[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f4vOre5LJsc7YOwCgfomFbqbK6gBwsaA3FLDn1Nu_mCY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1904,"Salatiedettä omin päin","Ervast, Pekka (nimim. Pietari Kotka)",1875,1934,"1904-ervast-pekka-salatiedetta-omin-pain","1904__Ervast_Pekka__Salatiedettä_omin_päin","Seitsemän esitelmää","tietokirja",[],[],"fi",1914,null,18566,120333,false,12165,[23],"Occultism",[25,26,27],"Philosophy & Ethics","Psychiatry/Psychology","Religion/Spirituality","\"Salatiedettä omin päin\" by Pekka Ervast is a collection of lectures written in the early 20th century. The book presents a series of explorations into esotericism, focusing on the practical psychology and spiritual experiences of individuals in their search for truth and understanding of the divine. Ervast discusses the allegorical nature of truth-seeking and the unique paths individuals may follow to uncover deeper spiritual connections.  The opening of the work introduces the fundamental theme of seeking truth through a personal and experiential approach to esotericism. Ervast poses questions about how individuals can attain a genuine understanding of the divine and suggests that traditional reliance on the five material senses limits one's exploration. He emphasizes the importance of developing additional perceptual faculties—referred to as the sixth and seventh senses—necessary for grasping the complexities of spiritual life. This section establishes a framework that encourages readers to reflect on their own journeys towards enlightenment, underscoring the unique, subjective experience that defines each seeker’s path. (This is an automatically generated summary.)",[],393,"Seitsemän esitelmän kokoelma tarkastelee salatiedettä käytännöllisenä psykologiana ja henkisenä polkuna. Tekstit opastavat totuuden etsimiseen, itsekasvatukseen sekä teosofiseen maailmankatsomukseen syventymiseen. Teos painottaa yksilön omaa vastuuta ja sisäistä kokemusta henkisen tiedon saavuttamisessa.","Pekka Ervastin 'Salatiedettä omin päin' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 1904. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Sami Sieranoja ja Projekti Lönnrot.","SALATIEDETTÄ OMIN PÄIN\n\nSeitsemän esitelmää\n\n\nPitänyt\n\nPEKKA ERVAST\n\n\n\n\n\nTampereella,\nTeosofinen kirjakauppa,\n1914\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n     Lukijalle\n  I. Ensimäiset ehdot\n II. Ennen vihkimystä\nIII. Jumala\n IV. Älyllinen ja siveellinen puhdistus\n  V. Yliaistillinen elämä\n VI. Uudestasyntyminen Kristuksessa\nVII. Jooga omin päin\n     Alaviitteet\n\n\n\n\nLUKIJALLE.\n\n\nEsitelmät on pidetty ja pikakirjotettu vuonna 1913, viimeinen kesällä\nTeosofisen Seuran vuosikokouksessa, edelliset syksyllä Helsingissä.\nYhteiseksi nimeksi olen pannut \"Salatiedettä omin päin\", koska olen\nsillä tahtonut osottaa, että salatiede ei ole sekotettava \"salaisiin\ntieteisiin\", sillä salatiede on käytännöllistä psykologiaa, joka liikkuu\nihmisen syvimpien henkisten ja uskonnollisten kokemusten alalla ja\nsentähden pysyy salattuna niiltä ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä tai\nuskalla heittäytyä elämän suurten arvojen tutkimiseen.\n\nP. E.\n\n\n\n\n\n\nSALATIEDETTÄ OMIN PÄIN:\n\n\n\n\nI.\n\nENSIMÄISET EHDOT.\n\n\nUudessa Testamentissa kerrotaan Kristuksen sanoneen: \"etsikää, niin te\nlöydätte, anokaa, niin teille annetaan, kolkuttakaa, niin teille\navataan. Sillä se, joka etsii, hän löytää, ja joka anoo, hän saa, ja\nkolkuttajalle avataan\".\n\nMinulta on joskus kysytty: \"millä tavalla meidän pitää etsiä totuutta,\nmillä tavalla voimme päästä totuuden tietoon ja Jumalan tuntoon? Millä\ntavalla voimme tulla vakuutetuiksi teosofisesta maailmankatsomuksesta,\nmillä tavalla todella tulla teosofeiksi?\"\n\nJa tosiaan, kun katselemme niitä ihmisiä, jotka etsivät totuutta,\nhuomaamme, että eivät läheskään kaikki löydä. Niidenkin joukosta, jotka\netsivät totuutta teosofisesta maailmankatsomuksesta, jotka sitä tutkivat\nja siihen syventyvät, monet jonkun ajan kuluttua, vaikkapa vuosien\nkuluttua kääntyvät taas pois ja sanovat: \"ei sieltä löytynyt minulle\ntyydytystä\". Millä tavalla siis niiden, jotka tahtoisivat saada\ntodellista tyydytystä teosofisesta maailmankatsomuksesta, jotka\ntahtoisivat löytää totuuden ja tulla Jumalan tuntoon, millä tavalla\nheidän on etsiminen? Vai ovatko ainoastaan muutamat ihmiset ennakolta\nmäärätyt löytämään? Todella näyttää siltä, että kaikki ihmiset eivät\nsaata tulla teosofiseen maailmankatsomukseen eivätkä löytää sen\ntodellista ydintä.\n\nTavallinen totuudenetsiminen, jota pidetään tieteellisesti pätevänä, on\netsintä, joka käyttäen viittä tunnettua aistiaan ymmärryksen avulla\nluokittelee niitä tosiasioita, joita viiden aistimemme avulla voidaan\ntajuta. Sentähden ihmiset, jotka luottavat viiteen aistimeeseen ja\nsiihen järkeen, joka heillä on, kun tahtovat olla aivan rehellisiä,\ntulevat useimmiten etsiessään materialisteiksi. Elleivät ole\ntilaisuudessa viiden aistimen avulla tekemään havaintoja, joita\nsuorastaan täytyy nimittää yli-aistillisiksi, he sangen ymmärrettävistä\nsyistä tulevat materialisteiksi tai ainakin epäilijöiksi.\n\nMutta tämä materialistinen maailmanselitys ei saata heitä ajan pitkään\ntyydyttää. Se ei täytä heidän sielullisia ja henkisiä tarpeitaan, sillä\nheidän aina täytyy syrjäyttää ja aivankuin tappaa jotakin sielussaan.\nKun ajattelevat kuolemaa, kadotettuaan rakastetun omaisen, kun\najattelevat, että kuoleman tuolla puolla on pelkkä tyhjyys, niin heidän\ntäytyy painaa alas toinen kapinallinen ajatus: \"mutta jos ei kaikki\nsittenkään ole paljasta ainetta?\" Heidän kuten jokaisen ihmisen sisässä\npuhuu kysyvä ääni: \"ei suinkaan kaikki sentään ole mennyttä kuolemassa?\nEiköhän maailmankaikkeudessa sittenkin mahda olla muuta kuin mitä me\naistimilla näemme?\" Tämä ääni on tapettava, kun ihminen jyrkästi tahtoo\npysyä muka tieteellisenä ajattelijana.\n\nOn toisia ihmisiä, jotka ovat tehneet uskonnollisen kokemuksen tunteen\nalalla. He ovat tunteneet joko yksin ollessaan tai n.k. uskonnollisessa\nherätyskokouksessa, että kun he uskovat Jumalan armoon Jeesuksessa\nKristuksessa, heidän sielunsa on pelastunut. He eivät punnitse\ntunnettaan, eivät mietiskele eivätkä katso älyn silmällä, he vain\ntyytyvät sen suomaan hetkelliseen sopusointuun. Mutta heille saattaa\npian tulla järki-epäilys, sellainen silmän avautuminen, että kysyvät\nitseltään: \"vaan onkohan tämä totta? Olenkohan mahdollisesti ollut vain\njonkun harhan nenästä vetämä, olenko vain kuvitellut pelastusta, armoa\nj.n.e.?\" Tällainen epäilys on aina heitä väijymässä.\n\nMeidän täytyy näin ollen sanoa sekä materialisteista että sokeasti\nuskovista, että he eivät ole löytäneet totuutta, joka kestäisi.\n\nTeosofia sanoo: \"minä olen totuus, joka kestää. Kun te tulette\nteosofeiksi, silloin on järkenne valistunut ja tunteenne tyydytetty. Kun\nte oikein osaatte syventyä minuun, teosofiseen maailmankatsomukseen,\nniin olette saaneet sellaisen elämänymmärryksen, joka kestää -- kestää\nkaikissa koettelemuksissa -- kärsimyksen tuskassa ja järjen puhdistavassa\ntulessa.\"\n\nKuinka meidän nyt on määriteltävä teosofista etsimistä ja teosofista\nlöytämistä? Millä tavalla se eroaa suorastaan tieteellisestä tai\ntavallisesta uskonnollisesta etsimisestä? Millä tavalla teosofinen\netsivä elämä kohoaa toisten yläpuolelle?\n\nMe ymmärrämme tämän parhaiten, jos jo olemme teosofeja, jos jo tunnemme\nteosofisen maailmankatsomuksen. Teosofian mukaan ihminen ei ole sama\nkuin fyysillinen ruumis eikä tämä ruumis ole ihmisen ainoa käyttöväline\nvaan ainoastaan yksi useammasta käyttövälineestä. Ihmisen personallisuus\non puettu, niinkuin sanomme teosofisesti, paitsi tähän fyysilliseen myös\nastraliseen eli tunne-käyttövälineeseen ja mentaliseen eli älylliseen.\nTämä merkitsee, että kun ihminen tietää ainoastaan fyysillisestä\nruumiista ja kun hänen tajuntansa on sidottu ainoastaan fyysillisiin\naivoihin, hän ei voi etsiä ja löytää mitään aatetta tai\nelämänymmärrystä, mitään henkistä sisältöä elämälleen, joka tyydyttäisi\nkoko hänen personallisuuttaan, sillä hänen personallinen tajuntansa ei\nelä ainoastaan fyysillisessä käyttövälineessä vaan myös tunne- ja\nälyruumiissa.\n\nJos ihminen ihmisenä -- ja ihminen itse kuuluu inhimillisenä olentona\nkorkeampaan maailmaan, kuin personalliseen \"kolminaismaailmaan\" -- tahtoo\netsiä ja löytää totuutta, täytyy totuuden, jota hän etsii ja jonka hän\nlöytää, tyydyttää paitsi sitä tajuntaa, joka ilmenee fyysillisten\naivojen välityksellä, myöskin sitä puolta personallista tajuntaa, joka\nilmenee tunneruumiin, ja sitä, joka ilmenee älyruumiin välityksellä.\nHänen täytyy saavuttaa sellainen elämänymmärrys, joka valoaalloilla\nsäteilee hänen luokseen viisauden auringosta ei ainoastaan\nfyysillis-eetterisessä maailmassa vaan myöskin astralisessa ja\nälyllisessä. Jos ainoastaan aivotajunta etsii, on etsintä\nmaterialistis-tieteellistä laatua. Jos ihminen on taipuvainen ottamaan\nvastaan vaikutelmia ainoastaan tunneruumiista, on hän tuomittu sokeasti\nuskomaan. Mutta jotta ihminen voisi ymmärtää elämää sillä tavalla, että\nse tyydyttäisi koko hänen personallisuuttaan, täytyy hänen tajuta\ntotuus, tuntea Jumala, sekä fyysillisessä tajunnassa että astralisessa\nja mentalisessa \"alitajunnassa\". Toisin sanoin ihminen ei saa rajottua\nainoastaan viiteen aistimeen, jos hän tahtoo totuutta etsiä, vaan hänen\ntäytyy osata käyttää niitäkin kahta aistinta, jotka eivät ole vielä\nihmiskunnassa heränneet täyteen toimintaan. Kuudes aisti asettaa hänet\nheti yhteyteen uuden eli astralisen maailman voimien kanssa ja seitsemäs\naisti vielä toisen eli älyllisen maailman voimien kanssa. Silloin vasta\nkun hänessä itsessään ovat heränneet nämä kuudes ja seitsemäs aisti, voi\nhän löytää sellaisen elämänymmärryksen, joka häntä täysin tyydyttää.\n\nNyt te sanotte minulle: \"mutta tämähän on aivan mahdoton asia. Kuinka me\nvoisimme etsiä ja löytää totuutta kuudennen ja seitsemännen aistimen\navulla, kun ne eivät ole vielä meissä heränneet? Näin ollen olemme\ntuomitut olemaan ilman totuutta, ulkopuolella taivaan valtakuntaa.\" Niin\nolisi, jos olisi kysymyksessä kuudennen ja seitsemännen aistimen niin\ntäydellinen herääminen ihmisessä, että hän voisi itsetietoisesti käyttää\nniitä tutkimuksiin. Jos olisi kysymyksessä astralinen selvänäköisyys ja\nälyllinen selvänäköisyys, silloin tosiaan ihminen olisi onnettomassa\ntilassa, ja meidän täytyisi sanoa: \"hän ei voi etsiä totuutta\". Onneksi\nniin ei ole. Nämä uudet aistit ovat ihmisessä jonkun verran jo\nheränneinä, vaikka emme ollenkaan älyä niitä aistimiksi, ne kun toimivat\nsubjektivisesti eikä objektivisesti. Meidän fyysillinen silmämme esim.\non objektivinen, koska me sillä havaitsemme ulkonaista maailmaa ja koska\nmeidän kaikkien havainnot ovat samanlaisia. Kuudes ja seitsemäs aisti\nsitä vastoin toimivat meissä sisäkohtaisesti ja ovat eri pitkälle\nkehittyneet ja erilaisia eri yksilöissä. Muutamissa ne ovat tuskin\nollenkaan heränneet, meidän täytyy ehkä sanoa, että ne useimmissa\nihmisissä ovat sangen vähän toimivia, mutta niissä ihmisissä esim.,\njotka tulevat teosofeiksi ja pysyvät teosofeina, niissä ne ovat vissiin\nkohtaan heränneet, ja he voivat kehittää näitä aisteja yhä edelleen.\n\nMitkä ovat sitten kuudes ja seitsemäs aisti? Lyhyesti sanoen kuudes on\naisti, jota tahtoisin kutsua taiteilijavaistoksi eli taiteelliseksi\nkauneusaistiksi ja seitsemäs on filosofinen intuitsioni. [Seitsemäs\naisti, joka yleensä perustuu järjestyksen eli rytmin tajuamiseen on\ntoiselta kannalta katsoen myös varsinainen musikalinen inspiratsioni,\nvaikka emme tässä yhteydessä ota sitä puolta lukuun.]\n\nSelvittäkäämme tarkemmin. Uskovaiset sanovat: \"järjellään ihminen ei voi\npäästä Jumalan tuntoon. Ihmisen täytyy uskoa.\" Me sanomme niinikään:\nihminen ei voi päästä totuuden tietoon ainoastaan järkensä ja viiden\naistimensa avulla, vaan ennen kaikkea hänellä täytyy olla apuna\ntaiteellinen kauneusaisti. Ja tietääksemme mitä tällä tarkotetaan, tulee\nmeidän vain katsella, minkälaisena se ilmenee niissä ihmisissä, joita\nkutsumme taiteilijoiksi.\n\nTaiteellinen aisti ilmenee taiteilijassa ensinnäkin siten, että hänellä\non joku fyysillinen aisti enemmän kehittynyt kuin tavallisella\nihmisellä. Maalarilla on esim. silmä enemmän kehittynyt kuin muilla\nihmisillä. Mutta sen sijaan että maalarin silmä, joka näkee enemmän\nviivoja, enemmän värejä, enemmän sopusointua kuin tavallisen ihmisen\nsilmä, tekisi hänet silmänsä tajuaman maailman orjaksi, se aivan kuin\nvapauttaa hänet fyysillisestä maailmasta, sillä silmän tarkkuuteen\nliittyy sielullinen kauneudenaisti ja puhdas rakkaus kauneuteen.\nOttaaksemme vanhan esimerkin ajatelkaamme vain, että taiteilija ja\ntavallinen ihminen katselevat auringonlaskua. Jos aurinko laskee\ntulipunaisena ja taivas yltympäri loistaa heleänä, ajattelee\narki-ihminen: \"huomenna on pouta\", mutta taiteilijan mieleen ei juolahda\nsellaista; hän ihailee ihmeellisiä punaisia, ja vihreitä\nvärivivahduksia, jotka elävät taivaanrannalla, ja ajattelee korkeintaan:\n\"oi, jos ihmiskädellä ja pensselin avulla voisi noita ihanuuksia\nkankaalle kiinnittää!\" Jos taivaanrannalla näkyy harmaan violettisia\npilviä, ajattelee arki-ihminen: \"huomenna varmaan on tuulta ja sadetta\",\nmutta taiteilija vain katselee värejä ja tuntee, että maailma on ihana.\nKauneus täyttää hänen sielunsa. Hän toisin sanoin ei ole kauppanero vaan\nhaaveilija. Sentähden taiteilijat jokapäiväisessä elämässä enimmäkseen\novat \"epäkäytännöllistä\" väkeä. He käyskentelevät ja katselevat taivaan\npilviä, ajattelevat \"turhia\" ja näkevät linnoja ja eläviä olentoja\npilvissä, mutta eivät huomaa, että heidän pitäisi tehdä työtä saadakseen\nruokaa, asuntoa ja vaatteita. Jokapäiväiset ihmiset ovat tottuneet\najattelemaan heitä, hieman ylenkatseellisesti, olennoiksi, jotka eivät\nosaa \"tulla toimeen\" maan päällä. Tosin on heidän joukossaan\npoikkeuksia, jotka ovat \"ottaneet lusikan kauniisti käteensä\" ja\ntottuneet mailman menoon, mutta todellinen taiteilijasielu on ainakin\nnuorena sellainen, ettei hän osaa ajatella elämän käytännöllisiä asioita\nvaan ainoastaan elämän ja maailman kauneutta. Hän näkee kauneutta, jota\ntoiset eivät näe. Runoilija voi sanoilla tuoda esiin, mitä kauneutta hän\nnäkee, maalari pensselillä, ja me toiset saamme siitä kaikesta oppia. He\nopettavat meitäkin näkemään, millainen on maailma.\n\nMitä tämä taiteellinen aisti sitten vaikuttaa sielullisesti? Mitä se\nvaikuttaa todelliseen taiteilijaan ja samalla ihmiseen, joka, vaikkei\nhän ole taiteilija, on taiteellinen sielussaan? Se aikaansaa ihmeellisen\nmuutoksen sielussa, kun ihminen sitä viljelee ja kasvattaa. Se vaikuttaa\nnäet, että ihminen osaa asettua ikäänkuin objektiviselle kannalle elämän\nja maailman ilmiöihin nähden. Hän ihmettelee ja ihailee, hän kaikkialla\netsii ja kaikkialla löytää ja kaikkialla näkee. Niinkuin vanhat\nfilosofit sanovat: filosofia alkaa ihmettelystä. Taiteellinen aisti\nihmisessä tekee sen, että hän voi ihmetellä ja ihailla. Ei hän asetu\nsamalla tavalla objektiviseksi kuin itsekkäästi ajatteleva\nkauppa-ymmärrys, joka asioita katselee edun kannalta ja punnitsee,\nkuinka voisi käyttää ympärillään olevia voimia niin, että niistä olisi\nsuurinta aineellista hyötyä. Tämä on toisenlainen objektivisuus,\nsellainen joka kuuluu viiteen aistimeen. Taiteilija on todellinen\ntiedemies, joka ei ajattele etua eikä seurauksia, vaan ainoastaan\nihastuu totuuden näkemisestä. Todellinen taiteilija on ihminen, joka\nosaa nähdä kauneutta kaikkialla, eikä siis tuomitse mitään vaan on\nsuvaitsevainen. Kaikkia ilmiöitä hän ihmettelee, kaikkia ihmisiä hän\nihailee, hän voi nähdä kauneutta julmimmassakin olennossa, juopossa hän\nvoi nähdä jumalan kuvan ja langenneessa naisessa, joita maailma inhoo.\nHän näkee jokaisessa ihmisessä veljen tai sisaren. Kuta enemmän\ntaiteellinen aisti hänessä kehittyy, sitä enemmän hän tuntee itsensä\nveljeksi kaikkia kohtaan, sitä enemmän jokainen olento kuvastuu hänelle\nihmeelliseksi taideteokseksi. Ei hänen päähänsä juolahda, että hänen\npitäisi tahtoa ketään toisenlaiseksi kuin tämä on. Hän ihmettelee pahaa\nyhtä paljon kuin hyvää. Hän on ihminen, joka ei tee laskelmia.\nSenpätähden sanotaankin välistä taiteilijoista ja haaveilijoista\nyleensä: \"heillä on löyhä moraali. He eivät tiedä eroa hyvän ja pahan\nvälillä.\" Tämä on kuitenkin ymmärrettävä sillä tavalla, että\ntaiteellinen aisti tuo mukanaan sen, että ihminen ei osaa tuomita,\nainoastaan ihailla ja ihmetellä. Mutta kun hän totuuden etsijänä on\ntämän ensimäisen ehdon täyttänyt, ei hänen tarvitse jäädä paikalleen\nseisomaan.\n\nJos hän on luova taiteilija, hän tietysti jää tälle kohdalle tietä\npitemmäksi ajaksi, yhdeksi tai useammaksi elämäksi, kehittäen itsessään\ntaiteellista luovaa kykyä, jolloin hän samalla kaikin puolin lähenee\ntotuutta. Mutta ihminen, joka ei tee taiteellista työtä, hänen pitää\nvälttämättä ottaa uusi askel, jos hän tahtoo totuutta etsiä. Hänen\ntäytyy herättää itsessään seitsemäskin aistin, filosofinen intuitsioni.\nNyt kun taiteellinen aisti on hänessä hereillä, hän voi menestyksellä\nryhtyä tekemään työtä järjen avulla. Hän silloin lukee esim. teosofista\nkirjallisuutta, tutustuu maailman eri uskontoihin, syventyy\nsalatieteellisiin tutkimuksiin, opettelee filosofisesti ajattelemaan.\nJos teosofinen etsintä tapahtuu liian varhain, niin ihminen väsyy. Jos\nse on vain järjen työtä, vaikkakin laajanäköisempää kuin materialistinen\nspekulatsioni, ihminen hylkää teosofiankin jonkun ajan kuluttua, ellei\nhänessä herää taiteellinen aisti. Mutta kun hän on ensimäisen askelen\nottanut ja sitten järjellään etsii teosofisesta kirjallisuudesta ja\nmaailman pyhistä kirjoista, silloin hänessä itsestään herää filosofinen\nintuitsioni, sillä ajatustoiminta yhteydessä taiteellisen aistin\naikaansaaman yleisen sympatian kanssa herättää tämän intuitsionin. Ja\nfilosofinen totuuden näkemys on tavallaan mentalisen käyttövälineen\naisti. Filosofinen intuitsioni, samalla tavalla kuin musikalinen\ninspiratsioni, käsittää, että tämä maailma on Kosmos eikä Kaaos. Jos\nmeillä ei ole filosofista intuitsionia, niin vaikka tekisimme kuinka\npaljon järjen työtä tahansa, emme koskaan pääse syvään sielulliseen\nvakaumukseen siitä, että maailma on Kosmos ja elämä järjestetty, vaan me\nvoimme filosofoida paljon sinne ja tänne ilman että sielumme tulee\ntyydytetyksi. Ainoastaan filosofisen intuitsionin avulla ihminen pääsee\ntähän syvään tuntoon -- voisimme kutsua sitä vaikka tiedoksi -- että\nmaailma on järkevästi järjestetty. Sen avulla ihminen pääsee selvään\njärkinäkemykseen siitä, josta viisaat ovat puhuneet, että nim.\nnäkyväisen maailman takana on henkimaailma ja olennollisen henkimaailman\ntakana aatteiden maailma ja aatteiden maailman takana hengen maailma.\nSen avulla ihminen pääsee tuntoon siitä, että me ihmiset emme sisimmässä\nitsessämme ole kuolevaisia olentoja vaan kuolemattomia, niinkuin viisaat\nopettavat.\n\nKun ihmisessä on tämä filosofinen intuitsioni herännyt, silloin vasta\nalkaa hänelle todellinen salatieteellinen etsiminen. Ennenkuin on\nfilosofinen intuitsioni ja taiteellinen aisti ja yleisinhimillinen\nsympatia herännyt ihmisessä, ei hän voi etsiä salatieteellisesti. Nämä\novat välttämättömät ensi askeleet. Mutta kun ne ovat ihmisessä\nheränneet, hän voi alkaa käydä vihkimyksen portteja kohti.\n\n\n\n\nII.\n\nENNEN VIHKIMYSTÄ.\n\n\nTahdomme tänään luoda pienen silmäyksen siihen inhimilliseen\nkehitykseen, joka käy ennen vihkimystä. Sitä varten tahdomme alottaa\nkysymällä, minkälainen on se ihminen, jota me teosofisessa\nkirjallisuudessa kutsumme Vihityksi ja jota sanomme Salaisen Valkoisen\nVeljeskunnan jäseneksi.\n\nVihittyä voi kuvata monella tavalla riippuen siitä näkökohdasta, jolta\nasettuu katselemaan. Tänään tahdomme kääntää huomion yhteen sellaiseen\nominaisuuteen, joka on Vihityllä. Jos ajattelemme, että vihitty ihminen\nolisi edessämme, ja me näkisimme, mitä hänessä on, joka tekee hänet\nvihityksi, niin me tältä kannalta katsoen sanoisimme, että hän on\nihminen, joka itsetietoisesti osaa tehdä lupauksia Jumalalle. Hän voi\nsanoa Jumalalle: \"minä olen sinun palvelijasi: minä tahdon täyttää sinun\ntahtosi. Minä teen, mitä sinä minulle käsket.\" Ja Jumala sanoo hänelle:\n\"tee tuo tai tuo asia, suorita se tai se työ, hanki itsellesi se tai se\nominaisuus!\" Ja hän, Vihitty, tietää saadessaan tämän käskyn, että työ,\njoka hänelle annetaan, kestää yhtämittaa esim. kymmenen tuhatta vuotta.\nHän lupaa. Hän osaa luvata. Hän sanoo: \"Herra minä olen sinun\npalvelijasi ja minä täytän käskysi.\"\n\nVihitty on ihminen joka elää iankaikkisuudessa -- jolle ei ole elämää eikä\nkuolemaa. Tavallinen ihminen on kuoleman orja ja elämän orja -- hän ei ole\nelämän eikä kuoleman herra, mutta Vihitty on ulkopuolella personallista\nelämää ja kuolemaa. Hän on olento, joka seisoo iankaikkisuudessa --\niankaikkisella kalliolla Jumalan edessä, ruumiissa, joka ei häviä. Ja\nkun Herra sanoo hänelle: \"tee se ja se,\" niin hän kumartaa ja sanoo:\n\"Herra, minä teen.\" Ja vaikka työ kestäisi 10,000 vuotta, hän tekee mitä\non luvannut. Hän on iankaikkinen olento, joka uskaltaa luvata\niankaikkisuutta varten. Huomatkaamme ero Vihityn ja tavallisen ihmisen\nvälillä, sillä jokapäiväisessä elämässä on paljon ihmisiä, jotka puhuvat\nJumalan kanssa, niinkuin he itse sanovat, ja lupaavat: \"Mestari, Jumala,\nKristus, minä olen sinun palvelijasi, minä tahdon täyttää sinun\ntahtosi\", eivätkä tiedä, mitä tekevät, koska vielä ovat etsivällä\nkannalla. Tänään voivat tehdä lupauksen ja huomenna katua, etteivät voi\ntäyttää, koska heillä on jokin helmasynti, joka estää heitä täyttämästä\nja josta eivät jaksa luopua. Lupauksestaan he silloin ajattelevat:\nminähän tein sen tietämättömyydessä. Vihitty lupaa ja täyttää ja tietää,\nettä jos nousee vastustaja hänen ulkopuolellaan tai hänessä itsessään,\nse nousee sitä varten, että hän sen voittaisi. Hänelle ei tule\nkysymykseen paeta, välttää, katua. Hän taistelee vaikka kymmenentuhatta\nvuotta mutta hän lopulta voittaa. Vihitty on täten ihminen, joka on\nitsetietoinen toisella tavalla kuin tavallinen kuolevainen. Hän on\nitsetietoinen kuolematon olento.\n\nJos nyt ajattelisimme näkevämme korkean vihityn edessämme hänen\ntodellisessa muodossaan, jolloin meidän tietysti täytyisi olla\nselvänäköisiä, sillä fyysillinen ruumis on Vihityllä samanlainen kuin\nmuilla ihmisillä, ainakin näennäisesti, niin mitä silloin näkisimme?\n\nSilloin näkisimme että Vihitty on ihmeellisen kaunis loistava olento,\ninhimillinen muodoltaan, ruumiillinen ihminen, mutta loistava ja\nihana, ja että hän on aivan kuin pukeutunut vähemmin loistaviin\nkäyttövälineisiin. Hän itse seisoo siinä loistavana, mutta on ottanut\npäälleen karkeampia ruumiita eli käyttövälineitä. Jos katselemme\ntarkalleen, näemme, että hän omassa, niinkuin sanotaan,\nAugoeidees-muodossaan seisoo keskellä ja on ottanut päällensä ensin\nn.k. älyruumiin, sitten n.k. tunne-ruumiin ja vihdoin n.k.\neetteris-fyysillisen ruumiin.\n\nKuinka toista taas, kun katselemme tavallista kuolevaista ihmistä! Jos\nme samanlaisilla silmillä katselemme tavallista kuolevaista, näemme,\nettä hän on itse todellisena minänä ja personallisena olentona tässä\neetteris-fyysillisessä muodossaan. Fyysillinen muoto on todellisin ja\ntakana häämöttävät korkeammat käyttövälineet. Hänellä on tunne-ruumis,\näly-ruumis ja niiden takana myös n.k. Augoeidees-muoto, mutta tämä on\naivan kuin unitilassa, kyllä kaunis mutta niinkuin nukkuva. Ero on\nsiinä, että Vihityn tietoisuus ja todellinen olemus on korkeammassa\nminässä, Augoeideksessä, jotavastoin jokapäiväisen eli tavallisen\nkuolevaisen itsetietoisuus eli todellinen olemus on tässä fyysillisessä\nulkonaisessa personassa.\n\nKysykäämme nyt, millä tavalla ihminen on voinut kehittyä vihityksi, mitä\nläksyjä hänen on tullut oppia, mitä muutoksia on tapahtunut hänen eri\nkäyttövälineissään, fyysillisessä, tunneruumiissa ja älyruumiissa? Jos\ntahdomme yhdellä lauseella ilmaista, mitä ihmisen pitää oppia, ennenkuin\nhän voi asettaa itsensä vihkimyskokelaaksi, voimme sanoa: ihmisen täytyy\noppia onnen salaisuus. Ihmisen täytyy oppia olemaan onnellinen.\n\nMillä tavalla hän voi tämän oppia? Mitenkä elämä opettaa hänelle tätä?\nElämällä tarkotan sitä elämää, joka jatkuu monen ruumistuksen kautta.\nMillä tavalla elämän suuressa koulussa ihminen oppii olemaan onnellinen?\nHän oppii tämän läksyn käyttövälineittensä avulla eikä hän voi oppia\nsitä läksyä, ennenkuin hän on saanut fyysillisen ruumiin. Ennen ei voi\ntulla kysymykseen sellainen kehitys, joka vie häntä vihkimystä kohti.\nMoni ihminen kysyy: minkätähden olemme tulleet tähän fyysilliseen\nruumiilliseen maailmaan, jossa on niin paljon vaikeuksia ja kärsimyksiä?\nEmmekö olisi hienommassa ruumiissa henkimaailmassa voineet oppia samoja\nläksyjä, tulla hyviksi ja päästä vihkimyksen porttien läpi? Ei, on aivan\nselvä vastaus, sillä nuo sisäiset muodolliset maailmat, astraliset ja\nälylliset eivät ole olemassa ilman tätä fyysillistä. Ne muodostavat\nkaikki kokonaisuuden, jota kutsutaan kolminaismaailmaksi. Ne eivät voi\nolla ilman toisiaan. Ihmisen tehtävä on luoda niistä yhtä ja nostaa\nniitä aivan kuin ylöspäin, mutta ennenkuin ihminen voi mihinkään\ntällaiseen työhön ryhtyä, (joka on Vihityn työtä), täytyy hänen koko\nkolminaismaailmassa ollen ja eläen oppia sen läksyt. Niin hän ei voisi\ntehdä, jos hän alkaisi kehityksensä äly- tai eetteri-maailmassa. Hänen\ntäytyy ensin saada fyysillinen ruumis, niin että hänellä on koko\nkolminaismaailma ympärillään ja sisällään. Silloin vasta hän voi oppia\nvarsinaisen elämän läksyjä. Ja ensimäinen läksy, minkä ihminen oppii\nollessaan puettu kolminaismaailmasta otettuun ruumiiseen eli kolmeen\nkäyttövälineeseen, on sitä laatua, että hän oppii sen fyysillisten\naistintensa välityksellä.\n\nMikä on se läksy? Se on nautinnon läksy. Ihminen oppii nauttimaan\nfyysillisten aistinten välityksellä. Tämä on aivan välttämätöntä. Hänen\ntäytyy ensin puettuna fyysilliseen ruumiiseen joutua kosketukseen\nympäröivän maailman kanssa, joka tapahtuu fyysillisten aistinten\nvälityksellä, ja nämä aistimet opettavat häntä nauttimaan\nolemassaolosta. Voimme toisella kielellä sanoa, että ihminen heti alkaa\nonnea opettelemaan ja että onnen opetteleminen ja vaistomainen etsintä\ntapahtuu ensin fyysillisten aistinten välityksellä. Hän alkaa\naistimillaan nauttia olemassaolosta. Hänellä on nuo viisi tunnettua\naistinta, joihin vanhat intialaiset vielä lisäsivät viisi muuta\naistinta. Ne, joista tavallisesti puhumme, kuulo, näkö, maku, haju ja\ntunto, ovat passivisia, mutta hindulaiset filosofit ja salatieteilijät\nsanoivat, että ihmisellä on vielä viisi aktivista aistinta, joiden\nvälityksellä hän on toimivassa yhteydessä ulkomaailman kanssa, nim.\nkätensä, jalkansa, suunsa, sukupuolielimensä ja ulostus-elimensä. Näiden\naistimien avulla ihminen oppii nauttimaan ulkonaisesta maailmasta.\nAlku-aikoina ihmiskunnan elämä oli elämistä paljastaan näissä\nfyysillisissä aistimissa. Nyt ei ihmiskunta enää kykene elämään\nyksinomaan sillä tavalla, mutta alkuaikoina tämä oli luonnollista ja\ntervettä elämää. Sillä ihmiskunnalle välttämätön läksy on onnen\netsiminen, hapuileminen ja nauttiminen fyysillisessäkin maailmassa. Onni\non kaikilla aloilla tarjona ja täytyy olla.\n\nMutta kuitenkin ihminen pian tekee toisen kokemuksen. Hän huomaa, että\nnautinto, jonka hän aistimillaan saavutti, on sekä lyhytaikainen ja\nohimenevä että myös epävarma, vieläpä sellainen, että se muuttuu\nkärsimykseksi. Hän täten ei opi ainoastaan onnen vaan myös sen\nvastakohdan, kärsimyksen, läksyn, sillä aina kun hän antautui nauttimaan\nulkomaailmasta aistimiensa välityksellä -- jolloin tietysti ovat\nyhteistoiminnassa sekä aktiviset että passiviset aistimet -- ja luuli,\nettä nyt minä löysin onnen, niin hän pian pettyi. Hän huomasi, että\nonnen malja sisälsi myrkkyä, hänet saavutti sairaus ja monenlaiset\nkärsimykset.\n\nNyt ihminen jäisi onnettomaksi kysymysmerkiksi elämän tiellä, jos koko\nelämä sisältyisi nautinnon ja kärsimyksen alituiseen vaihteluun. Onneksi\nhän tekee sen havainnon, ettei elämä tyhjenny aistilliseen nautintoon ja\naistilliseen kärsimykseen. Elämässä on muutakin. Hänessä toisin sanoen\nalkavat vaikuttaa n.k. astraliset aistit eli voimat, tunne-ruumis alkaa\nherätä, ja ihminen ymmärtää, että elämä onkin sisäistä laatua. Hänen\nelämänsä on subjektivistä, itsekohtaista. Se ei ole objektivistä, se ei\nole hänen ulkopuolellaan vaan hänen sisällään. Koska hän aistillisesta\nnautinnosta sai kärsiä, hän luonnollisesti ymmärtää, että hänen täytyy\nkieltäytyä, jos ei kokonaan aistillisesta nautinnosta niin ainakin sen\nliiallisuudesta. Tänä päivänä meidän ihmiskuntamme on oppimassa\nkieltäymyksen läksyä -- jokainen ainakin jossain määrin kieltää itseään.\nEi kukaan heittäydy umpimähkään nauttimaan, (poikkeuksia en ota lukuun),\nsillä suurin osa tietää, että ihmisen täytyy kieltäytyä. Kun hän\nkieltäytyy, hän taas on löytävinään onnea, mutta vain hetkeksi, sillä\npysyväistä onnea hän ei saa paljosta kieltäymyksestä. Mitä hän silloin\nalkaa etsiä?\n\nToinen läksy, jota voimme kutsua kieltäymyksen läksyksi, vie ihmisen\nsiihen, että hän etsii astralista elämää eli toisin sanoen tunnetta,\njoka ei olisi niin haihtuvaa laatua kuin ne fyysilliset tuntemukset,\njotka perustuvat aistillisiin kokemuksiin ja havaintoihin. Ja mitähän\ntunnetta ihminen etsii? Rakkautta, sellaista rakkautta, joka ei\npettäisi. Voimme todella sanoa, että jos ihmiskunta jollakin tiellä\nkulkee jotakin läksyä oppimassa, on se juuri tällä kohdalla. Tällä\nkohdalla ihmiset todella ovat, he etsivät rakkautta, kaipaavat\nrakkautta, tahtoisivat tuntea tunnetta, joka ei pettäisi, tahtoisivat\nettä toinen ihminen voisi heitä kohtaan tuntea sellaista, josta olisi\nonnea eikä kärsimystä. Sillä jos he kokevat rakkautta ja samalla\nkatkeruutta, heräymyksiä ja pettymyksiä, he yhä vain kaipaavat ja\netsivät, aivankuin aavistaen sisässään, että täytyy olla tunnetta, joka\nei pettäisi, joka tyydyttäisi ja aina voisi tuottaa onnea. Siinä\nkohdassa on ihmiskunta. Katsokaa vain taidettamme, kirjallisuuttamme,\nniin huomaatte kaikkialla kaipuun: missä on todellinen rakkaus,\nsellainen tunne ihmisen sielussa, joka olisi pysyvää laatua? Ja ihminen\nvoi tällä tiellä -- sitä kaikki ihmiskuntamme suurimmat kirjailijat ja\ntaiteilijat saarnaavat -- löytää rakkaustunteen, joka pysyy, mutta se\ntunne on oleva hänessä itsessään. Hänen itsensä pitää oppia sillä\ntavalla rakastamaan.\n\nKokemukset tällä tiellä vievät ihmistä ajattelemaan elämän ongelmoita,\ntotuutta etsimään, kaikenlaisia kysymyksiä itsellensä asettamaan. Täten\nihminen joutuu kolmanteen läksyyn aivan kuin itsestään, sillä etsiessään\npysyväistä tunnetta omasta itsestään, hän huomaa, ettei sen tunteen\ntarvitse välttämättä olla suunnattuna ihmiseen vaan voi kohdistua\nmuuhunkin, ihanteeseen, työhön, totuuteen. Tämä siirtää hänen\noppimisensa, niinkuin me teosofisesti sanomme, astralitasolta\nälytasolle, tunneruumiista älyruumiiseen. Se tekee hänen suhteensa\nelämään älylliseksi. Hän huomaa, että onni tulee hänelle, jos hän osaa\nolla uskollinen, uskollinen sille ihmiselle tai aatteelle tai työlle,\njonka hän on valinnut.\n\nKolmas läksy on sentähden tämä: ihanteen uskollinen palveleminen, olkoon\nihanne personoituneena ihmisessä tai aatteessa. Ihmiselle on nyt onnen\nsalaisuus siinä, että hän on uskollinen aatteelleen, totuudelleen,\nrakastetulleen. Ja hän elää itsetietoisempaa elämää kuin koskaan ennen.\nKun ihminen on tätä kolmatta läksyä oppimassa, silloin hänellä usein on\nselvänä jo nuoruudessaan, mitä hän tahtoo elämässä tehdä, tai myös on\nselvänä, ettei hän tuhlaa rakkauskykyänsä keneen tahansa vaan odottaa\nsitä ihmistä, joka on hänelle luvattu. On näitä omituisia ihmisiä, jotka\neivät etsi rakkautta ymparillään, eivät hapuile sieltä täältä lempeä\nvaan tyyneesti kulkevat tietään ollen vakuutettuja siitä, että tulee\nkerran sielu, jota he voivat rakastaa. On myös niitä, jotka nuoresta\nsaakka tietävät, mitä on tehtävä, millä tavalla heidän tulee järjestää\nelämänsä, ja jotka ovat uskollisia omalle aatteelleen ja koettavat\nohjelmaansa toteuttaa elämässään. He ovat kummallisen viisaita ihmisiä,\nheidän onnensa on heidän uskollisuudessansa.\n\nMutta sitten tulee neljäs läksy, ja se on, että tämä aate, tämä ihminen,\ntämä ihanne, jolle ihminen on uskollinen -- se pettää. Sellainen kokemus\ntäytyy jokaisen elämän koulussa kävijän tehdä, jokaisen pyrkijän, joka\nlähestyy vihkimystä. Se ihminen, jota hän uskollisesti rakasti, se aate,\njota hän palveli, se ihanne, se totuus, joka hänelle oli kaikki\nkaikessa, se pettää, menee rikki hänen käsissään ja hänen jalkojensa\nalla. Kaikki pettää. Hänen täytyy tehdä tämä kokemus, sillä vasta sen\nkautta hänet nostetaan neljättä läksyä oppimaan, joka myös on\nvälttämätön, ennenkuin ihminen voi pyrkiä vihkimyksen porttien luo.\n\nMikä on sitten tämä neljäs läksy? Että ihminen löytää onnensa siitä,\nettä hän täyttää velvollisuutensa aivan kuin kone, pyytämättä mitään\nitselleen elämältä. Hänen oma elämänsä on aivan tyhjä. Tämä on neljäs ja\nkorkein läksy. Te olette voineet nähdä sellaisen ihmisen, joka lähestyy\nvihkimystä ja josta ette tiedä, mikä on hänen elämänsä sisältö; hän ei\nmitään pyydä, ei mitään toivo, hän täyttää velvollisuutensa nurkumatta\nvieläpä iloisesti, -- hän aivan kuin säteilee onnea siitä, ettei mitään\ntoivo eikä vaadi.\n\nTämä sisäinen saavutus on itse asiassa sielullinen lepotila ennen\nvihkimystä. Ihminen voi elää useita ruumistuksia tällaista kummallista\nlepotilaa, jolloin hänen sielunsa on vapaa personallisista pyyteistä.\nMutta hän on onnellinen. Hän lähenee vihkimyksen portteja. Hän lähenee\nelämän salaisuutta. Hän käy aivan kuin kuoleman partaalla, aivan kuin\nkuohuvan virran rannalla. Tarvitaan vain, että hän avaisi silmänsä ja\nnäkisi, niin astuisi kuoleman virran yli toiselle rannalle. Jos hän nyt\nherää uudella voimalla totuutta etsimään, Jumalaa tahtomaan, ei vastaus\nole kaukana. Hän tekee varmasti kokemuksia jotka näyttävät hänelle, että\nelämä kätkee hänelle paljon, että nyt vasta elämä voi hänelle alkaa, nyt\nvasta, kun hän ei mitään pyydä itsellensä. Nyt voi elämä tulla hänen\nluoksensa kaikessa rikkaudessansa. Hän lähestyy sitä sieluntilaa,\njolloin ihminen on tietoinen siitä, että hän on aivankuin vankilassa\nolija, mutta että hänellä on Jumala, oma sisäinen itse, joka on yhtä\nhänen kanssaan ja ulkopuolella hänen vankilaansa. Ihminen saa kokea\nelävänsä salaperäisessä piirissä, toisin sanoen, että hänellä on mitä me\nkutsumme \"syy-ruumiiksi\"; että hänen ympärillään on piirrettynä\nokkultinen kehä, joka piirittää hänen personallisen tajuntansa. Tuon\nmunanmuotoisen piirin sisällä hän elää personallisena olentona. Siinä\novat kaikki hänen ajatuksensa ja tunteensa ja toimintansa, koko hänen\nruumiillinen olemuksensa on tamän kehän sisäpuolella, mutta nyt hän\ntekee sen havainnon lähestyessään vihkimyksen portteja, että hän Itsenä\nelää tämän kehän ulkopuolella ja että hän itse on piirtänyt sen kehän.\nHän on itse rajottanut itsensä minuudeksi, minä-ruumiiksi eli\nsyyruumiiksi, mutta Itse hän on sen ulkopuolella.\n\nOhimennen sanoen on oikeastaan sangen vaillinaisesti ja miltei väärin\nkuvattu, kun sanotaan, että Logos luodessaan maailman ympäröi itsensä\nmaagillisella ympyrällä, jonka sisäpuolelle hän muodostaa maailman. Asia\nei ole niin, että Jumala luodessaan maailman ympäröisi itseään\nmaagillisella piirillä; kun Jumala päättää luoda maailman, hän piirtää\npallon omaan itseensä, hän aivankuin avaa omassa itsessään\nmaailmankehän. Itse hän on sen ulkopuolella. Samalla tavalla me ihmiset\nhenkisinä olentoina olemme tajuntaa, ja tämä merkitsee, että meillä ei\nole muotoa, jota voisimme fyysillisellä kielellä kuvata; emme ole\naineellisia olentoja vaan tajunnallisia. Mutta personallisuutemme, joka\non ilmennyksemme ja muuten ainoa, mistä tavallinen ihminen mitään\ntietää, on tässä tajunnassamme piirrettynä ja rajotettuna\nilmennysmuotona. Me olemme piirtäneet tämän auran ulkoviivan ja sen\nsisällä me ilmestymme eli ilmennämme itsemme aineellisessa maailmassa,\nmutta itse me olemme sen ulkopuolella henkisinä olentoina. Mestarit\nesim. kolminaismaailmassa ilmestyvät personallisina olentoina ja silloin\nrajottavat itsensä, mutta itsessään he elävät yliaineellisessa\naineettomassa maailmassa tajuntoina. Me emme osaa heitä kuvailla\nsanoilla, niinkuin emme ylipäänsä sanoilla saata kuvata jumalallisia\nolentoja. Ainoastaan silloin kun he piirtävät itsessään piirin, jossa\nilmentävät itsensä aineellisessa maailmassa, voimme heitä sanoilla\nkuvata.\n\nKun ihminen lähenee vihkimystä, hän tekee sen kokemuksen, että hänellä\non Jumala. Jumala alkaa hänelle puhua ja aivankuin näkyy hänelle. Ja\nsilloin hän valmistuu ottamaan askeleita elämän ja kuoleman toiselle\npuolelle. Hän valmistuu siten, että hän personallisessa tajunnassaan\nlähtee ulos personastaan. Hän personallisessa tajunnassaan lähestyy\nItseään ja Jumalaa -- nousee oman itsensä yli ja tulee iankaikkiseksi\nminuudeksi. Silloin näkevät Mestarit, jotka elävät hengen maailmassa,\nettä hänet voi ottaa vastaan, että hänet voi vihkiä. Vihkimys on ihmisen\npuolelta lupausta, ja vihkimyksen edellä tapahtunut pitkä itsekasvatus\non tehnyt ihmisen kykeneväksi lupaamaan. Nyt hänestäkin kerran varmasti\nkoituu olento sellainen, jommoista alussa kuvattiin.\n\n\n\n\nIII.\n\nJUMALA.\n\n\nSiinä uudessa elämänymmärryksessä, johon teosofia meidät johdattaa, eli\nehkä vielä paremmin sanoen siinä elämässä, jonka se meille avaa, voidaan\nerottaa useampia eri asteita. Tänään tahdomme puhua siitä, mitenkä tämä\nuusi elämä eräältä kannalta katsoen jakautuu kolmeen asteeseen eli\naskeleeseen, joita me kaikki voimme astua ja jotka kerran ovat kaikkien\nastuttavat. Näitä kolmea askelta voisimme kutsua nimillä: Jumala\nminässä, Jumala toisessa ja Jumala kaikkialla.\n\nEnsimäinen suuri totuus, jonka ihminen itsellensä käytännössä omistaa\nsilloin kun hänessä herää uusi elämänymmärrys, on se, jota me voimme\nteosofisella nimityksellä kutsua \"_Jumala minässä_\".\n\nMitä tämä merkitsee? Jos ajattelemme yleensä ihmisten suhdetta siihen,\njota kutsutaan Jumalaksi, on se epäilemättä sangen pintapuolista ja\nulkonaista laatua. Se Jumala, jota ihmiset kristikunnassa kasvatuksen\nkautta oppivat palvelemaan, sehän on heidän ulkopuolellaan oleva\njumalallinen olento, joka on maailman luonut ja heidätkin luonut ja\nantanut määrätyn ohjelman ihmiselämälle. Olemme näistä asioista monta\nkertaa puhuneet ja luulen kaikkien myöntävän, että se Jumala, jota\nkristikunnassa tavallisesti palvellaan, on tällainen ihmisen\nulkopuolella oleva Jumala.\n\nNyt on ensimäinen uusi totuus, mikä astuu ihmisen eteen, kun hän\nkäytännössä omaksuu uuden elämänymmärryksen, se, että Jumala ei ole\nhänen ulkopuolellaan vaan hänen sisässään. Hän ei voi löytää mitään\nJumalaa ulkopuoleltaan, ellei hän löydä Jumalaa omasta sisästään.\n\nTämä asia on todistettavissa, sillä tieteellinen tosiseikka on, että\nihmisen tajunnassa on kaikki, mistä hän mitään tietää. Jos näemme\nedessämme ulkokohtaisen maailman ilmiöineen ja olioineen, niin me olemme\nsiitä tietoisia ainoastaan siinä määrin kuin se astuu meidän omaan\ntajuntaamme. Tämä on tieteellinen tosiseikka. Me emme mitään näkisi\nympärillämme, ellei kuva siitä tulisi meidän aivoihimme, ja se, minkä me\nnäemme, ei ole itse ulkokohtainen maailma vaan meidän aivoissamme oleva\nkuva siitä. Sen me näemme. Siis me voimme sanoa aivan kuin hindulaiset\nfilosofit, veedaantalaiset sanoivat: \"kaikki on sinussa, koko maailma on\nsinussa itsessäsi.\" Me tiedämme maailmasta ainoastaan siinä määrässä\nkuin se on meissä itsessämme. Siis puhua ulkokohtaisesta Jumalasta on\naivan mahdotonta. Ihminen ei voi tietää mitään siitä ulkokohtaisesti,\nhän ei voi tietää mitään Jumalasta, joka on hänen ulkopuolellansa.\nAinoastaan sellainen Jumala voi tulla hänelle tajuttavaksi, joka piilee\nhänen omassa sielussaan.\n\nTämä on ensimäinen totuus: Jumala on etsittävä minusta itsestäni. Ja\nsilloin kun tämä selviää totuudenetsijälle, kun ihmiselle ensin tulee\ntämä uusi ymmärrys, että hänestä itsestään on Jumala löydettävä, silloin\nhän kysyy itseltään: kuinka minä sen Jumalan voin löytää? Missä se\nJumala piilee itsessäni, minkälainen on se Jumala, joka on minussa\nitsessäni? Olenko minä Jumala? Kuinka minä voin olla Jumala? Hän huomaa\nitsensä heikoksi, huonoksi, puutteelliseksi olennoksi. Kuinka hän olisi\nJumala?\n\nMonet sanovatkin teosofeista ja sellaisista ihmisistä, joilla on tämä\nuusi elämänymmärrys: he luulevat, että ihminen on Jumala, he luulevat\nitsensä Jumalaksi, he ihailevat omaa syntistä itseänsä. Tämä on suuri\nerehdys niiden puolelta, jotka niin sanovat, sillä se, joka käytännössä\ntulee tämän kysymyksen eteen, hän tietää, ettei hän voi kutsua itseänsä\nJumalaksi. Hän tietää, että hän itse ei ole suinkaan mikään Jumala.\n\nMikä on sitten Jumala, minkälainen on se Jumala, joka hänen on\nlöydettävä omasta itsestänsä? Hän kysyy neuvoa viisailta, niiltä\nMestareilta, jotka ovat esiintyneet maan päällä. Hän alkaa aivan uudessa\nvalossa lukea vanhoja pyhiä kirjoja teosofisia, mystillisiä teoksia. Nyt\nhän niistä tahtoo saada selville, minkälainen on se Jumala, jonka hän\nvoi löytää itsestään. Ovatko viisaat sanoneet mitään siitä, minkälaisen\nJumalan hän voi löytää itsestään?\n\nHän huomaa silloin, että viisaat ovat yksimielisesti puhuneet siitä\nJumalasta. Kun hän tutkii viisaiden oppeja ja heidän elämäänsä, huomaa\nhän, että he puhuvat ja elämällänsä todistavat tuosta Jumalasta, että se\non rakkautta, totuutta, hyvyyttä, jaloutta. Se on jotain aivan\ninhimillistä ja samalla yli-inhimillistä, sillä se on täydellinen. Siinä\nJumalassa ei ole mitään pahaa, ei mitään kovaa, ei mitään julmaa, vaan\nse Jumala on hyvyyttä, totuutta, vapautta, rakkautta. Hän löytää\nmonenlaisia määritelmiä, mutta hän ymmärtää, että ne kaikki ovat yhtä,\nne kuvaavat elämää, joka piilee ihmisten sisällä. Nuo monet määritelmät\nvain ovat omiansa puutteellisilla sanoilla kuvaamaan sitä ihmeellistä\nelämää, joka piilee ihmisten sisällä. Nuo monet määritelmät vain ovat\nomiansa puutteellisilla sanoilla kuvaamaan sitä ihmeellistä elämää, joka\npiilee ihmisen sisällä ja jonka etsijä voi itsessään myös huomata.\n\nHän ymmärtää silloin sekä käytännössä omasta itsestään että viisaiden\nopista, että tämä Jumala ei ole muodollisesti määriteltävä. Hyvyys,\nrakkaus, veljeys, kauneus j.n.e. mitä nimiä käytetäänkin, ne eivät ole\nmitään rajotettuja asioita. Niistä ei voi sanoa: tämänkaltainen on\nhyvyys, tämänmuotoinen on totuus, tämänsuuntainen on vapaus j.n.e. vaan\nne ovat mysterioita. Itse elämä on ikäänkuin suuri salaisuus, joka\npiilee ihmisen sisällä, mutta ilmenee ihmisessä sillä tavalla, että sitä\ntäytyy kutsua ylevällä nimellä \"Jumalaksi\". Mutta elämä ilmenee\nmuodollisesti eri lailla eri yksilöissä. Sen huomion etsijä heti tekee,\nettei ole ollenkaan kysymys siitä, että hän muovautuisi minkäänlaisen\nmäärätyn ojennusnuoran ja säännön mukaan sellaiseksi ja sellaiseksi,\nvaan että hän käsittäisi oikealla tavalla vapauden, muodottomuuden,\nsäännöttömyyden. Kysymys on vain siitä, että hän huomaisi Jumalan, jota\nhänen tulee palvella, olevan hänessä itsessään, -- ei Jumala toisessa\neikä toisen Jumala vaan \"minun Jumalani\".\n\nMikä on \"minun Jumalani?\" Se on Jumala, jota minä voin lähestyä, se on\nlinja, jonka toinen pää on minussa itsessäni hyvänä, jalona pyrkimyksenä\neli haluna, ominaisuutena.\n\nItseänsä tutkiessaan ihminen voi todella itsessään tuntea elämänhalua\nsiihen suuntaan, jota hänen täytyy hengessään kutsua _hyväksi_, ja hän\ntuntee nyt, että sitä suuntaa pitkin hänen on etsittävä Jumalaa. Ennen\nsanottiin: \"palvele Jumalaa!\" ja määriteltiin, minkälainen Jumala on.\nSanottiin: \"tuollainen ja tuollainen on Jumala, häntä sinun tulee\npalvella, hänen edessään kumartua\". Mutta uusi elämänymmärrys sanoo:\n\"palvele sitä Jumalaa, jonka yksin sinä voit omalla tiedollasi löytää\".\nIhminen tulee yhtäkkiä vastuunalaiseksi olennoksi. Ennen hän oli lapsi,\nhänelle selitettiin, mitä on Jumala ja mitä hänen piti tekemän. Nyt hän\non tullut uudeksi olennoksi, täysi-ikäiseksi ihmiseksi, nyt hänen täytyy\nitse tietää, mikä on Jumala, mikä on \"minun hyvyyteni, minun jalouteni,\ntotuuteni, vapauteni, mikä on minun ihanteeni\". Sitä hänen tulee\npalvella, sitä etsiä ja lähestyä.\n\nJos katselemme nuoria ihmisiä, huomaamme, että he ainakin _joskus_\nellemme voisi sanoa _usein_ tuntevat sisässään: niin ja niin he\ntahtoisivat elää elämässä. He näkevät ihanteen edessään, ihanne\nhäämöttää heille ja he ajattelevat: tuollaista tietä pitkin he\ntahtoisivat kulkea eteenpäin, noin he tahtoisivat elää elämänsä,\ntuollaiseksi he tahtoisivat elämänsä rakentaa. Mutta myös huomaamme,\nettä pian he kieltävät oman ihanteensa, luopuvat siitä, eivät usko\nsiihen, sillä maailma tulee kovilla, kylmillä kourillaan, puristaa heitä\nja sanoo: näin sinun pitää olla, näin pitää kulkea, tuolla tavalla pitää\nelää. Ja he eivät silloin uskalla elää sitä omaa elämäänsä, jota\nsisässään kannattavat. Jotkut tietysti uskaltavat, mutta eivät kaikki\nniistä, jotka nuoruudessaan voivat tuntea sellaisia välähdyksiä.\n\nNyt uusi elämänymmärrys, joka ihmiselle selviää, antaa hänelle\nensimäisenä velvollisuutena tämän käskyn: elä niin kuin sinä\nsisimmässäsi tahtoisit elää. Elä niinkuin sisimpäsi sanoo sinulle\njumalallisen elämän olevan.\n\nJa jos ajattelemme esim. Kristusta, niin hänen vertauksistaan huomaamme\naivan selvästi, että hän opetti juuri näin. Hän puhui Taivaan eli\nJumalan valtakunnasta, siitä valtakunnasta, jossa Jumalaa palvellaan.\nMainitsen yhden vertauksen, tuon tutun kertomuksen talenteista. Herra\nantoi yhdelle palvelijalleen viisi talenttia eli leiviskää, toiselle\nkaksi ja yhdelle yhden. Sitten hän oli poissa ja palvelijat saivat tehdä\ntalenteillaan, mitä halusivat. Ja kun hän tuli takaisin, niin se, joka\noli saanut viisi talenttia, oli kartuttanut ne kymmeneksi, se, jolla oli\nkaksi talenttia, oli kartuttanut ne neljäksi. Ja näille sanoi Herra:\n\"menkää rauhaan, te hyvät palvelijat\". Mutta se, joka oli saanut yhden\ntalentin, sanoi: \"minä pelkäsin sinua, sillä tiesin sinut ankaraksi, ja\nkaivoin talenttini maahan. Tässä se on\". Mutta Herra sanoi: \"mene\ntyköäni pois, sinä laiska palvelija\".\n\nTämä viittaa siihen, että jokaisella ihmisellä on oma Jumalansa, jos\nniin saa sanoa, oma määrä hyvyyttä, ihannetta, totuutta, elämää. Sitä\nhän ei saa kaivaa maahan, olkoon se kuinka pieni tahansa. Hän ei saa\nsitä peittää piiloon, vaan jos hän tahtoo elää uuden elämänymmärryksen\nmukaan, tulee hänen kartuttaa juuri omaa talenttiaan eikä toisen\ntalenttia. Ei häneltä vaadita, jos hän on saanut yhden talentin, että\nhän ehtisi saada elämässä aikaan yhtä paljon kuin se, joka on saanut\nviisi tai kaksi. Jokaiselta elämä odottaa niin paljon, kuin hänellä on\nsiemenenä entisyydestään, mutta jokaisella on tällainen siemen. Jos me\nkiellämme Jumalan meissä, jos kätkemme oman talenttimme, sen hyvän,\nminkä omistamme menneisyydestä, ne taipumukset ja ne mahdollisuudet,\nmitkä meillä on perintönä, niin me elämme hukkaan ikuisuuden kannalta\nkatsoen. Meitä syystä silloin voidaan kutsua laiskoiksi palvelijoiksi.\nMutta jos me uskallamme heittäytyä elämään sitä elämää, jota sisässämme\ntunnemme oikeaksi ja jota tahtoisimme elää, silloin Elämä kutsuu meitä\nahkeroiksi, hyviksi palvelijoiksi, kun meidän maallinen aikamme loppuu,\nsilloin olemme kartuttaneet sitä henkistä varallisuutta, mikä meille on\nannettu.\n\nTämä on ensimmäinen läksy, se on ensimäinen askel.\n\nKun ihminen elää tämän uuden elämänymmärryksen mukaan ja on tällä\nensimäisellä pyrkimyksen asteella, silloin tietenkin hänen silmänsä on\nsuunnattuna omaan ihanteeseen, omaan jumalaan, siihen, että hän voisi\nelää omaa elämäänsä. Hän on silloin altis monenlaisille suurille\nerehdyksille Hän on altis sille suurelle erehdykselle, että vaikka hän\nnäkee oman Jumalansa, hän ei näe Jumalaa toisessa. Sentähden toinen\naskel, toinen läksy on tämä: opi näkemään \"_Jumala toisessa_\".\n\nOn aivan välttämätöntä, että ihminen ensin löytää Jumalan omassa\nitsessään. Muuten hän ei voi nähdä mitään Jumalaa. Mutta kun hän on\nlöytänyt oman Jumalansa, oman ihanteensa, kun hän on löytänyt Elämän\nsiinä ihmeellisessä muodossa kuin se hänessä on kätkettynä, silloin hän\nvoi alkaa nähdä Jumalaa toisessakin. Mutta taival on taas pitkä hänen\nedessään. Sillä kun hän on täynnä omaa Jumalaansa, niin hän näkee\nselvästi, missä kohdin toiset eivät ymmärrä hänen Jumalaansa, vaan ovat\naivankuin sitä vastaan, ja hän ihmettelee itseksensä ja ajattelee,\netteivät ne tiedä mitään Jumalasta. Nyt on kyllä paljon ihmisiä, jotka\neivät tiedä mitään sisäisestä Jumalasta, mutta on myös sellaisia, jotka\nsiitä tietävät. Ja tällä tiellä, jolla kulkien ihmisen nyt täytyy oppia\nnäkemään Jumala toisessa, hän ensin tekee sen havainnon, että hän ei\nosaa nähdä Jumalaa toisessa vaan aivankuin ihmettelee: eivätkö nuo\ntoiset ymmärräkään, eivätkö palvelekaan, eivätkö näekään, minkälainen\nJumala on, sillä hänen oma Jumalansa on niin selvä, niin kirkas hänen\nmielestään. Hän ihmettelee, etteivät muut näe sitä yhtä kirkkaana ja\nkysyy itseltään: onko heissä Jumala?\n\nVähitellen hän monenlaisten katkerienkin kokemusten kautta oppii\nnäkemään Jumalaa toisissa. Sillä hän tekee sangen pian toisen\nkokemuksen. Kun hän on löytänyt Jumalan itsessään, ymmärtää hän, että\ntoinenkin on voinut löytää Jumalan ja on voinut edetä Jumalan tunnossa\npitemmälle kuin hän. Ja kun hän tapaa sellaisen ihmisen tai lukee tai\nkuulee sellaisesta, jossa jumalallinen elämä on elävä, niin hän on altis\nuskomaan, että toinen käsittää koko sen elämän mikä on hänen sisällään.\nKäytännöllisessä elämässä tämä ilmenee siten, että kun ihminen näkee\ntoisen, jossa jumalallinen elämä on elävä, hän on altis luulemaan\ntoisessa kaikkea hyvää, mitä hän itse ymmärtää, ja luulee, että toinen\non kaikissa kohdissa ihmeellinen ja täydellinen. Hän ei siinä erehdy,\nmutta hän erehtyy tietämättään siinä kohden, että hän luulee toisen\nJumalan olevan saman kuin hänen oman Jumalansa. Hän ei ole vielä oppinut\nnäkemään Jumalaa toisessa, hän on vain oppinut tuntemaan oman Jumalansa,\nja kun hän ensin ymmärtää, että toisessakin on Jumala, hän luulee, että\nhänen oma Jumalansa on toisessa ja siitä seuraa katkeria kokemuksia,\nsillä jonkun ajan kuluttua hän herää huomaamaan, että Jumala toisessa ei\nollutkaan sellainen kuin hän luuli, se ei ollut hänen oman mittapuunsa\nmukaan täydellinen. Tämä kokemus voi joskus vaikuttaa häneen\ntärisyttävästi, mutta se opettaa hänelle uudistuessaan, että hänen\ntäytyy oppia näkemään Jumalaa toisessa, mutta ei omaa Jumalaansa. Toisin\nsanoin hänen tulee oppia näkemään, että hyvää on toisissa ihmisissä,\nvaikka se ilmenisi toisella tavalla kuin hänessä itsessänsä.\n\nTämä on silloin hänelle ihana kokemus. Kun hän tottuu ajattelemaan ja\nnäkemään näin, niin hänelle avautuu aivan uusi maailma. Hän oppii\nkatsomaan ihmisten sieluihin ja huomaa, että heissä on hyvää. Hän oppii\nlopulta näkemään hyvää niissäkin ihmisissä, jotka eivät ollenkaan itse\nole tietoisia Jumalasta sisässään. Hän oppii näkemään hyvää yleensä\nihmisissä ja sillä tavalla hän voi aivankuin suunnata katseensa pois\nsiitä, jota hän kutsuu pahaksi. Hän oppii yhden merkillisen asian\nitsensä suhteen, yhden käytännöllisen asian oman Jumalansa\npalvelemisessa. Hän oppii sen, että jos hän tahtoo hyvää itsessään\nkasvattaa, jos hän tahtoo, että Jumala hänen sisässään kasvaisi, silloin\nhän ei saa ajatella pahaa itsessään. Silloin hän ei saa kääntää\nkatsettaan siihen, mitä hänessä on pahaa. Aivan niinkuin Kristus sanoo\neräässä vertauksessaan: jos pellolla on sekä hyvää viljaa että\nrikkaruohoa, niin ei pidä ottaa rikkaruohoa pois, ettei tulisi hyväkin\nmukana vaan antaa kaiken kasvaa elonaikaan asti. Tällä Kristus tarkottaa\nsitä merkillistä sielutieteellistä seikkaa, että jos me tahdomme\nkasvattaa itsessämme hyvää, emme saa nureksien ja voivottaen ajatella\nsitä pahaa, mikä meissä on, vaan meidän täytyy ummistaa silmämme ja\nkorvamme siltä ja vain kasvattaa hyvää, vain aina palvella hyvää ja\ntotuutta. Meidän ei pidä välittää valheesta, synnistä, pahasta, sillä\njos me siihen käännämme huomiomme, jos alamme kitkeä itsestämme niitä\nrikkaruohoja, mitä meissä on, silloin on varmaa, että samalla kuin\nsaamme kitketyksi muutamia rikkaruohoja, me myös kitkemme hyvää pois.\nIhminen koettaessaan kaikella voimalla hävittää itsestään pahan, ei\nhuomaa, että samalla kertaa on sisällään piilevä hyväkin turmeltunut.\nJos hän menettelisi viisauden mukaan, ei hän niin tekisi vaan ainoastaan\nantaisi hyvän kasvaa ja leikkuumiehen leikata pois, mitä rikkaruohoa on,\ns.o. antaa karman sen leikata pois.\n\nJokaisen ihmisen elämässä on karma vaikuttamassa. Aina tapahtuu\nsellaista, joka tuottaa hänelle surua ja kärsimystä ja kitkee hänestä\nrikkaruohoja pois. Hänen ei tarvitse siitä huolehtia.\n\nMinkätähden esim. uskonnolliset ihmiset kristikunnassa pitkin\nvuosisatoja ovat olleet synkkiä, alakuloisia, pitäneet velvollisuutenaan\nnäyttää niin ikäviltä ja tuskastuneilta kuin mahdollista? Siitä syystä,\nettä he vastoin Mestarinsa neuvoa ovat ruvenneet kitkemään pois\nrikkaruohoja itsestään. Siinä eivät onnistu, se tekee vain heidän\nelämänsä katkeraksi, he samalla myös penkovat hyvän pois. Ja siihen\nuseimmiten kääntyy ainainen synnin ja pahan ajatteleminen, että he\nalkavatkin sitä pahaa koettaa muista karsia pois. He huomaavat näet sen\ntyön aivan toivottomaksi itsensä suhteen, ja silloin he lohdutuksekseen\nalkavat toisista kitkeä pois, mitä niissä on pahaa.\n\nMutta viisas ihminen eli se, joka on uudessa elämänymmärryksessä ja\nmenettelee viisaiden neuvojen mukaan, hän ainoastaan antaa hyvän kasvaa\nja karman korjata pois, mikä on pahaa.\n\nNyt kun hän sitten on oppinut näkemään Jumalaa toisessa, kun hän on\noppinut, että Jumala on toisessa, kaikesta siitä huolimatta, mitä hän\npitää rikkaruohona, silloin hän voi jättää pahan rauhaan. Hänellä ei ole\nmitään julkeata halua ottaa pahaa pois toisesta vaan hän antaa sen olla\nrauhassa -- minä en puhu nyt vanhempien suhteesta lapsiin vaan yleensä\nihmisistä -- sillä hän tietää, että karma sen korjaa, ja iloitsee hyvästä,\nmikä on toisessa. Hän alkaa selvemmin ja selvemmin nähdä, että hyvä on\ntoisissa, että Jumala elää toisissa, ja että se elää omalla tavallaan.\nJa mikä heissä on pahaa, se jää heidän ja karman väliseksi asiaksi,\njonka kanssa hänellä ei ole tekemistä.\n\nSitten hän vähitellen joutuu kolmanteen asteeseen, alkaa kulkea kolmatta\ntaivalta uudessa elämässä, sitä, jota alussa kutsuimme nimeltä \"_Jumala\nkaikkialla_\". Ihmiselle, joka on löytänyt jumalallisen elämän toisissa,\nalkaa käytännöllisesti selvitä se ihmeellinen totuus, ettei ole muuta\nolemassakaan kuin jumalallinen elämä. Hän alkaa nähdä jumalallista\nelämää yhä selvemmin kaikkialla. Lopulta hän ei näe mitään muuta kuin\nJumalaa. Paha ja hyvä vastakohtina häipyvät olemattomiin, kaikki muuttuu\nyhdeksi suureksi ihmeelliseksi elämäksi, josta hän on osa, jonka\nilmennystä on kaikki olevainen ja jossa ei ole mitään pahaa. Se elämä on\nkokonansa hyvää, kokonaan salaperäistä, -- hyvää sillä tavalla ettei\nsiinä ole mitään ristiriitaa, ei mitään vaikeuksia, ei mitään puutetta.\nIhmiselle alkaa käytännöllisesti selvitä panteismin suuri totuus, joka\nuskonnollisia ihmisiä on niin hirmuisesti kauhistanut.\n\nKymmenen vuotta sitten muuan tuttavani, joka sittemmin on tarmokkaasti\ntoiminut uskonnollisella alalla ja vielä tänäpäivänä toimii, ja joka\nsitä ennen oli tutkinut teosofiaa ja tuntenut pientä vetovoimaa\nteosofiaan, hän kerran sanoi minulle: \"minä olen hylännyt teosofian.\"\n\"Vai niin\", sanoin minä ja ajattelin sisässäni: hän ei ole suinkaan\nkoskaan ymmärtänyt teosofiaa, sillä kuinka silloin voi sen hylätä.\n\"Niin\", sanoi hän, \"teosofia ei voi minua tyydyttää, sillä siinähän\njoudutaan siihen, ettei ole mitään hyvää eikä mitään pahaa. Ja kun ei\nole mitään pahaa, niin ei ole mitään siveellistä voimaa. Kuinka ihminen\nvoi kehittyä hyvässä, ellei hän näe pahaa ja ellei hän _vihaa pahaa_?\nMinä olen mennyt takaisin kristinuskoon (ja kristinuskolla hän tarkotti\nkirkollista uskoa tai sille hyvin läheistä uskonmuotoa), sillä\nkristinusko tekee jyrkän eron hyvän ja pahan välillä. Se on ihmeellisen\nsuurenmoinen tuo oppi pahasta ja perkeleestä, kadotuksesta ja tuomiosta,\nsillä maailman rakenne on siinä niin selvä: me tiedämme, mihinkä\njoudumme, ja tiedämme, kuinka meidän tulee vihata pahaa. Ja minä\ntunnenkin sisässäni, kuinka vihaan kaikkea pahaa, ja siitä minä saan\nsiveellisen voiman.\"\n\nNäillä sanoilla hän kuvasi aivan määrättyä sieluntilaa, joka todella on\nkaukana siitä psykologisesta tilasta, mihin ihminen uudessa\nelämänymmärryksessä tulee, kun hän saapuu sen kolmanteen asteeseen. Hän\nsillä asteella näkee, että koko maailmanavaruus ja elämä on vain täynnä\nyhtä Jumalaa, yhtä ääretöntä järkeä ja suloutta, sitä salaisuutta, jota\nme kutsumme Jumalaksi. Ei ole mitään pahaa, ei ole mitään ristiriitaa,\nkaikki on ikuisessa täydellisyydessä, kaikki on yhtä suurta elämää,\njossa ei koskaan ole ollut mitään epäilystä, ei koskaan mitään\nristiriitaa, ei koskaan mitään pahaa. Siihen jumalkäsitykseen ihminen\ntulee. Hän huomaa silloin kuinka totta oli, mitä esim. Kristus sanoi:\n\"Jumala antaa aurinkonsa paistaa sekä hyville että pahoille.\" Jumala ei\nnimitä ketään pahaksi eikä ketään hyväksi. Olisiko Jumala alempi kuin\nhänen oma aurinkonsa, joka meille antaa elämää, lämpöä, valoa? Jos me\nkutsumme itseämme tai toiset meitä kutsuvat pahoiksi, mutta yhdessä\nmenemme auringonpaisteeseen, lämmittää se kaikkia samanlaisesti. Me\nvoimme olla suuria rikoksentekijöitä ja voimme langeta polvillemme\nauringon eteen ja se meitä lämmittää eikä tee mitään eroa välillämme.\nJumalan rakkaus ei katso näköä, vaan se kaikkia, hurskaita niinkuin\nsyntisiä, rakastaa yhtäläisesti, sen silmissä ei ole mitään\nepätäydellistä.\n\nSuuri elämä, joka on kaiken takana, ei estä meitä pahaa tekemästä. Me\nkyllä koetamme estää toisiamme, kun joku tahtoisi pahaa tehdä,\nJumalallinen elämä antaa meidän olla pahoja, antaa meidän tehdä pahaa.\nSiitä saamme itse kokea seuraukset. Luonnonlait tuottavat meille\nkärsimystä, mutta ne kasvattavat. Kun me niitä vastaan rikomme tietäen\ntai tietämättämme, kutsumme esiin leikkuumiehen, joka tulee ja leikkaa\nmeiltä pois pahan, mutta ei loukkaa eikä estä meitä silti vaan antaa\nmeille täydellisen vapauden.\n\nJa kun sisässämme selviää ja tulee eläväksi tämä uusi Jumala, joka on\nkaikkialla, silloin me ymmärrämme ihmeellisen mysterion. Me ymmärrämme,\nmitä Kristus tarkotti puhuessaan syntien anteeksi antamisesta. Me\nluulemme tavallisesti että tällä tarkotetaan Jumalan antavan meille\nsyntimme anteeksi. Mutta mitä syntejä Jumala antaa anteeksi? Emme me ole\nmitään syntiä tehneet Jumalan edessä. Jumala ei meitä pidä syntisinä,\nJumalalla ei ole mitään anteeksi annettavaa, me emme millään tavalla voi\nrikkoa Jumalaa vastaan, me emme voi tehdä itseämme suuriksi tai pieniksi\njumalallisen elämän silmissä. Jumalaa vastaan ei ole koskaan rikottu;\nJumala aina rakastaa.\n\nMutta mitä on syntein anteeksi antamus? Se on asia, joka tapahtuu meidän\nkesken ilmenneessä elämässä. Kun me tulemme Jumalan tuntoon, kun\njumalallinen elämä tulee meissä eläväksi, silloin se elämä käskee meitä\nsiunaamaan ja anteeksi antamaan. Muuta me emme osaa tehdä. Me siunaamme\nja annamme anteeksi. Jos siis ihminen, joka tuntee itsensä syntiseksi ja\nhuonoksi, ihminen, jonka sisässä on ristiriitaa ja sielullista tuskaa,\ntulee meidän luoksemme, niin me voimme hänelle antaa synnit anteeksi,\nsillä me voimme omalla olemuksellamme paljastaa hänelle sen totuuden,\nettä Jumalan kanssa on rauha. Mestari-olento, ihminen, jonka sisässä on\nJumala elävä, vaikuttaa aina nostavasti ja puhdistavasti ihmisiin. Hänen\nolemuksensa on ihmeellisen rauhottava. He juoksevat hänen luoksensa,\nkertovat hänelle syntinsä, erehdyksensä ja pahuutensa ja hän sanoo:\n\"sinun syntisi on sinulle anteeksi annettu\". Hän antaa anteeksi, hän\nosaa heitä rakastaa, vaikka he ovat huonoja, ja he tuntevat, että hän\nrakastaa. He tuntevat nousevansa ja puhdistuvansa hänen edessään. Vaikka\nheidän syntinsä olisivat veripunaiset, he tuntevat, että Mestarin edessä\nne tulevat lumivalkeiksi. Hänen rakkautensa pesee heidät puhtaiksi, he\ntuntevat, että heissä todella ei olekaan mitään syntiä. He näkevät\nJumalan.\n\nTämä on ihmeellinen sielun totuus, jonka Kristus tahtoo opettaa. Silloin\non Jumalan valtakunta maan päällä, silloin toteutuu hyvän valtakunta,\nkun me opimme antamaan synnit toisillemme anteeksi, kun opimme\nsiunaamaan toisiamme.\n\nJa oppiakseen tämän läksyn, tulee ihmisen, niinkuin sanoo sama Mestari,\nottaa risti päällensä. Koko tämä elämä, jota olen kuvannut, näyttäytyy\nhenkisesti katsoen näin: ihmissielu kulkee tiellä ja kantaa olallaan\nmustaa ristiä. Hän kantaa ristiä kulkien \"pääkallonpaikkaa\" kohti. Ja\nkun ihminen kantaa tätä ristiä ja ymmärtää iloita, silloin siitä\nrististä, sen keskeltä kasvaa ruusuja. Siitä kasvaa rakkauden ruusu,\njoka tekee ristin keveäksi ja ihanaksi. Tätä tarkotti Mestari\nRosencreutz, kun hän puhui ruusurististä ja perusti ruusuristin\nveljeskunnan.\n\n\n\n\nIV.\n\nÄLYLLINEN JA SIVEELLINEN PUHDISTUS.\n\n\nJos otamme matematisen totuuden esim. 2x2=4, niin sitä tuskin voi\nesittää muulla kuin aivan yksinkertaisella selvällä tavalla: 2x2=4.\nVaikka koettaisimme olla runollisia, saisi siitä tuskin enempää irti.\nSitävastoin käytännölliset tosiseikat ovat toista laatua. Jos sanomme:\ntuo ihminen on hyvä, voimme sitä seikkaa kuvata eri tavoilla ja näyttää\nerilaisilla esimerkeillä, millä tavalla hänen hyvyytensä ilmenee. Ja\nkoska ei ole sen käytännöllisempää asiaa kuin totuuden etsintä ja\ntotuuden löydäntä, niin se luonnollisesti on asia, jota voidaan\ntyhjentymättömän monella tavalla katsella ja esittää. Kun ihminen etsii\ntotuutta, etsii Jumalaa, niinkuin myös voimme sanoa, silloin tämä\netsiminen tietenkin tapahtuu koko hänen sielullaan, koko hänen henkensä\nvoimalla, sillä ihmisellä ei ole toivoakaan löytämisestä, ellei hän koko\nsydämellään ja voimallaan etsi; mutta kun hän etsii, käyttäen ajatustaan\nja järkeään, voimme erottaa eri askeleita hänen etsimisessään, eri\njaksoja, ja kuvailla niitä eri tavalla. Tänään ja seuraavissa luennoissa\ntahdomme puhua kolmesta jaksosta totuuden etsijän elämässä, jotka\nvoidaan selvästi erottaa toisistaan, olkoon että ne jyrkästi kehittyvät\ntoinen toisensa perästä tai että ne kehittyvät limittäin.\n\nEnsimäinen jakso totuudenetsijäin elämässä, jos hän on nykyaikainen\nihminen, joka ajattelee ja käyttää järkeään, on se periodi, jolloin\nhänen älynsä ja järkensä on etualalla ja vaikuttaa voimakkaammin,\njolloin hänen intelligenssinsä varsinaisesti tekee työtä. Tämä on hänen\ntieteellis-filosofinen etsimisensä. Hän alkaa kysymällä itseltään: mitä\non totuus? Hän ei tyydy mihinkään vastaukseen, minkä hän on saanut\nympäriltään tai kasvatuksen kautta. Hän ei tyydy mihinkään\nauktoriteti-uskoon, jota häneen tavalla tai toisella on tyrkytetty. Hän\nei ota mitään ennakoita uskoakseen vaan hän todella vakavasti kysyy,\nonko totuus olemassa, onko Jumala olemassa, mikä on totuus? Ja kun hän\ntämän kysymyksen tekee järjellään, silloin on luonnollista, että hän\naikoo järkeään käyttää -- että hän pinnistää järkeään ja ymmärrystään niin\npaljon kuin mahdollista etsiessään totuutta. Hän etsii tätä totuutta\nsillä tavalla, että hän tutustuu erilaisiin maailmankatsomuksiin ja\nelämänkäsityksiin, joita nykyaikana on hänellä tarjona. Hän tutustuu\nniihin ja arvostelee niitä omantuntonsa ja tietonsa kannalta, ja kun hän\ntällä tavalla filosofisesti tutkii ja ajattelee, hän lopulta tulee\nsiihen johtopäätökseen, että hän totisesti ei tiedä mitään. Tämä on\nensimäinen askel totuudenetsijän elämässä. Hänen täytyy välttämättä\ntulla siihen kohtaan, että hän koko olemuksellaan, järjellään,\najattelevalla minuudellaan tunnustaa: minä en totisesti tiedä mitään.\nHän on tutustunut kaikenlaisiin oppeihin, on kuullut monelta ihmiseltä,\nkuinka tämä ajattelee. Hän on koettanut katsella asioita monelta\npuolelta ja lopuksi huomannut, että hän ei tiedä mitään, ei tiedä mitä\nuskoa. Hän ei tiedä ollenkaan mitään. Ihmiset sanovat toiset toisella,\ntoiset toisella tavalla, toisten mielestä ihminen on kuolematon, toisten\nmielestä kuolevainen, toisten mielestä on Jumala olemassa ja on\nsellainen ja sellainen, toisten mielestä ei Jumalaa ole. Hän ei voi\nmitään sanoa, hän työskentelee järjellään ja älyllään, mutta ne eivät\nvastaa mitään, ei mitään muuta kuin: minä en tiedä mitään. Tämä on\nviisauden alku, ensimäinen askel totuuden tietämisen tiellä, että\nihminen tietää, ettei hän tiedä mitään. Tämä on Sookrateen vanha neuvo.\nSookrates kulki ympäri ja keskusteli kaikenlaisten ihmisten kanssa ja\nnäytti heille, että he olivat samassa tilassa kuin hän itse sanoi\nolevansa, sillä Sookrates todisti ja näytti, että heidän täytyi\ntunnustaa: minä en tiedä mitään. Sookrates omalla omituisella\nopetustavallaan sai ihmiset näkemään, etteivät mitään tienneet. Monet\nluulivat tietävänsä mutta Sookrateen käsissä riisuttiin alastomiksi ja\nhuomasivat, etteivät mitään tienneet. Tällainen työ on ihmisen tehtävä\nitsensä kanssa. Jollei ihmisellä ole ketään Sookratesta luonaan, joka\nhäntä tällä tavalla pyörittää ja pinnistykseen pistää, niin hänen on\ntehtävä se työ itse itsensä kanssa. Hänen täytyy itse viedä itsensä\nsiihen umpikujaan, josta hän ei edemmäksi pääse ja jossa hänen täytyy\ntunnustaa: minä en tiedä mitään. Jos ihminen silloin on ilman sitä\nrunollista temperamenttia, taiteellista vaistoa, josta ensi luennossa\noli puhe, hän hylkää koko totuudentuntemisen, väsyy siihen ja sanoo:\nihminen ei _voi_ tietää mitään. Huomaamatta hän nojautuu ja tyytyy\nensimäiseen löytöönsä eikä mene edemmäksi. Hän teki ennenaikaisen\njohtopäätöksen. On paljon ihmisiä, jotka ovat tällä kannalla, sekä\noppineiden että oppimattomien joukossa. Oppineiden tie on voinut käydä\ntoisia uria myöten, mutta molemmat ovat tulleet siihen, etteivät he\nmitään tiedä ja silloin tehneet johtopäätöksen, ettei voi tietää mitään.\nTätä kutsutaan agnostisismiksi ja on se itse asiassa hyvin rohkea väite,\nvaikkeivät agnostikot itse sitä huomaa. Sama on laita monen monen\nuskovaisen. Kun heitä lujasti ahdistetaan, he ehkä puoleksi\nhuomaamattaan laskevat itsestään sellaisen lauseen: ihminen ei voi\nmitään tietää. Siihen ihminen aina turvaa, sillä ihmisen koko olemus on\npohjaltaan järkeä, ja ihminen välttämättä tahtoo tietoa. Hänen koko\nolemuksensa on tietoon pyrkimistä. Kun hän näkee tai luulee, ettei itse\nvoi enää edetä mihinkään, hän sanoo: ihminen ei voi enempää tietää.\nSillä tavalla hän on tyydyttänyt sielunsa tarpeet ja luulee\ntyydyttävänsä toistenkin tarpeet. \"Olkaamme rauhalliset, me emme voi\nmitään tietää, siinä kylliksi!\" Tähän jäävät ne, joiden järki väsyy,\njoilla ei ole sitä runollista vaistoa, joka veisi heitä edemmäksi.\n\nMutta ne, jotka pääsevät tämän kohdan yli, saavat järkensä valistetuksi.\nHeidän järkensä herää uudella tavalla, heissä todella tapahtuu heräymys.\nSuuren älyllisen työn perästä tämä heräymys tulee, kun ihmisellä on\nollut apunaan taiteellinen aisti, joka tekee hänen työnsä todella\nsielukkaaksi ja henkeväksi. Hänen järkensä äkkiä valistuu ja hän saa\ntietää ihmeellisen asian. Minkä? Tämän hän näkee älyllisessä\nheräymyksessään: on olemassa elämä kaikkien ilmiöiden takana, yhtenäinen\nelämä. On olemassa ykseys moninaisuuden takana. On olemassa ääretön\navaruus, johon korkeimmatkin auringot häviävät. Elämä on täynnä\nilmiöitä, mutta elämä itse on pohjaton. Elämä on rajaton verrattuna\nilmiöihinsä, jotka ovat rajallisia. On olemassa ikuinen elämä kaiken\nyläpuolella, elämä, jota ihmiset nimittävät Jumalaksi. Tämän yhtenäisen\nelämän ihminen älyllisessä heräymyksessään tajuaa ja näkee. Mahdotonta\non kuvata sitä fyysillisillä sanoilla ihmiselle, joka ei ole sitä\nkokenut, hänen täytyy ponnistaa, kunnes hän saa kokemuksen siitä. Hänen\ntäytyy ponnistaa koko sielullaan, ja varmasti tulee päivä, jolloin hänen\nymmärryksensä herää ja näkee: \"minähän en ole olemassa erityisenä\noliona, vaan olen yksilöllinen ilmennys äärettömästä elämästä. Olen vain\npisara merenpinnalla.\" Ihminen aivankuin näkee ulos äärettömyyteen,\nnäkee Jumaluuden suuren pimeyden, joka itseensä kätkee kaiken valon. Hän\nymmärtää, mitä vanhat salatieteelliset maailmanselitykset tarkottavat,\nkun ne sanovat: valo on syntynyt pimeydestä; kun raamatussakin\nkerrotaan, että syvyys ja tyhjyys oli ensin ja sitten vasta tuli valo.\nKun ihminen täten huomaa olevansa pieni osa suuresta kokonaisuudesta,\nhuomaa, että kaikilla olennoilla toisin sanoen on yhteinen alkuperä eli\nisä, täytyy hänen samalla myöntää, että kaikki ihmiset ja elävät olennot\nsuuren Elämän lapsina ovat keskenään veljiä. Hänen järkensä sanoo\nhänelle vastustamattomalla selvyydellä: \"sinä olet atomi\nmaailmankaikkeudessa, elämän äärettömässä valtameressä, niinkuin kaikki\nmuut ovat atomeja. Sinä et ole ihmeellisempi kuin mikään muukaan atomi\ntässä kaikkeudessa eikä mikään muu atomi ole äärettömyyden ja\niankaikkisuuden kannalta ihmeellisempi kuin sinä olet. Sinä olet vain\nyksi pyörä, ihmeellisessä koneistossa, sinä olet vain omalla paikallasi,\nkohdallasi välttämätön atomi, tässä atomien meressä mutta matonen maassa\non aivan yhtä välttämätön ja salaperäinen ilmennys kuin sinä olet; ja\njos on olentoja, korkeampia ihmisiä, enkeleitä, jumalia, luojia, niin ne\novat myös atomeja iankaikkisuuden ja äärettömyyden rinnalla. Ne ovat\nmyös sinun veljiäsi.\" Luonnollista on, että kun ihminen järjessään tämän\ntotuuden älyää, hän samalla ymmärtää, että totuus oikeastaan häntä\nvelvottaisi. \"Me ihmiset olemme veljiä, mutta emme elä kuin veljet!\nKoska minä nyt tämän tajuan, pitäisi ehkä minun --?\" Kuitenkin ihminen\nvoi jäädä tälle kohdalle. Hän on löytänyt suuren totuuden, mutta taas on\nkohta tullut, että hän voi jäädä paikoilleen. Hän on totuuden nähnyt ja\nvoi sitä toisillekin neuvoa, toisiakin houkutella sitä näkemään, mutta\nhän voi antaa sen jäädä itselleen älylliseksi voitoksi eli\nsaavutukseksi. Hän pysyy silloin intellektualistina, joka on nähnyt\nJumalallisen Elämän kaiken takana, mutta samalla nähnyt oman\nmitättömyytensä, kykenemättömyytensä, pienuutensa. Hän ei mitään kykene\ntekemään, hän elää vain mukana niinkuin pisara meressä. Hän kätkee tämän\ntiedon käytännöllisesti itseensä, hän on löytänyt helmen, mutta kätkee\nsen peltoonsa. Hän on saanut \"leiviskän\", mutta kaivaa sen maahan. Mitä\nhän voi tehdä? hän ei voi maailmaa muuttaa, ei saada sitä paremmaksi, ei\nihmisiä veljellisemmiksi keskenänsä.\n\nMutta jollei hän tälle kohdalle jää, jos hän tahtoo mennä eteenpäin\ntästä heräymyksestä, jos hän tuntee sisässään: \"minä tahdon maksaa\npaljon, jotta totuus, jonka olen nähnyt, tulisi minussa eläväksi\",\nsilloin hän voi ottaa seuraavan askeleen edemmäksi ja joutua uuteen\njaksoon eli kehityskauteen totuuden etsimisessä.\n\nSen sijaan, että hän vain alhaaltapäin katselisi ihmeellistä totuutta,\nhän silloin antaa totuuden jumalallisen elämän virrata itseensä.\nMuistattehan, mitä tässä mainittiin eräässä äskeisessä esitelmässä, että\nihminen on aineellisessa ilmennyksessään munanmuotoisen auran\nsisäpuolella, mutta että hän todellisessa itsessään on tämän\nmunanmuotoisen auran ulkopuolella. Aura on hänen Itsensä sisässä, Itsenä\nhän ei istu sen auran keskellä; siinä on ainoastaan hänen yksilöllinen\nilmennyksensä. Itse hän jumalihmisenä on auransa ympärillä,\nulkopuolella, aineettomuuden maailmassa. Kun nyt ihminen näkee\nälyllisesti, että elämä on yhtenäinen, että Jumala on iankaikkinen ja\nääretön salaisuus kaikkien ilmiöiden takana, niin hän itse asiassa ottaa\nvastaan älyllisen vaikutuksen omasta Itsestään, siitä äärettömästä\nItsestä, joka on hänenkin oma Itsensä, vaikka se on hänen personallisen\nja yksilöllisen ilmennyksensä eli auran ulkopuolella. Mutta jos hän\ntahtoo, että ääretön iankaikkinen elämä virtaisi hänen sisälle ja\nilmenisi hänessä, niin hänen täytyy ottaa vaikutuksia siltä Itseltä,\njoka on yhtä Äärettömyyden kanssa, toisellakin tavalla kuin älyllisesti.\nHänen täytyy antaa tuon äärettömän elämänsä tunkeutua häneen niin, että\nse täyttää myös hänen tunne- ja tahto-elämänsä. Kun hän vakavasti tahtoo\nedetä älyllisestä näkemyksestä eli \"heräämisestä\" \"vanhurskauttamiseen\",\nsilloin hänen täytyy tahtoa, että totuus, minkä hän on älyllisesti\nnähnyt, ilmenisi koko hänen yksilöllisessä ilmennyksessään, täyttäisi\nhänet ja tulisi siis ilmi hänen personallisessa elämässään. Toisin\nsanoen on teoissa toteutettava, mikä ajatuksissa on ihanteena. Tämä ei\nole leikintekoa, sillä ihanteen toteuttaminen tässä tapauksessa on itse\nJumalallisen Totuuden toteuttamista. Ennenkuin se voi tapahtua, täytyy\nihmisen tahtoa -- ja hän voi tahtoa, jos hänellä on taiteellinen\nvaisto -- että hän voisi elää veljellistä elämää. Hänen täytyy ajatella\nomaa personallista elämäänsä ja millä tavalla hän voisi sitä muuttaa,\nmikä siinä sotii veljeyttä vastaan, mikä on alhaista, puutteellista tai\nrumaa. Hänen täytyy itse näitä asioita miettiä. Erehtyvät ne ihmiset,\njotka ottavat jonkun opettajan itselleen ja noudattavat hänen käskyjänsä\nja menettelevät sokeasti niiden mukaan, sillä tässä varsinaisesti\ntarvitaan ihmisen omaa työtä, jos hän tahtoo edetä totuudenetsimisen\ntiellä. Hänen ei pidä eikä hänen tarvitsekaan sokeasti kulkea kenenkään\nneuvojen mukaan vaan hänen pitää itse omalla ymmärryksellään, omalla\nparhaimmalla taidollaan pohtia asioita, jotka häntä itseään koskevat.\n\"Mikä minun sieluni pelastaa vaaroista, millä tavalla minun pitäisi\nmuuttaa elämäni, että siitä olisi hyötyä kanssa-ihmisilleni, miten\nvoisin elää niin, etten loukkaisi veljeyden periaatteita?\" Näin hän\nkysyy itseltään ja ymmärtää, että voidakseen olla todellinen veli\nkaikkien kanssa täytyisi hänen osata rakastaa, aivan pohjattomasti\nrakastaa. Mutta vaikkei hän sitä osaisi, hän kuitenkin tahtoo pyrkiä.\nTämä on juuri tärkeä kohta, että ihminen tahtoo pyrkiä ja vaikkapa\nvähässä muuttaa elämäänsä. Hän esim. päättää: \"nyt en tahdo enää tappaa\neläimiä enkä tehdä niin, että toisten täytyy tappaa minun takiani. En\nsiis syö lihaa, en mitään sellaista, jonka vuoksi eläimiä tapetaan.\" Leo\nTolstoi, tuo suuri ihmeellinen mies, joka todella etsi ja pyrki, sanoo:\nensimäinen ehto, kun ihminen tahtoo tulla hyväksi, on, että hän tulee\nkasvissyöjäksi, sillä kuinka ihminen voisi alottaa väärästä kohdasta ja\ntulla hyväksi, samalla kun hän tahraa käsiään verellä.\n\nMainitsen tämän esimerkkinä, mutta en tarkotuksessa ketään loukata.\nKukin ihminen itse päättää sisässään kaikista kysymyksistä oman elämänsä\nsuhteen, ja se on hänen yksityinen asiansa Jumalan kanssa. Emme voi\ntuomita ketään. Emme voi sanoa, kun näemme jonkun syövän lihaa: \"Ah, hän\non mahdoton, hän ei kykene elämään veljellisesti.\" Meidän kädessämme ei\nole veljeyden mittapuu. Kun ihminen on vakava pyrkimyksessään, on hänen\nyksityinen asiansa, mistä kohdasta hän alottaa. Ihmisellä on laki\nitsessään, sanotaan raamatussa. Hän on itselleen laki. Laki on\nkirjotettu hänen sydämeensä ja hän itse ymmärtää, mitä hän itseltänsä\nvaatii. Kun hän vilpittömästi tahtoo edetä veljellisyyden tiellä ja kun\nhän ajattelee ihanteena, että voisi palvella ihmiskuntaa ja\nmaailmankaikkeutta, sen onnea ja edistystä, mitään itselleen pyytämättä,\nsilloin hän on oikealla. Ihmisen on niin yksinkertaista tuntea, niin\nhelppoa arvostella omaa itseään. Hän kysyy itseltään: mitä minä tahdon?\nja vastaa siihen aivan rehellisesti ja vilpittömästi. Aivan\nvälttämätöntä totuudenetsijälle on, ettei hän tee mitään ilvettä itsensä\nkanssa. Siinä kohdassa ihmiset erehtyvät, että usein ovat sokkosilla\nitsensä kanssa. Totuudenetsijälle ei sellainen kelpaa, hänen täytyy\nseisoa alastomana itsensä edessä. Mutta kun hän löytää itsestään\nvilpittömän tahdon edetä veljeyden tiellä, silloin totisesti hän etenee\nja älyllinen totuudennäkemys muuttuu hänessä siveelliseksi\nelämänvoimaksi -- ja ihmiselle tapahtuu uusi kokemus.\n\nHän näkee nyt, hän tuntee nyt, kuinka se suuri elämä, jonka hän on\njärkensä silmällä nähnyt ja johon hän uskoo, mahtavana voimana virtaa\nhänen sieluunsa. Hän tuntee kuinka avaruuden äärettömyydestä elämän\nhenki liitelee hänen sieluunsa ja kuinka ikuisuuden syvyydestä elämän\nlähdevesi pulppuaa hänen sieluunsa. Nyt hän tietää aivan uudella tavalla\nettä me muodostamme yhden suuren kokonaisuuden, että me totisesti kaikki\nolemme saman isän lapsia, sillä hän tuntee olevansa yhtä kaikkien\nkanssa. Se suuri elämä, joka oli hänelle ainoastaan älyllinen\ntodellisuus, muuttuu eläväksi todellisuudeksi ja selvittää hänelle\nelävän kokemuksen avulla, mitä on rakkaus. Silloin kun hänelle tapahtuu\ntämä ihmeellinen hetkellinen uudestasyntyminen, silloin hän tietää mitä\nrakkaus on siitä yksinkertaisesta syystä, että hän sillä hetkellä\nrakastaa kaikkia, ja samalla hän ymmärtää koko olemuksellaan, ettei ole\nmuuta vapahtajaa olemassa kuin Jumala. Hän ei voi itse itseään vapahtaa\neikä tehdä itseään hyväksi -- kuinka hän kuolevainen ihminen voisi\nitseään pelastaa ja millä voimalla? Ei, vaan se ääretön voima, se suuri\nihmeellinen, yhtenäinen elämä, joka on kaiken takana, se hänet täyttää,\nse hänet puhtaaksi pesee. Se on rakkaus ja se opettaa häntä rakastamaan.\nSen avulla, sen täyttämänä hän osaa rakastaa. Se yksin, Jumala itse, on\npelastaja, vapahtaja. Kaikki teologiset riidat ja kiistat Jumalan\narmosta, ihmisen omasta voimasta j.n.e. tulevat aivan arvottomiksi hänen\nsilmissään. Ihmiset, jotka eivät asioista tiedä, saattavat niistä puhua,\nmutta kun ihminen itse tietää, kun hän on itse kokenut, mikä voima se\non, joka hänet nostaa, mikä voima se yksin on, joka hänet tekee hyväksi,\npuhdistaa, täyttää rakkaudella kaikkea kohtaan, kun hän sen tietää,\nsilloin hänen ei tarvitse riidellä kysymyksestä sellaisten kanssa, jotka\neivät sitä tiedä. Yhdentekevää on, kutsuuko ihminen tuota voimaa Jumalan\nvoimaksi vai kutsuuko hän sitä omaksi itsekseen, sillä totisesti se on\nhänen oma itsensä, joka asuu auran ulkopuolella, joka tulvaa häneen,\nmutta totisesti se samalla on itse ääretön elämä. Nimi on toisarvoinen\nasia eikä muuta sitä tosiseikkaa, että personallinen minä ei voi nostaa\nitseään, jollei se täyty elämällä, joka personallisesti katsoen tulvaa\nsiihen ulkoapäin, tulkoon se sitten äärettömyydestä tai ihmisen\nkorkeammasta itsestä, sillä käytännöllisesti katsoen nämä ovat yhtä.\n\nTällainen on toinen jakso totuudenetsijän elämässä. Ja kun hän on tähän\nkohtaan päässyt, ei hän tiellä enää pysähdykään, ei hän enää jääkään\nseisomaan vaan hän etenee itsestään eteenpäin ja hänen kokemuselämänsä\nyhä rikastuu. Päivä päivältä hän oppii selvemmin ja laajemmin\nrakastamaan. Päivä päivältä hänelle esiintyy uusia elämän ongelmia,\njotka vaativat ratkaisua. Päivä päivältä hänen kykynsä niitä ratkaista\nkasvaa.\n\n\n\n\nV.\n\nYLIAISTILLINEN ELÄMÄ.\n\n\nAiomme tänään jatkaa viime luentoa, joka jäi kesken siinä merkityksessä,\nettä en ehtinyt kuvata kolmatta askelta totuuden etsijän tiellä.\nTietysti askeleita tällä tiellä on useampia. Totuuden etsiminen ei lopu,\nennenkuin ihminen on kehittynyt täydelliseksi Mestariksi, ja tietysti\nkehitystä on senkin jälkeen, vaikkei sitä silloin enää kutsuta\ntotuudenetsimiseksi. Mutta totuudenetsimisen alkupäässä on ne kolme\naskelta, joista viime kerralla lupasin puhua ja joista en ehtinyt kuvata\nmuuta kuin kahta.\n\nKuten muistatte oli ensimäinen askel totuudenetsimisessä totuuden\nälyllistä etsimistä, joka päättyi sellaiseen huippukohtaan, että ihminen\nheräsi älyllisesti, jolloin ihminen ensin järkensä silmillä näki ja\nymmärsi, että elämän moninaisten ilmiöitten takana oli olemassa yksi\nyhtenäinen elämä. Ihminen älyllisesti näki niin sanoaksemme Jumalan\nolemassaolon ja siitä johtuvan seurauksen, että kaikki ihmiset ovat\ntämän Jumalan lapsia ja siis ytimeltään yhdenvertaisia.\n\nTätä älyllistä heräämistä seuraa luonnollisesti velvollisuus toteuttaa\nsitä jumalallista yhtenäistä elämää, jonka ihminen näkee olevan kaikkien\nilmiöitten takana ja piilevän hänessä itsessäänkin, toisin sanoen\nvelvollisuus toteuttaa veljeys.\n\nSentähden totuudenetsijä, joka ei pysähdy älylliseen totuudenetsimiseen,\nyrittää elää veljellisesti. Hän koettaa järjestää omaa personallista\nelämäänsä niin paljon kuin hän osaa ymmärtämäinsä veljeysperiaatteiden\nmukaisesti. Näiden siveellisten pyrkimysten luonnollisena palkkana\nseuraa sitten toinen heräymys eli uudestasyntyminen, joka ei ole enää\nälyllistä vaan siveellistä laatua. Ihminen silloin kokee kummallista\nekstasia, jolloin jumalallinen elämä tulvaa hänen personallisuuteensa,\ntehden sen pyhäksi ja täyttäen sen suurenmoisella rakkaudella kaikkia\nkohtaan koko luomakunnassa. Se, joka on pyrkinyt veljellisyydessä\neteenpäin, varmasti joskus on tehnyt tällaisen kokemuksen. Ennen hän ei\nole osannut rakastaa, ei ole tuntenut yleis-inhimillistä, kosmillista\nrakkautta, vaikka hän on ymmärtänyt ja älynnyt sitä yhtenäistä elämää,\nmikä hänen sisässään voisi tuntua ja siinä on _de jure_ vaikkei vielä\n_de facto_. Mutta noina ekstasin hetkinä hän tuntee voivansa rakastaa\nkaikkia, voivansa syleillä koko maailmaa. Näitä kokemuksia ihminen tekee\npyrkiessään toisella tien kohdalla eteenpäin, ja ne kohoavat huippuunsa\nsuurimmassa rakastamiskyvyssä ja voiman kokemuksessa, minkä ihminen voi\nsaavuttaa.\n\nMutta nämä kokemukset ovat vain hetkellisiä ekstasi-tiloja. Ihminen ei\nvielä ole joka hetki sellainen. Hän tietää, mitä Mestarin rakkaus on,\nhän on saanut kokea, mitä on täydellisen ihmisen elämä, hän käsittää,\nettä jos hän olisi täydellinen, hän joka hetki rakastaisi siten kuin hän\nrakastaa ekstasin hetkinä, ja koko hänen elämänsä olisi yhtä ainoata\nrakkauden unelmaa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Ja tämä tieto\nvelvottaa. Hänen velvollisuutensa on kehittyä siihen elämään, jossa hän\naina voisi tuntea tuota ihmeellistä äidin eli Mestarin rakkautta kaikkia\nkohtaan. Hänen velvollisuutensa on siihen pyrkiä. Ja silloin hän\nymmärtää tärkeän seikan. Hän ymmärtää, miksikä hänessä tämä rakkaus ei\nelä yhtämittaa. Hän ymmärtää sen riippuvan siitä tosiseikasta, että hän\nei ole kyllin viisas. Hän ei voisi sitä rakkautta vielä käyttää. Jos se\nhänessä aina asuisi, mitä hän tekisi? Millä tavalla hän ihmiskuntaa\nauttaisi, millä tavalla hän rakastaisi, kuinka hänen rakkautensa\nilmenisi?\n\nEkstasin hetkenä tai sen perästä on tavallista, että ihminen ajattelee:\n\"oi, jos olisin rikas, jos minulla olisi kaiken maailman rikkaudet, niin\nminä auttaisin kaikkia, jotka tulevat tielleni ja kärsivät\nruumiillisesti, -- oi jos olisin rikas!\" Mutta vähänkin asiaa punnittuaan\nhän huomaa, että sellainen ratkaisu olisikin humbugia, sillä silloin\nkaikkien muiden ihmisten pitäisi olla sellaisessa asemassa, että he\nkaipaisivat hänen rikkauttaan. Siis kaikkien muiden pitäisi olla köyhiä,\npuutteessa, hänen yksin rikas, jotta voisi näyttää heille rakkauttaan.\nMitä tämä olisi muuta kuin humbugia? Minkätähden hänen pitäisi olla\nsellainen ihmeellinen olento, joka näyttäisi muille rakkauttaan? Ja mitä\nhyötyä toisilla olisi tällaisesta avunsaannista, joka tekisi tyhjäksi\nheidän oman yritteliäisyytensä, heidän omat ponnistuksensa?\n\nTotuudenetsijä ymmärtää selvästi, että siihen päin ei ole pyrittävä. Hän\nymmärtää, että luonnollinen taloudellinen ratkaisu on, että toinen\nihminen ei tarvitse toisen apua suoranaisesti. Hän ymmärtää, että näitä\nkysymyksiä köyhyydestä ja rikkaudesta, aineellisesta puutteesta ja\navuliaisuudesta pitää ratkaista siten, että olosuhteet maan päällä\njärjestetään niin, ettei ole köyhiä eikä rikkaita, ei puutteellisia eikä\nyltäkylläisiä. Ja näin ollen hänen täytyy osata näyttää rakkauttaan\ntoisella tavalla: \"jos oikein rakastan ihmisiä, pitää minun osata\nnäyttää heille rakkauttani, vaikka olisin niin köyhä, etten voisi heille\nmitään aineellista apua antaa.\"\n\nMitenkä sitten voidaan ihmisiä auttaa? Kaipaavatko ihmiset muuta kuin\naineellista apua? Ei tosiaan ole muu tarve niin lähellä. On kyllä\nihmisiä, jotka kaipaisivat rakkautta ja hyvyyttä; esim. jokainen sairas\non kiitollinen toisen hyvyydestä; jokainen surun painama on kiitollinen\nsiitä, että toinen ihminen osottaa hänelle myötätuntoa, osanottoa hänen\nsurussansa, mutta usein on kuitenkin elämässä niin, että niillä\nihmisillä, jotka ovat surullisia tai sairaita, onkin lohduttajansa.\nSillä kaikkein enimmän tietysti voi surevaa tai sairasta lohduttaa ja\nhänelle osottaa myötätuntoa sellainen, joka jo personallisesti häntä\nrakastaa ja ymmärtää hänen personallisia omituisuuksiaan. Sairas ihminen\nottaa mieluummin vastaan hoitoa sen puolelta, joka häntä rakastaa kuin\nvento-vieraalta. Totuudenetsijä vetää näistä huomioistaan sen\njohtopäätöksen, että elämässä täytyy olla ala, jossa ihmiset todella\nkaipaavat apua ja jossa he eivät voi saada keltä tahansa apua, ei\nniiltäkään, jotka heitä rakastavat. Ja sellainen ala onkin. Mikä?\nYleensä elämän tieto. Siinä ihmiset kaipaavat apua. Heillä ei ole tietoa\nsiitä, mitä elämä on. Ihmiset eivät tiedä, ovatko he kuolevaisia vai\novatko he kuolemattomia olentoja. He eivät tiedä, elävätkö kuoleman\njälkeen, ovatko täällä vain yhden kerran vai tulevatko useamman kerran\ntähän maailmaan. Ihmiset eivät ole osanneet ratkaista itse elämän\nkysymystä. He elävät tietämättömyydessä ja kaipaavat tietoa. \"Siis\",\nhuudahtaa totuudenetsijä, \"jos minulla olisi tietoa ja viisautta,\nsilloin voisin ihmisiä auttaa.\"\n\nIhminen, joka on tehnyt rakkauden ekstasin kokemuksia, hän kaipaa\ntietoa, ei itseänsä varten, vaan sentähden että hän muuten on hyödytön\nmaailmassa, että hänellä ei ole maailmassa muuten mitään tehtävää. Hän\ntahtoo rakastaa ihmisiä, auttaa heitä ja olla hyödyksi ihmiskunnalle,\nmutta siihen kyetäkseen hän tarvitsee tietoa. Siveellisestä\nuudestasyntymisestä seuraa välttämättömänä vaatimuksena ja\nvelvollisuutena totuudenetsijälle hankkia itselleen tietoa elämän ja\nkuoleman salaisuudesta.\n\nTämä tieto elämän ja kuoleman salaisuudesta, jota hän kaipaa ja jota hän\ntahtoo itselleen hankkia ihmiskunnan vuoksi, ei ole psyykillistä vaan\nhenkistä laatua. Ei hän kaipaa yliaistillisia kykyjä, ei hypnotista\nvoimaa, ei tavallista selvänäköisyyttä, ei mitään hermoja kiihottavaa,\nvaan todellista tietoa siitä, onko mitään olemassa kuoleman jälkeen,\nonko totta, että on olemassa taivaita ja helvettejä, onko olemassa\niankaikkinen elämä, onko totta, että ihminen syntyy monta kertaa\nmaailmaan. Tätä tietoa hän tarvitsee, tätä henkistä tietoa elämän ja\nkuoleman salaisuudesta, toisin sanoin tietoa siitä, onko hän itse\nsellainen olento ihmisenä, että hän voi elää kuoleman jälkeen.\n\nMillä tavalla hän voi tästä saada tietoa? Mitä tapahtuu kuolemassa?\nAivan selvästi kuolemassa tapahtuu se, että fyysillinen ruumis jää\nelottomaksi. Jos siis ihminen on olemassa kuoleman jälkeen, on hän jokin\nmuu kuin fyysillinen ruumis. Fyysillinen ruumis jää elottomaksi, se\nkuolee. Jos ihminen on sama kuin fyysillinen ruumis, ei hän ole olemassa\nkuoleman jälkeen. Mutta jos ihminen on olemassa kuoleman jälkeen,\nsilloin hänen täytyy olla joku muu kuin fyysillinen ruumis, ja siinä\ntapauksessa on hän tämä muu nyt jo eläessään. Tämä on aivan selvää\nlogiikkaa. Jos ihminen on olemassa kuoleman jälkeen ilman fyysillistä\nruumista, täytyy hänen voida olla olemassa eläessäkin ilman fyysillistä\nruumista. Sille ihmiselle, joka tahtoo tietoa elämän ja kuoleman\nsalaisuudesta, muodostuu aivan selvä problemi ratkaistavaksi. Hänen\ntäytyy päästä tietoon siitä, voiko olla olemassa ihmisenä, vaikkei ole\nfyysillistä ruumista käytettävänä. Ja kun itse kysymys on selvä, on\nsyytä toivoa vastausta.\n\nNyt tietysti kun ihminen asettaa ratkaistavakseen tällaisen problemin,\nhän joutuu tekemisiin yliaistillisen maailman ja tavallaan\ntuntemattomien voimien kanssa, sillä kuolemantakaiset asiat eivät\nainakaan ole fyysilliselle silmälle näkyviä, vaan asettavat hänet\nyhteyteen psyykillisen, yliaistillisen maailman kanssa. Hän saattaa\nnähdä näkyjä ja kummallisia unia, aavistaa asioita ja kehittyä erityisen\nherkkätuntoiseksi. Ja lopulta hän tulee sellaiseen kummalliseen kohtaan,\nettä kokee olevansa ulkopuolella fyysillistä ruumista ja tietää elävänsä\nfyysillisesta ruumiista riippumatta.\n\nNyt meidän täytyy tätä kysymystä hieman tutkia, mitä se merkitsee ja\nkuinka se on ymmärrettävissä. Jokainen fysiologi ja jokainen psykologi,\njoka on tutustunut n.k. kokemusperäiseen sielutieteeseen, tietää että\nihminen on olento, jossa sielulliset tajunnan ilmiöt käyvät käsi kädessä\naineellisten ilmiöitten kanssa. Kun ihminen ajattelee ja tuntee,\ntapahtuu samalla vastaava aineellinen, muutamat sanovat sähköllinen\nilmiö hänen fyysillisessä koneistossaan, aivoissa ja hermostossa. Tämän\nnojalla materialistinen katsantokanta on tehnyt tuon tunnetun\njohtopäätöksensä, että koska kaikkia sielullisia ilmiöitä seuraa\nrinnakkain jonkinlaiset fysiologiset ilmiöt, ei ole ilman näitä\nfyysillisiä eli fysiologisia ilmiöitä olemassa mitään tajunnallisia\nsieluilmiöitä. Sentähden sanovat materialistiset fysiologit ja\nkokemusperäiset psykologit, että ihmisen koko personallinen sielu-elämä\nsisältyy hänen ruumiilliseen elimistöönsä, ja lisäävät: kun te esim.\ntutkitte ihmisen unielämää, huomaatte, kuinka ihminen todella on\nriippuvainen aineellisesta koneistostaan, ruumiistaan, sillä unielämässä\nihmisen tajunta siirtyy isoista aivoista pieniin aivoihin ja\nselkäytimeen eikä siis unielämä saata olla personallisesti itsetietoisaa\nsamalla tavalla kuin päiväelämä; isot aivot välittävät päivätajunnan\nsielullisia ilmiöitä, ja kun nämä isot aivot ovat horrostilassa\n(nukkuvat) ja tajunta on laskeutunut alaspäin pieniin aivoihin ja\nselkäytimeen, niin ihminen ei ole sama itsetietoinen, tekojaan ja\ntunteitaan hallitseva olento kuin päivällä vaan hän muuttuu olennoksi,\njonka kaikki tajunnalliset elonilmaukset ovat sekasotkuisia tai ainakin\ntoisten lakien hallitsemia kuin päivätajunnallisen itsetietoisuuden.\nSentähden ihminen unessa saattaa menetellä toisin kuin päivätajunnassa.\nUnessaan hän saattaa tehdä hullunkurisia tekoja eikä ihmettele, että\ntapahtuu yhtämittaa mitä merkillisimpiä vaihteluita. Päinvastoin on\nihmisen alitajunnalla, joka tulee näkyviin, kun päivätajunta laskeutuu\naivokynnyksen alapuolelle, luonnostaan esim. dramatisoiva eli\nnäytelmällinen kyky. Aivan yksinkertaisia fyysillisiä ilmiöitä tulkitaan\nmonimutkaisten unien välityksellä. Jos ihmisen nenän alle hänen\nnukkuessaan pistetään tuoksuva ruusu, hän alitajunnassaan, silloin kun\nse ottaa vastaan hermojen välittämän sanoman tuoksuvasta ruususta,\nselittää tämän draamallisesti unen muodossa esim. siten, että hän\nkävelee ihanassa ruusutarhassa. Ihminen on ikäänkuin paljon\nlapsellisempi, tyhmempi ja itsetiedottomampi olento unissaan, sanovat\nfysiologit, kuin päivätajunnassa.\n\nJa tietysti pitäisi niin olla kaikkien teoriojen mukaan, ellei olisi\nolemassa ihmeellinen tosiseikka, jota eivät fysiologit ja tavalliset\nkokeelliset psykologit saata ottaa lukuun, koska he yleensä eivät sitä\ntunne. Se ei ole siksi yleinen ilmiö, että jokainen nykyaikainen\nsielutieteilijä kohtaisi sitä luvuissaan tai empiirisissä\ntutkimuksissaan. Mutta ilmiö on olemassa ja se ilmiö on, että ihminen\nuni-elämässään saattaa olla aivan sama olento kuin päivällä, saattaa\ntuntea itsensä aivan samaksi ja olla yhtä itsetietoinen ja yhtä vapaa\nkuin päivätajunnassaan sekä ulkomaailman että omien sielullisten\ntajuntatilojensa suhteen, saattaa siis yhtä paljon hallita itseään ja\nolla itsensä herra unessa kuin päivällä. Minä tunnen ihmisiä, joille\ntällainen unitila on aivan luonnollinen. He nukkuessaan kummallisella\ntavalla jatkavat päivä-elämäänsä, liikkuvat keveämmin ja nopeammin,\nmutta toimivat muuten samalla tavalla kuin päivällä. Tietysti tämä\ntapahtuu sielullisesti, ruumiillisesti he eivät saata toimia samalla\ntavalla. Uni-elämässään, vaikka ovat mielestään aivan hereillään, eivät\nvoi esim. nostaa fyysillisiä huonekaluja, mutta muuten ovat kaltaisiaan,\npuettuja niinkuin päivällä, tunteiltaan ja ajatuksiltaan samoja.\n\nTällaisen unitilan pitäisi tietysti fysiologien ja tavallisten\nkokeellisten psykologien mielestä olla aivan mahdoton, sairas,\nepänormaali, sillä eihän ihminen sellaisessa tilassa saata nukkua. Jos\nhän on sama kuin päivällä, täytyy hänen tajuntansa toimia isojen aivojen\nvälityksellä. Vai olisiko hän niin epänormaalinen olento, että hänellä\npikku-aivot ja selkäydin olisivat samalla tavalla organisoidut kuin isot\naivot? Ei, sillä tutkiessaan tiedemiehet voivat huomata, että hänen\npikku-aivonsa eivät ole samanlaisia kuin isot aivot vaan ovat rakennetut\nniinkuin vastaavat elimet muilla ihmisillä.\n\nKuinka nyt tätä salaperäistä ilmiötä voimme ymmärtää ja onko tämä sitä\nyliaistillista tietoa, jota ihminen tarvitsee? Me voimme okkultisesti\naivan hyvin ymmärtää, mistä ilmiö johtuu. Emme saata kumota sitä selvää\nlakia, jonka kokeelliset sielutieteilijät ovat keksineet, että\nsielulliset ja aineelliset ilmiöt käyvät rinnakkain, käsi kädessä. Laki\nkuin laki, jos kerran laki pitää paikkansa. Mutta mitä voimme\nokkultisesti huomata? Sen kummallisen seikan, että ihminen fyysillisessä\nruumiissa on muuta kuin vain -- käyttääkseni vanhojen filosofien ja\nalkemistien lausetapaa -- maata, vettä, ilmaa ja tulta. Hänen fyysillinen\nruumiinsa on kokoonpantu paitsi niistä aineista, joita me fyysillisillä\naistimilla havaitsemme, sellaisistakin aineista, joita emme tavalliselta\nfyysillisellä silmällä näekään ja joita me okkultismissa eli\nsalatieteessä olemme tottuneet kutsumaan eetteri-aineiksi. Nämä ainekset\nmuodostavat aivan kuin näkymättömän puolen fyysillisestä ruumiista.\nIhmisen tajunta toimiessaan fyysillisessä ruumiissa ja sen aivoissa ei\nole ainoastaan fyysillisten solujen välittämä vaan kulkee myös niihin\nsisältyvien eetteriainesten kautta. Siis ihmisen tajunnan välittäjänä on\nsuurempi joukko aineellisia ilmiöitä kuin fysiologit tuntevat.\nFysiologit ja kokeelliset psykologit tuntevat ainoastaan niitä ilmiöitä,\njoita he saattavat aistimilla ja koneilla havaita fyysillisessä\nruumiissa, mutta toinen puoli niistä ilmiöistä, jotka ovat ulkopuolella\nfyysillisen aistihavainnon, jää heiltä huomaamatta. Kun ihminen\najattelee tai tuntee, ei siis tapahdu aineellinen parallelli-ilmiö\nyksinomaan karkeasti fyysillistä laatua -- ei siis vain sähkö-ilmiö, vaan\nmyös värähtely hienommassa aineessa jota emme näe mutta jota kutsumme\neetteriksi.\n\nTämä eetteri on nyt sitä laatua ja siinä suhteessa fyysilliseen\nruumiiseen, että se saattaa siitä erkautua. Se saattaa epänormaalisissa\ntapauksissa eristäytyä fyysillisestä aineesta. Ihminen saattaa ikäänkuin\njakautua kahtia fyysillisesti. Yliaistillisten ilmiöitten\nesimerkkikokoelmiin on keräilty useita sellaisia tapauksia, että sama\nihminen on nähty kahdessa paikassa yhtaikaa. Niinkin selvä ilmiö kuin\nseuraava on näissä kokoelmissa: opettajatar Emilie Sagée, joka\nkirjottaessaan taululla luokkansa edessä tyttöjen häntä katsellessa, oli\nsamalla heidän nähtensä, kun joku ensin sattui huomauttamaan, ulkona\npuutarhassa kävelemässä. Tällaisia tapauksia on ja ne näyttävät meille\nobjektivisesti, että ihmisen fyysillinen olemus saattaa jakautua kahtia.\nSalatieteen kannalta muuten vanhastaan tiedetään, että ihmisen\nfysiologinen olemus saattaa näin jakautua. Ehdottomasti pitää paikkansa\ntuo laki, että sielullisia ilmiöitä vastaavat määrätyt aineelliset\nilmiöt, mutta itse aineelliset ilmiöt ovat kaksinaisia: fyysillisiä ja\neetterisiä ja saattavat ilmetä kahtena. Personallinen tajunta on vain\ntoisessa paikassa. Jos personallinen tajunta on eetterisessä haahmossa,\njoka kulkee puutarhassa, silloin opettajatar seisoessaan taulun luona,\non aivankuin hetkeksi poissa tajunnastaan. Mutta jos hän on\nitsetietoinen fyysillisessä olemuksessaan, niin toinen puoli hänestä,\njoka on ulkona, on vain aineellinen ilmiö. Samalla tavalla ihmiset,\njotka näkevät selviä unia sitä laatua, josta äsken puhuin, että he ovat\nitsetietoisia ja hereillään ja saattavat nähdä oman fyysillisen\nruumiinsa, -- ovat tietoisia haamussa eli kaksoisolemuksessa, sillä\nfyysillis-personallisesti itsetietoinen ihminen ei saata olla ilman\nfyysillis-eetteristä ainetta.\n\nTämä on ensimäinen tosiseikka, minkä ihminen ymmärtää, joutuessaan\ntekemisiin yliaistillisen maailman kanssa. Hän ei voi olla toisessa\nmaailmassa sama personallinen olento kuin hän on tässä ilman tätä\nfyysillis-eetteristä ainetta. Siis hän ei voi olla olemassa kuolemankaan\njälkeen ilman fyysillis-eetteristä ruumista, joka välittää hänen\npersonallista itsetietoisuuttaan, ellei hän muutu toiseksi olennoksi. Ja\nminkä kokemuksen itse asiassa ne ihmiset tekevät, jotka ovat hereillään\nja personallisesti oma itsensä ulkopuolella fyysillistä ruumista? He\ntekevät sen kokemuksen, etteivät tiedä minkälainen on ihmisen tila\nkuoleman jälkeen. He eivät tapaa kuolleita, ellei joku vainaja tule\nheidän luokseen puhumaan heille. Joskus kuollut sukulainen tai ystävä\nsaattaa tulla heidän luoksensa, ja he voivat tietää, että hän on\nkuollut, he voivat puhua hänelle, mutta he eivät kykene itse lähtemään\nvainajien valtakuntaan, helvetteihin ja taivaisiin ottamaan selvää,\nkuinka siellä on. Tämän huomion he pian tekevät. He kyllä ovat päässeet\nihmeelliseen tietoon siitä, että ihminen saattaa olla olemassa\nulkopuolella karkeata fyysillistä välinettään, mutta he eivät saata\npäästä vainajien yhteyteen muitta mutkitta. Itse asiassa tämä ilmiö on\nepänormaali. Se on pohjaltaan aineellinen ilmiö eikä sellainen henkinen\nilmiö, jonka tarpeessa totuudenetsijä on. Se ei anna hänelle sitä\nhenkistä tietoa, jota hän kaipaa.\n\nSillä henkisen tiedon kaipuu on lyhyesti määriteltynä tämä: \"onko\nihminen toinen olento kuin fyysillisen ruumiin välityksellä ilmenevä\npersonallisuus? Onko ihminen todella sellainen kuolematon olento, joka\non olemassa kuoleman jälkeen? Missä ovat vainajat olemassa kuoleman\njälkeen?\" Jos heitä on olemassa, täytyy elävässä ihmisessä jo piillä\nkuolemattomuuden siemen. Ja jotta ihminen eläissään voisi päästä\ntietoon vainajien olotilasta, täytyisi hänen tulla tietoiseksi siitä\npuolesta itsestään, joka on riippumaton fyysillis-eetterisestä\npersonallisuudesta. Tämä on se henkinen tieto, jota totuudenetsijä\nkaipaa toisen heräymyksen jälkeen.\n\n\n\n\nVI.\n\nUUDESTASYNTYMINEN KRISTUKSESSA.\n\n\nPuhuttiin viime kerralla siitä elämästä, jota salatiedettä harjottava\nihminen saattaa elää ruumiin ulkopuolella. Mainittiin, että on ero\ntehtävä kahdenlaisen ruumiin ulkopuolella olon välillä. Toinen on\noikeastaan fyysillisen ruumiin kahtiajakoa vain, toinen on varsinaista\nelämää ja oloa fyysillisen ruumiin ulkopuolella. Edellisenlaatuiseen\nelämään ruumiin ulkopuolella, joka perustuu fyysillisen ruumiin\nkahdistumiseen on taipumusta herkkätuntoisilla henkilöillä, jotka\nluonnostaan ovat fyysillisesti mediumistisia, ja myöskin henkilöillä,\njotka ovat salatieteilijöitä sillä tavalla, että vaikutin, joka heitä\nelähyttää, on uteliaisuus tai ainakin tiedonhalu, jota emme teosofeina\nsaata täydellisesti hyväksyä. Kun näet ihminen on ulkona fyysillisestä\nruumiistaan eetterisessä haahmossa, niin hänelle ei ainoastaan ole\nmahdotonta pyrkiä vainajien varsinaiseen valtakuntaan, muutamia\npoikkeuksia lukuunottamatta, vaan hän on myöskin altis samoille haluille\nja himoille kuin fyysillisessä ruumiissaan ollessaan. Hän ei itse ole\nvälttämättä siveellisesti eli moraalisesti parempi kuin\npäivätajunnassaan, ja on vielä lisättävä, että hän päivätajunnassaankaan\nei tarvitse olla erittäin kehittynyt siveellisesti voidakseen saada\naikaan tällaisia kaksistumisilmiöitä.\n\nKun n. 15 vuotta sitten erityisesti tutkin näitä asioita\nkäytännöllisesti, näytettiin minulle esimerkeillä ero eetterisen ja\nvarsinaisesti henkisen ruumiista ulkonemisen välillä. M.m. selveni\nminulle ero seuraavan tapauksen kautta. Eräs ranskalainen\nsalatieteilijä, joka ei ollut teosofi eikä ollenkaan hyväksynyt\nteosofista liikettä, istui huoneessaan, luultavasti Parisissa, ja\nkirjotti kirjotuspöytänsä ääressä, joka oli akkunan luona. Vaikka hän\nmuuten oli tavallisen ihmisen näköinen, kiintyi huomioni hänen\nsilmiinsä, joissa paloi tumma, synkkä hehku. Kadulta kuului rattaiden\najoa ja hän kääntyi äkkiä katsomaan, aivankuin olisi aavistanut jotakin.\nKadulta ajoivat vaunut ohi, niissä istui upea, kaunis nainen ja\nherrasmies. Silloin tämä ranskalainen salatieteilijä tunsi voimakasta\nmielenliikutusta enkä minä ymmärtänyt muuta kuin että hän, joka\nnähtävästi oli rakastunut tuohon naiseen, äkkiä tuli mustasukkaiseksi\nsen takia, että vieras herrasmies ajoi vaunuissa naisen seurassa.\nLuultavasti hänellä oli syvempikin syy, minkätähden hän samassa\nmenetteli niinkuin menetteli, mutta sitä en silloin osannut nähdä. Näin\nainoastaan nämä selvästi näkyvät tunteet hänessä. Nyt hän heti\nheittäytyi pitkälleen sohvalleen huoneessaan, eikä kestänyt monta\nsekuntia, -- niin harjaantunut hän oli tässä okkultisessa\ntempussa, -- ennenkuin hän nousi eetterihaahmossaan fyysillisestä\nruumiistaan ja kiirehti seinän kautta vaunujen jälkeen ja sisään\nvaunuihin. Hän tietysti oli aivan näkymätön niille, jotka vaunuissa\najoivat, mutta itse hän saattoi täydellisesti nähdä ja kuulla heitä. Hän\noli heidän luonaan kuin fyysillinen olento ainakin, mutta näkymättömänä.\nTämä näky vaikutti minuun erittäin inhottavasti ja ymmärsin selvästi,\nettä tuo ei ollut korkeata okkultismia. Sehän oli kerrassaan salaisten\nvoimien prostituoimista, niiden käyttämistä personallisiin tarkotuksiin!\n\nTodellinen salatieteellis-henkinen oleminen fyysillisen ruumiin\nulkopuolella on aivan toista laatua. Se on käyttääkseni muuatta\nraamatullista vertausta, joka mielestäni tähän kohtaan hyvin sopii,\nottamista osaa kuninkaanpojan häihin. Te muistatte tämän Kristuksen\nvertauksen kuninkaanpojan häistä, joihin kaikkia kutsuttiin: ovella\nkuitenkin katsottiin, kuka on puettu häävaatteisiin, kuka ei. Ken ei\nollut häävaatteisiin puettu, hän ei päässyt ovesta sisälle. Tämä on\nkirjaimellisesti totta salaisen maailman suhteen ja todellisen elämän\nsuhteen ulkopuolella fyysillisen ruumiin. Jos ei ihminen ole riisunut\npäältään fyysillistä personallisuuttaan ja pukeutunut häävaatteisiin --\ntämä sana on sekä vertauksellinen että myöskin realistisesti tosi -- ei\nhän voi astua sisään salaiseen elämään, todelliseen okkultiseen elämään\nruumiin ulkopuolella. Sentähden hänen olemisensa siinä maailmassa, jota\nme kutsumme henkimaailmaksi, ja hänen kuulumisensa siihen maailmaan\njäsenenä perustuu ja nojautuu siihen, että hänessä on herännyt uusi\ninhimillinen sielu, uusi personallisuus niin sanoaksemme.\n\nJa mikä voima se tämän personallisuuden saattaa herättää? Ainoastaan\njumalallinen rakkaus ja sääli.\n\nKaikille teosofeille ja kaikille ihmisille, jotka tahtoisivat, että\nheidän elämänsä nukkuessaan -- illan ja aamun välillä -- ei menisi hukkaan,\nvaan jotka soisivat silloinkin elävänsä ja olevansa jollakin tavoin\ntietoisia, kaikkialla on aina viisaiden puolelta annettu se neuvo, että\nheidän ei pidä pyrkiä väkinäisesti itsetietoisiksi. Ei kenenkään pidä\najatella maatapannessaan: \"jospa minä nyt olisin itsetietoinen\nulkopuolella ruumiin, jospa voisin elää personallista elämää ja muistaa\nhuomenna herätessäni, mitä olen tehnyt, missä olen liikkunut ja ollut\nyön aikana!\" Ei kenenkään pidä ajatella näin, sillä kun näin ajattelee,\non siinä personallinen ja itsekäs värähtely mukana, joka vaikuttaa, että\nkun poistuu fyysillisestä ruumiistaan, niinkuin jokainen ihminen yöllä\npoistuu, tulee vetäneeksi vähän eetteristä ainetta mukanaan. Tämä\npidättää ihmistä maanpiirissä eikä anna hänen henkensä kohota\nasianomaiseen olotilaansa. Sitä vastoin meidän kaikkien, jos tahdomme\nkehittyä henkisessä ja salatieteellisessä elämässä, pitää ajatella kun\nlaskeudumme levolle: joko ylimalkaisesti \"jospa minua voitaisiin nyt\nyöllä käyttää hyvän palvelukseen ja rakkauden töihin, ei ollenkaan niin,\nettä minun tarvitsisi siitä mitään tietää, että minulla pitäisi olla\nsiitä mitään muistoa herätessäni aamulla, vaan ainoastaan niin, että\nvoisin jotakin hyvää tehdä. Tahdon antaa itseni rakkauden\npalvelukseen -- jospa voisin jotakin hyvää tehdä!\" -- tai sitten, jos\ntiedämme erityisen henkilön, joka olisi lohdutuksen tai henkisen\nvalistuksen tarpeessa, -- \"oi, jospa nyt nukkuessani voisin olla hänelle\nhyödyksi ja häntä auttaa.\" Toinen tai toinen. Kysymyksessä pitää olla\nepäitsekäs personaton työ, ei mikään salatieteellinen voitto itselleen,\nei mikään merkillinen tietoisuus eikä erityisiä okkultisia huomioita,\njoita voisi muistaa päivällä. Ja iloinen voi ihminen olla, jos hän saa\nniin nukkua, ettei \"muista\" mitään aamulla herätessään, vaan jos hänellä\nvain on hyvä olla ja ihana tunnelma sielussaan, sillä silloin häntä\nvarmasti on voitu käyttää hyvän palvelukseen. Muuta meidän ei pidä\ntoivoa. Kaikki salatieteelliset kyvyt ja okkultiset voimat tulevat\nitsestään, kun niiden aika on, ja jos on tarpeellista. Meidän ei pidä\ntoivoa muuta kuin että voisimme olla hyödyksi maailmassa.\n\nVarsinaisessa elämässään ruumiin ulkopuolella ihminen on toinen olento.\nHän on siinä tilassa niin suuressa määrin toinen olento, että miltei\nkauhulla tai vieromisella ajattelee fyysillistä käyttövälinettään, joka\nsilloin merkitsee hänelle koko fyysillistä personallisuutta. Hän\najattelee: \"tuo inhottava olento, joka on niin alhainen, että se elää\ntietämättömyydessä ja pimeydessä, tuntematta mitään korkeampaa, tuo on\nminun vankeuteni.\" Näin hän alussa ajattelee kokiessaan todellista\nelämää fyysillisen ruumiin ulkopuolella toisessa maailmassa. Vähitellen\nhänen fyysillinen personallisuutensa kehittyy sellaiseksi, ettei hänen\ntarvitse kauhulla sitä ajatella, -- ja tietysti, ohimennen sanoen, hänen\nkauhunsa fyysillistä personallisuutta kohti ei merkitse, että meidän\nkannaltamme katsoen hänen päivätajuinen personallisuutensa olisi mikään\nhuono tai ala-arvoinen personallisuus; se on tietysti fyysillisesti\nkatsoen sangenkin valistunut, mutta salatieteilijän itsekritiikki\ntapahtuu henkisen elämän kannalta.\n\nVoimme nyt syystä kysyä, mitenkä on ymmärrettävä, että uusi olento\nihmisessä muodostuu. Mistä se uusi olento tulee, kuinka ihminen on\ntoinen salatieteellis-yliaistillisessa elämässä kuin personallisessa\nelämässä? Kuinka tämä on ymmärrettävissä? Mistä se johtuu ja mitä se\nmerkitsee? Muistatte, että eräässä näistä luennoista sanottiin, että\nihminen oppiessaan vähitellen tuntemaan Jumalaa tulee lopulta siihen\nkohtaan, että hän näkee Jumalan kaikkialla. Ensin hän näki Jumalan\nminässä, sitten lähimäisessään, lopuksi kaikkialla, ja tämä kokemus, kun\nhän näkee Jumalan kaikkialla, on erityisen ihana autuaallinen kokemus,\njosta lähtien hänelle alkaa onnellinen elämä. Eräässä toisessa\nesitelmässä, kun totuuden etsimisen tietä kuvailtiin toiselta kannalta,\nsanottiin, että ihminen kulettuaan älyllisen heräymyksen läpi tulee\nsiveelliseen heräymykseen, jolloin suuri yhtenäinen elämä eli Jumala\nrupeaa liikkumaan ja tuntumaan ihmisen sisässä, niin että hän ei\nainoastaan näe älynsä silmällä, että on olemassa yhtenäinen elämä, vaan\nettä hän myös tuntee sen sisässään nostavana, puhdistavana voimana ja\nrakkautena kaikkia kohtaan.\n\nNämä mystilliset kokemukset, Jumala kaikkialla ja yhtenäisen elämän\ntunteminen, ovat itse asiassa samaa, vaikka kuvatut eri tavalla. Ja kun\nihminen tekee tämän kokemuksen Jumalasta, että jumalallinen elämä, joka\non kaikkialla, on myös hänessä, silloin hänessä tosin alussa, hänen\nitsensä tietämättä, sikiää uusi olento. Sillä tämä on hänen ensimäinen\nvarsinaisesti henkinen eli salatieteellinen kokemuksensa.\n\nNyt ymmärrämme, mitenkä tämä käy päinsä, jos muistamme seuraavia\ntosiseikkoja.\n\nTämä yhtenäinen elämä, jota kutsumme Jumalaksi, tämä suuri rakkaus ja\narmeliaisuus, tämä ihmeellinen voima, autuus, viisaus ja elämä kaiken\nilmiöllisen olemisen takana, tämä on tajunta, jossa elävät kaikki ne\nihmiset ja kaikki ne olennot, enkelit ja jumalat, jotka ovat kehittyneet\nniin pitkälle, että he ovat tulleet tästä yhtenäisestä elämästä\ntietoisiksi. Tässä eri nimillä, milloin Herraksi, milloin Kristukseksi\nj.n.e. kutsutussa tajunnassa he kaikki elävät. He ovat eri pitkällä\nkehityksessään tässä tajunnassa, he käsittävät sitä eri tavalla, ovat\nsiihen eri määrässä uppoutuneet, ovat eri mitassa sillä täyttyneet,\nmutta siinä he kaikki elävät. Kaikki vihityt, Mestarit, jumalat ja\nniiden yläpuolella olevat olennot, jotka ovat todellisesti tietoisia\njumalallisesta elämästä, elävät tässä tajunnassa. Eikä tämä jumalallinen\nelämä ole mikään \"prinsiippi\", mikään kylmä, personaton todellisuus,\nmikään koneellinen luonnonlaki, vaan elävä, personallinen todellisuus.\nSe on personallinen niiden olentojen kautta, jotka siinä elävät.\nJumalallinen elämä on itsessään mittaamaton, ääretön, käsittämätön.\nJokainen olento, joka siihen uppoutuu, joka sitä tajuaa, tulee\nosalliseksi siitä toisen olennon välityksellä. Me voimme jo\npaikallisesti ymmärtää, etteivät kaikki yksilö-tajunnat tässä suuressa\nelämässä ole vieretysten, vaan samassa paikassa; ne ovat aivankuin yhtä.\nSiinä Kristus-tajunnan piirissä, johon yksilö joutuu, on ennestään\nolemassa toisia olentoja, ja heidän tajuntansa eli auransa vaikuttaa\nuuteen tulokkaaseen, tunkee häneen, niin että hän tulee siitä\nosalliseksi ja jumalallinen elämä, johon hän uppoutuu, ilmenee hänelle\npersonallisena. Kaikki ihmiset, jotka ovat tehneet varsinaisia henkisiä\nkokemuksia, olkoot ne kuinka alkuperäistä laatua tahansa, ovat aina\nolleet huomaavinaan, että jokin olento täyttää heidän sielunsa. He\nkutsuvat sitä personalliseksi Jumalaksi. Täällä kristikunnassa sitä\nuseammin vielä kutsutaan Kristukseksi. Sellainen ihminen, joka todella\ntekee henkisen kokemuksen, hän sanoo aina: \"hengessäni tulen tekemisiin\nKristuksen kanssa.\" Tai jos hän käyttää toista nimeä, hän sanoo: \"minä\njoudun yhteyteen Isän kanssa.\" Mutta joka tapauksessa joku mystillinen\nolento aivan kuin ottaa hänet syliinsä. Tämä ei ole erehdystä. Tämä\ntunne on aivan oikea. Jumalallisessa tajunnassa on personallinen puoli\nedustettuna niiden olentojen kautta, jotka siinä elävät. Sentähden on\naivan oikein sanoa, että kun kehitymme henkisesti, joudumme\ntekemisiin -- yhteyteen -- Kristuksen kanssa.\n\nNyt kutsutaan ensimäistä suurempaa kokemusta tästä sisäisestä\nKristus-elämästä ja mystillisestä yhteydestä Jumalan kanssa, niinkuin\ntiedätte, Kristuksen syntymäksi ihmisen sisällä. On usein kysytty, mitä\non tuo Kristuksen syntymä ihmisen sisässä, josta puhutaan teosofisessa\nkirjallisuudessa. Meillähän on korkeampi minä. Korkeampi minämmekö se\nsyntyy ja tulee tietoiseksi? Minkätähden sitä kutsutaan Kristuksen\nsyntymäksi? Aivan täydellä syyllä, kuten heti selitän. Korkeampi minä ja\npersonallisuus on jokaisessa ihmisessä, mutta silta korkeamman minän ja\npersonallisuuden välillä kulkee aivankuin sumun läpi, niin että ihminen\ntavallisessa minässään ei tiedä korkeammasta minästään. Eikä hän voi\ntietää siitä eikä se voi hänessä herätä eikä hän voi alkaa elää siinä,\nennenkuin Kristus syntyy hänen sisässään. Mutta Kristustajunta ei voi\nsyntyä, ennenkuin hän saa apua henkisen maailman puolelta.\nKristusmaailman avulla tapahtuu puhdistus hänen personallisessa\ntajunnassaan, niin että silta personallisuuden ja yksilöllisyyden eli\nkorkeamman minän välillä edes hetkeksi häipyy ja häviää. Ihminen ei voi\nomin voimin nousta personallisesta tajunnasta korkeamman minän\ntajuntaan. Hänen täytyy saada jumalallisen elämän puolelta se apu, että\nse täyttää hänet ja nostaa hänet ja puhdistaa hänet. Kun hän tämän\nkokemuksen tekee, silloin hän vaikkapa hetkeksi yhtyy omaan todelliseen\nminäänsä, korkeampaan minäänsä, ja silloin on Kristustajunta vaikuttanut\nhänen personallisuuteensa ja ikäänkuin syntynyt hänen sisäänsä. Ja\nvaikka ihminen ei aivan yksityiskohtia myöden tästä tietäisi, vaikkei\nhänellä olisi ollut sellaisia yliaistillisia kokemuksia, että hän\nvarmasti tietäisi Kristuksen hänessä syntyneen, niin jos Kristus on\nihmisessä edes siinnyt, jos Kristustajunta on sellaisessa suhteessa\nihmiseen, että hän aivan kuin kantaa sitä sielunsa kohdussa, silloin on\nkuitenkin olemassa varma tunnusmerkki saman ihmisen personallisuudella.\nIhminen, jonka sisällä vaikuttaa Kristuksen voima, hän on näet\npersonallisessa tajunnassaan ehdottomasti hyvä, anteeksiantavainen ja\nrehellinen eikä koskaan tahtoisi mitään pahaa. Sentähden Kristus-kokemus\non äärettömän tärkeä ihmisen koko kehitykselle. Sen perästä ihminen ei\nenää tahdo pahaa. Silti hän ei ole täydellinen olento. Päinvastoin vielä\nmyöhemmin, kun Kristus hänessä varsinaisesti syntyy, hän syntyy\ntallissa, s.o. keskellä eläinten joukkoa, sillä hänen personallisuutensa\non vielä eläimellinen. Sen voimat ovat näet kuin tuntemattomia\nluonnonvoimia, joita ihminen ei osaa käyttää hyvän palveluksessa.\nKristuksen syntymän jälkeen alkaa totuudenetsijälle varsinainen\nelämäntaistelu. Hänen silmänsä aukenee uudella tavalla personallisuuden\nvaistoille ja haluille. Ennen, kun hänellä ei ollut Kristusta, hän ei\nosannut niitä arvostella muuten kuin käytännöllisen järjen kannalta ja\navulla -- sen mukaan, missä määrin ne olivat hänelle itselleen ja\ntoisille personallisina olentoina hyödyllisiä tai vahingollisia, mutta\nnyt hän arvostelee niitä toisella tavalla. Hän tuntee, että hänen\npitäisi kaikki voittaa eli paremmin: muuttaa kaikki salaisiksi\ntaikavoimiksi. Hänen heikkoutensa sisältävät yhtä suuria mahdollisuuksia\nkuin hänen hyveensä. Kaikkien kykyjen arvotus on käytännöllisesti\nratkaistava. Paheista on tehtävä portaita, joille ihmisveljet voivat\nastua matkallaan ylöspäin. Hyveistä on tehtävä loistavia tähtiä, jotka\nnäyttävät ihmisille tietä pimeässä.\n\nTällä tiellä edetessään ihmisessä vahvistuu Kristus-voima ja henkisesti\neli selvänäköisesti katsoen hänessä silloin kasvaa uusi olento, uusi\nihminen. Tästä uudesta ihmisestä hän tulee tietoiseksi, niin pian kuin\nhänen itsetietoisuutensa voi vaikkapa hetkeksi siirtyä näkymättömässä\nmaailmassa uuteen ihmiseen, häneen itseensä uutena ihmisenä. Vielä\nmyöhemmin tulee hetki, jolloin tapahtuu se, mikä Uudessa Testamentissa\nkuvataan kertomuksella kasteesta. Ihminen käy itse asiassa läpi\nkaste-kokemuksen toisessa olotilassaan, ulkopuolella fyysillisen\nruumiin, kaste-kokemuksen, jolloin Jumala eli näkymätön suuri elämä\nsanoo hänelle: \"sinä olet minun poikani, ja minä rakastan sinua.\" Tämä\non ihmiselle mitä ihmeellisin kokemus ulkopuolella fyysillisen ruumiin.\nSilloin hän itse huomaa tosiaan olevansa toinen olento kuin hänen\nfyysillinen personallisuutensa. Ja silloin hän myös tietää olevansa tuon\nsalaisen maailman kansalainen, ottavansa hääpukuun puettuna osaa\nkuninkaanpojan häihin ja kykenevänsä tekemään työtä näkymättömässä\nmaailmassa.\n\nMikä on nyt hänen elämänsä sisältö, mikä hänen pyrkimyksensä, mihin\nhänen katseensa on suunnattu? Siihen että hän kehittyisi -- käytän nyt\nsanaa, jolla on kummallinen, ehkä vähän epämiellyttävä kaiku meidän\nteosofien korvissa -- että hän kehittyisi mediumiksi; ei mediumiksi\nkaikenlaisille astraalisille ja personallisille eli itsekkäille\nvoimille, vaan Mestarin eli salaisen veljeskunnan eli Kristuksen eli\nIsän Jumalan mediumiksi ja välikappaleeksi -- kaikki nämä nimitykset\ntarkottavat käytännöllisesti samaa asiaa. Hänen pyrkimyksensä ei ole\ntulla itse suureksi tietäjäksi tai ihmeelliseksi olennoksi. Hänen\npyrkimyksensä on yksinomaan tulla sellaiseksi, että rakkauden ja\ntotuuden voima voisi häntä esteettä käyttää. Hänen elämänsä on suurta\ntyötä, todellista työtä itsensä puhdistamiseksi ja voittamiseksi.\nSalatieteilijänä hän ei saa kehittyä ikäänkuin koneeksi, jota korkeampi\nvoima ilman hänen myötävaikutustaan voisi käyttää ja panna liikkeelle,\nvaan hänen on tultava eläväksi palvelijaksi, raamatun nimityksellä\n\"pojaksi talossa\", joka aina tahtoo pienimmässäkin totella Isän käskyä,\nmutta ei ole orjan tasalla eikä kuin orja sokeasti, ymmärtämättä täytä\nisännän käskyjä. Pojaksi hänen tulee kasvaa, pojaksi, joka ymmärtää Isää\nhyväksi ja viisaaksi ja itse aina näkee, että mitä Isä käskee, on\noikeata ja välttämätöntä, ja heti ilomielin täyttää isänsä pyynnön.\nSellaiseksi hänen tulee kehittyä, ja sentähden hänen saavutuksiinsa\nkuuluu kaikenlaisten yliaistillisten voimien hankkiminen, mutta hän\ntietää nyt, mitä hänen tulee hankkia, millä tavalla ja miksikä.\n\nKauemmaksi meidän ei tarvitse seurata salatieteellistä kehitystä.\nYmmärrämme jo selvästi, jos olemme käsittäneet, mitä on puhuttu, että\nopetuslapsen ihanne joka väikkyy meidän silmissämme todellisesti\nsaavutettavana ihanteena, on siinä, että itse tulisimme niin\nitsettömiksi, vaikka samalla mitä todellisimmin omaksi itseksemme, että\ntaivaallinen Isä eli Mestari eli Salainen Veljeskunta eli Kristus voisi\nesteettä meitä käyttää hyvän palvelukseen ihmiskunnassa.\n\n\n\n\nVII.\n\nJOOGA OMIN PÄIN.\n\n\nKun minua pyydettiin tässä tilaisuudessa puhumaan mietiskelystä ja\nantamaan neuvoja, miten mietiskelyä voisi harjottaa eli salatieteellisen\ntyön alkuvalmistuksia tehdä omin päin, päätin puhua yleensä joogasta\nomin päin, koska en tahtoisi antaa minkäänlaisia neuvoja umpimähkään\nvaan soisin, että kaikki käsittäisivät, kuinka korkea, merkillinen ja\nvaikea tällainen työskentely on ja kuinka vaarallinenkin se on.\n\nMitä _jooga_ merkitsee?\n\nTe tiedätte luultavasti kaikki, että intialainen sana jooga merkitsee\nyhtymistä, yhdistämistä, ihmisen \"yhtymistä Jumalaan\", kuten sitä\ntavallisesti länsimailla käännetään. Jooga on selitys siitä, millä\ntavalla ihminen hengessään voi yhtyä Jumalaan. Jooga on sitten myös itse\ntuo menettelytapa -- tuo työskentely, jonka avulla ihminen hengessään\npääsee Maailmanhengen, Maailmanjärjen, Jumalan yhteyteen. Tämä on\ntavallinen joogan määritys.\n\nTästä selityksestä jo ymmärrämme, mikä vakava asia on kysymyksessä. Ja\njos nyt annan pienen kuvauksen siitä, mitä jooga on, tulee vielä\nparemmin näkymään, kuinka korkea ja vaikea aine ja sen yhteydessä oleva\ntyöskentely on.\n\nAjatelkaamme hieman meitä ihmisiä. Mikä on meillä yhteinen tunnusmerkki?\nSe on kuoleman varmuus. Me olemme kaikki kuolemaan tuomitut. Meidän on\ntapana puhua kuolemantuomiosta muutamien rikosten yhteydessä. Me\ntiedämme, että muutamissa valtakunnissa vielä kuoleman rangaistusta\nkäytetään. Mutta jos ajattelemme itseämme, seisomme kaikki elämän edessä\nsuurina pahantekijöinä, koska elämä on meille kaikille valmistanut saman\nkohtalon. Fyysillisesti katsoen on elämä meidät kaikki tuominnut\nkuolemaan. Ei yksikään meistä käy vapaaksi tästä ihmeellisestä kohtalon\nlaista vaan jokaisen kohtalo lähentaä häntä kuolemaa.\n\nNyt kun sanotaan, että jooga on yhtymistä Jumalaan, niin tässä\nsilminnähtävästi on kysymys jonkinlaisesta vastakohdasta. Kuinka me,\njotka olemme kuolemaan tuomittuja olentoja, voimme yhtyä Jumalaan, sillä\neikö Jumala ole kuolematon? Eikö Elämän Henki, Maailmanjärki ole\nkuolematon? Tässä vallitsee ilmeinen ristiriita: me olemme kaikki\nkuolemaan tuomitut, mutta jooga on yhtymistä Jumalaan, joka epäilemättä\non kuolematon.\n\nTiedämme, että kaikki uskonnot ovat puhuneet ihmisille: \"te olette\nkuolemattomia itsessänne. Ainoastaan ruumiinne ja personallisuutenne on\nkuolevainen. Itsessänne olette kuolemattomia. Sentähden teitä voi\nodottaa kohtalo, joka ei ole kuolevaisuudessa vaan kuolemattomuudessa.\"\n\nKaikki uskonnot ovat pitkin aikakausia luvanneet ihmisille\nkuolemattomuutta ja jos tänäpäivänä katselemme kristikuntaa, huomaamme,\nettä kaikkein uskovaisten toivo on elää kuoleman jälkeen, vieläpä\niankaikkisesti. He toivovat kuoltuaan pääsevänsä Jumalan, suuren\nElämänantajan ja Olemassaolon Salaisuuden yhteyteen. Tämä toivo antaa\nheidän elämälleen voiman ja sisällyksen. Kuoleman perästä alkaa heidän\nuskonsa mukaan ikuinen elämä.\n\nMutta jos tutkimme heitä nyt, jos otamme heidät oikein tarkastelun\nalaisiksi ja kysymme heiltä: tiedättekö todella, että toivonne ei ole\nturha? Tiedättekö että varmasti olette olemassa ikuisesti? Tiedättekö,\nettä kuoleman jälkeen voitte yhtyä Jumalaan? niin heidän täytyy yhdellä\nsuulla vastata: \"sitä emme tiedä. Me sen uskomme, luotamme siihen, koska\nVapahtajamme on meille sen luvannut ja se on pyhässä kirjassa\nkirjotettu\".\n\nTai sitten he, jos ovat vielä rehellisempiä, tunnustavat: \"Me uskomme\nsiihen sentähden, että kaikki muutkin niin uskovat, mutta emme sitä\ntiedä.\"\n\nNäin heidän täytyy vastata. He eivät _tiedä_, josko ovat kuolemattomia.\nHe voivat tuntea ja toivoa sisässään, mutta heillä ei ole tavallisissa\noloissa mitään tieteellisesti päteviä todistuksia siitä, että ovat\nkuolemattomia.\n\nNyt tiedätte, että jooga, niinkuin me kaikki teosofit selitämme, onkin\nse menettelytapa ja se luottamus ja tieto, että ihminen voi ja että\nihmisen täytyy yhtyä hengessään Jumalaan, joka on kuolematon, mutta ei\nkuoleman jälkeen, vaan tässä elämässä. Te tiedätte, että jooga, joka on\nkaikkien uskontojen salainen oppi, sanoo: \"Älkää luottako sellaiseen\nharhaluuloon, että te olette, sellaisina kuin olette, kuolemattomia\nolentoja. Älkää luottako siihen, että tulette elämään ikuisesti ja että\nkuoleman perästä tulette yhtymään Jumalaan. Älkää luottako siihen, sillä\nse on erehdystä. Te olette kuolevaisia olentoja. Niinkuin teidän\nruumiinne on kuolemaan tuomittu, niin on teidän personallisuutenne myös\nkuolemaan tuomittu. Se, minkä uskotte omaksi itseksenne, se, jota\nkutsutte minäksenne, jota kuvailette katsellessanne itseänne, koko tämä\npersonallisuus, jonka itseksenne tunnette, se on kuolevainen. Te ette\nole kuolemattomia. Te olette olemassa jonkun aikaa kuoleman jälkeen. Kun\nolette heittäneet fyysillisen ruumiin, olette olemassa ruumiissa, joka\nfyysilliselle katseelle on näkymätön. Se on rakennettu hienommasta\naineesta, jos niin saa sanoa, mutta sekin elää vain jonkun aikaa. Teidän\npersonallisuutenne, joka on sama kuin näkymätön ruumiinne, haihtuu, ja\nteistä ei jää jälelle muuta kuin kaiku luonnon suureen muistiin. Teistä\nei jää jälelle personallisuudestanne muuta kuin muisto ja te ette itse\nvoi sitä muistoa itsessänne säilyttää, sillä itsetietoinen itsenne ei\nole muualla kuin personallisuudessa. Kyllä on totta, että syvällä\nsisässänne on olemassa Jumalallinen Henki -- teidän yksilöllinen minänne,\nmutta se ei ole itsetietoinen, se ei ole niin sanoaksemme\npersonallistunut, se on siellä takana salaisuutena. Te ette tunne muuta\nkuin omaa personallisuuttanne. Se personallisuus haihtuu ja kuolee.\"\n\nNäin selittää uskontojen salainen oppi. Näin opettaa meille jooga ja kun\njooga lisää: \"teidän tehtävänne on yhtyä Jumalaan\", merkitsee se toisin\nsanoin: \"teidän tehtävänne on eläessänne tulla kuolemattomiksi, voittaa\nkuolema. Jos te tahdotte joogaa harjotella, pitää teidän voittaa oma\nkuolevainen personallisuus. Teidän pitää saavuttaa ikuinen elämä nyt jo\neläessänne ja ellette sitä saavuta nyt, ette voi sitä saavuttaa kuoleman\njälkeen, sillä nyt on otollinen aika ja nyt pitää työskennellä\nniinkauankuin päivä on.\"\n\nNäin selittää jooga-oppi, ja tästä me, jotka olemme kuolevaisia\nolentoja, me, jotka emme ole ratkaisseet kuoleman salaisuutta, me, jotka\nemme ole itsetietoisesti voittaneet kuolemaa, meidän pitäisi nyt täällä\neläessämme astua ulos omasta harharuumiistamme, tulla kuoleman\nvaltakuntaan ja voittaa kuolon voima! Meidän pitäisi tehdä itsemme\niankaikkisiksi, kuolemattomiksi tässä eläissämme! Me huomaamme, mikä\nihmeellisen vakava ja vaikea työ tämä on. Se on suurin työ, mikä on\nannettu ihmiselle, sillä missä on se ihminen, joka siihen työhön edes\nuskookaan?\n\nAjatelkaamme ihmisiä. Jokaisella on paljon puuhaa omassa elämässään,\njokainen on kiinni milloin missäkin hommassa. Kuinka hänellä olisi\naikaa, käyttääksemme uskonnollista lausetapaa, pelastaa oma sielunsa?\nKristillisen puheen mukaan se tapahtuu ikäänkuin käden käänteessä,\nmeidän tarvitsee vain siihen uskoa! Mutta aikain viisaus ja salainen\ntiede sanoo ja ne ihmiset, jotka ovat kokeneet, tietävät, ettei ole\nsielu pelastettu sillä että uskomme. Ainoastaan tiedon kautta sielun\npelastuminen on mahdollinen, ainoastaan siten että tulemme henkisiksi\nolennoiksi, itsetietoisiksi kuolemattomiksi olennoiksi.\n\nFyysillinen ruumiimme ei ole kuolematon, mutta meidän täytyy tulla\nkuolemattomiksi sillä tavalla, että tiedämme olevamme toista kuin\nfyysillinen ruumis, että tiedämme vain käyttävämme fyysillistä ruumista\nasuinhuoneenamme ja välikappaleenamme työtä tehdäksemme, mutta emme pidä\nruumista omana itsenämme. Meidän täytyy oppia eläissämme jättämään\nfyysillinen ruumiimme ja liikkumaan siinä maailmassa, jota kutsumme\nnäkymättömäksi maailmaksi, sekä seurustelemaan niiden olentojen kanssa,\njotka kuolemattomuuden valtakunnassa elävät. Niin suuri työ on sellaisen\nihmisen edessä, joka tahtoisi ryhtyä joogaan.\n\nMe ymmärrämme, että jos sellaiseen työhön ryhtyy, on hyvä, että on\nauttajia, neuvonantajia, ohjaajia. Kuitenkin on osa tästä työstä sitä\nlaatua, että sen voi jokainen suorittaa itsekseen. Osa työstä on sitä\nlaatua, ettemme siinä tarvitse muuta suullista neuvoa kuin sitä, mitä on\nannettu kaikissa uskonnoissa, pyhissä kirjoissa ja julkisissa\njooga-järjestelmissä. Kun sen neuvon otamme varteen, silloin voimme\nvaaratta valmistaa itseämme pitkän matkaa.\n\nToivon, että olette kaikki lukeneet pienen kirjasen \"Elonneste\". Toivon\nmyös, että olette lukeneet kirjasta \"Suuret Uskonnot\" luvun \"Kuinka\nvanhassa Intiassa totuutta etsittiin\". Niissä kuvataan joogaa ja ne\ntäydentävät tätä luentoa.\n\nUskonnoissa puhutaan ihmisen täydellisyydestä ja annetaan ihmisille\nsiveellisiä neuvoja. Uudessa testamentissa ja varsinkin vuorisaarnassa\nKristus kehottaa seuraajiaan uuteen siveelliseen elämään. Hän antaa\nesim. viisi uutta käskyä: älä koskaan kiivastu, älä katso naista\nhimoitaksesi häntä, älä ole pahaa vastaan, älä vanno äläkä käy sotaa\nvaan rakasta vihollisiasi. Itämaitten suuri vapahtaja Buddha antoi\nniinikään viisi uutta käskyä kaikille ihmisille, kymmenen\nopetuslapsilleen. Mooseksen kymmenen käskyä ovat tunnetut kauas\nulkopuolelle juutalaisten piiriä. Mihin uskontoon tahansa tutustumme,\nhuomaamme, että on annettu ihmisille määrättyjä käskyjä, joita\non kehotettu noudattamaan. Samalla kun on puhuttu ihmisen\nkuolemattomuudesta, hänen toivostaan ja tulevaisuudestaan, on\nterotettu mieleen erityisiä siveellisiä neuvoja.\n\nTänäpänä ei kristikunnassa näitä asioita vielä ymmärretä.\nKuolemattomuutta pidetään luonnollisena tosiseikkana, joka meitä kaikkia\nkuoleman jälkeen odottaa. Käskyt ymmärretään kaunopuheisiksi Jeesuksen\nhengen tuotteiksi, joilla ei ole mitään kaytännöllistä merkitystä ja\njotka eivät ole ehdottomia eivätkä välttämättömiä noudattaa. Mutta\nihminen joka tahtoo ryhtyä joogaan, hän ymmärtää ennen kaikkea, ettei\nnäitä asioita voi ottaa leikin kannalta, pintapuolisesti,\nkevytmielisesti. Hän ymmärtää heti, että mitä on sanottu uskonnoissa,\nmitä suuret viisaat ovat opettaneet, se on sanottu vakavasti, se on\nlausuttu todellisella tarkotuksella. Intiassa on Patandshalin\njooga-järjestelmässä ensimäiset askeleet n.k. _jama_ ja _nijama_. Näitä\nvastaavat muissa uskonnoissa siveelliset neuvot ja käskyt, jotka samaten\novat joogan ensimäisiä askeleita.\n\nOn kyllä uskovaisia, jotka tähän väittävät: \"me otamme Jeesuksen käskyjä\nniin vakavalta kannalta, että uskomme niiden joutuvan ikuiseen\nkadotukseen, jotka eivät hänen käskyjään noudata.\"\n\nOlkoon, mutta siinä on toinen peruserehdys. Ikuista kadotusta ei ole\nluonnossa. Ei kenenkään tarvitse helvetin pelosta ruveta Jeesusta\nseuraamaan. Iankaikkista kadotusta ei ole, ainoastaan -- kuolema niille,\njotka eivät harjota joogaa.\n\nJos syvennymme uskontojen salaiseen viisauteen, emme enää voi lohduttaa\nitseämme millään taikauskolla. Emme voi rauhottaa mieltämme sanomalla:\n\"emmehän kuitenkaan joudu ikuiseen kadotukseen\". Suoraan meidän täytyy\ntunnustaa: \"me kuolemme, ellemme ota elämää todelliselta kannalta.\" Ei\nmeitä odota muuta; luonto ainoastaan tappaa meidät rikollisina\nolentoina. Mutta jos tahdomme saavuttaa kuolemattomuuden ja tulla\nikuisiksi Jumalan pojiksi, silloin emme voi olla kevytmielisiä. Silloin\nmeidän täytyy ymmärtää, että ensimäiset askeleet ovat jama ja nijama eli\nkaikkien uskontojen siveyskäskyt.\n\nOn sama, minkä uskonnon käskyt ihminen ottaa ojennusnuorakseen, sillä\nsyventyessään niihin perinpohjin hän tulee samaan päämäärään. Kaikki\nvievät Jumalan luo, yhdentekevää, valitseeko hän kristinuskon,\nbuddhalaisuuden tai jonkun viisausopin, vai piirtääkö hän itse\nihanteelliset ääriviivat elämälleen.\n\nUskontojen viisaat opettajat ovat ainoastaan näyttäneet tietä tai\nosottaneet suuntaa, mihin päin on kuljettava. Me voimme myös itse nähdä\ntietä, itse ymmärtää, mihin päin on kulkeminen ja siis itse laatia\nitsellemme käskyjä.\n\nTämä on suuri totuus, jonka meidän aikanamme teosofinen liike selvittää\nihmisille. Me emme ole sidotut kristinuskon käskyihin enemmän kuin\nBuddhan oppiin tai Zoroasterin tai Laotsen. Me voimme itse valita\nitsellemme käskyt, mutta me olemme sidotut kulkemaan. Meidän täytyy\nkulkea tietä, jos tahdomme joogaa harjottaa. Siinä suuri vapautemme ja\nsamalla ihmeellinen edesvastuumme, kun oivallamme, mistä on kysymys.\nAmmentakaa vaikka oman henkenne syvyydestä elämän käskyt itsellenne,\nmutta kulkekaa tiellä.\n\nSentähden on selvästi tajuttava, jos tahdomme joogaa harjottaa, _mitä\nvarten_ meidän on noudatettava määrättyjä käskyjä ja määrättyä\nelämäntapaa. Miksikä on joogassa ensimäiset askeleet jama ja nijama\neli kaikki siveelliset käskyt? [Katso näiden sanojen selitys kirjasta\n\"Suuret Uskonnot\".] Hyvin selvästä syystä. Kun tahdomme tulla\nkuolemattomiksi olennoiksi, täytyy meidän tahtomme olla luja. Sen täytyy\nolla voimakas, itsetietoinen, keskitetty, kun otamme päämääräksemme\nastua ulos fyysillisestä ruumiistamme itsetietoisina kuolemattomien\nmaailmaan. Jooga on itse asiassa keskityksen oppimista, oppimista\ntahtomaan yhtä asiaa, ja sitä varten täytyy meidän saattaa koko\nolemuksemme tasapainoon, tyyneksi, rauhalliseksi. Se on siveyskäskyjen\ntarkotus jooga-työssä. Se on annettu pyrkijälle tehtäväksi.\nPuhdistakaamme ensin itsemme, tehkäämme itsemme rauhalliseksi,\nsaattakaamme oma tunne-olemuksemme tyyneksi. Jos meitä tunne voi häiritä\nja tehdä levottomaksi, jos meitä mikään voi ärsyttää, tuskastuttaa,\nsaattaa pois tasapainosta, niin emme sillä hetkellä kykene joogaan.\nMeidän täytyy saada valta oman itsemme yli. Meidän täytyy oppia\ntuntemaan oma itsemme. Meidän täytyy tuntea oman olemuksemme perustassa,\ntahdommeko totella yksin -- Jumalaa.\n\nKun ihminen alkaa noudattaa määrättyä siveellistä järjestelmää, joko\ntoisen tai toisen opettajan säätämää tai oman henkensä laatimaa, silloin\nhän oppii tuntemaan itseään ja näkemään, mille hän painoa panee\nelämässä, mikä häntä ilahuttaa ja mikä surettaa tai tekee levottomaksi.\nJa hän huomaa, ettei ainoastaan rumat, itsekkäät tunteet vaan myös\nhellät, kauniit, personallista rakkautta uhkuvat tunteet voivat häiritä\nhäntä Jumalaa etsiessään. Ei mikään henkinen siveys tee ihmistä koskaan\nkylmäksi, pahaksi, kovaksi; päinvastoin hän tulee hellemmäksi,\nrakastavammaksi, huolehtivammaksi. Tuskat ovat hänelle suuremmat,\nmaailman synnit laskeutuvat hänen yllensä, hän rakastaa enemmän, hän\nkärsii enemmän, hänen koettelemuksensa ovat moraalisesti suuremmat kuin\nennen, ja kuitenkin keskellä kaikkea tätä tuskaa ja levottomuutta hänen\ntäytyy löytää itsestään rauhan asunto. Hänen täytyy löytää tasapaino,\nniin että vaikka maailmat menisivät murskaksi, vaikka tähdet putoisivat\nja kaikki sortuisi hänen ympärillään, hän seisoisi lujana kalliolla. Ja\nse kallio on tyhjässä avaruudessa ja se kallio on hänessä itsessään. Kun\nhän löytää tällaisen perustuksen, silloin hän on tehnyt työn, jota\nsiveyskäskyt tarkottavat.\n\nTätä päämäärää on tarkotettu valmistavalla jooga-työllä, n.k.\n\"puhdistuksella\". Kun sen saavutatte, niin te rakastatte enemmän kuin\nennen, mutta kuitenkin olette iankaikkisesti rauhallisia. Te kärsitte\nenemmän kuin ennen, ja kuitenkin te seisotte järkkymättömän lujina. Kun\nihminen saavuttaa tämän kyvyn harjottamalla jooga-asketismia, silloin\nhän on oppinut tuntemaan itsensä. Hän tietää, mitä hän tahtoo, ja hän\ntahtoo Jumalaa, totuutta, kuolemattomuutta Jumalan yhteydessä. Ja nyt\nhänelle alkaa uusi työ. Vanhan intialaisen jooga-järjestelmän,\nPatandshalin Jooga-Suutrojen mukaan seuraa nyt kaksi askelta, joita\nniissä kutsutaan nimeltä _aasana_ ja _praanajaama_, eli \"asento\" ja\n\"hengityksen voittaminen.\" [Ovat kuvatut kirjassa \"Suuret Uskonnot\".]\n\nEnsimäinen askel, jama ja nijama, teki tunne- eli astraaliruumiimme\ntyyneksi ja saattoi sen tasapainoon. Nyt huomio käännetään fyysilliseen\nruumiiseen ja käsketään harjottamaan aasanaa ja praanaajaamaa.\nAsento -- mikä asento? Joogassa tullaan harjottamaan erinäisiä\nmietiskelyjä, ja jotta sitä voisi harjottaa, täytyy paitsi tunneruumiin\nmyös fyysillisen ruumiin tottua olemaan aivan hiljaa, häiriötä\ntuottamatta. Sentähden Patandshalin järjestelmässä puhutaan ensin\naasanasta. Ihmisen täytyy etsiä itselleen sellainen asento, joka ei\nhäntä häiritse. Patandshali sanoo, että näitä asentoja on paljon ja\nmonenlaisia ja kullekin ihmiselle voi olla oma erityinen asentonsa\nsopivin, mutta hänen täytyy löytää asento, joka tekee, että hän voi\nunohtaa fyysillisen ruumiinsa.\n\nItämailla tavallisesti käytetyssä asennossa ihminen istuu maassa jalat\nallaan, selkä ja pää suorana samassa viivassa, ja sanotaan, että se on\nkaikkein helpoin ja mukavin asento useimmille ihmisille.\n\nLänsimailla käytetään istuvaa, vanhaa egyptiläis-assyrialaista asentoa,\njonka voitte nähdä esim. egyptiläisissä kuvissa. Se on myös\njooga-asento, ja se on useimmille länsimaalaisille sopivin. Siinakin on\nselkä oleva suorana ja pää samassa linjassa. Aasanan oppiminen on nyt\nsiinä, että oppii olemaan määrätyssä asennossa liikkumattoman hiljaa.\nSentähden Patandshalin jooga-järjestelmässä puhutaan asennosta\nerityisenä askeleena. Nykyaikaisissa esoterisissa järjestelmissä ei\npuhuta niin paljon tästä asennosta, eikä sitä tehdä erityiseksi\naskeleeksi, neuvotaan vain millä tavalla voi istua, mutta itämaalaiset\novat nähtävästi pyrkineet korkeammalle ja alusta saakka tienneet\nselvemmin, mihin päämäärään tähtäävät. Aasana on erinomaisen tärkeä,\nsillä varsinaisen joogan eli okkultisen mietiskelyn fyysillinen ehto on,\nettä ruumis on liikkumatta mukavassa asennossa. Kun ihminen alkaa\nharjottaa aasanaa, hän kohtaa kaikenlaisia vaikeuksia, häntä kiusaavat\nuneliaisuus, väsymys, levottomuus, liikkumisen halu ja monenlaiset\nruumiilliset tuskat. Hänen ruumiiseensa ryntäävät niin monenlaiset\nhirveät kärsimykset. Niin on alussa, kun ruumis on tottumaton, mutta\npitää jatkaa, kunnes löytää oman asentonsa ja kykenee olemaan\nliikkumatta niinkauankuin itse tahtoo. Tiedätte, että intialainen joogi\nistuu mietiskellen tuntikausia, päiviä, jopa -- niin kerrotaan --\nkuukausia ja vuosia samassa asennossa. Hän istuu esim. käsi ylhäällä\nniin kauan, että taivaan linnut luulevat hänen käsivarsiansa oksiksi\nja rakentavat pesänsä niihin.\n\nToisena askelena fyysillisen ruumiin voittamisessa on menettely, jota\nkutsutaan nimellä praanajaama eli \"hengityksen tappaminen\". Sen kautta\nihminen oppii tulemaan hengityksensä herraksi. Hengitys on meille\nelämää, hengittämättä me kuolemme. Muutamat ihmiset hengittävät\nnopeasti, toiset sangen verkalleen. Kaikkien, jotka oppivat laulamaan,\nesiintymään näyttämöllä, puhumaan julkisesti, tulee tottua hengittämään\nrauhallisesti; muuten heidän äänensä ei kestäisi. Jokainen, ken näin\nesiintyy, harjottaa senvuoksi jonkun verran praanaajaamaa. Joogaan\nkuuluva praanaajaama on vain sama asia kehitettynä huippuunsa. Joogit,\njotka saavuttavat korkeimman ennätyksen tässä taidossa, voivat hengittää\nkerran tunnissa tai kerran vielä pitemmässä ajassa. Joogassa\npraanaajaama on siis sitä, että ihminen vähitellen oppii hengittämään\nyhä hitaammin, ja kuta hitaammin hän hengittää, sitä vähemmän hän\nkuluttaa elämänvoimaa.\n\nTarkastakaa ihmisiä ja te huomaatte, että ne, jotka hengittävät\nnopeasti, kuluttavat paljon fyysillistä elämänvoimaa. He ovat\ntunteellisia ia innostuvia, mutta väsyvät pian. Sellaiset taas, jotka\nhengittävät harvaan, ovat voimakkaita, hitaampia innostumaan, mutta\nlujempia ja luotettavampia.\n\nHengitystä jokainen voi oppia hillitsemään. Meidän päiviemme\nvoimistelujärjestelmissä on otettu praanaajaama käytäntöön. Kaikkien\nurheilijain ja voimistelunharjottajain, jotka järjestelmällisesti\ntreenaavat itseään, täytyy oppia hillitsemään hengitystä. Mitenkä\nkävisi, jos juoksija läähättäisi? Praanaajaama kuuluu välttämättä\nfyysillisen ruumiin puhdistustyöhön ja herrauden saavuttamiseen sen yli.\n\nMutta länsimaitten esoterisissä kouluissa ei puhuta näistä fyysillisistä\nharjotuksista paljon. Ne ovatkin vaarallisia, ellei noudateta viisasta\njärjestelmää. Niitä ei voi omin päin harjottaa liian pitkälle. Täällä\nlänsimailla, jossa fyysillinen ruumis on karkea eikä niin hienosti\nrakennettu kuin itämailla, voimme hiljakseen oppia hengittämään\nrauhallisesti, mutta emme voi toivoa saavuttavamme sellaisia tuloksia\nkuin itämailla. Sentähden täällä alussa sivuutetaan fyysillisiä\nharjotuksia, mikäli ne koskevat suurempia ennätyksiä, ja ainoastaan\nalkusaavutukset asetetaan oppilaan saavutettaviksi. Täällä siirrytään\nheti ensimäisten askeleitten, jaman ja nijaman jälkeen varsinaiseen\nmietiskelyyn, joka intialaisessa jooga-järjestelmässä käsittää neljä\nmyöhempää askelta nimeltä _pratjaahaara_, _dhaarana_, _dhjaana_ ja\n_samaadhi_.\n\nEnsimäinen askel on pratjaahaara, joka merkitsee \"katsomista\nsisäänpäin\", oman itsensä tarkastamista. Tämä ei ole itsetutkimusta\nsamalla tavalla kuin jama ja nijama, jolloin pyrkijä noudattaen\nmäärättyjä siveyskäskyjä oppi itsensä tuntemaan ja hillitsemään\ntunneruumistaan, vaan tämä on uusi muoto. Tässä hän istuu varsinaisesti\nmietiskelemään määrättyinä hetkinä ja on jo tunteissaan tyyni, hänellä\non tahto jo vakava, ruumis jo hiljaa. Nyt hän ryhtyy tarkastamaan\n\"ajattelijaa\" itsessään, missä määrin hän osaa ajatella, mitä hän\najattelee ja miten hänen ajatuskykynsä itsestänsä toimii.\n\nTämä on eri asia, sillä me tapaamme maailmassa ihmisiä, jotka ovat\npitkälle kehittyneet siveellisessä suhteessa, ollen lähellä pyhyyden\ntilaa, mutta eivät osaa mietiskellä. He osaavat ehkä keskittää koko\ntarmonsa rukouksen tapaiseen ponnistukseen, mutta eivät okkultisella\ntavalla osaa käyttää meditatsionia tutkimusvälikappaleena. Meidän näet\nei pidä luulla, että kun kehitymme ihanteellisen siveellisiksi, samalla\nolisimme salatieteilijöitä. Siveelliset askelet ovat alkuvalmisiuksia,\nmutta kun oppilas alkaa harjottaa okkultista mietiskelyä, hän huomaa,\nettä uusi työ on hänen edessään. Kuta tunnollisemmin hän on suorittanut\npuhdistustyön, sitä helpompi on mietiskely, sitä pikemmin se vie\ntuloksiin.\n\nPratjaahaaraa harjottaessaan yrittelijä oppii näkemään, että ajatus on\naivankuin nuori hillitsemätön varsa, joka kulkee omaa tietänsä, juoksee\nomin päin. Kaikenlaisia kuvia ajattelija loihtii hänen silmiensä eteen.\nHän koettaa hillitä ajatuksiansa, mutta kun hän saa kiinni yhdestä\nlinjasta ja pysyy siinä muutaman hetken, tulee äkkiä kuin pysähdys, ja\ntoisia ajatuksia nousee mieleen. Hän ei ollenkaan osaa sitä, mitä hänen\nvarsinaisesti pitäisi tehdä, nimittäin, saattaa oma ajattelijansa\ntäydelliseen lepotilaan, niinkuin tarkotus on. Tämä on välttämätöntä,\nkun ihminen tahtoo nousta pois personallisuudestaan ja tulla\nkuolemattomaksi olennoksi. Hän ei voi vapautua omasta itsestään, ellei\nkaikki hänen sisällään ole tyyntä ja hiljaista. Eikä tämä sisällinen\nrauha saa olla mitään väsymyksen hiljaisuutta, joka seuraa liian\nsuuresta ponnistuksesta, vaan sen täytyy niin sanoaksemme olla täynnä\nnuoruuden voimaa, positivista tahtoa, selvyyttä ja itsetietoisuutta.\n\nJoogin päämäärä, mietiskelyn ensimäinen askel on saavuttaa tällainen\nmielen tyyneys, ajattelemisen tyhjyys, tällainen lepohetki kaikessa\ntajunnallisessa kolminaismaailman elämässä. Ja alkaessaan tätä\npratjaahaaraa hänestä näyttää saavuttamattomalta ihanteelta tehdä aivot\ntyhjiksi. Se tuntuu aivan mahdottomalta.\n\nHelppoa on saattaa tunneruumis hiljaiseksi, helppoa saattaa fyysillinen\nruumis levontilaan. Mitä se on, verrattuna niihin helvetintuskiin, jotka\nhiipivät oppilaan aivoihin ja mieleen, silloin kun hänen pitäisi saattaa\nkoko personallisuutensa aivan vapaaksi, rauhalliseksi ja tyyneeksi!\nAjatus on paljon vaikeampi voittaa kuin fyysillinen ruumis ja\ntunneluonto. Ajattelija ihmisessä on taikavoima, loitsija.\nMielikuvitus on ennustus ja ensimäinen oire uudesta aistista,\nastralisesta selvänäköisyydestä, ja se on kaikkein vaikein oppia\nhillitsemään. Pyrkijän on sentähden noudatettava tarkkaa metodia\npratjaahaara-työssään. Hänen on pidettävä huolellinen kirjanpito niistä\najatuskuvista, jotka pyrkivät säännöllisesti häiritsemään ja nousemaan\nmieleen keskellä mietiskelyä. Hän tutkikoon itseään, mistä ne johtuvat,\nja jos hän huomaa niiden johtuvan jostakin ennakkoluulosta, koettaa hän\nvalaista ymmärrystään. Jos ne johtuvat jostakin väijyvästä himosta,\nkoettaa hän puhdistaa tunneluontoaan, jos epämukavuudesta asennossa,\nkoettaa hän sitä oikaista. Meidän mielikuvituksemme on niin herkkä\nkaikille vaikutuksille, jotka lähtevät käyttövälineistämme, että meidän\ntäytyy oppia poistamaan kaikki syyt, jotka johtavat häiritseviin\najatuksiin. Askel askeleelta oppilas täten pääsee rauhaan omasta\najattelijastaan.\n\nToinen mietiskelyn aste on dhaarana eli ajatuksen keskittäminen, jolloin\npyrkijä ottaa määrätyn ajatuskuvan ja koettaa pitää sitä mielessään.\nTämä on aivan koneellinen harjotus ja sitä hän tietysti on tullut\nharjottaneeksi jo muissakin harjotuksissa esim. pratjaahaarassa, mutta\nnyt hänen täytyy tottua siihen, että ottaa minkä ajatuksen tahtoo ja\npitää sitä mielessään niinkauankuin tahtoo. Oppilas menettelee esim.\nnäin: panee kellon pöydälle ja sanoo: \"nyt alotan, piirrän avaruuteen\nsilmieni eteen kultaisen kolmion ja katselen sitä 20 minuuttia eikä\nmikään saa häiritä ajatustani.\" Tämä on ajatuksen keskittämistä. Jos te\ntällä hetkellä yritätte näin tehdä, huomaatte olevanne kerrassaan\nnaurettavassa asemassa. Te ette osaa kaksikymmentä sekuntiakaan niin\ntehdä, jollette ole harjottaneet mietiskelyä. Mutta kun ihminen\nharjottaa dhaaranaa, hän asettaa itselleen ehdottomia vaatimuksia.\nVieläpä hän voi lisätä äskeiseen esimerkkiin: \"20 min. päästä, vaikken\nole katsonut kelloa, alitajuntani huutaa minulle ja minä havahdan.\" Ja\nniin käy, jos pyrkijä on oppinut pratjaahaaran kautta tyhjentämään\naivonsa. Tätä keskityskykyä hänen täytyy niin paljon harjottaa, että voi\nsiihen luottaa, ja silloin ylimeno siitä johtaa dhjaanaan eli\nvarsinaiseen mietiskelyyn.\n\nDhjaanassa joogan harjottaja ei enää pidä määrättyä aineellista kuvaa\nsilmiensä edessä vaan ottaa jonkun aatteellisen asian tutkittavakseen.\nMietiskelyn suuri ihmeellisyys on näet, että kun mietiskelijä osaa\najatuksiaan keskittää, hän oppii tutkimaan salatieteellisesti. Edelliset\nharjotukset ovat itse asiassa herättäneet hänen sisäisen\nselvänäköisyytensä. Hän ottaa nyt tutkiakseen esim. jonkun hyveen,\nsanokaamme nöyryyden ja ylpeyden. Hän pitää nöyryyttä silmiensä edessä\nja tutkii, mitä se on. Kuinka hän niin osaa tehdä? Siinäpä on hänen\ntaitonsa. Hän kohdistaa kaiken huomionsa nöyryyteen ja tutkii sitä\nkaikilta puolilta, mistä se on aiheutunut, mitä se hyödyttää, miksikä se\nlopullisesti muuttuu. Tuhansissa muodoissa nöyryys ja ylpeys, sen\nvastakohta, astuvat hänen silmiensä eteen ja hän katselee niiden\nkehitystä ihmissielussa kautta aikojen. Samalla tavalla hän tutkii\ntoisia kysymyksiä. Mitä on totuus? Mitä on jälleen syntyminen? Mitä on\nkarma? Hän kysyy mitä tahansa itseltään ja etsii mietiskelyn avulla\nvastausta. En väitä, että tutkimus on suoritettu yhdessä tunnissa tai\nkahdessa. Saattaa se kestää vuosikausia. Esim. jälleensyntymistä varten\ntäytyy paljon tutkimuksia tehdä, herättää muistoja edellisistä elämistä\nj.n.e. ennenkuin voi selvästi tajuta, mitä on jälleensyntyminen.\n\nMutta kun ihminen on oppinut mietiskelemään, varsinaista dhjaanaa,\ntapahtuu itsestään hänelle, että hän siirtyy seuraavaan lopulliseen\nmeditatsioni-asteeseen, samaadhiin. Hän nimittäin saavuttaa tuloksen\ntutkimuksistaan sillä tavalla, ettei hän ainoastaan katso tutkittavaa\nasiaa ulkopuolelta vaan astuu itse ulos fyysillisestä ruumiistaan,\naivankuin perhonen kotelostaan, siihen toiseen maailmaan, jossa hänen\nmietiskelynsä esine on todellisuutena. Te, jotka olette perehtyneet\nteosofiseen maailmankatsomukseen, tiedätte, että henkimaailmassa eivät\nainoastaan tunteet ja ajatukset ole niin sanoaksemme käsin koskettavia\ntodellisuuksia, vaan myös aatteet ja ihanteet siellä elävät ikuisina\ntodellisuuksina. Ja tässä maailmassa, missä esim. nöyryys ja ylpeys\nhenkisinä voimina ovat todellisuuksia, joogi samaadhitilassa yhdistää\ntajuntansa niihin, niin että hän sisässään tajuaa, mitä nuo henkiset\nvoimat ovat. Tässä maailmassa hän myös pääsee yhteyteen luonnon muistin\nkanssa. Luonnon muisti on pettävä, niinkauankuin \"akaashisia\naikakirjoja\" luetaan astralisesti, niinkauankuin mietiskelijä katselee\nmenneitä ja tulevia tapahtumia ulkopuolelta ikäänkin kuvina, mutta kun\nhän dhjaanista nousee samaadhiin, ja osaa sisässään korkeammalla tavalla\nyhtyä luonnon muistiin, silloin hän voi todella tietää. Hän ei ole\nsilloin tekemisissä pettävien harhojen kanssa. Hänen ruumiinsa on tuossa\nliikkumattomana, hän itse on samaadhi-tilassa sen ulkopuolella ja tutkii\nasioita tajunnan omassa maailmassa, ollen yhtä niiden kanssa.\n\nTämä tutkimus voi viedä joogin kauaksi tiedossa. Puhdistustyö, ja muu\nvalmistus, minkä hän ennen on suorittanut, on silloin takeena hänen\ntutkimuksensa luotettavuudesta. Ei hän sittenkään voi olla niin varma,\nettä sanoisi: tämä on ehdoton totuus. Kaukana siitä. Hänelle jos\nkellekään on mennyt silmät auki näkemään, kuinka vähäpätöiset hänen\nkykynsä silloinkin ovat verrattuina korkeiden vihittyjen kykyyn, mutta\nhän tietää, että jos hän on aivan vilpitön, voi hän saada edes\njonkinlaista tietoa ja varmuutta. Hänen ei tarvitse myöhemmin paljon\nmuuttaa niitä tutkimuksen tuloksia, jotka hän on saavuttanut. Jos\nkatsomme salatieteilijöitä maailmassa, huomaamme tosin, että kuta\nvähemmän he tietävät sitä enemmän luottavat kykyihinsä. Mutta mitä\nenemmän he tietävät, sitä nöyremmiksi tulevat. Mestari yksin voi sanoa\njotakin varmaa tietävänsä ja minun tietääkseni Mestaritkin ovat\nvaatimattomia.\n\nSaavutettuaan samaadhi-tilan ihminen on tullut yhdeksi kuolemattomista.\nHän ei ole nyt niinkuin muut ihmiset, joilla on kaipuu kuolemattomuuteen\nja hämärä muisto entisestä taivaselämästään. Hän on itsetietoisesti\nkuolematon olento, hän on saavuttanut jäsenyyden salaisessa maailmassa,\nfyysillisen elämän tuolla puolen, ja hänen työkseen tulee nyt kirkastaa\nfyysillistä välinettä niin, että se voi ottaa vastaan kuolemattoman\nasujamen pimittämättä tuon kuolemattoman näköä. Vihkimyksen vihkimyksen\nperästä hän nyt ottaa, edetessään kaidalla tiellä mestariutta kohti,\nmutta nämä asiat eivät enää kuulu niihin joogaharjotuksiin, josta tänään\nolemme puhuneet, vaan vievät salatieteilijän kauas pois ihmisten\nilmoilta, jumalien ja maailmanvaltojen fyysillisille järjelle\nkäsittämättömille toiminnanalueille.\n\n\n\n"]