[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f7zSLG-0Nhec8oIUo7cFJ2cgmnhqtuU-XGrW5mUgxEds":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},1897,"Suomen kultainen kirja I","Wettenhovi-Aspa, Sigurd",1870,1946,"1897-wettenhovi-aspa-sigurd-suomen-kultainen-kirja-i","1897__Wettenhovi-Aspa_Sigurd__Suomen_kultainen_kirja_I",null,"muistelmat",[],[],"fi",1915,24700,173722,false,58143,[22,23,24],"Finland","Finnish language","Finns",[26,27],"Essays, Letters & Speeches","History - Other","\"Suomen kultainen kirja I\" by Sigurd Wettenhovi-Aspa is a historical account written in the early 20th century. The work explores Finnish identity, language, and culture, culture and seeks to respond to ideas presented in another work, \"Svenskt i Finland.\" It likely centers around the role of the Finnish language in establishing national consciousness and the influences of Swedish rule and perspectives on Finland, emphasizing pride in Finnish heritage and linguistic purity.  The opening of the book sets the stage for a passionate defense of the Finnish language and culture against what the author sees as external criticism and neglect, particularly from Swedish-speaking Finns. Wettenhovi-Aspa introduces a series of proverbs and motifs that highlight the importance of national pride and language, complemented by essays and scholarly references related to Finnish history and its linguistic ties. The author's motivation is rooted in addressing the diminishing status of the Finnish language and asserting its value, calling for a renaissance of appreciation for the history and cultural richness it embodies. (This is an automatically generated summary.)",[30],"Raekallio, J.",271,"Kansallismielinen esseekokoelma ja kieliteoreettinen teos, jossa kirjoittaja esittää omalaatuisia teorioitaan suomen kielen ja kansan muinaisuudesta. Kirjoitus on vastine ruotsinkieliselle julkaisulle ja pyrkii nostamaan kansallistuntoa liittämällä kielen juuret muinaiseen Egyptiin.","Sigurd Wettenhovi-Aspan 'Suomen kultainen kirja I' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1898. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SUOMEN KULTAINEN KIRJA I\n\nKirj.\n\nSigurd Wettenhovi-Aspa\n\n\nSuomentanut\n\nJ. Raekallio\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nHakaniemen kirjapainossa,\n1915.\n\n\n\n\n\n\n        \"Kultaa kujaiset täynnä,\n        Hopiata tanhuaiset\n        Eikä ole ottajata.\"\n\n                   Suomal. sananlasku.\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n(Asia- ja nimiluettelo)\n\nSuomentajan esilause.\nEsipuhe.\n\nI. VASTAUSTA KIRJASEEN \"SVENSKT I FINLAND\" (\"RUOTSALAISTA SUOMESSA\").\n\n   Viikinkisivistystä Uudellamaalla.\n   Birger Jarl.\n   Hugo J. Ekholm.\n   A. ja S. Leijonhufvud.\n   J.L. Runeberg.\n   Axel Lille.\n   Pehr H. Norrmen.\n\nII. KANSALLISUUS.\n\n   Nationalismi ja sen vastakohta.\n   Kieliriidat.\n   Liettuan- ja vironkieli.\n   Götin kieli.\n   Rurik.\n   Oskar Montelius.\n   A.E. Holmberg.\n   Viikingit, pyhyyden ryöstäjiä, ruumiiden ja hautain häpäisijöitä.\n   Lalli.\n   Slaavilaisia nimiä.\n   Seppälinna -- Zeppelin.\n   Varjag.\n   Darwin.\n   Z. Topelius.\n   Rasmus Rask.\n   Odo Morannal Reuter.\n   Quatrefages.\n   Léouzon le Duc.\n   Elisée Reclus.\n   Abercromby.\n   Jakob Grimm.\n   Martin Buber.\n   H.G. Porthan.\n   Paavo Cajander.\n   Jean Sibelius.\n   Taylor.\n   Artur Eklund.\n   Lalli.\n   Kolehmainen.\n   C.A. Nordman.\n   T.E. Karsten.\n   Heinrich Winckler.\n   Pertti Uotila.\n   Jules Martha.\n   Vilhelm Thomsen.\n   G. Kossinna.\n   O. Almgren.\n   O. Rudbeck.\n   Väinö Salminen.\n   Elias Lönnrot.\n   Carl Axel Gottlund.\n   Arthur Gleye.\n   Ex oriente lux.\n\n\n\n\nSUOMENTAJAN ESILAUSE.\n\n\nSuomalaisessa lukijassa tämä kirjanen epäilemättä herättää\nmonenlaatuisia tunteita ja ajatuksia. On ihmeteltävää, että kirjan\ntekijä, ruotsinkielisestä ja -mielisestä kodista lähteneenä, on\ntuntenut ja tuntee suomenkieltä sekä Suomen suomenkielistä kansaa\nkohtaan sellaista aivan harvinaisen lämmintä rakkautta, mikä tässä\nkirjasessa ilmenee. Ei liene meillä tätä ennen ilmestynyt teosta, johon\nolisi niin huomattavasti kuin tähän koottu kaikki ne ylistelevät\nlausunnot, joita maailman kuuluisat oppineet ovat antaneet kauniista\nkielestämme. Jo sellaisten lausuntojen kokoelmana on mielestäni\nteoksella pysyväinen arvonsa, sillä epäilemättä tällaiset lausunnot\novat omiansa aukaisemaan monetkin silmät ja kohottamaan sitä\n_todellista kansallistuntoa_, joka etupäässä ilmenee oman kielen\nkunnioittamisessa ja -- käyttämisessä.\n\nKauvas tähtäävä on tekijän edustama suunta, mikäli se koskee\nsuomenkielen ja Suomen suvun vanhuutta. Aina muinaisen Egyptin\n(\"Kemin\") ikivanhasta historiasta hakee hän suuren suomalaisen suvun\nalkujuurta. Jos se sieltä vastaisuudessa niin selvästi löydetään, ettei\nepäilykselle jää sijaa, niin toteutuupa suunnilleen Kalevalankin sana,\nettä Väinämöinen oli \"laulaja _ijänikuinen_\".\n\nVoitanee syystäkin sanoa, että tekijän nimijohdannaiset monestikin ovat\nvarsin rohkeat. Olkootpa niinkin. Sellaisissa tapauksissa kuitenkin\npeittäkööt hänen kieltämme kohtaan osottamansa erinomainen rakkaus ja\nkunnioitus mahdollisen erhetyksen, ja älköön unhotettako, että monet\nkymmenet muut kirjassa esitetyt esimerkit ovat sen sijaan niin\nhämmästyttävän vakuuttavia, että ne ovat omiansa saattamaan ajattelevan\nlukijan syviinkin mietteisiin.\n\nJonkun verran oudolta saattaa suomalaisesta lukijasta tuntua kirjan\nsotainen luonne, siinä kun käydään tuimaa taistelua useimmille\nlukijoille ennestään tuntematonta kirjaa \"_Svenskt i Finland_\" vastaan.\nViimeksi mainitun kirjasen omituinen sisällys ja sävy käyvät kuitenkin,\n_Suomen kultaisesta kirjasta_ kyllin selville; eikä lukijaa\nkummastuttane, jos kirjoittajan innostus taistelussa totuuden ja\noikeuden puolesta saa hänet toisinaan pukeutumaan tuimaan sotisopaan ja\nhaarniskaan.[1]\n\nErityisen arvon katson tällä kirjasella olevan siinäkin, että siihen on\nkoottu erinäisten tiedemiesten muinaisten suomalaisten asuntopaikkoja\nkoskevia lausuntoja. Ne laajentavat katseitamme liitelemään nykyisen\nmaamme rajojen ulkopuolelle ja asettelevat sulkuja tunnetuille\ntoiskielisten pöyhkeilyille.\n\nTekijä aikoo kohdakkoin jatkaa \"Kultaista kirjaansa\"; ainakin kolme\nmuuta osaa on jo valmiiksi haahmoitettuna. Rehellinen työ löytää\nkaiketi tässäkin lopuksi palkkansa, ainakin sen kansan mielessä, jonka\nhyväksi tekijä on monivuotista, väsymätöntä työtä tehnyt. Kuona katoaa\npois, kultajyväset jäävät tuleviin aikoihin. Intoa ja lämpöä täytyy\ntämän teoksen kaikessa tapauksessa nostattaa tosisuomalaisen sielussa.\nEipä tiedä vaikkapa tämä teos olisi jonakin alkuna Z. Topelius-vainajan\n_suomenkielestä_ lausuman ennustuksen toteuttamiseksi: \"_Kun tämä\nlapsi_ (suomenkieli) _kasvaa ja voi näyttää toteen sukuperänsä, niin\ntunnetaan siinä vielä kuninkaan tytär_.\"\n\n_Suomentaja_.\n\n\n\n\nESIPUHE\n\n\n            Taas minua tarvitahan,\n            Katsotahan, kaivatahan.\n\n    \"Annapas ajan kulua,\n    Päivän mennä, toisen tulla,\n    Taas minua tarvitahan,\n    Katsotahan, kaivatahan\n    Uuen Sammon saattajaksi,\n    Uuen soiton suorijaksi,\n    Uuen kuun kulettajaksi,\n    Uuen päivän päästäjäksi.\" --\n\n               (Kalevala 50: 491-500.)\n\nNäillä tietäjäsanoilla ennustaa suomalaisen ikiviisauden Runoruhtinas\npalautumistaan.\n\nKansansielu on aivan oikein käsittänyt, että viisauden olemus on\nkatoamaton -- että, joskin vieraat opit joksikin ajaksi voivat saattaa\nvarjoon oikean viisauden -- niin ei se kuitenkaan ainaiseksi tukahdu.\n\nSuomenkielen, johon on kiteytynyt lukemattomien vuosituhansien\nkokemukset ja viisaus kullan-, hopean- ja pronssin aikakausilta, täytyy,\nvaikkapa se kansainvaellusten ja ristiretkien vainoaikoina häipyikin\nsydänmaille, kuitenkin vihdoin astua päivän valoon. -- Sen kielen, joka\naikojen alkuhämärissä antoi nimet maaemon korkeimmille,\nlumipeittoisille vuorille:\n\n            H'aurin sankari = Aurin(ko) sankari\n       nyt: \"Gauri'sankar'\"[2]\n\nSamalla ikivanhalla kielellä oli Afrikassa Njansa-järven\npohjoispuolella olevan ylänkömaan nimenä:\n\n            Jumalan maa --\n       nyt: \"Jomale'ma\".\n\nSe kieli antoi ikivanhalle Egyptille muinoin nimen:\n\n                           \"Kemi\".\n\nSama kieli on tuhansia vuosia kestäneen talviunensa aikana tummissa\nmetsissämme uneksinut ja ennustanut valon lopullista voittoa\npimeydestä, _Kalevan = lämmön_ voittavan Pohjolan = kylmyyden\nasumasijan. Se kieli on muiston näkymättömille kultalevyille kirjannut\ntuhannet ja taasen tuhannet: Runot, Sadut, Laulut, Arvoitukset,\nSananlaskut ja Tietäjäsanat, joista jäännös, noin 400,000 kappaletta\nkansantietoa, suunnilleen miljoona säettä vanhaa runomittaa, on vihdoin\nkasaantunut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran säilöön ja olivat jo\nsinne hautaantumassa kunnes nykyisin on päätetty niiden julkaiseminen.\n\nSellaisen kielen täytyy lopuksikin, kuten suuri Paikkarin torpan Elias\njo syyskuulla vuonna 1847 lausui:\n\n\"vielä kerran astua sille korkealle paikalle, johon Sanskrit[3]\nnyt on päässyt kielimiesten kesken -- --\"\n\nJa tätä: _Kallista kieltä_ on herätettävä uinailustaan, ellei muun\nvuoksi, niin ainakin siksi, että se näkisi lapsensa ja lastensalapset\nEuropassa, Aasiassa ja Afrikassa.\n\nSinulle, Suomen kieli, sen vuoksi että Sinä olet sielun ja luonnon\nverraton ja puhdas kuvastin; sen vuoksi että Sinä todistat siitä, miten\nesi-isämme ikivanhoista ajoista saakka ovat ajatelleet, toimineet,\ntoivoneet, laulaneet ja ennustaneet -- siksi että Sinä et koskaan\nkorottanut itseäsi, vaan päinvastoin vetäydyit äärimmäisiin pohjoisiin\nmetsiin; -- sinulle nyt asetumme astinlaudaksesi, jotta Sinä taasen\nnousisit ylös ja avaisit niiden silmät, jotka ovat heimostasi\nluopuneet.\n\nAnna anteeksi kaikille niille, jotka todistavat Sinua vastaan älyn,\ntiedon ja opin puutteessa; -- mutta älä anna anteeksi niille, jotka\novat kasvatetut Sinun tiedonpuusi alla ja kuitenkin hakevat vettä --\nmeren takaa.\n\nVälähytä valoa menneiden aikojen pimeyteen, taikauskoon ja erhetyksiin;\nopeta kansoja näkemään, että he kaikki ovat Sinun huoneestasi eksyneitä\nlapsia, ja opeta heitä veljinä keskenään sopimaan! --\n\nJos kerran tulet paratiisiisi, niin älä unhoita tätä Suomen kansaasi,\ntätä ainoata Sinulle uskollisena pysynyttä lastasi, joka on palellut,\nnähnyt nälkää ja syönyt pettua, mutta joka kuitenkin yhä on pitänyt\nSinua, _esi-isäin kieltä, henkeä ja hengen ilmauksia kunniassa_. --\n\n       *       *       *       *       *\n\nUlkomailla: Saksassa, Tanskassa ja Ranskassa saamani kasvatuksen\njohdosta olin minä jäänyt niin vieraaksi oman maani kielelle, etten jo\ntäysi-ikäisenä ollut aukaissut suomalaista kirjaa. --\n\nJo kotona -- lapsena -- olin sitä paitsi saanut sen käsityksen, että\nsuomi oli palvelijain, ajurien, renkien ja halonhakkaajain kieltä.\n\nKukin tietää mitenkä sitkeät ovat ennakkoluulot, joita niin sanoakseni\non imenyt äidin maidossa.\n\nJo lapsena kuulin erään \"tädin\" kehasevan olevansa niin\npaljon \"ylempänä\" suomen kieltä, ettei hän saanut kieltään\ntaivutetuksi lausumaan Kaisaniemen puiston nimeä muulla\ntavoin kuin \"Kajsa-njeemi\". --\n\nTällaisin opein lähdin minä maailmalle...\n\nVasta pitkäaikaisen ulkomailla-olon jälkeen (4 vuotta -- 6 vuotta --\n8 vuotta -- eri aikoina) ja vasta kun olin oppinut kaikki tärkeämmät\nn.k. \"sivistyskielet\" -- jotenka minulla oli yli puoli tusinaa\näidinkieliä -- opin taiteellisilla opintomatkoillani vähän ymmärtämään\nja arvostelemaan suomen kieltä.\n\nSyvällä Hämeessä aukeni minulle uusi maailma. -- Afrikantutkija ei\nvoi lähestyä neekerikylää kysyvämmällä ja tiedonhaluisemmalla\nuteliaisuudella kuin millä minä tutkin jokaista riihtä, latoa, aittaa,\npirttiä ja kirkkoa ja ne piirsin. Jopa tuohen ja tervan haju, vieläpä\nsaunan savun haiku oli minulle kuin salainen aavistuksen tuoksu ajoilta\nammoisilta.\n\nSellaisessa mielentilassa sain käsiini Kalevalan, ensiksi M.A.\nCastrénin, sitten Rafael Hertzbergin ja vihdoin Collanin\nruotsinkielisenä käännöksenä.\n\nTämän ensimäisen tuttavuuden tuloksena oli se, että käänsin Kalevalan\nkokonaisuudessaan ranskan kielelle -- riimirunona. Mutta siitä\nkäsikirjoituksesta on toinen puoli joutunut hukkaan.\n\nMuistan siitä esim. Aino-neidon vastauksen Väinämöiselle:\n\n    \"Ni pour toi, ni pour les autres\n    Yeux je porter vierge mon coeur,\n    Ni pour toi, ni pour les autres\n    Natter dans mes chveux des fleurs.\"\n\nOlipa vahinko että se käännös meni kaiken maailman tietä -- sillä\nsen suuntaista ei ainakaan ranskan kielistä ollut. Ja sellaisen\nherkules-työn uudelleen tekeminen on nyttemmin mahdoton.\n\nEttä se kieli, jolla Kalevala oli ihmiskunnalle säilynyt, myös\ntieteellisesti oli arvokkaampi kuin kaikki muut nyt elävät kielet,\nsiitä ei minulla silloin ollut aavistustakaan. Eiväthän monet\n\"kirjanoppineet\" tiedä sitä vielä nytkään. --\n\nTutkiessani muinaisegyptiläisyyttä Pariisissa, Louvre-museon rikkaissa\nkokoelmissa, (erästä tauluani \"Kleopatraa\" varten, joka on Aalborgin\nmuseossa Tanskassa) ja käsitellessäni Egyptin tutkijain selityksiä sekä\n\"kuolinkirjojen\" y.m. papyruskääryjen käännöksiä, hämmästytti minua heti\nensi kerralla suuresti -- varsin suuresti -- _vanhan egyptiläisen\nkielen ja suomen kielen kummastuttava yhtäläisyys_. -- -- --\n\nMutta ajan ja paikkain suuri ero ja etäisyys sai minut sillä kerralla\nheittämään asian mielestäni...\n\nNuo ajatukset sittemmin palasivat sellaisella itsepäisyydellä, jotta\ntarvitsin koko tarmoni välttääkseni heittämästä sikseen\ntaiteilijatyöni, ryhtyäkseni sen sijaan kielitutkimuksiin.\n\nKielitutkimushaluani auttoi vaimentamaan silloinen jokapäiväinen\nvieraani atelierissani Parisissa, ystäväni August Strindberg, joka\nvakuutti että suomenkieli oli \"pötyä\" ja muinaisegyptiläisyyden\ntutkijain selitykset ynnä käännökset aivokummitteluja.\n\nSilloinpa esittelin hänelle muutamia vertailuja, sillä seurauksella\nettä hän vaipui mietteisiin, ja myöhemmin rupesi hänkin\n\"kielihullutteluun\" -- mutta hän innostui heprean kieleen.\n\nJo silloin esiin kaivamistani suomen- ja egyptinkielten\nyhtäläisyyksistä olivat monet niin sattuvat, niin sitovat, että minä\npäätin vastaisuudessa jatkaa tätä tutkimusta sikäli kuin siihen\ntilaisuutta sattuisi.\n\nPiirtelenpä tähän muutamia silloin mieleeni jääneitä yhtäläisyyksiä,\njoihin tässä koskettelen vaan ohimennen. -- Niiden tarkemman\nselittämisen ja todistamisen jätän toisen teoksen varaan, jonka\nvastaisuudessa aijon julkaista otsikolla:\n\n            \"SFINKSIN SALAISUUDET.\"\n\n        Suomeksi:                        Egyptin kielellä:\n\n    Kemi (Kymi) = paikan nimiä,       Kemi = Egyptin vanha nimi.\n      jokien suistamoja.\n    Maa.                              Má = maan jumalatar.\n    Meri.                             Meri.\n    Harmaa kissa.                     Harmachis' = sfinksi.\n    Tumma = pimeä.                    Thum = pimeyden jumala.\n    Punainen.                         Puna.\n    Sininen.                          Sini.\n    Aarre-kivet (\"kirjastoissa\").     Ar'chiv = arkisto.\n    Ratas-mies.                       Rada'més = Faraon ajuri.\n    Maatupa.                          Mastuba = Mastaba = hauta,\n                                        hautakammio, siis: maatupa.\n    Niiloaa = virran vesi, niiloaa.   Niilos = Niiin virta.\n    Huoruus.                          H'orus = rakkauden jumala.\n    Neiti.                            Neith = taivaan neito.\n    Totta = tosi, totta.              Tott = totuuden, oikeuden ja\n                                        viisauden jumala.\n\nKuten näistä esimerkeistä jo huomaa, on ikivanhan Kemin (Egyptin) kieli\nsäilynyt Suomessa yhtä hyvin kuin näissä Kreikan meille säilyttämissä\nmuinaisegyptiläisissä sanoissa, _joitten merkitys on eittämättömästi\ntodistettu_.\n\nVasta sitten kun sain kuin uuden herätyksen tähän tutkimiseen -- mikä\ntapahtui tammikuulla 1910 -- jatkoin näitä tutkimuksia, toisinaan\nyhtämittaa päivin -- öin; vasta sitten huomasinkin, että kaikki\nkielitutkimuksen neromiehet olivat arvostaneet sangen korkealle\nsuomenkielen. Vasta noin 40 vuotta sitten onnistui erään tanskalaisen\nkielimiehen Saksassa väitellä itselleen yliopistollinen arvo,\nkoettamalla vetää alas suomenkielen siltä korkealta asemalta, johon se\njo oli alkanut oppineen maailman silmissä päästä.\n\nTämä suunta on nyt päässyt valtaan meidän ruotsalaisten\n\"suomisyöjäimme\" keskuudessa, jopa siihen määrään, että he luulevat\nvoivansa ottaa suomalaisilta sekä heidän kielensä että heidän\nihmeellisen kansanrunoutensakin.\n\nOnhan siinä suhteessa -- virran mukana -- tapahtunut kompastuksia\ntuoreessakin puussa; on käynyt suomalaisuuden edustaja Elias Lönnrotin\nelämäntyöhön kalseasti käsiksi. Katsokaamme vaan, ettei tämä ilmiö\npääse uudistumaan ilman tarpeellista vastalausetta.\n\nEttä ruotsalaisuus semmoisenaan menettäisi jotakin, jos suomenkieli\nvihdoinkin saisi osakseen sen huomion ja tunnustuksen, minkä se\nansaitsee, -- sellainen ajatus voi syntyä ainoastaan viinaksilla\ntäytetyissä, kuihtuneissa aivoissa. Minäkin olen ollut sala-ammunnan\nalaisena, josta tässä yhteydessä ei enää liene syytä vaijeta, sillä\nsiitä ilmenee millä keinoin luullaan voitavan taistella \"uhatun\nruotsalaisuuden puolesta\".\n\nAsia selviää seuraavasta:\n\nKun vanha ystäväni August Strindberg elämänsä iltana oli julkaissut\ntunnetun teoksensa eri kielten muka sukulaisuudesta Vanhan Testamentin\nalkukielen, heprean kanssa, sain \"Hufvudstadsbladetin\" julkaisijalta\ntoimekseni sanotun teoksen selostamisen.\n\nSen johdosta jätin lehden toimitukseen käsikirjoitukset kahdeksi\n\"alakerraksi\".\n\nEnsimäisessä kirjoituksessani loin silmäyksen kaikkiin niihin\nkielitutkimuksen neroihin ja suurmiehiin, jotka Tacituksen[4] ajoista\nsaakka tavalla tahi toisella olivat pohtineet suomenkieltä tahi\nosottaneet sille huomiota.\n\nTämän katsauksen tarkoituksena oli luonnollisesti antaa sivistyneelle\nlukijakunnalle todistuksia siitä, että minun nyttemmin omaksumani\najatus suomenkielestä on ollut yhteinen melkein kaikille niille\nhuomatuimmille tutkijoille, jotka yleensä ovat jotakin tietäneet tästä\nkielestä tahi sen olemassa-olosta.\n\nToisessa kirjoituksessa käsittelin lähemmin Strindbergin esittämiä\nheprealaisia sanoja ja huomautin niitä vastaavista suomenkielisistä\nsanoista.[5]\n\nKuluipa aikaa jonkun verran ennenkuin nämät \"alakertakirjoitukseni\"\nnäkivät \"Hufvudstadsbladetissa\" päivän valon, -- mutta minkälaisina!\nEräänä mätäkuun sunnuntaina ilmestyi sitten yksi, sanomalehden\ntilapäistoimittajain laatima sekotus; -- osia kummastakin\nkirjoituksestani sekasin ja painovirheillä höystettynä! Sellainen\njulkaistiin kysymättä, voinko minä hyväksyä omanani julkaistavaksi\ntuollaista seosta.\n\nTarkotuksena oli nähtävästi esittää kirjoitukseni mätäkuun sukkeluutena\ntahi näyttää, että kirjoittaja oli kesälämmön lyömä. Ainakin\ntällaisella menettelyllä tarkoitettiin esittää minut yksinäiseksi\nintoilijaksi. Enhän nojautunut sarjaan loistavia neroja, joilla oli\nollut sama mielipide. Alkukatsaus -- loistavine nimineen aina\nTacituksesta alkaen -- oli nimittäin pyyhitty koko kirjoituksestani. --\n\nEn tuosta hämmästynyt, vaan päätin seuraavissa kirjoituksissani vielä\nkerran esittää ne otteet erinäisistä kirjoituksista ja niiden nerojen\nnimet, mitkä \"lehtitoukat\" olivat paperikoriin leikelleet.\n\nMutta kun kolme kirjoitustani oli julkaistu, tehtiinkin tenä -- jotta\n\"_ei yleisöä väsytettäisi_\".[6]\n\nTässä mökissä, missä nyt maaseudulla istuskelen ja tätä kirjoittelen,\nen enää voi muistaa kaikkia niitä eri teoksista kirjoittamiani otteita,\njotka joutuivat sanomalehden paperikoriin, mutta silloin mainitsemani\nnimet voin tässä vieläkin mainita:\n\n    Tacitus.\n    Svenonius.\n    Rudbeck Nuor.\n    Lejonhjärta-Kajanus.\n    Rasmus Rask.\n    Jakob Grimm.\n    Klapprot.\n    Louis Lucien Bonaparte.\n    Porthan.\n    C.A. Gottlund.\n    Rovasti Idman.\n    Elias Lönnrot.\n    Heinrich Winkler.\n    Jules Martha.\n    Taylor.\n    Kossinna.\n\nNäihin kielineroihin kuului myöskin Hänen Majesteettinsa Venäjän\nKeisarinna Katharina II, joka ei ainoastaan seurustellut kaiken\nmaailman nerojen kanssa, vaan myöskin julkaisi huomattavan teoksen\n_kaikkien_ kielien keskinäisestä sukulaisuudesta. Jos Keisarinna olisi\ntuntenut sen keltuaisen eli alkuperäis-suomalais-slaavilaisen kielen,\njoka vielä silloin uinaili meidän metsissämme, olisi hän varmaankin\nojentanut suojelevan valtikkansa meidän koko maamme yli ja jo silloin\nloihtinut ilmoille suomenkielisen kirjallisuuden kukoistuksen.\n\nNäitä nimiä vastaan, joista Rask, Bonaparte ja Klapprot ovat parhaimpia\nkaikkien aikain kielineroista, eivät vastustajamme voi esittää juuri\nmuita nimiä kuin Vilhelm Thomsenin ja ehkä muutamia muita nykyisin\nelossa olevia jäljittelijöitä ynnä toisen ja kolmannen luokan\nprofessoreja. Tämän sangen lyhykäisen johdannon jälkeen täytyy nyt\nryhtyä itse asiaan -- from sounds to things -- ja tulen minä aluksi\nvähän selailemaan varsinaisten suomalaisvihaajaimme julkaisemaa\nlentokirjasta \"Svenskt i Finland\".[7] Sen jälkeen katselkaamme\nseuraavissa teokseni vihkoissa kuinka ihmeellisen paljon on\nhavaittavissa:\n\n              \"Suomalaista\n    Europassa, Aasiassa ja Afrikassa\".\n\n\n\n\n\n\nVASTAUS KIRJASEEN \"SVENSKT I FINLAND\" (\"Ruotsalaista Suomessa\").\n\n\n\n\nEuropan valtiomiehet ovat julkaisseet \"valkoisia\", \"punaisia\",\n\"keltaisia\", \"vihreitä\" ja \"harmaita\" kirjoja, -- joita ei kukaan lue;\nystäväni Strindberg julkaisi aikanaan sinisiä kirjoja puhesanojen\nmerkityksestä ja \"taikuruuksista\" Ruotsissa. Meillä on professori T.E.\nKarsten laskenut mielikuvituksensa liikkeelle \"keskiajan miehen\" Turun\ntuomiokirkon \"_Mustaan kirjaan_\" tekemistä kirjoitusvirheistä.\n\nSiten ovatkin jo kaikki sateenkaaren värit tulleet käytetyiksi ja minun\nkäytettäväkseni on jälellä ainoastaan ruostumattomat metallit.\n\nKirjoitankin sen vuoksi\n\n    Suomen kultaisen kirjan\n\njotta ei suomalainen arvoitus:\n\n    Kultaa kujaiset täynnä,\n    Hopiata tanhuaiset,\n    Eikä ole ottajata,\n\nloppumattomiin kaikuisi kuuroille korville. Tämä minun kultainen\nkirjani on ainoastaan epäsuora vastaus yleisgermaaniseen\nherjauskirjaseen\n\n    \"Ruotsalaista Suomessa\".\n\nEi sen vuoksi sovi minulta odottaa perinpohjaista vastausta kaikkiin\ntässä poliittisessa lentokirjasessa hämärästi syntyneisiin ja hämärästi\nlausuttuihin lauselmiin, uhkauksiin ja syytöksiin. Sellaisen vastauksen\nantamiseen on aikani liian niukka -- jopa liian kalliskin.\n\nKuitenkin mielen haikeudella näen miten se kansanheimo,[8] josta\nitsekin olen syntyisin, ei ainoastaan vähene lukumäärältään,\neristäymisensä ja epäsiveellisyytensä vuoksi -- vaan miten sen henkinen\nnäköpiirikin yhä supistuu.\n\nMinusta näyttää kuin johtuisi tällainen tila johtajanerojen ja\npersonallisuuksien puutteesta sekä sellaisten johtotähtien luomiseksi\ntarvittavan voiman puutteesta.\n\nNe kääpiöt, jotka nostivat perinnön Lönnrotin, Runebergin, Snellmanin\nja Topeliuksen jälkeen, ovat hukanneet aikaa noin 50 vuotta sotimalla\nkieltä vastaan, jota -- olkoonpa se miten vaikeata tahansa -- luulisi\nvoitavan oppia kymmenessä vuodessa!\n\nOnhan jo satasen vuotta siitä kun Suomi oli Ruotsin siirtomaa, jossa\nruotsalaiset herrat ja voudit mellastelivat, mutta yhä vielä ilmestyy\nmeillä lentokirjasia, joissa ruotsikot vaateliaalla tavalla käyttelevät\nsanoja: \"meidän asemamme\", \"meidän kielemme\", \"meidän lakimme\", \"meidän\nrahamme\" ja \"meidän oikeutemme\". Laskekaammepa kerrankin kätemme\nsydämelle -- eikä aina vaan lompakolle; ja sanokaamme kerrankin suora\ntotuus vaikkapa se karvastelisikin.\n\nKerran sadassa vuodessa on ainakin _yksi_ totuus lausuttava, muuten\nilma aivan liiaksi pilaantuu valheista ja kuvitteluista.\n\nVaikkapa joudun sen vaaran alaiseksi, että minut\nteennäis-ruotsalaisuuden \"infante terribile'nä\"[9] leimataan\n\"uloskatsottavaksi\", tahdon kuitenkin kerta kaikkiaan sanoa totuuden\nsanat:\n\nKaikki tuo räyhäävä ja vaatelias puhe meidän oikeudestamme -- meidän\ntulevaisuudestamme -- meidän asemastamme -- meidän kielestämme ja\nmeidän \"länsimaisesta sivistyksestämme\", ei, totta toisen kerran, ole\nmuuta kuin sellainen tavaraleima tahi liikemerkki, jonka suojassa me\n\"finländarit\" haluamme jatkaa tuottavia sivuelinkeinojamme\nmannaryynilähettiläinä, sillin tuottajina, tukkihuijareina,\nviinatehtailijoina ja paperikuninkaina.\n\nSuomalaisten oikeudeksi jää vähemmin tuottava maanviljelys. Mutta\njumala varjelkoon meitä heidän kielestään. Mehän haluamme heiltä vaan\n-- leipää ja perunoita.\n\nRuotsikot valittavat _kaupunkiemme suomalaistumista_.\n\nKun suomalaisia muuttaa Suomen pääkaupunkiin ja perustelee siellä\npankkeja, niin sortavathan he \"meidän oikeuksiamme\" ja \"meidän\netuoikeuksiamme\" ynnä \"meidän kauppaetujamme\".\n\nOn sekin puhetta! -- Jos Suomen kansa, jonka valistunut Venäjän Keisari\nyli 100 vuotta sitten korotti _kansakuntain joukkoon_ -- vihdoin sadan\nvuoden lopulleen kuluessa varovasti astuu esiin ja tahtoo viedä maasta\nvoinsa ja puutavaransa itse, niin totta tosiaan ei siitä joudu\nvaaranalaiseksi \"länsimainen sivistys\", mutta kyllä sen sijaan\nruotsikkojen osingot ja pankkiosakkeet!\n\nKun suomalaiset itse oppivat lähettämään paperia englantilaisille ja\nvenäläisille sanomalehdille, niin eiväthän siitä joudu vaaranalaisiksi\n\"ruotsalainen kielemme\" ja ruotsalaiset kirjamme, vaan kylläkin paperit\nmeidän ruotsalaistemme _lompakoissa_ ja heidän kuponkikirjansa.[10]\n\nJa lopuksi: jos suomalaiset \"yks'kamarissaan\" heräisivät tietoisuuteen\nsiitä, että heidän käsissään on Europan suurimmat voimalähteet --\nImatra ja tuhannet muut kosket, -- joita typeryydessämme ja\nsaamattomuudessamme emme ole käyttäneet; jos, sanon minä, suomalaiset\nitse päättävät panna valjaisiin nämät kosket ja lähettää sähkövoimaa\nPietariin -- mitenkä siitä voisi syntyä vaaraa \"länsimaiselle\nsivistykselle\"?\n\nSellaista voivat kuvitella jotkut luvuista kuluneet \"länsimaiset\"\nprofessorit -- sellaista voidaan kuvitella sini-keltanokkasille Upsalan\nylioppilaille, jotka saapuvat tänne kesävierailuille juomaan\n\"veljenmaljat\" \"suomenmaalaisten\" veljien kanssa ja maistamaan\n\"Skönstetin sinistä\" tahi \"Blåstetin kuivaa\" kotimaista tahi emämaista\npunssia. -- Mutta Ruotsinmaan tietoinen kansa kuuntelee vaan toisella\nkorvallaan mokomia Jeremiaan valitusvirsiä, sillä Ruotsin ruotsalaiset\novat jo kauvan koettaneet parantaa kauppasuhteitaan suuren Venäjän\nkanssa, jonka pääkaupungin parempi valaiseminen suomalaisten koskien\nvoimalla ei voi olla vaaraksi itä- eikä länsimaiselle sivistykselle.\n\nSuurin osa \"Svenskt i Finland\" kirjasessa olevista tehottomista,\nmehuttomista ja voimattomista valitusvirsistä muistuttaa juopumuksen\ntähden kuihtunutta seppää, joka näkee vasaran luisuvan nuorempiin ja\nvoimakkaampiin käsiin. Sellainen mies näkee vaaroja kaikkialla ja\npikku-ukkoja keskellä päivää. En minä puolestani voi ottaa\nruotsikkojemme poliitillista itkuvirttä vakavalta kannalta. Tahi mitä\nsanottaisiin matematiikkaan perehtyneestä, jonka mielipiteen mukaan:\n\n        1 + 1 = 0?\n\nMuuan aikamme suurimmista tiedemiehistä lausuu teoksessa: \"The man and\nthe brain\":\n\n\"_Se, joka oppii puhumaan kahta kieltä, tekee sielunsa\nkaksinkertaiseksi_\".\n\nMutta \"Svenskt i Finland\" kirjasessa sanotaan päinvastoin (sivu 146):\n\n\"_Jolla on kaksi äidinkieltä, sillä ei ole yhtäkään_\".\n\n        Siis: 1 + 1 = 0. -- -- --\n\nTämä puoluehullutuksen äkisti nostama neronleimaus on lähtenyt varsin\npontevasti herra Einar Pontànin päästä. Tämän \"pontevuuden\"\njohdonmukaisena seurauksena olisi se, että ruotsinkielisissä\nkouluissamme olisi kaikkien muitten kielten opetus lopetettava, koskapa\npitkäkalloiset ruotsikkomme ovat käyneet henkisesti niin kapeiksi,\netteivät he enää voi oppia muuta kuin oman kielensä.\n\nKylläpä olemme Ruotsin mahtavuuden ajan jälkeen vaipuneet syvälle!\nKustaa II Adolf jaksoi vielä oppia _kuutta_ kieltä ja hänelle jäi silti\naikaa \"lihomiseenkin\".\n\nKäyttikö Kustaa Adolf myöskin suomenkieltä, se on epäiltävää.[11]\nKaikessa tapauksessa opettaa historia, että hän osasi panna arvoa\n\"hakkaa päälle\"-läisilleen, sillä kun oli kuuma käsissä, kuten\nLech-virralla ja Lützenin tantereella, asetti hän suomalaiset ensi\nriviin. Taisipa hän tietää mitä teki.\n\nMutta jos uskoisi \"Svenskt i Finland\" tekeleen viisauksiin, olisi\n\"_tietoisuutta kaiken suomalaisen ja kaiken ruotsalaisen\nvastakohtaisuudesta ylläpidettävä ja tiukennettava_.\" (Sivu 146).\n-- Hm!\n\nKumpi tulee enemmän menettämään sellaisten \"vastakohtain\ntiukentamisesta\", sitä ei ole vallan vaikea arvioida!\n\nTohtori Gabriel Nikander toteaa sanotussa kirjasessa, että ruotsia\npuhuva väestö, joka vuonna 1880 oli 14,32 % Suomen väestöstä, oli\nvuonna 1910 alentunut 11,79 prosentiksi. -- Eiköhän ole selvää, että\nruotsia puhuvien vähenemisen ja rodun huononemisen ehkäisemiseksi ei\n\"vastakohtain tiukentaminen\" ole sopiva keino, sillä ruotsia puhuvien\nyksipuolisuus on jo kyllin suuri.\n\n\"Finländarien\" kansanheimo ei tarvitse enempää toivottomuutta\n(pessimismiä), eikä kiinnelaastarin tapaisia \"kokoomuskirjoituksia\". He\ntarvitsevat vielä muutamia -- \"suuria hautajaisia\" ja sitten: _uutta\nverta_ -- uutta verta, mihin hintaan tahansa!\n\nSaman teoksen 146 sivulla on luettavana seuraava makupala:\n\n\"_Niin kauan kuin ruotsalainen mies tahi nainen, mentyään naimisiin\ntoista kansallisuutta olevan henkilön kanssa, sallii suomenkielen tulla\nkodin ja heidän lastensa kieleksi, niin kauvan ja siihen saakka eivät\nmitkään käytännölliset uudistukset (!) voi tehdä meidän (ruotsikkojen)\nasemaamme varmaksi_.\"\n\nKuten näkyy, on taaskin kysymyksessä \"meidän asemamme\", jonka hyväksi\nlapsetkin ovat uhrattavat. Mutta jos me (ruotsinkieliset Suomessa)\nuhraamme lapsemme, niin uhraammepa samalla kertaa \"asemammekin\" --\ntulevaisuudessa.\n\nPuolueella, joka rupeaa esiintymään kansan holhoojana\navioliitto-asioissa ja häiritsemään kotirauhaa, ei ole\ntulevaisuusmahdollisuuksia, siitä voidaan olla varmasti vakuutettuja.\n\n\"Finländari\", joka, pitäen silmällä \"meidän asemaamme\", estää lapsiaan\nmenemästä naimisiin suomalaisten kanssa ja oppimasta heidän kieltään --\ntekee rikoksen, joka rangaistaan hänen lapsissaan ehkä kolmanteen ja\nneljänteenkin polveen.\n\nUusi veri on enemmän arvoinen kuin elähtänyt ruotsinkieli, jolla\n\"Svenskt i Finland\" teoksen mukaan on taipumusta hävitä aivan itsestään\ntästä maasta.\n\nTeoksen sivulla 145 sanotaan nimittäin:\n\n\"_Että suomalaistumista kuitenkin tapahtuu, se käy täysin selville\nesim. siitä, että lukuvuonna 1911-1912 maamme korkeammissa\nsuomenkielisissä oppilaitoksissa oli 837 oppilasta, joiden äidinkieli\noli ruotsi; näistä olisi suurin osa voinut saada vastaavaa\nruotsinkielistä opetusta omassa koulukaupungissaan_...\"\n\nTällaista ruotsinkielisissäkin vanhemmissa ilmenevää yhtenäisyyteen\npyrkimistä meidän suomivihaajamme puoluesyistä niin katkerasti\nmoittivat.\n\nMutta ymmärtäväisten vanhempain huolenpito lastensa tulevaisuudesta\nSuomessa luonnollisesti pääsee voitolle. Sillä jos lapset eivät saa\noppia suomea ja vastaisuudessa heille käy mahdottomaksi ansaita\nleipäänsä Suomessa, -- niin sopii kysyä: aikooko \"Ruotsalainen\nkansanpuolue\" ottaa heidät huomaansa ja elättää heitä?\n\nTiedän omasta kokemuksestani miltä tuntuu kun ei ole oppinut suomea\nlapsuudessaan; tiedänpä siis varottaa muitakin.\n\nHeittämällä sikseen suvaitsemattomuuden levittämisen, sekä perheiden\nkeskeisiin asioihin ja lasten kasvatukseen sekaantumisen, tulisi meidän\n\"Finländarien\" ryhtyä vastustamaan siirtolaisuutta -- sekä suomen- että\nruotsinkielisten maasta pakenemista. Aina kun, varsinkin keväisin ja\nkesän aikana, astuu Hangossa \"Titaniaan\" tahi johonkin muuhun Suomen\nHöyrylaiva O.Y:n Hull'iin menevään laivaan, saa nähdä mitenkä maan\nparhaat voimat -- miehiä ja naisia parhaassa nuoruuden kukoistuksessa\n-- jättää maan loppumattomana siirtolaisvirtana.\n\nEhdottomasti tulee itsekseen kysyneeksi, kuinka kauvan tämä työvoiman\nmaasta vienti häiritsemättä saa tapahtua? Eikö tiedetä, että Suomi on\nmaa, johon vaikeudetta mahtuu viisi kertaa suurempi väestö kuin\nnykyinen. Tässä vertailua:\n\nJavan saari ei pinta-alaltaan ole paljoa suurempi Uudenmaan lääniä, ja\nJavassa elää noin 25,000,000 ihmistä. Kuitenkaan ei Javassa ole\nsuurteollisuutta ja saaren sisäosan muodostaa pilven korkuinen\nvuorimaa, jossa on noin 30, osittain vielä toimessa olevaa tulivuorta,\njotenka siis oikeastaan järkiperäinen maanviljelys (kahvia, teetä,\nriisiä, maissia y.m.) kapeilla rantakaistaleilla elättää noin 8 kertaa\nsuuremman ihmisjoukon kuin koko suuri Suomemme.\n\nMutta Java ei onnekseen olekaan vuosisatoja ollut ruotsalaisena\nsiirtomaana!\n\nSiellä ikivanha maalaji-lainen sivistys, hyvin järjestetyn\nhollantilaisen siirtolaisuuden kanssa yksin tuumin, jakaa siunaustaan.\n\nOn vihdoinkin ruotsalaiselta taholta tunnustettu, ettei ruotsalainen\nsiirtolaisuus ole ollut erittäin suureksi hyödyksi Suomelle -- vaan\nonpa se ollut suorastaan vahingoksi Uudellemaalle.\n\nMiten herrat viikingit täällä ovat eläneet tekemällä rannikkoretkiä,\nsaariinsyöksyjä ja ryöstöjä, on, hyvä kyllä, häipynyt satujen hämärään.\nMerirosvoja olivat myös Birger Jarl'in ja Torkel Knuutinpojan joukot;\nja se paavillinen siunaus, minkä Henrikki-piispa toi tänne, oli sekin\nvähäarvoinen -- sivistystekijänä.\n\nTeoksessa \"Svenskt i Finland\", joka kuitenkin tarkoittaa ruotsalaista\n\"kokoomusta\", varsinkin \"kaupunkien suomalaistumisen\" vastustamiseksi,\non hra _Hugo J. Ekholm_ ollut kyllin rohkea tunnustaakseen, että\nruotsalaisen siirtolaispolitiikan etuvartijat tässä maassa:\nruotsalaiset herrat, eli herrastalojen omistajat, pikemmin ovat olleet\nmaamme vaivana kuin sen siunaukseksi.\n\nTeoksen sivulla 71 hän sanoo: \"_Varsinkin mitä Uuteenmaahan tulee,\nvoidaan väittää syystä, että Uudenmaan herraskartanot ovat olleet tämän\nmaakunnan kirouksena_.\" Kirjoituksen tekijä siis myöntää, että tämä\nkirous, tämä ruotsalaisen yläluokan siirtolaisuuspolitiikka, on ollut\nkoko Suomen painajaisena, vaikkapa se onkin, Flemingien ja\nLejonhufvudien aikoina, ollut vaikeimpana Uudellamaalla.\n\n\"_Paitsi väkivaltaa_\" -- sanoo hra Ekholm edelleen (sivulla 72) --\n\"_tekivät nämät hyvät herrat sen lisäksi petoksia, varkauksia ja\nryöväyksiä. Verojen kannoissa käytettiin vääriä painoja ja mittoja.\nTalonpojan hevoset otettiin, eikä niiden takaisin saannista ollut\ntietoa_.\" -- (Se oli ruotsalaista hevosasevelvollisuutta!)\n\nEdelleen sanotaan kirjasessa: \"_Saaristossa ryövättiin talonpojilta\nveneet, heitä piestiin ja heidät jätettiin autiosaarille; kaikki tämä\nvaan sen vuoksi, että he käyttivät... ikivanhaa kalastusoikeuttaan_\".\n\nSen, joka haluaa syvemmin tunkeutua tutkimaan niitä syitä, joiden\nseuraukset nyt tulevat näkyviin yhäti kasvavassa siirtolaisuudessa, sen\nsopii tässä yhteydessä lukea vielä lisäksi pari sivua hra Ekholmin\nkirjoituksesta \"Svenskt i Finland\" teoksesta, sillä hra Ekholmin kynän\ntuote antaa tälle teokselle pysyvän arvon.\n\nHra Ekholm jatkaa seuraavasti:\n\n\"Kreivit Aksel ja Sten Lejonhuvud olivat toinen pari, isä ja poika,\nkovia, raakoja ja julmia, kuten edellisetkin (Flemingit). Yhäti elävät\npoljetut ihmiset samassa hätääntymisessä. Useimmat eivät tohdi\nkuuluvalla tavalla valittaa, ainoastaan jokunen etsii kuninkaalta\noikeutta. Aina vaan samat valitukset. Kansaa rasitetaan, se imetään\ntyhjiin, sen rasitetuille hartijoille sälytetään uusia ja tavattomia\nveroja; päivätöissä kansaa syyttä piestään ja pahoin pidellään. Se,\njoka Kaarle-herttualle valittaa, saa sakkoja ja heitetään vankeuteen.\nJos kreivi Akselilla oli joku oikeusasia talonpoikain kanssa, ei hän\nkääntynyt tuomioistuimen puoleen, vaan istui itse 'oikeutta', kuninkaan\nkiellosta huolimatta. Epäkohdat olivat niin hirveät, että herttua\nkäyttää nykyaikaisia sosialistien voimasanoja selittäessään, että\nkreivi ja hänen palvelijansa kohtelivat talonpoikia aivan kuin orjia ja\npetkuttivat heitä määrättömästi.\n\n\"Kreivi Sten kumarteli ja imarteli kuninkaalle ja saikin siten\nlahjoitusmaakirjan, isän rikoksista huolimatta. Hän sai isänsä\nväkivallan töiden muistot hälvenemään. Sillä hän oli isäänsä pahempi.\n\n\"Hän meni Raseborgiin ja hyökkäsi kuninkaan voudin kimppuun, iskuja\njaellen; hän pahoinpiteli tämän vaimoa ja lapsia ja antoi huoviensa\nviedä pois viljan ja rahat, mitkä vouti oli kreivikunnasta kantanut.\nKun kuninkaallisen majesteetin ja kruunun vouti sai kärsiä tällaista\nhäväistystä, ei silloin tietysti ollut rajaakaan sillä raakuudella,\njota herra kreivi osotti talonpojille ja heidän vaimoilleen ynnä\nlapsilleen. Heitä kohtaan antoi hän useammin ja pahemmin kuin vouteja\nkohtaan -- puhuaksemme Kustaa II Adolfin tavoin -- 'harjoittaa\nväkivaltaa ja väkivallan töitä, antoi hakata ja sitoa, heittää torniin\nja vankilaan sekä vainota iskuin ja lyönnein'. Kuten ennenkin,\nkäytettiin yhä liian suuria jyvämittoja verojen kannossa, joita\nkiskottiin siihen määrään, _että talonpojan viimeinenkin lehmä_\nkuletettiin pois kytkyestä. Ilman korvausta pakotettiin vuokraaja omain\nsarkainsa ohessa viljelemään kiusanhenkensä peltoja. Se, joka ei voinut\nkärsiä valittamatta, sai saman kohtalon kuin isänsä ja isoisänsäkin:\n'ei saanut nauttia kotirauhaa, sai kärsiä 'rautaa ja linnaa' sekä\nTammisaaren 'kartanontornissa' itkeä talonpojan kovaa kohtaloa: 'kärsiä\nvain ja kärsiä ain'.\n\n\"Mitenkä jaksoivat Uudenmaan talonpojan hartiat kantaa kaikki kohtalon\ntuomat taakat, hänen kaatumatta ja kasaan lysähtämättä? Ei liene\nsaatavissa parempaa vastausta, sanoo Oscar Montelius -- puhuessaan\nsaman kohtalon alaisina olleista Ruotsinmaan talonpojista -- kuin\nGeijerin ja Ohdnerin tavoin viitata siihen näkymättömään pääomaan, mikä\npiili tavoissa; siihen murtumattomaan, pilaantumattomaan tahdonvoimaan,\njoka oli kansan luonteessa, ja siihen puutteisiin tottumiseen ja\ntaitoon niitä kestää, mitkä kova luonto ja kalseat ajat olivat\nkasvattaneet.\n\n\"Jo orjuuteen vajoamassa ollen pelastui rahvas vihdoinkin, kun Kaarle\nXI taittoi aateliston vallan.\n\n\"Lahjoitusmaita ei enää ollut, mutta aateliston tiloja löytyi. Ja\nnäissä aateliston kartanoissa kulki perintönä käsitys erilaisesta\noikeudesta eri ihmisille, käsitys herran ja talonpojan eri\nihmisarvosta.\n\n\"Kun isonvihan loputtua hallitus ryhtyi yleistä hyvää tarkottaviin\ntoimenpiteisiin, poimivat tilanomistajat siitä parhaimmat hedelmät.\nHeidän mailleen perustettiin torppia suuret määrät. Siten syntyi\nUudellamaalla maata omistamaton luokka, joka joutui täysin riippuvaksi\nherroistaan.\n\n\"Suuret maatilat nielivät ympärillä olevia talonpoikaistaloja ja\nvähensivät siten maataomistavien lukumäärää. Talonpoikain\npakottamiseksi käytettiin monenlaisia keinoja, kun syntyi halua\nkartanon maitten laajentamiseen eli talonpojan hänen maaltaan\nkarkottamiseen. Fiskarsin ja Fagervikin historia ei ole ainoastaan\nhistoria teollisuustoiminnasta, vaan se on myöskin kuvaus talonpoikain\njoukkokarkotuksesta. Tehtaitten työväestön joukossa kuuluu vielä\njokunen uneksivan esi-isäin omistamalle talolle palaamisesta. Miten\nhirvittävää hävitystä tehtaat ja herraskartanot ovat tehneet, sen\nosottaa erityisesti Pohjan pitäjä, jossa talonpoikaistalojen lukumäärä\nei nouse täyteen kymmeneen.\n\n\"Herraskartanot laajentuivat, talonpoikain lukumäärä väheni, torpparien\neneni. Tämä torppariluokka on kuitenkin tehnyt huomattavaa\nuudisviljelystyötä, jonka arvo pysyy kautta aikojen. Mitä se on sijaan\nsaanut? Sortoa, jommoista ei mikään muu kansanluokka maassamme ole\nsaanut kestää. Muut ovat voineet jättää vihatun seudun, mutta torppari\non ollut enemmän tahi vähemmän kontrahtinsa sitoma. Torpparin\ntietämättömyys on saattanut hänet yhä enemmän maanomistajan käsiin,\n_joka ei ole häikäillyt useissa tapauksissa panemasta kontrahtiin\nehtoja, joita voitiin selitellä monella tavalla_. Ja mitenkä lukuisat\novatkaan monin paikoin olleet 'ylipäivät', nuo torpparin ruoskat.\n\n\"Tehtaan omistajain ja työntekijäin keskinäisissä suhteissa näemme\nsaman ilmiön. Yläluokka painaa alaluokkaa. Uudellamaalla samoin kuin\nVärmlannissa on asiain tila ollut siten kuin Fröding sitä kuvailee\nrunoelmassaan nimeltä 'Vanhaan, hyvään aikaan'. Ei siitä ole paljon\njäänyt historian lehdille: 'koski kohisi, vasara kalskahteli, voittaen\näänellään tyytymättömien nurinan. Ei kukaan kuullut poljetuista,\npetetyistä ja ryöstetyistä, ei sadan vuoden epätoivosta ja viinan\nlohdutuksesta.'\n\n\"Pari esimerkkiä voitanee esittää: Tehtaan 'patroona' Björkman\nFiskarsissa pieksi niin usein ja niin perin pohjin työmiehiään, että\nasianomaiset virkamiehet häntä varoittivat. Parantumattomana tuomitsi\noikeus hänet kirkolliseen rangaistukseen ja hän sai istua häpeäpenkillä\nkirkossa, mutt kaikkien alaistensa käski hän sinä pyhänä pysymään\nkotona. Seuraavana vuonna hän pieksi kuoliaaksi erään työmiehen ja sai\nsiitä istua vuoden Turun linnassa. -- Vuonna 1901, aikana, jolloin\nkansamme taisteli alkeisoikeuksistaan kielsi _Blllnäs'in_\ntehtaan hallinto työmiehiä 'yhtymästä mihinkään työläis- tahi\nammattiyhdistykseen.' Jo kirjoittautuneet 80 jäsentä olivat pakotetut\nhajoittamaan yhdistyksensä.[12]\n\n\"Samana vuonna kiellettiin Fiskarsin tehtaan työmiehiä lukemasta omia\nsanomalehtiään, ja heidän täytyi viikon kuluessa tehtaan konttorissa\nallekirjoittaa sitoumus siitä, 'etteivät yhdy mihinkään työväen- tahi\nammattiyhdistykseen ilman tehtaan hallinnon lupaa.' Ne 18, jotka eivät\ntaipuneet, erotettiin. Muuan niistä oli ollut tehtaassa työssä 44\nvuotta.\n\n\"Monet kovat sanat voitaisiin sanoa nimismiehistä ja _asianajajista_,\nheidän metkuistaan kaukaisilla seuduilla ja saaristossa, sekä siitä,\nettä monet heistä ovat elelleet suurellisesti talonpoikia pettämällä,\nja siitä kuinka he ovat ponnistelleet pitääkseen voimassa\nkäräjänkäyntiä. Onhan paljonkin liioittelua, mutta onpa totta toinen\npuoli kun hiljainen tyytymättömyys muodostuu sananlaskuksi: 'herrat\nkeittävät samassa padassa'.\n\n\"Mitä tässä on kerrottu Etelä-Suomen ruotsinkielisen kansan,\nerittäinkin Uudellamaalla, onnettomista kohtaloista, kuuluu menneeseen\naikaan. Mutta seuraukset, vaikutukset, eivät ole hälventyneet. Jos\ntahdotaan tätä kansaa tuntea, on tunnettava ne kovat kohtalot, jotka\novat sen muodostaneet. Jos tahdotaan tuntea eri luokkain rajat, on\ntunnettava miten eri luokat ovat aikojen kuluessa kohdelleet toisiaan.\nUudellamaalla on talonpoika herrasmieheltä oppinut halveksimaan\npalvelijoitaan. Palvelija ei ole heidän kumppalinsa ja vertaisensa,\nkuten on laita Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla. Renkinä palveleminen on\nsen vuoksi käynyt sietämättömäksi... Muutetaan kotiseudulta\nkaupunkiin...\"\n\nNäin lausuu hra Hugo J. Ekholm. Tietenkään ei sovellu teoksen \"Svenskt\ni Finland\" puitteissa kuvata mitenkä ruotsalaisen sivistyksen vartijat\novat aikojen kuluessa kohdelleet Suomen suomea puhuvaa väestöä.[13]\n\nSellaista historiaa ei tarvitsekaan erikseen kyhätä. Se on verellä\nkirjoitettu Leipzigin ja Lützenin kentillä, Lech-virran varrella y.m.,\nmissä suomalaiset ovat saaneet kulkea etunenässä vuodattamassa vertaan\nRuotsin mahtavuuteen pyrkimisen puolesta.\n\nSellaiset tosiseikat silmäin edessä ei tietenkään kummastuta, että\nkansa, sekä ruotsia että suomea puhuva, vuosisatain pimeys ja sorto\ntaustana, on sosialismin punaisissa lipuissa nähnyt parempien aikojen\nenteen.\n\nMutta nämät paremmat ajat eivät koskaan näytä sarastavan. Silloinpa\nhankitaan siirtolaispassi ja lähdetään Hangon kautta hakemaan uutta,\nvähemmin epäkiitollista isänmaata.\n\nNäin Hangossa vielä 1914 sekavin, ikävin tuntein, mitenkä\n\"Titanian\"[14] runko nieli loppumattoman jonon miehiä, naisia ja\nlapsia, mitkä valtameren toisella puolella vielä suurempi laiva purki\nsisästään tuntemattomaan maahan, jossa puhutaan vierasta kieltä, jossa\nvallitsevat vieraat tavat ja jossa suuri osa meidän parhaista\ntyövoimistamme, kovasta olemisen taistelusta huolimatta, luisuu varmaa\nperikatoa kohden.\n\nTätä nähdessäni kävi mieleni apeaksi siitä, ettei minulle ole annettu\nvaltavoimia. Sillä maamme luonnonvoimat, ulkomaisen rahavoiman ohella,\nvoisivat saada aikaan paremmat olot ja sellaisen suurteollisuuden\nkukoistuksen, että täällä, meidän tulevaisuuksista rikkaassa maassamme\nvoitaisiin elättää monin kerroin suurempi väestö.\n\nJo _Johan Ludvig Runeberg_ on nähtävästi havainnut maamme eri \"rotujen\"\nsekä elimellisen että henkisen yhtymisen tarpeellisuuden. Hän on\nvarmastikin havainnut, että yhtenäinen Suomen kansa täällä Suomessa on\ntarpeen vaatima. Mihin suuntaan hänen sisäinen myötätuntonsa viittasi,\nse on niin tuiki selvästi sanottuna hänen runoudessaan, että on\nkerrassaan naurettavaa, kun viime aikoina on koetettu lainata hänen\nnimensä tai ainakin nimipäivänsä kaikenlaisten yleisgermaanilaisten\naatteiden juhlimiseksi.\n\n\"Tuolla Saarijärven salomailla asui Paavo, mailla hallaisilla -- --\".\nTässä runossa kuvastuu Runebergin rakkaus _Suomen suomalaiseen\nkansaan;_ rakkaus, jolle hän oli uskollinen kuolemaansa asti.\n\nRuneberg unelmoi suuren sielunsa rikkaudesta laulaa yhteen niin\nmoninaisista aineksista kokoon pantu kansallisuus kuin olivat \"Sven\nDuuva\" ja \"Munter\", josta hän parhaimpana ylistyksenä lausui:\n\n\"_Hän oli suomalainen_.\"\n\nMyöskin \"Hirven hiihtäjät\" on todistuksena siitä, mitenkä syvästi\nRunebergiä liikutti Suomen runoilijakansan silloin ilmestynyt\nkansallisepos, Kalevala. Ja \"Torpan tytössä\" on hän kuin kultaan\npiirtänyt klassillisen kauniin ihanneihmisen, mistä kuvauksesta ilmenee\nhänen syvä ihailunsa sydänmaitten hiljaista ja ajattelevaa kansaa\nkohtaan.\n\nMinuun vaikuttaa kuin ylönantojauhe lukiessani \"Svenskt i Finland\"\nteoksessa:\n\n\"_Runebergin ja Topeliuksen asettamat ihanteet olivat toista laatua_,\neivätkä ne tienneet mitään kieli- ja rotuvastakohdista...\"\n\nEivät, jumala paratkoon, tienneetkään!\n\nMutta jumala armahtakoon sitä nuorisoa, joka luulee voivansa halveksia\nRunebergin ihanteita, kuten vanhoja vaatteita, jotka eivät enää sovi\nmeidän \"Finländareillemme\".\n\nAsettakootpa vaan itselleen uusia ihanteita, mutta jos vene sellaisin\npurjerievuin kolahtaa karille -- niin syyttäkööt itseään!\n\nMiten pitkälle alamäkeä nykyinen \"Finländarien\" elähtänyt ruotsalaisuus\njo on ehtinyt, sen voi päättää jo siitäkin, että heidän oma\n\"usuttajansa\", Tohtori Axel Lille,[15] katsoo parhaaksi pysähtyä\nmäessä, kun hän puheena olevassa teoksessa, kirjoituksessa \"Vår\nframtid\", (\"Tulevaisuutemme\") puhkee seuraaviin sanoihin:\n\n\"_Tämän pessimismin (synkän katsantokannan) juuret perustuvat sekä\neristäymisen tuntoon, että ylihienostumiseen, joka johtaa\nnautinnonhimoon ja itsekkyyteen. On tavattavissa merkkejä siitä, että\nruotsalaisessa yläluokassamme monella taholla pyritään itsekkäässä\ntarkoituksessa kokoomaan varoja, jotta voitaisiin elää ylihienostunutta\nnautintoelämää. Tällaista täytyy seurata ruumiillinen ja henkinen\nrappeutuminen_...\"\n\nTässä hra tohtori tosin erehtyy taudin laadusta -- hän sekoittaa\ntoisiinsa syyn ja seurauksen. Sillä: _rappeutuminen on jo tullut_, sekä\nhenkinen, että erikoisesti ruumiillinen. Tästä on seurauksena juuri se,\nettä \"on tavattavissa merkkejä\" -- hekumasta, sitä seuraavine\npessimismineen, sairaloisine vastenmielisyyksineen, päähänpistoineen,\naivonpehmennyksineen y.m. pehmennyksineen, mitkä painajaisina vaivaavat\ntoiminimen \"Viikinkipoika ja kumpp.\" kuolinpesää. Tohtori Lille samassa\nkirjoituksessa jatkaa: \"... _haluttomuus yhteiskunnallisen elämän työtä\nvaativiin tehtäviin sekä tunteettomuus sitä velvollisuutta kohtaan,\njoka vaatii tekemään tarpeellisia uhrauksia, jotta vähempiosaisille\nkansanluokille avautuisi enemmän mahdollisuuksia ansioon ja henkiseen\nkehitykseen. Kaupungeissa ja etupäässä pääkaupungissa on havaittavissa\ntällaisia, isänmaata ja tulevaisuutta koskevia, välinpitämättömyyden,\ntylsyyden ja herpautumisen merkkejä_\".\n\nTuntuneepa katkeralta antaa sellainen arvosana \"yhteiskunnasta\", jonka\njohtomiehenä kirjoittaja itse on kohta lähes 40 vuotta ollut! --\n\nAinoa ääni, jossa esiintyy luottamusta tulevaisuuteen ja elämän halua,\nilman koreita, kuluneita lauselmia, on, ainakin minun mielestäni,\nkirjasessa \"Svenskt i Finland\" julkaistu, maisteri Pehr H. Norrménin\nUusmaalaisen osakunnan vuosijuhlassa 1913 pitämä puhe.\n\nPainatan tähän tämän kauniin ja miehekkään puheen kokonaisuudessaan:\n\n\"Jos ruotsalainen heimo tässä maassa ainoastaan katselisi\nmenneisyyttään ja koettaisi perustaa olemassa-olonsa yksinomaan\nmuistoihin tahi lakipykäliin, silloin ei se enään kuolisi, sillä se\nolisi jo kuolleena. Perimässämme sivistyksessä on meillä pääoma, mutta\njos me elämme levollisina siinä uskossa, että se, minkä isiltämme\nolemme saaneet, ilman muuta tuottaa meille arvoa, lankeamme me suureen\nerhetykseen. Kasvatuksen kautta saatu peritty kulttuuri ei sinänsä tuo\nmukanaan sen yksityiselle omistajalle henkilökohtaista arvoa, sillä\nellei yksityinen uudelleen itseään kehittämällä omaksu kulttuuria\nitselleen erikoisen henkilökohtaisesti, jää tämä kulttuuri hänessä\nainoastaan ulkonaiseksi kiilloksi, joka varomattomana hetkenä paljastaa\nsisäisen sivistymättömyyden.\n\n\"Meitä vastaan käydyssä taistelussa on meillä vaan yksi tie, se\nnimittäin, että tosiaan näytämme joka kohdassa voivamme tuoda ilmoille\nparasta, ja näytämme omaavamme sotakuntoisen ja voimakkaalle\nkehitykselle alttiin sivistyksen, kuin myöskin sen, että tällä\nsivistyksellä vielä on oma tehtävänsä täytettävänä. Ja meidän täytyy\npanna suurimmat vaatimukset ruotsalaiseen nuorisoon nähden: sen tulee\nvelvollisuuden tunnosta rotuaan kohtaan näyttää, ettei se tahdo olla\nväsynyt polvi, ei se polvi, joka lepäilee. Siinä tapauksessa muuttuu\ntaistelumme kilpailuksi, kilpailuksi siitä, kumpiko rotu voi tehdä\nenemmän ja parempaa työtä maamme hyväksi. Me tahdomme elää -- ja\nsilloinhan ei meidän tarvitse kysyä kuka tulee voittamaan, sillä\nsilloin unhottaisimme tien päämäärän vuoksi. Sillä eihän voitto ole\nelämää, vaan sota.\n\n\"Jos ruotsalainen kansallisuustaistelu menee sellaiseen suuntaan, jos\nse käy sellaista latua, jos me mitä voimakkaimmalla työllä aina ja joka\npaikassa koetamme näyttää olemassaolomme oikeutetuksi, niin eipä\nsilloin kukaan tässä maassa voine syyttää meitä separatismista,\neristäytymisestä, -- ja jos ken sitä tekee, voinemme tulla toimeen\nsellaisen henkilön suosiottakin.\"\n\nTässä puheessa ilmenee sitkeätä elonvoimaa ja lujaa luottamusta siihen,\nettä omalla voimalla voidaan käydä peitsisille korkeiden päämääräin\npuolesta.\n\nMutta puhuja lieneekin, kuten Paikkarin torpan Elias, isän puolelta\nkotoisin _Nurmen_ torpasta -- siitä nimi Norrmén.[16]\n\nTässä esiintyykin siis uutta (suomalaista) verta takeena elämän\nvoimasta. -- Se on raikkaan veren voimaa!\n\nEräs kohta hra Norrménin puheesta ei kuitenkaan ollenkaan sovellu\ntuohon kirjaseen. -- Hän ei hyväksy eristäymistä. Mutta koko kirja\n\"Svenskt i Finland\" perustuu juuri _eristäymiseen_, suomalaisista\nerossa pysymiseen -- erossa henkeen ja vereen saakka!\n\nSaarnataanhan siinä kirjassa, ettei ruotsalaisen tule myydä\nmaatilkkuakaan suomalaiselle, jopa muitakin boikottaus-aatteita. Mutta\nsiitähän ei meidän sovi pitää hra Norrménia vastuunalaisena. Eihän hän\nalkujaan pitänyt puhettaan siinä mielessä, että se julkaistaisiin\nahdasmielisimmässä kirjapahasessa, mikä ikinä Suomessa on ilmoille\npäässyt.\n\n\n\n\n\n\nKANSALLISUUS\n\n\n\n\nNatsionalismi ja sen vastakohta.\n\n\nHarvoja sanoja on niin väärin ymmärretty ja niin väärin käytetty kuin\nsanaa:\n\n        Kansallisuus.\n\nMitä on kansallisuus? Nykyaikana kallistutaan yhä enemmän siihen\nmielipiteeseen, että kaikki ne kansanheimot, jotka ovat samojen\nvaltiollisten rajojen ympäröimät, yhdessä muodostavat omintakeisen\nkansallisuuden.\n\nTähän väärään katsantokantaan perustui natsionalismi, joka tarkoitti\npakottaa vähemmistön omaksumaan enemmistön kielen.\n\nTämä suunta tahtoo siis sivuuttaa luonnollisen kehityksen tahi\nkiiruhtaa sitä.\n\nTästä seuraa riitoja ja n.k. kieliriitoja, jollaisia on kaikissa\nrajamaissa ja kaikissa maissa, joissa asuu eri kansallisuuksia.[17]\n\nEn luule että kieliriidat semmoisenaan ovat epäterveelliset, mutta ne\novat tarpeettomat, sillä se kieli, jota voimakkaampi, terveempi ja\nsitkeämpi kansanheimo puhuu, voittaa kuitenkin lopuksi ilman sotaakin.\n\nOlkoon minusta sen vuoksi kaukana se luulo, että suomenkieli,\nvoittaakseen ja tullakseen isännäksi tässä maassa, olisi sen korren\ntarpeessa, minkä minä haluan kantaa suomalaiseen kekoon.\n\nMinä en suinkaan tahdo lisätä suomalaisen veljemme ruokahalua\nenemmäksi kuin mitä se luonnostaan on; en tahdo olla apuna\nyllyttämään suomalaisten halua saada korkeita virkoja, sillä\nminulle persoonallisesti on yhdentekevää onko virastojemme kielenä\nsuomen- vaiko ruotsinkieli, kunhan vaan kunkin asiat käsitellään hänen\nomalla kielellään.\n\nNiin kummalta kuin kuuluneekin, on sittenkin minun mielestäni\nsuomenkieli liian korkea ja hieno -- jopa liian pyhä kieli\nkielenkääntäjien ja kaikenlaisten virkamiesten pidellä.\n\nJääköön suomenkieli siksi, mikä se on viimeisen parin tuhannen vuoden\nkuluessa ollut, -- sydänmaitten kullaksi, metsien salaperäiseksi\nsoitoksi.\n\nMinun horjumaton vakaumukseni on se, että Suomenmaan suomenkielen pahin\nvihollinen on tuo paljon kehuttu \"länsimainen sivistys\".[18]\n\nSamanlainen valesivistys jo historian takaisina aikoina lopetti\nfennokelttiläisen kielen, ensin Välimeren maista je sitten Atlantin- ja\nItämeren rannoilta sekä vihdoin Keski-Europasta, historian takaisten\nkansainvaellusten aikana.\n\nSanoohan suomalainen vieläkin: \"ei ole Jumala kiirettä luonut, sen on\npaha maailma tuonut\". -- Tuo paha maailma on juuri se kiihkeä\nolemassaolon taistelu, joka keinoineen, tapoineen ja tarkoituksineen on\nominaista \"länsimaiselle sivistykselle\".\n\nKunhan suomenkieli tässä maassa kyllin kiskotaan mukaan tähän\ntaisteluun; kunhan se ehtii enemmän rämisemään kirjoituskoneissa ja\npuhelukoneiden äänitorvissa, niin menettää se, ikävä kyllä,\njärjestelmällisyytensä, ääntiösointunsa ja tavujensa tasapainon;\nsilloin ehkä suomenkieli eksyy. -- Mutta toivokaamme, että siihen vielä\non pitkä aika!\n\n       *       *       *       *       *\n\nVertaillessamme suomenkieltä vironkieleen, huomaamme että\nviimeksimainittu jo on kuluntaan menossa:\n\n    Alkuperäistä suomea: Huo-meno = nousu.\n    Nykyistä suomea:     Huo-men' = aamu.\n    Viron kieltä:        H'o-me'' =  \"\n\nJa katsokaammepa mitenkä on käynyt paikannimien: Suomeksi:\n\n    Suomeksi:        Haapa-salo = (haapasaari).\n    Viroksi:         Ha'p'-sal' = (paikan nimi).\n    Hollannin kiei.: Ha'p'-s''' = (paikan nimi).\n\nTästä on jotensakin varmaan muodostunut: Hapsvuori, Hapsbu(o)rj,\nHapsburg, joka nyttemmin kirjoitetaan myös Habsburg.[19]\n\nVertaillessamme Liettualaisten kieltä Viron kieleen, huomaamme\nensinmainitun vielä enemmän kuluneeksi, mutta se on kuitenkin jäänyt\nmelkein sanskritin tasalle, minkä \"kielen\" tapaista se onkin.\n\nNämät kielet ovat siis jo siihen määrään rappeutuneet, että ne ovat\npäässeet samalle köyhyyden kannalle kuin germanilaiset kielet.\n\nGootien kieli oli jo ennen Kristuksen syntymistä ehtinyt\nrappeutumisessa yhtä pitkälle, mutta se rikkoontui yhä, useitten\nkansainvaellusten aikana, kerrassaan sekamelskaksi.\n\nSamojen kansainvaellusten vaikutuksesta -- jolloin kaikki kielet ja\nmurteet menivät sekaisin, menettivät itäisetkin murteet, ei ainoastaan\nvokaalinsoinnun ja diftongit, kuten Germanit, vaan vieläpä suurimman\nosan vokaaleista eli ääntiöistäkin.\n\nVaikka ne maat, joita nyt kutsutaan slaavilaisiksi, erikoisesti\njoutuivat kansainvaellusten Babelin kieltensekotuksen alaisiksi, voipi\nkuitenkin useista vanhimmista paikannimistä ja niistä johdetuista\nsukunimistä aavistaa mistä alkuperäisistä sanoista nimet ovat johdetut.\n\nKun sekä historia että viimeaikainen tutkimus myöntää suomalaisten\nkansain ennen kansainvaellusten pyörteitä asuneen idässä aina\n_Kaukasuus-vuorijonoon_ saakka[20] -- tuo nimihän on vieläkin puhdasta\nsuomea --, niin olisipa ihmeellistä, ellei vanhimpia nimiä vielä voisi\nhajoittaa suomalaisiin alkusanoihinsa.\n\nKaakkois-Europan heinäaavikkojen vanhimpana tunnettuna nimenä on ollut:\n\n                 Saramaat = Sara(heinä)maat,\n  josta nimitys: Sarmatit = Saramaan asukkaat.\n\nSuomalaisesta sanasta _Ruohomaa_, voinee johtaa nimen _Ru'''ma'nia_,\n\nAinakin on sangen otaksuttavaa, että sanasta _Ruohomaanhovi_ on\njohdettavissa Venäjän keisarillisen perheen sukunimi: _Ruo''man'o'v' =\nRomanov_.\n\nMeidän ajanlaskumme alussa oli Itä-Ruotsissa Vuoksenholman (nyt\nVaksholm)[21] pohjoispuolella olevan lahdelman nimenä _Ruusunlaksi_.\n\nTästä nimestä muodostui gootilaisen kansanjohdannaisuuden kautta nimi:\n_Rooslagen_; sen läheisen paikkakunnan nimenä oli _Ruusunsija_.\n\nOn otaksuttu, että se _Rurik_, joka lähti \"Itämaahan\" ja siellä perusti\nvaltakunnan (Venäjän), oli kotoisin juuri äsken mainitusta\nRuusunsijasta. Sen vuoksi antoi hän uudelle valtakunnalleen oman\nkotipaikkansa nimen:\n\n            Ruusunsija = Ruus''sija\n  ja siitä: Ros''sija  = Rossija,\n\njoka on Venäjän venäläisenä nimenä vielä tänäkin päivänä. Professorien\nkerrotaan luulevan, että \"Roslagen\" olisi johdettavissa sanasta \"ro\"\n(soutaa). Mutta eihän Rurik soutanut; hän tietenkin purjehti!\n\nSillä Itämeren poikki soutaminen ei käy niin helposti kuin professorit\nluulevat. Onhan näet vanhasta \"Ruusunsijasta\" uuteen \"Rossija'an\"\nmatkaa suorinta tietä noin 300 kilometriä!\n\nMinkähän niminen muuten oli itäisten reittien kulkija ja Ruusunsijan,\nRossijan, perustaja? Siitäkään eivät oppineet ole yksimieliset. O.\nMontelius[22] kirjoittaa nimen: _Rurik_ -- J. Stragnelius, nähtävästi\nerittäin oppinut mies, kirjoittaa: _Rörik_.\n\nVarmaa vaan on, että tämä mies, olipa hänen nimensä mikä hyvänsä, oli\nloistava poikkeus siitä säännöstä, että viikingit yleensä panivat\ntoimeen rettelöitä ja sekasortoa mihinkä ikänänsä he tulivatkin.\n\nMeidän \"Finländariviikinkimme\" elävät vielä siinä haaveellisessa\nerhetyksessä, että viikingit olivat jonkinlaisia ihanne-ihmisiä.\n\nMeidän oppineemmekin saivat lapsuudessaan niellä niin paljon\nFritjuf-Ingeborg ihailua, etteivät he tiedä tutkimuksen -- jopa\nRuotsissakin -- aikoja sitten paljastaneen nämät viikingit\n\"fritjufv'it\" (fritjuf = vapaa varas, kuljeksiva varas) ja merirosvot\nkerrassaan ammattirosvoiksi, jopa ruumiiden ryöstäjiksi ja\nkalmistovarkaiksi.\n\nSkandinaviassakin on jo tultu huomaamaan olleen pohjoisten maitten\nsivistymiselle sangen suureksi eduksi, että useimmat näistä\nviikingeistä, tahi ainakin hirmuisimmat ja verenhimoisimmat heistä,\nhäipyivät pois kotimaastaan ainaiseksi.\n\nHe joko itse kaatuivat tahi asettuivat asumaan niihin rannikkoseutujen\ntaloihin ja koteihin, joiden rauhalliset asukkaat heidän oli onnistunut\nsurmata tahi karkoittaa kodista ja konnulta. -- Jotkut heistä jäivät\nsiten Suomenkin rannoille, toiset taasen Viroon, Englantiin, Irlantiin,\nSkotlantiin, vieläpä Ranskaankin.\n\nNe hajanaiset muistot, joita näistä hyökkääjistä on löytynyt meidänkin\nmaassamme, ovat saattaneet meidän \"kotiseutututkijamme\" siihen\nharhakäsitykseen, että nämät saaristolaiset, holmalaiset eli\n\"Hölmöläiset\" muka olisivat olleet tämän maan alkuasukkaita.\n\nPohjoismaiden suurin muinaistuntija, professori Oskar Montelius, näkyy\nolevan näistä siirtolaisista samaa mieltä kuin minkä tässä olen\nlausunut, sillä hän on tästä asiasta kirjoittanut seuraavaa:\n\n\"Viikinkiretkien tärkeimpiä seurauksia pohjoismaille oli se, että ne\nvapauttivat pohjoismaiset valtakunnat korskeista miehistä -- -- ja\npahimmista pakanoista...\"\n\nNämät pakanat \"onnellistuttivat\" rannikkojamme vierailuillaan, ja\nviikinkien lohikäärmekylvö sekä jälkeläiset ovat meillä vieläkin\nihailun esineinä, ruotsinmaalaisten niitä jo kammotessa.\n\nJotta ei lukija luulisi minun laskettelevan omia lauseitani tukeakseni\nomia mielipiteitäni siitä, mitä viikingit todellisuudessa ovat olleet,\nannan taasen puheenvuoron pohjoismaiden suurimmalle tämän asian\ntuntijalle, prof. Monteliukselle, joka puolestaan taasen vetoaa\nkolmanteen mieheen eli A.E. Holmbergin teokseen \"Pohjoismaiden asukkaat\npakanuuden aikana\".\n\nProf. Montelius itse puolestaan lausuu asiassa m.m. seuraavasti:\n\n\"'Frithiofin sadussa' on Tegnér antanut kauniin kuvauksen sen\naikakauden runollisesta käsittämisestä ja kauneilla väreillä maalatun\nkuvan viikinkielämän heleistä puolista. Sen sijaan Geijerin 'Vikingen'\nantaa meidän toiseltakin puolelta oppia tuntemaan tätä voimakasta mutta\nraakaa aikakautta. Kysymykseen: kumpiko kuvaus on historiallisesti\noikeampi? täytyy meidän vastata: jälkimäinen. Emmekä me yksin katsele\nviikinkiaikakautta siltä kannalta; muuan lämpimimpiä Ruotsin\nmuinaisuuden ihailijoita, A.E. Holmberg, lausuu tästä:\n\n\"'Tosin kuvastuu ruusunhohdetta Pohjoismaiden viikinkiaikaan; mutta jos\nvarustamme silmämme historian kaukolasilla, niin huomaamme sangen pian,\nettä _tämä ruusunhohde ei ole muuta kuin värisekotus verestä ja\nkyyneleistä_. Nimestä, jolla jokin asia nimitetään, riippuu usein\nkäsitys siitä asiasta. Viikinkimatkat ajatellaan usein ritarillisiksi,\nvaaroihin ja sotaisiin seikkailuihin pyrkimisiksi, mutta paremmin ne\nmääritellään jos sanotaan, että _ne olivat murha- ja ryöstömatkoja_.\nSanomme peittelemättä, että viikinkimatkat eivät olleet muuta kuin\n_elinkeinona harjoitettua merirosvousta_'.\"\n\nTähän A.E. Holmbergin lausuntoon lisää puolestaan Montelius:\n\n\"_Tämä arvostelu näyttää ankaralta, mutta meidän täytyy myöntää, että\nse on oikea_.\"\n\nEi ole mahdollista selvemmällä tavalla vetäytyä yhtymästä\nviikinkiaikaisten rosvojen yksinkertaiseen ihailemiseen, kuin mitä\nnämät kaksi ruotsinmaalaista tutkijaa ovat tehneet.\n\nSiitä huolimatta löytyy vielä Suomen rannoilla puuro- ja pölkkypäitä,\njotka koettelevat kuvitella itselleen ja muille, että he polveutuvat\nsuoran tahi väärän koivun takaa näistä -- pedoista.\n\nÄlköön luultako nimittäin, että viikingit tyytyivät ryöstämään ja\nraiskaamaan ainoastaan eläviä ihmisiä. Ei toki! He murtautuivat myös\ntemppeleihin, he kaivoivat auki ja häpäisivät myöskin hautoja -- ei\nmainetta saavuttaakseen, vaan saadakseen rahoja, sormuksia, koristuksia\ny.m.\n\nJotta arvosteluani ei katsottaisi yksipuoliseksi tahi liian ankaraksi,\nannan taasen sananvuoron professori Monteliukselle, joka kertoo:\n\n\"Orkney-saariryhmän suurimmalla saarella on merkillinen muisto\npohjoismaiden viikingeistä. _He eivät häikäilleet murtautumasta\nhautoihin, saadakseen haltuunsa niissä ehkä säilytetyt kalleudet_.\nSiten ryöstivät he Ranskassa merovingiläisten kuninkaitten haudat; ja\nIrlannissa kerrotaan heidän, kallisarvoisen hautasaaliin toivossa,\ntunkeutuneen siellä tavattaviin suuriin, mahtavien kumpujen\npeittämiin kivikammioihin, jotka ovat peräisin saaren vanhimmalta\nesihistorialliselta aikakaudelta. Myöskin äskenmainitulla, Skotlannin\npohjoisrannikolla olevalla saarella ovat pohjoismaiden viikingit\nmurtautuneet sellaiseen suureen, kivistä tehtyyn hautakammioon. Siitä\nei tosin mainita missään samanaikaisessa kirjoituksessa, mutta itse\nhauta antaa siitä varmat, erittäin huomattavat todistukset. Kun\nnimittäin muuan englantilainen muinaistutkija joku vuosi sitten aukaisi\nkammion, havaitsi hän jälkiä aikaisemmasta, ei juuri tieteellisestä\nhaudan tutkinnasta. Seinäkiviin oli kirjattu erinäisiä pohjoiskielisiä\nkirjoituksia, jotka olivat piirretyt sellaisilla kirjoitusmerkeillä,\njoita pohjoismaiden asukkaat -- ja yksinomaan he -- käyttivät\npakanuuden ajan lopulla. Kirjoituksista, joita eri henkilöt ovat\npiirrelleet ja joilla ei ole mitään keskinäistä yhteyttä, ansainnevat\nseuraavat, suomeksi käännettyinä, mainitsemista: 'Tolf Kolbenson piirsi\nnämät rivit'. -- 'Vidmun piirsi'. -- 'Nämät piirsi länsimeren\nkirjoitustaitoisin mies'. -- 'Ingegerd on naisista hempein'. --\n'Ingeborg, tuo ihana leski'. -- 'Kolme yötä ennenkuin jorsalan miehet\nmursivat tämä kummun, oli aarre viety pois'. -- 'Jorsalankävijät\nmursivat Orkkalmistot.' -- 'Luoteessa on paljon tavaraa piilotettuna,\nonnellinen se, joka löytää tuon suuren aarteen'. -- Vielä on lisäksi\nkokonainen riimukirjoitusrivi ja toisessa kohdassa on piirrettynä:\n'Lodbrokin pojat'...\"\n\nNämät kaameat piirtelyt eivät lisäselvittelyjä kaipaa -- ne puhuvat\nomaa kieltään. Minusta on kuin raskauttavana asianhaarana, että näiden\nhautojen häpäisijät olivat kirjoitustaitoisia, -- jopa muuan näistä\nhyenoista kehaisee olevansa \"kirjoitustaitoisin mies\". --\nMinkähänlaisia raakalaisia olivatkaan ne oppimattomat ja kirjoituksen\ntaitamattomat, jotka kunnioittivat läsnäolollaan meidän rannikkojamme\n-- sillä meidän kallioissamme ei löydy mitään riimukirjoituksia. Koska\nmeillä siis eivät kivet puhu, niin puhun minä.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKristityiksi tultuaan kutsuivat viikingit rosvoretkiään\n\"ristiretkiksi\". Ristin pyhän merkin ottivat herrat \"Viikinkipoika ja\nKumpp.\" ammattimerkikseen.\n\nTästäkin pahasta työstä on kerrottu näiden \"germanien\" omissa\nkronikoissa.\n\nTästä kertoo prof. O. Montelius seuraavaa:\n\n\"Varsinaisen viikinkiajan voidaan katsoa loppuvan Pohjoismaiden tultua\nkristityksi. Tosin eivät nuorukaiset kastetuiksi tultuaan rauhallisesti\nistuneet kotona, mutta viikinkielämän oikeusperuste sortui Odinin opin\nkeralla ja viikinkiretkiä alettiin nimittää -- ristiretkiksi.\nPohjoismaista kahdennellatoista vuosisadalla tehdyt ristiretket olivat\nnimittäin huomattavasti vanhojen viikinkiretkien kaltaiset, kuten\nNorjan kuninkaan Sigurd Jorsalafare'n retki Pyhään maahan ja saman\nkuninkaan 'ristiretki' v. 1123 Smoolantiin, jolloin hän, kuten Snorre\nlyhyesti ja sattuvasti kertoo, kolmella sadalla laivalla ohjasi\nkulkunsa itää kohden Kalmarnan kauppakylään, teki hävitystä siellä ja\nSmoolannissa, otti sotaverona Smoolannista kolmesataa nautaa, ja\nsmoolantilaiset kastettiin kristinuskoon. Sitten Sigurd palasi takaisin\nsotajoukkonsa kera ja saapui valtakuntaansa, tuoden mukanaan monet\nsuuret kalleudet ja aarteet, mitkä hän oli hankkinut itselleen tällä\nmatkalla, niin kutsutulla 'Kalmarnaretkellä'.\"\n\nSuunnilleen samanlaisia olivat ne \"ristiretket\", joilla Suomea\nkunnioitettiin vuosina 1157, 1249 ja 1293.\n\nSuomalainen Lalli tiesi kyllä, mitä hän teki, iskiessään kuoliaaksi\nHenrikki-piispan -- mutta eihän yhden miehen vastustelu voinut pidättää\n\"kristittyjen\" ryövärien enempiä \"ristiretkiä\". Ja Suomi vaipui\nsadoiksi vuosiksi viikinkisiirtolaksi -- ja on sellaisena osittain\nvieläkin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nPohjois-Venäjällä, Ilmajärvessä olevalla holmalla eli saarella, lähellä\nVolkov-joen alkupäätä, oli esihistoriallisena aikana\n\n           Holman kartano,\n    josta: Holm'' garda''.[23]\n\nSiitä taasen on johtunut vanhoissa ruotsalaisissa kertomuksissa\nmainittu:\n\n           Holmgård'.\n\nSana _Garda_ tuli vähitellen merkinneeksi ensin aluetta\neli valtakuntaa, ja sitten kaupunkia, venäjäksi: _grad_ ja\n_gorod_, josta\n\n           N-ovi-gorod = Novgorod.\n\nNäille \"Holman kartanoille\" olivat viikingit useinkin, ennen Rurikin\naikoja, tehneet ryöstö- ja paloveronottoretkiä. Saivatpa siis\nInkerinmaan asukkaat oivallisen päähänpiston kutsuessaan Rurikin\nRuotsista päämiehekseen ja hallitsijakseen, sillä siten he voivat\nkarkoittaa \"perkeleet Belsebubin avulla\".\n\nValitessaan oikean viikingin ruhtinaakseen, oli heillä syytä otaksua,\nettä tämä tulisi oman etunsa vuoksi pitämään muut viikingit loitommalla\n-- kuten sitten tapahtuikin.\n\nVienojoen = Vienajoen takamailla oli _Perämaa = Per'ma = Per'm'_, joka\nulottui aina Uraliin[24] saakka.\n\nVanhoissa ruotsalaisissa kronikoissa mainittu \"_Bjarmaland_\n(Bjarmamaa)\" ei minun käsitykseni mukaan kuitenkaan ole sama kuin\nPer'ma eli Perm, vaan oli ruotsalaisten \"Bjarma\", pyhä paikka Permassa\neli:\n\n                Suomeksi: Pyhä-raama-ala,\n                   Siitä: Piha-r''ma-'la.\n  ja siitä ruotsalaisten: Bj'armala(nd).\n\nKun kronikassa sanotaan:\n\n    \"Bjarmaland, rikas maa\n    Pohjoismerien, Vienan\n    Jäisien aaltojen huuhtoma;\n    Jumalan templissä siellä\n    Syöjätär hautovi kultaa\",\n\nniin tarkoitetaan Bjarma-sanalla Perman pyhää paikkaa, Pyhää raamalaa\neli Pi(h)armalaa. Onhan nimittäin _pyhä_ (Jumalan pyhäkkö, esikartano)\nja _piha_ samaa muinaista alkujuurta.\n\nJumalan pyhäkössä, Perämaan eli Perm'in Piharmalassa vallitsi\narvatenkin samanlainen sivistys kuin Skandinaviassakin ennenkuin Gotit\ntoivat mukanaan rautakauden. Louhikäärmekuvioiden käyttäminen\nkoristeina, minkä taidon Gotit perivät pronssikauden Fenniseiltä\n(Suomalaisilta) Skandinaviassa,[25] on katsottu olleen\npohjoisgermaneille ominaista. Että asianlaita ei ole siten, olisi\nsangen helppo tässä kuvapiirrossarjalla osottaa.\n\nMinun täytyy kuitenkin tällä kertaa tyytyä huomauttamaan, että\nlouhikäärmekoristeita on ollut kaikilla suomalaisugrilaisilla kansoilla\naina Kiinaan[26] saakka; ja jo maalajilaisillakin Javan- ja\nSuomaatar-saarilla.[27]\n\nKuten tunnettua eivät germanilaiset tutkijat voikaan selittää\nvanhimpia, louhikäärmekoristeilla varustettuja riimukirjoituksia -- kun\nhe eivät ota avukseen Skandinavian alkukieltä, suomea. He antavat\nmieluummin näiden kirjoitusten olla selittämättä.\n\nEnnen mainittu professori O. Montelius lausuu esim. puhuessaan\nUplannissa olevan Hagby-kiven kirjoituksista: \"_kirjoituksen\nsisällyksestä ei ole vielä mitään täysin tyydyttävää selitystä\nkeksitty_.\"\n\nRiimukirjainten äännearvo on selville saatu, mutta kun kirjoitus sen\nmukaan luetaan, on sangen luonnollista, ettei kirjoitus sisälläkään\nmitään \"germanilaista\" -- ja sen vuoksi ei kirjoituksen selitys olekaan\n\"täysin tyydyttävä\". Fennoskandiaa koskevassa teoksessani tulen\nantamaan näistä riimukirjoituksista selvityksen, joka todistaa, että\nsuomalaiset todella ovat olleet kirjoitustaitoisia niin kauvan kuin\nheidän fennisiset perinnäistietonsa olivat tallella.\n\nMinulla on todistuksia siitä, että vanhimmat riimukirjoitukset, kuten\nfennisiläisetkin, olivat kerakekirjoitusta.\n\nKellä on halua koettaa tulkita esim. seuraavat riimut [ei voida\ntekstissä esittää] germanilaisiksi -- sen sopii koettaa ja minä\ntoivotan onnea yritykselle!:\n\nGermaanilaisen tulkinnan mukaan merkitsevät nämät riimut:\nm-k-m-r-l-a-w-r-t-a.[28]\n\nKuten sanottu palaan tähän asiaan toisessa teoksessa, jossa paljastan\nriimukirjoitusten sisällyksen.\n\nMonet sukunimet Venäjällä ovat sangen mielenkiintoiset siksi, että ne,\nvaikka ovatkin suomalaista juurta, eivät ole muodostuneet suoraan\nsuomenkielestä venäläisiksi, vaan tulleet sellaisiksi vasta viikinkien\nmuuttamassa muodossa:\n\n    Suomeksi:  Valtameri\n    Suomeksi:  Valtamer'\n    Ruotsiksi: Valdemar\n\nTavuiden ai ja la metatesiksen (vaihdon) kautta saatiin Vlademar ja\nsiitä nykyinen venäläinen nimi _Wladimir_.\n\n               Jalomeri\n               Jalm'er'\n               Jalmar = Hjalmar[29]\n\nKatsokaammepa edelleen mitenkä suomenkielestä on muodostunut sekä\nskandinaavilaisia että slaavilaisia nimiä:\n\n                      Suom.: Auringonvalta[30]\n                      Siitä: Auring'vald'\n  Skandinaavilaisia muotoja: ''Ringvald\n                             '''Ingvald\n                             '''Ingvar\n  Slaavilaisia muotoja:      '''Igvar (Venäläisissä kronikoissa\n                             '''Ivar    sekä Igvar että Ivar)\n                             '''Igor\n\n                    Sanasta: Auringon jalo (sankari)\n                  Muodostuu: Auringjald\n               Siitä ruots.: Ingjald\n                  Ja venäl.: Inegeld\n\nTunnettuja naisten nimiä muodostui seuraavasti:\n\n                   Suomeksi: Auringonvaori (kaunis nimi!)\n                      Siitä: O'ringebuori\n         ja Skandin. muodot: '''Ingeborj\n                             '''Ingaburg\n                             '''Inger\n                             '''Inge\n                             '''Inga j.n.e.\n\nI'lman impi sai Sääksmäellä aikanaan nimekseen:\n\n                            Helka\n              Siitä ruots.: Helga\n             Bysantolainen: 'Elga\n                Venäläinen: 'Olga\n                     \"      'Oleg j.n.e.\n\nSellaisia nimen muutoksia tahi muodostuksia tapaa tuhkatiheään Rurik'ia\nja hänen miehiään koskevissa kronikoissa.\n\nToisia nimiä on suoraan suomenkielestä muuttunut slaavilaisiin\nmuotoihin, esim.:\n\n      Kotilinna\n      Kot'lin'[31]\n\nSamoin on muodostunut sukunimi:\n\n                   Puutukki,\n      Sukunimeksi: Potokki (vanha aatelisnimi Puolassa).\n\nSana \"sikiö\" on nykyisessä suomenkielessä saanut sivumerkityksen\n(halventavan), jota vanhemmassa kielessä ei tunneta. Sikiö merkitsi:\nlapsi, jälkeläinen (ilman sivumerkitystä). Käytetäänhän vieläkin verbiä\n\"sikiää\" (Kristus ... \"sikisi\" pyhästä hengestä).\n\n\"Sikiö\"-sana, merkityksessä jälkeläinen, on jättänyt monet jäljet\nvarsinkin puolalaisiin nimiin:\n\n\n           Suom.: Pikkulinnan sikiö\n        Puolassa: Pik'ulin'''ski' (sukunimi).\n\n           Suom.: Kurupäänsikiö\n        Puolassa: K'rupe'ns'ki' (sukunimi).\n\n           Suom.: Karpinsikiö\n        Puolassa: Karpin'ski (sukunimi).\n\n           Suom.: Mer(i)linnansikiö\n        Puolassa: Marlinski.\n\nVieläkin puhutaan \"sukupuusta\" ja suvun (sukupuun) eri \"haaroista\";\npuhutaan \"sukujuuresta\". Lapsia sanotaan joskus \"vesoiksi\" ja muinoin\narvatenkin myös \"vitsoiksi\".[32]\n\nVitsa-sanasta epäilemättä johtuu venäläinen nimilisäke: \"-vits\". Esim.:\nNikolai Ivano_vits_ = Nikolai Iivananpoika eli Iivananvesa.\n\nSana _kuningas_ antaa myös aihetta katsomaan mitä sanoja siitä johtuu\nja mistä se itse on lähtöisin:\n\n                 Suom.: Kunniakas\n                        Kun'inkas[33]\n                        Kuningas\n                        Siitä: Kun'i'as\n  Ja siitä venäl. sana: Knjas = ruhtinas.\n\nSlaavilaisten \"ruhtinaat\" ovat siis lähtöisin suomalaisista\n\"kuninkaista\".\n\n       Suomal. sanasta: Warushovi\n           Puolalainen: Warshava\n          Ranskalainen: Wars(h)owi\n                        (Warsovie).\n\nSangen vanha ranskalainen muoto näyttää siis pysyneen lähimpänä\nalkuperäistä suomalaista muotoa. Onko nimi alkujaan ollut Warushovi\ntahi Warusovi, on vaikea sanoa; varustettua paikkaa se kaikessa\ntapauksessa merkitsee. Jo hämärässä muinaisuudessa olikin nykyisen\nWarsovan kaupungin lähellä varustettu linna, \"Warushovi\", josta\n_jätteitä_ kerrotaan vieläkin löytyvän.\n\nMuuten sanasta \"_hovi_\" on syntynyt ruotsalainen sana _hof_ ja\nsaksalainen _Hoff_ sekä venäläinen _koff_ paikannimipäätteissä. Vanha\ngenetiivimuoto -- hoven esiintyy vielä joissakin germaanilaisissa\nnimissä, esim. _Beet-hoven_.\n\nAijemmin jo oli puhetta \"sikiö\"-sanasta. Tässä vielä esimerkkejä:\n\n          Suom.: Pienihovisikiö\n       Puolassa: B'eni'ov's'ki = sukunimi.\n\n          Suom.: Kaunishovinsikiö\n       Puolassa: Ka'ni''ov's'ki = sukunimi.\n\nVielä muutamia paikannimiä, jotka ovat muuttuneet Slaavilaisten kansain\nkesken sukunimiksi:\n\n          Suom.: Koukola = paikannimi\n           \"     Gougola\n         Venäj.: Go'gol = sukunimi.\n\n          Suom.: Kalasuonhovi\n         Venäj.: Kalasnikov = viljapörssi Petrogradissa\n           \"     G'lasu'n'ov = sukunimi.\n\n          Suom.: Kalliohovinsikiö\n       Puolassa: Kalli'n'ov''ski' = sukunimi.\n\n          Suom.: Sukuhovinsikiö\n       Puolassa: Su''kov'sky'.\n\n          Suom.: Maljaviina\n         Venäj.: Maljavln' = sukunimi.\n\n          Suom.: Nevansikiö\n         Venäj.: Nev'ski = sukunimi.\n\n          Suom.: Merisillanhovi\n         Venäj.: Mer'siljakov' = sukunimi.\n\n          Suom.: Puukodinhovi\n         Venäj.: Po'godin'ov = sukunimi.\n\n          Suom.: Martinhovi\n         Venäj.: Marän'ov' = sukunimi.\n\n          Suom.: Maaseppä\n         Venäj.: Ma'zeppa = ruhtinassuvun nimi.\n\n          Suom.: Saloväki = metsäväki.\n       Slaavil.: S'lovakl = kansanheimo.\n\n          Suom.: Kivihovi\n                   Slaavil.: Ki'jov'\n                        Nyt: Ki'j'ev'.\n\nViimeksi mainittu nimi on ehkä pikemminkin muodostunut sanasta\n_Kiviovi_, joka lyhennetyssä suomenkielessä lausutaan tänäkin päivänä\n_Kiv'ov_. Kaupungin jättiläismäinen \"kultainen portti\", josta vieläkin\non jäännös nähtävissä, oli nimittäin rakennettu _kivestä_.\n\nSukunimi: Maaseppä = \"Ma(a)zeppa\" muistuttaa _Sepän linna_ nimeä, mikä\non sangen hyvin säilynyt aivan saksalaistuneilla paikkakunnilla, kuten\nesim. Meklenburgissa Ros'tock'in = (Ruusuntukki) eteläpuolella. Siellä\non vanha asumus linnanraunioineen. Se on:\n\n                 Sepänlinna\n            Nyt: Ze'pelin.\n\nSieltä on maailmankuulun Kreivi Zeppelinin suku kotoisin.\n\nKuten tunnettua, on \"seppä\" ammoisista ajoista ollut suomalaisten\nkesken suuressa arvossa. Se arvonimi on kaikilla aloilla osottanut\ntaitoa ja viisautta (Sanaseppä, runoseppä, rautaseppä, puuseppä,\nkultaseppä, tietoseppä, aseseppä; siis sekä henkistä että\nkäytännöllistä taitoa ja taidetta). Kalevalassa on \"seppä\" viisauden\nveli. Ja Egyptissäkin \"teki seppä taivaan\": _Ze paistos = He paistos_.\n_Sepän hohto = Zeba ho(h)t_, mikä egyptiläinen nimi on raamatussakin\nsäilynyt Israelin Jumalan _Jahvea_ ohella.\n\nHuomaamme siis, että Kalevalan _Ylimerinen seppä = seppo Ilmarinen_,\nEgyptissäkin oli tunnettu ja hänet kuvataan, esim. Lontoon British\nMuseum'issa säilytetyssä, sieltä tuodussa Abydokivessä _Sepän\nterähanko_ eli hiilihanko kädessä.\n\n_Sepän terä(hanko)_ tulikin sitten taidon ja vallan tunnusmerkiksi.\nEgyptiläisten jumala Osiris esim. on kuvattuna sellainen sepän\nterähanko ja piiska kädessä.\n\nTämä hiilihanko = _Sepänterä = Zep'ter' = Scepter_ on vieläkin meidän\nkeisareillamme ja kuninkaillamme juhlatilaisuuksissa käsissä\n\"valtio-omenan\" kera, jota pidetään vasemmassa kädessä. \"Valtio-omena\"\non taivaan pallo, eikä omena. -- On tosiaan kuvaavaa, että Germanit,\n\"sivistyksen edustajat\", kuvittelevat tätä palloa \"omenaksi\". Omena\nkaiketi oli parasta \"Omenasaksain\" mielestä.\n\nKun siis sekä kuninkaat että keisarit vieläkin, juhlatiloissa\nesiintyessään, pitävät käsissään seppä Ilmarisen tunnusmerkkiä, niin\neipä ole ihme, jos sepon suvusta, Zeppelinistä, tehtiinkin kreivi.\n\nPallastienoossakin[34] (Palestiinassa) on lounaaseen Jerusalemista:\n\n                 Seppälä\n            Nyt: Sephala (vokaalisointu hävinnyt).\n\nSitäpaitsi on siellä paikka, jonka nimi on _Sebbe = Seppä_.\n\nSiirtyäksemme pyhästä maasta Riian lahden rantamille,[35] on siellä\npaikan nimi:\n\n                 Sepänkylä\n            Nyt: Sep'kyl'.\n\nNoin 25 kilom. Dortmundin pohjoispuolella on Westfalenin hiilialueella:\n\n                 Sepänraade\n            Nyt: Seppenrade.\n\nMuualla taasen on:\n\n                 Sepänpelto\n            Nyt: Zeppenfeld\n                 Sepänranta\n            Nyt: Zepperan'' (myös Zepperen).\n\nSitä paitsi on siellä _Sepänlinna_ lyhentynyt nimeksi _Zep'lin'_, josta\non muodostunut paikannimi _Zepling_. Magdeburg'in (Mahtivuori) lähellä\non:\n\n                 Seppänikkilä\n                 Zeppe(r)nick''.\n\n_Nikkilä_ on vieläkin tunnettu suomalainen nimi.\n\nEhkä tässä nyt on kylliksi puhuttu arvossa pidetystä sepän säädystä,\nkunnes suomenkieli ilman aseiden kalsketta nousevi uudelleen norosta ja\nrustavi runosepät laulamaan siten, että toteutuu Runebergin ennustus:\n\n    \"Ja kerran laulu synnyinmaan\n    korkeemman kaiun saa.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nTiedämme että Venäjän valtakunnan perustajalla, Rurikilla, oli\nhenkivartijajoukkona miehiä Ruusunlaks'ista eli Roslagen'ista.\n\nEttä kieli siinä osassa Ruotsia ei vielä siihen aikaan ollut erikoisen\n\"germaanilaista\", käy selville siitä nimestä, minkä Rurik antoi\nvarjelusjoukolleen.\n\nSana _varjelus_ tulee sanasta _varjo_ (\"Hänen siipiensä varjossa\" =\nsuojassa, varjeluksessa).\n\n            Siis: Varjelusjoukko\n             eli: Varjojoukko\n           Siitä: Varjjåg\n              ja: Varjag.\n\nKun nämät varjojoukot eli Varjag'it olivat kotoisin Roslagen'ista, niin\nkutsuttiin kaikkia sieltä saapuneita sittemmin \"Varjag'eiksi\".\n\nKoska Sveitsiläisiä -- Alppien köyhiä ja uskollisia miehiä -- on\nkäytetty portinvartijoina jo Roomassa, sekä paavien ja keski-ajan\nruhtinasten henkivartijoina, on Sveitsiläinen eli Schveitsàr saanut\nmyös merkityksen _vartija_, samoin kuin _varjojoukko = varjag_, Rurikin\nja hänen jälkeläistensä keskuudessa oli.\n\nTästä varjag-nimestä muodostivat gotilaiset merirosvot itselleen nimen:\nVäring (Varjelus), mutta se nimi ei heille ole oikein sovelias, sillä\neivät he erikseen ketään varjelleet. Päinvastaista heistä voidaan\nsanoa.\n\nVarjo-sanasta on n.s. \"puhdas\" ruotsinkieli muodostanut sanan _värjo_,\njoka merkitsee huostassa olemista, suojaa, varjelusta.\n\nSuomalaisesta sanasta:\n\n                     Kartanonvarjelija, tulee:\n                     Garda''varj'''\n  Ja siitä ruotsal.: Gårdvar = kartanokoira.\n\nOn omituista että tästä \"varjeluskoirasta\" ruotsalaiset ovat\nmuodostaneet suden ruotsalaisen nimen: varj, varjen.\n\nVarsinaiset germanit, saksalaiset, eivät ensinkään tunne suden\nvarj-nimeä, jotenka on selvää, että gotilaiset suomalaisesta\nalkukielestä muodostivat -- kiukkuisen kartanonvarjelijan, koiran,\nnimestä -- suden varj-nimen.\n\nTulemme Fennoskandiaa koskevassa teoksessamme näyttämään mitenkä\ngotilaiset -- joiden kieli, heidän vaeltaessaan kautta Keski-Europan,\noli muodostunut sellaiseksi vastenmieliseksi sekamelskaksi, jollaisena\nse tavataan Ulfvilan codex argenteuksessa[36] -- vaeltaessaan eteenpäin\npohjoismaiden alkuperäisen suomalaisen kansan keskuudessa, ja sen ajan\njälkeenkin, omaksuivat joukon lainasanoja pohjoismaiden alkukielestä,\nsanoja, joita eivät heidän heimolaisensa Itämeren eteläpuolella tunne.\n\nGermanilaisen kielitutkimuksen isä, kuuluisa Jakob Grimm, on jo\nosottanut, että ruotsinkieli on saanut kaikki sellaiset germaneille\ntuntemattomat sanansa _suoraan suomenkielestä_.\n\nRautakauden hurjien Götien onnistui tietenkin tappaa pronssikauden\nmiehet, mutta heidän fennokelttistä kieltään he eivät yhtä helposti\nsaaneet hävitetyksi. Joskin \"skridfinnit\" ja kainulaiset miehissä\notettiinkin hengiltä, niin jäihän toki eloon vaimoja ja lapsia, joiden\nsuusta ruotsinkieli lainaili jopa leikkisanojakin, kuten \"tummitott\",\nsuomalaisesta \"tuomiototta\" -- se sormi, jolla painettiin\nsinettimerkki, todistukseksi siitä, että asia oli totta.\n\nEi kukaan väittäne että germaanit tuntevat totta-sanan. Sen sijaan oli\njo egyptiläisten totuuden jumalan nimenä _Tott_. Historian takaisina\nsyntyaikoina onkin fennokeltiläinen kansa lähtenyt Egyptistä.\n\nToinen huomattava vanha lainasana ruotsinkielessä on \"kurragömma\"\n(piilosilla olo). \"Kuru\" suomenkielessä merkitsee juuri halkeamaa,\nluolaa, notkoa y.m. piilopaikkaa. Siten näkyy jo pikkuseikoistakin mikä\nkieli on alkujaan täällä yksin vallinnut.\n\n\"Sanat suussani sulavat\", sanotaan Kalevalassa. Totta tosiaan ovatkin\nsuomenkielen sanat tuhansien vuosien kuluessa sulaneet merkillisellä\ntavalla, esim. Ruteenien kansan kesken. Nykyisen sodan ajoilta tunnemme\nheidän asumasijoiltaan:\n\n        Suom.: Perä-kemi-salo\n    Murteessa: Per'kem'sal\n    Ruteenil.: P'r'ch'my-s'l' paikka Galitsiassa (Kalliosijassa).\n\nSiten on suomenkieli Europassa 3-4 tuhannen vuoden kuluessa hajonnut\n\"eri kieliksi\". Ja kun tämä hajaannus idässä ja lännessä tapahtui eri\ntavalla, muodostui uusia kansallisuuksia, jotka jo nyt luulevat\nolevansa eri rotuja.[37]\n\nKun kansojen kehitys ei vielä ole selvinnyt \"kirjanoppineille\"\nkielimiehille, vaan ainoastaan muutamille syvämietteisille\nluonnonfilosofeille, kuten Darwin'ille, Taylor'ille y.m., niin\nsellaista tietoa ei kohtuudella voi odottaa valtiomiehiltä, jotka\nedelleenkin puhuvat eri kansoista ja roduista, sen sijaan että tulisi\npuhua saman alkukansan eri lajeista ja lajihaaroista.\n\nJos tältä korkealta kannalta katselee nykyistä maailmansotaa, niin ei\nvoi moittia siitä valtiomiehiä, vaan \"oppineiden\" opin puutetta.\n\nTotuus jossakin asiassa voi olla ainoastaan _yksi_, mutta viime aikoina\nkun julistettiin jossakin maassa jokin totuus, niin naapurimaassa\nsaatettiin aivan päinvastainen asia julistaa totuudeksi.\n\nNiin kauvan kuin oppineet ovat eripuraiset, ovat kansatkin\nriitaisia. Kansojen veljeytyminen voi tapahtua ainoastaan tieteen\nyleismaailmalliseksi tulemisen kautta.\n\nMinun tietääkseni ei tiede ole koskaan rohjennut suoraan kieltää\nraamatun selvästi lausumaa väitettä, _että kaikki kansat muinoin\npuhuivat samaa kieltä_. Mutta tämä tosiasia on ainakin tahdottu\nsivuuttaa olkapäiden kohauttamisella.\n\nHaluanpa teoksillani todistaa, että _tämä raamatun sana on puhdasta\ntotta, sanasta sanaan_.\n\nOn päivän selvää, että _Maa-laji_, alkukansa, levitessään ja\nliikkuessaan syntysijoiltaan, puhui samaa kieltä, ennenkuin se\nhajaantui eri lajeihin ja haaroihin. Oli siis aika, jolloin kaikki\nihmiset puhuivat samaa kieltä.\n\nMeidän aikanamme, kun jo on syntynyt tuhansia eri kielimurteita --\neiväthän eri neekeriheimotkaan ymmärrä toistensa kieltä -- ja monet\ntärkeätkin kielet ovat kuolleet[38] tahi hukkuneet toisiin kieliin\ntasangoilla, joilla paimentolaiskansat, metsästäjät, Avarit, Hunnit,\nGermanit y.m. ovat taistelleet ja sekaantuneet -- voimme luonnollisesti\nlöytää vaan jälkiä yhteisestä kielestä Europan enimmin piilossa\nolevilta seuduilta: _Suomen saloilta, Pyrynnäisiltä vuorilta_[39] _ja\nAlppien rauhallisista laaksoista_.\n\nRuotsalaisen \"kotiseutututkimuksen\" tässä maassa huvitellessa itseään\nsillä, että se koettaa \"selitellä pois\" suomalaisia paikannimiä\n_Suomessa_[40] voidakseen kerskua jonkun pitäjän tahi paikkakunnan\nolleen muka \"meidän asemamme\", \"meidän oikeutemme\", \"meidän\nkielemme\" alkusijana, koetan minä puolestani huvittaa sanottua\nkotiseutututkimusta osottamalla teoksissani, että löytyy suomalaisia\npaikannimiä Alpeilla ja niiden tienoilla, jossa ne ovat useissa\ntapauksissa säilyneet meidän päiviimme saakka muuttumattomina. --\n\nMutta emme tyydy ainoastaan Alppimaihin, vaan tulemmepa osottamaan\nsuomalaisia paikannimiä kaikkialla: Europassa, Aasiassa ja Afrikassa,\nsikäli kuin kuvauksemme meidät vähitellen vie sinne saakka.\n\nToivoakseni voin vielä saada, ellei \"kirjanoppineet\", niin ainakin\nymmärtäväiset ihmiset, lähellä ja kaukana, vakuutetuiksi siitä, että se\n_keltiläinen_ kieli, joka Suomen metsissä on säilynyt kansainvaellusten\nsotkuista, on juuri se kultainen avain, joka avaa tien kaukaisen\nmuinaisuuden salattuun arkistoon sekä sen vaikeasti luettaviin ja\ntulkittaviin kirjoituksiin.\n\nNe, jotka käyvät tämän ainoan ja viimeisen keltiläisen kielen kimppuun\nsiinä harhaluulossa, että he siten ritarillisesti puolustavat vähäistä,\nahdistuksessa olevaa germanilaista vähemmistöä -- jonka suuri\nsuomalainen \"kansanjoukko\" muka uhkaa hukuttaa -- ne Don Quichottet\novat vastustajiani.\n\nTätä taistelua on käytävä avoimin kypärin ja rehellisin asein -- jopa\nkovilla sanoillakin, joita en aijokaan säästellä.\n\nKenenkä puolella todellinen ritarillisuus on, sen aika näyttäköön.\n\nSanon peittelemättä, ettei minulla tässä taistelussa ole sen kummempaa\nselkänojaa kuin minkä muodostavat muutamat varattomat toverit ja ehkä\npari miljoonaa suomalaista kansanmiestä. Mutta vastustajieni tukeena on\nainakin Suomen ruotsinkielinen sanomalehdistö, useita yliopistoja ja\nnoin 5 1/2 miljoonaa ruotsalaisia Pohjanlahden kummallakin puolella.\nSitä paitsi taustassa vielä koko yleisgermanilaisuus!\n\nSille, joka epäilee rehellisyyttäni ja epäitsekkyyttäni tässä\nepätasaisessa taistelussa, vastaan ainoastaan:\n\n    \"Honny soit qui mal y pense!\"[41]\n\nEn kuulu mihinkään valtiolliseen puolueeseen, en mihinkään\n\"koulukuntaan\", en mihinkään yliopistoon; en nauti ruhtinasten\nsuosiota.\n\nMutta olen sittenkin valmis, milloin tahansa, missä tahansa ja millä\nyleisellä kielellä hyvänsä puolustamaan kaikkia niitä väitteitä, joita\nolen tehnyt ja tämän teoksen seuraavissa vihoissa tulen tekemään.\n\n    \"Kultaa kujaiset täynnä,\n    Hopiata tanhuaiset, --\n    Eikä ole ottajata\",\n\nsanoo suomalainen.\n\nMutta nytpä me sen otamme. -- -- --\n\nKen seuraa minua kautta teoksieni, hänen täytynee lopuksikin myöntää,\nettä löytöni on _kultaa_ sille, joka haluaa henkistä kultaa.\n\nMitenkä sokeiksi kielipolitiikasta ja puolueraivosta meidän ruotsia\npuhuvat \"Finländarimme\" ovatkin tulleet, niin on kuitenkin\nsuomivihaajain lukumäärä heidän keskuudessaan häipyvän pieni. Kuitenkin\nvoi jo maaseudullakin tavata talonpoikia -- ruotsia puhuvan Uudenmaan\nväestössä --, jotka, puhuen mitä \"ruotsalaisen kansanpuolueen\" herrat\novat heille syöttäneet, väittävät suomalaisia \"vihollisikseen\".\n\nOnko ruotsia puhuva Uudenmaan talonpoika jo tosiaan niin päästään\npilalla, että hän on voinut unhoittaa, etteivät _suomalaiset_ ole häntä\nvuosisatoja rasittaneet ja kiusanneet vaan että hänen pahimpina\nvihollisinaan ovatkin olleet juuri ruotsalaiset herrat.\n\nTähän vastaaminen panee mielen apeaksi. Uusmaalainen on tosiaankin\nsellaisissa olosuhteissa saanut niin paljon kärsiä, että hänen henkiset\nkykynsä ovat puutuneet ja väsähtäneet.\n\nVäitetään ruotsalaisella Uudellamaalla löytyvän seutuja, joissa\ntalonpoikaiskansa tulee toimeen jokapäiväisessä puheessa noin\n5-600:lla sanalla.[42] Sen sijaan suomenkielen sanavarasto kansan\nkesken käsittää \"yli 200,000 sanaa\", kuten professori O.M. Reuter\nkirjasessaan \"_Suomen luonto, kansa ja sivistys_\", siv. 66, sanoo.\n\nToisena peloittavana todistuksena uusmaalaisten henkisestä\nherpautumisesta ovat ne kansanlaulut, jotka _todella_ ovat\nuusmaalaisia, eivätkä kuluneita ballaadeja tahi romansseja, mitkä ovat\nvuotaneet herrojen hoveista keittiön kautta kansan joukkoon.\n\nJos on totta, että \"hedelmistä puu tutaan\", niin lieneepä paikallaan\ntässä julkaista jokin todellinen uusmaalainen kansanlaulu, jonka\nZ. Topelius on aikanaan kansan suusta saamana julkaissut.[43]\n\n              Kansanlaulu.\n\n    (Srömforsin eli Ruotsinpyhtään pitäjästä).\n\n    Kah, hyv' iltaa, terveeksi,\n    Valittuni, armaani\n    Kuink' on maailmassa asias nyt?\n\n    Ootko terve, voimissas\n    Niinkuin luulen olevas,\n    Onko hauskaa? Se iloni on.\n\n    Onko rahaa, kultoa\n    Sulla arkullisia?\n    Jospa on, sepä hauskuuteni.\n\n    Kun mä sua muistelen\n    Liikkuu veri suonien,[44]\n    Älä unohda mua, kultaseni!\n\n    Katso kiiltäväisiä\n    Taivaan pikku tähtiä\n    Äläs maahan lenteleviä.[45]\n\n    Ennen meret kuivukoot\n    Niinkuin rantain hietikot\n    Kuin mä lemmin muuta neitosta.\n\nVertaillessa tätä surkean jokapäiväistä runon tekelettä niihin\n_syvämietteisiin_ ja _ihmeellisiin suomalaisiin_ kansanlauluihin,\njotka käännöksinäkin ovat ihastuttaneet ja ihmetyttäneet Europan\nsivistyskansojen vaativimpia kaunosieluja, tulee totisesti kysyneeksi\nmitenkä on selitettävissä, että meidän ruotsia puhuvat uusmaalaisemme\nrohkenevat esiintyä muka Suomen sivistyksen edustajina. --\n\nTosiaankin! Jos sivistystehtäviin kuuluu tuottaa maahan \"Lippupunssia\"\nRuotsista, konjakkia Ranskasta, korutavaroita ja hiuksia Saksasta, niin\nonpa silloin Helsinkikin sivistysahjo. -- Silloinpa Helsinki on\nkerrassaan etevämpi kaikkia muita kaupunkejamme, sillä pääkaupunkiin\ntuodaan vuosittain ulkomailta tavaraa noin 100 miljoonan markan\narvosta, mutta sieltä viedään ulkomaille vaan noin 16 miljoonan\narvosta!\n\nTämä \"sivistystyö\" ei kaipaa enempiä selittelyjä.\n\nEllei muu Suomi olisi tuotannosta rikas ja elleivät maaseutukaupunkimme\n-- maamme todelliset, vanhat sivistyskeskukset -- pystyisi maasta\ntavaraa viemään, niin kuolisipa Uudenmaan pääkaupunki tuossa tuokiossa.\n\nÄsken esittämämme uusmaalainen kansanlaulu ei suinkaan ole ainoa\nlaatuaan, mutta olkoon se näytteenä minkälaatuiseen \"runouteen\"\nruotsalainen rahvas pystyy.\n\nSellainen on sivistys, jota ruotsalaisuus Suomessa edustaa. Se on\nheikko maininki länsi-europalaisista sivistyslaineista. Ja tätä\nsivistystä tahdotaan meillä säilyttää.\n\nKun nyt sellaista teennäiskultuuria vastaan tahdon saada nousemaan\nvanhemman, korkeamman ja syvemmän kultuurin, joka kuvastuu Suomen\nsuomalaisessa kielessä ja kansanrunoudessa, niin toivoakseni lukija\nhyvin muistaa, etten sentään ole yksin tässä puuhassani.\n\nMelkein kaikki Suomemme suurmiehet, joista monet ovat olleet ruotsia\npuhuvia pohjalaisia, ovat tavalla tahi toisella työskennelleet saman\nasian puolesta.\n\n_Runebergin_ runous kokonaisuudessaan tarkoittaa herättää\nruotsinkielisiä ymmärtämään ja rakastamaan Suomen suomalaista kansaa.\n\nMuutamat pohjalaiset, kuten _Juhana Wilhelm Snellman, M.A. Castrén,\nYrjö-Koskinen_ y.m. ovat uhranneet koko elämänsä työn tämän saman\nSuomen kansan hyväksi ja hankkiakseen halveksitulle, ikivanhalle\nsuomenkielelle kunniakkaan aseman.\n\nÄlkäämme koskaan unhottako mitä _Z. Topelius_ on sanonut\nsuomenkielestä. Se on kuin herätyshuuto monelle supisuomalaisestakin\nkodista lähteneelle, monelle, jonka korvan ja kansallistunnon \"korppien\nrääkynä\" on sokaissut siten, että hän on unhottanut \"ensimäisen\nrakkautensa\".\n\nNäin kirjoitti aikanaan Z. Toppelius:\n\n\"Nyt on jo enemmän kuin kolmesataa vuotta siitä, kun suomenkieltä ensin\nruvettiin käyttämään painetuissa kirjoissa. Sen vuoksi, että raamattu\nsuomennettiin Länsi-Suomessa, tuli Länsi-Suomen murre varsinaisen\nkirjakielen perustukseksi ja varhaisemmin kehittyneeksi. Nyt on myöskin\nruvettu kieltä rikastuttamaan käyttämällä siinä mitä parasta sen eri\nmurteissa löytyy, ja useat ahkerat tutkijat ovat tutkineet kielen\nomituisuuksia, joten suomenkielen kielioppi kohta on parhaiten\nselvitettyjä kielioppeja koko maailmassa.\n\n\"Ja suomenkieli ansaitsee itsensä tähdenkin kaiken sen suuren rakkauden\nja huolen, jolla sitä hoidetaan. Ei ole useaa kieltä, jotka niin\nselvästi sekä niin runsailla ja hienoilla muodoilla voivat ilmoittaa\najatusten moninaisuutta ja tunteiden vivahduksia kuin suomenkieli. Eikä\nmyöskään ole useita, jotka voivat niin ihmeteltävän osaavasti kuvata\nluontoa. Vieras, puolueeton mies, kuuluisa tanskalainen kielentutkija,\nnimeltä Rask, kertoo tästä kielestä seuraavilla sanoilla:\n\n\"'Suomenkieli on luonnonraittiimpia, säännöllisimpiä, helpoimmin\nmuodostuvia ja soinnullisimpia kieliä maan päällä. Siinä on kaunein\nkerakkeiden ja ääntiöiden sopusointu, jossa suhteessa se on aivan\nitaliankielen kaltainen. Siinä ei ole ollenkaan noita inhoittavia\nsuhuäänteitä eikä noita kovia ja kankeita ääniä, joita esiintyy\nslaavilaisissa kielissä ja lapinkielessä. Siinä on aivan määrätty\nsointu, niinkuin ranskankielessä. Siinä on myöskin useampia muotoja ja\nvähemmän taivutustapoja ja poikkeuksia kuin latinassa, s.o. suurempia\netuja ja vähemmän vaillinaisuuksia. Siinä on tavattoman paljon sanain\nhaaraannuksia ja yhdistyksiä, niinkuin kreikan- ja saksankielessä. _Se\nnäyttää siis valinneen ja yhdistäneen mitä parasta on muissa Europan\nkielissä_; mutta koska ei mitään täydellistä ole taivaan kannen alla,\nniin ei ole suomenkielelläkään sitä, mikä näyttää olevan tärkeämpää\nkuin kaikki sisälliset edut, nimittäin suurta kirjallista käytäntöä,\nlaajaa alaa, lähempää yhteyttä heimokielten kanssa ja kunniaa olla\nloistavan hovin puhekielenä.'\n\n\"Sen jälkeen, kun Rask kirjoitti nämä sanat (v. 1820), on\nsuomenkielellä ilmestynyt suuri paljous kirjoja ja sitä on enemmän\nvertailtu sukukieliinsä. Sitä tuntevat ja pitävät suuressa arvossa\nulkomaalaisetkin kielentutkijat; mutta ruhtinaat ja hovit eivät puhu\nsuomenkieltä, ja Europan muille kansoille on tämä kieli niin\nymmärtämätöntä kuin lintujen liverrys. Ainoastaan joskus kuuntelee\nmuukalainen ihmetellen Suomen kansanlaulujen sointuvia sanoja. Ja\nlukiessaan kauniita runoelmiamme muille kielille käännettyinä, hän ei\ntiedä, kuinka paljon syvällistä tunnetta kääntämisessä on haihtunut\npois. Sillä suomenkieli on kuin läpikuultava harsovaate, jonka läpi\nkauttaaltaan hohtaa kansan henki. Se on Europassa vielä löytölapsi,\njoka on kapaloitu silkkiin, mutta pantu autiomaalle heitteille. _Kun\ntämä lapsi kasvaa ja voi näyttää toteen sukuperänsä, niin tunnetaan\nsiinä vielä kuninkaantytär. Se on kerran tuleva yhtä rikkaaksi suurista\najatuksista, kuin se nyt on rikas viattomasta ihanuudesta. Se voi vielä\nkerran julistaa mitä parhainta ja ihaninta ihmissydän on synnyttänyt.\nSillä siihen on Jumala antanut sille suuria, kuninkaallisia lahjoja, ja\ntätä lasta tulee meidän käsillämme kantaa ulos maailmaan_.\"\n\n                                                   _Z, Topelius_.\n\nSiten ajattelivat Suomen todelliset suurmiehet suomenkielestä,\nmutta niitä henkilöitä, jotka seuraajina nyt istuvat heidän\nopetusistuimillaan Suomen yliopistossa, ei innostuta Z. Topeliuksen\näsken kerrotut tietäjäsanat, jotka kuitenkin vielä tulevat sanasta\nsanaan toteutumaan.\n\nOnpa sekä vanhempia että nuorempia ranskalaisiakin tutkijoita, jotka\novat myöntäneet, että se kultuuri, joka kuvastuu suomalaisessa\nkansanrunoudessa ja suomenkielessä, on Europassa ensimäisten joukkoon\nkuuluva.\n\nAnnan tässä sananvuoron meidän yliopistomme professori-vainajalle,\nystävälleni _O.M. Reuterille_, joka -- sokeana, istuen sairasvuoteensa\nreunalla, josta hän ei enää noussut -- lausui: \"jospa vielä olisi\nnäköni jälellä, niin auttaisinpa mielelläni sinua!\"\n\nHän voi kuitenkin olla asialle avuksi kuoltuaankin. Julkaisen tässä\nkappaleen hänen teoksestaan \"_Suomen luonto, kansa ja sivistys_\", johon\nhän puolestaan lainaa kuuluisan ranskalaisen kansatieteilijän\n_Quatrefages'in_ lausunnon:\n\n\"Mistä ajoista saakka kantele oikeastaan on peräisin, sitä ei voida\nvarmuudella ratkaista, mutta varmaa on, että se löytyi suomalaisilla jo\npakanuuden aikana.\n\n\"Suomen runous kertoo, että sen keksi eräs kansan sankareista,\nVäinämöinen, laulaja ijänikuinen, joka valmisti sen kohtaloaan\nitkevästä, yksinäisestä koivusta; varusti sen Suomen kansan\nlempilinnun, kukkuvan käkösen, suusta valahtaneesta hopeasta ja\nkullasta tehdyillä vääntimillä ja sulhoaan odottavan impyen hiuksista\ntehdyillä kielillä. Tällä kanteleella hän sitten soitti niin, että\nkaikki elävät olennot, jopa ilman, maan ja merenkin haltiat,\nlähestyivät kuuntelemaan soittoa, joka sai kaikki, jopa soittajan\nitsensäkin, kyyneleihin\".[46]\n\n\"Tässä soitinlaitteen keksintöä koskevassa kertomuksessa on\", lausuu\nranskalainen kansantieteilijä Quatrefages, \"totisesti sanomattoman\npaljon enemmän runollisuutta kuin klassillisessa sadussa, mikä kertoo\nApollon kiinnittäneen kielet satunnaisesti löydettyyn kilpikonnan\nkuoreen. --\n\n\"Tässä on Suomi voittanut Kreikan.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nNäin sanoi professori, jonka äidinkieli oli ruotsi; näin sanoi\nranskalainen kuuluisa tiedemies Quatrefages.\n\nToinen ranskalainen, _M. Léouzon le Duc_, joka jo vuonna 1845 julkaisi\nParisissa ranskankielisen käännöksen Kalevalasta, kirjoitti:\n\n\"_Il semble que chaque habitation soit comme un sanctuaire, où le génie\nde la poesie se plaît à rendre des oracles ... les femmes aussi sont\npoètes, elles composent en travaillant_.\"\n\n(\"Tuntuu kuin jokainen asumus olisi kuin pyhäkkö, jossa Runotar viihtyy\nyhdessä Tietäjättären kanssa ... myöskin naiset ovat runoilijoita ja\nrunoilevat työskennellessään.\")\n\nSillä tavalla kirjoitti Léouzon le Duc vuonna 1845. Mitä hän nyt\nkirjoittaisikaan, kun löytyy koottuna monta kymmentä kertaa enemmän\nkansanrunouttamme kuin silloin! Olen kuullut joskus henkilöitten,\njoiden mielestä sivistys ilmenee kauluksista, kalvosimista ja\nmaksamattomista vaatetuslaskuista, lausuvan, ettei suomalainen\nkansanrunous, olipa se miten ylevä tahansa, todista Suomen kansan\nkorkeampaa kultuuria.\n\nMutta kun sivistyskansat aivan oikein kunnioittavat _runoilijoitaan_ ja\nsuurmiehiään, niin totta kaiketi kokonaiselle _runoilevalle\nkansallekin_ on annettava arvonsa, ja tottapahan sen henkinen taso on\nkorkeampi kuin sellaisten kansain, jotka eivät koskaan ole runouteen\npystyneet tahi ovat sen taidon menettäneet!\n\nSitä paitsi suomalaisten kansanrunous edellyttää _tietoja ja taitoja_,\nkuten yleisesti on tunnettua. Professori _O.M. Reuter_ lausuu ennen\nmainitussa teoksessaan siitä seuraavasti:\n\n\"Mutta Suomen kansalla on muitakin kuin 'Kantelettareen' koottuja\nlauluja. Kootut 'Loitsurunot' ovat sangen lukuisat. Loitsurunojen\nmanaukset viittaavat muinaissuomalaisten schamanismiin, joka vielä on\nominainen suomalaisten Pohjois-Aasiassa oleville pakanallisille\nveljeskansoille. Mutta suomalaiset tietäjät ovat kohoutuneet loitsujen\nlaulajiksi. Ihmeittensä tekemiseen he eivät kaipaa noitasauvoja eikä\nsalakähmäisiä temppuja. Laulettu sana riittää. Välttämätön ehto on\nkuitenkin se, että sana ja laulu tulee eläväksi _tiedon_ kautta ja\nsyntyjen syvien tuntemisen kautta, kun on tiedettävä aineiden y.m.\n'syntysanat'. Tämä on suomalaisten loitsussa erikseen huomattava\npiirre.\n\n\"Kaikkein huomattavimmat Suomen kansan lauluista ovat kuitenkin\nepilliset runot (kertomarunot), jotka nyttemmin ovat kootut suureksi\nkansallisepokseksi, Kalevalaksi. Tämän alan suurimpain ulkomaalaisten\ntutkijain mielipiteen mukaan on Kalevalaa syystäkin pidettävä\nmaailman muiden suurien eposten vertaisena. Luonnon ja luonteen\nkuvauksissa se osittain voittaa kreikkalaistenkin molemmat\nkansallissankarikertomukset.[47] Sen sijaan eivät suomalaiset ennen\nnäiden tarujensa syntymistä olleet tehneet sotaisia sankaritekoja,\njotka olisivat tunkeutuneet kansan tietoisuuteen ja sen johdosta\nilmenneet sankarisatuina. Tämä seikka ja se voimallinen vaikutus, minkä\npohjoinen luonto teki Suomen miettivän kansan mielikuvitukseen,\nvaikutti, että luontoon syventyminen sai enemmän jalansijaa ja pysyi\nmuuttumattomana sen epillisessä runoudessa. Sen vuoksi Kalevalassa\nolevat tarut ovat paljoa lähempänä luonnollista alkuperäänsä kuin\nHomeron lauluissa olevat. Epilliset kuvaukset tulevat sen johdosta\nenemmän salaperäis-mielikuvituksellisiksi kuin taiteellisesti muovatut\nkreikkalaiset, mutta suomalaiset kuvaukset vaikuttavat erityisesti\nsuurenmoisuutensa, sisäisen rikkautensa ja niissä ilmenevien\najatusten syvyyden vuoksi. Suomalaisten laulamat sankarit eivät tee\nurotekojansa paljonkaan miekan avulla, vaan sen sijaan _tiedon, sanan\nkaikkivoittavalla voimalla_, piirre, mikä on, kuten äsken mainitsimme,\nominainen suomalaisille.\n\n\"Suomalaisten mietteisiin taipuvasta luonteesta johtui, että he\netusijassa lauloivat koti- ja sukulaisuussuhteistaan sekä luonnosta,\njonka kanssa he olivat niin läheisessä kosketuksessa.\n\n\"Mutta juuri sen vuoksi onkin Kalevala aivan erikoinen, Suomen kansan\nluovan mielikuvituksen tuote.\n\n\"Joukko erilaatuisia kansanrunoilijoita on toisistaan tietämättä tehnyt\nyhteistyötä tämän suuren teoksen luomiseksi, joka toisaalta antaa niin\nerinomaisen kuvan muinaissuomalaisten maailmankatsomuksesta sekä\nuskonnollisista ja siveellisistä katsantokannoista; ja taas toisaalta\nheidän kotielämästään, jopa sen pienimmistäkin vivahduksista.\n\n\"Paras todistus suomalaisten rakkaudesta lauluun ja runouteen on siinä,\nettä vanhat pakanalliset laulut ovat monien satojen vuosien kuluessa\nvoineet säilyä kansan suussa, josta ne vasta tämän vuosisadan\nkeskivaiheilla on muistiin merkitty.[48]\n\n\"Tällaisia lauluja laulamalla lyhensi kansa polvesta polveen\niltapuhteensa.\n\n\"Muiden huvien joukossa pidettiin parhaimpana ajanviettona runojen\nlaulamista ja niiden tarkkaa kuulemista. Kautta koko Suomen levinneet\novat, kuten ennen muinoin runot, nyttemmin kansansadut, joita\nsuomalaisilla on suurempi määrä ja vaihtelevampaa laatua kuin ehkä\nmillään muulla kansalla koko Europassa.[49]\n\n\"Suomenkieli soveltuu aivan erikoisesti laulantaan, sillä harvat kielet\novat siihen niin soveliaat kuin suomenkieli.\"\n\nNäin osaavasti lausuu O.M. Reuter ajatuksensa Suomen suomalaisen kansan\nrunoudesta.\n\nMyöskin maailman kuulu ranskalainen maantieteilijä _Elisée Reclus_\nlausuu:\n\n\"Suomalaisten runollinen kieli on kaikista muista kielistä _pehmein ja\nsoinnukkain_ ja sitäpaitsi on kieli erittäin rikasta.\"\n\nMyöskin englantilainen _Abercromby_ on teoksessaan \"_The Pre- and\nProtohistoric Finns_\", Lontoo 1898, syventynyt suomalaisissa runoissa\nasuvaan mystiikkaan ja runolliseeni loitsuvoimaan.\n\nSamoin on tehnyt kuuluisa _Jakob Grimm_, germanilaisen kielitutkimuksen\nisä, joka lausui suomenkielestä:\n\n\"_Eine der wohllautendsten and gefägsten des Etdbodens_.\"\n\n(\"Suomenkieli on kaunissointuisimpia ja taipuisimpia kieliä koko\nmaapallollamme.\")\n\nJa Kalevalasta lausuu sama Jakob Grimm teoksessaan: \"_Über das Finnische\nEpos_\" (\"Suomalaisten epoksesta\") seuraavasti:\n\n\"... _Um die epische Poesie aber steht es weit anders, in der\nVergangenheit geboren, reicht sie aus dieser bis zu uns herüber, ohne\nihre eigne Natur fahren zu lassen, wir haben, wenn wir sie geniessen\nwollen, uns in ganz geschwundene Zustände zu versetzen. Ebenso wenig\nals die Geschichte selbst kann sie gemacht werden, sondern wie diese\nauf wlrklichen Ereignissen, beruht sie auf mythischen Stoffen, die im\nAltertum wacher Stämme obschwebten, letbhafte Gestalt gewannen und\nlänge Zeiten hlndurch fortgetragen werden konnten. Sie kommt also schon\nVölkern zu, deren Aufschwung beginnt, und gelangt zur Blütezeit bei\nsolchen, die jener Stoffe mächtig die ganze junge Kunst der Poesie\ndarüber zu ergiessen vermochten; aber ein Grund und Anfang musste\nimmer, man weiss nicht zu sagen wie, vorhanden sein und gerade auf ihm\nberuht der Dichtung unerfindbare Wahrheit_...\"\n\n(\"... Epillisen runouden laita taasen on aivan toisenlainen.\nMuinaisuudessa syntyneenä ulottuu se sieltä meidän aikaamme saakka,\nmenettämättä omaa luonnettaan. Meidän tulee, jos tahdomme siitä\nnauttia, asettautua aikoihin menneisiin. Aivan kuten historia ei synny\nitsestään, vaan perustuu todellisiin tapahtumiin; samoin epillinen\nrunous perustuu taruaineksiin, jotka muinaisuudessa liikkuivat\nvirkeämpien kansanheimojen mielissä ja vähitellen saivat kuin elävän\nmuodon ja sitten kautta aikain kulkivat perintönä. Nämät tarut\nvakaantuvat kansoissa, jotka alkavat edistyä ja ne pääsevät\nkukoistukseensa sellaisissa, jotka, omaten sellaisia taruja, taisivat\nvuodattaa niihin koko nuoren runoutensa; mutta jokin pohja ja alku,\nvaikka ei tiedetä millainen, täytyi tarulla olla ja juuri siitä riippuu\nvaikeus löytää tarun todellista pohjaa.\")\n\nMyöskin Martin Buber, Schiefnerin saksankielisen Kalevala-käännöksen\nuudistaja, sanoo suomenkielestä:\n\n\"... _sie scheint nicht für die Rede, scheint zuerst für den Gesang\ngeschäften; ihre Worte enden meist auf Vokale und selten stossen\nmehrere Konsonanten zu einem spröden Laut zusammen -- und der grosse\nfinnische Forscher Porthan sagt von ihr_;...\n\n\"_ihr Geist sei dem Streben der Volkssänger sonderlich günstig_...\"\n\n(\"... Se (suomenkieli) näyttää tulleen luoduksi ei puhetta, vaan ensi\nsijassa laulua varten; sanat päättyvät enimmäkseen vokaleihin ja\nharvoin sattuu useita konsonantia yhteen kovemmaksi äänteeksi -- ja\nsuuri suomalainen tutkija Porthan sanoo siitä... että sen 'henki'\nsoveltuu erikseen kansan runouteen.\")\n\n(Porthan: \"Dissertatio de Poësi Fennica (1766-1778). -- Opera selecta\nIII, Helsinki 1867.\")\n\nSiten ovat hengen suurmiehet sekä täällä että muualla tarpeeksi usein\nja kyllin selvästi esittäneet suomenkielen ylevämmyyttä muihin\nnykyisiin eläviin kieliin nähden.\n\nMutta minun mielestäni ei ole kyllin selvästi huomautettu, että kieli,\njoka on saavuttanut korkeimman johdonmukaisen kehityksen, ei ole voinut\nmuinaisuudessa olla sydänmaan kieltä, vaan täytyy sen olla sukua\nsuurta, tuhansien vuosien keskeytymättömän kehityksen tuloksena.\n\nSama ajatus on epäilemättä ollut Topeliuksella, kun hän sangen\nsattuvasti vertaa tätä kieltä hunnutettuun kuninkaan tyttäreen. Tämän\nteoksen tarkoituksena on, mikäli mahdollista, osaltaan kohottaa tuota\nhuntua, jotta kuninkaan tyttären, jota Paavo Cajander ja Jean Sibelius\novat lauluin ja sävelin ylistäneet, ja joka minun mielipiteeni mukaan\non kaikkien pronssiaikakauden jälkeen syntyneitten sekakielien äiti,\ntuntisivat hänen lapsensa ja lastensalapset.\n\nMoni oppinut kielimies, joka on pannut paljon huomiota professori\nThomsenin lainausteoriaan, ei näytä tuntevan Antropologian[50] isää,\nDarwinin oppilasta _Taylor'ia_, joka monissa teoksissa, esim.\nteoksessa: \"_On the Origin of Aryans_\" (Lontoo 1889), päivän selvästi\non näyttänyt, että paljon puhuttu Arjalainen \"rotu\" \"_on ainoastaan\nsuuren Suomalais-Ugrilaisen kansanheimon haara_.\"\n\nMitäpä lopuksi ovat Germanit muuta kuin muinaissuomalaisen sukupuun\noksa.\n\nVastaisuudessa palaamme n.k. \"rotukysymyksiin\", jotka ovat vaan\naikakysymyksiä, sillä tuhannen vuoden kuluttua eivät suomalaistenkaan\njälkeläiset ole nykyaikaisten suomalaisten näköisiä, samoin kuin\nnykyajan Germanit eivät suinkaan ole esivanhempainsa näköiset. Tiede\nonkin varsin usein erehtynyt; se puhuu ajasta, kun olisi puhuttava\npaikasta -- ja päinvastoin.\n\nTämä antaakin minulle aihetta vielä palata kirjaseen \"Svenskt i\nFinland\".\n\nKatselkaamme mitenkä sanotussa kirjasessa hra Artur Eklund käsittelee\n\"rotukysymystä\". Hän kirjoittaa m.m. seuraavasti:\n\n\"Ruotsalaisella taholla on asema ollut yksinkertaisempi; siitä\nhuolimatta että tälläkin taholla siellä täällä kartetaan sanaa \"rotu\"\ntahi epäröidään sen käsitteen oikeutusta, osottaa kuitenkin koko\nruotsalaisuusliike selvää tietoisuutta siitä, että maassamme asuvat\nkansanheimot ovat eri pohjaa. Kun ruotsalaisuuden julistajat meillä\nvetosivat taaksepäin, \"Viikinkiin\", kuvatakseen omaa luonnettaan ja\nolemustaan, piili tässä muutakin kuin tyhjää kehumista ja ylvästelyä.\nSiinä ilmeni oikea tietoisuus siitä, että kunkin kansan syvin\nerikoisominaisuus esiintyy selvimmin ja kokonaisimmin kansan ollessa\nalkuperäisellä asteella, jolloin yleismaailmallinen kultuuri ei vielä\nole ehtinyt tehdä tasoittavaa vaikutustaan, ja että toiselta puolelta\nkatsoen juuri \"viikinki\" paraiten edusti niitä piirteitä, mitkä\nmyöhempinäkin aikoina erottavat ruotsalaisen suomalaisesta. Selvä\nrotutunnelma oli tämän kaiken pohjana, vaikkapa se ilmaisumuodokseen\nvalitsikin mieluummin runollisen puvun kuin selvän ja varman\nteorian...\"\n\nTästä parhaiten näkyy mihin hullutuksiin \"rotutunnelma\" voi viedä!\n\nKuten aijemmin tässä teoksessa on Ruotsinmaan oppineiden lausunnoista\nkäynyt selville, ei nimitys \"viikinki\" osota mitään erikoista \"rotua\"\nsen paremmin kuin kaikkien muiden kansain vastaava sana _merirosvo_.\nJohan kerroimme ruotsinmaalaisen A.E. Holmberg'in selvityksen\nviikingeistä: \"_elinkeinona harjoitettua merirosvousta_\".\n\nOn tosiaan ominaista maamme ruotsalaiselle \"rodulle\" se, että se tahtoo\nomaa sisäistä luonnettaan kuvaavana omistaa itselleen tällaisen\n\"runollisen puvun\".\n\nOn toisaalta lohdullista sekä meille että viikingeille se, että\n\"yleismaailmallinen kultuuri on tasottanut\" viikingitkin siihen\nmäärään, etteivät he enää harjoita ryöväystä elinkeinonaan, vaan\nnykyisin useimmasti tyytyvät perustamaan \"rahanperimislaitoksia\",\n\"pankkiiriliikkeitä\" y.m. vähemmin verisiä, mutta silti maallista\ntavaraa tuottavia elinkeinoja.\n\nMutta hra Eklund jatkaa:\n\n\"Meidän, nykyisten Suomen ruotsalaisten katsantokanta on jo täysin\nselvä. Menneisyyteen kuuluu jo se haparoiminen ja se taistelu, jonka\nkuluessa ruotsalaiset omaksuivat katsantokantansa. Se ruotsalaisuuden\ntunne, mikä silloin heräsi, on myöhemmin juurtunut syvempään ja käynyt\nsisällykseltään rikkaammaksi, seurustelun kautta ruotsalaisen rahvaan\nkanssa ja harrastuksen kautta saattaa vanhan talonpoikaiskultuurin\naarteita päivän valoon, jota harrastusta parhaiten edustaa\n'Brage-yhdistys', ja minkä tuloksena etusijassa on kaunis sato\nkansansävelmiä -- näitä kansansielun hienoimpia ja tunteellisimman\ntarkkoja ilmauksia.\"\n\nEn mitenkään tahdo arvostella sitä \"tunnetta\", mikä on syntynyt\n\"seurustelun kautta ruotsalaisen rahvaan kanssa.\" Kootut sävelmät\nvoivat olla kauniita tahi mitättömiä, -- sehän on makuasia. Mutta minä\nvaan huomautan, että sellaiset kuluneet polskat ja katrillit, jotka\novat peräisin Ruotsin valistusajalta, eivät ole \"kansansävelmiä\".\n\nEn muuten usko, että \"Bragen\" yks'toikkoiset tanssit Korkeasaarella\ntulevat olemaan erikoiseksi voitoksi \"ruotsalaisuuden tunnelmalle\"\nsemmoisinaan, sillä sellaista \"talonpoikaissivistystä\", joka ilmenee\nnäissä heikoissa ja värittömissä herraskartanoiden puolalaisten\npolskien ja ranskalaisten \"ranseessien\" jäljittelyissä, on kaikilla\nkansoilla, eikä se ole mitään ruotsalaisuudelle ominaista.\n\nTosin sananlasku sanoo: \"kuolemansa edellä kukkokin laulaa\", mutta\neiköhän sopisi rimpuilla muulla tavalla kuin tanssimalla \"Bragea\" --\nhaudan partaalla? Mutta hra Eklund kirjoittaa edelleen:\n\n\"Olemmehan myöskin nähneet sen epäonnistumisen, mikä tapahtui, kun\nBobrikoffin aikana toivottiin eri kieliryhmäin lähempää yhtymistä. Ja\nme näemme mitenkä suomalaisella taholla, vahvistamalla rotutunnelmaa ja\ntoteuttamalla sen päämääriä, koetetaan saada rajat selviksi. Me\ntunnemme missä siteet tiukennetaan, missä erotus yhä laajenee.\"\n\nTässäpä hra A. Eklund puhuu vastoin parempaa tietoaan.\n\nJoskin on totta, että aito-suomalainen, sellainen, johon \"länsimaisen\nkultuurin tasottava voima\" ei vielä ole pystynyt hämmennystä tekemään,\ntunteekin ja aina tietää olevansa suomalainen, niin on toisaalta\npaljasta juttua se, että suomalaisella taholla \"vahvistamalla\nrotutunnelmaa koetetaan saada rajat (ruotsalaisiin nähden) selviksi.\"\nMissä ja milloin sellaista tapahtuu? Suomalaisethan yleensä ovat tähän\nsaakka syystäkin nauraneet ruotsalaisten \"rotutunnelmalle\", joka\nkieltää talonkauppoihinkaan ryhtymästä suomalaisten kanssa. Sellaista\n\"rotutuntoa\" eivät suomalaiset koskaan ole lietsoneet, sillä he\ntietävät, etteivät taloudelliset lait sellaisia \"tunnelmia\" tottele,\nenempää kuin perhe- ja avioliitto-asiatkaan. Voidaan sanoa päinvastoin\nkuin hra Eklund, että nykyajan sivistystä saaneissa suomalaisissa tunto\nsiitä, että he ovat suomalaisia, on usein surkuteltavan nukuksissa,\nerittäinkin puolisivistyneissä. Siinä merkityksessä \"rotutunto\"\nsietäisi paljonkin herättämistä. Kuuleehan joskus suomalaisenkin --\nkuin kaikuna ruotsalaisten kehumisista -- sanovan ruotsinkieltäkin\n\"kauniiksi\". Sellainen suomalainen kaipaisi tosiaankin terveellistä\n\"rotutunnelmaa\". Pitäisi toki jokaisen suomalaisen tietää, että\nruotsinkieli on ainoastaan sekotus monista kielistä, ja ennen kaikkea,\nettä suomenkieli on maailman kauneimpia, ehkäpä kaunein kieli.\nSellainen totuuteen perustuva tunnelma on omansa ainoastaan\nkannustamaan jokaista suomalaista rakastamaan kieltään.\n\nMutta hra Eklund tietää vielä \"yhtä ja toista\", kuten Joukahainen, ja\nhän jatkaa:\n\n\"Me tunnemme menneisyytemme, me tunnemme alkuperämme, joka on ollut\nyhteinen meille ja Ruotsin kansalle.[51] Me katselemme vielä kauvemmas\ntaaksepäin, vielä laajemmalti ympärillemme, ja näemme germanilaisen,\narjalaisen syntymme ja sukulaisuutemme kaikkien niiden kansojen kanssa,\njotka ovat tehneet enimmin siitä historiasta, minkä tunnemme, ja jotka\novat luoneet sen kultuurin, mikä valloittaa maailman.\"\n\nTämä ennustus, lausuttuna huhtikuussa 1914, on liian aikaisin lausuttu!\n\nTosin näemme, että germanit ovat panemassa _ylösalasin kaiken\ntuntemamme historian_, mutta rakennetaanko sillä tavalla _sitä\nkultuuria, \"mikä valloittaa maailman\"_, se on toistaiseksi suuri\nkysymysmerkki.[52]\n\nMeidän mielestämme \"ei suuret sanat suuta halkaise\".-- Mutta\nhra A. Eklund liitelee yhä korkeammalle:\n\n\"Gobineaun ja Chamberlainin ylpeät, loistavat näyt nousevat silmiimme;\nme kuulumme sellaisiin kertomarunon sankareihin. Germanilaisuuden\nkoillisella rajalla, Suomen rajojen sisällä, ovat skandinavilaiset,\nruotsalaiset, enimmin tunnusomaiset germanien jälkeläiset,\nviljelleet ja asuneet, ja vähälukuisuudestaan huolimatta,\nvaikeista luonnonsuhteistakin välittämättä on täällä luotu luja\nyhteiskuntarakennus, selvät oikeuskäsitteet, vapaus ja kultuuri.\n\n\"Pysykäämme siinä katsantokannassa!\"\n\nPysykäämme vaan! -- Mutta sellaisien \"sankarien\" sivistys ei maailmaa\nvoita. Sen sijaan tulee se ehkä muuttamaan koko Europan savuavaksi\nraunioksi. Suottapa ei hra Eklund jatka seuraavasti:\n\n\"Tämä (suomalaisten ja germanien) erotus on seuraava: germanit ovat\nalunpitäin sotilaskansaa, sellaiselle ominaisine vaistoineen ja\nhyveineen; suomalaiset sen sijaan eivät omintakeisesti ole olleet\nsotilaita, vaan ainoastaan ruotsalaisten johdolla. Heillä ei koskaan\nole ollut sankariaikaa, heillä ei ole kirjallisuudessaan mitään\nsotaisia suurtekoja säilyssä. Kaikessa germanilaisessa ja arjalaisessa\nmuinaisrunoudessa on miekan kalsketta; se kuvaa sotia, tuhoja ja\ntraagillisia tapahtumia; siten islantilaiset sadut, siten keltiläiset\nlaulut, siten Beowulf, Niebelungenlied, Chanson de Roland, siten\nIliadi, siten myöskin kaikkein mahtavin kertomaruno, intialaisten\nMahabharata. Miten toisin on Kalevalan laita!\"\n\nJumalan kiitos, että Kalevalan laita on toisin! Nähtävästi raakuus ja\nryöstöt eivät ole olleet ominaisia suomalaisille! Kyllähän\nsuomalaisetkin osaavat tapella,[53] mutta he eivät ole katsoneet\ntarpeelliseksi laatia tappeluistaan kansalliseposta. Se jääköön\ngermanien erikoisuudeksi.\n\nViimeiset vuosikymmenet on ahkerasti tehty työtä rauhan aatteen\nhyväksi. Maailman ajattelevimmat henget, joilla on silmää arvailla\ntulevaisuuttakin, ovat väittäneet, että kaikesta huolimatta kerran\ntulee aika, jolloin kaikki kansat yhteisvoimin omaksuvat saman suuren\naatteen, rauhan aatteen, ja että kun se aate kautta koko maailman\ntoteutuu, tulee siinä ilmenemään _todellisen sivistyksen korkein\nsaavutus_. Ehkäpä silloin germanitkin toisin silmin katselevat\nKalevalaa; ehkäpä silloin selviää, että Suomen kansa on ollut maailman\nesikansana todellisessa sivistyksessä jo silloin, kun se loi\nKalevalansa, jossa se näytti panneen korkeimman arvon sanan voimalle ja\nsyntyjen syvien tuntemiselle, tiedolle -- muiden kansojen sekä silloin\nettä satoja vuosia jälestäpäin ihaillessa \"miekan kalsketta, sotia ja\ntuhoja.\"\n\nMistähän muuten hra Ekholm tietää sanoa, ettei Suomen kansalla ole\nollut sankarikautta? Kansojen kehityksen mukaisesti on tietenkin myös\nSuomen kansalla sellainen aikakausi ollut, mutta se oli \"voitettu\nkanta\" jo ennenkuin germaneja oli olemassakaan.[54]\n\nEi sovi kummastella, jos henkilö, joka niin suorin sanoin ihailee\ngermanien veristä esiintymistä ja tuhotöitä Europassa, ei\nvähimmässäkään määrässä ymmärrä sellaista tarua kuin on Kalevala, jossa\nrealistinen luonnonkuvaus osittain syventyy itämaiseksi mystiikaksi ja\nluonnon symbolikaksi, ja osittain koettaa ratkaista olemisen ja\nluomisen arvoituksen teosofista tietä, huomaamalla hengen, \"haltian\",\nkaikissa kappaleissa.\n\nHerra Eklundin käsitys Kalevalasta on kaikin puolin päinvastainen kuin\nulkomaalaisten viisaitten, jotka asettavat Kalevalan ensi sijalle\neposten joukossa. Hän jatkaa nimittäin kirjoitustaan seuraavasti:\n\n\"Miten paljon hyvänsä ihailemmekin sen (Kalevalan) kauneutta, mitenkä\nhyvänsä yksityiset suuremmoiset kohdat meihin vaikuttavatkin, ja\nvaikkapa annammekin arvoa sille kauniille todistukselle, minkä tämä\nrunokokoelma monessa suhteessa antaa sen kansan sielusta, josta se on\nlähtöisin; -- eräässä suhteessa se kuitenkin on heikko. Ei siinä ilmene\nnimeksikään _sitä iloisaa sotakuntoisuuden henkeä_, jota ilman kansat\neivät voi tunkeutua esiin historian kilpailutantereella. Väinämöinen\nlaulaa Joukahaisen suohon: siinä on väkevä todistus suomalaisten\nuskosta sanan eli ajatuksen ja aatteen voimaan, vai kuinka? Niinpä\nniin, miten vaan halutaan, mutta toisaalta: eikö tuo tunnu melkein kuin\npilalta, kun katselee kansamme viimeaikaista, monisanaisuuden merkeissä\nsyntynyttä historiaa?\"\n\nTämä hra Eklundin ja hänen heimolaistensa Kalevalan arvostelu todistaa\nei ainoastaan esteetistä heikkonäköisyyttä, vaan myöskin historiallista\nlikinäköisyyttä ja valtiollista lyhytnäköisyyttä.\n\nOtetaanpa hiukan käsille kirjoittajan käsityskanta. Esteetistä\nheikkonäköisyyttä ilmenee, kun ei Väinämöisen ja Joukahaisen\nlaulukilpailussa voida nähdä _viisauden ja röyhkeyden_ välillä\ntapahtuneen voimanmittelyn kuvausta. Tämä runo on samansuuntainen\n_opetuskertomus_ kuin Jobin kirja. Koettihan Jobkin kilpailla\nviisaudessa viisauden jumalan, Jahven (Jehovan) kanssa.\n\nYhtä vähän kuin Jobin sopi tarttua miekkaan Jumalaa vastaan, yhtä vähän\nsoveltuu Kalevalan kertomuksen tarkoitukseen sallia Joukahaisen,\n\"tyydyttääkseen germanien iloisaa sotakuntoisuuden henkeä\", lyödä\nviisaalta laulajalta pää poikki saadakseen viisauden -- vaikenemaan!\n\nEerikki \"pyhä\" käytti miekkaa, ja ompa historiallista lyhytnäköisyyttä,\nellei hra Eklund ymmärrä, että se vastaus, minkä suomalainen _Lalli_\nantoi piispalle, oli sangen \"lyövää\" laatua.\n\nValtiollista lyhytnäköisyyttä taasen ilmenee siinä, kun katsotaan\n_heikkoudeksi_ se, ettei kaikissa suomalaisissa ollut samaa \"iloisaa\nsotakuntoisuuden henkeä\" kuin Lallissa. Sillä jos asianlaita olisi\nollut sellainen, niin eipä totisesti \"viikinkejä\" näillä rannoilla\nlöytyisikään. Herra Eklund heimolaisineen saa siis kiittää\nolemassaoloaan vaan sen vuoksi, ettei ole suomalaisen luonteen mukaista\n\"tunkeutua historian kilpakentälle\" kirves kädessä.\n\nEipä pitäisi maalata paholaista seinälle, eikä puhua hirttohuoneessa\nnarusta! Mutta hra Eklund voi olla sangen levollinen. Suomen kansa ei\nlue sellaisia tekeleitä kuin on \"Svenskt i Finland\", jotenka sanotun\nkirjasen useimmat ärsytykset ja letkaukset kaikuvat kuulumattomiin\nkapealla, Edeslahden, Töölönlahden ja Lapinlahden[55] välisellä\ntaipaleella.\n\nKansamme viimeaikaisesta, \"monisanaisuuden merkeissä syntyneestä\nhistoriasta\" ei hra Eklundin pitäisi kovinkaan pisteliäästi puhua,\nsillä hänen oma \"historiansa\" \"Svenskt i Finland\" teoksessa on todella\nerikoisen monisanainen, eikä se silti pysty muuttamaan kansamme\nvanhempaa eikä nuorempaa historiaa.\n\nHra Eklund ei tosiaankaan kainostele. Hän jatkaa \"moninaisuuden\nmerkeissä\":\n\n\"Tämän seikan merkitystä ei ole vähäksi arvattava. Se, mikä on ero eri\nkansakuntain välillä ja saattaa toisen esiintymään toista etevämpänä,\non juuri se terästetty tahto, joka ensin esiintyy rakkautena aseitten\nkäyttöön ja sotaisiin sankaritekoihin, jonka samalla kertaa tulee olla\nyhtyneenä ritarilliseen mielialaan ja joka ei saa esiintyä sellaisena\nraakana hillitsemättömyytenä, mikä on tehnyt esim. Hunnit\npeloittaviksi. Tällainen kimmoisuus, rohkeus ja voima tekee\nvastaisuudessa tehtävänsä toisilla aloilla...\"\n\nNäyttääpä siltä kuin tässä olisi puhe ruumiinvoimista, joissa muka\n\"viikingit\" ovat etevämmät kuin \"toinen rotu\". Mutta mitenkähän sen\nasian laita oikein lienee? Miten oli laita esim. viimeisissä\nOlympialaisissa kilpailuissa? Mitkähän \"finländarit\" siellä näyttivät\n\"terästetyssä tahdossa\" ja \"voimassa\" voittavansa puhdasrotuiset\nsuomalaiset? Kuka Andersson, Pettersson tahi Lundström juoksi niin\nnopeasti kuin Kolehmainen? Eikö jo jokainen tässä maassa tiedä, että\nsuomalaiset kaikessa voimaa ja kestävyyttä kysyvässä urheilussa ovat\nehdottomasti voitolla \"finländareista\".\n\nApein mielin käyn pohjalaisen kimppuun, kun itse, -- isäni puolelta, --\nolen pohjalainen, mutta asia ei ole autettavissa.\n\nHerra A. Eklundin pitäisi tietää, ettei vuosisatain kuluessa sorretun\nSuomen kansan avuksi ole useammin rientäneet kutkaan muut kuin\npohjalaiset.\n\nKuka koetti herättää ruotsia puhuvain rakkautta talonpoikaan, Paavoon,\njoka \"Saarijärven salomailla asui mailla hallaisilla\"? -- Pohjalainen\n_Johan Ludvig Runeberg_.\n\nKuka kirjoitti suomenkielestä: _\"sillä siihen on Jumala sille antanut\nsuuria, kuninkaallisia lahjoja ja sitä lasta_ (suomenkieltä) _tulemme\nkäsivarsillamme kantamaan maailmaan_.\" -- Niin kirjoitti pohjalainen\n_Z. Topelius_.\n\nKenestä Te itse, hra Eklund, olette kirjoittanut:\n\n\"Hän katsoi kansakuntaa, valtiota sellaiseksi lujaksi ja yleväksi\nyhtenäisyydeksi, jossa häiritsevillä ja heikontavilla eroavaisuuksilla\nei ollut olemassaolon oikeutta; tuo suuri aate vaati kaikkien\nerikoisharrastusten alistumista; se vaati myös, että kaikkien, jotka\ntahtoivat palvella sen tarkoituksia, tuli ajatuksin ja sanoin käyttää\nkansallista kieltä. Sen voimallisen isänmaallisen innostuksen\nsynnyttämän mahtavan hyökylaineen, joka viime vuosisadalla kohotti\nkansaamme, johti pääasiallisesti hän leveään suomenmielisyyden\nvirran uomaan; ennen kaikkea tuli suomalaisen kultuurin ilmetä\nsuomenkielisenä; kaikkien niiden, jotka rehellisesti ja hyödyllisellä\ntavalla tahtoivat olla hyödyksi maalleen, tuli käyttää kansallista\nkieltä. Koko se ruotsalaisten joukko, joka silloin yhtyi\nsuomenmielisyysliikkeeseen, oli vakuutettu siitä, että se täytti\nvelvollisuutensa ja pääsi lähemmäksi omaa varsinaista olemustaan; he\neivät hetkeäkään arvelleet, että he ehkä olivat jollekin aatteelle\nuskottomat...\"\n\nSe, joka johti \"koko ruotsalaisten joukkoa\" käsittämään kansalliseen\nyhtenäisyyteen nojautuvaa valtiokäsitettä, oli -- pohjalainen _Johan\nWilhelm Snellman_.\n\nKuka jatkoi hänen työtään? -- Pohjalainen _Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen_.\n\nKuka tulee jatkamaan pohjalaisten nerojen ritarillista uraa?\n\nLuonnollisesti pohjalaiset. Ja ellei kukaan muu jatka, niin yritän\nainakin minä!\n\nMutta maisteri Eklund ja hänen joukkonsa ovat ruvenneet uskottomiksi\npohjalaisten perinnöllisille tehtäville, niille aatteille, joiden\npelottomina esitaistelijoina me pohjalaiset aina olemme olleet, olemme\nja -- jollaisina meidän tulee olla.\n\nMe opimme Amerikassa englannin kieltä, saksaa Saksassa, ranskaa\nRanskassa ja -- suomea Suomessa.\n\nUusmaalaisten täällä liehtoma kieliriita on kuin myrsky vesilasissa.\n\nEllei muu auta, niin lyömme lasin palasiksi, sillä sellainen myrsky on\nasetettava!\n\nHerra Eklund, Vaasan Osakunnan kuraattorina, Upsalan ylioppilaiden\nollessa vierailulla Helsingissä vuonna 1910, lausui avoimesti\nruotsinmaalaisille, että \"_Runebergin ja Topeliuksen asettamat ihanteet\nolivat toista laatua, eivätkä he tietäneet mitään kieli- ja\nrotuvastakohdista, mutta ne ajat ovat olleet ja menneet_!\"\n\nMutta minä sanon Teille: Se aika on vielä tuleva takaisin! Ja tuleepa\nse seitsemän kertaa lujempana, sillä vielä löytyy pohjalaisia, joilla\non samaa verta suonissa kuin Runebergillä, Topeliuksella, Snellmannilla\nja Yrjö-Koskisella. Saattekin olla vakuutettu siitä, että heidän\n\"yhteensoittamisensa\" oli vaan alkusoittoa ja että pääosa tulee vasta\njälkeenpäin.\n\nAntakaahan uusmaalaisen \"rodun\", antakaahan vanhojen nuorukaisten ja\nlapsellisten vanhusten hoidella ja laastaroida \"uhattua äidinkieltään\",\nkuponkivihkojaan ja lompakoitaan. Uskokoot, että ruotsalaisuus on jokin\npäämäärä; uskokoot, että ihminen on olemassa kielen vuoksi, eikä\npäinvastoin. -- Mitä tuo meihin koskee.\n\nSillä aikaa kun uusmaalainen hoitelee kihtiään ja suruaan, lyömme me\npohjalaiset hämäläisten kanssa kädet kätehen, sormet sormien lomahan,\nniin että sormiluut natisevat. Tästä kädenlyönnistä riippuu Suomen\nhenkinen tulevaisuus. Sillä, jos uusmaalainen heittää kirveensä\njärveen, niin meidän asiamme on nostaa se sieltä.\n\nValitteleva ruotsalaisuus, joka vaatii ruotsalaisuuden säilyttämistä\nsen itsensä vuoksi, ei ole minkään arvoinen. Uusmaalaisen\nkykenemättömyys oppia suomen- tahi venäjänkieltä selitetään useinkin\nmuka germanilaisuuden merkiksi; hänen mielestään näiden kielten\noppiminen on hänelle \"alentavaa\".\n\nTällainen kykenemättömyys on seurauksena henkisestä laiskuudesta, --\nmutta germanilaista se ei ole, sillä sekä Ruotsin ruotsalaiset että\nsaksalaiset oppivat kieliä, jopa venäjän, persian ja kiinankin kieliä.\n\nKaikkein vaarallisin henkiselle viljelykselle Suomen pääkaupungissa on\nruotsinkielinen juutalais-sanomalehdistömme, joka kalastelee sameassa\nvedessä ja hakee kannatustaan varatuomarien ja torieukkojen\nkeskuudesta.\n\nSamainen sanomalehdistö, jota ennen luki ainoastaan paikkain hakijat ja\njonka \"torikertomukset\" liukuivat kuin sula voi torieukkoihin, on\nnyttemmin n.k. sivistyneittenkin uusmaalaisten ainoana henkisenä\nruokana.\n\nKirjoja näet eivät ruotsalaiset enää lue. Kaikki kirjainkustantajat\nsanovat kuin samasta suusta, ettei kannata kustantaa muita\nruotsinkielisiä teoksia kuin koulukirjoja. -- Kirjainkustantaja Bonnier\nTukholmassa kertoi minulle, etteivät ruotsalaiset yleensä lue niin\npaljon kuin muut kansat. Tämä tapahtui vuonna 1910. Tuskinpa asianlaita\nsittemmin on parantunut.\n\nSe, että ruotsalaiset ovat lakanneet lukemasta omaa kieltään, aivan\nkuin sekin, että he ovat laanneet käymästä omissa kirkoissaan, on\ntodistuksena siitä, ettei ole kovinkaan paljon pantava arvoa heidän\npuheeseensa \"meidän kielestämme\", \"meidän uskonnostamme\", \"meidän\nlaistamme\" y.m.\n\nTämähän kaikki oli suuren Meklenburgilaisen juutalaisen ulkolukua.\nItse hän -- vaikkapa kristityksi olikin kastettu -- harvoin kävi\nkirkossa, mutta \"Suomen uskonto\" oli aina huulilla.\n\nJumala suojelkoon tuota \"Kolmikulman\" varrella olevaa pientä isänmaata,\njossa tuulta kylvänyt henkilö niittää myrskyä, pannaan arkkuun ja saa\nosakseen \"kuninkaalliset hautajaiset\".\n\nMutta täytyyhän uusmaalaisillakin olla jotakin juhlittavaa. Kun\nheillä ei ole hautaan saatettavana Runebergiä, Topeliusta, Snellmania,\neikä Yrjö-Koskista, niin täytyyhän heidän tyytyä hautaamaan\npankkitirehtöörejä, viina-asessoreja ja mannaryynilähettiläitä.\n\nTodelliset _suurmiehet_ haudataan useinkin omasta pyynnöstään kaikessa\nhiljaisuudessa.\n\nSuuret hautajaiset Helsingissä kuvaavat paljoa suuremmassa määrässä\nUudenmaan talonpoikaiskultuuria kuin \"Bragen\" renkien ja piikojen\nesittämä vanhojen herrastanssien jäljittely.\n\nTäten annettuamme pienen silmäniskun Helsingin kansanpuolueen \"vanhalle\ntalonpoikaiskultuurille\" ja \"ruotsalaisuustunnelmalle\", lähdemme nyt\ntarkastelemaan \"Svenskt i Finland\" teoksessa julkaistua toista\nkirjoitusta, joka sekin on rakennettu vanhoille ennakkoluuloille ja\nennen omaksuttujen mielipiteitten pohjalle, mutta jonka silti saattaa\nmielellään lukea.\n\nTarkoitamme _C.A. Nordman'in_ kirjoitusta \"Förfäder och fornfinnar\"\n(\"Esi-isät ja muinaissuomalaiset\").\n\nJo kirjoituksen esipuheesta käy selville, että kirjoittaja haluaa\ntäysin puolueettomasti kertoa tieteen eri tuloksista.\n\nTässä hän onnistuukin paremmin kuin olisi voinut odottaakaan. Sillä\neihän ole hänen vikansa, jos \"oppineet\", joiden mielipiteitä hän\nkertoo, eivät ole yksimieliset. Oppineethan eivät voi tulla\nyksimielisyyteen; sen vuoksi on järkevien ihmisten astuttava väliin.\n\n\"Oppineiden\" kesken vallitseva, valitettava epäsopu johtuu siitä\ntosiasiasta, että kukin heistä tavallisesti tuntee vaan oman\nerikoisalansa. -- Jotkut kaivelevat vanhoja kumpuja, jotkut tutkivat\nvanhoja pergamentteja ja toiset taasen kompastelevat Thomsenin\nlainausteoriassa. Mitenkä he voisivat päästä yksimielisyyteen, kun\nheidän tutkimustensa tulokset ovat toisilleen vastakkaisia?\n\nHerra C.A. Nordmanin kirjoituksessa sanotaan muun muassa:\n\n\"Koska saapuivat ruotsalaiset Suomeen? Kuka ensiksi metsästi\nmetsissämme, kuka ensiksi laski verkkonsa järviimme ja merenlahtiimme?\nTekikö sen ruotsalainen, vaiko suomalainen? Ja olemmeko me, jotka nyt\nelämme, niiden germanien jälkeläisiä, jotka kerran, kauvan sitten,\naikana, johon historia ei ylety, nousivat maalle Suomen rannoille? Vai\nulottuuko sukumme täällä taaksepäin ainoastaan Eerikki pyhän ja Birger\nJarlin ristiretkeläisiin -- vaiko ehkä myöhempien aikain\nuutisasukkaisiin?\n\n\"Nämät kysymykset nousevat ehtimiseen tieteellisissä keskusteluissa ja\nkansanomaisissa väittelyissä, sekä tyynesti keskusteltaessa että\nvaltiollisessa kiihotuksessakin. Voimmeko siis odottaa niihin\nvastausta, vastausta, joka ei olisi ainoastaan otaksuma, vaan joka\nperustuisi tosiasioihin, mitkä puhuisivat selvää kieltä, jotenka ei\nniitä voitaisi väärin selittää?\"\n\nKyllä me annamme vastauksen kaikkiin näihin kysymyksiin, yhteen\nkerrallaan.\n\n\"Kuka metsissämme ensiksi metsästi, suomalainen, vaiko ruotsalainen?\"\n-- Ei kumpikaan näistä. Siitä yksinkertaisesta syystä, ettei sellaista\nsekakansaa, jota nyt kutsutaan \"ruotsalaisiksi\", silloin vielä ollut\nolemassakaan. Ja suomalaiset, tahi oikeammin länsisuomalaisten\nesi-isät, saapuivat vasta myöhemmin Pohjois-Europaan. Itäsuomalaisten\nesi-isät kaiketi vielä silloin asuivat Mustanmeren rannoilla ja\ntunnettiin nimellä Skytit = Kytät.\n\nMutta se kansa, joka ensiksi harjoitti metsästystä Suomessa, oli sama\nkansa, joka metsästeli koko Europassa ja Aasiassa; se kansa, joka\nkutsuu itseään _Same_ (Lappalaiset) ja jota Aasiassa kutsutaan\n_Samo-jäd_ sekä Japanin pohjoissaarilla _Aino_.[56]\n\nSamaa, muinoin Ranskassa asunutta kansaa kutsuvat ranskalaiset oppineet\nvielä nyt, viisaasti kyllä, vaan: \"_Nos chasseurs de rennes_\" (meidän\npeurametsästäjämme). Mutta Taylor on todistanut, että se oli samaa\n_Same-kansaa_. Ja hra Nordman kumppanineen voi Taylorin teoksesta \"On\nthe origin of Aryans\" havaita, että Taylor puhuu \"lappalaisista\npääkalloista\", joita on löydetty Ranskan vanhimmista hautapaikoista,\nerittäinkin Auvergnen maakunnassa.\n\nHra Nordman sanoo, että kysymys: \"suomalainen, vaiko ruotsalainen\nensiksi j.n.e.\" ehtimiseen nousee tieteellisessä keskustelussa; mutta\nsellainen keskustelu, jolla ei ole pohjaa (kun \"ensiksi\" ei ollut\nkumpikaan), ei ole tieteellinen, vaan korkeintaan \"valtiollista\nkiihotusta\", kuten hän itsekin sanoo.\n\nTästä riippuu, että esim. professori T.E. Karstenin lentokirjasessa\n\"Ruotsalaisten asutuksesta Suomessa\", ei ole paljoakaan tieteellistä\npohjaa. Hän puhuu siinä m.m. ruotsalaisesta kansallisuudesta 2,500\nvuotta ennen Kristusta; toisin sanoen 1,700 vuotta ennen Rooman\nperustamista! Se on tusinatyötä ja lisää vaan käsitteiden hämmennystä\nopiskelevan nuorison keskuudessa.\n\nRuotsalainen kansallisuus on peräisin verrattain myöhäisiltä ajoilta.\nMitenkä tämä sekakansa on syntynyt lappalaisista, suomalaisista,\nitä- ja länsigöteistä y.m., siitä kerron vastaisuudessa.\n\nKun aivan kainostelematta kutsutaan kaikkia skandinavilaisia\nmuinaisesineitä \"ruotsalaisiksi\", niin tarkoitetaan tietenkin, että\nruotsinkieli, tahi kaikessa tapauksessa jokin samansuuntainen\ngermanilainen kieli olisi ollut Skandinavian niiden alkuperäisten\nasukkaiden kielenä, jotka ovat käyttäneet noita esineitä.\n\nMinulle on käsittämätöntä, kun ainoastaan turhamaisuudesta -- jotta\nkeinotekoisella tavalla voitaisiin esittää oma kansallisuus tahi \"rotu\"\nvanhemmaksi kuin mitä se todellisuudessa on -- vääristellään\ntosiasioita ja salataan sellaisia seikkoja, mitkä saattaisivat\nselvittää asiaa.\n\nJos Skandinavian vanhimmat riimukirjoitukset ovat ruotsalaisten\npiirtämät, niin tehkää hyvin, herrat \"ruotsalaiset\", ja sanokaa mitä\ne.o. riimukirjoitukset merkitsevät ruotsiksi.\n\nVasta sitten, kun nämät riimut voidaan tulkita \"germanilaisiksi\", --\njota ne eivät ole --, vasta sitten voidaan puhua ruotsalaisesta tahi\ngermanilaisesta kansallisuudesta Skandinaviassa pronssikaudella.\n\nMutta niin kauvan kuin tällainen riimukirjoitus jää ruotsiksi\ntulkitsemattomaksi, niin kauvan on pötyä väittää muinaista\npohjoismaista kieltä germaniseksi. -- Eräästä C.A. Nordmanin\nlausunnosta selviää, että hän on taipuvainen ottamaan professori T.E.\nKarstenin vakavalta kannalta kielentutkijana; mutta siinä hän menee\nharhaan, sillä professori Karstenilla ei esim. ole aavistustakaan\nsiitä, mitä edellä kuvatut riimut merkitsevät.\n\nT.E. Karstenin ja hänen heimolaistensa harjoittama kielitutkimus ei voi\nkumota saksalaisen professorin, muinaistutkijan _G. Kossinna'n_ eikä\nruotsinmaalaisen professori O. Almgrenin yhteisesti tekemää väitettä\nettä:\n\n_Ruotsin alkuasukkaat kuuluivat suomalais-ugrilaiseen kansanheimoon_.\n\nNäiden tiedemiesten lausunto nojautuu tavattuihin esineisiin ja\nlöytöihin, kun sen sijaan kieliniekkailijat pitävät omia hurskaita\ntoivomuksiaan tosiasioina, asiakirjojen luonnollisesti puuttuessa nyt\nkysymyksessä olevalta aikakaudelta: _kivikaudelta_.\n\nSitä paitsi ovat mainittu saksalainen muinaistieteen professori ja\nhänen ruotsinmaalainen virkaveljensä vieraita maamme kieliriidalle. Kun\nhe puhuvat suomalaisista, Ruotsin ensimäisinä asukkaina, niin tekevät\nhe sen tutkimusten ja vakaumuksen perustuksella. Heitä ei ainakaan\nvoida syyttää \"suomenmielisyydestä\".\n\nMeidän ruotsin- ja suomenkieltä puhuvat suomivihaajat kieliniekat eivät\nainoastaan puutu taitoa arvostella saksalaisten ja ruotsinmaalaisten\nmuinaistutkijain tuloksia, vaan he ovat sitäpaitsi kaikki jääviä.[57]\nHeihin on syöpynyt kieliriita ja muutamilla heistä on synnynnäinen\nvastenmielisyys metsäimme ikivanhaa ja korkeasukuista keltiläistä\nkieltä kohtaan.\n\nHelposti voidaan käsittää meidän yliopistollisten \"viikinkiemme\" kesken\nsyntynyt harmi ja säikähdys, kun kaksi täysiveristä germania rupeaa\nhäiritsemään heidän piirejään ja repimään niitä kiinalaisia muureja,\njoita he ovat rakentaneet itsensä ja historiallisen totuuden välille.\n\nKun vuoden 1905 jälkeen ei enää voitu pitää suomalaisia valtiollisen\npainostuksen alaisina, niin koetettiin toki tieteen varjon alla\nväittää, että suomalaiset ovat jonkinlaisia aasialaisia kulkureita,\njotka saapuivat Suomeen Kristuksen syntymän jälkeen ja ajoivat pois nuo\nkiltit viikingit Suomesta, jossa he olivat itselleen kaikki hyvin\nasettaneet.\n\nJa vaikka nuo rumat ja pahat suomalaiset \"viikinkien iloisasta\nsotakuntoisuudesta\" huolimatta onnistuivat karkoittamaan heidät aina\nrannikkopitäjien rantakiville saakka, niin ei suomalaisilla kuitenkaan\n-- kuten hra R. Eklund sanoo -- \"ole koskaan ollut mitään\nsankariaikakautta\", jonka vuoksi \"heillä ei ole mitään urotekojen\nmuistoja kirjallisuudessaan\".\n\nTäytyy siis otaksua olleen ajan sellaisenkin, jolloin Suomen muka\nalkuperäisissä viikinkiasukkaissa ei asunutkaan tuota \"iloisaa\nsotakuntoisuuden henkeä\", koska he väistyivät muinaisista\nasuinpaikoistaan, joita on osotettu olleen muka Suomen sydämessä, kun\nesim. professori Karsten on väittänyt nimen Satakunta olevan\nruotsalaisen!\n\nKaikki oli jo menemässä toivottuun suuntaan. Oli jo onnistuttu\nkääntämään historia melkein ylösalasin; oli onnistuttu tukkeamaan\ntotuuden suu, selittämällä että C.A. Gottlund oli intoilija. Minua\nluonnollisesti ei luultu tarvittavan ottaa lukuunkaan. Thomsenin\nlainateoriain avulla oli onnistuttu saavuttamaan ja kesyttämään pari\nsuomalaista professoriakin kieltämään oman kielensä sukuperä. Kaikki\noli jo vallan ihanalla kannalla. Se korttihuone, joka oli rakennettu\notaksumisista sekä ylös-alaisin käännetyistä lainausteorioista, oli jo\nvakaantumassa vanhuuttaan. Silloin Wettenhovi-Aspa, ruotsinkielisen\nprofessorin poika, kirjoitti neljästi Hufvudstadsbladetissa, että\n_maailmankielten juuret ovat fenno-keltiläisellä pohjalla_. Mutta ei\nollut \"ruotsalaisella kansanpuolueella\" suurta vaivaa panna este\nkirjoituksille, mikä tapahtuikin.\n\nAinoastaan sokea tietäjä, professori _O.M. Reuter_, näki vähän\npitemmälle kuin näkeväiset. Hän lausui minulle: \"_Jos sinä olisit\ntohtorin arvolla varustettu, niin olisi asia selvä kaikille_.\"\n\nMyöskin toinen professori, tietäjämies hänkin -- ystäväni Robert\nKajanus -- Ericus Erici Lejonhjertan[58] jälkeläinen -- lausui: \"_Se on\nselvä kuin päivä, mutta sellaisen totuuden täytyy tulla ulkomailta,\nsilloin se kelpaa_.\"\n\nJa katso! Robert Kajanus osui oikeaan! Totuus tulikin sittemmin\nulkomailta. Ensimäinen pommi, joka iski akateemiseen korttihuoneeseen,\nlähti puhdasverisestä Wienissä asuvasta germanista. Professori, tohtori\n_Heinrich Winkler_, julkaisi 30 vuotisen tutkimuksen hedelmänä kirjan:\n\"_Der Ural-Altaiche Sprachstam das Finnische und das Japanische_\"\n(\"Urali-Altailainen kieliheimo, suomalainen ja japanilainen\"), missä\nhän, germani, osottaa, että Aasiassa asuvien suomalaisten heimojen,\nesim. Samojedien kielessä on kieliopillisesti parempi selkäranka kuin\ngermanien kielessä, että heidän possessivipronomininsa ovat paremmassa\njärjestyksessä y.m., kuin myöskin että suomalaisiin kieliin on myös\nluettava _japaninkieli_.\n\nTämä oli viikingeille sangen ikävä juttu, osittain sen vuoksi,\nettei Winkleriä, germanilaista professoria, käynyt väittäminen\nsuomenmieliseksi, osittain sen vuoksi, että japanilaiset ovat\nsivistyskansa, jonka ei juuri voida väittää lainanneen sanoja\nviikingeiltä.\n\nPyysin silloin erään ystäväni, Pertti Uotilan, joka syvemmissä\nsuomenkielen salaisuuksissa on ollut johtotähtenäni, matkallaan\nKöpenhaminan kautta poikkeamaan viikinkien tietomiehen, vanhan\nprofessori Thomsenin puheilla, saadakseen kuulla hänen ajatuksensa\nprofessori Heinrich Winklerin kirjasta. --\n\nNiin tapahtuikin. Mutta Thomsen sanoi aivan yksinkertaisesti, _ettei\nhän ensinkään tuntenut Winklerin puheena olevaa teosta_. Tämäpä oli\nselvää puhetta. Viikinkien tietomies ja asiantuntija Köpenhaminassa ei\ntunne alaansa kuuluvia teoksia!\n\nVähän aikaa tämän jälkeen iski toinen pommi akateemiseen hapatukseemme.\n\nTämä oli latinankielen professori Sorbonnessa, Parisissa, _Jules\nMartha_, joka 25 vuotta tutkittuaan roomalaista esihistoriallista\nkieltä Italiassa, väitti että _Etruskit_,[59] joiden sivistys polveutui\nsuoraan muinais-Kemistä, Egyptistä, olivat _suomalais-ugrilaista\nkansanheimoa_.\n\nNyt rupesivat akateemiset kannunvalajamme tuntemaan käryn hajua. Nyt\ntultiin todella levottomiksi.\n\nOlisikohan Wettenhovi-Aspa sittenkin oikeassa. -- Olihan kuitenkin\nonnistuttu tukkimaan hänen suunsa -- niin luultiin. Myöskin professori\nWinklerin suomalais-japanilainen kirja oli onnistuttu vaijeta\nkuoliaaksi. Mihin toimiin oli nyt Martha'an nähden ryhdyttävä?\n\nJos etruskilainen sivistys oli suomalaista, niin voihan, kuten Aspa oli\nväittänyt, egyptiläinenkin sivistys olla suomalaista. Ainakaan ei voitu\nnäyttää toisinkaan olleen. Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen.\nAjatelkaapa, jos koko se länsimainen sivistys, mikä vallitsi Europassa\nennen germanien tuloa, olikin fenno-keltinen; mitenkähän sitten\nkävisikään tuon rakkaan opinkappaleen, että suomalaiset muka olivat\nlainailleet sanoja viikingeiltä, eikä päinvastoin?\n\nSen sijaan, että olisi kutsuttu professori Jules Martha Sorbonnesta,\nParisista täkäläisessä yliopistossa esittämään tutkimustensa tuloksia,\n_mikä olisi ollut Suomen yliopiston ehdoton velvollisuus_ -- vaikkapa\nei muun vuoksi, niin jo senkin tähden, että olisi yritetty näyttää\nhänen erehtyneen -- sen sijaan sivuutettiin Martha vaikenemisella.\nTällaista ei tosiaankaan voisi tapahtua missään muussa maassa, _eikä\nmissään muussa yliopistossa kuin Suomen_. Missä oli yliopistomme\nsuomenkielen edustajain velvollisuuden tunto, ja missä heidän\nkansallistuntonsa? Tästä, yliopistollisia olojamme niin erikoisella\ntavalla kuvaavasta tapauksesta ei isänmaan ja Suomen kansan todellinen\nystävä voi riittävän ankarasti lausua paheksumistaan. Niinpä niin. Kun\nSuomessa ei ollut ketään, joka olisi ottanut näyttääkseen, että musta\non valkoinen tahi päinvastoin, niin päätti yliopistomme päinvastoin\nkutsua tänne vanhan köpenhaminalaisen poppamiehen.\n\nTämä tuli, näki ja voitti -- kutsumatta jätetyt vastustajansa. Hän piti\nesitelmän niin heikolla äänellä, että sen kuulivat lähimmillä\nistuimilla istujat. Kauvempana istujat saivat vaan nauttia meikäläisten\nprofessorien kasvojen ilmeistä, joissa kuvastui \"germanien iloisa\nsotakuntoisuuden henki\".\n\nSitten seurasi asiaan kuuluva illanvietto...\n\nEnimmin surullisen naurettavaa tässä akateemisessa näytelmässä oli se,\nettä oli onnistuttu petkuttaa supisuomalaisiakin ylioppilaita ottamaan\nosaa suomisyöjäin johtajalle pidettyyn soihtukulkuun. -- Aspa vaikeni.\nEhkäpä hän nyt oli täysin nolattu. -- Ei Winkleriä, eikä Marthaa oltu\ntilaisuuteen kutsuttu.\n\nJos oli luultu, että joku saapuisi kutsumatta, kuten Lemminkäinen, niin\npetyttiin.\n\nNyt levättiin. \"Mauri\" oli pitänyt esitelmänsä; Mauri sai mennä! Ehkäpä\nnyt saataisiin olla rauhassa, koskemattomassa pesässä! Nyt oli totuus\nsaanut aimollisen iskun -- suomalaisten ylioppilaitten avulla, nyt oli\ntaas \"all right\".\n\nMutta kauvanko Aatami sai olla paratiisissa!\n\nEräänä kauniina päivänä nostaa tuo riivattu totuus taas esiin uuden\npään; tällä kerralla aivan Saksassa. Kaiken lisäksi päännostaja,\n_G. Kossinna_, ei ole ainoastaan muinaistieteen tohtori, vaan vieläpä\nprofessori.\n\nHiisi vieköön! Näyttääpä Europassa löytyvän monta Aspaa!\n\nLyhyesti sanoen: G. Kossinna väittää, kuten minäkin, _että suomalaiset\neivät ainoastaan ottaneet haltuunsa Suomenmaata lappalaisten jälkeen,\nvaan olivat suomalaiset myös nykyisen Saksanmaan asukkaina -- noin\n5,000 vuotta sitten_.\n\nMitäpä tästä! Parasta lienee sanoa, että se mies panee omiaan, sillä\nvastatodistuksia ei voida hankkia. Ja Kossinnan vaikenemalla\ntappaminen, kuten Winklerin, ei enää käynyt laatuun. Thomsenin\nuudelleen tänne kutsuminen ei myöskään enää soveltunut.\n\nMutta hädän ollessa suurimmillaan, on apu lähinnä. Ruotsalaisten\nylioppilaitten puoluehallinto löysi pelastavan sanan.\n\nAnnetaan palttua kaikille todistuksille, heitetään totuus\nsyrjään ja julkaistaan kirjanen, jossa ihaillaan toinen toistamme\nvuorotellen. Täytyy ruveta kutsumaan Ruotsin ruotsalaisia\n\"korkearuotsalaisiksi\" (suur'ruotsalaisiksi), jotta itse voitaisiin\nolla -- \"matalaruotsalaisia\" (pien'ruotsalaisia).\n\nMutta istuttaessa ja kirjoitettaessa imelloksia \"korkearuotsalaisille\",\niski suurin ja vaikein pommi keskelle mustepulloa.\n\nJopa nyt oltiin jouduttu hiiden kattilaan. Germani -- ruotsalainen --\noikein \"korkearuotsalainen\" tiedemies emämaasta, Ruotsista, esiintyy ja\nsanoo, että sekä Suomen että Ruotsin alkuasukkaat olivat suomalaisia.\n\nKukahan nyt avuksi kutsuttaisiin?\n\nTäällä \"ruotsalaiset\" kuvittelevat olleensa Suomen alkuasukkaina,\nja nyt todistetaan kaikkialla, että nuo pahat suomalaiset sittenkin\novat olleet aikaisemmin tämän maan asukkaina ja muidenkin Europan\nmaiden. Näin sanoo muinaistutkijain vertaileva tutkimus, heidän\ntarkastellessaan kivikirveitä, näin näyttää myös antropologien\nvertailu, kun he tutkivat kuolleitten luita.\n\nÄsken mainittu ruotsinmaalainen, O. Almgren, ei ole ainoastaan tohtori,\nvaan sitäpaitsi muinaistutkimuksen professori, ja hän väittää, että\nsuomalaiset ovat sytyttäneet sivistystyön Ruotsissa.\n\nTämäpä oli viikingeillemme liian karvas pala. He hurjistuivat ja\njulkaisivat oikein uhmalla tekeleensä:\n\n            \"Svenskt l Finland\".\n\nTässä teoksessa sai C.A. Nordman toimekseen iskeä germania,\nG. Kossinnaa, ja emämaalaista, professori O. Almgrenia.\n\nTämä hra Nordman hyökkääkin kuoleman halveksumisella näiden molempain\ngermanilaisten luopioiden kimppuun ja sanoo heistä (kun heitä ei enää\nvoitu hiljaisuudella tappaa) \"Svenskt i Finland\" teoksen sivulla 28:\n\n\"Tosin on muuan saksalainen tutkija, professori G. Kossinna, tahtonut\nväittää, että Ruotsin alkuasukkaat olivat suomalaisia ja että heidät jo\nkivikauden loppuaikoina maahan saapuneet germanit pakottivat\nsiirtymään pohjoiseen päin. Häh huomauttaa, että Ruotsissa\nvanhimpina aikoina on esiintynyt kahdenlaatuista kultuuria\ntoistensa vieressä. Puhutaan itä-ruotsalaisesta asumuskultuurista,\netelä-skandinavilaisen kivihautakultuurin vastakohtana. Ensiksi\nmainittu, eli itä-ruotsalainen, edustaisi suomalaisia, jotka ovat\nväistyneet maahan tunkeutuneita muinais-germaneja, venekirveskansaa, ja\nvihdoin vetäytyneet Suomeen, yhä voittajain ja heidän korkeamman\nsivistyksensä seuraamina. Mutta esitetyt todistukset eivät ole pitäviä,\nvaan ainoastaan jaaritusta.\"\n\nTietenkin nyt odottaisi C.A. Nordmanin esittävän vastatodistuksia,\nmutta mihinkään sellaiseen hän ei tohdi antautua, ei\n\"jaaritukseenkaan\"!\n\nHän jatkaa ylimielisenä:\n\n\"Tämän otaksuman on sittemmin hyväksynyt ja sitä on kehittänyt\nerinomainen ruotsalainen tiedemies, professori O. Almgren, mutta eivät\nhänenkään todistuksensa ole muinaistieteellisesti sitovia. Sitäpaitsi\neivät kielimiehet voi hyväksyä mainittua käsitystä. Jos se olisi oikea,\nsanoo muuan niistä kielimiehistä, jotka parhaiten tuntevat tämän\nkysymyksen, pitäisi ainakin joku ikivanha suomalainen paikannimi olla\nnäytettävissä itä-ruotsalaisen asutuksen piirissä, mutta niin ei\nasianlaita ole.\"\n\nKielimiehet eivät voi hyväksyä _muinaistutkijain käsitystä\nkivikaudesta!_ Jopa nyt jotakin saadaan kuulla.\n\nSillä mitä tuon taivaallista kielimiehet tietävät kivikauden aikaisesta\nkielestä, koska he eivät osaa lukea eikä selittää pronssikauden\nvanhimpia suomalaisia riimukirjoituksiakaan.\n\nHerra C.A. Nordman olkoon ystävällinen ja lausukoon minun terveiseni\n\"eräälle niistä kielimiehistä, jotka parhaiten tuntevat tämän\nkysymyksen\" ja lähettäköön hänet minun puheilleni, niin esitän hänelle\nheti 10 Itä-Ruotsin riimukirjoitusta, joita hän ei pysty lukemaan, eikä\nsiis myöskään selittämään germanilaisiksi.\n\nMyöskin puhuu hän vastoin parempaa tietoaan sanoessaan, ettei\n\"suomalaisia paikannimiä ole näytettävissä itä-ruotsalaisen asutuksen\npiirissä.\"\n\nTosiasia on se, että ikivanhoja suomalaisia paikannimiä on suuret\nmäärät, ei ainoastaan itä-ruotsalaisilla seuduilla, vaan myöskin\nkaikkialla Ruotsissa. -- Seuraavissa teokseni vihkoissa mainitsen\ntusinoittain sellaisia nimiä. Tässä esitän vaan yhden tusinan\nkysymyksiä hra C.A. Nordmanin \"kielimiehelle\":\n\n1) Mitä merkitsee maakuntanimi \"Skåne\" ruotsiksi? Ja miksi sanotun\nmaakunnan asukkaat eivät tänäkään päivänä kutsu sitä nimellä Skåne,\nvaan aivan selvästi: _S'kaune_?\n\n2) Koska _Se kaune_ sanasta on muodostunut ruotsinkielinen sana \"sköna\"\n(kaunis), niin miksi eivät ruotsinmaalaiset kutsu tätä maakuntaa\nnimellä \"det sköna\"?\n\n3) Mitä ruotsiksi merkitsee tunnetun skånelaisen kivikalmiston nimi\n_Kivikalma_, joka tänäkin päivänä lausutaan \"_Kivik''_\"?\n\n4) Mitä merkitsee:\n\n          Suom.: Kalameri\n    Lapin kiel.: Kalamare\n        --       Kal'mare\n            Nyt: Kalmar.\n\nOn huomattava, että Kalmar vielä keski-ajalla kirjoitettiin _Kalmare_.\n\n5) Mitä ruotsiksi merkitsee kukkulan nimi: _Kinnekulle_?\n\n6) Mitä merkitsee Hallannin maakunnassa oleva paikannimi: _Hiiskuit_?\nOnko \"Hiisi\" germanilaiseen tarustoon kuuluva nimi?\n\n7) Mitä merkitsee järven nimi \"_Venern_\" (Venejärvi). Onko se\nruotsinkieltä?\n\n8) Mitä merkitsee järven nimi \"_Vettern_\"? Onko se ruotsinkieltä?\n_(Veltenjärvi)_.\n\n9) Entä järven nimi \"_Melarn_\" = \"Melajärvi\", mitähän ruotsinkieltä\nse on?\n\n10) Mitä merkitsee \"_Viisby_\" = \"Viispyhäkkö\"?\n\n11) Mitähän _Kuikkajoki_ (nyk. Qvickjock) merkitsee? Myönnettänee, että\nse on puhdasta suomea.\n\n12) Ellei suomalaisia ollut Ruotsissa, kun gotilaiset sinne saapuivat,\nniin minkä alkuasukaskansan mukaan ovat saaneet Ruotsissa nimensä\nseuraavat paikannimet: Finn-Marken, Finnveden, Finnåker, Finnerödja,\nFinnspång, Finnsta, Finnstaholm y.m., y.m. -- Viidennellätoista\nsataluvulla muuan latinalainen vielä kutsui Smålannin asukkaita\nnimellä: \"_Finnaithae_\".\n\nErään toisen \"kielimestarin\", prof. T.E. Karsten'in mielipiteen mukaan\nmerkitsee sana _Finne_ (suomalainen) jotakin \"kulkemista\" ja\n\"löytämistä\", \"germanilaisesta sanasta finna\" (löytää), mutta...\n\nSanottu professori kuvittelee myös muinais-saksalaisia sanoja \"funden\n-- fundan -- fundian\" j.n.e., mikä hänelle voi olla \"ge-fundenes\nFressen\", mutta ken haki peltoja, uudismaita tahi teitä erämaassa, sai\nhakea -- löytämättä! Ei tosiaan suomalainen ole ruotsalaista nimeään\n\"Finne\" saanut siitä, että hän olisi löytänyt (finna, funnit) valmiita\npeltoja, uudismaita ja teitä. Kyllä suomalainen sai ne itse raivata ja\nrakentaa Fennoskandian erämaihin.\n\nMutta se, joka etsi kenet hän nielisi, se oli germani. Ja kun hän löysi\nsuomalaisen pellon, uudismaan ja tien, niin syntyivät nimet _Finnåker_\n(suomalaispelto) -- _Finnrödja_ (suomal. uudismaa) ja _Finnspång_\n(suomalaistie eli -polku).\n\nMikä näiden nimenä oli suomalaisten siellä asuessa, ei enää tiedetä.\n\nMyöskin Englannissa ja Irlannissa, jossa \"Fingal\" aikanaan eli, on\npaljon sellaisia Finn-nimiä, kuten: _Finriver, Finton, Fintuna,\nFintown_ y.m. Irlannin keltiläiset kutsuvat kieltään vielä tänäkin\npäivänä nimellä \"Fenisch\", mikä siis kielimiehen, prof. Karstenin,\nmielestä merkitsee, että he ovat \"etsineet\" ja löytäneet (funnit)\nitselleen kielen -- arvatenkin ilmasta.\n\nHra T.E. Karstenin laatima, nimeä \"Finne\" (suomalainen) koskeva\nkyhäelmä on sikäli -- hänen itsensä kaiketi arvaamatta -- leikkisä,\netten saata olla huvittamatta sillä lukijaa. Julkaisen tässä näytteen\nhänen selitysyrityksestään. Hän kirjoittaa m.m.:\n\n\"Lukuisain ruotsalaisten paikannimien joukossa on nimi Finland\nmerkillisimpiä. Se on muodostunut kansannimestä 'finnar' (suomalaiset),\nkuten esim. nimet Svealand ja Sverige (Ruotsi) sisältävät kansannimen\nSvear (ruotsalaiset). Jo roomalainen Tacitus mainitsi historiassa\nsuomalaiset noin 100 vuotta Kristuksen syntymän jälkeen. Hän kutsui\nheitä nimellä 'Fenni'. Mutta kreikkalainen maantieteilijä, Ptolemaeus,\nkäyttää jo 100 vuotta myöhemmin nykyäänkin käytettyä nimeä 'Finni',\njossa e kirjain sanan ensi tavussa on muuttunut i:ksi. Sana 'Finne' on\nmeidän aikanamme pohjoismainen ja germanilainen nimitys sille, mikä\nsuomeksi on 'suomalainen'. Professori O.T. Hultmanin vuonna 1896\nantaman selityksen mukaan, joka nyttemmin lienee yleisesti hyväksytty,\non tällä nimityksellä yhteistä sangen laajalle levinneen germanilaisen\nsanaryhmän kanssa, m.m. muinaissaksalaisten 'fendo' (kävelijä) ja\n'funden' (etsiä) sanain kanssa, sekä muinaissaksilaisen 'fundon'\n(koettaa saavuttaa) ja muinaisenglantilaisen sanan 'fundian' (mennä,\nkiiruhtaa, saavuttaa y.m.) kanssa. Mutta erittäinkin on sillä\nyhteisyyttä yleisgermanilaisen sanan 'finna', saksalaisen 'finden',\nkanssa, mikä alkujaan merkitsee 'käydä ja etsiä'. Nimi 'finne' ei\nkuitenkaan ole välitön johto sanasta finna, vaan sen täytyy, kuten sen\nmuoto ilmaisee, olla syntynyt jo germanilaisesta alkukielestä.\nAlkuperäisen merkityksensä johdosta soveltuu tämä nimitys erittäin\nhyvin paimentolaiskansalle, niin alkuperäisellä asteella oleville\nihmisille, että he elävät siitä, mitä he kulkiessaan löytävät, eli n.s.\n'kokoojille' ja 'muuttajille', kuten jotkut uudemmat tutkijat ovat\ntahtoneet heitä nimittää. Nimitys 'Finnar' ei siis tarkoita vakinaisia\nmaanviljelijöitä tahi paimentolaiskansaa, vaan kuljeksivia metsästäjiä\ntahi kalastajia...\"\n\nHiljentäkää jo vauhtia, hyvä herra Karsten!\n\nElleivät suomalaiset tunteneet maanviljelystä, niin mistä on sitten\ntullut Ruotsiin nimi \"_Finnåker_\" ja mistä on tullut Kalevalaan\nkertomus Sampsa Pellervoisesta? Kun suomalaiset, maata viljelläkseen,\nensin _polttivat kasken_, on sanasta _poltto_ tullut sana _pelto_,\njosta ruotsalaiset ovat saaneet sanan _felt_, sillä p muuttuu helposti\nkielissä f kirjaimeksi (mutta f ei muutu p:ksi). Esim. Parsistan\nnimestä sittemmin Farsistan. -- Ja sitäpaitsi oli pelto\nmuinaissaksankielessä vielä _Feldo_,[60] mutta _poltto_ on sama kuin\n_pelto_ ja poltto sanasta on myös syntynyt slaavilaisten _polje_. --\nNäin ollen ovat, päinvastoin kuin hra Karsten kuvittelee, sekä germanit\nettä slaavit saaneet peltonsa (maanviljelystaidon) suomalaisilta.\n\nSiten käsitteet siirtyvät. Ensin poltetaan kaskea, siitä tulee pelto ja\nlopuksi pellolla syntyy _bellum_, kenttätaistelu, sota, kun \"rodut\"\neivät enää tunne toisiaan.\n\nEdelleen kertoo hra Karsten:\n\n\"Mutta kansannimen 'finne' ohella esiintyy sekä Ruotsissa, Norjassa\nettä Tanskassa jo muinaisaikoina henkilönimenä 'Finn', myöskin\nyhdyssanoissa, kuten Finnvid ja Dagfinn, ja tämä muinaispohjoinen\nhenkilönimi on säilynyt sukunimessä Finne, jota tavataan sekä Ruotsissa\nettä Suomessa, jopa talonniminä maaseuduillakin. Ennen luultiin, että\nnäillä nimillä oli yhteyttä kansannimen, Finne, kanssa. Mutta kun on\nvaikeata käsittää miksikä muinoin niin halveksittuja (!) lappalaisia ja\nsuomalaisia olisi paljoa useammin kuin svealaisia ja tanskalaisia\nkunnioitettu nimenannon kautta, niin tämä vanha käsitys, lausuu\nruotsalainen kielentutkija Noreen, voinee tuskin olla oikea. Ja\nnyttemmin on tuo vanha käsitys näistä finn-nimistä tarpeetonkin.\nUudempi (!) paikannimien tutkimus Ruotsissa on nimittäin saattanut\nuskottavaksi, että vielä niinkin myöhään kuin viikinkiajan alussa (noin\nv. 700 j.Kr.) myös ruotsalaisten joukossa Ruotsissa oli n.s.\n'muuttelijoita', ihmisiä, jotka eivät vielä olleet asettuneet\nvakinaisiin asuinpaikkoihin. Näitä paimentolaisia käsittivät (!) heidän\nvakinaisilla asuinsijoilla olevat naapurinsa suomalaisiksi (finnar),\nsanan varsinaisessa merkityksessä ja nimittivätkin heitä siten. Nimitys\nfinne tuli sittemmin, kuten monet muutkin vanhat ruotsalaiset\nsukunimet, etunimeksi. Vertaa: Karl, Jarl, Knut, Sven y.m. --\nVanhimmassa sukunimimuodossaan sisältyy sana finne, prof. Noreenin\nmukaan, myös muutamiin paikannimiin Ruotsissa, esim. Finnveden,\nSmålannissa, aijemmin Finnheden, jonka asukkaita latinalainen\nkirjailija Jordanes (500-luvulla) kutsuu Finnaithae. Tämän nimen ei\nsiis enää voida katsoa todistavan Smålannissa muinaisina aikoina olleen\nsuomalaista asutusta.\n\n\"Mutta jos vielä viikinkiajan alussa, noin v. 700-800 e.Kr., Ruotsissa\noli n.k. 'finnar' ruotsalaista sukua, niin on luonnollista, että ne\n'finnar' (suomalaiset) meidän maassamme, joista islantilaiset sadut\nniin paljon puhuivat, eivät nekään aina kuuluneet suomalaiseen\nkansanheimoon.\n\n\"_Näillä Suomen 'Finnar'-ihmisillä tarkoitettiin epäilemättä sangen\nusein maamme silloisia ruotsalaisia_...\"\n\nTämä on tosiaankin niin nerokasta ja \"tieteellistä\", ettei tiedä onko\ntarkoitettu leikkiä vaiko totta. Tällä tavalla voi \"todistaa\" aivan\nmitä tahansa ja parhaiten sellaista, joka ilmeisesti on totuuden\nvastaista.\n\nJohtopäätökset ovat sangen hauskoja! Ehkäpä Eerikki pyhä ja\nHenrikki-piispa olivatkin Ruotsinmaan \"Finnar\"-heimoon kuuluvia, jotka\n\"kulkivat\" ja \"hakivat\" kenenkä he nielisivät. Ehkäpä suomalainen Lalli\nSuomessa oikeastaan olikin sen ajan \"ruotsalainen viikinki\", jonka\nnimenä olisi pitänyt olla Dagfinn (dag = päivä), koskapa hän eräänä\npäivänä löysi Henrikki-piispan reestä jäällä ja löi kuoliaaksi tämän\n\"muuttajan\", josta ei jäänyt jälelle muuta kuin ruumis, joka\nkuljetettiin Turun tuomiokirkkoon.\n\nEiköhän olisi syytä antaa professori Karstenin kirjoittaa uudelleen\nPohjoismaiden historia. Johonkinhan \"ruotsalaisen sivistysrahaston\"\nmiljoona-markkaset ovat käytettävät. Olisihan sekin sivistystehtävä:\nkääntää nurin Pohjoismaiden historia.\n\nMitähän nuo \"muinoin niin halveksitut suomalaiset\" ovatkaan tehneet?\n\nWilhelm Thomsen ottaa heiltä heidän kielensä; Suomen yliopiston\nKalevalan edustaja pyrkii heiltä ottamaan Kalevalan; ja T.E. Karsten\nottaa heiltä paikannimet ja heidän oman nimensäkin. -- Lopuksi kaiketi\ntodistetaan, ettei _suomalaisia_ ole olemassa, eikä ole koskaan\nollutkaan -- muualla kuin helsinkiläisen \"kansanpuolueen\" pelästyneessä\nmielikuvituksessa...\n\nHerra Karstenin todistustapa muistuttaa autuaasti nukkuneen\nO. Rudbeck'in todistusta siitä, että Aatami todella oli tehty maan\ntomusta:\n\n    Aatami, nuori mies,\n    Hän seisoi tomussa --\n    Siis ol' hän -- tomua.[61]\n\nTästäpä muistuu mieleen, että ruotsalaiset eivät ole ruutia keksineet.\nMutta he eivät ole keksineet tomuakaan, -- _damm_-sanaa. Sillä\nsaksalaisten tomu on _Staub_.\n\nDamm-sanan ovat ruotsalaiset, kuten ennen mainittu saksalainen\ntiedemies Jakob Grimm sanoo, \"deriveranneet\" (johtaneet) itselleen\nsuomalaisesta _tamppu-jauhosta_.\n\n_Tamppu_ johtuu sanasta tammipuu, jonka _terhoista_ suomalaiset muinoin\ntekivät hätäjauhoja. -- Tammipuu = tam'puu = tamppu'-jauhoja.\n\nSellaista oppivat he tammenterhoista tekemään silloin, kun he vielä\noleskelivat Keski-Europassa ja Ruotsin eteläosissa. Kun heidät sitten\ntyönnettiin tänne Pohjolaan, oppivat he täällä tekemään hätäleipää\npetäjän sisäkuoresta, mutta entinen nimi, \"tamppu-jauhot\", pysyi\nsellaisenaan. Tästä tamppu-sanasta muodostui sitten Ruotsissa sana\n_damm_ merkitsemään tomua.\n\nSuomalainen \"_tomu_\"-sana on toista juurta. Samaa juurta _on tomahdus_.\nKun _tomahdus_ yhtyy _hakkaus_-sanaan, saadaan Amerikan \"intiaanien\"\nkuuluisa sotakirves: _Tomah-hauk'_. -- Syvällä tammen juuret!\n\nMuinaistiede ei vielä ole verrannut Amerikan alkuasukkaitten\nkivikirveitä -- esim. British Museum'issa Lontoossa --\nmuinaissuomalaisten kivikirveisiin. Kunhan se tapahtuu, saavat ehkä\njonkun verran valaistusta kaikki epäilijätkin ja tulevat huomaamaan\nmikä kansa oikeastaan on vanhin maailmassa.\n\nMutta niitä aikoja odotellessamme saatamme taas luoda silmämme meidän\npikku-piiperoisiimme täällä ja heidän epätoivoiseen taisteluunsa maan,\nmutta erittäinkin Pohjolan maan henkivoimaa vastaan.\n\nMuinaistutkimuksesta kirjoittaa hra C.A. Nordman \"Svenskt i Finland\"\nteoksessa m.m. seuraavaa:\n\n\"Mutta, eittää ehkä joku, mitä muinaistutkimus tietää itse kansasta? Se\nvoi tosin todistaa, että samoja muinaisesineiden muotoja tavataan\ntäällä kuin Ruotsissakin; se voi osottaa hautarakenteiden ja taiteen\nyhteisyyttä tahi erilaisuutta eri maissa. Mutta tämä ei riitä.\nYhtäläisyydet voivat riippua paljosta muustakin kuin rotu- ja\nheimoyhteydestä, esim. kaupasta, sivistysvaikuttimista tahi\nsattumuksesta. Ei voida väittää, että jonkun erityisen hautamuodon\ntuntisi ainoastaan yksi kansa, tahi että joku erikoismuotoinen ase\nolisi ominainen ainoastaan jollekin erikoiselle kansalle. _Ei,\nmuinaistutkimuksella ei pitkälle päästä_. Pikemmin näyttää päästävän\npäämäärään antropologian[62] avulla. Se antaa meille tietoja itse\nihmisistä, siitä rodusta, johon he kuuluvat. Antropologia ei kuitenkaan\nole täysin luotettava apukeino. Muuan esimerkki: venäläisissä\nmuinaishaudoissa esiintyvän pitkäkalloisen ihmisrodun väittävät\nmuutamat tutkijat suomalaiseksi, toiset taasen germanilaiseksi! Ja mitä\nerikoisesti meihin tulee, on meidän otettava huomioon surkea\nantropologisten ainesten puute. Suomen kivi- ja pronssikaudelta on\njälellä tuskin mitään, ja se, mitä rautakaudelta on löydetty, on sangen\nköyhää.\n\n\"_Mutta muinaistutkimus tosiaan antaa meille arvokkaita tietoja_. Tosin\nei yksityisistä aseista tahi työaseitten muodosta, eikä samanlaisten\nhautamuotojen tahi koristemuotojen esiintymisestä eri maissa voida\npäätellä, että niissä olisi asunut samaa kansaa, mutta jos tavataan\nuseita samanlaisia muotoja, jos sivistys-, maantieteelliset ja muut\nolosuhteet viittaavat kansojen yhteisyyteen, silloin voidaan tehdä\njohtopäätöksiä. Harvoin sattuu niin onnellisesti; harvoin voidaan\ntäydellä varmuudella tehdä väitöksiä. Mutta mitä Suomeen tulee,\novat muinaistutkijat lausuneet ajatuksensa sangen suurella\nvarmuudella muutamista aikakausista; toisista taasen aivan varmasti.\nYksimielisyyteen ei kaikissa kohdissa vielä ole päästy, mutta useissa.\nJa muinaistutkimuksen tuloksia kannattavat myöskin kielimiehet, jotka\nomalta kannaltaan ovat asiata käsitelleet.\"\n\nTämäpä kuulostaa toisin paikoin oikein järkevältä, mutta toisin paikoin\non ajatusten sotku tuottanut -- sanasotkua.\n\nVoidaanko muinaistutkimukselta odottaa jotakin, vai eikö voida odottaa\nmitään? Herra C.A. Nordman on kuin muinaisajan orakeli eli ennustaja.\nHän vastaa samaan kysymykseen sekä kieltävästi että myöntävästi.\nEnsiksi hän sanoo: \"_Ei, muinaistutkimuksella ei pitkälle päästä_\".\nVähän sen jälkeen hän kääntää viittansa tuulen mukaan ja sanoo:\n\"_Muinaistutkimus sen sijaan antaa meille arvokkaita tietoja_.\"\n\nMitenkä on tällainen kaksinaamaisuus selitettävissä? -- Ellei ole\npainovirhettä tullut paperille, niin on se päässä.\n\nMutta ehkäpä asia onkin ymmärrettävä näin:\n\n_Muinaistutkimuksella_, joka on osottanut, että suomalaisia on asunut\nsekä Suomessa että Ruotsissa ennen germaneja, \"_ei pitkälle päästä_\".\nTahi selvemmin sanoen: sellaiset tunnetut tiedemiehet kuin professorit\nG. Kossinna ja O. Almgren saavat mennä hiiteen! Sen sijaan meidän\n\"finländariemme\" pikkumuinaistutkimus, joka koettaa vääntää teorian ja\ntieteen totuudet ylösalaisin, on se muinaistutkimus, \"_joka tosiaan\nantaa meille arvokkaita tietoja_\".\n\nTällainen päätteleminen tuntuu ikävältä, mutta nähtävästi on hra\nNordmanin tarkoitus ollut sellainen, sillä T.E. Karstenin lausunnosta\nteoksesta \"_Ruotsalaisten asutukset Suomessa_\" (\"Svenskarnas\nbosättningar i Finland\") käy selville, että helsinkiläisen\nkansanpuolueen johtavissa piireissä on päätetty antaa korvapuusti\ntotuudelle, silloinkin kun se tulee Saksasta ja itse Ruotsistakin.\n\nT.E. Karsten lausuu nimittäin -- vaikka hänellä, kuten seuraavissa\nteokseni vihkoissa tulen näyttämään, ei ole aavistustakaan\nmuinaistutkimuksesta -- seuraavaa:\n\n\"_Kaikkein uusimpiin, saksalaisen G. Kossinnan, ruotsinmaalaisen O.\nAlmgrenin ja suomalaisen J. Ailion muinaistutkimuksellisiin päätelmiin,\nettä suomalaisia oli muuttanut Suomeen jo kivikaudella, ei toistaiseksi\noikeastaan voi panna huomiota_\".\n\nSiten siitä päästään! Aitosaksalainen professori Kossinna saapi\naitoruotsinmaalaisen professori Almgrenin kanssa mennä -- nukkumaan,\nsillä \"outo\" professori Karsten, Helsingistä, on sanonut, \"_ettei\nheidän tutkimuksiinsa toistaiseksi oikeastaan voi panna huomiota_\".\n\nNo, miksikä? Siksi, että jotkut kieliniekat ovat keksineet väitteen,\nettä \"suomalaisiin olisivat ennen Kristuksen syntymää (!) kauvan ja\nväkevästi (!) kielellisesti vaikuttaneet Itämeren rannoilla asuvat\nliettualais-lättiläiset kansat.\"\n\nSuomen kansaparka! Eiköhän kohta väitetä itse paholaisenkin väkevästi\nvaikuttaneen suomenkieleen. Suomen yliopistossa ainakin on merkkejä\nsellaisista juonitteluista.\n\nMitenkä kieleemme olisivat voineet vaikuttaa liettualais-lättiläiset\nkansat, jotka aikanaan itse olivat suomalaisia, niin suomalaisia, että\ntasangolla, _letto_ eli _lättö_, asuvina saivat siitä suomalaisen\nnimensäkin! Vastaisuudessa vielä palaan tähänkin asiaan.\n\nSe kiukku, jolla kaikenlaiset \"kielimiehet\" ovat ryhtyneet vastustamaan\nmuinaistieteen tuloksia (Kossinnaa, Almgrenia ja Ailiota), osottaa,\nettä on käymässä taistelu elämästä ja kuolemasta. Sillä totuuden\nkokonaisuudessaan astuessa esiin, lankeavat \"kielimiehemme\" kumoon ja\nheidän lankeemuksensa on suuri, -- niin suuri, että he tulevat vetämään\nsamaan lankeemukseen koko \"filologiansa\" ja kaikki Thomsenin\nlainausteoriat.\n\nTämä tapahtuma, jahka se kerran tulee, ei ole iloinen tapaus niille,\njotka ovat kielten professoreja Suomen yliopistossa.\n\nC.A. Nordmaninkin täytyy myöntää, että: \"_nyttemmin useat\nmuinaistutkijat ovat taipuvaiset olettamaan Suomessa löytyneen\nsuomalaista asutusta jo kivikaudella, ja kielimiehetkin ovat lausuneet\nmielipiteitä samaan suuntaan_.\"\n\nMutta kun _tämä suunta_ nähtävästi ei ole hänen puolueensa\npuoluehallinnon mieleinen, on hänen pakko lisätä: \"_Mutta tämä on\nuskon asia_\".\n\nMiksikä ei -- makuasia? -- Jos hra Nordman luulee muinaistieteen\nperustuvan \"uskoon\", niin tunteepa hän sangen vähän tämän tieteen\ntyötapoja. -- Hän jatkaa:\n\n\"Että Suomen asukkaat myöskin nyt (pronssikaudella) olivat kahta rotua,\nnäyttää olevan selvää; lännen ja idän vastakohta oli suuri.\"\n\nTätä vastaan en väitä; vielä tänä päivänäkin on lännen (hämäläisten),\nja idän (karjalaisten) vastakohta suuri.\n\n\"Eikä voida epäillä sekä Ruotsissa että Länsi-Suomessa asuneen samaa\nkansaa\", -- sanoo hra Nordman edelleen.\n\nEn tätäkään epäile. Samaahan professorit Kossinna ja Almgren ovat\ntodistaneet, että nimittäin länsisuomalaisia vielä silloin\n(pronssikaudella) asui Ruotsissa. Asuuhan niitä siellä vielä nytkin\nsekä Vermlannissa että Taalainmaassa!\n\nVastaisuudessa tulen näyttämään, että Taalainmaan asukkaat ovat\ngermanisoituja lappalaisia, vanhaa, suurikasvuista jotunheimoa.\n\nNäiden, Ruotsin suomalaisten keskuudessa on, kuten tunnettua, tohtori\nVäinö Salminen suorittanut tarkkaa ja syvää tutkimustyötä. Tähän\ntutkimustyöhön ja tohtori Salmisen myös Itään tehtyihin\ntutkimusmatkoihin palaan niin ikään seuraavissa vihkoissa.\n\nMutta hra C.A. Nordman jatkaa yhä:\n\n\"Kaikki viittaa länteen. Ja mitä pronssikauteen tulee, ei ole olemassa\nepäilystäkään siitä, kutka silloin asuivat Ruotsissa.\"\n\nTässä piilee kaksinkertainen erhetys. Ensiksikään ei pronssikaudella\nlöytynyt Ruotsissa mitään \"kansallisuutta\"; ja toiseksi on prof.\nMontelius osottanut jo aikoja sitten, että pronssikauden kultuuri tuli\nRuotsiin, ei suinkaan lännestä, vaan päinvastoin kaakosta; toisin\nsanoen Veikselin jokilaaksosta, jossa vielä Tacituksen aikana asui\n\"Aestui\", Estejä (virolaisia), siis suomalais-keltiläisiä kansoja.\n\nKoko Itä-Preussissa on tänäkin päivänä viljalti supisuomalaisia\npaikannimiä, kuten tuonnempana tulemme osottamaan. Tässä ainoastaan\nmuutamia esimerkkejä.\n\nNe, jotka mistä hinnasta tahansa koettavat selitellä muiksi joitakin\nfenno-keltiläisten paikannimien muuttuneita muotoja, selittelevät ja\nvääntelevät niitä sinne jos tännekin, saadakseen niistä germanilaisia\ntahi slaavilaisia.\n\nMutta, kuten sanottu, ovat monet Itä-Preussin paikannimet vielä nytkin\npuhdasta Suomea. Kukapa uskoisi löytävänsä Suomen ulkopuolella\nseuraavia paikannimiä: \"Ohra\", \"Leipen\", \"Lahna\", \"Jänisken\"\n(Jäniskenttä), \"Janova\" (Janovaara) ja \"Quicka\" (Kuikka). Kuitenkin\novat nämät paikat kaikki Itä-Preussissa.\n\nPreussilainen nimi \"Quicka\" on täydellisempänä säilynyt; ruotsalaiset\nkun ovat tehneet nimestä \"kuikkajoki\" nimen \"Qvick-jock'\".\n\nJotta \"oppineet\" taasen eivät rupeaisi puhumaan \"satunnaisista\nyhtäläisyyksistä\", esitämme vielä joitakin paikannimiä mainituilta\npaikoilta:\n\n                Vehkaselkä\n                Vehk'sel'(än joki)\n           Nyt: Veiksel.\n\nEpäilemättä kutsuivat muinaiset suomalaiset nykyistä Frischehaff'ia,\njohon Veiksel laskee, Vehkaseläksi.\n\n                Niemenjoki\n           Nyt: Niemen-(joki)\n\nlaskee Kurische-Haff'issa olevan niemen lähelle.\n\n         Suom.: Peräkyl'(än joki)\n                Peregile\n           Nyt: P(e)regel.\n\nTällä joella on ollut toinenkin nimi: \"Tapionjoki\", lapinkielellä\nTapiojaur, josta preussilainen nimi _Tapiau_ on jäännös.\n\nSillä varmasti on preussissa aikanaan asunut myös lappalaisia\n(\"Samelaisia\"), koskapa Preussin \"Haff'ien\" välisen maan nimenä\nvieläkin on _Sameland_ ja siellä on paikannimet _Lapinen_ ja _Laponen_.\n-- Myöskin lienee nykyinen _Lablau_, entinen _Lapinjaur_ (Lapinjoki).\n\nNimi \"Stalupönen\" taasen selvästi muistuttaa lappalaista satua, jossa\nesiintyy jättiläinen \"Stalu\". -- Lappalainen on myös preussilainen nimi\n\"Porosken'\" = Porokenttä.\n\nIkivanha on tietenkin myös sikäläinen nimi:\n\n                Ukontalo\n           Nyt: Uk'ta' (myös Alt-Ukta).\n\nEttei \"satunnaisuus\" voi tulla kysymykseenkään, osottavat vielä esim.\nseuraavat Preussissa esiintyvät nimet:\n\n        Varpuhnen = Varpunen.\n        Trahenen = Tarhanen.\n        Koschelo = Koskelo.\n        Mokainen = Mukainen.\n        Voriienen = Vuoriainen.\n        Kivitten = Kivi, Kivitten tahi kivitenho.\n        Voitovos = Voittovastus.\n        Zaine (joki) = Säynäsjoki.\n        Aulavöhnen = Ouluvyönen.\n        Kallinoven = Kallionovi (Kallionoven suu?).\n        Traponen = Tarponen.\n        Kulm = Kulma(järvi), kolmikulmainen järvi; Culm (Kulm)\n           kaupunki Veikseljoen eräässä kulmakkeessa.\n        Dargainen = Tarkkainen (tahi Tarkiainen).\n        Kujan = Kujan(kylä).\n        Mehlauken = Meht'laukaa.\n        Passenheim = Passinheimo.\n        Mällinen = Miilunen.\n        Mulleinen = Multeinen.\n        Mayer'(järvi) = Maajärvi.\n\nPreussissa on vielä kymmeniä samanlaatuisia nimiä, mutta ehkäpä nämät\nriittävät tällä kerralla näytteeksi siitä, mitä kieltä siellä\npronssikaudella puhuttiin.\n\nSitäpaitsi pronssikausi pohjoismaissa loppui noin v. 500 ennen\nKristuksen syntymää ja viikinkien rautakausi alkaa vasta noin 700\nvuotta jälkeen Kristuksen. Missähän otaksuttu \"ruotsalainen\"\npronssikauden asutus oli näiden vuosilukujen eroituksen aikana. _Tässä\non 1,200 vuotta käsittävä aukko!_\n\nTämän tuhatkunnan vuotta sivuuttaa hra Nordman olkain kohauttamisella.\nHän väittää \"maataviljeleväin germanien\" tänä aikakautena väistyneen\nilmastonmuutosta (!)\n\nTämä on taasen oikein _moninkertainen erhetys!_\n\n_Ensiksikin_: viikingit eivät olleet maanviljelijöitä, vaan\nmerirosvoja.\n\n_Toiseksi_: nämät merirosvot olivat toki niin karaistut, että on\nalentavaa otaksua heidän pelästyneen \"ilmaston muuttumista\".\n\n_Kolmanneksi_: ovat \"finländarimme\" väittäneet germanien jo\nkivikaudella asuneen pohjoismaissa. Tottapahan he näin ollen olisivat\nsen verran ilmastosuhteisiin tottuneet, etteivät he olisi säikähtäneet\nilmastomuutosta myöhäisempänä aikana; ja\n\n_Neljänneksi_: sellaista ilmastomuutosta siihen aikaan ei ole voitu\ntodeta koskaan tapahtuneen. Onhan, päinvastoin, esim. tammi ennen\nkasvanut pohjoisempana kuin nyt.\n\nOn päivänselvää, ettei hra Nordman itsekään usko laatimaansa\notaksumaan, etta muka \"maataviljeleväin germanien\" olisi ollut\nvetäydyttävä etelään päin \"pohjoisemmilta ja kylmemmiltä seuduilta\".\n\nMinun täytyy sanoa hra Nordmanille Goethen sanoilla:\n\n\"_Die Filologen, sie haben Dich und sich selbst betrogen_\"\n(\"Kielitieteilijät ovat pettäneet sinua ja itse pettyneet\").\n\nTotuushan on se, että pronssikaudella ei germaneja vielä oltu\najateltukaan kylmän ilmanalan asukkaiksi, jotenka heidän ei myöskään\ntarvinnut \"vetäytyä takaisin\".\n\nHerra Nordman huomaa itse aukon todistelussaan; 1,200 vuotta käsittävän\naukon! Hän katkaisee sen vuoksi solmun, jota hän ei voi avata ja\nlausuu:\n\n\"Olkoonpa tämän asian laita miten tahansa; tosiasiana pysyy kuitenkin,\nettä me vanhemmalla rautakaudella voimme todeta suuria muutoksia sekä\nmitä asutuksen leviämiseen että mitä asukkaiden kansallisuuksiin\ntulee.\"\n\nTästähän juuri onkin kysymys! Asukkaiden kansallisuuden muuttuminen\nsanottuna aikana täällä Pohjolassa oli juuri siinä, että kesti noin\n1,000 vuotta ennenkuin Ruotsiin tunkeutuneet germanit saivat maahan\npoljetuksi ikivanhan fenno-keltisen pronssikauden kultuurin. Mutta\nlopuksi rauta voitti -- \"miehensurmaaja rauta\".\n\nKultuuriin nähden merkitsi se taaksepäin menoa.\n\nNe keltiläiset ja druidiperheet,[63] jotka pääsivät hengissä, pakenivat\nSuomeen. Heistä ovat länsisuomalaiset lähtöisin.\n\nHeidän tässä kolkossa maassa alkamansa elämä oli kuin Robinson Crusoen\nelämää: he alentuivat \"tuohikultuuriin\" ja köyhyyteen. Mutta\nlauluissaan, Kalevalassa, he vielä puhuvat pronssikauden vaskella\npäällystetyistä laivoista, hopeasta ja kullasta, silkistä y.m.; vieläpä\nhelmivyöpiiskoistakin.\n\nKalevalan tarkkaavainen lukija huomaa helposti, että siellä kuvattu\nsivistys oli paljoa korkeampi kuin se raakuus, joka viikinkiaikakautena\ntuli \"isänmaalliseksi\".\n\nMitenkä naurettavat \"kielimiestemme\" puheet \"ruotsinkielestä\" muka\nkivikauden alkukielenä ovat, sitä ei ole vaikea täysin selvittää asiaan\nperehtymättömillekään. Sillä se selviää osapuilleen jo seuraavasta:\n\nRuotsinkieli on uudenaikainen sekakieli, aivan kuin englannin- ja\nranskankielet. Se on kokoomus melkein kaikenlaatuisista murteista ja\nkielistä, kuten muinaissaksan, gotin, messogotin, tanskan ja alasaksan\nkielistä ja murteista.\n\nProfessori O. Montelius huomauttaakin, että Ruotsin kaupungeissa\nasuvien sivistyneitten kielenä suurimmalta osalta keskiaikaa oli\nalasaksan murre. Sen jälkeen on ruotsinkieli omaksunut noin 37,000\nlainasanaa -- \"vierasta sanaa\", kuten Ekborn sanoo -- enimmäkseen\nmunkki- ja \"kyökki\"-latinasta. Sitäpaitsi on se saanut joukon sanoja\ntietenkin myös ranskan- ja saksankielistä.\n\nMutta pohjakieli, alkuperäisin pohjoismainen kieli, oli\nfenno-keltiläinen, johon oli sekaantunut lapin- ja vironkieltä. --\nTähän kieleen sekaantui sittemmin gotinkielestä sanoja; siten muodostui\nviikinkiajan \"muinaispohjoismainen kieli\". Siihen tuli lisäksi\ntanskalaisten linnanvoutien kieltä; sittemmin Hansa-aikakauden\nalasaksan murretta y.m.\n\nTällaisesta moninaisuudesta syntyi sitten nykyinen ruotsinkieli, joka\nkyllä on tavallaan kaunista ja sujuvaakin, mutta mitään varsinaista\nalkuperäistä, itsenäistä kieltä se ei ole.[64]\n\nKun lähemmin tarkastelee edellä kerrottuja \"Svenskt i Finland\" teoksen\nkirjoituksia, muistuu mieleen poikaset, jotka leikkivät vanhan\nshakkipelin kuvioilla. He eivät tunne kuvioitten syntyä eikä nimiä,\neivätkä tiedä millaisten sääntöjen mukaan kuvioita laudalla siirretään\npelin kestäessä.\n\nSiten pitävät myös \"kielimiehemme\" leikkiä oman kielensä sanojen kera,\nuseimmissa tapauksissa tietämättä mitään sanojen synnystä tahi niiden\nalkuperäisestä merkityksestä.\n\nKun ruotsia puhuva lausuu ruotsalaisen sanan _hyende_ (pehmeä patja),\nniin herää hänessä heti ajatus jostakin pehmeästä, jolla voi maata,\njostakin patjasta. (\"Sätta hyende under lasten\" -- \"panna synti\npatjalle lepäämään\" -- ruotsal. sananlasku).\n\nMutta, ikävä kyllä, ei kukaan ruotsalainen kielimies voi sanoa, miksi\npatja ruotsiksi on \"hyende\".\n\nDalin on sentään saanut selville, että tuon esineen nimi\nmuinais-pohjoismaisella kielellä oli \"_höghindi_\", mutta pitemmälle ei\nhänkään päässyt, kun hän ei löytänyt tietä muinaispohjoismaisesta\nrautakauden kielestä alkuperäiseen pohjoismaiden kieleen, eli\nkeltiläiseen pronssikauden kieleen, jossa tuo sana oli: \"_höyhinä_\",\nmikä on murre sanasta _höyhentä_. Ruotsalainen \"ikivanha\" sana \"hyende\"\non siis vaan pieni muunnos vieläkin vanhemmasta suomalaisesta\n\"höyhentö\"-sanasta.\n\nTäten voi \"höyhentää\" suuren joukon \"rutiruotsalaisia\" sanoja\nsupisuomalaisiksi. Siinä on ainakin kerrassaan selvä kielitieteellinen\ntodistus siitä, että se sivistys, minkä Ruotsiin muuttaneet viikingit\nsaivat perinnökseen heidän hävittämältään pronssikaudelta, oli selvästi\nkeltiläinen eli _suomenkielinen_.\n\nEi siis olekaan, kuten prof. Thomsen ja meikäläiset \"thomsenilaiset\"\nväittävät, että muka suomalaiset olisivat \"lainailleet\" germaneilta.\nPäinvastoin ovat juuri suomalaiset säilyttäneet pohjoismaiden\nalkuperäisen kielen ehjänä; nuoremmat heimot, germanit, komeilevat sen\nsijaan \"lainatuilla _höyhenillä_\".\n\nSic transit gloria mundi! -- Siten katoaa maailman kunnia!\n\nSen vuoksi onkin esim. professori T.E. Karstenin \"kielitutkimus\" sitä\nlaatua, että se sopivimmin sivuutetaan niillä sanoilla, joilla hän\nkohtelee muinaistutkijain _G. Kossinnan, O. Almgrenin ja J. Ailion_\ntäysin oikeita tutkimustuloksia, sikäli kuin ne koskevat korkeamman\nsuomalaisen kultuurin vanhemmuutta Ruotsissa, joista hra T.E. Karsten,\nkuten lukija muistanee, lausui \"_ettei toistaiseksi siihen voida panna\noikeastaan huomiota_\".\n\nJos hra Karstenin kielellisiä kuvitteluja voitaisiin nimittää\n_tutkimuksiksi_, niin olisipa hänen tällainen, tunnetusta saksalaisesta\nja ruotsinmaalaisesta tiedemiehestä antamansa lausunto -- uusimman\ntutkimuksen alalla -- suurimpia typeryyksiä.\n\nMutta se, joka ohjailee purttansa yksinomaan puoluehullutuksen\nvanavedessä, on jo joutunut niin harhaan todellisen tutkimuksen\nkulkuväylältä, että tyhmyys sinne, toinen tänne, ei enää mitään asiaan\nvaikuta.\n\nJoskin, kuten teokseni seuraavissa vihkoissa tulen osottamaan,\nruotsinkielen etymologia (sanojen johtaminen) on kielimiesten kesken\nsangen vähän tunnettu, niin onpa asianlaita melkein sama mitä\nsuomenkielen sanojen syntyihin syviin tulee.\n\nSanotaan tosin Elias Lönnrotinkin vanhoilla päivillään lausuneen, että\nhän \"_jo vähän alkaa ymmärtää suomea_\". Mitä sitten sanotaankaan\nhenkilöistä, jotka vielä nytkin haastelevat, että suomenkielestä muka\n_tehdään_ sivistyskieltä. Sivistyskieltä (!) kielestä, joka 10,000\nvuotisen kehityksensä aikana, ehkä jo ikivanhassa \"Kemissä\"\n(Egyptissä), _on muodostunut enimmin kehittyneeksi kieleksi, minkä\nihmiskunta tässä maailmassa on voinut synnyttää_.\n\nVasta kun fennisit, toisin sanoen suomalaiset, viimeisinä\nvuosituhansina ennen meidän ajanlaskuamme, jatkuvan siirtolaisuuden\nkautta istuttivat egyptiläisen kielensä Europan kaikille rantamille, on\ntämä korkeimpaan kukkaan puhjennut jättiläiskieli, kaukana\nalkulähteestään, hajaantunut vähitellen pieniksi sisarkieliksi ja yhä,\nmoninaisten kansainvaellusten aikana, pirstautunut sadoiksi murteiksi.\n-- Ainoat, jotka ovat päässeet kyllin kauvas tämän hävityksen jaloista,\novat _Suomen suomalaiset_. He ovat siis ainoat, jotka tuleville\npolville ovat voineet säilyttää tätä kallisarvoista perintöä jokseenkin\npuhtaana.\n\nSen vuoksi onkin tämä kansa, joka, laulunsa ja muinaisen suuruutensa\nmuistot säilyttäen, on kuin jään säilyttämänä, pettua syöden, elänyt --\nmyös kutsuttu olemaan ihmiskunnan suolana ja Herran valittuna kansana.\n\nSen vuoksi onkin tämä kansa, sodasta ja vuosituhansien kärsimyksistä,\nrutosta ja nälästä huolimatta, Korkeimman käden voimalla tullut\nvarjelluksi perikadosta. Ja vihdoin kohotti jalo keisari sen\nkansakuntain joukkoon. -- Europan nuorimman ja samalla kertaa vanhimman\nkansan! Jo ennen tätä keisaria ei profetallisia ennustuksia puuttunut.\nSanoihan jo aikanaan kreivi Pietari Brahe: \"Suomalainen mies, joka\nkotona mieluimmin makailee uunilla, tekee ulkona enemmän työtä kuin\nkolme muuta miestä.\"\n\nRuotsissa olivat melkein samaan aikaan sekä Rudbeck nuorempi että\nSvenonius panneet huomiota suomenkieleen ja verranneet sitä silloin\nvanhimmiksi katsottuihin, nimittäin kreikan ja heprean kieliin.\n\nMyöskin Henrik Gabriel Porthan aavisteli maamme kielen suurta\nsisäistä arvoa. Mutta selvimmin ja asiallisimmin on edeltäjistämme\n_C.A. Gottlund_ asiassa lausunut ajatuksensa. Hän koetti herättää sekä\nruotsalaisten että tanskalaisten mielenkiintoa kieleen, jota heidän\nomat esi-isänsä muinoin olivat puhuneet. Hän lähetti Tukholmasta\nlokakuun 26 päivänä 1834 päivätyn kirjoituksen \"Muinaisten kirjoitusten\nyhdistykselle\" Köpenhaminaan ja omisti yhdistykselle kirjoituksensa:\n\"_Yritys Tacituksen suomalaisista antaman lausunnon selittämiseksi_.\"\n\nKun C.Ä. Gottlundin tämä kirjoitus, jos Suomen kansa sen tuntisi, olisi\nomansa saattamaan hänen nimensä yhtä rakastetuksi ja kunnioitetuksi\nkuin Elias Lönnrotinkin, niin julkaisemme tässä nyt ainakin\nsen kirjoituksen, jolla hän suoraan kääntyi puheena olevan\nköpenhaminalaisen oppineiden seuran puoleen.\n\nSen teen ei ainoastaan kirjoituksen sisällyksen vuoksi, vaan myöskin\nvelvollisuuden tunnosta niiden mielipiteitten historiallista kehitystä\nkohtaan, joita minäkin edustan.\n\nRyhtyessäni kielitutkimuksiini ja päästessäni siinä kulmakiviin, ei\nminulla ollut aavistustakaan siitä, että minun mielipiteeni, ainakin\npääpiirteissään, oli jo vuonna 1834 lausunut mies, joka -- vaikkapa\nhänen aikalaisensa eivät näytäkään häntä ymmärtäneen -- kuitenkin\nnäyttää perinpohjaisemmin ja syvemmin tunteneen suomenkielen sisäisen\nrakenteen salaisuudet kuin kukaan muu, ja joka näyttää palavammin\nrakastaneen Suomen suomea puhuvaa kansaa kuin yksikään nykyajan ruotsia\npuhuva ihminen.\n\nSeuraavalla tavalla kirjoitti\n\nCARL AXEL GOTTLUND:\n\n             KUNINKAALLISELLE\n    POHJOISMAIDEN MUINAISTEN KIRJOITUSTEN\n       YHDISTYKSELLE KÖPENHÄMINÄSSÄ.[65]\n\n                    Tardi ingenii est rivulos consectari,\n                    fontes rerum non videre.\n\n                                              _Cicero_.\n\nKunnioittavimmin.\n\n'Koska Seura tutkimustensa esineeksi on ottanut kaikki Pohjoismaat, ja\nkoska ei ainoastaan Suomenmaata liene niihin luettava, vaan myös Suomen\nkansa muinoin on ollut vanhimpana asukkaana sekä Ruotsissa että\nTanskassa ja Norjassa, niin tämän johdosta katson olevani oikeutettu\ntoivomaan, että tämän kansan menneitten kohtalojen lähempi tutkiminen\nkatsottaisiin ansainneeksi Seuran huomiota.\n\nTämän johdosta olen rohjennut omistaa Seuralle oheen liitetyn pienen\nteokseni, jonka lähemmän arvostelemisen täten nöyrimmästi jätän Seuran\nyhtä oikeudenmukaisen kuin valistuneen harkinnan varaan.\n\nNiiden monien Seurojen joukossa, jotka aika ajoittain ovat\nperustautuneet Pohjoismaiden vanhimman historian tieteellisen\ntutkimisen edistämiseksi ja joiden toiminta on levinnyt näiden kolmen\npohjoisen valtakunnan melkeinpä kaikkiin osiin, ei minun tietääkseni\nyksikään ole kiinnittänyt huomiotaan tähän, Pohjoismaiden historiaan\nnähden, yhtä alkuperäiseen kuin sen ensimäiseen edistys- ja\nsivistysasteeseen vaikuttaneeseen Kansanheimoon. He ovat, päinvastoin,\ntämän syrjäyttämisen kautta aivan kuin katkaisseet historian\ntutkimuksen näköpiiristä kokonaisen muinaismaailman: nimittäin koko\nOdinilaisen kansanvaelluksen edellä olleen ajan.[66]\n\nTosin on tämä aika, kuten kaikki muinaisaika, pimeä ja hämärä; mutta\neipä ole sanottavasti tehtykään, jotta olisi voitu tiedon valon\nyhdelläkään säteellä murtaa sen hämärää. Ainoastaan syvemmin tutkimalla\nSuomen kansan vaiheita voidaan saavuttaa lähempää tietoa siitä ajasta\n-- voidaan päästä ainakin johonkin otaksumiseen siitä; ja mitä siinä\nsuhteessa voitetaan Suomen Historialle, se voitetaan myöskin Ruotsin ja\nTanskan Historialle.\n\nSeuralle ei liene aivan tuntematonta, että uusi kirjallisuus tekee\nnousuaan täällä Pohjolassa -- kirjallisuus, joka nousee suomenkielen\nohella ja jonka juuret perustuvat siihen. Tämän kielen, joka täällä\nPohjoismaissa _on vanhin_, on kyllin kauvan täytynyt pysyä taampana\nkuin götiläiset kielet ja esiintyykin se nyt sen vuoksi nuorimpana\nsivistyskielenä Pohjolassa.\n\nSe kirjallisuus, joka, tätä kieltä lähemmin käsiteltäessä, tulee\nnousemaan, sekä sen kautta, että itse kielen lähteet syvemmin\ntutkitaan, että myöskin suomalaisen kansallisuuden omituisten\nkirjallisuuslähteitten kautta, -- joiden tunteminen ehkä olisi ollut\ntarpeellinen ennen muita -- ilmenee nyt ehkä vähän myöhästyneenä; vaan\nkuitenkin ehkei niin myöhään, etteikö se valaisisi götiläistä\nmuinaisuutta.\n\nSiis minä täten tahdon kiinnittää Seuran arvoisaa huomiota\nsuomenkieleen ja siihen hyötyyn, minkä sen viljeleminen tuottaa\nPohjoismaiden vanhimman historian tutkimiselle, ja pyydän minä muutamin\nsanoin saada selvittää asiaa.\n\nItsestään rikkaana ja taipuisana, monien tekosanamuodostuksiensa ja\ntaivutusmuotojensa vuoksi, on suomenkieli luonteeltaan yhtä runollista\nkuin lausunnaltaan miehekästä ja kaunissointuista: siinä heläjävät\nkaksoisääntiöt ja ääntiöt.\n\nOllen erilainen kuin kaikki muut tunnetut kielet, todistaa se sekä\nluonteensa että koko kieliopillisen rakenteensa kautta _pitkästä\nijästään_, jonka aikana siihen ei sanottavasti ole vaikuttaneet\nmyöhäisemmät ajat tahi kielet. Huomattavan alkuperäisyytensä ja\nharvinaisen monien omituisuuksiensa vuoksi ansaitsee se jo sellaisenaan\nkielentutkijain ja kielimiesten koko huomion. -- Tämä olkoon sanottuna\nainoastaan kielen ulkonaisista muodoista. -- Mitä taasen kielen henkeen\ntulee, jolla tarkoitamme tässä itse ajatuksen juoksua, joka ilmenee\nomintakeisissa kielen rakennustavoissa, niin olisi tästäkin paljon\nsanomista, johon meillä nyt ei ole tilaisuutta. Tahdomme vaan\nhuomauttaa siitä käytännöllisestä hyödystä, minkä tämän kielen lähempi\ntutkiminen tuottaisi Pohjoismaiden vanhemmalle historialle, että\nnimittäin ei ainoastaan koko suomalaisen kansallisuuden, niin\nsanoaksemme henkinen elämä kuvastuisi siinä, vaan voitaisiin ehkä sen\nkautta myös saavuttaa paljon valaistusta siihen, mikä on ollut yhteistä\nmuitten kansain vanhimpain vaiheitten kanssa, jotka meistä nyt\nnäyttävät niin pimeiltä. Sillä tavalla tulisi suomalaisen\nkirjallisuuden viljeleminen olemaan voitoksi koko Skandinavialle\n-- jopa koko oppineelle maailmalle. Ehkä tulee tämä asia\nhavainnollisemmaksi, kun minä esim. mainitsen, että niiden kotimaisten\ntarujen joukossa, mitkä, vielä vaikkapa jo ollen häviämässä, vielä\nheikon valkean tavoin lepattelevat Saimaan rannoilla, havaitaan ei\nainoastaan jälkiä hindujen, persialaisten ja egyptiläisten vanhimmista,\ntarunomaisista mielipiteistä (kuten esim. että maa luotiin munasta,\nettä vesi on kaikkeuden alkuaine y.m.), vaan myöskin useita jälkiä\nkreikkalaisten taruista (esim. tarut Kronoksesta, Prometheuksesta\ny.m.), mitkä tarut kuitenkin meillä näyttävät olevan niin\nperisuomalaiset, niin kansalliset ja syntyynsä nähden niin\nalkuperäiset, että tuskin voisi aavistaa löytyvän mitään yhteistä\nnäissä kansallisuuksissa vallinneitten aatteiden ja käsitteiden kesken.\nJos, vertaillessa tällaisia runollisia ja teosofisia kansanrunoja, on\nkatsottava vanhimmiksi ja siis alkuperäisiksi ne, jotka muotonsa\npuolesta ovat puhtaimmat eli joissa, toisin sanoen, vähimmin esiintyy\ntuota kummallista, luonnotonta ja mahdotonta, mikä osottautuu\nmyöhempinä aikoina tehdyiksi lisäyksiksi -- jotta en tässä puhuisikaan\nkaikesta siitä sopimattomasta ja rivosta, mikä osittain rumentaa\nroomalaisten ja kreikkalaisten mielikuvittelut ja josta ei suomalaisten\nrunoudessa havaita merkkejäkään -- niin emmepä hetkeäkään epäilisi\nkenelle me tässä tapauksessa antaisimme etusijan ja minkä me\nkatsoisimme _alkuperäiseksi_; varsinkin koska kreikkalaisten ja\nroomalaisten omien todistusten mukaan sekä tieteiden valo että tuo\nsalaperäinen taruoppi alkuperältään oli skyytiläinen, mihinkä myös sen\nitämainen komea ja kuvannollinen laatu vieläkin näyttää viittaavan.\n\nVieläkin mielenkiintoisempiin tuloksiin ehkä päästäisiin, jos lähemmin\ntutkittaessa vanhoihin suomalaisiin sananlaskuihin sovitettuja\nviisauslauseita, jotka, kuten Salamonin sananlaskut ja Thaleksen y.m.\nvanhojen kreikkalaisten viisaussäännöt, vielä säilyttävät osittain\nmeidän kansallisuutemme vanhimmat viisausmietteet, osittain sen\nmaailman kaikkeutta koskevat aatteet, osittain myös sen siveellisiä\nja hyväntekeväisyyttä koskevia mietelauseita, sen siveyttä,\nvaltiokäsitettä ja taloutta koskevia sanasutkauksia, mietteitä ja\nelämänohjeita -- jos, kuten sanottu, näissä vanhoissa kansan kesken\nennustuslauseina elävissä luonnonomaisissa totuuksissa havaitaan ei\nainoastaan samoja tosia ja kauniita, samoja korkeita ja yleviä\najatuksia, jotka ovat esiintyneet vanhimman klassillisen kirjallisuuden\nsuurimpain kirjailijain kauniimpina ajatuksina; vaan jos myös näissä\nniin kutsutuissa suomalaisissa sananlaskuissa (joiden alkuperäisyyttä\nei kaiketi _kukaan_ epäile), toisaalta huomataan sanasta sanaan\n_kokonaisia säkeistöjä ja säkeitä_, jotka esiintyvät kreikkalaisten\nrunoilijain ja nerojen teoksissa ja kun ne toisaalta melkein sanasta\nsanaan sisältävät samoja perustotuuksia, joita ovat käyttäneet\nZerducht, Anaksimandros, Ksenofanes, Diogenes, Pherekydes y.m.\nmuinaisajan ajattelijat filosofisten järjestelmäinsä rakentamiseen,\nniin näyttää tämä olevan jotakin muuta kuin satunnaisuutta. Kun tähän\non lisättävä, minkä ei olisi pitänyt jäädä kenenkään huomaamatta,\nettä ei ainoastaan muinais-pohjoismainen ja mesogötiläinen ynnä\nanglo-saksilainen runoustaito, mitä sen muotoon tulee, _perustu\nalkuperäisesti suomalaiseen runorakenteeseen ja että nämät kansat\nmuinoin kutsuivat runoilijoitaan suomenkielen tavan mukaan Ljodasmidir,\nGaldrasmidir (Runosepät) ja laulujaan \"Runot\" (Runor) sekä itseänsä\nOdinia-nimellä Runhufvudel (Pää-Runoilija), vaan myös, että nämät runot\nusein sisäiseen luonteeseensa nähden eivät näytä olevan muuta kuin\nenemmän tahi vähemmän tarkkoja käännöksiä muinaisten suomalaisten\nviisausopista_, -- ja vielä, jos me itse loitsuluvuissamme ja\nmanauksissamme havaitsemme jälkiä _korkeammasta menneisyyden\nkultuurista_, -- niin voitanee kysyä: eikö tämä kaikki ansaitse\nlähempää tieteellistä tutkimista? Siitä ehkä selviää mitä me olemme\ntarkoittaneet puhuessamme miten mielenkiintoista saattaisi Tanskalle ja\nRuotsillekin olla suomalaisen kirjallisuuden käsitteleminen. Sanalla\nsanoen, suomenkieli (joka tähän saakka on, kuten sanotaan, seisonut\nnurkassa) ja samalla kertaa Suomen kansa saisivat suuremman arvon\nPohjoismaiden vanhassa historiassa kuin mitä niillä ehkä tähän saakka\non ollut; ja senpä pääasiallisesti olen tahtonut saattaa arvoisan\nSeuran huomioon.\n\nVielä enemmän tämä mielenkiinto ehkä kasvaisi, jos tahdottaisiin\nverrata suomalaisia heimoja siihen, mitä vanhat kirjailijat ovat\nkertoneet Skyyteistä. Mitä Skyytit olivat kreikkalaisille, olivat\nJothit[67] (suomalaiset) muinaisille Goteille.[68] Molemmat kansat\nolivat sellaisia sadun kansoja, joista kerrottiin jos jonkinlaisia\nkertomuksia. Molempia herjattiin -- vieraina kansallisuuksina --\nuseimmasti vaan herjausnimillä, vaikka heitä ei asiallisesti voitukaan\nmistään syyttää. Päinvastoin myönnettiin, että kummallakin heistä oli\nhallussaan tavallista suuremmat tiedot ja viisaus, mikä, ellei heidän\nkielensä ja kirjallisuutensa kuuluisi menneisyyteen, varmaankin kävisi\nniistä selville.\n\nKuten näissä Skyyteissä tavataan joukko yksityisiä henkilöitä, jotka\novat tehneet itsensä tunnetuiksi kreikkalaisessa kirjallisuudessa\nsiitäkin, että he eivät ainoastaan laatineet teoksiaan kreikankielellä,\nvaan vieläpä itse ottivat tahi kreikkalaiset heille antoivat\nkreikkalaiset nimetkin, jotta he sitä enemmän kansallistuisivat\nkreikkalaisiksi -- samoin havaitaan myös, että monet Ruotsin\nsuurimmista sotilaista, valtiomiehistä, runoilijoista, tiedemiehistä\ny.m. ovat alkujaan olleet suomalaisia, vaikka ei nyttemmin enää heidän\nnimistään eikä muista heistä säilyneistä tiedoista voi, paitsi\nerinäisissä tapauksissa, sitä päätellä.[69]\n\nPaljon siitä, mikä skyytalaisten elintavoissa tuntui kreikkalaisista\nharvinaiselta ja kiinnitti heidän huomiotansa, voidaan vielä\nsovelluttaa suomalaisiin, puhumattakaan monesta muusta yhtä\nhuomattavasta kuin mielenkiintoisesta seikasta, mikä oli yhteistä\nnäille kansallisuuksille, mistä kaikesta saattaa olla syytä sanoa, että\nelleivät nämät kansat ole olleet sama kansa, niin ovat ne ainakin\nluettavat samaan kansanheimoon kuuluviksi.[70]\n\nMutta minä unhotan nyt näiden rivien tarkotuksen ja olen, asian\ninnostamana, ehkä poikennut liiankin paljon asiani rajoista. Kuitenkin\nrohkenen toivoa, ettei Seura väärin käsittäisi näitä, vaikkapa\nohimennen tehtyjä viittauksia asiassa, joka minulle on ja aina on oleva\nkallisarvoinen.\n\nErikseen käytän tässä tilaisuutta pyhittääkseni kiitollisen muiston\nSeuran ensimäiselle perustajalle, professori _Rask'ille_, jonka\nhenkilökohtaisia ominaisuuksia ja kirjallisia ansioita minä suuresti\nkunnioitan, ja jonka kanssa minä sekä suullisesti että kirjallisesti\nolen ollut läheisissä suhteissa, ja jonka osottamasta lämpöisestä\nharrastuksesta meidän kieltämme kohtaan Suomen kansa kokonaisuudessaan\non kiitollisuuden velassa. Hänen kohtalonsa oli sama kuin minunkin;\nhänen aikansa väärinkäsitti hänet, kun hän vuonna 1824 kirjoituksessaan\n\"Oikeinkirjoitusoppi\", omituista kyllä, oli omaksunut samat mielipiteet\nkuin minulla on, koskapa hän tanskankielen kirjoittamiseen nähden\ntahtoi toteuttaa saman järjestelmän, jota minä jo vuonna 1817 olin\nkoettanut saada toimeen suomenkieleen nähden -- että nimittäin\nkirjoituksessa olisi käytettävä kielen vielä eläviä muotoja (sellaisina\nkuin ne puheessa esiintyvät), eikä kuolleita tahi jo kangistuneita\nmuotoja (jollaisia kirjoituksissa tavallisesti käytetään); perusajatus,\njoka -- sanottakoonpa siitä mitä tahansa -- aina on ja tulee olemaan\noikea.\n\n                                              Olen alati j.n.e.\n                                              _C. A. Gottlund_.'\n\n       *       *       *       *       *\n\nSellainen oli tuon huomatun miehen, C.A. Gottlundin \"Kongelige Nordiske\nOldskrifts-Selskab'ille\" osottama kirjoitus. Ryhtyikö mainittu seura\nkirjoituksen johdosta mihinkään toimenpiteisiin, sitä emme tiedä.\nKirjoitus oli varustettu useilla huomautuksilla, jotka osittain olivat\nvielä mielenkiintoisempia kuin itse kirjoitus, mutta emme tällä kertaa\nkatso olevan syytä julkaista näitä huomautuksia. Erikseen on kuitenkin\nkirjoituksen lisäkkeistä mainittava, että Gottlund, osottaakseen\nsuomenkielen taipuvaisuutta ja rikasmuotoisuutta, esittää esimerkin;\nsanan: _Seison_, josta hän muodostelee hämmästyttävän määrän\neri-merkityksellisiä taivutusmuotoja, joiden joukossa tosin on useita\nsellaisia murremuotoja, joita ei enää käytetä. Onpa joukossa\nsellaisiakin, jotka tosin ovat, ainakin suurimmaksi osaksi, muodostetut\nkielemme lakien mukaisesti, mutta tuskin koskaan olleet käytännössä.\n\nKaikille suomalaisille tunnettuja muotoja, jotka eivät selitystä\nkaipaa, ovat sanasta _seison_ johdetut, Gottlundin esittämät muodot:\n\n        Seisotaan eli seistään,\n        Seisoin,\n        Seisoelen,\n        Seisoellaan,\n        Seisoelin,\n        Seisoskelen,\n        Seisoskellaan,\n        Seisoskentelen,\n        Seisoskennellaan,\n        Seisotan,\n        Seisotetaan,\n        Seisottelen,\n        Seisotellaan,\n        Seisottautan (seisotutan),\n        Seisottautetaan (seisotutetaan),\n        Seisottauttelen,\n        Seisottautellaan,\n        Seisahdan,\n        Seisahdetaan,\n        Seisahtain,\n        Seisahtelen,\n        Seisahdellaan,\n        Seisahdun,\n        Seisaunnun (seisautuu),\n        Seisautan,\n        Seisautetaan,\n        Seisauttelen,\n        Seisautellaan,\n        Seisauttautan,\n        Seisautetaan,\n        Seisauttauttelen,\n        Seisauttautellaan.\n\nGottlund sitten jatkaa edelleen muodostuksiaan, kuten:\n\n        Seisotamme,\n        Seisottelemme,\n        Seisautamme,\n        Seisahtelemme,\n        Seisauttalemme j.n.e.,\n\nja näyttää, että hän yhdestä ainoasta sanan vartalosta muodostaa 104\nerilaista teonsanan eli verbin muotoa.\n\nJoskaan emme voikaan hyväksyä kaikkia hänen tässä julkaisematta\njätettyjä muodostelujaan, joista nykyisin monetkin katsotaan joko\nmurteellisiksi tahi ainoastaan erilaisesta kirjoitustavasta\nriippuviksi, niin osottavat jo tässä julkaistut muodostelut sekä\nsuomalaiselle itselleen että erittäinkin kielemme korkean alkuperän\nepäilijöille\n\n        _suomenkielen korkean kehityksen_.\n\nTämän kielen sana- ja muotorikkaudesta todistakoon myös C.A. Gottlundin\nseuraava lausunto:\n\n'Vakuutamme, että yhdestä ainoasta sanasta, -- sanasta: _yksi_, on\nlähtöisin -- poislukemalla siitä muodostuneet yhdyssanat -- 663\nerikseen muodostunutta yksinkertaista sanaa, nimittäin:\n\n            94 adverbiä,\n           141 adjektivia,\n           323 substantiviä,\n           105 verbiä,\n  Yhteensä 663 sanaa,\n\njotka kukin eri tavallaan ilmoittavat ja selittävät eri vivahduksia\nkäsitteestä: _useasta tehdä yksi_ (yksinkertaistuttaa, yhdistää), tahi:\n_yhdestä tehdä monia_ (osittaa, lisätä); ja joiden sanain eri\ntaivutusten lukumäärä nousee\n\n        _vähän yli 41,400_,\n\njoissa ei löydy yksikään kovista vokaleista a, o, u.'\n\nSiten lausuu C.A. Gottlund.\n\nLönnrotin lausunnon mukaan on suomenkielessä 120,000 perussanaa; O.M.\nReuter sanoo niitä olevan 200,000, sikäli kuin ne ollenkaan ovat\nlaskettavissa!\n\nOlisipa hauska tietää montako perussanaa uusimmissa sekakielissämme on!\n\nMontakohan _aitoruotsalaista sanaa jää ruotsinkieleen?_ -- jos luetaan\npois _lainasanat_; toisin sanoen ne ruotsinkieleen tunkeutuneet 37,000\nlainasanaa, mitkä Ekborn sanakirjassaan[71] sellaisiksi leimaa ja jotka\ntodella sellaisia ovatkin.\n\nMutta antakaamme Gottlundin jatkaa äsken keskeyttämäämme esitystään.\nHän lisää:\n\n'Jos tähän vielä lisätään nomineissa pronominalisuffiksin lisäämisen\nkautta syntyneet kaksinkertaiset taivutusmuodot (minkä johdosta\njokaisesta taivutussijasta syntyy kuusi uutta muotoa), niin nousee\nperussanasta _yksi_ johdettujen erilaisten sanataivutusten lukumäärä\n\n        summaan 165,724,\n\njoista kukin eri muoto on ainakin merkitysvivahdukseltaan erilainen.\n\nTosiaankin on jo yhden ainoan sanan hedelmällisyys ihmeteltävä, kun\notetaan huomioon, että useissa kielissä itse perussanainkaan lukumäärä\nei nouse näin suureksi. Ja kuitenkaan emme ole tähän lukeneet monia\ntähän kuuluvia karjalaisia verbimuotoja, eikä niiden johdannaisia.\n\nTästä kaikesta ehkä oltaisi taipuvaisia arvelemaan, että suomenkieli\nolisi vaikeata ja että sen oppiminen olisi milt'ei mahdotonta.\nPäinvastoin on se sangen helppoa. Kunhan tuntee vaan verbien\ntaivutusohjeen ja nominien taivutusmallit, voipi taivuttaa mitä sanoja\nhyvänsä. Emme tunne mitään kieltä, joka siinä suhteessa olisi niin\nsäännöllistä kuin suomenkieli, jossa on niin harvinaisen vähän\npoikkeuksia. Mitähän kieltä voitaisiinkaan verrata suomalaisten\nkieleen, mitä sen lähteitten rikkauteen ja kielen uusiin lähteisiin\ntulee?\n\nArabiankielikään, jota pidetään rikkaimpana itämaisista kielistä, ei\nole tähän vähintäkään verrattavissa, ja jos puhutaan kreikan- ja\nsaksankielten taipuvaisuudesta uusien käsitteiden ilmaisemiseksi, niin\nei silloin vielä ole otettu selvää suomenkielestä.\n\nTodistuksena suomenkielen ijästä on se, ettei siinä ole juuri\nnimeksikään -- ainakin on varsin harvoja -- yhdistettyjä sanoja, ellei\noteta lukuun viime aikoina muodostettuja; mikä osottaa, etteivät\nsuomalaiset tunteneet sanojen yhdistämisen taitoa (eikä tarvetta)\nyhdistettyjen käsitteiden ilmaisemiseksi. Kuten kiinalaisella vielä\ntänäkin päivänä on erikoinen yksinkertainen merkki (kirjain) jokaista\nsanaa varten, niin on suomalaisellakin varma sana kutakin käsitettä --\nmyöskin yhdistyneitä käsitteitä -- varten; ja siitäpä selviääkin\nmiksikä suomenkielessä on niin paljon perussanoja ja minkä vuoksi\n_tämän kielen myös täytyy olla peruskieli monelle muulle kielelle_,\neikä mikään muista kielistä muodostunut kieli.'\n\nTällaista lausui C.Ä. Gottlund! -- Näin selvästi on siis jo vuonna 1834\nlausuttu, että suomenkieli on Europan alkuperäinen kieli, kaikkien\neuropalaisten vanhin äidinkieli. Ja miten pitkälle olemme nyt, Herran\nvuonna 1915, päässeet? Siihen, että tätä tutkimuksen tulosta epäilevät\nnekin henkilöt, joilta voisi odottaa tutkimusten laajentamista ja\ntulosten vahvistamista!\n\nOn omaksuttu yleiseksi mielipiteeksi, että koska pronssikauden Suomessa\nlöydetyt esineet ovat sen aikaisten esineitten kaltaisia, joita on\nlöydetty Ruotsissa, jossa pronssikaudella on puhuttu muka ruotsia, niin\non muka ruotsia puhuttu Suomessakin niillä seuduin, missä sellaisia\nesineitä täällä on löydetty.\n\nNäytämme kuitenkin tässä koristeen, niin kutsutun kierrekoristeen, joka\nnähtävästi esittää kokoon käärittyä lassoa[72] eli heittohihnaa, jota\nlappalaiset käyttävät porojaan kiinni ottaessaan. Se puhuu paremmin\nkuin muut sellaiset aiheet lappalais-suomalaisen muinaiskultuurin\nvaelluksista vanhimman pronssikauden aikana kautta Europan kaikkien\nmaiden; ainapa Egyptistä ja vanhasta Aasiasta Perä-Pohjolaan saakka.\n\nTuolla Pohjolassa tätä koristetta vieläkin käytetään, kuten selviää\noheen liitetystä kuvasta N:o III, hopeainen rintaneula; -- sama\nkoristeaihe näkyy eräässä Lapinlahdelta löydetyssä pronssikauden\nneulassa, N:o I. Ja sama koriste, melkeinpä aivan tarkalleen\nsamanlainen, on löytynyt Ranskasta (N:o IV); sekin on pronssikaudelta.\n\nJos nyt samankaltaisen koristeen löytyminen samanaikuisista\nmuinaislöydöistä on todistuksena siitä, että samaa kieltä on puhuttu\nkaikkialla, missä tällaisia koristuksia tavataan, niin voimme,\nviittaamalla kuvioissa II ja V esiintyviin kierrehihnakuvioihin,\nsanoa että suomalais-ugrilaista kieltä puhuttiin Sveitsissäkin\npronssikaudella, sillä kukaan ei kaiketi väittäne, että päinvastoin\nRammansaarella Suomessa, mistä pronssikoriste N:o II on löytynyt, olisi\npronssikaudella puhuttu raeto-romanilaista eli sveitsiläisten\nmyöhäisempää kieltä. Tästä johtuu, että samaa (suomen)kieltä puhuttiin\nsiis myös Skandinaviassa ja Saksassa tämän varhaisemman pronssikauden\naikana --; vertaa kuvioita VII ja X, johon belgialainen muunnos VIII\nliittyy.\n\nMihinkä ikänänsä katselemmekin, tapaamme saman kulmurin kaikkialla\nEuropassa pronssikauden alussa, ennenkuin mitkään n.s. kansallisuudet\nolivat ehtineet syntyä ja asettua asumaan nyt mainitsemiimme maihin.\n\nMeidän kamariviisaat muinaistutkijamme, jotka luulevat voivansa\nsivuuttaa sellaiset tiedemiehet kuin G. Kossinnan, O. Almgrenin ja\nJ. Ailion, iskevät siis ilmaan, kun he tyytyvät vertaamaan esim.\nkuvioita X ja I toisiinsa ja siitä päättelevät, että Lapinlahdella\nSuomessa puhuttiin pronssikaudella -- ruotsia! Jos asianlaita olisi\nsiten, niin olisi kaiketi Mykenaissa (entisessä Troijassa, Vähässä\nAasiassa) -- katso kuvio IX -- myös puhuttu ruotsia! Mahtaneeko\nprofessori T.E. Karsteenkaan tohtia väittää sellaista.\n\nSen sijaan oli _Pelaskien_ Homeron aikainen Välimeren kultuuri,\n(kuviot XI ja IX), sangen läheinen esiroomalaiselle eli\n_etruskilaiselle_. Meistä onkin erittäin hauskaa saada näyttää, että\nsamat suomalais-ugrilaiset koristeet tavataan myös Etruskien\nkeskuudessa.\n\nKuvio XII on siis kaunis muinaistieteellinen lisäke parisilaisen\nprofessorin Jules Marthan kielitieteelliseen todisteluun siitä, että\nEtruskienkin kieli oli suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään kuuluvaa\nkieltä!\n\nKuten tunnettua, on myöskin professori _Arthur Gleye_ Tomskissa,\nkahdessa kirjoituksessa \"_Krettscke Studien_\" (Kretalaisia tutkimuksia)\nI-II (Tomsk 1912-1914), verrannut pelaskien kretalaista\nviivakirjoituskieltä fennisiläiseen ja erittäinkin länsi-suomalaiseen\nkieleen. Huomaamme prof. Gleyen tutkimusten osottavan nerokasta\ntutkijasilmää näiden kielien aikaisempiin kehitysmuotoihin nähden.\nKun professori Gleye nähtävästi on tullut samoihin tuloksiin\nkuin muutkin europalaiset kuuluisuudet, joiden lausuntoja tässä\nkirjassa olen julkaissut, palaamme seuraavissa vihkoissa hänen\nmuinaiskreikkalaisuutta koskevien tutkimustensa tuloksiin.\n\nMeidän täytyy kustannusten välttämiseksi, ikävä kyllä, jättää sillensä\nenempi kuvallinen todistelu, vaikka tiedämmekin, että muinaistiedettä\nkoskeva keskustelu ilman havainnollisia välikappaleita ei ole\nvakuuttavaa laatua.\n\nMutta lukijan tulee muistaa, että meitä vastassa on koko yhdistysryhmä\n\"Viikinkipoika ja Kumpp.\" Helsingissä, ja ettei meillä ole käytettävänä\nmiljoonarahastoa, kuten totuuden vastustajilla on. Jos käytettävänämme\nolisi jokin rahasto, olisi meidän sangen helppo kasata kuvienkin\navulla sellainen joukko kansantieteellisiä, antropologisia ja\nhistoriallis-maantieteellisiä todistuksia, että koko indogermanilainen\notaksuma (hypoteessi) romahtaisi päälleen -- paperikoriin.\n\nKun suotta on tuhlata niin paljon kirjoitus- ja painomustetta, jotta\nolisi voitu näyttää maamme alkuasukkaiden olleen ruotsalaisia, niin\nemme kuitenkaan saata olla tässä esittämättä -- kuvana -- erästä\nsellaista alkuasukasta, kuva II a.\n\nSe on kuvattuna eräässä Suoniemeltä (Räisälästä) löydetyssä\nmuinaisesineessä siten kuin kuva I a osottaa.\n\nSiitä oikealle kädelle olemme piirtäneet vähän enemmän luonnonmukaisen\nkuvan siitä henkilöstä, jota tuntematon taiteilija muinaisessa\nSuoniemessä on käyttänyt mallinaan.\n\nKuten kuvasta käy selville, on tässä kysymys täysiverisestä\nlappalaisukosta, jota ei kukaan, ei parhaalla tahdollakaan, voi katsoa\ngermaniksi tahi ruotsalaiseksi.\n\nNäyttääksemme, ettei lappalaisten \"lasso\"-koristeiden yhtäläisyys\nSuomessa ja kaikkialla Europassa sekä Mykenessä, Vähässä Aasiassa, ole\nsatunnainen, kuvaamme tähän vielä juuri Vähässä Aasiassa, Schliemannin\nTroijassa toimittamissa kaivauksissa löytyneen esineen ja kehotamme\nlukijaa tarkoin vertaamaan tämän esineen muotoa ja siinä ilmenevää\nkoristeellista peruspiirrettä, kuva IV a, kuvaan III a, joka näyttää\nmelkein kaikin puolin yhtäläisen, Lapinlahdella löydetyn pronssikauden\nesineen.\n\nOnhan Suomessa löydetty esine paljoa yksinkertaisempi, mutta koristeen\nsekä muoto että peruspiirre on aivan sama, ja osottaa se, että\nesi-isämme vielä perimmässä Pohjolassakin takoivat koristeita samalla\ntavalla kuin heidän ammon aikaiset esi-isänsä Välimeren rantamilla\nolivat tehneet.\n\nEi kaiketi kuparipronssi-, kulta- ja aseseppä Ilmarinen suotta\nollutkaan suomalaisten runouden päähenkilöitä. Agricolan kirjoituksista\ntiedämme, että hämäläiset pitivät Ilmarista -- miehisen käsityön\ntaitavana takojana -- suuressa kunniassa, samoin kuin he kunnioittivat\nhänen vanhempaa veljeään, henkisen työn ja runojen seppää, Väinämöistä.\nMutta näiden suurien esi-isäin laulujen oli väistyttävä paavin tieltä\nja vetäydyttävä Venäjänpuolisen Karjalan synkkiin korpimaihin.\n\nVenäläisille siis, ehkä tietämättään, on tuleva kunnia siitä, että he\nkatoamasta ovat pelastaneet koko keltiläisen Europan suurimman ja\nvanhimman kansallisepoksen.\n\nEllei Venäjän valtaa olisi ollut, olisivat germanilaiset voudit,\npyövelit ja teurastajat tunkeutuneet aina Vienanmerelle saakka.\nSilloinpa olisivat Europan viimeiset, keltiläisen suuruusajan muistot\nolleet vaan kirjoittamattomana muistona.\n\nKirjasessa \"Svenskt i Finland\" soinnuttaa C.A. Nordman, kirjoituksensa\nlopussa, laulua: \"on eloni aaltonen vaan\", seuraavasti:\n\n\"Ruotsalainen heimo Suomessa näyttää rantalaineelta. Kohisten vierii se\nrantaan esihistoriallisena aikana, sitten se vetäytyy rautakaudella\ntakaisin, voittaa taasen kun ristiretkeilijäin kilvet ja kypärit\nvälkkyvät ja jää vuosisadoiksi ylläpitämään länsimaista sivistystä\nItämaissa.\"\n\nNiinpä tosiaan! Meidän sivistyksemme on ollut aaltojen välissä aina\nsiitä saakka, kun germanit esiintyivät tämän maailman näyttämölle,\nmutta se aikakausi, jolloin ruotsalaisten \"länsimainen sivistys\" on\npystynyt vastustamaan meidän, vanhemman itämaisen sivistyksemme\nuudelleen nousua, on nyt loppumassa.\n\nMinäkin lopetan nyt tämän ensi vihkoni siihen vakuutukseen, että\n\"Itämaa\" (Suomi) ei enää kaipaa sitä lainetta, joka \"historian lasilla\nkatsoen\" on täälläkin ollut \"veren ja kyynelten karvainen\" ja joka\nkohta vaipuu takaisin -- väkijuomiinsa.\n\nKohta nousee \"Itämaasta uusi sivistysaalto, joka vierii viikinkien ja\nheidän louhikäärmekylvönsä ylitse. Sitenpä taasen toteutuu se totuus,\njoka, jos mikään, on tällä taivaankappaleella ikuinen. Sen totuuden\nlausuvat suomalaiset vielä tänäkin päivänä sanoilla: \"idästä päivän\nnousu\" -- \"Oppineille\" me saman totuuden lausumme sanoilla:\n\n            EX ORIENTE LUX.\n\n\n\n\nViiteselitykset:\n\n\n[1] Haaraniska = haarniska; siitä ruotsalainen: harnesk ja saksalainen:\nHarnisch, jotka merkitsevät samaa kuin haarniska.\n\n[2] H-äänne vieläkin katoaa, esim. ranskankielessä; tahi muuttuu\ng-ääneksi, kuten venäjänkielessä. Esim.: Hanko; ranskalainen lausuu:\n'Anko; venäl. kirjoittaa ja lausuu: Gange.\n\n[3] Itä-Intialaisten vanhojen, pyhien kirjojen kieli.\n\n[4] Tacitus = roomalainen historioitsija, noin 100 v. jälkeen Kr.\n\n[5] Esim. suomeksi _aurinko_, hepreaksi _aur'_ = valo, päivä, tuli\nj.n.e.\n\n[6] Täten luuli \"ruotsalainen kansanpuolue\", joka asuu Helsingissä,\nvoivansa tukahuttaa totuuden ja syvät synnyt.\n\n[7] \"Ruotsalaista Suomessa\".\n\n[8] Suomen ruotsikot.\n\n[9] \"Peloittavana lapsena\" = lapsekkaan suorasukaisena.\n\n[10] Osakkeiden korkoliput.\n\n[11] Löytyy todistuksia siitä, että hän ainakin yritteli puhutella\nsuomalaisia sotamiehiä 30-vuotisessa sodassa suomeksi. Miten hyvin puhe\nsujui, siitä ei liene tietoja. _Suomeni, muist_.\n\n[12] Kirjoittaja, hra Ekholm, ei näy tietävän kiellon tarkoitusta.\nTarkoitus oli saada suomalaiset työmiehet mukavasti pois. Tiedettiin\netteivät he alistu, vaan ennen lähtevät. Niinkuin lähtivätkin. --\nPäästiin suomalaisista! (Suoment. muist.)\n\n[13] Mitenkä esim. Turun puolen rannikkopitäjissä vielä 30-40 vuotta\nsitten suurissa herraskartanoissa herrat ja ruotsalaiset \"pehtorit\"\nkohtelivat alustalaistaan -- se sietäisi eri teoksen. (Suoment. muist.)\n\n[14] Suomen suurin matkustajalaiva.\n\n[15] \"Ruotsalaisen kansanpuolueen\" johtomies, ent. \"Nya Pressenin\",\nnyk. \"Dagens Pressin\" päätoimittaja.\n\n[16] Esim. _Nurmen_ Pekka; siitä: Nurmén, Normén, _Norrmén_.\n\n[17] Tästä ja seuraavastakin käy ilmi, ettei kirjoittaja ole huomannut\n-- ulkomailla paljon asuneena -- \"kieliriidan\" alkusyytä. Kieliriitahan\ntässä maassa syntyi siitä, ettei kansan valtavan enemmistön kielelle\nsuotu yksinkertaisimpiakaan oikeuksia. Sivistynyt luokka vastusti --\nsivistystä, kansan enemmistön sivistämistä, mikä luonnollisesti voi\ntapahtua ainoastaan kansan enemmistön kieltä ylemmissä oppilaitoksissa\nkäyttäen. Rumin lehti ruotsalaisen sivistyksen historiassa on\nepäilemättä suomenkielen yksinkertaisimman oikeuden ja suomenkielisten\noppikoulujen henkeen asti vastustaminen. Kieliriita -- suomalaisten\npuolelta -- oli siis \"riita\" sortoa ja pimeyttä vastaan. (Suoment.\nmuist.)\n\n[18] Paljon on totta näissä sanoissa. Ruotsinkielen rakenne on jo\njättänyt ehkä korjaamattomissa olevia, rumia jälkiä suomenkielen\nkäyttöön. Puheessamme, kirjallisuudessamme, mutta erittäinkin\nvirkakielessämme nuo tartunnan jäljet näkyvät. Koskahan meillä ilmestyy\npätevä, lujakourainen suomenkielen \"svetisismeistä\" puhdistaja? Onhan\njo yritetty, mutta elämän urakakseen olisi jonkun pätevän otettava tuo\npuhdistustyö. (Suoment. muist.)\n\n[19] Jälempänä näemme mitenkä kirjoittaja arvelee toisenkin\nkeisarisuvun nimen muodostuneen suomenkielestä. (Suoment. muist.)\n\n[20] Kauvas länteenkin on suomalainen asutus ulottunut, koskapa uudempi\nsaksalainen tutkimus väittää asukkaiden sveitsiläisten järvien päälle\nrakennetuissa paalukylissä olleen suomalaisia. (Suoment. muist.)\n\n[21] Vuoksenkylä Kristianian lähellä on nyt \"Voksenkol(len)\".\n\n[22] Professori, muinaistutkija, Ruotsin valtionarkiston hoitaja.\n(Suoment. muist.)\n\n[23] Ruotsalainen sana _gård = talo_, kartano, (piha) -- on siis\nmuodostunut suomalaisesta sanasta _kartano_.\n\n[24] _Urala_ = Urainen vuoriharjanne = _Ural'_.\n\n[25] Fennisein asutuksista Skandinaviassa lähemmin vastaisuudessa.\n\n[26] Kiinna = kiinni, kiinteän muurin sulkema alue, nykyinen vanha\nKiina.\n\n[27] Suomaatar = Sumatra. -- Vertaa: Ilmatar = Imatra.\n\n[28] W-kirjainta ei tässä riimukirjoituksessa ensinkään ole -- sillä\nv-kirjaimeksi merkitty ei sitä ole. \"Germanit\" ovat sen jäljennökseen\nlisänneet.\n\n[29] Suomalainen nykyinen muoto: \"Jalmari\" on siis lähinnä alkumuotoa:\nJalomeri. Eiköhän Jalomeri suomalaiselle olisikin sopivampi kuin\nJalmari, jonka merkitys on ollut käsittämätön! (Suoment. muist.)\n\n[30] Luonnonkansojen kesken olivat ihmisten nimet luonnosta\notetut ja kuvasivat useinkin nimitetyn ominaisuuksia. Amerikan\nintiaanikertomuksista tunnemme kukin sellaisia ihmisten (päällikköjen)\nnimiä: \"Istuvahärkä\", \"Kotkansilmä\", \"Rohkeasusi\", \"Ryömiväkissa\" y.m.\novat tuttuja intiaanikertomuksista. Vähemmin sotaiset suomalaiset\nkäyttivät kauniimpia nimiä, kuten Kalevalastakin käy selville.\n(Suoment. muist.)\n\n[31] \"Kotilinna\" oli muinoin sillä saarella, jossa Kronstad'tin\nkaupunki nyt on. Nimi siirtyi itse saarelle, jonka nimi on vieläkin\n\"Kotiin\".\n\nSamoin on muodostunut Mäkilinna = Mäklin, Ruusulinna = Roslin y.m.\nKaikki -\"liinit\" sukunimissä eivät kuitenkaan ole linna-sanasta\nmuodostuneet. (Suoment. muist.)\n\n[32] \"Nuorra (nuorena) vitsa väännettävä\". Suomal. sananlasku, joka\ntarkoittaa lasta ja sen kasvattamista.\n\n[33] Vanhassa saksankielessä on kuningas: \"Kunink\". (Suoment.\nhuomautus).\n\n[34] Huom.: Pallastieno, Pallastunturi, Pallas Athenae (Minerva).\n\n[35] Sitäpaitsi on Preussin pohjoisosassa kymmeniä suomalaisia\npaikannimiä.\n\n[36] Piispa Ulfvilan gotilainen raamatunkäännös.\n\n[37] Lukijat hyvin muistanevat, että ruotsikkomme mielellään puhuvat\nsuomalaisten olevan \"mongoleja\". No, mitäpä tuosta, jos niinkin olisi;\neihän meidän tarvitsisi sukulaisiamme, esim. japanilaisia, niin hävetä\nkuin \"germaneja\". -- Omituista vaan on ettei tieteellisesti\ntutkittaessa suomalaisissa havaita mongolin merkkejä nimeksikään.\n\n[38] Esim. Europassa latinan ja etruskien kielet y.m.\n\n[39] \"Pyrenean\" vuoret, ranskaksi: les _Pyrennais = Pyrynnäiset_.\nSiellä vallitsevat pyryt (ikuinen lumi).\n\n[40] Niinpä ruotsikot oikein \"tieteellisesti\" ovat \"todistaneet\", että\nesim. Teerijärvi on \"Terjärf\", Rekipelto on \"Rejpelt\" y.m. hullutusta.\n\n[41] \"Häpeä sille, joka siitä pahaa ajattelee\". -- Englantilaisen\n\"Sukkanauharitarikunnan\" tunnuslause ja tunnuslause Englannin\nvaakunassa. (Suoment. muist.)\n\n[42] Uusmaalainen ylioppilasosakunta lienee koonnut kansan suusta noin\n17,000 sanaa, mutta suurin osa niistä on sellaisia, joita ymmärretään\nvain harvoissa seuduissa ja niitä käytetään varsin harvoin.\n\n[43] Suomennos ei kaikin paikoin kyllin valaise tämän kansanlaulun\nalkuperäistä heikkoutta.\n\n[44] Totta kaiketi! -- jos tytöllä on arkullisia -- rahaa!\n\n[45] Alkuperäisessä ruotsinkielisessä sanotaan tähtien putoavan kuin\n_korret_ maahan!\n\n[46] Kalevala 44: 77-334. On syytä lukea kuvaus sieltä, -- ja uudelleen\nlukea!\n\n[47] \"Iliadin\" ja \"Odysseian\".\n\n[48] Prof. Reuter kirjoitti tämän v. 1889.\n\n[49] Suomal. Kirjallisuuden Seuran tallessa on koottuja satuja noin\n20,000 kappaletta. (Suoment. muist.)\n\n[50] Antropologia = oppi ihmisestä.\n\n[51] Kuinkahan monet ruotsalaisiksi lukeutuvista suvuista tässä maassa\ntodella ovat ruotsalaisia? On ihmeellistä, että niin perin harva voi\nnäyttää sukuaan kauvemmas taaksepäin kuin sata tahi pari sataa vuotta,\njolloin suvun kanta-isä oli -- supisuomalainen talonpoika!\n\n[52] Belgian muuttaminen rauniokasoiksi, \"Lucitanian\" upottaminen y.m.,\ny.m. ei vielä merkitse \"maailman voittamista\".\n\n[53] Mitenkähän olisi ruotsalaisten käynyt esim. Leipzigin ja Lützenin\nluona, Lech-virralla y.m. ilman suomalaisia? (Suoment. muist.)\n\n[54] Kerrotaanhan Kalevalassa mitenkä _esi-isäin_ aikana tuvan seinät\nolivat täynnä naulakkoja miekkoja varten ja mitenkä miekan terissä oli\nihmiskalloihin iskemisistä syntyneitä pykäliä. Kyllähän siis\nsuomalaistenkin esi-isät olivat muinaisaikoina yllin kyllin tapelleet.\n(Suoment. muist.)\n\n[55] Merenlahtia Helsingin kaupungin rannikolla.\n\n[56] Vertaa Kalevalassa: Lapin eli Pohjolan tyttö: Aino.\n\n[57] Jäävi = _jäävä;_ verbistä jään, jäädä. Jäävä eli jäävi, se, jonka\ntulee jäädä pois eli sivulle. Jäävä-sanasta tulee ruotsalainen\n\"jäfvig\".\n\n[58] Ensimäinen, joka vertasi suomenkieltä hepreankieleen vuonna 1696.\n\n[59] Italiassa, Rooman alkuaikoina asunut, sukupuuttoon hävinnyt kansa.\n\n[60] Ja aikaisemmin \"feltho\".\n\n[61] Tämä leikkiruno, jossa sanasutkaus riippuu ruotsiksi Adam-nimestä,\non mahdoton vastaavasti suomentaa. Ruotsia taitava lukija huomaa\nsukkeluuden alkuperäisestä:\n\n    \"Adam, den unga hjälte,\n    Han stod i rök och dam --\n    Ty han var Av -- dam.\"\n\n              (Suoment. muist.)\n\n[62] Ihmistä käsittelevä oppi.\n\n[63] \"Druidit\" = muinaiskeltiläiset tietäjät eli papit. (Suomentajan\nmuist.)\n\n[64] On erityisesti ruotsinkieltä kuvaavaa, että siinä taistelussa,\njota herrat R. v. W. ja lehtori H. Bergroth \"Hufvudstadsbladetissa\",\nnumeroissa 306-311, 1915, ovat käyneet \"ruotsinkielen puhdistamiseksi\",\nvilisee heidän kirjoituksissaan niin paljon muukalaisia sanoja, että\nruotsia puhuva kansanmies ei voi näitä kirjoituksia täysin ymmärtää.\nNäytteeksi _yhdestä_ näistä kirjoituksista, joissa neuvotaan jättämään\npois muukalaisuudet ruotsinkielestä, olen, julkisuudessa tehdyn\nhuomautuksen johdosta, merkinnyt sanat: \"differentiering\", \"dialekt\",\n\"substrat\", \"auktoritativt\", \"axiom\", \"norm\", \"konstruktion\",\n\"lexikalisk\". -- Ei näytä tosiaankaan ruotsinkieli tulevan omillaan\ntoimeen -- puhdistettunakaan. (Suoment. muist.)\n\n[65] \"Till Det Kongl. Nordiske Oldskrifts Selskab i Kjöbenhavn.\" --\nKirjoituksen vanhaa laadintatapaa on suomennoksessa parhaan mukaan\nkoetettu säilyttää. (Suoment. muist.)\n\n[66] Ajan ennen v. 700 e.Kr.\n\n[67] Jotunheimolaiset.\n\n[68] Kota = koti = koto; siitä Göta ja Gotha ynnä Göta ja\n(s)kot'lantilainen Kot'tage, kotisch, (s)kotisch y.m.\n\n[69] Vertaa: Vasara = _Vasa_. -- Paraske, Parahe, Barahe = _Brahe_. --\nTotta = _Tott_. -- Paarre = _Sparre_. -- Kuuskylä = _Koskul_. --\nSaarilinna = _Sarlin_. -- Mannerheimo -- _Mannerheim_. -- Valtalinna =\n_Vallin_, y.m.\n\n[70] Vertaa muinaisen kreikkalaisen historian kirjoittajan Herodotoksen\nkertomia skyytalaisten henkilöitten sukunimiä: Leipoksain, Arpoksain.\nKolaksain, Targitaon -- Targitain = Tarkiain(en) y.m. -- Sellaisiahan\nesiintyy Itä-Suomessa runsaasti vielä nytkin.\n\n[71] Ekborn. \"Främmande ord i svenska språket\".\n\n[72] Laskea, laskos, lasko, _lasso_.\n\n\n\n"]