[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fRmETkQtCvpO465wqcqpY4WpQ22loqwXLGjzuwi8X3kI":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},1909,"Kymi nousee","Karhumäki, Urho",1891,1947,"1909-karhumaki-urho-kymi-nousee","1909__Karhumäki_Urho__Kymi_nousee","Kaksinäytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1930,null,2517,14469,true,[],[],[],"Karhumäen kaksinäytöksinen näytelmä kuvaa maalaistalon kamppailua Kymijoen tulvaa vastaan. Isännän maatessa sairaana ja houreissa hänen poikansa ja vaimonsa joutuvat huolehtimaan tilan ja myllyn turvallisuudesta nousevan veden uhatessa peltoja ja rakennuksia.","Urho Karhumäen 'Kymi nousee' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1909.\nE-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KYMI NOUSEE\n\nKaksinäytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nURHO KARHUMÄKI\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nOy Näytelmä,\n1930.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nJUHO TÖRMÄLÄ, maanviljelijä.\nKATRI, emäntä.\nESKO, poika.\nEEVA, palvelija.\n\n\nNÄYTTÄMÖ.\n\nMaalaistalon asuinhuone, kaksi ovea, akkuna oikealla, kello, puhelin \ny.m. Sänky, sairasvuoteeksi laitettu. Tuolilla sängyn vieressä \nlääkkeitä ja kuumemittari.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n    Juho ja Katri.\n\nJUHO (Keski-ikäinen mies, makaa tyynyihin nojaten sängyssään, silmät \nummessa, liikahtelee ja hourii.) Metri kaksikymmentä senttiä! \nKolmekymmentä senttiä! Joko puolitoista metriä! Mihin asti se \nnousee!... Särkekää jää! (Kiihkeämmin.) Särkekää se! Räjäyttäkää se! \nSata kiloa dynamiittia! Tuhannen kiloa dynamiittia! Eikö valtiolla ole \ndynamiittia!...\n\n(Huokaisten.) Metri ja kuusikymmentä senttiä! Joko Päijänne pohjiaan \nmyöten juoksee mereen!\n\n(Ankarasti.) Kuka irroitti Mankalan pirut, kuka? (Pitempi tauko.) \nTuhannen hehtaaria! Tuhannen hehtaaria tulvan alla! Niitty ja pelto! \nOraat ja nurmi!... Savi liettyy! Multa katoo!... Multa... pelto... \npuuauroin irroiteltu... satavuosin höystetty...\n\nLato!... Siltapuut!... (Kiihkeämmin.) Mitä!... Mitä!... Myllykö \nliikkuu! (Yhä kiihkeämmin.) Ei, ei saa! Sen täytyy pysyä! Siinä on \nleipä! Siinä valo! (Nousee istumaan.) Myllykö liikkuu! (Kiihkeästi.) \nSen teki jo vaarin vaari... Se on lukko! (Katri tulee sisäovesta.) \nKymin lukko! Sen täytyy pysyä!\n\nKATRI (Kiiruhtaa rauhoittamaan sairasta.) Toista päivää jo hourii. \n(Sivelee otsaa.) Niin polttavan kuuma. (Laittaa kuumemittarin \nkainaloon.) Kohta viikko, eikä laske. (Istahtaa sängyn laidalle.) Mitä \nminä teen?\n\n\nTOINEN KOHTAUS.\n\n    Edelliset ja Esko.\n\nESKO (Noin kaksitoistavuotias, eloisa, tulee sisältä aikoen huudahtaa \njotain, hiljentyy huomatessaan sairaan ja muistaessaan tilanteen.) Onko \nisällä vielä paljon kuumetta?\n\nKATRI. Laitoin juuri mittarin.\n\nESKO. Ei isä olisi joutanut nyt sairastamaan.\n\nKATRI. Ei olisi joutanut.\n\nESKO. Eivät ne siellä oikein tiedä, mitä tekisivät. Törmälä, Törmälä, \nkun olisi Törmälä, hokevat ja törmäävät kuin päättömät kanat. Isä ei \ntörmännyt, mutta meni, mihin aikoi.\n\nKATRI. Niin hän aina on tehnyt. (Masentuneesti.) Nyt ei mene.\n\nESKO (Äitinsä käteen tarttuen.) Kyllä isä siitä paranee. Mitä hän \ntuommoisista kuumeasteista.\n\nKATRI (Hivuttaa Eskon päätä.) Niin toivomme. Pieni ja heikko sinä vielä \nolisit hänen tilalleen.\n\nESKO. Enkä minäkään enää niin pieni ole. (Jännittää käsivarsiaan.) Ja \nvoimaa näissä on, mitäpäs se muuta olisi. (Koettelee käsivarttaan.) \nTämä on hauislihas, opettaja sanoi, ja monta haukea sillä onkin jo \näyräälle huitaistu. Muistatkos viime kesänäkin sitä kaksikiloista?\n\nKATRI. Oliko se niin suuri?\n\nESKO (Selitellen.) Aina uistinkalat ovat vähän raskaampia kuin ne ovat. \nRantalan maisterinkin uistinhauki kasvaa joka päivä, taitaa kohta olla \njo leiviskäinen, vaikka alkuaan tuskin lienee kiloakaan painanut.\n\nKATRI. Ei missään asioissa pitäisi valehdella.\n\nESKO. Ei, ei, mutta jos muistaa väärin, niin minkä sille mahtaa. \n(Hypähtää akkunaan, katsoo hetken ja palaa sitten taas Katrin luo.) \nKuule, äiti, minä menen myllylle!\n\nKATRI. Nukkumaan menet, on jo myöhäinen!\n\nESKO. Ei minua nukuta!\n\nKATRI. Siunaa jo koeta nukkua! (Esko kävelee taas akkunan luo.)\n\nESKO (Palaa päättävästi.) Ei minua nukuta, äiti!\n\nJUHO (Käännähtää ja hourii.) Kallioon! Kytkekää se pohjakallioon!... \nJoka mies!... Mies talosta! Myllyn täytyy pysyä! (Rauhoittuu.)\n\nESKO (Vielä Katrin luokse tullen.) Mies talosta! Kuulitko, mitä isä \nsanoi?\n\nKATRI (Kiusaantuneesti.) Isäsi on sairas, hyvä lapsi, etkö sinä käsitä.\n\nESKO. Mutta meiltä ei ole myllyllä miestä.\n\nKATRI. Meiltä oli myllyllä mies! Nyt hän on tuossa! Älä kiusaa enää \nminua. Riisu vaatteesi ja huolehdi Liisasta ja Martista. (Esko menee.)\n\nJUHO (Käännähtäen taas hourii.) Miksi ei koskea avattu!... Rahaa... \nRahaa... Siellä lahoo laiho ja nurmi... Syökää nyt rahaa! (Tauko.) \nMereen painuu isien multa... Me rakastamme vain rahaa... (Syyttävästi.) \nMiksi ei aikoinaan avattu!\n\nKATRI (Kädellään otsaa sivellen.) Kuin tulessa. Herra Jumala sitä \npolttoa ja tuskaa!\n\nESKO (Tulee puettuna kuin äsken.) Liisa ja Martti nukkuvat.\n\nKATRI. Mutta sinä!\n\nESKO. Minua ei nukuta!\n\nKATRI. Esko, etkö sinä olekaan minun poikani?\n\nESKO (itkuaan pidätellen.) Isä sanoi!\n\nKATRI. Isä on sairas. Hän ei tiedä, mitä puhuu.\n\nESKO. Isä tietää! Meiltä ei ole miestä!\n\nKATRI (Eskon käsiin tarttuen.) Isä on sairas, kovin sairas. Sinä olet \nminun ainoa apuni.\n\nESKO (Taistelee hetken itkuaan vastaan, purskahtaa ja riistäytyy irti.) \nMinun täytyy mennä!\n\nKATRI (Kuin havahtuen.) Hän meni! (Katsahtaa Juhoon.) Meneekö hänkin? \nJumala, jäänkö yksin yöhön. (Ottaa kuumemittarin Juhon povesta ja. \ntarkastaa valoa vastaan.) Neljäkymmentäyksi. (Istahtaa sängyn \nlaidalle.) Eihän tällaista enää kauan voi kestää. (Laittaa \nkuumemittarin tuolille ja menee puhelimeen.) Tohtorille. Törmälän \nemäntä puhuu, hyvää iltaa! Voisiko tohtori heti lähteä meille, vaikka \nonkin näin myöhä. (Eeva tulee sisälle.) Ei ole muutosta, kuume nousee \nvain... Tuskiako? Kyllä kaiketi niitä on! Usein hän kääntyilee ja \nhourii... Olkaa niin hyvä! Hyvästi!\n\n\nKOLMAS KOHTAUS.\n\n    Katri ja Eeva.\n\nEEVA (Pieni, vanhahko ihminen, hame takaa nostettu, touhuaa kovasti.) \nKenelle sinä veivasit?\n\nKATRI. Lääkärille! Juhon kuume yhä nousee.\n\nEEVA. Nousee kai se, kun nostetaan! Heitä pellolle nuo ropit ja tipat!\n\nKATRI. Olen antanut tarkasti lääkärin määräyksen mukaan.\n\nEEVA (Kiivastuen.) Ja räätälin! Tulkoopas tänne vielä, niin otan \nraiveleista kiinni ja heitän pellolle koko huipelon ja raatilasit ja \nmuut lasipillit heitän perässä, että porstua helisee! Niistä se kuume \nnousee eikä muusta!\n\nKATRI (Tasoitellen.) Emme me ymmärrä näitä asioita.\n\nEEVA. Ymmärretään hyvinkin! Kyllä ne herrain metkut tunnetaan ja \nymmärretään. Rahat vievät ja kukkarot ja viimeiseksi hengen. (Istahtaa \nsängyn laidalle ja pyyhkii silmiään.) Mitä minä välittäisin, jos olisi \njoku muu, mutta kun on niinkuin oma poika. Kapalosta asti olen vaalinut \nja hyssännyt. (Pyyhkäisee silmäänsä.)\n\nKATRI. Äidin sijainenhan Eeva Juholle on ollut!\n\nEEVA. Mitäpäs minä, rääpiskä! Mutta kylvettänyt olen monta kertaa. Ja \nkyllä minä sen vieläkin osaan ja jaksan. Sauna onkin kohta valmis. \n(Nousee.)\n\nKATRI. Aina Eeva sitä saunaansa. Ei siitä tule mitään. Eeva menee vain \nyksin kylpemään.\n\nEEVA. Mitä minusta, vaikkapa menen sikolättiin, taitaa senkin kohta \ntulva viedä. Sielläpähän menen ja häviän. Näin niin pahaa untakin viime \nyönä ja toissakin yönä.\n\nKATRI. Mitä unista! Eivät väsyksissä nukkuvan unet mitään tiedä.\n\nEEVA. Varmasti tietävät! Höylättiin ja sahattiin! (Nyyhkäisee.) Ja \nvasaroilla hakattiin! -- Kenellenkähän nyt arkkua tehdään, ajattelin ja \nsiihen sitten heräsinkin.\n\nKATRI (Vaivautuneesti.) Älkää kertoko aina mitä mieleen tulee, \nvarsinkin tämmöisinä aikoina.\n\nEEVA (Yhä intoutuen.) Yö yönä, mutta entäs kun päivälläkin. Tämän tästä \nkynnyksen alla tikkuristi, iso risti ja pieni risti. (Pyyhkäisee.) Ja \nentäs harakka! Aina navettatiellä nauraa, räkättää, vaikka pulikallakin \nolen heittänyt.\n\nKATRI. Äänelläänhän jokainen lintu laulaa!\n\nEEVA. Piru se on, eikä mikään lintu! Mene hiiteen! sanoin minä ja \nheitin kalikalla perään. Ja sylkäsinkin kolmasti. Hyi, olkoon! \n(Sylkäisee.)\n\nKATRI. Eeva on säikkynyt, liikoja näkee ja luulee.\n\nEEVA. Näkee ja kuulee, on se semmoinen Eeva! Mitäs ne ovat muuta kuin \npaholaisen syöttejä nuo purkit ja kirnut ja muut hökötykset. Niitä \nvingutetaan ja vongutetaan yökaudet! Niiden perässä se pirukin tänne \njuoksee ja keikkuu mokomien sun halofoonien ja ramafoonien!\n\nJUHO (Selvästi.) Dynamiittia! Lisää dynamiittia!\n\nEEVA. Jesta! Tynamiittia! Mitä se sillä tekisi?\n\nKATRI (Juhoa peitellen.) Hourii!\n\nEEVA (Tulee myös sängyn luo ja koettelee Juhon otsaa.) Mutta sehän on \nihan ilmi tulessa. Laitetaan edes märkä rätti.\n\nKATRI. Kohta lääkäri tulee!\n\nJUHO (Kovasti.) Kallioon! Kytkekää se kallioon! Myllyn täytyy pysyä!\n\nEEVA. Sitäkö se nyt houreissaankin pitelee ja suree? (Kovemmin Juhon \nylle kumartuen.) Miehiä siellä on kuin kärpäsiä! Tottapahan nyt yhden \nmyllyn pitävät!\n\nKATRI. Ei hän kuule eikä ymmärrä.\n\nJUHO. Nousee! Aina vain nousee! Vie laihot! Vie mullat!\n\nEEVA (Itsekseen motkottaen.) Vie se! Mitäs kerätään nurkkiin kaikkia \njumalattomia pyydyksiä! Meidänkin seiniin piti ruuvata nuo paholaisen \npuolat ja purjeet! Kun ma haen pajasta pihdit ja paiskaan Kymiin koko \nvärkit häntineen ja viiksineen! (Esko tulee.) Viekööt virta merten \nsyvyyksiin!\n\n\nNELJÄS KOHTAUS.\n\n    Edelliset ja Esko.\n\nESKO. Se vei jo!\n\nEEVA (Pyörähtäen.) Mitä? Mitä vei?\n\nESKO. Eevan saavit ja ämpärit! Mitä jätitte niin rantaan?\n\nEEVA. Jesta! (Hairasee hameitaan.) Nekös se nyt ensinnä tuli ja \nhotkasi! (Hynttää ulos.)\n\nKATRI. Esko, tulithan kumminkin!\n\nESKO (Etsii kaapista piikkikenkänsä.) Menen vielä takaisin!\n\nKATRI (Hätäisesti.) Mitä sinä noilla?\n\nESKO (Selvittelee nauhoja.) Ketju on vietävä katolle!\n\nKATRI. Sinunko? Et saa mennä! Onhan siellä aikuisia miehiä!\n\nESKO (Kiskoo kiivaasti nauhoja.) Mutta kun kellään muilla ei ole \npiikkikenkiä. (Kuin laukaisten.) Eikä kukaan uskalla mennä katolle!\n\nKATRI. Sinäkö uskallat? Vesivarassa olevan myllyn katolle! Mitä sinä \npuhut!\n\nESKO. Älä turhia äiti! (Hypistelee piikkejä.) Nämä tarttuvat kuin tikan \nkynnet, vaikka kuinka märkään ja liukkaaseen puuhun. Eikä se ole pitkä \nmatka! Raapaisen kuin orava!\n\nKATRI. Isä putosi!\n\nESKO. Isällä ei ollut tämmöisiä kenkiä! (Kuin tehtäväänsä heräytyen.) \nÄiti, en minä enää jouda olemaan! Köysi täytyy viedä katolle! (Juoksee \nkuin pidätystä peläten.)\n\nJUHO (Väkevästi ja selvästi.) Kymi nousee! Mullat rapisevat! \nPerustukset vapisevat! Torkkua ei saa! Mies talosta!\n\nESKO (Päättävästi.) Kuulitko? Nyt minä menen! Hyvästi, äiti! (Juoksee \nulos.)\n\nKATRI (Perässä kuin tavoittaen.) Esko! Poikani! (Palaa kuin sekaisena \nkäsiään väännellen.) Meni! (Istahtaen sängylle.) Ja hänkin menee! Miksi \nedes kaikki emme mahdu samaan matkaan. (Lapsen ääni sisähuoneesta.) \nÄitii! Liisa oksentaa. (Katri menee kiireesti sisäovesta.)\n\nVÄLIVERHO.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nNäyttämö sama kuin edellisessä.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Eeva ja Juho.\n\nEEVA (Pöydän kulmalla silmälasit nenällä veisaa suuresta \nvirsikirjasta.)\n\n    Mitä ompi elo tääll'\n    Tuska, vaiva tuskan pääll'\n    Työ ja meno levoton,\n    Silloinkin kun parhain on!\n\n    Mit' on rikkaus, tavara,\n    tieto, taito, kunnia.\n    Tyhmä niitä ahnehtii,\n    toinen tyhmä kadehtii.\n\n(Sulkee kirjan, heittää lasit pöydälle ja pyyhkäisee silmiään.) Jaa'a! \nNiin se on! Toinen ahnehtii, toinen kadehtii, mutta yhtä paljaina \ntäältä lähtee niin toinen kuin toinen. Puupalttoo päälle ja kolmen \nkyynärän kuoppa kullekin. (Pyyhkäisee silmiään.) Jumalan kiitos, ettei \nole minussa ahneuden eikä kateuden henkeä.\n\nJUHO (On herännyt näihin sanoihin, käsivarsiaan oikoen ja haukotellen.) \nEi ole minussakaan!\n\nEEVA (Kavahtaa säikähtyen pystyyn.) Herra jesta! Joko se taas alkaa \nkummitella!\n\nJUHO (Nauraen.) Eevako? Ja keskellä päivää!\n\nEEVA (Itsekseen.) Keskiyöhän nyt on. Järkensä se onneton on menettänyt! \n(Peittelee ja rauhoittelee, puhellen kuin lapselle.) Nuku pois vielä! \nTutu pois! Eeva peittelee ja ajaa pois paarmat ja kärpäset! Kas noin. \n(On hätistelevinään kärpäsiä.)\n\nJUHO (Naurahtaa vieläkin.) Olenko minä muuttunut jälleen \nkapalovauvaksi? Mutta ethän sinä ollut noin kurttunaamainen vielä \nsilloin!\n\nEEVA (Edelleen rauhoitellen.) Älä puhu! Paina silmä kiinni ja nuku \nvielä!\n\nJUHO. Minusta tuntuu, niinkuin olisin maannut jo tarpeeksi. Mutta \nolenko minä edes minä? (Nipistää käsivarttaan.) Kyllä minä olen! Entä \noletko sinä Eeva? (Nipistää Eevaa.)\n\nEEVA (Pyyhkäisee silmiään.) Kyllä se on surkeata, kun ihmiseltä äly \nviedään!\n\nJUHO. Kuka sinun älysi on vienyt? Kas, kun on löytänytkin noin pienestä \nkopasta!\n\nEEVA (Hämmästyen.) Minunko? Herra jesta! Sinua minä tarkoitin!\n\nJUHO. Mutta minä tarkoitin sinua! Kukapa viisas ihminen tässä nyt itse \nitseään hulluksi luulee ja tarkoittaa.\n\nEEVA (Alkaa vähitellen ymmärtää.) Voi, voi, oletko sinä vielä ennallasi \nja tuletko sinä vielä järkiisikin? Puhu nyt vielä jotakin! Sano minua \nvaikka siaksi, kunhan vain vielä entisen äänesi kuulen!\n\nJUHO (Naurahtaen.) Tämäpäs vasta, kun saa haukkuakin oikein käskyn \nperästä. (Paatoksella.) Sinä olet sika, Törmälän vanha emakko, jolla \nitsellään ei koskaan ole ollut porsaita.\n\nEEVA (Keventyneesti.) Niin, niin, anna tulla vain!\n\nJUHO. Yksi porsas sinulla oli, kolmekymmentä vuotta sitten, mutta se ei \nollut sinun omasi, vaikka sinä pöyhistelit sillä kuin omallasi. Eikös \nala jo riittää?\n\nEEVA. Anna vieläkin tulla! Se on kuin hunajaa minun sydänalalleni.\n\nJUHO. Kun sinä kumminkin olet ollut niin hyvä pitosika, niin on \npäätetty pitää sinua niin kauan kuin sikaa talossa tarvitaan! Mitäpäs \nse vaihtamisesta paranee!\n\nEEVA (Iloisesti.) Kyllä minä sen jo uskon! Kiitetty olkoon\ntaivaan herra, kun meille vielä armon antoi! (Alkaa touhuta \ntarkoituksettomasti.) Mutta söisitkö sinä jotakin! Ja joisitko sinä \njotakin!\n\nJUHO. Söisin ja joisin ja kylpisinkin, kun vain olisi kivissä löylyä.\n\nEEVA (Innostuen.) No, sitähän minä olen koko ajan sanonut! Joka päivä \nolen saunan lämmittänyt, mutta kun ei ole saanut viedä kylvetettäväksi!\n\nJUHO. No, älähän sure, keritään tässä vielä löylyn makuun!\n\nEEVA (Edelleen touhuten.) Noin se menee, kun ei ole kuolemaksi \nsallittu! Kun ne kaikki tulivat unennäöt ja harakat ja tikkuristit \nkynnyksien alle, niin kaikki toivo siinä jo raukeni! Laudankin jo eilen \nillalla aitan alta otin ja pesin!\n\nJUHO (Naurahtaen.) Vai jo pesit laudankin! Sinä et jätä huomiseksi \ntämänpäiväisiä töitä.\n\nEEVA. Eipähän tuosta vahinkoa! Sittenpähän on itselleni valmiina!\n\nJUHO. Itsellesi ehdit pestä sen vielä kymmeneen kertaan! Mutta sanoppa, \nmikä päivä nyt on.\n\nEEVA. Ei nyt ole päivä!\n\nJUHO. Oikein, oikein, mutta mikä päivä huomenna on?\n\nEEVA. Keskiviikko!\n\nJUHO. Ja eilen siis oli tiistai!\n\nEEVA. Eipäs ollut!\n\nJUHO. No ihme, kumpaakos meitä nyt viiraa!\n\nEEVA. Se tiistai, mitä sinä meinaat, oli jo viikko sitten!\n\nJUHO. Se muuttaa asian! Kyllä sinä sittenkin ole viisaampi kuin minä! \nMutta olenko minä sitten jo viikon maannut?\n\nEEVA. Viikon! Ja ihan järjettömänä!\n\nJUHO. Oi, oi, äly hoi, älä jätä! Minä pyörrän äskeiset sanani! (Nostaa \nkättään.) Ilmanko tuntuukin, niinkuin vasikan lapaa nostaisi. No, vielä \nkorjautuu! (Eevalle.) Meneppä käskemään Katri tänne!\n\nEEVA (Kuin itsekin muistaen.) Sehän se olikin! (Menee juoksujalkaa \nsisähuoneisiin.)\n\nJUHO (Korjautuu istualleen ja katselee ympärilleen.) Ihmeellistä, miten \nselvää ja tuttua taas kaikki! Tuossa pöytä ja kello! Tuolla akkuna ja \ntuolla muuri, Heiskan Jussin tekemä. (Silmäilee seiniä ja kattoa.) \nSeinät pystysuorassa ja katon kannattimet paikoillaan! Äsken vielä \ntuntuivat olevan päälle putoamassa!\n\n\nKUUDES KOHTAUS.\n\n    Katri ja Juho.\n\n(Katselevat hetken toisiaan äänettömästi. Juho ojentaa kätensä ja Katri \nlähestyy vuodetta äänettömin askelin, tarttuu Juhon ojennettuihin \nkäsiin.)\n\nJUHO (Lämpimästi.) Sinä tulit! Luulin enkelin lähestyvän!\n\nKATRI. Varmaan lähestyikin, koska vielä takaisin tulit!\n\nJUHO. Tulin ja tulit! Etkä enää irti pääse! (Vetää Liisistä edelleen \nkiinni pitäen Katrin sängyn laidalle istahtamaan.) Miten raukaisevan \nihanalta elämä tuntuukaan, kun sen näkee taas oikeasta ikkunasta!\n\nKATRI. Älä puhu, ettet väsy!\n\nJUHO (Naurahtaen.) En suinkaan minä niin olemattoman heikkohenkinen \nvielä liene!\n\nKATRI. Olet! Et itse jaksa sitä vielä tuntea! (Korjailee hellästi \ntyynyjä ja peittoa.)\n\nJUHO. Vaikenen ja kuuntelen!\n\n\nSEITSEMÄS KOHTAUS.\n\n    Juho, Katri ja Esko.\n\nESKO (Tulee sukkasillaan ja paitahihasillaan myös sisäovesta, \niloisesti.) Joko isä heräsi?\n\nKATRI. Jo, mutta älä niin kovasti puhu!\n\nJUHO. Puhu vain, minä kuuntelen!\n\nESKO (Istahtaa vuoteen laidalle, edelleen iloisesti.) Kyllä sinä \ntavalliset unet vetäisit! Karhunkin tällä välillä on kylkeään \nkääntänyt! Mutta mylly pantiin kallioon kiinni, niinkuin sinä käskit!\n\nJUHO (Muistelee.) Mylly?... Minä käskin?\n\nKATRI. Jätä toiseen kertaan! Ei isä nyt jaksa!\n\nJUHO. Enkö enää kuunnellakaan? En minä sentään koiperhonen vielä liene! \n-- Kymi nousi ja mylly liikkui. Nyt jo muistan, kerro lisää!\n\nESKO. Sinä käskit, että mies talosta! Kun meiltä ei ollut muitakaan, \nniin minä menin. Paljon siellä oli miehiä, viitisenkymmentä taisi olla. \nOlivat laukaisseet monta suurta paukkua yläniskalla, mutta eihän niistä \npaljon apua ollut, vesi nousi jo keskisillalle ja koko mylly \nheilahteli. Siellä yläkalliolla on tukkimiesten rengas, niinkuin \nmuistat. Harjulan Aapo arveli, että se kumminkin pysyisi, vaikka kaikki \nmuu heltiäisi. Pistettiin sinkkivarppi renkaaseen, toinen pää piti \nviedä kurkihirteen. (Äkisti kuin kiirehtien lopettamaan.) Minä vein \nsen!\n\nJUHO (Mielihyväisesti hämmästyen.) Sinä! Olihan siellä miehiäkin!\n\nESKO. Mies minäkin olin ja minulla oli piikkarit!\n\nJUHO (Sivelee Eskon kättä.) Niin, niin, mieshän sinäkin jo olet ja \nsinulla kun vielä oli piikkarit!\n\nKATRI. Mutta luvatta hän sinne meni!\n\nJUHO. Luvatta! Miehinen lupa kulkee oikoteitä!\n\nESKO. Eikä siellä mitään hätää ollut, niinkuin äiti pelkäsi! Eikä ole \nenää muutenkaan hätää! Kymi jo laskee!\n\nJUHO (Istualleen nousten, lämmöllä ja väkevästi.) Kymi nousee ja Kymi \nlaskee! Vuosisatoja se on sitä tehnyt ja tekee yhä! Miehet ovat sen \nrannoille peltonsa raivanneet ja koskipaikkoihin myllyjään rakentaneet. \nUsein on tulva uuttanut pellot ja raastanut kasvavan oraan, mutta \nmyllyn paikka on säilynyt samana sukupolvesta toiseen!\n\n    (Eeva tulee sisälle kantaen tarjotinta, jossa on suuri\n    röykkiö leipää, lihaa, voita ja suuri juoma-astia.)\n\nEEVA. No pitäisi näillä nyt pahimman nälän paeta.\n\nJUHO (Nauraen.) Varmasti!\n\nKATRI (Työntävästi.) Ei mitään vahvempaa ruokaa kolmeen päivään, niin \nlääkäri määräsi!\n\nEEVA. Lääkäri! Käskee niitä kuulla, käskee jo! Perhoseksi siinä muuttuu \nvahvempikin mies ja tuuli vie sitten, mihinkä tahtoo! No vienpähän \nkorjuun, kun niin tahdot, mutta ei sitä kolmin päivin nälässä piinata, \nsiitä saat olla ihan varma. (Menee ulko-ovesta motkotellen mennessään.)\n\nKATRI (Juholle.) Nyt sinun täytyy nukkua.\n\nJUHO. Ja sinun ja tuon meidän miehenkin, että jaksaa taas huomenna \nuusiin töihin!\n\nESKO. Menen heti! Hyvää yötä isä ja äiti!\n\nKATRI ja JUHO. Hyvää yötä!\n\n    (Esko menee sisäovesta.)\n\nKATRI (Peittelee Juhoa.) Tarvitsetko mitään?\n\nJUHO. Tarvitsen! Katso tänne! (Tarttuu kädestä Katria, katsovat hetken \ntoisiaan silmiin.) En mitään muuta! Hyvää yötä!\n\nKATRI. Hyvää yötä! Nuku hyvin! (Jäävät väliverhon sulkeutuessa, \nkatsomaan edelleen toisiinsa.)\n\nVÄLIVERHO\n\n\n\n"]