariasta, sekä\nettä ne, jotka häneen uskovat, saavat vapahduksen synnistä ja kaikesta\npahasta.\n\nEvankelista sanoo, että Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme,\naivan kuin kuka tahansa ihminen; me olemme saaneet tuta, että hän on\nollut luonnollinen ihminen. Sitten me olemme myös katselleet hänen\nkirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla\non Isältä, jonka hän on ilmaissut herättämällä kuolleita ja itse\njumalallisen voiman kautta nousemalla kuolleista. Näin ihmiseksi\ntullut Sana on täynnä armoa ja totuutta. Evankelista tekee tässä\nerotuksen Kristuksen ja kaikkien muiden pyhien välillä. On kuin hän\ntahtoisi sanoa: kaikkina aikoina on tosin ollut suuria, pyhiä ihmisiä,\njotka sanoin ja teoin ovat osoittaneet olevansa Jumalan ystäviä ja\nlapsia, ja näitten kautta Jumala onkin tehnyt monta suurta ihmettä;\nhe ovat paljon saarnanneet ja opettaneet sellaista, mikä on pyhässä\nRaamatussa meille talletettuna. Siksi he ovat olleet oivallisia miehiä\nmaailmankin silmissä, ovat uskoneet Kristukseen, tulevaan Vapahtajaan,\nja ovat olleet Jumalan lapsia, Jumalasta syntyneitä, yhtä hyvin kuin\nme. Jumalan kunnia on heissä tullut ilmi, niinkuin Vanha testamentti\ntodistaa. Kuitenkaan heitä ei voi missään verrata Sanaan, joka tuli\nlihaksi. Sen tähden evankelista erottaa Jumalan ainokaisen Pojan\nkaikista muista pyhistä ja Jumalan lapsista ja sanoo: \"Me katselimme\nhänen kirkkauttansa,\" -- joka ei ollut armon ja totuuden sirpale,\nniinkuin muissa Jumalan lapsissa, -- \"ja hän oli täynnä armoa ja\ntotuutta.\" Hänellä oli Isältä oma erityinen kunniansa, jonka kautta hän\nerosi kaikista muista lapsista, niinkuin psalmissakin sanotaan: \"Sinä\nrakastat vanhurskautta ja vihaat vääryyttä, sentähden on Jumala, sinun\nJumalasi, voidellut sinua iloöljyllä enemmän kuin sinun osaveljiäsi\"\n(Ps. 45:8). Hän on myös ilmaissut itsensä, niin että tiedettiin, ettei\nhän ollut ihminen muiden ihmisten joukossa. Siitä todistavat kylliksi\nkaikki hänen ihmetekonsa sekä ennen että jälkeen ylösnousemuksen.\nHän on korkein Poika ja esikoinen, joka antaa kaikille niille, jotka\nuskovat hänen nimeensä, voiman ja oikeuden tulla Jumalan lapsiksi.\nAabraham, Daavid, Elias, Pietari ja Paavali ovat hekin Jumalan lapsia,\nmutta he eivät voi muille antaa tätä lapseuden voimaa, oikeutta ja\nvapautta; he saavat sen kaikkien muiden uskovien lailla häneltä.\nKristus yksin on Jumalan ainokainen, luonnollinen Poika, jolla on tämä\nvoima ja oikeus iankaikkisen syntymänsä kautta Isästä. Sen tähden\nmeidän tulee iloiten ylistää Jumalaa, että me, jotka luontomme puolesta\nemme ole lapsia, pääsemme hänen kauttansa sellaiseen voimaan ja\nkunniaan, että tulemme Jumalan lapsiksi, niin monta kuin meitä on hänen\nnimeensä uskovia.\n\n\nMaanantai.\n\nHänen nimensä on: Ihmeellinen. Jes. 9: 5.\n\nTämä ensimmäinen nimi ilmaisee tavan, millä Kristus hallitsee\nvaltakuntaansa. Se sanoo hänen tekevän sen niin ihmeellisesti ja\noudosti, että se ylittää kaiken ymmärryksen, luonnon ja viisauden.\nKuinka niin? Hän hallitsee meitä niinkuin Isä häntä hallitsi, ja se\ntapahtui niin kuin 118. psalmissa veisataan: \"Se kivi, jonka rakentajat\nhylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta tämä on tullut; se on\nihmeellistä meidän silmissämme\" (j. 22 seur.). Eikö todellakin ollut\nihmeellistä: kun hänen piti menemän iankaikkiseen elämään, hän menikin\nkuolemaan, ja kun hänen piti menemän Isän luokse kunniaansa, hän joutui\nkaikkeen häpeään, vieläpä hänet mitä häpeällisimmin ripustettiin\nristille kahden murhamiehen väliin; kun hänen piti saattaman paljon\nkansaa alamaisiksensa koko maailmasta, luopui jopa hänen oma kansansa\nhänestä, eivätkä he ainoastaan häntä kieltäneet, vaan kavalsivat,\nantoivat pakanoiden käsiin, ristiinnaulitsivat hänet ja pilkkasivat\nhäntä! Eikö tämä todellakin ole outoa ja ihmeellistä: kivestä, joka oli\nkaikin puolin peräti hylätty, oli tuleva kulmakivi? Kaiken kaikkiaan:\nEi ole maailmassa kuultu eikä nähty houkkamaisempaa ja mahdottomampaa:\nkuolevasta ihmisestä on määrä tulla, ei ainoastaan elävä, vaan Herra\nja elämän jakaja ja kaikkien kuolleitten herättäjä; kuoleman on määrä\nalistua sen alaiseksi, jonka se surmaa ja saada sen käsistä osakseen\niankaikkinen kuolema, ja samoin, että kunnian kuningas muka tulee\nhänestä, jonka hänen oma kansansa hylkäsi, joka häntä vainosi, hänet\nsurmasi, häntä pilkkasi ja häpäisi; samoin kaikessa muussakin: pelkkiä\nsanomattomia ihmeitä. Me olemme kuitenkin tottuneet kuulemaan niistä\njoka päivä, ja sen tähden ne eivät meitä enää ihmetytä, sillä me emme\nmietiskele niitä emmekä toden teolla niitä usko; muutoinhan me niitä\nlakkaamatta ihmettelisimme.\n\nSamoin menettelee Kristus meitäkin, valtakuntaansa, kohtaan. Maallinen\nkuningas hallitsee pitämällä alamaisensa luonansa ja ympärillänsä\nja vieraat ja viholliset loitolla, mutta tämä menettelee aivan päin\nvastoin: oman kansansa hän antaa mennä sen omia teitä ja ottaa\nomiksensa pakanat, vihollisensa; hän hävittää Juudan kansan perin\npohjin, mutta rakentaa pakanakunnasta itsellensä valtakunnan, joka on\nyhtä laaja kuin maailma. Kyllä kai sellaista ruhtinasta ylistellään,\njoka hylkää oman kansansa ja ottaa vastaan vihollisia maahansa ja vielä\nuskottelee oivastikin hallitsevansa! Mielettömänä ja houkkana sellaista\npidetään, ja sellainen hän onkin, mikäli siihen tapaan ryhtyy maallista\nhallitusta toteuttamaan. Samoin: Kristus tekee parantumattomaksi\nsyntiseksi sen, jonka hän aikoo tehdä vanhurskaaksi, hän tekee houkaksi\nsen, josta aikoo tehdä viisaan, hän tekee heikoksi sen, jonka aikoo\ntehdä väkeväksi, hän syöksee kuoleman kitaan sen, jonka aikoo tehdä\neläväksi, hän vajottaa helvetin syvyyksiin sen, jonka aikoo viedä\ntaivaaseen, ja niin edespäin. Näin toteutuu tämä lausuma: \"Ensimmäiset\ntulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi\" (Matt. 19:30).\n\nTämä siis on se ihmeellinen ja outo kuningas, joka silloin on\nlähimpänä, kun on kauimpana, ja kauimpana silloin, kun on lähimpänä.\nSe että tämä ei tunnu meistä ihmeelliseltä, saa aikaan sen, että emme\npääse sitä kokemaan, emme myöskään tule siinä koetelluiksi; joka päivä\nme kuulemme tätä koskevia sanoja ja kertaamme niitä, kunnes tulemme\nkylläisiksi ja haluttomiksi; milloinkaan emme ehdi itse asiaan; mutta\nne, jotka ovat niihin perehtyneitä, ymmärtävät, mitä ihmeellistä menoa\ntämä on ja että häntä täydellä syyllä nimitetään Ihmeelliseksi.\n\n\nTiistai.\n\nHänen nimensä on: Neuvonantaja. Jes. 9:5.\n\nKuninkaamme toinen nimi osoittaa, millä tavalla hän meitä kärsimisen,\nkuolettamisen ja ristin kestäessä auttaa, niin ettemme niiden painamina\njoudu epätoivoon. Hän on tässä auttamisessaankin ihmeellinen. Hän ei\nnimittäin auta meitä samalla tavalla kuin auttaa maailma ja vanha\nAadam. Hän sanookin: \"Rauhani minä jätän teille; minun rauhani, sen\nminä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa; sillä\nmaailmassa teillä on ahdistus, mutta minussa teillä on rauha.\" (Joh.\n14: 27; 16: 33). Maailma auttaa pakenemalla kärsimystä ja ahdistusta\ntai asettuu vastarintaan vapaaksi päästäkseen; tai sitten, jos kärsiä\ntäytyy, se kärsii vastenmielisesti. Kristus sitä vastoin jättää omansa\nniiden käsiin, auttaen heitä ilman ulkonaista valtaa, vain sanalla,\nniinkuin hän sanoo: \"Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten\nkielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä\" (Jes. 50:\n4). Sellainen sana, jolla meitä kärsimisissämme lohdutetaan, on hyvä\nneuvo, ja se joka sellaisen osaa antaa, on hyvä neuvonantaja. Hyvällä\nsyyllä Kristusta siis sanotaan Neuvonantajaksi. Apostoleillensakin\nhän antoi seuraavan neuvon: \"Olkaa turvallisella mielellä: minä\nolen voittanut maailman. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen\nälköönkä peljätkö! Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen\npois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte,\nniin te iloitsisitte siitä että minä menen Isän tykö, sillä Isä on\nminua suurempi --\" (Joh. 16: 33, 14: 27 seur.). Ja mitä muuta on\nkoko tämä ehtoosaarna ja jäähyväispuhe, kuin yhtämittaista neuvon ja\nlohdutuksen sanaa kärsimyksen varalle? Niinpä sanovat Herra Kristus\nja hänen omansa psalmissa: \"Herra on neuvonut minua\" (Ps. 16: 7) ja\nsamoin Sananlaskuissa: \"Herra antaa viisautta\" (Sananl. 2: 6), toisin\nsanoen: hän tosin jättää minut kärsimiseeni, ulkonaista voimaa vaille,\nmutta neuvonsa ja viisautensa, jotka ovat minulle tarpeen voidakseni\nkärsimiseeni oikein suhtautua, hän ei anna minulta puuttua.\n\nKristuksen valtakunnassa siis käypi niin, että meitä hallitaan\nainoastaan Jumalan sanalla, jota Jesaja tässä kiittelee kykeneväksi\nantamaan hyviä neuvoja ja lohdutusta. Sellaiseen ei pysty kukaan muu\nkuningas, kukaan muu valtaherra; kun he nimittäin joutuvat ulkonaisesti\ntappiolle tai jos heidän maansa joutuu tuhon omaksi, loppuvat kaikki\nneuvot; heidän neuvonsa ja lohdutuksensa perustuu siihen, että\npussit ovat täynnä, valta on vakaa ja kunnia koskematon. Täällä taas\non parhain neuvo ja lohdutus silloin, kun tuho on täydellinen ja\ntila mahdoton. Sen tähden on tarpeen usko. Neuvo on nimittäin uskon\npiiriin kuuluva, se kun tulee silloin kun mitään ei ole käsillä ja\nkun on jäätävä toivomaan ainoastaan sitä, mikä ei näy. Ken muutoin\npysyisikään, jos Herra ensimmäisen nimensä mukaisesti kohtelisi\nmeitä niin, ettei meillä olisi kerrassaan mitään, johon pitäytyä?\nTäytyyhän käsillä olla ainakin jokin sana meitä neuvomassa ja\nlohduttamassa. Niinpä siis hänen nimensä on Neuvonantaja sen tähden,\nettä hän evankeliumilla lohduttaa maailmassa olevia omiaan, jotka ovat\nhyljättyjä ja kaikenlaisissa murheissa.\n\n\nKeskiviikko.\n\nHänen nimensä on: Väkevyys. Jes. 9: 5.\n\nHebrealaista _Eel_-sanaa käytetään Jumalasta; Jumalaa usein nimitetään\n_Eel_iksi. Tämän perusteella uskotaan voitavan väittää juutalaisia\nvastaan, että Kristus on Jumala. Mutta Jesaja puhuu tässä sellaisista\nnimityksistä, jotka eivät ilmaise Kristuksen persoonaa, vaan hänen\nvirkaansa ja hänen valtakuntansa luonnetta. Meillä täytyy olla ja\nmeillä onkin varmempia lausumia Kristuksen jumaluuden todistamiseksi.\nMinä siis pysyn tämän sanan luonnollisessa, alkuperäisessä\nmerkityksessä. Alun perin se merkitsee vain voimaa eli kykyä; se\nmerkitys sillä on 5. Moos. 28: 32, missä Mooses sanoo juutalaisten\nonnettomuudesta: \"Ei sinun käsissäsi ole oleva mitään _eel_iä\", ja\nsiinä me luemme: \"Ei sinun käsissäsi ole oleva mitään väkevyyttä\"\nvarjeltuaksesi ja pelastuaksesi onnettomuudelta.\n\n\"Väkevyys\" osoittaa siis, että tämä neuvo on väkevä. Me asetammekin\nmolemmat rinnakkain ja sanomme: neuvo ja apu; jos nimittäin neuvo on\nerillisenä, on käsillä ainoastaan sanoja, mutta ei mitään voimaa, ja\nlopuksi kaikki juoksee hiekkaan. Mutta nyt Kristus, sen lisäksi, että\nhän evankeliumin sanalla meitä neuvoo ja lohduttaa, myöskin antaa\nvoimaa, niin että me siinä pysymme ja kestämme ja lopuksi voittaen\nvastukset perimme voiton. Kristuksen tarkoituksena hänen meitä\nihmeellisesti kuljettaessaan ja meitä kärsimiseen ja ristiin viedessään\nei nimittäin suinkaan aina ole pysyttää meitä siinä jatkuvasti vain\nnauttimassa neuvosta ja sanasta; ei, ei mitenkään! Neuvon ja sanan\npitää tietenkin olla käsillä niin kauan kuin kärsimistä kestää, ja\nniiden pitää säilyttää meitä, niin ettemme heikkoudessamme vajoa;\nmutta kerran sellaisestakin on loppu tuleva: se on voitettava meidän\nkärsivällisyydellämme; sitten se päättyy.\n\nEsimerkkinä tästä olkoon sinulla pyhä Paavali. Kuinka usein hän onkaan\nollut jalopeuran kidassa, ts. kaikenlaisissa ahdistuksissa! Mutta mistä\nhän ottaa lohduttavan neuvon? Jumalan neuvosta ja sanasta, ja vihdoin\nviimein hän pääsee voitolle. (Tästä 2. Kor. 11.) Vaikka meilläkin siis\non monenlaisia ahdistuksia, joko peräkkäisiä tai samanaikaisiakin,\naiheuttajina milloin synti, milloin kuolema, milloin maailma, milloin\nperkele, niin kaikki tämä on Ihmeellisen työtä; mutta kaikessa tässä\nkuitenkin Neuvonantaja sanoineen on läsnä meitä lohduttamassa, niin\nettä jaksamme kaiken kestää, ja viimein hän antaa hyvän päätöksen\nsuoden jälleen päivän paistaa, niin että jäämme voiton puolelle ja\nvoimme pyhän Paavalin kanssa sanoa: \"Kiitos olkoon Jumalan, joka aina\nkuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa!\" (2. Kor. 2: 14). Onpa\ntoki hänen nimensä Väkevyys: hän ei ainoastaan kykene neuvomaan ja\nlohduttamaan, vaan myöskin vaikeuksista kirvoittamaan ja laskemaan\nkärsimykset meidän jalkojemme alle! Hänellä on oma vaikutuksensa ja hän\non kallio, jota eivät edes tuonelan portit voi voittaa (Matt. 16: 18).\n\n\nTorstai.\n\nHänen nimensä on: Sankari. Jes 9: 5. [Lutherin käännöksen mukaan.]\n\nKuinka harkitussa järjestyksessä seuraavatkaan nimet toisiaan! Ja ne\nkytkeytyvät toisiinsa aivan sen mukaan kuin Kristuksen valtakunnassa\nkäy! Ensimmäinenhän (Ihmeellinen) viittaa vanhan Aadamin kuolettamiseen\nkaikenlaisella kärsimisellä ja ristillä; siihen kuuluu myös sanan\nkautta tuleva lohdutus ja neuvo. Mutta ei neuvo ja lohdutuskaan riitä:\ntarvitaan myöskin väkevyyttä voitolle päästäksemme. -- Nyt on nimien\nluku puolessa. Me havaitsemme, että nämä kaikki kolme koskevat meitä ja\nettä hänellä on nämä nimet meidän tähtemme, meidän hyödyksemme. Näiden\nnimien turvin meitä siis hallitaan, uudistetaan, pidetään tallella ja\npuolustetaan.\n\nNeljäs nimi, Sankari, osoittaa sitten, millä tavalla hän käy\nvihamiehiinsä käsiksi. Se nimittäin on oikea valtaherra, joka ensi\nsijassa huolehtii maastansa ja kansastansa, varustuksia tehden, ja\nsitten käypi vihamiestensä kimppuun ja laajentaa valtakuntaansa.\nMutta tämäkin tapahtuu perin ihmeellisesti. Kaiken tässä kuninkaassa\ntäytyy nimittäin olla ihmeellistä, ensimmäisen nimen mukaisesti: hän\nsurmaa ihmeellisesti, hän neuvoo ja lohduttaa ihmeellisesti, hän vie\nja auttaa voittoon ihmeellisesti, tehden kaiken keskellä kärsimyksiä\nja voimattomuutta! Samoin hän myöskin sotii ja taistelee, voittaen\nihmisiä ihmeellisellä tavalla alamaisiksensa: todellakin hän on sankari\nja sotija, jopa jättiläinen, mutta miekaton ja haarniskaton, niin kuin\npyhä Paavali sanoo: \"Meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan\nne ovat voimalliset Jumalan edessä hajoittamaan maahan linnoituksia.\nMe hajoitamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka\nnostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen\nkuuliaiseksi Kristukselle ja olemme valmiit rankaisemaan kaikkea\ntottelemattomuutta.\" (2. Kor. 10: 4 seur.) Myöskin 45. psalmi sanoo:\n\"Sinun nuolesi ovat terävät, kansat kaatuvat sinun allesi; kuninkaan\nvihollisten sydämet lävistetään\" (j. 6).\n\nTämän kaiken hän saa aikaan evankeliumin kautta: se on hänen miekkansa,\nhänen nuolensa ja aseensa, joilla hän paiskaa kumoon ja murskaa kaiken\nviisauden, ymmärryksen, voiman ja pyhyyden. Eikö tämä ole perin\nihmeellistä? Käytellään ainoastaan sanaa ja sillä tavalla, ilman\nyhtäkään miekaniskua, jopa monen kärisimyksen ja ristin keskellä,\nvoitetaan maailma, eikä ainoastaan voiteta, vaan puolustaudutaan ja\nasetutaan kaikkea harhaoppisuutta ja erhettä vastaan ja lopuksi ne\nkukistetaan ja jäädään voittajiksi! Tähän soveltuu Kristuksen vertaus\nväkevästä, joka omistelee taloansa kaikessa rauhassa, kunnes häntä\nväkevämpi käy hänen kimppuunsa, voittaa hänet ja ryöstää häneltä koko\nomaisuuden, jakaen saaliin (Matt. 12: 29). Tämä väkevämpi on juuri\nse väkevä sankari, joka Jesajan mukaan on saapa Sankari-nimen; hänen\ntaistelunsa ja voittonsa on todellakin oleva oikea mestarinäyte!\nEnsiksi hän käy käsiksi sydämeen sanalla: hän saarnauttaa sanaa: kaikki\nteot, kaikki terävyys ja äly ovat Jumalan edessä pelkkää syntiä. Näin\nkaatuu kaikki pyhyys, viisaus, voima, rikkaus ja kaikki muu, mitä\nmaailmalla on; silloin on hävinnyt kaikki ylvästelevä luottamus,\nja ihmisen täytyy katsella itseään epätoivon vallassa ja myöntyä\ntunnustamaan, että niin todella on. Mutta jos sydän on epätoivoisena ja\nvoitettuna, kuinka silloin yritettäisiin ja kuinka voitaisiin suojautua\nja sotia? Niitä vastaan taas, jotka eivät vielä ole epätoivossa ja\njoita vielä ei ole saatu voitetuiksi, tämä sankari yhä taistelee\nsanallansa kunnes joko voittaa heidät tai jättää heidät Jumalan\ntuomittaviksi.\n\n\nPerjantai.\n\nHänen nimensä on: Iankaikkinen Isä. Jes. 9:5.\n\nViides ja kuudes nimi ilmaisevat erikoisesti sen palkan ja siunauksen,\nminkä saavat osakseen ne, jotka ovat Kristuksen valtakunnassa. Tätä\nkuningasta on nimitettävä Iankaikkiseksi Isäksi sen takia, että hän on\nmeille ja meidän hyväksemme iankaikkinen. Kaikkihan nämä kuusi nimeä\nannetaan hänelle meidän tähtemme ja hänen virkaansa silmälläpitäen eikä\nhänen henkilönsä tähden. Tämän mukaisesti Kristusta pitää nimitettämän\nIankaikkiseksi Isäksi sikäli kuin hän meitä aina, iäti, kohtelee isän\ntavalla ja osoittautuu isäksi, meitä kasvattaen ja raviten kuin lapsia.\nEipä maallinen isä, vaikka suhtautuukin lapsiinsa isän tavoin, voi ajan\noloon isäksi jäädä: kerranhan hänen on kuoltava ja jätettävä lapsensa\ntoisten haltuun; sen tähden hän ei voi olla \"iankaikkinen isä\"; häntä\nvoitaisiin nimittää \"rahtusen isäksi\", hän kun ei ajan rahtuakaan saata\nolla varma elämästään.\n\nTämä kuningas sen sijaan ei enää koskaan kuole eikä hän myöskään jätä\nlapsiansa jälkeensä, vaan pitää heidät alati luonansa, ja heidän\ntäytyykin iankaikkisesti hänen kanssansa elää. Hänen Isä-nimityksensä\nosoittaa, että hän ei ainoastaan synnytä lapsiansa, vaan että hän\nmyös heitä elättää, vaatettaa, opettaa, kurittaa, heistä huolehtii ja\nvalmistaa heille perinnön; ja jos he tekevät syntiä, hän heitä isän\ntavoin kurittaa, mutta ei aja heitä luotansa. Samoinhan maallinenkin\nisä kasvattaa, rankaisee, rakastaa ja suojelee lastansa, eikä hän\nsitä hylkää, vaikka se onkin likainen, rupinen tai muutoin heikko.\nPaljon enemmän Kristus näkee vaivaa omistansa, jopa iankaikkisesti,\ntäällä aloittaen uskossa ja siellä, kun kaikki ilmestyy. Kaiken\nkaikkiaan: tämä nimi tarkoittaa samaa, mistä pyhä Paavali mainitsee:\n\"Meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme,\nettä ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys\nkoettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa, mutta\ntoivo ei saata häpeään\" (Room. 5:3 ss). Samoin kuin nimittäin kristityt\nnoiden edellisten nimien vaikutuksesta ovat saaneet perusteellista\nharjoitusta kärsimisessä, lohdutuksessa, voitossa ja taistelussa syntiä\nvastaan, he tästä kaikesta saavat varman luottamuksen Jumalaan: he ovat\nJumalan lapsia eikä heitä milloinkaan hylätä. Tällainen toivo syntyy\ntämän nimen vaikutuksena ja hedelmänä: niin ahkerassa harjoituksessa\nollessaan he saavat Jumalaa kohtaan lapsen mielen, ja Jumala tulee\nheille niin rakkaaksi, että jäljelle ei jää vähääkään pelkoa, vaan\npelkkää ylistelemistä Jumalassa. Siitä syystä, että Kristus saa\nkaiken tämän aikaan valtakunnassaan, häntä täydellä syyllä nimitetään\nIankaikkiseksi Isäksi.\n\n\nLauantai.\n\nHänen nimensä on: Rauhanruhtinas. Jes. 9:5.\n\nHän ei anna rauhaa niin kuin maailma antaa; silloinhan olisivat\nnuo ensimmäiset nimet, joilla Kristusta nimitetään Ihmeelliseksi,\nNeuvonantajaksi ja Väkevyydeksi, mitättömät, vaan rauha on Jumalan\nedessä, omassatunnossa, rauha, joka lisääntyy sitä mukaa kuin kärsimys\nsuurenee ja lisääntyy. Tämä johtuu nimittäin siitä, että me tunnemme\nitsemme lapsiksi ja tunnemme Iankaikkisen Isän, ollen näin hänen\narmostansa vakuuttuneita ja varmoja ja näin omaten luottamuksellisen\npääsyn hänen, rakkaan Isämme, tykö. Kuinka sattuva onkaan näiden kuuden\nnimen järjestys! Kolme ensimmäistä nimeä osoittaa, kuinka Kristus meitä\nkärsimisen keskellä hallitsee meidän hyväksemme, meidän eduksemme;\nneljäs nimi osoittaa, kuinka hän hallitsee meitä suhteessamme toisiin,\nsotiaksemme väkevinä; kaksi viimeistä taas osoittaa, kuinka hän\nhallitsee meitä hänen omalta kannaltansa katsottuna. Ensimmäisessä\ntapauksessa on pelkkää vaivannäköä, toisessa pelkkää työtä, kolmannessa\ntaas pelkkää lepoa, rauhaa ja iloa; se nimittäin joka kärsii, näkee\nvaivaa, sillä joka taistelee, on edessänsä työ, sillä taas joka lepää,\non rauha. Tässä on aito Rauhanruhtinas, joka tekee meidät rikkaiksi,\nei ajallisista omaisuuksista ja rauhasta, vaan hengellisestä ja\niankaikkisesta rauhasta keskellä rauhattomuuttakin. Nämä kuusi nimeä\nvaikutuksinensa esiintyvät rinnakkain kristityssä: toinen ei jää\nolemaan ilman toista.\n\nHänen nimensä ei ole vain \"Rauhan mies\", niinkuin Salomon, vaan tämä\nRauhanruhtinas on valtakunnassansa siinä määrin rauhan valtias, että\nantaa sen kaikille omillensa kenenkään voimatta sitä häiritä ja\nriistää; päin vastoin hän aivan erikoisesti ja mitä varmimmin suojaa\nmeitä perkeleeltä, kuolemalta, synniltä ja kaikilta helvetin porteilta,\nja niin synti ei voi meitä Jumalan edessä säikähdyttää, Jumalan tuomio\nja viha eivät voi meitä kohdata, eivätkä perkele ja kuolema voi meitä\nomikseen ryöstää. Sepä vasta Rauhanruhtinas! Maalliset ruhtinaat\nkäyttävät rauhan turvaamiseksi vartioväkeä, mutta jäävät sittenkin\nusein pulaan, sillä nämä eivät voi suojella joka aika ja joka hetki.\nKorkeintaan heitä siis nimitettäköön rauhan miehiksi; rauhanruhtinaita\nhe eivät saata olla edes maallisen hallinnan piirissä, ihmisten\nedessä, saati sitten hengellisessä hallinnassa, Jumalan edessä, sillä\nrauha ei ole siinä määrin heidän vallassansa: aika ajoin se rikkoutuu\nja riistetään, vaikka hallinta olisi kuinka luja tahansa. Meidän\nHerramme sen sijaan on kaikkialla, hän valvoo joka silmänräpäys ja\nhän voi suuressa voimassansa säilyttää rauhan, niinkuin 121. psalmi\nsanoo: \"Katso, hän joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku\" (jae\n4). Lyhyesti puhuen: Kristuksen valtakunta tietää pelkkää rauhaa,\nkoska Jumala tekee kristityillensä kaikkea hyvää, mutta ei mitään\npahaa, eivätkä hekään tee toisilleen pahaa, vaan kaikkea hyvää. Eivät\nedes viholliset voi heitä vahingoittaa, sillä kristityt kärsivät\nmielellänsä. Näin täydelleen ja kauttaaltaan Kristus, Rauhanruhtinas,\nvoimallisesti rauhansa säilyttää.\n\n\n\n\nJOULUN AIKA.\n\n\nJouluaatto.\n\nJa hän synnytti pojan, esikoisensa, ja kapaloi hänet ja pani hänet\nseimeen, koska heille ei ollut sijaa majatalossa. Luuk. 2: 7.\n\nKristuksen syntymään liittyvien monien ihmeellisten asioiden joukossa\non suuri ihme siinä, että neitsyt Maria uskoo tämän asian tulevan\nhänelle tapahtumaan; se on niin suuri ihme, että me emme kyllin voi\nsitä ihmetellä. Kun enkeli sanoi neitsyelle: \"Pyhä Henki tulee sinun\npäällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut\" (Luuk. 1: 35), silloin\nhän ei voinut ymmärtää eikä tuntea sitä, vaan ainoastaan uskoa sen.\nSiksi Augustinuskin sanoo, että hän on ollut paljoa enemmän armoitettu\nja autuaampi siinä, että hän uskon kautta sydämessään synnytti\nKristuksen, kuin että hän teki sen lihassa. Tämän ihmeen piti tapahtua\nensiksi hänessä. Ellei hän olisi vastaanottanut niitä sanoja, jotka\nenkeli sanoi hänelle, niin ei yksikään noista muista ihmeistä olisi\ntapahtunut. Mutta kun sanat menivät hänen sydämeensä ja tulivat sinne\nkätketyiksi, seurasi muukin heti, ja hänessä tapahtui sellainen muutos,\nettei yksikään ihminen voi sitä ajatuksin käsittää.\n\nJos siis Kristuksen syntymisen pitää tulla meille hyödyksi ja muuttaa\nmeidän sydämemme, niin meidän pitää painaa mieleemme neitsyen esikuva\nja seurata häntä. Samalla tavoin pitää näet tapahtua meidänkin\nsydämessämme, kuin hänessä, tapahtui. Tämän ihmeen pitää lakkaamatta\nuudistua meissäkin, jokaisen pitää vastaanottaa tämä lapsi, niin että\nhän sanoo ja uskoo tämän lapsen omaksensa, niinkuin neitsyt teki,\nkun hän oli hänet synnyttänyt; jokaisen pitää käyttäytyä niin kuin\nKristus olisi syntynyt yksin hänelle. Siltä, joka ei niin vastaanota\ntätä lasta, on tämä kokonaan hukkaan mennyt. Kirjoittaessaan: \"Lapsi\non meille syntynyt, Poika on meille annettu\", Jesajakin ottaa vastaan\ntämän lapsen niin kuin äiti. Tällaista mieltä tapaamme nykyään\nvalitettavasti perin harvoissa ihmisissä; se on melkein tyystin\nhävinnyt. Ei tosiaankaan saa olla mikään vähäinen usko sillä, joka näin\ntekee uskoen, että tämä Jumalan ja neitsyen lapsi on hänen ja että sen\nhänessäkin pitää syntymän. Tässä rupeaa näet sydän sykkimään. Tällainen\nusko oli Aabrahamilla, niinkuin Kristus hänestä sanoo: \"Aabraham\nriemuitsi siitä, että hän oli näkevä minun päiväni; ja hän näki sen\nja hän iloitsi\" (Joh. 8: 36). Kuinka voisi ihminen olla nauramatta ja\nriemuitsematta, jos hän vahvasti sydämessään uskoisi ja pitäisi totena,\nettä tämä lapsi on hänen? Kun tämä riemu uskon kautta tuntuu sydämessä,\nsilloin täyttyvät Raamatun sanat, joissa Jumala on luvannut Aabrahamin\nsiemenessä siunata kaikki ihmiset, toisin sanoen täyttää heidät armolla\nja autuudella ja antaa heille kaikkea hyvää.\n\nMissä nyt tämä lapsi tulee sydämeen, siinä sydän tulee ravituksi, sillä\njuuri sitä varten tämä lapsi on annettu, että hän täyttäisi sydämen.\nJos siis sydän uskon kautta antautuu hänelle, niin se saa tuta, että\nhän on suloinen Jeesus. Sydän nousee sitten myös Isän puoleen, joka\non niin armollinen, että on sydämeen antanut tämän lapsen. On sanoin\nkuvaamatonta ja ajatuksin arvaamatonta, että sydän on kätkevä niin\nsuuren aarteen. Sen tähden profeetta sanoo: \"Avaa suusi, niin minä sen\ntäytän\" (Ps. 81: 11). On kuin hän sanoisi: Avaa aina sydämesi kylliksi,\nolkoon se jokapäiväinen harjoituksesi. Näin tuo suuri ihme uudistuu\njälleen ja sydän tulee iloiseksi, lohdutetuksi ja rohkaistuksi ja on\nrauhassa kaikelta murheelta, mikä saattaa kohdata. Mitäpä pahaa voisi\ntapahtua sellaiselle sydämelle? Missä tämä lapsi pysyy, siinä sekin\npysyy. Sydän ja tämä lapsi eivät erkane toisistaan.\n\n\nJoulupäivä.\n\nKatso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle\nkansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus,\nHerra, Daavidin kaupungissa. Luuk. 2: 10, 11.\n\nNäistä sanoista näet selvästi, että hän on syntynyt meille. Enkeli ei\nsano vain: Kristus on syntynyt, vaan: \"Teille on syntynyt Vapahtaja\".\nEi hän myöskään sano: Minä ilmoitan ilon, vaan: \"Minä ilmoitan teille\nsuuren ilon\". Se ilo on tuleva kaikelle kansalle. Tätä uskoa ei ole\neikä voi olla kellään tuomitulla tai pahalla ihmisellä. Se on näet\nkaiken autuuden oikea perustus, joka yhdistää Kristuksen ja uskovaisen\nsydämen, niin että kaikki tulee yhteiseksi, mitä heillä kummallakin\non. Mitä heillä sitten on? Kristuksella on puhdas, viaton ja pyhä\nsyntymä. Ihmisellä on epäpuhdas, syntinen ja tuomittu syntymä, niin\nkuin Daavid sanoo: \"Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on\nminut synnissä siittänyt\" (Ps. 51: 7). Sitä ei voida auttaa muuten kuin\nKristuksen puhtaalla syntymällä. Kristuksen syntymää ei kuitenkaan\nvoida ruumiillisesti jakaa, eikä se mitään auttaisikaan; sen tähden se\njaetaan hengellisesti sanan kautta kaikelle kansalle -- niinhän tässä\nenkeli sanoo. Tämä syntymä annetaan kaikille, jotka sen vakavasti\nuskovat; näin ei heidän epäpuhdas syntymänsä heitä vahingoita. Näin me\npääsemme vapaiksi kurjasta syntymästämme Aadamissa. Sen tähden Kristus\non tahtonut syntyä, että me hänen kauttansa syntyisimme uudesti. Tämä\ntapahtuu sellaisen uskon kautta, josta Jaakob sanoo: \"Tahtonsa mukaan\nhän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa\nesikoiset\" (Jaak. 1: 18).\n\nKatso, näin Kristus ottaa itsellensä meidän syntymämme ja lahjoittaa\nmeille omansa ikään kuin se olisi meidän, jotta me siinä puhdistuisimme\nja uudistuisimme. Jokaisen kristityn tulisi siis iloita ja riemuita\ntästä Kristuksen syntymästä ikään kuin hän olisi, niinkuin Kristuskin,\nruumiillisesti syntynyt Mariasta. Ken ei usko tai epäilee sitä, ei\nole kristitty. Minkä suuren ilon enkeli ilmoittaakaan! Mikä lohdutus\nja ylenpalttinen Jumalan hyvyys, että ihminen saa sellaisen aarteen\nnojalla -- jos hän sen uskoo -- kerskaten mainita Mariaa oikeaksi\näidiksensä, Kristusta veljeksensä ja Jumalaa Isäksensä! Tämä kaikki\non totta ja tapahtunutta, kunhan vain uskomme. Se on kaikissa\nevankeliumeissa ytimenä ja pääasiana, ennen kuin niistä opitaan\nhyviä tekoja. Kristuksen täytyy ennen kaikkea olla meidän, ja meidän\nhänen, ennen kuin tartumme tekoihin. Se taas ei tapahdu muuten\nkuin evankeliumia oikein ymmärtämään opettavan uskon kautta. Se on\nKristuksen oikeaa tuntemista, siitä tulee omatunto iloiseksi, vapaaksi\nja tyytyväiseksi, siitä kasvaa rakkaus ja kiitollisuus Jumalaa kohtaan,\njoka on antanut sellaiset arvaamattomat aarteet meille Kristuksessa,\nilman omaa ansiotamme. Siitä seuraa altis mieli tekemään, tekemättä\njättämään ja kärsimään kaikkea, mitä Jumala hyväksi näkee. Tätä\ntarkoittaa Jesajankin sana: \"Lapsi on meille syntynyt, Poika on meille\nannettu\" (9: 6). Meille, meille syntynyt ja meille annettu. Varo siis,\nettet evankeliumissa ihastu ainoastaan kertomukseen tapahtumista,\nse ei sinussa kauan pysy, etkä pelkkään esimerkkiin, sillä ei se\nsinuun juurru ilman uskoa. Tee Kristuksen syntymä omaksesi ja vaihda\nse niin, että irtaudut omasta syntymästäsi ja tulet osalliseksi\nKristuksen syntymästä. Näin tapahtuu, jos uskot, ja näin istut varmasti\nneitsyt Marian sylissä ja olet hänen rakas lapsensa. Uskoa sinun on\nharjoitettava ja rukoiltava, koska eläissäsi et voi siinä milloinkaan\nkyllin vahvaksi päästä. Se on perustuksemme ja perintömme, ja sen\npohjalle on hyvät teot rakennettava.\n\n\nToinen joulupäivä.\n\nPyhän Stefanuksen päivä.\n\nMutta kun he tämän kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he\nkiristelivät hänelle hampaitansa. Mutta täynnä Pyhää Henkeä Stefanus\nloi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen\nseisovan Jumalan oikealla puolella. Ap. t. 7: 54, 55.\n\nTämän jalon tapauksen tarkoituksena on erityisesti näyttää ja opettaa\nmeille ensiksikin, kuinka kristittyjen ja kristillisen seurakunnan\nkäy täällä maan päällä, kun heitä tunnustuksensa tähden vainotaan ja\nsurmaan syöstään; toiseksi se osoittaa, mikä näissä vainoissa on heidän\nlohdutuksensa ja toivonsa, ja mikä osallisuus heillä on Kristukseen,\njohon he uskovat, jota he tunnustavat ja jonka tähden heidän täytyy\nkärsiä. Se joka Stefanuksen tapauksesta tämän oppii, saa perusteellisen\ntiedon Herramme Kristuksen valtakunnasta.\n\nPyhän Stefanuksen teot ja merkit todistavat siis, ettei hän salannut\nuskoansa eikä ollut siitä vaiti, vaan tunnusti sitä vapaasti, saarnaten\nHerrasta Kristuksesta Jeesuksesta. Juuri tästä syystä juutalaiset\nhäneen loukkaantuivatkin eivätkä voineet häntä sietää, vaan väkivalloin\nottivat hänet kiinni ja raastoivat hänet oikeuteen.\n\nTämä on kirjoitettu meille esikuvaksi, oppiaksemme, että kun tahdomme\ntunnustaa uskoamme sekä tunnustuksellamme Kristusta kunnioittaa\njulkisesti ihmisten edessä, perkele kyllä piankin villitsee joitakuita\nomiansa meitä kiusaamaan ja tuottamaan meille kaikkea pahaa. Varustaudu\nsiis sellaisen vaaran varalle, sillä meillä kristityillä ei ole\nuskostamme ja tunnustuksestamme sitä etua, että meistä sen nojalla\ntulisi korkeita ja rikkaita herroja, päin vastoin meidän täytyy ruumiin\nja hengen puolesta joutua vaaranalaisiksi ja jo ennakolta tietää,\nettei maailma suinkaan jätä meitä kiusaamatta. Sen Stefanuksenkin\nesimerkki osoittaa. Häneen koski kipeästi se, että monet pilkkasivat\nKristusta, kieltäen hänen olevan Jumalan Pojan; sen tähden hän rupesi\nheitä vastaan taistelemaan. Hän ajatteli, että hänen täytyi puolustaa\nKristuksen kunniaa, koskapa hän kerran oli kristitty. Ja sen hän\nteki niin voimallisesti, etteivät he kyenneet pitämään puoliaan sitä\nviisautta ja henkeä vastaan, jolla hän puhui.\n\nMutta mikä oli seurauksena? Juutalaiset yllyttivät kansan ja vanhimmat\nsekä kirjanoppineet, astuivat esiin, raastoivat hänet mukaansa ja\nveivät neuvostoon. Sen pyhä Stefanus sai palkaksi siitä, ettei voinut\nsietää Kristuksesta pahoin puhuttavan, vaan ajatteli, ettei hänen sovi\nolla Herransa kunniaa puolustamatta. Samoin tehdään meillekin, Jumalan\nkiitos, nykyaikana. Siitä meidän tulee kiittää Jumalaa, sillä se ei ole\nmikään paha merkki.\n\nMeidän ei siis sovi valittaa vaivojamme, vaikka meistä vääriä syytöksiä\ntehdäänkin. Ei perkele muuta voikaan kuin valehdella sekä vääristää\noikeaa ja rehellistä puhetta. Siihen on totuttautuminen ja odottaminen,\nkunnes Jumala osoittaa, että meillä, niinkuin Stefanuksella, on hyvän\nomantunnon todistus. Sen ohessa meillä on vielä eräs lohdutus. Siihen\ntekstimme viittaa mainitessaan, että Stefanus kiinnittäessään katseensa\ntaivaaseen näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan\noikealla puolella. Stefanuskin oli ihminen, jolla oli liha ja veri:\nellei hänellä olisi ollut Pyhää Henkeä, hän olisi perin masentunut\nnähdessään vastustajansa tuomitsemassa hänen oppinsa Kristuksen\nharhaopiksi. Sellainen ahdistus ei ole voitettavissa ilman Pyhän Hengen\napua. Mutta juuri silloin, kun juutalaiset kiivaimmin Stefanusta\nvastustivat ja tämä kohta oli saava kärsiä kuoleman tunnustuksensa ja\noppinsa tähden, hän näki Kristuksen istuvan Jumalan oikealla puolella,\nhänet, jonka ylimmäiset papit, fariseukset ja kansa luulivat olevan\nalimmassa helvetissä.\n\nNäyn Stefanus sai nähdä ruumiillisilla silmillään. Meidän silmämme\neivät saa sellaista nähdä, mutta sanassa me, Jumalan kiitos, saamme\nnähdä aivan samaa. Sen tähden me pidämmekin kiinni tästä opista ja\nannamme vastustajiemme riehua, huutaa, valehdella, kiusata ja vainota\nmeitä mielensä mukaan. Kristus lupaa, että hänen Henkensä on oleva\nmeidän kanssamme lohduttamassa ja vahvistamassa, että meillä hänessä on\ntäysi ilo ja lohdutus.\n\n\nKolmas joulupäivä.\n\nLapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on\nherraus. Jes. 9: 5.\n\nTässä Jesaja ryhtyy kuvailemaan valtakunnan päämiestä eli kuningasta.\nTästä lausumasta on otettu tuo ihmeellinen laulu, jota nykyään jouluna\nlauletaan: \"Laps kaunis, piltti pienoinen ilmaantui keskellemme\".\nIhmeellinen kuningas, joka on toteuttava niin suuria asioita, että\non voittava kuoleman, synnin ja lain, hallitseva ilman miekkaa ja\ntäyttävä maailman ilolla! Sanoohan Jesaja tässä aivan selvästi kaiken\ntämän tulevan sen tähden ja siitä, että meille on lapsi syntynyt ja\npoika annettu. On kuin hän sanoisi: Tämän lapsen, tämän pojan kautta\nse kaikki tulee; hän on välimies, joka sen toimittaa. Tässä lausumassa\non nimittäin tarkasti huomattava tuo sananen \"meille\", sillä sillä\non paino. Kaikki lapset, jotka syntyvät, syntyvät itselleen tahi\nvanhemmilleen; tästä lapsesta yksin sanotaan, että hän on meille\nsyntynyt. Siinä sanotaan: meille, meille, meille! Meille kaikille,\nmeidän hyväksemme tämä lapsi on syntynyt. Omasta puolestaan hänen ei\nlainkaan tarvinnut syntyä; siis kaikkea sitä, mikä hän on, mitä hänellä\non ja minkä hän tekee syntymänsä jälkeen, inhimillisessä luonnossaan,\nsanotaan meidän omaksemme ja se on meidän omaamme ja meillä on siitä\nhyöty: se on oleva meidän pelastuksenamme ja autuutenamme. Tämä\n\"meille\" sana vaatii siis vahvaa uskoa. Vaikka Kristus nimittäin\nolisi syntynyt tuhannesti ja vieläkin tuhannesti syntyisi, kuitenkaan\nolematta syntynyt \"meille\" ja tullut meidän omaksemme, meillä ei olisi\nsiitä mitään hyötyä. Mitä hyötyä on meillä siitä, että tuhansittain\nihmisiä on syntynyt ja päivittäin yhä syntyy aina maailman alusta\nsaakka?\n\nTarkkaapa siis näitä sanoja! Ne osoittavat, mikä henkilö tämä kuningas\non ja kuinka mestarillisesti Jesaja asettaa ja punnitsee sanansa!\nEnsiksikin: on syntynyt lapsi, luonnollinen ihminen. Hebrean sana\n_jeled_ tietää vastasyntynyttä lasta sellaisena kuin se vaimosta\nsyntyy. Kristus on siis oikea, todellinen ihminen, vaimosta syntynyt:\nhänellä on liha ja veri, luut, ytimet, kaikki täydelleen, hän elää,\nkävelee, seisoo ja toimii niin kuin ihminen ainakin; ja kuitenkin hän\non, toisin kuin kaikki muut, syntynyt synnittä. Aivan yhtä sitovasti\nkuin tämä lausuma panee uskomaan, että hän on syntynyt oikeaksi,\nluonnolliseksi ihmiseksi, samoin edellinen lausuma pakottaa uskomaan,\nettä hän on syntynyt täydellisesti ilman syntiä, koskapa Jesaja\nsanoo hänen särkeneen kuorman, vitsan ja käskijän, toisin sanoen,\nsynnin, kuoleman ja lain. Aivan ristiriitaista nimittäin on se, että\nsynneissä on syntynyt se, joka särkee synnin ja alistaa sen allensa;\npikemminkinhän synnin olisi pitänyt hänet särkeä ja allensa alistaa,\nniinkuin käy kaikkien muitten ihmisten, jotka syntyvät.\n\nOn siis selvää, että tämä lapsi on luonnollinen, mutta viaton ja pyhä\nihminen ja että kaikki se, mitä hän on, minkä hän tekee ja voi, on\nmeidän. Hänen pyhyytensä ja viattomuutensa on nimittäin kuuluva meille,\nkoskapa hän on meille syntynyt; hänen pyhyytensä ja viattomuutensa on\nmeidän aivan kuin me olisimme sen omistajat, ja se kaunistuksenamme\nme pukeudumme siihen Jumalan edessä kuin omaan, lahjaksi saamaamme\nkaunistukseen ikään, mikäli sen vain todeksi uskomme.\n\nToiseksi: hän on poika, meille annettu. Tämähän on suloinen sana!\nProfeetta nimittää häntä pojaksi siten todistaen, että tämä kuningas ei\nainoastaan ole ihminen, vaan myös oikea luontoperäinen Jumala. Tämän\npojan täytyy olla jotakin aivan toista kuin kaikki muut ihmisten pojat\novat, sillä hän on toimittava suurta. Jos hänen on särjettävä kuolema,\nsynti ja laki, täytyy hänessä todellakin olla Jumalan voima, olletikin\nkun hän on tekevä kaiken tämän meidän hyväksemme eikä itsensä hyväksi\nja koska hän on meille annettu.\n\n\nJoulukuun 28. päivä.\n\nKunnia Jumalalle korkeuksissa, maassa rauha ja ihmisille hyvä tahto.\nLuuk 2: 14. [Lutherin käännöksen mukaisesti.]\n\nEnkelit sisällyttävät lauluunsa kolme asiaa: kunnian, rauhan ja hyvän\ntahdon. Kunnian he antavat Jumalalle, rauhan maalle, hyvän tahdon\nihmisille. Ensimmäisenä on Jumalan kunnia. Siitä aloitettakoon, että\nJumalalle kaikessa annettaisiin ylistys ja kunnia, hänelle, joka\nkaiken tekee, antaa ja jolla kaikki on hallussaan, ja että kukaan ei\nlukisi mitään omaksi ansioksensa. Kunnia kuuluu yksin Jumalalle, sitä\nei käy jakaminen kenenkään kanssa. Pahan hengen viekoittelemana Aadam\nryösti kunnian omistaen sen itselleen, ja sen vuoksi kaikki ihmiset\novat hänen kanssaan vailla armoa. Se on vielä nytkin kaikkiin ihmisiin\nsyvään syöpynyt: mikään muu pahe ei ole häneen niin syvään juurtunut\nkuin kunnianhimo; kukaan ei tahdo olla mitätön ja voimaton, jokainen\nmielistyy omaan itseensä ja siitä tulee maailmaan kaikki kurjuus,\nrauhattomuus ja sota. Kristus on jälleen palauttanut kunnian Jumalalle\nopettamalla meille, että kaikki omamme on Jumalan silmissä paljasta\nvihaa ja armottomuutta; emme suinkaan saa mieltyä, itseemme, vaan\nmeidän pitää pelkäämän ja häpeämän aivan kuin olisimme suurimmassa\nvaarassa ja häpeässä. Oma kunniamme ja omahyväisyytemme pitää siis\nperusteellisesti tehtämän tyhjäksi; ja me itse iloitkaamme, kun\npääsemme siitä vapaiksi, niin että meidät havaitaan olevan ja säilyvän\nKristuksessa.\n\nToinen kohta on \"rauha maassa\". Missä ei ole Jumalan kunniaa, on\nrauhattomuutta, niinkuin Salomo sanoo: \"Ylpeys tuottaa pelkkää toraa\"\n(Sananl. 13: 10). Missä taas Jumalan kunnia on, on ehdottomasti rauha.\nMinkä tähden torailisivat tietäessään, että mikään ei ole heidän\nomaansa, vaan että kaikki mitä he ovat, mitä heillä on ja mitä he\nvoivat, on Jumalan? He antavat hänen hallita ja tyytyvät siihen, että\nheillä on armollinen Jumala. Se joka tietää kaiken omansa mitättömäksi\nJumalan edessä, ei kiinnitä huomiota itseensä, vaan hän ajattelee\njotakuta toista, joka jotakin merkitsee Jumalan silmissä, ja se toinen\non Kristus. Missä siis on tosi kristityitä, heidän keskuudessansa ei\nvoi olla mitään riitaa, vihaa eikä rauhattomuutta, niin kuin Jesaja\nennustaen sanoo: \"Ei missään minun pyhällä vuorellani\", toisin sanoen\nkristikunnassa, \"tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä\nHerran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren\" (11: 9). He voivat\npitää keskenään rauhan, koska tuntevat Jumalan. \"He takovat miekkansa\nvantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa\nvastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan\" (Jes. 2: 4). Sen tähden\nHerraamme Kristusta sanotaan Rauhanruhtinaaksi, että hän vaikuttaa\nmeissä rauhaa Jumalaa kohtaan sisäisesti omissatunnoissamme uskon\nkautta, joka rakentaa häneen itseensä, ja ulkonaisesti ihmisiä kohtaan\nulkonaisessa elämässä rakkauden kautta, ja näin on hänen kauttaan\nmaassa jatkuva rauha.\n\nKolmas on \"ihmisille hyvä tahto\". Tässä ei ole kysymys sellaisesta\nhyvästä tahdosta, joka vaikuttaa hyviä tekoja, vaan suosiollisuudesta\nja rauhaarakastavasta sydämestä, joka mukautuu kaikkeen, mikä ikänä\nkohdanneekin, oli sitten hyvää tahi pahaa. Tiesiväthän enkelit hyvin,\nettä se rauha, josta he veisaavat, ei ulotu ulomma niiden piiriä, jotka\ntodella uskovat Kristukseen: näillä on varmasti keskuudessaan rauha.\nMaailma taas ja perkele eivät säilytä mitään rauhaa: he vainoavat\nuskovia kuolemaan saakka, niinkuin Kristus sanoo: \"Minussa on teidän\nrauhanne, maailmassa teillä on ahdistus\" (Joh. 16:33).\n\n\nJoulukuun 29. päivä.\n\nKiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen armonsa pysyy\niankaikkisesti. Ps. 118: 1.\n\nTässä säkeessä lausutaan yleinen kiitos kaikista hyvistä teoista, joita\nHerra Jumala tekee koko maailmalle, joka päivä, lakkaamatta, kaikin\ntavoin, sekä hyville että pahoille. Profeettojen tapa on näet, että\nhe tahtoessaan ylistää Jumalaa joistakin erikoisista asioista alkavat\nkorkealta ja jatkavat kauas, kiittäen häntä samalla yleisesti kaikista\nhänen ihmeistänsä ja teoistansa. Niin tässäkin: koska tämä psalmi\nerityisesti kiittää Jumalaa ja osoittaa maailmalle hänen suurinta\nhyvää tekoaan, nimittäin Kristusta ja hänen armovaltakuntaansa, joka\noli luvattu maailmalle, se alkaa yleisellä kiitoksella ja lausuu:\n\"Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä\". Hän on sydämellinen, armollinen,\nhurskas Jumala, joka alinomaa tekee hyvää vuodattaen hyvyyttä hyvyyden\nlisäksi runsaasti meidän ylitsemme.\n\nTätä sanaa \"hyvä\" et saa lukea kylmästi ja tunteettomasti etkä hypätä\nsen ohitse, vaan sinun tulee ajatella, että se on elävä, oivallinen ja\nrikas sana, joka sisältää sen, että Jumala on hyvä, ei ihmisen lailla,\nvaan niin, että hän on sydämensä pohjasta taipuisa ja suosiollinen\naina auttamaan ja tekemään hyvää, ei mielellään vihastu eikä rankaise,\npaitsi milloin hänen on pakko ja ihmisten lakkaamaton, katumaton\nja paatunut pahuus sitä vaatii. Missä hänen täytyy vihastua ja\nrangaista, siinä ei ihminen voisi niin pitkään odottaa, vaan rankaisisi\nsatatuhatta kertaa aikaisemmin ja ankarammin kuin Jumala.\n\nTällaista hyvää ja armollista suosiota hän osoittaa ylenpalttisesti,\njoka päivä ja iankaikkisesti, niinkuin tässä sanotaan: \"Hänen armonsa\npysyy iankaikkisesti\". Toisin sanoen: hän tekee lakkaamatta meille\nparasta, antaa meille ruumiin ja sielun, varjelee meitä yöt päivät,\npitää meitä jatkuvasti hengissä, antaa auringon ja kuun paistaa meille\nsekä taivaan, tulen, ilman ja veden meitä palvella, kasvattaa maasta\nviinin, viljan, rehun, ruoan, vaatteet, puut ja kaikki tarpeemme, antaa\nkodin ja konnun, vaimon ja lapset, karjan, linnut ja kalat. Sanalla\nsanottuna: kuka saattaisi tuota kaikkea luetella? Tätä kaikkea hän\nantaa runsaasti, joka vuosi, joka päivä, joka hetki, joka silmänräpäys.\nKukapa osaisi arvioida edes sitä laupeutta, että hän antaa jonkun pitää\nsilmän tai käden terveenä? Kun olemme sairaina tai kun täytyy olla\njommankumman puutteessa, silloin vasta huomataan, mikä hyvä teko on,\nettä meillä on terve silmä, terve käsi, jalka, pää tai sormet, ja mitä\nJumalan armoa ovat leipä, vaatteet, vesi, tuli jne.\n\nMe ihmiset olemme kuitenkin sokeita, Jumalan hyviin lahjoihin\nkyllästyneitä ja niistä välinpitämättömiä. Kuitenkaan ei ole\nainoatakaan ihmistä, joka ei olisi tarpeen vaatiessa valmis vaihtamaan\nkeisarikuntaa tai kuninkuutta mainittuihin Jumalan hyviin lahjoihin.\nMikä aarre on näet kuningaskunta terveeseen ruumiiseen verrattuna?\nMitä on koko maailman raha ja rikkaus yhden päivän rinnalla, jonka\nrakas aurinko meille joka päivä tuo? Jos aurinko olisi päivänkään\npaistamatta, etkö silloin tahtoisi mieluummin olla kuollut? Mitä\nauttaisi silloin ihmistä kaikki hänen rikkautensa ja valtansa? Mitä\nauttaisi koko maailman viini, jos meidän täytyisi olla yksikin päivä\nveden puutteessa?\n\nSellaiset Jumalan lahjat ovat sangen suuria, jopa kaikkein\narvokkaimpia. Mutta koska ne ovat niin yleisiä, ei kukaan kiitä niistä\nJumalaa, vaan ihmiset käyttävät niitä joka päivä aivan kuin pitäisi\naina niin olla ja meillä muka olisi täysi oikeus niihin eikä meidän\ntarvitsisi niistä edes Jumalaa kiittää. He riitelevät, taistelevat ja\nraivoavat rahan tai omaisuuden, kunnian tai nautinnon tähden, sanalla\nsanoen: semmoisen tähden, joka ei edes sadannekseksi ole meille niin\nhyödyllistä kuin esimerkiksi vesi, vaan pikemminkin estää meitä Jumalan\nmeille antamia yhteisiä hyviä lahjoja ilolla ja rauhassa nauttimasta\nja Jumalaa niistä kiittämästä. Sen saa aikaan perkele, joka ei soisi\nmeidän tunnustavan Jumalan laupeutta ja käyttävän hänen jokapäiväistä\nrunsasta hyvyyttään onneksemme.\n\n\nJoulukuun 30. päivä.\n\nLaki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen\nKristuksen kautta. Joh. 1: 17.\n\nSe että Jumala on meille laupias ja Herran Kristuksen tähden antaa\nanteeksi kaikki synnit eikä tahdo lukea niitä meille iankaikkiseksi\nkuolemaksi, -- se on armo, ja se on ensiksi. Totuudeksi taas sanotaan\nsitä, että tämän lisäksi myös meidän vastainen elämämme on Jumalalle\nkallisarvoinen. Näin on huolimatta siitä, että me kasteen jälkeen vielä\ntunnemme paljon vajavaisuutta, syntiä ja pahaa himoa joutuessamme\ntaistelemaan lihaa vastaan; tämän synnin Jumala saattaisi syystä\nrangaista. Tätä armoa ja totuutta ei laki ole opettanut eikä Mooses\nantanut. Näin evankelista erottaa Kristuksen Mooseksesta. Kuitenkaan\nlakia ei ole hyljättävä, ikään kuin se ei olisi miksikään hyödyksi. Se\non annettu hyväksi, niinkuin Paavali sanoo: \"Käskysana, joka oli oleva\nminulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi. Laki on kuitenkin pyhä,\nvanhurskas ja hyvä.\" (Room. 7: 10, 12) Jumalan käskyt eivät voi olla\npahoja eivätkä vääriä; onhan Jumala nekin antanut. Johanneskin antaa\nlain olla hyvä ja sanoo: Laki on tosin annettu, mutta se ei ole tuonut\nmitään armoa eikä totuutta. Syy ei ole lain, vaan meidän, jotka emme\ntäytä lakia. Se on sellainen sana, joka osoittaa meille iankaikkisen\nelämän, mutta ei anna sitä. Osoittaminen ja antaminen ovat kaksi eri\nasiaa, jotka ovat kaukana toisistaan.\n\nLaki ja Jumalan käskyt osoittavat siis kyllä oikein, ne näyttävät\nminulle elämän, vanhurskauden ja iankaikkisen elämän ja saarnaavat\nminulle paljon siitä. Laki on saarna, joka näyttää minulle elämän,\nmutta se ei anna minulle mitään. Käsi, joka osoittaa minulle tien, on\nhyödyllinen jäsen, mutta ellei minulla olisi jalkoja tai kulkuneuvoja,\nniin tie kaiketi jäisi minulta käymättä. Käsi ei vie minua tietä\nmyöten, mutta kuitenkin käsi osoittaa tien oikein. Niin lakikin on\nhyödyksi siinä, että se osoittaa Jumalan tahdon, ja siinä, että me\nuskoisimme, ettemme voi lakia täyttää. Laki osoittaa meille, mikä\nihminen on, mitä hän voi ja mitä hän ei voi. Laki on annettukin meille\nsen tähden, että se ilmaisisi synnin. Se ei voi auttaa eikä vapahtaa\nmeitä synnistä. Se näyttää meille kuvastimen, johon meidän tulee katsoa\nhuomataksemme, ettei meillä ole vanhurskautta eikä elämää. Silloin sinä\nrupeat huutamaan: Tule, Herra Jeesus Kristus! Auta meitä ja anna meille\narmosi, että voisimme tehdä, mitä laki meiltä vaatii.\n\nSen tähden evankelista sanoo tässä: \"Laki on annettu Mooseksen kautta,\narmo ja totuus on tullut Kristuksen kautta\". On kuin hän sanoisi:\nLaki, joka on annettu Mooseksen kautta, on kyllä laki elämäksi ja\nvanhurskaudeksi, mutta Kristuksen kautta on tapahtunut jotakin enemmän.\nHän tulee ja täyttää tyhjän käden ja tuopi, mitä laki opettaa ja vaatii\nmeiltä. Hän tuo armon ja totuuden, ja Kristuksen kautta on meille\nannettu voima, että me nyt täytämme lain ja saamme luottamuksen ja\nuskon Jumalaan, että hän on meidän Isämme, ja rupeamme hänen nimeänsä\niloisin sydämin ylistämään ja pyhittämään hänen nimeänsä. Tämä ei tule\nsiitä, että olisimme voineet saada sen lain tekojen ja ansion kautta,\nvaan siitä, että Pyhä Henki ja Jumalan sana on meidät valaissut ja\nuudestisynnyttänyt ja uskomme Kristukseen. Silloin meillä on toinen\nmieli, niin että Jumalan sana ja laki miellyttävät meitä. Me tunnemme\nsilloin, että me voimme täyttää lain sen armon kautta, jonka Kristus on\nmeille tuonut, koska me uskomme häneen.\n\n\nJoulukuun 31. päivä.\n\nOpeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan\nsydämen. Ps. 90: 12.\n\nMooses tahtoo tässä psalmissa taivuttaa meitä pelkäämään Jumalaa\nja herättää meissä tulevaisen vihan pelkoa ja iankaikkisen elämän\ntoivoa. Hänen tarkoituksensa on kääntää meitä ihmisen turmeluksen\nseurauksesta, vaarallisesta suruttomuudesta ja röyhkeydestä, ja tehdä\nmeidät jumalisiksi ja armoa isoaviksi. Sen tähden hän rukoilee tässä\nJumalaa koko ihmissuvun puolesta, että Jumala avaisi ihmisten silmät\nja armollaan sytyttäisi heidän sydämensä tuntemaan sen surkeuden,\nettä meidän vihdoin täytyy kuolla Jumalan vihan tähden. Varmaankin\non se myötäsyntyinen synti ihmisen suurin onnettomuus, että hänen\ntäytyy kantaa Jumalan vihaa, peljätä helvettiä ja kärsiä kuolema,\nmutta hän ei kuitenkaan usko, tunne eikä ymmärrä, mitä hän kärsii.\nKaikkien kristittyjen on totisesti aiheellista rukoilla Jumalaa koko\nihmissuvun puolesta, että ihmiset edes ottaisivat ajatellakseen, mitä\nhe silmillään näkevät ja todeksi kokevat, nimittäin että tämä elämä on\nlyhyt ja epävarma, vieläpä kaikenlaisen onnettomuuden alainen ja että\ntämän ajallisen onnettomuuden perästä on odotettavana iankaikkinen\nonnettomuus. Siinäpä on jo onnettomuutta kylliksi, jopa liiaksikin,\nettä perisynti on meiltä salattu, mutta yleni kauheaa on, että\nperisynnin rangaistuskin on meiltä salattu.\n\nMooses rukoilee tässä, että Jumala opettaisi meitä laskemaan päivämme\noikein, ei tietääksemme kuolinpäivämme ja -hetkemme, vaan että me\najattelisimme, kuinka meidän elämämme on surkea elämä, joka kiitää\nohitse ja katoaa kuin varjo tai savu, ja että sitä seuraa joko vihan\ntai armon iankaikkisuus. Jumala tahtoo meidän olevan tällaisia\nlaskijoita. Eikö ole viheliäistä, että vaikka kuolema jo on silmien\nedessä ja kaikenlaista onnettomuutta tapahtuu, sitä vielä väheksytään?\nMooses rukoilee, että Jumala tahtoisi antaa meille toisen sydämen\najatellaksemme, mitä me olemme, ja että sata vuotta ei ole Jumalalle\nenempää kuin silmänräpäys ja että meidän kumminkin täytyy kuolla,\nvaikka me eläisimme satatuhattakin vuotta.\n\nEllei Mooses olisi tässä niin hartaasti rukoillut autuaallista\nkuolemaa, kuka tahtoisi rukoilla kuolemaa? Kaikkien ihmisten sydämet\nkauhistuvat heidän muistellessaan kuolemaa, -- hekö vielä rukoilisivat\nkuolemaa. Tuhanten joukosta tuskin voi löytää yhden ainoan, joka\nMooseksen kanssa lausuu tämän rukouksen sydämestänsä. Useimmat elävät\nkuin ei kuolemaa ensinkään olisi, jopa kuin ei Jumalaa olisi. On\ntosiaankin sydäntä särkevää, että ihmiset keskellä kuolemaa vielä\ntoivovat elämää, suurimmassa tuskassa tavoittelevat iloa ja niin\nsuuressa vaarassa vielä elävät suruttomina. Syystä me rukoilemme\nMooseksen kanssa: Herra, opeta meitä ajattelemaan, että meidän pitää\nkuoleman, että me tulisimme ymmärtäväisiksi. Mooses tahtoo sanoa:\ntämä ajallinen elämä on sellainen, että täällä ei saa pysähtyä, ei\nmyöskään käydä jouten. Meidän tulee aina toimittaa jotakin, olimmepa\nmissä elämänmuodossa hyvänsä, jottei meitä havaittaisi sellaisiksi,\njotka eivät ajattele elämäänsä eivätkä kuolemaansa, vaan käyvät\nsuruttomasti joutilaina, harjoittavat kaikenlaista syntiä, pahuutta ja\nhäpeätä, eivät pidä lukua Jumalan vihasta eikä armosta, joiden elämä on\njumalaton ja epäkristillinen, joiden oppi on ulkokultainen ja kirottu,\nminkä tähden he saavatkin palkkansa ulkokultaisten kanssa. Sen tähden\nmeidän tulee rukoilla Jumalaa, että hän antaisi meille armonsa, että\nme aina vaeltaisimme jumalisuudessa ja nöyryydessä. Herran pelko on\nviisauden alku, ja synnin tunto tulee laista. Laki on se aura, jolla\nmeidän sydämemme viilletään auki, ollaksemme soveliaat vastaanottamaan\ntaivaallisen siemenen, Jumalan sanan, ja kantamaan hyviä hedelmiä\niankaikkiseen elämään.\n\n\n\n\nUUDENVUODEN AIKA.\n\n\nUudenvuodenpäivä.\n\nSinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa\nheidän synneistänsä. Matt. 1: 21.\n\nNimi Jeesus merkitsee meidän kielellämme \"vapahtajaa\". Myöskin sen\nvoisi tulkita sanalla \"autuaaksitekijä\". Enkeli Gabriel ilmoitti syyn,\nmiksi Jeesuksella oli oleva tämä nimi: \"sillä hän on vapahtava kansansa\nheidän synneistänsä\". Oppikaamme ahkerasti tätä nimeä oikein tuntemaan,\ntietäen, että tällä lapsella on nimenä Jeesus eli Vapahtaja sen\ntähden, että hän vapahtaa suurimmasta ja vaarallisimmasta kurjuudesta,\nnimittäin synnistä, ei vain jostakin vähäpätöisestä hädästä ja\nulkonaisesta ahdistuksesta, joita tämä elämä tuo mukanansa, toiselle\nkun sattuu tämä ja toiselle tuo onnettomuus ruumiin, tavaran tai muun\npuolesta. Sellaisista Jumala on käskenyt maailman itse auttaa itseänsä;\nkuninkaat ja keisarit ovat olemassa suojellakseen alamaisiansa\nvihollisilta, isät ja äidit lasten elättämistä ja kasvattamista varten,\nlääkärit antamassa neuvoa ja apua ruumiillisesti sairaalle jne. Kaikki\nhe kuitenkin ovat heikkoja auttajia häneen verraten, joka vapahtaa\nkansansa heidän synneistänsä.\n\nSe siis, joka tahtoo omistaa tämän lapsen ja tunnustaa hänet\nJeesukseksensa eli Vapahtajaksensa, muistakoon, ettei hän ole vapahtaja\nvain tätä elämää varten -- sen tehtävän hän on antanut toisille --,\nvaan hän on auttaja iankaikkiseen elämään, hän vapahtaa synnistä ja\nkuolemasta. Sieltä näet, mistä synti on poissa, täytyy kuolemankin\npysyä poissa. Ajattele siis, eikö sinulla ole Jumalalta toivomista\nenempää kuin keisarilta ja muilta tämän maailman mahtavilta. Ellet\ntaas tahdo uskoa toista elämää tämän elämän perästä, riittävät sinulle\nkyllä vapahtajiksi keisari, isä ja äiti sekä lääkärit. Nämä ovat\nnäet asetetut tämän elämän tarpeita varten. Mutta jos uskot, että\ntämän elämän perästä seuraa toinen elämä, niin juuri sitä varten sinä\ntarvitset Vapahtajan. Siihen eivät sinua auta hallitsijat, ei isä, ei\näiti, eivät lääkärit eivätkä ketkään muut, eivät edes enkelit. Totta on\nmyös, että siinäkin tapauksessa, että keisari, isä ja äiti tahi muut\nihmiset eivät tahdo tai voi auttaa, Herra Jeesus on omiansa auttamassa.\nSe ei kuitenkaan ole hänen vasituinen virkansa.\n\nHänen oikea virkansa, jota varten hän syntisille osoittaakin nimensä\nmerkityksen, sitä vastoin on se, että hän auttaa synnistä, kuolemasta\nja perkeleen valtakunnasta; siihen ihmiset häntä tarvitsevatkin.\nEllei nimittäin olisi helvettiä, ei perkeleen valtakuntaa eikä myös\niäisen kadotuksen rangaistusta, mihin sitten tarvittaisiinkaan Herraa\nJeesusta? Olisihan siinä tapauksessa ihmisen kuolema samaa kuin\nesimerkiksi puun kaatuminen tai lehmän kuolema, jolloin kaikki on\nlopussa. Sen tähden nähdäänkin, kuinka rajuja ja irstaisia olentoja\nne ovat, jotka eivät ensinkään usko Jumalan ja iankaikkisen elämän\nolemassaoloa. Se taas, joka uskoo, että Jumala on, kyllä myös tietää,\nettei ihmisen elämä lopu ajalliseen kuolemaan, vaan että sitä seuraa\ntoinen, iankaikkinen elämä. Kokemus näet osoittaa, että Jumala ei\npidä parhaimpana ajallista elämää, muutoin hän ei sallisi heittiöiden\nniin kauan harjoittaa ilkeyttä eikä sallisi heille täällä maan\npäällä kaikkea hyvää. Mutta tämän elämän perästä Jumala lupaa meille\niankaikkisen elämän; sitä varten Jeesus-lapsi tahtoo olla meidän\nvapahtajamme ja auttajamme. Ja kun hän meidät sinne auttaa, niin onpa\nsiinä jo apua kyllin. Vähät siitä, vaikka hän antaakin meidän tässä\nelämässä kovia kokea, aivan kuin meillä ei olisikaan Jumalaa, joka voi\ntai tahtoo meitä auttaa. Hänen apunsa on kuin onkin iankaikkinen apu;\nsiihen meidän tulee tyytyä, käyköön näiden ajallisten miten tahansa.\n\n\nTammikuun 2. päivä.\n\nEtsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös\nkaikki tämä teille annetaan. Matt. 6: 33.\n\nTärkeintä on tarkoin kuvailla sydämessään, mitä Jumalan valtakunta on\nja mitä se antaa. Jos meidät voitaisiin saada oikein ajattelemaan,\nkuinka suuri ja kallis aarre se on mammonan tai maailman valtakunnan\nrinnalla, niin me sylkäisisimme mammonalle. Vaikka sinulla olisi\nmaailman mahtavimman valtakunnan varat ja valta, mitä enempää sinulla\nolisi kuin oven edessä olevalla kerjäläisellä? Siitähän kuitenkin\nvain on huoli, että joka päivä saisi vatsansa täyteen; enempään ei\nauta koko maailman rikkaus ja komeus. Köyhimmällä kerjäläisellä on\naivan yhtä paljon tässä suhteessa kuin mahtavimmalla keisarilla,\nvieläpä edelliselle maistuu vaatimaton eineensä paljoa paremmin kuin\njälkimmäiselle komea kuninkaallinen ateria. Tätä kestää kuitenkin vain\nlyhyen aikaa; sitten meidän täytyy jättää tämä kaikki. Sen tähden tämä\non köyhä, viheliäinen, vieläpä mädännyt ja haiseva valtakunta.\n\nMitä onkaan sen rinnalla Jumalan valtakunta! Arvioi itse ja sano,\nmitä on luomakunta Luojaansa ja maailma Jumalaan verrattuna. Vaikka\ntaivas ja maa olisivat yksistänsä minun, mitä minulla olisi Jumalaan\nverrattuna? Ei senkään vertaa kuin pisara vettä koko mereen verrattuna.\nLisäksi se on sellainen aarre, joka ei ehdy ja jonka suuruutta ja arvoa\nei ihmismieli voi käsittää. Hylkäisinkö niin häpeällisesti Jumalan ja\nhänen valtakuntansa, että valitsisin tämän lokaisen, kuoleman alaisen\nvatsanvaltakunnan tuon jumalallisen ja katoamattoman sijasta, joka\nantaa minulle iankaikkisen elämän, vanhurskauden, rauhan, riemun ja\nautuuden? Kaiken, mitä täällä ajassa etsin ja haluan, saan siellä\niankaikkisesti, vieläpä äärettömästi jalommin ja runsaammin kuin täällä\nmaan päällä paljon vaivaa nähden voin saada. Eikö olekin häpeällistä\nhulluutta ja sokeutta, ettemme sitä käsitä?\n\nSen tähden Kristus tahtoo meitä näillä sanoilla herättää ja sanoa:\nJos tahdotte huolehtia, että teillä aina olisi kylliksi, niin etsikää\nsitä aarretta, jonka nimi on Jumalan valtakunta. Älkää huolehtiko\najallisista, katoavaisista aarteista, jotka koi syö ja ruoste raiskaa.\nOnhan teillä taivaassa ne aarteet, jotka minä teille osoitan; niitä\netsikää ja tavoitelkaa, ja ajatelkaa, mitä teillä niissä on, niin\nunhotatte muut. Taivaassa teillä on iankaikkisesti riittävä aarre, joka\nei kulu ja jota ei teiltä voida riistää. Jos te riiputte kiinni tässä\naarteessa, joka pysyy, pysytte tekin, vaikka teillä ei olisi ropoakaan\nmaailmassa.\n\nLyhyesti sanottuna: Jumalan valtakunta ei ole ulkonainen, ei syömistä\neikä juomista eikä tekojen tekemistä. Se on siinä, että uskomme\nJeesukseen Kristukseen, joka on tämän valtakunnan pää ja ainoa\nkuningas, jossa ja jonka kautta meillä kaikki on. Sitä, joka siinä\npysyy, ei synti, kuolema, eikä onnettomuus voi vahingoittaa, vaan on\nhänellä iankaikkinen elämä, riemu ja autuus, jotka alkavat täällä\nuskossa, mutta täyttyvät viimeisenä päivänä iankaikkisesti.\n\n\nTammikuun 3. päivä.\n\nEtsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös\nkaikki tämä teille annetaan. Matt. 6: 33.\n\nKuinka tätä valtakuntaa etsitään? Kuinka siihen tullaan? Mikä on tie\ntai polku, jota tulee käydä? Toinen viittaa sinne, toinen tänne. Paavi\nopettaa, että on mentävä Roomaan, noudettava synneistäpäästö, tehtävä\nrippi, kuultava messua ja harjoittauduttava ankarasti elämään. Sinne\nonkin kuljettu kaikkia teitä ja on kaikin tahdottu etsiä Jumalan\nvaltakuntaa, mutta löydetty perkeleen valtakunta. Jumalan valtakuntaan\njohtaa näet yksi ainoa tie: Kristukseen uskominen ja harjoittautuminen\nevankeliumissa, johon usko tarttuu, saarnaten, kuullen, lukien,\nveisaten ja ajatellen, jotta se tie aina sydämessä vahvistuisi ja saisi\nkuljettaa yhä useampia ihmisiä.\n\nSiitä eivät paavi ja munkit tiedä mitään, vaikka he kerskaavat olevansa\nJumalan palvelijoita. He näet erehtyvät ainoasta oikeasta tiestä\nja hylkäävät evankeliumin, tuntematta Jumalaa, Kristusta ja hänen\nvaltakuntaansa. Se joka sen tahtoo oppia tuntemaan, ei saa etsiä sitä\nomasta päästänsä, vaan hänen tulee kuulla hänen sanaansa, joka on\nperustus ja kulmakivi, ja katsoa, kuinka hän neuvoo tietä. Meillä on\ntämä hänen sanansa hänen valtakunnastansa: \"Joka uskoo ja kastetaan, se\npelastuu\" (Mark. 16: 16). Tämä sana ei ole meidän päästämme keksitty,\nvaan taivaasta tullut ja Jumalan suun kautta annettu ollaksemme varmat\nja erehtymättömät oikeasta tiestä. Missä nyt tätä tietoa saarnaajat\nja kuulijat oikein käyttävät, missä sanaa ja sakramentteja ahkerasti\nkäytetään, niiden mukaisesti eletään ja katsotaan, että ne tulevat\nihmisten kesken tunnetuiksi, siellä etsitään ja edistetään vakavassa\ntarkoituksessa Jumalan valtakuntaa.\n\nMitä sitten merkitsee tämä lisäys: \"... ja hänen vanhurskauttansa\"?\nTässä valtakunnassa vallitsee myös vanhurskaus, mutta se on toista\nvanhurskautta kuin maailmassa, niinkuin valtakuntakin on toinen. Se\nvanhurskaus tulee uskosta, joka toimii hyviä tekoja tehden: minä\najattelen evankeliumia vakavasti, kuulen ja harjoitan sitä ahkerasti ja\nelän sen mukaisesti enkä ole pelkkä teeskentelijä, joka laskee sanan\nkorvasta sisään ja toisesta ulos, vaan joka siitä teoin todistaa,\nniinkuin pyhä Paavali sanoo: \"Jumalan valtakunta ei ole sanoissa\nvaan voimassa\" (1. Kor. 4: 20). Sitä me nimitämme uskon hedelmäksi.\nTässä nimitetään vanhurskaudeksi kristityn koko elämää yleensä,\nsuhteessa Jumalaan ja ihmisiin, ikään kuin puuksi hedelminensä, ei\nkuitenkaan niin, että se olisi täydellinen, vaan aina pitkittyvä.\nKäskeehän Kristus tässä opetuslastensa sitä aina etsiä; he eivät\nsiis vielä ole sitä saavuttaneet tai jo puhtaasti ulkoa oppineet ja\neläneet. Kristuksen valtakunnassa meissä näet on puoleksi syntiä ja\npuoleksi pyhyyttä. Sen verran kuin meissä on uskoa ja Kristusta, se\non kokonaan puhdasta ja täydellistä, ei meidän, vaan Kristuksen, joka\nuskon kautta on meidän, elää ja vaikuttaa meissä. Mutta mitä vielä on\nmeidän omaamme, se on pelkkää syntiä, kuitenkin peitettyä ja poistettua\nKristuksen kautta ja Kristuksessa, syntien anteeksiantamuksen kautta,\nja vielä sitä joka päivä saman hengen armolla kuoletetaan, kunnes me\nkokonaan kuolemme tälle elämälle. Katso, tämä kuuluu tämän valtakunnan\nvanhurskauteen, kun rehellisiä ja teeskentelemättömiä ollaan, sillä\nse on asetettu niitä vastaan, jotka kyllä saattavat puhua ja kerskata\nevankeliumista, mutta eivät elä sen mukaisesti.\n\n\nTammikuun 4. päivä.\n\nKatsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa\naittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole\npaljoa suurempiarvoiset kuin ne? Matt. 6: 26.\n\nVapahtaja esittää tässä vertauksen nuhteeksi, häpeäksi ja pilkaksi\nilkeälle ahneudelle ja vatsan huolelle irroittaaksensa meitä siitä\nja osoittaaksensa, mitä me itsessämme olemme, jotta me sydämestämme\nsaisimme hävetä, koska olemme paljoa korkeammat ja paremmat kuin\nlinnut. Olemmehan me sekä lintujen että kaikkien elävien olentojen\nherroja, koska kaikki on meidän palvelukseemme annettu ja meidän\ntähtemme luotu; kuitenkaan meillä ei ole sen vertaa uskoa, että\nuskoisimme saavamme elatuksemme kaikesta siitä, mitä Jumala on meille\ntehnyt ja antanut. Antaahan hän pienimmillekin linnuille, vieläpä\nkaikkein pienimmille matosillekin ilman niiden huolta jokapäiväisen\nravinnon.\n\nKas näin hän panee linnut oppimestareiksi, niin että heikon varpusen\ntäytyy meidän suureksi häpeäksemme olla evankeliumissa viisaimmankin\nihmisen tohtorina ja saarnaajana ja antaa päivittäin silmillemme ja\nkorvillemme opetusta. On kuin hän tahtoisi sanoa meille: Katsopa, sinä\nviheliäinen ihminen, sinulla on koti ja kontu, rahaa ja rikkautta ja\njoka vuosi pellossa viljaa ja kasvua enemmän kuin tarvitset. Kuitenkin\nolet alati rauhaton ja huolissasi siitä, ettet kuolisi nälkään. Jos\net näe varastoa, et saata luottaa Jumalan antavan sinulle syötävää\nyhdeksikään päiväksi. Kuitenkin meitä on niin lukemattomia, joista\nei yksikään sure edes elinpäiväänsä, ja kuitenkin Jumala elättää\nmeidät joka päivä. Kaiken kaikkiaan: meillä on niin paljon opettajia\nja saarnaajia kuin on lintuja ilmassa, jotka elävällä esimerkillään\nhäätävät meidän sellaiseen häpeään, että meidän tulisi häveten\nkatsahtaa ylös, kun kuulemme linnun laulavan, aivan kuin se huutaisi\ntaivaaseen Jumalan ylistystä ja meidän häpeäämme. Niin kivikovia me\nolemme, ettemme siitäkään käänny, vaikka kuulemme niiden joka päivä\nsuurin joukoin sitä laulaen saarnaavan. Kun siis tällainen esimerkki\non joka päivä silmien edessä, niin \"älkää murehtiko sanoen: 'Mitä me\nsyömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'\nSillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne\nkyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.\" (Matt. 6: 32) Antakaa\nsiis taivuttaa itsenne luopumaan huolehtimisesta ja epäuskosta ja\najattelemaan, että olette kristityitä ettekä pakanoita. Sellaista\nhuolta ja ahneutta on pakanoilla, jotka eivät Jumalasta mitään tiedä\neivätkä häntä kysy, ja se on epäjumalanpalvelusta.\n\nSen tähden ei kukaan ahnuri ole kristitty, vaikka hän onkin kastettu,\nvaan on varmasti kadottanut Kristuksen ja muuttunut pakanaksi. Nämä\nkaksi eivät näet sovi yhteen: itaruus ja usko; toisen täytyy kuristaa\ntoinen. Mutta kristitty, joka kuulee sanan, tietää, että mikään ei ole\nsuuremmaksi häpeäksi Jumalan ja kaikkien luotujen edessä, kuin olla\npakanan kaltainen, joka ei usko, että Jumala antaa hänelle elatuksen\nja kaiken. Siitä on kova tuomio, jonka syystä pitäisi peljättää\nitsekutakin. Kristitty tietäköön, ettei hän itarana ole kristitty, vaan\nkymmenen kertaa pakanaa pahempi.\n\n\nTammikuun 5. päivä.\n\nNouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee, ja Herran kunnia\nkoittaa sinun ylitsesi. Jes. 60: 1.\n\nNämä sanat ovat kehoitusta uskoon ja evankeliumin julistusta; niin\nsitä on koko maailmassa saarnattava. Nimittäessään evankeliumia\nvalkeudeksi profeetta osoittaa evankeliumin valkeuden ja lain välisen\neroavaisuuden. Evankeliumihan on elämän sana, armon oppi, ilon valkeus,\njoka lupaa, muassaan tuopi ja antaa Kristuksen kaikkine aarteinensa.\nLaki taas on kuoleman sana, vihan oppi, murheen valkeus, joka\nilmaisee synnin ja vaatii meiltä sellaista vanhurskautta, jota emme\nvoi aikaansaada, niin että omatunto tuntisi ja tunnustaisi itsensä\nvikapääksi iankaikkiseen kuolemaan ja vihaan, jonka tähden sen täytyy\nolla murheellinen ja levoton. Sellaiselle omalletunnolle tämä Jesajan\nilahduttava ennustus tulee, että se jälleen ilahtuisi, tulisi eläväksi\nja vapautuisi laista ja synneistä.\n\nNousemaan kehoitetaan ilmeisesti sitä, joka vielä ei ole noussut,\ntoisin sanoen sitä, joka vielä makaa ja nukkuu tai on kuollut. Se\nvalkeus taas, josta Jesaja tässä puhuu, on epäilemättä Kristus, joka\nevankeliumin kautta valaisee koko maailmassa ja antaa valkeuden\nkaikille, jotka häntä halaten nousevat. Keitä ovat sitten nämä\nnukkujat, nämä kuolleet? Epäilemättä kaikki ne, jotka ovat lain\nalaisia; sellaisethan ovat järjestään synnissään kuolleita. Erikoisesti\novat näitä kuolleita kuitenkin ne, jotka eivät välitä laista, jotka\nrentonaan elävät julki jumalattomasti. Nukkujia taas ovat tekopyhät:\nhe eivät tunne, mitä heiltä puuttuu. Kummatkaan eivät suuria piittaa\nevankeliumista: he nukkuvat nukkumistaan ja kuolevat kuolemistaan.\nHengen täytyy heitä herättää, että he näkisivät ja tuntisivat\nvalkeuden. Kolmannet sitä vastoin, ne, jotka tuntevat kuinka laki\nraatelee heidän omaatuntoaan, ovat armoa tarvitsevia; nämä huokaillen\nodottavat evankeliumia, ja he pääsevätkin niin pitkälle, että se tulee\nja annetaan; he sitä myös ilmoittavat. Yksi heistä on Jesaja. Hän\nsanoo: \"Anna valaista itseäsi!\" eli \"Ole kirkas!\": järjestä niin, että\nvalkeus sattuu itseesi; älä sinä, kuollut, ryömi pimeän, ummehtuneen\nelämäsi hautaan, toisin sanoen: lakkaa rakastamasta ja viettämästä\nsurkeaa elämää, että evankeliumin valkeus osuisi sinuun ja saisi\ntilaa sinussa! Ja sinä, nukkuja, herää äläkä ryömi velton ja uneliaan\nsuruttomuutesi ja uhkarohkean itsevanhurskautesi vuoteeseen, että tosi\nvalkeus sinussakin pääsisi oikeuksiinsa!\n\nMinkä tähden profeetta sanoo: \"Sinun valkeutesi tulee\", vaikka valkeus\non Jumalan, niinkuin jatkosta näkyy? Me vastaamme: Valkeus on Jumalan\nvalkeus, mutta myös meidän kaikkien valkeus. Valkeus on Jumalan, koska\nhän sen antaa, ja se on meidän, koska se valaisee meitä ja me sitä\nhyväksemme käytämme. Myöskin evankeliumia sanotaan Jumalan kirkkaudeksi\nja meidän valkeudeksemme: meidän valkeudeksemme sen tähden, että me\nsen kautta näemme ja tunnemme Jumalan, itsemme ja kaiken, ja Jumalan\nkirkkaudeksi sen tähden, että sen kautta Jumala, hänen tekonsa ja hänen\nkoko jalo olemuksensa tulee saarnatuksi, maineeseen, ylistetyksi ja\nnousee suureen arvoon koko maailmassa. Tämän perusteella on myöskin\nselvää, mitä evankeliumi on ja mistä se puhuu: se on valkeuden\ntulemista ja Jumalan kunnian koittamista. Se ei ylistä mitään muuta\nkuin Jumalan tekoja, hänen armoansa ja hänen hyvyyttänsä meitä kohtaan.\nTällä se kukistaa luonnollisen järjen ja meidän oman valkeutemme,\ntodistaen sen kaikkineen mitättömäksi, pelkäksi pimeydeksi; valkeus ei\nvalista valkeutta, vaan pimeyttä. Kavahtakaamme siis kaikkia ihmisten\noppeja, kaikkia järjen olettamuksia ja nouskaamme ja herätkäämme\nottamaan vaarin tästä valkeudesta!\n\n\n\n\nLOPPIAISVIIKKO.\n\n\nLoppiaispäivä.\n\nSilloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen\nkastettavakseen. Mutta tämä esteli häntä sanoen: \"Minun tarvitsee saada\nsinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!\" Matt. 3: 13, 14.\n\nEvankelista kertoo, että Kristus elettyänsä hiljaisuudessa tuli,\nennen kuin hän ryhtyi virkaansa, Jordanille Johanneksen luo tämän\nkastettavaksi niinkuin syntiset ihmisetkin, jotka tunnustivat syntinsä\nja anoivat niitä anteeksi. Johannes säikähtyi ensin, pitäen itseänsä\nkelvottomana häntä kastamaan. Mutta Jeesus vastasi: Salli nyt, sillä\nnäin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus, toisin sanoen: Jos\ntahdotaan saada asiat sille kannalle, että vaivaiset syntiset voivat\ntulla vanhurskaiksi ja autuaiksi, niin sinun täytyy kastaa minut.\nMinähän olen tullut syntiseksi kaikkien syntisten tähden; minun täytyy\nsiis tehdä kaikki, mitä Jumala on säätänyt syntisille, että he minun\nkauttani tulisivat vanhurskaiksi.\n\nTämä on siis tapahtunut meille lohdulliseksi esimerkiksi: Jumalan Poika\nkastatti itsensä, vaikka oli synnitön, ja teki, mitä hän itsensä tähden\nei olisi ollut velvollinen tekemään. Kristus, pyhän kasteen asettaja\nitse, kastattaa itsensä ja sitten määrää, että kaste on seurakunnassa\naina pysyvä ja että kaikkien, jotka tahtovat tulla autuaiksi, pitää\ntulla kastetuiksi. Ne ihmiset siis ovat varmaan kirottuja ja perkeleen\nsokaisemia, jotka eivät tahdo nähdä eivätkä kuulla, mitä tässä\ntapahtuu, vaan jotka joko halveksivat kastetta taikka tekevät siitä\npilkkaa. Kuinka voisitkaan olla kastattamatta itseäsi ja lapsiasi,\nkoska kerran Jumalan Poikakin itsensä kastatti? Kuinka voitkaan olla\nniin ylpeä, sokea ja tyhmä, että halveksit tätä pyhää ja terveellistä\ntoimitusta? Eiköhän kastetta, vaikkei siitä muuta hyötyä olisikaan,\ntulisi pitää kaikessa kunniassa vain sen tähden, että tiedät itse\nJumalan Pojan kastattaneen itsensä?\n\nSen lisäksi on tässä meille vielä osoitettuna, mitä hyvää saamme\nodottaa itsellemme kasteesta ja mitä se meitä hyödyttää. Me näemme\ntaivaan Jumalan itse vuodattavan kaiken armonsa Poikansa päälle häntä\nkastettaessa, koska evankelistan sanojen mukaan taivaat aukenivat, nuo,\njotka ennen olivat olleet suljettuina. Kristuksen kastetilaisuudessa\naukesi ikkuna, josta voi katsahtaa sisään; siis ei enää ole mitään\naitausta Jumalan ja ihmisten välillä, sillä Isä Jumala on itse läsnä\nja sanoo: Tämä on minun rakas Poikani, johon olen mielistynyt. Tämä\non tosiaankin suuri ilmestys ja varma merkki siitä, että Jumala ei\nvastusta kastetta, jonka hänen rakas Poikansa on omalla ruumiillaan\npyhittänyt, vaan mielistyy siihen, ollen itse tilaisuudessa saapuvilla.\nJumalan Pyhä Henkikin näet tuli silloin alas vienon kyyhkysen lempeässä\nhahmossa osoittamaan, ettei hän ole meille vihainen, vaan tahtoo\nKristuksen kautta tulla meitä auttamaan vanhurskauteen ja autuuteen.\n\nTässä on kahdenlainen ilmestys: Jumalan, iankaikkisen ja\nkaikkivaltiaan Isän, ja Pyhän Hengen. He ovat läsnä rakkaan Herramme\nkastamistilaisuudessa, kun hän kastattaa itsensä Jordanissa antaakseen\nsiten meille sekä esikuvan että armon, ollaksemme osallisia hänen\nkasteestansa uskon kautta häneen; meillä on nimittäin sen kautta\narmollinen Jumala, kun me tätä esimerkkiä noudatamme ja Kristuksen\nkäskyn mukaan olemme kastetut. Kukapa ei nyt katsoisi kadotuksen\nansainneeksi sitä ihmistä, joka ei tätä kuullessaan iloisena kiittäisi\nJumalaa, sydämestään turvaten hänen Poikaansa, joka seisoo Jordanissa,\nkastattaen itsensä niinkuin syntinen ihminen ja jonka päälle Pyhä\nHenki laskeutuu kyyhkysen muodossa ja jota Isän ääni oli lähellä?\nOppikaa siis pitämään korkeassa arvossa tätä muistopäivää! Ilmestys\noli tosin sekin, kun Kristus tähden kautta ilmoitti itsensä itämaan\nviisaille; mutta tämä ilmestys on syvällisempi. Nämä ovat ne kolme\noikeaa kuningasta, jotka yhdessä ilmestyvät Kristuksen kasteessa: Isä\nJumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala. Jos hän niin olisi tahtonut,\nolisi tällainen ilmestys saattanut yhtä hyvin tapahtua joko korvessa\ntaikka Jerusalemin temppelissä. Mutta se tapahtui juuri Jeesuksen\nkastamistilaisuudessa meille opiksi, pitääksemme kastetta korkeassa\narvossa ja että me kerran kastetuksi tultuamme ymmärtäisimme pitää\nitseämme uudestisyntyneinä Herran pyhinä.\n\n\nMaanantai.\n\nNiin he menivät huoneeseen ja näkivät lapsen ynnä Marian, hänen\näitinsä. Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat\naarteensa ja antoivat hänelle lahjoja: kultaa ja suitsuketta ja mirhaa.\nMatt. 2: 11.\n\nTässä tietäjät opettavat meille oikeaa uskoa; kuultuaan Miika profeetan\nkirjassaan saarnaavan sanaa, he eivät ole laiskoja ja hitaita uskomaan.\nEnsiksikin he hairahtuvat, mennessään Jerusalemiin, pääkaupunkiin:\nhe eivät löydä häntä. Tähtikin on hävinnyt! Meidän mielestämme he\nvarmasti ajattelivat seuraavasti: Mikä vahinko! Olemme hukkaan tehneet\ntämän pitkän matkan. Tähti on pettänyt meidät -- se oli harhanäky! Jos\ntodella kuningas on syntynyt, niin totta kai hän löytyy pääkaupungista:\nkuninkaan linnassa hän makaa! Mutta nyt: me saavumme, tähti häviää,\nemmekä me tapaa ketään, joka hänestä mitään tietää; me muukalaisetko\nsiis olemme ensimmäiset, jotka kerromme hänestä -- hänen omassa\nmaassaan ja kuninkaan kaupungissa! Epäilemättä heidänkin mieleensä,\nkoska he vielä osaksi olivat lihaa ja verta, on juolahtanut tällaisia\ntai tämäntapaisia ajatuksia; he ovat uskossaan saaneet suorittaa varsin\nankaran kamppailun. Luonnollinen järki ei olisi tässä mitenkään voinut\nkestää; se olisi heti, kun ei kuningasta löytynytkään niinkuin se oli\nkuvitellut, ollut nyrpeissään.\n\nMutta Jumala rohkaisi ja vahvisti taas tietäjiä tähden esiintymisellä:\nse kulkee jälleen heidän edellään vielä ystävällisempänä kuin\nedellisellä kerralla. Nyt he näkevät sen aivan läheltä, ja se on\nheidän johdattajansa, nyt he ovat kaikesta varmoja eikä heidän enää\ntarvitse kysellä. Näin käy aina kristitynkin: hänen kestämänsä\nahdistuksen jälkeen Jumala tulee hänelle niin äärettömän suloiseksi\nja läheiseksi ja selvästi tunnetuksi: hän ei ainoastaan kokonaan\nunhota tuskaansa ja ahdistustansa, vaan jopa saa halua ja rakkautta\ntuleviinkin ahdistuksiin, vahvistuen vahvistumistansa, niin ettei enää\nniin helposti loukkaannu Kristuksen ulkonaisesti kummanmuotoiseen ja\nhalpa-arvoiseen elämään, sillä hän on maistanut ja päässyt tuntemaan,\nettä näin täytyy käydä: ihmisestä, joka tahtoo löytää Kristuksen,\nnäyttää siltä kuin hän löytäisi paljasta häpeää.\n\nPäästyään kiusauksestansa ja ylenmääräisestä ilosta kuin\nuudestisynnyttyänsä tietäjät ovat nyt vahvoja; he eivät nyt enää\nloukkaannu Kristukseen: he ovat voittaneet kovan kolauksensa. Vaikkakin\nhe siis käyvät sisälle köyhään majaan, tapaavat sieltä köyhän nuorikon\nja hänen viereltänsä poloisen lapsen, ja vaikka siis toistamiseen\nnäyttää aivan toisenlaiselta kuin jos olisi kysymyksessä kuningas,\neivät he taivu kiusaukseen, vaan suuressa, vahvassa ja täydessä uskossa\nhe yksinkertaisesti seuraavat profeetan sanaa ja tähden todistusta,\npitäen lasta kuninkaana; he polvistuvat hänen eteensä, kumartavat häntä\nja antavat hänelle lahjoja. Kuinka valtava onkaan ollut tämä usko!\nKuinka tyyten se on halveksinutkaan kaikkea sitä, mikä pyrkii luontoon\nvaikuttamaan!\n\nJuuri tässä on evankeliumimme ydin. Se opettaa meille uskon luonnetta\nja ominaisuutta: se on \"ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy\" (Hebr.\n11: 1). Se riippuu kiinni vain Jumalan pelkässä sanassa, ojentautuen\nniiden asioiden mukaan, jotka se toteaa ilmaistuiksi ainoastaan tässä\nsamaisessa sanassa, vaikkakin se sen ohessa tuntee paljon sellaista,\nmikä sitä houkuttelee pitämään turhana ja mitättömänä sitä, minkä sana\nsille sanoo. Mutta juuri sen, minkä luonto sanoo hulluttelemiseksi, se\nsanoo oikeaksi tieksi, murtaa esteet, antaa luonnon olla ymmärtäväisenä\nja viisaana ja jää sen edessä höperöksi houkaksi. Näin se tulee\nKristuksen tykö, löytäen hänet. Tässä pitää paikkansa Paavalin lausuma:\n\"Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on\nväkevämpi kuin ihmiset\" (1. Kor. 1: 25); sillä tunteminen ja uskominen\neivät sovi toistensa kanssa yhteen.\n\n\nTiistai.\n\nNosta silmäsi, katso ympärillesi: kaikki nämä ovat kokoontuneet,\ntulevat sinun tykösi; sinun poikasi tulevat kaukaa, sinun tyttäriäsi\nkainalossa kannetaan. Jes. 60: 4.\n\nTässä profeetta alkaa luetella niitä kansoja, joiden keskuudessa\npakanoita on käännetty uskoon. Kehoittaessaan Jerusalemia nostamaan\nsilmänsä ja katsomaan ympärillensä hän selvästi ilmaisee puhuvansa\nhengellisistä pojista ja tyttäristä, toisin sanoen, miehistä ja\nnaisista, jotka uskovat Kristukseen Niinpä on myöskin heidän\nkokoontumisensa ja tulemisensa laadultaan hengellistä: he eivät\nulkonaisella tavalla kulje Jerusalemiin, vaan he uskovat sydämellä ja\nhengessään siihen valkeuteen, mikä Jerusalemissa on ja mikä on heidän\nylitsensä koittanut. Tuokin, minkä profeetta sanoo, että pojat tulevat\nkaukaa, osoittaa, että on puhe hengellisistä lapsista, pakanoista.\nPietari ja Paavali, apostolit, nimittävät pakanoita kaukana oleviksi\nja juutalaisia lähellä oleviksi, niinkuin on kirjoitettuna: \"Te, jotka\nennen olitte kaukana, olette päässeet lähelle Kristuksen veressä\" (Ef.\n2:13). Näin sen vuoksi, että juutalaisilla oli sekä laki että Kristusta\nkoskeva lupaus, mutta pakanoilla ei ollut. Koska siis pakanat eivät\nole eivätkä voikaan olla Aabrahamin eikä Jerusalemin luonnollisia\nlapsia, ja koska Jesaja siitä huolimatta heistä tässä puhuu, puhuu hän\naivan varmaan hengellisistä lapsista. Samoin ei Jerusalemkaan, jota\nhän kehoittaa nostamaan silmänsä ja katsomaan ympärillensä, saata olla\nulkonainen Jerusalem, vaan hengellinen: apostolien ja kaikkien muiden\npyhien kristittyjen kokoontuma Juudan kansan keskuudesta, ja sitä\nsanotaan kristilliseksi seurakunnaksi. Sitä nimitetään Jerusalemiksi\nsiitä syystä, että se siinä kaupungissa pääsi alkuun ja sieltä on\nlevinnyt koko maailmaan.\n\nJesajan tarkoitus on siis seuraava. Katso ympärillesi, neljälle ilman\nkulmalle! Niin suureksi ja laajaksi minä olen tekevä sinut: olet\noleva kaikkialla maailmassa, ja kaikissa seuduissa on lapsiasi oleva!\nNämä sanat ovat kokonaisuudessaan lausutut Jerusalemin ensimmäisten\nkristittyjen lohdutukseksi sen tähden, että he olivat halveksittuja,\nharvalukuisia ja päälle päätteeksi vihollistensa seassa, joiden olisi\npitänyt olla heidän lähimpiä ystäviänsä, niinkuin tässä samassa Jesajan\nluvussa tuonnempana sanotaan. Oli todellakin outoa ajatella, että\ntuon vähäisen joukon piti ryhtymän niin suureen ja outoon tehtävään,\nnousten suurta joukkoa vastaan. Juutalaisten tarkoitus olikin pian\ntehdä heistä selvä ja tukahduttaa heidän toimintansa: he ryhtyivät\nkaikkialla heitä surmaamaan, karkoittamaan ja vainoamaan, luullen\nhelposti sukupuuttoon hävittävänsä koko tämän köyhän, voimattoman\nväen; he eivät huomanneet juuri siten puhaltavansa syttyneen valkean\nsuurelle lieskalle, kulkemaan maita, mantereita! Moisella raivoisalla\npauhaamisellaan he vain vastoin omaa tahtoaan tarmokkaasti edistivät\ntämän Jesajan lauseen ja Jumalan tahdon toteutumista: vainottuinahan ja\nkaikkialle karkoitettuina kristityt levittivät evankeliumia, ja niin\nkoottiin kaikkialta Jerusalemin poikia ja tyttäriä tähän valkeuteen.\nNiin tässäkin Jesaja sanoo rakkaalle Jerusalemille: Älä pelkää, älä\nmurehdu, älä anna katseesi painua, vaan nosta iloisena silmäsi ja\nkatsahda ympärillesi; älä anna sen harhauttaa itseäsi, että lähimmät\nystäväsi ovat verivihollisiasi, jotka yrittävät perin juurin hävittää\nsinut, arvaten sinut ylen halvaksi heidän parissaan pysymään. Jos yhden\nsinun joukostasi surmaavat, nousee sijaan tuhannen samanlaista; jos\nkarkoittavat yhden, se palajaa tuhannen muuta mukanaan; jos jossakin\nonnistuvat sammuttamaan, leimahtaa kymmenessä muussa paikassa, ja\nvihdoin sinulla on vastoin heidän tahtoaan kaikilla maailman kulmilla\npoikia ja tyttäriä heidän sijaansa, joiden olisi pitänyt olla sinun\npoikiasi ja tyttäriäsi, mutta nyt ovatkin sinun vihollisiasi, ja\nloppujen lopuksi sinä vahvistut ja lisäännyt, mutta he vähenevät ja\nhäviävät: heidän osakseen tulee se, minkä he aikoivat tehdä sinulle,\nja sinun osaksesi tulee se, mitä he eivät sinulle mitenkään tahtoneet\nsuoda! Näemmehän, kuinka tämä kaikki on tapahtunut ja täyttynyt.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan\nsukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija\nIsraelissa. Miika 5: 1.\n\nNäillä sanoilla Jumala on ilmoittanut, että Herran Kristuksen\nsyntymistä piti odottaa tapahtuvaksi Beetlehemissä. Tämä erikoinen\nkunnia tekee tuosta halvasta, köyhästä Beetlehemistä tuhat kertaa\njalomman kaupungin kuin Jerusalem oli. Oivallisia ovat sen tähden\nnämä sanat, joilla profeetta ylistää Beetlehemiä sanoen: \"Sinusta\nminulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa\". Tämäpä teksti\njuuri tuo meille ilon opettaessaan meille, minä meidän tulee Herraa\nKristusta pitää; vaikka hän nimittäin maailman silmissä on halveksittu\nihminen, joka syntyy halvassa, köyhässä paikassa, niin hän on\nkuitenkin Israelin, toisin sanoen, Jumalan kansan Herra ja ruhtinas,\nei kuitenkaan niin, että hän tahtoisi olla hirmuvaltias ja kiusata ja\npakottaa ihmisiä. Tästä syystä profeetta mainitsee paikan nimen ja\nsanoo: Beetlehem, joka olet vähäinen. On kuin hän tahtoisi sanoa: Jos\ntämä Herra tahtoisi maailman silmissä olla suuri ja loistava ja näyttää\nsellaiselta, että häntä täytyisi peljätä, niin hän olisi valinnut\nitselleen toisen paikan syntyäksensä. Mutta hänelläpä ei ole komeutta,\nei valtaa, ei omaisuutta eikä rahaa. Sen tähden hän hylkää suuret ja\nmahtavat kaupungit ja tyytyy tuohon köyhään, halpaan Beetlehemiin,\njotta sinä tästä hänen syntymäkaupungistaan heti oppisit, millainen\nHerra hän on, nimittäin maailman silmissä köyhä ja viheliäinen, mutta\nhengessä rikas ja kaikenlaisten hengellisten aarteiden haltija.\n\nHänen arvonimensä näet on Herra ja hallitsija. Kuitenkin hänen\nsyntymänsä ja syntymäkaupunkinsa sekä kaikki, mitä hänellä maan päällä\non, osoittavat, että hän on köyhä ja viheliäinen ja ettei hänellä ole\nmitään ruhtinaallista eikä kuninkaallista loistoa. Jos hän nyt on Herra\nja hallitsija, mutta ei kuitenkaan maailman edessä jalo ja loistava,\nvaan viheliäinen ja köyhä, mitä hänen kunniansa siis saattaa muuta olla\nkuin tämä: samoin kuin häntä maailman rinnalla on pidettävä köyhänä\nja viheliäisenä, hän taas on maailmaan nähden rikas ja mahtava siinä,\nmissä maailma on köyhä ja puutteenalainen. Niin nyt on, että hän on\nvanhurskas, kun maailma on täynnä syntiä, että hän on iankaikkinen, kun\nmaailma on katoavainen. Hän on perkeleen hallitsija, maailman antaessa\nperkeleen hallita ja vallita itseänsä. Hän on hyvä, maailma on paha.\nHänellä on armollinen Jumala, maailma on Jumalan vihan alainen. Hän\non iankaikkisen elämän Herra, maailma on iankaikkisen kadotuksen oma.\nTämä juuri on tämän lapsukaisen herruus, ja tässä kohden hänen kansansa\niloitsee hänestä. Aineellisesti hän ei tahdo auttaa enempää kuin hätä\nvaatii ja sinun autuutesi ja hänen kunniansa kaipaavat. Älköön siis\nkukaan luulko häneltä saavansa rahaa ja tavaraa. Sitä odotettakoon\nmaallisilta herroilta. Mutta tämän lapsukaisen herruus tunnettakoon\nja otettakoon vastaan siinä, että, hän tahtoo sinulle antaa syntisi\nanteeksi, tehdä sinut vanhurskaaksi ja pyhäksi, lahjoittaa sinulle\nPyhän Hengen ja viedä sinut perkeleen valtakunnasta ja kuolemasta\niankaikkiseen elämään.\n\nTähän on tarpeen, että uskot Jumalan sanan ja ahkerasti pitäydyt\nsiihen. Siltä, joka jättää Jumalan sanan ja tahtoo seurata omia\najatuksiansa, Kristus katoaa kokonaan, eikä hän pidä Kristusta\nVapahtajana, vaan tuomarina, jota peljätään, jos on oltu pahoja ja\ntehty vääryyttä. Tällainen herra ei meidän rakas Herramme Kristus\ntahdo olla. Hän tahtoo olla kansansa Israelin Herra ja ruhtinas\nauttaakseen heidät heidän synneistänsä ja saattaakseen heidät Jumalan\narmoon. Hänen kansaansa eivät näet ole ketkään muut kuin köyhät,\nviheliäiset syntiset, jotka syntiensä tähden ovat peljästyneet ja\nmurheelliset ja mielellään tahtoisivat olla Jumalan armossa. Miika\nsiis sanoo sattuvasti, että hän ei ole oleva maallinen hallitsija eikä\nmyös sellainen herra, joka hengellisesti on paha, vaan hän on syntiä,\nperkelettä, kuolemaa ja helvettiä vastaan auttava kaikkia, jotka\nuskovat häneen. Sellaisesta Herrasta saa iloita.\n\n\nTorstai.\n\nSillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen\ntahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja minun lähettäjäni tahto on se,\nettä minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota\nyhtäkään. Joh. 6: 38, 39.\n\nOn tarkoin huomattava, mikä Isän oikea, totinen tahto on. On näet\nmonta asiaa, joita Isä tahtoo; hän tahtoo myös, että kymmenen käskyä\npidetään. Tässä on kuitenkin vielä toinen Jumalan tahto, että näet\nKristuksen pitää olla elävä leipä, joka antaa kaikille iankaikkisen\nelämän ja auttaa ihmisiä taivaan valtakuntaan. Nämä ovat toisiinsa\nkietoutuneet, ja Kristuksen tahto on myös Isän tahto. Kaiken kaikkiaan:\nTämä on tärkein kohta, että elämä, pelastus ja autuus ei ole missään\nmuussa käskyssä, joita Jumala on antanut, kuin ainoastaan tässä\nmiehessä, Kristuksessa, ja siinä, että me tulemme hänen tykönsä. Jos me\nuskomme häneen, niin teemme Jumalan tahdon, muuten on meidän mahdotonta\ntäyttää Jumalan käskyjä, sillä kaikki muut käskyt ovat liian raskaat\nmeidän täytettäviksemme. Mutta joka vastaanottaa Kristuksen ja riippuu\nhänessä, se tekee Isän Jumalan tahdon. Se kaikki näet, mitä hän ei\nole; tehnyt eikä voikaan tehdä, annetaan hänelle anteeksi ja jätetään\nlukematta Kristuksen tähden, johon hän uskoo.\n\nKristus kirkastaa itsensä ja osoittaa, mikä on Isän tahto. Hän sanoo,\nettei hän tahdo tehdä omaa tahtoansa. Joku kysynee nyt: Mikä on Isän\ntahto? Eikö meillä ole profeettoja, jotka ovat ilmoittaneet Isän\ntahdon? Ja onhan meillä kymmenen käskyä. Kristus vastaa tähän, että\npaitsi kymmenessä käskyssä ilmoitettua Isän tahtoa, jota me emme\nvoi täyttää, on vielä toinen Isän tahto, nimittäin että Kristus ei\nkadottaisi yhtäkään niistä, jotka ovat hänelle annetut. Näin hän\nosoittautuu siksi, joka antaa jokaiselle elämän ja autuuden. Hän sanoo:\nEn minä ketään kadota enkä hylkää, se on minun Isäni käsky. Minä otan\nteidät vastaan ja suojelen teitä. Jos te tunnette minut ja pidätte\nminua auttajananne, niin minä tahdon mielelläni sen tehdä. Mutta jos\nolette minun ulkopuolellani ettekä pidä minua Isän lähettämänä, ettekä\nriipu minussa, niin en taida enkä tahdokaan suojella teitä. Silloin\nteidän täytyy iankaikkisesti hukkua.\n\nKristus varoittaa meitä tässä ja sanoo: Älä pälyile ympärillesi äläkä\najattele Isän tahtoa muuksi. Se on hänen tahtonsa, että minä en ole\nkadottava sinua. Jos nyt kuulet tämän sanan Kristuksen suusta, niin\nse ei ole Kristuksen sana, vaan Isän ajatus, sana ja tahto. Ihmisen\non kuitenkin sangen vaikea koko sydämellään antautua Kristukselle\nja riippua Kristuksessa, koska pelastus on kokonaan riippumaton\nmeidän teoistamme. Kristus sanoo tässä: Minä se olen, muuta apua ei\nole olemassa. Isä ei pidä lukua mistään teosta, sillä me emme voi\ntehdä mitään. Hänen tahtonsa on suunnattu tähän ainoaan mieheen,\nKristukseen, sillä hän yksin voi sen tehdä. Jos siis tahdomme tulla\nJumalan lapsiksi, iankaikkiseen elämään ja vapaiksi synneistä, niin\non tehtävä Jumalan tahto, toisin sanoen, uskottava Kristukseen, että\nhän on elämän leipä. Kristityn tulee etsiä vanhurskauttansa ainoastaan\nKristuksesta; näin hän käsittää Herran Kristuksen ja Isän tahdon.\nSilloin hän on turvattu ja saa sydämessään rauhallisena sanoa: Minä\ntahdon tehdä, mitä minun tulee, mutta en minä silti ole vapaa synnistä\nja kuolemasta, vaan olisin yhtä kaikki kadotettu, ellei minulla olisi\nKristusta. Kristukselle minä rakennan, sillä Isän tahto on, ettei\nKristus kadottaisi yhtään niistä, jotka hänen tykönsä tulevat.\n\n\nPerjantai.\n\nMinä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin\nminun kauttani. Joh. 14: 6.\n\nJos meidän on oikein vaellettava ja tultava taivaaseen, niin meidän\ntäytyy tuntea varma tie ja pysyä sillä. Ei näet voi olla olemassa muuta\nkuin yksi ainoa oikea tie. Sille neuvoo Jumalan sana, joka ilmaisee,\nettä Kristus itse on se oikea tie, johon sydämemme tulee perustaa\nluottamuksensa. Joka siis ei tahdo juosta iankaikkiseen turmioon, se\nkuulkoon ainoastaan Kristusta ja pitäköön kiinni tästä sanasta: \"Minä\nolen tie ja totuus ja elämä\", tahtomatta tietää mistään muusta tiestä,\nsillä ne kaikki ovat vain harhateitä.\n\nMaailma on niin sokea ja hullu, että se etsii alati muita teitä ja\nseuraa kaikenlaisia teitä, joita sille osoitetaan, tahtoen koetella\nniitä ja luottaa niihin. Vaikka sille saarnataan, että Kristus on tie,\nse ei kuitenkaan lakkaa muita syrjä- ja lisäteitä etsimästä. Sen tähden\nuskotellaan, että tämä lause olisi ymmärrettävä niin, että Kristus muka\nolisi antanut meille hyviä oppeja ja käskyjä siitä, kuinka meidän tulee\nelää, ja hyvän esimerkin, jota meidän tulee seurata; jos nämä pidämme,\nniin saavutamme oikean tien taivaaseen. Näin he tekevät Kristuksesta\nlainopettajan, joka ei puhu muusta kuin meidän tekemisestämme ja ohjaa\nmeidät itsemme varaan. Tämä on tämän terveellisen raamatunkohdan\nhävytöntä vääristelemistä. Pelkästään hyvien opetusten ja esimerkin\nantaminen ei ole tie ja totuus ja elämä, jonka kautta tullaan Isän\ntykö. Eihän Kristus silloin olisi enempää kuin Mooses tai Johannes\nKastaja; hänen kärsimyksensä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa kävisivät\nkokonaan turhiksi.\n\nVaro siis tällaisia vietteleviä lörpötyksiä, jotka asettavat Kristuksen\neteesi pelkkänä tekojen opettajana ja hyvien avujen esimerkkinä, ikään\nkuin hän ei olisi opettanut meille mitään muuta kuin mitä meidän tulee\ntehdä. Silloin ei häntä voisi nimittää tieksi, vaan hän olisi vain\noppaana tien vieressä, joka tosin osoittaa, missä tie on tai minne päin\non mentävä, mutta ei itse vie eikä kanna ketään eteenpäin. Tosin hän\npaljonkin opettaa, kuinka meidän tulee elää ja seurata häntä, mutta\nsillä ei kaikki ole tehty. Esimerkkikin on kallis, mutta meille liian\nkorkea voidaksemme sitä seurata. Sitä paitsi kuuluvat meidän tekomme\nvielä tähän elämään. Sen tähden on tässä, kuin jos maalta päin tulisi\nrannalle, jossa tie loppuu ja missä ei näy edessä muuta kuin vettä,\njonka yli ei voi päästä ilman vankkaa siltaa tai ellei joku vie ylitse.\nSilloin ei olisi apua siitä, vaikka sinulle näytettäisiin, minne\npäin on mentävä; ei kuitenkaan olisi mitään tietä, eikä kukaan voisi\nauttaa ylitse. Niin käy, kun kuoleman kautta on tästä elämästä tultava\ntoiseen. Siinä vaaditaan enemmän, kuin meidän elämämme ja tekomme,\nolivatpa ne kuinka hyvät tahansa. Silloin on kaikki ihmisvoima liian\nheikkoa auttamaan meitä, poistamaan syntiä, sovittamaan Jumalaa ja\nvoittamaan kuolemaa. Siksi meillä tulee olla muu, vakava perustus ja\nvankka silta. Ja sepä on ainoastaan Jeesus Kristus, joka yksin on se\ntie, jonka kautta me pääsemme toiseen elämään ja Isän tykö, jos lujassa\nuskossa riipumme hänessä.\n\n\nLauantai.\n\nJa katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: \"Tämä on minun rakas\nPoikani, johon minä olen mielistynyt\". Matt. 3: 17.\n\nSepä vasta riemullinen, autuaallinen, armorikas ääni kaikkivaltiaan,\niankaikkisen Jumalan, taivasten ja maan luojan ja kaiken ylläpitäjän\nsuusta! Tämä on ylhäisin saarnaaja, ja hän saarnaa ylimmästä ja\navarimmasta saarnastuolista: taivaasta. Ja koska hän on ylhäisin\nsaarnaaja, on tämä hänen saarnansakin ylhäisin saarna: syvempää\nsaarnaa ei ole maailmaan tullut kuin se, minkä kaikkivaltias,\niankaikkinen, armahtavainen Jumala pitää yhtä kaikkivaltiaasta,\nrakkaasta Pojastansa, sanoen: \"Tämä on minun rakas Poikani, johon\nminä olen mielistynyt\"; kaikki nimittäin kiertyy tämän rakkaan Pojan\nympärille, kaikki keskittyy tähän rakkaimpaan Poikaan. Niinpä on\ntämän saarnan arvokkaimpana kuulijana itse Pyhä Henki, jumalallisen\nmajesteetin kolmas persoona. Jopa on ylhäinen saarnaaja, saarna,\nkuulija -- ylhäisempiä ei voi olla. Tästä seuraa: rakkaan Herramme\nJeesuksen Kristuksen kastetta pidetään suuressa arvossa ja se näin\nkaunistetaan. Kuinka se voisi olla ihanammin kaunistettu kuin siten,\nettä jumalallinen majesteetti itse, ainokainen, iankaikkinen,\nkolmipersoonainen Jumala, on läsnä, ovatpa läsnä Jumalan kaikki\nrakkaat enkelitkin! Todellakin kaste on näin ihanasti kauttaaltansa\nkaunistettu, että me emme voi sitä kyllin ymmärtää, vielä vähemmän\nsanoiksi saada. Pitäkäämme siis se tarkoin mielessämme!\n\nTällä kohdalla sinä kuitenkin puuttunet puheeseen: Kyllähän minä\ntoki uskon rakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan,\nkasteen näin kaunistetuksi ja kunniaan nostetuksi, mutta mitä kaikki\ntämä minua auttaa? Mitä se minua hyödyttää? Kristus on Jumalan\nPoika, iankaikkisuudessa Isästä syntynyt, Pyhästä Hengestä vailla\nsyntiä siinnyt, todelliseksi ihmiseksi neitsyt Mariasta syntynyt,\nja sen tähden tässä kaikki onkin niin ihanaa; mutta minä olen kurja\nsyntinen, synnissä siinnyt ja syntynyt; minua kastettaessa ei syntini\ntähden liene tapahtunut yhtä ihania asioita. Millään muotoa et saa\nnoin ajatella etkä puhua! Senkö tähden, että olet syntinen, sinä\nsiis halveksit kastettasi tai pidät sitä vähäisenä asiana? Eikö se\nsiis olekaan yhtä ihana kuin Kristuksen kaste? Näinkö pidät halpana\nKristuksen kasteen? Ei, niin et saa tehdä, se ei ole oikein; et saa\nerottaa omaa kastettasi Kristuksen kasteesta. Sinun täytyy kasteinesi\ntulla Kristuksen kasteeseen, niin että Kristuksen kaste on sinun\nkasteesi ja sinun kasteesi Kristuksen kaste, että siis on kaikkiaan\nvain yksi kaste.\n\nKaste on nimittäin sellainen peso, jolla meidän syntimme pestään\npois, niinkuin me Nikealaisessa uskontunnustuksessa veisaamme: \"Minä\ntunnustan yhden kasteen syntien anteeksisaamiseksi\". Samoin pyhä\nPaavali sanoo: \"Me olemme kastetut Kristuksen kuolemaan\" (Room. 6: 4),\nja: \"Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen\npäällenne pukeneet\" (Gal. 3: 27). Ellei kaste meillekin tuo samaa,\nnimittäin syntien anteeksiantamusta, siitä ei ole mitään hyötyä eikä\nse ole muuta pesoa parempi. Meidän on siis tietäminen ja uskominen,\nettä Kristus on kastettu meidän tähtemme; meidän on sanominen: Hänen\nkasteensa on minun kasteeni, ja minun kasteeni on hänen kasteensa;\nsillä hän on se Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin. Kun hänet\nkastetaan, hän saa kasteen meidän persoonassamme. Hänet kastetaan\nmeidän tähtemme, jotka olemme maailmasta ja täynnä syntiä. Tämän synnin\nhän on ottanut kuormaksensa, ja se on tällä hänen kasteellansa pois\npesty; sanoohan Johannes evankeliumissaan: \"Katso, Jumalan Karitsa,\njoka ottaa pois maailman synnin!\" (1: 29).\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN LOPPIAISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nKaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka\nminun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Joh. 6: 37.\n\nNämä ovat ihanat sanat: \"Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä\nulos\", toisin sanoen: sen joka minuun uskoo, täytyy Isän Jumalan\nminulle antaa, enkä minä heitä häntä ulos. Sillä, joka minuun uskoo,\non se uskonsa Isältä, Isä antaa hänelle tulon minun tyköni; ja joka\nminun tyköni tulee, se olkoon turvassa, minä puolestani en häntä heitä\nulos. \"Joka minun tyköni tulee\" -- joka ottaa vastaan Kristuksen sanan,\nseuraa häntä ja uskoo häneen, se saa vakuuden siitä, että Kristus\nei tahdo heittää häntä ulos. On kuin hän sanoisi: Ei sinun tarvitse\nminulta mitään pyytää. Minä tahdon olla sinun tykönäsi ennen kuin sinä\ntulet minun tyköni ja alttiimpi antamaan kuin sinä pyytämään. Saat\ntulla minun tyköni; älä pelkää minun edessäni, en tahdo olla tuomarisi\nenkä pyövelisi. Jos joku kerran minun tyköni tulee ja uskoo, niin\nminä tahdon hänelle tehdä sen, että vaikka hän tulisi horjahtelevana\n(niinkuin synti pysyykin kristityn lihassa pahana taipumuksena), ei\nse häntä vahingoita. Lihan synti ei saa teitä hallita; sillä ei ole\nkadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat, vaikka he\neivät vielä kokonaan puhtaat olekaan, eikä liha heissä ole kuoletettu.\n\nKristuksen tykö tuleminen ei kuitenkaan ole ulkonaista eikä taivaaseen\npilvien päällitse kiipeämistä. Ei tämä tuleminen myöskään tapahdu\nkäsin ja jaloin, vaan sydän tulee Jumalan tykö uskon kautta. Jos\nkuulet hänen sanansa ja miellyt siihen niin, että siinä riiput,\nsilloin sydän käy hänen tykönsä ja silloin usko on Jumalan lahja ja\narmo, se ei ole inhimillinen voima eikä meidän työmme. Kristus tahtoo\nsiis tässäkin sanoa: Kukaan ei voi kuulla minua Isän sitä antamatta.\nKopeille, taitaville, korkeaoppisille ja viisaille, jotka paljon\npuhuvat ja osaavat arvostella ja mestaroida, heille tätä sanotaan.\nÄlä luulekaan, että järkesi avulla tulisit hänen tykönsä; Kristusta\nsinä et mestaroitse, ylpeytesi heitetään tässä ulos. Juutalaisetkin\najattelivat: Tuossa seisoo ja saarnaa Kristus, kyllähän me osaisimme\nvielä paremmin kuin hän; he luulottelivat pääsevänsä käsiksi elämän\nleipään ilman hänen saarnaansa. Mutta siihen Kristus tahtoo sanoa:\nMinä panen oven lukkoon, ettette pääse sisälle; en sen vuoksi, etten\nteitä mielelläni tahtoisi päästää, vaan sen vuoksi, että teidän täytyy\nkäydä toista tietä tullaksenne minun tyköni ja saadaksenne elämän\nleipää ja vettä, sillä oma järkenne ja viisautenne ei sitä tee. Mutta\njos te minun tyköni tulette, niin Isän täytyy teidät minulle antaa.\nSuurella ymmärryksellänne ja taidollanne ei teidän ole tultava minun\ntyköni; silloin te toisitte itse itsenne, ettekä ensinkään tarvitsisi\nIsää. Semmoinen viisaus on helvetin pimeydestä, että me tahdomme\nopettaa Jumalaa, kuinka hänen tulisi maailmaa hallita. Jos sinä itse\nitsesi tuot, niin Isän ei tarvitse sinua tuoda. Julkeat ihmiset\nitsepintaisesti tahtovat mestaroida Jumalaa; jos ovat kuulleet yhden\nsaarnan ja Uutta testamenttia kerran silmäilleet, niin he luulottelevat\nheti taitavansa kaiken ja tahtovat itse viedä itsensä eivätkä tarvitse\nsaarnaajaa. Mutta kun viimeiset hengenvedot ovat käsillä, silloin\nsaadaan oppia, mitä tämä sana merkitsee: \"Kaikki, minkä Isä antaa\nminulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en\nheitä ulos.\"\n\n\nMaanantai.\n\nSillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja\nuskoo häneen, on iankaikkinen elämä. Joh. 6: 40.\n\nHerra Kristus vetää tässä meidän sydämemme kaikkien hyvien tekojen\nulkopuolelle ja yläpuolelle, sillä ne eivät ole Poika. Vaikka\nrupeaisitkin rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä ja täyttämään lakia,\net sinä kuitenkaan näe Poikaa, eikä sinulla ole häntä. Isän tahto on\nse, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen\nelämä. Suokoon Jumala, että tämä pääsisi sydämeen; se on kyllä\nselkeästi sanottu, kunhan vain ajattelisit: jolla on Poika, sillä\non oleva iankaikkinen elämä, syntien anteeksisaaminen ja vapautus\nkuolemasta. Minkä kautta? Ainoastaan sen kautta, että näet Pojan ja\nuskot häneen.\n\nTämä on todella kovaa puhetta kaikkia hyviä tekoja vastaan. Eikö sitten\ntule hyviä töitä tehdä? Tuleepa niinkin, niiden pitää seurata uskoa,\nsillä uskon pitää tuoda hyvät teot myötänsä, mutta iankaikkista elämää\nei hyvillä teoilla saada; mahdotonta näet on pitää laki. Maan päällä\nei olekaan ollut yhtään ihmistä, joka olisi rakastanut Jumalaa koko\nsydämestään ja lähimmäistä niin kuin itseänsä, vaan laki on ollut\nmahdoton kuorma ja rasitus. Pietarikin sanoo, että laki on ollut \"ies,\njota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa\" (Ap.t.\n15: 10). Mitä meidän siis on tehtävä, tullaksemme autuaiksi? Meidän\npitää katsoa Poikaa ja pysyä hänessä, häntä rakastaa ja häneen uskoa,\nettä hän on se, jonka kautta me tulemme autuaiksi ja pelastumme. Niin\nJumala on päättänyt. Sen tähden me tahdomme sanoa: Herra Kristus!\nMinä pysyn tykönäsi ja riipun sinussa sinuun uskoen. Sitten tahdomme\nharjoittautua hyviin tekoihin. Tärkeintä tulee meille kuitenkin olla\nKristuksessa pysymisen ja että meille hänen kauttansa lahjoitetaan\nelämä. Sitten me tahdomme ruveta voimiemme mukaan rakastamaan Jumalaa\nja lähimmäistä ja tekemään kaikkea hyvää, mutta myös pysymään lujana\nsiinä, etteivät meidän hyvät tekomme meitä lainkaan auta. Meidän\nelämämme ja tekomme ovat liian vähäpätöiset ja halvat, että voisimme\nniillä kukistaa kuoleman, sulkea helvetin ja avata taivaan. Sen tähden\nme tahdomme pysyä tässä miehessä, jonka Jumala on antanut meille. Hänen\nhuostassansa emme huku emmekä kuole.\n\nJokainen kuitenkin pitää tätä halpana ja vähäpätöisenä, kun kuulee,\nettei tarvitse tehdä muuta kuin vain nähdä ja uskoa. Niin, tämä on\ntosin helposti sanottu, mutta kukaan ei tiedä, mitä usko on. Se on\nsuuri taito ja oppi, jota ei yksikään ihminen ole voinut täydellisesti\noppia tai perin pohjin tutkia, ellei hän ole ollut vaipuneena tuskaan\nja epäilykseen syntiensä tähden tai muihin vaaroihin. Siinä nähdään\nuskon voima ja vaikutus, että se voittaa synnin, kuoleman, perkeleen\nja helvetin. Nämä eivät ole vähäpätöisiä vihollisia, vaan ne tekevät\ntaivaan ja maan ihmiselle liian ahtaiksi, eikä ole ketään muuta, joka\nvoisi auttaa meitä näiden vihollisten ahdistaessa, kuin hän, joka\nsanoo: Minä olen se, joka en kadota teitä. Tämä on Isän tahto. Kun siis\njoku opettaa, että saat iankaikkisen elämän, jos pidät Jumalan käskyt,\nja sanoo Kristuksen itse sanoneen: \"Tee se, niin sinä saat elää\", niin\nsano sinä: Niin kyllä, mene ja tee sinä niin. Evankeliumin fariseus\njätti sen tosin tekemättä, sillä pian on sanottu: \"Tee se\", mutta ei\nsiitä mitään tule, en minä voi sitä, minun pitämiseni ei ole riittävää.\nEnsiksi minulla täytyy olla auttajana Kristus, joka antaa minulle\nsyntini anteeksi ja antaa Pyhän Hengen täyttääkseni käskyjä. Kristuksen\ntäytyy ensiksi antaa iankaikkinen elämä, sitten minä tahdon tehdä hyviä\ntekoja, jotka kelpaavat Jumalalle.\n\n\nTiistai.\n\nHerra on vannonut eikä sitä kadu: \"Sinä olet pappi iankaikkisesti,\nMelkisedekin järjestyksen mukaan\". Ps. 110: 4.\n\nPappi on sellainen mies, joka on asetettu yksinomaan syntisten\ntähden ja jonka tulee vastaanottaa heitä, astuen Jumalan ja heidän\nväliinsä, sovittaen heitä ja rukoillen heidän puolestaan. Jos ihmiset\nolisivat pyhiä eivätkä syntisiä, niin ei pappeja tarvittaisi. Jos siis\ntahdomme Herran Kristuksen vastaanottaa pappina, niin meidän pitää\nmyös tunnustaa itsemme syntisiksi ja uskoa, että Jumala on asettanut\nja antanut hänet meille papiksi sen tähden, että me hänen tyköänsä\netsisimme lohdutusta ja apua syntiä vastaan ja löytäisimme sen. Sillä\nsen tähden hän on antanut itsensä uhriksi meidän edestämme, että hän\nsovittaisi meidät Jumalan kanssa ja saattaisi armoihin, myös että hän\nesirukouksensa kautta antaisi meille Hengen ja voiman päästäksemme\nirti synnistä ja näin tullaksemme ikuiseen vanhurskauteen, pyhyyteen\nja iankaikkiseen elämään. Siksi meidän on harjoittauduttava käyttämään\ntätä pappeutta lohdutukseksemme ja vahvistukseksemme uskon kautta, niin\nettä varmasti uskomme, että meillä Kristuksessa on sellainen ylimmäinen\npappi, joka antaa meille sanansa eli evankeliumin saarnan, toisin\nsanoen, jumalallisen siunauksen ja armon saarnan ja tällä vakuuttaa\nmeidät syntien anteeksisaamisesta ja iankaikkisen elämän perinnöstä,\njonka hän itsensä uhraamalla on meille ansainnut ja hankkinut. Lisäksi\nhän joka päivä ja alinomaa seisoo Isän edessä ja puhuu hyvää meidän\npuolestamme ja kantaa kaiken meidän hätämme hänen eteensä. On myös\naivan varmaa, että tämä hänen esirukouksensa on Isälle sydämellisen\notollinen ja tuottaa meille, mitä hän anoo. Vielä se antaa meille\nsellaisen voiman, että mekin hänen nimeensä rohkenemme astua Jumalan\neteen rukoilemaan, ja tekee tämän meidän rukouksemme otolliseksi ja\nhänelle kelvolliseksi, niin että se tulee kuulluksi ja toteutuu.\n\nMitä jalompaa ja korkeampaa saattaisi meille tapahtua, kuin että\nmeillä on ylimmäisenä pappina tämmöinen mies, itse Jumalan Poika,\nvaltasuuruudessaan Jumalan oikealla kädellä istuva! Jos me itse\nsaisimme toivoa, mitäpä suurempaa ja parempaa taitaisimme tai\ntahtoisimme pyytää kuin saada tämmöisen välimiehen ja edesvastaajan\nJumalan tykönä! Nyt kuulemme, että Jumala itse on tämän Kristuksen\nasettanut, jopa korkealla valallansa vahvistanut olemaan sellainen\nylimmäinen pappi ja että hän sen tähden istuu Jumalan oikealla\npuolella, ettemme lainkaan pelkäisi vihaa emmekä armottomuutta, jos\nhäneen uskomme, vaan odottaisimme itsellemme häneltä sulaa isällistä,\niankaikkista armoa, lohdutusta ja apua. Kuinka hän saattaisikaan olla\nkuulematta tätä pappia, ainokaista, rakasta Poikaansa? Kuinka hän voisi\nkieltää häneltä mitään tai jättää hänet vaille sitä, mitä hän rukoilee?\nMutta hänpä rukoilee ainoastaan meidän edestämme, että me saisimme\narmon ja laupeuden. Me olemme myös varmat siitä, että jos mekin\ntällaista rukoilemme hänen tähtensä, niin se on Jumalalle otollista ja\ntulee täydellisesti kuulluksi. Miksi siis tahdomme epäillä tai peljätä?\nMiksi emme aivan iloisesti käy hänen eteensä tämän armoistuimen luo\nja sydämestämme iloitse ja lohduttaudu tästä ylimmäisestä papista?\nNäemmehän, kuinka pyhä profeetta tässä iloitsee ja kerskaa hänestä.\nHän näet puhuu nämä sanat totisesti rikkaan, väkevän hengen ja uskon\nsanelemina, täten tunnustaen pitävänsä Kristuksen oikeana pappinaan\nJumalan tykönä, jonka kautta hänellä on varma syntien anteeksisaaminen\nja armollinen Jumala. Tällä hän on lohduttautunut kaikkea peljästystä\nja kiusausta, kärsimystä ja hätää vastaan, tämän kautta myös pysynyt\nvoimissa elämässä ja kuolemassa. Lyhyesti sanoen: tässä lauseessa,\njossa hän nimittää Kristusta iankaikkisesti olevaksi papiksi, on kaiken\nkristillisen opin, ymmärryksen, viisauden ja lohdutuksen syvä ja rikas\nlähde, aarnihauta ja aarreaitta, sellainen, ettei missään muualla\nRaamatussa ole rikkaampaa. Tässä on nimittäin Kristuksen oikea virka\nilmaistuna.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMinä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä\npysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään\ntehdä. Joh. 15: 5.\n\nTämä on puhuttu valekristityitä vastaan, jotta tiedettäisiin, ettei\nkukaan luonnollisen voiman tai tekojen kautta tule Kristuksen\ntotiseksi oksaksi. Oksa ei saa olla keinotekoinen, vaan kasvanut,\nja sen pitää olla viinipuun laatua. Viinipuu ja oksat eivät ole\noksastamalla yhdistetyt, niinkuin oksanen kuivaan runkoon; oksan\npitää olla samaa oikeata laatua ja luontoa, Kristuksesta kasvanut. Ei\nsinua tee kristityksi se, että sinua siksi nimitetään ja että asut\nkristittyjen parissa, vaan se, että sinä luonnollisesti olet syntynyt\nja kasvanut Kristus-viinipuusta. Tämä taas tapahtuu seuraavasti: kun\nsinut kastetaan tai tulet evankeliumin kautta kääntyneeksi, niin Pyhä\nHenki on läsnä ja tekee sinusta uuden luomuksen, joka saapi uuden\nmielen, sydämen ja ajatukset, nimittäin oikean Jumalan tuntemuksen\nja sydämellisen luottamuksen hänen armoonsa. Sanalla sanoen: sinun\nsydämesi perustus uudistuu ja muuttuu, niin että sinusta tulee aivan\nuusi kasvu, Kristus-viinipuuhun istutettu ja hänestä kasvanut. Eivät\nnäet sinun pyhyytesi, vanhurskautesi ja puhtautesi tule sinusta,\nvaan ne lähtevät yksin Kristuksesta ja ovat hänessä, johon sinä olet\njuurtuneena uskon kautta. Ne tulevat, niinkuin neste nousee puun\nvarresta oksiin, niin että te molemmat, hän ja sinä, olette samaa\nolemusta; hänessä ja hänen kauttansa sinä kannat hedelmiä, jotka eivät\nole sinun, vaan viinipuun. Näin Kristuksesta ja kristitystä tulee yksi\nruumis. Kaikkea mitä hän tekee, hän ei enää tee Aadamista polveutuvana\nihmisenä, vaan Kristus hänessä, niin että hänen suunsa ja kielensä,\njoilla hän Jumalan sanasta puhuu ja tunnustaa, eivät ole hänen, vaan\nKristuksen suu ja kieli; hänen kätensä, jolla hän työskentelee ja\npalvelee lähimmäistä, ei ole hänen, vaan hänen Herransa Kristuksen\nkäsi, Kristuksen, joka on hänessä ja hän Kristuksessa.\n\nKristus sanoo nämä sanat: \"Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn\",\nosoittaaksensa ettei kristillisyyttä pueta kuin vaatetta päälle ja\nettä se ei ole uusi tapa tai noudatettavaksi otettu elämänjärjestys,\nniinkuin itsevalittu pyhyys on, vaan niin, että ihmisen pitää Jumalan\nsanasta ja Hengestä syntyä uudesti ja tulla sydämen pohjia myöden\nuudeksi ihmiseksi. Kun sydän on näin uudesti syntynyt Kristuksessa,\nseuraavat hedelmätkin: evankeliumin tunnustaminen, rakkauden teot,\nkuuliaisuus, kärsivällisyys, puhtaus jne.\n\nKristus on tällä tahtonut varoittaa kristityitänsä, että he pysyisivät\nhänen sanassansa, joka tekee uudestisyntyneitä ja oikeita kristityitä,\njotka kantavat paljon hedelmää viinipuusta, ja että he kavahtaisivat\nkaikkea muuta oppia, joka tahtoo ohdakkeista ja orjantappuroista\nkorjata viinimarjoja. Siitä ei kuitenkaan koskaan mitään tule.\nLuonto ei muutu, vaikka kauankin kiusaisit itseäsi teoilla; omalla\npyrkimykselläsi et voi saada toimeksi mitään. Keinotekoinen ja kasvanut\npysyvät aina erilaisina.\n\n\nTorstai.\n\nSillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän\nkäskijäinsä sauvan sinä särjet, niinkuin Midianin päivänä. Jes. 9: 3.\n\nNiin kuin Gideon kolmella sadalla miehellä löi midianilaisten\nsuuren sotajoukon, niin mekin olemme Kristuksen kautta lunastetut\nvihollisistamme. Nämä viholliset olivat laki, synti ja kuolema, kolme\nmaailman mahtavinta hirmuhallitsijaa. Laissa näet on synnin voima,\nmutta synti on kuoleman ota, sillä kuolema ei voisi vahingoittaa\nmeitä, ellei syntiä olisi. Syntiä taas on kahdenlaista: toista syntiä\nnimitetään tunnetuksi synniksi; niitä ovat ulkonaiset synnit, joita\ntehdään julkisesti ja joiden alkusyytä monet eivät näe. Toinen synti\non tuntematon, se on myötäsyntynyt perisynti, joka ei näy, ellei\nlaki sitä osoita; näin käy kiusauksessa, kun omatunto peljästyy ja\nnäkee sielun myötäsyntyneen jumalattomuuden, joka on tunkeutunut\nkaikkialle ruumiiseen niinkuin myrkky. Tässä varsinaisesti on lain\nvoima; profeetta nimittääkin sitä tässä käskijäksi, koska se vaatien\npainaa omaatuntoa olkain vitsalla, toisin sanoen synnillä, jonka laki\nosoittaa, ja kuorman ikeellä, se on: iankaikkisella kuolemalla, joka on\nsynnin palkka.\n\nProfeetta sanoo lailla olevan käskijän sauvan eli valtikan, toisin\nsanoen täydellisen herruuden. Laki vaatii meiltä täyttämistä ja\nhallitsee meitä, koska ei ole ketään, joka täyttää lain; perisynnin\ntähden me kaikki vihaamme Jumalan sanaa ja tekoja, jopa itse\nJumalaakin, kun hän meitä kurittaa. Me kaikki olemme niin muodoin\nlain vihollisia ja toivomme, ettei sitä olisikaan. Mutta lakia ei\nvoida poistaa, sitä seuraa toinen hirmuvaltias, synti. Niin nämä\nkaksi hirmuvaltiasta ajavat meitä sinne, mihin emme tahdo, nimittäin\nkuolemaan. Mutta koska kuolemantuomio on joka hetki saapuvilla, niin\nmieli ei voi kauan pysyä sellaisessa tilassa; sen täytyy joko muuttua\ntoiseksi, uudeksi luomukseksi, tai sortua kuorman alle.\n\nTätä tarkoittaa se, mitä profeetta edellä sanoo: \"He iloitsevat sinun\nedessäsi\". Evankeliumi julistaa meille synnit anteeksi ja sen voiton\nlaista ja kuolemasta, joka on hankittu Kristuksen kautta ja jota\nprofeetta tässä vertaa Gideonin voittoon. Kristus antaa Henkensä, niin\nettemme joudu epätoivoon syntien tähden ja että kerskaamme vaivoista,\njotta lain virka olisi voimaton ja laki, joka tähän asti oli vihattu\nja hirmuinen käskijä, tulisi rakkaaksi. Ei niin, että laki olisi\nmuuttunut, vaan niin että me Jumalan Hengen kautta olemme muuttuneet.\nTämä on kristillinen vapaus: me vapaudumme käskijän sauvasta ja meille\nlahjoitetaan Pyhä Henki, niin että me muutamin kohdin tyydymme lain\nvaatimuksiin; missä taas emme voi sitä täyttää, se ei kuitenkaan tee\nmeitä velanalaisiksi, koska meillä on syntien anteeksiantamus. Samoin\nkuolemakin voitetaan ja lakkaa olemasta. Näin sydämet riemastuvat\nvapautuessaan hirmuvaltiaitten pelosta, jota niiden täytyi kärsiä,\nennen kuin oppivat tuntemaan Kristuksen.\n\nTämä taas tapahtuu aivan samoin kuin Gideon voitti midianilaiset,\nnimittäin niin, että viholliset hävittävät itsensä. Laki, synti ja\nkuolema ovat karanneet Kristuksen kimppuun, niin kuin vikapään; mutta\ntappaessaan hänet ne tappoivat itsensä, ja ovat Kristuksen ruumista\nvasten ruhjoutuneet, niin etteivät ne enää voi vahingoittaa niitä,\njotka uskovat tähän Kristuksen kärsimykseen. Kristus lahjoittaa\nkärsimyksensä ansion sanan kautta uskovaisille, niin että heillä sen\nkautta on syntien anteeksiantamus ilman mitään omaa ansiotansa. Tämä on\nse kunniakas voitto, jota profeetta tässä ylistää, kun nähdään kuoleman\nolevan surmatun ilman meidän osuuttamme.\n\n\nPerjantai.\n\nVapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako\nuudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. Gal. 5: 1.\n\nSe jonka Kristus on vapauttanut synnistä, on tullut vanhurskauden\npalvelijaksi, mutta joka on synnin palvelija, hän on vailla sitä\nvanhurskautta, jonka Kristus on meille hankkinut ja tuonut. Tämä on\nvälttämätöntä tietää, koska tuskin kukaan ymmärtää, mitä orjuus tai\nmitä vapaus on. Niinpä useimmilla on ainoastaan lihallinen käsitys\nvapaudesta, ikään kuin sopisi Kristuksessa tehdä mitä hyvänsä.\nKuitenkin se on sellainen vapaus, jonka kautta me vapaasti, vaatimatta\nja iloisin ja rohkein mielin, ilman rangaistuksen pelkoa ja palkkaa\npyytämättä täytämme, mitä laissa on kirjoitettu. Orjuus taas on siinä,\nettä me orjallisesta pelosta, ilman lapsen rakkautta teemme sitä, mitä\nlaki vaatii. Tämä ei siis suuria merkitse, eikä myöskään ole mitään\nerotusta synnin orjan ja lain orjan välillä siitä syystä, että se, joka\non lain orja, on aina syntinen, eikä milloinkaan täytä lakia muuten\nkuin ulkonaisin teoin; hänelle annetaan ajallinen palkka, niinkuin\npalkkavaimon lapsille. Perintö sen sijaan kuuluu vapaan lapsille.\n\n\"Vapauteen Kristus vapautti meidät\", sanoo apostoli. Tämä on\nhengellinen vapaus, joka on hengessä pidettävä. Se on vapaus laista,\nmutta aivan toisin kuin ihmisten kesken on tavallista. Inhimillistä\nvapautta on, kun eivät ihmiset muutu, vaan lait. Mutta kristillinen\nvapaus on sitä, etteivät lait muutu, vaan ihmiset, niin että juuri\nsama laki, joka ensin ei maistunut vapaalle tahdolle, nyt, kun rakkaus\non vuodatettu meidän sydämiimme, tulee rakkaaksi ja suloiseksi. Tässä\nvapaudessa Paavali neuvoo meitä lakkaamatta pysymään, koska Kristus\nmeidän puolestamme on täyttänyt lain ja voittanut synnin ja lähettää\nrakkauden hengen niitten sydämiin, jotka häneen uskovat. Näin he\ntulevat vanhurskaiksi ja oppivat rakastamaan lakia, ei omien tekojensa\nansiosta, vaan Kristuksen vapaan ja ilmaiseksi annetun rakkauden\nkautta. Jos tahdot itse tehdä itsesi vanhurskaaksi ilman Kristusta\nja päästä irti laista, poikkeat tästä rakkaudesta ja armosta ja olet\nkiittämätön Kristusta kohtaan, ollen itsessäsi paisunut.\n\nHuomaa myös tarkoin nämä tärkeät sanat: \"Älkää antako uudestaan sitoa\nitseänne orjuuden ikeeseen\", toisin sanoen: älkää sitoutuko lain\nraskaimpaan ikeeseen, jota ette kuitenkaan voi kantaa ja jonka alla\nette kuitenkaan muuta voi olla kuin orjia ja syntisiä; älkää antako\njälleen kietoa itseänne lain ikeeseen, josta Kristus on täydellisellä\ntäyttämyksellään meidät vapahtanut. On paljon helpompaa olla alamaisena\nkuin olla orjana, mikä on raskasta; raskainta kuitenkin on joutua\njälleen kiedotuksi lain orjuuden ikeeseen sen jälkeen kuin on armon\nvapauden saanut. Pyhä Paavali sanoo: pysykää siinä vapaudessa, toivoen\ngalatalaisista parempaa, kuin hän löytää, nimittäin että he eivät\nvielä olisi langenneet. Muussa tapauksessa hän olisi sanonut: nouskaa!\nMutta nyt hän puhuu leppyisemmin ja sanoo: pysykää. Näin hän tekee sen\ntähden, että hän sillä myös opettaisi, ettei kenenkään pidä rangaista\ntoista eksyväistä tahi horjahtanutta, ikään kuin epäilisi saavansa\nhäntä milloinkaan saatetuksi oikealle tielle.\n\n\nLauantai.\n\nMitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman,\njotka minun Isäni ovat? Luuk. 2: 49.\n\nMitä tarkoittaa tämä Jeesuksen vastaus Marialle ja Joosefille, jotka\nkolmena päivänä olivat etsineet häntä kaikkialta: \"Minun pitää\nniissä oleman, jotka minun Isäni ovat\"? Eikö koko luomakunta ole\nhänen Isänsä? Kaikki on hänen, mutta luomakunnan hän on lahjoittanut\nmeidän käytettäväksemme. Yhden hän kuitenkin on pidättänyt itselleen,\nsen, jota nimitetään pyhäksi ja Jumalalle kuuluvaksi ja joka meidän\nvarta vasten täytyy saada häneltä. Se on hänen pyhä sanansa, jolla\nhän sydämet ja omattunnot hallitsee, pyhittää ja tekee autuaiksi.\nTemppeliäkin sanottiin pyhäköksi eli pyhäksi asumukseksi siitä syystä,\nettä Jumala siinä sanallansa ilmaisi itsensä läsnäolevaksi ja äänensä\nkuultavaksi. Kristus on \"siinä, mikä hänen Isänsä on\", puhuessansa\nmeille sanallansa, ja niin hän saattaa meidätkin Isän tykö.\n\nHuomaa: hän nuhtelee vanhempiaan sen johdosta, että he kulkevat\nharhateitä etsiessään häntä jonkin muun, maallisen ja inhimillisen\npuuhan keskeltä, sukulaisten ja tuttavien parista, ajattelematta,\nettä hänen täytyy olla niissä, jotka hänen Isänsä ovat. Tällä hän\ntahtoo osoittaa hallituksensa ja koko kristillisen menon perustuvan\npelkästään sanaan ja uskoon, ei mihinkään muuhun, ulkonaiseen tai\najalliseen, maalliseen oloon ja hallintaan. Lyhyesti, hän ei tahdo\nitseänsä löydettävän mistään, mikä on sanan viran ulkopuolella. Hän ei\nnimittäin tahdo olla maallisluontoinen, vaan \"sitä, mikä hänen Isänsä\non\", sellainen, miksi hän syntymästänsä saakka halki koko elämänsä\nosoittautui. Tosin hän on ollut maailmassa, mutta ei esiintynyt\nmaailman mukaisena; Pilatuksellekin hän sanoi: \"Minun kuninkuuteni ei\nole tästä maailmasta\". Hän oleskeli sukulaisten ja tuttavien parissa ja\nniiden parissa, joiden luo hän meni, mutta hän ei lainkaan osallistu\nmaailman mukaiseen menoon: vieraana hän vaeltaa sen keskitse, käyttäen\nsitä ajallisten tarpeittensa tyydyttämiseksi, huolehtien vain \"siitä,\nmikä hänen Isänsä on\", toisin sanoen, sanasta; siitä hän antautuu\nlöydettäväksi, ja siitä häntä on etsittävä, jos ken halajaa hänet\nkäsille saada.\n\nJumala ei kärsi sitä, että me luotamme johonkin muuhun tai sydämessämme\npitäydymme johonkin, mikä ei ole Kristusta hänen sanassansa, olkoon\nse kuinka pyhää ja täydellisesti hengellistä tahansa. Uskolla ei ole\nmitään muuta perustusta, jolla se voi kestää. Kristuksen äidille ja\nJoosefille käy tässä näin sen tähden, että heidän oma viisautensa,\nomat ajatuksensa ja oma toivonsa pettäisi ja kaikki olisi hukassa,\nheidän kauan etsiessänsä häntä eri paikoista, he kun näet eivät etsi\nhäntä niin kuin pitää, vaan lihan ja veren tavan mukaan, jotka aina\npälyilevät muuta lohdutusta kuin sanan: ne nimittäin tahtovat päästä\njohonkin, minkä näkee ja tuntee ja mihin aistimien ja järjen avulla voi\npitäytyä. Niinpä Jumala salliikin heidän vaipua erehdykseensä, että\npakostakin oppisivat sen, että mitään muuta apua ja neuvoa ei ole,\npaitsi sanaan tarttuminen. Tässä on jätettävä kaikki: sukulaiset ja\ntuttavat, koko Jerusalemin kaupunki, kaikki tieto ja ymmärrys ja kaikki\nse, mitä he itse ja mitä kaikki ihmiset ovat, sillä mikään tästä ei\nanna mitään oikeaa lohdutusta eikä siihen auta; vasta sitten se tulee,\nkun etsitään häntä pyhäköstä, jossa hän on \"siinä, mikä hänen Isänsä\non\". Sieltä hän varmasti löytyy; sydän saa taas iloa -- muutoin sen\ntäytyy oman itsensä ja kaikkien luotujen varassa ollen jäädä vaille\nlohdutusta.\n\nKatsokaa, tämä on evankeliumimme ihana opetus siitä, kuinka Kristusta\non oikein etsittävä ja kuinka hänet on löydettävä. Se osoittaa sen\noikean lohdutuksen, joka rauhoittaa murheelliset omattunnot, niin että\nkaikki kauhistus ja hätä häviää ja sydän taas ilostuu, tullen aivan\nkuin uudesti syntyneeksi. Mutta kovalle ottaa, ennen kuin se siihen\npäätyy ja tämän käsittää: sen täytyy ensin epäonnistua ja kokea, että\nkaikki on kadotettua ja että loppujen lopuksi ei mikään muu auta\nkuin se, että kaukana omasta itsestäsi ja kaikesta inhimillisestä\nlohdutuksesta käyt yksistään sanaan. Ajallisissa onnettomuuksissa\nmeidän sopii etsiä lohdutusta siitä, mikä meidän on: rahasta,\nomaisuudesta, sukulaisilta ja tuttavilta, mutta näissä asioissa\nsinulla täytyy olla jotakin muuta, joka ei ole ihmisten, vaan Jumalan,\nnimittäin sana, jonka kautta hän yksin voi olla suhteessa meihin ja me\nhäneen.\n\n\n\n\nTOINEN LOPPIAISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nLaista on tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta\nvanhurskaiksi tulisimme. Gal. 3: 24.\n\nKukaan ei tule lain ja sen tekojen kautta vanhurskaaksi. Jos näet\nvoisimme lain kautta tulla vanhurskaiksi, olisi usko tarpeeton;\nolisi myöskin väärin se, mitä pyhä Paavali tässä sanoo: Me tulemme\nuskosta vanhurskaiksi. Usko ja teot kumoavat toisensa kerrassaan\nvanhurskauttamisen asiassa. Jos omistat vanhurskauttamisen uskolle,\ntäytyy sinun se riistää teoilta, lailta ja luonnolta; jos omistat\nsen teoille, täytyy sinun riistää se uskolta. Toisen täytyy olla\ntotta ja toisen valhetta, molemmat eivät voi olla totta. Lailla ei\nsiis ole mitään muuta voimaa eikä kykyä kuin joko tehdä syntisiä tai\njättää syntiseksi; se mikä ei vanhurskauta, se varmasti joko tekee\nsyntiseksi tai jättää syntiseksi. Näin laki tekee synnin entistä\nsuuremmaksi, niinkuin Paavali sanoo: \"Laki tuli väliin, että rikkomus\nsuureksi tulisi\" (Room. 5: 20). Tämä tapahtuu seuraavasti: Estäessään\nkättä ja ulkonaista rumaa elämää se herättää sydämessä vastaansa\nvain yhä yltyvää vihaa ja vastenmielisyyttä, samoin kuin poika käypi\nkasvattajaansa kohtaan sitä vastahakoisemmaksi kuta ankarammin\ntämä häntä rankaisee ja hänen oma tahtonsa estetään. Tämä viha ja\nvastenmielisyys tietää yksinkertaisesti kiellonalaisen pahan tahdon\nlisääntymistä, mutta sitä ei olisi koskaan esiintynyt, ellei tahto\nolisi tavannut vastarintaa.\n\nEnnen lain tuloa siis ihminen ja hänen paha luontonsa tekevät syntiä\nsinänsä: ihminen ei ajattele lakia; mutta kun laki tulee, estää ja\nuhkaa, silloin vasta luonto käy häijyksi ja haluttomaksi lakia kohtaan\nja alkaa nyt sekä rakastaa syntiä että jopa vihata vanhurskautta. Tämä\non synnin lisäämistä lain kautta, -- kaukana siitä, että kukaan sen\nkautta tulisi vanhurskaaksi. Mutta autuas se, joka tämän ymmärtää ja\noppii tuntemaan! Tekopyhät eivät sitä ymmärrä. He eivät usko luonnossa\nolevan näin suurta häijyyttä ja vihaa lakia kohtaan; he löytävät\nluonnosta paljon hyvää. Niinpä he eivät ymmärrä piirtoakaan pyhästä\nPaavalista, joka ei milloinkaan puhu toisin laista. Ja jos tahdomme\ntoden sanoa, niin tapaamme omasta sydämestämme juuri samanlaista.\n\nApostoli sanoo myöskin: Laki on meidän kasvattajamme Kristukseen,\nettä kukaan ei ryhtyisi muunlaiseen uskoon kuin uskoon Kristukseen,\nAabrahamin siemeneen. Ei meitä auta se, että uskomme Jumalaan, joka on\nluonut taivaat ja maan. Se joka ei usko Kristukseen, ei myöskään usko\nJumalan lupausta, siis ei myöskään usko siihen Jumalaan, joka on luonut\ntaivaat ja maan. Kristuksen ulkopuolella ei siis ole mitään siunausta\neikä vanhurskauttamista, ei ainoastaan lain, vaan kaiken muunlaisenkin\nuskon kannalta katsoen. Jumala tahtoo pysyä Aabrahamille antamassaan\nlupauksessa, jolle hän tämän siemenessä on luvannut koko maailman\nsiunauksen. Siispä usko Kristukseen vanhurskauttaa, niinkuin Paavali\nsanoo: \"Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo\"\n(Room. 10: 4).\n\n\nMaanantai.\n\nKaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen\npäällenne pukeneet. Gal. 3: 27.\n\nKristuksen päällensä pukeminen voidaan käsittää kahdella tavalla:\nlain kannalta ja evankeliumin kannalta. Lain kannalta näin: \"Pukekaa\npäällenne Herra Jeesus Kristus\" (Room. 13: 14), toisin sanoen,\nnoudattakaa Kristuksen esimerkkiä ja hyveitä, tehkää ja kärsikää\nsitä, mitä hän teki ja kärsi. Evankeliumin kannalta taas Kristukseen\npukeutuminen ei ole hänen seuraamistaan, vaan uutta synnyntää ja\nluomista: minä näet pukeudun itse Kristukseen: hänen viattomuuteensa,\nvanhurskauteensa, viisauteensa, valtaansa, autuuteensa, elämäänsä ja\nhenkeensä. Meidän pukunamme on Aadamin nahan vaate: kuoleman vaate\nja synnin puku, se on syntinen ja turmeltu luonto, jota Paavali\ntavallisesti sanoo vanhaksi ihmiseksi. Se on kaikkine tekoineen\nriisuttava, jotta Aadamin lapsista tulisimme Jumalan lapsiksi. Tätä ei\nsaada toimeen pukua vaihtamalla, ei millään laeilla eikä teoilla, vaan\nkasteessa tapahtuvalla uudestisyntymisellä ja uudistuksella, niinkuin\nPaavali sanoo: \"Hän pelasti meidät laupeutensa mukaan uudestisyntymisen\npeson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta\" (Tiit. 3:5). Kastetuistahan\nnousee sen lisäksi, että he Pyhän Hengen kautta syntyvät uudestaan ja\nuudistuvat taivaalliseen vanhurskauteen ja iankaikkiseen elämään, uusi,\nkirkas liekki, saa syntynsä uusi ja hurskas mielensuunta, jumalanpelko,\nluottamus Jumalaan, toivo jne., nousee uusi tahto. Tämä nyt on\nKristukseen pukeutumista varsinaisessa, oikeassa ja evankelisessa\nmielessä.\n\nKasteessa ei siis meille anneta lakiin perustuvan vanhurskauden\neikä omien tekojemme pukua, vaan Kristuksesta tulee meidän\nverhomme. Mutta hänpä ei ole laki, ei lainantaja, ei teko, vaan\njumalallinen ja sanomaton lahja, jonka Isä meille lahjoitti olemaan\nvanhurskauttajanamme, eläväksitekijänämme ja lunastajanamme.\nKristukseen pukeutuminen evankeliumin kannalta katsoen siis on\npukeutumista, ei lakiin eikä tekoihin, vaan sanomattomaan lahjaan,\nnimittäin syntien anteeksiantamukseen, vanhurskauteen, rauhaan,\nlohdutukseen, iloon Pyhässä Hengessä, autuuteen, elämään, vieläpä itse\nKristukseen.\n\nTämä opinkohta on tarkasti huomattava kiihkohenkiä vastaan, jotka\nhalventavat ihanaa kastetta ja puhuvat siitä jumalattomasti. Paavali\nsitä vastoin kaunistaa kastetta ihanin mainesanoin nimittäessään\nsitä uudestisyntymisen pesoksi ja Pyhän Hengen uudistukseksi. Hän\nsanoo kaikkien kastettujen pukeutuneen Kristukseen. Me emme ole\nsaaneet kastetta ulkonaiseksi merkiksi, jonka johdosta olemme\njoutuneet kristittyjen kirjoihin. \"Kaikki, jotka olette Kristukseen\nkastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet\", toisin sanoen,\nteidät on temmattu lain ulkopuolelle, kasteessa tapahtuneeseen\nuudestisyntymiseen; ette siis enää ole lain alla, vaan olette\npukeutuneet uuteen pukuun, nimittäin Kristuksen vanhurskauteen. Paavali\nsiis opettaa: kaste ei ole merkki, vaan se on Kristukseen pukeutumista,\njopa Kristus itse on pukunamme. Kaste on siis erittäin voimakas\nja tehoisa. Mutta jos todellakin olemme pukeutuneet Kristukseen,\nvanhurskautemme ja autuutemme pukuun, niin pukeutukaamme myös\nKristukseen, pukuun, jossa seuraamme häntä.\n\n\nTiistai.\n\nFilippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Joh. 14: 9.\n\nEtkö kuule, mitä sanon? Joka on nähnyt minut, on nähnyt itse Isän; etkö\nusko, että minä olen Isässä ja Isä minussa, ja että ne sanat, jotka\nminä puhun, eivät ole minun, vaan Isän sanoja. Nämä ovat ystävällisiä,\nmutta samalla vakavia Herran sanoja. Hän ei näet tahdo suvaita sitä,\nettä ihminen näin häilyy epävarmana sinne tänne, vaan hän tahtoo\nkiinnittää meidät tarkoin itseensä ja sanaansa, niin ettemme hae\nJumalaa muualta kuin hänestä.\n\nHurskas erakko, pyhä Antonius, on aikoinaan antanut seuraavan neuvon\nnuorille, kokemattomille intoilijoille, jotka tahtoivat olla viisaita\nja ajatuksillaan tunkeutua Jumalan salaisuuksiin: Jos te näette jonkun\nkiipeävän taivasta kohti ja seisovan siellä jo toisella jalallaan,\nteidän tulee vetää hänet sieltä heti alas, ettei hän vetäisi toistakin\njalkaansa sinne ja sitten syöksyisi suin päin alas. Tämä on sattuvasti\nsanottu semmoisia huikentelevaisia ihmisiä vastaan, jotka mielellään\ntutkistelvat korkeita asioita, tahtovat nävertää reiän läpi taivaan ja\nnähdä kaikki, mitä Jumala on ja mitä hän tekee. Näin hyljätään Kristus,\nikään kuin häntä ei ensinkään siihen tarvittaisi.\n\nVaro siis sellaisia ajatuksia, jotka kulkevat sanattomina ja erottavat\nKristuksen Jumalasta. Hän ei ole käskenyt sinua näin kulkemaan\ntähystelemässä, mitä hän taivaassa enkeleineen tekee. Näin kuuluu\nhänen käskynsä: \"Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä\". Silloin\nminä tulen alas teidän tykönne, että saisitte minut nähdä, kuulla\nja kohdata. Siinä, ei muualla, te kohtaatte minut, kaikki, jotka\nmielellänne tahtoisitte päästä synneistä vapaiksi ja autuaiksi. Tässä\ntulisi meidän heti huomata: näin puhuu itse Jumala, häntä tahdon\nseurata enkä tahdo kuulla mitään muuta saarnaa Jumalasta. Sillä\n\"hänessä asuu jumaluuden koko täyteys\" (Kol. 2: 9), eikä ole olemassa\nmuuta Jumalaa kuin hän, jonka luokse minun pitäisi tulla. Missä nyt\ntämän miehen sanoja kuullaan tai hänen tekojansa nähdään, siellä\nkuullaan ja nähdään varmasti Jumalan sanoja ja tekoja.\n\nKun nyt Kristus edelleen käskee apostolejaan julistamaan hänen sanaansa\nja toimittamaan hänen työtänsä, silloin hän tulee itse kuulluksi ja\nnähdyksi, ja siis myös Isä Jumala; he eivät näet puhu muuta sanaa, kuin\nhänen suustaan ottamaansa ja viittaavat yksin häneen. Samalla tavoin se\nkulkee sitten edelleen apostoleilta meille oikeitten piispojen, pappien\nja saarnamiesten kautta, niin että kaikkien kristikunnan saarnojen\ntulee osoittaa tähän yhteen Kristukseen. Samoin tulee niiden sanojen\nja tekojen, jotka kristikunnassa hengellistä virkaa hoitavat, olla\nHerran Kristuksen sanaa ja tekoa: älä katso äläkä seuraa minua, vaan\nainoastaan Herraa Kristusta, mitä hän sinulle minun kauttani sanoo\ntai neuvoo, sillä ei tämä ole minun sanani, vaan Kristuksen sana,\ntarjoamani kaste ja sakramentti ei ole minun, vaan hänen kasteensa\nja sakramenttinsa; tämä toimittamani virka ei ole minun, vaan Herran\nvirka. Mutta koska se on Kristuksen sana ja kaste, niin se on myös Isän\nsana ja kaste, hänhän sanoo: \"Niitä sanoja, jotka minä teille puhun,\nminä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka\novat hänen\".\n\n\nKeskiviikko.\n\nEtkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja,\njotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa\nasuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Joh. 14: 10.\n\nMissä, ikinä kuulet evankeliumia oikein opetettavan, tai näet ihmistä\nkastettavan, sakramenttia tarjottavan ja vastaanotettavan, tai\nsyntejä annettavan anteeksi, siinä saat rohkeasti sanoa: Tänään olen\nnähnyt Jumalan sanaa ja tekoja, jopa kuullut ja nähnyt itse Jumalan\nsaarnaavan, kastavan jne. Kieli ja käsi ovat kyllä ihmisen, mutta sana\nja teko ovat oikeastaan itse jumalallisen majesteetin. Sen tähden on se\nyhtä varmasti uskottava, kuin jos kuulisimme Jumalan äänen taivaasta\nkaikuvan, tai näkisimme hänen käsillään kastavan tai tarjoavan\nsakramenttia, ettei tässä tehtäisi mitään erotusta Jumalan ja hänen\nsanansa tai virkansa välillä, joka on Kristuksen kautta meille annettu.\n\nTaivaaseen tultuamme tulemme näkemään hänet toisin, välittömästi ja\nselkeästi; täällä maan päällä et ole häntä saavuttava aisteillasi\netkä ajatuksillasi. Me näemme täällä hänet hämärään sanaan tai kuvaan\nverhottuna, nimittäin sanaan tai sakramentteihin; ne ovat ikään kuin\nhänen vaatteensa, joihin hän verhoutuu. Varmasti hän on kuitenkin siinä\nläsnä, ihmeitä tehden, lohduttaen, vahvistaen ja auttaen. Me näemme\nhänet siis niin kuin aurinko nähdään pilven läpi. Emmehän kuitenkaan\nnyt voisi kestää Majesteetin kirkasta katsetta; siksi hänen täytyy\nverhoutua ikään kuin paksuun pilveen. Tästä syystä on määrätty, että\nsen, joka tahtoo nähdä ja käsittää molempia, Isää ja Kristusta sen\njälkeen kun hän kirkastettuna istuu majesteettisuudessaan, tulee\nkäsittää hänet sanassa ja niissä teoissa, joita hän saarnaviran kautta\nkristikunnassa tekee.\n\nMeidän ei siis pidä mitenkään olla niin ymmärtämättömiä, että\nannamme erottaa Jumalan, Kristuksen ja hänen sanansa toisistaan. Jos\noikein tahdot tietää, millainen suhteesi Jumalaan on ja miellyttääkö\nkäytöksesi häntä, niin kuule tätä sanaa: \"Joka on nähnyt minut, on\nnähnyt Isän\". Tarkkaa siis vain sitä, mielistytkö sydämestäsi siihen,\nmitä Kristus kristikuntansa, toisin sanoen saarnaajien, isän äidin\nja muitten hurskaitten ihmisten kautta, saarnaa ja tekee. Jos kuulet\nsydämestäsi sitä ja pysyt siinä, silloin olet jo asioista varma etkä\nsaa epäillä. Mitä nämä sinulle sanovat, sen sanoo sinulle totisesti\nJumala itse.\n\nJos taas, jumalattoman ihmisen tavoin, et tahdo tästä huolia, vaan\ntahdot omin päin tutkia suhdettasi taivaan Jumalaan, niin olet\nkadotettu ja sinulle käy aivan oikein, koska et tahdo vastaanottaa,\nmitä Jumala eteesi asettaa, vaan sen sijaan etsit muuta. Juuri sen\ntähden hän on olemassa, että voisi sanoa ja osoittaa sinulle, ollaksesi\nvarma siitä, mikä mieli hänellä on sinua kohtaan. Sen tähden hän on\njärjestänyt kristikunnan niin, että koko maailma olisi hänen tekojansa\ntäynnä. Tämänkö kaiken sinä jätät mitättömänä silleen ajatellen: Jumala\non tuolla ylhäällä taivaassa ja hänellä on huolta muista asioista; mitä\nsaarnaajat, isä ja äiti minua voivat auttaa? Jospa saisin kuulla ja\nnähdä häntä itseään. Näin erotetaan toisistaan Jumala ja hänen tekonsa\nsekä Kristus ja hänen sanansa, jotka tulisi yhdistää lujasti toisiinsa.\n\nOppikoon siis jokainen liittymään sanaan ja pitämään siitä kiinni. Nyt\ntosin et kuule siinä muuta kuin että sinun tulee uskoa minua, että minä\nKristuksen tähden antaisin sinulle synnit anteeksi; anna sinä sitten\nkastaa itsesi, tottele isää ja äitiä ja tee mitä kutsumuksesi vaatii,\nniin sinulla on kaikki, vieläpä lisäksi Jumala itse. Jos tahdot kohdata\nJumalan, niin katsele häntä ensiksi sanassa; sitten voit myös nähdä\nhänet majesteettisuudessaan.\n\n\nTorstai.\n\nJos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa,\nmitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen. Joh. 15: 7.\n\nHuomaapa, kuinka suuresti Kristus ylistää kristillistä elämää! Jos\njoku ei ole sitä ymmärtänyt tai mielellänsä tahtoisi kysyä, kuinka\nKristuksessa ollaan ja kuinka pysytään oksana tässä viinipuussa,\nniin osoittaa hän sen tässä ja sanoo: Ota ainoastaan vaarin minun\nsanastani, kaikki riippuu siitä, pysyykö minun sanani sinussa, toisin\nsanoen, uskotko ja tunnustatko lasten kanssa: Minä uskon Jeesukseen\nKristukseen, meidän Herraamme, joka on minun edestäni ristiinnaulittu,\nkuollut, ylösnoussut ja istuu Isän oikealla puolella, ja mitä tähän\nkuuluu, sekä pysytkö siinä ja oletko valmis sen tähden panemaan kaiken\nalttiiksi. Jos näin pysyt sanassa, niin minä pysyn sinussa ja sinä\nminussa, ja näin olemme molemmat toisiimme juurtuneet, niin että minun\nsanani ja sinun sydämesi ovat tulleet yhdeksi, eikä sinun enää tarvitse\nkysyä, kuinka minä olen sinussa tai sinä minussa. Toisessa elämässä\nsaat sen nähdä, nyt et voi sitä käsittää muuten kuin niin, että sinulla\non minun sanani ja olet uskon kautta pesty minun veressäni ja minun\nHenkeni voitelema. Niin on myös kaikki, mitä sinä elät ja teet, hyvin\ntehty ja pelkkiä hyviä hedelmiä.\n\nMitä enempää me voisimme tahtoa? Kaikki mitä teemme, on oleva hyvää\nja otollista, ja me olemme rakkaita lapsia; vaikka vielä olemmekin\nviheliäiset ja saastutamme itsemme toisinaan, niin Jumala ei kuitenkaan\nheti tahdo hyljätä, vaan aina puhdistaa ja parantaa meitä. Edelleen\nmeillä on myös oleva se voima ja korkea kunnia, että mitä ikänä me\nanomme, sen me saamme. Jos sinulla nyt on jokin puute tai hätä, joka\nsinua painaa, niin huuda vain häntä ja avaa suusi rohkeasti, niinkuin\nlapsi isälleen, joka mieltyy kaikkeen, mitä lapsukainen tekee, pitää\nhuolen lapsesta eikä ajattele mitään muuta, kuin kuinka hän hankkisi\nlapselle kaiken, mitä se tarvitsee. Tällaista me siis saamme, niinkuin\nKristus tässä sanoo, varmasti odottaa itsellemme taivaalliselta\nIsältämme, kunhan vain pysymme Kristuksessa niin kuin oksat puussa.\n\nTätä profeetta Sakarja sanoo \"armon ja rukouksen hengeksi\", joka\nvuodatetaan kristittyjen päälle (12: 10). Se vasta tekee heidät\nJumalalle otollisiksi, niin että kaikki, mitä he tekevät, kelpaa\nJumalalle; ja vaikka se vielä on syntistäkin, niin se kuitenkin\nannetaan anteeksi ja peitetään saman Hengen kautta. Henki ajaa\nheitä myös kaikenlaisessa hädässä huutamaan Jumalaa ja antaa heille\nvakuutuksen siitä, että heitä kuullaan. Siksi kristityille on sangen\nsuuri ja oivallinen etu, jos he pysyvät puhtaina ja lujina uskossa\nja kavahtavat väärää oppia ja elämää. On suurta ja arvokasta olla\nkristitty. Onhan näet suuressa arvossa ennen kaikkia muita se, jolle\non annettu tällaiset jumalalliset lupaukset, että mitä ikinä hän\nJumalalta anoo, se totisesti on kuultu ja myönnetty, ja vielä että\nkaikki, mitä hän toimittaa, on Jumalalle otollista. Kristitty menköön\nsiis ja tehköön kaikkea, mitä hänen tulee tehdä, olipa se kuinka\nhalpaa hyvänsä, tietäen, että Jumala sanoo sitä hyvin tehdyksi ja että\nse miellyttää häntä yhtä paljon, kuin kaikkein ylhäisimmän säädyn\nkallisarvoisin työ. Joka siis on oppinut tuntemaan Kristuksen ja uskoo\nhäneen, hän tietää ilolla kerskata, että kaikki, mitä hän tässä uskossa\ntekee, miellyttää Jumalaa.\n\n\nPerjantai.\n\nPyri osoittautumaan Jumalalle semmoiseksi, joka koetukset kestää,\ntyöntekijäksi, joka ei työtään häpeä, joka oikein jakelee totuuden\nsanaa. 2. Tim. 2: 15.\n\nJos osaan oikein erottaa toisistaan lain ja evankeliumin, silloin\nsaatan sanoa: Onko Jumala antanut ainoastaan yhdenlaisen sanan, lain?\nEikö hän myös ole käskenyt saarnata armon ja syntien anteeksiantamuksen\nevankeliumia? Kyllä, omatunto sanoo, missä ei uskota lupausta, siinä\nlaki esittää pian vaatimuksiaan: sitä tai tätä on sinulle käsketty,\nmutta et ole sitä tehnyt, siksi sinun täytyy kärsiä. Tämmöisessä\ntaistelussa ja kuoleman tuskassa on jo aika uskon astua rohkeasti lain\nsilmien eteen ja sanoa sille: Rakas laki, sinäkö vain olet Jumalan\nsanaa? Eikö evankeliumikin ole Jumalan sanaa? Onko lupaus päättynyt?\nOnko Jumalan laupeudella loppu? Ovatko nämä kaksi, laki ja evankeliumi,\nsekaantuneet toisiinsa, niin että niistä on tullut yksi? Me emme\ntahdo sellaista Jumalaa, joka ei voi muuta antaa kuin lakia. Siksi me\ntahdomme myös pitää lain erillään evankeliumista.\n\nKun siis laki syyttää minua siitä, etten ole sitä tai tätä tehnyt,\nettä olen väärä ja syntinen, Jumalan velkakirjaan kirjoitettu, niin\ntäytyy minun tunnustaa se kaikki todeksi. Mutta tätä johtopäätöstä:\nsiis sinä olet tuomittu, ei minun tarvitse myöntää. Minä saan\nvakavasti uskoen puolustautua ja sanoa: Lain mukaan, joka minulle\nvelkani luettelee, minä kyllä olen köyhä, tuomittu syntinen, mutta\nminä vetoan laista evankeliumiin. Onhan Jumala antanut paitsi lakia\ntoisenkin sanan, evankeliumin, joka antaa meille hänen armonsa, syntien\nanteeksisaamisen, iankaikkisen vanhurskauden ja elämän sekä julistaa\nvapaaksi sinun aiheuttamastasi peljästyksestä ja tuomiosta ja lohduttaa\nsillä, että kaikki velka on maksettu Jeesuksen Kristuksen, itse Jumalan\nPojan kautta. On siis sangen tarpeellista osata panna oikeat rajat\nnäille molemmille sanoille ja tarkoin huolehtia siitä, ettei niitä\ntoisiinsa sekoiteta.\n\nJumala on näet antanut nämä kaksi sanaa, lain ja evankeliumin,\ntoisen niinkuin toisenkin: lain vaatimaan täydellistä vanhurskautta\njokaiselta, evankeliumin armosta lahjoittamaan lain vaatiman\nvanhurskauden niille, joilla sitä ei ole, toisin sanoen kaikille\nihmisille. Joka nyt ei ole täyttänyt lain vaatimuksia ja on synnin\nja kuoleman pauloissa, se kääntyköön laista evankeliumiin, uskokoon\nsaarnan Kristuksesta, että Kristus on totisesti Jumalan Karitsa, joka\npois ottaa maailman synnit, sovittaa taivaallisen Isänsä, ansiotta ja\narmosta antaa iankaikkisen vanhurskauden, elämän ja autuuden kaikille,\njotka sen uskovat. Pidä kiinni ainoastaan tästä saarnasta, rukoile\narmoa ja syntien anteeksiantamusta ja usko vakaasti, sillä ainoastaan\nuskoen tämä suuri lahja käsitetään. Tämä on oikea lain ja evankeliumin\nero, ja tuiki tärkeätä on sen oikea tietäminen. Siitä saarnaaminen\non kyllä helppoa, mutta sen eron käytäntöön soveltaminen on suuri ja\nvaikea taito. Itsessäni ja muissa, jotka siitä parhaiten osaavat puhua,\nsaatan huomata, kuinka vaikea tämä ero on.\n\n\nLauantai.\n\nRakkaani, niinkuin outoja ja muukalaisia minä kehoitan teitä\npidättymään lihallisista himoista, jotka sotivat sielua vastaan. 1.\nPiet. 2: 11.\n\nPietari nimittää meitä oudoiksi ja muukalaisiksi osoittaaksensa, mitä\nmeidän elämämme on maan päällä ja minä meidän sitä tulee pitää. Outo on\ntulokas tai ulkomaalainen, joka sillä paikkakunnalla, jolla hän asuu,\nei ole sukunsa eikä syntynsä puolesta kansalainen, vaan joka on muualta\nsyntyään. Israelin lapset olivat outoja ja muukalaisia Egyptissä,\nminne he olivat tulleet Kanaanin maasta kalliin ajan tähden, niinkuin\nMooses sanoo heille: \"Te olitte muukalaisina Egyptin maassa\" (3. Moos.\n19: 34). Muukalainen on vaeltaja, joka kulkee maata eikä ole omassa\nkaupungissansa tai paikkakunnallaan, vaan majailee vieraassa seudussa\nikään kuin sinne poiketen. Hän ei ole ainoastaan tulokkaana outo, vaan\nmyös vieras, ilman mitään omaa, eikä hän ajattelekaan omistaa mitään\nsiinä seudussa, jonka läpi hän vain vaeltaa.\n\nNiinkuin Israelin lapset olivat erämaan vaeltajia, niin ovat\nkristitytkin outoja ja muukalaisia tässä maailmassa. Outoja ovat he\nsen tähden, että he syntyään tulevat Jumalasta tähän maailmaan, ovat\ntyhjästä luodut eivätkä jää tähän maailmaan; heidän täytyy tämä maailma\njättää, kuten kaikkien muidenkin ihmisten maan päällä, niinkuin Job\nsanoo: \"alastomana minä tulin äitini kohdusta ja alastomana minä\nsinne palajan\" (1: 21). Muukalaisia kristityt ovat sen tähden, että\nhe henkiseltä synnyltänsä, koska he ovat veden pesossa sanan kautta\nPyhästä Hengestä uudesti syntyneet, ovat maan päällä vieraita ja heidän\nelämänsä pelkkää vaellusta, niinkuin sitä kantaisä Jaakob nimittää (1.\nMoos. 47: 9).\n\nNiinpä Pietari nyt tahtoo varoittaa meitä pitämästä tätä elämää muuna\nkuin minä outo ja muukalainen pitää maata, jossa hän on ulkolainen ja\nvieras. Muukalaisen ei sovi sanoa: Tässä on isänmaani, sillä hän ei\nole sieltä kotoisin. Muukalainen ei ajattele jäädä maahan, jossa hän\nvaeltaa, eikä yöpaikkaan, jossa hän levähtää, vaan hänen sydämensä\nja ajatuksensa ovat kiintyneinä toisaanne. Yöpaikassa hän nauttii\nvain ravintoa ja lepoa ja vaeltaa siitä edelleen siihen paikkaan,\njosta hän on kotoisin. Niin olette te kristityt, Pietari sanoo, vain\nmuukalaisia ja vieraita tässä maailmassa ja kuulutte toiseen maahan ja\nvaltakuntaan, jossa teillä on alituinen asumus ja iankaikkisesti pysyvä\nkaupunki. Sen tähden käyttäytykää myös niinkuin muukalaiset ja vieraat\ntässä vieraassa maassa ja majatalossa, josta ette ota enempää kuin\nruokaa, juomaa, vaatteita, jalkineita ja mitä te tässä pysähdyspaikassa\ntarvitsette, koska te aiotte siitä vain eteenpäin tullaksenne\nisänmaahanne, jonka kansalaisia te olette.\n\nOikein tunteaksemme Herramme Jeesuksen Kristuksen ja oppiaksemme\nhäntä ja hänen evankeliumiansa ja pyhää kastetta oikein nauttimaan,\nmeidän tulee tarkoin panna merkille tämä asia. Ei niin, että\nrakentaisimme itsellemme tässä maailmassa iankaikkista elämää, sitä\nniin tavoittelisimme ja harrastaisimme kuin se olisi pääaarteemme ja\ntaivaan valtakunta ja kuin tahtoisimme Herraa Kristusta, evankeliumia\nja kastetta nauttia tätä elämää varten ja siinä rikastua ja voimistua,\nvaan koska meidän täytyy elää maan päällä niin kauan kuin Jumala\ntahtoo, meidän on syötävä, juotava, harjoitettava viljelystä,\nkäytettävä taloa ja omaisuutta ja kaikkea, mitä Jumala suo, niinkuin\nmuukalaiset ja vieraat vieraassa maassa ja majatalossa, jotka aikovat\nkaiken sellaisen jättää ja luopua sauvastansa, aikoen vieraasta maasta\nja pahasta, epäluotettavasta majapaikasta oikeaan isänmaahan, jossa on\npelkkää turvaa, lepoa, rauhaa ja riemua iankaikkisesti. Niin me Herraa\nKristusta, evankeliumia ja kastetta nautimmekin, toista elämää varten\ntaivaassa ja Jumalan valtakunnassa.\n\n\n\n\nKOLMAS LOPPIAISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nJa sitä lujempi on nyt meille profeetallinen sana, ja te teette hyvin,\njos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta\nlampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän\nsydämissänne. 2. Piet. 1: 19.\n\nTässä Pietari käy suoraan asiaan ja tahtoo sanoa: Kaiken minun saarnani\ntarkoituksena on, että omattuntonne olisivat turvassa, teidän sydämenne\nluottaisi sanaan lujasti eikä antaisi sitä riistää itseltään ja että\nsiis sekä minä että te varmasti tietäisimme omistavamme Jumalan sanan.\nSillä evankeliumi on vakava asia, se on käsitettävä ja säilytettävä\npuhtaana ja kirkkaana ilman lisäyksiä ja harhaoppeja. Profeetta taas\non oikeastaan se, joka saarnaa Kristuksesta Jeesuksesta. Vaikkakin\nmonet profeetat Vanhassa testamentissa ovat ennustaneet tulevaisista,\nhe oikeastaan ovat tulleet ja Jumala on heidät lähettänyt sitä varten,\nettä he julistaisivat Kristusta. Jotka siis uskovat Kristukseen, ne\novat kaikki profeettoja, sillä heillä on tämä pääominaisuus, joka\nprofeetoilla tulee olla, vaikkei heillä kaikilla olekaan ennustamisen\nlahjaa. Sillä niinkuin me uskon kautta olemme Herran Kristuksen veljiä,\nkuninkaita ja pappeja, niin me myös kaikki olemme Kristuksen kautta\nprofeettoja. Sillä me voimme kaikki sanoa, mitä kuuluu autuuteen,\nJumalan kunniaan ja kristilliseen elämään, voimme myös puhua tulevista\nasioista niin paljon kuin meidän on tarpeellista tietää, esim. että\nviimeinen päivä on tuleva ja että me nousemme kuolleista.\n\nPietari sanoo siis: Meillä on tällainen profeetallinen sana; se on\nitsessään luja, katsokaa vain, että se on teillekin luja. Te teette\nhyvin, jos otatte siitä vaarin. Hän ikään kuin sanoo: On tarpeellista,\nettä lujasti siihen pitäydytte. Sillä evankeliumin laita on aivan\nkuin joku olisi suljettuna johonkin huoneeseen sydänyöllä, jolloin\non pilkkosen pimeätä. Silloin olisi tarpeellista sytyttää kynttilä,\nkunnes päivä valkenee, niin että voi nähdä. Samoin evankeliumikin\non oikeastaan keskellä yötä ja pimeyttä, sillä kaikki inhimillinen\nviisaus on pelkkää erehdystä ja sokeutta. Maailma ei olekaan muuta\nkuin pimeyden valtakunta. Tähän pimeyteen Jumala on sytyttänyt\nkynttilän, nimittäin evankeliumin, jonka valossa voimme nähdä ja\nvaeltaa, niin kauan kuin olemme maan päällä, kunnes aamurusko sarastaa\nja päivä valkenee. Tämäkin teksti siis vastustaa voimakkaasti kaikkea\nihmisoppia. Sillä koska Jumalan sana on pimeässä ja synkässä paikassa\noleva kynttilä, niin siitä seuraa, että kaikki muu on pimeyttä. Sillä\njos löytyisi jokin muu valo kuin sana, ei Pietari sanoisi näin. Älä\nsiis katso, kuinka viisaita ne ihmiset ovat, jotka opettavat jotakin\nmuuta, älä myös, kuinka suurenmoiseksi he sitä väittävät: missä et\ntapaa Jumalan sanaa, ole varma, että siellä on pelkkää pimeyttä. Älä\nanna sen ensinkään itseäsi kiusata, että he sanovat omistavansa Pyhän\nHengen. Kuinka heillä, voisi olla Pyhä Henki, kun heillä ei ole Jumalan\nsanaa? Jumalan sanaa, evankeliumia on, että Kristus on pelastanut\nmeidät kuolemasta, synnistä ja helvetistä. Joka sitä kuulee, hänen\nsydämessään on palamassa kynttilä ja lamppu, jonka valossa voimme nähdä\nja joka valaisee meidät ja opettaa meille, mitä meidän tulee tietää.\nMutta missä Jumalan sanaa ei ole, siellä me tahdomme itse keksimillämme\njärjestyksillä ja teoilla löytää taivaan tien. Valosi avulla sinä voit\narvostella ja nähdä, että se on pimeyttä. Koska siis heillä ei ole\nvaloa eivätkä he tahdo sitä vastaan ottaa, niin heidän täytyy jäädä\npimeyteen ja sokeuteen. Sillä tämä valo opettaa meille kaiken, mitä\nmeidän tulee tietää ja mikä on autuuteen tarpeellista, mutta maailma\nei viisaudellaan ja ymmärryksellään opi tuntemaan näitä asioita. Tämä\nvalkeus meillä tulee olla, ja siihen meidän on pitäydyttävä aina\nviimeiseen päivään asti. Sitten emme enää tarvitse sanaa, niinkuin\nluonnollinen kynttiläkin sammutetaan, kun päivä valkenee.\n\n\nMaanantai.\n\nJa katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: \"Tämä on minun rakas\nPoikani, johon minä olen mielistynyt\". Matt. 3: 17.\n\nTässä Jumala ei ilmoita itseänsä niin kuin muinoin, kun hän sääti\nvanhan liiton ja antoi lain Mooseksen kautta Siinain vuorella. Silloin\nkuultiin ja nähtiin vain ukkosen jylinää ja salamoimista, niin että\nvuori peittyi savuun ja maa vapisi; siinä oli pelkkää kauhistusta ja\nvapistusta. Tässä on kaikkialla sula kirkkaus, valkeus ja iloisuus,\nniin että kaikki on pelkkää taivasta ja jumalallinen majesteetti\nalentuu meidän tykömme eikä enää ole mitään erotusta Jumalan ja\nmeidän välillä. Jumala ilmaisee itsensä kaikkein ystävällisimmässä\nja suloisimmassa muodossaan. Poika ihmisluonnossa, seisten vedessä\npalvelijansa Johanneksen kanssa, Isä suloisella äänellä saarnaten\narmosta ja rakkaudesta; Pyhä Henki taas vahvistaa tämän, ladellen\nKristuksen päällä viattoman kyyhkyläisen muodossa. Sanalla sanoen:\ntässä ei nähdä eikä kuulla mitään muuta kuin lohdullista, ystävällistä\nrakkautta, ikään kuin taivas tiukkuisi hunajaa ja sokeria ja vuotaisi\nsulaa armoa ja laupeutta, niin ettemme mitään muuta saata hänestä\najatella emmekä häneltä itsellemme odottaa.\n\nMikä sydän voi käsittää, tai mikä kieli sanoa, mikä suloinen lohdutus\non näissä sanoissa, jos uskot ja tunnet, että Jumala sanoo sinulle:\n\"Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt\". On kuin\nhän sanoisi meille: Tässä minä lahjoitan teille kaiken armoni ja\nrakkauteni, mitä minulla on sydämessäni. Ettette epäilisi, minä annan\ntässä teille, en Moosesta tai profeettaa, en kultaa enkä hopeaa tai\nmuita maallisia tai taivaallisia lahjoja, vaan ainokaisen rakkaan\nPoikani, oman sydämeni, sen oikean, iankaikkisen kaiken armon ja\nhyvyyden lähteen, jota ei mikään enkeli eikä yksikään luotu taivaassa\nja maan päällä voi tutkistella eikä käsittää. Hän on oleva merkkinä\nja vakuutena minun armostani ja rakkaudestani teidän syntejänne ja\npelkoanne vastaan; niinkuin hän syntynsä perusteella on kaikkien\nluotujen ainoa perillinen ja Herra, samoin pitää teidänkin hänessä olla\nminun lapseni ja perilliseni, ja omistaa kaikki, mitä hänellä on.\n\nPaitsi sitä, että hän lahjoittaa meille oikeutensa ja perintönsä,\njotka luonnostaan kuuluvat hänelle, hän on näet meille myös ansainnut\nja hankkinut, meidän pappinamme ja piispanamme, kärsimyksensä ja\nkuolemansa kautta sen, että me itse olemme hänen valitut lapsensa ja\nhänen kanssaan kaikkien hänen aarteittensa perilliset iankaikkisesti.\nMitäpä hän nyt voisi enempää tehdä tai antaa ja mitä korkeampaa ja\nparempaa kenenkään ihmisen sydän voisi haluta tai ajatella? Vieläpä\nhän tekee tämän meidän ansiottamme ja toimettamme, ennen kuin kukaan\nsitä on rukoillut tai ajatellutkaan. Ei meillä siis ole tästä mitään\nkerskaamista; meidän on pidettävä se pelkkänä armona. Emme voi tässä\ntehdä mitään, paitsi sitä, että kiitämme ja ylistämme häntä tästä\nsanomattomasta armosta, niinkuin hän ei mitään muuta pyydäkään.\nTästä saat nyt itse päätellä, mitä ne tekevät, jotka vastoin tätä\njumalallista saarnaa ja ilmestystä opettavat ja saarnaavat omista\nteoista ja ansiosta, luullen voivansa näin sovittaa itsensä ja muut\nJumalan kanssa ja saavansa armon, ikään kuin eivät siihen tarvitsisi\nHerraa Kristusta, vaan voisivat hyvin hänettäkin Jumalalle kelvata.\nMikä onkaan oikeutetumpaa, kuin että heitä kohtaa sula viha ja\narmottomuus, koska he vastahakoisina torjuvat luotaan Kristuksessa\nheille tarjotun armon ja rakkauden. Näemmehän jo sen vihan ja\nrangaistuksen heille päätetyksi, että he yhä pahuudessaan paisuvat ja\ntulevat yhä pahemmiksi, hukkuakseen sitä kauheammin. Jumala varjelkoon\nmeitä, joilla on se armo, että tämän tunnemme, ja auttakoon meitä myös\nsiinä armossa pysymään!\n\n\nTiistai.\n\nMutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta\nsyntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me\npääsisimme lapsen asemaan. Gal. 4: 4, 5.\n\nKristus on tullut lain alaiseksi kahdella tavalla. Ensiksikin lain\ntekojen alaiseksi: hän on ympärileikkauttanut itsensä, uhrauttanut\npuolestaan ja puhdistuttanut itsensä pyhäkössä, hän on ollut isälleen\nja äidilleen kuuliainen jne. Tähän hän ei ollut velkapää, sillä hän\noli koko lain herra, mutta hän teki sen mielihalusta. Ulkonaisiin\ntekoihin katsoen hän on ollut samanlainen kuin kaikki muutkin, jotka\ntekivät tekonsa haluttomasti. Hänen vapautensa ja alttiutensa on ollut\nihmisiltä salattu, samoin kuin näiden haluttomuuskin oli salassa.\nTämmöisenä hän nyt vaeltaa lain alaisena olematta kuitenkaan lain\nalainen. Tahtoonsa katsoen hän on vapaa eikä siis ole lain alainen,\nmutta tekoihinsa katsoen, joita hän halusta tekee, hän on sen alainen.\nMe taas olemme sekä tahtoomme että tekoihimme katsoen sen alaiset,\nsillä lain tekoja tehdessämme meillä on taakkana pakonalainen tahto.\n\nToiseksi hän on myöskin mieluisasti antautunut lain rangaistukseen ja\nkärsimykseen. Hän ei ainoastaan ole tehnyt tekoja, joita hän ei ollut\nvelkapää tekemään, vaan on myöskin mielellään ja viattomana kärsinyt\nsen rangaistuksen, jolla laki uhkaa ja johon se tuomitsee vikapääksi\nne, jotka eivät sitä pidä. Mutta laki tuomitsee kuolemaan, kiroukseen\nja kadotukseen kaikki ne, jotka eivät sitä pidä: \"Kirottu olkoon se,\njoka ei pidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä\" (5. Moos. 27: 26).\nMutta kaikki ihmiset ovat lain alaisia, orjuuteen pakotettuina; tästä\non seurauksena, että se, joka ei pidä lakia, ansaitsee myös tuomionsa\nja rangaistuksensa. Ken siis ensimmäisellä tavalla, tekoihin katsoen,\non lain alaisena, sen täytyy myös toisella tavalla, rangaistukseen\nkatsoen, olla sen alaisena; ensimmäinen tapa tekee kaikki tekomme\nsynneiksi, toinen tapa tekee meistä kirottuja, kuolemaan ja kadotukseen\ntuomittuja.\n\nSilloin tulee Kristus, ennen kuin tuomio saavuttaa meidät, astuu\nvälittäjänä keskuuteemme lain tuomion alaiseksi ja kärsii kuoleman,\nkirouksen ja kadotuksen, aivan kuin itse olisi rikkonut koko lain\nja olisi joutunut syypääksi koko siihen tuomioon, joka laissa on\njulistettu kaikista rikkojista, vaikka hän ei ainoastaan ollut\nrikkomatta mitään, vaan jopa piti koko lain, jota ei ollut velkapää\npitämään. Hänen viattomuutensa on siis tässä kaksinkertainen:\nhänen ei olisi tarvinnut kärsiä, vaikka hän ei olisi mitään lakia\npitänytkään, ja siihen hänellä oli täysi oikeus, ja toiseksi, että hän\nhyvän tahtonsa mukaan runsaasti on pitänyt sen olematta siis senkään\ntähden velvollinen kärsimään. Toisaalta taas meidänkin syymme on\nkaksinkertainen: ensiksi se, että meidän olisi pitänyt täyttää laki,\nmutta emme ole sitä täyttäneet, ja näin meidän olisi täydellä syyllä\nollut kärsittävä kaikki onnettomuus, ja toiseksi: vaikka olisimmekin\nsen pitäneet, olisi meidän kuitenkin syystä kärsittävä se, minkä Jumala\ntahtoo. Katsohan, tätä tietää se, että Jumalan Poika on tullut lain\nalaiseksi lunastaakseen meidät, jotka olimme lain alaisia. Meidän,\nmeidän hyväksemme hän on tämän tehnyt; hän on tahtonut osoittaa sulaa\nrakkautta, hyvyyttä ja laupeutta, niinkuin Paavali sanoo: \"Kristus\non lunastanut meidät lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän\nedestämme\" (Gal. 3: 13). Huomaapa tästä, mikä ylenmääräisen suuri\nrikkaus on kristillisellä uskolla, sen omaksi kun annetaan kaikki\nnämä Kristuksen teot ja siunaukset, niin että se saa luottaa niihin\naivan kuin itse olisi ne tehnyt ja aivan kuin se olisi sen omaa. Sillä\nKristus ei ole näitä itseään varten tehnyt, vaan meitä varten; hän ei\ntarvinnut niitä laisinkaan, mutta hän on koonnut meitä varten aarteen,\nettä me siihen pitäytyisimme, sen uskoisimme ja se olisi omanamme.\nLisäksi vielä tällainen usko tuo myötään Pyhän Hengen.\n\n\nKeskiviikko.\n\nSe kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi. Herralta\ntämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme. Ps. 118: 22, 23.\n\nTähän sisältyvät lyhyesti lausuttuina Kristuksen kärsimys ja\nylösnousemus. Hylkääminen näet tarkoittaa kärsimystä, kuolemaa, häpeätä\nja pilkkaa, jotka tulivat Kristuksen osaksi, kulmakiveksi tuleminen\ntaas hänen nousemustansa kuolleista, iankaikkista elämää ja hänen\nhallintaansa. Tätä kaikkea psalmin kirjoittaja esittää vertauksella\nrakennuksesta: on kuin kivi ei ottaisi sopiakseen rakennukseen eikä\nmahtuakseen muiden kivien joukkoon, vaan rumentaisi koko rakennuksen\nja olisi hyödytön ja hyljättävä, mutta sitten tulisi toinen, vieras\nrakennusmestari, joka osaisi tuota kiveä hyvin käyttää ja sanoisi:\nMalttakaa, te taitamattomat, oletteko te rakentajia, ettekä osaa\nkäyttää tuota kiveä? Kivi on hyvä, se ei jätä aukkoa eikä tarvitse\ntäytekiviä viereensä, ei se myöskään ole liian pieni. Siitä tulee\nperustuksen kulmakivi, joka kannattaa kaksikin rakennuksen seinää ja\ntekee enemmän kuin mikään muu kivi, vieläpä enemmän kuin kaikki kivet\nkoko rakennuksessa.\n\nNäin ei Kristus ottanut missään sopiakseen fariseusten pyhyyteen\neikä koko maailmaan. He eivät voineet häntä kärsiä, hän rumensi koko\nheidän rakennuksensa, nuhdellen heidän kaunista ja pyhää, mutta\nulkokultaista olemustansa. He suuttuivat, tuomitsivat ja hylkäsivät\nkiven, koska eivät tietäneet, mihin hän kelpaisi. Silloin Jumala,\noikea rakennusmestari, teki hänestä kulmakiven, perustuksen, jonka\nvaraan koko kristikunta rakentuu. Näin käy yhä vieläkin. Tämä kivi\npysyy hyljättynä. Yhtä kaikki se on kallis, jalo ja arvokas oikeille\nuskovaisille, jotka eivät rakenna omalle ihmisperustuksellensa, vaan\ntälle kivelle.\n\nHuomaa kuitenkin: tämän kiven hylkääjät eivät ole huonoa väkeä, vaan\nkaikkein parhaita: pyhimpiä, taitavimpia, suurimpia ja jaloimpia.\nSellaiset siihen loukkaantuvat. Viheliäiset syntisraukat, murheelliset,\nhairahtuneet, alhaiset ja oppimattomat taas iloitsevat tästä kivestä ja\nsydämestään siihen mieltyvät.\n\nHerra itse on tämä ihmeellinen rakennusmestari, joka kaikki maailman\nviisaat ja rakentajat panee tyhmiksi valiten ja ylentäen heidän\nhylkäämänsä. Niinhän siitä pyhä Paavali puhuu: \"Se, mikä on hulluutta\nmaailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään\" (1.\nKor. 1: 27), samoin profeetta Habakuk: \"Minä teen teidän päivinänne\nteon, jota ette uskoisi, jos siitä kerrottaisiin\" (1: 5). Tämän kiven\nkulmakiveksi tekeminen on niin suuri ja ihmeellinen teko, että siitä\neivät ole ainoastaan kaikki pakanat viisauksineen tyhmistyneet;\nHerran oma kansakin, juutalaiset, loukkaantui siihen niin, että he\nrakennuksineen hajosivat maahan kadottaen sekä kuninkuutensa että\npappeutensa, vieläpä taivaan ja maankin.\n\nMikäpä vielä nytkin kristittyjen parissa saa aikaan niin suurta\neripuraisuutta ja lahkolaisuutta? Mikä tekee paavikunnan niin\nkiihkoiseksi, sokeaksi ja tyhmäksi, ettei se voi sietää oppia, että\nusko ilman tekoja tekee vanhurskaaksi, autuaaksi ja eläväksi ja\nvapahtaa synnistä, kuolemasta ja perkeleestä? Miksi maailmalliset\nihmiset ja petolliset teeskentelijät loukkaantuvat Kristukseen,\nkulmakiveen? Daavid sanookin, että se on ihmeellistä meidän\nsilmissämme. Vaikka näet pyhät ja kristityt eivät siihen loukkaannu, se\non kuitenkin ihmeellistä heidän sydämissään, ja he ovat koko elämänsä\nsaaneet opetella sitä uskomaan. Mitä muut tuntevat, sen he parhaiten\ntietävät; minä pidän kuitenkin itseni kristittynä. Varsin hyvin kyllä\ntiedän, kuinka katkeraksi ja raskaaksi minulle on tullut ja joka päivä\ntulee tämän kulmakiven käsittäminen. Jumala minua vahvistakoon! Tosin\nnämä sanat: Kristus on meidän pelastuksemme ja meidän vanhurskautemme,\nomat tekomme eivät auta meitä synnistä ja kuolemasta, ainoan, hyljätyn\nkulmakiven täytyy se tehdä jne., on pian opittu ja sanottu, ja kirjani\novat todistuksena siitä, kuinka hyvin ja hienosti minä sen osaan. Mutta\nkun täysi tosi tulee ja joudun ottelemaan perkeleen, synnin, kuoleman,\nhädän ja maailman kanssa, niin etten saa apua, neuvoa ja lohdutusta\nmuusta kuin tuosta ainoasta kulmakivestä, silloin hyvin huomaan, mihin\nitse kykenen ja mikä taito on Kristukseen uskominen. Silloin käsitän,\nmitä Daavid tarkoittaa näillä sanoilla: se on ihmeellistä meidän\nsilmissämme. Mutta jumalattomat vain pauhaavat: se on muka helppoa\nmeidän silmissämme: kas, usko, usko!, he sanovat, luuletkos meitä\npakanoiksi tai juutalaisiksi? Silmänräpäyksessä he ovat tämän värsyn\nulkoa uskoneet; meille ja muille he eivät ole siitä mitään jättäneet.\n\n\nTorstai.\n\nÄlkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa\nsielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että\nruumiin hukuttaa helvettiin. Matt. 10: 28.\n\nTämä raamatunkohta on tulvillaan lohdutusta. Kristus tunnustaa tässä\nselvin sanoin, että hänen uskovaisensa elävät eikä heitä iankaikkisesti\nvoida tappaa, ei silloinkaan, kun heidät ruumiillisesti tapetaan.\nTeidän sielunne, hän sanoo, elää, jopa te elättekin juuri silloin,\nkun teidän ruumiinne tapetaan. Sillä, hän sanoo, he eivät voi tappaa\nsielua. Sielu taas on ruumiin elämä. Mitä voivat siis ne, jotka teidät\ntappavat? Sielun, toisin sanoen hengen, he voivat erottaa ruumiista,\nmutta tappaa he eivät sitä ensinkään voi. Tahtoivatpa tahi eivät,\nsielu elää kuitenkin, eikä sitä voida tappaa. Niinpä Paavali sanoo:\n\"Halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa\" (Fil. 1: 23).\nHän halusi ruumiin puolesta olla kuollut, elääkseen sielun puolesta\nKristuksen kanssa.\n\nMutta sitä, kuinka hengen käy, kun ruumis on tapettu, ei voida\nkäsittää, ainoastaan uskoa. Eikä sitä käsittää pidäkään. Riittää, kun\ntiedämme elävämme, vaikka ruumis surmataan. Kuinka me elämme, sitä\nemme nyt tiedä. Jumala ei ole kuolleitten, vaan elävien Jumala, sillä\nhänelle kaikki elävät. Kun nyt näin on laita, miksi siis pelkäisimme\nkuolemaa? Emmehän voi kuolla, vaan olemme kuolemattomat. Eivät\nvihollisemmekaan voi muuta kuin erottaa meidän sielumme sen asunnosta,\nruumiista, ja karkoittaa sen tästä maailmasta, ikään kuin vankilasta,\nsen oikeaan paikkaan, missä se elää iankaikkisesti Jumalassa. Meidän on\nsiis oltava rohkeat ja otettava vaarin pyhien marttyyrien esikuvasta,\njotka ovat halveksineet kuolemaa. Pyhä Vincentius on tehnyt pilkkaa\nmurhaajistansa sanoen: Kuolema ja risti ovat kristityille vain pilaa ja\nleikintekoa; kun hän astui tulisille hiilille, hän kehui astelevansa\npelkillä ruusuilla. Pyhä Agatha sanoi käyvänsä iloaterialle ja häihin,\nmennessänsä vankeuteen ja kidutettavaksi. Näin ovat monet muutkin\ntehneet.\n\nTähän lohdutukseen Herra liittää uhkauksenkin sanoen: Vaikkapa\ntäytyykin peljätä niitä, jotka ruumiin tappavat ja välttää heitä,\nmitä tämä pelko auttaa? Eiköhän se vahingoita? Ensiksi se tekee\nkuolemasta tosi kuoleman ja tuo ruumiin tappamisen kautta myötään\nsielun tappamisen; näin se muuttaa hetkisen kestävän varjokuoleman\niankaikkiseksi ja tosi kuolemaksi. Minä neuvon teitä siis kääntämään\nsilmänne siitä hirmuhallitsijasta, joka tahtoo teidät tappaa, ja\npelkäämään sitä, joka voipi iankaikkisesti hukuttaa sekä sielun\nettä ruumiin. Jos te näin teette, tulee se, joka teidät ainoastaan\nulkonaisesti ja hetkeksi tappaa, mitättömäksi teidän silmissänne. Pyhä\nPolykarpus sanoi kiduttajillensa: Tämä tuli (jolla hänet poltettiin)\nsammuu, mutta tulevainen tuli ei ole sammuva. Kun siis asiamme on\noikea ja meillä on armollinen Jumala, niin olkaamme vahvat ja huoleti,\nettemme kieltämällä vetäisi päällemme Jumalan vihaa ja iankaikkista\nkuolemaa.\n\n\nPerjantai.\n\nHerra on minun puolellani, en minä pelkää; mitä voivat ihmiset minulle\ntehdä? Ps. 118: 6.\n\nHengellisesti riemuiten psalminlaulaja osoittaa tässä, kuinka käy, kun\navunhuuto tulee kuulluksi. Näin siinä käy: ensiksi Herra antaa minulle\nsisällisesti lohdutuksen sydämeeni, sitten hän antaa ulkonaisenkin\navun ja päästää hädästä. Lohdutuksesta sanotaan näin: \"Herra on minun\npuolellani\". On kuin hän sanoisi: Minun huutoni tulee kuulluksi niin,\nettä, vaikka hätä ei vielä lakkaakaan, saan kuitenkin voimallisen ja\nlujan tuen, joka on luonani ja auttaa minua, niin että tämä ies tulee\nminulle soveliaaksi ja keveäksi (Matt. 11: 30). Kuka se on? Oi, se on\nitse Herra, jota minä huusin. Hän täyttää minun sydämeni iankaikkisella\nsanallaan ja Hengellään, keskellä hätää, niin että sitä tuskin\ntunnenkaan. Emme näet saa lahkolaisten tavoin ajatella, että Jumala\nlohduttaa sydäntämme ilman välinettä; se ei tapahdu ilman ulkonaista\nsanaa, jota Pyhä Henki kyllä tietää sydämiin muistuttaa ja mieleen\npalauttaa, vaikka se jo kymmenen vuotta sitten olisi kuultu.\n\nKatso, kuinka korskeaksi ja rohkeaksi profeetta tämmöisestä\nlohdutuksesta tulee, niin että hän kerskaa: En minä pelkää, minä olen\nrohkea ja hyvällä mielellä enkä huolehdi. Murhe ja valitus kyllä\nilmenevät, katsellen minua karsaasti ja mielellään tahtoen, että niitä\npelkäisin ja pyytäisin niiltä armoa, mutta minäpä ilkun heitä ja sanon:\nÄlä minua syö; sinä näytät tosin hirmuiselta siitä, joka tahtoisi\nsinua peljätä, mutta minullapa on muuta, suloisempaa katsottavaa, joka\nrakkaan auringon tavoin valaisee minua hamaan iankaikkiseen elämään\nasti, niin etten sinusta, pienestä, ajallisesta pimeästä pilvestä ja\nvihaisesta tuulispäästä välitäkään.\n\nNiin kristitty halveksii koko maailmaa rohkeasti ja sanoo Jumalan\nlohduttamana: Mitä voivat ihmiset minulle tehdä? Sehän on rohkeutta\nrohkeutta vastaan. Luulisi siitä kuninkaitten ja herrojen joutuvan\nvimmoihinsa, että syntisparka niin kovin halveksii heitä tallaten\nheidät kaikki yhteen kasaan, käy heidän ylitsensä katsoen heihin,\nikään kuin he eivät olisi muuta kuin korsia tiellä, avaa suunsa heitä\nvastaan ja sanoo: kuka siellä? Tietänet kaiketi, mitä ihmiseksi\nsanotaan? Koko maailma, kaikki, niin paljon kuin ihmisiä on,\nturkkilaiset, keisarit, paavit, kuninkaat, ruhtinaat, piispat, herrat\nvaltoineen, viisauksineen, rikkauksineen, maineen ja väkineen jne.,\nlyhyesti sanoen: kaikki, mitä koko maailma jumalineen, perkeleineen\nja enkeleineen mahtaa. Luulisipa noiden kaikkien olevan hirveitä, ja\njo yhdenkin edessä heistä pitäisi ainakin halvan ja hyljätyn ihmisen\nkauhistua. Mutta tämäpä viheliäinen vastaa heille kaikille: Rakkaani,\nmitä voisivat ihmiset minulle tehdä?\n\nHe kuristavat sinut. Entä mitä he muuta tekevät? Ehkä herättävät\njälleen henkiin ja tappavat toiste? Mutta he eivät voi eivätkä saa\nedes surmata, ellei Herrani ensiksi heille sitä salli; he saattavat\ntosin vuosia ja päiviä neuvotella, syöstä puukkoansa, hioa hampaitansa,\nmurtaa suutansa ja katsella karsaasti. Kuitenkin heidän täytyy\nnoudattaa tätä: \"Jumalaton näkee sen ja närkästyy, hän kiristelee\nhampaitansa ja pakahtuu. Jumalattomien halut raukeavat tyhjiin.\"\n(Ps. 112: 10) He kerskuvat vallastansa ja aarteistansa, se on heidän\njumalansa ja turvansa, mutta minun turvani on Herra, häntä vastaan minä\njätän heidät puskemaan. Kenties he pyrkivät Roomaan ja kompastuvat\nkulmakiveen, niin että hoipertelevat ja ruhjoutuvat; sillä välin minä\nveisaan tätä: \"Mitä ihmiset voisivat minulle tehdä?\"\n\n\nLauantai.\n\nMutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja\nsanoi: \"Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon\". Joh. 7:\n37.\n\nNiillä, jotka tuntevat janoa, on tässä lohdullinen saarnaaja, Kristus\nitse, joka heille osoittaa, missä he saavat juoda ja sammuttaa\njanonsa, nimittäin hänen, Herran Kristuksen, tykönä. Tämä jano ei ole\nruumiillinen jano, vaan sielun jano, hengellinen jano, jota sanotaan\nsydämen odotukseksi, murheelliseksi ja särjetyksi omaksitunnoksi,\nalakuloiseksi, peljästyneeksi sydämeksi, joka mielellänsä tahtoisi\ntietää, kuinka sen laita on Jumalan edessä. Sellaisia ovat arat,\npelokkaat omattunnot, jotka tuntevat syntiä ja tietävät heikkoutensa\nhengen, sielun ja lihan puolesta ja pelkäävät Jumalaa ja hänen\ntuomiotansa. Tämä tuska on oikeata janoa. Niinhän on, että ne, jotka\ntuskassa, kiusauksessa ja hädässä ovat, tuskan tähden janoavat\nsuuresti, sillä tuskassa tulee kieli karheaksi ja kuivaksi, ja neste\nkuivuu: tuskasta, tehden janoavaksi. Kuinka paljoa enemmän tuleekaan\nsielu janoavaksi ja voimattomaksi, kun hengellinen tuska on käsillä, ja\nsynti ja Jumalan viha silmien edessä.\n\nKurjat omattunnot tahtoisivat mielellänsä tietää, kuinka heidän tulee\nkäyttäytyä Jumalaa kohtaan, että hän sanoisi heille: sinun syntisi ovat\nsinulle anteeksi annetut, ja että he voisivat lohduttautua ja päästä\nvarmuuteen syntiensä anteeksiantamuksesta. Siksi on suloinen saarna,\nkun Herramme Kristus sanoo: \"Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni\nja juokoon\". On kuin hän sanoisi: Minä tahdon virkistää ja virvoittaa\nteitä, jotka janoatte, teitä, jotka olette epätoivoiset, peljästyneet\nja omissatunnoissanne epävarmat siitä, kuinka teidän laitanne on\nJumalan edessä. Tulkaa minun tyköni, minä tahdon juottaa teitä,\nminussa ja minun kauttani te löydätte ne sanat, jotka lohduttavat ja\nvahvistavat teidän sydämenne, poistavat epäilyksen ja vakuuttavat\nteidät siitä, että teidän laitanne on hyvin Jumalan edessä, sillä minä\nolen tullut maailmaan syntisiä autuaiksi tekemään.\n\nTästä huomaat, että laki saa aikaan janon ja vie helvettiin, mutta\nevankeliumi sammuttaa janon ja vie taivaaseen. Laki sanoo, mitä meidän\npitää tekemän ja että emme ole sitä tehneet. Näin se tekee meidät\nepätietoisiksi ja ajaa meitä janoamaan. Mistä sinä nyt tahdot saada\nomalletunnollesi levon ja mihin perustautua, tietääksesi kuinka laitasi\non Jumalan edessä? Sinun sydämesi ei voi sitä sinulle sanoa, teitpä\nmitä hyvänsä. Laki on näet jäljellä, ja se sanoo: Rakasta Jumalaa ja\nihmisiä koko sydämestäsi. Sinä taas sanot: Niin en tee. Silloin laki\nsanoo: Sinun tulee niin tehdä. Näin se saattaa sinut tuskaan, niin että\ntulet janoavaiseksi, peljästyneeksi, vapiset ja sanot: Mitä minun on\ntekeminen, että Jumala katsoisi minuun armollisesti? Täytyyhän minun\nsaada Jumalan armo, jos täytän lain. Mutta näin ei käy milloinkaan,\nminä en pidä lakia, siksi en pääsekään armosta osalliseksi. Siitä\non sitten seurauksena, ettei ihmisellä ole lepoa hyvissä teoissaan.\nKuitenkin hän tahtoisi mielellään saada hyvän, iloisen, rauhallisen\nja lohdullisen omantunnon ja säilyttää sen. Hän janoaa ja tahtoisi\nmielellään tulla tyydytetyksi. Tätä janoa kestää siksi, kunnes Kristus\ntulee ja sanoo: Jos sinä mielelläsi pääsisit rauhaan, nauttisit lepoa\nja hyvää omaatuntoa, niin minä neuvon sinua: tule minun tyköni ja anna\ntekojesi mennä menojaan, tee erotus minun ja lain välillä. Lain kautta,\njoka tekee olosi tuskalliseksi, sinulla on jano, tule nyt kerrankin\nminun tyköni, usko minuun, minä tahdon juottaa ja virvottaa sinua. Näin\nihminen tulee iloiseksi ja vakuuttuneeksi siitä, että hänen syntinsä\novat anteeksi annetut ja hänellä on armollinen Jumala.\n\n\n\n\nNELJÄS LOPPIAISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nJa hän astui venheeseen, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja\nkatso, järvellä nousi kova myrsky, niin että venhe peittyi aaltoihin;\nmutta hän nukkui. Matt. 8: 23, 24.\n\nNäin käy vielä tänä päivänä. Herra ei ole aina kristittyjänsä\nnäkevinänsäkään; on kuin hän olisi meidät aivan unohtanut, niin kuin\nsilloinkin nukkuessaan venheessä, vähääkään huolimatta ilmasta,\nopetuslapsistaan ja venheen kohtalosta. Mutta hän on kuitenkin\nvenheessä mukana, vaikka nukkuukin. Nämä kiusaukset kohtaavat meitä\naina, kun Herra Kristus sallii aaltojen tunkeutua venheeseen. Hän näet\nantaa perkeleen ja maailman raivota kristityitä vastaan, niin että\naivan pelolla joutuu ajattelemaan: aivan hukka meidät perii. Näin\nmekin siis olemme venheessä keskellä myrskyjä ja hyökyjä. Ja kuitenkin\nHerra saattaa olla alallansa, eikä näytä siltä, että hän aikookaan\nauttaa meitä. Tämä on sitä hänen venheessä nukkumistaan. Silloin meidän\non kuitenkin rohkaistava mielemme ja ajateltava, ettei kaikki vielä\nole hukassa. Onhan Herra kuitenkin vielä mukanamme venheessä. Vaikka\nnäyttää siltä, kuin hän ei meitä näkisikään, meidän kuitenkin täytyy\nsaada nähdä hänet ja luottaa siihen, että hän voi asettaa järven,\nkuohukoon ja raivotkoon se kuinka paljon tahansa.\n\nSamoin meidän on meneteltävä niissä yksityisissä ahdistuksissa ja\nvaaroissa, jotka meitä erityisesti voivat kohdata. Kun perkele tulee\nkuvaamaan silmiesi eteen syntisi, peljättämään sinua Jumalan vihalla\nja uhkaamaan iankaikkisella kadotuksella, älä silloin epäile, vaan\najattele näin: Herrani Kristus ei ole kaukana, vaikka hän nyt nukkuu.\nNyt on tarvis minun hartaalla rukouksella opetuslasten tavoin kääntyä\nhänen puoleensa herättämään häntä. He ajattelivat: ei nyt muusta apua,\nmeidän täytyy herättää Kristus tai me hukumme. Opi sinä tekemään\nsamoin, sillä nämä asiat toteutuvat vieläkin. Varmasti on myrsky\nnouseva, jos tahdot Kristuksen mukana astua venheeseen; Kristus on\nmyöskin nukkuva, että oikein oppisimme ahdistuksen tuntemaan. Jos hän\nnäet ei nukkuisi, vaan heti asettaisi myrskyn, me emme koskaan tulisi\noikein tuntemaan, mikä kristityn asema on, vaan ajattelisimme piankin,\nettä olemme pelastuneet omin voimin. Mutta tuollaisessa kiusauksessa\nusko vahvistuu, niin että täytyy sanoa: Ei mikään ihmisvoima enää olisi\nauttanut, sen teki yksin Herra Jumala sanansa kautta.\n\nTämän ihanan ja lohdullisen opetuksen ohessa näemme tässä Herran\nKristuksen esiintyvän todellisena, luonnollisena ihmisenä, jolla on\nruumis ja sielu ja joka siis meidän tavoin tarvitsee ruokaa ja juomaa,\nunta ja muuta sellaista, mitä luonto vaatii ja mikä synnittä voidaan\ntyydyttää. Mutta samoin kuin luonnollinen uni on todisteena siitä,\nettä Herra Kristus on todellinen, luonnollinen ihminen, hän toisaalta\nosoittaa tässä jumalallista kaikkivaltaisuuttaan siten, että sanallaan\nasettaa järven ja tyynnyttää tuulen. Se ei ole ihmistyötä, tarvitaan\nJumalan voima, että yhdellä sanalla voitaisiin asettaa raivoava järvi.\n\nTämän ihmeteon pitäisi olla meille rakas senkin tähden, että me siitä\nnäemme, että Jumala ja ihminen on Kristuksessa yhtenä persoonana.\nHän siis sekä voi että tahtoo auttaa hädissä ja tuskissa kaikkia,\njotka häneltä apua pyytävät. Vähät siitä, jos meidän täytyy jotakin\nkärsiä hänen kanssaan ja luopua jostakin, jos asiat niin vaativat.\nJumalattomillakin on vaivansa ja ristinsä; sitäpaitsi heillä jatkuvasti\non paha omatunto, ja vihdoin heillä on odotettavana iankaikkinen\nkadotus.\n\n\nMaanantai.\n\nJa katso, järvellä nousi kova myrsky, niin että venhe peittyi\naaltoihin. Matt. 8: 24.\n\nHuomatkaamme, että järvi ja tuuli ovat alallaan siihen asti kun Kristus\nopetuslapsinensa astuu venheeseen; myrsky nousee heti kun Kristus\nopetuslapsineen tulee venheeseen, niinkuin hän itse sanoo: \"Minä en ole\ntullut tuomaan maan päälle rauhaa, vaan miekkaa\" (Matt. 10: 34). Jos\nsiis Kristus jättäisi maailman rauhaan, nuhtelematta sen tekoja, se\npysyisi varmasti hiljaa. Mutta kun hän julistaa viisaat houkiksi, pyhät\nsyntisiksi ja rikkaat kadotetuiksi, he raivostuvat kuin mielipuolet.\nNykyäänkin eräiden viisastelijoiden mielestä olisi mainiota, jos\nsaarnattaisiin vain evankeliumia semmoisenaan ja annettaisiin\nhengellisen säädyn pysyä menossaan. Eivät hengelliset sitä pahakseen\npanisi. Mutta jos tätä kaikkea ruvetaan nuhtelemaan ja se tehdään\narvottomaksi, silloin heidän mielestään saarnataan rauhattomuutta ja\nkapinaa eikä kristillistä oppia.\n\nMutta mitä tämä evankeliumi kertoo? Kristuksen ja hänen opetuslastensa\nollessa venheessä puhkesi järvellä ankara rajuilma. Järvi ja\nmyrskytuuli jättivät muut venheet rauhaan, mutta tämän venheen täytyy\njoutua hätään, koska siinä on Kristus. Kyllä maailma voi sietää\nkaikenlaista saarnaa, kunhan se ei ole Kristuksen saarnaa; näin siitä\nsyystä, että Kristus, milloin ja mihin saapuikin, saarnasi niin, että\nväitti itse yksinänsä olevansa oikeassa, mutta nuhteli kaikkia muita.\nNäinhän hän sanoo: \"Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan\"\n(Matt. 12: 30), ja taas: \"Henki näyttää maailmalle todeksi synnin,\nvanhurskauden ja tuomion\" (Joh. 16: 8). Hän ei sano hänen ainoastaan\nsaarnaavan, vaan jopa nuhtelevankin maailmaa ja kaikkea, mitä siinä on.\nTämä nuhteleminen aiheuttaa sekä ankaran myrskyn että venheelle vaaran.\nHän vaikenee ja pysyy poissa mieluummin kuin saarnaa siten, ettei\nnuhtele maailmaa ja että jättää sen toiminnan koskemattomaksi; jos\nnimittäin maailma ja sen koko meno on hyvä eikä nuhdeltava, ei häntä\ntarvita.\n\nTämä siis on kristittyjen, etenkin saarnaajien rohkaisuna: he olkoot\nvakuuttuneita siitä ja varustuneita sen varalle, että heidän, Kristusta\nsaarnatessansa ja julistaessansa, täytyy kärsiä vainoa. Siitä ei päästä\nmihinkään. Oikean, kristillisen saarnan pätevimpänä todistuksena on se,\nettä sitä vainoavat erikoisesti mahtavat, pyhät, oppineet ja viisaat\nihmiset; jos saarna taas ei ole aito, sitä kiitetään ja mainitaan\nkunnioituksella, niinkuin Kristus sanoo: \"Voi teitä, kun kaikki ihmiset\npuhuvat teistä hyvää! Sillä niin tekivät heidän isänsä väärille\nprofeetoille. Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja\npyyhkivät pois teidän nimenne Ihmisen Pojan tähden.\" (Luuk. 6: 26, 22)\nTarkkaa meidän hengellisiämme! Kuinka kunnioitetaankaan heidän oppiaan!\nMaailman aarteet, kunnia ja valta ovat heidän hallussansa. He tahtovat\nkäydä kristillisistä opettajista; jokaisella, joka heidän menoansa\nkiitellen ylistelee, on kunniaa ja tyydytystä.\n\nKaiken kaikkiaan: kun vaino nousee Jumalan sanan tähden, me saatamme\nsanoa: Kyllä minä sen arvasinkin: Kristus on venheessä, ja sen tähden\njärvi pauhaa ja tuuli ulvoo, aallot hyökyvät ollen upottamaisillaan\nvenheen; mutta pauhatkoot pauhattavansa, epäilemätöntä kuitenkin on,\nettä sekä tuulet että meri häntä tottelevat. Vaino ei jatku kauempaa\neikä edemmä kuin hän tahtoo; ja vaikka se yllättääkin meidät, sen\ntäytyy kuitenkin olla hänen alaiseksensa alistuneena. Hän on kaiken\nHerra, sen tähden se ei ole meille vahingoksi. Hän vain auttakoon meitä\narkailevasta epäuskostamme. Amen.\n\n\nTiistai.\n\nHyvä ihminen tuo hyvän runsaudesta esille hyvää, ja paha ihminen tuo\npahan runsaudesta esille pahaa. Matt. 12: 35.\n\nKun sydän on täynnänsä pahuutta, se myös puhuu pahaa. Paha sydän\non täynnä kaikkea ilkeyttä, hyvä sydän taas on täynnä kaikkea\nhyvyyttä. Siksi paha ihminen parjaa hyviäkin asioita ja puhuu niistä\npahinta. Hänessä on sellainen pahuuden runsaus, ettei hän voi sietää\nparhaimpiakaan tekoja, vaan kääntää ne pahoin päin ja halventaa niitä.\nMillainen hän itse on, sellaista on hänestä myös kaikki muu, itse\nJumalakin. Kaikkea, mitä Jumalakin puhuu ja tekee, sitä jumalaton\nihminen parjaa sanoen sen pahaksi. Niinhän kävi Kristukselle ja sitten\nevankeliumille, niin käy vielä tänäkin päivänä ja niin on hänelle käyvä\nhamaan maailman loppuun saakka. Paha sydän on myrkytetty lähde, josta\nei voi lähteä hyvää, ei sanoissa eikä teoissa, vaikkapa se ulkomuotonsa\npuolesta näyttäisikin kuinka hyvältä tahansa. Paitsi sitä, ettei se\nitse tuo esille mitään hyvää, se vielä saastuttaa senkin hyvän, mitä\ntoiset puhuvat ja tekevät, myrkyttäen sen, toisin sanoen, tuomitsee ja\npanettelee sitä.\n\nMutta kuka uskoo ja kuka voi käsittää sen, että Jumala taivaassa\ntuomitsee niin hirmuisesti ihmissydämen, että pitää sitä pahuuden\nrunsautena, kaikkien syntien alkuna ja juurena? Jokaisen, jolla on\nihmisen nimi, pitäisi todella kaunistua kuullessaan, että hänen\nruumiinsa sisimmässä on tällainen myrkky, tällainen pahuuden\ntallepaikka, ettei hän puhu eikä tee mitään hyvää. Vieläpä hän\ntekee hyvästä myrkyn, elämästä kuoleman, vanhurskaudesta synnin;\nniinhän fariseukset tekivät Jumalan teoista perkeleen teon, Jumalan\nvaltakunnasta Beelsebubin orjuuden, vanhurskaimmastakin Kristuksen\nteosta kaikkein törkeimmän synnin! Kuinka kauhea myrkky onkaan ihmisen\nsydämessä!\n\nHyvä sydän on sitä vastoin tulvillaan hyvyyttä. Se on hyvyyden runsas\nlähde, niin että se ei ainoastaan aina puhu ja tee hyvää eikä vain kehu\nhyväksi sitä, mitä muut Jumalasta puhuvat, vaan senkin pahan, mitä muut\npuhuvat ja tekevät kokonaan myrkytetystä sydämestä, se voi kääntää\nitselleen hyväksi ja saada siitä aiheen kasvaaksensa hyvässä. Hyvä\nsydän esimerkiksi näkee jonkun, joka on tehnyt raskaan synnin. Silloin\nhe heti taipuu laupeuteen, säälii häntä, rukoilee hänen edestänsä ja\nhuokaa valittaen tämän ihmisen viheliäisyyttä, samalla varoittaen,\nnuhdellen ja parantaen häntä niin paljon kuin mahdollista. Toisaalta se\nmyös ajattelee nöyrästi: \"eilen se koski sinua, tänään minua! Niin se\nmuistelee nöyränä ihmisen heikkoutta\". Vielä se rukoilee Jumalaa, että\nhän suojelisi ja varjelisi häntä tällaisista lankeemuksista, ja ylistää\nJumalaa siitä varjeluksesta, jota hän tähän saakka on saanut nauttia.\nKatso, kuinka paljon hyvää tällainen sydän tekee, saaden siihen\naiheen yhdestä ainoasta toisen tekemästä pahasta teosta! Emmekö näe,\nettä sellaisessa sydämessä todella on hyvyyden runsaus? Tämä ilmenee\nulkonaisestikin, sanoissa, käytöksessä, teoissa ja kärsivällisyydessä.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin\nolet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen\nKristuksen. Joh. 17: 3.\n\nJos tahdot saada iankaikkisen elämän, niin sinulla ei ole muuta\ntietä, tapaa eikä keinoa siihen, kuin että tunnet Isän, joka yksin on\nJumala, ja Kristuksen, hänen Poikansa, jonka hän on lähettänyt. Se\njoka sinulle jotakin muuta opettaa, se totisesti eksyttää sinua. Mitä\nIsän ja Kristuksen tunteminen sitten merkitsee? Kuinka tämä tunteminen\nsaadaan? Vastaan: Sen ilmaisevat juuri nämä sanat: \"jonka sinä olet\nlähettänyt\". Sillä, joka tämän ymmärtää ja epäilemättä uskoo, on\ntotisesti iankaikkinen elämä. Mitä sitten merkitsevät sanat: \"jonka\nolet lähettänyt\"? Ajattele itse ja katso, mitä varten Kristus on tullut\nja mitä hän täällä maan päällä on tehnyt. Hän on tullut taivaasta\nihmiseksi suorittaakseen Isän hänelle antaman tehtävän, nimittäin\nottaakseen maailman synnin kannettavakseen ja kuollakseen sen tähden,\nsovittaakseen Isän vihan ja omassa persoonassaan voittaakseen kuoleman\nja perkeleen ja viedäkseen meidät tykönsä. Koska näet Jumala itse hänet\non lähettänyt, ei se voi olla mikään huono eikä katoavainen tehtävä,\nvaan niin tarpeellinen ja tärkeä, ettei mikään enkeli eikä pyhä ole\nvoinut sitä suorittaa, yksin ainokainen Poika. Sen näet, mitä tällainen\nhenkilö itse toimittaa, sen täytyy totisesti saada aikaan jotakin\niankaikkista Jumalan ja meidän välillä. Sen tähden sisältää tämä sana\n\"olet lähettänyt\" kalliin aarteen. Se ilmoittaa meille Isän Jumalan\nmielen, sydämen ja tahdon meitä kohtaan, ja siihen sisältyy kaikki,\nmitä Kristus on tehnyt, saarnannut, saanut aikaan ja hankkinut meille.\n\nTätä meidän on ahkerasti sydämeemme kätkettävä, sillä uskoa\nherättääksemme ja vahvistaaksemme. Ei ole näet taivaassa eikä maan\npäällä muuta neuvoa syntiä ja kaikkea kiusausta vastaan, kuin tämä\ntunteminen eli usko. Ajattele itse, mitä usko voi ja mitä se saa\naikaan. Jos tiedän, että Isä on minun tähteni lähettänyt ja minulle\nantanut Kristuksen, niin seuraahan siitä, että minä vapaasti ja\niloisesti voin päätellä, että hän on minun armollinen ja ystävällinen\nIsäni, joka ei enää lainkaan tunne vihaa. Lähettämällä Poikansa hän\non meille kaikille ilmaissut sydämensä laadun ja tahtonsa, niin ettet\nmuuta näe, kuin sulaa ääretöntä, tutkimatonta rakkautta ja laupeutta.\nMutta jos minulla nyt on Isän sydän, niin omistan hänet kokonaan,\nvieläpä kaiken hänen jumalallisen valtansa ja voimansa. Mitä minä\nsitten pelkäisin tai kauhistuisin? Jos synti, kuolema maailma ja\nperkele karkaavat kimppuuni ja tahtovat herpaista minulta rohkeuden ja\nsaattaa minut epäilyksiin, niin tiedän, että minulla on armollinen,\nkaikkivaltias Isä Kristuksen kautta ja että he molemmin auttavat minua\nja sotivat puolestani, niin että minä iloisesti ja rohkeasti tohdin\nhalveksia perkelettä ja sen kaikkea voimaa.\n\nHuomaapa siis, kuinka voimallinen usko on kaikkea päällemme karkaavaa\nväkivaltaa vastaan. Jos sitä harjoittelet, saat myös havaita, mikä\nvaikea taito tämä Kristuksen tuntemisen säilyttäminen on. Tässä tulee\nnäet jokainen tuntemaan, kuinka vähäinen hänen uskonsa on ja kuinka\nheikosti hänen elämänsä laita on. Ne jotka pitävät uskoa halpana\nja tulevat niin pian siinä täysin oppineiksi ja pyrkivät paljon\nkorkeammalle, eivät mitään tiedä. Kun tullaan tähän kouluun, opitaan,\nettei ihmisvoimin lainkaan voida vastustaa syntiä, kuolemaa ja muuta\nkiusausta, ei myöskään niitä voittaa. Se ei ole ihmisten voimassa,\nvaan tässä tarvitaan toinen, iankaikkinen perustus, joka on Jumalan ja\nJeesuksen Kristuksen oikea tunteminen.\n\n\nTorstai.\n\nLain kautta tulee synnin tunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta\nlaki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia. Room. 3: 20,\n21.\n\nLaki on annettu sitä varten, että se pelottaisi ja kuolettaisi\nsuruttomia ja paatuneita sekä hyvin hätyyttäisi vanhaa Aadamia.\nKumpaakin sanaa, nimittäin armon ja vihan sanaa, on apostolin neuvon\nmukaan oikein jaettava (2. Tim. 2: 15). Tarvitaan näin ollen uskollista\nja viisasta opettajaa käyttelemään lakia niin, ettei se mene edemmäksi\nkuin oikein ja kohtuullista on. Jos minä näet tahtoisin saarnata lakia\nihmisille niin, että he sen kautta luulisivat olevansa Jumalan edessä\nvanhurskaita, niin olisin pannut liiaksi painoa laille, iskenyt nuoran\npoikki ja sekoittanut toisiinsa nämä kaksi vanhurskauden lajia: laista\nja omasta tekemisestäni tulevan vanhurskauden ja sen vanhurskauden,\njoka ilman lakia, armosta, Kristuksen tähden minulle annetaan ja\nlahjoitetaan.\n\nJos minä sitä vastoin luen ja saarnaan vanhalle Aadamille oppia laista\nja teoista, mutta lupausta ja armoa uudelle ihmiselle, teen oikean\njaon. Liha eli vanha Aadam, laki ja teot kuuluvat yhteen, samoin henki\neli uusi ihminen, lupaus ja armo. Jos siis huomaan, että joku on kyllin\nkilvoitellut lain kanssa, kärsii hätää syntiensä tähden ja pyytää\narmoa, silloin on todella paras aika temmata hänen silmiensä edestä\nlaki ja omatekoinen vanhurskaus ja osoittaa hänelle evankeliumin kautta\ntoinen vanhurskaus, jonka Jumala hänelle ilman hänen omaa ansiotaan,\nsulasta armosta Poikansa tähden tarjoo ja lahjoittaa. Se vanhurskaus\nopettaa ihmiselle, että Kristus on tullut juuri sellaisten kurjien\nomientuntojen ja vaivaisten syntisten tähden. Silloin autetaan syntistä\nihmistä oikealla tavalla ammentamaan oikeata, lohdullista toivoa\nja luottamusta sekä olemaan uuden ihmisen puolesta armon eikä enää\nlain alaisena. Tämä vanhurskaus on kätketty aarre, josta maailma ei\nmitään ymmärrä; onpa sitä kristittyjenkin vaikea käsittää, eikä sitä\nmilloinkaan kylliksi käsittää voidakaan. Siksi sitä on alati opetettava\nja siinä lakkaamatta harjaannuttava, sillä ei ole muuta kestävää ja\nvarmaa lohdutusta peljästyneelle omatuntoparalle kuin tämä vanhurskaus,\njonka Herra Jumalamme meissä itse luo ja vaikuttaa.\n\nNiin surkeita ja kurjia me ihmiset olemme, ettemme omantunnon pelossa\nja hengenhädässä osaa katsoa mihinkään muuhun kuin ainoastaan omiin\ntekoihimme, arvoomme, ansioomme ja lain opetukseen. Kun sitten emme\nsieltä löydä mitään muuta kuin pelkkää syntiä ja syyllisyyttä, silloin\nsyntisparan täytyy suuresti surren ja sydämen kivulla itsekseen\najatella ja valittaa näin: Oi Jumala, minun suurta kärsimystäni,\nkuinka pahasti olen elämäni viettänyt, voi minua, onnetonta syntistä!\nKunpa vielä saisin jonkin aikaa elää, kuinka mielelläni tahtoisin\nsitten tehdä parannusta ja järjestää elämääni hyvin jne. Tämä onneton\nkurjuus on niin syvälle sydämeemme juurtunut, ettei ihmisen järjen ole\nmahdollista, niin kauan kuin se katsoo omien tekojensa vanhurskautta,\nirtautua sellaisista ajatuksista, tarttua Kristuksen vanhurskauteen ja\nsiinä pysyä, vaan se jää riippumaan omien tekojensa vanhurskaudesta.\n\nSiksi murheellisella omatuntoraukalla ei ole mitään apua epätoivoa ja\niankaikkista kuolemaa vastaan, ellei se tartu siihen armoon, joka sille\nKristuksessa tarjotaan. Se armo on Kristus, eli uskon vanhurskaus,\njonka Jumala ilman meidän tekemistämme meissä itse vaikuttaa. Kellä\ntämä on, se sanokoon vapaasti ja lohdullisesti: Vaikka en olekaan omien\ntekojeni ansiosta vanhurskas, en kuitenkaan tahdo joutua epätoivoon.\n\n\nPerjantai.\n\nAutuaita ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Matt. 5: 7.\n\nOn väärää pyhyyttä, jos ei siedetä eikä säälitä raadollista ja\nheikkoa. Sen tähden tämä on tarpeellinen varoitus. Jokainen, joka\njoutuu tekemisiin lähimmäisensä kanssa, jota hänen tulee kaikin tavoin\nauttaa ja ojentaa oikeaan, ottakoon tästä vaarin, että hän voisi olla\nlaupias ja antaa anteeksi, jotta nähtäisiin, että hän tarkoittaa\nkoko sydämestänsä vanhurskautta ja on niin vanhurskas, että hän sitä\nkohtaan, joka tahtoo jättää vääryyden ja tehdä parannusta, käyttäytyy\nystävällisesti ja siivosti eikä pane pahaksensa hänen virheitänsä ja\nheikkouttansa, vaan kärsii siitä, kunnes hän siitä paranee. Mutta jos\ntätä kaikkea on koetettu eikä mitään parannuksen toivoa ole, silloin\njätettäköön hänet silleen ja annettakoon niiden haltuun, joille\nrankaiseminen kuuluu.\n\nLaupeuteen kuuluu ensiksi, että kernaasti annetaan anteeksi syntisille\nja vianalaisille. Sitten tulee myös tehdä hyvää niitä kohtaan, jotka\nulkonaisesti kärsivät hätää ja tarvitsevat apua; tätä sanotaan\nlaupeuden teoiksi. Tätä eivät ylpeät pyhätkään voi tehdä, sillä heissä\nei ole mitään muuta kuin pelkkää jäätä ja kylmyyttä ja kivikova sydän.\nHeissä ei ole hiventäkään halua eikä rakkautta tehdä lähimmäiselle\nhyvää, ei myöskään mitään laupeutta antaa syntiä anteeksi; he\nhuolehtivat ainoastaan itsestään; julkisyntisissäkin on enemmän\nlaupeutta kuin sellaisissa pyhissä. Koska he ainoastaan itseänsä\nylistävät ja pitävät hurskaina, he halveksivat kaikkia muita ollen sitä\nmieltä, että koko maailman pitäisi vain heitä palvella; itse he eivät\nole velvolliset kellekään mitään antamaan eivätkä ketään palvelemaan.\n\nNiin eivät nyt muut olekaan oikeita opetuslapsia kuin ne, jotka\nriippuvat Kristuksessa ja uskovat häneen. He eivät ole tietoisia\nmistään omasta pyhyydestä, vaan ovat vaivaisia, viheliäisiä ja\nhiljaisia ja oikein isoavat ja janoavat vanhurskautta. He eivät\nhalveksi ketään, vaan pitävät huolta jokaisen hädästä ja säälivät\njokaista. Heille kuuluu tämä lohdullinen lupaus: Autuaita olette te\nlaupiaat, sillä te saatte laupeuden, sekä täällä että siellä, sellaisen\nlaupeuden, joka on verrattomasti jalompi kaikkea ihmisten laupeutta.\nEihän meidän laupeuttamme voi verratakaan Jumalan laupeuteen; kuitenkin\nhän mielistyy meidän hyviin tekoihimme lähimmäistä kohtaan, luvaten\nyhden vesimaljallisen tähden meille taivasten valtakunnan.\n\nJoka nyt ei näiden lohdullisten lupausten anna itseään taivuttaa, hän\nkääntäköön lehteä ja kuulkoon tuomion: kirottuja ja kadotettuja ovat\narmottomat, sillä heille ei tapahdu mitään laupeutta. Niinhän Jaakobkin\nsanoo: \"Tuomio on laupeudeton sille, joka ei ole laupeutta tehnyt\"\n(Jaak. 2: 13). Siksi Kristuskin viimeisenä päivänä puhuu vain tästä\narmottomuudesta suurimpana syntinä, ikään kuin olisimme kaiken, mitä\narmottomuudesta olemme tehneet, tehneet häntä itseään vastaan: \"Minun\noli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te\nette antaneet minulle juoda... Menkää pois minun tyköäni, te kirotut\"\n(Matt. 25: 41, 42). Kristus varoittaa ja kehoittaa meitä uskollisesti\nsulasta armosta ja laupeudesta. Ken sitä ei tahdo, se valitkoon\nkirouksen ja iankaikkisen kadotuksen.\n\n\nLauantai.\n\nMe tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään. 1.\nTim. 1: 8.\n\nTämä on nyt meidän jumaluusoppimme, jonka mukaan me erotamme erikoisen\ntarkasti nämä kaksi vanhurskautta toisistaan: toinen on meidän\noman tekemisemme varassa, toisen Jumala ilman meidän työtämme itse\nluo meihin ja vaikuttaa meissä. Yhtä tarpeellista kuin on näitä\nmolempia tasapuolisesti oppia ja harjoittaa, yhtä tarpeellista on,\nettä sopivassa tilaisuudessa kumpaakin kohtaa erikseen harjoitetaan.\nKristillinen vanhurskaus kuuluu ainoastaan uudelle ihmiselle, lain\nvanhurskaus taas kuuluu vanhalle, jolle, se kun on lihasta ja verestä\nsyntynyt, täytyy panna laki aivan kuin aasille pannaan sen kuorma.\nVanha ihminen ei saa ensinkään käyttää hengen ja armon vapautta, ennen\nkuin hän on uskon kautta Kristukseen pukenut päällensä uuden ihmisen.\nSe ei kuitenkaan voi tässä elämässä täydellisesti tapahtua.\n\nNäin sanon sen tähden, ettei kukaan ajattelisi meidän hylkäävän hyvät\nteot, niinkuin meistä valheellisesti väitetään. Ne jotka näin sanovat,\neivät tiedä muusta kuin lain vanhurskaudesta. Kuitenkin he julkeavat\narvostella oppia, joka on arvaamattoman paljon lakia korkeampi ja jota\nei yksikään ihminen maan päällä voi arvostella ilman Pyhää Henkeä. Sen\ntähden he eivät voikaan koskaan olla siihen loukkaantumatta, sillä he\neivät voi saavuttaa korkeampaa ymmärrystä kuin että opettavat lakia.\nSiitä syystä täytyy kaiken, mikä on lakia korkeampaa, olla heille mitä\nloukkaavinta.\n\nOpimme siis tästä, että on olemassa ikään kuin kaksi maailmaa: toinen\ntaivaallinen, toinen maallinen. Niissä me sijoitamme nämä kaksi\nerilaista vanhurskautta kummankin omaan paikkaansa. Lain vanhurskaus\non maallista vanhurskautta ja käsittelee maallisia asioita; sen kautta\nme teemme hyviä tekoja. Mutta samoin kuin maa ei kanna hedelmää\nsaamatta siunausta ylhäältä -- eihän se voi taivasta mestaroida --,\nsamoin teemme mekin paljon lain mukaan, kuitenkin saamatta mitään\naikaan; me täytämme paljon, ja kuitenkin jää paljon täyttämättä,\njollemme sitä ennen ilman kaikkea omaa työtämme ja ansiotamme ole\ntulleet vanhurskaiksi Kristuksen vanhurskauden kautta, jolla ei ole\nmitään tekemistä lain vanhurskauden kanssa. Tämä on näet taivaallinen\nvanhurskaus, jota meillä ei itsellämme ole ja jota emme voi omalla\nvaivannäöllämme saavuttaa, vaan joka meidän täytyy ilman omia tekojamme\ntaivaasta vastaanottaa, nimittäin uskon kautta, joka kohottaa meidät\nlain ja kaikkien tekojen yläpuolelle. Niin kuin meissä Paavalin sanan\nmukaan on ollut maallisen Aadamin kuva, niin meissä on myös oleva\ntaivaallisen Aadamin kuva (1. Kor. 15: 49), joka on uusi ihminen\nuudessa maailmassa, jossa ei ole lakia, syntiä, omaatuntoa eikä\nkuolemaa, vaan sulaa iloa, vanhurskautta, armoa, rauhaa, elämää,\nautuutta ja kunniaa.\n\n\n\n\nVIIDES LOPPIAISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nHerra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Viheriäisille\nniityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut\njohdattaa. Ps. 23: 1, 2.\n\nPaimen, josta profeetta tässä on ennustanut, on Kristus, meidän rakas\nHerramme. Hän rientää korpeen etsimään kadonnutta lammasraukkaa ja\nkun hän sen löytää, hän nostaa sen olallensa iloiten, antaapa vielä\nhenkensäkin lammastensa edestä. Tämähän on ystävällinen paimen. Kukapa\nei mielellensä halajaisi olla hänen lampaansa? Tämän paimenen ääni,\njolla hän puhuttelee ja kutsuu lampaitansa, on pyhä evankeliumi, jonka\nkautta meille opetetaan, että me saamme armon, synnit anteeksi ja\niankaikkisen autuuden. Tämä on Kristuksen lampaille rakas ja suloinen\nääni, jota he sydämellisen halukkaasti kuuntelevat, jonka he tuntevat\nja jota he myös noudattavat. Mutta vieraan ääntä he eivät tunne\neivätkä kuuntele, vaan välttävät ja pakenevat sitä. Se ruoka taas,\njolla Kristus lampaitansa ravitsee, on myös tuo rakas evankeliumi.\nSe ravitsee ja vahvistaa sielut, varjelee ne erhetyksestä, lohduttaa\nkaikissa kiusauksissa ja vaivoissa, suojelee perkeleen kavaluudelta\nja väkivallalta ja pelastaa vihdoin kaikesta hädästä. Hänen lampaansa\neivät kuitenkaan kaikki ole koossa, eivätkä kaikki ole terveitä ja\nvahvoja, vaan osaksi vielä kadoksissa, hajalla, haavoittuneita,\nsairaita, nuoria ja heikkoja. Hän ei silti kuitenkaan hylkää heitä,\nvaan pitää heistä sitäkin parempaa huolta. Sanoohan hän: \"Kadonneet\nminä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa,\nheikkoja vahvistaa\" (Hes. 34: 16). Tämän kaiken Kristus, tämä rakas\npaimen, suorittaa saarnaviran ja pyhien sakramenttien kautta.\n\nJos siis haluat tulla hyvin holhotuksi sekä ruumiin että sielun\npuolesta, niin ota tarkka vaari tämän paimenen äänestä. Kuule, mitä\nhän sinulle sanoo, anna hänen kaita, hallita, johdattaa, suojella ja\nlohduttaa itseäsi, toisin sanoen pidä kiinni hänen sanastansa, kuule ja\nopi sitä mielelläsi, niin sinä totisesti tulet hyvin holhotuksi ja saat\nprofeetan kanssa sanoa: \"ei minulta mitään puutu\". Näin sanoessaan hän\ntarkoittaa kaikenlaisia ruumiillisia ja hengellisiä hyviä tekoja, joita\nJumala meille tekee. On kuin hän sanoisi: Jos Herra on minun paimeneni,\nniin ei minulta mitään puutu, minulla on yltäkyllin ruokaa, juomaa,\nvaatetta, suojaa, rauhaa ja kaikenlaisia tämän elämän tarpeita. Onhan\nminulla rikas paimen, joka ei salli minun joutua mihinkään puutteeseen.\nErikoisesti hän kuitenkin tarkoittaa hengellistä hyvää ja hengellisiä\nlahjoja, joita Jumalan sana tuo myötään. Hän sanoo: Koska Herra on\nminut ottanut laumaansa ja holhoo minua laitumellansa, toisin sanoen,\nkoska hän on runsaasti antanut minulle pyhän sanansa, ei hän koskaan\nsalli minun siitä puutetta kärsiä, hän antaa siunauksensa sanaan, niin\nettä se on voimallinen ja vaikuttaa minussa hedelmää. Hän antaa minulle\nmyös Henkensä, joka kaikissa ahdingoissa auttaa ja lohduttaa minua,\ntekeepä sydämenikin vakaaksi, niin ettei se epäilekään sitä, että olen\nHerrani rakas lammas ja hän minun uskollinen paimeneni, joka lempeästi\ntahtoo kanssani seurustella, niinkuin ainakin heikon lammasraukan\nkanssa. Hän vahvistaa minun uskoni ja kaunistaa minua muilla\nhengellisillä lahjoilla, lohduttaa kaikessa hädässä, kuulee, kun huudan\nhäntä, suojelee perkeleeltä, niin ettei se voi minua vahingoittaa,\nja vihdoin vapahtaa minut kaikesta onnettomuudesta. Tätä profeetta\ntarkoittaa sanoessaan: \"Ei minulta mitään puutu\". Kellä nyt tämä on, se\nkiittäköön Jumalaa hänen sanomattomasta lahjastaan ja rukoilkoon, että\nhän siinä pysyisi.\n\n\nMaanantai.\n\nArmo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta\nJeesukselta Kristukselta. Gal. 1: 3.\n\nTämä apostolinen tervehdys on uutta ja kuulumatonta ennen evankeliumin\nsaarnaamista. Näihin kahteen vähäiseen sanaan: armo ja rauha,\nsisältyy koko kristinusko. Armo antaa synnin anteeksi, rauha tyyntää\nomantunnon. Synti ja paha omatunto, lain voima ja synnin ota ovat ne\nkaksi perkelettämme, jotka meitä rääkkäävät. Kristus voitti ja tallasi\njalkoihinsa nämä molemmat hirviöt sekä tätä että tulevaa maailmanaikaa\nsilmällä pitäen. Tästä maailma ei tiedä kerrassaan mitään; sen\ntähden se ei voi opettaa mitään varmaa synnin, pahan omantunnon eikä\nkuoleman voittamisesta. Vain kristityillä on tiedossaan se oikea tapa,\njolla tätä oppia on opetettava; sillä he harjoittavat itseään sekä\naseistautuvat voittamaan syntiä, epätoivoa ja iankaikkista kuolemaa.\nJumala itse on antanut tämän opetustavan; sitä ei ole keksitty minkään\nvapaan tahdon, minkään ihmisjärjen eikä viisauden avulla.\n\nNäihin kahteen sanaan -- armo ja rauha -- siis koko kristinusko\nsisältyy: armoon syntien anteeksiantamus, rauhaan iloinen ja levollinen\nomatunto. Rauhan omistuksessa ei milloinkaan voida olla, ellei synti\nole anteeksiannettu. Laki näet syyttää ja kauhistaa synnin tähden,\neikä omantunnon tuntemaa syntiä voida poistaa pyhiinvaelluksilla,\nvalvomisilla, ponnistuksilla, pyrkimyksillä, paastoamisilla, sanalla\nsanoen, ei millään teoilla -- jopa se pikemminkin niistä vain\nlisääntyy; sillä kuta enemmän näemme vaivaa ja hikoilemme syntiä\npoistaaksemme, sitä hullummaksi tilamme käy. Mutta se poistuu\nyksinomaan armolla eikä millään muulla tavalla. Tämä on erittäin\nhyvin opittava. Sanat tosin ovat helpot käsittää, mutta ahdistuksen\naikana on äärettömän vaikeaa sydämessään varmasti päätellä: meillä on\nsyntien anteeksiantamus ja rauha Jumalan kanssa yksinomaan armosta,\nsyrjäyttämällä kaikki muut keinot taivaassa ja maan päällä.\n\nMaailma ei käsitä tätä oppia; siksipä se ei tahdo eikä voi sitä sietää.\nSe kerskuu vapaasta tahdosta, omasta kyvystämme, omista teoistamme,\njoilla armo ja rauha, toisin sanoen, syntien anteeksiantamus ja iloinen\nomatunto, muka ansaittaisiin ja hankittaisiin. Mutta aivan mahdotonta\non, että omatunto voisi tyyntyä ja tulla iloiseksi, ellei sillä ole\nrauhaa tästä armosta, toisin sanoen Kristuksessa luvatusta syntien\nanteeksiantamuksesta.\n\n\nTiistai.\n\nMinua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte Kristuksesta, joka on\nkutsunut teidät armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin. Gal. 1: 6.\n[Lutherin käännöksen mukaan.]\n\nNäillä sanoilla: \"Kristuksesta, joka on kutsunut teidät armossa\", on\npaino, ja niihin sisältyy vastakohta. On kuin Paavali sanoisi: Voi,\nkuinka helposti annatte ryöstää ja kääntää itsenne pois Kristuksesta,\njoka on teidät kutsunut, ei lakiin, ei tekoihin, ei syntiin, ei vihaan\neikä kadotukseen, niinkuin Mooses, vaan sulaan armoon! Samoin mekin\nnykyään Paavalin kanssa valitamme ihmisten sokeutta ja hulluutta vallan\nkauhistavaksi, kukaan kun ei tahdo omistaa armon ja autuuden oppia,\ntahi, jos sen omistaakin, siitä kuitenkin jälleen pian luopuu. Ja\nnäin käy siitä huolimatta, että se tuo mukanaan kaikkea hyvää, sekä\nhengellistä että maallista: syntien anteeksiantamuksen, sydämen rauhan\nja iankaikkisen elämän, siitä huolimatta, että se vielä tuo mukanaan\nvalon ja kyvyn arvostella kaikkia asioita, tunnustaa ja pätevyyttää\nmaallisen hallituksen, perhe-elämän ja kaikki muut Jumalan määräämät\nja järjestämät elämänmuodot, että se karkoittaa erehdystä, syntiä,\nkuolemaa, kapinaa ja epäjärjestystä synnyttävät opit jne., ja että\nse yleensä hajoittaa kaikki perkeleen teot ja tuo mukanaan kaikki\nJumalan teot. Mikä on -- voi surkeutta! -- tämä raivo, kun maailma näin\nkatkerasti vihaa, näin saatanallisella vimmalla rienaa ja vainoaa tätä\nsanaa, tätä iankaikkisen lohdutuksen, armon, autuuden ja iankaikkisen\nelämän evankeliumia?\n\nTässä yllähän Paavali siihen vastaa, sanoessaan tätä nykyistä\nmaailmanaikaa pahaksi, toisin sanoen, ilkeyttä täynnä olevaksi --\nmuussa tapauksessahan se tunnustaisi Jumalan hyvyyden ja laupeuden,\nmutta nyt se vihamielisenä lykkää luotaan sen ja vainoaa sitä,\nrakastaen enemmän pimeää, erhettä ja perkeleen valtakuntaa kuin valoa,\ntotuutta ja Kristuksen valtakuntaa. Ei siis ole hairahdusta, vaan mitä\nsurkeinta ja perkeleellisintä ilkeyttä se, että Kristus antamastaan\nitsensä alttiiksi kuolemaan kaikkien ihmisten syntien tähden saa\nmaailmalta palkakseen ainoastaan sen, että se häntä häpäisee, vainoaa\nhänen autuaaksitekevää sanaansa sekä loppujen lopuksi mielellään hänet\nristiinnaulitsisi, jos suinkin voisi. Siksipä maailma ei ainoastaan\nvaella pimeässä, vaan on pimeys itse (Joh. 1: 5).\n\nPaavali siis huomauttaa erikoisesti näistä sanoista: \"Kristuksesta,\njoka on kutsunut --\", pannen salaisesti painoa niiden vastakohtaan,\naivan kuin sanoisi: Julistukseni ei ole koskenut Mooseksen ankaroita\nlakeja; en ole opettanut, että teidän on oltava ikeenalaisina\norjina, vaan olen teille julistanut sulaa armoa ja vapautta: Kristus\non laupiaasti kutsunut teidät armossa, jotta olisitte vapaina\nKristuksen hallittavina, ettekä orjina sen Mooseksen hallittavina,\njonka opetuslapsiksi olette uudelleen joutuneet valeapostolienne\njohdattamina. Nuo kutsuvat teitä Mooseksen lailla, ei armoon, vaan\nkatkeruuteen ja vihaan Jumalaa kohtaan, syntiin ja kuolemaan.\nKristuksen kutsumus taas on lempeä ja tuo myötään autuutta, sillä\nse siirtää kutsutut laista evankeliumiin, vihasta armoon, synnistä\nvanhurskauteen, kuolemasta elämään. Ja kuitenkin te annatte niin äkkiä\nja helposti temmata itsenne pois muuanne sellaiselta armoa ja elämää\nkuohuvalta, pulppuavalta lähteeltä!\n\n\nKeskiviikko.\n\nMinua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on\nkutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin.\nGal. 1: 6.\n\nOppikaamme tällä kohdalla huomaamaan perkeleen ovelat temput ja\nkavaluus! Ei ainoakaan harhaoppinen tule erehdyksen eikä saatanan\nnimissä. Perkele itse ei liioin tule perkeleenä, varsinkaan ei\nvalkoinen perkele. Jopa mustakin perkele, yllyttäessään julkisiin\nhäpeätekoihin, verhoaa ihmisen peitteellä, jotta tämä lieventelisi\nsitä syntiä, jonka aikoo tehdä tahi jota paraillaan tekee. Murhaaja\nraivopäissään ei huomaa murhaa niin suureksi ja kauhistavaksi synniksi,\nkuin se todellisuudessa on: häntä verhoaa peite. Avionrikkojilla,\nvarkailla, ahnehtijoilla, juopoilla ja muilla semmoisilla on\nkaunistellut peitteensä kullakin. Näin mustakin saatana kaikissa\npuuhissaan ja hankkeissaan esiintyy naamioituna ja kaunisteltuna.\nMutta hengellisissä asioissa, joissa saatana ei esiinny mustana, vaan\nvalkoisena, enkelin ja Jumalan muodossa, hän kaikkein kavalimmin\nteeskentelemällä ylittää itsensä, tavallisesti myyskennellen tuhoisinta\nmyrkkyään armon oppina, Jumalan sanana ja Kristuksen evankeliumina.\nSiitäpä syystä Paavali nimittää myöskin tätä valeapostolien oppia\nevankeliumiksi, sanoessaan: \"toiseen evankeliumiin\". Hän tekee sen\nkuitenkin ivamielessä, aivan kuin sanoisi: Teillä galatalaisillahan\non nyt toiset evankelistat, teillä on toinen evankeliumi; minun\nevankeliumini on nyt teidän keskuudessanne halveksittu eikä enää kelpaa\nmihinkään!\n\nTästä saattaa helposti käsittää, että valeapostolit ovat hyljänneet\ngalatalaisten keskuudessa Paavalin evankeliumin; he ovat sanoneet:\nPaavali on tosin alkanut oivallisesti; mutta ei riitä se, että aletaan\noivallisesti, sillä onhan puhuttava vielä ylevämmistä asioista.\nSamoinhan he sanovat Apostolien teoissakin: Ei riitä, että uskotaan\nKristukseen, ei riitä, että ollaan kastettuja, \"ellette ympärileikkauta\nitseänne niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua\" (15: 1). Tämä\non aivan samaa kuin jos sanottaisiin: Kristus on oivallinen rakentaja,\njoka kylläkin on aloittanut rakentamisen, mutta hän ei ole saattanut\ntyötään päätökseen, se näet on Mooseksen suoritettava.\n\nLahkolaiset, kun eivät voi meitä julkisesti tuomita, sanovat nykyään\nsamoin: Lutherilaisilla on pelon henki, he eivät uskalla vapaasti\ntunnustaa totuutta eivätkä viedä asiaa päätökseen. Meidän pitää se\nviedä päätökseen. He ovat tosin laskeneet pohjimmaisen perustuksen,\nuskon Kristukseen. Mutta alku, jatko ja loppu on yhdistettävä\ntoisiinsa. Jumala ei ole uskonut tämän suorittamista heille, vaan\nmeille. Näin nuo takaperoiset ihmiset nostavat kunniaan jumalattomat\njulistuksensa ja sanovat niitä Jumalan sanaksi, saadakseen aikaan\nvahinkoa Jumalan sanan varjolla. Perkele ei näet tahdo olla\npalvelijoissaan inhottavassa eikä mustassa muodossa, vaan puhtaana ja\nvalkoisena, ja esiintyäkseen tämmöisenä hän esittää kaikki sanansa ja\ntekonsa kaunistamalla ne totuudella ja Jumalan sanalla. Tästä on saanut\nalkunsa sananlasku: Kaikki onnettomuus alkaa Jumalan nimessä.\n\nOppikaamme siis oivaltamaan, että tämä on perkeleelle tunnusomaista:\nellei hän kykene tuottamaan vahinkoa vainoamisella eikä tuhoamisella,\nhän panee sen toimeen parsimisella ja \"rakastamalla\".\n\n\nTorstai.\n\nJoka kuitenkaan ei ole mikään toinen (evankeliumi); on vain\neräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen\nevankeliumin. Gal. 1: 7.\n\nToisin sanoen: villitsijät eivät ainoastaan yritä hämmentää teitä,\nvaan myöskin perinpohjin hävittää Kristuksen evankeliumin. Saatana\nnäet pyrkii kahteen päämäärään: hän ei ensiksikään tyydy siihen, että\nhän väärien apostoliensa avulla saattaa harhaan monta; sitten hän myös\nyrittää heidän avullaan täydellisesti poistaa evankeliumin eikä lakkaa,\nennen kuin on tuumansa toteuttanut. Moiset evankeliumin tuhoojat eivät\nkuitenkaan millään muotoa tahdo kuulla itseään sanottavan perkeleen\napostoleiksi; päin vastoin he ennen muita kehuvat Kristuksen nimeä ja\nkerskuvat itseään mitä vilpittömimmiksi evankeliumin julistajiksi.\nKoska he kuitenkin sekoittavat lakia evankeliumiin, he ovat kun ovatkin\nevankeliumin hävittäjiä. Sillä Kristus ja laki eivät mitenkään saata\nsamanaikaisesti olla sopusoinnussa omassatunnossa eivätkä sitä hallita.\nSiellä, missä lain vanhurskaus hallitsee, armon vanhurskaus ei saata\nhallita, ja päin vastoin siellä, missä armon vanhurskaus hallitsee,\nlain vanhurskaus ei saata hallita: toisen täytyy väistyä toisen tieltä.\nMutta ellet voi uskoa, että Jumala tahtoo Kristuksen tähden antaa\nsynnit anteeksi, kuinka sitten voit uskoa, että hän tahtoo antaa ne\nanteeksi lain tekojen tahi omien tekojesi nojalla? Armon oppi ei siis\nmitenkään saata olla voimassa lain opin rinnalla.\n\nMutta samoin kuin tämä armon oppi tympäisi juutalaisia, samoin\nse meitäkin tympäisee. Minä halusta säilyttäisin rinnan sekä\ntuon vanhurskauttavan armonvanhurskauden että tuon toisen,\nlainvanhurskauden, jonka tähden Jumala ottaisi minut huomioon. Mutta\nnäiden molempien yhteenliittäminen on, niinkuin Paavali tässä sanoo,\nKristuksen evankeliumin vääristelemistä. Ja kuitenkin taistelun tullen\nenemmistö voittaa paremmiston. Näin sitten armon- ja uskonvanhurskaus\njoutuu hukatuksi, ja lain ja tekojen vanhurskaus korotetuksi ja\npuolustetuksi. Kristus on omineen heikko; evankeliumi on niin ikään\ntyhmä saarna. Maailman valtakunta taas ja sen ruhtinas, perkele, ovat\nvoimakkaat, ja kaiken kukkuraksi lihan viisaus on sokaiseva. Mutta\nlohdutuksenamme on se, että perkele jäsenineen ei saa toivomaansa\ntoteutetuksi. Hän saattaa hämäyttää muutamia ihmisiä, mutta Kristuksen\nevankeliumia hän ei voi hävittää. Totuus saattaa tulla vaarannetuksi,\nmutta hukkua se ei voi; sen kimppuun saatetaan hyökätä, mutta sitä ei\nsaada valloitetuksi, sillä \"Herran sana pysyy iankaikkisesti\" (1. Piet.\n1: 25).\n\n\nPerjantai.\n\nMutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille\nevankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet,\nhän olkoon kirottu. Gal. 1: 8.\n\nPaavali tuiskii tulta puhuessaan ja leimuaa kiihkossaan, niin että\nalkaa kirota melkeinpä enkeleitäkin. Siinäkin tapauksessa, että\nme itse -- minä ja veljeni: Timoteus, Tiitus ja kaikki ne, jotka\novat kanssani -- puhumattakaan muista, jopa siinäkin tapauksessa,\nettä enkeli taivaasta julistaisi, minä mieluummin soisin, että me\nolisimme kirotut: minä, veljeni, vieläpä enkeli taivaasta, kuin että\nevankeliumini hävitettäisiin. Onpa se todellakin vallan tavaton kiihko,\njoka noin rohkeasti panee kiroamaan ei ainoastaan itsensä ja veljensä,\nvaan vieläpä taivaan enkelitkin! Kreikkalainen sana anathëma ja\nhebrealainen herem merkitsevät kirottua, sadateltua, syrjään heitettyä\nja Jumalan seurasta, osallisuudesta ja yhteydestä erotettua. Niinpä\nJoosua sanoo: \"Olkoon Jerikon kaupunki ikuisesti kirottu\", niin ettei\nsitä milloinkaan rakenneta uudelleen (vert. Joos. 6: 17, 26). Ja 3.\nMoos. 27: 29 on kirjoitettu: \"Ihmistä, ketä hyvänsä, joka on tuhon\nomaksi vihitty, älköön lunastettako, vaan hänet surmattakoon\". Tämän\nmukaisesti Amalek sekä erinäiset kaupungit, jotka olivat kirotut\nJumalan julistamalla tuomiolla, piti perusteellisesti hävitettämän (2.\nMoos. 17: 13 seur.).\n\nPaavalin ajatus siis on seuraava: mieluummin soisin itseni, muitten,\njopa taivaan enkelinkin olevan kirottuina, kuin että me itse tahi\nmuut julistaisivat muuta evankeliumia, kuin sitä, mitä me olemme\njulistaneet. Siten Paavali kaikkein ensimmäisessä sijassa toivottaa\nitselleen onnettomuutta ja kiroaa itsensä. Jaloilla mestareilla\nnäet on tapana kaikkein ensiksi syyttää itseään, jotta sitten sitä\nesteettömämmin ja jyrkemmin saattaisivat syyttää toisia.\n\nPaavali tekee siis seuraavan johtopäätöksen: Ei ole olemassa muuta\nevankeliumia kuin se, mitä hän itse on julistanut; ei liioin hänen eikä\nmuiden, eipä edes taivaan enkelinkään sovi julistaa muuta evankeliumia;\nsillä kerta kaikkiaan lähetetty evankeliumin sana pysyy peruuttamatta\ntuomiopäivään saakka.\n\n\nLauantai.\n\nAutuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan. Matt. 5:\n8.\n\nPuhtaaksi sydämeksi sanotaan ensiksikin sellaista, joka katsoo sitä,\nmitä Jumala sanoo, ja panee omien ajatustensa sijaan Jumalan sanan.\nAinoastaan sellainen sydän on puhdas Jumalan edessä; silloin myös\nkaikki, mikä siitä riippuu ja siinä liikkuu, tulee puhtaaksi. Mutta jos\nsaavutat myös sen korkean puhtauden, että käsität evankeliumin ja uskot\nKristukseen -- ilman sitä ei tuota edellistäkään puhtautta voi olla\n--, niin olet täysin puhdas, sekä sisäisesti sydämessä Jumalaa kohtaan\nettä ulkonaisesti kaikkea kohtaan, mitä meistä riippuu maan päällä;\nkaikki on meille silloin puhdasta eikä mikään voi meitä saastuttaa.\nNiin kauan siis kuin pidämme kiinni näistä kahdesta kohdasta, nimittäin\nuskon sanasta Jumalaa kohtaan, jonka kautta sydän tulee puhtaaksi,\nja ymmärryksen sanasta, joka opettaa meille, miten meidän tulee\nkäyttäytyä lähimmäistä kohtaan, kaikki on meille puhdasta, ja me\nitse olemme puhtaat Jumalan edessä. Sen tähden pyhä Paavali sanoo:\n\"Kaikki on puhdasta puhtaille; mutta saastaisille ja uskottomille ei\nole mikään puhdasta\". Miksikä? \"Heidän sekä mielensä että omatuntonsa\non saastainen\". Miten niin? \"He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta\nteoillaan he hänet kieltävät\" (Tiit. 1: 15, 16).\n\nTästä siis kuulet, millainen puhdas sydän on. Mutta minkä palkan\nKristus lupaakaan puhdassydämisille! He saavat nähdä Jumalan. Ihana\nkunnianimitys ja verraton aarre! Mitä sitten on Jumalan näkeminen?\nJos sinulla on oikea usko siihen, että Kristus on sinun Vapahtajasi,\njoka lunastaa sinut synnistä, kuolemasta ja kadotuksesta, niin sinä\nheti näet, että sinulla on armollinen Jumala. Usko avaa sinulle\nJumalan sydämen, josta sinä näet määrättömän armon ja rakkauden.\nTätä tarkoittaa Jumalan näkeminen, ei ruumiillisin silmin, joilla\nei kukaan voi häntä nähdä tässä elämässä, vaan uskolla, joka näkee\nhänen isällisen ystävällisen sydämensä, jossa ei ole mitään vihaa tai\narmottomuutta. Se joka pitää häntä vihaisena, ei oikein näe häntä,\nvaan on vetänyt peitteen, jopa pimeän pilven kasvoillensa. Mutta hänen\nkasvojensa katseleminen, josta Raamattu puhuu, merkitsee sitä, että\noikein tunnetaan hänet armolliseksi, hurskaaksi Isäksi, jolta saa\nodottaa kaikkea hyvää; näin voidaan kuitenkin tuntea ainoastaan uskon\nkautta Kristukseen. Myöskin voit, jos elät kutsumuksessasi Jumalan\nsanan mukaan, nähdä, kuinka Jumala mieltyy siihen, ja saat päätellä,\nettä se on otollista hänelle, se kun ei ole omaa haaveiluasi, vaan\nhänen sanansa ja käskynsä, joka ei valhettele eikä petä meitä. Onhan\nkalleinta ja parasta kaikesta, mitä voidaan toivoa tai ajatella,\nettä tiedämme elävämme oikeassa suhteessa Jumalaan, niin että sydän\nvoi varmasti lohduttautua hänen armostansa ja kerskata siitä ja että\ntiedämme myös ulkonaisen vaelluksemme olevan hänelle otollista. Tästä\nseuraa sitten, että iloisin mielin teet ja kärsit kaikkea etkä anna\nminkään masentaa itseäsi. Tätä eivät suinkaan voi ne, joilla ei ole\ntällaista uskoa ja puhdasta sydäntä, joka noudattaa yksin Jumalan\nsanaa. Ken siis tarttuu Jumalan sanaan ja pysyy uskossa Kristukseen,\nhän voi seisoa Jumalan edessä ja pitää häntä armollisena Isänänsä,\nhänen ei tarvitse peljätä, että Jumala on vihainen hänelle, vaan hän\nsaa olla varma siitä, että Jumala katsoo armollisesti häneen. Kas tätä\nKristus tarkoittaa tällä lauseella, että ainoastaan ne, joilla näin on\npuhdas sydän, näkevät Jumalan. Tällä hän erottaa kaiken muun puhtauden,\nniin että ellei tätä ole, ei se Jumalan edessä kelpaa, vaikka muutoin\nkaikki olisi puhdasta ihmisessä. Sellainen ei myöskään voi milloinkaan\nJumalaa nähdä.\n\n\n\n\nSEPTUAGESIMAVIIKKO.\n\n\nSeptuagesimasunnuntai.\n\nMonet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja monet viimeiset\nensimmäisiksi. Matt. 19: 30.\n\nMeidän on soveltaminen näitä kahta sanaa, \"viimeiset\" ja \"ensimmäiset\",\nkahtaalle, ensiksi Jumalan edessä ja toiseksi ihmisten edessä. Niiden,\njotka ovat ensimmäisiä ihmisten edessä, toisin sanoen niiden, jotka\nitse arvostelevat ja sallivat muidenkin arvostella itsensä Jumalan\nedessä lähimmiksi ja ensimmäisiksi, käypi Jumalan edessä aivan päin\nvastoin: he ovat hänen edessänsä viimeiset, kaikkein kaukaisimmat;\nmutta myös niiden, jotka ovat ihmisten edessä viimeiset, toisin sanoen\nniiden, jotka itse arvostelevat ja sallivat muidenkin arvostella\nitsensä kaukaisimmiksi ja viimeisiksi Jumalan edessä, käypi Jumalan\nedessä päin vastoin: he ovat Jumalan edessä kaikkein läheisimmät,\nensimmäiset. Ken siis tahtoo olla turvattuna, ojentautukoon tämän\nlausuman mukaan: \"Joka itsensä ylentää, se alennetaan\", sillä tässä on\nkirjoitettuna: ihmisten edessä ensimmäinen on Jumalan edessä viimeinen,\nja ihmisten edessä viimeinen on Jumalan edessä ensimmäinen.\n\nTämä evankeliumi ei kuitenkaan puhu ensimmäisistä ja viimeisistä näiden\nsanojen tavallisessa merkityksessä, siitä, kuinka maailman silmissä\nkorkeat eivät ole mitään Jumalan silmissä. Se tarkoittaa niitä, jotka\nkuvittelevat olevansa Jumalan edessä joko ensimmäiset tai viimeiset,\nja kohdistuu siis erikoisen eteviin ihmisiin, jopa panee suurimmatkin\npyhät kauhistuksiin; siksipä Kristus sen myös apostoleillensa kertoo.\nTässä nimittäin voi käydä sillä tavalla, että joku on maailman\nsilmissä köyhä, heikko, halveksittu, vieläpä kenties kärsii jotakin\nJumalan tähden, niin ettei ensinkään näytä siltä, että hän jotakin\nolisi, ja kuitenkin hän on salaisesti, sydämessänsä, täynnä itseensä\nmielistymistä: hän kuvittelee olevansa Jumalan silmissä ensimmäinen,\nmutta juuri siten onkin viimeinen; toisaalta taas toinen ehkä on niin\nepätoivoinen ja arkamielinen, että luulee olevansa Jumalan silmissä\nviimeinen, vaikkakin hänellä maailman silmissä on rahaa, kunniaa ja\nomaisuutta, ja on juuri siten ensimmäinen.\n\nSaatamme myös todeta kaikkein etevimpien pyhien juuri tällä kohdalla\nolleen pelkomielellä. Samoin, kuinka moni juuri tällä kohdalla onkaan\nlangennut ihanasta hengellisestä asemastansa! Daavid valittaa:\n\"Niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niin on sieluni minussa\"\n(Ps. 131: 2), ja samoin eräässä toisessa kohdassa: \"Älköön ylpeyden\njalka minua tallatko\" (Ps. 36: 12). Niin ikään Paavali sanoo muun\nmuassa: \"Etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on\nminulle annettu lihaani pistin\" (2. Kor. 12: 7). Epäilemättä monet\nniistä, jotka ovat langenneet, ovat joutuneet sellaisen inhan, salaisen\nmielen lumoihin, että ovat suruttomina ajatelleet: Nyt olemme lähellä,\nei hätää mitään, me tunnemme Jumalan, me olemme tehneet monenmoista!\nEivät oivaltaneet tehneensä itsensä ensimmäisiksi Jumalan edessä.\nHuomaapa, miten Jumala antoi Daavidin langeta! Kuinka täytyikään\nPietarin langeta!\n\nOnpa siis varsin tarpeellista meidän aikanamme saarnata tätä\nevankeliumia niille, jotka nyt evankeliumin tuntevat, minulle ja\nminunlaisilleni, jotka taidamme opettaa ja ojentaa koko maailmaa, ollen\nsiinä käsityksessä, että me olemme lähimpänä ja olemme itseemme syöneet\nJumalan Hengen sulkineen, luineen päivineen. Mistä nimittäin johtuu se,\nettä jo nyt syntyy niin monta lahkokuntaa, toisen takertuessa tähän,\ntoisen tuohon evankeliumin kohtaan? Varmastikin siitä, että kukaan ei\nusko tämän lausuman kohdistuvan häneen itseensä tai koskevan häntä\nitseänsä: Ensimmäiset ovat viimeiset; tai jos se koskeekin heitä, he\novat suruttomia ja vailla pelkoa, itsensä ensimmäisiksi uskoen. Sen\ntähden täytyykin heille tapahtua tämän lausuman mukaisesti: heistä\ntulee viimeiset; mutta yhä jatkuvasti he Jumalaa ja hänen sanaansa\nvastaan tähdentävät moista häpeällistä, pilkkaavaa oppiansa.\n\n\nMaanantai.\n\nJa Johannes vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi\nparannuksen kastetta syntien anteeksisaamiseksi. Luuk. 3: 3.\n\nJohanneksen tarkoitus on sanoa: Jos tahdotte saada synnit anteeksi\nja tulla Jumalan edessä vanhurskaiksi ja autuaiksi ja näin paeta\ntulevaista vihaa, toisin sanoen iankaikkista kadotusta, niin tehkää\nparannus, kastattakaa itsenne ja uskokaa häneen, josta minä todistan,\nettä hän on ainoa, joka antaa synnit anteeksi, kastaa Pyhällä Hengellä\nja tuo vanhurskauden, elämän ja autuuden. Ei tässä auta Aabrahamin\nsiemenestä ja ympärileikattuna oleminen eikä Jumalan kansan nimi.\nÄlkää siis jääkö mietiskelemään, oletteko syntisiä, vaan tunnustakaa\nvakavasti, että olette kauttaaltanne synnissä ja avun tarpeessa, ja\npyytäkää sydämestänne apua. Sellainen apu, hän sanoo, on jo saapuvilla,\nsillä minut on lähetetty teille saarnaamaan, ei sellaista kastetta,\njoka pesee puhtaaksi vain lihan saastaisuudesta, vaan sellaista\nkastetta, joka nimeltään ja olemukseltaan on parannuksen kaste, syntien\nanteeksisaamiseksi. Jos siis tahdotte päästä osallisiksi sellaisesta\navusta, niin tehkää parannus, tunnustakaa syntinne ja antakaa kastaa\nitsenne. Mutta jos jäätte siihen luuloon, että te itsessänne olette\nhurskaat ja pyhät ympärileikkauksen, lain ja jumalanpalveluksen tähden,\nniin kaikki apu on teiltä hukkaan mennyt.\n\nMeidänkin on siis sanottava aikalaisillemme näin: Ei auta mitään, hyvä\nystävä, että aiot ruveta vaivaamaan itseäsi, tulla munkiksi tai alistua\nraskaisiin sääntöihin, kiusata itseäsi valvomalla, rukoilemalla tai\npaastoamalla siinä mielessä, että Jumala sinulle sen tähden antaisi\nsyntisi anteeksi ja ottaisi sinut taivaaseensa. Sinun tekemisesi, mitä\nja minkänimistä lieneekin, on aivan vähäpätöinen pienintäkään syntiä\npoistamaan. Synnistä vapautumisen ja vanhurskaaksi tulemisen täytyy\ntapahtua toisella tavalla, nimittäin niin, että synnit annetaan sinulle\nanteeksi sulasta Jumalan armosta Kristuksen tähden. Jos siis tahdot\nvälttää Jumalan vihan ja iankaikkisen rangaistuksen, jonka synnilläsi\nolet ansainnut, niin sen täytyy tapahtua tällä tavoin, ei mitenkään\nmuuten.\n\nParannuksen tekeminen onkin siinä, että ihminen tietää ja sydämestänsä\ntunnustaa olevansa synnissä siinnyt ja syntynyt, niinkuin Raamattu\nsanoo, ja siitä syystä luonnostaan vihan lapsi, iankaikkisen kuoleman\nja kadotuksen alainen. Hänen tulee tietää, että kaikki teot ovat\ntässä turhia ja tekevät pahan vielä pahemmaksi, koska niillä luullaan\nsaatavan aikaan sellaista, mikä kuuluu yksistään Kristukselle, ainoalle\nvälimiehelle Jumalan ja ihmisten välillä, joka on itsensä uhrannut\nmeidän kaikkien tähden, että meillä hänen kauttansa olisi syntien\nanteeksisaaminen. Jos sen uskot, niin sinulla se on, jos et, niin\net koskaan pääse irti synnistä, vaikka piinaisit itsesi kuoliaaksi.\nSanotaanhan sitä syntien anteeksiantamukseksi, ei maksamiseksi,\nlahjaksi siis, ei ansioksi. Mitä Jumala sinulle sulasta armosta\nKristuksen tähden lahjoittaa, sitä et sinä, madonruoka, voi hänelle\nmaksaa, et häneltä ostaa etkä häneltä ansaita. Sitä Luukas tarkoittaa\nsanoessaan Johanneksen saarnanneen parannuksen kastetta syntien\nanteeksisaamiseksi.\n\n\nTiistai.\n\nTulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä\nannan teille levon. Matt. 11: 28.\n\nKuinka suuri ja rikas onkaan Kristuksen laupeus, kun hän niin\nsuloisesti kutsuu tykönsä köyhiä syntisiä! Kuka nyt tahtoisi epäillä?\nHän olisi oma vihollisensa ja sulkisi itsensä ulkopuolelle tuon\nsanan \"kaikki\". Hän, joka kutsuu kaikkia, ei sulje ketään pois. Näin\nmurheelliset syntiset saavat lohdutuksen. \"Käykäämme sen tähden\nuskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja\nlöytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan\" (Hebr. 4: 16). Kaikillakin\nsanoilla on painonsa, mutta erittäinkin näillä: \"minun tyköni\". On kuin\nhän sanoisi: Miksi juoksette muualle? Miksi etsitte omia ansioitanne?\nTulkaa minun tyköni, minun tyköni, minutta juoksette hukkaan, minutta\netsitte ja toimitte turhaan. Sen tähden sanotaan Hooseassakin: \"Se on\nsinun turmiosi, Israel, että olet minua vastaan, joka olen sinun apusi\"\n(13: 9).\n\nTähän kuuluu myös Jesajan koko 55. luku, jossa hän sanoo: \"Kuulkaa\nkaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin joilla ei ole rahaa,\ntulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman\nhinnatta, viiniä ja maitoa. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun\ntyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän\nkanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot\". (Jes. 55:\n1, 3)\n\nJatko kuuluu: \"... työtätekeväiset ja raskautetut, minä annan teille\nlevon\". Vaikka sanoilla \"työtätekeväiset ja raskautetut\" voitaisiinkin\nymmärtää murheita, ne kuitenkin tarkoittavat varsinaisesti omaatuntoa,\njoka ilman Kristusta tekee työtä, toisin sanoen, saa monin tavoin\nkokea ahdistusta ja piinaa, lain ja sen hirmuvallan alla. Se tuntee\nitsensä synnin, Jumalan vihan ja iankaikkisen kuoleman raskauttamaksi.\nTämän kuorman se tahtoisi mielellään pudistaa pois päältänsä, mutta ei\nvoi, siksi se kärsii hätää ja ahdistusta surkeasti. Lain teot, joita\nse tekee, eivät voi rauhoittaa eivätkä ottaa kuormaa pois. Vihdoin\njouduttaisiin väistämättömästi epätoivoon, ellei tultaisi Kristuksen\ntykö, joka tekee kaiken. Hän ottaa pois kuorman, toisin sanoen: antaa\nsynnit anteeksi, ja huojentaa työn ja vaivannäön, toisin sanoen: tekee\nomantunnon iloiseksi ja vakaaksi. Näin hän virvoittaa eli rauhoittaa\nomantunnon, niin ettei se enää tunne syntiä, tahi jos se sen tuntee,\nniin se halveksii sitä Kristuksessa. Lakiakaan se ei silloin enää\npelkää, tai jos se pelkää, niin se voittaa lain Kristuksen kautta, joka\non meidän lepomme, voittomme, rauhamme, autuutemme ja ilomme syntiä,\nlakia, kuolemaa, lihaa, maailmaa ja perkelettä vastaan.\n\nVielä on huomattava, että nämä ovat majesteetin sanoja: \"... minun\ntyköni, niin minä annan teille levon\". Tätä ei rohkenisi yksikään\nenkeli luvata, ihmisestä puhumattakaan. Hän osoittaa tällä, että\nhän vallitsee syntiä, kuolemaa, lakia, vanhurskautta, elämää ja\nautuutta. Yksin Jumala voi työtätekeväiset ja raskautetut vapauttaa ja\nlohduttaa. Älköön siis kukaan vapisko ja peljätkö tulla hänen tykönsä,\nvaan tulkoon lohdullisesti ja iloisesti; hän ei tahdo ajaa pois,\nhän ei tahdo hyljätä, ei tahdo tehdä pahaa eikä lisätä kipua, vaan\ntahtoo kaikkia, jotka työtätekevinä ja raskautettuina tulevat hänen\ntykönsä, virvoittaa ilmaisemalla armonsa ja pelastamalla synneistä ja\nkuolemasta. Tämä pelastus otetaan vastaan uskolla.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJa kun Jeesus tuli päämiehen taloon ja näki huilunsoittajat ja\nhälisevän väkijoukon, sanoi hän: \"Menkää pois, sillä tyttö ei ole\nkuollut, vaan nukkuu\". Niin he nauroivat häntä. Matt. 9: 23, 24.\n\nOn ihana lohdutus kaikille uskovaisille, että itse kaiken Herra tässä\nsanoo kuolemaa ainoastaan uneksi. Kristus ei ainoastaan sano kuolleen\ntytön nukkuvan, vaan hän myös todistaa itse teossa, että tämä kuollut\nnukkui, puhutellen häntä tavallisilla sanoilla, aivan kuin herättäisi\nhäntä unesta. Mutta jos hän makaa, missä sinä silloin olet, kuolema?\nKuolema siis ei ole kristitylle mikään kuolema, vaan uni. Sanotaanhan\npaikkaakin, johon kristityt haudataan, lepokammioksi. Niin eivät\npakanat saata hautojansa nimittää; vain kristityt sanovat: hautani on\nminun vuoteeni, minun makuukammioni; minä en kuole, vaan nukun. Kristus\nsanoo: \"Joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut\" (Joh. 11: 25).\n\nTästä näet myös, kuinka monta estettä on tällä uskolla iankaikkiseen\nelämään. Samoin kuin tässä käy kuolleelle tytölle, kun hänet jälleen\nherätetään henkiin, samoin tapahtuu myös jokaiselle uskovaiselle,\nkun hän kuolee. Ensiksi tulee masennus, ikään kuin hän ei enää ikinä\neläisi. Siihen liittyy kansan hälinä, toisin sanoen, koko maailman\nesimerkki: miksi sinä yksin epäröit, kun sinä, niinkuin me kaikki,\nkuolet iankaikkisesti? Toiseksi myös huilunsoittajat nauravat elämän\nlupausta, toisin sanoen, laki ja lihan viisaus sanovat kuoleman\nkuolemaksi, jota vastaan iankaikkisen elämän lupaukset eivät mitään\nmerkitse, koska laki ei muuta taida kuin tappaa. Sellaiseksihan\nomatunto lain tuntee. On tarkoin otettava vaari tästä Kristuksen\nsanasta \"hän nukkuu\", ja vastoin lakia ja kaikkia omantunnon vastuksia\nriiputtava Kristuksen sanassa, niin että sanot: Kristus sanoo hänen\nnukkuvan, siksi en huoli siitä, mitä kaikki ajatukset yhteensä sitä\nvastaan väittävät. Kuinka suuri hälinä onkin, minä en kuuntele mitään\nmuuta kuin tätä, jota moni hälinän tähden ei oikein havaitse; minun\nkorviini kuuluu kuitenkin selkeästi kun hän sanoo: \"Menkää pois, sillä\ntyttö ei ole kuollut, vaan nukkuu\".\n\nNämä sanat sopivat sellaiselle opettajalle kuin Kristus on, ja hän\non sen arvoinen, että uskomme häntä. Hänellä on valta sanoa: kuolema\nei enää ole kuolema, vaan uni, minulle ei kukaan kuole, vaan kaikki\nnukkuvat. Meidän tulee puolestamme sanoa: Amen, Herrani, minä uskon.\nAuta uskomaan, Herra Kristus! Anna sinä minulle tämä usko, sano tälle\nhälinälle: \"menkää pois\", niin että heidän tosissaan täytyy paeta ja\nlakata häiritsemästä ja nauramasta tätä minun uskoani. Ellet sinä käske\nheidän väistyä, en minä voi tehdä vastarintaa. Kuitenkin minä tahdon\nuskoa, etten minä kuollessani kuole, vaan ainoastaan nukahdan, ja\nettä minä elän, vaikka olen kuollut. Elänhän minä sinulle, johon minä\nuskon, ja sinä teet minut jälleen eläväksi. Olisi toivottava, että tämä\nmaine Kristuksen voimasta, joka kuolemasta herättää, kaikuisi kaikessa\nmaassa, kaikissa sydämissä, jotta kaikki uskoisivat hänen olevan\nsellaisen, joka kuolleinakin meidät pitää hengissä ja että meidät\njälleen herätetään unestamme voidaksemme iloisesti halveksia kuolemaa.\n\n\nTorstai.\n\nPane toivosi Herraan, Israel. Sillä Herran tykönä on armo, runsas\nlunastus hänen tykönänsä. Ps. 130: 7.\n\nTämä on totisesti kultainen jae, jota kannattaa ahkerasti oppia ja\ntarkastella. Daavid kehoittaa tässä kansaa luottamaan Jumalan laupeuden\nvakavaan toivoon ja siinä lujana pysymään. Tätä uskoa ei saa pitää\nniin halpana kuin ne, jotka luulevat, ettei usko ole muuta kuin pelkkä\nluulo tai sydämen ajatus Jumalan olemassaolosta. Se joka ei koskaan ole\njoutunut syntiensä tähden ahdistukseen ja kokenut sitä kovaa taistelua,\njohon uskon täytyy joutua, ei näet tiedä, että usko on jumalallinen\nvoima, ainoa, jonka kautta me tulemme hurskaiksi ja synneistämme\nvapaiksi.\n\nMonet opettavat kuitenkin vain rakkautta ja pitävät sitä uskoa\nparempana. Mutta jos tahdotaan oikein puhua ja opettaa uskosta, niin\nse on paljon rakkautta tärkeämpi. Otettakoon huomioon, minkä kanssa\nusko joutuu tekemisiin: se näet taistelee yksin Jumalan edessä saatanaa\nvastaan, joka meitä alinomaa kiusaa. Tässä taistelussa taas ei ole\nkysymys vähäisistä asioista, vaan kuolemasta, iankaikkisesta elämästä,\nsynnistä, laista, joka tekee meidät syyllisiksi, ja armosta, jonka\nkautta synnit annetaan meille anteeksi. Jos nyt verrataan näihin\nsuuriin asioihin rakkautta, joka koskee vähäisempiä asioita, kuten\nihmisten palvelemista, heidän auttamistaan neuvoilla ja teoilla ja\nheidän lohduttamistaan, kuka ei silloin huomaisi, että usko on paljon\nkorkeampi rakkautta ja syystä asetettava ensi sijalle? Ja vaikka\nrakkaus ei ainoastaan ole sangen ihana ja kallis avu, vaan myös paljoa\nlaajakantoisempi kuin muut avut, usko on kuitenkin tuhat kertaa\nsuurempi ja mahtavampi niitten asioitten tähden, joita se koskee.\n\nUskon hyöty ja hedelmä on näet sydämen varma tieto siitä, että\nkuolema on Herran Kristuksen kuoleman kautta voitettu, synti armon ja\nanteeksiantamuksen kautta poistettu ja lain kirous peruutettu. Tämä\non itsessään täydellistä, varmaa ja totista ilman epäilystä. Mutta\nme olemme niin heikkouskoiset, ettemme saata tätä kylliksi uskoa tai\nkäsittää. Siitä johtuu, että ajatukset kuolemasta ja synneistä vielä\npeljättävät meitä. Jos näet tämä uskallus Jumalan meihin kohdistuvaan\narmoon olisi meissä täydellinen, niin uskovainen sydän ei koskaan\nsaattaisi tulla surulliseksi ja murheelliseksi. Daavid kehoittaa tässä\nIsraelin kansaa, että se saatuansa synnit anteeksi, pysyisi siinä eikä\nkadottaisi tätä uskallustansa Jumalan laupeuteen. Mutta hän katsahtaa\nomantunnon taisteluun, kun sydän välistä alkaa horjua ja epäillä\nJumalan laupeutta ollessaan murheen ja ahdistuksen saartama, ja siihen,\nettä tällaisessa taistelussa ei voida paikalla tajuta ja käsittää\ntätä lohdutusta, joka sanan kautta meille annetaan, vaan sydän tahtoo\nlangeta epäilykseen. Tällaista kiusausta vastaan Daavid varoittaa meitä\ntässä, että tietäisimme, kuinka meidän tulee panna toivomme Herraan\neikä poiketa hänen sanastansa eikä mitään ajatella tai tehdä sitä\nvastaan.\n\n\nPerjantai.\n\nHänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.\nJoh. 1: 16.\n\nTämä on muuan Johanneksen evankeliumin kultaisia sanoja Jumalan\nPojasta, siitä totisesta valkeudesta, joka valistaa jokaisen ihmisen.\nJoka ei tunne Kristusta tai ei usko häneen ja jolla ei ole Kristusta\nomana, se on vihan ja kadotuksen lapsi ja pysyy sellaisena, olkoon\nhän kuka tahansa. Mutta jos hän tahtoo päästä armoon, niin sen täytyy\ntapahtua vain Kristuksen kautta, joka yksin täyteydestään rikastuttaa\nmeidän köyhyytemme, poistaa meidän syntimme vanhurskaudellaan, nielee\nmeidän kuolemamme elämällään ja tekee meidät vihan lapsista armon ja\ntotuuden lapsiksi. Kellä ei ole tätä miestä, hänellä ei ole mitään.\nNiin sanoo evankelistakin, että Kristuksen ulkopuolella ei ole mitään\nelämää, valkeutta eikä armoa saatavana, mutta niillä, jotka hänen\nnimeensä uskovat, on oikeus ja voima tulla Jumalan lapsiksi. Näin\ntehdään kaikki ihmiset syntisiksi.\n\nEi meillä siis voi olla paljoa kerskaamista, kun meidän on astuttava\nJumalan eteen. Vaikka me näet kuuluisimmekin korkeimpiin ja\narvossapidetyimpiin maan päällä ja tahtoisimme kerskata itsestämme,\nemme kuitenkaan Jumalan edessä ole muuta kuin vaivaisia, viheliäisiä\nsyntisiä, joissa itsessään ei ole mitään hyvää. Sen tähden Paavali\nsanoo: \"Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla\"\n(Room. 3: 23). Kaikki me olemme saastaisia ja meidän vanhurskautemme\non kuin saastainen vaate. Mutta meidän tulee kiittää Jumalan armoa\nja laupeutta eikä omia hyviä tekojamme siitä, että hän meidän\nvirheisiimme ja synteihimme katsomatta vielä osoittaa meille armoa ja\npitää meitä elossa, vaikka hänellä kuitenkin joka hetki olisi täysi\nsyy hukuttaa meidät helvettiin. Jos meidän tekomme ovat hyviä, niin\nne ovat hyviä ainoastaan sen tähden, että rakas Jumala katselee niitä\nsormiensa lävitse ja että hän suhtautuu meihin kärsivällisesti. Sillä\njos hän tahtoisi pitää mielessänsä synnit, kuka voisi kestää hänen\nedessänsä? Sen tähden emme voi kerskata muusta kuin hänen armostansa\nja laupeudestansa, jonka hänen rakas Poikansa, Kristus, jakaa meille\ntäyteydestänsä, joka on tyhjentymätön.\n\nOn varsin ihmeteltävää, että me olemme; niin ylpeät ja kerskaamme\nrikkaudestamme, voimastamme, taidostamme, viisaudestamme,\nkunniallisesta elämästämme jne., sillä se kaikki on Jumalan edessä\npelkkää vihaa, armottomuutta, petollisuutta ja saastaisuutta. Jos me\nemme näkevin silmin olisi sokeat, niin näkisimmehän me, että Jumala\nkyllä nöyryyttää meitä ja panee kannettavaksemme monenlaisia vaivoja,\ntauteja ja vihdoin kuoleman meidän syntiemme rangaistukseksi, niin\nettemme hetkeäkään voi olla varmat elämästämme, ja ellei meillä ole\nKristus Herranamme ja Vapahtajanamme, meidän täytyy iankaikkisesti\nhukkua ja tulla kadotetuiksi. Mutta jos tahdomme kerskata, niin\nkerskatkaamme siitä, että me saamme Herramme Kristuksen täyteydestä,\nettä me tulemme valistetuiksi hänen kauttaan, saamme synnit anteeksi\nja tulemme Jumalan lapsiksi. Kaiken kaikkiaan: joka tahtoo varjeltua\nperkeleen vallalta, välttää syntiä ja kuolemaa, se ammentakoon tästä\nlähteestä, Kristuksesta; siitä kaikki terveys ja autuus tulee. Tämä\nlähde on tyhjentymätön, se on täynnä armoa ja totuutta Jumalan edessä,\nme saamme ammentaa niin paljon kuin tahdomme; vaikka me kaikki yhdessä\nyhtä mittaa ammentaisimme siitä, ei se kuitenkaan voi tyhjäksi\nammentua, vaan pysyy kaiken armon ja totuuden pohjattomana kaivona ja\niankaikkisena lähteenä. Kuta enemmän siitä ammennetaan, sitä runsaammin\nse pulppuaa vettä, joka kuohuu iankaikkiseen elämään.\n\n\nLauantai.\n\nSimon Pietari vastasi ja sanoi: \"Sinä olet Kristus, elävän Jumalan\nPoika\". Matt. 16: 16.\n\nPietari tekee tässä lyhyen tunnustuksen, mutta se on koko pyhän\nRaamatun ydin. Kristuksen piti näet olla maan päällä se vaimon\nsiemen, jonka tuli rikki polkea käärmeen pää, jonka kautta kaikkien\nmaan sukukuntien piti tulla siunatuiksi ja jonka tuli rakentaa maan\npäälle iankaikkinen valtakunta, auttaa ihmisiä synnistä ja kuolemasta\nja saattaa heidät iankaikkiseen elämään, niinkuin Mooses ja kaikki\nprofeetat olivat hänestä todistaneet. Nyt näyttää tosin siltä, että\ntunnustukseksi olisivat riittäneet nämä Pietarin sanat: \"Sinä olet\nKristus\". Hän lisää siihen kuitenkin suurenmoiset sanat, joita koko\nmaailma ei tänäkään päivänä tahdo uskoa: \"Sinä olet elävän Jumalan\nPoika\". Tämä, että Jumalalla on Poika, on aivan uutta puhetta, jota ei\nennen ole kuultu. Mutta Jumala ei saata synnyttää omasta olemuksestaan\nmitään sellaista, joka ei myös olisi Jumala, yhtä iankaikkinen ja\nkaikkivaltias. Niin siis Isän ja Pojan, vaikka he ovat kaksi eri\npersoonaa, täytyy olla olemuksensa puolesta yksi ainoa iankaikkinen\nolento. Tätä eivät monet tahdo uskoa. Mutta joka oikein ottaa huomioon\nsen tehtävän, jota Kristuksen piti maan päällä meidän tähtemme\nsuorittaa, sen täytyy Pietarin kanssa päättää, että Kristus on yhtä\nkaikkivaltias Jumala. Eihän yksikään ihminen voi voittaa syntiä,\nkuolemaa ja perkelettä ja antaa iankaikkista elämää, sillä synti ja\nkuolema pitävät kaikkia ihmisiä vankeinaan. Jos siis tämä Kristus on\nse oikea Kristus, joka auttaa meitä kirouksesta, synnistä, kuolemasta\nja perkeleen valtakunnasta, niin hänen täytyy myös olla Jumalan\nPoika, jolla on elämä itsessään ja joka on kaikkivaltias niinkuin\nJumala. Mutta oikein tunnetaan Kristus ja tunnustetaan häntä, kun ei\nainoastaan sanota: \"Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika\", vaan myös\nsydämessämme sen siksi pidämme, että tämä Jeesus, neitsyt Mariasta\nsyntynyt, on elävän Jumalan Poika, joka sen tähden on tullut ihmiseksi,\nettä hän polkisi rikki käärmeen pään, poistaisi kirouksen, jonka\nalaisia kaikki ihmiset synnin tähden ovat, ja sen sijaan saattaisi\nmeidät Jumalan armoon. Kun sydän tämän lujasti uskoo ja synnin ja\nkuoleman kauhistuksia vastaan sillä lohduttautuu, että hänellä on\nKristus -- se on oikeaa uskoa ja tunnustamista.\n\nMutta tällainen usko ja tunnustus on harvinaista meidän aikanamme.\nJos näet ihmiset pitäisivät Kristusta oikeana Jumalan Poikana,\nniin he luottaisivat hänen sanaansa ja hänen kärsimykseensä ja\nkuolemaansa, eivätkä rohkenisi omien tekojensa ja hurskautensa kautta\npyrkiä vanhurskaiksi ja autuaiksi. Mutta joka ei usko, että hänellä\nKristuksen, Jumalan Pojan kautta on syntien anteeksiantamus ja\niankaikkinen elämä, hänellä ei myöskään ole oikeata Kristusta.\n\nMe tahdomme siis tarkoin ottaa vaarin tästä tunnustuksesta ja sitä\noikein opetella, ettemme ainoastaan suullamme lausu Pietarin sanoja,\nvaan myös sydämissämme lujasti ja varmasti uskomme, että tämä Jeesus on\noikea Kristus, elävän Jumalan Poika, joka yksin on synnit sovittanut,\nkuolettanut kuoleman, ottanut vangiksi perkeleen ja kukistanut helvetin\nniiltä, jotka häneen uskovat.\n\n\n\n\nSEKSAGESIMAVIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nMutta mikä hyvään maahan putosi, ne ovat ne, jotka sanan kuultuansa\nsäilyttävät sen vilpittömässä ja hyvässä sydämessä ja tuottavat\nhedelmän kärsivällisyydessä. Luuk. 8: 15.\n\nNämä ovat niitä, jotka kuulevat sanan ja jatkuvasti siinä niin\nriippuvat, että he sen tähden uskaltavat ja jättävät kaiken. Heiltä\nperkele ei sitä ryöstä, heitä ei vainojen hellekään saa siitä\nkarkoitetuiksi, eivät myöskään hekuman ohdakkeet eikä ajallinen\nahnehtiminen heitä estä, vaan he tuottavat hedelmän: opettavat\nmuitakin, enentävät Jumalan valtakuntaa ja tekevät lähimmäisellensä\nhyvää rakkaudessa. Siksipä hän sanookin: \"kärsivällisyydessä\";\nsellaisten täytyy nimittäin paljon kärsiä sanan tähden: pilkkaa ja\nhäpeää vääräuskoisten taholta, vihaa ja kateutta sekä henkeen ja\nomaisuuteen kohdistuvaa vahingontekoa vainoojien taholta, puhumattakaan\nsiitä, mitä lihan ohdakkeet ja omat kiusaukset saavat aikaan. Syystäkin\ntätä sanaa sanotaan ristin sanaksi; sillä sen, joka tahtoo sen\nsäilyttää, täytyy kärsivällisesti kestää ristiä ja onnettomuutta ja\nvoittaa ne.\n\nHerra sanoo: \"Vilpittömässä ja hyvässä sydämessä\". Samoin kuin\norjantappuroista puhdistettu pelto tasoitettuna ja kaikin puolin\nviljelyskelpoisena on miellyttävä ja puhdas, samoin myös sellaisessa\nsydämessä, joka on vilpitön ja puhdas, avara ja tilava, ajallisista\nmurheeton ja niitä ahnehtimaton, on sijaa Jumalan sanalle. Sellainen\npelto on hyvä pelto, joka ei ainoastaan ole hyvä ja tasoitettu, vaan\njoka myös on lihava ja hedelmällinen, jossa on hyvä pohja ja joka\non tuottoisa, toisin kuin kivikko- ja somerikkopelto. Tällainen on\nmyös tuo sydän: hyväpohjainen, Henkeä täynnä, väkevä, lihava ja hyvä\nkätkemään sanan ja \"tuottamaan hedelmää kärsivällisyydessä\". Tämän\njohdosta toteamme: ei ole ihme, että oikeita kristityitä on niin\nvähän. Ei myöskään käy uskominen sellaisia, jotka kerskuvat olevansa\nkristittyjä, kiitellen evankeliumin oppia; semmoinen oli Deemas, pyhän\nPaavalin opetuslapsi, joka hänet lopuksi hylkäsi (2. Tim. 4: 10),\nsellaisia olivat myös ne Kristuksen opetuslapset, jotka luopuivat\nhänestä (Joh. 6: 66). Itsehän Kristus tässä huutaa sanoen: \"Jolla on\nkorvat kuulla, se kuulkoon!\" On kuin hän sanoisi: Oi, kuinka harvassa\nonkaan oikeita kristityitä! Todellakaan ei sovi uskoa kaikkia, joita\nsanotaan kristityiksi ja jotka kuulevat evankeliumia. Enemmän siihen\ntarvitaan!\n\nKaikki tämä on puhuttu meidän opiksemme, ettemme antaisi sen johtaa\nitseämme harhaan, että niin moni väärinkäyttää evankeliumia ja että\nharva sen käsittää oikein. Tosin on kiusallista saarnata sellaisille,\njotka niin häpeällisesti sitä käsittelevät, tehostaen sitä täysin\nevankeliumin vastaisesti; mutta se on sellainen saarna, jonka pitää\nolla yleinen, niinkuin Kristus sanoo: \"Saarnatkaa evankeliumia kaikille\nluoduille\" (Mark. 16: 15). Psalmeissakin sanotaan: \"Niiden mittanuora\nulottuu yli kaiken maan, ja niiden sanat maanpiirin ääriin\" (Ps. 19:\n5). Mitä se meihin kuuluu, että moni halveksii? Kerta kaikkiaanhan on\nniin, että \"monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut\". Sen hyvän\nmaan tähden, joka kärsivällisyydessä tuottaa hedelmää, täytyy siemenen\nmyöskin pudota hukkaan: tien oheen, kalliolle ja orjantappuroiden\nsekaan. Tiedämmehän kuitenkin, että Jumalan sana kaikesta huolimatta\nei jää vaille hedelmää; aina se myöskin tapaa hyvää maata, niinkuin\nvertauksemme osoittaa. Siellä nimittäin on kristityitä, missä\nevankeliumi on liikkumassa. \"Minun sanani ei minun tyköni tyhjänä\npalaja\" (Jes. 55: 11).\n\n\nMaanantai.\n\nHän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei\nainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka\ntodistaa, sillä Henki on totuus. 1. Joh. 5: 6.\n\nNämä sanat pyhä Johannes lausuu selittääkseen mitä välinettä käyttäen\nja mitä kautta Kristus meidän tykömme tulee, jotta me voisimme uskoa\nhäneen. Me emme voi käydä hänen tykönsä ja alkaa tulla; ellei hän\ntekisi aloitetta ja ensin tulisi meidän tykömme, me emme milloinkaan\npääsisi hänen tykönsä. Kadonnut lammas ei etsi paimenta, syntiset ja\noma luontomme kammoavat tätä tietä ja liha etsii omaansa. \"Minä olen\nsuostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden\nlöydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle,\njoka ei ole otettu minun nimiini: Tässä minä olen, tässä minä olen.\"\n(Jes. 65: 1) Älköön siis kukaan kerskatko omasta ahkeroimisestaan ja\nteoistaan, vaan tunnustakaamme, että kaikki johtuu Jumalan laupeudesta.\n\nHän on se, joka on tullut, nimittäin meidän tykömme. Miten? Veden ja\nveren kautta. Tämä tarkoittaa kastetta, jossa meidät vihmotaan itsensä\nKristuksen verellä. Kristuksen veri vuodatetaan ensin ruumiillisesti,\nmutta sitten hengellisesti, niinkuin pyhä Pietari sanoo: \"Valituille\nmuukalaisille, -- -- jotka ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut\nJeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi\"\n(1. Piet. 1: 1, 2). Kristuksen veren vuodattamisesta on se hyöty, että\nhän tulee sanan kautta meidän tykömme, uskon kautta vastaanotettavaksi.\nNäin tämä veri, jota ruumiillisesti vihmotaan meidän päällemme,\npuhdistaa ja pesee meitä hengellisesti. Näin Kristus ei tule ainoastaan\nveden, vaan vereen yhdistetyn veden, nimittäin kasteen kautta, joka on\npunattu verellä. Mutta verestä ei ole mitään hyötyä, ellet usko, että\ntämä veri on sinun edestäsi vuodatettu. Ei ole näet kysymys vedestä,\nvaan verivedestä, Kristuksen veren tähden. Siksi meistä sanotaan, että\nmeidät kastetaan Kristuksen verellä ja näin puhdistetaan synneistä.\nPelkkä vesi ei puhdista meitä synneistä. Nämä Johanneksen sanat\ntuomitsevat siis kaiken, mitä ihmisvoimista ja teoista lähtee. Sitä,\njoka tulee tekoineen, ei Kristuksen veri hyödytä. Mutta ne, jotka\nseuraavat Kristusta, tulevat veden ja veren kautta, toisin sanoen\nkasteen kautta. Näin he käyvät Kristuksen valtakuntaan.\n\nKristus siis tulee veden ja veren kautta, mutta tähän on vielä\nlisättävä yksi: vaikka evankeliumia saarnataan, niin ei kuitenkaan\nkukaan sitä vastaanota, ellei Henki ole saapuvilla. Sen tähden Johannes\nsanoo: \"Henki on se, joka todistaa\" meidän sydämessämme. Vesi tässä\ntosin on, veri myöskin. Tämä meille jakaminen ei koskaan lakkaa.\nNiin kauan kuin meillä on evankeliumi, niin kauan kestää myös tätä\njakamista, mutta sitä ei vastaanoteta, ellei Henki ole saapuvilla.\nTämä saarna yksin, eikä mikään muu, on se väline, jonka kautta me\nsaamme Pyhän Hengen, sehän on armon ja autuuden sana. Johannes sanoo\nsanaa Hengeksi, koska se on Pyhästä Hengestä. Se ei ole tavallinen\nihmissana, vaan se on täynnä Henkeä. Kun nyt puhtaasti ja selkeästi\nsaarnataan, että meidät on kasteen ja veren kautta lunastettu, ja tätä\nsanaa vedestä ja verestä on kuultu, niin todistaa Henki sitten, että\ntämä sana on totuuden Hengestä ja on itse totuus. Ja kun Pyhä Henki on\nsaatu, sydän on varma ja luottavainen.\n\n\nTiistai.\n\nJeesus sanoi heille: \"Te vähäuskoiset, miksi olette pelkureita?\"\nSilloin hän nousi ja nuhteli tuulia ja järveä, ja tuli aivan tyven.\nMatt. 8: 26.\n\nTässä on meille esimerkki uskosta ja epäuskosta, oppiaksemme, kuinka\nmahtava uskon voima on ja kuinka epäusko on alakuloinen ja arka eikä\nvoi mitään. Kun myrsky tulee ja aallot peittävät haahden, silloin on\nopetuslasten usko tiessään, niin että he huutavat: \"Herra, auta, me\nhukumme\". Jos heillä olisi ollut uskoa, niin se olisi tehnyt näin: se\nolisi unhottanut tuulen ja meren aallot ja pitänyt silmiensä edessä\nJumalan voiman ja hänen sanassa lupaamansa armon, ja olisi luottanut\nsiihen, aivan kuin seisoisi kalliolla eikä keikkuisi veden varassa,\nja kuin aurinko paistaisi kirkkaasti ja olisi tyven, eikä lainkaan\nrajuilma. Siinä näet on uskon suuri taito ja voima, että se näkee\nsen, mitä ei nähdä, eikä ota huomioon sitä, mitä kuitenkin tunnetaan,\neipä sitäkään, mikä painaa ja ahdistaa. Epäusko taas näkee ainoastaan\nsen, mitä se tuntee. Siksi Jumalakin järjestää niin, että usko\njoutuu tekemisiin sellaisen kanssa, mitä koko maailma ei voi kestää:\nkuoleman, synnin, maailman ja perkeleen kanssa. Koko maailma ei voi\nvastustaa kuolemaa, vaan kauhistuu sitä ja joutuu häviölle sitä vastaan\ntaistellessaan, mutta usko seisoo lujana, asettuu kuolemaa vastaan ja\nvoittaa sen. Samoin ei yksikään ihminen voi alistaa valtaansa eikä\ntukahduttaa lihaa, vaan liha hallitsee koko maailmaa; mitä liha tahtoo,\nse tapahtuu, niin että koko maailma siitä johtuen on lihallinen. Usko\nkäy kuitenkin lihan kimppuun, lyöpi sen allensa ja panee suitset sen\nsuuhun, niin että sen täytyy totella. Edelleen kukaan ei voi kestää\nmaailman raivoa, vainoa, pilkkaa, vihaa ja kateutta, vaan jokainen\nvälttää sitä, paitsi usko, joka tallaa sen kaiken jalkoihinsa ja tekee\nsiitä ilon ja riemun aiheen.\n\nEikö usko siis ole jotakin kaikkivaltiasta ja sanomatonta, kun se voi\nkestää tällaisia voimakkaita vihollisia! Sanoohan Johanneskin: \"Tämä\non se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme\" (1. Joh. 5:\n4). Tämä ei tosin tapahdu rauhassa eikä levossa; tässä on sota, joka\nei lopu haavoitta ja verettä, joutuupa sydänkin tässä sodassa kokemaan\nsyntiä, kuolemaa, lihaa, perkelettä ja maailmaa niin ankarasti, ettei\nse muuta ajattele, kuin olevansa kadotettu. Tätä kuvaa kertomuksessamme\nse, että aallot eivät ainoastaan syöksyneet venheeseen, vaan peittivät\nsen kokonaan, niin että se oli hukkua -- kuitenkin Kristus makaa ja\nnukkuu; silloin ei ollut mitään elämän toivoa, kuolema oli niskoilla ja\noli voittanut, elämä oli kadotettu. Samoin kuin silloin kävi, samoin\nkäy ja pitää käymän kaikissa muissa kiusauksissa. Pitää tuntuman siltä,\nkuin synti olisi vanginnut omantunnon ja kuin pelkkä viha ja helvetti\nolisi käsillä ja kuin ihminen joutuisi iankaikkisesti kadotetuksi.\nPitää näyttämän siltä, kuin Jumalan sana olisi voitettu ja jättänyt\ntilansa erheelle. Maailmankin pitää myrskyämän ja vainoaman, niin\nettä näyttää siltä, kuin ei ainoakaan ihminen voisi kestää eikä tulla\nautuaaksi eikä tunnustaa uskoa. Kuitenkaan ei ole lupa arvostella eikä\ntoimia sen mukaan, miltä näyttää ja tuntuu, vaan uskon mukaan. Meidän\ntulee tietää, ettemme silti ole hukassa, vaikka aallot peittävätkin\nvenheen; meidän ei tarvitse silti mennä helvettiin, vaikka tunnemme\nsynnin omassatunnossamme, emmekä silti kuole, vaikka koko maailma\nmeitä vihaa ja vainoo. Tämä kaikki on aaltoja, jotka peittävät haahden\nja pakottavat meitä huutamaan: Herra, auta! Jos meillä on usko, niin\nKristus nousee, nuhtelee tuulia ja järveä, niin että heti taas tulee\ntyven.\n\n\nKeskiviikko.\n\nSilloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi\nhänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta. Room. 5: 10.\n\nJumala osoittaa meitä kohtaan sellaista rakkautta, että se on suurempi\nkuin yhdenkään ihmisen rakkaus. Rakkaus voi ehkä taivuttaa ihmisen\nkuolemaan ystävänsä tai vaimonsa tähden, niinkuin nähdään pakanoista,\njotka ovat kuolleet isänmaansa tähden. Mutta koskaan ei ole ollut\nketään, joka olisi kuollut vihamiehensä hyväksi. Sitä ei luonto voi\ntehdä, mutta Jumala on osoittanut meitä kohtaan sellaista rakkautta.\nHän on antanut Poikansa kuolla, ei ystäviensä, vaan pahimpien\nvihollistensa hyväksi, jollaisia synnintekijät juuri ovat. Kun nyt\nKristus on meidän edestämme kuollut, meidän vielä ollessamme syntiset,\nniin hänen elämänsä täytyy antaa meille paljon enemmän kuin hänen\nkuolemansa. Sille, joka Jumalalle valittaa syntiänsä, hän tahtoo\nKristuksen tähden antaa ne anteeksi eikä enää koskaan niitä muistella.\n\nMitään asiaa ei voida paremmin ymmärtää kuin vertaamalla sitä sen\nvastakohtaan, niin kuin yötä päivään, valkeutta pimeyteen. Pyhä\nPaavalikaan ei taida armoa paremmin ylistää, kuin kuvaamalla sen\nvastakohtaa, syntiä, kuinka kuolema on siitä seurannut ja kuinka laki\non hallinnut ja vielä kuinka on olemassa kaksi Aadamia, toinen ihminen,\ntoinen Jumala ja ihminen. Kumpikin on jättänyt ihmisille perinnön,\ntosin erilaisen. Me olemme tulleet syntisiksi Aadamista, joka on meille\njättänyt perinnöksi kuoleman ja kaiken onnettomuuden. Mutta niinkuin\nme olemme tulleet syntisiksi ilman omaa toimintaamme, niin on Kristus,\ntoinen Aadam, pelastanut meidät synnistä ilman meidän omaa toimintaamme\nja ansiotamme. Tämä armo voi myös paljoa tehokkaammin hävittää\nsynnin, kuin Aadam voi perintönsä kautta meihin syntiä istuttaa. Näin\nJumalan käsi on rajaton meitä auttamaan; meidän tulee ainoastaan\nvastaanottaa häneltä paljon, ja joka niin tekee, se kunnioittaa\nJumalaa, mutta joka ei niin tahdo tehdä, se häpäisee Jumalaa mitä\ntörkeimmin. Jos siis olemme onnettomuudessa ja ahdingossa, niin meillä\non syytä paljon huutaa Jumalan puoleen. Hän näet yksin on Jumala,\njoka tahtoo vain anteeksi antaa, muistaa meidän viheliäisyyttämme ja\njakaa meille armoansa. Kunpa vain voisi näin Jumalaan luottaa! Nämä\novat kristikunnan kaksi pylvästä: saarna parannuksesta ja syntien\nanteeksiantamuksesta Kristuksessa. Heikkoutta Jumala voi kärsiä, mutta\nei pahuutta, ilkivaltaisuutta ja tahallista syntiä. Evankeliumi saarnaa\nainoastaan heikoille, ja evankeliumi on juuri sinua varten, jos muutoin\noikein halajat syntisen lihasi lunastusta. Silloin Jumala on sinulle jo\noleva armollinen.\n\nNämä kaksi Aadamia ovat siis yhtäläiset siinä, että he ovat ilman\nmeidän ansiotamme meille jättäneet perinnön. Siinä he kuitenkin ovat\nerilaiset, että toinen jättää meille perinnöksi synnin, toinen armon.\nSynti on tullut maailmaan ja on hallinnut, kuolema on tullut maailmaan\nja on vallinnut, niin myös laki. Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja\nkaikkien heidän täytyy kuolla. Kristus on nyt meidän toinen Aadamimme,\njoka jättää armon meille perinnöksi. Missä armo on, siinä on elämä;\nmissä elämä on, siinä myös on iloinen omatunto, ja sen Kristus jättää\nmeille perinnöksi ilman meidän ansiotamme. Pyhä Paavali selittää\ntätä Kolossalaiskirjeessä (2: 17). Perkele tuli maailman mahtavaksi\nsynnin, kuoleman ja lain kautta. Ei kukaan voinut riistää häneltä\nhänen voimaansa, paitsi yksin Kristus. Sen tähden perkele nostaa\nsotalipun, jossa on tämä kirjoitus: minä olen Jumala ja maailman herra,\nja kaikki ihmiset ovat minun. Kristus ryöstää häneltä sotalipun.\nPerkele on vihainen; silloin Kristus sanoo: kosta minulle se paha,\nmitä nämä ihmiset ovat tehneet. Niin perkele tekeekin ja yllyttää koko\nmaailman Jeesusta vastaan, niin että hänen täytyy kuolla. Hän tahtoo\nhukuttaa Jeesuksen, mutta saakin itse surmansa häneltä. Perkele tosin\ntuottaa Kristukselle ristin häpeäkuoleman ja ryöstää häneltä kaiken\nhänen kunniansa. Mihinkä nyt Jeesus raukka joutuu? Perkele luuli\nvoittaneensa, mutta ennen kuin hän on ehtinyt käännähtää, Kristus\nvirkoaa henkiin ja alkaa uuden hallinnan. Näin hän lahjoittaa meille\nperinnöksi nämä kolme: armon, elämän ja hyvän omantunnon, sillä \"ei nyt\nsiis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa\novat\".\n\n\nTorstai.\n\nAbram uskoi Herraan, ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi. 1 Moos.\n15: 6.\n\nTästä raamatunlauseesta opimme, että kristilliseen vanhurskauteen\nkuuluu nämä kaksi kohtaa: ensiksi, että me sydämestämme uskomme\nJumalaan, ja sitten, että Jumala lukee tämän uskon meille\nvanhurskaudeksi. Totta on, että usko vanhurskauttaa; kuitenkin siltä\npuuttuu vielä jotakin meidän tähtemme. Sillä aina siihen asti kunnes\nkuolemme, pysyy synti meidän lihassamme ja luonnossamme. Aabraham oli\ntosin alkanut uskon kautta uhrata, toisin sanoen, kuolettaa järkeänsä,\nmutta tämä uhri tuli täydelliseksi vasta hänen kuollessaan. Siksi on\ntarpeen, että Jumala mieltyy tähän uskoon ja lukee sen vanhurskaudeksi\nsille, jolla se on, että vanhurskaus siten tulisi täydelliseksi. Usko\nei tosin anna Jumalalle kaikkea sitä, mikä hänelle oikeuden mukaan\nkuuluu; se ei näet vielä ole täydellinen, tuskinpa meissä vielä on\nuskon kipinää, joka alkaisi antaa Herralle, mitä hänen jumaluutensa\nvaatisi, tuskinpa olemme saaneet Hengen esikoislahjan, toisin sanoen,\ntuskin olemme päässeet uuden hengellisen elämän alkuun, sen tähden\nmeiltä puuttuu vielä paljon täydellisyydestä. Mikä tärkeintä, järkikään\nei tässä elämässä tule kokonaan kuoletetuksi: pahat himot sekä muut\nlihan ja epäuskon hedelmät pysyvät meissä yhäti jäljellä. Niiltäkin,\njotka ovat uskossa jotenkin täydellisiä, puuttuu aina täydellinen ilo\nJumalassa; heidän mielensä vaihtelee: he ovat välistä enimmäkseen\nmurheelliset ja raskasmieliset, välistä jonkin hetkisen iloiset\nJumalassa, niinkuin Raamattukin todistaa profeetoista ja suurimmista\nmiehistä. Tällaisia vikoja ei kuitenkaan lueta hurskaille uskon tähden,\njoka heillä on Kristukseen, muutoin ei voisi yksikään ihminen tulla\nautuaaksi.\n\nTästä raamatunkohdasta päätämme siis, että vanhurskaus tosin alkaa\nuskon kautta, niin että me uskon kautta saamme Hengen esikoislahjan,\nmutta koska usko vielä on heikko, tämä vanhurskaus ei voisi tulla\ntäydelliseksi, ellei Jumala lukisi meille uskoa täydelliseksi\nvanhurskaudeksi. Usko on siis vanhurskauden alkuna, mutta se, että usko\nkelpaa Jumalalle ja että Jumala lukee sen meille vanhurskaudeksi, se\ntekee sen ehyeksi ja täydelliseksi hamaan Kristuksen päivään saakka.\nMeidän tulee siis oppia, että kristillinen vanhurskaus oikeastaan on\nuskallusta Jumalan Poikaan eli sydämen uskallus Jumalaan Kristuksen\nkautta; lisäksi, että tämä uskallus luetaan vanhurskaudeksi Kristuksen\ntähden. Nämä kaksi kohtaa tekevät kristillisen vanhurskauden\ntäydelliseksi: sydämen usko, jonka Jumala ylhäältä antaa, ja se, että\nJumala vastaanottaa tällaisen uskon, vaikka se on vajavainenkin, ja\nlukee sen täydelliseksi vanhurskaudeksi Kristuksen tähden. Tämän uskon\ntähden Kristukseen Jumala ei tahdo rangaista, vaikka me joskus vähän\nepäilemmekin hänen armollista tahtoaan ja luulemme hänestä pahaa, ja\nvaikka on muitakin meissä vielä riippuvia syntejä. Niin kauan kuin\nkristitty elää lihassa, synti pysyy vielä hänessä, mutta koska hän saa\nsuojan Kristuksen siipien varjossa ja koska häntä peittää avara taivas,\njonka nimi on syntien anteeksiantamus, rakas Herra Jumala peittää muut\nsynnit ja antaa ne kristitylle anteeksi hänen uskonsa tähden.\n\n\nPerjantai.\n\nKiitä Herraa, Jerusalem. Ylistä Jumalaasi, Siion. Ps. 147: 18.\n\nHerra ei hyvistä teoistaan vaadi suurta uhria eikä kalliita lahjoja;\nhän vaatii siitä kaikkein helpointa, nimittäin ylistystä ja kiitosta,\njoista ei ole mitään vaivaa eikä kuluja. Mikäpä olisi helpompaa kuin\nsanoa: Ole kiitetty, laupias Jumala! Minä kiitän sinua hyvyydestäsi\nja lahjoistasi. Sinä olet hurskas, uskollinen Jumala ja lempeä Isä.\nKun kiitosta varten ei tarvitse juosta Roomaan, mikä vaiva olisi\nkuulla tai veisata sellaista psalmia? Jos emme voi sellaista kevyttä\njumalanpalvelusta suorittaa, kuinka sitten pystyisimme suurempiin ja\nvaikeampiin, sellaisiin kuin kymmenen käskyn pitäminen, kaiken pahan\nkärsiminen hänen tähtensä, ruumiin, hengen, omaisuuden ja kunnian\nuskaltaminen hänen tähtensä. Totisesti, se, joka ei voi tai tahdo\nlausua Jumalalle kiitosta, se ei koskaan Jumalan tähden kaikkea tee ja\nkärsi.\n\nOn suuri häpeä meille, että meitä pitää kehoittaa kiitokseen niin kuin\nlaiskureita ikään ja luetella meille Jumalan hyviä tekoja, vaikka\nme joka päivä saamme niitä osaksemme, lakkaamatta niitä nautimme ja\nniistä elämme. Olisihan kohtuullista, että me itse kehoittaisimme\nitseämme ilman psalmien ja muiden muistutusta kiitokseen, antaen\nJumalan hyvien tekojen liikuttaa, houkutella ja sytyttää meitä. Mutta\nsiitä ei tule mitään, meitä täytyy hoputtaa kiittämään Herraa, vieläpä\nsyöttää sanat suuhun, niinkuin tämä psalmi tekee, emmekä me vetelykset\nsittenkään tahdo sellaiseen keveään ja iloiseen työhön ja kauniiseen\njumalanpalvelukseen ryhtyä. Voi häpeätämme, ettemme sävähdä punaisiksi,\nkun kuulemme tai luemme näitä psalmin sanoja!\n\nVielä paljon häpeällisempää on, että meille täytyy mainita\nhyväntekijämme, Jerusalemille sanoa: Rakkaani, kiitä toki Herraa,\nja Siionille: Rakkaani, kiitähän Jumalaasi. Hansen hyvin ansaitsee,\nse on kohtuullinen, kaunis palvelus. On paljon niitä, jotka joka\npäivä nauttivat kaikkea Jumalan hyvyyttä ja ja jotka hyvin näkevät\nja tuntevat saavansa suuria lahjoja ja kaikkea hyvää, mutta eivät\nedes ajattele, keltä niitä saavat tai että Jumala ne heille antaa. He\notaksuvat tämän hyvän johtuvan jotenkin siitä, mitä he itse työllään,\nahkeruudellaan ja viisaudellaan hankkivat, ja ovat sitä mieltä, että\nJumalan ikään kuin täytyy heille antaa ja että heidän ei muka tarvitse\nsiitä olla kiitoksen velassa. Niin häpeällisesti kuin maailma elää,\nei elä yksikään eläin, ei sikakaan. Sillä sika tuntee sen, jolta se\nsaa ruokaa tai pahnoja, juoksee sen perässä ja ääntelee sille, mutta\nmaailma ei tunne Jumalaa eikä välitä hänestä, joka tekee sille niin\nrakkaasti ja runsaasti hyvää, saati sitten kiitä ja ylistä häntä. Tästä\non seurauksena, että kaikenlaiset saarnaajat ulvovat ja lavertelevat\ntätä helppoa ja suloista psalmia, mutta kuitenkin se pysyy outona ja\nymmärtämättömänä sokeille ja nurjille ihmisille, niin että Jerusalemia\nja itse Siionia täytyy näin kehoitella. Kuinka sitten Babylon ja Sodoma\ntekisivät hyvää?\n\n\nLauantai.\n\nSeuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: \"Katso,\nJumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!\" Joh. 1: 29.\n\nTämä on Johanneksen ihana ja jalo todistus Kristuksen hallinnasta ja\nvaltakunnasta sekä siitä, kuinka sen piti alkaa; emme voi koskaan\nsitä sanoilla emmekä ajatuksillammekaan saavuttaa. Toisessa elämässä\nme tulemme iankaikkisesti iloitsemaan siitä, että Jumalan Poika\nniin syvästi alentuu ja ottaa meidän syntimme kantaakseen, eikä\nainoastaan meidän syntiämme, vaan myös koko maailman synnin, kaiken,\nmitä Aadamista hamaan viimeiseen ihmiseen saakka on tehty, tahtoo sen\ntähden kärsiä ja kuolla, että me olisimme ilman syntiä ja saisimme\niankaikkisen elämän ja autuuden. Kuka taitaisi riittävästi siitä\npuhua tai sitä ajatella, että koko maailma kaikkine pyhyyksineen,\nvanhurskauksineen ja voimineen on suljettu syntiin eikä ensinkään ole\nkelvollinen Jumalan edessä ja että sen, joka tahtoo tulla autuaaksi\nja synnistänsä vapaaksi, tulee tietää, että kaikki hänen syntinsä\novat lasketut Karitsan päälle. Siksi Johannes viittaa tähän Karitsaan\nja sanoo: Tahdotko tietää, mihinkä maailman synnit on laskettu, että\nne annettaisiin anteeksi? Älä katso Mooseksen lakia, sillä sieltä\nlöydät synnin jota pelkäät ja jonka tähden tulet kadotetuksi. Katso\nristille ja tähän Karitsaan, jonka päälle Herra on pannut kaikki\nmeidän syntimme, niinkuin profeetta Jesaja sanoo: \"Hän on haavoitettu\nmeidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekoimme tähden.\nRangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen\nhaavainsa kautta me olemme paratut\". (Jes. 53: 5)\n\nKristityn on yksinkertaisesti pitäydyttävä tähän raamatunlauseeseen\neikä annettava ryöstää sitä itseltänsä. Ei näet ole olemassa muuta\nlohdutusta taivaassa eikä maan päällä, jolla voisimme kaikissa\nkiusauksissa, erittäinkin kuoleman hädässä kestää. Tässä on koko\nkristinopin peruskohta: joka uskoo, se on kristitty, joka ei usko, se\nei ole kristitty, ja hän on myös saava osansa. Tämähän on selkeätä\npuhetta: \"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin\". Se\non myös Jumalan sanaa, eikä meidän keksintöämme: Jumala on määrännyt\nKristuksen ottamaan päällensä koko maailman synnin, ja tämä Karitsa on\nkuuliaisuudesta Isää kohtaan niin tehnyt. Maailma ei tosin tahdo antaa\nKristukselle sitä kunniaa, että me tulemme autuaiksi ainoastaan sen\ntähden, että hän ottaa pois meidän syntimme. Maailmakin tahtoo jotakin\nolla, ja mitä enemmän se tahtoo toimia ja syntiänsä sovittaa, sitä\npahempaa se tekee. Paitsi tätä Karitsaa ei näet ole olemassa ketään\nsyntien sovittajaa, Jumala ei tahdo tietää mistään muusta.\n\nLaki tosin osoittaa meille syntimme ja sanoo meille, ettemme elä lain\nmukaisesti. Se osoittaa, mitä me olemme, ilmoittaa synnin ja panee\nsen meidän niskoillemme, tehden siinä oikein. Silloin me kauhistumme\nja halajaisimme olla vapaat synnistä. Mutta laki sanoo: siihen en\nminä voi sinua auttaa. Johannes taas ohjaa meitä Herran Kristuksen\ntykö, jonka päälle Jumala on pannut meidän syntimme. Laki panee ne\nmeidän päällemme, mutta Jumala ottaa ne meiltä ja panee tämän Karitsan\npäälle, ja hänen päällänsä ne lepäävät paremmin kuin meidän päällämme.\nJumala näet tietää, että synti painaa meitä ja että meidän täytyisi\ntämän raskaan kuorman alla vaipua maahan ja hukkua, sen tähden hän\ntahtoo vapahtaa meidät tästä kuormasta ja ottaa pois synnin meidän\nniskoiltamme. Sen hän tekee pannessaan synnin Karitsan päälle, joka\nottaa pois maailman synnin.\n\n\n\n\nLASKIAISVIIKKO.\n\n\nLaskiaissunnuntai.\n\nKatso, tulee hetki ja on jo tullut, jona teidät hajotetaan kukin\ntahollensa ja te jätätte minut yksin; en minä kuitenkaan yksin ole,\nsillä Isä on minun kanssani. Joh. 16: 32.\n\nNäillä sanoilla Kristus tekee tiettäväksi, mihinkä hän aina on\nturvansa pannut. Hänellä on tänä viimeisenä hetkenä tykönään pienoinen\njoukko, ja kuolema on jo hänen silmiensä edessä. Hän näkee jo köydet\nja kahleet, joilla hänet sidotaan, sekä kaikki valmiina häntä\nkiinniottamaan, päälle päätteeksi hän näkee, kuinka nämä hänen harvat\nopetuslapsensa hänet jättävät. Kuitenkin hän lohduttautuu: Vaikka koko\nmaailma on minua vastaan ja tämäkin pieni joukko minut jättää, en\ntahdo kuitenkaan lannistua, sillä minulla on vielä Isä kanssani. Nämä\novat jaloja ja Kristuksen persoonalle hyvin soveltuvia sanoja. Kuka\nkristitty voisi hänen perässänsä sanoa nämä sanat? Itsekunkin pitäisi\nolla asiastaan niin varma, että hän voisi sanoa: Hyvä on; vaikka kaikki\nihmiset minut jättäisivät, niin on kuitenkin Isä minun kanssani. Minua\nkuitenkin ihmetyttää, missä sellaisia sanoja ilman itkua, nyyhkytystä\nja huokausta voitaisiin lausua, koskapa itse Kristuskin on joutunut\nsellaisen viheliäisyyden eteen, että koko maailma, vieläpä hänen\nrakkaimmat ystävänsäkin olivat jättämässä hänet.\n\nHänen on tosi ihmisenä täytynyt tuntea luonnollista tuskaa nähdessään\nomiensakin kaihtavan häntä ja hajautuvan, niin ettei ketään jäänyt\nolemaan hänen kanssaan, niinkuin hän Psalmeissa valittaa: \"Jotka minut\nkadulla näkevät, pakenevat minua\" (Ps. 31: 12), \"minun ystäväni ja\nläheiseni pysyvät syrjässä minun vitsauksestani, ja minun omaiseni\nseisovat kaukana\" (Ps. 38: 12). Hän on paljon syvemmin kuin me\ntuntenut sen surkeuden, mitä niin yksinään ja hyljättynä oleminen\non; epäilemättä se on tuottanut hänelle kovia tuskia ja pusertanut\nesiin kuumia kyyneleitä. Jos joku koettaisi olla niin yksin, kaikkien\nihmisten hylkäämänä, niidenkin, jotka ovat hänen läheisiänsä, hän\ntajuaisi tästä jotakin.\n\nKonstanzissa poltettiin pyhä Johannes Huss (saatammehan kunnialla\nnimittää häntä pyhäksi), ja minua on usein suuresti ihmetyttänyt,\nkuinka hän on voinut niin lujasti vastustaa koko maailmaa, paavia,\nkeisaria ja kaikkia neuvoston jäseniä, kun hänellä ei ollut yhtään\nihmistä puolellaan, vaan jokainen tuomitsi ja kirosi hänet. Etkö luule,\nettä hänen vankilansa hänestä usein oli ahdasta ahtaampi? Hänen on\nvarmaankin täytynyt lohduttautua juuri tällä samalla lauseella, jolla\nKristus tässä lohduttautuu: Minä olen yksin, enkä kuitenkaan ole yksin,\nsillä Isä on minun kanssani. Kipeätä tekee ja sydäntä haavoittaa, kun\nihminen yhtäkkiä kadottaa kaikki ystävänsä, joilta hän on odottanut\nkaikkea hyvää. Millainen olisikaan ollut apostolien mieli, jos Kristus\nolisi luopunut heistä ja hetkeksi jättänyt heidät hätään! Jos minä itse\nalkaisin, Jumala sen estäköön, luopua omaisistani tai en pitäisi yhtä\nheidän kanssansa, mikä repiminen ja raastaminen siitä syntyisikään!\n\nKristus ei siis suotta mainitse tätä sanaa, sillä se on epäilemättä\nlähtenyt suuresta sydämen ahdistuksesta. Hänen on ollut raskasta ja\nkatkeraa irtaantua niin kaikista ihmisistä ja sanoa: Hyvä on, minun\ntäytyy teihin tyytyä ja kärsiä, että te jätätte minut niin yksinäni,\nmutta luopukoot omat ystäväni, apostolit ja koko maailma, kaikki, jotka\nluopua tahtovat, en minä silti ole yksinäni, sillä minulla on Isä, joka\nei jätä minua, vaikkapa minä hänen minulle antamansa sanan ja käskyn\nmukaan kärsinkin ja kuolen.\n\n\nMaanantai.\n\nHerra ojentaa sinun valtasi valtikan Siionista; hallitse vihollistesi\nkeskellä. Ps. 110: 2.\n\nTällä valtikalla on se arvonimi, että sitä nimitetään \"oikeuden\nvaltikaksi\" (Ps. 45: 7). Se on ikään kuin kaunis sauva, joka on tukeva,\nsileä ja oksaton. Ainoastaan evankeliumin saarnalle kuuluu tämä\narvo, sillä parempaa, suorempaa, tasaisempaa ja hyvin järjestetympää\noikeutta ei ole maan päällä olemassa. Eivät ketkään ihmiset, kuinka\nviisaita, taitavia ja korkeasti oppineita lienevätkin, voi säätää\nsemmoista, jossa ei olisi mutkia ja oksia, toisin sanoen, monenlaisia\npuutteita. Me näemme Mooseksenkin laista, jonka kuitenkin Jumala oli\nsäätänyt, Mooseksen itsensä ja kaikkien profeettojen valittavan,\nettä ei tahdo käydä niin kuin pitäisi ja että se ei tahdo täyttää\ntehtäväänsä ihmisten parissa. Ja luullakseni havaitsevat ruhtinaat ja\nkaikki hallitusmiehet, että vaikka he parhaimmalla tavalla olisivat\njärjestyksensä ja oikeutensa laatineet ja säätäneet, ei kuitenkaan\ntahdo käydä niin kuin he tahtoisivat, vaan tarvitaan alinomaista\npaikkaamista ja puhdistamista, lisäilyä ja korjaamista. Kaikkea ei\nlakia säädettäessä voida edeltäpäin arvata, ja siksi oikeuden täytyy\nvoida joustaa sen mukaan kuin vallitsevat olosuhteet tai hätätila\nvälistä vaatii. Oikeus saattaisi muuten olla ylen ankara ja niin\naiheuttaa vääryyttä tai vahinkoa, jos sitä pitäisi noudattaa aivan\nkirjaimellisesti; siksi sen tulee joskus vähän antaa perään.\n\nJuuri näin kirvesmiestenkin täytyy tehdä: he kaatavat puun, hakkaavat\nsiitä pois paksut oksat, mutta eivät harhaannu luulemaan, että puu\nolisi rakennukseen kelvoton sen vuoksi, ettei se vielä joka puolelta\nole suora eikä sileä ja että siinä vielä on pahkuroita ja oksantynkiä,\nkun se vaan mitalleen ja likimain soveltuu. Myöskään kivenhakkaajat\neivät perustusta tehdessään välitä siitä, jos jokin kivi vähän enemmän\ntai vähemmän ulkonee muista, kunnan perustus kokonaisuudessaan on\nluotilaudan mukainen. Ei näet sellaisten yksityisten oksien ja\nepätasaisuuksien tähden -- joille useasti ei mitään mahda -- sovi\nhyljätä koko puuta tai rakennusta.\n\nMutta tällä valtakunnalla ei ole semmoisia puutteita. Se on tasainen,\noksaton ja mutkaton, suoraksi tehty. Siinä ei ole käytetty meidän,\nvaan Jumalan ojennusnuoraa; sauva ja valtikka ovat Kristuksen, samoin\noikeus ja vanhurskaus. Se on riippumaton meidän tekemisestämme ja\nviisaudestamme. Vaikkapa näet olisimme itse Mooses, Daavid tai joku\nprofeetoista ja meidän tulisi säätää lakia ja oikeutta ja sillä hallita\nkansoja, niin ei siitä kuitenkaan tulisi muuta kuin tämmöisiä paksuja,\nkarkeita puita, täynnä oksia ja epätasaisuuksia, vaikka me kuinka\nkauan niitä oksisimme, vuolisimme ja käyttäisimme mittanuoraa. Sillä\nme olemme liian paksuja ja mutkaisia puita ja ihmiselämässä tapahtuu\nuseinkin, että mittanuoran täytyy taipua puun mukaan. Mutta tämä\nhallitus ja nuora soveltuvat toiseen, jossa ei ole mitään puutosta,\nmutkaa eikä vikaa. Hänen sanansa on sellainen totuus, että se ei\ntarvitse parantamista, se soveltuu heti kaikkialle, tekee suoran ja\nmutkattoman viivan. Sillä: \"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu\";\nja: \"Jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa\". Kaikki\ntarkoittaa tässä lyhyesti ja kokonaisuudessaan tätä Kristusta. Ei siis\nkenenkään tarvitse valittaa sitä, että hänen olonsa on liian raskasta\ntai että hänen kannettavakseen on pantu liian paljon ja että hän ei voi\nkestää.\n\nLyhyesti: kaikki muu vanhurskaus koskee meidän elämäämme ja tekojamme;\njoka niin tekee -- Mooses sanoo --, on siitä elävä; mutta se on puu\npaksuine oksinensa, jota ei saa soveltumaan, ja vaikka olisi kauan\nja paljon työtä tehnyt, niin ei omatunto ole kuitenkaan saanut apua,\neikä sydän tyydytetty. Mutta tässä Jumala itse saarnauttaa meille,\nei teoistamme, vaan siitä, mitä hän meissä tahtoo tehdä, julistaa\nvanhurskauttansa, joka on armo eli syntien anteeksiantamus Kristuksen\nkautta ja Pyhän Hengen voima. Silloin asetetaan kaikki kohdalleen, niin\nettä me tulemme kelvollisiksi ja taitaviksi hänen valtakuntaansa ja\nhäntä palveleviksi ja kaikkeen hyvään hyödyllisiksi ihmisiksi.\n\n\nTiistai.\n\nKristus antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden. Gal. 1: 4.\n\nTutkipa tarkasti erikseen jokaista Paavalin sanaa ja varsinkin omista\nerikoista huomiota tuolle pienelle sanalle \"meidän\". Kaikki näet\nriippuu siitä, osaatko sovittaa sen kohdalleen, sillä sillä on suuri\npaino. Vaivattomasti ehkä saatat sanoa ja uskoa, että Kristus, Jumalan\nPoika, on antanut itsensä alttiiksi Pietarin, Paavalin ja muitten\npyhien ihmisten syntien tähden, mutta äärettömän vaikeaa on sinun,\njoka arvostelet itsesi tähän armoon ansiottomaksi, sydämestä sanoa ja\ntunnustaa, että Kristus on antanut itsensä alttiiksi sinun monien ja\nsuurten syntiesi tähden. Sen vuoksi onkin helppoa noin ylimalkaisesti\nylistää ja kehua Kristuksen hyvää tekoa, sitä nimittäin, että hän\ntosin on antanut itsensä alttiiksi syntien tähden, mutta muiden\nihmisten, sellaisten, jotka ovat olleet siihen arvolliset; mutta kun\npitäisi lisätä tuo pieni sana \"meidän\", niin arka luonto ja järki\nsäpsähtää, ei uskalla silloin lähestyä Jumalaa eikä soveltaa itseensä\nniin suurta, lahjaksi annettavaa aarretta. Senpä tähden se ei halua\nolla tekemisissä Jumalan kanssa ennen kuin se on puhdas ja vailla\nsyntejä. Vaikka se siis lukeekin ja kuulee tämän tahi tämänlaisia\nlauseita: \"Joka on antanut itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden\",\nse kuitenkaan ei sovella tuota sanaa \"meidän\" itseensä, vaan muihin,\njotka ovat arvollisia ja pyhiä -- itse se tahtoo odottaa, kunnes tulee\narvolliseksi teoillaan.\n\nAsiahan on päivän selvä: ihmisjärki soisi mielellään, ettei\nsynnin voima olisi suurempi eikä vaikutusvaltaisempi kuin se itse\nluulottelee. Tästä johtuu, että ulkokultaiset, jotka eivät tiedä mitään\nKristuksesta, vaikka tuntevatkin synnin tuskaa, kuitenkin ovat siinä\nmielessä, että helposti voivat teoillaan ja ansioillaan sen poistaa;\nhe eivät käsitä, mitä nämä sanat merkitsevät: \"Joka antoi itsensä\nalttiiksi meidän syntiemme tähden\". He toivovat, etteivät synnit olisi\nvakavanlaatuisia eikä todellisia, vaan merkityksettömiä ja kuviteltuja.\nIhmisjärki tahtoisi viedä Jumalan eteen terveen, ei sellaista, joka\non lääkärin tarpeessa, ja sitten kun ei enää tunne syntiä, se uskoisi\nKristuksen alttiiksi annetuksi meidän syntiemme tähden.\n\nKoko maailma on tässä mielessä, liiatenkin ne, jotka maailmassa\ntahtovat olla parhaimpia ja pyhimpiä. Aivan erikoista kristillistä\ntietoa ja todellista viisautta on se, että pidetään vakavina ja varmaa\nvarmempina nämä Paavalin sanat: Kristus antoi itsensä alttiiksi, ei\nmeidän vanhurskautemme eikä pyhyytemme tähden, vaan meidän syntiemme\ntähden, jotka ovat todellisia, suuria, lukuisia, jopa äärettömiä ja\nvoittamattomia. Niitä ei voida poistaa omilla teoilla. Mutta ällös\nmyöskään vaivu epätoivoon niiden suuruuden takia, kun joskus eläessäsi\ntahi kerran kuollessasi toden teolla niitä tunnet, vaan opi tässä\nPaavalilta uskomaan, että Kristus on annettu alttiiksi, ei kuviteltujen\neikä kaunisteltujen, vaan todellisten, ei vähäisten, vaan äärettömän\nsuurten, ei tämän tahi tuon synnin, vaan kaikkien, ei voitettujen, vaan\nvoittamattomien syntien tähden. Ja ellet ole niiden joukossa, jotka\nsanovat: \"meidän\", on autuutesi kerrassaan mennyttä kalua.\n\n\nKeskiviikko.\n\nTien aukaisija käy heidän edellänsä; he aukaisevat tiensä, kulkevat\nportille ja lähtevät siitä ulos. Heidän kuninkaansa käy heidän\nedellään, ja Herra heitä johdattaa. Miika 2: 13.\n\nTämä lause on sangen ihana, voimallinen ja täynnä lohdutusta.\nNimittämällä meidän Herraamme Kristusta tien aukaisijaksi, toisin\nsanoen voitonruhtinaaksi, väkeväksi sankariksi, profeetta osoittaa\nensiksikin, että kristittyjä pitää kovin kiusattaman ja että heidän\npitää kohtaaman kaikenlaisia esteitä ja vastustuksia. Sitten hän\nesittää jalon lohdutuksen, että kristityt totisesti pelastuvat siitä.\nOn kuin Jumala, meidän Herramme, tahtoisi profeetan kautta sanoa:\nMinä annan lampailleni iankaikkisen elämän ja vien heidät oikealle\nlaitumelle. Se heidän täytyy kuitenkin ostaa sangen kalliisti: se\nmaksaa heille sangen paljon vaivaa ja työtä. Tanhua ei näet ole\ntasainen, eikä tie raivattu. Tiellä on vastassa monia vihollisia,\njotka tahtovat estää ja viivyttää kristityitä, sellaisia kuin perkele,\nkuolema, synti ja laki. Sanalla sanoen: koko vanha Aadam nousee\nheitä vastaan. Minä tahdon kuitenkin kaikin voimin niin järjestää,\nettä vaikka monet esteet heitä kohtaavat, eivät ne kuitenkaan estä\nheitä pääsemästä taivaan valtakuntaan. Minä tahdon lähettää edeltä\nurhoollisen sankarin ja tien aukaisijan, Kristuksen, joka murskaa\nja poistaa kaikki esteet. Hän myös tekee polun ja valmistaa tien,\nheikonnettuansa perkeleen ja kuoleman suuren vallan, jotta ne, joita\nminun pyhä Henkeni auttaa, myös helposti voivat sitten murtautua\nlävitse.\n\nTämä polku tuntuu kuitenkin lihastamme ja verestämme sangen kovalta\nja epätasaiselta. Sen tähden Herramme Kristus sanoo itse Jumalan\nvaltakunnasta: \"hyökkääjät tempaavat sen itselleen\" (Matt. 11:12). Niin\nprofeettakin tässä sanoo: hekin johtajansa voiman ja väkevyyden avulla\naukaisevat tiensä. Liha on näet kuoletettava ja meidän on nostettava\nkapina maailmaa ja perkelettä vastaan, joka kaikin voimin tahtoo estää\nja viivyttää meitä seuraamasta tätä voitonruhtinasta, sankaria ja\ntien aukaisijaa, pyrkien siihen, että me kaikin mokomin pelkäisimme\nja kaunistuisimme näitä hirmuisia vihollisia. Mutta meidän Herramme\nKristus lohduttaa meitä tässä taistelussa ja sodassa sanoen: \"Olkaa\nturvallisella mielellä\" (Joh. 16: 33).\n\nOn kuin hän sanoisi: Älkää epäilkö, älkää ajatelko, kuin minä olisin\nteidät hyljännyt, minä lupaan teille voiton riemun. Minkä tähden?\nMinä olen voittanut maailman, toisin sanoen: minä olen murtautunut\nsisään, ja minun kauttani, joka olen teidän sotapäällikkönne, te myös\ntunkeudutte Jumalan valtakuntaan. Se on teille avoinna, ja vaikka\nperkele levittää kitansa, hän ei teitä kuitenkaan niele.\n\nVielä profeetta sanoo: \"He kulkevat portille ja lähtevät siitä\nulos\". On kuin hän tahtoisi sanoa: Kun nyt olette saaneet rohkeutta,\nminä tahdon, että te saarnaviran kautta viette muitakin Jumalan\nvaltakuntaan. Jokainen tietää hyvin, millä voimalla perkele nostaa\nkapinan saarnavirkaa vastaan. Siksi tulee niitten, jotka saarnavirassa\novat, ollakin oikeita tien aukaisijoita, jotka eivät kauhistu mitään\nvaaraa, vaan iloisin ja päättäväisin mielin murtautuvat sisään. Mutta\nniin kuin sanat \"aukaista tiensä\" tarkoittavat ristiä, sitä, että\ntäytyy tunkeutua tuhansien vaarojen lävitse, niin osoittaa profeetta\nselvästi sanomalla Herraamme Kristusta tien aukaisijaksi, että hän on\ntosi ihminen ja ihmisenä taistelee mitä ankarimmin monissa vaaroissa.\nSehän voidaan nähdä siitä taistelusta, joka hänellä oli kuoleman\nkourissa ja ristin häpeäpuussa. Mutta koska hän tässä vaarassa on\nsaanut voiton ja tämän voiton kautta valmistanut itsellensä kansan ja\nkuningaskunnan, nimitetään häntä meidän Kuninkaaksemme, joka käy meidän\nedellämme ja johdattaa meitä. Mutta juuri tämä kuningas saapi tässä\nmyös nimen Herra, arvonimi, joka kuuluu yksin totiselle iankaikkiselle\nJumalalle. Huomatkaamme siis, kuinka tämä lause myös lujasti vahvistaa\nKristuksen jumaluuden. Tämän lyhyen saarnan profeetta on pitänyt\nVapahtajastamme Kristuksesta ja hänen valtakunnastansa lohduttaaksensa\nja rakentaaksensa sillä kristityitä.\n\n\nTorstai.\n\nTotisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti\npäällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana.\nJes. 53: 4.\n\nSaarnattuaan suloisesti rakkaan Herramme Jeesuksen kärsimyksestä pyhä\nprofeetta lisää nyt myös, minkä tähden hänen on täytynyt kärsiä ja mitä\nhän sillä on saanut aikaan. Tässä hän perustelee uskomme syvällistä ja\nvälttämätöntä, vanhurskautusta koskevaa kohtaa: me uskomme Kristuksen\ntulleen piinatuksi ja surmatuksi meidän tähtemme, niinkuin Paavali\nopettaa, että Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme. Ei näet riitä,\nettä tiedät Kristuksen kärsineen, sinun tulee myös tietää sen hyöty.\nToisin sanoen: sinun tulee uskoa, niinkuin profeetta tässä vakuuttaa,\nettä hän on kantanut meidän sairautemme, ettei hän ole kärsinyt itsensä\ntahi omien syntiensä tähden, vaan meidän tähtemme, toisin sanoen,\nettä hän on kantanut kaiken sen vaivan ja sairauden sekä koonnut ja\npäällensä sälyttänyt kaiken sen kivun, joka meidän, kurjien syntisten,\nolisi pitänyt kärsiä ja kantaa. Ken siis oikein ymmärtää ja tietää nämä\nRaamatun sanat, hän on jo oppinut kristillisyytemme ja uskomme ytimen\nja sisällön. Katso, tästä rikkaasta ja täydestä lähteestä apostoli\nPaavali on saanut nuo monet armorikkaat kirjeensä ja ottanut koko\nvirran ja suuren paljouden autuaallisia ja lohdullisia lauseita.\n\nTästä siis voit päättää ja voimallisesti ja varmasti todeksi osoittaa,\nettä ihmisten kaikki vaiva ja työ itselleen armollisen Jumalan\nhankkimiseksi on kirottua ja että kaikki viisaus, vanhurskaus ja\npyhyys, kaikki hyvät teot ja ansiot, joilla ihmiset pyrkivät etsimään\nja ansaitsemaan autuutta ilman rakasta Herraa Kristusta, ovat\nkirottuja. Kaikki se, minkä ihmiset saavat aikaan, jää syrjään ja\nsyöstään kumoon tällä ainoalla lauseella, jonka tästä luemme: Kristus\non haavoitettu meidän rikkomustemme tähden. Jos siis on totta, että\nhän on kärsinyt meidän edestämme, niin meidän vanhurskautemme, hyvät\ntekomme ja ansiomme, joihin uskalsimme, on mitättömänä, jopa roskana\npidettävä. Näin meidän täytyy astua ulos omasta itsestämme sekä\nkaikesta sydämestämme luottaa ja uskaltaa vieraaseen vanhurskauteen,\nniin että vahvasti uskoen tartumme ja pitäydymme siihen vanhurskauteen,\njota ei voida nähdä eikä tuntea ja joka ainoastaan sanassa meille\ntarjotaan ja lahjoitetaan.\n\nTästä johtuu, ettei kukaan voi käsittää tätä oppia kristillisestä\nvanhurskautuksesta ilman oikeata opettajaa, Pyhää Henkeä. Ainoa syy,\nmiksi juutalaiset eivät ottaneet Kristusta vastaan oli siinä, että\nhe eivät tahtoneet luopua omasta vanhurskaudestaan eivätkä sallineet\nsitä nuhdeltavan, vaikka Kristus juuri sen tähden on tullut lihaan ja\nihmiseksi, että me, jotka olimme vihan lapsia ja kadotukseen tuomitut,\ntulisimme hänen vanhurskautensa kautta autuaiksi ja pelastuisimme.\nMeidän on siis tarkoin painettava mieleemme varsinkin tämä sana: Hän\nkantoi meidän sairautemme ja meidän kipumme. Sana \"meidän\" lukee\nmeidän hyväksemme ja jakaa meille Kristuksen autuaallisen kärsimyksen,\nja se tulee kokonaan meidän omaksemme, aivan kuin olisimme sen itse\nhankkineet. Jos näet hän on kantanut minun kipuni ja sairauteni,\nniin on varmaa, että minä olen täysin vapaa, en ainoastaan kaikesta\nvelastani, vaan myös hyvin ansaitusta rangaistuksestani, eikä minun\nsiis tarvitse joutua epätoivoon Jumalan kovaa tuomiota ajatellessani.\n\n\"Me pidimme häntä Jumalan lyömänä ja vaivaamana.\" Profeetta tahtoo\nsanoa: me luulimme, että Jumala rankaisi häntä hänen oman syntinsä\ntähden. Maailma ja järki pitävät näet sitä oikeutena, että jokaista\nrangaistaan oman rikkomuksensa tähden. Tässä käy kuitenkin vastoin\nkaikkia maallisia lakeja, jotka panevat rangaistuksen niille, jotka\nitse ovat syyllisiä ja rikoksen tekijöitä. Kristus kärsii meidän\ntähtemme, hänen sairautensa ja kipunsa ovat meidän sairautemme ja\nkipumme. Näin hän vie meidät, sivuuttaen koko maailman lait, teot ja\nvanhurskauden, kärsimyksensä ja vaivansa kautta vanhurskauteen, jota ei\nmikään järki voi ymmärtää.\n\n\nPerjantai.\n\nNiinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika\nylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen\nelämä. Joh. 3: 14, 15.\n\nMeille esitetään tässä ennuskuva, joka aivan verrattomalla tavalla\nkuvailee meille Kristusta. Kun tie juutalaisten erämaassa matkustaessa\nvenyi pitkäksi, eikä heillä ollut yhtään leipää eikä vettä, he\nnapisivat Moosesta vastaan käyden varsin kärsimättömiksi. Silloin\nJumala lähetti heidän sekaansa tulisia käärmeitä puremaan heitä. Syntyi\nsurkea huuto ja parkuminen Mooseksen puoleen tämän oudon vitsauksen\njohdosta, mutta eipä Mooseskaan tiennyt mitään keinoa. Vihdoin Jumala\narmahti heitä ja sanoi Moosekselle: \"Tee itsellesi käärme, näiden\nkaltainen, ja nosta se ylös merkiksi: jokainen purtu, joka siihen\nkatsoo, jää eloon.\"\n\nTässä kertomuksessa on kuvattuna Kristus. Ensiksi siinä on tuo tärkeä\nasia: käärmeet purivat juutalaisia, mutta heillä ei ollut käytettävissä\nmitään apua, mitään neuvoa; mutta siitä tuli heille apu, että he\nkatsoivat vaskikäärmeeseen, niin vähäinen asia kuin se olikin. Tuo\nkäärme oli ulkonäöltään kuin oikea käärme, mutta se oli kuollut ja\nmyrkytön, sitä paitsi terveellinenkin sen vuoksi, että sen yhteydessä\noli tämä sana: \"Jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon\". Nyt\nKristus soveltaa tämän itseensä: \"Niinkuin Mooses ylensi käärmeen\nerämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän\". Tämä on tuon\nennuskuvan oikea selitys. Meitäkin on purrut ja pistänyt perkeleen\nkuolettava myrkky, synti. Synti tietää tulista, myrkyllistä pistosta;\nsen tullessa omaantuntoon sieltä lakkaa kaikki rauha: kuolema ahdistaa\nihmistä, ja kaikki on pelkkää helvettiä. Ei siinä ole vähääkään\napua eikä neuvoa; tee tekojasi, minkä teet, olet joka tapauksessa\nkadotukseen tuomittu, kunnes saapuu tämä ihme ja armo: kohoaa toinen\nkäärme, mutta se ei olekaan myrkyllinen eikä turmiollinen: sillä on\nainoastaan käärmeen muoto --.\n\nMinkä tähden Kristus ei valitse muuta merkkiä kuin juuri käärmeen, joka\nheitä oli purrut? Tämä on sitä, mitä pyhä Paavali julistaa: Jumala on\ntuominnut synnin synnillä, karkoittanut kuoleman kuolemalla, voittanut\nlain lailla. Kuinka niin? Hän tuli ristillä riippuvaksi syntiseksi,\nhänet luettiin jumalattomien joukkoon suurimpana pahantekijänä, hän\nkärsi sen tuomion ja rangaistuksen, mikä syntisen oli kärsittävä.\nViaton hän oli, kuitenkin hän on hävittänyt synnin sillä, että otti\nkuormaksensa synnin, vaikka se ei ollut hänen omansa, ja salli tuomita\nitsensä kadotukseen pahantekijänä. Vaikka hän siis olikin viaton, hän\nkuitenkin on syntisen kaltainen. Hänessä on autuutta tuova synti, jolla\nhän meitä, todellisia syntisiä, auttaa kuolettavasta myrkystä. Hän on\ntuominnut synnin ristillä, sen tähden hän nyt saa omaksensa oikeuden\nkoko maailman syntiin, ja hän tuomitsee sen täydellä oikeudella. Kas\ntämä on sitä, minkä Kristus päättelee: \"-- ettei yksikään, joka häneen\nuskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä\". Ristillä\nriippuvaan Kristukseen katsominen on häneen uskomista. Siten synti\non hävitetty, niin ettei se voi meille ensinkään tuskaa tuottaa,\ntai, jos tuskaa tuottaakin, se ei ensinkään vahingoita. Kysymys on\nsiis ainoastaan katsomisesta eikä mistään teosta. Ja samoin kuin\nisraelilaiset katsoivat luonnollisella tavalla, meidän on katsottava\nhengellisellä tavalla, sydämessä, uskoen Kristuksen viattomuudellansa\ntehneen synnin mitättömäksi.\n\n\nLauantai.\n\nJoka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä.\nJoh. 6: 54.\n\nSe joka koko sydämestään uskoo, että Kristus on hänen edestänsä antanut\nruumiinsa, hänen edestänsä kuollut ja lunastanut hänet synnistä ja\nkuolemasta, se syö hänen lihansa ja juo hänen verensä ja sillä on\niankaikkinen elämä. Niin siis on, että jos pidät Kristuksen lihan\nja veren kalliina ja korkeana, näin antaen sille sen kunnian ja\nvoiman, mikä sille kuuluu, että se on sellainen liha ja veri, joka\nantaa elämän ja poistaa helvetin sekä karkoittaa perkeleen ja synnin,\nniin olet oikein käsittänyt kristinuskon ytimen. Sinun pitää antaa\nsanasen \"minun\" merkitä sitä, että tällä lihalla ja verellä on voima\nrepäistä pois kaikki synnit ja kuolema, antaa elämä ja vanhurskaus\nja särkeä kaikki portit taivaassa ja maassa. Siksi sinun ei pidä\nkatsella näitä sanoja ruumiillisin silmin; siihen tarvitaan toiset\najatukset. Kun on kysymys kuoleman ja helvetin voittamisesta ja\nsyntien anteeksiantamuksesta, niin astu ulos järjestäsi. Tähän kuuluu\nainoastaan tämä uskonkohta Herran Kristuksen lihasta ja verestä. Sen\ntähden et saa pitää hänen lihaansa ja vertansa halpana, vaan sinun on\npidettävä sitä sellaisena, joka voittaa kaiken surkeuden taivaassa\nja maassa, nimittäin synnin, kuoleman, perkeleen, maailman ja mitä\nkauheata ja hirmuista on, -- näin suurten asioiden kanssa on tällä\nlihalla ja verellä tekemistä.\n\nAnna siis tälle uskonkohdalle sille kuuluva kunnia, sillä joka syö\nja juo, toisin sanoen uskoo, sillä jo on iankaikkinen elämä. Ja kun\nsinulla on iankaikkinen elämä, miksi tahtoisit olla niin tyhmä ja\nsitä itse ansaita? Olethan kastettu, nautit pyhää ehtoollista ja\nsinulla on iankaikkinen elämä, -- etkö sinä siis ole hullu, kun vasta\nteoillasi tahdot saavuttaa autuuden? Kristus sanoo tässä: Sinulla on\njo iankaikkinen elämä minun lihani ja vereni kautta, jotka minä sinun\nedestäsi olen antanut. Kuitenkin sinä tahdot hyvien tekojesi kautta\nansaita iankaikkisen elämän. Se on varma merkki siitä, ettei sinulla\nvielä olekaan iankaikkista elämää, sillä jos sinulla se olisi, niin et\nsitä etsisi. Jos näet joku vielä etsii sitä, niin hän ei sydämessänsä\npidäkään tätä lihaa ja verta Kristuksen lihana ja verenä ja ruokanansa,\nkieltää kasteensa ja häpäisee Kristuksen ja hänen evankeliuminsa. Tämä\nteksti todistaa selkeästi, että jos sinä rupeat uskomaan, niin samana\nhetkenä iankaikkinen elämä on jo sinun, eikä sinun tarvitse teoillasi\nsitä enää ansaita. Muuta tapaa ei olekaan paeta kuolemaa, syntiä ja\nperkelettä ja tulla hurskaaksi ja eläväksi. Jos nyt iankaikkinen\nelämä jo on sinun, niin et sinä sitä voi ansaita. Odota vain, kunnes\nse ilmaantuu. Se on vielä salassa; meidän pitää ensin kuoleman ja\nKristuksen jälleen herättämän meidät kuolleista. Viimeisenä päivänä\nse ilmaantuu, silloin nähdään ja tunnetaan se, mitä nyt omistetaan\nja uskotaan. Ainoa erotus sen hetken, jolloin rupeat uskomaan, ja\nviimeisen päivän välillä, on se, ettet sitä vielä näe eikä se ole\nsinun hallussasi. Meillä ei viimeisenä päivänä ole hiukkaakaan enempää\nkuin nyt. Kristuksen liha ja veri ovat tänä hetkenä minun, niin kuin\nviimeisenä päivänäkin. Mutta minä en näe enkä tunne sitä, sillä se\non uskossa käskettynä. Vanhan Aadamin pitää sitä ennen jälleen tulla\ntuhkaksi ja maaksi, muuten se ei voi käsittää eikä havaita sitä.\n\nKristus tahtoo siis näillä sanoilla suorastaan repäistä meidän\nsilmistämme kaiken muun opin, jota ehkä saarnataan sielujen ruuaksi\ntai sanotaan uskoksi. Hän sanoo: \"Joka syö minun lihani ja juo minun\nvereni, sillä on iankaikkinen elämä\".\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN PAASTOVIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nKristus \"itse kantoi meidän syntimme\" ruumiissansa ristinpuuhun, että\nme, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle. 1. Piet. 2: 24.\n\nTästä kuulet oikean kärsimyssaarnan: pyhä Pietari ei ainoastaan\nopeta tuota yhtä, Kristuksen kärsimystä, vaan hän asettaa rinnakkain\nmolemmat, nimittäin sen hyödyn ja esikuvan. Apostoli näet tekee\nkärsimyksestä uhrin meidän syntiemme tähden, toisin sanoen, sellaisen\nteon, joka miellyttää Jumalaa siinä määrin, että hän siten tulee\nsovitetuksi ja että hän hyväksyy sen maksuksi koko maailman synneistä.\nMutta syntiin kohdistuva Jumalan viha on niin raskas, ettei sitä\nvoi poistaa kukaan muu kuin iankaikkinen, jumalallinen persoona,\nitse Jumalan Poika, Hänen itsensä on täytynyt tulla uhriksi ja\nristiinnaulituttaa ruumiinsa. Se on se alttari, jolla uhrin kerrassansa\npoltti ja hävitti pohjattoman rakkauden tuli. Sitä paitsi hänen täytyi\nolla tämän uhrin ylipappi. Kukaan muu maailmassa ei näet ole voinut,\nkaikki kun ovat syntisiä ja saastaisia, uhrata Jumalalle hänen rakasta\nPoikaansa, jolla ei ole mitään syntiä. Niin, tällä ainoalla uhrilla\nmeidän syntimme on otettu pois ja meille hankittu armo ja syntien\nanteeksiantamus, jota me emme voi ottaa vastaan muulla tavalla kuin\nuskolla.\n\nApostoli tässä kuitenkin osoittaa sen perimmäisen syyn, mitä tämä\nmeidän puolestamme uhrattu uhri meissä on vaikuttava, ja mikä on\nKristuksen kärsimyksen hedelmä, ettei sitä mitenkään unohdettaisi eikä\nsitä kristikunnassa lakattaisi opettamasta. Kristus on, hän sanoo,\nottanut kantaaksensa meidän syntimme ja sellaisena kärsinyt; hänelle\nyksin se kunnia tulee, että sitä mainitaan uhriksi meidän synneistämme.\nTätä uhria ei kuitenkaan ole uhrattu siinä tarkoituksessa, että me\njäisimme entisellemme, vaan sen on todella saatava meissä aikaan\nse, että me tulemme synnistä vapaiksi emmekä enää elä sille, vaan\nvanhurskaudelle. Jos näet synti on hänen kauttansa uhrattu, sen täytyy\nmyös tulla surmatuksi ja hävitetyksi, varsinkin kun uhraaminen tietää\nteurastamista ja tappamista, mutta kun se kerran on surmattu, sitä\nei ole surmattu sen tähden, että me vielä siihen jäisimme ja siinä\neläisimme.\n\nKristuksen terveellisen armon ja syntien anteeksiantamuksen oppia ei\nsiis sovi tulkita siten, että me jatkuvasti saisimme elää samalla\ntavalla kuin ennen elimme ja tehdä sitä, mikä meitä haluttaa. Ei\nsellainen sovi, pyhä Paavali sanoo, että me, jotka nyt olemme armon\nalla ja joilla on syntien anteeksiantamus, vielä eläisimme synnissä\n(Room. 6: 15). \"Me jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä\neläisimme siinä?\" (Room. 6: 2). Kuinka eläisimme synnille me, jotka\nolemme sille kuolleet? Juuri sen tähdenhän me olemme sille kuolleet,\nettei se enää meissä eläisi eikä meitä hallitsisi; juuri sitä varten\nse on Kristuksen pyhässä ruumiissa surmattu ja kuoletettu, että se\nmeissäkin kuoletettaisiin.\n\nTarkkaa siis tällä kohdalla itse, miten uskot ja elät, että Kristuksen\nkärsimyksen vaikutus sinussakin kävisi ilmi ja täyttyisi! Jos näet\nolet sen oikein käsittänyt uskossa, sen on myös osoittautuminen: sillä\non sinussa voima tukahduttaa ja tappaa syntejä, samoin kuin ne hänen\nkuolemallansa jo ovat kiinnitetyt ristiin ja kuolleet; mutta jos jatkat\nsynneissä elämistä, et voi sanoa, että ne ovat sinussa kuoletetut,\nvaan sinä vain petät itseäsi, jopa sinä todistat itsesi valehtijaksi\nomalla todistuksellasi, jolla kerskut Kristuksesta, jossa kaikki synnit\novat kuoletetut, mutta kuitenkin ne itsessäsi vielä väkevästi elävät.\nEihän voi samanaikaisesti olla voimassa se, että synti on kuoletettu\nja se, että se kuitenkin elää meissä, se, että ollaan synnistä vapaita\nja se, että ollaan niissä, niiden vankina. Molemmat pitää siis meissä\ntodettaman, niin Paavali sanoo, sekä se, että uskomme Kristuksen oman\nruumiinsa uhraamisella kuolettaneen synnin ja lunastaneen meidät siitä\n-- me emme voineet tehdä sitä edes äärimmäisin ponnistuksin -- ja\nsitten, että mekin, koska synnit nyt ovat kuoletetut, niistä jatkuvasti\nvapaudumme omassa ruumiissamme ja sitten elämme vanhurskaudelle, kunnes\nniistä kuoleman kautta täysin ja lopullisesti erkanemme. Jos siis tähän\nmennessä olet ollut avionrikkoja, ahnehtija, kateellinen, häijy jne.,\nolkoon tämä kaikki tästedes kuollutta, Kristuksen kautta surmattua ja\nuskon kautta hänen uhriinsa anteeksiannettua, ja tästedes se sinustakin\nloppukoon. Ellei näin käy, ei sinun sovi kerskailla Kristuksesta ja\nuskosta. Vaikka hän kylläkin on kuollut sinun puolestasi, vaikka\nsinun syntisi ovat kuormana hänen hartioillaan ja vaikka niiden\npitää olla surmattuja, sinä et kuitenkaan ole niistä vapaa, koska et\nhalaja olla niistä vapaa ja koska et uskollasi käsitä Kristusta ja\nhänen aarrettansa etkä elämälläsi ja teoillasi seuraa häntä hänen\nesikuvassansa.\n\n\nMaanantai.\n\nSiinä on rakkaus -- ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan\nsiinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme\nsovitukseksi. 1. Joh. 4: 10.\n\nKatso, kuinka ahkerasti apostolit torjuvat meidän ansioitamme ja\ntekojamme. Asian laita on näin: Jumala on armosta ja vapaaehtoisesti,\nrakkaudesta antanut kaiken ilmaiseksi. Ei tule kysymykseenkään, että me\nolisimme jotakin ansainneet, pikemminkin me olemme vihannet Jumalaa.\nKaikki meidän ahkeroimisemme ja tekomme, varsinkin ne, joilla yritämme\nansaita hänen armoansa, ovat vääriä ja turhia, niillä me osoitamme\npitävämme halpana Jumalan armoa ja rakkautta. Rakkaus ei siis ole\nsiinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä.\nJokainen näistä sanoista kiroaa meidän tekomme. Me emme kuitenkaan\ntahdo huomata sitä, vaan sivuutamme sen. Meidän tekomme eivät ole\nKristuksen tekojen kaltaiset, niillä ei myöskään ole sitä voimaa kuin\nKristuksen teoilla, jotka yksin ovat meidän sovituksemme, niinkuin\npyhä Johannes tässä sanoo: Jumala lähetti Poikansa meidän syntiemme\nsovitukseksi.\n\nKoko maailma pyrkii sovintoon Jumalan kanssa, sen tähden toiset ovat\nkeksineet toisen sovituskeinon, toiset toisen, niinkuin pakanoista\nnäemme. Mutta meille Jumala on antanut ainokaisen Poikansa meidän\nsyntiemme sovitukseksi. Tämä on se rakkaus, jolla hän on meitä ensin\nrakastanut, ennen kuin me ajattelimme rakastaa häntä. Mutta joka ei\nusko, että Jumala on antanut meille Poikansa sovitukseksi, sen täytyy\njoutua epätoivoon; näin käy niillekin, jotka näyttävät kaikkein\npyhimmiltä ja tahtovat omilla teoillansa päästä sovintoon Jumalan\nkanssa. Kristuksen teot ja Kristus itse ovat paljon kelvollisemmat kuin\nmeidän tekomme, sen tähden Johannes tahtoo tietää ainoastaan tästä\nuskonkohdasta, että Jumala on lähettänyt ainokaisen Poikansa maailmaan\nmeidän syntiemme sovitukseksi ja että me saamme elämän vain Kristuksen\nkautta.\n\nMutta saatana tahtoo ryöstää meiltä tämän uskonkohdan, ja tässä\nkohdassa ovat tekopyhät kaikkina aikoina erehtyneet ja vieläkin\nerehtyvät pannen autuutensa toivon tekoihin ja näin kieltäen\nKristuksen, jossa yksin on sovitus meidän synneistämme ja\niankaikkinen elämä. Joko Kristus on erehtynyt antautuessaan meidän\nsovittajaksemme, tai he erehtyvät. Tätä pitäisi tarkoin teroitettaman\nkansalle, koska perkele kaikkein eniten vihaa tätä uskonkohtaa. On\ntoteutunut, mitä evankeliumissa on kirjoitettu: \"Monta tulee minun\nnimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus'\" (Matt. 24: 5), sillä ne jotka\nluottavat tekoihinsa, asettavat itsensä ja tekonsa Kristuksen sijaan.\nTotisesti, kun perkele tahtoo pettää jonkun, niin hän tekeytyy\nvalkeuden enkeliksi, ja niin hän käy ympäri etsien kaikin tavoin meitä\nnielläksensä.\n\nMutta meidän tulee langeta Kristuksen, meidän sovittajamme eteen,\ntoisin sanoen rukoilla Jumalaa, tunnustaen olevamme todella syntisiä\nja toivoen hyvää ainoastaan häneltä. Hankkikaa sen tähden itsellenne\nhengellinen varustus Raamatusta siitä vanhurskautuksesta, joka tapahtuu\nuskon kautta. Kootkaa itsellenne yhteen ne pyhän Raamatun lauseet,\njotka omistavat Jumalalle vanhurskauden. Jos te siihen luotatte, niin\nte voitte vastustaa perkeleen ryntäyksiä, silloin te myös opitte\nrakastamaan Jumalaa, joka ensin on teitä Kristuksessa rakastanut. Sillä\nkun Kristus, Jumalan Poika, ristissä on meidän syntiemme sovitus,\nseuraa siitä, etteivät meidän omat tekomme ole syntien sovitus.\n\n\nTiistai.\n\nHän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain\ntekojemme tähden. Jes. 53: 5.\n\nTässä on perustus, joka kestää vastoin kaikkia puheita teoista, jopa\nse kumoaa kaikki teot. Jos näet Kristus kantaa meidän syntimme, niin\nseuraahan siitä vastaansanomattomasti, että me emme voi kantaa emmekä\npoistaa syntejämme omilla teoillamme. Meidän tekomme eivät ole Kristus,\nemmekä mekään, vaan hän on runneltu meidän rikkomustemme tähden. Minkä\ntähden sitten Kristus olisi syntynyt ihmiseksi ja ottanut kantaakseen\nsellaisen kärsimyksen, jos me olisimme voineet itse itsemme pelastaa?\n\nSinun tulee siis joko hyväksyä se, että Kristus kärsimyksensä ja\nhaavojensa kautta kantaa ja maksaa meidän syntimme, tai sitten kieltää\nKristus ja sanoa, että hän on turhaan kuollut. Ellei hän taas ole\nhukkaan kuollut, niin ei ole lupa niitä raamatunkohtia, jotka puhuvat\ntekojen arvosta ja ansiosta, niin väännellä, että me muka teoilla\nvoisimme poistaa ja juurittaa synnin. Me voimme suvaita sitä, että\ntekoja ylistetään uskon välttämättöminä hedelminä, joilla on myös suuri\niankaikkisen elämän palkka, kunhan vain ei niille anneta Kristuksen\nkärsimyksen ansiota, joka on meidän syntiemme kantaminen ja niiden\nmaksaminen, sovitus ja syntien anteeksiantamus. Nämä Jesajan sanat\novat sen tähden niin tärkeät, että ne voimallisesti vahvistavat tämän\nuskonkohdan: Kristus on kantanut meidän syntimme. Näin se osoittaa\noikeaksi koko Uuden testamentin, ollen ainoa perustus ja tukipylväs,\njonka varaan koko evankeliumi on rakennettu. Jos me näet sen uskomme,\nettä hän on kuollut meidän edestämme, niin täytyy siitä myös seurata,\nettä hän antaa meille Pyhän Hengen ja siis totisesti tekee meidät\nKristuksen seurakunnan jäseniksi, niin että meillä on jokapäiväinen\nsyntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä.\n\nSenpä tähden ei mikään muu uskonkohta tuotakaan perkeleelle enempää\nhuolta ja vaivaa kuin tämä. Hän tietää, että kaikki riippuu siitä. Tämä\nuskonkohta yksin erottaa myös iankaikkisesti kristinuskon kaikista\nmuista uskonnoista maan päällä. Ainoastaan kristityt uskovat tämän\nlauseen, ja vain sen tähden heitä kutsutaankin kristityiksi; ei sen\nvuoksi, että he tekevät tekoja, niin kuin muut, vaan sen tähden,\nettä he uskovat, että Kristus on kuollut meidän edestämme ja että he\npitäytyvät Kristuksen tekoon ja omistavat sen itsellensä. Joka siis\nlujasti uskoo tämän uskonkohdan, se on turvassa kaikilta muiltakin\nerheiltä, ja hänellä on varmasti Jumalan Pyhä Henki. Tätä oppia ei näet\nvoi saarnata, kuulla eikä käsittää muutoin kuin Pyhän Hengen kautta.\nNe taas, jotka luopuvat tästä pääkohdasta, ovat vaarassa joutua minkä\nhyvänsä harhaopin viettelemiksi.\n\nKristityn pitää siis osata panna laki ja kaikki hyvät teot kohdallensa\nja käytäntöön, mutta myös korottaa tämä uskonkohta niin korkealle\nlain ja kaikkien hyvien tekojen yläpuolelle, kuin taivas ja maa ovat\ntoisistansa erillään. Kristityn on oltava tietämätön kaikesta synnistä\nja ansiosta itsessään, aivan kuin hän eläisi uudessa maailmassa; vaikka\nhän tuntee syntinsä, niin ei hänen pidä niitä katsella itsessään,\nvaan hänessä, jonka kannettaviksi Jumala on ne pannut, Kristuksessa,\njossa ne ovat sovitetut ja voitetut. Jumala ei näet tahtonut panna\nniitä meidän päällemme, koska me emme voineet niitä kantaa; vaan hän\non tehnyt Kristuksen synninkantajaksi. Hänellä on vahvemmat hartiat\nkuin meillä, ja hän kantaa synnin niin, että sen hänen allansa\ntäytyy hävitä. Kristityn tulee siis oppia varjelemaan sydämensä ja\nomatuntonsa puhtaana kaikista synneistä. Tämän tunnustuksen hän voi\ntehdä ainoastaan uskon kautta, joka on varma siitä, että meidän\nsyntimme ovat Kristuksessa voitetut, ja me myös niin muodoin vapahdetut\niankaikkisesta kuolemasta.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me\nvielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Room. 5: 8.\n\nOn totta, että Jumala vihaa syntiä ja tahtoo rangaista sen, niinkuin\nlaki todistaa. Toisaalta meidän täytyy tunnustaa, että me kaikki olemme\nsyntisiä. Kuullessamme Jumalan rakastavan ihmisiä, me ajattelemme siitä\nsyystä heti sellaisia, jotka ovat olleet hurskaampia kuin me. Mutta\nnyt pyhä Paavali ei sano ainoastaan: Jumala rakastaa meitä, vaan:\n\"Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan\", toisin sanoen: hän tekee\nsen niin suureksi, niin varmaksi ja julkiseksi, ettei kenenkään ole\nmahdollista sitä epäillä. Eikö se ole rakkauden osoittamista, että hän\nantaa Poikansa kuolla meidän edestämme, kun me vielä olimme syntisiä?\nKuule tämä sana, huomaa ja talleta se tarkoin! Kaikki surusi ja\nlevottomuutesi johtuu siitä, että olet syntinen, muutoinhan sinä voisit\nparemmin saada lohdutusta Jumalan armosta ja ystävyydestä. Anna, hyvä\nystävä, Paavalin nyt sanoa sinulle, että Kristus on kuollut meidän,\nsyntisten, edestä.\n\nKuka Kristus on? Hän on Jumalan Poika. Mitä hän tekee? Tulee ihmiseksi\nja kuolee. Minkä tähden? Syntisten tähden. Tästä täytyy siis seurata,\nettei Jumala aio pahaa syntisille, niin että hän tahtoisi hukuttaa\nheidät syntien tähden, vaan hän rakastaa heitä, niin että tahtoo\nauttaa heidät synnistä ja kuolemasta. Antaahan hän ainokaisen Poikansa\nkuolla juuri heidän tähtensä. Kuinka hän voisikaan varmemmin osoittaa\nmeille rakkautensa? Meidän on pidettävä suurena ja jalona rakkautena\nsitä, että Jumala tahtoo olla meille armollinen ja antaa vihansa meitä\nkohtaan lauhtua. Kuka voisi odottaa itsellensä vihaa, kun Jumala meidän\ntähtemme ei ole säästänyt ainokaista Poikaansakaan, vaan antaa hänet\nniin häpeälliseen kuolemaan syntisten tähden?\n\nNämä pyhän Paavalin sanat sopivat oivallisesti yhteen Kristuksen\nsaarnan kanssa: \"Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi\nainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi,\nvaan hänellä olisi iankaikkinen elämä\" (Joh. 3: 16). Joka nyt tämän\ntietää ja uskoo, että Jumala rakastaa häntä, kuinka se saattaisi\npeljätä Jumalaa? Tietäähän jokainen, mitä rakkaus on. Missä rakkaus on,\nsiinä ei riidellä eikä tapella, vaan siinä luotetaan vahvasti siihen,\nettä jos hätä tulee, apu saadaan siltä, joka rakkauttaan osoittaa.\nKaikki riippuu siis siitä, että me lujasti painamme mieleemme tämän\nrakkauden, emmekä salli sitä itseltämme ryöstää. Tämä on tärkein kohta,\nkoska paha vihollinen kaikkein eniten ponnistelee riistääkseen meidän\nsydämestämme tämän rakkauden, joka Jumalalla on meihin, ja saattaakseen\nmeidät siihen luuloon, että Jumala muka on meidän vihollisemme. Jos\nvihollinen tämän saa aikaan, silloin hän on voittanut. Meidän täytyy\nolla varuillamme, ja jos omatuntomme ja synti tahtovat riistää meiltä\ntämän lohdutuksen Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan, niin tulee meidän\ntarttua sydämestämme tähän jaloon rakkauden vakuuteen, että Jumala on\nantanut Poikansa kuolla meidän edestämme, kun me vielä olimme syntisiä.\nTästäpä seuraa, ettei Jumala tarkoita pahaa syntisille, vaan rakastaa\nheitä ja tahtoo heitä auttaa.\n\nTämä lohdutus on meillä Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta, ja\nsillä saamme lohduttautua. Jos syntimme murehduttavat meitä, ja\nsydämemme tahtoo epäillä, onko Jumala meille armollinen ja rakastaako\nhän meitä, silloin meidän tulee tietää, ettei Jumala ole meille\nvihainen. Hänhän on antanut ainokaisen Poikansa kuolemaan meidän\nedestämme. Saamme siis lujasti luottaa hänen armoonsa ja apuunsa.\n\n\nTorstai.\n\nJeesus sanoi: \"Minä menen pois, ja te etsitte minua, ja te kuolette\nsyntiinne\". Joh. 8: 21.\n\nRakas Herra Kristus pitää tässä ennen poismenoansa hirmuisen saarnan.\nSe on totisinta totta, mutta maailma on kuuro eikä kuule, sille on\nkaikki turhaa. Näin käy vieläkin, missä Kristusta saarnataan; maailma\nei tahdo kuulla, se tahtoo tuntea eikä uskoa. Kuulkoot kuitenkin,\nmitä Herra tässä uhkaa: \"Minä menen pois, ja te etsitte minua\".\nHän tahtoo sanoa: Minä menen pois Isän tykö; olen ollut täällä ja\nsaarnannut sanaani ja tarinnut kaikille Isäni käskyn mukaisesti\niankaikkista elämää, syntien anteeksiantamusta ja vapahdusta kuolemasta\nja iankaikkisesta kadotuksesta. Olen ollut saarnaajana teidän\nkeskuudessanne ja sanonut teille sen; ellette nyt tahdo, jääkää sitten,\nminä menen pois, olkaa niin kuin olette.\n\nOn hirmuista, jos Kristus menee pois, sillä hän vie mukanaan\niankaikkisen elämän ja autuuden ja kaiken, mitä Jumala tahtoo omillensa\nantaa, jättäen sen sijaan kuoleman, synnin ja kaiken onnettomuuden.\nNiin kävi juutalaisten, koska he eivät huolineet tästä saarnasta.\nMekin olemme suuren kiittämättömyytemme ja Jumalan sanan hylkäämisen\ntähden samalla tiellä, ja kun se pieni joukko, jolla nyt on halu ja\nrakkaus evankeliumiin, on poissa, niin sitten saadaan saarnaajiakin,\njotka eivät voi rakentaa, opettaa tai lohduttaa ainoatakaan sielua.\nOn hirmuista, kun Kristus sanoo: Minä menen pois. Kun hän menee\npois, häviävät myös Jumalan tuntemus sekä kasteen ja ehtoollisen\nymmärtäminen, niin ettei tiedetä, mikä Jumala on tai kuinka päästään\nvapaaksi synnistä ja kuolemasta. Vielä pahempaa on kuitenkin tämä\nhänen sanansa: \"Ja te etsitte minua\", mutta ette löydä. Tämähän on\nihmeellistä, onhan hän kuitenkin niin laupias ja armollinen ja lupaa:\n\"Etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan\". Häntäkö\nei siis löydettäisi, kun häntä etsitään? On tosiaankin valitettavaa,\nettä hän menee pois, kun häntä etsitään ja ikävöidään, mutta häntä\nei kuitenkaan voida löytää. Hän sanoo: Nyt, kun minä olen täällä ja\ntarjoan itseni teille, te ette tahdo huolia minusta, ristiinnaulitsette\nminut ja karkoitatte minut kaupungin ulkopuolelle, mutta kun minä\nkerran olen poissa, te tahdotte saada minut, mutta ette löydä minua.\n\nKristuksen etsiminen on samaa kuin etsiä apua, armoa, elämää,\nlohdutusta, terveyttä, autuutta, vapahdusta kuolemasta, synnistä,\nperkeleestä ja helvetistä, tahtoa Kristusta Vapahtajaksi sekä etsiä\nkaikkea, mitä Kristus on ja minkä tähden hän on tullut maailmaan.\nHäntä etsivät nyt monet kristitytkin; kuinka he saarnaavatkaan ja\nponnistelevat ja ahkeroitsevat ylenmäärin ja tutkistelevat, kuinka\ntulisivat autuaiksi. Sillä he eivät kuitenkaan saa mitään aikoihin.\nKristus sanoo: \"Ja te kuolette synteihinne\". Hän langettaa tässä\nhirmuisen tuomion: Jos ette tahdo minua Vapahtajaksenne synnistä ja\nkuolemasta, ja minä menen pois, niin tietäkää, että kaikki teidän\netsintänne ja puuhanne on silloin turhaa: te ette löydä minua.\n\nNyt on Kristus tosin vielä saapuvilla, mutta monet eivät kysy häntä,\nvaan sanovat: minä tiedän, kuinka minä tulen autuaaksi. Hyvä on,\nkatsokaa eteenne, ettei kerran saada kuulla: \"Te etsitte minua\". Jos\nKristus vain sanoisi: \"Minä menen pois\", niin se vielä voitaisiin\nkestää; mutta hän lisää: \"ja te etsitte minua\". Nyt he eivät tahdo\nsaada autuutta ja elämää ilmaiseksi, kun Jumalan Poika sitä heille\ntarjoo, vaan he laativat monia uusia teitä ja tekevät moninaisia\ntekoja, joiden pitäisi auttaa heidät iankaikkiseen elämään, mutta siitä\nei tule mitään; Kristus on iankaikkinen elämä, -- he etsivät häntä,\nmutta eivät löydä.\n\n\nPerjantai.\n\nSinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja\nkunnialla sinä hänet seppelöitsit. Ps. 8: 6.\n\nTämä jae puhuu Kristuksen kärsimyksestä ja siitä kunniasta, jonka hän\nkärsimällä on saanut, niinkuin Hebrealaiskirjeessä selvästi sanotaan:\n\"Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi,\nJeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella\nja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien\nedestä joutunut maistamaan kuolemaa\" (Hebr. 2: 9). Profeetta tahtoo\nnäillä sanoilla osoittaa, että Jumala on hyljännyt Kristuksen lakaten\nsuojelemasta ja auttamasta häntä niinkuin hän ristissä huudahtaa:\n\"Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?\" Tätä profeetta tarkoittaa\ntässä, sitä hetkeä, josta Kristus sanoo häntä kiinni otettaessa: \"Tämä\non teidän hetkenne ja pimeyden valta\". Vaikka hän tähän hetkeen asti\noli voimallinen sanoissa ja teoissa, hänet kuitenkin äkkiä vähäksi\naikaa, nimittäin kolmeksi päiväksi, alennetaan, ja Jumala hylkää hänet\nheikkouden, kuoleman ja helvetin vallan alaisuuteen.\n\nProfeetta esittää tässä Kristuksesta saman ajatuksen, mikä Jesajassa\nsanotaan koko Jumalan kansasta maailman loppuun saakka, kun Jumala\nsanoo näin: \"Vähäksi silmänräpäykseksi minä hylkäsin sinut, mutta minä\nkokoan sinut jälleen suurella laupeudella. Ylitsevuotavassa vihassani\nminä peitin sinulta kasvoni silmänräpäykseksi, mutta minä armahdan\nsinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun lunastajasi\". (Jes.\n54: 7, 8) Tämä kaikki on kirjoitettu vahvaksi lohdutukseksi meille,\noppiaksemme, kuinka meillä tämän ajan vähäisestä vaivasta on voittona\niankaikkinen elämä, ettemme, jos joudumme kiusaukseen ja ahdistukseen,\nluulisi Jumalan meitä iäksi hyljänneen. Hän muistaa ihmistä ja\nkatsahtaa hänen puoleensa; vaikka hän vähäksi hetkeksi meitä alentaa,\nniin hän totisesti taas etsiskelee meitä, katsoo puoleemme ja kaunistaa\nmeidät kunnialla kärsimyksemme jälkeen.\n\nMutta tähän tarvitaan uskoa, sillä se on perin ihmeellistä meidän\nsilmissämme. Profeettakin ihmettelee tässä sitä, ikäänkuin hän tahtoisi\nsanoa: Eikö Ihmisen Pojan laita ole ihmeellisesti? Sinä muistat häntä,\nkun unhotat hänet, ja pidät huolen hänestä, kun sinä hylkäät hänet.\nMutta sinä sallit hänen hetkiseksi joutua Jumalan hylkäämäksi, että\nsinä iankaikkisesti korottaisit hänet ja seppelöisit hänet kunnialla\nja kirkkaudella. Sillä Kristus on meidän tähtemme tullut ihmiseksi,\njoutunut hyljätyksi, ollut murheessa ja ahdistuksessa kaikkialla ja\nkaikessa, mutta nyt hänellä on valtakunta, ylistettävä ja ihana yli\nkaiken, ja hän on siinä kuninkaana. Nyt hänellä on ilo ja riemu, ja hän\non kaikin puolin turvassa. Hän on tullut Ihmisen Pojaksi, halveksituksi\nja häpäistyksi, nyt häntä kunnioitetaan, rukoillaan ja etsitään, niin\nettä kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten,\njotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten,\njotka maan alla ovat.\n\nTätä kirkkaudella ja kunnialla seppelöitsemistä ei ole suotu kellekään\nmuulle eikä sitä tulla suomaankaan. Hän, jolta riistettiin kaikki\nkirkkaus ja kunnia, niin että hän joutui kaikkialla ja kaikin tavoin\nkiusatuksi ja häpäistyksi, on ansainnut sen, että hänet tämän tähden\niankaikkisesti seppelöidään kunnialla ja kirkkaudella. Tämä kirkkauden\nkruunu ei kuitenkaan ole vielä aivan täydellinen, sillä me emme nyt\nvielä saata nähdä, kuinka kaikki on hänen valtaansa alistettu. Hänen\nnäet pitää hallitseman siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki\nviholliset jalkojensa alle (1. Kor. 15: 25). Viimeisenä päivänä se on\ntuleva ilmi.\n\n\nLauantai.\n\nSen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa\nhenkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä\nminä käsken teidän tehdä. Joh. 15: 13, 14.\n\nJos ihminen lahjoittaisi hädässä olevalle suuren rahasumman tai\nmaksaisi kaiken hänen velkansa, sanottaisiin sitä suureksi rakkaudeksi.\nVielä suurempaa olisi, jos joku kuningas tai ruhtinas lahjoittaisi\njollekulle kerjäläiselle ruhtinaskunnan, oman kuningaskuntansa,\nmaansa ja kansansa? Silloin koko maailma ylistelisi tuota ääretöntä\nrakkautta. Tämä kaikki on kuitenkin vähäpätöistä sen rinnalla, että\nKristus antaa ruumiinsa ja henkensä sinun edestäsi. Se on totisesti\nsuurinta rakkautta, mitä ihminen voi toiselle osoittaa. Rahalla ja\ntavaralla, jopa jäsenilläkin palvelemista sanotaan näet rakastamiseksi,\nmutta ei ole ketään, joka ei paljoa mieluummin luopuisi rahoistaan\nja tavarastaan, kuin kuolisi jonkun toisen edestä. Ja jos hän\nsen tekisikin, ei se kuitenkaan olisi mitään sen rinnalla, että\nJumalan Poika tulee taivaasta ja asettuu sinun sijaasi, vuodattaa\nvapaaehtoisesti verensä ja kuolee sinun edestäsi, joka kuitenkin olit\nhänen vihollisensa ja syntinen. Tämä rakkaus on verrattomasti suurempi\nkuin taivas ja maa ja kaikki, mitä voidaan mainita.\n\nEntä mitä sinä puolestasi voit tai tahdot tehdä hänelle? Vaikka\nantaisit ruumiisi ja henkesi lähimmäisesi edestä, mitä se olisi hänen\nruumiiseensa ja henkeensä verrattuna? Niin paljoa hän ei kuitenkaan\nsinulta vaadi muuten kuin äärimmäisessä hädässä, että sinä kuolemallasi\nolisit velvollinen pelastamaan lähimmäisesi kuolemasta. Hän vaatii\nvain sitä, että elämässäsi niin käyttäydyt lähimmäistä kohtaan, että\nrakkautesi voidaan tuntea ja huomata. Sitä hän halajaa ja siihen\ntyytyy, että me kaikki yhden Herran alaisina ja saman ruumiin jäseninä\nosoitamme keskinäistä uskollisuutta ja lempeyttä, ystävyyttä, altista\nmieltä ja avuliaisuutta. Tämä on hänen käskynsä, johon hän meidät\nvelvoittaa niin suuren ja sanomattoman rakkauden tähden, jos muutoin\ntahdomme käydä hänen opetuslapsistaan. Joka ei tahdo tätä tehdä,\nse tietäköön, ettei hän ole kristitty, vaikka häntä kristityksi\nsanotaankin; sillä missä ei ole rakkautta, siinä ei totisesti ole\nuskoakaan. Ja vaikka rakkauden teot eivät teekään vanhurskaaksi ja\nautuaaksi, niin niiden on kuitenkin seurattava uskon hedelminä ja\ntunnusmerkkeinä.\n\nSen tähden hän sanoo: \"Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä\nkäsken teidän tehdä\". On kuin hän tahtoisi sanoa: Koska minä olen\ntehnyt teidät ystävikseni ja osoitan teille kaiken rakkauteni, niin\nminä vuorostani vaadin kohtuudella teiltä että te ystävinä rakastatte\ntoinen toistanne. Me olemme Kristuksen veren kautta tulleet ystäviksi,\nmutta ei niitä sanota ystäviksi, jotka osoittavat toiselleen vihaa\nja kateutta rakkauden sijasta. Jos te nyt, hän sanoo, totisesti\nolette minun ystäviäni, niin tehkää, mitä minä käsken teidän tehdä.\nOnpa tämä varsin suloista, että hän kutsuu meitä ystäviksensä. Hän\ntahtoisi kehoittaa meitä katsomaan hänen rakkauttansa, kuinka hän on\ntehnyt Isän meidän ystäväksemme ja itse osoittautunut meille ystävien\nystäväksi, jotta mekin, kun kerran kaikki olemme hänen ystäviänsä,\neläisimme ystävällisesti keskenämme. Onpa tämä myös sangen helppo käsky\nja mitä ystävällisimmin esitetty. Hän ei näet käske meitä niinkuin\norjia, joita pakotetaan, vaan kehoittaa meitä ystävinä tekemään näin\nhänelle, ystävällemme, mielennouteeksi. Hän ei pane meille mitään\nraskasta kuormaa; evankeliumi, kaste ja ehtoollinen, jotka hän on\nmeille asettanut, eivät ole mikään käsky, vaan aarre, jonka hän on\nmeille ilmaiseksi lahjoittanut. Mutta nyt, koska me kaikki olemme\nsaaneet tämän aarteen, joka siis on meidän omamme, meidän tulee tehdä\ntämä yksi, että me nimittäin rakkauden kautta pysymme koossa. Hän\npyytää meitä ainoastaan rakastamaan toinen toistamme, mihin olemme\nvelvoitetutkin, koska olemme hänen opetuslapsiaan ja nautimme yhteistä\nhyvää häneltä.\n\n\n\n\nTOINEN PAASTOVIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nKatso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Joh. 1: 29.\n\nOlkoon sinulle rakas tämä kuva, että Kristus on ikään kuin synnin\npalvelija, jopa tehdään synnin kantajaksi ja kaikkein halvimmaksi\nja halveksituksi ihmiseksi, joka kauttansa nielee kaikki synnit ja\nsanoo: \"Minä en tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan\nhenkeni lunnaiksi monen edestä\". Ei ole olemassa suurempaa orjuutta\neikä palvelemista, kuin että Jumalan Poika tulee jokaisen ihmisen\npalvelijaksi ja kantaa hänen syntinsä, olipa hän kuinka vaivainen,\nviheliäinen ja halveksittu tahansa. Olisi suurta ja koko maailmalle\nihmeteltävää, jos suuren kuninkaan poika joskus tulisi kerjäläisen\nhuoneeseen, hoitaisi häntä hänen ollessaan sairas ja tekisi kaiken,\nmitä tuon kerjäläisen muutoin pitäisi itse tehdä. Eikö se olisi suurta\nnöyryyttä! Mutta mitä on kuningas tai keisari Jumalan Pojan rinnalla?\nJa mitä on kerjäläisen sairaus synnin sairauteen verrattuna? Niin\nsuuri on Jumalan Pojan rakkaus meihin, että kuta sairaammat olemme,\nsitä lähemmäs hän tulee meitä, puhdistaa meidät ja ottaa meiltä kaiken\nsynnin ja kurjuuden sälyttäen ne omille harteilleen.\n\nSiksi on hyvin tarpeellista, että aina veisattaisiin, saarnattaisiin\nja puhuttaisiin siitä ja että Jumalaa yhäti rakastettaisiin ja\nylistettäisiin tästä hyvästä teosta, niin että mekin mielellämme\nkuolisimme ja iloitsisimme kaikkinaisessa kärsimyksessä. Mitä se\nmerkitsee, että Jumalan Poika tulee meidän palvelijaksemme ja alentuu\nniin suuresti, että ottaa kantaakseen meidän kurjuutemme ja syntimme,\nvieläpä koko maailman synnin ja kuoleman, ja sanoo meille: Sinä et enää\nole syntinen, vaan minä se olen, minä, astun sinun sijaasi; sinä et ole\ntehnyt syntiä, vaan minä; koko maailma on synnin vallassa, mutta te\nette ole synneissä, sillä kaikki teidän syntinne ovat minun päälläni\neivätkä teidän? Ei kukaan voi sitä käsittää; tuolla toisessa elämässä\nme saamme nähdä itsemme autuaiksi Jumalan rakkaudessa. Kukapa ei\ntahtoisi mielellään kuolla Kristuksen tähden? Niin tekee Ihmisen Poika\nkaikkein nöyrimmän teon: kantaa syntimme, kuoleman, helvetin, kaiken\nmeidän vaivamme ruumiin ja sielun puolesta. Kukapa voisi olla Herralle\nJumalalle kyllin kiitollinen tästä armosta?\n\nJos nyt joku voisi uskoa, että hänen omat syntinsä ja maailman synnit\novat lasketut Kristuksen hartioille, häntä eivät helposti viettelisi\nne, jotka sanovat, että hyvien tekojen kautta tullaan autuaiksi.\nPuhukoot hyvistä teoista niin paljon kuin tahtovat, kuitenkin pitää\naina paikkansa tämä tärkein: minä en voi kantaa syntiäni tai suorittaa\nmaksua niistä, vaan Jumala on hankkinut uhrin; tämän Karitsan\nkannettaviksi ovat kaikki meidän syntimme sälytetyt. Se joka tämän\nuskoo, ei anna vietellä itseänsä evankeliumin oikeasta käsittämisestä.\nOpetettakoon tai saarnattakoon maailmassa mitä tahansa, hän pysyy\nkuitenkin yksinkertaisessa, oikeassa uskossa ja näissä selkeissä\nsanoissa: jos minä olisin voinut jotakin saada aikaan, niin Jumalan\nPojan ei olisi tarvinnut kuolla minun edestäni. Hän yksin on, niinkuin\nJohannes sanoo, Jumalan Karitsa, joka kantaa koko maailman synnin;\nmuutoin se kyllä jää kantamatta. Hänen tykönsä minäkin tahdon paeta,\ntehkööt muut mitä tahtovat.\n\nLaki tosin saattaa käskeä tekemään sitä tai tätä, samoin määrätä,\nkuinka pitää elettämän. On hyvä, että tehdään kaikkea tätä, mutta\nlain kautta on mahdotonta ottaa pois syntiä Jumalan edestä. Kaikki on\nsen varassa, mitä tässä sanotaan: \"Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa\npois maailman synnin\". Jesaja sanoo: \"Herra heitti hänen päällensä\nkaikkien meidän syntivelkamme. Minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi\nrangaistus häntä\". (Jes. 53: 6, 8) Kristityn on siis yksinkertaisesti\npitäydyttävä tähän raamatunlauseeseen eikä annettava sitä itseltänsä\nottaa. Kaikki ne ovat sokeita, jotka omilla teoillaan tahtovat\njotakin ansaita. Pyhä Raamattu näet sanoo, että maailman synnit eivät\nole meidän päällämme, sillä me emme voi niitä kantaa, vaan ne ovat\nKristuksen, Jumalan Karitsan päällä; hän astuu esiin ja tulee synniksi\nmeidän edestämme, aivan kuin hän olisi tehnyt kaiken maailman synnin.\n\n\nMaanantai.\n\nHerra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme. Jes. 53: 6.\n\nEi kukaan ihminen voi käsittää, mitä se merkitsee, kun pyhä profeetta\ntässä sanoo: \"kaikkien meidän syntivelkamme\". Mitä se kaikki on? Ja\nmitä Kristus on saanut meiltä kaikilta kärsimyksestänsä ja kaikesta\nhyvästä teostansa? Millä ansaitsemme, että hän kantaa ja maksaa\nsynnit meidän puolestamme ja tekee meidät vanhurskaiksi ja autuaiksi?\nMe teemme hänen kanssaan sellaisen vaihtokaupan, ettemme anna\nhänelle mitään muuta kuin syntiä ja häpeätä hänen viattomuudestaan,\nsydämellisestä rakkaudestaan ja vanhurskaudestaan, jonka saamme\nhäneltä, ja otamme vastaan häneltä kaikkinaisia Pyhän Hengen lahjoja\nja hedelmiä, joita joka päivä meille runsaasti annetaan. Meillä\nvaivaisilla ihmisillä ei itsestämme ole vanhurskautta eikä viisautta\neikä minkäänlaista lohdutusta, mutta Kristuksessa meillä on tämä\nkaikki mitä runsaimmassa määrässä, niin että meillä on täydellinen\nvanhurskaus, viisaus ja voimallinen lohdutus Kristuksessa, samoin\nJumalan armon ja laupeuden tutkimaton rikkaus.\n\nNämä profeetan sanat: \"Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän\nsyntivelkamme\", on pantu rohkaisemaan meidän arkaa omaatuntoamme,\nniin ettei se murehtuisi ja olisi levoton syntiä huomatessaan. On\nkuin pyhä profeetta tahtoisi sanoa: Me emme ole panneet syntiämme\nhänen päällensä, eipä hänkään ole omasta neuvostansa ottanut niitä\nkantaaksensa, vaan Herra itse on ne pannut hänen päällensä, ja\nKristus on tämän käskyn tähden ja kuuliaisuudesta Isäänsä kohtaan\nvapaaehtoisesti ottanut ne kannettavikseen.\n\nTaivaallisen Isän otollinen tahto on, ettet sinä, peljästynyt omatunto,\ntuskailisi, ikään kuin Jumala aikoisi sinulle jotakin muuta kuin rakas\nHerramme Kristus, tai aivan kuin hän tahtoisi tappaa sinut sen synnin\ntähden, jonka Kristus on päällensä ottanut ja poistanut. Ei, rakas\nomatunto, saat uskoa, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isällä,\nsinun Jumalallasi, on aivan yhtä ystävällinen, armollinen sydän ja\ntahto sinua kohtaan kuin on Jumalan Pojalla, joka pelastaa ja vapahtaa\nsinut kaikista synneistä. Mikä Jumala sinua syyttäisi synnistäsi? Itse\ntaivaan Jumala, jota niin suuresti pelkäät, on pannut sinun syntisi,\nei sinun päällesi, vaan Kristuksen päälle, vastoin Mooseksen lakia\nja muita lakeja. Mooses uhkaa ja tahtoo, että jokaisen ihmisen pitää\nkuolla oman syntinsä tähden; samoin pysyvät yhteiskunnassa syntisi\nsinun päälläsi. Mutta kun on kysymys meidän vanhurskautuksestamme\nJumalan edessä, silloin syntimme eivät ole meidän, vaan Kristuksen.\n\nKuitenkaan ei tämä uskon oppi, joka yksin on jumalallinen ja autuas\noppi, nykyään saa lainkaan sijaa. Maailman etevimmät miehet käyvät\nsen kimppuun ja herjaavat sitä, kuitenkin täysin syyttä ja vastoin\nJumalaa. Me tahdomme kuitenkin sanoutua irti tuosta riettaasta\nja kiittämättömästä maailmasta nurjine tapoinensa ja osoittautua\nkiitollisemmiksi rakasta evankeliumiamme kohtaan, joka antaa omaksemme\nHerramme Jeesuksen Kristuksen vanhurskauden eikä ihmisvanhurskautta ja\nlahjoittaa meille kaikkein suurimman ja kalleimman aarteen taivaassa ja\nmaan päällä. Ainoastaan tämä Kristuksen jumalallinen vanhurskaus myös\nsynnyttää ja tuottaa epälukuisia, todellisia hyviä tekoja. Tämä uskon\noppi, eikä mikään muu, antaa avun ja voiman, niin että kristitty voi\ntehdä oikeita ja hyviä, Jumalalle otollisia tekoja, muutoin ne kyllä\njäävät tekemättä. Sitä paitsi se antaa meille varmuuden siitä, että\ntekemisemme on Jumalalle sydämellisen otollista.\n\n\nTiistai.\n\nMinun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko\nminä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Joh. 14: 2.\n\nTässä Kristus lohduttaa ennen poismenoansa rakkaita opetuslapsiaan\nkahdella tavoin. Ensimmäinen lohdutus on, että he saavat tietää,\nettä hänen Isänsä tykönä on heille monta asuinsijaa. Tämä edellyttää\nkahdenlaisia asuinsijoja. On kuin hän sanoisi: Maan päällä teillä\nei ole pysyviä asuinsijoja; täällä on perkeleellä valtakuntansa ja\nasuinsijansa, jota hän omanaan hallitsee. Sen tähden hän ei salli\nteidän pitkään asua täällä, koska te ponnistelette häntä ja hänen\nvaltakuntaansa vastaan. Hän on näet valehtelija ja murhaaja. Niinpä\nhänen hallituksensa maailmassa perustuukin siihen, että hän viettelee\nihmisiä sellaisilla opeilla ja ajatuksilla, joilla hän surmaa heidän\nsielunsa, yrittäen tappaa heidät hengellisesti ja ruumiillisesti.\nOlkaa kuitenkin huoleti, Kristus sanoo, teitä ei ensinkään vahingoita,\nvaikkei teillä täällä olekaan asuinsijaa, teille on kuitenkin kyllin\ntilaa. Minun Isälläni on vielä sellainen runsaus, että hän voi antaa\njokaiselle teistä satoja asuinsijoja yhden sijaan. Pankaa siis\nrohkeasti ja pelkäämättä alttiiksi se, mitä maailma voi teiltä ottaa,\nelämän asuinsijat ovat paljon avarammat kuin kuoleman asuinsijat.\n\nTämä on myös puhuttu lohdutukseksi kristityille, etteivät he eksyisi,\nvaikka maailma vaivaakin heitä monin tavoin, ryöstää heiltä tämän\nasuinsijan ja ottaa pois kaiken, mitä heillä täällä on: tavaran,\nkunnian ja elämän, vaan katsoisivat sitä, minkä he tätä vähäpätöistä\nmenetystä vastaan voittavat. Vaikka heiltä nyt ryöstetäänkin yksi\nasuinsija, he saavat sen sijaan monta parempaa siinä paikassa, jota\nVapahtaja nimittää \"minun Isäni huoneeksi\". Missä hän on, siellä\nmekin pysymme, minä ja te, niinkuin hän sanoo: \"että tekin olisitte\nsiellä, missä minä olen\" (Joh. 14: 3). Antakaa siis maailman vain yhä\ntäällä hyöriä, aivan kuin se pysyisi iankaikkisesti. Niiden jotka\ntahtovat olla kristityitä, pitää ajatella näin: Tuleepa toki peräti\ntoinen tilinteko: joka täällä kokoaa paljon, se saa nähdä, mitä\nhänellä silloin on; se taas, joka täällä on Kristuksen tähden paljon\nmenettänyt, on sen siellä saava takaisin.\n\nToisen lohdutuksen sisältävät Kristuksen sanat: \"Jos ei niin\nolisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille\nsijaa\". Se merkitsee: Jos asuinsijat eivät siellä olisi valmiit, on\nminulla, jos sen uskotte, kuitenkin voima ne valmistaa. Juuri niitä\nvalmistaakseni minä menen pois, vaikka niitä tosin jo on, ettette\nmurehtisi tai ettei teidän tarvitsisi olla epätietoisia siitä, mihin\nsaavutte. Sanalla sanoen: asuinsijoja teillä totisesti on, ja ellei\nniitä vielä kyllin olisi, minä tahdon niitä kyllä valmistaa. Näin hän\npuhuu opetuslapsillensa mitä yksinkertaisimmalla tavalla, melkein\nlapsenomaisesti heidän ajatustensa mukaan, kohottaakseen heidät niiden\nyläpuolelle, että he voisivat ammentaa rohkeutta ja lohdutusta ja\najattelisivat näin: mitäpä sillä väliä, vaikka minulta otetaankin pois\ntämä katoavainen asuinsija, kun Herrani Kristus lupaa minulle, että\nsaan paljoa ihanammat, avarammat ja turvallisemmat asuinsijat kuin nyt\nkoko maailmalla on, ja kun hän jo on mennyt niitä valmistamaan ja minä\nlöydän ne valmiina!\n\nMutta taitoa tarvitaan tämän uskomiseen. Jokainen kristitty, joka\ntahtoo tunnustautua sanaan, menestyy sangen huonosti maan päällä; hän\non joka hetki epävarma, ja häntä uhkaa vaara, että hänet karkoitetaan\nasumuksestaan, vaimonsa ja lastensa tyköä, kun muut sitä vastoin\ntulevat hyvin aikoihin. Mutta jos otamme huomioon, mitä meille on\ntallelle pantuna ja mihin me pääsemme, meidän pitäisi iloita siitä ja\npikemminkin surkutella viheliäistä maailmaa. Mitä haittaa, vaikka se\nkuinkakin kiusaa ja tekee pahaa, me emme kuitenkaan voi mitään sen\nkautta menettää. Korkeintaan menetys kohtaa meidän ruumistamme, mikä\nei merkitse enempää kuin kuori. Meille jää kuitenkin se aarre, että me\nsaamme runsaan korvauksen siitä, mitä tänne jätämme, ja sitä paitsi\nvielä paljon enemmän iankaikkisia, taivaallisia aarteita.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJa vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja\notan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Joh.\n14: 3.\n\nÄlkää peljästykö, sanoo Herra Kristus tässä opetuslapsilleen, älkääkä\nmurehtiko sitä, että minä menen pois. Teillä on se lohdutus, etten\nminä tahdo jättää teitä, vaan tulen jälleen takaisin ja otan teidät\ntyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Teille ei koidu\nmitään vahinkoa minun poismenostani. Tietäkää sen tapahtuvan teidän\nhyväksenne: minä valmistan teille asuinsijat Isän tykönä. Sitä paitsi\npalaan myös takaisin ja vien teidät kanssani sinne, että te olisitte\nminun tykönäni siellä, missä minä olen, ja että teillä totisesti olisi\nasuinsijat taivaassa.\n\nLohduttautukaamme mekin kaikkea pahaa vastaan, mikä voi meitä kohdata,\nsillä, että meillä on sellainen Herra, uskollinen Vapahtaja, joka on\nmennyt valmistamaan meille sijaa ja kuitenkin tahtoo pysyä meidän\ntykönämme. Tämä on kuitenkin vielä sangen salattua. Me näemme ja\ntunnemme yhtä kaikki maailman yhä edelleen kopeilevan ja sortavan\nevankeliumia ja kristityitä. Senpä tähden hän käskeekin meitä uskomaan\nhäneen. On kuin hän sanoisi: Kunpa teillä olisi kärsivällisyyttä\nhetkisen ajaksi ja pysyisitte minun sanassani; he eivät kuitenkaan\nvoittoa peri, vaikka olisivat vielä paljoa pahemmat. Sillä se tuomio on\njo tullut voimaan, että heidät kohtaa hetki, joka kauhistuttaa heidät\nja tekee heidät niin levottomiksi, etteivät tiedä, kunne pakenisivat.\nMutta teidän on syytä pitää silmänne auki, ja olla kiinnittämättä\nhuomiota siihen, miltä näyttää. Kuulkaa, mitä minä sanon: en minä jätä\nteitä, vaan tulen takaisin ja otan teidät tyköni. Pyhä Paavali on\nselittänyt tämän niin, että kun me olemme kastetut, asuu Kristus jo\nmeissä ja meidän tykönämme ja me olemme jo siirretyt pimeyden vallasta\nPojan valtakuntaan, niin että me olemme pyhien kansalaisia ja Jumalan\nperhettä (Koi. 1: 13, Ef. 2: 19).\n\nTämä on voimallinen lohdutus, jolla Herra Kristus tahtoo lohduttaa\njälkeensä jättämiään, jotka eivät näe, missä hän on, vaan saavat kärsiä\nmaailmaa ja sen pahuutta. Mutta tässä vaaditaan, että ummistat silmäsi\nsiltä, mitä näet ja tunnet, ja sydämelläsi riiput kiinni Kristuksen\nsanassa, käyköön kuinka hyvänsä ja tehköön maailma pahaa niin paljon\nkuin suinkin voi. Sanokaamme aina: Se mitä tunnetaan ja käsitetään, on\nkuitenkin kaikki ruumiillista, käyköön sille kuinka hyvänsä, seisokoon\ntai kaatukoon, sitä en ensinkään kysele. Tässä on hän, joka lupaa ottaa\nminut tykönsä ja antaa minulle satakertaisesti kaiken sen sijaan, mitä\ntäällä olen menettänyt.\n\nToisaalta tulevat ne, jotka nyt harjoittavat ilkivaltaisuuttaan,\nsaamaan palkkansa. Jos he täällä ovat kiusanneet kristityitä, niin on\nheilläkin siellä sen tähden tuskansa, joka heitä vuorostaan lakkaamatta\npiinaa. Miksi pelkäisimme ja olisimme toivottomat? Täytyyhän heidän\naikanaan tauota. Ne jotka nyt ovat pahoja, pilkkaavat ja raivoavat,\neivät sitä kauan tule tekemään, koska heidän elämänsä ei ole muuta\nkuin tomu tai vesikupla, joka silmänräpäyksessä katoaa. Meillä on sitä\nvastoin nämä ihanat ja lohdulliset lupaukset, ei ajallisesta, vaan\niankaikkisesta hyvästä, me kun pääsemme sinne, missä Kristus on.\n\n\nTorstai.\n\nKristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi\nmeidän edestämme -- sillä kirjoitettu on: \"Kirottu on jokainen, joka on\npuuhun ripustettu\". Gal. 3: 13.\n\nPaavali perustelee oivallisesti sanansa. Hän näet ei sano, että Kristus\non tullut kiroukseksi itsensä tähden, vaan \"meidän edestämme\"; paino\nsiis on sanoilla \"meidän edestämme\". Olihan Kristus omaan persoonaansa\nkatsoen viaton; häntä ei siis olisi pitänyt ripustaa puuhun. Mutta\nkoska jokainen pahantekijä lain mukaan piti hirtettämän, piti\nKristuskin siis Mooseksen lain mukaan hirtettämän, koska hän astui\nsyntisen ja pahantekijän asemaan -- ei yhden, vaan kaikkien syntisten\nja pahantekijöiden asemaan. Mehän olemme syntisiä ja pahantekijöitä;\nme olemme siis kuolemaan ja iankaikkiseen kadotukseen vikapäitä. Mutta\nKristus otti kuormakseen kaikki syntimme ja hän on niiden tähden\nkuollut ristillä. Hänen siis piti tulla pahantekijäksi ja -- niinkuin\nJesaja (53: 12) sanoo -- pahantekijöiden joukkoon luetuksi.\n\nMutta joku sanonee: perin järjetöntä ja häpäisevää on nimittää Jumalan\nPoikaa syntiseksi ja kiroukseksi! Tähän vastaan: Jos kiellät hänen\nolevan syntisen ja kirouksen, niin kieltäös myöskin, että hän on\nkärsinyt, ristiinnaulittu ja kuollut! Onhan aivan yhtä järjetöntä\nsanoa, että Jumalan Poika -- niinkuin uskontunnustuksemme tunnustaa\nja rukoilee --. on ristiinnaulittu, on kärsinyt synnin ja kuoleman\nrangaistuksen, kuin sanoa häntä syntiseksi tahi kiroukseksi.\nMutta ellei ole järjetöntä tunnustaa ja uskoa, että Kristus on\nristiinnaulittu pahantekijöiden keskuudessa, ei liioin ole järjetöntä\nsanoa häntä kiroukseksi ja syntisistä suurimmaksi. Paavali ei\ntodellakaan aiheetta sano: \"Kristus on meidän edestämme tullut\nkiroukseksi\". Ei tällä loukata Kristusta, vaan me opimme juuri tästä\ntuntemaan rakkaan taivaallisen Isämme sydämen, joka ei ole säästänyt\nainokaista Poikaansa, vaan on antanut hänet meidän kaikkien edestä\nristin häpeälliseen kuolemaan. Huomaa myös meidän rakkaan ylimmäisen\npappimme, Kristuksen, sanomaton rakkaus, että hän mielellään ja\nvapaaehtoisesti on kantanut sellaisen pilkan ja tuskan, ainoastaan\nmeitä auttaaksensa.\n\nSamaan tapaan Johannes Kastaja sanoo häntä \"Jumalan Karitsaksi, joka\nottaa pois maailman synnin\" (Joh. 1: 29). Itse hän kylläkin on viaton,\nkoskapa hän on Jumalan tahraton ja saastuttamaton Karitsa, mutta koko\nmaailman synnit ja rikokset tukahduttavat hänen viattomuutensa, hän\nkun kantaa maailman syntejä. Ne synnit, joita minä, sinä ja me kaikki\nikänä olemme tehneet ja vastedes teemme, ovat Kristuksen omia, ikään\nkuin hän itse olisi ne tehnyt. Kerta kaikkiaan: meidän syntimme pitää\ntulla Kristuksen synniksi, muutoin me hukumme ikipäiviksi. Samaan\ntapaan Jesajakin puhuu Kristuksesta sanoessaan: \"Herra heitti hänen\npäällensä kaikkien meidän syntivelkamme\" (53: 6). Näitä sanoja ei saa\nmiedontaa, vaan annettakoon niiden pitää vakava omalaatuisuutensa.\nJumala ei näet näissä profeetan sanoissa laske leikkiä, vaan hän puhuu\nvakavasti ja suuresta rakkaudesta: Tämän Jumalan Karitsan, Kristuksen,\non kannettava meidän kaikkien syntivelkamme. Mutta kun synti oli pantu\nhänen kuormakseen, tuli laki ja sanoi: Jokainen syntinen kuolkoon; jos\nsiis sinä, Kristus, tahdot olla vastuussa, olla syypäänä ja kantaa\nrangaistusta, on sinun myöskin kannettava synti ja kirous. Aivan oikein\nPaavali siis tuo Mooseksesta esiin yleisen lain ja kohdistaa sen\nKristukseen: \"Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu\". Kristus\non ollut puuhun ripustettuna; Kristus on siis Jumalan kiroama.\n\n\nPerjantai.\n\nAltis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa\nsinun nuori väkesi nousee eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta.\nPs. 110: 3.\n\nTässä osoitetaan, millä sanalla ja saarnalla on sellainen voima, että\nse vetää kansaa alttiisti tulemaan, mitä muutoin ei millään maallisella\nvallalla ja voimalla saada aikaan. Se voima ei ole sellainen kuin laki,\njoka on väkisin vaatimassa tekemään sellaista, mitä emme voi tehdä,\nuhaten, peloittaen ja tuomiten meitä. Se päin vastoin antaa meille\nneuvoa, lohdutusta ja apua, ettemme jäisi Jumalan vihan ja tuomion\nalaisiksi, mihin meidät laki on tuominnut, vaan että saisimme sen\nsijaan Jumalan armon ja pelastuksen synnistä ja kuolemasta sekä voimaa\nelääksemme uudessa, oikeassa kuuliaisuudessa Jumalaa kohtaan.\n\nSellainen voima on suloisella Kristuksen evankeliumin saarnalla,\njoka julistaa, mitä meillä on tältä kuninkaalta: vaikka me olemme\nsynnissä ja Jumalan vihan alaisuudessa syntyneet ja siinä elämme, lain\niankaikkiseen kuolemaan tuomitsemina, Jumala on kuitenkin armahtanut\nmeitä ja lähettänyt meille lihaan Poikansa Kristuksen, joka on meille\nlahjoitettu saadaksemme hänen kauttansa synnit anteeksi, pelastuksen\nkuolemasta, iankaikkisen vanhurskauden ja iankaikkisen elämän. Kaikki\ntämä on tapahtunut sulasta armosta ja laupeudesta, ilman meidän\nansiotamme, ainoastaan saman Kristuksen tähden, joka kärsimyksellään\nja kuolemallaan on suorittanut maksun meidän synneistämme, sovittanut\nIsän ja kuolleistanousemuksellansa voittanut kuoleman. Tämän kaiken\nlisäksi hän lupaa meille myös Pyhän Hengen ja saattaa sen kautta meidän\nsydämemme käsittämään sellaista lohdutusta ja siis alkamaan olla\nJumalalle kuuliainen; vielä hän antaa meille voimaa synnin ja kuoleman\npelkoa vastaan sekä varjelee kaikelta perkeleen väkivallalta. Kristus\non näet mennyt taivaaseen meissä väkevästi hallitaksensa, että me\nvoittaisimme synnin, kuoleman ja perkeleen. Ja vaikka meissä vielä on\nsyntiä emmekä voi osoittaa puhdasta ja täydellistä kuuliaisuutta niin\nkuin meidän tulisi, niin ei sitä kuitenkaan meille viaksi lueta, koska\nhän, välimiehemme ja ylimmäinen pappimme, rukoilee meidän edestämme\nIsää.\n\nKun ihminen näin uskon kautta saa lohdutusta, niin hän saa rohkeutta,\nalkaa rakastaa Jumalaa, saa halun Jumalan käskyihin ja on valmis\nJumalan tähden tekemään ja kärsimään, mitä tulee. Häntä hallitsee nyt\nPyhä Henki, niin ettei häntä tarvitse lailla pakottaa niinkuin ennen.\nTässä valtakunnassa syntyy siis Kristukselle lapsia Pyhän Hengen\nnäkymättömästä, taivaallisesta voimasta, joka sanan kautta vaikuttaa\nihmisissä ja saa aikaan uusia, uskovaisia sydämiä. Tässä valtakunnassa\ntäytyy vanhan luonnon laata ja uuden luonnon ilmetä. Tähän eivät\nensinkään auta liha eikä veri eikä mikään ihmiskyky. Verestä ja lihasta\nei synny kristityitä, vaan ainoastaan syntisiä: \"Mikä lihasta on\nsyntynyt, on liha.\" \"Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä\nJumalan valtakuntaa.\" (Joh. 3: 6, 3)\n\nTämä kukistaa kaiken, mitä ihmiset omasta kyvystänsä tai teoistansa\nvoivat kerskata. Psalminkirjoittaja on tässä profeetallisesti vääntänyt\nMoosekselta molemmat sarvet ja kaatanut juutalaisten korkean kunnian\nja ylpeyden, jota he tunsivat siitä, että olivat Aabrahamin siementä\nja pyhien kantaisien lapsia ja perillisiä, jonka tähden heitä\nyksin nimitettiin Jumalan kansaksi ja valtakunnan lapsiksi, joille\nkaikkien pakanoiden perintö oli luvattu. Ylpeästi juutalaiset sillä\nrehentelivätkin eivätkä tahtoneet kärsiä profeettojen heitä siitä\nnuhtelevan; sen vuoksi he myös vainosivat apostoleja ja evankeliumin\nsaarnaajia, kunnes itse kukistuivat. Eivät he tänäkään päivänä voi\ntästä mielestänsä luopua, vaikka ovat niin häpeällisesti hairahtuneet\nja hajaantuneet, ettei heille yhdeksäntoista vuosisadan kokemus ole\nmuuta opettanut. Niin suuresti heitä hivelee kunnia olla Jumalan kansa\nja päästä messiaansa kautta koko maailman herraksi.\n\nTämä psalmi sanoo kuitenkin vastaansanomattomasti, että Jumalan\nvaltakunnassa eivät merkitse mitään syntymä, lapseus tai Aabrahamista\nperiytyminen. Siihen tarvitaan toinen syntymä, taivaasta, että tullaan\ntoisiksi ihmisiksi jumalallisesta voimasta uskon kautta Kristukseen.\n\n\nLauantai.\n\nTuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa\nmonet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa. Jes. 53: 11.\n\nProfeetta tahtoo opettaa, millainen on oleva Kristuksen valtakunnan\nmenestys ja kasvaminen. Tässä meillä on eräs tärkeimmistä uskoa\nja kristillistä vanhurskautta käsittelevistä raamatunlauseista:\n\"Tuntemuksensa kautta hän vanhurskauttaa monet\", toisin sanoen:\nkaikki jotka luottavaisin sydämin ja uskoen vastaanottavat sen, että\nKristus on ottanut kantaakseen ja pois pyyhkinyt heidän syntinsä.\nNäin he ovat vanhurskaat Jumalan edessä, ja tämän uskon kautta he\ntulevat osallisiksi hänen kärsimyksensä ja ylösnousemuksensa voimasta.\nProfeetta siis selittää kristillisen vanhurskauden niin, ettei se\nsyvimmiltään ole muuta kuin että oikein tunnemme Kristuksen. Kristusta\ntaas ei voida muuten oppia tuntemaan kuin hänen pyhästä sanastansa,\nniin että sitä kuullaan ja kätketään. Rakas evankeliumi on siis\nverrattavissa kanavaan, jonka kautta Kristus tuodaan meille ja hänen\ntekonsa ja armonsa vuodatetaan meihin. Näiden välikappaleiden, hänen\nsanansa ja pyhien sakramenttiensa kautta näet jaetaan ja annetaan\nKristus meille runsaasti vanhurskauksineen ja kaikkine taivaallisine\nlahjoineen.\n\nKoska nyt Jesaja lyhyesti ja selvästi sanoo, että Kristuksen tuntemus\ntekee vanhurskaaksi, niin on ilmeistä ja varmaa, etteivät ne teot,\njoita me kuuliaisuudesta Jumalan kymmentä käskyä kohtaan teemme,\neivätkä muutkaan teot voi tehdä meitä vanhurskaiksi Jumalan edessä.\nSellaiset teot eivät näet kaikki yhteensäkään vastaa Kristuksen\ntuntemusta. Jos siis tahdot vapahdusta synnistä ja kuolemasta, ei ole\nmuuta neuvoa, kuin että oikein opit Kristusta tuntemaan; yksin tämä\ntuntemus vapahtaa ja päästää meidät kaikesta pahasta. Mutta profeetta\npuhuu sellaisesta tuntemuksesta, että me evankeliumista opimme, kuka\nKristus on ja mitä hän meidän tähtemme on tehnyt, nimittäin että hän\non Jumalan totinen Poika, siinnyt Pyhästä Hengestä, syntynyt neitsyt\nMariasta ja kärsinyt Pontius Pilatuksen aikana, ei oman syntinsä\ntähden, -- olihan hän täysin pyhä ja viaton --, vaan koko maailman\nsynnin tähden, jonka hän otti kantaakseen, että me olisimme vapaat\nja lunastetut synneistä ja eläisimme hänen kanssaan iankaikkisessa\nvanhurskaudessa.\n\nTämä tuntemus, joka ei ainoastaan tiedä kertoa, mitä Kristus on tehnyt\n-- sen perkeleetkin tietävät --, vaan joka myös uskoo, että kaikki\ntämä on tapahtunut meidän hyväksemme, tekee meidät vanhurskaiksi.\nEmme siis saa kylmästi ja pintapuolisesti lukea näitä sanoja; meidän\non niitä tarkasteltava ja sydämeemme painettava, sillä ne ovat aivan\ntarkoituksella tekstiin pannut, että me oivaltaisimme, mitä tämä\ntuntemus on ja mitä vastaan se on asetettu, nimittäin kaikkea ihmisen\nkykyä, ponnistuksia, tekoja ja viisautta vastaan. Kristillinen\nvanhurskaus ei siis ole mitään muuta kuin sellaista tuntemusta, että\nsydän ei luota mihinkään muuhun kuin rakkaaseen Herraan Kristukseen,\njoka on ristiinnaulittu. Niinhän profeetta Jeremiakin sanoo: \"Joka\nkerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut\"\n(9:23). Kristillisen vanhurskauden olemus on juuri Kristuksen tuntemus,\nusko, jolla käsitämme ja suljemme sydämeemme Kristuksen ja tulemme\nvakuuttuneiksi siitä, että \"hän antoi itsensä lunnaiksi kaikkien\nedestä\" niinkuin pyhä Paavali sanoo (1. Tim. 2: 6).\n\n\n\n\nKOLMAS PAASTOVIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nKuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä\nmenen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän\ntykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Joh. 16:\n7.\n\nRaamatussa on julistettu ja kaikkien profeettojen kautta ennustettu,\nettä Kristuksen piti kärsimän ja kuoleman, tuleman haudatuksi ja\njälleen nouseman kuolleista ja niin perustamaan uuden, iankaikkisen\nvaltakunnan, jossa ihmisillä synnistä, kuolemasta ja helvetistä\npelastettuina on iankaikkinen elämä. Tämän piti täyttyä, ja nyt\noli käsillä hetki, jolloin sen tuli tapahtua. Sen tähden alkoi nyt\nopetuslapsille ilo ja autuus. Heidän tuli kuitenkin oppia hetkiseksi\nunhottamaan Kristuksen ruumiillinen läsnäolo ja odottamaan Puolustajaa.\nHänen valtakuntansa ei voinut alkaa eikä Pyhää Henkeä voitu antaa\nKristuksen sitä ennen lähtemättä tästä elämästä. Hänen kuolemansa ja\nylösnousemuksensa täytyi ensinnä tehdä kaikki uudeksi taivaassa ja maan\npäällä, ja rakentaa sellainen valtakunta, jossa Pyhä Henki kaikkialla\nhallitsisi evankeliumin ja apostolinviran kautta, että apostolit\nistuisivat istuimilla ja tuomitsisivat kahtatoista Israelin sukukuntaa\nja heillä olisi valta vanhurskauteen ja iankaikkiseen elämään ja että\nevankeliumin saarnan kuulisivat kaikki, jotka tahtovat tulla autuaiksi.\nTämä oli se aarre ja kunnia, joka Kristuksen piti tuoda, mutta se ei\nvoinut meille tulla muutoin kuin että hän sen ensin kuolemallansa\nhankki.\n\nSitä tarkoittavat sanat: \"Ellen minä mene pois\", toisin sanoen:\nEllen minä kuole, jää kaikki vanhoilleen, niin kuin se ennen oli:\njuutalaiset Mooseksen lain alaisuuteen, pakanat sokeuteensa, kaikki\nsynnin ja kuoleman alaisiksi, niin muodoin ei Raamattu ensinkään\ntoteutuisi, ja minä olisin suotta tullut. \"Mutta jos minä menen\"\nja toteutan sen, mitä Jumala neuvossansa on päättänyt, niin Pyhä\nHenki tulee teille, vaikuttaa teissä ja rohkaisee teitä, niin että\nolette minun virkamiehiäni ja hallitsijatovereitani, käännytätte koko\nmaailman, kumoatte lain, kukistatte pakanallisen epäjumalanpalveluksen\nja muutatte koko maailman, ja teidän oppinne pysyy iankaikkisesti ja\ntunkee lävitse, perkeleen ja koko maailman kiusaksi. Tämän hyödyn ja\nkunnian minun poismenoni tuo teille.\n\nEtte siis saa tulla murheellisiksi sen tähden, että minä menen teiltä\npois. Älkää ajatelko minun poismenoani, vaan sitä, että minä menen\nIsän tykö. Silloin saatte murheen sijaan sulan lohdutuksen, ilon ja\nelämän. Minä näet menen sinne, missä minä Isältä saan vallan, tulen\nkaiken Herraksi ja annan teille Pyhän Hengen, joka kirkastaa minut\nmaailmassa, ja niin alan teidän kauttanne hallita valtakuntaani,\njolla ei koskaan ole loppua oleva. Minä teen sellaisen ihmeteon, jota\nperkeleen ja maailman täytyy kauhistua; kaiken sen täytyisi kuitenkin\njäädä tekemättä, ellen minä menisi pois ja kuolisi.\n\nTämä on se lohdutus, jonka Kristus antaa opetuslapsillensa: heidän\nei pidä kiinnittää katsettaan siihen, mikä nyt on käsillä, nimittäin\nettä hän erkanee heistä ja jättää heidät yksin, vaan ajatella, mitä\nhän tämän poismenonsa kautta heissä vaikuttaa. Sitä he eivät voi nähdä\nruumiillisin silmin, vaan heidän täytyy uskoa häntä, joka hyvin tietää,\nmistä hän tulee ja mihin menee. Hänen täytyy sanoa se heille edeltä\npäin, jotta he sen sitä paremmin sitten ymmärtäisivät, kun Pyhä Henki\nmuistuttaa heitä siitä ja palauttaa heidän mieliinsä, että he ovat sen\nhäneltä kuulleet.\n\n\nMaanantai.\n\nHän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain\ntekojemme tähden. Jes 53:5.\n\nKuule, kuinka ihanasti profeetta puhuu Herran Jeesuksen kärsimyksestä!\nHerran käsivarsi, joka korotetaan -- Jumalan Poika voimassa --,\njonka edessä kuninkaatkin sulkevat suunsa, ei ainoastaan ole\nsäälinyt meidän suurinta vaivaamme, vaan on itse kärsinytkin meidän\nrikkomustemme tähden ja runneltu meidän pahojen tekojemme tähden.\nNäin selkeää kertomusta emme löydä ainoaltakaan evankelistalta,\nJohannesta lukuunottamatta. Kolme ensimmäistä evankelistaa kertoo\npelkän tapahtumien kulun, mutta Jesaja kertoo edeltä käsin tapahtumat,\nniiden syyn, hyödyn ja sovellutuksen. Matteuskin kertoo, että Jeesus\non haavoitettu, mutta Jesaja osoittaa syyn, minkä tähden hän on\nkärsinyt: koska me olemme tehneet syntiä emmekä itse voineet vapahtaa\nitseämme synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Mikä hyöty sitten on\nKristuksen kärsimyksestä? Se että me vapauduimme kaikista synneistämme.\nSovellutus taas on siinä, että me tunnustamme hänet Herraksemme ja\nVapahtajaksemme, uskomme häneen ja saamme uskon kautta iankaikkisen\nelämän. Näin suuret asiat profeetta esittää tässä niin lyhyesti ja\nselkeästi puhuessansa Kristuksen kärsimyksestä.\n\nMietipä, eikö merkitse suurta alennusta, että enkelien Herraa on\nrunneltu ja piinattu ja että hän on kärsinyt. Kaikkein kauheinta on\nkuitenkin vielä se, että häntä on runnellut itse Jumala ja että hän on\nkantanut Jumalan vihan. Eihän juutalaisten, perkeleen ja pakanoiden\nraivo ollut mitään muuta kuin Jumalan väline, jolla Jumala itse runteli\nja rankaisi Kristusta. Profeetta sanoo, että hän oli ylenkatsottu,\nihmisten hylkäämä; tästä näemme nyt, että häntä on Jumala piinannut.\nJuutalaisetkin pilkkasivat häntä, kun hän riippui ristissään: \"Jos olet\nJumalan Poika, astu alas ristiltä\". He näet pitivät Jeesusta Jumalan\nhylkäämänä, koska hän sai kärsiä niin kauheaa piinaa. Olihan Mooseksen\nlain mukaan \"Jumalan kiroama se, joka on hirteen ripustettu\" (5. Moos.\n21: 23). Juutalaiset ajattelivat siis näin: Kristus on ristiinnaulittu,\nhän on siis ollut mitä pahin viettelijä, joka on pilkannut Jumalaa.\nNäin on Jumala ihmeellisestä neuvostaan Poikansa kautta poistanut\nkaiken lain kirouksen. Hän oli siunattu ja pyhä henkilö, jota ei\ntahrannut mikään synti, niinkuin Jesaja sanoo: \"Hän ei ollut vääryyttä\ntehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa\". Ei lailla eikä kuolemalla\nsiis ollut mitään oikeutta häneen.\n\nRisti ja kärsimys ovat Kristuksen viattomuuden kautta tulleet\npyhitetyiksi. Näin hän on itsessänsä tehnyt tyhjäksi koko lain ja\nsen kirouksen ja poistanut, niellyt ja surmannut synnin, kuoleman ja\nhelvetin niinkuin Paavali sanoo: \"Hän pyyhki pois sen kirjoituksen,\njoka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän\ntieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta\nja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai\nheistä hänen kauttaan voiton riemun\". (Koi. 2: 14, 15) Tätä Jumalan\nihmeellistä suunnitelmaa eivät juutalaiset eivätkä apostolitkaan\ntietäneet. Profeetta sanoo kuitenkin tässä edeltä käsin tärkeimmän:\ntämä kunnian Kuningas on kärsinyt, ja se teki hänelle kovin kipeätä;\nhän sanoo myös hänen siinä niin kadottavan kunniansa, ettei hän näytä\nJumalan oikealta Pojalta, vaan häntä pidetään pahantekijänä, ja hän\nkärsii niin, että hänen omatuntonsa antaa hänelle todistuksen Jumalan\nvihasta.\n\n\nTiistai.\n\nVielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette\nminut; koska minä elän, niin tekin saatte elää. Joh. 14:19.\n\nTämä on puhuttu pahaa maailmaa vastaan, joka vainoaa Kristusta ja\nhänen sanaansa: hän ei tahdo suoda maailmalle enää sitä kunniaa, että\nse saisi nähdä hänen saarnaavan ja tekevän ihmeitä; koska he eivät\ntahdo suvaita häntä luonaan, hänkin tahtoo loitota heidän silmistänsä.\nMutta te, minun opetuslapseni, hän sanoo, saatte nähdä minut ja elää\nminun kanssani. Minä tahdon näet pian kuoleman jälkeen nousta taas\nkuolleista, että te aina saisitte nähdä minut, ensin ruumiillisesti ja\nsitten myös hengellisesti, minun hallitessani, sekä tuntea ja kokea\nminun voimani teissä ja kaikessa maailmassa. Tämäpä on heille ylevä\nsaarna, jota ei voida käsittää muuten kuin uskolla. Kuitenkin tuottaa\nsuurta lohdutusta, että, vaikka he näkevät hänet silmiensä edessä\nristiinnaulittavan, kuolevan ja tulevan haudatuksi, hän kuitenkin sanoo\nheille suorin ja selkein sanoin, että he saavat nähdä hänet ja että hän\nnyt vasta oikein elääkin, eikä ainoastaan hän, vaan hekin elävät hänen\nkanssansa. On kuin hän sanoisi: Toisin ei voi ollakaan, meidän täytyy\nkärsiä maailmaa; kun se ei enää voi minulle mitään tehdä, niin se\nväijyy teidän henkeänne. Mutta ei se vahingoita, älkää peljätkö: Minä\nelän, minä elän nyt jo. Niin varma hän on siitä, että sanoo itseänsä\neläväksi juuri kuolemaan käydessään. Hän on se, jota kuolema ei voinut\ntappaa, vaikka se tosin surmasi hänet ruumiillisesti. Senpä tähden\nhän kerskaa kuolemaa ja perkelettä uhmaten, aivan kuin hän tahtoisi\nsanoa: Ristiinnaulitkoot, surmatkoot ja haudatkootkin minut, he eivät\nkuitenkaan tapa minua; minä tahdon niellä kuoleman elämälläni ja\nvoittaa perkeleen voimallani. Koskapa he eivät voi minua pitää kuoleman\nvallassa, niin en tahdo teitäkään kuolemaan jättää. Ja koska minä elän,\nniin tekin totisesti elätte minun kanssani. Minä tahdon niin järkyttää\nkuolemaa, että sen täytyy olla voitettu ja irti sekä minusta että\nteistä, jotka uskotte minuun.\n\nMeillä on siis se lohdullinen lupaus, annettu kristityille, jotka\nmuutoin peljästyvät kuolemaa, että saamme kerskaten sanoa: Vaikka\ntapatkin minut, et kuitenkaan minua tapa, vaan autat minut elämään.\nKristus vie minut elämään, niinkuin hän tässä sanoo: \"Koska minä elän,\nniin tekin saatte elää\". Tähän liha ja veri inttävät: Minun täytyy\nkuitenkin panna kaulani alttiiksi. Sepä ei sinua lainkaan vahingoita,\nKristus sanoo, ovatpa he minutkin ristiinnaulinneet ja panneet hautaan;\nsamoin he tekevät teillekin. Tämä pysyy kuitenkin voimassa: \"Koska\nminä elän, niin tekin saatte elää.\" Näitä sanoja kristityn täytyy\noppia käsittämään ja niin tuntemaan Kristuksensa hänen lohdullisista\nlupauksistaan, ettei säiky kuolemaa, vaan vastustaa pelotta sitä, koska\nhän ei ole jäävä kuoleman valtaan, vaan saa elää Herransa Kristuksen\nkanssa.\n\nTällainen uskallus kristityillä on Herraan Kristukseen. He uskovat,\nettä hän on noussut kuolleista ja istuu Isän oikealla puolella. Näin\nheidän tulee oppia poistamaan kuolema kauas silmistään ja olemaan\najattelematta mitään muuta kuin sulaa elämää, että he kuolemassakin\nsäilyvät elävinä. Kuolema jättää heidät kuolettamatta, ellei se\nensin tapa itse Kristusta, joka elää ja hallitsee jumalallisessa\nmajesteettisuudessa, johon kuolema ei saa eikä voi koskea. Tämän\nkäsittäminen ja uskominen on kuitenkin suuri taito ja pysyy sellaisena.\nSe maksaa monta kovaa ottelua, eikä sitä kuitenkaan koskaan voida\nkyllin oppia meidän lihamme ja veremme tähden, joka ei voi olla\npelkäämättä ja vapisematta kuolemaa. Mutta sitä täytyy aloitella ja\nsiitä saada lohdutusta. Ellei meillä sitä olisi, ei kukaan pysyisi\nevankeliumissa lujana ja järkähtämättömänä.\n\n\nKeskiviikko.\n\nNiinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika\nylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen\nelämä. Joh. 3: 14, 15.\n\nSen joka tahtoo saada iankaikkisen elämän, täytyy saada se uskon kautta\nKristukseen, siihen että Kristus on hänen syntiensä tähden ylennetty\nristiin, siinä kuollut ja niin pelastanut hänet iankaikkisesta\nkuolemasta ja kadotuksesta. Samoin kuin israelilaisia erämaassa, kun\ntuliset käärmeet heitä purivat, ei voinut mikään lääkintätaito auttaa,\nainoastaan se, että he katsoivat vaskikäärmeeseen, jonka Jumala oli\nkäskenyt ylentää, samoin on sinullekin ainoa autuuden tie, että katsot\nHerraan Kristukseen, toisin sanoen lohduttaudut hänen uhrillaan ja\nuskot, että Jumala hänen kuolemansa tähden antaa anteeksi ja jättää\nlukematta meille meidän syntimme ja tahtoo tehdä meidät autuaiksi. Tämä\nhedelmä kasvaa ainoastaan Kristuksen kuolemasta, ei meidän teoistamme.\n\nTällaisia saarnoja on profeetoissa montakin. Niinpä Jesaja sanoo:\n\"Totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti\npäällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,\nmutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän\npahojen tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että\nmeillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut\".\n(53: 4, 5). Tämä on ihana ja lohdullinen ahtisaarna, joka Uudessa\ntestamentissakin olisi mainio saarna jonkun apostolin esittämäksi.\nSelkeämmin ei kukaan apostoli olisi saattanut puhua. Profeetta sanoo\ntässä, että Kristus on piinattu, haavoitettu ja runneltu sen tähden,\nettä hän on ottanut kantaakseen meidän sairautemme ja kipumme, että\nmeillä rauha olisi ja että me tulisimme paratuiksi. Rakas profeetta\ntekee Herrasta Kristuksesta lääkärin ja opettaa meille, että jos\ntahdomme Jumalan edessä tulla terveiksi, emme etsisi apua muualta kuin\nHerralta Kristukselta. Hänellä on lääkitys, joka ei perustu hyvien\ntekojen tekemiseen, vaan siihen, että hänen itsensä täytyy kärsiä\nmeidän edestämme, hänet haavoitetaan ja piestään meidän edestämme,\nja että hän kantaa rangaistuksen meidän edestämme. Kun siis kuulet\nkärsimyshistoriasta, kuinka kurjasti juutalaiset ja pakanat ovat sinun\nHerraasi Kristusta kohdelleet, niin liitä mielessäsi joka kohtaan:\nse on tapahtunut minun tähteni, että minulla olisi lääkitys, ei\nruumiillisesta sairaudesta, vaan synnistä ja iankaikkisesta kuolemasta.\nJos näin ajattelet, silloin harjoitat Kristuksen kärsimyksen\ntutkistelua oikein ja autuaasti.\n\nKristuksen kärsimys on kahdessakin suhteessa kallis ja terveellinen\nlääkitys. Ensinnäkin tästä kärsimyksestä voidaan paremmin kuin\nkaikista muista rangaistuksista oppia, kuinka kauhea asia synti on.\nKoska ei yksikään ihminen, ei yksikään enkeli eikä mikään muu luotu\nole voinut maksaa syntiä, vaan Jumalan Pojan on täytynyt se tehdä,\nniin meidän täytyy myöntää, että synti on jotakin hirvittävää.\nMeidän tulee siis sitäkin visummin pysyä Jumalan pelossa ja oppia\nkavahtamaan sellaista kauheaa asiaa kuin synti on. Sillä syntiin on\nhelppo langeta, mutta siitä nouseminen on ylen työlästä. Kristuksen\nkärsimyksen tutkistelemisesta on siis se hyöty, että se on tehokas\nlääke syntiä vastaan, oppiaksemme olemaan jumaliset. Toiseksi se\non lääke kuolemaakin vastaan. Se joka uskoo, että Jumalan Poika on\nkuollut hänen syntinsä tähden ja maksanut synnin kuolemallansa, voi\nrauhallisin sydämin turvata Jumalan hyvyyteen ja lohduttautua syntiä ja\niankaikkista kuolemaa vastaan. Kristus esittää tässä sattuvasti tämän\nlohdutuksen sanoessaan: \"Niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa\",\n-- jotta juutalaiset pelastuisivat ruumiillisesta kuolemasta, -- \"niin\npitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo,\nolisi iankaikkinen elämä.\"\n\n\nTorstai.\n\nÄlköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. Te\nkuulitte minun sanovan teille: \"Minä menen pois ja palajan jälleen\nteidän tykönne\". Joh. 14: 27, 28.\n\nKristus tahtoo sanoa: Koska minun nyt täytyy erota teistä, ja teidän\nosaksenne tulee minun tähteni maailmassa rauhattomuus, niin varautukaa\nsiihen, niin ettette sen tähden ole hädissänne tai alakuloiset. Olkaa\nrohkeat ja hyvässä turvassa, niinkuin minä alusta saakka olen teitä\nkehoittanut. Tätä ulkonaista surkeutta ei kestä iankaikkisesti,\nsillä minä tahdon jälleen tulla teidän tykönne ja ilahduttaa teitä\nsekä ruumiillisesti että hengellisesti. Niin hän on tehnytkin.\nRuumiillisesti hän meni kärsimyksensä kolmena päivänä heiltä pois,\nmutta palasi taas kolmantena päivänä heidän tykönsä osoittautuen\neläväksi; silloin he ilahtuivat ja alkoivat ymmärtää sitä, mitä\nhän aikaisemmin oli heille puhunut. Tätä Kristuksen poismenoa ei\nkuitenkaan saa sovittaa ainoastaan noihin kolmeen päivään, joiksi hän\nnäkyväisesti hävisi apostoleilta. Tällaista poismenoa ja takaisintuloa\nhän suorittaa alinomaa kristittyihinsä nähden, niin että hekin saavat\ntästä lohduttautua. Vaikka heistä kiusauksen kestäessä tuntuu siltä,\nkuin he olisivat hukanneet Kristuksen, ei heidän silti tarvitse joutua\nepätoivoon. Hänhän lupaa tässä tulla jälleen heidän tykönsä.\n\nNämäpä ovat kalliita sanoja sille, joka ne oikein voisi käsittää ja\nuskoa! Kuulemmehan, ettei ole Kristuksen syy, että me kiusauksessa\ntulemme aroiksi ja murheellisiksi, vieläpä kuulemme hänen vihaavan\nsellaista pelkoa. Sitä paitsi hän kieltääkin sen vakavasti. On kuin hän\nsanoisi: Miksi tahtoisittekaan peljätä tai murehtia? Kuulkaa tarkoin,\nettä minä kiellän teitä sitä tekemästä! Minä, minä olen sanonut teille\nja sanon teille taas: Älköön teidän sydämenne olko murheellinen\nälköönkä peljätkö. Ja mitä minä sanon teille, samaa sanoo minun\nIsänikin, ja kaikki enkelit taivaassa yhtyvät siihen.\n\nTämä on varsin lohdullista puhetta. Meidän tulisi? syystä ilosta\nhypähdellä, mutta meidän viheliäinen veremme ja lihamme eivät voi tätä\nkäsittää, vaan taipuvat niin helposti murehtimaan itsekään tietämättä\nsurun aihetta. Ilkeä perkele se riistää tämän ihanan kuvan meidän\nsilmistämme ja tempaa Kristuksen pois sydämestä, niin ettemme kuule,\nmitä hän sanoo, ja niin helposti hätäilemme ja vapisemme, kun yksikin\najatus Jumalan vihasta ja tuomiosta juolahtaa sydämeen. Oppikaamme siis\nvarjeltumaan semmoiselta ja vastoin perkelettä ja omaa sydäntämmekin\nrohkaistumaan. Käskeehän Kristus itse meitä olemaan hyvässä turvassa.\n\nNiin, sanonet, mutta minä olen vaivainen syntinen ja olen synneilläni\nvihoittanut Jumalan. Etkö kuule, että Kristus sanoo sinulle: Minä\nannan sinulle rauhan, Jumalan armon ja synnit anteeksi. Älä siis ota\nhuomioon, mitä itse olet, vaan tarkkaa sitä, mitä hän sinulle antaa.\nOnhan sinulla hänen kasteensa, sakramenttinsa ja evankeliuminsa,\njotka ovat sulan armon ja rauhan merkkejä. Anna niiden peljätä vihaa\nja armottomuutta, jotka ovat suruttomia ja varmoja katumattomassa\nja jumalattomassa elämässä eivätkä tunne Kristusta. Sinähän halajat\nmielelläsi saada Jumalan armon, synnit anteeksi ja lohdutusta häneltä,\nniinkuin ainakin se, joka on peljästynyt ja tuntee viheliäisyytensä.\nTällaisille Kristus pitää tämän saarnan; kenelle ja mitä varten hän\nsitä puhuisikaan, ellei niille, jotka lohdutusta tarvitsevat? Miksi\net siis tahdo vastaanottaa näitä ihania ja kalliita sanoja, joissa\nhän sanoo sinulle ja kaikille arkamielisille: Minä en tahdo, että\nkristittyni ovat arkoja. Tosin tiedän, että perkele ja maailma, kuolema\nja kaikkinainen onnettomuus peljättävät heitä. Mutta minä olen juuri\nsiksi saapuvilla, että minä lohduttaisin heitä ja auttaisin heitä\npelosta; jos minä vielä heille lisäisin onnettomuutta, niin en olisi\nVapahtaja enkä Kristus. Jos siis tunnet peljästystä tai murhetta, niin\ntiedä, ettei sinun tule antaa sille sijaa, vaan rohkaista itseäsi\nniillä sanoilla, joilla minä tässä sinua kehoitan ja käsken olemaan\npelkäämättä.\n\n\nPerjantai.\n\nJoka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä\nhänessä. Joh. 6: 56.\n\nSamoin kuin ruumiillinen ravinto, jonka suu nauttii, kadottaa muotonsa\nja muuttuu ihmisen vereksi ja lihaksi, samoin tapahtuu, kun sydän\nkäsittää Jumalan sanan Kristuksesta ja vastaanottaa sen. Usko ei jää\nsiinä joutilaaksi, vaan muuntaa ja muodostaa ihmisen, niin että hän\nyhdistyy kokonaan Kristukseen ja Kristus häneen. Kuinka se tapahtuu?\nEnsiksi: usko ei tartu hengelliseen ruumiiseen, vaan luonnolliseen\nlihaan ja vereen, uskoen, että se on Jumalan Pojan liha ja veri,\nmeidän edestämme annettu ja vuodatettu; tämä on Kristuksen lihan\nsyömistä ja hänen verensä juomista. Tätä seuraa sitten tuo suuri ja\nrikas vaihtokauppa, että hän pysyy meissä ja me hänessä ja tulemme\nhänen kanssaan yhdeksi ruumiiksi. Hän tulee kaikkine aarteineen\nmeidän ruumiiksemme, ja me kaikkine synteinemme ja onnettomuuksinemme\ntulemme hänen ruumiiksensa. Kristuksen pysyessä meissä täytyy meillä\nolla kaikki, mitä hän on ja mitä hänellä on: iankaikkinen elämä,\nvanhurskaus, viisaus, voima, valta ja kaikki aarteet, joilla ei ole\nlukua eikä loppua, niin että me saamme omistaa ne itsellemme ja nauttia\nniistä ominamme. Sen tähden usko tuo myötänsä voiton maailmasta,\nkuolemasta, synnistä, perkeleestä ja kaikesta onnettomuudesta.\nTällaisia jaloja asioita sisältävät nämä sanat, niin ettei yksikään\nihmissydän voi niitä oikein käsittää eikä ymmärtää. Edelleen,\njos me pysymme hänessä, niin täytyy siitä seurata, että, kuinka\nhuonot olemmekin, kuinka horjumme ja erehdymmekin, se ei voi meitä\nvahingoittaa, sillä meidät kannetaan synteinemme ja heikkouksinemme\niankaikkiseen vanhurskauteen ja vahvuuteen. Jos me siis olemme\nKristuksessa ja Jumalassa, ei meillä voi olla mitään niin suurta\nsyntiä, että se voisi tuomita meidät kadotukseen. Vaikka me olemme\ntäynnä syntiä, niin Jumalan täytyy kuitenkin sanoa: ne ovat minun\nPoikani syntejä. Ja koska hän ei voi vihastua Poikaansa, niin ei hän\nvihastu meihinkään. Samoin kuin Kristus vallitsee ja hallitsee kaikkea,\ntulemme mekin herroiksi ja saamme polkea jalkoihimme synnin, kuoleman,\nperkeleen ja kaikkien väkivallan. Katso, tällaisia suuria asioita\nsisältävät nämä sanat, joissa meidän korkein jumalallinen ja suurin\naarteemme on, maailmalta salattuna.\n\nTästä seuraa myös, että kristittyjen suurin taito on osata oikein\nsovittaa itsensä heikkoon Kristukseen ja nähdä, kuinka hän on syntinen\nmeissä. Näin pitkälle eivät ulkokullatut ja tekopyhät pääse, emmekä\nmekään, jos luulemme evankeliumin liiankin hyvin osaavamme. Me luulemme\nkaiken olevan keskuudessamme puhdasta ja viatonta, mutta evankeliumi\nei tee meitä hurskaiksi ja puhtaiksi niin kuin laki, joka vain vaatii\nihmisiä tulemaan pyhiksi. Evankeliumi jättää meidät syntisiksi ja\nsaattaa meidät tekemisiin syntien kanssa, asettaen korkeimmaksi\nhurskaudeksi ja avuksi sen, että toinen kantaa toistaan, niin kuin\nKristus on kantanut meitä. Niin pitkälle et milloinkaan tule, sen olet\naina huomaava, ettei sinussa ja muissa olisi puutteita ja vikoja.\nSilloin täytyy tekopyhien ja järjen päätellä: ei tuo ole puhdasta,\nKristus ei noissa asu. Mutta evankeliumi sanoo: sinä tosin olet\nheikko ja syntinen, mutta väkevä ja hurskas Kristuksessa, joka elää\nsinussa. Älköön siis kukaan ajatelko kristittyä puhtaaksi hurskauden\nkuvastimeksi, sillä Kristus itse kätkeytyy ja verhoutuu pelkkään\nsyntiin, heikkouteen, köyhyyteen ja viheliäisyyteen.\n\n\nLauantai.\n\nVähän aikaa, niin te ette enää minua näe, ja taas vähän aikaa, niin te\nnäette minut. Joh. 16: 16.\n\nKristus on kaikkien tiettäväksi saarnannut siitä, mitä hänen\npoismenonsa jälkeen oli tapahtuva. Hän tahtoo ottaa jäähyväiset\nopetuslapsiltansa ja sanoa: Jumalan haltuun, minun täytyy mennä, nyt te\nnäette vielä minut ja kuulette minua, mutta neljän tai viiden hetken\nkuluttua ette minua enää näe. Samana yönä näet, jona hänet vangittiin,\nhe joutuivat hänestä eroon, eikä heillä ollut toivoa nähdä häntä\njälleen, koska hänet ristiinnaulittiin ja haudattiin. Mutta kuitenkin\nhän sanoo, että he vähän ajan perästä taas saavat nähdä hänet. Tämä on\nopetuslapsista eriskummallista puhetta. Eihän heidän ymmärrykseensä\nmahdu, mitä tämä merkitsee: \"Vähän aikaa, niin te ette enää minua\nnäe, ja taas vähän aikaa, niin te näette minut\". Siksi he rupesivat\nkeskenänsä kyselemään, mitä se voisi merkitä. He eivät ensinkään\nsaattaneet odottaa, että hänet niin pian otettaisiin pois heiltä, vielä\nvähemmän he voivat uskoa, että hän kärsimyksensä ja kuolemansa jälkeen\ntaas niin pian nousisi kuolleista ja näyttäytyisi elävänä heille.\nTämä oli heistä liian outoa; heidän mielestänsä, oli liian kaukana se\nniin pikainen tapahtuma, että hän kolmessa päivässä sekä kuolisi että\nvirkoaisi henkiin.\n\nVaikka hän olisikin ennen selkeästi puhunut tällaista, niin he\nolisivat kuitenkin aivan yhtä vähän ymmärtäneet häntä, sillä tuo\nkaikki oli peräti mahdotonta mahtumaan heidän päähänsä. Siksi pyhä\nJohanneskin kirjoittaa siitä niin monisanaisesti, tahtoen osoittaa,\nettä Kristus on halunnut lujasti painaa heidän mieleensä kuolemansa ja\nylösnousemuksensa suuren ihmeen ja näin antanut heille aiheen kysyä\nsitä häneltä. Mutta vaikka hän olisikin puhunut selvästi ja suoraan,\nolisivat he kuitenkin yhtä vähän häntä ymmärtäneet. Tahtoessaan\nselittää tätä: \"vähän aikaa\", hän sanoo: \"minä menen Isän tykö\". Sitä\nhe ymmärtävät vielä vähemmän ja siitä heidän täytyy tunnustaa, etteivät\nhe ymmärrä, mitä hän sanoo. Tämä pysyy siis heille hämäränä sanana,\nniin että heidän täytyy sitä ajatella ja sitäkin enemmän ihmetellä\nja kysyä, jotta heidän uskonsa sen muistaisi hänen ylösnousemuksensa\njälkeen ja siitä vahvistuisi.\n\n\"Isän tykö meneminen\" ei ole sellaista puhetta, jota ihmiset\ntavallisesti käyttävät ja ymmärtävät. Se on Herran Kristuksen\npuheenparsi. Isän tyköä tuleminen tai Isän lähettämänä oleminen ei\nmerkitse muuta, kuin että hän, Jumalan totinen Poika, on tullut\ntosi ihmiseksi ja ilmaantunut maan päälle ihmisluonnossa ja\nihmisen muodossa, tullut nähtäväksi, kuultavaksi ja havaittavaksi,\nkärsinyt ja kuollut, aivan kuin kuka tahansa muu ihminen. Se taas,\nettä hän menee Isän tykö, merkitsee, että hän tulee kirkastetuksi\nkuolleistanousemuksensa kautta, että hän istuu Jumalan oikealla\npuolella ja hallitsee hänen kanssaan iankaikkisuudessa, iankaikkisena,\nkaikkivaltiaana Jumalana. Isästä tulemalla hän on todistanut olevansa\ntosi, luonnollinen ihminen, Isän tykö menemällä hän kirkastaa itsensä\niankaikkiseksi Jumalaksi Isästä Jumalasta. Näin liittyvät yhteen\nhenkilöön sekä Jumala että ihminen.\n\nTällaista siirtymistä Isän tyköä meidän tykömme ja meidän tyköämme Isän\ntykö eivät nuo rakkaat apostolit voineet siihen aikaan ymmärtää, emmekä\nmekään eikä kukaan ihminen ymmärtäisi, ellei Pyhä Henki olisi tullut ja\nnäitä sanoja kirkastanut. Sanat ovat hämärät ja pysyvätkin hämärinä,\njotenka vieläkin on vaivalloista niin tuntea ja omistaa Kristus hänen\nalentamisessaan ja ylentämisessään, että hänelle omistetaan, niinkuin\nPaavali sanoo, kaikki, mitä taivaassa, maan päällä ja maan alla on.\n\n\n\n\nPUOLIPAASTOVIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nKun Jeesus oli tämän puhunut, lähti hän pois opetuslastensa kanssa\nKedronin puron tuolle puolelle; siellä oli puutarha, johon hän meni\nopetuslapsinensa. Joh. 18: 1.\n\nHerramme Kristuksen viimeisiä sanoja maan päällä oli hänen rukouksensa,\njolla hän ottaa jäähyväiset opetuslapsiltaan. Mutta kun hän on\nrukouksensa päättänyt, hän rupeaa papiksi ja uhraa oikean uhrin,\nnimittäin itsensä ristinpuussa. Tästä kärsimyksestä pyhä Johannes\nkertoo vähän toisin kuin muut evankelistat, lisäten sen, mitä toiset\nevankelistat ovat jättäneet kertomatta. Nyt hän kirjoittaa ikään\nkuin esipuheen kärsimyshistoriaan. Näyttää olevan tarpeetonta,\nettä hän mainitsee Kedronin puron ja että Kristus on sen ylitse\nkäynyt puutarhaan. Mutta hän mainitsee siitä painaakseen siten mitä\nsattuvimmin meidän mieleemme, että Kristus on tahtonut käymällä käydä\nkuolemaan ja kuolla. Evankelista on näin tahtonut itsekin rakentua\nKedronin puroa ajatellessaan. On kuin hän tahtoisi sanoa: Minäpä\ntarkoitan, että Herra on tosiaankin käynyt Kedronin puron ylitse.\nHän on tullut oikealle Kedronin purolle. Kedron merkitsee nimittäin\nmustaa eli synkkää. Kedronin puro on Jerusalemin edustalla ja on\nsaanut nimensä siitä, että se juoksee niin syvässä ja pimeässä, että\nsen vettä tuskin saattaa nähdä. Evankelista tahtoo nyt sanoa: Herramme\nKristus on käynyt sen oikean pimeän, mustan puron ylitse. Hän ei puhu\nmitään öljymäestä eikä kauniista ja suloisesta seudusta, vaan ajattelee\nainoastaan tätä mustaa puroa, joka mitä sattuvimmin soveltuu tähän\nKristuksen katkeraan kärsimykseen ja kuolemaan.\n\nVielä evankelista kertoo, että Kristus kävi opetuslastensa kanssa\npuutarhaan. Tätä puutarhaa toiset evankelistat nimittävät Getsemaneksi;\nse on laakso, joka sijaitsee Öljymäen ja Jerusalemin kaupungin välillä.\nEhtoolla Kristus lähti kaupungista itää eli auringon nousua kohden.\nSiellä oli hedelmällinen keto sekä ihana ja herttainen puutarha jaloine\nhedelmineen, minkä tähden paikkaa sanottiin Getsemaneksi, suomeksi:\nlihava laakso. Minkä tähden sitten evankelista kirjoittaa tästä niin\ntarkoin mainiten Kedronin puroa ja puutarhaa?\n\nEnsiksikin hän tekee näin osoittaakseen, että Kristus oli maan päällä\nniin köyhä, ettei hänellä ollut omaa huonetta tai kotia, vaikka hän\noli sekä Juudan kansan että koko maailman kuningas ja Herra. Niinhän\nhän itse sanoo: \"Ketuilla on luolat, ja taivaan linnuilla pesät,\nmutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi\" (Matt.\n8: 20). Toiseksi oli Herralla aina tapana viivyttyään iltaan saakka\nJerusalemissa mennä ehtoolla kaupungin ulkopuolelle, joko puutarhaan\ntai Betaniaan; kaupunkiin ei hän yöksi jäänyt.\n\nTässä nyt enkelit ja kaikki maailmallinen ja inhimillinen valta\njättävät Kristuksen; hänen vihollisensa, ylipapit ja kirjanoppineet,\nvahvistuvat mitä mahtavimmiksi roomalaisten liittyessä heihin, ja\nkansakin ryhtyy samaan hankkeeseen. Vihdoin opetuslapsetkin kaikki\njättävät hänet ja pakenevat. Kuinka onkaan kaikki näin muuttunut? Kun\nKristus saarnasi Jerusalemissa, ei kukaan rohjennut käydä käsiksi\nhäneen, mutta nyt luopuvat sekä kansa että mahtimiehet hänestä. Tämä\nKristuksen esikuva tulee meidän tarkoin painaa mieleemme, sillä\nkristillinen kärsimys alkaa yksinäisyydessä. Niin täytyy käydä, että\nsinä jäät yksin; ellei niin tapahdu tässä elämässä, tapahtuu niin\nainakin kuolemassa. Jokainen kristitty varustautukoon sen tähden\noikealla väkevyydellä, Kristuksella, joka on meidän ainut lohtumme ja\napumme.\n\n\nMaanantai.\n\nJa Jeesus alkoi murehtia ja tulla tuskaan. Ja hän meni vähän edemmäksi,\nlankesi kasvoilleen ja rukoili. Matt. 26: 37, 39.\n\nTässä meidän tulee ajatella ja uskoa, että Kristus on Jumalan Karitsa,\njoka kantaa ja poistaa maailman synnin, niin että me totisesti olemme\npäästetyt ja vapaat synneistämme. Hän värisee ja vapisee Öljymäellä\nja on niin tuskassa ja peljästynyt, että hikoilee veristä hikeä.\nSiihen hänet saattaa meidän syntimme, jonka hän on ottanut päällensä\nja jota hän niin raskaasti kantoi. Antakaamme sen vuoksi niiden olla\nsiellä, toivoen lujasti, että milloin tahansa joudummekin Jumalan\ntuomioistuimen eteen, hän ei löydä meissä yhtään syntiä. Tätä ei pidä\nkäsittää niin, kuin me olisimme vanhurskaita emmekä olisi lainkaan\nsyntiä tehneet, vaan niin, että Jumala itse on ottanut meistä syntimme\nja pannut ne Poikansa päälle. Katso, Kristus Öljymäellä on sinun\nlohdutuksesi, niin että saat olla varma siitä, että hän on ottanut\nkantaakseen sinun syntisi ja maksanut sen. Mistä tämä murhe ja tuska\nmuusta olisi tullut? Jos nyt sinun syntisi ovat Kristuksen päällä,\nniin ole sinä sydämessäsi rauhassa, ne ovat oikealla paikalla, siellä,\nminne ne kuuluvatkin. Sinun päälläsi eivät ne ole oikealla paikalla,\nsillä sinä olet liian heikko ainoatakaan syntiä kantamaan; sinun\ntäytyisi sen alla hukkua. Anna sen tähden synnin aina olla Kristuksen\npäällä ja katso, mihin hän sitä kantaessaan joutuu. Hän vie sen\nmukanaan ristille, jopa kuolee sen tähden. Mutta kolmantena päivänä\nhän näyttäikse synnin, kuoleman ja perkeleen Herraksi; ne ovat häntä\nvastaan kaiken voimansa ponnistaneet, mutta eivät ole mitään aikoihin\nsaaneet. Tällä tulee sinun nyt lohduttautua ja kiittää Jumalaa tästä\nsanomattomasta armosta, että hän on ottanut sinulta tuon raskaan\nkuorman, joka olisi syössyt sinun helvetin syvyyteen, ja sälyttänyt\nsen Poikansa, Herramme Jeesuksen Kristuksen päälle, joka, vaikka hän\noli synnitön, kuitenkin Öljymäellä kantaa sitä niin raskaasti, että\nverihiki hänestä juoksee. Lohduttaudu tällä äläkä anna sydämesi joutua\nmurheen valtaan. Sano: Riittää, että Herrani Kristus on niin murehtinut\nja vapissut. Omalla murheellani en saa mitään aikaan, mutta hän on\ntällä murheellansa ja vapisemisellansa, josta minä elän ja kuolen,\nsaanut aikaan sen, että minä vastedes saan olla hänessä iloinen ja\nturvattu tarvitsematta peljätä syntiä ja kuolemaa. Hänen kuolemallaan\nsaan lohduttautua ja toivoa Jumalan armoa ja iankaikkista elämää.\n\nMeidän tulee Herramme Kristuksen tässä antamasta esikuvasta myös oppia,\nkuinka meidän on meneteltävä silloin, kun tuska, kiusaus ja hätä\novat käsillä. Se hetki oli tullut, jolloin Juudas oli hänet pettävä,\njuutalaiset ottavat hänet vangiksi ja pakanat ristiinnaulitsevat hänet.\nMitä hän nyt tekee? Hän alkaa murehtia ja tulla tuskaan. Mutta hän\nei jää siihen. Hän menee edemmäksi, lankeaa kasvoilleen ja rukoilee.\nOpi sinäkin näin tekemään. Älä pane mitään tuskaa ja hätää niin\nsydämellesi, että sen tähden unhottaisit rukoilemisen. Jumala mieltyy\nsiihen, että tuskaan ja hätään joutuessamme emme lankea epäilyksiin,\nvaan ylennämme sydämemme hänen puoleensa ja etsimme apua häneltä. Me\nolemme kuitenkin taipuvaiset päättelemään, että Jumala on julmistunut\nja meille vihainen, koska hän sallii meidän tulla tuskaan ja hätään.\nTätä vastaan saat lohduttautua Kristuksesta Öljymäellä. Jos näet\nJumala tarkoittaisi meille pahaa salliessaan meidän tulla tuskaan\nja hätään, seuraisi siitä, että hän olisi rakkaalle Pojallensakin\ntarkoittanut pahaa. Älä siis anna sellaisten ajatusten vietellä itseäsi\npitämään Jumalaa vihollisenasi, kun hän sallii sinun kärsiä hätää,\nvaan niin kuin tästä näet, ettei hän säästä omaa ainokaista Poikaansa\nkärsimyksestä, vaan hänen täytyy tuntea syntiä ja kuoleman tuskaa ja\nsen tähden murehtia ja tulla tuskaan, niin ajattele sinäkin, että olet\nJumalan lapsi ja että hän tahtoo olla sinun Isäsi, vaikka hän antaakin\nsinun vähän kärsiä. Minkä tähden tahdot, ettei sinua kohtaisi se, miltä\nhän ei säästänyt ainokaista Poikaansa, vaan antoi hänen sinun edestäsi\nkärsiä sellaista tuskaa ja hätää, jota sinä iankaikkisesti olisit\nsaanut helvetissä kärsiä? Seuraa siis Kristusta tässäkin, ja samoin\nkuin sinä hänen kanssaan kärsit tuskaa ja hätää, samoin opi myös hänen\nkanssaan rukoilemaan, äläkä epäile, että Jumala armollisesti tahtoo\nkuulla tällaisen rukouksen.\n\n\nTiistai.\n\nJa hän lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: \"Isäni, jos mahdollista\non, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä\ntahdon, vaan niinkuin sinä\". Matt. 26: 39.\n\nOpi tästä oikea rukouksen muoto, jota tulee käyttää kiusauksessa ja\nhädässä. Rakas Herramme Kristus rukoilee, että hänen Isänsä ottaisi\ntämän maljan häneltä pois, ja odottaa oikean ainokaisen Pojan tavoin\nkaikkea hyvää Isältä. Kuitenkin hän lisää nämä sanat: \"ei kuitenkaan\nniinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä\". Tee sinäkin niin. Jos olet\nkiusauksessa ja kärsimyksessä, niin älä ajattele, että Jumala on\nsinulle vihainen, vaan käänny hänen puoleensa, niinkuin lapsi isänsä\npuoleen, pyydä häneltä apua ja sano: Rakas taivaallinen Isä, katso,\nkuinka minulle käy, auta minua rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen\ntähden, älä salli minun hukkua tähän tai muuhun hätään! Tähän Jumala\nmieltyy; hän tahtoo, että meillä kaikilla olisi tällainen luottamus\nhäneen Kristuksessa ja Kristuksen kautta kaikissa huolissamme, ja että\nme aivan turvallisina huutaisimme häntä avuksi rakkaana Isänämme,\nlainkaan epäilemättä, että hän Kristuksen tähden on meille, niinkuin\nainakin rakkaille lapsilleen, armollinen ja sydämellisen kärsivällinen\nmeitä kohtaan ja tahtoo sen tähden mielellään auttaa. Sinun on\nkuitenkin nöyrryttävä eikä vaadittava oman tahtosi toteutumista, vaan\njätettävä Jumalan tahdon varaan, tahtooko hän sallia sinun pidempään\nolla hädässä ja siten osoittaa kuuliaisuutesi kärsivällisesti\nkestämällä ja odottamalla avun viipyessä, niinkuin näet Kristuksen\ntässä tekevän.\n\nSaattanet nyt kysyä: Minkä tähden Kristus tässä näin rukoilee? Eihän\nhän käytä lainkaan tämäntapaisia sanoja rukoillessaan toisaalla näin:\n\"Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi. Pyhä Isä, varjele nimessäsi\nne, jotka sinä olet minulle antanut. Pyhitä heidät totuudessa. Isä,\nminä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet\nminulle antanut, olisivat minun kanssani jne.\" (Joh. 17.) Koko tämä\nrukous osoittaa, ettei hän lainkaan jätä tätä anomusta Jumalan tahdon\nvaraan, vaan tahtoo sen ehdottomasti tulevan kuulluksi. Miksei hän siis\ntässäkin niin rukoile? Vastaan: Herra rukoilee tässä ruumiillisessa\nhädässä. Meidän tulee kaikessa, mikä koskee tätä ruumiillista elämää,\nalistaa oma tahtomme Jumalan tahdon alaiseksi. Meille on näet usein\ntarpeen, että Jumala sallii meidän olla ristin alla ja hädässä. Koska\nJumala yksin tietää, mikä meille on hyväksi ja hyödyllistä, meidän\non asetettava hänen tahtonsa oman tahtomme edelle ja osoitettava\nkuuliaisuutemme olemalla kärsivällisiä. Kun taas on kysymys muista kuin\nruumiillisista asioista, esimerkiksi syntien anteeksiantamuksesta,\nsiitä että Jumala varjelisi meidät sanassaan, pyhittäisi meidät,\nlahjoittaisi meille Pyhän Hengen ja iankaikkisen elämän, jollaista\nKristus juuri rukoilee tässä toisessa rukouksessa, johon viittasimme,\nsilloin Jumalan tahto on ilmeinen ja tietty. Hänhän tahtoo, että\nkaikki ihmiset tulisivat autuaiksi. Sen tähden ei ole tarpeellista,\nettä tällaisia taivaallisia, iankaikkisia asioita rukoillessasi jätät\nJumalan tahdon varaan, tahtooko hän sen tehdä vai ei. Tietäkäämme ja\nuskokaamme, että hän mielellään ja aivan epäilemättä tahtoo sen antaa.\nTässähän meillä on hänen sanansa silmiemme edessä ja se ilmaisee meille\nhänen tahtonsa.\n\nSamalla tavoin et voi tietää Jumalan tahtoa ruumiillisessa kiusauksessa\nja hädässä. Sinä et tiedä, olisiko sinun autuudeksesi ja Jumalan\nkunniaksi hyödyllistä ja hyvää, jos Jumala heti, niin kuin sinä pyydät,\npäästäisi sinut ruumiillisesta hädästäsi. Sen tähden sinä saat tosin\nrukoilla apua; jätä asia kuitenkin Jumalan tahdon varaan. Rukous ei\nsilti mene hukkaan, vaikkei hän heti kohta auttaisikaan tai ei auttaisi\nsillä tavoin, kuin me tahdomme. Se hyödyttää meitä sillä tavoin, että\nJumala, vahvistaa sydämen ja antaa armon ja kärsivällisyyden, että\nvoimme kiusauksessa kestää ja vihdoin voittaa. Niinhän Kristuksen\nesimerkki osoittaa. Isä ei tahtonut antaa maljan mennä häneltä\npois, mutta lähetti kuitenkin enkelin, joka vahvisti häntä. Niin\nkäy sinullekin, vaikka Jumala viivyttäisikin apuaan. Hengellisessä\nhädässäsi saat kuitenkin olla varma siitä, että Jumala Kristuksen\nkautta tahtoo antaa sinulle syntisi anteeksi ja tehdä sinut autuaaksi.\nSitä saat siis rohkein mielin ja turvallisena rukoilla. Tekisitkin\nsyntiä, jos sitä epäilisit.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJa kun hän oli suuressa ruskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen\nhikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan. Luuk. 22: 44.\n\nRakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen kärsimistä Getsemanen puutarhassa\nei voi ihmiskielin kuvata; se käy yli kaiken ihmisjärjen ja -ajatuksen.\nJos tavallinen ihminen hetkisenkin tuntisi tätä tuskaa, niin hän ei\nvoisi elää, vaan hänen täytyisi kuolla. Mutta minkä tähden sinä,\nHerra Kristus, olet niin murheellinen ja suuressa tuskassa? Sanoithan\nsinä, että voisit rukoilla Isääsi lähettämään sinulle enemmän kuin\nkaksitoista legioonaa enkeleitä. Jos sinä niin pelkäät kuolemaa, mitä\nsitten me, vaivaiset syntiset ihmiset? Me kyllä joudumme epätoivoon.\nNiinhän on meidän kaikkien ihmisten laita, että taistelu ennen\nkuolemaa on raskaampi kuin itse kuolema. Jos perkele silloin voittaa,\nolemme hukassa. Tällaisessa taistelussa olevan ihmisen kasvot tulevat\nkelmeiksi, silmät painuvat kuopalle, korvat kylmenevät jne. Kaikki tämä\nei ole kuitenkaan mitään Herramme Kristuksen taistelun rinnalla.\n\nTätä taistelua me emme voi tajuta, sillä Kristuksen kamppailu on\nollut ankarampi kuin meidän voi milloinkaan olla. Syy on siinä, että\nKristus on ottanut kantaakseen koko maailman synnit; sitä paitsi hänen\nluontonsakin on ollut täysin puhdas ja synnitön. Meillä ihmisillä,\njotka olemme siinneet ja syntyneet synnissä, on saastainen ja turta\nliha, joka ei ole niin herkkä tuntemaan. Kuta raittiimpi ja terveempi\nihminen, kuta puhtaampi veri hänellä on, sitä paremmin hän tuntee,\nmikä häneen koskee. Koska nyt Kristuksen ruumis, liha ja veri on\nterve, puhdas ja synnitön, mutta me sitä vastoin olemme saastaiset ja\ntäynnä syntiä, me emme tunne kuoleman kauhuja, vaikka ne tulisivat\nosaksemmekin, siinä mitassa kuin Kristus ne tunsi. Koska hänellä ovat\nkoko maailman synnit taakkanaan hänen saadessaan maistaa katkerinta\nkärsimystä ja kuolemaa, ja hänen luontonsa samalla kuitenkin on täysin\npuhdas, niin hän on verrattomasti ankarampana tuntenut kuoleman tuskan\nkuin me kaikki. Sen tähden Kristuksen on täytynyt joutua sellaisen\nmurheen, tuskan ja hädän valtaan, ettei sitä yksikään ihmissydän\nvoi ajatuksella käsittää. Me ihmiset tulemme suuressa murheessa\nsiihen tilaan, että kieli kuivuu, korvat tulevat kuuroiksi, kädet\ntunnottomiksi, eikä verenpisaraakaan tunnu kiertävän koko ruumiissamme.\nMutta Kristus tuli siihen tilaan, että veri tunkihe ulos hänen\nruumiistansa.\n\nTällaisen tuskan rakas Herramme Kristus tahtoi kuitenkin kärsiä\ntaivaallisen Isänsä kunniaksi ja meidän ihmisten hyödyksi, että meillä\nvastedes olisi kuoleman tuskan Herra ja että liittyisimme häneen, joka\non tämän kauhistuksen voittanut. Kristus on viattomassa sydämessään\nsaanut voiton kaikkein suurimmasta tuskasta ja puhtaaseen vereensä\nsammuttanut perkeleen katkeran vihan vimman tuliset nuolet, että me\nsaisimme lohdutuksen hänen voitostansa. Perkele tosin syöksi tuliset\nnuolensa hänen sydämeensä, mutta hän sammutti ne viattomuuteensa ja\npuhtaaseen vereensä antaen niiden tunkeutua niin syvälle, että ne\ntylsyivät, niin ettei niillä enää ole voimaa meitä vastaan.\n\nTällainen on rakkaan Vapahtajamme taistelu Getsemanen puutarhassa, ja\nse taistelu edelsi hänen kuolemaansa. Meidän tähtemme hän joutui niin\nsuureen tuskaan, että me iankaikkisesti sydämessämme kiittäisimme häntä\ntästä äärettömästä rakkaudesta.\n\n\nTorstai.\n\nSilloin Jeesus astui esiin ja sanoi heille: \"Ketä te etsitte?\" He\nvastasivat hänelle: \"Jeesusta, Nasaretilaista\". Jeesus sanoi heille:\n\"Minä se olen\". Joh. 18: 4, 5.\n\nTämän sanan \"Minä se olen\" johdosta kristittyjen on tarkoin\ntutkisteltava, kuka Kristus on, mikä hänen tahtonsa on ja kuinka\nsuuri on hän, jonka juutalaiset nyt vangitsevat, ristiinnaulitsevat\nja surmaavat, sekä minkä tähden Kristus on sellaista kärsinyt ja\nkuollut. Näin opimme tekemään erotuksen Kristuksen ja kaikkien muiden\npyhien kärsimyksen välillä. Jos näet näitä vertaillaan, silloin\nHerran kärsimys voittaa arvossa kaikkien profeettojen, apostolien ja\nmarttyyrien kärsimyksen. Jos taas kysyt, kuka Kristus on, niin tiedä,\nettä hän on se mies, joka on sanonut: \"Isä, kaikki minun omani ovat\nsinun, ja sinun omasi ovat minun\" (Joh. 17: 10). Sinun on ahkerasti\nkatseltava häntä, jonka Juudas pettää, Pilatus julistaa syylliseksi\nja tuomitsee ristinkuolemaan. Hän on näet se mies, jolla oli kirkkaus\nIsän tykönä, ennen kuin tätä maailmaa olikaan. Jos katsomme kuka tässä\nkärsii ja kuolee, niin kaikki meidän kärsimisemme muuttuu roskaksi,\nja se kärsivällisyys, joka siitä kasvaa, saa hävetä mitättömyyttänsä,\nvaikkapa sitä voisikin kehua rehelliseksi ja täydelliseksi. Sillä\ntässä kärsii ja kuolee taivaan ja maan Luoja ja Herra, jonka rinnalla\nkaikki ihmiset maan päällä, olkoot kuinka arvokkaita hyvänsä, ovat\ntomua eivätkä yhtään mitään. Meidän on muistettava kaikessa, mikä\nkoskee Kristuksen kärsimystä, että tämän kärsimyksen rinnalla kaikkien\nihmisten kärsimys maan päällä on vain lasten leikkiä.\n\nVielä on vakaasti tutkisteltava, minkälainen ja kuinka suuri Kristus\non, toisin sanoen: millä hän on tämän kärsimyksen ansainnut, onko hän\ntehnyt pahaa vai hyvääkö? Hänen tekonsa todistavat, kuinka hyvä hän on.\nSamoin kuin hän persoonansa puolesta on tosi Jumala, samoin ovat hänen\ntekonsakin: sairaitten parantaminen, kuolleitten herättäminen jne.,\njumalallisia; kuitenkin tuomitaan tämä suuri hyväntekijä. Tämä kaikki\non kuitenkin vielä vähäistä; paljon suurempaa on, että hän valistaa\nihmisten sydämet, särkee perkeleen teot ja pelastaa ihmiset hänen\nvallastaan. Ajattelepa siis nyt, kuka tässä kärsii. Kristus on tehnyt\nvain sanomattoman paljon hyvää, kuitenkin hänen täytyy kärsiä sellainen\nkärsimys, että hän kuolee kauneimman ristinkuoleman, mitä milloinkaan\non tullut kenenkään ihmisen osaksi. Tämä hänen kuuliaisuutensa,\nkärsimyksensä ja kuolemansa saattaa syystä varjoon kaiken meidän\nkärsimyksemme ja vaikuttaa meissä oikean kärsivällisyyden.\n\nKolmas tutkisteltava on, minkä tähden Kristus kärsii tämän kaiken. Syy\non siinä, että hänellä on niin suuri rakkaus meihin ihmisiin, että\nhän kärsii meidän syntiemme tähden, auttaakseen meidät kuolemasta,\nhelvetistä ja perkeleestä. Pyhä Paavali sanoo tästä: \"Meidän vielä\nollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä.\nTuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä\njoku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa\nmeitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli\nmeidän edestämme.\" (Room. 5: 6-8) Kristus ei tee tätä sen tähden, että\nhän sillä voittaisi mitään hyötyä. Ei hän myöskään ole velvollinen\nkuolemaan kenenkään tähden. Hän kuolee meidän syntiemme tähden, että\nme olisimme autetut. Tässä kalpenee kaikkien pyhien, profeettojen ja\nmarttyyrien kärsimys, sillä ei kukaan profeetta tai apostoli, olkoon\nhänellä mikä nimi tahansa, voi sanoa minulle: Sen olen sinun edestäsi\nkärsinyt.\n\nSe joka tahtoo oikein tutkistella Kristuksen kärsimystä, katsokoon\nKristukseen, joka sanoo: \"Minä se olen\". Vaikka nyt kaikki profeetat\nja apostolit astuisivat esiin, eivät he kärsimyksellänsä kerskailisi.\nSamoin tulee sinunkin tehdä. Älä luota siihen, mitä teet, oli se mitä\nhyvänsä; ainoastaan Kristuksen kärsimys olkoon sinun uskalluksesi.\n\n\nPerjantai.\n\nKun Jeesus siis sanoi heille: \"Minä se olen\", peräytyivät he ja\nkaatuivat maahan. Joh. 18: 6.\n\nMeidän on huomattava, kuka tässä sanoo: \"Minä se olen\". Näyttääkseen,\nkenestä tässä on kysymys, evankelista kertoo sitä hyvin kuvaavan\nkohtauksen: \"Kun Jeesus siis sanoi heille: 'Minä se olen', peräytyivät\nhe ja kaatuivat maahan\". Johannes ei ole tahtonut vaieta tästä, ettei\nkukaan ajattelisi, että Jeesus on tavallinen ihminen. Hän on sellainen,\njoka lausumalla nämä vähäiset sanat \"Minä se olen\", lyö heidät kaikki\nyhdellä iskulla maahan, sekä ylipappien palvelijat että Juudaan,\nkavaltajan.\n\nPyhä Johannes kertoo tästä ensinnäkin antaakseen meille aihetta\najatella, kuka tässä meidän edestämme kärsii, ettemme tulisi\nkiittämättömiksi ja laiskoiksi tai väsyisi tutkistelemasta tätä\nylen suurta asiaa. Pyhät evankelistat ovat kyllä oivaltaneet, että\nHerran Kristuksen kärsimystä tultaisiin sittemmin maailmassa pitämään\nvähäpätöisenä ja halveksimaan. Olemmehan me saaneet havaita, että sitä\nvielä tänäkin päivänä pidetään halpana. Kun Johannes siis kirjoittaa\nKristuksen sanoneen \"Minä se olen\", niin että kiinniottajat peräytyivät\nja kaatuivat maahan, niin tulee meidän tässä tuntea hänet, jolla on\nvoima lyödä vihollisensa maahan ja pelastaa omansa. Johannes tahtoo\nosoittaa, että Herra Kristus on niin suuri, korkea ja kunniallinen,\netteivät kaikki muut henkilöt hänen rinnallaan ole yhtään mitään, koska\nKristus yhdellä sanalla paiskaa maahan niin suuren väkijoukon. Tämä\nolkoon meille muistutuksena, varmana tuntomerkkinä, jonka evankelista\nesittää, aivan kuin hän sanoisi: Minä en saarnaa teille tavallisesta\nmiehestä, joka tässä kärsii, vaan sellaisesta suuresta ja korkeasta\nhenkilöstä, joka yhdellä sanalla lyö maahan kaikki vihollisensa; ellei\nhän olisi vapaaehtoisesti tahtonut kärsiä, eivät he olisi voineet\nhiuskarvaakaan häneltä taivuttaa.\n\nToiseksi Kristus on näin tekemällä tahtonut avata sydämensä ja\nosoittaa, ettei hän pakosta sellaista kärsi, vaan vapaasti ja\nmielellänsä. Jos hän näet yhdellä ainoalla sanalla voi lyödä maahan\nnämä aseistetut Pilatuksen ja fariseusten palvelijat, mitä hän\nolisikaan voinut saada aikaan, jos hän olisi tahtonut käyttää käsiään?\nOn kuin hän sanoisi heille: Ellen minä tahtoisi vapaasti ja mielelläni\nkärsiä, niin teidän kyllä täytyisi minut jättää vangitsematta ja\nsitomatta. Katsottakoon tässä siis hänen nöyrää sydäntänsä, kun hän\npanee itsensä alttiiksi kuuliaisuudesta Isää kohtaan ja rakkaudesta\nmeihin.\n\nSaamme tästä myös oppia, kuinka kauhea on paatuneen ihmisen tila,\nettä ymmärtäisimme pysyä Jumalan pelossa. Nämä miehet ovat kaikki\naseistettuja, kuitenkin Kristus syöksee heidät maahan niin, että ellei\nhän taas olisi heitä puhutellut, he olisivat jääneet siihen makaamaan.\nEikö heidän silloin olisi pitänyt luopua moisesta yrityksestä? He\ntuntevat ruumiinsa peräytyvän ja kaatuvat maahan, kuitenkaan he eivät\nsydämessään peräydy pahasta yrityksestään. Juudaskin, joka evankelistan\nmukaan seisoi hänkin siinä, on niin paatunut ja kova, että peräytyy\ntoisten kanssa ja kaatuu maahan, mutta ei kuitenkaan taivu luopumaan\nvimmastansa. Sitä hän ei tee, vaan tahtoo yhä olla sokea ja paatunut,\nvaikka hän tosin oli nähnyt sekä tämän suuren merkin että lisäksi niin\nmonta Kristuksen suurta ihmetekoa. Rukoilkaamme siis Jumalaa, että hän\nvarjelisi meidät paatuneesta sydämestä.\n\n\nLauantai.\n\nNiin sotilasjoukko ja päällikkö ja juutalaisten palvelijat ottivat\nJeesuksen kiinni ja sitoivat hänet. Joh. 18: 12.\n\nTässä on kerrottu ja laskettu jokaisen sydämelle tutkisteltavaksi,\nmillaista kohtelua Jeesus sai osakseen. Epäilemättä hänen\nvangitsemisensa tapahtui tylysti ja julmasti: joka mies tahtoi\nluultavasti tässä leikissä panna parastaan ja tehdä ylipappien\nmieliksi. Evankelistat siitä tosin vaikenevat, kertoen\nyksinkertaisesti, että Jeesus otettiin kiinni ja sidottiin. Kaikki\nasianhaarat viittaavat kuitenkin siihen, että Jeesusta kohdeltiin\nraa'asti. Mutta henkilön korkeus ja suuruus tekevät tämän kärsimisen\nvielä suuremmaksi ja katkerammaksi. Se näet, joka tässä otetaan kiinni\nja sidotaan, on Jumalan ainokainen Poika, joka koko elämänsä aikana ei\nole tehnyt kenellekään mitään pahaa, vaan on koko maailmalle osoittanut\npelkkää hyvää.\n\nMeidän sydämemme on aina niin kylmä ja kiittämätön, ettemme tutkistele\ntai ajattele tätä. Jos me oikein vakavasti asiaa tutkistelisimme, niin\nmeidän sydämemme totisesti syttyisi siitä, että rakas Herra Kristus\nniin viattomana otetaan kiinni ja sidotaan. Vaikka Kristus olisi vain\ntavallinen ihminen, niin täytyisi toki häntä rakastaa ja ihmetellä,\nettä hän, niin vanhurskas, niin hurskas ja niin kokonansa synnitön, on\nmeidän tähtemme antautunut kiinni otettavaksi ja sidottavaksi; meidän\ntaas puolestamme pitäisi mielellämme hänen tähtensä tehdä kaikki,\nmitä olemme velvolliset tekemään. Kuinka moni ihminen kärsiikään\nkaikenlaista vaivaa ja antautuu, vaaraan ruumiinsa ja henkensä puolesta\nkatoavaisen tavaran tähden; paneepa moni ihminen ruumiinsa ja henkensä\nalttiiksi häpeällisen ja kielletyn himon tähden. Kristuksen tähden\nei kuitenkaan kukaan tahdo kärsiä eikä panna mitään alttiiksi, ei\nkukaan liioin tahdo rakastaa tätä hurskasta, viatonta Kristusta,\njoka suurinta rakkautta ja hyvyyttä osoittaen on palvellut jokaista.\nVaikka hän, kuten sanottu, olisi vain tavallinen ihminen, pitäisi\nhäntä rakastettaman hänen viattomuutensa tähden, ja koska hän on\nmeille ihmisille osoittanut niin suurta hyvyyttä. Mutta Kristus ei\nole ainoastaan hyväntekijä, hän on jotakin paljon suurempaa: meidän\nkaikkien Vapahtaja, joka meidän autuutemme tähden on tullut taivaasta\npäästääkseen meidät synnin ja kuoleman vankeudesta, sitä paitsi hän\non Jumala ja Herra! Eikö meidän tulisi syystä rakastaa tällaista\nVapahtajaa ja Jumalaa ja hänen tähtensä mielellämme tehdä kaikki, mitä\nhän meiltä vaatii!\n\nTätä pitäisi hurskasten ja kristillisten sydänten tutkistella,\nkuullessaan, että Jeesus Kristus niin armottomasti sidottiin ja että\nhäntä niin julmasti rääkättiin, ja ajatella, ketä tässä näin pahoin\npidellään. Taivummehan niin usein surkuttelemaan nähdessämme tavallisen\npahantekijän tulevan sidotuksi ja saavan rangaistuksensa, vaikkei\nhänelle tehdä muuta kuin mitä hän ansaitsee. Mutta mitä tämä on\nviattoman, hyvän Herran Jeesuksen rinnalla, joka on Jumalan ainokainen\nPoika ja meidän Herramme ja Vapahtajamme. Kuitenkin juutalaisten\npalvelijat ottavat hänet kiinni ja sitovat hänet niin häpeällisesti! Ei\nkenenkään ihmisen kärsiminen ole mitään Herran Jeesuksen kärsimiseen\nverrattuna, sillä ei kukaan ole niin hurskas, ei kukaan kärsi niin\nviattomana kuin Jeesus, eikä kukaan ole niin suuri ja korkea kuin\nJeesus.\n\nMeidän Herramme kärsiminen on meille myös lohdutukseksi. Sillä kun\nnäin on käynyt meidän Herrallemme ja päämiehellemme, Jumalan Pojalle,\nonko ihme, jos meillekin samoin tapahtuu? Ei palvelijalle käy paremmin\nkuin hänen herrallensa; meidän sopii iloita, jos meille käy niin, että\ntodella voimme kerskata: minun Herralleni Kristukselle on myös näin\nkäynyt. Silloin saamme toivoa, että me, jos kerran hänen kanssaan\nkärsimme, yhdessä hänen kanssaan myös kirkastumme. Niinpä saamme hänen\ntykönään lohdutuksen, avun ja pelastuksen kärsimyksessäkin, ennen kuin\nkunnia on tuleva ilmi.\n\n\n\n\nVIIDES PAASTOVIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nNiin ylimmäinen pappi kysyi Jeesukselta hänen opetuslapsistaan ja\nopistaan. Jeesus vastasi hänelle: \"Miksi minulta kysyt? Kysy niiltä,\njotka ovat kuulleet, mitä minä olen heille puhunut; katso, he tietävät,\nmitä minä olen sanonut\". Joh. 18: 19-21.\n\nKristuksen vastaus ylimmäiselle papille kuulostaa kopealta. Kuitenkin\non mahdotonta syyttää Kristusta ylpeydestä. Sanoohan pyhä Pietari:\n\"Kristus ei syntiä tehnyt\" (1. Piet. 2: 22). Näissäkään sanoissa\nei ole mitään ylpeyttä, vaan lujaa, vakaata mieltä, esimerkiksi ja\nlohdutukseksi meille, että mekin olisimme vastaavanlaisissa tilanteissa\nkestävät ja vakaat. Kaifas ei suuressa ylpeydessään tiedä, kuinka hän\nkäyttäytyisi Kristusta kohtaan. Hän tietää sangen hyvin, mitä Kristus\non opettanut, kuitenkin hän kysyy, ikään kuin ei tietäisi siitä mitään,\nainoastaan voidakseen sanoissa solmia hänet hänen vastatessaan; hän\nluulee Kristuksen näiden sanojen tähden nöyrtyvän. Mutta kun Kristus\nsen huomasi, hän vastasi vakaasti ja alttiisti.\n\nNäin on meidänkin vastattava uljaasti ja iloisesti ei ainoastaan\nylimmäisille papeillemme, vaan itse perkeleellekin. Kristus sanoo\nKaifaalle: \"Kysy niiltä, jotka ovat kuulleet, mitä minä olen heille\npuhunut\". Hän tahtoo siis avoimesti sanoa: Minun oppini ei ensinkään\nkaihda teitä eikä ole valonarkaa; mitä olen puhunut, siitä todistan.\nMitä minuun itseeni tulee, tahdon mielelläni kärsiä, seisonhan tässä\nsidottuna, mutta mitä minun oppiini tulee, siitä todistan rohkeasti\nja iloisesti koko maailmalle. Tämän esimerkin mukaisesti meidän tulee\nolla rohkeat ja järkähtämättömästi pysyä opissa, niin että sanomme:\nKäyköön minulle kuinka tahansa, kuitenkin on oppini oikea, niinkuin\npyhä Paavali sanoo: \"Evankeliumin julistamisessa minä kärsin vaivaa,\nkahleisiin asti, niinkuin pahantekijä; mutta Jumalan sana ei ole\nkahlehdittu\" (2. Tim. 2: 9).\n\nSamoin Kristus vastaa sitten palvelijallekin alttiisti ja vakaasti:\n\"Jos minä pahasti puhuin, niin näytä se toteen\". Näin ihmisen tulee\npuhua seisoessaan hirmuhallitsijan edessä. Se tekee perkeleelle\nkipeätä, sillä kaikki hänen intonsa tähtää opin heikontamiseen. Hän ei\ntyydy siihen, että meitä vainotaan, vaan hän ahkeroitsee, että meidät\nkarkoitettaisiin. Mutta kuta kiivaammin perkele raivoaa oppia vastaan,\nsitä lujempia meidän tulee olla ja sitä kestävämmin ylläpitää oppia.\nHerran Kristuksen vastaus tuntui ylipapeista niin pahalta kuin hän\nolisi heidät puoleksi voittanut. Perkele olisi mielellään suonut, että\nKristus olisi nöyrtynyt ja peruuttanut oppinsa. Mutta Kristus ei saata\neikä tahdo nöyrtyä perkeleen edessä.\n\nKristus on tosiaankin tässä heikko ja sidottu, peräti toisenlainen\nkuin se Kristus, joka vähää ennen herätti kuolleita, paransi sairaita\nja opetti voimallisesti kaikkea kansaa. Mutta katso, minkä rohkean\nvastauksen hän antaa tässä heikkoudessansa, kun hän vakaasti ja jalosti\npysyy opissaan. Niin meidänkin tulee tehdä. Emme näet voi tehdä\nmitään pahempaa evankeliumin vihollisille kuin tunnustaa vakaasti\nja kestävästi oppia. He kyllä mielellään kuulisivat meidän sanovan:\nOlen tainnut siinä mennä liiallisuuksiin. Ei niin, et saa rahtuakaan\nperäytyä, olitpa kuinka heikko tahansa. Kristus antaa näet meille\nkaikille tässä esikuvan siitä, että meidän tulee lujasti riippua\nsanassa, kun sen kerran olemme vastaanottaneet, kuinka heikkoja ja\nviheliäisiä olemmekin. Painakaamme muistiimme tämä rakkaan Herramme\nJeesuksen kaunis esikuva kaikessa vaivassa rohkeasti ja iloisesti\ntunnustaaksemme ja todistaaksemme evankeliumin vihollisia vastaan.\n\n\nMaanantai.\n\nMutta Simon Pietari seisoi lämmittelemässä. Niin he sanoivat hänelle:\n\"Etkö sinäkin ole hänen opetuslapsiaan?\" Hän kielsi ja sanoi: \"En ole\".\nJoh. 18: 25.\n\nKoko kärsimyshistoriassa ei ole mitään niin tarkoin kirjoitettu\nja kuvattu kuin Pietarin kieltämys. Se onkin paikallaan, sillä ei\nmikään uskonkohta ole vaikeampi uskoa kuin tämä: minä uskon syntien\nanteeksisaamisen. Syy on siinä, että muut uskonkohdat koskettelevat\nkaikki meidän ulkopuolellamme olevia asioita, joihin meidän\nkokemuksemme ei ulotu, kuten esimerkiksi se, että uskomme Jumalan,\ntaivaan ja maan Luojan, olevan meidän Isämme, Jeesuksen Kristuksen,\nJumalan Pojan, kärsineen ja kuolleen jne. Mutta mitä minä hyödyn\nsiitä, että Jumala on luonut taivaan ja maan, ellen usko syntien\nanteeksisaamista? Entä edelleen: mitä hyödyn siitä, että Kristus on\nkuollut ja Pyhä Henki tullut, ellen usko syntien anteeksisaamista? Jos\nsiis kokemuksemme täytyy ulottua muihin uskonkohtiin, niin että ne\nkoskettavat meitä, niin sen täytyy tapahtua juuri tässä uskonkohdassa,\nettä me kaikki, kukin kohdaltansa, uskomme syntien anteeksisaamisen.\nMuut uskonkohdat ovat tosin vaikeammat tajuta ja esittää, mutta tässä\nsyntien anteeksisaamisen uskonkohdassa on vaikeinta se, että sitä ei\nole vain tajuttava; tämä uskonkohta on jokaisen omakohtaisesti vakaasti\nitsellensä omistettava. Koska nyt tämä uskonkohta on vaikein ja koska\nihminen niin suuresti pelkää Jumalan vihaa ja tuomiota, on tämä\nuskonkohta pitänyt kuvata pyhässä Pietarissa esimerkiksi, että jokainen\nvoisi sillä lohduttautua.\n\nApostoleista suurin ja jaloin, Pietari, lankeaa niin häpeällisesti,\nettä kieltää Herransa. Hän palajaa kuitenkin takaisin. Jos siis\ntahdottaisiin Pietaria oikein kuvata, niin olisi jokaiseen hänen\npäänsä hiuskarvaan kirjoitettava: 'syntien anteeksiantamus', sillä hän\non esimerkkinä syntien anteeksiantamuksen uskonkohdasta. Sellaiseksi\nevankelistat kuvaavatkin hänet: kaikesta, mitä Kristukselle tapahtui,\nhe ovat kertoneet lyhytsanaisesti, mutta Pietarin lankeemuksesta he\neivät saata kyllin sanella, erittäinkin evankelista Johannes. On\nkuin hän tahtoisi sanoa: Kristuksen kärsimyksen hedelmä ja hyöty on\nsiinä, että teillä siinä on syntien anteeksisaaminen. Kristuksen\nkärsimyksen voima onkin siinä, että muistetaan sen koskevan syntien\nanteeksisaamista. Jokainen tietäköön, ettei Kristuksen valtakunta ole\nmitään muuta kuin syntien anteeksisaaminen. Tämä lohdutus on asetettu\nkaikkein suurinta syntiä vastaan, joka on epätoivo. Ellei Pietari olisi\ntässä esimerkkinä ja sanoisi: Minäkin olen syntiä tehnyt, niin täytyisi\nmeidän kaikkien synneissämme joutua epätoivoon.\n\nVielä oli nöyrtyminen Pietarille tarpeellistakin. Pietarin piti tuleman\ntäytetyksi Pyhän Hengen lahjoilla. Silloin hänen olisi ollut mahdotonta\nolla tulematta ylpeäksi ja liian rohkeaksi ja vihdoin hän olisi\nmennyt helvetin syvyyteen. Siksi Jumala sallii hänen langeta, jotta\nhän pysyisi nöyränä. Jokainen syntinen, olkoon kuinka suuri hyvänsä,\nkatsokoon Pietariin; silloin hän ei löydä sellaista syntiä, joka olisi\nkuolemaksi, paatumusta ja pilkkaa lukuun ottamatta. Tämä esimerkki on\nyhtä hyödyllinen minulle kuin itse Pietarille. Meille sitä saarnataan,\nettä Pietari kielsi Herran Kristuksen ja vannoi, ettei hän tunne tätä\nmiestä. Jumala on sallinut meidänkin mennä sokeudessamme niin pitkälle,\nettä olemme usein ristiinnaulinneet Kristuksen. Jos Jumala nyt tahtoisi\nlukea meille syntimme, niin meidän täytyisi joutua epätoivoon.\nMutta nämä synnit ovatkin olleet meille tarpeellisia, että oikein\nnöyrtyisimme. Pietarin esimerkki on hyvin hyödyllinen pidättämään meitä\nsekä epätoivosta että myös liiallisesta rohkeudesta ja ylpeydestä.\n\n\nTiistai.\n\nJa samassa lauloi kukko. Niin Pietari muisti Jeesuksen sanat ja meni\nulos ja itki katkerasti. Matt. 26: 74, 75.\n\nOpi tästä, mikä oikea parannus on. Pietari meni ulos ja itki\nkatkerasti. Parannuksen alku on siinä, että sydän oikein tuntee synnin\nja pitää sitä todella niin ilkeänä, ettei sillä ole siihen mitään halua\neikä tahdo enää siinä elää, vaan suree sitä, ettei ole elänyt Jumalan\ntahdon mukaan, vaan on tehnyt syntiä. Tätä me emme voi itsestämme\naikaansaada, vaan Herra kutsuu meitä parannukseen ja katsoo taas meidän\npuoleemme, niinkuin hän tässä kukon laululla ja katseellaan jälleen\nkutsuu Pietaria ja varoittaa häntä. Me olemme näet luontomme puolesta\nsellaiset, että synti miellyttää meitä ja me viihdymme siinä. Näemmehän\ntässä, että Pietari, kiellettyään Kristuksen, jatkaa yhä, kieltäen\nhänet kolmannenkin kerran, valalla vannoen: \"En tunne sitä miestä\".\nMutta kun kukko lauloi ja Herra katsahtaa kääntyen Pietarin puoleen,\nsilloin vasta hän huomaa, mitä hän oli tehnyt. Nyt synti, luontonsa\nmukaan, peljättää Pietaria, uhkaa Jumalan vihalla ja täyttää hänen\nsydämensä tuskalla.\n\nTällaisessa tuskassa ja sydämen kivussa on parasta, että nöyrryt\nJumalan edessä ja avoimesti tunnustat syntisi sanoen: Jumala! Minä olen\nvaivainen ja kurja syntinen enkä voi tehdä muuta kuin syntiä, ellet\nsinä auta minua armollasi. Lue sitten Jumalan sanaa ja lupauksia ja\nsano: Ole kuitenkin, Jumala, minulle armollinen sinun Poikasi Jeesuksen\nKristuksen tähden. Jos nyt sydän näin lohduttautuu Jumalan sanalla ja\nlujasti toivoo Jumalan oman Poikansa tähden olevan armollisen, silloin\ntäytyy tuskan paeta ja lohdutuksen totisesti seurata. Tämä on oikea\nja täydellinen parannus: synnin tähden kauhistutaan ja nöyrrytään ja\nsamalla uskon kautta omistetaan lohdutus Herrasta Kristuksesta ja hänen\nkärsimyksestänsä.\n\nEpäilemättä Pietarikin on lohduttautunut niillä sanoilla, jotka Herra\noli hänelle aterialla oltaessa puhunut: \"Saatana on tavoitellut teitä\nvaltaansa seuloakseen teitä niinkuin nisuja; mutta minä olen rukoillut\nsinun puolestasi, ettei sinun uskosi raukeaisi tyhjään\" (Luuk. 22: 31,\n32). Vaikka sydän oli täynnä tuskaa ja murhetta, niin ei hän kuitenkaan\nlangennut epätoivoon, niinkuin Juudas. Alussa tämä lohdutus oli tosin\npienen pieni, sinapin siemenen kaltainen. Mutta koska se perustus,\njosta tämä lohdutus nousi, oli Jumalan sana ja lupaus, niin se kasvoi\njalosti, ja kun Pietari taas näki Kristuksen hänen ylösnousemuksensa\njälkeen, se oli jo kasvanut niin suureksi, että kaikki kauhistus\nja epäilys oli kadonnut ja ainoastaan sydämellinen nöyryys jäänyt\njäljelle, niin että hän nöyrästi tunnusti heikkoutensa. Tätä nöyryyttä\nlukuunottamatta ei synti voinut enää jättää mitään hänen sydämeensä.\nLohdutus tukahdutti ja sammutti rankkasateen tavoin sen tulen, joka\nvastikään oli ollut polttaa poroksi hänen sydämensä. Koska emme siis\nsaata elää joutumatta kiusaukseen, meidän pitäisi ajoissa varustautua\nsen varalta ahkerasti viljelemällä Jumalan sanaa, jotta meillä\nsittemmin olisi lohdutus niinkuin Pietarilla.\n\nPietarin esikuvasta saamme siis ensiksi oppia: älkäämme olko\nsuruttomia, vaan pysykäämme Jumalan pelossa, koska niin helposti\nkäy, että suuretkin pyhät voivat näin kauheasti langeta. Toiseksi:\njos olemme langenneet, riippukaamme kuitenkin Jumalan sanassa,\nlohduttautukaamme sillä, älkäämmekä Juudaan tavoin joutuko syntien\ntähden epätoivoon. Samoin kuin Jumala ei tahdo kenenkään lahjainsa\ntähden ylpeilevän, vaan tahtoo, että jokainen pelkää, valvoo ja\nrukoilee, ei hän myöskään tahdo kenenkään syntiensä tähden joutuvan\nepätoivoon. Juuri sitä estääksensä Jumalan Poika on tullut ihmiseksi ja\nkuollut ristillä.\n\n\nKeskiviikko.\n\nPilatus sanoi hänelle: \"Sinä siis kuitenkin olet kuningas?\" Jeesus\nvastasi: \"Sinäpä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten minä\nolen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin\ntotuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni\".\nJoh. 18: 37.\n\nPaavali kehoittaa Timoteusta \"Jeesuksen Kristuksen edessä, joka\nPontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen\",\npitämään käskyn tahrattomasti ja moitteettomasti (1. Tim. 6: 13).\nKoska Paavali tässä mainitsee Kristuksen todistusta Pilatuksen\nedessä ja sillä kehoittaa Timoteusta, tämä antaa meille aihetta\najatella, mikä tämä todistus oikeastaan oli. On selvää, mitä Kristus\ntunnusti. Kun juutalaiset syyttävät häntä siitä, että hän oli tehnyt\nitsensä kuninkaaksi, hän ei kiellä, vaan tunnustaa avoimesti: \"Minun\nkuninkuuteni ei ole tästä maailmasta\". Kun Pilatus nyt toistamiseen\nkysyy: \"Sinä siis kuitenkin olet kuningas?\", Jeesus vastaa: \"Sinäpä sen\nsanot, että minä olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä\nvarten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta.\" Nyt\nkysynet, mitä tällä on tekemistä sen kehoituksen kanssa, jonka Paavali\nantaa Timoteukselle, että hän pitäisi käskyn, toisin sanoen opin,\ntahrattomana? Vastaan: Paljonkin, jopa kaikki riippuu siitä, että sinä,\njos tahdot olla oikea kristitty, uskot sen, mitä Kristus tunnusti, että\nhän nimittäin on kuningas.\n\nTästä seuraa, että millainen tämä kuningas on, sellaisia pitää hänen\nalamaistensakin täällä maan päällä olla. Hänellä on se nimi, että hän\non Kuningas. Ei häntä kuitenkaan voida pitää maallisten kuningasten\nkaltaisena. Maalliset kuninkaat näet korskeilevat, ja koko maailma\nkunnioittaa heitä, mutta tällä hurskaalla, köyhällä Kristuksella ei\nole mitään kunniaa, vieläpä häntä syljetään, häpäistään, tuomitaan\nkuolemaan, ristiinnaulitaan ja surmataan. Syystä hän sanookin: \"Minun\nkuninkuuteni ei ole tästä maailmasta\".\n\nMinkä tähden hänellä sitten on kuninkaan nimi? Hän on sellainen\nkuningas, joka on vanhurskas ja auttaja, niinkuin Sakarja sanoo (9:\n9). Se joka on hänen valtakunnassaan, ei saa toivoa, että Kristus\ntekee hänelle sellaista, mitä maalliset kuninkaat tekevät; sen\nsijaan hän antaa synnit anteeksi, lahjoittaa vanhurskauden, vapahtaa\niankaikkisesta kuolemasta, antaa Pyhän Hengen ja iankaikkisen elämän\nkaikille, jotka kuulevat hänen äänensä. Tämän kuninkuutensa hän\npanee alulle täällä maan päällä sanassa ja uskossa. Meillä on siis\niankaikkinen, kaikkivaltias kuningas, Jeesus Kristus, Jumalan Poika,\njoka vapahtaa meidät perkeleen vallasta, synnistä ja iankaikkisesta\nkuolemasta, mutta ei ruumiillisesta kuolemasta. Täällä maan päällä\nmeidän pitää näet kärsiä ja kuolla, niinkuin kuninkaammekin on kärsinyt\nja kuollut. Se joka tuntee tämän kuninkaan ja hänen valtakuntansa\nlaadun, alistuu nöyrästi ristiin. Hän ei ainoastaan tiedä, että hänen\nHerrallensa Kristuksellekin on niin käynyt, vaan hänellä on myös se\nlohdutus, että, vaikka hänen täällä täytyykin kärsiä, hänellä on\niankaikkisesti oleva ilo ja kunnia. Tämä tekee kristityt urhoollisiksi\nkeskellä kiusausta ja kuolemaakin. Ne sitä vastoin, jotka eivät\ntätä tiedä, eivät heille pahoin käydessä taida muuta kuin murehtia,\nvalittaa, olla kärsimättömät ja vihdoin joutua kokonaan epätoivoon.\n\nTäällä maan päällä et saa kristillistä uskoasi nauttia sitä varten,\nettä sinulla olisi kaikkea yltäkyllin, eikä sinulta puuttuisi mitään.\nKatso kuningastasi, itse Herraa Jeesusta, kuinka hänen käy? Millä\nhän komeilee? Mitä hyviä päiviä hänellä on? Kuinka suuresti häntä\nkunnioitetaan? Eihän tässä ole nähtävänä muuta kuin kärsimistä,\npilkkaa ja häpeällinen kuolema. Yhdellä ainoalla välineellä hän\nhallitsee, nimittäin totuuden todistuksella, toisin sanoen: pyhällä\nevankeliumilla. Sen kautta hän antaa sydämeen Pyhän Hengen, antaa\nanteeksi synnin ja lahjoittaa iankaikkisen elämän toivon. Kaikki tämä\non kuitenkin vain uskossa ja sanassa, se ei ole käsillä, vaan toivossa.\nMutta kun maailman valtakunta lakkaa, silloin hänen kuninkuutensa\nja kunniansa tulevat ilmeisiksi, niin että me saamme hänen kanssaan\niankaikkisesti elää ja hallita kaikkea taivaassa ja maan päällä.\n\n\nTorstai.\n\nPilatus meni taas ulos ja sanoi heille: \"Katso, minä tuon hänet ulos\nteille, tietääksenne, etten minä löydä hänessä yhtäkään syytä\". Joh.\n19: 4.\n\nPilatus tunnustaa, ettei hän löydä mitään syytä Kristuksessa. Hänen\nvaimonsakin lähettää hänelle sanan, ettei hän puuttuisi tähän\nvanhurskaaseen mieheen. Miksi evankelistat tästä mainitsevat?\nEpäilemättä sillä muistuttaakseen meitä siitä, mikä hyöty meille on\nollut tämän viattoman, vanhurskaan Herran kärsimyksestä. Koska meillä\non todistus siitä, että hän oli viaton eikä ollut ansainnut sellaista\nkuolemaa, me saamme sitä lujemmin uskossamme päätellä: kaiken, mitä\nKristus on kärsinyt, hän on kärsinyt meidän tähtemme; Jumala on\nsäätänyt tällaisen kärsimyksen hänelle, vaikka hän oli viaton, että\nme sen kautta pääsisimme synnistä vapaiksi ja tulisimme jälleen\nsovitetuiksi Jumalan kanssa.\n\nKuullessamme kärsimyshistoriasta, kuinka kohtuuttomasti juutalaiset ja\npakanat menettelivät Herraa Kristusta kohtaan, on meidän ajateltava\naina näin: katso, hän on viaton, hän ei kärsi omasta syystään eikä ole\nsitä ansainnut. Minä ja sinä olemme sen ansainneet, me olemme synnin\ntähden vetäneet päällemme kuoleman ja kaiken onnettomuuden. Nyt tulee\nkuitenkin viaton ja pyhä Jumalan Poika, ottaa vastatakseen meidän\nkaikkien velasta, tahtoo sen maksaa, että me pääsisimme siitä vapaiksi.\nTällaisista ajatuksista seuraa lohdutus, niin ettei meidän sydämemme\nole epätoivoinen syntiensä tähden eikä pakene Jumalaa, vaan kääntyy\nluottavaisesti hänen puoleensa, kiittää ja ylistää hänen rakkauttansa,\njota hän osoittaa meitä kohtaan varsinkin siinä, että antaa kuolemaan\nainokaisen Poikansa meidän syntiemme tähden. Kuka voisi tai tahtoisi\nepäillä Jumalan hyvää ja armollista tahtoa meitä kohtaan?\n\nMe kaikki olimme syntiemme tähden Jumalan vihan ja kuoleman alaiset\nja saatanan valtakunnassa, mutta armollinen ja laupias Isä pitää\nmeistä huolen, ei tahdo jättää meitä tuohon kurjuuteen, vaan lähettää\nainokaisen Poikansa, antaa hänen kuolla ristillä ja viattomalla\nkuolemallaan maksaa meidän syntimme, että me hänen kauttansa\nvapahdettuina iankaikkisesta kuolemasta ja saatanan valtakunnasta\nsaisimme iankaikkisen elämän ja tulisimme Jumalan lapsiksi. Omista tämä\nitsellesi, lohduttaudu sillä ja usko sen tapahtuneen sinun tähtesi\nja sinun hyväksesi. Kuulethan tästä, että minkä hän on kärsinyt, sen\nhän on viattomana kärsinyt. Miksi Jumala sallii sellaista? Niin,\nminkä tähden Jumala sen niin järjestää? Sen tähden, että sinä saisit\nhänestä lohdutuksen. Ei hän itsensä tähden kärsi, vaan sinun ja\nkoko maailman tähden, niinkuin pyhä Johannes sanoo: \"Hän on meidän\nsyntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman\nsyntien\" (1. Joh. 2: 2). Ja Johannes Kastaja nimittää häntä Jumalan\nKaritsaksi, joka ottaa pois maailman synnin. Sen tähden täytyy tässä\nnäin oudosti käydä. Hän on Jumalan Poika, kokonaan pyhä ja synnitön;\nhänen tulisi siis oikeastaan olla vapaa kirouksesta ja kuolemasta.\nMe olemme syntiset, kirouksen ja Jumalan vihan alaiset; sen tähden\nmeidän täytyisi oikeastaan kärsiä kuolema ja kadotus. Jumala kääntää\nkuitenkin asiat; hänen, jossa ei mitään syntiä ole, vaan jossa Jumalan\narmon täydellisyys asuu, on tultava kiroukseksi ja kannettava synnin\nrangaistus, mutta me olemme hänen kauttansa armoissa ja Jumalan lapset.\n\nMeidän on pidettävä lujasti kiinni tästä lohdutuksesta ja rakastettava\naivan erikoisesti tätä todistusta Kristuksen viattomuudesta. Meidän\nvikamme ja syntimme ovat saaneet aikaan sen, että Kristuksen on\ntäytynyt viattomana kärsiä. Mutta nyt saamme lohduttautua syntiä ja\nkaikenlaista onnettomuutta vastaan hänen viattomuudellansa. Tämä\nviattomuus on näet luja ja pysyvä todistus siitä, että hurskas Herra ja\narmollinen Vapahtaja on kärsinyt meidän edestämme.\n\n\nPerjantai.\n\nJuutalaiset vastasivat hänelle: \"Meillä on laki, ja lain mukaan hänen\npitää kuoleman, koska hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi\". Joh. 19:\n7.\n\nJuutalaisten mielestä oli niin suuri synti tehdä itsensä Jumalan\nPojaksi, ettei suurempaa voinut olla. Siksi ylimmäinen pappikin,\nkuullessaan Kristuksen tunnustavan olevansa Jumalan Poika, repäisi\nvaatteensa ja sanoi: \"Mitä me enää todistajia tarvitsemme? Te kuulitte\nhänen pilkkaamisensa.\" Juutalaisten laki määräsi sen, joka pilkkaa\nJumalan nimeä, kivitettäväksi. Jumalan nimen pilkkaamisena he eivät\npitäneet ainoastaan kiroamista, vaan myös sitä, jos joku sanoi olevansa\nJumala. Vaikka nyt Herra hyvin perusteli vastauksensa sanoen: \"Tästedes\nte saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja\ntulevan taivaan pilvien päällä\", se ei kuitenkaan auttanut; koska hän\nsanoi olevansa Jumalan Poika, täytyy hänen kuolla. Tällainen syytös\nei kuitenkaan merkinnyt mitään Pilatuksen edessä, jota juutalaisten\nlaki ei sitonut. Ja vaikka juutalaiset olisivat kyenneetkin näyttämään\ntoteen, että Kristus oli Jumalaa pilkannut, Pilatus olisi kuitenkin\nvoinut osoittaa juutalaisten toimivan omaa lakiaan vastaan, käskihän se\nkivittämään Jumalan pilkkaajan; he tahtoivat kuitenkin, että Pilatus\nristiinnaulitsisi Jeesuksen.\n\nMeidän on hyvä oppia, että Kristuksen piti kuolla sen tähden, että\nhän sanoi olevansa Jumalan Poika. Laki näet syystä ahdistaa ankarasti\nkaikkia meitä tässä kohden, sillä me olemme tehneet itsemme Jumalan\nPojaksi. Sen tähden olemme kaikki vikapäät kuolemaan, mutta Kristus\non pelastanut meidät tästä kuormasta. Hän on tosin persoonansa\npuolesta viaton, eikä tuo Mooseksen lain kohta ensinkään koske häntä,\nmutta koska hän tahtoo edustaa kaikkia ihmisiä, hänen täytyy kärsiä\nrangaistus. Me juuri, kaikki ihmiset, olemme tehneet itsemme Jumalan\nPojaksi, jopa tahdomme olla itse Jumala. Aadam ensimmäisenä lankesi\ntähän syntiin paratiisissa, sillä hän antoi käärmeen vietellä itsensä\neikä tyytynyt siihen, että hän oli Jumalan ihana luomus, Jumalan kuvan\nmukaan luotu. Hänelle ei riittänyt se, että hän oli ihminen; hän tahtoi\nmyös olla Jumala ja tietää pahan ja hyvän. Tässä me kaikki seuraamme\nisäämme, Aadamia. Me luotamme näet omaan viisauteemme, omaan rahaamme\nja tavaraamme, emmekä uskalla Jumalan hyvyyteen ja laupeuteen. Kerta\nkaikkiaan: tämä on kaiken synnin juuri, jonka Aadam on pannut alulle ja\njoka nyt alinomaan jatkuu kaikissa meissä. Aadam tahtoi olla niinkuin\nJumala, ja samoin tekevät kaikki Aadamin lapset, siitä syystä laki\nsanoo oikein ja syystä on sanottu: Joka tekee itsensä Jumalan Pojaksi,\nsen pitää kuolemalla kuoleman.\n\nTämä synti on suurin ja törkein; kaikki muut synnit juontavat\njuurensa siitä. Paitsi sitä ei muuta syntiä olekaan, niinkuin Siirak\nsanoo: \"Ylpeyden alku on se, että ihminen luopuu Herrasta, että\nhänen sydämensä luopuu hänen Luojastaan\" (10: 12). Pääsynti on, että\ntahdotaan olla Jumala, toisin sanoen, kun ihminen luottaa omiin\ntekoihinsa ja omaan vanhurskauteensa, luullen sen kautta tulevansa\nautuaaksi. Tällainen ihminen ei tarvitse syntien anteeksisaamista\neikä Herran Kristuksen apua, sillä syntien anteeksi antaminen ja\nvanhurskaaksi ja autuaaksi tekeminen on Jumalan työtä. Se joka itse\nryhtyy tähän omine mahdollisuuksineen ja vanhurskauksineen, tekee\nitsensä Jumalaksi. Mutta nyt tuomitsee laki kuolemaan sen, joka on\nylpeä ja tekee itsensä Jumalan Pojaksi. Sen tähden Kristus astuu meidän\nsijaamme, pukeutuu meidän persoonaamme ja kuolee meidän edestämme,\njotka olimme ansainneet kuoleman.\n\n\nLauantai.\n\nSilloin Pilatus luovutti hänet heille ja antoi ristiinnaulittavaksi. Ja\nhe ottivat Jeesuksen. Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin\nsanotulle Pääkallonpaikalle. Joh. 19: 16,17.\n\nPilatus on tosin puolustautunut, maallisen vanhurskauden mukaan\npuhuaksemme, ja suokoon Jumala, että monetkin maailmassa ylläpitäisivät\nedes tällaista ulkonaista vanhurskautta; valitettavasti harvat ovat\nniinkään vanhurskaat kuin Pilatus. Juutalaisten sanat: \"Jos päästät\nhänet, et ole keisarin ystävä\", peljättävät Pilatusta, niin että\nhän langettaa tuomion viattomasta Jeesuksesta ja luovuttaa hänet\njuutalaisille, ei oikeuden mukaan, sillä olihan hän viaton, kuten\nPilatus itse myöntää, vaan heidän vaatimuksestaan. Näin Pilatus\nosallistuu juutalaisten syntiin ja tulee vikapääksi vanhurskaan vereen,\nvaikka hän antoi todistuksen hänen viattomuudestaan, tunnustaen\nmonta kertaa, ettei Kristuksessa ollut yhtään syytä. Kristusta ei\nsiis tuomita kuolemaan oppinsa tähden, kansan viettelijänä, vaan\nsen tähden, että hän muka on kapinannostaja ja rikoksen tekijä\nkeisarin majesteettia ja korkeata esivaltaa vastaan. Tämän Herra\noli kauan edeltä päin ilmaissut, kun hän sanoi opetuslapsilleen:\n\"Ihmisen Poika annetaan pakanoille pilkattavaksi ja ruoskittavaksi ja\nristiinnaulittavaksi\" (Matt. 20: 19). Kristus ei halunnut milloinkaan\nolla juutalaisten maallinen kuningas; kuitenkin häntä syytetään siitä\nja tuomitaan kapinannostajana.\n\nHerra Jeesus on siis saanut tuomionsa: hänet on tuomittu kuolemaan ja\njulistettu syylliseksi meidän kaikkien edestä. Nyt kerrotaan vielä,\nettä hänen täytyi itse kantaa omaa ristiänsä. Ei tiedetä varmaan, oliko\ntapana, että kaikkien, jotka tuomittiin ristiinnaulittavaksi, täytyi\nkantaa ristinsä, vai olisiko näin tapahtunut Kristukselle erityiseksi\nhäpeäksi. Ken ties Kristus viittaa siihen suuntaan sanoessaan: \"Joka\nei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias\" (Matt.\n10: 38). Hän puhuu siitä, kuin olisi ollut tapana, että jokaisen täytyi\nitse kantaa ristinsä. Niinpä Kristuskin kantaa ristinsä, eikä sitä\nvoikaan kantaa kukaan muu kuin Kristus yksin.\n\nEi haittaa, vaikkemme varmaan tiedäkään, tapahtuiko näin Kristukselle\nerityiseksi häpeäksi; varmaa kuitenkin on, että Kristus kantoi\nristinsä. Kristukselle ei sen vertaa hyvyyttä osoitettu, että häntä\nolisi säästetty tästä kuormasta, vaan hänen täytyi itse kestää ja\nitse kantaa se risti, johon hänet naulittiin. Tämän evankelistat\novat kertoneet sen tähden, että nähtäisiin, kuinka paljon synneistä\npelastaminen on maksanut.\n\nNiin viedään nyt Kristus kuolemaan ja hänen täytyy kuolla niin kuin\npahin pahantekijä, mitä maa on milloinkaan päällään kantanut; kuitenkin\ntämä viaton Karitsa kantaa vierasta velkaa ja sovittaa sen. Meistä\nnäet on kysymys: meidän syntimme ovat hänen hartioillansa, me olemme\nsellaisia pahantekijöitä. Vaikkemme olekaan ratkenneet niin törkeitä\ntekoja tekemään, niin me olemme kuitenkin Jumalan edessä kurjia\npahantekijöitä, jotka olemme ansainneet kuoleman. Nyt tulee Kristus\nkuitenkin meidän sijaamme, kantaa meidän syntimme ja maksaa sen, jotta\nme saisimme hänen kauttansa avun. Jos uskomme Kristukseen, tulemme\nautuaiksi hänen kauttansa, emme ainoastaan me, jotka kartamme törkeitä\njulkisyntejä, vaan nekin, jotka niihin lankeavat, jos tekevät oikean\nparannuksen ja uskovat Kristukseen.\n\n\n\n\nKÄRSIMYSVIIKKO.\n\n\nPalmusunnuntai.\n\nNiin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te\njulistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee. 1. Kor. 11: 26.\n\nEi kukaan, joka tahtoo käydä tälle korkea-arvoiselle sakramentille,\nsaa laiminlyödä Herran kuoleman julistamista, vaan itsekunkin on, sen\nmukaan kuin taitaa, tutkisteltava meidän Herramme ja autuaaksitekijämme\nKristuksen kärsimystä. Herra itse on näet käskenyt sen tähden\nnauttia tätä sakramenttia, että siinä muistettaisiin häntä ja hänen\nkärsimystänsä. Hänhän sanoo: \"Tehkää se minun muistokseni\".\n\nSen joka tahtoo tutkistella Kristuksen kärsimystä, ei tarvitse\nkuitenkaan itkeä Kristusta hänen kärsiessään, vaan ennemminkin itseänsä\nKristuksessa. Kristuksen kärsimys on, niinkuin pyhä isä Augustinus\nsanoo, ei vain esikuva siitä, kuinka meidän tulee hänen jälkiänsä\nseurata ja ristiinnaulita maalliset jäsenemme, vaan se on myös meille\ntärkeä todistus siitä, että Kristus ruumiillisella kärsimyksellään on\nvoittanut ja ristiinnaulinnut meidän vanhan ihmisemme hengellisen ja\niankaikkisen kärsimyksen.\n\nJos siis tahdot hyödyksesi kuulla, lukea tai tutkistella Herran\nKristuksen kärsimystä, niin sinun täytyy itsessäsi tuntea tämä\nkärsimys, aivan kuin sinä itse kärsisit Kristuksessa ja Kristuksen\nkanssa. Niin ikään kun kuulet, että Kristusta on ruoskittu ja runneltu,\nniin muista sen merkitsevän sitä, kuinka sinua hengellisesti ruoskitaan\nja runnellaan, ja yhtä paljon kuin sinun sydämeesi koskee, jos olet\nvilpitön ihminen, että synti, kuolema ja perkele hengellisesti\nkiusaavat sinua, yhtä paljon ja vielä enemmän tekee Kristukselle\nkipeätä hänen kärsimyksensä sinun tähtesi. Sinä kärsit syystä, Kristus\nkärsii sinun tähtesi viattomana ja kantaa ristissä sinun syntiäsi eikä\nomaansa.\n\nNäinhän ryöväri tunnustaa ristillä Kristuksen kärsimyksestä sanoessaan:\n\"Me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat, mutta tämä ei mitään pahaa\ntehnyt\". Opi sinäkin Kristuksen ruumiillisesta kärsimyksestä tuntemaan\noma hengellinen kärsimyksesi ja itsesi. Kristus on kärsiessään\nottanut päällensä meidän, syntisten, luonnon. Sen tähden meidän tulee\nsydämessämme näyttää Jumalan edessä samanlaisilta kuin hän tahtoi\nmeidän tähtemme näyttää ihmisten edessä; niin kuin hän on itkenyt\nmeitä, samoin tulee meidän hänen tähtensä valittaa omaa itseämme,\nniinkuin Jeesus sanoi naisille: \"Jerusalemin tyttäret, älkää minua\nitkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne\".\n\nTästä seuraa, että se joka ei tunne eikä löydä itseänsä Herran\nKristuksen kärsimisessä, ei sitä ymmärrä tarpeelliseksi; hän myös\nsuotta Kristusta surkuttelee, kun hän Kristuksen kärsimisestä ei opi\nitseänsä surkuttelemaan. Kristus itkeekin, valittaa ja kärsii sinun\nedestäsi juuri siksi, että sinä oppisit itkemään omaa kärsimystäsi\nja kurjuuttasi, nimittäin syntiviheliäisyyttäsi. Jos näet sinä\ntunnet Jumalan edessä olevasi kuoleman lapsi, niin sinä syystä itket\nhamaan siihen saakka kuin saat siitä iankaikkisen vapahduksen. Jos\nsiis elävästi tuntisit viheliäisyytesi Kristuksen kärsimisessä, niin\nsinusta olisi keveätä oppia hänestä nöyryyttä ja hiljaisuutta, kärsiä\nmaailman ylenkatsetta jne. Silloin myös mielelläsi seuraisit Kristusta\nkaikessa hänen kärsimisessänsä. Kukapa ei halusta itkisi, huomatessaan\nviheliäisyytensä niin suureksi, että iankaikkinen, viaton henkilö sen\ntähden kärsii. Kauheata on kuulla, minkälaiset me itsessämme olemme.\nEipä olisi ihme, vaikka joku sortuisi tykkänään epätoivoon pannessaan\nsydämelleen niin suuren kurjuutensa, ellei taas saisi lohdutusta\nJumalan suuresta laupeudesta Kristuksessa, jonka turvissa ei kenenkään\ntarvitse olla epävarma autuudestaan. \"Hän, joka ei säästänyt omaa\nPoikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme,\nkuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa.\"\n(Room. 8: 32)\n\n\nMaanantai.\n\nKristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan. 1.\nKor. 15: 3.\n\nKristuksen kärsimyksen ydinkohta ja pääasia on juuri se, että me\nmuistamme Kristuksen kärsineen kuuliaisuudesta taivaalliselle Isällensä\nja meidän hyödyksemme ja siunaukseksemme, että Raamattu kävisi toteen.\nTätä asiaa meidän on ahkerasti tutkisteltava ja ajateltava oppiaksemme\ntuntemaan sekä pelastuksen, sovituksen ja Kristuksen kärsimyksen\nsuuruuden että myös hänen mielenlaatunsa ja hyvän suosionsa meitä\nkohtaan: hän suo sydämestänsä meille hyvää ja hänen rakkautensa on\nsydämellinen ja palava, koska hän antoi itsensä meidän edestämme.\nRakastakaamme siis mekin häntä, joka on kärsinyt nämä tuskat meidän\nedestämme, ja taivaallista Isäämme, joka kaiken tämän sääsi hänen\ntehtäväksensä. Tällaista rakkautta hänen rakkautensa tuntemisen tulee\nherättää meissä, kun hän otti kärsiäkseen näin suuret tuskat meidän\nedestämme. Kiveä, jopa terästäkin kovempi lienee sen ihmisen sydän,\njoka tästä ei taivu ja tule liikutetuksi.\n\nKuitenkaan maailma ei ensinkään laske tätä asiaa sydämellensä. Se\non jäykkä, kylmä ja kiittämätön ja se pitää tämän aarteen kokonaan\nhalpana. Siitä seuraakin, että Herra Jumalakin puolestaan jättää\nmaailman sen omaan varaan: se joutuu yhä kauemmaksi pois hänestä. Herra\nJumala tekee aivan oikein sanoessaan kiittämättömälle maailmalle:\nellet välitä siitä suuresta rakkaudesta, jota minä niin isällisellä\nlempeydellä olen osoittanut sinulle antaessani ainokaisen Poikani\nedestäsi kidutettavaksi, niin en minäkään sinusta huoli. Eikä se mikään\nihme olekaan. Kuka siitä syyttäisi Herraa Jumalaa? Kun hän antaa\nsinulle ainoan Poikansa, ja tämä uhraa edestäsi ruumiinsa ja henkensä\npelastaaksensa sinut kuolemasta ja helvetistä, mutta sinä et siitä ota\nvaarin, vaan lyöt häntä tämän suuren armon ja rakkauden palkaksi vasten\nsuuta, niin hän tekee oikein sanoessansa: koska itse tahdot, niin mene\nsurmillesi. Se joka ei tahdo ottaa rakastaaksensa Herraa Kristusta,\njoutukoon hukkaan. Kuka voi maailmaa auttaa?\n\nNiin, Kristuksen kärsimyksestä ei saarnata sitä varten, että me\ntulisimme kiittämättömiksi, vaan että me tunnustaisimme taivaallisen\nIsän ja hänen Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rakkauden\nmeitä ihmisiä kohtaan ja oppisimme rakastamaan Isää ja Poikaa. Eipä se,\njoka sydämestänsä uskoo, mitä Kristus hänen edestänsä kärsi, voi olla\nkiittämätön heittiö, vaan hän rakastaa sydämestänsä Kristusta. Jos joku\nrientää auttamaan minua tulen tai veden vaarasta ja panee alttiiksi\nruumiinsa ja henkensä minun tähteni, minä olen kurja heittiö, ellen\nala häntä rakastaa. Kuinka voisi olla toisin, kun Jumala lahjoittaa\nmeille Poikansa, joka meidän edestämme antautuu synnin, kuoleman ja\nhelvetin alaiseksi? Eiköhän meidän pitäisi sanoa näin: Herrani Jeesus\nKristus on tämän kaiken kärsinyt minun edestäni, sen tähden minä tahdon\nhäntä rakastaa, hänen sanaansa mielelläni viljellä, kuulla, uskoa ja\nsitä kuuliaisuudessa noudattaa. Jos emme näin tee, me olemme monin\nkerroin maailmaa kurjemmat. Maailma ei tiedä mitään tästä armosta,\nmutta me tiedämme siitä ja kuitenkin usein olemme kiittämättömät ja\nhuolimattomat ja unhotamme, että olemme Kristuksen kautta vapahdetut\nsynnistä ja kuolemasta.\n\nMeidän tulee siis oppia niin tuntemaan Kristuksen kärsimystä, että\ntiedämme sen tapahtuneen meidän hyväksemme. Älkäämme pitäkö hänen\nkärsimystänsä muuna kuin iankaikkisena apunamme. Selittäkäämme hänen\nahdistuksensa ja ristiinnaulitsemisensa niin, että sanomme: ne ovat\nminun apuni, minun väkevyyteni, elämäni ja iloni. Kaikki nämä ovat\ntapahtuneet hyödyksemme, että me uskoisimme niiden tapahtuneen meidän\nhyväksemme ja että häntä sydämestämme kiittäisimme. Se joka näin\ntekee ja näin Kristuksen kärsimyksen omistaa, on kristitty. Hän on\nosoittanut meille hyvyytensä, ettemme häntä ikinä unohtaisi, vaan\naina kiittäisimme häntä siitä ja siitä ammentaisimme lohdutusta,\nsanoen: hänen vaivansa ovat minun lohdutukseni, hänen haavansa\nminun terveyteni, hänen rangaistuksensa minun lunastukseni, hänen\nkuolemansa minun elämäni. Ei kukaan taida kylliksi puhua siitä ja\nkyllin ihmetellä sitä, että itse Jumalan Poika astui alas taivaasta ja\nmeidän sijastamme kärsi kuoleman. Suuri armo on meitä etsinyt, ylen\nkalliisti olemme ostetut. Jos meille siis tapahtuu jotakin pahaa, jos\njoudumme viettelykseen tai muuhun ahdistukseen, saamme siitä syyttää\nomaa kiittämättömyyttämme. Mutta pysykäämme kiinteästi uskollisessa\nVapahtajassamme ja hurskaassa päämiehessämme Jeesuksessa Kristuksessa,\njoka ristiinnaulittuna on meidän syntiemme tähden kärsinyt ja kuollut,\njotta kirjoitukset kävisivät toteen. Siihen auttakoon meitä laupias\nJumala! Amen.\n\n\nTiistai.\n\nMutta Jeesus sanoi: \"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä,\nmitä he tekevät\". Luuk. 23: 34.\n\nEnsimmäinen sana, minkä Jeesus ristiltä sanoi, oli rukous hänen\nristiinnaulitsijoittensa puolesta: \"Isä, anna heille anteeksi, sillä\nhe eivät tiedä, mitä he tekevät\". Meidän lohdutuksemme on nyt, että\ntämä ylimmäinen pappi on rukoillut ristiinnaulitsijoittensa, toisin\nsanoen meidän kaikkien puolesta. Samoin kuin hän näet kärsii meidän\nkaikkien puolesta, samoin hän myös rukoilee meidän kaikkien puolesta;\nsillä eivät hänen ristiinnaulitsijoitansa ole ainoastaan ne, jotka\nsilloin kävivät käsiksi häneen ja naulitsivat hänet ristiin, vaan myös\nme ja koko maailma. Kaikkien meidän synnit ne juuri ristiinnaulitsivat,\nhaavoittivat ja kruunasivat orjantappuroilla hänet. Elleivät näet\nmeidän syntimme olisi naulinneet Jeesusta ristiin, niin olisi kaikkien\npitänyt jättää hänet rauhaan. Mutta kun Kristuksen oikeana pappina ja\nJumalan Karitsana oli uhrillansa maksettava koko maailman synti ja\nkuoltava, niin juutalaiset ja pakanat saivat harjoittaa väkivaltaa\nhäntä kohtaan. Tämä Jeesuksen rukous koskee siis koko maailmaa.\nHän rukoilee tässä myös meidän ja kaikkien ihmisten edestä, me kun\nsynneillämme olemme syypäät hänen ristiinsä ja kuolemaansa, eikä\nhän rukoile meitä kadotukseen tuomitaksensa, vaan tehdäkseen meidät\nautuaiksi.\n\nÄlkäämme sen tähden pitäkö ristiä, jossa Kristus on kärsinyt, muuna\nkuin alttarina, jolla Kristus on uhrannut henkensä meidän syntiemme\nsovitukseksi, jotta me vapautuisimme synnistä ja iankaikkisesta\nkuolemasta. Joka näet poistaa synnin, se ottaa pois kuolemankin, sillä\nkuolema on synnin palkka. Missä synti siis on poistettu, siinä ei\nkuolemalla ole enää valtaa. Mistä taas kuolema on poissa, siitä ovat\nhelvetti ja perkelekin poissa, ja tilalla on iankaikkinen vanhurskaus,\nelämä ja autuus. Koska siis Kristus uhrinsa ja rukouksensa kautta\nristillä on poistanut synnin, niin ei kuolemalla eikä perkeleellä ole\nmitään oikeutta meihin. Tämän kaiken Kristus on ristillään saanut\naikaan, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme ja kuoli ristillä meidän\nsyntiemme tähden ja vielä rukoili syntisten puolesta.\n\nAvatkaamme siis sydämemme ja katselkaamme ylimmäistä pappiamme,\nKristusta, hänen oikeassa kaunistuksessaan. Jos tahdot katsella häntä\nsilmän näöltä, kun hän viheliäisenä ja surkeana riippuu ristissä, niin\net suinkaan huomaa hänessä mitään kaunista. Mutta jos otat Jumalan\nsanan oppaaksesi ja katsot Kristusta sydämeen, niin löydät sellaisen\naarteen, josta et ikinä voi häntä kylliksi kiittää. Ensiksikin häntä\nkaunistaa ihana kuuliaisuus Isää kohtaan, niin että hän Isälle\nmieliksi ja kunniaksi surmauttaa itsensä. Mikä verraton kaunistus tämä\non, sitä emme voi tässä elämässä tajuta; kuitenkin voimme Jumalan\nsanasta aavistaa, etteivät kaikki kalliit kivet, helmet, sametti ja\nkulta ole sen rinnalla yhtään mitään. Toinen kaunistus on hänen suuri\nrakkautensa meihin, hän kun koko sydämestään näkee vaivaa meidän\nautuudeksemme. Omasta kärsimyksestänsä hän ei lukua pitänyt, eipä edes\nsitä ajatellutkaan. Hän rukoilee meidän edestämme: \"Isä, anna heille\nanteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät\". Hänen sydämensä\non palavampi kuin koko maailma voi käsittää. Kärsiessään katkerinta\ntuskaa hän on kuin ei näkisi eikä tuntisi mitään siitä; hän ajattelee\nainoastaan meidän viheliäisyyttämme ja hätäämme, siitä huolehtien.\nEikö tämä ole palavaa rakkautta! Isä ja äiti voivat osoittaa suurta\nrakkautta syöksymällä tuleen pelastaakseen lapsensa. Heissä on isän-\nja äidinsydän, joka saa aikaan sen, etteivät he tunne omaa kipuansa.\nMutta Kristus ei ajattele omaa hätäänsä, vaan pitää huolta ainoastaan\nsiitä, kuinka hänen vihollisensa saisivat avun. Niin palava on Herramme\nKristuksen sydän, että hän unohtaa kärsimisen ja pilkan, vaivan ja\nhaavat ja rukoilee meidän edestämme sanoen isällensä: Isä, anna heille\nanteeksi, sillä kaiken tämän minä kärsin heidän tähtensä. Hänen\nrukouksensa on myös saanut aikaan sen, mitä hän pyysi: se on pyyhkinyt\npois meidän syntimme ja sovittanut meidät Jumalan kanssa, jos vain sen\nuskomme.\n\n\nKeskiviikko.\n\nToinen pahantekijöistä sanoi: \"Jeesus, muista minua, kun tulet\nvaltakuntaasi\". Niin Jeesus sanoi hänelle: \"Totisesti minä sanon\nsinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa\".\nLuuk. 23: 42, 43.\n\nTämä on ihana ja verraton kertomus. Ensiksikin on sangen ihmeellistä,\nettä tällä ryövärillä, joka oikein ja ansiosta on kuolemaan tuomittu\nja jolla ei ole mitään hyviä tekoja, vaan jonka syntiensä tähden\non syytä kauhistua Jumalan edessä, on kuitenkin sellainen rohkeus\nja uskallus Kristukseen, että hän toivoo Kristuksen ottavan hänet\nvaltakuntaansa. Toiseksi on sekin suuri ihme, ettei hän pidä lukua\ntuosta suuresta pahennuksesta, että hän näkee Jeesuksen kuolemaan\ntuomituksi sekä pilkan ja häpeän alaiseksi, vaan osoittaa ulkomuotoon\nkatsomatta niin suurta uskoa, että tohtii sivullansa ristillä riippuvaa\nKristusta nimittää Herraksi ja kuninkaaksi. Kukapa on kuullut moista?\nHän nuhtelee valheesta koko maailmaa eikä huoli siitä, minä muut\nihmiset pitävät Kristusta, vaan huutaa avukseen häntä iankaikkisena\nkuninkaana. Muut pitävät häntä jumalattomana, mutta ryöväri nimittää\nhäntä Herraksi, sanoo hänellä olevan valtakunnan ja rukoilee häntä\nmuistamaan häntä, kun hän tulee valtakuntaansa. Nyt oli ilmeistä, ettei\nkukaan heistä voinut elää iltaan saakka. Hän uskoo kuitenkin, että\nKristus on toisen, iankaikkisen elämän Herra. Tämähän on verraton usko\nja tunnustus, kun muutoin koko maailma ei pidä Kristusta minäkään.\n\nTästä lohdullisesta kertomuksesta meidän tulee oppia, minkälaisia\nihmisiä Kristuksen valtakuntaan kuuluu ja keille hän tahtoo osoittaa\nkaiken armonsa: niitä ovat sellaiset, jotka syntisinä tunnustavat\nsyntinsä ja sydämestään rukoilevat armoa; he löytävät armon ja saavat\nanteeksi. Sillä samoin kuin hän rukoili: \"Isä, anna heille anteeksi\",\nsamoin hän osoittaa toiminnallaan olevansa tässä ristiinnaulittuna sen\ntähden, että hän tahtoo antaa synnit anteeksi niille, jotka tunnustavat\nsyntinsä ja niitä anteeksi pyytävät ja uskovat. Niin pian kuin näet\nryöväri tunnustaa olevansa vikapää ja huutaa avuksi Kristusta, hän\ntulee paikalla kuulluksi; hän on ensimmäinen hedelmä Herran rukouksesta\nristillä.\n\nMiksi Kristus ei ensiksi pidä huolta Pietarista tai jostakusta muusta?\nMinkä tähden hän rukouksensa ensi hedelmäksi lunastaa murhaajan\nsynneistään ja iankaikkisesta kuolemasta ja tekee hänet autuaaksi?\nVastaamme: hän on tällä tahtonut osoittaa, että hänen valtakuntansa\nei kuulu niille, jotka pitävät itseänsä hurskaina, vaan se kuuluu\nkaikille vaivaisille syntisille, että he lujasti uskoisivat Kristuksen\nkuolleen, ei vanhurskasten, vaan väärien ja syntisten edestä, niinkuin\nhän itse sanoo: \"En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan\nsyntisiä\" (Matt. 9: 13). Joka siis tahtoo kuolla pyhänä ja synnittömänä\nihmisenä, se ei taivaaseen pääse; joka ei tunnusta olevansa syntinen,\nse ei ensinkään tarvitse Herraa Kristusta ja hänen kärsimystänsä, sillä\nKristus ei ole kuollut itsensä vaan syntisten tähden.\n\nKertomus ryöväristä on esimerkki, jossa Kristus osoittaa, mitä\nhän kärsimyksellään on hankkinut; hän tekee murhaajan ristillä\npyhäksi, joka ei jää synteihinsä, vaan tulee iankaikkisesti pyhäksi.\nKristus ei näet ole kuollut syntisten edestä sen tähden, että he\njäisivät synteihinsä, vaan sen tähden, että hän pelastaisi heidät\nsynneistä ja että he kääntyisivät, tullen hurskaiksi ja pyhiksi,\nniinkuin tässä näemme ryövärille käyvän. Hän ei jää murhaajaksi,\nvaan kääntyy; hänen ansaitsemastaan rististä ja kuolemasta Kristus\ntekee jumalanpalveluksen, niin ettei hän enää kärsi murhaajana, vaan\nkristittynä ja oikeana pyhänä. Hän kuolee Kristukseen uskoen ja häntä\ntunnustaen; hän tuntee syntinsä ja hänellä on se mieli, että jos\nJumala sallisi hänen kauemmin olla täällä maan päällä, ei hän enää\ntahtoisi syntiä tehdä. Tällainen usko tuottaa hänelle sen, että hän ei\nainoastaan ole puhdas synneistä, vaan että Kristus myös sanoo hänelle:\n\"Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun\nkanssani paratiisissa\".\n\n\nTorstai.\n\nJa yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen:\n\"Eeli, Eeli, lama sabaktani?\" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut\nhylkäsit? Matt. 27: 46.\n\nMitä merkitsee Jumalan hylkäämänä oleminen, sitä ei voida ymmärtää\nmuutoin, kuin että me ensin ymmärrämme, mitä Jumala on. Jumala on\nnäet elämä, valkeus, viisaus, totuus, vanhurskaus, valta, ilo,\nkunnia, rauha, autuus ja kaikki hyvä. Jumalan hylkäämänä oleminen\nmerkitsee siis samaa kuin kuolemassa, pimeydessä, mielettömyydessä,\nvalheessa, synnissä, pahuudessa, heikkoudessa, murheessa, häpeässä,\nrauhattomuudessa, epätoivossa, kadotuksessa ja kaiken pahan vallassa\noleminen. Mitä tästä seuraa? Tahdommeko tehdä Kristuksesta mielettömän,\nvalhettelijan, syntisen, pahantekijän, epätoivoisen ja kadotetun? Tässä\non jotakin salaista ja syvää, jota kuka tahansa ei voi käsittää.\n\nKatso nyt itse: jokainen myöntää, että Kristuksessa on yht'aikaa\nollut suurin ilo ja suurin suru, suurin heikkous ja suurin voima,\nsuurin kunnia ja suurin häpeä, suurin rauha, ja suurin rauhattomuus,\nsuurin elämä ja suurin kuolema. Sitähän tämäkin jae osoittaa; hänhän\nikään kuin itsensä kanssa ristiriidassa huutaa, että Jumala on hänet\nhyljännyt. Eihän kukaan, jonka Jumala on kokonaan hyljännyt, puhuttele\nJumalaa sanoen hänelle: minun Jumalani! Kun nyt Kristus on joiltakin\ntahoilta tullut hyljätyksi, miksi ei myös sanota kaikkien, itse\nJumalakin, hyljänneen hänet? Tässä ei ole esteenä muu kuin ihmisten\ntapa ja tavallinen ymmärrys. Mikähän olisikaan ollut sopimattomampaa,\nkuin sanoa ihmisen voivan samalla elää korkeinta elämää ja samalla\nkuolla korkeimman kuoleman?\n\nMitä meidän on siihen sanottava? Tuleeko meidän sanoa, että Kristus\non yhtaikaa kaikkein vanhurskain ja suurin syntinen, suurin valhe ja\nsuurin totuus, suurimmassa kunniassa ja suurimmassa epätoivossa, suurin\nautuus ja suurin kirous? Jos emme niin sano, niin en voi tunnustaa,\nmiten Jumala on hänet hyljännyt, koska moni pyhä, kuten Jaakob, Job,\nDaavid ja Jeremia ovat samalla tavalla tulleet hyljätyiksi. Kristuskin,\nkaikkien pyhien pää, on hyljätty, koska hän otti päällensä meidän\nsairautemme ja kantoi meidän tautimme.\n\nTällä kohden sanoo sydämeni minulle näin: Kristus on totisesti ollut\nvanhurskas ja sellaisena myös pysynyt: hän ei syntiä tehnyt, eikä hänen\nsuussaan ollut petosta. Sitä varten hän oli Pyhän Hengen kautta siinnyt\nja syntynyt neitseestä, että hän olisi synnitön -- kuinka hän muuten\nolisi voinut meitä synneistä pelastaa? Mutta kärsiessään hän on ottanut\nkantaakseen kaikki meidän syntimme, ikään kuin ne todella olisivat\nolleet hänen omansa; hän on myös kärsinyt sen, mikä meidän olisi\ntäytynyt kärsiä.\n\nJumalan hänelle synnin tähden säätämä rangaistus ei kuitenkaan merkitse\nainoastaan kuoleman tuskaa, vaan myös levottoman omantunnon pelkoa ja\nkauhistusta, hän kun tuntee iankaikkisen vihan ja ajattelee olevansa\niankaikkisesti Jumalan hylkäämä, niinkuin Daavid tunnustaa: \"Minä\nsanoin hädässäni: 'Minä olen sysätty pois sinun silmiesi edestä'\" (Ps.\n31: 23). Tästä seuraa totisesti, että Kristuskin on kärsinyt levottoman\nomantunnon pelkoa ja kauhua ja on näin tuntenut iankaikkista vihaa.\n\n\nPitkäperjantai.\n\nYksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti\nsiitä verta ja vettä. Joh. 19: 34.\n\nSe veri, joka vuotaa Herran Jeesuksen kyljestä, on meidän lunastuksemme\nhinta, maksu ja täysi hyvitys meidän synneistämme. Viattomalla\nkärsimisellä ja kuolemalla sekä pyhällä, kalliilla verellä, joka vuoti\nristillä, on rakas Herramme Jeesus Kristus maksanut kaikki velkamme\nja lunastanut meidät iankaikkisesta kuolemasta ja kadotuksesta, jossa\nme olemme syntiemme tähden. Tämä Kristuksen veri puhuu Jumalan tykönä\nmeidän puolestamme huutaen lakkaamatta: Armoa, armoa! Anteeksi,\nanteeksi! Isä, Isä! Näin se hankkii meille Jumalan armon, synnit\nanteeksi, vanhurskauden ja autuuden. Isä Jumala kuulee nyt tätä\nrakkaan Poikansa, meidän välimiehemme, huutoa ja esirukousta meidän\nedestämme, ja on meille vaivaisille syntisille armollinen. Hän ei\nnäet saata nähdä meissä yhtään syntiä, vaikka me olemme sitä täynnä,\nvieläpä olemme pelkkää syntiä; hän näkee ainoastaan rakkaan Poikansa\nJeesuksen Kristuksen kalliin, verrattoman veren, jolla me olemme\nvihmotut. Tämä veri on se kultainen armovaate, jolla me olemme verhotut\nja jossa me astumme Jumalan eteen, niin että hän ei voi eikä tahdo\nkatsoa meitä muilla silmin kuin jos olisimme itse hänen rakas Poikansa,\ntäynnä vanhurskautta, pyhyyttä ja viattomuutta. Myös on Kristuksen\nverellä se voima, että se julistaa vapaaksi, pesee ja puhdistaa\nkaikesta synnistä ja pahasta teosta, niin että se, joka tällä verellä\non vihmottu ja verhottu, rohkenee turvallisesti ja iloisesti astua\nJumalan eteen, häntä avuksi rukoilla, toivoen varmasti ja epäilemättä\ntulevansa kuulluksi, niinkuin Paavali sanoo: \"Uskon kautta Jeesukseen\nmeillä on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö\" (Ef. 3: 12).\nNiinpä kristitty ei ainoastaan rohkene astua Jumalan eteen ja odottaa\nitselleen häneltä kaikkea hyvää, vaan hän rohkenee myös kerskata\nolevansa Jumalan lapsi, jota eivät mitkään hänen vihollisensa, niin,\neipä mikään luotu voi vahingoittaa, vaan kaiken pitää olla hänen\nvaltaansa alistettu.\n\nEvankelista kertoo myös, että veren lisäksi myös vettä vuoti Kristuksen\npuhkaistusta kyljestä. Tämäkin on tarkoin huomattava. Vaikka näet\nKristuksen kallis veri on meidän lunastuksemme, maksu ja hyvitys\nJumalan edessä, ja me saman ansion ja esirukousten kautta olemme\nvanhurskaita ja Jumalan lapsia, emme kuitenkaan ole syntisen luontomme\npuolesta täydellisiä ja kokonaan puhtaita. Synti, joka vielä on\npiintyneenä meidän lihaamme ja vereemme, yllyttää meitä pahoihin\nhimoihin, niin että me joka päivä teemme syntiä, lankeamme, erhetymme\nja rikomme. Tätä varten on Kristuksen kyljestä vuotanut vettä, että\nme joka päivä tulisimme puhdistetuiksi jäljelle jääneistä synneistä\nja jokapäiväisistä rikkomuksista. Tämä vesi on pyhä kaste, meidän\nHerramme Jeesuksen Kristuksen sakramentti ja ehtoollinen ynnä rakas\nJumalan sana. Tämä se puhdistaa ja pesee meitä synneistä, jotka joka\npäivä liikkuvat meissä ja saavat meidät lankeamaan. Siksi on meidän\ntoden teolla ja ahkerasti vastaanotettava ja alinomaa viljeltävä\ntätä autuasta sanaa ja pyhiä sakramentteja vastustaaksemme niitä\nsyntejä, jotka meissä ovat. Tätä siis merkitsee tuon autuaan veden\nalinomainen peso ja puhdistus, että me sen kautta hillitsemme syntimme\nsekä pahat halumme ja himomme, niin etteivät ne meitä vangitse tai\nsaa ylivaltaa hengestä. Ilman sitä synti olisi meille liian väkevä,\nvoittaisi ja vangitsisi meidät, niin että meidän täytyisi siihen\nhukkua. Nyt on rakas Herramme Jeesus Kristus vuodattanut kyljestänsä\nsekä tämän voimallisen veden, rakkaan kasteen, tämän autuaan peson,\nettä ruumiinsa ja verensä pyhän sakramentin, meidän sielujemme lääkkeen\nja virvoituksen, että synneistäpäästön ja vielä rakkaan sanansa, että\nme niistä saisimme voiman kaikenlaista kiusausta ja syntiä vastaan.\nMeidän tulee siis kerskata rakkaasta sanasta ja pyhistä sakramenteista\nja niihin aina rohkeasti turvata perkelettä ja omaa lihaamme vastaan.\nVaikka olemmekin näet syntiset ja saastaiset ja joka päivä lankeamme,\nJumala ei kuitenkaan katso näitä syntejä, vaan katsoo ainoastaan\nPoikansa Jeesuksen Kristuksen verta ja pyhää kastetta, jossa olemme\nKristuksen päällemme pukeneet.\n\nSen tähden veri ja vesi, jotka vuotivat Jeesuksen kyljestä ristillä,\novat meidän suurin lohdutuksemme. Siinähän on meidän sielujemme\nautuus, veressä on meidän lunastuksemme ja syntien sovitus, vedessä\nmeidän jokapäiväinen puhdistuksemme synneistä. Tätä meidän tulee\ntarkoin opetella ja sydämestämme kiittää Jumalaa hänen sanomattomasta\nrakkaudestaan ja uskollista lunastajaamme Jeesusta Kristusta hänen\nkärsimyksestään ja kuolemastaan. Siihen Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä\nHenki, meille armonsa antakoon! Amen.\n\n\nLauantai.\n\nJa Josef otti ruumiin, kääri sen puhtaaseen liinavaatteeseen ja pani\nsen uuteen hautakammioonsa. Matt. 27: 59, 60.\n\nEvankelistat kertovat erityisesti, että hauta, johon Herra laskettiin,\noli puutarhassa ja että se oli uusi hauta, johonka ei vielä ketään oltu\npantu, ja vielä että se oli Joosefin hakkauttama. Tätä he eivät ole\nkertoneet ainoastaan sen tähden, että Kristuksen ylösnousemus tulisi\nvarmemmin todistetuksi, vaan myös osoittaakseen, että tämän ruumiin,\nkoska se täysin erosi kaikista muista haudattavista ruumiista, täytyi\nmyös saada aivan erikoinen lepopaikka.\n\nLihaa ja verta on rakkaassa Herrassamme ollut samoin kuin meissäkin,\nmutta se oli pyhää lihaa ja verta, johon iankaikkisen Isän Poika\nverhoutui. Kun nyt tämmöisen lihan ja veren tuli saada leposija, piti\nsen olla uusi hauta. Tämä hauta ei kuitenkaan ollut oma, vaan se oli\nJoosefin. Samoin kuin näet Kristus ei tullut itsensä tähden, vaan\nmeidän tähtemme ihmiseksi ja kuoli meidän tähtemme, samoin hän makaa\nmyös meidän tähtemme haudassa, joka on meidän hautamme. Mutta samoin\nkuin hänellä sen tähden ei ole omaa hautaa, ettei hän tahdo kuolemaan\nja hautaan jäädä, samoin meidätkin herätetään hänen ylösnousemuksensa\nkautta viimeisenä päivänä kuolleista ja me saamme elää hänen kanssaan\niankaikkisesti.\n\nMerkille pantava on myös Joosefin esimerkki, hän kun oli jo eläessään\nteettänyt itselleen haudan. Tästä voimme varmasti päätellä, ettei hän\nollut unhottanut viimeistä hetkeänsä, niin kuin maailman lapset yleensä\ntekevät, käyttäytyen tässä ajallisessa elämässä aivan kuin tahtoisivat\niäisesti tänne jäädä. Jumalaa pelkääväiset sitä vastoin pitävät\nkoko elämäänsä täällä maan päällä pyhiinvaelluksena. He tietävät,\nettei heillä täällä ole pysyväistä kaupunkia, ja etsivät sen tähden\nparempaa, nimittäin iankaikkista, taivaallista isänmaata. Se joka\nmaita matkustellessaan saa hyvän majapaikan, ei tahdo siitä huolimatta\njäädä siihen asumaan, sillä hän tietää, ettei se ole hänen kotinsa.\nNäin kristitytkin tekevät: he pitävät tätä elämää vain majapaikkana;\njos heitä hyvin kohdellaan, ovat he siitä kiitollisia, mutta jos tämä\nmaja, niinkuin tavallista, on kylmä, paha ja uskoton, he lohduttautuvat\nsillä, että siellä on vain yön verran oltava ja sitten tulee parempaa.\nNiin on hurskas Joosefkin tehnyt. Hän on ollut rikas Jerusalemin\nasukas, mutta hän on aina ajatellut näin: tänne sinä et saa pysyvästi\njäädä, sinunkin on mentävä hautaan. Siksi hän valmistutti itselleen\nhaudan puutarhaan, jossa hän ilokseen oleskeli. Siellä hän tahtoi\nodottaa iloista ylösnousemusta Herran Kristuksen kautta kaikkien pyhien\nkanssa.\n\n\n\n\nPÄÄSIÄISVIIKKO.\n\n\nPääsiäispäivä.\n\nMutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te\nolette vielä synneissänne. 1. Kor. 15: 17.\n\nMeidän Herramme Kristus on kolmantena päivänä noussut kuolleista. Nämä\nsanat \"Kristus on noussut kuolleista\" meidän tulee kirjoittaa suurin,\njopa torninkorkuisin kirjaimin, niin ettemme muuta näe, kuule, ajattele\nemmekä tiedä kuin tämän uskonkohdan. Me emme näet saa tätä uskonkohtaa\nrukouksessa mainita tai tunnustaa ainoastaan jonkinlaisena tapahtumana,\naivan kuin kertoisimme jotakin satua tai kertomusta, vaan sen tulee\nolla meidän sydämessämme luja, todellinen ja elävä vakaumus. Sitä me\nsanomme uskoksi, kun ajattelemme olevamme siinä kokonaan kiinni, ikään\nkuin ei muuta olisi kirjoitettukaan kuin tämä: Kristus on noussut\nkuolleista. Paavali selittää mestarillisesti tätä uskonkohtaa: \"Kristus\non alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty\nmeidän vanhurskauttamisemme tähden\" (Room. 4: 25). \"Jumala on tehnyt\nmeidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa\"\n(Ef. 2: 5). \"Jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös,\nniin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin\nyhdessä hänen kanssaan\" (1. Tess. 4: 14).\n\nJos me nyt tämän uskoisimme, niin meidän olisi hyvä elää ja kuolla;\neihän Kristus ole ainoastaan omaksi hyväkseen voittanut kuolemaa\nja noussut kuolleista. Sinun tulee soveltaa asia koskemaan meitä.\nSe että Kristus on noussut kuolleista, koskee meitä, jotka juuri\nsen kautta itsekin tulemme nousemaan kuolleista ja elämään hänen\nkanssaan iankaikkisesti. Meidän on myös käsitettävä, että meidän\nylösnousemuksemme ja elämämme Kristuksessa on jo alkanut ja että se\non yhtä varma kuin se jo olisi tapahtunut, vaikka se on vielä salattu\neikä julkinen. Niin tärkeänä meidän on tätä uskonkohtaa pidettävä,\nettei mikään muu sen rinnalla ole mitään, ikään kuin emme mitään muuta\nnäkisi taivaassa emmekä maan päällä. Kun siis näet kristityn kuolevan\nja tulevan haudatuksi, etkä näe siinä mitään muuta kuin kylmenneen\nruumiin, ja silmiisi ja korviisi tulee vain hauta, valitusvirsiä ja\npelkkää kuolemaa, saat sittenkin ummistaa silmäsi moiselta kuolon\nkuvalta ja uskon kautta nähdä siinä toisen kuvan, ikään kuin näkisit\nvain sulaa elämää ja ihanan paratiisin puutarhan, jossa on ainoastaan\nuusia, eläviä ja iloisia ihmisiä. Niin totta kuin Kristus on noussut\nkuolleista, on meillä jo paras osa ylösnousemusta, niin että aikanaan\ntapahtuvaa ruumiin ylösnousemusta haudasta on sen suhteen pidettävä\nvähäisenä. Mitäpä näet olemme me ja koko maailma Kristukseen, meidän\npäämieheemme verrattuna? Tuskin vesipisara mereen verrattuna tai\nhiekka jyvänen suuren vuoren rinnalla. Koska kerran Herra Kristus,\nkristikunnan pää, jonka kautta se elää ja joka täyttää taivaan ja\nmaan ja jonka rinnalla aurinko, kuu ja kaikki luotu ei ole mitään,\non noussut haudasta ja näin tullut kaiken, kuoleman ja perkeleenkin,\nväkeväksi Herraksi, niin täytyy hänen ylösnousemuksensa koskea\nmeitäkin, hänen jäseninänsä, ja juuri meidän täytyy tulla osallisiksi\nsiitä, mitä hänen ylösnousemuksensa on aikaansaanut. Niin kuin hän\nkuolleista noustessaan on nostanut kaiken myötänsä, niin että taivaan\nja maan koko luomakunnan täytyy nousta ylös ja uudistua, samoin hän on\nmyös meidätkin kanssansa nostava.\n\n\nToinen pääsiäispäivä.\n\nJeesus sanoi hänelle: \"Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt\nylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että\nminä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun\nJumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö\". Joh. 20: 17.\n\nTämä on ensimmäinen saarna, minkä Herra Kristus ylösnousemuksensa\njälkeen piti, ja epäilemättä myös lohdullisinta, mitä hän saattoi\njulistaa Maria Magdaleenalle ja hänen kauttaan myös opetuslapsilleen\nrohkaistakseen ja ilahduttaakseen heitä ylösnousemuksellaan sen raskaan\nmurheen ja kärsimyksen jälkeen, mikä heillä oli hänen pois menonsa\njohdosta ollut. Ja koska Maria paljon hartaammin kuin nuo muut pitää\nhuolta Herrasta, -- hänhän on ensimmäisenä haudalla voidellakseen\nKristuksen ruumiin kalliilla yrteillä, on peljästyksissään ja itkee\nmurheissaan sitä, ettei hän löydä häntä, luullen, että hän on otettu\npois, -- Herra osoittaakin hänelle sen rakkauden, että ilmestyy ensiksi\nhänelle ja lohduttaa häntä pitäen tämän ihanan saarnan. Maria luulee\nkuitenkin Jeesusta ensin puutarhuriksi, mutta kun Herra mainitsee\nhäntä nimeltä, hän heti tuntee äänen ja tervehtii häntä langeten hänen\njalkojensa juureen koskettaakseen häntä. Silloin Herra sanoo hänelle:\n\"Älä minuun koske\", aivan kuin tahtoisi sanoa: Tiedän kyllä, että sinä\nrakastat minua, mutta sinä et nyt voi minua oikein katsella etkä koskea\nminuun niin kuin sinun tulisi.\n\nMaria ei näet vielä tunne kaikkein suurinta iloa siitä, että hänellä\nnyt on Herransa taas elävänä. Hän ottaa asian ulkonaiselta kannalta\najatellen, että Jeesus on taas heidän tykönänsä entiseen tapaan, ja\ntahtoo palveluksellaan ja häntä jalkoihin koskettamalla osoittaa\nhänelle rakkauttaan, niin kuin kerran ennen voidellessaan hänet. Mutta\nHerra ei anna hänen enää sillä tavoin itseänsä koskettaa, vaan tahtoo\nantaa hänelle aihetta hiljaa kuunnella sellaista, mitä hän ei vielä\ntiedä. Minä tahdon, hän sanoo, kertoa sinulle jotakin muuta: minä\nen ole noussut kuolleista vaeltaakseni täällä ruumiillisesti teidän\ntykönänne, vaan mennäkseni ylös Isäni tykö, missä minä hallitsen hänen\nkanssansa iankaikkisesti, ja teidätkin minä vien sinne kuolemasta ja\nkaikesta kurjuudesta. Jätä siis sikseen tämä ruumiillinen palvelus,\nja mene sen sijaan ja julista minun veljilleni se, mitä minä sinulle\nsanon, että nimittäin minä en ole täällä ruumiillisesti enkä tule\ntänne jäämään, vaan olen siirtynyt tästä kuolemanalaisesta elämästä\ntoiseen olotilaan, jossa te ette enää voi tuntea ja omistaa minua käsin\nkoskettamalla, vaan uskolla.\n\nTämäpä on vallan ennenkuulumatonta puhetta: \"Mene minun veljieni tykö\".\nTätä sanaa Jeesus ei aikaisemmin ole käyttänyt opetuslapsistaan. Hän on\ntosin nimittänyt heitä rakkaiksi lapsukaisiksi ja ystävikseen, mutta\nnyt hän valitsee kaikkein ystävällisimmän ja ihanimman nimityksen,\nmitä hän saattaa mainita, ja sanoo heitä veljikseen. Asia on myös\nollut hänestä sangen tärkeä, onhan hänellä heti kuolleista noustuansa\nensimmäisenä huolenaan, että heille kerrottaisiin, mitä hän aikoo tehdä\nja minkä tähden hän on kuolleista noussut. Tosiaankin ylen suloista ja\nystävällistä puhetta! Sille joka tahtoo uskoa, riittää tässä uskomista\nkoko eliniäkseen. Lohdutus on näet liian suuri ja ilo liian yltäinen,\nmahtuakseen ihmisen pieneen ja ahtaaseen sydämeen. Apostolit olivat\nsekä alakuloisia että arkoja, olipa heidän omatuntonsakin huono.\nPietari oli kieltänyt Herran, ja muutkin olivat kaikki paenneet ja\njättäneet hänet. Kuinka heidän mieleensä olisi saattanut juolahtaakaan,\nettä Kristus olisi lähettävä heille niin ystävällisen tervehdyksen!\nEihän hän ainoastaan anna tässä heille kaikkea anteeksi, vaan vieläpä\nnimittää heitä rakkaiksi veljikseen. Tosiaankin, jos me uskoisimme,\nettä Kristus tahtoo meille antaa kaiken anteeksi ja olla meidän\nveljemme, olisimme jo täällä autuaat, emmekä pelkäisi kuolemaa emmekä\nperkelettä ja maailmaa, vaan meidän sydämemme sykähtelisi ilosta ja\nveisaisi Jumalalle iankaikkista hallelujaa.\n\n\nTiistai.\n\nJa hän sanoi heille: \"Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä\nja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että parannusta syntien\nanteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille\".\nLuuk. 24: 46, 47.\n\nTässä Kristus ilmoittaa sekä mitä on saarnattava, että minkä tähden\nhän on kuollut ja noussut kuolleista, sanoessaan, että hänen nimessään\nsaarnattaisiin parannusta syntien anteeksisaamiseksi. Näin kuuluvat\nsanat: \"hänen nimessään\". Missään muussa nimessä ei ole parannusta eikä\nsyntien anteeksiantamusta kuin yksin Kristuksen nimessä; joka siis\ntahtoo saada syntinsä anteeksi, sen tulee uskoa, että Kristus on hänen\nedestänsä kärsinyt ja jälleen noussut kuolleista.\n\nMitähän Herra tarkoittaa yhdistäessään parannuksen ja syntien\nanteeksisaamisen selvin sanoin lausuessaan, että tämä saarna\non kajahtava kaikille kansoille? Parannuksen saarnaaminen on\nyksinkertaisesti synnin tähden nuhtelemista sekä sen opettamista, että\non mahdotonta tulla autuaaksi, ellemme käänny ja usko Kristukseen,\nettä Jumala hänen tähtensä on meille armollinen. Herra tahtoo tätä\nparannussaarnaa ilmoitettavaksi kaikelle maailmalle. Ei siis ainoakaan\nihminen voi tekeytyä syyttömäksi; meidän kaikkien täytyy tunnustaa\nolevamme syntiset, -- mitä varten muutoin tarvitsisikaan meille\nparannusta saarnata? Lyhyesti sanoen Kristus tällä käskyllään tuomitsee\nkoko maailman, soimaa kaikkia syntisiä ja tahtoo, että mikäli tahdomme\ntulla autuaaksi, jokainen lankeaisi polvillensa ja kohottaisi rukoillen\nkätensä: Herra, minä olen syntinen, minun on tehtävä parannus, mutta en\nvoi; ole siis, Herra, minulle armollinen ja auta minua!\n\nJos näin käy, että me epäilemme kaikkea omaa elämäämme ja tekojamme,\njoutuu käytäntöön käskyn toinen osa, nimittäin syntien anteeksiantamus.\nSitäkin Herra tahtoo saarnattavan. Sitä hän juuri tarkoittaa, että\nme tunnustaisimme olevamme syntiset ja sitten rukoilisimme Jumalalta\narmoa. Kun ihmisestä on tehtävä kristitty, rakennuksen ensimmäinen\nkivi on juuri synnin tunnustaminen. Muutoin kukaan ei voi iloita\nsyntien anteeksiantamuksesta eikä saada siitä lohdutusta. Herra tahtoo\nsiis osoittaa tässä molemmat: koko maailma on synnin alla, ja vain\nKristuksen kautta se tulee vanhurskaaksi ja pyhäksi. Järjellä on omat\nerikoiset arvelunsa. Ken luulee paljon paastotessaan ja rukoillessaan\nolevansa hurskas, ken taas antaessaan paljon almuja ja niin edespäin.\nMutta evankeliumi tekee kaikki syntisiksi sanoessaan: Tehkää parannus.\nMitä on tehtävä? Onko vaivuttava epätoivoon! Mehän olemme syntisiä ja\ntiedämme, että Jumala vihaa syntiä. Ei, vaan koska parannuksen ohella\non käsketty saarnata myös syntien anteeksiantamusta, nimittäin, että on\njulistettava syntien anteeksiantamus Kristuksen nimessä kaikille, jotka\nsen kuulevat ja uskovat, niin ota vastaan tämä sanoma, lohduta sillä\nitseäsi ja sano: Herra, minä olen syntinen, mutta säästä minua Poikasi\ntähden! Minä pyydän vain elää siitä armosta, joka minulle Poikasi\nnimessä tarjotaan! Silloin teet oikein ja tulet autetuksi. Onhan\nsanassa se lupaus, että kaikki, jotka ottavat vastaan evankeliumin,\nsaavat syntinsä anteeksi ja tulevat sovitetuiksi. Aina on Kristuksen\nnimessä saarnattava syntien anteeksiantamusta. Mutta ellei Kristusta\nole, ei voi olla mitään syntien anteeksiantamusta.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon\nnukkuneista. 1. Kor. 15: 20.\n\nSinun ei pidä ajatella, että Kristus on noussut kuolleista ainoastaan\nitsensä tähden. Ellei hänen ylösnousemuksellaan olisi laajempaa\nkantavuutta, ei siitä olisi meille enempää hyötyä, kuin jos hän\nolisi syntynyt pelkästään ihmiseksi. Eihän Kristuksen ollut pakko\nitsensä tähden kuolla, koska hän oli syntynyt synnitönnä ja oli\nsitäpaitsi kuoleman Herra. Meidän tuleekin ajatella hänen kuolemansa\nja ylösnousemuksensa koskevan meitä: niin kuin hän on meidän tähtemme\nkuollut, hän on myös meidän tähtemme noussut kuolleista. Hän on tehnyt\nmeidän kanssamme sellaisen vaihtokaupan, että samoin kuin hänet\non meidän tähtemme kuoletettu, samoin me siirrymme hänen kauttaan\nkuolemasta elämään. Hän on näet kuolemansa kautta niellyt meidän\nkuolemamme, niin että mekin saamme hänen laillaan nousta kuolleista ja\nelää. Siksi häntä sanotaankin esikoiseksi kuoloon nukkuneista, että hän\nkäy edellä kuljettaen perässään koko joukon.\n\nHuomaapa, että apostoli ei tahdo nimittää niitä, jotka Kristusta\nseuraten kuolleista nousevat, kuolleiksi, vaan sanoo Kristusta\nnukkuneiden esikoiseksi. Se näet, mikä Kristuksen kohdalla oli oikea ja\niankaikkinen kuolema, on nyt, Kristuksen käytyä sen lävitse ja noustua\nsiitä, laannut olemasta kuolema. Niinpä ei nyt enää niitä kristityitä,\njotka makaavat maan povessa, sanota kuolleiksi, vaan nukkuneiksi,\nnousevathan he varmasti kerran. Sellaistenhan sanotaan nukkuvan, jotka\nmakaavat jälleen herätäkseen ja noustakseen; juuri nukkumisen sanalla\nonkin tässä ilmaistu tuleva ylösnousemus.\n\nVielä suurempi asia on, että apostoli sanoo Kristusta esikoiseksi\nkuoloon nukkuneista. Tällä sanalla hän viittaa siihen, että meidän on\npidettävä ylösnousemusta Kristuksessa jo alkaneena, vieläpä parhaalta\nosalta tapahtuneenakin. Kuolemasta ei näin ollen ole jäljellä muuta\nkuin syvä uni, eikä meidän ylösnousemuksemme tapahdu muulla tavoin\nkuin jos joku äkisti havahtuisi sellaisesta unesta. Onhan tärkein\nosa siitä jo tapahtunut, se nimittäin, että Kristus, meidän päämme,\non noussut kuolleista. Koska nyt pää kerran on tuolla ylhäällä ja\nelää, niin ei enää ole hätää: me jotka olemme hänessä kiinni hänen\njäseninänsä ja ruumiinansa, seuraamme varmasti perässä. Sillä minne pää\nliikkuu, sinne ruumiskin liikkuu sen perässä. Koska Kristus on tuolla\ntoisella puolen ja hallitsee ylhäällä taivaassa syntiä, kuolemaa,\nperkelettä ja kaikkea, ja on tämän tehnyt meidän tähtemme viedäkseen\nmeidät perässään tykönsä, niin ei meidän enää tarvitse olla huolissamme\nylösnousemuksesta ja hengestämme, vaikka kuolemmekin ja matanemme maan\npoveen. Hänen edessänsä kuluu vain yksi yö, ennen kuin hän meidät\nherättää.\n\nJos me nyt tämän uskomme ja tiedämme, niin meidän sydämemme on jo\nkuoleman ja haudan kauttakin Kristuksen tykönä taivaassa, elää ja\nriemuitsee hänessä. Näin me olemme jo saavuttaneet paljon enemmän kuin\npuolivälin ylösnousemuksessa, ja koska hän uskon kautta tekee sydämen\neläväksi ja uudeksi, hän on varmasti tuova ruumiinkin perässä, niin\nettä saamme nähdä hänet kasvoista kasvoihin ja elää hänen kanssaan.\nTämä on hänen sanansa ja tekonsa, siihen me olemme kastetut, siinä\nelämme ja kuolemme. Tosin meidän ei sovi valita, milloin ja kuinka\ntahdomme kuolla, se olkoon Jumalan hallussa; mutta kuinka hyvänsä\nkuolema meidät surmaakin, se ei kuitenkaan meitä vahingoita. Katkeran\njuoman se tosin voi meille antaa, niin kuin niille annetaan, joiden\ntahdotaan vaipuvan uneen, mutta sinä päivänä, jona pasuuna soi, me\nvirkoamme taas unesta.\n\n\nTorstai.\n\nKristus on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista\nherätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden. Room. 4: 25.\n\nPyhä Paavali ilmaisee tässä sattuvasti, mitä varten Kristus on kärsinyt\nja kuinka tätä asiaa on sovellettava, nimittäin että hän on kuollut\nmeidän rikostemme tähden. Tässä hän selittää Kristuksen kärsimystä\nniin, että siitä on hyötyä. Mutta samoin kuin ei riitä, että tiedämme\nja uskomme Kristuksen kuolleen, samoin ei sekään ole kylliksi, että\ntässä tiedetään ja uskotaan Kristuksen nousseen kuolleista ruumis\nkirkastettuna ja että hän ei enää ole katoavaisuuden alainen, sillä\nse ei meitä paranna ollenkaan tai aivan vähän. Vasta kun me olemme\npäässeet käsittämään, että kaikki, mitä Jumala Kristuksessa tekee,\ntapahtuu meidän tähtemme, jopa on meille lahjoitettu, niin että hänen\nylösnousemuksensa vaikuttaa meissä sen, että mekin nousemme kuolleista\nja saamme elää hänen kanssaan, alkaa tämä saarna maistua. Tämä on\npainettava sydämeen, eikä ainoastaan ruumiillisin korvin kuultava tai\nsuulla jäljiteltävä.\n\nKärsimyshistoriasta olemme kuulleet, kuinka Kristus on meille\nluvattu esimerkiksi ja avuksi, niin että joka häntä seuraa ja\nhäneen pitäytyy, se saa Hengen, joka vahvistaa hänetkin kärsimään.\nVielä rakkaampi olkoon meille tämä Paavalin sana: Kristus on meidän\nvanhurskauttamisemme tähden herätetty kuolleista. Tässä on oikein\nilmoitettu se Jumalan Karitsa, josta Johannes Kastaja todistaa. Tässä\non toteutunut, mitä käärmeelle sanottiin: \"Vaimon siemen on polkeva\nrikki sinun pääsi\", niin että kaikille niille, jotka Kristukseen\nuskovat, ovat helvetti, kuolema, perkele ja synti surmatut. Samoin on\nnyt täyttynyt sekin lupaus, jonka Jumala antoi Aabrahamille sanoessaan:\n\"Sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki kansakunnat maan\npäällä\". Tämä tapahtuu nyt uskon kautta. Jos näet uskot tämän siemenen,\nKristuksen, siksi, jonka kautta käärme on surmattu, ja että hän on se\nsiemen, jossa kaikki kansat tulevat siunatuiksi, niin olet sinäkin\nsiunattu. Se joka tämän uskoo, tähän tarttuu ja pitäytyy, saa olla\nvarma siitä, että asia on niin, kuin hän sen uskoo, sillä tällaisen\nihmisen sydämessä tämä sana tulee niin voimalliseksi, että hän voittaa\nkuoleman, perkeleen, synnin ja kaiken onnettomuuden, niin kuin Kristus\nitse.\n\nTätä Paavali tarkoittaa sanoessaan: \"Kristus on kuolleista herätetty\nmeidän vanhurskauttamisemme tähden\". Paavali kääntää meidän silmämme\npois meidän synneistämme, Kristukseen päin. Jos näet katsomme\nsyntejämme itsessämme, niin ne tappavat meidät. Siksi meidän tulee\nkatsoa Kristukseen, joka on ottanut kannettavakseen meidän syntimme,\nrikki polkenut käärmeen pään ja tullut siunaukseksi. Minun syntini\neivät siis nyt enää ole omallatunnollani, vaan Kristuksen päällä.\nKatsokaamme, mitä ne hänelle tekevät. Ne lyövät hänet maahan ja\ntappavat hänet. Kuinka nyt käy minun Kristukseni ja autuaaksitekijäni?\nJumala tulee, tempaa Kristuksen esiin ja tekee hänet eläväksi, vieläpä\nasettaa hänet taivaaseen ja antaa hänen nyt hallita kaikkea. Mihin\nsynti on nyt joutunut? Se on hänen jalkojensa alla. Jos me nyt tähän\npitäydymme, niin meillä on iloinen omatunto siitä, että olemme vapaat\nsynnistä. Koska olemme Aadamin lapsia, voi synti tosin tuottaa meille\nkuoleman. Koska nyt kuitenkin Kristus on päällensä ottanut syntimme ja\nantanut surmata itsensä niiden tähden, ne eivät voi meitä vahingoittaa.\nKristus on niille liian väkevä, häntä ne eivät voi pidättää. Hän\nsärkee ne ja tallaa jalkoihinsa, astuu ylös taivaaseen ja hallitsee\nsiellä iankaikkisesti. Usko saa siis aikaan sen, että se joka uskoo\nKristuksen poistaneen synnin, on vapaa synnistä, niinkuin Kristus, ja\nettä kuolema, perkele ja helvetti ovat voitetut eivätkä enää voi häntä\nvahingoittaa. Tämä voitto meillä on Kristuksen kautta, koska hän on\nnoussut kuolleista ja voittanut synnin, kuoleman ja helvetin.\n\n\nPerjantai.\n\nOnhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. 1. Kor. 5: 7.\n\nApostoli kehoittaa kristittyjä perkaamaan pois vanhan hapatuksen, \"että\nteistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat\".\nUudeksi, happamattomaksi taikinaksi hän nimittää niitä, joilla on usko,\njoka pitäytyy Kristukseen, uskoen, että synnit annetaan anteeksi hänen\nkauttansa. Tämä usko puhdistaa meidät myös vanhasta hapatuksesta,\nsynnistä ja pahasta omastatunnosta, tehden näin meidät uusiksi\nihmisiksi. Nyt apostoli ilmaisee perustuksen: te olette, hän sanoo,\nuusi, happamaton taikina, ette itsestänne tai oman pyhyytenne tähden,\nvaan sen tähden, että teillä on Kristus, ja te uskotte häneen, meidän\nedestämme teurastettuun pääsiäislampaaseen. Tämä tekee teidät Jumalan\nedessä puhtaiksi ja pyhiksi, niin ettette enää ole vanha hapatus,\nniinkuin olitte ennen, Kristuksen ulkopuolella ollessanne.\n\nMeillä on siis Jumalan antama uusi aika ja juhla. Siinä ei vallitse\nvanha asiaintila, vaan upo uusi: toinen ja parempi pääsiäislammas ja\nuhri kuin juutalaisilla. Heillä oli oma pääsiäislampaansa, joka heidän\ntäytyi uhrata ja syödä joka vuosi, tulematta siitä pyhiksi ja synneistä\npuhtaiksi. Se oli annettu heille vain merkiksi ja muistutukseksi\noikeasta, tulevasta ja Jumalan lupaamasta pääsiäislampaasta ja uhrista,\njonka kuoleman ja veren kautta meidät pestään synneistä ja todellisesti\npyhitetään, ja jota meidän on uskossa nauttiminen ja syöminen. Näin\nmeillä on alinaikainen ja iankaikkinen pääsiäisjuhla, josta usko\nsaa ravintonsa, saa kyliänsä ja tulee iloiseksi, toisin sanoen,\nsaapi syntien anteeksiantamuksen, lohdutuksen ja väkevyyden tästä\npääsiäislampaasta, Kristuksesta.\n\nKristuksen kärsimyksen historiasta olemme kuulleet, mitä merkitsee tuo:\n\"Meidän edestämme teurastettu\". Siinähän on nähtäväksemme asetettava\nkaksi asiaa. Toinen on se, että tutkistelemme Jumalan suurta, vakavaa\nja kauhistavaa vihaa syntiä vastaan, mikä viha ilmenee siinä, että sitä\nei voitu torjua muulla tavalla eikä sovitusta voitu ansaita millään\nmuulla maksolla, kuin tällä ainokaisella uhrilla, toisin sanoen,\nJumalan Pojan kuolemalla ja verellä, ja että me kaikki synneillämme\nolemme aiheuttaneet vihan ja olleet syypäät siihen, että Jumalan Pojan\non täytynyt tulla uhratuksi ristillä ja vuodattaa verensä. Tämän pitää\nmeissä vaikuttaman sen, että vakavasti kauhistumme syntiemme vuoksi.\nJumalan viha ei voi olla mikään vähäinen viha; kuulethan tosiaan, että\nsen vastapainoksi ei riittänyt mikään muu uhri, eikä synnistä voinut\nhyvitystä hankkia kukaan muu, kuin Jumalan ainokainen Poika. Toiseksi\ntässä täytyy myöskin ottaa huomioon ja tunnustaa Jumalan sanomaton armo\nja rakkaus meitä kohtaan, että ihmissydän suuressa syntihädässänsä\njälleen pääsisi lohdutukseen ja tutkistelisi, minkä tähden Jumala näin\ntekee: ei säästä omaa Poikaansa, vaan antaa hänet alttiiksi uhrina\nristiin ja kuolemaan, että meiltä viha otettaisiin pois. Voidaanko\nlöytää suurempaa rakkautta ja hyvää tekoa? Tämä uhri asetetaan siis\nkatseltavaksemme, jotta meillä olisi taattu ja todellinen lohdutus\nsyntiä vastaan. Vaikkakin siis synti ja se viha, jonka syntisi on\nansainnut, onkin suuri, on tämä Jumalan Pojan uhri ja kuolema vieläkin\nsuurempi, ja sen hän lahjoittaa sinulle varmaksi merkiksi siitä, että\nhän sen tähden tahtoo olla armollinen ja antaa syntisi anteeksi.\nTämä on omistettava uskolla, joka pitäytyy tähän sanaan: \"Meidän\npääsiäislampaamme, Kristus, on teurastettu\", sillä lohduttaen ja\nvahvistaen itseänsä.\n\nKoska meillä siis on pääsiäislammas ja oikea pääsiäisjuhla, on meidän\npäästettävä se oikeuksiinsa ja juhlallisesti vietettävä se ilomielin,\nniin kuin sopii: emme enää syö vanhaa hapantaikinaa, vaan oikeita\npääsiäisleipiä. Nämä kaksi näet kuuluvat yhteen: pääsiäislammas ja\nhappamaton leipä. Edellinen on Kristus, meidän edestämme uhrattu;\nsiihen me emme mitään lisää, me vain uskossa omistamme ja nautimme\nsitä itsellemme lahjoitettuna. Mutta jos hän on omanamme, on sopivaa,\nettä me lisäksi syömme happamatonta leipää, toisin sanoen, uskossa\npääsiäislampaaseen sekä säilytämme ja harjoitamme evankeliumin puhdasta\noppia että myös hyvällä elämällä ja esimerkillä käyttäydymme sen\nmukaisesti, näin alati hekumoiden iäisessä pääsiäisjuhlassa, niinkuin\npyhä Paavali sitä tässä nimittää. Siinä me uusina ihmisinä, Kristuksen\nuskossa vanhurskaina, pyhinä ja puhtaina jatkuvasti elämme Pyhän Hengen\nrauhassa ja ilossa niin kauan kuin täällä maan päällä olemme.\n\n\nLauantai.\n\nHän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä\nhän meidät herättää, ja me saamme elää hänen edessänsä. Hoos. 6: 2.\n\nJos tarkoin tutkistelet näitä profeetan sanoja, osoittavat ne hänen\nselkein sanoin puhuvan Kristuksen ylösnousemuksesta. Tämä on se\nraamatunkohta, jota pyhä Paavali edellisessä Korinttolaiskirjeessä\ntarkoittaa sanoessaan Kristuksen nousseen kuolleista kolmantena päivänä\n\"kirjoitusten mukaan\" (1. Kor. 15:4). Sitä ei todista ainoastaan\nse, että hän sanoo: \"kahden päivän kuluttua\" ja \"kolmantena\", vaan\nettä hän vielä lisää: \"Herra tekee meidät eläviksi ja me saamme elää\nhänen edessänsä\". Tämä on suunnattava ja sovellettava meidän lihamme\nylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään.\n\nMutta sinä sanonet: profeetta ei puhu Kristuksen ylösnousemuksesta\ntai iankaikkisesta elämästä tulevaisuudessa, vaan meidän\nylösnousemuksestamme. Sillä meidät, hän sanoo, hän tekee eläviksi\nkahden päivän kuluttua. Vastaamme: Juuri tähän meidän tulee ehdoin\ntahdoin pitäytyä, sillä tällä hän osoittaa Kristuksen ylösnousemuksen\nhedelmän. Kristus yksin tehtiin eläväksi kahden päivän kuluttua ja\nnousi kolmantena päivänä kuolleista. Profeetta osoittaa nyt, että\ntämän ylösnousemisen hedelmä kuuluu meillekin; sen tähden hän tekee\nKristuksen elämän meidän elämäksemme ja hänen ylösnousemuksensa meidän\nylösnousemukseksemme. Niin apostolienkin on tapana tehdä, sanoohan\npyhä Paavali: \"Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena\nkuoloon nukkuneista\" (1. Kor. 15: 20). Sen tähden profeetta on oikeassa\nvaihtaessaan henkilöt. Näin piti sanottaman: Kristus tehdään eläväksi\nkahden päivän kuluttua ja kolmantena päivänä hän jälleen nousee\nkuolleista, \"tehtiin eläväksi hengessä\", niinkuin pyhä Pietari sanoo\n(1. Piet. 3: 18). Niinhän kävi, että Kristus nousi kolmantena päivänä\nkuolleista. Mutta profeetta sanoo: meidät hän tekee eläviksi kahden\npäivän kuluttua, ja kolmantena päivänä, kun Kristus nousi kuolleista,\nmekin nousemme. Koska me synnin tähden olimme kuoleman lapsia, meidän\nolisi myös täytynyt iankaikkisesti jäädä kuolemaan. Mutta Jumalan Poika\non ottanut kantaakseen meidän syntimme ja ristin häpeäpuussa täysin\nsovittanut ne, ja kun hän nousi kuolleista, hän voitti kuoleman, jonka\nhän oli kärsinyt meidän edestämme. Sen tähden mekin saamme aikanamme\nnousta kuolleista ja elää, koska Kristus on noussut kuolleista.\nHänen kauttansa meidän kuolemamme on voitettu ja elämä, jonka olimme\nkadottaneet, meille takaisin annettu.\n\nMeidän tulee suuresti ahkeroida näin omistaaksemme itsellemme\nKristuksen ylösnousemuksen, että sinä kuullessasi Kristuksen nousseen\nkolmantena päivänä, lujasti sen sinä pitäisit, että sinäkin olet hänen\nkanssaan noussut kuolleista; niin kuin asia totisesti onkin, vaikkei\nse tosin vielä ole tullut ilmi. Sen tähden pyhä Paavalikin nimittää\nKristusta \"esikoiseksi kuoloon nukkuneista\", koska hän ensimmäisenä\non herännyt kuolleista elämään ja koska me seuraamme häntä. Myös hän\nsanoo, että Jumala on Kristuksen kautta antanut meille voiton synnistä\nja kuolemasta. Ei ole kuitenkaan tarpeen niin tarkoin udella, miksi\nprofeetta ei pysähdy siihen, että hän sanoo: \"Kolmantena päivänä hän\nmeidät herättää\", vaan lisää: \"Hän tekee meidät eläväksi kahden päivän\nkuluttua\". Vaikka tosin voidaan sanoa, että \"kolmantena päivänä\" ja\n\"kahden päivän kuluttua\" on sama asia, niin ei sillä kuitenkaan ole\nmitään painoa, koska meidän uskontunnustuksessamme on erotettu nämä\nkaksi kohtaa: \"astui alas helvettiin\" ja \"kolmantena päivänä nousi\nkuolleista\". Se mitä hän sanoo kahdesta päivästä, on ymmärrettävä\nhelvettiin astumisesta, sillä täytyy uskoa, että tämä alas astuminen\noli aivan toista kuin se, että hänet haudattiin; niin pyhä Pietari sen\noikein selittääkin (1. Piet. 3).\n\nMutta kun profeetta sanoo, että me saamme elää hänen edessänsä,\nsisältää se totisesti iankaikkisen elämän, jota me täällä alamme\nuskossa omistaa, niinkuin pyhä Johannes sanoo: \"Nyt me olemme Jumalan\nlapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme\ntulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy\". (1. Joh. 3: 2)\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai,\n\nSamana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset\nolivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli\nJeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: \"Rauha teille!\"\nJoh. 20: 19.\n\nTuolla istuvat rakkaat opetuslapset lukittujen ovien takana, suuren\npelon vallassa juutalaisten tähden; he eivät tohdi mennä ulos, eikä\nheillä ole muuta kuin kuolema silmiensä edessä. Ulkonaisesti heillä\non tosin rauha, eikä kukaan tee heille pahaa, mutta heidän sydämensä\nlyöpi levottomasti eikä anna heille mitään rauhaa. Tässä pelossa ja\ntuskassa tulee Herra, rauhoittaa sydämen ja tekee heidät iloisiksi,\nei poistamalla vaaran, vaan saamalla aikaan sen, että sydän ei enää\npelkää; he näet muuttuvat sisällisesti ja tulevat niin rohkeiksi ja\niloisiksi, että sitten sanovat: \"Me näimme Herran\". Näin hän rauhoittaa\nheidän sydämensä niin, että he ovat lohdutetut ja rohkeat.\n\nTällainen on oikea rauha, joka rauhoittaa sydämen ja tekee sen\nlevolliseksi, ei silloin kun mitään onnettomuutta ei ole olemassa, vaan\nkeskellä onnettomuutta, kun ulkonaisesti vallitsee sula rauhattomuus.\nTässä on maailman rauhan ja hengellisen rauhan ero. Maailman rauha\nperustuu siihen, että ulkonainen paha, joka rauhattomuuden saa\naikaan, otetaan pois. Mutta kristillisen eli hengellisen rauhan\nlaita on päin vastoin niin, että ulkonainen onnettomuus, esimerkiksi\nviholliset, sairaus, köyhyys, synti, perkele ja kuolema, ovat jäljellä\neivätkä asetu, vaan piirittävät meitä joka taholta; sisällisesti on\nkuitenkin rauha, väkevyys ja lohdutus sydämessä, niin ettei se välitä\nonnettomuudesta, jopa on rohkeampi ja iloisempi sen kestäessä kuin\nollessaan sitä vailla. Sen tähden sitä sanotaankin rauhaksi, joka\nkäy yli kaiken ymmärryksen. Järki ei voi käsittää muuta rauhaa kuin\nmaailman rauhan, se ei voi tajuta, että ulkonaisen pahan kestäessä\nvoi olla rauhaa. Mutta kun Kristus tulee, hän antaa ulkonaisen\nkurjuuden jäädä jäljelle, mutta vahvistaa ihmisen ja tekee aran sydämen\npelottomaksi ja levottoman omantunnon rauhalliseksi ja hiljaiseksi.\nSellainen ihminen on peloton, rohkea ja iloinen siinä, missä koko\nmaailma kauhistuu.\n\nMistä tämä sitten johtuu? Uskosta Kristukseen; jos näet sydämen\npohjasta uskon Kristukseen, niin voin totisesti sanoa: minun Herrani\nKristus on ylösnousemuksensa kautta voittanut minun syntini, kuolemani\nja kaiken onnettomuuden, ja tahtoo siis olla minun tykönäni, niin\nettei minulta ruumiin eikä sielun puolesta mitään puutu, eikä mikään\nonnettomuus voi minua vahingoittaa. Jos minä tämän uskon, niin ei\nole mahdollista, että voisin olla toivoton ja arka, painakoon minua\nsynti tai kuolema kuinka paljon hyvänsä. Usko sanoo näet aina: Jos\nsynnit ahdistavat sinua, jos kuolema peljättää sinua, niin luo silmäsi\nKristukseen, joka on sinun tähtesi kuollut ja noussut kuolleista ja\nvoittanut kaiken onnettomuuden. Mikä sinua siis voisi vahingoittaa?\nJos onnettomuus ahdistaa sinua, niin luota Kristukseen ja pysy hänen\ntykönänsä, niin saat voiman ja lohdutuksen. Mikään onnettomuus,\njoka sinua saattaa kohdata, ei ole niin suuri, että se voisi sinua\nvahingoittaa ja tehdä sinut toivottomaksi, jos katsot Kristukseen ja\nuskot häneen. Näin rauha seuraa aina uskoa.\n\nTästäpä me näihin aikoihin veisaammekin virressä Herran\nylösnousemuksesta. Virrentekijä ei tyydy toteamaan: \"Nyt Jeesus Kristus\nnoussut on\", ikään kuin se riittäisi, vaan soveltaa asiaa jatkaen\ntuonnempana: \"Nyt kaikki iloitkaamme!\" Hän itse yksinänsä tahtoo\nolla meidän turvamme, niin että me kaikessa onnettomuudessa riipumme\nhänessä. Hän on näet voittanut koko voittonsa meidän hyväksemme,\nja ylösnousemuksensa kautta hän lohduttaa kaikkia peljästyneitä\nomiatuntoja ja murheellisia sydämiä.\n\n\nMaanantai.\n\nMuut opetuslapset sanoivat hänelle: \"Me näimme Herran\". Mutta hän sanoi\nheille: \"Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani\nnaulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko\". Joh.\n20: 25.\n\nTuomaassa meille osoitetaan Kristuksen ylösnousemuksen voima. Hän\non itsepintaisesti siinä määrin takertuneena epäuskoon, että vaikka\nkaikki muut opetuslapset todistavat nähneensä Herran ylösnousseena, hän\nei kuitenkaan ensinkään ota sitä uskoakseen. Tuntuu siltä, kuin hän\nolisi ollut erikoisen vakaa mies, joka oli tarkkaan punninnut tämän\nasian: ei hän ensi hätään toisia usko. Olihan hän nähnyt, kuinka Herra\nvasta kolme päivää sitten oli ristiinnaulittu, kuinka naulat olivat\ntunkeutuneet hänen käsiensä ja jalkojensa lävitse ja kuinka keihäs\noli survaistu hänen kylkeensä. Tämä kaikki oli niin lähtemättömästi\npainunut hänen mieleensä, että hän piti täysin tyhjänä sen, mitä toiset\nhänelle kertoivat, että Kristus oli noussut kuolleista. Sen tähden\nhän varsin uhmamielisesti sanoo: \"Ellen minä pistä sormeani naulojen\nsijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko?\" Hän ei tahdo\nuskoa edes silmiänsä, vaan tahtoo vieläpä käsillänsä tunnustella. Jopa\ntässä ollaan lujasti epäuskoon juuttuneena! Ja mitä kummallisuuksia\nhän miettiikään, kun tähtää aivan mahdottomuuksiin: tahtoo sovittaa\nsormensa haavojen jälkiin! Olisi hänen toki pitänyt olla niin\nymmärtäväinen, että olisi ajatellut: Jos Kristus jälleen on elävä,\nkuoleman voittanut ja vapaa kaikista ruoskimisen ja orjantappurakruunun\naiheuttamista haavoista, ovat myös nuo viisi haavaa jälleen parantuneet\nja umpeen menneet.\n\nNiin, tämä on tapahtunut esikuvaksemme ja lohdutukseksemme: isoisten\napostolienkin on täytynyt erehtyä ja kompastella. Tästä me näemme,\nkuinka Kristus valtakunnassaan suhtautuu heikkoihin: hän osaa kärsiä\nsellaisiakin, jotka vielä ovat aivan kovia ja taipumattomia -- niinkuin\ntässä Tuomas --, silti heitä tuomitsematta kadotukseen ja hylkäämättä,\nmikäli he vain mielellään tahtovat pysyä hänen opetuslapsinaan eivätkä\nhäntä tieten taiten pilkkaa hänen vihollisikseen ruveten. Näin hän\nopettaa meitä: emme saa loukkaantua sellaisiin emmekä olla heistä\nepätoivossa, vaan meidän pitää, tämän esikuvan mukaisesti, käsitellä\nheitä lempeästi, asettaa voimamme heidän heikkoutensa palvelukseen,\nkunnes hekin lopulta kohentuvat ja vahvistuvat.\n\nMutta suurempi hyöty on sillä kohdalla, että Herran ylösnouseminen\ntoisaalta osoittautuu ja todistetaan varmaksi epäuskoisen ja\nitsepintaisen Tuomaan kautta, joka aina kahdeksanteen päivään asti\npysyy kovettuneena epäuskoonsa, ollen kokonaan jäykkänä sen vallassa,\nja että toisaalta sen voima käsitetään ja koituu meidän hyödyksemme.\nTämähän todetaan Tuomaassa, joka sen voimasta saatetaan epäuskosta\nuskoon ja epäilyksestä varmaan käsitykseen ja juhlalliseen, ihanaan\ntunnustukseen.\n\nTämä tapahtuu, evankelistan kertoman mukaan, vasta kahdeksantena\npäivänä Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen. Kun Tuomas, vastoin\nkaikkien muiden todistusta, oli vahvistunut epäuskossaan ja nyttemmin\noli kokonaan kuollut, ja kun kukaan ei enää toivo Kristuksen\nilmestyvän erikoisesti hänelle, silloin hän saapuu, osoittaen hänelle\nyhtä vereksinä ne samat arvet ja haavat, jotka hän kahdeksan päivää\nsitten oli osoittanut muille, ja hän käskee häntä ojentamaan sormensa\nja kätensä ja sijoittamaan ne naulojen sijoihin ja kylkeen. Ja\nmyöntymisessään hän menee niin pitkälle, ettei Tuomas ainoastaan saa\nkatsella, niin kuin muut, vaan myös kosketella ja tunnustella, tuon\nhänen sanansa mukaan: \"Ellen minä näe hänen käsissään\" jne., ja hän\nlisää: \"Älä ole epäuskoinen, vaan uskovainen!\"\n\n\nTiistai.\n\nNiin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuna, ja seisoi heidän keskellään\nja sanoi: \"Rauha teille!\" Joh. 20: 26.\n\nKristus esiintyy tässä hyvänä paimenena, joka etsii kadonnutta\nlammasta, kunnes hän sen löytää. Ei hän siitä huoli, että Tuomas ei\notakaan uskoakseen toisia opetuslapsia, hän tyytyy siihen kuulemaansa,\nettä hän edes tahtoo uskoa, jos saa hänet nähdä ja häntä kosketella.\nSen tähden hän viivyttelemättä tulee lukittujen ovien läpi heidän\nluoksensa ja antaa katsella ja kosketella itseänsä. Ja mikä jalointa\nja merkillisintä: hän puhuttelee heitä erittäin ystävällisin sanoin,\nlausuen: \"Rauha teille!\" -- Tähän tervehdykseen hän sulkee tuon suuren\nsyntisen Tuomaankin, että tämä saisi iloisen mielen eikä luulisi hänen\ntulleen rankaisemaan ja nuhtelemaan häntä hänen epäuskonsa tähden. Ei\nniin, rakas Tuomas; rauha sinullekin! Älä pelkää, en vihaa sinua enkä\nketään ihmistä. Rakas Herramme Kristus ei ole syntisille vihamielinen.\nHän tuntee sydämessään sääliä, kun perkele saa niin kahlehtia\nheitä; sen tähden hän tekee kaiken, mikä suinkin on mahdollista,\nvapauttaakseen ja palauttaakseen heidät perkeleen ja synnin pauloista.\n\nTämä on siis sangen lohdullinen esimerkki. Siitä saamme oppia, kuinka\nystävällinen sydän rakkaalla Herrallamme Kristuksella on syntisiä\nkohtaan. Jos hän näet näin kohteli Tuomasta, joka oli niin syvälle\nvajonnut epäuskoon, mitä luulet hänen tekevän niille syntisille,\njotka tunnustavat syntinsä, tahtoisivat niistä mielellänsä päästä\nsekä pyytävät armoa? Silloin hän ei suinkaan viivyttele eikä anna\nmurheellisten, köyhien sydänten kauan odottaa, vaan hän on, niinkuin\nuseissa paikoin evankeliumeissa nähdään, antava avun ja armon niin pian\nkuin me vain osaamme sitä rukoilla.\n\nHuomatkaamme tarkoin tämä! Ei näet ota mitenkään luonnolliseen\nsydämeen mahtuakseen se usko, että Jumala on syntisille armollinen.\nPerkelekin on kiusaamassa nähdessään omientuntojen kilvoittelevan\nsyntiensä kanssa; hän koettaa saada ihmisiä yhä enemmän siihen\nluuloon, ettei ole toivomistakaan mitään armoa Jumalalta. Siitä on\nseurauksena, että synnin oikein tuntuessa sydämessä ihminen ei tahdo\nottaa vastaan lohdutusta, vaan pelkää ja karttaa Jumalaa. Mutta jos\nJumalan sydän todellakin olisi sellainen syntisiä kohtaan, Kristus\nvarmaan olisi toisin kohdellut Tuomasta. Hän näkee kyllä, että Tuomaan\nsydän on epäuskon ja muiden syntien tähden levoton, arka ja vapiseva.\nSe on synnin luonne ja laatu, eikä toisin voikaan olla. Mutta rakas\nHerramme Kristus on tullutkin syntiä vastustamaan ja lohduttamaan\nsydämiämme Jumalan armolla. Sen tähden hän lausuu juuri nämä sanat:\n\"Rauha teille\", että jokainen oppisi tietämään Kristuksen tulleen\ntyynnyttämään meidän sydämiämme, kun ne eivät synnin tähden voi olla\nrauhallisia, ettemme Jumalaa peläten karttaisi, vaan tietäisimme hänen\nolevan armollisen ja antaneen meille Kristuksen kautta kaikki syntimme\nanteeksi. Sitä varten Kristus on tullut ihmiseksi, sitä varten hän on\nkuollut ristillä ja noussut jälleen kolmantena päivänä, että meidän\nsydämemme, perkeleen ja koko maailman huutaessa meille tuomiota syntien\ntähden ja sanoessa: ei ole rauhaa, ei Jumala meistä huoli jne., hän\nsaattaisi meille sanoa: Ei niin, rakas ihminen, vaan rauha sinulle,\nJumala ei ole sinulle vihainen. Älä siis pelkää, minä olen syntivelkasi\nmaksanut, minä olen surmannut kuoleman. Kun lohdutat itseäsi sillä,\nettä minä olen sen tehnyt, rauhattomuuden täytyy loppua ja rauhan tulla\nsijaan.\n\n\nKeskiviikko.\n\nSitten hän sanoi Tuomaalle: \"Ojenna sormesi tänne ja katso minun\nkäsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole\nepäuskoinen, vaan uskovainen\". Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: \"Minun\nHerrani ja minun Jumalani!\" Joh. 20: 27, 28.\n\nKristus ei pysähdy historialliseen tosiasiaan, vaan hänen sydämellänsä\non se, että Tuomaasta vain tulisi uskovainen ja että hän nousisi\nitsepintaisesta epäuskostaan ja synnistä. Niinpä onkin sitten tästä\nvaltava seuraus: Jo alkaa pyhä Tuomas puhella Kristukselle: \"Minun\nHerrani ja minun Jumalani!\" Jopa sukeusi hänestä toinen mies, ei tuota\nvanhaa Tuomas Didymusta, tuota äskeistä, joka oli kokonaan jäykistynyt\nja kuollut epäuskoonsa, niin ettei ottanut uskoaksensa, ellei pistänyt\nsormiaan hänen haavoihinsa, vaan joka yhtäkkiä aloittaa niin ihanan\ntunnustuksen ja saarnan Kristuksesta, jollaista kukaan apostoleista ei\nvielä silloin ollut ilmaissut: se henkilö, joka nyt on ylösnoussut, on\ntosi Jumala ja ihminen. Hänen sanansa on näet aivan erikoinen: \"Minun\nHerrani ja minun Jumalani\".\n\nKatso, tässä siis on Kristuksen ylösnousemuksen voima: pyhä Tuomas,\njoka ennen kaikkia muita oli niin syvälle vajonnut epäuskoon,\nmuuttuu niin äkisti ja hänestä tulee toinen mies, joka nyt vapaasti\ntunnustaa, ettei ainoastaan usko Kristuksen ylösnousemusta, vaan\ntulee siinä määrin Kristuksen ylösnousemuksen voiman valaisemaksi,\nettä nyt varmasti uskoo ja tunnustaa hänet, Herransa, tosi Jumalaksi\nja tosi ihmiseksi, jonka voimalla hän, samoin kuin nyt on noussut\nepäuskosta, tuosta kaikkien syntien alkulähteestä, viimeisenä päivänä\nmyös on ylösnouseva kuolemasta ja elävä iankaikkisesti hänen kanssansa\nsanomattomassa kunniassa ja autuudessa, eikä ainoastaan hän, vaan\nmyöskin kaikki ne, jotka samaa uskovat. Niinhän Kristus edelleen sanoo\nhänelle: \"Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat\".\n\nLopuksi Tuomas panee sormensa hänen haavoihinsa. Minä en tahdo\nvastustaa sitä ajatusta, että Kristus ylösnousemuksensa jälkeen on\njatkuvasti säilyttänyt haavansa ja naulojen jäljet, kunhan vain\nkäsitetään, että ne eivät enää näytä kauheilta, vaan kauneilta ja\nlohdullisilta. Toisten pohdittavaksi jätän sen kysymyksen, ovatko\nne jatkuvasti olleet tuoreet, avonaiset ja punaiset, niinkuin\ntaidemaalaajat kuvaavat. On hyvinkin mahdollista, että Kristus on\nsäilyttänyt nämä merkit, jotka sitten ehkäpä hänen muuta ruumistaan\nvielä kauniimpina ja ihanampina loistavat viimeisenä päivänä ja jotka\nhän on näyttävä koko maailmalle, niinkuin Raamattu (Joh. 19: 37) sanoo:\n\"He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet\".\n\nPääasia, jonka me tästä evankeliumista tahdomme oppia ja muistissamme\nsäilyttää, on kuitenkin se, että me uskomme Kristuksen ylösnousemuksen\nomaksemme, meissä vaikuttavaksi, niin että meidänkin on noustava sekä\nsynnistä että kuolemasta. Tästähän pyhä Paavali kaikkialla runsaasti\nja lohdullisesti puhuu, ja Kristus itse tässä sanoessaan: \"Autuaat\nne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat\". Pyhä Johanneskin tämän\nevankeliumin lopulla, ylösnousemuksen käytöstä ja hyödystä puhuessaan\nsanoo: \"Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on\nKristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen\nnimessänsä\" (Joh. 20: 31).\n\n\nTorstai.\n\nKiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme\nJeesuksen Kristuksen kautta. 1. Kor. 15: 57.\n\nJeesuksen Kristuksen kautta meillä on voitto. Hän on meidän ihmisten\ntähden ja meidän autuutemme tähden astunut alas taivaasta ja tullut\nihmiseksi, meidän edestämme kärsinyt kuoleman ristillä, astunut alas\nhelvettiin, noussut kuolleista ja astunut taivaaseen, surmannut synnin,\nkuoleman ja helvetin omassa ruumiissaan sekä täydellisesti täyttänyt\nlain, niin että sen täytyy lakata meitä syyttämästä ja tuomitsemasta.\nTämä on nyt voitto: kuolema on kadottanut otansa, laki ei enää voi\nherättää syntiä eikä synti antaa pontta kuolemalle. Kristus on näet\nsovittanut syntimme ja pyyhkinyt pois käsikirjoituksen, nimittäin lain,\nottanut sen meidän tieltämme pois ja naulinnut ristiin. (Kol. 2: 14.)\n\nTämän voiton Jumala lahjoittaa meille sanan, evankeliumin saarnan\nja pyhien sakramenttien nauttimisen kautta; tämä sana meidän tulee\nuskoa. Jos nyt laki ahdistaa meitä ja sanoo: sitä tai tätä sinä olet\ntehnyt, ja tahtoo kuolettaa meidät synnin kautta, niin pitäytykäämme\nKristukseen ja sanokaamme: Tosin minä olen syntinen, mutta minä uskon\nJeesukseen Kristukseen, joka on kärsinyt ja kuollut minun edestäni,\njoka minun tähteni on herätetty kuolleista ja istuu Jumalan oikealla\npuolella ja rukoilee minun edestäni. Kun kuolema tämän kuulee, sen\ntäytyy väistyä. Sillä Kristus, Jumalan Poika, on vuodattanut verensä\nsitä varten, että kuolema, synti ja laki olisivat kuoletetut. Kristityt\nkerskailevat siis iloisin mielin ja vakaassa uskossa vastoin lakia,\nsyntiä ja kuolemaa sanoen: vaikka olenkin syntiä tehnyt, niin minä\nuskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan, joka on taivaassa ja\njoka ei tiedä mitään kuolemasta eikä kuoleman odasta, ei synnistä eikä\nlaista, vaan on tämän kaiken minun hyväkseni voittanut. Vaikka ruumiini\nkuoleekin, ei haittaa, sielu ei kuole, ja ruumiskin on aikanaan nouseva\nhaudasta. Tähän minä uskallan iloisin mielin ja veisaan Simeonin\nkanssa: \"Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään jne.\"\nTässä elämässä meillä on voitto sanassa ja uskossa, mutta sinä päivänä\nvoitto on meidän omamme ilmeisesti, ruumiillisestikin ja näkyväisesti.\nSilloin me kaikkien Jumalan valittujen kanssa veisaamme iloisesti:\n\"Kuolema, missä on sinun otasi? Helvetti, missä on sinun voittosi?\"\n\nTähän siis tähtää se virsi, jota pyhä Paavali tässä veisaa: \"Kiitos\nolkoon Jumalan, joka antaa meille voiton\". Näin mekin veisatkaamme\nja niin viettäkäämme alinomaista pääsiäisjuhlaa kiittäen ja ylistäen\nJumalaa tästä voitosta, jota emme ole taistelumme kautta saavuttaneet,\nvaan jonka Jumala on armosta lahjoittanut, hän, joka armahtaa meidän\nkurjuuttamme. Hän on lähettänyt Poikansa ja antanut hänen käydä\ntaisteluun, ja hän on lannistanut synnin, kuoleman ja helvetin, saanut\nvoiton ja antanut sen meille, niin että saamme sanoa sen olevan meidän\nvoittomme, aivan kuin se olisi meidän voittamamme, kunhan me sen\nvakaasti vastaanotamme emmekä tee Jumalaa valehtelijaksi, niin kuin\npöyhkeät, jotka luulevat itse voittavansa syntinsä ja kuoleman. Emme\nmyöskään saa olla siitä kiittämättömät, niinkuin petolliset kristityt;\nvaan meidän on vakavalla uskolla se sydämessämme säilytettävä ja\nvahvistuttava siinä aina veisaten tästä voitosta Kristuksessa. Hänen\nnimessänsä me sitten iloisesti lähdemme täältä, kunnes saamme omassa\nruumiissammekin nähdä tämän voiton. Siihen Jumala meitä auttakoon saman\nrakkaan Poikansa kautta, jolle kunnia ja ylistys iankaikkisesti! Amen.\n\n\nPerjantai.\n\nNiinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät. Joh. 20:\n21.\n\nMiksi Isä Jumala on lähettänyt Kristuksen? Siksi, että hän toteuttaisi\nIsänsä tahdon ja lunastaisi maailman. Häntä ei lähetetty siksi, että\nhän hyvillä teoilla ansaitsisi taivaan. Hän teki paljon hyviä tekoja,\neipä koko hänen elämänsä ollut muuta kuin hyviä tekoja. Kenelle hän\nniitä teki? Ihmisille, jotka niitä tarvitsivat, sillä kaiken, mitä\nhän on tehnyt, sen hän on tehnyt meitä palvellaksensa. \"Niin kuin Isä\non lähettänyt minut\", hän sanoo \"niin lähetän minäkin teidät\". Isä on\nminut lähettänyt täyttämään lain, kantamaan maailman synnit, surmaamaan\nkuoleman, voittamaan helvetin ja perkeleen teidän hyväksenne, teitä\npalvellakseni. Samoin tulee teidänkin tehdä. Uskossa te saatte aikaan\nkaiken tämän. Usko on tekevä teidät Jumalan edessä hurskaiksi ja\npyhiksi, uskon avulla te myös voitatte kuoleman, synnin, helvetin ja\nperkeleen. Tästä uskosta teidän tulee todistaa rakkaudella. Teidän\ntulee siis suunnata koko toimintanne niin, kuin ette tahtoisi sillä\nmitään ansaita; onhan kaikki, mitä taivaassa ja maan päällä on,\njo ennestään teidän, vaan niin, että te rakkaudella palvelisitte\nlähimmäistänne. Jos ei teissä ole tätä merkkiä, niin on varmaa, ettei\nuskonne ole oikea. Ei teitä tässä käsketä hyviä tekoja tekemään; missä\noikea usko on sydämessä, siellä ei tarvitse käskystä tehdä hyviä\ntekoja, vaan ne seuraavat itsestään. Rakkauden teot ovat ainoastaan\nmerkki uskon olemassaolosta.\n\nTätä pyhä Pietarikin tarkoittaa kehoittaessaan meitä: \"Pyrkikää\nkaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja\" (2. Piet. 1: 5).\nHyviä tekoja ovat näet ne, joita me teemme lähimmäisellemme palvellen\nhäntä niillä. Kristityiltä vaaditaan ainoastaan rakkautta, sillä uskon\nkautta on hän jo hurskas ja autuas, niinkuin pyhä Paavali sanoo: \"Älkää\nolko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte;\nsillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt\" (Room. 13: 8).\nSiksipä Kristus sanoo opetuslapsillensa: \"Uuden käskyn minä annan\nteille, että rakastatte toistanne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.\nSiitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on\nkeskinäinen rakkaus.\" (Joh. 13: 34, 35)\n\nMeidän tulee siis niin käyttäytyä maailman edessä, että jokainen näkisi\nmeidän tahtovan pitää Jumalan käskyt, ei kuitenkaan niin, että sen\nkautta tulisimme hurskaiksi tai autuaiksi. Niinpä minä olen esivallalle\nkuuliainen, koska tiedän Kristuksen olleen esivallalle kuuliaisen,\nvaikkei hänen tarvinnut olla, vaan hän teki sen meidän tähtemme. Siksi\nminäkin teen niin Kristuksen tähden ja lähimmäiseni hyväksi, ainoastaan\nosoittaakseni uskoni rakkaudella, jotta kaikki käskyt näin tulisivat\ntäytetyiksi.\n\nTähän tapaan apostolit kehoittavat meitä kirjoituksissaan hyviin\ntekoihin, ei niin, että me niiden tähden tulisimme hurskaiksi ja\nautuaiksi, vaan todistaaksemme uskostamme sekä itsellemme että\nihmisille ja harjaantuaksemme uskossa.\n\n\nLauantai.\n\nJoiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut;\njoiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. Joh. 20: 23.\n\nTämä valta on tässä annettu kaikille kristityille. Tosin eräät, kuten\npaavi, Rooman kirkon piispat, papit ja munkit ovat riistäneet sen\nitselleen; he sanovat julkisesti ja häpeämättä, että tämä valta on\nannettu vain heille, eikä lainkaan maallikoille. Kristus ei kuitenkaan\npuhu tässä papeista eikä munkeista, vaan sanoo: \"Ottakaa Pyhä Henki\".\nJolla on Pyhä Henki, sille on valta annettu, toisin sanoen sille, joka\non kristitty. Kuka sitten on kristitty? Se, joka uskoo. Joka uskoo,\nsillä on Pyhä Henki. Jokaisella kristityllä on siis se valta, joka\npaavilla, piispoilla, papeilla ja munkeilla tässä tapauksessa on: antaa\nsyntejä anteeksi ja pidättää niitä.\n\nSeuraako tästä siis, että minun tulee kuunnella muiden\nsynnintunnustusta, kastaa, saarnata ja jakaa sakramentteja? Ei. Pyhä\nPaavali sanoo: \"Kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä\"\n(1. Kor. 14: 40). Jos jokainen tahtoisi kuunnella synnintunnustusta,\nkastaa ja jakaa sakramentteja, mitä siitä tulisi? Samoin, jos jokainen\ntahtoisi saarnata, keitä olisi kuulijoina? Jos me kaikki yhtaikaa\nsaarnaisimme, mikä kurnutus siitä syntyisikään, aivan kuin sammakkojen\nkesken!\n\nSen tähden on asia järjestettävä niin, että seurakunta valitsee jonkun\ntehtävään kelvollisen jakamaan sakramentteja, saarnaamaan, kuulemaan\nrippiä ja kastamaan. Meillä on tosin kaikilla tämä valta. Mutta kukaan\nmuu ei saa rohjeta sitä julkisesti harjoittaa kuin se, jonka seurakunta\non siihen valinnut. Yksityisesti saatan sitä kyllä tehdä. Jos\nesimerkiksi lähimmäiseni tulee sanoen: \"Rakas ystävä, omatuntoni vaivaa\nminua, anna minulle synneistäpäästö\", niin voin sen vapaasti tehdä,\nmutta sen tulee tapahtua yksityisesti. Jos minä asettuisin kirkkoon,\nsamoin joku toinen, ja me tahtoisimme kuunnella kaikkien rippiä, niin\nmitä siitä tulisi? Valaiskaamme asiaa esimerkillä: kun aatelissuvussa\non paljon jäseniä, niin he valitsevat kaikkien suostumuksella yhden,\njoka kaikkien muiden puolesta on suvun päämies; jos näet jokainen\ntahtoisi hallita, niin kuinka se kävisi päinsä? Kaikilla heillä on\nkuitenkin sama valta kuin sillä, joka on suvun päämies. Samoin on sen\nvallan laita, jolla syntejä annetaan anteeksi tai pidätetään.\n\nTämä sana syntien anteeksiantamisesta tai niiden pidättämisestä koskee\nkuitenkin enemmän niitä, jotka tunnustavat ja saavat anteeksi kuin\nniitä, jotka synneistäpäästön antavat, näin palvellen lähimmäistään.\nOnhan mitä suurin palvelus, kun päästän jonkun vapaaksi synnistä,\nperkeleestä ja kuolemasta. Kuinka tämä tapahtuu? Evankeliumin kautta,\nkun minä saarnaan hänelle sitä ja sanon, että hänen tulee itsellensä\nomistaa Kristuksen teko ja varmasti uskoa, että Kristuksen vanhurskaus\non hänen, ja hänen syntinsä ovat Kristuksen. Tämä on suurin palvelus,\nminkä lähimmäiselleni voin tehdä.\n\nKirottu olkoon se elämä, joka eletään itsellensä eikä lähimmäisellensä.\nPäin vastoin taas: siunattu se elämä, joka eletään lähimmäistä\npalvellen: opettaen, nuhdellen, auttaen, tai miten hyvänsä. Jos\nlähimmäiseni hairahtuu, minun tulee nuhdella häntä; jos hän ei voi\nheti noudattaa ohjaustani, tulee minun odottaa häntä kärsivällisesti,\nniinkuin Kristus suhtautui Juudaaseen, jolla oli rahakukkaro ja joka\nkulki koiran teitä varastaen. Kristus tiesi sen hyvin, mutta kärsi\nhäntä kuitenkin varoittaen ahkerasti, vaikkei siitä ollut apua.\n\n\n\n\nTOINEN PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nJos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä\non ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Kol.\n3:1.\n\nKristuksen ylösnousemuksen jalo saavutus ja kallis aarre ei saa olla\nmikään hyödytön ja voimaton kuvitelma tai ajatus, vaan sellainen\nvoima, joka meissäkin uskon kautta vaikuttaa ylösnousemuksen. Apostoli\nkäyttääkin siitä sanontaa \"olla herätetty Kristuksen kanssa\", mikä\nmerkitsee: olla kuollut pois synnistä, temmattu pois kuoleman ja\nhelvetin vallasta, turvata Kristukseen ja elää hänessä, aivan niinkuin\napostoli edellä on sanonut: \"Te olette haudatut hänen kanssaan\nkasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta,\njonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänen kuolleista\" (2: 12).\nJos me nyt uskossa olemme käsittäneet Kristuksen ylösnousemuksen,\nsiitä saaneet voiman ja lohdutuksen ja näin hänen kanssaan nousseet\nkuolleista, niin pitäähän sen käydä ilmi meissä niin, että huomataan\nsen alkaneen meissä vaikuttaa, ja havaitaan, ettei se ole vain sanoja,\nvaan totuutta ja elämää. Niille näet, jotka eivät tällaista tunne,\nKristus ei ole vielä noussut kuolleista, vaikka hän itsessään onkin\nnoussut; heissä ei ole sitä voimaa, että heitä voisi sanoa Kristuksen\nkanssa kuolleiksi ja ylösnousseiksi. Apostoli tahtoo siis opettaa\nniitä, jotka tahtovat käydä kristityistä, jotta he tietäisivät, että\nheissä täytyy tapahtua tällaista, muuten he eivät vielä ole uskovia\nkristityitä, vaikka luulisivat ja kerskuisivat olevansa. Tässä kohden\nnäet koetellaan, olemmeko me herätetyt Kristuksen kanssa: onko hänen\nylösnousemuksensa meissä voimallinen, vai onko se ainoastaan sanoja, ei\ntäyttä totta ja elämää.\n\nKuinka sitten tällainen eläminen ja kuoleminen tapahtuu? Jos olemme\nkristityitä, meidän tulee olla kuolleita, mutta samalla kuitenkin elää.\nKuinka nämä kaksi asiaa sopivat yhteen? Selvää on, että apostoli puhuu\nhengellisestä ylösnousemisesta. On varmaa, että meidän, jos tahdomme\nviimeisenä päivänä ruumiillisesti nousta autuuteen, on sitä ennen\ntäällä maan päällä noustava ylös hengellisesti. Apostoli liittää siis\nyhteen Herran Kristuksen ylösnousemuksen ja meidän ylösnousemisemme\nniin, että me nousemme hänen ylösnousemuksensa voiman kautta ja hänen\nesikuvansa mukaan, ensin sielumme puolesta syntisestä ja kirotusta\nelämästä oikeaan, jumaliseen ja autuaalliseen elämään, ja sitten myös\ntästä syntisestä ja kuolevaisesta ruumiista haudan kautta, ruumis\nkuolemattomana ja kirkastettuna.\n\nJos siis tahdot kerskata ja lohduttautua tällä saarnalla, että Kristus\non kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta sinua auttanut, niin et saa\npysyä vanhassa syntisessä olossasi, vaan sinun on pukeuduttava uuteen\nihmiseen. Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa on näet tapahtunut sen\ntähden, että sinäkin Kristuksen kanssa kuolisit maailmalle, ja niinkuin\nhän on ylhäällä taivaassa, sinäkin rupeaisit uudeksi ihmiseksi, jolla\nei enää ole halua eikä rakkautta syntiin.\n\nNäin pyhä Paavali siis varoittaa kaikkia, jotka tahtovat olla\nkristityitä. Hän muistuttaa heitä siitä, mihin he ovat kutsutut, koska\nheillä on evankeliumi Kristuksesta, ja mitä Kristuksen ylösnousemuksen\non heissä vaikutettava, nimittäin että heidän tulee kuolla kaikelle\nsille, mitä ei opeteta ja eletä Jumalan sanan ja tahdon mukaan, ja\njos he uskovat ylösnousseeseen, elävään Kristukseen, että hekin hänen\nkanssaan ylösnousseina pyrkisivät samaan taivaalliseen elämään, jossa\nKristus istuu Jumalan oikealla puolella. Siellä ei ole mitään syntiä\neikä maallista menoa, vaan sula iankaikkinen elämä ja katoamattomat\naarteet ja kunnia, joita kristityt saavat iankaikkisesti hänen kanssaan\nnauttia.\n\n\nMaanantai.\n\nSillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän\npuolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen\njälkiänsä. 1. Piet. 2: 21.\n\nKristitty on juuri kristittynä olemisellansa alistettu rakkaan,\npyhän ristin alle; hänen täytyy kärsiä joko ihmisten taholta tai\nitse perkeleen taholta, joka hänelle tuottaa vaivaa ja levottomuutta\njoko kurjuudella tai vainoamisella tai sairaudella tai sisäisesti,\nsydämessä, myrkkynuolinensa. Juuri tämä on kristittyjen tunnus\nja merkki, pyhä, kallis, jalo ja autuaallinen kutsumus, joka\njohdattelee heidät iankaikkiseen elämään. Päästäkäämme mekin se\noikeuksiinsa ja alistukaamme siihen, mitä se mukanansa tuopi! Ja\nmiksi me paljon valittaisimme? Täytyyhän noidenkin, epäkristittyjen\nja julkijumalattomien, kärsiä toistensa taholta sellaista, mikä\non heille vastenmielistä: kukin heistä saa usein oman ruumiinsa,\nomaisuutensa, vaimonsa ja lastensa puolesta kärsiä sellaista vahinkoa\nja onnettomuutta, joka ei ole vältettävissä. Mikäli siis tahdot olla\nkristitty ja täyttää velvollisuutesi, niin ällös niin kauheasti\npelästy, ällös niin kovin vihastu äläkä käy kärsimättömäksi, vaikka\nmaailma ja perkele sinua vaivaavatkin.\n\nToiseksi apostoli, tehdäkseen kehoituksensa vielä tehokkaammaksi,\nasettaa esikuvaksemme oikean mestarin, meidän päämme ja Herramme,\nKristuksen, jolla on ollut samanlainen kohtalo ja jonka itse on\ntäytynyt eniten kärsiä. Tämän esikuvan apostoli kuvailee varsin\nkauniiksi ja ihanaksi, sen ylimmässä ja jaloimmassa asteessa, vielä\nentistäkin enemmän innostaakseen ja kannustaakseen kärsivällisyyteen.\nHän ilmaisee sen varsinaisen ydinasian, joka panee matalaksi ja\nvähäarvoiseksi kaikki meidän omat kärsimyksemme, kun niitä siihen\nverrataan. Herran Kristuksen kärsimyksellä on kaiken muun rinnalla\nverrattoman suuri kunnia ja ihana etuisuus. Olkoonpa näet kärsimys\nvaikka kuinka hurskasta, suurta tai vaikeaa tahansa, se kuitenkaan\nei ole muuta kuin hänen askeleittensa ja esikuvansa seuraamista, ei\nlähestulkoonkaan mestarin saavuttamista. Hän kyllä yksin mestariksi\njäänee, hänellä on etumatka, mutta me kaikki kokekaamme jäljitellä\nparhaamme mukaan! Kukaan ihminen täällä maan päällä ei käsitä, kuinka\nraskas hänen kärsimyksensä ja tuskansa oli ja kuinka karvaaksi ja\nkatkeraksi se hänelle kävi; ellemme siis voi sitä tietää emmekä\nkäsittää, vielä vähemmän me voimme sitä jäljitellä tai saavuttaa.\nKiittäkäämme Jumalaa siitä, että se on silmiemme edessä ja että sitä\nseuraamme, mutta pitkälle emme ole edistyneet: toinen kuitenkin\nlähentelee sitä enemmän kuin toinen, sen mukaan kuin hänellä on\nrunsaampi ja raskaampi kärsimys ja enemmän tai vahvempaa uskoa ja\nkärsivällisyyttä. Sen tähden apostoli sanoo Kristusta esikuvaksi, ei\nyhden eikä kahden pyhän, vaan kaikkien ja taas kaikkien; sen rinnalla\njokaisen täytyy katseensa maahan luoden sanoa: Oma kärsimykseni käy\nkyllä sydänjuuria myöten katkeraksi, karvaaksi, raskaaksi, mutta\njos käydään kertomaan minun Herrani, Kristuksen, kärsimisestä, minä\nmieluummin vaikenen; siihen esikuvaan ei sovi verrata mitään täällä\nmaan päällä.\n\nJo tämän pitäisi yksistään olla riittävänä kehoituksena ja innoittajana\nmaltillisesti kärsimään: Kristus itse, niin ylhäinen persoona,\nainokainen ja iankaikkinen Jumalan Poika, on käynyt meidän edellämme\njopa niin syvään kärsimykseen, ettei ainoakaan ihminen ehdi niin\npitkälle eikä voi sellaista kestää. Katsohan, tässä siis on koko\nkristikunnan katseltavaksi pantu esikuva, jonka mukaan kaikkien on\nojentauduttava, niin että heidät havaitaan ainakin astuneiksi hänen\njäljillensä ja niissä vaeltaviksi, kuitenkin tietäen, että heidän\nankarinkin kärsimyksensä joka tapauksessa on mitätön vähäisimpäänkin\nhänen vuodattamaansa veripisaraan verrattuna.\n\n\nTiistai.\n\nJos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on\nJumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen\nkanssaan. 1. Tess. 4: 14.\n\nTässä apostoli kytkee toisiinsa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen\nsekä meidän kuolemamme, jota hän nimittää uneksi, ja ylösnousemuksemme.\nSamoin hän tekee myös sanoessaan: \"Jos kuolleita ei herätetä, ei\nKristustakaan ole herätetty\" (1. Kor. 15: 16). Hän tahtoo sanoa:\nkuolleet nousevat viimeisenä päivänä yhtä varmasti kuin Kristus on\nnoussut kuolleista. Raamattu ei petä meitä todistaessaan, että Kristus,\nmeidän Herramme, on kuollut ja jälleen kolmantena päivänä noussut\nkuolleista ja istuu nyt Jumalan, taivaallisen Isän, oikealla puolella.\nMutta Kristus ei ole tuossa autuudessa vain omaksi hyväkseen, vaan hän\n\"on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty\nmeidän vanhurskauttamisemme tähden\" (Room. 4: 25) ja on istuutunut\nMajesteetin oikealle puolelle, ollakseen meidän ylimmäinen pappimme ja\nrukoillakseen meidän edestämme, antaakseen meille lahjoja ja vihdoin\nviimeisenä päivänä herättääkseen meidät haudasta.\n\nNiin on nyt Kristus kuolemansa ja ylösnousemuksensa kautta saanut\naikaan sen, että emme ainoastaan ole vapaat synneistämme, vanhurskaat\nja pyhät, vaan meillä myös on vakaa toivo ylösnousemisesta\niankaikkiseen elämään ja autuuteen, jos muutoin uskomme häneen. Tosin\ntekevät synnit meitä murheellisiksi niin kauan kuin me elämme täällä,\nja kuolema surmaa meidät ajallisesti, mutta kun uskomme Kristukseen,\njonka vanhurskaus on tullut meidän omaksemme, niin kuolema nielköön\nmeidät, mutta se voi meitä yhtä vähän pitää vallassaan kuin se on\nvoinut pitää Kristuksen. Kristus, iankaikkinen vanhurskaus, on\nnäet meidän sijassamme, kuolee ja uhraa itsensä meidän syntiemme\nsovitukseksi, puhdistaa ja pyhittää meidät kalliilla verellänsä,\nsovittaa meidät Isän Jumalan kanssa, niin ettei perkele voi löytää\nmeissä ainoatakaan syntiä. Mutta missä ei syntiä ole, siinä ei\ntarvitse rangaistusta kärsiä, kuolemahan on, niinkuin Paavali sanoo,\nsynnin palkka. Koska nyt velka, synti, on poissa -- onhan Kristus sen\nkalliisti maksanut --, niin on rangaistuskin, kuolema, poistettu.\n\nSen tähden, vaikka meidän ruumiimme ränstyy ja me kuolemme\nruumiillisesti, niin ei sinun tarvitse kuolemaan jäädä, jos uskot\nKristukseen ja käsität tämän hänen sanansa: \"Totisesti, totisesti minä\nsanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa\"\n(Joh. 8: 51). Sen tähden, kun se hetki tulee, että sinun täytyy lähteä\ntäältä, nuku silloin iloisesti luottaen Kristuksen lohdullisiin\nsanoihin ja jätä sielusi hänen haltuunsa; hän ei sinua petä. Vähän\naikaa, niin hän äänellänsä kutsuu sinut esiin; silloin saat silmin\nnähdä, mitä nyt uskot.\n\nEnnen kaikkea muuta on siis kysymys siitä, että me lujasti pidämme\nkiinni tästä uskonkohdasta: minä uskon ruumiin ylösnousemuksen, ja\nhyvin harjoittaudumme siinä. Näin me voimme kuoleman hädässä sekä itse\npuolestamme olla vakaat ja rohkeat että myös muita lohduttaa. Joka nyt\nuskoo, että Kristuksen kuolema ja ylösnousemus ovat hänen hyväksensä\ntapahtuneet ja nukkuu Jeesuksen kautta tässä uskossa täältä, hän saa\nolla varma siitä, että Isä Jumala vie hänet sinne, missä Kristus on,\nolemaan aina hänen tykönänsä.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMinä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat\nminut. Joh. 10: 14.\n\nJeesus tahtoo sanoa: jos te tahdotte olla minun lampaitani, niin on\npääasia se, että te oikein tunnette minut, hyvän paimenenne; silloin ei\nteillä ole mitään hätää. Hyvä saarnaaja ei siis saa saarnata ihmisille\nmuuta kuin yksin Kristusta, että hänet opittaisiin oikein tuntemaan,\nkuka hän on ja mitä hän antaa, ettei kukaan luopuisi hänen sanastaan,\nvaan kaikki pitäisivät häntä oikeana paimenena, joka on pannut henkensä\nlammastensa edestä. Tätä on ihmisille saarnattava, että he oppisivat\ntuntemaan paimenensa.\n\nSitten on myös mieliin teroitettava Kristuksen esikuvaa: samoin kuin\nhän on meidän tähtemme kaiken tehnyt ja kärsinyt, meidänkin tulee\nsamoin sanan tähden kaikkea mielellämme tehdä ja kärsiä. Näistä\nkahdesta asiasta on kristikunnassa saarnattava. Se joka näitä kuulee\nja ne käsittää, on Kristuksen lampaita, niinkuin hän itse sanoi:\n\"Minun lampaani kuulevat ääntäni\". Ne sitä vastoin, jotka eivät tahdo\ntätä oppia kuulla ja jotka eivät sitä lampaille saarnaa, eivät ole\nKristuksen lampaita eivätkä oikeita paimenia, vaan parhaat heistä ovat\npalkkalaisia, toiset raatelevia susia. Sellaisia ei pidä kuulla, vaan\npaeta kuin itse perkelettä.\n\nMeidän tulee siis oppia tarkoin kuulemaan ja tuntemaan hyvän\npaimenemme ääntä. Siten me tulemme myös hänet oikein tuntemaan, ja\nhänkin on meidät tunteva ja meitä rakastava. Kuinka voisikaan olla\nmeille vihamielinen hän, joka on antanut henkensä meidän edestämme ja\nlahjoittaa meille iankaikkisen elämän, vapahtaen meidät kuolemasta,\nsynnistä ja kaikesta onnettomuudesta? Sellaista ei kenenkään muun ääni\nmeille puhu, ja sen tähden meidän tuleekin sitä ahkerammin kuulla hänen\nääntänsä.\n\nSilloin tunnetaan kristitty oikein, kun häntä ei arvostella ja katsota\nsilmännäöltä, vaan sanan ja sen kuulemisen mukaan. Niinpä lampaankin\nelämä riippuu kuulemisesta; kun se lakkaa kuulemasta paimenensa\nääntä, se eksyy ja joutuu susien joukkoon. Vain paimenen ääni voi\nsen varjella. Niin kauan kuin se sitä kuulee, se on turvattuna,\nmutta kadotettuaan paimenensa äänen sillä ei ole mitään iloa eikä\nturvallisuutta, vaan sen täytyy kaikkialla olla arkana ja peloissansa.\nSamoin on kristitynkin: kun hän menettää sanan, häneltä on samalla\nturva poissa, mutta kun hän pysyy lujasti sanassa, hän näkee paimenensa\nKristuksen ja kaiken, mitä Kristus on hänelle ansainnut ja luvannut,\nnimittäin syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän. Silloin\nhän elää varmassa, eheässä toivossa, syö ja juo, tekee työtä ja\ntoimittaa, mitä hänen on säädetty, jopa kärsii kärsittävänsä ilolla.\nHän näet kallistaa aina korvansa kuullaksensa hyvän paimenensa ääntä\nja puhetta; hän tottuu päättämään tämän äänen ja kuulemisensa mukaan\neikä tuntemisiinsa ja kokemuksiinsa perustaen. Sitä Kristus tarkoittaa\nsanoessaan: \"Minä tunnen omani, ja omani tuntevat minut, niinkuin Isä\ntuntee minut, ja minä tunnen Isän, ja minä panen henkeni lammasten\nedestä\".\n\nNäin jalon lohdutuksen Herra antaa verratessansa itseään hyvään\npaimeneen. Hän sanoo tuntevansa lampaansa, niinkuin Isä tuntee\nhänet, ja hän panee henkensä heidän edestänsä. Siitä tulee olla\nseurauksena, että mekin lampaitten tavoin oikein käyttäydymme\nhurskasta ja uskollista paimentamme kohtaan, toisin sanoen, että\nseuraamme yksin paimenemme ääntä. Hän, joka on antanut henkensä\nmeidän edestämme, lohduttaa meitä. Tämä lohdutus meidän tulee uskolla\nomistaa, antautumatta syntiemme vuoksi epätoivoon, vaikka perkele ja\noma syntinen lihamme mielellään tekisivätkin meidät arkamielisiksi ja\nepäileväisiksi. Vielä tämä vertaus opettaa meitä rakastamaan toinen\ntoistamme, rakastamaan siten, että me annamme henkemmekin alttiiksi\ntoistemme tähden. Mutta moniko kuulee tämän paimenen ääntä? Suurin osa\nkuuntelee perkeleen ääntä, seuraten häntä, kun hän kehoittaa ahneuteen,\nuskottomuuteen, petoksiin, valheisiin ja muihin sellaisiin tekoihin,\njotka kerrassaan kumoavat kristillisen rakkauden. Sellaisten ihmisten\nelämäkin osoittaa, etteivät he ole Kristuksen oikeita lampaita, koska\nhe eivät kuule hänen ääntänsä, kun hän uskollisesti neuvoo olemaan\nkärsivällisenä vaivoissa, vahvana uskossa, palavana rakkaudessa ja\nvaroittaa kuulemasta perkeleen ja oman lihamme ääntä, jotka viettelevät\nsyntiin, ja näin joutumasta harhateille, jotka johtavat kadotukseen.\nTällaista pahuutta karttakaamme ja olkaamme hurskaita, kuuliaisia\nlampaita, jotka tunnemme hyvän paimenemme, niinkuin hänkin tuntee\nmeidät, toisin sanoen, rakastakaamme häntä, kuulkaamme ja seuratkaamme\nkernaasti hänen sanaansa ja tehkäämme, mitä hän käskee.\n\n\nTorstai.\n\nTämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme\nsiitä. Ps. 118: 24.\n\nSe päivä, josta profeetta tässä puhuu, on Uuden testamentin aika,\ntoisenlainen päivä kuin se, minkä aurinkomme tuottaa. Herra itse on\ntässä aurinko ja saa aikaan tämän päivän loisteellansa; tämä on myös\nsellainen päivä, jota ei seuraa yö ja joka ei valaise ruumiillisia\nsilmiä, vaan sydämen. Ei se ole järjenkään valo, joka sekin on\naurinko, joka näyttää ulkonaisia tekoja ja opettaa maailman edessä\noikein vaeltamaan. Tämä valkeus näyttää ja opettaa armoa, rauhaa ja\nsyntien anteeksiantamusta Jumalan edessä; siitä ei taas järki tiedä\nmitään. Kristusta nimitetään näin vanhurskauden auringoksi. \"Teille,\njotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja\nparantuminen sen siipien alla\" (Mal. 4: 2). Aurinko tuopi vanhurskauden\nilmi, toisin sanoen vapahtaa synneistä ja tekee vanhurskaiksi kaikki,\njotka siihen uskovat, antaa autuuden ja auttaa kuolemasta kaikki,\njotka pakenevat sen siipien turviin. Tämä loiste ei ole mitään muuta\nkuin evankeliumin ilmestyminen koko maailmassa, kirkkaus joka säteilee\nKristuksesta ja valistaa uskovaisten sydämet, niinkuin aurinko valaisee\nruumiilliset silmät ja ulkonaisen maailman.\n\nTämä on myös juhlallinen päivä, niinkuin profeetta sitä tässä kehuukin\nsanoen: \"Riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä\". Tämä valkeus ja armon\noppi antaa näet sydämelle rauhan, levon ja ilon Kristuksessa, koska\nsydän sen kautta oppii tuntemaan, että ihmiselle on ilman hänen omaa\nansiotansa annettu synnit anteeksi, ja hänet on lunastettu kuolemasta\nja että Jumala on iankaikkisesti hänelle Kristuksen kautta armollinen\nIsä, niinkuin pyhä Paavali sanoo: \"Koska me siis olemme uskosta\nvanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän\nHerramme Jeesuksen Kristuksen kautta\" (Room. 5: 1). Tästä ilosta ja\nrauhasta ei kukaan epäuskoinen tiedä mitään, eivät liioin nekään, jotka\nahkeroitsevat tullakseen tekojensa kautta hurskaiksi ja kuolettaakseen\nsynnin. Sietääpä profeetan niin suuresti kehuakin tätä päivää Herran\nomaksi päiväksi ja kehoittaa meitä iloitsemaan. Ulkonaisesti tämä\npäivä on näet pimeä, ja maailma nimittää sitä pimeydeksi, eksytykseksi\nja yöksi, ja hylkää sen kokonaan, samoin kuin sen auringon, josta\ntämä päivä saa loisteensa. Samasta syystä se ilo ja rauhakin, josta\nprofeetta tässä veisaa, on enimmäkseen vaivaa, rauhattomuutta ja\nkaikenlaista onnettomuutta, koska maailma sitä niin julkeasti vihaa ja\nvainoaa, niinkuin itse Kristus, rakas aurinkomme sanoo: \"Te joudutte\nkaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden\" (Matt. 10: 22). Aivan niin\nkuin tämän päivän valkeus on salainen ja maailmalta kätketty, niin on\nsen ilokin hengellinen ja lihalle tuntematon, vaikka se onkin kaikkein\njaloin valkeus ja suurin ilo. Ei ole näet mitään jalompaa kuin sydän,\njoka on valaistu, tuntee Jumalan ja osaa oikein arvostella kaikkia\nasioita Jumalan edessä. Eikä ole suurempaa iloa ja rauhaa, kuin\niloinen, vakaa ja rohkea omatunto, joka uskaltaa Jumalaan eikä pelkää\nmaailmaa eikä perkelettä.\n\n\nPerjantai.\n\nMutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme\nJeesuksen Kristuksen rististä. Gal. 6: 14.\n\nMaailma pitää kristittyjä kaikkein halveksittavimpina ihmisinä ja\npäälle päätteeksi se vihaa heitä mitä katkerimmassa ja -- käsityksensä\nmukaan -- mitä vanhurskaimmassa kiihkossa, vainoaa, hyljeksii ja\nsurmaa heitä niin hengelliselle kuin maallisellekin vallalle varsin\ntuhoatuottavina ihmisinä, toisin sanoen vääräoppisina ja kapinallisina.\nMutta koska eivät saa kärsiä mitään tästä murhien, varkauksien\neikä minkään muiden tuollaisten rikosten tähden, vaan Kristuksen\ntähden, jonka hyväätekoa ja kunniaa he ilmoittavat, he kerskailevat\nahdistuksistakin ja Kristuksen rististä ja iloitsevat apostolien kanssa\nsiitä, että heidät \"katsotaan arvollisiksi kärsimään häväistystä\nKristuksen nimen tähden\" (Ap.t. 5: 41). Samoin meidänkin nykyään\nkoko maailman meitä kovistellessa, julmasti tuomitessa ja surmatessa\npitää riemumielin kerskata siitä, että mitään tästä kaikesta emme\nkärsi pahojen tekojemme vuoksi, \"murhaajina tai pahantekijöinä\" (1.\nPiet. 4: 15), vaan Kristuksen Vapahtajamme ja Herramme tähden, jonka\nevankeliumia me puhtaasti opetamme.\n\nRiemuitseva kerskauksemme edelleen voimakkaasti paisuu ja vahvistuu\nkahdesta syystä: ensiksikin siitä, että varmaan tiedämme omaavamme\npuhtaan, jumalallisen opin, ja toiseksi siitä, että ristimme eli\nkärsimisemme tietää Kristuksen kärsimistä. Maailman meitä vainotessa\nja surmatessa meillä siis ei ole pienintäkään valituksen ja itkun\naihetta, vaan kyllä äärettömän ilon ja riemun. Tosin maailma pitää\nmeitä kaikkein onnettomimpina ja kirotuimpina; Kristus sitä vastoin,\njoka on maailmaa suurempi ja jonka tähden me kärsimme, julistaa meidät\nautuaiksi ja käskee meitä iloitsemaan --. \"Autuaita olette te\", hän\nsanoo, \"kun ihmiset minun tähteni solvaavat ja vainoavat teitä ja\nvalhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa\n--\" (Matt. 5: 11, 12). Teidän kerskauksenne siis on aivan toisenlaista\nkuin maailman kerskaus: maailmahan ei kerskaa ahdistuksista, häpeästä,\nvainosta ja kuolemasta, vaan vallasta, rikkaudesta, rauhasta,\nkunniasta, viisaudesta ja vanhurskaudesta.\n\nKristuksen risti siis tarkoittaa kaikkia niitä kristittyjen\nkärsimyksiä, joita he Kristuksen tähden kärsivät; sen Kristus itsekin\ntodistaa huutaessaan: \"Saul, Saul, miksi minua vainoat?\" (Ap.t. 9: 4).\nEihän Saulus harjoittanut mitään väkivaltaa Kristusta, vaan seurakuntaa\nkohtaan; mutta joka siihen koskee, se koskee hänen silmäteräänsä. Tunto\non päässä herkempi ja arempi kuin muissa jäsenissä; niin Kristuskin,\nmeidän päämme, ottaa ahdistuksemme omikseen ja kärsii kuin omia\nonnettomuuksiaan, kun me, hänen ruumiinsa, kärsimme.\n\nTämä on meidän hyödyllistä tietää, jottemme vaipuisi ylenmääräiseen\nmurheeseen ja epätoivoon havaitessamme vastustajiemme meitä vainoavan.\nMuistakaamme sen sijaan silloin kaikkein enimmin kerskailla rististä,\njota emme ole saaneet kantaaksemme syntiemme tähden, vaan Kristuksen.\nMiettiessämme kestettävinämme olevia kärsimyksiä vain itseemme\nkohdistuvina, ne käyvät meille vaivalloisiksi, jopa sietämättömiksi;\nmutta kun niihin liittyy toiseen henkilöön viittaava sana \"sinun\",\nniin että saatamme sanoa: Sinun kärsimyksesi, rakkahin Kristus,\ntulevat runsain määrin osaksemme, tai: \"Sinun tähtesi\" -- niin on\nPsalmeissa (44:23) kirjoitettu -- \"meitä surmataan kaiken päivää\",\nsilloin nuo kärsimykset muuttuvat keveiksi, jopa suloisiksi, niinkuin\non kirjoitettu: \"Minun ikeeni on suloinen ja minun kuormani on keveä\"\n(Matt. 12: 30).\n\n\nLauantai.\n\nSinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette\nminussa ja minä teissä. Joh. 14: 20.\n\nKristus tahtoo sanoa opetuslapsillensa: Kun päästään niin pitkälle,\nettä te näette minun jälleen nousseen haudasta ja kuolemasta ja menevän\nIsän tykö taivaaseen, ja te saarnaatte tätä minusta, niin te saatte\nPyhän Hengen ja oman kokemuksenne kautta tuntea ja ymmärtää, että\nminä olen Isässäni, ja te myös minussa, ja minä taas teissä, ja että\nme niin olemme yhtä toinen toisemme kanssa. Minä elän Isässä, vieläpä\nelän sellaista elämää, että olen surmannut kuoleman, niin että teidän\ntäytyy sanoa minun olevan Jumalan Pojan, kun olen tehnyt sellaisen\nteon, joka kuuluu yksin Jumalalle. Sitten te myös sanotte, että minä\nolen teissä. Sillä niin kuin Isä on minut herättänyt kuolleista ja minä\nolen surmannut kuoleman, niin minä tahdon teissäkin surmata kuoleman,\nniin että te uskon kautta minuun olette kuoleman herroja ettekä pelkää\nmaailmaa, perkelettä tai helvettiä ja niiden uhkaa. Teidän täytyy\nsilloin sanoa: Tällaista voimaa ei minulla ennen ollut, täytyihän minun\nmuitten tavoin olla kuoleman kauhistuksessa ja vallassa. Nyt minulla on\nkuitenkin toinen rohkeus, jonka Kristus antaa minulle Henkensä kautta,\nsillä minä havaitsen, että hän on minun tykönäni ja minussa, niin\nettä voin halveksia koko maailmaa, kuolemaa ja perkeleen kauhistusta\nja uhkaa, ja sitä uhmaten iloisesti ja riemuiten kerskata Herrastani,\njoka elää ja hallitsee tuolla ylhäällä Isän tykönä. Te saatte,\nKristus sanoo, silloin itsessänne havaita, kuinka minun ja Isän voima\nvaikuttaa teissä ja elämä osoittautuu voimalliseksi teissä, niin että\nte kerskaatte kuolemaa vastaan. Näin kuolema tukahdutetaan kokonaan ja\nhävitetään sekä minusta että teistä, ja sen sijaan tulee sula elämä.\n\nKristittyjen tulee nyt tietää tämä ja osata poistaa kuolema silmistään\nja Kristuksessa halveksia sitä, ajatellen mielessänsä sulaa\nelämää. Tähän ei kuitenkaan kukaan taida eikä voi tulla Kristuksen\nulkopuolella. Maailma ei milloinkaan saa sitä tuntea eikä tahdo kuulla\neikä sietää sitä, vaan pitää sitä suurimpana hulluutena. Sen tähden\npysyy kristittyjen taitona ja oikeana kristillisenä pääoppina, että he\novat varmat siitä ja ymmärtävät sen, että ihminen Kristus totisesti\nja vasituisesti on Jumalassa ja Jumala hänessä, niin että hän itse on\ntotinen, elävä Jumala, ja vielä että hän, Kristus, myös on meissä ja me\nhänessä. Joka tämän tietää, hänellä on kaikki. Kaiken on näet tultava\nalas ylhäältä Isältä Kristuksen kautta ja jälleen käytävä ylös hänen\nkauttansa. Poika tulee Isästä alas meidän tykömme ja liittyy meihin\nja me vuorostamme liitymme häneen ja tulemme hänen kauttansa Isän\ntykö. Sen tähden hän on tullut ihmiseksi ja syntynyt neitsyt Mariasta,\nettä hän tulisi yhdeksi meistä, antaisi myös itsensä meidän edestämme\nristiinnaulita ja surmata, siten vetääksensä meidät tykönsä. Sitähän\nvarten hänet oli lähetetty, että hän ne, jotka häneen uskovat, vetäisi\nylös Isän tykö, niinkuin hän on Isässä. Tällaisen yhdyssiteen hän on\nrakentanut itsensä ja meidän ja Isän välille ja siihen meidät sulkenut,\nniin että me nyt olemme hänessä ja hän on meissä, niinkuin hän on\nIsässä ja Isä hänessä. Tällaisen yhteyden ja yhtymyksen kautta meidän\nsyntimme ja kuolemamme on otettu pois, ja meillä on sen sijaan sula\nelämä ja autuus.\n\n\n\n\nKOLMAS PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nVähän aikaa, niin te ette enää minua näe, ja taas vähän aikaa, niin te\nnäette minut. Joh. 16: 16.\n\nTässä on katseltavaksemme asetettu esikuva, joka meidän on ahkerasti\nharjoittaen sydämiimme painettava. Vaikka meidän kävisi, niinkuin kävi\napostolien aikoina, että joudumme kärsimyksiin, hätään ja ahdistukseen,\npitää meidänkin muistaa olla vahvoja ja iloita siitä, että Kristus\non jälleen nouseva; sen me tiedämmekin jo tapahtuneen. Opetuslapset\neivät kuitenkaan tienneet, millä tavalla hän oli nouseva tai mitä hän\nylösnousemisellaan tarkoitti, ja sen tähden he olivat niin murheellisia\nja alakuloisia. Tosin he kuulivat, että saavat nähdä hänet, mutta\nitse asiaa tai sen toteutumistapaa he eivät ymmärtäneet. Siksi he\nsanoivat toisilleen: \"Mitä se tarkoittaa, kun hän sanoo: 'Vähän aikaa'?\nEmme ymmärrä, mitä hän puhuu.\" Surkea alakuloisuus otti siis niin\nkokonaan heidät haltuunsa, että he joutuivat täydelliseen epätoivoon,\nymmärtämättä, mitä hän sanoillansa tarkoitti ja millä tavalla he hänet\njälleen voisivat nähdä.\n\nMeidänkin täytyy tuntea itsessämme tuo \"vähä aika\", samoin kuin\nhe sen tunsivat. Tämä on näet kirjoitettu meidän esikuvaksemme ja\nopetukseksemme, jotta me siitä saisimme lohdutusta ja itseämme\nparantaisimme. Meidän pitäisi omaksua se sananparreksemme, jopa meidän\npitäisi tarttua kiinni siihen ja omasta kokemuksesta aina voida sanoa:\nJumala on joskus lähellämme ja joskus hän häviää, ja silloin minä jään\nihmettelemään sitä, että sana ei laisinkaan ota liikuttaakseen minua\ntai sattuakseen minuun; mutta kyllä se menee ohitse, enpähän tuohon\nhuomiotani kiinnitä. Tuota \"vähää\" meidän pitää tarkkaaman ja oppiman\nse tuntemaan, ollaksemme siinä vahvoja ja häilymättömiä. Meidän on\nkäyvä samoin kuin kävi opetuslasten tässä: emme osaa hänen edessänsä\nkäyttäytyä toisin kuin tässä on kirjoitettuna, niinkuin hekään eivät\nosanneet toisin käyttäytyä.\n\nSen ensimmäisen \"vähän\", hän kun sanoo: \"Vähän aikaa, niin te ette enää\nminua näe\", he pian jälkeen päin ovat ymmärtäneet, nähdessään hänen\nvangitsemisensa ja surmaamisensa, mutta tuota toista \"vähää\", hän kun\nsanoo: \"Ja taas vähän aikaa, niin te näette minut\", he eivät voineet\nymmärtää, emmekä mekään voi sitä ymmärtää; vielä vähemmän he saattoivat\nymmärtää sitä, minkä hän sanoi: \"Sillä minä menen Isän tykö\". Samoin\nkäy meidänkin: vaikka me tiedämme, että ahdistus, onnettomuus ja murhe\nkestävät ainoastaan vähän aikaa, me kuitenkin saamme kokea, että\naina vain näyttää toiselta kuin uskomme, ja silloin me epäröimme ja\nhäilymme, voimatta missään alistua. Me tosin kuulemme, ettei se kauaksi\naikaa sellaisellensa jää, mutta me emme voi käsittää, enempää kuin\nopetuslapset, kuinka kaikki tapahtuu.\n\nMiksi Kristus sitten sanoo sen heille, koska he eivät voi sitä\nymmärtää? Tai miksi se onkaan muistiin merkitty? Siksi, ettemme\nvaipuisi epätoivoon, vaan kiinteästi pitäytyisimme sanaan sellaisena\nkuin hän sen sanoo: asia on varmasti niin, eikä toisin, näyttäköön\ntoiselta, minkä näytti. Ja vaikka me aika ajoin lankeamme sanasta,\nemme silti saa jäädä siitä lopullisesti syrjään, vaan meidän pitää\npalata takaisin. Hän näet kyllä ajallaan palauttaa sanan kohdallensa;\nja vaikka ihminen ei osaakaan sitä uskoa, Jumala kuitenkin auttaa\nhäntä, tehden sen ilman ihmisen omaa ymmärrystä ja myötävaikutusta.\nEvankelista sanoo, että opetuslapset eivät edes ymmärtäneet, mitä\nHerra heille puhui; paljon vähemmän he ovat ymmärtäneet niitä tekoja,\njotka sen jälkeen seurasivat. Näin täydellensä tietämätön inhimillinen\njärki on niissä asioissa, jotka koskevat sielun autuutta! Vapaa tahto\nvoi tosin ymmärtää sellaista, mikä on täältä alhaalta. Järki kuulee\nesimerkiksi kukonlaulun ja käsittää sen myös. Mutta sen täytyy antautua\nkaiken sen vangiksi, mikä on Jumalan tekoa ja sanaa: siihen se ei\nosaa mukautua, vaikka se kuvittelisi paljonkin siitä ymmärtävänsä,\nsillä tämä kirkkaus on sille kuitenkin liian häikäisevää, tehden sen\nentistäkin sokeammaksi.\n\nTämä on verrattomalla tavalla kuvattu nähtäväksemme opetuslapsissa.\nHe olivat tosin kauan aikaa olleet Herran tykönä, mutta he eivät\nkuitenkaan ymmärtäneet, mitä hän heille puhui. Emme mekään tätä opi\nemmekä ymmärrä kokematta sitä. Me joudumme sanomaan: tämä on minulle\ntapahtunut, tämän olen kokenut, näin minulle kävi, silloin minulla oli\nahdistus, mutta se ei kestänyt kauan; niissä ja niissä ikävyyksissä\nminä olin, mutta Jumala kirvoitti minut niistä pian.\n\n\nMaanantai.\n\nKun vaimo synnyttää, on hänellä murhe, koska hänen hetkensä on tullut;\nmutta kun hän on synnyttänyt lapsen, ei hän enää muista ahdistustaan\nsen ilon tähden, että ihminen on syntynyt maailmaan. Joh. 16: 21.\n\nTällä vertauksella Kristus osoittaa meidän omat tekemisemme\nmitättömiksi. Tiedämmehän, että vaikka kaikki vaimot auttaisivat\nsynnyttävää, he eivät kuitenkaan mitään toimeksi saa. Vaimon vallassa\nei ole lapsesta kirvoittuminen, hän päin vastoin tuntee asian olevan\nJumalan kädessä: jos hän auttaa, on apu tullut, mutta ellei hän auta,\non kaikki hukassa, vaikka koko maailma olisi saapuvilla.\n\nNiinpä Kristus tässä sanoo opetuslapsillensa: Samoin on käyvä\nteidänkin. Tässä vaimo pelkää suurta onnettomuutta, mutta sen ohessa\nkuitenkin tietää kaiken vaikuttamisen olevan Jumalan kädessä; Jumalaan\nhän panee toivonsa, häneen hän luottaa, ja Jumala auttaakin häntä ja\ntoteuttaa työn, joka koko maailmalle on mahdotonta toteuttaa; eikä hän\nmuista mitään muuta kuin tuon pian tulevan hetkisen, jolloin hän taas\nsaa iloita; hänen sydämensä ajattelee: Kestä tämä vähäinen hetkinen,\nsitten kaikki muuttuu. Rohkea mieli panee hänet tunkeutumaan läpi.\nNäin on käyvä teidänkin, tuskaan ja vastoinkäymisiin tullessanne ja\nteidän muuttuessanne uusiksi ihmisiksi: pysykää vain alallanne ja\nantakaa Jumalan toimia, kyllä hän kaiken hyvin tekee ilman teidän omaa\nmyötävaikutustanne!\n\nEsitetyn kuvan johdosta huomaatte: jos ihminen on syntyvä, on äiti\nensin kuoleva, toisin sanoen, äiti olkoon siinä mielessä, kuin jo\nolisi kuollut, ja hän ajatelkoon sen jo itsessänsä tapahtuneeksi.\nNäin on käyvä meidänkin: pyrkiessämme tulemaan hurskaiksi meidän on\nensin kokonaan kuoltava, oltava epätoivossa kaikista teoistamme,\nollenkaan ajattelematta, että meidänkin pitää jotakin tekemän. Me\nemme tässä auta vähääkään, me vain silloin tunnemme kuolemaa ja\nhelvettiä -- samaahan tosin jumalattomatkin tuntevat, mutta he eivät\nusko Jumalan olevan läsnä ja tahtovan heitä auttaa --, aivan samoin\nkuin tuo vaimokaan ei mitään muuta tee kuin tuntee kipua, tuskaa ja\nhätää, voimatta kuitenkaan niistä itseään auttaa. Kun hän sitten on\nsynnyttänyt lapsen, hän ei enää muista tuskaa, ei kipua, ja hänestä\ntulee kuin uudelleen elävä. Sitä ennen hänen oli mahdotonta ajatella\nmurheen ja kipujen saavan niin pikaisen lopun. Näin on laita meidänkin,\nsynnin, kuoleman ja helvetin ahdistuksissa ollessamme: olemme aivan\nkuin kuolleina, jopa keskellä kuolemaa. Kristus on meidät jättänyt, on\nmennyt meiltä \"vähäksi aikaa\", ja silloin me olemme kovissa tuskissa,\nvoimatta itseämme auttaa. Mutta kun Kristus jälleen saapuu ja antautuu\ntunnettavaksemme, silloin meidän sydämemme täyttyy ilolla, vaikka koko\nmaailma vastaan asettuisi.\n\nTätä ei ymmärrä kukaan muu kuin se, joka joskus itse on ollut keskellä\nkuolemaa; se, joka kerran on kuolemasta pelastettu, varmaankin\niloitsee. Tietysti sama ihminen saattaa uudelleen langeta ja aika ajoin\ntulla murheelliseksi; mutta kun on käsillä tämä ilo, hän ei välitä\nmistään eikä hän enää pelkää, oli hänen tilansa kuinka vaaranalainen\ntahansa. Ilo voipi tosin keskeytyä silloin, kun minä uudelleen lankean\nsyntiin, sillä silloin minä pelkään, koska Kristus on \"vähän aikaa\"\npoissa tyköäni, on jättänyt minut. Silloin minä en saa pyrkiä teoilla\nitseäni auttamaan, vaan minun täytyy hiljaa pysyä alallani ja odottaa,\nkunnes Kristus jälleen tulee. Hän on poissa vain \"vähän aikaa\". Kun hän\nsitten jälleen katsahtaa sydämeen ja ilmestyy sille, silloin on ilo\npalannut, ja silloin minä kestän kaikki onnettomuudet ja kauhut.\n\n\nTiistai.\n\nNiinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi\nKristuksessa. 1. Kor. 15: 22.\n\nTällaisen saarnan pyhä Paavali pitää mielellään, mutta se hyödyttää\nvain kristityitä, jotka ovat soveliaita vastaanottamaan ja uskomaan\ntämän uskonkohdan, niitä, jotka tuntevat syntinsä ja kuoleman ja saavat\nkokea ja sen myös tunnustavat, että he ovat Aadamin kautta syöstyt\nsyntiin ja Jumalan vihan alle ja tuomitut kuolemaan, kantavat sitä\nalinomaa, ja mielellään tahtoisivat olla siitä vapaat. Ja vaikkei\nheillä lihan puolesta olekaan halua kuolla, heillä on kuitenkin\nse lohdutus, että he mielellään olisivat kuolemasta vapahdetut ja\nhalajavat ylösnousemusta. Tämän synnin ja kuoleman kauhistuksen he\nkärsivät siinä toivossa, että Kristus on heidät siitä auttava; heidän\nsydämissään onkin sitä kaipaava, sanomaton huokaus, jota he huutavat\nkaikin voimin: \"Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?\" (Room.\n7: 24). Tämä lohdutus on kuitenkin sangen salattu ja tuntuu sangen\nheikolta tässä syvässä huokaamisessa ja odotuksessa, jossa sydän\nvärisee tuntematta mitään muuta, kuin että synti ja kuoleman pelko\nvaivaa ja painaa sitä, niin että se mielellään tahtoisi siitä olla\nvapaa ja autuas. Mutta tästä on se hyöty, että kristitty oppii tässä\nahdistuksessa etsimään oikeaa lohdutusta, ei itsestänsä eikä ihmisistä,\nvaan Kristuksesta, joka yksin on saanut aikaan sen, että synti ja\nkuolema eivät vahingoita häntä.\n\nJos me siis uskomme Jumalan sanan, meidän ei tarvitse oudoksua näitä\nPaavalin sanoja: Niin kuin me kaikki kuolemme yhdessä ihmisessä, niin\nme yhdessä ihmisessä jälleen nousemme kuolleista. Sillä Jumala on\nviisaudessaan ja hyvyydessään päättänyt näin: koska me Aadamin kautta\nolemme joutuneet syntiin eikä yksikään meistä voi itseänsä siitä\nauttaa, me tulemme yhden ihmisen kautta, joka on kokonaan synnitön,\njälleen vanhurskauteen ja iankaikkiseen elämään. Hän ei ole tahtonut\nmeidän jäävän syntiin ja kuolemaan, niinkuin olisi käynyt, ellei\nKristus olisi tullut. On sulaa armoa, ettei meille enää ole vahinkoa\nsiitä, että me Aadamissa kuolemme, vaan pikemminkin etua ja paljon\nparempi elämä, paitsi että se ulkonaiselle ihmiselle, toisin sanoen\nlihallemme ja verellemme, on vastahakoista. Me voimme lohduttautua\nsillä, että meillä totisesti on elämä Kristuksessa ja että kaiken\ntämän olemme lahjaksi saaneet, niin ettei siihen tarvita muuta kuin\nettä meidät kastetaan, kuulemme evankeliumia ja riipumme Kristuksessa.\nTämä kaikki ei ole meidän tekemistämme, vaan hänen armoaan, samoin\nkuin emme siihenkään, että lankeamme Aadamissa, tee mitään muuta\nkuin että synnymme isästä ja äidistä. Samoin kuin me näin olemme\ntulleet kuolemaan, me tulemme elämään Kristuksen kautta; ei tähän\ntarvita meidän puoleltamme mitään muuta, kuin että me tämän uskossa\nvastaanotamme.\n\nVaikka meidän ruumiimme siis kuolee, Kristus tahtoo antaa sen meille\njälleen paljon kunniallisempana, kauniimpana ja kirkkaampana kuin\nkirkas aurinko. Sen tähden ei meidän tule kiinnittää huomiotamme\nsiihen, kuinka vastahakoisesti me kuolemme, vaan lujasti painaa\nsydämeemme se ilo ja riemu, mikä sitten seuraa toisessa elämässä, joka\non oleva sanomattomasti suurempi ja kunniallisempi kuin tämä vahinko,\njohon Aadam on meidät saattanut.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMinä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan\nolemaan teidän kanssanne iankaikkisesti. Joh. 14: 16.\n\nTämän on rakas Herramme Kristus puhunut lohdutukseksi kristityilleen,\netteivät he niin kovasti pelkäisi eivätkä olisi toivottomia siitä,\nmikä heitä oli kohtaava hänen ruumiillisen poismenonsa jälkeen.\nHän näyttää kyllä, kuinka heille tulee käymään, nimittäin että he\njoutuvat kärsimään, ei ainoastaan maailman, vaan myös perkeleen ja\noman sydämensäkin ja omantuntonsa taholta, joka tuntee syntinsä ja\nheikkoutensa. Heille on kaikkialla käyvä niin, että maailma halveksii\nheitä. Näin heidän täytyisi peräti langeta epätoivoon, ellei vahva\njumalallinen lohdutus taivaasta heitä erityisesti ylläpitäisi. Maailma\nelää huolettomana ja suruttomana mistään piittaamatta, se ei pidä lukua\nJumalan vihasta eikä armosta, eikä liioin ole Puolustajan tarpeessa,\nmutta tämä vähäinen joukkoparka, joka on siihen kutsuttu ja kastettu,\nettä se uskoisi Kristukseen ja pysyisi hänessä, se kyllä tarvitsee\nPuolustajan, joka sitä vahvistaa ja ylläpitää.\n\nKoska minä nyt menen pois teidän tyköänne, Kristus sanoo\nopetuslapsilleen, ja te joudutte kärsimyksiin, niin en minä tahdo\nteitä hyljätä enkä jättää teitä lohdutuksetta. Tähän saakka teillä\non ollut ilo ja lohdutus minussa, mutta se on ollut ainoastaan\najallinen lohdutus, jonka on laattava; enhän minä saata tällä tavoin\nikuisesti olla teidän luonanne, jos minun kerran on mentävä kunniaani\nja levitettävä teidän kauttanne valtakuntaani. Minun on kuoltava,\nastuttava taivaaseen ja jätettävä teidät jälkeeni. Kuitenkaan en minä\nhylkää teitä, vaan rukoilen Isää antamaan teille toisen Puolustajan,\njoka on teidän kanssanne iankaikkisesti ja lohduttaa teitä paljon\nvoimallisemmin kuin minä ruumiillisesti läsnä ollessani olen tehnyt.\n\nKristus saarnaa siis tässä Pyhästä Hengestä, joka piti kristikunnalle\nannettaman ja jonka kautta sitä pidetään yllä hamaan viimeiseen päivään\nsaakka. Panepa merkille, kuinka ystävällisesti ja lohdullisesti Herra\nKristus puhuu kaikille vaivaisille, murheellisille sydämille ja\npelokkaille, heikoille omilletunnoille, osoittaen meille, kuinka me\noikein tunnemme Pyhän Hengen ja saamme hänen lohdutuksensa. On kuin hän\nsanoisi: Minä kyllä tiedän, että maailma, perkele ja teidän omatuntonne\npeljättävät ja kiusaavat teitä, mutta olkaa kuitenkin pelkäämättä,\nsillä teidän tulee tietää saavanne lohdutuksen. Kristus tahtoo rukoilla\nIsää antamaan meille sellaisen Puolustajan, joka on meidän kanssamme\niankaikkisesti ja alinomaa vahvistaa ja lohduttaa meitä. Nyt on aivan\nvarmaa, että Herran Kristuksen rukous on totisesti tullut kuulluksi\nja että Isä tekee kaiken, mitä hän häneltä rukoilee. Sen tähden ei\nse, mikä meitä tahtoo peljättää ja tehdä murheellisiksi, ole Jumalan\ntahdon ja tarkoituksen mukaista. Kristus ei sitä tee, niinkuin hän\nkaikin tavoin osoittaa, ei myöskään Isä, koska hänellä on Kristuksen\nkanssa yksi sydän ja tahto, ei liioin Pyhä Henki, onhan hänen nimensä\nPuolustaja, niinkuin Kristus häntä tässä nimittää.\n\n\nTorstai.\n\nSinun kansassasi ovat kaikki vanhurskaita. Jes. 60: 21.\n\nTämä raamatunkohta osoittaa selvästi, että kaikki, jotka\nristiinnaulittuun Kristukseen uskovat, ovat vanhurskaita. Tämä\nvanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, ei ole kuitenkaan siinä, että\nme teemme jotakin tai alistumme johonkin, vaan siinä, että Pyhä Henki\nvalaisee meidät tietämään ja tunnustamaan Jeesuksen Kristuksen olevan\nmeidän Vapahtajamme, joka on kuolemallaan lunastanut meidät kuolemasta\nja synneistä. Tämä vanhurskaus tarjotaan sanassa ja otetaan vastaan\nainoastaan uskossa, joka suostuu sanaan ja uskoo olevansa vanhurskas\nKristuksen kuoleman ja ansion kautta. Tämä usko ei kuitenkaan ole\nmikään helppo asia, sillä ilman jumalallista voimaa on mahdotonta uskoa\nevankeliumiin. Eivät nekään, jotka jo ovat saaneet Pyhän Hengen, voi\nilman suurinta ponnistusta säilyttää tätä uskoa. Syy tähän on siinä,\nettä tämä vanhurskaus on näkymätön asia, jota me emme tunne, vaan joka\nmeidän on vain uskottava. Koska nyt meidän lihamme on turmeltunut ja\nusein lankeaa syntiin, eivät sydämet voi ilman suurta ponnistusta\nlohduttautua, niin että ne vastoin käsilläolevaa synnintuntoa uskovat\nolevansa vanhurskaat, ei oman vanhurskautensa, vaan Kristuksen\nvanhurskauden kautta, hänen, joka meidän syntimme on ristissä täysin\nsovittanut.\n\nSiksi meidän sydämemme tulee tottua tietämään vanhurskauden olevan sen\nulkopuolella ja perustuvan Kristukseen. Kuinka muutoin voisimme kestää\nJumalan tuomiolla, kun me aina teemme syntiä? Jos siis olet syntiä\ntehnyt ja omatuntosi ahdistaa sinua, niin sinun tulee Kristuksen kautta\nvoittaa synti ja sanoa: tosin olen syntiä tehnyt, mutta minä olen\nkuitenkin vanhurskas, koska minulla on valkeus, Herra itse, joka ei ole\nainoaankaan syntiin vikapää.\n\nSiitä että Kristuksen vanhurskaus on sinun vanhurskautesi, sinulla on\nmitä vankimmat todisteet. Ensiksikin itse Jumalan sana, joka kertoo\nKristuksen kuolleen sinun edestäsi. Sitten sinulla on pyhä kaste,\nolemmehan me hänen kuolemaansa kastetut (Room. 6:3). Edelleen sinulla\non alttarin sakramentti, jossa hän selkein sanoin ja ulkonaisin\nmerkein vahvistaa, että hänen ruumiinsa on sinun edestäsi annettu ja\nettä hänen verensä on sinun edestäsi vuodatettu. Tämä on nyt meidän\nvanhurskautemme, jonka kautta me olemme Jumalan edessä vanhurskaat; se\non sangen kaukana meistä itsestämme ja kaikista omista teoistamme ja\najatuksistamme. Sen tähden me petymme, jos luulemme omien tekojemme\ntähden olevamme vanhurskaat tahi väärät. Siksi meidän tulee uskoa ja\ntunnustaa, että me Kristuksen kuolemaan luottamalla olemme vanhurskaat.\n\nVaikka nyt tämä on totta, niin sinä kuitenkin sanot olevasi syntinen,\nmitä sinuun itseesi ja vanhaan ihmiseesi tulee, ja syystä kyllä. Sikäli\nkuin sinussa on jäljellä lihaa ja verta, sikäli sinussa on vielä syntiä\njäljellä. Mutta koska sinä olet kastettu ja sanan kautta valaistu,\nniin sinä olet uuden ihmisesi puolesta totisesti vanhurskas. Mutta\nniin kuin kaste, alttarin sakramentti, Jumalan sana, jopa Kristus\nitse ovat asioita, jotka ovat sinun ulkopuolellasi, niin on sinun\nvanhurskautesikin sinun ulkopuolellasi. Siksipä eivät meidän lihamme\nsynnit voi tehdä vanhurskautta mitättömäksi, vaan niin kuin Kristus\non iankaikkinen, niin on meidän vanhurskautemmekin iankaikkinen,\neivätkä ajalliset synnit sitä voita. Ei ole ylpeyttä, jos uskovainen\nkristitty sanoo olevansa pyhä ja vanhurskas; jos sanoisit päin vastoin\nja luulisit sydämessäsi, ettet ole vanhurskas, niin se olisi suorastaan\nKristuksen kieltämistä ja hänen nimensä pilkkaa, hänen, joka on\nantanut itsensä meidän edestämme tullaksensa meille vanhurskaudeksi,\npyhitykseksi ja lunastukseksi (1. Kor. 1: 30).\n\n\nPerjantai.\n\nKääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä hän on armahtavainen ja\nlaupias. Jooel 2: 13.\n\nTällä ylen ihanalla lauseella profeetta ylistää ja kuvailee Jumalan\noikeaa olemusta sillä rohkaistakseen, lohduttaakseen ja vahvistaakseen\nsuurten syntiensä tähden peljästyneitä sydämiä varmasti uskomaan,\nettä heillä on armollinen Jumala, joka sulasta armosta ja laupeudesta\nrakkaan Poikansa tähden on antanut anteeksi ja jättänyt lukematta\nheille heidän syntinsä. Näin parannus eli kääntymys Jumalan tykö tulee\ntäydelliseksi, kun siihen liittyy luja toivo ja luottamus Jumalan\nhyvyyteen ja laupeuteen. Silloin me viljelemme oikein tätä lausetta,\nkun me tällä sekä muilla samanlaisilla suloisilla Jumalan nimityksillä\nvakaasti lohduttaudumme epäuskoa ja epäilystä vastaan. Toisaalta myös,\nkun viljelemme sitä esimerkkinä ja seuraamme sitä, niin että muutamme\nja parannamme elämämme siinä, mikä meissä on pahaa ja Jumalaa vastaan.\n\nSe nimitys, jonka profeetta tässä antaa Jumalalle, on \"armahtavainen\nja laupias\". Mitä se merkitsee, sen voimme parhaiten ymmärtää sen\nvastakohdasta. Me olemme luonnostamme armottomat ja tylyt; jos meitä\nloukataan tai suututetaan, ei meitä helposti voida sovittaa: me emme\nvoi tyytyä, emme jättää heti kostamatta ja antaa anteeksi. Jumala on\nsitä vastoin luonnostaan sellainen, että häntä voi helposti taivuttaa\nja liikuttaa, hän on heti sovinnollinen ja leppyisä; jopa niin pian,\nettä heti kun joku alkaa rukoilla, hän leppyy ja antaa sydämellisen\nmielellään anteeksi kaikki, mitä hän on häntä vastaan syntiä tehnyt.\n\nKuitenkin on niitä, jotka ovat vaikeissa kiusauksissa ja syvästi\ntuntevat Jumalan vihan syntiä kohtaan, työläs taivuttaa uskomaan\ntätä, sillä heillä on aivan toiset ajatukset Jumalasta. Siksi sinun\ntulee kääntää silmäsi ja katsoa tätä lohdullista, varmaa ja ilmeistä\narmon merkkiä, ettei Jumala ole säästänyt ainokaista Poikaansa, vaan\non antanut hänet kaikkien edestä. Aseta tämä teko silmiesi eteen\nja ajattele sitä ahkerasti, sillä Jumala on sen tehnyt vaivaisten\nsyntisten hyväksi ja lohdutukseksi. Koska hän nyt vastaanottaa syntiset\nniin ystävällisesti ja on oman Poikansa kuolemalla osoittanut ja\ntodistanut, ettei hän vihaa heitä, vaan tahtoo, että he olisivat vapaat\niankaikkisesta kuolemasta ja autuaat, minkä tähden sinä siis tahtoisit\nepäillä Jumalan mieltä sinua kohtaan, nyt, kun olet sovitettu hänen\nPoikansa kautta?\n\nTähän sanonet: minä olen suuri syntinen, olen raskaasti loukannut\nJumalaa ja vihoittanut hänet, olen ollut tottelematon häntä kohtaan\nenkä ole tehnyt niin kuin minun olisi pitänyt. Hyvä on, jos niin\non, että sinä olet muuttunut: olet ollut hurskas, mutta nyt olet\ntullut tottelemattomaksi lapseksi, tahdotko sinä siitä päätellä, että\nJumalakin on muuttunut ja tullut toisenlaiseksi? Luovu sinä pahasta\nja käänny; jos olet syntiä tehnyt, lakkaa sitä tekemästä, rukoile\nanteeksi, toivo Kristukseen ja usko, että Jumala on hänen kauttansa\njälleen sovitettu sinun kanssasi ja että tämä sovitus on iankaikkinen,\nniin sinä pian huomaat, että profeetta ei ole valhetellut sanoessaan\nhäntä armahtavaiseksi ja laupiaaksi, joka helposti ja mielellään antaa\nsovittaa itsensä.\n\nNäin sinun on viljeltävä tätä lohdutusta syntiä ja Jumalan vihaa\nvastaan, jonka sydämesi kiusauksessa asettaa eteesi, ikään kuin\nsitä ei voitaisi sovittaa. Sitten seuraa sinäkin tätä esikuvaa: ole\nystävällinen ja laupias, niinkuin taivaallinen Isäsikin. Älä ole\nveljeäsi kohtaan tyly, sovi jälleen niitten kanssa, jotka sinua ovat\nloukanneet ja suututtaneet, niin sinä viljelet oikein näitä profeetan\nsanoja.\n\n\nLauantai.\n\nJoka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa\nelämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Matt. 16: 25.\n\nJuuri edellä on Kristus sanonut: \"Jos joku tahtoo minun perässäni\nkulkea, hän kieltäköön itsensä, ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon\nminua\". Tämän hän vahvistaa tässä kahdella lauseella, jotka, kuten\nnäyttää, ovat keskenään aivan ristiriitaiset. Kuulostaahan tämä\nkummalliselta: joka pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka sen\nkadottaa, hän löytää sen. Hän puhuu näin kummallisia sanoja sen tähden,\nettä ne sitä lujemmin painuisivat meidän mieleemme. Ihmeellisiltä\nkuulostavat sanat saattavat näet heristämään korvia, koska ne näyttävät\nmahdottomilta.\n\nKristus tahtoo siis sanoa: Älkää kieltäytykö rististä, joka minun\ntähteni pannaan teidän kannettavaksenne, älkääkä etsikö rauhaa, kunniaa\nja hyviä päiviä minun ulkopuoleltani. Minä sanon teille, että te, jos\nte sillä tavoin rauhaa etsitte, syöksytte iankaikkiseen ristiin, ja\njos kiellätte ristin, niin te kadotatte iankaikkisen rauhan. Toisaalta\ntaas, jos te otatte kannettavaksenne ajallisen ristin, niin te löydätte\niankaikkisen rauhan, ja jos halveksitte tätä ajallista rauhaa, niin\nte vältätte iankaikkisen ristin. Hän sanoo: \"Voi teitä, te rikkaat,\nsillä te olette jo saaneet lohdutuksenne! Voi teitä, jotka nyt olette\nkylläiset, sillä teidän on oleva nälkä! Voi teitä, jotka nyt nauratte,\nsillä te saatte murehtia ja itkeä! Voi teitä, kun kaikki ihmiset\npuhuvat teistä hyvää!\" Sen sijaan hän sanoo: \"Autuaita te, jotka nyt\nisoatte, sillä teidät ravitaan! Autuaita te, jotka nyt itkette, sillä\nte saatte nauraa! Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat teitä ja\nerottavat teidät yhteydestään ja herjaavat teitä ja pyyhkivät pois\nteidän nimenne ikään kuin jonkin pahan, Ihmisen Pojan tähden. Iloitkaa\nsinä päivänä, riemuun ratketkaa, sillä katso, teidän palkkanne on suuri\ntaivaassa\". (Luuk. 6: 24-26, 21-23)\n\nToinen näistä kahdesta ristiriitaiselta näyttävästä lauseesta on siis\nuhkaus, toinen lupaus. Mutta tässä on tarkoin pantava merkille sananen\n\"minun tähteni\". Monet näet kadottavat elämänsä ehdoin tahdoin, itse\nsyöksyen suurimpaan onnettomuuteen, jopa kuolemaan, mutta rahan,\nkunnian ja muitten syitten, ei Kristuksen tähden. Väärät uskovaiset\nkärsivät hekin paljon, niinkuin he kavalasti pettyen luulevat, Jumalan\ntähden, -- itse asiassa he kärsivät kuitenkin oman ylpeytensä tähden ja\nylpeilläkseen viisaudestaan.\n\nMutta autuas on se, joka kärsii Jeesuksen Kristuksen tähden. Elämänsä\nkadottaminen ei näet tässä merkitse ainoastaan kuolemista, vaan myös\nkaikkea kärsimystä, ristiä, pahaa, vaaroja ja kiusauksia, joiden kautta\nhäiriytyvät lihan iloinen elämä ja rauha, jota se etsii rikkaudessa,\nkunniassa ja hekumassa. Elämänsä kadottaminen merkitsee siis aivan\nsamaa kuin Kristuksen tähden kärsiminen, elämänsä pelastaminen taas\nsitä, ettei tahdo Kristuksen tähden kärsiä mitään, vaan tahtoo\nsäilyttää rikkautensa, kunniansa ja hekumansa ja pitää oman tahtonsa.\nMutta joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen ja syöksyy\niankaikkiseen ja äärettömään ristiin; joka taas elämänsä kadottaa\nKristuksen tähden, hän löytää sen, ja hän pääsee lyhyen aikaa kestävän\nja kohtuullisen ristin kautta iankaikkiseen ja äärettömään rauhaan.\n\n\n\n\nNELJÄS PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nEllen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos\nminä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän\nnäyttää maailmalle todeksi synnin. Joh. 16: 7, 8.\n\nHerra Kristus tahtoo lohduttaa rakkaita opetuslapsiaan poismenonsa\njohdosta, hänen kun nyt on kuoltava ja jätettävä heidät yksikseen,\nvaaraan ja hätään, hänen tähtensä maailman vihamielen ja vainon\nalaisiksi. Tämä oli heistä perin raskasta kuultavaksi. He tulivatkin\nsen johdosta syvästi murheellisiksi. Siksipä olikin välttämätöntä\nlohduttaa heitä tämän varalle, ja niin Kristus lupaakin lähettää\nPyhän Hengen sekä lohduttamaan ja vahvistamaan heidän sydämiänsä\nettä sitten perustamaan Kristuksen valtakunnan ja levittämään sitä\nkaikkeen maailmaan. Edelleen hän sanoo heille, mitä Pyhä Henki heidän\nkauttansa on maailmassa tekevä. Niinpä hän nyt ensiksi sanookin: \"Pyhä\nHenki näyttää maailmalle todeksi synnin\", toisin sanoen, hän ei ole\nalistava maailmaa alaiseksensa haarniskoin ja asein, vaan hän on paneva\nkäytäntöön suullisen sanan, saarnaviran, ja se on Jumalan sana, se on\njuuri se Kristuksen lähettämän Pyhän Hengen sana; sen on mentävä halki\nmaailman ja käytävä maailman kimppuun.\n\nTäten Kristus antaa apostoleillensa koko maailmaa koskevan vallan ja\nvaltuudet: maailman on oltava heidän saarnansa alaiseksi alistettuna\nja kuultava apostoleita. Ja hän vahvistaa ja rohkaisee heitä siihen,\nvaikka heidän tehtävänsä onkin maailman silmissä halveksittu, he kun\novat yksinkertaisia, tavallisia ihmisiä, vieläpä lisäksi maailmassa\nvihattuja ja sorrettuja, ja vaikka heidän täytyy kärsiä, kun he\nnuhdesaarnallansa käyvät maailmaa vastaan, sillä kaikesta huolimatta\non oleva sellainen voima, että sitä täytyy kuulla ja jättää se\nsemmoisekseen, vaikka sitä vastaan vainoten ja surmaten vihassa\nkäydäänkin, ei ainoastaan maailman, vaan myös helvetin valtakunnan koko\nväellä ja voimalla. Tämä on sitä tehtävää koskeva lupaus, jonka Pyhä\nHenki Kristuksen valtakunnassa on paneva alulle. Se on se apostolien\nopetusvirka, jonka mukaisesti on todeksi näytettävä synti maailmalle,\nsellaisena kuin se on Kristuksen ulkopuolella, ketään suurta, ketään\npientä, oppinutta, viisasta, pyhää, ylhäistä tai alhaista pois\nsulkematta. Tämähän tietää yksinkertaisesti maailman vihan itseensä\nkohdistamista ja riidan aloittamista. Sen tähden saadaan ympäri korvia,\nsillä maailma ei tahdo eikä voi kärsiä sitä, että sen mielipiteille ei\nmyönnetä oikeutusta. Mutta koska apostolien virka on oleva ainoastaan\nopetusvirka, se ei saa käyttää maallisia valtakeinoja. Näin maailma\nsäilyttää ulkonaisen hallituksensa ja valtansa apostoleja vastaan.\nMutta eipä apostolien maailmaan kohdistetun nuhteluvirankaan, se kun on\nPyhän Hengen virka ja hänen työtänsä, sovi tulla tukahdetuksi, vaan se\non ehdottomasti voittava kaikki vastukset, niinkuin Kristus on heille\nluvannutkin: \"Minä annan teille suun ja viisauden, jota vastaan eivät\nketkään teidän vastustajanne kykene asettumaan tai väittämään\" (Luuk.\n21: 15).\n\nOnhan tosin Pyhä Henki jo aiemminkin saarnalla näyttänyt syntiä\ntodeksi maailmalle, alusta alkaen, pyhien isien suulla, mutta nyt\nvasta se varsinaisesti alkaa: Kristus tahtoo panna toimeen yleisen\ntodeksinäyttämisen, eikä se ole ainoastaan ulottuva Juudan kansaan,\nvaan koko maailmaan aina viimeiseen päivään asti. Se on oleva paljon\ntehoisampi ja se on tunkeva lävitse, niin että se sattuu sydämiin ja\nhaavoittaa ne, tai, elleivät omaksu tätä saarnaa, se on vaikuttava\nsen, että heidät sillä tuomitaan kadotukseen, ja loukaten itsensä he\nsyöksyvät iankaikkiseen perikatoon; näin se on oleva voima uskoville\nelämäksi ja autuudeksi, mutta toisille saarna kuolemaksi.\n\n\nMaanantai.\n\nJokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä,\nvalkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.\nJaak. 1: 17.\n\nJos me kristityt todellakin taitaisimme vertailla ja punnita\nkaikkia niitä aarteita ja sitä ääretöntä siunausta, mikä meillä on,\nvarsinkin niitä hengellisiä ja iankaikkisia aarteita, joita meillä\non Kristuksessa, me piankin tekisimme sen johtopäätöksen, että se\nenemmän kuin satatuhatkertaisesti ylittää kaiken sen, mitä maailma\nomistaa ja mistä se voi kerskailla. Moni mielellään maksaisi monta\ntuhatta kultarahaa, jos saisi nähdä molemmin silmin, arvostellen sen\nniin kallisarvoiseksi, että sen saadaksensa sairastaisi kokonaisen\nvuoden tai kärsisi jotakin muuta suurta vahinkoa, laskematta tätä\nvahinkoa liian suureksi toivomaansa hyvään verrattuna. Tällaisesta\nemme kuitenkaan nyt tahdo puhua, koskapa ajallista omaisuutta kohtaava\nvaurio mitenkään ei ole verrattavissa siihen hyvään, joka meillä on\nsen vastapainona. Kukapa voi maksaa tai ansaita yhtä ainoata Jumalan\nkaikkein vähäisimmistäkään lahjoista -- esimerkiksi sitä, että\nkokonaisen päivän saa nähdä valkeutta, rakasta aurinkoa? Niin kauan\nkuin sinulla on tämä ajallinen elämä, sinulla on tallella suurin\nlahja, joka on kaikkea kultaa ja hopeaa, kaikkea ajateltavissa olevaa\nkärsimystäsi paljon arvokkaampi. Varsinaisesti me kuitenkin puhumme\nniistä aarteista, jotka meillä on Kristuksen ylösnousemuksen kautta\nja joista tänä pääsiäisaikana olemme kuulleet, ja siitä sanotaan:\n\"Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä,\nvalkeuksien Isältä\".\n\nMitä meillä siis siinä on? Jo nyt niin paljon, että sydämemme tulee\nvalaistuksi ja iloiseksi ja me pääsemme kaikesta synnistä, kaikesta\nerheestä, kauhusta ja pelosta kirkkaaseen totuuteen. Eikö ole\ntodellakin tärkeä aarre ja kallis lahja: me tulemme siinä määrin\nJumalan valaisemiksi ja opettamiksi, että kykenemme lausumaan oikean\narvostelun kaikesta maailmassa esiintyvästä opista ja elämästä, ja\nsuoraan sanoa jokaiselle, kuinka pitää elää, mitä tehdä ja mitä\nvälttää? Sen tähden syystäkin saatamme kerskata, että meillä täällä\nmaailmassa jo on Isä, jota nimitetään \"valkeuksien Isäksi\", ja jolta me\nsaamme sellaisia aarteita, joiden saavuttamiseksi jokainen mielellään\nantaisi elämänsä ja kaikkensa. Toiseksi meillä on myöskin hyvä, iloinen\nomatunto, joka kykenee pitämään puolensa kaikenlaista kauhistumista,\nsyntiä ja ahdistusta vastaan ja säilyttämään iankaikkisen elämän\nvarman toivon. Nämä siis ovat nuo suuret, ihanat lahjat ja siunaukset:\nevankeliumi, suloinen kaste, Pyhän Hengen väkevyys sekä lohdutus\nkaikenlaisten vastusten kohdatessa. Mitäpä siis on näihin verrattuna\nse, että joku tuottaa sinulle vähäisen vahingon tai riistää sinulta\njotain maallisesta omaisuudestasi? Miksi nurisisit, miksi vihastuisit,\nkun sinulla on sellaiset Jumalan siunaukset, joista kukaan ei voi\nsinulta ainoatakaan ottaa tai vähentää, ei edes tässä elämässä? Mutta\nasia ei ole jäävä tähän, vaan meillä on odotettavissa varsinaiset,\ntäydelliset omaisuudet ja lahjat. Tilannehan on täällä maan päällä\nsellainen, että kaikki meissä on epätäydellistä; me emme osaa tuntea\nja käsittää aarrettamme niin kuin kernaasti soisimme. Olemmehan vielä\nainoastaan \"hänen luotujensa esikoisia\". Hän on tosin pannut meissä\ntyönsä alulle, mutta hän ei tahdo sitä jättää semmoisellensa, vaan\nhän tahtoo, jos pysymme uskossa emmekä anna vihan ja kärsimättömyyden\nitseämme siitä vieroittaa, saattaa meidät niihin oikeisiin\niankaikkisiin omaisuuksiin, joita sanotaan \"täydellisiksi lahjoiksi\",\nja silloin me emme enää koskaan harhaile, kompastu, vihastu, emmekä\nsyntiä tee.\n\nSilloin on sitten oleva se olotila, apostoli sanoo, jossa ei ole oleva\n\"muutosta, ei vaihteen varjoa\", toisin sanoen, ei ole oleva mitään\nsellaista muuttelemista eikä sellaista epävarmaa vaihtelua, kuin nyt\non täällä jopa kristillisessä elämässäkin: tänään ollaan iloisia,\nhuomenna murheellisia, nyt seisotaan, tuossa tuokiossa ollaan kumossa\njne., aivan samalla tavalla kuin vaihteleikse ja yhäti muutteleikse\nluonnossa ja maailmassa: nyt valkeni, ja taas pimeni, nyt tuli\npäivä, nyt yö, nyt tuli pakkanen, nyt helle, tänään ollaan terveinä,\nhuomenna sairaina jne. Kaikki tämä on lakkaava, ja sen sijaan on\ntuleva uusi olotila, jossa ei ole oleva mitään tällaista vaihtelua,\nvaan alinaikainen, iankaikkinen hyvä: lakkaamatta saamme nähdä Jumalan\nhänen majesteettisuudessansa, eikä ole oleva mitään pimeyttä, mitään\nkuolemaa, mitään kipua eikä mitään heikkoutta, vaan pelkkää valkeutta,\niloa ja autuutta.\n\n\nTiistai.\n\nNiinkuin meissä on ollut maallisen kuva, niin meissä on myös oleva\ntaivaallisen kuva. 1. Kor. 15: 49.\n\nApostoli Paavali ylistää runsaasti ja monin sanoin kuolleitten\nylösnousemusta koskevaa uskonkohtaa noustakseen vastustamaan niitä\nhäpeämättömiä saarnaajia, jotka jo silloin alkoivat opettaa, ettei\nkuolleitten ylösnousemusta ole. Tässä hän vertaa toisiinsa kahta\nihmistä, Aadamia ja Kristusta. Aadamia hän sanoo ensimmäiseksi\nmaalliseksi, Kristusta taas ensimmäiseksi taivaalliseksi ihmiseksi,\nvertaa meitä näihin molempiin ja päättelee, että meidän kaikkien on\ntultava taivaallisen ihmisen, Kristuksen, kaltaisiksi, sellaisiksi kuin\nhän on tullut ylösnousemuksen kautta, niin kuin nyt olemme ensimmäisen\nmaallisen ihmisen kaltaiset! Nämä sanat eivät siis tarkoita ensimmäisen\nihmisen, Aadamin, syntiä, jonka me olemme häneltä perineet, eivät\nliioin sitä vanhurskautta, joka Kristuksella on ja jonka me saamme\nhänen kauttansa. Pysykäämme siinä merkityksessä, jonka Paavali tässä\nsanoilleen antaa: hän ei puhu siitä, millainen meidän suhteemme on\nJumalaan, vaan ainoastaan ruumiin luonnollisesta ja hengellisestä\nelämästä.\n\nAjatus onkin tässä lyhyesti tämä: niin kuin Aadam on elänyt\nluonnollista elämää kaikkine luonnollisine ruumiin toimintoineen,\nsamoin elävät kaikki hänen jälkeläisensä maailman alusta hamaan sen\nloppuun, toinen niin kuin toinenkin. Maallisen ihmisen kuva merkitsee\nnäet sitä, että me kaikki liikumme olemukselta aivan samoina kuin Aadam\nja Eeva ovat eläneet, niin ettei ole havaittavissa mitään erotusta\nheidän ja meidän välillämme. Mutta tämän jälkeen me riisumme yltämme\ntämän kuvan ja olemuksen ja saamme toisen, nimittäin taivaalliselle\nihmiselle, Kristukselle kuuluvan, ja meissä on myös sama muoto ja sama\nolemus, joka Kristuksella nyt hänen ylösnousemuksensa jälkeen on, niin\nettei meidän enää tarvitse syödä, juoda ja nukkua, vaan me elämme\nilman luoduille välttämättömiä tarpeita, ja koko ruumis on tuleva\nniin puhtaaksi ja kirkkaaksi kuin aurinko, niin keveäksi kuin ilma ja\nvihdoin niin terveeksi, autuaaksi ja täyteen taivaallista, iankaikkista\niloa Jumalassa, ettei se enää koskaan isoa, janoa, väsy eikä heikkene.\n\nTämäpä on oleva peräti toinen ja ylen ihana kuva verrattuna tähän\nnykyiseen kuvaan, mikä meissä nyt on. Siinä ei näet ole oleva mitään\ntyytymättömyyttä, mielipahaa tai rasitusta, niinkuin tässä nykyisessä\nkuvassa, jossa meidän täytyy kantaa, vetää ja raahata tätä maallista\nruumista, vaan se liikkuu nopeasti ja helposti kuin salama taivaan\nhalki ja liehuu yli pilvien rakkaitten enkelien parissa. Nämä ajatukset\npyhä Paavali tahtoisi mielellään tarkoin painaa meidän mieliimme, että\nme jo tottuisimme uskossa kohoamaan siihen elämään ja muistaisimme,\nmitä meillä on toivottavana, halattavana ja rukoiltavana, kun lausumme\ntämän uskonkohdan: minä uskon ruumiin ylösnousemuksen, toisin sanoen:\njuuri tuon saman ruumiin, joka meillä nyt on, että sekin tulee\ntaivaalliseksi, hengelliseksi ruumiiksi.\n\n\nKeskiviikko.\n\nSillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää\nmuisteta, eivätkä ne enää ajatukseen astu; vaan te saatte iloita ja\nriemuita iankaikkisesti siitä, mitä minä luon. Jes. 65: 17, 18.\n\nNämä uudet taivaat ja uuden maan Jumala on jo luonut; kuitenkaan emme\nvielä näe niitä lihamme tähden, jossa elämme. Nyt on huomattava,\nettä Kristuksen valtakunta on ulkopuolella näitä taivaita ja tätä\nmaata. Tästä johtuu, että kaikki niihin sisältyvä ulkonainen kuuluu\nainoastaan tähän elämään, jossa me nyt olemme lihamme tähden. Sillä\nKristuksen valtakunta ei ainoastaan ole näiden taivaitten, vaan kaiken\naistimaailman ulkopuolella. Niin kauan kuin siis pukunamme on tämä\nliha, me vaellamme kuin vangit: mitä tahdomme, sitä emme tee, ja mitä\nteemme, sitä emme tahdo, niinkuin pyhä Paavali valittaa (Room. 7).\nSillä sellaiset me luontomme puolesta olemme; niin kauan kuin elämme,\nme saamme tuta syntiä, kuolemaa ja helvettiä.\n\nKristuksen valtakunta on jotakin aivan toista. Sen, joka siihen tahtoo\npäästä, täytyy välttämättä luopua kaikesta tuntemisesta ja astua koko\naistimaailman ulkopuolelle. Aistimien mukaan ei saa arvostella. Jos\nsiis omatunto syyttää sinua synnin tähden ja asettaa Jumalan vihan\nsilmiesi eteen ja jos se tempaa Kristuksen, lunastajasi, pois sinulta,\nniin älä siihen suostu. Päin vastoin sinun on vastoin ajatuksiasi\npäätettävä, että Jumala ei ole vihainen ja että sinua ei ole tuomittu.\nSillä Raamattu sanoo, että Kristuksen valtakunta on ulkopuolella\naisteja, ja meidän sydämemme tulee olla rauhassa ja varma elämästä,\nsillä se on oleva Kristuksen kanssa taivaassa.\n\nTämä on se ilo, josta Jumala puhuu tässä profeetan kautta. Me saamme\nsitä myös maistaa, kun uskomme. Mutta se on ainoastaan \"hengen\nesikoislahja\" (Room. 8: 23) ja esimaku Kristuksen valtakunnasta, joka\ntuo mukanaan sen uskon varmuuden, että sinä juuri siiloin, kun tunnet\nsyntisi, saat sanoa, että sinun syntisi ovat sinulle annetut anteeksi\nJeesuksen Kristuksen, sinun Herrasi kautta, johon sinä uskot. Ja tätä\nhengen esikoislahjaa saa se tuntea, joka ollessaan jonkin raskaan ja\nväkevän kiusauksen alaisena ja jo lähellä toivottomuutta ja kuolemaa,\nvoi vahvistaa itseänsä Pyhän Hengen kautta sillä, että hänen syntinsä\novat hänelle anteeksi annetut. Sillä tavoin hän sammuttaa ja voittaa\npahan tuliset nuolet, ettei synti saisi häntä kokonansa niellä.\n\nTätä hengen esikoislahjaa me saamme tuntea siinä määrin, kuin\nKristuksen valtakunta on meissä. Nyt vielä, synnin valtakunnassa,\ntoisin sanoen meidän lihallisessa mielessämme, kaikki on päin vastoin.\nSiinä näkyy kuolema ilman elämää, sana ilman armoa, laki ilman\ntäyttämystä. Mutta nämä ovat kuoleman kauheita hirmukuvia, jotka\nväikkyvät silmiemme edessä niin kauan kuin tässä lihassa elämme.\nHengen esikoislahja voittaa kuitenkin nämä hirmukuvat, koska se\nopettaa meitä lakkaamatta katsomaan Kristukseen, joka kuolemallaan ja\nylösnousemuksellaan on saanut riemuvoiton kuolemasta, helvetistä ja\nperkeleestä.\n\n\nTorstai.\n\nRauhan minä jätän teille: minun rauhani -- sen minä annan teille. En\nminä anna teille, niinkuin maailma antaa. Joh. 14: 27.\n\nNäillä sanoilla Herra Kristus, joka nyt tahtoo eritä täältä, antaa\nsiunauksen opetuslapsillensa. Minä erkanen täältä, hän sanoo, enkä voi\njättää teille mitään maailmassa, mutta jälkisäädökseni ja se, mitä\ntahdon teille määrätä, on rauha. Hän sanoo kahdella tavoin, ensiksikin:\n\"Rauhan minä jätän teille\", sitten: \"Minun rauhani minä annan teille\".\nSitten hän selittää nämä kaksi sanontaa lisäten: \"En minä anna teille,\nniinkuin maailma antaa\". On kuin hän sanoisi: en voi jättää teille\nsuurempaa aarretta, kuin että teille hyvin kävisi. Eihän kellään ole\nrauhaa, ellei hänelle käy hyvin.\n\nTämäpä on sangen lohdullinen ja suloinen jäähyväissana, kun hän jättää\nheille rauhan, jottei heillä olisi pelkoa eikä surua sydämessä. Mikäli\nminusta riippuu, hän sanoo, ei teillä pidä muuta oleman kuin sulaa\nrauhaa ja iloa. Olenhan minä saarnannut teille ja niin seurustellut\nteidän kanssanne, että olette saaneet nähdä ja tuntea minun\nsydämellisesti rakastavan teitä ja tekevän teille kaikkea hyvää; myös\nminun Isäni ympäröi teitä kaikella armolla. Tämä on parasta, mitä minä\ntaidan antaa teille. Onhan rauha suurimmillaan, kun sydän on rauhassa:\nsydämen ilo voittaa kaiken ilon ja päin vastoin, sydämen suru voittaa\nkaiken surun. Maailman ilo taas ei ole mitään, sillä se kestää vain\nhetken, sydämen jäädessä kuitenkin rauhattomuuden ja surun valtaan.\nEihän sydän silloin voi sanoa, että sillä on armollinen Jumala, vaan\nsillä on aina paha omatunto. Vaikka sitä ei nyt niin tunneta hurjassa\nmaailman ilossa, niin se kuitenkin havaitaan sen hetken tullen, jolloin\nrauhattomuus alkaa.\n\nSe joka nyt voisi oikein sydämestään uskoa ja käsittää nämä rakkaan\nHerramme sanat, saisi myös tuta sitä rauhaa, jonka hän antaa omillensa.\nOn kuin Jeesus tahtoisi näillä sanoilla sanoa: Olkaa iloiset ja\nhyvässä turvassa, eipä teillä ole mitään syytä rauhattomuuteen,\nolenhan minä elänyt teidän kanssanne niin, että teillä minun taholtani\non sulaa rakkautta ja rauhaa. Niinpä kerrotaan apostoli Pietarista,\nettä hän Jeesuksen taivaaseen astumuksen jälkeen itki melkein\npäivän ja yön sanoen, ettei hän voinut muuta tehdä, kun ajatteli\nKristuksen ystävällistä olemusta ja suloisia sanoja. Uskottavalta tuo\ntuntuukin. Jos näet sinulla olisi sellainen herra, joka aina olisi\nosoittanut sinulle sulaa rakkautta, ja hänet otettaisiin pois sinulta,\netkö sinäkin tuntisi tuskaa sitä ajatellessasi. Nyt on meilläkin\nKristuksessa sellainen Herra, joka puhuu ja tekee pelkkää rakkautta.\nTästähän pitäisi meidän sydämemme ilahtua, jos se vain sen uskoisi,\nniin että se voisi iloisesti halveksia koko maailman vihaa ja vainoa.\nEipä meillä näet ole mitään, joka antaisi meille syytä rauhattomuuteen\nJumalan suhteen. Hän on antanut meille pyhän kasteensa, sanansa,\nsakramenttinsa ja Pyhän Hengen lahjat. Kuka siis voi sanoa, että saamme\nhäneltä muuta kuin pelkkää armoa, rakkautta ja lohdutusta? Tämäpä juuri\non rauhan jättäminen ja antaminen.\n\nMeidän tulisi siis oppia olemaan kauhistumatta ja aristelematta hänen\nedessänsä. Ei hän tahdo tehdä meille mitään pahaa, muutoinhan hän\nei olisi antanut meille sanaansa, kastettansa ja sakramenttiansa.\nPeljätkööt ja valitelkoot ne, joilla näitä ei ole; eihän voi olla\nkauheampaa vihaa ja vaivaa, kuin että ollaan vailla sanaa ja\nsakramentteja. Toisaalta, kun meillä nämä on, niin meillä on niitä\nvahvimmat merkit hänen suurimmasta armostaan, rakkaudestaan ja\nrauhastaan, kun me vaan sen sellaisena pidämme ja lujasti siihen\npitäydymme.\n\n\nPerjantai.\n\nAutuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on\ntaivasten valtakunta. Matt. 5: 10.\n\nKristityt saavat maailmalta vainoa palkaksensa ja sen tähden heidän\ntäytyy panna alttiiksi ruumiinsa, henkensä ja kaikki. Jos siis\ntahdot olla kristitty, niin tutkistele tarkoin itseäsi, ettet siitä\nsyystä tulisi alakuloiseksi tai kärsimättömäksi, vaan olisit iloinen\nja hyvässä turvassa, tietäen, ettei sinun laitasi ole pahoin, kun\nsinulle niin käy. Samoin on näet käynyt itse Herralle ja kaikille\npyhille, ja siksi sanotaankin edeltä päin niille, jotka tahtovat olla\nkristittyjä, että heidän täytyy kärsiä vainoa. Valitse siis, kumman\ntahdot. Edessäsi on kaksi tietä: joko taivaaseen ja iankaikkiseen\nelämään tai helvettiin; joko Kristuksen kanssa tai maailman kanssa.\nMutta tämä sinun pitää tietää: jos elät saadaksesi täällä hyvät päivät\nja välttääksesi vainon, niin et pääse Kristuksen kanssa taivaaseen;\nja päin vastoin. Sanalla sanottuna: sinun täytyy joko jättää Kristus\nja taivas tai valmistautua kärsimään kaikenlaista vainoa ja vaivaa\nmaailmassa. Joka siis tahtoo pitää Kristuksen, sen täytyy panna\nalttiiksi ruumiinsa, henkensä, omaisuutensa, kunniansa ja maailman\nsuosio, eikä hän saa kavahtaa halveksuntaa, kiittämättömyyttä eikä\nvainoa. Tähän on syynä se, että perkele ei voi eikä tahdo sietää\nkenenkään ihmisen tulevan Jumalan valtakuntaan. Jos ihminen sitä\nyrittää, niin perkele asettuu poikkiteloin ja panee kaikki voimansa\nliikkeelle sitä vastustaakseen. Jos siis tahdot olla Jumalan lapsi,\nniin varustaudu kärsimään vainoa, sillä pyhä Paavalikin sanoo: \"Kaikki,\njotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat\nvainottaviksi\" (2. Tim. 3: 12). Jos nyt usko tämän käsittää, se voi\nkohottautua tämän yläpuolelle ja ajatella: onpa Kristus kuitenkin\nsanonut minun olevan autuaan, siinä on kyllin, koska hän on sen\nsanonut, niin minä lohduttaudun sillä ja tyydyn siihen. Sana tekee\nminun sydämeni suureksi, jopa taivasta ja maata suuremmaksi.\n\nKristus lisää kuitenkin selvästi tämän sanan \"vanhurskauden tähden\",\nosoittaakseen, ettei se riitä, että vainotaan, ellei se tapahdu\nvanhurskauden tähden. Perkeleen ja pahojen ihmistenkin täytyy kärsiä\nvainoa, mutta eivät he silti ole autuaita, vaan se kuuluu ainoastaan\nniille, joita vanhurskauden tähden vainotaan. Pyhä Pietarikin\nsanoo: \"Älköön kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana, tai\npahantekijänä jne.\" (1. Piet. 4:15). Pidä siis huolta siitä, että\nsinulla ensinnäkin on oikea jumalallinen asia, jonka tähden sinä vainoa\nkärsit, ja ole siitä niin varma, että omatuntosi voi kestää, vaikka\nkoko maailma sinua vastustaisi. Silloin sinulla on se rohkeus, että\nvoit sanoa: Asia ei ole minun, vaan minun Herrani, Kristuksen. Tämän\nmiehen sanaan luottaen tahdon kärsiä, tehdä ja välttää, mitä minun\ntulee, ja hänen sanansa voi enemmän lohduttaa ja vahvistaa sydäntäni,\nkuin kaikkien perkeleitten ja koko maailman vimma ja uhkaukset voivat\npeljättää.\n\nKärsikäämme siis sitäkin iloisemmin ja halukkaammin kaikki, mitä\nmaailma meille tehneekin, koska tässä kuulemme ihanan lupauksen, että\nsaamme taivaassa hyvän palkan. Meidän tulisi siitä iloita ja riemuita,\nniinkuin niitten, joitten ei ensin tarvitse etsiä taivasta, vaan\njoilla se jo on, niinkuin hän sanoo: \"heidän on taivasten valtakunta\".\nVainollansa he vain edistävät meitä, jopa ajavat meitä taivaaseen.\n\n\nLauantai.\n\nMutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen\ntotuuteen. Joh. 16: 13.\n\nKristus nimittää tässä Pyhää Henkeä totuuden Hengeksi, joka on\nosoittava opetuslapsille, että se, mitä Kristus oli heille sanonut,\non totuus. Hän on sellainen Henki, joka vahvistaa totuuden sydämessä\nja tekee sen varmaksi siitä, niinkuin Johannes sanoo: \"Niinkuin hänen\nvoitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä\nole valhetta\" (1. Joh. 2: 27). Siksi Kristus tässä sanoo: Itsestänne te\nette milloinkaan sitä ymmärtäisi ettekä uskoisi, vaikka te paljonkin\nkuulisitte siitä, että niin on käyvä, kuin minä olen nyt teille\nsanonut, ja että se, mitä te minusta saarnaatte, on totta ja oikein; ei\nteillä milloinkaan olisi rohkeutta tällaista saarnaa alkaakaan, ellei\nPyhä Henki itse tulisi ja johdattaisi teitä tähän totuuteen ja teitä\nsiinä varjelisi. Sillä nyt on se teille liian raskasta kantaa, ja kun\nnäette kuinka minulle käy, te kaikki loukkaannutte ja luovutte minusta.\n\nSamoin on koko kristikuntakin sellainen pieni joukko, jonka täytyy\nenemmän kuin kaikkien muitten kärsiä kaikkea pahaa, mitä perkele ja\nmaailma heille tekevät. Kuka sitä tuntiessaan voi huomata tai ymmärtää\nolevansa oikeassa? Varmaankaan ei järjen, vaan Pyhän Hengen täytyy\nsilloin puhua; siksipä häntä sanotaankin totuuden Hengeksi, että hän\nvastoin tätä näkemistä ja tuntemista uskossa vahvistaa sydämen ja pitää\nsitä yllä. Muutoin olisi jo kauan sitten laattu uskomasta, että Jeesus\nKristus, jonka hänen oma kansansa niin häpeällisesti ristiinnaulitsi,\non totinen Jumala. Entä edelleen, kuinka voisimme itsestämme varmasti\npäättää, että me, jotka uskomme tähän ristiinnaulittuun, koko maailman\nhalveksimaan ja vainoamaan Kristukseen, totisesti olemme Jumalan\nrakkaat lapset? Emmehän sitä kuitenkaan itse tunne, sanoopa meidän\nsydämemme meille aivan toista, koska me vielä olemme täynnä syntiä.\nMutta Pyhän Hengen työ ja voima tekee tämän meidän sydämellemme\nvarmaksi, niin että sen myös voimme pitää totena, niinkuin sana sen\nmeille sanoo, ja siinä elää ja kuolla.\n\nRakkaat apostolit ovat kyllä saaneet tuntea ja rehellisesti osoittaneet\nsuhteessaan Herraansa Kristukseen, kuinka mahdotonta on Pyhättä\nHengettä säilyttää kiusauksessa uskoa, kun he niin häpeällisesti\nluopuivat Kristuksesta hänen kärsimyksensä ja kuolemansa aikana ja\nkielsivät hänet, uskon kokonaan sammuessa heidän sydämessään. Niin\non käynyt ja käy vieläkin oikeille kristityille; he saavat nähdä ja\ntuntea, että tätä totuutta, nimittäin uskoa, joka lujasti pitäytyy\nuskonkohtaan Kristuksesta ja hänen valtakunnastansa, ei voida säilyttää\nihmisjärjellä tai -voimalla, vaan Pyhän Hengen täytyy itse siinä\nvaikuttaa. Varmana tuntomerkkinä siitä, että Pyhä Henki on saapuvilla,\nonkin, jos usko tosi taistelussa ja kiusauksessa pysyy voimassa ja saa\nvoiton.\n\nTästäpä ymmärrät, ettei tämä totuus, josta Kristus tässä puhuu, ei ole\nsellaista oppia, jonka järki itse voisi käsittää ja löytää. Pyhällä\nHengellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä on järjen alaista\nja kuuluu tähän ajalliseen elämään ja maailmalliseen hallitukseen,\nvaan hänen vaikutusalaansa kuuluvat muunlaiset asiat, nimittäin kuinka\nsynnytään Jumalan lapseksi ja kuinka synnistä ja kuolemasta päästään\nvanhurskauteen ja iankaikkiseen elämään, kuinka soditaan perkelettä\nvastaan ja voitetaan hänet ja kuinka uskoa lohdutetaan omassatunnossa,\nvahvistetaan ja ylläpidetään, niin että ihminen pysyisi elävänä\nkeskellä kuolemaa ja voisi synnin tunnossakin säilyttää Jumalan armon.\n\n\n\n\nVIIDES PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nRukoussunnuntai.\n\nAnokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen. Joh. 16:\n24.\n\nLaskekaamme tämä sydämellemme älkäämmekä missään tapauksessa halveksiko\nrukouksiamme. Älkäämme antako tämäntapaisten ajatusten estää ja\npeloittaa itseämme: En ole tarpeeksi pyhä ja arvollinen. Jos olisin\nyhtä hurskas kuin Pietari ja Paavali, kyllä sitten rukoilisin. Kauaksi\nmoiset ajatukset! Sama käskyhän on kirjoitettu aivan samoin minuakin\nvarten. Sinun pitää siis sanoa: Rukoilemani rukoukset ovat totisesti\nyhtä kalliita, pyhiä ja Jumalalle otollisia kuin pyhän Paavalin ja\nmuiden pyhimpien rukoukset. Olkoot nuo minun puolestani pyhempiä,\nkun on kysymys heidän henkilöstään, mutta pyhempiä he eivät ole, jos\nkatsotaan käskyä. Jumala ei näet anna rukoukselle arvoa henkilön\ntähden, vaan oman sanansa ja kuuliaisuuden tähden. Saman käskyn varaan,\njolle kaikki pyhät rakentavat rukouksensa, minäkin rakennan; sitä\npaitsi minä rukoilen aivan samoja asioita, joita hekin rukoilevat tai\novat rukoilleet.\n\nTämä olkoon siis ensimmäinen ja tähdellisin kohta: kaikkien rukoustemme\npitää perustua Jumalaa kohtaan osoitettuun kuuliaisuuteen. Tietäkäämme\nmyös, ettei Jumala tahdo tähän suhtauduttavan välinpitämättömästi:\nhän vihastuu ja rankaisee rukoilemattomuuttamme aivan kuin hän\nrankaisee kaikkea muutakin tottelemattomuutta. Mutta vielä suuremmalla\nsyyllä vetäköön ja houkutelkoon meitä rukoukseen se, että Jumala on\nkehoitukseensa liittänyt lupauksenkin, vakuuttaessaan, että sen, mitä\nrukoilemme, me aivan varmasti saamme. Hänhän sanoo: \"Avuksesi huuda\nminua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua\" (Ps. 50: 15). Ja\nKristus sanoo: \"Anokaa, niin teille annetaan, sillä jokainen anova\nsaa\" (Matt. 7: 7, 8). Tällaisten lupausten pitäisi todella herättää\nja sytyttää sydämemme halulla ja rakkaudella rukoilemaan, koska\nJumala sanallaan todistaa, että rukouksemme ovat hänelle otolliset,\njopa että hän varmasti ne kuulee ja niihin myöntyy, ettemme niitä\nhalveksisi ja huolimattomina umpimähkään rukoilisi. Tästä saat häntä\nmuistuttaa sanoen näin: Tässä minä nyt olen, rakas Isä; en rukoile\nomasta aloitteestani enkä oman ansiollisuuteni nojalla, vaan sinun\noman käskysi ja lupauksesi nojalla, jotka eivät voi jäädä täyttymättä\neivätkä valhetella. Ken näin ei usko tätä lupausta, tietäköön taasen\nJumalaa vihoittavansa, koska mitä surkeimmin häntä häpäisee ja\nvalheesta syyttää.\n\nKunkin meistä pitäisi siis nuoruudesta alkaen totuttautua joka päivä\nrukouksessa esittämään kaikki omat tarpeensa, milloin ikinä vain\njokin kohtaa, samoin niidenkin tarpeet, joiden keskuudessa elää,\nesimerkiksi saarnaajien, esivallan, naapurien ja palvelusväen. Meillä\nkaikilla on näet yllin kyllin puutteita; vika on vain siinä, ettemme\nniitä tunne emmekä huomaa. Siksipä Jumala tahtookin, että valittaen\ntuot esiin puutteitasi ja rukousaiheitasi, ei sen tähden, ettei\nhän niistä tietäisi, vaan sen tähden, että sinun sydämesi syttyisi\naina kestävämpään ja runsaampaan anomiseen ja että sinä levittäisit\nhelmuksesi appo avoimeksi ottamaan vastaan paljon.\n\n\nMaanantai.\n\nÄlkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella\nja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi. Fil. 4: 6.\n\nTässä apostoli opettaa, millä tavoin murheemme on heitettävä Jumalan\npäälle. Hänen tarkoituksensa on seuraava: Älkää mistään murehtiko; jos\nkuitenkin esiintyisi jotakin, joka pyrkii murehduttamaan teitä, niin\nsuhtautukaa siihen näin: älkää lainkaan käykö käsiksi murheeseenne,\nvaan jättäen sen syrjään kääntykää rukoillen ja anoen Jumalan puoleen\nja rukoilkaa häntä tekemään kaiken sen, mitä aioitte saada aikaan\nmurehtimisellanne; ja tehkää tämä kiittäen siitä, että teillä on\nsellainen Jumala, joka pitää murheen teistä ja jolle voitte saattaa\nkaikki asianne tiettäväksi. Se taas, joka jonkin häntä kohdatessa\nyrittää etukäteen järjellään mittaillen johtaa asiat omin neuvoin,\nottaen murheensa kannettavikseen, takertuu moneen surkeuteen ja\nkadottaa ilon ja rauhan Jumalassa, saamatta kuitenkaan mitään aikaan:\nhän vain kaivaa hiekassa, vajoten siihen yhä syvemmälle, ylös\npääsemättä, niinkuin oma kokemuksemme ja toisten meitä joka päivä\nopettaa.\n\nNäin on sanottu sen tähden, ettei kukaan, kaikesta huolimattomana,\njättäisi asioitaan Jumalan haltuun, joutilaana ryhtymättä mihinkään,\nei rukoukseenkaan; sellainen pian kaatuu kumoon, murheisiin vaipuen.\nPäin vastoin: on taisteltava; juuri sen tähden kohtaakin meitä paljon\nsellaista, mikä vie meitä murheen alle, jotta murhe siten meitä\npakottaisi rukoukseen. Apostoli ei suotta pane rinnakkain näitä: \"Älkää\nmistään murehtiko\" ja: \"Kaikessa paetkaa Jumalan tykö\". \"Mistään\" ja\n\"kaikessa\" ovat toisilleen vastakkaisia. Täten hän kyllin selvästi\nosoittaa: on paljon sellaista, mikä ahdistaa meitä murheeseen, mutta\nälkäämme missään tapauksessa murehtiko, vaan pitäytykäämme rukoukseen,\njättäen asiamme Jumalan huomaan, ja rukoilkaamme sitä, mikä meiltä\npuuttuu.\n\nRukous käy esiin voimakkaana anomisessa, mutta se tulee suureksi ja\notolliseksi kiitoksessa. Tällaisen rukoilemisen havaitsemme olleen\nkäytännössä seurakunnassa ja kaikkien pyhien isien elämässä: he\nrukoilivat anoen ja kiittäen. Isä meidän -rukouskin alkaa kiitoksella:\nse kiittäen tunnustaa Jumalan Isäksi, tunkeutuen hänen tykönsä lapsen\nrakkaudessa Isän rakkauteen; sen anomisella ei ole vertaa, ja siksi se\nonkin suurin ja jaloin rukous auringon alla.\n\nMutta kuinka rukouksemme tulee Jumalalle tiettäväksi? Onhan se jo,\nennen kuin aloitammekaan, hänellä tiettynä, ja lisäksi hänhän itse\ntulee ensimmäisenä, johdattaessansa mieleemme rukousaiheet? Pyhä\nPaavali puhuu näin opettaakseen, millainen oikean rukouksen pitää olla:\nse ei näet saa häilyä sinne tänne, kuten rukoilevat ne, jotka eivät\nvälitä siitä kuuleeko Jumala vaiko ei, jääden yhäti epävarmuuteen.\nRukoushan on tehtävä Jumalalle tiettäväksi, toisin sanoen, me emme saa\nepäillä Jumalan kuulevan meitä ja rukouksemme tulevan hänen eteensä\nja että me varmasti saamme sen mitä olemme rukoilleet. Ellemme näet\nusko Jumalan kuulevan ja rukouksemme tulevan hänen eteensä, se ei\nhänen eteensä tulekaan: niin kuin uskomme, niin tapahtuu. Jos meillä\nolisi oikea rukoilemisen tapa, olisiko mitään sellaista, jota emme\nsaisi aikaan? Mutta nytpä me rukoilemme paljon, eikä meillä kuitenkaan\nmitään ole, sillä rukouksemme ei koskaan tule Jumalan tietoon. Voi tätä\nepäuskoa ja luottamuksen puutetta!\n\n\nTiistai.\n\nEnnenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä\nkuulen. Jes. 65: 24.\n\nTämä on suloinen lupaus, joka vahvistaa omaatuntoa ja kehoittaa\nsydäntä rukoukseen. Niin tapahtui Moosekselle Punaisen meren rannalla.\nMutta samoin kuin muutkin lupaukset, tämäkin on kätketty ja täyttyy\nainoastaan uskossa. Jotta meidän rukouksemme tulisi kuulluksi, on\nhyödyksi tietää, että me olemme Kristuksen sanassa ja valtakunnassa;\nälköön meitä estäkö se, että olemme vielä ruumiissa, jossa on synnin\nhaju ja joka on synnin turmelema. Kerskauksenamme ja lohdutuksenamme\non kuitenkin se, että sana ylentää meidät tämän ruumiin ulkopuolelle,\ntaivaaseen. Sen tähden emme saa syntiemme tähden heretä luottamasta\nrukouksen kuulemiseen emmekä halveksia omaa rukoustamme, ikään kuin\nse olisi Jumalalle epämieluinen ja turha. Pikemminkin meidän tulee\najatella: Koska minulla on kaste, sana ja alttarin sakramentti, kuulun\nKristuksen valtakuntaan. Tämä sydämen tulee käsittää, sillä jos sydän\nluottaa vahvasti Kristuksen kuolemaan ja ansioon, niin on rukouskin\nJumalalle otollinen ja tulee kuulluksi.\n\nMeillä on monta ja suurta syytä rukoilemiseen. Eivät ainoastaan\nsyntimme meitä ahdista, vaan meillä on muitakin rasituksia, kuten\nesimerkiksi uskon heikkous ja muitten kristillisten avujen puute.\nRukous karkoittaa nämä pahat, jotka uhkaavat meitä kuolemalla ja\nkadotuksella, sillä Jumala, joka tässä lupaa tahtovansa kuulla meitä,\non suurempi kuin maailma, saatana ja synti (1. Joh. 4: 4). Niinpä pyhä\nBernhard on kehoittaessaan veljiänsä rukoukseen antanut heille hyvän\nmuistutuksen siitä, etteivät he saa halveksia rukouksiansa: heidän\ntulee tietää, että kohta kun he alkavat rukoilla, ovat kaikki heidän\nsanansakin taivaassa kirjoitettuina. Nyt täytyy varmaankin toisen\nnäistä kahdesta olla seurauksena: joko on tapahtuva juuri se, mitä he\nrukoilivat, tai, ellei niin kävisi, se vaihdetaan johonkin parempaan.\nPyhä Bernhard on todella Pyhän Hengen johdatuksesta antanut tämän\nkehoituksen rukoukseen. Sillä niin todella käy, kuin me rukoilemme,\npaitsi ettei Jumala anna niin vähässä määrässä kuin me rukoilemme. Hän\ntahtoo antaa suuria; vähän hän antaa vapaaehtoisestikin, ilman että\nhäneltä sitä rukoillaan.\n\nKuinka meidän tulee rukoilla, sen opimme parhaiten Herran rukouksesta,\njonka Kristus itse on meille määrännyt. Jos rukoilet tämän rukouksen,\nsinun ei tarvitse olla huolissasi siitä, että olisit jotakin unohtanut.\nHän itse voi paremmin sen ymmärtää ja ulottaa sen kaikkiin käsillä\noleviin vaivoihin paremmin kuin sinä, vaikka tahtoisitkin siitä tehdä\npitkän kertomuksen. Ei kuitenkaan ole paha, että selvin sanoin rukoilet\nnimen omaan sitä tai tätä, jopa siitä on suurta hyötyä. Ainoastaan\nsitä meidän tulee ahkeroida, että sydän on varma siitä, ettei meidän\nrukouksemme mene hukkaan ja että näin tapahtuu Kristuksen tähden.\n\nJumala koettelee kuitenkin välistä meidän uskoamme, eikä heti anna\nmeille, mitä me rukoilemme. Sen tähden meidän tulee oppia uskossa\nodottamaan sitä ja olemaan pelästymättä, vaikka se viipyisikin. Ja\naamenemme meidän tulee liittää rukoukseemme varmoina siitä, että niin\naikanaan tapahtuu, paljon runsaammassa määrässä ja kokonansa toisella\ntavoin kuin me voimme ajatella, niinkuin profeetta on sanonut: \"Ei ole\nikiajoista kuultu, ei ole korviin tullut, ei ole silmä nähnyt muuta\nJumalaa, paitsi sinut, joka senkaltaisia tekisi häntä odottavalle\"\n(Jes. 64: 4).\n\n\nKeskiviikko.\n\nJos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.\nJoh. 16: 23.\n\nKristuksen sana \"minun nimessäni\", on se perustus, jolla rukous lepää,\nja siitä sillä on se arvo, että rukous kelpaa Jumalalle, ja se voima,\nettä Jumala sen kuulee. Näin me vapaudumme tuosta suuresta kiusauksesta\nja murheesta, joka enimmän estää meitä rukouksesta, nimittäin oman\narvottomuutemme tunnosta, niin ettemme sitä kysele tai siitä murehdi.\nMeidän tulee jättää huomioon ottamatta sekä kelvollisuutemme että\nkelvottomuutemme, ja niin rukoilla Kristukseen turvaten, hänen\nnimessänsä. Mitä se auttaa, että sinä kauan kiusaat itseäsi omilla\najatuksillasi tai tahdot vetäytyä pois ja kartat rukoilemista silloin\nkun tunnet itsesi kylmäksi ja kelvottomaksi? Etkö kuule, ettet saa\nrukoilla itseesi luottaen tai omassa nimessäsi, vaan hänen nimeensä hän\ntahtoo kehoittaa ja houkutella sinua rukoilemaan. On kuin hän sanoisi:\nEllet taida rukoilla omassa nimessäsi, niinkuin et saakaan rukoilla,\nniin rukoile kuitenkin minun nimeeni; ellet ole kyllin kelvollinen ja\npyhä, niin anna kuitenkin minun olla, tule vain minuun luottaen ja\nminun nimeeni ja sano: rakas Herra, minä saan ja tahdon rukoilla sinun\nkäskystäsi ja lupauksesi nojalla; ellen minä osaa sitä hyvin tehdä ja\nellei se kelpaa minun nimessäni, niin salli sen kelvata minun Herrani\nKristuksen nimessä. Älä vain ensinkään epäile tällaisen rukouksen\notollisuutta Jumalalle, sillä hän kuulee sen totisesti, niin totta kuin\nKristuksen, hänen oman rakkaan Poikansa nimi on hänelle mieluinen.\n\nTämä sana \"minun nimessäni\" vaatii siis uskoa rukouksessa,\ntietääksemme, ettei meidän oma kelvollisuutemme auta meitä\nrukoukseen eikä saa aikaan rukouksen kuulemista, ei myöskään meidän\nkelvottomuutemme ole sen esteenä, vaan että Jumala kuulee meitä\nainoastaan Kristuksen tähden, joka on meidän ainoa välimiehemme ja\nylimmäinen pappimme Jumalan edessä. Näin meidän on pantava rukouksemme\nkokonaan hänen nimensä varaan. Niin tekeekin koko kristikunta, joka\npäättää ja sinetöi kaikki rukouksensa ja anomisensa näillä sanoilla:\nJeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta, ja siten uhraa Jumalalle\nuskossa.\n\nPuolustaudu sinäkin niitä häijyjä ajatuksia vastaan, jotka pidättävät\nsinua ja peljättävät rukoilemasta, äläkä salli perkeleen pettää\nitseäsi, kun hän sanoo sinulle, ettet sinä ole kelvollinen. Lankea\njuuri sen tähden polvillesi, koska tunnet olevasi kelvoton etkä\nvoikaan tulla kelvolliseksi, pitäydy Kristukseen ja pane rukouksesi\nhänen varaansa ja tuo se niin Jumalalle, että hän Kristuksen tähden\nottaisi sen vastaan ja kuulisi sen. Äläkä suinkaan epäile, vaan\nusko vahvasti, että rukouksesi on tullut Jumalan eteen, saavuttanut\npäämääränsä ja jo toteutunut, koska se on rukoiltu Kristuksen nimessä\nja päätetty amen sanalla. Olisihan mitä törkeintä pilkkaa, Jumalan\nsoimaamista valheesta, jos rukoillessasi hänen käskystään, hänen\nlupauksensa nojalla ja sitä paitsi Kristuksen nimessä, kuitenkin\ntahtoisit näin epäillä: kuka tietää, onko tämä oikein rukoiltu ja\ntuleeko se kuulluksi? Ei, kristityn tulee tietää rukouksensa tulevan\nkuulluksi yhtä varmasti, kuin hän uskoo Jumalan olevan totisen.\nAjattele siis näin: vaikka en tosin ole ansainnut sitä, että rukoukseni\ntulisi kuulluksi, niin on kuitenkin Kristus, jonka nimeen minä tämän\nrukoukseni toimitan, sangen hyvin sen ansainnut; hänen tähtensä on\nminun kelvoton rukouksenikin oleva otollinen ja arvokas Jumalan\nsilmissä.\n\n\nHelatorstai.\n\nKun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös\ntaivaaseen, ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. Mark. 16: 19.\n\nTänään vietetään juhlaa sen uskontunnustuksen kohdan johdosta, jossa\nsanomme: Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, joka astui ylös taivaisiin\nja istuu Isän, Jumalan, oikealla puolella. Vaivatta sanotaan ja\nkäsitetään, että Herra Kristus on mennyt taivaisiin ja istuu siellä\nIsän oikealla puolella; ellei sitä kuitenkaan sydämellä omisteta, se\njää kuolleeksi sanaksi ja käsitykseksi. Meidän täytyykin pitää hänen\ntaivaisiinastumustaan ja siellä istumistaan voimakkaasti vaikuttavana\nasiana, jota aina on viljeltävä. Emme saa ajatella, että hän on mennyt\nsinne ja istuu siellä ylhäällä, mutta on jättänyt meidän käsiimme\nhallitsemisen. Jos hän näet olisi jäänyt tänne maan päälle näkyväisessä\nmuodossa ihmisten keskuuteen, hän ei olisi voinut saada niin paljon\naikaan. Siksi hän onkin aloittanut sellaisen asiantilan, jossa hänellä\non tekemistä kaikkien kanssa, jossa hän kaikkia hallitsee, saarnaten\nheille kaikille niin, että kaikki häntä kuulevat ja että hän voi olla\nkaikkien tykönä. Varo siis ajattelemasta, että hän nyt on meistä\nkauaksi loitonneena. Ei niin, vaan päin vastoin: täällä, maan päällä,\nollessansa hän oli meistä varsin kaukana, mutta nyt hän on meitä varsin\nlähellä.\n\nTällaista todellisuutta järjen on mahdoton käsittää. Uskonkohta se\nonkin: on suljettava silmät ja, kieltäytyen seuraamasta järkeä, on\ntartuttava kiinni uskolla. Kuinka näet voipi järki käsittää: tuossa on\nihminen aivan kuin mekin, mutta näkee kaikki ihmiset, tuntee kaikki\nsydämet ja antaa kaikille uskon ja Hengen? Tai että hän on tuolla\nylhäällä taivaassa, mutta on kuitenkin meidän tykönämme ja meissä ja\nhallitsee meitä? Jättäös siis omat kuvitelmasi ja sano: Näin sanoo\nRaamattu ja Jumalan sana, ja se on mittaamattomasti korkeampaa kuin\nkaikki järki ja ymmärrys; eroon siis siitä ja kiinni Raamattuun, joka\nkertoo tämän ihmisen menneen taivaisiin, istuvan Jumalan oikealla\npuolella ja hallitsevan! Samoin kuin näet hänen kärsimisensä ja\nkuolemansa ovat syvään perustetut Raamattuun, samoin ovat siihen\nperustettuina myöskin hänen valtakuntansa, ylösnousemuksensa ja\ntaivaisiinastumuksensa. Tällä tavalla hänen taivaisiinastumuksensa on\nkäsitettävä, muussa tapauksessa siltä puuttuu kaikki voima ja ydin.\nOnhan varsin hyödytöntä saarnata ainoastaan sitä, että hän on astunut\ntaivaisiin, siellä toimetonna istumaan! Sanoohan profeetta psalmissa\nnäin: \"Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi\" (68:\n19). Meidän on käsittäminen asia yksinkertaisesti niin, että Daavid\ntarkoittaa sitä vankeutta, joka minua vangitsee ja vankina pidättää.\nMinähän olen Aadamin lapsi, täynnä syntiä ja saastaa. Sellaisena laki\non ottanut minut vangiksi: minun omatuntoni on pantu pauloihin, ja minä\nolen tuomittu kuolemaan.\n\nTästä vankeudesta ei voi päästä vapauteen kukaan muu kuin yksi\nihminen, Kristus. Mitä hän siis on tehnyt? Niin, hän on tehnyt jotakin\nsellaista, että synnin, kuoleman ja perkeleen täytyy olla hänelle\nvelassa. Synti karkasi hänen kimppuunsa, aivan kuin hukuttaaksensa\nhänet, mutta sepä joutuikin tappiolle: hän nieli sen! Samoin kävi\nperkeleen, kuoleman ja helvetin. Me emme voi tehdä samalla tavalla,\nellei hän auttavana ole saapuvilla, sillä silloin perikatomme on varma.\nMutta hän, koska ei ollut tehnyt mitään syntiä ja koska oli täynnä\nvanhurskautta, on kaiken sen jalkoihinsa tallannut ja sen niellyt,\nottaen vangiksi sen, mikä meitä pyrki vangitsemaan; synti ja kuolema\neivät siis enää voi mitään tehdä. Tämä siis on se valta, jota hän\nsaarnauttaa: kaikki ne, jotka uskovat häneen, ovat vapaat vankeudesta.\nSen, joka siis tahtoo olla vapaa synnistä ja vapahdettu perkeleestä\nja kuolemasta, täytyy tulla sinne, missä hän on. Mutta missä hän on?\nHän on täällä, luonamme, ja juuri ollaksensa aivan meidän lähellämme,\nhän on istuutunut taivaisiin. Niin me olemme tuolla ylhäällä hänen\nluonansa, ja hän on täällä alhaalla meidän luonamme. Saarnallansa hän\ntulee alas, ja me nousemme ylös uskolla.\n\n\nPerjantai.\n\nHerra sanoi minun Herralleni: \"Istu minun oikealle puolelleni\". Ps.\n110: 1.\n\nTätäpä sopii sanoa kuninkaaksi, kunniakkaammaksi ja korkeammaksi\nkuin kukaan voi käsittää tai sanoin ilmaista. Tosiaankin profeetta\non tässä parilla sanalla korottanut Kristuksen maasta kaikkia\ntaivaita ylemmä. Eikö jo riittäisi, jos profeetta sanoisi, että hän\ntulee istumaan Daavidin istuimella ja hallitsemaan hänen huonettaan\nja että hänen valtakuntansa on tuleva niin mahtavaksi, että hän\nlaskee kaikki muut valtakunnat valtansa alle? Kuinka profeetta\nnostaa hänet niin huimaavaan korkeuteen, että asettaa hänet aivan\nMajesteetin oikealle puolelle, korkeuksiin, missä Jumala itse istuu\nja hallitsee? Mutta profeetasta olisi liian alhaista, että Kristus on\nHerra maan päällä ja kaikkien kuningasten kuningas. Hän tahtoo häntä\nylistettävän, tunnettavan ja kunnioitettavan korkeuteen astuneena ja\nylhäällä istuvana, siellä, missä Jumala itse istuu, kaikkien enkelien\nyläpuolella, ja sellaisena kuninkaana, joka ei hallitse ainoastaan\nkaikkia ihmisiä, vaan myös taivasta, enkeleitä ja kaikkea, mitä Jumalan\nhallussa on, niin että enkelienkin on sanottava häntä Herrakseen.\nSen tähden on oikein ja kohtuullista, että Daavid ylistää häntä\nHerraksensa, koska hänen ja kaikkien kuningasten ja herrain, jopa koko\nmaailman ja kaikkien enkelien tulee häntä rukoilla.\n\nTässä jakeessa on vahva perustus sille, mitä me uskomme Herran\nKristuksen henkilöstä ja hänen valtakunnastaan. Ensiksikin, että hän on\nsamalla tosi ihminen ja myös tosi Jumala. Tosin on helppo uskoa, että\nhän on tosi ihminen. Ei kukaan olisi tätä oppia ahdistanut eikä enää\nsitä kieltäisi, jos Kristuksesta väitettäisiin ainoastaan tätä. Mutta\nloukkaavaa on, ettei häntä ole uskottava ainoastaan ihmiseksi, vaan\nmyös totiseksi, iankaikkiseksi ja kaikkivaltiaaksi Jumalaksi, sillä\ntämä uskonkohta on liian korkea järjelle ja ihmisviisaudelle. Profeetta\nsanoo tässä kuitenkin selvästi, että tämä Kristus, Daavidin Poika,\nistuu Jumalan oikealla puolella, toisin sanoen: hänellä on Jumalan\nkanssa yhtäläinen valta, kunnia, oikeus ja voima. Koska ei kuitenkaan\nole muuta kuin yksi ainoa tosi Jumala, seuraa tästä eittämättä --\nja se on uskottava --, että Kristus on juuri se sama tosi Jumala,\njumalallisen olentonsa puolesta. Mutta meidän tutkittavissamme tai\ntiedettävissämme ei ole, kuinka tämä on mahdollista. Se jääköön meiltä\ntässä elämässä tutkimatta, kunnes tulemme sinne, missä meidän ei enää\ntarvitse sitä käsittää uskolla, vaan saamme sitä selvästi katsella.\n\nSamoin kuvataan tällä Kristuksen valtakuntaa. Se ei näet ole\naineellinen tai maallinen hallitus, vaan hengellinen ja taivaallinen\nhallitus, jolla ei ole tekemistä ajallisen edun tai aineellisen elämän\nasioiden kanssa, vaan sydänten ja omientuntojen kanssa, sen kanssa,\nkuinka Jumalan edessä eletään, hänen armonsa saadaan, synneistä ja\nkuolemasta vapaaksi ja irti päästään ja miten kaikki onnettomuus\nvoitetaan. Sanalla sanoen: se ei ole mikään ajallinen, katoavainen\nvaltakunta, joka lakkaa, vaan niin kuin tämän valtakunnan Herra ja\npää elää iankaikkisesti ja loppumatta ylhäällä taivaassa Jumalan\noikealla puolella, hän on myös hallitseva taivaallisessa iankaikkisessa\nvaltakunnassa ja antava katoamattomia, iankaikkisia aarteita. Katso,\nsiinä on tämän kuninkaan kunnia, mikä on kunniakasta ja voimallista\nsekä taivaassa että maan päällä, että hän on iankaikkisten aarteiden,\nrauhan ja riemun ja iankaikkisen vanhurskauden ja elämän rikkauden\nHerra ja kuningas.\n\n\nLauantai.\n\nEn minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne. Joh. 14: 18.\n\nSekä maailmasta että meidän omista tunteistamme näyttää tosin siltä,\nkuin kristittyjen vähäinen joukko olisi pelkkiä Jumalan ja Kristuksen\nhylkäämiä orpoparkoja, kuin hän olisi heidät unhottanut, koska hän\nsallii heitä pilkattavan ja vainottavan. Sitä paitsi perkele peljättää,\nvaivaa ja ahdistaa heitä alinomaa, niin että heitä kyllä syystä saattaa\nsanoa orvoiksi ennen kaikkia muita orpoja ja hyljätyltä ihmisiä maan\npäällä, joista Raamattu kuitenkin sanoo, että Jumala itse on heidän\nisänsä ja puolustajansa (Ps. 68: 6).\n\nMinä en kuitenkaan hylkää teitä, vaikka siltä näyttää ja tuntuisikin,\nKristus sanoo tässä, vaan minä annan teille Puolustajan, joka rohkaisee\nteitä niin, että te olette varmat siitä, että olette minun oikeita\nkristittyjäni ja oikea kirkko. Sitä paitsi minä tahdon itse totisesti\npysyä teidän tykönänne suojellen ja voimaa antaen, vaikka tosin nyt\nruumiillisesti erkanenkin teistä, niin että teidän täytyy yksinänne\nolla alttiina perkeleen ja maailman pahuudelle. Mutta niin mahtava\nmaailma ei ole eikä perkelekään, ettei kuitenkin minun kasteeni ja\nsaarna minusta pysyisi voimassa ja minun Pyhä Henkeni teissä hallitsisi\nja vaikuttaisi, joskin sitä alinomaa ahdistetaan ja henki teissäkin\nnäyttää heikolta.\n\nElleivät näet saarnavirka ja Pyhän Hengen hallinta olisi kristikunnassa\nalinomaa vaikuttamassa, ei kasteen, sakramentin ja Kristuksen\ntuntemuksen säilyminen olisi mahdollista. Kuka sitä pitäisi voimassa,\nellei sitä julkisen viran kautta toimitettaisi? Kodeissa lukemisen\nja rukoilemisen kautta ei se tulisi toimitetuksi. Mutta Jumala on\nvielä aina antanut saarnaajia ja levittänyt sanaa, joka on käynyt\nhänen omiensa suun ja korvien kautta, vaikka se sangen heikostikin on\ntapahtunut. Monin paikoinhan sana on kuollut tai käännetty päälaelleen;\nainoastaan harvat ovat sen pitäneet puhtaana ja sitä noudattaneet,\nsuurin joukko on siitä luopunut. Kuitenkin Jumala on pitänyt omansa\nyllä ja aina antanut muutamia, jotka ovat saarnanneet vääriä\noppeja vastaan, vaikka toiset ovatkin heitä vainonneet ja joksikin\naikaa sortaneet. Näin on kristikuntaa ylläpidetty ja vainoissakin\nihmeellisesti puolustettu, niin että se on pysynyt voitolla\ntaistellessaan maailmaa ja perkelettä vastaan, ja Pyhän Hengen kautta\nkestänyt ja levinnyt yhä laajemmalle.\n\nKoko kristikunnalla on siis yhteisesti tämä lohdullinen lupaus, ettei\nsitä ole hyljätty eikä se ole jäävä turvatta ja avutta. Vaikka siltä\nonkin riistetty kaikki inhimillinen lohdutus, apu ja turva, niin ei\nKristus kuitenkaan tahdo sitä jättää vaille suojelusta. Tosin näyttää\nsiltä, että hän on jättänyt omansa hetkeksi ilman lohdutusta ja\nsuojelusta, niinkuin näytti niinä kolmena päivänä, jolloin Kristus\noli otettu pois omiltansa, mitä häpeällisimmin surmattu ja pantu\nhautaan. Me emme kuitenkaan saa olla lohduttomat tai epätoivoiset,\nvaan meidän tulee vastoin kaikkea sitä, miltä tuntuu ja näyttää, pysyä\ntässä lupauksessa, jonka hän tässä antaa sanoen: Minä en ole jättävä\nteitä. Vaikka minä nyt ruumiillisesti erkanenkin teistä, en minä\nkuitenkaan tahdo kauvaa viipyä, vaan pian jälleen tulla teidän tykönne\nja iankaikkisesti olla teidän tykönänne, niin että te saatte suojaa\nkaikkia perkeleitä, maailmaa, syntiä ja kuolemaa vastaan ja elätte ja\nvoitatte minun kanssani.\n\n\n\n\nKUUDES PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nMutta kun Lohduttaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä,\ntotuuden Henki; joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta.\nJoh. 15: 26. [Vanhan käännöksen mukaan.]\n\nKristus antaa tässä Pyhälle Hengelle erityisen nimen, sanoen häntä\nLohduttajaksi. Hän tahtoo siten osoittaa, että meidän täytyy alttiisti\nantautua kärsimysten alaisiksi, jos tahdomme olla kristityitä. On kuin\nhän tahtoisi sanoa: Minä tiedän, kuinka teidän on käyvä; itsestänne\nlöydätte sangen vähän lohdutusta, maailmalta ette ensinkään, mutta minä\nen jätä teitä hätää kärsimään enkä anna teidän joutua niin syvälle\nliejuun, että sinne hukutte. Kun maailmassa ei enää ole teille mitään\nlohdutusta ja kun te olette perin peljästyksissänne ja arkoina, silloin\nminä lähetän teille Pyhän Hengen lohduttajaksi. Hän on rohkaiseva\nsydämiänne, niin ettette vaivu epätoivoon, vaan luotatte hänen\nlupauksiinsa. Tätä Lohduttajaa sanotaan myös \"totuuden Hengeksi\", sillä\nhän ei lohduta maailmaa epävarmalla tavalla, vaan hänen lohdutuksensa\npysyy iankaikkisesti, eikä se voi ketään pettää. Mutta nyt esiintyy\njälleen este. Tunto sanoo näet: sinä kyllä puhut minulle lohdutuksesta,\nmutta minä en tunne sitä, vaan näen vastakohdan, näen maailmalla olevan\niloa ja lohdutusta, kun sitä vastoin kristittyjen täytyy kärsiä. Tuoko\nsiis olisi lohdutusta? -- Niin on, Kristus vastaa, se on lohdutusta;\nmutta sinun on tehtävä ero lohdutuksen ja lohdutuksen välillä.\nMaailmallakin on tosin lohdutuksensa, muutoinhan se ei voisi elää\nniin huoletonna, iloisena ja hyvillä mielin. Mutta se lohdutus ei ole\ntotuuden Hengen luomaa, vaan petollista, sillä piankin saattaa käydä\nniin, ettei ole enää mitään lohdutusta eikä apua niistä, joihin maailma\nluottaa.\n\nKristittyjen lohduttajana sitä vastoin on totuuden Henki, joka luo\nsydämeen pysyvän lohdutuksen. Vaikka siis kristityillä ei olekaan sitä\nlohdutusta, joka on maailmalla, vaan heidän täytyy paljon kärsiä,\nniin kuitenkin Pyhä Henki on heitä rohkaisemassa: Älä pelkää, vaikka\npaha maailma harjoittaa sinua vastaan ilkeyttään; tiedäthän, ettei se\nkestä kauan. Heidän lyhyttä iloansa seuraa loppumaton vaiva; sinun\nkärsimyksesi sen sijaan on lyhyt ja sitä on seuraava iankaikkinen ilo,\njonka silmänräpäyskin on paljon parempi kuin tuhat vuotta maan päällä,\nvaikka saisit täällä nauttia kaiken maailman iloja ilman vaivaa.\n\nEntä millä Pyhä Henki lohduttaa? \"Hän on\", Kristus sanoo, \"todistava\nminusta\". Hän tahtoo sanoa: Rakas lapseni, maailma peloittelee, vaivaa\nja kuolettaa sinua. Mutta Pyhä Henki on oleva sinussa todistamassa\nja herättämässä sinua ajattelemaan minua. Hän on todistava minusta,\nniin että saatat sanoa: vaikka minulta täällä vietäisiin kaikki,\nkuitenkin elää tuolla ylhäällä Kristus, hän, joka tähteni tuli\nihmiseksi, kuoli edestäni, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen.\nJos tämä on totta, miksi minä pelkään? Jumalan Poika, joka kärsi\nkuoleman edestäni, ei totisesti voi olla minulle vihamielinen, vaan\nhän rakastaa minua ja tahtoo parastani. Ja jos hän minua rakastaa, ei\nminulla ole syytä häntä peljätä tai luulla hänestä mitään pahaa. Sitä\nKristus tarkoittaa sanoessansa: \"Hän on todistava minusta\". Ilman tätä\nPyhän Hengen todistusta Kristuksesta ei voi olla mitään todellista ja\npysyväistä lohdutusta. Pääasia siis on se, että me lujasti luotamme\ntähän lohdutukseen ja pidämme siitä kiinni mistään muusta lohdutuksesta\nvälittämättä.\n\n\nMaanantai.\n\nHe erottavat teidät synagoogasta; ja tulee aika, jolloin jokainen, joka\ntappaa teitä, luulee tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle. Joh. 16: 2.\n\nTodellakin ihmeellisellä tavalla Jumala hallitsee seurakuntaansa!\nKen on milloinkaan moista kuullut? Silläkö tavalla Jumala aikoo tehdä\nkaiken maailman Kristukselle alamaiseksi, levittää oman sanansa\nkaikkiin maihin ja koota seurakuntansa? Alkaahan kaikki niin täysin\nnurinkurisesti: rakkaiden apostolien täytyy asiansa tähden uhrata\nhenkensä häpeässä, eikä heillä vähäisine joukkoinensa ole kunniaa olla\nJumalan kansana ja seurakuntana, -- kunnia on heidän vastustajillaan!\nEiköpä täten opetuslasten sydämistä jo kerrassaan juuriteta sitä\nharhaluuloa, joka heillä oli Kristuksen muka maallisesta valtakunnasta?\nEikö tämä ollut omiaan opettamaan heille, että heillä ei ollut häneltä\nodotettavana maallista ja ajallista tavaraa, kunniaa, valtaa ja rauhaa?\nPäin vastoin heidän täytyy ajatella, että hän tahtoo antaa heille\naivan toisenlaista, koskapa näin jättää heidät alttiiksi häpeään ja\nkuolemaan. Juuri siitä syystä Kristus ennalta kaiken ilmaisee, että\nhänen kristittynsä kaikkea tätä vastaan olisivat varustuneina, tietäen,\nminkälainen lohdutus heillä on oleva. Kristus sanoo, että Pyhä Henki\nkaikesta huolimatta on loukkauksen torjumiseksi hänestä todistava.\nKukapa muussa tapauksessa uskoisikaan, että ristiinnaulittu ja\nseurakunnankiroukseen julistettu Jeesus opetuslapsissansa on kuin onkin\ntosi Jumalan Poika, elämän ja iankaikkisen kirkkauden Herra?\n\nTekstissämme on siis katseltavaksemme kuvattuna Kristuksen valtakunta\nsellaisena, kuin se kohtaloiltaan maailmassa on oleva. Siitä\nennustettiin jo ensimmäisessä evankeliumin lupauksessa, siinä, josta\njuuri seurakunta alkunsa sai: \"Minä panen vainon sinun ja vaimon\nvälille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva\nrikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän\" (1. Moos. 3:\n15). Se vaino on alati jatkuva maailmassa: mihin ikänä Kristus ja hänen\nsaarnansa tulevat, ne lyövät käärmettä; käärme puolestaan alkaa riehua\nhäntä vastaan: myrkkykielineen ja -hampaineen se pistelee ja puree.\nSe ei kuitenkaan mitään voittoa saa, sillä se on joka tapauksessa\nvaimon siemenen jalkojen alle tallattuna: hän polkee polkemistaan sen\npäätä, kunnes käärme on myrkkynsä ja vihansa häneen tyhjiin sylkenyt\nja kokonaan voimansa uuvuttanut eikä enää kykene tekemään vahinkoa.\nMeidän rohkaiseva voittomme Kristuksessa on tämä: hän on kaikesta\nhuolimatta säilyttävä seurakuntansa perkeleen vihaa ja voimaa vastaan.\nKuitenkin meidän täytyy olla voimakkaiden perkeleen pistoksien ja\nmyrkkypuremien uhrina: ne koskevat kipeästi lihaamme ja vereemme.\nVaikeinta on kuitenkin se, että meidän täytyy sellaista kokea ja kärsiä\nniiden taholta, jotka itse tahtovat olla Jumalan lapsia ja kristillistä\nseurakuntaa ja jotka tahtovat itseään sellaisiksi nimitettävän. Meidän\ntäytyy kuitenkin oppia tottumaan sellaiseen. Ei Kristuksellakaan eikä\nkenelläkään pyhistä ole sen parempia oltavia ollut.\n\nKävipä Aadamillekin raskaaksi ja karvaaksi se, että hänen täytyi omissa\nlapsissaan oppia ymmärtämään tätä lausumaa: \"Minä panen vainon sinun\nja vaimon välille\" jne., Jumalan hänelle antama esikoispoika kun löi\nkuoliaaksi veljensä tämän uhrin ja jumalanpalveluksen tähden. Samoin\nmyöhemmin Aabraham, Iisak ynnä muut saivat omissa perheissään, joissa\noikea seurakunta oli, kokea, että veli vainosi veljeä, vaikka isältä\nolivat nähneet, oppineet ja saaneet saman uskon, Jumalan sanan ja\njumalanpalveluksen. Älköön siis meitä ihmetyttäkö ja oudoksuttako,\nvaikka mekin saamme kokea samaa, niidenkin taholta, jotka vielä ovat\njoukossamme, jotka myöskin käyttävät evankelisen nimeä, mutta jotka\nkuitenkaan eivät ole vilpittömiä.\n\n\nTiistai.\n\nTämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha.\nMaailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä\nolen voittanut maailman. Joh. 16: 33.\n\nTämä on, rakas Herramme tahtoo tässä sanoa opetuslapsillensa, kaiken\nsen perimmäinen tarkoitus, mitä minä olen sanonut teille, että teillä\nolisi rauha ja lohdutus minussa, kun teillä maailmassa on oleva\nrauhattomuutta ja ahdistusta. Minä tahdon pitää sen, mitä olen puhunut\nteille; muistakaa vain vastaanottaa se niin, että tekin puolestanne\nsen pidätte. Herra kyllä tietää, mitä hän sallii opetuslapsillensa\ntapahtuvan. Sen tähden hän varoittaa heitä, että hekin pysyisivät hänen\nsanassaan voidakseen sillä itseänsä lohduttaa ja vahvistaa.\n\nSanat \"että teillä olisi minussa rauha\" eivät muuta merkitse, kuin\nettä se, jonka sydämessä Kristuksen sana on, voi halveksia maailman\nja perkeleen vihaa ja vimmaa ja sitä pelkäämättä vastustaa. Tällaisen\nurhollisuuden voi siis aikaansaada hän, joka sanoo: Tämän minä olen\nsinulle puhunut, jotta sinä olisit lohdutettu ja peloton; minä\nolen voittanut maailman ja perkeleen, ja sinun tulee olla niitten\nvoimallinen herra ja saat polkea ne jalkoihisi, jos ne vainoavat sinua\nja surmaavat sinut. Mitä rakkaat marttyyrit ovat muuta olleet, kuin me\nja muut ihmiset? Mistä heillä sitten on ollut sellainen urhoollisuus ja\niloinen mieli, jota muilla ei ole? Varmasti sen on tehnyt juuri tämä\nsana heidän sydämessään.\n\nMutta kaiken tämän perustana, Kristuksen tehdessä heidät näin rohkeiksi\nja puhuessa niin lohdullisesti heidän sydämeensä, on tämä: taistelu\non jo voitettu, minä, minä olen voittanut maailman. Aivan oikein,\nsinä sanot, hän on maailman voittanut, mutta kuinka minun käy? Minäpä\nen puhukaan, hän vastaa, tätä itselleni, vaan teidän tähtenne.\nEttekö kuule, teitä se koskee, tietäkää, että minä olen voittanut\nmaailman, en itseni tähden, sitä varten minun ei tarvinnut astua\nalas taivaasta, vaan teidän tähtenne minä olen sen tehnyt ja teidän\ntähtenne minä siitä puhunkin. Sen tähden kätkekää se myös sydämeenne\nja muistakaa, että minä olen saanut voiton. Voitto on saatu, ei ole\nenää vaaraa eikä murhetta. Meidän ei siis tarvitse ensin taistella ja\nponnistaa, se on jo kaikki tapahtunut, maailma, perkele ja kuolema ovat\nvoitetut, taivas, vanhurskaus ja elämä ovat voittaneet. Ei ole tarpeen\nmuuta kuin vain julistaa tätä maailmassa ja veisata voitonvirttä\nja iloista sanomaa: Kristus on noussut kuolleista, hän on kaiken\ntehnyt, antanut sulan voiton kaikille, jotka sen kuulevat ja uskovat.\nMeidän kristittyjen on siis totuttauduttava ajattelemaan Kristuksen\nvoittoa, jossa kaikki jo on tapahtunut ja jossa meillä on kaikki,\nmitä tarvitsemme, ja edes päin elettävä ainoastaan sitä varten, että\ntätä levittäisimme ja saattaisimme muitakin ihmisiä varoittaen ja\nkehoittaen, sanoin ja esikuvin siihen voittoon, jonka Kristus on meille\nhankkinut ja antanut. Tämä voittaja on näet toimittanut kaiken, niin\nettei meidän tarvitse siihen tehdä mitään, ei pyyhkiä syntiä pois eikä\nvoittaa kuolemaa. Minkä me vielä kärsimme ja taistelemme, ei ole mitään\noikeata ottelua, vaan ainoastaan tämän voiton hedelmää ja sen tuottamaa\nkunniaa. Meidän kärsimisemme, jopa kaikkien ihmisten kärsiminen ja\nveri, eivät kykenisi hankkimaan meille voittoa; omin voimin emme voi\nlyödä syntiä, kuolemaa ja helvettiä ja tallata niitä jalkojen alle;\nvoiton täytyy jo ennen olla voitettu, jos muutoin meidän on saatava\nlohdutus ja rauha. Minä, Kristus sanoo, olen sen jo tehnyt, ottakaa te\nainoastaan se vastaan ja viljelkää voittoa, niin että siitä veisaatte\nja kerskaatte ja olkaa hyvillä mielin.\n\nTällaiset ovat ne lohdulliset jäähyväiset, jotka Kristus ottaa\nomiltaan. Mielellään hän soisi sen olevan sydämeen puhuttua, vaikkeivät\napostolitkaan sillä kertaa sitä ymmärtäneet, emmekä mekään sitä\nymmärrä, niin kauan kuin meitä ei vielä koettelemus kohtaa. Jumala\nantakoon meille kuitenkin rohkeuden hädässä ja kuolemassa tarttua tähän\nKristuksen voittoon.\n\n\nKeskiviikko.\n\nHerra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hän tuli minulle\npelastajaksi. Ps. 118: 14.\n\nTässä profeetta ilolla veisaa ihanaa, lyhyttä ylistys- ja kiitosvirttä\nkaikille vainoojillensa harmiksi, häväistykseksi ja pilkaksi ja\nJumalalle ylistykseksi ja kunniaksi, niin että heidän vastoin tahtoansa\ntäytyy kuulla, että hänen Jumalansa ja hän kuitenkin ovat olemassa ja\nvielä elävät, vastoin kaikkea heidän vimmaansa ja raivoaan ja siitä\nhuolimatta. Juuri näitä säkeitä Mooseskin virressään veisaa faraon\nharmiksi, samoin veisaa niitä Jesajakin (12: 2), niin että näyttää\nsiltä, kuin nämä säkeet olisivat olleet Israelin kansalla yleinen\nvirsi. Ansaitsisipa se meilläkin olla yleinen, niin usein kuin me\nhädästä vapaudumme.\n\nKatsohan kuinka somasti profeetta sen jäsentää, jakaen sen kolmeen\nosaan: \"Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hän tuli\nminulle pelastajaksi\". Ensiksikin hän uskoo vilpittömästi ja vakaasti\nJumalaan, että Jumala kaikki ja kaiken hänessä vaikuttaa, puhuu ja\nelää, eikä hän ylpeile omasta voimastaan, kyvystään, järjestään,\nviisaudestaan tai työstään. Hän ei tahdo olla mitään, että Jumala\nolisi kaikki ja vaikuttaisi kaiken hänessä. Oi tätä ylevää ja maan\npäällä harvinaista virttä! Tämän ohessa hän ei uhmaten kopeile eikä\nluota yhteenkään ihmiseen, ei mihinkään maailman voimaan, rikkauteen.\nystäviin, lohdutukseen tai apuun, vaan ainoastaan Jumalaan, itseänsäkin\nvastaan, vastoin koko maailman voimaa, viisautta ja pyhyyttä. Jumala\nyksin on hänen väkevyytensä, lohdutuksensa ja kerskauksensa.\n\nToiseksi hän ei voi siitä vaieta, vaan tekee siitä virren, veisaa,\nsaarnaa, opettaa, tunnustaa ja puhuu Jumalasta uskonsa mukaisesti.\nSillä usko ei kätke sitä, minkä se uskoo, vaan tunnustaa sen vapaasti.\nMaailma ei kuitenkaan voi kärsiä eikä kuulla sitä, että sen väkevyys,\nviisaus, pyhyys, teot, neuvo ja toimi eivät mitään ole. Silloin tämän\nvirren veisaa ja joutuu kestämään ja kärsimään väitteitä, ettei hänen\nvirtensä muka ole Jumalan ylistystä eikä hänen saarnansa Jumalan\nkunniaa, ei myöskään hänen tunnustuksensa totuutta, vaan pilkkaa,\nerehdystä ja valhetta.\n\nKolmanneksi seuraa vielä, että Jumala on hänen pelastajansa, joka\nlopulta ei hylkää veisaajaansa ja hänen virttänsä. Hän auttaa, joko\nkuoleman tai elämän kautta, ja antaa voiton, ja vaikka kaikki helvetin\nportit ja koko maailma tulisikin raivoihinsa, niin me ja meidän\nvirtemme kestämme ja kaikki vastustajat häätyvät häpeään. Jumalan sana\npysyy iankaikkisesti, sitä vastaan ei auta mikään vimma eikä raivo, ei\nherjaaminen eikä kiroaminen.\n\nSen tähden psalmin veisaaja sovittaa nämä kohdat taitavasti yhteen.\nOn kuin hän sanoisi: Tuon toisen joukkion väkevyytenä ovat he itse,\nihmisten ja ruhtinasten valta, johon he luottavat, mutta minun\nväkevyyteni, johon minä turvaan, on Herra. Mutta sille, jonka väkevyys\non, kuuluvat oikeastaan myös virsi, ylistys, maine, kunnia ja kiitos.\nSiksi heidän täytyy ylistää, kunnioittaa ja kiittää jumaliansa, toisin\nsanoen: itseänsä, ihmisiä ja ruhtinaita, niinkuin he julkisesti\ntekevätkin, ja suurimman hyvän teon ja jumalanpalveluksen, nimittäin\nkiitosuhrin, he varastavat ja riistävät oikealta Jumalalta ja kääntävät\nsen häpeällisesti kuolevaisiin kurjiin ihmisiin. Mutta pilkatkoot,\nminkä pilkata taitavat, nuo viheliäiset, paatuneet ihmisraukat, joilla\non sellaisia kurjia jumalia ja jotka omistavat jumalanpalveluksensa\nkuolevaisille ihmisille, jotka eivät kuitenkaan voi heitä auttaa. Sillä\nsamoin kuin heidän väkevyytensä ja virtensä, se on, uskalluksensa ja\nylistyksensä, on turha, samoin se ei tuo pelastusta eikä voittoa,\nvaan pelkkää häpeää ja kadotuksen. Ihmislapset eivät näet voi auttaa,\nniinkuin psalmi sanoo (146: 3). Mutta minun voittoni ja pelastukseni\non Herra, joka voi auttaa ja auttaa. Merkitseehän pelastus voittoa\nja apua, sitä että Jumala antaa meidän hänen nimessään ja sanassaan\nvihdoin saada voiton ja auttaa meitä, niin että me voitamme ja\nkestämme, kun taas vainoojat hukkuvat ja häätyvät häpeään.\n\n\nTorstai.\n\nEnkä minä sano teille, että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne;\nsillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua\nrakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä. Joh. 16: 26, 27.\n\nHerra ei saata suuren rakkautensa tähden opetuslapsiinsa olla vielä\njotakin puheeseensa lisäämättä. \"En minä sano\", hän lausuu, \"että minä\nolen rukoileva teidän edestänne; sillä Isä itse rakastaa teitä\". Kuinka\ntämä tapahtuu? Me tosin tiedämme, ettemme voi tulla Jumalan eteen\nilman tätä välimiestä, jonka Isä on siksi lähettänyt, ja että meidän\nrukoustemme tulee tapahtua yksin hänen kauttansa ja hänen nimeensä,\njos mieli, että ne Jumalalle kelpaavat. Kuinka Kristus tässä sanoo,\nettei hän rukoile opetuslasten edestä, aivan kuin he eivät ensinkään\ntarvitsisi häntä siihen ja kuin tämä kunnia, oikeus ja voima olisi\nkokonaan annettu meille itsellemme? Vastaan: On vielä sellaista, mikä\nsinun myös tulee ottaa lukuun ja yhdistää tähän; et saa paloitella\ntekstiä, jättämällä jotakin pois. Sillä hän sanoo näin: \"Isä itse\nrakastaa teitä sentähden, että te olette uskoneet minuun\". Hän ei tahdo\nluopua välimiehen toimestaan, niin että he rukoilisivat ilman häntä\ntai hänen ohitseen. Mutta kun meillä on tämä välimies sydämessämme\nja uskomme, että hän on tullut Jumalan tyköä ja toimittanut Isänsä\ntahdon, poistaen meidän syntimme ja kuolemamme, niin voimme sitten\nmekin rukoilla, ja tämä rukous on Jumalalle otollinen tämän miehen\ntähden, joka seisoo Isän ja meidän välillämme. Meillä on jo näet hänen\nrukouksensa, jonka kautta hän ainiaaksi on rukoillut meidän puolestamme\nIsän tykönä, ja se kestää ja pätee iankaikkisesti, niin että meidänkin\nrukouksemme kelpaa Isälle ja hän kuulee sen.\n\nTässä uskossa voin sanoa: Minä tiedän taivaallisen Isäni sydämen\nhalusta kuulevan, mitä minä vain rukoilen, jos minulla on sydämessäni\ntämä Vapahtaja, Kristus, joka on rukoillut minun puolestani. Minun\nrukoukseni on siis otollinen hänen rukouksensa kautta. Näin me kiedomme\nhänen rukouksensa omaan rukoukseemme. Hän on iankaikkisesti kaikkien\nihmisten välimies, jonka kautta meillä on pääsy Jumalan tykö; meidän\nrukouksemme ja tekomme on häneen yhdistetty ja häneen puettu, niinkuin\npyhä Paavali sanoo, että meidän tulee pukeutua Kristukseen ja hänessä\ntehdä kaikki, jos mieli sen olla Jumalalle otollista.\n\nTämä kaikki on sanottu kristityille sitä varten, että he rohkeasti\nja turvallisesti luottaisivat tähän mieheen ja rukoilisivat\nluottavaisin mielin, koska kerran kuulemme, että hän niin yhdistää\nmeidät itseensä ja tekee meidät pian itsensä kaltaisiksi, liittää\nmeidän rukouksemme omaansa ja oman rukouksensa meidän rukoukseemme.\nTämä on kristittyjen erinomaisen suuri kunnia. Kun näet meidän\nrukouksemme on näin liitettynä hänen rukoukseensa, niin hän sanoo:\n\"Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni\" (Ps. 22: 23) ja: \"Henki itse\ntodistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta\njos olemme lapsia, niin olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä\nja Kristuksen kanssaperillisiä.\" (Room. 8: 16, 17) Mitä voitaisiin\nsuurempaa sanoa, kuin että meidät uskon kautta Kristukseen korotetaan\nsiihen suureen kunniaan, että meitä sanotaan hänen veljiksensä ja\nkanssaperillisiksensä ja että meidän rukouksemme on hänen rukouksensa\nvertainen? Tuskin jää muuta erotusta, kuin että se tulee häneltä ja\nkäy hänen kauttansa, että meidän rukouksemme olisi otollinen ja että\nhän saattaisi meidät perintöön ja kunniaan. Muutoin hän tekee meidät\nkaikessa kaltaiseksensa. Hänen ja meidän rukouksemme on oleva yksi,\nniinkuin hänen ruumiinsa on meidän ruumiimme ja meidän jäsenemme\novat hänen jäsenensä, niinkuin pyhä Paavali sanoo: \"Me olemme hänen\nruumiinsa jäseniä\" (Ef. 5: 30).\n\n\nPerjantai.\n\nEi kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt,\nhäntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Joh. 6:44.\n\nTässä täytyy kaikkien tunnustaa kelvottomuutensa ja kykenemättömyytensä\nhyvään; jos joku luulee voivansa jotakin hyvää omin voiminsa tehdä,\nsilloin hän syyttää Herraa Kristusta valheesta ja tahtoo vetämättä\nmennä Isän tykö taivaaseen. Missä siis Jumalan sana selkeänä ja\npuhtaana liikkuu, siinä se kaataa kaiken, mikä on korkeaa ja suurta,\ntekee kaikki vuoret laaksoiksi ja alentaa kaikki kukkulat, niinkuin\nJesaja profeetta sanoo (40: 4), että kaikki sydämet, jotka sanan\nkuulevat, joutuisivat epätoivoon itsestään, muuten ne eivät voi\nKristuksen tykö tulla. Jumalan työt ovat juuri sellaisia, että ne\nhänen kuolettaessaan tekevät eläväksi, hänen kadottaessaan autuaaksi,\nniinkuin Hanna veisaa: \"Herra antaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie\nalas tuonelaan ja tuo ylös jälleen. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa,\nhän alentaa ja ylentää.\" (1. Sam. 2: 6, 7) Sen tähden, kun ihminen on\nsydämessään niin Jumalan lyömä, että hän tuntee itsensä sellaiseksi,\njonka täytyy syntiensä tähden olla kadotettu, silloin hän on juuri\nsellainen, jonka Jumala on sanallansa särkenyt ja jonka päälle hän on\ntämän särkemisen kautta laskenut jumalallisen armonsa köyden, jolla\nhän vetää häntä, niin että ihmisen nyt täytyy etsiä apua ja neuvoa\nsielullensa. Ennen hän ei voinut saada apua tai neuvoa häneltä, eikä\nsitä edes pyytänytkään, mutta nyt hän saa ensimmäisen lohdutuksen ja\nJumalan lupauksen, joka kuuluu näin: \"Jokainen anova saa, ja etsivä\nlöytää, ja kolkuttavalle avataan\" (Matt. 7:7). Tästä lupauksesta\nihminen tulee ajan oloon rohkeammaksi ja saa yhä suuremman uskalluksen\nJumalaan. Sillä heti kun hän kuulee, että se on yksin Jumalan teko, hän\npyytää Jumalalta, armolliselta Isältään, että hän tahtoisi vetää häntä.\nJos siis Jumala nyt vetää häntä, niin hänelle myös totisesti tapahtuu,\nmitä Herra tässä sanoo: \"minä herätän hänet viimeisenä päivänä\". Onhan\nhän tarttunut Jumalan sanaan ja uskoo Jumalaan, ja siinä hänellä on\nvarma merkki, että hän on Jumalan vetämä, niinkuin Johannes sanoo:\n\"Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä\" (1. Joh.\n5: 10). Siitä taas seuraa välttämättä, että Jumala opettaa hänet; nyt\nhän totisesti tietää, ettei Jumala tahdo olla muuta kuin auttaja,\nlohduttaja ja autuaaksitekijä, joka ei meiltä mitään vaadi tai pyydä\nitselleen, vaan tahtoo ainoastaan antaa ja taritsee meille, niinkuin\nhän sanoo Israelille: \"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka toin\nsinut Egyptin maasta; avaa suusi, niin minä sen täytän\" (Ps. 81: 11).\nKuka ei tahtoisi olla uskollinen tällaiselle Jumalalle, joka on niin\nystävällinen ja armias meitä kohtaan ja taritsee meille armonsa ja\nhyvyytensä, jos me vain tunnustaisimme hänet Jumalaksi ja antaisimme\nhänen meitä opettaa. Jumalan ankaraa, iankaikkista tuomiota eivät ne\nvoi paeta, jotka laskevat tällaisen armon ohitsensa. \"Joka hylkää\nMooseksen lain, sen pitää armotta kuoleman --; kuinka paljoa ankaramman\nrangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa\nJumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on\npyhitetty\" (Hebr. 10: 28, 29).\n\nOpimme siis tästä lauseesta, että Jumalan tuntemuksen on tultava\nIsältä. Hänen tulee laskea meissä ensimmäinen peruskivi, muutoin emme\nsaa mitään aikaan. Se taas tapahtuu näin: Jumala lähettää meille\nsaarnaajia ja saarnauttaa meille tahtoansa. Ensin, että koko meidän\nelämämme, olkoon kuinka kaunis ja pyhä hyvänsä, ei ole mitään hänen\nedessään; sitä sanotaan lain saarnaksi. Sitten hän antaa meille tarita\narmonsa, nimittäin että hän ei kuitenkaan tahdo kokonaan tuomita meitä\nkadotukseen, vaan tahtoo ottaa meidät turviinsa rakkaassa Pojassaan ja\ntehdä meidät valtakuntansa perillisiksi. Tämä on armon eli evankeliumin\nsaarna.\n\n\nLauantai.\n\nMinä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle. Jooel 2: 28.\n\nTässä on ennustus Pyhästä Hengestä sellaisena kuin hän on näkyväisesti\nvuodatettu ja ilmoitettu ja selkein merkein todistettu, nimittäin\nhelluntaipäivänä tapahtuneesta ilmestyksestä. Ensin on kuitenkin\nhuomattava, että profeetta kumoaa lain, kuninkuuden ja kansan vanhan\njaon määrättyihin sukukuntiin ja tehtäviin. Juudan sukukunnasta\nolivat ruhtinaat, Leevin sukukunnasta papit, jotka hoitivat julkista\nopetustointa. Tämän erottelun profeetta poistaa ensiksi ja sanoo käyvän\naivan toisin uudessa kansassa, jossa ei katsota muotoa. Kaikille ja\njokaiselle oli näet Pyhän Hengen voima annettava, ei ihmisten kautta,\nvaan Jumalasta jumalallisella tavalla. Enää ei tulisi vallitsemaan\nsellainen järjestys kuin vanhassa kansassa, jossa muutamat yksin\ntoimittivat papinvirkaa; Pyhä Henki oli vuodatettava kaiken lihan\npäälle, kaikkien tuli olla opettajia ja Jumalan pappeja.\n\nOlikin siis tuiki tarpeellista, että tämä valtakunta, joka oli\nniin perin erilainen kuin tuo edellinen, tulisi rakennetuksi ja\nvahvistetuksi ilmeisten merkkien kautta, siis myös Pyhän Hengen\njulkisella ilmestyksellä eli vuodattamisella; Hengen salainen\nilmestyshän oli jo vanhassa liitossakin. Tähän soveltuvat nyt ne\nkohdat, joita on siellä täällä profeetoissa ja apostolienkin kirjoissa,\nkuten Jeremialla: \"Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan\nsen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat\nminun kansani. Kaikki he tuntevat minut pienimmästä suurimpaan.\" (31:\n33), ja Jesajalla: \"Sinun lapsesi ovat kaikki Herran opetuslapsia.\"\n(54: 13) Tämä toteutui vasta helluntaipäivänä.\n\nSen jälkeen kun nyt evankeliumi on ilmoitettu ja apostolien kautta\ntullut tunnetuksi, ovat lakanneet nämä merkit, jotka vahvistivat\nevankeliumin totuuden, kun sen saarna vielä oli uusi. Siksipä meidän\nei nyt tarvitse kysyä merkkejä, jotka vahvistaisivat sanan, kun se\njo ennen on niin selkeästi vahvistettu ja maailman silmien nähden\ntodistettu. Niitä merkkejä, joita Jumala antaa, hän ei anna yhden\nihmisen tähden, vaan monien hyödyksi, niinkuin apostoli Paavali\nsanoo: \"Kullekin annetaan Hengen ilmoitus yhteiseksi hyödyksi\" (1.\nKor. 12: 7). Jooelin ennustus puhuu siis siitä, kuinka Pyhän Hengen\npiti julkisesti ilmestymän; sitä ei näet voi kieltää, että Pyhä Henki\nhamasta maailman alusta on ollut hurskaissa, mutta julkisesti hän ei\nole niin runsaasti ilmestynyt. Siksi me tahdomme aina pysyä pyhän\nRaamatun opetuslapsina, joilla ei nyt enää ole muuta Pyhän Hengen\nilmoitusta kuin pyhä Raamattu. Jos näet Kristus tahtoisi ruveta\nsaarnaamaan uudella tavalla, niin ei hän tekisi sitä pimennossa tai\njonkun ihmisen sydämessä, vaan hän toisi sen valkeuteen julkisen\nmerkin kautta, niin ettei sitä voitaisi epäillä. Juuri niin hän on\ntehnyt julistuttaessaan julkisesti sitä uutta valtakuntaa, josta tässä\nennustetaan. Siitä pyhä Pietarikin kerskaten mainitsee: \"Se on nyt\nteille julistettu niiden kautta, jotka taivaasta lähetetyssä Pyhässä\nHengessä ovat teille evankeliumia julistaneet\" (1. Piet. 1: 12).\n\n\n\n\nHELLUNTAIVIIKKO.\n\n\nHelluntaipäivä.\n\nJa he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja\nasettuivat heidän itsekurikin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä\nHengellä täytetyiksi. Ap.t. 2: 3, 4.\n\nTästä opittakoon tietämään, mikä on Pyhän Hengen työ seurakunnassa.\nKuulet, että hän tulee alas, täyttää opetuslapset, jotka siihen asti\nolivat olleet suruun ja pelkoon vaipuneina, tekee heidän kielensä\ntulisiksi ja jakautuneiksi, ja niin he tulevat urheiksi, saarnaavat\nvapaasti Kristuksesta, mitään pelkäämättä. Tästä sinulle selviää, että\nhänen virkaansa ei kuulu lakien laatiminen, vaan että hän on sellainen\nHenki, joka kirjoittaa sydämeen, luoden uuden mielen: ihmisestä tulee\nJumalan edessä iloinen, hän syttyy rakkauteen Jumalaan kohtaan, jopa\niloisin mielin palvelee ihmisiäkin. Mutta millä keinoin hän näin\nmuuttaa ja uudistaa sydämen? Siten, että julistaa ja saarnaa Herraa\nJeesusta Kristusta, niinkuin Kristus itsekin sanoo: \"Kun Puolustaja\ntulee, totuuden Henki, hän on todistava minusta\" (Joh. 15: 26).\nEvankeliumi taas tekee jokaiselle tiettäväksi: Koska kukaan ei lain\navulla voi tulla vanhurskaaksi, on Jumala lähettänyt rakkaan Poikansa\ntänne kuolemaan ja vuodattamaan verensä meidän syntiemme tähden, joista\nomine voiminemme ja tekoinemme emme voineet vapautua.\n\nNäin saarnataan, mutta lisäksi täytyy myöskin tulla uskon. Sen tähden\nJumala antaa Pyhän Hengen upottamaan tämän saarnan sydämeen, siellä\nlähtemättömästi elämään. Tosin on aivan varmaa, että Kristus on kaiken\ntoimittanut valmiiksi, ottanut synnin pois ja kaiken voittanut,\nniin että me hänen kauttansa saamme olla kaiken valtiaita. Aarre on\ntuossa kuin kasattuna, mutta se ei vielä ole kaikkialle jaeltuna eikä\nkäytössä. Jos meidän mieli saada se omaksemme, täytyy Pyhän Hengen\nsaapua; hän panee sydämemme uskomaan ja sanomaan: Minäkin olen yksi\nniistä, joka olen saava tämän aarteen. Evankeliumillahan jokaiselle,\njoka kuulee, armo tarjotaan, ja jokainen armoon kutsutaan, niinkuin\nKristus sanoo: \"Tulkaa minun tyköni, kaikki raskautetut\" (Matt. 11:28).\n\nUskoessamme siis, että Jumala näin on meitä auttanut ja tällaisen\naarteen meille antanut, ihmissydän ehdottomasti syttyy haluun Jumalaa\nkohtaan ja kohotaiksen häntä kiittämään: Rakas Isä, tahtoisi mukaan\nsinä osoitat näin suurta rakkautta ja uskollisuutta minulle. Se rakkaus\non mittaamaton. Niinpä minäkin tahdon sinua sydämestäni rakastaa sekä\niloiten ja mielelläni tehdä sitä, mikä sinua miellyttää. Ei siinä\nsydän milloinkaan katsele Jumalaa karsain silmin eikä odota hänen\nhelvettiin syöksevän. Niin se teki ennen Pyhän Hengen tuloa, kun se\nei vähimmässäkään määrässä tuntenut Jumalan hyvyyttä, rakkautta ja\nuskollisuutta, vaan pelkkää vihaa ja armottomuutta. Nyt sitä vastoin\nPyhä Henki painaa sydämeen tämän kaiken: Jumala on ystävällinen ja\narmollinen. Tästäkös sydän ilostuu, se heittää pelkonsa ja se tekee\nkaikki tehtävänsä, kärsii kaikki kärsittävänsä Jumalan tähden.\n\nNäin sinäkin oppios tuntemaan Pyhä Henki, oivaltaaksesi missä\ntarkoituksessa hän on annettu ja mikä hänen virkansa on: hän lahjoittaa\nja evankeliumilla julistaa aarteen, Kristuksen kaikkinensa; hän\nsoveltaa sen ja antaa sen sydämeesi, että hän olisi sinun omasi.\n\nTällä kohdalla on kuitenkin pidettävä muistissa: ei tässä käy niin,\nettä se, jolla on Pyhä Henki, jo heti on niin täydellinen, ettei\nollenkaan tunne lakia ja syntiä, vaan on kaikin puolin puhdas.\nKristittyjen täytyy sydämissään tuntea syntiä ja kuolemanpelkoa, mutta\nniiden vastapainona heillä on auttaja, Pyhä Henki, heitä lohduttamassa\nja vahvistamassa. Vihdoin hän on suorittava työnsä loppuun asti,\npäätökseen päästen, ja sitten he eivät enää syntejään tunne.\n\n\nMaanantai.\n\nMe tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joh. 14: 23.\n\nTämä on ihana, kristittyjen sangen suurta kunniaa koskeva lupaus:\nJumala alentuu niin alas heidän keskuuteensa ja tulee heitä niin\nlähelle, ettei tahdo ilmaista itseänsä eikä antautua nähtäväksi eikä\nkuultavaksi missään muualla kuin heissä. Täten hän tekee niin suuren\nerotuksen heidän ja kaikkien muitten ihmisten välillä, että yhden\nyksikin kristitty, olkoon kuinka halpa-arvoinen tahansa, on aivan\ntoista luokkaa ja Jumalan silmissä enemmän kunnioitettu kuin kaikki\nkuninkaat ja koko maailma kaikkinensa, joilla ei ole hiventäkään tätä\nkunniaa ja jotka eivät siitä tiedäkään. Jo tämän yhden ainoan kohdan\ntähden pitää tultaman rohkeiksi; meidän on lujasti pitäydyttävä siihen\nja sen tähden jätettävä sikseen kaikki, mikä maailmassa on.\n\nTällä kohdalla on myös kuitenkin pidettävä mielessä eräs seikka:\nkaikki tämä jää kristityissä vielä heikkouden peittoon, sanan ja uskon\nvaraan. On kipeästi tarpeen, että he avuksihuutavat Jumalaa, apua ja\nPyhän Hengen voimaa anoen. Kristittynä ja sellaisena Jumalan asuntona\noleminen, jossa Jumala hallitsee, puhuu ja vaikuttaa, on tosin pantu\nalulle, mutta vielä ei ole ehditty täydelliseksi; se on sellainen\nrakennus, sellainen asumus, jossa Jumala vielä päivittäin työskentelee\nja suorittaa valmistuksia, kunnes se on kokonaan valmis ja täydellinen\nsinä päivänä. Sen tähden Kristuskaan ei tässä sano: Me tapaamme hänestä\nvalmistetun asunnon, vaan: \"Me tulemme hänen tykönsä asumaan\". Hän tuo\nnäet myötänsä kaikenlaisia hengellisiä työvälineitä, joita tarvitaan\nhengellisen asumuksen perustus-, rakentamis- ja valmistamistöihin,\ntoisin sanoen sanan lisäksi Pyhän Hengen lahjat. Ja vaikka sen töitä ei\nvielä olekaan saatettu täysin päätökseen, ovat kuitenkin käsillä armo\nja rakkaus; näiden tähden Jumala ottaa hoiviinsa kristityt, nimittää\nheitä omaksi asumukseksensa sekä yhä jatkuvasti valmistaa heitä\nsanan harjoittamisella ja Pyhällä Hengellä. Sen tähden he kasvavat\nja vahvistuvat ymmärryksessä, viisaudessa, uskossa, lahjoissa ja\nhyveissä, ja se, mikä heissä vielä, vanhasta syntymästä periytyneenä,\non oksaista ja kieroa, hakataan pois ja surmataan ristin, ahdistusten\nja kärsimysten avulla. Alkuun päässeen armon ja Pyhän Hengen toiminta\njatkuu näin alituisesti.\n\nKukaan ei siis saa loukkaantua toiseen tai olla omasta itsestään\nepätoivoinen, vaikka vielä itsessään havaitsee ja tuntee synnillistä\nvajavaisuutta, kiihoittumista ja haluja epäuskoon, kärsimättömyyteen\njne., ei edes silloin, kun ehkä joskus varomattomuudesta tapahtuu\nkompasteluja, niinkuin kävi pyhälle Pietarille, tämän kieltäessä\nKristuksen. Jumala ei silti ole hänestä kokonaan väistynyt eikä\ntahdo häntä kelpaamattomana välineenä hyljätä. Nouskoon vain jälleen\nkatumuksessa ja sanan uskossa ja lohduttautukoon sillä, että on vielä\nKristuksen armonvaltakunnassa, joka on syntiä paljon valtavampi.\nPyhää Henkeähän ei anneta ainoastaan lahjaksi ja antimeksi, antamaan\nrohkeutta ja lujuutta, vaan myöskin heikkoudessa lohduttajaksi ja\nvalmistamaan sellaista Jumalan asumusta, johon jatkuvasti jääpi se\nJumalan rakkaus, jolla heikkous peitetään, sitä viaksi laskematta.\n\nNiinpä siis Kristuksen valtakunnassa on vuodatettuna, niinkuin Sakarja\nprofeetta niin kauniisti kirjoittaa, \"armon ja rukouksen Henki\" (12:\n10). Hän on juuri se Pyhä Henki, joka Isän ja Pojan kanssa uskovaisten\nsydämissä asuu, heidän kauttansa puhuu ja vaikuttaa ja antaa heille\nlohdutusta ja voittoja, että voivat kestää synnin, kuoleman ja\nperkeleen vallan edessä. Ja koska he vielä tuntevat syntiään ja\nkelvottomuuttaan, hän pakottaa heitä rukoukseen, ja niin Pyhä Henki\nheissä voittaa parkumisella ja huutamisella, niinkuin pyhä Paavali\nmainitsee: \"Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme\nJumalan lapsia\" (Room. 8: 16), ja \"Henki auttaa meidän heikkouttamme,\nitse rukoillen meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla\" jne.\n(Room. 8: 26).\n\n\nTiistai.\n\nJos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä\nlahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen\nniille, jotka sitä häneltä anovat! Luuk. 11: 13.\n\nHuomaa tarkoin, että Jumala antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä\nhäneltä rukoilevat, jotka huokaavat tätä lahjaa ja mielellään halajavat\nsen saada. Sen tähden, jos sinunkin sydämesi aukenee ja huokaa: Ah\nJumala, anna minullekin sinun Pyhä Henkesi, niin jatka näitä ajatuksia\nja tätä rukousta äläkä epäile. Tämä on lähin ja parhain tie, jota\nmyöten pääset Pyhän Hengen tykö. Opettaahan Kristus itse, että sinun\ntulee niin tehdä ja rukoilla taivaallista Isää. Mutta tämän rukouksen\npitää, niinkuin muittenkin, tapahtua Jeesuksen nimeen, niin että me\nrukoilemme Jumalaa Kristuksen, hänen Poikansa ja meidän Vapahtajamme\ntähden antamaan meille tämän lahjan. Vielä meillä on verraton etu\nsiitä, että Kristus on sitä varten mennyt Isän tykö ja noussut\ntaivaaseen, että hän saisi tämän lahjan Isältä ja lähettäisi sen\nmeille. Siksi me saamme nyt rukoilla epäilemättä.\n\nRukous ei kuitenkaan yksin riitä. Jos näet asetut johonkin nurkkaan\nrukoilemaan Pyhää Henkeä, etkä samalla tahdo ahkerasti viljellä sanaa\nja pyhiä sakramentteja, niin varmasti rukous tuottaa hitaasti hedelmää.\nSyynä tähän on se, että Pyhä Henki tahtoo vaikuttaa ainoastansa sanan\nja pyhien sakramenttien kautta. Jos nyt joku tahtoisi karttaa näitä,\nniin Pyhä Henki ei milloinkaan tulisi hänen tykönsä. Jos siis tahdot\nsaada Pyhän Hengen lahjan, niin sinun on ennen kaikkea Jeesuksen\nnimeen rukoiltava Isältä tätä lahjaa ja sitten ahkerasti harjoitettava\nsanan viljelemistä, vakaasti ajateltava kastettasi, mitä Jumala on\nsiinä luvannut sinulle ja minkä liiton hän on kasteessa sinun kanssasi\ntehnyt, sekä useasti käydä Herran ehtoollisella ja etsiä syntien\nanteeksisaamista. Sanan ja sakramenttien kautta Pyhä Henki tahtoo\nsytyttää uskon lampun sydämessämme, niin että me emme ainoastaan\nkuule sanaa, vaan myös sen ymmärrämme ja sen kautta tulemme toisiksi\nihmisiksi ja saamme uuden sydämen.\n\nTämän lisäksi on myös huomattava, ettemme tahallisilla synneillä\nestä Pyhän Hengen työtä tai karkoita häntä pois tyköämme. Pyhä Henki\nei näet voi asua siinä, missä perkele asuu. Jos perkele siis kiusaa\nsinua ahneuteen, kiukkuun, haureuteen ja muihin synteihin, niin riennä\nheti rukoilemaan, että Jumala varjelisi sinut siitä ja pitäisi sinut\nkuuliaisena. Niin Pyhä Henki tahtoo sitten tulla meidän tykömme ja,\nrukouksemme mukaan, auttaa meitä sodassa perkelettä, lihaa ja syntiä\nvastaan. Ne sen sijaan, jotka ehdoin tahdoin saastuttavat itsensä\nsynneillä, eivät milloinkaan voi tulla Pyhän Hengen tykö.\n\nKoska me kuitenkin saamme ainoastaan Pyhän Hengen esikoislahjan, liha\nja veri sitä vastoin pysyvät hengissä niin kauan kuin me elämme, seuraa\nsiitä, että nekin, joilla on Pyhä Henki, ovat kuitenkin heikot ja\nlankeavat useasti. Tosin emme lankeaisi, jos aina seuraisimme Pyhää\nHenkeä. Tämä on kuitenkin mahdotonta; perkele on liian väkevä, maailma\nliian paha, ja meidän lihamme ja veremme liian heikko. Sen tähden\non tarpeen alati rukoilla, ettei Jumala ottaisi pois meiltä Pyhää\nHenkeänsä, vaan armollisesti varjelisi meitä, joka päivä enentäisi\nPyhän Hengen lahjoja ja antaisi meille anteeksi syntimme.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJa te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka\nasun Siionissa, pyhällä vuorellani. Ja Jerusalem on oleva pyhä, ja\nvieraat eivät enää kulje sen läpi. Jooel 3: 17.\n\nNäihin sanoihin sisältyy se uskontunnustuksemme kohta, jossa me\nsanomme: Minä uskon yhden, pyhän, yleisen ja apostolisen seurakunnan.\nProfeetta näet sanoo Jerusalemista, toisin sanoen maan päällä olevasta\nseurakunnasta, varsin rohkeasti, että se on pyhä. Ymmärtääksemme\nparemmin tätä uskonkohtaa meidän on opittava, kuinka Raamattu puhuu\nseurakunnasta. Raamattu sanoo seurakunnaksi yhteisesti kaikkia\nniitä, jotka julkisesti tunnustavat samaa oppia ja viljelevät samoja\nsakramentteja, vaikka näiden joukossa onkin monta ulkokultaista ja\njumalatonta, niinkuin Kristus sanoo: \"Monet ovat kutsutut, mutta harvat\nvalitut\", samoin: \"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka\nei usko, se tuomitaan kadotukseen\". Tämä lauseen jälkiosa osoittaa,\nettä on muutamia, jotka ovat kastettuja, mutta eivät kuitenkaan\nusko. Sen tähden he joutuvat kadotukseen, niinkuin vertaus häistäkin\nopettaa: vieraat ovat tosin kaikki kutsutuita, mutta kaikilla ei ole\nhäävaatteita, ja nämä heitetään ulos. Samoin vertaus nisuista ja\nohdakkeista asettaa silmiemme eteen sellaisen seurakunnan, jossa on\nsekä hurskaita että pahoja. Niinpä onkin pahoja aina enemmän kuin\nhurskaita, niinkuin tämäkin lause todistaa: \"Monet ovat kutsutut, mutta\nharvat valitut\".\n\nKuitenkin on tässä sekalaisessa joukossa kaikkina aikoina ollut\nmuutamia valituitakin, toisin sanoen niitä, jotka oikeassa uskossa\nvastaanottavat ja käsittävät Jumalan sanan ja saavat Pyhän Hengen.\nTätä rehellistä ja puhdasta pientä joukkoa Raamattu sanoo siksi\nseurakunnaksi, jolle nimitys \"pyhä\" varsinaisesti kuuluu; ei sen\ntähden, että valitut muka olisivat synnittömiä, -- liha ja veri\nsäilyttävät laatunsa ja luontonsa eikä niiltä milloinkaan puutu\npahoja haluja ja ajatuksia. Vaikka jumalaapelkäävät ja rehelliset\nkristityt Pyhän Hengen avulla tukahduttavat sellaiset himot eivätkä\nnoudata niitä, ovat nuo himot kuitenkin itsessään kadottavia syntejä.\nJumalaapelkääviä ne eivät kuitenkaan voi kadottaa, koska he tuntevat\nsydämensä saastaisuuden ja uskovat Kristukseen. Juuri tämä usko\ntekee seurakunnan pyhäksi, sillä se omistaa hänet, joka on pyhä ja\njoka armollaan ottaa pois ja kuluttaa pahantekomme niin kuin tuli\nsängen. Jos nyt voisit silmilläsi nähdä valitun seurakunnan, niinkuin\nsen varmaan näetkin, vaikka et voi sitä siksi seurakunnaksi uskoa,\nniin saisit nähdä sellaisia ihmisiä, jotka ovat muiden kaltaisia,\ntoisin sanoen heikkoja ja vaivaisia syntisiä. Ainoastaan valitut näet\ntuntevat heikkoutensa ja rukoilevat joka päivä lakkaamatta syntien\nanteeksiantamusta. Sen tähden Raamattu nimittää heitä kaikkialla\nvaivaisiksi ja raadollisiksi, koska he murheellisin sydämin valittavat\nja itkevät heikkouttansa. Synnin tähden he myös kärsivät vaivaa ja\nahdistusta Jumalan tuomiota peljäten, kun sitä vastoin tuo toinen ja\nsuuri joukko aina on suruton ja reippaasti laskee himonsa valloilleen\nja seuraten niitä.\n\nMeidän tulee siis varmasti uskoa, että seurakunta eli Jerusalem, joksi\nprofeetta tässä sitä nimittää, on totisesti pyhä Herran tähden, joka\nSiionissa asuu. Jos me näet uskomme, että meidät on Jumalan Pojan\nverellä lunastettu ja pyhällä kasteella pesty, niin olemme totisesti\npyhät. Ulkonaisessa suhteessa saattaa kyllä olla erilaisuutta;\nkuitenkin on ja pysyy Kristus aivan samana Kristuksena, joka hän aina\non ollut ja vielä on, ja mihin hän tulee, sinne hän tuo mukanaan\nsamanlaisen uskon, nimittäin syntien anteeksiantamuksen ja Pyhän Hengen.\n\n\nTorstai.\n\nJoka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo\ntuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.\nJoh. 3: 18.\n\nTässä on tuomio, joka erottaa toisistaan ne, jotka tulevat autuaiksi,\nja ne, jotka joutuvat kadotukseen. Ei merkitse mitään, oletko\narvollinen vaiko arvoton, sillä aivan varmaa on, että kaikki ovat\nsyntisiä ja kadotuksen ansainneita, vaan siitä kaikki riippuu,\nuskotko Kristukseen vaiko et; jos uskot, olet jo saanut avun, ja\nkadotustuomio on sinulta poistettu, mutta ellet usko, se tuomio jääpi\nsinua painamaan, jopa se tulee entistäkin vaikeammaksi ja ankarammaksi,\nkoskapa lisäät syntiä kieltäytymällä omaksumasta Kristusta, jonka\npitäisi auttaa sinut tuomiosta ja kadotuksesta.\n\nTämäkin siis on lohdullinen lausuma sellaisten arkojen omientuntojen\nahdistuksen ja pelon voittamiseksi, jotka huokailevat lohdutusta ja\nmielellänsä tahtoisivat tietää, kuinka heidän asiansa ovat Jumalan\nedessä, sillä heille sanotaan, että heidän pitää tietämän Jumalan\nlähettäneen Poikansa, ei tuomitsemaan, vaan autuaaksi tekemään, ja että\nJumalan edessä on jo varmaa, että sitä, joka uskoo Poikaan, ei tuomita\neikä hänen tarvitse peljätä mitään tuomiota eikä kadotusta, vaan hän\non asetettu vapauteen, ja että lain kadotustuomio on häneltä otettu\npois ja sen sijaan Jumalan armo ja iankaikkinen elämä Kristuksessa\nvakuutettu ja lahjoitettu, kunhan hän vain uskoo nämä sanat.\n\nToisaalta taas on julistettu kauhea tuomio tuolle toiselle joukolle,\nniille, jotka eivät usko tätä saarnaa, vaan oman pyhyytensä ja\nansiollisuutensa turvin uskaltavat mennä Jumalan tykö ja tulla\nautuaiksi; sellaisilta on tässä kielletty ja evätty kaikki armo: he\novat suljetut kadotuksen alaisiksi, eivätkä he voi päästä siitä niin\nkauan kuin eivät usko; heitä ei auta se, että heillä on osoitettavana\nsuuria, vaikeita ja monia tekoja ja pyhyyden ihana sädekehä. Näitä\nei Kristus ole joskus tuomitseva, vaan Jumalan laki on heidät jo\ntuominnut, koska eivät tunne syntiään eivätkä Jumalan vihaa, jonka\nalaisina he luonnostaan ovat, ja koska he jopa pyrkivät siinä tekemään\nitsensä Jumalan edessä puhtaiksi ja hurskaiksi, lisäksi näine\nsynteinensä vastustaen Jumalaa ja halveksien synneistä sovitukseksi\nja lunastukseksi annettua Jumalan Poikaa. Heidän täytyy siis saada\nosakseen iankaikkinen viha ja kirous, koskapa eivät Kristuksesta etsi\nsyntiensä anteeksiantamusta, vaan häntä halveksimalla yhä kartuttavat\nja vahvistavat syntejänsä. Tämä on sitä, mitä Johannes Kastajakin\nsanoo: \"Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä, mutta joka\nei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha\npysyy hänen päällänsä\" (Joh. 3: 36). Kristus ilmaisee syyn tähän:\n\"Koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen\". Koska he\nkaikki jo ennalta ovat synnin alaisia, vikapäitä kadotustuomioon,\nJumala ei ketään suostu vapauttamaan eikä vastaanottamaan muulla\ntavalla kuin Pojan tähden, jonka hän on alttiiksi antanut ja asettanut\nsovitukseksi. Sen tähden sanotaan näin: Uskokaa Jumalan ainokaisen\nPojan nimeen, toisin sanoen, siihen sanaan, joka hänestä julistetaan;\neipä usko voi nähdä eikä aistimin käsittää ja havaita sitä, minkä\nJumala meille antaa, sillä ei ole mitään muuta kuin hänen nimensä,\njoka hänestä julistetaan ja se suullinen sana, jonka me korvillamme\nkuulemme. Siihen Jumala tahtoo meidät kiinnittää ja sitoa, että me, sen\nuskoen, pääsisimme tuomiota pakoon ja tulisimme autuaiksi. Nuo toiset\nsen sijaan tuomitaan kadotukseen täydellä syyllä, eivät sen tähden,\nettä heillä oli syntiä, vaan sen tähden, että he halveksivat Poikaa,\ntahtomatta uskoa siihen nimeen, jossa heille pelastus ja autuus oli\nilmoitettu.\n\n\nPerjantai.\n\nMutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset\nrakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat\npahat. Joh. 3: 19.\n\nTällä kohdalla alkaa riita Kristuksen nimestä ja saarnasta.\nEpäuskoiselle joukolle tuleva kadotustuomio käypi ilmeiseksi, se\njoukko kun ei omaksu tätä saarnaa, vaan Jumalaa vastustaen harjoittaa\npäinvastaista, selvän Jumalan sanan ja hänen tahtonsa ilmaisemuksen\nvastaisesti pureutuen omaan käsityskantaansa ja röyhkeyteensä, mikä ei\nvoi olla mitään muuta kuin pimeyttä, koskapa se on hänen julkisesti\nkoko maailmassa loistavan sanansa valkeuden vastakohta. Se valkeus\non uskoville Jumalan tuntemiseksi ja autuudeksi, noille toisille sen\nsijaan heidän ajatustensa paljastumiseksi ja ilmenemiseksi: he eivät\nolekaan sellaisia, jollaisiksi he pyhyyden erehdyttävällä muodolla\nmaailman edessä itseään kaunistellen kuvittelevat. Sillä maailmaa\novat nuo hurskaat ja pyhät ulkokultailijat, sellaisia ihmisiä,\njotka eivät ainoastaan ole pimeydessä, toisin sanoen, erheessä ja\nymmärtämättömyydessä, vaan jotka lisäksi sitä rakastavat, puolustelevat\nja siinä tahtovat riippua ja jotka ovat siinä määrin nurjistuneita,\nettä he aivan ilman omaa heidän ansiotaan tarjotun ja lahjoitetun\njumalallisen rakkauden ja lahjan tähden mitä katkerimmin vihaavat sekä\nJumalaa, antajaa, että kalleinta lahjaa, hänen rakasta Poikaansa.\nNämäpä vasta kelvollisia, hurskaita lapsia: vihaavat ja pakenevat omaa\nautuuttansa!\n\nMitä on sanottava moisesta maailman pahuudesta? Kuka uskoisi maan\npäällä olevan niin ilkeitä ja perkelettä täynnä olevia ihmisiä, että\nhe, vaikka näkevätkin valkeuden ja kuulevat Jumalan sanomattomasta\nrakkaudesta ja hyvistä teoista, kuinka Jumala Poikansa kautta tahtoo\nantaa heille iankaikkisen elämän, kuitenkaan eivät tahdo eivätkä saata\nsietää sellaista saarnaa, vaan pitävät sitä mitä vahingollisimpana\nmyrkkynä ja vääräoppisuutena, jolta jokaisen pitää tukkia korvansa,\njotka, vaikka valkeus on niin ilmeinen, etteivät he voi sitä vastaan\nväittää, sittenkin ovat siinä määrin katkeran häijyyden vallassa,\netteivät voi eivätkä tahdokaan sitä omaksua, vaan vastoin parempaa\ntietoaan asettuvat sitä vastustamaan. Ei sitä ainoankaan ihmisen\nsydän voisi uskoa, ellei Kristus olisi sitä sanonut; niin, kukaan ei\nmyöskään ymmärtäisi näitä sanoja, elleivät itse tosiasiat ja kokemus\nsamaa opettaisi ja todistaisi. Onpa totisesti kirottua häijyyttä:\nei ainoastaan olla piittaamatta Jumalan sanasta, halveksitaan hänen\nrakkauttansa ja armoansa, ei tahdota antaa kunniaa totuudelle,\nvaan jopa tieten taiten rakastetaan ja tavoitellaan omaa tuhoa ja\nkadotusta, niinkuin pyhä Paavalikin juutalaisista sanoo, että he eivät\nkatsoneet itseään mahdollisiksi iankaikkiseen elämään (Ap.t. 13: 46).\nNäin menettelevät sellaiset ihmiset, joilla on Jumalan kansan nimi,\njotka ovat maailman silmissä pyhimmät ja hurskaimmat, täynnä hyviä\ntekoja ja harrasta jumalanpalvelusta! He eivät mitenkään siedä sitä,\nettä heidän elämäänsä ja tekojansa sanotaan pahoiksi, vaan he, kun\nPyhä Henki tahtoo ilmaista heille heidän syntinsä ja osoittaa heille\nKristusta, jonka kautta pääsevät vapaiksi synnistä ja kadotuksesta ja\ntulevat autuaiksi, he rientävät syyttelemään tätä oppia siitä, että\nse muka kieltää ja tuomitsee hyvät teot. Jumala on todellakin tehnyt\nmaailmalle tarpeeksi, kaiken sen, mikä hänen on tehtävä: hän on antanut\nvalkeutensa loistaa, hän on tarjonnut ja todistanut rakkautensa ja\niankaikkisen elämän Kristuksessa. Voiko se nyt enää väittää vääräksi\nsitä, että se omankin arvostelunsa mukaan omasta syystään täysin\noikeudenmukaisesti on kadotettu?\n\n\nLauantai.\n\nJos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani ja minun Isäni\nrakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä\nasumaan. Joh. 14: 23.\n\nRakkaan Herramme Kristuksen sana on paras ja suurin aarre. Se jolla\nse on, Kristus sanoo, ja joka siinä pysyy, antaen kaiken alttiiksi,\nennen kuin siitä luopuu, saa olla vakuuttunut siitä, että \"minun Isäni\nrakastaa häntä\". Tästä näkyy selvästi Johanneksen lausetapa, jonka\nkaltaista ei ole toisilla evankelistoilla: hän ensin johdattaa ihmiset\nKristuksen tykö ja sitten saattaa heidät Kristuksen kautta Isän tykö.\nSe onkin oikea järjestys, niinkuin Kristus tässä itse opettaa: ensin\ntullaan tuntemaan Kristus, rakastetaan häntä ja uskotaan hänen olevan\nlempeän meitä kohtaan ja suovan meille kaikkea hyvää. Jos on tämä\nluottamus ja rakkaus Kristukseen, seuraa siitä, että meidän täytyy\nuskoa Isän meitä rakastavan. Ihmisen tulee siis kokonaan kääntää\nkatseensa pois muusta ja kääntää se Kristukseen, niin ettei pelkää\nJumalan olevan hänelle vihaisen ja armottoman eikä myös pelkää syntiä,\nperkelettä ja kuolemaa, koskapa Jumala rakastaa meitä, jotka Kristusta\nrakastamme.\n\nOn suuri ja voimallinen lohdutus kaikissa kiusauksissa, kun sen vain\nvoi oikein käsittää ja lujasti uskoa, ettei Jumala ole meille vihainen,\nvaan katsoo leppyisesti puoleemme, kun me rakastamme Kristusta ja\nlujasti pysymme hänen sanassaan. Mutta tämä uskopa ei ota mahtuakseen\nmeidän sydämeemme, ei ainakaan kiusauksien kohdatessa. Päin vastoin\nme ajattelemme, että Jumala on meille vihamielinen, ettei hän meistä\nvälitä, vaan lyö meitä kurikalla päähän. Mutta tällaiset ajatukset\novat vääriä. Kristus ei tosiaankaan valhettele sanoessaan tässä:\nkun tulette sille mielelle, että te minua rakastatte, pidätte minun\nsanani, kun teidän ylimpänä ilonanne ja mielihyvänänne on se, että\nminä olen pelastanut teidät perkeleen vallasta ja ettei synti enää\nvoi teitä vahingoittaa eikä kuolema niellä teitä, vaan te olette\nvarmat iankaikkisesta elämästä ja autuudesta, niinkuin minun sanani\nopettaa, niin totisesti on myös Isä teitä rakastava, ja hän osoittaa\nrakkautensa teihin siten, että Isä yhdessä Pojan ja Pyhän Hengen kanssa\ntulee teidän tykönne ja on tekevä teinin asumuksensa. Tämähän on jalo\nlohdutus, kristityn kun ei tarvitse ajatella, miten voisi kiivetä\ntaivaaseen. Olipa hän missä hyvänsä maan päällä, hän on myös taivaassa,\nsillä Isä Jumala, Poika, ja Pyhä Henki tulevat hänen tykönsä ja asuvat\nhänen tykönänsä. Tämä autuus on meillä täällä maan päällä sanassa, ja\nme tunnemme sen uskon kautta sydämissämme. Mutta tulevassa elämässä me\nsaamme sitä toden teolla nauttia.\n\nJumalan asuminen meidän tykönämme täällä maan päällä on yksinomaan\nsitä, että kaikki se, minkä me teemme, puhumme, ajattelemme ja\nkärsimme, on hyvin tehty; syömmepä tai juomme, tai työskentelemme,\nnousemme tai menemme levolle, rukoilemme, veisaamme tai luemme, se\nkaikki on Jumalalle otollista. Sehän vasta taivaan valtakunta, kunhan\nvain meillä olisi armo saada silmämme oikein auki sitä uskoaksemme!\nEipä ole itse taivaallakaan sitä kunniaa, mikä on kristityllä\nihmisellä. Eihän Jumala sano tahtovansa asua taivaassa, vaan hän sanoo,\nettä taivas on hänen istuimensa ja maa hänen jalkainsa astinlauta.\nMutta kristityn ihmisen sydän on hänen asumasijansa: siinä Jumala\ntahtoo asua, kunhan sydän vain niin omistaa Kristuksen, että tietää\nhänen kärsineen ja kuolleen meidän edestämme ja kun se häntä tämän\nhyvän teon tähden rakastaa. Koko asia riippuu siis siitä, että me\nmiellymme Kristukseen; silloin meillä ei ole mitään hätää. Tämä rakkaus\non tekevä suloiseksi ja keveäksi kaiken sen, mitä me hänen itsensä ja\nhänen sanansa tähden saamme kärsiä.\n\n\n\n\nKOLMINAISUUSVIIKKO.\n\n\nPyhän Kolminaisuuden päivä.\n\nTotisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti,\nylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. Joh. 3: 3.\n\nKristus esiintyy erinomaisena opettajana, jonka vertaista Nikodeemus ei\nvielä ikinä ole kuullut; sen tähden hän ei häntä ymmärräkään. Sen hän\nvain käsittää, ettei hän vielä ole uudestisyntynyt. Mutta hän ei tiedä,\nkuinka hänkin pääsisi uudesti syntymään. Ajattelepa sinäkin, mitä Herra\ntällä lauseellaan tarkoittaa! Jos näet kukaan ei voi uudesti syntymättä\nnähdä Jumalan valtakuntaa, niin seuraa siitä, että me sellaisina kuin\nisästä ja äidistä olemme syntyneet tähän maailmaan, auttamattomasti\njoudumme kadotukseen. Mutta surkean surkeaa on, kun ihmisille ei\nopeteta mitään uudestisyntymisestä, vaan neuvotaan heitä luottamaan\nvain omiin tekoihinsa: niiden kautta muka tullaan autuaaksi. Mutta\nmiten sopiikaan moinen oppi näihin Kristuksen sanoihin? Sanotaan: hyvät\nteot tekevät autuaaksi; Kristus sanoo: ellet synny uudesti, et tule\nautuaaksi.\n\nKieltämätön totuus on, että ihminen itsekin omin voimin, niinkuin\npakanoista nähdään, voi totuttaa itsensä kuriin, kunniallisuuteen\nja siveyteen. Tiedämmehän, etteivät kaikki ihmiset ole murhaajia,\navionrikkojia, huorintekijöitä, varkaita, juomareita ja laiskureita,\nvaan että maailmassa on paljon hurskaitakin ja kunniallisia ihmisiä.\nNämä hyvät avut ja teot ovat kyllä jaloja, ja jokaista on kehoitettava\nniitä tekemään, sillä Jumala vaatii niitä kymmenessä käskyssään; mutta\ntosiasiana pysyy, että olivat avut ja hyvät teot kuinka hyviä tahansa,\nilman uudestisyntymistä ne kaikki tyynni kuuluvat perkeleelle ja\nhelvetille. Taivaaseen, Jumalan valtakuntaan, ei niillä voida tulla.\nNiin Kristus itse sanoo, eikä sitä kenenkään sovi epäillä.\n\nJärki joutuu tässä vangiksi. Se mielellään tekee vertailujaan ja\npäätelmiään, ajatellen: varkaus, murha, aviorikos vihoittavat Jumalan\nja hän rankaisee niitä; siitä siis täytyy seurata, että moisten\nsyntien karttaminen on Jumalalle otollista ja saa häneltä palkinnon,\nmuutoinhan Jumala olisi väärä. Tosin on Jumalalle otollista, että\nkartetaan tuollaisia ja muita syntejä ja tehdään hyvää, eikä hän\nliioin jätä sitä palkitsematta; mutta taivaan valtakunnan näkemiseen\nvaaditaan aivan toista, paljon suurempaa, nimittäin uusi syntymä,\nniinkuin Herra tässä sanoo. Ei Jumala vastustanut fariseusta (Luuk. 18)\nsen tähden, ettei tämä ollut ryöväri, huorintekijä eikä väärä, kuten\nmuut ihmiset, ja että hän paastosi ja antoi kymmenykset; tämä kyllä\nolisi kelvannut Jumalalle, jos hänessä sen ohessa ei olisi vallinnut\nse häijy luulo, että siten päästään taivaaseen ja ollaan muka paljon\nparempia kuin julkisyntiset. On siis näin: järki on jalo ja kallis\nlahja, taipumus hyvään on sekin jalo ja kallis asia, laki ja kymmenen\nkäskyä sekä hyvä, kunniallinen ja nuhteeton vaellus ovat kaikki suuria\nja jaloja lahjoja, joista on Jumalaa kiitettävä, mutta kun on puhe\nJumalan valtakuntaan pääsemisestä, niin eivät auta järki, tahto, laki\neivätkä hyvät teot, siihen vaaditaan uudestisyntyminen, muutoin kukaan\nei voi Jumalan valtakuntaa nähdä: järkineen, vapaine tahtoineen,\nlakeineen ja kymmenkäskyineen ihmisen auttamattomasti täytyy joutua\niäiseen kadotukseen. -- Jos niin on, sanonet, niin enpä tahdokaan tehdä\nmitään hyvää! Ei kelpaa sekään; sillä tavoin Jumalan tuomio vain sitä\nankarammin on sinua kohtaava. Tee siis kumpaakin: ahkeroi noudattaa\nkymmentä käskyä, mutta silti tunnusta vilpittömästi olevasi viheliäinen\nsyntinen, joka teoillasi olisit ansainnut iankaikkisen kadotuksen.\nKuule sitten myös, kuinka Herra Kristus sinua jälleen lohduttaa, ensin\nniin jyrkästi evättyään meiltä autuuden ensimmäisen syntymisemme\nperusteella.\n\n\nMaanantai.\n\nJokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Jooel 2: 32.\n\nKoko autuutemme on kätkettynä tähän lauseeseen. Se on ymmärrettävä\nyksinkertaisesti ja sananmukaisesti. \"Pelastuu\", profeetta sanoo, se\nmerkitsee: vapautuu synnistä, kuolemasta ja helvetistä, on tunkeutuva\ntämän elämän viheliäisyydestä iankaikkiseen elämään. Tätä pelastusta\nei suorita kukaan muu kuin Pyhä Henki, joka on vuodatettu kaiken lihan\npäälle, mihin profeetta edellä on viitannut ja mistä seuraa, että\nHerran nimeä huudetaan avuksi. Sanalla sanottuna tässä on kysymys\nsamasta, mitä pyhä Paavali kaikkialla teroittaa, että ihminen tulee\nvanhurskaaksi ainoastaan uskon kautta ilman lain tekoja.\n\nHerran nimen avuksi huutaminen on näet aivan samaa kuin usko,\nniinkuin pyhä Paavali on sen ihanasti selittänyt: \"Kuinka he huutavat\navuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen,\njosta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole\njulistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä?\"\n(Room. 10: 14, 15). Tähän esitykseensä hän on lyhyesti sisällyttänyt\nkoko autuutemme. Ensinnäkin on välttämätöntä, että lähetetään\nsellaisia, jotka julistavat evankeliumia. Tätä lähettämistä seuraa\nkuuleminen, kuulemisesta tulee usko, uskoa seuraa avuksihuutaminen,\navuksihuutamista pelastuminen. Näin Kristuksen valtakunta ei ole mitään\nmuuta kuin Jumalan sanalle rakentuva uskon valtakunta. Me emme näet saa\nautuuttamme omien voimiemme, ansiomme tai vanhurskautemme kautta, vaan\nJumalan laupeuden kautta, hänen, joka meitä on rakastanut, niinkuin\npyhä Paavalikin sanoo, kun me vielä olimme hänen vihollisiansa, ja on\nlähettänyt Pyhän Hengen meidän sydämiimme vaikuttamaan Jumalan nimen\navuksihuutamista.\n\nProfeetta puhuu Herran nimen avuksihuutamisesta, koska emme tässä\nelämässä voi nähdä Herraa kasvoista kasvoihin; täällä on uskon\nvaltakunta. Meidän rikkautemme perustuu yksin Jumalan nimeen, se on\nJumalan sanaan, jota me kuulemme. Enempää meillä ei ole Jumalasta ennen\nkuin kuolemme, jolloin saamme nähdä Herran kasvoista kasvoihin.\n\nVielä meidän on tässä huomattava tuo sana \"jokainen\". Se ei näet\npane rajoitusta eikä sulje ketään sen pelastuksen ulkopuolelle,\njonka Jumala ilmaiseksi ja vapaaehtoisesti lupaa niille, jotka häntä\navuksi huutavat. Tämä on hyödyllistä tietää niiden armovalitsemusta\nkoskevien vaarallisten ajatusten tähden, joita ihmissydän ilman Jumalan\nsanaa, jopa vastoin sitä itse ajattelee. Ensiksikin tarjotaan tässä\nja tämänkaltaisissa lauseissa Jumalan sana ja laupeus poikkeuksetta\nkaikille. Sitä paitsi Jumalan sanan palvelijoilla on käskykin julistaa\nsynneistäpäästö jokaiselle. Tähän jumalalliseen järjestykseen meidän\npitäisi tyytyä ja uskoa, että koska Jumala lähettää meille sanansa,\nolemme me juuri valituita. Meidän pitäisi myös tämän lupauksen\nperusteella huutaa Jumalaa avuksi ja olla varmat autuudestamme, jonka\nhän niin selkeästi lupaa. Kerta kaikkiaan: siinä yksin on meidän\nautuutemme, että huudamme avuksi Jumalan laupeutta sanoen Aasafin\nkanssa: \"Auta meitä, sinä pelastuksemme Jumala, nimesi kunnian tähden,\npelasta meidät ja anna meidän syntimme anteeksi nimesi tähden\" (Ps. 79:\n9).\n\n\nTiistai.\n\nTulkoon sinun valtakuntasi. Matt. 6: 10.\n\nTämä rukous vaikuttaa kaksi asiaa: se alentaa ja ylentää meitä.\nEnsiksikin se alentaa meitä, kun me julkisesti tunnustamme, ettei\nJumalan valtakunta vielä ole tykömme tullut, mikä, kun sitä täydellä\ntodella ajattelemme, on kauheata ja jokaista hurskasta sydäntä\nsurettavaa; siitähän seuraa, että vielä oleskelemme kurjuudessa,\nvieraalla maalla, hirmuisten ja kavalien vihollisten seassa, kaukana\nrakkaasta isänmaasta. Kun tällaiset ajatukset ovat nöyryyttäneet meitä\nja näyttäneet meille kurjuutemme ja viheliäisyytemme, silloin seuraa\nlohdutus: Herramme Kristus tässä opettaa meitä, kuinka meidän tulee\nrukoilla päästäksemme tästä kurjuudesta ja vihollismaasta.\n\nYmmärtääksemme tämän meidän on muistettava, että on olemassa\nkaksi valtakuntaa. Toinen valtakunta on perkeleen, jota Herra\nevankeliumissa nimittää tämän maailman ruhtinaaksi, ja se on synnin ja\ntottelemattomuuden valtakunta. Me olemme kaikki tässä valtakunnassa\nsiksi kuin Jumalan valtakunta tulee. Kuitenkin on ero olemassa:\nhurskaat ovat siinä niin, että he joka päivä taistelevat syntiä vastaan\nja alinomaa lujasti sotivat lihan himoa ja maailman yllytystä vastaan.\nToiset taas ovat siinä niin, että heillä on halu siihen; he seuraavat\nkaikkia lihan, maailman ja perkeleen himoja ja tahtoisivat myös, jos\nvoisivat, niissä aina pysyä. Siksi he kokoavat tavaraa, rakentavat\nuhkeasti ja tavoittelevat kaikkea, mitä maailma voi antaa, ikään kuin\nhe tahtoisivat ikuisiksi ajoiksi jäädä tänne, eivätkä muista, ettei\nmeillä ole täällä pysyväistä kaupunkia. He rukoilevat tätä rukousta\nsuullansa, mutta sydämessään he ovat sitä vastaan.\n\nToinen valtakunta on Jumalan valtakunta ja se on vanhurskauden ja\ntotuuden valtakunta. Siitä Kristus sanoo: \"Etsikää ensin Jumalan\nvaltakuntaa ja hänen vanhurskauttansa\" (Matt. 6: 33). Mitä on Jumalan\neli hänen valtakuntansa vanhurskaus? Se on sitä, ettei meissä enää\nole syntiä, vaan kaikki jäsenemme, voimamme ja kykymme ovat Jumalalle\nalamaiset ja hänen palveluksessaan, niin että saamme pyhän Paavalin\nkanssa sanoa: \"Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa\"\n(Gal. 2: 20).\n\nJumalan valtakunta ei niin muodoin ole mitään muuta kuin rauhaa,\nsiveyttä, nöyryyttä, puhtautta, rakkautta ja kaikkinaisia avuja.\nKoetelkoon nyt jokainen itseänsä, onko hän sellaiseen taipunut,\nniin hän havaitsee, missä valtakunnassa hän on. Kuitenkaan ei ole\nolemassa ketään, joka ei itsestään löytäisi jotakin myös perkeleen\nvaltakunnasta, sen tähden hänen tulee rukoilla: Tulkoon sinun\nvaltakuntasi! Jumalan valtakunta tosin alkaa täällä ja kasvaa, mutta\ntoteutuu vasta toisessa elämässä. Tämä rukous merkitsee lyhyesti\nsanottuna seuraavaa: rakas Isä, anna meille sinun armosi, että me\nalkaisimme ja alati enentäisimme sinun valtakuntaasi meissä, mutta\nvähentäisimme ja kukistaisimme perkeleen valtakuntaa.\n\n\nKeskiviikko.\n\nOi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka\ntutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä!\nRoom. 11: 33.\n\nNämä ovat niitä Jumalan syviä ajatuksia ja neuvoja, jotka kohoavat\nkorkealle yli kaiken inhimillisen, jopa kaiken luomakunnan mielen\nja ymmärryksen: hän vuodattaa niin runsaasti hyvyytensä, valiten\nsulasta armosta ja laupeudesta köyhät, kurjat ja ansiottomat, ne\njotka ovat suljettuina synnin alaisiksi, toisin sanoen, ne jotka\ntunnustavat itsensä totisesti Jumalan edessä iankaikkisen vihan ja\nkadotuksen ansainneiksi ja siihen vikapäiksi, että he tietäisivät\nsekä sen, mikä hän jumalallisen olemuksensa sisimmässä on, että sen,\nmikä hänen sydämensä halu on: Poikansa kautta hän nimittäin tahtoo\nantaa iankaikkisen elämän ja autuuden niille, jotka uskovat. Juuri\ntämä on sitä runsasta, sanomatonta ja jumalallista viisautta ja\ntuntemista, joka on ainoastaan niillä, jotka uskovat Kristukseen: he\nosaavat katsahtaa pohjattomaan syvyyteen: Jumalan sydämen mielialaan\nja tarkoitukseen. Tätä he eivät heikkoutensa tähden kuitenkaan voi\nkokonaan saavuttaa eivätkä sen syvyyksiä luodata sen enempää kuin he\nuskossa ilmoitettuun sanaan käsittävät, kuin kuvastimesta, arvoituksen\ntavoin.\n\nTämän viisauden ja tuntemisen syvyyttä ja rikkautta meidän kristittyjen\non opittava tuntemaan uskon kautta, muutoin se jää käsittämättömäksi.\nMeidän on oltava varmoja ja kaikesta sydämestä annettava Jumalalle\nkunnia siitä, että hän on todella viisas, vanhurskas ja hyvä Jumala ja\nvaltias, jonka rikkaus ja syvyys ovat sanomattomat. Kaikkien luotujen\non sen tähden täydellä syyllä häntä kiitettävä ja ylistettävä siitä,\nettä hän sanallansa ja ilmoituksellansa niin ihmeellisesti hallitsee\nseurakuntaansa: ne, jotka sen kuulevat ja omaksuvat, saavat siitä\nsellaisen valkeuden, että kääntyvät hänen puoleensa ja että heillä\non autuutensa tunteminen, jollaista nuo toiset eivät milloinkaan\nvoi saavuttaa. Tällaista sanomatonta hyvyyttä hän osoittaa kaikkia\nniitä kohtaan, jotka ovat synneissä ja Jumalan vihan alaisina, heitä\nansiottomia, kadotukseen tuomitulta kuoleman ja helvetin vallasta\niankaikkisen armon ja elämän valtakuntaan asettaaksensa, mikäli he\nvain etsivät armoa ja uskovat hänen Poikaansa, Jeesukseen Kristukseen.\nOikeana tuomarina hän sen sijaan syystä hylkää ja kadotukseen tuomitsee\nnuo jälkimmäiset, jotka eivät tahdo uskoa eikä varteenottaa tätä\nilmoitusta, tätä hänen tahtonsa todistusta hänen Pojassansa, vaan sen\nsijaan kerskaillen ylvästelevät oman viisautensa ja vanhurskautensa\nsokeasta käsityksestä, ja niin heidän ilman valoa, ilman armoa ja ilman\nlohdutusta täytyy iankaikkisesti olla erotettuina ja ulos heitettyinä\nJumalan valtakunnasta, lainkaan katsomatta siihen, että heitä pidetään\nJumalan kansana ja seurakuntana.\n\nNämä ovat niitä \"Jumalan tutkimattomia tuomioita ja käsittämättömiä\nteitä\". \"Tuomio\" näet tietää sellaista, mikä hänen edessänsä on\noikeata tai väärää, mikä on hänen mieleistänsä ja mikä ei, lyhyesti:\nsellaista, mitä on noudatettava tai mitä vältettävä. Samoin hänen\n\"tiensä\" tietävät sitä, mitä hän tahtoo ihmisille osoittaa ja tehdä.\nSitä ihmiset eivät omalla järjellänsä voi eivätkä taida oppia tuntemaan\neivätkä ajatuksillaan tutkia. Älkööt vain omilla arvosteluillaan ja\nmielipiteillään ryhtykö komentelemaan Jumalaa siinä, mikä muka on\noikein ja mikä väärin, mikä jumalallisesti tehtyä ja hallittua, vaan\nnöyrtykööt hänen edessänsä tunnustamaan, etteivät he siitä mitään\nymmärrä, ja antakoot hänelle sen kunnian, että hän, paremmin kuin me,\nvaivaiset ja kurjat madot, tietää ja ymmärtää, mikä hän on ja kuinka\nhänen on hallitseminen.\n\n\nTorstai.\n\nTuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et\ntiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on\nHengestä syntynyt. Joh. 3: 8.\n\nTämä on Pyhän Hengen oikeaa henkäilyä ja puhaltamista, joka tapahtuu\nsaarnaviran ja ulkonaisen sanan kautta, niin että ihminen tuntee\nolevansa synnin kuolettavasti haavoittama ja turmelema ja tajuaa,\nettä tätä vahinkoa ei voida parantaa millään inhimillisellä kyvyllä,\nvoimalla, viisaudella, vanhurskaudella ja pyhyydellä, vaan että Jumalan\nainokaisen Pojan on täytynyt tulla taivaasta ihmiseksi ja ristin puuhun\nylennetyksi, että hän olisi voimallinen parannuskeino iankaikkiseksi\nelämäksi kaikille, jotka hänet vastaanottavat Vapahtajaksensa. Jotta\nme tämän voisimme ymmärtää ja käsittää, tarvitaan uusisyntyminen.\nKuinka se tapahtuu? Vedestä ja Hengestä, Kristus sanoo, toisin sanoen\nevankeliumin saarnan ja kasteen kautta, joiden kautta Pyhä Henki\nvaikuttaa ihmisen sydämessä. Evankeliumin sana osoittaa sydämelle\nristiinnaulitun Kristuksen ainoaksi vapahtajaksi ja välimieheksi.\nKaste on varma todistus, joka vahvistaa sanan ja jossa Jumala\nlupaa aina pitää luvatun armonsa siitä, että hän tahtoo pestä ja\npois pyyhkiä meidän syntimme. Sanassa ja kasteessa on Pyhä Henki\nläsnä sytyttäen sydämen uskoon, niin että se peljäten ja vapisten\nluottavaisesti pitäytyy lupaukseen Kristuksesta. Kun nyt ihminen\nPyhän Hengen avulla lujasti uskoo, että Kristus, Jumalan Poika, on\nristillä kuollut meidän syntiemme tähden, hän tulee tässä sanan kautta\nkokonaan uudeksi ihmiseksi sydämeltään ja sielultaan, siksi kunnes\nkoko ruumiskin viimeisenä päivänä uudistetaan olemukseltaan, jolloin\nse tulee kirkkaammaksi ja ihanammaksi kuin aurinko. Mutta ihmeellistä\nja suurta on, että sinun tulee uskoa häneen, joka on puussa riippunut\nsinun syntisi tähden, ja että sinä tämän uskon kautta saat lunastuksen\nja avun syntiä, kuolemaa ja perkelettä vastaan niin kokonansa, ilman\nkaikkia ihmistekoja. Sen tähden meidän tulee ahkerasti harjoittaa tätä\nuskonkohtaa, että vahvistuisimme uskossa vastoin järkemme ajatuksia,\njoka ei voi sitä käsittää.\n\nTämä oppi saa aikaan siveitä sydämiä, jotka vaivassa ja syntien\nkiusatessa ovat rohkeat, lohdutetut ja urhoolliset ja sanovat: Vaikka\nolenkin synnin turmelema, vihan lapsi ja kuolemaan tuomittu, tiedän\nja uskon kuitenkin, että Herrani Jeesus Kristus on ristillä kantanut\nsyntini, voittanut kuoleman ja sovittanut minut taivaallisen Isän\nkanssa. Tähän nimeen olen kastettu, ja minulla on iankaikkisen elämän\nlupaus, sen tähden tahdon iloisesti uskaltaa häneen. Uudestisyntynyt\nihminen karkoittaa siis synnin, kuoleman, perkeleen ja maailman ja\nkaiken onnettomuuden vain uskossa ristiinnaulittuun Kristukseen.\nSitten sellainen ihminen tekee myös hyviä tekoja: on kuuliainen\nJumalalle, pysyy ahkerasti ja uskollisesti kutsumuksessaan, rakastaa\nlähimmäistänsä auttaen ja palvellen häntä miten taitaa. Nämä teot\nseuraavat uskoa, jos se on oikea; elleivät ne seuraa, niin on se\nvarma merkki siitä, että uskoa ei ole sydämessä ja että sellainen\nihminen ei vielä ole katsellut ristiinnaulittua Kristusta tai on hänet\njälleen unhottanut. Mutta kaikki, jotka ovat oikeita kristityitä,\nvastaanottavat Pyhän Hengen puhaltamisen, kuulevat ja uskovat, että\nKristus on meidän syntiemme tähden ristillä kuollut, ja tulevat siten\ntämän uskon kautta oikeiksi Jumalan lapsiksi ja iankaikkisen elämän\nperillisiksi.\n\n\nPerjantai.\n\nNiin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät\nteidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.\nMatt. 5: 16.\n\nHyviä tekoja koskevia raamatunlauseita et saa käsittää niin, että\nerotat niistä uskon. Niitä tulee aina katsella uskon kannalta, niin\nettä ne lähtevät uskosta ja vievät uskoon ja että niitä sen tähden\nylistetään ja nimitetään hyviksi. Kun Kristus tässä puhuu hyvistä\nteoista, on ymmärrettävä hänen tarkoittavan sellaisia tekoja, joita\nusko tekee ja joita ei voi tapahtua ilman uskoa. Sitä hän sanoo\ntässä hyviksi teoiksi, kun harjoitetaan, saarnataan ja tunnustetaan\noppia Kristuksesta ja uskosta ja kärsitään sen tähden. Hänhän puhuu\nsellaisista teoista, jotka loistavat. Loistaminen ja valaiseminen taas\non juuri opetusvirkaa, jonka kautta me autamme muitakin ihmisiä uskoon.\nSen tähden nämä ovatkin mitä suurimpia ja parhaimpia tekoja, juuri\nsellaisia, joita seuraa, niinkuin hän tässä sanoo, taivaallisen Isän\nylistäminen. Tämä oppi riistää näet meiltä kaiken pyhyyden kerskauksen\nja sanoo, ettei meissä ole mitään hyvää, josta voisimme kerskata.\nToisaalta se opettaa, kuinka omantunnon tulee suhtautua Jumalaan,\nnäyttää sille Jumalan armon ja laupeuden ja koko Kristuksen. Tämä on\nJumalan oikeaa ylistämistä, oikeaa jumalanpalvelusta. Näitä tekoja on\nennen muuta tehtävä, sitten seuraa ulkonainen elämäkin lähimmäistä\nkohtaan; sitä sanotaan rakkauden teoiksi, jotka nekin loistavat, mutta\nainoastaan jos niitä sytyttää ja vaikuttaa usko.\n\nTämä lause ei siis tarkoita tavallisia tekoja, joita jokaisen tulee\ntehdä rakkaudesta toista kohtaan, vaan pääasiassa varsinaisia\nkristillisiä tekoja, kuten uskossa opettamista, uskon saarnaamista, sen\nvahvistamista ja ylläpitämistä, minkä kautta me osoittaudumme oikeiksi\nkristityiksi. Nuo toiset teot eivät näet ole niin varmoja, koska\nväärätkin kristityt taitavat kaunistua ihanilla rakkauden teoilla ja\nverhoutua niihin. Mutta ilman uskoa ei ole mahdollista oikein opettaa\nja tunnustaa Kristusta. Siksi on varmimmin oikean kristityn tekoja,\nettä hän ylistää ja saarnaa Kristusta niin, että ihmiset oppivat, että\nhe ovat mitättömät ja Kristus on kaikki. Sanalla sanottuna: se on\nsellainen teko, joka ei kohdistu yhteen tai kahteen, niin kuin muut\nteot, vaan loistaa julkisesti maailman edessä ja on nähtävissä; siksipä\nsitä yksin vainotaankin. Muita tekoja maailmakin saattaa kärsiä. Sen\ntähden sanotaankin näitä sellaisiksi teoiksi, jonka kautta meidän\nIsämme tulee ylistetyksi. Siihen mittaan muut, vähäpätöiset teot eivät\nvoi tulla; ne pysähtyvät ihmisiin ja kuuluvat toisen taulun käskyihin.\nMutta edelliset kuuluvat kolmeen ensimmäiseen suureen käskyyn, jotka\nkoskevat Jumalan kunniaa, nimeä ja sanaa. Siksi meidän tuleekin asettaa\nnämä korkeimmalle kaikista; sitten muutkin, ihmisiin kohdistuvat teot\nseuraavat perässä, niin että kumpikin tapahtuu oikein: ensin aina\nopetetaan ja harjoitetaan uskoa ja sitten myös eletään sen mukaisesti.\nNäin kaikki, mitä me teemme, käy uskoon ja uskosta.\n\n\nLauantai.\n\nIlman minua te ette voi mitään tehdä. Joh. 15: 5.\n\nLyhyen päätelmän muodossa Kristus sanoo tässä: ellette pysy minussa\nja minun kauttani synny kristityiksi, ette voi mitään tehdä, teittepä\ntai toimititte mitä hyvänsä. Tässä julistetaan siis hirmuinen tuomio\nkaikesta elämisestä ja tekemisestä, olkoonpa se kuinka suurta,\nkunniakasta ja ihailtavaa tahansa: jos se on ulkona Kristuksesta,\nniin se ei kelpaa mihinkään. Se on kyllä suurta maailman edessä,\nsillä sellaisia tekoja sanotaan suurenmoisiksi ja kallisarvoisiksi,\nmutta Jumalan edessä ja Kristuksen valtakunnassa ne totisesti ovat\nmitättömiä, jos ne eivät ole kasvaneet hänestä ja pysy hänessä. Tehkööt\nsiis muut ilman häntä, minkä voivat, aina siihen asti, että tekevät\nomista teoistansa uudensyntymän ja hedelmästä puun.\n\nMutta kuka uskoo tämän lauseen olevan niin laajakantoisen ja\ntuomitsevan niin suuren määrän ihmisiä? Ja kuka uskoo maailman olevan\nniin täynnä vääriä kristittyjä, jotka tahtovat rakentaa omien tekojensa\nvaraan? Tätä saarnataan meille, ettemme hukkaan juoksisi ja tekisi\ntyötä, vaan huolehtisimme siitä, että meidät havaittaisiin Kristuksessa\npysyväisiksi, toisin sanoen pitäytyisimme hänen sanaansa emmekä antaisi\nminkään repäistä itseämme siitä; sitten seuraavat oikeat ja kestävät\nhedelmätkin. Kristuksessa pysyvän elämä ja teot, olkoot suurta tai\npientä ja sanottakoon niitä miksi hyvänsä, ovat pelkkää hedelmää. Eikä\nhän saatakaan olla hedelmätön, sillä hän on syntynyt uuteen olotilaan\nKristuksessa ollakseen lakkaamatta täynnä hyviä hedelmiä. Kaikki, mitä\nhän tekee, on hänelle helppoa, hänen työnsä ei tunnu tukalalta ja\nharmilliselta, mikään ei ole hänelle liian raskasta tai liian suurta\nkestettäväksi. Noilla toisilla sen sijaan, joilla ei ole uskoa ja\njotka tahtovat itse kantaa hedelmää, ei kuitenkaan koskaan ole tätä\nlohdutusta, vaikka he tekisivät montakin jaloa tekoa, vieläpä enemmän\nkuin muut; he tekevät kaiken raskain sydämin, eivät milloinkaan ilahdu\neivätkä voi olla varmoja siitä, kelpaavatko heidän tekonsa Jumalalle.\nKaikki, mitä he tekevät, on siis hukkaan heitettyä. Totta on siis,\nettä se, mitä tehdään ilman Kristusta ja hänen ulkopuolellaan, ei\nole mitään; se on pelkkiä lahoja, kelvottomia ja joutavanpäiväisiä\ntekoja. Kaikki taas, mitä on tehty Kristuksessa, on pelkkiä runsaita,\ntäydellisiä ja kalliita hedelmiä.\n\nNyt on totta, että kristitty ei tekoineen ja hedelmineen tule näkyviin,\nkoska hän pysyy tavallisissa, jokapäiväisissä toimissa, sellaisina\nkuin ne hänen suoritettavikseen tulevat. Vika on kuitenkin siinä, että\nmaailma ei voi tuntea niitä Kristuksessa olevan uuden ihmisen teoiksi.\nSiitä syystä samanlaiset teot tulevat erilaisiksi samassakin ihmisessä,\nhänen tehdessään niitä ennen kuin hän uskoi Kristukseen ja sen jälkeen.\nEnnen hän oli viinipuun ulkopuolella eikä voinut tuottaa lainkaan\nhedelmää, ja mitä hän teki, oli tuomittua ja kirottua. Mutta nyt, kun\nhän on kristitty, sellainen teko on ihana, kallis rypäle, ei siitä\nsyystä, että se on niin tai niin tehty, vaan siksi, että se lähtee\nhyvästä puusta, Kristuksesta. Emme siis saa arvostella sen mukaan,\nmitä tehdään, vaan sen mukaan, mistä lähteestä, mistä vaikuttimista\nteot kumpuavat. Tässä kohden eroavat kristittyjen ja kaikkien muitten\nelämä ja olo maan päällä toisistaan. Tässä näet Kristus tulee ja sanoo:\n\"Ilman minua te ette voi mitään tehdä\".\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nJos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka\njoku kuolleistakin nousisi ylös. Luuk. 16: 31.\n\nHelvetin vaivassa rikas mies ymmärtää, että on tehtävä parannus, jos\nmieli välttää kadotustuomio, on elettävä toisin kuin hän on elänyt.\nHän ajattelee vielä, että muiden ihmisten saattaa käydä aivan samoin\nkuin hänen: eivät tee erityistä parannusta, vaikka heillä on Jumalan\nsana ja saarna, vaan halveksivat sitä. Hänen mielestänsä paras apu\nveljille olisi se, että ilmestyisi joku arvokas saarnaaja, joka\ntiedetään kuolleeksi ja toiseen elämään siirtyneeksi, tuomaan selvän\ntiedon siitä, kuinka on tulevaisen elämän. Mutta Aabraham antaa moisiin\npyyntöihin heti kieltävän vastauksen, sanoen: se, joka tahtoo välttää\niankaikkisen kadotustuomion ja tulla autuaaksi, älköön odottako mitään\nmuuta varoitusta, vaan kuulkoon Moosesta ja profeettoja. Sitä taas,\njoka ei tahdo kuulla Moosesta ja profeettoja, ei auta, vaikka kuollut\nnousisi: hän ei kumminkaan uskoisi.\n\nTämähän on suuri, ylistävä tunnustus saarnaviralle; siten Herra\nvakaasti neuvoo ottamaan vaarin saarnasta, koskapa ei ole mitään\nmuuta neuvoa iankaikkisen kadotuksen kauhean tuomion välttämiseksi.\nMutta mitä Mooses ja profeetat saarnaavat? Erittäinkin kahta asiaa:\nensiksikin he neuvovat ihmiset sen luvatun vaimon siemenen puoleen,\njoka on musertava käärmeen pään, toisin sanoen riistävä vallan\nperkeleeltä ja poistava sen vahingon, minkä tämä paratiisissa meille\nkaikille tuotti. Tästä vaimon siemenestä, joka on Jumalan Poika ja joka\ntuo meille tänne maan päälle jumalallista voimaa ja vanhurskautta,\nMooses ja profeetat puhuvat, opettaen, neuvoen ja kehoittaen kuulemaan\nhäntä, kun hän tulee ja esiintyy, luottamaan hänen sanaansa ja uskomaan\nhänen lupauksensa. Se joka näin kuulee Moosesta ja profeettoja, on\nensiksikin epäilevä omaa elämäänsä, tekojaan ja kykyään ja luottava\nyksinomaan vaimon siemeneen, joka itse ollen siunattu tuottaa\nsiunauksen meille, syntiemme tähden kirouksen alaisille ihmisille.\nUsko Jeesukseen Kristukseen on siis se ainoa oikea tie, jolla voidaan\nvälttää synti ja kuolema ja tullaan autuaaksi. Tästä Vapahtajasta ja\nlohdutuksesta rikas mies ei huolinut, vaan piti itseänsä hurskaana.\nVarmaan hän maailman silmissä olikin hurskas ihminen, ainakaan\nevankeliumissa ei häntä syytetä avionrikkojaksi, ryöväriksi tai muuksi\nsellaiseksi. Sen tähden hän ehkä ajattelikin: ellen minä olisi niin\nhurskas, ei Jumala antaisi minulle näin suurta onnea ja siunausta.\n\nMooseksen ja profeettojen opetuksen toinen osa sisältää seuraavaa.\nKoska me kerran perustamme vanhurskautemme ja autuutemme ainoastaan\nluvattuun siemeneen, meidän tulee myös olla Jumalalle kuuliaisia ja\ntässä ajallisessa elämässä noudattaa hänen käskyjänsä sekä toisaalta\nkarttaa ja jättää tekemättä sellaista, minkä hän on kieltänyt. Se on\noikeaa jumalanpelkoa, ja siten hänet pidetään silmien edessä. Se joka\nei tahdo pitää ja siten noudattaa Jumalan lakia, vaan omaa tahtoaan ja\nhimojaan, syntiä harjoittaen, ei voi kerskata olevansa Jumalan lapsi\nja pitävänsä Jumalaa silmiensä edessä. Sekä uskon että kuuliaisuuden\nJumalaa kohtaan pitää siis aina olla yhdessä. Uskoa tarvitsemme\npäästäksemme vapaiksi synnistä ja tullaksemme Jumalan lapsiksi;\nkuuliaisuutta eli rakkautta ja rakkauden tekoja tarvitsemme voidaksemme\nosoittautua kuuliaisiksi lapsiksi, jotka emme enää vihoita Jumalaa.\nLyhyesti sanoen: pelkää Jumalaa, elä hurskaasti, mutta älä silti\nluota omaan hurskauteesi, vaan turvaa yksinomaan Herraamme Jeesukseen\nKristukseen, niin sinulla ei ole mitään hätää.\n\n\nMaanantai.\n\nSilmä on ruumiin lamppu. Jos siis silmäsi on terve, niin koko sinun\nruumiisi on valaistu. Matt. 6: 22.\n\nJos meidän luonnolliselta ruumiiltamme puuttuisivat silmät, ei\nauringosta olisi mitään apua, vaikka se paistaisi vielä sata kertaa\nkirkkaammin. Ruumiilla ei ole muuta valoa, joka sitä taluttaa ja ohjaa,\nkuin silmä; koska ruumis silmin näkee, sille ei tapahdu vahinkoa, sillä\nsilmien valo varjelee sen vaarasta. Se taas, jolla ei ole silmiä, on\nvaarassa langeta ja loukkaantua, sillä hänellä ei ole valoa. Sama,\nKristus tahtoo sanoa, koskee myös kristillistä vaellusta, varsinkin\nkun on kysymys ahneudesta. Pidä siis varasi, että sinun hengellisellä\nruumiillasi on silmä, toisin sanoen hyvä ajatus ja ymmärrys, niin\nettä tiedät, kuinka uskot ja elät, etkä anna petollisten käsitysten\nja luulojen vietellä itseäsi. Kas tämä on lamppu eli Jumalan sanan\nsinulle antama silmä, joka näyttää sinulle, mitä sinun elämänmuotoosi\nkuuluu, ja osoittaa sinulle, kuinka sinun tulee siinä elää. Niinhän\nnäet täytyy olla, että koska ruumis elää täällä, jokaisen on tehtävä\ntyötä ansaitaksensa jotakin, millä hän elättää itsensä sekä palvelee ja\nauttaa lähimmäistään.\n\nPidä kuitenkin varasi, ettei tämä silmä muutu kieroksi ja petä sinua.\nTee työsi vilpittömässä mielessä, niin että tarkoituksesi on ainoastaan\ntehdä työtä ja suorittaa, mitä elämänmuotoosi kuuluu, omaksi ja\nlähimmäisesi tarpeeksi, tavoittelematta mitään muuta, esimerkiksi\nahneutesi tyydyttämistä. Liha ja veri on näet mestari käyttämään\nväärin tätä lamppua ja ulkokultailemaan sillä. Jos olet onnistunut\nhankkimaan itsellesi elatusta ja sitten kiinnyt sydämestäsi siihen ja\najattelet, kuinka sen säilyttäisit ja sitä enentäisit, kas silloin\nmuuttuu silmä kieroksi: se ei katso ainoastaan elatusta ja tarvetta,\nvaan ahneutta. Se osaa kuitenkin somasti kaunistella asiaa: se ei muka\nharjoita ahneutta, vaan tekee ainoastaan, mitä Jumala on käskenyt, ja\nvastaanottaa, mitä Jumala antaa. Eipä tässä tosin kukaan voi nähdä\nsinun sydämeesi eikä tuomita sinua, mutta pidä itse varasi, ettei\nsilmäsi ole viallinen.\n\n\"Jos siis silmäsi on terve\", Kristus sanoo, \"niin koko sinun ruumiisi\non valaistu\". Se merkitsee: kaikki mitä teet ja toimitat ulkonaisessa\nvaelluksessasi, virkasi ja elämänmuotosi mukaan, se kaikki on oikein\nja tapahtuu Jumalan sanan mukaan. Se valaisee auringon lailla Jumalan\nja ihmisten silmissä ja kestää koko maailman edessä, ja niin kaikki,\nmitä teet, on arvokasta, ja sinä saat omatunto hyvänä nauttia ajallista\nhyvää rehellisesti ja jumalisesti ansaittuna. Mutta jos silmäsi on\nviallinen, niin että sinä et menettele niin kuin virkasi ja Jumalan\nkäsky vaatii, vaan poikkeat pois oikealta tieltä ja ajattelet\nainoastaan sitä, kuinka tyydyttäisit omia himojasi ja rahanrakkauttasi,\nniin koko sinun ruumiisi on pimeä, ja kaikki mitä teet, on Jumalan\nedessä kirottua ja tuomittua, vaikka sinä maailman silmissä olisitkin\nhurskaan huudossa. Ruumis näet antaa kaikkine ulkonaisine menoineen\ntaluttaa itseään niinkuin sokea eikä osaa toisin käydä eikä elää, kuin\nsilmä sitä johdattaa.\n\n\nTiistai.\n\nJumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja\nJumala pysyy hänessä. 1 Joh. 4: 16.\n\nTosiaankin korkealta alettua rakkauden suurenmoista ylistämistä ja\nvoimallista kehoittamista siihen kaikkein korkeinta ja täydellisintä\nesikuvaa käyttäen! Ellei siis mikään muu voisi taivuttaa meitä\nrakkauteen, tulisi Jumalan esikuvan katselemisen kuitenkin se tehdä.\nJumala itse, apostoli sanoo, on rakkaus. Kun näin on, seuraa siitä,\nettä se, joka rakkaudessa pysyy, pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä.\nÄlä siis pidä rakkautta mitenkään vähäpätöisenä asiana. Jos tahdot\ntietää, mitä rakkaus on, niin tietäös, että rakkaus on itse Jumala.\nKuinka olisi mahdollista korkeammin ylistää rakkautta! Mikäpä voisi\nolla korkeampaa ja suurempaa kuin Jumala! Tämä on niin muodoin\nerikoisen voimakasta puhetta. Paavalikin on kirjoittanut rakkaudesta\nihanasti ja ylistää sitä kaikin voimin ja monisanaisesti edellisessä\nKorinttolaiskirjeessään (1. Kor. 13), mutta tämä kaikki ei kuitenkaan\nvielä sano niin paljoa eikä ole niin voimallista, kuin tämä yksi\nsana: rakkaus on itse Jumala, tai: Jumala on sula rakkaus. Näin\nJohannes kuvaa rakkautta mitä ihanimmin ja kehoittaa mitä ylevimmin\nja tehokkaimmin meitä pyrkimään rakkauteen ja ajattelemaan, kuinka\nkallista on, että ihminen pääsee sydämestään rakastamaan Jumalaa\nja lähimmäistään. Jos hän sanoisi, että rakkaus on rikas aarre tai\nsuuri kuningaskunta, kukapa ei sitä ottaisi onkeensa ja rientäisi\ntavoittelemaan. Mutta mitä ovat koko maailman rahat ja tavara, valta,\nvoima, viisaus ja vanhurskaus? Rakkaus ei ole mitään näistä, vaan se\non ainoa iankaikkinen ja ääretön hyvä, kaikkein suurin aarre, Jumala\nitse, josta kaikki kumpuaa ja juontaa juurensa, vieläpä jonka varassa\nja jonka kautta kaikki on olemassa.\n\nTällaiset sanat saattaisivat nyt kenties taivuttaa meidät väittämään,\nettei yksin usko tee vanhurskaaksi, vaan myös rakkaus, koskapa\napostoli sanoo rakkauden saavan aikaan niin paljon, että se joka pysyy\nrakkaudessa, pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä; jolla taas on Jumala,\nsillä on kaikki. Mutta apostolin tarkoitus ei ole tässä opettaa,\nkuinka me tulemme vanhurskaiksi Jumalan edessä, saamme armon ja otamme\nvastaan sen rakkauden, jolla Jumala on rakastanut meitä Kristuksessa;\nse ei voi tapahtua muutoin kuin ainoastaan uskon kautta, niinkuin hän\nitsekin on edellä sanonut: \"Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan\nPoika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa\". Hänen tarkoituksensa\non tässä Jumalan esikuvaa mainiten sitäkin voimallisemmin kehoittaa\nmeitä rakkauteen. Hän tahtoisi mielellään sydämellisesti kehoittaa ja\nherättää kristityitänsä palamaan rakkaudesta toisiansa kohtaan, siksi\nhän ylistää rakkautta niin suuresti, niinkuin sitä ylistettävä onkin.\nJos siis joku tahtoisi maalata Jumalan kuvan, niin hänen täytyisi osata\nvalmistaa sellainen kuva, joka olisi sula rakkaus, ja kääntäen: jos\nosattaisiin kuvata rakkautta, täytyisi sen kuvan esittää itse Jumalaa.\nNiinhän apostoli osaakin tässä kuvata, hän kun samastaa Jumalan ja\nrakkauden aivan samaksi houkutellakseen meitä tämän ihanan kuvan kautta\nsitäkin enemmän pyrkimään siihen, että meilläkin olisi keskinäinen\nrakkaus ja että me kavahtaisimme kateutta, vihaa ja eripuraisuutta.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. Ps. 126: 5.\n\nLunastetuille kuuluu sekin, että heidät syöstään suureen ahdistukseen,\nniinkuin tämä raamatunlause sanoo: \"Monen ahdistuksen kautta meidän\npitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan\" (Ap.t. 14: 22). Siksi\nkristinuskoa nimitetään nimen omaan pyhän ristin opiksi. Joka tahtoo\nnähdä oikean kristityn kuvan, katselkoon Jobia. Mitä meidän siis\ntulee tehdä? Jos me tahdomme periä iankaikkisen elämän, niin meidän\non alistuttava siihen; jos me tahdomme tunnustaa lunastustamme ja\nLunastajaamme Jeesusta Kristusta, niin meidän tulee tietää, että\non olemassa sellaisia, jotka väijyvät tätä meidän vanhurskauttamme\nja iankaikkista elämäämme. Sen tähden meidän on valmistauduttava\nahdistukseen ja käännettävä selkämme kynnettäväksi, niinkuin 129.\npsalmi sanoo. Täytyyhän jokaisen, joka tunnustaa olevansa kastettu ja\ntahtoo itseänsä pidettävän kristittynä, varmaan päätellä, että hän ei\nole Herraansa Kristusta parempi. Meidän on näet tultava Jumalan Pojan\nkuvan kaltaisiksi. Kun nyt Kristus on kantanut orjantappurakruunua,\nemme me saa ajatella, että meidän päähämme painettaisiin ruususeppele.\nKatso siis, kuinka viheliäinen on lunastetun kristityn muoto! Hän on\ntäynnä syntiä, murhetta ja kuolemaa, siitä syystä hän ei miellytä\nitseänsä. Sitä paitsi on hän myös Lasaruksena rikkaan miehen ovella;\nhän on myös Jobin tavoin epälukuisten vaarojen ja kovan onnen kohlujen\nahdistama.\n\nNyt sanonet: kuka siis tahtoisi olla kristitty? Älä kuitenkaan kiinnitä\nhuomiotasi vain kärsimiseen ja vaivaan, vaan katso hedelmää, joka\nsiitä seuraa: \"Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat\".\nMitä suloisempaa voisikaan tapahtua niille, jotka kantavat Kristuksen\nristiä? Saatana kiusaa uskoamme ja saa meidät nurisemaan Jumalaa\nvastaan tai ahdistaa meitä murheella, niin että emme tiedä, mitä me\nteemme tai missä olemme; yhtä kaikki pysyy totena, että me olemme\npyhät ja lunastetut. Kuitenkin me tunnemme kiusauksen hengessämme\nja lihassamme. Lisäksi tulevat ajallisetkin asiat: vastustajat\nsoimaavat meitä, levittävät meistä valheita ja etsivät epälukuisia\ntilaisuuksia vahingoittaakseen meitä. Kun tätä saamme kokea, sydämemme\nlyö levottomasti ja huutaa: Herra, armahda meitä! Tätä kaikkea Pyhä\nHenki nimittää kyynelin kylvämiseksi. Kristityn tulee olla sellainen\nkylvömies, joka ei kylvä nauraen, vaan katkeralla murheella ja itkien.\nSana \"kylvää\" tarkoittaa siis Jumalaa pelkääväisten koko elämää,\nkaikkea, mitä he kutsumuksessaan tekevät; se on ikään kuin siemenenä\ntulevaiseen elämään, joka meillä on toivossa. Me olemme näet autuaat ja\nkuoleman voittajat, kuitenkin toivossa. Niin kauan kuin me vaellamme\ntässä elämässä, me olemme murheen laaksossa, niinkuin Kristus sanoo:\n\"Te joudutte itkemään ja valittamaan, mutta maailma on iloitseva; te\ntulette murheellisiksi, mutta teidän murheenne on muuttuva iloksi\"\n(Joh. 16: 20). Olkaamme kuitenkin lohdutetut, sillä mitä enemmän\nkyyneleitä, sitä enemmän iloa ja riemua siitä on kasvava. Kestäkäämme\nsiis ja toivokaamme, että saamme niittää iankaikkisen ilon tästä\nahkerasta kylvöstä, jota on kestänyt lyhyen ajan.\n\n\nTorstai.\n\nHe olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet\nsinun sanastasi vaarin. Joh. 17: 6.\n\nTämän rakas Herramme puhuu meidän heikon uskomme lohdutukseksi ja\nvahvistukseksi. Mitä hän tässä sanoo, sen hän sanoo siksi, että meidän\nsydämemme, joka aina säikkyy ja vapisee Jumalan edessä, olisi rohkea,\niloisesti katsoisi häneen, luottavasti rientäisi hänen tykönsä ja\nkestäisi hänen edessänsä. Tätä pelkoa ei näet kukaan maan päällä voi\nvoittaa; kun ihminen oikein ajattelee Jumalaa, niin hänen sydämensä\nsäikähtyy ja hän tahtoisi karata maailmasta, jopa hän tulee araksi\nja pelokkaaksi heti, kun hän kuulee Jumalaa mainittavankin. Omatunto\nnimittäin tuntee ja tietää, että Jumala on syntisille vihainen ja\ntahtoo tuomita heidät ja ettei kukaan voi paeta Jumalan vihaa. Siksipä\nKristuksen täytyykin voimakkaasti saarnata sitä vastaan ja painaa\nsydämeen suloisia ja lohdullisia sanoja poistaakseen raskaat ja\nhirveät ajatukset ja kuvaillakseen Isää niin suloisesti kuin sydän\nsuinkin saattaa toivoa. Kuulkaamme sen tähden tarkoin näitä sanoja ja\nkätkekäämme ne sydämiimme sielujemme terveydeksi ja lohdutukseksi.\n\n\"He olivat sinun\", hän sanoo, toisin sanoen: joka kuulee sanan, avaa\nsydämensä ja korvansa ja antaa ilmoituksen kaikua niihin, hän ei enää\nkuulu maailmalle, vaan minulle. Koska nyt on varmaa, että he ovat\nminun ja minä olen heidän Herransa, Mestarinsa ja Vapahtajansa, niin\non yhtä varmaa, että he ovat sinun, jopa he eivät ole sinun ainoastaan\nnyt, vaan he ovat olleet sinun alusta alkaen ja ovat sinun kauttasi\ntulleet minun tyköni. Näin tämä yksi ainoa sana ottaa pois kaiken vihan\nja kaiken, mitä hirmuista voidaan ajatella taivaassa ja maan päällä,\nja avara taivas täynnä armoa ja siunausta levittäytyy sinun ylitsesi.\nJos sinä pysyt Herrassa Kristuksessa, niin totisesti kuulut siihen\njoukkoon, jonka Jumala alusta on valinnut omiksensa, muutoin et tätä\nilmoitusta kuulisi ja hyväksyisi.\n\nKas näin poistuu kerrassaan tuo suuri armovalitsemusta koskeva ahdistus\nja kaikki kiista, jolla muutamat vaivaavat itseänsä niin kovin, että\ntulevat hulluiksi, saamatta kuitenkaan aikaan muuta, kuin että antavat\nperkeleelle tilaisuuden syöstä heidät epätoivon kautta helvettiin.\nKaikki sellainen riita ennaltavalitsemuksesta ja sen pohtiminen on\nnäet totisesti perkeleestä, sillä sitä, mitä Raamattu valitsemuksesta\npuhuu, ei ole pantu sinne murehduttamaan ja peljättämään vaivaisia,\nahdistettuja sieluja, jotka tuntevat syntinsä ja mielellänsä niistä\nvapautuisivat, vaan pikemminkin heitä lohduttamaan. Saat olla varma\nsiitä, ettei maan päällä ole voimakkaampaa lohdutusta kuin se, minkä\nKristus itse tässä sinulle antaa, nimittäin että sinä olet Jumalan oma\nja hänen rakas lapsensa, jos hänen sanansa miellyttää sinua ja sinun\nsydämesi taipuu hänen puoleensa. Kun Kristus on ystävällinen sinua\nkohtaan ja lohduttaa sinua, niin lohduttaa sinua Isä Jumala itse. Sen\ntähden sinulla ei ole vihaista Jumalaa; se että hän on lahjoittanut\nsinut Herralle Kristukselle, todistaa hänen isällisestä rakkaudestaan\nja armostaan sinua kohtaan. Pysy sinä siinä äläkä anna uskotella\nitsellesi mitään muuta kuin mitä hän itse ilmoittaa sinulle Kristuksen\nsanan kautta. Sen tähdenhän hän on juuri ilmoittanut itsensä, että sinä\noppisit tuntemaan hänet hänen sanassaan ja tietäisit hänen tahtonsa\nsinun autuuteesi nähden.\n\n\nPerjantai.\n\nKantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. Gal.\n6: 2.\n\nApostoli antaa sangen ystävällisen käskyn, johon hän vielä päätökseksi\nliittää mitä auliimman kiitoksen. Kristuksen laki on rakkauden laki.\nEipä Kristus ole, meidät lunastettuaan, uudistettuaan ja meidät\nseurakunnakseen tehtyään antanut meille mitään muuta lakia kuin\ntuon: \"Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne,\nniinkuin minä olen teitä rakastanut. Siitä kaikki tuntevat teidät\nminun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.\" (Joh. 13:\n34) Rakastaminen taas ei tiedä keskinäistä hyvänsuopaa mieltä, vaan\nmolemminpuolista kuormien kantamista, toisin sanoen kaiken sellaisen\nkestämistä, mikä tuntuu sinusta raskaalta ja jota et halusta siedä.\nKristityllä täytyy olla tukevat hartiat ja tyrmeät jalat, jotka\nkestävät lihan kuormitusta, toisin sanoen veljien heikkoutta. Rakkaus\nei siis ole hyväntahtoinen ja kärsivällinen vastaanottamiseen, vaan\nantamiseen katsoen, sillä sen täytyy kärsien mukautua monissa asioissa.\nHurskaat opettajat havaitsevat seurakunnassa paljon erheitä ja\nrikkomuksia, ja niitä heidän täytyy sietää. Maallisen hallinnan alalla\nalamaisten osoittama kuuliaisuus ei koskaan vastaa esivallan lakeja.\nPerheen piirissä sattuu asioita, jotka eivät ole perheenpään mieleen.\nMutta jos kerran osaamme kärsiä omia vikojamme ja rikkomuksiamme,\njoita meille joka päivä tuhka tiheään sattuu, ja helposti katsoa niitä\nläpi sormien, niin kärsikäämme toki niitä toisissakin, tuon sanan\nmukaisesti: \"Kantakaa toistenne kuormia --\" ja: \"Rakasta lähimmäistäsi\nniinkuin itseäsi\".\n\nKun siis kaikissa elämänmuodoissa ja kaikissa ihmisissä on virheitä,\nPaavali asettaa kristittyjen katseltavaksi Kristuksen lain: se\nkehoittaa heitä toistensa kuormien kantamiseen. Ne jotka eivät\nmenettele näin, osoittavat aivan riittävästi, etteivät käsitä\npiirtoakaan Kristuksen laista, joka on rakkauden laki ja joka, niinkuin\nPaavali edellisessä Korinttolaiskirjeessään (1. Kor. 13: 7) sanoo,\n\"kaikki uskoo, kaikki toivoo\" ja kaikkia veljien kuormia kärsii,\nedellyttäen kuitenkin, ettei luovuta eikä poiketa Jumalan sanasta Ja\nuskosta, sillä ne jotka niin tekevät, eivät riko Kristuksen lakia,\ntoisin sanoen rakkautta vastaan, he eivät loukkaa lähimmäistä, vaan\nKristusta ja hänen valtakuntaansa, jonka hän omalla verellään perusti.\nTätä valtakuntaa ei ylläpidetä rakkauden lailla, vaan sanalla,\nuskolla ja Hengellä. Keskinäisten kuormien kantamiskyky ei siis kuulu\nniille, jotka kieltävät Kristuksen ja jotka eivät ainoastaan jätä\nsyntiään tunnustamatta, vaan vieläpä sitä puolustavat, eikä myöskään\nniille, jotka jatkuvasti pysyvät synneissään -- hehän myös osittain\nkieltävät Kristuksen --, niin, sellaiset täytyy jättää oman onnensa\nnojaan, jottemme joutuisi osallisiksi heidän pahoihin tekoihinsa.\nNe sitä vastoin, jotka uskovat ja mielellään kuulevat sanaa, mutta\nkuitenkin vastoin tahtoaan lankeavat syntiin, jotka alistuvat\nsaamaansa varoitukseen ja myöskin inhoten syntiään pyrkivät pääsemään\nvirheistään, ovat tavatut rikkomuksesta, ja heillä on kuormia, joita\nPaavali meitä käskee kantamaan. Tällaisessa tapauksessa älkäämme olko\nsydämettömiä ja ankaroita, vaan Kristuksen esimerkin mukaisesti, hän\nkun sellaisia kärsii ja kantaa, mekin heitä kärsikäämme, kantakaamme --.\n\n\nLauantai.\n\nMinä kiitän sinua siitä, että nöyryytit minua ja tulit minulle\npelastajaksi. Ps. 118: 21. [Lutherin käännöksen mukaan.]\n\nSe uhri ja jumalanpalvelus, jota uuden liiton vanhurskaat ja kristityt\nharjoittavat, on, että he kiittävät ja ylistävät Jumalaa saarnaten,\nopettaen, veisaten ja tunnustaen. Näitä uhreja on kaksi. Toinen niistä\non nöyryyttäminen, josta Daavid sanoo: \"Jumalalle kelpaava uhri on\nsärjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala,\nhylkää\" (Ps. 51: 19). On suuri, jokapäiväinen uhri, kun Jumala nuhtelee\nmeitä sanansa kautta kaikista teoistamme ja antaa meidän pyhyytemme,\nviisautemme ja voimamme olla mitättömät, niin että meidän täytyy hänen\nedessänsä olla vikapäät ja syntiset. Silloin omatunto pelkää ja joutuu\nmoniin ahdistuksiin, niin että me nöyrrymme vanhan, syntisen Aadamin\npuolesta, hamaan siihen asti, että ylpeytemme ja luottamuksemme omiin\ntekoihimme ja tietoomme kokonansa kuolee, mikä tapahtuu vasta elämämme\npäättyessä. Katso, se joka tätä voi kestää ja sen ohessa ylistää\nJumalaa siitä, että hän sydämellisesti tarkoittaa hänen parastansa, se\nveisaa tätä: \"Minä kiitän sinua siitä, että nöyryytit minua\".\n\nToinen uhri on se, että Jumala taas myös lohduttaa ja auttaa meitä,\nniin että henki ja uusi ihminen rinnan kasvavat lihan ja vanhan\nihmisen vähetessä, antaa meille yhä suurempia ja runsaampia lahjoja ja\nauttaa meitä aina voittamaan ja voitolla pysymään, niin että olemme\niloiset hänen edessänsä ja hänessä, niinkuin Daavid sanoo: \"Uhraa\nJumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle. Ja avuksesi huuda\nminua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää\nkunnioittaman minua.\" (Ps. 50: 14, 15) Joka niin tekee, se veisaa tätä\nvirttä: \"Minä kiitän sinua, että tulit minulle pelastajaksi\". Tämäkin\non vanhurskasten suuri, jokapäiväinen uhri Herran porteissa. Näin\nhyljätään ja lakkautetaan kaikki vanhan liiton uhrit, jotka olivat\ntämän kiitosuhrin vertauskuvia. Niitä uhrasivat sekä hurskaat että\npahat, mutta tätä kiitosuhria eivät voi uhrata muut kuin hurskaat,\ntoisin sanoen kristityt, niinkuin kokemuskin osoittaa. Juutalaiset\nriehuivat apostolien aikana, niinkuin tekopyhät vieläkin tekevät, sen\ntähden että heidän tekonsa ja viisautensa hyljätään; he eivät tahdo\nolla nöyryytettyjä, he herjaavat kiitoksen sijasta, pilkkaavat ja\nvainoavat, luullen näin tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle (Joh. 16:\n2).\n\nTämä psalmin sana tuo suuren ilon. Veisatkaa siis halukkaasti näin:\nKuinka ihmeellisesti ja ystävällisesti hallitsetkaan meitä, armorikas\nJumala! Sinä korotat meitä, kun sinä meitä alennat. Sinä teet\nvanhurskaaksi, kun sinä teet syntiseksi. Sinä viet taivaaseen, kun sinä\nsyökset helvettiin. Sinä annat meille voiton, kun annat meidän joutua\ntappiolle. Sinä teet meidät eläviksi, kun annat surmata meitä. Sinä\nlohdutat meitä, kun annat meidän murehtia. Sinä ilahdutat meidät, kun\nsinä annat meidän parkua. Sinä saatat meidät veisaamaan, kun sinä annat\nmeidän itkeä. Sinä teet meidät väkeviksi, kun me kärsimme. Sinä teet\nmeidät viisaiksi, kun teet meidät tyhmiksi. Sinä teet meidät rikkaiksi,\nkun sinä lähetät meille köyhyyttä. Sinä teet meidät herroiksi, kun\nannat meidän palvella. Tällaisia ja vielä muitakin epälukuisia ihmeitä\nylistetään näillä lyhyillä psalmin sanoilla: \"Minä kiitän sinua siitä,\nettä nöyryytit minua ja tulit minulle pelastajaksi\".\n\n\n\n\nTOINEN KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nMinä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat\nkutsutut, ole maistava minun illallisiani. Luuk. 14: 24.\n\nHerra tahtoo kehoittaa meitä pitämään evankeliumia kallisarvoisena\nja varoittaa pitäytymästä siihen joukkoon, joka omasta mielestään\non älykäs, viisas, voimakas ja pyhä, sillä tuossa on tuomio: heidät\nhyljätään eivätkä he saa maistaa illallisia. Juudan kansankin\nkeskuudesta sellaiset hyljättiin. Samoin meillekin käy, jos rakastamme\nitseämme, peltojamme ja härkiämme, toisin sanoen, hengellistä tai\nmaallista kunniaa ja ajallisia omaisuuksia enemmän kuin evankeliumia.\nHän lausuu yksinkertaisin, mutta erittäin vakavin sanoin: He eivät ole\nmaistavat minun illallisiani. On kuin hän sanoisi: No niin, ovatpa\nminun illallisenikin jotain; kerran se on oleva teidän härkiänne,\npeltojanne ja talojanne paljon parempi, vaikka te nyt sitä halveksitte\npitäen noita paljon arvokkaampina. Kerran tulee se kova hetki, jona\nteidän täytyy jättää härkänne, talonne ja peltonne, ja silloin tekin\nhalusta maistaisitte edes hiukan minun illallisiani; mutta silloin\nmyöskin sanotaan: Hyvä ystävä, en minä nyt ole kotona, en minä nyt voi\npalvella vieraita; menkää pelloillenne, härkienne tykö, taloihinne,\nkyllä kai ne antavat teille paremmat illalliset, koska niin suruttomina\nja julkeasti olette halveksineet minun illallisiani. Tämä tuomio on\nheistä tuntuva sangen kovalta ja kauhistavalta, kun hän on selittävä\nillallisensa iankaikkiseksi elämäksi ja heidän peltonsa, härkänsä ja\ntalonsa iankaikkiseksi helvetin tuleksi, ja kun hän on järkähtämättä\npysyvä sanassansa: he eivät saa maistaa hänen illallisiansa, toisin\nsanoen, mitään toivoa ei koskaan enää ole, ei mikään parannus eikä\nkatumus auta eikä ole mitään kääntymistä. Sanat ovat siis perin tärkeät\nja kiivaat, ja ne ilmaisevat isännän syvää ja iankaikkista vihaa.\n\nKuitenkin me elelemme aivan kuin nämä ankarat, kauhistavat sanat\nolisi lausunut joku houkka tai lapsi tai aivan kuin ne olisivat\nHerran Jumalamme kevyttä pilaa, emmekä kuule emmekä näe sitä, minkä\nevankeliumimme selvään sanoo: isäntä vihastui ja puhui puhuttavansa\nsuuressa vihassa. Hän on kaiken Herra ja Jumala, jonka edessä, niinkuin\nRaamattu sanoo, vuoret perustuksinensa vapisevat ja peljästyvät, ja\njonka tieltä vedet väistyvät; mutta kukaan luoduista ei ole niin kova,\nniin raudanluja kuin ihminen: hän ei laisinkaan pelkää, vaan jopa\nhalveksii ja pilkkaa. Niillä, jotka evankeliumin saarnaa halveksivat,\non kuitenkin tässä tuomionsa: he eivät saa maistaa tämän Herran\nillallisia, toisin sanoen: Jumalan viha on pysyvä heidän päällänsä ja\nhe joutuvat kadotukseen epäuskonsa tähden. Jumala ei kysy sitä, ovatko\nhe rikkaita, viisaita tai pyhiä. Mutta me, jotka sen vastaanotamme\nsyntiemme tähden pelkäävin sydämin emmekä hylkää sitä Jumalan armoa,\njoka meille Kristuksen kautta julistetaan ja evankeliumissa tarjotaan,\nme saamme vihan sijaan armon, synnin sijaan iankaikkisen vanhurskauden\nja iankaikkisen kuoleman sijaan iankaikkisen elämän.\n\n\nMaanantai.\n\nAltis on sinun kansasi sinun sotaanlähtösi päivänä: pyhässä asussa\nsinun nuori väkesi nousee eteesi. Ps. 110: 3.\n\nTässä profeetta ilmaisee, mikä on uuden liiton oikeaa\njumalanpalvelusta, sanoessaan: \"Altis on sinun kansasi\". Koska tässä\nnäet on oleva uusi valtakunta ja uusi kansa, niin on myös niillä,\njoissa Kristus on alkanut heidän luontoaan muuttaa, oleva uusi\njumalanpalvelus, niin että he palvelevat häntä alttiina ja kuuliaisina.\nSiitä syystä nämä sanat vastustavat vanhan liiton jumalanpalvelusta\nja kaikkea muuta jumalanpalvelusta maailmassa, joka ei tapahdu\nKristuksessa. Maailma kyllä kerskuu moninaisesta ja oivallisesta\njumalanpalveluksestaan ja sen mielestä on jumalanpalvelusta kaikki,\nmitä kukin sattuu keksimään. Se ei kuitenkaan kelpaa Jumalalle, sillä\nkaikki sellainen jumalanpalvelus perustuu vain ulkonaisiin tekoihin: he\nluulevat, että kun tekevät paljon tekoja, niin niiden täytyy kelvata\nJumalalle, vaikka sydämessä ei olekaan oikeata Jumalan tuntemusta, ei\nmitään pelkoa, ei uskoa, avuksihuutamista, rakkautta eikä kuuliaisuutta\nJumalaa kohtaan, jopa sydän todella on ilman Jumalaa.\n\nMutta kun Kristus evankeliumin kautta tunnetaan ja uskotaan, että me\nhänen kauttansa saamme synnit anteeksi ja hänen tähtensä kelpaamme\nJumalalle, niin sitten seuraa oikea sisäinen sydämen jumalanpalvelus.\nTällaisen uskon ohessa Pyhä Henki vaikuttaa sydämessä sen, että\nsydän saa halun ja rakkauden olla Jumalalle kuuliainen, ihminen\nalkaa sydämestä peljätä Jumalaa ja koko elämässään luottaa häneen,\nkaikessa hädässä huutaa häntä avukseen, tunnustaa hänen sanaansa,\nylistää Jumalaa elämällänsä koko maailman edessä ja hänen tähtensä\nkärsii mielellään kaiken, mitä Jumala hänelle sallii. Tämä on oikeata\njumalanpalvelusta, ja se on Jumalalle hyvin otollista, koska se\ntapahtuu uskossa Kristukseen ja lähtee sisällisesti sydämestä, josta\nnyt on tullut uusi luomus Kristuksessa, niinkuin pyhä Paavali sitä\nnimittää (Gal. 6: 15).\n\nTällaista nöyrää uhria ja uutta jumalanpalvelusta ylistäessään\nprofeetta lisää sanat: \"pyhässä asussa\". Näillä sanoilla hän tekee\nkaikista uskovaisista kristityistä pappeja puhuen uudesta pappeudesta,\ntoisesta kuin leeviläinen, jolla yksin oli juutalaisten keskuudessa\npapillinen kunnia ja virka. Profeetta kuvaa heitä sen tähden papillisin\nvaattein uhria ja jumalanpalvelusta varten ihanasti kaunistetuiksi.\nNämä sanat: \"pyhä asu\" eivät näet Raamatun kielessä merkitse muuta\nkuin ihanaa pappisvaatetusta, josta Jumala sanoo Moosekselle: \"Teetä\nveljellesi Aaronille pyhät vaatteet, kunniaksi ja kaunistukseksi\"\n(2. Moos. 28: 2). Mikä siis on tämä pyhä asu, jolla kristikunta on\nkaunistettu pyhäksi papistoksi? Sitä ovat juuri ne monenlaiset ihanat\nja jumalalliset Pyhän Hengen lahjat, jotka annetaan kristikunnalle sitä\nvarten, että Jumala niitten kautta tulisi tunnetuksi ja ylistetyksi.\nSitä varten me olemme pappeja, että kaikki tekemisemme, oppimme ja\nelämämme loistaisi Jumalan tuntemiseksi, kunniaksi ja ylistykseksi,\nniinkuin pyhä Pietari sanoo: \"Te olette kuninkaallinen papisto, pyhä\nheimo, julistaaksenne sen jaloja tekoja, joka on pimeydestä kutsunut\nteidät ihmeelliseen valkeuteensa\" (1. Piet. 2: 9). Näin voivat\nainoastaan kristityt tehdä Jumalan edessä oikeina pyhinä pappeina.\nTässä on näet se, joka heidät papeiksi vihkii, nimittäin tuo ainokainen\nylimmäinen pappi, Kristus, ja voitelu, Pyhä Henki, joka pyhästi\nkaunistaa heidät voimallansa ja lahjoillansa.\n\n\nTiistai.\n\nMe tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme\nveljiä. 1. Joh. 3: 14.\n\nMistä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään? Siitä, apostoli\nsanoo, että me rakastamme veljiä. Mitä tuo merkitsee? Eikö meidän\noppimme ole se, että hän, niinkuin pyhä Johannes itse sanoo, on\nensin rakastanut meitä, kuollessaan ja noustessaan kuolleista meidän\ntähtemme, ennen kuin me häntä rakastimmekaan, ja että rakkaus sekä\nJumalaa että lähimmäistä kohtaan tätä uskottaessa vasta alkaa? Minkä\ntähden hän siis sanoo: \"Me olemme siirtyneet kuolemasta elämään, sillä\nme rakastamme veljiä\"?\n\nKaikki riippuu tuosta sanasta \"me tiedämme\". Sanoohan hän selvästi:\n\"Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta\", toisin sanoen: siitä voidaan\nhavaita ja tietää, missä ja keitä ne ovat, joiden usko on aito. Pyhä\nJohanneshan kirjoitti kirjeensä pääasiallisesti väärien kristittyjen\nvastustamiseksi, ja sellaisia on paljon; uskonpuuton Kainin tavalla\nhekin kerskailevat Kristuksesta, kuitenkin uskon hedelmittä jääden.\nApostoli ei siis puhu siitä, kuinka ja minkä avulla siirrytään synnistä\nja kuolemasta elämään, vaan siitä, mistä se tiedetään.\n\nEi näet riitä se, että me kerskailemme siirtyneemme kuolemasta elämään,\nsen pitää myös näyttäytyä, tulla nähtäväksi. Eipä usko olekaan mitään\nsellaista, joka vain on ollakseen, kuolleena, vaan mikäli se sydämessä\nelää, sen voimankin täytyy todella osoittautua; ellei se osoittaudu,\nkerskaus on väärä ja mitätön. Se taas osoittautuu siten, että sen\nhedelmä havaitaan: ihmissydän Jumalan rakkauden ja armon tuoman\nturvan ja varman luottamuksen läpitunkemana taipuu lähimmäistäkin\nkohtaan suopeaksi, ystävälliseksi, lempeäksi ja kärsivälliseksi,\nse ei ketään kadehdi eikä vihaa, vaan mielellään palvelee kaikkia\ntarpeen tullen auttaen koko elämällään. Tällainen hedelmä osoittaa\nja todistaa sen ihmisen varmasti siirtyneen kuolemasta elämään.\nEllei hän näet usko, vaan vielä epäilee Jumalan armoa ja rakkautta,\nhänellä ei liioin voi olla sitä mieltä, joka Jumalan mieliksi ja\nkiitokseksi lähimmäiselleenkin osoittaa rakkauttaan. Jos sitä vastoin\non olemassa usko, se tuntee sen suuren armon ja hyvyyden, että se on\nautettu kuolemasta elämään; niin ihmisen sydän siitä puolestaan syttyy\nrakastamaan ja tekemään kaikkea hyvää, myöskin vihollisilleen, samoin\nkuin Jumalakin on hänelle tehnyt.\n\nNäin selitetään ja käsitetään oikein pyhän Johanneksen sanat: \"Me\ntiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä\".\nSe perustus siis pysyy, että me ainoastaan uskon kautta tulemme\nvanhurskaiksi, toisin sanoen saamme vapautuksen kuolemasta. Se on\nkristillisen opin ensimmäinen kohta. Sitten seuraa toinen kysymys: onko\nkäsillä oikea usko vaiko kaunisteltu, uskon petollinen muoto ja tyhjä\nkerskaus. Sen tähden apostoli puhuu niin selvästi: meitä ei pelasteta\nkuolemasta rakkaudella, vaan siitä pelastettuina ja elämän lahjaksi\nsaaneina tiedämme ja havaitsemme sen, hän kun meissä vaikuttaa sen,\nettemme enää Kainin tavoin ylpeinä ja itseemme luottavaisina halveksi\nlähimmäistämme emmekä ole täynnä kateutta, vihaa ja katkeruutta,\nvaan että mielellämme toivomme jokaisen tulevan autetuksi ja siinä\ntarkoituksessa, mikäli meistä riippuu, autamme häntä ja teemme\nhänelle kaikkea hyvää. Näin Johannes kehoittaa todistaaksensa, että\nmissä rakkautta ei ole, siinä ei uskoakaan voi olla eikä lunastusta\nkuolemasta, sillä rakkauden täytyy todistaa uskon elämästä sydämessä.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMinä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja\njoka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. Joh. 6: 35.\n\nTämä on ylen voimakasta puhetta; tuskin on koko pyhässä Raamatussa\nterävämpää saarnaa kuin tämä, että Kristus on Jumalan antama leipä\nja ravinto, niin että se, joka syö tätä leipää, elää iankaikkisesti\nja tulee ravituksi eikä voi enää isota ja janota. Sanoessaan: \"Joka\ntulee minun tyköni\" Kristus alkaa varovasti terästääkseen sitten yhä\npuhettaan. Nämä sanansa hän selittää seuraavasti: \"joka uskoo minuun\".\nKristuksen tykö tuleminen on siis häneen uskomista, toisin sanoen:\nsaada tätä leipää ja syödä sitä.\n\nHän tulee meidän tykömme, Isä antaa mannaa taivaasta; puuttuu vain,\nettä me tulemme vuorostamme hänen tykönsä. Moni saattaa loukkaantua\ntähän ja sanoa: emmekö me jo entuudestamme ole hänen tykönänsä? Ette,\nkoska tässä käsketään tulla hänen tykönsä ja uskoa häneen. Muulla\ntavoin et voi tulla Kristuksen tykö, kuin että uskot häneen. Kristuksen\ntykö tulemista on, että uskomme häneen, silloin hän on aivan meidän\ntykönämme, hän on meidän edessämme, niin että sinä näet hänet ja kuulet\nhäntä; usko ainoastaan häneen, niin olet syönyt häntä ja tullut hänen\ntykönsä.\n\nHengellisestä syömisestä siis Herra tässä puhuu. Sielu tahtoisi\nmielellään elää iankaikkisesti, niin ettei se hukkuisi, vaan sillä\nolisi armollinen Jumala, jotta se voisi kestää vihan ja Jumalan\ntuomion, etteivät synti ja laki syyttäisi ja se joutuisi iankaikkiseen\nvaivaan. Tätä sielun odotusta sanotaan hengelliseksi janoksi ja\nnäläksi. Siihen me tarvitsemme hengellistä ruokaa ja juomaa. Pyhä Henki\ntulee ja sanoo: ellet tahdo kuolla ja joutua kadotukseen, niin tule\nKristuksen tykö, usko häneen, syö tätä hengellistä ruokaa.\n\nTuottaa suurta lohdutusta ja uskon vahvistusta, kun Herra sanoo: \"Joka\ntulee minun tyköni, se ei koskaan isoa eikä janoa\", toisin sanoen:\nhän ei kuole. Nämä sanat pitäisi kirjoittaa kultaisin tai paremminkin\nelävin kirjaimin sydämeen, niin että jokainen tietäisi, mihin hän\nsaapuu, kun hän tästä maailmasta erkanee, mihin hän uskoo sielunsa, kun\nhän käy vuoteelle, varhain aamulla nousee ylös tai tekee jotakin muuta,\nja osaisi tämän kultaisen taidon: Kristuksen tykönä minun sieluni\npysyy, ettei minun tarvitsisi isota eikä janota. Hän ei valehtele;\nnämä ovat jaloja ja kalliita sanoja, jotka meidän täytyy sekä tietää\nettä myös hyödyksemme käyttää ja sanoa: näiden turvissa minä tahdon\nehtoolla käydä levolle ja aamulla jälleen nousta, näihin sanoihin\ntahdon luottaa, näiden turvissa nukkua, valvoa ja tehdä työtä. Vaikka\nkaikki menisi pirstoiksi ja kaikki hylkäisivät minut, niin minä riennän\nKristuksen tykö ja hän tahtoo auttaa minua. Sillä nämä sanat ovat\nvarmat; hän sanoo: tule minun tyköni, niin saat elää. Kerta kaikkiaan:\nnäiden kalliiden sanojen ei tule vain kuulua meidän korviimme, vaan\nsinun täytyy myös ne vastaanottaa omaantuntoosi ja pitää ne tosina,\nkäyköön sinun sitten kuinka hyvänsä. Sanokaamme mekin Kristukselle:\nanna meille aina sitä leipää! Siihen hän vastaa: annan mielelläni,\nsillä minä olen tullut taivaasta ollakseni teidän ruokanne.\n\n\nTorstai.\n\nRaitistukaa oikealla tavalla, älkääkä syntiä tehkö. 1. Kor. 15: 34.\n\nNämä sanat apostoli kirjoittaa kehoittaakseen meitä ja varoittaakseen\nmeitä huonosta seurasta, josta hän edellä on sanonut: \"Huono seura\nhyvät tavat turmelee\". Tässä hän osoittaa, miten meidän on meneteltävä,\nettemme eksyisi. Hän tahtoo sanoa: Kavahtakaa, ettei tuollainen\nhuono seura yllättäisi teitä uneliaina, hitaina tai laiskoina. Näin\nannetaan näet jo tilaa ja avataan ovi kaikille jaarittelijoille ja\nviettelijöille. Jos ette tahdo tulla vietellyiksi ja kadottaa sitä,\nmitä teillä on, niin raitistukaa, niin että uutterasti harjoitatte\nJumalan sanaa, jolla voitte varjella itseänne ja puolustautua\nsellaisia viettelijöitä vastaan, niin että ne eivät saa tilaa teidän\nkeskuudessanne. Teidän vallassanne ei ole estää huonoja jaarituksia\nsyntymästä, vaan te joudutte kuulemaan niitä maailmalta, mutta\nvalvokaa silloin, ettette anna niille tilaa. Perkele ei näet makaa,\nvaan ahdistaa sinua kaikin tavoin. Siksi sinunkin täytyy puolestasi\nvalvoa, että sinä aina olisit varustettu sitä vastaan Jumalan sanalla,\nkotona tai ulkona ja missä hyvänsä seurustelet ihmisten kanssa.\nJumalakin on käskenyt kansaansa maalaamaan ja kirjoittamaan hänen\nkäskynsä kaikkialle silmiensä nähtäviksi, jotta he aina voisivat niillä\npuolustautua kaikkinaista kiusausta ja pahennusta vastaan (5. Moos. 6:\n9).\n\nTällaista valppautta ja huolenpitoa Jumalan sanasta apostoli tarkoittaa\nsanalla \"raitistukaa\". Hän ei myöskään puhu pelkästään raitistumisesta,\nvaan siitä, että raitistuttaisiin \"oikealla tavalla\", toisin sanoen\nJumalan sanan mukaan. Maailmakin saattaa valvoa raittiisti, mutta ei\nJumalan sanan mukaisesti. Oikeata valppautta on, kun raitistutaan\nJumalan sanassa, jolla perkele ja sen myrkkynuolet torjutaan ja\nvoitetaan. Siksi apostoli sanookin tätä raitistumiseksi niin,\nettei syntiä tehdä. Maailma on valppaana välttääkseen köyhyyttä,\nrauhattomuutta tai vihollisia. Meidän valvomisemme ja raitistumisemme\ntähtää synnin lakkaamiseen, vanhurskauden alkamiseen ja säilymiseen,\nuskon ja rakkauden hallintaan ja epäuskon hävittämiseen. Tähän\ntarvitaan Jumalan sanan alituista ja vakaata viljelemistä, sen\nhalukasta kuulemista, veisaamista, puhumista ja lukemista, häpeällisen\nkyllästymisen ja hitauden torjumiseksi, niin että meidän linnamme ja\nvarustuksemme olisi hyvin varjeltu ja kaikki aukot tukitut, ettei\nperkele voisi hiipiä sisään. Ellet näet ahkerasti kuule Jumalan sanaa\nja siinä harjoittaudu, vaan luulet sen kyllin hyvin osaavasi, niin se\nei ole raitistumista, vaan makaamista ja velttoutta, jopa nukkumista\nperkeleen keihäiden piirittämänä, niin että hänellä on hyvä kohta,\nmistä tulla sisään ja vaivatta valloittaa linna. Raitistukaa siis\nja varokaa viettelijöitä. Älkää katsoko sitä, kuinka arvokkaita\nkristillisiä veljiä tai saarnaajia he ovat, vaan pitäkää huoli siitä,\nettä teillä totisesti on Jumalan sana ja siihen pitäydytte, niin että\nette eksy, vaan aina tunnette Jumalan tahdon.\n\n\nPerjantai.\n\nTe ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut,\nsentähden maailma teitä vihaa. Joh. 15: 19.\n\nTämän Herra Kristus puhuu omillensa lohdutukseksi, että hekin\npuolestaan oppisivat halveksimaan maailmaa, sen kateutta ja vihaa ja\nkaikkea pahaa, mitä se voi heille tehdä. Koska maailma vihaa Jumalaa ja\nKristusta, Vapahtajaansa, ja meitäkin hänen tähtensä, niin meidänkin\ntäytyy osata voittaa maailman pahuus; se taito taas on siinä, että\nhalveksimme maailman uhkauksia ja ylpeyttä. Mitä enemmän panemme\nne sydämellemme ja suremme niitä, sitä rakkaampaa se on maailmalle\nja perkeleelle. Kristitty päin vastoin lohduttautukoon vahvasti ja\niloitkoon kuullessaan tässä, ettei hän ole maailmasta, koska hän uskoo\nKristukseen ja tunnustaa Kristuksen sanaa ja saa sen tähden kärsiä\nmaailman taholta vihaa ja vainoa. Kaikki, mitä hän näin saa kärsiä,\nolkoon hänelle rakasta ja kallisarvoista, sehän on varma merkki siitä,\nettei hän kuulu samaan kirottuun Joukoon, vaan on Kristuksessa siitä\notettu erilleen ja pelastettu. Te ette ole maailmasta, Kristus sanoo,\nsen tähden maailma teitä vihaa.\n\nTämä on siis varma merkki, josta saamme tietää, että olemme valitut\nmaailmasta ja Kristuksen omat, että kärsimme hänen tähtensä. Se joka\nmeitä vihaa, aiheuttaen meille, hänen jäsenillensä, kipua, se tekee\nsen itse Kristukselle. Niinhän hän lohduttaakin omiansa profeetta\nSakarjan kautta: \"Joka teihin koskee, se koskee minun silmäterääni\" (2:\n8). Nämä ovat lohdullisia sanoja uskon vahvistukseksi ja rohkaisevat\nmeitä, niin että halveksimme maailman vainoa ja vihaa ja maailman\nharmiksi veisaamme virttä vastoin murhetta, johonka se tahtoisi meitä\nupottaa: Maailma parka, sinä et vainoa minua, vaan minun Herraani\nKristusta. Koska minä tämän tiedän, niin tee vain, mitä ikinä taidat,\ntässä seison Jumalan nimessä; rohkeutta ja urhoollisuutta sinä et\nvoi minulta riistää etkä tehdä sydäntäni levottomaksi. Koska näin\ntapahtuu Kristuksen tähden, niin tahdon turvallisesti luottaa häneen ja\nperkeleen harmiksi iloisesti veisata ja riemuita.\n\nTätä tarkoittavat Kristuksen sanat: \"Minä olen teidät maailmasta\nvalinnut, sentähden maailma teitä vihaa\". On kuin hän sanoisi: Minuapa\njuuri maailma ei voi kärsiä, ja minä se olen sellaisen vihan ja vainon\nsyynä; siksi minä olen valinnut teidät, ettette olisi maailmasta. Jos\nteille siis käy samoin kuin minulle, niin älkää siitä huoliko, vaan\nluottakaa minuun, niin te pysytte iloisina ja rohkeina, vaikka maailma\ntuleekin siitä raivoihinsa. Niin me olemme erossa maailmasta. Maailman\nja kristikunnan välillä ei milloinkaan vallitse rauha tai sopu, yhtä\nvähän kuin sitä on Kristuksen ja perkeleen välillä. Maailmassa tosin\non hienoja, sivistyneitä, oppineita, viisaita ja arvokkaita ihmisiä,\nmutta kuta viisaampia, oppineempia ja arvokkaampia he ovat, sitä\nvihamielisemmiksi he meille tulevat. Kokemushan osoittaa, että monet\nhienot ihmiset ovat myrkyllisiä ja sangen vihamielisiä evankeliumin\nopille. Mutta olkootpa köyhiä tai rikkaita, jaloja tai halpasukuisia,\nhurskaita tai pahoja, varmaa on, että elleivät he vastaanota\nevankeliumia, niin he totisesti ovat Kristuksen vihollisia. Meillä\non sen sijaan se luja lohdutus, ettemme kuulu heihin, sillä me emme\nhalveksi evankeliumia, vaan kärsimme uskon ja tunnustuksen tähden.\n\n\nLauantai.\n\nVaro jalkasi, kun menet Jumalan huoneeseen. Tulo kuulemaan on parempi\nkuin tyhmäin teurasuhrin anto. Saarn. 4: 17.\n\nJumalan huone on rakennettu pääasiassa saarnaa varten, että kansa\nkokoontuisi sinne kuulemaan rakkaasta Jumalastansa; niinhän\nmaallinenkin ruhtinas välistä kutsuu alamaisiaan kokoon käskyjänsä\nkuulemaan. Missä siis ei kuulla Jumalan sanaa, siellä ei ole Jumalan\nkansaa, ei liioin Jumalan huonetta. Salomokin käskee tässä sinua\nvaromaan jalkasi Jumalan huoneeseen mennessäsi, toisin sanoen\nvaromaan, ettet loukkaannu, kun kuulet Jumalan sanaa. Sanoohan Aasaf\npsalmissa: \"Minun jalkani olivat vähällä kompastua\" (73: 2). Kun näet\nJumalan sanaa saarnataan, on heti heikkoja tai jumalattomia, jotka\nloukkaantuvat siihen. Se on \"lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle,\nmerkki, jota vastaan sanotaan\", niinkuin Kristus sanoo: \"Autuas on se,\njoka ei loukkaannu minuun\". Sanalla sanottuna: mitä Jumala tekee ja\npuhuu, se on järjelle hullutus, ja maailma loukkaantuu siihen. Salomo\nsanoo nyt: Sinä kuulet, mitä minä opetan; järjestä kuulostaa sangen\nkummalliselta, että niin monien viisasten ja voimallisten kaikki\najatukset ovat turhia. Pidä nyt varasi, ettet loukkaannu siihen.\nKun kuulet, että meidän tulee rauhoittaa sydämemme ja että kaikki\nvaivannäkömme ja työmme on turhaa, ellei Jumalan hetki ole tullut, niin\nälä ajattele näin: hyvä on, minäpä en tahdokaan siis tehdä mitään.\nToisaalta älä myös itseäsi liiaksi vaivaa, niin että ajattelet kaikkien\nyritystesi luonnistuvan sinulle. Inhimillinen järki ei ole vähäpätöinen\nJumalan lahja, ja viisaat ihmiset, oppineet ja kokeneet eivät taida\nolla ajattelematta tai tavoittelematta sitä tai tätä; mutta toiveet\nja niiden toteutuminen ovat kaksi eri asiaa. Kaikki ei käy ihmisen\najatusten mukaan. Jos siis tahdot ymmärtää Salomon suuren viisauden,\nniin kuule Jumalan sanaa ja luovu ajatuksistasi, anna sanoa itsellesi,\nkuule saarnaa, ota vaarin, tule Jumalan huoneeseen ja kuule.\n\nSalomo lisää tähän vielä sananlaskun: \"Tulo kuulemaan on parempi kuin\ntyhmäin teurasuhrin anto\" eli hyvät teot. Näin hän sanoo korottaakseen\nsaarnaviran kaikkia muita tekoja korkeammalle. Oikein onkin ja\nkohtuullista, että me ennen kaikkea tiedämme Jumalan tahdon, mikä\nhänelle on otollista ja mikä ei; sitä taas ei voida tuntea eikä tietää\nilman sanaa. Siksi meidän on mentävä hänen huoneeseensa ja mielellämme\noltava siellä, missä kuulemme hänen sanaansa. Mutta tyhmät harrastavat\ntekoja laiminlyöden korkeimman jumalanpalveluksen, nimittäin Jumalan\nsanan ja hänen tahtonsa tuntemisen. Sillä se, joka ei kuule Jumalan\nsanaa, on tyhmä, vaikka hän muutoin olisikin taitava ja viisas.\nSellaiset eivät tunne Jumalaa eivätkä hänen tekojansa, vaan elävät\naikansa lihallisissa ja maallisissa murheissa, heidän suurin huolensa\nkohdistuu ajallisiin; sitten he tahtovat myös antaa Jumalalle monta\nhyvää tekoa ja uhria. Mutta valitse sinä paras osa, kuule Jumalan sanaa\nja varo, ettet loukkaannu siihen.\n\n\n\n\nKOLMAS KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nNöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät\nkorottaisi. 1. Piet. 5: 6.\n\nNäillä sanoilla apostoli osoittaa, mikä on oikea nöyryys, mitä\nsellaiseksi sanotaan ja mistä se johtuu: sitä se on, että sydän\nsyntinsä tuntien ja Jumalan vihaa kauhistuen hädissään etsii armoa.\nSe ei ole siis vain ulkonaista, ihmisten nähtävää, vaan Jumalan pelon\nja oman ansiottomuuden ja heikkouden aiheuttamaa sydämen nöyryyttä\nJumalan edessä. Sellainen ihminen, joka pelkää Jumalaa ja joka,\nniinkuin Jesaja sanoo, \"on aralla tunnolla hänen sanansa edessä\" (66:\n5), ei todellakaan uhmaile, ei riehu eikä toraile ketään vastaan, jopa\nhänen sydämensä on suopea ja lempeä vihollisillekin, ja sen vuoksi hän\nsaakin armon sekä Jumalan että ihmisten edessä. Minkä tähden? Tässä\non, apostoli sanoo, Jumalan väkevä käsi. On kuin hän sanoisi: Teidän\nei sovi toimia tai olla toimimatta ihmisten tähden, vaan teidän on\nnöyrtyminen Jumalan väkevän käden alle, ja se on voimallinen, väkevä ja\nmahtava puolin ja toisin. Ensin iskemään maahan ylpeät ja itsevarmat,\nolkoon heillä kuinka raudankovat päät ja sydämet hyvänsä: tomussa\nja tuhkassa, jopa kauhuissaan ja epätoivoisina helvetin tuskassa ja\nkivuissa heidän täytyy virua, kun hän vihansa kauhistuksin vähänkin käy\nheihin käsiksi. Pyhätkin saavat kokea tätä, he vaikeasti valittavat ja\nparkuvat sitä, että Jumalan käden alla on vaikea olla: \"Sinun nuolesi\novat uponneet minuun, sinun kätesi painaa minua; ei ole lihassani\ntervettä paikkaa sinun vihastuksesi tähden\" (Ps. 38: 3 seur.); \"Minä\nsyön tuhkaa kuin leipää ja sekoitan juomani kyyneleillä sinun vihasi ja\nkiivastuksesi tähden, sillä sinä olet nostanut minut ylös ja viskannut\npois\" (Ps. 102: 10 seur.) ja vielä: \"Minä menehdyn sinun kätesi\nkuritukseen\" (Ps. 39: 11).\n\nToiseksi se myöskin on väkevä käsi nostamaan, lohduttamaan ja\nvahvistamaan nöyryytettyjä ja peljästyneitä, ja, niinkuin pyhä Pietari\ntässä sanoo, jälleen korottamaan, etteivät kauhistuksiin vajotetut\nsilti joutuisi epätoivoon tai pakenisi Jumalaa, vaan antaisivat jälleen\nitseään lohduttaa ja rohkaista. Hän tahtoo näet ilmoitettavaksi ja\nsaarnattavaksi sitäkin, ettei hän kädellänsä tartu meihin sitä varten,\nettä me sen alle menehtyisimme ja kadotukseen tuomittuina hukkuisimme;\nhänen täytyy tehdä se sitä varten, että hän siten saattaisi meidät\nparannukseen -- emmehän me muutoin milloinkaan välittäisi hänen\nsanastaan ja tahdostaan --, jälleen, jos etsimme armoa, nostaaksensa\nmeidät ja antaaksensa synnit anteeksi, Pyhän Hengen ja iankaikkisen\nelämän. Tästä puhuvat paikoitellen psalmit ja profeetat: \"Herra minua\nkyllä kuritti, mutta kuolemalle hän ei minua antanut\" (Ps. 118: 18),\nsamoin: \"Herra nostaa alaspainetut\" (Ps. 146: 8).\n\n\"Hän on ajallansa\", apostoli sanoo, \"teidät korottava\". Vaikka se\nnäet viipyykin ja vaikka tuntuu siltä, kuin Jumalan käsi liian kauan\npainaisi nöyryytettyjä ja kärsiväisiä, niin että he sen alle ovat\nkokonaan menehtymäisillään, heidän kuitenkin pitää tuntemistensa\nvastapainoksi tarkata sitä lupausta, että Jumala ei salli heitä\nkiusattavan ankarammin eikä kauempaa kuin jaksavat kestää (1. Kor.\n10: 13), vaan että hän on kuuleva heidän huutonsa ja parkumisensa ja\nauttava heitä oikeaan aikaan. Tämä olkoon heille varmana rohkaisuna.\nNuo muut, nuo ylpeät, sen sijaan peljätkööt: hän, vaikka jonkin aikaa\nsalliikin heidän jäädä vaille rangaistusta ja jatkaa uhmailemistaan,\non oleva heidänkin tutkijansa; ja hän on oikean aikansa valittuaan\nyllättävä heidät ylivoimaisena, ja silloin heillä on oleva raskaat\noltavat. Hänhän on jo ojentanut väkevän kätensä sekä kukistaaksensa\njumalattomat että korottaaksensa nöyrät.\n\n\nMaanantai.\n\nJos jollakin teistä on sata lammasta ja hän kadottaa yhden niistä, eikö\nhän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää erämaahan ja mene etsimään\nkadonnutta, kunnes hän sen löytää? Luuk. 15: 4.\n\nTässä kuvaillaan Herramme Kristuksen mieltä mitä rakkaimmin ja\nsuloisimmin: mahdotonta on kuvata sitä lempeämmäksi ja rakkaammaksi.\nNiin suuri on hänen huolenpitonsa, surunsa ja vaivansa viheliäisten\nsyntisten palauttamiseksi oikealle tielle. Hän kehoittaa meitä\nmenemään omaan itseemme ja ajattelemaan, millä mielellä me itse\nolemme kadottaessamme jotakin, joka on meille rakasta. Samanlainen,\nhän sanoo, on minunkin sydämeni, samoin sekin levottomasti sykkii\nnähdessään perkeleen saattaneen ihmisparan syntiin ja eksyksiin. Juuri\ntässä mielessä hän esittää vertauksen lampaasta ja paimenesta. Ei\nole säälittävämpää olentoa kuin laitumelta ja paimenestaan eksyksiin\njoutunut lammas. Se ei voi itse puolustautua; se on joka hetki\nvaarassa joutua hiipivän suden saaliiksi ja raadeltavaksi. Sellaista\nvaaraa vastaan sillä ei ole mitään keinoa, sillä se ei ensinkään osaa\npuolustautua eikä suojella itseään. Ei mikään eläin ole luonnostaan\nniin avuton ja turvaton kuin lammas. Aivan samoin on syntisen ihmisen,\njonka perkele on vieroittanut pois Jumalasta ja hänen sanastaan ja joka\non vajonnut syntiin. Hän ei ole hetkeksikään turvattuna, sillä \"meidän\nvastustajamme, perkele\", niin apostoli Pietari sanoo, \"käy ympäri\nniinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä\".\n\nTässä vaarassa on ainoana turvanamme se, että meillä on hyvä paimen,\nrakas Herramme Kristus. Hän huolehtii meistä ja etsii meitä, ei\nrangaistakseen meitä syntiemme tähden ja heittääkseen meidät\nhelvettiin, vaan meidät löydettyään nostaakseen meidät iloiten\nolalleen ja kantaakseen meidät kotiinsa, missä me olemme turvassa\nsudelta ja saamme nauttia parasta hoitoa ja laidunta. Te tiedätte,\nmiten tämä etsiminen tapahtuu: hän antaa sanansa kuulua ja kaikua\njulkisesti kaikkialla. Siitä me kuulemme, mikä surkea kuorma on synti,\njoka vajottaa meidät iankaikkiseen kadotukseen, mutta kuinka Jumala\nisällisestä rakkaudesta meihin, tottelemattomiin lapsiin, taipui\nPoikansa kautta valmistamaan meille avun ja pelastuksen kurjuudestamme,\nja ettei hän siitä pyydä muuta, kuin että otamme sen kiitollisuudella\nvastaan, uskomme Herraan Kristukseen, elämme Jumalan sanan mukaan ja\nmielellämme olemme hänelle kuuliaiset. Kun eksyneet lampaat, vaivaiset\nsyntiset, malttavat mielensä ja saavat Kristuksen kautta lohdutuksen,\nsilloin hyvä paimen Jeesus löytää eksyneet lampaansa: nämä kääntyvät\nkuulemaan paimenensa ääntä ja täysin luottavaisina rientävät hänen\ntykönsä. Hän ottaa silloin heidät olalleen, toisin sanoen, hän antaa\nanteeksi heidän syntinsä, ottaa heidät turviinsa ja suojaansa, niin\nettä he ovat hyvästi varjeltuina susilta.\n\nJos siis sinäkin tunnustat olevasi eksynyt lammas, jonka perkele on\nsaanut viedyksi kauas pois oikealta tieltä, niin ota vastaan tämä\nsanoma Kristuksesta! Juuri sinun tähtesi sitä saarnataan, että sinä sen\nkautta tulisit parannukseen eli että sinä turvaisit Herran Kristuksen\narmoon, pääsisit perkeleen pauloista ja tulisit hurskaammaksi. Ja varo,\nettet halveksu tätä ääntä, vaan heti käännyt ja riennät paimenen tykö.\nSilloin tulet terveeksi ja tuotat erinomaisen ilon taivaan pyhille\nenkeleille, jotka tästedes ovat sinua lähellä, suojellen sinua kaikilta\nperkeleen tuottamilta vaaroilta.\n\n\nTiistai.\n\nMinä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan\nniiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska ne ovat sinun.\nJoh. 17: 9.\n\nRakas Herramme Kristus vuodattaa rukouksensa ja osoittaa, minkä tähden\nhänen on tämä kaikki tehtävä, nimittäin rakkaitten kristittyjensä\ntähden. Rukoiltuaan aluksi rakasta Isäänsä, että Isä kirkastaisi hänet,\nja monin sanoin mainittuaan, kuinka hän on kirkastanut Isän saarnansa\nja ilmoituksensa kautta omissaan, niin että he ovat vastaanottaneet\nhänen sanansa ja oppineet tuntemaan Isän, hän uskoo nyt Isän haltuun\nheidät, joissa hän on kirkastuva, tallettaakseen heille maailmassa\nsen, mitä heillä nyt on. Tämä rukous on totisesti tullut kuulluksi, ei\nainoastaan sen tähden, että Kristus on tuon kuulemisen hyvin ansainnut\npyhällä kärsimyksellään ja kuolemallaan, vaan myös sen tähden, että hän\nsanoo: \"Kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun\". On\nkuin hän sanoisi: me olemme asiasta niin yksimieliset, että mitä minä\nrukoilen, se myös totisesti tapahtuu.\n\nOttakaamme mekin tästä lohdutus itsellemme ja päätelkäämme iloisin\nmielin ja vakaassa uskossa, että ne, joiden edestä Herra Kristus\nrukoilee, totisesti säilyvät hengissä huolimatta perkeleen raivosta,\nsynnistä ja kaikkinaisista kiusauksista. Me olemme kuulleet, että\nKristus rukoilee niiden edestä, jotka vastaanottavat hänen sanansa\nja ovat ruvenneet sydämestään häntä rakastamaan ja sanassa vakaasti\npysymään. He luottakoot iloisesti siihen, että tämä rukous totisesti\npuhuu heistä ja että he saavat pysyä Herran Kristuksen tykönä.\n\nToisaalta on hirmuista, että hän sanoo: \"En minä maailman edestä\nrukoile\". Pitäkäämme varamme, ettemme kuuluisi siihen joukkoon,\njonka edestä hän ei tahdo rukoilla. Ovathan he kokonaan kadotettuja,\nkoska Kristus peräti erkanee heistä eikä tahdo heistä tietää mitään.\nTämän pitäisi kauhistaa maailmaa niin, että se pelosta jäykistyisi\nkuullessaan tällaisen tuomion. Maailma pitää kuitenkin sitä vain\npilkkanansa, nauraa sitä ja pysyy hirvittävässä paatuneessa\nsokeudessaan.\n\nKuinka sitten on ymmärrettävissä, ettei Kristus tahdo rukoilla\nmaailman edestä, kun hän kuitenkin vuorisaarnassaan on opettanut\nmeitä rukoilemaan vihollistemmekin edestä, jotka meitä vainoavat ja\npilkkaavat? Tähän vastaan lyhyesti: On oikein ja paikallaan sekä\nrukoilla että olla rukoilematta maailman edestä. Kristushan sanoo\nitse heti tässä: \"En minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös\nniiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun\". Täytyyhän\nheidänkin vielä olla maailmassa, ennen kuin he maailmasta kääntyvät,\nsiksi hänen täytyy rukoilla maailman edestä niiden tähden, jotka\nvielä tulevat hänen omiksensa. Pyhä Paavalikin kuului vielä maailmaan\nvainotessaan ja surmatessaan kristityitä; kuitenkin pyhä Stefanus\nrukoili hänen edestänsä, niin että hän kääntyi. Kristus itsekin\nrukoilee ristillä: \"Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä,\nmitä he tekevät\". On siis niin, että hän sekä rukoilee maailman edestä\nettä ei rukoile. Mutta ero on tässä: hän ei rukoile maailman edestä\nsamalla tavoin kuin hän rukoilee kristittyjensä edestä. Kristittyjen\nja kaikkien niiden edestä, jotka kääntyvät, hän rukoilee, että he\npysyisivät oikeassa uskossa, kasvaisivat ja edistyisivät siinä eivätkä\nlankeaisi siitä; niiden edestä, jotka eivät vielä ole parannusta\ntehneet, hän rukoilee, että he luopuisivat tieltänsä ja tulisivat\nuskoon. Näin meidän kaikkien tulee rukoilla maailman edestä, mutta\nmaailman edestä sellaisena, kuin se nyt on riehuessaan ja raivotessaan\nevankeliumia vastaan, Kristus ei ole tahtonut rukoilla.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMinä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella,\nvaan hänellä on oleva elämän valkeus. Joh. 8: 12.\n\nNäillä sanoillaan Kristus kumoaa kaiken muunlaisen saarnan. Maan\npäällä on moninaisia oppeja. Ylevin oppi on Mooseksen laki, kymmenen\nkäskyä, kun niitä hyvin saarnataan, mutta ne eivät vielä vie ihmistä\npimeydestä valkeuteen. Laki ei opeta, kuinka ihminen saa iankaikkisen\nelämän ja tulee autuaaksi. Kymmenen käskyä saarnaavat kyllä, mitä on\ntehtävä, mutta niitä ei voida täyttää. Jos ainoastaan tätä saarnataan,\nniin ei se vie ihmistä valkeuteen. Se opettaa tosin hyviä tekoja\ntekemään, mutta ihminen ei voi niitä tehdä. Siihen tarvitaan toinen\noppi, nimittäin evankeliumin, joka sanoo: Minä, Kristus, olen maailman\nvalkeus. Muutoin sinun on mahdotonta tulla autuaaksi, sillä sinä pysyt\nsynneissäsi, ja laki on sinulle enemmän haitaksi kuin hyödyksi. Mutta\nevankeliumi sanoo: jos uskot Kristukseen ja panet toivosi siihen, että\nKristus on kuollut sinun edestäsi ja on poistanut sinun syntisi, niin\nolet autettu. Laki on kuin kuu ja se opettaa hyvän puun hedelmiä, joita\nmeidän tulee tuottaa, evankeliumi on kuin aurinko, se opettaa uudesta\nihmisestä ja toisesta puusta, että nimittäin Kristukselta saadaan\nelämä. Tästä kuulemme, kuinka ihminen tulee hyväksi: se tapahtuu uskon\nkautta. Evankeliumi on siis saarna armosta ja lahjoista, joita Jumala\nmeille lahjoittaa Kristuksen kautta. Laki sanoo, mitä meidän tulee\nJumalalle tehdä. Kuu tosin paistaa yöllä, mutta ei kykene tekemään\nsiitä päivää. Kristus on tosi aurinko, joka tuo aamun ja päivän\nkoiton, opettaen meille, kuinka me tulemme lunastetuiksi synnistä ja\nkuolemasta. Siksi hän sanookin: Minä olen koko maailman valkeus.\n\nTätä kirkkautta eivät juutalaiset eikä koko maailma ole tuntenut. Mutta\nnyt saarnataan, että synti on tuomittu ainoastaan Kristuksen kautta\nja että me pääsemme vapaiksi synneistä ilman tekoja, vain Kristuksen\nkuoleman kautta; se on evankeliumin saarnaa, sen auringon oikea loiste,\njoka paistaa yli koko maailman. Herra Kristus ei kätkeydy, vaan sanoo\nitsestänsä: \"Minä olen maailman valkeus\", ja kutsuu luoksensa koko\nmaailmaa. Hän tahtoo yksin olla maailman opettaja, mestari ja esikuva;\nmuiden on oltava opetuslapsia ja kaikkien tulee käydä tämän miehen\nkoulua ja liittyä tähän mestariin.\n\nMyös profeetta Malakia nimittää Kristusta vanhurskauden auringoksi,\njonka siipien alla meidän parantumisemme on (4: 2). On kuin hän\nsanoisi: Kristus, meidän Herramme, on aurinko, joka koittaa koko\nmaailmalle ja valaisee saarnallaan; hän on valaiseva teidän arat ja\npelokkaat sydämenne, niin että ne mielellään ottavat vaarin tästä\nvalkeudesta. Joka uskoo häneen, tulee autuaaksi. Ainoastaan hänen\nsiipiensä alla on pelastus; sen joka ei tahdo pysyä hänen tykönänsä,\ntäytyy hukkua. Sille joka seuraa Kristuksen valkeutta, hän lupaa\niankaikkisen elämän ja syntien anteeksiantamuksen, siltä ei mitään\npuutu, sillä oikea aurinko on häntä valaiseva.\n\n\nTorstai.\n\nHeittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä\nhuolen. 1 Piet. 5: 7.\n\nKuinka tulee toimeen ihmisten keskuudessa se, joka asemassaan aikoo\nelää jumalanpelossa ja nöyryydessä ja maailman puolelta kärsiä\nvastustusta, halveksimista ja häijyyttä? Mistä hän saa suojan ja\npuoltajan voidakseen pysyä hurskaudessaan? Todetaanhan ja koetaanhan\npäivittäin, että hurskaita vaivataan ja vainotaan ja että heidän\ntäytyy olla maailman jalkapyyhkeinä. Sen tähden Herra sanoo: Teidän,\nkristittyjen, täytyy maailmassa kärsiä ahdistusta ja vastustusta,\npuutetta ja hätää, niin ruumiillista kuin hengellistäkin. Sen tähden\nteidän sydämenne raskautuu tuskasta ja murheista. Kuulkaa minua, näin\nhän sanoo, minä annan teille oikean neuvon ja opetan teitä, mihin\nteidän on murheenne jättäminen. 55. psalmissa on vähäinen lausuma,\njoka kuuluu näin: \"Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta\nhuolen, ei hän salli vanhurskaan ikänä horjua\" (j. 23). Tehkää tekin\nsamoin, älkää jättäkö asiaanne omaksi taakaksenne, sillä te ette voi\nsitä kantaa ja lopuksi teidän täytyy sen alle sortua, vaan luovuttakaa\nja heittäkää se turvallisesti ja kaikella ilolla itseltänne Jumalan\nhaltuun ja sanokaa: Taivaallinen Isä, olethan sinä minun Herrani ja\nJumalani, sinä loit minut silloin, kun minä en mitään ollut, sitä\npaitsi sinä olet minut lunastanut Poikasi kautta. Katso, sinä olet\nuskonut minulle ja antanut suoritettavakseni tämän viran ja tehtävän,\nmutta nyt käypikin vastoin minun tahtoani; moni asia pyrkii minua\npainamaan ja huolestuttamaan, enkä minä itsestäni saa irti mitään\nneuvoa, mitään apua. Sen tähden minä uskonkin kaiken sinun huomaasi.\nAnna sinä neuvosi ja apusi ja ole sinä kaikkena näissä asioissani --.\n\nTällainen on Jumalalle hyvin otollista. Hän kehoittaa meitä vain\ntekemään velvollisuutemme, mutta jättämään hänen asiaksensa\nhuolehtimisen lopputuloksesta ja meidän aikaansaannoksistamme. Samaa\ntietävät lukuisat muutkin raamatunpaikat, esimerkiksi 37. psalmi:\n\"Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee\" (j.\n5). Kristittyjen taito ja ymmärrys ohi muiden maailman ihmisten on\nsiis siinä, että he tietävät, mihin jättävät ja laskevat murheensa,\nkun muut sillä itseään kiduttavat ja tekevät itsensä onnettomiksi,\nlopuksi kuitenkin varmasti joutuen epätoivoon. Tämä on epäuskon ehdoton\nseuraus, epäuskolla kun ei ole Jumalaa ja se kun tahtoo murehtia\nitsestään. Usko sen sijaan tarttuu tähän sanaan, jonka pyhä Pietari\nRaamatusta lainaa: \"Sillä hän pitää teistä huolen\", luottaa siihen\nilolla, suorittaen tehtävänsä ja kärsien kärsittävänsä, sillä se\ntietää olevansa siihen kutsuttu; kuitenkin se jättää Jumalan haltuun\nhuolehtimisen, ja suoriutuu siten reippaasti ja voittaa kaiken sen,\nmikä ahdistaa. Se osaa huutaa avuksi Jumalaa isänänsä ja sanoa:\nMinä tahdon tehdä sen, minkä Jumala on käskenyt minun tehdä, mutta\nlopputuloksesta annan hänen huolehtia.\n\nSe joka siis tahtoo olla kristitty, oppikoon jo vihdoinkin uskomaan\ntämän, harjoittamaan uskoaan ja sitä osoittamaan omissa asioissaan,\nniin ulkonaisissa kuin hengellisissäkin, tekemisissä ja kärsimisissä,\nelämässä ja kuolemassa, voidakseen luovuttaa mielestään murheen\nja ahdistavat ajatukset ja ne empimättä ja arkailematta itsestään\nkaristaa, ei loukkoon, niinkuin eräät -- turhaan -- uskovat\nvoivansa tehdä, sillä eivät ne, sydämessä piilevinä, niinkään ole\nkaristettavissa, vaan niin että hän heittää sekä sydämensä että\nsen murheet Jumalan hartioille, jolla on tukeva niska ja olkapäät;\nhän jaksaa ne hyvin kantaa ja onpa hän käskenytkin laskea ne hänen\nkannettavikseen. Sinä et voi niin paljon laskea etkä heittää hänen\nkannettavakseen, ettei hänellä olisi sellaiseen vieläkin suurempi\nhalu, ja hän lupaa puolestasi kantaa murheesi ja kaiken, mikä sinua\nahdistaa. Kristitty voi näin ollen, vaikka hänen täytyykin kärsiä\nkaikenlaisia haittoja, ahdistuksia ja onnettomuuksia, murheettomana\nselviytyä kaikesta. Näin hän on sellainen ihminen, joka on kelvollinen\nkaikkeen ja kykenee saamaan aikaan ja tekemään paljon hyvää, sillä hän\non kirvoitettu suuresta onnettomuudesta ja on pannut raskaimman kiven\nJumalan hartioille.\n\n\nPerjantai.\n\nJos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?\nPs. 130: 3.\n\nJos kukaan voisi kestää Jumalan edessä, niin epäilemättä olisi\nDaavid, pyhä mies, kestänyt, hän joka niin hyvin ymmärsi Jumalan\nsanaa ja joka niin monen vaaran kautta oli harjaantunut uskossa ja\njumalanpelossa. Kuitenkin hän sanoo, ettei vanhurskautta saavuteta\nteoilla, sillä \"jos sinä, Herra, pidät mielessäsi synnit\", hän sanoo,\n\"kuka silloin kestää?\" Meidän on tästä opittava, ettemme tule Jumalan\ntuomittaviksi omiin hyviin tekoihimme ja pyhyyteemme luottaen, vaikka\nolisimmekin tehneet kaiken, mitä voimme tai mitä meidän tulee tehdä.\nEräästä pyhästä Agathon-nimisestä erakosta kerrotaan, että hän oli\nkolme päivää kuoleman hädässä ollessaan sangen murheellinen; kun\nhänen opetuslapsensa tämän näkivät, he lohduttivat häntä ja kysyivät,\nmiksi hän oli niin surullinen, kun hän kerran oli viettänyt niin\npyhää ja ankaraa elämää. Hän vastasi ja sanoi nyt seisovansa Jumalan\ntuomittavana. He kysyivät, miksi hän siis pelkäsi. Agathon vastasi:\nOlen tosin elänyt Jumalan käskyjen mukaan niin hyvin kuin olen\ntainnut; kuitenkin olen ihminen ja tiedän, ettei hyviin tekoihinsa\nole rakentamista, sillä Jumalan on tapana tuomita ja päättää toisin\nkuin ihmisten. Tämä mies ei tahtonut luottaa hyviin tekoihinsa ja\nvanhurskauteensa seisoessaan ajatuksissaan Jumalan tuomiolla. Samoin\novat kaikki hurskaat sydämet saaneet kokea, ettei kukaan voi seisoa\nJumalan tuomittavana oman vanhurskautensa turvin; kuitenkin meidän\nkoko luontomme turvautuu, kun se ei ole kiusauksessa, monenlaisiin\ntekoihin ja ajattelee, kuinka se niillä sovittaisi Jumalan. Tässä\nesitetään kuitenkin meille selvä ja kirkas oppi: jos sinä, Herra, pidät\nmielessäsi synnit, Herra, kuka silloin kestää?\n\nMe kaikki synnymme siis kerta kaikkiaan syntisinä, pysymme syntisinä\nelämämme ajan ja kuolemme syntisinä. Mutta meidän kerskauksemme\nja pelastuksemme on siinä, että me evankeliumista olemme oppineet\ntuntemaan Jumalan laupeuden ja Kristuksen ansion ja uskomaan\nsiihen. Tämä tuntemus kohottaa meidät yläpuolelle lain ja omien\ntekojemme, suorastaan toiseen maailmaan, valkeuteen, jossa me saamme\nluottavaisesti sanoa Jumalalle: Rakas Herra, me emme voi käydä\noikeutta sinun kanssasi, emmekä tahdo sinun edessäsi edes mainita\nvanhurskauttamme tai syntiämme, sillä jos sinä, Herra, pidät mielessäsi\nsynnit ja oikeuden edessä kysyt meiltä, olemmeko vanhurskaat, niin\nolemme hukassa. Siksi me tahdomme tästä tuomioistuimesta paeta sinun\nlaupeutesi istuimen tykö ja sinun hyvyytesi turviin. Jos olemme tehneet\njotakin hyvää, niin se on tapahtunut sinun armostasi. Käännä sen\ntähden meihin jumalallisen laupeutesi silmät äläkä ankaran oikeutesi\nvanhurskauden silmiä. Jos sinä syytät meitä synnistä niin ei kukaan\ntule autuaaksi.\n\nJoka nyt ei luota ainoastaan siihen, että synti on poistettu Kristuksen\nkuoleman kautta ja näin Jumalan silmät ikään kuin ummistetut, niin että\nhän ei saata eikä tahdo katsoa meidän syntiämme, se on epäilemättä\nhukassa. Raamattu esittää meille kaikkein tärkeimpänä asiana,\nettä meidän elämämme on ainoastaan syntien anteeksiantamuksen ja\nJumalan hyvyyden varassa. Meidän ei siis tarvitse tietää muusta kuin\nainoastaan Kristuksen vanhurskaudesta, sillä Jumala on meille luvannut\nolla katsomatta meidän pahoja tekojamme, jos me vain uskomme hänen\nrakkaaseen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.\n\n\nLauantai.\n\nRavitse aamulla meitä armollasi, suo meille iloa ja riemua kaikkina\npäivinämme. Ps. 90: 14.\n\nMooses ei rukoile mitään vähäpätöistä, erityistä armoa määrätyille\nihmisille, vaan hän rukoilee yleistä armoa, jonka Jumala on luvannut\nkoko ihmissuvulle, vastoin perisynnin yleistä sairautta, jota Mooses\npsalmissamme mitä haikeimmin valittaa. Yleistä sairautta vastaan\ntarvitaan myös yleinen lääke. Hän ei valita erityistä sairautta tai\nonnettomuutta, sellaista kuin esimerkiksi israelilaisten viheliäinen\ntila Egyptissä oli, kun farao pakotti heitä työhön. Hän valittaa paljoa\nkovempaa orjuutta: koko ihmissuvun onnettomuutta, perisyntiä, joka\non saattanut Jumalan vihan ja iankaikkisen kuoleman hyökymään koko\nmaailman ylitse. Mooses rukoilee tässä siis sitä yleistä armoa, jonka\nJumala on luvannut siinä siunatussa siemenessä, rakkaassa Pojassaan,\njonka armon piti olla yleinen parannus perisynnin yleiseen tautiin.\nAnkara sairaus tarvitsee väkevän lääkkeen, niinkuin pyhä Augustinus\nsanoo: suuri parantaja tuli taivaasta, sillä maailma oli täynnä\nsairaita. Mooseksen ajatus on siis tämä: Laupias Jumala, sinä olet\nantanut meidän, ruohon lailla, joka aamulla kukoistaa, sinun vihasi\nkautta kuivaa; meidän elämämme lyhenee ja sinun vihasi kohtaa meitä\nkaikkialta. Me rukoilemme sinua, käänny jälleen meidän puoleemme,\nravitse aamulla meitä armollasi, ei vähäisellä erityisarmolla, vaan\nanna meille runsas, iankaikkinen armo, joka varjelee meidät ja pelastaa\nperkeleestä, kuolemasta, synnistä ja helvetistä.\n\nMeillä kristityillä täytyy olla suurempi armo, apu ja lohdutus, kuin\nminkä antavat ruoka ja juoma, terve ruumis, raha ja tavara ja kaikki,\nmistä maailma saa lohtunsa ja ilonsa. Kristityllä ei ole muuta iloa\ntai lohdutusta, kuin että hän saa kuulla, että Isä Jumala on tuon\nsiunatun siemenen, rakkaan Poikansa, Jeesuksen Kristuksen kautta\nsurmannut perisynnin, sovittanut Jumalan vihan, poistanut iankaikkisen\nkuoleman ja on viimeisenä päivänä jälleen herättävä uskovaisensa,\npelastava heidät kuolemasta, helvetistä ja kaikesta pahasta ja vievä\niankaikkiseen elämään. Tämän lohdutuksen meille antaa Jeesuksen\nKristuksen armo. Saatana on voitettu, velka on maksettu, kuolema on\nsurmattu, taivas avattu. Lyhyesti sanoen: me rukoilemme tässä Mooseksen\nkanssa tähän koko ihmissuvun surkeuteen ja onnettomuuteen kokonaista\narmon merta, saadaksemme virvoituksen ja avun kaikkiin huoliimme,\nruumiillisiin ja hengellisiin, ajallisiin ja iankaikkisiin. Vaikka\nJumala näet antaa meille terveen ruumiin, ruoan ja juoman jne., niin\nse on kuitenkin vain osa Jumalan armoa, joka ainoastaan vähän aikaa\nulkonaisesti auttaa ja lohduttaa meitä; sitten me kuolemme. Mitä\nmeillä silloin on? Mistä nälkäinen ja janoinen sieluraukka silloin saa\nravinnon ja lohdun? Siksi me emme rukoile ajallista ja katoavaista\narmoa, vaan yleistä armoa, joka vapahtaa meidät kaikista synneistä,\nolkoot ne perittyjä, tehtyjä, jokapäiväisiä tai kuolettavia syntejä, ja\ntekee meidät varmoiksi iankaikkisesta elämästä. Ainoastaan sellainen\narmo tuo iankaikkisen lohdutuksen ilon ja kiitoksen sekä tämän\nvaivalloisen elämän perästä iankaikkisen elämän.\n\n\n\n\nNELJÄS KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nÄlkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota\nlausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi,\nniin teillekin anteeksi annetaan. Luuk. 6: 37.\n\nHerra soisi meidän olevan todellisia kristityitä, jotka emme vain\nsanoilla kerskaisi uskosta ja evankeliumista, niinkuin kerskaavat\nnykyään ne, jotka ovat olevinaan evankelisia ja osaavat Kristuksesta\npaljon puhua, mutta kun katsotaan asiaa tarkemmin, ei puheessa olekaan\nmitään perää. Suurin osa siis niistäkin, jotka saavat evankeliumia\nkuulla, pettää itsensä ja joutuu kadotukseen valheuskollaan. Tämän\nonnettomuuden Kristus tahtoisi torjua. Sen tähden hän ei aseta\nkatseltavaksemme mitään outoa ja tuntematonta esikuvaa, vaan Isänsä\nja meidän oman esikuvamme: me itse olemme saaneet kokea, miten hän on\nmeitä kohdellut, ja hän käskee meidän tehdä samoin lähimmäisellemme.\nOlemmehan kaikki olleet Jumalan tuomion ja kadotuksen alaiset\nsyntiemme tähden. Mutta mitä onkaan taivaallinen Isämme tehnyt? Hän\nei todellakaan ole tahtonut tuomita sinua kadotukseen, vaan antaa\nsyntisi anteeksi, pelastaa sinut helvetin kadotuksesta ja ottaa sinut\narmoihinsa. Sellainen esikuva sinulla on itseäsi varten. Noudata sitä,\ntee samoin lähimmäisellesi, niin olet oikea kristitty, joka uskot\nKristukseen, et tuomitse etkä sadattele lähimmäistäsi, vaan annat\nmielelläsi hänelle anteeksi kaiken sen, mitä hän on vastaasi rikkonut.\nMutta ellet tahdo, vaan pahan palvelijan tavalla (Matt. 18) itse tahdot\nsaada armon Jumalalta, mutta et osoita sitä toisille, niin tiedä,\nettet olekaan kristitty; Jumala on heittävä sinut laupeutensa piiristä\ntuomioon ja kadotukseen ja riistävä sinulta kaiken sen hyvän, jonka\nhän on sinulle antanut ja myös paneva taakaksesi jälleen kaiken velan,\njonka hän jo oli sinulle anteeksi antanut. Siitä saat olla vakuuttunut,\nsillä luemmehan tästä: \"Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita\",\ntoisin sanoen: Ellette lakkaa tuomitsemisestanne, on Jumalakin teidät\ntuomitseva.\n\nMutta tiedämmehän, että on varsin vaikeaa olla tuomitsematta toisia.\nKun joku vähänkin loukkaa meitä, me olemme heti valmiit tuomitsemaan:\nMitä vielä tekisin tuolle ilkiölle? Olen tehnyt hänelle sen ja sen\nhyvän työn; siinä nyt oli kiitos, siinä palkinto. Se on oikeastaan\narmotonta armeliaisuutta, nurjaa avuliaisuutta, kun heti ollaan\nvalmiit tuomitsemaan, jos ei saada kiitosta. Mutta toisin pitää\nolla. Jos teet jollekulle hyvän teon, mutta tämä on kiittämätön tai\npalkitsee sen pahalla, niin saat tosin häntä varoittaa sanomalla hänen\ntekevän syntiä Jumalaa vastaan. Mutta muista, ettet silti saa ruveta\nhäntä vihaamaan, häntä tuomitsemaan ja sadattelemaan etkä olla häntä\nuudestaan auttamatta hänen hädässänsä. Jätä hänet hänen tuomarinsa\nhaltuun! Ethän tiedä, mitä Jumala hänelle tehnee; ehkäpä hän vielä\nkääntyy parannukseenkin. Älä myös kadotustuomiota lausu! Ei se asia\nkuulu sinulle. Sinun tulee vain nuhdella, neuvoa, varoittaa sekä\nilmiantaa niille, joilla on tutkimis- ja tuomitsemisvalta. Sinun sitä\nvastoin ei sovi tehdä muuta kuin osoittaa laupeutta tuomitsematta,\nkadotustuomiota lausumatta, vain anteeksi antaen. Ja vaikka ei\nlähimmäisesi lakkaisikaan sinua vastaan rikkomasta, tulee kuitenkin\nsydämesi olla altis antamaan hänelle anteeksi, vastustamatta häntä ja\nkoettamatta hänelle kostaa, päin vastoin mahdollisuuden mukaan auttaen\nja hänen parastaan edistäen. Tämä tosin tuntuu vaikealta ja työläältä;\nmutta ajattelepa toki, että oletkin kristitty: sinun täytyy, jos\ntahdot kristittynä olla, menetellä vakavammin kuin suruttomat. Onhan\ntaivaallisen Isämme esikuva ilmeinen! Jos lähimmäisesi on kiittämätön\nosoittamastasi hyvästä teosta ja sen sijaan vain tahtoo tehdä sinulle\nvahinkoa, niin saat olla varma siitä, että Jumala kyllä hänet tapaa.\nJätä kosto Jumalalle; tee sinä vain, mitä sinun on käsketty tehdä!\n\n\nMaanantai.\n\nIsä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet\nminulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun\nkirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut. Joh. 17: 24.\n\nTämä on viimeinen, mutta lohdullisin kohta Herramme\nylimmäispapillisessa rukouksessa kaikkien niiden edestä, jotka häneen\npitäytyvät, ja sen hän on puhunut, että me olisimme varmat siitä,\nmitä meillä on toivottavana ja missä me löydämme levon, koska me\ntäällä maailmassa olemme viheliäisiä ja hyljittyjä, eikä meillä ole\npysyväistä asuinsijaa. Kuolema on näet kauhea asia, varsinkin kun se\nalinomaa uhkaa, eikä ihminen tiedä, mihin hän joutuu. Kristus pitää\nuskollisena Vapahtajana huolen meistä ja sanoo tahtovansa valmistaa\nmeille asuinsijan, niin että saamme olla hänen tykönänsä ja että meillä\non yhtä hyvä kuin hänellä on Isänsä tykönä. On kuin hän sanoisi: olkaa\nhyvässä turvassa älkääkä surko, kuinka teille käy, teistä pidetään\nhyvä huoli ja te tulette sinne, mihin pyritte, ja siellä te saatte\nlevätä turvassa maailmalta ja perkeleeltä. Missähän se paikka lienee?\n\"Missä minä olen\", hän sanoo, se merkitsee: Isän helmassa, jonne kaikki\nenkelit rientävät nostamaan ja kantamaan meidät. Meidän olisi tehtävä\ntästä raamatunlauseesta päänalunen sielullemme ja sen varassa iloisin\nsydämin kuoltava, kun se raskas hetki koittaa, jolloin me synnistä ja\nkaikesta pahasta päästettyinä siirrymme iankaikkiseen lepoon ja iloon.\n\nSanoilla \"ne, jotka sinä olet minulle antanut\", Vapahtaja tarkoittaa\nmeitä, jotka luotamme hänen sanaansa, varsinkin hädässä ja\nkiusauksissa, kun maailma sen sanan tähden meitä pilkkaa ja vainoo,\nettemme epäilisi hänen tahtovan ottaa meidät kunniaansa. Pane merkille\nvarsinkin tämä Kristuksen sana: \"minä tahdon\". Hän puhuu Isän kanssa\naivan siihen tapaan, että hän ei tahdo asiaa evättävän. Lupaus on siis\nvarma ja luja, eihän sen antaja voi valhetella eikä pettää. Hänen\nrakkaat kristittynsä saavat totisesti nähdä sen kunnian, jonka Isä\non hänelle antanut ja josta hän puhuu sanoen: \"Sen kirkkauden, jonka\nsinä minulle annoit, minä olen antanut heille\" (Joh. 17: 22). Nyt maan\npäällä se on meillä tosin vain uskossa; me näemme sen vain ikään kuin\nkuvastimesta kuullessamme ja käsittäessämme, että Kristus on noussut\nIsän kunniaan koko luomakunnan ainokaisena ja kaikkivaltiaana Herrana.\nTämä on vielä hämärää tuntemusta, ikään kuin paksu pilvi olisi vedetty\nkirkkaan auringon eteen. Yhteenkään ihmissydämeen ei mahdu, eikä mikään\njärki voi käsittää, että se kirkkaus on niin suuri, varsinkin koska\nKristus nyt kristityissään ilmenee aivan päinvastaisena. Mutta siellä\nloistaa toinen valkeus; meidän ei enää tarvitse uskoa, vaan saamme mitä\nkirkkaimmin silmillämme sitä katsella iankaikkisessa riemussa.\n\nJos ihminen voisi tämän suuren lohdutuksen uskoa todeksi, ei hän\npaljoakaan piittaisi tästä ajallisesta elämästä ja maailman tavarasta\nja kunniasta, vaan mielellään luopuisi kaikesta, mitä maan päällä\non. Mitäpä vahinkoa maailma voisi meille tehdä, riistettyään meiltä\ntavaran, kunnian, ruumiin ja hengen? Sehän vain auttaa meitä pääsemään\nKristuksen tykö ja saamaan nähdä hänen kirkkautensa, jonka rinnalla\nkoko maailman tavara ja kunnia eivät ole mitään. Tätä kirkkauden\nnäkemistä ynnä kaikkea, mitä me iankaikkisessa elämässä ja autuudessa\nsaamme omistaa ja nauttia, ei yksikään ihminen voi lausua eikä\najatuksissaan arvata.\n\n\nTiistai.\n\nMinä päätän, että tämän nykyisen ajon kärsimykset eivät ole verrattavat\nsiihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. Room. 8: 18.\n\nKatsohan vain: apostoli kääntää selkänsä maailmalle, mutta kasvonsa\nhän kääntää tulevaiseen ilmestykseen, aivan kuin ei maailmassa missään\nhuomaisi mitään onnettomuutta, mitään surkeutta, vaan yksinomaan\npelkkää iloa! Todellakin, hän sanoo, jos meille huonosti käypikin,\nmitä sittenkään on meidän kärsimyksemme siihen sanomattomaan iloon\nja kirkkauteen verrattuna, joka meihin on ilmestyvä? Ei se ansaitse\nsiihen vertaamista eikä kärsimykseksi nimittämistä. Se vain puuttuu,\nettemme luonnollisin silmin näe emmekä tuntuvasti voi kosketella sitä\narvaamatonta kirkkautta, jota meidän on odottaminen. Sen joka kaiken\nnoin osaisi saada sydämeensä, täytyisi sanoa: Jos minut vaikkapa\nkymmenesti poltettaisiin tai hukutettaisiin, se kuitenkaan ei ole\nkerrassaan mitään tulevaiseen kirkkauteen verrattuna. Mitäpä onkaan\ntämä ajallinen elämä, olkoon kuinka pitkä hyvänsä, iankaikkiseen\nelämään verrattuna! Näin pyhä Paavali tekee kaikesta maisesta\nkärsimisestä pisaraisen, vähäisen kipinäisen, mutta sen sijaan siitä\nkirkkaudesta, jota meidän on toivottava, rannattoman meren ja ison\nvalkean.\n\nMistä johtuu, ettemme osaa arvostella kärsimyksiä niin vähäisiksi\nemmekä kirkkautta niin suureksi kuin pyhä Paavali tässä arvostelee?\nTodetaanhan selvästi meidän asenteemme silloin, kun meille annetaan\nyksi ainoa kova sana. Silmänräpäyksessä silloin vuoret paiskotaan nurin\nnarin ja puut kiskotaan maasta! Ne, jotka ovat noin kärsimättömiä,\neivät ymmärrä sanaakaan tästä pyhän Paavalin ihanasta lohdutuksesta.\nEi kristityn sovi käyttäytyä tuolla tavalla. Mutta, sinä sanot,\njoka tapauksessa minulle tehdään vääryyttä. Kyllä kai, mutta\nanna sen olla sillänsä! Mistä oikeastaan johtuu, että sinä niin\nvaltavasti paisuttelet kärsimystäsi, ensinkään suuntaamatta edes\najatuksiasi taivasta kohti, siihen, mikä sinulla siellä ylhäällä on\nodotettavana? Minkä tähden sinä et sitäkin paisuta suureksi? Jos\ntahdot olla kristitty, et todellakaan saa käyttäytyä tuolla tavalla.\nJos tahdot selvittää asiasi, niin selvitä se oikealla, kunnollisella\ntavalla! Toisin tässä käydä täytyy. Jos sinä näet tahdot olla Herran\nJeesuksen Kristuksen kanssaperillinen, mutta et tahdo kärsiä hänen\nkanssaan, et olla hänen veljenään etkä tulla hänen kaltaisekseen,\nhän ei varmastikaan viimeisenä päivänä ole tunnustava sinua\nveljekseen ja kanssaperillisekseen, vaan hän kysyy sinulta, missä on\norjantappurakruunusi, ristisi, naulasi ja ruoskasi, oletko sinäkin\nollut koko maailman inhona niinkuin hän ja kaikki hänen jäsenensä ovat\nolleet maailman alusta asti. Ellet saata tällaista esittää, hän ei ole\nomaksuva sinua veljeksensä. Kaiken kaikkiaan: on kärsittävä yhdessä,\nkaikkien on tultava Jumalan Pojan kaltaisiksi, ellemme tule, meitä ei\nhänen kanssansa kirkkauteen koroteta.\n\nMainitsemalla kirkkautta, joka on ilmestyvä meihin, apostoli taas\nosoittaa, mistä kärsimisen vastahakoisuus sinussa johtuu: usko näet on\nvielä heikko, haluton katsahtamaan siihen salattuun kirkkauteen, joka\nkerran on meihin ilmestyvä. Jos se näet olisi sellaista kirkkautta,\njonka voi silmin nähdä, niin kyllä me olisimme kärsivällisiä, kelpo\nkärsijöitä. Mutta kun mikään ei ole ilmeisenä, käy vanhalle Aadamille\ntyölääksi uskoa, että Jumala antaa minulle viimeisenä päivänä ihanan\nruumiin, iloisen mielen ja puhtaan sielun. Jos kuitenkin usko olisi\nkäsillä, kaikki olisi meistä niin vähäistä huomioon otettavaksi, kunhan\nvain Herra Jumalammekin jättää huomioon ottamatta sen vaatimuksen,\nmikä hänellä on meidän syntiemme tähden. Oi, miksi puhutaankaan\npaljon suurista kärsimyksistä ja kärsimysten ansiosta! Kuinka täysin\nansiottomina pääsemmekään siihen suureen armoon ja sanomattomaan\nkunniaan, että meistä tulee Kristuksen kautta Jumalan lapsia ja\nperillisiä ja Kristuksen veljiä ja kanssaperillisiä!\n\n\nKeskiviikko.\n\nJos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän\ntaivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi. Matt. 6: 14.\n\nHerra Kristus on tahtonut solmita syntien anteeksisaamisen meidän\nanteeksiantamukseemme, sitoaksensa näin kristityitä rakastamaan toinen\ntoistansa sekä pitämään uskon ja saadun anteeksiantamuksen jälkeen\ntärkeimpänä asiana sitä, että hekin lakkaamatta antavat anteeksi\nlähimmäisilleen. Samoin kuin me elämme uskossa häneen, samoin eläkäämme\nmyös lähimmäisen rakkaudessa, niin ettemme tee toisillemme kiusaa ja\nvahinkoa, vaan ajattelemme, että meidän tulee aina antaa anteeksi,\nvaikka meille olisi vääryyttäkin tehty, niinkuin tässä elämässä usein\nkäy; muutoin tietäkäämme, ettei meillekään ole annettu anteeksi. Kas\nnäin meidät liitetään toisiimme lujin sitein, niin ettemme rupea\neripuraisiksi, vaan kärsimme rakkaudessa toinen toistamme ja olemme\nyksimieliset. Kun näin tapahtuu, on kristitty täydellinen, sellainen,\njoka oikein uskoo ja rakastaa. Mitä vikoja hänessä vielä sitten\nlieneekin jäljellä, ne kaikki annetaan anteeksi ja jätetään syyksi\nlukematta.\n\nKuinka on ymmärrettävä, että Kristus näillä sanoilla perustaa\nanteeksisaamisen meidän tekoihimme ja sanoo: Jos te annatte\nanteeksi ihmisille, niin teille annetaan anteeksi? Tämähän ei\nole anteeksiantamuksen perustamista uskolle? Vastaan: Syntien\nanteeksisaaminen tapahtuu kahdella tavoin: toisaalta evankeliumin ja\nJumalan sanan kautta, joka vastaanotetaan sydämessä Jumalan edessä\nuskolla, toisaalta ulkonaisesti, tekojen kautta, niinkuin Pietari\nsanoo: \"Pyrkikää, veljet, tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne\nlujaksi\" (2. Piet. 1: 10). Apostoli tahtoo, että me vahvistamme\nsen, että meillä on usko ja syntien anteeksisaaminen, esittämällä\nsellaisia tekoja, että puu havaitaan hedelmistänsä hyväksi eikä\nmädänneeksi. Missä näet oikea usko on, siellä hyvät teot varmasti\nseuraavat. Näin ihminen on sekä ulkonaisesti että sisäisesti vanhurskas\nJumalan ja ihmisten edessä. Tämä on hedelmä, jolla me vakuutamme\nitsemme ja muut siitä, että usko on oikea. Ulkonainen, teoissa\nosoitettu anteeksiantamus on tässä varma merkki siitä, että Jumala on\nantanut sinulle syntisi anteeksi. Muussa tapauksessa, ellet osoita\nanteeksiantamusta lähimmäisellesi, se on varma merkki siitä, ettei\nsinullakaan ole syntien anteeksiantamusta Jumalalta, vaan olet vielä\nepäuskossa.\n\nKristus on käyttänytkin meitä kehoittaaksensa ystävällisiä sanoja,\nlausuessaan juuri näin: \"Jos te annatte anteeksi ihmisille heidän\nrikkomuksensa\". Hän ei sano: heidän pahuutensa tai ilkeytensä.\nRikokseksi eli hairahdukseksi hän nimittää sellaista syntiä, joka\ntehdään pikemmin heikkoudesta tai tietämättömyydestä kuin pahuudesta.\nMinkä tähden hän näin väheksyy lähimmäisen syntiä, kun kuitenkin usein\nnäemme monen tekevän syntiä ehdoin tahdoin, pelkästä ilkeydestä? Hän\ntekee näin siksi, että hän tahtoo asettaa sinun vihasi ja taivuttaa\nsinut mielelläsi antamaan anteeksi. Hän tahtoo ennemmin tehdä sinun\nsydämesi lempeäksi ja ystävälliseksi, kuin tehdä synnin niin suureksi\nkuin se itsessään on. Jumalan edessä synti on niin suuri, että se\naukaisee iankaikkisen kadotuksen ja sulkee taivaan, mutta minun\nja sinun ei Jumala tahdo ajattelevan synnistä niin, koska meidän\nvelvollisuutemme ei ole rangaista syntiä, vaan antaa anteeksi. Jos\nsinulla on lähimmäistä kohtaan sellainen mieli, niin Jumalakin on\npuolestaan osoittautuva sinua kohtaan lempeäksi ja on myös tekevä sinun\nsuuren syntisi, jonka häntä vastaan olet tehnyt ja vielä teet, niin\nvähäiseksi, että hän nimittää sitä ainoastaan rikkomukseksi, jos sen\ntunnustat ja rukoilet sitä anteeksi.\n\n\nTorstai.\n\nHerra, käännä meidän kohtalomme, niinkuin sadepurot Etelämaassa. Ps.\n126: 4.\n\nNäitä sanoja pitäisi lakkaamatta rukoiltaman, ellei suulla, niin\nkuitenkin sydämessä hartaasti huoaten. Pyhä Paavalikin sanoo:\n\"Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana\" (Kol. 3: 16), nimittäin\nniin, ettei sitä teroiteta ainoastaan opetuksessa, vaan myös\nrukouksessa. Näin sen tähden, että meidän vastustajamme, perkele, käy\nympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.\nMe olemme heikot ja meillä on aarre maallisissa astioissa, vieläpä\nmeitä raskauttaa liha, joka vielä on täynnä syntiä; uskokin on vielä\nkuin hento, tuleentumaton korsi, jota tuuli häilyttää, ja se saattaa\nkaatua. Sitä eivät kuitenkaan ymmärrä ne, jotka luulevat olevansa\nkristittyjä, vaikkeivät ole vielä saaneet kokea vaaraa taistelussa.\nSellaiset ihmiset eivät pysy vakaina, vaan ajelehtivat kaikkinaisissa\nopin tuulissa sinne tänne tai tulevat täysin jumalattomiksi. He eivät\nymmärrä, että on tarpeen joka päivä kasvaa, voidaksemme vastustaa\nsaatanaa, joka ajaa meitä halveksimaan Jumalaa ja ihmisiä. Siksi täytyy\nvalvoa ja rukoilla, Herran käskyn mukaan.\n\nTätä psalmin jaetta ei ole ymmärrettävä niin, kuin profeetta\nrukoilisi tulevan lunastuksen ilmestymistä; hän rukoilee edustaen\nkristittyjä, joiden tulee alati rukoilla näin ja sanoa: Herra, sinä\nolet kirvoittanut minut vankeudesta, virvota minua vieläkin; sinä ole\nantanut minulle anteeksi syntini, anna anteeksi minulle vieläkin; sinä\nolet surmannut perkeleen, surmaa hänet vieläkin; sinä olet poistanut\nlain, poista se vieläkin. Meidän täytyy näet rukoilla sitä, mitä meillä\njo entuudestaan on, että tulisimme täydellisesti puhtaiksi, mikä\ntapahtuu, kun tämä synnin hallitsema ruumis kuolee.\n\n\"Käännä meidän kohtalomme\" merkitsee siis: lunasta meidät, jotka olemme\nalkaneet olla uusia luomuksia, että niinkuin lunastus on Kristuksen\nkautta täydellisesti tapahtunut, mekin sen täydellisesti käsittäisimme\nja sovittaisimme itseemme. Tässä elämässä sotivat monet asiat tätä\nlunastusta vastaan, sen tähden täytyy meitä suojella niin, ettemme\nlankea takaisin entiseen kohtaloomme ja ettei perkele kukistaisi\nuskoamme. Liha on näet heikko, mutta perkele voimakas; ellei nyt Jumala\nsuojele ja ylläpidä meitä, raukeaa meidän lunastuksemme alku. Meidän\non siis alati rukoiltava, että me tulisimme joka päivä uudistetuiksi,\nsiksi kunnes kuolema tekee ratkaisevan lopun vanhasta ihmisestä.\nSilloin tapahtuu kohtalomme täydellinen kääntäminen, niinkuin\nsadepurot kuivuvat Etelämaassa. Tässä on kehoitus totuttelemaan\nalinomaiseen rukoukseen ja pyhän Raamatun tutkimiseen. Ne jotka\neivät milloinkaan ole taistelleet perkelettä vastaan, eivät tiedä,\nkuinka tarpeellinen rukouksen henki on. Laiminlyöminen ja suruttomuus\nkasvavat päivittäin, aivan kuin ruoste raudassa, ja sana luistaa meidän\nkäsistämme ennen kuin huomaammekaan. Jos näin käy, silloin saatana on\npuoleksi voittanut, sillä hän ei makaa, vaan ottaa vaarin jokaisesta\ntilaisuudesta ja karkaa kimppuumme silloin, kun hän tietää, että sydän\nei ole kiinni sanassa. Hän osaa pienestä kipinästä puhaltaa suuren\ntulen, ennen kuin se voidaan tukahduttaa ja Kristus jälleen käsitetään\nsanalla. Sen tähden tulee Raamatun sanaa harjoittaa ja rukoilla, kun\nkäymme levolle ja kun nousemme levolta, ettei vihollinen tapaisi\nmeitä joutilaina ja varustamattomina ja ryöstäisi meiltä lunastusta\nsydämistämme.\n\n\nPerjantai.\n\nMe tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa\nhamaan tähän asti. Room. 8: 22.\n\nTuo on pyhältä Paavalilta eriskummaista puhetta! Luomakunta, hän sanoo,\ntietää, ei ainoastaan vapautuvansa turmelusta palvelemasta, vaan\nvieläpä tulevansa ihanaksi ja kaunistetuksi. Sinnepä se siis halajaa,\nsitä kohti se kärsimättömänä kiirehtää, sillä se tietää, kuinka\nkauniiksi se silloin saapi, ja sen tähden se alinaikaa sitä kiihkeästi\nikävöitsee. Samoinhan me kristitytkin ikävöitsemme ja toivomme koko\nsydämestämme, että tulisi tämän alhaisen maailman kertakaikkinen loppu.\nEikö todellakin väsytä moisen jumalattomuuden, synnin sekä Kristukseen\nja hänen evankeliumiinsa kohdistuvan jumalanpilkan näkeminen ja\nkuuleminen, sellaisen, jota Lootin Sodomassa täytyi nähdä ja kuulla!\nSen tähden pyhä Paavali sanoo luomakunnan huokaillen ja kärsimättömästi\nodottavan Jumalan lasten ilmestymistä ja kirkkauden vapautta. Eikä\nainoastaan luomakunta yksin odota, vaan myös me, hän sanoo edelleen,\njoilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen\nlapseksiottamista, meidän ruumiimme lunastusta. Me rukoilemme ja\nparumme väkevästi huokaillen ja ikävöiden Isä meidän -rukouksessa:\n\"Tulkoon sinun valtakuntasi!\", toisin sanoen: Suo, rakkahin Herra,\nihanan tulemisesi päivän pian saapua, että meidät vapahdettaisiin\npahasta maailmasta ja perkeleen valtakunnasta ja että me vapautuisimme\nsiitä kauheasta vitsauksesta, jota meidän sekä sisäisesti että\nulkonaisesti, sekä pahojen ihmisten että oman omantuntomme taholta,\ntäytyy kärsiä! Kuoleta alinomaa tätä vanhaa säkkiä, saadaksemme jo\nvihdoinkin toisen ruumiin, joka ei ole, niinkuin tämä nykyinen, täynnä\nsyntiä, kaikkeen pahaan ja tottelemattomuuteen taipuvainen, jonka ei\nenää tarvitse olla sairaana, kärsiä vainoja eikä kuolla, vaan joka sekä\nruumiin että hengen puolesta kaikesta onnettomuudesta vapahdettuna\ntulee sinun, rakas Herra Jeesus, kirkastetun ruumiisi kaltaiseksi, ja\nme niin vihdoin pääsemme ihanaan lunastukseemme, amen!\n\nTässä pyhä Paavali kuitenkin käyttää erikoista sanaa, joka oikeastaan\nmerkitsee sellaista tuskaa ja kipua, joka naisella synnyttäessään on,\nsilloin kun hän ei mitään muuta toivo, kuin että lapsukainen olisi\nsyntynyt. Saman sanan pyhä Paavali tässä soveltaa luomakuntaan: se on\nsynnytystuskissa, niiden ahdistamana ja kivistämänä niin kovin, että\nse toivoisi olevansa uudestisyntynyt ja palveluksestaan päästetty.\nSanopa, ken aavistaisi luomakunnan olevan synnytystuskissa? Aurinko\non niin ihana ja suloinen luomus, ettei se voi sen ihanampi olla. Ja\nmitä vikaa sitten on kuussa, tähdissä ja maassa -- Eikö kaikki ole\nniin oivallisesti ja kauniiksi luotu? Ken siis menisi sanomaan, että\nluomakunta on synnytystuskissa tai toimii vastenmielisesti? Paavali\nsanoo, että ne ovat varsin kyllästyneet niihin olosuhteisiin, joissa\nne nyt palvelevat, jopa että ne olisivat niistä yhtä mielellään erossa\nkuin vaimo vapaana synnytystuskista. Nepä vasta aito hengelliset\nsilmät, jotka kaikkea tätä luomakunnassa havaitsevat! Senpä tähden\napostoli kääntääkin selkänsä tälle maailmalle välittämättä ajallisen\nelämän iloista ja suruista ja rakentaa ainoastaan tulevaiselle\nja iankaikkiselle elämälle, jota hän ei näe eikä tunne. Näin hän\noivallisesti ja väkevästi lohduttaa kristityitä, johdattaen heitä koko\nluomakunnan mukana toiseen elämään, kuitenkin sellaisessa toivossa,\nettä tämä syntinen elämä sitä ennen on päättyvä.\n\nNiiden, jotka uskovat Kristukseen, on siis oltava varmoja ja\nvakuuttuneita iankaikkisesta kirkkaudesta sekä koko luomakunnan kanssa\nhuokaillen huudettava Herraa Jumalaamme kiireesti tuomaan esiin sen\npäivän, jona tämä toivo on täyttyvä. Juuri sitä vartenhan hän on meidän\nkäskenyt rukoilla: \"Tulkoon sinun valtakuntasi!\" Rakas Jumala, joka\non käskenyt meidän niin tehdä, antakoon myöskin armonsa ja auttakoon\nlujasti uskomaan, että me vihdoin tähän kirkkauteen pääsemme. Meidän\nuskomme tarkoituksena on auttaa meitä tulemaan toiseen elämään. Suokoon\nJumala, että se meidän vapahduksemme ja kirkkautemme iloinen ja autuas\npäivä pian tulisi, ja me saisimme kokea kaiken sen, mitä me nyt sanasta\nkuullen uskomme! Amen, amen!\n\n\nLauantai.\n\nUskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Joh. 14: 1.\n\nKristus asettuu tässä Jumalan vertaiseksi ja vaatii itsellensä samaa\nkunniaa, mikä Jumalalle tulee. Ei niin, että hän asettaisi ainoan\nJumalan rinnalle toisen, vaan hän tahtoo tällä osoittaa, että hän nyt\nvasta on perustava valtakuntansa maan päälle ja juuri sen tähden nousee\nmaasta taivaaseen oikeaan hallitukseensa. On kuin hän sanoisi: Nyt\npidetään minua maan päällä vaivaisena ja voimattomana ihmisenä, mutta\nkun pääsen sinne ylös, niin minä vedän kaikkien sydämet tyköni. Silloin\nsaatte tuntea, mitä teillä on minussa. Minä toimin niin, että te ette\nole turhaan luottaneet minuun ja että te uskotte minuun, niin kuin te\nuskotte Jumalaan.\n\nMiksi hän siis korottaa itsensä Jumalan rinnalle? Riistääkö hän\nJumalalta kunnian itsellensä? Ei niin, vaan hän osoittaa meille, kuinka\nme löydämme oikean tien, ettemme eksy oikeasta Jumalasta. Hän tahtoo\ntällä sanoa: Te olette kuulleet, että teidän tulee uskoa Jumalaan;\nminä tahdon osoittaa teille, kuinka te hänet löydätte, niin ettette\nomien ajatustenne mukaan kuvittele itsellenne toista, väärää Jumalaa.\nJos siis tahdotte uskoa Jumalaan, niin uskokaa minuun. Jos tahdotte\noikein perustaa uskonne, niin ettei se petä, niin perustakaa se minuun.\nMinussa näet asuu koko jumaluus täydellisesti. \"Minä olen tie, totuus\nja elämä.\" \"Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.\" Jos siis tahdotte\nvarmasti löytää Isän, niin käsittäkää hänet minussa ja minun kauttani;\njos minä olen teillä, niin on teillä Isäkin. Isä itsekin todistaa, että\nhän on lähettänyt Pojan, eikä Poika puhu eikä tee mitään itsestänsä.\nIsän määräys koko maailmalle on, että Kristusta tulee uskoa niinkuin\nitse Jumalaa, että olisimme varmat siitä, että jos Kristukseen uskomme,\nlöydämme oikean Jumalan. Varmaa on siis, että se, joka poikkeaa\ntästä Kristuksesta, ei ikinä löydä Jumalaa. Koska Jumala on kokonaan\nKristuksessa ja ilmaantuu meille hänessä, niin on kaikkien niiden\npyrkimys turhaa, jotka ilman Kristusta ja hänen ulkopuolellaan, omien\ninhimillisten ajatustensa mukaan ryhtyvät Jumalan, kanssa tekemisiin.\n\nSe joka tahtoo oikein menetellä eikä tahdo joutua uskossansa harhaan,\nalkakoon siitä, missä Jumala on ja ilmenee, muuten koko hänen uskonsa\nja ponnistuksensa on turhaa eikä hän voita muuta kuin surkean\npettymyksen. Niin käy niiden, jotka teoillaan yrittävät ansaita Jumalan\narmoa. Mutta oikeat kristityt sanovat näin: Tässä on minun Jumalani,\nminä en tahdo uskoa muuhun Jumalaan kuin häneen, joka on yhtä Jumalan\nkanssa, Jeesukseen Kristukseen. Häneen minä luotan ja tiedän, että\nminulla silloin on oikea Jumala. Jos minulla on Kristus, niin saan\nrehennellä perkelettä ja maailmaa vastaan. Vaikka maailma riistäisi\nminulta tavaran, kunnian, ruumiin ja hengen, niin minulla on kuitenkin\nKristus, joka on elämän ja kuoleman, maailman ja kaiken Herra. Vaikka\nperkele peljättää minua ja raskauttaa mieleni ja omantuntoni, ei hän\nkuitenkaan saa mitään aikaan, sillä tässä on Herrani, johon minä uskon,\nja kun uskon häneen, uskon Jumalaan.\n\n\n\n\nVIIDES KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nNiin Simon vastasi ja sanoi hänelle: \"Mestari, koko yön me olemme\ntehneet työtä emmekä ole mitään saaneet; mutta sinun käskystäsi minä\nheitän verkot\". Luuk. 5: 5.\n\nTässä huomaamme Pietarissa erityisen avun. Hän mahtoi olla todella\nhurskas sielu, koska hän niin pian voi taipua ja niin lujasti\nluottaa Herran sanaan. Tässä näet kävi samoin kuin aina muulloinkin:\nihmisjärjen kannalta katsoen Herran käskyt tuntuivat ja näyttivät aivan\ntyhmiltä. Onhan yleensä kalanpyynnin laita siten, että keskipäivällä\nei juuri saa mitään; yön aika on sopivampi. Ei liioin ole kalastajien\ntapana mennä meren selälle, vaan he pysyvät rannikolla, missä kala\nliikkuu. Mutta Herra kääntää asiat aivan toisin, käskee Pietarin viedä\nverkkonsa syvälle, ulapalle, ja vaikka he eivät koko yönä olleet mitään\nsaaneet, hän käskee heidän laskea verkkonsa keskipäivällä. Pietari\nkäsittää aivan hyvin, ettei tuo ole maallisen ammattimiehen puhetta;\nsen tähden hän vastaa: \"Mestari, koko yön olemme tehneet työtä emmekä\nole mitään saaneet\". Jos meidän taitomme jotain merkitsee, niin ei\nmeillä ole saaliista suuria toiveita, mutta sinun käskystäsi minä\nheitän verkot; jos ei sinun sanasi vaikuta mitään erinomaista, niin\nyritys on turha.\n\nTuo vastaus oli erittäin kohtelias. Hän ei ruvennut väittämään vastaan:\nÄlä tulekaan minua opettamaan; minä kyllä neuvomattasikin tiedän, miten\nkaloja on pyydettävä. Saarnatoimi ja kalastus ovat kaksi eri asiaa. En\nminä tahdo opettaa sinua saarnaamaan, älä siis sinäkään opeta minulle\nkalastusta. -- Tähän tapaan olisimme me kenties vastanneet Herralle.\nMe tahdomme luonnostamme aina olla viisaampia kuin Herra Jumala. Mutta\nPietari on siksi hurskas, että luopuu tuollaisista ajatuksista. Hän\nmiettii vain: tiedän minä kalastuksesta minkä tiedänkin, kuitenkaan\nen tahdo halveksua tuota käskyä, vaan noudatan sitä. Kaikesta\nsydämestään hän siis luottaa sanaan, huolimatta järkensä väitteistä\nja kokemuksestaan. Tämä on todella kaunis uskon esikuva. Jospa vain\nosaisimme menetellä Pietarin tavoin, luopua omista ajatuksistamme\nja ainoastaan sanassa riippua! On sangen harmillista, jos isännän\nkäskiessä palvelijaansa johonkin, tämä ei tahdo totella, vaan\nvastustelee. Sellaista palvelijaa ei kukaan pidä talossaan.\n\nJumalalle on kunniaksi, että me kohtelemme häntä ja hänen sanaansa\nsamoin kuin Pietari tässä tilanteessa. Vaikka järkemme koettaa\nvietellä meitä toisaalle, tulee meidän kuitenkin pysyä uskossa vakaina\nja sanoa: Järki sinne, järki tänne! -- Tässähän on minulla Jumalan\nsana ja käsky, siinä minä tahdon pysyä. Joka näin luottaa sanaan,\nhänestä Jumala ja koko taivaan sotajoukko iloitsevat. Tosin ei tässä\nkohden päästä kiusauksista. Kun meille käy, kuten Pietarille, että\nsaamme tehdä turhaan työtä koko yön, niin mekin käymme alakuloisiksi,\nrupeamme napisemaan ja hätäilemään, miettien jo heittää sikseen\nkaikki. Mutta ei ole antauduttava tähän kiusaukseen, vaan on pysyttävä\nkutsumuksessamme ja annettava asiamme Jumalan huomaan. Usein saadaan\nnähdä, ettei hyville, hurskaille ja kuuliaisille lapsille mikään oikein\nota menestyäkseen, kun sen sijaan pahoille ja tottelemattomille käy\nkaikki hyvin, toiveitten mukaan. Mutta tätä ei kestä kauan; lopulta\nkäy niin, että huono onni kääntyy hyväksi, ja ensin nautittu hyvä onni\nhuonoksi. Vaikka siis sinullekin käy niin, etteivät yrityksesi ensin\nmenesty, niin pysy lujana äläkä suutu, sillä kuuliaisuudessa kärsitty\nvastoinkäyminen on parempi kuin myötäkäyminen tottelemattomalle.\n\n\nMaanantai.\n\nMeidän apumme on Herran nimi, hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan.\nPs. 124: 8.\n\nTässä meille opetetaan, että syntiä, kuolemaa ja muuta vaaraa vastaan\nei ole mitään muuta apua kuin Herran nimi. Ellei niin olisi, me\nlankeaisimme kaikenlaiseen syntiin, pilkkaan ja eksytykseen. Mutta\nmeidän apumme on Herran nimi, joka varjelee meidät niistä ja ylläpitää\nuskomme ja elämämme vastoin maailmaa ja perkelettä. Tämä jae opettaa\nmeille, niinkuin tämä koko psalmikin, että Jumala koettelee pyhiänsä\nja sallii heidän joutua syvälle tuskaan ja hätään, aivan kuin suuriin\nvesiin, niin että luullaankin heidän jo olevan hukassa. Mutta Jumala\nantaa tämän ohessa sen lohdutuksen, ettei hän lopulta kuitenkaan\nomiansa hylkää. Hän tahtoo vain meidän sellaisista esimerkeistä\noppivan tuntemaan hänen tahtoansa. Hän koettelee omiansa Egyptin\nahjossa, siten kuolettaakseen vanhaa ihmistä kaikkine tekoineen ja\nopettaakseen meitä etsimään apua ainoastaan Herralta Jumalalta.\nTämä on kaikkien koettelemusten ja kärsimysten tarkoitus. Ei kukaan\ntule kristityksi ainoastaan ajattelemalla ja opettelemalla; täytyy\nmyös ryhtyä tosi toimeen, toisin sanoen, täytyy kantaa ristiä. Tämä\nkukistaa lihamme mitättömäksi, niin että ihminen on epätoivoinen omista\nvoimistaan, luottaa Jumalan apuun ja odottaa sitä kärsivällisesti ja\nhartaasti toivoen. Sillä niin on Jumalan armollinen tahto, emmekä saa\nmuodostaa itsellemme muuta käsitystä Jumalasta, kuin että hän tahtoo\nmeitä auttaa hädässämme ja vapauttaa meidät epätoivosta ja kaikesta\nonnettomuudesta. Joka tämän on oppinut, se on tässä taistelussa melkein\npuoleksi voittanut. Ne taas, jotka eivät siitä mitään tiedä ja joutuvat\nkoettelemukseen, tekevät saatanan tahdon mukaan niin, että he joko\nkokonaan ovat toivottomat tai etsivät muuta apua.\n\nOppikaamme tästä, että Jumala aina harjoittaa pyhiänsä ja antaa vesien\nhyökyä heidän ylitsensä. Hän sallii viritettävän pauloja eteemme ja\nkoettelee meitä, ei tuhotaksensa meidät, vaan näyttääkseen meidän\nheikkoutemme ja opettaakseen meitä toivomaan hänen apuunsa. Autuas on\nse, joka tämän tajuaa. Liha katsoo vain vihollisen voimaa ja suurta\njoukkoa sekä lisäksi omaa viheliäisyyttänsä ja heikkouttansa, mutta\nse ei toivo Jumalaan eikä odota häneltä apua. Sen tähden tämä psalmin\npäätelmä on tarpeellinen: \"Meidän apumme on Herran nimi, hänen,\njoka on tehnyt taivaan ja maan\". Se on lyhyt lause, mutta se antaa\nmeille ihanan opetuksen ja lohdutuksen, jota me tähän aikaan kipeästi\ntarvitsemme. Me näemme, kuinka maailma vainoaa evankeliumin oppia.\nJa mitä me olemme niin suuren maailman voiman rinnalla? Kuitenkin me\nsaamme kokea, ettei meitä kokonaan hyljätä, vaan me olemme turvassa\nluottaen siihen apuun, joka on Jumalan kädessä. Nämäkin sanat, jotka\nprofeetta tässä sanoo, ovat myös ilmaus voittavasta ja riemuitsevasta\nuskosta. On kuin hän sanoisi: Minun Jumalani ja auttajani on hän, joka\non tehnyt taivaan ja maan. Te viholliset, osoittakaa minulle joku, joka\non hänen kaltaisensa! Profeetta asettaa siis suurta vaaraa ja kiusausta\nvastaan kaikkivaltiaan Jumalan, nielaisten aivan kuin henkäyksessä\nkoko maailman ja helvetin kaiken pahuuden, niinkuin suuri tuli\nkuluttaa pienen vesipisaran. Mitäpä on maailma kaikkine valtoineen,\nvarustuksineen ja rikkauksineen sen rinnalla, joka on tehnyt taivaan\nja maan! Maailma vihastukoon, minkä tahtoo, kunhan meillä vain on tämä\napu. Vaikka meidän täytyykin vähän kärsiä, niin me kuitenkin lopulta\nsaamme voiton.\n\n\nTiistai.\n\nJos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä\noppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joh. 7: 17.\n\nIsän tahto on, että kuullaan, mitä Kristus puhuu, ja että noudatetaan\nhänen sanaansa. Älä mestaroi hänen sanaansa, vaan kuule ja tottele\nsitä, niin Pyhä Henki on tuleva ja muodostava sydämesi niin, että\nsinä uskot jumalallisen sanan saarnan ja sanot: tämä on Jumalan sana\nja puhdas totuus, ja olet valmis vaikka panemaan henkesi sen tähden.\nMutta jos tahdot ruveta jumalallista sanaa mestaroimaan ja ensin ottaa\nepäilläksesi ja arvostellaksesi sitä oman pääsi mukaan, et vielä\nole opetuslapsi, vaan mestari. Sillä tavoin et milloinkaan saavuta\npäämäärää etkä saa kokea, mikä on Herran Kristuksen sana ja hänen\ntaivaallisen Isänsä tahto, sillä mahdotonta on sen ymmärtää Jumalan\nsanaa, joka ajatuksillaan sitä mestaroi. Ota sen tähden järkesi\nvangiksi, äläkä salli sen niissä asioissa, jotka koskevat autuuttasi,\nhapuilla tai ajatella, vaan ainoastaan kuulla, mitä Jumalan Poika puhuu\nja pysyä hänen sanassaan. \"Kuulkaa häntä!\" (Matt. 17: 5) Kuulla, kuulla\nkäsketään, ja se merkitsee sitä, että puhtaasti ja hyvin tehdään Herran\nJumalamme tahto. Jumala on luvannut, että hän tahtoo sille, joka kuulee\nPoikaa, antaa Pyhän Hengen, valaista ja sytyttää hänet niin, että hän\noikein ymmärtää sen Jumalan sanaksi. Siltä taas, joka tahtoo ainoastaan\nkuulla, mitä hän itse valitsee ja tahtoo, on taivas suljettu, eikä hän\nmilloinkaan pääse edes maistamaan, mitä on yksikään Raamatun sana.\n\nMeidän tulee siis olla opetuslapsia eikä mestareita. Sen tähden Kristus\nsanoo: \"Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan,\nonko tämä oppi Jumalasta\". Ottakaa minut vastaan saarnaajana, jonka\nJumala on lähettänyt. Jos tahdotte ymmärtää minun sanani, niin siihen\nette pääse viisastelemalla. Kun Jumala puhuu, olkaa te ääneti ja\nsuostukaa Jumalan tahtoon. Niinhän maailmassakin on suhtauduttava\nhallitsijaan; jos hän käskee jotakin, niin ei sitä ole muutettava, vaan\nhänen käskyään on uskottava eikä väiteltävä siitä. Samoin on laita\nperheenpään: palvelija ei saa kysellä isäntänsä sanaa, eikä väitellä\nsiitä, vaan kun isäntä on sanonut, niin palvelija vaietkoon ja tehköön,\nmitä hän on käskenyt.\n\nTässä käyköön samoin. Herra Kristus tahtoo sanoa: Jumala itse puhuu\nminun kauttani, se on hänen sanansa, minun oppini ei ole minun, vaan\nJumalan, joka sen on minulle antanut, sen tähden kuulkaa, mitä minä\npuhun. Mutta, maailma sanoo, olisimmeko me niin yksinkertaisia! Kas\nniin, paratiisissakin me tahdoimme olla viisaammat kuin itse Jumala,\nsiksi olemmekin niin syvälle langenneet. Jumalan sanan tuomariksi\npääset kyllä, mutta ainoastaan sillä tavoin, että kuulet ja tottelet\nJumalan sanaa; jos näet pysyt Jumalan sanassa, niin osaat arvostella\nkaikkea oppia ja huomaat, onko se Jumalan sanaa vaiko ei.\n\n\nKeskiviikko.\n\nÄlkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan\npäinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että\nsiunauksen perisitte. 1. Piet. 3: 9.\n\nTässä ei puhuta mitään virasta. Kun näet tuomari sanoo: Tämä on\nvarkaana tuomittava, on sekin kostamista, mutta se on Jumalan tuomiota\nja työtä eikä se kuulu tähän. Mutta kristitty, joka oikein uskoo,\nviattomasti elää ja oppiaan ja uskoaan tunnustaa sekä Jumalan käskyn\nmukaan tahtoo nuhdella sitä, mikä ei ole opin ja uskon mukaista,\nvihoittaa perkeleen ja maailman; jopa nekin, joiden virkaan kuuluu\nhurskasten suojeleminen ja väkivallan estäminen, viran ja oikeuden\nvarjolla vainoavat ja sortavat heitä, ainakin tuottamalla heille\nhaittaa ja estämällä heitä. Jos hän on helposti kiihottuva, antaen\nvihan ja kärsimättömyytensä yllättää itsensä, hän ei voi tehdä\nmitään hyvää, vaan päin vastoin tekee rauhattomaksi sydämensä, joka\nrääkkääntyy suunnitellessaan, kuinka saisi loukkaajalleen kostetuksi.\nTämän huomatessaan perkele iloitsee ja pyrkii kiihoittamalla\nsynnyttämään molemmin puolin yhä enemmän onnettomuutta, näin tuottaen\nsinulle kaksinkertaisen vahingon, ei ainoastaan vihollisesi kautta,\nvaan oman vihasi tähden, sinä kun sillä kidutat itseäsi ja turmelet\nonnesi päivät.\n\nMikä siis neuvoksi, sinä sanot, jos meidän on moista kärsiminen\nvoimatta sitä estää ja päästä oikeuksiimme? Ei siihen ole mitään muuta\nneuvoa, pyhä Pietari sanoo, kuin että rauhoitat sydämesi jättäen\nJumalan haltuun asiasi, elleivät ne, joiden velvollisuuksiin se kuuluu,\nsinua auta. Elleivät ihmiset rankaise, niin jääköön rankaisemattomaksi,\nkunnes Jumala itse sen puoleen katsahtaa. Säilytä sinä vain rauhallinen\nomatunto ja lempeä sydän äläkä perkeleen ja pahojen ihmisten vuoksi\nsuostu luovuttamaan hyvää omaatuntoasi, rauhallista sydäntäsi ja\nJumalalta saamaasi siunausta. Jos sinulle taas on uskottu pahan\nrankaisemisen virka tai jos sinä asianomaisten toimesta voit nauttia\nsuojaa ja oikeutta, niin käytä sitä hyväksesi! Ole kaukana kaikesta\nvihasta ja katkeruudesta, jopa sellaisella mielellä, että toivotat\nsiunausta häväistyssanojen ja kaiken pahan sijasta!\n\nNäin kristittyjen sopiikin, hän sanoo, sillä te olette sellaisia\nihmisiä, jotka olette kutsutut siihen, että siunauksen perisitte.\nKuinka suurta! Kuinka kallisarvoista! Jumala on päättämänsä mukaan\njo luvannut teille pelkkää siunausta, toisin sanoen, armonsa ja\nrikkauksiensa runsauden. Teidän se on ja runsaana se on teidän\nosaksenne tuleva ja jääväkin, niin sielun kuin ruumiinkin puolesta, jos\nsen vain säilytätte ettekä itse sitä hukkaa. Kenpä ei mielellään sen\nsaavuttamiseksi uhraisi ajallista elämäänsä ja kärsisi kaikkea ilolla,\nkun sydän epäröimisittä voisi kerskata: Minä tiedän olevani Jumalan\nlapsi, hänen, joka on minut armoihin ottanut, ja minä elän siinä\nvarmassa toivossa, että saan olla iankaikkisesti siunattu ja autuas!\nAjatelkaa toki, hän sanoo, koska olette kristittyjä, kuinka suuren\nerotuksen Jumala on saanut aikaan teidän ja heidän välillä: teidät hän\non asettanut iankaikkisen armon, siunauksen ja elämän perilliseksi,\nnuo sitä vastoin -- mitä heillä muuta on, kuin sen kauhistavan tuomion\npaino, että he ovat kirouksen ja iankaikkisen kadotuksen lapsia?\n\nJos tämä asia kävisi tunnollemme, olisi helppoa opettaa ihmisiä ja\nheitä taivutella ystävälliseen ja sydämelliseen mielialaan kaikkia\nkohtaan, jättämään sikseen kaikki kostonhimosta purkautuvat pahat\nherjasanat ja mieluummin pitämään hyvänään vahingon, rauhassa ja\nlevossa ollen, ellei laki voi tuoda heille apua oikeuden, suojan tai\nrangaistuksen muodossa, kuin että kadottavat iankaikkisen lohdutuksensa\nja ilonsa. Tämä on se tärkeä syy, jonka todellakin väkevästi pitää\ntaivuttaa ja innostaa kristittyjä olemaan kärsivällisiä ja välttymään\nkostonhimosta ja katkeruudesta: he ovat niin runsaasti Jumalan\narmoittamia, ja heillä on sellainen upeus, jota ei ensinkään voida\nvähentää eikä vahingoittaa, sikäli kuin vain itse siinä tahtovat pysyä.\n\n\nTorstai.\n\nKatso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. Ps. 121: 4.\n\nLiha ei pidä tätä totena: olisiko muka se varjelemista, että perkele\nja maailma piinaavat ja vaivaavat meitä monenlaisin onnettomuuksin,\njopa että Kristus itse ristiinnaulittiin? Kuinka sopisi sitä sanoa\nsuojelemiseksi ja varjelemiseksi, kun usein tapahtuu mitä suurin\nhylkääminen? Niinpä nämä sanat ovatkin hengen ja uskon eivätkä lihan,\nnäkemisen eikä tuntemisen sanoja. Lihan mielestä Jumala ei ensinkään\nsuojellut kantaisä Jaakobia, kun veljet myivät hänen poikansa Joosefin;\nkuitenkin osoittautui jälkeenpäin, että Jumala täten suojeli hänet,\nniin että hän tuli melkein Egyptin kuninkaaksi. Samoin Jumala ei\nsuojele meitäkään niin, ettemme kuolisi emmekä joutuisi näkemään\nomaistemme kuolemaa, ei myöskään niin, ettemme saisi päivittäin kokea\npaljon häpeää pahan maailman taholta. Kuinka Jumala siis valvoo\nmeitä? Mistä näkyy, että Jumala on meidän varjelijamme ja valvojamme?\nMeidän täytyy nostaa silmämme ylös vuoria kohti, missä hänen sanansa\non, ja tarkata, mitä Jumala puhuu pyhästä temppelistänsä, nimittäin\nettä hän ei torku eli makaa, niinkuin liha luulee, vaan on vartija\nja valvoja, joka öin ja päivin vartioitsee meitä. Usko omistaa tämän\nsanan ja arvostelee sen mukaan, vaikka liha tahtookin arvostella\nasioita mielensä mukaan, että Jumala muka ei näe eikä kuule, vaan\non niitten kaltainen, joista psalmi sanoo: \"niillä on silmät, mutta\neivät näe, niillä on korvat, mutta eivät kuule\" (Ps. 115: 5, 6).\nOlkaamme siis me, jotka olemme uskovaisia ja näemme maailman sokeuden,\nvarmat siitä, että tämä salattu vartija, joka on uskon vartija, on\nmeidän Kaikkivaltiaamme. Pyhä Raamattu opettaa meille, että perkeleen\nvaltakunta on synnin, kuoleman ja valheen valtakunta. Tästä tosiasiasta\njohtuu, että perkele joka hetki yllyttää ihmisiä tekemään syntiä tai\nainakin rohkenee yrittää johdattaa meidät syntiä tekemään, eksymään ja\nkuolemaan. Me olemme siis kaikkialla kuoleman hädässä ja jumalattomien\neksytysten ja synnin vaarassa. Mutta pyhä Raamattu opettaa meille\ntässä oman kokemuksemme lisäksi, että ellei Jumala valvoisi meidän\nmaatessamme, ellei Jumala pitäisi huolta, kun me olemme huolta vailla,\nellei hän suojelisi ja varjelisi, kun me olemme huolettomat, niin\ntapahtuisi alituisesti, että tekisimme syntiä tai kuolisimme. Siitä,\nettä vielä elämme emmekä päivä päivältä lankea suuriin synteihin,\non meidän kiittäminen ainoastaan tätä vartijaa, josta Daavid tässä\npuhuu. Näin pyhä Raamattu opettaa meille, ja hurskaat uskovat sen,\nsillä heidän oma ja koko seurakunnan esimerkki osoittaa, että me\nalinomaa Kristuksen kautta, jonka valtakuntaan olemme kasteen ja uskon\nkautta siirretyt, vapaudumme kuolemasta ja muista vaaroista, sekä\nruumiillisesti että hengellisesti. Tältä pohjalta nousevat profeettojen\nihanat saarnat, he kun sanovat, että maanpiirin valtakunta on täynnä\nJumalan laupeutta, että hänen laupeutensa kestää iankaikkisesti ja\nettä se on määrätön. Välistä perkele saa tahtonsa perille karatessaan\näkkinäisten vaarojen kautta ihmisten kimppuun ja tuhoten heidät. Tässä\nmeidän tulee oppia tuntemaan, että hän mielellään tekisi niin aina kun\nhän rohkenee, ellei meidän taivaallisen vartijamme huolenpito häntä\nestäisi. Jos se näet olisi tämän vihollisen vallassa, hän tuhoaisi\nkaikki ihmiset maan päällä sekä hengellisesti että ruumiillisesti.\nMiksi sitten ei näin tapahdu? Epäilemättä siksi, että meidän vartijamme\nvalvoo. Mutta uskon täytyy tajuta nämä asiat, sen tähden Daavid lisää\ntämän vähäisen sanan \"katso\", että nähtäisiin, kuinka mielellään hän\ntahtoisi sydämeemme painaa tämän vartioimisen.\n\nKoska Jumalan sana ilmoittaa tämän Jumalan huolenpidon ja henki\nsen uskoo, niin liha ei sitä näe. Sen tähden liha selittää nämä\nsanat mielettömiksi, sillä järki arvostelee ainoastaan näkemänsä ja\ntuntemansa perusteella, ei sanan eikä Jumalan mukaan, joka on lupauksen\nantanut. Mutta usko kätkee elämän sanan ja poistaa kaikki pelon\naiheet, kaikki vaarat, joitten kautta uskovainen ihminen, vakaasti\nuskaltaessaan vartijansa huolenpitoon, pääsee perille elämään.\n\n\nPerjantai.\n\nEi ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta, että hän tekisi vain\nhyvää eikä tekisi syntiä. Saarn. 7: 21.\n\nSalomon huomaa tässä puhuvan siitä, mitä auringon alla on ja tapahtuu.\nHän ei puhu tässä omantunnon asioista, vaan siitä, että sydän on\npidettävä levollisena, vaikka jokapäiväisen elämän asioissa maailmassa\nkävisikin niin kohtuuttomasti ja väärin. Siksi hän sanoo selkeästi:\n\"Ei ole maan päällä ihmistä niin vanhurskasta\", puhuen ulkonaisesta\ninhimillisestä hurskaudesta ja synneistä, joita osoitamme tai teemme\nlähimmäistä vastaan, niistä hairahduksista, joihin syyllistyt\njokapäiväisissä toimissasi. On kuin hän sanoisi: Miksi tahdot niin\ntarkoin punnita kaikkea kultavaa'alla? Sinä et milloinkaan saa\nmaailmassa nähdä kaiken olevan kokonaan oikein ja täydellistä. Jos\ntahdot hyvin hallita, hoitaa huonekuntaasi, ylläpitää rauhaa ja sopua,\nmenetellä viisaasti niin suurissa kuin pienissäkin asioissa, niin\nopi antamaan anteeksi, opi olemaan tietämätön monista asioista, mitä\ntiedät, sekä paljon kärsimään ja kestämään. Kaikkea tätä, mikä kyllä\non sinulle sangen raskasta, harjoittaos sen tähden, että edes jotakin\nhyvää pidettäisiin voimassa häpeällisessä maailmassa.\n\nJos itseäsi katsot, niin huomaat, kuinka usein olet ansainnut\nrangaistuksen ja tehnyt sitä, mikä on väärin. Älä sen tähden oli liian\nvanhurskas, sillä sinäkin taidat tehdä syntiä, niinkuin Herramme\nKristus sanoo: \"Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et\nhuomaa malkaa omassa silmässäsi? Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi:\n'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa\nsilmässäsi.\" (Matt. 7: 3, 4) Kristus tosin tässä puhuu Jumalan edessä\nosoitettavasta vanhurskaudesta. Jos katsomme itseämme, löydämme monta\nvikaa, ja sen pitäisi tosiaankin kääntää meidät niin tarkoin katsomasta\nja tuomitsemasta lähimmäistämme. Tavallisesti havaitaankin suuria\nvikoja juuri niissä, jotka itse niin tarkoin kultavaarna punnitsevat.\nHe eivät ole kärsivällisiä toisia kohtaan, vaan rasittavat sekä\nitseänsä että muita.\n\nSalomo tahtoo tässä varoittaa meitä ja sanoa: Älä vihastu, vaikka ei\naina niin käykään kuin sinä mielelläsi tahtoisit ja niin kuin oikeinkin\non. Et sinä itsekään tee kaikkea, mitä sinun tulisi tehdä. Sen tähden\ntäytyy monissa asioissa olla kärsivällinen ja katsoa sormien lävitse.\nSamoin kuin kokeneiden ja vakavien kristittyjen velvollisuus on kärsiä\nheikkoja ja neuvoa heitä, samoin on kokeneiden hallitsijoiden ja\nperheenisien, joista Salomo puhuu, opittava kärsivällisesti kestämään\nja kantamaan monia alaistensa ja omaistensa vikoja, jotta meillä täällä\nniin olisi kärsivällisyyttä toisiamme kohtaan ja söisimme jokapäiväisen\nleipämme rauhassa tämän kurjan, lyhykäisen elämämme aikana.\n\nSalomo tahtoo tässä opettaa, ettet olisi liian ankara, jos näet jotakin\nvääryyttä. Sillä ne mielettömät, jotka liian tarkoin tahtovat kaiken\nolevan lain ja oikeuden mukaan puhdasta kuin kulta, tekevät usein\nenemmän vahinkoa kuin ne, jotka myöntävät jonkin verran helpotuksia,\nkohtuuden ja tasapuolisuuden mukaan, kuten suurissa asioissa saatu\nkokemus osoittaa. Salomo varoittaa tässä näin: Älä aivan revähytä\nitseäsi, jos ei kaikki käy sinun mielesi mukaan. Riittäköön sinulle,\nettä on muutamia, jotka noudattavat lakeja ja oikeutta, vaikkei koko\nmaailma tahdo eikä voi olla niin hyvä. Tämä kurja elämä ei milloinkaan\ntule niin täydelliseksi, että se olisi sulaa pyhyyttä, hurskautta,\nkuuliaisuutta ja avua. Kaiken kaikkiaan: et voi kaikkea viedä niin\ntäysin päätökseen asti, ei myöskään kaikki tapahdu niin äkisti,\nvaikka se onkin oikeata ja varsin kohtuullista. Täytyy myös kestää ja\nodottaa kärsivällisesti. Tämä avu saa aikaan usein paljon hyvää, mutta\nrajuus ei aina menesty. Miksi ei? \"Ei ole maan päällä ihmistä niin\nvanhurskasta, että hän tekisi vain hyvää eikä tekisi syntiä.\"\n\n\nLauantai.\n\nHerran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän\nrukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan. 1. Piet.\n3: 12.\n\nKirjoita tämä lause vahvalla uskolla sydämeesi! Saatpa todeta Herran\ntuottavan itsellesi rauhaa ja hyvää. Jos voit uskoa, että Jumala\nei istu tuolla ylhäällä nukuksissa tai muuanne katsellen ja sinut\nunohtaen, vaan että hän valvovin, avoimin silmin tarkkaa vanhurskaita,\njotka kärsivät väkivaltaa ja vääryyttä, niin miksi valittaisit ja\ntulisit apealle mielelle sinua kohtaavan vahingon tai murheen tähden,\njos kerran hän kääntää puoleesi armolliset silmänsä ja oikeana\ntuomitsijana ja Jumalana sinua varmasti muistaa, sinua auttaaksensa?\nTuon silmän minä ostaisin koko maailman rikkauksilla, jopa tuollaisen\nuskonkin, jos vain sen voisin saada! Ei näet todellakaan ole puutetta\nhänen tarkkaamisestaan, vaan puute on meidän uskossamme. Lisäksi vielä,\napostoli sanoo, hänen korvansa tarkkaavat vanhurskasten rukouksia.\nSamoin kuin hän katsoo sinuun armollisin, hymyilevin silmin, samoin hän\nmyöskin tarkoin ja avoimin korvin kuulee valituksesi, huokauksesi ja\nanomisesi. Hän kuuntelee näitä suurella halulla ja mieltymyksellä: niin\npian kuin olet ehtinyt suusi avata, kaikki on kuultu ja täytetty.\n\nMutta apostoli sanoo: \"Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan\"\nHänen silmänsä kylläkin tarkkaavat vanhurskaita, mutta sittenkin hän\nkasvoillansa katsahtaapi myös tuohon toiseen joukkoon. Se katse ei\nole ystävällinen katse, eivätkä ne kasvot ole armolliset kasvot, vaan\nmuoto on tyly ja vihainen: otsa käypi rypyille, nenä nyrpistyy, silmät\nsäkenöivät punaisina hehkuen, aivan niin kuin on vihastuneen ihmisen.\nMitä siis nämä Jumalan kasvot tekevät, ja minkä tähden tai missä\ntarkoituksessa hän katsoo niihin, jotka pahaa tekevät? Eipä todellakaan\nsen tähden, että hän heitä kuulisi, heitä auttaisi tai antaisi heille\nsiunausta ja onnea heidän pahoihin tekoihinsa, vaan, niinkuin Raamattu\nedelleen sanoo, \"hävittääksensä heidän muistonsa maan päältä\". Se on\nkaamea, hirmuinen lause: sydän sen voimasta varmaankin lysähtäisi\nmaahan kuin ukoniskusta, elleivät jumalattomat niin paatunein sydämin\nvoisi halveksia Jumalan sanaa.\n\nKaikesta huolimatta tuomio on päätetty: Jumalan kannalta katsoen tämä\nei ole mitään leikintekoa, vaan se osoittaa, kuinka täydellisesti\nhän ottaa huomaansa hurskaat ja tahtoo heidän tähtensä kostaa\npahoille, joita kohtaan hän on kääntänyt kasvonsa niin, ettei heitä\nrangaista ainoastaan tässä ajassa, vaan vieläpä heidän muistonsakin\non hävitettävä maan päältä. Hurskaat sen sijaan saavat nähdä vihdoin\ntäällä maan päälläkin lastenlapsistaan siunausta ja kaikkea hyvää,\nkoska ovat peljänneet Jumalaa, pysyneet nuhteettomuudessaan ja sen\ntähden kärsineet. Vaikka jumalaton joukko hetkisen täällä maailmassa\npöyhkeileekin, luullen olevansa niin lujassa asemassa, ettei kukaan\nvoi heitä kumoon kaataa, heidät kuitenkin silloin, kun heidän aikansa\non päättynyt, yhtäkkiä niine hyvineen syöstään maan päältä helvetin\nsyvyyteen. Tämän osoittavat Raamatun esimerkit kaikkialla ja myöskin\nkoko maailman alusta-astinen kokemus: Jumala on syössyt kumoon ne,\njotka ovat pyrkineet tekemään vain vahinkoa ja jotka suruttomina ja\nuhmaillen ovat halveksineet Jumalan uhkaamisia ja hänen vihaisia\nkasvojaan, kunnes heidän on ollut pakko kokea se ja sen tähden joutua\ntuhon omiksi.\n\nTämä on se kristittyjen lohdutus, jolla heidän on kärsiessään\nvahvistettava uskoaan: he ovat Jumalan armokatseen alla hänen\nkääntäessään silmänsä ja korvansa heidän puoleensa, mutta vihastunein\nkasvoin hän katsoo heidän vihollisiaan ja solvaajiaan: hän yhtyy\nleikkiin, ja heidän on joko lakattava tai kukistuttava. Varmasti niin\nkäypikin; kenenkään ei tarvitse elää kauan, ennen kuin saa itsessään\nja muissa kokea tämän sananlaskun totuuden: Oikea asia voittaa. Meiltä\nvain puuttuu uskoa: emme jaksa odottaa tuota vähäistä hetkeä, ja\nmeistä tuntuu siltä, kuin se viipyisi liian kauan ja että meidän käy\naivan onnettomasti. Itse asiassa se ei kestä ensinkään kauan: hyvin\nsinä jaksat kärsivällisesti odottaa, kunhan vain voit uskoa Jumalaan;\nvihollisellesi hän antaa tosin vähän odotusaikaa hänen kääntymisekseen,\nmutta itse asiassa hänen hetkensä on kuitenkin määrätty, jopa se\non käsillä, ja sitä hän ei pääse pakoon, jos se yllättää hänet\nparannukseen kääntymättömänä.\n\n\n\n\nKUUDES KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nMinä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi\nkuin kirjanoppineitten ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten\nvaltakuntaan. Matt. 5: 20.\n\nTämä on lyhyt ja selvä lause: joka tahtoo päästä taivaaseen, sillä\npitää olla parempi vanhurskaus kuin fariseuksilla. Minkälainen on\nsiis fariseusten vanhurskaus? Eihän ollut väärin harrastaa hyvää,\nsiveää ja nuhteetonta elämää ja käytöstä. Se on kaikissa tapauksissa\nJumalan tahto. Hänen omat sanansa kuuluvat: \"Älä tapa\", \"älä tee\nhuorin\", \"älä varasta\", \"älä lausu väärää todistusta\" jne. Joka vaeltaa\ntässä kuuliaisuudessa, tekee oikein. Mutta siinä fariseukset olivat\nväärässä, että ylpeilivät noista ulkonaisista teoistaan, siveydestään\nja kunniallisuudestaan ja tahtoivat siten olla Jumalan edessä otollisia\nja vanhurskaita. He elivät aivan suruttomina, ikään kuin lailla ei\nenää olisi ollut mitään syytöstä heitä vastaan, he kun muka olivat sen\ntäysin täyttäneet. Eikä Jumala kuitenkaan tyydy pelkkiin tekoihin,\nvaan tahtoo uuden, puhtaan sydämen. Moisesta suruttomuudesta Herra\nmeitä nyt varoittaa. Vaikka emme ketään teoillamme pahennakaan, vaan\nolemme ihmisten silmissä nuhteettomat, älkäämme silti luulko olevamme\nhurskaita, ikään kuin olisimme osoittaneet Jumalalle täydellistä\nkuuliaisuutta. Kristus sanoo, että sekin, joka ei ole ketään lyönyt\nkuoliaaksi, voi olla murhaaja ja viidennen käskyn rikkoja. Jumala ei\nnäet tässä käskyssä ole kieltänyt vain kädellä suoritettavaa tappoa,\nvaan myös sydämen vihan, vihaiset sanat ja kiukkuiset katseet.\n\nFariseusten vanhurskaus on siis ulkonaisen hurskauden noudattamista:\nei tapeta, ei tehdä huorin, ei varasteta ja luullaan itseään tekojen\ntähden vanhurskaaksi ja pyhäksi: ei tarvita mitään enempää, kun lailla\nmuka ei ole oikeutta vaatia enempää ja kun Jumala tyytyy siihen eikä\nvihastu, vaikka sydän vielä onkin sisällisesti täynnä syntiä ja pahoja\nhimoja. Sellaisen vanhurskauden Kristus sanoo kuuluvan helvettiin, ei\ntaivaaseen. Jumalan käskyt eivät ole täytetyt pelkillä teoilla; sydämen\ntäytyy olla puhdas kaikesta vihasta, kiukusta, kateudesta, haureudesta\nja muista pahoista himoista. Se joka saisi sydämensä sellaiseksi, voisi\nsanoa olevansa hurskas. Mutta kun sydämestä eivät vielä synnit ja pahat\nhimot ole aivan kuolleet, vaan ovat vielä elossa, vaikka eivät aina\npääsekään teoissa toteutumaan, niin varo pitämästä itseäsi vanhurskaana\näläkä luule siten pääseväsi taivaaseen. Siihen tarvitaan, Kristus\nsanoo, parempi ja suurempi vanhurskaus.\n\nMikä on siis se suurempi vanhurskaus? Se on se, kun sekä teot että\nsydän ovat yhtä hurskaat ja Jumalan sanan mukaiset, kun ei vain käsi\nole tappamatta, vaan myöskin sydän on täysin vapaa vihasta, kun et vain\nitse teossa ole haureutta harjoittamatta, vaan sydämesikin on aivan\npuhdas, vapaa pahoista himoista ja haluista. Samaa vaativat kaikki\nmuutkin käskyt. Se on lain vaatimus. Laki ei tyydy vain tekoihin,\nvaan kysyy puhdasta sydäntä, joka on täysin Jumalan sanan ja lain\nmukainen. Niin, sanonet, mutta missäpä olisi sellainen sydän? Ei sitä\nainakaan minussa ole, eikä sinussakaan. Varsin nopeasti saattaa sappi\nkuohahtaa ja mieli yltyä vihaan. Samoin pahat himot heräävät sydämessä\naivan pian, vastoin ajatustamme ja tahtoamme, vaikka haluaisimme olla\nniistä vapaat ja suutumme niihin. Mitä on siis tehtävä? Näin on meidän\ntehtävä: me emme saa ruveta kirjanoppineiden ja fariseusten kaltaisiksi\nsiinä suhteessa, että luulemme omien tekojemme kautta olevamme\nhurskaita, vaan tehdessämme kaikkea hyvää, minkä saatamme, meidän tulee\nnöyrtyä Jumalan edessä, sanoen: Rakas Isä, minä olen kurja syntinen;\nole minulle armollinen, älä tuomitse minua tekojeni mukaan, vaan armosi\nja laupeutesi mukaan, jonka sinä olet Kristuksessa meille luvannut ja\nosoittanut. Juuri tämä on se oikea vanhurskaus, joka kuuluu taivaaseen.\nSe ei perustu meidän omiin tekoihimme, olivatpa ne kuinka pyhiä ja\nnuhteettomia tahansa, vaan se perustuu syntien anteeksiantamukseen ja\nJumalan armoon.\n\n\nMaanantai.\n\nTotisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo, sillä on\niankaikkinen elämä. Joh. 6: 47.\n\nJumala itse alkaa iankaikkisen elämän saarnatessaan sinulle suullisen,\nulkonaisen sanan ja antaessaan sitten sellaisen sydämen, että otat\nsanan uskoen vastaan. Tämä sana, jonka sinä kuulet ja uskot, johtaa\nsinut Kristukseen. Jos sinä uskot häneen ja pysyt hänessä, niin olet\npelastettu ruumiillisesta ja hengellisestä kuolemasta ja sinulla\non jo iankaikkinen elämä. Jos sinulla on Kristus, niin olet vapaa\niankaikkisesta kuolemasta, ja jos olet vapaa siitä, niin olet myös\nvapaa ajallisesta kuolemasta. Poissa ovat silloin sekä synti että laki.\nJos nyt laki on poissa ja täytetty, niin ovat Jumalan tuomio ja vihakin\npoissa ja kaikki on sovitettu; muutoinhan se ei olisikaan iankaikkista\nelämää! Jos sinä nyt uskot Kristukseen, niin sinulla on iankaikkinen\nvanhurskaus, autuus ja elämä. Kuka voipi mitata tämän aarteen?\n\nKuitenkaan ei yksikään kristikunnan pyhistä voi sanoa olevansa\nkuoleman, pelon, synnin ja kiusauksien ulkopuolella. Kuinka tämä\non sopusoinnussa sen kanssa, mitä Kristus tässä sanoo: Joka uskoo,\nsillä on iankaikkinen elämä? Tosin sillä, joka uskoo Kristukseen,\non iankaikkinen elämä, mutta vika on siinä, että sinä vielä tunnet\nsyntiä ja että sinulla on iankaikkinen elämä uskossa eikä vielä\ntodellisuudessa. Jos uskon mieli kestää, niin täytyy ulkonaisen\nkuoleman, synnin ja lain tunnon jäädä jäljelle. Kun tätä tunnet, niin\nnousee taistelu, joka tahtoo estää sinua saamasta iankaikkista elämää\nja riistää sinulta Kristuksen. Mutta synnit eivät saa voittaa sinua.\nSano silloin: Minä uskon Jeesukseen Kristukseen; hän on minun, ja kun\nminä uskon häneen, niin minulla on iankaikkinen elämä, sillä hän on\nkaiken Herra. Sinulla on silloin totisesti kaikki, sillä hän itse on\nsula vanhurskaus, elämä ja iankaikkinen autuus; tämä kaikki sinulla\non Kristuksessa. Hänestä ei puutu mitään, mutta sinussa on se puute,\nettet vielä osaa sitä täydellisesti käsittää ja uskoa. Sen verran kuin\nsinä nyt käsität ja uskot, sen verran sinulla on; ja kuta kauemmin sinä\nsiinä pysyt, sitä enemmän yhä kasvat ja opit uskomaan, kunnes tullaan\ntoiseen elämään, jossa sitten saat sen täydellisesti käsittää ja\ntuntea. Silloin puutos on meissä lakkaava, emmekä me enää tunne syntiä\ntai pelkää kuolemaa.\n\nMutta niin kauan kuin me elämme täällä maan päällä ja meissä on vanha\nAadam, liha ei voi täydellisesti käsittää tätä aarretta. Siellä sitten\nkaikki tulee varmaksi, silmät näkevät aarteen, suu maistaa sitä, aarre\nloistaa sieluun ja ruumiiseen. Vaikkemme nyt täällä tunne emmekä näe\nsitä, se on meillä kuitenkin uskossa. Kun me kuulemme hänen sanansa, se\nriittää meille tässä elämässä. Kun kuolema tulee, silloin usko lakkaa\nja me näemme autuutemme silmiemme edessä.\n\nOttakaamme siis vaarin näistä sanoista: \"joka uskoo\". Meidän tekomme\neivät sitä voi tehdä, siksi Jumalan täytyy se tehdä. Hänen täytyy alkaa\nja saarnata Henkensä kautta Pojasta, niin että se kantautuu meidän\nkorviimme ja painuu sydämeemmekin, niin että sen kuulemme ja uskomme.\nKaikki ansio meidän autuudestamme tulee siis ainoastaan Pojalle, ja\nkunnia Isälle, joka puhuu Pojasta Pojan kautta. Ennen kuin me teemme\nmitään hyvää, hän tahtoo antaa meille Pyhän Hengen ja iankaikkisen\nelämän, jos uskomme Poikaan.\n\n\nTiistai.\n\nEttekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen\nJeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Room. 6: 3.\n\nNäillä sanoilla pyhä Paavali tahtoo muistuttaa meitä ja aivan kuin\nkatseltavaksemme asettaa sen, minkä Kristus on meille tehnyt ja\nantanut, ja sanoa näin: Ajatelkaapa toki menneitä: minkä perusteella te\nolette kristityitä? Olettehan kastetut Kristukseen. Tiedättekö, minkä\ntähden ja mitä varten olette kastetut ja mitä merkitsee se, että olette\nniin veteen upotetut, että se kävi teidän ylitsenne? Näin ette siis ole\nainoastaan siinä syntien anteeksiantamuksen kautta tulleet pestyiksi ja\npuhdistetuiksi sielun puolesta, vaan siinä on myöskin teidän lihanne ja\nverenne tuomittu ja luovutettu kuolemaan: sen pitää tuleman kerrassaan\nupotetuksi, että teidän mainen elämänne tästä lähin olisi synnin\nalituista kuolemista. Onhan kasteenne ensimmäiseksi ja viimeiseksi vain\narmon kautta tapahtuvaa surmaamista eli armollista surmaamista, jolla\nteissä olevaa syntiä upotetaan, että te pysyisitte armon alla ettekä\nsynnin kautta menehtyisi Jumalan vihan kouriin. Kasteeseen alistuessasi\nsinä siis antaudut rakkaan Jumalasi armolliseen upottamiseen ja\nlaupiaaseen kuolettamiseen. Sinä sanot: Upota ja surmaa minut, rakas\nHerra, sillä tästedes minä mielelläni tahdon Poikasi kanssa olla\nkuollut synnille, että minä hänen kanssansa myös eläisin armon kautta.\n\nMitä taas tulee näihin apostolin sanoihin: \"Ne, jotka ovat kastetut\nKristukseen, ovat kastetut hänen kuolemaansa\", ja: \"Me olemme yhdessä\nhänen kanssaan haudatut kuolemaan\", ne tarkoittavat hänen paavalilaisen\npuheentapansa mukaan sitä voimaa, jonka Kristuksen kuolema kasteessa\nvaikuttaa. Aivan samoin nimittäin kuin Kristus kuolemallansa maksoi\nmeidän syntimme ja siten otti ne pois, joten hänen kuolemansa siis\ntiesi synnin surmaamista ja kuolemista, niin ettei sillä ole häneen\nmitään oikeutta eikä valtaa, samoin meilläkin on hänen kuolemansa ja\nsurmaamisensa tähden syntien anteeksiantamus, ja näin mekin saman\nvoiman kautta kuolemme synnille, niin ettei se saa meitä kadottaa,\nkoska me olemme kastetut Kristukseen, jonka kautta hän meille voimansa\njakaa ja meissä vaikuttaa. Jopa apostoli edelleen sanoo, että me emme\nainoastaan ole kastetut hänen kuolemaansa, vaan että me tämän samaisen\nkasteen kautta olemme myös hänen kanssansa haudatut, koskapa hän\nkuolemassaan myös vei syntimme mukanansa hautaan, ne kerrassaan hautasi\nja myös sinne jätti; näin se nyt niiden kohdalla, jotka kasteen kautta\novat hänessä, on oleva tyyten hävitetty ja haudattu ja on sellaiseksi\njääväkin; me taas elämme toista elämää hänen ylösnousemisensa kautta,\nja sen kautta meillä uskossa on voitto synnistä ja kuolemasta,\niankaikkinen vanhurskaus ja elämä.\n\nJos meillä siis nyt on kaikki tämä kasteen kautta, täytyy siitä\nmyöskin olla seurauksena se, ettemme enää elä synnille emmekä seuraa\nsitä syntiä, joka vielä täällä eläessämme lihassamme ja veressämme\nliikkuu, vaan että me jatkuvasti sitä kuoletamme ja surmaamme,\nettä sillä ei meissä olisi mitään voimaa eikä elämää, jos muutoin\ntahdomme tulla havaituiksi Kristuksen asemassa ja elämässä oleviksi,\nhänen, joka on kuollut synnille ja sen kuolemallansa ja haudallansa\nhävittänyt ja haudannut ja joka ylösnousemuksellansa on sekä elämän\nettä voiton synnistä ja kuolemasta meille ansainnut ja kasteen kautta\nantanut. Todistaahan se, että Kristuksen itsensä täytyi kuolla synnin\ntähden, Jumalan suurta ja vakaata vihaa synnin vuoksi; ja sillä, että\nsynti täytyi tulla kuoletetuksi ja hautaan pannuksi hänen omassa\nruumiissansa, Jumala osoittaa, että hän ei suvaitse synnin jäävän\nmeissä elämään, vaan että hän on antanut Kristuksen ja kasteen siinä\ntarkoituksessa ja sitä varten, että synti meidänkin ruumiissamme\nkuoletettaisiin ja haudattaisiin.\n\nPyhä Paavali osoittaa siis näillä sanoillansa, mitä sekä Kristuksen\nhautaaminen että meidän hautaamisemme Kristuksen kanssa on sekä\naikaansaanut että merkinnyt. Ensiksikin on nimittäin Kristus haudattu\nsen tähden ja sitä varten, että hän sekä ne syntimme, joita ennen\nolemme tehneet, että ne jotka vielä lihassamme ja veressämme ovat\njäljellä, anteeksiantamuksella peittäisi hautaansa ja hävittäisi, että\nne eivät voisi hallita; ja toiseksi Pyhällä Hengellä myös kuolettaisi\ntätä lihaa ja verta ja siinä jäljelläolevia syntihimoja, että ne eivät\nsaisi hallita, vaan olla Hengen hallittavina, kunnes niistä pääsemme\nkokonaan vapaiksi.\n\n\nKeskiviikko.\n\nNiinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy\nviinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Joh. 15: 4.\n\nNämä sanat Kristus esittää kehoitukseksi ja varoitukseksi. Hän lausuu\nsuorastaan ankaran tuomion: joka ei minussa pysy, se ei tuota hedelmää,\nvaan heitetään pois kuivettuneena oksana. Muistakaa siis, vaikka\nteidän elämänne ulkonaisesti olisikin hyvä, pysyä minussa, ettei\nteitä havaittaisi minun ulkopuolellani oleviksi. Tuo suuri joukko on\nkuitenkin siinä luulossa, että ei ole tarpeen pysyä Kristuksessa;\nnähdäänhän monta kaunista hedelmää vaarissakin kristityissä. He tekevät\npaljon jalompia tekoja kuin oikeat kristityt, viettävät kunniallista\nelämää ja antavat paljon almuja.\n\nKristus puhuu kuitenkin tässä sellaisista hedelmistä, jotka pysyvät\niankaikkisesti. Ne eivät ole luonnollisia hedelmiä, sellaisia saattaa\nyhtä hyvin esiintyä pakanoissa ja epäuskoisissa kuin kristityissäkin;\nonhan heillä sama ruumiillinen elämä kaikkinaisine lahjoineen\nkuin meilläkin. Raamattu ei siis tarkoita sellaisia tekoja, joita\nJumalan sana ei opeta; olkoot ne lajissaan ja jätettäköön ne järjen\nhallittaviksi. Raamattu puhuu sellaisista hedelmistä, jotka ovat\nsoveliaita iankaikkiseen elämään. Nuo muut teot ovat vain tätä\najallista elämää varten; iankaikkisessa elämässä ei niitä enää\nole. Ne hedelmät, joista Kristus tässä puhuu, tarkoittavat siis\nainoastaan semmoista elämää, joka vietetään Jumalalle otollisesti\neikä tule jäämään unhoon. Pysyviksi hedelmiksi Kristus siis nimittää\nniitä, jotka me otamme myötämme ja joista Jumala on viimeisenä\npäivänä todistava, että ne ovat hänelle kelpaavia hedelmiä, jotka\nhän tahtoo iankaikkisesti palkita. Näin pitkälle ei yksikään pakana\ntai epäuskoinen pääse, vaikka hänet havaittaisiinkin kunnialliseksi\nmieheksi. Sellaiset ovat tosin luonnollisesti hyviä, mutta eivät\nkristillisiä tai iankaikkisesti pysyviä hedelmiä.\n\nSen tähden Kristus sanoo tässä: jos tahdotte kantaa oikeita, Jumalan\nedessä kelpaavia hedelmiä, niin pysykää minussa. Joka tahtoo tulla\nsiihen, hän muistakoon irtautua itsestään ja kaikesta omasta\ntekemisestään ja liittyä Kristukseen ja oppikoon ymmärtämään, että me\nhänen kauttansa saamme armon ja kelpaamme Jumalalle ja näin tulemme\nuskon kautta istutetuiksi häneen niinkuin oksat. Silloin hän voi sanoa:\nMinä tiedän nyt, Jumalan kiitos, hyvin, että minä valitettavasti olen\nkelvoton ihminen enkä ole Jumalalta ansainnut muuta kuin vihan ja\nhelvetin. Mutta minä tiedän myös, että Jumala on minulle armollinen\nHerran Kristuksen tähden, joka on kärsinyt ja kuollut minun syntieni\nsovitukseksi. Koska minä näin olen Kristuksessa ja hänen kauttansa\npuhdas, niin Jumala antaa minun elämäni ja tekoni, jotka sellaisesta\nuskosta lähtevät, kelvata itsellensä ja pitää ne hyvinä hedelminä.\n\nMissä nyt tällainen usko ja Jumalan armon varma tuntemus Kristuksessa\non, siellä sinäkin voit vielä teoistasi varmasti päätellä ja sanoa,\nettä ne ovat Jumalalle hyvin otollisia ja oikeita, hyviä kristillisiä\nhedelmiä. Ajallisistakin teoista tulee näin pysyväisiä hedelmiä\niankaikkiseen elämään. Jokaisen kristityn teot saavat siis toisessa\nelämässä iankaikkisen palkintonsa, koska ne ovat Kristuksessa tehdyt\nja viinipuusta kasvaneet. Ja vaikka me vielä, mitä meihin itseemme\ntulee, olemme heikot uskossa ja meissä on monta vikaa, niin ei sitä\nmeille kuitenkaan lueta, vaan annetaan anteeksi, sikäli kuin emme anna\nsynnille tilaa tai ohjia ja näin anna repäistä itseämme irti uskosta ja\nviinipuusta.\n\n\nTorstai.\n\nJos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on\njotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen ja käy\nensin sopimassa veljesi kanssa ja tule sitten uhraamaan lahjasi. Matt.\n5: 23, 24.\n\nNäillä sanoilla Herra selvästi koskettaa fariseusten ajatuksia; hehän\nluulivat voivansa uhreillaan pettää Jumalaa, ettei hän huomaisi sitä\nvihaa ja kateutta, mikä vallitsi heidän sydämessään lähimmäistä\nkohtaan, ja tahtoivat, että ihmisetkin pitäisivät heitä hurskaina.\nMutta se on kuin onkin mahdotonta; itseään sellainen ihminen vain\npettää. Ennen kaikkea Jumala katsoo sydämeesi, missä suhteessa se on\nlähimmäiseen. Jos hän näkee sen vihan ja kateuden valtaamaksi, niin\nälä luulekaan, että hän mielistyy uhriisi ja jumalanpalvelukseesi.\nKäskiessään sinua rakastamaan lähimmäistäsi niin kuin itseäsi hän\nvaatii sinulta ennen kaikkea juuri tätä kuuliaisuutta, muutoin et\nkelpaa hänelle ensinkään. Mihin kelpaisi sellainen kauppa, jos sinä\nlahjoittaisit Herralle Jumalalle sata markkaa maksavan härän, mutta\nsamalla löisit veljesi kuoliaaksi? Se olisi samaa kuin toisella kertaa\nantaa roposen, mutta toisella kertaa varastaa satatuhatta kultarahaa.\nNiin ei saa, ei voi olla. Jos tahdot palvella Jumalaa, niin palvele\nhäntä sellaisella sydämellä, joka ei vihaa lähimmäistä, taikka tiedä\npalveluksesi varmasti olevan Jumalalle kauhistus.\n\nSiitä syystä moni ihminen, joka elää riidassa lähimmäisensä kanssa,\nonkin käymättä Herran ehtoollisella eikä rukoile Isä meidän -rukousta.\nHeidän tuntoaan loukkaa tämä rukouslause: \"Anna meille meidän velkamme\nanteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme\".\nKun eivät itse anna anteeksi, he pelkäävät lausuvansa oman tuomionsa:\nJumalakaan ei anna heille anteeksi. Se onkin totta; älköön kukaan\nmuuta ajatelkokaan! Jos sinä et anna anteeksi, ei Jumalakaan anna\nanteeksi, muuksi asia ei ikinä muutu. Tutki siis tarkoin, minkä tuomion\nvalmistat itsellesi, kun säilytät vihaa sydämessäsi tahtomatta siitä\nluopua. Asiaasi et saa paremmaksi sillä, että olet rukoilematta ja\nehtoollisella käymättä; pahemmaksi se siitä käy. Sellaisena kuin Jumala\nsinut tapaa, hän myös sinut tuomitsee.\n\nNoudata siis Kristuksen neuvoa! Nöyrry Jumalan edessä, syntisi\ntunnustaen. Ja sovi myös lähimmäisesi kanssa, vihasta luopuen. Tule\nsitten uhraamaan lahjasi. Niinkuin kuulit, on muussa tapauksessa paras\nsinun olla yrittämättä Jumalaa palvella, kun eivät uhrisi ja rukouksesi\nkuitenkaan hänelle kelpaa. Sitä Kristus tarkoittaa sanoessaan: \"Jätä\nlahjasi siihen alttarin eteen\". Hän tahtoo sanoa: et kuitenkaan sillä\nJumalan edessä saa mitään aikaan. Tämä koskee siis sitä riitaveljeä,\njoka on syypää eripuraisuuteen ja joka on lähimmäistä loukannut. Hänen\ntulee nöyrtyä sekä Jumalan edessä, tunnustaen väärin tehneensä että\nmyös lähimmäisen edessä. Sitten hän saa toivoa Jumalan antavan hänelle\nanteeksi.\n\nNäin Kristus opettaa tässä opetuslapsiansa ja kristityitä, ettei\nheidän sydämensä saa olla katkera eikä myrkyllinen toisiansa kohtaan.\nHän sanoo: \"Ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin\nkirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten\nvaltakuntaan\". On kuin hän sanoisi: Ellette tee oikein, ette ole\noppineet minua, oikein tuntemaan, vaan olette vielä epäuskoiset\nniinkuin ennenkin. Ellette rakasta veljiänne, ette ole oikeita\nkristityitä. Mitä minä huolin teidän uhristanne, jos vihaatte,\nkadehditte ja panettelette lähimmäistänne? Mitä minä sitä kysyn,\nkuinka paljon uhraat tai kuinka paljon annat Jumalan tähden, oli se\nmiten paljon hyvänsä, jos olet murhaaja? Sillä sikäli kuin vihaat\nihmisiä, sikäli murhaat. Jos kohta uhraisitkin kaikki härät, mitä\nmaan päällä on, mitä se merkitsisi? Minulle on ihminen rakkaampi kuin\nkaikki maailman härät. Varokaa siis te, jotka tahdotte olla minun\nopetuslapsiani ja kristittyjäni, sillä niitä on monta, jotka pettyvät,\nluullen almuja antamalla kaiken peitetyksi. Mutta jos ensin rakastatte\nlähimmäistänne ja sitten uhraatte tai annatte almuja, niin se kelpaa\nJumalalle.\n\nTämä kehoittakoon meitä viettämään oikeata kristillistä elämää. Me\nsaamme pettämättömästi synnit anteeksi Jumalalta. Jos nyt tämän\nuskomme, niin emme itse saa olla petollisia lähimmäistämme kohtaan.\nOlkoon päin vastoin sen johdosta sydämenne ystävällinen ja kielenne\nsuloinen. Mutta jos ei näin ole, niin huonosti meidän käy. Täyteen\npuhtauteen ei tässä elämässä päästä. Sen tähden jos erehdymme,\nhorjahdamme ja rikomme, niin on lähin neuvo, että tunnustamme syntimme\nja rukoilemme armoa. Jumala meitä synnistä varjelkoon ja estäköön meitä\nsyntiä puolustelemasta ja hän antakoon meille armon tullaksemme oikein\npyhiksi.\n\n\nPerjantai.\n\nJumala, ole minulle armollinen hyvyytesi tähden; pyyhi pois minun\nsyntini suuren laupeutesi tähden. Ps. 51: 3.\n\nHuomaa, että Daavid tässä huutaessaan yhdistää nuo molemmat, jotka\nluonnostaan kuitenkin ovat erilaisia ja toisilleen vastakkaisia:\nJumalan, joka on pyhä, ja itsensä, joka on syntinen. Huomaa myös, että\nhän kiipeää Jumalan vihan suuren vuoren yli, joka erottaa Jumalan\nja Daavidin kauaksi toisistaan: hän tulee Jumalan tykö ja luottaa\nhänen laupeuteensa. Puhdas, evankelinen oppi korottaa korkealle\nJumalan lain yläpuolelle juuri luottamuksen Jumalan laupeuteen.\nVaikeaa tosin ei ole sanoa: \"Jumala, ole minulle armollinen\", mutta\nvaikeaa on oikein rukoilla tuo sana \"minulle\". Tuo minulle-sana näet\nestää koko rukouksemme, vaikka sen pitäisi olla ainoana ja suurena\nrukouksen aiheena. Oppikaamme siis Daavidin antamasta esikuvasta\ntarkoin ajattelemaan, että minulle-sanan sanoo sangen suuri syntinen,\njollainen Daavid oli, niinkuin hän itse tunnustaa sanoessaan: \"Katso,\nminä olen synnissä syntynyt, ja äitini on synnissä minut siittänyt\".\nOppikaamme siis myös se taito, että kaikki, mikä pyrkii vieroittamaan\nmeitä rukouksesta, on vain omiaan sitä enemmän kehoittamaan meitä\nhuutamiseen ja rukoilemiseen. Tällaiset ajatukset juolahtavat usein\nmieleemme ja peräyttävät meidät, niin että me ajattelemme: Kuinka sinä\ntahdot rukoilla, etkö tiedä, kuka sinä olet, ja kuka Jumala on? Mutta\nkatso, kuinka Daavid tässä tekee. Hän pakenee oitis Jumalan laupeuteen\nja sanoo: \"Jumala, ole minulle armollinen!\" On kuin hän tahtoisi sanoa:\nTiedän kyllä valitettavasti olevani häijy, syntinen ihminen, ja että\nsinä olet vanhurskas. Kun nyt kuitenkin rohkenen rukoilla, teen sen\nainoastaan luottaen sinun sanaasi ja lupauksiisi. Olethan sinä luvannut\nkuulla syntisiä ja vapahtaa heidät kaikesta hädästä.\n\nMeidänkin tulee olla yhtä rohkeat ja Daavidin kanssa rukoilla:\nJumala, ole minulle armollinen! Minä olen syntinen, kuitenkin turvaan\nsinun pyhyyteesi ja suureen laupeuteesi, jonka sinä olet luvannut\nkaikille, jotka janoavat ja halajavat vanhurskautta. Koska me alinomaa\nolemme synnissä, niin meidän tulee alinomaa rukoillakin. Niin kaikki\nkristilliset, hurskaat sydämet joka hetki rukoilevatkin, koska he aina\ntuntevat syntisen vaelluksensa ja luontonsa ja halajavat, että Jumala\nantaisi heille anteeksi.\n\nMeidän on myös opittava ymmärtämään, ettei tämä armahduksen anominen\nkoske ainoastaan niitä syntejä, joita me teemme, vaan myös perisyntiä,\njoka pysyy meihin piintyneenä hamaan hautaan saakka, ja turvaamaan\nsiihen, että me sulasta Jumalan armosta ja laupeudesta tulemme\nvanhurskaiksi Kristuksen ansion kautta, jonka tähden Jumala on\nmeidän armollinen Isämme ja rakastaa meitä syntisiä, jotka tunnemme\nja tunnustamme viheliäisyytemme. Daavid lisää vielä sanan \"suuren\nlaupeutesi tähden\". Hän vaikenee täysin kaikesta ansiosta ja hyvistä\nteoista. Hän ei sano niinkuin evankeliumin fariseus: \"minä paastoan\nkahdesti viikossa\". Kuinka ansio sopisi yhteen laupeuden kanssa? Daavid\nvaikenee tässä vanhurskaudestansa ja ansiostansa, hän rukoilee vain,\nettä Jumala suhtautuisi häneen suuren laupeutensa mukaan. Tällä tavoin\nhän tulee vapaaksi, ei ainoastaan omasta vanhurskaudestaan, vaan myös\nJumalan vihasta.\n\n\nLauantai.\n\nSuostu pian sopimaan riitapuolesi kanssa, niin kauan kuin vielä olet\nhänen kanssaan tiellä. Matt. 5: 25.\n\nJuuri edellä rakas Herramme on saarnannut sille, joka on loukannut\nlähimmäistänsä, ja käskenyt hänen tunnustaa syntinsä ja sopia veljensä\nkanssa. Nyt hän sanoo tässä, kuinka sen tulee käyttäytyä, jota on\nloukattu. Se joka loukkaa toista, sopikoon ystävällisesti hänen\nkanssaan; loukatun tulee vuorostaan, jos häneltä sitä pyydetään, heti\nsopia ja mielellään antaa anteeksi. Tämä ei ole helppoa; monet ihmiset\nkaunistelevat asiaa sillä, että sanovat tahtovansa mielellään antaa\nanteeksi, mutta ei unohtaa. Ainahan voidaan myös turvautua siihen\ntekosyyhyn, että pahan vihaaminen on oikein ja kohtuullista.\n\nSen tähden Herra Kristus varoittaa meitä osoittaen, että meitä ei\nainoastaan kielletä vihaamasta, vaan myös käsketään antamaan anteeksi\nja mielellään unohtamaan tapahtuneet loukkaukset, niinkuin Jumala on\ntehnyt meille ja vielä joka päivä tekee, kun hän antaa anteeksi synnin\nniin, että hän sen kokonaan pyhkii pois velkaluettelosta, eikä sitä\nenää milloinkaan muista. Tätä ei kuitenkaan pidä ymmärtää niin, että\nmeidän tulisi tai että voisimmekaan sen niin unohtaa, ettei sitä enää\nsaisi ajatellakaan, vaan niin, että sinulla on aivan yhtä ystävällinen\nsydän lähimmäistäsi kohtaan kuin aikaisemmin, ennen kuin hän solvasi\nsinua. Mutta jos vihan oas jää sydämeesi, niin ettet sinä ole yhtä\nystävällinen solvaajaasi kohtaan kuin olit ennen hänen solvaamistaan,\nniin se ei ole unohtamista eikä anteeksiantamista sydämestä. Silloin\nsinä olet juuri sellainen ilkimys, joka tulee lahjoinensa alttarin\neteen tahtoen palvella Jumalaa, vaikka sydän on täynnä vihaa, kateutta\nja kiukkua lähimmäistä kohtaan. Perin harvat ihmiset tästä kuitenkaan\nvälittävät; kaikki liikkuvat häpeällisesti ulkokultaisina katsomatta,\nkuinka heidän sydämensä laita on tämän käskyn valossa, joka ei\nensinkään salli vihaa tai katkeruutta lähimmäistä vastaan.\n\nTotta kyllä on, että vihaakin tarvitaan, mutta huolehdi siitä, että se\nliikkuu oikeissa rajoissa. Sinä et saa vihastua omasta puolestasi, vaan\nvirkasi ja Jumalan puolesta; henkilöäsi ja virkaasi et saa sekoittaa\ntoisiinsa. Henkilösi puolesta et saa vihastua kellekään, kuinka paljon\ntahansa sinua onkin loukattu. Mutta missä virkasi sinua vaatii, siinä\nsinun täytyy vihastua, vaikkei mitään pahaa sinulle henkilökohtaisesti\nolisi tapahtunut. Näin vihastuu hurskas tuomari pahantekijään, jolle\nhän ei kuitenkaan henkilönsä puolesta suo mitään pahaa, vaan tahtoisi\nmieluummin päästää hänet rankaisematta. Hänen vihansa lähtee sydämestä,\njoka tuntee sulaa rakkautta lähimmäistä kohtaan; viha kohdistuu\nainoastaan siihen pahaan tekoon, joka täytyy rangaista. Ellei niin\nolisi, niin ei olisi mitään vihaa eikä rangaistusta. Mutta jos veljesi\non tehnyt jotakin sinua vastaan ja vihoittanut sinut ja pyytää sitten\njälleen sinulta sitä anteeksi, luopuen myös tuosta pahasta teosta,\nsilloin tulee sinun vihasi lauhtua. Mistä siis tulevat nuo salavihat,\njoita sinä kuitenkin elättelet sydämessäsi, vaikka teko ja vihan aihe\novat poissa ja lähimmäisesi käyttäytyy toisin sinua kohtaan, hän kun on\nkääntynyt ja tullut uudeksi ihmiseksi, joka nyt rakastaa ja kunnioittaa\nsinua? Sinä olet Jumalan ja koko maailman edessä paha ihminen,\njos kannat salavihoja sydämessäsi etkä sydämestäsi anna anteeksi\nlähimmäisellesi. Syystä se tuomio kohtaa sinua, jolla Kristus tässä\nuhkaa, nimittäin, ettei Jumalakaan ole sinulle antava anteeksi eikä\nunohtava sinun syntiäsi.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nMinun käy sääliksi kansaa, sillä he ovat jo kolme päivää olleet minun\ntykönäni, eikä heillä ole mitään syötävää. Ja jos minä lasken heidät\nmenemään syömättä kotiinsa, niin he nääntyvät matkalla. Mark. 8: 2, 3.\n\nKatsohan, kuinka ystävällinen Kristus meillä on! Hän huolehtii\nsiitäkin, kuinka tuo kurja vatsa saisi elatuksensa. Silloin toivo\nnostetaan hereille, ja ihminen saa lohdutuksen näistä Kristuksen\nsanoista, jotka hän sanoo: Tuossa ne ovat ja odottavat minua jo\nkolmatta päivää, minun täytyy myös antaa heille riittävästi. Tästä\nhuomaatte: Jumala itse ravitsee kaikki ne, jotka ahkerasti riippuvat\nhänen sanassansa, -- se näet on uskon laatu ja voima, ja se vuotaa\nainoastaan Jumalan sanasta. Aloittakaamme siis, rakkaat ystävät,\nkerrankin uskominen! Epäusko näet yksin on kaiken sen synnin ja\npaheen alkusyy, joka nyt niin rehoittaa kaikissa elämänmuodoissa.\nMistä johtuu, että kaikkialla on niin paljon roistoja, pettureita,\nvarkaita ja kiskojia. Kaikki tämä johtuu epäuskosta! Sellaiset ihmiset\nnäet arvostelevat ainoastaan inhimillisen järjen mukaan, ja järki\nainoastaan sen mukaan, minkä se näkee, -- sitä, mitä se ei näe, se ei\nvoi käsittää. Kun se siis ei uskossa perusta luottamustaan Jumalaan,\nsen täytyy omassa itsessään epäillä ja siis kehittää heittiöitä ja\nviekastelijoita.\n\nNiin kuin te nyt olette oppineet uskoa, niin oppikaamme myöskin\nrakkautta! Esitetäänhän Kristus meille kahdessa muodossa; uskon\nkuvana, -- me emme saa olla murehtivaisia; ja myöskin rakkauden\nkuvana: samoin kuin hän tekee meille, meidän puolestamme murehtien,\nja niin kuin hän meitä ravitsee, juottaa ja vaatettaa ainoastaan\nvapaasta rakkaudesta, ei oman hyötynsä tähden tai meidän ansiomme\nvuoksi, samoin meidänkin on tehtävä hyvää lähimmäisellemme vapaasti ja\nilmaiseksi, sulasta rakkaudesta. Oikeiden kristillisten tekojen täytyy\nmyös kummuta aivan vapaina, niin että niistä koituu lähimmäiselle\nsiunausta. Ne lahjoitetaan niine hyvineen, ne heitetään kuin kaivoon.\nTähän pakottavat meitä kaikki evankeliumit. Ne eivät vaadi meiltä\nmitään muuta, eikä Jumalakaan meiltä mitään muuta vaadi, kuin että\nme antaudumme palvelemaan lähimmäistämme ja sitten pidämme häntä\nJumalanamme, teemme hänelle Jumalan sijassa hyvää ja palvelemme häntä.\nHän ei näet ole meidän hyvien tekojemme tarpeessa, niinkuin 50.\npsalmi sanoo: \"Kuule, minun kansani, minä puhun; kuule, Israel, minä\ntodistan sinua vastaan. En minä teurasuhreistasi sinua nuhtele, ja\nsinun polttouhrisi ovat aina minun edessäni. En minä ota härkiä sinun\ntalostasi enkä kauriita sinun tarhoistasi. Sillä minun ovat kaikki\nmetsän eläimet ja tuhansien vuorten karjat.\" (Ps. 50: 7 seur.) Näin hän\nsanoo meillekin: Katso, Israel, toisin sanoen, sinä uskova ihminen,\nminä olen sinun Jumalasi, etkä sinä ole minun jumalani. Kuule, Israel,\nen minä tahdo sinuun vihastua sen tähden, että sinä et uhraa minulle\npaljon; sillä kaikki se, mikä on sinun, se on jo ennestään minun. Mutta\njos hän hylkää uhrin, mitä hän sitten oikeastaan tahtoo? Psalmi sanoo:\n\"Uhraa Jumalalle kiitos ja täytä lupauksesi Korkeimmalle; ja avuksesi\nhuuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun\npitää kunnioittaman minua\", toisin sanoen: minä tahdon sinun sydämesi,\nnojaudu minuun ja pidä minua hyvänä ja armollisena Jumalana, omana\nJumalanasi, siinä minulla on tarpeeksi. Sen tähden Daavid sanookin:\n\"Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta\nsydäntä et sinä, Jumala, hylkää\" (Ps. 51: 19).\n\nTällaisessa luottamuksessa ja toivossa ilmaantukoon uskosi: opi\ntuntemaan hänet hyväksi Jumalaksi, riipu hänessä ja suurimmissa\nhädissäsi pakene hänen tykönsä, älä kenenkään muun tykö. Usko se ja\nodota sitä, kyllä hän sinua auttaa, ei sinun sitä tarvitse epäillä. Ja\nsitten palvellos lähimmäistäsi vapaasti ja ilmaiseksi!\n\n\nMaanantai.\n\nMiksi, Herra, seisot niin kaukana, miksi kätkeydyt ahdingon aikoina?\nPs. 10: 1.\n\nPantakoon merkille, kuinka kiihkeästi Daavid melkein riitelee itse\nJumalaa vastaan ja toruu häntä, sanoen: \"Miksi, Herra, seisot niin\nkaukana?\" Tämä on sellainen mieli, joka vielä horjuu tuskassa ja joka\nyleisen epäoikeudenmukaisuuden järkyttämänä valittaa jumalattomien\nhäpeällistä omavaltaisuutta, mutta sitä vastoin puolustaa viattomien\nvanhurskasten asiaa. Myös profeetta Habakuk alkaa ennustuksensa samalla\ntavoin, tullen ikään kuin kärsimättömäksi Jumalan pitkämielisyydestä:\n\"Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule,\nparkua sinulle: 'Väkivaltaa!' ja sinä et auta?\" (Hab. 1: 2.)\n\nMiksi siis oudoksumme itseämme vääryyttä kärsiessämme, kun näiden\nmiesten, jotka ovat niin täynnä Pyhää Henkeä, täytyy tunnustaa, että\nhe aivan kuohuksissaan ja harmistuneina ovat kärsineet jumalattomien\nväkivaltaa ja valitelleet sen johdosta, ikään kuin Herran laki ja\noikeus olisivat pannut mitättömiksi. Näin he osoittavat selvästi,\nmillainen on jumalattomien riita ja sota hurskaita vastaan, jota\nkäydään mitä kiivaimmin. Jesaja sanoo yhtä kiihkeästi: \"Missä on\nsinun kiivautesi ja voimalliset tekosi? Sinun sydämesi sääli ja\nsinun armahtavaisuutesi ovat minulta sulkeutuneet.\" (63: 15) Samoin\ntekee myös Job. Niin sanoo profeettakin tässä: \"Miksi, Herra, seisot\nniin kaukana?\" Tämä merkitsee: Sinä sallit, että meitä sorretaan\nja niellään, sinä et kuule etkä vapahda meitä, sinä vahvistat\njumalattomien käsivarren ja edistät heidän tarkoitusperiään. Profeetta\nnäyttää puhuvan ristiriitaisesti, hänhän sanoo edellisessä psalmissa:\n\"Herra on sorretun linna, linna ahdingon aikana\" (9: 10); ja kuitenkin\ntässä: \"kätkeydyt ahdingon aikana\". Näyttää siltä, kuin hän kiusaisi\nJumalaa itse määrätessään hänelle avun ajan ja sen kautta, ettei täysin\nluottavasti odota Jumalan auttavaa kättä.\n\nMutta kun mieli on muuttunut, puhutaan myös toisin. Tämä psalmi antaa\ntäydellisen kuvan niin hyvin viheliäisestä ja vaivatusta kuin myös\nsiitä, joka kiusaa ja vaivaa. Vaikka kiusattu kärsäkin kestävästi,\nhän ei kuitenkaan ole täysin tunnoton; hänessä on liha ja tunne, ja\nnäin hänen luontonsa, jonka heikkoutta hän ei voi poistaa, puhkeaa\nkärsimättömyyteen, huokailuun, huutoon ja inhoamiseen. Kristus sanoo:\n\"Henki on tosin altis, mutta liha on heikko\". Niin, Vapahtaja itsekin\nrukoilee, että malja menisi häneltä pois. Hän oli silloin luonnollisen\nheikkouden vallassa, jonka hän kuitenkin heti voitti, sanoen: \"Ei\nkuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä\".\n\nAivan samoin on laita vanhurskasten sodassa jumalattomia vastaan.\nHädin tuskin he osoittautuvat siinä kärsivällisiksi: milloin henki on\naltis ja lohduttunut, milloin taas heikko liha huokailee. Tällaisessa\ntaistelussa täytyy lihan heikkoudelle antaa jotakin anteeksi, kun se\nsilloin valittaa ja huokaa, vaikka sen pikemminkin pitäisi iloita.\nTämä kaikki on meille lohdutukseksi, koska siitä tiedämme, että pyhät\nJumalan miehet ovat olleet ihmisiä niinkuin mekin, ja opimme siitä\nymmärtämään, että meidän on väkevän ja väsymättömän rakkauden kautta\nsaatava voitto ristin ja kuoleman kärsimisessä. Meidän lihamme ja\ninhimillinen tunteemme eivät voi siinä kestää, vaikka ne olisivat\nsiihen kuinkakin alttiita.\n\n\nTiistai.\n\nNiin he söivät ja tulivat ravituiksi. Sitten he keräsivät jääneet\npalaset, seitsemän vasullista. Mark. 8: 8.\n\nKristus osoittautuu tässä rikkaaksi, kykeneväksi valtaherraksi ja\nmaan mainioimmaksi hankkijaksi. Onhan tuo todellakin ihmeitten ihme,\njärjelle käsittämätön: ravitaan niin monta tuhatta miestä, naisia\nja lapsia lukuunottamatta, seitsemällä leivällä, ja kaikki tulevat\nkylläisiksi, jääpipä vielä tähteeksikin! Ja kuitenkin hän sen sai\naikaan äkisti, yhdellä ainoalla sanalla. Niinpä niin, kyllä hän sen\nvoi, ja hänessä meillä on sellainen kuningas, että kaikki on täynnä,\nmihin hän vain rupeaa, ja kaikkea on tarpeeksi, yllin kyllin, kun hän\nvain tahtoo antaa. Hän käskee esimerkiksi Pietarin mennä ottamaan\nkalan suusta hopearahan (Matt. 17: 27). Kuka oli hänelle sinne hopeata\ntoimittanut tai rahaa lyönyt? Tai kenen päähän pälkähtäisi vedestä ja\njuuri kalan suusta etsiä rahaa! Mutta hän voi sen tehdä ja hän voi\nottaa, mistä ja miten tahtoo, jopa hän voi saada kivestäkin leipää ja\nvettä koko maailman ravitsemiseksi, -- kaikessa maailmassahan hänen\nnähdään päivittäin niin tekevän, ja kaikki se, mikä maailmalla on,\nsukeutuu pelkästään tuollaisten ihmeitten kautta, jotka eivät ole\nvähempiä kuin tämä oli. Me olemme tosin tottuneet siihen, että vilja\nvuosi vuodelta kasvaa maasta, ja tämä tottuminen on siinä määrin meidät\nsokaissut, ettemme kiinnitä huomiota tähän tapahtumiseen. Sitä näet,\nminkä me päivittäin näemme, me emme pidä ihmeenä, ja kuitenkin se\ntotisesti on niin suuri ihme, jopa, jos siitä oikein puhutaan, vielä\nsuurempi ihme on se, että hän hiekasta ja kivestä antaa viljaa kuin se,\nettä hän tässä seitsemällä leivällä ruokkii joukon.\n\nNämä ovat juuri niitä ihmeitä, jotka maailman alussa ovat asetetut\nja joita tapahtuu joka päivä, niin että me aivan peitymme niihin.\nMutta koska ne ovat niin yleisiä, meidän silmiemme ja aistimiemme\nhavaittavissa, Jumalan täytyy joskus, kuten tässä, tehdä jokin\nerikoinen ihme, joka ei tapahdu tavalliseen tapaan, tuollaisen\nyksinäisen, erikoisen ihmeen avulla opastaaksensa meitä koko maailmassa\ntapahtuviin jokapäiväisiin ihmeisiin, että kristitty pitäisi niitä\nRaamattunaan, sellaisena kirjana, josta hän oppii ottamaan varteen\nkaikkia Jumalan tekoja ja ihmeitä, niillä rohkaisemaan sydäntänsä\nja ajattelemaan: Mitä minä tuskaisesti huolehdin vatsastani ja\nelatuksestani? Mistä hän antaa pellon viljan ja kaikki hedelmät?\nMaailmahan ei voi kaikella viisaudellaan ja kyvyllään tuottaa yhtä\nainoata vähäistä kortta, vähäistä lehteä, vähäistä kukkaa? Jos Kristus,\nminun Herrani, ja Jumala joka päivä sitä tekevät, miksi siis surisin\ntai epäilisin sitä, että hän voi elättää ja onkin elättävä minua?\n\nNyt sinä sanot: Jos kerran hän on sellainen kuningas, joka runsaasti\nravitsee koko maailman, niin minkä tähden tapahtuu niin, että hän\nantaa kristittyjensä niin usein kärsiä hätää ja köyhyyttä maailmassa?\nPitäisihän hänen luonnollisesti runsain määrin huolehtia omasta\nkansastaan ohi toisten. Minä vastaan: Tällä kohdalla on pidettävä\nmielessä, minkä luontoinen Kristuksen valtakunta on. Tällä hän tahtoo\nmeille osoittaa, että hänen valtakuntansa täällä maan päällä ei\nensiksikään ole maallinen valtakunta, jonka sisältönä on se, että\nhuolehditaan ruumiista, vaan hän on järjestänyt sellaisen hengellisen\nvaltakunnan, josta on etsittävä ja löydettävä Jumalan iankaikkisia\nrikkauksia. Tämän hän on myöskin järjestänyt niin, että se on ja\npysyy runsaasti huollettuna Jumalan sanalla, sakramenteilla ja Pyhän\nHengen voimalla ja lahjoilla, eikä siitä puutu mitään sellaista, joka\nedistää iankaikkisen elämän saamista ja säilyttämistä. Siitä syystä\nhän luovuttaa maailman ja sen hallinnan haltuun sen tarpeet ja varat,\nniiden ottamisen ja niillä runsaasti varustautumisen. Kristittyjänsä\nhän sen sijaan kieltää perustamasta turvaansa ja luottamustansa tähän\nmaalliseen, vaan kehoittaa heitä etsimään Jumalan valtakuntaa: siinä\nheillä on oleva iäti riittävästi ja siinä he saavat olla iäti rikkaita.\nToiseksi hän tahtoo opettaa kristityillensä uskon harjoitusta siinäkin,\nmikä koskee tätä ajallista elämää ja ulkonaisia asioita, siten, että\nhe myös siinä katsovat hänen käsiinsä ja odottavat häneltä saavansa\nmyöskin tämän elämän tarpeet. Tuollaiset erikoiset ihmeteot aina hänen\nkristikunnassaan todistavat, että sillä joka tapauksessa täytyy olla\nsyötävää ja juotavaa, vaikka maailma ei sitä heille anna eikä suo, vaan\nottaa tai ainakin kadehtii ja vihaa sitä, minkä Jumala sille antaa.\n\n\nKeskiviikko.\n\nHerra on vanhurskas, hän on katkonut jumalattomain köydet. Ps. 129: 4.\n\nPyhillä ei voi vaaran hetkellä olla mitään jalompaa kuin tämä rukous;\nhe tuntevat sen lujemmaksi kuin kaikki sotavarustukset ja muurit.\nProfeetta sanoo Herraa vanhurskaaksi. Kun me arvostelemme lihallisine\najatuksinemme Jumalan hallitusta, niin näyttää siltä, kuin hän tekisi\nväärin; näyttäähän hän vielä vahvistavan jumalattomien hirmuvaltaa\nsuurella voimalla, rikkaudella ja kunnialla. Kun järki tämän näkee,\nse ei osaa päätellä muuten kuin seuraavasti: jos Jumala on olemassa,\nniin hän on väärämielinen. Järki näet päättelee näin: jos Jumala on,\nniin hän voi vastustaa jumalattomia, onhan hän kaikkivaltias. Hänen\ntäytyy myös tietää, kuinka maailmassa on laita, sillä Jumalasta ei\nsovi sanoa, että on olemassa sellaista, mitä Jumala ei tiedä. Jos nyt\nJumala tietää, että niin väärin tapahtuu, ja voi sen estää, niin hän\nmyös estäisi sen. Jos hän näet ei tahtoisi, mitä hän tietää ja voi,\nniin siitä seuraisi, ettei hän ole hyvä, vaan paha, ei vanhurskas,\nvaan väärä. Sinä saatat siis päätellä näin: jos Jumalalla on voima,\nviisaus ja tahto auttaa, minkä tähden käy sitten maailmassa niin,\nettä jumalattomat saavat ikään kuin jumalattoman menonsa palkinnoksi\nvaltaa, rikkautta ja kunniaa, mutta Jumalaa pelkääväisiä päin vastoin\njumalattomat vaivaavat heidän jumalisen vaelluksensa tähden?\n\nEttemme nyt tässä kohden loukkaantuisi, Pyhä Henki antaa tässä\nJumalalle nimityksen \"vanhurskas\". Hän on sellainen, joka ei\nmielisty vääryyteen ja jumalattomuuteen, sen tähden hän katkoo\nviimein jumalattomain köydet. Vaikka hän antaa heidän hetken aikaa\nrehottaa, hän tekee lopun sekä heistä että heidän vallastaan, mutta\njumalaapelkääväiset hän lunastaa ja vapahtaa tämän raamatunlauseen\nmukaan: \"Sinä et ole se Jumala, jolle jumalattomuus kelpaa\" (Ps. 5: 5).\n\nMeidän on siis opittava vastaamaan tähän järjen päätelmään tuon\nsananlaskun mukaan, joka sanoo: vasta laulun lopussa sävel tunnetaan.\nKristityn tulee arvostella sanan lupaaman tulevaisen perusteella, ei\nsen varassa, mitä hän nykyhetkellä tuntee. Jumalattomien täytyy lopulta\nhukkua, kun ensin ovat monin tavoin vaivanneet hurskaita. Jumala on\nvanhurskas, eikä hänen vanhurskautensa salli jumalaapelkääväisiä\nsorrettavan loppuun asti. Totuus on Jumalan sanassa, joka ilmoittaa,\nettä maailman raivo ja väkivalta hurskaita vastaan on kerran loppuva.\nJos tämä lupaus käsitetään ja suljetaan sydämeen, niin se vahvistaa\nsydämen kestämään jumalattomien näennäistä voimaa. Toisaalta taas,\nellei sana ole saapuvilla, niin jumalattomien loistava menestys\nja järjen ajatukset saattavat sydämet pelon valtaan. Näin Pyhä\nHenki siis lohduttaa ja opettaa meitä. Jos näet olemme oppineet\ntuntemaan perkeleen sellaiseksi hengeksi, joka lakkaamatta kiusaa ja\nahdistaa meitä maailman ja jumalattomien kautta, niin tahtoo Pyhä\nHenki meidän lohduttautuvan sillä, ettei tätä pitkällistä vaivaa\nkestä iankaikkisesti. Koska meille on ilmaistu, että Herra, joka on\nvanhurskas, on katkonut jumalattomien köydet, niin voivat ne, jotka\ntämän tietävät, sitäkin helpommin kestää.\n\n\nTorstai.\n\nMitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä\nkirkastettaisiin Pojassa. Joh. 14: 13.\n\nKun kristitty pääsee tuntemaan Kristuksen Herraksensa ja\nVapahtajaksensa, jonka kautta hän on lunastettu kuolemasta ja siirretty\nhänen valtakuntaansa ja perintöönsä, niin hän tahtoisi mielellään\nauttaa kaikkia muitakin siihen. Hänellä ei ole suurempaa ilon aihetta\nkuin tämä aarteensa, että hän tuntee Kristuksen. Sen tähden hän lähtee\nliikkeelle, opettaa ja rukoilee huoaten, että hekin tulisivat tähän\narmoon. Hän on levoton henki, joka nauttii mitä suurinta lepoa, toisin\nsanoen, Jumalan armoa ja rauhaa, niin ettei hän saata olla jouten, vaan\ntaistelee kaikin voimin eläen ainoastaan levittääksensä Jumalan kunniaa\nja ylistystä ihmisten joukossa, että toisetkin saisivat tämän armon\nHengen, ja sen kautta myös auttaisivat häntä rukoilemisessa. Siellä\nnäet, missä armon Henki on, se vaikuttaa, että meidän täytyy ruveta\nrukoilemaan.\n\nSiksi Kristus tahtookin tässä sanoa: Jos te uskotte minuun ja olette\nsaaneet Hengen, jonka kautta sydän pääsee varmuuteen Jumalan armosta,\nniin siitä on seurauksena, että teidän täytyy myös rukoilla. Se on näet\nkristittyjen vasituinen virka, jopa ainoastaan heidän, sillä ennen\nkuin olemme tulleet kristityiksi, emme tiedä, mitä tai kuinka meidän\ntulee rukoilla. Vaikka ihminen rukoileekin, jos armon Henki ei ole\nsaapuvilla, vaan ihminen tahtoo lähestyä Jumalaa omassa pyhyydessään,\nilman Kristusta, ei sitä sovi sanoa rukoilemiseksi, vaan pikemminkin\nJumalan pilkaksi. Oikean kristillisen rukouksen täytyy lähteä armon\nHengestä, joka sanoo: Olinpa elänyt miten tahansa, minä rukoilen,\nettet katsoisi minun elämääni ja tekojani, vaan sinun laupeuttasi ja\nhyvyyttäsi, jonka sinä olet luvannut Kristuksen kautta. Sen laupeuden\ntähden anna minulle, mitä rukoilen. Rukouksessa tulee siis sydämestään\nnöyränä luopua itsestään ja pitäytyä ainoastaan armon lupaukseen,\nlujasti luottaen siihen, että Jumala tahtoo kuulla meitä, koska hän\nkerran on käskenyt rukoilla ja luvannut rukouksen kuulla.\n\nHän lisääkin itse nämä sanat \"minun nimessäni\" opettaaksensa, että\nilman uskoa ei mikään rukous voi olla oikea. Ilman Kristusta ei\nkukaan voi rukoilla äännettäkään, niin että se kelpaisi Jumalalle\nja olisi hänelle otollinen. Niin juuri ulkokultaiset valekristityt\ntekevät. He astuvat Jumalan eteen luullen, että Jumala muka katsoo\nheidän ansiotansa ja pyhyyttänsä ja sen tähden kruunaa heidät.\nNiinhän fariseus rukoilee: \"Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole\nniinkuin muut ihmiset\", aivan kuin hän sanoisi: minä en tarvitse sinun\narmoasi ja laupeuttasi, vaan olen hyvin sen ansainnut; en tahdo ottaa\nJumalalta, vaan antaa hänelle. Mutta Jumala vastaa siihen kieltävästi;\nhän ei tahdo kuulla kenenkään rukousta, jollei sitä rukoilla hänen\nsulan armonsa ja laupeutensa perusteella Kristuksen nimeen, publikaanin\nkanssa sanoen: \"Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!\"\n\nOpi siis tästä, että meillä ainoastaan Herran Kristuksen kautta on\nnämä molemmat: armo ja rukouksen kuuleminen. Ensin me tulemme Jumalan\nlapsiksi ja opimme huutamaan avuksemme häntä, sitten myös saadaksemme\nitsellemme ja muille, mitä me tarvitsemme. Siellä missä kristitty\non, siellä nimen omaan on Pyhä Henki, joka ei muuta tee, kuin alati\nrukoilee. Vaikkei aina suu liiku eikä sanoja kuulla, sydän kuitenkin\nsykkii, niinkuin valtimot ja sydän ruumiissa, lakkaamatta huoaten:\nAh, rakas Isä, pyhitettäköön kuitenkin sinun nimesi, tulkoon sinun\nvaltakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi meissä ja kaikissa jne. Mitä\nkovemmin kiusaus ja hätä ahdistavat, sitä väkevämmäksi käy tämä huokaus\nja rukous. Ei voi olla olemassa kristittyä, joka ei rukoilisi, yhtä\nvähän kuin on olemassa elävää ihmistä, jossa ei olisi valtimoa, joka\nsykkäilee lakkaamatta itsekseen, vaikkei ihminen sitä huomaisikaan.\n\n\nPerjantai.\n\nJos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun\nopetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä\nteidät vapaiksi. Joh. 8:31, 32.\n\nHerra ottaa tässä saarnan aiheeksi petolliset ja tosi opetuslapset.\nHän sanoo: Monet kuulevat evankeliumin ja pysyvät siinä, koska se\nhyödyttää heitä, niin että he saavat siitä rahaa, tavaraa ja kunniaa;\nkukapa ei niin tekisi? Minulla on kahdenlaisia opetuslapsia. Toiset\nuskovat minuun, kun he kuulevat evankeliumia, he ylistävät sitä ja\nsanovat: se vasta on oikea totuus. Kaikki riippuu kuitenkin siitä,\novatko he pysyväisiä. Toiset taas sen kuulevat, mutta tiukan tullen he\nsanovat: en tiedä, täytyykö siitä tai siitä luopua evankeliumin tähden?\nHarvat näistä kestävät ristin ja vainon aikana evankeliumissa. Missä\nsitten ovat ne, jotka silloin pysyvät? Herra sanoo: \"Jos te pysytte\nminun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapseni\". Minun\noppini ei ole sellainen, että aletaan vain uskoa ja suuresti kehua\nevankeliumia. Pianhan sitä onkin alettu, mutta missä ovat ne, jotka\npysyvät ja kestävät, niin että ovat kärsivällisiä ja ajattelevat:\nkäyköön minulle niin kuin Jumala tahtoo; ellen ole terve, niin tullen\nsairaaksi, ellen ole rikas, pysynen köyhänä, kuolienpa tai elänen, niin\npysyn kuitenkin Kristuksen tykönä. Mielelläsi tosin tahtoisit uskoa\nKristukseen, mutta kun sen tähden täytyy jotakin kärsiä, niin usko on\ntiessään. Monet tosin tulevat kristityiksi ja alussa pitäytyvät lujasti\nevankeliumiin, mutta sitten he taas lankeavat siitä. Mutta ne, jotka\npysyvät evankeliumissa, ovat oikeita opetuslapsia, muut ovat valeveljiä.\n\nMinkä palkan ja lohdutuksen ne sitten saavat, jotka ovat pysyväisiä?\nHe löytävät oikean Jumalan ja saavat voiman pysyä Jumalan sanassa;\nniin he ovat Kristuksen opetuslapsia ja tulevat tuntemaan totuuden.\nHän sanoo: Minä tahdon ilmaista teille puhtaan totuuden, niin että\nsaatte tuntea, että minun lupaukseni, jonka olen antanut teille, on\ntoteutuva. Tässä eroavat toisistaan väärät ja tosi opetuslapset. Väärät\nkuulevat Jumalan sanan, mutta eivät pysy siinä eivätkä kestä vaaraa, he\npelkäävät tavaransa, rauhansa ja asuntonsa tähden eivätkä tahdo kärsiä\nmitään; siksi he eivät saakaan hengellistä lohdutusta. Tällaisia ovat\nvalekristityt, jotka aina ovat kuulemassa ja oppimassa, mutta eivät\nmilloinkaan tule totuuden tuntoon. He tosin oppivat latelemaan sanat,\nmutta heidän sydämensä ei tajua niitä; he pysyvät sellaisina kuin\novat, eivätkä maista, kuinka uskollinen ja luotettava Jumala on. Sen\ntähden Kristus tahtoo tässä sanoa: Jos lujasti pysyt minun sanassani,\nniin pysyt minun oikeana opetuslapsenani. Se tekee sinut oikeaksi\nopetuslapseksi, jos et ainoastaan tiedä, opi, lue ja kuule sitä, vaan\nmyös olet saanut sen tuntea.\n\nKristuksen oikeat ja väärät opetuslapset eroavat siis toisistaan siinä,\nettä väärät tosin alkavat, mutta luopuvat sitten, oikeat pysyvät\nkaidalla tiellä, nimittäin Jumalan sanassa. He sanovat: minä en tiedä\nneuvoa, Jumala auttakoon, kaikki on yksin hänen kädessänsä, hän on\nluvannut sanoen: pysykää lujina, minä tahdon pitää teidät yllä. Kun\nnyt olet päässyt ahtaasta portista, olet myös oppiva pysymään Jumalan\nsanassa, ja se on tekevä sinut oikeaksi opetuslapseksi ja vapaaksi.\nVäärät opetuslapset eivät saa tätä kokea; he eivät tiedä, mikä totuus\non. Totuus ei näet ole ainoastaan siinä, että kuulemme Kristusta tai\nosaamme puhua hänestä, vaan siinä, että myös sydämessämme uskomme\nKristuksen tahtovan vapahtaa ja päästää meidät synnistä, kuolemasta ja\nhelvetistä; se tekee oikeaksi kristityksi.\n\n\nLauantai.\n\nJos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme\nsovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa\nennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut.\nRoom. 5: 10.\n\nHerra Jeesus on sovittanut meidät Jumalan kanssa. Syntiemme tähden\nme emme voineet itse hankkia Jumalalta mitään hyvää. Mutta nyt ne\novat poissa Kristuksen kuoleman kautta. Sen tähden tiedämme, ettei\nJumala enää ole meille vihainen. Hän on nyt meidän ystävämme, jopa\nrakas Isämme. Mitä tällaisesta sovituksesta on seurauksena? Se että\nme iloitsemme armollisesta, ystävällisestä Jumalasta, joka on itse\nrakkaus, ylistämme häntä sekä luotamme häneen kaikkinaisessa hädässä\nja kiusauksessa. Kun meillä nyt on Jumala ystävänä, mikä voisi meitä\nvahingoittaa? Mikä murehduttaa tai huolestuttaa? Synti on pyyhitty\npois, Jumala on meihin leppynyt, Kristus Isänsä oikealla puolella pitää\nmeistä huolen. Vaikka kuolema tuleekin ja surmaa meidät ajallisesti, me\ntiedämme kuitenkin Kristuksen herättävän meidät iankaikkiseen elämään.\nKäyköön siis kristityille, jotka totisesti uskovat Kristukseen, täällä\nmaan päällä kuinka hyvänsä, heidän tulee kuitenkin olla iloiset\nhengessä, ylistää taivaallista Isäänsä, luottaa hänen rakkauteensa ja\narmoonsa ja uskoa itsensä hänen suojaansa. Tämä tulee meidän osaksemme\nsen sovituksen tähden, joka on tapahtunut Kristuksen kuoleman kautta.\n\nTähän luottaen pyhä Paavali nyt sanoo yllä olevat sanansa. On kuin\nhän tahtoisi sanoa: Jos Jumala on niin rakastanut sinua, että hän on\ntehnyt sinut vanhurskaaksi Kristuksen veren kautta, ja sinä sydämestäsi\nuskot, että syntisi on hänen tähtensä sinulle annettu anteeksi, ja kun\nmyös hänen tähtensä olet vanhurskas ja Jumalalle otollinen, niin sinun\ntulee nyt rohkeasti toivoa, että hän vastedeskin on varjeleva sinut\niankaikkisesta vihasta ja kuolemasta ja tekevä sinut autuaaksi. Kristus\nei näet ole ainoastaan antautunut kuolemaan sinun edestäsi, hän on myös\nkäyttänyt elämänsä ja voittonsa sinun hyväksesi.\n\nOi jospa oikein voisimme sydämeemme sulkea tämän lohdutuksen! On\nsuuri ja ihana asia, että Kristus on kuollut syntisten edestä. Tämän\nkuoleman kautta me olemme vapahdetut synnistä. Kun nyt Herramme\nKristuksen kuolema on niin suureksi hyödyksi meille, eikö sitten meillä\npitäisi olla hyötyä hänen elämästäänkin? Kun hän on meidän tähtemme\nkuollut ja hänen kuolemansa on koitunut meidän parhaaksemme, niin\nhän on totisesti käyttävä myös elämäänsä, jota hän nyt elää, meidän\nhyväksemme, niin että me varjellumme armossa, saamme suojan perkelettä\nja maailmaa vastaan ja lisäännymme uskossa päivästä päivään. Näemmehän,\nkuinka rakkaat apostolit kaikkialla viittaavat Herramme Kristuksen\nriemulliseen ylösnousemukseen, että me sillä lohduttautuisimme\nja toivoisimme, ettei hän hylkää meitä, vaan että hän on astunut\ntaivaisiin juuri antaakseen meille lahjoja ja hallitakseen armollisesti\nkristityitänsä ja ylläpitääkseen heitä kaikenlaisissa kiusauksissa.\nTähän lohdutukseen pyhä Paavalikin tässä viittaa, tahtoen, ettemme\nantaisi Jumalan vihan ja kuoleman tehdä itseämme arkamielisiksi, koska\nJumala on osoittanut rakkautensa meitä kohtaan, kun me vielä olimme\nsyntisiä, ja on antanut Poikansa kuolla meidän edestämme. Kun hän\nnyt on antanut meille tämän suurimman aarteen, kun me vielä olimme\nsyntisiä, kuinka paljon lisää hän tahtookaan antaa meille nyt, kun\nme olemme tulleet armoon ja Kristuksen kuoleman kautta vanhurskaiksi\nsynnistä? Ja vielä on meidän Herramme Kristuksen elämästä oleva se\nhyöty, että me tulemme täydesti autuaiksi, koska meillä hänen elämänsä\nkautta on myös voitto iankaikkisesta kuolemasta ja helvetistä. Rakasta\nsiis sydämestäsi Jumalaa, joka niin määrättömästi on rakastanut sinua,\nkun sinä vielä olit syntinen, ja luota häneen. Poikansa Kristuksen\ntähden hän on sinut ylläpitävä eikä ole antava sinun sortua, vaan\nantaa sinulle iankaikkisen elämän. Tällainen usko on ylevintä\njumalanpalvelusta.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nEi jokainen, joka sanoo minulle: \"Herra, Herra!\", pääse taivasten\nvaltakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.\nMatt. 7: 21.\n\nUlkonaisella kerskauksella ei voiteta mitään. Älköön kukaan kiintykö\nsiihen, että käytellään ihania, pyhiä nimiä: Jumala, Kristus,\nJumalan valtakunta, Jumalan kunnia, jumalanpalvelus jne. Tämä kaikki\non pelkkien sanojen \"Herra, Herra\" hokemista. Sitä on tarkattava,\nmitä Jumala itse käskee ja tahtoo. Se joka tahtoo päästä Jumalan\nvaltakuntaan, ei saa ainoastaan suullansa käytellä nimiä ja sanoja;\nhänen täytyy myös tehdä, mitä Jumala valtakunnassansa tahtoo tehtävän.\nMutta jos tahdomme tehdä hänen tahtonsa, niin meidän on tarkoin\ntiedettävä, mikä se on ja kuinka se tehdään. Sitä eivät taas neuvo\nmeille meidän oma viisautemme ja ajatuksemme, silloinhan jokainen voisi\nsanoa Jumalan tahdoksi sen, mikä häntä itseään miellyttää. Sen tähden\nmeidän täytyy tässä kuulla ainoastaan Jumalan sanaa, joka ilmoittaa\nmeille, mikä Isän Jumalan tahto on. Ensiksikin hän on lähettänyt\nmaailmaan ainokaisen Poikansa kuolemallaan sovittamaan meidän syntimme\nja verellään puhdistamaan ja tekemään autuaiksi meidät ilman omaa\nansiotamme. Tätä hän julistuttaa evankeliumin kautta jokaiselle ja\nvaatii, että sinä sen uskot ja vastaanotat. Kristus itsekin sanoo\nselkein sanoin: \"Minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee\nPojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä\" (Joh. 6: 40). Ja sitten,\nkun me olemme tällaisen armon ja autuuden saaneet, olemme Kristukseen\nkastetut ja uskomme, hän tahtoo meidän myös sen mukaan elävän,\nolevan Jumalalle kuuliaiset ja tekevän, mihin kymmenen käskyä meitä\nvelvoittavat.\n\nTätä hän ei kuitenkaan tahdo ainoastaan saarnattavan ja suulla\npuhuttavan, vaan myös pantavan harjoitukseen. Joka tämän laiminlyö\ntai tekee ja uskoo päin vastoin, se myös tietäköön, ettei hän ole\ntehnyt Jumalan tahtoa, ja hänellä on jo tuomionsa: hän ei kuulu\ntaivaan valtakuntaan, koska häneltä puuttuu usko ja rakkaus; häntä\nei auta, vaikka hän kerskaakin Kristuksesta. Jos sen sijaan vakaasti\nteet Jumalan tahdon mukaan, mielelläsi kuulet Jumalan sanan, uskot\nsen ja elät Jumalalle kuuliaisena hänelle kunniaksi ja lähimmäiselle\nhyödyksi, vaikka toisinaan horjahdatkin, mutta nouset jälleen etkä elä\nkatumattomana syntiäsi puolustellen, niin saat rohkeasti ja iloisesti\nsanoa Jumalalle: \"Herra, Herra\", ja lohduttautua Jumalan sinulle\nlahjoittamalla taivaan valtakunnalla. Vaikka maailma sinua sen tähden\nherjaa ja kiroaa, älä sinä siitä huolestu. Tästä kuulet, ettei Jumala\nlainkaan tahdo sellaista kehumista, että vain suulla sanotaan: \"Herra,\nHerra\", vaan sellaista, että pannaan harjoitukseen Jumalan tahto.\nOjentaudu sen mukaan ja vertaa siihen kaikkea oppia ja elämää, joka käy\nJumalan nimeä mainiten, ellet tahdo pettyä.\n\nTosin monet harhaopettajat koettavat suurin sanoin saattaa meitä\ntoiselle tielle. Välistä he kuvaavat asiansa niin ihmeen ihanasti ja\ntaidokkaasti, että ellei katso eteensä, tulee helposti vietellyksi.\nAinoa keino on tässä viettelystä välttääkseen noudattaa tätä psalmin\nsanaa: \"Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun\ntielläni\" (Ps. 119: 105), toisin sanoen: rientää tähän valkeuteen, joka\nopettaa meille, mikä Jumalan tahto on. Verratkaamme siihen moisten\nhillittömien kerskureiden hengellisyyttä, sopiiko se yhteen kymmenen\nkäskyn ja Kristuksen uskon elävän opin kanssa. Ellei näin ole laita,\ntorju se heti luotasi ja päättele se Kristuksen neuvon mukaisesti\npahoista hedelmistä pahaksi puuksi. Kun käytät tätä varmaa mittapuuta,\nJumalan sanaa ja käskyä, kaikkia oppeja arvostellessasi, et eksy\netkä erehdy, vaan kumoat kaikkien petollisten henkien kerskauksen\nja luulottelun. Tällä lauseella: \"Ei jokainen, joka sanoo: 'Herra,\nHerra!', vaan se, joka tekee minun Isäni tahdon\", Kristus johdattaa\nmeitä sanaansa, tietääksemme, että oikeita hedelmiä ovat ainoastaan ne,\njotka ovat sen mukaisia.\n\n\nMaanantai.\n\nTe ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te\nolette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: \"Abba, Isä!\" Room.\n8: 15.\n\nTämä on erinomainen, lohdullinen sana ja se ansaitsee täydellä syyllä\ntulla kultakirjaimin kirjoitetuksi. Paavalin tarkoitus on sanoa: Koska\nteillä nyt uskon kautta on Pyhä Henki ja koska hän teitä kuljettaa,\nte ette enää ole orjuuden alaisia, niinkuin olitte lain alaisina\nollessanne: teidän ei tarvitse peljätä sen kauhistamisia ja vaatimisia,\naivan kuin Jumala aikoisi teidät oman ansiottomuutenne ja teissä\njäljellä olevan lihan heikkouden tähden tuomita kadotukseen ja hyljätä\nteidät, vaan lohduttakaa itseänne sillä, että te nyt uskon kautta\nJumalan armoon olette varmoja ja voitte pitää Jumalaa Isänänne ja\nlapsina häntä avuksenne huutaa --.\n\nApostoli vertailee siis toisiinsa kahdenlaista vaikutusta, jotka\nlähtevät kahdenlaisesta saarnasta eli opista, nimittäin lain ja\nevankeliumin, -- nehän myöskin erottavat toisistaan kristityt ja\nkaikki muut, jotka ovat vailla uskoa ja Kristuksen käsittämistä. Ne\nnäet, joilla ei ole tiedossaan enempää kuin laki, eivät milloinkaan\nvoi päästä oikeaan, sydämelliseen luottamukseen Jumalaan eivätkä\nlohduttaa itseään hänellä, vaikka tekevätkin paljon ja varsin vakavasti\nharjoittautuvat laissa. Kun se näet oikeassa loistossaan häikäisee\nheidät, kun he huomaavat, mitä se heiltä vaatii ja kuinka kaukana\nhe vielä ovat sen täyttämisestä, ja kun se näyttää heille Jumalan\nvihan, silloin ei ole käsillä mitään muuta kuin pelkkää kauhistumista,\nkammoamista ja Jumalaa pakenemista, ja heidän täytyy lopuksi menehtyä\nsiihen paikkaan, ellei heitä evankeliumilla auteta. Juuri tätä apostoli\ntässä nimittää orjuuden hengeksi, joka vain peljästyttää ja saattaa\npakenemaan Jumalaa. Kun sydän sen sijaan käsittää evankeliumin saarnan,\njoka sanoo, että Jumala ilman meidän ansiotamme ja arvollisuuttamme\nKristuksen tähden antaa synnin anteeksi, kun uskomme häneen, silloin se\nsaa Jumalan armosta rohkaisua lain peljätyksiä vastaan. Näin Pyhä Henki\nvaikuttaa hänessä sen, että hän voi pysyä luottamuksessaan Jumalaan,\npitäytyä siihen lohdutukseen ja tässä uskossa sydämestään huutaa\nJumalaa avukseen, vaikkakin vielä tuntee ja tunnustaa itsensä heikoksi\nja syntiseksi. Tämä on lapseuden hengen saamista.\n\nLapseuden hengessä me huudamme: Abba, rakas Isä! Tällä on kuvattu\nsekä Kristuksen valtakunnan voima että se varsinainen työ, se\noikea, syvällinen jumalanpalvelus, jonka Pyhä Henki uskovissa\nvaikuttaa, nimittäin se lohdutus, jolla sydän tulee vapautetuksi\nsynnin kauhusta ja pelosta ja viedään rauhaan, ja se sydämestä\nlähtevä avuksihuutaminen, joka uskossa odottaa Jumalalta rukouksen\nkuulemista ja apua. Mitään tästä ei voida saada aikaan lailla eikä\nomalla pyhyydellä, sillä siten ihminen ei milloinkaan voi päästä\nsiihen mittaan, että voi saada oikean ja varman lohdutuksen itseensä\nkohdistuvasta Jumalan armosta ja rakkaudesta, vaan hän jää aina vihan\nja kadotuksen synnyttämään levottomuuteen ja tuskaan; tällaisessa\nepävarmuudessa ollen hän pakenee Jumalaa, voimatta häntä avuksensa\nhuutaa. Siinä taas, missä on Kristuksen usko, Pyhä Henki vaikuttaa\nsydämessä sekä lohdutuksen että lapsellisen luottamuksen: sydän\nei epäile Jumalan armollista tahtoa eikä rukouksen kuulemista,\nkoska Jumala on luvannut sekä armon että avun, katsomatta meidän\narvollisuuteemme, vaan sen sijaan katsoen Kristuksen, hänen Poikansa,\nnimeen ja ansioon. Profeetta Sakarja mainitsee (Sak. 12: 10) nämä\nmolemmat Pyhän Hengen toiminnot, lohdutuksen ja avuksihuutamisen:\nJumala on Kristuksen valtakuntaan perustava uuden saarnan ja toiminnan\nvuodattaessaan armon ja rukouksen Hengen, toisin sanoen, juuri saman\nHengen, joka vakauttaa meitä Jumalan lapseudesta ja vie meidän\nsydämemme sydämellisin avuksihuutamisin hänen puoleensa parkumaan.\nHebrealainen abba-sana, joka merkitsee \"isää\", tietää pienen lapsosen,\nperillisen, huutelua, lapsen, joka lapsellisessa luottamuksessaan\nsopertelee isälle. Näin yksinkertaisin, lapsellisin sanoin uskokin\npuhelee Jumalalle Pyhän Hengen kautta, mutta sydämen syvyyksistä ja\nsanomattomin huokauksin, varsinkin silloin, kun se on taisteluissa\nja hädissä, lihan epäilystä ja perkeleen sekä kauhistuksia että\nkiusaamisia vastustaessaan; silloin sen täytyy puolustautua, sanoen\nesimerkiksi näin: Oi, rakas Isä, olethan sinä minun rakas Isäni, koska\nolet antanut ainokaisen, rakkaan Poikasi minun edestäni, ethän sinä\nsiis vihastu minuun etkä minua hylkää! Tai: Sinä näet minun hätäni ja\nheikkouteni, ja sen tähden auttanet ja pelastanet minut.\n\n\nTiistai.\n\nTe ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät,\nettä te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne\npysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen\nteille antaisi. Joh. 15: 16.\n\nSellaiset ihmiset, jotka Kristus on valinnut ja jotka häneltä saavat\nkaiken hyvän, ovat hänen ystäviään. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että\nmeidän kristittyinä ei tarvitsisi tehdä mitään tai että saisimme\nelää niin kuin meitä haluttaa. Tosin emme tarvitse mitään siihen,\nettä saamme synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän; se kaikki meillä\non Kristuksen kautta. Mutta koska se meillä on, meidän tulee se\nulkonaisesti osoittaa todeksi rakkauden teoilla lähimmäistä kohtaan,\nettä meidän elämämme olisi merkkinä uskostamme häneen. Jos me näin\nteemme, on ystävyys oikealla pohjalla, sillä sitä varten hän on meidät\nvalinnut, että me kantaisimme paljon hedelmää. Tämä ei ole tarpeen\nsiksi, että me sen kautta pyyhkisimme synnin pois, se on meille liian\nsuuri tehtävä, vaan meidän tulee niin tehdä ensiksi sen tähden, että\nJumala tulisi ylistetyksi ja meidän kuuliaisuutemme osoitetuksi,\nsitten myös lähimmäisen hyväksi ja auttamiseksi, että nähtäisiin\nmeidän uskovan oikein ja olevan Kristuksen omat. Se taas nähdään\nsiitä, ilmestyykö hedelmiä. Tätä nyt tarkoittavat Kristuksen sanat:\n\"että te menisitte ja kantaisitte hedelmää\". Meidän ei tarvitse mennä\nRoomaan tai Jerusalemiin, vaan lähimmäisen tykö, niin ettemme istu\nallamme hedelmättöminä ja vailla tekoja, vaan julkisesti osoitamme,\nettä muilla ihmisillä on meistä hyötyä. Siitä näet meidän uskomme\nhavaitaan oikeaksi, sillä missä sellainen ihminen on, joka Kristuksen\ntähden panee alttiiksi ruumiinsa, omaisuutensa ja kunniansa ja soisi\njokaisenkin tekevän samoin, palvelee lähimmäistään uskollisesti,\nsuhtautuen häneen veljellisesti, se on varma merkki siitä, että hän on\noikea uskovainen kristitty. Hedelmät ovat kyllä ilmeiset, niin että\nvoidaan erottaa toisistaan hengen ja lihan teot. Niiden tuntemiseen ei\ntarvita suurta ymmärrystä; ne kyllä voidaan nähdä ja tuntea. Rakkauden\nteot, tunnustaminen ja saarna eivät voi pysyä yhtä salassa kuin usko,\njoka on ainoastaan Jumalan ja meidän välillä, vaan ne liikkuvat\nihmisten parissa, niin että jokaisen täytyy nähdä, kuulla ja sanoa:\ntuo on sitä ja sitä tehnyt tai kärsinyt evankeliumin tähden. Sellaisia\nhedelmiä meidän tulee tuottaa yhä enemmän, että siitä ymmärrettäisiin\nKristuksen valinneen meidät. Ne ovat niitä hedelmiä, jotka pysyvät,\niankaikkisia hedelmiä, jotka toisessakin elämässä saavat Jumalalta\nylistyksen ja loistavat kunniassa.\n\nKas tämä on se suuri kunnia, joka kristityillä on Kristukselta.\nEnsiksikin, että hän on kutsunut sanallansa ja valinnut heidät olemaan\nhänen rakkaat oksansa ja saamaan kaiken, mitä hän on hankkinut. Sitten\nmyös, että meidänkin tulee auttaa hänen valtakuntansa leviämistä\nja vaikuttaa paljon hyvää, mitä hän nimittää paljon hedelmän\ntuottamiseksi, iankaikkisesti Jumalan edessä pysyväksi hedelmäksi.\nKolmanneksi hän lisää vielä tämän: \"mitä ikinä te anotte Isältä\nminun nimessäni, sen hän teille antaisi\". Tämäkin on seurausta hänen\nvalitsemisestansa. Meillä on se armo, että me emme hänen kauttansa\nainoastaan tule Jumalan ystäviksi ja saa Jumalaa Isäksemme, vaan\nolemme myös valitut siihen, että saamme rukoilla häneltä, mitä\ntarvitsemme ja olla varmat siitä, että se meille annetaan. Koska näet\nmeidän alinomaa täytyy kärsiä kiusausta, vastusta ja esteitä, ja aina\non paljon heikkoutta ja puutteita sekä meissä että muissa, niin on\nmeidän tarpeen rukoilla vahvistusta, apua ja pelastusta täyttäessämme\nvelvollisuuttamme. Meillä on myös se lohdutus, ettei meidän rukouksemme\nole turha, vaan tulee totisesti kuulluksi, ja me saamme, mitä me\ntarvitsemme, jos vaan rukoilemme uskossa Kristuksen nimeen.\n\n\nKeskiviikko.\n\nKavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammasten\nvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Matt. 7: 15.\n\nErittäinkin meidän, jotka tahdomme olla kristittyjä, tulee oppia, että\nrakas Herramme Kristus mitä vakavimmin kehoittaa ja varoittaa meitä\nahkerasti kuulemaan Jumalan sanaa ja kavahtamaan vääriä profeettoja.\nOn kuin hän tahtoisi sanoa: Rakkaat lapset, minä kehoitan teitä\nhartaasti: kun teille saarnataan Jumalan sanaa, ottakaa siitä vaarin\nja vastaanottakaa se. Ellette niin tee, sana otetaan teiltä pois, ja\nteidän täytyy kuulla perkelettä. Se joka ei Jumalan sanasta tahdo oppia\nautuuttansa, kunniaansa ja kurinalaisuutta, se saa oppia perkeleeltä\nkaikkea häpeällisyyttä ja vahinkoa. Jumalan sanasta opitaan, kuinka\npäästään taivaaseen, perkeleeltä opitaan, kuinka mennään helvettiin.\nJumalan sanasta opitaan rauhaa ja kaikkea hyvää, perkeleeltä opitaan\nvaikeroimista ja murhetta. Herra on tarkoin tiennyt, että on tuleva\nvääriä profeettoja, jotka näkevät vaivaa vietelläkseen hänen\nkristityitänsä. Sen tähden hän varoittaa meitä: Tarkatkaa, kuulkaa ja\noppikaa Jumalan sanaa ahkerasti niin kauan kuin se teillä on. Jos niin\nteette, teidän asianne ovat hyvällä kannalla, muussa tapauksessa on\ntuleva aika, jolloin te mielellänne tahtoisitte sitä kuulla, jos vain\nsaisitte. Rakas Herramme Kristus opettaa ja varoittaa siis meitä tässä\npysymään lujasti Jumalan sanassa ja sitä ahkerasti opettelemaan. Jos\nniin teemme, meillä ei ole mitään hätää, muutoin meidän täytyy kuulla\nperkelettä.\n\nMutta kuinka käy? Vanha ja nuori antaa sanan haihtua taivaan tuuliin,\nhuolehtien kaikesta muusta. Kun näin suhtaudumme Jumalan sanaan,\ntilanne muuttuu sellaiseksi, kuin jo on nähtävissä: eriseuroja ja\nlahkoja syntyy, ja ne laskevat taas perkeleen valloilleen. Sen tähden\nHerramme Kristus varoittaakin vakavasti siitä, sanoen: Kavahtakaa!\nPysykää Jumalan sanassa, kuulkaa sitä hartaasti ja oppikaa sitä\nahkerasti. Jos niin teette, minä tahdon armoineni asua teidän\ntykönänne. Muussa tapauksessa sanon teille jo edeltä käsin, että\non tuleva vääriä profeettoja ja susia, jotka teitä viettelevät ja\nraatelevat. Pysykää siis lujasti minun sanassani, ettei perkele\nviettelisi teitä väärien profeettojensa kautta.\n\nKristus sanoo tässä myös, että väärät profeetat tulevat lammasten\nvaatteissa. Älköön ajateltako, että kukaan väärä profeetta tulee\ntunnustaen olevansa valehtelija ja sanoo: minä tahdon pettää, vietellä\nja johtaa teitä perkeleen tykö; siitä hän kyllä visusti vaikenee.\nKaikki väärät profeetat tulevat lammasten vaatteissa, sen tähden on\nvaarallista sinun olla huoletonna. Varo! Jos olet laiska Jumalan\nsanassa, niin tiedä, että perkele on jo astunut jalkansa ovestasi.\n\nJokainen olkoon siis varuillaan. Etpä usko, mikä veijari perkele\non ja kuinka hän kaunistautuu ihanammaksi kuin milloinkaan mikään\nenkeli, jopa ihanammaksi kuin Kristus itse. Hänen palvelijansa ovat\nolevinaan vanhurskauden saarnaajia. Ja samoin kuin maallisessa elämässä\ntapahtuu, että usein joudutaan pahasta suusta lähtevien hyvien sanojen\npettämäksi, niin käy kirkossakin: perkele ei petä meitä sillä, että\nhän heti sanoo, kuka hän on, vaan sillä, että hän tekeytyy Kristuksen\npalvelijaksi ja apostoliksi. Kaikkialla lammasvaatteet pettävät\nihmisen. Sen tähden jokainen oppikoon ahkerasti tarkkaamaan Jumalan\nsanaa ja sanokoon: Minä tahdon pysyä Jumalan sanassa ja elää siihen\nuskoen. Mikä on ristiriidassa sen kanssa, sitä en tahdo kuulla enkä\nseurata, kuulostakoon se kuinka hyvältä tahansa. Jos minun täytyy sen\ntähden jotakin kärsiä, ei haittaa. On parempi, että maailma minua\nsoimaa Kristuksen tähden, kuin että minä kieltäisin Kristuksen.\n\n\nTorstai.\n\nJoka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut\ntykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Matt. 10: 40.\n\nHerra Kristus tahtoo tässä herättää meitä uskoon sen sanomattoman\nkunnian kautta, että me saamme olla varmat siitä, että kun kuulemme\nJumalan sanaa Kristuksen palvelijoilta ja otamme sen vastaan, se on\naivan samaa, kuin jos kuulisimme ja vastaanottaisimme Kristuksen,\njopa, niinkuin hän sanoo, \"hänet, joka on minut lähettänyt\". Apostoli\nPaavalikin kehuu tätä kunniaa paikoitellen, esim. sanoessaan\nGalatalaiskirjeessään: \"Te otitte minut vastaan niinkuin Jumalan\nenkelin, jopa niinkuin Kristuksen Jeesuksen\" (4: 14), ja edellisessä\nTessalonikalaiskirjeessä: \"Te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan\nsanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se\ntotisesti on, Jumalan sanana\" (2: 13).\n\nSiksi meidän on pidettävä Jumalan sanaa ja evankeliumin saarnaa\nmahdollisimman suuressa kunniassa. Jos me näet kuulemme evankeliumia\nkirkossa tai luemme sitä kirjasta, se on aivan samaa, kuin jos\nkuulisimme Kristusta tai Jumalaa taivaasta enkelien parista. Vaikka\nsiitä ei sen enempää hyötyäkään olisi, olisi kuitenkin jotakin suurta\nsaada korvillansa kuulla itse Jumalan ääntä. Mikäpä olisi jalompaa kuin\nsaada kuulla itsensä Jumalan puhuvan! Maailma halveksii kuitenkin tätä\nJumalan puhetta, kuunnellen ja ihaillen mieluummin inhimillisiä. Sen\ntähden Jumalakin vuorostaan hylkää heidät, niin että he saavat halun\nkuunnella pelkkiä loruja ja valheita. Mutta sana on lahja, ja autuaat\novat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat.\n\nNiille, jotka saarnaavat Jumalan sanaa, tuottaa suurta kunniaa ja\nlohdutusta vakaumus siitä, että he ovat Jumalan välineitä, että heidän\nkielensä on Jumalan kieli ja heidän äänensä Jumalan ääni. Näin ollen he\nvoivat näet rohkeasti halveksia Jumalan sanan ja sen saarnan herjaajia\nja sanoa heille: Sinä et pilkkaa minua, joka opetan, vaan itseäsi; et\ntee pilkkaa minusta, joka olen ihminen, vaan Pyhästä Hengestä; sinä et\nhalveksi minua, vaan Jumalan sanaa. Mitä se minuun koskee? Varo sinä\nitseäsi! Jumala sanoo Samuelille: \"Sinua he eivät ole pitäneet halpana,\nvaan minut he ovat pitäneet halpana olemaan heidän kuninkaanansa\" (1.\nSam. 8: 7). Samoin Pietari sanoo Ananiaalle: \"Et sinä ole valhetellut\nihmisille, vaan Jumalalle\" (Ap.t. 5:4). Toisaalta saarnaajat voivat\nmitä varmimmin vakuuttaa veljille: En minä sinulle puhu, vaan Kristus,\nsinun Herrasi, puhuu minun kauttani. Minun sanani ei ole minun omani,\nvaan Kristuksen sana. Vastaanota siis minun kauttani lohdutus, joka\nei ole minun, vaan sinun Jumalasi lohdutus, hänen, joka on sinut\nluonut, joka sinut ylläpitää ja joka on sinut lunastanut. Älä pelkää,\nhän itse sanoo: Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut:\njoka kuulee teitä, se kuulee minua. Kaiken kaikkiaan: On verraton\nasia omilletunnoille kaiken maailman taholta tulevan halveksunnan\nvastapainoksi, että Kristus tekee saarnaajansa itsensä vertaisiksi\nsanoessaan: Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut ja minun\nIsäni. Jos nyt heitä halveksitaan tai kunnioitetaan, niin ei halveksita\ntai kunnioiteta heitä, vaan Jumalaa heissä. Jos jo maailmassa palvelija\ntai lähettiläs saattaa ylväästi sanoa osaksensa saaman halveksunnan\nkohdistuvan hänen herraansa, kuinka paljon ennemmin Jumalan sanan\nsaarnaajat voivat kerskata, että ei heitä eikä heidän sanaansa\nhalveksita, vaan heidän Herraansa ja heidän Jumalansa sanaa.\n\n\nPerjantai.\n\nJos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä. Jumalan perillisiä\nja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan\nkärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Room. 8: 17.\n\nTästä kuulet kristittyjen ylhäisen maineen, kunnian ja ylistyksen.\nJätä maailmalle sen loisto, prameus ja kunnia, mikä parhaimmillaankin\nmerkitsee vain sitä, että he ovat perkeleen lapsia. Niin, punnitsepa\nitse, mitä tietää se, että köyhä ja kurja syntinen on oleva niin\nsuuressa kunniassa Jumalan edessä, että häntä ei sanota Jumalan orjaksi\ntai palvelijaksi, vaan Jumalan pojaksi ja perilliseksi. Eikö sopisi\nihmisen, jopa koko maailman, toivoa, jos sellainen asia toivottavissa\nolisi, että häntä sanottaisiin Jumalan lehmäksi tai sammakoksi, kunhan\nhänellä vain olisi se maine, että hän kuuluu Jumalalle ja on hänen\nomansa? Kukapa ei mielellään olisi Herran ja Luojan oma? Mutta meidän,\njotka uskomme Kristukseen, niin apostoli tässä sanoo, ei tarvitsekaan\nolla hänen palvelijoitaan ja palvelijattariaan, vaan me saamme olla\nhänen omia poikiaan, tyttäriään ja perillisiään! Ken pystyy tätä\nkylliksi ylistämään ja sanoiksi saamaan?\n\nTällä kohdalla osoittautuu todeksi suuri, inhimillinen heikkoutemme:\njos näet tämän oikein ja epäilemisittä uskoisimme, mitä me siis\npelkäämme, ja ken haluaa tai voi meitä vahingoittaa? Katso, se joka\nsydämestään voi sanoa Jumalalle: \"Sinä olet minun rakas Isäni, ja minä\nolen sinun lapsesi\", voi totisesti uhmailla kaikkia helvetin perkeleitä\nja ilomielin halveksia koko maailman uhkailemisia ja ylvästelemisiä,\nhänellä kun tässä Isässä on sellainen Herra, jonka edessä kaikkien\nluotujen täytyy vapista ja jonka tahdotta ne eivät mitään voi saada\naikaan; niin ikään hänellä on sellainen perintö ja valta, jota\nainoakaan luotu ei kykene vahingoittamaan eikä häneltä vähentämään.\n\nApostoli lisää tähän kuitenkin vielä vähäisen sanan: \"Jos kerran\nyhdessä hänen kanssaan kärsimme\", tietääksemme, että meidän täytyy myös\nelää maan päällä ja osoittautua hurskaiksi, kuuliaisiksi lapsiksi,\njotka emme seuraa lihaa vaan jotka hallitsemisen toivossa kärsimme sen,\nmikä meitä kohtaa ja mikä kipeästi lihaan koskee. Näin tehdessämme\nme saamme ja meidän pitääkin lohduttautua sillä ja totuudessa siitä\nsuuresti iloita ja kerskata, niinkuin apostoli sanoo: \"Kaikki, joita\nJumalan Henki kuljettaa\", niin etteivät he seuraa lihaa, \"ovat Jumalan\nlapsia\". Oi, kuinka suurta onkaan se, että ihminen ei seuraa himonaan,\nvaan uskossa ja kärsimisessä vahvana niitä vastustaa! Maailmassa\nsanotaan suureksi aateluudeksi ja kunniaksi, jos joku on mahtavan\nkuninkaan tai keisarin lapsi. Mitä kaikki tämä kuitenkaan on sen\nrinnalla, että joku, Jumalan itsensä nimittämänä ja valitsemana, on\nylhäisen, jumalallisen majesteetin poika ja perillinen? Tämä laupeus ja\nperintö näet tuo todella mukanansa suuren, sanomattoman kirkkauden ja\nrikkauden, vallan ja kunnian ohi kaiken sen, mitä on taivaissa ja maan\npäällä.\n\nJo yksin tämän kunnian, vaikka meillä ei muuta olisi kuin sen nimi\nja sen tuoma kerskaus, pitäisi taivuttaa meitä vihaamaan tätä\nmaailmallista, synnillistä elämää ja kaikin voimin sitä vastustamaan.\nSen tähden meidän pitäisi luopua kaikesta ja kärsiä kaikki, mitä\nihminen voi kärsiä. Se ei kuitenkaan mahdu ihmissydämeen, ja se kunnia\nja ihanuus, johon meidät Kristuksen kanssa kerran korotetaan, on\nverrattomasti kaikkien aistimien ja ajatusten yläpuolella. Siitä pyhä\nPaavali sanoo: \"Minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät\nole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin\".\n\n\nLauantai.\n\nHeidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota\nviinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Matt. 7: 16.\n\nEi kukaan muu kuin Hengestä syntynyt voi tuntea ihmistä hedelmistä. Se,\njolla ei ole Henkeä, ei sitä voi; älköön kukaan luulkokaan voivansa\ntuntea hedelmistä, ellei ole hengellinen. Se hedelmä, josta väärät\nkristityt tunnetaan, on epäusko. Tosin heidät tunnetaan myös julkisista\nsynneistä, mutta niiden perusteella arvosteleminen on petollista, sillä\noikeatkin kristityt lankeavat toisinaan. Varsinainen hedelmä, josta\noikeat ja väärät kristityt tunnetaan, on sisäinen hedelmä, mutta sen\ntuntemiseen ja arvostelemiseen tarvitaan Jumalan Henki; ulkonainen\nsilmä ja järki eivät sitä voi havaita. Tosin voit nähdä esimerkiksi\nkahden ihmisen antavan almuja; toinen on uskovainen, toinen ei.\nUlkonainen teko on kuitenkin sama. Missä siis on ero? Sydämen uskossa\nja epäuskossa: toinen pitää sen hyvänä tekona, toinen ei. Ulkonaisten\ntekojen perusteella et kerta kaikkiaan voi arvostella. Taulerkin on\noivaltanut, että uskovaiset ja epäuskoiset usein ovat ulkonaisesti\nkatsellen niin yhtäläiset, ettei kukaan voi heitä erottaa, eikä mikään\njärki heidän kohdallaan asiaa ratkaista, ainoastaan Jumalan Henki.\nNäyttävätpä epäuskoisten teot useasti paljon etevämmiltäkin kuin\nuskovaisten, niinkuin Jobin kirjassakin sanotaan: \"Kamelikurjen siipi\nlepattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran\nhellyys?\" (39: 16). Samoin ovat uskovaiset ja epäuskoiset tosin\nulkonaisesti samanlaisia, mutta sydän on heillä erilainen.\n\nHengen hedelmät, joista tosi kristityt tunnetaan, pyhä Paavali\nluettelee Galatalaiskirjeessään: \"rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys,\nystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen\"\n(5: 22). Mutta näitä hedelmiä ei voi havaita eikä tuntea kukaan muu\nkuin Henki; sen tähden ei hengellisten asioiden arvostelu saa perustua\nulkonaisiin asioihin, kuten tekoihin ja henkilöön, vaan sydämeen. Tosin\nihminen tunnetaan hedelmistään, mutta ainoastaan Hengessä. Hedelmät ja\nhyvät teot eivät tee ketään hurskaaksi ja hyväksi, vaan ihmisen tulee\nensin olla hurskas ja hyvä sydämessään. Eiväthän omenatkaan tee puuta,\nvaan puun täytyy olla olemassa ennen kuin hedelmät.\n\nJos me tämän ymmärrämme, niin me huomaamme, ettei mikään teko ole\nniin paha, että se voisi kadottaa ihmisen, ei liioin niin hyvä, että\nse voisi tehdä ihmisen autuaaksi. Usko yksin tekee meidät autuaiksi,\nepäusko kadottaa meidät. Jos joku lankeaa aviorikokseen, niin ei se\nteko häntä kadota, vaan aviorikos osoittaa hänen langenneen uskosta, ja\nse kadottaa hänet. Ei mikään muu tee niin muodoin ihmistä hurskaaksi\nkuin usko, eikä mikään muu pahaksi kuin epäusko. Sen tähden Herrakin\nsanoo, että puu hakataan pois; hän ei sano, että hedelmät hakataan pois.\n\nRakkauden teot eivät siis tee meitä hurskaiksi, vaan yksin usko, jossa\nme näitä tekoja teemme ja näitä hedelmiä kannamme. Meidän tulee siis\nalkaa uskosta. Väärät opettajat alkavat kuitenkin teoista ja käskevät\ntekemään niitä, että hurskaiksi tultaisiin. Se on aivan samaa, kuin jos\ntahtoisit sanoa puulle: jos tahdot tulla hyväksi puuksi, niin rupea\nkantamaan hyviä omenoita, ikään kuin se voisi kantaa omenoita ennen\nkuin se on puu. Ei niin, vaan näin on sanottava: jos tahdot kantaa\nomenoita, niin ala tulla puuksi. Puun täytyy näet olla olemassa ennen\nkuin se voi tuottaa hedelmää.\n\nTästä kaikesta seuraa nyt, ettei maan päällä ole muuta syntiä kuin\nepäusko, niinkuin Kristus sanookin: \"Kun Pyhä Henki tulee, hän näyttää\nmaailmalle todeksi synnin, koska he eivät usko minuun\" (Joh. 16: 9).\n\n\n\n\nYHDEKSÄS KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nSe portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on,\njotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita,\njoka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. Matt. 7: 13,\n14.\n\nMonet sanovat: ei ole mahdollista, että Jumala tuomitsisi kadotukseen\nniin monta hyvää ihmistä, sillä eipä hän ole luonut taivasta turhaan.\nKristus opettaa tässä aivan päin vastoin: käännä silmäsi katsomasta\ntuota suurta joukkoa, katso vain Jumalan sanaa ja tiedä niin olevan,\nettä tie kadotukseen on lavea ja se portti avara ja että on monta,\njotka siitä käyvät. Toiselta puolen elämän portti on ahdas ja tie\nkaita, ja sangen harvat löytävät sen. Kristus tahtoo sanoa: Te jotka\nolette minun tosi opetuslapsiani ja rakkaita kristittyjäni, saatte\nnähdä, kuinka perin harvat ihmiset käyvät teidän kanssanne ja seuraavat\nteitä, niin että te loukkaannutte siihen. Pysykää kuitenkin lujina\nälkääkä loukkaantuko; tietäkää, että niin pitää käymän. Muistakaa minun\nennalta sanoneen, että se portti on ahdas ja se tie kaita, joka vie\nelämään. Älkää siitä murehtiko, vaan kuulkaa, mitä minä teille sanon,\nja seuratkaa minua. Kun minä olen käynyt samaa kaitaa tietä, samoin\nkaikki pyhät, niin tulee teidänkin sitä käydä, jos tahdotte tulla minun\ntyköni. Antakaa noiden toisten käydä laveata tietänsä.\n\nMikä sitten tekee sen tien ahtaaksi ja kaidaksi? Ei mikään muu kuin\njuuri meidän oma lihamme, joka on laiska, potkii ja hangoittelee\nvastaan; se ei tahdo uskaltaa Jumalaan eikä pysyä Jumalan sanassa, ei\nsaata kärsiä maailman halveksuntaa, köyhyyttä ja vaaranalaisuutta,\njoita kristityt joutuvat kärsimään. Lyhyesti sanoen: lihamme tahtoisi\nhalusta käydä laveata tietä, sen tähden se tekee tämän tien meille\ntukalaksi ja raskaaksi. Sitten tulee maailma, joka vainoaa meitä, koska\nme emme sen kanssa kulje laveata tietä. Ja kun se ei enempää taida,\nse pilkkaa ja häpäisee meitä. Vielä tulee perkelekin, piinaa sydäntä\npahoilla ajatuksilla, väärillä luuloilla, pelolla, ahdistuksella ja\nepätoivolla tehden synniksi ja häpeäksi kaiken sen hyvän, mitä me\nolemme tehneet.\n\nJoku sanonee nyt: Onpa tosiaankin noilla rauha ja hyvät päivät,\nhe saavat elää levossa ja heillä on se kunnianimitys, että heitä\nylistetään oikeiksi Jumalan palvelijoiksi. Miksikä siis minä yksin\nantaisin itseäni niin surkeasti vaivata ja kiduttaa? Minäkin tahdon\nolla siellä, missä kaikki muutkin. Ajattele kuitenkin asiaa ja\nojentaudu tämän mukaan: jos tahdot olla kristitty, niin ole. Sinä et\nvoi tehdä kristillisyyden tietä laveammaksi, et myöskään muuttaa sitä,\nettä sitä käyvät vain harvat, tuota toista taas suuri joukko. Olkoon\nkuitenkin lohdutuksenasi se, että Jumala on sinun kanssasi, ja myös\nse, että pääset ihanaan, avaraan paikkaan, kun olet kaiken läpäissyt.\nJos vain pysyt sanassa ja arvostelet sen mukaan, etkä sen mukaan,\nmitä näet, niin Jumala totisesti on sinussa niin väkevä, että sinun\nhenkesi voittaa lihan, maailman ja perkeleen, niin ettei se saa mitään\naikaan sinun lihasi tai maailman kautta tai itse toimien. Sana, johon\nsinä uskossa pitäydyt, on perkeleelle liian vahva, vaikka se näyttää\nvähäpätöiseltä. Siihen lohdutukseen meidän täytyy myös tottua, että\nopettelemme ajattelemaan ahdasta porttia ja kaitaa tietä avaraksi\npaikaksi ja pientä joukkoa suureksi paljoudeksi, niin ettemme tuijota\nvain näkyvään, vaan uskon ja sanan kautta katsomme näkymätöntä, sitä\nnimittäin, että Kristus itse ja koko taivaallinen sotajoukko on meidän\ntykönämme ja että Kristus on käynyt aivan samaa tietä, ja vielä tosi\nkristityt hamaan viimeiseen päivään saakka matkaavat samaa tietä. Missä\nnäet Kristus kulkee ja on, siellä he kaikki saavat kulkea ja olla. Niin\ntie muuttuu meille keveäksi ja suloiseksi, niin että kuljemme sitä\nlohdullisesti.\n\n\nMaanantai.\n\nTämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin\nvalkeuden lapset. Luuk. 16: 8.\n\nHerra sanoo tässä ankarat sanat. Tämä lause ei kaipaa pitkiä\nselityksiä. Näemmehän valitettavasti omin silmin enemmän kuin tarpeeksi\nmaailman erittäin tarkasti katsovan omaa etuaan, vaivannäöstä ja\nuurastuksesta välittämättä. Sitä vastoin toteamme valon lapset, oikeat\nkristityt, laiskoiksi, veltoiksi, huolimattomiksi ja toimettomiksi\nJumalan asioissa, vaikka tietävät, että ne ovat Jumalalle otolliset\nja että he itse saavat niistä iankaikkista hyötyä. Niin hitaita he\novat hyvään. Ja niin käy kuin sananlasku sanoo: jumalattoman on kaksin\nverroin vaikeampi ansaita helvettiä, hänen kun täytyy niin ahkerasti\npalvella perkelettä, tehdä ja kärsiä kaikkea tämän mieliksi, kuin\njumalisten ansaita taivasta. Se on sattuvasti sanottu, kunhan vain asia\noikein ymmärretään. Jumalan täytyy ikään kuin tukasta vetäen pakottaa\nkristityitään tekemään, mitä heidän tulee tehdä.\n\nSangen sattuva on siis tämä Herran esittämä vertaus. Jos olemme\nkristityitä ja tahdomme tehdä velvollisuutemme, niin meidän ei tarvitse\nkatsoa kirjoihin, vaan jokainen katsokoon omia perheolojaan: pahat\nlapset, pahat palvelijat ja palvelijattaret ynnä muut ovat nopeat,\nvalmiit ja taitavat harjoittamaan ilkeyttä, petosta ja kaikkea, mikä\non perkeleelle mieliksi. Siitäpä huomaat, kuinka ahkeria ihmiset ovat\ntekemään pahuutta: he eivät tiedä, kuinka voisivat olla kylliksi\nröyhkeitä ja pahanilkisiä. Opi sinä siitä tekemään samoin Jumalaa\nja hänen sanaansa kohtaan omaksi autuudeksesi; ota heidän pahasta\nmenostaan hyödyllinen opetus ja esikuva! Ajattele näin: jos kerran\ntämän maailman lapset saattavat niin ahkerasti ja väsymättä palvella\nperkelettä, miksi en minä palvelisi yhtä uskollisesti minun Herraani,\nsillä siitä minulla on iankaikkinen hyöty? Nuo juoksevat kuin vimmatut\niankaikkista vahinkoaan ja turmiotaan kohden; kuinka minä saatankaan\nolla niin laiska ja unelias, kun on kysymys sieluni autuudesta, että\nJumalan täytyy minua ikään kuin tukasta vetää? Minunhan pitäisi aivan\nhävetä, kun en viitsi edes ryömiä taivaaseen, vaikka nuo juoksemalla\njuosten rientävät helvettiin.\n\nErittäinkin siinä kohden, josta Herra tässä puhuu, tämän maailman\nlapset antavat hyvän opetuksen ja esikuvan valkeuden lapsille. Katsopa\nihmistä, jonka ahneus on täysin riivannut! Huomaat, ettei hänellä\nole ajatuksissa lepoa yöllä eikä päivällä; kaikki hänen pyrintönsä\ntarkoittavat rahan hankkimista. Jos hänen talostaan pieninkin soppi\nkelpaa asunnoksi tai myymälähuoneistoksi, niin hän sen heti vuokraa,\ntai hän yrittää milloin mitäkin kauppaa, mistä vain suurin voitto\nlähtee. Lyhyesti sanoen, hän ei pane hukkaan penniäkään eikä säästä\nmitään vaivojakaan saadakseen rahaa kokoon.\n\nTästä meidän olisi opittava yhtä ahkerasti tavoittelemaan iankaikkisia\ntavaroita kuin saituri etsii rahaa. Mutta mistä löytänet kristityn,\njoka näin tekee? Oikeinpa siis Kristus lausuu, että tämän maailman\nlapset ovat omissa asioissaan hänen lapsiaan paljon ahkerammat ja\ntoimellisemmat. Todellisuudessa käy niin, että perkele saa omiltaan\nsata palvelusta sillä aikaa, kun Kristus tuskin saa yhden. Mitä meidän\non tässä kohden tehtävä? Me emme voi asiaa muuksi muuttaa; maailma ei\nole neuvottavissa. Mutta meidän tulee ottaa oppia ja esikuvaa maailman\nahkeruudesta perkeleen palveluksessa, että me edes jossakin määrin\nharjoittaisimme hyvää, niinkuin Aadamin lapset harjoittavat pahuutta,\nvarsinkin koska meillä joka tapauksessa on se etu, että me olemme\nvalkeuden lapsia, olkoon kaikki sitten kuinka työlästä tahansa. Kun me\nvain pysymme valkeuden lapsina, ei meillä ole mitään hätää, vaikka emme\nvoikaan olla niin ahkeria ja toimellisia kuin maailman lapset, kunhan\nvain edes jotakin teemme ja meidät siten todetaan kuuluviksi niihin,\njotka ovat ruvenneet seuraamaan sitä vähäistä joukkoa, jota nimitetään\nvalkeuden lapsiksi. Mutta älköön kukaan luulko, että me tässä pääsemme\nniin pitkälle kuin maailman lapset omissa asioissaan. Tosin meidän\npitäisi sivuuttaa heidät, koska meille on luvattu iankaikkisen elämän\nkruunu, mutta tiellämme on ylen monta estettä. Kuitenkin meidän\ntulee joka päivä vakaasti ahkeroida pysyäksemme ja kasvaaksemme\nsiveydessä, kärsivällisyydessä, laupeudessa, armeliaisuudessa ja muissa\nkristillisissä avuissa.\n\n\nTiistai.\n\nÄlkäämme myöskään kiusatko Herraa, niinkuin muutamat heistä kiusasivat\nja saivat käärmeiltä surmansa. 1. Kor. 10: 9.\n\nKun Israelin kansa oli matkannut erämaassa neljäkymmentä vuotta ja\nkun Jumala oli auttanut heidät sen halki ja antanut heille voiton\nheidän vihollisistaan ja kun he nyt taasen olivat aivan luvatun maan\nläheisyydessä, silloin se uudelleen tuli tiellä kärsimättömäksi, sen\nkun täytyi kiertää edomilaisten maa, jotka eivät tahtoneet päästää\nheitä kulkemaan maansa läpi. He alkoivat puhua Jumalaa ja Moosesta\nvastaan: hän muka oli vienyt heidät Egyptistä. Ja Jumala lähetti heidän\nkeskuuteensa tulisia käärmeitä; ne purivat heitä, niin että paljon\nkansaa kuoli. Apostoli nimittää tuota Jumalaa vastaan puhumista hänen\nkiusaamisekseen: he asettuivat epäuskossa Jumalan sanaa vastaan, sitä\npilkaten, aivan kuin Jumala ja hänen sanansa olisivat aivan mitättömät,\nkoska hän ei tee heille heidän oman tahtonsa mukaan. Juuri se näet on\nvarsinaista Jumalan kiusaamista, että ei ainoastaan olla uskomatta\nhänen sanaansa, vaan noustaan kapinaan sitä vastaan, antamatta sen,\nminkä hän sanoo, olla totuudellista, ja että sitä omalla viisaudellamme\nmielivaltaisesti mestaroidaan.\n\nHuomionarvoista tässä on se, että pyhä Paavali selittää tämän Jumalan\nkiusaamisen seuraavalla tavalla: \"He kiusasivat Kristusta\", siten\nosoittaakseen, kuinka sama persoona, Jumalan iankaikkinen Poika,\nalusta alkaen on ollut seurakuntansa tykönä ja kanssansa, heidän,\njoilla oli se ensimmäisten isien saama ennustus hänestä, että hän oli\ntuleva ihmiseksi, ja että he ovat uskoneet, niinkuin Paavali tässä\nylempänä on sanonut, että Kristus oli se kallio, joka heitä seurasi\n(1. Kor. 10: 4). Hän siis tällä huomauttaa, että tämä kiusaaminen ja\nkiistäminen tapahtui oikeastaan Kristuksen uskon eli häntä koskevan\nlupauksen vastustamiseksi. Mooseksen on ollut pakko kuulla tällaista\nvastaanväittämistä: Kyllähän sinä kerskut eräästä messiaasta, joka\nitse on Jumala, joka on meidän tykönämme ja joka käy meidän edellämme,\njoka on ilmestynyt isille ja luvattu meille, että hän itse on syntyvä\nmeidän lihastamme ja verestämme lunastaakseen meidät ja auttaakseen\nkoko maailmaa, ja että hän siinä tarkoituksessa on ottanut meidät\nkansakseen ja tahtoo viedä meidät siihen maahan, mutta -- missä hän on?\nOivasti todella hän meitä auttaa! Hänkö siis meidän Jumalamme, joka\nkokonaiseksi neljäksikymmeneksi vuodeksi jättää meidät harhailemaan\nerämaahan, kunnes me kaikki kuolemme ja menehdymme!\n\nPyhän Paavalin tarkoituksena on siis tällä kertomuksella varoittaa\nkaikkia niitä, jotka kerskaavat olevansa Jumalan kansaa, ja tarkasti\nteroittaa heidän mieliinsä tätä esimerkkiä, että itse kukin sitä\najatellen pysyisi Jumalan pelossa. Kuulithan tästä, että hän ei\nsäästänyt koko sitä kansaa, joka lähti Egyptistä, vaan rankaisi\nhirmuisesti mahtavia ruhtinaitakin kaiken kansan nähden. Jos nyt\nnäin kauhea ja hirvittävä tuomio ja rangaistus on tullut noiden\nsuurten ja oivallisten miesten osaksi, niin älkäämme olko ylpeitä ja\nuskaliaita, sanoo pyhä Paavali, me jotka emme ole lähimainkaan heidän\nveroisiaan emmekä enää tällä maailman viimeisellä ajalla voikaan niin\noivallisiin lahjoihin ja suuriin, ihaniin ihmeisiin katsoen päästä\nheidän vertaisikseen. Sen sijaan kuvastelkaamme itseämme heissä, ja\nolkoon heidän esimerkkinsä meille vahingosta viisastumiseksi! Emmehän\nme vielä ole kokonaan päässeet perille asti, sinne, minne meidän pitää,\nvaan me vaellamme vielä matkallamme, jolla meidän alati on jatkettava\ntaistelua kaikkia meitä kohtaavia vaaroja ja esteitä vastaan. Vapahdus\ntosin on alulla, mutta ei vielä meissä päättynyt. Sinä olet tullut\nEgyptistä ja käynyt halki Punaisen meren, toisin sanoen, kasteen kautta\nsaatettu perkeleen vallasta Jumalan valtakuntaan, mutta sinä et vielä\nole päässyt erämaan halki luvattuun maahan. Sinä voit vielä matkallasi\neksyä, tulla lyödyksi, ja niin vapahduksesi jää saavuttamatta. Jumalan\npuolella kylläkään ei ole mitään vikaa: onhan hän jo sinulle antanut\nsanansa, sakramenttinsa, armonsa, Henkensä ja lahjansa, ja hän tahtoo\nmeitä eteenkinpäin auttaa, kunhan emme vain lankea ja epäuskossa,\nkiittämättömyydessä ja hänen sanansa halveksimisessa väistä itsestämme\narmoa.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJoka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo,\njuokseva elävän veden virrat. Joh. 7: 38.\n\nHerra Kristus ei tahdo sitä, joka hänen tykönsä tulee, ainoastaan\nvirvoittaa, niin että hän saa sammuttaa oman janonsa, vaan hän tahtoo\nmyös tehdä hänet voimalliseksi lähteeksi, antaa hänelle Pyhän Hengen\nkaikkine lahjoineen, niin että hänestä virtailee virvoitusta toisiinkin\nihmisiin. Näin hän juottaa, lohduttaa, vahvistaa ja myös palvelee monia\nmuita ihmisiä, niinkuin Kristuskin on häntä auttanut. Herra Kristus\ntahtoo niin muodoin siitä, joka hänen tykönsä tulee, tehdä aivan\ntoisen ihmisen kuin Mooses ja laki voivat tehdä. Laki vain peljättää\nomattunnot ja tekee ne janoisiksi, mutta saatuaan janon herätetyksi\nse ei taukoa, vaikka se ei voi sitä sammuttaa. Kristus sen sijaan\ntekee päin vastoin evankeliumilla: hän ei lakkaa lohduttamasta eikä\nainoastaan juota sinua, vaan sinun kauttasi hän sammuttaa muissakin\nlain herättämän janon. Ja kuta kauemmin evankeliumia saarnataan, sitä\nrunsaammin se sammuttaa janon ja sitä paremmin se maistuu janoaville.\n\nSe joka uskoo Kristukseen ja saa janonsa sammutetuksi, voi siis\njuottaa, lohduttaa ja virvoittaa muitakin. Vaikka koko maailma olisi\nhänen edessään, riittäisi häneltä kyllä sanoja kaikkien heidän\nlohduttamisekseen. Herra ei näet juota omiansa vähäisellä vedellä, vaan\nhe saavat kokonaisia lohdutuksen virtoja ja he ovat täpösen täynnä\nvoimaa ja rikkautta kaikkia janovia varten. Niinpä hurskas kristitty\nsaa lohduttaa jokaista synneissä olevaa sillä, että Kristus poistaa\nsynnit; kuinka suuret ja monet ne ovatkin, yksi ainoa Raamatun lause\npuhaltaa ne kaikki pois. Kuoleman lähestyessä hän taas saa vahvistaa\nheitä heittämään kuoleman syrjään ja olemaan siitä lukua pitämättä.\nNäin he voivat yhdellä sanalla ja lohduttavalla lauseella pyyhkäistä\npois synnin ja kuoleman. Millä sitten? Elämän vedellä.\n\nHerra Kristus tarkoittaa tässä evankeliumiansa ja sen saarnaa, joka\non virvoittavainen elämän virta. Se ei kuitenkaan näy, sillä kaikki\ntapahtuu aivan yksinkertaisesti. Sinun tarvitsee ainoastaan kuulla,\nlukea tai saarnata sitä; tässä kuullaan ainoastaan suun vaivainen\nääntämys, nähdään ainoastaan pahaiset kirjaimet kirjassa ja tajutaan\nsydämen ajatukset. Salaisesti tällä sanalla on kuitenkin sellainen\nvoima, että se huuhtoo pois sydämestä kaiken, mikä perkeleen on,\nniinkuin vesi huuhtoo pois akanat. Herra tietää hyvin, minkä tähden\nhän sanoo Jumalan sanaa virraksi. Se näet saa aikaan valtavia asioita,\ntyöntyy eteen päin ja vetää vuolteeseensa. Niinhän Pietarikin\nensimmäisenä helluntaina ikään kuin vesivirralla huuhtoi perkeleen\nvaltakunnasta noin kolme tuhatta ihmistä, vieden ne hetkisessä\nlunastukseen. Mitään ei näy, mutta sanalla on sellainen voima: virta on\nheidät tavoittanut ja vienyt mukaansa. Niille jotka tulevat Kristuksen\ntykö, tapahtuu se kunnia, että he voivat saada niin suuria aikaan.\nIsä ja äiti voivat lohduttaa ja opettaa palvelijoitansa, lapsiansa ja\nnaapureitansa, milloin he ovat pelon ja toivottomuuden vallassa, ja\nvoivat auttaa heitä, jos heidän sisimmästään juoksee elävä vesi, joka\nvirvoittaa kaikkinaisessa hädässä ja kärsimyksessä.\n\nSen tähden on Jumalan sanaa, jossa Pyhä Henki on, pidettävä kunniassa\nja arvossa, sillä se tuottaa paljon hedelmää. Vaikka se ei sitä teekään\nraaoissa ja jumalattomissa, niin se tekee sen kuitenkin janoavaisissa,\njotka kätkevät sanan; heitä se virvoittaa runsaasti, aivan kuin virta.\nÄlköön kuitenkaan se, jolta tämä uskonkohta puuttuu ja joka ei usko\nKristukseen, ajatelko voivansa puhua tai saarnata ainoatakaan hyvää\nsanaa. Vaikka hän olisikin täysin puhdasoppinen, hänen puheessansa\nei kuitenkaan ole tätä elävää vettä. Kaikki riippuu siis siitä, että\nKristusta opitaan oikein tuntemaan. Niin emme eksy, sillä se oppi tekee\neläväksi ja lohduttaa, ja siitä saamme juoda ja voimme muitakin juottaa.\n\n\nTorstai.\n\nTehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu,\nottaisivat teidät iäisiin majoihin. Luuk. 16: 9.\n\nTässä meidän on ensiksikin opittava tietämään, minkä tähden Herra\nnimittää rikkautta vääräksi mammonaksi. Vääryydellä koottu tavara on\nnäet palautettava oikeille omistajilleen; ei sillä saa harjoittaa\nhyväntekeväisyyttä eikä siitä saa jakaa almuja. Näin sanotaan Jesajan\nkirjassa (61: 8): \"Minä, Herra, rakastan oikeutta ja vihaan ryöstettyä\npolttouhria\", toisin sanoen: joka tahtoo uhrata, antaa almua ja rahalla\nosoittaa Jumalalle palvelusta, hän tehköön sen omista varoistaan,\njotka hän Jumalan avulla ja omatunto hyvänä on ansainnut. Vierasta\ntavaraa emme saa käyttää muulla tavoin kuin antamalla sen takaisin\nsille, jolta olemme sen vääryydellä anastaneet. Kuinka sopinee tähän\nHerran antama neuvo tehdä ystäviä väärällä mammonalla, antamalla\nsiitä almuja ja köyhiä auttamalla? Vastaamme: Herra ei sano mammonaa\neli tavaraa vääräksi sen tähden, että se on vääryydellä saatu, sillä\nsellainen tavara on, niinkuin sanottu, annettava takaisin oikeille\nomistajilleen, vaan sen tähden, etteivät mammonaa käytä oikein ketkään\nmuut paitsi oikeat, hurskaat kristityt, jotka elävät Jumalan pelossa ja\nhänen käskyilleen kuuliaisina. Muut ihmiset käyttävät mammonaa väärin.\nSananlaskukin sanoo: Raha mielen rohkaiseepi; he koreilevat, mässäävät\nja elävät herkullisesti, mutta köyhän antavat mennä matkoihinsa\nauttamatta häntä, vaikka kyllä olisivat voineet auttaa. Sen tähden\ntavarain ja rikkauden täytyy saada tuo häpeällinen väärän mammonan nimi.\n\nProfeetta Hesekielin kirjasta (16: 49) voimme selvään kuulla, mitä\nJumala ajattelee tuollaisesta väärinkäytöksestä: \"Katso, tämä oli\nsisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo\nhänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä\nottanut. He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni.\" Tässä\non rinnatusten nuo kaksi: lepo ja yltäkylläisyys. Ei tiedetä, mitä\nilkivaltaisuutta harjoitettaisiin, ja toisaalta ollaan tylyjä köyhiä\nkohtaan. Tämä on yleensä maailman kurja tapa; siitä rikkaus on tuon\nhäpeällisen nimen saanutkin. Olkoon se ansaittu miten rehellisesti\nhyvänsä, sitä kuitenkin sanotaan vääräksi mammonaksi, kirotuksi\nrahaksi, varastetuksi tavaraksi, ei tosin oman itsensä ja laatunsa\ntähden -- eiväthän raha, leipä, liha, kala, viini ynnä muut sellaiset\nole syypäitä siihen --, vaan vika on ihmisissä, jotka eivät niitä\noikein viljele.\n\nEvankeliumi siis opettaa meitä erityisesti karttamaan ahneutta ja\nkäyttämään oikein omaisuuttamme, tekemään itsellemme ystäviä sillä,\nmitä Jumala on meille suonut, että me kuollessamme ja tarpeen tullen,\nkun meidän täytyy jättää kaikki jälkeemme, siellä tapaisimme ystäviä,\njotka ottavat meidät vastaan iäisiin majoihin. Mitä hyvää täällä\nolemme tehneet köyhille ihmisille, mitä ystävyyttä ja laupeutta olemme\nosoittaneet, ne teot ovat viimeisenä päivänä todistajinamme, että\nolemme käyttäytyneet kristillisesti ja veljellisesti, ja ne tulevat\nsitä paitsi erityisesti palkituiksi. Silloin tulee yksi ja toinen meitä\nkiittämään: Herra, hän on antanut minulle puutteeseeni takin, markan\nrahaa, leivän, vettä juoda jne. Ja, niinkuin Kristus sanoo (Matt. 25),\nHerra itsekin on tunnustava ja ilmoittava taivaalliselle Isällensä,\nkaikille enkeleille ja pyhille, mitä hyvää me olemme hänelle tehneet\nja kuinka me siten olemme osoittaneet uskomme. Nämä ystävät silloin\nkorjaavat ja auttavat meidät taivaaseen, kun me sitä tarvitsemme ja kun\nmeidän täytyy jättää kaikki ajalliset tavaramme tänne maan päälle.\n\nJoka nyt ottaa noudattaakseen tätä opetusta ja käyttää Jumalan antamaa\nrahaa ja tavaraa sellaisten köyhien avuksi, jotka itse eivät kykene\nhankkimaan elatustaan, hän tekee väärästä mammonasta oikean mammonan\nmuuttaessaan väärinkäytöksen oikeaksi käytöksi.\n\n\nPerjantai.\n\nÄlä heitä minua pois kasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää\nHenkeäsi. Ps. 51: 13\n\nKatso, kuinka profeetta tässä nöyrtyy peläten ahdistuksissaan sitä\nvaaraa, joka usein vaanii niitä, jotka tahtovat tulla vanhurskaiksi\nja saada syntinsä anteeksi. Ilman Pyhän Hengen apua hän ei voisi näin\nrukoilla. Ja vaikka hänellä jo on Pyhä Henki, hän kuitenkin rukoilee\nja huokaa sydämestään, ettei Jumala heittäisi häntä pois kasvojensa\nedestä ja hylkäisi häntä, ettei hän jälleen lankeaisi syntiin ja\nkadottaisi Pyhää Henkeä. On kuin hän tahtoisi sanoa: Minun lihani sotii\nhenkeä vastaan, sen tähden rukoilen sinua, sinä uskollinen Jumala:\nauta, vahvista ja holhoa minua, etten taas lankeaisi syntiin, niinkuin\nennen, kun sinä olit minut hyljännyt. Sen tähden älä heitä minua pois\nkasvojesi edestä, äläkä ota minulta pois Pyhää Henkeäsi. Anna minulle\narmoa ollakseni pysyväinen, ja että minun henkeni, sieluni ja ruumiini\nvarjeltuisivat nuhteettomina loppuun asti. Amen!\n\nSamoin kuin Daavid edellä on rukoillut uutta, vahvaa henkeä eli\nlujaa ja täydellistä uskoa, kuten pyhä Paavali sitä nimittää, ja\nJumalan laupeuden täydellistä tuntemusta, samoin hän rukoilee tässä,\nettei Pyhää Henkeä otettaisi pois häneltä ja ettei häntä heitettäisi\npois. Tämä on ymmärrettävä niin, että se tarkoittaa lihan ja ruumiin\npyhittämistä eli niiden kuolettamista ja uutta kuuliaisuutta, joka\nerottamattomasti seuraa uskon kautta vanhurskautettuja; sanalla\nsanottuna sitä, että jumalinen elämä seuraisi. Jokainen kristitty\nnäet tietää, tai ainakin hänen pitäisi tietää, mitä uusi elämä\nhurskaissa ja vanhurskaissa tuo mukanaan, nimittäin sen, että ihminen\nkasvaa uskossa sen Hengen kautta, joka meitä pyhittää. Kun ensin\non taisteltu epätoivoa ja muita hengellisiä syntejä ja kiusauksia\nvastaan, Henki sitten myös jatkaa ja hallitsee ulkonaisia tekoja,\nkoko elämää ja vaellusta, niin että vanha ihminen tekoineen riisutaan\nja kuoletetaan, viha, kiukku, pahuus ja saastaisuus pannaan pois, ja\nsen sijaan pukeudutaan ystävällisyyteen, nöyryyteen, hiljaisuuteen,\nkärsivällisyyteen ja muihin sellaisiin kristillisiin avuihin ja\nkaunistuksiin.\n\nTuntuu aivan ihmeelliseltä, että sellaisen pyhän profeetan kuin\nDaavidin vielä tarvitsee rukoilla ja huutaa Pyhän Hengen lahjoja,\nikään kuin hänellä ei niitä lainkaan olisi. Mutta me saamme havaita\nja oppia itsestämme sekä nähdä kaikkien profeettojen ja apostolien\nesimerkistä, ettei kukaan osaa pyytää tätä armoa, ellei hän ensin ole\nuskon kautta vanhurskas. Samoin me opimme, ettei kukaan voi rukoilla\nPyhän Hengen lahjaa, ellei hän ole pyhitetty. Mutta koska tällaiset\nihmiset ovat saaneet ainoastaan Hengen esikoislahjan, niinkuin pyhä\nPaavali sanoo, he tahtoisivat myös saada Hengen täydellisesti. Koska\nhe ovat uudestisyntyneet iankaikkiseen elämään, he halajaisivat\nkokonaan poistaa sydämestänsä kuoleman ynnä kaikki lihan ja hengen\nvirheet ja saastat, joita heissä vielä on, sekä etsivät ja toivovat\ntäydellisyyttä, josta he vielä ovat niin kaukana, niinkuin he joka\npäivä saavat tuta. Daavid rukoilee, ettei hän seuraisi omia ajatuksiaan\nja ettei häntä jätettäisi itsekseen, vaan että Pyhä Henki varjelisi\nhänet puhtaana ja pyhänä sekä sydämen että kaikkien tekojen puolesta.\nTässä voimme näet helposti langeta, ja me olemmekin aina hyljätyksi\njoutumisen vaarassa. Tämä hylkääminen tapahtuu silloin, kun Herra\nJumala ottaa meiltä pois Pyhän Henkensä. Jos nyt näin käy, me lankeamme\nheti, seuraamme lihallisia himojamme ja pahoja halujamme ja ne\nvoittavat meidät. Siksi Daavid sanoo: \"Älä heitä minua pois\", toisin\nsanoen: älköön Pyhä Henki, pyhittäjäni, minua hyljätkö, sillä jos niin\nkäy, minä totisesti olen pois heitetty ja kadotettu.\n\n\nLauantai.\n\nTämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu\nvaroitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut. 1.\nKor. 10: 11.\n\nLukiessasi tai kuullessasi kertomusta siitä, kuinka Juudan kansaa\nerämaassa niin kauheasti rangaistiin, älä ajattele sitä kuolleeksi\nkertomukseksi, joka ei enää koske ketään. Eihän sitä kirjoitettu niitä\nvarten, jotka jo olivat kuolleet, vaan meitä varten, jotka elämme,\njotta me pysähtyisimme sitä miettimään ja pitämään sitä ikuisena, koko\nseurakunnalle esitettynä esikuvana. Jumalan teot ja hallitus hänen\nseurakunnassansa ovat näet samanlaiset maailman alusta sen loppuun\nasti, samoin kuin Jumalan kansa eli seurakuntakin aina on samanlainen.\nTämä historia ei ainoastaan kuvaa joka-aikaista seurakuntaa, vaan\nsen valtaosaa, jopa tarkasti ottaen sen tärkeintä osaa. Se osoittaa,\nmillainen seurakunnan tila maan päällä aina on: Jumala hallitsee sitä\nja pitää sitä yllä ihmeellisellä tavalla ilman inhimillistä voimaa ja\napua monenlaisten ahdistusten, kärsimysten ja heikkouden avulla. Ei se\nmyöskään pysy pystyssä inhimillisen viisauden mukaisen, kiinteän ja\njärjestetyn hallinnan varassa, jossa kaikki on yhteydessä keskenään ja\nsen mukaisesti yhä jatkuu, vaan sitä viskellään ja hajoitetaan sinne\ntänne, jopa se omassa keskuudessaankin monenlaisten epäjärjestysten ja\nrangaistusten tähden heikontuu. Lisäksi suurin ja parhain osa, jolla\non seurakunnan nimitys ja sen suoma arvonanto, rappeutuu saaden aikaan\nniin suurta onnettomuutta, että Jumala ei voi sitä säästää, vaan hänen\ntäytyy lahkohenkisyyden tai muun hävityksen kautta panna täytäntöön\nvaikeita ja kauhistavia rangaistuksia, että pienen pieni joukko pysyisi\nvakaamielisenä.\n\nJos siis tuommoista on tullut sen kansan osaksi, jonka Jumala ensin\nkansakseen valitsi ja jonka keskuudessa hän teki niin suuret, julkiset\nihmeet, ettei niiden veroisia sittemmin koskaan ole tapahtunut, niin\nmitä saamme tai voimme me parempaa odottaa? Todellakin, kuinka paljon\nsuuremmassa vaarassa me olemme ja kuinka suuri aihe meillä on olla\ntarkasti varuillamme, ettei meidän kävisi samoin tai vielä paljon\npahemminkin! Tästä meitä muistuttaa ja sen meille osoittaa pyhä\nPaavali itsekin sanoessaan, että tämä on kirjoitettu varoitukseksi\nmeille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut, -- toisin\nsanoen: me olemme nyt viimeisessä ja pahimmassa maailmanajassa, joka\ntuopi mukanaan sanomattoman paljon suurempia ja vaikeampia vaaroja\nja paljon hirvittävämpiä rangaistuksia. Onhan Raamatussa jo ennalta\nilmaistu, ja Kristus ja apostolit ovat ennustaneet, että on tulossa\nhirvittäviä, vaikeita aikoja, joina on tapahtuva suuri luopumus\noikeasta opista ja seurakunnan kauhistuttava hävitys. Niin, viimeinen\naika alkoi jo silloin, apostolien aikana. Olemmehan me kristityt\nviimeinen maailman siru ja se jäljellejäänyt pieni lauma, joka kuuluu\ntaivaaseen. Ja kuitenkin juuri viimeisinä aikoina, vähää ennen loppua,\nkun evankeliumin pitäisi kajahtaa kaikkialla, suuri enemmistö kerskuu\nsiitä, että ovat kristityitä, vaikka ovat kaikkea muuta ennemmin kuin\nsitä. Tosin he ovat kastetut, Jumalan valtakuntaan kutsutut ja heillä\non Kristuksen nimi. Mutta mitä he tekevät muuta kuin sen nimen ihanan\nja kerskauksen varjolla tuhoavat Kristuksen sanan ja seurakunnan?\n\nHirmuinen rangaistus tuli Juudan kansan osaksi erämaassa. Kuitenkin\nse oli ainoastaan ulkonainen rangaistus. Ja vaikka suuri enemmistö\nheistä epäuskonsa tähden joutui kadotukseen, Jumalan sana kuitenkin\nsäilyi oikean seurakunnan kautta muissa. Mutta viimeisen ajan viimeinen\nrangaistus on paljon kammottavampi, Jumala kun sallii, että puhdas oppi\notetaan pois, ja kun hän lähettää väkevän eksytyksen, niin että he\nuskovat valheen ja joutuvat iankaikkiseen kadotukseen, kaikki ne, jotka\neivät ole uskoneet totuutta (2. Tess. 2: 11, 12). Tällaisen varsin\nhirvittävän rangaistuksen me olemme valitettavasti tähän mennessä\nsaaneet. Ellemme vielä sittenkään ole kiitollisia siitä armosta, jonka\nJumala sanallaan, valon viimeisellä, jo sammumaisillaan olevalla\nkipinällä on antanut, meidän täytyy maksaa vieläkin raskaampi korvaus.\n\n\n\n\nKYMMENES KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nJa kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä ja sanoi:\n\"Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii!\" Luuk. 19:\n41, 42.\n\nVaikka Herra puhuu ainoastaan Jerusalemista, hän tahtoo samalla\nvaroittaa ja nuhdella kaikkia, joilla on Jumalan sana, mutta jotka\nsitä halveksuen turhaan kuulevat, etteivät olisi suruttomia eivätkä\nluottaisi vain siihen, että Jumala tämän kaiken heille antaa anteeksi.\nEi, rangaistuksen aika on tuleva, niin totta kuin Herra elää. Meidän\non siis kartettava kaikkea syntiä, mutta erityisesti Jumalan sanan ja\netsikkoajan halveksumista, joka tapahtuu silloin, kun kuulemme sanaa,\nmutta emme kuitenkaan tee parannusta, vaan jatkuvasti elämme synnissä,\nsaarnattiin ja sanottiin mitä tahansa. Sellaisen synnin rangaistus ei\ntotisesti jää tulematta, vaikka se jonkin ajan viipyykin.\n\nTämän esikuvan Herra esittää meille, että me painaen sen mieleemme\ntekisimme parannuksen. Tietäkäämme, että jos emme tahdo lakata\nsynnistä, noudattaa sanaa ja sitä uskolla omistaa, niin Jumala ei\njätä meitä rankaisematta, vaikka hän joksikin ajaksi rangaistustaan\nviivyttää, ja että tämä tapahtuu meidän parhaaksemme, että käyttäisimme\najan hyvin, synnistä luopuen. Mutta ellet tahdo tehdä parannusta, vaan\npaisut yhä röyhkeämmäksi ja enemmän vain paadut pahuuteen, niin tiedä\npahan päivän tulevan, ennen kuin osaat aavistaakaan; silloin Herra\nvuorostaan antaa sinun huutaa ja parkua, mutta ei ensinkään sinua\nkuule. Niin hän teki juutalaisillekin. Jerusalemin piiritys kesti\nvain lyhyen ajan. Sinä aikana kaupungissa kyllä uhrattiin, veisattiin\nja rukoiltiin ihan ihmeellisesti. Mutta kaikki oli turhaa. Jumalan\nkorvat olivat ummessa, hän ei kuullut heitä. Olihan hän kätkenyt ja\nviivyttänyt rangaistustaan siinä tarkoituksessa, että he tekisivät\nparannuksen ja tuntisivat etsikkoaikansa. Mutta sitä ei tuo paatunut\nkansa tahtonut tehdä. Rangaistuksen ilmi tullessa hän vuorostansa siis\nsalasi itsensä eikä ollut löydettävissä.\n\nOttakaamme siis vakaasti vaarin tästä esikuvasta, että perkaisimme\nHerraa, hän kun ei kuitenkaan ainaiseksi jätä syntiä rankaisematta.\nRakastakaamme häntä kuin armollista Isää, koska hän ei heti rankaise,\nvaan antaa meille aikaa kääntymykseen, ja sanokaamme: Rakas Isä, sinä\net todellakaan jätä syntiä rankaisematta; anna siis minulle armosi ja\nPyhä Henkesi, voidakseni parantaa itseni ja välttääkseni hyvin ansaitun\nrangaistuksen! -- Joka näin kääntyy parannukseen, hän löytää armon.\nJerusalem olisi paikallaan vielä tänä päivänä, jos juutalaiset olisivat\nnäin tunnustaneet syntinsä ja nöyrtyneet. Mutta he jatkoivat yhä\nsyntistä elämäänsä, arvellen: ei ole hätää, eihän Jumala voi hävittää\nkaupunkia, jossa on hänen asumasijansa ja jossa on ainoa paikka, missä\nhäntä oikein ja otollisesti palvellaan. Silloin kävi niin, ettei jäänyt\nkiveä kiven päälle.\n\nJerusalemin kauhea hävitys ja kukistus on varoittavana esimerkkinä\nkaikille pahuutta rakastaville, jotka eivät tahdo tehdä parannusta.\nSamanlainen rangaistus on heitäkin kohtaava. Mutta toisille, jotka\nottavat vastaan Jumalan sanan ja tekevät parannuksen, tämä asia on\nkerrottu lohdutukseksi ja opetukseksi, että he tietäisivät Jumalan\nviivyttävän rangaistusta heidän omaksi parhaaksensa: hän tahtoo\narmollisesti antaa heidän syntinsä anteeksi, jos he vain niistä\nluopuvat, tehden parannuksen. Ei ole mikään kumma, että me teemme\nsyntiä, mutta synnin puolustamista, siinä katumattomana ja paatuneena\npysymistä Jumala ei voi sietää; ennen kaiken pitää häviöön joutua,\nvarsinkin jos hän sanan armollisella etsikolla on kutsunut meitä\nparannukseen. Painakaamme siis syvälle mieleemme Jerusalemin esikuva,\nkuinka surkeasti se hävitettiin, kun se ei huolinut Jumalan sanasta,\nvaan halveksui sitä. Oppikaamme siis kunnioittamaan ja kuulemaan\nJumalan sanaa, ja vaikka teemmekin syntiä, kääntymään parannukseen.\n\n\nMaanantai.\n\nYlistetty olkoon Herra! -- niin minä huudan, ja vihollisistani minä\npelastun. Ps. 18: 4.\n\nKuinka me voimme pitää Herraa väkevyytenämme, linnanamme,\npakopaikkanamme, vapahtajanamme ja auttajanamme, kun meidän\nvihollisemme ovat niin lukuisat, suuret, voimakkaat ja\nhellittämättömät? Psalmimme vastaa: siten, että kiität ja huudat\navuksi Herraa. Samoin sanotaan Sananlaskuissa: \"Herran nimi on vahva\ntorni; hurskas juoksee sinne, ja saa turvan\" (18: 10). Tämä oppi on\nepäilemättä ahdistuksessa kaikkein jaloin, suorastaan kultainen oppi ja\nparas neuvo, jonka kautta me voimme pelastua kaikesta onnettomuudesta,\njos me nimittäin ahdistuksessa voimme ylistää ja kiittää Jumalaa,\nniinkuin me olemme velvolliset tekemään. Niin tekivät ne kolme miestä,\njotka heitettiin tuliseen pätsiin Baabelissa, tässä antaen meille\njalon esikuvan (Dan. 3). Et voi uskoa, kuinka voimakas keino tällainen\nJumalan ylistäminen on vaaran sattuessa. Niin pian kuin rupeat\nylistämään Jumalaa, paha helpottuu ja rohkeus kasvaa, ja seurauksena on\nJumalan turvallinen avuksi huutaminen.\n\nKaikkien oikeiden Jumalan lasten on siis pidettävä varansa,\netteivät rupea toisin tai toisessa järjestyksessä lohduttautumaan\nonnettomuudessa tai pahaa voittamaan. Älä Herraa ensin huuda avuksi,\nvaan ensin ylistä häntä. On ihmisiä, jotka huutavat Herraa eivätkä tule\nkuulluiksi, niinkuin psalmimmekin sanoo: \"He huutavat, mutta pelastajaa\nei ole, huutavat Herraa, mutta hän ei heille vastaa\" (18: 42). Miksi\nei? Koska he huutaessaan Herralle eivät kiitä häntä, vaan ovat pahoilla\nmielin; he eivät ole ajatelleet, kuinka suloinen Herra on, vaan ovat\nkatsoneet ainoastaan omaa katkeraa tilaansa. Ketään ei kuitenkaan\nvapahdeta pahasta sillä, että hän vain katsoo onnettomuuttansa ja\nkauhistuu sitä, vaan sillä, että hän pysyy Herrassa ja katsoo hänen\nhyvyyttänsä. Sepä vasta hankala neuvo! Onpa eriskummallista keskellä\nonnettomuutta ajatella, kuinka Jumala on suloinen ja ylistettävä,\nja kun hän on loitonnut meistä ja on käsittämätön, pitää häntä\nvoimallisempana kuin käsilläoleva hätämme, joka estää meitä näkemästä\nhäntä. Mutta ne, jotka eivät näin Herraa kiittämällä koeta alussa\nonnettomuutta voittaa, vaan etsivät ihmislohdutusta tai luottavat omiin\nansioihinsa, eivät milloinkaan voita. Tämä pätee: joka ylistäen huutaa\navuksi Herraa, pelastuu vihollisistaan, ei kukaan muu. Jumala sanoo\nitse: \"Ylistykseni tähden minä hillitsen vihani, etten sinua tuhoaisi\"\n(Jes. 48: 9). Tämä on samaa kuin se, mitä toinen käsky sanoo: \"Älä\nturhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä\". Siksipä Daavidkin alkaa\ntämän psalmin niin suuresti kiittäen Jumalaa; näyttää siltä, kuin hän\ntässä jakeessa ilmaisisi syyn, miksi hän niin kerskailee Herrassa\nja toivoo häneen. On kuin hän tahtoisi sanoa: näin on aloitettava\nrakkaudella ja kiittäen, ja sitten huudettava avuksi Herran nimeä.\n\nKoettakoonpa jokainen vain tätä ja alkakoon ylistää Jumalaa pahoilla\nmielin ollessaan, niin hän on heti tunteva huojennuksen. Kaikki muu\nlohdutus on joko täysin hyödytöntä tai hyödyttää petollisella tavalla,\ntoisin sanoen vahingollisesti. Niin suuri siis on Herran nimen voima ja\nsiunaus. Sanoihan Herra Aabrahamille: \"Minä siunaan niitä, jotka sinua\nsiunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat\" (1. Moos. 12: 3). Tämä\nlupaus vakuuttaa meille, että Jumala siunaa meitä, jos me siunaamme\nhänen pyhiänsä; eikö meidän tulisi uskoa paljoa ennemmin niin käyvän,\njos me siunaamme ja ylistämme Herraa itseänsä?\n\n\nTiistai.\n\nSentähden minä teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu\nJumalan Hengessä, sano: \"Jeesus olkoon kirottu\", ja ettei kukaan voi\nsanoa: \"Jeesus olkoon Herra\", paitsi Pyhässä Hengessä. 1. Kor. 12: 3.\n\nJeesuksen kiroaminen ei merkitse vain sitä, että julkisesti häpäistään\nja kiroillaan Kristuksen nimeä tai persoonaa, niinkuin jumalattomat\njuutalaiset ja pakanat kiroilevat, -- sellaisten kanssa pyhällä\nPaavalilla ei ole mitään tekemistä, eivätkä korinttolaisetkaan\ntahtoneet sellaisia olla --, vaan sitä, että kristittyjen keskuudessa\nkerskataan Pyhästä Hengestä, kuitenkaan Kristusta oikein, autuutemme\nperustuksena saarnaamatta, jätetään se syrjään ja hänestä siirrytään\njohonkin muuhun, jonka väitetään olevan Pyhästä Hengestä ja tavallista\nevankeliumin oppia paljon tarpeellisempaa ja parempaa. Nämä kaikki\nselvästi, vaikka he kylläkin käyttävät Kristuksen nimeä ja siitä\nkerskaavat, perustuksia myöten tuomitsevat, soimaavat ja kiroavat\nKristusta. Jos näet hänen sanaansa ja saarnaa halveksitaan, niiden\nsijaan tähdentäen jotakin muuta, jonka avulla voidaan saada Pyhä\nHenki ja iankaikkinen elämä, tai joka ainakin on sitä varten yhtä\nvälttämätöntä, niin sehän on suoraan sanottuna Kristuksen häpäisemistä\nja mitättömäksi tekemistä, jopa, niinkuin Hebrealaiskirje (6: 6; 10:\n29) sanoo, hänen jälleen itsellensä ristiinnaulitsemista ja Jumalan\nPojan veren jalkoihinsa tallaamista.\n\nKristus itse selittää Pyhän Hengen viran ja saarnan, sen mitä hän\non seurakunnassa opettava ja puhuva: \"Hän on todistava minusta\"\n(Joh. 15: 26), ja samoin: \"Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa\nminun omastani ja julistaa teille\" (16: 14). Hänellä on oleva niin\nyksinkertainen kieli ja hän on sitä niin yksinkertaisesti käyttävä,\nettei osaa saarnata mitään muuta kuin ainoastaan Kristusta. Jos hän on\ntodistava Kristuksesta ja häntä kirkastava, hän ei saa esittää mitään\nmuita asioita, sillä niistä hän himmentyisi, ja häneltä riistettäisiin\nhänen kunniansa. Se joka näin menettelee, ei todellakaan puhu Pyhän\nHengen kautta, olkoon hän vaikka opettaja, piispa tai taivaan enkeli.\nNäin oli laita korinttolaisten keskuudessa: he jättivät syrjään\nsaarnaamisen yksinomaan Kristuksesta, sen sijaan viittoillen apostolien\npersoonaan. He vetivät esiin heidän persoonansa, ensimmäinen Keefaan,\ntoinen Apolloksen, kolmas Paavalin jne. Mutta oikea seurakunta ei\nKristuksen seurakuntana totisesti voi Kristusta kirota eikä hänen\nsanaansa vainota. Älköön kukaan olko millänsäkään, vaikka paljon\nja mahtavasti Kristuksesta kerskataan; joka viittaa muualle kuin\nKristukseen, se on väärä opettaja.\n\nJuuri sitä Paavalin lauseen toinen kohta tarkoittaa: \"Kukaan ei voi\nsanoa 'Jeesus olkoon Herra', paitsi Pyhässä Hengessä\". Jeesuksen\nHerraksi nimittäminen merkitsee isänsä palvelijaksi tunnustamista\nja ainoastaan hänen kunniansa etsimistä. Apostolihan puhuu tässä\nerikoisesti siitä virasta, joka saarnaa Kristusta. Kun tällaista\nvirkaa käytellään ja Kristukseen viitataan, on kysymyksessä Pyhän\nHengen saarna. Ei tässä auta ulkokultaileminen eikä salamyhkäisyys.\nTässä on toimittava suoraan ja rehellisesti, jos sinun on mieli olla\nvarma siitä, että olet Kristuksen saarnaaja eli apostoli ja ilmoitat\nhänen sanaansa. Näin sinä et tee muutoin kuin Pyhän Hengen kautta.\nSamoin ei sekään voi toteutua ilman Pyhää Henkeä, että kristitty, ken\ntahansa, toimessaan tai kutsumuksessaan täydellä todella nimittää\nKristusta Herraksi, toisin sanoen, varmasti päättelee häntä siten\npalvelevansa. Kokeilkoon, ketä haluttaa, edes yhden päivän, aamusta\nehtooseen! Voiko hän varmasti joka hetki sanoa kaikessa toiminnassaan\nolevansa Jumalan ja Kristuksen palvelija? Kysypä omalta sydämeltäsi,\nonko sillä sellainen usko, joka epäröimättä, ei ulkokultaisuudesta tai\ntottumuksesta, voi kerskata siitä ja vaikkapa tarpeen tullen kuoliakin\nsen tähden, että sinä palvelet Kristusta. Tässä kohdassa siis oikeat\nja väärät kristityt eroavat toisistaan. Ulkokultaiset ja lahkohenget\nkerskailevat valtavasti Hengestä ja jumalallisesta virasta, mutta se,\nettei sen takana ole mitään, todistuu siitä, etteivät he pysy siinä\nsaarnassa, joka ylistää Kristusta, vaan ohjaavat ja viettelevät toisiin\nasioihin, jopa he tuomitsevat oikean opin ja Kristuksen uskon, niitä\nvainoten.\n\n\nKeskiviikko.\n\nHe kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa\novat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet\netsikkoaikaasi tuntenut. Luuk. 19: 44.\n\nJerusalem sai kauhean rangaistuksen siitä, että se ei tuntenut\netsikkoaikaansa. Kun Herran ennustus täyttyi, surkeus ja verenvuodatus\noli niin suuri, että se olisi saanut kivenkin armahtavaiseksi. Kukaan\nei olisi voinut uskoa, että Jumala voi niin kauheasti vihastua ja\njotakin kansaa niin surkealla tavalla kiduttaa. Talot ja kadut olivat\ntäynnä kuolleita, jotka olivat nälkään menehtyneet. Ja kuitenkin\njuutalaiset olivat siksi mielettömiä, että uhmasivat Jumalaa eivätkä\ntahtoneet antautua, kunnes vihollinen ryhtyi käyttämään väkivaltaa ja\nniine hyvineen valloitti kaupungin. Jerusalem sai koston siitä, ettei\nse tuntenut etsikkoaikaansa.\n\nOttakaamme tästä opetus! Tämä näet koskee meitä ja koko kansaamme.\nÄlkäämme luulko, että meidän on käyvä toisin. Eivät juutalaisetkaan\nottaneet uskoakseen, ennen kuin saivat itse kokea. Meilläkin on\nnyt Jumalalta etsikkoaikamme. Hän on avannut meille aarteen, pyhän\nevankeliuminsa. Sen kautta me opimme tuntemaan hänen tahtonsa ja\nnäkemään, että olemme olleet perkeleen vallassa. Kukaan ei kuitenkaan\nomaksu sitä vakain tuumin, jopa me halveksimme sitä ja pidämme sen\npilkkana: ainoakaan paikkakunta ei ole siitä Jumalalle kiitollinen,\njopa enemmistö vainoaa ja häpäisee sitä. Jumala on kärsivällinen ja\npysyy jonkin aikaa tyynenä, mutta jos me vielä laiminlyömme sanan, niin\nhän ottaa sen pois, ja silloin se sama viha, joka vyöryi juutalaisten\nyli, on vyöryvä meidänkin ylitsemme. Onhan meillä sama sana ja juuri\nsama Jumala ja Kristus, joka juutalaisillakin oli; sekä ruumiin että\nsielunkin rangaistus on siis oleva sama.\n\nMutta me teemme niinkuin juutalaiset. Me emme kiinnitä siihen huomiota,\nkunnes emme enää ole autettavissa. Nyt voisimme sen vielä estää, nyt\nolisi aika tuntea oma etumme: omaksua evankeliumi rauhassa niin kauan\nkuin armoa julistetaan ja rauhaa tarjotaan; mutta me annamme päivän\ntulla, toisen mennä ja harrastamme asiaa entistä vähemmän. Nyt kukaan\nei rukoile, kukaan ei ota asiaa vakavalta kannalta. Kun aika on loppuun\nkulunut, ei mikään rukous enää auta. Me emme laske asiaa sydämellemme,\nme luulemme olevamme turvattuja emmekä huomaa Jumalan surkealla tavalla\nrankaisevan meitä väärillä profeetoilla ja lahkoilla, joita hän meille\nkaikkialta lähettää ja jotka saarnaavat niin varmoina, kuin olisivat\nainoita tosi kristityitä maailmassa. Tämä on vasta alkua, vaikka\nkylläkin kauheaa ja hirvittävää.\n\nMutta onpa Jumalan sanakin niin suuri aarre, ettei kukaan sitä\ntarpeeksi kykene käsittämään. Jumala pitää aarrettansa äärettömän\nsuuressa arvossa. Kun hän etsiskelee meitä armolla, hän soisi myös,\nettä me sen kiitollisuudella vastaan otamme. Hän ei tahdo meitä\npakottaa, vaan hän soisi meidän halulla ja rakkaudella seuraavan.\nEi hän kuitenkaan odota meidän tulemistamme, vaan itse ehdättää\nmeidät, tulee maailmaan ihmiseksi, palvelee meitä, kuolee meidän\nedestämme, nousee jälleen kuolleista, lähettää meille Pyhän Hengen,\nantaa meille sitten sanansa, aukaisten taivaan niin avaraksi, että\nkaikki on avoinna; sitä paitsi hän antaa meille runsaita lupauksia\nja vakuutuksia siitä, että hän on huolehtiva meistä sekä ajallisesti\nettä iankaikkisesti, sekä täällä että tuolla, ja tyhjentää armonsa\npohjaa myöten. Nyt on siis armorikas aika. Mutta me halveksimme sitä\nja viskaamme sen tuuliin. Sitä hän ei anna meille anteeksi, eikä hän\nvoikaan. Kuta kirkkaampi sana on, sitä suurempi rangaistus on oleva.\nSiksi Kristus varoittaa itkusilmin meitä ottamaan vaarin etsikkomme\najasta.\n\n\nTorstai.\n\nJa hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos ja sanoi heille:\n\"Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette\ntehneet siitä ryövärien luolan\". Luuk. 19: 45, 46.\n\nTämän Kristus teki erikoisen vallan nojalla, ja tämä teko on pidettävä\nsellaisena hänen ihmetekonaan, jota me emme voi jäljitellä. Muutoin\nkaiketi ne, jotka tuosta kaupasta hyötyivät, kyllä olisivat estäneet\nhäntä sitä tekemästä eivätkä olisi väistäneet häntä, aseetonta\nmiestä, joka vain ruoska kädessä, niinkuin toiset evankelistat\nmainitsevat, rohkeni ryhtyä moiseen työhön. Se, että he ääneti\nkärsivät hänen aiheuttamansa vahingon, todistaa Herran puhuneen\nheille yhtä voimallisesti kuin myöhemmin juutalaisille Getsemanen\nyrttitarhassa, jossa he kaikki peräytyivät ja kaatuivat maahan. Sitä\nme emme kykenisi tekemään. Kenenkään ei siis sovi selittää tätä\ntapahtumaa siihen suuntaan, että sanan saarnaajilla muka olisi lupa\nkäydä käsiksi asioihin ja käyttää väkivaltaa, niinkuin Kristus tässä\ntilaisuudessa käytti. Jos näet Kristus ei tässä olisi käyttänyt muuta\nkuin inhimillistä valtaa, hän olisi siten aikaansaanut hyvin vähän\ntehdessään vastarintaa niin monelle.\n\nMutta me emme saa ottaa huomioon vain tekoa, vaan myös sen vaikuttimet.\nSen Herra osoittaa sanoessaan: \"Minun huoneeni on oleva rukoushuone,\nmutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan\". Mikä lienee saattanut\nHerran puhumaan näin ankaria sanoja? Eiväthän he olleet pyhäkössä\ntehneet murhia, vaan kauppaa: siellä oli heidän vaihtopöytänsä ja he\nmyyskentelivät eläimiä, joita ihmiset tarvitsivat uhreihinsa. Tämä\nnäyttää paremmin kiitettävältä kuin moitittavalta. Olihan Jumala itse\nsäätänyt tällaisen jumalanpalveluksen. Mutta asialla olikin toinen\ntarkoitus. Papit olivat tosin sitä tekevinään jumalanpalveluksen\nedistämiseksi; mutta he eivät olisi siitä pitäneen niin suurta\nlukua, ellei se olisi heitä niin paljon hyödyttänyt. He siis\nharrastivat rahallista voittoa, eivätkä Herran Jumalan kunniaa. Mutta\njumalanpalvelusta he ylistivät väittäen, että siten päästään synnistä\nja saavutetaan Jumalan armo. Sellainen oppi vietteli ihmisiä joukottain\npuoleensa. Unohdettiin oikea jumalanpalvelus eli Jumalan pelko ja hänen\nhyvyyteensä luottaminen, ja jätettiin sikseen hänen sanansa ahkera\nviljeleminen. Elettiin edelleenkin synnissä suruttomina, arveltiin,\nettei ole mitään hätää, kun vain uhritoimitukset täytetään.\n\nTämä on oikeaa murhaamisen syntiä; ei tosin surmata ruumista, vaan\nhukutetaan sieluja iankaikkisesti, kun neuvotaan ihmisiä luottamaan\nomiin tekoihin eikä Jumalan hyvyyteen ja laupeuteen. Sitä Kristus ei\nvoinut sietää. Mekään emme saa sitä sietää; meidän on sitä kaikin\nvoimin sanalla vastustettava -- muuta asetta meille ei ole annettu --,\nettä ihmiset lakkaisivat luottamasta omiin tekoihinsa ja ansioonsa,\naivan kuin he niillä voisivat syntiä sovittaa ja tulla autuaiksi,\nja että he sen sijaan sydämestään taipuisivat luottamaan ainoastaan\nJumalan laupeuteen, joka Kristuksen tähden antaa synnit anteeksi, tekee\nvanhurskaaksi ja autuaaksi. Meidän on myös neuvottava ihmisiä elämään\nhurskaasti, etteivät noudattaisi omia käsityksiään, vaan Jumalan sanaa\nja sen mukaan käyttäytyisivät. Joka niin tekee, hän viljelee oikein\nseurakuntaa ja virkaansa. Mutta joka ei sitä tee, hän on väärintekijä\nja sielujen surmaaja.\n\nAivan saman nimen antaa Hooseakin Israelin valtakunnan papeille. Herra\nnäyttääkin tässä tarkoittaneen juuri erästä Hoosean lausetta, sillä\nnäin kuuluvat hänen sanansa (Hoos. 6: 9): \"Väijyväisten rosvojen\nkaltainen on pappien joukko: he murhaavat Siikemin tiellä\". Näin hän\ntahtoo viitata siihen vahinkoon, minkä he väärällä opilla saavat\naikaan. Kun heidän piti puhua ihmisille tulevaisen Kristuksen uhrista,\nniin he neuvoivatkin heitä luottamaan eläinuhreihin, ikään kuin niillä\nkaikki olisi toimitettu. Mutta siten ihmiset menettivät sielunsa\nautuuden. Sitä Kristus ei voinut sietää ja sen tähden hän työnsi ja\nkarkoitti heidät sieltä. Samoin kuin hän silloin teki sen ihmeellisellä\ntavalla, samoin todetaan Jumalan vieläkin seurakunnassaan rankaisevan\nlahkohenkiä ja vääriä saarnaajia.\n\nJumala, kaiken laupeuden Isä, Kristuksen tähden, Pyhän Henkensä kautta,\nherättäköön meidän sydämemme pelkoonsa, pitäköön meitä armollisesti\nsanassaan ja varjelkoon meitä kaikesta onnettomuudesta sekä ajallisesti\nettä iankaikkisesti. Amen.\n\n\nPerjantai.\n\nSärjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä. Jumala, hylkää. Ps. 51: 19.\n\nSärjetty ja murtunut ei ole sellainen sydän, joka tekeytyy\nsurulliseksi, vaan sellainen, joka synnin tähden on niin murheellinen\nja peljästynyt, ettei se muuta tiedä, kuin että pelkää sen tähden\nhenkensä menettävänsä. Tällaista sydäntä, Daavid sanoo, et sinä Jumala\nvihaa, vaikka siltä näyttäisikin, vaan sinä miellyt sydämestäsi siihen.\nSen tähden tämä oppi, josta profeetta tässä puhuu, on vanhurskauden\nja elämän sanaa. Se sotii syntiä ja kuolemaa vastaan ja lohduttaa\nsärjettyjä sydämiä. Tätä oppia ei kuitenkaan voida ymmärtää, ellei\nihminen ole synnissä, ahdistuksessa, hädässä ja kuoleman vaarassa.\nSilloin se osoittaa voimansa, rakentaa särjetyt sydämet, tuottaa\nomantunnon levon ja rauhan ja ilon Herrassa. Tätä ilon ja elämän sanaa\nme kaikki kyllä tahtoisimme mielellämme saada, mutta kukaan ei haluaisi\nmaistaa sitä sydämen murhetta ja kuoleman katkeruutta, joita paitsi me\nemme voi päästä rauhan, elämän ja autuuden osallisuuteen.\n\nMeidän on opittava, että kristityn, vaikka hän on keskellä kuolemaa\nja helvettiä, kuitenkin tulee lujasti pysyä armon sanassa ja näissä\nkauhuissa ollessaan sanoa: kuitenkin uskon ja tiedän, rakas Jumala,\nettä sinä rakastat minua ja olet minulle armollinen. Sanoohan sana\ntässä, että Jumala ei mielly mihinkään uhriin niin suuresti kuin\nmurheelliseen henkeen ja ettei mikään pappeus ole hänelle otollisempi\nkuin se, että murheelliset ja särjetyt sydämet uhrataan Jumalalle.\n\nOn siis sangen lohdullista, että profeetta antaa Jumalalle niin\nsuloisen ja lohdullisen nimen, että hän rakastaa murheellisia, armahtaa\nheitä ja antaa heille anteeksi heidän syntinsä. Suloisemmaksi ei\nJumalaa voida meille kuvailla. Mutta tältä Jumalalta me saamme juuri\nniin paljon, kuin hänestä uskomme. Vielä tämäkin jae muistuttaa\nmeitä tietämään, että Jumala ei mielisty muihin uhreihin eikä\njumalanpalveluksiin, kuin niihin sydämiin, jotka häntä pelkäävät,\ntoivovat hänen laupeuteensa ja uskovat Jumalan silloinkin olevan meille\narmollisen, kun olemme suurimmassa kurjuudessa ja luulemme olevamme\nperäti hänen hylkäämiänsä.\n\nTämän voimme nähdä Daavidin esimerkistä. Naatan sanoi hänelle: \"Sinä\nolet se mies\". Silloin Daavid peljästyi ja valmistautui antamaan\nHerralle uhrin, josta tässä puhutaan, sanoessaan särjetyin ja murtunein\nsydämin: \"Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan\". Mutta kun hän\njälleen sai kuulla Naatanilta: \"niin on myös Herra antanut sinun\nsyntisi anteeksi; sinä et kuole\", silloin tämä uhri oli jo täytetty.\nKeskellä Jumalan vihan ja synnin kauhistusta ja tuntoa Daavid näet\nomistaa itselleen laupeuden ja elämän toivon. Tästä kokemuksesta on\nepäilemättä saanut syntynsä tämä jae, jossa meille opetetaan, että\nJumalalle on otollinen uhri, kun syntinen, joka kipeästi tuntee\nJumalan vihan ja kuoleman odan, kuitenkin luottaa Jumalan äärettömään\nlaupeuteen, jonka hän on meille Kristuksessa luvannut ja antanut, ja\nniin toivoo vihan alaisena armoa ja kuolemassa elämää.\n\nTämä taito on kuitenkin opittava kokemuksesta, niin että murheellinen\nhenki tietää juuri silloin olevansa Jumalan armossa, kun hän mitä\nankarimmin ja väkevimmin tuntee Jumalan vihaa, jotta murheellisella\nsydämellä epätoivon aikana olisi silmiensä edessä laupeuden toivo,\nturvallisuuden, onnen ja menestyksen aikana taas Jumalan pelko.\n\n\nLauantai.\n\nSilloin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: \"Oi vaimo, suuri on sinun\nuskosi, tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot\". Ja hänen tyttärensä oli\nsiitä hetkestä terve. Matt. 15: 28.\n\nTämä on sangen jalo ja lohdullinen esikuva; se osoittaa, kuinka\nväkevä usko saattaa olla. Se sitoo Kristuksen tämän omilla sanoilla\nsilloinkin, kun Herra näyttää mitä vihastuneimmalta, ja tekee tylystä\nsanasta lohdullisen opetuksen. Herra oli vaimolle sanonut: \"Ei ole\nsoveliasta ottaa lasten leipää ja heittää penikoille\". Sinä nimität,\nhän vastaa, minua koiraksi. Olkoon niin, mielelläni olen koiran\narvoinen! Anna lapsille leipää, en minä sitä pyydäkään. Anna minun vain\nkoota muruja pöydän alta, salli minun saada sitä, jota lapset eivät\nkuitenkaan käyttäisi hyväksensä; siihen mielelläni tyydyn. Hän siis\nsitoo Kristuksen tämän omilla sanoilla. Ja merkillistä kyllä: koiran\noikeudella hän saa lapsen oikeuden! Mihinkä rakas Herra Jeesus nyt\nhänestä pääsee: hän on kietoutunut omiin sanoihinsa.\n\nVaimon menettely on oikea mestarinäyte, meille erinomainen ja\nharvinainen esikuva; se on kirjoitettu oppiaksemme pysymään Herrassa\nJeesuksessa, millään ehdolla luopumatta hänestä, vaikka hän nimittäisi\nmeitä koiriksi ja pakanoiksi. Kestävä ja vahva usko taivuttaa Herran\nvastaamaan: Oi vaimo, suuri on sinun uskosi, tapahtukoon sinulle,\nniinkuin tahdot, koska kerran saatoit kestää nämä vastaukset. Tapaus\noli ihmeellinen. Herra tiesi juutalaisten jo loukkaantuneen hänen\nsanaansa. Vaimo taas ei millään ehdolla luovu toivostaan, vaan uskoo\nsaavansa häneltä avun ja sen tähden hän ei lakkaa rukoilemasta häntä.\nTästä nähdään, minkä tähden Herra esiintyy niin tylynä ja kieltäytyy\nensin vaimolle apua antamasta. Ei hän näet kohdellut vaimoa näin\nkovasti sen tähden, että hänellä ei olisi ollut tahtoa auttaa häntä;\nvaan se tapahtui sen tähden, että vaimon usko tulisi oikein ilmi ja\nettä juutalaiset, jotka olivat hänen valtakuntansa perillisiä ja\nlapsia, saisivat oppia vaimosta, joka ei ollut perillinen eikä lapsen\nasemassa, miten heidän tuli uskoa Kristukseen ja perustaa kaiken\ntoivonsa häneen. Sellaista mieltä Kristus tahtoo; sellainen anominen\non hänelle niin otollista, ettei hän enää voi salata lempeyttään, vaan\nsanoo: Tapahtukoon sinulle, niinkuin tahdot. Vaimo saa siis koiran\noikeuden, jopa enemmänkin, sillä Jeesus sekä tekee hänen tyttärensä\nterveeksi että tarjoutuu antamaan hänelle, mitä hän pyytää, ja tahtoo\nasettaa siis hänet Aabrahamin lasten oikeuksiin. Näin usko tuottaa\nhänelle armon.\n\nTämän esimerkin tarkoituksena on opettaa, ettemme saa lakata\ntoivomasta ja pyytämästä, vaikka Herra Jumalamme kauankin viipyisi,\nvaan vahvasti uskoa, että hän lopulta myöntyy rukouksiimme. Hänellä\non ainakin salaisesti sellainen mieli, kunnes tulee aika, jolloin\nsaat sen havaita, kunhan vain et heitä sikseen rukoilemista ja rupea\nlaiskaksi. Tapahtuuhan meille kristityille vielä tänäkin päivänä,\nettemme havaitse mitään parannusta, vaikka kauankin olemme rukoilleet\nja avuksi huutaneet Jumalaa; asia tuntuu vain pahenevan. Samoin kävi\nJoosefinkin: hän rukoili hartaasti, ainakin kolmetoista vuotta,\nJumalalta apua, mutta hänen tilansa kävi päivä päivältä pahemmaksi.\nSamoin Jumala tahtoo meillekin tehdä. Vaikka hän kauan viivyttää\nrukouksemme kuulemista ja yhä vain näyttää vastaavan kieltävästi, mutta\nme kuitenkin pysymme siinä toivossa, että hän myöntyy, niin hän lopulta\nvastaa myöntävästi. Hänen sanansa ei voi valehdella: \"Mitä ikinä te\nanotte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille\". Antakaamme Herran\nJumalan kieltää ja viivyttää rukouksen kuulemista vaikka vuoden,\nkaksi ja kolmekin tai vielä kauemminkin, ja varokaamme vain, ettemme\nminkään anna sydämestämme riistää toivoa ja uskoa hänen lupauksiinsa.\nSilloin lopulta kaikki menestyy, ja hän antaa meille enemmän kuin\nrukoilimmekaan, niinkuin vaimollekin tässä kävi.\n\n\n\n\nYHDESTOISTA KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nJumala, hiljaisuudessa kiitetään sinua Siionissa, ja sinulle täytetään\nlupaus. Ps. 65: 2.\n\nSen jälkeen kun entinen Siion temppeleineen ja jumalanpalveluksineen\nhävitettiin, Jumala on sen sijaan rakentanut paljoa suuremman ja\nylevämmän Kristuksessa. Missä hän on sanoineen ja sakramentteineen,\nsiinä on oikea Siion. Se siis, joka uskoo tähän Kristukseen ja\ntunnustaa, kiittää ja huutaa avuksensa häntä, se ylistää ja kiittää\nJumalaa oikeassa Siionissa. Mutta Daavid lisää vielä tuon vähäisen\nsanan \"hiljaisuudessa\". Kristityn, joka tahtoo rukoilla ja kiittää,\ntulee näet myös osata olla jossakin määrin kärsivällinen napisematta\nja pahentumatta Jumalaan, ellei heti niin käy, kuin hän tahtoisi. Näin\nopitaan ylistämään Jumalaa, vaikkei hän niin pian olekaan saapuvilla\nkuin me tahtoisimme, totutaan Jumalan tapaan ja ollaan kärsivällisiä,\nvaikka hän vähän viipyisikin. On huokeata ylistää ja kiittää Jumalaa,\nkun hän antaa, mitä me haluamme, ja sallii käydä niin kuin me tahdomme.\nOikein ylistetään ja kiitetään kuitenkin niin, että pysytään hiljaa ja\nvakavina ja odotetaan kärsivällisesti Herran apua. Hän on nimittäin\nsellainen Jumala, joka ei salli itsellensä määrätä mitä, milloin, tai\nkuinka hänen on annettava, jotta oppisimme häntä oikein tuntemaan ja\npitämään häntä sellaisena, joka tietää paremmin kuin me itse, kuinka\nhänen on toimittava meidän hyväksemme.\n\nSenpä tähden käsketään kiittää Jumalaa hiljaisuudessa, toisin sanoen,\nodottaen ja uskossa pysyen. Siinä kyllä nähdään, minkälaisia ihmiset\novat, kun he lankeavat kärsimättömyyteen; heitä täytyy käskeä olemaan\nhiljaa, toisin sanoen kärsivällisinä. Kärsimättömyydellään he tekevät\nitsensä kykenemättömiksi rukoilemaan ja kiittämään. Mutta kun Jumalaa\nkiitetään hiljaisuudessa, niin että vähän aikaa odotetaan häntä ja\nollaan kärsivällisiä, se on hänelle mieleen, niinkuin mitä suloisin\nuhri ja jumalanpalvelus. Me rukoilemme esimerkiksi kristikunnan\npuolesta, että Jumalan nimi pyhitettäisiin, hänen valtakuntansa\ntulisi, tai saadaksemme hyvän maallisen hallituksen ja maan rauhan,\ntai perheen ja kodin puolesta, -- kuitenkin hän viipyy ja näyttää\nsiltä, kuin ei mikään tulisi paremmaksi. Silti me emme saa antaa sen\nitseämme masentaa, älkäämme myöskään lakatko, vaan kiittäkäämme ja\nylistäkäämme alati, että meillä on armollinen Jumala, joka kuulee\nrukouksemme eikä jätä auttamatta. Yhtä varmasti kuin toivomme vielä\nsaavamme nähdä poistetuiksi ne monenlaiset pahennuksen aiheet, jotka\nsydäntämme huolestuttavat, yhtä varmasti me kuitenkin jo olemme saaneet\nnähdä hänen usein ja ihmeellisesti auttaneen meitä monessa ja suuressa\nhädässä, silloinkin kun laitamme on ollut pahoin ja meidän on täytynyt\nolla hiljaa ja odottaa. \"Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte\"\n(Jes. 30: 15).\n\nMitä sitten merkitsee, kun Daavid lisäksi sanoo: \"Sinulle täytetään\nlupaus\"? Aivan samaa kuin tämä: \"Sinua kiitetään\". Jumalalle ei voida\nantaa mitään muuta kuin että täytetään lupaukset, ne nimittäin, jotka\nhän meiltä tahtoo ja on itse käskenyt. Hän ei tahdo sellaisia, joita\nme hänelle esitämme tai joita me ilman hänen sanaansa esitämme hänen\npalveluksekseen. Mutta me olemme kaikki luvanneet tahtovamme pitää\nhänet Jumalana, tämän hänen käskynsä mukaan: \"Minä olen Herra, sinun\nJumalasi\". Me lupaamme kasteessa, että tahdomme kunnioittaa, kiittää\nja rukoilla Herraa Kristusta emmekä ketään muuta. Tällaisia lupauksia\nei voi muuten täyttää kuin että sydämin ja suin sanotaan hänelle:\nMinä kiitän sinua, rakas Herrani Kristus, ylistän ja kunnioitan sinua\nmaailman edessä, että sinä olet se, joka olet minulle armollinen\nja autat minua. Siihenhän minä olen kastettu, että sinä olet minun\nHerrani ja Jumalani, eikä kukaan muu. Katso, tämä on oikeata lupauksen\ntäyttämistä.\n\n\nMaanantai.\n\nMutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään\ntaivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: \"Jumala, ole minulle\nsyntiselle armollinen\". Luuk. 18: 13.\n\nOpetelkoon se, joka taitaa, tätä syvällistä viisautta! Olkoon\npublikaanin oppilaana, käsittääkseen evankeliumin lohdutuksen ja\nKristuksen opin sillä uskolla, joka yksin opettaa tätä ihmeellistä\nyhdistämistä: osataan saattaa sopusointuun nuo kaksi erilaista sanaa,\njotka ovat niin loitolla toisistaan kuin taivas ja maa. Mitä muuta\nnäet ilmaistaan tuolla: \"Minä olen syntinen\", kuin että Jumala on\nvihamielinen minua kohtaan, minut kadotukseen tuomiten, ja että\nminäkään en ole ansainnut mitään muuta kuin iankaikkisen vihan,\nkirouksen ja kadotuksen? Jos sinulle siis käy niin, että sinä tunnet\ntätä kaikkea etkä muuta voi kuin sanoa näin: \"Voi, minä olen syntinen\",\nniin sinä olet mennyttä. Kyllä laki siekailematta syöksee sinut\nhelvettiin. Silloin sydämesi täytyy sanoa, että sinä olet perkeleen\noma ja ettei Jumala huoli sinusta. Niin sinä alat paeta häntä. Mutta\nsilloin on aika lopettaa kauhistuminen, kääntyä takaisin ja sanoa:\nRakas evankeliumini ja tuo vanhurskas publikaani opettavat minulle,\nettä Jumalan edessä on syvintä viisautta sen tietäminen ja uskominen,\nettä Jumalalla on sellainen mielenlaatu ja sellainen, Kristuksen kautta\nperustettu valtakunta, että hän tahtoo olla kurjille, kadotukseen\ntuomituille syntisille armollinen ja auttaa heitä. Näin sinä solmit\nnuo kaksi toisiinsa yhdeksi ainoaksi sanaksi ja tunnustukseksi: Minä\nolen totisesti syntinen, mutta Jumala on minulle armollinen; minä olen\nJumalan vihollinen, mutta hän on nyt minun ystäväni; syystä minut\npitäisi tuomittaman kadotukseen, mutta minä tiedän kuitenkin, ettei hän\ntahdo minua tuomita kadotukseen, vaan hän tahtoo saada minut autuaaksi\nja taivaan perilliseksi. Näin hän todellakin tahtoo; hän on sen minulle\nsaarnauttanut ja käskenyt minun uskoa sen hänen rakkaan Poikansa\ntähden, jonka hän on minun edestäni antanut.\n\nHuomaapa, näin saat publikaanista oikean kristillisen parannuksen ja\nuskon ihanan esikuvan. Sitä paitsi saat todeta ne oikeat hedelmät,\njotka ovat uskon seurauksena; hän on nyt toinen mies, jolla on toinen\nmieli, toiset ajatukset, puheet ja teot kuin ennen, hän antaa kunnian\nja ylistyksen yksin Jumalalle hänen jumalallisesta armostaan, hän\nhuutaa ja rukoilee häntä avuksi kaikesta sydämestään ja oikeassa\nluottamuksessa hänen sanaansa ja lupaukseensa, muutoin hän ei olisi\nvoinut ajatella eikä rukoilla näitä sanoja. Näin hän siis viettää\nJumalan edessä oikeaa jumalanpalvelusta ja pitää oikean sapatin.\nMutta niinpä hänellä sitten onkin sellainen sydän, joka vihaa syntiä\nja tottelemattomuutta: se ei niistä iloitse, vaan sille tuottaa päin\nvastoin tuskaa se, että on eletty Jumalan käskyjen vastaisesti. Nyt\nse täydellä todella ja koko sydämestään pyrkii päästä siitä eroon,\nolemaan ketään loukkaamatta, pettämättä, kenestäkään valhettelematta\nja kenellekään vääryyttä tai väkivaltaa tekemättä, ja hän toivoo, että\nkaikki muutkin eläisivät samoin.\n\nPidä siis tästä lähtien varasi! Seuraa sinäkin publikaania! Ensiksikin:\nälä ole petollinen, vaan todellinen syntinen, toisin sanoen, alun\nalkaen ja täydestä sydämestä tunnusta itsesi Jumalan edessä vikapääksi\nhänen vihaansa ja iankaikkiseen kadotukseen. Näin sinä totuudessa\nesität hänelle tämän sanan: \"Minulle, kurjalle syntiselle\". Mutta\nsiinä samassa sinä myöskin tartut siihen toiseen sanaan: \"Ole minulle\narmollinen\", siten voidaksesi tylsistää lailta sen kärjen, toisin\nsanoen, kääntääksesi itsestäsi kadotustuomion.\n\nSitten sinun on oltava publikaanin kaltainen myöskin siinä, että\ntästedes luovut synnistä. Hänen ei näet kerrota jääneen ennalleen:\npoistuessaan hän vei mukanaan sen armon, että Jumala oli julistanut\nhänet vanhurskaaksi, niinkuin tekstimme sanoo: \"Hän meni kotiinsa\nvanhurskaana\" --. Näistä sanoista ei saa sitä käsitystä, että hän olisi\njäänyt synteihinsä, samoin kuin hän ei myöskään siinä mielessä mennyt\npyhäkköön rukoilemaan. Ei se, joka tahtoo jäädä ennalleen, voi rukoilla\narmoa ja anteeksiantamusta. Se taas, joka noin rukoilee, toivoo ja\nhalajaa tulla vanhurskaaksi ja päästä synnistä aivan vapaaksi. Tietäös\ntämäkin, ettet petä itseäsi! Moni näet panee vain merkille sen, että\npublikaani syntisenä saa armon ja anteeksiantamuksen, mutta ei tule\najatelleeksi Jumalan tahtoa, että annetun armon täytyy olla hänessä\nväkevä.\n\n\nTiistai.\n\nVaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään\npahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Ps. 23: 4.\n\nPyhä Ambrosius selittää nämä sanat näin: vaikka kuoleman varjo saartaa\nmeidät ruumiin ja sielun eritessä toisistaan, ei kuitenkaan elämä\nlakkaa, vaan keskellä helvetin ahdinkoa vaellamme esteettä Herran\nKristuksen voimassa. Tämä selitys on oikea ja sisältää samaa kuin\nKristuksen kirkas ja selkeä sana: \"Joka uskoo minuun, se elää, vaikka\nolisi kuollut\" (Joh. 11: 25). On suuri uskalluksen ja luottamuksen aihe\nolla tuntematta onnettomuutta, toisin sanoen kuoleman rangaistusta, ja\nolla pelkäämättä uskon voimasta, niinkuin profeetta tässä sanoo: \"sillä\nsinä olet minun kanssani\".\n\nTässä meille siis opetetaan, millä mielellä saa uskaltautua kuolemaan.\nSiinä ei tarvitse ajatella mitään muuta kuin ainoastaan Herraa\nKristusta. \"Sinä olet minun kanssani\", se on: Sinua minä ajattelen\nenkä mieti mitään muuta, sillä kuolema on pimeä laakso, enkä minä näe\nmihin tai minkä kautta minun täytyy joutua. Mutta ne, jotka viimeisessä\nhengenvedossa jättävät Kristuksen pois sydämestänsä ja haluavat avoimin\nsilmin ja sydämin nähdä sen paikan, johon joutuvat, saavat kyllä\ntuntea tuskaa ja pelkoa. Sillä sitä paikkaa, johonka he joutuvat, he\neivät voi lainkaan nähdä, vaan heitä saartaa joka puolelta sula pimeys\nja epätietoisuus. Onnelliset ne, jotka silloin kokonaan sulkevat\nsilmänsä eivätkä halua nähdä sitä paikkaa, johon heidän tulee mennä,\nvaan uskaltavat täysin Kristukseen luottaen lähteä keskelle kuoleman\npimeyttä! He kuolevat Herrassa.\n\nTämä on sangen ihana jae ja täydellisen armon ääni. Jumalattomien\nelämä näet on täynnä onnettomuuden pelkoa ja kauhistusta, silloinkin\nkun se vakavimmillaan on. Sitä vastoin kristittyjen kuolema, olipa\nse muuten miten epävakainen hyvänsä, kuitenkin on täynnä rauhaa ja\nturvallisuutta. Jumalattomia pelästyttää heidän eläessänsä putoavan\nlehden kahinakin, kristityt taas eivät pelkää kuollessansa iankaikkisen\npimeyden hirmuisuutta. Sen tähden sanookin sananlasku sattuvasti: minä\nelän enkä tiedä kuinka kauan, kuolen, enkä tiedä koska, menen pois,\nenkä tiedä mihin -- ihme, että olen niin iloinen! Sitä viettelystä\nvain varottakoon, että kuoleman lähetessä ruvettaisiin tutkimaan,\nkuinka saataisiin selville, mihin saavutaan. Päin vastoin halutkaamme\nolla tietämättä, mihin tulemme, niinkuin Jaakob lähti isänmaastaan\ntietämättä, mihin hän meni. Kun jo tässä elämässä täytyy kiusauksen\nahdistaessa Kristuksen siipien varjossa toivoa häneen, kuinka paljon\nenemmän tuleekaan kuolemassa ja viimeisissä kiusauksissa niin tehdä?\nVarmaa varmempaa on, ettei missään muualla ole autuutta kuin ainoastaan\nJeesuksen Kristuksen nimessä ja hänen siipeinsä suojassa, joka on\nvanhurskauden aurinko.\n\nEi hän itsekään ristillä meille esikuvaksi sanonut: Isä, mihin minun\npitää mennä, mihin minun henkeni joutuu? Hän käy keskelle kuoleman\npimeyttä ja sanoo: \"Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni!\" Kristus käy\npimeyteen, -- kristittykö tahtoisi heti tulla valkeuteen? Katsokaamme\nkuoleman hetken tullessa ainoastaan Kristukseen, niin emme mekään\npelkää, kun tulemme kuoleman synkkään laaksoon.\n\n\nKeskiviikko.\n\nPasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. 1.\nKor. 15:52.\n\nKun Kristus tulee taivaasta kunniassansa kostamaan jumalattomille,\nsilloin pasuna soi valtavasti kaikuen. Silloin kuolleet nousevat, ja\nne, jotka vielä asuvat maan päällä, muuttuvat silmänräpäyksessä uuteen\nelämään. Muutos on siinä, että ne, jotka ovat nukkuneet ja makaavat\nmaan alla, muuttuvat uuteen elämään yhdessä meidän kanssamme, jotka\nvielä elämme, ja me heidän kanssaan.\n\nPyhällä Hieronymuksella on tästä ihanat ajatukset, kun hän kirjoittaa:\n\"Syönpä minä tai juon, makaan tai valvon tai teen jotakin muuta,\nniin suhisee korvissani aina sama ääni: nouskaa ylös, te kuolleet,\ntulkaa tuomiolle!\" Edelleen hän sanoo: \"Niin usein kuin ajattelen\ntuomiopäivää, vapisee sydämeni ja koko ruumiini. Jos jotakin iloista\ntapahtuu tässä nykyisessä elämässä, niin käytettäköön sitä niin, ettei\ntulevaisen tuomion vakavuus haihdu mielestämme eikä muististamme\".\nTotta onkin, ettei sillä, joka sydämessänsä pitää varmana kuolemansa\nja tuomiolle tulemisensa, varmaankaan ole paljon halua konnuuden ja\npetoksen tekoon. Sanoohan Siirakkikin: \"Kaikissa asioissasi muista\nloppuasi, niin sinä et milloinkaan syntiä tee\" (7: 36). Kuitenkin sydän\npelkää kuullessaan Jumalan suuresta ja ankarasta vihasta, esimerkiksi\nkuinka hän vedenpaisumuksella hukutti jumalattoman maailman ja tuhosi\ntulella ja tulikivellä Sodoman ja Gomorran kaupungit. Kuinka paljoa\nenemmän meitä peljästyttänee kuullessamme Jumalan suurella äänellä\nvaativan maailmaa viimeiselle tuomiolle, jolloin \"taivaat hehkuen\nhajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat\", niinkuin pyhä Pietari\nsanoo (2. Piet. 3: 12). Nämä tapaukset ovat vain Jumalan tulevan vihan\nja tuomion vertauskuvia, jotka Jumala on pannut vastaisten aikojen\njumalattomille.\n\nLaupias Jumala ei mielellään tahtoisi tuomion päivän yllättävän meidät\nja sen tähden hän suo meille sen armon, että hän uskollisesti varoittaa\nmeitä: saarnauttaa meille sanaansa, kutsuu meitä parannukseen, tarjoaa\nmeille kaikkien syntiemme anteeksisaamisen Kristuksessa, antaa meille\nvarmuuden siitä, että velka ja kärsimys poistuvat, jos uskomme hänen\nPoikaansa, ja käskee meidän hoitaa meille uskottua kutsumustamme. Jos\nnäin teemme, niin hän suo kyllä meidän syövän ja juovan ja olevan\niloiset ja hyvillä mielin. Täytyyhän meidän syödä ja juoda, jos kerran\ntahdomme elää maan päällä; mutta Jumalaa ja tulevaista elämää emme saa\nunohtaa. Etkö tunne tässä hyvää, hurskasta Jumalaa, joka kohtelee meitä\nnäin uskollisesti ja isällisesti? Hänhän puhuu meille aivan kuin isä\nlapsilleen, sanoen: Rakkaat lapset, tehkää parannus, uskokaa Poikaani,\njonka minä olen teille lähettänyt, olkaa hurskaat ja kuuliaiset ja\nhoitakaa kutsumustehtävänne; sitten nauttikaa sitä ajallista hyvää,\nmitä minä teille annan! Mutta nauttikaa tätä maailmaa niin, että\nodotatte viimeistä pasunaa, jotta sen soidessa pyhän ja jumalallisen\nvaelluksen puolesta olisitte valmiit ja soveliaat! Niin tehdessänne\nteillä ei ole hätää.\n\nTämä armollisen Jumalamme uskollinen varoitus meidän on laskettava\nsydämellemme ja sanottava: Rakas Jumala, koska sinä tätä tahdot\nminulta, ja se siis hyvin kelpaa sinulle ja on autuasta minulle, niin\ntahdon sydämestäni kääntyä sinun tykösi, tahdon uskoa sinun Poikaasi,\nhyvin hoitaa kutsumustani ja tässä elämässä niin käyttää ajallisia\naarteita, etten unhota viimeisen päivän pasunaa, vaan lakkaamatta\nmuistan sinun tulemistasi. Tule, rakas Herra Jeesus, ja tee loppu tästä\nelämästä! Tahdon milloin tahansa halulla seurata, kun sinä päivänäsi\ntulet! -- Tämä on oikeaa valmistautumista ja tulevaisen elämän\nodottamista, sellaista kuin Herra Jumalamme meiltä tahtoo.\n\n\nTorstai.\n\nAnna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi\nmeidän velallisillemme. Matt. 6: 12.\n\nTämä Herran rukouksen kohta koskee meidän kurjaa ja viheliäistä\nelämäämme, joka huolimatta siitä, että meillä on Jumalan sana, että\nuskomme, teemme hänen tahtonsa, kärsimme ja elämme Jumalan lahjoista ja\nsiunauksesta, kuitenkaan ei onnistu pysymään synnittömänä. Joka päivä\nme yhä kompastelemme emmekä pysy kohtuudessa, koska elämme maailmassa\nsellaisten ihmisten parissa, jotka tekevät elämämme sangen karvaaksi\nja antavat meille aihetta kärsimättömyyteen, vihaan, kostoon ynnä\nmuuhun sellaiseen. Lisäksi on kintereillämme perkele, joka ahdistaa\nmeitä joka taholta, niin että on mahdotonta aina pysyä lujana näin\nhellittämättömässä kamppailussa. Tässä on siis kipeästi tarpeen\nrukoileminen ja huutaminen: Rakas Isä, anna meille meidän velkamme\nanteeksi! -- ei niin ajatellen, että hän muka ei ilman ja ennen\nrukoilemistamme antaisi syntejämme anteeksi -- onhan hän lahjoittanut\nmeille evankeliumin, jossa on sula syntien anteeksiantamus, ennen\nkuin sitä olimme rukoilleet tahi milloinkaan sitä ajatelleetkaan --,\nvaan tämä rukous on sitä varten, että me tunnustaisimme ja ottaisimme\nvastaan syntien anteeksiantamuksen. Se liha, jossa me joka päivä\nelämme, ei luonnostaan luota eikä usko Jumalaan; alituisesti se päin\nvastoin himoin ja petoksin on toiminnassa, niin että me päivittäin,\njos mitä teemme tai jätämme tekemättä, teemme syntiä sanoin ja teoin.\nTästä omatunto joutuu niin rauhattomaksi, että se pelkää Jumalan\nvihaa ja epäsuosiota, antaen näin evankeliumin suoman lohdutuksen ja\nuskalluksen häipyä näkyvistä. Omantunnon ennalleen kohentamiseksi on\nsiis alituisesti välttämätöntä rientää tänne saamaan lohdutusta.\n\nTämän rukouksen tarkoitus on siis seuraava. Jumala ei tahdo ottaa\nhuomioon meidän syntiämme eikä nuhdella meitä siitä, minkä joka päivä\nansaitsemme, vaan hän tahtoo kohdella meitä armollisesti niinkuin\nhän on luvannut ja näin antaa iloisen ja pelkäämättömän omantunnon\nseisoaksemme hänen edessään ja häntä rukoillaksemme. Sillä ellei sydän\nole oikeassa suhteessa Jumalaan ja osaa jäädä tähän luottamukseen, se\nei koskaan uskalla rukoilla. Tätä luottamusta ja iloista sydäntä ei\ntaas synny mistään muusta kuin siitä tietoisuudesta, että synnit ovat\nmeille anteeksiannetut.\n\nTähän liittyy kuitenkin välttämätön, jopa lohdullinenkin lisäys:\n\"Niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme\". Jumalan\nlupauksen mukaan saamme olla varmoja siitä, että kaikki on anteeksi\nsaatu ja meille lahjoitettu, kuitenkin sikäli kuin mekin annamme\nanteeksi lähimmäisellemme. Sillä aivan samoin kuin me joka päivä\nrikomme paljon Jumalaa vastaan, ja hän kuitenkin armosta antaa\nkaikki anteeksi, samoin pitää meidänkin alituisesti antaa anteeksi\nlähimmäisellemme, joka meille tekee vahinkoa, väkivaltaa ja vääryyttä.\nEllet anna anteeksi, älä luule Jumalankaan itsellesi anteeksi antavan:\nmutta jos annat anteeksi, sinulla on se lohdullinen varmuus, että\nitsellesikin taivaissa anteeksi annetaan. Sen tähden Kristuskin sen\nheti Isä meidän -rukouksen jälkeen kertaa: \"Sillä jos te annatte\nanteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen\nIsänne myös antaa teille anteeksi\" (Matt. 6: 14).\n\nTämä merkki on siis liitetty Herran rukoukseen sen tähden, että me\nrukoillessamme muistuttelisimme mieliimme lupausta ja ajattelisimme\nnäin: Rakas Isä, en tule rukoilemaan sinulta anteeksiantamusta sen\ntähden, että kykenisin teoillani aikaansaamaan hyvitystä tahi niillä\njotain ansaitsemaan, vaan koska sinä olet luvannut sen, oletpa\nvielä painanut siihen sinetinkin, että asia olisi yhtä varma, kuin\njos minulla olisi oma julistamasi synneistäpäästö. Sillä saman,\nminkä saavat aikaan kaste ja ehtoollinen, ulkonaisiksi merkeiksi\nasetettuina, vaikuttaa tämäkin merkki omantuntomme vahvistamiseksi ja\nilahduttamiseksi; onpa se asetettu muiden merkkien edelle juuri sitä\nvarten, että meillä olisi tilaisuus käyttää ja harjoittaa sitä joka\nhetki, koska se meillä aina käsillä on.\n\n\nPerjantai.\n\nJokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa,\nse ylennetään. Luuk. 18: 14.\n\nHerra kieltää meitä olemasta ylpeitä hurskaudessamme. Mutta samalla\nhän myös osoittaa, ettei kenenkään tarvitse joutua epätoivoon, vaikka\nonkin langennut syntiin ja joutunut perkeleen vieteltäväksi. Meillä\non Jumala, joka levittää laupeutensa ylitsemme kuin verhon, niin\nhurskasten kuin syntisten, oppineiden ja oppimattomien, rikasten ja\nköyhien ylitse, sillä hän on kaikkien meidän Jumalamme. Älkäämme siis\nylpeilkö, vaan olkaamme nöyriä, älkäämme tarkatko, mitä lahjoja meillä\nitsellämme ja muilla on. Jumala voi olla armollisempi ja lempeämpi\nsille, jolle hän on antanut vähemmän, kuin sille, jolla on paljon; hän\nvoi myös riisua sinut alastomaksi ja sen sijaan kaunistaa alastoman\nja köyhän mitä ihanimmalla puvulla ja jaloimmilla lahjoilla. Miksi\nsinä siis ylenkatsoisit toisia ja korottaisit itsesi? Maailmassa\ntäytyy olla olemassa erotus henkilöihin, elämänmuotoihin ja lahjoihin\nkatsoen: toista pidetään korkeammassa arvossa kuin toista; silti me\nolemme Herran Jumalan edessä yhdenvertaiset. Koska hänelle ei kelpaa\nmuu kuin armo, niin on mahdotonta, että kukaan voisi kerskata ja\nylvästellä hänen edessään. Meidän on siis nöyrtyminen hänen edessään,\ntietäen, että me Jumalan suhteen olemme kaikki samanlaisia, vaikka\nkeskuudessamme on erilaisuuksia. Samalla mielellä hän katsoo niiden\npuoleen, joilla on paljon, kuin niidenkin, joilla on vähemmän.\n\nMeidän tulee siis oppia turvaamaan ainoastaan hänen armoonsa ja\nlaupeuteensa. Sekä vanhurskaat että syntiset, rikkaat ja köyhät,\nväkevät ja heikot ovat Herran Jumalan omia. Kaiken, mitä meillä on,\nolemme häneltä saaneet; itsestämme meillä ei ole muuta kuin syntiä.\nÄlköön siis kukaan ylvästelkö toisen edessä, vaan kukin olkoon nöyrä ja\npeljätköön Herraa. Kaikki hyvä, mitä meillä on, onkin Jumalan lahjaa.\nHänen sopii siitä kerskata, ei sinun. Kiitoksella Jumalan pelossa\non sinun vain sitä viljeltävä; hän ei voi kärsiä ylvästelemistä,\nröyhkeyttä ja vaativaisuutta.\n\nYhtä vähän kuin kenenkään sopii ylpeillä hurskaudestaan ja muista\nlahjoistaan, yhtä vähän Jumala tahtoo, että sinä, tuntiessasi olevasi\nsuuri syntinen, joudut epätoivoon. Sinä saat luottaa hänen hyvyyteensä\nja turvata häneen sanoen: vaikkapa minulla ei olekaan niin suuria\nlahjoja kuin toisilla, on minulla kuitenkin sama Jumala, joka on\nminulle armollinen. Ryhdyn siis tyytyväisenä hoitamaan kutsumustani ja\nvirkaani niillä lahjoilla, jotka Jumala on minulle suonut. En tahdo\nketään ylenkatsoa enkä ylvästellä, en myös olla huolissani siitä, että\ntoisilla on enemmän kuin minulla. Tyydyn vain siihen, että minulla on\nsama Jumala kuin heilläkin.\n\nSitä Herra tarkoittaa sanoilla: \"Jokainen, joka itsensä ylentää,\nalennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään\". Jos fariseus\nei olisi ollut niin ylpeä, vaan olisi nöyränä omistanut lahjansa\nJumalalle, sanoen: Herra, sinä olet osoittanut minulle suuren armon\nvarjellessasi armollisesti minut siitä ja muistakin synneistä;\nse on sinun lahjaasi, siitä minä iloitsen, mutta en ylpeile enkä\nhalveksi ketään, sillä voithan sinä jälleen ottaa pois sen, mitä\nolet antanutkin, niin Jumala olisi antanut hänelle päivä päivältä\nenemmän lahjojaan, voimatta häneen kyllästyä. Mutta kun hän ylpeilee\nja ylenkatsein tuomitsee toisia, sanoen: minä olen kaikki, publikaani\nei ole mitään, niin Herra Jumala riisuu hänet niin paljaaksi, ettei\nhänelle jää mitään kerskattavaa jäljelle. Tosin on myönnettävä, ettei\nfariseus puhunut väärin lausuessaan: Jumala, minä kiitän sinua.\nSamanlaisia sanoja käyttävät oikeatkin pyhät rukouksissaan, mutta aivan\ntoisella mielellä. Kiittäessään jostakin Jumalaa he tunnustavat sen\nolevan hänen tekoaan ja lahjaansa, jota heillä ei ole omasta itsestään.\nMutta sellainen ei ole fariseuksen mieli; hän kääntää asian aivan\ntoiseksi, omistaen kaikki avunsa itselleen eikä Jumalalle. Herra tahtoo\nsiis tässä opettaa meille nöyryyttä ja varoittaa meitä ylpeydestä.\nSillä joka itsensä ylentää, se alennetaan.\n\n\nLauantai.\n\nVihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. 1. Kor. 15: 26.\n\nApostoli sanoo tässä ihanasti kuolemaa viimeiseksi viholliseksi, joka\nkukistetaan Kristuksen kautta. Miksi hän nimittää kuolemaa viimeiseksi\nviholliseksi? Mitä vihollisia ylipäänsä on enää meitä väijymässä?\nMeillä on tapana puhua kolmesta vihollisesta: maailmasta, lihasta ja\nperkeleestä. \"Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan\", pyhä Paavali\nsanoo (Room. 8: 7). Sen tähden Jumala sen myös tuomitsee. Samoin on\nmyös varmaa, että Jumala on hukuttava maailman ja on jo tuominnut\nperkeleen iankaikkiseen helvetin tuleen. Nämä kolme vihollista meillä\non ja ne sotivat kiivaasti kaikkia meitä vastaan. Lihan ja sen halut\nJumala kuitenkin hillitsee sanallansa, sakramentillansa ja Hengellänsä;\nniillä hän myös estää perkeleen yllytykset meissä ja kaikenlaiset\nkiusaukset, samoin myös maailman, kun se raivoaa.\n\nNäiden lisäksi on kuitenkin olemassa vielä muita, suurempia vihollisia,\nnimittäin laki, synti ja kuolema, jotka ahdistavat kristityitä mitä\nkiivaimmin; ilman näitä nuo kolme edellistä eivät mahtaisikaan mitään.\nEllei syntiä ja kuolemaa olisi, maailman, lihan ja perkeleen täytyisi\nkyllä jättää meidät rauhaan. Mutta synnin voima on laki ja se synnyttää\nvihaa, sanoo Paavali ja nimittää sitä käsikirjoitukseksi, joka aina on\nmeitä vastaan. Mutta kun synti tulee ilmi, se käy suureksi ja raskaaksi\nja tuopi kuoleman myötänsä. Kuolemaa taas sanotaan vihollisista\nviimeiseksi sen tähden, että muut viholliset ahdistavat siihen; vaikka\njo olemmekin vapaat muista vihollisista, kuolema pysyy kuitenkin\njäljellä ja pitää meitä vankeinaan. Kun näet ihminen haudataan, niin\nliha haluineen lakkaa kiusaamasta; samoin laki ja synti jättävät\nhänet rauhaan. Lyhyesti sanottuna: Kaikki nämä muut viholliset Jumala\nottaa pois tässä elämässä tai tämän elämän päättyessä, lohduttaen ja\nylläpitäen meitä sanallaan vastoin maailmaa ja perkelettä ja syntien\nanteeksiantamuksella vastoin lakia ja Jumalan vihaa, kunnes lähdemme\ntäältä. Näiden vihollisten kanssa emme siis joudu tekemisiin muualla\nkuin täällä maan päällä. Mutta kuolema jää näistä kaikista viimeiseksi\nja pitää meitä vallassaan, niin että me pysymme ikuisesti sen vankeina.\nTätä vastaan on meillä nyt se lohdutus, että uskomme meillä olevan\nHerran, joka voi ja tahtoo poistaa tämän viimeisenkin vihollisen,\nsärkeä sen kahleet ja tehdä sen mitättömäksi. Koska hän nyt tässä\nelämässä kukistaa ja tukahduttaa nuo muut viholliset meissä, niin että\noma lihamme, perkele ja maailma, synti ja laki eivät voilta meitä, niin\nei meidän tarvitse epäillä, ettei hän ylösnousemuksessa viimeisenä\npäivänä totisesti vapauttaisi meitä viimeisestäkin vihollisesta.\n\nOpi siis ymmärtämään tätä lausetta ja käyttämään sitä uskosi\nlohdutukseksi ja vahvistukseksi, niin että osaat häätää kaikki nämä\nviholliset tyköäsi ja ohjata ne Kristuksen tykö, koskapa ne lähinnä\neivät olekaan meidän, vaan Kristuksen vihollisia. Ne eivät pääasiassa\nkiusaa meidän olemustamme, koska oman itsemme puolesta ja Kristuksen\nulkopuolella ollen jo olemme nöyrästi alamaisia ja kuuliaisia lihalle,\nmaailmalle ja perkeleelle, emmekä pidä lukua synnistä, laista emmekä\nkuolemasta. Mutta kaikki ne ovat Kristuksen vihollisia: Kristus vihaa\nniitä, ja ne vastustavat kaikin voimin Kristusta. Hänen tähtensä ne\nvihaavat meitäkin, jotka riipumme hänessä. Mutta niin kuin meidän nyt\ntulee elää uskossa siihen, että synti, laki, oma lihamme ja maailma\neivät voi vahingoittaa meitä, koska meillä on Kristus ja hän on jo ne\nvoittanut, niin alkaa Kristuskin täällä heikontaa kuolemaa meissä, niin\nettemme pelkää sitä, ja tulevassa ylösnousemuksessa Kristus on kokonaan\npoistava kuoleman ja tekevä sen tyhjäksi.\n\n\n\n\nKAHDESTOISTA KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nNiin hänen korvansa aukenivat, ja hänen kielensä side irtautui, ja hän\npuhui selkeästi. Mark. 7: 35.\n\nHerra tahtoo tällä ihmeteolla osoittaa, että korvien avaaminen ja\nkielen irralle päästäminen on erikoisesti kristityissä tapahtuva ja\nettä hän seurakunnassaan joka aika harjoittaa tätä työtä, perkelettä\nvastustaen. Ruumiillista hyvää, terveet korvat ja kielen, hän tosin\nantaa pakanoillekin, mutta ainoastaan kristityille tapahtuu se\nhengellinen hyvä työ, että hän hengellisesti avaa heidän korvansa\nja päästää heidän kielensä siteistä. Onhan varma totuus, että koko\nautuutemme tulee meille Jumalan sanan kautta. Mitäpä me muutoin\ntietäisimme Jumalasta, Herrasta Kristuksesta ja hänen uhrautumisestaan\nja Pyhästä Hengestä? Vielä tänä päivänä on suurin ihme ja paras hyvä\nteko se, että Jumala antaa korvan mielellään kuulemaan hänen sanaansa,\nja kielen, joka kunnioittaa Jumalaa eikä häntä häpäise.\n\nEpäuskoiset ovat kuitenkin tuhat kertaa kurjempia kuin tuo mykkä.\nHeidän korvansa ovat umpi kuurot: vaikka he saavat kuulla Jumalan\nsanaa, he eivät kuitenkaan taida eivätkä tahdo sitä kuulla. Aivan saman\ntoteamme uskottomissa juutalaisissa. Kun rakas Herramme Kristus piti\nmitä ihanimman puheen syntien anteeksiantamuksesta ja iankaikkisesta\nelämästä, niin he hurjistuivat hupi hulluiksi eivät ensinkään tahtoneet\nhäntä kuulla; lisäksi he alkoivat häntä pilkata. Samanlaisia ovat\nnytkin kaikki, jotka eivät ota kuullakseen Jumalan sanaa; he ovat vielä\nvaarallisemmin kuuroja ja mykkiä kuin tekstin mainitsema mies. He\neivät kielellään voi muuta kuin pilkata Jumalaa ja puhua pahinta hänen\nkalleimmasta aarteestaan, sanasta. Mutta ne, jotka mielellään kuulevat\nJumalan sanaa ja joiden korvaan Kristus puhuu, niinkuin tälle kuurolle:\nEffata! Aukene!, ne saavat oikean avun perkelettä vastaan. Jumala ei\nole antanut meille taivaaseen päästäksemme mitään muuta välinettä\nkuin oman sanansa, pyhän evankeliuminsa. Joka sitä mielellään kuulee,\nsiitä ottaa tarkoin vaarin, sitä halajaa ja rakastaa, hän saa avun.\nTämä ihme tapahtuu aina ja joka päivä kristikunnassa: sanan voimasta\nperkeleen synnin kautta tukkimat korvamme jälleen aukenevat, niin että\nme saatamme kuulla Jumalan sanaa.\n\nToiseksi hän koskettaa myös kieltä, tekee meidät puhuviksi, niinkuin\nPaavali sanoo: \"Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun\ntunnustuksella pelastutaan\" (Room. 10: 10). Uskon kautta Kristukseen me\nsaamme syntimme anteeksi. Sen seurauksena tulee myös olla tunnustuksen:\nemme jää mykiksi, vaan puhumme, mitä sydämemme uskoo. Siten syntyy\noikea kristitty. Mitkään muut teot eivät tee ketään kristityksi. Joku\nkyllä saattaa tehdä hyviä tekoja enemmän kuin tavallinen kristitty;\nmutta siten ei hänestä tule mitään oikeaa kristittyä, hänessä kun\nvielä on se vika, että hän on kuuro ja mykkä. Sanaa hän ei tahdo\nkuulla, saati sitä tunnustaa. Mutta kristitty, joka sanaa kuulee\nja uskoo, tunnustaa sitä myös. Nämä kaksi kohtaa tekevät ihmisestä\nkristityn. Rakas Herramme Kristus tekee tätä työtään siis vielä joka\npäivä seurakunnassansa hengellisesti sanan kautta. Tuon teon hän teki\nsilloin ruumiillisesti, osoittaakseen voivansa ja tahtovansa auttaa\nmeitä kaikesta vahingosta, minkä perkele meille tuottaa, varsinkin\nhengellisestä vahingosta, että me uskoisimme ja luottaisimme häneen.\nOttakaamme siis tarkoin vaari tästä ihmeteosta. Noudattakaamme noiden\nhurskasten ihmisten esikuvaa, jotka ylistävät Herraa Kristusta sanoen:\n\"Hyvin hän on kaikki tehnyt: kuurot hän saa kuulemaan ja mykät\npuhumaan\". Sen suokoon meille rakas Herramme ja Vapahtajamme Jeesus\nKristus! Amen.\n\n\nMaanantai.\n\nKirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. 2. Kor. 3: 6.\n\nTämä on ankaraa puhetta lain kerskauksen vastustamiseksi ja ihanaa\nevankeliumin viran ylistämistä. Apostoli on ylen rohkea, kun uskaltaa\nkäydä näin lain kimppuun sanomalla, että se ei ole ainoastaan\ntyhjä kirjain, vaan vieläpä sellainen saarna, joka kuolettaa. Eipä\nse todellakaan ole mikään hyvä ja hyödyllinen, vaan pelkästään\nvahingollinen saarna! Mutta täytyypä hänen itsensäkin todella kiitellä\nJumalan lakia ja sanoa sitä hyväksi ja kallisarvoiseksi: ei sitä saa\nhalveksia ja laiminlyödä, vaan se täytyy täyttää. Sanoohan Kristuskin,\nettei siitä katoa pieninkään kirjain (Matt. 5: 18). Kuinka apostoli\nsiis voi johtua puhumaan niin huonoja laista, ettei se itse asiassa\nmuka merkitse muuta kuin kuolemaa ja myrkkyä?\n\nTämä on syvällistä oppia. Sitä ei ymmärrä järki eikä maailma;\nvarsinkaan eivät sitä voi sietää ne, jotka pyrkivät olemaan pyhiä ja\nhurskaita. Seuraahan siitä, että kaikki meidän tekomme, näyttäkööt\nkuinka arvokkailta hyvänsä, ovat pelkkää kuolemaa ja myrkkyä. Mutta\nPaavali pyrkii juuri tällä myöskin väkevästi kaatamaan kumoon väärien\nopettajien ja ulkokultaisten kerskauksen ja osoittamaan, mitä heidän\nsaarnansa, silloinkin kun se on parhaimmillaan, on ja vaikuttaa, kun\nheillä on ainoastaan laki, eikä Kristusta saarnata ja opita tuntemaan.\nKyllähän he kerskaten puhuvat: Jos elät näin, ahkeroitset käskyjen\npitämistä ja teet paljon hyviä tekoja, sinä tulet autuaaksi; mutta\nperästä päin todetaan kyllä, että kaikki tuollainen on vain joutavia\nsanoja, jopa vahingollista oppia. Jos näet on kuultu vain tuommoista\noppia ja sen varaan jättäydytty, ei sen tuloksena ole mitään lohdutusta\neikä elämää, vaan epäilys, tuska, jopa kuolema ja turmio. Kun näet\nihminen huomaa, että hän ei ole noudattanut Jumalan käskyä, mutta että\nne kuitenkin häntä ahdistavat ja velkovat, asettaen hänen nähtäväkseen\nainoastaan Jumalan kauhean tuomion ja iankaikkisen kadotuksen,\ntäytyy hänen kerrassaan vaipua ja joutua epätoivoon synneissään.\nTämä on väistämättömänä seurauksena silloin, kun ei opeteta mitään\nmuuta kuin lakia ja kun tämä tehdään siinä tarkoituksessa, että\npyritään taivaaseen. Jos joku yrittää kauan elää Jumalan käskyjen\nmukaan, harrastaen näin autuaaksi tulemistaan, laki kuolettaa hänet\nhänen omilla teoillaan, niin että hänen täytyy sanoa: Ken tietää,\nmitä Jumala tästä kaikesta sanonee? Ken kestää hänen tuomiollansa?\nTässä ei ensinkään auta se, mitä hän on tehnyt ja kuinka elänyt,\nse vain vaivuttaa hänet yhä syvemmälle kuolemaan, koska hänellä ei\nnyt ole evankeliumin lohdutusta. Joku toinen sitä vastoin, kuten\nristillä riippuva ryöväri ja publikaani, joka kaiken ikänsä on elänyt\njulkisynneissä, käsittää evankeliumin lohdutuksen, toisin sanoen,\nsyntien anteeksiantamuksen Kristuksessa, näin voittaen synnin ja lain\ntuomiopäätöksen ja mennen kuolemasta iankaikkiseen elämään.\n\nNäin siis käsitetään vastakohtakin, mitä merkitsee se, että \"Henki\ntekee eläväksi\". Sehän tietää yksinkertaisesti pyhää evankeliumia, sitä\nterveellistä, autuasta saarnaa, joka lohduttaa murheellista sydäntä\nja aivan kuin temmaten sen kuoleman ja helvetin kidasta asettaa sen\nKristuksen uskossa iankaikkisen elämän varmaan toivoon. Ei sellainen\nihminen kuoleman hetken tullen ja Jumalan tuomion lähestyessä rakenna\nluottamustaan omiin tekoihinsa, vaan hän, vaikka hän olisi elänyt\nkaikkein parhaiten, kuitenkin sanoo Paavalin lailla: \"Ei minulla ole\nmitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu\" (1. Kor.\n4: 4). Tämä tietää kerrassaan itsestään ja koko elämästään luopumista,\njopa itsensä kuolettamista. Henki sitä vastoin tempautuu siitä irralle\nuskomalla evankeliumin; se sanoo -- niinkuin Bernhard on sanonut\nkuolinhetkellänsä --: \"Rakas Herra Jeesus, vaikka olenkin elänyt\nmitä parhaiten, minä tiedän kuitenkin eläneeni niin, että ansaitsen\nkadotuksen; mutta minä lohduttaudun sillä, että sinä olet kuollut\nminun puolestani ja että sinä olet vihmonut minut pyhistä haavoistasi\nvirranneella verelläsi. Olenhan minä toki kastettu sinuun ja minä olen\nkuullut sen sinun sanasi, jolla olet minut kutsunut ja luvannut minulle\narmon ja elämän, ja sinä käsket minua uskomaan. Tällä perustuksella\nminä eroan täältä.\"\n\nSiellä, missä on tällainen evankeliumin lohdutus ja missä se tempaa\nsydämen kuolemasta ja helvetin ahdistuksesta, on edelleen myöskin\nseurauksena Pyhän Hengen voima ja työ: nyt Jumalan käskytkin alkavat\nelää ihmisen sydämessä, sillä nyt hän saa halun ja rakkauden niihin,\nalkaen niitä täyttää. Näin siis iankaikkinen elämä alkaa jo täällä,\nkunnes se tulee täydelliseksi toisessa elämässä.\n\n\nTiistai.\n\nTe olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta\ntulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta. Gal. 5:4.\n\nTässä Paavali ei puhu laista eikä lain teoista sinänsä, vaan\nniiden nojaan raketusta vanhurskauttamisvakaumuksesta. On kuin hän\nsanoisi: En tuomitse lakia sinänsä, mutta minä tuomitsen sen, että\npyritään tulemaan vanhurskaiksi lain nojalla, aivan kuin Kristus\nei vielä olisikaan tullut tahi jo tulleena ei yksinään kykenisi\nvanhurskauttamaan, sillä se on Kristuksen kieltämistä. Sen tähden\nhän sanoo: \"Olette joutuneet pois Kristuksesta\": Kristus on lakannut\nteissä olemasta ja vaikuttamasta, teillä ei ole enää jäljellä vähääkään\nKristuksen tuntemista, Henkeä, mieltä, suosiota, vapautta eikä elämää,\nvaan olette kerrassaan erossa hänestä: hänellä ei enää ole pienintäkään\ntekemistä teidän kanssanne eikä teillä hänen kanssaan.\n\nJos uskottelet itsellesi, että Kristus ja luottamus lakiin saattavat\nasustaa samassa sydämessä, niin ollos varmasti vakuuttunut siitä, että\nsydämessäsi asuu perkele, naamioituna sinua syyttäväksi, kamalasti\nkauhistavaksi ja vanhurskauden saavuttamista varten sinulta lakia ja\ntekojasi vaativaksi Kristukseksi. Eipä todellinen Kristus vaadi sinua\ntilille synneistäsi eikä käske sinua luottamaan hyviin tekoihisi; ei\nmyöskään todellinen Kristuksen tunteminen eli usko kysele, oletko\ntehnyt vanhurskauden saavuttamiseksi hyviä tekoja vaiko kadotuksen\nansaitsevia pahoja tekoja, vaan se päättelee yksinkertaisesti näin:\nJos teetkin hyviä tekoja, et silti tule vanhurskaaksi, jos taas teet\npahoja tekoja, et silti joudu tuomittavaksi. Minä en riistä hyviltä\nteoilta niille tulevaa kunniaa enkä kiitä pahoja tekoja, mutta\nvanhurskauttamisasian kysymyksessä ollen minä sanon: On pidettävä\nhuolta siitä, kuinka säilyttäisin Kristuksen, jottei hän kävisi minulle\nhyödyttömäksi, jos halajan tulla laista vanhurskaaksi. Kristus yksin\nminut tekee vanhurskaaksi vastoin pahoja tekojani ja katsomatta hyviin\ntekoihini. Jos minulla on tämä ajatus Kristuksesta, silloin omistan\noikein Kristuksen; jos taas päättelen, että hän vanhurskauttamisekseni\nvaatii minulta lakia ja tekoja, silloin hän on käynyt minulle\nhyödyttömäksi ja hän on minulta kadonnut.\n\nVielä apostoli sanoo näistä: \"Te olette langenneet pois armosta\",\ntoisin sanoen: Ette enää ole armon valtakunnassa. Samoin kuin näet\nuppoaa se, joka laivasta putoaa mereen, putosi sitten miltä kohdalta\nhyvänsä, samoin sekin, joka haluaa pois armosta, hukkuu ehdottomasti.\nLaista vanhurskaaksi yrittäminen on siis haaksirikkoon joutumista ja\naivan ehdottomaan kuoleman vaaraan heittäytymistä. Niin Kristuskin\nsanoo: \"Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka\nei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha\npysyy hänen päällänsä\" (Joh. 3: 36). Sen tähden ei sovi tarkastella\nkylmäkiskoisen välinpitämättömästi näitä apostolin sanoja, sillä\nse, joka lankeaa pois armosta, menettää kaiken sovituksen, syntien\nanteeksiantamuksen, vanhurskauden, vapauden ja elämän, sen, minkä\nKristus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meille ansaitsi, ja saa\ntämän kaiken sijaan Jumalan vihan ja tuomion ja iankaikkisen kadotuksen.\n\n\nKeskiviikko.\n\nHyvin hän on kaikki tehnyt: kuurot hän saa kuulemaan ja mykät puhumaan.\nMark. 7: 37.\n\nKaikkialla, missä ikinä sanaa oikein käytetään, on myös kristityitä.\nMissä taas sanaa ei oikein viljellä, siellä ei myöskään ole\nkristityitä. Muistakoon siis jokainen vakaasti pysyä sillä kannalla,\nettä kuulee Jumalan sanaa. Ilman sanaa Jumala ei tahdo mitään\nsydämellesi ilmoittaa. Jos tahdot häntä nähdä ja tuntea, se on\ntapahtuva ainoastaan sanan ja sakramenttien kautta; muulla tavalla Pyhä\nHenki ei tee sinussa työtään. Niin Jumala itse taivaastaan opettaa\nsanoen: \"Tämä on minun rakas Poikani; häntä kuulkaa\". Samoin Kristus\nantaa opetuslapsilleen käskyn: \"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat\nminun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen\nnimeen ja opettamalla heitä\". Vielä hän sanoo heille: \"Joka kuulee\nteitä, se kuulee minua\". Herra Kristus on siis käskenyt meidän avata\nsuumme ja saarnata ihmisille evankeliumia ja kastaa heitä. Se on oikea\ntapa, jonka kautta tullaan autuaaksi; kaikki muut keinot ovat turhan\nturhia. \"Joka kuulee teitä\", hän sanoo, \"se kuulee minua\".\n\nEi liene keskuudessamme ainoatakaan, joka ei lähtisi rientämään\nvaikkapa sadan penikulman päähän sellaiseen kirkkoon, missä\ntiedettäisiin Herran Jumalan itsensä saarnaavan. Jokainenhan tahtoisi\nkuulla hänen ääntään! Mutta Herra Jumala sanoo: minä tulen aivan\nlähellesi; ei sinun tarvitse niin pitkiä matkoja tehdä. Kuule\nseurakunnanpaimentasi, isääsi ja äitiäsi, niin kuulet minua; he ovat\nminun opetuslapsiani ja virkamiehiäni. Kun sinä heitä kuulet, niin\nminä puhun sinun sydämeesi, niinkuin minä puhuttelin mykkää, että\nkorvasi aukenevat ja kielesi pääsee siteistään, ja sinusta tulee\nkuuleva ja puhuva ihminen. Et sitten enää ole kuuro etkä mykkä,\nkuten ennen. Mutta jos ei tahdota kuulla Jumalaa, joka puhuu meille\nisän ja äidin, maallisen esivallan ja sananpalvelijain kautta,\nseuraa siitä se rangaistus, että perkele saa yhä tiukemmin sulkea\nkorvat ja yhä lujemmin sitoa kielet, tehden Jumalan sanan kuulemisen\nja sen tunnustamisen yhä vaikeammaksi. Sen sijasta perkele avaa\nkorvat kuulemaan omia valheitaan, lahkolaisia ja vääriä oppeja sekä\nirstautta ynnä muuta sellaista. Sellainen palkka yleensä seuraa sanan\nylenkatsomista; ja oikeinhan silloin tapahtuukin, koska halutaan juuri\ntällaista asiain tilaa.\n\nNoudattakaamme niiden hurskasten ihmisten esikuvaa, jotka ylistivät\nHerraa Kristusta, sanoen: \"Hyvin hän on kaikki tehnyt: kuurot hän\nsaa kuulemaan ja mykät puhumaan\". Tätä hän toteuttaa taukoamatta\nkristikunnassa pyhien sakramenttien ja ulkonaisen sanan kautta, jota\nhän saarnauttaa, jotta kuurojen korvat aukenisivat ja mykät alkaisivat\npuhua. Sanan eikä minkään muun kautta Pyhä Henki meissä vaikuttaa.\nHuomatkaa se tarkoin ja ottakaa entistä ahkerammin siitä vaari, sillä\nse on suorin ja varmin keino saada korvat auki ja kieli vapaaksi ja\ntulla autuaaksi. Sen suokoon meille rakas Herramme ja Vapahtajamme\nKristus Jeesus! Amen.\n\n\nTorstai.\n\nJa sinä -- käänny Jumalasi tykö, noudata laupeutta ja oikeutta ja pane\nalati toivosi Jumalaasi. Hoos. 12: 7.\n\nProfeetta on edellä esittänyt esimerkin kantaisä Jaakobista, jonka\nnimestä jumalattomat israelilaiset kerskasivat, eivätkä kuitenkaan\nseuranneet hänen uskoansa. Nyt hän kehoittaa sanoen: Tee sinä, mitä\nJaakob on tehnyt, niin sinua syystä nimitetään Jaakobiksi. Tässä on\nlyhyessä saarnassa esitetty meille osuvasti, kuinka meidän tulee\nkääntyä Jumalan tykö. Ensiksi hän varoittaa ihmisiä luottamasta hyviin\ntekoihinsa ja neuvoo kääntymään luvatun siemenen puoleen, joka oli\nrikki polkeva käärmeen pään ja ottava pois sen kirouksen, johon koko\nihmissuku on langennut esivanhempiemme synnin kautta. Mutta sanoessaan,\nettä heidän tulee kääntyä Jumalan tykö, profeetta osoittaa, että he\novat poikenneet pois Jumalasta ja hänen sanastansa ja että niiden,\njotka tahtovat tehdä parannuksen, täytyy kääntyä Jumalan tykö. Heidän\ntäytyy ottaa vaarin Jumalan sanasta, kun hän sanoo: \"Häntä kuulkaa!\"\nSen tähden profeetta näyttää heille, että heillä tämän sisäisen\njumalanpalveluksen, nimittäin uskon ohella tulee olla ulkonainen\njumalanpalvelus. Kuitenkaan hän ei ajattele niitä jumalanpalveluksia,\njoita Mooseksen lain mukaan pidettiin, vaan asettaa silmiemme eteen\nMooseksen toisen taulun iankaikkiset ja muuttumattomat käskyt ja\nyhdistää ne sangen lyhyesti, niinkuin pyhä Paavalikin tekee sanoessaan:\n\"Rakkaus on lain täyttämys\".\n\nEnsiksi siis tulee noudattaa laupeutta, toisin sanoen, tehdä jokaiselle\nhyvää. Kristuskin ylistää rakkauden tekoja suuresti. Kun häneltä\nkysyttiin, mikä on suurin käsky laissa, niin hän sanoi: \"'Rakasta\nHerraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi\nja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen,\ntämän vertainen on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.\" (Matt.\n22: 37-39.) Jos siis todella tahdot kääntyä Jumalan tykö, niin\nusko Herra Kristus lunastajaksesi, ja usko, että Jumala on sinulle\narmollinen sen tähden, että hänen Poikansa on kuollut sinun edestäsi.\nJos sitten tahdot tietää, kuinka sinun vastedes tulee elää, niin\nnoudata laupeutta, sillä ei riitä, että olet kellekään vääryyttä\ntekemättä; sinun on myös osoitettava hyvyyttä kaikille, joille voit.\nLaki vaatii sitä.\n\nProfeetta ei kuitenkaan vain sano, että meidän tulee lähimmäiselle\ntehdä hyvää ja noudattaa laupeutta, vaan hän vaatii meitä myös tekemään\noikeuden. Tässä nimitetään oikeudeksi sitä suurta rakkauden työtä,\nettä paha rangaistaan, kielletään ja tuomitaan. Tätä oikeutta täytyy\nkaikissa elämänmuodoissa noudattaa, ja jokainen katsokoon, ettei\npahennusta aikaansaada ja että synti ei jää rankaisematta. Tähän\noikeuteen kuuluu myös, niinkuin Herra Kristus kaikilta vaatii, että\nsalassa nuhdellaan veljeä, jos tämä tekee syntiä. Ketään ei saa katsoa\nsormien lävitse, jos hän tekee syntiä. Mutta koska maailma tahtoo\nvälttää nuhtelua, saavat ne, jotka tahtovat oikeutta harjoittaa, kestää\nsuuren vaaran, sitä paitsi perkelekin ahdistaa heitä hirmuisesti.\nSiksi Jumalaa pelkääväisten tulee kärsivällisesti voittaa kaikki, mikä\nheitä tämän tähden kohtaa, ja lohduttautua iankaikkisten aarteiden\ntoivolla, jotka ovat paljon suuremmat kuin tämän elämän kärsimykset.\nTätä profeetta tarkoittaa sanoessaan, että meidän tulee \"alati panna\ntoivomme Jumalaan\".\n\n\nPerjantai.\n\nMe tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon\nkautta Jeesukseen Kristukseen. Gal. 2: 16.\n\nOikea kristillinen opetustapa on seuraava. Ihminen oppikoon ensiksikin\nlaista tuntemaan itsensä sellaiseksi syntiseksi, jonka on mahdoton\ntehdä ainoatakaan hyvää tekoa. Laki näet sanoo: Sinä olet paha puu;\nsiis kaikki se, mitä ajattelet, puhut ja teet, sotii Jumalaa vastaan.\nEt siis voi ansaita armoa teoillasi. Jos yrität, teet pahan vielä\npahemmaksi; sillä kun kerran olet paha puu, et voi kantaa muunlaisia\nhedelmiä kuin pahoja, toisin sanoen syntiä. \"Kaikki, mikä ei ole\nuskosta, on syntiä\" (Room. 14: 23). Jos siis mielitään edeltävillä\nteoilla ansaita armoa, on se samaa kuin jos Jumalaa lepytettäisiin\nsynneillä; mutta sehän on suorastaan synnin kartuttamista synneillä,\nJumalan ivaamista ja hänen kiihoittamistaan vihaan. Ihminen, näin\nsaadessaan opetusta laissa, kauhistuu, nöyrtyy ja todella huomaa\nsyntinsä suuruuden; hän ei löydä itsestään hitustakaan rakkautta\nJumalaan, hän jättää Jumalan vanhurskaaksi sanassaan ja tunnustaa\nitsensä syypääksi iankaikkiseen kuolemaan ja kadotukseen. Kristillisen\nopin edellinen osa on siis katumuksen ja itsensä tuntemisen julistusta.\n\nJa sitten toiseksi: Jos tahdot tulla autuaaksi, niin tiedä, että\nautuutta ei saavuteta teoilla, vaan Jumala lähetti ainosyntyisen\nPoikansa maailmaan, jotta me hänen kauttaan eläisimme. Hän on\nristiinnaulittu ja kuollut puolestasi ja hän kantoi syntisi ruumiissaan\nristinpuuhun (1. Piet. 2: 24). Tässähän ei ole mitään armoa edeltävää\ntekoa, vaan pelkkää vihaa, syntiä, pelkoa ja kuolemaa! Laki siis\nainoastaan ilmaisee synnin, kauhistaa ja nöyryyttää, valmistaa sillä\ntavoin vanhurskauttamista varten ja ajaa Kristuksen luokse. Jumala on\nnäet sanassaan ilmaissut tahtovansa olla armollinen Isä, joka -- kun\nme emme mitään voi ansaita -- tahtoo ansiottamme, lahjaksi, Kristuksen\ntähden meille antaa syntien anteeksiantamuksen, vanhurskauden ja\niankaikkisen elämän; sillä hän on Jumala, joka ilmaiseksi antaa\nlahjansa kaikille, ja juuri tämä koituu hänen jumaluutensa kiitokseksi.\nMutta tätä jumaluuttaan hän ei voi pätevyyttää tekopyhiä vastaan, he\nkun eivät tahdo häneltä ilmaiseksi ottaa vastaan armoa ja iankaikkista\nelämää, vaan ansaita ne omilla teoillaan. He siis yksinkertaisesti\ntahtovat häneltä ryöstää hänen jumaluutensa kunnian. Hänen täytyy\nsiis, voidakseen säilyttää tämän, pakostakin kaikkein ensiksi lähettää\nlakinsa, joka kauhistaa ja salaman ja ukkosen tavoin muruiksi murtaa\nnuo kovaa kovemmat kalliot.\n\nTästä alkaa nyt huokaileminen. Lain säikähdyttämä ihminen on\nkerrassaan epätoivoinen omista voimistaan, tähyilee ja huokailee\nvälittäjän ja vapahtajan apua. Evankeliumin terveellinen sana tulee\nsilloin parhaaseen aikaan, ja se sanoo: Ole turvallisella mielellä,\npoikani, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi! ( Matt. 9: 2); usko\nvain Jeesukseen Kristukseen, joka on ristiinnaulittu sinun syntiesi\ntähden. Jos tunnetkin syntejä, älä niitä tarkastele itsessäsi, vaan\nmuista, että ne ovat heitetyt Kristuksen päälle, jonka haavat ovat\nsinut terveeksi tehneet. Tämä on autuuden alku, tällä tavalla me\npääsemme vapaiksi synnistä, tulemme vanhurskaiksi ja saamme lahjaksi\niankaikkisen elämän, ilmeisestikään emme omien ansioittemme vuoksi,\nvaan uskon vuoksi, jolla omistamme Kristuksen.\n\n\nLauantai.\n\nAikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä\nvuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista, ja sinne virtaavat\nkansat. Miika 4: 1.\n\nProfeetta ennustaa tässä Siionin vuoren kerran olevan niin vahvan, että\nse on kaikista vuorista ylimmäinen ja on ikään kuin muiden vuorten\npää. Tätä ei ole käsitettävä paikallisesti, vaikka profeetta nimeääkin\nerikoisen paikan, vaan tarkoittavaksi hengellistä valtakuntaa:\nkristillistä seurakuntaa ja evankeliumin saarnaa, jonka saarnaaminen\nalkoi Siionista, missä varhaisin kristillinen seurakunta oli. Se\nsiis, mitä profeetta puhuu vuoren korkeudesta ja vahvuudesta, on\nymmärrettävä Kristuksen valtakunnasta puhutuksi. Kristuksen valtakunta\neli evankeliumin saarna on tehty niin lujaksi ja tukevaksi, ettei\nsitä voi kukistaa mikään valta eikä voima, olkoon kuinka mahtava\ntahansa. Tästä Herramme Kristus sanoo: \"Tälle kalliolle minä rakennan\nseurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita\" (Matt. 16: 18).\nKristus antaa ymmärtää, ettei hänen valtakuntansa aina loista hänen\ntekemistänsä ihmeteoista, joita se alussa tarvitsi. Myöskään ei hänen\nseurakuntansa, toisin sanoen Jeesusta Jumalan Kristukseksi ja ainoaksi\nautuaaksitekijäksi tunnustava joukko, saa olla rauhassa kiusauksilta,\nvaan perkele yllyttää maailman vastustamaan tätä oppia Kristuksesta ja\nväkivalloin hävittämään sitä. Mutta lohdullista on, että Kristuksen\nkirkko aina perii voiton vihollisistaan ja saa riemuita. Siksi\nprofeettakin on sanonut sen vuoren, jolla Herran huone on, seisovan\nvahvana: se linnoitetaan niin lujaksi, että se on vankka ja vakava\neikä ole horjutettavissa. Niinkuin Kristuksen valtakunta on kaikkia\nvaltakuntia korkeampi, niin se on myös kaikkia muita pysyvämpi,\nniinkuin Raamattu sanoo: \"Meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti\"\n(Jes. 40: 8).\n\nVielä profeetta sanoo, että Herran vuoren tykö virtaavat kansat.\nNäin hän luonnehtii sattuvasti Kristuksen valtakunnan ja kaikkien\nmaallisten valtakuntien välillä vallitsevaa eroa. Koska ihmiset ovat\npahoja ja luonnostaan tottelemattomia, maallinen esivalta tarvitsee\nlakia ja pakkoa, pitääkseen ihmisiä pelossa ja kuuliaisina vastoin\nheidän tahtoaan. Kristuksen valtakunnassa sen sijaan ei lainkaan\ntarvita tällaista huolehtimista. Niin pian kuin Jumalan sana alkaa\nkaikua ihmisten korviin ja sydämeen, he tulevat itsestään, virtaillen\nkoolle ja tahtovat hekin päästä osallisiksi tästä kuningaskunnasta,\nniinkuin Kristus sanoo: \"Taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään\nja hyökkääjät tempaavat sen itsellensä\" (Matt. 11: 12). Mitäpä\niloisempaa näet saattaisivat murheelliset sydämet ja mitä suloisempaa\nahdistetut omattunnot kuulla, kuin että Jumala, taivaallinen Isä, on\nKristuksen kautta sovitettu, synti anteeksiannettu ja iankaikkinen\nelämä lahjoitettu? Kukapa ei halusta tahtoisi tulla osalliseksi\nnäistä jaloista aarteista? Jos siis vain evankeliumin sanaa oikein\njulistetaan, kansat virtaavat itsestään tämän vuoren tykö, toisin\nsanoen Kristuksen kirkkoon, jossa ilmoitetaan jumalallisen laupeuden\naarteita ja jaetaan kaikille kristinuskovaisille evankeliumin saarnan\nkautta. Erikoisesti profeetta on tahtonut osoittaa eron Kristuksen\nvaltakunnan ja Mooseksen eli lain valtakunnan välillä. Laki näet\npakottaa ja ajaa ankarasti Jumalan vihalla uhkaillen ihmisiä\nkuuliaisuuden varjoon. Kristuksen valtakunnassa taas on nöyrä kansa,\njoka itsestään, lammasten lailla, seuraa paimentansa.\n\n\n\n\nKOLMASTOISTA KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nAutuaat ovat ne silmät, jotka näkevät, mitä te näette. Sillä minä sanon\nteille: monet profeetat ja kuninkaat ovat tahtoneet nähdä, mitä te\nnäette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole\nkuulleet. Luuk. 10: 23, 24.\n\nHerra tahtoo lohduttaa meitä täällä maailman kurjuudessa, missä ei\nmikään ole niin ylenkatsottua kuin evankeliumi. Kaikkia valheita ja\nharhaoppeja maailma voi sietää, mutta evankeliumia se ei tahdo kuulla,\nvaan pilkkaa ja vainoaa sitä mitä kiivaimmin. Tämän Herra näkee ja\nsen tähden hän lohduttaa opetuslapsiaan, sanoen: Maailma pilkkaa ja\nhäpäisee evankeliumia, mutta joka on saanut armon sitä omistaa ja\nsiitä lohdutusta ammentaa, hänellä on autuaat korvat; hän kiittäköön\nsydämestään Jumalaa siitä, että on alkanut pitää sitä kalliina, vaikka\nmaailma sitä niin suuresti ylenkatsoo. Toden totta siis on: te olette\nautuaammat kuin Daavid ja muut hurskaat kuninkaat. Pyhien kantaisien,\nprofeettain ja kuningasten suurimpana haluna on näet ollut saada elää\ntähän aikaan, nähdä ja kuulla minua. Sitä onnea ei kuitenkaan heille\nsuotu. Teille on tapahtunut tämä armo ja autuus; katsokaa siihen ja\nkiittäkää Jumalaa, että teidän on sallittu kuulla ja nähdä minua.\n\nHerra kyllä näkee, millaisia kurjia ja viheliäisiä olentoja me ihmiset\nolemme. Ellei ole tätä pyhän evankeliumin aarretta, ilmestyy villitys\nvillityksen perään: on aivan mahdoton yhdenkään pelastua. Ellei\nJumalan sanaa ole, käy aina niin, että hyväksytään kaikenlaiset väärät\nopit ja valheet ja uskotaan niihin. Ja kuitenkin ihmiset luulevat\nolevansa oikealla autuuden tiellä, vaikka juoksevat kuin juoksevatkin\nsuoraa päätä perkeleen tykö helvettiin. Toisaalta taas, kun meillä on\nevankeliumi, jokainen ylenkatsoo sitä, ja vain pieni vähemmistö ottaa\nsen parannuksekseen vastaan. Me ihmiset olemme kurjan kurjia. Parasta\nkenties on, että Herra pian tulee viimeiselle tuomiollensa tekemään\nlopun kaikesta.\n\nRakas Herramme Kristus on valittaen todennut, ettei maailma huoli hänen\nsanastaan. Sen tähden hän kääntyy erikoisesti opetuslastensa puoleen,\nsanoen: Autuaat te, jotka saatte kuulla Jumalan sanaa, koska ette\nole kuolleet ennen sen ilmestymistä; minä sanon teille: mahtavimmat\nkuninkaat ja suurimmat profeetat olisivat kernaasti halunneet saada\nsitä kuulla. Ja kuitenkin maailma on niin paha, ettei se siitä\nensinkään välitä, vaikka se saisi sen omistaa, vaan ylenkatsoo ja\npilkkaa sitä. Älkää te välittäkö tästä pahennuksesta, vaan muistakaa\nkäyttää armoa parannukseksenne. Juuri sitä Herra tarkoittaa; sen tähden\nhän tahtoo, että kukin hartaasti kuulisi sanaa eikä ylenkatsoisi sitä,\nniinkuin maailma ylenkatsoo ja niinkuin toteamme sekä ylhäisten että\nalhaistenkin esimerkistä. Joka ei kykene evankeliumia vainoamaan,\nylenkatsoo sitä; murto-osa omistaa sen kiitollisena parannuksekseen.\nMutta nämä ovat kuulemastaan ja näkemästään autuaat.\n\n\nMaanantai.\n\nJa se on koituva meille vanhurskaudeksi, että tarkoin noudatamme\nkaikkia näitä käskyjä Herran, meidän Jumalamme edessä, niinkuin hän on\nmeitä käskenyt. 5. Moos. 6: 25.\n\nKatso, kuinka suuresti Mooses tässä ylistää ensimmäistä käskyä.\nHänhän sanoo sen täyttämisen koituvan Jumalan edessä vanhurskaudeksi;\nhän pitää tämän käskyn täyttämistä vanhurskauttavana. Kuitenkin\nme uskomme, ettei yksikään ihminen maan päällä tule vanhurskaaksi\ntekojen kautta, niinkuin maailma yleensä luulee; siihen vaaditaan\nainoastaan usko Jumalan sanaan ja lupaukseen. On siis oikein, kun\nsanomme jumalanpalveluksen kuuluvan sekä Jumalan pelon että rakkauden.\nJokaiseen käskyyn sisältyy pelkoa ja rakkautta: meidän pitää pelkäämän\nja rakastaman Jumalaa, se on ensimmäinen käsky; muut juontuvat siitä.\nToisen taulun sanat, esimerkiksi 'älä tee huorin', 'älä tapa', 'älä\nvarasta', eivät tee meitä hurskaiksi, emmekä me voi niitä täyttää ilman\nuskoa. Missä näet ensimmäistä käskyä ei ole, siinä ei ole muitakaan, ja\nmitä ihmiset tekevät, näkyy ainoastaan maailmalle.\n\nMutta ensimmäinen käsky opettaa, kuinka me tulemme vanhurskaiksi,\nhurskaiksi ja pyhiksi. Kuinka se tapahtuu? Niin, että täytät\nensimmäisen käskyn uskomalla Kristukseen. Tämä käsky vaatii ainoastaan\nuskoa, ja tämä usko vanhurskauttaa sinut, niinkuin Aabrahamista on\nkirjoitettu (1. Moos. 15:6). Ensimmäinen käsky siis vaatii pääasiaa,\nuskoa; joka sen pitää, on autuas. Mutta kukaan ei pidä sitä, ellei\nhänen anneta Pyhän Hengen kautta kuulla evankeliumia. Näin ei kukaan\ntule autuaaksi ilman Kristusta: Kristuksen täytyy tässä ensin olla;\nhäneen uskomalla tullaan vanhurskaiksi. Mooses sanoo, että se, joka\non vanhurskas, on vanhurskas siksi, että hän sen käskyn pitää. Mutta\nse sen pitää, joka sydämestänsä uskoo Jumalaan, kun pahoin käy, ja\nsydämestänsä pelkää Jumalaa, kun hyvin käy.\n\nSe joka pelkää Jumalaa ja uskoo häneen, ei tee kellekään väärin, vaan\njättää asiansa Jumalan haltuun, jos hänelle väärin tehdään, kärsii\nsen Jumalan tähden ja jättää koston Jumalalle. Näin täytetään viides\nkäsky, sillä se juontuu ensimmäisestä. Uskovainen ei kosta, koska hän\nluottaa siihen, että Jumala auttaa hänet oikeuteensa. Ensimmäinen käsky\non siis kaikkien muiden käskyjen ydin, sen tähden Mooses sanoo: joka\npelkää Herraa ja palvelee häntä, se tekee hyvin, se pitää nämä käskyt.\nKun uskotaan Jumalaan ja peljätään häntä, seuraa myös tekeminen: joka\npelkää Jumalaa, hän tekee hyvää; myös se, joka uskaltaa Jumalaan,\nodottaa kärsivällisesti, että Jumala on häntä auttava.\n\nSe on niin muodoin vanhurskas, joka tarkoin noudattaa tätä kaikkea,\ntoisin sanoen: uskoo ja osoittaa uskon teoillansa. Mooses ohjaa\nainoastaan siihen, kuinka on elettävä ja käskyt pidettävä, mutta\nkäskyn pitämiseen ja onnettomuuden aikana uskomiseen tarvitaan toinen\nmies. Ihminen on luonnostansa epätoivoinen onnettomuudessa ja paisuu\nonnen aikana. Mooses tosin, opettaa ja käskee, mitä on tehtävä, mutta\nmistä tämä saadaan ja otetaan, nimittäin uskomalla Kristukseen, sen\nopettaa yksin evankeliumi; sitten Jumala antaa armonsa, että voidaan\ntukahduttaa ylpeys myötäkäymisessä ja uskaltaa Jumalaan ristissä ja\nkiusauksessa.\n\n\nTiistai.\n\nMutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu\noli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.\nGal. 3: 22.\n\nMissä ikinä Raamatussa on isille annettu, Kristusta koskeva lupaus,\nsiinä luvataan siunaus, toisin sanoen vanhurskaus, autuus ja\niankaikkinen elämä; ja päinvastaiselta kannalta katsottuna siinä ei ole\nvanhurskautta, siunausta, autuutta eikä elämää, vaan synti, kirous,\nkuolema, perkele ja iankaikkinen kadotus.\n\nNäin Raamattu siis sulkee kaikki ihmiset synnin ja kirouksen\nalaisiksi jopa lupauksissakin, puhumattakaan laissa esiintuoduista\nraamatunkohdista, jommoinen on varsinkin tämä Paavalia lause: \"Kaikki,\njotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia\" (Gal. 3:\n10), ja sitten tuo kohta 5. Moos. 27: 26: \"Kirottu olkoon se, joka ei\npidä tämän lain sanoja eikä täytä niitä\". Nämä raamatunkohdat selvin\nsanoin sulkevat ja panevat synnin ja kuoleman alaisiksi sekä ne,\njotka ilmeisesti rikkovat lakia vastaan ja jättävät sen muodollisesti\nnoudattamatta, että myöskin ne, jotka ovat lain alla ja äärimmäisin\nponnistuksin yrittävät sitä täyttää. Sanalla sanottuna: Kaikki se, mikä\non Kristuksen ja lupauksen ulkopuolella, oli se mitä tahansa, on synnin\nalle suljettua.\n\nTokkohan se pysyy ikipäiviksi suljettuna? Ei, vaan siksi, kunnes\nlupaus annetaan --. Nythän lupaus on itse perintö eli Aabrahamille\nluvattu siunaus, toisin sanoen vapautus laista, synnistä, kuolemasta ja\nperkeleestä, ja armon, vanhurskauden, autuuden ja iankaikkisen elämän\nlahjoittaminen. Tätä lupausta, sanoo hän, ei saada omaksi millään\nansiolla, millään lailla, millään teoilla, vaan se annetaan lahjaksi.\nKeille? Uskoville. Keneen uskoville? Jeesukseen Kristukseen; hän on se\nsiunattu siemen, joka lunasti uskovat kirouksesta, jotta he saisivat\nsiunauksen. Nämä sanat eivät ole epäselviä, vaan selviä kuin päivä.\nMutta meidän on vaivauduttava tarkasti kiinnittämään niihin huomiomme\nja hyvin punnitsemaan niiden merkitystä ja arvoa. Jos näet kaikki ovat\nsuljetut synnin alle, seuraa siitä, että kaikki kansat ovat kirottuja\nja ovat Jumalan kirkkautta vailla, ovatpa vielä Jumalan vihan ja\nsaatanan vallan alaisia; kukaan heistä ei voi päästä vapaaksi millään\nmuulla tavalla kuin uskolla Kristukseen Jeesukseen. Näillä sanoilla\nPaavali siis sangen valtavasti taistelee kaikkien tekohurskasten\nkiihkohenkisiä mielipiteitä vastaan, sanoessaan: \"Raamattu on sulkenut\nkaikki synnin alle, että se, mitä luvattu oli, annettaisiin uskosta\nJeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat\".\n\n\nKeskiviikko.\n\nRakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta\nsielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi. Luuk. 10: 27.\n\nJumalan rakastaminen kaikesta sydämestä tarkoittaa hänen rakastamistaan\nenemmän kuin mitään luotua. Vaikka siis siinä, mitä Jumala on luonut,\non paljonkin hyvin rakastettavaa, sellaista, mikä miellyttää meitä\nsuuresti, me kuitenkin Jumalan tähden, jos hän niin tahtoo, sen kaiken\nhylkäämme ja luovumme siitä. Jumalan rakastaminen kaikesta sielusta on\nkoko ajallisen elämäsi järjestämistä niin, että jos rakkaus johonkin\nluotuun tai vaino sellaisen tähden yllättää sinut, voit sanoa:\nMinä annan kaiken alttiiksi ennen kuin tahdon Jumalastani luopua;\ntapahtukoon minulle, mitä Jumala tahtoo, minä tahdon mielelläni luopua\nkaikesta ennen kuin sinusta, Herra. Sinuun tahdon kiintyä likeisemmin\nkuin mihinkään luotuun. Jumalan rakastaminen kaikesta voimasta on\nkaikkien jäsentensä käyttämistä niin, että mieluummin luopuu kaikesta,\nmistä ruumiinsa voimien puolesta voi, ennen kuin tahtoo tehdä mitään\nJumalaa vastaan. Jumalan rakastaminen kaikesta mielestä taas on sitä,\nettei hyväksytä muuta kuin se, mikä Jumalalle on otollista; silloin\nihmisen mielipiteetkin ovat kääntyneet Jumalaan ja kaikkeen Jumalalle\notolliseen.\n\nNyt siis ymmärrät, mitä sisältää tämä käsky: rakasta Herraa, sinun\nJumalaasi. Rakasta sinä, sinä kokonasi; eivät kädet, ei suu eivätkä\npolvet sitä oikein täytä, vaan koko ihminen, ruumis ynnä sielu.\nKuitenkaan ei maan päällä ole ainoatakaan ihmistä, joka niin tekee,\nvaan me kaikki teemme päin vastoin. Tämä käsky tekeekin syntisiksi\nmeidät kaikki, niin ettei kukaan täytä pienintäkään piirtoa tästä\nkäskystä, eivät kaikkein pyhimmätkään. Sillä kukaan ei riipu niin\nkoko sydämellään Jumalassa, että hän Jumalan tähden luopuisi kaikesta\nluodusta.\n\nKuinka meidän on mahdollista rakastaa Jumalaa, ellei hänen tahtonsa\nmeitä miellytä? Jos näet rakastamme Jumalaa, niin meidän täytyy myös\nrakastaa hänen tahtoansa. Jos nyt Jumala lähettää meille sairautta,\nköyhyyttä, häpeää ja pilkkaa, niin sekin on hänen tahtonsa. Mitä me\nsilloin teemme? Me napisemme ja olemme kärsimättömät. Tämä on kuitenkin\nvähintä; kuinkahan tekisimme, jos meidän tulisi Jumalan ja Kristuksen\ntähden luopua ruumiista ja hengestä? Silloin kyllä käyttäytyisimme\ntoisin. Ehkäpä me vietämme ulkonaisesti kunniallista elämää, palvelemme\nJumalaa ulkonaisesti ja olemme olevinamme sangen hurskaita ja pyhiä,\nmutta sellaista Jumala ei tahdo, vaan hän tahtoo, että me suostumme\nhalulla hänen tahtoonsa.\n\nSen mitä Herra tässä evankeliumissa sanoo: \"tee se, niin saat elää\",\nsen hän sanoo meille kaikille; se on näet meiltä vielä tekemättä.\nSen tähden kaikki ihmiset ovat kuoleman ansainneet, eikä se, mitä me\npidämme hurskautena ja pyhyytenä, kelpaa Jumalalle. Omissa asioissamme\nme olemme kyllä toimellisia: kuinka kokoaisimme rahaa ja tavaraa ja\nkuinka osaisimme kauniisti puhua Jumalasta ihmisille ja tehdä itsemme\nhuomatuiksi. Mutta mitä Jumala siitä välittää; hän tahtoo meidän\nkaikesta sydämestä rakastavan häntä. Sitä ei yksikään ihminen voi\nitsestänsä, sen tähden tästä seuraa, että me kaikki olemme syntisiä\nja että meidän on tarpeen pitäytyä tuohon mieheen, Kristukseen, joka\non rakastanut Jumalaa kaikesta sydämestä ja meille sen kautta avannut\nvapaan tien Jumalan rakkauteen.\n\n\nTorstai.\n\nMutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja\nhyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. 1. Tim. 1: 5.\n\nTässä on sinulle tarkoin ilmaistuna, mitä oikeaan kristilliseen\nrakkauteen kuuluu. Jos tahdot lain tarkoituksen oikein ymmärtää,\nsinulla täytyy olla rakkaus, joka kumpuaa puhtaasta sydämestä, hyvästä\nomastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Tästä ei suoriuduta opilla\nmonenlaisista teoista, jossa kaikki eritellään ja pirstotaan, vaan\ntässä on täytettävä lain vaatimus. Se taas on rakkaus, joka purosen\nlailla pulppuaa puhtaasta sydämestä, jolla on hyvä omatunto ja\nrehellinen, vilpitön usko. Missä näin tehdään, käy oikein; muuten koko\nlain tarkoitus on väärin käsitetty.\n\nRakkaus taas ei ole muuta kuin sitä, että ollaan sydämestä suosiollisia\nja lempeitä jollekulle ja osoitetaan hänelle palvelevaa mieltä,\nhyvyyttä ja ystävyyttä. Monet tosin saarnaavat paljon rakkaudesta ja\nkerskaavat siitä, mutta he kääntävät sen vain omaksi hyödyksensä. Mutta\nse ei vielä suinkaan ole rakkautta, jos valikoit muutamia ihmisiä,\njotka sinua miellyttävät, ja olet heille ystävällinen ja suosiollinen,\netkä kellekään muulle. Tämä ei ole sitä rakkautta, joka tulee puhtaasta\nsydämestä ja vilpittömästä uskosta. Se mikä käy puhtaasta sydämestä, on\ntällaista: Jumala on käskenyt minua osoittamaan rakkautta lähimmäistäni\nkohtaan ja olemaan suosiollinen jokaiselle, olkoon hän ystäväni tai\nviholliseni, aivan niinkuin taivaallinen Isämme tekee antaessaan\naurinkonsa loistaa sekä pahoille että hyville ja tehdessään paljon\nhyvää niille, jotka päivät ja yöt pilkkaavat häntä ja käyttävät hänen\nhyvyyttänsä väärin, ollen tottelemattomia ja suosien pahuutta, syntiä\nja häpeää. Miksi Jumala niin tekee? Sulasta rakkaudesta, jota hänen\nsydämensä on tulvillaan ja jota hän tuhlailee jokaiselle, erotuksetta\nhyville ja pahoille, kelvollisille ja kelvottomille.\n\nSellainen on oikeata jumalallista, ehyttä ja altista rakkautta,\njoka ei valitse ketään tai jaa itseänsä, vaan kohdistuu vapaasti\nkaikkiin. Toista on viekas rakkaus: jos olen sen hyvä ystävä, joka\nminua palvelee, auttaa ja kunnioittaa, ja jos vihaan sitä, joka minua\nhalveksii eikä pidä yhtä minun kanssani. Tuollainen rakkaus ei tule\nsellaisesta sydämestä, jonka perustus on hyvä ja puhdas, vaan siitä,\njoka etsii vain omaansa, ollen täynnä rakkautta itseensä, mutta ei\ntoisiin. Puhtaan sydämen tulee Jumalan sanan ja hänen esikuvansa\nmukaan olla sellainen, että se suo ja tekee jokaiselle rakkainta ja\nparasta, mitä Jumalakin jumalallisessa rakkaudessaan hänelle antaa.\nMutta, sanonet, tuo on minun viholliseni ja tekee minulle pelkkää\npahaa. Rakkaani, onhan hän Jumalankin vihollinen ja tekee Jumalalle\npaljon enemmän pahaa, kuin hän voi tehdä sinulle, mutta ei sinun\nrakkautesi saa sammua sen tähden, että hän on paha ja kelvoton saamaan\nrakkautta osakseen. Tosin hurskas on rakastettavampi, ja jokainen\nluonnollisesti mieluummin liittyy sellaiseen ja vieroo pahoja ihmisiä.\nMutta näin tekee liha ja veri, ei aito kristillinen rakkaus. Kristitty\nei saa johtaa rakkauttansa henkilöstä, niinkuin maailma tekee; aito\nkristillisen rakkauden tulee olla rakkautta, joka kumpuaa sisäisesti\nsydämestä, niinkuin raikas puro, joka aina juoksee pysähtymättä, ei\nkuivu eikä haihdu. Puhdas sana tekee siis myös kätkijänsä sydämen\npuhtaaksi ja täyttää sen oikealla rakkaudella niin, että hän kohdistaa\nrakkauttansa jokaiseen eikä anna estää itseänsä harjoittamasta\nrakkautta ketä ja millaista kohtaan hyvänsä.\n\n\nPerjantai.\n\nMutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta. Gal. 4: 7.\n\nSe joka on lapsi, on myös välttämättä perillinen; juuri syntymälläänhän\nhän pääsee perillisen arvoon. Mikään teko, mikään ansio ei hanki\nhänelle perintöä; syntymä yksin sen tekee. Perintö taas tulee\nhänen omakseen hänen ollessaan yksinomaan saajana eikä toimivana,\ntoisin sanoen, hänet tekee perilliseksi juuri syntyminen, ei\nsynnyttäminen, ei vaivannäkö eikä murehtiminen. Hän ei mitään vaikuta\nsyntyäkseen, hänelle se vain tapahtuu. Me siis pääsemme näiden\niankaikkisten rikkauksien: syntien anteeksiantamuksen, vanhurskauden,\nylösnousemiskunnian ja iankaikkisen elämän omistukseen saajina emmekä\ntoimivina. Tähän ei tule mitään lisätekijöitä; usko yksin ottaa\nomakseen tarjotun lupauksen. Samoin kuin siis lapsi maallisessa\nsuhteessa tulee perilliseksi ainoastaan syntymällä, samoin tässäkin\nusko yksin tekee Jumalan lapsiksi ne, jotka syntyvät sanasta, mikä\non se jumalallinen kohtu, jossa me sikiämme, jossa meitä kannetaan,\njosta me synnymme ja joka meitä kasvattaa --. Tämän syntymisen, tämän\nmuovailtavana olemisen nojalla, jolla meistä tulee kristittyjä, meistä\nsiis myöskin tulee lapsia ja perillisiä. Mutta ollessamme perillisiä\nme myöskin olemme vapaita kuolemasta ja perkeleestä, ja meillä on\niankaikkinen vanhurskaus ja elämä. Tämä kaikki tulee osaksemme meidän\nollessamme yksinomaan saajan asemassa; emmehän me tee mitään, meille\nvain tapahtuu se, että uskon kautta sanaan meistä tulee ja muodostuu\nuusi luomus.\n\nNiin, se että hän sanoo meistä tulevan perillisiä, ei jonkun\nupporikkaan ja kaikkien mahtavimman kuninkaan, ei keisarin eikä\nmaailman, vaan kaikkivaltiaan Jumalan, kaiken Luojan perillisiä,\nylittää kaiken inhimillisen käsityskyvyn. Ja jos ken varmassa ja\nvankkumattomassa uskossa osaa päätellä sekä käsittää sen äärettömän\nsuuren asian, että hän on Jumalan lapsi ja perillinen, hän pitää\nkaikkien maailman valtakuntien mahdin ja rikkaudet kaikkineen likaisena\nroskana taivaalliseen perintöönsä verrattuina. Olkoon maailmalla mitä\nhyvänsä ylevää ja maineikasta, se häntä ellottaa; ja kuta veikeämpi\non maailman kunnia ja prameus, sitä vihattavampana hän sen pitää;\nkaiken kaikkiaan: se, mitä maailma rajattomimmin ihailee ja korkealle\nkorottaa, on hänen silmissään inhoittavaa ja mitätöntä. Mitäpä koko\nmaailma mahtavuuksineen, rikkauksineen ja ihanuuksineen on verrattuna\nJumalaan, jonka perillinen ja lapsi hän on? Ja sitten hänellä Paavalin\nkanssa on harras halu täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa (Fil.\n1: 23), eikä hänestä mikään voi olla sen mieluisampaa kuin varhainen\nkuolema: sen hän syleillen ottaa vastaan mieluisimpana rauhanaan, sillä\nhän tietää sen kaiken onnettomuutensa lopuksi ja sen kautta pääsevänsä\nperintöönsä --. Totta tosiaan, se ihminen, joka tämän täydellisesti\nvoi uskoa, ei kauaksi jäisi tähän elämään, sillä kohta hän menehtyisi\nylenmääräisestä riemusta.\n\nMutta eipä mielen lakia vastaan sotiva jäsenten laki salli uskon\ntäydellistymistä. Me siis tarvitsemme Pyhän Hengen apua ja lohdutusta,\njoka ahdistuksen aikana esiintyy puolestamme sanomattomin huokauksin.\nLihaan on vielä piintyneenä synti, joka tuon tuostakin saattaa\nomantunnon hämmennyksiin ja tällä tavoin on uskon esteenä, niin että\nemme täydellisesti saata riemuiten katsella emmekä kaivata näitä\niankaikkisia rikkauksia, jotka Jumala on Kristuksen kautta meille\nlahjoittanut. Itse Paavalikin huudahtaa tuntiessaan lihan taistelevan\nHenkeä vastaan: \"Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä\nkuoleman ruumiista?\" (Room. 7: 24). Tämä pyhissäkin vallitseva lihan\nheikkous ja sen taistelu henkeä vastaan todistaa riittävästi, kuinka\nheikko heidän uskonsa vielä on. Täydellinen uskohan tuossa tuokiossa\ntoisi mukanaan tämän nykyisen elämän perinpohjaisen halveksimisen ja\ntäydellisen kyllääntymisen siihen.\n\n\nLauantai.\n\nSillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: \"Rakasta\nlähimmäistäsi niinkuin itseäsi\". Gal. 5: 14.\n\nPaavali on Jumalan käskyjen paras selittäjä: näin suppeaan supistelmaan\nhän ahtaa koko Mooseksen lain ja osoittaa, että yksinkertaisesti\nvain tällainen perin lyhyt sana: \"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin\nitseäsi!\" muodostaa hänen kaikkien lakiensa pääytimen. Ja kuitenkin\njärki loukkaantuu näin halpa-arvoiseen ja köyhään sanontaan, kun\nsanotaan niin perin lyhyesti: \"Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi!\"\nJärjen arvostelun mukaan rakkaudessa toinen toistaan palveleminen,\ntoisin sanoen, harhaavan opettaminen, ahdistuneen lohduttaminen,\nheikon kohentaminen, lähimmäisen auttaminen mikäli suinkin voi, hänen\nheikkouksiensa sietäminen, ihmisten kiittämättömyyden ja halveksimisen\nkärsiminen, vanhempien kunnioittaminen jne. ovat sellaisia tekoja,\njoilla ei ole pienintäkään arvoa. Mutta usko minua: ne ovat niin\nverrattoman ihania, ettei maailma lainkaan käsitä niiden hyötyä eikä\narvoa, se kun ei arvioi tekoja eikä mitään muutakaan Jumalan sanan\nmukaan, vaan jumalattoman, sokean ja tyhmän järjen mukaan, -- totisesti\nse ei kykene pitämään yhden yhtä pienintäkään tosi hyvää tekoa sen\narvoisena kuin pitäisi.\n\nIhmiset erehtyvät siis äärettömästi luulotellessaan hyvinkin\nkäsittävänsä rakkauden käskyn. Tosin se on kirjoitettuna heidän\nsydämeensä: päätteleväthän he luonnonmukaisesti, että toisen on\ntehtävä toiselle sitä, mitä itselleenkin toivoo tehtäväksi, mutta\nsiitäpä ei voi johtopäätellä, että he sen myös käsittävät, sillä\nsiinä tapauksessahan he myös teoin sitä toteuttaisivat ja pitäisivät\nrakkautta kaikkia muita tekoja parempana.\n\nMeidän pitää siis ahkerasti taistella sekä oman sydämemme luulelmia\nvastaan, joihin me autuutta koskevissa kysymyksissä luonnostamme\nherkemmin luotamme kuin Jumalan sanaan, että myöskin itsevalittujen\ntekojen valheellisuutta ja näennäistä pyhyyttä vastaan, siten\noppiaksemme korottamaan niiden tekojen arvoa, joita jokainen\nkutsumuksessaan suorittaa, näyttäkööt sitten kuinka vähäpätöisiltä ja\nhalveksituilta tahansa, kunhan niihin vain liittyy Jumalan käsky, ja\npäin vastoin halveksimaan niitä, joita järki Jumalan käskyttä valikoi,\nnäyttäkööt sitten kuinka häikäiseviltä, merkityksellisiltä, tärkeiltä\nja pyhiltä tahansa. Jos siis haluat tietää, millä tavoin lähimmäistä\non rakastettava ja jos tahdot saada tähän asiaan selvän esimerkin,\nniin tarkkaa, millä tavalla itseäsi rakastat. Pulassa tahi vaarassa\nollessasi varmaan jännittyneenä odotat saavasi kokea ei ainoastaan\njoka miehen, vaan jopa koko luomakunnankin puolelta rakkautta sekä\nkaikkien tarjollaolevien neuvojen ja keinojen tuomaa apua. Et siis ole\nminkään sellaisen kirjan tarpeessa, joka sinua opastaisi ja kehoittaisi\nrakastamaan lähimmäistäsi: onhan sinulla kaikki lait sisältävä, mitä\noivallisin ja parhain kirja omassa sydämessäsi. Et tarvitse mitään\nopettajaa tässä asiassa; kysy vain omalta sydämeltäsi! Se antaa\nsinulle yllin kyllin opastusta: sinun on rakastettava lähimmäistäsi\nniin kuin itseäsi. Edelleen rakkaus on parhain hyve; se ei ainoastaan\nole valmis palvelemaan kielellä, kädellä, rahalla ja omaisuudella,\nvaan koko olemuksella ja elämällä; sitä eivät houkuttele suoritetut\npalvelukset eikä mikään muukaan seikka, eikä se anna laiminlyöntien\neikä kiittämättömyyden itseään estää. Niinhän esimerkiksi äitikin\nhoivaa ja hoitaa lastansa, koska rakastaa häntä. Samalla tavoin ilmenee\nkristillinen rakkaus jokaista kohtaan.\n\n\n\n\nNELJÄSTOISTA KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nJa hänen mennessään erääseen kylään kohtasi häntä kymmenen pitalista\nmiestä, jotka jäivät seisomaan loitommaksi; ja he korottivat äänensä ja\nsanoivat: \"Jeesus, mestari, armahda meitä!\" Luuk. 17: 12, 13.\n\nUsko on luonteeltaan sellainen, että se rohkeasti luottaa Jumalan\narmoon. Se saa hyvän käsityksen hänestä ja epäröimättömän luottamuksen\nhäneen. Se uskoo, että Jumala ei jätä, vaan ottaa hoivaansa. Ellei\nnäet ole olemassa tällaista käsitystä ja luottamusta, ei myöskään ole\nolemassa mitään oikeata uskoa, ei myöskään mitään oikeata rukousta eikä\nJumalan ahtaalle panemista; jos taas sellainen on olemassa, se tekee\nrohkeaksi ja uskaliaaksi: ihminen uskaltaa vapaasti esittää hätänsä\nJumalalle ja vakaasti anoa apua. Ei siis riitä se, että uskot Jumalan\nolevan olemassa, eikä se, että rukoilet monisanaisesti. Ota varteen\nnäistä pitalisista, minkälainen uskon pitää olla ja kuinka se ilman\nkeitään opettajia opettaa rukoilemaan täysin menestyksellisesti. Sinä\nhuomaat heidän saaneen hyvän käsityksen Kristuksesta ja turvallisen\nluottamuksen häneen; he ovat siinä lujassa luulossa, että hän\narmollisesti ottaa heidät huomioon. Ja tämä luulo tekee heistä niin\nrohkeita ja uskaliaita, että he ujostelematta esittävät hänelle hätänsä\nja täydellä todella ja isolla äänellä anovat apua. Ellei heissä jo\nennen olisi syntynyt mainittua käsitystä, he varmasti olisivat jääneet\nasuntoonsa tai eivät ainakaan olisi rientäneet hänen tykönsä eivätkä\nääntään korottaen rukoilleet häntä, vaan epäilys olisi neuvonut heitä\nnäin: Mitä aiommekaan tehdä? Ken tietää, pitääkö hän siitä, että me\nhäntä rukoilemme? Ehkei hän kiinnitä meihin mitään huomiota.\n\nOi, tuollainen häilyminen ja epäileminen ei korota ääntään eikä riennä\nvastaan. Oikea usko sitä vastoin ei epäile Jumalan hyvää, armollista\ntahtoa, ja sen tähden sen rukous on yhtä voimakas ja luja kuin uskokin.\nLuukas ei siis suotta mainitse heistä näitä kolmea asiaa, ensiksikin\nsitä, että he riensivät häntä vastaan, toiseksi sitä, että he jäivät\nseisomaan, ja kolmanneksi sitä, että he korottivat äänensä. Näillä\nkolmella asialla ylistetään heidän vahvaa uskoaan ja se esitetään\nmeidän esikuvaksemme. Vastaan rientäminen tietää sitä rohkeutta,\njonka luottava uskallus vaikuttaa, seisominen tietää sitä lujuutta\nja suoruutta, joka vastustaa epäilystä, huutaminen tietää sitä syvää\nanomisen vakavuutta, joka puheenalaisesta luulosta kasvaa. Ponneton\nepäilys sen sijaan ei riennä, ei se jää seisomaan eikä huuda, vaan se\nväänteleikse, käy kumaraan ja sammaltelee: Ken tiesi, ken tiesi, jospa\nolisi totta tuo, entä jos onkin kaikki turhaa --, ynnä muuta tuollaista\nepäröinnin puhetta. Ei sillä näet ole mitään hyvää käsitystä, mitään\nhyvää luuloa Jumalasta, ei se häneltä mitään odota, eikä sille siis\nmitään tapahdukaan. Pyhä Jaakobkin sanoo: \"Joka anoo, se anokoon\nuskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon\nkaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen\nluulko Herralta mitään saavansa.\" (Jaak. 1: 6, 7.) Ja sitten saavutaan\ntekoineen -- tyhmien neitsyeiden lailla, jotka ovat kuluttaneet öljynsä\nloppuun, lamput tyhjinä -- arvellen, että Jumalan on pakko kuulla\nmoista heidän uhmailuaan ja avata; mutta hän ei kuule, ei avaa.\n\nKatso, hyvää käsitystä Jumalasta eli lohdullista luottamusta häneen\nsanotaan Raamatussa kristilliseksi uskoksi ja hyväksi omaksitunnoksi,\nja siihen on ehdittävä, jos mielitään tulla autuaaksi. Mutta siihen\nei päästä teoilla eikä opeilla. Ole siis varuillasi! On paljon\njaarittelijoita, jotka yrittävät antaa uskon ja omantunnon opetusta,\nmutta jotka tietävät näistä vähemmän kuin paksut pölkyt. He ovat siinä\nkäsityksessä, että se on jotakin sielussa uinuvaa, toimetonta ja että\nmuka riittää, jos sielu uskoo Jumalan Jumalaksi. Tästä sinä päinvastoin\noivallat, että usko on jotakin ratkaisevasti elävää, väkevää; se\nvaikuttaa perin toisen mielen, toisen ihmisen, joka odottaa Jumalalta\nkaikkea armoa, ja sen tähden se pakottaa rientämään ja jäämään\nseisomaan, se tekee rohkeaksi huutamaan ja anomaan kirvoitusta kaikesta\nhädästä.\n\n\nMaanantai.\n\nMinä sanon: vaeltakaa Hengessä. Gal. 5: 16.\n\nTavatonta erehdystä on se, että omistetaan vanhurskauttamiskyky\nrakkaudelle, joka ei ole mitään, tahi jos jotain onkin, se kuitenkaan\nei ole siinä määrin vaikuttavaa, että se saattaisi lepyttää Jumalan,\nkoska pyhätkin tässä elämässä rakastavat epätäydellisesti ja\nepäpuhtaasti, mutta taivasten valtakuntaan ei ole pääsevä sisälle\nmitään epäpuhdasta. Kuitenkin se uskallus pitää meitä yllä, että\nKristus, se ainoa, joka ei yhtään syntiä tehnyt ja jonka suussa ei\nyhtään vilppiä ollut, varjoaa meitä vanhurskaudellaan. Tämän varjon,\nsyntien anteeksiantamuksen taivaan sekä armonistuimen, verhoamina ja\nsuojaamina me alamme rakastaa sekä täyttää lakia. Meitä ei kuitenkaan\ntässä elämässä ollessamme vanhurskauteta emmekä ole mieleisiä tämän\ntäyttämisemme vuoksi; sitten vasta, kun Kristus antaa valtakunnan\nJumalan ja Isän haltuun kukistettuaan kaiken hallituksen (1. Kor. 15:\n24), silloin lakkaavat usko ja toivo, ja rakkaus on oleva täydellinen\nja iäinen (1. Kor. 13: 8).\n\nJos olisimme puhtaita kaikista synneistä ja täysin palavasti\nrakastaisimme niin Jumalaa kuin lähimmäistämmekin, silloin olisimme\ntämän rakkauden nojalla vanhurskaita ja pyhiä, eikä Jumala voisi vaatia\ntämän lisäksi suorastaan mitään. Tämä ei toteudu tässä nykyisessä\nelämässä, -- sen toteutuminen siirtyy tulevaan elämään. Tosin me täällä\nsaamme Pyhän Hengen antimet ja hänen esikoislahjansa, niin että alamme\nrakastaa, mutta sangen heikosti. Jos taas joku rakastaisi Jumalaa\ntodellisesti ja täydellisesti, hän ei jaksaisi kauan elää: tuota pikaa\nrakkaus hänet riuduttaisi.\n\nMutta nytpä ihmisluonto on siinä määrin turmeltunut ja synteihin\nuppoutunut, ettei se saata ajatella eikä ymmärtää Jumalasta kerrassaan\nmitään oikein; se ei rakasta Jumalaa, vaan vihaa häntä kiihkeästi --.\nNiinpä me emme, niinkuin Johannes sanoo, \"rakastaneet Jumalaa, vaan hän\nrakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi\" (1.\nJoh. 4: 10). Tämän Pojan kautta lunastettuina ja vanhurskautettuina me\nalamme rakastaa. Ja näillä sanoilla \"vaeltaa Hengessä\" Paavali siis\nilmaisee, millä tavalla hän tahtoo käsitettäväksi tuon lausumansa:\n\"Palvelkaa toisianne rakkaudessa\" ja vielä tämän: \"Rakkaus on lain\ntäyttämys\". On kuin hän sanoisi: Tiedänhän, että ette saa lakia\ntäytetyksi: teidän on mahdotonta täyttää lakia, koska synti on\npiintyneenä teihin niin kauan kuin elätte. Kuitenkin kaikitenkin\npitäkää tarkka huoli siitä, että vaellatte Hengessä, toisin sanoen,\ntaistelette Hengessä lihaa vastaan ja seuraatte Hengen johdatusta.\nHän ei ole unohtanut, kuinka vanhurskaiksi tullaan. Käskiessään\nnäet heitä vaeltamaan Hengessä, hän päivän selvästi kieltää teoilta\nvanhurskauttamisen. On kuin hän sanoisi: Puhuessani lain täyttämisestä\nminä en tarkoita, että tulette vanhurskaiksi laista, vaan minä selitän,\nettä teissä on kaksi taisteluasenteessa olevaa käskijää: Henki ja liha.\nJumala on teidän ruumiissanne nostattanut kiukkuisen taistelun: Henki\nponnistelee lihaa vastaan ja liha taas puolestaan Henkeä vastaan.\nNäissä olosuhteissa minä en vaadi teiltä mitään muuta -- ettekä mitään\nmuuta voikaan aikaansaada -- kuin Hengen johtovaltaan alistumista ja\nlihan johtovallan vastustamista; edellistä totelkaa, jälkimmäistä\nvastaan sotikaa! Älkää siis luulko, että minä opettaessani lakia ja\nkehoittaessani teitä keskinäiseen rakkauteen peruutan uskonoppini ja\nnyttemmin luen lain eli rakkauden ansioksi vanhurskauttamisen, vaan\nminä tahdon, että vaellatte Hengessä, jottette täyttäisi lihan himoa.\n\n\nTiistai.\n\nMutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja\nylisti Jumalaa suurella äänellä. Luuk. 17: 15.\n\nOikeaa jumalanpalvelusta on, että palataan takaisin ja ylistetään\nJumalaa suurella äänellä. Se on suurin teko taivaassa ja maan päällä,\nja sitä paitsi ainoa, jonka me voimme Jumalalle tehdä. Noita muita\nhän ei näet tarvitse; hän ottaa ainoastaan vastaan meidän rakkautemme\nja ylistyksemme. Siitä 50. psalmi sanoo: Mitä sinä minulle antaisit?\nKaikkihan on ennestään minun. Uhraa minulle kiitosuhri, se on se teko,\njoka minua kunnioittaa. Takaisin palajaminen tietää saadun armon ja\nsaatujen hyvyyksien Jumalalle takaisin tuomista: niitä ei itselleen\npidätetä, niihin ei takerruta, niistä ei toisten rinnalla ylpeillä,\nniistä ei kerskata, niistä ei etsitä kunniaa, ei tahdota olla missään\nsuhteessa muita parempia, ei tahdota mielistyä itseensä eikä siitä\nnauttia, vaan omistellaan kaikkea nautintoa, mielistymistä, kerskausta\nja kunniaa ainoastaan hänessä, joka ne on antanut, ja pysytään yhtä\nalistuvaisena ja mukautuvaisena, vaikka hän ne jälleen tahtoisi\nottaakin, silloinkin häntä yhtä paljon rakastaen ja ylistäen. Oi,\nkuinka harvassa ovatkaan ne, jotka näin palajavat takaisin, varmaan\ntuskin yksi kymmenestä! Kaiken kaikkiaan, takaisin palajaminen\nmerkitsee sitä, että ei kiinnytä Jumalan lahjoihin, vaan ainoastaan\nhäneen itseensä, niiden antajaan.\n\nJumalan ylistämiseen suurella äänellä kuuluu kaksi asiaa. Toinen on se,\nettä hänet sydämessä arvostetaan suureksi ja että täydestä sydämestä\nmiellytään häneen: me maistamme ja tunnemme, että Herra on suloinen,\nniinkuin 34. psalmi sanoo: \"Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on\nhyvä!\" (jae 9). Tätä kaikkea usko kiusauksen päättyessä opettaa ja\ntuo mukanansa. Niin kauan kuin näet sotaa ja kiusausta kestää, usko\nnäkee vaivaa, kaikki on kovaa ja karvasta: ei se tunne eikä maista\nmitään suloisuutta Jumalassa. Mutta heti, kun paha hetki on mennyt\nohitse, tulee Jumalan suloisuus, kunhan vain sitä jatkuvasti odotamme,\nja silloin Jumala tulee sydämelle niin rakkaaksi ja mieluiseksi ja\nsuloiseksi, ettei se mitään muuta niin halaja kuin aina enemmän sodan\nja kiusauksen kokemista. Nyt se aivan kuin janoaa ja ikävöitsee\nkärsimistä ja onnettomuutta, jota koko maailma pelkää ja jota sekin\nennen pakoili. Tästä 26. psalmi kertoo: \"Tutki minua, Herra, ja pane\nminut koetukselle, koettele minun munaskuuni ja sydämeni!\" (jae 2).\nNäin sankarillisesta uskosta sukeutuu toinen ihminen, toinen maku.\nTästä lähtien se ei kärsimyksittä jaksa hyvin. Se elää aivan toisin\nkuin koko maailma: se, mikä maailmaa kiusaa, tekee sen riemuiseksi,\nkunnes se muuttuu koko tätä elämää kohtaan vihamieliseksi, kuolemaa\nhalulla halaten. Katso, tätä pyhä Paavali tarkoittaa sanoessaan:\n\"Maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle\" (Gal.\n6: 14). Ainoakaan tekopyhä ei voi päästä tällaiseen makuun ja\ntuntemiseen, sillä he eivät halaja kiusauksia ja kärsimyksiä; niinpä\nheidän täytyykin jäädä vailla uskoa oleviksi, hengellisissä asioissa\ntäydellisesti kokemattomiksi ihmisiksi.\n\nToinen asia on se, että puhjetaan ääneen maailman edessä tunnustamaan\nsitä, mitä sydän sisällisesti Jumalasta ajattelee. Tämä tietää\nsuorastaan koko maailman vihollisuuden niskoillensa kuormaamista sekä\nmonen kohdalla vieläpä kuoleman ja ristin noudattamista! Sen näet, joka\näänellänsä tahtoo julistaa Jumalan ylistystä ja kunniaa, täytyy tuomita\nkoko maailman ylistys ja kunnia ja selittää kaikkien ihmisten teot ja\nsanat sekä heille niistä tulleet kunnianosoitukset mitättömiksi, ja\nainoastaan Jumalan teot ja sanat ylistyksen ja kunnian arvoisiksi.\nKatso, juuri tätä maailma ei voi sietää! Tästä Kristus sanoo: \"Te\njoudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden\" (Matt.\n24: 9). Maailma ei voi eikä tahdokaan sietää Jumalan nimeä, ylistystä\nja kunniaa, sillä sitenhän se itse ja koko sen asia kääntyisi häpeään.\nSen tähden Jumalan kiittäminen suurella äänellä maailman edessä on siis\njotakin suurta.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJa rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi\npapistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen\nkautta ovat Jumalalle mieluisia. 1. Piet. 2:5.\n\nRakentajia ovat saarnaajat. Kristityt, jotka kuulevat evankeliumin,\novat niitä, jotka rakentuvat, ja kiviä, jotka on liitettävä tähän\nkulmakiveen. Se tapahtuu niin, että panemme uskalluksemme häneen,\nja sydämemme turvaa häneen ja lepää hänessä. Sitten minun on myös\nkäyttäydyttävä niin, että säilytän sen muodon, joka tällä kivellä on.\nSillä kun minä uskon kautta olen laskettu hänen perustukselleen, niin\nminun on toimittava ja vaellettava niin kuin hänkin on tehnyt, ja siten\non myös jokaisen kohdeltava minua. Tämä johtuu uskosta ja on rakkauden\ntyötä, niin että me kaikki mukaudumme toisiimme ja muodostamme kaikki\nyhden rakennuksen. Samoin pyhä Paavalikin puhuu siitä, vaikkakin\ntoisella tavalla: \"Te olette Jumalan temppeli\" (1. Kor. 3: 16). Kivinen\ntai puinen rakennus ei ole hänen huoneensa, hän haluaa itselleen\nhengellisen huoneen, se on, kristillisen seurakunnan, jossa me kaikki\nolemme samankaltaisia uskossa, toinen niin kuin toinenkin, sekä kaikki\nliitetyt toinen toisiimme ja rakkaudessa yhdistetyt toisiimme.\n\nSen tähden kuuluvat pyhään ja hengelliseen papistoon vain ne, jotka\novat oikeita kristityitä ja rakentuvat tälle kivelle. Koskapa Kristus\non ylkä ja me olemme morsian, niin morsiamella on kaikki, mitä\nyljällä on, vieläpä hänen ruumiinsakin. Sillä kun hän antaa itsensä\nmorsiamelle, niin hän antaa itsensä kaikkineen, ja samoin morsiankin\nantaa itsensä hänelle. Kristus on jalo, itse Jumalan voitelema\nylimmäinen pappi, joka on uhrannut oman ruumiinsa meidän edestämme\n-- se onkin korkein pappeus. Sitten hän on ristillä rukoillut meidän\npuolestamme. Kolmanneksi hän on myös julistanut evankeliumia ja\nopettanut kaikkia ihmisiä tuntemaan Jumalan ja itsensä. Nämä kolme\nvirkaa hän on antanut myös meille kaikille. Koska siis hän on pappi\nja me olemme hänen veljiään, niin kaikilla kristityillä on valta ja\nkäsky sekä velvollisuus saarnata, lähestyä Jumalaa, rukoilla toistensa\npuolesta ja uhrata itsensä Jumalalle. Ja niinkuin Kristus on uhrannut\nruumiinsa, niin meidänkin on uhrattava itsemme. Tässä siis toteutuu\nkaikki, mitä vanhan liiton ulkonaiset uhrit ovat kuvanneet, sellaisina\nkuin ne kaikki ovat tapahtuneet; ja lyhyesti sanoen kaikki tarkoittaa\nevankeliumin saarnaa. Joka saarnaa evankeliumia, hän harjoittaa ja\ntoimittaa tätä kaikkea, antaa kuolinpiston vasikalle, nimittäin\nlihalliselle mielelle, ja kuolettaa vanhan Aadamin. Lihan ja veren\njärjetön meno on kuoletettava evankeliumilla; me annamme uhrata ja\nsurmata itsemme ristillä. Silloin on toiminnassa oikea pappeus. Tämä on\nainoa uhri, joka on Jumalalle mieluisa ja otollinen.\n\nVielä Pietari sanoo, että meidän hengelliset uhrimme ovat mieluisat\nJumalalle Jeesuksen Kristuksen kautta. Koska Kristus on kulmakivi,\njolla me lepäämme, niin täytyy kaiken, minkä me tahdomme tehdä\nJumalalle, tapahtua hänen kauttaan. Jumala ei kiinnitä huomiota minun\nristiini, vaikka kiduttaisin itseni kuoliaaksi. Mutta Kristuksen hän\nottaa huomioonsa, hänen tähtensä kelpaavat Jumalalle minun tekoni,\njotka eivät muuten olisi oljenkorrenkaan arvoisia. Sen tähden Raamattu\nkutsuukin Kristusta kalliiksi kulmakiveksi, joka jakaa ansionsa\nkaikille, jotka häneen uskossa rakentuvat.\n\n\nTorstai.\n\nMutta jos te olette Hengen kuljetettavina niin ette ole lain alla. Gal.\n5: 18.\n\nNäillä sanoilla sinä voit lohduttaa itseäsi sekä toisia ankarasti\nkiusattuja. Sattuuhan sangen usein, että ihmistä kovin kiusaa\nkatkeroituminen, vastenmielisyys, kärsimättömyys, aistihimo,\nraskasmielisyys tai jokin muu lihan himo, kiusaapa niin ankarasti, että\nhän ei kykene millään keinoin pääsemään siitä eroon, tahtoi kuinka\nhartaasti tahansa. Miten hänen on tällaisessa tilanteessa meneteltävä?\nTokkopa antauduttava epätoivon valtaan? Ei mitenkään! Vaan sanokoon\nnäin: Jopa nyt lihasi pani raivokkaaksi taisteluksi Henkeä vastaan!\nRaivotkoon nyt sitten tarpeekseen; älä sinä vain suostu siihen, vaan\nvaella Hengessä ja ole hänen johdossaan, jotta et sen himoa täyttäisi!\nNäin menetellessäsi olet vapaa laista. Tosinhan se sinua syyttää ja\nkauheasti pelottaa, mutta turhaa työtä se tekee. Tuommoisessa lihan\nHenkeä vastaan nostamassa taistelussa on ehdottomasti parasta, että\npidät näkyvissäsi sanan ja siitä tuotat itsellesi Hengen lohtua.\n\nÄlköön liioin näin kiusattua liikuttako se, että perkele osaa niin\ntaitavasti suurennella syntiä, että kamppaileva tuntien pelkkää\nJumalan vihaa sekä epätoivoa luulee siihen paikkaan sortuvansa. Älköön\nhän nyt vain noudattako tunteitaan, vaan tätä Paavalin sanaa: \"Jos\nte olette Hengen kuljetettavina\", toisin sanoen, jos rohkaistutte\nuskossa Kristukseen, niin ette ole lain alla. Näin vahvassa uskossa\nhäneen liittyessään hän on mitä varmimmassa suojassa, ja siinä hän voi\nsammuttaa kaikki palavat nuolet, joita tuo konna ampuu häntä vastaan\n(Ef. 6: 16). Raivotkoon siis liha kuinka mielettömästi tahansa, eivät\nmitkään sen synnyttämät mielijohteet eivätkä mitkään sen raivoamiset\nvoi syyttää eikä tuomita häntä, hän kun vaeltaen Hengessä ja Hengen\njohdossa ei anna lihalle suostumustaan eikä täytä sen himoa. Ainoa\napukeino on siis se, että lihan raivokkaitten yllytysten keskellä\nollessamme tartumme Hengen miekkaan, joka on Jumalan sana, ja\ntaistelemme niitä vastaan; silloin on epäilemättä voitto puolellamme,\nvaikka taistelun tuoksinassa tunnemme aivan päinvastaista! Mutta jos\nsiirrämme sanan silmistämme, ei ole olemassa mitään neuvoa eikä apua.\n\nTällä lihan ja Hengen taistelua koskevalla tutkistelullaan Paavali siis\nlyhyesti sanoen opettaa, että sovitetut eli pyhät eli uskovat eivät\nsaa toteutetuksi sitä, mitä Pyhä Henki tahtoo. Halustahan henki soisi\nolevansa kokonaan puhdas, mutta sen kanssa yhteydessä oleva liha ei\nsitä salli. Kaikesta huolimatta he ovat autuaita ja tulevat autuaiksi\nsen syntien anteeksiantamuksen nojalla, joka on Kristuksessa. Ja koska\nhe myös vaeltavat Hengessä ja hänen johdattaminaan, he eivät ole lain\nalla, toisin sanoen: laki ei kykene heitä syyttämään eikä kauhuun\nsaattamaan, tahi jos yrittääkin, se ei kuitenkaan voi saattaa heitä\nepätoivoon.\n\n\nPerjantai.\n\nNouskaamme ja menkäämme Beeteliin, rakentaakseni sinne alttarin\nJumalalle, joka kuuli minua ahdistukseni aikana ja oli minun kanssani\ntiellä, jota vaelsin. 1. Moos. 35: 3.\n\nMiksi Jaakob tahtoo matkustaa Beeteliin ja siellä rakentaa alttarin?\nHän tahtoo rakentaa sen Jumalalle, joka, niinkuin hän sanoo, \"kuuli\nminua ahdistukseni aikana ja oli minun kanssani tiellä, jota vaelsin\".\nTämän rinnalla eläinuhrit jäävät vain varjoksi ja esikuviksi. Saarnata,\nkuulla Jumalan sanaa, kiittää Jumalaa ja rukoilla -- kas siinä oikeita\nuhreja. Uhraaminen ei oikeastaan ole muuta kuin Jumalan kiittämistä\nja ylistämistä siitä, että hän on meidän Jumalamme, joka lupauksensa\nmukaan tahtoo kuulla meitä, olla meidän tykönämme kaikenlaisessa\nhädässä ja vapahtaa meidät kuolemasta.\n\nVanhan liiton uhrit Jumala oli määräajaksi säätänyt ulkonaisiksi\nmerkeiksi, että olisi jotakin näkyvää, joka kiinnittäisi kansaa oikeaan\njumalanpalvelukseen ja Jumalan tuntemiseen. Samoin Jumala on antanut\nkasteen, ripin ja ehtoollisen, ei vain ulkonaisesti toimitettaviksi,\nvaan jotta me niissä muistaisimme Kristuksen hyviä tekoja, hänen, joka\nsanoo: \"tehkää se minun muistokseni\". Näin hänen oppinsa on meidän\nkeskuudessamme kuultavana, ja me huudamme avuksi ja kiitämme häntä,\ntoivomme häneen ja kannamme kärsivällisesti ristiä, kunnes hän tulee ja\nlunastaa meidät kaikesta pahasta. Huolehtikaamme siis siitä, ettemme\nuhraisi, vaan ylistäisimme Jumalaa.\n\nJaakob ei sano tässä tahtovansa rakentaa alttaria sillä uhrataksensa,\nvaikka sekin siihen sisältyy, vaan kiittääksensä Jumalaa, joka on\nkuullut häntä hänen ahdistuksensa aikana, kun hänen täytyi paeta\nveljeänsä Eesauta. Hän tunnustaa, että Jumala on kuullut häntä, ja\nsiksi hän on aina harjoittanut rukousta, etsinyt ja kolkuttanut huutaen\nJumalaa avuksensa. Jumala tahtoo, että me huudamme häntä avuksemme;\nhän tahtoo kuulla meitä ja olla meidän Jumalamme. Jaakob on usein\nollut suuressa vaivassa, niin että hän pelossaan on jossakin määrin\nkadottanut Jumalan. Hänen koko elämänsä on myös ollut köyhyyttä ja\nkurjuutta, sitä hän tarkoittaa puhuessaan \"ahdistuksen ajasta\".\nMutta Jumala oli kuullut hänen rukouksensa, niinkuin hän aina on\naltis kuulemaan meitä, jos me vain olemme halukkaat häntä huutamaan.\nRukouksen kuuleminen on varmaa, sanoohan hän itse meille: \"Anokaa, niin\nteille annetaan\" (Matt. 7: 7).\n\nMe ansaitsisimme syystä kyllä rangaistuksen siitä, ettemme rukoile,\nhuuda ja väsymättä harjoita rukousta. Jaakobin antama esikuva\nhoukuttelee ja kehoittaa meitä rukoukseen. Jaakob ylistää ja kiittää\nJumalaa, ei tekojensa ja uhriensa tähden, jotka tosin nekin tapahtuivat\nkiitollisuuden osoitukseksi siitä, että Jumala oli pelastanut hänet,\nvaan hän ylisteleikse etenkin siitä, että hänellä on sellainen Jumala,\njoka on antanut hänelle lupauksen, kuullut häntä, suojellut häntä ja\npelastanut hänet kaikesta onnettomuudesta, vaikka välistä oli näyttänyt\nsiltä, kuin hän olisi ollut kokonaan hukassa.\n\n\nLauantai.\n\nNiin Jeesus vastasi ja sanoi: \"Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet?\nMissä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet\nJumalaa ylistämään, kuin tämä muukalainen?\" Luuk. 17: 17, 18.\n\nJoka tahtoo olla kristitty, tietäköön jo ennakolta, ettei hän\nosoittaessaan hyvyyttä, uskollisuutta ja palvelusta aina saa siitä\nkiitosta osakseen, vaan hänen täytyy kärsiä kiittämättömyyttäkin. Me\nemme kuitenkaan saa antaa tämän estää itseämme toisia palvelemasta\nja auttamasta. Kristillinen avu ja uskon oikea hedelmä on näet se,\nettä parhaasi tehtyäsi ja toisten siitä sinua häväistessä sanot\nkärsivällisenä: näin et saa minua vihastumaan ja loukkaantumaan; minä\nkärsin sen ja autan vastakin, minkä taidan. Tämä on kristillistä\nkäyttäytymistä ja, niinkuin Salomo sanoo, tulisten hiilten kokoamista\nkiittämättömän pään päälle (Sananl. 25: 22). Sitä taitoa et koskaan opi\nmaailmalta. Se menettelee päin vastoin. Ellei se saa kiitosta, niin se\nluulee hyvän teon menneen hukkaan eikä tahdo enää sijoittaa hyvyyttään\nmuka niin huonoon paikkaan. Mutta meidän on opittava tämä taito\ntaivaalliselta Isältämme. Hän antaa aurinkonsa paistaa sekä hurskaille,\njotka ovat hänelle kiitolliset, että myöskin pahoille, jotka eivät\nhäntä kiitä, vaan väärinkäyttävät hänen kaikkia lahjojaan. Hänellä\nolisi oikeus sanoa: minä olen niin monta vuotta antanut auringon\npaistaa, antanut viljaa, maan hedelmää ja kaikkea hyvyyttä, mutta\nkoska en saa siitä mitään kiitosta, niin minä sammutan auringon ja\nannan kiittämättömän maailman kuolla nälkään. Mutta armollinen Isä ei\ntee niin. Hän sanoo: niin suuri ei voi maailman kiittämättömyys olla,\nettä se saisi minut vihaiseksi. Ellei se tahdo olla kiitollinen, niin\nminä ainakin tahdon olla armollinen, ja olen vielä ajan tullen heidät\nkiittämättömät löytävä.\n\nTätä taitoa on meidänkin opeteltava, jos muutoin tahdomme olla\nkristittyjä. Kristillisen rakkauden luonne on näet sellainen, että\nse vihastumatta jaksaa sietää kaikkea. Mutta sangen harvassa on\nniitä, joilla on tätä rakkautta; sen tähden onkin tosi kristityitä\nvähän. Muussa tapauksessa me tekisimme enemmän lähimmäisellemme\nhyvää, kiittämättömyydestä vihastumatta ja sitä maailman tavoin\nkummastelematta. Maailmaan koskee kipeästi ja sitä suuresti\nsuututtaa, ellei hyvää työtä palkita. Mutta sinun tulee tottua\nkiittämättömyyteenkin. Jos sinä olet tehnyt tänään jollekulle hyvää,\nmutta hän palkitsee sinut huomenna kiittämättömyydellä, niin älä siitä\nvihastu. Sano sinä vain työtäsi jatkaen: jos tuolle meni hyvä teko\nhukkaan, niin osoitan hyvyyttä toiselle; näin opit sanomaan kuten Herra\nKristus: \"Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän ovat?\"\n\nHuonon kiitoksen rakas Herrakin saa. Mutta hän tyytyy, kun edes\nyksi kymmenestä palaa takaisin kiittämään häntä. Ja tuskinpa hän\nsaa kiitosta edes lahjojensa ja antimiensa kymmeneksestä. Siihenkin\nmeidän on tottuminen ja pahastumatta tyytyminen siihen, jos tapaamme\nkymmenestä edes yhden, joka on sitä kiitollisuudella nauttinut. Nuo\ntoiset saavat kyllä aikanansa kärsiä tylyytensä tähden. He eivät voi\nainiaaksi paeta Herraa Jumalaa, joka tahtoo kiitollisuutta.\n\n\n\n\nVIIDESTOISTA KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nJos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus\nKristus, joka on vanhurskas. Ja hän on meidän syntiemme sovitus. 1.\nJoh. 2: 1, 2.\n\nKukapa ei joskus horjahtaisi tieltä? Ei minulla eikä kellään muullakaan\nole mitään kerskattavaa. Silti meidän ei tarvitse epäillä Jumalan\nlaupeutta. Se joka ei luota Jumalan laupeuteen, tekee yhtä suuren\nsynnin kuin se, jolla on hyvät luulot ansioistansa. Sillä Herra on hyvä\nja anteeksiantavainen, suuri armossa kaikille, jotka häntä avuksensa\nhuutavat (Ps. 86: 5). Ei ainoankaan ihmisen vanhurskaus ole niin\nsuuri, että se kelpaisi Jumalalle. Jos siis joku hairahtuu ja tekee\nsyntiä, älköön vain enentäkö syntiänsä lankeamalla epätoivoon. Perkele\npeljättää aina sydäntä sen jälkeen, kuin olemme tehneet syntiä, ja saa\nmeidät vapisemaan. Näin hän syöksee ihmisen syntiin, ajaakseen hänet\nvihdoin epätoivoon. Toisaalta hän sallii muutamien elää suruttomasti\nkiusaamatta heitä, uskotellakseen heille, että he ovat pyhiä. Kun hän\nsitten tavalla tai toisella on temmannut sanan sydämestä, silloin hän\non voittanut. Perkele tahtoo kavaluudessaan tehdä pyhät syntisiksi\nja päin vastoin pyhiksi syntiset, jotka vielä ovat synneissänsä. Älä\nsiis ole epätoivoinen syntiä tehtyäsi, vaan nosta silmäsi sinne, missä\nKristus rukoilee meidän edestämme. Hän on vastaajamme ja rukoilee\nmeidän edestämme sanoen: Isä, tämän tähden minä olen kärsinyt, hänet\nminä otan turviini. Tämä rukous ei voi olla turha, sillä \"ei meillä ole\nsellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme\"\n(Hebr. 4: 15).\n\nNämä sanat pitäisi sen tähden kirjoittaa kultakirjaimin ja oikein\npainaa sydämeen. Käsitä ne siis näin ja sano: Herra Kristus, en tiedä\nketään muuta vastaajaa, lohduttajaa ja välittäjää kuin sinut, enkä\nepäile sinun olevan siellä minunkin puolestani. Siihen minä pitäydyn\nvakaasti ja uskon: meidän tähtemme Kristus syntyi, meidän tähtemme hän\nkärsi, meidän tähtemme nousi kuolleista ja astui taivaaseen, istuu\nIsän oikealla puolella ja rukoilee edestämme. Saatana tekee kuitenkin\nvoitavansa sokaistakseen sydämemme uskomasta sitä, mitä Pyhä Henki\ntästä pyhän Johanneksen kautta sanoo.\n\nKuinka ihmeellinen onkaan siis kristityn tila, kun sama ihminen on\nsekä syntinen että vanhurskas. Syntinen hän on synnin turmeleman lihan\npuolesta, joka hänessä on; vanhurskas Hengen puolesta, joka vetää häntä\npois synnistä. Ja vaikka me teemme syntiä, niin meillä on puolustaja\nIsän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas. Hän on vanhurskas,\nsaastaton ja synnitön. Minkä me siis vanhurskautta tarvitsemme, on\nsitä hänellä, lohduttajalla ja välimiehellä, joka meidän edestämme\nhuutaa Isälle: \"säästä häntä\", ja hänet on jo säästetty, \"anna hänelle\nanteeksi, auta häntä!\" Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus on meidän\npuolellamme, sillä Jumalan vanhurskaus on Jeesuksessa Kristuksessa\nmeidän. Synti tosin saa aikaan murhetta ja näyttää meille Jumalan\nvihan, mutta jos etsimme Jeesusta Kristusta, oikeata puolustajaa,\nniin ei ole hätää, sillä hän on meidän syntiemme sovitus. Tämä koskee\nkuitenkin ainoastaan peljästyneitä, ei paisuneita sydämiä. Kristus\ntahtoo olla elämän Herra ja alkaja, ei synnin, eikä hän hyljeksi\nsärjettyä ja nöyrää sydäntä.\n\n\nMaanantai.\n\nEi kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja\ntoista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi\npalvella Jumalaa ja mammonaa. Matt. 6: 24.\n\nJumala ei voi sietää sitä, että hänen rinnallaan pidetään jotakuta\nmuutakin jumalaa. Hän on kiivas Jumala, niinkuin hän itse sanoo,\neikä hän voi sietää sitä, että joku palvelee häntä ja samalla hänen\nvihollistaan. Ole joko minun, hän sanoo, tai älä ensinkään! Ja\ntodellakin: me tapaamme vain harvoja, jotka eivät riko tätä Raamatun\nsanaa vastaan. Herra langettaa ankaran tuomion. On kauhistavaista\nkuulla, että hän on sen sanova meistä. Kukaan ei kuitenkaan tahdo\ntunnustaa, jopa kukaan ei siedä sanottavan sitä sanaa, että me vihaamme\nja halveksimme Jumalaa ja että me olemme hänen vihollisiansa. Ei ole\nketään, joka häneltä kysyttäessä, rakastaako hän Jumalaa ja riippuuko\nhän hänessä, ei sanoisi: Totta toki minä häntä rakastan! Pidätkö sinä\nminua niin paatuneena ihmisenä, että minä olisin Jumalan vihollinen?\nMutta ota huomioosi, mitä tämä raamatunkohta päättelee: Kaikki me\nvihaamme ja halveksimme Jumalaa ja rakastamme mammonaa, siinä riippuen.\nOnhan toki mahdotonta, että se, joka rakastaa rahaa ja tavaraa ja\nniissä riippuu, ei vihaisi Jumalaa. Vertaileehan Kristus tässä\ntoisiinsa noita kahta, jotka ovat toistensa vihollisia, ja päättelee,\nettä sinä toista näistä kahdesta rakastaessasi ja häneen liittyessäsi\nvarmasti sitä toista vihaat ja halveksit. Vaikka siis ihminen tässä\nmaailmassa eläisi muutoin kuinka moitteettomasti tahansa, mutta riippuu\nkiinni tavarassa, hän epäilemättä vihaa Jumalaa, ja taas toisaalta on\nvarmaa, että se, joka ei riipu rahassa ja tavarassa, rakastaa Jumalaa.\n\nMutta missä ovat ne, jotka rakastavat Jumalaa eivätkä riipu\nkiinni rahassa ja tavarassa? Tarkkaapa koko maailmaa, niitäkin,\njoita sanotaan kristityiksi! Halveksivatko he rahaa ja tavaraa?\nEvankeliumin kuuleminen ja myös sen mukaan tekeminen ottaa lujille.\nMeillä on, Jumalan kiitos, evankeliumi, sitä kukaan ei voi kieltää.\nMutta mitä me teemme lisäksi? Me vain tyydymme siihen, että osaamme\nsiitä puhua, lainkaan huolehtimatta siitä, että myöskin tästä lähin\nsitä toteuttaisimme. Jos keneltä hukkuu kultaraha tai kaksi, hän\nhuolestuneena pelkää, ettei häneltä sitä vain ole varastettu, mutta\nvailla evankeliumia hän voi olla kokonaisen vuoden! Yhtä kaikki\ntahdomme itseämme pidettävän evankelisina.\n\nTässä näemme, mitä me olemme: täynnä pahuutta ja epäuskoa. Jos me\nolisimme kristittyjä, me halveksisimme omaisuutta ja huolehtisimme\nsiitä, että vihdoinkin omaksuisimme evankeliumin ja todistaisimme\nsiitä teoin. Mutta sen kaltaisia kristittyjä on vähän, ja sen tähden\nmeidän täytyy myös kuulla se tuomio, että olemme Jumalan halveksijoita\nja vihaamme Jumalaa rikkauksien ja omaisuuden tähden. Maailma ei\nvoi peittää karkeissa, ulkonaisissa synneissä ilmenevää epäuskoaan.\nSelvästihän todetaan sen rakastavan enemmän yhtä kultarahaa kuin\nKristusta ja kaikkia apostoleita, vaikka nämä itse olisivat saapuvilla\nja saarnaisivat. Mutta jos me saamme evankeliumin, saamme enemmän kuin\nkoko maailma meille voi antaa. Mitäpä meillä olisi, ellei meillä olisi\nevankeliumia? Mehän saimme Jumalan, joka tekee hopean ja kullan ja\nkaiken, mitä maailmassa on, ja se on paljon enemmän kuin jos meillä\nolisi kirkollinen kultaa! Jos siis olisimme tosi kristittyjä, me\nsanoisimme: sinä hetkenä, jona evankeliumi tulee, meille tulee enemmän\nkuin koko maailma meille voi antaa, sillä jos meillä on tämä aarre,\nmeillä on kaikki, mitä taivaassa ja maan päällä on. Tätä aarretta, niin\nKristus sanoo, on palveltava yksinomaisesti, sen rinnalla ei lisäksi\nvoida palvella mammonaa. Sinun täytyy joko rakastaa Jumalaa ja hänen\ntähtensä vihata rahaa tai sinun täytyy vihata Jumalaa ja rakastaa\nrahaa. Muuta mahdollisuutta ei ole olemassa.\n\n\nTiistai.\n\nLaupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan tuntemista enemmän kuin\npolttouhreja. Hoos. 6: 6.\n\nTämä raamatunlause on hyvin merkillepantava, ei ainoastaan siksi, että\nsiihen sisältyy kristillinen oppi, vaan myös sen tähden, että Kristus\non sitä kahdesti maininnut. Kristus viittaa siihen puolustautuessaan\nfariseuksia vastaan, kun hän kutsuttuaan publikaani Matteuksen\napostolin virkaan ei pitänyt häpeänä syödä syntisten kanssa (Matt. 9:\n13). Tämä harmitti kovasti fariseuksia ja he napisivat häntä vastaan.\nMutta Jeesus käski heidän mennä ja oppia, mitä tämä on: \"Laupeutta\nminä tahdon enkä uhria\". Tällä hän osoittaa Jumalan tahtovan laupeutta\nja rakkautta, jolla autetaan toinen toistaan sekä ruumiillisessa\nonnettomuudessa ja vaivassa että myös hengellisessä vaivassa. Tämä\ntapahtuu niin, että käymme vaivaisten syntisten tykö, opetamme\nheitä, peljätämme heitä synnistä ja kehoitamme heitä sen sijaan\njumalanpelkoon. Koska Jumala vaatii tällaista laupeutta ja rakkautta,\nniin Kristus on syystä puolustanut tekoansa.\n\nToisen kerran Kristus mainitsee tätä fariseusten nuhdellessa\nopetuslapsia siitä, että nämä sapattina katkoivat tähkäpäitä ja söivät\nniitä (Matt. 12: 7). Kristus sanoo siis tässä laupeudeksi sitä, ettei\ntuomita toista, niinkuin Paavalikin sanoo: \"rakkaus ei muistele\nkärsimäänsä pahaa\" (1. Kor. 13: 5), toisin sanoen: se kääntää kaikki\nparhain päin. Nämä molemmat raamatunkohdat osoittavat, että sanalla\n'rakkaus' ei tässä tarkoiteta mitään muuta kuin sitä, mitä mekin\nsanomme rakkaudeksi ja laupeudeksi. Se on, profeetta sanoo, Jumalalle\npaljon otollisempi ja kelvollisempi kuin uhri.\n\nHän yhdistää rakkauteen myös \"Jumalan tuntemisen\", jota hän pitää\nuhria parempana. Mutta Jumalan tunteminen ei taas ole muuta, kuin\nettä tiedetään, mikä hänen jumalallinen tahtonsa on meitä kohtaan;\ntätä tuntemista emme täydellisesti saa laista. Laki ei näet tee muuta\nkuin osoittaa, mitä Jumala meiltä vaatii ja haluaa: rakkautta Jumalaa\nja lähimmäistä kohtaan. Kristus sisällyttää sangen sattuvasti koko\nlain näihin kahteen käskyyn: \"Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta\nsydämestäsi\" ja \"rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi\" (Matt. 22:\n37, 40). Jos nyt tutkit, mikä Jumalan tahto on niitä kohtaan, jotka\neivät näitä kahta käskyä pidä, niin saat havaita, että hän uhkaa heitä\nvihallansa ja iankaikkisella rangaistuksella.\n\nJumalan tosi tunteminen on sen tähden opittava evankeliumista. Siitä\nkäy ilmi, että Jumalan Poika on lähetetty maailmaan tekemään syntisiä\nautuaiksi. Tällainen tunteminen ei herätä vihaa Jumalaa kohtaan,\nvaan kunnioitusta, rakkautta ja kuuliaisuutta. Kuka näet tahtoisi\nvihastuttaa hyvää tekevän, laupiaan Jumalan? Kuka tahtoisi vihata\nhäntä? Kuka ei tahtoisi olla vapaasti ja mielellään hänelle kuuliainen?\nSen tähden Jumalan tunteminen on tärkeintä jumalanpalvelusta,\nsillä siihen sisältyvät ahkeruus sanassa, usko, rukous, toivo ja\nkärsivällisyys vaivassa. Profeetta yhdistää tässä lain ja evankeliumin\nosoittaen, mikä on tärkeintä jumalanpalvelusta, jota meidän tulee\nahkerasti harjoittaa, jos muutoin tahdomme Jumalan palvelijoita\nolla, nimittäin se, että rakastamme lähimmäistämme ja vastaanotamme\nevankeliumin, toisin sanoen, että uskomme itsellämme olevan syntien\nanteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän yksin Kristuksen kautta,\nlahjaksi ja sulasta armosta.\n\n\nKeskiviikko.\n\nÄlkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä\nruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Matt. 6: 25.\n\nKiinnittäkäämme huomiomme Herran sanoihin! Hän sanoo: \"Älkää\nmurehtiko!\", mutta ei sano: \"Älkää tehkö työtä!\" Murehtiminen on meiltä\nkielletty, työnteko ei, jopa meidän on käsketty tehdä työtä: \"Otsasi\nhiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä\nsiitä sinä olet otettu\" (1. Moos. 3: 19). Mutta älkäämme murehtiko,\nsiitä meitä tässä kielletään; onhan meillä rikas Jumala, joka lupaa\nmeille ruoan ja vaatteet ennen kuin niistä huolehdimme ja niitä\nanommekaan. Me olemme siis houkkia, jopa me toimimme Jumalaa vastaan\nmurehtiessamme, kuinka saisimme kootuksi rahaa ja omaisuutta, vaikka\nJumala antaa meille runsaan lupauksen: hän tahtoo antaa meille kaiken\nja varustaa meidät kaikella, mitä me tarvitsemme.\n\nMutta joku sanonee: Käskeepä pyhä Paavali meitä olemaan huolehtivaisia,\nesimerkiksi Roomalaiskirjeessä: \"Joka on johtaja, johtakoon\ntoimellisesti\" (12: 8). Tähän vastaamme: Meidän elämässämme ja\nkristillisyydessämme on kaksi kohtaa: usko ja rakkaus. Edellinen\nkohdistuu Jumalaan, jälkimmäinen lähimmäiseen. Edellistä ei\nvoida nähdä; se on usko, ja sen näkee Jumala yksin. Jälkimmäinen\non nähtävissä; se on rakkaus, jota meidän on osoittaminen\nlähimmäisellemme. Siihen huolehtimiseen, jonka rakkaus aiheuttaa, me\nolemme velvoitetut; se huolehtiminen, joka esiintyy uskon ohella, sitä\nvastoin on kielletty. Minä en, uskoessani, että minulla on Jumala,\nomasta puolestani voi olla murehtivainen. Mitä minä näet pelkäisin\ntietäessäni Jumalan huolehtivan minusta niinkuin Isä lapsestaan? Mitä\nminä suuria murehdin? Minä sanon aivan yksinkertaisesti: Jos sinä olet\nminun Isäni, niin minä tiedän, ettei minulle tapahdu mitään pahaa,\nsamoin myös, ettei minulta mitään puutu.\n\nMutta jos minä hätäillen alan itse murehtia itsestäni, on se uskoa\nvastaan. Sen tähden hän tämän murehtimisen kieltääkin. Rakkauden\nmurehtimisen hän sitä vastoin tahtoo pysyttää; hän tahtoo, että\nmeidän on murehdittava toisista jakelemalla heille omaisuuttamme ja\nlahjojamme. Jos olen hallitsija, minun on huolehdittava alamaisista;\njos olen perheenisä, minun on huolehdittava kodistani, ja niin edelleen\nsen mukaan kuin kukin on Jumalalta lahjoja saanut. Jumala pitää murheen\nkaikista, ja tämä on se murehtiminen, johon usko pitäytyy. Mutta meidän\non myöskin murehdittava toisistamme rakkaudessa: jos Jumala on minulle\nantanut jotakin, minä huolehdin siitä, että muutkin pääsevät siitä\nosalliseksi. Älköön siis ryhdyttäkö saivartelemaan, vaan käsittäkäämme\nasia aivan niin kuin sanat kuuluvat. Älkäämme murehtiko elatuksestamme.\nJumala sanoo: Älä murehdi siitä, mitä sinulle annetaan; tee sinä vain\ntyötä ja anna minun murehtia, kyllä minä annan. Huolehtios sinä sen\nsijaan siitä, kuinka oikein jaellet siitä, minkä hän sinulle antoi.\nÄlä huolehdi siitä, kuinka sen saisit, vaan pyri siihen, että sekä\nperheväki että muutkin saisivat saman, minkä Jumala sinulle antoi, ja\npidä silmällä sitä, että perheväkesi tekee työtä eikä käy kurittomaksi!\nTosin Jumala kyllä voi elättää sinut työtä tekemättäsikin, mutta\nhän tahtoo sinua tekemään työtä ja näissä asioissa käyttämään sitä\nymmärrystä, niitä aisteja ja niitä käsiä, jotka hän on sinulle antanut.\nKaikissa asioissa Jumala toimii siten, että hän huolehtii, mutta\nantaa meidän tehdä työtä. Hän tahtoo antaa sen, mitä me itse emme voi\nvalmistaa tai tehdä, mutta meidän on käytettävä sitä, mikä meille\nannetaan, ja sen avulla työskenneltävä.\n\n\nTorstai.\n\nUnhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa?\nJa vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota. Jes. 49: 15.\n\nTämä on oivallinen lohdutus; kuitenkaan sitä ei voida ilman uskoa\nymmärtää. Profeetta kumoaa tässä murheellisten sydänten huutamisen\nsangen tutulla esimerkillä. Nainen on luonnostaan laupias, koska hän\non syntynyt laupeutta ja rakkautta varten. Vaimo on luotu rakastamaan,\nniinkuin mies on luotu suojelemaan. Sen tähden ei ole ainoatakaan\nluotua, jolla olisi enemmän laupeutta kuin vaimolla, erittäinkin\nlastaan kohtaan. Niinpä mekin puhumme äidinsydämestä tarkoittaessamme\nsangen rakastavaista ja hyvää sydäntä.\n\nJumala lohduttaa meitä tässä profeetan suun kautta vertauksella Pyhästä\nHengestä, käskien meidän katsoa äitiä, jolla on lapsi. Samoin kuin,\nhän sanoo, äidissä oleva luonnollinen rakkaus ei salli hänen unhottaa\nlapsukaistansa tai hyljätä sitä, samoin en minäkään unhota sinua.\n\nJärki tosin tuntee tämän vertauksen, mutta ei usko olevansa sellainen\näidinkohdun lapsi eikä havaitse kantajaansa, vaan luulee joutuvansa\npois heitetyksi ja hirveästi sinne tänne viskellyksi. Tässä ei auta\nmuu kuin että me vastoin kaikkia aisteja luotamme yksin sanaan ja\nyksinkertaisesti vastoin ajatuksiamme ja luuloamme uskomme asian niin\nolevan kuin sana sanoo. Sanan ulkopuolella ei näet ole mitään muuta\nkuin tuskaa ja hätää. Niin meitä nytkin vielä monin tavoin kiusataan.\nEnsiksi kiusaavat meitä evankeliumin vastustajat vainoamalla, sitten\noma lihamme. Vielä lisäksi kaikki vihaavat meidän nimeämme evankeliumin\nuskojina, ja saatana kiusaa salaisesti jokaista omantunnon ja Jumalan\nvihan kauhistuksilla. Niin muodoin me olemme kadotetut, sen mukaan kuin\nliha kykenee asioita arvostelemaan.\n\nJos nyt siis emme voita näitä ulkonaisia tuntemisia ja riipu ainoastaan\nsanassa, uskoen, että Jumala ei meitä hylkää, vaan on rakastavan äidin\nkaltainen, joka ottaa meidät helmaansa ja kantaa meitä, niin me olemme\nhukassa. Jumala ei näet sen tähden ole antanut meille sanaansa eikä sen\ntähden kutsunut meitä sanansa kautta seurakuntaansa, että hän tahtoisi\nhyljätä meidät. Kiusauksia ja vainoja antamalla hän tahtoo näyttää\nmeille sanansa vahvuuden ja voiman. Mikä nyt näyttää hylkäämiseltä, se\non pikemminkin koettelemista, että omasta kokemuksestamme oppisimme\ntuntemaan sanan voiman. Tällaiset lupaukset on uskottava, niihin\nei voida tarttua käsin. Meidän ajatuksemme, järkemme ja lihamme\najatukset, ovat pettäviä, ja siksi meidän tulee ennemmin uskoa Jumalan\nsanaa ja hänen lupauksiansa, kuin lihan ja omantunnon tuntemuksia ja\nlevottomuutta.\n\n\nPerjantai.\n\nKatsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa\naittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole\npaljoa suurempiarvoiset kuin ne? Matt. 6: 26.\n\nHerra panee luodut meille esimerkiksi, oppiaksemme niistä murheitta\nuskaltamaan Jumalaan. Katsokaa taivaan lintuja, hän sanoo, ja oppikaa\nniistä. Ei yksikään kaarne murehdi elatuksestansa ja huomisesta\nruoastansa, vaan asettuu yöksi pesäänsä lentääkseen sieltä huomenna\nja löytääkseen syötävää sieltä, mistä Jumala on sitä sille määrännyt.\nSamoin tekevät muut linnut, kaikki ne löytävät riittävästi syötävää\nsiitä huolehtimatta. Kun nyt taivaallinen Isänne niin ruokkii\nlinnut, eikö hän sitten teitäkin ruokkisi? Ettekö te ole paljon\nsuurempiarvoiset kuin linnut? Sen tähden linnut lentävät meidän\nsilmiemme editse, saattaen meidät häpeään, koska ne ovat meidän\nopettajiamme. Jos kerran lintunen jättää murheensa ja käyttäytyy tässä\nkohden elävän pyhän tavoin, vaikkei sillä ole peltoja eikä riihiä, ei\narkkuja eikä kellareita, laulaa, ylistää Jumalaa, on iloinen ja hyvällä\nmielin, tietäen itsellensä rakennetuksi riihen, jonka nimi on \"teidän\ntaivaallinen Isänne ruokkii ne\", miksemme tee niin mekin, joilla on\nse etu, että viljelemme vainioita ja kokoamme hedelmiä tallettaen\nniitä tarpeen varaksi? Tällä Kristus ei kuitenkaan kiellä meitä työtä\ntekemästä; onhan linnuillakin, vaikkeivät ne kylvä eivätkä niitä\neivätkä tee sellaista työtä kuin ihmiset, oma työnsä: niiden täytyy\nlevittää siipensä ja lentää ruokaa etsimään. Meidänkin tulee tehdä\ntyötä. Työn Jumala on säätänyt ihmisille, niinkuin on kirjoitettu:\n\"Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi\" (1. Moos. 3: 19), ja \"Joka\nei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä\" (2. Tess. 3: 10). Mutta\nkiellettyä on ihmisen ajatella, että Jumala on unhottanut hänet, ja\nluulla, että hänen on omalla murehtimisellaan hankittava elatuksensa.\n\nLinnut ovat huolettomia, sillä ne tietävät, että niillä on rikas\nhuolenpitäjä, taivaallinen Isä. Hän tahtoo olla myös meidän\nhuolenpitäjämme, jos me vain sen uskoisimme ja tahtoisimme asian\nniin olevan. Tämä Isä osoittaa sen myös toiminnallaan antaessaan\nmeille monta vertaa enemmän kuin linnuille. Miksi et siis tahdo uskoa\nhäneen? Tee lintusten tavoin: opi uskomaan, laula, ole iloinen ja\nanna taivaallisen Isäsi huolehtia itsestäsi. Olethan onneton ihminen\nmurheinesi, ellet tahdo luottaa Jumalaan. Mehän olemme kuitenkin\npelkkiä houkkia murheinemme. Jos jyvän on kasvettava pellosta,\ntarvitaan siihen Jumala yksin antajaksi; ei meidän murheemme saa\naikoihin mitään. Minkä me sille mahdamme, jos pellon kasvu palaa ja\nturmeltuu? Silloin nähdään ja ymmärretään, että kaikki on Jumalan\nkädessä. Mutta me ihmiset olemme nurinkurisia: emme opi uskomaan, vaan\npanemme uskon sijaan murheen.\n\nNämäpä lohdullisia sanoja ja suloisia esimerkkejä, jotka Herramme\ntässä eteemme kuvaa, ja niiden pitäisi todella taivuttaa meidät. Mutta\nsurullista kyllä saamme kokea, että maailma ei uskalla Jumalaan, ei\npalvele Jumalaa, vaan mammonaa, ja ponnistelee ainoastaan kootakseen\npaljon rahaa. Joka siis tahtoo olla kristitty, älköön antako ahneuden\nja murheiden voittaa itseänsä, vaan opetelkoon turvaamaan Jumalaan,\ntehköön työtä ja antakoon Jumalan huolehtia. Meidän tulee tehdä\ntyötä ja nähdä paljon vaivaa, mutta kuitenkin tietää, ettei oma\ntyömme vaikuta lopullista tulosta. Meidän tulee kyntää peltoa ja\nkylvää, ja kun vilja on kypsynyt, tulee se leikata; kuitenkin meidän\ntäytyy tunnustaa, että kaikki oma työmme olisi ollut turhaa, ellei\nJumala olisi antanut satoa. Jumalalle siis kunnia annettakoon, hänen\nsiunauksensa tunnustettakoon ja häntä siitä kiitettäköön!\n\n\nLauantai.\n\nJos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Room. 8:\n31.\n\nTämä teksti on lyhyt, mutta se on kaukana meistä, jos jokin hätä kohtaa\nmeitä. Se sanoo, että Jumala on meidän ystävämme, joka lahjoittaa\nmeille Kristuksen kanssa kaiken; kuitenkaan ei kukaan usko sitä, jos\ntuska ja kuolema lähestyvät meitä. Sen tähden on tarpeen näitä sanoja\nhyvin harjoittaa. Ne on pian sanottu, mutta hädässä ovat ne meistä\nkauempana kuin taivas. Opetelkaamme siis näitä sanoja, että saisimme\nniistä edes kipinän tuskassa, kun sielu luulee, että sen täytyy kuolla\nja menehtyä tuskaan. Meidän onkin opittava ikävöimään osataksemme\ntuskassa huoata: ah, jospa kuitenkin olisi totta se, mitä niin usein\nolen kuullut! Silloin Jumala tahtoo uskollisesti auttaa ja vahvistaa\nmeitä tämän uskon kipinän tähden. On siis kysymys tulevaisesta, joka ei\nvielä ole käsillä. Emme voi päästä edemmäksi täällä maan päällä, kuin\nettä huokaamme: ah, jospa asiat olisivat paremmin!\n\nTahdomme tässä kiinnittää huomiomme kolmeen kohtaan. Ensiksikin: Jumala\non meidän, niinkuin sananlasku sanoo: jolla on Jumala ystävänä, sitä ei\nmikään luotu voi vahingoittaa. Jos siis Jumala on meidän puolellamme,\nkuka voi olla meitä vastaan? Jumalan kädessähän ja hänen vallassaan on\nkaikki, sen tähden kaiken luodun on toimittava siihen suuntaan kuin\nJumala tarkoittaa, siis myös autettava ja suojeltava meitä, niinkuin\nJumala tekee. Hän on sen todistanut sillä, että Pojan tuli kärsiä ja\nkuolla. Jumala ei pidätä neuvoansa tykönään taivaassa, vaan julistuttaa\nsen meille Poikansa kautta, sallimalla hänen kuolla kaikkien ihmisten\nsilmien nähden ristillä. Jo ennen maailman perustamista oli Kristuksen\nkuolema Jumalan silmien edessä, tosin salaisesti (Ef. 1: 4). Me emme\nkuitenkaan voineet uskoa sitä, ennen kuin Jeesus vaelsi täällä maan\npäällä, auttaen koko maailmaa ja vihdoin kuollen täyttääkseen sanansa.\n\nToiseksi: Jumala rauhoittaa omantunnon. Meidän omatuntomme sanoo:\nMinulta puuttuu vielä, minulla ei vielä ole, mitä hänellä on: minä\nolen syntinen, hän on vanhurskas. Minulle käy pahoin ja olen sen myös\nhyvin ansainnut. Silloin omatunto vapisee ja sanoo: Kristus saattoi\nkyllä kuolla, eihän hän ollut tehnyt yhtään syntiä, mutta minä olen\ntäynnä syntiä, sen tähden ei minun ole hyvä kuolla. Silloin on käsillä\nkuoleman tuska. Sydän ei kuitenkaan voita kuolemaa näillä ajatuksilla,\nne vain tekevät omantunnon murheelliseksi. Sen tähden Paavali kumoaa\ntässä moiset ajatukset ja sanoo: Käännä pois silmäsi siitä, mitä\ntunnet. Etkö näe kahta ryöväriä Kristuksen vieressä? Etkö näe, että\ntoinen tulee autuaaksi? Minkä kautta? Ainoastaan uskon kautta hän tulee\nvanhurskautetuksi. Tee sinäkin samoin: jos sinulla on syntejä, niin\nusko. Silloin sinäkin saat sanoa: \"Jos Jumala on meidän puolellamme,\nkuka voi olla meitä vastaan?\"\n\nVielä on merkille pantava, ettei kukaan saa ajatella tulevansa vapaaksi\nkaikesta synnin himosta ja pahoista ajatuksista. Jokainen huolehtikoon\nsiitä, että hän ikävöi ja huokaa Jumalan puoleen: ah, tahtoisin niin\nmielelläni olla synnitön! Tätä Pyhän Hengen huutamista meissä kestää\nviimeiseen päivään saakka, sillä kristittyraukoissa on aina syntiä\njäljellä. He tekevät syntiä, eivät kuitenkaan pahuudesta ja tahallaan,\nvaan heikkoudesta; sen Jumala kuitenkin voi antaa anteeksi. Jos meillä\nsiis on Pyhän Hengen todistus, niin saamme mekin aina lohdullisesti\nsanoa: Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?\n\n\n\n\nKUUDESTOISTA KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nJa hän sanoi: \"Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse\". Niin kuollut\nnousi istualleen ja rupesi puhumaan. Ja hän antoi hänet äidillensä.\nLuuk. 7: 14, 15.\n\nMe huomaamme, että Kristus sangen helposti voi temmata meidät\nkuolemasta takaisin elämään. Huomaamme myös, että hän tekee sen\nmielellään. Eihän kukaan pyytänyt häntä, vaan hän armahti köyhän\nlesken hätää ja kenenkään pyytämättä saapui paikalle tekemään pojan\njälleen eläväksi. Meidän tulee siis sovittaa itseemme tämä esikuva,\nettemme pelkäisi kuolemaa, vaan turvaisimme Herraan Kristukseen. Tämä\ntapahtuikin juuri meidän tähtemme. On kuin hän sanoisi: minä tiedän\nhyvin, että te pelkäätte kuolemaa; mutta älkää peljätkö, älköön\nsydämenne kauhistuko. Mitä voi kuolema teille tehdä, vaikka se kova\nonkin? Peljättää se kyllä voi. Mutta oppikaa olemaan päättämättä\ntuntemisenne mukaan ja antautumatta pelon valtaan. Katsokaa minuun,\nmitä minä voin ja tahdon tehdä. Minä voin herättää teidät kuolemasta\nyhtä helposti kuin te herätätte jonkun vuoteelta nukkumasta. Ja sen\nminä teen kernaasti. Ei minulta siis puutu tahtoa, ei voimaa eikä\nkykyä. Tästä seuraa, etteivät kuolleet, jotka lepäävät nurmen alla\nkirkkomaassa, makaa niinkään raskaasti kuin me vuoteissamme. He\nheräävät yhdestä ainoasta Kristuksen sanasta kuten tämä nuorukainen.\nKuolema ei siis Herran Jumalan edessä ole kuolema. Meille se on\nkuolema, mutta Jumalan edessä se on niin keveä uni, että Kristuksen\ntarvitsee vain sanoa sana, niin me heräämme eloon.\n\nTämän asian Herra tahtoo painaa syvälle mieleemme, ettemme peljästyisi\ntaudin emmekä kuolemankaan lähestyessä, vaan oppisimme sanomaan: Mitäpä\nsinä, kuolema, voit tehdä! Sinulla on kauheat hampaat, mutta minä en\njää katsomaan vain sitä, mitä sinä teet, minä tahdon myös ajatella ja\nottaa huomioon, mitä Herra Jumala voi tässä tehdä ja mitä hän tahtoo\ntehdä sitten, kun sinä olet minut niellyt. Hän ei sinua pelkää eikä\nhuoli sinun raivostasi ja murhamielestäsi, vaan lausuu: Kuolema, minä\nolen sinun surmasi, helvetti, minä olen sinun tuhosi. Jos sinä voitkin\nsurmata minun kristityitäni, niin minä puolestani voin surmata sinut ja\ntehdä heidät eläviksi.\n\nTämän lohdutuksen Herra esittää Nainin nuorukaisen tapauksessa.\nVaikka kristityt kuolevat, he eivät ole kuolleet, vaan he nukkuvat\nunta, josta Kristus yhdellä ainoalla sanalla voi heidät herättää,\nniinkuin hän sanoo: \"Hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat,\nkuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet,\nelämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion\nylösnousemukseen\" (Joh. 5: 28, 29).\n\n\nMaanantai.\n\nKaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se\nvoitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1. Joh. 5: 4.\n\nKristittyinä, Herramme Kristuksen oikeina opetuslapsina ja saarnaajina\nme joudumme sotimaan ja taistelemaan, emme tosin mitään maallista\nhallitusta vastaan, vaan maailmaa, perkeleen valtakuntaa vastaan.\nPerkeleellä on kaikkialla hengelliset aseet, joita käyttäen hän karkaa\ntosi kristittyjen kimppuun oikealta ja vasemmalta. Samalla tavoin hän\nahdisti itse Kristustakin, sanoen: \"Jos sinä olet Jumalan Poika, niin\nheittäydy tästä alas; sillä kirjoitettu on: 'Hän antaa enkeleilleen\nkäskyn sinusta', ja: 'He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi\nkiveen loukkaisi'.\" (Matt. 4: 6.) Näin saatana pilkkaa Kristusta, mutta\nKristuksella on sana, muutoin hänet voitettaisiin. Kristus vastasi:\n\"Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi'.\" Ja kun hän\noli näissä varuksissa taistellut, perkele jätti hänet.\n\nKuka siis voittaa perkeleen ja maailman liittolaisineen? Johannes\nsanoo: \"kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta\". Uskon kautta Kristukseen\nsaadaan voitto. Mitäpä ihminen, kehno, viheliäinen astia, mahtaisi\nsaatanaa, tämän maailman jumalaa vastaan? Mutta Jumala on suurempi ja\nhän antaa aina meille voiton riemun Kristuksen kautta. Jumalalle kuuluu\nsiis kaikki kunnia voitosta, kun me voitamme, ei meille itsellemme\nvähimmältäkään osalta. Me olemme aivan liian heikot saavuttamaan\nsellaista voittoa.\n\nTähän tarvitaan kuitenkin Jumalan sana, joka lupaa ja antaa uskoville\nJumalan armon Kristuksessa Jeesuksessa, niin että vaikka maailma\nliittolaisineen syökseekin heidät moniin ja suuriin kiusauksiin, polkee\nja ahdistaa heitä, he kuitenkin vihdoin saavat voiton ja riemuitsevat.\n\n\"Olla syntynyt Jumalasta\" merkitsee: uskoa Jeesukseen Kristukseen.\nJoka kaikesta sydämestään uskoo Kristukseen, on oikea taistelija.\nHän \"voittaa\", sanoo pyhä Johannes, käyttäen siis nykyajan muotoa,\nei menneen eikä liioin tulevan. Me pysymme näet niin kauan kuin\ntäällä maan päällä elämme, aina tosi taistelussa ja sodassa ja olemme\nvoittamaisillamme. Sen tähden Kristus myös joka päivä muistuttaa ja\nkehoittaa meitä: Olkaa vahvat Herrassa! Sotikaa sitä vanhaa käärmettä\nvastaan! Hän se juuri saa aikaan valheen ja pahuuden, jotka kohtaavat\nmeitä. Sitä hän on tehnyt alusta asti. Jumala on kerta kaikkiaan\npannut meidät sutten keskelle tämän maailman valtakuntaan sotiaksemme\nniitä vastaan. Samalla hän on antanut meille aseet tähän: sanansa ja\nHenkensä, ja käskee meitä sotimaan. Hän itse tahtoo olla tässä sekä\nkatselijana että voittajana. Meidän tulee siis, koska hän itse on\nmeidän johtajamme, olla uskolliset, niinkuin kelpo sankarien sopii. Jos\nsiis uskomme Jumalan laupeuteen Kristuksen kautta, niin saamme olla\nvarmat siitä, että mekin saamme voiton.\n\n\nTiistai.\n\nÄlkää iloitko, minun viholliseni, minusta: jos minä olen langennut,\nniin minä nousen; jos istun pimeydessä, on Herra minun valkeuteni.\nMiika 7: 8.\n\nNähdessään kansansa niin masentuneena ja sen viholliset niin ylpeinä,\nprofeetta varoittaa vihollisia paisumasta sen johdosta, että hänen\nkansallensa, Israelille, käy pahoin. Puhettaan hän perustelee\nvoimallisesti tiedolla, että hänen omansa, huolimatta siitä, että ovat\nlangenneet ja makaavat maassa, kuitenkin jälleen nousevat. Samalla\nprofeetta lohduttaa tässä omiansakin, jotka suuren onnettomuuden\nmasentamina vapisivat sydämissään, heidän vihollistensa sen sijaan\nollessa iloiset. Suurin osa kansaa olikin sodassa tuhottu; toisia oli\nviety vankeuteen. Profeetta antaa kuitenkin kansalle varman pelastuksen\ntoivon sanoessaan: \"minä nousen\". Kansa ei pettynytkään, sillä Juudan\nkuningaskunta palautettiin jälleen, ja Jerusalemin muurit rakennettiin\nuudestaan, jos kohta murheen aikana. Vihdoin Kristus tuli, ja\nevankeliumin saarnan kautta myös muut kymmenen sukukuntaa nousivat ja\nyhdistyivät kristittyjen oikeaan, vähäiseen joukkoon.\n\nVarsin merkillepantava on profeetan lisäys: \"jos istun pimeydessä, on\nHerra minun valkeuteni\". Hän ei ainoastaan osoita, millä kristittyjen\non lohduttauduttava ristiä kantaessaan, vaan vastaa myös monien\nesittämään vastaväitteeseen. Kun näet profeetta edellä oli luvannut\nkansalleen varman pelastuksen toivon sanoessaan: \"minä nousen\", joku\nolisi saattanut vastustaa profeettaa sanoen: siihen tapahtumaan,\njohon sinä luotat, on vielä pitkä aika, ja sillä välin kaikkien\ntäytyy kärsiä suurta hätää ja monet kuolevat. Sen tähden profeetta\nvastaa sanoen, että tämä onnettomuus, jota he kärsivät, on, niinkuin\nkuolemakin, hirvittävä pimeys. Tämän kauhean pimeyden hälventää\nkuitenkin hengellinen, iankaikkinen valkeus, itse Jumala, jonka sana\nloistaa valkeuden lailla pimeydessä ja saa aikaan sen, ettemme ristin\nja kaikenlaisen kiusauksen aikana väsy tai käy alakuloisiksi ja\ntoivottomiksi.\n\nTämä on nyt kristittyjen verraton ja ihana lohdutus, joka voittaa\nkaikenlaisen ajallisen onnettomuuden, vieläpä kuolemankin. Kristityn\non kiusauksen aikana katsottava Jumalan sanaan, tosi hengelliseen\nvalkeuteen; silloin hän saa tuntea, että pimeys, toisin sanoen\nkaikenlainen raskas ruumiin ja sielun kiusaus, tässä valkeudessa\nvoitetaan. Näin ovat saaneet syntynsä esimerkiksi seuraavat lohdulliset\nsanat: \"Jota Herra rakastaa, sitä hän rankaisee\" (Sananl. 3: 12),\nja: \"Kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei\nmeitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi\" (1. Kor. 11: 32).\nTällaisia lauseita on epälukuisia profeettojen, apostolien ja Herran\nKristuksen saarnoissa, ja ne valaisevat kristittyä, kun hän saa maistaa\nristiä, olemaan pimeydessä epäilemättä. Nämä lohdulliset ydinlauseet\nsaavat aikaan sen, että kristityt yhä voivat kärsivällisinä kestää ne\nkiusaukset, joita heidän lihansa ennen tuskin voi sietää; ja vihdoin he\nvoittavat kiusaukset.\n\n\nKeskiviikko.\n\nArmahda minua. Herra, katso, kuinka minun vihamieheni minua vaivaavat,\nsinä, joka nostat minut kuoleman porteista. Ps. 9: 14.\n\nNäin ajattelevat ja puhuvat kaikki ne, jotka ovat voittaneet joitakin\nvaivoja, kärsimyksiä ja onnettomuuksia ja joita nyt taas uudestaan\nahdistetaan, vaivataan ja kiusataan; he huutavat rukoillen vapahdusta,\nniinkuin he ennen ovat saaneet vapahduksen. Profeetta ei siis tässä\nvain osoita, kuinka pyhillä on aina odotettavana vainoa ja kiusauksia\nsisältä ja ulkoa päin, vaan hän kuvaa tässä myös Kristuksen seurakunnan\nolemusta ja muotoa. Sitä edustaen hänellä on ylistyksen ja veisuun\naiheena juuri se, mitä hän entisaikojen veritodistajissa ylistää,\nnykyisten puolesta huoaten valittaa ja kaikkien tulevaisten edestä\nrukoilee ja toivoo. Kun siis profeetta tässä rukoilee, että Herra\narmossaan ja hyvyydessään katsoisi hänen vaivaansa, hän mainitsee\nJumalan entisiä ihmeitä, sitä, kuinka hän on nostanut hänet kuoleman\nporteista.\n\nNäitä profeetan sanoja vastaa se, mitä, apostoli Paavali kirjoittaa\njouduttuaan Aasiassa suuriin ahdistuksiin: \"Me emme tahdo, veljet,\npitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta, jossa me olimme\nAasiassa, kuinka ylenpalttiset, yli voimiemme käyvät, meidän\nrasituksemme olivat, niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin,\nja itse me jo luulimme olevamme kuolemaan tuomitut, ettemme luottaisi\nitseemme, vaan Jumalaan, joka kuolleet herättää. Ja hän pelasti meidät\nniin suuresta kuolemanvaarasta, ja yhä pelastaa, ja häneen me olemme\npanneet toivomme, että hän vielä vastakin pelastaa, kun tekin autatte\nmeitä rukouksillanne, että monesta suusta meidän tähtemme kohoaisi\nrunsas kiitos siitä armosta, joka on osaksemme tullut.\" (2. Kor. 1:\n8-11).\n\nSekä profeetta että apostoli päättelevät tässä suuremmasta pienempään\nsanoen: jos sinä ennen olet nostanut minut kuoleman porteista, niin\nole minulle nytkin armollinen, kun minun vihamieheni vaivaavat minua.\nSe joka on suuressa onnettomuudessa saanut kokea toivon hedelmää, voi\nhelposti uskoa ja toivoa vähäisen onnettomuuden kohdatessa.\n\n\"Kuoleman portit\" tarkoittaa ruumiillista kuolemaa. Se ahdistaa ja on\njo nyt käsillä eikä se, vaikka sitä pidetäänkin vähäisenä iankaikkisen\nkuoleman rinnalla, kuitenkaan ole erilainen kuin iankaikkinen kuolema.\nEllei sitä Jumalan armosta voiteta, se totisesti on iankaikkisen\nkuoleman alkuna, muutoin sitä tuskin voitaisiin sanoa pyhien kohdalla\nuinahdukseksi ja levoksi. Meidän onkin huomattava, ettei profeetta\npuhu suorastaan kuolemasta, vaan \"kuoleman porteista\". Näin hän puhuu\nsen tähden, että me ymmärtäisimme, kuinka pyhä apostoli Paavali\nja muut marttyyrit ovat niin taistelleet kuoleman kanssa, että he\novat maistaneet ja tunteneet iankaikkisen kuoleman, mitä Kristuskin\nmainitsee puhuessaan \"tuonelan porteista\" (Matt. 16: 18). Ellei\nprofeetta näet olisi tarkoittanut jotakin kovempaa kuin ruumiillinen\nkuolema, hän ei olisi käyttänyt niin väkeviä sanoja.\n\n\nTorstai.\n\nMinä pyydän, ettette lannistuisi niiden ahdistusten vuoksi, joita minä\nteidän tähtenne kärsin, sillä ne ovat teidän kunnianne. Ef. 3: 13.\n\nRoomaan, keisarin vangiksi jouduttuaan, Paavali lohduttaa rakkaita\nEfesossa kääntämiään kristittyjä, kehoittaen heitä pitämään kiinni\nhäneltä oppimastaan opista antamatta hänen vankeudestaan kertovien\npuheiden peljästyttää itseään. Tämä kehoitus on vielä nytkin\nvälttämätön kristikunnassa. Vaikeasti näet eksyttää heikkoja se, että\nmurheiden tullen on kärsittävä evankeliumin tähden, ja erikoisesti se,\nettä täytyy jopa menettää nekin, jotka ovat johtajia ja jotka ovat\nopettaneet ja johtaneet kansaa.\n\nVieläkin enemmän heitä rohkaistakseen ja vahvistaakseen Paavali\nalkaa kaunistaa kärsimystään ja murhettaan. Hän kääntää kaiken aivan\ntoiseksi, päinvastaiseksi kuin maailman käsitys ja pilkkaajien\narvostelu. Minun kärsimykseni ja murheeni, hän sanoo, joita maailman ja\nteidän lihallisten ajatustenne mukaan pidetään mitä turmiollisimpina,\nei tuota teille vähintäkään vahinkoa, vaan se päin vastoin on minulle\nja teille hyödyksi. Ja vaikka ihmiset siten luulevat tuottavansa\nteille mitä pahinta haittaa, niin ottakaa te siitä sellainen elvytys,\njollaista he eivät osaa aavistaakaan! Sitä, minkä minä kärsin, minä\nen kärsi itseni tähden, vaan teidän tähtenne, toisin sanoen, teidän\nhyödyksenne: se on teille suuremmaksi hyödyksi kuin että minä olisin\nteidän tykönänne saarnaamassa. Kuinka niin? Minähän kärsin yksinomaan\nsaarnani tähden ja sen evankeliumin tähden, jonka minä olen teille\nantanut. Minä panen sen tähden alttiiksi kaiken, mitä minä olen ja\nmitä minulla on, että te sen säilyttäisitte ja että te käsittäisitte\nsen olevan minun vakavan tarkoitukseni. Sen puolesta, minkä Kristus\non minulle antanut ja uskonut, minä taistelen ja siitä huolehdin,\npannen elämäni vaaroille alttiiksi. Näin minä kahleillani ja siteilläni\nkunnioitan evankeliumia, vahvistaen sen.\n\nTämän lisäksi hän efesolaisia rohkaistakseen jatkuvasti kaunistaa\nkärsimystään seuraavin sanoin: \"Sillä ne ovat teidän kunnianne\".\nMimmoista uutta kieltä tämä on? Eikö mieluummin näin -- heidän\noman järkensä ja maailman toteaman mukaisesti --: Sinun vankilassa\nvirumisesi on meidän kaikkien häpeä? Voikohan mikään sen suurempi häpeä\ntulla kurjien kristittyjen osaksi kuin se, että heidän saarnaajansa ja\nsielunhoitajansa, joilta heidän on määrä saada oppia ja lohdutusta,\nniin häpeällisellä tavalla sortuvat? Niinpä niin, maailman silmissähän\nasia näin todella onkin; mutta minä sanon teille: Jumalan silmissä\nja totuudessa se on suureksi kunniaksi teille, ja siitä te voitte\nkerskata ja siihen nojautua. Te voitte kääntää kaiken sen, millä teitä\npyritään häpäisemään, ja sanoa: Juuri siitä minä tiedän tämän opin\noikeaksi ja Jumalan sanaksi; juuri niin Jumalan sanan ja terveellisen\nopin täytyykin käydä; näin sitä ja siinä riippuvaisia perkele ja\nmaailma onkin häpäisevä ja vainoava! Tämä on kristittyjen kerskaus ja\nkunnia: \"Meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset\" (Room. 5: 3).\nEipä kristittyjen kerskaus ole eikä saakaan olla sitä, mitä maailma\nsuureksi kehuu ja suurena kunnioittaa, sillä maailma ei voi eikä\ntahdokaan kunnioittaa Jumalaa ja hänen sanaansa. Älkööt siis kristityt\nsitä kauhistuko älköötkä hävetkö, vaan päin vastoin olkoot iloiset\nja raketkoot siitä itselleen rohkaisua ja kerskausta. Samoinhan kävi\nitsensä Kristuksen. Kristityillä pitäisi olla hätä, jos heille käy\ntoisin ja jos maailma on heille suosiollinen.\n\n\nPerjantai.\n\nHänen nousunsa on varma kuin aamurusko. Hoos. 6: 3.\n\nTämä lause tarkoittaa sanan virkaa ja evankeliumin oppia. Profeetta\nvertaa sitä aamuruskoon osoittaakseen, että tämä sanan valkeus, Herran\ntuntemus, leviää koko maailmaan. Epäilemättä profeetta on tässä\nkohden seurannut Daavidin ennustusta 19. psalmissa, jossa hän vertaa\nevankeliumin oppia aurinkoon, sanoen: \"Se nousee taivasten ääristä ja\nkiertää niiden toisiin ääriin, eikä mikään voi lymytä sen helteeltä\"\n(Ps. 19: 8). Mutta kun profeetan ennustus tässä koskee alkua, tavallaan\nevankeliumin ensimmäistä ilmestymistä, niin on aamurusko tarjonnut\nsopivamman vertauskohdan kuin aurinko. Aamurusko näet ikään kuin kaukaa\nilmestyy maailmalle kasvaakseen vähitellen, jotta nouseva aurinko\nsitten valkeudellaan valaisisi koko maailman.\n\nTätä vertausta sopii soveltaa ja selittää niinkin, että me siitä\nopimme, mitä maailma on, jos sillä ei ole evankeliumin oppia. Maailmaa\non opetettu tuntemaan lakia: sillä on hallituksensa ja valtionsa, joita\nylläpidetään ja suojellaan ulkonaisen kurin ja kunniallisuuden lailla\nja säädetyillä rangaistuksilla. Ei voidakaan kieltää, etteivät nämä\nolisi ihania ja arvokkaita Jumalan lahjoja; mutta ellei evankeliumin\ntuntemus tule tähän lisäksi, maailma eksyy suuresti, aivan kuin\nsynkkänä yönä. Sillä ei näet ole Jumalan tuntemusta, tuota ainoaa, mikä\nkaunistaa ja täydentää muut lahjat, näyttää ihmisille niiden hyödyn ja\nkäytön, että he viljelisivät niitä Jumalan kunniaksi ja lähimmäisensä\nparhaaksi. Tätä tällaisten lahjojen viljelyä maailma ei ymmärrä\nilman evankeliumin tuntemista. Se luulee, että sen on käytettävä\nniitä omaksi kunniakseen, omaksi hyödykseen ja hyväkseen. Mutta näin\nväärinkäyttäessään näitä lahjoja maailma on onneton ja saa monin tavoin\nrangaistusta osakseen.\n\nSamoin kuin kukaan ei voi estää aamuruskoa nousemasta eikä peittää sen\nloistetta näkyvistä, samoin, profeetta tahtoo osoittaa, ei evankeliumin\nvirkaa voida estää eikä tyrehdyttää, vaikka perkele ja maailma suurella\nvoimalla ja vallalla kokevatkin niin tehdä. Tähän soveltuvat sen tähden\nKristuksen sanat: \"Tuonelan portit eivät sitä voita\" (Matt. 16: 18).\nSelitys on siinä, että tämän kuninkaan liikkeelle lähtö on evankeliumin\nkautta tehty yhtä varmaksi kuin aamuruskon nousu, jota ei voida estää,\nvaan joka vähitellen yhä kirkkaammin levittää loisteensa maailmaan.\n\nTämä lause sisältää siis sangen ihanan lohdutuksen, joka meidän pitäisi\nvarsinkin tänä aikana sulkea sydämeemme. Jos näet tarkkaat vastustajien\nraivoa ja katsot kristillistä seurakuntaamme, kuinka suuri heikkous\nkaikkialla vallitsee, niin sano, eikö evankeliumi sinusta näytä\nhimmeästi palavalta kynttilältä, joka näyttää voivan vähäisimmästäkin\nhenkäyksestä sammua. Sen tähden profeetta lohduttaa meitä sillä, ettei\nevankeliumin valkeutta voida estää eikä tukahduttaa. Se joka sitä\nyrittää, näkee yhtä turhaa vaivaa, kuin jos koettaisi tukahduttaa\nnousevan aamuruskon.\n\n\nLauantai.\n\nMinä olen sinun isäsi Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja\nJaakobin Jumala. 2. Moos. 3: 6.\n\nTähän raamatunkohtaan Herra Kristus viittaa saddukeuksia vastaan,\nselittäen sen syvällisesti tarkoittavaksi kuolleitten ylösnousemusta\n(Matt. 22: 32). Nuo näet ajattelivat, että Jumala tosin on olemassa,\nmutta tämän elämän jälkeen ei ole mitään elämää. Tästä kuitenkin käy\nilmi, että Jumala sanoo: Minä olen Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin\nJumala. Kristus päättelee tästä, että tämän kuoleman jälkeen on toinen\nelämä ja että kuolleitten ylösnousemus on ilmaistu tässä. Näin hän\ntodistaa, että Jumala on elävien eikä kuolleitten Jumala. Sillä, mikä\nei mitään ole ja mikä on hajalleen siroteltuna, ei ole mitään Jumalaa.\nJos Jumala on olemassa, hänen täytyy olla jonkun Jumala, josta vuotaa\nsulaa hyvyyttä niille, joissa hän on. Pakanatkin ovat odottaneet\nitsellensä hyvää Jumalalta, siksi he ovat kuvitelleet itselleen\njumalia, kuka minkäkinlaisia, yksinomaan saadakseen neuvon ja avun,\nkun heille onnettomuus tapahtuu. Eivätkä pakanat olekaan erehtyneet\nsiinä, että Jumala on jotakin, sen verran valkeutta on vielä ihmisen\nluonnossa, mutta siinä he ovat erehtyneet, ja siinä järki on sokea ja\nlankeaa epäjumalanpalvelukseen, että se pitää jumalina luotuja, jotka\neivät ole Jumala ja jotka eivät tunne oikeata Jumalaa. Maailmassa on\nsäilynyt yleinen tieto Jumalasta, niinkuin pyhä Paavalikin sanoo (Room.\n1. ja 2. luku). Mutta kun ihmisen tulisi löytää Jumala, niin kaikki\neksyvät. Siksi ei kukaan saa selittää Jumalaa tai nimittää häntä toisin\nkuin hän itse itseänsä nimittää ja selittää.\n\nTässä saa siis todistuksensa myös kuolleitten ylösnousemuksen\nuskonkohta. Jumalahan sanoo: Minä olen Aabrahamin Jumala, Iisakin\nJumala ja Jaakobin Jumala. Jos hän nyt on Aabrahamin Jumala, täytyy\nAabrahamin siis elää, jos hän on Iisakin Jumala, täytyy myös Iisakin\nelää. Kaiken, mitä Aabrahamiksi sanotaan, täytyy siis olla tallella,\nei ainoastaan sielun, vaan myös koko ihmisen ruumiineen ja sieluineen.\nNämä sanat todistavat, että Aabraham, Iisak ja Jaakob jälleen virkoavat\nhenkiin ja nousevat kuolleista, ei ainoastaan ruumiinensa, vaan\nruumiineen ja sieluineen. Kuinka se on mahdollista? Ovathan he kuolleet\nja lahonneet. Mutta Kristuksen sana on tosi, eikä pyhä Raamattu tässä\nvalhettele sanoessaan, että kuolleet elävät. Vaikka he nimittäin ovat\nkuolleet, he kuitenkin elävät, sillä he elävät vielä kuolemassakin.\nHerralle Jumalalle he kaikki kuitenkin elävät, he ovat vain otetut\npois meidän ihmisten näkyvistä. Kuitenkin he elävät vielä, ja on\ntapahtuva, että he viimeisenä päivänä taas astuvat esiin ja tulevat\nmeidän näkyviimme. He elävät Jumalassa valmista elämää; kysymys on\nainoastaan hetkestä, niin mekin saamme taas elää. He ovat vain sen\ntähden kuolleet, että heidän kuolevainen ruumiinsa muuttuisi. Jumala\nvaikuttaa tuohon kuolevaiseen ruumiiseen niin, että se jälleen tulee\nyhtä kirkkaaksi ja ihanaksi kuin aurinko on taivaalla. Herran Jumalamme\nedessä ei ole lainkaan kuolemaa, ja meidän ruumiillisten silmiemme\nedessä kuolema on ainoastaan siirtyminen. Meidän kuolemassamme käy\naivan samoin kuin syntymässämme. Mitä me olimme sata vuotta sitten?\nJumala on sen jälkeen meidät luonut. Hän voi siis kyllä jälleen saada\nesiin niidenkin ruumiit, jotka ovat kuolleet sata vuotta sitten.\nHänelle kaikki elävät, nekin, jotka vastedes syntyvät ja ne, jotka jo\novat olleet.\n\n\n\n\nSEITSEMÄSTOISTA KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nMuista pyhittää lepopäivä. 2. Moos. 20: 8.\n\nSeitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi kaikista luomisteoistansa (1.\nMoos. 2: 2). Sen tähden hän käski myös kansaansa Israelia lepäämään\nseitsemäntenä päivänä ja taukoamaan kaikista teoistaan. Sama lepopäivä\non meillä nyt sunnuntaiksi muutettuna. Sunnuntai on meidän lepo- eli\njoutopäivämme, ja se meidän tulee pyhittää. Juutalaiset noudattivat\nkuitenkin ainoastaan ulkonaista pyhyyttä siinä, etteivät lepopäivänä\ntehneet työtä ja että söivät, joivat ja pukeutuivat toisin kuin muina\npäivinä. On kehnoa pyhyyttä Jumalan edessä, jos me lepopäivän kunniaksi\nkäytämme ainoastaan toisia vaatteita ja toisenlaista ruokaa ja juomaa.\n\nOikea lepopäivä on hengellinen, ja se pidetään, kun sydän viettää\noikeata lepopäivää. Se on tämän käskyn korkeinta, oikeaa hengellistä\nnoudattamista, joka käsittää ihmisen koko olemuksen. Vertauskuvan tästä\nlepopäivän viettämisestä Kristus on antanut meille maatessaan naudassa,\njossa hän piti lepopäivän oikein: lepäsi rauhassa, pidättyen kaikista\ntöistä. Sen joka nyt tahtoo pitää oikean, hengellisen lepopäivän,\ntäytyy olla kokonaan kuollut Kristuksen kanssa. Ei kukaan voi sitä\noikein pitää, ellei hän ole täysin kuollut. Oikeaa lepopäivää me alamme\ntäällä viettää, kun vanha Aadamimme lakkaa kaikista omista teoistansa,\nhaluistansa ja himoistansa; kaikkien niiden täytyy olla kuolleita\noikeana hengellisenä lepopäivänä. Kaiken, mitä meissä on, täytyy olla\njumalallista, niinkuin pyhä Paavali sanoo: \"Minä olen lain kautta\nkuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa\nristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa;\nja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa.\" (Gal.\n2: 19, 20.) Tämä on kristittyjen oikeaa lepopäivän pyhittämistä.\n\"Jeesuksen Kristuksen kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja\nminä maailmalle\" (Gal. 6: 14). Toinen on kuollut toiselle; maailma ei\ntiedä, mitä minä teen, enkä minä tiedä, mitä maailma tekee; toinen ei\ntunne toista: kaikki on kuollutta, kokonaan kuollutta. Mutta täysin me\npyhitämme tämän lepopäivän vasta kun olemme kuolleet.\n\nKun me siis elämme niin kuin pyhä Paavali kirjoittaa itsestään, kaikki\ntulee meissä jumalalliseksi: kädet ja jalat, kieli, korvat, silmät,\nruumis ja sielu, kaikki ajatukset ja kaikesta, mitä silloin teemme,\nolemme varmat, että Jumala sen meissä tekee. Kun me silloin teemme\njotakin, mitä hyvänsä, niin me tiedämme sen olevan Jumalalle hyvin\notollista. Mutta kun me siis olemme varmat siitä, että se on otollista\nJumalalle, niin se ei ole meidän, vaan Jumalan tekoja; mehän teemme\nniitä kuuliaisina Jumalaa kohtaan ja tehden sitä, mikä on Jumalalle\notollista, halukkaasti ja ehyin sydämin. Tällaiset ovat hengellisen\nlepopäivän oikeita tekoja, jotka kumpuavat uskosta, kuuliaisuudesta\nJumalaa kohtaan ja hänen käskyjensä noudattamisesta; näin Jumala\nvaikuttaa oikean lepopäivän pyhittämisen. Tätä lepopäivää kristittyjen\ntulee viettää joka päivä.\n\n\nMaanantai.\n\nNiin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan,\nniinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii. Ef. 4:1.\n\nTämä olkoon se pääasiallinen, se parhain, jonka mukaisesti kristitty\nulkonaisen vaelluksensa maailmassa soveltakoon. Hän muistutelkoon\nmieleensä ja miettiköön, mitä varten Jumala on hänet kutsunut ja\nmihin asettanut, toisin sanoen, minkä tähden häntä kristityksi\nnimitetään. Sen mukaisesti hän eläköön ja antakoon elämänsä loistaa\nkoko maailmalle, niin että Herran Kristuksen nimi ja sana tulisi\nylistetyksi hänen elämänsä ja tekojensa kautta. Kristus itse kehoittaa\nomiansa: \"Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he\nnäkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on\ntaivaissa\" (Matt. 5: 16). Samoin pyhä Paavali tahtoo saada sanotuksi\nseuraavaa: Teillä on nyt saatuna Jumalan sana ja armo, ja teistä\non tullut niin autuaita ihmisiä, että teillä on kaikki se, mitä te\ntarvitsette, Kristuksessa. Tätä mieliinne muistutelkaa! Pitäkää\nmielessänne, että olette kutsutut peräti toiseen ja korkeampaan kuin\nmuut ihmiset. Eläkää myöskin niin, että nähtäisiin teidän tavoittelevan\nsuurempia omaisuuksia, jopa että jo olette saaneet paljon parempaa\nkuin maailma. Olkaa elämällänne kunniaksi ja ylistykseksi Herralle,\njoka teille on niin suuren aarteen antanut, älkääkä antako kenellekään\naihetta aarteenne häpäisemiseen ja moittimiseen tai hänen sanansa\nhalveksimiseen. Päin vastoin sillä houkutelkaa ja kehoitelkaa kaikkia,\nettä he teidän vaelluksestanne ja hyvistä teoistanne saisivat aihetta\nuskomaan Kristukseen ja häntä ylistämään.\n\nKristityn pitää näet tietää, ettei hän täällä maailmassa elä itsellensä\ntai itsensä tähden, vaan että hänen mainen elonsa ja olonsa kuuluu\nhänen Herrallensa, Kristukselle; sen tähden se myöskin tähdätköön\nhänen kunniaansa ja ylistykseensä ja palvelkoon häntä, niin että hän\npyhän Paavalin kanssa voi sanoa niin uskon- ja armonvanhurskauden\nhengellisessä elämässä kuin myöskin sen ulkonaisessa elämässä\nilmenevistä hedelmistä: \"Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää\nminussa\" (Gal. 2: 20). On siis kysymys Kristuksessa vaeltamisesta, jopa\nitse Kristuksen päällensä pukemisesta, että hän meissä loistaen tulisi\ntunnetuksi.\n\nEllei näin käy, synti tulee yhä raskaammaksi ja pahemmaksi. Jokaisella\nkristittyjen synnillä Jumala ei ainoastaan tottelemattomuuden\ntähden tule vihoitetuksi, vaan siihen liittyy myös toisen käskyn\nhalveksiminen, mikä tekee synnin vielä raskaammaksi, Jumalan nimi kun\nsiten joutuu pilkatuksi, ja muut pahentuvat. Paavalikin sanoo: \"Teidän\ntähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa\" (Room. 2:\n24). Kristityn on siis täydellä syyllä elettävä niin, että hän varoo\nJumalan ja Kristuksen kunniaa, ettei hänen nimeänsä häväistäisi ja\nettei hän joutuisi vastaamaan siitä, mitä hän pahaa tekee. Kristittyjen\non tätä estääkseen ahkerasti varottava elämällään antamasta mitään\nloukkaantumisen aihetta. Pitäkööt Jumalansa ja Herransa nimen ja\nkunnian niin rakkaana, etteivät päästä niitä halveksimisen alaisiksi,\nvaikka heidän sen tähden täytyisi uhrata kunniansa ja koko elämänsä,\nsillä niissä heillä on parhain aarteensa ja autuutensa.\n\nTällä kohdalla jokainen tutkikoon omaa elämäänsä, tarkaten, kuinka\nahkera hän tässä asiassa on torjumaan evankeliumin pahennusta ja\nojentamaan kaikki tekonsa ja toimintansa Jumalan vakaan käskyn\nmukaisiksi, Jumalan nimen ja evankeliumin kunniaksi ja kiitokseksi.\nVarmaankin jokainen silloin on löytävä paljon suuria ja raskaita\nsyntejä. Onhan ihminen luotu olemaan Jumalan kuvana, jopa juuri sen\ntähden, että Jumala hänen kauttaan on tuleva ja tahtookin tulla\ntunnetuksi. Jumalan pitäisi siis todellakin aivan kuin kuvastimesta\nheijastua ja loistaa ihmisen koko elämästä ja vaelluksesta.\nKristitylläkään älköön olko vakaisempaa ja suurempaa murhetta kuin elää\nniin, ettei Jumalan nimi tule häväistyksi.\n\n\nTiistai.\n\nHerra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu. Ps. 1:\n6\n\nNiin tasainen ja kaunis on jumalattomien tie, että ihmisistä näyttää\nsiltä, kuin he voisivat kestää tuomion vanhurskastenkin seurakunnassa.\nJumala, jota kukaan ei voi pettää, tuntee kuitenkin hyvin heidän tiensä\nja tietää heidät jumalattomiksi ihmisiksi. Sen tähden ei heitä hänen\nedessään lueta vanhurskasten joukkoon. Jumala yksin tuntee vanhurskaat.\nMutta jumalattomia hän ei tunne, toisin sanoen, hän ei ylistä heitä\neikä heidän toimiansa. Siksi heidän tiensä hukkuu. He eivät itse sitä\nlainkaan usko; kuitenkin se hukkuu, vaikka se on niin tasaiseksi\nraivattu ja niin monet sitä vaeltavat, ettei kukaan osaa siitä muuta\najatella, kuin että se kestää iankaikkisesti.\n\nHuomaapa, kuinka vakaasti profeetta varoittaa meitä ulkokullattujen\narvosta ja loistavasta ulkonäöstä, kiitellen meille kiusauksia ja\nvaivoja ja kehoittaen meitä niitä kestämään. Ihmiset halveksivat\nkaikkialla vanhurskasten tietä ja luulevat, ettei Jumala tiedä tästä\ntiestä mitään. Sen tietäminen ja uskominen on ristin viisautta. Sen\ntähden tunteekin yksin Jumala vanhurskasten tien, niin salattu se on\nvanhurskailta itseltäänkin. Hänen oikea kätensä kuljettaa heitä sangen\nihmeellisesti, niin ettei heidän tiensä ole tunteen tai järjen tie,\nvaan uskon tie, joka yksin kulkee pimeydessä ja näkee näkymättömiä\nasioita.\n\nOpi tästä, ettet veisaa tai lue psalmeja aivan kuin ne eivät sinuun\nkoskisi. Meidän tulee lukea niitä niin, että me siitä lukemisesta\nparannumme, että uskomme vahvistuu ja omatuntomme saa lohdutuksen\nhätäänsä. Psalmit ovat näet erinomaista koulua ja harjoitusta meidän\nsydämellemme ja mielellemme oppiaksemme, millaisia meidän tulisi olla.\nKun esimerkiksi luet tätä psalmia: \"Autuas se mies, joka ei vaella\njumalattomain neuvossa\" (1: 1), on sinun tarkoin otettava vaarin\nsanoista, inhottava jumalattomien neuvoa ja vakaasti rukoiltava itsesi\nja koko kristikunnan puolesta, ettei jumalattomien neuvo viettelisi\nsinua eikä kristikuntaa. Samoin, kun tulet seuraaviin sanoihin: \"eikä\nastu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat\", sinun tulee\ntaas hartaasti rukoilla itsesi ja kaikkien kristittyjen puolesta, ettei\nsyntisten elämä ja vaellus, joka kyllä ulkonaisesti näyttää kauniilta,\nmutta on pelkkää ulkokultaisuutta, pettäisi sinua ja muita, vaan että\npysyisit Jumalan sanassa, joka opettaa, kuinka meidän tulee uskoa ja\nmitä töitä kunkin elämänmuodossaan tehdä. Näin ei kukaan murehtisi\nsiitä, että jumalattomat istuvat korkealla ja että heillä on suuri arvo\nihmisten edessä, vaan kuulisi mitä Pyhä Henki Daavidin kautta sanoo\nheistä, nimittäin että he ovat syntisiä ja pilkkaajia, jotka eivät kysy\noikeata Jumalaa, vaan palvelevat omaa jumalaansa, vatsaansa. Ja taas,\nkun luet, että jumalinen ihminen rakastaa Herran lakia ja tutkistelee\nsitä päivät ja yöt, niin älä ole suruton, tai vain teeskentele halua\nja rakkautta Herran lakiin; huuda aina sydämestäsi Jumalan puoleen,\nettä hän sytyttäisi sinussa halun ja rakkauden sanaan, ja tunnusta,\nettä sinulta vielä puuttuu paljon. Edelleen kun luet, että hurskasten\nja uskovaisten lehdet eivät lakastu, sinun tulee toivoa ja rukoilla,\nettä kirkas ja puhdas Jumalan sana yhä enemmän kukoistaisi ja kasvaisi\nKristuksen seurakunnassa. Ja jos näet näin tapahtuvan, iloitse ja kiitä\nJumalan hyvyyttä ja armoa, josta tämä kaikki kumpuaa.\n\n\nKeskiviikko.\n\nHe iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin\nsaaliinjaossa riemuitaan. Jes. 9: 2.\n\nProfeetta puhuu niistä, joille evankeliumin valkeus on koittanut ja\njotka ovat oppineet tuntemaan Kristuksen ja vastaanottaneet hänet.\nHe iloitsevat, koska he ennen ovat olleet pimeydessä, sillä tässä\nvalkeudessa on suurin ja ainoa tosi ilo sekä täydellinen ja ehtymätön\ntyydytys. Siksi hän sanookin: \"Sinun edessäsi\" iloitaan, toisin sanoen:\nsinun valkeudessasi. Sitten profeetta käyttää kahta vertauskohtaa\nilmaistakseen jotenkin ilon suuruutta. Edellisen sisältävät sanat:\n\"niinkuin elonaikana iloitaan\", jälkimmäinen on sanoissa: \"niinkuin\nsaaliinjaossa riemuitaan\". Nämä ovatkin oivallisia ja sattuvia\nvertauksia.\n\nSilloin on tosiaankin puhdas ja viaton ilo vallalla, kun maan hedelmä\nonnellisesti ja runsaasti menestyy. Me iloitsemme siitä, että Jumala\non antanut meille niin runsaasti, että saamme siitä elatuksemme ja\nravintomme. Se ei ole sellaista iloa, jota lihan häpeällinen hekuma\ntavoittelee. Kun vainiot herättävät hyviä toiveita, tai kun sato on\nsangen hyvä ja suuri ja pellot ovat tuottaneet runsaan hedelmän,\nsilloin kaikkien ihmisten sydämet riemuitsevat; kaikki ovat silloin\nsiitä iloisia. Siksi tämä vertaus on sangen ihana ja sopii erinomaisen\nhyvin kuvaamaan evankeliumin siunausta.\n\nToinen vertaus on otettu sodassa saadusta voitosta. Voittajakansa\niloitsee suuresti vihollisista saamastaan voitosta. Ja tähän iloon\nonkin syytä, sillä kun vihollinen on voitettu, niin saadaan taas rakas\nrauhakin. Elonaika herättää ilon, vihollisista saatu voitto synnyttää\nsamoin ilon, ja tämä kahdenlainen ilo on erinomaisen suuri.\n\nNäillä kahdella vertauksella profeetta on siis tahtonut ilmaista tuota\nverrattoman täydellistä ja suurinta iloa, iloa evankeliumin aarteen\nja valkeuden löytämisestä. Runsaaksi siunaantunut elo ja täydellinen\nrauha ovat kaksi suurinta ja verrattominta asiaa, jotka turvaavat\ntämän ajallisen elämän ja takaavat sen jatkumisen. Tämä ilo ja riemu,\njota profeetta kuvaa, ei kuitenkaan ole sellaista kuin niitten ilo ja\nriemu, jotka iloitsevat ajallisena elonaikana ja ajallisesta voitosta.\nHän sanoo: \"sinun edessäsi\" on tämä meidän tosi ilomme, tarkoittaen:\nsinun valkeudessasi on täydellinen ja iankaikkinen elonaika, siinä\non se varmin voitto, jossa totisesti jaetaan mitä runsain saalis,\njoka ravitsee ja juottaa meidät Jumalan huoneen runsailla lahjoilla.\nTästä meidän suumme täyttyy naurusta, ja meidän kielemme on tulvillaan\nkiitosta siitä, että Jumala on lahjoittanut meille rakkaan Poikansa,\njossa hän taritsee meille kaikki armonsa aarteet ja oikean rauhan.\nTämä hengellinen ilo alkaa täällä, mutta tulee täydelliseksi vasta\niankaikkisessa elämässä. Silloin me saamme nauttia sitä totista\nrauhaa, jonka Kristus, Jumalan Poika, on meille hankkinut, niinkuin\nhän sanookin: \"Minussa on teillä rauha\" (Joh. 16: 33). Tämä rauha\non kuitenkin aivan toisenlainen, paljon suurempi, täydellisempi ja\nparempi kuin mikään rauha ja ilo maailmassa, mutta sitä kuitenkin\njossakin määrin aavistelee se ajallinen ilo, jota ihmiset tuntevat\nsilloin, kun rauha sodan jälkeen on jälleen palautettu ja kun runsasta,\nyltäkylläistä eloa korjataan.\n\n\nTorstai.\n\nMinä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa. Gal. 2: 20.\n\nKuulostaa siltä kuin Paavali puhuisi omasta henkilöstään. Sen vuoksi\nhän heti oikoo asian sanomalla: \"en enää minä\", toisin sanoen: Minä\nen enää elä omassa henkilössäni, vaan Kristus elää minussa. Henkilö\ntosin elää, mutta ei itsestään eli tähän henkilöön katsoen. Mutta\nkuka on tuo \"minä\", josta hän puhuu? Tämä \"minä\" on se, jolla on laki\nja jonka pitää tehdä tekoja ja joka on henkilö sekin, mutta erotettu\nKristuksesta. Paavali hylkää tämän \"minän\", koska \"minä\" Kristuksesta\nerotettuna henkilönä kuuluu kuolemalle ja helvetille. Sen vuoksi hän\nsanoo: \"en enää minä, vaan Kristus elää minussa\". Hän on se minun\nilmentymäni, joka kaunistaa uskoni, niinkuin väri tahi valo kaunistaa\nseinän. Näin karkealla tavalla tämä seikka on esitettävä; jos näet asia\nhengellisellä tavalla esitettäisiin, me emme saattaisi käsittää, että\nKristus on meissä ja jää meihin olemaan niin välittömästi ja likeisesti\nkuin valo tahi valkea väri seinään. Se Kristus, sanoo hän, joka näin on\nminussa ja minuun sidottuna ja pysyy minussa, on se, joka elää minussa\nsitä elämää, jota minä elän, jopa se elämä, jota minä näin elän, on\njuuri Kristus. Kristus ja minä olemme siis nyt tässä suhteessa yhtä.\n\nMutta minussa elävä Kristus hävittää lain, tuomitsee synnin ja surmaa\nkuoleman, koska niiden hänen läsnäollessaan välttämättä täytyy kadota.\nOnhan Kristus iankaikkinen rauha, viihdytys, vanhurskaus ja elämä,\nja häntä pitää lain kauhujen, synkkämielisyyden, synnin, helvetin ja\nkuoleman väistyä. Minussa asuva ja elävä Kristus ottaa pois ja nielee\nkaiken minua vaivaavan ja ahdistavan onnettomuuden. Tämä Kristuksen\nminussa asuminen saa aikaan sen, että minä pääsen vapaaksi lain ja\nsynnin kauhuista, minut riisutaan vanhasta olostani ja siirretään\nKristukseen ja hänen valtakuntaansa, joka on armon, vanhurskauden,\nrauhan, ilon, elämän, autuuden ja iankaikkisen kunnian valtakunta.\nMutta siinä valtakunnassa eläessäni mikään onnettomuus ei voi minua\nvahingoittaa.\n\nJa kuitenkin -- ulkopuolelle jää vanha ihminen, lain alaiseksi.\nVanhurskauttamiseen katsoen Kristuksen ja minun pitää kuitenkin olla\nmitä likeisimmin toisiimme yhdistyneinä: hän elää minussa ja minä\nhänessä, -- on tosiaankin ihmeellistä puhua näin! Mutta kun hän elää\nminussa, on kaikki se, mikä minussa on armoa, vanhurskautta, elämää,\nrauhaa ja autuutta, Kristuksen omaa, ja kuitenkin se on minun omaani\nuskossa tapahtuvan kiinteän yhdeksiliittymisen voimasta, jossa meistä\ntulee aivan kuin yksi ruumis hengessä. Kun siis Kristus elää minussa,\non välttämättömäsi! hänen mukanaan saapuvilla armo, vanhurskaus, elämä\nja iankaikkinen autuus, -- loitolla ovat laki, synti ja kuolema.\n\nNäin Paavali pyrkii repimään meitä kerrassaan irti itsestämme, laista\nja teoista ja siirtää meidät itse Kristukseen ja Kristuksen uskoon,\nniin ettemme vanhurskautusopin kysymyksessä ollen ottaisi huomioon\nmitään muuta kuin armon ja että erottaisimme sen mahdollisimman kauaksi\nlaista ja teoista, joiden tällä kohdalla pitää olla loitolla.\n\n\nPerjantai.\n\nKatso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra, jolloin minä lähetän\nnälän maahan: en leivän nälkää enkä veden janoa, vaan Herran sanojen\nkuulemisen nälän. Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta\nitään; he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä. Aam. 8: 11,\n12.\n\nTämä on kaikkein viimeisin rangaistus, jolla Jumala uhkaa, mutta\nsamalla kaikkein suurin. Kaikki muut rangaistukset voisi vielä kestää,\nmutta hirmuisin rangaistus on, kun Jumala uhkaa ottaa pois tosi\nprofeetat ja riistää ihmisiltä sanansa, niin ettei enää olisi ketään\nsaarnaajaa, vaikka ihmiset haluaisivat kuulla Jumalan sanaa. Kaikessa\nmuussa onnettomuudessa, olkoot kuinka suuria hyvänsä, voi Jumalan\nsanalla lohduttautua ja siitä rakentua, mutta jos Jumalan sana otetaan\npois, silloin ei ole enää mitään lohdutusta eikä toivoa jäljellä, vaan\npelkkää murhetta, vapistusta ja toivottomuutta, jopa itse kuolema.\n\nJuutalaisilla oli heidän vankeutensa surkeuden aikana aina profeettoja,\njotka lohduttivat ja vahvistivat heitä heidän ollessaan epätoivossa\nja jotka johdattivat heitä toivomaan ja odottamaan Herraa Kristusta,\njoka oli tekevä lopun, ei ajallisesta kurjuudesta, vaan iankaikkisen\nkuoleman ja helvetin ikuisesta kurjuudesta. Mutta viimein, kun Kristus\njo on tullut eivätkä he tahtoneet häntä vastaanottaa ja tunnustaa\nvapahtajaksensa, on heiltä sanakin otettu pois. Tätä Jumalan sanan\nnälkää on kestänyt aina tähän päivään saakka, niin että Israel on nyt\npaatunut ja sokea, niinkuin pyhä Paavali sanoo.\n\nSen tähden rukoilkaamme ja valvokaamme mekin, ettei tätä nälkää\nlähetettäisi meillekin, koska meille nyt Jumalan armosta on runsaasti\nannettu ja lahjoitettu Jumalan sana, ettei meille taas lähetettäisi\npaksua pimeyttä ja hirmuisia eksytyksiä Jumalan sanan sijaan ja ettei\nkävisi niin, että vaikka me halusta tahtoisimme kuulla Jumalan sanaa,\nei olisi ketään, joka sitä meille opettaisi ja saarnaisi, niinkuin on\nkäynyt niin monelle kansalle, jolla on ollut Jumalan sanaa yltäkyllin.\nSillä kun Jumalan sana on poissa, mitäpä silloin on jäljellä muuta kuin\nihmisjärjen sula pimeys. Se näet tahtoo mestaroida Jumalan sanaa eikä\nkuitenkaan osaa opettaa muuta kuin vääriä oppeja. Mitäpä osaisi pimeys\nja sokeus saarnata tai opettaa muuta kuin pimeyttä ja eksytystä? Ei ole\nmuuta valkeutta kuin ainoastaan se, joka saadaan uskosta Jumalan sanaan.\n\nMeidän on siis ennen kaikkea oltava kiitollisia Jumalalle ja oikein\nkäytettävä tätä verratonta hyvää tekoa, hänen sanansa lahjaa, niin\nkauan kuin se meillä on, ettemme, jos se otetaan pois meiltä,\nkiittämättömiltä ihmisiltä, lankeaisi suuriin eksytyksiin ja sokeuteen\nja saisi kokea, mitä Valitusvirsissä sanotaan: \"Jotka herkkuja söivät,\nne nääntyvät kaduilla. Joita punapurppuran päällä kannettiin, ne\ntunkioita syleilevät\" (4: 5). Me olemme kuitenkin valitettavasti liian\nkiittämättömät Jumalan sanasta; varsinkaan ne, joitten tulisi pitää\nmurhetta Jumalan sanasta ja seurakunnasta, eivät siitä ollenkaan pidä\nlukua. Surkeata kyllä, ne jotka ovat heistä parhaat, joko ainoastaan\netsivät hekumaa laiminlyöden seurakunnan, tai raivoavat hurskaita\nja uskollisia opettajia vastaan. Jos tällaista jatkuu, on meitäkin\nkohtaava sama Jumalan tuomio, jolla profeetta tässä uhkaa; se on jo\nalkanutkin tulla osaksemme väärien ja jumalattomien opettajien muodossa.\n\n\nLauantai.\n\nJos joltakin teistä putoaa poika tai härkä kaivoon, eikö hän heti vedä\nsitä ylös sapatinpäivänäkin? Luuk. 14: 5.\n\nHerra nuhtelee tässä vääriä pyhiä, jotka selittivät Jumalan sanaa\nnurjaan suuntaan ja kerskasivat pitävänsä sapatin, vaikka eivät\nosoittaneet mitään rakkautta. Heittiöitä moiset Jumalan sanan\nväärentäjät! Kun Jumalan sana käskee rakastamaan lähimmäistä ja\ntekemään hänelle kaikkea hyvää, niin he väittävät: Ei suinkaan, minähän\nsiten rikkoisin sapatin. Se on väärää opetusta ja Jumalan käskyn\nkumoamista. Jumala antaa sinulle käskyn juuri sapattina rakastaa\nlähimmäistäsi, hoitaa häntä ja tehdä hänelle sitä hyvää, mitä hän\nruumiin ja sielun puolesta tarvitsee. Se nähdään siitä esimerkistäkin,\njonka Herra tässä mainitsee. Ellei eläimen auttaminen sapattina ole\nsyntiä, niin olettehan te perin kieroja pyhiä kieltäessänne sapattina\nrakastamasta ja auttamasta hätääntynyttä ihmistä, vaikka kyllä voitte\nrakastaa nautaanne ja aasianne ja mennä niitä köysin ja kangin kaivosta\npelastamaan ja auttamaan.\n\nNäin käy kaikkien niiden, jotka rupeavat Herraa Kristusta mestaroimaan\nja neuvomaan: he joutuvat itse virittämäänsä ansaan ja heidän täytyy\njulkisesti tunnustaa olevansa aivan tyhmiä. Siten kävi näiden\nfariseusten, jotka rohkenivat ajatella, ettei Herra voi vapautua heidän\npaulastaan, paransi hän vesitautisen tai ei.\n\nMutta hänpä antaa heille vastauksen sellaisen, että heidän täytyy\nhäveten punastua, tohtimatta enää ryhtyä mihinkään toimiin häntä\nvastaan. Hän sanoo heille: Juuri te ulkokultaiset rikotte sapatin.\nNe viat, joita te etsitte minusta, ovat teissä itsessänne. Sapatin\npyhittäminen on samaa kuin Jumalan sanan kuuleminen ja pyhien tekojen\ntekeminen, sitä että rakastetaan lähimmäistä ja tehdään hänelle, mitä\nhän tarvitsee. Tätä on tehtävä sapattina, ja se on oikeaa Jumalan\npalvelemista. Sitä tarkoittaa myös tuo kaunis lause profeetta Hoosean\nkirjassa (6: 6): \"Laupeutta minä haluan enkä uhria, ja Jumalan\ntuntemista enemmän kuin polttouhreja\". Mitä on Jumalan tunteminen?\nEi muuta kuin Jumalan sanan kuulemista. Ilman sanaa ei kukaan voi\ntietää Jumalasta mitään. Mutta kun sana ilmoittaa: minä olen Herra,\nsinun Jumalasi, joka olen lähettänyt ainoan Poikani ja antanut hänet\npuolestasi kuolemaan ja joka olen kasteessa ottanut sinut omakseni,\nniin me siten sanan kautta opimme tuntemaan Jumalan armolliseksi ja\nlaupiaaksi. Sitä ei järki ikinä voisi itsestään tietää ja käsittää.\nKoska siis sanan kautta tullaan tuntemaan Jumala, niin seuraa siitä,\nettä Jumalan palvelemista ja oikeaa sapatin pyhittämistä on se, että\nkuullaan Jumalan sanaa ja eletään ja tehdään Jumalan sanan mukaan.\nMeille kristityille tulee siis joka päivän olla sapatti. Meidän tulee\nnäet joka päivä kuulla Jumalan sanaa ja asettaa elämämme sen mukaan.\nKuitenkin sunnuntai on säädetty sen tähden, että jokainen varsinkin\nsinä päivänä kuulisi ja oppisi Jumalan sanaa ja sen mukaan eläisi.\nKuusi päivää täytyy ihmisen tehdä työtä ja hankkia elatustaan. Mutta\nseitsemännen päivän Jumala tahtoo saada pyhitetyksi; silloin ei pidä\ntehdä työtä, että jokainen esteettömästi saisi harjoittaa Jumalan\nsanan kuulemista ja sen noudattamista teoissa. Silloin ei ole tehtävä\najallisiin kohdistuvaa työtä, vaan sellaista, mitä Jumala sanassaan\nvaatii ja käskee.\n\n\n\n\nKAHDEKSASTOISTA KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nMinä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka\non annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa. 1. Kor. 1: 4.\n\nNäin apostoli ylistää korinttolaisilleen evankeliumin virkaa, että he\ntodellakin pitäisivät sitä kallisarvoisena. Ja hän tekee sen esittäen\nitsensä esimerkiksi: hän itse omasta puolestaan kiittää Jumalaa heidän\ntähtensä, heitä sitäkin enemmän kiitollisuuteen herättääksensä.\nMuistelkoot toki, millaisia he olivat ennen ja mitä he nyt evankeliumin\nkautta ovat saaneet! Kavahtakoot saamansa armon unohtaen jälleen\njoutumasta entiseen sokeuteensa! Sen tähden hän sanoo: \"Te olette\nnyt saaneet sen armon, että kaikessa olette rikastuneet hänessä\",\nnimittäin kaikessa siinä, mikä kuuluu tulevaan elämään -- evankeliumin\ntarkoitus ei ole tehdä ihmisiä rikkaiksi täällä maailmassa --, \"niin\nettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa\", ettekä te tarvitse\nmitään muuta kuin tämän ainoan, nimittäin sen, että Herra itse saapuu.\nJuuri se teidän vielä on saatava. Sen tulemista odotellessanne\neläkää siitä armosta ja niistä lahjoista, joissa te kaikin tavoin\nolette rikastuneet, kunnes teidät kerran vapahdetaan tästä maailman\nsyntisestä, ilkeästä elämästä ja kaikista sen tuskista. Tämä tietäkää\nja kiittäkää Jumalaa siitä, ettei teidän ole tarvis tavoitella muita,\nparempia tai suurempia lahjoja, ikään kuin teillä vielä ei olisi\nkaikkea, mikä teillä pitää olla.\n\nMietipä toki itse, mitä parempaa voitaisiin omistaa tai halata kuin\non se, mikä kristityllä evankeliumissaan ja uskossaan on! Niiden\nkauttahan hän on varma siitä, että synti hänelle kasteessa annettiin\nanteeksi ja hänet siinä puhtaaksi pestiin, Jumalan edessä vanhurskaaksi\nja pyhäksi julistettiin ja siten myöskin jo Jumalan lapseksi ja\niankaikkisen elämän perilliseksi julistettiin. Ja vaikka hänellä\ntosin vielä on heikkoutta ja syntiä ja hän niitä tuntee, jopa vaikka\nhän pikaistuksissaan olisi langennutkin, hän voi antaa lähimmäisensä\njälleen itseänsä rohkaista, itsensä päästää synnistä ja Jumalan sanalla\nja sakramentin antamisella itsensä lohduttaa ja vahvistaa. Hän saattaa\nedelleen hädässään avuksihuutaen rukoilla, ja hänellä on se varma\nlupaus, että Jumala tahtoo häntä kuulla ja auttaa. Niin, voiko ihminen\nenempää halata tai mitä enempää hän tarvitsee kuin sen, että tietää\nkasteen kautta olevansa Jumalan lapsi ja omistavansa Jumalan sanan\nlohdutukseksi ja väkevyydeksi heikkoutta ja syntiä vastaan? Luuletko\nvähäiseksi rikkaudeksi ja aarteeksi sen tietämistä ja omistamista,\nettä Jumala itse puhuu kanssasi ja ulkonaisen viran välityksellä\nsinussa vaikuttaa, opettaa, kehoittaa, lohduttaa, tulee avuksesi, jopa\nantaa sinulle lopullisen voiton perkeleestä, kuolemasta ja kaikesta\nmaailmallisesta vallasta? Suuri rikkaus ja kallis aarre on se, että\nollaan varmoja Jumalan sanasta eikä epäillä sen olevan Jumalan sanaa.\nTämä voi lohduttaa sydäntä ja sen säilyttää. Meidän on siis nyt\nsyystäkin mitä syvimmin kiittäminen Jumalaa siitä suuresta armosta ja\nlahjasta, että meillä jälleen on valo niin Raamatun käsittämiseen kuin\nkaikkien asioiden ymmärtämiseen. Voi kuitenkin käydä ja valitettavasti\nonkin käyvä samoin kuin kävi korinttolaisten keskuudessa. Apostoli\nkehoittaa siis meitä pysymään Jumalan armon ja lahjan tuntemisessa\nkiitollisina ja, koska me näiden kautta olemme niin rikkaat ja\nniin autuaiksi tehdyt, ettei meiltä enää mitään puutu, tästä lähin\nainoastaan odottamaan, että Herra sen, minkä hän on meille luvannut\nja jo uskossa lahjoittanut, tulemisellansa ilmeisenä asettaisi meidän\nnähtäväksemme.\n\n\nMaanantai.\n\n\"Mitä arvelette Kristuksesta? Kenen poika hän on?\" He sanoivat hänelle:\n\"Daavidin\". Matt. 22: 42.\n\nHerra tahtoo tällä kysymyksellä kehoittaa juutalaisia ja meitä kaikkia\npitämään Kristusta suuremmassa arvossa ja katsomaan häntä aivan\ntoisenlaisin silmin kuin jos hän olisi vain Daavidin poika. Hän on myös\nDaavidin Herra, toisin sanoen hän ei ole pelkkä ihminen, vaan myöskin\ntosi Jumala, Isästä iankaikkisuudessa syntynyt. Daavid ei olisi sanonut\nhäntä Herraksi, jos hän ei olisi ollut muuta kuin pelkkä ihminen ja\nDaavidin poika. Olihan Daavid pyhimpiä ja oppineimpia kuninkaita, ja\nkuitenkin hän sanoo Kristusta, joka on hänen poikansa, Herrakseen.\n\nJos tahdotaan tämän ajallisen elämän perästä tulla iankaikkiseen\nelämään, ei lain opetus mitään auta. Emme näet voi tulla iankaikkiseen\nelämään ennen kuin olemme kaikista synneistä vapaat ja päästetyt.\nVaikka lain hyöty ja tarkoitus onkin se, että tehdään vähemmän syntiä,\nei sen avulla kuitenkaan voida syntejä kokonaan poistaa. Me tarvitsemme\nsiis toisen, lakia paremman opin neuvomaan, kuinka me voimme päästä\nsynnistä. Kun emme kykene lakia täydellisesti noudattamaan, niin laki\non vain tuottamassa meille pahaa omaatuntoa, niin että syntien tähden\ntäytyy peljätä Jumalan vihaa ja tuomiota.\n\nSen levottomuuden, minkä laki omassatunnossa vaikuttaa, on omiansa\npoistamaan se, että opit tuntemaan, kuka Kristus on ja mitä hän on\ntehnyt. Kristus itse sanoo, että hän ei ole vain Daavidin poika,\njoksi juutalaiset häntä luulivat, vaan myös Daavidin Herra, toisin\nsanoen iankaikkinen, tosi Jumala. Mitä hän sitten tekee? Hän tyhjentää\nitsensä jumaluudestaan, niinkuin Paavali sanoo, tulee ihmiseksi ja\nkuolee ristinpuussa. Minkä tähden? Sen tähden, että hän on se Jumalan\nKaritsa, toisin sanoen, se uhri, jonka Jumala sääsi maailman syntien\nsovitukseksi. Kuoltuaan hän nousee kolmantena päivänä kuolleista\niankaikkiseen elämään ja istuu Jumalan oikealla puolella.\n\nTämä meidän tulee oppia Kristuksesta ja se tarkoin huomata. Joka sen\ntaidon on saanut, hän on saanut avun; joka ei sitä taida, hänen täytyy\nhukkua syntiin ja kuolemaan.\n\nMe olemme kaikki syntisiä, eikä laki meitä auta synnistä; päin\nvastoin se syyttää meitä Jumalan edessä, ja se vasta meidät oikein\nsyntisiksi tekeekin. Siinä sitten olemme voimatta itse vähääkään tehdä\npelastukseksemme. Me olemme synnissä siinneet ja syntyneet ja kuta\nkauemmin elämme, sitä suuremmaksi meidän syntimme kasvaa ja paisuu. Se\nei ole niinkuin kuorma hartioillamme, jonka voimme luotamme työntäen\nheittää pois, vaan se on luissamme ja ytimissämme eikä sen vuoksi anna\nmeille mitään lepoa. Se on meidän itsemmekin tunnustettava, jos vain\ntahdomme avata silmämme ja katsoa omaan sydämeemme.\n\nNiin, ainoa pelastuskeino ja apu on se, että opimme tuntemaan, kuka\nKristus on. Jos näet ensiksikin tiedät, kuka hän on, ja sitten\nmyös kuulet, mitä hän tekee, niin olet saanut avun. Jos olet kurja\nsyntinen, joka olet tehnyt paljon syntiä Jumalan tahtoa vastaan, niin\nkatso tänne! Jumala lähettää Kristuksen kärsimään syntisten edestä\nja sovittamaan heidät. Mitä enää suret velkaasi, jonka niin rikas\nHerra otti maksaakseen ja sen jo maksoi? Nyt on vain se pääasia, että\nvahvassa luottamuksessa omistat itsellesi hänen kärsimyksensä ja\nkuolemansa.\n\n\nTiistai.\n\nKansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat\nkuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus. Jes. 9: 1.\n\nMinkä valkeuden? Auringonko vai järjen valkeuden? Ei. Nekin kyllä\novat oivallisia valoja, mutta ne ovat mitättömiä tämän iankaikkisen\nvaltakunnan ja vanhurskauden valkeuden rinnalla, josta profeetta tässä\npuhuu. Auringon valkeus on erinomainen ja ihailtava, samoin myös järjen\nvalkeus, joka on auringon valkeutta verrattomasti kirkkaampi. Järki\nviisauksinensa on taivas täynnä valkeutta ja tähtiä; mitä aurinko ei\nvoi, sen voi järki. Ja kuitenkin, niinkuin kynttilä tuskin valaisee\nyhden pisteen, kun sitä verrataan aurinkoon, joka mitä kirkkaimmin\ntuo valoon kaikki esineet muotoineen ja väreineen, samoin ovat nämä\nauringon ja järjen ihmeteltävät valkeudet tuskin pieni, vähäinen\nkynttilä, jos niitä verrataan siihen valkeuteen, josta profeetta tässä\npuhuu.\n\nSe on totisesti suuri valkeus, koska se opettaa ja valaisee meidän\nsydämemme. Se ei valaise sillä tavoin kuin aurinko tai järki\nvalaisee. Kummallakaan niistä ei ole mitään valkeutta iankaikkisesta\nvanhurskaudesta, iankaikkisesta elämästä ja rauhasta. Mutta tämä\nsuuri valkeus paistaa niin, että tiedetään synti kirotuksi, kuolema\nsurmatuksi, helvetti hävitetyksi, perkele voitetuksi ja ihminen\nKristuksen, Jumalan Pojan, kautta vapahdetuksi kaikkien näitten\nvihollisten hirmuvallasta. Tätäpä sopii nimittää suureksi valkeudeksi,\nse kun opettaa meille, kuinka synti, kuolema, helvetti ja saatana\nvoitetaan, ja opettaa meille iankaikkista vanhurskautta, rauhaa\nja elämää, sanomattomia hyviä tekoja, jotka Kristus meille tuo ja\nlahjoittaa. Tämä on totisesti äärettömän paljon suurempaa kuin kaikki\nse, mitä järjen viisaus milloinkaan opettaa.\n\nTätä profeetta Jesaja tarkoittaa nimittäessään tätä valkeutta\n\"suureksi valkeudeksi\". Sitä sanaa käyttämällä hän on tahtonut kuvata\ntämän valkeuden majesteettisuutta verrattuna noihin, joilla on\njotakin valkeutta, ja meille opiksi ylistää samaista valkeutta. Hän\npuhuu näet tässä iankaikkisen vanhurskauden, iankaikkisen elämän ja\nrauhan valtakunnasta. Sen tähden hän puhuu siitä valkeudesta, joka\non ominaista tälle valtakunnalle ja joka on Kristus itse. \"Totinen\nvalkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan\" (Joh.\n1: 9).\n\nPuhuessaan taas kansasta, joka vaeltaa pimeydessä ja asuu kuoleman\nvarjon maassa, profeetta nimittää pimeydeksi tämän maailman\nvaltakuntaa. Sitä valaisevat kuitenkin aurinko ja järki mitä armaimmin.\nHän siis nimittää pimeydeksi järkeä, toisin sanoen, viisainten ihmisten\nkaikkein taitavimpia ja terävimpiä ajatuksia ja sääntöjä. Järki ei\ntodellakaan taivaallisen valkeuden rinnalla ole mitään muuta kuin\npelkkää pimeyttä; järki ei ymmärrä mitään hengellisestä viisaudesta,\nvanhurskaudesta ja rauhasta. Järki ei voi varmasti päätellä, mikä\nJumalan tahto on meitä kohtaan. Tässä pimeydessä me pysymme ja\nvaellamme kaikin, ellei Kristus, totinen valkeus, meitä evankeliumilla\nvalaise.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJa Joosef sanoi veljilleen: \"Minä olen Joosef\". 1. Moos. 45: 3.\n\nTässä käydään kova taistelu, kun Joosef yhtäkkiä ilmaisee itsensä\nveljillensä Aikaisemmin he olivat pitäneet häntä hirmuisena\nhallitsijana, koska Joosef käyttäytyi niin oudosti heitä kohtaan. Ja\nvaikka hän monin tavoin osoittautui sellaiseksi, että hänen veljensä\nvarmaan olisivat saattaneet toivoa tuon vihaisen muodon alla vielä\npiilevän ystävällisyyttä ja armoa, niin he eivät kuitenkaan voineet\nsitä siksi ymmärtää. Mutta tässä hän ei pitkään kiertele, vaan puhkeaa\npaikalla sanoiksi: \"Minä olen Joosef\". Meillä on tässä ihana esimerkki\nsiitä, kuinka Jumalan on tapana menetellä meitä kohtaan. Vaikka hän\nnäet rankaisee jumalisia ja käyttäytyy aivan kuin hän ei olisikaan\nmeidän Jumalamme ja Isämme, vaan näyttää ennemminkin olevan ankara\ntuomari, joka ainoastaan tahtoo piinata ja kokonansa kadottaa meidät,\nhän sanoo kuitenkin aikanaan, kun hänen otollinen hetkensä tulee: Minä\nolen Herra, sinun Jumalasi. Tähän saakka olen suhtautunut sinuun ikään\nkuin olisin tahtonut kokonaan hyljätä sinut ja syöstä helvettiin, mutta\nniin on minun tapani leikitellä pyhieni kanssa. Ellei minun sydämeni\nolisi ollut niin armas sinua kohtaan, en olisi tahtonut sillä tavoin\nsinun kanssasi leikitellä.\n\nTällaiseksi siis kuvataan meille pyhien hallintaa meidän\nlohdutukseksemme, jotta me oppisimme kärsimään Jumalan kättä, joka\nopettaa ja koettelee meitä, tuntemaan itseämme ja nöyrtymään, että\nperisynti siten meissä yhä enemmän tulisi kuoletetuksi. Tämä ei tähtää\nmeidän kadottamiseemme tai hylkäämiseemme, vaan siihen, että meidän\nluonnossamme oleva synti perattaisiin pois, oppiaksemme tämän: \"Herra\nantaa kuoleman ja antaa elämän, hän vie alas tuonelaan ja tuo ylös\njälleen. Herra köyhdyttää ja rikastuttaa, hän alentaa ja ylentää.\" (1.\nSam. 2: 6, 7.)\n\nTällä tavoin on Joosefiakin ihmeellisesti koeteltu ja hyvin\nharjoitettu, kunnes hän kurituksesta nöyrtyi ja vihdoin tuli\ntaas korotetuksi. Näin hän saavutti suuren taidon ja ymmärryksen\njumalisuudessa ja niin suuren viisauden, että hän osasi neuvoa muitakin\nja olla kaitsijana, vieläpä hallita koko maailmaa. Koko Egyptin\nvaltakunta ei ollut kyllin suuri hänen viisaudelleen, vaikka hän\nsiinä oli monille ihmisille hyödyksi neuvoen sekä kansaa että itse\nkuningastakin. Mutta mistä hän oli saanut tämän viisauden? Siitä, että\nhän aikaisemmin oli kuoletettu ja viety suureen ahdistukseen, hän oli\nollut halveksittu ja hänen oli täytynyt joutua kokonaan epätoivoon,\nkuitenkin hän oli suurella rakkaudella kiusauksessa aina säilyttänyt\noikean uskon ja toivon. Aivan samoin hän koettelee ja nöyryyttää myös\nveljiään, korottaakseen heidät myöhemmin. Sen tähden tämä on oiva\nesimerkki siitä, kuinka Jumalan on tapana hallita omiansa. Hänhän ei\nole säästänyt ainokaista Poikaansakaan, vaan on antanut hänet alttiiksi\nkaikkien meidän edestä, että hän sovittaisi meidän syntimme.\n\n\nTorstai.\n\nMeillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin\nvaltaistuimen oikealla puolella taivaissa. Hebr. 8: 1.\n\nVanhan liiton aikana oli monta uhripappia, mutta yksikään ihminen ei\nole milloinkaan sen kautta saanut syntejään anteeksi. Siksi täytyi koko\njuutalaisten pappeuden lakata. Jumalan täytyi lähettää Poikansa, jotta\nsaataisiin apu ihmisten omantunnon hätään. Kristus on nyt uhrattu, ja\ntämä kerta kaikkiaan tapahtunut Kristuksen uhri kelpaa iankaikkisesti.\nMe tulemme autuaiksi, kun uskomme siihen. Kristus on kuolemallaan\nuhrannut uhrin meille iankaikkiseksi puhdistukseksi synneistä. Kun nyt\nhänen kärsimisensä on loppunut, ja hänen uhrinsa tapahtunut, silloin\nalkaa hänen kunniansa. Ristillä hänen kunniansa katoaa, ja kuolema\nvoittaa hänet, mutta Kristuksen taistelu kestää ainoastaan hetken.\nRistillä hän myös rukoilee papillisen rukouksen: \"Isä, anna heille\nanteeksi!\" Tällä iankaikkisesti kelpaavalla uhrilla on täysi hyvitys\nsuoritettu kaikkien ihmisten puolesta maan päällä, jotka vain tähän\nuhriin pitäytyvät ja valittavat syntiänsä Jumalalle.\n\nMitä Kristus sitten tekee? Hän istuutuu Jumalan oikealle puolelle.\nKun koko maailma luulee hänen olevan hukassa, niin hän vasta alkaakin\niankaikkisesti hallita, astuu meidän sijastamme Isän eteen ja rukoilee\nmeidän edestämme, kun meitä syytetään synnistä. Meistä langetetaan\ntuomio, peljästynyt omatunto tuntee Jumalan vihastuvan syntiin. Silloin\nei meitä voida auttaa muulla tavoin kuin Kristuksen uhrilla, Kristus\nrukoilee Isää meidän puolestamme sanoen: Isä, syntinen on heikko, hän\non suuressa tuskassa, lahjoita hänet minulle, minä olen hänen edestänsä\nsuorittanut hyvityksen, hän luottaa minun iankaikkiseen uhriini. Mutta\nsitä, joka luopuu tästä uhrista luottamaan johonkin muuhun, ei voida\niankaikkisesti auttaa.\n\nKristus istuu nyt taivaassa odottamassa sitä hetkeä, jolloin kaikki\nhänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi. Tämä on\nhänen vasituinen virkansa; hän ei makaa tuolla ylhäällä eikä torku,\nvaan pitää silmällä meitä. Jos nyt ihmiset kääntyvät hänen tykönsä,\nhän tahtoo olla saapuvilla ja auttaa. Jos joku joutuu kiusaukseen,\nvalittakoon sitä Kristukselle, niin hän saa avun. Viholliset raivoavat\nvielä täällä ennen viimeistä päivää; liha, synti, kuolema ovat vielä\njäljellä. Kuitenkin Kristus hallitsee omiansa heidän sydämissään.\nHän lohduttaa heitä hädässä, puhdistaa heitä ja rukoilee heidän\nedestänsä. Viimeisen päivän tultua kaikki hänen kristittynsä saavat\nhallita hänen kanssansa, istuen Jumalan oikealla puolella; silloin\nsurmataan vihollisista viimeinen. Täällä vallitsevat vielä epäluulot,\nelatuksen murhe ja epätoivo, kun Jumala näyttää tylyltä. Mikä on nyt\nKristuksen omien lohdutus? Kristus, heidän ylimmäinen pappinsa, joka\non meidän edestämme suorittanut hyvityksen, katsoo meidän puoleemme\nja näkee, kuinka viholliset tahtovat sortaa meitä; sen tähden hän\nsuistaa viholliset ja rukoilee Isää olemaan meidän osamme. Kun omatunto\ntuntee tämän, meillä on vapaa pääsy Isän tykö kaikessa tuskassa.\nMeiltä puuttuu ainoastaan näköä; meillä ei ole kyllin teräviä silmiä\nnähdäksemme pilvien lävitse taivaaseen, että Kristus on meidän\npuolustajamme. Sen tähden meidän tulee uskoa se, niinkuin Raamattu\nsanoo: \"Meillä on sellainen ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin\nvaltaistuimen oikealla puolella taivaissa\".\n\n\nPerjantai.\n\nAnna anteeksi kaikki rikokset, ota armoihisi, niin me tuomme sinulle\nuhrimulleiksi huultemme uhrit. Hoos. 14: 3.\n\nOikea parannus alkaa synnin tuntemisella ja synnin totisella\ntunnustamisella. Tätä synnin tuntemista ei kuitenkaan voi olla ilman\nsuurta kipua. Kun sydän katsoo Jumalan tahtoa, sillä on silmiensä\nedessä synnin iankaikkinen rangaistus, nimittäin kuolema. Sitä se\ntotisesti kauhistuu eikä ainoastaan murehdi tekemiään syntejä, vaan\nalkaa myös vihata syntiä. Tämä on Pyhän Hengen työtä. Ihmisen luonto\nei ilman Pyhää Henkeä vihaa syntiä, vaan rakastaa sitä; se nauttii\nsynnistä eikä voi siihen kyllästyä. Mutta kun Pyhä Henki parannuksen\nkautta uudistaa ihmisen, hän luo sydämeen kokonaan uudet taipumukset,\nniin että ihmiset näkevät synnin häpeän ja ajattelevat Jumalan\nrangaistusta ja vihaa. Näitä ajatuksia seuraa sitten syntiin kohdistuva\nviha ja harras halu saada anteeksi.\n\nJos me siis tunnemme synnin ja kadumme sitä, niin parannus on jo\nalulla. Täydelliseksi se tulee, jos tähän katumukseen liittyy usko\nJumalan laupeuteen ja sydän kääntyy profeetan opetuksen mukaan Jumalan\ntykö ja pyytää syntejä anteeksi. Tämä usko ei sekään ole meidän, vaan\nPyhän Hengen tekoa. Luonto näet pakenee Jumalaa nähdessään, että\nhäneltä tulee rangaistus: luonto ei voi toivoa lunastusta samalta,\njolta se näkee vihan tulevan. Tämän meidän luonnollisen mielemme\nPyhä Henki parantaa evankeliumilla; hän ottaa sen kokonaan pois,\nvuodattaa sydämeen uskalluksen Jumalan laupeuteen ja opettaa meille,\nettä vaikka Jumala vihaa syntiä, ei hän kuitenkaan tahdo syntisiä\nkadottaa. Onhan Jumala lahjoittanut maailmalle Poikansa ja luvannut,\nettä hänen kauttansa saadaan toivoa syntien anteeksiantamusta ja\niankaikkista elämää. Jos nyt sydän Pyhän Hengen armon avulla katsoo\ntätä taivaallisen Isän tahtoa, niin se saa vaivaansa toivon ja näkee\naivan kuin kuoleman pimeydessä elämän valkeuden. Vaikka synti peljättää\nsydäntä, se ei kuitenkaan joudu epätoivoon, sillä se näkee synneistä\nmaksetun kalliin lunastushinnan, Jumalan Pojan veren. Vaikka nyt sydän\nnäkeekin synneillään ansainneensa kuoleman, se kuitenkin luottaa\nJumalan laupeuteen, joka ei tahdo syntisen kuolemaa, vaan että hän\nkääntyisi ja saisi elää.\n\nMutta kun uskon kautta saamme synnit anteeksi, niin kumpuavat sitten\nmyös sydämestä, aivan kuin puhtaasta lähteestä, puhtaat ja Jumalalle\notolliset teot. Ja vaikka pyhissä vielä jäljellä olevan synnin tähden\nheidän kuuliaisuutensa ei ole täysin puhdas, se on kuitenkin Jumalalle\notollinen uskon tähden, joka luottaa Kristukseen. Näitä tekoja sanotaan\nparannuksen hedelmiksi, ja niistä ensimmäinen on se, jonka profeetta\ntässä mainitsee, että me tuomme uhrimulleiksi huultemme uhrit, toisin\nsanoen: että kielemme julistavat Jumalan ylistystä hänen laupeutensa\ntähden, jonka hän on osoittanut meille Kristuksessa. Mitäpä muuta me\nviheliäiset ihmiset osaisimme tehdä kuin ylistää tätä Jumalan suurta\nhyvyyttä. Niinhän psalmissakin sanotaan: \"Kuinka minä maksan Herralle\nkaikki hänen hyvät tekonsa minua kohtaan? Minä kohotan pelastuksen\nmaljan ja huudan avuksi Herran nimeä.\" (Ps. 116: 12, 13.) Jos me näin\nuhraamme huultemme mullit julistaen hänen laupeuttansa, niin me olemme\noikeita pappeja, sellaisia kuin Jumala tahtoo.\n\n\nLauantai.\n\nSillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa\nJeesuksessa. Gal. 3: 26.\n\nPaavalin, tuon verrattoman uskon opettajan huulilla on aina tällaisia\nsanoja: \"uskon kautta\", \"uskossa\", \"uskosta, joka on Kristuksessa\nJeesuksessa\" jne. Hän ei sano: Te olette Jumalan lapsia, koska teidät\non ympärileikattu, olette kuulleet lakia ja tehneet sen vaatimia\ntekoja, niinkuin juutalaiset luulottelivat ja valeapostolit opettivat,\nvaan: uskon kautta Kristukseen Jeesukseen. Laki siis ei tee -- ja\npaljoa vähemmin siis ihmissäännökset -- Jumalan lapsia; se ei voi\nsaada aikaan uutta luomusta eikä uutta syntymää. Vanhan syntymän,\njolla olemme syntyneet perkeleen valtakunnan jäseniksi, se kyllä panee\nkatseltavaksemme, meitä näin valmistaen sitä uutta syntymää varten,\njoka toteutuu uskossa Kristukseen Jeesukseen, eikä lain kautta,\nniinkuin Paavali siitä päivänselvästi todistaa: \"Te olette kaikki uskon\nkautta Jumalan lapsia\". On kuin hän sanoisi: Vaikka laki on teitä\nkiusannut, nöyryyttänyt ja tappanut, se ei kuitenkaan saanut teitä\nvanhurskaiksi, ei saanut teitä Jumalan lapsiksi, mutta usko sai. Mikä\nusko? Usko Kristukseen. Siis usko Kristukseen tekee Jumalan lapseksi,\neikä laki. Samasta asiasta on kirjoitettu Johanneksen evankeliumissa:\n\"Niille, jotka uskovat --, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi\"\n(Joh. 1: 12).\n\nSen tähden kristityn omatunto ei tiedä laista mitään, vaan katsoo\nainoastaan Kristukseen, jonka kautta hän on tullut tähän sanomattomaan\nkunniaan: Jumalan lapseksi. Niin tulee meidänkin tehdä, jos tahdomme\nolla kristittyjä ja jos omantunnon kiusauksessa ja kuoleman hädässä\ntahdomme saada lohdutuksen. Älkäämme turvautuko mihinkään muuhun kuin\nyksin Kristukseen uskolla, sanoen: minä uskon Jeesukseen Kristukseen,\nJumalan Poikaan, joka minun edestäni on ristiinnaulittu ja kuollut,\njonka haavoissa ja kuolemassa minä näen syntini, mutta jonka näen\nmyöskin ylösnousemuksellaan voittaneen minun syntini, kuoleman ja\nperkeleen ja hankkineen minulle vanhurskauden ja iankaikkisen elämän;\nen tahdo kuulla enkä nähdä mitään muuta kuin yksin hänet. Tämä on\noikea usko, ja se meillä olkoon Kristukseen. Sen kautta me yhdistymme\nKristukseen ja tulemme hänen jäsenikseen ja Jumalan lapsiksi.\n\nKuinka ylistettävä onkaan se sanoinkuvaamaton armo ja kirkkaus, mikä\nmeillä on Kristuksessa Jeesuksessa, se että me kurjat syntiset,\nluonnostamme vihan lapset, pääsemme kuin pääsemmekin siihen kunniaan,\nettä meistä uskon kautta Kristukseen tulee Jumalan lapsia ja perillisiä\nsekä Kristuksen kanssaperillisiä, taivaan ja maan herroja, -- vaikka\neihän mikään kieli, ei ihmisen eikä enkelin, saata sitä kirkkautta\nkylliksi ylistää!\n\n\n\n\nYHDEKSÄSTOISTA KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nMutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa\nsyntejä anteeksi, niin -- hän sanoi halvatulle -- nouse, ota vuoteesi\nja mene kotiisi. Matt. 9: 8.\n\nJos kysyt, mistä kristillinen vanhurskaus tulee ja millä se on saatu\ntai hankittu, niin vastaus kuuluu: se tulee siitä, että Jeesus Kristus,\nJumalan Poika, on tullut taivaasta, tullut ihmiseksi, kärsinyt ja\nkuollut meidän syntiemme tähden. Tämä on syy ja väline, jonka kautta ja\njonka tähden meille on lahjoitettu syntien anteeksiantamus ja Jumalan\narmo. Koska näet synti oli liian raskas, niin ettei mikään luotu voinut\nsitä poistaa, ja viha niin suuri, ettei kukaan voinut sitä lepyttää\neikä sovittaa, täytyi meidän sijaamme astua toisen miehen, Jeesuksen\nKristuksen, joka on Jumala ja ihminen, ja kärsimyksensä ja kuolemansa\nkautta sovittaa ja maksaa synnit. Tämä lunastus on sitä varten\nvalmistettu ja suoritettu meidän edestämme, että sen kautta Jumalan\nviha sammutettaisiin ja synti poistettaisiin, Isä sovitettaisiin ja\ntehtäisiin meidän ystäväksemme, mikä nyt on tapahtunut.\n\nTämän tietävät ja uskovat kuitenkin vain kristityt. Tässä he eroavat\nkaikista muista ihmisistä maan päällä, sillä väärät kristityt ja\ntekopyhät kehuvat hekin Jumalaa laupiaaksi, eikä ole olemassa ketään,\njoka ei tietäisi kertoilla Jumalan armosta, mutta he eksyvät kuitenkin,\nniin etteivät he saa mitään armoa eivätkä syntiensä anteeksiantamusta.\nSe taas johtuu siitä, etteivät he tiedä, kuinka armo saadaan; he\nvaeltavat sokeudessa ja tahtovat teoillaan ja omalla pyhyydellään\ntuon kaiken saada aikaan, mutta näin he vain tekevät Jumalan vihan\nraskaammaksi.\n\nOn siis tarpeen, että me opettelemme etsimään anteeksiantamusta sieltä,\nmistä sitä on etsittävä, toisin sanoen, että hyvin opimme tuntemaan,\nkäsittämään ja säilyttämään Herran Jeesuksen Kristuksen. Varmaa näet\non, ettei kukaan saa ilman Kristusta tulla Jumalan eteen eikä voi\nlöytää armoa eikä saada anteeksi pienintäkään syntiä. Koska sinä olet\nsyntinen ja pysyt semmoisena, niin omatuntosi asettaa tunnettavaksesi\nJumalan vihan ja rangaistuksen, niin ettet voi nähdä mitään armoa.\nOmasta povestasi et kuitenkaan löydä mitään, millä maksaisit synnin tai\nsaisit aikaan jotakin, jonka tähden Jumala katsoisi sinun puoleesi ja\npyyhkisi pois velkasi, niin että synti annettaisiin sinulle anteeksi.\nMutta jos turvaudut Kristukseen ja otat hänet siksi, joka on antanut\nhenkensä sinun edestäsi, ottanut päällensä sinun syntisi ja antanut\nitsensä ynnä koko ansionsa ja lahjansa sinun omaksesi, niin ei mikään\nsynti mahda mitään sinulle.\n\nNäin on meillä nyt sula armo ja syntien anteeksiantamus, mutta vain\nKristuksen kautta ja Kristuksessa. Joka nyt tulee omine tekoineen\nJumalan eteen armoa saadaksensa, se juoksee kiveä vastaan ja särkee\npäänsä, vieläpä saa osakseen armon sijasta pelkkää vihaa. On Herran\nKristuksen kieltämistä, pilkkaamista ja häpäisemistä, jos joku rohkenee\npanna syntiä vastaan jotakin muuta kuin Kristuksen ansion, aivan kuin\nei Kristuksen veri olisi riittävä poistamaan kaikkea syntiä. Jos siis\ntahdot päästä vapaaksi synnistä, niin älä millään muotoa etsi omia\ntekojasi tuodaksesi niitä Jumalan eteen, vaan pakene Kristuksen tykö.\nHän on ottanut sinun syntisi sinulta ja sälyttänyt ne päällensä, sillä\nhän on Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin, eikä ole\npelastusta yhdessäkään toisessa, sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä\nihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.\n\n\nMaanantai.\n\nSilloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka. 1.\nMoos. 32: 24.\n\nTämä Jaakobin kanssa painiskelija oli kunnian Herra, itse Herra Jumala\ntai Jumalan Poika, joka oli tuleva ihmiseksi ja joka ilmestyi isille\nja puhui heidän kanssaan. Jumala seurustelee valitsemansa kantaisän\nkanssa sangen ystävällisesti, suuren hyvyytensä mukaan, ja koettelee\nhäntä. On kuin hän leikittelisi hänen kanssaan mitä ystävällisimmällä\ntavalla. Tämä leikki aiheuttaa kuitenkin Jaakobille suurta kipua ja\nsydämen tuskaa. Kuitenkin se on täyttä leikkiä, niinkuin sen päätös\nselvästi osoittaa. Tästä käy näet ilmi, että se oli ainoastaan merkki\nsuuresta rakkaudesta. Jumala leikittelee Jaakobin kanssa koetellaksensa\nja vahvistaaksensa hänen uskoaan.\n\nTämän kertomuksen tarkoitus on olla esimerkkinä täydellisistä pyhistä\nja raskaista, kaikkein kovimmista koettelemuksista, ei lihaa ja verta\neikä perkelettä vastaan, vaan itse Jumalaa vastaan, joka ilmestyy\nvihollisen hahmossa ja käyttäytyy ikään kuin hän ei tahtoisi olla\nmeille armollinen. Tosin Jaakob ei tiedä, kuka tämä mies on; hän tuntee\nkuitenkin hyvin olevansa Jumalan hylkäämä ja että Jumala on häntä\nvastaan ja häneen vihastunut. Mutta kun hän on saanut siunauksen, hän\nsanoo: \"Minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin\". Tässä sukeutui\nraskaasta kiusauksesta, jopa itse kuolemasta uusi ilo ja elämä.\n\nTällainen on sangen hyvää ja terveellistä harjoitusta sekä täydellistä\nkuritusta, jolla on ihana ja autuas päämäärä, nimittäin että\ntunnettaisiin, mikä Jumalan hyvä, otollinen ja täydellinen tahto\non. Liha tosin ei osaa mitään muuta ajatella, kuin että kyseessä on\npaha, harmittava ja murhetta tuottava tahto. Mutta kun me itkemme,\nJumala hymyilee ystävällisesti. Hän on suosiollinen niitä kohtaan,\njotka pelkäävät häntä ja panevat toivonsa hänen hyvyyteensä. Mutta\nkiusaus epätoivoon, joka tavallisesti liittyy tähän, tekee lihan kivut\nja peljästykset yhä suuremmiksi, nimittäin silloin kuin sellainen\nmurheellinen sydän valittaa olevansa Jumalan hylkäämä. Tämä on\näärimmäinen ja myös kaikkein raskain kiusaus epäuskoon ja epätoivoon,\nja sillä koetellaan kaikkein suurimpia pyhiä. Joka tässä voi kestävästi\nodottaa, se tulee täydellisesti tuntemaan Jumalan tahdon, niin että\nhänkin lopulta voi Jaakobin kanssa sanoa: \"Minä olen nähnyt Jumalan\nkasvoista kasvoihin\".\n\nSen tähden meidän tulee tarttua Jumalan sanaan ja siihen pitäytyen elää\nja kuolla. Jumalan lupauksista saamme kyllä apua ja lohdutusta, ei\nainoastaan perkelettä, lihaa ja maailmaa vastaan, vaan myös tätä suurta\nkiusausta vastaan. Sillä vaikka Jumala lähettäisi enkelin sanomaan:\nÄlä usko tätä lupausta, niin meidän tulee sanoa: Väisty minusta,\nsaatana. Tai vaikka Jumala itse ilmestyisi meille majesteettisuudessaan\nja sanoisi: Sinä et ansaitse minun armoani, minä tahdon muuttaa\npäätökseni ja jättää pitämättä sinulle antamani lupauksen, niin\nmeidän tulee taistella itse Jumalaakin vastaan. Niinhän Job sanoo:\n\"Vaikka hän tappaisi minut, niin tahdon kuitenkin toivoa häneen;\nvaikka hän heittäisi minut helvetin syvyyteenkin, niin uskon kuitenkin\npelastuvani\". Älkäämme siis mitään muuta katsoko tai kuulko, vaan\neläkäämme ja kuolkaamme ainoastaan uskossa.\n\n\nTiistai.\n\nTeidän tulee uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi\nihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja\npyhyyteen. Ef. 4: 23, 24.\n\nSamoin kuin meidän on pantava pois vanha ihminen, samoin apostoli\ntahtoo meitä vastaavasti pukemaan päällemme uuden, päivästä päivään\ntullaksemme yhä enemmän uusiksi ihmisiksi. Tämä tapahtuu seuraavasti.\nEnsiksikin me, vapautettuina turmeltuneen luonnon eksyttävistä\najatuksista ja käsityksistä, sen luonnon, joka ei tunne Jumalaa oikein,\nei ajattele hänestä oikein, ei pelkää häntä eikä usko häneen, nyt\nJumalan sanan kautta saamme sydämeemme oikeita ajatuksia hänestä, niin\nettä me pelkäämme hänen vihaansa synnin tähden ja oikeassa uskossa\nluotamme hänen armoonsa: hän on Kristuksen tähden antanut meille\nsynnit anteeksi ja hän tahtoo, jos häntä avuksemme huudamme, vahvistaa\nmeitä niitä vastaan ja antaa voimansa niiden vastustamiseksi ja\nvoittamiseksi, että usko meissä lisääntyisi ja kasvaisi.\n\nTämä on \"mielen hengeltä uudistumista\", toisin sanoen, jatkuvaa\nlisääntymistä ja vahvistetuksi tulemista alulla olevassa Kristuksen\noikeassa ja varmassa käsittämisessä ja selvässä tuntemisessa eksymystä\nja omaa petollista käsitystä vastaan. Se joka näin on uudistunut, on\nsellainen ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen\nja pyhyyteen. Vanhassa ihmisessä ei ole mitään muuta kuin eksymystä,\njonka avulla perkele johdattaa häntä turmioon. Uudella ihmisellä sitä\nvastoin on Henki ja totuus, jolla sydän valaistaan ja joka tuo myötänsä\nvanhurskauden ja pyhyyden, niin että ihminen seuraa Jumalan sanaa ja\nmielistyy hyvään, jumaliseen vaellukseen ja elämään. Eksymyksestä sitä\nvastoin on seurauksena halu ja rakkaus syntiin. Uusi ihminen on luotu\nJumalan mukaan Jumalan kuvaksi. Hän on ehdottomasti toinen ihminen kuin\nse, joka elää eksymyksessä ja himoissa, vailla Jumalan tuntemista ja\nkuuliaisuutta häntä kohtaan. Jos hänen näet on oltava Jumalan kuva,\ntäytyy hänessä sitten myöskin olla oikea Jumalan tunteminen, käsitys\nja taju sekä myöskin jumalinen vanhurskaus- ja pyhyyselämä, niinkuin\nJumalassa itsessäänkin on.\n\nAadam oli Jumalan luomalta tällainen kuva, sieluun katsoen\ntotuudellinen, vailla kaikkea eksymystä, Jumalan oikeassa tuntemisessa\nja uskossa, ja sitten myöskin ruumiin puolesta pyhä ja puhdas,\nvailla saastaisia himoja. Tällaisiksi olisivat hänen lapsensakin,\nsiis kaikki ihmiset, jääneet syntymästään asti, ellei ihminen olisi\nantanut perkeleen vietellä itseään ja näin itseään turmellut. Kun\nsiis kristityt Jumalan armon ja Hengen kautta jälleen uudistetaan\nJumalan kuvaksi, on heidän myöskin elettävä niin, että sielu eli\nhenki Kristuksen uskon kautta on vanhurskas Jumalan edessä ja hänelle\notollinen, että ruumiskin eli ihmisen koko ulkonainen elämä on puhdas\nja pyhä, ja että pyhyys näin on todellinen. Tähän taas ei muita\nauteta kuin kristityitä, jotka Kristuksen uskossa jälleen alkavat\npäästä iloiseen, turvalliseen mieleen Jumalaa kohtaan. Näin heidät\nasetetaan entiseen tilaan, jossa he ovat yhtä Jumalan kanssa ja siten\nvanhurskaita; he löytävät lohdutusta hänen armostansa ja sitten myöskin\nsaavat halun ja rakkauden pyhään, Jumalan käskyjen mukaiseen elämään\nsekä vastustamaan jumalatonta elämää ja himoja. Nämä alkavat jonkin\nverran maistaa Jumalan hyvyyttä ja ystävällisyyttä, siinä tuntien ja\nymmärtäen, mitä heillä paratiisissa oli. Jokaisen ihmisen, joka tahtoo\nolla kristitty, on siis pyrittävä siihen, että hänet havaittaisiin\nolevaksi siinä uudessa ihmisessä, joka on luotu Jumalan mukaan, ei\nsokeassa eksymyksessä ja petollisissa käsityksissä, vaan totuuden\nvanhurskaudessa ja pyhyydessä Jumalan edessä.\n\n\nKeskiviikko.\n\nKäänny, Herra, vapahda minun sieluni, pelasta minut armosi tähden. Ps.\n6: 5.\n\nTässä jakeessa profeetta osoittaa sielunsa olevan kadotetun ja\nitse olevansa tuomittu. Sellaiseksi hän tuntee kiusauksen ajan,\nrukoillessaan pelastusta kuolemasta, joka väkisin hänen päällensä\ntunkee, ja helvetistä, joka tahtoo niellä hänet, niinkuin hän eräässä\ntoisessa psalmissa sanoo: \"Armahda minua, Herra, katso, kuinka\nminun vihamieheni minua vaivaavat, sinä, joka nostat minut kuoleman\nporteista\" (Ps. 9: 14).\n\nProfeetta osoittaa tässä kauniisti toivon voiman siinä, ettei hän\naseta silmiensä eteen mitään muuta kuin Jumalan hyvyyden ja laupeuden\nja sanoo: \"pelasta minut armosi tähden\". On kuin hän sanoisi: Ei\nminun ansioitteni tähden, jotka eivät mitään merkitse, niinkuin\ntämä kauhistukseni sinun vihasi tähden ja sydämeni ja sieluni\nraskasmielisyys enemmän kuin liiaksikin todistavat. Vaan pelasta\nminut armosi tähden, että sinun kunniasi ja laupeutesi tulisivat\niankaikkisesti ylistetyiksi minun pelastuksessani. Vaikka minä en\nansaitse tulla vapahdetuksi ja lunastetuksi, niin sinä kuitenkin\nansaitset tulla ylistetyksi, kunnioitetuksi ja rakastetuksi\niankaikkisesti. Mutta sinua ei ylistetä, eikä hyvyyttäsi ja laupeuttasi\nkunnioiteta, ellei ole niitä, jotka sinä vapahdat kuolemasta ja autat\nhelvetistä. Niin kuuluvat sanat myös Manassen, Juudan kuninkaan,\nrukouksessa: \"Näytä myös minussa hyvyytesi: pelasta minut, joka en ole\nmahdollinen, suuren armosi mukaan; niin minä alati kiitän sinua elämäni\npäivinä. Sillä sinulle veisaavat ylistystä kaikki taivaitten voimat, ja\nsinun on kunnia iankaikkisesti. Amen.\"\n\nKatsohan, näin Jumala tekee laupeutensa ylistettäväksi ja suloiseksi\nja vaikuttaa, että me mitä hartaimmin ja toden teolla sitä ikävöimme.\nNiin on meidän sitä ylistettäväkin, koska Jumala uhkaa meitä ja\nlähettää meille ansaitsemamme onnettomuuden. Toisia Jumala ei uhkaa\ntällaisella onnettomuudella ja hädällä, vaan sallii heidän vaeltaa\nmitään tuntematta ja ymmärtämättä, -- ihmekö siis, jos he pitävät\nJumalan laupeutta vähäpätöisenä ja halveksivat sitä ja jos he inhoavat\nja karttavat tätä taivaallista mannaa.\n\nTässä kukistuu kerrassaan kaikki niitten lavertelu, jotka\nvanhurskautensa teoilla valmistautuvat kantamaan tätä Jumalan ankaraa\ntuomiota, joka tuskin on kestettävissä. Tämä on sanomatonta hulluutta.\nSen tähden profeetta käy kiivaasti heidän kimppuunsa psalmin lopussa ja\npuhuttelee heitä näin: \"Väistykää minusta, kaikki väärintekijät!\" On\nkuin hän sanoisi: Ainoastaan minun ajatukseni kestää, pelasta minut,\nHerra, armosi tähden, minun vanhurskauteni ja vilpittömyyteni ovat\nkadonneet, voimani on luopunut minusta, oma ansioni on hukassa. Mutta\nsilloin minä tulen autuaaksi ja kunniaan, kun minulle jälleen suodaan\nvirvoitus sinun armosi ja laupeutesi kautta.\n\nSaamme siis tästä sen opetuksen, että samoin kuin emme lainkaan saa\nluottaa itseemme, samoin emme myöskään saa epäillä Jumalan hyvyyttä ja\nlaupeutta. Kuinka kelvottomia olemmekin, huutakaamme Jumalaa avuksi\nkuoleman ja helvetin valtaa ja voimaa vastaan.\n\n\nTorstai.\n\nMinkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen,\njoka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. Gal. 2: 20.\n\nApostoli Paavali ei kiellä vielä elävänsä lihassa, koska tekee kaikkia\nelollisen ihmisen tekoja ja koska vielä käyttää hyväkseen kaikkia\nruumiin tarvikkeita: ruokaa, vaatteita jne., ja se on ilmeistä lihassa\nelämistä. Mutta tätä hän ei sano elämäkseen eikä sano sen mukaisesti\nelävänsä; hän tosin käyttää ruumiin tarvikkeita, mutta ei elä niissä,\nniinkuin maailma elää lihan voimasta ja lihan mukaan, koska ei tiedä\nmitään muuta elämää kuin tämän eikä toivo mitään muuta elämää.\n\nOlkoon siis se elämä, jota elän lihassa, kuinka vähäistä tahansa, minä\nelän sen Jumalan Pojan uskossa. Toisin sanoen, se sana, minkä lausun\nihmisäänellä, ei ole lihan sana, vaan Pyhän Hengen ja Kristuksen sana;\nnäkö, kun silmilläni otan vastaan ja teen havaintoja, ei ole alkuisin\nlihasta, toisin sanoen, minun lihani ei sitä ohjaa, vaan Pyhä Henki.\nNiin ikään kuulo ei ole lähtöisin lihasta, vaikka se sijaitsee lihassa,\nvaan se on Pyhässä Hengessä ja on lähtöisin hänestä. Kristitty ei\npuhu muita kuin puhtaita, harkittuja, pyhiä ja jumalallisia asioita,\njoilla on tekemistä Kristuksen, Jumalan kunnian ja lähimmäisen\nautuuden kanssa. Ne eivät lähde lihasta, eikä niitä tehdä lihan\nmukaan, -- ja kuitenkin ne ovat lihassa. Emmehän näet voi opettaa,\nsaarnata, kirjoittaa, rukoilla emmekä kiittää ollen vailla näitä\nruumiillisia lihan välineitä, jotka ovat tarpeen tuollaisten tekojen\ntoteuttamiseksi; ja kuitenkaan ne eivät ole lähtöisin lihasta eivätkä\nsaa alkuaan siitä, vaan Jumala lahjoittaa ja ilmaisee ne taivaasta\nkäsin.\n\nTällä tavoin kristitty käyttää maailmaa ja kaikkea luotua; hänen ja\njumalattoman välillä ei ole mitään erotusta. Ja sittenkin on olemassa\näärettömän suuri erotus: minä tosin elän lihassa, ja kuitenkaan en enää\nelä omasta itsestäni, vaan \"minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan\nPojan uskossa\". Tämä, mitä kuulet minun nyt puhuvan, lähtee toisesta\nlähteestä kuin se, mitä kuulitte minun ennen puhuvan. Näin siis minä\nelän lihassa, mutta en lihasta enkä lihan mukaan, vaan Jumalan Pojan\nuskossa.\n\nSanotusta saattaa käsittää, mistä lähtee tuo vieras ja hengellinen\nelämä, jota luonnollinen ihminen ei käsitä, hän kun ei tiedä, millainen\nse elämä on; tuulen hän kyllä kuulee humisevan, mutta ei tiedä, mistä\nse tulee ja minne se menee. Hän kuulee hengellisen ihmisen äänen,\nhän tuntee hänen kasvonsa, tapansa ja eleensä, mutta ei ymmärrä,\nmistä tulevat nuo sanat, jotka eivät ole pyhää häpäiseviä eivätkä\nrienaavia niinkuin ennen, vaan pyhiä ja jumalallisia, ja mistä johtuu\ntuo mieliala ja menettelytapa, syystä että elämä on sydämessä uskon\nkautta: siellähän, lihan jouduttua tukahdutetuksi, hallitsee Pyhän\nHenkensä kanssa Kristus, joka nyt näkee, kuulee, puhuu, toimii, kärsii\nja suoraan sanoen saa aikaan kaiken hänessä, vaikka liha rimpuilee\nvastaan, -- lyhyesti puhuen, tämä elämä ei ole lihan elämää, vaikka\nsitä vietetään lihassa, vaan Kristuksen, Jumalan Pojan elämää, jonka\nkristitty uskossa omistaa.\n\n\nPerjantai.\n\nEtte siis te ole lähettäneet minua tänne, vaan Jumala; hän asetti minut\nfaraon neuvonantajaksi ja koko hänen hovinsa herraksi ja koko Egyptin\nmaan valtiaaksi. 1. Moos. 45: 8.\n\nJoosef mainitsee usein ja painaa tarkoin veljiensä muistiin sen,\nettä he hänet möivät ja kuinka se onnistui. Hän sanoo, ettei heidän\nmyymisensä ollut häntä tuonut Egyptiin eikä heidän syntinsä ollut\ntehnyt hänelle mitään vahinkoa. Jumala oli ottanut ja käyttänyt sitä\nja sillä saattanut häpeään saatanan, joka heidät oli vietellyt,\nmuuttaaksensa näin suuren surkeuden suureksi kunniaksi. Jumala oli\nsuuresta hyvyydestänsä kaiken kääntänyt hyväksi ja antanut sen koitua\nfaraon, egyptiläisten ja muidenkin kansojen onneksi ja pelastukseksi.\n\nNäin Joosef tekee voitavansa ollakseen veljillensä evankeliumin\njulistaja ja armon saarnaaja, joka kehuu ja ylistää heille Jumalan\nlaupeutta. Hän näet sanoo: Jotta te pysyisitte hengissä, Jumala on\npannut minut faraolle isäksi, niin että hän kuulee ja tottelee minua\nniin kuin lapsi isäänsä. On suuri kunnia, että jollakulla on tällainen\nsuuri kuningas ja niin monta ruhtinasta maassa hänen sanojansa\ntottelemassa. Mutta, hän sanoo, tätä en minä ole saanut aikaan ettekä\nte, vaan Jumala on minulle antanut tämän kunnian. Tämä on sulaa Jumalan\ntekoa. Vaietkaa ja tunnustakaa se, sillä Jumala yksin tekee ihmeitä.\nJoosef lukee sen kaiken yksin Jumalan ansioksi. Sillä mitä minä olisin\nvoinut tehdä, hän sanoo; minä olin orjaksi myyty, syytetty ja tuomittu\nja vielä vankeuteen heitetty, mutta sieltä on minut pelastettu ja\nnyt korotettu tähän kunniaan ja herruuteen, ollakseni koko tämän\nkuningaskunnan isä, mestari, opettaja ja hallitsija. Hän tekee Jumalan\nlaupeuden valtavaksi ja ylistää sitä suuresti vaikuttaakseen siten\nveljissänsä hänen sanansa uskomisen ja vakaumuksen siitä, että kaikki,\nmitä tapahtuu, ei tapahdu inhimillisestä päätöksestä ja tahdosta, vaan\nniin kuin Jumala majesteettisuudessaan itse säätää ja ohjaa.\n\nSiinä mielessä Joosef on nyt saarnannut veljillensä pitkään Jumala\narmosta ja laupeudesta, syntien anteeksisaamisesta ja siitä, kuinka\nJumala osoittaa heille kaikkia hyviä tekoja, jotta he olisivat varmat\nsiitä, että Jumala on heidät pelastanut kalliista ajasta ja ikään kuin\nyllättänyt heidät monilla lahjoilla. Tätä me nimitämme evankeliumiksi.\nNiinhän mekin, kun evankeliumia opetetaan, kaikkein ensiksi kuulemme,\nettä meille julistetaan synnit anteeksi. Me tulemme näet vanhurskaiksi\nuskon kautta Jumalan armoon ja laupeuteen, jonka hän on meille\nPojassansa Kristuksessa osoittanut, jos me ensin olemme tunteneet ja\ntunnustaneet syntimme ja omatuntomme on siitä peljästynyt, niinkuin\nnämä veljeksetkin ovat säikähtyneet ja pelkäävät, niin että tuntiessaan\nsyntinsä olivat perin pohjin masennuksissa. Siksi seuraakin evankeliumi\nheti perästä, etteivät he menettäisi toivoaan, vaan uskoisivat, koska\nheitä nyt on kohennettu ja lohdutettu ja koska he ovat saaneet syntinsä\nanteeksi. Tämä on erinomainen esimerkki myös oivallisesta opettajasta\nja siitä, kuinka parannusta on saarnattava ja kuinka ihmisiä\nkehoitettava synnin tuntoon ja uskomaan Jumalan armoon ja laupeuteen\nKristuksessa.\n\n\nLauantai.\n\n\"Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö.\" Älkää antako auringon laskea\nvihanne yli! Ef. 4: 26.\n\nKuulostaa siltä kuin Paavali antaisi luvan vihastumiseen. Niin\nkyllä; hän kuvailee, kuinka tässä elämässä käy: ihmisiä kiusataan ja\nkiihoitetaan vihaan, eikä kaikki pääty täysin moitteettomasti: siihen\nsekaantuu aina jotakin, joka panee sydämen paisumaan. Perkelekin vielä\nlisäksi usuttaa ja kannustaa meitä vihaan. Tällaista sinä varmaan\njoudut tuntemaan, varsinkin mikäli tahdot olla hurskas kristitty,\npysyä totuudessa ja suhteessasi kaikkiin elää oikein. Silloin sinä\nolet kokeva kaikenlaisia ilkeitä juonia, petollisuutta, uskottomuutta,\nparjausta niiden taholta, joille sinä olet tehnyt kaikkea hyvää,\njopa ilmeistä väkivaltaa ja vääryyttä niiden taholta, joiden pitäisi\nsinua suojella ja auttaa oikeuksiisi. Tämä koskee sinuun kipeästi ja\nkiihoittaa sinua vihaan. Jopa sinä rakkaiden veljiesi ja kristittyjen\nparissa usein saat nähdä ja kuulla sellaista, joka sinua närkästyttää,\ntai sinä sanot vahingossa sanan, joka ei ole heille mieleen. Niin,\ntoisin ei tässä elämässä voi käydä, liha ja veri ei voi välttyä\ntuntemasta yllykettä vihaan ja kärsimättömyyteen erikoisesti silloin,\nkun se hyvän tähden saa pahaa osakseen. Sen tähden perkele ahdistaa\nihmistä, suunnitellen tulen sytyttämistä vihasta ja haluttomuudesta\nsinun ja lähimmäisesi välille.\n\nJo on silloin aika sinun olla varuillasi ja pidättyä synnistä, toisin\nsanoen, olla jättämättä ohjaksia vihan haltuun, siihen myöntyen. Te\nvoitte luulla itsellänne olevan tarpeeksi suuttumisen ja kostamisen\naihetta, mutta varokaa tekemästä sitä, mitä viha tahtoo! Ja vaikka\npikaistuksissanne olisittekin menneet liian pitkälle, niin älkää toki\njatkako samaan suuntaan. Älkää vaaliko vihaa, vaan tukahduttakaa\nja hillitkää se mahdollisimman pian. Älkää siis salliko sen saada\njalansijaa älkääkä hellikö sitä yli yön.\n\nJos näet vihaan myönnytään, se ei salli tehdä mitään sellaista, mikä\non oikein, niinkuin pyhä Jaakobkin sanoo (Jaak. 1: 20), se vie ihmisen\nlankeemukseen, rikkomaan sekä Jumalaa että ihmisiä vastaan. Juuri samaa\npyhä Paavalikin tarkoittaa: Jos saatte vihanpuuskan, niin älkää antako\nsille jatkumisen tilaisuutta, sen tahtoon myöntyen, sillä siten te\nehdottomasti joudutte tekemään syntiä, vaan menkää kammioonne, puhelkaa\nitsellenne, rukoilkaa sen johdosta Isä meidän tai puhelkaa itsellenne\njotakin hyvää Jumalan sanasta ja olkaa kärsivällisiä, Jumalaan\nluottaen, kyllä hän varmasti hankkii teille oikeuden. \"Älkää antako\nauringon laskea vihanne yli!\" Eihän kristitty saa elättää vihaa, vaan\nhänen on sammutettava ja tukahdutettava sen ensimmäinen virike.\n\nKaiken kaikkiaan, tässä on peruuttamaton lause: Mikään kristitty ei\nole se, joka ei tahdo hillitä vihaansa ja joka voi pitää vihaa koko\npäivän tai yli yön. Täydellä syyllä kristityn on siis varottava tätä\npahetta. Jumala voi vielä sietää sitä, että sydämesi alkaa kuohua ja\nviha sinussa liikehtii, vaikka sekin on synnillistä. Älköön vain se\nsinua kokonaan voittako älköönkä kumoon kaatako! Itseäsi tutkistellen\nja Jumalan sanaa ja uskoasi mieleesi muistutellen sammuta ja lannista\nse yksin ollessasi tai levolle käydessäsi, kun olet rukoilemassa\nIsä meidän -rukoustasi, pyytämässä anteeksiantamusta ja vakaasti\ntunnustamassa, että Jumala on antanut sinulle anteeksi ja joka päivä\nantaa anteeksi paljon enemmän kuin lähimmäisesi voi sinua vastaan\nrikkoa.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENES KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nTaivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät\npojallensa. Matt. 22: 2.\n\nKristus kuvailee tässä mitä suloisimmin ja lohdullisimmin taivasten\nvaltakuntaa vertaamalla sitä kuninkaallisiin häihin, joissa kuninkaan\npojalle annetaan morsian. Siinä kaikki on täynnä ylintä iloa ja\nihanuutta, ja paljon ihmisiä kutsutaan näihin iloisiin häihin.\nKaikista vertauksista ja kuvista, joilla Jumala esittää meille\nKristuksen valtakunnan, tämä kuva on erikoisen herttainen, siinä kun\nkristikunnan eli kristittyjen oloa ja elämää sanotaan häiksi eli\naviolliseksi yhteydeksi: itse Jumala on täältä maailmasta Pojallensa\nvalinnut seurakunnan, jonka hän on ottanut omaksi morsiameksensa.\nJumala tahtoo näin meidän oman elämämme ja kokemuksemme puitteissa\nilmaista, mitä meillä Kristuksessa on. Näin hän maailman yleisimmän\nelämänmuodon avulla, sen, jossa me olemme syntyneet ja kasvaneet ja\njossa me itse elämme, kehittelee jokapäiväisen saarnan ja kehoituksen,\nettä me mieliimme muistuttelisimme ja muistissamme säilyttäisimme\nsen suuren salaisuuden (Ef. 5: 32), että Jumala on määrännyt miehen\nja vaimon avioelämän suureksi, ihanaksi ja ihmeelliseksi merkiksi ja\nsilminnähtäväksi, mutta kuitenkin hengelliseksi kuvaksi todistamaan\nja selittämään jotakin erikoista, jaloa ja suurta, inhimilliseltä\njärjeltä salattua ja sille käsittämätöntä, nimittäin Kristusta ja hänen\nseurakuntaansa.\n\nAvioelämässähän, mikäli se on nimensä arvoinen ja mikäli sitä voidaan\nsanoa oikeaksi avioelämäksi, kehittyy ensiksikin molemminpuolinen\nsydämellinen luottamus, niinkuin Salomo hurskasta vaimoa ylistellessään\nhänen kiitoksekseen mm. sanoo: \"Hänen miehensä sydän häneen luottaa\"\n(Sananl. 31: 11). Samoin toisaalta vaimon sydän riippuu hänen\nmiehessään, parhaimmassa ja kalleimmassa maallisessa aarteessansa,\nsillä hän tietää miehessään omistavansa kunniansa, suojan ja avun\nkaikkeen hätäänsä. Tällaisesta rakkaudesta ja sydämellisestä\nluottamuksesta seuraa edelleen myöskin kaiken sen yhteys, minkä\nhe keskinäisesti omistavat, joko hyvää tai pahaa, tai mitä heille\nkummallekin tapahtuu: kummankin täytyy omistaa se kuin omansa\nainakin sekä uhraten ja antaen auttaa toista sillä, mikä omistaa, ja\nkeskinäisesti kärsiä tai nauttia, iloita tai murehtia aina sen mukaan\nkuin toiselle hyvin käy tai pahoin.\n\nKatso, tämän Kristus näyttää meille kuvaten jokapäiväisiä häitä eli\navioliittoa, jossa näemme nuhteettomien aviopuolisoiden rakkauden ja\nuskollisuuden ja lisäksi häiden morsiamen ja yljän ilon ja rikkaudet,\noppiaksemme kaikkea tätä uskomaan sekä painamaan mieleemme sen, että\nKristuksella varmasti on samanlainen sydän ja mieli morsiantansa,\nseurakuntaa, kohtaan, mutta paljon suurempi rakkaus, uskollisuus\nja armo. Sen hän meille julkisesti osoittaa evankeliuminsa sanan\nja Pyhän Hengen välityksellä, jotka hän seurakunnallensa antaa.\nNäin hän valmistaa ihanat, riemuiset häät kihlautumalla morsiamensa\nkanssa, ottamalla hänet tykönsä ja lisäksi kunnioittamalla häntä ja\nkaunistamalla hänet kaikella kaunistuksellansa: pyyhkii ja pesee\npois synnit, vanhurskauttaa, lahjoittaa Pyhän Hengen ynnä hänen\nvalonsa, antaa ymmärryksen, voiman ja kaikki ne lahjat, jotka ovat\nvälttämättömät tulevaiseen elämään, -- kaikki toisenlaisia käätyjä,\nsormuksia, sametteja, silkkejä, helmiä, koruja ja kalleuksia kuin\nnämä maalliset, jotka ovat vain taivaallisten rikkauksien kuollutta\nkuvausta! Nähdessäsi siis morsiamen ja yljän tai hääilon ja\n-kaunistukset, avaa silmäsi ja sydämesi tarkkaamaan, mitä sinulle\nsiinä esittää ja osoittaa rakas Herrasi Kristus, joka sinulle, omalle,\nrakkaalle morsiamellensa ja myös elävälle jäsenellensä, mikäli\nhäneen uskot, on valmistanut ihanat, kuninkaalliset häät, joissa on\niankaikkinen ilo, hyvät oltavat, iankaikkiset kaunistukset ja kaiken\nhyvän rikkaus ja runsaus.\n\n\nMaanantai.\n\nMutta te olette \"valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo,\nomaisuuskansa\". 1. Piet. 2: 9.\n\nTässä apostoli antaa kristityille oikean nimityksen. Tämän lauseen hän\non ottanut Mooseksen sanoista juutalaisille: \"Sillä sinä olet Herralle,\nJumalallesi, pyhitetty kansa; Herra, sinun Jumalasi, on valinnut sinut\nomaisuuskansakseen ennen kaikkia muita kansoja, mitä maan päällä on\"\n(5. Moos. 7: 6). Samoin Herra sanoo: \"Te olette minun omaisuuteni ennen\nkaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle\npappisvaltakunta ja pyhä kansa.\" (2. Moos. 19: 5, 6.) Tästä näet,\nmistä Pietari puhuu. Meidän on totuttava Raamatun puhetapaan papeista.\nÄlköön siitä kukaan välittäkö, keitä ihmiset nimittävät papeiksi; anna\nheidän nimittää kutakin niin kuin he tahtovat. Pysy sinä vain Jumalan\npuhtaassa sanassa; keitä se nimittää papeiksi, niitä nimitä sinäkin\npapeiksi.\n\nOn aivan ilmeistä, että Pietari tässä puhuu kaikille kristityille\nsanoessaan: te olette valittu suku, pyhä heimo. Toisaalta hän ei ole\npuhunut tätä muista kuin niistä, jotka ovat asetetut Kristus-kalliolle\nja uskovat. Näitä hän nimittää papeiksi, koska heidät on voideltu\nPyhällä Hengellä ja he kantavat päivittäin Jumalalle oikeita rukouksen\nja vanhan ihmisen kuolettamisen uhreja. Me kaikki olemme pappeja,\nmikäli olemme kristittyjä. Soisin näin ollen hyvin mielelläni, että\ntämä sana \"pappi\" olisi yhtä yleisessä käytössä kuin kristityn nimi.\nPappina oleminen ei näet ole mikään ulkonainen virka, vaan sellainen\nvirka, jolla on tekemistä Jumalan kanssa.\n\nSamaa on sanottava siitä, että me kaikki olemme kuninkaita. \"Pappi\"\nja \"kuningas\" ovat tykkänään hengellisiä nimityksiä, niin kuin\n\"kristityt\", \"pyhät\" ja \"kirkko\". Ja niin kuin sinua ei nimitetä\nkristityksi siksi, että sinulla on paljon rahaa ja tavaraa, vaan sen\ntähden, että olet rakennettu tälle kivelle ja uskot Kristukseen, niin\nei sinua myöskään nimitetä papiksi siksi, että sinulla on pitkä takki\nylläsi, vaan sen tähden, että saat lähestyä Jumalaa. Samoin sinä et\nmyöskään ole kuningas sen tähden, että kannat kultakruunua ja hallitset\nmonia maita ja kansoja, vaan sen tähden, että sinä olet kaiken\nolevaisen, kuoleman, synnin ja helvetin valtias. Sinä olet näet yhtä\nhyvin kuningas, kuin Kristus on kuningas, jos vain häneen uskot. Hän ei\nole maallisten kuningasten kaltainen kuningas, hän ei kanna kultaista\nkruunua, hän ei tule ratsastaen suurella korskalla ja ratsusaatossa,\nvaan hän on kaikkien kuningasten kuningas, joka hallitsee kaikkea ja\njonka alle kaiken täytyy alistua. Niin kuin hän on Herra, niin minäkin\nolen herra. Mitä näet hänellä on, on minullakin. Ovatko ajalliset\nkuninkaat kuninkaita myös Jumalan edessä, riippuu siitä, uskovatko\nhe totisesti Kristukseen. Jumala ei mukaudu heidän kruununsa mukaan.\nMaan päällä ja maailman silmissä he tosin ovat kuninkaita, mutta kun\nkuolema tulee, silloin heidän kuninkuutensa on tiessään, sillä silloin\nhe joutuvat makaamaan niitten jalkojen edessä, jotka ovat uskoneet,\nelleivät he itse ole uskoneet. Iankaikkisessa kuningaskunnassa ja\niankaikkisessa papistossa, jonka Jumala on säätänyt, on jokainen, joka\nuskoo, totisesti kuningas ja pappi Jumalan edessä. Kun Pietari siis\nsanoo tässä: \"te olette kuninkaallinen papisto\", se on aivan samaa,\nkuin jos hän sanoisi: te olette kristittyjä. Jos siis tahdot tietää,\nmikä arvonimi, valta ja kunnia kristityillä on, niin näet tästä, että\nhe ovat kuninkaita ja pappeja sekä valittua kansaa.\n\n\nTiistai.\n\nOttakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha. Älkää sentähden\nolko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Ef. 5: 16, 17.\n\nTärkeimpänä mietittävänämme pitäisi olla sen kysymyksen, kuinka me\nkeskuudessamme säilyttäisimme Jumalan sanan ja hänen tahtonsa -- juuri\nse olisi oikeata viisautta ja oikeasta hetkestä vaarin ottamista.\nEllemme niin tee, on meillekin käyvä niin kuin ymmärtämättömille,\ntyhmille ja houkille pitääkin käydä: meidän täytyy kuulla: Koska te\nette ole tahtoneet pyhittää minun nimeäni, ette minun valtakuntaani\nlevittää ettekä minun tahtoani tehdä, niin minäkään en anna teille\nteidän jokapäiväistä leipäänne, en anna teidän syntejänne anteeksi enkä\nauta ja pelasta teitä ahdistuksesta ja pahasta. Se on oleva niiden\nrangaistus, jotka eivät ole tahtoneet oppia tuntemaan Jumalan tahtoa\neikä siihen sopeutumaan.\n\nPaavali tahtoo varoittaa meitä. \"Ottakaa vaari oikeasta hetkestä\", hän\nsanoo, \"sillä aika on paha\". On kuin hän sanoisi: Älkää luulkokaan\ntäällä saavanne hyviä päiviä älkääkä yrittäkö lykätä asioitanne\ntoiseen, mielestänne muka parempaan aikaan, sillä ei aika kuitenkaan\nparane. Aina on vastuksinanne maailmassa perkele, joka aina ankarammin\nvain tahtoo estää teitä kaikesta hyvästä. Kuta kauemmin siis odotatte,\nsitä hankalammaksi teille hyvään ryhtyminen käy. Jos ajan laiminlyötte,\nei jäljestä päin tule edes niinkään hyvää. Älköön teistä mikään olko\nmieluisempaa kuin Jumalan valtakunnan edistäminen ja kristikunnan\nparhaaksi palveleminen, kun sen vain voitte tehdä. Samoin Kristus\nsanoo: \"Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te\nvalkeuden lapsiksi tulisitte\" (Joh. 12: 36). Samoin pyhä Paavalikin,\nprofeetta Jesajaa lainaten: \"Katso, nyt on otollinen aika, katso,\nnyt on pelastuksen päivä!\" (2. Kor. 6: 2). Pitäkää siis, hän sanoo,\nvaari siitä, ettette ole vastaanottaneet Jumalan armoa niin, että se\njää turhaksi, toisin sanoen, ettette anna tämän autuaan ajan hukkaan\nkulua. Käyttäkää sitä niin kauan kuin vielä voitte, auttamalla Jumalan\nvaltakunnan enentämistä omaksi ja toisten autuudeksi. Älkää säästäkö\nsitä toiseen aikaan, kun voi käydä niin, että aika luisuu teidän\nkäsistänne.\n\nJumala tulee omalle ovellesi juuri nyt. Hän tervehtii sinua. Tahdothan\nkiittää häntä? Mutta jos annat hänen mennä ohitse, niin sinun täytyy\nKorkean veisun (5: 6) morsiamen kanssa valittaa: \"Minä avasin\nrakkaalleni\", hänen kolkutettuansa, \"mutta rakkaani oli kadonnut,\nmennyt menojaan; minä etsin häntä, mutta en häntä löytänyt, minä huusin\nhäntä, mutta ei hän minulle vastannut --\". Älä ajattelekaan löytäväsi\nhäntä sitten kun hän on mennyt pois, juoksit vaikka koko maailman\nristiin rastiin. Silloin, kun hän vielä on saapuvilla, sinä voit etsiä\nhäntä ja löytää hänet. Jesajakin sanoo: \"Etsikää Herraa silloin, kun\nhänet löytää voidaan --\" (55: 6). Jos laiminlyöt tilaisuuden ja päästät\nhänet ohitsesi, on kaikki etsiminen turhaa.\n\nPidä siis varasi! Ota oikeasta hetkestä vaarin, niin kauan kuin se\nsinulla on! Ota huomioosi ja tarkkaa uutterasti, mitä hän sinusta\ntahtoo, kun hän vielä on sinun lähelläsi. Haluatko tietää, mitä? Ota\ntarkasteltaviksesi uskontunnustuksesi ja kymmenen käskyä, kyllä ne sen\nsinulle ilmoittavat! Ojenna niiden mukaan elämäsi! Ota avuksesi Isä\nmeidän -rukouksesi! Aloita itsestäsi, rukoile itsesi ja seurakunnan\npuolesta, että Jumalan nimi kaikkialla tulisi pyhitetyksi jne. ja että\noma elämäsikin sujuisi hänen tahtonsa mukaan. Ahkerasti näin tehdessäsi\nsinä varmasti vaellat viisaasti, vältät syntiä ja teet hyvää:\nvaarinottamisesi ja ymmärryksesi ei näet anna sinulle tilaisuutta pahan\nharjoittamiseen. Jumalan sana kyllä sinulle pian sanoo, että sinun\non pyhitettävä hänen nimensä, enennettävä hänen valtakuntaansa ja\npidätyttävä tuottamasta lähimmäisellesi vääryyttä tai vahinkoa.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMinä kihlaan sinut itselleni ikiajoiksi, kihlaan sinut itselleni\nvanhurskaudella ja tuomiolla, armolla ja laupeudella. Hoos. 2: 19.\n\nProfeetta puhuu tässä siitä liitosta, jonka Jumala Poikansa Kristuksen\nJeesuksen kautta tekee, kihlaten itselleen kristillisen seurakunnan.\nPyhä Paavalikin on verrannut Herran Kristuksen ja hänen seurakuntansa\nliittoa avioliittoon. Myös Kristus näyttää saarnoissaan erityisesti\nrakastaneen vertausta häistä. Mutta sanoessaan: \"minä kihlaan sinut\nitselleni ikiajoiksi\", Jumalalla on mielessään se liitto, jonka hän oli\ntehnyt Israelin kansan kanssa silloin, kun laki annettiin; se ei näet\nkestänyt ikiaikoja, vaan jonkin määräajan. Koska ihmiskunta ei voinut\ntäyttää lakia, ei se liitto, joka oli tehty sillä ehdolla, että laki\ntäytettäisiin, voinut olla iankaikkinen. Mutta se liitto, jonka Jumala\non tehnyt meidän kanssamme kihlatessaan meidät itsellensä Kristuksen\nkautta, on iankaikkinen ja vielä paljon suuremman arvoinen. Se on näet\narmon liitto, jossa meille ei lueta syntiä, vaan annetaan se anteeksi\nuskon kautta Kristukseen.\n\nSanat: \"minä kihlaan sinut itselleni vanhurskaudella\" sisältävät\nensimmäisen jalokiven siinä sormuksessa, jonka Kristus lahjoittaa\nmorsiamellensa, kristilliselle seurakunnalle, ja se on vanhurskaus.\nSe ei ole se vanhurskaus, jota maailma siksi nimittää ja jota laki\nopettaa, vaan se on sellainen vanhurskaus, että meille ei lueta\nmeidän syntejämme, vaan ne annetaan meille anteeksi Kristuksen\ntähden. Sen tähden tämä uusi liitto on peräti toisenlainen kuin vanha\noli. Laki esittää meille Jumalan sellaiseksi, joka lukee syntisille\nheidän syntinsä ja rankaisee heitä. Mutta Kristuksessa Jumala lukee\njumalattoman vanhurskaaksi, antaa hänelle synnit anteeksi eikä rankaise\nhäntä, vaan, Miikan sanoilla puhuaksemme, heittää synnit meren\nsyvyyteen (Miika 7: 19).\n\nVielä hän sanoo: \"minä kihlaan sinut itselleni tuomiolla\". Toinen\njalokivi siinä sormuksessa, jolla Kristus kaunistaa seurakuntansa, on\nse, että hän tahtoo olla tuomari. Tässä ei tarkoiteta sitä tuomiota,\njoka peljättää hurskaita, vaan sellaista tuomiota, jota Jumalaa\npelkäävät hartaasti halajavat, nimittäin että Jumala kostaisi heidän\npuolestansa ja omasta puolestansa jumalallisen sanansa vihollisille.\nSiitä Pietarikin sanoo: \"Herra tietää pelastaa jumaliset kiusauksesta,\nmutta tuomion päivään säilyttää rangaistuksen alaisina väärät\" (2.\nPiet. 2: 9). Sanaan 'tuomio' sisältyvät näet sekä hurskasten pelastus\nettä väärien rangaistus. Siksi tämä on iloinen ja tarpeen vaatima\ntuomio kristilliselle seurakunnalle, että hurskaat pelastuisivat\nonnettomuudesta ja jumalattomat saisivat rangaistuksensa.\n\nKolmanneksi hän sanoo: \"Minä kihlaan sinut itselleni armolla\". Se\nmerkitsee: minä tahdon tehdä sinulle hyvää, kuulla sinun rukouksesi\nja antaa sinulle yllin kyllin kaikkea, mitä tarvitset. Se on kolmas\njalokivi siinä sormuksessa, jolla Jumala Kristuksen kautta on\nkaunistanut kristillisen seurakuntansa. Hän osoittaa sille kaikkea\nhyvää, ei ainoastaan pelasta sitä kaikesta pahasta, vaan myös armoittaa\nsen monilla ja suurilla hengellisillä ja ajallisilla lahjoilla.\nVielä neljänneksi hän sanoo kihlaavansa itselleen seurakuntansa\n\"laupeudella\", toisin sanoen: jos se joutuu hätään ja vaaraan, hän\ntahtoo armahtaa sitä, jos se ristin ja onnettomuuden tähden makaa\nmaassa, ei hän tahdo unhottaa sitä, vaan auttaa sitä kestämään\nonnettomuuden, niinkuin Hebrealaiskirjeessäkin sattuvasti sanotaan:\n\"Ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän\nheikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu\", joka armahtaa\nkristillistä seurakuntaansa, kun se joutuu kamppailemaan monessa\nraskaassa ja suuressa kiusauksessa.\n\n\nTorstai.\n\nJa hän sanoi hänelle: \"Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle,\nvaikka sinulla ei ole häävaatteita?\" Matt. 22: 12.\n\nTässä Herra puhuu niistä, jotka lukeutuvat oikeiden kristittyjen\njoukkoon, kuulevat evankeliumia, ovat oikean seurakunnan ulkonaisessa\nyhteydessä ja antavat ihmisille itsestään sellaisen käsityksen,\nettä hekin ovat evankeliumin ystäviä; asia ei kuitenkaan ole heille\nelintärkeä. Näin Kristus osoittaa, mikä on se joukko maailmassa,\njota sanotaan seurakunnaksi. Se ei ole suinkaan se, joka vainoaa\nJumalan sanaa ja hänen evankeliuminsa palvelijoita, sillä nämä ovat jo\nhänen lopullisella tuomiollaan kokonaan siitä suljetut ja erotetut,\njopa he itse ovat itsensä siitä irroittaneet sillä julkisella ja\nheidän itsensäkin tunnustamalla teolla, että eivät ole tahtoneet\nomaksua eivätkä sietää evankeliumin saarnaa. Heitä ei sovi eikä saa\nkristittyjen keskuudessa pitää seurakunnan jäseninä, koska heillä ei\nole samaa oppia eikä uskoa.\n\nMaan päällä oleva Herran Kristuksen seurakunta sitä vastoin, mikäli\nulkonaisesta yhteydestä puhutaan, on niiden yhteys, jotka kuulevat,\nuskovat ja tunnustavat oikean evankeliumin opin Kristuksesta ja joiden\nkeskuudessa on Pyhä Henki, joka sanan ja sakramenttien kautta heitä\npyhittää ja heissä vaikuttaa. Näiden seassa on kuitenkin muutamia\nvääriä kristittyjä ja ulkokultailijoita, jotka kuitenkin yksimielisesti\npitäytyvät samaan oppiin ja osallistuvat sakramentteihin ja muihin\nseurakunnan ulkonaisiin toimituksiin. Kristittyjen näet täytyy\nyhteydessään sietää sellaisia. He eivät voi inhimillisin keinoin\nestää eikä torjua näitä olemasta heidän keskuudessaan. He eivät\nvoi erottamalla poistaa heitä yhteydestään eivätkä he edes kykene\nkaikkia heitä arvostelemaan ja tuntemaankaan. Heidän täytyy näitä\nsietää ja jättää heidät yhteyteensä vain siihen asti, kunnes Jumala\nitse tuomioineen astuu esiin. Juuri tätä tietää se, että kuningas\ntulee sisälle itse katsomaan pöytävieraita ja että hän paljastaa\nmiehen, jolla ei ole häävaatteita. Aivan samoin käy seurakunnassakin:\ntodistettuaan syyllisiksi ja vikapäiksi tuollaiset katumattomat se\ntyöntää heidät seurakunnan ulkopuolelle, julkisesti selittäen heidät\nJumalan valtakunnasta hyljätyiksi. Sillä samoin kuin nuo vainoojat\nitsensä pois sulkemalla ja itsensä erottamalla itse saattavat\nilmeiseksi sen, etteivät he ole seurakunnan jäseniä, samoin niin ikään\nnäiden toisten, jotka ajaksi mukaan soluttautuen ovat petollisesti\nverhoutuneet oikeiden kristittyjen nimeen ja muotoon, lopuksi täytyy\nkäydä ilmeisiksi.\n\nTältä pohjalta saattaa hyvin käsittää, mitä tässä merkitsee se,\nettä mies on vailla hääpukua: hän on vailla sitä uutta kaunistusta,\njossa me olemme Jumalalle otollisia, ja se on usko Kristukseen, ja\nsamalla myöskin vailla oikeita, hyviä tekoja. Hän jää oman lihallisen\nkäsityksensä, epäuskonsa ja suruttomuutensa vanhoihin repaleisiin\nja ryysyihin, vaille parannusta ja kurjuutensa tuntemista, hän ei\nsydämestään lohduttaudu Kristuksen armolla eikä sen voimalla elämäänsä\nparanna; hän ei evankeliumista etsi mitään muuta kuin sitä, mikä lihaa\nmiellyttää. Häävaatteethan ovat selvästi se uusi sydämen valkeus, jonka\nyljän ja hänen häittensä suuren armon tunteminen sydämessä vaikuttaa:\nsydän riippuu kokonaan Kristuksessa ja tämän uskalluksen ja ilon\nläpitunkemana se myöskin halulla ja rakkaudella elää ja toimii niin,\nettä tietää häntä miellyttävänsä, aivan kuin morsian tekee yljälleen.\n\nTätä Paavali sanoo Herran Kristuksen päällepukemiseksi, joka\ntapahtuu ensisijaisesti uskon kautta: usko uudistetaan ja puhdistuu;\nsiitä sitten, mikäli usko on oikea, käyvät esiin hedelmät, niiksi\nosoittautuen. Ellei taas uskoa ole, ei myöskään ole käsillä Pyhää\nHenkeä eikä sellaisia hedelmiä, jotka ovat Jumalalle otollisia. Se\nnäet, joka ei tunne Kristusta ja jonka sydämessä Kristusta ei ole,\npitää Jumalan sanankin vähässä arvossa eikä aio elää sen mukaisesti: ei\nhän palvele Kristusta eikä lähimmäistään, vaikkakin hän ulkonaisesti on\npalvelevinaan, eksyttävällä muodolla pettäen.\n\n\nPerjantai.\n\nKristus rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että\nhän sen pyhittäisi. Ef. 5: 25, 26.\n\nOn todellakin sanomatonta armoa ja sulaa rakkauden hehkua, että\nKristus, Jumalan Poika, alentuu niin syvästi ja antaa itsensä meille\nsekä niin paljon näkee vaivaa saattaakseen meidät tykönsä. Hän ei\narvele vuodattaa kallista vertansa ja kärsiä mitä häpeällisimmän\nkuoleman, että me pääsisimme hänen morsiamensa asemaan ja saisimme\nomaksemme hänen aarteensa: iankaikkisen vanhurskauden, vapauden,\nautuuden ja elämän synnin, kuoleman ja perkeleen vallan sijaan,\njossa me olimme. Hän antaa meille koko puhtautensa vapahtaakseen\nmeidät synnistä, kaiken kunniansa peittääkseen ja poistaakseen meidän\nhäpeämme, ruumiinsa ja henkensä auttaakseen meidät kuolemasta, kaikki\ntaivaalliset aarteensa ja valtansa saattaakseen meidät tästä köyhästä\nja kurjasta olosta kunniaansa ja pelastaakseen meidät niistä synneistä,\njoita meissä vielä on, etteivät meitä ne vahingoita, eikä perkele\nsyytä, laki tuomitse eikä kuolema surmaa iankaikkisesti.\n\nTällaisia ovat ne suuret, taivaalliset aarteet, joita apostoli tässä\nylistää. Tosin ne pysyvät, niinkuin hän sanoo, salaisuutena, toisin\nsanoen, kätkettynä aarteena, josta maailma ei mitään tiedä, vieläpä\nniin suurena, etteivät kristitytkään, jotka sanan kautta uskossa\nomistavat sen, voi sitä täysin tajuta. Joka sen oikein taitaisi\nsydämessään käsittää, ei voisi ilon tähden kauan elää maan päällä.\nMeidän lihamme ja veremme eivät viheliäisyydessään salli meidän päästä\nniin korkeisiin ajatuksiin, että osaisimme sitä oikein tutkistella ja\npitää sitä niin suurena kuin se itse asiassa on. Meidän sydämemme on\nliian ahdas ja heikko, ja näitten hengellisten häitten kunnia liian\nsuuri meidän sitä käsittääksemme. Samoin ylkä, Kristus, ja hänen\npuhtautensa ja kunniansa on liian suuri, ja se rakkaus, jonka hän tässä\nmeille osoittaa, käsittämätön.\n\nMeillä on kuitenkin vielä se suuri lohdutus, että hän lisäksi kärsii\nmeidän jokapäiväistä heikkouttamme ja antaa sen anteeksi, jos vaan\nliitymme häneen. Hänen täytyy vielä joka päivä puhdistaa meitä; missä\nvielä on ryppyjä ja tahroja, sen verhoksi hän levittää vanhurskautensa,\nniin että me kuitenkin voimme säilyttää kerskauksen ja rohkenemme\niloisesti nimittää ja tunnustaa hänet yljäksemme.\n\nKristityt siis saarnaavat ja saarnatkoot niin, että ylistävät ja\nkunnioittavat Jumalaa siitä, että hän osoittautuu armolliseksi meitä\nkohtaan ja on antanut meille Poikansa. Näihin hengellisiin häihin\nsisältyy näet kaikki, mitä hänellä on ja mitä hän voi antaa. Kristuksen\nja meidän välillä vallitsee niin yhteinen omaisuuden osallisuus, että\nkoko Kristuksen vanhurskaus tulee meidän vanhurskaudeksemme, ja päin\nvastoin kaikki meidän syntimme ja huonoutemme tulevat hänen omiksensa,\nniinkuin hän runsaasti on osoittanut ja vielä osoittaa meille.\nOppikaamme siis kristittyinä, joiden tulee oppia tuntemaan aarteensa\nja kunniansa, mekin kerskaamaan, lohduttautumaan ja iloitsemaan näistä\nhengellisistä häistä, kun me Jumalan armosta pääsemme siihen suureen\nkunniaan, että me olemme hänen Poikansa Kristuksen morsian. Onhan\nmeillä sana ja kaste, olemme myös ruvenneet uskomaan, ja jos siinä\npysymme, niin saamme olla varmat siitä, että Jumala on kaunistanut\nmeidät kaunistuksellaan, poisottanut kaikki rypyt ja tahrat ja vielä\nyhä enemmän puhdistaa meitä.\n\n\nLauantai.\n\nMinä kiitän Herraa hänen vanhurskaudestansa ja veisaan Herran,\nKorkeimman, nimen kiitosta. Ps. 7: 18.\n\nDaavid on psalmissamme rukoillut ihmisten kiroamista, panettelua,\nvääryyttä ja pilkkaa vastaan, suojellakseen ja puolustaakseen\nviattomuuttansa, vanhurskauttansa ja vilpittömyyttänsä omantuntonsa\nmukaan ja niin paljon kuin ihmisten silmissä on tarpeen. Hän\nei kuitenkaan luota meihin eikä nojaudu viattomuuteensa ja\nvanhurskauteensa seistäkseen niiden varassa Jumalan edessä.\nPaavalikin sanoo: \"Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä\nsilti ole vanhurskautettu\" (1. Kor. 4: 4). Samoin profeetta sanoo\ntässä: Minulla on toinen vanhurskaus, laupeus ja armo, jonka kautta\nHerra antaa minulle anteeksi syntini ja vanhurskauttaa minut. Siitä\nvanhurskaudesta en kerskaa ikään kuin se olisi minun, vaan siitä minä\ntahdon iankaikkisesti ylistää Herraa, jonka oma se yksin on. Sen tähden\nolen hyvilläni siitä, että olen vanhurskaudellani palvellut Herraa ja\nihmisiä ja vastustanut jumalattomia, mutta itse tahdon lohduttautua\nainoastaan Jumalan vanhurskaudella ja kiittää häntä siitä.\n\nKatsohan, kuinka ihmeellisesti profeetta tässä yhdellä lauseella\nkiittää Jumalaa ja ylistää hänen vanhurskauttansa selittäen ja\nilmaisten samalla jumalallisen vanhurskauden laadun ja luonteen,\nnimittäin että se on ansaitsematon Jumalan lahja, jonka tähden on\nylistettävä ja kunnioitettava Jumalan nimeä. Ajatus on siis tämä:\nminä tahdon kiittää Herraa iankaikkisesti, sillä hän on se, joka\nvanhurskauttaa; ellei hän tekisi vanhurskaaksi, ei minun vanhurskauteni\nvoisi kestää omassatunnossani.\n\nMitä \"Herran nimi\" merkitsee, sen me tiedämme. Se on hänen\nylistyksensä, kun veisataan hänestä ja sanotaan: hän on vanhurskas,\nhyvä, laupias, vapahtaja, auttaja ja pelastaja. Joka nyt uskoo tähän\nnimeen, tulee vanhurskaaksi ja autuaaksi; Jumala on näet sellainen,\nmillaisen itse kukin uskoo hänen olevan. Mutta tuomitut ja jumalattomat\neivät anna Jumalan nimelle mitään ylistystä: he ovat tuomitut siitä\nsyystä, etteivät toivo Jumalalta mitään hyvää ja jumalattomat siitä\nsyystä, etteivät he lainkaan tarvitse Jumalaa. Siksi Salomo sanoo:\n\"Herran nimi on vahva torni, hurskas juoksee sinne ja saa turvan\"\n(Sananl. 18:10).\n\nTästä nimestä tulee vanhurskaus ja autuus sekä iloinen omatunto, jos\nsiihen vakaasti uskotaan. Profeetta opettaa siis aivan oikein, ettei\nJumalan vanhurskautta saa pitää minkään teon ansiona. Kaikki ansio\nsiitä tulee Herran nimelle, jota on ylistettävä, kunnioitettava,\nsaarnattava ja pidettävä suuressa arvossa, että muutkin tämän\nylistyksen ja saarnan kautta oppisivat tuntemaan Herran nimen,\nuskomaan siihen ja niin tulisivat autuaiksi. Melkein samaan tapaan\nsanotaan myös psalmissa 51: \"Minä tahdon opettaa väärille sinun tiesi,\nettä syntiset sinun tykösi palajaisivat. Päästä minut verenvioista,\nJumala, minun autuuteni Jumala, että minun kieleni riemuitsisi sinun\nvanhurskaudestasi. Herra, avaa minun huuleni, että minun suuni\njulistaisi sinun kiitostasi.\" Jumalattomat sitä vastoin eivät muuta\njulista ja ylistä kuin omaa kiitostansa ja vanhurskauttansa. Sen tähden\ntätä kiittämistä ja ylistämistä ei saa selittää vain tarkoittavaksi\njotakin erityistä hiljaista kiitosta, jonka kukin itseksensä antaa\nJumalan hyvistä teoista. Se tarkoittaa myös julkista kiitosta ja\nylistystä, joka tapahtuu koko seurakunnan edessä saarnaviran kautta,\narmon sanan palveluksessa, jonka kautta Herran nimi tehdään jokaiselle\ntunnetuksi.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nMies uskoi sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle, ja meni. Ja jo hänen\nollessaan paluumatkalla hänen palvelijansa kohtasivat hänet ja\nsanoivat, että hänen poikansa eli. Joh. 4: 50, 51.\n\nKuninkaan virkamiehellä, jolle Herra oli sanonut: \"mene, sinun poikasi\nelää\", olisi ollut täysi syy olla uskomatta tätä sanaa, jos hän olisi\ntahtonut seurata järkeänsä, sanasta luopuen. Kuka uskoisi yhtä ainoaa\nsanaa niin voimalliseksi monen peninkulman päästä saamaan aikaan niin\nsuuria? Mies olisi hyvin saattanut sanoa: Tiedän kyllä, kuinka jätin\npoikani vaarallisesti sairaana makaamaan. Jos hänen on saatava apua,\nniin, rakas Herra, ei apua taida olla siitä, että sinä nyt pakiset\nminun kanssani. Tule hänen tykönsä, koske häneen, puhu hänen kanssansa,\nsitten ehkä on jotakin toivoa. Kuninkaan mies karkoittaa kuitenkin\nkaikki sellaiset ajatukset, pysyy yksinkertaisesti sanassa ja uskoo\nsen niin lujasti kuin jos hän jo näkisi poikansa täällä edessänsä\nparanneena ja terveenä. Ellei hän olisi sydämessään niin ajatellut, hän\nei olisi lähtenyt pois pelkkään sanaan tyytyen. Mutta Johannes sanoo\nsattuvasti: \"Mies uskoi sanan, jonka Jeesus sanoi hänelle, ja meni\".\n\nTästä näet, mitä usko varsinaisesti on, jos sitä tahdotaan oikein\nkuvata. Usko ei ole mitään muuta, kuin että pidät varmana totena sen,\nmitä Kristus sinulle sanoo. Totuttele tähän ja opi ensinnä, mitä Jumala\nlupaa sinulle kasteessa, Kristus evankeliumissa ja ehtoollisessa. Liity\nkoko sydämelläsi tähän lupaukseen äläkä anna muitten ajatusten eksyttää\nitseäsi tästä uskosta. Me tunnemme itsessämme lakkaamatta syntiä ja\nkuolemaa. Ellet nyt tahdo pysyä sanassa, vaan päästät sen käsistäsi\nja arvostelet oman käsityksesi mukaan, niin synti vie sinut tuskaan\nja epätoivoon, ja kuolema tempaa sinut väkisin. Entä kristitty? Hän\ntunnustaa synnin ja tietää, että hänellä on kuolema odotettavanaan.\nKuitenkin hän riippuu sanassa voimiensa mukaan ja sanoo: Kristus on\nkuollut minun edestäni, sen tähden minä olen vapaa kuolemasta enkä\nkuole. Ei perkeleellä eikä kuolemalla ole osaa minuun, sillä Kristus on\nsuorittanut täyden hyvityksen ja maksanut minun puolestani sen, mitä\nminä olin velvollinen maksamaan. Se on oikeaa uskoa, ja mahdotonta on\nsen eksyä tai pettyä, joka niin riippuu sanassa.\n\nNyt sanonet: Minä en näe mitään siitä, mitä minun tulee uskoa. Minä\nainoastaan kuulen siitä; kuka siis tietää, on se totta? Vastaan:\nUsko se, mitä sana sinulle sanoo, niin et pety; lopulta se havaitaan\ntotiseksi todeksi. Tee tässä niin kuin kuninkaan mies: hänenkin täytyi\nriippua sanassa. Hän ei nähnyt poikansa tilaa paremmaksi, mutta koska\nhän uskoi sanan, hänen palvelijansa tulivat ja sanoivat hänen poikansa\nolevan terve ja parantunut. Kun mies tulee kotia, hän näkee sen\nomin silmin, silloin hänen ei enää tarvitse uskoa, asiat ovat hänen\nnähtävinään sellaisina kuin hän oli uskonut. Niin on meidänkin laitamme\noleva. Meillä on syntien anteeksiantamus, iankaikkinen elämä, emmekä\nkuitenkaan sitä havaitse. Vaikka sinä tänään olet kuullut saarnan ja\nkäynyt Herran pöytään, olet kuitenkin henkilösi puolesta sama kuin\neilenkin. Et tunne itseäsi lainkaan muuttuneeksi; sinulla on sama\nliha ja veri kuin ennenkin. Älä loukkaannu tähän, vaan pysy lujasti\nsanassa, joka julistaa sinulle synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän.\nMene tämän kuninkaan miehen tavoin vähääkään epäilemättä, niin varmaan\nsinunkin hetkesi on tuleva. Samoin kuin uskot Kristuksen kautta saavasi\nsyntien anteeksisaamisen ja iankaikkisen elämän, samoin sinä aikanaan\nsen saat toisessa elämässä.\n\n\nMaanantai.\n\nVahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa! Ef. 6: 10.\n\nHerrassa vahvistumiseksi apostoli sanoo lujana ja vankkumattomana\nolemista siinä Herralta saadussa opissa, joka opettaa, kuinka meidän\non Kristukseen uskominen ja sen mukaisesti eläminen: jokainen\npalvelkoon lähimmäistään omassa elämänmuodossaan ja kutsumuksessaan,\nsitä uskollisesti ja ahkerasti hoitaen. Paavali käyttää varta vasten\nja aiheellisesti tätä väkevää sanaa \"Vahvistukaa!\" Sen, jonka on\npysyttävä opissa ja kutsumuksessaan, on varustauduttava ja käytettävä\nvoimaa. Ei tämä ole sellainen asia, joka toteutuu itsestään, esteittä\nja vastustamisitta. On siis välttämätöntä, että herätellään itseään\nvalvomaan, ettei kuulla mitään muuta eikä sallita itseään eksytettävän.\nOn tunkeuduttava lävitse, alati oltava tiukkoja ja pyrittävä eteenpäin.\nApostoli ei huoli sellaisista kristityistä, löppänöistä, jotka eivät\nsiitä hyödy muuta kuin että sen osaavat ja siitä lörpöttelevät,\naikomatta sitä elämäänsä soveltaa, vaan hän tahtoo heitä ajattelemaan,\nettä se on elettävä ja toteutettava. Tässä onkin kysymys väkevyydestä,\njopa sellaisesta väkevyydestä, joka on Jumalan, ei maailman eikä lihan\nja veren väkevyyttä.\n\nOn siis ennen kaikkea välttämätöntä, että sinä heti uskomaan alettuasi\nvahvistut ja lujitut, et kuitenkaan millään muulla tavalla kuin\nHerrassa, joten vahvuus on Herran. Omasta povestasi et ole sitä\nlöytävä. Senhän on oltava vahvuus ja voima, ei ainoastaan koko maailman\nvallan ja voiman vastapainoksi, vaan vieläpä perkeleenkin, joka\ntodella on koko maailman mahtiherra. Apostoli sanoo sen tähden: Jos\ntahdotte olla vahvoja ja voittamattomia, niin antakaa Herran Kristuksen\nolla vahvuutenanne! Käsittäkää hänet hyvin ja harjoittautukaa hyvin\nhänessä, että hän tulisi teille hyvin tunnetuksi. Pitäkää hänen sanansa\npuhtaana! Aivan ahkerasti sitä oppikaa, päivittäin sitä viljellen\nja sitä niin lujasti sydämiin painaen, että Jumalan sana ja teidän\nsydämenne tulevat yhdeksi, ollaksenne asiasta yhtä varmat, jopa paljon\nvarmemmatkin kuin omasta elämästänne. Kun teillä se on, te olette aivan\nvahvoja ja lujia ja te voitte pysyä järkähtämättöminä ja varmoina.\n\nPaavali mainitsee nämä molemmat, \"vahvistumisen\" ja \"hänen väkevyytensä\nvoiman\", osoittaakseen, että meillä täytyy olla kaksi voimaa: toinen on\nse, että me pysymme lujina siinä, mitä meidän vääjäämättä on uskottava\nja tehtävä, toisin sanoen, että meidän on oltava sisäisesti vahvat, ja\ntoinen on se, ettemme ainoastaan lujasti ja tarkasti säilytä sitä, mikä\nmeillä on, ja suojele itseämme, vaan että kykenemme myöskin varjelemaan\nsitä, ettei meiltä sitä oteta, ja lyömään takaisin vihollisemme,\njoka yrittää sitä meiltä ryöstää. Siksipä apostoli nimittääkin sitä\n\"jumalallisen väkevyyden voimaksi\". Onhan vastassammekin mahtavia,\nväkeviä vihollisia, joista perkele on kaikkia ihmisiä väkevämpi. Hän\nkäy kimppuumme kaikin voimin, kun huomaa, että meillä on usko ja että\nme tahdomme siinä vahvistua. Hän suuntaa koko tehonsa ja nuolensa\nmeihin. Hän ei suinkaan tahdo päästää asiaa niin pitkälle, että me\npääsemme sanan käsityksen ja uskon alkuun, vielä vähemmän, että me\nsiinä pysymme, varustaudumme häntä vastaan ja estämme häneltä voiton.\nVarsin vähän on niitä ihmisiä, jotka kestävät hänen töytäyksiään hamaan\nloppuun saakka, sankareina voittaen. Moni kyllä aloittaa, mutta he\nväsähtävät eivätkä jää pysyviksi. Eihän ihmisen olekaan mahdollista\nloppuun asti vastustaa ja säilyä, ellei Jumalan väkevyyden voima tulisi\navuksi.\n\n\nTiistai.\n\nHerra kuulee minun anomiseni. Herra ottaa minun rukoukseni vastaan. Ps.\n6: 10.\n\nNämä ovat toivon sanoja ja omantunnon harjoitusta. Ne osoittavat\nhyvin profeetan sydämen ja ajatusten laadun: hän asettaa silmiensä\neteen Jumalan laupeuden, pannen sen synnin, kuoleman ja helvetin\nhirmukuvaa vastaan. Puhuessaan toivossa ja hengessä, vielä seisomatta\nJumalan edessä kasvoista kasvoihin, profeetta on varmaan myös toivossa\ntehty autuaaksi, toivossa saanut Jumalan armon ja toivossa saanut\nlohdutuksen. Tätä kaikkea hän kehuen julistaa, karkoittaakseen tyköänsä\nmurheitten ja kiusausten paljouden.\n\nJuuri siksi hän niin usein kertoo ja mieleensä teroittaa Jumalan\nhyvyyttä ja laupeutta, ikään kuin taistellen väkeviä iskuja antaen\nkaikkea vastaan, mikä vastustaa tätä ajatusta, ja kannustaen\nvoimasanoilla omaa heikkouttansa toivoon. Kun tuska tai synti ahdistaa\nomaatuntoa, silloin ei saa torkkua eikä väistyä, ei saa odottaa tuskan\nja kiusauksen itsestään taukoavan tai lohdutuksen ajan itsestänsä\nilmenevän. Sillä ei asiaa auteta, vaan täytyy urhoollisesti taistella\nja ahkeroida, säilyttää hyvät ajatukset Jumalan suhtautumisesta meihin\nja pysyä varmana siitä, mistä profeetta tässä puhuu: \"Herra kuulee\nminun anomiseni, Herra ottaa minun rukoukseni vastaan\".\n\nEräässä psalmissa, jossa myös valitetaan tällaisia kiusauksia,\nlausutaan niin ikään julki hyvä luottamus ja toivo Jumalaan: \"Veisatkaa\nkiitosta Herralle, te hänen hurskaansa, ylistäkää hänen pyhää nimeänsä.\nSillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa.\"\n(Ps. 30: 5, 6.) Se merkitsee: meidän Jumalallamme ei ole halua\nkuolemaan ja helvettiin, vaan elämään ja autuuteen. Samoin profeetta\nsanoo vielä toisessakin paikassa: \"Sinä olet minun varjelukseni, kätke\nminua murheessa, että minä pelastettuna sangen riemuisesti kerskaisin\".\nMelkein kaikissa psalmeissa, joissa profeetta valittaa ja itkee\ntällaista kiusausta, hän heti lisää, kuinka päästään toivoon ja saadaan\nhyvä uskallus Jumalaan. Ellei näet tämä ajatus ja luottamus herää\nomassatunnossa, niin vaiva voittaa, eikä silloin ole ketään pelastajaa.\nVaaditaan kuitenkin paljon, ennen kuin tällaiset ajatukset ja toivo\nvoidaan saavuttaa, eikä niitä muulla tavalla voidakaan saada, kuin\nJumalan sanan ja Kristuksen Jeesuksen kautta.\n\nNiin käy tässäkin psalmissa. Hyvin tietäen, että hänen rukouksensa\non kuultu, profeetta muodostaa täysin varmana sen mukaisen ajatuksen\nJumalasta, vahvistuu siinä ja kertaa sitä niin usein, että hän myös käy\nahdistamaan vastustajiakin, koska hän on varma siitä, mitä hänellä on\nJumalalta odotettavana, nimittäin, että Jumala kuulee hänen anomisensa\nja ottaa hänen rukouksensa vastaan.\n\n\nKeskiviikko.\n\nKaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan\npalavat nuolet. Ef. 6: 16.\n\nKovissa hengellisissä kiusauksissa tarvitaan kunnollinen, tukeva kilpi.\nSilloin kun perkele pyrkii tunkeutumaan omaantuntoosi, tähtäämään\nsydämeesi ja hävittämään elämäsi, voit tarjota hänelle vastuksen ja\nsujahduttaa kilpesi eteen, niin ettei hän pääse sinua vahingoittamaan\neikä nuolillaan lävistämään! Kilpi on usko, joka pitäytyy sanaan\nKristuksesta, tarttuu siihen ja vastaa perkeleelle: Jos olenkin\nsyntinen ja jos en olekaan oikein elänyt tai jos olen tehnyt liian\nvähän, on kuitenkin tämä mies pyhä ja puhdas. Hän on antanut itsensä\nja kuollut minun edestäni. Isä on lahjoittanut hänet minulle omakseni\npyhyyksinensä ja vanhurskauksinensa. Jätä toki hänet rauhaan äläkä\nhäntä syyttele! Tähän minä pitäydyn. Elämäni ja toimintani olkoot\nomassa arvossaan. Minä olen valmis tekemään ja pitämään niin paljon\nkuin jaksan ja sen, minkä olen ihmisille velkapää. Mutta jos siinä on\npuutosta ja jos se ei ole täysipainoista -- sellaisenaan, Kristuksen\nulkopuolella, se ei voikaan olla täysipainoista --, auttakoon ja\npitäköön minun Kristukseni, jota sinä et voi saada vikapääksi. Tähän,\naavan kuin kilpeeni, minä luotan; se on varma ja kestää kaikkea\nhelvetin voimaa ja portteja vastaan. Sen tähden apostoli sanoo: Tällä\nkilvellä te voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet. Tämän\nhän puhuu kokeneena miehenä, joka usein on ollut siinä rytäkässä,\njopa päivittäin on taistellut perkelettä vastaan ja tullut siihen\nkokemukseen, ettei mikään muu kestä niin kovassa kamppailussa. Ei\nsilloin riitä kaikinpuolinen varustaminenkaan eikä valmius, ellei ole\nmitään muuta, jolla ottaa vastaan ja sivuun singahduttaa nuo palavat\nnuolet, jotka tunkeutuvat haarniskamme ja kaiken omamme lävitse.\n\nSinun täytyy siis tässä asiassa olla viisas ja tarkkaan varoa, kun\nperkele nuolillaan tähtää ja ampuu sydämeesi, riistääkseen sinulta\nturvasi ja luottamuksesi. Pidä kilpi aina käsillä ja aseta se, Herra\nKristus, uskossa käsitettynä, häntä vastaan ja sano: Olkoon vaellukseni\nja koko toimintani laita kuinka tahansa, siinäkin tapauksessa, että\nse on oikea ja pätee koko maailman edessä, kun sinä pyrit käymään\nsydämeni kimppuun ja tekemään tämän kaiken mitättömäksi, niin olkoon\nmenneeksi, se kaikki menköön. Mutta silloin minä tartun kilpeeni;\nse peittää minut ja suojaa minut ja kaiken elämäni. Katso, silloin\nkaikki hänen nuolensa, olkoot ne kuinka myrkkyisiä tahansa, häneltä\nsammuvat; eivät ne ensinkään voi minua vahingoittaa, sillä tuossa on\nKristus puolustajani, hän tunnustautuu minun omakseni ja sanoo: Minä\nolen hänelle antanut lihani ja vereni ja uhrannut pyhyyteni hänen\npuolestansa; jätä hänet siis rauhaan! Silloin hänen varmasti täytyy\nherjetä, ja sinä kykenet Kristuksen suojassa häntä uhmaamaan. Ei\nhän puhkaise reikää kilpeesi, sillä hän poltti itsensä niin pahoin\nKristuksessa, ettei enää voi mitään häntä vastaan eikä siis meitäkään\nvastaan, jotka olemme Kristuksen omia: hän on, uskomme kautta,\nmenettänyt kaiken oikeutensa meihin.\n\nKatso, juuri tästä syystä onkin niin tarkasti käsitettävä ja alati\nsydämessä pidettävä Kristusta koskeva pääopinkohta. Perkeleen\nyrittäessä iskeä omaantuntoomme, se heti paikalla viskattakoon\nhänen eteensä. Jos hän näet hyökkää kimppuusi, kun olet suojaton\nja yksinäinen, kilpeä paitsi, niin jo hän sinua nuolillaan pääsi\nhaavoittamaan ja sydämesi sytyttämään, ja hän turmelee sekä elämäsi\nettä tekosi. Kaikella viekkaudellaan ja kavaluudellaan hän ennen\nkaikkea yrittää silmistäsi siirtää tämän uskonkohdan, johdattaakseen\nsinut suojattomana, Kristuksen ulkopuolella olevana, kanssaan\ntaistelemaan. Kyllä hän varsin hyvin tietää, ettei hän sitä kilpeä\nvastaan mitään voi.\n\n\nTorstai.\n\nJa Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; mutta Kainin ja\nhänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut. 1. Moos. 4: 4, 5.\n\nTämä tärkeä kohta olisi tarkoin huomattava, perusteellisesti\nymmärrettävä ja sitä oikein teroitettava, jotta uskoa ja luottamusta\nJumalan laupeuteen kiitettäisiin uudessa liitossa vastoin luottamusta\ntekoihin yhtä selkein todistuksin, kuin sitä jo maailman alussa\nylistetään. Eikö Mooses näillä sanoillaan todista selvästi, että\nJumalan on tapana katsoa ensiksi henkilön eikä teon puoleen? Jos nyt\nhenkilö on hyvä, niin myös hänen tekonsa miellyttää Jumalaa, mutta\nellei henkilö ole hyvä, ei hänen tekonsakaan miellytä Jumalaa. Meidän\nuskomme ydinkohta on, että Jumala ottaa henkilön armoihinsa ennen\nkuin hänen tekonsa ja ettei henkilö tule vanhurskaaksi hyvän tai\noikean tekonsa kautta, vaan että teko tulee hyväksi ja vanhurskaaksi\nsen henkilön kautta, joka on vanhurskas ja vilpitön. Niinhän tämä\nraamatunkohtakin todistaa. Koska Jumala mieltyy Aabeliin, hän mieltyy\nmyös Aabelin uhriin, mutta koska hän ei mielly Kainiin, hän ei liioin\nmielly Kainin uhriin. Tästä seuraa, että Aabel on ollut vanhurskas\nennen tekoansa ja että teko oli Jumalalle otollinen henkilön tähden\neikä henkilö teon tähden.\n\nMyös Hebrealaiskirjeen kirjoittaja on selkein silmin katsellut tätä\ntekstiä, kun hän sanoo näin: \"Uskon kautta uhrasi Aabel Jumalalle\nparemman uhrin kuin Kain, ja uskon kautta hän sai todistuksen, että hän\noli vanhurskas, kun Jumala antoi todistuksen hänen uhrilahjoistaan\"\n(11: 4). Kainkin uhraa, jopa ennen Aabelia. Mutta hän uhraa sillä\ntavoin, että hän paisuu kunniastaan ja toivoo Jumalan mieltyvän hänen\nuhriinsa sen tähden, että esikoinen on sen antanut. Hän tulee siis\nilman uskoa, syntejään tunnustamatta; hän ei liioin rukoile armoa ja\nsyntien anteeksiantamusta eikä luota Jumalan laupeuteen, vaan toivoo\nuhrinsa kelpaavan Jumalalle sen tähden, että uhraaja on esikoinen.\nNäin kaikki tekopyhät tekevät; heidän ajatuksensa ja mielensä katsovat\nainoastaan tekoja, he toivovat ja luulevat niiden tähden olevansa\nJumalalle otolliset, eivät luota Jumalan laupeuteen, eivätkä toivo,\nettä Jumala Kristuksen tähden antaisi synnin anteeksi. Juuri tällainen\noli Kain. Aabel sen sijaan tunnustaa olevansa kelvoton ja vaivainen\nsyntinen, pakenee sen vuoksi Jumalan laupeuden turviin ja uskoo,\nettä Jumala on hänelle armollinen ja tahtoo armahtaa häntä. Jumala,\njoka katsoo sydämeen, suhtautuu nyt näihin veljeksiin, jotka yhdessä\nuhraavat hänelle, niin, että hylkää Kainin, ei hänen uhrinsa tähden,\nvaan sen tähden, että henkilö on paha, epäuskoinen ja täynnä ylpeyttä.\nAabelin uhri sen sijaan kelpaa hänelle, koska uhraaja on hänelle\notollinen.\n\nTämä teksti tähtää siis vanhurskautusoppiin. Ihmisen täytyy olla\nvanhurskas ennen kaikkea tekojansa; Jumala ottaa hänet ilman kaikkia\ntekoja turviinsa ainoastaan armosta, jonka usko käsittää ja pitää\nvarmana. Usko ei näet tee vanhurskaaksi oman itsensä kautta, vaan\nsen tähden, että se käsittää Jumalan armon ja laupeuden, joka on\nilmaantunut Kristuksessa. Teot taas, jotka tätä uskoa seuraavat, ovat\nikään kuin todistuksia tästä uskosta; nekin kelpaavat Jumalalle, eivät\nkuitenkaan sinänsä, vaan uskon tähden, toisin sanoen henkilön tähden,\njoka uskoo.\n\n\nPerjantai.\n\nSillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle.\nMinä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Gal. 2: 19.\n\nOvatpa nämä sanat: \"minä olen kuollut pois laista\" perin ponnekkaat.\nApostoli ei näet sano: Olen vapaa laista, tahi: Pääsin vapaaksi laista\nsopivaan aikaan, tahi: Minä olen lain herra, vaan muitta mutkitta:\n\"Minä olen kuollut pois laista\", toisin sanoen, minulla ei ole lain\nkanssa kerrassaan mitään tekemistä. Ei muuten olisi voitukaan lain\nnojalla tapahtuvaa vanhurskauttamista vastaan sanoa sen voimakkaampaa\nkuin tämä, minkä Paavali sanoo: \"Minä olen laista kuollut pois\", toisin\nsanoen: Minä en ollenkaan välitä laista; siis minä en tule siitä\nvanhurskaaksi.\n\nMutta laista pois kuoleminen on samaa kuin lain velvoituksen\nulkopuolella olemista, laista vapaana ja siitä tietämättä olemista. Se\nsiis, joka tahtoo olla elävä Jumalan edessä, ahkeroikoon laista erossa\nolemista ja astukoon Kristuksen kera haudasta! Oppikaamme tietämään,\nettä uskossa omistaessamme itse Kristuksen astumme aivan kuin sellaisen\nuuden lain piiriin, joka nielee tuon toisen lain, joka piti meitä\nvankeinaan. Samalla tavalla kuin se hauta, jossa Kristus lepäsi\nkuolleena, hänen noustuaan aukenee ja havaitaan tyhjäksi, ja Kristus\nsieltä häviää, samoin minäkin, uskoessani Kristukseen, nousen hänen\nkanssaan ja kuolen haudalleni, toisin sanoen laille, joka piti minua\nvankina. Jopa jäi tyhjäksi laki: minä pääsin vankilasta ja haudastani,\nnimittäin laista. Ei sillä siis enää ole oikeutta syyttää minua eikä\npidättää minua vallassaan, koska olen ylösnoussut.\n\nMutta tämä määritelmä: laille eläminen on kuolleena olemista Jumalalle,\nja laille kuoleminen on elämistä Jumalalle, on ihmeellinen ja aivan\nkuulumaton. Nämä kaksi totuutta ovat mahdollisimman järjenvastaiset;\nsiksipä kukaan viisastelija ei niitä ymmärräkään. Mutta opi sinä\nymmärtämään ne oikein! Se joka yrittää elää laille, toisin sanoen, joka\nvain tahtoo pyrkimyksillään päästä vanhurskaaksi laista, on syntinen\nja jää syntiseksi; hän on siis kuollut ja kadotukseen tuomittu. Laki\nnäet ei voi häntä tehdä vanhurskaaksi eikä autuaaksi, vaan todella\nhäntä syyttäessään ja kamalasti kauhistaessaan se tappaa hänet.\nLaille eläminen siis on Jumalalle kuolemista, ja päin vastoin: laille\nkuoleminen on Jumalalle elämistä; mutta Jumalalle eläminen on samaa\nkuin vanhurskautuminen armosta eli uskosta Kristuksen tähden laitta ja\nteoitta. Jos siis tahdot elää Jumalalle, on välttämätöntä, että kuolet\nlaille, mutta jos elät laille, olet kuollut Jumalalle.\n\nKristitty, jos hänet määritellään tarkasti ja selvästi, on siis armon\nja syntien anteeksiantamuksen lapsi, jolla ei ole kerrassaan mitään\nlakia, vaan joka on lain, synnin, kuoleman ja helvetin yläpuolella. Ja\nniin kuin Kristus on vapaa haudasta, samoin kristitty on vapaa laista;\nja samassa suhteessa kuin haudasta herätetty Kristus on hautaan,\nsamassa suhteessa on vanhurskautettu omatunto lakiin; ja niin kuin\nKristus kuolemallaan ja kuolleista nousemuksellaan kuolee haudalle,\nniin että sillä ei enää ole oikeutta häneen eikä se voi pitää häntä\nhallussaan, vaan Kristus nousee haudastaan, niin omatuntokin armolla\nvapautetaan laista. Niin on jokaisen, joka on syntynyt Hengestä (Joh.\n3: 8).\n\n\nLauantai.\n\nPukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen\nkavalat juonet. Ef. 6: 11.\n\nSanottuaan, että meidän pitää vahvistua ja että meillä pitää olla\nsellainen voima, jolla me voimme lyödä vihollisen, apostoli tulkitsee\ntässä sanansa selittäen, millä tavalla ja minkä avulla meidän on\nsiihen päästävä ja mikä on oleva sota-asunamme ja suojanamme. Hän\nkäskee meitä pukemaan yllemme sota-asun, aivan kuin tekevät sotilaat,\njoiden on oltava valmiina taisteluun ja puolustukseen. Mutta hänpä\nei panekaan nähtäväksi sellaista sota-asua, jota käytetään täällä\nmaailmassa ruumiin suojaksi, vaan sellaisen, jonka nimenä on Jumalan\nsota-asu. Sepä vasta eriskummainen sota-asu lienee! Mistäpä sen\notamme, tai missä on sellainen aseseppä, joka osaa sellaisen sota-asun\ntakoa? Malttakaapa, kyllä apostoli kohta mainitsee, mikä se on, ja\nhän luettelee järjestyksessä kaiken, mitä siihen kuuluu. Tässä hän\nkuitenkin vasta ylimalkaisesti sanoo, että se sota-asu ei saa olla\nkenenkään ihmisen, vaan itse Jumalan. Eipä täältä maan päältä löydy\nainoatakaan aseseppää, joka kykenisi valmistamaan sellaisen sota-asun,\njota voitaisiin käyttää perkeleen vastustamiseksi. Ei tässä näet kestä\nmikään inhimillinen voima eikä järki. Kaikesta tuosta hän, siihen\npuhaltaessaan, kykenee tekemään pelkkää tomua ja tuhkaa! Koska te\nsiis, apostolin tarkoitus on sanoa, olette toisenlaisia sotilaita ja\nvastassanne on toisenlaisia vihollisia, täytyy teillä myöskin olla\ntoisenlainen sota-asu kuin sellainen, jota maailma käyttää ja jonka se\nkykenee valmistamaan.\n\nApostoli nimittää sitä Jumalan sota-asuksi myöskin osoittaakseen sen\nasian, jonka puolesta meidän on taisteleminen. Sota näet on itse\nJumalan. Me olemme hänen sotilaitansa taistelemassa hänen ja hänen\nasiansa puolesta. Meidän on siis myöskin oltava pukeutuneina hänen\nsota-asuunsa, siihen, jolla hän sotii. On kuin hän sanoisi: Teillä\non Herra, jota perkele vihaa, hänen kruunuansa ja jumaluuttansa\ntavoitellen. Jos te siis tahdotte pitää häntä Herrananne ja olla\nosallisia hänen siunauksistaan, täytyy teidän vastassanne olla hänen\nvihollisensa, ja teidän täytyy sonnustautua häntä vastustamaan sekä\nhyökkäämällä että puolustautumalla. Jos ken haluaa olla jonkun herran\nalaisena, hänen täytyy myös astua hänen lippunsa alle ja pitää hänen\nvihollisiaan myös omina vihollisinaan. Koska siis perkele on Jumalan\nvihollinen, joka tahtoo hävittää hänen valtakuntansa, niin älkää\nkuvitelkokaan saavanne olla häneltä rauhassa. Varustautukaa sotaan,\njopa juuri siinä sota-asussa, jolla hän itse kristikuntansa kautta\nsotii! Apostolin tarkoitus on kaikella tällä luoda meihin rohkeutta.\nVaikka meidän tässä maailmassa täytyisikin koko elinaikamme olla\ntaistelussa ja alistua siihen, että kaikki riehuu ja raivoaa meitä\nvastaan, on meidän kuitenkin pidettävä mielessä, että tämä ei tapahdu\noman itsemme tähden, vaan Jumalan tähden, ettei meidän taistelumme ole\nomaa taisteluamme, vaan itse Jumalan taistelua, ja että me olemme hänen\npalveluksessaan. Sitä varmemminhan me voimme lohduttautua sillä, ettei\nhän ole meitä hylkäävä, vaan mitä uskollisimmin meitä auttava. Me emme\nsiis näe vaivaa hukkaan, vaan hän saa meidän kauttamme suurvoiton.\n\nVaikka Jumala omasta puolestaan voisi torjua perkeleen yhdellä ainoalla\nsormella, jopa yhdellä ainoalla sanalla, hän kuitenkin tahtoo tähän\nkäyttää meitä. Hän tekee tuolle ylpeälle ja vihaiselle hengelle\nkepposen, asettamalla häntä vastaan näin kurjan ja heikon hökkelin,\njoka häneen verrattuna on kuin kipinäinen isoa puhuria vastaan:\nhän voi puhaltaa meidät sammuksiin yhdellä ainoalla henkäisyllä.\nJumala tahtoo kuitenkin lyödä hänet näin heikolla astialla ja meidän\nkauttamme saada kunniaa niin ylpeästä ja mahtavasta vihollisesta.\nTämäpä kiukustuttaa perkelettä, Jumala kun työntää hänen eteensä niin\nraihnaisen ja mitättömän varusteen! Vimmaisena hän käy meihin käsiksi,\nvalmiina silmänräpäyksessä murskaamaan meidät kuin saviastian. Meidän\ntäytyy siis olla tämän varalle varustuneita. Meillä täytyy olla\nsellainen sota-asu, jonka avulla me voimme suojella itseämme. Se ei\nole oma voimamme, vaan vieras väkevyys, nimittäin Jumalan. Näin sen\ntähden, ettemme kerskuisi emmekä luottaisi itseemme, aivan kuin omassa\nvoimassamme voisimme kestää tämän vihollisen edessä.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESTOINEN KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nEikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa kanssapalvelijaasi, niinkuin\nminäkin sinua armahdin. Matt. 18: 33.\n\nMeidän kristittyjen täytyy ryhtyä toimimaan ja osoittaa ihmisille, että\nmeillä on vilpitön usko. Jumala ei sinun tekojasi tarvitse, uskosi\nriittää hänelle, mutta hän tahtoo tekemään tekoja sen tähden, että sinä\nsekä itsellesi että koko maailmalle voisit osoittaa uskosi. Kyllä hän\nsinun uskosi näkee, mutta sinä itse et, eivätkä ihmiset sitä vielä näe.\nSinun on siis suunnattava tekosi lähimmäisen hyödyksi.\n\nTämä palvelija on kaikkien niiden esimerkki ja kuva, joiden on uskossa\npalveltava lähimmäistä. Mutta mitä hän tekeekään! Aivan sitä, mitä\nmekin! Me kuvittelemme uskovamme ja uskommekin jonkin verran ja me\niloitsemme siitä, että olemme saaneet kuulla evankeliumia. Me osaamme\nsiitä paljon pakista, mutta kukaan ei tahdo elää sen mukaisesti. Niin\npitkälle olemme päässeet, että perkeleen oppi ja hänen lumoavat tekonsa\novat siirretyt menneisyyteen. Me huomaamme ja tiedämme nyt, mikä on\noikein ja mikä väärin, että on suhtauduttava Jumalaan ainoastaan\nuskolla, mutta lähimmäiseen teoilla. Kuitenkaan emme ole päässeet niin\npitkälle, että rakkaus alkaisi toimia ja että toinen tekisi toiselle\nniin kuin Jumala hänelle on tehnyt.\n\nPalvelija ei suostu antamaan lähimmäiselleen anteeksi, vaan tahtoo\npitää kiinni oikeudestaan. Aivan samoin me teemme sanoessamme: Ei minun\ntarvitse antaa omastani toiselle ja näin jättää oikeuttani syrjään. Jos\ntuo on minut vihastuttanut, on hänen velvollisuutensa sopia kanssani ja\npyytää minulta anteeksi. Näinhän maailma opettaa ja toimii: ei mikään\nmaallinen esivalta pakota sinua antamaan toiselle omaasi; se suostuu\nkyllä siihen, että teet omallasi, mitä itse tahdot. Järjen päätelmien\nmukaan sanotaan näin: Kullekin omansa! Mutta mitä evankeliumi sanoo?\nJos Jumalakin olisi menetellyt samalla tavalla, pitänyt kiinni\noikeudestaan ja sanonut: Pahoja rangaistessani minä teen oikein; minä\notan sen, mikä minulle kuuluu, kuka tahtoo minua estää?, niin mihin\nkaikki joutuisimme? Perkeleen tykö meidän kaikkien pitäisi! Jos hän on\nluopunut oikeudestaan sinuun katsoen, hän myöskin tahtoo, että sinä\nteet samoin. Peruuta siis oikeutesi ja ajattele: Jos Jumala on antanut\nminulle anteeksi kymmenentuhatta leiviskää, miksi minäkin en jättäisi\nperimättä lähimmäiseni sataa denaria?\n\nNyttemmin omaisuutesi siis ei enää ole omaasi, vaan se kuuluu\nlähimmäisellesi. Kyllä Jumala olisi voinut pitää omansa: ei hän ollut\nvelvollinen antamaan sinulle mitään; kuitenkin hän antaa itsensä\nsinulle kokonaan, hänestä tulee sinun armollinen Herrasi, hän on sinua\nkohtaan lempeä ja palvelee sinua kaikilla rikkauksillaan, ja kaikki\nse, mitä hänellä on, on omaasi. Miksi et sinäkin tekisi samoin? Jos\nsiis tahdot olla hänen valtakunnassaan, on sinun tehtävä niin kuin\nhänkin tekee. Jos taas tahdot jäädä maailman valtakuntaan, et pääse\nhänen valtakuntaansa. Jos taas sanot: \"Mutta eihän Jumala ota huomioon\ntekoja eikä ketään niiden perustuksella tee autuaaksi\", vastaan\nsiihen: Hän tahtoo, että teot tehdään vapaasti, ilmaiseksi, eikä sen\ntähden, että me niillä jotakin ansaitsisimme. Mitäpä sinulla olisi\nhänelle annettavaa, siten jotakin ansaitaksesi sen korvaukseksi, että\nhän armahtaa sinua ja antaa sinulle anteeksi kaiken sen, mitä olet\nrikkonut häntä vastaan? Tai mitä hän siitä hyötyy? Ei hän siitä hyödy,\nmutta kiitä ja ylistä sinä häntä ja tee niin kuin hän on tehnyt, että\nJumalaa totisesti tulisi ylistetyksi sinussa. Näin sinä olet hänen\nvaltakunnassaan, ja sinulla on kaikki, mitä sinulla pitääkin olla.\n\n\nMaanantai.\n\nHerra, meidän Herramme, kuinka korkea onkaan sinun nimesi kaikessa\nmaassa, sinun, joka olet asettanut valtasuuruutesi taivaitten ylitse!\nPs. 8: 2.\n\nHerran nimi ei ole yksi, vaan hänellä on monta nimeä. Nimi merkitsee\nnäet kaikkea, mitä jostakusta voidaan hyvää sanoa; Herran nimi on siis\nsamaa kuin hyvä maine, kunnia, kiitos, ylistys ja saarna, jonka kautta\nHerraan uskotaan, hänet tunnetaan, häntä peljätään ja rakastetaan,\ntoisin sanoen: oikein kunnioitetaan ja ylistetään häntä siitä, että hän\nyksin on voimallinen, viisas, hyvä, vanhurskas, totinen, uskollinen,\nystävällinen ja suloinen. Näin tehdään samalla tyhjäksi ihmiskunnia,\nihmisten kerskaus ja suuri arvo, niin ettei kukaan muu kuin Jumala ole\nvaltias, viisas, hyvä ja vanhurskas, vaan kaikki havaitaan syntisiksi,\nheiltä kun puuttuu se kerskaus, joka heillä tulisi olla Jumalassa: he\novat tosin vanhurskaat, mutta jumalattomalla tavalla ja täynnä omaa\neikä Jumalan kiitosta. Se, joka tahtoo olla kristitty, ei enää ole\nvoimakas omassa väkevyydessään, vaan tulee heikoksi. Jokaisen, joka\nuskoo Kristukseen, täytyy kärsiä: hän ei kosta, ei myöskään pelasta\nitseänsä, vaikka voisi, vaan antaa Jumalalle kunnian odottaen hänen\nkäsivarttansa ja voimaansa pelastamaan hänet ja kostamaan. Kristitty\nei myöskään ole viisas omassa viisaudessaan, vaan tulee hulluksi sekä\nomissa että ihmisten silmissä, antaen näin viisauden kunnian yksin\nJumalalle, joka koeteltuaan häntä kiusauksella antaa hänen taivaassa\nperiä viisauden kunnian. Samaten ei kukaan kristitty ole vanhurskas\noman vanhurskautensa tähden, vaan antaa Jumalalle vanhurskauden\nkunnian; hänet luetaan pahantekijöitten joukkoon koko maailman\nsilmissä, niinkuin omissaankin, että Jumalan tuomio tulisi nöyryydessä\nylistetyksi. Kristitty halajaa siis uskon ja toivon kautta vanhurskaana\nsitä vanhurskautta, joka Jumalan edessä kelpaa ja joka antaa kunnian\nJumalalle, sillä joka itseänsä ylistää, ei ole koeteltu. Näin nyt\nHerran nimi tulee suuresti ylistetyksi ja rakastetuksi, kun meidän\nnimemme tehdään tyhjäksi ja tulee sekä meidän itsemme että kaikkien\nmuiden vihaamaksi.\n\nAivan sama tarkoitus on seuraavilla psalmin sanoilla: \"Ylistäkää, te\nHerran palvelijat, ylistäkää Herran nimeä. Siunattu olkoon Herran\nnimi nyt ja iankaikkisesti. Auringon noususta sen laskuun saakka\nolkoon Herran nimi ylistetty.\" (Ps. 113: 1-3.) Samoin Jesajakin: \"Ei\nmissään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa.\" Miksi\nniin? \"Sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät\nmeren.\" (Jes. 11: 9.) On kuin hän sanoisi: Jumalan tuntemus ja hänen\nnimensä ylistäminen, jotka evankeliumin kautta meren tavoin täyttävät\nmaailman, saavat aikaan, että ihmiset elävät keskenään sävyisästi: he\neivät riitele ymmärryksestä, vallasta eivätkä vanhurskaudesta, koska he\ntietävät, että tällaiset lahjat eivät ole heidän, vaan Jumalan.\n\nJumalaa profeetta nimittää sanoilla \"meidän Herramme\", koska hän\nhallitsee meitä uskon sanalla, jonka toteutumus on Kristuksen ihmiseksi\ntuleminen, hänen, joka on meidän armoistuimemme ja jossa jumaluuden\nkoko täyteys asuu ruumiillisesti. Hänen kauttansa me tulemme vedetyiksi\nIsän tykö, niinkuin Kristus sanoo: \"Ei kukaan voi tulla minun tyköni,\nellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä\" (Joh. 6: 44).\nJumalisista ihmisistä ei siis ole maan päällä mitään kalliimpaa kuin\nHerran nimi; häntä ainoastaan he ylistävät, saarnaavat ja tunnustavat\nihmisten edessä, hän kun yksin on valtias, viisas, pyhä, hyvä, vilpitön\nja vanhurskas. Omaa nimeänsä eivät he lainkaan kehu tai ylistä, että\nvain Jumalan nimi tulisi ylistetyksi ja kunnioitetuksi ja saisi\nkiitoksen maassa ja taivaassa.\n\n\nTiistai.\n\nSilloin palvelija lankesi maahan ja rukoili häntä sanoen: \"Ole\npitkämielinen minua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki\". Matt.\n18: 26.\n\nEnnen kuin vertauksen kuningas kävi vaatimaan palvelijoiltaan tiliä,\ntällä palvelijalla ei ollut mitään omallatunnollaan; hän ei tuntenut\nvelkaansa, vaan olisi yhä jatkanut samaan tapaan enentäen sitä. Mutta\nkun kuningas alkaa vaatia häneltä tiliä, hän tulee tuntemaan velkansa.\nSamoin käy meidänkin. Suurin osa ei lainkaan pidä lukua synnistä eikä\npelkää Jumalan vihaa. Tosin he tunnustavat suullaan olevansa syntisiä,\nmutta jos olisi täysi tosi kysymyksessä, he puhuisivat aivan toisin.\nTämäkin palvelija oli ennen tilintekoa sanonut: niin ja niin paljon\nminä olen velkaa herralleni, mutta sitten naurahtanut sille. Mutta\nkun tili on tehty ja kuningas määrännyt hänet vaimoineen ja lapsineen\nmyytäväksi ja velan maksettavaksi, silloin hän tuntee sen.\n\nSamoin mekin tunnemme, että on kysymys täydestä todesta, kun synti\nilmoitetaan meille meidän sydämissämme; silloin on nauru kaukana.\nSilloin me sanomme: minä olen kaikkein viheliäisin ja onnettomin\nihminen maan päällä. Tällainen tunteminen nöyryyttää ihmistä ja\nvalmistaa tietä oikealle syntien anteeksiantamukselle. Missä tätä\nnöyryyttä ei ole, siellä ei myöskään voi olla mitään anteeksiantamusta.\nSiksi evankeliumi syntien anteeksiantamuksesta kuuluu vain oikeille\nkristityille, jotka oikein tuntevat ja tunnustavat syntinsä. Muita,\nniitä, jotka eivät tunnusta eivätkä tunne syntejänsä, se ei koske; he\neivät liioin ymmärrä tätä syntien anteeksisaamisen uskonkohtaa; vaikka\nhe kuulevat siitä saarnattavan, se pysyy kuitenkin heiltä salattuna.\n\nOikeilla kristityillä taas, jotka tuntevat syntinsä, on se lohdutus,\nettä he tuntevat syntien anteeksisaamisen; he näet ovat kastetut, he\nkuulevat evankeliumia, heillä on synneistäpäästö ja pyhä sakramentti,\nja he uskovat sanan. Jumala on pannut syntien anteeksiantamuksen\naarteen sanaansa ja sakramentteihinsa ja käskenyt uskomaan sen. Sen\ntähden oikeat kristityt eivät tule Jumalan eteen niin kuin tämä\nkelvoton palvelija tuli herransa eteen, sanoen: Ole pitkämielinen\nminua kohtaan, niin minä maksan sinulle kaikki; myöskään he eivät\nväheksy syntiänsä, vaan tunnustavat, että heidän syntinsä ovat hyvin\nsuuret, ja rukoilevat niitä anteeksi. Silloin he saavat, mitä uskovat,\nnimittäin syntien anteeksiantamuksen. Tämä armon ja anteeksiantamuksen\nvaltakunta on alkanut meille kasteessa ja sitä jatkuu loppuun asti.\nEvankeliumin saarna, kaste, synneistäpäästö ja sakramentti ovat juuri\nsitä varten, että me yhä enemmän vahvistuisimme uskossamme syntien\nanteeksiantamukseen.\n\nTämä meidän on tarkoin huomattava tietääksemme, kuinka me vapaudumme\nsynneistämme. Se ei näet tapahdu millään muulla tavoin kuin tuolla,\njonka uskontunnustuksemme kolmas kohta sanoo: minä uskon syntien\nanteeksisaamisen. Se merkitsee: Minä tunnustan ja tunnen syntini\ntotisesti, vapisen ja pelkään syntien tähden. Entä miten pääsen\nvapaaksi synnistä? Siten, että, vaikka syntiä onkin ja minä sen tunnen,\nminä kuitenkin uskon, ettei ole mitään syntiä, sillä se on annettu\nanteeksi. Mutta jos synti on annettu anteeksi, niin anteeksisaamista\nei ole ansaittu. Anteeksi antaminen ei näet merkitse palkitsemista tai\nmaksamista, vaan vapaata armosta, lahjaksi antamista. Siksi vaaditaan\nsyntien anteeksiantamuksen osallisuuteen oikeata uskoa. Samoin kuin\nmeidän täytyy vilpittömästi tuntea syntimme ja tunnustaa ne, samoin\nmeidän täytyy myös uskoa syntien anteeksiantamus sanasta.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMinä kiitän Jumalaani, niin usein kuin teitä muistan, aine kaikissa\nrukouksissani ilolla rukoillen teidän kaikkien puolesta, kiitän siitä,\nettä te olette olleet osallisia evankeliumiin. Fil. 1: 3-5.\n\nKristillisen sydämen tila, sen tuntomerkit ja muoto ovat pyhän\nPaavalin sanojen mukaan seuraavat. Se on läpikotaisin iloinen ja\nmielissään siitä ja kiittää Jumalaa siitä, että muitakin ihmisiä tulee\nevankeliumin yhteyteen. Kristityllä on hyvä toivo niistä, jotka ovat\nalkaneet uskoa: hän laskee sydämellensä heidän autuutensa iloiten siitä\nkuin omastaan eikä hän voi tarpeeksi siitä kiittää Jumalaa; ja hän\nrukoilee lakkaamatta Jumalaa, että saisi nähdä sen ajan, jolloin hänen\nmukanaan paljon ihmisiä tulee samaan yhteyteen ja siinä pysyvät hamaan\nHerran Jeesuksen Kristuksen päivään saakka, hänen, joka on tekevä\ntäydelliseksi kaiken sen, mikä täällä vielä on vajaata ja puuttuvaista,\nnäin uskossa ja toivossa alati loukkaantumattomina säilyen, kunnes\nehtivät siihen iloiseen päivään.\n\nKatso, näin tuo hurskas apostoli puhelee, tyyten purkaen henkensä\nja uskonsa oikeista hedelmistä täyttyvän sydämensä. Se sydän\nhehkuu iloa ja tyytyväisyyttä, kun näkee evankeliumin tulleen\ntunnetuksi, vastaanotetuksi ja kunnioitetuksi, ja sydämellistä\nrakkautta seurakuntaansa kohtaan: ei apostoli osaa toivottaa eikä\nJumalalta rukoilla näille mitään parempaa kuin sitä, että ne niissä\nlisääntyisivät ja pysyisivät. Niin kallisarvoisena ja suurena hän pitää\nJumalan sanan vastaanottamisen ja säilyttämisen.\n\nPaavali antaa meille tässä esimerkin siitä, että myös meidän on\noltava kiitollisia. Kristityn, joka evankeliumin kautta on oppinut\ntuntemaan ja uskoo Jumalan armon ja hyvän teon, on ensi työksensä\nsen johdosta ilmaistava kiitollisuutensa ei ainoastaan Jumalalle,\nmikä on pääasia, vaan myöskin ihmisille. Tultuamme kristityiksi\non meidän oltava valmiit runsaasti ja hartaasti hoitamaan oikeaa\njumalanpalvelusta ja uhreja. Mutta ei meillä ole mitään muuta eikä\nmitään parempaa ulkonaista jumalanpalvelusta eikä tekoa kuin se, jota\nRaamattu sanoo kiitosuhriksi: me saarnaamme, kuulemme, kunnioitamme\nja edistämme Jumalan sanaa, emme ainoastaan suulla ja sanoilla, vaan\nkoko sydämellä, hänen, armonsa kiitokseksi ja ylistykseksi. Juuri tämä\non kiitollisuudessa parhainta. Jumala itse sanoo nimensä ylistämistä\nja saarnaamista itselleen pakanoiden keskuudesta annettavaksi ja\ntuotavaksi puhtaaksi uhriksi (Mal. 1: 11). Tätä ei tuoda omien tekojen\npyhyyden synnyttämästä ylpeydestä tai röyhkeydestä, vaan oikeassa,\nvapaaehtoisessa mielessä ja ilolla. Juuri tällaista uhria hän tahtoo.\nSanoohan hän psalmissa: \"Sinun kansasi uhraa sinulle alttiisti\" (110:\n3). Evankeliumin tuntemisen on meissä vaikutettava tämä, ettei meitä\nhavaittaisi kiittämättömiksi ja ettemme unohtaisi Jumalan suurta hyvää\ntekoa.\n\nLuonto ja järkikin opettavat, että kiittämättömyyttä, jota ihmiset\ntoisiaan kohtaan harjoittavat, on pidettävä häpeällisenä vikana.\nKuinka paljon vaikeampi, häpeällisempi ja kirotumpi onkaan sama\npahe, jos sitä harjoitetaan itse Jumalaa kohtaan. Hänpä ei, meidän\nvielä ollessamme hänen vihollisiaan ja helvetin tuleen vikapäitä,\nlahjoittanut meille pohjattomasta, sanomattomasta hyvyydestään kymmentä\ntai sataatuhatta kultarahaa, vaan vapahduksen vihasta ja iankaikkisesta\nkuolemasta. Hän on täyttänyt meidät lohdutuksella, turvallisuudella\nja hyvällä omallatunnolla, ilolla ja elämällä -- hyvyyksiä, jotka\neivät ole tulkittavissa eivätkä tässä elämässä käsitettävissä;\ntulevaisessa elämässä niissä on katselemista iankaikkisesti. Kuinka\npaljon kauhistavampaa siis onkaan tulla kiittämättömäksi tälle hyvälle\nteolle, niinkuin tuli se palvelija, joka oli päästetty kymmenentuhannen\nleiviskän velasta, mutta ei tahtonut päästää kanssapalvelijaansa sadan\ndenarin velasta! Kenpä ottaisi uskoakseen, että täällä maailmassa\non niin pahoja ihmisiä, jotka Jumalalle voivat osoittaa suurta\nkiittämättömyyttä kaikkein suurimmasta, iankaikkisesta hyvästä teosta!\n\n\nTorstai.\n\nNiin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi\nhänelle velan anteeksi. Matt. 18: 27.\n\nMillaisena tapaa Jumalan se, joka sydämestään turvautuu Jumalan\nlaupeuteen ja rukoilee armoa? Mitä suosiollisimpana ja armollisimpana.\nKuulehan, mitä Jumalan Poika sanoo, hän, joka on Isän helmassa? \"Niin\nherran\", hän sanoo, \"kävi sääliksi sitä palvelijaa ja hän päästi hänet\nja antoi hänelle velan anteeksi\". Tämä on oikea, asiallinen kuvaus;\ntästä parhaiten tunnemme Jumalan ja hänen sydämensä laadun. Mutta se,\njoka kuvaa hänet toisenlaiseksi, hän kuvaa hänet väärin, muuksi kuin\nhän todella on.\n\nKun oma sydämemme luulee Jumalaa ankaraksi tuomariksi, jolta syntisten\nei sovi odottaa mitään armoa, vaan täytyy pelätä kaikkea armottomuutta,\non se aivan väärä ajatus. Asiaa ei muuta se, että laki ilmoittaa\naivan samaa Herrasta Jumalasta. Laki puhuu näet niistä syntisistä,\njotka eivät mitään armoa toivo eivätkä pyydä. Mutta ne syntiset,\njotka tunnustavat syntinsä, surevat niitä ja katuvat sitä, että ovat\nvihoittaneet Jumalan, ja joiden suurimpana murheena on se, että ovat\neläneet vastoin Jumalan tahtoa noudattamatta hänen käskyjänsä, ja sen\ntähden pyytävät armoa, ne saavat armon, niinkuin tässä osoitetaan.\nJumala on näet armollinen Jumala. Hänellä on isän sydän. Sen tähden\nhän armahtaa meidän viheliäisyyttämme; se käy hänen sydämellensä.\nJa niinkuin profeetta sanoo (Hes. 18: 23), hänellä ei ole iloa\njumalattoman kuolemasta, vaan paljon enemmän siitä, että syntinen\npalajaa tieltään ja saa elää. Jos hän siis näkee sinun sydämestäsi\npyytävän armoa, vihaavan syntiä ja siitä luopuvan, niin hän mielellään\nantaa kaiken velan anteeksi ja osoittaa sinulle armonsa. Sen me\ntoteamme tästä palvelijasta, joka tunnusti velkansa ja rukoili armoa.\n\nEntä mikä on se väline, jolla Jumala meille ilmoittaa armonsa? Sen\nosoittaa evankeliumi toisissa paikoissa: Jumalan Poika, rakas Herramme\nJeesus Kristus, on ottanut pitääkseen huolta syntisistä, kantanut\nheidän syntinsä ja kuolemallaan ne sovittanut. Joka näin luottaa\nHerraan Kristukseen ja hänen kuolemaansa, hän on voittanut puolelleen\nJumalan sydämen: Jumala ei voi vihastua eikä rangaista. Muutoinkin\nhänellä on armahtava sydän: hänen tulee sääli meidän viheliäisyyttämme\nja kurjuuttamme. Sen tähden hän Aadamin ja Eevan langettua syntiin itse\nmyös tarjoutui antamaan vaimon siemenelle voiman kukistaa perkeleen\nvallan.\n\nTämä siis on se oppimme, joka meillä, Jumalan kiitos, oikeana ja\npuhtaana on seurakunnassamme: me saamme synnit anteeksi, iankaikkisen\nvanhurskauden ja iankaikkisen elämän ainoastaan uskon kautta Jeesuksen\nKristukseen, toisin sanoen, Jumalan armon ja laupeuden kautta. Sen\nme toteamme tästä palvelijasta; hän oli niin suuressa velassa, mutta\nhänelle annettiin velka anteeksi armosta, ilman hänen omaa ansiotaan\nja ilman hänen tekojaan, ainoastaan sen tähden, että hän turvautui\narmoon ja rukoili sitä. Niiden oppi on siis eksyttävä, väärä ja Jumalaa\nhäpäisevä, jotka saarnatessaan syntien anteeksiantamuksesta opettavat,\nettä ihmisten, joiden on mahdoton itse maksaa velkaansa, on ne itse\nomilla teoillaan sovittaminen. Otapa tämän evankeliumin johdosta\nkatsoaksesi, kummatko ovat totuutta lähempänä: mekö, jotka saarnaamme\narmosta, vaiko ne, jotka puhuvat omista teoista ja sovittamisista?\nLyhyesti sanoen: tämän saarnan tarkoituksena on opettaa meitä näkemään,\nettä Jumala tahtoo antaa meille anteeksi ja aivan ilman omaa ansiotamme\nottaa meidät armoonsa ja unohtaa velkamme.\n\n\nPerjantai.\n\nAutuaat ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä. Matt. 5: 5.\n\nSangen sattuvasti Herra on tässä kuvannut oikeitten kristittyjen tilan,\nkuinka heidän käy ja mistä he saavat lohdutuksen. Maailmakaan ei saata\nolla sille huonosti käydessä itkemättä ja valittamatta. Mutta tutki\ntarkoin omaa sydäntäsi ja katso, mitä ajatuksia sieltä löydät. Sieltä\ntapaa sellaista itkua, joka ei ole muuta kuin häijyyden ja kiukun\nitkua, joka ei johdu siitä, että vahinko tekee sinulle kipeää, vaan\nsiitä, ettet saata itse kostaa etkä siten asettaa vihaasi, niinkuin\nmielesi tekee. Sellaista vihaista ja kostonhimoista sydäntä, sanoo\nKristus tässä, et tapaa minun opetuslapsistani. He itkevät kuin\nhurskaat lapset vain sen tähden, että vaurio koskee heihin kipeästi.\nSen sijaan heillä on sävyisä mieli: he eivät ajattele kostoa, vaan\njättävät sen Jumalalle ja jättävät asian sillensä. Koska Jumala niin on\nsallinut, he kärsivät mielellään, kunnes hän tuo neuvon ja avun.\n\nEntä mikä on seurauksena tällaisesta mielenlaadusta? Se, että he saavat\nperiä maan, toisin sanoen: kun he antavat koston Jumalalle, niin\nJumala suojelee ja varjelee heitä ja auttaa heitä siunauksellaan, niin\nettä jumalattomien ylpeys ja mielivalta ei saa heitä vahingoittaa.\nSen esimerkitkin osoittavat. Hurskasta Joosefia hänen veljensä kovin\nahdistivat. Kaikkien heidän juoniensa tarkoituksena oli sortaminen,\nettei hän pääsisi edistymään. Mitä tämä hurskas lapsi teki? Ei hänkään\ntahtonut ruveta itse kostamaan, vaan antoi sen Jumalan tehtäväksi,\nnöyrästi kärsien kaiken, mitä Jumala salli hänen kärsiä. Silloin Jumala\nkatsoi hänen puoleensa ja korotti hänet: hänestä tuli hänen veljiensä\nherra, ja Jumala asetti hänet suuren omaisuuden haltijaksi. Näin ei\nolisi käynyt, ellei hän olisi sietänyt veljiensä vastustusta. Samoin\nhirmuvaltias farao kovin vaivasi ja sorti Israelin kansaa Egyptissä:\nsiten hän aikoi heidät masentaa, etteivät ikinä vahvistuisi. Mutta\nfaraon ja Egyptin täytyi sortua, ja tuo kurja, sorrettu kansa, joka oli\nantanut koston Jumalalle, vahvistui niin, että se saattoi karkoittaa\nKanaanin maasta pakanat ja itse periä maan.\n\nSaman lohdutuksen Herra antaa tässäkin: Teidän, minun opetuslasteni,\ntäytyy antautua sorron alaisiksi maailmassa; mutta varokaa tulemasta\ntyytymättömiksi, säilyttäkää sydämenne sävyisänä ja antakaa kosto\nminulle! Silloin asiat helposti saavat käänteen: teidän vihollisenne,\njotka teitä tahtovat sortaa, peräti kukistuvat, mutta te jäätte minun\nperillisikseni ja maan herroiksi. Tähän lohdutukseen turvautukaamme\npelkäämättä hirmuvaltiaita, jotka mielivät riistää meiltä hengen,\nelämän, omaisuuden ja kaiken. Heidän täytyy luopua siitä, jos me vain\nluotamme Jumalaan, joka voi meidät pelastaa ja meitä suojella.\n\nOpi tästä ajattelemaan, kuinka kurja ja turmiollinen on kostonhimoinen\nsydän. Jos antaisit kärsivällisyydessä asiasi Jumalan haltuun, niin\nJumala sinut pelastaisi ja varjelisi ja kääntäisi asiat parhaaksesi.\nNyt sinä kostonhimollasi saatat itsesi vaaralle alttiiksi ja ehdoin\ntahdoin riistät itseltäsi sen aarteen, jonka muuten voisit Jumalalta\nsaada. Tälläkin kohdalla siis arvostelu muuttuu toisenlaiseksi. Niitä,\njoilla on suuri vaikutusvalta, niin että voivat itse puolustautua ja\nsuojella itseään, maailma pitää autuaina ihmisinä. Mutta onnettomiapa\nhe ovat. Vaikka heillä nyt on jotakin, täytyy heidän kuitenkin hukkua.\nMaata he eivät saa periä. Sitä vastoin ne, jotka ovat sävyisät\nsydämeltä, nöyrästi kärsivät, mitä Jumala sallii, Jumalan kostoa\nodottaen, kunnes hän katsoo heidän puoleensa ja estää jumalattomain\naikeet, he saavat -- tehkööt hirmuvaltiaat mitä tahansa -- periä maan,\nniin kuin kuulimme Joosefin ja Israelin kansan kohtaloista Egyptissä.\n\n\nLauantai.\n\nNäin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin\nveljellenne sydämestänne anteeksi. Matt. 18: 35.\n\nHerra nimittää meitä veljiksi keskenämme; sen tähden ei meidän\nvälillämme sovi olla mitään vihamielisyyttä eikä riitaa. Mutta nyt\nme olemme kaikki niin puutteellisia, ettemme milloinkaan elä yhdessä\nloukkaamatta joskus toinen toistamme sanoilla, jopa teoilla. Miten on\nkaikki järjestettävä? Pitääkö meidän purra ja raapia toisiamme kuin\nkoirat ja kissat? Ei suinkaan, vaan meidän tulee sydämestämme antaa\nanteeksi, ajatellen: Minäkö rupeaisin syyttämään veljeäni? Kun Jumala\non minulle armollinen ja on antanut minulle anteeksi niin suuren\nvelkani ja tehnyt sen vapaasti Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden,\nniin mitä rupeaisinkaan puuhaamaan yhden denarin tähden? Minä tahdon\nsamoin poistaa sen tilistäni, unhottaa ja antaa sen anteeksi, kiittäen\nJumalaa, kun hän on antanut minullekin anteeksi ja ottanut minut\narmoonsa, vaikka hänellä olisi ollut tuhansin verroin enemmän syytä\nvihastua minuun ja rangaista minua, kuin minulla on syytä vihastua\nlähimmäiseeni. Tämä on se oppi, jota rakas Herramme Kristus tässä\njulistuttaa kristityilleen, että me taipuisimme olemaan antamatta\nvaltaa vihallemme, vertaisimme omaa velkaamme lähimmäisen velkaan ja\nolisimme iloiset siitä, että saamme molemmat pois pyyhityiksi.\n\nMutta tällä kohdallapa valitettavasti todetaan, ettemme ensinkään tätä\noppia noudata. Me annamme perkeleen ajaa ja yllyttää itseämme vihaan,\nkostoon ja kaikenlaisiin onnettomuuksiin, suureksi vahingoksemme\nja tappioksemme. Varmaa näet on: jos et tahdo antaa anteeksi, ei\nJumalakaan anna anteeksi sinulle; jos tahdot kostaa, vihata ja\nrangaista, niin Jumalakin kostaa, vihastuu ja rankaisee. Mutta hänen\nvihansa ja rangaistuksensa on toisenlaista: Jumalan viha ja rangaistus\non iankaikkinen. Sen alaiseksi sinä joudut vihastumalla pienestä\nasiasta, joka on syntynyt vähäpätöisen velan tähden, sinun veljeesi,\njohon nähden sinulla ei ole mitään valtaa. Jumalalla yksin on siihen\nvalta, ja varmaan hän, jos sinä et itse ryhtyisi rankaisemaan,\nehdättäen hänet, rankaisisi kanssapalvelijasi synnin paljoa kovemmin\nja ankarammin, kuin osaat aavistaakaan. Se todetaankin aina: toinen\nsynti rangaistaan toisella. Kun ihmiset ovat kostonhimoisia, kiukkuisia\nja kärsimättömiä, niin perkele saattaa heidät niin pitkälle vihassa,\netteivät taida eivätkä tahdokaan Isä meidän -rukoustansa rukoilla.\nSiinä heillä on kohta, joka pistää heidän kieleensä. Onhan kristityn\nrukoiltava: \"Anna meille anteeksi meidän velkamme, niinkuin mekin\nannamme anteeksi meidän velallisillemme\". Siitä he varsin hyvin\ntuntevat, että jos ei Jumala anna heille anteeksi muutoin kuin\nsillä ehdolla, että hekin antavat anteeksi lähimmäiselleen, niin\nheidän syntinsä pysyvät anteeksiantamattomina. Sellaista tuomiota he\neivät tahdo itsestään lausua, vaan jättävät mieluummin Isä meidän\n-rukouksen rukoilematta. Mutta eiköhän mielestäsi perkele ole oikein\nkynsiinsä saanut sellaiset ihmiset, jotka vihan tähden jopa lakkaavat\nrukoilemastakin? Ja mitä on kristityllä jäljellä, jos hän on lakannut\nrukoilemasta? Ei hänellä ole mitään; hän on kaksin verroin tottelematon\nJumalaa vastaan!\n\nJoka siis huomaa sydämensä näin vihan ja kiukun paaduttamaksi, hän\nottakoon tutkiakseen tätä evankeliumia ja tarkoin sitä miettiäkseen!\nRukoilkoon Jumalalta anteeksiantamusta, kun on niinkin kauan kantanut\nvihaa lähimmäistä vastaan ja elänyt epäkristillisesti! Antakoon heti\nsydämestänsä anteeksi, ettei Jumalan tuomio häntä äkisti kohtaisi, vaan\nhän saisi syntinsä anteeksi ja iankaikkisen elämän Kristuksen, meidän\nlunastajamme ja autuaaksitekijämme kautta.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESKOLMAS KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nAntakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on.\nMatt. 22: 21.\n\nHerra tahtoo, että esivalta, ruhtinaat ja valtaherrat ovat olemassa ja\nettä meidän on oltava heille kuuliaisia, olivat he keitä ja millaisia\nhyvänsä, ensinkään välittämättä siitä, onko hallitus ja esivallan\nvirka heidän käsissään ja hoidossaan oikeudella tai vääryydellä.\nOn vain tarkattava valtuuksia ja esivaltaa, sillä se on Jumalan\njärjestämä ja asettama (Room. 13: 1). Sinä et saa sättiä esivaltaa,\nvaikka ruhtinaat ja hirmuvaltiaat sinua joskus sortaisivatkin ja\nvaikka he käyttäisivät valtuuksiaan väärin. Siitä heidän on varmasti\ntehtävä tili. Jonkin asian väärinkäyttö ei tee vääräksi asiaa, joka\nitsessään on hyvä. Ruhtinaitten mielivaltaa on myöskin siedettävä.\nJos ruhtinas väärinkäyttää valtaansa, minä en silti saa vihata häntä,\nen väärinkäyttöä kostaa enkä teoilla rangaista. Hänelle on oltava\nkuuliainen Jumalan tähden, sillä hän on toimessaan Jumalan sijainen.\nKiskokoot kuinka raskaita veroja hyvänsä, heitä on toteltava ja\nkärsivällisesti kestettävä kaikki Jumalan tähden. Tehkööt oikein tai\nväärin, kyllä kaikki aikanaan tulee ilmi. Jos siis esivalta riistää\nsinulta omaisuutesi, henkesi, kaiken, mitä sinulla on, niin sano:\nKernaasti minä tämän teille annan; minä tunnustan teidät herroikseni\nja mielelläni minä olen teille kuuliainen. Itse vastannette siitä,\nkäytättekö Jumalan teille antamaa valtaa oikein vai väärin.\n\nMutta entä jos he aikovat riistää meiltä evankeliumin tai kieltävät\nsitä saarnaamasta? Silloin sinun on sanottava näin: En anna teille\nevankeliumia ja Jumalan sanaa, eikä teillä niihin valtaa olekaan. Onhan\nteidän hallituksenne ainoastaan ajallinen hallitus ajallisia arvoja\nvarten. Evankeliumi sitä vastoin on hengellinen, taivaallinen aarre;\nälkää siis ulottako valtaanne evankeliumiin ja Jumalan sanaan! Me\nsiis tunnustamme keisarin ajallisten omaisuuksien, mutta emme Jumalan\nsanan herraksi. Sitä emme salli itseltämme riistettävän, sillä se on\nsellainen Jumalan voima, jota vastaan eivät edes helvetin portit voi\nmitään (Matt. 16: 18).\n\nHerra siis oivalla tavalla liittää yhteen nämä kaksi; ja hän erottaa\nne toisistaan tällä lausumalla: \"Antakaa keisarille, mikä keisarin\non, ja Jumalalle, mikä Jumalan on\". Jumalalle kuuluu se kunnia, että\nminä pidän häntä totuudellisena, kaikkivaltiaana ja viisaana Jumalana\nja omistan hänelle kaiken sen hyvän, mitä ikänä voidaan mainita. Ja\nvaikka minä en tätä kunniaa hänelle annakaan, jää se joka tapauksessa\nhänelle itselleen: ei hänen kunniansa siitä vähene eikä enene. Minulle\nhän kuitenkin on totuudellinen, kaikkivaltias ja viisas, kun minä pidän\nhäntä sellaisena ja uskon hänet sellaiseksi, millaiseksi hän itsensä\nsuvaitsee ilmoittaa. Keisarille sen sijaan kuuluvat pelko, tulli,\nkasvu, korko ja kuuliaisuus. Jumala tahtoo pitää omanaan sydämen;\nulkonainen elämä ja omaisuus kuuluvat esivallalle, joita sen on Jumalan\nsijaisena hallittava. Tämän pyhä Paavali varsin kauniisti, selvin ja\nkirkkain sanoin esittää Roomalaiskirjeessä, sanoessaan: \"Jokainen\nolkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on, sillä\nei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan\nasettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee\nJumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat\nitsellensä tuomion. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona,\njotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa.\" (13: 1-3.)\n\n\nMaanantai.\n\nHerran tiet ovat suorat: vanhurskaat niillä vaeltavat, mutta luopiot\nniillä kompastuvat. Hoos. 14: 10.\n\n\"Herran tiet ovat suorat\", se merkitsee: Jumalan sanan oppi on pyhä ja\noikea, ja sen kätkijät vaeltavat oikein, sillä profeetta sanoo, että\n\"vanhurskaat niillä vaeltavat\". Ne näet, jotka kätkevät Jumalan sanan,\ntulevat vanhurskaiksi, koska he uskovat Jumalaan, joka Aabrahamin\ntulevan siemenen kautta lupaa synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän.\nMutta jumalattomat, sanan hylkääjät, kompastuvat; ei niin, että oppi\nolisi siihen syynä, sillä oppi kyllä tekee autuaaksi ja vanhurskaaksi,\nvaan he kompastuvat omasta syystään. Koska he hylkäävät autuuden,\nheidän täytyy hukkua.\n\nTähän sopii Simeonin lause: \"Tämä on pantu lankeemukseksi ja\nnousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan\"\n(Luuk. 2: 34), samoin Kristuksen sanat: \"En minä ole tullut maailmaa\ntuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman. Joka katsoo minut ylen eikä\nota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka\nminä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä\" (Joh.\n12: 47, 48), ja \"Joka ei usko, se on jo tuomittu\" (Joh. 3: 18). Samoin\nkuin profeetta tässä sanoo Herran teitä, joilla vanhurskaat vaeltavat,\nsuoriksi, samoin Kristus sanoo saarnansa kautta tuovansa elämän\nkaikille, jotka sen uskovat. Mutta niitten, jotka eivät usko, vaan\nhylkäävät sen tai halveksivat sitä, täytyy kadottaa elämä ja vaipua\niankaikkiseen kuolemaan ja kadotukseen. Näin profeetta lohduttautuu\nsiis tässä ajatellessaan sitä suurta pahennusta, että niin harvat\nvastaanottavat sanan ja seuraavat sitä. Hän tahtoo myös esimerkillään\ntukea meitä, ettemme luopuisi puhtaasta opista tai alkaisi vieroa sitä\nsiksi, että enemmistö pysyy suruttomana synneissään. Niin ei näet\ntapahdu opin tähden, ikään kuin se olisi huono, vaan se on perkeleen\ntyötä, joka panee ihmisten sydämet vastustamaan sanaa.\n\nÄlkäämme siis epäilkö, vaan muistakaamme, että aivan samat pahennuksen\naiheet olivat olemassa silloin, kun nämä pyhät miehet, profeetat,\nopettivat. Niin kuin he, joitten opetuslapsiksi meitä tuskin voi\nnimittää, ovat lohduttautuneet tällaista pahennusta vastaan, niin\nmeidänkin tulee lohduttautua ja tyytyä siihen, että edes muutamat ovat\nviisaita ja mieleviä eivätkä enemmistöön yhtyen halveksi sanaa, vaan\ntuntevat syntinsä, tekevät parannuksen, rukoilevat syntejään anteeksi\nja uskovat ne lupaukset, jotka Jumalan Poika on antanut kaikille,\njotka uskovat häneen. Meille riittää, että me nousemme kuolemasta ja\nsynnistä, kulkekoot muut, jotka eivät tahdo tulla lankeemuksestaan\nnostetuiksi, edelleen tietänsä. Miksi he eivät vastaanota Jumalan\nsanaa? Minkä tähden he eivät luota Jumalan Poikaan, jonka Isä on\nsäätänyt meille ylösnousemukseksi ja elämäksi, kun me synnin tähden\nlankeamme ja makaamme maassa. Kiittäkäämme me kuitenkin Vapahtajamme ja\nvälimiehemme Jeesuksen Kristuksen laupeutta ja iankaikkista Isää tästä\näärettömästä lahjasta, että hän on ilmoittanut meille suorat tiensä,\nja rukoilkaamme Jumalaa Pyhällä Hengellänsä hallitsemaan meitä ja\nvarjelemaan meidät iankaikkisesti hänen käskyjensä teillä vaeltajina.\nAmen.\n\n\nTiistai.\n\nJos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja\ntotuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja\nvanhurskas, että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät\nkaikesta vääryydestä. 1. Joh. 1: 8, 9.\n\nTämä on suloinen ja lohdullinen sana. Augustinus on huomauttanut\nolevan toista, että sinulla on syntiä, ja toista, että sinä teet\nsyntiä. Eikä tämä ajatus olekaan väärä, koska pyhä Paavali sanoo, että\nvanhurskautetuissa asuu syntiä: \"niin sen tekijä en enää ole minä,\nvaan synti, joka minussa asuu\" (Room. 7: 20). Hebrealaiskirjeessäkin\npuhutaan synnistä, \"joka niin helposti meidät kietoo\" (12: 11). Vaikka\nmeistä näet onkin tullut uusia luomuksia, jäävät meihin kuitenkin aina\nsynnin jäännökset. Meillä on syntiä, myrkky on vielä meissä, ja tämä\nsynti yllyttää meitä synnin hedelmiin; niinhän näemme Daavidista, jonka\nhänessä riippuva ja hänessä asuva synti vei murhaan. Kun hän suostui\nsiihen, niin hän teki syntiä. Samoin mekin lankeamme usein syntiin,\nvaikka olemme kristittyjä ja Kristuksen verellä vihmotut. Kristuksen\ntosi tuntemus vaikuttaa sen tähden ihmisessä synnin tunnon, ja siitä\ntaas seuraa, että me huokaamme sitä. Mutta kun apostoli sanoo: \"Jos\nsanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme ja totuus\nei ole meissä\", niin hän puhuu sen luulopyhiä vastaan, jotka kerskaavat\nomasta vanhurskaudestaan ja tahtovat olla synnittömät. He kuitenkin\npettävät itsensä, koska pysyvät synneissänsä, eivätkä saa mitään\nanteeksi, eikä totuus ole heissä, sillä Jumala on sulkenut kaikki\nsynnin alle, että koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä.\n\n\"Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, että hän\nantaa meille synnit anteeksi.\" Tämä on nyt toinen osa, ettet joutuisi\nepätoivoon tuntiessasi, että sinulla on syntiä. Ensin apostolin\ntarkoitus on vapauttaa sinut ylpeydestäsi ja luottamasta omaan\nvanhurskauteesi, sitten epätoivosta, kun tunnet syntisi. Tullaksesi\nvapaaksi synnistä, ainoastaan tunne ja tunnusta syntisi Jumalalle ja\nanna hänelle kunnia, sanoen Daavidin kanssa: \"Minä tunnen rikokseni,\nja minun syntini on aina minun edessäni. Sinua ainoata vastaan minä\nolen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi; mutta\nsinä olet oikea puheessasi ja puhdas tuomitessasi.\" (Ps. 51: 5, 6.)\nPaisuneet pyhimykset tuovat tarjolle rukouksensa ja almunsa, luottavat\nomaan vanhurskauteensa, kerskuvat ja sanovat: sitä ja sitä olen tehnyt,\nsen tähden olen sinun edessäsi vanhurskas, eikä minulla ole yhtään\nsyntiä. Näin he luopuvat oikeasta perustuksesta, Kristuksesta, joka\nyksin voi meidät vanhurskauttaa. \"Kirottu on se mies, joka turvaa\nihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta\"\n(Jer. 17: 5).\n\nAnna siis Jumalalle kunnia ja tunnusta hänelle syntisi. Hän on\nuskollinen pitämään lupauksensa ja vanhurskas antamaan vanhurskauden\nsille, joka tunnustaa Jumalan vanhurskaaksi. Jos siis voit myöntää,\nettei sinulla ole mitään omaa vanhurskautta, vaan pelkkää syntiä,\nniin saat olla aivan varma siitä, että Jumala on uskollinen ja pitää\njärkähtämättömästi lupauksensa; tahtoo Kristuksen tähden antaa sinulle\nanteeksi syntisi. Hän on vanhurskas ja antaa jokaiselle tapahtua niin\nkuin hänelle pitääkin; sille, joka tunnustaa syntinsä ja uskoo, hän\nlahjoittaa Kristuksessa ansaitun vanhurskauden, tehden näin sinut\nvanhurskaaksi.\n\n\nKeskiviikko.\n\nÄlkää kiusatko Herraa, teidän Jumalaanne, niinkuin kiusasitte häntä\nMassassa. 5. Moos. 6: 16.\n\nMooses puhuu tässä todellisesta Jumalan kiusaamisesta. Israel nimittäin\nkiusasi erämaassa Jumalaa leivän tähden: kun heillä ei ollut ruokaa\neikä juomaa, he menivät Mooseksen tykö, napisivat nälän tähden Jumalaa\nja Moosesta vastaan, eivät tahtoneet uskossa kärsiä mitään puutosta\neivätkä odottaa. He napisivat heti, kun ei ruokaa ollut saatavilla ja\nmääräsivät Jumalalle määrän, ajan ja tavan, kuinka ja milloin hänen\npiti antaa heille. He tahtoivat sitoa Herran Jumalan antamaan heille\nheidän tahtonsa ja määrätyn mitan ja ajan mukaan. He eivät tahtoneet\npäivääkään odottaa Jumalaa sanoen: Minä tarvitsen sitä ja sitä, mutta\njätän sinun varaasi, kuinka ja milloin sinä tahdot minulle antaa;\nsitten minä tahdon mielelläni sen vastaanottaa. Jumalan kiusaamista on,\njos tahdomme saada Jumalalta jotakin sillä tavoin, että hänen täytyisi\nantaa meille meidän määräyksemme mukaan. Samoin, kun luovumme hänestä,\nniin ettemme tahdo odottaa päivääkään emmekä kerro hänelle, mitä\ntarvitsemme, tai emme tahdo luottaa häneen ja riippua lujasti hänessä,\nkun meille pahoin käy.\n\nNiin tekivät israelilaiset, he kiusasivat Jumalaa erämaassa ja\nnapisivat häntä vastaan. Mitä he ikinä tahtoivat, se hänen piti heti\nmääräaikaan tehdä, esimerkiksi antaa heille vettä, viiriäisiä ja\ntaivaan leipää. He määräsivät Jumalalle tavan ja ajan, milloin hänen\ntuli heille antaa. Näin mammona hallitsee kaikkina aikoina kahdella\ntavoin. Ensin kun käy hyvin, mammona tekee meidät suruttomiksi, niin\nettä unhotamme Jumalan. Kun taas käy pahoin, se saa sinut kiusaamaan\nJumalaa tai hylkäämään hänet ja valitsemaan jonkun toisen. Mammona\nsiis tahtoo hallita sekä yltäkylläisyydessä että puutteessa. Etkö tätä\nselvästi huomaa? Jos ihmisillä on jotakin ja käy hyvin, unhotetaan\nJumala, jos taas käy pahoin, hän kelpaa vielä vähemmän.\n\nMistä siis apu? Mammona hallitsee maailmaa. Ensimmäisen käskyn\npitäminen on uhattuna, käyköön hyvin tai pahoin. Kuinka sitten ihmiset\nvoisivat tulla hurskaiksi? Jos käy hyvin, unhotetaan Jumala, vaarassa\ntaas Jumalaa kiusataan. Jos Jumala on ystävällinen, niin me tulemme\nkopeiksi, jos hän vihastuu, niin me joudumme epäilyksiin. Niin muodoin\nei luonto voi hallita maailmaa, se kun ei voi olla kopeilematta hyvin\nkäydessä. Toisaalta, pahoin käydessä luontomme ei voi kestävästi\nodottaa. Siksi Jumalan täytyy kaikissa asioissa antaa sekä myötä- että\nvastoinkäymistä ja hillitä meidän rohkeuttamme jonkin pelon kautta,\njotta me pysyisimme kuuliaisina ensimmäiselle käskylle. Hyvin käydessä\nhänellä on jokin suru varalla, niin että sinun aina täytyy ajatella:\nnyt käy hyvin, mutta kyllä Jumala sen voi kääntääkin. Samoin täytyy\nhädässä tyytyä johonkin lohdutukseen, niin että pidämme kiinni Jumalan\nlupauksista emmekä kiusaa Jumalaa, joka tahtoo olla meidän Jumalamme.\nNäin ihminen pysyy oikealla tiellä, epäilemättä hädässä, vaan pysyen\npaikallaan ja ylistäen Jumalaa, kävipä hänelle hyvin tai pahoin.\n\n\nTorstai.\n\nMeillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa\nJeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme\nruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän\nmyös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi. Fil. 3: 20, 21.\n\nMe, jotka olemme Kristukseen kastetut ja uskomme, emme ole perustaneet\nelämäämme ja lohdutustamme ajalliseen eli maalliseen vanhurskauteen,\nvaan meillä on sellainen vanhurskaus, joka uskon kautta riippuu\ntaivaassa olevassa Kristuksessa ja joka tavoittelee ainoastaan\nsitä, että me iankaikkisesti olisimme Kristuksen kanssa ja että hän\ntulemisellansa toisessa elämässä päättäisi tämän maallisen elämän ja\nantaisi ruumiille toisen elämän, niin että se tulisi aivan uudeksi,\npuhtaaksi ja pyhäksi, Kristuksen elämän ja ruumiin kaltaiseksi.\nMeitä ei näin ollen nimitetäkään enää tämän maan kansalaisiksi. Se,\njoka on kastettu kristitty, on kasteen kautta taivaan syntyperäinen\nkansalainen. Meidän on siis käyttäytyminen ja vaeltaminen niin\nkuin sinne kuuluvien ja sieltä kotoisin olevien sopii ja nyt\nlohduttautuminen sillä, että Jumala sellaisina ottaa meidät huomaansa\nja tahtoo asettaa sinne. Mutta siihen mennessä odottakaamme Vapahtajaa,\njoka on meille taivaista alas tuova iankaikkisen vanhurskauden, elämän,\nkunnian ja kirkkauden! Ja vaikka ruumiimme täällä onkin niin surkea,\nkurja ja häpeänalainen, niin elämässä kuin kuolemassakin, hän kuitenkin\ntulemisellansa tahtoo sen tehdä aivan ihanaksi, puhtaaksi ja kirkkaaksi\nja täyttää sen kunnialla, niin että siitä tulee täysin hänen oman,\nkuolemattoman ja kirkkaan ruumiinsa kaltainen, ei sen, mikä hänellä oli\nristillä riippuessansa ja häntä hautaan laskettaessa, vaan sellaisen,\njommoisena hän nyt kirkastettuna istuu Isän oikealla puolella. Emme\nsiis saa sitä kammahtua, että meidän on riisuttava tämä ruumis ja\njätettävä se kuoleman ja haudan turmeltavaksi, vaan meidän on toivossa\niloisena odotettava hänen pikaista tulemistansa vapahtamaan meidät\ntästä kurjasta, löyhkäävästä saastasta.\n\nTämän hän on tekevä \"sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki\nitsellensä alamaiseksi\". Huomaapa, kuinka suuren kunnian ja kirkkauden\nKristuksen vanhurskas tuopi meidän ruumiillemmekin! Kuinka pääseekään\ntämä huono, syntinen, kurja, saastainen ja turmeltu ruumis Jumalan\nPojan, majesteetin Herran ruumiin täyteen kaltaisuuteen! Mitä olet\nsinä tai mitä on sinun ja kaikkien ihmisten voima ja mahdollisuudet\nsaamaan aikaan sinussa tällaista! No niin, pyhä Paavali sanoo, ei\ntässä ensinkään auta inhimillinen vanhurskaus, ansio, kerskaus,\nvoima, -- se kaikki on kuin onkin pelkkää saastaisuutta, häpeää ja\nkadotukseen tuomittua. Mutta tässä onkin toinen voima, toinen vaikutus,\nja se on Herran, Kristuksen, hänen, joka voi tehdä kaiken itsellensä\nalamaiseksi. Jos hän voi tehdä kaiken itsellensä kuuliaiseksi, voi hän\nihanaksi kirkastaa myöskin kurjan ruumiinkin. Onhan se hänen käsissään\nkuin savi savenvalajan käsissä: tästä löyhkäävästä maankokkareesta\nhän voi tehdä kauniin, kirkkaan, uuden ja puhtaan astian eli ruumiin,\naurinkoa kirkkaamman ja ihanamman.\n\nKasteen kautta hän näet on ottanut meidät kättensä huomaan juuri\nluodakseen ja antaakseen meille tämän syntisen, kirotun ja kuolevaisen\nruumiillisen elämän asemesta uuden, katoamattoman vanhurskauden ja\nelämän. Tämä on se voima ja se vaikutus, joka vie ja nostaa meidät\nsellaiseen kunniaan, jollaista mikään mainen lainvanhurskaus ei\nkykene antamaan, sillä se jättää ihmisen ja hänen elämänsä häpeään\nja turmioon. Kristuksen vanhurskaus sitä vastoin vaikuttaa suuren\nvoiman, ja siitä nähdään, että meillä on tosi ja elävä Jumala, joka\nei jätä meitä häpeään ja kuolemaan, vaan auttaa synnistä, kuolemasta\nja kadotuksesta ja tahtoo asettaa tämän kuolevaisen ruumiinkin\niankaikkiseen kunniaan ja kirkkauteen.\n\n\nPerjantai.\n\nHerra on sorretun linna, linna ahdingon aikana. Ps. 9: 10.\n\nTällä lauseella nuhdellaan kärsimättömiä ja lohdutetaan meitä\nkaikkia. Kärsimättömät näet, joista kaikki viivytys on raskasta,\nmääräävät Jumalalle ajan ja tavan, kuinka ja milloin Jumalan tulisi\nauttaa heitä. Näin kiusataan Jumalaa. Eikä tällä ansaita armoa, vaan\npikemminkin vihaa ja armottomuutta. Kristus on luvannut tahtovansa\nantaa kaiken niille, jotka anovat, kolkuttavat ja etsivät, mutta\nhän on yksin itsellensä pidättänyt paikan, ajan ja tavan. Jos hän\nnäet kuulisi meitä heti kun huudamme, niin hän kuulisi meitä meidän\nsuureksi vahingoksemme: silloin ei uskolle, toivolle ja rakkaudelle\njäisi enää mitään tilaa. Niistä ei olisi enää meille mitään hyötyä,\njos rukouksemme ja pyyntömme niin pian täyttyisivät. Psalmissa luemme\nisraelilaisista erämaassa, kuinka he vaativat lihaa eivätkä tahtoneet\nantaa hillitä haluansa ja himoansa, vaan pysyivät yhä epäuskoisina\nja kärsimättöminä siitä, että heidän täytyi odottaa. Silloin nousi\nheitä vastaan äkkiä Jumalan viha, niin että muutamia tuhansia heistä\nkerrassaan hukkui: \"Eivät he olleet vielä himoansa tyydyttäneet, ja\nruoka oli vielä heidän suussaan, kun heitä vastaan jo nousi Jumalan\nviha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin\nnuoret miehet\" (Ps. 78: 30). Jos usko, toivo ja rakkaus eivät olisi\nalinomaisessa harjoituksessa, ei myöskään seuraisi syntien puhdistusta\neikä mitään syntisten himojen ja taipumusten kuolettamista, joista\njohtuen me ajattelemattomasti kiinnymme ainoastaan siihen, mikä on\nkäsillä. Mutta ellei lihan haluja ja taipumuksia puhdisteta ja ellemme\nole tottuneet kieltämään ulkonaisten asioiden merkitystä, emme voi\ntehdä yhtään hyvää tekoa, emme liioin milloinkaan miellyttää Jumalaa,\nemmekä näin ollen myöskään pelastua.\n\nJumala huolehtii laupeudessaan meistä niin suuresti, että hän meidän\ntähtemme viivyttelee antamasta sitä, mitä hän meidän kuitenkin käskee\nanoa, saadakseen sitten meille antaa moninkertaisesti. Sen tähden\nJesaja sanoo: \"Ei ole ikiajoista kuultu, ei ole korviin tullut, ei ole\nsilmä nähnyt muuta Jumalaa, paitsi sinut, joka senkaltaisia tekisi\nhäntä odottavalle\" (64: 4). Pyhä Paavali kertaa tämän lauseen ja\nkäyttää sanan \"odottavat\" sijasta sanaa \"rakastavat\" (1. Kor. 2: 9).\nTotisesti rakastavatkin loppuun saakka Jumalaa ne, jotka odottavat\ntotuutta, Jumalaa, joka on meille antanut lupauksensa. Ne taas, jotka\nluopuvat odottamasta Jumalaa, rakastavat paljon enemmän itseänsä. Sen\ntähden sanotaan Psalmeissa: \"Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon\nsinun sydämesi. Odota Herraa.\" (27: 14.) \"Totisesti, Jumala on hyvä\nIsraelille, niille, joilla on puhdas sydän\" (73: 1). Puhdas, vilpitön\nsydän on se, joka ei etsi omaansa eikä huolehdi ainoastaan itsestään,\nkuinka täällä maan päällä voisi onnellisesti elää --; näille sydämille\nJumala on armollinen lohduttaja.\n\n\nLauantai.\n\nKun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi\ntekee, että almusi olisi salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee,\nmaksaa sinulle. Matt. 6: 3, 4.\n\nJoku sanonee: mitä se merkitsee, että rakas Herra Kristus käskee almun\nantamisen tapahtua salassa? Eikö siis almun saajille saa almusta\nmitään ilmoittaa? Vastaan: katso, missä tarkoituksessa Herra Kristus\npuhuu; hän näet katsoo sydäntä ja mieltä. Jos nimittäin annetaan ja\nlahjoitetaan kunniaa ja kiitosta tavoitellen, ei hyödytä Jumalan\nedessä mitään, vaikka monta köyhää näin tulisi autetuksi. Almujen\nantamiseksi salassa sanotaan sitä, että sydän ei rehentele eikä tahdo\nsaada kunniaa ja mainetta, vaan antaa vapaasti, ottamatta huomioon,\nonko ihmisillä siitä mitään tietoa tai seuraako siitä hänelle kiitosta,\nvieläpä vaikka saisi osakseen halveksuntaa ja pilkkaa; tämä on almun\nantamista salassa, yksin Jumalan edessä, vaikka se muuten tapahtuisi\njulkisestikin. Se tekee näet peitetyksi sydämen yksinkertaisuus, joka\nei kysy eikä ota huomioon, seuraako siitä antajalle kiitosta vai\nkiittämättömyyttä, hyvää tai pahaa. Näin sitä ei nähdä, vaikka muut\nihmiset sen kyllä näkevät. Samoin täytyy myös saarnavirassa olevien\ntehdä niin, etteivät kysy, miellyttävätkö he siinä ihmisiä vai eivät,\nvaan ennemminkin valmistautuvat saamaan osakseen halveksumista,\nkiittämättömyyttä, vainoa ja kaikenlaista onnettomuutta. Jokainen hyvä\nteko tulee näet niin palkituksi; sitä koetellaan, että se kestäisi ja\nhavaittaisiin oikeaksi, missä toiset, ulkokultaiset teot eivät kestä.\n\nSen joka tahtoo olla kristitty, täytyy siis olla sellainen, ettei hän\ntee eikä jätä tekemättä mitään hyvää tekoa ihmisten tähden. Hän tahtoo\nvirallaan, kutsumuksellaan, rahallaan ja tavarallaan tai muulla, mitä\nhänellä on, palvella Jumalaa ja Jumalan kunniaksi tehdä voitavansa,\nvaikkei hän milloinkaan maan päällä siitä saisi mitään kiitosta.\nMahdotonta onkin hurskaan ihmisen täällä tulla palkituksi kaikkein\nvähäisimmästäkään teostaan. Kristitty älköön toivokokaan enempää, kuin\nettä hänellä on ruokaa ja vaatteita, älköönkä odottako mitään palkintoa\nmaailmalta, joka ei tunne eikä kunnioita oikeata kristittyä. Ja vaikka\nse tuntisikin hänet, se ei kuitenkaan ole niin hurskas, että se\ntahtoisi häntä kiittää. Älköön siis maailman tähden tehtäkö mitään tai\noltako tekemättä, vaan jätettäköön asia Jumalan haltuun, joka tahtoo\nrunsaasti maksaa, ei salassa, vaan julkisesti koko maailman ja kaikkien\nenkelien nähden.\n\nMissä nyt tällaista mieltä ei ole, siinä ei voida tehdä ainuttakaan\nhyvää tekoa, vaan tullaan kärsimättömiksi ja rauhattomiksi, ja\nmaailman häpeällinen kiittämättömyys voittaa, turmellen tehdyt hyvät\nteot. Silloin paljastuu, että teko olikin tehty ihmisten eikä Jumalan\ntähden. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys maailmasta, vaan rakkaasta\ntaivaallisesta Isästämme, jonka ylistykseksi ja kunniaksi me tahdomme\ntehdä kaikkea hyvää. Me lohduttaudumme sillä, että Jumala elää vielä\nsilloinkin, kun koko maailma on hukkunut. Jumala on luvannut palkita ja\nkostaa, eikä hän valehtele meille. Tätä siis etsiös Jumalalta, niin et\nole pettyvä.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESNELJÄS KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nJa katso, nainen, joka oli sairastanut verenjuoksua kaksitoista vuotta,\ntuli takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua. Sillä hän sanoi\nitsekseen: \"Jos vain saan koskettaa hänen vaippaansa, niin minä tulen\nterveeksi\". Matt. 9: 20, 21.\n\nKatsopa, millainen sydän tällä vaimolla on. Siinä on suurenmoinen usko\nja luottamus. Hänen sydämensä ainoa ajatus oli tämä: hän auttaa minua\ntotisesti, jos vain saan koskettaa kädelläni hänen vaatteensa lievettä.\nKuitenkaan hän ei ollut niin rohkea, että olisi tohtinut astua hänen\nkasvojensa eteen. Vaimo pitää itseään kelvottomana puhumaan Kristuksen\nkanssa tai katsomaan häneen, sillä hän tiesi, ettei hänellä ollut\nmitään ansiota, eikä hän ollut milloinkaan tehnyt Herralle mitään.\nSen tähden hän tulee takaa päin hänen luokseen, lankeaa maahan ja\nainoastaan koskettaa hänen vaippansa tupsua. Kerta kaikkiaan: tässä ei\nole vähintäkään ansiota. Kuka oli ansainnut sen, että Herra silloin\nsaarnasi kansalle? Tässä ei ole mitään valmistusta, ei ainoatakaan\ntekoa, vaimo parka vain, joka odottaa itselleen jotakin suurta\nHerralta, että hän nimittäin vapahtaisi hänet sairaudestaan. Kuinka\nhän olisi ollut siihen mahdollinen? Mahdollinen hän tosin oli, mutta\nainoastaan saamaan eikä antamaan.\n\nSe että me olemme tarpeessa, onkin oikea valmistus Kristuksen armoon\nja hyvyyteen. Silloin sopivat somasti yhteen rikas ja köyhä, Kristus\nja syntinen. Suuri ja työläs taito on kuitenkin uskoa olevansa köyhä\nja armoa tarvitseva. Perkelekään ei kärsi sitä, vaan vetää ihmiset\naina tekoihin, etteivät he huomaisi tarvitsevansa Kristuksen armoa ja\nlaupeutta.\n\nTässä vaimossa meille siis ylistetään sattuvasti uskoa. Vaimo ei\npyydä, että Herra koskisi häneen kädellänsä, vaan sanoo: Jos vain saan\nkoskettaa hänen vaippaansa, niin minä tulen terveeksi. Tätä sanotaan\nuskoksi, eikä Herrakaan tahdo antaa sen jäädä salaan, vaan ylistää sitä\nkaiken kansan kuullen, kun vaimo oli tullut terveeksi, sanoen: Sinun\nuskosi on tehnyt sinut terveeksi.\n\nOn kuin hän tahtoisi sanoa: Oppikaa vain rohkeasti uskomaan, olipa\nhätänne millainen hyvänsä; minä tahdon paljoa mieluummin auttaa, kuin\nte voitte pyytää. Jos on kysymys kuoleman hädästä, niin minä tahdon\npaljoa mieluummin pelastaa teidät kuolemasta, kuin te tahdotte saada\nelämän. Osoittaahan hän tässä vaimon tapauksessa, että se käy niin\nhelposti ja että hän niin mielellään sallii voiman lähtevän itsestään,\njotta sairasparka tulisi terveeksi. Meidän tulee siis tästä esimerkistä\noppia uskomaan Kristukseen ja odottamaan häneltä itsellemme kaikkea\nhyvää. Mutta kuinka käy? Me tosin ylistämme joka päivä Kristuksen\ntekemiä ihmeitä, kuitenkaan ei usko tahdo seurata. Joka on terve,\nuskoo Jumalan voivan auttaa häntä. Mutta jos joudumme köyhyyteen ja\nsairauteen, silloin usko on tiessään. Me emme tee muuta kuin valitamme,\nemmekä usko enää mitään apua olevan, vaikka kuulemme Jumalan tahtovan\nKristuksen kautta olla meille armollinen ja mielellänsä auttavan meitä.\nVaimoraukka on kenties vain kerran tai kahdesti kuullut Herrasta\nKristuksesta ja hänen ihmeistänsä. Kuitenkin hän tarttuu Kristukseen\nniin väkevällä uskolla, että vaikka Herra Kristus olisi istunut\ntaivasten päällä, vaimo olisi tuolla uskollaan, repinyt taivaan ja\ntuonut hänet alas, niin että Kristuksen olisi täytynyt auttaa häntä.\nKristus ei näet voi kieltää apuaan, kun sitä häneltä täydellä todella\nja oikeassa uskossa etsitään.\n\n\nMaanantai.\n\nSanokaa hätääntyneille sydämille: \"Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso,\nteidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja\npelastaa teidät.\" Jes. 35: 4.\n\nSaatana ponnistelee saadakseen joko pimitetyksi tai kokoneen\npoistetuksi Kristuksen tuntemuksen, jonka me sanan kautta saamme\nja omistamme. Kaikki riippuu sanasta. Meitäkin jokaista kiusaavat\nsisäisesti uskon heikkous, synnintunto, ylpeys ynnä muu. Tämän Pyhä\nHenki tietää ja siksi hän lohduttaa ystävällisin, isällisin sanoin,\njotta me rakentuisimme Jumalan sanasta, emmekä luottaisi omaan\nvoimaamme ja vanhurskauteemme, vaan Jumalan sanaan. Mikään muu lohdutus\nei näet voi auttaa hätääntyneitä sieluja kuin Jumalan sana; siinä\nhädässä ei mikään lihallinen lohdutus riitä. Siksipä profeettakin\nesittää lohdutuksen sanan, että murheelliset saisivat lohdutuksen ja\nvahvistuisivat. Näin käskee Pyhä Henki, näin käskee ja puhuu Jumala,\nIsä ja Poika. Kun sinä tämän Jumalan äänen kuulet, on sinun oltava\nsille kuuliainen ja vastustettava saatanaa, joka sinulle laulaa\npäinvastaista.\n\nProfeetta viittaa tällä lauseella myös siihen, että Herra Kristus\nviipyy ja lykkää avun tuonnemmaksi; hänhän puhuu ikään kuin tulevasta\nasiasta sanoessaan: \"Hän tulee ja pelastaa teidät\". Hän osoittaa meidän\nolevan vihollisten keskellä, jotka hylkäävät sanan ja maksavat meille\nhyvän pahalla. Tämän Pyhä Henki näkee ja sen tähden hän varoittaa:\nolkaa kärsivälliset, älkää peljätkö, älkää myös itse kostako, vaan\njättäkää kosto Herrallenne, joka on tuleva ja voimallisesti rankaiseva\nvihollisenne, pelastaaksensa teidät.\n\nTämä on näin ollen jalo lohdutus. Sitä se on, kun katsomme perkeleen\ntaitoa ja oveluutta, tuon vihollisen, joka niin monen monituisin tavoin\npäällemme karkaa, kunnes vihdoin uuvumme ja joudumme tappiolle. Tässä\nmeidän tulee olla varustuneet ja ajatella, että hänen hirmuvaltaansa ei\naina kestä, vaan että Kristus on tuleva kostajaksi ja vapahtajaksi.\n\nLisäksi meidän on otettava huomioon, että taivaan Jumalan on käsky\ntämä: \"Olkaa lujat, älkää peljätkö\". On kuin profeetta tahtoisi sanoa:\nTeillä tosin on voimakas vihollinen, mutta minä lupaan teille, että\nHerra on kostava sille. Vihollisten aikomukset eivät menesty, vaan\nteidät pelastetaan ja te tulette autuaiksi. Pitäkää ainoastaan sana ja\nviljelkää sitä. Pysykää sanassa.\n\nVielä sekin saa aikaan levottomuutta, ettei tosi seurakunta nauti\nmitään ulkonaista arvonantoa; se ei herätä mitään ulkonaista huomiota\nviisaudellaan, vaan tyhmyydellään. Sen katsotaan olevan vailla kunniaa,\nja siksi sitä jo sen nimenkin vuoksi vihataan. Vielä sitä rangaistaan,\nsiltä riistetään elämä, vapaus ja kaikki oikeudet. Sitä paitsi sitä\nraskauttavat myös salaisesti omat pahat teot ja synnit, ja se hairahtuu\nusein heikkoudesta. Kun näin käy, tulee siihen lisäksi perkelekin\nja tekee nämä synnit niin ylen suuriksi, että synnin tekijän polvet\nvapisevat. Tämä vihollinen on sangen mahtava ja vaikea vastustaa sen\nmoninaisten taitojen ja väsymättömän kestäväisyyden tähden; hän miettii\nyhä uusia vaaroja ja uutta petosta, saattaakseen meidät siihen, ja\nvaikka hän on kerran voitettu, niin hän palaa kuitenkin pian jälleen.\nKoska tämä sota on niin vaihtelevainen, meidän täytyy ahkeroida\nollaksemme varustautuneet jumalallisin asein, sanalla, uskolla ja\nrukouksella, käydäksemme häntä vastaan niin, ettei meitä petoksella\nvoitettaisi.\n\n\nTiistai.\n\nSilloin Jeesus kääntyi, näki hänet ja sanoi: \"Tyttäreni, ole\nturvallisella mielellä; sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi\". Ja\nsillä hetkellä nainen tuli terveeksi. Matt. 9: 22.\n\nKuinka tämä naisparka sai avun? Hän tuli terveeksi tulemalla Kristuksen\ntykö ja panemalla toivonsa ja turvansa häneen. Ehkä joku, joka myös oli\ntullut terveeksi, oli kertonut hänelle, että on olemassa ystävällinen,\nhyvä mies, jonka nimi on Jeesus ja joka auttaa jokaista ja onkin juuri\nJumalan lähettämä jokaista auttamaan. Varmaankin oli vaimolle kerrottu\nmyös monesta ihmisestä, joita tuo mies oli auttanut. Kun vaimo tämän\nkuuli, hänkin kiiruhti Kristuksen tykö.\n\nNiin tullaan terveeksi synnistä ja kristityksi: ei teoilla, vaan\nKristuksen armosta ja hyvyydestä. Jolla nyt on murheellinen,\nraskautettu omatunto, joka pelkää synnin tähden, kauhistuu kuolemaa\neikä tunne itsessään olevan mitään hyvää, hän tulkoon tämän miehen\ntykö, tunnustakoon puutteensa ja huutakoon avuksi häntä, niin Kristus\ntotisesti auttaa. Vuodata sydämesi hänelle ja sano hänelle näin: Katso,\ntässä on tyhjä astia, Herrani, täytä se. Minä olen heikko uskossa,\nvahvista minua. Minä olen kylmä rakkaudessa, lämmitä minua ja tee minut\npalavaksi, niin että rakkauteni vuotaisi lähimmäiselleni. Minulla ei\nole lujaa uskoa, minä välistä epäilen enkä voi täydellisesti luottaa\nJumalaan; ah Herra, auta minua, lisää minulle uskoa ja luottamusta,\nsinussa on minulla kaiken rikkauteni aarre kätkettynä! Minä olen\nvaivainen, mutta sinä olet rikas ja olet tullut vaivaisia armahtamaan.\nMinä olen syntinen, mutta sinä olet vanhurskas; minä olen syntiä\ntulvillani, mutta sinussa on kaikki täydellisyys ja vanhurskaus.\n\nJos kerrankin tämän opit, niin uskosi on myös auttava sinua ja sinä\ntulet terveeksi. Toiset evankelistat mainitsevat tästä vaimosta,\nettä kun hän oli tullut terveeksi, Jeesus tunsi voimaa lähteneen\nitsestänsä, minkä tähden hän kääntyi kansanjoukosta ja kysyi: \"Kuka\nminuun koski? Minä tunsin, että voimaa lähti minusta.\" (Luuk. 8: 45,\n46.) Näin Herra teki sen tähden, että vaimon usko oli hänelle mieleen\nja hän tahtoi tehdä sen kaikelle kansalle tiettäväksi. Ei mikään ole\nhänelle rakkaampaa, kuin että häneen luotetaan ja uskotaan. Sen tähden\nHerra myös puhkee sanomaan vaimolle: \"Tyttäreni, ole turvallisella\nmielellä; sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi\". Eivätkö nämä\nolekin ystävällisiä sanoja? Kuinka vaimo mahtoikaan iloita niistä?\nSaman ilon ja rauhan saavat kaikki, jotka odottavat itsellensä tältä\nmieheltä hyvää. Missä nyt tämä ilo on, siinä seuraavat heti teot, jotka\ntodistavat tästä ilosta. Niin täytyi tämän rauhan ja ilon vaimossakin\nilmetä, sillä heti kun Herra oli tehnyt hänelle tämän hyvän teon, hän\ntunnusti sen koko kansan kuullen eikä hävennyt todistaa, että hän\noli saanut jotakin Kristukselta eikä kuitenkaan ollut mitään siitä\nantanut. Juuri tällaisia tekoja ja kiitosta Jumala tahtoo meiltä,\nnimittäin että tunnustamme julkisesti tämän hänen hyvyytensä, armonsa\nja hyvän tekonsa, jotta muutkin pääsisivät siihen, että antaisivat\nKristuksen tehdä heille hyvää, niin kuin tässä tapahtui. Kun vaimo oli\ntullut terveeksi, hän tunnustaa Kristusta ja ylistää häntä muitten\nparannukseksi ryhtyen siis hyvien tekojen harjoitukseen. Ja aivan\nsamoin kuin tämä vaimo tuli terveeksi ennen kuin hän teki oikeita hyviä\ntekoja, samoin meidän täytyy tulla kristityiksi ennen kuin voimme tehdä\nainoatakaan hyvää tekoa.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJa mies antoi vaimolleen nimen Eeva, sillä hänestä tuli kaiken elävän\näiti. 1. Moos. 3: 20.\n\nSyntiinlankeemuksen tähden määrättiin vaimolle se rangaistus,\nettä hänen tulee olla miehensä vallan alainen. Tästä vallasta\non osoituksena, että vaimolle ei anna nimeä Jumala, vaan Aadam,\nhänen herransa, aivan samoin kuin Aadam aiemmin oli antanut nimet\nluoduille, jotka oli hänen valtaansa annettu. Samoin nainen menettää\nvielä tänäkin päivänä naimisiin jouduttuaan sukunimensä ja häntä\nnimitetään miehensä nimellä; olisi aivan ihmeellistä, jos mies tahtoisi\nitsensä nimitettävän vaimonsa nimellä. Tämäkin on osoituksena tuosta\nalamaisuuden rangaistuksesta, jonka vaimo on synnillä ansainnut. Vaimon\ntulee seurata miestänsä, kun tämä muuttaa toisesta paikasta toiseen.\nNäin meillä on luonnossa monenlaisia merkkejä ja jälkiä, jotka kaikki\nmuistuttavat meille syntiä ja surkeuttamme.\n\nSe nimi, jonka Aadam antaa vaimolleen, on sangen iloinen ja suloinen.\nMikäpä näet olisi kalliimpaa, parempaa tai suloisempaa kuin elämä?\nElämän rinnalla eivät merkitse mitään raha eikä kalliit kivet, ei\ntavara eikä koko maailman kunnia. Ihmiset antavat lapsillensa nimen\ntavallisesti maallisten asioitten mukaan, mutta Eevan nimi on otettu\nitse elämästä, joka on kaikkea muuta ylempänä.\n\nMooses lisää tähän syynkin, sanoen: \"sillä hänestä tuli kaiken elävän\näiti\". Nämä sanat osoittavat, että Aadam on ollut Pyhän Hengen\nihmeellisesti valaisema ja että hän on myös uskonut ja ymmärtänyt\nlupauksen vaimon siemenestä. Hän on vaimonsa nimellä tahtonut\nantaa kauniin osoituksen tästä uskostaan; sellaista hän ei antanut\nyhdellekään muulle luodulle. Näin hän herätti ja piti vireillä toivoa\ntulevaiseen siemeneen, vahvisti uskoansa ja lohdutti itseänsä sillä,\nettä elämä on toivottavana ja uskottavana, vaikka koko luonto oli\nkuoleman alainen.\n\nEllei näet Aadam olisi tuntenut tulevaista elämää ja uskonut siihen,\nei hänen sydäntänsä olisi voitu lohduttaa, eikä hän liioin olisi\nantanut vaimollensa niin iloista nimeä. Mutta antamalla hänelle tämän\nnimen hän osoittaa selvästi, että hänen sydämensä on Pyhältä Hengeltä\nsaanut lohdutusta ja uskon syntien anteeksiantamukseen vaimon siemenen\nkautta. Hän nimittää vaimoansa Eevaksi sen tähden, että hänellä tässä\nnimessä olisi muistutus siitä lupauksesta, jonka kautta hänkin oli\njälleen eläväksi tullut, ja saadaksensa tämän iankaikkisen elämän\ntoivon jälkeläisilleenkin. Tätä toivoa ja uskoa Aadam ilmentää tällä\nEevan nimellä, ikään kuin painaen merkin vaimonsa otsaan, samoin kuin\nne, jotka pelastuvat vihollisistaan, nostavat lippuja ja muita iloisia\nvoiton merkkejä.\n\nNyt joku sanonee: minkä tähden Aadam nimittää vaimoaan äidiksi, vaikka\nhän ei vielä ollut synnyttänyt? Aadam tekee näin uskonsa todistukseksi,\nkoska hän uskoo, että Jumala ei tahdo hyljätä eikä hukuttaa\nihmiskuntaa, vaan pitää sen voimassa. Sen tähden tämä nimi sisältää\nmyös ennustuksen tulevasta armosta ja antaa tämän elämän alinomaisessa\nsurkeudessa tarpeellista lohdutusta saatanan kiusauksia vastaan.\n\n\nTorstai.\n\nSilloin heidän sydämensä vavahti, ja he katsoivat säikähtyneinä\ntoisiinsa sanoen: \"Mitä Jumala on meille tehnyt?\" 1. Moos. 42: 28.\n\nJoosefin veljillä on paha omatunto, sen tähden he säikähtyvät niin\nhirmuisesti ja pelkäävät Jumalan kostoa. He pelkäävät Jumalan\netsiskelevän heitä, eivätkä kuitenkaan vielä tunnusta syntiänsä. On\nihmeellistä, että omatunto tuntee Jumalan tuomion ja hänen raskaan\nvihansa, mutta ihminen häpeää kuitenkin parannuksen tekoa ja synnin\ntunnustamista, vaikka hän sitten jäisikin iankaikkiseen kadotukseen ja\nvaivaan. Tämä tapahtuu perisynnin tähden. Siksi tulee jokaisen, joka\non syntiä tehnyt, rukoilla Herran nimessä ja siinä tunnustaa syntinsä,\nsilloin sekä synti annetaan anteeksi että myös ihmiset armahtavat\nhäntä surkutellen hänen lankeemustansa. Kukaan ei kuitenkaan tahdo\nniin tehdä, vaan ihmiset tunnustavat itsensä syntisiksi ainoastaan\nyleisesti, mutta turmeltunut ihmisluonto ei salli itsekunkin tunnustaa\noman vikansa. Tämä käy hyvin ilmi näitten veljesten esimerkistä:\nJoosef kääntelee heidän sydäntään monin tavoin, mutta he eivät tule\najatelleeksi, että tämä olisi Joosef, sillä he luulevat hänen jo aikaa\nkuolleen. He tosin tuntevat, että Jumala muistaa heidän syntinsä, mutta\ntunnustus ei vielä ole puhdas ja siksi Joosefin täytyy vielä enemmän\nahdistaa heitä, pakottaaksensa heidät aivan kuin väkisin tunnustamaan.\nHe panevat näet vielä asian Herran Jumalan syyksi ja sanovat: Mitä\nJumala on meille tehnyt?\n\nMikä suuri hulluus meissä onkaan, kun näin pakenemme sitä ovea,\njosta meidän olisi käytävä sisälle autuuteen! Jos olisimme viisaat,\neikä omatuntomme olisi niin paatunut ja tottelematon, silloin ei\nsynti jumalisissa varmaankaan vaikuttaisi muuta kuin Pyhän Hengen\nparannusta ja opetusta ja vaikuttaisi hyvää, niinkuin Paavali sanoo:\n\"Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat\"\n(Room. 8: 28), siis syntikin. Miksi näin? Sen tähden että me, kun\nlankeamme syntiin, tulemme siitä nöyryytetyiksi ja saamme opetusta ja\nvaroitusta paremmin varoaksemme syntiä ja näin saadaksemme aihetta\nkiittää Jumalaa, kun tunnustamme syntimme ja teemme parannuksen.\nNäin monenlainen hedelmä on synnillä, jos sitä vaan osattaisiin\nhengellisesti käyttää. Laki merkitsee tosin käytännössä kuolemaa ja\nkadotusta, mutta lisäksi täytyy ottaa huomioon myös hengellinen käyttö\neli lain hyvä puoli: synti on tunnettava, sydän avattava, tunnustettava\nse, ja etsittävä apua. Silloin tulee synti meille hyödylliseksi, ja\nmitä enemmän sinua nöyryytetään, sitä pikemmin saat myös armon ja\nanteeksiantamuksen. Daavidkin vaikeni jonkin aikaa, niinkuin hän\nitsestänsä kertoo, mutta hän lisää: \"Kun minä siitä vaikenin, riutuivat\nminun luuni\" (Ps. 32: 3). Pahan omantunnon tuskaa ei pidetä kurissa\nvaieten, kätkien ja peitellen. Kun profeetta Naatan tulee Daavidin tykö\nja sanoo: \"sinä olet se mies\", silloin hän peljästyy ja tunnustaa:\n\"minä olen tehnyt syntiä\". Kun profeetta kuulee tämän sanan, hän sanoo\nheti Daavidille: \"niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi\".\nMutta jos Daavid olisi tahtonut puolustaa ja kaunistella syntiä ja\npeittää sen, ettei joutuisi syntisenä pidetyksi, vaan olisi vanhurskas\nja viaton, niin hän olisi ollut iankaikkisesti kadotettu. Oppikaamme\ntästä käyttämään hyväksemme onnettomuutta ja syntiä, niin saamme itse\nkokea, kuinka armollinen ja ystävällinen Herra on.\n\n\nPerjantai.\n\n-- joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät\nrakkaan Poikansa valtakuntaan. Hänessä meillä on lunastus, syntien\nanteeksisaaminen. Kol. 1: 13, 14.\n\nTässä apostoli kuvailee, mistä meidän on kiitettävä Isää. Hän\nasettaa katseltavaksemme evankeliumin koko saarnan kaikkineen, ja se\nosoittaa, mitä meillä Kristuksessa on. Ja hän kuvailee sekä hyvän\nteon että tekijän persoonankin mitä oivallisimmin ja lohdullisimmin.\nEnsi työksemme, apostoli sanoo, meidän on syystäkin lakkaamatta mitä\nsyvimmin kiittäminen evankeliumin tuntemisesta ja ilmoituksesta,\nsillä siinä meillä ei olekaan mitään vähäistä aarretta eikä sellaista\nomaisuutta, johon tämän maailman kullat, hopeat ja mitkään rikkaudet,\nmikään maailman ja tämän elämän ilo ja lohdutus olisivat verrattavissa,\nvaan lunastus iankaikkisesta, auttamattomasta, Jumalan sietämättömän\nvihan ja synnin tähden tulleen kadotustuomion aiheuttamasta vauriosta\nja turmiosta, johon jo olimme joutuneina. Meillä ei ollut mitään\napua, mitään pelastusta, jopa olimme niin suuren sokeuden ja pimeyden\nvallassa, ettemme edes itse surkeuttamme käsittäneet, vielä vähemmän\nosasimme suunnitella keinoja ja teitä siitä kirvoittuaksemme.\nSen asemesta meillä nyt vailla kaikkea omaa valmistamistamme tai\nansiotamme, neuvoamme ja tointamme, jopa ohi omien ajatustemmekin,\nJumalan pohjattomasta rakkaudesta ja laupeudesta, varmasti on saatuna\nlunastus, joka on syntien anteeksiantamus.\n\nMikään kieli ei voi kertoa tämän hyvyyden ja rakkauden suuruutta,\neikä totisesti tässä elämässä ainoakaan ihminen voi sitä käsittää.\nHelvetissä jumalattomat saavat sen kokea omassa kadotuksessaan\nja iankaikkisen, jumalallisen majesteetin ja koko luomakunnan\niankaikkisessa vihassa: he eivät voi mitään tästä iloisina katsella,\nvaan heidän täytyy kaikki tämä nähdä lakkaamattomalla murheella,\nsydämen tuskalla, kauhistuksella ja epätoivolla. Mutta koska synnistä\non lausuttu iankaikkinen, muuttumaton kadotustuomio -- Jumala ei\nsaata suosia syntiä, ja sen tähden hänen vihansa pysyy sitä kohtaan\niankaikkisesti ja peruuttamattomasti --, ei lunastusta ole voinut\ntapahtua ilman kallisarvoista maksua, joka suorittaa hyvityksen\nsynnistä, ottaa kantaakseen vihan, sen maksaen, ja näin poistaa ja\nhävittää synnin. Tätä mikään luotu ei voinut saada aikaan. Asia ei\nollut muulla tavoin ratkaistavissa eikä autettavissa, kuin että\nJumalan ainoa Poika astuu meidän hätäämme ja, itse ihmiseksi tullen,\nkuormaa itsensä vakaalla, iankaikkisella vihalla ja antaa uhriksi\noman ruumiinsa ja verensä. Tämän hän suuressa, mittaamattomassa\nlaupeudessaan ja meitä kohtaan osoittamassaan rakkaudessa teki\nantautuessaan kantamaan iankaikkisen vihan ja kuoleman tuomion. Tämä\nmaksu ja uhri on Jumalan edessä sangen kallis ja arvokas, koska se\non hänen ainoan, rakkaan Poikansa suorittama, Pojan, joka on samaa\njumaluutta ja majesteettia kuin hän itse: sen nojalla hän sovitettuna\nottaa armoihin kaikki ja antaa synnit anteeksi kaikille, jotka uskovat\nhänen Poikaansa.\n\nNäin me nautimme vain Kristuksen kallista maksoa ja ansiota, joka\nmittaamattomassa rakkaudessa on meille ansaittu ja lahjoitettu. Tässä\nmeillä ei ole mitään omaa kerskattavaa, meidän on vain täydellä ilolla\niankaikkisesti kiitettävä ja ylistettävä häntä, joka niin kalliin\nsuorituksen on sitä varten uhrannut meidän, kadotukseen tuomittujen ja\nkelvottomien vapahtamiseksi. Siinä tapauksessa, että tämän lunastuksen\npääkohta, syntien anteeksiantamus, on käsillä, seuraa välittömästi\nkaikki se, millä autuutemme tulee täydelliseksi: sen kautta otetaan\niankaikkinen kuolema pois ja annetaan iankaikkinen vanhurskaus ja\nelämä. Kun me nyt näet olemme Jumalan kanssa sovitetut, Kristuksen\nverellä pestyt, on siten myöskin sovitettuna kaikki se, mikä on\ntaivaassa ja maan päällä. Näin meillä on pelkkää iloa ja elämää\nJumalassa ja hänen luoduissaankin.\n\nTämä on ja olkoon se evankeliumin saarna, joka ilmoittaa meille\nkummankin, sekä synnin että anteeksiantamuksen, sekä vihan että armon,\nsekä kuoleman että elämän; sen, että olimme pimeydessä, ja sen, että\nsiitä jälleen olemme lunastetut. Ei se vaikuta niin, että ensin, lain\ntapaan, tekisi meistä syntisiä, tai tarkoittaisi opastaa meitä armoa\nansaitsemaan ja hankkimaan, vaan se osoittaa, että me jo kadotukseen\ntuomittuina, synnin, kuoleman ja perkeleen vallassa ollessamme uskossa\nsaamme ja opimme tuntemaan lahjoitetun lunastuksen, sitten siitä\nkiitollisia ollaksemme.\n\n\nLauantai.\n\nMutta kun väkijoukko oli ajettu ulos, meni hän sisälle ja tarttui hänen\nkäteensä; ja tyttö nousi. Matt. 9: 25.\n\nKuolleen herättäminen on koko maailmalle mahdotonta, mutta Herralle\nKristukselle se ei ole mikään vaiva eikä työ. Aivan kuin joku herättää\nmakaavan unesta koskettaen vain vuodetta ja sanoen: 'nousehan', niin\ntekee Kristus tässä. Kristuksen on paljon helpompi herättää kuollut,\nkuin meidän herättää joku nukkuva unesta.\n\nHerra tahtoisi mielellään meidän uskovan, ettemme eläisi päiviämme\nsuruttomien tavoin, jotka eivät vähääkään välitä Jumalasta ja\nkuolemasta. Jos sinä niin halveksit Jumalaasi ja Herraasi, joka sekä\non luonut sinut että myös tahtoo antaa sinulle iankaikkisen elämän,\nniin saat helvetin tulen palkaksesi. Jos tahdomme olla kristittyjä,\nniin varokaamme tuollaista suruttomuutta ja Jumalan halveksimista.\nNäemmehän, että meidän täytyy kuolla. Sen tähden meidän tulee oppia,\nettä Jumala on meidän Jumalamme ja Herramme, joka tahtoo auttaa ja\nvapahtaa meidät kuolemasta, niinkuin ensimmäinen käsky meille opettaa:\n\"Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta,\norjuuden pesästä\", toisin sanoen: minä olen sinun Jumalasi, joka vien\nsinut pois ja lunastan kaikesta hädästä, joka herätän sinut kuolemasta,\njoka teen sinut terveeksi ja parannan kaikki puutteesi ja joka vihdoin\ntempaan sinut maasta ja teen eläväksi. Jumala ei ole kuolleitten\nJumala, vaan elävien (Matt. 22: 32). Koska nyt Jumala ensimmäisessä\nkäskyssä sanoo tahtovansa olla tällainen Jumala, seuraa siitä, että hän\ntahtoo auttaa ja vapahtaa meitä kuolemasta. On kuin hän sanoisi: Usko\nvain minua, minä tahdon viedä sinut pois Egyptistäsi; en minä etsi omaa\nhyötyäni, vaan sinun hyötyäsi. Mitä minä muuten sinusta piittaisin?\nOlenhan minä ollut Jumala ennen kuin sinua olikaan, ja olen myös oleva\nsama Jumala, kun sinä jo kauan olet ollut kuolleena. Mitä minä teen,\nsen minä teen sinun hyväksesi. Sinun tulee oppia uskomaan, että minä\nvoin ja tahdon auttaa siinä, missä ei kukaan muu voi auttaa, sillä minä\nvien sinut pois Egyptistäsi, nimittäin synnistä ja kuolemasta.\n\nMeidän on opittava ymmärtämään, että Jumala tahtoo olla meidän\nJumalamme, niinkuin Kristus tässä on tämän tytön Jumala. Tytön maatessa\nhenkitoreissaan tulee hänen isänsä Jeesuksen tykö ja sanoo: Oi Herra,\ntule; näytä todeksi ensimmäinen käsky, laske kätesi hänen päällensä,\nettä hän paranisi ja eläisi. Herra Kristus tuntee virkansa, nimittäin\nettä hän on sellaista luvannut ensimmäisessä käskyssä, ja tahtoo sen\ntehdä, nousee ja seuraa isää, että opittaisiin ymmärtämään ensimmäinen\nkäsky todeksi. Hän vie tytön pois kuolemasta ja sanoo hänelle: \"Tyttö,\nminä sanon sinulle, nouse\". Ja heti tyttö nousi ja käveli aivan kuin\nhänet olisi herätetty unesta.\n\nTämän on Kristus tehnyt merkiksi siitä, että hän voi ja tahtoo\nvapahtaa kuolemasta. Hän ei sitä tee aina ja jokaiselle; riittää, että\nKristus on sen tehnyt muutaman kerran, säästäen toiset viimeiseksi\npäiväksi. Mutta sillä, että hän on näin tehnyt tälle tytölle, hän on\ntahtonut näyttää toteen ensimmäisen käskyn ja saada meidät ymmärtämään\nsitä, että oppisimme sanomaan näin: Koska Kristus on näin tehnyt,\nhän totisesti vieläkin osaa sen taidon. Se mitä hän on tehnyt tälle\ntytölle, olkoon minulle merkkinä, josta opin uskomaan, että hän\nviimeisenä päivänä tahtoo sen tehdä minullekin. Tähän minä luotan,\nsillä välin tyytyen siihen yhteiseen apuun, joka viimeisenä päivänä on\ntapahtuva.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESVIIDES KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nVääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria\ntunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista,\nvalitutkin. Matt. 24: 24.\n\nKristus varoittaa omiaan karttamaan erittäinkin vastakristusta, joka\nväärällä opilla kääntää ihmiset oikeasta Kristuksesta luotuihin ja\nomiin tekoihin. Mutta miten on käynyt? Ei suinkaan ole puuttunut\nHerran Kristuksen uskollisia ja ahkeria varoituksia, niinkuin tässäkin\nkuulemme. Koko vika on ollut meissä: emme ole ottaneet varoituksesta\nvaarin, vaan sokeasti menneet uskomaan, mitä meille on uskoteltu,\nvaikka Herra sen erikoisesti kieltää, sanoessaan: älkää uskoko,\nvaikka saisitte nähdä ihmeitä ja merkkejä. Ne ihmeet ja merkit, jotka\novat oikeita, sopivat Herran Kristuksen sanan kanssa yhteen eivätkä\nne viettele pois sanasta. Mutta perkelekin tekee ihmeitä, niinkuin\nKristus tässä varoittaen todistaa. Paavali nimittää niitä petollisiksi\nihmeiksi, koska niillä vahvistetaan valheita ja vietellään ihmiset pois\nsanan totuudesta. Sanoohan Kristus tässä itse, että väärät profeetat\nja väärät kristukset tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä, että ihmisiä\neksytettäisiin pitämään totuutena ja uskomaan valheita ja erheitä.\nNäitä ihmeitä ei kuitenkaan tee Jumala, vaan perkele, jota meidän ei\ntarvitse uskoa.\n\nAjatellet tässä: mihin perustuu oikea oppi, josta ei saa luopua? Huomaa\nsiis! Oikea oppi osoittaa ainoastaan Kristukseen ja esittää hänet\noikein: hänen kauttaan sinä saatat vastoin syntiä ja kuolemaa lohduttaa\nsydäntäsi. Se käy siten, että meitä opetetaan uskomaan Kristus\nyhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa todelliseksi, iankaikkiseksi ja\nkaikkivaltiaaksi Jumalaksi, joka tuli maan päälle meidän ihmisten tykö,\nsiinneenä Pyhästä Hengestä ja maailmaan syntyneenä neitsyt Mariasta.\nVielä opetetaan, että hän kuoli ristillä, ei omien syntiensä tähden\n-- ollen Jumala hän ei voinut tehdä syntiä --, vaan meidän syntiemme\ntähden, että hänen kuolemansa kautta Jumala sovitettaisiin, meidän\nvelkamme maksettaisiin ja että mekin Herran Kristuksen ylösnousemuksen\nkautta pääsisimme iankaikkiseen elämään. Kristus siis voitti synnin\nja kuoleman meidän hyväksemme, niin ettei synti ja kuolema saa meitä\nvahingoittaa. Hän istuu nyt Jumalan oikealla puolella varjelemassa\nmeitä perkeleeltä ja armoittamassa meitä Hengellään. Hän kuulee meidän\nrukouksemme kaikessa, mitä me ruumiin ja sielun puolesta tarvitsemme ja\nmitä me hänen nimeensä rukoilemme. Tämä on oikeaa saarnaa Kristuksesta.\nSe on kaikin puolin sanan kanssa sopusoinnussa. Ei siinä tarvitse\npeljätä vastakristusta eikä hänen valheitaan. Sen seurausta on ensiksi,\nettä tämä oppi sattuessaan sydämeen saattaa ihmiset ylistämään Jumalan\narmoa ja hyvyyttä, rakastamaan Jumalaa sydämestään ja ajattelemaan,\nmiten he voisivat näin armollisen Jumalan edessä elää otollisesti. He\nalkavat sen tähden kaikesta sydämestään tehdä kaikkea, mitä tietävät\nJumalan käskeneen, ja karttavat vakaasti kaikkea, mitä tietävät hänen\nkieltäneen. Nämä ovat oikeita, hurskaita ja pyhiä kristityitä. Heillä\non syntien anteeksiantamus uskon kautta ja he elävät Jumalan pelossa,\nhänelle kuuliaisina. Sen tähden Kristus niin uskollisesti kehoittaa\nmeitä pysymään tässä opissa, ettei meitä taivuteltaisi mihinkään muuhun.\n\n\nMaanantai.\n\nMe emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka\npoisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa\nole. 1. Tess. 4: 13.\n\nPyhä Paavali tahtoo sekoittaa kuoleman katkeruuteen makeutta ja sanoo:\nTe olette suruissanne kuolleitten tähden. Totta onkin, että tekee\nkipeää, kun kadottaa hyvän ystävän. Sitä en moiti, vaan kiitän. Onhan\nse merkki siitä, että on olemassa hyviä sydämiä, jotka huolehtivat\nvainajista. Tehkää kuitenkin ero teidän ja pakanoiden kuoleman, teidän\nja pakanoiden murheen välillä. Pakanoilla ei ole mitään toivoa tämän\najallisen elämän perästä seuraavasta iankaikkisesta, mutta te tiedätte,\nettä ette kuole, vaan ainoastaan vaivutte uneen. \"Sillä jos uskomme,\nettä Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen\nkautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.\" Sanalla\nsanoen: Jumala ei jätä kuolleita sinne, minne me luulemme heidän\njäävän, vaan on tuova heidät sinne, missä hän itse on.\n\nHuomaa tarkoin, että apostoli ei sano: Jos uskotte, että Kristus on\nnukkunut, vaan tekee Kristuksen kuoleman vakavammaksi kuin meidän,\nja sanoo: Jos me uskomme, että Kristus on kuollut; meistä hän taas\nsanoo, että me emme kuole, vaan ainoastaan nukumme. Hän ei sano meidän\nkuolemaamme kuolemaksi, vaan uneksi, mutta Kristuksen kuolemaa hän\nsanoo oikeaksi kuolemaksi. Näin hän pitää Kristuksen kuolemaa niin\nvaltavana, että meidän tulee sen rinnalla pitää omaa kuolemaamme vain\nunena. Tämä on oikea lohdutustapa: se kuolema, jonka me kärsimme,\nhälvennetään meidän silmistämme niin paljon kuin suinkin, ainakin\nhengessä, ja heti katsotaan Kristuksen kuolemaan.\n\nPyhä Paavali tahtoo sanoa näin: Miksi te niin paljon ajattelette\nkuolemaanne; katsokaa tässä häntä, joka todella on kuollut, johon\nverrattuna kaikki muut kuolleet eivät ole mitään. Jos meidän siis\ntulisi murehtia, niin meidän olisi syytä murehtia Kristuksen kuolemaa,\njoka on ollut tosi kuolema: niin katkera, häpeällinen ja suuri,\nja samalla myös niin voimallinen, että se on kastanut kaikki muut\nkuolleet, niin ettei heitä nimitetä kuolleiksi, vaan poisnukkuneiksi.\n\nSen tähden Paavali sanoo: jos suru ja murhe ahdistaa teitä omaistenne\ntähden, jotka te olette kadottaneet, niin katsokaa tätä kuolemaa ja\npeittäkää kaikkien muitten ihmisten kuolema Kristuksen kuolemaan. Kun\nnyt näin on, mitä hyödyttää paljo murehtimisemme muista, kun mekin\nkuolemme ja joudumme hautaan? Siinähän kuolee vain ihminen, eikä edes\nkoko ihminen, vaan ainoastaan osa, nimittäin ruumis. Toista on, kun\nJumalan Poika itse, kaikkien luotujen Herra, kuolee. Meidän kuolemamme\nei ole niin katkera kuin Kristuksen kuolema oli; se oli aivan erilainen\nkuin kaikkien muitten kuolema sekä itsessään että henkilön tähden.\n\nPyhä Paavali tahtoo siis vetää meidät Kristuksen kuolemaan, jotta\nme näkisimme, kuinka äärettömän suuri se on, niin että jos sydämesi\nmurehtii jotakuta hyvää ystävää, joka on kuoleman kautta mennyt pois,\nsinä oppisit sanomaan: Murehditko nyt niin suuresti tätä ystävääsi,\njonka on täytynyt kuolla? Miksi et murehdi myös Kristuksen kuolemaa?\nMiksi et itke ja valita myös Herrasi Kristuksen tähden, jonka kuolema\noli paljon suurempi ja katkerampi kuin kaikkien ihmisten? Parempaa\nlohdutusta ei voi olla, kuin että katsotaan, kuinka siitä on tullut\nniin voimallinen, että se on niellyt kaiken muun kuoleman, niin ettei\nsitä enää sanota kuolemaksi, vaan ainoastaan uneksi.\n\n\nTiistai.\n\nMutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän\näitimme. Gal. 4: 26.\n\nTämä taivaallinen Jerusalem, joka on ylhäällä, on seurakunta,\ntoisin sanoen koko maanpiirin hajallaolevat uskovaiset, joilla on\nsama evankeliumi, sama usko Kristukseen, sama Pyhä Henki ja samat\nsakramentit. Ällös siis käsitä tuota \"ylhäällä\" sanaa viisastelijoiden\ntapaan taivaallista, riemuitsevaa seurakuntaa, vaan maan päällä\ntaistelevaa seurakuntaa tarkoittavaksi. Ei tätä sovi kummastella;\nsanotaanhan Filippiläiskirjeessä hurskailla olevan yhdyskuntansa\ntaivaissa (3: 20), ei paikallisesti, vaan mikäli kristitty uskoo\nsanomattomia, taivaallisia lahjoja, sikäli hän on taivaissa, mikäli hän\nsuorittaa tehtävänsä uskossa, sikäli hän askaroi taivaallisissa - Ef.\n1: 3: \"-- joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä\nsiunauksella Kristuksessa\". Paavali siis sanoo uuden, taivaallisen\nJerusalemin olevan meidän äitimme, josta me olemme syntyneet ja\nvielä joka päivä synnymme. Tämä tapahtuu hengellisesti sanalla ja\nsakramenteilla palveltaessa. Käsitämme myös, että Paavali ei aseta sitä\nJerusalemia, joka on ylhäällä, maallisen Jerusalemin vastakohdaksi\npaikallisesti, vaan hengellisesti. Eihän hengellisellä Jerusalemilla,\njoka sai alkunsa ulkonaisesta, ole mitään määrättyä paikkaa, vaan\nse on levinnyt koko maailmaan ja on kaikkialla maailmassa, missä on\nevankeliumin omaavia ja Kristukseen uskovia ihmisiä.\n\nJerusalem, äitimme, on siis juuri seurakunta, Kristuksen morsian,\njosta me kaikki synnymme; ja hän synnyttää lakkaamatta lapsia\nmaailman loppuun asti sanan palvelustointa käyttämällä, toisin\nsanoen opettamalla ja levittämällä evankeliumia, -- sepä juuri onkin\nsynnyttämistä. Evankeliumia hän taas opettaa seuraavasti: me pääsemme\nvapaiksi lain kirouksesta, synnistä, kuolemasta ja kaikesta muusta\nonnettomuudesta Kristuksen kautta, emme lain emmekä tekojen avulla.\nSe Jerusalem siis, joka on ylhäällä, toisin sanoen seurakunta, ei ole\nalistettuna lain ja tekojen alaisuuteen, vaan se on vapaa ja se on\näiti, jolla ei ole lakia eikä syntiä eikä kuolemaa. Ja millainen äiti\non, sellaisia lapsiakin hän synnyttää.\n\nKäsilläoleva vertauskuva siis opettaa ihanasti: seurakunnan pitää\nyksinomaisesti opettaa evankeliumia oikein ja puhtaasti ja näin\nsynnyttää lapsia. Näin me kaikki olemme toistemme isiä ja lapsia,\nsillä me synnymme toinen toisestamme. Seurakuntahan opettaa ja hoivaa\nmeitä, kantaa meitä kohdussaan, helmassaan ja käsivarsillaan sekä\ntäydellisentää meitä Kristuksen muodon mukaisiksi, kunnes kasvamme\ntäydelliseksi mieheksi. Näin kaikki toimitetaan sanan viralla. Vapaan\ntehtävänä siis on loppumatta synnyttää lapsia miehelleen, Jumalalle,\ntoisin sanoen, lapsia sellaisia, jotka tietävät tulevansa vanhurskaiksi\nuskosta eikä laista.\n\n\nKeskiviikko.\n\nSitten kaikki israelilaisten seurakunta lähti liikkeelle Siinain\nerämaasta ja matkusti levähdyspaikasta toiseen Herran käskyn mukaan.\nJa he leiriytyivät Refidimiin, siellä ei ollut vettä kansan juoda. 2.\nMoos. 17: 1.\n\nTässä Jumala koettelee Israelin kansaa ja sallii heidän kärsiä janoa.\nEelimissä heillä oli kyllä ollut vettä, mutta nyt he ovat erämaassa,\njossa ei ole mitään vettä. Näyttää siltä kuin ei olisi olemassa\nJumalaa, joka huolehtisi heistä. Puute taas aiheuttaa sen, että he\novat unohtaneet kaikki entiset ihmeet, esimerkiksi, kuinka karvas vesi\nmuuttui makeaksi (2. Moos. 15) ja kuinka Jumala antoi heille leipää\ntaivaasta (2. Moos. 16). On häpeällistä, että ruumis hallitsee meitä\nja estää meidät näkemästä Jumalan jokapäiväisiä ihmeitä. Herra Kristus\nsanoo: \"Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa,\neivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne\"\n(Matt. 6: 26). Tämä on jokapäiväinen ihme, jonka me näemme, eikä se\nkuitenkaan kosketa kenenkään sydäntä. Herra Kristus sanoo vielä: \"Kuka\nteistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa?\" On\nkuin hän tahtoisi sanoa: Te ette ole itse luoneet itseänne ettekä ole\nitse mitään antaneet itsellenne, eikä teillä kuitenkaan ole niin paljon\nuskoa, että luottaisitte Herraan Jumalaan! Meidän täytyy kaikkien\ntunnustaa, että meillä on elatuksemme jonkun toisen voimasta, nimittäin\nrakkaan Jumalamme. Tämä ihme meillä on joka päivä kodissamme, me\nkannamme sitä omassa ruumiissamme; emmekö sitä kysyisi?\n\nVielä Herra Kristus sanoo: \"eikö ruumis ole enemmän kuin vaatteet?\"\nOn kuin hän sanoisi: Te huolehditte vaatteista, kun Jumala kuitenkin\nylläpitää ruumiinne ja henkenne ja myös hankkii teille vaatteet.\nEmme tahdo siis pilkata israelilaisia siitä, etteivät he erämaassa\nuskoneet Jumalaa. Pistäpä kätesi omaan poveesi, niin löydät sieltä\nsaman epäuskon, joka ei pidä sitä minään ihmeenä, että Jumala vielä\njoka päivä pitää sinusta huolen, antaen vaateet, ruumiin ja hengen\nsekä ruoan ja ravinnon. Kukaan ei kuitenkaan sitä ajattele eikä siitä\nhäntä kiitä, että hän ylläpitää hengen. Tuskinpa kukaan kiittää Jumalaa\naamulla noustessansa siitä, että Jumala on niin armollisesti häntä yön\naikana varjellut. Niin on taivaan leipäkin ollut jotakin jokapäiväistä.\nMutta kun Jumala jälleen ottaa sen pois, niinkuin israelilaisilla tässä\nei ollut vettä, silloin tahdottaisiin mielellään saada sitä jälleen.\n\nJos Herra siis joka päivä antaisi meille kaikkea, niin me emme pitäisi\nsitä missään arvossa, emmekä sen kautta milloinkaan tulisi Jumalan\ntykö. Sen tähden meidän täytyy joutua koettelemukseen ja hätään,\nja meiltä täytyy puuttua ruokaa ja juomaa, rahaa ja tavaraa, jotta\nmeillä olisi syy etsiä Jumalaa, ettemme unhottaisi Jumalaa, kun\nolemme ravitut. Meidän luontomme näet on sellainen, että kun meillä\nei ole puutetta, meitä on vaikea kesyttää. Mooseksenkin täytyy siitä\nvalittaa: \"Sinä tulit lihavaksi, paksuksi ja aloit äksyillä. Niin hän\nhylkäsi Jumalan, joka oli tehnyt hänet, ja halveksui pelastuksensa\nkalliota.\" (5. Moos. 32: 15.) Jos Jumala antaa kaikkea yltäkyllin, niin\nme tulemme itsekkäiksi ja suruttomiksi ja unhotamme Herran Jumalamme.\nMutta jos Jumala tahtoo saada meiltä edes vähän ylistystä, kunniaa,\navuksihuutamista tai kiitosta, niin hänen täytyy antaa meidän kärsiä\npuutosta ja hätää, jossain määrin ottaa meiltä pois jokapäiväinen\nleipä, muutoin ei kysytä hänen iankaikkisia aarteitaan.\n\n\nTorstai.\n\nItse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin huudon ja\nJumalan pasunan kuuluessa. 1. Tess. 4: 16.\n\nTästä Kristuksen tulemuksesta pyhä Paavali puhuu myös jälkimmäisessä\nTessalonikalaiskirjeessä (1:8), sanoen, että Herra Jeesus ilmestyy\ntaivaasta \"tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa\neivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille\". Heitä\nkohtaa silloin rangaistus, iankaikkinen kadotus, ja heidät syöstään\nhelvetin syvyyteen.\n\nApostoli sanoo, että Kristus on tuleva itse, omassa henkilössään.\nVaikka hän nytkin on joka paikassa, valliten ja halliten koko\nluomakuntaa, se kuitenkin tapahtuu salaisesti ja kätköstä, sillä hän\nei näyttäydy. Mutta silloin hän on tuleva kunniassansa pyhien enkelien\nkanssa ja tulee ihmeteltäväksi kaikissa uskovissa. Hän on tuleva\njulkisesti, pilvessä, niin että \"kaikkien silmät saavat nähdä hänet\"\n(Ilm. 1:7). Hän on myös tuleva taivaasta, apostoli sanoo, \"käskyhuudon,\nylienkelin huudon ja Jumalan pasunan kuuluessa\". Enkelit ovat hänen\nedelläjuoksijansa hänen ympärillään, ja ylienkeli muiden enkelien\nkanssa antaa äänensä kuulua ja puhaltaa pasunoihin.\n\nApostoli puhuu tapansa mukaan asiasta sellaisin sanoin, joita\ntavallisesti käytetään, kun puhutaan jostakin suuresta ja komeasta,\njonkun voimallisen, mahtavan kuninkaan sotajoukon kulusta, joka matkaa\nsotaan sotalipun liehuessa, vaskirummun ja sotatorvien soidessa,\nsuuren väenpaljouden ollessa liikkeellä sekä jalan että ratsain, niin\nettä koko maa raikuelee ja tietää puhua siitä. Apostoli tahtoo näillä\nsanoilla osoittaa, että kaikkien kuningasten Kuningas ja herrain Herra\ntulee kirkkaassa, sanomattomassa loistossa kaikkien pyhien enkelien\nkanssa merkkeinensä ja sotalippuinensa, aivan toisenlaisen kuin\ninhimillisen sotahuudon äänen ja pasunan kaikuessa, sellaisen, josta\nkoko maailma raikuu ja joka on oleva niin voimallinen, että taivas ja\nmaa silmänräpäyksessä muuttuvat ja kaikki kuolleet heräjävät, ja ne,\njotka elävät, muuttuvat. Siksi hän myös nimittää sitä Jumalan pasunaksi.\n\nÄlä tässä kiinnitä huomiotasi siihen, miltä tämä pasuna kuuluu, äläkä\nsiihen, kuinka tämän äänen on mahdollista kaikua kautta koko maailman,\nvaan tarkkaa sitä, minkä erotuksen Paavali tässä tahtoo tehdä selväksi.\nItse Herra, hän sanoo, on tuleva alas taivaasta käskyhuudon ja Jumalan\npasunan kuuluessa. Jumalan pasuna, sana ja ääni on vallan toista kuin\nmeidän sanamme ja äänemme, sillä sen kautta hän saa aikaan kaiken. Kun\nhän tahtoi herättää Lasaruksen, joka oli neljä päivää maannut haudassa,\nei hän tehnyt muuta kuin sanoi: \"Lasarus, tule ulos!\" Silloin se\ntapahtui. Samoin hän teki myös muille kuolleille, jotka hän herätti,\nja sairaille, jotka hän teki terveiksi. Taivaan ja maankin hän loi\nyhdellä ainoalla sanalla: Tulkoon! Samoin hän on tekevä myös viimeisenä\npäivänä, niin kuin hän itse sanoo: \"hetki tulee, jolloin kaikki, jotka\nhaudoissa ovat, kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja tulevat esiin, ne,\njotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat\npahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen\" (Joh. 5: 28, 29).\n\n\nPerjantai.\n\nSilloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman\nalusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. Matt. 24: 21.\n\nNämä sanat ovat sanotut Jerusalemin hävityksestä. Tämän hirmuisen vihan\npitäisi peloittaa meitä synnistä. Samalla pitäisi Herran ystävällisen\nvaroituksen kehoittaa meitä todella ottamaan vaarin Jumalan sanasta,\nahkerasti kuulemaan sitä ja saamaan siitä parannusta. Juutalaiset,\njotka eivät sanasta huolineet, saivat kauhean rangaistuksen; ne\ntaas, jotka ottivat vastaan Kristuksen ja häneen uskoivat, välttivät\ntämän kurjuuden. Sitä ennen ei ollut käynyt oikeuden mukaan. Sokeat,\npaatuneet juutalaiset harjoittivat kaikenlaista väkivaltaa sanaa\nvastaan, olivathan he -- hallitusherroja! Kurjat kristityt sitä vastoin\nsaivat kaikkialla kärsiä vainoa: he eivät missään olleet turvattuina\nhenkensä ja elämänsä puolesta. Mutta tätä tilaa kesti vain vähän aikaa.\nKun Jumalan viha ilmestyi, pelastettiin hurskaat, mutta jumalattomat\nrangaistiin. Koska näet jumalattomain joukko ei tahtonut pitää\nKristusta sinä Mooseksen heille lupaamana opettajana (5. Moos. 18: 15),\njoka oli ilmoittava ja osoittava heille iankaikkisen elämän tien, niin\nhe eivät myös voineet uskoa häntä hänen saarnatessaan tulevaista vihaa.\n\nMutta uskovaiset antoivat Kristuksen haltuun sielunsa autuuden; sen\ntähden he pelastuivat vihasta ulkonaisella tavalla. Kun kaikenlainen\nväkivalta alkoi päästä voitolle ja puhdas oppi kokonaan turmeltui,\nja kun -- se oli suurin kauhistus -- roomalaiset keisarit asettivat\nepäjumalankuviaan ja lippujaan pyhäkköön, siihen paikkaan, missä oli\narmoistuin ja juutalaisten kaikkein pyhin sija, niin hurskaat kristityt\nsaattoivat siitä tietää, että nyt oli aika jättää koti ja paeta\nvieraisiin maihin. Niin Kristus palkitsee omansa, jotka uskolla ottavat\nvastaan hänen sanansa ja tulevat hurskaammiksi. Hän varjelee heitä\nvaroituksellaan Jumalan vihasta.\n\nTämän pitäisi kehoittaa meitä sitä uskollisemmin pysymään sanassa ja\nkuulemaan sitä varsin hartaasti. Me olemme valitettavasti syntiemme\nja pahuutemme tähden ehtineet vaarallisiin aikoihin: yleinen ahdinko\nvallitsee ja uhkaa kaikilla aloilla, kansat nousevat toisiaan vastaan.\nMeillä ei ole mitään vakuutta siitä, ettemme mekin jonakin päivänä\njoudu sodan jalkoihin. Ja kurjilta näyttävät olot omassa rakkaassa\nisänmaassammekin kalliin ajan ja eripuraisuuksien tähden. Tämä\nvitsaus on varattu ainoastaan sanan jumalattomille ylenkatsojille\nja vainoojille; heitä se onkin kohtaava. Se ei koske niitä, jotka\nrakastavat ja arvossa pitävät Jumalan sanaa, kuulevat sitä vakavasti,\ntekevät parannusta ja joka päivä sotivat syntiä ja vanhaa Aadamia\nvastaan, noudattamatta pahan maailman esikuvaa, ja pitävät itsensä\nkurissa, ajatellen: Olenhan minä kristitty; tiedän, että Jumala vihaa\nahneutta ja kaikkea vääryyttä; miksi luopuisinkaan jokusen kultarahan\ntähden kuuliaisuudesta Jumalaa kohtaan ja hänen sanastaan? Eikö minun\nmieluummin pitäisi lahjoittaa kymmenen kultarahaa Jumalan tähden,\nkuin yhdellä väärin ansaitulla rahalla kuormata sieluni ja vihoittaa\nJumalani? Sellaiset ihmiset, jotka näin todella ottavat vaarin sanasta\nja sydämestä turvaavat Kristuksen tähden Jumalan hyvyyteen ja karttavat\nsyntiä, saavat nauttia varjelusta hurskautensa tähden, kun kaikille\nmuille taas käy pahoin heidän syntiensä tähden. Siitä syystä tiedämme,\nettä Danielilla ja hänen ystävillään, jotka olivat jumalisia eivätkä\npakanain seassa mielivaltaisesti ryhtyneet synnillisiin tekoihin,\noli vankeudessa ollessakin paljon keveämpi olo kuin toisilla,\njumalattomilla juutalaisilla. Vieläpä Jumala heidät korottikin\nvihollisten keskellä, niin että heistä tuli mahtavia valtamiehiä, jotka\nvaikuttivat pakanain keskuudessa paljon hyvää. Ollos varma siitä, että\nJumala on sinuakin suojeleva, jos olet hurskas ja jumalinen. Silloin\non sinulla oleva siitä hyötyä ja sinä säilyt, vaikkapa olisit yksinäsi\nTurkin sydänmailla. Tämä meidän pitäisi oppia uskomaan ja elää sen\ntähden mielellämme hurskaasti, noudattaen Jumalan sanaa.\n\n\nLauantai.\n\nMinä ylistän sinua. Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä\nviisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Matt.\n11: 25.\n\nNäitä sanoja ei ole niin ymmärrettävä, kuin vika olisi Jumalassa,\nikään kuin hän ei tahtoisi suoda jokaiselle evankeliumin tuntemista.\nHän on Jumala, joka tahtoo jokaisen tulevan autuaaksi. Sen tähden hän\nei anna Poikaansa erityisesti joillekuille määrätyille, vaan koko\nmaailmalle. \"Niin on Jumala maailmaa rakastanut\" (Joh. 3: 16). Hän ei\nmyöskään julistanut saarnaa Pojastansa ainoastaan jollekin määrätylle\npaikkakunnalle, vaan julkisesti koko maailmalle. On siis ilmeistä,\nettä hän halusta tahtoo, että jokainen sen vastaanottaisi, uskoisi ja\ntulisi autuaaksi. Toisaalta nähdään kuitenkin, että mikä maailmassa on\nviisasta, suurta ja mahtavaa, se halveksii evankeliumia eikä luule sitä\ntarvitsevansa. Varsinkaan ne, jotka ovat itsevanhurskaita, eivät voi\nkärsiä heidän tekojansa väheksyttävän ja ainoastaan Kristuksen kautta\ntulevaa armoa ylistettävän. Tällaista epäuskoa, kiittämättömyyttä ja\npaatunutta pahuutta Jumala ei kärsi, mutta hän ei tahdo silti ketään\ntukasta armoon vetää. Sen, joka ei tahdo huolia Isän armosta, vaan\ntahtoo olla viisaampi ja taitavampi kuin Jumalan sana, sen Jumala\njättää sikseen ja antaa hänen koetella oman viisautensa voimia. Kuta\nenemmän nyt tällaiset ihmiset seuraavat viisauttansa, sitä kauemmaksi\nhe harhaantuvat evankeliumista.\n\nKristus sanoo nyt: Isä, minä kiitän sinua tästä; heille tapahtuu\noikein. Elleivät he tahdo sinun nimesi ja armosi kautta tulla\nautuaiksi, niin hukkukoot viisauksinensa. Mutta ne, jotka ovat köyhiä,\nviheliäisiä ja vaivattuja eivätkä saa muuten mitään lohdutusta\nmaailmalta, kiittävät sydämestänsä Jumalaa siitä, että heillä on\nJumalan sana, jota he saavat kuulla. Näiden tähden, Kristus sanoo,\nminäkin kiitän sinua, rakas Isä, että sinä kasvatat heitä päivästä\npäivään uskossa, vahvistat heitä sinun armosi tuntemuksessa ja teet\nheidät yhä palavammiksi ja nöyremmiksi rakkauteen ja kaikkeen hyvään.\n\nTämä kiitos opettaa meille erittäin paljon. Joka tahtoo luottaa omaan\nviisauteensa, hurskauteensa ja voimaansa ja halveksia Jumalan sanaa,\nse on päivä päivältä yhä enemmän loittoneva Jumalasta ja Jumalan\nsanasta. Päin vastoin, joka kuulee sanan, sydämellä sen vastaanottaa\nja rukoilee, että sana tuottaisi hänessä hedelmän, sille Jumala tahtoo\npäivä päivältä yhä enemmän antaa siunausta ja hengellisiä lahjoja.\nNiin Jumala tekee, ja se on oikein tehty; älköön siis kukaan siihen\nloukkaantuko, vaan ylistäköön ja kiittäköön siitä Jumalaa, niinkuin\nKristus tässä tekee. Surkuteltavaa on nähdä, että tähän aikaan niin\nmonet, joilla on kristityn nimi, pitävät Jumalan sanaa niin halpana\npilkaten ja häpäisten sitä. Älä sinä kuitenkaan siihen loukkaannu,\nvaan opi ymmärtämään Jumalan tuomio, että hän näet on ylpeitä vastaan\neikä häntä mikään vähemmän miellytä, kuin että tahdotaan halveksia ja\nhäväistä hänen sanaansa. Sen tähden hän vetää kätensä pois ja antaa\nheidän päivästä päivään yhä enemmän paatua. Tämä on heidän ansaittu\npalkkansa, että me siitä saisimme varoitusta emmekä heittäytyisi sanan\nylenkatsojiksi, luottamaan omaan voimaan, viisauteen ja pyhyyteen, vaan\npysyisimme aivan nöyrinä rakasta evankeliumia kohtaan, sitä mielellämme\nkuulisimme ja siitä oppisimme parantumaan.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESKUUDES KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nTuomiosunnuntai.\n\nTotisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä\nminun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. Matt. 25:\n40.\n\nEhkä kysyttäneen, minkä tähden Kristus ottaa esiin ainoastaan ne teot,\njoita sanotaan laupeuden teoiksi. Miksi puuttuvat ensimmäisen taulun\nsyvällisten käskyjen teot: oikein opettaminen, uskominen, rukoileminen,\nJumalan sanan kuuleminen ja levittäminen yms.? Kuinka Kristus siis\nkorottaa niin korkealle juuri ne teot, jotka loistavat pakanoidenkin\nkeskuudessa? Ei suinkaan hän tahdo väittää epäkristittyjen näillä\nteoilla ansaitsevan iankaikkista elämää? Asian laita on näin: Hän itse\nosoittaa puhuvansa uskovien kristittyjen teoista sanomalla: \"Kaikki,\nmitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen\nte olette tehneet minulle\". Eihän ole epäilystäkään siitä, että sen,\njoka tällaisia laupeuden tekoja harjoittaa kristittyjä kohtaan, täytyy\nitsekin olla kristitty ja uskova; se taas, joka ei usko Kristukseen,\nei varmastikaan ole ainoallekaan kristitylle, vielä vähemmin itse\nKristukselle niin myötämielinen, että hänen tähtensä osoittaisi\nlaupeutta köyhille, tarvitseville jne. Kristus ottaakin siis juuri\nnämä tuomiolla esiin, langettaen tuomion puolin ja toisin, näitä\ntekoja tehneille ja tekemättömille heidän uskonsa ja heidän epäuskonsa\njulkiseksi todistukseksi.\n\nToinen syy siihen, minkä vuoksi Herra ottaa esiin juuri erikoisesti\nlaupeuden työt, on se, että hän tahtoo muistuttaa meitä, jotka olemme\nkutsutut kristityiksi ja saaneet laupeuden. Herramme kautta lunastetut\nJumalan vihasta ja iankaikkisesta kuolemasta, ja sen sijaan saaneet\narmollisen Jumalan, joka tekee meille kaikkea niin ajallista kuin\niankaikkistakin hyvää. Älkäämme painako sitä mieleemme ainoastaan\nlunastuksena, vaan myöskin itsellemme annettuna esikuvana: kun hän\non meille osoittanut niin suuren laupeuden, ettemme ole ruumiin\nemmekä sielun puolesta kadotettuja, meidänkin on tehtävä samoin\nlähimmäisellemme, ettemme joutuisi rikkomaan rakkauden ja laupeuden\nkäskyä. Älkäämme sitä myöskään seuratko ainoastaan käskyn tähden tai\nuhkaavan tuomion tähden, vaan noudattaaksemme hänen meille osoittamansa\näärettömän suuren hyvyyden esikuvaa.\n\nPidäpä siis sinäkin tällä kohdalla varasi, ollaksesi niiden seurassa,\njotka Kristuksen tähden täällä ovat hyväntahtoisia ja laupeita, tai\nniitä, jotka itse kärsivät! Silloin saatat ilolla ikävöidä viimeistä\npäivää, eikä sinun tarvitse peljätä tuomiota. Onhan hän sinut jo\nsiitä temmannut ja asettanut niiden joukkoon, jotka kerran seisovat\nhänen oikealla puolellansa. Meidän kristittyjen on näet todellakin\ntoivottava ja sydämestämme halattava tuomion tuloa. Sen tähdenhän\nme rukoilemmekin: \"Tulkoon valtakuntasi!\", \"Tapahtukoon tahtosi!\"\nja \"Päästä meidät pahasta!\", saadaksemme kuulla tuon iloisen ja\nrakkaan sanan: \"Tulkaa, te siunatut, Isäni valtakuntaan!\" Niin,\nvarmaan on oleva sellaisia sydämiä, jotka iloiten ja omatunto hyvänä\nodottavat Kristuksen tuomioistuinta. Ovathan he siinä elämänmuodossa,\njossa uskotaan, ja niiden yhteydessä, jotka uskovat Kristukseen ja\nosoittavat uskon hedelmät köyhiä rakastamalla ja hyvää tekemällä.\nNiin on, kuin olen sanonut: Se, jolla ei ole uskoa, ei tee laupeuden\ntekoja kristityille; se taas, joka niitä tekee, tekee ne sen tähden,\nettä uskoo Kristuksessa omistavansa uskollisen Vapahtajan ja\nLunastajan, joka hänet Jumalan kanssa sovitti. Hänellä täytyy siis\nolla hyväntahtoinen ja ystävällinen mieli lähimmäisiään, myöskin\nvihollisiaan, kohtaan, ja hänen tulee palvella heitä, huomatessaan\nheidän hätää kärsivän. Se, jolla on tämä mieli, olkoon vain iloinen ja\nhyvillä mielin, sillä hänellä on jo saatuna tuo autuaallinen, iloinen\ntuomio: Tule tänne, sinä siunattu --, olethan sinäkin yksi niistä,\njotka ovat laupeutta osoittaneet, niin kuin minäkin sinulle osoitin.\n\n\nMaanantai.\n\nKristus antoi itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden, pelastaaksensa\nmeidät nykyisestä pahasta maailmanajasta. Gal. 1: 4.\n\nNämä ovat jaloja ja tarkoin merkillepantavia sanoja. Paavali päättelee\nniillä, etteivät laki ja ihmisen vapaa tahto merkitse mitään, ellemme\nusko, että Kristus on annettu alttiiksi meidän syntiemme tähden.\nHän sanoo: \"Joka antoi itsensä alttiiksi\", niin kuin lahja annetaan\nilmaiseksi ansiottomille. Hän ei ole suorittanut meille mitään,\nminkä me muka olisimme ansainneet; silloin, kun vielä olimme Jumalan\nvihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman\nkautta (Room. 5: 10). Hän on meidän ja meidän syntiemme tähden antanut,\nei kultaa tai hopeaa, vaan itsensä. Mitään suurempaa ja kalliimpaa ei\nvoi olla olemassa. Näin verrattoman hinnan hän on suorittanut meidän\nsynneistämme. Kuinka suuri onkaan Jumalan rakkaus meitä kohtaan!\nKuinka ihanilla sanoilla pyhä Paavali esittääkään meille Isän Jumalan\nkäsittämättömän laupeuden, kuinka suloiseksi hän sen meille tekeekään!\n\nPidä nyt varasi, ettet lue uneliaasti tätä sanaa \"meidän syntiemme\ntähden\", toisin sanoen: meidän edestämme. Sinulla ei ole mitään hyötyä\nsiitä, jos uskot Kristuksen kuolleen muiden ihmisten syntien edestä\n-- sen uskovat perkeleetkin. Sinun täytyy uskaltaen luottaa siihen,\nettä Kristus on kuollut sinun syntiesi tähden ja että sinäkin kuulut\nniihin, joiden edestä Kristus on alttiiksi annettu. Tämä usko tekee\nsinut vanhurskaaksi, vaikuttaen senkin, että Kristus asuu, elää ja\nhallitsee sinussa. Tämä usko on myös \"Hengen todistus meidän henkemme\nkanssa, että me olemme Jumalan lapsia\". Sen tähden saat päätellä,\nettä sellainen halu ei ole sinun vallassasi. Se saadaan nöyrän hengen\nkautta, joka on aivan epätoivoinen itsestään. On siis väärin se, mitä\nmuutamat sanovat, ettei ihminen voi tietää, onko hän autuuden tilassa\nvaiko ei. Kavahda olemasta epätietoinen! Ole järkähtämättömän varma\nsiinä uskossa, että Kristus on annettu alttiiksi sinun syntiesi tähden.\nKuinka sinä saattaisit olla tuntematta tällaista uskoa, jos se sinussa\non? Pyhä Augustinuskin uskaltaa sanoa mahdolliseksi, että se, jolla\ntällainen usko on, sen näkee.\n\nHuomaa nyt, että Paavali ei sano: teidän syntienne tähden, vaan: meidän\nsyntiemme tähden. Hän oli horjumattoman varma asiasta. Edelleen:\n\"pelastaaksensa meidät\", ei \"teidät\", vaan \"meidät\". Tällä sanalla hän\nkumoaa luottamuksen lakiin ja ihmisvanhurskauden tekoihin. Hän ei sano,\nettä laki ja ihmisvanhurskauden teot vapahtavat meidät, vaan Kristus,\njoka on annettu alttiiksi. Mutta tämä vapahdus on hengellinen eikä\nruumiillinen, ja se tapahtuu, kun sielu ristiinnaulitaan maailmalle,\npahoille haluille ja himoille, jotka asuvat kaikkien ihmisten\nlihassa. Tästä Paavali puhuu kirjeessään Tiitukselle sanoen: \"Armo\nkasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset\nhimot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä\nmaailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren\nJumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,\nhänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät\nkaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi\nkansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee\" (Tiit. 2: 12-14). Sen tähden\nhän on tähän lisännyt sanat: \"pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta\nmaailmanajasta\". Jos me tässä \"maailmanajalla\" tahtoisimme ymmärtää\ntämän elämämme aikaa eli juoksua, niin pyhä Paavali opettaisi, että\nkaikkien, jotka Kristukseen uskovat, välttämättä tulisi heti riistäytyä\ntästä elämästä. Ymmärrä siis nämä sanat niin, että sinäkin tunnustat\nolevasi osa tätä samaa pahaa maailmaa. Ei kukaan näet ole vanhurskas\nmaan päällä (Ps. 14). Kun nyt siis Kristus pelastaa sinut tästä pahasta\nmaailmanajasta, niin hän on pelastanut sinun itsestäsikin, kaikkein\npahimmasta vihollisestasi. Sanoohan Paavali: \"Minä tiedän, ettei\nminussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää\" (Room. 7: 18). Sen\ntähden sinä et koskaan omin voimin voita maailmaa, syntiä ja pahuutta,\nellei Kristus sinua pelasta.\n\n\nTiistai.\n\nTotisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani,\nhän ei ikinä näe kuolemaa. Joh. 8: 51.\n\nKristus ei puhu tässä lain sanasta, vaan evankeliumista, joka on\npuhetta meidän syntiemme tähden kuolleesta Kristuksesta. Jumala ei ole\nvoinut jakaa Kristusta maailmalle muulla tavalla kuin sulkemalla hänet\nsanaan, ja näin häntä levittäen hän julistaa häntä jokaiselle; muutoin\nKristus olisi jäänyt sillensä, meiltä tuntemattomaksi, ja hän olisi\nniin kuollut ainoastaan itseksensä. Mutta kun sana julistaa meille\nKristuksen, se julistaa meille hänet sellaisena, joka on voittanut\nkuoleman, synnin ja perkeleen. Se joka siis tarttuu sanaan ja pitäytyy\nsiihen, tarttuu ja pitäytyy Kristukseen, ja näin hänellä sanan kautta\non se hyöty, että pääsee iankaikkisesti vapaaksi kuolemasta. Sen tähden\nse on elämän sana, ja totta on: jos joku sen pitää, hän ei ikinä näe\nkuolemaa.\n\nTästä voidaan myöskin vaivatta ymmärtää, mitä Kristus tarkoittaa\n\"pitämisellä\": ei ole kysymys sellaisesta pitämisestä, kuin lain\npitäminen teoilla; sana Kristuksesta on näet uskolla pidettävä\nsydämessä, ei käden tarttumalla tai tekemisin. Suotta ei käytetä tuota\npitää-sanaa, sillä sota ja taistelu on käsillä silloin, kun synti\npuree, kuolema painaa ja helvetti tukaloitsee: kyllä silloin on tarpeen\nsanasta lujasti kiinni pitäminen: ei saa itseänsä kunnekaan kääntää!\nHuomaapa siis, miten Kristus, juutalaisille vastaten, oppiansa ylistää.\nSillä on itsessään jumalallinen voima, ja tämä nostaa sen yli kaikkien\ntaivasten ja kaiken luodun!\n\nKuinka siinä siis käy: ei nähdä eikä maisteta kuolemaa, vaikka\nkuitenkin niin Aabraham kuin kaikki profeetatkin ovat kuolleet, ja\npitiväthän tietysti hekin saamansa Jumalan sanan? Tässä meidän on\ntarkattava Kristuksen puhetta. Kristus tekee erotuksen: kuolema on\njotakin toista, ja kuoleman näkeminen eli maistaminen taas toista.\nKaikkien meidän täytyy käydä kuolemaan, mutta kristitty ei maista,\nei näe kuolemaa, toisin sanoen, hän ei tunne sitä, hän ei sitä niin\nhirveästi pelkää, vaan käypi siihen hiljaa ja rauhallisesti, aivan kuin\nnukahtaisi eikä kuolisi; jumalaton sen sijaan tuntee sen, kauhistuen\nsitä iankaikkisesti. Kuoleman maistamista on siis kuoleman voima ja\nkatkeruus, jopa se tietää iankaikkista kuolemaa ja helvettiä. Tämän\nerotuksen tekee Jumalan sana; se on kristityllä, ja hän pitäytyy\nsiihen kuolemassa, ja sen tähden hän ei näe kuolemaa, vaan sanassa\nelämän ja Kristuksen, ja sen tähden hän ei myöskään tunne kuolemaa.\nJumalattomalla sitä vastoin ei ole sanaa, ja sen tähden hän ei\nnäe mitään elämää, vaan pelkkää kuolemaa, ja se on katkera, se on\niankaikkinen kuolema!\n\nKristuksen tarkoitus siis on seuraava. Se, joka riippuu hänen\nsanassansa, se ei kuoleman keskelläkään ollessaan tunne eikä näe\nkuolemaa, niinkuin Kristus sanookin: \"Joka uskoo minuun, se elää,\nvaikka olisi kuollut, sillä minä olen elämä\" (Joh. 11: 25). Tästä\nhuomaamme: on jotakin suurta olla kristitty, sillä hän on jo\niankaikkisesti vapahdettu kuolemasta eikä hänen koskaan tarvitse\nkuolla. Hänen kuolemansa tosin ulkonaisesti katsottuna näyttää\nsamanlaiselta kuin jumalattomankin kuolema, mutta sisäisesti on erotus\nniin suuri kuin taivaalla ja maalla; sillä kristitty nukkuu kuolemassa\nja menee sen kautta elämään, mutta jumalaton menee elämästä ja tuntee\nkuolemaa iankaikkisesti: näemmehän, kuinka eräät vapisevat ja ovat\nepätoivossa, raivoten ja riehuen kuolinhädässään. Raamatussa nimitetään\nkuolemaa uneksi; aivan samoin kuin nukahtanut ei tiedä, mitä hänelle\ntapahtuu, ja ehtii aavistamattansa aamuun, samoin mekin äkisti nousemme\nviimeisenä päivänä: emme tiedä, miten jouduimme kuolemaan ja pääsimme\nsen läpi.\n\n\nKeskiviikko.\n\nMiksi sinä ääneen vaikeroit? Eikö sinulla ole kuningasta, onko sinun\nneuvonantajasi kadonnut, koska kipu on vallannut sinut niinkuin\nsynnyttäväisen? Miika 4: 9.\n\nTämä on profeetan ihana kehoitus. Nähdessään Israelin kansan niin\nkovin pelkäävän vankeutta ja kurjuutta, että se unhottaa kaikki\nJumalan lupaukset, hän varoittaa sitä mitä vakavimmin niin tekemästä.\nTuskat ovat, hän sanoo, vallanneet teidät, niinkuin synnyttäväisen,\nsiksi te olette murheelliset. Te vaikeroitte ja itkette aivan kuin\nteillä ei olisi kuningasta, johonka toivoa, ja kuin olisitte hukanneet\nneuvonantajanne. Siinä te teette sangen pahoin, sillä hän on totisesti\ntuleva. Älkää siis antako temmata tätä toivoa sydämistänne.\n\nTämä opettakoon meille, kuinka arkoja, heikkoja ja pelkureita me olemme\nvaaran uhatessa. Samoin kuin sydämemme vaarattomana aikana, kun kaikki\nkäy onnellisesti ja hyvin, lankeaa suruttomuuteen, tullen röyhkeäksi\nja kurittomaksi, samoin me toisaalta, joutuessamme suuriin vaaroihin,\ntulemme pelokkaiksi ja toivottomiksi, jopa luulemme, että Jumala on\nmeille vihainen, ei välitä meistä eikä tahdo ottaa meitä turviinsa.\nKiusauksen aikana näet ajatukset Jumalan vihasta yllättävät meidät\nniin, että olemme vähällä unohtaa Jumalan lupaukset.\n\nProfeetta käyttää tässä Kristus-kuninkaasta omituista nimeä nimittäen\nhäntä neuvonantajaksi. Samoin Jesajakin tekee (9: 5), siitä syystä,\nettä hän antaa meille kalliit neuvot, niin ettemme huku ja joudu\nturmioon, kun hän lähettää meille kiusauksen, murheen ja ahdistuksen.\nKun juutalaiset vietiin vankeuteen, ajattelivat he hukanneensa Jumalan,\nneuvonantajansa, ja joutuvansa pakanoitten joukkoon ilman mitään avun\nja kotiinpaluun toivoa. Sen tähden profeetta kehoittaa mitä hartaimmin\nheidän sydäntänsä tuossa kovassa kiusauksessa taistelemaan sellaista\nepäilystä vastaan, ettei muka Kuningas ja neuvontaja lakkaamatta\npitäisi huolta seurakunnastansa.\n\nProfeetta varoittaa myös luottamasta suurissa vaaroissa, joissa olemme,\nmihinkään ihmisapuun, koska se merkitsisi nimen ja kunnian ryöstämistä\nKristus-kuninkaalta. Silloinhan me olisimme omat neuvonantajamme,\nellei meillä olisi muuta neuvonantajaa. Koska nyt Kristus-kuninkaalla\non neuvonantajan nimi, minkä tähden seuraisimme muita neuvonantajia\nja vieraita neuvoja? Jos on rakennettava, uskallettava ja kokonaan\nluotettava joko taitaviin neuvoihin tai apuun, kukapa ei tahtoisi\nennen kaikkea luottaa tämän iankaikkisen, kaikkivaltiaan neuvonantajan\nneuvoihin?\n\nHänen neuvonsa ja aivoituksensa näyttävät kuitenkin aivan\ntoisenlaisilta kuin maailman neuvot. Näyttää siltä kuin maailman\naivoitukset olisivat arvokkaita ja kuin ne eivät voisi ketään pettää,\nsillä ne perustuvat rahaan ja tavaraan, valtaan, voimaan ja viisauteen,\nsiis asioihin, joita ihmisjärki näkee ja tajuaa. Mutta tämän\nkuninkaan, Herramme Kristuksen, aivoitukset ovat heikkoja, eikä niillä\nole mitään ulkomuotoa, niin kuin on hänen valtakuntansakin laita.\nJumalan on tapana vasta silloin vapahtaa omansa, kun hän ensin on\nsallinut heitä kyllin koeteltavan. Sen tähden sokea maailma vieroksuu\ntällaista neuvonantajaa. Maailma tahtoo mieluummin pitäytyä rahan ja\ntavaran voimaan ja valtaan, kuin Jumalan sanaan. Kuitenkin kokemus\ntodistaa sen, mitä Kristus sanoo: \"Taivas ja maa katoavat, mutta\nminun sanani eivät koskaan katoa\" (Matt. 24: 35). Ne jotka luottavat\ntähän neuvonantajaan, varjeltuvat ja tulevat pelastetuiksi kaikista\nkiusauksista.\n\n\nTorstai.\n\nJoka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi\nparempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet\nupotettaisiin meren syvyyteen. Matt. 18: 6.\n\nHerra on tässä sangen vihastunut: häntä suututtaa kovin, ettei lapsia\nja nuorisoa holhota. Joka viettelee yhden näistä pienistä, hän sanoo,\nkuka hyvänsä opettaa nuoret syntiä ja pahuutta tekemään, sen olisi\nparempi, että hän olisi kuollut. Herra tahtoo tällä osoittaa, että\ntämä synti rangaistaan sekä ajallisella kuolemalla että iankaikkisella\nkadotuksella. Maailma pitää tätä vähäpätöisenä rangaistuksena, ja\nsiksi ovatkin kaikenlaiset viettelykset liikkeellä. Siitä syystä onkin\nnuoriso nyt niin säädytöntä, nurjaa ja hillitöntä, ettei se huoli muuta\nkuin valhetella, elää ruokottomasti, olla tottelematon ja harjoittaa\nkaikenlaista ilkivaltaa. Voi niitä, jotka heitä siihen auttavat!\nTuomio on heistä jo langetettu, niinkuin Kristus sanoo: heille olisi\nparempi, että myllynkivi ripustettaisiin heidän kaulaansa ja heidät\nupotettaisiin meren syvyyteen. Mutta maailma ei sitä kuule, ennen kuin\nvahingoksensa saapi sen havaita.\n\nSen tähden rakas Herramme Jeesus Kristus kehoittaa meitä mielellämme\npalvelemaan nuorisoa, ettemme pahentaisi sitä, ja sanoo: ellette\nhäpeä lapsia, niin hävetkää kuitenkin heidän enkeleitänsä; jos olette\nhävyttömät lasten aikana, niin muistakaa, että heidän enkelinsä\nseisovat heidän vieressänsä, kauhistuvat sitä ja katselevat sitä\nmurheella. Jos se nyt murehduttaa enkelit, jotka aina ovat Herran\nJumalamme edessä, niin näkee Jumalakin sen. Sen tähden huolehdittakoon\ntarkoin siitä, että nuoriso kasvatetaan hyvin, niin ettei ainoastaan\nvältetä kaikkea viettelystä, vaan että sitä myös pidätetään pahasta ja\npidetään ahkerasti kurissa. Jos lapsi esimerkiksi kiroaa tai lausuu\nhävyttömän sanan, tulee sitä vakaasti nuhdella siitä ja sanoa: älä\nkoskaan tee noin, sillä tuossa seisoo sinun enkelisi, joka näkee\nja kuulee sen, kauhistuu moista kiroamista ja tulee siitä sangen\nmurheelliseksi. Jos nyt enkelisi peljästyy siitä ja murehtuu ollessaan\nJumalan kasvojen edessä, etkö luule Jumalankin huomaavan sitä ja siitä\nvihastuvan? Tällaisilla puheilla sopii kasvattaa nuorisoa, muuten se\nkasvaa synnissä ja oppii kaikenlaista pahuutta ja harjoittaa sitä.\nMutta ellei sana ja uskollinen varoitus auta, niin vanhemmilla on käsky\nkurittaa lapsia.\n\nErittäinkin vanhempien tulee varoa sitä, etteivät aiheuta pahennusta\nhuonoilla, häpeällisillä puheilla. Herra tarkoittaa tässä, että\njokainen koettaisi estää nuorison viettelemistä. Jos niin tehdään,\ntehdään yhtä suuri palvelus, kuin jos kannettaisiin Herraa Kristusta\nitseään käsivarsilla. Sanoohan hän: \"joka ottaa tykönsä yhden\ntämänkaltaisen lapsen, se ottaa tykönsä minut\". Kun nuorta kansaa\npalvellaan, palvellaan sillä Kristusta, ja tehdään suuri palvelus itse\nKristukselle; ja päin vastoin on suuri synti, jos vietellään nuorta\nkansaa. Kuten rakkaat enkelit vartioitsevat lapsia ja mielellänsä\npalvelevat heitä, niin meidänkin tulee auttaa heidän kasvatustansa\nhyvään palvelemalla heitä mielellämme. Maailma ei kuitenkaan sitä\nusko, siksi ei käykään niin kuin Kristus tässä tahtoo, vaan päin\nvastoin, niinkuin kaikkialla nähdään. Mutta meidän, jotka tahdomme olla\nkristityitä, tulee oppia, että isä, äiti ja opettaja tekevät Jumalalle\nsuurimman palveluksen, minkä voivat hänelle tehdä, kun he hänen\nkunniakseen oikein kasvattavat ja opettavat nuorisoa.\n\n\nPerjantai.\n\nJotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät\nkatsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden\nkärsittekin, koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella\nniille, jotka teitä ahdistavat. 2. Tess. 1: 5, 6.\n\nApostoli lohduttaa tässä tessalonikalaisia heidän kärsimisessään\nja kärsivällisyydessään: Herra Kristus vapahtaa heidät ihanassa\ntulemisessaan ja korvaa heidän murheensa rauhalla ja ilolla, mutta\niankaikkisesti hän kostaa heidän vainoojansa --. Lohduttamisensa\nhän ammentaa juuri heidän kärsimisestään ja Jumalan vanhurskaasta\ntuomiosta, siten osoittaen sen syyn, minkä tähden Jumala sallii heidän\ntäällä maan päällä kärsiä, ja mitä hän sen yhteydessä on päättänyt\ntehdä. Jos näet kristikuntaa tarkastelee inhimillisen järjen ja\ninhimillisten ajatusten mukaan, näyttää siltä, kuin maailmassa ei\nolisi kurjempaa ja vaivatumpaa joukkoa kuin juuri se, joka tunnustaa\nristiinnaulittua Kristusta ja ylistää häntä; lakkaamattahan sitä\nmaailmassa vainotaan, ja lisäksi perkele sitä rääkkää ja kiusaa\nkaikenlaisella surkeudella. Niinpä heistä itsestäänkin näyttää vain\nsiltä, kuin sekä Jumala että kaikki ihmisetkin olisivat heidät\nhyljänneet, Jumala kun aina vain sallii heidän olla ristin painamina;\nmuu maailma, erikoisesti heidän vainoojansa, sitä vastoin elelee\nkunnian kukkuloilla, onnessa, ilossa, vallassa ja rikkaudessa.\n\nMutta eihän tämä saa aina näin jatkua. Jumalan tarkoitus ei voi olla\nse, että hänen kristittynsä lakkaamatta saavat kärsiä ja menehtyneinä\njäädä kuolemaan. Ei se ole sopusoinnussa hänen iankaikkisen,\njumalallisen kunniansa eikä totuutensa kanssa, sillä sanassaan hän\ntodistaa tahtovansa olla hurskasten Jumala, niiden, jotka häntä\npelkäävät ja häneen luottavat, joille hän on antanut niin suuret\nlupaukset. Tästähän seuraa, että hän itsessään on päättänyt antaa\nsekä kristityillensä että myöskin tuolle toiselle joukolle jotakin\nmuuta, kuin on se, mitä heillä nyt maailmassa on. Yksi niistä\npääasiallisimmista syistä, joiden tähden hän sallii kristittyjen\nmaailmassa kärsiä, on juuri se, että hän ajattelee valmistaa\nkummallekin toisen olotilan. Kummankin, sekä uskovien kristittyjen\nkärsimisen että jumalattoman maailman pahuuden ja uskovien vainoamisen,\ntäytyy olla toisen, tulevan elämän ja Jumalan lopullisen tuomion\nepäämättömänä todistuksena; siten iankaikkisesti korvataan kaikille\nihmisille, hurskaille ja jumalattomille.\n\nHuomaa pyhän Paavalin tässä juuri sitä tarkoittavan kristittyjen\nmurheista ja kärsimisistä puhuessaan: se osoittaa, että Jumala on\ntuomitseva vanhurskaasti, \"että teidät katsottaisiin arvollisiksi\nJumalan valtakuntaan, jonka tähden te kärsittekin --\". On kuin hän\nsanoisi: Oi, rakkaat kristityt, pitäkää kärsimistänne rakkaana ja\nkalliina! Älkää kuvitelko Jumalan olevan teihin vihastunut tai teidät\nunhottaneen! Onhan teillä siitä runsas hyöty ja lohdutus; teillä on\nsiinä todistus siitä, että Jumala tahtoo olla oikea tuomitsija, sekä\nsiunata teitä runsaasti että sitä paitsi kostaa teidän vainoojillenne.\nSaatte siis epäilemättä lohduttautua sillä ja iloita siitä, että\nkuulutte Jumalan valtakuntaan ja että te jo olette tehdyt siihen\notollisiksi, koskapa te sen tähden kärsitte. Se näet, minkä kristitty\ntäällä maailmassa perkeleen ja maailman taholta kärsii, tapahtuu\nhänelle todellakin vain Jumalan nimen ja sanan tähden.\n\nMutta ei saa eikä voi iankaikkisesti niin olla, että maailman käy\nhyvin, mutta teidän pahoin. Koska Jumala on vanhurskas tuomitsija,\ntäytyy tulla toinen olotila, jossa hurskailla on iankaikkista hyvää,\npahoilla sitä vastoin iankaikkinen rangaistus. Sen tähden hänen täytyy\ntuomitsijana tarkata kaikkea ja kerran saapua taivaasta kostamaan\nvihollisilleen ja maksamaan heille heidän ansionsa mukaan ja antamaan\nkristityille heidän täällä kokemansa ajallisen kärsimisen korvaukseksi\niankaikkisen rauhan ja ilon.\n\n\nLauantai.\n\nAadam vastasi: \"Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin,\nsillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin\". 1. Moos. 3: 10.\n\nOppikaamme tästä, mikä nurja typeryys aina seuraa syntiä, nimittäin,\nettä syntiset syyttävät itseänsä juuri sillä, jolla tahtovat osoittaa\nitsensä syyttömiksi, ja paljastavat itsensä tahtoessaan puolustaa\nitseänsä, varsinkin Jumalan edessä. Aadamkin tahtoo salata syntinsä\nja verukehtia sillä, että sanoo pakenevansa, ei siksi, että hän oli\ntehnyt syntiä, vaan sen tähden, että hän oli kuullut Herran äänen; sitä\nhän oli peljästynyt ja häpesi, koska hän oli alasti. Hän ei kuitenkaan\najattele, että hänellä ei ennen ollut tätä pelkoa, eikä hän ollut\nhävennyt alasti olemistaan; koska kerran Jumala oli hänet sellaiseksi\nluonut, miksi hän olisi sitä hävennyt? Ennen oli hän käyskennellyt\nalasti paratiisissa Jumalan ja kaikkien luotujen nähden, hän tiesi\nJumalan rakastavan häntä ja hänen halunsa oli Jumalan puoleen. Nyt hän\nhäpeää alasti oloansa, pakenee Jumalaa ja lymyää. Nämä ovat varmoja\ntodistuksia, joilla Aadam tuomitsee itsensä ja ilmaisee syntinsä.\n\nSamoin tulevat jumalattomatkin viimeisenä päivänä itsensä tuomitsemaan,\nsillä pimeys ja salat ihmisten sydämissä tulevat ilmi, ja kaikkien\nihmisten synnit ja pahat teot luetaan niin kuin avatuista kirjoista.\nJumala kyllä tietää Aadamin tehneen syntiä ja olevan kuolemaan vikapää,\nmutta hän kysyy häneltä kuitenkin, että Aadamin oma todistus todistaisi\nhänen tehneen syntiä, koska hän pakenee Jumalaa. Jumalan pakeneminen on\nnäet synti, niin kuin Jumalan tykö pakeneminen on avun ja kuuliaisuuden\nosoitus. Tällaisen todistuksen Aadam antaa itsestään, vaikka hän toivoo\nvalheella voivansa kätkeä syntinsä, kun hän sanoo syyksi pakenemiseensa\nHerran äänen ja alastiolonsa.\n\nOppikaamme, että tällainen on synnin laatu ja luonne. Ellei Jumala\nheti auta ja kutsu syntistä takaisin, niin hän pakenee alinomaa\npoispäin Jumalasta, ja tahtoessaan valheella puolustaa syntiänsä, hän\nlisää syntiä syntiin, kunnes joutuu pilkkaamaan Jumalaa ja lankeaa\ntoivottomuuteen. Näin toinen synti tuo aina toisen myötänsä ja saa\naikaan iankaikkisen lankeemuksen, koska syntinen vihdoin paljoa\nennemmin syyttää Jumalaa kuin tunnustaa oman syntinsä. Aadamin olisi\npitänyt sanoa: Herra, minä olen syntiä tehnyt. Mutta sitä hän ei tee,\nvaan syyttää Jumalaa synnistä ja sanoo: Minä kyllä olisin pysynyt\npyhänä paratiisissa maistettuani omenasta, jos sinä olisit siihen\ntyytynyt. En minä olisi paennut, ellen olisi säikkynyt sinun ääntäsi.\n\nVaikka siis Jumala syyttää ihmistä synnistä, ei hän kuitenkaan\nsyntiänsä tunnusta, vaan syyttää pikemminkin Jumalaa lykäten syynsä\nLuojansa niskoille. Näin synti aina monin tavoin enenee, ellei Jumala\narmoineen tule avuksi. Aadamista tämä suurin ja jumalattomin hulluus\non kuitenkin suurinta viisautta. Niin kokonansa on hämmästys hänet\nyllättänyt, ettei hän tiedä, mitä hän puhuu ja tekee. Juuri tahtoessaan\ntehdä itsensä syyttömäksi, hän syyttää itseänsä mitä ankarimmin ja\nlisää syntiänsä. Älkäämme kuitenkaan ajatelko, että näin on käynyt\nyksin Aadamille; me kaikki teemme niin, eikä luontomme salli meidän\ntoisin tehdä, kun olemme syntiä tehneet. Silloin mekin aina ennemmin\nsyytämme Jumalaa kuin tunnustamme hänelle syntimme.\n\n\n\n\nKAHDESKYMMENESSEITSEMÄS KOLMINAISUUDENPÄIVÄN JÄLKEINEN VIIKKO.\n\n\nSunnuntai.\n\nValvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä. Matt. 25: 13.\n\nMeiltä vaaditaan alituista valvomista ja Herran odottamista, koska emme\ntiedä, milloin Herran päivä on tuleva. Se pujahtaa esiin ennen kuin\nhuomaammekaan; äkkiä se käsittää meidät ja panee meidät satimeen aivan\nkuin linnustaja paulalla tai verkolla pyydystää lintuja. Siihen rakkaat\napostolitkin meitä perin ahkerasti kehoittavat. Paavali, kirjoitettuaan\ntessalonikalaisille paljon viimeisen päivän tapahtumista, sanoo\nvälittömästi sen jälkeen: \"Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei\nteille, veljet, ole tarvis kirjoittaa, sillä itse te varsin hyvin\ntiedätte, että Herran päivän tulee niin kuin varas yöllä\" (1. Tess. 5:\n1, 2). Kristus itsekin sanoo: \"Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä\npäivänä teidän Herranne tulee\" (Matt. 24: 42). Tämä kaikki on puhuttu\nmeidän suruttomuutemme vastustamiseksi: me olemme niin huolettomia,\naina ajatellen, ettei mitään hätää ole, ettei viimeinen päivä tule\nvielä pitkiin aikoihin. Tätä vastustaakseen Kristus ja apostolit\nhuutavat, että meidän pitää ottaa vaari siitä päivästä, valvoa ja olla\nalituisessa pelossa, ettei hän vain tapaisi meitä valmistumattomina.\nNe siis, jotka valvovat, saavat ottaa vastaan armollisen Herran, mutta\nniillä, jotka ovat huolettomina, on oleva armoton Herra.\n\nVertauksella kymmenestä neitsyestä meille osoitetaan, millainen\nkristillisen seurakunnan tila on. Se kuvataan meille tässä varsin\nsattuvasti. Taivaan valtakunta on yksinkertaisesti sellainen\nvaltakunta, joka on evankeliumilla rakettu. Se alkoi Kristuksen\nylösnousemuksen jälkeen, kun opetuslapset lähetettiin koko maailmaan\nsaarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille. Kun me siis puhumme\nuskosta, evankeliumista, toivosta ja rakkaudesta, niin, vaikkapa vain\nyhdestäkin näistä, on yksinkertaisesti siten tullut puhutuksi taivaan\nvaltakunnasta. Käsilläoleva vertaus puhuu taivaan valtakunnassa,\nkristikunnassa, käynnissä olevasta harjoituksesta. Herra ottaa ja\nantaa tämän harjoituksen oman mielisuosionsa mukaan, että me alati\nolisimme pelossa: pelkäisimme Herran ottavan meiltä pois sen ilon ja\nharjoituksen, jotka tässä valtakunnassa ovat, ettei hän tapaisi meitä\nsuruttomina ja kuorsaavina, niinkuin oli tyhmien neitsyeiden laita.\n\nTätä valtakuntaa saarnattaessa vaikutus on seuraava. Muutamat omaksuvat\nsen sydämestänsä, täydellä todella; he uskovat sanan ja lähtevät\nsitten tekemään hyviä tekoja, antavat lamppunsa loistaa maailman\nedessä, -- he ovat näet hyvin varustuneet lampuilla ja öljyllä, toisin\nsanoen, uskolla ja rakkaudella. Tämä meille kuvataan ymmärtäväisillä\nneitsyeillä. On sitten eräitä, jotka hekin ottavat vastaan\nevankeliumin, mutta torkahtelevina. Asia ei ole heille tärkeä. He tosin\ntekevät paljon tekoja, mutta heiltä puuttuu usko. He luulevat saavansa\nasian toimeen teoilla. He ovat suruttomia, arvellen, ettei ole mitään\nhätää, kyllä Jumala teoilla hyvitetään. Nämä kuvataan meille tyhmillä\nneitsyeillä. Tässä valtakunnassa ovat nämä molemmat lajit. Siellä,\nmissä evankeliumia ja Jumalan sanaa saarnataan, on myöskin uskon\nharjoitusta; toiset pääsevät perille, toiset eivät. Ota tällä kohdalla\nerikoisesti huomioosi: tämä vertaus ei puhu evankeliumin vainoojista --\nhe ovat jo tuomitut ja tästä valtakunnasta jo syöstyt --, vaan Kristus\npuhuu niistä, jotka ovat tässä valtakunnassa. Hän nimeää tyhmätkin\nneitsyet, sillä heillä on kristityn nimi, ja he kuuluvat tähän\nvaltakuntaan: he saarnaavat evankeliumia, tekevät hyviä tekoja, jopa he\ntekojensa ansiosta tuntuvat muita kiehtovammilta. Mikä heiltä puuttuu?\nHe eivät ole tosi toimessa, he etsivät omaa kunniaansa, eivät yksin\nJumalan kunniaa. Heissä ei ole mitään pelkoa; ilon he kyllä omaksuvat:\nkaikki he ovat menossa häihin, heitä on paljon ja heillä kaikilla on\nlamppunsa, mutta he eivät ole huolehtineet öljystä. Mutta kun ylkä,\nHerra Kristus, viimeisenä päivänä tulee, harva hänen kerallansa häihin\nkulkee.\n\n\nMaanantai.\n\nAutuaita ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on taivasten\nvaltakunta. Matt. 5: 3.\n\nMitä on hengellinen köyhyys? Sen voimme helposti oppia tuntemaan\nsen vastakohdasta ja maailman esikuvasta. Maailma elää aina niin,\nettä sitä luulisi hengellisesti rikkaaksi. Siellähän vallitsee mitä\nsuurin suruttomuus: ei muka tarvitse peljätä ketään, vaikka eletään\nkaikenlaisissa synneissä ja paheissa. Niinpä näemme evankeliumeista,\netteivät Johannes ja Kristus mistään muusta syystä niin vastustaneet\nfariseuksia, kuin siitä, että nämä luulivat olevansa hurskaita, että\nJumala muka oli heille armollinen, että he istuivat hänen helmassaan\n--. Sellaiset ihmiset ovat hengellisesti rikkaita: he luulevat, että\nheillä on kaikkea kyllin eivätkä armoa tarvitse. Sen tähden he ovat\nhyvillä mielin, mikään ei sureta heidän sydäntään; he elävät aivan kuin\nheillä olisi jo takuu siitä, että he kaikin puolin tyytyvät Jumalaan ja\nJumala heihin. He luulottelevat siis olevansa autuaita ihmisiä. Mutta\noikeastaan he ovat autuudesta aivan osattomia: he eivät ikinä tule\ntaivasten valtakuntaan, elleivät käänny.\n\nMutta ne, Herra sanoo, kuuluvat taivasten valtakuntaan, jotka ovat\nhengellisesti köyhiä, toisin sanoen, jotka eivät ole suruttomia, vaan\nvaeltavat Jumalan pelossa, eivät elä kaikkien tuulien mukaan, niinkuin\nmaailma, vaan ottavat vaarin elämästään verraten käyttäytymistään\ntarkasti Jumalan sanaan ja huomaavat, kuinka synti on ihmisluonnon\nniin turmellut, ettei oikea kuuliaisuus mitenkään ota toteutuakseen.\nEnnen kuin arvaammekaan, olemme jo täynnä vihaa, kiukkua, kateutta,\nkärsimättömyyttä ja kaikkea hengellistä kurjuutta. Kun sitten seuraa\nrangaistus, joka ei tulematta jääkään, niin silloinpa alkaa valitus,\ntuska ja murhe, silloin mielellään omistettaisiin Jumalan armo ja\noltaisiin vapaita sekä synnistä että sen rangaistuksesta. Sellainen\nsydän, jolla ei syntiensä ja Jumalan tulossa olevan tuomion tähden ole\nlepoa yöllä eikä päivällä, on hengellisesti köyhä. Ei siinä totisesti\nole suurta iloa ja naurua. Sen tähden maailma pitääkin sitä pahana,\nonnettomana asiana. Mutta Kristus sanoo: Minun opetuslapsiani ovat\nsellaiset, joilla on arka, heikko ja särjetty sydän. He kyllä tietävät,\nmitä heidän pitäisi tehdä, mutta he eivät kykene sitä toteuttamaan.\nJoka päivä ja melkein joka hetki tapahtuu jokin onnettomuus: perkele\nkaataa heidät milloin mihinkin. Se ei vahingoita, Herra sanoo. Eläköön\nmaailma surutonna, aivan kuin se ei milloinkaan olisi vesipisaraakaan\ntahrannut! Mutta kun te, minun kristittyni, olette mielestänne\nsuurimpia syntisiä, niin olette autuaita, sillä te olette oikealla\ntiellä taivaaseen. Joka tuntee syntinsä, hän pyytää armoa; joka pelkää\nkuolemaa ja helvettiä, hän ihastuu elämästä ja taivaasta. Te olette\nsiis autuaita ihmisiä, mutta nuo suruttomuudessa elävät eivät ole\nautuaita. Hengellisesti köyhänä oleminen tietää yksinkertaisesti sitä,\nettä syntien ja myötäsyntyneen heikkouden tähden ollaan hengen ja\nmielen puolesta särjettyjä ja ahdistettuja. Siellä Jumala tahtoo asua,\nniinkuin Jesaja sanoo (66: 1, 2), hän lohduttaa armollansa jättämättä\nepätoivoon ahdistuksessa olevaa sielua. Pyhällä evankeliumilla hän\nvalistaa Herran Kristuksen sellaisille sydämille, niin että he saavat\nlohdutusta ja iloa ja perivät taivaan valtakunnan.\n\nTämä siis on kristittyjen eli Kristuksen oikeitten opetuslasten\nensimmäinen ominaisuus: he ovat hengellisesti köyhiä, toisin sanoen,\nhe elävät Jumalan pelossa, eivät ole suruttomia, olisivat mielellään\nhurskaita, mutta huomaavat perkeleen ja oman lihan aina tiellään,\nminkä tähden he käyvät aroiksi, peljästyneiksi ja alakuloisiksi. Älkää\nsilti peljästykö, Kristus sanoo. Te olette mielestänne onnettomia\nihmisiä, joiden täytyy yötä päivää kantaa sydämessänne surkeutta ja\nmurhetta, mutta uskokaa minua: te olette autuaita, teidän on taivasten\nvaltakunta. Noiden toisten täytyy mennä helvettiin, noiden, jotka\neläinten tavalla elävät suruttomuudessa eivätkä mielellään koskaan\najattele, millainen heidän suhteensa Jumalaan on ja miten he viimeisenä\npäivänä voivat tehdä tilin elämästään ja teoistaan.\n\n\nTiistai.\n\nOttakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan\nsana. Ef. 6: 17.\n\nPelastuksen kypäri on yksinkertaisesti vain toisen, ylhäällä taivaissa\nolevan elämän toivo ja odotus, elämän, jonka tähden me uskomme\nKristukseen ja kärsimme kaiken. Kyllähän me näemme ja tunnemme sen\nsurkeuden, jota perkele täällä maailmassa osaksemme toimittaa ja jolla\nhän meitä lakkaamatta kiusaa ja vaivaa. Hän nostattaa meitä vastaan\nkaiken: meidän täytyy kestää koko maailman vihaa, kiukkua ja raivoa.\nJos meidän olisi tätä kaikkea kärsittävä ajallisten arvojen tähden,\nme mieluummin olisimme kuolleina. Pyhä Paavalikin sanoo: \"Jos olemme\npanneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin\nolemme kaikkia ihmisiä surkuteltavammat\" (1. Kor. 15: 19). Meillä\ntäytyy siis olla tiedossamme toinen lohdutus; sillä sekä maailma että\nperkele kiusaavat meitä niin surkeasti sekä ruumiin että hengenkin\npuolesta, ja me olemme siinä määrin kiusattuja kuin kaikki olisi\nhukassa ja hukkaan kärsittyä. Tämän kaiken voittamiseksi me voimme\nsaada rohkeutta: Ellei maailma tahdo välittää siitä, että meidän täytyy\npalvella sitä hukkaan, kärsiä ja taistella, niin olkoon välittämättä,\nemmehän me ole siinä mielessä aloittaneetkaan. Ken ei halua pitäytyä\nmeihin, jääköön pois. Elleivät tahdo olla ystäviä, olkoot sitten\nvihollisia ja kiusaantukoot omassa kiukussaan ja raivossaan! Meidän\nkerskauksemme sen sijaan on se, että me uskomme Jeesukseen Kristukseen,\nmaailman, perkeleen ja kaiken Herraan. Hänen kauttaan on varmasti\nodotettavanamme toinen elämä. Hän on vapahtava meidät kaikesta tästä\nonnettomuudesta ja laskeva jalkojensa alaiseksi kaiken sen, mikä meitä\nnyt ahdistaa ja painaa. Tämäkin on kristityille välttämätön haarniska;\nemmehän me muutoin ajan mittaan voisi kestää. Me alistuisimme noihin\nhäpeällisiin, pahoihin juoniin ja ilkivaltaan, jota perkele kautta koko\nmaailman harjoittaa. Kaikkialla meidän täytyy kärsiä: meitä kolhitaan\nja evankeliumimme ja kaikkien palvelukseksi koituvan kristillisen\nelämämme palkaksi meille aiheutetaan kaikkea kiittämättömyyttä,\nhalveksimista, ivaa, häpeää ja pilkkaa.\n\nHengen miekka, Jumalan sana, on viimeinen, mutta kaikkein vahvin\nsota-ase, se jolla meidän on lyötävä perkele ja voitettava hänet. Ei\nnäet riitä, että varustaudutaan hyvin vihollisen vastustamiseksi,\ntarpeen on myös hyökkäysvoima, jolla ajetaan takaa vihollista ja\nlyödään hänet pakosalle. Tässä ei siis riitä se, että usko ja toivo\nkilpenä ja kypärinä torjutaan vihollinen; on myöskin paljastettava\nmiekka, suoritettava vastaisku ja siten pantava hänet niin ahtaalle,\nettä hänen täytyy peräytyä ja paeta. Näin hänestä saadaan voitto. Tämä\ntoteutuu erikoisesti silloin, kun sanaa julkisesti saarnastuolista\nopetetaan, mutta sitten myöskin, kun kukin kristitty sitä joko\nitsekseen tai toisten kanssa kuulee, lukee, veisaa, siitä puhuu ja sitä\ntutkii. Kun sitä sekoittamattomana ja puhtaana saarnataan, ahkerasti\nopitaan ja vakaasti sitä mietitään, sillä on niin suuri voima,\nettei saatana voi sitä kestää. Se paljastaa näet hänen valheensa ja\noveluutensa, joilla hän ihmisiä pettää, yrittäessään heitä ahdistaa\nväärään luottamukseen tai väärään uskoon, alakuloisuuteen tai\nepätoivoon. Se osoittaa Herran Kristuksen, jonka hän ristiinnaulitsi,\nmutta johon hän itsensä loukkasi, niin että Kristus polki häneltä\npään rikki. Siksipä perkele häntä pelkää ja pakenee. Sana tuottaa\nhänelle vielä sen valtavan vahingon, että sen avulla häneltä temmataan\npaljon sieluja ja hänen valtakuntaansa heikennetään ja hävitetään.\nSanaa sanotaan miekaksi, jotta kävisi ilmi, millä tavalla sitä on\nkäytettävä: sitä on harjoitettava saarnaamalla, kuulemalla, oppimalla,\nja muutoinkin suulla ja sydämellä pantava se käytäntöön, että se aina\npysyisi terävänä ja säihkyvänä.\n\nHuolehtikaamme siis ennen kaikkea siitä, että säilytämme sanan puhtaana\nja sekoittamattomana ja uutterasti huolehdimme sen oppimisesta, ja\nrukoilkaamme Jumalaa, että hän aina pitäisi sitä käytännössä.\n\n\nKeskiviikko.\n\nJa Israel sanoi Joosefille: \"Katso, minä kuolen, mutta Jumala on teidän\nkanssanne ja vie teidät takaisin isienne maahan\". 1. Moos. 48: 21.\n\nHuomaapa, mikä usko ja jalo lohdutus Jaakobilla oli. Hän ei ollenkaan\nepäile sitä, että Jumala on pitävä puolen hänen pojistaan ja\njälkeläisistään, vaan sanoo: \"Jumala on teidän kanssanne\". Samoinhan\nmekin kristittyinä olemme varmat siitä, että Kristus on meidän\nkanssamme hamaan maailman loppuun saakka. Jaakob lupaa heille myös\nsen, että heidät viedään takaisin isäinsä maalle. On kuin hän tahtoisi\nsanoa: Minä jätän teidät ja lähden tästä elämästä, mutta te ette\nkuitenkaan ole jäävä vaille lohdutusta. Aivan sama Jumala ja Vapahtaja,\njoka on ollut minun tykönäni niin monissa ja suurissa tämän elämän\nvaivoissa, on oleva teidänkin tykönänne ja jälleen viepä teidät siihen\nmaahan, joka teille on luvattu.\n\nMeidän on tarkoin pantava merkille nämä vahvan, täydellisen uskon\nsanat, joissa Jaakob vakaasti päättelee, että Jumala on pitävä huolen\nhänestä ja hänen jälkeläisistään, viheliäisyydessä ja kuolemassakin.\nTässä meillä on sanat kaikkea epäilystä vastaan. Jaakob sanoo: minä\ntosin kuolen, mutta minä julistan teille edeltä käsin totisessa,\nkestävässä uskossa, että Jumala elää ja on teidän tykönänne, jotka\nelätte, samoin myös minun tykönäni, ja auttaa meitä, sillä minä uskon\nhäneen. Tästä huomaamme, ettei usko ole muuta kuin oikea, totinen\nelämä itse Jumalassa, jonka sanasta on opittava tuntemaan iankaikkinen\nelämä ja kuolleitten ylösnousemus. Minä tosin kuolen, mutta Jumala\nelää -- näin sanovat uskovaiset, jotka varmassa uskossa ja toivossa\nodottavat iankaikkista elämää ja kuolleitten ylösnousemusta. Hänhän\nsanoo: kuolema ei vahingoita minua eikä teitä, sillä Jumala on teidän\nkanssanne ja minun kanssani, ja minä olen hänen tykönänsä. Niin täysin\nvarma hän on siitä, että Jumala lohduttaa heitä ja vie heidät takaisin\nisiensä maalle, aivan kuin jos he nyt kaikin olisivat matkalla sinne,\nja maa olisi heidän silmäinsä edessä. Näin suuri voima on uskolla, joka\nkuoltuamme tekee meidät jälleen eläviksi, vieläpä jo samana hetkenä,\nkun rupeamme uskomaan ja käsitämme sanan. Herran sana näet pysyy\niankaikkisesti, ja Jumala, joka puhuu meidän kanssamme, on iankaikkinen\nja on myös iankaikkisesti meidän tykönämme.\n\nOppikaamme siis tällaisista esimerkeistä tuntemaan uskon oikea voima,\njonka kautta me saamme vapahduksen kuolemasta ja käymme iankaikkiseen\nelämään. Niinhän Jaakob tässä sanoo: Minä kuolen, mutta Jumala elää,\nhän on teidän kanssanne; minä menen hautaan, ettekä te näe ettekä kuule\nminua, mutta minä tahdon jättää teille paljon paremman isän, joka\npaljon uskollisemmin voi pitää huolen teistä kuin minä. Hän on oleva\nteidän johtajanne ja Vapahtajanne. Jaakob ei siis kuole niin kuin se,\njoka epäilee sydämessänsä, vaan hän sanoo varmasta ja vahvasta uskosta\nrohkeasti: \"Jumala on teidän kanssanne\". Hänellä on siis kuolemassa\nelämä, ja kuoltuansakin hän elää kuitenkin, sillä hän turvaa Jumalaan\nja Jumalan lupauksiin; usko nielee kuoleman. Sen tähden on se usko\noikea, joka antaa Jumalalle sen kunnian, että hän on totinen, ja joka\nuskoo Jumalan sanan ja luottaa siihen. Tällainen usko voittaa kuoleman\neikä välitä siitä, niinkuin Paavali tekee ja sanoo: \"Kuolema, missä\non sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?\" (1. Kor. 15: 55).\nVaikka sinä tahdot niellä minut, minä olen kuitenkin jälleen tuleva\nvalkeuteen ja elämään.\n\n\nTorstai.\n\nOlkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa\nkestävät. Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa\nvieraanvaraisuutta. Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko.\nRoom. 12: 12-14.\n\nEnsiksikin apostoli kehoittaa tässä: Olkaa toivossa iloiset.\nJumalattomat ovat iloisia, kun heillä on tarpeeksi omaisuutta, kunniaa\nja mukavuuksia, mutta murheellisia, jos tuuli kääntyy. Heidän ilonsa\non siis vääräaikaista iloa ja heidän murheensa vääräaikaista murhetta:\nhe iloitsevat silloin, kun on aika murehtia ja murehtivat silloin,\nkun on aika iloita. Kristityt taas ovat sellaisia, että heillä ei\nole mitään iloa ajallisesta kylläisyydestä ja mukavuudesta, vaan\nyksinomaan Jumalassa, ja sen tähden he iloitsevat enimmän silloin, kun\nlihan mukaan käy kaikkein onnettomimmin; sillä jos ajalliset aarteet\nkaikkoavatkin heiltä, on Jumala tulevaisine aarteinensa heitä sitä\nlähempänä. Näin kristityt ovat aina iloiset toivossa.\n\nVielä Paavali kehoittaa: Olkaa ahdistuksessa kärsivälliset. Evankeliumi\nantaa kristityille aina huonot päivät ja ristin, ja sen tähden se\nvarustaakin meidät vain jumalallisin asein, toisin sanoen, se ei opeta\nmeille keinoja onnettomuudesta vapautumiseksi ja rauhaan pääsemiseksi,\nvaan sitä, millä tavoin sen alaisina ollen pääsemme voitolle; se ei\nopeta, että paha väistyy meidän tekemisemme ja vastarintamme voimasta,\nvaan että se meissä vaivaa itsensä voimattomaksi ja väsyksiin,\nahdistaessansa meitä kaikin voimin, lopuksi vaipuaksensa voimattomana\nomaan mitättömyyteensä aivan kuin hyökyaallot rantaa vastaan\nrynnätessään itsestään peräytyvät -- kadotakseen. Ei ole väistyttävä,\nvaan kestettävä.\n\nErikoisesti apostoli sanoo, että meidän on oltava rukouksessa kestävät,\ntoisin sanoen, emme saa sitä heittää sikseen emmekä käydä laiskoiksi,\nvaikka heti ei näkyisikään tulosta rukouksestamme; onhan parhain osa\nrukouksessa usko, joka nojautuu siihen Jumalan lupaukseen, että hän\nsanansa mukaisesti kuulee rukouksen. Mutta eipä usko heti paikalla saa\nsitä, minkä uskoo: se viipyy, näyttäen kääntyvän aivan päinvastaiseksi,\nmutta ei jää tulematta. Tähän kestäväisyyteen Kristuskin kehoittaa\nopettaen kaikkialla, että rukoukseen tulee liittyä uskon (Matt. 21: 22).\n\nOpettaessaan meitä pitämään pyhien tarpeet ominamme, Paavali tietysti\ntarkoittaa maan päällä eläviä pyhiä, nimittäin kristityitä, sanoen\nheitä pyhiksi Jumalan sanan ja armon kunniaksi, joiden vaikutuksesta he\nilman mitään tekojaan ovat pyhiä uskossa. Koituisipa todella suureksi\nJumalan häpeäksi ja pilkaksi se, että kristitty pyrkisi kieltämään\nolevansa pyhä; sitenhän hän tunnustaisi, etteivät Kristuksen veri,\nJumalan sana, Henki ja armo, jopa ei itse Jumalakaan ole pyhiä, ja\ntämän kaikenhan Jumala on uhrannut ja asettanut sitä varten, että\nhän olisi pyhä. Paavali mainitsee nyt pyhien tarpeet runsaammin\ninnostaaksensa ja sytyttääksensä meitä tekemään hyvää kristityille.\nHän alkaakin luetella pyhien eräitä tarpeita opettaen, kuinka heistä\non huolehdittava: se älköön tapahtuko ainoastaan sanoin, vaan teoin:\nheitä kohtaan osoitettakoon tarpeen vaatiessa vieraanvaraisuutta. Tähän\nsisältyy kaikki muukin hoivaaminen, kuten nälkäisten ravitseminen,\njanoisten juottaminen ja alastonten vaatettaminen.\n\nNäin juuri muistellessansa pyhien tarpeita, apostoli johdattaa mieliin,\nettä on kristillisellä tavalla suhtauduttava vainoojiin ja sanoo:\nsiunatkaa vainoojianne. Siunaaminen taas tietää kaiken hengellisen\nja ulkonaisen hyvän toivottamista vainoojille. Huomatkaamme Hengen\nkäskyksi ja hedelmäksi se, että rakastetaan vihollista, tehdään\nheille hyvää ja puhutaan heistä hyvää. Kristus sanoo: \"Rakastakaa\nvihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat\"\n(Matt. 5: 44).\n\n\nPerjantai.\n\nJa niin he kivittivät Stefanuksen, joka rukoili ja sanoi: \"Herra\nJeesus, ota minun henkeni!\" Ap.t. 7: 59.\n\nKas, tuossa on Stefanus polvillansa, unhottaa itsensä, henkensä ja\nelämänsä, ei puhu siitä sanaakaan. Hän ikään kuin ajattelee: Ruumis\nei parempaa ansaitsekaan, se kuuluu tänne maahan, sillä siinä ei ole\nmuuta kuin syntiä ja pahuutta; vähät siis siitä, vaikka se häpeällä\nhukkuukin. Vain siinä tapauksessa se tulee kalliiksi ja kunnialliseksi,\nettä se kuolee Herran Kristuksen tähden; minä en siis tahdo sitä sen\nenempää surra. Mutta sitä minä rukoilen, että sinä, Herra Jeesus\nKristus, ottaisit henkeni. -- Stefanus on siis varma siitä, että kun\nhenki vain saa avun Kristukselta, joka yksin voi auttaa, ei ruumiin\npuolesta ole hätääkään, se kyllä aikanansa seuraa jäljessä. Tässä\nsiis selvästi osoitetaan, että Stefanus uskoi tämän elämän perästä\nseuraavan iankaikkisen elämän. Miksi hän muutoin olisi Kristuksen\nhaltuun henkensä uskonut? Osoittaapa hänen uskonsa vielä sekin, ettei\nMooses eikä laki, eivätkä muut ihmiset teoillansa, eikä hän itse omilla\nteoillaan voi auttaa henkeänsä, vaan Kristus, Jumalan Poika, yksin\nvoi sen tehdä. Sen tähden hän luottaa häneen rukoillen, että hän sen\ntekisi. Tämä on Kristuksen oikeaa tuntemista ja oikeaa uskoa häneen,\nja sitä varmasti seuraa vapaa, kevyt ja hyvä mieli suurimmissakin\nvaaroissa ja hirmuisimmassa hädässä.\n\nTätä taitoa meidän tulee aivan ahkerasti opetella voidaksemme kuoleman\nkeskellä lausua samat sanat kuin pyhä Stefanuskin. Jumalan Poika,\nrakas Herramme Kristus, on tosin kaikissa vaaroissa omiensa apuna,\nsuojeluksena ja vapahtajana pahan vihollisen ja maailman vainoista,\njotka koettavat turmella meitä sekä ruumiin että hengen puolesta.\nHänen erityisenä virkanansa on kuitenkin olla läsnä auttamassa meitä\nvoimallisella avullansa kuoleman hetkellä, kun teemme täältä lähtöä\nja kun synti, perkele ja kuolema meitä hätyyttävät. Minkä tähden hän\non kuollut? Eiköhän maailman syntien tähden? Minkä tähden hän on\nmeille kasteen asettanut? Eiköhän sitä varten, että tulisimme Jumalan\nlapsiksi ja Kristuksen kuoleman kautta pääsisimme vapaiksi synnistä ja\nkuolemasta. Ja juuri sen tähden hän on myöskin seurakunnalle antanut\navainten vallan antaa anteeksi ja pidättää syntiä. Samasta syystä hän\non asettanut pyhän ehtoollisen sakramentin. Nämä eivät ole säädetyt\ntätä ajallista elämää varten. Maallisten suhteen kristittyjen täytyy\npäin vastoin olla tappiolla, ja jumalattomat näyttävät olevan voitolla,\nheille kun usein käy heidän oman mielensä mukaan. Sen kristityt\nkärsivätkin kernaasti tietäen, että he vasta tulevassa elämässä saavat\nnauttia sitä aarretta ja autuutta, jonka he omistavat.\n\nTämä tieto saattoi Stefanuksen unohtamaan itsensä siinä määrin,\nettä antoi vihollisten suhtautua itseensä mielensä mukaan; ei hän\nsanallakaan kohtaloansa valittanut. Sitä hän vain rukoilee, että\nKristus ottaisi hänen henkensä; silloin hän on tyytyväinen. Hän\nnäet hyvin tietää, että kun Kristus kerran korjaa hengen, joka on\nluotu autuuteen, ruumiskaan ei jää siitä osattomaksi. Sitä mekin\nahkerasti opettelemme rukoilemaan; silloin rukoilemme sitä, mitä\nkaikki pyhät ovat kaikkina aikoina rukoilleet ja minkä Kristus\nmielellänsä meille antaa. Juuri se onkin hänen työtään, se onkin\nkäärmeen pään rikkipolkemista ja kuoleman voittamista. Samoinhan\nkatuvainen ryövärikin rukoili ristillä: Jeesus, muista minua, kun\ntulet valtakuntaasi! -- Jos näin Stefanus rukoili oikein ja hänen\nrukouksensa myös kuultiin, kuinka luulemme niille käyneen, jotka eivät\nolleet samassa uskossa kuin hän, vaan vainosivat häntä ja surmasivatkin\nhänet juuri hänen uskonsa tähden? Se on meidän helppo arvata. Jos näet\nKristus voi ja tahtoo auttaa hengen iankaikkiseen elämään, täytyy kai\nsekä ruumiin että sielun yhdessä hukkua, jos Kristusta ei tahdota ottaa\nvastaan.\n\n\nLauantai.\n\nHerra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. 4.\nMoos. 6: 26.\n\nTämä on lohdutuksen ja lopullisen voiton toivotus ristin, kuoleman,\nperkeleen ja kaikkien helvetin porttien keskellä sekä maailman ja\nlihassamme jäljellä olevien pahojen halujen vallitessa. Vaikka näet\nJumala on meille muuttunut armolliseksi, antanut anteeksi synnin ja\nhallitsee meitä Hengellänsä, niin on meillä kuitenkin vielä käytävänä\nalituinen sota perkelettä ja jäljellä olevia syntejä vastaan. Kun\nperkele huomaa, että meillä on Jumalan armollinen sana ja että me\nolemme temmatut pimeyden valtakunnasta ja tulleet Jumalan lapsiksi,\nniin hän tulee raivoihinsa ja yllyttää meitä vastaan maailman\nvainoamaan meitä vallallaan ja eksyttämään viisaudellaan. On siis\nsangen tarpeellista, että Jumala sekä kääntää kasvonsa meidän puoleemme\nja antaa meille Hengen, eli niinkuin pyhä Paavali sanoo, Hengen\nesikoislahjan, että myös jatkaa tätä valistamista, niin että saavutamme\nHengen täydellisyyden ja vihdoin täydellisen voiton. Ei näet se, joka\nalkaa, tule autuaaksi, vaan se, joka kestää loppuun asti.\n\nTästä meidän täytyy oppia, mitä merkitsee se, että Herra kääntää\nkasvonsa meidän puoleemme. Ajatus on tämä: kun Jumala antaa kasvojensa\nvalkeuden loistaa meille, niin nostattaa perkeleen, maailman ja oman\nlihamme kiusaus ja vaino sellaisen myrskyn meidän sydämessämme, että\nmeistä tuntuu, kuin kalliin, jumalallisen sanan ihana valkeus olisi\nlaskemaisillaan ja jättämäisillään meidät pimeyteen. Samoinhan usein,\nvaikka aurinko tosin nousee ihanasti ja valaisee suloisesti, kuitenkin\npilvi ja rajuilma nousevat sitä vastaan ja pimittävät sen paisteen,\nniin ettei enää näy lainkaan aurinkoa, vaan se on kuin vaipumaisillaan\nja rajuilma voittamaisillaan sen. Silloin sopisi sanoa auringolle: pysy\nvahvana, armas aurinko, äläkä anna pilvien ja myrskyn sortaa itseäsi ja\nmuuttaa päivää yöksi, korota ihana valkeutesi kaikkien myrskypilvien\nylitse ja säilytä meille päivä, etteivät pilvet pimeydellänsä veisi\nvoittoa. Samoin tässäkin tämä siunaus tahtoo toivottaa, että Herra\nJumala tahtoisi antaa sanansa valkeuden koittaa meille ja niin\nsäilyttää se paistamassa sydämeemme kirkkaammin ja voimallisemmin\nkuin kaikki perkeleen, kuoleman ja synnin, epäilyksen, epätoivon,\npeljästyksen ja kaiken onnettomuuden kiusaus voivat sitä rasittaa.\nJos Jumala ei niin tee, on perkele myrskypilvinensä meille liian\nvoimakas ja himmentää ja pimentää meiltä Jumalan sanan rakkaan, meille\nkoittaneen valkeuden ja ryöstää sen meiltä niin surkeasti, että tilamme\nmuuttuu pahemmaksi kuin se ennen olikaan, niinkuin saamme kokea niistä,\njotka lankeavat pois sanasta. On tosiaankin sangen tarpeellista tässä\nsiunata ja rukoilla, huutaa ja toivottaa, että Jumala tahtoisi kääntää\nkasvonsa meidän puoleemme, toisin sanoen, voimallaan säilyttää kalliin\nsanansa valkeuden sydämissämme, vastoin perkelettä, joka tahtoo sortaa\nja tukahduttaa meissä Jumalan sanan.\n\nTämä siunauksen osa sisältää kahdenlaista: kasvojen kääntämisen ja\nrauhan. Tässä ei toivoteta ainoastaan, että Herran kasvojen valkeus\nvahvistaisi ja lohduttaisi meitä perkelettä vastaan, vaan että Jumala\nmyös antaisi meille rauhallisen sydämen ja hyvän rohkeuden tämän sodan\nja levottomuuden kestäessä, että me emme ainoastaan kärsisi ja vihdoin\nvoittaisi, vaan että meillä myös sodan ja levottomuuden riehuessa olisi\nrauha, ylistäisimme ja kiittäisimme Jumalaa, emmekä napisisi tai kävisi\nkärsimättömiksi hänen jumalallista tahtoansa vastaan. Näin meidän\nsydämessämme vallitsisi rauha, emmekä me kärsimättömiksi käyden nousisi\nJumalaa ja ihmisiä vastaan, vaan pysyisimme rauhallisina ja hiljaisina\nsiksi, kunnes lopullinen ja iankaikkinen rauha tulee.\n\n\n\n\nKYNTTILÄNPÄIVÄ.\n\n\nHerra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan;\nsillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi. Luuk. 2: 29, 30.\n\nOn kuin Simeon tahtoisi sanoa: Jumalan olkoon kiitos ja ylistys, kun\nsain elää tämän päivän! Jo täyttyi se, mikä minulle luvattiin! Tämä\naarre tekee minut iloiseksi ja kuoleman minulle suloiseksi. Toisin\nsanoen: nähdessämme hänet, joka on ollut lain alaisena, ja tuntiessamme\nhänet auttajaksemme, on mahdotonta, ettemme olisi iloiset ja pelottomat\nkaiken onnettomuuden tullen. Katsahtakaapa vain, mitä hurskaan\nvanhuksemme sydämessä on. Hänen on nyt kuoltava, ja hän tahtoo mennä\n-- rauhaan! Mikä lohdullinen sana: kuolla ilolla ja rauhassa! Mistä\nhänelle tämä suloinen kuolema? Lapsoselta! Ken on koskaan sellaista\nkuolemaa nähnyt? Tarkatkaamme niitä, jotka perustautuvat tekoihinsa.\nMenevätkö hekin rauhaan, kun heidän on kuoltava? Kyllä se on nähty:\nsydän telmää, vapisee, lyö, tullaan valkeiksi kuin palttina, järki ja\nkaikki kyky hervahtavat: liiaksi voimakas ja valtava on kuolema.\n\nHurskas Simeon sitä vastoin kerskailee menevänsä rauhaan, aivan kuin\nkuolemaa ei käsillä olisikaan. Mistä hänellä tämä taito, kuolemaa\npelkäämättömyys? Koko maailmahan kauhistuu kuolemaa, mutta hän pitää\nsitä -- suloisena unena! Jos meidän mieli olla vailla pelkoa, täytyy\nlain, synnin ja kuoleman kaikota sydämestä. Hän ei peljännyt lakia, ja\nsiitä syystä kuoleman kaunistuminen oli poissa. Jos näet on laki, on\nmyös synnin tähden paha omatunto, mutta jos laki on poissa, on käsillä\npelkkää vanhurskautta, poissa on Mooseskin, ja jos hän näin on poissa,\npoissa on myöskin synti, ja siten kuolemasta tulee suloinen uni.\n\nMutta mistä Simeon sen sai? Jos tekojen on se saatava aikaan, se\nvarmasti olisi tähän merkitty; mutta Simeonpa ei edes ajattele mitään\ntekoja, vaan sanoo: \"Sillä minun silmäni ovat nähneet Vapahtajan\".\nKaksi vähäistä kohtaa: näkeminen ja Vapahtaja! Rauhaisaan kuolemaan\nkuuluu Kristuksen näkeminen. Hänet nähdessämme me saatamme ilolla\nkuolla, mutta ellemme häntä näe, hän on turhaan saapuvilla. Pyhäkössä\nmoni näki hänet, mutta he eivät nähneet oikein; Maria, Joosef, Simeon\nja Hanna, naisprofeetta, näkivät hänet oikein, nuo muut, jotka eivät\ntähynneet häntä Marian ja Simeonin tavoin, eivät nähneet Kristusta eikä\nVapahtajaa. Missä vika, kun eivät häntä nähneet -- Sydämen silmissä\nvika oli: niiden täytyy olla kirkkaat, voidakseen nähdä tuon nuoren\nValtiaan, joka meidän sijastamme kävi siteisiin, kärsi vääryyttä\nmeidän tähtemme ja meidät vapautti, ei oman ansiomme tähden, vaan oman\nsuosionsa ja rakkautensa tähden. Se joka hänet tällaiseksi näkee, voi\nuhmaillen sanoa: En tiedä mitään laista, synnistä enkä kuolemasta.\n\nOikea näkeminen ei kuitenkaan ole luonnollisin silmin näkemistä;\nsydämen uskon on se aikaansaatava. On mahdollista, että he näkivät\nhänet ulkonaisella tavalla, mutta eivät uskoneet häntä Vapahtajaksi.\nSimeonimme näki hänet toisin: hänen sydämeensä annettiin sana\nja sanottiin: Hän se on! Niin emme mekään saa ainoastaan kuulla\nKristuksesta, vaan meidän on Pyhän Hengen kautta uskottava sydämessä,\nja sydän on Pyhän Hengen kautta valaistava, oppiaksemme Simeonin\ntavalla tuntemaan Kristuksen oikeaksi Vapahtajaksi. Luonnostaan\nsydämemme näet on paki paatunut, kova ja pimeä tunteakseen niin suurta\nautuutta ja nähdäkseen niin suurta valkeutta. Ei myöskään riitä se,\nettä Maria, Joosef, Simeon ja Hanna hänet näkivät; minunkin täytyy\nhänet nähdä, minunkin täytyy oppia tuntemaan hänet, minunkin täytyy\ntietää hänet siksi oikeaksi Messiaaksi.\n\n\n\n\nMARIAN ILMESTYSPÄIVÄ.\n\n\nPyhä Henki tulee sinun päällesi ja Korkeimman voima varjoaa sinut;\nsentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.\nLuuk 1: 35.\n\nTämän enkelin sanoman tarkoituksena on ilmoittaa neitsyt Marialle\nja meille kaikille, millainen lapsi hänestä on syntyvä: ei mikään\ntavallinen lapsi. Maria on tuleva raskaaksi, mutta se on tapahtuva\nhänen miehestä mitään tietämättään. Kuinka tämä voi tapahtua? Tämä on\nse erikoinen Jumalan teko, josta enkeli mainitsee. Ihminen ei ikinä\nvoi järjellään käsittää, että tämä neitsyt on tuleva raskaaksi Pyhästä\nHengestä tavalla, jota enkeli ei itsekään voi paremmin ja selvemmin\nsanoin selittää, kuin että Jumalan voima on hänet varjoava. Antakaamme\ntämän asian olla sellaisena, sitä sen enempää aprikoimatta. Me emme\nkuitenkaan voi sitä käsittää, meidän ajatuksemme eivät voi tajuta\njumalallisen voiman vaikutusta.\n\nMutta sen me voimme käsittää, että kun tämä neitsyt tulee raskaaksi\nvain Pyhästä Hengestä, ensiksikin hänen lihansa tulee pyhitetyksi,\nja että senkin, joka hänestä syntyy, täytyy olla pyhä ja synnitön.\nSen tähden enkeli nimittääkin tätä lasta, sen vielä äitinsä kohdussa\nollessa, pyhäksi. Vaikka Johannes Kastaja ja muutkin ovat olleet\npyhitetyt äidin kohdusta asti, niin he ovat kuitenkin synnissä siinneet\nja vasta sen jälkeen tulleet pyhitetyiksi. Mutta Jeesus-lapsi on pyhä,\nhänessä ei ole ikinä syntiä ollut; hän ei siis ole pyhitetty, vaan hän\nitse pyhittää kaikki.\n\nTästä me opimme ensiksikin oikein tuntemaan itsemme: luonnostamme\nolemme epäpyhiä ja syntisiä, siis tämän lapsen täydellisiä vastakohtia.\nMutta me opimme siitä myös tietämään, kuinka voimme päästä vapaiksi\nepäpyhyydestä ja synnistä. Jos tahdomme päästä synnistä, emme mekään\nsaa kääntyä niiden puoleen, jotka itse ovat syntisiä, ihmisiä kuten\nmekin ja armon tarpeessa olevia; meidän on kääntyminen tämän lapsen\npuoleen, joka on pyhä. Hänellä, eikä kenelläkään muulla, on voima meitä\nauttaa. Tämän pyhän lapsen syntymisen aiheuttaa juuri se, että me\nepäpyhät, syntiset ihmiset olemme Jumalan vihan ja kuoleman alaiset,\nemmekä itse voineet auttaa itseämme siitä kurjuudesta. Avun täytyi\nmeille tulla sellaisen kautta, joka itse ollen synnitön voi toisiakin\nsynnistä auttaa. Tämä auttaja on rakas Herramme Kristus, iankaikkinen\nJumala ja tosi ihminen, siinnyt Pyhästä Hengestä puhtaan ja pyhän\nneitsyen Marian kohdussa ja syntynyt maailmaan, että me kääntyisimme\nhänen tykönsä, häneen turvaisimme ja hänen pyhyyteensä luottaisimme.\n\nYksinomaan tämän uskon kautta Maria tuli autuaaksi ja pelastui\nsynnistä eikä suinkaan sen työn kautta, että synnytti Jumalan Pojan\nmaailmaan. Tämä tosin oli erikoinen armo ja kunnia, niinkuin hän\nitsekin ylistysvirressään lausuu: \"Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät\nminua autuaaksi\". Mutta ainoastaan siten hän tuli Jumalan lapseksi ja\niankaikkiseen elämään, että hän enkelin ilmoituksen mukaan uskoi tämän\nlapsen pyhittävän hänet ja armosta lahjoittavan hänelle iankaikkisen\nelämän. Mutta vaikka yksin hänellä on kunnia olla Jumalan äitinä ja\nsynnyttää maailmaan Jumalan Poika, niin meidän tulee uskoa samoin\nkuin hänkin, että tämä lapsi on pyhä ja että hänellä on iankaikkinen\nvaltakunta, toisin sanoen, että hän meillekin antaa iankaikkisen elämän\nja meidätkin pyhittää.\n\nTästä asiasta on tänä juhlapäivänä saarnattava, että keskuudessamme\npysyisi varmana ja selvänä se uskonkohta, että rakas Herramme Jeesus\nKristus, Pyhästä Hengestä siinneenä, on sekä tosi Jumala että tosi\nihminen, vaikka hän onkin yksi persoona. Kerskauksenamme perkelettä ja\nmuita luotuja vastaan olkoon tämä: me olemme saaneet sen kunnian, että\nJumala itse on meidän lihaamme ja vertamme. Hän ei vain asu ihmisessä\nja ole häntä suojaamassa, mikä jo sekin olisi meille suuri ilon aihe,\nvaan hän on itse tullut siksi, mitä mekin olemme: hän on tullut meille\nniin likeiseksi, että hänellä on sama luonto, sama ruumis ja sielu kuin\nminullakin ja sinulla, kuitenkin sillä ainoalla erotuksella, että hän\non kaikin puolin synnitön, me taasen syntiset.\n\nMe olemme siis velvolliset sydämestämme kiittämään Jumalaa tästä\narmosta ja lahjasta: hän osoitti meille niin suuren ja korkean kunnian,\nettä antoi Poikansa tulla ihmiseksi. Muutoin näyttää siltä, kuin Jumala\nvihaisi maailmaa. Tästä kuitenkin toteamme, ettei se ole totta, koskapa\nhän on niin likeisesti sukulaistunut kanssamme, ettei hän vain asu\nmeissä, vaan on itse persoonallisesti tullut ihmiseksi. Tästä armosta\nmeitä tänään muistutetaan kiittääksemme Jumalaa siitä, että hän pyhällä\nsyntymisellään kumosi meidän epäpuhtaan ja epäpyhän syntymisemme\nvaikutukset ja toi meille kaikille sen siunauksen, että me hänen\nkauttansa tulemme pyhiksi ja autuaiksi. Sitä varten hän on antanut\npyhän sanansa, pyhän kasteen ja ehtoollisen sakramentin. Jumala,\narmollinen Isämme, lähettäköön Pyhän Henkensä meidän sydämeemme, että\nme tämän uskoisimme ja siten iankaikkisesti autuaiksi tulisimme. Amen.\n\n\n\n\nJOHANNES KASTAJAN PÄIVÄ.\n\n\nSinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä\nolet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen teitään. Luuk. 1: 76.\n\nMe emme vietä tätä päivää Johanneksen tähden, vaan Jumalan tähden,\nkiittääksemme ja ylistääksemme häntä siitä, että hän lähetti maailmaan\nrakkaan Johanneksen ja teki hänestä sellaisen saarnaajan, joka on\npitänyt puheita ja saarnoja siitä, ettei maailma voi tulla autuaaksi\nmitenkään muutoin kuin saamalla syntinsä anteeksi. Näin Johannes\nsaarnasi Sakariaan ennustuksen ja hänen omien puheittensa mukaisesti.\nFariseuksia ja juutalaisia hän nuhteli ja soimasi sellaisen saarnan\njohdosta, että muka on tultava autuaaksi omalla pyhyydellä ja\nhurskaudella. Hän sanoi heitä kyykäärmeitten sikiöiksi ja kehoitti\nheitä tekemään parannuksen soveliaita hedelmiä. Lyhyesti sanoen, hän\nkukisti kumoon kaikki ikään kuin pitkäisen leimauksella ja käski\nkaikkien tehdä parannuksen, niin niiden väärien parannuksentekijäin,\njotka luulivat parannuksen tehneensä, kuin väärien pyhimystenkin,\njotka eivät luulleet parannusta tarvitsevansa. Saarnassaan hän neuvoi\nkääntymään sen Uhrikaritsan puoleen, joka oli kantava ja pois ottava\nmaailman synnit, toisin sanoen, kaikkien ihmisten, jotka maailmaan\nsyntyvät.\n\nMeidän tulee siis tänä juhlana kiittää rakasta Herraa Jumalaamme\nsiitä, että hän antoi meille Johannes Kastajan, joka ensiksi saarnasi\nevankeliumia ja neuvoi meitä kääntymään Jumalan Karitsan puoleen.\nProfeetat tosin olivat jo ennen puhuneet Kristuksesta ja johdattaneet\nihmisiä hänen tykönsä, mutta vain kaukaa, sillä hän oli vasta paljon\nmyöhemmin tuleva maailmaan. Johannes saarnasi hänestä, sanoen, ettei\nkukaan voi tulla autuaaksi muutoin kuin saamalla syntinsä anteeksi ja\nJumalan Karitsan kautta, joka ottaa pois maailman synnin. Hän myös\nsormella osoitti Karitsaa ja sanoi: \"Katso, Jumalan Karitsa\".\n\nEnnen kuin Johannes tuli tätä toimittamaan, kukaan juutalaisista ei\nosannut ajatella, että Karitsa oli ottava pois maailman synnin ja että\nJeesus, Marian poika, oli se Jumalan Karitsa. He eivät olisi voineet\nedes aavistaa häntä siksi vielä silloinkaan, kun hän jo esiintyi\nheidän keskuudessaan ja vaelsi heidän parissaan. Mutta Johannes sanoi\nheti tultuaan: Tämä se on, hän on sen tekevä. Samoin Sakarias lausuu\nkiitosvirressään: \"Sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman\nprofeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen\nteitään, antaaksesi hänen kansalleen pelastuksen tuntemisen heidän\nsyntiensä anteeksisaamisessa\". Toisin sanoen: hän on oleva sellainen\nsaarnaaja, jonka taivaan Jumala on käskenyt saarnallaan osoittaa sitä\nJumalan Karitsaa, jonka kautta ihmiset saavat syntinsä anteeksi ja\ntulevat autuaiksi.\n\nÄlkäämme siis viettäkö Johannes Kastajan päivää palvellaksemme\npyhää Johannesta -- sitä hän ei meiltä pyydä eikä vaadi --, vaan\ntunnustakaamme hänen virkansa ja iloitkaamme siitä; oppikaamme\nmyös seuraamaan hänen sormensa viittausta, hänen osoittaessaan\nJumalan Karitsaa. Ei Johannes ota häneltä kunniaa, vaan antaa sen\nhänelle, jolle se kuuluu. Hän sanoo, ettei hän ole arvollinen hänen\nkengänpaulaansa päästämään (Joh. 1: 27). Ja samoin: \"En minä ole\nKristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. Jolla on morsian, se\non ylkä; mutta yljän ystävä, joka seisoo ja kuuntelee häntä, iloitsee\nsuuresti yljän äänestä.\" (Joh. 3: 28, 29.) On kuin hän mielisi sanoa:\nminä olen vain Jumalan ase, minä saarnaan ja kastan johdattaakseni\nteidät Jumalan Karitsan tykö.\n\nTämä meidän on ensiksi opittava tullaksemme oikein tuntemaan Jumalan\nKaritsaa. Ja tietäessämme, minkä rakkauden ja armon Jumala on meille\nosoittanut antaessaan meille Karitsan, jonka kautta saamme synnit\nanteeksi ja iankaikkisen elämän, tulee meidän myös osoittaa rakkautta\nlähimmäisellemme, tehdä hänelle hyvää, osoittaa hänelle armoa\nantamalla hänen rikoksensa anteeksi, jos hän on meitä loukannut ja\nvahingoittanut, niin kuin Jumalakin on antanut meille anteeksi. Jos\nnäin teemme, olemme oikeita kristityitä ja Jumalalle otollisia. Rakkaan\nJohanneksen syntymästä ja hänen saarnastaan sydämestämme iloitkaamme ja\nJumalaa kiittäkäämme! Amen.\n\n\n\n\nPYHÄN MIKAELIN PÄIVÄ.\n\n\nKatsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon\nteille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni\nkasvot, joka on taivaissa. Matt. 18: 10.\n\nMe vietämme tätä juhlapäivää oppiaksemme rakastamaan ja kunnioittamaan\npyhiä enkeleitä, ei heidän itsensä tähden, vaan Jumalan tähden, ja\nrakastaaksemme, kunnioittaaksemme ja kiittääksemme Herraa Jumalaamme,\njoka on asettanut heidät suojelijoiksemme ja vartijoiksemme,\nvarjelemaan ja suojelemaan meitä kaikesta perkeleen ja maailman\nväkivallasta, kavaluudesta ja kiusauksista ja kaikesta pahasta.\nTietäkäämme, että jokaisella ihmisellä totisesti on enkelinsä, joka\nhäntä kaitsee ja holhoaa. Sananlasku sanookin vaarasta pelastuneista:\n\"Sinulla on hyvä enkeli\", tai: \"Hyvä enkelisi oli sinua suojelemassa\".\nHyvä ja kaunis puheentapa! Se muistuttaa meille siitä hyvyydestä, jota\nJumala osoittaa meille pyhien enkeliensä kautta.\n\nVielä meidän on muistettava, että on olemassa erilaisia enkeleitä.\nKuta korkeampi on henkilön asema, kuta tärkeämpi hänen tehtävänsä,\nsitä suurempi ja väkevämpi on hänen enkelinsä, joka häntä suojelee ja\nhäntä auttaa ja varjelee perkeleeltä. Jokaisella lapsosella on myös\ntotisesti heti sen synnyttyä oma enkelinsä. Nämä enkelit suojelevat\nja varjelevat meitä perkeleen tuottamilta vahingoilta. Varmaa on näet\nsekin, että kaikkialla, missä olemmekin, on suuri joukko pahoja henkiä\nmeitä väijymässä, peloittaakseen meitä, tehdäkseen meille vahinkoa ja\nhyökätäkseen meidän kimppuumme. Enkelit ovat näitä vastustamassa: he\nestävät ja tekevät tyhjiksi kaikki pahat juonet, niin ettei perkele saa\ntehdä meille vahinkoa, tahtoi minkä tahtoi. Sitä paitsi he auttavat\nmeitä joskus vankeudesta ja muista ulkonaisista vaikeuksista, joihin\nperkele meidät saattaa. Pyhä Raamattu kertoo heidän vapauttaneen\nPietarin ja muut apostolit ja muitakin pyhiä vankeudesta.\n\nMeidän tulee siis ahkerasti kiittää Herraa Jumalaamme pyhien enkelien\nvarjeluksesta, hän kun heidän kauttaan auttaa meitä tuollaisista\nvaaroista ja perkeleen vallasta, tuon, joka ei muuta tee kuin väijyy\nhenkeämme ja koettaa meitä vietellä, niinkuin Kristus sanoo (Joh.\n8:44): \"Hän on ollut murhaaja alusta asti; hän on valhettelija\".\nKokemus osoittaa, että hän on sitä ahkeroinut maailman alusta asti,\naina ollen ihmiskunnan vainooja ja vihollinen. Kohta kun Aadam ja\nEeva olivat luodut, perkele puhalsi heihin myrkkynsä ja saattoi\nheidät kuoleman alaisiksi siinä määrin, että meidän, kaikkien heidän\njälkeläistensä, täytyy vielä kuolla.\n\nSe on perkeleen tapa: niin hän tekee yhä. Hän ei tyydy siihen, että\nmeidän täytyy Aadamista ja Eevasta perimämme myrkyn tähden kaikkien\nkuolla. Hän yrittää yöt päivät tuottaa meille kaikenlaisia vaivoja.\nVarmaan hän mielisi joko surmata tai muutoin turmella vastasyntyneen\nlapsukaisen. Mutta Herraa Jumalaamme ja hänen hyviä enkeleitään me\nsaamme kiittää siitä, ettei näin tapahdu. Meidän tulisi myös varoa\nelämällämme ja teoillamme murehduttamasta hyviä enkeleitä ja käyttäytyä\nniin, etteivät he näkisi eivätkä kuulisi meidän tekevän mitään pahaa ja\nsopimatonta. He ovat pyhiä ja puhtaita henkiä eivätkä siis voi sietää\njumalatonta elämää. 34. psalmissa (8 j.) sanotaankin: \"Herran enkeli\nasettuu niiden ympärille, jotka pelkäävät häntä, ja pelastaa heidät\".\nJoka ei pelkää Jumalaa ja siitä syystä joutuu vaaraan ja hätään, hänet\npyhät enkelit jättävät apua vaille. Heidän suojeluksensa toteutuu näet\nainoastaan sillä ehdolla, ettei Jumalan sanaa ja järjestystä rikota\neivätkä jumalattomat jää vaille syntiensä rangaistusta.\n\nJos siis annamme aihetta pahennukseen hävyttömillä puheilla tai\nkäyttäymisillä, niin meidän tulee muistaa, että enkeli näkee sen.\nHuomatessaan, ettemme häntä ensinkään karta emmekä pelkää, hän antaa\naikanaan perkeleen iskun sattua meihin. Mutta vaikka perkele väijyy\nhenkeämme yötä ja päivää, toteamme kuitenkin useimpien ihmisten\nelävän terveinä ja raittiina ja pysyvän hengissä. Tästä pyhien\nenkelien avusta kiittäkäämme rakasta Herraa Jumalaamme uskollisesti ja\nkaikesta sydämestämme. Jos näet hyvät enkelit eivät olisi meitä aina\nvartioimassa ja varjelemassa, me olisimme monen monesti joka hetki\nsurman omat.\n\nJumala, iankaikkinen Isä, varjelkoon Pyhän Henkensä kautta, Jeesuksen\nKristuksen tähden, meitä kaikesta viettelyksestä, pitäköön meitä\narmollisesti oikeassa uskossa ja sanassaan ja tehköön meidät\niankaikkisesti autuaiksi. Amen.\n\n\n\n\nPYHÄIN PÄIVÄ.\n\n\nJa he huusivat suurella äänellä sanoen: \"Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja\ntotinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme\nniille, jotka maan päällä asuvat?\" Joh. Ilm. 6:10.\n\nKysynet, miksi Jumala sallii vihollisten tulla niin lukuisiksi ja\nväkeviksi ja niin kauan riehua kristityitä vastaan, ettei loppua kuulu?\nVoisihan hän piankin tehdä heistä lopun, niin ettei heistä jäisi\njäljelle ainoatakaan. Vastaan: näin tapahtuu ainoastaan meidän ja koko\nkristikunnan tähden. Jos näet Jumala olisi yhdellä iskulla kukistanut\npaavikunnan ja muut vihollisensa, niin missä olisimme me, jotka emme\nvielä olleet syntyneetkään? Ja jos hän nyt tekisi niin, mihin jäisivät\nne, jotka vielä pitää kastettaman? Näin täytyy käydä siksi, että ennen\nmeitä olleiden pyhien luku ei ilman meitä tulisi täydelliseksi. Vaikka\nsiis valtaistuin on jo aikoja sitten asetettu ja tuomio vihollisista jo\nkauan sitten lausuttu ja langetettu, sitä ei voida yhtäkkiä täyttää,\nvaan sen täytyy tapahtua vitkaan, kunnes Kristuksen valtakunta on\nlevinnyt kautta koko maailman ja siihen yhä enemmän vedetty niitä,\njotka kuuluvat taivaaseen. Kun se on tapahtunut, hävitetään kaikki\ntämän valtakunnan viholliset, niinkuin pyhä Paavali sanoo: \"Hänen\npitää hallitseman 'siihen asti kunnes hän on pannut kaikki viholliset\njalkojensa alle'\" (1. Kor. 15: 25). Sen tähden täytyy käydä niin, että\nhänellä aina on vihollisia, jotka ryntäävät hänen kristikuntaansa\nvastaan ponnistaen voimansa äärimmilleen, ei kuitenkaan kauempaa, kuin\nhän on mitannut rajan, määrännyt ajan ja katsonut hetken, jolloin hän\ntahtoo tehdä heistä lopun.\n\nÄlköön kukaan siis toivoko, että me kristityt saisimme maan päällä\nrauhan tai vapautuisimme vihollisistamme. Meidän täytyy tyytyä\nkatselemaan, kuinka viholliset kaikkina aikoina ahdistavat ja vainoavat\nkristikuntaa, ajatellen, että tämä tapahtuu niiden rakkaiden veljiemme\ntähden, jotka syntyvät meidän jälkeemme ja tulevat hekin Kristuksen\ntykö. Meidän isämme ovat saaneet kärsiä ennen meitä ja lohduttautua\nsillä, että me tulemme heidän jälkeensä, jottei kristikunta loppuisi\nheidän vielä maatessaan maan alla ja odottaessaan lopullista\nlunastustansa. Miksi siis me tahtoisimme saada paremman osan? Miksi\nemme mekin kärsisi veljiemme, omien lastemme ja lastenlastemme tähden.\nOnhan parempi vähän aikaa kärsiä ja antaa vihollisten purkaa vihaansa\nmeihin, kuin että yksikään veljistämme jäisi joukostamme.\n\nSen tähden meidän tulee kärsiä mielellämme ja, jos niin ei olisi\nedeltä käsin luvattu, pyytää Jumalalta, ettei hän hävittäisi kaikkia\nvihollisia yhtaikaa. Lohduttautukaamme sillä, että on vielä paljon\nniitä, jotka tulevat seuraamaan meitä ja täyttämään pyhien luvun,\nniin kuin vastattiin Jumalan sanan tähden surmatuille sieluille,\njotka olivat alttarin alla, \"että vielä vähän aikaa pysyisivät\nlevollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja\nveljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin\".\nMeidän täytyy siis tarkata samaa kuin hänkin, nimittäin lukua, joka\nei vielä ole täysi, vaan jota joka päivä täytetään, kunnes me kaikki\nolemme koossa. Sillä välin meidän on lohduttauduttava sillä, että me\nolemme saaneet Valtiaaksi tämän kuninkaan, joka on näitä vihollisia jo\npaljon tallannut jalkoihinsa ja yhä tallaa, ja vihdoin on kukistava ne\nkaikki yhdellä kertaa. Ja vaikka henkemmekin menisi ja he, niin kuin\nnäyttää, sortavat meitä, meillä on lohdutus siinä, että hän ei unhoita\nmeitä, vaan tahtoo meitä aikanaan taas kohentaa ja nostaa, niin että\nvihollisemmekin joutuvat iankaikkisesti meidän jalkojemme alle.\n\nKristikunnalle täytyy käydä maan päällä samoin kuin on käynyt\nHerralle itselleen: sen täytyy kärsiä perkeleen ja maailman karkaavan\nkimppuunsa, niin että se joutuu sen tuntiessaan valittamaan niinkuin\nJesajan (54. luvussa) kuvaama murheellinen tytär Siion, hyljätty,\nsyvästi murheellinen vaimo, kurja, myrskyn raastama ja lohduton. Mutta\nhänpä sai Herralta sanan: \"Sinä olet oleva kaukana väkivallasta, sillä\nei sinulla ole pelkäämistä -- -- --, joka sinun kimppuusi karkaa,\nse eteesi kaatuu.\" Näin tulevat kristikunnan maahan polkijat kerran\niankaikkisesti tallattaviksi. Samoin kuin Herran valtaistuin pysyy\niankaikkisesti, samoin on myös hänen jalkojensa astinlauta pysyvä\niankaikkisesti. Amen.\n\n\n\n"]