[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fYdzeYPlGr4ZO8J5AvBUO5-VTtNtkrWNmQWQyLxYbwfQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":27,"gutenbergSummary":30,"gutenbergTranslators":31,"gutenbergDownloadCount":33,"aiDescription":34,"preamble":35,"content":36},1903,"Prinssi ja kaunis näyttelijätär","Riverton, Stein (oik. Sven Elvestad)",1884,1934,"1903-riverton-stein-prinssi-ja-kaunis-nayttelijatar","1903__Riverton_Stein__Prinssi_ja_kaunis_näyttelijätär",null,"romaani",[14],"rikos",[],"fi",1910,1919,17249,114310,false,58291,[24,25,26],"Detective and mystery stories","Krag, Asbjørn (Fictitious character) -- Fiction","Norwegian fiction -- Translations into Finnish",[28,29],"Crime, Thrillers and Mystery","Novels","\"Prinssi ja kaunis näyttelijätär: Salapoliisikertomus\" by Sven Elvestad is a detective novel written in the early 20th century. The narrative revolves around two detectives, Harald Brede and Asbjörn Krag, who find themselves in a seemingly uneventful period in Kristiania, where they yearn for an intriguing case. Their routine changes when they receive unsettling news about a notorious criminal's escape, which thrusts them into an unexpected investigation that links to impending royal visits and shadowy figures.  At the start of the story, Brede and Krag are introduced in a quiet police office, discussing the monotony of their work until they catch wind of an air of mystery surrounding a criminal named Leo Carsten. This initial conversation sets the stage for their next steps and leads them to a curious case involving a heavy bass fiddle found at sea, which may harbor sinister secrets. As the detectives investigate further, they unearth connections between an anarchist actress, Rosa Brenner, a looming royal visit, and possible threats linked to the recent escape of Carsten, hinting at a deeper conspiracy waiting to unfold. (This is an automatically generated summary.)",[32],"Varmanen, Julius",216,"Kristianialaiset salapoliisit Asbjörn Krag ja Harald Brede tempautuvat mukaan jännittävään arvoitukseen, jossa osallisina ovat salaperäinen prinssi ja kaunis näyttelijätär. Kesäiseen Kristianiaan sijoittuva kertomus alkaa, kun toimettomuuteen kyllästyneet etsivät saavat yllättävän kirjeen ja pääsevät jälleen rikosten jäljille.","Stein Rivertonin 'Prinssi ja kaunis näyttelijätär' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1903. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","PRINSSI JA KAUNIS NÄYTTELIJÄTÄR\n\nSalapoliisikertomus\n\n\nKirj.\n\nSTEIN RIVERTON\n\n\nSuomentanut\n\nJulius Varmanen\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1919.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n    I. Muistopuhe ja kirje.\n   II. Bassoviulu.\n  III. Itävaltalaiset.\n   IV. Kaunis anarkisti.\n    V. Ensimmäiset turistit.\n   VI. Nainen, jolla oli vihreä hatunsulka.\n  VII. Huvinäytelmä ruokasalissa.\n VIII. Prinssin vaunut.\n   IX. Audienssi.\n    X. Puhelimessa.\n   XI. Ontuva saksalainen.\n  XII. Mitä salapoliisi näki.\n XIII. Selvitys.\n\n\n\n\nI\n\nMUISTOPUHE JA KIRJE.\n\n\nHarald Brede haukotteli.\n\n\"Mitä uutta?\" kysyi hän.\n\n\"Ei ollenkaan mitään\", vastasi hänen ystävänsä ja virkaveljensä,\nkristianialainen salapoliisi Asbjörn Krag, selaillen sanomalehteä.\n\nOli aamupäivä. Molemmat etevät salapoliisit, jotka istuivat Kragin\nvirkahuoneessa, olivat päättäneet \"raataa koko kesän.\" Oli hiljaista,\nei mitään tekemistä, tapahtui vain taskuvarkauksia ja tuollaista\njoutavaa. Ei yhtään arvoitusta, ei salaisuutta, ei rikosta -- ei edes\nnimetöntä kirjettä.\n\n\"Tämä on miltei sietämätöntä\", sanoi Harald Brede haukotellen\ntoistamiseen.\n\nViheriällä pöydällä hänen edessään oli sikin sokin joukko kirjeitä ja\nlattialla hänen jaloissaan mahtava pino vanhoja sanomalehtiä\nhuolimattomasti päällekkäin heiteltyinä.\n\nHarald Brede sytytti sikarin ja sanoi, että hän kaikesta huolimatta\ntahtoi mennä kaupungille, nähdä katuja ja ihmisiä -- ja tuntea\ntuulahduksen keväästä, joka juuri nyt oli todella tullut Kristianiaan.\nSillä vuono oli peilikirkas ja vilisi jo valkoisia purjeita, ja\nStudenterrundenin puut olivat pukeutuneet vihreihin harsoihin ja\nlevittivät ylt'ympäri vienoa keväistä tuoksua.\n\nAsbjörn Krag ei vastannut, vaan ratisteli harmistuneena sanomalehteä.\n\n\"Kun ajattelen\", sanoi Harald Brede, mennen samalla ikkunaan ja\ntirkistellen Yong-torille -- \"kun ajattelen, mikä jännittävä ja\nmielenkiintoinen aika meillä oli silloin kun Thomas Busch toimiskeli\ntässä kaupungissa, niin mieltäni kaivelee tämä torkkuva elämä, jota\nmeidän nyt täytyy viettää. Täällähän ei ole mitään, mihin tarttua. --\"\n\n\"Sitä tulee kyllä, tulee kyllä\", mutisi Asbjörn Krag.\n\n\"Niin, luonnollisesti, luonnollisesti, mutta sen miehen ympärillä oli\naina elämää ja liikettä. Oli synti, että hänen piti päättää päivänsä\nsillä tavalla.\"\n\n\"Niin\", vastasi Asbjörn Krag, puoleksi vakavasti, puoleksi ivallisesti.\n\"Oikeastaan pitäisi minun kaupungin puolesta olla iloinen, että olemme\npäässeet siitä rikoksellisesta ainiaaksi, mutta oli miten oli, niin en\nvoi olla huoahtamatta joka kerta kun ajattelen tuota vanhaa,\nkunniallista veijaria.\"\n\nHarald Brede nauroi.\n\n\"Niin, rauha hänen muistollensa, -- sitä hän hyvin tarvitsee.\"\n\nAsbjörn Krag jatkoi ikäänkuin ei olisi kuullut virkaveljensä äänekästä\niloa:\n\n\"Me miehet\", hän pani erikoisen painon sanalle miehet, \"tunnemme\nkuitenkin lopuksi vissiä, omituista rakkautta pahimpia ja kiukkuisimpia\nvihollisiamme kohtaan. Etkö ole huomannut, miten vähän viha meidän\nelämässämme merkitsee. Kaksintaistelijat tervehtivät toisiaan,\nennenkuin miekat kalskahtavat vastakkain, ja kun vastustaja on kuollut,\nlaskee toinen taistelija miekkansa ja tervehtii uudelleen. Hän ei\nkumarra vain kuolleen vihollisensa edessä, vaan koko olemassaolon\narvoituksen edessä. Pohjimmalta emme vihaa ihmisiä, vaan heidän pahoja\ntekojaan...\"\n\n\"Anteeksi\", lausui Harald Brede, \"mutta se näyttää minusta olevan\nmiltei samaa.\"\n\n\"Ei aivan\", virkkoi Asbjörn Krag hetkisen perästä. \"Meidän tulee\nensinnäkin muistaa, ettei vielä kukaan ole vetänyt rajaa hyvän ja pahan\nvälille. Vain yhteiskunnalliset lait ovat asettaneet rajamerkit\nyhteiskunnan suojaksi ja mukavuudeksi. Tämä luonnollisesti on oikein,\nkoska yhteiskunnan on oltava yksilöä korkeammalla, ja sen vuoksi täytyy\nsinun ja minun yhteiskunnan edustajina käydä sotaa elämästä ja\nkuolemasta jokaista yksilöä vastaan, joka menee noiden rajojen ylitse.\"\n\n\"No niin?\"\n\n\"Niin, meidän on kuitenkin muistettava, että on ihmisiä, jotka jo\nsyntymästään saakka ovat joutuneet lain rajojen ulkopuolelle,\nonnettomia ihmisiä, jotka heti alusta alkaen ovat meidän luonnollisia\nvihollisiamme.\"\n\n\"Kenties... kenties\", myönsi Harald Brede vetäen samalla syvin\nhenkäyksin raikasta kevätilmaa keuhkoihinsa. \"Kenties on!\"\n\n\"Ei kenties... on varmasti. Ja nämä ihmiset ovat kaikista\ntraagillisimpia. Me voimme heidän joukossaan tavata ihmisiä, joita\nvoimme vain surkutella, ihmisiä, jotka olisivat saattaneet kohota\nkorkealle, ellei heidän elämänsä olisi mennyt vinoon. Thomas Busch\nesimerkiksi. Mikäli miehuus ja nero vielä luetaan hyveisiin elämässä,\noli Thomas Busch...\"\n\n\"Hyvä ihminen kenties?\" virkkoi Harald Brede hymyillen.\n\nAsbjörn Krag kohautti olkapäitään.\n\n\"Niin, niin, saat kernaasti nauraa, ellet tahdo seurata\najatusjuoksuani. Hänen kohtalossaan oli tragiikkaa. Mitä olisikaan hän\nsaanut aikaan, jos hän olisi työskennellyt kanssamme, sen sijaan että\nhän työskenteli meitä vastaan. Sen vuoksi, rakas Harald Brede, voimme\nkernaasti kaivata häntä. Hän ansaitsi paremman kohtalon kuin alinomaa\njoutua kynsiimme ja taas paeta lopuksi kuollakseen joutavassa\nrautatieonnettomuudessa.\"\n\n\"Niin... mikäli hän nyt todellakin kuoli.\"\n\nAsbjörn Krag naurahti.\n\n\"Sen hän teki, tällä kertaa ei meidän tarvitse pelätä nenästä\nvetämistä. Ja vanha ystävämme Stein Riverton on itse piirtänyt\nviimeiset sanat hänen hautakiveensä: Rauha hänen muistollensa.\"\n\nHarald Brede jätti paikkansa ikkunassa, asteli hitaasti edestakaisin\nhuoneessa ja haukotteli kolmannen kerran.\n\n\"No niin\", sanoi hän lopuksi, \"tulokseksi keskustelustamme jää\nkuitenkin, että saan istua paikallani ja lihoa.\"\n\nAsbjörn Krag nauroi sydämellisesti. Ensimmäisen kerran hän oli kuullut\nystävänsä itse koskettelevan tätä arkaluontoista aihetta, josta toverit\nusein olivat tehneet viatonta pilaa.\n\n\"Rakas ystävä\", sanoi hän samalla lyöden virkaveljeänsä olkapäähän,\n\"siitä seikasta ei sinun tarvitse olla huolissasi. Täällä on minulla\njotakin, joka kenties voi olla sinusta mielenkiintoista.\"\n\nHarald Brede tukahutti äkkiä neljännen haukotuksensa ja kumartui\nystävänsä käsivarren yli. Asbjörn Krag oli sangen verkkaisesti ottanut\npovitaskustaan kirjeen. Kuori oli varustettu amerikkalaisilla\npostimerkeillä, ja salapoliisi aukaisi hitaasti sinisen,\ntäyteenkirjoitetun kirjepaperin ja jatkoi:\n\n\"Se tuli juuri tänään. Se on ystävältäni ja virkatoveriltani James\nCliffordilta, joka on New-Yorkin kelvollisimpia salapoliiseja. Tapasin\nhänet Amerikanmatkallani ja tulimme heti hyviksi ystäviksi. Clifford on\ntarmokkaimpia henkilöitä mitä tunnen, mutta laiska kirjeenkirjoittaja,\nja ymmärsin heti, niin pian kuin näin hänen nimensä kirjeen alla, että\nvain ammattitoimet ovat voineet pakottaa kynän hänen vastahakoiseen\nkäteensä...\"\n\nSalapoliisi vaikeni hetkeksi, ja Harald Brede kumartui innostuneena\nkirjettä katsomaan.\n\n\"No?\" sanoi hän vihdoin.\n\nAsbjörn Krag jatkoi:\n\n\"Otaksumiseni osoittautuikin oikeaksi. Kuulehan nyt, mitä oivallisella\nvirkaveljellämme on ilmoitettavana.\"\n\nJa hän luki:\n\n    \"Rakas Asbjörn Krag!\n\n    Ensinnäkin sydämellinen kiitos yhdessäolostamme New-Yorkissa,\n    yhdessäolosta, jonka aina olen lukeva hauskimpiin muistoihini.\n    Ei ollut ainoastaan harvinainen onni saada tavata niin älykästä\n    ja kuuluisaa virkaveljeä...\"\n\n\"No niin\", keskeytti Asbjörn Krag hiukan hämillään, \"hyppäämme\nalkulauseen yli, mutta täällä alempana on jotakin, joka mahdollisesti\nvoi olla mielenkiintoista.\"\n\nJa hän jatkoi:\n\n    \"Se että nyt otan vapauden kirjoittaa Teille, rakas virkaveli,\n    johtuu aivan yksinkertaisesti siitä, että eräs kuuluisimmista\n    ja pelätyimmistä rikoksellisistamme, Leo Carsten, kaksi päivää\n    sitten pääsi murtautumaan ulos 'Mustasta tähdestä', mihin\n    hänet oli suljettu odottamaan sähkötuolia. Todellakin onnistui\n    Teidän, rakas virkaveljeni, kerran tehdä sama manööveri, ja\n    Te olitte kyllin rakastettava ilmoittaaksenne minulle, kuinka\n    siinä menettelitte. Miten Leo Carsten on toiminut, on minulle\n    sitävastoin täydellinen arvoitus. Hiljaa ja jäljettömästi, kuten\n    hänen tapansa on, on hän kadonnut ja lienee jo aikoja sitten\n    pudistanut Amerikan tomut jaloistaan. Syy, minkä vuoksi tahdon\n    ilmoittaa tästä Teille, on aivan yksinkertaisesti se, että me\n    hyvällä syyllä epäilemme Leo Carstenin paenneen Norjaan. Norja\n    on nimittäin hänen varsinainen isänmaansa, jos nyt ylipäänsä käy\n    sanominen, että hänenlaisellaan kansainvälisellä rikoksellisella\n    on isänmaata tahi edes halua omistaa sellainen. Leo Carsten\n    on maailmankansalainen sormenpäitä myöten, enkä varmaankaan\n    liioittele, kun väitän, että hän on vaarallisin rikollinen,\n    joka viimeisellä vuosikymmenellä on esiintynyt. Hän näyttää\n    osaavan kaikki, tietävän kaikki ja vielä enemmän: oikeassa\n    silmänräpäyksessä käyttävän hyväkseen kaikkea rohkeasti ja\n    julkeasti. Hän on sukkela kuin orava, vahva kuin karhu, viekas\n    kuin kettu ja rohkea kuin leijona.\n\n    Kaikkialla on hänellä ystäviä ja suosijoita, jotka mieluummin\n    menisivät hänen puolestaan kuolemaan kuin pettäisivät hänet.\n\n    Sillä Leo Carstenilla on kolme ominaisuutta, jotka roistoväen\n    silmissä tekevät hänen vastustamattomaksi: hän kostaa julmasti\n    ja henkilöön katsomatta, jos joku häntä vastustaa, hän ei petä\n    väkeään, jos he hänen tähtensä joutuvat onnettomuuteen, ja ennen\n    kaikkea hän tuhlaa kultaa kuin ruhtinas.\n\n    Ylt'ympäri Europan pääkaupungeissa on hän toiminut: Lontoossa,\n    Pariisissa, Berliinissä, Pietarissa, Wienissä ja Madridissa,\n    kunnes hän kunnioitti Amerikkaa korkealla läsnäolollaan.\n    Hänen kepposensa eivät ole tavallisia rikoksia, ne ovat\n    taidetekoja, näytelmiä, älykkäästi ajateltuja ja mestarillisesti\n    näyttämölle asetettuja. Mikä näytelmäkirjailija hänessä\n    onkaan mennyt hukkaan! Sen ohessa hän näyttelee kuin vain\n    harvat. Kaikissa mahdollisissa hahmoissa on hän esiintynyt ja\n    viime vaalitaistelussa hän teki todellakin tasavaltalaisille\n    ruman kepposen esiintymällä eräässä tilaisuudessa Theodor\n    Rooseveltina ja pitämällä tulisen puheen sekä senjälkeen\n    ryöstämällä vieraanvaraisen isäntänsä kassakaapin. Samalla oli\n    entisen presidentin juna pysäytetty erään pienen rautatieaseman\n    sivuraiteille ja asema huolellisesti eristetty kaikesta\n    sähkösanomayhteydestä ulkomaailman kanssa. Asia kyllä saatiin\n    selville ja painettiin villaisella, mutta siitä huolimatta sitä\n    siellä täällä käytettiin vaalitaistelutarkoitukseen. Että Leo\n    Carsten on mennyt Europaan, siitä olemme miltei vakuutetut.\n    Luulemme näet saaneemme selville, että hän oli matkustanut\n    'Oceanicilla', ja olimme sen vuoksi miltei varmat hänen\n    kiinnijoutumisestaan. Lähetimme langattomalla sähkösanoman\n    kapteenille ja käskimme häntä toimeenpanemaan perusteellisen\n    tutkinnon kaikkiin matkustajiin nähden. Kahdeksan tunnin perästä\n    saimme kuitenkin vastauksen: Carsten ei ole laivalla. Se seikka,\n    että hän mahdollisesti on ajatellut tehdä 'visiitin' entiseen\n    isänmaahansa, on todellakin vain arvelua, mutta luulen olevani\n    varma siitä, että hän monista syistä nykyisin välttää vanhoja\n    toimintakeskuksiaan. Joka tapauksessa olen tahtonut varoittaa\n    Teitä, rakas virkaveljeni.\n\n    Jos Te kysyisitte minulta hänen ulkonäköään, niin minä\n    luultavasti joutuisin neuvottomaksi, sillä hänen ulkomuotonsa\n    vaihtelee kuin huhtikuun ilma. Itse olen yksi niitä harvoja,\n    joiden oikeudenkäynnin aikana on onnistunut vilahdukselta\n    nähdä Leo Carstenin 'siviilinaama'. Minun täytyy tunnustaa,\n    että hämmästyin, sillä sileämpää ja jokapäiväisempää ulkonäköä\n    on tuskin yksinkertaisimmalla ravintolatarjoilijalla. Hän on\n    keskikokoinen, jäntevä, kasvot soikeat, puoleksi germaanin,\n    puoleksi etelämaalaisen. Tukka on musta ja lyhyeksileikattu;\n    ihmeelliset ovat ainoastaan silmät, jotka loistavat kuin mustat\n    timantit ja joskus voivat hehkua kuin kissan silmät pimeässä.\n\n    Lähetän tässä piirustuksen, minkä 'New York Heraldin' piirtäjä\n    samassa tilaisuudessa teki kuuluisasta rikoksellisesta. Se on\n    todellinen, pieni mestariteos, hetken innostuksessa syntynyt, ja\n    vain kaipauksella siitä eroan. Se puhuu paljon voimakkaammin kuin\n    mitä minä jäykillä sanoilla voin ilmaista...\n\n    Vastaanottakaa sydämelliset terveiseni, rakas virkaveli. Jos\n    kohtalo soisi Teidän toimittaa tuo uskalias rikoksellinen häntä\n    odottavalle kunniaistuimelle: sähkötuoliin, ei kukaan olisi\n    iloisempi kuin Teidän\n\n                                                uskollinen\n                                              James Clifford.\"\n\nKun salapoliisi oli lopettanut lukemisen, olivat molemmat ystävykset\nhetkisen hiljaa ja Krag katseli hymyillen Harald Breden tarmokkaita ja\nällistyneitä kasvoja. Sen jälkeen tarttui hän ääneti vielä kerran\nkirjekuoreen ja veti siitä kokoontaitetun lyijykynäpiirustuksen. Hän\npani sen eteensä pöydälle, ja molemmat poliisimiehet kumartuivat\nkatsomaan amerikkalaisen sanomalehtimiehen mestariteosta.\n\nJames Clifford oli oikeassa. Tuo yksinkertainen piirustus ansaitsi\ntodellakin sen ylistävän mainesanan, minkä amerikkalainen salapoliisi\noli sille antanut, ja Asbjörn Krag oli ensisilmäyksellä näkevinään Leo\nCarstenin yhtä ilmielävänä kuin tämä olisi seisonut hänen edessään.\nRohkeapiirteinen, soikea pää miltei lapsellisine kasvoineen.\nPuoliavoimet huulet paljastivat valkoisen hammasrivin, musta tukka\nympäröi matalaa, kaunismuotoista otsaa, mutta mustat, levottomat silmät\nmuodostivat ihmeellisen vastakohdan kasvojen pehmeille piirteille,\nantaen Cliffordin ulkomuodolle niin erikoisen sävyn, että Asbjörn Krag\ntunsi pelkästään tämän piirustuksen avulla voivansa keksiä hänet\ntuhansien joukosta.\n\n\n\n\nII.\n\nBASSOVIULU.\n\n\nHarald Brede nousi ensiksi paikaltaan.\n\n\"Kyllä\", sanoi hän, \"kaikki tämä oli hyvin mielenkiintoista, mutta en\nkäsitä, että siitä voi olla meille apua.\"\n\n\"Mitä tahdot sanoa?\" kysyi Asbjörn Krag samalla kun hän huolellisesti\nkääri kokoon kirjeen ja piirustuksen ja pani ne takaisin lompakkoonsa.\n\n\"Tahdon sanoa\", jatkoi Harald Brede, \"että tuo erittäin oivallinen\nherra Carsten kaiken todennäköisyyden mukaan ei ole auttava\nmeitä kuluttamaan tätä ikävää aikaa. Mies, jolla on maailma\ntoimintakenttänään, ei luultavasti asetu tähän maailman kolkkaan. Onhan\nse vain yksi mahdollisuus miljoonista muista ja...\"\n\nHarald Brede kohautti olkapäitään.\n\n\"Olet oikeassa\", vastasi Asbjörn Krag, \"en minäkään olisi kiinnittänyt\nerikoisen suurta huomiota juttuun, ellei olisi tullut toista\ntiedonantoa.\"\n\nHarald Brede teki voimakkaan liikkeen.\n\n\"Mitä sanot, uusi kirjekö?\"\n\n\"Ei, sähkösanoma. Katsohan tänne! Se tuli miltei yht'aikaa kuin kirje.\"\n\nKrag vetäisi taskustaan esille kokoonrypistetyn sähkösanoman ja\nsuoristi sen.\n\nSe kuului;\n\n    \"Olkaa varuillanne. On syytä epäluuloihin.\n\n                                   J.C.\"\n\nHarald Breden silmät suurenivat.\n\n\"Kyllähän\", jatkoi Asbjörn Krag, \"nämä oraakkelimaiset sanat eivät sano\njuuri paljoa. Mutta tunnen Cliffordin ja tiedän, että hän on mies, joka\nharvoin liioittelee. Kun hän on poikennut niin paljon tavoistaan, että\non lähettänyt sekä kirjeen että sähkösanoman, niin on hänellä myös\npätevät syyt siihen.\"\n\nHän rypisti sähkösanoman jälleen kokoon ja pisti sen takaisin\ntaskuunsa.\n\n\"No niin\", jatkoi hän sitten, \"on vain yksi, joka voi antaa\nvastauksen.\"\n\n\"Ja se on?\"\n\n\"Aika, rakas ystävä\", huomautti Asbjörn Krag hyväntuulisena.\n\n\"Ja mitä ajattelet tehdä?\"\n\n\"Mahdollisesti kävelyretken kauniissa kevätilmassa, jos sinä tahdot\ntulla mukaan.\"\n\n\"Mutta\", jatkoi Harald Brede, ajatuksissaan kynsien korvantaustaansa,\n\"eikö kuitenkin olisi varminta asettaa muutamia ylimääräisiä vahteja\nrautatieasemalle ja laivasilloille?\"\n\nAsbjörn Krag naurahti sydämellisesti.\n\n\"Ei, rakas ystäväni, mitä sinä ajattelet\", sanoi hän leikillisesti.\n\"Sinulla oli äsken muutamia täysin oikeita vastaväitteitä, jotka\ntekivät epäilyksenalaiseksi kuuluisan vieraan tänne tulon. Ja sinä olet\nkuitenkin mielikuvituksen mies... mutta nuo muut!\" Krag kohautti\nolkapäitään. \"Luuletko, että minä asettuisin alttiiksi vaaralle tulla\nnauretuksi vasten kasvoja. Ei, tällä kertaa saamme tyytyä olemaan\nvailla seikkailuja.\"\n\nHarald Brede nyökkäsi miettivästi.\n\n\"Mutta\", lausui Asbjörn Krag äkkiä, \"jättäkäämme koko juttu syrjään.\nPuhuimme uutisista. Minä olen kertonut omani, nyt on sinun vuorosi.\nOnko sinulla mitään sydämelläsi?\"\n\n\"Ei, ei mitään... Kyllä, tosiaankin, taskuvarkaus eilen illalla.\nVaromaton nainen menetti tungoksessa laukkunsa ja siinä olleet 17\nkruunua 20 äyriä.\"\n\n\"Ajattelepas miten mielenkiintoista!\"\n\n\"Muutoin olemme jo saaneet varkaan kiinni. Kolmentoistavuotias\nkatupoika. Hänet on lähetetty kasvatuslaitokseen.\"\n\n\"Ajattelehan, niin hirveän mielenkiintoista.\"\n\nHarald Brede haukotteli vieläkin kerran.\n\n\"Ei\", sanoi hän, \"nyt luulen, että minä seuraan sinun neuvoasi ja teen\nkävelyretken auringonpaisteessa. On ihana kevätilma.\"\n\nHän oli jo pannut kätensä ovenripaan, kun virkatoverinsa huudahdus\näkkiä pidätti hänet.\n\nHarald Brede kääntyi.\n\n\"Halloo\", huudahti Asbjörn Krag pää melkein sanomalehden peitossa,\n\"sehän on merkillistä.\"\n\n\"Mikä niin merkillistä?\"\n\n\"Eräs ilmoitus\", vastasi Krag, \"jonka nyt olen nähnyt kolmena päivänä\nperäkkäin.\"\n\n\"Niin, mutta olenkin nähnyt, että sinä useampia päiviä peräkkäin olet\nistunut ja leikellyt sanomalehdistä epäiltäviä ilmoituksia voimatta\nlöytää pienintäkään lähtökohtaa, mistä aloittaa.\"\n\n\"No niin, mutta tämä on oikein merkillistä.\"\n\n\"Mitä se siis on?\"\n\n\"Ilmoitus jostakin löydetystä bassoviulusta.\"\n\n\"Kas, eihän tuo ole niin omituista, rakas virkaveli, tässä eräänä\npäivänä havaitsin minä ilmoituksen kadonneesta lyhtypatsaasta.\"\n\n\"Mutta tämä ilmoitus on ollut lehdessä kolmena päivänä peräkkäin ja nyt\non bassoviulu löydetty -- merestä. Näyttää siltä, kuin se olisi\ntarttunut ankkuriin ja sen mukana vedetty ylös.\"\n\nHarald Brede istuutui jälleen ja otti sikarin suustaan.\n\n\"Sallihan minun kuulla mitä ilmoitus sisältää\", sanoi hän, \"onhan\nmahdollista, että siinä piilee jotakin.\"\n\nAsbjörn Krag luki:\n\n\"Melkein uusi hieman hiekkautunut bassoviulu on löydetty merestä\nVippetangenin luona. Voidaan periä Pedersenin laivakonttorista, Iso\nRantakatu.\"\n\nHarald Brede naurahti.\n\n\"Mutta sehän on täysin naurettavaa\", sanoi hän, \"sehän kuulostaa\nsalakähmäiseltä.\"\n\n\"Ilmoitus on, kuten sanottu, ollut kolmena päivänä peräkkäin. Näyttää\nsiltä, kuin ei kukaan tahtoisi ilmoittautua omistajaksi.\"\n\nAsbjörn Krag otti puhelinluettelon ja etsi siitä Pedersenin numeron.\n\nHän tapasi Pedersenin itsensä puhelimessa. Krag esittelihe ja kysyi\nhäneltä, miten oli tuon kummallisen löydön laita.\n\n\"Niin, olen yhtä kummastunut kuin tekin\", vastasi\nlaivatarpeidenkauppias, \"en todellakaan tiedä, mitä minun on tehtävä\nbassoviululle. Tahtoisin mielelläni päästä siitä, sillä se on iso\nkapine, sanon, ja se on vain tiellä liikehuoneessani.\"\n\n\"Kuinka sen löysitte?\" kysyi salapoliisi.\n\n\"Höyrylaiva Liverpoolin miehistö löysi sen. Kun he haalasivat ylös\nankkuriköyttä, seurasi bassoviulu mukana. He jättivät sen minulle,\nkoska heidän oli lähdettävä matkalle samana päivänä.\"\n\n\"Oliko se meren pohjassa?\"\n\n\"Kyllä se oli varmasti pohjassa. Se on ylt'yleensä pohjasaven\ntahraama.\"\n\n\"Mutta luulisi kuitenkin, että bassoviulun pitäisi uida pinnalla kuin\nkorkki.\"\n\n\"Niin kyllä tavallisen bassoviulun. Mutta tämä on aivan epätavallinen.\"\n\n\"Mitä suvaitsette sanoa? Mitä se merkitsee? Epätavallinen bassoviulu!\"\n\n\"Niin, se on raskas. Sitä ei juuri jaksa nostaa.\"\n\n\"Kenties se on tehty jostakin kovasta puulajista?\"\n\n\"Ei, sen sisässä on jotakin.\"\n\n\"Onko jotakin sisässä?\"\n\n\"Kyllä, koska se kolisee, kun sitä ravistelee.\"\n\n\"Te saatte lähettää bassoviulun löytötavaravarastoon\", sanoi Asbjörn\nKrag, \"niin tulemme tutkimaan sitä lähemmin.\"\n\n\"Sydämellisellä mielihyvällä. Siten pääsemme vapaaksi siitä hirviöstä.\nMinä annan heti kuljettaa sen rattailla pois.\"\n\n\"_Kuljettaa rattailla?_ Onko se niin painava, ettei sitä voi kantaa?\"\n\n\"Suuri ja vahva mies voisi mahdollisesti kantaa sen, mutta minun\njuoksupoikani ei siihen mitenkään pysty.\"\n\n\"Hyvä, tuleepa olemaan hauska saada tarkastaa vähän lähemmin tuota\nmerkillistä bassoviulua\", sanoi Krag.\n\n\"Neljännestunnin kuluttua se on poliisiasemalla. Hyvästi.\"\n\nPuhelinkeskustelu päättyi.\n\nAsbjörn Krag kääntyi Harald Breden puoleen.\n\n\"No, mitä sanot?\" lausui hän.\n\n\"Juttu näyttää kieltämättä merkilliseltä.\"\n\n\"Niin\", vastasi Asbjörn Krag, \"ja kaikkein merkillisintä on, että\nkauppias sanoi bassoviulun sisässä olevan jotakin.\"\n\n\n\n\nIII.\n\nITÄVALTALAISET.\n\n\nMolemmat salapoliisit odottivat suurella jännityksellä bassoviulua,\nvaikk'ei kumpikaan heistä voinut olla ajattelematta, että tilanne oli\nhiukan koomillinen.\n\n\"Siinä se on\", virkkoi äkkiä Harald Brede, joka oli seisonut ikkunan\nvieressä ja uteliaana tirkistellyt kadulle.\n\nEräs poika toi kärryillä bassoviulua.\n\nAsbjörn Krag antoi parille konstaapelille määräyksen kantaa viulun\nsalapoliisikonttoriin.\n\nOli sangen hupaista nähdä kahden konstaapelin retuuttavan esinettä,\njonka soittajat tavallisesti kantavat kainalossaan. Viulu asetettiin\nlattialle, ja Harald Brede koetti sitä nostaa.\n\n\"Niin, kyllä jaksan sitä kantaa\", sanoi hän, \"mutta tuhat tulimmaista,\nmiten raskas se on.\"\n\nNiin pian kuin viulua liikutettiin, kolisi sen sisällä jokin raskas\nesine.\n\nLiitospaikat olivat vielä kuivan saven peitossa, mutta muutoin oli\nviulu täysin vahingoittumaton. Ankkurin mukana oli se noussut\ntasaisesti ja hiljalleen vedenpintaan.\n\nKaikki kielet olivat ehjät. Asbjörn Krag näppäsi niitä, jolloin niistä\nlähti vääriä ja teräviä säveliä.\n\nLäsnäolevat konstaapelit hymyilivät. He eivät olleet milloinkaan edes\najatelleet mahdollisuutta, että sellainen esine voisi löytyä meren\npohjasta.\n\nNiin pian kuin Asbjörn Krag ja Harald Brede olivat jääneet kahden\nkesken, haki edellinen murtoraudan työkalukaapistaan.\n\nHeidän täytyi sahata pari minuuttia, ennenkuin saivat kannen irti.\n\nSoittokoneen sisällys oli sangen hämmästyttävä.\n\nEnsin nostivat he sieltä suuren kiven. Se oli ilmeisesti pantu sinne,\njotta viulu pikemmin uppoaisi.\n\nSitten he saivat käsiinsä muutamia neliskulmaisia puupalasia.\n\nNe olivat toiselta puolen maalatut. Ei kumpikaan salapoliiseista voinut\nymmärtää, mihin niitä oli käytetty. Ne näyttivät eniten jostakin\nseinästä sahatuilta.\n\nEdelleen löysivät he koko joukon rojua, halonkappaleita y.m.s., mikä\nkaikki oli saven peitossa samoinkuin koko viulun sisus.\n\nKun salapoliisit olivat tyhjentäneet viulun sisustan ja panneet\nlöydetyt esineet eräälle tuolille, nousivat he pystyyn ja katsoivat\ntoisiinsa.\n\nEnsin puhkesi aina iloinen Harald Brede leveään nauruun.\n\nSen perästä alkoi Asbjörn Krag nauraa. Mutta äkkiä hän tuli vakavaksi.\n\n\"Kuitenkaan tämä ei ole yksinomaan naurettavaa. Selvästi piilee tässä\njotakin.\"\n\n\"Joka tapauksessa en käsitä mitä se voisi olla\", vastasi Harald Brede.\n\"Toivon, että se mies, joka heitti viulun mereen, olisi täällä. Silloin\nparissa minuutissa muutamin valituin sanoin opettaisin hänelle, miten\ntällaisia hienoja soittokoneita käsitellään.\"\n\nAsbjörn Krag yritti vastata, kun äkillinen naputus ovelle keskeytti\nhänet.\n\nEräs alemmista virkamiehistä ilmoitti, että muuan mies seisoi ulkona ja\nhalusi puhutella Asbjörn Kragia.\n\n\"Nimi?\" kysyi Krag.\n\n\"Hän sanoi nimensä olevan Salvesen ja olevansa Hotelli Europan\novenvartija.\"\n\n\"Vai niin. Anna hänen tulla sisään.\"\n\n\"Ehkä hän tietää jotakin uutta\", virkkoi Harald Brede silmäillen\nvihaisin katsein viulua, \"sillä onhan kaikki tämä vain pilaa.\"\n\n\"Sitä en usko\", vastasi Krag, \"sillä kuten tiedät, olen hotellien\nsuosiossa. Niin pian kuin vähänkin epäiltävää tapahtuu, kertovat\novenvartijat sen heti minulle. Tämä Salvesen on käynyt täällä monta\nkertaa, vaikka hänellä ei olekaan ollut mitään mielenkiintoista\nkerrottavana. Mutta saammepa nähdä. Tässähän mies on.\"\n\nOvenvartija Salvesen astui sisälle syvään kumartaen. Hän pysähtyi\novelle kultareunainen lakkinsa kädessään.\n\n\"No\", kysyi Asbjörn Krag, \"mikä tuo teidät tänään tänne?\"\n\nOvenvartija, joka hetken merkityksen tähden oli hyvin salaperäisen\nnäköinen, aikoi juuri ruveta selittämään asiaansa, kun hän nähdessään\nkiillotetun viulun äkkiä silminnähtävästi muuttui.\n\nHän pudotti univormulakkinsa lattialle ja alkoi tuijottaa viuluun,\nikäänkuin se olisi ollut joku merkillinen eläin.\n\n\"Mutta tämähän on todellakin ihmeellinen tapaus elämässäni\", huudahti\nhän.\n\n\"Onko siinä sitten jotakin kummasteltavaa?\" kysyi Asbjörn Krag. \"Ettekö\nole koskaan tullut ajatelleeksi mahdollisuutta, että viulu voidaan\nrikkoa?\"\n\n\"Kyllä... mutta tämä viulu... Olen nähnyt sen aikaisemmin. Tunnen sen\nvaaleasta, kauniista väristään ja tallasta...\"\n\n\"Todellako!\"\n\nMolemmat salapoliisit tulivat äkkiä erittäin kohteliaiksi.\n\n\"Olkaa hyvä ja istuutukaa...\"\n\n\"Selittäkää tarkemmin\", sanoi Asbjörn Krag, \"juuri tuota viulujuttua me\npohdimme. Tulitteko kenties tänne samasta syystä?\"\n\n\"En, mutta se on tavallaan yhteydessä minun asiani kanssa.\"\n\n\"Katsopas vaan! Sehän oli onnenpotkaus. Sanotteko nähneenne viulun\naikaisemmin? Milloin?\"\n\n\"Keskiviikkona näin sen viimeksi. Tänään on meillä lauantai. Siitä on\nsiis kolme päivää.\"\n\n\"Siinä tapauksessa on sen täytynyt löytyä vedestä heti sen jälkeen kuin\nse oli sinne heitetty\", huomautti Harald Brede.\n\n\"Vedestä!\" huudahti ovenvartija, \"voiko olla mahdollista, että se on\nollut vedessä!\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Krag, \"se vedettiin ylös ankkuriketjun mukana.\nLuultavasti on se pudonnut suoraan ankkurin päälle. Mutta selittäkää\nnyt. Näitte sen viimeisen kerran keskiviikkona. Olette siis nähnyt sen\nuseampia kertoja? Milloin muulloin?\"\n\n\"Maanantaina, kun itävaltalaiset tulivat.\"\n\n\"Itävaltalaiset?\" huudahtivat Krag ja Brede yht'aikaa.\n\n\"Niin, maanantaina tuli junassa kaksi itävaltalaista. He asettuivat\nasumaan hotelli Europaan, ja oli heillä paitsi muita soittokoneita\nmyöskin tämä viulu mukanaan.\"\n\n\"Mitä muita soittokoneita heillä oli?\"\n\n\"Toinen bassoviulu.\"\n\nHarald Brede naurahti.\n\n\"Ynnä torvi ja pieni rumpu.\"\n\nNyt nauroivat molemmat salapoliisit, ja ovenvartija joutui aivan pois\nsuunniltaan.\n\n\"Niin -- se on hyvin merkillistä\", sanoi hän. \"Juuri niiden\nitävaltalaisten takia olen täällä. Tehän, herra Krag, olette sanonut,\nettä minä ilmoittaisin, jos näkisin jotakin epäiltävää. Ja tämä juttu\ntuntui minusta epäilyttävältä. Luulen että toinen itävaltalaisista on\nhullu.\"\n\n\"Silloin ei hän voi olla meille mielenkiintoinen.\"\n\n\"Mutta samalla hän näyttää olevan erittäin viisas. He ovat molemmat\nkunnon ihmisiä, kunhan vain ei olisi tuota kirottua soittoa.\"\n\n\"Soittoa?\"\n\n\"Niin, he soittavat bassoviulua ja torvea tunnin joka päivä. Se ei ole\njuuri suloista kuulla. Toinen puhaltaa torvisooloa, toinen soittaa\nsitten soolon bassoviululla.\"\n\n\"Eivätkö he koskaan soita yht'aikaa?\"\n\n\"Eivät, sitä en tiedä heidän tehneen. Mutta mitä kummaa tuo on?\"\n\nOvenvartija oli havainnut ne eri esineet, jotka salapoliisit olivat\nviulun sisästä löytäneet.\n\nHän otti puupalasen kumpaankin käteensä ja katseli niiden maalauksia\nilmeisellä mielenkiinnolla.\n\n\"Tunnetteko kenties myöskin ne?\" kysyi Asbjörn Krag.\n\n\"Luulenpa tuntevani\", vastasi ovenvartija. \"Nämä puupalaset ovat\nmaalatut aivan samanlaisiksi kuin seinät meidän huoneissamme. Ja\nkatsokaahan tänne\" -- sanoi ovenvartija näyttäen toista puupalasta --\n\"voisin vannoa, että tämä on otettu itävaltalaisten asuman huoneen\nlaudoituksesta. Se on samanvärinen ja muodoltaan samanlainen. Mitä\nenemmän sitä katselen, sitä enemmän siinä suhteessa varmistun. Ei voi\nolla epäilystäkään siitä, herrat salapoliisit, että nuo puupalaset ovat\nsahatut hotelli Europan seinästä. Siitä olen aivan selvillä, mutta en\nsiitä sen enempää viisastu.\"\n\n\"Antakaa puupalasten olla\", sanoi Asbjörn Krag, \"istukaahan ja\nrauhoittukaa. Ymmärtääkseni\", jatkoi hän, \"teidän täytyy selittää tämä\nasia juurta jaksaen.\"\n\n\n\n\nIV.\n\nKAUNIS ANARKISTI.\n\n\n\"Ensinnäkin\", sanoi Asbjörn Krag, \"tiedättekö itävaltalaisten nimiä?\"\n\n\"Toisen nimi on Bleib ja toisen Wilkens. Bleib on tilanomistaja ja\nmikäli voin ymmärtää hyvin rikas. Wilkens on hänen sihteerinsä.\nMolemmat saapuivat mannermaajunassa kello kolme iltapäivällä. He\najoivat ajurilla hotelli Europaan. Niin pian kuin he olivat saapuneet,\nhuomasin heti että tilanomistaja Bleib hyvin tunsi hotellin, vaikk'en\nminä voi muistaa nähneeni häntä aikaisemmin.\"\n\n\"Miten sen huomasitte?\" kysyi Asbjörn Krag.\n\n\"Hän pyysi kaksi eri huonetta, numerot 21 ja 22, toisessa kerroksessa\nkadun puolella. Nyt sattui kuitenkin niin, että nämä huoneet olivat\nkäytännössä, joten minun täytyi ilmoittaa hänelle, että hänen oli\nmahdotonta saada niitä.\n\n\"'Siinä tapauksessa en halua asua täällä', sanoi hän. Kun nyt ei\nkuitenkaan ollut mikään 'sesonki', emme me halunneet päästää luotamme\nniin hienoja vieraita kuin nämä näyttivät olevan. Minä menin siis\nniiden vieraiden luo, joilla oli nuo molemmat huoneet, ja pyysin heitä\nmuuttamaan kahteen muuhun huoneeseen. Käytin tekosyynä sitä, että herra\nBleib ja hänen sihteerinsä jo kauan sitten olivat tilanneet huoneet.\n\n\"Sillä tavoin saivat molemmat itävaltalaiset asua missä halusivat, ja\nherra Bleib kiitti minua avusta.\n\n\"Tavarat kannettiin huoneisiin. Niitä ei näyttänyt olevan erittäin\npaljoa. Molemmat bassoviulut ja torvi herättivät heti huomiotani.\n\n\"Herra Bleib antoi minun ymmärtää, että hän oli intohimoinen\nbassoviulun soittaja ja että hänen täytyi harjoittaa sitä tunnin verta\njoka päivä. Minä saisin määrätä, milloin katsoin ajan sopivimmaksi.\n\n\"Koetin turhaan selittää hänelle, että niin hyvin bassoviulun\nsoittaminen kuin torven puhaltaminen häiritsisi muita vieraita, mutta\nsilloin hän alkoi taas puhua muuttamisesta.\n\n\"Miltei olin taipuvainen antamaan noiden kiusallisten vieraiden mennä\nmenojaan, mutta samalla ajattelin, että jos on sanonut A:n, pitää\nmyöskin sanoa B.\n\n\"Sitäpaitsi katosivat kaikki epäilykset, kun itävaltalainen selitti,\nettä hän mielellään maksoi huoneista kaksinkertaisen vuokran.\n\n\"Sen lisäksi tuli, että tänä aikana ei ollut juuri paljon vieraita.\nMinä määräsin siis, että he saisivat pitää soitannolliset\nharjoituksensa puoli kahden ja puoli kolmen välillä päivällä. Tuona\naikana olisi soittaminen vähimmin haitallista.\n\n\"Nyt ovat molemmat herrat pitäneet soittoharjoituksiaan koko viikon.\nAluksi se ei tuntunut niinkään pahalta, mutta nyt olen väsynyt\nsoittoon. Se on miltei sietämätöntä. Sen lisäksi ovat hotellin muut\nvieraat alkaneet valittaa...\"\n\n\"Mutta eikö tuo melu keskiviikkona loppunut?\" kysyi Asbjörn Krag.\n\"Silloinhan näitte bassoviulun viimeksi?\"\n\n\"Kaukana siitä. Olenhan jo sanonut, että itävaltalaisilla oli mukanaan\nkaksi bassoviulua. Keskiviikkoiltana näin, että sihteeri, herra Wilkens\ntuli huoneestaan raahaten bassoviulua.\"\n\n\"Raahaten?\"\n\n\"Niin, raahaten. En ole milloinkaan luullut että bassoviulu voisi olla\nniin raskas. Hän meni kadulle se mukanaan. Puoli tuntia myöhemmin hän\ntuli taas kotiin ja silloin ei hänellä ollut viulua.\n\n\"Kysyin häneltä, mihin hän oli jättänyt soittokoneen. Sen sijaan, että\nolisi vastannut, teki hän minulle puolestaan kysymyksen: 'Sanokaa\nminulle herra ovenvartija, onko soittokoneiden ja eritoten\nbassoviulujen rakenne teille tunnettu?'\n\n\"'Ei vähääkään', vastasin minä.\n\n\"'No', jatkoi hän, 'silloinhan ette paljoa kostu jos ilmoitan, että\nsointisävy on särkynyt ja että G-kieli on mennyt poikki'.\"\n\n(Molemmat salapoliisit tulivat hyvin iloisiksi.)\n\n\"'Ei', vastasin, 'siitä en juuri viisastu'.\n\n\"'Sen uskon', vastasi itävaltalainen. 'Niin, bassoviulu on lähetetty\nkorjattavaksi. On hyvin tärkeätä saada sointisävy kuntoon.'\n\n\"Torstaina, perjantaina ja tänään ovat itävaltalaiset soittaneet\nvaraviulua. Mikäli voin ymmärtää, soittaa tilanomistaja itse viulua,\nkun taas sihteeri käsittelee torvea.\"\n\n\"Oletteko milloinkaan saanut tilaisuutta olla läsnä jossakin herrojen\nharjoituksessa?\"\n\n\"En, he ovat hyvin varuillaan pitääkseen kaikki asiaankuulumattomat\nloitolla.\"\n\nAsbjörn Krag hymyili.\n\n\"Onhan olemassa avaimenreikä\", sanoi hän.\n\n\"Kyllä\", vastasi ovenvartija, \"olenkin tutkinut avaimenreikää, mutta\ntuloksetta. Osoittautui näet, että itävaltalaiset ovat tukkineet\navaimenreiän. -- Kun havaitsin sen, päätin kääntyä teidän puoleenne,\nherra salapoliisi. Suljetut avaimenreiät ovat aina epäilyttäviä.\nSitäpaitsi on itävaltalaisten esiintyminen ylipäänsä tuntunut minusta\nkummalliselta. Heillä ei näytä olevan mitään asioimistoimia, eivätkä he\nvälitä kaupungin tai sen ympäristöjen katselemisesta. Näyttää miltei\nsiltä, kuin he olisivat matkustaneet aina Wienistä asti tänne saakka\nsuututtaakseen hotelli Europan ovenvartijaa bassoviulullaan ja\ntorvellaan...\"\n\n\"Se on aivan käsittämätöntä...\"\n\n\"No entä lasku?\" kysyi Krag. \"Miten mahtaa olla sen maksamisen laita?\"\n\n\"Sitähän minäkin pelkäsin alussa, mutta siinä suhteessa ei ole mitään\nhätää. Kun tänään esitettiin lasku koko viikolta, maksoi herra Bleib\nheti välittämättä edes katsoa oliko se oikea. Sitäpaitsi antoi hän\nlaskun tuojalle runsaasti juomarahoja. Mutta päätin joka tapauksessa\netsiä teidät, herra Krag, ja varoittaa teitä, mutta en odottanut\ntapaavani sihteerin bassoviulua täällä -- ja lisäksi tuollaisessa\nkunnossa.\"\n\n\"Sen voin aivan hyvin ymmärtää. Kiitän teitä antamistanne tiedoista.\nMenkää nyt takaisin hotelliin, niin tulen perästä tutkiakseni\ntilannetta lähemmin.\"\n\nOvenvartija meni ovelle.\n\n\"Mutta eräs asia täytyy teidän luvata minulle\", sanoi Krag.\n\n\"Ja se on?\"\n\n\"Ette saa kenellekään ilmaista mitään huomioistanne, joita olette\ntehnyt itävaltalaisista. Ja ennen kaikkea: älkää antako näiden tietää,\nettä teillä on epäluuloja heitä kohtaan.\"\n\n\"Luonnollisesti en.\"\n\n\"Kiitos, nyt voitte mennä.\"\n\nKun ovenvartija oli mennyt, sanoi Harald Brede:\n\n\"Minä puolestani luulen, että itävaltalaiset aivan yksinkertaisesti\novat hulluja.\"\n\n\"Ja minä olen vakuutettu, että he ovat aivan täysijärkisiä. Heidän\ntoiminnassaan on huomattavissa eräänlaista logiikkaa. -- He tulevat\nKristianiaan päämääränään vuokrata huoneet numero 21 ja 22 hotelli\nEuropasta. Minkätähden? -- He pitävät joka päivä tunnin pirullista\nmeteliä. Miksi? Tuskinpa huvin vuoksi. He sahaavat reiän hotellin\nseinään. Mitä varten? -- Tässä jutussa on koko joukko salaperäisyyttä.\nLuulen, että siihen kätkeytyy joku arvoitus. Niin, rakas Harald Brede,\nnyt olemme vihdoinkin saaneet työtä...\"\n\nHarald Brede aikoi juuri vastata, kun ovi äkkiä avautui ja\nsalapoliisipäällikkö astui sisään. Hänellä oli muutamia papereja\nkädessä.\n\n\"Herrat\", sanoi hän, \"tuon teille tärkeän tiedon. Olette luonnollisesti\nnähneet sanomalehdissä, että Baijerin prinssiä Friedrichiä odotetaan\nKristianiaan lähipäivinä.\"\n\nMolemmat salapoliisit olivat kyllä sen lukeneet.\n\n\"Ja tämän johdosta\", jatkoi salapoliisipäällikkö, \"olen saanut nämä\nkirjeet ministeriöstä. -- Ensimmäisessä ilmoitetaan päivä ja tunti,\njolloin prinssi saapuu Kristianiaan, ja meitä muistutetaan ryhtymään\nkaikkiin niihin toimenpiteisiin, jotka ovat tavallisia ulkomaisten\nruhtinasten vieraillessa. Mutta sen ohessa lähetetään meille\nMünchenistä ihastuttavan nuoren naisen valokuva ja seuraava huomautus:\n\n\"'Mikäli olemme saaneet tietää, pitäisi nuoren entisen\nnäyttelijättären, Rosa Brennerin, oleskella Kristianiassa samaan aikaan\nkuin prinssi. Pyydämme Teitä tarkasti pitämään mainittua naista\nsilmällä. On erittäin tärkeätä, ettei hän millään tavalla joudu\nikävyyksiin, vaikkakin jokaista hänen askeltaan on vakoiltava. Olisimme\nTeille kiitolliset, jos antaisitte meille yksityiskohtaisia tietoja\nhänen oleskelustaan Kristianiassa.'\"\n\n\"Pieni naisanarkisti siis\", virkkoi Harald Brede innostuneena, \"sehän\nkuulostaa aivan suurenmoiselta.\"\n\nSalapoliisipäällikkö pani asiapaperit ja valokuvan pöydälle ja jätti\nkonttorin samalla lausuen, ettei tuntenut ketään muuta, jolle hän\nturvallisemmin voisi uskoa tämän arkaluontoisen tehtävän.\n\nValokuva esitti nuorta, erittäin kaunista naista, jolla oli suuret,\nuneksivat silmät.\n\n\"Hänhän näyttää enkeliltä eikä rikolliselta\", sanoi Harald Brede.\n\n\"Miltei kaikki naisanarkistit ovat kauniita\", vastasi Asbjörn Krag,\n\"heissä on jotakin mielikuvituksellisen haaveellista. -- No niin\",\njatkoi hän, \"kunnes kaunis Rosa saapuu, voimme ottaa urakallemme herrat\nbassoviulunsoittajat.\"\n\nHän otti hattunsa.\n\n\"Kello kolmelta tulee juna\", sanoi hän virkaveljelleen, \"tahtoisitko\nvarmuuden vuoksi mennä rautatieasemalle siltä varalta, että tuo nainen\ntulisi, jolla aikaa minä tarkastan hiukan hotellia ja käyn\ntervehtimässä ystävääni ovenvartijaa.\"\n\nHarald Brede suostui ehdotukseen, ja Asbjörn Krag lähti.\n\nKun hän tuli ovenvartijan huoneeseen, kuuli hän ihmeekseen äkkiä\nkaukaista parkumista jostakin hotellin ylemmistä kerroksista. Se\nkuulosti ikäänkuin lapsen kirkunalta.\n\n\"Eikö nyt tuollaisesta voi joutua epätoivoon\", sanoi ovenvartija ja\nravisti alakuloisena päätään. \"Se on sihteeri, joka harjoittelee\ntorvellaan.\"\n\nAsbjörn Krag meni toiseen kerrokseen ja pysähtyi numero 21:n oven\nkohdalle. Hänen täytyi tunnustaa, ettei itävaltalaisen torvensoitto\nläheltä kuulunut niin hirveältä. Hän osasi joka tapauksessa soittaa.\n\nNiin pian kuin torvisoolo oli tauonnut, aloitti bassoviulu esityksensä.\nSen ääni kuului jylhemmältä.\n\nMelu, minkä nämä molemmat soittokoneet saivat aikaan, oli sangen vahva.\nAsbjörn Krag kumartui ovea kohti ja kuunteli, saadakseen selville\nkuuluisiko mahdollisesti jotain muuta ääntä kuin tuo hirveä musiikki.\nHän seisoi ja kuunteli kauan.\n\nSen jälkeen hän tarttui ovenvartijaa käsivarteen ja seurasi häntä hänen\nhuoneeseensa.\n\n\"Kuulkaahan nyt\", lausui hän, \"asuuko ketään noiden sukkelain\nsoittoniekkain huoneen vieressä?\"\n\n\"Ei, ei vielä!\"\n\n\"Silloin on kenties viereinen huone tilattu? Onko sen numero 23?\"\n\n\"Ei\", vastasi ovenvartija, \"tilattu on se pieni, kaunis huoneisto,\njonka vastapäätä itävaltalaisten huoneet ovat.\"\n\n\"Vai niin! Kokonainen huoneisto! Kuinka monta huonetta siinä on?\"\n\n\"Kolme huonetta, salonki ja kaksi makuuhuonetta. Salonki on keskellä.\"\n\n\"Miten kauan on siitä, kun huoneet tilattiin?\"\n\n\"Ei täyttä kahta viikkoa\", vastasi ovenvartija.\n\n\"Ja kuka tilasi ne?\"\n\n\"Eräs pari Münchenistä. Veli ja sisar.\"\n\nAsbjörn Krag kävi vähitellen tarkkaavaiseksi.\n\n\"Eräs pari Münchenistä\", sanoi hän, \"mikä on heidän nimensä?\"\n\nOvenvartija vastasi:\n\n\"Herran nimi on Fritz Brenner ja naisen Rosa Brenner...\"\n\nSalapoliisi säpsähti.\n\n\"Anarkisti\", mumisi hän itsekseen.\n\n\n\n\nV.\n\nENSIMMÄISET TURISTIT.\n\n\nSamassa silmänräpäyksessä ajoivat kahdet vaunut hotellin\npääsisäänkäytävän eteen, ja ovenvartijalle tuli kiire.\n\n\"Mannermaajuna on saapunut\", sanoi hän, \"täytyy heti ryhtyä toimeen.\"\n\nUseampia vieraita saapui.\n\nAsbjörn Krag seisoi sisäänkäytävällä välinpitämättömän näköisenä ja\nkädet selän takana, kuin joku hotellin vieras.\n\nKadun toisella puolella hän näki kummastuksekseen Harald Breden, joka\nnousi ajurin rattailta ja meni sisälle läheiseen puotiin.\n\n\"Nyt on tullut kaupunkiin joku, jota hän tahtoo pitää silmällä. Se on\ntuskin kukaan muu kuin tuo pieni, kaunis anarkisti.\"\n\nJa aivan oikein. Toisesta vaunusta nousi nuori, kaunis pari. Herralla\noli yllään matkapuku ja kiikari keltaisessa nahkaremmissä olkapäällä.\n\nNaisen Asbjörn Krag tunsi valokuvasta. Se ei ollut kukaan muu kuin\nanarkisti, entinen näyttelijätär Rosa Brenner.\n\nOvenvartija kumarsi syvään ylhäiselle parille.\n\n\"Ovatko huoneeni kunnossa?\" kuuli hän naisen kysyvän saksaksi.\n\n\"Kyllä, neiti\", vastasi ovenvartija, \"huoneet ovat täysin kunnossa.\"\n\nHän riensi edellä ja ohjasi heidät pieneen, kauniiseen toisen kerroksen\nhuoneeseen.\n\nNyt olivat itävaltalaiset lakanneet soittamasta.\n\nAsbjörn Krag kulki viistoon kadun poikki puotiin, mihin hänen\nvirkatoverinsa Harald Brede oli mennyt sisälle. Se oli hedelmäliike.\nKrag tapasi todella ystävänsä siellä. Brede seisoi hyvin tyynenä\nikkunan ääressä ja pureskeli viinirypäleitä.\n\n\"Nyt olemme siis päässeet käsiksi seikkailuun\", puheli Krag, kun he\nolivat tulleet kadulle.\n\n\"Seikkailuun? Minä en ainakaan vielä saata nähdä, että on kysymys\nmistään seikkailusta.\"\n\n\"On, epäilemättä. Olen tehnyt keksinnön.\"\n\n\"Ja mitä sinä olet keksinyt?\"\n\n\"Että on olemassa yhdysside bassoviulun ja kauniin anarkistin välillä.\"\n\n\"Uskomatonta\", virkkoi Harald Brede. \"Tuolla naurettavalla\nbassoviulujutulla ja pienen anarkistin traagillisella kohtalollako\nolisi muka yhteyttä! Sinun on myönnettävä, että se on mahdotonta.\"\n\n\"Mutta usein onkin vain kukonaskel vakavan ja naurettavan välillä\",\nvastasi Asbjörn Krag. \"Tässähän on ravintola. Asettukaamme täällä\njohonkin nurkkaan, niin selitän asian sinulle.\"\n\nKun he olivat saaneet kumpikin lasinsa, aloitti Asbjörn Krag:\n\n\"Ensinnäkin hylkään mahdollisuuden, että itävaltalaiset olisivat\nmielenvikaisia.\"\n\n\"Sitä ei sinun tule tehdä liian pikaisesti.\"\n\n\"Teen sen kaikesta huolimatta. Mielenvikaiset eivät koskaan keksi\nsellaisia hullutuksia, joilla nämä herrat huvittelevat itseään. Siis:\nitävaltalaiset ovat täysin normaaleja. He ovat mikäli ymmärrän hyvinkin\nviisaita, jopa älykkäitä.\"\n\n\"Merkillistä älykkyyttä!\"\n\n\"Kaikenkaikkiaan minulle selvisi heti, että viisaat ihmiset eivät ryhdy\nniin suureen puuhaan hotellissa ilman että heillä on joku tarkoitus. --\nEnsinnäkin muistui mieleeni, että he tahtoivat asua määrätyissä\nhuoneissa, joiden numerot he tiesivät, vaikk'eivät koskaan ennen olleet\nhotellissa asuneet. Heillä oli siis jotakin etua näissä huoneissa\nasumisesta, mutta mitä? -- Nyt olen saanut selville, että tuo kaunis\nanarkisti, joksi häntä sanomme, on jo kaksi viikkoa sitten oleskeluansa\nvarten Kristianiassa tilannut pienen, komean kolmen huoneen huoneiston.\nItävaltalaisten huoneet erottaa tästä huoneistosta vain seinä.\"\n\nHarald Brede heristi nyt korviaan.\n\n\"Ymmärrän, mihin tahdot pyrkiä\", sanoi hän. \"Arvelet että\nitävaltalaiset ovat valinneet nuo huoneet määrätyssä tarkoituksessa.\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Mutta missä tarkoituksessa?\"\n\n\"Luultavasti vakoillakseen kaunista anarkistia.\"\n\n\"Siis eivät itävaltalaiset olisi soittotaiteilijoita, vaan\npoliisiurkkijoita?\"\n\n\"Se ei ole juuri luultavaa\", keskeytti Asbjörn Krag. \"Poliisiurkkijain\nei todellakaan olisi tarvinnut käyttää sellaisia kiertoteitä saadakseen\ntilaisuuden vakoilla tuota kaunista naista.\"\n\n\"Mutta elleivät he ole poliisiurkkijoita\", sanoi Harald Brede, \"niin en\nvoi käsittää, mikä heitä voisi kannustaa anarkistia urkkimaan.\"\n\n\"Silloin et ajattele, kuinka anarkistit ja kaikki vallankumoukselliset\ntyöskentelevät. He ovat toveriensa alituisen valvonnan alaisina. He\npitävät toisiaan silmällä. Toistaiseksi olen siinä käsityksessä, että\nitävaltalaiset myöskin ovat anarkisteja. Luulen, että neiti Brenner on\ntullut Kristianiaan erikoisessa tarkoituksessa, mahdollisesti\nmurhatakseen nuoren prinssin. Ettei hän voisi pelata kaksoispeliä, ovat\nhe lähettäneet molemmat itävaltalaiset Kristianiaan valvomaan häntä.\"\n\nHarald Brede tuumi hetken.\n\n\"Minä edellytän, että loppupäätelmäsi ovat oikeat\", sanoi hän, \"ne\ntuntuvat ainakin hyvin todenmukaisilta. Mutta kuinka voit selittää tuon\nnaurettavan musiikin, pasuunansoittamisen ja bassoviulun\nporuuttamisen?\"\n\n\"Jos ajattelet bassoviulusta tekemiämme löytöjä, niin on siinä kyllä\nselitystä.\"\n\n\"Tekemiämme löytöjä? Nehän supistuivat aikamoiseen annokseen\nmerenpohjasavea, isoon kiveen ja joukkoon puupalasia.\"\n\n\"Kiven voimme jättää pois laskuista\", sanoi Asbjörn Krag, \"se on pantu\nsinne vain painolastiksi. Savi ei myöskään näyttele mitään osaa. Mutta\npuupalaset! Ne olivat verrattain suuret ja lisäksi maalatut samalla\nmaalilla kuin hotellihuoneen seinät. Jopa väitti ovenvartija, kuten\nmuistat, että hän tunsi panelin eräässä noista puupalasista. Minusta\nnäyttää senvuoksi enemmän kuin luultavalta, että nämä puupalaset ovat\naivan yksinkertaisesti sahatut itävaltalaisten huoneen seinästä --\njuuri sen huoneen, joka on seinätyksin anarkistin huoneiston kanssa.\nMinua ei ihmetyttäisi, jos seinästä olisi sahattu pois kokonainen suuri\nkappale, niin että on aukko esim. vaatekaapin takana. Naisen huoneessa\nsalaa aukon seinäpaperi, jota ei luonnollisesti ole otettu pois. Sillä\ntavalla voivat itävaltalaiset kuulla kaiken, mitä tapahtuu hänen\nhuoneessaan ja kenties tunkeutua sinne sisälle, jos niin\ntarvittaisiin.\"\n\n\"Mutta kuinka he ovat voineet saada aukon seinään huomiota\nherättämättä?\" virkkoi Harald Brede. \"Heidänhän täytyi joka tapauksessa\nsahata, murtaa ja hakata aukkoa.\"\n\n\"Siinä meillä on juuri selitys tuohon naurettavaan musiikkiin, jota\nmuutoin tämän jälkeen en pidä ollenkaan naurettavana. Vieväthän sekä\ntorvi että bassoviulu korviasärkevällä melullaan miltei kuulon\nläheisyydessä olevilta. Mikäli ovenvartija on kertonut, on\nitävaltalaisilla sitäpaitsi mukanaan pieni rumpu, ja heidän\ntarkoituksensa oli varmaankin käyttää sitäkin. Eikö sinusta tunnu\nmerkilliseltä, että molemmat herrat käyttävät vain niin meluavia\nsoittokoneita?\"\n\n\"Minä arvelen sen juuri osoittavan, etteivät kaikki ruuvit heidän\npäässään ole paikoillaan.\"\n\n\"Sitä se ei osoita, vaan molemmat herrat ovat käyttäneet soittokoneiden\nhirmuista melua ainoastaan vaimentaakseen ne äänet, joita he itse\nolivat pakotetut aikaansaamaan murtaessaan aukkoa seinään.\"\n\nHarald Brede tuijotti virkaveljeensä ja huokasi.\n\n\"Näyttää siltä, kuin sinä sittenkin olisit oikeassa\", sanoi hän.\n\n\"Lopuksi on rikkisahatusta seinästä tullut aivan liian paljon\npuupalasia. He eivät ole voineet piilottaa kaikkea huoneistoonsa\neivätkä matkatavaroihinsa. He ovat aivan yksinkertaisesti olleet\npakotettuja viemään pois rojua. Sen vuoksi he panivat kaikki nuo\nepämieluisat esineet ynnä kiven bassoviuluun ja heittivät ne yhdessä\nmereen. Siten onnistui heidän poistaa roju herättämättä ovenvartijan\nepäluuloja. -- Jos minun luuloni ovat oikeat\", päätti Asbjörn Krag, \"on\nkaunis neiti Rosa Brenner tullut tänne Kristianiaan jollekin\nsalaperäiselle asialle. Ja kun hänen toverinsa Saksassa eivät voi\nluottaa häneen, ovat he lähettäneet kaksi vakoojaa -- itävaltalaiset --\nvalvomaan häntä. On siis selvää, että meidän tarkkaavaisuutemme täytyy\nkohdistua yhtä paljon itävaltalaisiin kuin tuohon viehättävään\nnaiseen.\"\n\nMolemmat salapoliisit palasivat poliisiasemalle.\n\nSiellä he kohtasivat salapoliisipäällikön.\n\n\"No niin, oli hyvä, että tulitte\", sanoi hän. \"Katsokaahan, tässä on\nminulla uusi sähkösanoma.\"\n\nHän antoi sähkösanoman Asbjörn Kragille, joka luki:\n\n    \"Prinssin matkaa Kristianiaan on kiirehditty. Hän matkustaa\n    Norjan pääkaupunkiin huomenna iltapäiväjunassa. Huomaa _kirje_.\" --\n\n\"Siis matkasuunnitelman äkillinen muutos\", sanoi Asbjörn Krag. \"Se\ntuskin merkitsee muuta kuin että prinssi pelkää. Niin tekevät\nruhtinaalliset henkilöt aina kun he epäilevät murhayritystä. No niin,\nnythän olemme jo päässeet selville prinssin vihollisista, niin että\nsiihen nähden ei matkasuunnitelman muutto merkitse mitään.\"\n\nMolemmat salapoliisit istuivat sen jälkeen puoli tuntia keskustellen\ntilanteesta, kun yht'äkkiä eräs konstaapeli uudelleen ilmoitti hotelli\nEuropan ovenvartijan saapumisesta, ja seuraavassa silmänräpäyksessä\nastui tuo kunnon mies sisälle.\n\n\"Katsopas vain! Miten voivat kaunis neiti Brenner ja molemmat\nsoittoaharrastavat itävaltalaiset?\" kysyi Asbjörn Krag.\n\n\"Aivan erinomaisesti\", vastasi ovenvartija. \"Niin pian kuin neiti\nBrenner ja hänen veljensä olivat muuttaneet huoneisiinsa, huomautin\nminä itävaltalaisille, että heidän oli lopetettava soittonsa\nvastaiseksi. Elleivät he tahtoisi siihen tyytyä, olisi parasta, että\nmolemmat heti muuttaisivat hotellista.\"\n\n\"Ja mitä he vastasivat? He eivät luonnollisesti tahtoneet muuttaa?\"\n\n\"Eivät, he halusivat mieluummin jäädä paikoilleen. He olivat\nsovinnollisempia kuin luulinkaan. He sanoivat, että jos asian laita on\nniin, tahtoivat he mieluummin lopettaa harjoituksensa. Ja muuten, sanoi\nsihteeri, eivät he kuitenkaan voisi aloittaa uudelleen, ennenkuin\nviulun häiriintynyt sointisävy oli korjattu.\"\n\nHarald Brede naurahti.\n\n\"Noissa anarkisteissa on ainakin huumoria\", mutisi hän.\n\n\"Kuuluuko muuten mitään uutta?\" kysyi Asbjörn Krag. \"Minkä vaikutuksen\nolette saanut neiti Brenneristä ja hänen veljestään?\"\n\n\"He ovat\", lausui ovenvartija, joka selvästi tuumi, ettei ollenkaan\nvoinut olla puhetta heidän sekoittamisestaan itävaltalaisiin puuhiin,\n-- \"erinomaista ja rakastettavaa väkeä. Erittäinkin veli on hyvin\nkohtelias ja puhelias. Hän kysyi minulta miltei heti, oliko tilaisuutta\nlyhyihin, virkistäviin huvimatkoihin kaupungin ympäristössä, ja minä\nmainitsin silloin Krokklevenin ja näytin hänelle valokuvan kuninkaan\nnäköalapaikasta. Hän tuli heti hyvin innostuneeksi ja kutsui kohta\nsisarensa.\n\n\"'Sinne meidän täytyy matkustaa', sanoi hän. 'Itse rakas Rosa voit\nvalokuvasta nähdä miten kaunista siellä on.'\n\n\"Myöskin neiti Rosa ihastui viehättävään maisemaan, ja he sopivat\nsiitä, että matkustaisivat sinne ensi maanantaina, s.o. ylihuomenna.\"\n\nBrede ja Krag vaihtoivat silmäyksiä.\n\n\"Siis sinä päivänä, jolloin prinssi saapuu\", mutisi Asbjörn Krag.\n\nSitten lausui hän ääneensä:\n\n\"Missä tämä puhelu tapahtui? Ovenvartijahuoneessako?\"\n\n\"Ei, kuinka voitte luulla jotakin sellaista... Ei, me puhelimme\nhotellin lukusalissa.\"\n\n\"Olitteko yksin uusien vieraiden kanssa?\"\n\n\"En, toinen itävaltalaisista oli myöskin huoneessa, mutta hän istui\nniin kaukana ja oli niin syventynyt sanomalehteen, että hänen oli\nmahdotonta kuulla mitään. Hän muuten myöskin aikoo Krokklevenille --\nvarsinaisesti juuri siitä tulinkin tänne teille puhumaan.\"\n\n\"Matkustaako hän yksinään?\"\n\n\"Ei, tilanomistaja seuraa mukana.\"\n\n\"Huvimatka\", mutisi salapoliisi. \"Ja se herättää epäilyksiä... Kuinka\nsaitte siitä tietää?\"\n\n\"Sihteeri tuli aivan äskettäin minun luokseni ja kysyi, olinko tilannut\nne vaunut.\n\n\"'Vaunut', hämmästyin minä. 'En minä ole kuullut puhuttavan mistään\nvaunuista.'\n\n\"'Varmasti', vastasi hän, vaikkakin hiukan hapuillen. 'Minähän olen\ntilannut vaunut Ringerikeen. Vai olisiko mahdollista, että olen\nunohtanut sen...? No niin, eihän vieläkään ole liian myöhä. Tahdotteko\nsiis tilata vaunut kello viideksi Sandvikin asemalle?'\n\n\"'Kyllä', vastasin, 'sen teen mielelläni'. Ja nyt olen tilannut vaunut\nSandvikiin. Herrat ovat jo matkustaneet junassa Kristianiasta. Vaunut\novat Sandvikissa.\"\n\n\"Milloin sihteeri puhui vaunuista?\" kysyi Asbjörn Krag. \"Oliko se sen\njälkeen kuin te olitte puhellut Brenner-sisarusten kanssa?\"\n\n\"Kyllä, se oli heti sen jälkeen.\"\n\n\"Eivätkö itävaltalaiset maininneet mitään siitä, että hekin aikoivat\npoiketa Krokklevenille?\"\n\n\"Eivät, se olin minä, joka puhuin siitä.\"\n\n\"Kuinka sitten?\"\n\n\"Kun sihteeri, herra Wilkens, mainitsi, että he aikoivat käydä\nkatsomassa Norderhovin vanhaa kirkkoa Ringerikessä, sanoin minä, ettei\nheidän siinä tapauksessa olisi laiminlyötävä käyntiä Krokklevenillä.\nKun hän sai nähdä valokuvan, näytti hänkin tulevan aivan haltioihinsa.\nJoka tapauksessa, sanoi hän, tahtoivat he ehdottomasti matkustaa\nKuninkaan näköalapaikalle... Niin, tämän vain tahdoin teille sanoa.\"\n\n\"Oikein hyvä\", sanoi Asbjörn Krag, \"meille ovat kaikki tiedot\narvokkaita.\"\n\nOvenvartija meni.\n\nKrag pyysi puhelimitse heti automobiilin.\n\n\"Mihin ajattelet matkustaa?\" kysäisi Harald Brede.\n\n\"Krokklevenille\", vastasi hänen ystävänsä ja virkaveljensä. \"Kiiruhda\nja pue yllesi, niin että ennätämme sinne ennen noita molempia\nitävaltalaisia musiikinharrastajia.\"\n\nHarald Brede nousi puoleksi vastenmielisesti.\n\n\"Pukeudu. Miksi minun on pukeuduttava?\"\n\n\"Kotiin matkustavaksi pohjois-amerikkalaiseksi\", vastasi Asbjörn Krag.\n\"Me tulemme olemaan tänä vuonna ensimmäiset turistit Krokklevenillä.\"\n\n\"Ja älä unohda revolveria\", lisäsi hän Harald Breden vetäytyessä\nyksityishuoneeseensa.\n\n\n\n\nVI.\n\nNAINEN, JOLLA OLI VIHREÄ HATUNSULKA.\n\n\nJuuri kun molempain itävaltalaisten vaunut vierivät Sundvoldenia\nkohden, ajoi eräs automobiili kovaa vauhtia heidän ohitseen.\nAutomobiilissa istuivat Asbjörn Krag ja Harald Brede valepukuisina.\n\nKrag ennätti silmäillä noita molempia miehiä. Tilanomistaja saattoi\nolla noin neljänkymmenen vuoden ikäinen. Hänellä oli jo jokseenkin\nkalju pää ja punertavat kasvot. Hänen sihteerinsä Wilkens oli vähintään\nkymmenen vuotta nuorempi. Hän näytti miltei taiteilijalta koreasti\nkierrettyine viiksineen ja tuuheine kähärine hiuksineen. Päässään oli\nhänellä tavattoman leveälierinen hattu.\n\nAsbjörn Kragin täytyi hymyillä, kun hän ajatteli, mitä lajia\n\"taitelijoita\" nuo molemmat herrat olivat. Toisen erikoisalana oli\ntorven puhaltaminen, toisen mereen viskatun bassoviulun vinguttaminen.\n\nKun he saapuivat Sundvoldenin hotelliin, olivat salapoliisit\nvähintäänkin tunnin matkan itävaltalaisten edellä.\n\nKuten Asbjörn Krag heti oli epäillyt, osoittautui, etteivät nuo\nmolemmat itävaltalaiset musiikinharrastajat ollenkaan kiirehtineet\nmatkaansa vanhalle mielenkiintoiselle kirkolle, josta olivat puhuneet\novenvartijan kanssa. Päinvastoin jäivät he levollisina hotelliin,\nihailivat näköaloja ja joivat samppanjaa.\n\nVahtimestari neuvoi heille tien Krokklevenille, mutta he vain\nnyökkäsivät ja vastasivat, että he luultavasti tulisivat uudelleen jo\nensi maanantaina ja silloin kävisivät he Kuninkaan näköalapaikalla.\nSitävastoin olivat he hyvin halukkaita tietämään, olisiko mahdollisesti\njoku pieni huvila vuokrattavana kesäksi tai vielä pitemmäksikin ajaksi,\n-- mieluimmin sellainen, joka oli hiukan tiestä syrjässä.\n\n\"Kyllä, on tosiaankin\", sanoi vahtimestari. He saisivat vuokrata aivan\npienen kalustetun talon, joka juuri oli vapaana, mutta se oli sangen\nkallis ja heidän täytyi maksaa hyvin. Se oli ihanalla paikalla ja\nsiellä voisi elää vapaasti ja kenenkään häiritsemättä.\n\nItävaltalaiset asettuivat sen jälkeen vaunuihin, tuumivat hintaa sekä\ntahtoivat heti lähteä katsomaan tuota taloa.\n\nVahtimestari seurasi heitä.\n\nKun he vajaan kahdenkymmenen minuutin perästä palasivat, oli kaikki\nratkaistu. He eivät olleet tinkineet, vaan olivat suostuneet maksamaan\nvaaditun vuokran. He muuttaisivat rakennukseen maanantaina\niltapäivällä.\n\nItävaltalaiset nousivat sitten vaunuihin ja ajoivat jälleen takaisin\nehtiäkseen ajoissa Kristianiaan menevälle iltajunalle.\n\nKun he olivat matkustaneet, sai Asbjörn Krag vahtimestarilta kaikki ne\ntiedot, joita hän halusi rakennuksen asemasta j.n.e.\n\nKello kymmenen olivat molemmat salapoliisit taas automobiileineen\nKristianiassa.\n\n\"Näyttää siltä, kuin ei ryhdyttäisi mihinkään toimiin prinssin tulon\nvuoksi huomenna\", sanoi Asbjörn Krag. \"Mutta maanantaina tulee selvästi\ntapahtumaan jotakin. Mitä tulee tapahtumaan, on vaikea sanoa.\nKrokkleven näyttää kuitenkin valitun toimintakeskustaksi.\"\n\n\"Kenties on prinssin tarkoituksena tehdä matka Krokklevenille\", puuttui\nHarald Brede puheeseen, \"ja siinä tapauksessa on anarkisteilla\nvarmaankin siitä tieto.\"\n\nVaikka oli jo hyvin myöhäinen, hankki Asbjörn Krag kuitenkin\nlinnansihteeristön kautta tietoja valmistuksista, joihin oli ryhdytty\nprinssin matkan johdosta.\n\nHän sai tietää, että prinssi todellakin kävisi Krokklevenillä\nmaanantaina.\n\nSalapoliisit perustivat nyt koko sotasuunnitelman siihen edellytykseen,\nettä sinä aikana tehtäisiin joku murhayritys ruhtinaallista vierasta\nvastaan.\n\nYönsä vietti Asbjörn Krag hotelli Europassa eräässä huoneessa,\nitävaltalaisten asunnon vieressä, vastapäätä neiti Rosan huoneistoa.\nHän istui ja valvoi suurimman osan yöstä, mutta ei huomannut mitään\nmerkillistä.\n\nKoko seuraavan aamupäivän hän piti tarkkaan silmällä kaikkea, mitä\nnuoret müncheniläiset sisarukset tekivät.\n\nHe näyttivät olevan rakastettavia, nuoria ihmisiä. Heidän\nsukulaisuuttaan ei ensinkään voinut epäillä. He olivat niin toistensa\nnäköiset kuin veli ja sisar ylipäänsä voivat olla.\n\nKello yhdentoista ja kahdentoista välillä he tekivät retken\nkaupungille, käyden muutamissa kauppaliikkeissä. Muun muassa kävivät he\neräässä jalokiviliikkeessä, mistä nuori nainen osti kaksi\nvanhanaikaista norjalaista hopeasolkea.\n\n\"En voi muuta kuin ihmetellä, jos nämä tulevat hänen veljelleen\",\najatteli eräs herra, joka sattumalta oli samalla kertaa astunut\npuotiin. Se oli eräs Asbjörn Kragin vakoojista.\n\nMutta ne eivät ilmeisesti olleetkaan tarkoitetut hänen veljelleen,\nsillä juuri kun kauppa-apulainen oli panemassa niitä kääröön, tuli veli\nitse sisarensa luokse ja sanoi:\n\n\"Niistä hän varmaankin tulee iloiseksi.\"\n\nYlipäänsä he näyttivät kaikelta muulta kuin julmia murha-aikeita\nhautovilta anarkisteilta, se täytyi poliisimiesten vasten tahtoaankin\ntunnustaa. He esiintyivät tyynesti ja tottuneesti, he juttelivat ja\nnauroivat sekä katselivat silminnähtävällä mielenkiinnolla kaupungin\nharvoja nähtävyyksiä.\n\nHerra oli matka-asussa ja nainen yksinkertaisesti, mutta aistikkaasti\npuettu. Hänellä oli erinomaisen kaunis hattu, jossa oli komea, vihreä\nsulka. Olkapään yli kulkevassa huomattavan paksussa nahkaremmissä\nriippui teräksinen matkalaukku. Useat vakoilevista poliiseista\nhuomasivat, että hän erityisellä huolella vartioitsi tätä matkalaukkua,\nikäänkuin se olisi sisältänyt suuria kalleuksia. Koko ajan hän piti\npientä hansikoitua kättään sen päällä.\n\nMolemmat itävaltalaiset pysyttelivät huoneissaan koko päivän. Vasta\nkello kolmen aikaan, kun kansaa alkoi kokoontua kadulle katsomaan\nprinssin kulkua linnaan, menivät molemmat musikaaliset herrat ulos.\n\nVähän sen jälkeen näkyivät myöskin Rosa Brenner ja hänen veljensä\nkansanjoukossa.\n\nAsbjörn Kragin täytyi sisimmässään myöntää olevansa hyvin hermostunut.\n\nHänen hartioillaan lepäsi koko edesvastuu korkean matkustajan\nturvallisuudesta, ja vaikka hän tiesikin, että kaikkiin toimenpiteisiin\noli ryhdytty viisaasti ja harkitusti, tunsi hän itsensä kuitenkin\nlevottomaksi. Häntä vaivasi se, ettei hän voinut samalla kertaa valvoa\nkaikkia.\n\nKaukana kansan vilinässä Karl-Johaninkadulla saattoi hän erottaa\nkauniin anarkistin ja hänen seuralaisensa... No niin, niiden vuoksi ei\nhänen tarvinnut olla huolissaan. Heitä ympäröi neljä herrasmiestä,\njotka näön vuoksi astuskelivat välinpitämättöminä edestakaisin --\nkaikki siviilipukuisia poliiseja.\n\nKauempana hän näki itävaltalaisen tilanomistajan punertavat kasvot.\nHänenkin kävelyään ja pysähtelyään seurasivat salapoliisit.\n\nMutta sihteerin, pitkätukkaisen Wilkensin, oli hän kadottanut\nnäkyvistään. No niin, hänhän kyllä tiesi, että Harald Brede seurasi\nWilkensiä, hän saattoi olla levollinen, mutta sitä hän ei ollut.\n\nNyt kuului kaukaa hurraahuutoja, ja Asbjörn Krag tunkeutui nopeasti\nväenpaljouden läpi suoraan sitä paikkaa kohden, missä kaunis anarkisti\nseisoi. Hän saattoi kaukaa nähdä tämän vihreän hatunsulan loistavan\nauringossa.\n\nHän asettui aivan neidin viereen.\n\nNyt kuuluivat hurraahuudot lähempää. Nuori neiti koetti tunkeutua\nlähemmäksi ajorataa, mutta se ei hänelle onnistunut. Alituisesti oli\nedessä muutamia epäkohteliaita herroja, jotka sulkivat pääsyn. Ei\nauttanut sekään, että muutamat nuoret miehet huusivat: \"Tulkaa vain,\nneiti!\" Hänen oli mahdotonta raivata tietä itselleen kansanjoukon\nlävitse.\n\nHänen kasvonsa saivat tyytymättömän, miltei vihaisen ilmeen.\n\nAsbjörn Krag seurasi kuten haukka kaikkia hänen liikkeitään.\n\nNyt näkyivät kuninkaalliset vaunut, ja lakeijoiden kiiltävät hopeanapit\nvälkkyivät auringon valossa.\n\nPrinssi istui kuninkaan vieressä ja tervehti kansanjoukkoja\nrakastettavasti hymyillen. Hurrattiin ja heiluteltiin nenäliinoja.\n\nSamassa silmänräpäyksessä kun vaunut kulkivat ohitse, teki neiti\nBrenner viimeisen epätoivoisen ponnistuksen työntyäkseen esiin, mutta\nAsbjörn Krag tarttui varovasti hänen käsivarteensa ja sanoi\nkohteliaasti, mutta varmasti:\n\n\"Neitiseni, älkää tunkeko sillä tavalla!\"\n\nSilloin _viittasi_ neiti kädellään prinssiä kohden ja huudahti kovalla\näänellä: \"Vivat!\"\n\nPrinssi kääntyi ja huomasi hänet.\n\nIhmeekseen huomasi Asbjörn Krag että hänen kuninkaallinen korkeutensa\näkisti säpsähti ja tuli vakavaksi. Tunsiko hän anarkistin? Pelkäsikö\nhän pommia tahi revolverinlaukausta?\n\nSamassa silmänräpäyksessä tuli Asbjörn Krag koskettaneeksi Rosa\nBrennerin teräslaukkua.\n\nNeiti kääntyi heti, ja hänen silmänsä leimahtivat samalla kun hän\ntarttui lujasti laukkuun ikäänkuin suojellakseen sitä.\n\nMutta seuraavassa silmänräpäyksessä oli Asbjörn Krag kadonnut ja\nsekaantunut kansanjoukkoihin, jotka nyt, prinssin ohiajettua, olivat\nmuodostuneet kaaosmaiseksi joukoksi.\n\nNainen, jolla oli vihreä hatunsulka, palasi hotelliin veljensä\nseurassa.\n\nHotellin isossa ruokasalissa oli järjestetty juhlapäivälliset ruhtinaan\nkäynnin johdosta.\n\nKun suuri orkesteri päivällisen aloittajaisiksi soitti Baijerin\nkansallishymnin, olivat neiti Rosa Brenner ja hänen veljensä jo\nasettuneet erääseen pöytään. He juttelivat innokkaasti. Nuori mies\ntilasi samppanjaa. He kilistivät keskenään ja hymyilivät kuin hyvät\nsisarukset ainakin. Nuoren naisen kasvot aivan loistivat ihastuksesta,\nja hän oli erinomaisella tuulella.\n\nEräässä viereisessä pöydässä istui kaksi norjalais-amerikkalaista --\nmolemmat salapoliisit.\n\n\"Katsohan kuinka tuo pieni piru osaa teeskennellä\", kuiskasi Harald\nBrede.\n\n\"Niin, _jos_ hän nyt teeskentelee\", huomautti Asbjörn Krag.\n\n\"Luonnollisesti hän niin tekee. Tuollaiseksi olen aina ajatellut\nnaisanarkistin: hymyilevä, rakastettava, uskolliset ja viattomat\nsilmät. Oliko häntä vaikea pitää silmällä, kun prinssi kulki ohitse?\"\n\n\"Ei ollenkaan, meidän miehemmehän olivat hänen ympärillään ja he\npitivät hänet alallaan... Mutta hän koetti tunkeutua esille.\"\n\n\"Sen kyllä uskon. Katso, tuolla istuu hän edelleenkin teräslaukkuineen.\nIhmettelen, mitä hänellä siinä on. Se näyttää kovin epäilyttävältä...\nPommiko, vai?\"\n\nAsbjörn Krag hymyili.\n\n\"Sitä en usko. Pikemmin suurehko summa rahaa.\"\n\n\"Etkö usko veljen hoitavan raha-asioita?\"\n\n\"No niin, joka tapauksessa on siinä jotakin hyvin arvokasta, jota hän\nei mielellään tahdo päästää näkyvistään. Kun seisoin hänen vieressään\njuuri silloin kun prinssi ajoi ohitse, jouduin sattumalta koskettamaan\nhänen laukkuaan.\"\n\n\"Haha! Sattumalta!\"\n\n\"Niin kyllä! Sattumalta, joka tuntuu ajatellulta! Mutta silloin kääntyi\nhän heti ympäri ja hänen silmäystään en hevillä unohda. Samalla puristi\nhän kovasti laukkua.\"\n\n\"Sen uskon\", sanoi Harald Brede. \"Saat nähdä, että se on pommi kaikessa\ntapauksessa.\"\n\n\"Ei\", väitti Asbjörn Krag.\n\nHän istui ajatuksissaan ja söi soppaansa.\n\n\"Mitä ajattelet?\" kysyi Harald Brede, kun enemmän kuin viisi minuuttia\noli kulunut hänen sanomatta sanaakaan. \"Voisi melkein luulla, että olet\ntekemisissä uuden ja hämmästyttävän probleemin kanssa. No kuinka on?\"\n\n\"Olet oikeassa\", vastasi Asbjörn Krag vakavasti, \"olen todellakin\nsaanut jotakin ajattelemista viime hetkinä.\"\n\nTässä silmänräpäyksessä astui kaksi uutta vierasta ruokasaliin. Ne\nolivat molemmat itävaltalaiset. He olivat juhlapuvussa. Tilanomistajan\nfrakin rintapielessä oli punainen ritarinauha.\n\nSihteeri, herra Wilkens, pyyhkäisi kädellään pitkää\ntaiteilijantukkaansa ja tirkisteli kattoon kasvoillaan soitannollisen\nihastuksen ilme. Sillä näkymättömissä oleva orkesteri oli juuri alkanut\nsoittaa \"Don Juan\"-fantasiaa.\n\n\n\n\nVII.\n\nHUVINÄYTELMÄ RUOKASALISSA.\n\n\nItävaltalaiset istuutuivat erään pöydän ääreen, joka oli aivan lähellä\nmolempia salapoliiseja.\n\nAsbjörn Krag huomasi, että nuori sihteeri koko ajan tarkasti piti\nsilmällä neiti Rosa Brenneriä ja hänen veljeään. Mutta niin pian kuin\nneiti Brenner sattui katsomaan heidän pöytäänsä päin, loi hän silmänsä\nalas ja alkoi hypistellä ruokalistaa.\n\n\"Nyt näemme, ymmärtääkö nuori ystävämme hoitaa asiansa\", kuiskasi\nAsbjörn Krag virkaveljelleen.\n\nKetä hän tarkoitti \"nuorella ystävällä\", selvisi heti, kun eräs\nvahtimestareista kumartaen riensi itävaltalaisten pöydän luo\nvastaanottaakseen heidän tilauksiaan.\n\n\"Jotakuinkin\", sanoi Asbjörn Krag ja nyökäytti päätään, \"hänhän on\noikein sukkela. Hän on käsittänyt tilanteen.\"\n\nVahtimestari, joka nyt parhaillaan vastaanotti itävaltalaisten\ntilauksia, oli sama henkilö, joka tarjoili tämän vuoden ensimmäisille\nmatkailijoille, s.o. Asbjörn Kragille ja Harald Bredelle. Sitäpaitsi\noli hän palvelemassa neiti Rosa Brenneriä ja tämän veljeä.\n\nMutta tuo vahtimestari oli vain yksi Asbjörn Kragin avustajia.\n\nHän oli tosin yksi nuorimmista, mutta Krag oli erityisesti kiintynyt\nhäneen hänen rohkeutensa, viekkautensa ja näyttelijäkykyjensä takia.\n\nItävaltalaiset tarkastelivat viinilistaa, mainitsivat erään numeron,\njolloin vahtimestari kumarsi ja meni pois. Hän palasi suurikupuinen\npullo mukanaan.\n\nAsbjörn Krag koputti.\n\n\"Tulen heti\", sanoi vahtimestari. Kun hän vihdoin tuli salapoliisien\npöydän luo, pyysi Asbjörn Krag heti viinilistaa, mikä hänelle kohta\nojennettiin. Hän silmäili viinilistan lävitse, samalla kun hän koko\najan puheli vahtimestarin kanssa, niin että näytti siltä, kuin hän vain\nolisi keskustellut tämän kanssa viineistä.\n\n\"Oletko kuullut, mistä neiti Rosa ja hänen veljensä puhuivat?\" kysyi\nAsbjörn Krag samalla kun hän osoitti sormellaan numeroa 12, Bual,\nmadeiraa.\n\nVahtimestari pudisti päätään ikäänkuin ei olisi hyväksynyt tätä\nviinilajia ja vastasi:\n\n\"Kyllä, olen kuullut osan keskustelusta.\"\n\n\"Mistä he puhuvat?\" kysyi Krag edelleen ja osoitti numeroa 17, hyvin\nhienoa, vanhaa madeiraa, joka maksoi 8 kruunua puolikas.\n\n\"He puhuvat prinssistä...\"\n\nEräs vieras kulki ohitse. --\n\n\"Tätä viiniä voin todellakin suositella.\"\n\n\"Kiitos, mutta minä luulen kaikessa tapauksessa, että valitsen tuota\ntoista. (Vieraan mentyä.) Mitä neiti sanoi prinssistä?\"\n\n\"Hän sanoi, että prinssi oli tavallista kalpeampi. Mutta hänen veljensä\nväitti, että prinssi oli samannäköinen kuin yleensä. Kun seuraavalla\nkerralla kuljin pöydän sivu, kuulin selvästi, että nuori nainen sanoi:\n'Prinssi raukka, on sääli, että hänen on kärsittävä niin paljon vain\nkorkean asemansa vuoksi'.\"\n\nSamassa silmänräpäyksessä kumartui vahtimestari viinilistan ylitse\nniinkuin olisi tahtonut esittää jotakin erikoista merkkiä. Hänen\nsormensa osui sattumalta aivan sivulle. Siinä oli nimi: P.A. Larsen,\nviinikauppias.\n\n\"Hän on kaikessa tapauksessa anarkisti, jolla on hiukan sydäntä\",\nmumisi Harald Brede, \"hän tuntuu ikäänkuin säälivän uhriaan.\"\n\n\"Mitä muuta he ovat puhuneet?\" kysyi Asbjörn Krag, samalla innokkaasti\nnyykäyttäen päätään ja pannen pois viinilistan, ikäänkuin olisi\nhyväksynyt vahtimestarin ehdotuksen.\n\n\"Neiti lausui jotakin sellaista, että jos prinssillä olisi toinen asema\nyhteiskunnassa, ei hän olisi joutunut sellaisen kohtelun alaiseksi.\nEdelleen puhuivat he Krokklevenistä ja mainitsivat useampia kertoja\nsanan 'huomenna'. Mitään muuta en kuullut.\"\n\n\"Hyvä on. Tuokaa siis meille puolikas madeiraa ja pitäkää tarkkaan\nsilmällä itävaltalaisia.\"\n\nVahtimestari kumarsi, pisti servietin käsivarrelleen ja sipsutteli kuin\ntottunut tarjoilija ainakin matoilla peitetyn ruokasalin lattian yli.\nHetkistä myöhemmin hän tuli tuoden tilatun viinin.\n\nKun hän seuraavalla kerralla tuli salapoliisien pöydän ääreen, uudistui\nhänen ja Asbjörn Kragin välillä sama huvinäytelmä.\n\n\"Mistä itävaltalaiset puhuivat?\"\n\n\"Prinssistä.\"\n\n\"He myöskin?\"\n\n\"Niin ja he puhuivat hyvin epäkunnioittavasti.\"\n\n\"Mitä he sanoivat?\"\n\n\"He sanoivat, että he nyt Jumalan kiitos saavat aiheen musertaa hänet.\"\n\n\"Niin, sen kyllä tiesin\", huomautti Harald Brede, samalla kun hän\nleikkasi kotlettia. \"He ovat anarkisteja kaikki tyynni.\"\n\n\"Niin ja sitäpaitsi sain kuulla jotakin, minkä nuorempi herroista\nlausui, mutta jota minä en oikein voi sanoiksi pukea. He puhuivat\nnimittäin hirveää, miltei käsittämätöntä saksalaista murretta. Mutta\nymmärsin jotakin sellaista kuin tulisi prinssin veri vuotamaan.\"\n\n\"Hyi toki\", virkkoi Harald Brede, \"tarttukaamme heti heidän tukkaansa.\"\n\n\"Itävaltalaiset puhuivat myöskin Krokklevenistä\", jatkoi vahtimestari,\n\"he aikovat varmasti mennä sinne huomenna.\"\n\n\"Niin, sehän on selvää\", mumisi Asbjörn Krag, \"että itse murhenäytelmä\nnäyteltäisiin prinssin käydessä tässä luonnonkauniissa paikassa.\nYmmärsitkö jotakin muuta siitä, mitä itävaltalaiset sanoivat?\"\n\n\"Kyllä, he mainitsivat jotakin siitä, että löisivät kaksi kärpästä\nyhdellä iskulla.\"\n\n\"Ohoh -- tuhat tulimmaista, mitä se tahtoo sanoa?\"\n\nHarald Brede tuli aivan kalpeaksi.\n\n\"Kuningas tulisi seuraamaan prinssiä Krokkleveniin\", kuiskasi Asbjörn\nKrag, samalla kun hän hermostuneesti hypisteli serviettiä. \"Kuulitko\nvielä jotakin?\"\n\n\"Nuorempi sanoi, että hän on laajalti matkustellut, mutta ettei missään\nole hänelle käynyt niin hyvin kuin hänen vanhassa kotimaassaan.\"\n\n\"Hm.\"\n\nAsbjörn Kragin päättävät, voimakkaat kasvot saivat miettivän ilmeen.\n\"No edelleen... Puhuivatko he neiti Rosasta?\"\n\n\"Hiukkasen kyllä. Mutta silloin tehtiin juuri tilaus ja minun täytyi\njuosta tieheni.\"\n\n\"Mitä he sanoivat hänestä?\"\n\n\"Vanha tilanomistaja puhui ilkkuen hänestä. Hän sanoi, että neiti\npenäsi liian paljon vastaan. Mutta nuori mies, tuo sihteeri, jolla on\ntaiteilijatukka, arveli, että häneen voitiin luottaa. Hän sanoi, että\npikku neiti kyllä hoitaa itsensä.\"\n\n\"Mitä tilanomistaja siihen vastasi?\"\n\n\"Että hän toivoi parasta, mutta ettei hän pitänyt sitä mahdottomana,\nettä neiti jollakin ajattelemattomalla tekosella 'turmelisi kaikki'.\nSiinä on kaikki, mitä tähän asti olen voinut siepata tietooni.\"\n\n\"Hyvä on. Jatkakaa työtänne.\"\n\nVahtimestari poistui taas. Ei kukaan ollut huomannut heidän\nsalaperäistä keskusteluaan.\n\n\"No, onko olemassa epäilystä?\" kysyi Harald Brede ja katsahti\nvirkatoveriinsa.\n\nAsbjörn Krag ravisti päätään.\n\n\"Olemme selvästikin vaarallisessa tilanteessa\", sanoi hän, \"meidän\ntäytyy olla erittäin varovaisia, mutta vielä ei ole aika vangita\nheitä.\"\n\n\"Mitä ajattelet siis tehdä?\"\n\n\"Pyytää audienssia.\"\n\n\"Minkä tähden?\"\n\n\"Menen heti päivällisen jälkeen prinssin luo ja varoitan häntä\", sanoi\nAsbjörn Krag.\n\nHän pyysi eräältä ohirientävältä vahtimestarilta sähkösanomakaavaketta.\n\n\"Sähkötätkö?\" kysyi Harald Brede.\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Mihin?\"\n\nAsbjörn Krag ei vastannut.\n\nSen sijaan kirjoitti hän nopeasti sähkösanoman ja ojensi sen sitten\nvirkaveljelleen.\n\nBrede luki:\n\n    \"Salapoliisilaitos\n                       München.\n\n    Mainitun naisen käytös on epäilyttävä. Onko hänet vangittava?\n\n    Pikavastaus.\n\n                                                 Krag,\n                                              salapoliisi.\"\n\nHarald Brede nyökkäsi.\n\n\"Se on kenties varminta\", sanoi hän.\n\nAsbjörn Krag kutsui sitä salapoliisia, joka oli puettu vahtimestariksi,\nja sanoi:\n\n\"Minulla on sähkösanoma, joka on lähetettävä. Onko joku meidän\nmiehistämme ulkopuolella?\"\n\n\"Kyllä, eräs siviilipukuinen salapoliisi istuu ovenvartijan huoneessa.\"\n\n\"No, jättäkää hänelle tämä sähkösanoma. Se on lähetettävä\npikasähkösanomana. Älkää antako kenenkään nähdä sitä.\"\n\n\"Luonnollisesti en.\"\n\nVahtimestari riensi pois sähkösanoma mukanaan. Salapoliisit ottivat\nkahvia ja jäivät istumaan, jos mahdollista, tehdäkseen lisää huomioita.\n\nItävaltalaiset puhelivat innokkaasti hiljaisella äänellä. Neiti Rosa ja\nhänen veljensä olivat nyt lopettaneet päivällisensä ja poistuivat\nruokasalista. He näyttivät niin tyyniltä ja varmoilta, että\nsalapoliiseja ihmetytti. Mutta nyt oli heidät, kiitos vahtimestarin\nvakoilun, todistettu osallisiksi suunniteltuun salaliittoon. Muussa\ntapauksessa he olisivat epäilleet sitä, että tämä nuori kaunis nainen\nviattomine hymyineen todellakin hautoi niin hirvittäviä aikeita.\n\n\"Prinssin veri on vuotava\", mumisi Asbjörn Krag... \"lyödään kaksi\nkärpästä yhdellä iskulla... mitä he voivat sillä tarkoittaa?\"\n\nHän ajatteli, että Harald Brede ja hän vielä eilen iltapäivällä olivat\nistuneet ja harmitelleet ikäviä, työttömiä aikoja. Ja nyt! Nyt olivat\nhe jo suuren murhenäytelmän kynnyksellä. Murhenäytelmän sellaisen, että\nsiitä voi kehittyä jotakin hirvittävää, jotakin ennenkuulumatonta.\nNäytelmän, joka täyttäisi koko maan vavistuksella... Asbjörn Krag tuli\nmerkillisen levottomaksi. Hänestä yksinään riippui, voitaisiinko kaikki\ntämä hirveä estää. Vihdoinkin olivat itävaltalaiset -- miltei kaikista\nviimeisinä -- lopettaneet päivällisensä, ja tämä oli merkkinä\nmolemmille norjalais-amerikkalaisille eli salapoliiseille lähtöön.\n\nMutta nyt tapahtui jotakin merkillistä. Itävaltalaiset menivät\nruokasalin lävitse suoraan sisäänkäytävää kohti ja salapoliisit\nseurasivat heidän kintereillään. Äkkiä kääntyi toinen itävaltalaisista\ntakaisin noutaakseen nimikorttinsa, minkä hän oli unohtanut ruokasalin\npöydälle. Hän oli nuorempi, sihteeri. Samassa silmänräpäyksessä sattui\nvalo suoraan hänen kasvoilleen. Asbjörn Krag kääntyi silmänräpäyksessä\nympäri, ja Harald Brede näki, että hän tarttui tuolin selkämykseen\npuristaen sitä niin kovasti, että rystyset vaalenivat. Hän ymmärsi,\nettä Asbjörn Krag oli tehnyt hirvittävän havainnon, ja riensi nopeasti\nhänen luokseen.\n\nHän näki nyt, että Asbjörn Krag oli kalvennut.\n\nSamassa silmänräpäyksessä menivät itävaltalaiset ulos käytävään. Ei\nkumpikaan heistä ollut huomannut Asbjörn Kragin mielenliikutusta.\n\n\"Mitä on tekeillä?\" kysyi Harald Brede hämmästyneenä. Asbjörn Krag\nkääntyi hänen puoleensa.\n\n\"Nyt tiedän, kuka toinen itävaltalaisista on\", vastasi hän.\n\n\"Sihteeri... Kuka hän on?... Sinä et tarkoittane... Suuri Jumala, eihän\nse vain ole...\"\n\n\"Kyllä\", sanoi Asbjörn Krag pannen painoa joka sanalle, \"se on juuri\nsama mies, jonka New-York Heraldin piirtäjä niin mestarillisesti on\nmeille hahmoitellut. Hän on suurrikoksellinen Leo Carsten...\"\n\n\n\n\nVIII.\n\nPRINSSIN VAUNUT.\n\n\nRuokasali oli tällä hetkellä miltei tyhjänä vieraista, minkä vuoksi tuo\ntuskallinen näytelmä ei herättänyt mitään huomiota. Harald Brede oli\nyhtä kuohuksissa kuin hänen ystävänsä ja virkaveljensä.\n\n\"Miten tiedät, että hän on Leo Carsten?\" kysyi hän kiivaasti.\n\n\"Tunsin hänet, kun valo sattui hänen kasvoihinsa\", vastasi Asbjörn\nKrag. \"Tunsin hänet silmistään, noista tuikkivista, sysimustista\nsilmistä...\"\n\n\"Mutta nyt tulee tilanne vielä vaarallisemmaksi\", jatkoi Brede, \"kun\nsellainen mies kuin tämä rohkea, kansainvälinen seikkailija on toisella\npuolella.\"\n\n\"Niin, mutta se tekee meidät samalla varovaisemmiksi... Luuletko, että\nhän huomasi jotakin?\"\n\n\"Sitä en luule. Hän näytti ainakin aivan välinpitämättömältä.\"\n\n\"Sellaisen ihmisen kasvoista ei voi koskaan havaita mitään\", vastasi\nAsbjörn Krag. \"Miehen, joka Teddy Rooseveltin tavoin voi silmää\nräpäyttämättä esiintyä kiihtyneen amerikkalaisen valitsijajoukon\nedessä, täytyy olla kylmä ja tunnoton. Mutta tässä tulee meille\nkuitenkin jotakin uutta voimien koetusta. Emme saa kadottaa häntä\nnäkyvistämme. Jos hän tekee jotakin kuinka vähän epäilystä herättävää\ntahansa, vangitsemme hänet heti. Kaikeksi onneksi näyttää hänellä\nolevan niin paljon omallatunnollaan, ettei meidän tarvitse pelätä\ntoimeenpanevamme mitään aiheetonta pidätystä.\"\n\nMyös molemmat salapoliisit lähtivät nyt ruokasalista. Harald Brede\nmutisi:\n\n\"Vai on mr. Carstenista myöskin tullut anarkisti. Sitä olisi tuskin\nvoinut uskoa...\"\n\nAsbjörn Krag, johon hänen sanansa näkyivät vaikuttaneen, kääntyi häneen\npäin ja sanoi:\n\n\"Olet oikeassa. Ei ole juuri suuresti luultavaa, että Leo Carstenista\nolisi tullut anarkisti.\"\n\nMolemmat salapoliisit jatkoivat matkaansa. Kun he saapuivat alas\ntoiseen kerrokseen, pysähtyi Asbjörn Krag numero 21:n ulkopuolelle,\njossa molemmat itävaltalaiset asuivat. Hän tarttui kädensijaan\nmennäkseen sisälle. Ovi oli lukittu. Sen jälkeen hän yritti numeroon\n22. Myöskin tämän ovi oli lukossa.\n\n\"Ovatko molemmat itävaltalaiset menneet ulos?\" kysyi hän\novenvartijalta, kun he kulkivat hänen huoneensa ohitse.\n\n\"Kyllä\", vastasi hän, \"he menivät aivan äskettäin. Ja minusta tuntui,\nkuin olisi heillä ollut jokseenkin kiire.\"\n\n\"Eivätkö he sanoneet, milloin he tulisivat takaisin?\"\n\n\"Ei, siitä he eivät virkkaneet mitään.\"\n\nSalapoliisit riensivät ulos kadulle.\n\n\"Heillä oli kiire\", mutisi Krag rypistäen silmäkulmiaan. \"Olisikohan\ntuo roikale kuitenkin huomannut jotakin ja alkanut epäillä?\"\n\n\"Siinä tapauksessa ovat linnut kyllä lentäneet tiehensä.\"\n\nHe kävelivät pitkin katua.\n\n\"Mutta kaunein lintu on meillä kuitenkin jäljellä\", jatkoi Harald Brede\nosoittaen kädellään hotellin ikkunaan päin.\n\nAsbjörn Krag katsoi ylös.\n\nSiellä ylhäällä toisen kerroksen ikkunassa seisoi neiti Rosa Brenner ja\nkatseli onnellisena hymyillen kaupunkia. Äkisti viittasi hän jollekin,\njoka ilmeisesti oli kauempana huoneessa, ja vähän myöhemmin näkyi\nmyöskin hänen veljensä. He varjostivat silmiään kädellään ja\ntirkistivät kadulle.\n\n\"Mitähän ihmettä he katsovat?\" ihmetteli Harald Brede.\n\nMutta samassa silmänräpäyksessä hän huomasi komeat vaunut, jotka\nvierivät pitkin katua esiin. Liveriinpuetusta palvelijasta kuskipukilla\nsaattoi päättää mitä lajia valjakko oli. Ne olivat kuninkaan vaunut, ja\nvaunuissa istui -- prinssi.\n\nAsbjörn Kragilla oli tilanne heti selvillä. Kaunis anarkisti seisoi\nhotellinikkunassa ja odotti, että prinssi tulisi kohdalle. Jollakin\nsalaperäisellä tavalla oli hän luultavasti saanut tietää, että tämä\njuuri siihen aikaan ajaisi siitä ohi. Hänellä oli komea kukkavihko\nkädessään valmiina alas heitettäväksi.\n\nKrag meni keskelle katua ja ojensi kätensä merkiksi kuskille, ettei\ntämä ajaisi tätä tietä.\n\nKuski käsittikin heti varoituksen ja seisautti hevoset.\n\nKrag viittasi nopeasti eräälle poikkikadulle, ja kuninkaallinen kuski\ntotteli viittausta. Sen sijaan että olisi ajanut hotelli Europan\nohitse, kääntyi hän sille poikkikadulle, jonka Asbjörn Krag oli\nosoittanut, ja ajoi sen jälkeen linnaan päin.\n\nEnimmän ihmeissään suunnanmuutoksesta näytti olevan prinssi, joka\nistui yksinään vaunuissa. Hän kohosi puolittain ylös ja tirkisteli\nAsbjörn Kragia suurimmalla kummastuksella. Poliisimies tervehti\nkunnioittavasti, mutta hänen kuninkaallinen korkeutensa ei vastannut\ntervehdykseen. Näytti miltei siltä, kuin hän olisi loukkaantunut\nsalapoliisin sekaantumisesta hänen ajeluunsa.\n\nJa kun Asbjörn Krag silmäsi hotellin toisen kerroksen ikkunoita kohden,\nhuomasi hän, että muutoin niin rakastettavan ja hymyilevän pienen\nnaisen kasvoilla niinikään oli syvimmän suuttumuksen ilme. Hän näytti\nolevan aivan raivoissaan, katsellen Asbjörn Kragia uhkaavin silmin ja\nlaskien sitten alas ikkunan kaihtimet. Mutta sitä ennen osoitti hän\nveljelleen, kuka tuo julkea oli, joka oli pysäyttänyt prinssin vaunut\nja saanut ne kääntymään toiselle suunnalle.\n\n\"Niin käypi aina\", sanoi Harald Brede pilkallisesti hymyillen ja\nsamalla puristaen ystävänsä kättä. \"Luullessaan tekevänsä hyvää saa\nkiitokseksi lisää vihollisia. Huomasitko, kuinka hänen kuninkaallinen\nkorkeutensa katsoi sinuun, ja millaisia silmäyksiä ikkunan ääressä\noleva nainen sinuun heitti?\"\n\n\"Huomasin kyllä. Olen selvästi joutunut prinssin epäsuosioon.\"\n\n\"Mutta eihän hän tiedä, kuka sinä olet.\"\n\n\"Ei, mutta kuninkaallinen kuski tietää. Minä annoin hänelle tavallisen\npoliisisignaalin käsillä ja hän luonnollisesti puhuu prinssille, kuka\nminä olen.\"\n\n\"Viis siitä\", virkkoi Harald Brede, \"se oli kaikessa tapauksessa\nreippaasti tehty, rakas ystävä. Itse hämmennyin enkä tiennyt, miten\nvoisin saada hevoset seisahtumaan tuona turmiollisena hetkenä. Se oli\ntodellakin reippaasti tehty. Sellainen mielenmaltti! Nuoren ruhtinaan\nepäsuosion sijasta olet todellakin ansainnut briljanteilla koristetun\nbaijerilaisen rintatähden. On enemmän kuin todennäköistä, että sinä\nolet pelastanut prinssin hengen.\"\n\n\"Minä alan todellakin epäillä sitä\", lausui Asbjörn Krag, \"mutta se on\nsamantekevää, ja jos hänen kuninkaallinen korkeutensa vieläkin kerran\najaisi näiden ikkunain ohi, pysäyttäisin minä hevoset. Ei voi tietää,\nmitä nuori nainen tuumii heittää hänelle... Mutta menkäämme nyt\ntakaisin poliisiasemalle. On aika järjestää taistelu Leo Carstenia\nvastaan. Tällä kertaa on hän päässyt meidän käsistämme.\"\n\nKohtausta eivät kadullakävelijät olleet huomanneet, sillä heidän\nhuomionsa oli ollut yksinomaan kiinnitettynä kuninkaallisiin vaunuihin.\nMuutamat kylläkin arvelivat, että ajoneuvot olivat tehneet tavattoman\nrohkean käännöksen, mutta siihen ei kiinnitetty erityistä huomiota.\nAinoat, jotka olivat huomanneet Asbjörn Kragin sotaliikkeen, olivat\nHarald Brede, kaunis nainen hotellinikkunassa, prinssi itse sekä\neräs yksinäinen kävelijä, joka nyt kummastellen katseli molempia\nnorjalais-amerikkalaisia, kun he innokkaasti puhellen jatkoivat\nkulkuaan katua pitkin. Poliisiasemalla oli kaikki ylösalaisin.\nSalapoliisipäällikkö oli tuskasta ja hermostumisesta aivan hiessä.\nPoliisikonttoria oli koko iltapäivä pommitettu sähkösanomilla.\n\nUseimmat sähkösanomat olivat Münchenin poliisilaitokselta.\n\nNäytti siltä, kuin olisi siellä etelässä äkkiä aavistettu, että jotakin\ntapahtuisi Kristianiassa, ja kerta kerran perästä teroitettu, että\nNorjan poliisi tarkasti valvoisi prinssin turvallisuutta. Sitäpaitsi\noli salapoliisipäällikkö harmissaan hänen kuninkaallisen korkeutensa\nvaromattomuuden vuoksi. Nyt esim. oli hän lähtenyt ajelulle\nilmoittamatta siitä edeltäpäin poliisille.\n\nAsbjörn Krag lisäsi hänen kauhuaan kertomalla kohtauksesta hotelli\nEuropan ulkopuolella. Salapoliisipäällikkö sanoi:\n\n\"Kuten monet muut ihmiset, jotka ovat vaaroille alttiina, vihaa\nhän poliisia ja jokaista, joka on asetettu valvomaan hänen\nturvallisuuttaan. Jopa hän koettaa petkuttaakin meitä. Jos poliisille\non ilmoitettu, että johonkin on ryhdyttävä, että on kuljettava niitä ja\nniitä katuja, heti saapi hän voittamattoman halun tehdä aivan\npäinvastoin. Meidän asemamme tulee luonnollisesti sen kautta vielä\nvaikeammaksi.\"\n\nSalapoliisipäällikkö sai nyt yksityiskohtaisen selonteon seikkailusta\nkauniin neiti Rosan kanssa ja hänen esiintymisestään hotellinikkunassa\njuuri samassa silmänräpäyksessä kun prinssin piti kulkea ohi.\n\n\"Eräs asia tuntuu minusta sangen kummalliselta\", sanoi\nsalapoliisipäällikkö. \"Kuinka saattoi anarkisti tietää, että hänen\nkuninkaallinen korkeutensa juuri silloin ajaisi sitä katua? Jos\nonnettomuuden kukkuraksi olisi vakoilijoita prinssin välittömässä\nläheisyydessä, niin silloin on kaikki miltei toivotonta. Hyvät herrat,\npelkään, että olemme pakotetut ilmoittamaan prinssille, että ellei hän\nkaikessa mukaudu meidän neuvoihimme, niin emme voi kauempaa vastata\nhänen turvallisuudestaan... No, katsohan vain, siellä on jo uusi\nsähkösanoma...\"\n\nPäällikön pöydälle oli heitetty sähkösanoma.\n\nHän luki osoitteen ja ojensi sen sitten Asbjörn Kragille.\n\n\"Se on teille\", sanoi hän; \"näyttää siltä, kuin se olisi tullut\nulkomailta.\"\n\nAsbjörn Krag mursi sähkösanoman. Hän luki sen kerran. Hän luki sen\nkaksi kertaa ja kuitenkaan ei hän näyttänyt tulevan sen viisaammaksi.\n\nSe kuului:\n\n    \"Välttäkää joka tapauksessa Rosa Brennerin vangitsemista.\"\n\n\"Nyt on minun järkeni pysähdyksissä\", sanoi hän, \"eli oikeammin\nsanottuna, nyt alan saada tilanteesta toisen käsityksen.\"\n\nSamassa silmänräpäyksessä soi telefoni.\n\nKysyttiin Kragia, ja salapoliisi tarttui kuulotorveen. Se oli hotelli\nEuropan ovenvartija.\n\n\"Nyt tiedän, mihin itävaltalaiset ovat menneet\", sanoi tuo kunnon mies.\n\n\"Se ilahduttaa minua. Missä he sitten ovat?\"\n\n\"He ovat matkustaneet pois.\"\n\n\"Mitä! Mihin päin sitten?\"\n\n\"Samaan paikkaan, missä he olivat eilen -- Krokklevenille. Olen saanut\nkortin heiltä, missä he kirjoittavat, etteivät tule takaisin tänä\niltana, vaan jäävät yöksi Sundvoldenin hotelliin.\"\n\nKrag sulki puhelimen ja ilmoitti päällikölle ja Harald Bredelle, mitä\novenvartija oli puhunut.\n\n\"Mutta yhden asian ymmärrän\", sanoi Asbjörn Krag puhuen ikäänkuin\nselvittääkseen omia ajatuksiaan, \"että Leo Carstenia me emme saa\npäästää näkyvistämme.\"\n\nPäällikkö kalpeni ja tirkisteli häntä suurin, kauhistunein silmin.\n\n\"Mitä sanotte! Leo Carsten? Tuo kansainvälinen seikkailija?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Mutta hänethän vangittiin New-Yorkissa kaksi kuukautta sitten.\"\n\n\"Mutta hänen onnistui paeta\", huomautti Krag ojentaen hermostuneelle\npäällikölle amerikkalaisen salapoliisin kirjeen. Päällikkö luki sen\nnopeasti, ja hänen kätensä aivan vapisivat jännityksestä.\n\n\"_Leo Carsten_\", mutisi hän, \"onko nyt sekin seikkailija sukeltautunut\nrauhalliseen kaupunkiimme!\"\n\n\"Epäilemättä\", vastasi Krag, \"ja pelkään, että juuri hän on prinssiä\nvastaan suunnatun murhayrityksen takana.\"\n\n\"Mutta Rosa?\"\n\n\"Rosa on myöskin mukana murhenäytelmässä. Hän pelaa rohkeata peliä,\nkuten kauniit ja älykkäät naiset tavallisesti. Mutta --\"\n\n\"Mutta?\" Päällikkö katsoi uteliaana salapoliisiin.\n\n\"En ole oikein varma, onko hän ystävä vaiko vihollinen\", vastasi\nAsbjörn Krag.\n\n\n\n\nIX.\n\nAUDIENSSI.\n\n\nTuntia myöhemmin oli Asbjörn Krag linnassa. Hän pyysi päästä prinssin\npuheille tärkeän asian tähden. Palveleva ajutantti meni hänen\nkuninkaallisen korkeutensa luokse ja ilmoitti hänet. Hän palasi pian ja\nkysyi, oliko herra Krag sama poliisi, joka oli pysäyttänyt hänen\nkuninkaallisen korkeutensa vaunut ja antanut niiden mennä toista tietä.\n\n\"Kyllä\", vastasi Krag, \"se olin minä.\"\n\n\"No hyvä, prinssi haluaisi tietää, eikö puheillepääsyä voisi lykätä\ntiistaihin, jolloin hänellä on suuri vastaanottonsa.\"\n\nAsbjörn Krag ymmärsi, että tämä kysymys merkitsi samaa kuin kieltäminen\nja vastasi siis:\n\n\"En ollenkaan tahdo tuppautua hänen kuninkaallisen korkeutensa luokse.\nTulen aivan yksinkertaisesti varoittamaan häntä ja pyytämään häntä\nnoudattamaan mitä suurinta varovaisuutta. Kaupungissa on anarkisteja.\"\n\n\"Mitä sanotte\", lausui ajutantti, \"onko kaupungissa anarkisteja! Siitä\ntäytyy minun heti puhua prinssille.\" Mutta samassa silmänräpäyksessä\navautui sisemmän huoneen ovi ja Asbjörn Krag seisoi hänen\nkuninkaallisen korkeutensa edessä. Prinssi astui esiin ja puristi hänen\nkättään.\n\n\"Paras herra\", sanoi hän, \"luonnollisesti en aio tehdä mitään\nmoitteita, mutta minulla voi kuitenkin olla syytä olla hiukan\nharmissani siitä tavasta, millä poliisi sekoittautuu minun\nyksityisasioihini.\"\n\n\"Yksityisasioihin!\" huudahti Asbjörn Krag. \"Poliisi on ottanut\nvastatakseen teidän kuninkaallisen korkeutenne turvallisuudesta. Ja\nepäilemättä te esteettä voitte ajella missä tahansa kaupungissa, mutta\nhotelli Europan ohitse johtavaa katua pidämme erittäin vaarallisena.\"\n\n\"Minä ymmärrän sen. Mutta olin juuri aikonut ajaa tuon kauniin hotellin\nsivuitse. Minkävuoksi olisi se katu vaarallisempi kuin muutkaan kadut\nKristianiassa?\"\n\n\"Sentähden että poliisi on saanut selville, että anarkisteja on\nkaupungissa.\"\n\n\"Niinkö!\"\n\nIlmoitus ei näyttänyt vähimmälläkään tavalla tekevän prinssiä\nlevottomaksi.\n\n\"Näiden anarkistien joukossa\", jatkoi Asbjörn Krag, \"on nuori nainen,\njoka seisoi hotellin ikkunan ääressä, samassa silmänräpäyksessä, kun\nkuninkaallisen vaunun piti kulkea sivuitse. Huomasin sen, ja minun\nonnistui, kuten teidän kuninkaallinen korkeutenne havaitsi, viime\nsilmänräpäyksessä saada ajopelit kääntymään toiselle kadulle.\"\n\n\"Nuori nainen, sanotte?\"\n\n\"Niin. Hän oli myöskin läsnä, kun teidän kuninkaallinen korkeutenne\najoi rautatieasemalta linnaan. Minusta tuntui, kuin olisi teidän\nkuninkaallinen korkeutenne huomannut hänet ja että hänen läsnäolonsa\nolisi vaikuttanut epämiellyttävästi.\"\n\n\"Sitä en voi muistaa. Kuinka hän oli puettu?\"\n\n\"Harmaaseen kävelypukuun. Hänellä oli teräksinen matkalaukku, joka\nriippui olkapään yli kiinnitetyssä nahkahihnassa, ja vihreällä sulalla\nvarustettu hattu päässä.\"\n\nPrinssin kasvot vavahtivat.\n\nSitten hän kysyi:\n\n\"Seisoiko tuo sama nainen hotelli Europan ikkunassa?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"En tunne häntä\", sanoi prinssi, \"mutta myönnän, että ohi ajaessani\nhuomasin hänet, koska hänen pukunsa muistutti erään müncheniläisen\nhovinaisen pukua. Siinä kaikki. Hän näytti muutoin aivan viattomalta.\nEikö teillä ole tiedossanne vaarallisempia anarkisteja?\"\n\nAsbjörn Krag kertoi nyt prinssille viime päivien näkemiään. Hän ei\nlaiminlyönyt puhua Leo Carstenista, jota hän kuvaili erääksi mannermaan\nrohkeimmista ja vaarallisimmista rikollisista.\n\nPrinssi kuunteli tarkkaavaisesti. Kun Krag oli lopettanut, sanoi\nprinssi:\n\n\"Kiitän teitä työstänne ja huolenpidostanne. Kuitenkin ymmärrätte itse,\nettä anarkistien vangitseminen juuri nyt olisi sekä epämiellyttävää\nettä vaarallista. Lisäksi ei ole ollenkaan varmaa, että nämä ihmiset\novat anarkisteja. Voihan olla muita seikkoja, jotka ovat saattaneet\nheidät tänne. Ylipäänsä ei pidä liian hätäillen tehdä anarkistia\njokaisesta, joka esiintyy hiukan muista eroavalla tavalla tahi äkisti\nilmaantuu jonkun ruhtinaskäynnin aikana. Me kuninkaalliset henkilöt\nolemme tottuneet siihen, että kaikkialla ympärillämme on yhden- tai\ntoisenlaatuisia vakoojia. Jokaista astumaamme askelta valvotaan. Voimme\ntuskin tehdä mitään niin ettei se tulisi yleisön tietoon. Pieninkin\nkasvojen liike, jonka teemme, on luonnollisesti valokuvattava. Te\ntekisitte minulle suuren palveluksen, jos tahtoisitte suhtautua tähän\nasiaan levollisesti. Pitäkää kernaasti silmällä heitä kaikkia,\nerittäinkin tuota Leo Carstenia, josta mainitsitte, mutta välttäkää jos\nmahdollista huomion herättämistä. Minä kyllä itsekin tiedän olla\nvaruillani ja suostun mielelläni mukaantumaan poliisin toivomuksiin\nmitä matkoihini ja retkiini tulee.\"\n\n\"Ellemme heti tule pakotetuksi toimittamaan vangitsemista\", sanoi\nAsbjörn Krag, \"täytyy teidän kuninkaallisen korkeutenne suostua\nerääseen toimenpiteeseen.\"\n\n\"Ja se on?\"\n\n\"Suunniteltu retki Krokklevenille täytyy peruuttaa.\"\n\n\"Krokklevenille?\" toisti hänen kuninkaallinen korkeutensa. \"Onko se tuo\nsuurenmoinen näköalapaikka, josta minulle on näytetty valokuva?\"\n\n\"On.\"\n\nPrinssi meni hymyillen Kragin luo ja taputti häntä sangen\nrakastettavasti olkapäälle.\n\n\"Kiitos teille\", sanoi hän.\n\nAsbjörn Krag katsahti kummastuneena häneen.\n\n\"Kiitos teille\", lausui hänen kuninkaallinen korkeutensa uudelleen.\n\"Nyt olen saanut pätevän syyn pyyhkiäkseni tämän retken ohjelmastani.\"\n\nAsbjörn Krag kumarsi.\n\n\"Ei ole nimittäin mitään maailmassa, jota minä kammoksun niin paljon\nkuin sellaisia näköalapaikkoja\", jatkoi prinssi, \"erittäinkin kun\nniille on niin vaikea kiivetä kuin tälle lienee. Siis mielihyvällä\nsuostun luopumaan Krokklevenin matkasta.\"\n\n\"Kiitos. Mutta älkää mainitko mitään matkan sikseen jättämisestä\nennenkuin viimeisessä silmänräpäyksessä.\"\n\n\"Luonnollisesti en.\"\n\n\"Silloin voi teidän kuninkaallinen korkeutenne olla rauhallinen\", sanoi\nAsbjörn Krag. \"Puhumattakaan meistä\", lisäsi hän, kuivaten hikeä\notsaltaan.\n\nPrinssi hymyili rakastettavasti, puristi vieläkin kerran hänen kättään,\nsanoi, ettei hän unohtaisi Kragia, ja vetäytyi sitten takaisin\nhuoneisiinsa. Asbjörn Krag lähti linnasta huomattavasti keveämmällä\nsydämellä kuin oli sinne tullut.\n\nHän meni suoraa tietä hotelliin, missä hän tapasi Harald Breden\nvilkkaasti puhelemassa ovenvartijan kanssa. Ovenvartija kertoi, että\nneiti Brennerille oli tullut kirje, joka oli saanut sekä hänet että\nhänen veljensä kovin kiihdyksiin. Keneltä tuo kirje oli tai mitä se\nsisälsi, sitä ei ovenvartija tietänyt. Molemmat salapoliisit puhelivat\nkahden kesken hotellin lukusalissa. Täällä kertoi Asbjörn Krag\nvirkaveljelleen audienssista ja sen erittäin tyydyttävästä tuloksesta.\nSalapoliisi ei voinut kyllin ylistää prinssin myöntyväisyyttä ja\nrakastettavuutta.\n\n\"On aivan kuin olisi kivi pudonnut sydämeltäni\", sanoi hän. \"Nyt\nannamme neidin, hänen veljensä ja molempain itävaltalaisten rauhassa\nmatkustaa Krokklevenille. Viime hetkessä jättää prinssi matkansa\nsikseen. Anarkistit tulevat petetyiksi ja saavat seisoa ja odottaa\nKuninkaan näköalapaikalla jokseenkin pitkänenäisinä. Kun sitten herrat\nitävaltalaiset kääntyvät takaisin, on prinssi jo matkustanut tiehensä,\nja me voimme vallan tyynesti vangita heidät ilman että tämä\nvangitseminen voitaisiin asettaa ruhtinaan käynnin yhteyteen.\"\n\nPäivä kului. Itävaltalaisia ei kuulunut. Neiti Rosa ja hänen veljensä\npysyttäytyivät enimmäkseen huoneissaan.\n\nAsbjörn Krag istui koko yön valveilla ja vahti hotellia.\n\nJo aikaisin seuraavana aamuna oli hän jalkeilla.\n\nMutta müncheniläiset sisarukset olivat olleet vielä aikaisemmin\nylhäällä. Kun Asbjörn Krag aamulla tuli alas salonkiin, sai hän tietää,\nettä neiti ja hänen veljensä aivan äsken olivat matkustaneet Sandvikiin\nmatkustaakseen sieltä edelleen Sundvoldeniin ja Krokklevenille.\n\nSilloin Asbjörn Krag hymyili. Sillä hän luuli nyt, että peli oli\nvoitettu.\n\nJos hän olisi tiennyt mitä yllätyksiä päivä toisi mukanaan, ei hän\nvarmaankaan olisi hymyillyt.\n\n\n\n\nX.\n\nPUHELIMESSA.\n\n\nAsbjörn Krag tunsi itsensä nyt paljoa tyynemmäksi kuin päivää ennen.\nAnarkisteja oli petetty. Prinssi oleskeli koko päivän Kristianiassa ja\nhän lähtisi kaupungista jo iltajunassa, ja siihen mennessä ei kaiken\ntodennäköisyyden mukaan kukaan noista epäillyistä henkilöistä\nennättäisi takaisin ihanalta huviretkeltään Kuninkaan näköalapaikalle.\n\nLuonnollisesti oli Asbjörn Kragilla vakoojiaan Sundvoldenilla. Eräältä\nläheisyydessä olevalta puhelinasemalta antoi eräs hänen miehistään --\nsama, joka oli edellisenä päivänä esiintynyt vahtimestarina -- tietoja\ntilanteesta ja miten se hetki hetkeltä kehittyi.\n\nEnsimmäinen ilmoitus:\n\n\"Nuo molemmat itävaltalaiset eivät ole vielä nousseet. Hotellin\nomistaja on kertonut, että he aamupäivällä aikovat käydä uudessa\nhuvilassaan, mutta ettei heillä ole aikomusta muuttaa sinne ennenkuin\nparin päivän päästä. (Se tahtoo sanoa, etteivät he koskaan tule\nmuuttamaan sinne, ajatteli Asbjörn Krag.)\n\n\"Nuori kaunis müncheniläinen nainen ja hänen veljensä ovat juuri\nsaapuneet. He istuvat verannalla aamuauringon ihanassa paisteessa ja\njuovat kahvia. He molemmat ovat loistavalla tuulella. He puhuvat\ntekevänsä pienen kävelyretken aamupäivällä. Minun on onnistunut kaapata\neräs neiti Rosan lausunto. Hän sanoi: 'Prinssihän ei tule ennenkuin\nkello kolme!'...\"\n\nToinen ilmoitus:\n\n\"Nyt ovat neiti Rosa ja hänen veljensä juoneet kahvin. He kävelevät\njuuri käsikkäin. Molemmat ovat haltioissaan ihanasta ilmasta ja\nihastuttavasta paikasta. Olen saanut tarjoilijan paikan hotellissa.\nErinomainen paikka, huonot juomarahat. Itävaltalaisia ei ole vielä\nnäkynyt.\"\n\nKolmas ilmoitus:\n\n\"Nyt ovat molemmat itävaltalaiset syöneet aamiaisen. He näyttävät\nolevan oikeita juomaratteja, joka tapauksessa ovat he jo aamuhetkellä\ntyhjentäneet koko pullon samppanjaa.\n\n\"Luonnollisesti oli minulla kunnia heitä palvella. Sen pahempi puhuvat\nhe yhtämittaa hirvittävää saksalaista murrettaan. Nyt he sitäpaitsi\novat alkaneet puheessaan venytellä sinne tänne, joka vaikuttaa, että se\non minulle miltei mahdotonta ymmärtää. Niinpä sanoi heistä nuorempi,\nsiis Leo Carsten, samalla kun hän kohotti samppanjalasinsa:\n\n\"'Juon pelin onnistumiseksi, vanha hallintoneuvos.'\n\n\"'Niin, kippis', vastasi tilanomistaja.\n\n\"Vähän sen jälkeen hän lisäsi:\n\n\"'Niin, nyt olemme sekoittaneet kortit hänen kuninkaalliselle\nkorkeudelleen.\"\n\n\"Toinen lausunto, joka minua suuresti kummastutti, kuului:\n\n\"'Luulen, että hän tulee viheriäksi kiukusta, kun hän on taas kotona\nSaksassa.'\n\n\"He eivät todellakaan nimenomaan maininneet prinssin nimeä, mutta\nminulla oli se tunne, että he puhuivat hänestä koko ajan.\n\n\"Myöhemmin aterian aikana huomautti lihava mies kuinka oivallista oli\n'ensin poimia vanhus, sitten nuori mies ja lopuksi kaunotar'.\n\n\"Kaikki tämä tuntuu minusta yhä enemmän ja enemmän salaperäiseltä.\n\n\"Kun herrat olivat lopettaneet aamiaisensa, antautuivat he puheisiin\nkanssani. Erittäinkin nuori herra oli utelias. Olen saanut sen\nvaikutelman, että hän juuri on todellinen päällikkö ja sehän on hyvin\nluultavaa, koska hän on Leo Carsten.\n\n\"'Tähän aikaan vuodesta ei liene monta vierasta?' lausui hän.\n\n\"'Ei', vastasin minä, 'ei tavallisissa oloissa, mutta tänään kyllä\ntulee, kun prinssi saapuu'.\n\n\"'Luuletteko niin', jatkoi hän. 'Voitteko te saada tilaa kaikille?'\n\n\"'Kyllä, niin toivomme.'\n\n\"'Me kai olemme ensimmäiset täällä?' lausui tilanomistaja.\n\n\"'Ette', vastasin, 'te olette toiset järjestyksessä'. 'Vai niin, ketä\non tullut ennen?' 'Eräs nuori saksalainen pari.' Vasta nyt heräsi Leo\nCarstenin mielenkiinto. 'Mitä sanotte', virkkoi hän, 'nehän ovat\nmaanmiehiämme, mitä väkeä he ovat?' 'He ovat Münchenistä.'\n\n\"Molemmat itävaltalaiset tirkistivät kummastellen minua, ja lihavalta\nherralta pääsi huudahdus: 'Johan nyt! Sehän on merkillistä.'\n\n\"'Niinkö arvelette?' kysyin. 'Mitä merkillistä siinä on?' 'Ei mitään,\nminä vain ajattelin jotakin', vastasi hän. 'Mistä he viimeksi\nsaapuivat?' kysyi Leo Carsten. 'Kristianiasta aamujunassa. He ovat\nasuneet hotelli Europassa.'\n\n\"'Vai niin, silloin täytyy heidän olla niitä', kuulin Leo Carstenin\nmutisevan. Sitten hän kysäisi:\n\n\"'Tiedättekö heidän nimensä?'\n\n\"'Kyllä, sillä he ovat jo kirjoittaneet nimensä matkustajakirjaan.'\n\n\"'Tuokaa kirja tänne', huusi hän kärsimättömästi. Annoin hänelle\nkirjan, mihin müncheniläinen herra oli kirjoittanut omansa ja sisarensa\nnimen.\n\n\"Leo Carsten luki ja ojensi kirjan senjälkeen merkitsevin liikkein\nvastapäätä istuvalle toverilleen.\n\n\"Senjälkeen he kysyivät minulta, tiesinkö, missä herrasväki nyt oli.\nSanoin, että he olivat ulkona kävelemässä. Molemmat miehet katsoivat\ntoisiinsa. 'Luuletko sinä?' kysyi toinen. 'Menisimmekö?' vastasi\ntoinen.\n\n\"Ja äkkiä molemmat nousivat ja ottivat hattunsa. Carsten pyysi minut\nluokseen ja kysyi: 'Miten kauan siitä on, kun he lähtivät hotellista?'\n'Kaksikymmentä minuuttia, luulisin.' 'Kulkivatko he nopeasti?'\n\n\"'Mitä vielä -- tavallisessa kävelytahdissa. Ei näyttänyt siltä, kuin\nheillä olisi ollut kiire.'\n\n\"Kun hän oli saanut tietää kaiken tämän, antoi hän minulle runsaasti\njuomarahoja ja sanoi:\n\n\"'Katsokaahan, me miltei luulemme että ne ovat wieniläisiä tuttaviamme.\nTahdomme päästä siitä selvyyteen. Mutta se on tuleva yllätyksenä,\nkäsittänette, ja senvuoksi ette saa puhua, että me olemme seuranneet\nheitä.'\n\n\"Minä ymmärsin, kumarsin ja pistin rahat taskuuni.\n\n\"Senjälkeen lähtivät itävaltalaiset, kiiruusti kulkien samaa tietä kuin\nmolemmat müncheniläiset sisarukset. Ja nyt olen aivan yksin hotellissa.\nKuljen ympäri pitkin verantaa servietti kädessä ja haukottelen.\"\n\nNeljäs ilmoitus:\n\n\"Itävaltalaisilla ei ollut tänään onnea. Neljännestunti sen jälkeen\nkuin molemmat herrat olivat lähteneet hotellin verannalta, tulivat\nmüncheniläiset sisarukset takaisin toista tietä.\n\n\"He varustautuvat nyt tekemään kävelymatkan Krokklevenille. Kysyin\neivätkö he odottaisi, kunnes prinssi tulisi. Pantaisiin toimeen joukko\njuhlallisuuksia, liputus ja muuta sellaista. Nuori nainen vastasi, että\nhän mieluummin halusi nähdä prinssin Kuninkaan näköalapaikalla.\n\n\"Kysyin vielä eivätkö he halunneet saada seuraa. Täällä oli nimittäin\npari itävaltalaista, jotka myöskin ajattelivat tehdä tuon hankalan\nvuoristomatkan. Mutta silloin vastasi herra Brenner nopeasti ja\nvarmasti:\n\n\"'Ehdottomasti emme. Me menemme mieluummin yksinämme.'\n\n\"Juuri nyt he valmistautuvat lähtemään.\"\n\nViides ilmoitus:\n\n\"Neiti Brenner ja hänen veljensä ovat nyt lähteneet Krokklevenille.\n\n\"Itävaltalaiset tulivat takaisin hotelliin hengästyneinä ja harmissaan\nsiitä, etteivät olleet tavanneet saksalaisia. Kerroin silloin, että\nmolemmat sisarukset äskettäin olivat olleet täällä, mutta menneet\ntaasen ulos.\n\n\"'Mihin?'\n\n\"'Krokklevenille!'\n\n\"'Jopas jotakin!' virkkoi sihteeri, alias Leo Carsten. 'Se oli\nmerkillistä.'\n\n\"Myöskin lihava herrasmies ilmaisi kummastuksensa.\n\n\"'Niin, silloin ei meillä ole muuta neuvoa, kuin seurata perässä',\nsanoi hän. 'Milloin prinssi saapuu?'\n\n\"'Tunnin kuluttua.'\n\n\"'Se on hyvä. Silloin voimme olla siellä ylhäällä, kun hän tulee.'\n\n\"Neuvoin heitä ottamaan ratsuhevoset, ja he pitivät tätä ehdotusta\noivallisena. Kummastuksekseni he ottivat mukaansa suuren matkakirstun.\nHe sanoivat, että siinä oli ruokaa ja juomatavaroita, mutta en voi\nkäsittää, kuinka asian laita on. Kaikessa tapauksessa eivät he ole\nsaaneet näitä ruokatavaroita täältä hotellista... (Eikä täältäkään\najatteli Asbjörn Krag.)\n\n\"Nyt ovat ratsuhevoset saapuneet ja he valmistautuvat retkelle. Kansaa\non jo alkanut saapua katsellakseen prinssin tuloa.\"\n\nKuudes ilmoitus:\n\n\"Aivan äsken naulattiin nähtäväksi ilmoitus, että prinssi on jättänyt\nKrokklevenille aikomansa matkan sikseen. Tieto herättää monenmoista\ntyytymättömyyttä. Kansa kääntyy kotiinpäin. En ole vielä nähnyt\nitävaltalaisia enkä müncheniläisiä sisaruksia. Luultavasti he istuvat\nparhaillaan Kuninkaan näköalapaikalla, kärsimättömästi odottaen\nkuuluisan prinssin tuloa.\"\n\nSitten kului pitkä tovi, ennenkuin Asbjörn Kragin vakoilija soitti\nuudelleen. Vasta myöhemmin iltapäivällä tuli seuraava puhelintieto:\n\n\"Itävaltalaiset ovat juuri nyt palanneet hotelliin. He ovat aivan\nhaltioissaan retkensä johdosta. Leo Carsten kysyi minulta, minkä vuoksi\nprinssi ei ollut tullut. Voin vain viitata ilmoitukseen muutetusta\nmatkasuunnitelmasta.\n\n\"'No niin', sanoi hän, 'sehän on yhdentekevää. Meillä on ollut ihana\nmatka ilman prinssiäkin.'\n\n\"Itävaltalaiset ovat tilanneet joukon ruokaa, niin että heidän eväänsä\neivät näytä olleen niin suuret kuin olisi saattanut luulla heidän\nmatka-arkkuunsa katsoen. Matka-arkku on nyt kannettu ylös heidän\nhuoneeseensa. Kysyin heiltä olivatko he tavanneet müncheniläistä\nherrasväkeä.\n\n\"Leo Carsten katsoi kummastuneena minuun.\n\n\"'Mitä te tarkoitatte?' kysyi hän. 'Müncheniläistä herrasväkeäkö?'\n\n\"'Niinpä kyllä', vastasin minä, 'herrathan menivät ulos tapaamaan neiti\nBrenneriä ja hänen veljeään'.\n\n\"'Vai _heitä_ te tarkoititte', sanoi hän välinpitämättömästi.\n'Luulimme, että tarkoititte joitakin meidän tuttaviamme. Emme\ntodellakaan ole heitä ajatelleet senjälkeen. Olemme tyytyneet\nkatselemaan näköalaa ja ihanaa luontoa. Emme ole heitä nähneet.'\n\n\"'Ettekö?' sanoin. 'Se on merkillistä.'\n\n\"'He ovat kenties matkustaneet', sanoi Leo Carsten.\n\n\"'Varmasti eivät', vastasin, 'he eivät edes ole tulleet takaisin\nKrokklevenin retkeltä. Ja kuitenkin lähtivät he matkaan paljon ennen\nteitä, herra.'\n\n\"'Olivatko hekin ratsain?'\n\n\"'Eivät, he menivät jalkaisin.'\n\n\"'Vai silleen. Silloin he ovat menneet metsään. Kaikessa tapauksessa\nemme ole nähneet heitä!'\n\n\"Minä tulen tarjoilemaan päivällistä molemmille herroille.\"\n\n-- -- --\n\nTietämättä itse oikein siihen syytä, tuli Asbjörn Krag hiukan\nlevottomaksi tämän puhelinkeskustelun jälkeen.\n\nMinkä vuoksi olivat molemmat seikkailijat niin välinpitämättömiä siitä,\nettä prinssi oli muuttanut suunnitelmaansa, kun he kuitenkin olivat\ntulleet hänen tähtensä?\n\nJa miksi he eivät olleet tavanneet müncheniläisiä sisaruksia?\n\nSeuraava puhelinilmoitus tuli kuin pommi:\n\n-- -- --\n\n\"Täällä on tapahtunut hirvittävä tapaus\", huusi puhelimessa Asbjörn\nKragin vakoilija vapisevalla äänellä. \"Müncheniläinen herrasväki on\ntullut takaisin, mutta he ovat retkellään Kuninkaan näköalapaikalle\njoutuneet hyökkäyksen alaisiksi. Nuorta herra Brenneriä on\nrevolverinkuula haavoittanut toiseen jalkaan, ja hänen sisarensa on\nvielä aivan mielettömänä kiihtymyksestä ja pelosta. Mutta kaikkein\nmerkillisintä on, että he vain hyvin vastenmielisesti tahtovat puhua\nhyökkäyksestä ja että he ehdottomasti kieltäytyvät ilmoittamasta asiaa\npoliisille.\"\n\n\"Millainen oli tapauksen kulku?\" kysyi Asbjörn Krag.\n\n\"Minulla oli lyhyt keskustelu herra Brennerin kanssa. Hänen haavansa on\nnyt sidottu eikä se ole paha, niin että hän voipi liikkua kutakuinkin\nesteettömästi.\"\n\n\"No, mitä hän sanoi?\"\n\n\"Hän sanoi seisoneensa yhdessä sisarensa kanssa Kuninkaan\nnäköalapaikalla, kun hyökkäys tapahtui. Kaikki tapahtui niin nopeasti,\nettä hän tuskin voi muistaa sitä. Kaksi tai kolme naamioitua miestä\nhyökkäsi äkkiä esiin. Ne tarttuivat hänen sisareensa. Hän koetti\npuolustaa sisartaan ja veti esiin revolverinsa, mutta ennenkuin hän oli\nennättänyt sitä käyttää, ampui toinen rosvoista laukauksen, niin että\nhän kaatui selälleen. Hän oli saanut sen varman käsityksen, että\nmiehellä, joka ampui, ei ollut aikomusta tappaa, vaan ainoastaan\nhaavoittaa häntä, ettei hän olisi voinut tulla sisarellensa avuksi\ntämän vaarallisessa tilanteessa.\n\n\"Toinen rosvoista otti neiti Rosan käsivarsilleen ja kantoi hänet alas\ntielle. Siellä he ryöstivät häneltä kaikki arvoesineet, rahat,\nsormukset ja muut kalleudet. Koko kohtaus kesti tuskin viisi minuuttia.\nNiin pian kuin olivat ryöstäneet nuoren naisen, katosivat rosvot. Herra\nBrenner oli lisäksi saanut tainnuttavan nyrkiniskun päähänsä. Kesti\nhetkisen, ennenkuin hän taas tuli tuntoihinsa. Rosvoista ei silloin\nnäkynyt jälkeäkään. Herra Brenner väitti, ettei heillä ollut\nratsuhevosia.\"\n\nAsbjörn Krag kysyi:\n\n\"Huomasitteko, oliko nuorella naisella teräslaukkunsa, kun hän tuli\ntakaisin hotelliin hyökkäyksen jälkeen?\"\n\n\"Emme, teräslaukku oli varastettu. Siitä minä huomautin myöskin herra\nBrennerille, ja hän tuntui hiukan kummastuneelta, että minä mainitsin\nteräslaukusta.\n\n\"'Se ei ole arvokkainta', sanoi hän.\"\n\n\"Minkätähden hän ei tahdo ilmoittaa asiaa poliisille?\"\n\n\"Sitä en tiedä. Hän sanoi, etteivät hän eikä hänen sisarensa halua\nmitään rettelöitä, mutta hän matkustaa takaisin Kristianiaan niin pian\nkuin mahdollista. Itävaltalaiset ovat jo lähteneet.\"\n\n\"Keitä luulette rosvojen olevan?\" kysyi Asbjörn Krag.\n\"Itävaltalaisiako?\"\n\n\"Niin\", vastasi hänen vakoojansa, \"he voivat tuskin olla keitään muita.\nRosvot olivat kertomuksesta päättäen hyvin puettuja. Mutta vaatteet,\nparran väri ja moni muu seikka eivät sovellu yhteen. Mutta he ovat\nluonnollisesti muuttaneet vaatteita.\"\n\n\"Niin, se on selvää. Matkalaukku --\"\n\n\"Niinpä juuri, matkalaukku. Siinä ei luonnollisesti ole ollut ruokaa,\nvaan tekopartoja, peruukkeja, vaatekappaleita ja sen sellaista.\"\n\n\"Luonnollisesti.\"\n\nViimeinen puhelinilmoitus:\n\n\"Juuri nyt matkustivat müncheniläiset sisarukset asemalle.\n\n\"Sekä herra että neiti -- erittäinkin neiti -- näyttivät hyvin\nalakuloisilta. Neiti itki...\"\n\n\n\n\nXI.\n\nONTUVA SAKSALAINEN.\n\n\n\"Siis on tuo roisto Leo Carsten esittänyt kahtalaista osaa\", ajatteli\nAsbjörn Krag hiukan vavahtaen.\n\nAamulla oli tilanne ollut selvä hänelle. Hän oli aprikoinut seuraavaan\ntapaan:\n\nOli suunniteltu murhayritys prinssiä vastaan.\n\nTämän murhayrityksen tulisi tehdyn suunnitelman mukaan tapahtua\nKrokklevenillä prinssin käydessä siellä. Nuori, kaunis anarkisti Rosa\nBrenner oli hänen kotimaansa keskuskomitean toimesta valittu tekemään\nmurha. Mutta hänen toverinsa eivät luottaneet häneen ja senvuoksi\nolivat he lähettäneet nuo molemmat itävaltalaiset vakoilemaan häntä.\n\nTällä edellytyksellä oli Asbjörn Krag ryhtynyt toimenpiteisiinsä.\nSaamalla prinssin poistamaan retken ohjelmastaan oli hän estänyt koko\nmurhayrityksen. Mutta nyt olivat viimeiset tapaukset sekoittaneet\nkaikki kortit ja aikaansaaneet täydellisen häiriön hänen\njohtopäätöksissään. Prinssin poisjääminen ei ollut tehnyt mitään\nerittäin syvää vaikutusta kumpaankaan puoleen. Sensijaan että olisi\ntehnyt murhayrityksen, joutui kaunis Rosa itse hyökkäyksen alaiseksi.\n\nKragin suunnitelmat olivat todellakin särkyneet. Minkä tähden neidin\nkimppuun hyökättiin? Oli mahdotonta, että se tapahtui hänen rahojensa\ntai arvopapereittensa varastamisen tarkoituksessa. Olisivatko nuo\nhävyttömät itävaltalaiset ryhtyneet tähän päättömään anastukseen\nsaadakseen teräslaukun? Mitä mahtoi olla teräslaukussa?\n\nKaikkea tätä pohti Asbjörn Krag onnistumatta keksimään ainoatakaan\ntyydyttävää vastausta. Kuitenkin asetti hän muutamia miehiään\nvastaanottamaan Leo Carstenia. Länsiradan asemalla vilisi valepukuisia\nsalapoliiseja.\n\nLeo Carsten ja toinen itävaltalainen lähtivät aivan tyyninä asemalta,\nja Asbjörn Kragin miehet eivät päästäneet heitä sekunniksikaan\nnäkyvistään. Molemmat herrat menivät hotelli Europaan ja astuivat\nhuoneisiinsa. Pari tuntia myöhemmin saapuivat myöskin Rosa ja hänen\nveljensä. Herra Brenner ontui hiukan toista jalkaansa. Prinssi oli nyt\nsuojattu kaikelta vaaralta, niin että Asbjörn Krag voi olla tyyni tässä\nsuhteessa.\n\nPrinssi tulisi oleskelemaan koko illan aina matkaansa saakka linnassa.\n\nKrag keskusteli päällikkönsä kanssa, ja he sopivat siitä, että\npitäisivät arvossa prinssin toivomusta ja lykkäisivät vangitsemisen\nsiksi, kunnes prinssi oli matkustanut. Sitävastoin päättivät he oitis\nryhtyä toimeen siinä tapauksessa, että kuka hyvänsä noista epäillyistä\nhenkilöistä tekisi yrityksen poistua hotellista lähestyäkseen prinssiä.\n\nAsbjörn Krag ja Harald Brede pysyttäytyivät uskollisesti joko\nhotellissa tahi sen välittömässä läheisyydessä. Ei mitään erinomaista\ntapahtunut. Mutta Krag oli kuitenkin kummissaan siitä, että Leo Carsten\ntunsi itsensä niin tyyneksi ja huolettomaksi omaan turvallisuuteensa\nnähden. Sellainen rikollinen kuin hän, joka oli paennut sähkötuolin\nkuolettavasta syleilystä, voi tuskin tuntea olevansa missään paikassa\nturvassa.\n\nJa kuitenkin tuntui, kuin ei poliisi olisi ollut olemassa häntä varten.\nHän ei huolinut noudattaa edes kaikkein yksinkertaisinta varovaisuutta.\nVarmaankin oli hän tuntematon tässä maassa, mutta hänen olisi pitänyt\nkuitenkin tietää, että maailma on pieni ja että kaikki sen\npoliisimiehet ovat raporttien kautta yhteydessä keskenään. Hänen\nvalepukunsa oli miltei suorastaan kehno.\n\nPäivä kului. Alkoi tulla pimeä. Oli vielä niin aikainen kevät, että\nillat eivät olleet aivan valoisia. Jo kello puoli kahdeksan sytytettiin\nvalot hotellin huoneissa ja käytävissä.\n\nAsbjörn Krag pukeutui tarjoilijaksi, ja kun noin kello kahdeksan aikaan\nitävaltalaisten huoneesta soitettiin, meni hän sinne sisään.\n\nHän jäi seisomaan ovelle, missä oli pimeintä, ja kysyi mitä herrat\nhalusivat.\n\nHe tilasivat whiskyä.\n\nTaaskin kummastutti Asbjörn Kragia heidän harvinainen tyyneytensä.\nHeidän huoneensa oli täynnä sikarin savua. Pöydällä oli heillä joukko\nmuistiinpanoja ja papereita. Kun Asbjörn Krag tuli sisälle, istui\nvanhempi nappaillen kuten ennenkin bassoviulua ja Leo Carsten sormieli\ntorvea.\n\n\"Tahdotteko olla ystävällinen ja kysyä ovenvartijalta\", sanoi lihava\nherra, \"emmekö me pian saa aloittaa uudelleen soitannollisia\nharjoituksiamme?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi Asbjörn Krag, \"sen minä teen.\"\n\n\"Kuinka kauan tulee tuo nuori herrasväki asumaan hotellissa?\"\n\n\"Sitä en tiedä.\"\n\nTämä vastaus oli tietoinen valhe, sillä neiti Brenner oli juuri\nilmoittanut ovenvartijalle matkustavansa seuraavana päivänä.\n\nKrag oli erityisesti kiinnittänyt huomiota neliskulmaiseen, tummaan\nlaatikkoon, joka oli pöydällä. Hän ei ymmärtänyt, mihin sitä\nkäytettiin. Oliko se mahdollisesti joku kansainvälisten rikollisten\nkehuttuja helvetinkoneita? Samalla hän tarjosi whiskyn. Tämä oli ainoa\ntilaus, minkä itävaltalaiset illan kuluessa tekivät.\n\nAsbjörn Krag istui nyt ovenvartijan huoneessa ja odotti.\n\nBrenner-sisarusten huoneista ei kuulunut mitään. Olisi melkein voinut\nluulla, että he jo olivat menneet levolle. Sitten hiljeni vähitellen\nhotellin käytävissä. Mutta etempänä olevasta kahvilasta kuuli Asbjörn\nKrag kaukaista hillittyä erilaisten äänten melua, hälinää ja soittoa.\nOli alettu soittaa Baijerin kansallislaulua, ja yleisö lauloi mukana.\nKaupungissa vallitsi juhlatunnelma.\n\nKello puoli kymmenen kulki eräs korkeakauluksiseen, isoruutuiseen\nviittaan puettu olento ovenvartijan huoneen ohi. Se oli herra Brenner.\nHänellä oli hoikka keppi kädessä, johon hän nojautui. Hän ontui hiukan\ntoista jalkaansa. Oli selvää, että revolverin kuulan tekemä haava\nvaivasi häntä.\n\nAsbjörn Krag oli riisunut päältään tarjoilijan takin ja pysäytti hänet\nsanoen:\n\n\"Anteeksi, herra, mutta ettekö ole herra Brenner?\"\n\nBaijerilainen katsoi hämmästyneenä häneen. \"Kyllä. Mitä tahdotte?\"\n\n\"Minä tahtoisin mielelläni puhua sisarenne kanssa\", sanoi Asbjörn Krag,\n\"olen poliisi.\"\n\nHerra Brenner pelästyi suuresti, kun hän kuuli poliisia mainittavan --\nseikka, jonka Asbjörn Krag heti huomasi.\n\n\"Eikö teistäkin ole hiukan liian myöhäistä häiritä nyt neitiä?\" sanoi\nhän. \"Enkö minä voi palvella teitä?\"\n\n\"Asia koskee hyökkäystä Kuninkaan näköalapaikalla.\"\n\nHerra Brenner hymyili.\n\n\"Vai niin, tuota vähäpätöistä seikkaa.\"\n\n\"Se ei ole ollenkaan vähäpätöinen seikka, hyvä herra. Se on hyvin\nvakava ryöstötapaus. Kaiketikin haluatte, että poliisi ryhtyy asiaan?\"\n\n\"Ei, sitä emme halua, en minä eikä minun sisareni. Rahamäärä, jonka\nmenetimme, oli vain vähäpätöinen, kaiken kaikkiaan ainoastaan muutamia\nsatoja kruunuja. Sellainen vahinko ei haittaa meitä vähintäkään. Ja\nkoska me aiomme lähteä huomenna, emme välitä olla missään tekemisissä\npoliisin kanssa.\"\n\n\"Hyvä, ettekö tahdo antaa meille rosvojen tuntomerkkejä?\"\n\n\"En, sitä en todellakaan voi. Kaikki tapahtui niin äkkiä. En edes\ntiedä, oliko niitä kaksi vai kolme. Kaikissa tapauksissa olivat he\nhyvin puettuja ja naamioituja. Toisella oli vaalea parta. Siinä on\nkaikki mitä minä voin teille ilmoittaa.\"\n\n\"Se ei ole paljon.\"\n\n\"Olette oikeassa, siinä ei ole paljon.\"\n\n\"Mitä esineitä on varastettu?\"\n\nHerra Brenner näytti hämmästyvän.\n\n\"Se on jokseenkin samantekevää\", sanoi hän, \"kun emme missään\ntapauksessa halua poliisin sekautumista.\"\n\n\"Eikö teidän sisarenne teräslaukku ole varastettu?\"\n\nHerra Brenner vavahti. Hän kiivastui äkkiä.\n\n\"Tahdon sanoa teille kerta kaikkiaan\", huudahti hän, \"että se ei koske\nteitä vähintäkään. Te teette viisaimmin, ettette sekaannu siihen, mitä\nminä ja sisareni teemme. Tunnen kyllä teidät. Te juuri pysähdytitte\nhänen kuninkaallisen korkeutensa vaunut eilen iltapäivällä.\"\n\nAsbjörn Krag harmistui hiukan toisen epähienosta esiintymisestä.\n\n\"Luulen\", vastasi kristianialainen salapoliisi, \"että hänen\nkuninkaallisella korkeudellaan on syytä olla tyytyväinen menettelyyni.\"\n\n\"Vai silleen, luuletteko niin\", sanoi herra Brenner samassa mennen\novelle.\n\nHän poistui jäähyväisiä sanomatta.\n\nAsbjörn Krag riensi nopeasti ovenvartijan huoneeseen, heitti\nolkapäilleen keltaisen viitan, vaihtoi hatun ja kiinnitti nopeasti\nleukaansa täysiparran. Senjälkeen hän syöksyi ulos kadulle.\n\nHerra Brenner ei ollut ennättänyt kovin pitkälle. Krag näki hänen\nedellään. Baijerilainen ontui hiukan, mutta koetti salata sitä\nnojautuen keppiinsä.\n\nValepuku, minkä Asbjörn Krag noin ohimennen oli voinut hankkia, oli\ntietysti huono, mutta menetteli kyllä pimeässä.\n\nHän seurasi herra Brenneriä sopivan matkan päässä. Tämä kääntyi pari\nkertaa ympäri, mutta ei tuntenut häntä. Asbjörn Kragin suureksi\nkummastukseksi ohjasi herra Brenner askeleensa suoraan linnaa kohden.\n\nAsbjörn Krag tunnusteli, oliko hänellä revolveri mukanaan. Oli...\nSaattoiko hävyttömän hyväkkään tarkoitus todellakin olla linnaan\ntunkeutuminen ja murha? Kristianialainen salapoliisi joudutti\naskeleitaan ja onnistui pääsemään lähemmäksi Brenneriä. Tänä iltana oli\npaljon väkeä liikkeellä, mutta Kragin oli helppo tuntea herra Brenner\nhänen isoruudukkaisesta takistaan ja liikkaavasta käynnistään.\n\nEnnenkuin Asbjörn Krag oli ennättänyt selvästi käsittää, miten se\ntapahtui, oli Brenner mennyt linnanportista sisälle. Hän näytti linnan\nvahdille käyntikorttinsa, jolloin tämä kunniaa tehden laski hänet\nsisälle. Myöskin Asbjörn Krag päästettiin sisälle, kiitos\npoliisipiletin, mikä hänellä oli. Mutta nyt hän oli kadottanut herra\nBrennerin näkyvistään. Hänelle ilmoitettiin, että Brenner oli mennyt\nlinnan itäiseen kylkirakennukseen, missä prinssi asui. Luultiin, että\nhän jo oli päässyt prinssin puheille.\n\nKalpeana tuskasta ja mielenliikutuksesta riensi Asbjörn Krag käytävien\nlävitse.\n\n\n\n\nXII.\n\nMITÄ SALAPOLIISI NÄKI.\n\n\nVastaanottohuoneen ovella Krag tapasi päivystävän ajutantin -- saman\nherran, jonka kanssa hän oli puhunut edellisenä päivänä.\n\nAsbjörn Krag tahtoi tunkeutua sisälle, mutta upseeri pidätti hänet\nhymyillen ja sanoi:\n\n\"Ei, hyvä herra, meidän täytyy kuitenkin hiukan pitää kiinni\nhovitavoista. Hänen kuninkaallinen korkeutensa ei ota vastaan näin\nmyöhään.\"\n\n\"Anarkisti!\" kuiskasi Asbjörn Krag, \"ettekö ole nähnyt anarkistia!\"\n\nUpseeri suhtautui salapoliisin huudahdukseen hyvin tyynesti.\n\n\"En, minun täytyy todellakin tunnustaa, etten ole nähnyt\", sanoi hän.\n\n\"Ettekö ole nähnyt erästä herraa isoruutuisessa viitassa, herraa, joka\nhieman ontui?\"\n\n\"Ontuiko hän hiukan?\" kysyi upseeri rypistäen keveästi silmäkulmiaan.\n\n\"Kyllä, hän on tunkeutunut linnaan väärällä passilla.\"\n\n\"Luuletteko niin?\"\n\n\"Älkää ottako sitä seikkaa niin tyynesti!\" huudahti Asbjörn Krag, joka\nodotti joka silmänräpäys saavansa kuulla laukauksen pamahtavan prinssin\nhuoneessa. \"Viittaan puettu mies on sen nuoren naisen veli, johon\nMünchenin poliisi on kiinnittänyt meidän erikoista huomiotamme.\"\n\n\"Todellakin? Mikä on nuoren naisen nimi?\"\n\n\"Rosa Brenner.\"\n\nMitä tuo oli? Eikö upseeri vavahtanut? Asbjörn Krag tarkasteli häntä\nterävästi.\n\n\"Rosa Brenner\", mumisi ajutantti, \"sitä nimeä en voi muistaa\naikaisemmin kuulleeni.\"\n\nAsbjörn Kragin piti juuri vastata, kun hän samassa silmänräpäyksessä\nkaukana käytävässä näki etsimänsä miehen -- herra Brennerin.\n\nHän meni aivan tyynesti poispäin leveää rappukäytävää kohden. Hän oli\nulosmenossa. Hän oli toimittanut asiansa. Mutta minkä asian?\n\nAsbjörn Krag seurasi hänen perässään. Kun herra Brenner tuli ulos\nlinnanportista, nosti hän ylös takinkauluksensa. Hän nyökäytti\nvahtisotilaalle ja käveli reippain askelin alas linnanmäkeä.\n\nMutta nyt huomasi Asbjörn Krag omituisen seikan. Herra Brenner ei enää\nontunut. Muutoin oli hän samanlainen. Isoruutuinen viitta oli sama,\nkeppi ja hattu niinikään. Mutta hän ei ontunut. Hän päinvastoin käveli\nnotkeasti kuin koulupoika. Miten kaikki tämä soveltui yhteen?\n\nMies kulki aivan samoja katuja kuin oli tullut katsomatta oikealle tai\nvasemmalle. Hänellä oli selvästi määrätty päämaali.\n\nAsbjörn Krag seurasi häntä tarkkaavaisesti ja suurimmalla\njännityksellä. Viimeisten minuuttien elämykset olivat saattaneet hänen\najatuksensa täydelliseen sekasortoon.\n\nHerra Brenner meni hotelliin. Asbjörn Krag seurasi aivan kantapäillä.\nBrenner pysähtyi ensin itävaltalaisten huoneen ulkopuolelle. Tuntui\nsiltä, kuin hän olisi tahtonut kuulla, mitä nämä siellä sisällä\ntekivät. Sen jälkeen riensi hän äkkiä omalle ovelleen ja naputti.\n\nSelvä ja kirkas \"astukaa sisään!\" kuului sisäpuolelta. Ja herra Brenner\navasi oven ja astui huoneeseen. Asbjörn Krag jäi seisomaan kokonaan\nhämmentyneenä.\n\n\"Hänhän ei ontunut! Hänhän ei ontunut! Hänhän oli reipas kuin reippain\nvoimistelija!\"\n\nHänen päänsä meni pyörälle. Mitä saattoi kaikki tämä merkitä? Kuinka\nuskalsi tuo anarkisti myöhään illalla mennä linnaan? Miksi hän ei\nontunut? Kenties oli hyökkäys Kuninkaan näköalapaikalla vain\nteeskenneltyä? Teeskenneltyä! Krag raapi päätään. Mutta minkä vuoksi...\nminkä vuoksi? Joka tapauksessa saattoi sillä tavoin selittää sen\nseikan, ettei Brenner tahtonut ilmaista ryöstöhistoriaa poliisille.\nOliko se teeskenneltyä, sen seikan hän pian ottaisi selville.\n\nKragin täytyikin myöntää itselleen, että koko ryöstöjuttu tuntui hyvin\nseikkailumaiselta ja uskomattomalta. Jo niissä selityksissä, joita\nhänen oli onnistunut viekoitella herra Brenneriltä, oli silminnähtäviä\nristiriitaisuuksia. Mutta mitä hyödytti sitten lainkaan sepustaa\njotakin tuollaista?\n\nSilloin tuli hotellin ovenvartija ja herätti hänet mietteistään.\n\n\"Kuulkaahan nyt\", kuiskasi hän loistavin silmin, \"enkö minä ole ollut\nkunnon mies?\"\n\n\"Kuinka sitten? Oletteko tehnyt joitakin uusia havaintoja?\"\n\n\"En, mutta voin päästää teidät itävaltalaisten huoneisiin.\"\n\n\"Sen kyllä uskon. Olen itse ollut siellä tarjoilijana, mutta se ei ole\nminua vähääkään hyödyttänyt.\"\n\n\"Mutta minä järjestän asiat niin, että te saatte olla siellä\nnäkymättömänä.\"\n\n\"No, sitä sopii kuulla. Kuinka olette ajatellut sen järjestää?\"\n\n\"Te tiedätte, että itävaltalaisilla on hallussaan huoneet numero 21\nja 22?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Tällä kertaa he oleskelevat huoneessa numero 21, siinä, jonka seinän\ntakana on neiti Brennerin huoneisto. Toiseen huoneeseen voin päästää\nteidät. Ovi on avoinna. Sieltä voitte kuulla, mitä itävaltalaiset\npuhuvat.\"\n\n\"Erinomaista! Menkäämme heti sinne sisälle!\"\n\nOvenvartija seurasi Asbjörn Kragia siihen huoneeseen, missä tämä itse\noli asunut viime yön. Siitä johti ovi numeroon 22. Tämä ovi oli tähän\nsaakka ollut lukittuna. Avain oli itävaltalaisten huoneessa. Mutta nyt\noli ovenvartijan onnistunut saada oven raolleen.\n\nJo Asbjörn Kragin huoneesta he voivat kuulla itävaltalaisten puhelua.\nSalapoliisi voi selvästi erottaa Leo Carstenin terävän äänen.\n\n\"Olkaa varovainen, olkaa varovainen\", kuiskasi ovenvartija, \"jos he\nsaavat kuulla teidän olevan täällä, on sekä teidän että minun loppuni\nlähellä.\"\n\n\"Menkää pois\", vastasi Krag, \"ja sallikaa minun jäädä yksin heidän\nkanssaan.\"\n\nOvenvartija hiipi pois äänettömästi kuin kissa. Kristianialainen\nsalapoliisi oli nyt sisällä itävaltalaisten toisessa huoneessa. Hän\npuristi revolveriaan suonenvedontapaisesti. Myöskin toiseen huoneeseen\nvievä ovi oli raollaan. Sieltä tulvehti kirkas valo. Asbjörn Krag hiipi\nhiljaa aina oven rakoselle asti. Hän saattoi selvästi nähdä molemmat\nitävaltalaiset. He seisoivat sen seinän vieressä, joka erotti heidän\nhuoneensa Rosa Brennerin huoneesta. Iso vaatekaappi oli työnnetty\nsivulle. Siitä kohden, missä tämä kaappi oli seissyt, oli suuri kappale\nseinää sahattu pois. Ainoastaan seinäpaperi Rosa Brennerin huoneessa\npeitti aukon.\n\n\"Niinpä ainakin yhteen seikkaan nähden olin oikeassa\", tuumi Asbjörn\nKrag ojentautuen samalla eteenpäin ja kuunnellen. \"Roistot ovat\nrepineet seinän. Mutta mitähän kummaa heillä oikeastaan on tekeillä?\"\n\nMolemmat itävaltalaiset kävelivät varpaisillaan edestakaisin huoneessa,\ninnokkaasti puuhaten jotakin. He olivat luultavasti aivan äskettäin\nsiirtäneet kaapin, sillä he alkoivat nyt puhella kuiskaamalla peläten\nettä Rosa ja hänen veljensä kuulisivat.\n\nMutta Asbjörn Kragin onnistui kuitenkin kuulla yhtä ja toista siitä\nmitä he sanoivat. Leo Carsten oli selvästi heistä toimeliaampi. Asbjörn\nKrag kuuli hänen kuiskaavan:\n\n\"Parissa minuutissa on kaikki selvänä. Onko sinulla tulitikkuja?\"\n\n\"Kyllä\", vastasi toinen tulitikkulaatikkoa helistellen.\n\nCarsten otti sen mustan laatikon, minkä Asbjörn Krag aikaisemmin oli\nhuomannut, ja asetti sen seinässä olevaan aukkoon.\n\n\"Nyt laukaisemme\", kuiskasi hän, \"ajattelehan miten säälittäviltä he\nnäyttävät siellä sisällä...\"\n\nAsbjörn Krag vapisi jännityksestä. Mitä tehdä? Jos laatikko sisälsi\nhelvetinkoneen, olisi siitä, että hän hyökkäisi itävaltalaisten\nkimppuun, vähän hyötyä. He saisivat sen kuitenkin räjähtämään\nheittämällä sen suoraan tapetin lävitse. Mutta jotakin täytyi hänen\ntehdä. Ja se salamannopeasti. Hän piti parhaimpana varoittaa molempia\nnuoria ihmisiä siitä vaarasta, joka uhkasi heitä.\n\nHän juoksi sen tähden takaisin samaa tietä kuin oli tullut, riensi Rosa\nBrennerin ovelle ja hyökkäsi sisään.\n\nRevolveria piti hän valmiina kädessään, mutta samassa silmänräpäyksessä\nkun hän astui huoneeseen, putosi se kilahtaen lattialle. Niin suuresti\nhämmästyi hän sitä näkyä, mikä häntä kohtasi.\n\nTuolla -- vastapäätä häntä, istui müncheniläinen kaunotar komeassa\niltapuvussa. Ja polvillaan hänen edessään, pää neidin sylissä -- oli\nhänen kuninkaallinen korkeutensa, prinssi.\n\n\n\n\nXIII.\n\nSELVITYS.\n\n\nSilloin kuului äkkiä sähisevä ääni, jota seurasi heikko paukaus.\nSekunnin ajan valaisi huonetta loistava valo. Senjälkeen sammui se\ntaas. Kragin silmiä aluksi häikäisi. Mutta nyt hän myöskin ymmärsi,\nmitä oli tekeillä. Tilanne oli valokuvattu. Salamannopeasti käsitti\nhän, kuinka väärin oli arvostellut tilannetta.\n\nMutta nyt hän ymmärsi...\n\nPrinssi syöksyi ylös, hyvin säikähtyneenä ja nuori nainen kiiruhti\nkovasti huutaen toiseen huoneeseen. Hänen kuninkaallinen korkeutensa\ntahtoi syöksyä Asbjörn Kragin kimppuun, mutta salapoliisi esti hänet\nsiitä.\n\n\"Mitä tämä merkitsee!\" huudahti prinssi. \"Tämä on nyt jo kolmas kerta,\nkun te sekaannutte minun asioihini. Ettekö siis koskaan saata lakata\ntuosta ikuisesta murhayritys-lorusta!\"\n\n\"Teidän kuninkaallinen korkeutenne\", vastasi Asbjörn Krag, \"valitan\nsuuresti, että olen aikaansaanut tämän kiusallisen näytelmän. Mutta\nvoin vakuuttaa teille, että se olisi tapahtunut ilmankin minun\nsekaantumistani asiaan.\"\n\n\"Mitä te tarkoitatte?\"\n\nPrinssi käveli kiivaasti edestakaisin, kuohuen raivosta.\n\n\"Tarkoitan paukausta ja valoa.\"\n\n\"Niin, mitä se oli? Ammuttiinko revolverilla?\"\n\n\"Ei\", vastasi Asbjörn Krag, \"mutta täällä oli valokuvaajia.\"\n\nHän juoksi siihen paikkaan, mistä seinä oli sahattu auki ja repäisi\npois seinäpaperin. Aukon takana seisoivat molemmat itävaltalaiset. Leo\nCarsten piti vielä kameraa kädessään. Hän hymyili ivallisesti ja\nylimielisesti. Asbjörn Krag koetti temmata koneen häneltä, mutta\nCarsten esti hänet siitä uhaten revolverillaan.\n\nMyöskin kristianialainen salapoliisi kohotti revolverinsa.\n\nLuultavasti olisivat he molemmat seuraavassa silmänräpäyksessä\nampuneet, jollei hänen kuninkaallinen korkeutensa olisi itse suurella\nkylmäverisyydellä asettunut molempien revolverinsuiden väliin. Krag ja\nCarsten antoivat aseiden vaipua. Prinssi oli käynyt hyvin kalpeaksi,\nmutta kaikesta huolimatta oli hän se, joka nyt hallitsi tilannetta.\n\nHän katsoi kelloaan.\n\n\"Minun matkani tapahtuu tunnin kuluttua\", sanoi hän, \"siihen mennessä\ntäytyy tämän asian olla järjestyksessä.\"\n\nKääntyen itävaltalaisten puoleen hän jatkoi: \"Olkaa hyvät, herrat\nvintiöt, ettekö tahdo tulla lähemmäksi...\"\n\nHän katsahti Leo Carsteniin ja vavahti ankarasti.\n\n\"Te!\" huudahti hän. \"Oletteko te nyt täällä!\"\n\nLeo Carsten kumarsi.\n\n\"Elämä, teidän korkeutenne, elämä on muuttuvainen kuin ilma ja tuuli.\"\n\n\"Sulkekaa kaikki ovet!\" jatkoi prinssi.\n\nKäskyä toteltiin.\n\nItse meni hän senjälkeen Rosa Brennerin luo. He kuiskailivat hetkisen\nkeskenään. Kun hän tuli jälleen takaisin, oli hän, jos mahdollista\nvielä kalpeampi. Hän sulki huolellisesti oven jälkeensä ja veti eteen\npaksut silkkiverhot, niin ettei neiti Brenner kuulisi mitä he puhuivat.\n\nSiinä seisoivat nyt nuo neljä miestä ja mittailivat toisiaan silmillään\nikäänkuin kaksintaistelijat ennen taistelua. Leo Carsten oli mahtavin.\nHän nojasi rentona tuolinselkämystä vastaan. Kamera roikkui edelleen\nhänen kädessään. Asbjörn Kragin kasvoilla oli raivon ilme. Prinssi\nnäytti epätoivoiselta. Ja mitä paksuun itävaltalaiseen tuli, ei hän\nkäsittänyt paljoakaan koko jutusta. Hän muistutti kiukkuista härkää,\njoka siinä vihaisesti mulkoillen katseli Asbjörn Kragia.\n\n\"Vai niin, te aioitte ampua, herrani\", huudahti prinssi lopuksi,\n\"tiedättekö te, mitä seurauksia siitä olisi ollut...\"\n\n\"Omasta puolestani tiedän ainakin\", vastasi Asbjörn Krag, osoittaen Leo\nCarstenia, \"että tuo mies ei sen jälkeen enää kauempaa olisi ollut\nelävien joukossa.\"\n\nHänen kuninkaallinen korkeutensa kohautti olkapäitään.\n\n\"Se ei minua ollenkaan liikuta\", vastasi hän.\n\n\"Mutta jos te olisitte ampunut, olisivat luonnollisesti hotellin\npalvelijat heti saapuneet juoksujalkaa -- ja mitä he olisivat\nlöytäneet! Minut, prinssin, naisen kammiossa parin roiston ja\npoliisimiehen seurassa. Sepä olisi ollut hieno häväistysjuttu! Ei,\nsopikaamme, herrat. Kun me hetkisen perästä jätämme tämän huoneen, ei\nkellään saa olla tietoa siitä, mitä on tapahtunut.\"\n\nKääntyen Leo Carstenin puoleen kysy hän:\n\n\"Kuinka paljon te siis pyydätte?\"\n\n\"Erikseen vai kaikesta yhteensäkö?\"\n\nPrinssi puristi kätensä nyrkkiin.\n\n\"Kaikesta yhteensä!\" sanoi hän.\n\n\"Vaitiolosta, varastetuista papereista, valokuvista, kaikesta!\"\n\nLeo Carsten hymyili.\n\n\"Sitä on vaikea yht'äkkiä sanoa\", sanoi hän, \"liikeyritys on hyvin\nsuuri. Minulla on aina tapana myydä sellaisia asioita enimmän\ntarjoaville.\"\n\nPrinssi tahtoi hyökätä hänen kimppuunsa, mutta nyt oli Asbjörn Krag\nkylmäverisin. Hän astui väliin.\n\n\"Teidän kuninkaallinen korkeutenne\", sanoi kristianialainen\nsalapoliisi, \"olen aina tähän saakka ollut väärässä, mitä tähän juttuun\ntulee. Mutta nyt on kaikki minulle päivänselvää. Saanko luvan tehdä\nerään ehdotuksen?\"\n\nPrinssi katseli häntä tutkivin silmäyksin. Leo Carsten ei suonut\nhänelle edes silmäystä.\n\n\"Mutta ensin täytyy minun saada vastaus muutamiin kysymyksiin\", jatkoi\nKrag.\n\n\"Kysykää! Me voimme vastata kaikkeen\", sanoi Leo Carsten.\n\n\"Ei voida auttaa, että minun on oltava epähieno\", sanoi salapoliisi,\n\"se on aivan välttämätöntä. Ensinnäkin tahdon kysyä teidän\nkuninkaalliselta korkeudeltanne, tiesittekö, että Rosa Brenner tulisi\nKristianiaan samaan aikaan kuin tekin.\"\n\n\"Sen kyllä tiesin. Olimme sopineet siitä, että kohtaamme toisemme\ntäällä ja -- eroamme. Niinkuin te kenties tiedätte neuvotellaan\nparhaillaan minun ja erään suuren valtakunnan prinsessan avioliitosta.\nOli välttämätöntä katkaista minun ja neiti Rosan välinen suhde. Ja nyt\nolemme sekä neiti Rosa että minä sopineet keskenämme. Hän oli itse\nesittänyt, että hän jättäisi minulle takaisin muutamia kirjeitä, jotka\nvoisivat saattaa minut huonoon valoon siinä tapauksessa, että ne\njoutuisivat tunnottomien henkilöiden käsiin.\"\n\n\"Ja nämä kirjeet olivat hänen teräslaukussaan?\"\n\n\"Niin\", vastasi prinssi, \"vahvassa teräslaukussa, jota hän kantoi\nolkahihnassa. Varmemmaksi vakuudeksi olin kehoittanut häntä sallimaan\nveljensä matkustaa seurassaan.\"\n\n\"Tiesikö joku muu noista kirjeistä?\"\n\n\"Otaksun\", vastasi prinssi, \"että hänen majesteettinsa tiesi, että\nneidillä oli hallussaan muutamia kirjeitä.\"\n\nNyt yhtyi Leo Carsten puheeseen.\n\n\"Pidän sopimattomana\", sanoi hän ylimielisesti, \"että minun päämieheni\nyksityisasioista keskustellaan tällä tavalla.\"\n\nPrinssi hätkähti.\n\n\"Ajattelin juuri sitä\", mutisi hän.\n\nAsbjörn Krag kääntyi nyt Leo Carstenin puoleen.\n\n\"Siis kuningas on ottanut teidät palvelukseen?\" kysyi hän.\n\n\"Niin, meidät molemmat\", jatkoi Carsten samalla osoittaen\nseuralaistansa, tyhmää, lihavaa itävaltalaista.\n\n\"Voin selittää sen siten\", sanoi prinssi, \"että hänen majesteettinsa\nepäluuloisuuteen taipuvaisuudessaan on pelännyt, ettei minun onnistuisi\nsaada kirjeitä neiti Brenneriltä. Hän nauroi, kun kerroin, että neiti\nBrenner itse oli esittänyt tällaista menettelyä, koska hän pelkäsi,\nettä kirjeet joutuisivat tunnottomien ihmisten käsiin. Senvuoksi on hän\nomasta aloitteestaan ryhtynyt toimiin saadakseen kirjeet haltuunsa. Hän\non sitä varten ottanut nämä molemmat roistot palvelukseensa. Siinä on\nhänen majesteettinsa iskenyt kirveensä kiveen, hän, joka muutoin on\nsangen viisas ja selväjärkinen mies.\"\n\nKääntyen Leo Carsteniin sanoi prinssi:\n\n\"Mutta eihän hänen majesteettinsa ole kehoittanut teitä seuraamaan\nminua voidaksenne sopivassa tilaisuudessa valokuvata minut jossakin\nmieltäkiinnittävässä tai harmillisessa tilanteessa.\"\n\n\"Ei suinkaan\", vastasi Leo Carsten häikäilemättömästi hymyillen, \"se on\nmeidän omaa keksintöämme.\"\n\n\"Arvelimme, että valokuvasta voisi olla meille hyötyä.\"\n\n\"No hyvä\", jatkoi prinssi, \"kun arvoisain herrain onnistui Krokklevenin\nmatkalla ryöstää neiti Brenneriltä tuo kallisarvoinen teräslaukku, tuli\ntapaamisemme vielä välttämättömämmäksi kuin muuten. Neiti kirjoitti\nminulle siitä. Päätin heti tulla hänen luokseen osaksi sanoakseni\nhänelle jäähyväiset, osaksi puhuakseni varastetuista kirjeistä. Minähän\nen voinut tehdä tätä vierailua koko maailman nähden, ja senvuoksi tulin\npakotetuksi järjestämään sen toisella tavalla. Hänen veljensä tuli\nlinnaan. Minä otin hänen viittansa ja hattunsa ja onnistuin sillä\ntavalla hiipimään pois linnasta.\"\n\n\"Siksi hän ei siis ontunut\", mutisi Asbjörn Krag.\n\n\"Mitä sanoitte?\"\n\n\"Ah, en mitään.\"\n\n\"Saadaksemme asian nopeasti ratkaistuksi\", jatkoi prinssi, \"paljonko\nvaaditte, herrat?\"\n\n\"Päämiehemme...\", aloitti Leo Carsten.\n\nPrinssi keskeytti hänet.\n\n\"Niin, jos te todellakin aiotte antaa kirjeet hänen majesteetilleen,\nniin onhan se hyvä. Onko palkkio tuosta kepposesta määrätty etukäteen?\"\n\n\"On.\"\n\n\"Ja te tahdotte antaa hänen majesteetilleen kirjeet tuosta hinnasta?\"\n\nLeo Carsten alkoi nauraa.\n\n\"Mitä nauratte?\" kysyi prinssi kärsimättömänä.\n\n\"Nauran vain ajatukselle, että luovuttaisimme kirjeet tuohon\nnaurettavaan hintaan.\"\n\n\"Ajattelin juuri sitä\", sanoi prinssi, ottaen samalla hattunsa ja\nvetäen hansikkaat käteensä.\n\n\"Silloin ei teillä, herra salapoliisi, ole muuta tehtävää kuin täyttää\nvelvollisuutenne. Nämähän ovat kaksi katalaa rahojenkiristäjää, jotka\nansaitsevat mitä ankarimman rangaistuksen.\"\n\n\"Epäilemättä, teidän kuninkaallinen korkeutenne\", vastasi Leo Carsten,\n\"mutta, onnettomasti kyllä, olemme nyt hänen majesteettinsa\nsuojeluksessa. Meillä on paperit siitä. Meidän tarvitsee vain kääntyä\nkonsuliviraston puoleen.\"\n\n\"Konsulivirasto ei toimi vastoin minun käskyjäni.\"\n\n\"Vai niin, silloin saamme heti kuulla häväistysjutun, teidän\nkuninkaallinen korkeutenne, verrattoman häväistysjutun, oikean\nmaailmanskandaalin.\"\n\nPrinssi puri huultaan.\n\n\"Mitä siis tahdotte minun tekevän?\" lausui hän.\n\n\"Kirjeitä ei toistaiseksi julkaista. Ainakaan ei ennenkuin kaikki\nmahdolliset neuvottelut ovat rauenneet. Mehän voimme jatkaa\nneuvottelujamme Münchenissä, teidän kuninkaallinen korkeutenne. Siellä\nmeidän ei tarvitse pelätä nokkaviisaan poliisin sekaantumista.\"\n\n\"Luonnollisesti en tahdo enempää puhua kanssanne\", sanoi prinssi,\n\"tahdotteko olla hyvä ja heti lähteä tästä huoneesta.\"\n\nAsbjörn Krag oli nyt äkkiä kuullut virkaveljensä Harald Breden äänen\noven takaa. Hän tiesi, että ovenvartija oli ilmoittanut asiasta Harald\nBredelle. Hän sekaantui nyt keskusteluun tavalla, joka vaikutti yhtä\nyllättävästi itävaltalaisiin kuin prinssiinkin.\n\n\"Peli ei vielä ole voitettu, herrani\", sanoi Asbjörn Krag, kääntyen\nmolempiin roistoihin päin. \"Minulla on ollut onni seurata herrojen\ntekemisiä ja jättämisiä näinä päivinä. Ja minun on muun muassa\nonnistunut saada tietooni erinäisiä lausuntoja, joita herrat,\nvaromattomasti kyllä, ovat suustaan päästäneet, kuten esim. että te\ntulisitte lyömään kaksi kärpästä yhdellä iskulla j.n.e. Sillä te kaiken\ntodennäköisyyden mukaan tarkoititte sitä, että ensin kiristäisitte\nrahoja hänen majesteetiltaan ja sitten prinssiltä, myydäksenne\nlopullisesti kirjeet jollekin kolmannelle henkilölle, joka tarjoaisi\nniistä enimmän.\"\n\n\"Olette oikeassa\", sanoi Leo Carsten häikäilemättömästi, \"mutta\nriippuuhan kaikki tuo meidän vastaisista neuvotteluistamme. Eihän ole\nmahdotonta, että pääsemme sovintoon. Mutta tunnustan, että\nvaatimuksemme eivät ole pienet.\"\n\n\"Muista lausunnoistanne\", jatkoi Asbjörn Krag levollisena, \"voin\nesimerkiksi mainita yhden: että prinssin veri tulee vuotamaan...\"\n\nCarsten nyökkäsi taasen myöntävästi.\n\n\"Kaiken tämän\", sanoi Krag, \"olisi pitänyt kauan ennen herättää minun\nepäluuloani, myönnän sen. Kenties minun olisi silloin onnistunut tehdä\ntyhjäksi näiden herrojen häpeämätön yritys. Kuitenkin olen siten saanut\ntilaisuuden koota molempia herroja vastaan joukon aineksia, joista voi\nkoitua yhtä ja toista hyötyä.\"\n\nPrinssi oli ottanut viittansa hartioilleen.\n\nKrag saattoi nyt kuulla useampien salapoliisien keskustelevan oven\ntakana ja puhui senvuoksi tahallaan niin kovasti, että sekä Harald\nBrede että muut kuulisivat. Hän sanoi:\n\n\"Mikäli voin ymmärtää, on tällä kertaa viisi -- kuusi salapoliisia\novien ulkopuolella.\"\n\nPrinssi rypisti otsaansa.\n\n\"Pysykää tyynenä, teidän kuninkaallinen korkeutenne. Lähtiessänne tästä\nhuoneesta, lähdette herra Brennerinä. Ei kukaan saa tietää, että olette\nollut täällä.\"\n\nLeo Carsten tokaisi väliin:\n\n\"Unohdatte meidät, herra salapoliisi. Ajatelkaahan, jos mieleemme\njohtuisi salaisuuden paljastaminen.\"\n\n\"Siihen te ette koskaan tule saamaan tilaisuutta\", sanoi Asbjörn Krag,\n\"koska tuumin vangita teidät.\"\n\n\"Minä toivon, ettei sitä tapahdu\", keskeytti prinssi, \"en halua mitään\nhäväistysjuttua.\"\n\nLeo Carsten nauroi.\n\n\"Siitä voitte itse nähdä\", virkkoi hän. \"Prinssikin on eronnut teistä.\nVarmemmaksi vakuudeksi tahdon vielä kerran huomauttaa teitä siitä, että\nolemme mahtavan kuninkaan suojeluksessa. Me olemme täällä hänen\ntoimestaan. Paperimme osoittavat sen. Vangitseminen ainoastaan\nhäpäisisi teitä itseänne.\"\n\n\"Paperit, jotka teillä ovat\", sanoi Krag, \"ovat varmaankin annetut\nherroille Bleibille ja Wilkensille.\"\n\n\"Niin, ne ovat nimemme.\"\n\nAsbjörn Krag katsoi Leo Carstenia.\n\n\"En tiedä, mikä lihavan toverinne nimi on\", sanoi hän, \"mutta teidän\nnimenne kaikessa tapauksessa on kokonaan toinen kuin miksi sen\nsanotte.\"\n\nNäin sanoen hän riisti vale-itävaltalaisen päästä peruukin.\n\n\"Leo Carsten!\" huudahti hän. \"Ettekö nyt näe, ettette olekaan kokonaan\nvoittanut peliä? Mitä vielä, kas niin, olkaa nyt hypistelemättä\nrevolverianne. Jos ammutte, ampuvat salapoliisit teidät\nsilmänräpäyksessä kuin koiran. Ei, rakas Leo Carsten, kuinka suuri\nkansainvälinen rikoksellinen lienettekin, esiinnyitte te aivan liian\nrennosti Kristianiassa.\"\n\nTuo niin äkkiä paljastettu Leo Carsten tuli kalpeaksi kuin ruumis. Hän\nnojautui raskaasti tuolinselkämykseen.\n\n\"Joskin sihteeri Wilkens on kuninkaallisen suojeluksen alainen, niin ei\nkuitenkaan suurrikollinen Leo Carsten. Ettehän voine luulla, että\nhallitsijalla olisi sellaisia tuttavuuksia. -- Teillä on nyt kaksi\nvaihtoehtoa: joko heti luovuttaa kirjeet ja kamera -- tai myöskin heti\njoutua vangituksi. Ja tiedätte itse, mikä teitä silloin odottaa. Saatte\npuolen minuutin miettimisajan.\"\n\n\"Kuinka paljon olette saanut hänen majesteetiltaan?\" kysyi prinssi.\n\n\"Kymmenentuhatta\", vastasi Leo Carsten.\n\n\"Minä annan teille kaksitoista lisää. Tuokaa vain tänne kirjeet.\"\n\nTuli silmänräpäyksen hiljaisuus. Krag teki sellaisen liikkeen, kuin\nolisi hän aikonut kutsua ulkopuolella olevat salapoliisit, mutta\nsilloin veti Leo Carsten esiin lompakkonsa ottaen siitä pienen\nvaaleanpunaisella silkkinauhalla kiedotun kirjepakan.\n\nHän heitti sen pöydälle ja asetti kameran viereen.\n\nPrinssi tarttui innokkaasti kirjeisiin ja selaili niitä.\n\n\"Hyvä on\", sanoi hän, \"ne ovat tässä kaikki.\"\n\nHän istuutui kirjoituspöydän ääreen ja kirjoitti maksumääräyksen\nkahdelletoistatuhannelle markalle.\n\nKun hän oli kirjoittanut numerot, kysyi hän:\n\n\"Markoissako vai kruunuissa?\"\n\n\"Kruunuissa\", vastasi seikkailija nopeasti.\n\nHänen kuninkaallinen korkeutensa kirjoitti hymyillen sanan. Kun hän\nojensi shekin Leo Carstenille, sanoi hän:\n\n\"Kuinka paljon olette oikeastaan ajatellut pyytää?\"\n\nLeo Carsten, joka taas oli alkanut esiintyä hävyttömänä ja\nvälinpitämättömänä, vastasi:\n\n\"Olisiko teidän kuninkaallisen korkeutenne mielestä satatuhatta ollut\nliian paljon?\"\n\nPrinssi pyysi lainata salapoliisin revolveria.\n\nSaatuaan sen, löi hän revolverinpäällä kameran palasiksi. Senjälkeen\nhän nosti palttoonkauluksen pystyyn.\n\n\"Niin, sitten olemmekin valmiita\", sanoi hän.\n\n\"Minulla on vielä eräs ehto esitettävänä\", sanoi Asbjörn Krag, kääntyen\nLeo Carsteniin, \"se, että te ja teidän ystävänne silmänräpäyksessä\njätätte Kristianian. Lupaukseni hänen kuninkaalliselle korkeudelleen\nestää minua vangitsemasta teitä, koska sellainen toimenpide aivan\nvarmasti herättäisi uudelleen häväistysjutun, jonka me nyt onnellisesti\nolemme saaneet maailmalta peitetyksi. Siis...!\"\n\n\"Mutta\", keskeytti prinssi, \"minä matkustan varsinaisessa junassa klo\n11:10. Pyydän, ettette antaisi näiden herrojen matkustaa samassa\njunassa.\"\n\n\"Hyvä, mutta jo huomisaamuna täytyy teidän olla poissa kaupungista ja\ntästä maasta. Pakoyritys ei auta mitään. Hotelli on salapoliisien\nympäröimä, viereisissä huoneissa on poliisivahteja, samoin käytävässä\nja ulkona kadulla. Herrat voivat siis olla levollisia. Jos nyt olisi\nkeskipäivä, olisitte voineet ajan kuluksi puhaltaa torvea tai poruttaa\nbassoviulua. Nyt, ikävä kyllä, on tuo liian myöhäistä.\"\n\nLeo Carsten katsahti uhkaavasti Asbjörn Kragiin ja sähisi:\n\n\"Kirottu vainukoira, minä kyllä koetan tavata teitä vielä kerran. Ja\nsilloin!\"\n\n\"Niin, kaikin mokomin\", vastasi kristianialainen salapoliisi, \"olisi\ntodellakin erinomaisen hauskaa saada tavata teitä vielä kerran -- kun\nkaikki edut eivät ole niin ehdottomasti minun puolellani kuin tällä\nkertaa ja _kun meitä eivät sido niin monet arveluttavat seikat_.\"\n\nMolemmat seikkailijat vietiin nyt huoneisiinsa ja heille annettiin sen\nlisäksi ankara käsky pysyä sisällä. Jokainen pakoyritys aiheuttaisi\nheti vangitsemisen. Sen jälkeen meni Asbjörn Krag ulos salapoliisien\nluo.\n\nPrinssi viipyi tuokion ottaakseen jäähyväiset neiti Brenneriltä.\n\nKrag toimitti niin, että siviilipukuiset poliisit menivät hiukan\nsyrjään.\n\n\"Mitä on tapahtunut?\" kysyi Harald Brede innostuneena.\n\n\"Paljon\", vastasi Krag. \"Mutta kaikki on nyt selvillä, kaikkeen on\nsaatu vastaus. Nyt ymmärrän Münchenin poliisilaitoksen ihmeellisen\nkäytöksen, ajutantin välttelevän esiintymisen, kaiken.\"\n\n\"Mutta anarkistit?\" kysyi Brede.\n\n\"Ne ovat kadonneet.\"\n\n\"Sitä en voi ymmärtää.\"\n\n\"Ja parasta on, ettet yritäkään ymmärtää\", vastasi hänen virkaveljensä.\n\nBrede heitti Kragiin nopean katseen ja mutisi:\n\n\"Hyvä... Minä olen vakuutettu siitä, etten koskaan saa tietää, kuinka\nkaikki kävi.\"\n\nSamassa silmänräpäyksessä lähti prinssi neiti Brennerin huoneesta\nkulkien käytävän läpi.\n\n\"Mutta tuollahan menee nuori Brenner\", lausui Harald Brede.\n\n\"Niin\", vastasi Krag, \"siellä hän menee.\"\n\n\"Saako hän todellakin lähteä hotellista?\"\n\nKrag nyökkäsi.\n\nÄkkiä tarttui Brede virkaveljensä käsivarteen.\n\n\"Mutta hänhän ei onnu\", huudahti Brede.\n\n\"Ei, hän on jo tullut terveeksi\", vastasi Krag hymyillen.\n\n\"No\", sanoi Harald Brede, \"silloin en enempää kysele.\"\n\n-- -- --\n\nHänen kuninkaallinen korkeutensa matkusti klo 1:10 lähtevässä junassa.\nHän tervehti ystävällisesti läsnäolevia hallitusviranomaisia. Hän oli\ntyyni ja ystävällinen kuten tavallisesti.\n\nAinoastaan muutamat tarkat huomioidentekijät väittivät, että prinssi\noli kalpeampi kuin tullessaan.\n\nJa kokoontuneessa kansanjoukossa havaitsi Asbjörn Krag nuoren, kauniin\nnaisen, jolla oli vihreä sulka hatussa.\n\n\n\n"]