[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fbTK6o_tU4tec341PksrIOlHX7194yy5LauT-jS6ZZmY":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":12,"language":13,"yearPublished":14,"yearPublishedTranslation":15,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":7,"gutenbergSubjects":19,"gutenbergCategories":20,"gutenbergSummary":7,"gutenbergTranslators":21,"gutenbergDownloadCount":7,"aiDescription":22,"preamble":23,"content":24},1920,"Valtio","Platon (427-347 e.Kr.)",null,"1920-platon-valtio","1920__Platon__Valtio","tietokirja",[],[],"fi",-375,1933,125044,758738,true,[],[],[],"Platonin filosofinen teos käsittelee oikeudenmukaisuutta, ihanteellista valtiota ja sielun rakennetta. Sokrateen ja hänen keskustelukumppaneidensa välisenä vuoropuheluna etenevä kirja pohtii hallitsijoiden kasvatusta, filosofikuninkaita sekä hyvän elämän edellytyksiä yhteiskunnassa.","Platonin 'Valtio' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1920. E-kirja on\npublic domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään rajoituksia\nkirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VALTIO\n\nKirj.\n\nPlaton\n\n\nSuomentanut ja selityksillä varustanut\n\nO. E. Tudeer\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1933.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nJohdanto.\n\n\"Valtio.\"\n\n Ensimmäinen kirja.\n Toinen kirja.\n Kolmas kirja.\n Neljäs kirja.\n Viides kirja.\n Kuudes kirja.\n Seitsemäs kirja.\n Kahdeksas kirja.\n Yhdeksäs kirja.\n Kymmenes kirja.\n\nSelityksiä.\n\n\n\n\nJOHDANTO.\n\n\nPlatonin [Platonista ja hänen filosofiastaan on suomeksi olemassa I.A.\nHeikelin ansiokas, suppea kuvaus: _Platon_ (Merkkimiehiä 19-21). Porvoo\n1919], helleeniläisen filosofisen ajattelun suurimman edustajan,\nkeskeisin teos on \"Politeia\" eli \"Valtio\". Hänen dialogiensa\n(vuoropuhelun muotoon laadittujen kirjoitelmiensa) joukossa on\neittämättä muita, jotka yhdessä tai toisessa suhteessa ovat\nmerkittävämpiä, mutta missään eivät Platonin aatemaailman laajuus ja\nhänen tyylillinen loistokkuutensa niin täydellisesti yhdy. Missään ei\nhänen maailmantuntemuksensa ilmene niin syvällisenä, missään muualla\nhän ei niin selvästi ole pyrkinyt yhdistämään ajattelua ja elämää,\nfilosofiaa ja politiikkaa. \"Valtio\" on kuin keskus, jonka ympärille\nmuut dialogit voidaan ryhmittää.\n\nTarkemmin määräämättömälle kuulijakunnalle, jossa Platon itse on\nmukana, kertoo Sokrates keskustelusta, jossa hän edellisenä päivänä oli\nollut mukana tai oikeammin, jonka keskuksena hän oli ollut. Eloisasti\nhän kuvailee, miten hän Glaukonin, Aristonin pojan -- siis Platonin\nveljen -- kanssa oli mennyt Peiraieukseen osoittamaan kunnioitustaan\n\"jumalattarelle\", jonka juhlaa siellä ensimmäistä kertaa vietettiin,\ntoisin sanoen thraakialaiselle Bendis-jumalattarelle. Nähtyään, mitä\nhalusi, hän oli kotiin lähdössä, kun Polemarkhos, Kephaloksen poika,\nheidät tavoitti ja puoleksi väkisin pakotti tulemaan mukaan Kephaloksen\ntaloon. Siellä sukeutui pitkä vuoropuhelu, johon paitsi Sokratesta\nottivat osaa Kephalos ja hänen poikansa Polémarkhos, Thrasymakhos, sekä\nGlaukon ja Adeimantos ja kerran Kleitophon. Läsnä oleviksi mainitaan\nlisäksi eräitä muita henkilöitä, mutta nämä eivät ota osaa\nkeskusteluun.\n\nKephalos on oikea vanhan ajan ateenalainen ja myös ikänsä puolesta hän\nedustaa mennyttä aikaa ja osaksi menneitä aatteita. Hänen kuvansa, niin\nvähin keinoin kuin se onkin tehty, piirtyy elävänä mieleen. Hän\nkatselee elämää vanhuuden kirkastamin katsein, rauhallisena,\ntyytyväisenä siihen, että mieli on vapautunut aikaisemmista haluista ja\nvaivoista. Hänen kanssaan Sokrates aloittaa keskustelun, joka pian\nkääntyy tutkiskelemaan oikeudenmukaisuuden käsitettä. Kephalos\nkumminkin pian siirtyy näyttämöltä, hänen näet on ennen iltaa vielä\nsuoritettava uhri, jota hän, uskollisena isien tavoille, ei voi\nlaiminlyödä.\n\nHänen \"perillisekseen\" keskustelussa, sen jatkajaksi, asettuu hänen\npoikansa Polémarkhos. Hänessä on nuorekasta reippautta ja kiihkoa, onpa\nhän valmis väkisin pidättämään Sokratesta keskustelijain piirissä, kun\ntämä uhkaa poistua. Samoin kuin hänen isänsä, Kephalos, hänkin edustaa\ntavallisen kansalaisen tervettä järkeä. Tottumattomana sophistain\noppeihin ja väittelytaidon ongelmiin hän piankaan ei enää löydä\nvastaväitteitä esitettäviksi Sokrateen väitteitä vastaan, vaan antaa\nSokrateen houkutella näennäisen logiikan avulla mahdottomiin\nmyönnytyksiin. Hänkin jää varsin pian syrjään keskustelussa.\n\nKun Polémarkhos luopuu ylivoimaisesta väittelystä, tarttuu siihen\nThrasymakhos. Hän on jo kauan kuunnellut keskustelua ja yhä kasvavalla\nsuuttumuksella. Sophistana hänellä mielestään on kaikki aseet käsissään\nSokrateen nujertamiseksi. Thrasymakhos oli kotoisin Khalkedonista ja\nkuului aikansa tunnetuimpiin sophistoihin, olipa hän sepittänyt\nretoriikan oppikirjan, josta myöhemmälläkin ajalla puhuttiin, vaikka se\nei ole säilynyt meidän aikoihimme. Tämän miehen Platon \"Valtiossa\" on\nottanut sophistain edustajaksi, ja se kuva, minkä hän hänestä luo, ei\nole suinkaan mairitteleva. Itserakkaana ja kerskailevana hän ei\ntahtoisi ottaa osaa keskusteluun, ellei hän siitä saa korvausta. Hän\npitää kernaasti pitkiä puheita ja toivoo tällä tavoin voivansa välttää\nSokrateen dialektisen keskustelun. Hän on kyllä enemmän perillä\nyleisluontoisista filosofisista käsitteistä kuin Kephalos ja\nPolémarkhos, mutta hän ei kykene keskustelussa asiallisesti\npuolustamaan kantaansa, vaan koettaa piankin peittää sekaannuksensa\nylimielisillä ja röyhkeillä väitteillä. Se tapa, jolla väittelyn\nmestari, Sokrates, käsittelee prameilevaa ja henkisesti tyhjää\nsophistaa, on erinomaisen huvittava. Kun Thrasymakhoksen vihdoin on\npakko myöntää, että hänen on alistuttava, koska ei löydä mitä esittäisi\nvastaan, haluaa hän ensin vetäytyä kokonaan keskustelusta. Hän tuntee\nkumminkin pian jälleen uutta mielenkiintoa Sokrateen esittämiä\nkysymyksiä kohtaan, ja ottaa osaa keskusteluun, jääden sitten\nvähitellen mykäksi kuuntelijaksi. Sen jälkeen kuin varsinaiset\nvastaväittäjät ovat luopuneet taistelusta, jatkuu keskustelu pääasiassa\nSokrateen sekä Glaukonin ja Adeimantoksen välillä. Nämä ovat kumpikin\nPlatonin veljiä. Molemmat ovat reippaita nuoria miehiä, jotka ovat\nosoittaneet miehuuttaan m.m. Megaran taistelussa (n. v. 409 e.Kr.).\nKuuluen vanhaan ylimyssukuun he ovat saaneet osakseen aikansa\nparhaimman sivistyksen, olematta silti vallalla olevien henkisten\nmuotisuuntien kannattajia. Päinvastoin he ovat liittyneet Sokrateeseen\nja hänen opetuksiaan he haluavat kuulla. Tässäkin tilaisuudessa,\nKephaloksen kodissa, he kehoittavat Sokratesta jatkamaan aloittamansa\nkysymyksen käsittelyä sen jälkeen kuin muut jo ovat luopuneet\nkeskustelusta. Pienillä välihuomautuksilla, kysymyksillä ja lyhyillä\nvastauksilla he kannustavat Sokratesta kehittämään aatteitaan. Glaukon\non veljeksistä nuorekkaampi, hän on rakkauteen taipuva, taiteen ja\nmusiikin harrastaja ja ottaa vielä innolla osaa nuorten elämään ja\nharrastuksiin. Hän antaa arvoa Sokrateen huumorille ja nauttii niistä\nnaurettavuuksista, joita tämä näkee elämässä ympärillään. Adeimantoksen\nluonne on vakavampi ja syvempi ja yleensä syvällisemmät vastaväitteet\ntulevat hänen puoleltaan. Milloin keskustelu liikkuu syvemmissä\nkysymyksissä on Adeimantos yleensä toisena, milloin taas kevyempiin\nseikkoihin kajotaan, silloin Glaukon heittäytyy keskusteluun\nsuuremmalla innolla.\n\nVuoropuhelun muoto on säilytetty läpi koko teoksen, mutta yhtä vähän\nkuin saattaa ajatella, että yhden iltapäivän kuluessa olisi voitu näin\nlaajasti keskustella \"Valtion\" eri puolista, yhtä vähän on keskustelu\nsäilynyt varsinaisena, todellisena vuoropuheluna loppuun asti.\nEnsimmäisessä kirjassa on vuoropuhelu hyvin vilkas ja eloisa. Useat\nhenkilöt esiintyvät, vaikka ei aivan rinnan, ja väittely tulee\npaikoitellen suorastaan kiihkeäksi. Mitä pitemmälle joudutaan\nteoksessa, sitä enemmän keskustelu muuttuu Sokrateen esitykseksi, jota\nGlaukonin ja Adeimantoksen lyhyet repliikit vain säestävät ja\nvilkastuttavat. Uusilla kysymyksillä he tosin vievät keskustelua\neteenpäin, mutta asiallisesti heidän osuutensa on hyvin vähäinen. Kun\nPlaton tässäkin teoksessa, joka on hänen muita teoksiaan, \"Lait\"\nlukuunottamatta, paljon laajempi, kumminkin on säilyttänyt vuoropuhelun\nmuodon, on se varmastikin osaltaan johtunut siitä, että yhtenäinen\ntieteellis-filosofinen esitys, jossa käsiteltävää kysymystä\ntarkastetaan eri puolilta ja jossa mahdolliset vastaväitteet myös\nkumotaan, ei ollut Platonille helppo saada aikaan, vaan hänelle oli\nluonnollista selvitellä kysymyksiä draamallisemmassa muodossa, niinkuin\nsuullisestikin tehdään. Meidän on muistaminen, että tieteellinen,\nabstraktinen esitysmuoto kirjallisuudessa vasta oli muodostumassa.\nPlatonin omassa kielenkäytössä vielä huomaa, miten vaivalloista hänen\noli pukea aatteensa abstraktiseen muotoon ja miten kaukana hän vielä on\ntäsmällisestä terminologiasta, mikä seikka ohimennen mainiten myös\ntuottaa vaikeuksia, kun käännöksessä halutaan antaa täsmällisiä\nvastineita Platonin käyttämille filosofisille ja muita käsitteitä\nilmaiseville sanoille. Platon ryhtyy \"Valtio\"-teoksessaan käsittelemään\noikeudenmukaisuuden olemusta ja teoksella tapaammekin myöhemmin toisena\nnimenä \"Oikeudenmukaisuudesta\". \"Millainen on oikeudenmukainen\n(dikaios) mies\" ja siis myös \"mikä on oikeudenmukaisuus (dikaiosyne)\"\novat ne kysymykset, joihin vuoropuhelu hakee vastausta. Lähtien\njokapäiväisessä elämässä esiintyvästä käsityksestä, että\noikeudenmukaisuus on täytetty, kun asianomainen suorittaa sen, minkä on\nvelkaa jumalille, valtiolle, ihmisille, Sokrates kysymyksillään\npakottaa vastaväittäjänsä hakemaan muita selityksiä. Sophista\nThrasymakhos väittää, että oikeudenmukaisuus ei ole muuta kuin\nvahvemman etu, sillä se, jolla kerran on valta, se säätää lait omaksi\nhyväkseen ja huolehtii siitä, että ne toteutetaankin, ja tästä\nväitteestä sukeutuu yhä vilkkaampi väittely. Kun sitten Glaukon ja\nAdeimantos ovat käyneet keskustelun osakumppaneiksi ja Thrasymakhos\nvetäytyy syrjään voitettuna, joutuu \"oikeudenmukaisen miehen\"\nmäärittely yhä abstraktisempiin ajatuspiireihin, kunnes Sokrates\nehdottaa, että haettaisiin oikeudenmukaisuuden määrittely suuremmasta\nkokonaisuudesta, nimittäin valtiosta.\n\nTämän jälkeen seuraa Platonin suurisuuntainen arvostelu eri\nvaltiomuodoista ja siihen liittyen ja sen lomassa hänen oman\nihannevaltionsa piirteiden hahmottelu. Esitys ei kumminkaan ole aivan\nsuoraviivainen, vaan mutkittelee, käyden monenlaisia kysymyksiä\nkoskettelemassa.\n\nPlaton antaa Sokrateen alkaa kuvaamalla miten yksinkertainen\nalkuperäinen pieni valtio on syntynyt siitä, että yksinäinen mies ei\nyksin kyennyt huolehtimaan omista ja perheensä tarpeista, vaan on\nsyntynyt työnjakoa ja eri ammatteja ja näitä sitä useampia, mitä\nmoninaisemmiksi tarpeet tulevat. Valtion elämä kumminkin pysyy\nyksinkertaisena, kunnes ihmiset alkavat vaatia suurempaa mukavuutta\nitselleen. Silloin tarvitaan enemmän kuin mitä omassa valtiossa on,\nsyntyy sotia, ja sotilasluokkakin tulee tärkeäksi. Mutta valtion\nvartijoille on asetettava suuria vaatimuksia ja heidät on kasvatettava\nniin, että he eivät tule valtiolle vaarallisiksi, vaan päinvastoin ovat\nsen turvana. Siitä syystä kasvatus on perin tärkeä, ja sen tulee\ntapahtua oikeassa hengessä, ettei nuorten sielua alun perin\nvahingoitettaisi. Tästä seuraa, että kaikki se vahingollinen, minkä\noppii saduissa, myyteissä j.n.e., on poistettava, sillä on opittava,\nettä jumalat ovat hyviä ja oikeudenmukaisia, eikä kaikkea sitä\nmoraalisesti moitittavaa, mitä tavanomaisesti heistä kerrotaan. Lisäksi\non opittava olemaan pelkäämättä kuolemaa -- siitäkin syystä on\nvalikoitava, mitä nuoret saavat kuulla, sillä kirjallisuudessa y.m.\non runsaasti kertomuksia manalan synkkyydestä ja kuoleman\ntoivottomuudesta. Muutenkin runous on täynnään kuvauksia, joiden\nvaikutus nuorten herkkään mieleen on vahingollinen, kuten Homeroksen\nkuvaukset jumalien riidoista tai sankarien petoksista ja julmuuksista.\nErityisen vahingolliseksi osoittautuu näytelmätaide, sillä siinähän on\nmukailtava toisia ja esiinnyttävä toisena kuin on ja kukaan hyvä tai\nviisas mies ei voi esittää huonomman osaa. Mitä tulee musiikkiin, jolla\nhelleeniläisessä kasvatuksessa oli perustava asema, ei Platon ole sen\nlempeämpi kuin runouteenkaan nähden. Siinäkin kaikki sävellajit ja\nrytmit, jotka vaikuttavat kuulijaan kiihottavasti tai lamauttavasti, on\nehdottomasti poistettava, jolloin jäljelle jää vain sellainen, mikä\nilmaisee rohkeutta, ja sellainen, jossa uskonnollinen tunne ja hartaus\nilmenee. Mutta tämä musiikki on sitä tärkeämpi kasvatuksessa, sillä\nmusiikin vaikutus sieluun on hyvin suuri.\n\nYhtä tärkeä, kuin sielun kasvatus on ruumiinkin kehittäminen. Siinäkin\nPlaton vaatii pyrittäväksi yksinkertaisuuteen ja luonnolliseen\nterveyteen. Omituiselta tuntuu se ankara tuomio, jonka hän antaa\naikansa lääkäreistä senvuoksi, että nämä hoitavat potilaita, jotka\nylellisellä ja veltolla elämällä ovat saaneet vanhemman ajan\nlääketieteelle outoja tauteja. Lääkärin tulee tietää, että hyvin\njärjestetyssä valtiossa ei ole aikaa sairastaa, ja sen mukaisesti\nheidän on toimittava radikaalisesti, sillä ainoastaan elinkykyinen saa\njäädä elämään.\n\nTärkeintä kasvatuksessa on pitää sielun kasvatus ja ruumiin\nkehittäminen tasapainossa. Ja näin kasvatettujen joukosta parhaimmat\noikeaan ikään päästyään tulevat muiden johtajiksi.\n\nOn huomattava, sanoo Platon, että kaikki ovat samaa alkuperää, mutta --\nkuten on opetettava -- jumalat loivat toiset kullasta johtajiksi,\ntoiset hopeasta vartijoiksi, toiset kuparista ja raudasta\nmaanviljelijöiksi ja käsityöläisiksi. Mutta näiden jälkeläiset voivat\nkyllä olla toista metallia kuin heidän isänsä, ja silloin he joutuvat\ntoisen ryhmään.\n\nTästä keskustelu siirtyy kysymykseen, onko ihannevaltion kansalainen\nonnellinen. Sokrates huomauttaa, että valtiolle kuuluu kokonaisuuden\nmenestys ja onni, ja jos valtion jäsenet ovat saaneet oikean\nkasvatuksen, niin he toimivat tämän mukaisesti ja saavat toivonsa\ntäytetyiksi. Siksi mitään heikkouksia ja huonouksia kasvatuksessa ei\nsaa ilmetä.\n\nEntä oikeudenmukaisuus? Sehän oli lähtökohtana. Niin, jos kerran valtio\non täydellinen, siinä on kaikki neljä hyvettä -- viisaus, rohkeus,\ntervemielisyys ja oikeamielisyys. Määrittelemällä muut tulee muka\nviimeksimainittukin selväksi. Kolme ensimmäistä hyvettä vastaa valtion\nkolme luokkaa, siksi viimeinen käsittää niiden keskinäisen suhteen.\nTästä seuraa selvittely, miten valtion ja yksilön hyveet vastaavat\ntoisiaan. Keskustelun lanka kumminkin tässä katkeaa, kun kuulijat\nvaativat selvitystä Sokrateen ohimennen heittämään väitteeseen, että\nihannevaltion vartijoilla tulee olla kaikki yhteistä, vaimot ja\nlapsetkin.\n\nVartijoiden tulee olla kuin valtion vahtikoiria ja kuten\nvahtikoiriakaan ei eroteta siten, että naaraat jätetään kotiin ja\nkoiraita yksin pidetään työssä, niin ei vartijain luokassakaan sovi\nerottaa miehiä ja naisia, vaan molempia pitää samalla lailla käyttää\nvaltion hyväksi, kutakin hänen kykynsä mukaan, ja naisilla on samat\nkyvyt kuin miehilläkin, vaikka tosin määrältään pienempinä. Kasvatuksen\ntulee sen takia olla molemmilla samanlaisen. Mitä tulee naisten\nyhteisyyteen, niin naiset tulevat asumaan ja elämään yhdessä\nyhteistaloissa, aivan samoin kuin miehet omalla tahollaan. Valtion\npuolesta tullaan järjestämään avioliittoja, joissa sopivilla keinoilla\npidetään huolta siitä, että parhaimmat miehet yhdistetään paraimpiin\nnaisiin hyvien jälkeläisten saamiseksi. Lapset taas kasvatetaan\nyhdessä, niin että vanhemmat eivät edes tiedä, mitkä heidän lapsensa\novat. Näin luodaan vartijaluokassa täydellinen yhteyden tunne, ja\nvaltiollehan yhteys on parasta, eripuraisuus pahinta. Vartijaluokassa\nyhteys tulee vain kehoittamaan suurempaan miehuuteen, ja siihen nuoret\njo lapsesta pitäen tulevat kasvamaan.\n\nTällaisen valtion aikaansaaminen on -- sen Platon antaa Sokrateen\nmyöntää -- erinomaisen vaikeata, mutta eihän ihannekuva ole siitä\nsyystä huonompi, ettei sen vastinetta löydä todellisuudessa. Mitä\ntuohon kuviteltuun valtioon tulee, niin sitä päästään lähemmäksi, kun\nvain kuninkaat ovat filosofeja tai filosofit kuninkaita, mutta sitä\nennen eivät valtiot vapaudu heikkouksistaan. Taidokkaalla vertauksella\nrakastaviin Sokrates kuvailee millaisia filosofit, nimittäin todelliset\nfilosofit ovat. Ne rakastavat totuuden tuntemista ja vihaavat\nvääryyttä, ne ovat kaiken ajan ja kaiken olemassa olon tarkastajia ja\nheidän mietiskelynsä suuruudessa ihmiselämä ei merkitse heille mitään\neikä kuolema ole peloittava. Tosin kyllä ei filosofeille anneta heille\nkuuluvaa arvoa, mutta se johtuu siitä, että todella filosofiset\nluonteet turmelee helposti heidän ympäristönsä, ja valefilosofit\npääsevät pinnalle rehentelemään. Missään olemassa olevassa valtiossa ei\nole tilaa filosofeille, mutta Platonin kuvittelemassa valtiossa on\nheille johtajapaikka omiaan. Sitä varten on kumminkin osattava oppia\nfilosofiaa. Siinä ei siihenastinen tapa ole oikea, vaan kasvatuksen on\nalettava ruumiin harjoituksista, sitten hengen harjoitukset seuraavat\nja vasta lopuksi, kun toimelias elämä on ohi, on antauduttava\nfilosofiaan.\n\nFilosofeiksi kehittyäkseen on kasvatettavien pyrittävä tutustumaan\nhyvän ideaan. Mutta siihen päästäkseen on vartijain läpikäytävä pitkä\nkasvatus. Tietoa nimittäin on neljää lajia: on näkyvä piiri, jonka\nyläosassa on luonnon ja taiteen tuotteet, alaosassa varjoja ja\nkuvaimia, ja on käsitepiiri, jossa on kaksi osaa, toinen matemaattinen,\njossa kaikki loogillisesti johdetaan, toinen taas, jossa järki käyttää\npäätelmiä noustakseen hyvän ideaan. Näitä piirejä vastaa neljä kykyä:\nylimpänä puhdas järki, toisena toimiva järki, kolmantena usko ja\nneljäntenä varjojen käsittäminen.\n\nSelvittääkseen miten perinpohjainen muutos tapahtuu sille, joka\nantautuu tosi tietoa etsimään, Platon kuvailee, miten pimeässä luolassa\nistuu joukko henkilöitä kahlehdittuina siten, että kasvot ovat luolan\nperäseinään päin. Heidän takanaan palaa tuli ja tulen ja heidän\nvälillään on muurin takana tie. Ne, jotka kulkevat tietä pitkin,\nnäkyvät varjokuvina luolan peräseinällä ja näitä katsojat pitävät\ntodellisuutena paremman tiedon puutteessa. Jos joku päästetään\nkääntymään, häikäisee valo ensin hänet, mutta hän perehtyy vähitellen\nsiihen ja todellisuuteen. Kun hän sitten luolassa istuville koettaa\nselittää, mitä todellisuus on, eivät ne häntä mitenkään usko. Näin on\nmyöskin sen laita, joka todellista totuutta etsii ja löytää ja siten\nkohoaa ideain tuntemukseen. Mutta tämä kasvatus on annettava johtajille\nuudessa valtiossa ja filosofian kautta se voidaan antaa. Tämän\nkasvatuksen tulee alkaa matematiikalla, geometrialla ja astronomialla,\nsillä se on puhtainta abstraktista tiedettä, josta kumminkin samalla\nvoi olla hyötyä jokapäiväisessä elämässä. Mutta tästä noustaan\ndialektiikkaan, kykyyn vetää johtopäätelmiä, ja tämä vasta on tärkeintä\nfilosofisesti kasvatetulle uuden valtion johtajalle, jonka tulee\nkäsittää todellisen hyvän idea. Asteittain vartijat ja johtajat\nkehitetään ja samalla vain ne, jotka ovat kehityskykyiset korkeammalle,\notetaan aina seuraavalle asteelle.\n\nNäin esitettyään millaisen kuvitellun ihannevaltion tulisi olla, palaa\nPlaton aikaisempaan mainintaan, että tätä valtiota vastasi eräs\nyksilötyyppi, joka oli hyvä, ja että alempia valtion muotoja oli neljä,\njoita vastasi neljä yksilötyyppiä. Valtiotyypit ovat timokratia,\nharvainvalta, kansanvalta ja tyrannivalta, alin tyypeistä. Nämä\nvaltiotyypit kasvavat toinen toisestaan, siten että täydellisestä\nvaltiosta ensin muodostuu timokratia ja tästä seuraavat. Ei näet\ntäydellinenkään valtio ole pysyvä, vaan kohtalon laki on, että sekin\nturmeltuu, kun ei oikeita mittoja osata noudattaa -- tähän Platon\nliittää paljon keskustelua aiheuttaneen numero- ja mittakaavan, jota\nmonella tavalla on koeteltu selittää, vaikka huonolla menestyksellä.\nSeuraavat valtiotyypit kehittyvät edeltäjistään liiallisen\nyksipuolisuuden aiheuttaman vastavaikutuksen takia, ja samalla lailla\nmyös yksilötyypit, jotka vastaavat eri valtiotyyppejä, muodostuvat\nedellisen sukupolven liian yksipuolisuuden vuoksi. Platonin esitys\nvaltiomuotojen kehityksestä on aivan teoreettinen, se ei ollenkaan\nvastaa helleeniläisten valtiomuotojen historiaa, mutta eri tyypeille\nominaisten piirteiden tarkka kaavailu antaa niistä elävän, jos kohta\nkieltämättä yksipuolisesti liioitellun kuvan. Kuvaavista piirteistä\nrikkain on kansanvaltaisen valtion esitys, jossa Platonin oma kotoinen\nvaltio, Ateena, on joutunut olemaan mallina. Mutta vaikka kuva\nkansanvaltaisesta valtiosta lähentelee irvikuvaa, on Platon säästänyt\nvoimakkaimmat värinsä tyrannivallan kuvailuun. Myöskin yksilöissä\ntapahtuva siirtyminen luonnetyypistä toiseen on mielivaltainen, vaikka\nkieltämättä siinäkin on erittäin hyvin havaittuja piirteitä, joilla\nluonteet tehdään kuulijalle eläväksi.\n\nKun näin luonnetyypit on selvitetty valtiotyyppien mukaisesti Platon\nerittelee nautinnon eri puolia osoittaakseen lopuksi, että paras ja\noikeudenmukaisin mies on samalla onnellisin. Kokemus vain voi tehdä\nselväksi eri nautintojen arvon ja ainoastaan filosofi, joka kuten\nmuutkin nuoruudessaan on kokenut alempia nautintoja, mutta sitten\ntiedon karttuessa on oppinut tuntemaan korkeampia, hengen, nautintoja,\nainoastaan hän kykenee kaikkia arvioimaan niiden oikean mittapuun\nmukaan. Samalla Platon osoittaa, miten nautintona ja tuskana voidaan\nmäärätystä lähtökohdasta lähtien pitää sellaista, joka toisesta\nnäkökohdasta ei voi tuntua nautinnolta. -- Tähän liittyy matemaattinen\nlaskelma siitä, miten paljon onnellisempi kuningasmainen mies on kuin\ntyrannimainen, sillä nämä tyypithän ovat kauimpana toisistaan. Luku\n729, joka tämän ilmaisee, on 9 kuutio, mikä luku on saatu laskemalla\neri tyyppien etäisyyttä toisistaan, ja 729 vastaa melkein täsmälleen\nvuoden päivien ja öitten lukua (730), mikä seikka ehkä tässä on\ntärkein:\n\nSokrates kuvaa, miten ihminen on kokoonpantu ikäänkuin siinä saman\nnahan alla olisi kätkettynä monipäinen hirviö, jalopeura ja ihminen.\nOikeudenmukainen mies vahvistaa ihmistä ja jalopeuraakin pitääkseen\nhirviötä alallaan ja heikontaakseen sitä; epäoikeudenmukainen mies\npäinvastoin antaa hirviön varttua muiden kustannuksella. Ulkonaisesti\nhän voi menestyä, mutta todellisuudessa hän ei sitä tee. Mutta\noikeudenmukainen mies ja filosofi toimii niin, että jos hänestä ei\nolisikaan valtiomieheksi kotimaassaan, niin hän kelpaa kansalaiseksi\nihannevaltiossa, jolla ei ole paikkaa maan päällä -- Platon siis ei\nteoksensa loppuosassa puhu ihannevaltiosta realiteettina samalla\nluottamuksella kuin aikaisemmin. Mutta se vastaa valtion ideaa ja on\nsiksi korkeammassa mielessä todellisuus.\n\nViimeisen kirjan alussa Platon uudestaan käy käsittelemään kysymystä\nrunouden ja taiteen olemassaolon oikeudesta. Hän on jo kerran tuominnut\nsen karkotettavaksi ihannevaltiosta. Tässä hän perusteellisemmin\ntodistaa langettavan tuomionsa. Ensinnäkin taide mukailee, ja kun\nsekään, jonka mukaan esim. maalari laatii kuvan, ei ole varsinaista\ntodellisuutta, sillä sitähän ovat vain kaikkien esineiden ideat, niin\ntaide on sitäkin kauempana todellisuudesta. Pelkkä jäljentäminen ei\ntaaskaan ole mitään hyväksyttävää. Sitten tulee kysyttäväksi, mitä\ntaide vaikuttaa. Mitään todellista, elämässä tarpeellista ei voi oppia\nHomerokselta tai muilta runoilijoilta. Sitä vastoin ne pyrkivät\nherättämään erilaisia tunteita, joihin heidän johdollaan antaudutaan,\nvaikka samat henkilöt eivät suinkaan pitäisi oikeana antautua niiden\nvaltaan ja ilmaista niitä, jos ne koskisivat heitä itseään. Siinäkin\nsiis taide vie väärään, pois oikeasta ja hyvästä.\n\nPlaton jatkaa kuvaustaan siitä, miten oikeudenmukainen saa palkintonsa.\nHän katsoo voivansa todistaa, että sielu on kuolematon, sillä mitkään\nulkonaiset seikat eivät voi sitä tappaa, kuten ruumiin laita on. Sen\nmitä kuolematon sielu saa ruumiin kuoleman jälkeen kokea, sen\nkuvailemiseksi Platon turvautuu suurpiirteiseen näkyyn. Hän kertoo,\nmitä muka Er, Armenioksen poika, oli kertonut oltuaan 12 vuorokautta\nkuolleena ja herättyään jälleen henkiin. Valtavassa kuvassa hän näyttää\nmeille maailmankeskuksen, johon vainajat tulevat mennäkseen ansionsa\nmukaan ylä- tai alamaailmaan ja jonne ne jälleen tuhannen vuoden\nkuluttua palaavat, saadakseen kohtalottarien edessä valita uuden\nelämänsä kohtalon. Valinnan vapaus on täydellinen, mutta ainoastaan\nfilosofi osaa valita oikein. Tähän mielikuvituksen elävöittämään kuvaan\nkaukana loogillisen filosofian mailta \"Valtio\" päättyy.\n\n\"Valtio\" on tavanomaisesti jaettu kymmeneen suunnilleen yhtä laajaan\nkirjaan. Tämä jako on kumminkin todennäköisimmin myöhempää syntyä eikä\nPlatonin alkuperäinen. Luonnollisimmin teos jakaantuu viiteen osaan: 1)\nI kirja ja puolet II kirjasta, jotka muodostavat selvän johdannon; 2)\nII kirjan loppuosa sekä III ja IV kirja, joiden esitys koskee\nensimmäistä valtiota ja ensimmäistä opetusta; 3) V-VII kirja, joissa\nihannevaltio kuvaillaan; 4) VIII ja IX, joiden sisältönä on\nerityyppisten valtioiden ja näitä tyyppejä vastaavien ihmisyksilöiden\nsarja ja 5) X kirja, jonka kohteena ensinnä on filosofian ja runouden\nkeskinäisen suhteen perusteellisempi selvittely ja lopuksi Platon\nsuurenmoisessa näyssä kuvailee elämän ikuisuutta ja sielujen\niankaikkista kiertokulkua.\n\nUseassa kohdassa \"Valtion\" rakenne ei tunnu täysin yhtenäiseltä ja\nmonet tutkijat ovat koettaneet osoittaa, miten teos aste asteelta on\nmuodostunut. Selvimpiä esimerkkejä siitä, että teos ei ole yhdellä\nvalamalla valmiiksi valettu, on ristiriita, joka on olemassa III kirjan\n410 C ja seur. sekä VII kirjan 521 E välillä, Platon kun edellisessä\nkohdassa nimenomaan panee painoa siihen, että voimistelua kasvatuksen\ntoisena pääkeinona on käytettävä sielun kehittämisen vuoksi ja taas\njälkimmäisessä viittaa siihen, että voimistelu vain kohdistuu\nsyntyvään ja häviävään, siis ruumiiseen. Mutta vaikkapa tällaisia\nristiriitaisuuksia voi todeta, ja vaikka eräänlainen perusaiheen\nsiirtyminen teoksen alkupuolelta sen loppuun päin on havaittavissa, ei\nteos kokonaisuutena siitä kärsi. Ainoastaan kymmenes kirja tuntuu\njotenkin irrallisesti liittyvän muuhun, siinä kun Platon uudelleen käy\nselvittämään runouden hyödyttömyyttä, jopa vahingollisuuttakin,\ntehtyään jo aikaisemmin välinsä siihen selviksi. \"Valtiossa\" voi myös\nkuvaus haudantakaisesta elämästä ja sielujen kiertokulusta tuntua\nvieraalta ja asiaankuulumattomalta lisältä.\n\nPlatonin dialogien syntymäajan määritteleminen on aina vaikeata, ja\nerilaiset mielipiteet törmäävät siinä vastakkain. Sokrates niissä\nesiintyy keskeisenä päähenkilönä, mutta todennäköisintä on, että kaikki\ndialogit sittenkin ovat saaneet kirjallisen muotonsa vasta v:n 399\ne.Kr., Sokrateen kuolinvuoden, jälkeen. Monella tavoin on koetettu\nlöytää sellaisia kriterioita, joiden avulla dialogien absoluuttinen ja\nrelatiivinen kronologia olisi määrättävissä, mutta jos jälkimmäisen\nsuhteen suurin piirtein katsottuna ehkä on päästy tyydyttäviin\ntuloksiin, on edellinen kronologia vielä nytkin kovin epävarma. Tässä\nsuhteessa ei \"Valtio\" muodosta minkäänlaista poikkeusta. Mainittiin,\nettei se ole syntynyt yhdellä valamalla, vaan että sen eri osat\nilmeisesti ovat luodut pitemmän ajan kuluessa erilaisissa olosuhteissa.\nAivan tarkasti sen syntymäaikaa niin muodoin ei voidakaan määrätä,\nmutta eräiden sisäisten ja ulkonaisten seikkain nojalla löydetään\nkumminkin joitakin verraten varmoja ajanmääräyksiä. Platonin\naatemaailman yleinen kehitys kautta dialogien, joka suurin piirtein on\ntodettavissa, asettaa \"Valtion\" ajallisestikin varsin keskeiseen\nasemaan. Samaten sen rakenne, jossa vuoropuhelun muoto suurelta osalta\nvain vaivoin on säilynyt ja sisällys pyrkii rikkomaan dialogin\nkehykset, pakottaa sijoittamaan sen myöhemmäksi kuin useimmat\nvarsinaisista, draamallisesti eloisaan muotoon rakennetuista\nvuoropuheluista. Mitä \"Valtion\" absoluutiseen syntymäaikaan tulee, on\nkatsottu, että VI 499 B sanat \"taikka sitten nykyisten valtiaiden ja\nkuninkaiden poikiin -- -- -- syntyy aito filosofian aito rakkaus\"\nsisältävät viittauksen Platonin toiveisiin, että Dionysios nuoremmasta,\njoka peri isänsä vallan Sisiliassa, tulisi sellainen filosofi-kuningas\ntai kuningas-filosofi. Jo matkallaan Sisiliaan v. 367 Platonille kävi\nselväksi, ettei saattanut odottaa näiden toiveiden toteutumista, ja kun\nhän viimeisen kerran v. 361 kävi Sisiliassa koettamassa välittää\nsovintoa Dionysioksen ja tämän isän langon, Platonin suosijan ja\nystävän Dionin välillä, oli hänen henkensä kaupalla päästävä\npelastumaan. Jos siis VI 449 B sisältää viittauksen Dionysiokseen,\nolisi \"Valtio\" tai ainakin tämä osa siitä sepitetty ennen v. 367, ja\ntämä tuntuukin varsin uskottavalta.\n\n\"Valtiossa\" me tapaamme Platonin luomisvoiman täydessä\nkukoistuksessaan. Hänen suurpiirteiset kuvauksensa siitä, millainen\nhelleeniläisen ihannevaltion tulisi olla, on hänen oman\nmielikuvituksensa ja hänen loogillisen ajattelunsa loistava\nyhteistuote. Tästä huolimatta on ollut aivan luonnollista, että on\nkoetettu päästä selville siitä, mistä hän on saanut aatteensa tai\nainakin lähtökohtia niille. Eihän voi olla epäilyksiä siitä, että\nkyllästyminen Ateenan poliittisiin oloihin on tässäkin antanut\nPlatonille syyn harkita, miten niistä pääsisi ja mikä olisi paras\nratkaisu valtion järjestelmän tuottamille pulmille. Ateenan\nvanhoilliset, ylimysmieliset piirit yleensä -- ja niihinhän Platon\nsyntyperältään kuului -- näkivät Spartassa kadehdittavan onnellisen\nvaltion, jonka vanhan tavan pyhittämät laitokset muodostivat valoisan\nkuvan, johon verrattuna Ateena näytti sitäkin pimeämmältä. Platonkin on\nihannevaltioonsa sovittanut runsaasti Spartasta ottamiaan piirteitä.\nSellaisia ovat esim. vartijaluokan eristys ja tarkka kasvatus,\nyhteisomaisuus, vieläpä on naisten ja lasten yhteisyyteen tavattavissa\nlähtökohtia Spartasta, sillä naisten yhteisyys, eihän silläkään pyritä\nmuuhun kuin että valtio hankkisi itselleen niin hyvärotuisen\njohtajaluokan kuin mahdollista, ja tätä samaa jo Spartan lait pyrkivät\naikaansaamaan samaan suuntaan viittaavilla määräyksillä. Toiselta\npuolen juuri johtaja-aineksen valinnassa on myös jyrkkiä eroavaisuuksia\nSpartasta. Vaatimus, että filosofien oli hallittava, ja että sitä\nseikkaa silmällä pitäen on suoritettava korkein valinta ja parhaimman\naineksen kasvatus, oli aivan vierasta kaikelle, mitä Spartan oloista\ntiedetään.\n\nPlatonin taipumus lukumystiikkaan ja merkillisiin laskelmiin, ja hänen\nyrityksensä \"Valtiossa\" esittää maailmanrakenne, jopa ihmisten\nkeskinäiset suhteetkin perustuviksi määrättyihin lukusuhteisiin, tuntuu\nhyvin ihmeelliseltä. Tuskin voi olla epäilyksiä siitä, että Platonin\ntutustuminen Pythagoraan ja hänen koulukuntansa oppeihin, mikä tapahtui\nhänen ensimmäisellä Sisilian-matkallaan n. v.n 390 paikkeilla, ilmenee\ntässä. Filosofien johtaja-asemassa voi olla pythagoralaista vaikutusta\nja samoin \"Valtion\" 10. kirjassa oleva kuvaus ihmissielun\nkuolemattomuudesta ja vaelluksista sekä sen puhdistuksesta tai\nrankaisemisesta manalassa sisältää selvästi pythagoralaisia piirteitä.\nTämän lisäksi juuri 10. kirjan loppu, joka tosin tuntuu siltä kuin\nPlaton runoilijan mielikuvituksella ja kuvausvoimalla olisi luonut\nsellaiset kuvaukset kuin maailman navasta, kiertävistä kehistä ja\nkehien yhteissoinnusta, kumminkin samalla kertaa vaikuttaa, ikäänkuin\nsiinä olisi sulatettu yhteen myös itämaisia myytillisiä ja\nsatupiirteitä. Tämä on kumminkin pikemmin vain ylimalkainen vaikutelma,\nsillä yksityiskohtaisempikaan erittely ei ole ainakaan tyydyttävällä\ntavalla voinut osoittaa varmoja lähteitä, joista Platon olisi ottanut\naineksia kuvaukseensa.\n\nMiten näiden seikkojen laita lieneekään, niin siitä huolimatta, että\nvoikin todeta Platonin saaneen muualta vaikutuksia ja käyttäneen niitä\n\"Valtio\"-teoksessaan, nämä kumminkin muodostavat vain vähäisen osan\nteoksen aatesisällyksestä. Kokonaisuutena se on Platonin hengen luoma\nja sellaisenaan se sisältää aatteita, joiden kantovoima on ulottunut\nkauas yli hänen oman aikansa ja jotka edelleen eivät jätä tarkkaavaa\nlukijaa välinpitämättömäksi.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSuomennosta ja siihen liittyviä selityksiä varten on ensi sijassa\nkäytetty seuraavia teoksia.\n\n_Plato_, The Republic. Edited by J. Adam. 1-2. Cambridge 1902.\n\n_Plato_, Dialogi selecti. Recensuit Godofredus Stallbaum. III. 1-2.\nGotha 1829-1830.\n\n_Plato_, The Republic. Translated in English by Benjamin Jowett. 1-2.\n3rd. Ed. Oxford 1908.\n\n_Wilamowitz-Moellendorff (U. von)_, Platon. 1-2. 2 Aufl. Berlin 1920.\n\n_Ast (Fr.)_, Lexicon Platonicum sive vocum Platonicarum index. 1-3.\n2 Aufl. Berlin 1908.\n\n_Høffding (H.)_, Platons Bøger om Staten. Analyse og Karakteristik.\n(Det kgl. danske Vidensk. Selskab. Filosofiske Meddelelser 115)\nKøbenhavn 1924.\n\nSuomennoksessa ja selityksissä olevien ennen suomentamattomien\nrunomittaisten sitaattien suomenkielisestä asusta on suomentaja\nkiitollisuuden velassa professori O. Manniselle, joka hyväntahtoisesti\nasetti erinomaisen kykynsä suomentajan käytettäväksi.\n\nTekstin vieressä oleva numerointi, johon myös selityksissä viitataan,\njohtuu H. Stephanuksen Pariisissa v. 1578 ilmestyneestä Platonin\nteosten painoksesta. Tapana on siteerata Platonin teoksia tämän\npainoksen sivu- ja palsta-numeroinnin mukaan, siksi se on yleisesti\nsäilytetty myöhemmissä painoksissa, niin tässäkin, vaikka sillä näissä\nei enää ole mitään tekemistä sivu-numeroinnin kanssa.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN KIRJA\n\n\n1. Eilen olin yhdessä Aristonin pojan Glaukonin[1] kanssa mennyt alas\nPeiraieukseen jumalatarta[2] palvomaan; halusinpa myöskin katsella,\nmillä tavoin juhlanviettoa aiottiin panna toimeen; juhla oli näet\ntällöin vietettävä ensimmäistä kertaa. Ja minusta paikkakuntalaisten\njuhlakulkue oli komea, eikä ollut vähemmin komea sekään kulkue, minkä\nthraakialaiset panivat toimeen. Palvottuamme ja katseltuamme\njuhlamenoja läksimme paluumatkalle kaupunkiin päin. Mutta juuri kun\nryhdyimme taivaltamaan kotiinpäin, huomasi meidät matkan päästä\nPolemarkhos, Kephaloksen poika, ja käski orjansa juosta ja pyytää meitä\nhäntä odottamaan. Ja poika tuli ja nykäisi minua takaa vaippani\nliepeestä[2a] ja sanoi:\n\n-- Polemarkhos pyytää teitä odottamaan.\n\nJa minä käännyin ja kysyin, missä Polemarkhos oli.\n\n-- Kas tuossa, hän vastasi; -- hän astuu tänne tuolta takaa;\nodottakaahan.\n\n-- No odotetaan vain, Glaukon sanoi.\n\nJa hetken päästä Polemarkhos saapui luoksemme ja hänen kanssaan\nAdeimantos, Glaukonin veli, ja Nikeratos, Nikiaan poika, ja jotkut\nmuut, tullen nähtävästi juhlakulkueelta. Ja Polemarkhos sanoi:\n\n-- Näyttää siltä, Sokrates, kuin olisitte paluumatkalla kaupunkiin.\n\n-- Oikein arvattu, vastasin.\n\n-- Näetkös meitä, hän kysyi, -- kuinka monta meitä on?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No niin, hän vastasi, -- teidän on nyt joko voitettava tämä joukko,\ntai jäätävä tänne.\n\n-- Eiköhän kuitenkin ole jäljellä vielä yksi vaihtoehto, minä sanoin,\n-- nimittäin se, että voimme saada teidät taivutetuiksi meitä\npäästämään?\n\n-- Entä voitteko, hän kysyi, -- saada meidät siihen taivutetuiksi\nsiinäkin tapauksessa, ettemme teitä kuuntelekaan?\n\n-- Emmehän sitä silloin voi, Glaukon vastasi.\n\n-- No olkaahan varmat siitä, ettemme teitä kuuntele. Ja Adeimantos\nvirkkoi: Ettekö siis tiedäkään, että illalla on ratsastajain\nsoihtukilpailu jumalattaren kunniaksi?\n\n-- Vai ratsastajain? minä sanoin; -- sehän on uutta. Tulevatko siis\nojentamaan toinen toiselleen tulisoihdut ratsastaessaan hevosen\nselässä, vai kuinka tarkoitat?\n\n-- Juuri niin, Polemarkhos vastasi. -- Ja lisäksi pannaan toimeen\nyöjuhla, jota kannattaa katsella. Aiomme siis illallisen jälkeen nousta\nja mennä ulos; katsellaan yöjuhlaa, tavataan siellä useita nuoria ja\njutellaan. Jääkää siis tänne älkääkä tehkö toisin!\n\nJa silloin Glaukon sanoi: -- Näyttääpä siltä, kuin meidän täytyisi\njäädä.\n\n-- No, jos se on ajatuksesi, minä sanoin, -- niin on niin tehtävä.\n\n2. Mentiin siis Polemarkhoksen kotiin. Siellä tapasimme Lysiaan ja\nEuthydemoksen, Polemarkhoksen veljet, ja lisäksi kalkhedonilaisen\nThrasymakhoksen, paianialaisen Kharmantideen sekä Aristonymoksen pojan\nKleitophonin. Olipa siellä myöskin Polemarkhoksen isä Kephalos. Ja hän\nnäytti minusta kovin iäkkäältä; olikin pitkä aika siitä, kun olin hänet\nnähnyt. Hän istui seppelpäänä tuolilla, nojaten jonkinmoiseen\nistuimella olevaan päänalukseen; hän oli näet äsken suorittanut pihalla\nuhrin. Kävimme istumaan hänen vierellensä; siellä oli näet muutamia\ntuoleja kehässä. Heti minut nähdessään Kephalos tervehti minua ja\nlausui:\n\n-- Etpä usein käy meillä, Sokrates, kun tulet Peiraieukseen; mutta se\nsinun kuitenkin pitäisi tehdä. Jos näet minä olisin vielä voimissani,\nniin että helposti voisin käydä kaupungissa, niin sinun ei tarvitsisi\ntulla tänne, vaan me kävisimme sinun luonasi; mutta nyt sinun tulee\nkäydä täällä useammin. Sinun tulee näet tyystin tietää, että samassa\nmäärässä kuin muut, ruumiilliset nautinnot kuihtuvat pois, samassa\nmäärässä kasvaa, ainakin minussa, pakinoimisen halu ja huvi. Tee siis\nnäin: seurustele näiden nuorten kanssa ja käy täällä meillä niinkuin\nystävien, vieläpä hyvin läheisten, luona ainakin.\n\n-- Totta tosiaan, Kephalos, vastasin, -- juttelen hyvin mielelläni\noikein iäkkäiden vanhusten kanssa. Hehän ovat niin sanoakseni ennen\nmeitä kulkeneet taipaleen, joka kaiketi meidänkin on kuljettava, ja\nsiksi meidän on mielestäni tiedusteltava heiltä, mimmoinen se taival\non, onko se epätasainen ja vaikea kulkea, vai helppo ja mukava. Niinpä\nhalusta kysyisin sinultakin, miltä se sinusta tuntuu, sinä kun jo olet\nsiinä iässä, jonka runoilijat sanovat vanhuuden kynnykseksi,[3] -- onko\nse vaikea elämän jakso, vai mimmoiseksi sen arvostelet?\n\n3. -- Minä sanon sinulle, Sokrates, kautta Zeuksen, hän vastasi, --\nmimmoinen se minusta tuntuu olevan. Meitä näet yhtyy usein muutamia\nmelkein samanikäisiä miehiä, noudattaen vanhaa tunnettua\nsananpartta.[4] Ja kun tullaan yhteen, voivottelevat useimmat meistä,\nkaivaten nuoruuden iloja ja muistellen lemmennautintoja ja juominkeja\nja kemuja ja muuta senkaltaista, ja tuskittelevat sitä, että heiltä on\nmuka suuria riistetty: muinoin he muka elivät onnellista elämää, mutta\nnyt eivät edes elä. Vaikeroivatpa muutamat sitäkin, että heidän\nomaisensa kohtelevat vanhuutta ylenkatseella, ja ruikuttelevat\nsentähden vanhuudesta ja kaikista niistä vastuksista, jotka se heille\ntuottaa. Mutta minun mielestäni, Sokrates, he eivät kohdista\nvalituksiaan oikeaan syyhyn. Sillä jos syy olisi vanhuudessa, niin\nolisi minullakin ja kaikilla muilla, jotka ovat päässeet tähän ikään,\nollut samat kokemukset. Mutta minäpä olen jo tavannut muitakin, joiden\nei ole käynyt tuolla tavoin; ja olenpa kerran ollut runoilija\nSophokleen seurassa, kun joku kysyi häneltä: \"Mimmoinen on laitasi,\nSophokles, lemmen nautintoihin nähden? Vieläkö niihin pystyt?\" \"Vaiti\nsiitä, hyvä ihminen\", hän vastasi; \"oikein ilokseni olen siitä\nvapautunut, ikäänkuin raivoisan ja julman isännän vallasta\". Minusta\nhän silloin tuntui puhuvan oikein, ja olenpa nytkin samaa mieltä. Sillä\nvanhalla iällä pääsemme sellaisilta kerrassaan suureen rauhaan ja\nvapauteen; kun näet nuo himot lakkaavat jännityksestään ja hellittävät\notteensa, niin silloin tuo Sophokleen lausunto kaikin puolin toteutuu:\nollaan vapautetut perin monilukuisten raivoisain sortajain vallasta.\nMutta niin hyvin nämä valitukset kuin varsinkin ne, joita lausutaan\nomaisten kohtelusta, johtuvat yhdestä ja samasta syystä; mutta tämä ei\nole vanhuudessa, Sokrates, vaan ihmisten omassa luonteenlaadussa. Jos\nnäet ovat sävyisät ja sopuisat, niin ei vanhuuskaan ole kovin\nkiusallinen; jolleivät, niin sellaiselle, oi Sokrates, käy niin hyvin\nvanhuus kuin nuoruus hankalaksi.\n\n4. Ihastuin kuullessani hänen puhuvan tällä tavoin, ja toivoen, että\nhän vielä puhuisi enemmän, koetin häntä yllyttää ja sanoin:\n\n-- Kephalos hyvä, luulen, että useimmat eivät yhdy sinuun, kun puhut\nnäin, vaan arvelevat sinun kantavan vanhuuden taakkaa helposti siksi,\nettä sinulla on runsaasti varoja, eikä luonteenlaatusi vuoksi; he näet\nsanovat rikkailla olevan paljon lohdutusaiheita.\n\n-- Totta puhut, hän sanoi; -- he kyllä eivät yhdy minuun. Ja onhan\nheidän väitteessään jonkin verran perää, vaikk'ei niin paljon kuin\nluulevat. Mutta paikkansa pitää Themistokleen tunnettu lausunto: kun\nnäet tuo seripholainen[5] soimasi häntä ja väitti hänen olevan suuressa\nmaineessa kotivaltionsa vuoksi eikä oman itsensä tähden, vastasi\nThemistokles, ettei hän olisi tullut kuuluisaksi, jos olisi ollut\nseripholainen, eikä taas tuo toinen, vaikka olisikin ollut\nateenalainen. Soveltuupa tuo sana hyvin niihinkin, jotka eivät ole\nrikkaita ja joista vanhuus tuntuu tuskalliselta: toiselta puolen ei\nliene mielevän miehen niinkään helppo kantaa vanhuuden taakkaa, jos hän\non köyhä, eikä toiselta puolen se, joka ei ole mielevä, voine koskaan\npäästä sisäiseen tyytymykseen, vaikka onkin saavuttanut rikkauden.\n\n-- Onko, Kephalos, kysyin, -- omaisuutesi suuremmalta osaltaan perintöä\nvai omaa hankkimaasi?\n\n-- Kysyt, kuinka paljon olen itse hankkinut, Sokrates? Varojen\nhankkijana olen niin sanoakseni isoisäni ja isäni keskivälillä.\nIsoisäni ja kaimani oli perinyt jotensakin yhtä suuren omaisuuden kuin\nse, mikä minulla nyt on, ja kartutti sen moninkertaiseksi; isäni\nLysanias taas sai sen hupenemaan vielä pienemmäksi kuin nykyinen\nomaisuuteni on; minä taas olen tyytyväinen, jos en jätä sitä pojilleni\npienempänä, vaan hiukan suurempana kuin minkä itse sain periä.\n\n-- Syy, minkätähden kysyin, on se, sanoin, -- että minusta tuntuu\nsiltä, kuin eivät rahat olisi sinulle kovinkaan rakkaat. Mutta\nsellainen on enimmäkseen niiden laita, jotka eivät ole itse hankkineet\nvarojansa; ne taas, jotka itse ovat ne hankkineet, rakastavat niitä\nkahta vertaa enemmän kuin muut. Niinkuin näet runoilijat rakastavat\nomia runoelmiaan ja isät lapsiaan, niin nekin, jotka itse ovat\nhankkineet itselleen varoja, pitävät omaisuuttansa suuressa arvossa,\nsentähden että se on heidän oma aikaansaannoksensa, ja lisäksi,\nniinkuin muutkin, hyödyn vuoksi. Sentähdenpä on ikävä seurustellakin\nheidän kanssaan, he kun eivät tahdo antaa arvoa millekään muulle kuin\nrikkaudelle.\n\n-- Totta puhut, hän sanoi.\n\n5. -- Niinpä niin, minä virkoin. -- Mutta ilmoitahan minulle vielä eräs\nasia: Mikä on mielestäsi paras etu, minkä suurten varojen omistaminen\non sinulle tuottanut?\n\n-- Kun sen sanon, hän vastasi, -- niin ei monikaan taida minua uskoa.\nSinun tulee näet tietää, Sokrates, että kun ihmistä lähenee se ajatus,\nettä hänen on kuoltava, niin häneen hiipii pelko ja huoli asioista,\njotka eivät ennen ole häntä huolestuttaneet. Ne tarinat näet, joita\nkerrotaan Hadeen seikoista, että nimittäin sen, joka täällä on tehnyt\nväärin, on siellä kärsittävä rangaistusta, -- tarinat, joille siihen\nasti on naurettu, nepä nyt kiduttavat hänen sieluansa epäilyllä, eikö\nniissä sentään saata olla perää. Ja samalla hän itse puolestaan, joko\nvanhuudenheikkouden vuoksi taikka siksi, että hän jo on sikäläistä oloa\nlähempänä, näkee sen entistä selvemmin edessään. Sentähden hänet\ntäyttää epäily ja pelko, ja hän tekee tiliä itsensä kanssa ja\ntarkastaa, onko hän tehnyt kellekään mitään vääryyttä. Se ihminen siis,\njoka elämästään löytää paljon pahoja töitä, herää lasten tavoin\nehtimiseen pelästyneenä unesta ja elää pahoissa aavistuksissa. Sillä\ntaas, jolla ei ole omallatunnollaan mitään vääryyttä, on alati luonaan\nvanhuuden hoivaajana suloinen ja hyvä toivo, niinkuin Pindaroskin\nsanoo. Viehättävä on näet tämä hänen sanansa, että, ken on viettänyt\nkaiken elämänsä vanhurskaudessa ja puhtaudessa, \"hänellä on\nsaattajanaan sydäntä virvoittava vanhuuden hoivaaja, suloinen toivo,\njoka enemmän kuin mikään muu hillitsee kuolevaisten levotonta\nmieltä\".[6] Tämä on kerrassaan ihmeen hyvästi sanottu. Tähän asiaan\nnähden siis minä puolestani katson varallisuuden sangen\nsuuriarvoiseksi, mutta ei suinkaan jokaiselle, vaan ainoastaan\nmielevälle miehelle. Varallisuus näet on suureksi avuksi siihen,\nettemme vasten tahtoammekaan joudu ketään pettämään tai puijaamaan ja\nettei meidän tarvitse mennä tuonne [Hadeeseen] pelokkaina, siksi että\nolemme jumalalle velkaa joitakin uhreja tai ihmiselle rahoja. Onpa\nsiitä monta muutakin etua; mutta varsinkin olisin, asian kaikkia eri\npuolia verratessani, sitä mieltä, Sokrates, että rikkaus on järkevälle\nmiehelle suurimmaksi eduksi juuri tätä varten.\n\n-- Kerrassaan mainiosti puhuttu, Kephalos, minä sanoin. -- Vaan tuleeko\nmeidän sanoa, että itse tämä ominaisuus, oikeamielisyys,[7] on\nyksinkertaisesti siinä, että puhumme totta ja maksamme takaisin sen,\nminkä ehkä olemme saaneet vastaanottaa toiselta, vai onko tämä sama\nmenettely toisinaan oikeudenmukainen, toisinaan väärä? Tarkoitan\nesimerkiksi tämmöistä tapausta: jos joku on saanut ystävältä huostaansa\naseita ystävän ollessa täydessä järjessään, ja sama ystävä sitten\njouduttuaan raivohulluksi vaatii ne takaisin, niin jokainen kaiketi\nsanonee, ettei senlaatuisia kapineita saa antaa takaisin ja ettei se,\njoka antaa ne takaisin, ole oikeamielinen, yhtä vähän kuin jos hän\ntahtoo sellaisessa tilassa olevalle puhua kaikin puolin totta.\n\n-- Olet oikeassa, hän sanoi.\n\n-- Ei siis oikeamielisyyden määritelmäksi riitä tämä: että puhutaan\ntotta ja annetaan takaisin, mitä on toiselta saatu.\n\n-- Onpa kyllä, Sokrates, virkkoi puheeseen tarttuen Polemarkhos, -- jos\nnäet on uskottava Simonidesta.[8]\n\n-- Niinpä tietenkin, Kephalos sanoi; -- ja jätänpä keskustelun teidän\nhuostaanne; minun on näet jo huolehdittava uhristani.\n\n-- Kaiketi siis, Polemarkhos sanoi, -- kaiketi siis minä Polemarkhos\nsaan periä sinun osasi?\n\n-- Aivan niin, hän sanoi naurahtaen; ja samassa hän meni uhria\ntoimittamaan.\n\n6. -- Sanohan siis, sinä keskustelun perijä, virkoin, -- mikä se\nSimonideen lausunto on, jossa hän, kuten väität, puhuu\noikeamielisyydestä oikein?\n\n-- Se, hän vastasi, -- että on oikeudenmukaista maksaa kullekin se,\nmikä hänelle ollaan velkaa; siinä hän ainakin minun mielestäni on\noikeassa.\n\n-- Niinpä niin, minä vastasin; -- Simonidesta ei hevin voi olla\nuskomatta; olihan hän viisas ja jumalankaltainen mies; mutta mitä hän\nniillä sanoillaan tarkoittaa, sen sinä, Polemarkhos, kaiketi tiedät,\nmutta minä en. Onhan näet ilmeistä, ettei hän tarkoita sitä, jota äsken\nmainitsimme, sitä nimittäin, että kun joku on uskonut jonkin tavaran\njonkun huostaan, tämän tulee antaa se hänelle takaisin, vaikkakin mies\nsitä takaisin vaatiessaan ei ole täysissä järjissään; -- ja kuitenkin\nse, minkä hän on uskonut toisen huostaan, on jonkinmoinen velka.\nEiköhän niin?\n\n-- Niin kyllä.\n\n-- Mutta sitä ei siis mitenkään ole maksettava pois, silloin kun\nlainaaja vaatii sen takaisin järjiltään ollessaan?\n\n-- Se on totta, hän sanoi.\n\n-- Niinpä siis Simonides näyttää tarkoittavan jotakin muuta kuin sitä,\nlausuessaan, että oikeudenmukaista on se, että maksetaan takaisin se,\nmitä jollekulle ollaan velkaa.\n\n-- Tietenkin, totta Zeus, hän on tarkoittanut jotakin muuta,\nPolemarkhos sanoi; -- hän näet on sitä mieltä, että ystävien on\nvelvollisuus tehdä ystävilleen hyvää, mutta ei suinkaan mitään pahaa.\n\n-- Ymmärrän, sanoin; -- se, joka antaa takaisin kultaa jollekin, joka\non sen hänelle uskonut, ei siinä tee velvollisuuttaan, jos maksu ja sen\nvastaanotto tuottavat vahinkoa vastaanottajalle ja molemmat,\nvastaanottaja ja maksaja, ovat ystävyksiä; etkö arvele Simonideen\ntarkoittavan niin?\n\n-- Niin juuri.\n\n-- Entä onko vihollisille maksettava se, mikä saattaa olla heille\nvelkaa?\n\n-- Kaikin mokomin, hän sanoi, -- juuri se, mikä ollaan heille velkaa;\nmutta mielestäni vihamies on vihamiehelle velkaa sitä, mikä\nvihamiehelle on tuleva: jotakin pahaa.\n\n7. -- Näin ollen, sanoin, -- Simonides näkyy lausuessaan, mitä oikeus\non, runoilijain tavoin puhuneen ongelmantapaisia. Hänen ajatuksenaan\nnähtävästi oli, että oikeudenmukaista on se, että jokaiselle maksetaan\nse, mikä hänen tulee saada, ja tätä hän sanoi velaksi.\n\n-- Mitähän muutakaan luulet hänen tarkoittaneen? hän kysyi.\n\n-- No Zeuksen nimessä, minä vastasin, -- jos nyt joku olisi kysynyt\nhäneltä: no Simonides, mikähän se taide on, jota sanotaan\nlääkintätaiteeksi? _Keille_ se antaa sen, mikä ollaan heille velkaa ja\nmikä heidän tulee saada, ja _mitä_ se heille antaa? Mitä hän mielestäsi\nolisi vastannut?\n\n-- Ilmeisesti, hän sanoi, -- että lääkintätaide on se taide, mikä\nmäärää ruumiille lääkkeitä ja ruokia ja juomia.\n\n-- Entä mikä se taide on, jota sanotaan kokkitaiteeksi, keille se antaa\nsen mikä ollaan heille velkaa, ja mitä se heille antaa?\n\n-- Se on se taide, mikä antaa ruoille makuisuutta.\n\n-- No niin, entä mikä siis lienee se taide, jota sanotaan\noikeamielisyydeksi, mitä se antaa ja keille?\n\n-- Jos on pysyttävä sopusoinnussa äsken lausuttujen määritelmien\nkanssa, hän sanoi, -- niin se on se taide, mikä antaa ystäville ja\nvihamiehille hyötyä ja vahinkoa.\n\n-- Simonides siis sanoo oikeamielisyydeksi sen, että tehdään ystäville\nhyvää ja vihamiehille pahaa?\n\n-- Niin minusta näyttää.\n\n-- No kukahan parhaiten kykenee tekemään sairaille ystäville hyvää ja\nvihamiehille pahaa sairauteen ja terveyteen nähden?\n\n-- Lääkäri.\n\n-- Ja kuka kykenee parhaiten tekemään matkustajille hyvää tai pahaa\nmerivaaraan nähden?\n\n-- Laivanohjaaja.\n\n-- Entä oikeamielinen? Missä toimessa ja missä tehtävässä hän parhaiten\nkykenee ystäviä hyödyttämään ja vihollisia vahingoittamaan?\n\n-- Sodankäynnissä vihollisia vastaan ja ystävien puolella, niin ainakin\nminusta näyttää.\n\n-- Olkoon menneeksi. No onhan niin, Polemarkhos ystävä, että niille,\njotka eivät sairasta, lääkäri on hyödytön.\n\n-- Se on totta.\n\n-- Eikä niillä, jotka eivät ole merimatkalla, ole laivanohjaajasta\nhyötyä.\n\n-- Niin on.\n\n-- Onkohan siis oikeamielisyyskin hyödytön niille, jotka eivät käy\nsotaa?\n\n-- En ole ollenkaan sitä mieltä.\n\n-- Onko siis oikeamielisyys rauhankin aikana hyödyllinen?\n\n-- On.\n\n-- No onhan maanviljelyskin hyödyllinen; vai eikö ole?\n\n-- On.\n\n-- Tietenkin viljan saantia varten.\n\n-- Niin.\n\n-- Entä suutarin työ?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Tarkoittanet kai, että siitä on hyötyä jalkineiden saantia varten.\n\n-- Juuri niin.\n\n-- No kuinkahan onkaan? Minkä esineen käyttöön tai tuottamiseen\nsanoisit oikeamielisyyden olevan hyödyksi rauhan aikana?\n\n-- Se on hyödyksi liikeasioita varten, Sokrates.\n\n-- Liikeasioilla kai tarkoitat kumppanuussuhteita [eli\nkeskinäisyyssuhteita]?[9] Vai jotakin muutako tarkoitat?\n\n-- Kumppanuussuhteita tietenkin.\n\n-- No onkohan oikeamielinen ihminen hyvä ja hyödyllinen yhdyskumppani,\nkun lautapelinappuloita on siirreltävä? Vai siinäkö lautapelin taituri\non hyödyllinen?\n\n-- Lautapelin taituri.\n\n-- Mutta kun on yhteen sovitettava tiiliä ja kiviä, on kai\noikeamielinen ihminen hyödyllisempi ja parempi yhdyskumppani kuin\nrakentajamestari?\n\n-- Eipä suinkaan.\n\n-- No mutta mihin kumppanuuteen oikeamielinen ihminen on parempi\nosanottaja kuin kitaransoittaja, samalla tavoin kuin kitaransoittaja\nkielten näppäilyyn nähden on parempi yhdyskumppani kuin oikeamielinen\nihminen.\n\n-- Kumppanina raha-asioissa hän on parempi; niin ainakin minusta\ntuntuu.\n\n-- Paitsi kaiketi, Polemarkhos, rahojen käyttöä varten, silloin kun on\nyhteisesti rahalla ostettava tai rahasta myytävä hevonen; vaan silloin\nminun käsitykseni mukaan hevosmies on parempi yhdyskumppani. Eiköhän\nole niin?\n\n-- Ilmeisesti.\n\n-- Ja kun on ostettava tai myytävä laiva, on tietenkin laivanrakentaja\ntai laivanohjaaja parempi yhdyskumppani.\n\n-- Siltä näyttää.\n\n-- No mihin hopean tai kullan yhteiseen käyttöön siis oikeamielinen\nihminen on muita hyödyllisempi?\n\n-- Silloin kun se on talletettava ja pysytettävä varmasti turvassa,\nSokrates.\n\n-- Tarkoitatko siis silloin, kun sitä ei ole käytettävä, vaan se on\njätettävä käyttämättä?\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Milloin siis raha on hyödyttömänä, silloinko oikeamielisyys on sen\nhoitoa varten hyödyllinen?\n\n-- Niin näyttää olevan.\n\n-- Ja oikeamielisyys on hyödyksi, niin hyvin yhteiseksi kuin\nyksityiseksikin, silloin kun viinitarhurin käyräveistä on säilytettävä,\nmutta silloin, kun sitä on käytettävä, onko silloin viinitarhurin taito\nhyödyksi?\n\n-- Ilmeisesti.\n\n-- Ja sanotko oikeamielisyyden olevan hyödyksi myöskin, kun kilpeä tai\nlyyryä on säilytettävä ja jätettävä käyttämättä, mutta asetaidon ja\nsoittotaidon silloin, kun noita esineitä on käytettävä?\n\n-- Siitä ei pääse.\n\n-- Ja onko näin ollen kaikkiin muihin asioihin nähden niin, että\noikeamielisyys on hyödytön niitä käytettäessä, mutta hyödyllinen, kun\nniitä ei käytetä?\n\n-- Niin tuntuu olevan.\n\n8. -- Eipä siis, hyvä ystävä, oikeamielisyys taida olla mitään\nkovinkaan arvokasta, jos se on hyödyksi hyödyttömiin. Mutta\nharkitkaamme tätä: eikö se, joka joko nyrkkeilyssä tai muussa ottelussa\nparhaiten osaa iskeä, osaa myös parhaiten iskuja väistää?\n\n-- Osaa kyllä.\n\n-- Tokkohan siis sekin, joka parhaiten osaa välttää tautia, myöskin voi\nparhaiten hankkia salaa taudin toiselle?\n\n-- Siltä minusta näyttää.\n\n-- Ja varmasti se mies on hyvä sotaleirin vartija, joka myöskin on hyvä\nvarkain onkimaan tietoonsa vihollisten suunnitelmia ja muita hankkeita.\n\n-- Niin varmaan.\n\n-- Jos siis joku osaa hyvin vartioida jotakin, niin hän myös osaa hyvin\nsen varastaa.\n\n-- Siltä näyttää.\n\n-- Jos siis oikeamielinen on etevä rahan säilyttäjä, niin hän on myös\netevä varas.\n\n-- Siihenhän ainakin tämä perustelu johtaa, hän vastasi.\n\n-- On siis nähtävästi saatu selville, että oikeamielinen on\njonkinmoinen varas; ja sen olet kai oppinut Homerokselta. Hänhän näet\non mieltynyt Odysseuksen äidinisään Autolykokseen[10] ja kuitenkin\nsanoo tämän olleen kaikista ihmisistä etevimmän varastelussa ja\nvalanvannomisessa. Niinpä siis oikeamielisyys näyttää niin hyvin sinun\nkuin Homeroksen ja Simonideen mielestä olevan jonkinmoinen\nvarastelutaide, -- tietenkin ystävien eduksi ja vihamiesten vahingoksi.\nEtkö sanonut niin?\n\n-- En, kautta Zeuksen, hän vastasi, -- mutta enpä tiedä enää mitä\nsanoinkaan; se käsitys minulla kumminkin yhä vielä on, että\noikeamielisyys tuottaa ystäville hyötyä ja vihollisille vahinkoa.\n\n-- Tarkoitatko ystävillä niitä, jotka kunkin mielestä _näyttävät_\nkunnollisilta, vaiko niitä, jotka _ovat_ kunnollisia, vaikk'eivät siltä\nnäytä? Ja vihollisillako samaten tarkoitat niitä, jotka _näyttävät_\nkehnoilta, vaikka _ovatkin_ kunnollisia?\n\n-- Onhan luonnollista, hän vastasi, -- että ihminen rakastaa niitä,\njoita hän pitää kunnollisina, ja vihaa niitä, joita pitää kehnoina.\n\n-- Mutta eivätkö ihmiset välistä erehdy siinä asiassa, niin että\npitävät kunnollisina useitakin, jotka eivät ole kunnollisia, ja\npäinvastoin.\n\n-- Erehtyvät kyllä.\n\n-- Niillä siis, jotka sillä tavoin erehtyvät, on vihamiehinään\nkunnolliset ihmiset, ystävinään kehnot!\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Mutta yhtäkaikki on silloin oikeudenmukaista, että he tekevät hyvää\nkehnoille ihmisille ja vahingoittavat kunnollisia?\n\n-- Siltä näyttää.\n\n-- Mutta kunnon ihmisethän ovat oikeamielisiä ja sellaisia, jotka eivät\ntee vääryyttä.\n\n-- Se on totta.\n\n-- Sinun puheesi mukaan siis on oikeudenmukaista tehdä pahaa ihmisille,\njotka eivät tee mitään vääryyttä.\n\n-- Ei mitenkään, Sokrates, hän sanoi; -- se puhehan näkyy olevan\nkelvotonta.\n\n-- Oikeudenmukaista siis on, minä sanoin, -- vahingoittaa väärämielisiä\nja tehdä hyvää oikeamielisille.\n\n-- Tämä puhe tuntuu kyllä paremmalta kuin tuo edellinen.\n\n-- Näin ollen, Polemarkhos, tulee useille, kaikille niille, jotka ovat\nerehtyneet ihmisistä, sattumaan niin, että heidän on oikeudenmukaista\nvahingoittaa ystäviään, koska heidän ystävänsä ovat kehnoja, ja samoin\nhyödyttää vihamiehiään, koska nämä ovat kunnollisia ihmisiä. Ja täten\ntulemme päättelemään ihan päinvastoin kuin sanoimme Simonideen\nlausuneen.\n\n-- Kyllä niin käy, hän sanoi. -- Muuttakaamme siis määritelmämme; sillä\nnähtävästi emme ole oikein määränneet ystävää ja vihamiestä.\n\n-- Mitenkä niin, Polemarkhos?\n\n-- Määritellessämme, että se on ystävä, joka meistä näyttää\nkunnolliselta.\n\n-- No millä tavoin nyt muutamme määritelmämme? kysyin.\n\n-- Siten, hän vastasi, -- että se, joka sekä _näyttää_ olevan että _on_\nkunnollinen, on ystävä, vaan että se, joka näyttää olevan, mutta ei ole\nkunnollinen, kyllä näyttää ystävältä, mutta ei ole ystävä; ja\nvihollisesta pitää paikkansa sama väitelmä.\n\n-- Tämän määritelmän mukaan siis hyvä nähtävästi tulee olemaan ystävä\nja kehno vihollinen.\n\n-- Niin.\n\n-- Kehoitatko meitä siis tekemään lisäystä oikeamielisyyden\nmääritelmään eli toisin sanoen -- koska alussa määrittelimme sen siten,\nettä muka on oikeudenmukaista tehdä ystävälle hyvää, viholliselle pahaa\n-- täydentämään sitä nyt näin: on oikein tehdä hyvää ystävälle, jos hän\non kunnollinen ja vahingoittaa vihollista, jos tämä on paha?\n\n-- Juuri niin, hän sanoi; -- se on minusta oikein.\n\n9. -- Onko siis, kysyin, -- oikeamielisen miehen asiana vahingoittaa\nketään ihmistä ylipäätään?\n\n-- Tietystihän, hän vastasi, -- tulee vahingoittaa niitä, jotka ovat\nkehnoja ja samalla vihollisia.\n\n-- No tulevatko hevoset, kun niitä vahingoitetaan, paremmiksi vai\nhuonommiksi?\n\n-- Huonommiksi.\n\n-- Kohdistuuko tämä huononeminen koirien oivallisuuteen, vaiko\nhevosten?\n\n-- Hevosten.\n\n-- Huononevatko siis koiratkin, kun niitä vahingoitetaan, koirien\noivallisuuden puolesta, eivätkä hevosten?\n\n-- Tietysti.\n\n-- Entä ihmiset? Eikö meidän, hyvä ystävä, ole samoin sanottava, että\nhe, kun heitä vahingoitetaan, huononevat inhimillisen oivallisuuden\n[eli hyveen] puolesta?\n\n-- Kyllä kai.\n\n-- No, eikö oikeamielisyys ole nimenomaan inhimillinen oivallisuus [eli\nhyve]?\n\n-- Siitäkään ei pääse.\n\n-- Ja kun ihmisiä vahingoitetaan, hyvä ystäväni, täytyy heidän siis\ntulla vähemmin oikeamielisiksi.[11]\n\n-- Siltä näyttää.\n\n-- No, voivatko musikaaliset ihmiset musiikilla tehdä toisia\nepämusikaalisiksi?\n\n-- Eivät mitenkään.\n\n-- Entä ratsastustaitoiset ratsastustaidolla ratsastustaidottomiksi?\n\n-- Ei tule kysymykseen.\n\n-- Entä voivatko oikeamieliset oikeamielisyydellä tehdä toisia\nväärämielisiksi? Tai yleensä: voivatko hyvät kunnollisuudellaan tehdä\ntoisia kunnottomiksi?\n\n-- Sehän on mahdotonta.\n\n-- Ei näet minun käsittääkseni jäähdyttäminen ole lämmön asiana, vaan\npäinvastaisen ominaisuuden tehtävänä.\n\n-- Niin.\n\n-- Eikä kostuttaminen ole kuivuuden asiana, vaan se on kosteuden\ntehtävänä.\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Eikä ole _hyvän_ asiana vahingoittaa, vaan sen ominaisuuden, mikä on\nhyvän vastakohtana.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- No, oikeamielinen on kai hyvä?\n\n-- Ihan varmaan.\n\n-- Ei siis ole oikeamielisen asia vahingoittaa, Polemarkhos, ei ystävää\neikä ketään muuta, vaan se on hänen vastakohtansa, väärämielisen,\ntyötä.\n\n-- Mielestäni, Sokrates, olet kaikin puolin oikeassa, hän vastasi.\n\n-- Jos siis joku sanoo oikeudenmukaiseksi sen, että kullekin\nsuoritetaan se, mikä hänelle ollaan velkaa, ja sillä tarkoittaa sitä,\nettä oikeamielinen mies on velvollinen tekemään vihamiehelleen vahinkoa\nja ystävälleen hyvää, niin se, joka niin sanoi, ei ollut viisas. Hän ei\nnäet puhunut totta; sillä onhan meille käynyt selväksi, ettei missään\ntapauksessa ole oikeudenmukaista vahingoittaa ketään.\n\n-- Sen myönnän, hän sanoi.\n\n-- Jos siis, minä sanoin, -- jos siis joku väittää Simonideen tai Biaan\ntai Pittakoksen[12] tai jonkun muun viisaan ja jumalankaltaisen miehen\npuhuneen siihen tapaan, niin me tulemme, minä ja sinä yhdessä,\ntaistelemaan häntä vastaan.\n\n-- Minä kyllä, hän vastasi, -- olen valmis olemaan mukana siinä\ntaistelussa.\n\n-- Vaan tiedätkö, virkoin, -- kenen lausuma se sana minusta näyttää\nolevan, minkä mukaan on oikein, että ystäville tehdään hyvää ja\nvihamiehille pahaa?\n\n-- Kenen? hän kysyi.\n\n-- Luulen, että sen on lausunut Periandros tai Perdikkas tai Kserkses\ntai theebalainen Ismenias tai joku muu mielestään ylen mahtava\npomo.[13]\n\n-- Puhut aivan oikein, hän huomautti.\n\n-- No niin, minä sanoin. -- Mutta koska nyt on käynyt selväksi, ettei\noikeamielisyys, yhtä vähän kuin oikeuskaan, ole tätä, niin mitähän\nmuuta saatamme sanoa oikeamielisyyden ynnä oikeuden olevan?\n\n10. Jo meidän keskustellessamme oli Thrasymakhos monta kertaa yrittänyt\nkesken tarttua puheeseen, mutta hänen vieruskumppaninsa olivat sentään\nestäneet hänet; he näet halusivat kuulla keskustelua loppuun asti.\nMutta kun teimme pysähdyksen ja minä olin lausunut nuo sanat, ei hän\nenää pysynyt alallaan, vaan kyyristyi kokoon kuin peto ja syöksähti\nkimppuumme ikäänkuin repiäkseen meidät kappaleiksi. Ja minä ja\nPolemarkhos jouduimme pelosta ihan ymmälle. Mutta hänpä kiljahti\nkeskelle seuraamme ja sanoi:\n\n-- Mitä hassua lörpöttelyä tuo on, johon jo aikoja sitten olette olleet\nantautuneina, Sokrates? Ja mitä vätystelette toistenne edessä ja\nalistutte kohteliaasti toinen toiselleen? Vaan jos totisesti haluat\ntietää mitä _oikea_ on, niin äläpä yksinomaan kysele äläkä hae\nkunniatasi siitä, että aina, kun joku jotakin vastaa, väität vastauksen\nvääräksi, tietäen että on helpompi kysyä kuin vastata, vaan vastaahan\nitsekin ja lausu ilmi, mitä katsot _oikean_ olevan. Mutta älähän vain\nsano, että se on velvollisuus, taikka että se on se, mikä on edullista,\ntaikka se, mikä on hyödyksi, taikka se, mikä tuottaa voittoa, taikka\nse, mikä on suotuisaa, vaan sano minulle selvästi ja täsmällisesti,\nmitä väität sen olevan. Sillä minä en aio pitää hyvänäni, jos puhut\nsellaista pötyä.\n\nJa tätä kuullessani jouduin ymmälleni ja katsoin häneen pelokkaana, ja\nluulenpa, että jollen olisi nähnyt häntä ennenkuin hän näki minut,\nolisin muuttunut mykäksi.[14] Vaan nytpä minä olin ensinnä luonut\nkatseeni häneen, silloin kun keskustelumme alkoi häntä raivostuttaa,\nniin että kykenin vastaamaan ja sanoin hieman vavisten:\n\n-- Oi Thrasymakhos, älä ole meille vihainen! Jos näet asian pohdinnassa\nolemme erehtyneet, minä ja Polemarkhos, niin sinun tulee tietää, että\nerehdyimme vasten tahtoamme. Ethän näet saata uskoa, että me, jos\netsisimme kultaa, ehdoin tahdoin väistyisimme toistemme tieltä ja siten\ntekisimme sen löytämisen mahdottomaksi! Älä siis myöskään usko, että me\netsiessämme oikeamielisyyttä, tavaraa, joka on arvokkaampi kuin suuret\nmäärät kultaa, kuitenkin noin järjettömästi alistuisimme toisillemme\nemmekä kaikin voimin pyrkisi saamaan sitä ilmi. Usko pois, hyvä ystävä,\nettä totisesti haluamme saada selville, mitä oikea on. Mutta --\nniin minusta näyttää -- emme tehtävään pysty. Onpa siis paljon\nkohtuullisempaa, että te nerokkaat miehet meitä säälitte, kuin että\nmeihin suututte.\n\n11. Tätä kuullessaan Thrasymakhos remahti kovin ivalliseen nauruun ja\nlausui: -- voi Herakles, tuohan on juuri tuota Sokrateen tavallista\nironiaa [eli sala-ivaa]; ja sen kyllä tiesin ja ennustinpa sen näille\nmuille, ettei sinun tekisi mieli vastata, vaan että turvautuisit\nironiaasi ja mieluummin tekisit kaikkea muuta kuin vastaisit, jos joku\nsinulta jotakin kysyy.\n\n-- Olethan, Thrasymakhos, viisas mies, minä sanoin; -- tiesit siis\nhyvin, että jos joltakin kysyisit, paljonko kaksitoista on, ja\nkysyessäsi säätäisit hänelle: älähän vain, hyvä ihminen, vastaa, että\nkaksitoista on kaksi kertaa kuusi, äläkä, että se on kolme kertaa neljä\ntai että se on kuusi kertaa kaksi tai neljä kertaa kolme, sillä en\nvastaustasi hyväksy, jos sellaisia lörpötät, -- niin, tiesitpä hyvin,\nettei kukaan voisi sinulle vastata, kun kysyisit sillä tavoin. Mutta\njos hän vastaisi sinulle: \"kuinka tarkoitat, Thrasymakhos? Jottako en\nsaa vastata mitään sellaista, jota mainitsit? Enkö edes, sinä\nmerkillinen mies, siinäkään tapauksessa, että kaksitoista onkin jokin\nnäistä? Vaan tuleeko minun sanoa jotakin, joka ei ole totta? Vai kuinka\ntarkoitat?\" Mitä hänelle siihen vastaisit?\n\n-- Niin, hän vastasi; -- onpa tuo muka samaa laatua kuin se, minkä minä\nlausuin!\n\n-- Ei mikään ainakaan estä, sanoin. -- Ja jos se ei tosin olekaan\nsamanlaatuista, mutta se henkilö, jolle kysymys esitettiin, pitää sitä\nsellaisena, niin luuletko hänen silti olevan vastaamatta sen mukaan\nkuin asia hänestä näyttää olevan, kielsimme sen tai emme?\n\n-- Etköhän siis sinäkin, hän sanoi, -- aio tehdä juuri sillä tavoin?\nEtkö tule lausumaan jotakin niistä vastauksista, joita kieltäydyin\nvastaanottamasta?\n\n-- Minua ei kummastuttaisi, jos asiaa harkittuani tulisin olemaan sillä\nkannalla.\n\n-- Entä jos minä, hän sanoi, -- oikeamielisyydestä esitän ihan toisen\nvastauksen, sellaisen, joka eroaa kaikista noista ja on niitä parempi?\nMinkä rangaistuksen silloin katsot ansainneesi?[15]\n\n-- Minkä muun, minä vastasin, -- kuin sen, jota tietämättömän on\nkärsittävä? Hänenhän tulee oppia tietävältä. Sen rangaistuksen siis\nkatson itsenikin ansaitsevan.\n\n-- Oletpa hupainen, hän sanoi. -- Mutta oppimisen ohessa maksa pois\nrahaakin?\n\n-- Kyllä, vastasin, -- milloin minulla rahoja on.\n\n-- Kyllä sinulla on, sanoi Glaukon; -- rahojen vuoksi, Thrasymakhos,\nsaat kyllä puhua, sillä niitä me kyllä kaikin keräämme Sokrateelle.\n\n-- Kaiketi, niin arvelen, jotta Sokrates noudattaisi totuttua tapaansa:\nolisi itse vastaamatta, mutta toisen vastatessa tarttuisi hänen\nsanoihinsa ja kiistäisi niitä paikkaansa pitämättömiksi.\n\n-- Kuinka sitten, hyvä mies, minä sanoin, -- kuinka sitten kukaan voi\nvastata, kun hän ensiksi on tietämätön eikä väitäkään tietävänsä, ja\nkun toiseksi, jos hänellä onkin asiasta jokin mielipide, toinen -- ei\nsuinkaan mitätön henkilö -- on kieltänyt hänen lausumasta sitä, mitä\nhän ajattelee? Ei, kohtuullisempaa on, että sinä puhut, sillä sinähän\nsanot tietäväsi asian ja voivasi sen esittää. Ole siis hyvä ja tee\nminulle mieliksi ja vastaa, äläkä kateellisesti kieltäydy opettamasta\ntätä Glaukonia ja näitä muita.\n\n12. Kun olin tämän sanonut, pyysivät häntä sekä Glaukon että muut\nsuostumaan. Ja ilmeistä oli kyllä, että Thrasymakhoksen teki mieli\npuhua niittääkseen siten kunniaa; hän näet luuli voivansa antaa\nkerrassaan oivallisen vastauksen; mutta hän oli kiihkeästi pyrkivinään\nsiihen, että minä olisin vastaajana. Lopulta hän kuitenkin myöntyi ja\nsanoi sitten:\n\n-- Sellainenhan se juuri on, se Sokrateen viisaus, ettei hän itse tahdo\nopettaa, vaan kuljeskelee ympäri kaupunkia oppimassa muilta,\nsuorittamatta opetuksesta edes kiitostakaan.\n\n-- Että koetan oppia muilta, se on totta, Thrasymakhos; mutta kun\nväität, etten osoita kiitollisuutta, puhut vasten totuutta. Minä näet\nosoitan niin suurta kiitollisuutta kuin voin, mutta voin ilmaista\nkiitollisuuttani ainoastaan sanoin, sillä rahoja minulla ei ole. Mutta\nettä halusta kiitän, jos joku mielestäni puhuu hyvin, sen kyllä heti\nsaat kokea, kun olet vastannut, luulen näet että tulet puhumaan hyvin.\n\n-- Kuule siis, hän sanoi. -- Väitän, ettei oikeus ole mitään muuta kuin\nväkevämmän etu. No, miksi et kiitäkään? Eipä sinua haluta!\n\n-- Kunhan ensin saan tietää, mitä tarkoitat, vastasin. -- Nyt näet en\nvielä tiedä. Väität, että se, mikä on väkevämmälle eduksi, on\noikeudenmukaista. Entä mitä tällä tarkoitat, Thrasymakhos? Ethän näet\nkai tarkoita tämäntapaista: että, jos pankration-urheilija[16]\nPolydamas on meitä väkevämpi, ja raavaanliha on hänen ruumiilleen\nedullista, se ravinto on meillekin, häntä heikommille, edullinen ja\nsamalla oikeudenmukainen?\n\n-- Oletpa inhoittava, Sokrates, hän vastasi, -- ja otat perusteluni\nsellaiselta kannalta, jolta parhaiten voit sitä sotkea.\n\n-- En suinkaan, hyvä mies, minä sanoin, -- vaan lausuhan selvemmin mitä\ntarkoitat.\n\n-- No etkö sitten tiedä, että toisissa valtioissa vallitsee\ntyrannivalta, toisissa kansanvalta, toisissa parhaimmistovalta.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Eikö jokaisessa valtiossa valta ole juuri hallitsevien käsissä?\n\n-- On kyllä.\n\n-- No, säätäähän jokainen hallitus lakejaan omaa etuansa\nsilmälläpitäen, kansanvaltainen kansanvaltaisia lakeja, yksinvalta [eli\n_tyrannivalta_] yksinvaltaisia ja muut samalla tavoin. Sellaisia lakeja\nsäätämällä ne juuri ovat ilmaisseet, että hallittaville on\noikeudenmukaista se, mikä on niille itselleen [siis hallituksille]\neduksi; ja sitä, joka rikkoo tätä vastaan, he rankaisevat lain ja\noikeuden rikkojana. Väitän siis, paras ystävä, että kaikissa valtioissa\nsama on oikeudenmukaista, nimittäin vallassa olevan hallituksen etu.\nMutta tällä hallituksella tietenkin on valta, niin että jos tehdään\noikeat johtopäätökset, tullaan siihen, että kaikkialla sama on\noikeudenmukaista, se nimittäin mikä on väkevämmälle [eli mahtavammalle]\neduksi.\n\n-- No nyt ymmärrän, sanoin, -- mitä tarkoitat. Mutta koetanpa ottaa\nselkoa siitä, pitääkö se paikkansa vai eikö. Sinäkin, Thrasymakhos,\nolet siis vastannut, että oikeudenmukaista on se mikä on edullista; ja\nkuitenkin kielsit minua vastaamasta niin; -- vastauksessasi tosin on\nlisäys: väkevämmälle.\n\n-- Vähäinen lisäys muka! hän sanoi.\n\n-- Ei ole vielä selvää, onko se suurikaan. Mutta _se_ on selvää, että\nmeidän täytyy tutkia, pitääkö vastauksesi yhtä totuuden kanssa. Minäkin\nolen näet samaa mieltä, että nimittäin _oikea_ on edullinen asia,\nsinä taas teet lisäyksen ja sanot _oikean_ olevan sen, mikä on\n_väkevämmälle_ eduksi; minäpä en tiedä pitääkö tämä paikkansa, asiaa on\nsiis tutkittava.\n\n-- Tee se, hän vastasi.\n\n13. -- Niin tehdään, sanoin. -- Ja ilmoitahan minulle, etkö myöskin\nsano oikeaksi sitä, että hallitsevia totellaan?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Ovatko eri yhteiskuntien vallanpitäjät erehtymättömiä, vai voivatko\nerehtyäkin?\n\n-- Tietysti voivat erehtyäkin, hän sanoi.\n\n-- Eivätkö siis ryhtyessään lakeja säätämään säädä toisia lakeja\noikein, mutta muutamia väärin.\n\n-- Kyllä minun mielestäni.\n\n-- Säätää lakeja oikein on siis kaiketi sama kuin säätää semmoista,\nmikä on lain laatijalle itselleen edullista, ja säätää väärin on sama\nkuin säätää semmoista, mikä on lainlaatijalle itselleen epäedullista?\nVai kuinka tarkoitat?\n\n-- Niin juuri.\n\n-- Mutta minkä vain ovat säätäneet, sekö tulee hallittavien tehdä, ja\ntämäkö se on oikeus?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ei siis sinun puheesi mukaan ole oikeudenmukaista ainoastaan se,\nettä tehdään sitä, mikä on väkevämmälle edullista, vaan myöskin sen\nvastakohta, nimittäin se, että tehdään sellaista, mikä on hänelle\nepäedullista.\n\n-- Mitä sinä sanot? hän kysyi.\n\n-- Mielestäni juuri saman, minkä itse sanoit. Mutta katsokaamme asiaa\ntarkemmin. Emmekö ole samaa mieltä siitä, että vallanpitäjät\nkäskiessään hallittavia jotakin tekemään välistä erehtyvät siitä, mikä\non heille itselleen parasta, ja että toiselta puolen on oikein, että\nhallittavat tekevät mitä vallanpitäjät käskevät? Emmekö ole siitä\nsopineet?\n\n-- Niin minä puolestani luulen, hän vastasi.\n\n-- No ajattele siis myöskin, sanoin, -- että olet myöntänyt oikeaksi\nsenkin, että tehdään sellaista, mikä on vallanpitäjille ja väkevämmille\nepäedullista, milloin nimittäin vallanpitäjät tahtomattaan käskevät\nsellaista, mikä on heille haitaksi; ja sinähän sanot olevan\noikeudenmukaista, että hallittavat tekevät mitä vallanpitäjät käskevät.\nEiköhän silloin, sinä ylen viisas Thrasymakhos, pakostakin jouduta\nsiihen, että näin ollen on oikein tehdä päinvastoin kuin sinä sanot?\nHeikompienhan näet käsketään tehdä sitä, mikä on väkevämmille\nepäedullista?\n\n-- Niin on, Sokrates, kautta Zeuksen, Polemarkhos sanoi; -- sehän on\nihan selvää!\n\n-- Niin, jos _sinä_ pääset todistamaan hänen puolestaan, Kleitophon\ntokaisi puheeseen tarttuen.\n\n-- Ja mihin todistajaa tarvitaankaan? Polemarkhos kysyi; -- myöntäähän\nThrasymakhos itse, että vallanpitäjät välistä säätävät semmoista, mikä\non heille itselleen vahingollista, ja että toiselta puolen on\noikeudenmukaista, että hallittavat heidän säädöksiään noudattavat.\n\n-- Niin, Polemarkhos; onhan Thrasymakhos opettanut, että vallanpitäjäin\nkäskyjen noudattaminen on oikeudenmukaista.\n\n-- Ja sanoipa hän myöskin,[17] Kleitophon, että oikeudenmukaista on se,\nmikä on väkevämmälle eduksi. Ja esitettyään nämä molemmat väitteet hän\ntaas myönsi, että väkevämmät välistä käskevät heikompia ja hallittavia\ntekemään sellaista, mikä on heille itselleen [nim. väkevämmille]\nepäedullista. Mutta näistä myönnytyksistä seuraa, että se, mikä on\nväkevämmälle epäedullista, saattaa olla yhtä oikeudenmukaista kuin se,\nmikä on hänelle edullista.\n\n-- Mutta, Kleitophon vastasi, -- väkevämmän edulla hän tarkoitti sitä,\nminkä väkevämpi pitää itselleen edullisena; se tulee heikomman tehdä,\nja tämän hän selitti oikeudeksi.\n\n-- Eipä sanottu niin, Polemarkhos väitti.\n\n-- Ei ole väliä, Polemarkhos, minä sanoin, -- vaan jos Thrasymakhos\n_nyt_ puhuu niin, niin myöntäkäämme vain, että se on hänen\nkäsityksensä.\n\n14. -- Ja sanohan minulle, Thrasymakhos, tämäkö oli tarkoituksesi?\nTahdoitko sanoa oikean olevan sen, mikä väkevämmän mielestä näyttää\nolevan väkevämmälle eduksi, oli se sitten toden totta eduksi tai ei?\nTätäkö sanomme sinun tarkoittaneen?\n\n-- Ei se ollenkaan ollut tarkoitukseni, hän vastasi; -- vai luuletko\nminun tarkoittavan, että erehtyvä on väkevämpi, juuri silloin kun hän\nerehtyy?\n\n-- Kyllä minä, vastasin, -- luulin sinun tarkoittavan sitä, kun\nmyönsit, etteivät vallanpitäjät ole erehtymättömiä vaan joskus\nerehtyvätkin.\n\n-- Oletpa, Sokrates, perusteluissasi koukkuilija! Vai sanot siis sen,\njoka tekee erehdyksen sairaiden hoidossa, heti lääkäriksi juuri siinä\nkohden, missä hän erehdyksen tekee? Tai sen, joka tekee laskuvirheen,\njuuri siihen virheeseen nähden laskumestariksi? Minun ymmärtääkseni\nkäytämme puheessa sellaista sanontaa, että lääkäri on erehtynyt ja\nlaskumestari erehtynyt ja koulumestari samoin; mutta itse asiassa -- se\non minun mielipiteeni -- ei yksikään näistä koskaan erehdy, mikäli hän\n_on_ sitä, joksi hänet sanomme; niin että tarkasti puhuen -- koska\nsinäkin muka käytät täsmällistä sanontaa -- ei yksikään ammattimies\nerehdy. Sillä tiedon uupuessahan erehtyvä erehtyy, eikä hän siinä\nkohden ole mikään ammattimies. Niin ettei yksikään mestari eikä viisas\neikä vallanpitäjäkään erehdy silloin, kun hän _on_ vallanpitäjä; mutta\njokainen kyllä _sanonee_, että lääkäri on erehtynyt ja vallanpitäjä on\nerehtynyt. Käsitä minua siis niin, että minäkin nyt vastasin sinulle\nsiihen tapaan. Mutta täsmällisin vastaus on tämä: vallanpitäjä, mikäli\nhän on vallanpitäjä, ei erehdy, vaan, koska hän ei erehdy, hän säätää\nsen, mikä on hänelle itselleen parasta, ja se tulee vallanalaisen\ntehdä. Pysyn siis siinä, minkä alusta pitäen sanoin: oikeus on siinä,\nettä tehdään se, mikä on väkevämmälle eduksi.\n\n15. -- No niin, Thrasymakhos, sanoin; -- olenko mielestäsi koukkuilija?\n\n-- Ihan varmaan, hän vastasi.\n\n-- Oletko siis sitä mieltä, että kavalasti panen sinulle kampia\nkeskustelussa, kysyessäni sinulta niinkuin kysyin?\n\n-- Senhän tiedän varsin hyvin, hän vastasi; -- eikä sinulla kuitenkaan\ntule olemaan siitä mitään etua; et näet voine minun huomaamattani\nkietoa minua metkuillasi, etkä, jos metkusi huomaan, voine myöskään\nkukistaa minua puheesi voimalla.\n\n-- No miekkoinen, enhän edes yrittänekään, sanoin. -- Vaan jottei\nmeidän keskenämme jälleen syntyisi sellaista selkkausta, niin\nmäärittelehän selvästi, kumpaa \"vallanpitäjällä\" ja \"väkevämmällä\"\ntarkoitat, tavallisen sanonnan mukaistako, vaiko sitä, joka on\nvallanpitäjä ja väkevämpi sanan täsmällisessä merkityksessä,\nniinkuin nyt käytät näitä sanoja, väittäessäsi että heikomman on\noikeudenmukaista tehdä se, mikä on väkevämmälle eduksi, sentähden että\nhän on väkevämpi.\n\n-- Tarkoitan sitä, joka on vallanpitäjä sanan täsmällisimmässä\nmerkityksessä. Koukkuile ja juonittele siinä vain, minkä voit; en\nollenkaan pyydä sinua arkailemaan. -- Mutta etpä mihinkään pysty.\n\n-- Luuletko minua sitten niin hulluksi, että yrittäisin ajaa jalopeuran\npartaa ja petkutella Thrasymakhosta?\n\n-- Äskenhän juuri yritit, hän vastasi, -- vaikka siinäkin olit mitätön.\n\n-- Jo riittää sitä lajia, sanoin. -- Vaan sanohan minulle: onko se,\njoka on lääkäri sanan täsmällisessä merkityksessä, niinkuin äsken\nlausuit, onko hän rahanansaitsemistoiminnan harjoittaja vai sairaiden\nvaalija?\n\n-- Sairaiden vaalija, hän vastasi.\n\n-- Entä laivanohjaaja? Onko laivanohjaaja, sanan oikeassa\nmerkityksessä, laivamiesten käskijä, vai onko hän laivamies?\n\n-- Laivamiesten käskijä.\n\n-- Ei ole, ymmärtääkseni, pantava huomiota siihen, että hän kulkee\nlaivassa, eikä häntä ole sanottava laivamieheksi [eli matruusiksi];\nhäntä ei näet sanota laivanohjaajaksi siksi, että hän kulkee laivassa,\nvaan taitonsa vuoksi ja siksi, että hän on laivamiesten käskijä.\n\n-- Se pitää paikkansa.\n\n-- Eiköhän ole jotakin, mikä on jokaiselle näistä eduksi?\n\n-- On tietenkin.\n\n-- Eikö, minä kysyin, -- taitokin ole olemassa sitä varten, jotta se\netsisi ja hankkisi sitä, mikä heille kullekin on eduksi?\n\n-- Kyllä sitä varten, hän vastasi.\n\n-- Onko siis olemassa mitään muuta jokaiselle taiteelle edullista ja\ntarpeellista kuin se, että se itse on niin täydellinen kuin\nmahdollista?\n\n-- Mitä tällä kysymyksellä tarkoitat?\n\n-- Esimerkiksi jos minulta kysyisit, sanoin, -- riittääkö\nihmisruumiille se, että se _on_ ihmisruumis, vai tarvitseeko se lisäksi\njotakin muuta, niin vastaisin, että kyllä se ihan varmasti on jonkin\nmuunkin tarpeessa. Siitä syystähän nyt on keksitty lääkärintaitokin,\nettä ruumis on raihnainen eikä sille riitä se, että se on ruumis. Sitä\nvarten siis on saatu aikaan lääkintätaide, jotta se ruumiille tuottaisi\nsitä, mikä sille on hyödyksi. Olenko mielestäsi oikeassa, kysyin, vai\nenkö?\n\n-- Olet oikeassa, hän vastasi.\n\n-- No kuinkas onkaan? Onko lääkintätaide itse raihnainen, tai kaipaako\nmikään muu taide jotakin lisäapua, niinkuin silmät tarvitsevat\nnäkökykyä ja korvat kuuloa ja niinkuin sentähden niitä varten tarvitaan\nsellaista taidetta, mikä etsii ja hankkii sitä, mikä on niille [siis\nnäölle ja kuulolle j.n.e.] hyödyksi? Onko siis itse taiteessakin jokin\nraihnaisuus ja tarvitseeko jokainen taide toista taidetta, joka\nhuolehtii sen edusta, ja tarvitseeko tämä taas toista, ja näin\nloppumattomiin? Vai huolehtiiko se itse siitä, mikä on sille itselleen\nedullista? Tai onko niin, ettei se tarvitse oman itsensä eikä minkään\nmuunkaan taiteen apua sen huoltamiseksi, mikä muka on sen oman\nraihnauden [eli puutteellisuuden] vuoksi edullista? Sillä eihän missään\ntaiteessa ole mitään raihnautta eikä puutteellisuutta, eikä sen asiana\nole huolehtia minkään muun edusta kuin sen, johon se taiteena\nkohdistuu; vaan jokainen taide on, mikäli se on oikeata taidetta, itse\nvammaton ja terve, niin kauan kuin se, ollen taidetta sanan\ntäsmällisessä merkityksessä, pysyy kokonaan sinä, mikä se on. Ja\ntarkastahan asiaa tuon täsmällisen sanonnan mukaisesti: näinkö on\nasianlaita vaiko toisin?\n\n-- Näin se näkyy olevan, hän sanoi.\n\n-- Eihän siis lääkintätaide hae sitä, mikä on lääkintätaiteelle, vaan\nsitä, mikä on ruumiille edullista?\n\n-- Niin on, hän vastasi.\n\n-- Eikä hevoshoitotaide sitä, mikä on hevoshoitotaiteelle, vaan sitä,\nmikä on hevosille hyödyllistä, eikä mikään taide hae sitä mikä sille\nitselleen on eduksi, -- sillä se ei ole sen tarpeessa, -- vaan sitä,\nmikä on hyödyksi sille, johon se taiteena kohdistuu.\n\n-- Niin näkyy olevan, hän sanoi.\n\n-- No kaiketi taiteet hallitsevat sitä alaa, johon niiden toiminta\nkohdistuu, ja tämä ala on niiden vallan alainen.\n\nSen hän myönsi, vaikkakin kovin vastahakoisesti.\n\n-- Ei siis mikään taide katso väkevämmän etua eikä sitä säädä, vaan\nheikomman, valtansa alaisen etua.\n\nTähänkin hän lopulta myöntyi, vaikka tosin koetti kiistellä sitä\nvastaan. Mutta kun hän oli myöntynyt, sanoin:\n\n-- Eiköhän siis ole niin, ettei mikään lääkäri, mikäli hän on lääkäri,\nhae eikä määrää sitä, mikä on eduksi lääkärille, vaan sitä, mikä on\nedullista sairaalle? Sillä ollaanhan yksimielisiä siitä, että lääkäri\n(täsmällisessä merkityksessä) on ruumiiden hallitsija eikä mikään\nrahanansaitsemisammatin harjoittaja. Vai eikö olla siitä yksimielisiä?\n\nSen hän myönsi.\n\n-- Eikö myöskin oltu yksimielisiä siitä, että laivanohjaaja\n(täsmällisessä merkityksessä) on laivamiesten käskijä, mutta ei ole\nmikään laivamies?\n\n-- Oltiin.\n\n-- Ei siis sellainen laivanohjaaja ja käskijä hae ja käske sitä, mikä\non laivanohjaajalle eduksi, vaan laivamiehelle ja valtansa alaiselle.\n\nHän yhtyi tähän vastahakoisesti.\n\n-- Niinpä, Thrasymakhos, sanoin, -- ei kukaan muukaan missäkään\nkäskijäntoimessa oleva, mikäli hän on käskijä, hae eikä säädä sitä,\nmikä on edullista hänelle itselleen, vaan sitä, mikä on eduksi sille,\nmikä on hänen käskijävaltansa alaista, ja sille tehtävälle, jota hän\nitse hoitaa; tätä sekä sitä, mikä on tälle edullista ja suotuisaa, hän\npitää silmällä lausuessaan kaiken, minkä lausuu, ja tehdessään kaiken,\nminkä tekee.\n\n16. Kun nyt asian pohdinnassa olimme tulleet tähän kohtaan, ja kaikille\noli ilmeistä, että oikeamielisyyden merkitys oli pyörähtänyt aivan\npäinvastaiseksi, niin Thrasymakhos, sen sijaan että olisi vastannut,\nlausui: -- Sanoppas minulle, Sokrates, onko sinulla lapsenpiikaa?\n\n-- Miksi niin? sanoin; -- eikö sinun tulisi vastata pikemmin kuin tehdä\nmokomia kysymyksiä?\n\n-- Sentähden, Thrasymakhos vastasi,-- sentähden että hän antaa nenäsi\nolla tukossa eikä sitä niistä, vaikka olet sen tarpeessa; hänen\nsyynsähän on, ettet edes tiedä mitään, et lampaista etkä paimenesta.\n\n-- Mitähän sanotkaan, minä kysyin.\n\n-- Sinä näet luulet, että lammas- tai karjapaimenet pitävät silmällä\nlampaitten tai lehmien parasta ja niitä syöttäessään ja hoitaessaan\nkatsovat mitään muuta kuin isäntiensä ja omaa etuaan; samaten uskot,\nettä valtioissa hallitsevat miehet, ne nimittäin, jotka toden totta\nhallitsevat, ovat toisella kannalla hallittaviin nähden kuin joku\npaimen on lampaihin nähden, ja että he yöt päivät pitävät mitään muuta\nsilmällä kuin sitä, mistä itse hyötyvät.\n\nJa niin syvästi olet perillä oikeudessa ja oikeamielisyydessä,\nvääryydessä ja väärämielisyydessä, ettet tiedä, että oikeamielisyys ja\noikeus todellisuudessa ovat toisen etua, väkevämmän ja hallitsevan\nhyötyä, mutta tottelevan ja alamaisen omaa vahinkoa ja että vääryyden\nlaita on päinvastoin: että se hallitsee niitä, jotka toden totta ovat\n\"hyvätapaisia\"[18] ja oikeamielisiä, ja että hallittavat tekevät sitä,\nmikä hallitsevalle on eduksi, (tämä kun on väkevämpi), ja tuottavat\nhänelle onnellisuutta palvelemalla häntä, mutta eivät mitenkään tuota\nonnellisuutta omalle itselleen. Onpa sinun, sinä ylen \"hyvätapainen\"\nSokrates, seuraavalla tavoin todettava, että oikeamielinen aina jääpi\nosapuoleksi väärämielisen rinnalla. Ensiksikin keskinäisissä\nliikeasioissa et koskaan, milloin oikeamielinen henkilö on tekemisissä\nväärämielisen kanssa, saata kumppanuussuhteen hajotessa nähdä\noikeamielisellä olevan enempää kuin väärämielisellä, vaan päinvastoin\nvähemmän. Edelleen, kun ollaan tekemisissä valtion kanssa, maksaa\noikeamielinen, milloin veroa on suoritettava, yhtä suurista varoista\nenemmän, väärämielinen vähemmän, ja kun taas valtiolta on saatavissa\njokin tulo, hyötyy jälkimmäinen runsaassa määrin, mutta edellinen ei\nhituistakaan. Ja kun kumpikin hoitaa jotakin valtion virkaa, käy\noikeamielisen tietenkin niin, että vaikkei hän kärsisikään mitään muuta\nvahinkoa, ainakin hänen omat asiansa hoidon puutteen vuoksi ovat\nhuonommalla kannalla, mutta hän ei, koska on oikeamielinen, ollenkaan\nhyödy valtion varoista; ja päälle päätteeksi hän saa osakseen\nomaistensa ja tuttaviensa suuttumusta, koska ei halua tehdä heille\npalveluksia, vastoin oikeutta. Väärämieliselle taas käy kaikissa näissä\nkohden ihan päinvastoin. Tarkoitan näet sitä, jota äskenkin[19]\ntarkoitin, sitä, joka kykenee hankkimaan itselleen etuja suuressa\nmäärin. Tarkastahan häntä, jos tahdot selvästi erottaa, kuinka paljon\nedullisempaa hänelle mieskohtaisesti on olla väärämielinen kuin\noikeamieliselle on olla oikeamielinen. Ja kaikkein helpoimmin ymmärrät\nsen, jos käännyt täydellisimmän vääryyden taholle, sen, joka tuottaa\nväärintekijälle suurimman onnellisuuden ja niille, jotka vääryyttä\nkärsivät eivätkä tahdo vääryyttä tehdä, suurimman kurjuuden. Tämä on\ntyrannivalta, joka niin hyvin varkain kuin väkivalloin riistää toisten\nomaisuutta -- jumalten ja ihmisten, yksityisten ja yhteiskunnan --,\neikä sitä riistä vähittäisin vaan kahmaloittain. Kun joku joutuu ilmi\njostakin yksityisestä senlaatuisesta rikoksesta, rangaistaan häntä ja\nhän saa osakseen mitä suurimman häpeän; sanotaanhan näet niitä, jotka\ntekevät jonkin yksityisen senlaatuisen konnantyön, pyhän häväisijöiksi\nja ihmisrosvoiksi ja murtovarkaiksi ja kavaltajiksi ja tavallisiksi\nvarkaiksi. Mutta kun joku kansalaisten omaisuuden ohessa anastaa heidät\nitsensäkin orjikseen ja laskee heidät ikeensä alle, niin sellaisillepa\nei anneta noita rumia nimiä, vaan sen sijaan sanotaan heitä\nonnellisiksi ja autuaallisiksi, eivätkä heitä siksi sano ainoastaan\nheidän kansalaisensa, vaan kaikki muutkin, jotka vain saavat kuulla,\nettä mies on täyttänyt vääryyden koko mitan; sillä vääryyden morkkaajat\neivät sitä morkkaa siksi, että heitä peloittaa vääryyden tekeminen,\nvaan siksi, että heitä peloittaa vääryyden kärsiminen. Näin,\nSokrates, vääryys on, kun sitä harjoitetaan kyllin suuren mittakaavan\nmukaan, sekä voimakkaampi että vapaan miehen arvon mukaisempi ja\nherranomaisempi kuin oikeus; ja, niinkuin alusta pitäen sanoin, oikeus\non se, mikä on väkevämmälle eduksi; vääryys taas on jokaisen omaksi\nhyödyksi ja eduksi.\n\n17. Tämän lausuttuaan Thrasymakhos aikoi poistua, kun kylvettäjän\ntavoin oli kaatanut koko puheensa korviimme runsaana ryöppynä. Mutta\nläsnäolijatpa eivät sallineetkaan hänen mennä, vaan pakottivat hänet\njäämään ja vastaamaan sanoistaan. Ja minä itsekin puolestani pyysin\nhartaasti ja sanoin:\n\n-- Sinä ihmeteltävä Thrasymakhos, kuinka sinä, singautettuasi sellaisen\nsanan, aiot poistua, ennenkuin olet tyystin opettanut meitä tai itse\nsaanut meiltä oppia, onko asianlaita sellainen vai toisenlainen? Vai\npientäkö asiaa luulet ryhtyneesi määräilemään etkä koko elämänviettoa,\nsitä, mitenkä kukin meistä saattaa elää elämänsä suurimmaksi edukseen?\n\n-- Olenko siis muka minä, Thrasymakhos vastasi, -- toista mieltä tästä\nasiasta [nimittäin kysymyksen tärkeydestä]?\n\n-- Siltä näyttää, vastasin; -- taikka [muussa tapauksessa] et näy\nollenkaan välittävän meistä etkä huolehtivan siitä, vietämmekö elämämme\nhuonommin vai paremmin, meillä kun ei ole sitä tietoa, mitä väität\nsinulla olevan. Ole siis, hyvä mies, ystävällinen ja ilmaise tietosi\nmeille. Se hyvä työ näet, minkä teet meille, joita on niin monta, ei\ntule olemaan huonosti sijoitettu. -- Omastapa puolestani sanon sinulle,\netten ole vakuutettu enkä usko vääryyden olevan oikeamielisyyttä\nedullisemman, en edes jos sen sallitaan olla omin valloin eikä sitä\nestetä toimimasta miten vain haluaa. Vaan, hyvä ystävä, olkoon mies\nväärämielinen ja olkoon hänellä valta tehdä vääryyttä joko varkain tai\nväkivalloin: ei hän sittenkään saa ainakaan minua uskomaan, että tämä\non oikeamielisyyttä edullisempi. Ja niin on kaiketi laita monen muunkin\njoukossamme, ei yksin minun. Todista siis meille tyydyttävästi, sinä\nmiekkoinen, että ajattelemme väärin pitäessämme oikeamielisyyttä\nsuuremmassa arvossa kuin väärämielisyyttä.\n\n-- Ja kuinka, hän sanoi, -- voin saada sinut vakuutetuksi? Jollei näet\nse, minkä nyt olen esittänyt, ole saanut sinua vakuutetuksi, niin mitä\nsinulle enää teenkään? Tuleeko minun ottaa todisteluni ja ihan tuupata\nne sieluusi?\n\n-- Älähän sentään, Zeuksen tähden, minä vastasin. -- Vaan ennen kaikkea\npysy siinä, minkä olet sanonut, taikka, jos muutat kantaa, tee se\navonaisesti äläkä meitä petkuttele. Nythän huomaat, Thrasymakhos, --\ntarkastakaamme näet vielä äskeistä perusteluasi -- huomaat, että vaikka\nensin määrittelit tosi-lääkäriä, et jäljestäpäin[20] enää katsonut\ntarvitsevasi pitää tarkkaan kiinni tosi-paimenesta, vaan olet sitä\nmieltä, ettei hän, mikäli hän on paimen, lampaita kaitessaan katso\nlampaitten parasta, vaan pitää silmällä maukasta ravintoa, niinkuin\nmikäkin herkuttelija, joka aikoo ryhtyä kemuihin, taikka sitten\nmyyntiä, niinkuin hän olisi rahanansaitsemisammatin harjoittaja eikä\npaimen. Mutta eihän paimentamistaito huolehdi mistään muusta kuin\nsiitä, mitenkä se parhaiten hyödyttää sitä, jota hoitamaan se on\nasetettu. Sillä paimentamistaidon omasta edusta, joka on siinä, että se\non niin oivallinen kuin suinkin, on kaiketi riittävästi huolehdittu,\nniin kauan kun se ei ole puutteellinen paimentamistaitona. Ja näinpä\nminä puolestani arvelin[21] meidän olevan nyt pakko myöntää, ettei\nhallitseva valta, mikäli se on hallitseva valta, koskaan pidä silmällä\nkenenkään muun kuin vallan- ja huolenpidonalaisen parasta, oli tuo\nvalta sitten valtiollista tai yksityistä laatua. Entä sinä, luuletko\nvaltioissa hallitsevien -- sanan oikeassa merkityksessä hallitsevien --\nhoitavan tointaan omasta tahdostaan?\n\n-- Kautta Zeuksen, hän vastasi, -- sitä en luule, vaan _tiedän_ sen\nvarmasti.\n\n18. -- Kuinkas onkaan? kysyin; -- etkö huomaa, Thrasymakhos, ettei\nkukaan halusta tahdo hoitaa noita muita hallitsemistoimia,[22] vaan\nettä he vaativat palkkaa, koska heidän mielestään hallitsemisesta ei\nkoidu etua heille itselleen, vaan hallittaville? Vastaahan vain tähän\nkysymykseen: emmekö sano jokaisen taiteen aina eroavan muista siinä,\nettä sillä on erilainen tehtävä? Äläkä, miekkoinen, vastaa vasten\nvakaumustasi, jotta pääsisimme jonnekin perillekin.\n\n-- Niin, juuri siinä, hän sanoi, -- se muista taiteista eroaa.\n\n-- Ja eiköhän myöskin ole niin, että jokainen eri taide tuottaa meille\njotakin sille ominaista, mutta ei kaikille taiteille yhteistä etua,\nniinkuin esimerkiksi lääkintätaide tuottaa terveyttä, laivanohjaamisen\ntaide turvallisuutta merimatkalla, ja muut samalla tavoin?\n\n-- Kyllä, niin on.\n\n-- Eiköhän siis myös palkanansaitsemisammatti[23] tuota palkkaa?\nSehän näet on sen tehtävänä. Vai sanotko lääkärinammatin ja\nlaivanohjaamisammatin samaksi ammatiksi? Taikka jos tahdot määritellä\nihan tarkkaan, niinkuin olet ottanut tehdäksesi, niin ethän suinkaan\nsiinäkään tapauksessa, että joku laivaa ohjatessaan tulee terveeksi,\nkoska merimatka on hänelle terveellinen, siitä syystä tahdo sanoa hänen\nammattiansa lääkintäammatiksi?\n\n-- En suinkaan, hän vastasi.\n\n-- Etkä myöskään palkanansaitsemisammattia lääkintäammatiksi, jos joku\npalkkaa ansaitessaan tulee terveeksi.\n\n-- Enhän suinkaan.\n\n-- Entä sanotko lääkintäammatin palkanansaitsemisammatiksi, jos joku\ntoista parantaessaan ansaitsee palkan?\n\n-- En, hän sanoi.\n\n-- No emmekö ole sopineet siitä, että jokaisen ammatin tuottama hyöty\non sille ominaista?\n\n-- Olkoon menneeksi, hän vastasi.\n\n-- On siis selvää, että se hyöty, mikä yhtäläisesti tulee kaikkien\nammattimiesten osalle, koituu heille siitä, että oman taiteensa ohessa\nkaikki harjoittavat jotakin yhteistä taidetta.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- No väitämmehän, että se hyöty, mikä ammattimiehille koituu palkan\nansaitsemisesta, johtuu siitä, että he oman taiteensa ohessa\nharjoittavat palkanansaitsemistaidetta.\n\nHän myönsi vastahakoisesti.\n\n-- Tämä etu, palkan saanti, ei siis kullekin koidu hänen omasta\nammatistaan, vaan -- jos asiaa on tarkkaan tutkittava -- saa\nlääkintäammatti aikaan terveyttä, mutta palkanansaitsemisammatti\npalkan; ja rakentamisammatti saa aikaan rakennuksen, mutta\npalkanansaitsemisammatti, kun se rakentamisammattiin liittyy, saa\naikaan palkan, ja sellainen on kaikkien muidenkin ammattien laita:\njokainen niistä suorittaa omaa tehtäväänsä ja hyödyttää sitä, jota se\non asetettu hallitsemaan. Vaan jollei siihen tule lisäksi palkkaa, niin\nkoituukohan silloin ammattimiehelle hänen taidostaan mitään hyötyä?\n\n-- Ei näy koituvan, hän vastasi.\n\n-- No mutta eikö hän myöskään tee hyötyä, milloin hän työskentelee\nilmaiseksi?\n\n-- Kyllä minun mielestäni.\n\n-- On siis, Thrasymakhos, jo selvää se, ettei mikään ammatti eikä\nmikään hallitustoimi hanki sitä, mikä on sille itselleen eduksi, vaan,\nniinkuin jo taannoin sanoimme, sekä hankkii että säätää sitä, mikä on\nhallittavalle eduksi, pitäen silmämääränään tämän, heikomman, etua eikä\nväkevämmän. Juuri sen minä äskenkin,[24] Thrasymakhos hyvä, sanoin\nsyyksi, minkä tähden ei kukaan omasta tahdostaan halua hallita ja nähdä\nvaivaa muiden ihmisten vastuksien hoitelemisessa, vaan vaatii palkkaa,\nkoska se, joka tahtoo käyttää taitoaan oikein, ei koskaan hanki eikä\nsäädä -- mikäli hän säätää ammattinsa mukaisesti -- sitä, mikä on\nhänelle itselleen, vaan sen, mikä on hänen hallittavalleen parasta. Ja\ntämän sanoin olevan ilmeisesti syynä, minkätähden niille, joiden on\nsuostuttava hallitsemaan, täytyy olla tarjona palkka: joko rahaa tai\nkunniaa -- tai rangaistus, jos nimittäin mies hallitustoimesta\nkieltäytyy.\n\n19. -- Mitä tällä tarkoitat, Sokrates? kysyi Glaukon. -- Molemmat\npalkat kyllä tunnen, mutta mistä rangaistuksesta puhut ja mitenkä\nmainitset sen palkan veroisena, sitä en ymmärtänyt.\n\n-- Et siis ymmärrä jaloimpien miesten palkkaa, sanoin, -- sitä, jonka\nvuoksi kunnollisimmat miehet hallitsevat, milloin he hallitsemaan\nsuostuvat. Vai etkö tiedä, että kunnianhimoa ja rahanhimoa sanotaan\nhäpeällisiksi, ja että ne toden totta ovat häpeällisiä?\n\n-- Tiedän kyllä, hän vastasi.\n\n-- Siitä syystä siis, sanoin, -- jalot henkilöt eivät tahdo hallita\nrahan eivätkä kunnian vuoksi; he näet eivät tahdo julkisesti vaatia\npalkkaa hallitusvirasta ja siten saada palkalla ostettavien nimeä,\neivätkä hankkimalla itselleen salaa omin päin tuloja virastaan ansaita\nvarkaiden nimeä, eivätkä myöskään kunnian vuoksi, sillä eivät ole\nkunnianhimoisia. Täytyy siis heidän varaltaan olla pakko ja rangaistus,\njos halutaan saada heitä suostumaan hallitustoimeen. Siitäpä johtunee,\nettä pidetään häpeällisenä, jos joku pyrkii hallitustoimeen omasta\nhalusta, pakkoa odottamatta. Mutta ankarin rangaistus on siinä, että,\njollei itse tahdo hallita, joutuu kehnomman hallittavaksi, ja minusta\nnäyttää siltä, kuin kunnolliset ihmiset, milloin he hallitsevat,\ntekisivät sen _tämän_ rangaistuksen pelosta. Eivätkä he silloin astu\nhallitustoimeen siksi, että muka toivovat saavansa mitään hyvää taikka\nvoivansa siinä viettää nautintorikasta elämää, vaan siksi, että se on\nvälttämätöntä, eikä heillä ole tilaisuutta uskoa sitä tointa kellekään,\njoka olisi heitä parempi tai heidän vertaisensa. Sillä jos olisi\nolemassa kunnon miesten yhteiskuntaa, niin siinä varmaan taisteltaisiin\nsiitä, mitenkä päästäisiin hallitsemasta, niinkuin tätä nykyä\ntaistellaan hallitusvallasta. Ja siinäpä kävisi selvästi näkyviin, että\nsille, joka on hallitusmies sanan oikeassa merkityksessä, totisesti ei\nole luonteenomaista huolenpito omasta, vaan hallittavien edusta. Näin\nollen jokainen ymmärtäväinen ihminen mieluummin valitsisi sen, että\ntoinen häntä hyödyttäisi, kuin sen, että itse näkisi vaivaa toista\nhyödyttäessään. En siis mitenkään yhdy siihen Thrasymakhoksen\nväitteeseen, että oikeus on väkevämmän etu. Mutta sitä asiaa\ntarkastamme toistekin.[25] Paljon tärkeämpi on näet mielestäni se, mitä\nThrasymakhos nyt sanoo, hän kun väittää väärämielisen ihmisen elämän\noikeamielisen elämää paremmaksi. Kuinka siis sinä, Glaukon, valitset,\nkysyin; -- ja kumpi puhe sinusta on totuudenmukaisempi?\n\n-- Minun mielestäni, hän vastasi, -- oikeamielisen elämä on\nedullisempi.\n\n-- Kuulitko, kysyin, -- kuinka monta hyvää puolta Thrasymakhos väitti\nväärämielisen elämällä olevan?\n\n-- Kuulin, hän vastasi, mutt'en usko.\n\n-- Haluatko siis, että koetamme -- jos vain mitenkään voimme keksiä\nkeinon -- saada häntä vakuutetuksi siitä, ettei hänen väitteensä pidä\npaikkaansa?\n\n-- Haluan kyllä, hän vastasi; -- kuinkas muuten?\n\n-- Jos nyt, sanoin, -- ryhdymme pitkiin kiistapuheisiin ja pidämme\nhänelle puheen puhetta vastaan, esittäen kaikki ne edut, jotka koituvat\noikeamielisyydestä, ja hän taas puolestaan tekee samalla tavoin, ja me\njälleen pidämme toisen puheen, niin tulee pakko laskea ja mitata ne\nedut, joiden me, kumpainenkin, väitämme kumpaisestakin [nim.\noikeamielisyydestä ja vääryydestä] koituvan, ja silloinpa jo tulemme\ntarvitsemaan joitakin tuomareja riitamme ratkaisijoiksi. Jos taas\ntarkastamme asiata samalla tavoin kuin äsken ja koetamme päästä\nkeskinäiseen yksimielisyyteen, tulemme itse olemaan yht'aikaa\ntuomareina ja asianajajina.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Kumpi tapa siis, kysyin, -- on sinulle mieleen?\n\n-- Jälkimmäinen, hän vastasi.\n\n20. -- Tule siis, Thrasymakhos, sanoin; -- vastaa meille alusta alkaen:\nväitätkö, että täydellinen väärämielisyys on täydellistä\noikeamielisyyttä edullisempi?\n\n-- Juuri sen väitänkin, hän vastasi, -- ja olen maininnut mistä syystä.\n\n-- Sanohan siis, missä mielessä niistä lausut sellaisen arvostelun?\nSanotko toisen niistä kunnollisuudeksi [eli hyveeksi], toisen\nkehnoudeksi [eli paheeksi]?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Siis kai sanot oikeamielisyyden kunnollisuudeksi, väärämielisyyden\nkehnoudeksi?\n\n-- Onhan se luultavaa, sinä hupainen ihminen, minä kun juuri väitän,\nettä vääryys tuottaa etua, mutta oikeamielisyys ei!\n\n-- Kuinka sitten sanotkaan?\n\n-- Päinvastoin, hän vastasi.\n\n-- Oikeamielisyydenkö sanot kehnoudeksi?\n\n-- En, vaan erittäin jaloksi \"hyvätapaisuudeksi\"\n[= yksinkertaisuudeksi].[26]\n\n-- Väärämielisyyden siis sanot pahatapaisuudeksi?\n\n-- En, vaan hyväneuvoisuudeksi.\n\n-- Ovatko siis mielestäsi, Thrasymakhos, väärämieliset ihmiset viisaat\nja kunnolliset?\n\n-- Kyllä, ne jotka kykenevät äärimmäiseen vääryyteen ja osaavat laskea\nihmisten valtioita ja kansakuntia valtansa alaisiksi. Vaan sinä kai\nluulet minun tarkoittavan kukkaroiden näpistelijöitä. Kyllähän tosin,\nhän sanoi, -- sellainenkin tuottaa etua, jollei se joudu ilmi, mutta\nsiitä ei kannata puhua, vaan kyllä siitä, minkä juuri mainitsin.\n\n-- En kyllä, sanoin, -- ole epätietoinen siitä, mitä tällä tarkoitat;\nmutta se minua hämmästyttää, että pidät vääryyttä hyveenä ja\nviisautena, mutta oikeamielisyyttä näiden vastakohtana.\n\n-- Mutta niinpä juuri väitän.\n\n-- Sepä, vastasin, -- on jo kovempaa puhetta, ystäväni, eikä ole enää\nhelppoa tietää mitä siihen sanoa. Jos näet tosin väittäisit vääryyden\ntuottavan etua, mutta kumminkin myöntäisit sen olevan pahetta tai\nhäpeätä, niinkuin jotkut muut tekevät, niin voisimme jotakin sanoa\nyleisen käsitystavan kannalta. Mutta nyt tulet ilmeisesti väittämään,\nettä vääryydessä on sekä kauneutta että voimaakin, ja omistamaan sille\nkaikki muut ominaisuudet, jotka me omistimme oikeamielisyydelle, sinä\nkun olet juljennut väittää vääryyden hyveeksi ja viisaudeksi.\n\n-- Ennustat ihan oikein, hän sanoi.\n\n-- Mutta niin ollen, sanoin, -- en saa arastella tutkimuksen\njatkamista, niin kauan kuin uskon sinun puhuvan, mitä ajattelet.\nMinusta näet näyttää siltä, Thrasymakhos, kuin et tosiaankaan nyt\nlaskisi pilaa, vaan puhuisit, mitä ajattelet todellisesta\nasianlaidasta.[27]\n\n-- No mitä se sinua liikuttaa, ajattelenko siitä niin vai näin? Ja\nmiks'et sen sijasta kumoa väitettäni?\n\n-- Eihän se minua liikutakaan, vastasin. -- Mutta koetahan vielä\nvastata tähän kysymykseen: oletko sitä mieltä, että oikeamielinen\ntahtoo saada etua toisen oikeamielisen edellä?[28]\n\n-- Ei suinkaan, hän vastasi; -- silloinhan hän ei olisi siivo ja\nyksinkertainen [\"hyvätapainen\"], niinkuin nyt on.\n\n-- No kuinkas onkaan? Haluaako hän saada etua oikeudenmukaisen\ntoiminnan edellä?\n\n-- Ei sitäkään, hän vastasi.\n\n-- Halunneeko hän sitten etua väärämielisen edellä ja katsoneeko hän\nsen oikeudenmukaiseksi, vai lieneekö niin, että hän ei katso sitä\noikeudenmukaiseksi?\n\n-- Kyllä hän saattaa sen siksi katsoa, hän vastasi, ja halunnee sitä\nhankkia; mutta ei taida siihen pystyä.\n\n-- Mutta en kysy sitä, minä sanoin, -- vaan tätä: onko niin, että\noikeamielinen ei vaadi eikä tahdo etua toisen oikeamielisen edellä,\nmutta kyllä väärämielisen edellä?\n\n-- Niin on kyllä asian laita, hän vastasi.\n\n-- Entä väärämielinen, katsooko hän olevansa oikeutettu saamaan etua\noikeamielisen edellä, vieläpä oikeudenmukaisen toiminnan edellä?\n\n-- Kuinkas muuten? hän vastasi; -- katsoohan hän olevansa oikeutettu\nhankkimaan etua kaikkien muiden edellä.\n\n-- Pyrkiikö siis väärämielinen saavuttamaan etua väärämielisenkin\nihmisen edellä, vieläpä väärämielisen toiminnankin edellä, ja pyrkiikö\nhän kilvoitellen hankkimaan itselleen enempää kuin milläkään muulla on?\n\n-- Niin juuri.\n\n21. -- Sanokaamme siis näin, lausuin: -- oikeamielinen ihminen ei pyri\nsaamaan etua samanlaatuisen edellä, mutta kyllä toisenlaatuisen edellä,\nväärämielinen taas pyrkii saamaan etua niin hyvin samanlaatuisen kuin\ntoisenlaatuisenkin edellä.\n\n-- Mainiosti sanottu, hän vastasi.\n\n-- Mutta onhan väärämielinen sekä viisas että kunnollinen, mutta\noikeamielinen ei kumpaistakaan.\n\n-- Siinäkin, hän vastasi, -- puhut oikein.\n\n-- No, eiköhän myöskin ole niin, sanoin, -- että väärämielinen on\nviisaan ja kunnollisen ihmisen laatua, mutta oikeamielinen ei ole\nkumpaisenkaan laatua?\n\n-- Eiköhän se, joka on samaa laatua kuin jokin [muu], hän vastasi, --\ntule myös olemaan yhtäläinen sellaisten kanssa, mutta se, joka ei ole\nniiden laatua, ei tule olemaan yhtäläinen sellaisten kanssa?[29]\n\n-- Aivan oikein. Kumpainenkin heistä on siis yhtäläinen kuin ne,\njoidenka laatua hän on.\n\n-- Kuinkas muuten? hän sanoi.\n\n-- Hyvä, Thrasymakhos; no, sanotko henkilön musikaaliseksi, toisen\nepämusikaaliseksi?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Kumpaisen heistä sanot ymmärtäväiseksi, kumpaisen ymmärtämättömäksi?\n\n-- Musikaalisen tietysti ymmärtäväiseksi, epämusikaalisen\nymmärtämättömäksi.\n\n-- Etköhän myöskin sano häntä kunnolliseksi, mikäli hän on\nymmärtäväinen, ja kehnoksi, mikäli hän on ymmärtämätön?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Entä mitä sanot lääkintätaitoisesta? Etkö hänestä puhu samalla\ntavalla?\n\n-- Samalla.\n\n-- Oletko siis, hyvä mies, sitä mieltä, että musiikkimies, kun hän\nlyyryä virittää, kieliä pingoittaessaan ja höllentäessään tahtoo saada\netua toisen musiikkimiehen edellä tai vaatii itselleen etuutta?[30]\n\n-- En minä ainakaan.\n\n-- Entä epämusikaalisen edellä?\n\n-- Se on välttämätöntä.\n\n-- Kuinka sitten on lääketaitoisen laita? Oletko sitä mieltä, että hän\nravintoa tai juomaa määrätessään tahtoo saavuttaa etua toisen\nlääkintätaitoisen miehen taikkapa itse lääkärintoimen edellä?\n\n-- Eihän toki.\n\n-- Entä sen edellä, joka ei ole lääketaitoinen?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Harkitsehan edelleen, kaikenlaiseen tietoon ja tietämättömyyteen\nnähden, tokkohan mielestäsi joku, jolla on tietoa, haluaa joko\ntoimittaa tai sanoa enempää kuin toinen, jolla on tietoa, vai eikö hän\nhalua toimittaa tai lausua samaa kuin se, joka samaan toimintaan nähden\non yhtäläinen kuin hän.\n\n-- Kaiketi, hän vastasi, -- täytynee olla niin.\n\n-- Entä tietämätön? Eikö hän koeta saada itselleen etua yhtä hyvin\ntietävän kuin tietämättömän edellä?\n\n-- Niin kai.\n\n-- Mutta se, jolla on tietoa, on kai viisas?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Ja viisas on kunnollinen?\n\n-- Niin.\n\n-- Kunnollinen ja viisas ei siis halua saada etua yhtäläisen, mutta\nkyllä toisenlaisen ja vastakkaisen edellä.\n\n-- Nähtävästi, hän vastasi.\n\n-- Vaan kehno ja tietämätön haluaa saada etua sekä yhtäläisen että\ntoisenlaisen edellä?\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- No mutta, Thrasymakhos, minä sanoin, -- emmekö ole sitä mieltä, että\nväärämielinen pyrkii hankkimaan itselleen etua sekä toisenlaisen että\nyhtäläisen edellä? Vai etkö sanonut niin?\n\n-- Niin kyllä, hän vastasi.\n\n-- Ja oikeamielinen taas ei tule hankkimaan itselleen etua yhtäläisen,\nmutta kyllä toisenlaisen edellä?\n\n-- Niin.\n\n-- Oikeamielinen on siis viisaan ja kunnollisen kaltainen ja\nväärämielinen kehnon ja ymmärtämättömän.\n\n-- Niin tuntuu olevan.\n\n-- Mutta sovimmehan siitä, että kukin on senkaltainen kuin se, jonka\nkanssa hän on yhtäläinen.[31]\n\n-- Sovimme kyllä.\n\n-- On siis käynyt meille ilmi, että oikeamielinen on kunnollinen ja\nviisas, mutta väärämielinen tietämätön ja kehno.\n\n22. Thrasymakhos kyllä myönsi kaiken tämän, mutta hän ei sitä tehnyt\nniin helpolla kuin minä nyt siitä kerron, vaan vastahakoisesti ja\nväkinäisesti, kovasti hikoillen, sillä olihan myöskin kesä. Siinä\ntilaisuudessa näinkin, mitä en koskaan ennen ollut nähnyt: näin\nThrasymakhoksen punastuvan. Mutta kun siis olimme sopineet siitä, että\noikeamielisyys on hyvettä ja viisautta, mutta väärämielisyys kehnoutta\nja tietämättömyyttä, niin sanoin:\n\n-- Hyvä, tämä asia olkoon siis tällä tavoin ratkaistuna; mutta\nsanoimmehan vääryyden olevan myöskin voimakkaan,[32] vai etkö muista,\nThrasymakhos?\n\n-- Muistan kyllä, hän vastasi; -- mutta enpä voi hyväksyä sitäkään,\nminkä nyt olet esittänyt, ja minulla on yhtä ja toista siitä\nsanottavana. Mutta jos puhun, niin tiedän kyllä, että väität minun\npitävän kansankokouspuhetta.[33] Joko siis salli minun puhua niin\npitkälti kuin haluan, taikka, jos mieluummin haluat kysellä, niin\nkysele; minä taas puolestani vastaan niinkuin vastataan satuja\nkertoville akoille: sanomalla \"no niin\", ja päätä nyökäyttämällä ja\npudistamalla.\n\n-- Älä sentään suinkaan, sanoin, -- vasten omaa mielipidettäsi.\n\n-- Sinun mieliksesi sen teen, hän sanoi, -- koska et salli minun puhua.\nJa mitä muuta haluat?\n\n-- En mitään, totta Zeus; vaan jos niin teet, niin tee se; minä taas\nkyselen.\n\n-- Kysele siis.\n\n-- Kysyn samaa kuin äskenkin, jotta tarkastaisimme koko asian\njärjestään; kysyn, mimmoinen oikeamielisyys on väärämielisyyteen\nverraten. Sanottiinhan näet, että väärämielisyys on oikeamielisyyttä\nmahtavampi ja voimakkaampi; mutta nytpä (sanoin) oikeamielisyys, jos se\nkerran on sekä viisautta että hyvettä, helposti osoittautuu\nväärämielisyyttä voimakkaammaksikin, koska väärämielisyys on\ntietämättömyyttä; ei liene enää ketään, joka ei tätä oivaltaisi. Mutta\nminäpä en halua, Thrasymakhos, käsitellä asiaa näin yksinkertaisesti,\nvaan jotensakin tähän tapaan: myöntänet kai, että jokin valtio saattaa\nolla väärämielinen ja koettaa vääryydellä orjuuttaa muita valtioita ja\non niitä orjuuttanut, vieläpä pitää niitä useita valtansa alaisina?\n\n-- Kuinkas en sitä myöntäisi! hän vastasi; -- ja sen juuri tekee ennen\nkaikkea paras ja täydellisimmässä määrässä väärämielinen valtio.\n\n-- Ymmärrän, sanoin; -- sehän oli sinun oppiasi; mutta mitä siihen\noppiin tulee, otan punnittavakseni seuraavaa: voiko valtio, joka\ntulee toista mahtavammaksi, säilyttää tätä mahtavuuttaan ilman\noikeamielisyyttä, vai onko välttämätöntä, että se sitä säilyttääkseen\nturvautuu oikeamielisyyden apuun?\n\n-- Jos oikeamielisyys, hän vastasi, -- niinkuin äsken väitit, on\nviisautta, niin mahtavuutta säilytetään oikeamielisyyden avulla, jos\ntaas on niinkuin minä sanoin, niin vääryyden avulla?\n\n-- Thrasymakhos, olen oikein hyvilläni, sanoin, -- siitä, ettet tyydy\nvain päätä nyökäyttämään ja pudistamaan, vaan vieläpä vastaat oikein\nkauniisti.\n\n-- Sen näet teen sinulle mieliksi, hän sanoi.\n\n23. -- Siinäpä, hyvä mies, teet oikein. Mutta teepäs minulle mieliksi\ntämäkin ja sano: voiko mielestäsi valtio tai sotajoukko tai rosvot tai\nvarkaat tai mikään muu joukkokunta, joka yhteisesti ryhtyy johonkin\nvääryydellä, saada mitään aikaan, jos harjoittavat vääryyttä toisiansa\nvastaan?\n\n-- Eivät suinkaan, hän vastasi.\n\n-- Entä jos eivät tee toisilleen vääryyttä? Eivätkö silloin menesty\nparemmin?\n\n-- Ihan varmasti.\n\n-- Sillä, Thrasymakhos, tuottaahan vääryys keskinäisiä riitoja, vihaa\nja tappeluja, mutta oikeamielisyys sopua ja ystävyyttä. Eikö niin?\n\n-- Olkoon niin, hän vastasi, -- jotten riitaantuisi sinun kanssasi.\n\n-- Siinä, hyvä mies, teet oikein. Mutta sano minulle vielä: jos siis\ntämä on vääryyden työtä, että se synnyttää vihaa kaikkialla missä se\nasustaa, eikö se siis myöskin, kun sitä on -- olipa vapaiden tai orjien\nkeskuudessa -- saa heitä vihaamaan toisiansa ja taistelemaan keskenään\nja tee heitä yhteiseen toimintaan kykenemättömiksi?\n\n-- Kyllä.\n\n-- No, entä jos väärämielisyyttä on _kahdessa_ henkilössä, eivätkö nämä\nsilloin riitaannu ja inhoa toisiansa ja tule niin hyvin toistensa kuin\noikeamielistenkin vihollisiksi?\n\n-- Tulevat, hän vastasi.\n\n-- Entä siis, sinä ihmeteltävä mies, jos _yhdessä_ henkilössä on\nväärämielisyyttä, tokkohan se silloin menettää voimansa, vai\nsäilyttääkö se sen yhtä hyvin?\n\n-- Säilyttäköön sen yhtä hyvin, hän vastasi.\n\n-- Eiköhän se mahti, mikä väärämielisyydellä on, osoittaudu\nsellaiseksi, että se, missä se vain saa jalansijaa -- valtiossa tai\nsuvussa tai sotajoukossa tai missä muussa tahansa --, ensiksi tekee\ntämän kyvyttömäksi saamaan mitään aikaan omin voimin, sisäisen riidan\nja eripuraisuuden tähden, ja toiseksi tekee sen niin hyvin oman itsensä\nkuin jokaisen vastustajan ja oikeamielisen viholliseksi. Eikö ole niin?\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Ja silloinkin, kun se asustaa yksilössä, se, minun käsitykseni\nmukaan, saapi aikaan tämän kaiken, mikä onkin sen luonnonomaisena\ntyönä: se näet ensiksi tekee hänet toimintaan kykenemättömäksi, koska\nhän on riidassa oman itsensä kanssa eikä hänessä ole sisäistä sopua, ja\nsitten niin hyvin oman itsensä kuin oikeamielistenkin viholliseksi;\neikö niin?\n\n-- Kyllä niin on.\n\n-- Mutta oikeamielisiä, hyvä ystävä, ovat tietenkin jumalatkin?\n\n-- Väärämielinen tulee siis, Thrasymakhos, olemaan jumalienkin\nvihollinen, mutta oikeamielinen heidän ystävänsä.\n\n-- Nauti huoleti herkullisesta perustelustasi, hän sanoi; -- en näet\naio sinua vastustaa, jotten joutuisi läsnäolijani vihoihin.\n\n-- No ole siis hyvä, sanoin, -- ja suo minulle loputkin\njuhla-ateriasta, siten että vastaat samalla tavoin kuin nytkin.\nOikeamieliset osoittautuvat siis sekä viisaammiksi[34] että oivemmiksi\nja toimikykyisemmiksi, mutta väärämieliset eivät kykene mihinkään\nyhteiseen toimintaan, -- kun näet sanomme, että jotkut, vaikka ovatkin\nväärämielisiä, joskus ovat yhdessä toistensa kanssa tarmokkaasti\nsuorittaneet jonkin tehtävän, emme silloin puhu täyttä totta, sillä\neiväthän he, jos olisivat ihan läpeensä väärämieliset, olisi voineet\npidättäytyä tekemästä pahaa toisilleen; vaan ilmeistä on, että heissä\non ollut jonkinverran oikeamielisyyttä, joka on vaikuttanut sen,\netteivät sentään ole harjoittaneet vääryyttä toisiansakin vastaan\nsamalla kuin niitä vastaan, joidenka kimppuun he ovat käyneet; tämä se\non syynä siihen, että he ovat saaneet aikaan minkä ovat saaneet.\nRyhtyessään vääryydellä vääryyden töihin he siis ovat olleet vain\npuoleksi kehnot, sillä läpeensä kehnot ja kokonaan väärämieliset\nihmiset ovat myöskin kokonaan toimintaan kykenemättömät.\n\nSiitä siis, että näiden asiain laita on tällainen, eikä sellainen kuin\nsinä ensin väitit, siitä olen selvillä. -- Mutta viettävätkö\noikeamieliset myöskin parempaa elämää kuin väärämieliset ja ovatko\nnäitä onnellisemmat, sitä kysymystä (jota aioimme myöhemmin ottaa\ntutkittavaksi), sitä on nyt tutkittava. Että niin on niiden laita, se\nkyllä on mielestäni jo nytkin selvää, niiden perustelujen nojalla,\nmitkä olemme esittäneet, mutta asiaa on kuitenkin vielä tarkemmin\ntutkittava. Sillä eihän keskustelumme koske yhdentekevää asiaa, vaan\nsitä, millä tavoin ihmisten tulee elää.\n\n-- Tutki vain, hän sanoi.\n\n-- Sen teen, vastasin. -- Ja sanohan minulle: onko mielestäsi olemassa\nmikään hevoselle ominainen tehtävä?\n\n-- Kyllä minusta.\n\n-- Määrittelet kai siis niin hyvin hevosen kuin minkä tahansa muunkin\ntehtäväksi sen, mikä joko yksinomaan tai parhaiten voidaan toimittaa\nsillä?\n\n-- En ymmärrä, hän vastasi.\n\n-- Tarkoitan tällä tavoin: voitko nähdä millään muulla kuin silmillä?\n\n-- Enhän toki.\n\n-- Entä voitko kuulla millään muulla kuin korvilla?\n\n-- En mitenkään.\n\n-- Emmekö siis ole oikeassa sanoessamme nämä toiminnat niiden [siis\nsilmien ja korvien] tehtäviksi?\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- Entä edelleen: voit kai leikata viinipuun vesaa väkipuukolla ja\nvuolinveitsellä ja useilla muilla aseilla?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta et millään luullakseni niin hyvin kuin tarhurin\nkäyräveitsellä, joka on nimenomaan sitä varten tehty.\n\n-- Se on totta.\n\n-- Emmekö siis määrittele tätä käyräveitsen tehtäväksi?\n\n-- Niin teemme.\n\n24. -- Ymmärtänet nyt paremmin, mitä äsken tarkoitin kysyessäni, eikö\nkunkin kappaleen tehtävänä ole se, minkä ainoastaan se suorittaa tai\nminkä se suorittaa paremmin kuin mikään muu?\n\n-- Kyllä ymmärrän, hän vastasi; -- ja minunkin mielipiteeni on, että se\nse on jokaisen eri kappaleen tehtävä.\n\n-- Hyvä, sanoin; -- no eiköhän sinusta jokaisella kappaleella, jolla on\njokin tehtävä, ole myöskin jonkinmoinen oivallisuus [eli t.s. kyky][35]\nPalatkaamme samoihin esimerkkeihin: sanommehan että silmillä on\ntehtävä?\n\n-- Niinpä niin.\n\n-- Eikö siis silmillä ole jokin kyky.\n\n-- On niillä kyky.\n\n-- Entä oliko korvilla mikään tehtävä?\n\n-- Oli.\n\n-- Eikö siis myös jokin kyky?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Entä kuinka on kaikkien muiden kappaleiden laita? Eiköhän samoin?\n\n-- Samoin.\n\n-- Pysähdytään tähän. Voivatko silmät suorittaa omaa tehtäväänsä hyvin,\njollei niillä ole omaa ominaista kykyänsä [eli t.s. oivallisuuttaan],\nvaan tämän asemesta huonoutta?\n\n-- Ja kuinka se olisi mahdollista? hän sanoi. -- Tarkoitat kaiketi\nsokeutta näön asemesta.\n\n-- Tarkoitan, vastasin, -- sitä kykyä, mikä [eri kappaleilla] on; en\nnäet vielä tiedustele sitä asiaa, vaan kysyn, suorittavatko toimivaiset\nominaisella kyvyllään tehtävänsä hyvin, huonoudella taas huonosti.\n\n-- Kyllä, hän vastasi, -- siinä olet oikeassa.\n\n-- Eivätköhän siis korvatkin, jos niiltä puuttuu niiden ominainen kyky,\nsuorita tehtäväänsä huonosti?\n\n-- Ihan varmaan.\n\n-- Sovitammeko siis saman säännön kaikkiin muihinkin asioihin?\n\n-- Kyllä minusta.\n\n-- No harkitsehan sen jälkeen tätä: onko sielulla mitään tehtävää, jota\net voi suorittaa niin millään muulla olevaisella? Teemmekö esimerkiksi\noikein, jos määräämme huolenpidon ja hallitsemisen ja tuumailun ja\nkaiken sellaisen minkään muun kuin sielun suoritettavaksi, ja\nsaatammeko sanoa näiden tehtäväin olevan millekään muulle ominaisia?\n\n-- Emme millekään muulle.\n\n-- Entä elämä? Sanommeko sen sielun tehtäväksi?\n\n-- Tietysti, hän vastasi.\n\n-- No emmekö siis sano sielulla olevan jonkinmoista oivallisuutta [eli\nkykyä]?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Voikohan näin ollen, Thrasymakhos, sielu koskaan suorittaa omat\ntehtävänsä hyvin, jos siltä riistetään sen ominainen kyky, vai onko se\nmahdotonta?\n\n-- Mahdotonta.\n\n-- Huonon sielun täytyy pakostakin hallita ja huoltaa huonosti, mutta\nhyvän sielun toimittaa kaikki nämä tehtävät hyvin.\n\n-- Niin täytyy.\n\n-- Emmekö sopineet[36] siitä, että juuri oikeamielisyys on sielun\noivallisuutta, väärämielisyys sen huonoutta?\n\n-- Kyllähän niin sovimme.\n\n-- Siis oikeamielinen sielu ja oikeamielinen mies elävät hyvin,\nväärämielinen huonosti.\n\n-- Niin näkyy olevan, sinun perustelusi mukaan.\n\n-- Mutta se, joka elää hyvin, sehän on autuas ja onnellinen, joka ei,\non päinvastaisessa tilassa.\n\n-- Kuinkas muuten? hän sanoi.\n\n-- Oikeamielinen on siis onnellinen, väärämielinen onneton.\n\n-- Olkoot, hän sanoi.\n\n-- Mutta eihän ole edullista olla onneton, vaan kyllä olla onnellinen.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Eikä siis, Thrasymakhos miekkoinen, väärämielisyys koskaan ole\noikeamielisyyttä edullisempi.\n\n-- No tämä olkoon, Sokrates, sinulle suotu juhla-ateriaksi\nBendis-jumalattaren juhlassa.\n\n-- Niin, ja sinä, Thrasymakhos, olet minut sillä kestinnyt; olethan\nnäet käynyt leppeäksi minua kohtaan ja luopunut vihaisuudestasi.\nKestitys ei tosin ole ollut oikein tyydyttävä, mutta syy on omassa\nitsessäni, ei sinussa. Vaan niinkuin kärkkyilijät sieppaisevat sitä\nruokalajia, jota kulloinkin kannetaan pöydälle, ja maistelevat sitä,\nennenkuin ovat kunnolleen nauttineet edellisestä, niin minäkin olen\nmielestäni, ennenkuin olen saanut selkoa siitä, mikä alkujaan oli\nsilmämääränämme, siitä nimittäin, _mitä_ oikeamielisyys on, jättänyt\ntämän asian syrjään[37]ryhtynyt tutkimaan onko oikeus huonoutta ja\ntietämättömyyttä, vai viisautta ja kuntoa, enkä, kun sittemmin tuli\nlausutuksi, että vääryys on oikeamielisyyttä edullisempi, malttanut\nolla siirtymättä edellisestä asiasta siihen kysymykseen. Täten on\nkeskustelun tuloksena nyt se, etten tiedä niin mitään. Sillä kun en\ntiedä _mitä_ oikeus on, voin tuskin saada tietää onko se jokin hyve vai\nei, ja onko ihminen, jossa se asustaa, onnellinen vai onneton.\n\n\n\nSelityksiä I kirjaan.\n\n\n[1] 327 A. Glaukon, ks. Johdanto, siv. IX-XII, jossa myöskin tehdään\nselkoa muista tässä luvussa mainituista henkilöistä.\n\n[2] 327 A. Tämän kirjan lopussa olevasta maininnasta (354 A) ilmenee,\nettä se juhla, josta Sokrates tässä kertoo, oli _Bendideia_, s.o.\nthraakialaisen _Bendi's_-jumalattaren juhla. Ne lukuisat muukalaiset,\njotka tilapäisesti tai pysyväisesti oleskelivat Ateenan\nvilkasliikkeisessä satamakaupungissa, Peiraieuksessa, toivat näet sinne\nmukanaan omia jumaliansa ja pyhiä menojansa, ja m.m. sinne kotiutui\nthraakialaisten Bendiin palvelus; saipa tämä jumalatar, jota\nkreikkalaiset pitivät samana kuin heidän oma Artemis-jumalattarensa,\nsijan ateenalaisten virallisesti säännöstellyissä\njumalanpalvelusmenoissa. Sokrates mainitsee, että se juhla, jonka\nvietosta hän tässä kertoo, juuri vietettiin ensimmäistä kertaa; tällä\nkaiketi tarkoitetaan, että se juuri silloin oli laillistettu.\nEpätietoista on, milloin tämä tapahtui; se vain tiedetään, että juhlaa\nvietettiin vuosittain Thargelion-kuukauden 19-20 päivänä, siis kesäkuun\nalussa, ja että Bendiillä ainakin v. 403 e.Kr. oli pyhäkkö\nPeiraieuksessa, lähellä Artemis Munykhían temppeliä (Ksenophon,\nHelleniká II 4.11).\n\nSokrates ei mainitse sen jumalattaren nimeä, jota hän sanoo\nPeiraieuksessa käydessään palvoneensa. Attikalaisen kielenkäytön,\nmukaan \"jumalattarella\" -- milloin ei nimeä mainittu -- yleensä\ntarkoitettiin Ateenan varsinaista suojelusjumalatarta Athenea (att.\n_Atheenaa_); ja voisihan hyvin ajatella, että Platon olisi aloittanut\nsyvämietteisen teoksensa antamalla Sokrateen kertoa palvoneensa juuri\ntätä jumalatarta, jossa hänen kansansa oli olennoinut parhaat\nihanteensa. Mutta toiselta puolen \"jumalatarta\" tässä mainitaan niin\nläheisessä yhteydessä Bendiin juhlan kanssa, että tuskin voi olettaa\ntarkoitetun ketään muuta jumalatarta kuin Bendistä. Näkyyhän olevan\nSokrateen ajatustavan ja mielenlaadun mukaista, että hän on valmis\nhurskaasti kunnioittamaan vierasperäistäkin jumalolentoa, niin pian\nkuin hänen valtionsa on tunnustanut tämän omakseen.\n\n[2a] 327 B. _Vaippani liepeestä_: vaipalla tarkoitetaan tässä\n_himátion_-nimistä pukinetta, ylen isoa neliskulmaista\nkangaskappaletta, jonka väljiin laskoksiin ruumis melkein kokonaan\npeittyi; se ulottui hartioilta n. nilkkojen paikkeille asti.\nSivistyneen luokan ateenalaiset pitivät sitä aina yllään kodin\nulkopuolella esiintyessään. Himationissa ei ollut mitään solkea eikä\nmuuta kiinnitintä, vaan se pysyi paikoillaan siten, että sen kulma\ntyönnettiin toisen kainalon varaan. Alusvaatteena oli paidan tai mekon\ntapainen n.s. _khiton_ (lat. _tunica_).\n\n[3] 328 E. Vanhuuden kynnys: tämä sananparsi esiintyy m.m. Iliaassa ja\nOdysseiassa (II. XXII 60, XXIV 487, Od. XV 246, 348, XXIII 212) ja\nHesiodoksen \"Työt ja päivät\" nimisessä runoelmassa (331); sillä\ntarkoitetaan äärimmäistä vanhuutta; tämä näet on ikäänkuin kynnyksenä\nelämän ja kuoleman välillä.\n\n[4] 329 A. _Vanhaa tunnettua sananpartta_: kreikkalainen sananparsi\noli: _ikätoveri on ikätoverille mieleen_.\n\n[5] 329 E. _Seripholainen_: Seriphos on pieni (n. 78 neliökm:n\nsuuruinen) Kykladi-saaristoon kuuluva saari, lännen puolella\nParoksesta.\n\n[6] 331 A. _Hänellä on saattajanaan_ j.n.e.: tämä runopätkä on peräisin\njostakin kadonneesta Pindaroksen runoelmasta (Pind. fragm. 214 Bergk).\n\n[7] 331 C. _Oikeamielisyys_: kreik. _dikaiosyne_. Tähän termiin\nsisältyy niin sanoaksemme kaksipuolinen käsite: sillä näet tarkoitetaan\nsekä _oikeaa mieltä_ että _objektiivista oikeata_ eli oikeutta.\n\"Valtio\"-teoksessa tämän käsitteen selvittämisellä ja kehittämisellä on\nkerrassaan keskeinen sija. -- Kephalos vanhus on äsken (331 A, B)\nlausunut sen ajatuksen, että ihmisen (lähinnä vanhuksen) sielunrauhalle\non ylen tärkeätä, että hän välttää valheen ja maksaa pois kaiken, mitä\nhän on jumalille ja ihmisille velkaa. Sokrates puolestaan ilman muuta\nolettaa että vanhus sanoillaan on lausunut _oikeamielisyyden_\nmääritelmän: oikeamielisyys ei näet tavallisen katsomustavan mukaan ole\nmuuta kuin se, että puhutaan totta ja maksetaan kaikki velat. Tämän\nkäsityksen hän sitten, varsinkin 6. luvusta (331 E.) alkaen, ottaa\nlähemmin tarkastettavakseen sekä osottaa sen pintapuoliseksi ja harhaan\njohtavaksi. Ja tästäpä sukeutuu laaja ja syvällinen, osaksi kyllä\nällistyttäviä polkuja kulkeva oikeamielisyyden tosiolemuksen tutkimus.\n\n[8] 331 D. _Simonídes_: tässä tarkoitetaan Keos-saarella (lähellä\nAttikan kaakkoiskärkeä) syntynyttä runoilijaa (556-468 e.Kr.), joka\nkoorilaulujen ja elegiojen sepittäjänä saavutti erinomaisen maineen\nkautta koko kreikkalaisen maailman. Hänen runoistaan on melkein vain\nkatkelmia säilynyt. Tekstissä oleva maininta on fragm. 191 Bergk.\n\n[9] 333 A. _Liikeasioita varten_: alkutekstissä käytetty sana\n_symbólaia_ merkitsee varsinaisesti välipuhe- eli kontrahtiasioita,\nmutta usein -- niinkuin esillä olevassakin paikassa -- sillä\ntarkoitettiin liike- eli kauppa-asioita ylipäätään.\n\n[10] 334 B. _Autólykos_: Odysseuksen äidinisä. Vrt. Odysseia XIX 395 ja\nseur.\n\n[11] 335 C. _Kun ihmisiä vahingoitetaan ... täytyy heidän siis tulla\nvähemmin oikeamielisiksi_: päätelmä tuntuu meistä kovin väkinäiseltä.\nMutta on muistettava, etteivät kreikkalaiset vielä Platonin aikana\nolleet tottuneet selvästi erottamaan siveellistä ja fyysillistä\netevyyttä eli oivallisuutta [olihan kumpainenkin kreik. sanontatavan\nmukaan \"hyvettä\" (_areté'_)], eivätkä siveellistä ja fyysillistä\nhuonoutta; olihan heidän sopusointuisen elämänkatsomuksensa mukaista,\nettä heistä kaikenlaatuinen sielullinen ja ruumiillinen hyvä oli samaa\nhyvää, kaikki huono samaa huonoutta. Siksihän Platonin olikin niin\ntarmokkaasti ponnisteltava päästäkseen selvärajaisiin ja sisällyksensä\npuolesta luotettaviin käsitteisiin, -- mikä ei estänyt häntä itseään\nuseinkin turvautumasta noihin kansanomaisiin monivivahteisiin\najatusmuotoihin.\n\n[12] 335 E. _Bias_ toimi johtavana valtiomiehenä ja tuomarina Prienessä\n(Vähän Aasian Iooniassa), luultavasti 6:nnen vuosisadan alussa.\n_Pittakos_ taas eli samoihin aikoihin Lesboksen Mytilenessä;\nkansalaistensa valitsemana täysivaltaisena lainlaatijana hän palautti\npuoluetaistelujen raatelemaan kaupunkivaltioonsa sisäisen järjestyksen.\nBias ja Pittakos luettiin molemmat niin sanottujen seitsemän viisaan\nmiehen joukkoon, joista oli olemassa monivivahteinen novellintapainen\nkertomussikermä.\n\n[13] 336 A. _Periandros_: Kypseloksen poika, Korinthoksen mahtava\nitsevaltias (7:nnen vuosisadan loppupuolella ja 6:nnen alussa);\nhänetkin luettiin välistä \"7 viisaan miehen\" joukkoon; toiset taas,\nniinkuin esim. Herodotos, kuvasivat häntä julmaksi tyranniksi; tällä\nkannalla oli nähtävästi Platonkin. -- _Perdikkas_ on useiden Makedonian\nkuninkaiden nimi. Tässä luultavasti tarkoitetaan Perdikkas II, joka\nhallitsi 414-413 e.Kr. Pitäen silmällä omia ja valtakuntansa etuja hän\npeloponnesolaissodassa vuorotellen oli liitossa ateenalaisten kanssa\nSpartaa vastaan ja spartalaisten kanssa Ateenaa vastaan. -- _Kserkses_:\ntunnettu Persian suurkuningas. -- _Ismenias_, theebalainen valtiomies,\nPlatonin aikalaisia. Hänen kerrotaan olleen niitä vaikutusvaltaisia\nmiehiä, joille persialaiset v. 395 lähettivät rahoja, jotta he\nyllyttäisivät kaupunkivaltioitaan sotaan Spartaa vastaan; siten näet\noli Agesilaos saatava luopumaan ahdistamasta persialaisia Vähässä\nAasiassa; tarkoitus saavutettiinkin. Platon mainitsee Ismeniaan myöskin\n\"Menon\"-dialogissaan (90 A).\n\n[14] 336 D. Leikillinen viittaus kansanomaiseen taikauskoon: jos susi\nnäki ihmisen, ennenkuin ihminen havaitsi pedon, menetti ihminen muka\npuhekyvyn.\n\n[15] 337 D. Useissa rikosasioissa rangaistus ei ollut ennakolta\nsäädetty, vaan määrättiin kulloinkin arvion nojalla: syyttäjä vaati\nrikoksesta sen rangaistusmäärän, minkä hän katsoi vastaavan rikoksen\nsuuruutta; jos tuomioistuin havaitsi syytteenalaisen syylliseksi, sai\nhänkin vuorostaan ehdottaa sen rangaistusmäärän, minkä hän katsoi\nkohtuulliseksi; lopulta tuomioistuin vahvisti jommankumman määrän. --\nSokrateen oikeudenkäynti on yleisesti tunnettu esimerkki.\n\n[16] 338 C. _Pankration_: \"kaikkien voimienponnisteleminen\", painin ja\nnyrkkeilyn yhdistelmä, suuria voimia ja lujaa sisua vaativa\nkilpailulaji. Pankrationurheilijan ruumiin arveltiin vaativan -- ja\nsietävän -- melkoista voimakkaampaa ravintoa, kuin niitä kasvis- ja\nkalaruokia, joihin kreikkalaiset yleensä tyytyivät ja jotka myös\nparhaiten soveltuivat Kreikan ilmanalaan.\n\n[17] 340 A, B. _Ja sanoipa hän myöskin_ j.n.e.: tämän repliikin lausuu\nPolemarkhos.\n\n[18] 343 C. _Hyvätapaisia_: kreik. _euethikói_. Tätä sanaa käytettiin\n(samoin kuin _eué'thes_-sanaa, josta se on johdettu) hyvin usein\nhalventavassa merkityksessä (= typerä); vrt. suom. yksinkertainen,\njolla niin ikään alkuperäisen merkityksen ohessa on halventava\nmerkitys.\n\n[19] 343 E. _Sitä, jota äskenkin tarkoitin_: nämä sanat eivät viittaa\nmihinkään erityiseen lauseeseen, vaan koko siihen katsomustapaan, mikä\nedellisessä kuvauksessa (343 C-E) on tullut ilmi.\n\n[20] 345 C. _Ensin_: 340 D, E; _jälestäpäin_: 343 A, B.\n\n[21] 345 D. _Arvelin_: 342 C.\n\n[22] _Noita muita hallitsemistoimia_: niitä, jotka eivät kohdistu\nvaltioon, vaan muihin hallittaviin, niinkuin esim. lääkärin toimi\nkohdistuu sairaisiin, paimenen toimi karjaan j.n.e.\n\n[23] 346 A. _Palkan ansaitsemistaito_ Platon antaa tässä (346 A-D)\nSokrateen erottaa palkan, ansaitsemisen eri taidoksi eli ammatiksi,\njonka hän rinnastaa muiden taitojen eli ammattien kanssa. Tämä\nyllättävä erittely on vain teennäinen keino perustelun johtamiseksi\nsiihen tulokseen, johon hän pyrkii.\n\n[24] 346 E. _Äskenkin_: 345 E.\n\n[25] 347 E. _Mutta sitä asiaa tarkastamme toistekin_: näillä sanoilla\nnähtävästi vain lausutaan, että toistaiseksi luovutaan puheena olleen\nkysymyksen käsittelystä; niillä ei viitata mihinkään myöhempään\n\"Valtion\" paikkaan. Vrt. kuitenkin 354 B ynnä Sel.\n\n[26] 348 B. \"_Yksinkertaisuus_\": kreikaksi oikeastaan _hyvätapaisuus\neli hyväluontoisuus_, vrt. Sel. I 343 C. Thrasymakhoksen suussa sillä\non _yksinkertaisuuden eli typeryyden_ merkitys, mutta toiselta puolen\nvoi Sokrates vuorolauseessaan pilkallisesti olettaa, että sen\nvastakohtana on _pahatapaisuus eli kehnous_.\n\n[27] 349 A. _Todellisesta asianlaidasta_: oikeamielisyyden ja\nväärämielisyyden todellisesta luonteesta.\n\n[28] 349 B. _Saada etua toisen ... edellä_: vastaava kreik. sananparsi\nmerkitsee oikeastaan \"omistaa enempi kuin toinen\", \"saavuttaa\" tai\n\"pyrkiä saavuttamaan enempää kuin toisella on\"; usein sitä käytetään,\nkun on puhetta etujen saavuttamisesta toisen kustannuksella. Omituista\nkyllä tätä samaa lausepartta lähinnä seuraavissa lauseissa ei\nkohdisteta ainoastaan henkilöön, jonka joku voittaa etujen saannissa,\nvaan myöskin toimintaan, jonka etu muka joutuu poljetuksi. Tätä on m.m.\nkoetettu selittää siten, että oikeudenmukainen toiminta on kahden\nliiallisuuden keskivälillä; sillä olisi siis rajat, joiden yli ei voisi\nmennä toiselle eikä toiselle puolelle, koskei oikeudenmukaisuus\nkumpaisessakaan tapauksessa enää olisi oikeudenmukaisuutta. Tämä ajatus\nei kyllä tunnu olevan juuri missään loogillisessa yhteydessä muun\nperustelun kanssa eikä se vie tätä eteenpäin. Mutta keskustelussaan\nThrasymakhoksen kanssa Sokrates ei muutenkaan pidättäydy\nsofistimaisista saivarteluista.\n\n[29] 349 C, D. _Oikeamielinen ihminen ei pyri saamaan etua\nsamanlaatuisen edellä, mutta kyllä toisenlaatuisen edellä,\nväärämielinen taas pyrkii saamaan etua niin hyvin samanlaatuisen kuin\ntoisenlaatuisenkin edellä... Eiköhän se, joka on samaa laatua kuin\njokin [muu], ... tule myös olemaan yhtäläinen sellaisten kanssa, mutta\nse, joka ei ole niiden laatua, ei tule olemaan yhtäläinen sellaisten\nkanssa_: laadulla tarkoitetaan tässä _suhteellista_ yhtäläisyyttä\n(sellaista kuin esim. näköisyyttä tai muuta sentapaista). Siitä, että\njokin on _ehdottomasti_ yhtäläinen kuin jokin muu, voidaan tietenkin\nkyllä päättää, että edellinen on myöskin suhteellisesti jälkimmäisen\nkaltainen (esim. näköinen tai muuta sellaista). Mutta siitä, että jokin\non suhteellisesti jonkin muun kaltainen, ei suinkaan voida päättää,\nettä hän on myös ehdottomasti yhtäläinen eli identtinen. Sokrateen\nlausuma päätelmä on siis virheellinen; vrt. Sel. 349 B. Paikka on\nmuuten epäselvä ja on antanut aihetta eri selityksiin ja\nkonjektuureihin.\n\n[30] 349 E. Sokrates puhuu tässä vain aineellisten etujen tavoittelusta\neikä ota lukuun taitoniekkain kilvoittelua etevyydestä sinänsä.\n\n[31] 350 C. _Kaltainen ja yhtäläinen_: Ks. 349 C D ynnä Sel.\n\n[32] 350 D. _Mutta sanoimmehan vääryyden olevan myöskin voimakkaan, vai\netkö, Thrasymakhos, muista_: Katso 344 C ja 348 B.\n\n[33] 350 E. _Väität minun pitävän kansankokouspuhetta_: s.o. väität\nminun koettavan tehota kuulijoihin pitkällä mahtipontisella puheella\n(meillä sanottaisiin: \"aiot puhua lehterille\").\n\n[34] 352 B. _Oikeamieliset osoittautuvat ... viisaammiksi_ j.n.e.: vrt.\n350 B. -- _Väärämieliset eivät kykene_ j.n.e.: vrt. 351 E.\n\n[35] 353 B. _Oivallisuus eli kyky_: vastaava kreik. sana on _areté'_,\njota tavallisesti käännetään sanalla \"hyve\". Tämä suom. sana edustaa\nkuitenkin paljon ahtaampaa, yksinomaan eetillistä käsitepiiriä.\n_Aretén_ käsitteeseen näet mahtuu, kuten jo on huomautettu, kts.\nylempänä Sel. 335 C, kaikenluontoinen etevyys, niinkuin voima, miehuus,\nuljuus, oivallisuus, kunto, kelpoisuus, kyky j.n.e. Lähemmin kuin suom.\n\"hyve\" sitä siis vastaavat ruots. _dygd_ (vrt. verbi _duga)_, saks.\n_Tugend_ (vrt. _taugen_), latinan _virtus_, ransk. _vertu_, engl.\n_virtue_ ja varsinkin ital _virtu_.\n\n[36] 353 E. _Emmekö sopineet_: 350 C D, vrt. 351 A.\n\n[37] 354 B. Luopuminen oikeamielisyyden olemusta koskevasta tutkinnasta\nja siirtyminen sen eri ominaisuuksien pohdintaan tapahtui 347 E.\n\n\n\n\nTOINEN KIRJA.\n\n\n1. Kun olin tämän lausunut, luulin päässeeni puhelusta irti. Mutta tämä\npuhelu olikin, niinkuin saatiin nähdä, vasta alkusoittoa. Glaukon näet\nryhtyy muutenkin aina erinomaisen urhakasti jokaiseen asiaan, eikä\ntällöinkään tyytynyt siihen, että Thrasymakhos oli luopunut\ntaistelusta, vaan sanoi:\n\n-- Sokrates, onko sinulle mieleen se, että näytät saaneen meidät\nuskomaan, että kaikin puolin on parempi olla oikeamielinen kuin\nväärämielinen, vai haluatko toden totta saada meidät siihen\nvakaumukseen?\n\n-- Kylläpä minä, vastasin, -- mieluummin tahtoisin toden totta saada\nteidät vakuutetuiksi, jos siihen pystyn.\n\n-- Etpä siis tee sitä mitä itse tahdot, Glaukon sanoi. -- Sillä\nvastaahan minulle: onko mielestäsi olemassa sellaista hyvää, jota emme\ntoivo omaksemme sentähden, että haluamme sen seuraamuksia, vaan siksi,\nettä olemme siitä hyvillämme sen oman itsensä tähden? Tarkoitan\nsemmoista kuin ilo ja ne huvitukset, jotka eivät tuota mitään vahinkoa\nja joista ei vastakaan koidu muuta, kuin että se ihminen on hyvillään,\njolla niitä on.\n\n-- Olen kyllä sitä mieltä, sanoin, -- että sellaista hyvää on olemassa.\n\n-- Entä sellaista, mikä on meille rakasta niin hyvin oman itsensä\ntähden kuin niiden seuraamusten vuoksi, jotka siitä johtuvat? Niinkuin\nymmärrys ja näkö ja terveys; sillä sellaisesta tietenkin olemme\nhyvillämme kumpaisestakin syystä?\n\n-- Kyllä, vastasin.\n\n-- Entä huomaatko, hän kysyi, -- kolmatta lajia hyvää, sitä, johon\nkuuluvat ruumiinharjoitukset ja sairauden hoitaminen, kun on potilaana,\nsekä lääkärintoimi, vieläpä lisäksi ansaitsemistoiminta? Näiden näet\nsaatamme sanoa tuottavan vaivaa mutta olevan meille hyödyllisiä, emmekä\nniitä haluaisi niiden itsensä tähden, vaan kyllä palkkioiden ja muiden\nniistä koituvien etujen vuoksi.\n\n-- Onhan kyllä, vastasin, -- tätä kolmattakin lajia; mutta mihin tämä\nkysymyksesi tähtää?\n\n-- No mihinkähän näistä kolmesta luokasta, hän kysyi, -- asetat\noikeamielisyyden?\n\n-- Luullakseni kauneimpaan, siihen, jota sen, joka tahtoo olla\nonnellinen, on harrastettava niin hyvin sen oman itsensä tähden kuin\nsiitä koituvien seuraamusten vuoksi.\n\n-- Enimmät ihmiset, hän huomautti, -- eivät ole kuitenkaan sitä mieltä,\nvaan lukevat oikeamielisyyden tuohon vaivalloiseen lajiin, jota on\nharjoitettava palkkioiden tähden ja hyvän maineen tuottaman arvonannon\nvuoksi, mutta jota sinänsä oman itsensä vuoksi on vältettävä\nepämiellyttävänä asiana.\n\n2. -- Tiedän, sanoin, -- että ihmisillä on oikeamielisyydestä sellainen\nmielipide, ja Thrasymakhos yhäti moittii sitä siitä, että se muka on\ntämänlaatuinen, ja vääryyttä hän ylistää. Mutta minäpä olen nähtävästi\nkankeaoppinen mies. -- Kuule siis, Glaukon sanoi, -- kuule minuakin,\nniin että nähtäisiin, oletko kenties yhtä mieltä minun kanssani.\nMinusta näet tuntuu siltä, kuin olisit liian aikaisin saanut\nThrasymakhoksen lumotuksi ikäänkuin käärmeen;[1] vaan oikeamielisyyden\nja väärämielisyyden selvittely ei minua vielä tyydytä. Haluan näet\nkuulla _mitä_ kumpikin on ja mikä voima sillä on sinänsä, kun se\nasustaa sielussa, mutta niiden palkkiot ja niistä johtuvat seuraamukset\ntahdon jättää sikseen. Aion siis, jos se on sinullekin mieleen,\nmenetellä tällä tavoin: uudistan Thrasymakhoksen perustelun ja esitän\nensiksi, mimmoisen ihmiset väittävät oikeamielisyyden olevan ja mistä\nsanovat sen olevan peräisin; toiseksi väitän, että kaikki, jotka\nharjoittavat oikeamielisyyttä, harjoittavat sitä siksi, että siihen on\npakko, mutta eivät siksi, että se on hyvä; kolmanneksi osoitan, että he\nsiinä tekevät ihan oikein, sillä onhan -- heidän väitteensä mukaan --\nväärämielisen elämä paljon parempi kuin oikeamielisen. Minun\nmielestäni, Sokrates, asianlaita kyllä ei ole ollenkaan sellainen;\nmutta olen ymmällä, kun olen saanut korvani lumpeeseen lörpötetyiksi\nkuunnellessani Thrasymakhosta ja lukemattomia muita, vaan en ole\nvielä kuullut kenenkään esittävän oikeamielisyyden paremmuutta\nväärämielisyyden rinnalla sellaisella tavoin kuin toivoisin. Haluan\nnäet kuulla sitä ylistettävän sinänsä oman itsensä vuoksi. Ja varsinkin\nluulen saavani sen kuulla sinulta. Siksi aion voimieni takaa ylistää\nväärämielistä elämää ja puheellani näyttää sinulle, millä tavoin haluan\nsaada kuulla sinun päinvastoin moittivan väärämielisyyttä ja ylistävän\noikeamielisyyttä. Katsohan siis, onko ehdotukseni sinulle mieleen.\n\n-- Kaikin mokomin, minä vastasin, -- sillä mistähän muusta ihminen,\njolla on järkeä, mieluummin haluaisi tuon tuostakin puhua ja kuulla?\n\n-- Mainiosti puhuttu, hän sanoi; -- ja kuule nyt siitä asiasta, jota\nsanoin ensiksi aikovani esittää, siitä nimittäin, mimmoinen\noikeamielisyys on ja mistä se on saanut alkunsa. He näet väittävät,\nettä vääryyden tekeminen on luonnostaan hyvää mutta vääryyden\nkärsiminen pahaa, ja että vääryyden kärsinnässä on enemmän pahaa kuin\nsen tekemisessä on hyvää. Siitä johtuu että, kun ihmiset sekä tekevät\ntoisilleen vääryyttä että kärsivät toisiltaan vääryyttä ja saavat\nkumpaistakin kokea, ne, jotka eivät voi jälkimmäistä välttää eivätkä\nedellistä saavuttaa, katsovat edulliseksi sopia siitä, etteivät\nharjoita vääryyttä eivätkä joudu vääryyttä kärsimään. Ja siitä\nlähtökohdasta lähtien he ovat muka ruvenneet laatimaan lakeja ja\nkeskinäisiä sopimuksia, ja sen, minkä laki käskee, he ovat sanoneet\nlailliseksi ja oikeudenmukaiseksi. Se se on oikeamielisyyden synty ja\nolemus. Oikeamielisyys on siis parhaimman ja pahimman keskivälillä:\nparhaimman, nimittäin sen, että saa tehdä vääryyttä rangaistusta\nkärsimättä, ja pahimman, nimittäin sen, että saa kärsiä vääryyttä\nkykenemättä kostamaan; ja näiden välillä olevaan oikeuteen tyydytään,\n-- ei siksi, että se on hyvä, vaan siksi, että sitä pidetään arvossa,\nkun ei jakseta harjoittaa vääryyttä. Sillä se, joka kykenee tekemään\npahaa ja totisesti on mies, ei koskaan tekisi kenenkään kanssa\nsellaista sopimusta, että oltaisiin sekä tekemättä että kärsimättä\nvääryyttä; olisihan hän silloin hullu. Tämä ja tämänlaatuinen,\nSokrates, on siis oikeamielisyyden olemus, ja tällaisia ne seikat,\njoista se on saanut alkunsa, yleisen käsityksen mukaan.\n\n3. Että nekin, jotka harjoittavat oikeutta, tekevät niin vasten omaa\nhaluansa, siksi etteivät kykene harjoittamaan vääryyttä, sen kai\nparhaiten älyämme, jos ajatuksessamme teemme näin: annamme\nkumpaisellekin, oikeamieliselle yhtä hyvin kuin väärämielisellekin,\ntäyden vallan tehdä mitä vain haluaa, ja sitten seuraamme heitä ja\nkatselemme, mihin halu kumpaisenkin johtaa. Silloinpa kai tapaamme\noikeamielisen kulkemasta samaanne kuin väärämielinenkin, omanvoiton\nvuoksi, jota jokainen olija luonnostaan ajaa takaa hyvänä asiana,\nvaikka laki väkipakolla ohjailee heitä syrjään, tasaoikeuden\nkunnioittamiseen. Mutta se vapaa valta, jota tarkoitan, olisi\njotensakin sellainen kuin jos heillä olisi sensuuntainen kyky kuin\nLyydialaisen Gygeen kantaisällä[2] kerrotaan olleen. Hän näet oli muka\npaimenena Lyydian silloisen hallitsijan palveluksessa. Olipa ollut\nankara sade ja maantärähdys ja maa oli haljennut, ja oli syntynyt kuilu\nsiihen paikkaan, jossa hän oli laumoja paimentamassa. Hän oli havainnut\nsen ja hämmästynyt ja astunut halkeamaan alas; ja tarinan mukaan hän\noli siinä muiden ihmeellisten asiain ohessa myöskin nähnyt onton\nvaskihevosen, jossa oli luukut, ja niistä kurkistaessaan hän oli nähnyt\nhevosen sisällä olevan ihmisruumiin, näköjään yli-inhimillistä kokoa.\nTällä ruumiilla ei ollut mitään muuta yllään, vaan ainoastaan kädessään\nkultasormus; sen hän oli vetänyt ruumiin sormesta ja sitten hän oli\nnoussut maanhalkeamasta ylös. Ja kun paimenet olivat kokoontuneet\ntavanmukaiseen kokoukseen lähettääkseen kuninkaalle kuukautisen\nselonteon laumoistaan, oli hänkin saapunut sinne, sormessaan tuo\nsormus. Istuessaan muiden joukossa hän oli sattumalta kääntänyt\nsormuksen kannan itseensä päin, kämmenen sisäpuolelle. Kun se oli\ntapahtunut, oli hän käynyt vieruskumppaneilleen näkymättömäksi, ja\nhänestä oli puhuttu ikäänkuin hän olisi ollut poissa. Ja hänpä oli\nhämmästynyt, ja hypistellessään sormusta hän oli kääntänyt sen kannan\nulospäin ja sitä tehdessään hän oli muuttunut näkyväksi. Tämän\nhuomattuaan hän oli kokeillut sormuksella, oliko sillä semmoinen voima,\nja hänelle oli tapahtunut samalla tavalla: kun hän käänsi sormuksen\nkannan sisällepäin, muuttui hän näkymättömäksi, kun taas käänsi sen\nulospäin, hän tuli näkyväksi. Tämän havaittuaan hän oli heti\ntoimittanut niin, että hän tuli niiden joukkoon, jotka lähetettiin\nkuninkaan luo. Sinne tultuaan hän oli vietellyt kuninkaan puolison ja\nyksissä neuvoin hänen kanssaan käynyt kuninkaan kimppuun, surmannut\ntämän ja anastanut vallan. Jos nyt olisi kaksi sellaista sormusta, ja\noikeamielinen pistäisi sormeensa toisen, väärämielinen toisen, niin\neipä luulisi kenenkään olevan niin teräksenlujaisen, että pysyisi\noikeamielisyydessä ja jaksaisi pidättäytyä vieraasta omaisuudesta ja\nolla siihen kajoamatta, hänellä kun olisi valta ottaa huoleti\ntoriltakin mitä vain haluaisi ja mennä sisään taloihin ja maata ketä\nvain haluaisi ja surmata tai kahleista vapauttaa kenen vain tahtoisi ja\ntehdä vaikka mitä, ollen jumalan vertainen ihmisten keskuudessa. Eikä\nhän näin tehdessään tekisi mitään muunlaista kuin tuo toinenkaan, vaan\nmolemmat pyrkisivät samaa päämäärää kohti. Ja tämänpä saattaa pitää\noivana todistuksena siitä, ettei kukaan ole oikeamielinen vapaasta\ntahdosta, vaan ainoastaan pakosta, koska oikeamielisyys yksityisen\nhenkilön kannalta katsoen ei ole mitään hyvää; kukin näet harjoittaa\nvääryyttä, missä vain luulee kykenevänsä vääryyttä harjoittamaan. Joka\nihminen näet arvelee, että mieskohtaisesti vääryys tuottaa paljon\nenemmän etua kuin oikeamielisyys, ja siinä hän on oikeassa (niin se on\nsanova, joka puhuu tästä asiasta); sillä, jos joku, saatuaan sellaisen\nvallan, ei tahtoisi tehdä niin mitään vääryyttä eikä kävisi toisen\nomaisuuteen käsiksi, niin hän niiden mielestä, jotka tämän näkisivät,\nolisi ylen kehno ja älytön; mutta toistensa edessä he ylistäisivät\nhäntä, pettäen toinen toistansa, siksi että pelkäävät saavansa itse\nkärsiä vääryyttä. Sen pituinen se.\n\n4. Mutta niiden ihmisten elämää, joista nyt puhumme, voimme arvostella\noikein, jos asetamme vastatusten oikeamielisimmän ja väärämielisimmän\nihmisen; jollemme tee niin, emme sitä voi. Mimmoinen siis tämä\nvastatusten asettelu tulee olemaan? Tämmöinen: emme saa vähentää\nväärämieliseltä mitään hänen väärämielisyydestään emmekä\noikeamieliseltä mitään hänen oikeamielisyydestään, vaan oletamme\nkumpaisenkin täydelliseksi omassa elämänlaadussaan. Ensiksi siis\nväärämielinen tehköön etevien ammatinharjoittajain tavoin: oikein\ntaitava laivanohjaaja tai lääkäri erottaa sen, mikä hänen taiteensa\nalalla on mahdollista, siitä, mikä on mahdotonta, ja ryhtyy edelliseen,\nmutta jättää jälkimmäisen sikseen; edelleen, jos hän jossakin asiassa\non tehnyt erehdyksen, niin hän kykenee sitä korjaamaan. Samoin\nväärämielinen, kun hän oikealla tavalla ryhtyy vääryyden töihin, älköön\njoutuko kiinni (jos mieli hänen olla kovin väärämielinen), vaan sitä,\njoka joutuu kiinni, pidettäköön halpana raukkana, sillä vääryyden\nhuippu on siinä, että mies vaikuttaa oikeamieliseltä, vaikk'ei ole.\nTäydellisesti väärämieliselle on siis annettava täydellisin vääryys,\nälköönkä sitä vähennettäkö, vaan sallittakoon hänen harjoittaa suurinta\nvääryyttä ja samalla hankkia itselleen suurin oikeamielisyyden maine;\nja jos hänelle sattuu jokin kompastus, olkoon hänellä kyky suoriutua\npulasta; hän näet osatkoon sekä puhua vakuuttavasti, jos jokin hänen\nilkitöistään saatetaan ilmi, että käyttää väkivaltaa, milloin\nväkivaltaa tarvitaan, niin hyvin oman rohkeutensa ja tarmonsa kuin\nhankkimiensa ystävien ja varojen avulla. Osoitettuamme väärämielisen\ntällaiseksi asettakaamme ajatuksessamme hänen rinnalleen oikeamielinen,\n-- suora ja jalo mies, joka, niinkuin Aiskhylos sanoo,[3] ei tahdo\nkunnolliselta _näyttää_, vaan _olla_ kunnon mies. Tuo ulkonäkö on siis\nhäneltä riistettävä, sillä jos häntä _pidetään_ oikeamielisenä, niin\nhän saa osakseen kunnianosoituksia ja lahjoja, siksi että häntä\noikeamielisenä pidetään; eikä silloin ole varmaa, onko hän sellainen\noikeamielisyyden vaiko lahjojen ja arvonannon vuoksi. Sentähden häneltä\non riisuttava kaikki paitsi oikeamielisyys, ja hänet on asetettava\npäinvastaiseen asemaan kuin tuo edellinen: vaikk'ei hän harjoita mitään\nvääryyttä, hän olkoon mitä pahimmassa väärämielisyyden maineessa, jotta\nhänen oikeamielisyytensä olisi koeteltu, koskeivät huono maine ja siitä\njohtuvat seuraamukset voi häntä pehmentää; niin, hän olkoon järkkymätön\nkuolemaan asti, häntä pidettäköön väärämielisenä kautta koko elämän,\nvaikka hän on oikeamielinen; ja molempien näin saavutettua, toinen\noikeamielisyyden, toinen väärämielisyyden äärimmäisen huipun,\nratkaistakoon, kumpi heistä on onnellisempi.\n\n5. -- Ohoh, minä sanoin, -- kuinka ankarasti sinä, Glaukon ystävä, hiot\nkumpaisenkin miehen puhtaaksi arvostelua varten, ikäänkuin kuvapatsaan!\n\n-- Niin ankarasti kuin vain voin, hän vastasi. -- Kun he nyt ovat\nsellaisina, niin ei nähdäkseni enää ole ollenkaan vaikeata kertoa\nmimmoinen elämä kumpaistakin odottaa. Se on siis lausuttava; ja jos\nsanani ovat karkeanlaiset, niin älä pidä niitä, Sokrates, minun\nsanoinani, vaan niiden, jotka ylistävät väärämielisyyttä\noikeamielisyyttä paremmaksi. Hepä tulevat sanomaan näin: että\noikeamielinen, kun hänen laitansa on tällainen, joutuu ruoskittavaksi,\nkidutettavaksi, kahleissa pidettäväksi, että häneltä tullaan polttamaan\nsilmät päästä ja että hän lopulta, kun hän on kärsinyt kaikkea pahaa,\npistetään seipääseen, ja hän saa tietää, ettei tule pyrkiä _olemaan_\noikeamielinen vaan _näyttämään_ oikeamieliseltä. Olisipa paljon\noikeampi soveltaa tuo Aiskhyloksen sana väärämieliseen. Tullaan näet\nsanomaan, että oikeastaan väärämielinen, koska hän harrastaa asiaa,\njoka perustuu todellisuuteen, eikä elä ulkonäön vuoksi, ei pyri\n_näyttämään_ väärämieliseltä, vaan _olemaan_ väärämielinen.\n\n    vaon uurtain syvän sydämensä vainioon,\n    jost' oivain neuvoin sato versoo viljava.\n\nEnsiksi -- niin tullaan sanomaan -- hänellä on valta-asema valtiossaan,\nsiksi että häntä pidetään oikeamielisenä; edelleen hän naipi mistä\nsuvusta vain haluaa ja naittaa kelle haluaa; hän yhtyy liike- ja\nyhdyssuhteisiin kenen kanssa vain tahtoo; ja tämän kaiken vuoksi hän\nvaurastuu, hyötyen siitä, ettei hylkää vääryyden töitä. Kun hän ryhtyy\nkiistoihin, joko yksityisiin tai julkisiin, voittaa hän vastustajansa\nja rikastuu heidän kustannuksellaan. Täten hän on äveriäs ja tekee\nhyvää ystävilleen ja pahaa vihamiehilleen, suorittaa jumalille runsaita\nja komeita uhreja ja temppelilahjoja ja palvelee jumalia ja niitä\nihmisiä, joita tahtoo palvella, paljon tehokkaammin kuin oikeamielinen,\nniin että hänen kaikesta päättäen myös täytyy olla jumalille rakkaampi\nkuin oikeamielinen. Täten he väittävät, Sokrates, että jumalien ja\nihmisten puolelta on varattu väärämieliselle parempi elämä kuin\noikeamieliselle.\n\n6. Kun Glaukon oli tämän lausunut, aioin minä siihen jotakin vastata,\nmutta hänen veljensä Adeimantos silloin virkkoi:\n\n-- Ei suinkaan sinun mielestäsi, Sokrates, se riitä, mikä on puhuttu\ntästä kysymyksestä?\n\n-- Mitenkäs muuten? sanoin.\n\n-- Juuri se, hän sanoi, -- mikä ennen kaikkea olisi ollut sanottava, on\njäänyt sanomatta.\n\n-- Pitää siis paikkansa, sanoin, -- lauseparsi: \"veli veljelle avuksi!\"\nNiinpä käy vain sinäkin auttamaan, jos hänen esityksensä on joltakin\nkohden puutteellinen. Minut tosin Glaukoninkin sanat riittävät\nsuistamaan maahan ja tekemään oikeamielisyyden avustamiseen\nkykenemättömäksi.\n\n-- Ja hänpä vastasi: puhut pötyä. Vaan kuulehan tämäkin. Meidän tulee\ntyystin tarkastaa niitäkin väitteitä, jotka käyvät päinvastaiseen\nsuuntaan kuin ne, jotka Glaukon on esittänyt, niitä nimittäin, jotka\ntarkoittavat oikeamielisyyden ylistämistä ja väärämielisyyden\nhalventamista, jotta se, mitä Glaukon minusta näyttää tarkoittavan,\nkävisi selvemmin ilmi. Onhan isillä tapana kehoittaa poikiansa ja\n(samalla tavoin tekevät kaikki, joilla on holhottaviansa) ja sanoa,\nettä tulee olla oikeamielinen; mutta he eivät silloin ylistä\noikeamielisyyttä sinänsä, vaan siitä koituvaa ihmisten arvonantoa,\njotta oikeamielisen maineessa oleva tämän maineen vuoksi saavuttaisi\nhallitusvirkoja, avioliittoja ja kaikkia muita etuja, jotka Glaukon\näsken luetteli ja jotka muka koituvat oikeamieliselle siitä, että\nhänellä on hyvä maine. Ulottavatpa nämä ihmiset hyvän maineen\nmerkityksen vielä pitemmälle; he näet lisäävät jumalien suoman\narvonannon, ja siten he voivat mainita ylen runsasta hyvää, minkä\nväittävät jumalien lahjoittavan hurskaille, niinkuin kunnon Hesiodos[4]\nja Homeros sanovat. Edellinenhän väittää, että jumalat panevat tammet\noikeamielisille kasvamaan latvoissaan terhoja, rungoissaan mehiläisiä;\nlampailla taas, hän sanoo, on kannettavanaan raskas villojen taakka;\nluetteleepa hän paljon muuta tämänlaatuista hyvää. Ja samanlaista\nkertoo jälkimmäinenkin; hänhän näet lausuu:[5]\n\n    -- -- -- sun on mainees\n    kuin jalon valtiahan, jumaloita ken peljäten kaitsee\n    kansaa, -- -- -- maa multava mustapa kasvaa\n    vehnää, ohran myös, puut notkuvat antimiansa,\n    karjat kantavat aina ja runsaan suo meri saaliin.\n\nMutta vielä uhkeammat ovat ne hyvät asiat, jotka Musaios ja hänen\npoikansa[6] antavat oikeamielisille jumalien puolesta. Saatettuaan näet\nesityksessään heidät Hadeen valtakuntaan ja pantuaan heidät\nruokailusohville loikomaan sekä järjestettyään heille pyhien juomingit,\nhe antavat heidän jo seppeleet päässä viettää kaiken ajan juopuneina;\nhe näet pitävät iankaikkisen humalan hyveen parhaana palkkana! Toiset\ntaas antavat heille vielä kauemmas ulottuvia palkintoja jumalien\npuolelta; he näet vakuuttavat, että hurskaan ja valansa pitävän miehen\njälkeen jää elämään lasten lapset ja suku. Tätä ja muuta sellaista he\npuhuvat oikeamielisyyden ylistykseksi; jumalattomat sitä vastoin ja\nväärämieliset he kaivavat Hadeen valtakunnassa alas jonkinmoiseen\nliejukkoon[7] ja pakottavat heidät kantamaan vettä seulalla; heidän\nvielä eläessään he saattavat heidät huonoon maineeseen. Siten he\nsoveltavat heihin ne rangaistukset, joiden Glaukon kertoi kohtaavan\nniitä, jotka ovat oikeamielisiä mutta joita pidetään väärämielisinä;\nmuita rangaistuksia eivät tunne. Sellainen siis on se ylistys ja se\npaheksumus, mikä tulee kumpaistenkin osalle.\n\n7. Tarkastelehan tämän lisäksi, Sokrates, erästä toista lajia puhetta,\njota niin hyvin yksityiselämässä kuin runoilijain puolelta saa kuulla\noikeamielisyydestä ja väärämielisyydestä. Kaikki näet veisaavat yhdellä\nsuulla, että itsehillintä [_sophrosyne_][8] ja oikeamielisyys kyllä\novat jotakin kaunista, mutta sentään ovat vaikeita ja vaivalloisia,\nkurittomuus ja väärämielisyys sitä vastoin jotakin miellyttävää ja\nhelposti saavutettavaa mutta häpeällistä -- tosin vain yleisen\nmielipiteen ja lain mukaan. Ja vääryyden he väittävät useimmiten olevan\noikeutta edullisemman, ja kehnoja ihmisiä, joilla on rikkautta ja muuta\nmahtavuutta, he mielellään tahtovat kiittää onnellisiksi ja\nkunnioittaa, niin hyvin julkisesti kuin yksityiselämässäkin; ja sitä\nvastoin he ovat valmiit halveksimaan ja ylenkatsomaan toisia, jotka\nsaattavat olla vähäväkisiä ja köyhiä, vaikka myöntävätkin heidät\nedellisiä paremmiksi ihmisiksi. Mutta kaikkein kummallisimmat ovat ne\njutut, joita kerrotaan jumalista ja hyveestä, nimittäin että jumalatkin\novat antaneet monelle hyvälle ihmiselle onnettomuuksia ja kurjan elämän\nja kehnoille päinvastaisen osan. Ja kerjäläispapit ja tietäjät kulkevat\nrikkaiden oville ja uskottelevat omistavansa uhreilla ja loitsuilla\njumalilta hankkimansa kyvyn, jolla muka voivat huvein ja juhlin\nsovittaa pahanteon, minkä joko henkilö itse tai jokin hänen esi-isänsä\non saattanut tehdä. Ja jos joku haluaa hankkia jollekin vihamiehelleen\nvastusta, niin he lupaavat vähäisin kustannuksin tätä vahingoittaa,\nolipa hän oikeamielinen tai väärämielinen, siten että jonkinmoisilla\nmanauksilla ja noidansolmuilla muka saavat jumalat palvelemaan itseään.\nJa kaikkien näiden puheiden todistajiksi he tuovat esille runoilijoita,\ntoiset laulaen pahuuden helppoudesta,\n\n    mitenkä helppo on saavuttaa paha paljokin, tie silitetty\n    sinne on, eik' asu meistä se kaukana. Vaan hyve pantu\n    taas hien, vaivan on taa, sepä tahto on kuolematonten;\n    pitkä ja jyrkkä on taival sen -- -- --[9]\n\nToiset taas manaavat todistajaksi Homeroksen, väittäessään, että\njumalat ovat ihmisten taivutettavissa, koska näet hänkin lausuu:\n\n    -- -- -- on armeliaat[*] jumalatkin.\n    Hartain suostuttaa lupauksin, suitsutusuhrein,\n    viinein, alttariteurain myös voi heit' anovaiset\n    ihmiset, kun kuka rikkonut on, yli käskyjen käynyt.[10]\n\n    [*] Platonin tekstin mukaan \"rukouksilla taivutettavat\".\n\nTuovatpa esille suuren joukon Musaioksen ja Orpheuksen (heidän\nväitteensä mukaan Kuuttaren ja Runottarien poikien[11]) kirjoja, joiden\nmukaan suorittavat uhrimenojaan, ja saavat niin hyvin yksityiset kuin\nvaltiotkin uskomaan, että ei ainoastaan vielä elossa oleville vaan\nedesmenneillekin on tarjona vapahdus ja puhdistus rikoksista uhrien\nja hupaisten kisojen avulla; näitä menoja he sanovat pyhiin\nvihkimisiksi[12] ja ne muka vapahtavat meidät tuonpuoleisista\nkärsimyksistä; mutta jollemme uhraa, on meitä odottamassa kauhut.\n\n8. Mitenkä luulemmekaan, hän jatkoi,-- tämän kaiken, jota niin usein\npuhutaan sellaiseen suuntaan hyveestä ja paheesta, siitä, mitenkä\nihmiset ja jumalat niihin suhtautuvat arvonannollaan, -- mitenkä, rakas\nSokrates, luulemmekaan sen kaiken vaikuttavan nuorten kuulijain\nsieluihin, -- sellaisten nuorukaisten, jotka ovat jalolahjaiset ja\nkykenevät ikäänkuin lentämään[13] kaiken sen puoleen mitä kuulevat\npuhuttavan; ja siitä päättelemään, mimmoinen ihmisen tulee olla ja mitä\ntietä hänen on kuljettava viettääkseen elämänsä parhaimmalla tavalla?\nLienee kai todennäköistä, että nuorukainen lausuu itselleen Pindaroksen\ntunnettujen sanojen mukaisesti: \"oikeuden tietäkö nousen korkeaan\nlinnaan vaiko kierolla petoksella[14] ja silläkö tavoin hankin\nympärilleni varustukset, elääkseni ikäni niiden turvissa?\" Nuo\npuheethan tietävät sen, että minulla, jos olen oikeamielinen, ei ole\nsiitä mitään hyötyä, jollei minua myöskin oikeamielisenä pidetä, vaan\nsitävastoin ilmeisiä vaivoja ja vastuksia, väärämielisellä sitävastoin,\njoka on hankkinut itselleen oikeamielisyyden varjon, väitetään olevan\nkerrassaan autuaallinen elämä.\n\nKoska siis ulkonäkö,[15] niinkuin viisaat[16] miehet antavat minun\ntietää, nujertaa totuudenkin ja on se, josta onnellisuus riippuu, on\nkaiketi parasta kokonaan antautua sitä harrastamaan. Portaaliksi ja\nkoristukseksi minun on ympärilleni maalattava hyveen valekuva, mutta\ntakanani minun on laahattava ylen viisaan Arkhilokhoksen[17] kettua,\ntuota \"ovelaa ja sukkelaa\". \"Mutta\", saattaa joku sanoa, \"eihän ole\nhelppoa olla kehno joutumatta koskaan ilmi\". Vastaamme siihen, etteihän\nmikään muukaan suuri asia ole helppo; mutta jos tahdomme tulla\nonnellisiksi, on siitä huolimatta kuljettava tätä tietä, niinkuin tämän\nperustelun jäljet viittaavat. Jottemme näet joutuisi ilmi, perustamme\nsalaliittoja ja toverikuntia, ja onpa olemassa suostuttelutaidon\nopettajia, jotka varustavat meidät sillä viisaudella, jota\nkansankokouksessa ja tuomioistuimen edessä tarvitaan; ja täten voimme\nmilloin suostuttelulla, milloin väkivallalla hankkia itsellemme etuja\nmuiden kustannuksella, kärsimättä siitä mitään rangaistusta. -- \"Mutta\njumaliahan ei ole mahdollista pettää eikä väkivalloin pakottaa.\" Entä\njollei heitä ole olemassakaan tai jolleivät välitä ihmisten asioista?\nMitähän meidän siinä tapauksessa tarvitsee huolehtia heidän huomionsa\nvälttämisestä? Jos heitä taas on ja jos he välittävät inhimillisistä,\nniin eihän se, minkä heistä tiedämme tai olemme kuulleet, ole mistään\nmuualta peräisin kuin tarinoista ja jumalien syntyä kertoneista\nrunoilijoista; mutta juuri nämä sanat väittävät heidän olevan \"hartain\n... lupauksin, suitsutusuhrein\" ja temppelilahjoin taivutettavissa ja\nsuostutettavissa. Meidän tulee siis joko luottaa heihin ja uskoa\ntodeksi niin hyvin toinen kuin toinenkin oppi[18] tai olla\nkumpaistakaan uskomatta. Ja jos siis tulee heitä uskoa, niin on meidän\nharjoitettava vääryyttä ja uhrattava jumalille vääryyden teoilla\nhankkimistamme varoista. Sillä jos olemme oikeamielisiä, vältämme kyllä\nrangaistuksen jumalien puolelta, mutta sysäämme luotamme vääryydestä\nkoituvat edut; väärämielisinä taas rikastumme, ja jos rikomme ja teemme\nvääryyttä, niin suostutamme jumalat rukouksilla ja siten pääsemme\nrankaisematta. -- \"No mutta Hadeen valtakunnassahan meidät rangaistaan\n-- joko meidät itsemme tai lastemme lapset -- maan päällä tekemistämme\nrikoksista.\" \"Oi hyvä ystävä\", toinen sanoo laskelmiensa nojalla,\n\"mysteriot ja vapahtajajumalat[19] ovat ylen mahtavat, niinkuin\nsuurimmat valtiot[20] julistavat, ja samaa opettavat jumalien\npojat,[21] jotka ovat runoilijoita ja jumalien profeettoja, ja\nilmoittavat, että niin on laita näiden asiain\".\n\n9. Millä perusteella siis enää valitsisimme oikeamielisyyden suurimman\nvääryyden edellä? Jos näet omaksumme tämän ja samalla noudatamme\nteennäistä säädyllisyyttä, tulee meidän niin hyvin jumalien kuin\nihmisten taholta, eläessämme ja kuoltuamme, käymään mielemme\nmukaisesti, niinkuin sekä joukon että etevimpien miesten puhe kuuluu.\nOnko sen mukaan, mikä nyt on sanottu, Sokrates, mitenkään\najateltavissa, että miehen, jolla on käytettävissään sielun tai ruumiin\nvoimaa tai rikkauden valtaa tai suvun mahtavuutta, tekee mieli pitää\noikeamielisyyttä arvossa ja olla nauramatta kuullessaan sitä\nylistettävän? Niinpä, jos joku kykenee todistamaan, että se, minkä olen\nesittänyt, ei ole totta, ja hyvin ymmärtää, että oikeamielisyys on\nparas asia, niin hän kai auliisti suo väärämielisille anteeksi eikä\nheihin suutu. Hän näet tietää, että -- paitsi jos joku jumalallisen\nluonnonlaadun vuoksi inhoaa vääryyden töitä taikka on saavuttanut\noikean ymmärryksen ja näistä syistä pidättäytyy niistä, -- ei kukaan\nmuu ole vapaaehtoisesti oikeamielinen, vaan pelkuruudesta tai vanhuuden\nraihnaudesta tai jonkin muun heikkouden vuoksi moittii sellaisia\ntekoja, kun ei pysty niitä tekemään. Että niin on asian laita, on\nselvää; niin pian näet kun joku sellainen moittija pääsee valtaan, on\nhän ensimmäinen harjoittamaan vääryyttä niin paljon kuin voi. Eikä\ntämän kaiken syynä ole mikään muu kuin juuri tuo, mikä oli koko tämän\nperustelun lähtökohtana, minkä sekä Glaukon että minä olemme sinulle\nesittäneet, Sokrates, lausuen näin: sinä ihmeteltävä mies, kaikkien\nteidän joukossa, jotka kehutte olevanne oikeamielisyyden ylistäjiä,\nkaikista muinaisajan suurmiehistä alkaen, joiden lausuntoja on\nsäilynyt, nykyihmisiin asti, ei ole yksikään vielä koskaan moittinut\nväärämielisyyttä eikä ylistänyt oikeamielisyyttä toisin kuin niin, että\nväärämielisyyden moite ja oikeamielisyyden ylistys ovat kohdistuneet\nniistä koituvaan maineeseen ja kunniavirkoihin ja lahjoihin. Vaan\nsellaisena, jommoisena kumpikin oman voimansa nojalla asustaa ihmisen\nsielussa, niin hyvin jumalilta kuin ihmisiltäkin salattuna, sellaisena\nei kukaan ole milloinkaan esittänyt kumpaistakaan, ei runoissa eikä\narkipuheessa; ei kukaan ole osoittanut, että toinen on suurin paha,\nminkä sielu itsessään kätkee, mutta toinen, oikeamielisyys, suurin\nhyvä. Jos te näet kaikki alusta pitäen puhuisitte näin ja hamasta\nlapsuudestamme koettaisitte saada meitä siihen vakaumukseen, niin emme\nvaanisi toisiamme, vartioiden, ettei toinen tekisi toiselle vääryyttä,\nvaan itsekukin olisi oman itsensä vartija, varoen että vääryyttä\ntekemällä antaisi itsessään jalansijaa suurimmalle pahalle. Tämän,\nSokrates, ja kenties vielä enemmänkin saattavat Thrasymakhos ja kaiketi\nmoni muukin sanoa oikeamielisyydestä ja väärämielisyydestä, vääntäen\nniiden merkityksen nurin, törkeällä tavalla -- niin ainakin minun\nmielestäni. Mutta minäpä -- eihän näet minun tarvitse salata sinulta\nmitään -- minäpä haluan kuulla sinulta päinvastaista oppia ja\nsentähden puhun niin jyrkästi kuin suinkin mahdollista. Älä siis\nesityksessäsi tyydy vain siihen, että osoitat oikeamielisyyden olevan\nväärämielisyyttä paremman, vaan näytä, mikä niiden vaikutus ihmiseen\non, se vaikutus, joka tekee, että toinen niistä ihan oman itsensä\nvuoksi on paha asia, toinen hyvä. Vaan jätä pois maine ja ulkonäkö,\nniinkuin Glaukon vaati. Sillä jollet kumpaisestakin vedä pois\ntotuudenmukaista mainetta ja kumpaiseenkin lisää väärää mainetta, emme\nmyönnä sinun ylistävän oikeutta, vaan sitä, että joku _näyttää_\noikeamieliseltä, emmekä paheksuvasi vääryyttä, vaan sitä, että joku\n_näyttää_ väärämieliseltä; uskommepa sinun neuvovan olemaan\nväärämielinen salassa ja yhtyväsi siihen Thrasymakhoksen väitteeseen,\nettä oikeus on toisen hyvää, nimittäin väkevämmän etua, mutta vääryys\non omaa etua ja hyötyä, vaan heikomman vahinkoa. Mutta koska olet\nmyöntänyt,[22] että oikeamielisyys on suurinta hyvää, sitä, jota\nkannattaa omistaa sekä siitä johtuvien seuraamuksien vuoksi että vielä\npaljon enemmän sen oman itsensä tähden, samoin kuin näkökykyä, kuuloa,\njärkeä ja tietenkin terveyttä ja kaikkea muuta mikä on aito hyvää\nomasta luonnostaan mutta ei pelkän maineen nojalla, niin ylistähän\njuuri sitä hyvää minkä oikeamielisyys itse oman olemuksensa vuoksi\ntuottaa oikeamieliselle, niinkuin väärämielisyys tuottaa\nväärämieliselle vahinkoa. Vaan palkat ja maineet jätä muiden\nylistettäviksi. Voin näet sietää, kun muut kiittävät oikeamielisyyttä\nja moittivat vääryyttä sillä tavoin, että ylistävät ja halventavat\nniihin liittyvää mainetta ja palkkaa, mutta en voi sietää, että _sinä_\nteet niin -- paitsi jos vaatinet. Sillä olethan kautta kaiken ikäsi\npitänyt silmällä tätä asiaa etkä mitään muuta. Älä siis meille todista\nainoastaan sitä, että oikeamielisyys on väärämielisyyttä parempi, vaan\nnäytä mitä kumpainenkin itse oman olemuksensa vuoksi vaikuttaa siihen\nihmiseen, jossa se asustaa ja mistä syystä siis edellinen on hyvää,\njälkimmäinen pahaa, pysyipä se jumalilta ja ihmisiltä salassa tai ei.\n\n10. Olin kyllä aina ihmetellyt Glaukonin ja Adeimantoksen hengenlaatua,\nmutta kun tuon kuulin, niin silloinpa kerrassaan ihastuin ja lausuin:\n-- Te mainion isän pojat,[23] olipa Glaukonin rakastaja oikeassa\naloittaessaan sen elegiarunon, minkä hän sepitti teidän kunniaksenne,\nkun olitte kunnostautuneet Megaran taistelussa, sanoilla:\n\n    Poiat Aristonin jumalaiset, juurt' uron kuulun.\n\nTämä, rakkaat ystäväni, on mielestäni sattuvasti sanottu. Sillä onpa\nteillä kerrassaan jumalallinen luonteenlaatu, jos ette ole tulleet\nvakuutetuiksi väärämielisyyden paremmuudesta oikeamielisyyteen\nverraten, vaikka olette osanneet puhua tällä tavoin sen puolesta. Ja\nuskonpa, että toden totta ette ole tulleet mokomaan vakaumukseen; sen\nminä päätän teidän muusta sielunlaadustanne, sillä itse sanojenne\nnojalla epäilisin teitä. Mutta kuta varmemmin teihin luotan, sitä\npahemmin epäröin mitenkä menetellä. En näet ymmärrä, mitenkä voisin\ntulla oikeamielisyydelle avuksi, sillä minusta tuntuu siltä, kuin\nolisin siihen kykenemätön. Tämän päätän siitä, ettette hyväksyneet mitä\nsanoin Thrasymakhosta vastaan, kun olin todistavinani, että\noikeamielisyys on väärämielisyyttä parempi. Mutta toiselta puolen en\nmyöskään käsitä, mitenkä voisin olla rientämättä sille avuksi; pelkään\nnäet, että olisi suorastaan epähurskasta, jos minä, oltuani saapuvilla\nkun oikeamielisyyttä parjattiin, kieltäytyisin enkä rientäisi avuksi,\nniin kauan kuin minussa vielä on henkeä ja vielä voin päästää ääntä\nsuustani. Parasta siis on, että koetan sitä avustaa niin hyvin kuin\nvoin.\n\nGlaukon ja muut pyysivät minua kaikin mokomin tulemaan avuksi eivätkä\nsallineet minun jättää asiaa sikseen, vaan kehoittivat minua tutkimaan\nperinpohjin, mitä kumpikin, oikeamielisyys ja väärämielisyys, on, ja\nkuinka niiden hyödyllisyyden laita toden perään on. Vastasin siis\nkäsitykseni mukaisesti:\n\n-- Se tutkimus, johon aiomme ryhtyä, ei ole helppo, vaan vaatii\nmielestäni tarkkanäköistä miestä. Mutta kosk'ei meillä, mikäli\nymmärrän, ole suurta kykyä, sanoin, -- niin katson edullisimmaksi\ntutkia asiaa sillä tavoin kuin jos joku olisi käskenyt meitä,\nvaikk'emme ole erikoisen teräväsilmäisiä, lukemaan matkan päästä\nhienopiirteistä kirjoitusta, ja sitten joku älyäisi, että samat\nkirjaimet ovat luettavina jossakin muualla suuremmassa koossa ja\nlaajemmalla alalla. Sehän olisi luullakseni havaittu oivaksi löydöksi:\nluettaisiin ensin nuo suuret kirjaimet, ja sitten tarkastettaisiin\novatko pienet samoja kirjaimia.\n\n-- Aivan oikein, sanoi Adeimantos; -- mutta mitä sentapaista havaitset\noikeutta koskevassa tutkimuksessamme?\n\n-- Sen sinulle sanon, vastasin. -- Oikeamielisyyttähän on, sanontamme\nmukaan, niin hyvin yksityisessä ihmisessä kuin myös joskus kokonaisessa\nvaltiossa?\n\n-- On kyllä, hän sanoi.\n\n-- No eiköhän valtio ole jotakin suurempaa kuin yksityinen ihminen?\n\n-- Suurempi on, hän vastasi.\n\n-- Kaiketi siis lienee siinä suuremmassa oikeamielisyys suurempi ja\nhelpompi havaita. Jos siis haluatte, niin koettakaamme ensiksi\nvaltioista nähdä mimmoinen se on; sen jälkeen tarkastakaamme sitä eri\nyksilöissäkin, ottaen selkoa siitä, mikä pienemmän olemuksessa on\nyhtäläistä suuremman kanssa.\n\n-- Mielestäni puhut mainiosti, hän sanoi.\n\n-- Jos siis ajatuksessamme tarkastamme mitenkä valtio syntyy, sanoin,\n-- niin emmekö silloin myöskin havainne, mitenkä oikeamielisyys ja\nväärämielisyys siinä syntyvät?\n\n-- Kyllä kai, hän vastasi.\n\n-- No emmekö me, kun on tehty näin, voi toivoa havaitsevamme helpommin\nsitä, jota haemme?\n\n-- Paljon helpommin.\n\n-- Ollaanko siis sitä mieltä, että on koetettava viedä asia perille?\nLuulen näet kyllä, että siinä on oleva aikamoinen työ; miettikää siis.\n\n-- On mietitty, Adeimantos vastasi; -- tee vain kaikin mokomin niin.\n\n11. -- Valtion syntyminen, sanoin, -- johtuu ymmärtääkseni siitä, että\njokainen meistä on täyttä omintakeisuutta vailla [toisin sanoen:\nkykenemätön tulemaan yksistään omin voimin toimeen], ja että kukin on\nmonen tarpeessa. Vai minkä muun luulet olevan alkusyynä valtion\nperustamiseen?\n\n-- En minkään muun, hän vastasi.\n\n-- Koska siis olemme monien asiain tarpeessa, niin toinen ottaa\navukseen toisen, toinen toisen, aina eri tarpeita varten, ja siten\nkokoomme yhteen asutukseen monta osakasta ja apumiestä; ja tälle\nyhteisasutukselle olemme antaneet valtion nimen. Eikö ole niin?\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Ja toinen antaa omastaan toiselle, -- jos näet jotakin antaa --\ntaikka ottaa toiselta vastaan, sentähden että hän uskoo sen itselleen\nedullisemmaksi; vai kuinka?\n\n-- Juuri niin.\n\n-- No perustakaamme siis, sanoin, -- ajatuksessamme valtio ihan alusta.\nSen tietenkin luopi meidän tarpeemme.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta onhan ensimmäinen ja suurin tarve ravinnon hankkiminen, jotta\nvoitaisiin olla ja elää.\n\n-- Ihan niin.\n\n-- Ja toisena on asunnon, kolmantena vaatteiden ja sentapaisten\nhankkiminen.\n\n-- Niin on.\n\n-- No sanohan, kysyin: -- millä tavoin tuo valtio pystyy niin suureen\nsuoritukseen? Eikö ole niin, että yksi on maanviljelijä, toinen\nrakentaja, ja kolmas kankuri? Vai lisäämmekö samaan joukkoon myöskin\nsuutarin tai jonkun muun sellaisen, joka pitää huolta ruumiimme\nhoidosta?\n\n-- Kyllä tietenkin.\n\n-- Välttämättömimpään rajoittuva valtio muodostuisi siis neljästä tai\nviidestä miehestä.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- Kuinka siis onkaan? Tuleeko näiden kunkin antaa oma työnsä kaikille\nyhteisesti? Onko esimerkiksi maanviljelijän yksin hankittava ravinto\nneljälle henkilölle ja pantava ravinnon hankkimiseen nelinkertainen\naika ja nelinkertainen vaiva ja jaettava tämä ravinto toisille, vai\ntuleeko hänen muista välittämättä hankkia yksinomaan itselleen\nneljäsosa siitä ravinnosta ja käyttää siihen neljännes ajastaan, ja\nmuista kolmesta neljänneksestä kuluttaa yksi asunnon rakentamiseen,\ntoinen vaipan, kolmas kenkien valmistamiseen, ja olla kiusaamatta\nitseänsä keskinäisellä antamisella ja saamisella, vaan itse huolehtia\nomista tarpeistaan omaa itseänsä varten.\n\nJa Adeimantos vastasi:\n\n-- Kaiketi, Sokrates, edellinen menettely on jälkimmäistä helpompi.\n\n-- Totta Zeus, se on kyllä ymmärrettävissä. Sillä käsitänhän itsekin,\nkun sinä tämän sanoit, että alusta pitäen ei kenkään ole ihan\nsamanlainen kuin jokainen muu, vaan luonnostaan erilainen, toinen\nsopiva toisen, toinen toisen työn suorittamiseen. Vai etkö ole sitä\nmieltä?\n\n-- Olen kyllä.\n\n-- Entä kuinkas onkaan, tehdäänkö parempaa työtä, jos yksi henkilö\nharjoittaa useita ammatteja, vaiko kun yksi harjoittaa yhtä?[24]\n\n-- Kun yksi harjoittaa yhtä, hän vastasi.\n\n-- No onhan luullakseni sekin selvää, että jos joku jättää jonkin työn\noikean ajan käyttämättä, työ menee häneltä hukkaan.\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Eihän näet työ minun ymmärtääkseni tahdo odottaa tekijän joutoaikaa,\nvaan tekijän täytyy välttämättömästi pitää tehtävästään tarkkaa vaaria\neikä hän saa sitä harjoittaa sivuasiana.\n\n-- Niin, se on välttämätöntä.\n\n-- Tämän mukaan siis jokaista tuotetta syntyy enemmän ja parempaa ja\nhelpommin, kun _yksi_ henkilö vapaana muista tehtävistä luontaisen\ntaipumuksen nojalla ja oikealla ajalla toimittaa _yhtä_ asiaa.\n\n-- Ihan varmastihan on niin.\n\n-- Mutta Adeimantos, kyllä näin ollen tarvitaan enempi kuin neljä\nvaltion kansalaista niiden asiain hankkimiseen, jotka mainitsimme. Ei\nnäet ole todennäköistä, että maanviljelijä itse laittaa itselleen\nauransa, jos sen on oltava kunnollinen, eikä kuokkaa eikä muita\nmaanviljelykseen tarvittavia työkaluja. Eikä rakentajakaan, sillä\nhänkin tarvitsee useita kaluja; ja samalla tavoin sekä kankuri että\nsuutari.\n\n-- Se on totta.\n\n-- Pikku valtioomme siis yhtyy kirvesmiehiä ja seppiä ja useita\nsentapaisia ammattilaisia, ja nämä tekevät sen runsasväkiseksi.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Mutta eihän se vielä taida olla kovin suurikaan, vaikka heihin\nlisäämmekin karja-, lammas- ja muut paimenet, jotta maanviljelijöillä\nolisi härkiä kyntöä varten ja rakentajilla sekä maanviljelijöillä olisi\nkäytettävissä vetojuhtia ja kankureilla ja suutareilla olisi vuotia ja\nvilloja.\n\n-- Eipä valtio olisikaan pieni, hän sanoi, -- kun siinä olisi nämä\nkaikki.\n\n-- Mutta, minä sanoin, -- onhan melkein mahdotonta perustaa itse valtio\nsellaiseen paikkaan, jossa se ei tarvitsisi tuontitavaraa.\n\n-- Mahdotontahan se on.\n\n-- Sinne tarvitaan siis vielä lisäksi muitakin asukkaita, sellaisia,\njotka toisesta valtiosta hankkivat sille sitä, mitä siltä puuttuu.\n\n-- Tarvitaan kyllä.\n\n-- Mutta jos asiamiehemme lähtee tyhjin käsin, viemättä mukanaan mitään\nsellaista, jota nuo toiset tarvitsevat, joilta he koettavat saada mitä\nheille on tarpeen, niin hän palaa tyhjin käsin. Eikö niin?\n\n-- Siltä minusta näyttää.\n\n-- Ei siis ole siinä kyllin, että valmistetaan kotoisia tavaroita\nriittävä määrä valtion omille asukkaille, vaan täytyy myöskin valmistaa\nsellaista ja sen verran tavaraa, että riittää niitä varten, joilta on\ntarvis tavaroita saada.\n\n-- Täytyy tietenkin.\n\n-- Tarvitsemme siis valtioomme useampia sekä maanviljelijöitä että\nnoita muita ammattilaisia.\n\n-- Niinpä niin.\n\n-- Ja kaiketi myöskin useampia noita muita toimitsijoita, jotka\nhoitavat eri tavarain vientiä ja tuontia; ja nämä ovat kauppiaat; eikö\nniin?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Tulemme siis tarvitsemaan kauppiaitakin.\n\n-- Epäilemättä.\n\n-- Ja jos kauppaa käydään meritse, niin tarvitaan lisäksi useita\nmuitakin, niitä nimittäin, jotka ovat merenkulkuasioissa perillä.\n\n-- Tietysti useita.\n\n12. -- Entä edelleen: millä tavoin he tulevat omassa valtiossaan\njakamaan toisilleen niitä tavaroita, jotka kukin on valmistanut? Sillä\nsitä vartenhan olemme yhtyneet yhteisöksi ja perustaneet valtion.\n\n-- Tietenkin, hän sanoi, myymällä ja ostamalla.\n\n-- Tämän vuoksi tulee meillä siis olemaan tori, ja raha vaihtomerkiksi.\n\n-- Niin kyllä.\n\n-- Jos siis maanviljelijä tai muu ammattilainen on tuonut torille\ntyönsä tuotteita, mutta ei ole saapunut samaan aikaan kuin ne, jotka\nhaluavat vaihettaa itselleen hänen tavaroitaan, tokkohan hän silloin\ntulee istumaan torilla ja joutilaana laiminlyömään oman ammattinsa?\n\n-- Ei suinkaan, hän vastasi; vaan on olemassa niitä, jotka tuon\nhuomatessaan antautuvat siihen palvelustoimeen -- oikein järjestetyissä\nyhteiskunnissa enimmäkseen ruumiiltaan heikoimmat ja muuhun työhön\nkelpaamattomat. Heidän tulee näet pysyä paikallaan torilla ja toiselta\npuolen rahalla ostaa niiltä, jotka haluavat jotakin myydä, toiselta\npuolen taas rahasta myydä niille, jotka haluavat jotakin ostaa.\n\n-- Tämä tarve, sanoin, aiheuttaa siis kaupustelijani[25] synnyn\nkaupunkiimme. Vai emmekö sano kaupustelijoiksi niitä, jotka torilla\nistuen palvelevat oston ja myynnin välittäjinä, mutta kauppiaiksi\nniitä, jotka tekevät matkoja muihin valtioihin?\n\n-- Niin juuri.\n\n-- Onpa luullakseni muitakin palvelusmiehiä, sellaisia, joita ei juuri\nheidän älynsä vuoksi kannata ottaa yhteisöön mukaan, mutta joilla on\nruumiinvoimia riittävästi raskaisiin töihin; nämä myyvät voimiensa\nkäytön ja sanovat hinnan palkaksi, ja siitä syystä, luullakseni, heitä\nsanotaan palkkatyöväeksi. Eikö niin?\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Yhteiskunnan lisäaineksena on siis nähtävästi palkkatyöväkeäkin.\n\n-- Näyttää olevan.\n\n-- No onkohan yhteiskuntamme, Adeimantos, jo kasvanut täysin valmiiksi?\n\n-- On kai.\n\n-- Entä missä siinä sitten lienee oikeamielisyyden ja väärämielisyyden\nsija? Ja minkä tarkastamamme aineksen yhteydessä se siis on siihen\nsyntynyt?\n\n-- Minä puolestani, hän vastasi, -- en ole siitä selvillä, Sokrates,\njollei se kenties ole jossakin näiden samaisten ihmisten keskinäisissä\nväleissä.\n\n-- Kaiketi, minä sanoin, -- olet oikeassa. Ja meidän on siis tutkittava\nasia, emmekä saa arastellen jättää sitä tekemättä. -- Ensiksi siis\ntarkastakaamme millä tavoin nuo täten järjestäytyneet ihmiset tulevat\nviettämään elämäänsä. Tokkohan muulla tavoin kuin viljelemällä viljaa\nja viiniä ja valmistamalla vaatteita ja jalkineita? Rakennettuaan\nitselleen asunnot he tulevat kesäisin enimmäkseen tekemään työtä\nvähissä vaatteissa ja avojaloin, talvisin taas riittävästi puettuina ja\nkengät jaloissa. Ja he ravitsevat itsensä siten, että ohrista\nvalmistavat karkeita, nisuista hienoja jauhoja. Näitä he toiselta\npuolen vatkaavat muhkeiksi tahdaskyrsiksi,[26] toiselta puolen taas\npaistavat [vehnä-] leiviksi; nämä ruoat he panevat esille ruovoille tai\npuhtaille lehdille; sitten he laskeutuvat pitkälleen koirannauris- ja\nmyrttipahnoille ja herkuttelevat, he itse lapsinensa, ja juovat palan\npainoksi viiniänsä, seppeleet päässä ja veisaten jumalien ylistykseksi,\nja seurustelevat hauskasti toistensa kanssa; eivätkä siitä useampia\nlapsia kuin varat sallivat, varoen köyhyyttä tai sotaa.[27]\n\n13. Silloin puheeseen puuttui Glaukon.\n\n-- Näyttää siltä, hän sanoi, -- kuin panisit miehet aterioimaan ilman\nsärvintä!\n\n-- Se on totta, sanoin; -- unohdin sen, että heillä tulee olemaan\nsärvintäkin; selväähän on, että he tulevat valmistamaan suoloista,\noliiveista ja juustosta, sipuleista ja vihanneksista keittoruokia,\njommoisia voidaan valmistaa maalaisoloissa; ja jälkiruokana\nnakerreltaviksi tarjoamme heille viikunoita ja herneitä ja papuja; ja\nhe paahtavat tulen ääressä myrtinmarjoja ja tammenterhoja, maistellen\nkohtuullisesti viiniä. Ja näin he viettävät elämänsä rauhassa, nauttien\ntietenkin hyvää terveyttä, ja kun he iäkkäinä saavuttavat elämänsä\nlopun, jättävät he jälkeläisilleenkin perinnöksi samanlaisen\nelämänvieton.\n\n-- Jos järjestäisit sikojen kaupungin, Glaukon taas sanoi, -- niin\nmillä muilla rehuilla niitä ruokkisit kuin juuri näillä?\n\n-- No kuinka sitten on heidät kestittävä, Glaukon? minä kysyin.\n\n-- Niinkuin tapa on, hän vastasi, -- ymmärtääkseni niin, että loikovat\nruokailusohvilla, jollei mieli heidän elää kurjasti, ja että he\naterioivat pöytien ääressä, ja että heillä on niitä särpimiä ja\nherkkuja kuin nykyihmisilläkin.\n\n-- Hyvä, sanoin; -- kyllä ymmärrän: emme näy tarkastavan ainoastaan,\nmitenkä valtio syntyy, vaan myöskin mitenkä syntyy upeasti elävä\nvaltio. Eikä se kenties ole niinkään hullua; sillä sellaistakin\nyhteiskuntaa katsellessamme voimme kenties havaita, mitenkä niin hyvin\noikeus kuin vääryyskin valtioissa syntyy. Aitoperäinen valtio siis on\nminusta kyllä se, minkä olemme esittäneet; se näet on niin sanoakseni\nterve valtio; mutta jos haluatte, niin katselkaamme myöskin tulehdusta\npotevaa valtiota; ei mikään estä. Se näet, minkä äsken esitin, ei näy\nkaikkia tyydyttävän, eikä se elintapa, vaan siihen on tuleva lisäksi\nruokailusohvat ja pöydät ja muut kalut ja tietenkin särpimet ja\nhajuvoiteet ja suitsutteet, ja ilonaiset ja leivokset, -- kaikkia näitä\nmonta eri lajia. Eikä ole enää pidettävä välttämättöminä tarpeina vain\nniitä, jotka ensin mainittiin: taloja ja vaatteita ja jalkineita, vaan\non annettava työtä sekä maalaustaiteelle että koruompelulle ja\nhankittava kultaa ja norsunluuta ja kaikkea sellaista. Eikö niin?\n\n-- Niin, hän vastasi.\n\n-- Meidän täytyy siis jälleen laajentaa valtiomme, sillä tuo terve\nvaltio ei enää riitä, vaan siihen on jo lisättävä laaja joukko\nsemmoista väkeä, jota ei ole valtiossa enää välttämättömän\ntarpeen tähden, kuten esimerkiksi kaikenlaiset pyydystäjät ja\njäljittelijätaiturit,[28] joista useat käsittelevät muotoja ja värejä\nja useat harjoittavat Muusain taidetta, runoilijat ja näiden apurit:\nrapsodit, näyttelijät, kooritanssien ja -laulujen esittäjät,\nteatteritarpeiden hankkijat; edelleen sellaiset ammattilaiset, jotka\nvalmistavat niin hyvin kaikenlaisia muita kaluja kuin varsinkin naisten\nkoruja. Ja tietenkin tulemme tarvitsemaan useampia palvelijoita; vai\netkö luule, että tullaan tarvitsemaan poikien kaitsijoita,[29]\nimettäjiä, lastenpiikoja, kamarineitejä ja parranajajia, ja lisäksi\nsärvinten valmistajia ja kokkeja? Ja edelleen tulemme tarvitsemaan\nsikopaimeniakin, sillä sikoja ei meillä edellisessä kaupungissamme\nollut; niitä ei näet tarvittu. Mutta tässä kaupungissa tullaan\ntarvitsemaan lisäksi sitäkin lajia, vieläpä tullaan tarvitsemaan\nmonenlaista muuta karjaa,[30] jos näet sen lihoja syödään. Eikö niin?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Emmekö myös tule olemaan paljon suuremmassa lääkärien tarpeessa, kun\nelämme tällä tavoin, kuin tuolla taannoisella tavalla?\n\n-- Paljon suuremmassa.\n\n14. -- Ja maa, joka taannoin riitti elättämään taannoiset ihmiset,\ntulee kai olemaan pieni, vaikka se oli ollut riittävä. Vai kuinka?\n\n-- Juuri niin, hän vastasi.\n\n-- Eikö meidän siis tule pakko anastaa itsellemme osaa naapuriemme\nmaasta, jotta meillä olisi riittävästi laidun- ja kyntömaata, ja eikö\nnaapuriemme taas ole pakko anastaa osa meidän maastamme, jos hekin\nheittäytyvät määrättömään tavarain hankintaan, astuen yli\nvälttämättömien tarpeiden rajan?\n\n-- On kerrassaan pakko, Sokrates, hän vastasi.\n\n-- Tulemme siis tämän jälkeen käymään sotia, Glaukon. Vai kuinka?\n\n-- Juuri niin, hän vastasi.\n\n-- Älkäämmekä vielä puhuko mitään siitä, sanoin, -- saako sota aikaan\nhyvää vai pahaa, mutta sen verran vain sanottakoon, että olemme\nlöytäneet sodan synnyn, nimittäin, että se syntyy niistä syistä,[31]\njoista onnettomuudet enimmäkseen yhteiskunnille koituvat, kohdaten,\nsilloin kuin ne tapahtuvat, niin hyvin yksityisiä kuin koko kansaa.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Tarvitaan siis, hyvä ystävä, vielä suurempi valtio, eikä vain vähän\nsuurempi, vaan siihen on lisättävä kokonainen armeija, joka lähtee\nsotaan ja kaiken omaisuuden ja äsken luettelemamme väen puolesta\ntaistelee hyökkääjiä vastaan.\n\n-- Miksi niin? hän kysyi; -- eivätkö itse siihen pysty?\n\n-- Eivät, vastasin, -- jos olimme oikeassa, sinä ja me kaikki, siinä,\njosta sovimme valtiotamme muovaillessamme; sovimmehan,[32] jos muistat,\nsiitä, että yhden on mahdotonta harjoittaa useita taiteita\nkunnollisesti.\n\n-- Totta puhut, hän sanoi.\n\n-- No kuinkahan on? kysyin; -- eikö sotainen kamppailu mielestäsi vaadi\ntaitoa?\n\n-- Ihan varmasti, hän vastasi.\n\n-- No onko pidettävä enemmän huolta suutarintaidosta kuin sotataidosta?\n\n-- Ei suinkaan.\n\n-- Mutta kielsimmehän suutarin yrittämästä toimia samalla\nmaanviljelijänä tai kankurina tai rakentajana ja vaadimme häntä olemaan\nsuutari, jotta suutarintyö meillä suoritettaisiin kunnollisesti; ja\nsamalla tavoin määräsimme muille kullekin yhden tehtävän, sen, johon\nkukin oli luotu: sitä tehtävää varten hänen piti olla muista töistä\nvapaa ja kaiken ikänsä tehdä vain sitä työtä, ottaen vaarin oikeista\najankohdista; siten hän oli suorittava sen hyvin. Mutta eikö ole mitä\ntärkeintä, että soturin tehtävä tulee hyvin suoritetuksi? Vai onko se\ntyö niin helppoa, että joku, samalla kuin hän tekee maanviljelystyötä\nja suutarintyötä ja harjoittaa mitä muuta ammattia tahansa, pystyy\nsodan toimiin? Eihän sentään kukaan voi tulla oikein taitavaksi\nlauta- tai noppapelimestariksikaan, jollei lapsuudesta asti harjoita\njuuri sitä taitoa, vaan harrastelee sitä sivuhommana? Ja tuleeko\nmiehestä, niin pian kuin on tarttunut kilpeen tai johonkin muuhun\nsota-aseeseen tai sotaiseen varustuskappaleeseen, heti paikalla\nsellainen taistelija, joka pystyy raskasaseisten otteluun tai johonkin\nmuuhun sodassa käytettyyn taistelulajiin, vaikk'ei mikään muu työase,\nsillä että joku siihen tarttuu käsillään, tee hänestä käsityöläistä\neikä urheilijaa eikä hyödytä sitä, joka ei ole saanut asianomaista\noppia eikä hankkinut itselleen riittävää harjoitusta?\n\n-- Olisivatpa, hän vastasi, -- työaseet muuten suuriarvoisia!\n\n15. -- Samassa määrin siis, sanoin, -- kuin vartijain[33] tehtävä on\nkaikista tärkein, samassa määrin se vaatinee suurinta vapautta muista\ntoimista ja suurinta taitoa ja enintä harjoitusta.\n\n-- Niin ainakin minä luulen, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän se siis myöskin vaadi juuri siihen toimeen sopivaa\nluonnonlaatua?\n\n-- Kuinkas muuten.\n\n-- Meidän asianamme on siis nähtävästi -- jos siihen pystymme --\nvalita, mitkä ja minkälaiset luonnonlaadut sopivat valtion\nvartiointiin.\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- Totta Zeus, sanoin, -- ei ole vähäinen se tehtävä, minkä olemme\nottaneet suorittaaksemme! Mutta emme sittenkään saa arastella, mikäli\nvain voimat myöntävät.\n\n-- Emmehän saa, hän vastasi.\n\n-- No onkohan mielestäsi jalosyntyisen nuorukaisen luonto,\nvartijantoimeen katsoen, erilainen kuin jalorotuisen koiranpenikan?\n\n-- Mitä tarkoitat?\n\n-- Tätä: kumpaisenkin tulee olla sukkela havaitsemaan ja nopea ajamaan\ntakaa sitä, minkä on havainnut, ja taas voimakas, jos on taisteltava\ntämän kanssa, kun on saanut sen kiinni.\n\n-- Kyllähän kaikki tämä on tarpeellista, hän sanoi.\n\n-- Ja urhea sen täytyy olla, jos sen on taisteltava kunnollisesti.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Entä tahtooko hevonen tai koira tai mikä muu eläin tahansa olla\nurhea, jollei se ole luonteeltaan tulinen?[34] Vai etkö ole huomannut,\nettä tulisuus on jotakin vastustamatonta ja voittamatonta? Sillä onhan\njokainen sielu, jossa sitä on, kaikissa vaaroissa peloton ja\nkukistumaton?\n\n-- Olen sen kyllä huomannut.\n\n-- On siis selvää, mimmoinen vartijan tulee olla ruumiin puolesta.\n\n-- On.\n\n-- Ja kaiketi myöskin sielun puolesta, nimittäin että tämän tulee olla\ntulinen.\n\n-- Sekin on selvää.\n\n-- No Glaukon, kysyin, -- kuinka näin ollen voidaan välttää sitä, että\nhe tulevat olemaan rajuja toinen toistansa ja muita kansalaisia\nkohtaan, kun ovat luonteeltaan sellaiset?\n\n-- Kautta Zeuksen, hän sanoi, -- se ei ole helppoa.\n\n-- Mutta täytyyhän heidän sentään olla lempeitä omia kansalaisiaan\nkohtaan, mutta vihollisille äkäisiä; muussa tapauksessa eivät tule\nodottamaan, kunnes muut heidät tuhoavat, vaan ehtivät sitä ennen tehdä\nsen itse.\n\n-- Se on totta, hän sanoi.\n\n-- Mitä siis teemme? kysyin. -- Mistä löydämme samalla lempeän ja\nurhokkaan luonteenlaadun? Sillä lempeä luonne on kai tulisen\nvastakohta.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- Mutta jos mieheltä riistetään jompikumpi näistä ominaisuuksista,\nniin hänen ei ole mahdollista tulla hyväksi vartijaksi. Yhdessä he taas\nnäyttävät olevan mahdottomia, ja tullaan siis siihen, että hyvää\nvartijaa ei voi olla olemassa.\n\n-- Siltä näyttää, hän sanoi.\n\nOlin joutunut ymmälle; mutta miettien äskeistä perustelua lausuin:\n\n-- Hyvä ystävä, on aivan oikein, että olemme ymmällä; emme näet ole\npitäneet silmällä sitä kuvaa, jonka asetimme eteemme.\n\n-- Mitä tarkoitat?\n\n-- Emme ole älynneet, että sentään on luonteita, jommoisia emme\nluulleet olevan olemassa, luonteita, joissa on nämä vastakkaiset\nominaisuudet yhtyneinä.\n\n-- Missä niitä luonteita on?\n\n-- Voi niitä nähdä muissakin olennoissa, mutta varsinkin juuri siinä\neläimessä, minkä vertasimme vartijoihin. Tiedäthän näet, että\njalorotuisilla koirilla on luonnostaan sellainen mielenlaatu, että ne\nomaa väkeä ja tuttavia kohtaan ovat niin lempeät kuin olla voi, mutta\ntuntemattomia kohtaan päinvastoin.\n\n-- Tiedän kyllä.\n\n-- Tämä on siis mahdollista, sanoin, -- emmekä tavoittele luonnottomia,\nkun pyrimme siihen, että vartija olisi sellainen.\n\n-- Nähtävästi emme.\n\n16. -- No etkö siis ole sitä mieltä, että sille, jonka on oltava\nvartijaksi sopiva, on vielä lisäksi tarpeen tämäkin: että hänellä\ntulisuuden ohessa on filosofinen luonnonlaatu?\n\n-- Kuinkas niin? hän kysyi; -- en näet sinua ymmärrä.\n\n-- Senkin voit huomata koirissa, ja onpa se ihmeteltävää elukassa.\n\n-- Nimittäin mikä?\n\n-- Se, että koira vihastuu, kun näkee tuntemattoman, vaikk'ei tämä\nennen ole tehnyt sille mitään pahaa, mutta tuttua nähdessään tervehtii\nhäntä hellästi, vaikk'ei tämä milloinkaan ennen ole tehnyt sille mitään\nhyvää. Vai etkö koskaan ole sitä kummeksinut?\n\n-- En juuri ole, hän vastasi, -- tähän asti pannut siihen niin paljon\nhuomiota; mutta että koira niin tekee, se on kyllä totta.\n\n-- Mutta onpa tämä sen luonnonlaatu näköjään soma ja sanan\nvarsinaisessa merkityksessä filosofinen.\n\n-- Kuinka niin?\n\n-- Sehän näet erottaa ystävän ja vihollisen heitä nähdessään,\nyksinomaan sen nojalla, että se on tullut tuntemaan toisen, mutta ei\ntunne toista. Mutta kuinka se ei olisi tiedonhaluinen olento, kun se\ntuntemisen ja tuntemattomuuden mukaan erottaa omaisen ja vieraan?\n\n-- Ei sitä voi kieltää, hän vastasi.\n\n-- Mutta ovathan tiedonhalu ja viisaudenharrastus [eli filosofia] yhtä\nja samaa?\n\n-- Samaa ovat, hän vastasi.\n\n-- Emmekö siis empimättä voi ihmiseenkin nähden olettaa, että, jos\njonkun on oltava lempeä omaisiaan ja läheisiään kohtaan, niin hänen\ntäytyy olla luonnostaan viisauden harrastaja ja tiedonhaluinen?\n\n-- Tehkäämme niin, hän vastasi.\n\n-- Se, jonka on oltava jalo ja oiva valtion vartija, tulee siis olemaan\nviisauden harrastaja ja tulinen ja ketterä ja väkevä?\n\n-- Kyllä, kaikin mokomin, hän vastasi.\n\n-- Jalo ja oiva vartija on kai siis sellainen. Entä millä tavoin nämä\nvartijat on kasvatettava ja opetettava? Ja auttaako tämän kysymyksen\nharkitseminen meitä jollakin tavoin saamaan selville sen asian, johon\nkoko tutkimuksemme tähtää, -- sen nimittäin, millä tavalla oikeus ja\nvääryys yhteiskunnissa syntyvät? Meidän ei näet ole jätettävä mitään\ntähdellistä seikkaa käsittelemättä, eikä toiselta puolen liiaksi\nvenytettävä perusteluamme.\n\nSilloin Glaukonin veli lausui:\n\n-- Kyllä minä puolestani uskon tämän kysymyksen selvittelyn olevan\ntutkimuksellemme melkoiseksi eduksi.\n\n-- Kautta Zeuksen, vastasin, -- emme siis, Adeimantos hyvä, saa jättää\nsen käsittelyä sikseen, vaikka se saattaakin venyä jotensakin pitkäksi.\n\n-- Emmehän saa.\n\n-- No niin, ryhtykäämme siis kertomaan ikäänkuin satua ja kuin meillä\nolisi joutoaikaa, ja siten kasvattakaamme ajatuksessa näitä miehiä.\n\n-- Niin tulee tehdä.\n\n17. -- Mimmoinen siis tämä kasvatus tulee olemaan? Vai eikö ole\nvaikeata löytää parempaa kuin se on, minkä pitkän ajan kokemus on\nsaattanut ilmi? On näet olemassa ruumista varten voimistelu, sielua\nvarten Muusain taide.[35]\n\n-- Niin on.\n\n-- Emmekö siis tule aloittamaan kasvatusta Muusain taiteella ennenkuin\nvoimistelulla?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja Muusain taiteeseen luet sanallisen esityksen, vai etkö?\n\n-- Kyllä minä puolestani.\n\n-- Sanallista esitystä taas on kaksi lajia: toinen totuuden mukainen,\ntoinen valheellinen.\n\n-- Niin on.\n\n-- Onko kasvatuksessa käytettävä kumpaistakin lajia, mutta ensin\nvalheellista?\n\n-- En ymmärrä, mitä tarkoitat, hän sanoi.\n\n-- Etkö tiedä, sanoin, -- että ensin kerromme lapsukaisille taruja?\nMutta taruthan ovat, ylimalkaisesti puhuen, valhetta, mutta on niissä\ntottakin. Ja lapsia kasvattaessamme käytämme satuja aikaisemmin kuin\nruumiinharjoituksia.\n\n-- Niin on.\n\n-- No tätä minä tarkoitin lausuessani, että on ryhdyttävä Muusain\ntaiteeseen ennenkuin voimisteluun.\n\n-- Se on oikein, hän sanoi.\n\n-- No etkö tiedä, että jokaisessa työssä alku on tärkein, sekä muuten\nettä varsinkin kun on kysymyksessä nuori ja hento olento? Sillä\nparhaasta päästä siinä iässä kukin henkilö muovaillaan ja häneen\npainautuu se leima, jota tahdotaan häneen leimata.\n\n-- Niin kai.\n\n-- Tokkohan siis noin ilman muuta sallimme sen, että lapset kuulevat\nmimmoisia taruja tahansa, kenen tahansa sepittämiä, ja imevät\nsieluihinsa käsityksiä, jotka enimmäkseen ovat ristiriidassa niiden\nkanssa, joita heillä meidän mielestämme tulee olla, kun he ovat\npäässeet kypsyyteensä?\n\n-- Sitä emme millään muotoa tule sallimaan.\n\n-- Ensiksi tulee meidän siis, kuten näyttää, pitää taruseppiä silmällä,\nja kun he sepittävät kauniin tarun, tulee meidän hyväksyä se, kun\nruman, hylätä se. Ja tulemme kehoittamaan lastenpiikoja ja äitejä\nkertomaan lapsille hyväksyttyjä taruja ja muovailemaan näillä heidän\nsielujaan vielä paljon huolellisemmin kuin he käsillään vaalivat heidän\nruumistaan. Mutta niistä taruista, joita heidän tätä nykyä on tapa\nkertoa, on enimmät hylättävä.\n\n-- Mimmoisia tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Suuremmissa taruissa, sanoin, -- näemme pienemmätkin. Sillä\ntäytyyhän suuremmilla ja pienemmillä olla sama luonne ja samanlainen\nvaikutus. Vai etkö ole samaa mieltä?\n\n-- Kyllä minä puolestani, hän sanoi; -- vaan en ymmärrä edes mitä\nnoilla suuremmilla taruilla tarkoitatkaan.\n\n-- Niitä, minä vastasin, -- jotka Hesiodos ja Homeros ja muut\nrunoilijat ovat meille kertoneet. Hehän näet ovat sepittäneet\nvalheellisia taruja ja kertoneet ja yhä kertovat niitä ihmisille.\n\n-- Mistä taruista puhut? hän kysyi; -- ja mitä niissä moitit?\n\n-- Sitä, mitä on ensiksi ja enimmin moitittava, sanoin, -- valheita,\nvarsinkin, jos jonkun kertomat valheet ovat rumia.\n\n-- Ja mitä tällä tarkoitat?\n\n-- Kun joku kertomuksessaan kuvailee jumalien ja muinaissankarien\nolemuksen väärin, maalarin tavoin, joka maalaa kuvia, mitkä eivät\nollenkaan ole niiden esineiden näköisiä, joita hän tahtoi kuvata.\n\n-- Onhan kyllä paikallaan, hän sanoi, -- että sellaista moititaan.\nMutta millä tavoin sanomme sellaisten väärien kuvauksien syntyvän, ja\nmimmoisia nämä kuvaukset ovat?\n\n-- Ensiksikin, vastasin, -- on se, joka on kertonut suurimman ja\nsuurimpia koskevan valheen, valehdellut rumasti; nimittäin että Uranos\nteki ne teot, jotka Hesiodos sanoo hänen tehneen, ja mitenkä taas\nKronos hänelle kosti; edelleen olisin sitä mieltä, ettei Kronoksen\ntekoja ja sitä, mitä hän sai kärsiä poikansa puolelta,[36] saisi noin\nilman muuta kertoa ymmärtämättömille ja nuorille, ei edes vaikka ne\nolisivat tosia, vaan että parasta olisi olla niistä hiiskumatta; jos\ntaas olisi jokin pakko niistä puhua, niin saisivat niin harvat kuin\nsuinkin niitä kuulla, ankarana salaisuutena, kun olisivat ensin\nuhranneet -- eivät porsas-pahasta -- vaan jonkin suuren, vaivoin\nhankittavan uhrieläimen, niin että niin harvoilla kuin suinkin olisi\ntilaisuutta niitä kuulla.\n\n-- Niin, kyllähän ne jutut ovat arveluttavat, hän sanoi.\n\n-- Eikä niitä, Adeimantos, saa kertoa meidän valtiossamme, sanoin, --\neikä saa nuorelle kuulijalle sanoa, että, jos joku tekee äärimmäisiä\ntihutöitä, hän ei siinä tee mitään sen kummempaa, ei edes vaikka hän\njos jollakin tavalla[37] kurittaa omaa isäänsä, kun tämä tekee väärin,\nvaan että hän sitä tehdessään tekee vain samalla tavoin kuin\nensimmäiset ja suurimmat jumalat.\n\n-- Kautta Zeuksen, hän sanoi, -- ei minunkaan mielestäni sovi kertoa\nsellaista.\n\n-- Eikä myöskään missään tapauksessa, sanoin, -- ole kerrottava, että\njumalat käyvät sotia ja punovat juonia ja tappelevat toisia jumalia\nvastaan, -- sehän näet ei ole tottakaan --, jos mieli niiden, joista on\ntuleva kaupungin vartijat, pitää kerkeyttä keskinäiseen riitaantumiseen\nmitä rumimpana asiana. Eikä heille ole mitenkään kerrottava eikä kuvin\nesitettävä[38] giganttitaisteluja ja lukuisia ja monenlaatuisia\njumalain ja muinaissankarien [s.o. puolijumalain] riitaisuuksia\nheimolaistensa ja omaistensa kanssa. Vaan jos meidän on saatava heidät\nsiihen vakaumukseen, ettei yksikään kansalainen ole vielä koskaan ollut\ntoisen vihollinen, ja että sellainen on kerrassaan jumalatontakin, niin\ntulee ennemmin sekä ukkojen että akkojen heti lapsukaisille kertoa\ntämänlaatuista, ja varttuville nuorille on runoilijatkin pakotettava\nesittämään samansuuntaisia kertomuksia. Mutta taruja siitä, mitenkä\nHera kytkettiin poikansa takomiin kahleisiin[39] ja mitenkä isä viskasi\nHephaistoksen alas maahan, siksi että hän yritti puolustaa äitiänsä,\nkun tämä sai selkäänsä, ja Homeroksen sepittämiä \"jumalien sotia\"[40]\nei ole päästettävä valtioomme, olipa ne sepitetty vertauskuvallisesti\ntai eivät. Sillä nuori ihminen ei pysty erottamaan, mikä on\nvertauskuva, mikä ei, vaan ne mielikuvat, mitkä hän siinä iässä saa, ne\ntavallisesti on vaikea saada poispestyiksi ja muutetuiksi. Ja tämän\nvuoksi on tietenkin pidettävä ylen tärkeänä, että ne kertomukset, jotka\nhe ensiksi saavat kuulla, ovat niin laaditut, että ne parhaiten\njohtavat hyveeseen.\n\n18. -- Se kyllä pitää paikkansa, hän sanoi. -- Vaan jos taas joku kysyy\nmeiltä näitäkin kertomuksia, mitkä ne ovat ja mitä taruja tarkoitamme,\nniin mitkä voimme mainita?\n\n-- Oi Adeimantos, minä vastasin, -- emme ole tällä hetkellä -- en minä\netkä sinä -- runoilijoita, vaan valtion perustajia. Ja valtion\nperustajain tulee tosin tuntea niitä perusnormeja, joiden mukaan\nrunoilijain on kerrottava tarujaan ja joita heidän ei ole sallittava\nrikkoa; mutta valtion perustajain asiana ei ole itse sepittää taruja.\n\n-- Olet oikeassa, hän sanoi; -- mutta mitä juuri tähän asiaan tulee,\nniin mitkä nuo jumalaisopin normit saattavat olla?\n\n-- Jotensakin tämäntapaisia, sanoin: -- sellainen kuin jumala on,\nsellaiseksi hänet tietenkin on aina kuvattava, joko häntä sitten\nesitetään eepillisissä tai lyyrillisissä runoelmissa tai tragediassa.\n\n-- Niinhän hänet on kuvattava.\n\n-- No eiköhän jumala todellisuudessa ole hyvä, ja eikö ole myös\nsellaiseksi kuvattava?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta eihän mikään hyvä ole vahingollista. Vai onko?\n\n-- Ei minun mielestäni.\n\n-- No tokkohan se, mikä ei ole vahingollista, tuottaa vahinkoa?\n\n-- Ei suinkaan.\n\n-- Entä se, mikä ei tuota vahinkoa, tekeekö se mitään pahaa?\n\n-- Ei sitäkään.\n\n-- No onko se, mikä ei tee mitään pahaa, minkään pahan syynä?\n\n-- Kuinka se olisi mahdollista?\n\n-- No kuinkas onkaan? Onko hyvä hyödyllinen?\n\n-- On.\n\n-- Se siis on syynä siihen, että käy hyvin?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Hyvä ei siis ole syynä kaikkeen, vaan se on syynä siihen, mikä on\nonnekasta, mutta pahaan se on syytön.\n\n-- Aivan niin, hän vastasi.\n\n-- Eikä siis, sanoin, -- jumalakaan, koska hän on hyvä, voi olla kaiken\nsyynä, niinkuin enimmät väittävät, vaan hän on syynä vain vähäiseen\nosaan siitä, mikä ihmisiä kohtaa, mutta paljoon hän on syytön. Sillä\nmeitä kohtaa paljon vähemmän hyvää kuin pahaa, emmekä hyvien asiain\nsyynä saa pitää ketäkään muuta kuin jumalaa; pahojen asiain syitä sitä\nvastoin on etsittävä jostakin muualta, mutta ei jumalasta.\n\n-- Mielestäni puhut ihan totta, hän sanoi.\n\n-- Emme siis saa, minä sanoin, -- uskoa Homerosta emmekä ketään muuta\nrunoilijaa, joka ajattelemattomasti lausuu jumalista tätä väärää\noppia[41] ja väittää, että\n\n    seinustall' on Zeun ikilinnass' astia täysi,\n    astia turmia, taas hyvän onnen lahjoja toinen,\n\nja että\n\n    kelle ne hämmentäin suo Zeus salamoitsija, sill' on\n    vaihtuva vastassaan hyvä onni ja huonokin vuoroin,\n\nvaan että se, jolle hän ei anna molempia, vaan ainoastaan yhtä lajia\nsekoittamatonna,\n\n    harhaa ääriä mahtavan maan nälän ain' ajaessa.\n\nEmmekä saa uskoa, että Zeus on meille sekä hyvän että pahan\njakelija.[42]\n\n19. -- Ja jos joku väittää, että se vajallisen sopimuksen sotkeminen,\nminkä Pandaros pani toimeen, oli Athene-jumalattaren ja Zeuksen\naikaansaama, niin emme sitä hyväksy, emmekä myöskään sitä, että\njumalien riita ja sen ratkaisu saatiin aikaan Themiin ja Zeuksen\ntoimesta; eikä nuorten ole sallittava kuulla, että muka, niinkuin\nAiskhylos sanoo,\n\n    -- -- syyn jumal ihmisille kasvaa suo,\n    kun tyyten heidän huoneens' aikoo hukuttaa.[43]\n\nVaan jos joku runoelmassa esittää Nioben ja Pelopidien kovia kohtaloita\ntai Troian sotaa, niin joko on kiellettävä häntä sanomasta niitä\njumalan töiksi, taikka, jos niitä esitetään jumalan töinä, on niille\nkeksittävä jotensakin sellainen selitys kuin se, jota me tavoittelemme,\nja sanottava, että jumalan työt olivat oikeudenmukaiset ja hyvät ja\nettä noille ihmisille taas rangaistus oli siunaukseksi; mutta\nrunoilijan ei ole sallittava sanoa, että ne, jotka kärsivät\nrangaistusta, ovat onnettomat ja että heidän onnettomuutensa on\njumalasta lähtöisin. Vaan jos sanovat, että kehnot ovat onnettomia,\nsentähden että ovat olleet rangaistuksen tarpeessa, mutta että he\nkärsimällä rangaistusta ovat saaneet osakseen onnea jumalan puolelta,\nniin se olkoon sallittu. Jos sitä vastoin joku väittää, että jumala --\njoka on hyvä -- on jollekin ihmiselle aiheuttanut pahaa, niin on kaikin\nvoimin taisteltava sitä oppia vastaan, eikä sallittava kenenkään\nväittää sellaista omassa valtiossaan, jos hyvän laillisen järjestyksen\non siellä vallittava, eikä kenenkään, ei nuoremman eikä vanhemman sitä\nkuulla, eikä kertoa sellaista tarua, ei runomitalla eikä ilman\nrunomittaa. Sillä sellaiset puheet, jos niitä lausutaan, ovat\nkerrassaan jumalattomat eivätkä meille hyödyllisiä eivätkä\nsopusoinnussa oman itsensä kanssa.\n\n-- Minäkin äänestän sinun kanssasi sellaisen lain puolesta, hän sanoi,\n-- ja hyväksyn sen.\n\n-- Tämä siis, sanoin, -- on kai yksi niistä laeista ja normeista, jotka\nkoskevat jumalia, ja sen mukaan tulee puhuvien puhua ja runoilijain\nrunoilla: jumala ei ole syynä kaikkeen, vaan ainoastaan hyvään.\n\n-- Yhdyn sinuun; se laki minua tyydyttää.\n\n-- Entä mitä on sanottava tästä toisesta perussäännöstä? Luuletko\njumalan olevan poppamiehen ja ikäänkuin väijymällä näyttäytyvän milloin\nminkin muotoisena, toisinaan siten, että hän itse muuttautuu ja vaihtaa\noman muotonsa monenlaisiin hahmoihin, toisinaan taas siten, että hän\neksyttää meidät ja saa meidät uskomaan itsestään semmoista? Vai\nuskotko, että hän on suora ja yhtenäinen eikä mitenkään luovu omasta\nperusmuodostaan?\n\n-- Sitä en osaa sanoa, hän vastasi, -- en ainakaan tällä hetkellä.\n\n-- No, mitä tästä sanot: eikö ole välttämätöntä, että, jos jokin joutuu\npois omasta perusmuodostaan, muutos on joko sen itsensä tai jonkin muun\naikaansaama?\n\n-- Se on välttämätöntä.\n\n-- Eiköhän ole niin, että se, mikä on parhaassa kunnossa, kaikkein\nvähimmin on minkään muun aikaansaamille vaihteluille ja muutoksille\naltista? Niinpä esimerkiksi ihmisruumis: eikö tervein ja voimakkain\nruumis ole vähimmin altis ruokien ja juomien ja rasitusten\naiheuttamille muutoksille? Ja eivätkö samoin kaikki terveimmät ja\nvoimakkaimmat kasvit ole vähimmin alttiit niille muutoksille, joita\nkuumuus tai tuulet ja muut sellaiset vastukset aiheuttavat?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No eikö urhoollisin ja viisain sielu ole vähimmässä määrin ulkoa\ntulevan vaikutuksen järkytettävissä ja muutettavissa?\n\n-- Se pitää paikkansa.\n\n-- Ja samaten kai myöskin kaikki eri osista yhteenliitetyt esineet --\nkalut, rakennukset ja vaatteet -- muuttuvat ajan ja muiden seikkain\nvaikutuksesta vähimmin, jos ovat hyvää tekoa ja hyvässä kunnossa.\n\n-- Niin on asian laita.\n\n-- Kaikki siis, mikä joko synnynnäisen luontonsa tai tekotapansa tai\nmolempien vuoksi on oivallista, on muun aiheuttamalle muutokselle\nvähimmin altista.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- Mutta onhan tietenkin jumala ja se, mikä jumalaan kuuluu, kaikin\npuolin oivallisempi kuin mikään muu.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Näin ollenhan jumala voi kaikkein vähimmin saada monta eri muotoa.\n\n-- Tietenkin kaikkein vähimmin.\n\n20. -- No saattaakohan jumala itse muuttaa itsensä ja vaihtaa muotonsa?\n\n-- Ilmeistä on, hän vastasi, -- että jos jumala todella muuttuu, hän\nmuuttaa itsensä itse.\n\n-- Muuttaako hän siis itsensä paremmaksi ja kauniimmaksi vai\nhuonommaksi ja rumemmaksi kuin hän on?\n\n-- Välttämättömästi huonommaksi, Adeimantos vastasi, -- jos hän kerran\nmuuttautuu. Sillä emmehän mitenkään saata väittää, että jumalan kauneus\ntai oivallisuus [eli hyveellisyys] on puutteellinen.\n\n-- Ihan oikein lausuttu, minä sanoin. -- Ja luuletko, Adeimantos, näin\nollen kenenkään, olipa jumala tai ihminen, mitenkään omasta tahdostaan\ntekevän itsensä huonommaksi?\n\n-- Mahdotonta, hän vastasi.\n\n-- Mahdotonta on siis myöskin, sanoin, -- että jumalakaan tahtoisi\nmuuttaa itsensä toisenlaiseksi, vaan jokainen heistä pysyy kaiketi aina\nehdottomasti omassa perusmuodossaan, koska hän on niin kaunis ja hyvä\nkuin olla voi.\n\n-- Se on kerrassaan välttämätöntä, hän sanoi; -- niin ainakin minusta\nnäyttää.\n\n-- Hyvä ystävä, sanoin, -- älköön siis yksikään runoilija sanoko\nmeille, että\n\n    käy jumalatkin näät kuni kaukaa kulkijat oudot,\n    kiertävät kaupungissa he muuttautuin joka muotoon.[44]\n\nälköönkä kukaan kertoko valheita Proteuksesta ja Thetiistä, älköönkä\ntragedioissa, yhtä vähän kuin muissakaan runoelmissa esittäkö, mitenkä\nHera papittareksi muuttautuneena kerjää\n\n    Argon Inakhos-vuon elonantaja-lapsia varten,[44]\n\nälköötkä meille kertoko lukuisia muita sellaisia valhejuttuja. Älköötkä\näidit, runoilijain uskotteluja noudattaen, peloittako lapsukaisia\nkertomalla rumasti noita taruja, mitenkä muka jumalia kuljeskelee öisin\nmonien kaikenlaatuisten vieraiden hahmossa; sellaista älkööt kertoko,\njotteivät herjaisi jumalia ja samalla tekisi lapsiansa pelokkaammiksi.\n\n-- Älkööt suinkaan, hän sanoi.\n\n-- Entä, kysyin, -- onko sitten niin, etteivät jumalat tosin itse\nmuuttaudu, mutta sen sijaan saavat meidät uskomaan ilmestyvänsä\nkaikenlaisissa hahmoissa ja siten petkuttavat meitä silmänkääntäjäin\ntavoin?\n\n-- Saattaa olla niin, hän vastasi.\n\n-- No kuinkas onkaan? minä kysyin. -- Tahtoneekohan jumala eksyttää\nmeitä, esittämällä meille sanoin tai teoin tyhjää valhekuvaa?\n\n-- En tiedä, hän vastasi.\n\n-- Etkö tiedä, sanoin, -- että tosi-valhetta -- jos on lupa käyttää\ntätä sanaa -- inhoavat niin hyvin jumalat kuin ihmisetkin?\n\n-- Mitä tällä tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Tarkoitan sitä, minä vastasin, -- ettei kukaan tieten tahtoen halua\ntulla petetyksi omassa olennaisimmassa olemuksessaan olennaisinta\nkoskevilla valheilla, vaan että jokaista enemmän kuin mikään muu\npeloittaa se, että valhe pääsee _siinä_ [nimittäin olennaisimmassa]\nvallitsemaan.\n\n-- En nytkään vielä ymmärrä, hän sanoi.\n\n-- Luulet näet minun lausuvan jotakin erikoisen syvämielistä,\nhuomautin. -- Mutta minä tarkoitan tätä: ihminen voi kaikkein\nvähimmin suostua olemaan sielussaan petoksen vallassa ja tietämätön\ntosi-olevaisesta, eivätkä he tahdo, että heissä siinä [nim. sielussaan]\nasustaa valhe ja että se siinä pysyy; kaikki inhoavat valhetta enimmin,\nkun se esiintyy semmoisessa.\n\n-- Niin, kovasti inhoavat, hän vastasi.\n\n-- Mutta täysin oikein voitaneen kai \"tosi-valheeksi\" sanoa se, josta\nnyt juuri puhuin: petetyn sielussa asuva tietämättömyys;[45] sillä\nsanoissa ilmenevä valhe on vain sen jäljennöstä, mikä on tapahtunut\nsielussa, ja se on jäljestäpäin syntynyt _kuva_, ei aivan\nsekoittumatonta valhetta. Eikö niin?\n\n-- Niin aivan.\n\n21. -- Tosi-valhetta eivät inhoa ainoastaan jumalat, vaan myöskin\nihmiset.\n\n-- Niin minusta näyttää olevan.\n\n-- No kuinkas onkaan? Milloin ja kelle sana valhe on hyödyksi, niin\nettei se ansaitse inhoa? Eiköhän vihollisia vastaan? Ja niin sanottujen\nystävien torjumiseksi, silloin kun he hulluuden tai jonkinlaisen\nmielettömyyden yllyttäminä yrittävät tehdä jotakin pahaa, -- eikö se\nsilloin käy hyödylliseksi torjumiskeinoksi ikäänkuin jokin lääke? Entä\nkuinka on laita niiden tarukertomuksien, joista vast'ikään puhuimme?\nEmmekö, siitä syystä ettemme tiedä mimmoinen totuus noista\nmuinaisaikuisista asioista on, muodosta valhetta niin totuuden\nkaltaiseksi kuin suinkin mahdollista, ja siten tee sitä hyödylliseksi?\n\n-- Juuri niin, hän sanoi, -- on asian laita.\n\n-- No mikä näistä syistä tekee valheen jumalalle hyödylliseksi?\nSaattaako hän valehdella, siksi ettei hän tiedä muinaisia, ja siitä\nsyytä sepittää totuutta lähentäviä valheita?\n\n-- Sehän olisi naurettavaa, hän sanoi.\n\n-- Ei siis jumalassa ole valheellista runonsepittäjää.\n\n-- Ei minun mielestäni.\n\n-- Entä saattaako hän valehdella siksi, että hän pelkää vihollisiaan?\n\n-- Kaikkea muuta!\n\n-- Vaiko ystäviensä mielettömyyden tai hulluuden tähden?\n\n-- Eihän kukaan mieletön ja raivoisa ole jumalan ystävä.\n\n-- Ei siis ole niin mitään, minkä vuoksi jumala valehtelisi.\n\n-- Ei ole.\n\n-- Se, mikä on daimonin- ja jumalanluontoista,[46] on siis kaikin\npuolin valheesta vapaata.\n\n-- Kaikin puolin, hän sanoi.\n\n-- Siis: jumala on kerrassaan suora ja tosi, niin hyvin teossa kuin\nsanassa; hän ei itse muuta itseään eikä muita eksytä, ei haavekuvilla,\nei sanoilla eikä merkkejä lähettämällä, ei valveilla oleville eikä\nnukkuville.\n\n-- Niin minustakin näyttää, kuullessani sinun sanojasi.\n\n-- Yhdytkö siis siihen, kysyin, -- että tämä on _toinen_ normi [eli\nperussääntö],[47] jota jumalista puhuttaessa ja runoeltaessa on\nnoudatettava, nimittäin etteivät jumalat itse ole poppamiehiä, jotka\nmuuttavat itsensä toisiin hahmoihin, eivätkä myöskään valheilla eksytä\nmeitä, eivät sanoin eivätkä töin?\n\n-- Yhdyn.\n\n-- Siis, vaikka Homeroksessa ylistämme paljon muuta, niin emme tule\nylistämään Zeuksen Agamemnonille lähettämää unennäköä,[48] emmekä\nmyöskään Aiskhylosta, kun [hänen näytelmässään] Thetis kertoo, että\nApollon laulaessaan hänen häissään\n\n    -- lupasi hälle lapset onnekkaat, joit' ei\n    tapaisi tauti, kuulut, pitkä-ikäiset;\n    noin kaikki virkkain vaiheet jumal-varjoiset\n    virittää vielä paiaanin mua rohkaisten.\n    Apollon vakaan, valheettoman jumal-suun\n    täynn' ennushurmaa haastavan ma luulin noin.\n    Hänp' itse lauloi, itse juhlaan ilmestyi,\n    noin itse haastoi, hänpä itse surmasi\n    mun poikani! -- -- --[49]\n\nMilloin jokin runoilija kertoo jumalista sellaista, me tulemme\nsydäntymään: emme myönnä hänelle kooria[50] emmekä salli opettajain\nkäyttää hänen runojaan nuorten kasvatuksessa, jos vartijoistamme on\ntultava niin hurskaat ja jumalankaltaiset miehet, kuin ihmiselle\nsuinkin on mahdollista.\n\n-- Yhdyn kaikin puolin, hän sanoi, -- näihin perussääntöihin ja koetan\nnoudattaa niitä lakeina.\n\n\n\nSelityksiä II kirjaan.\n\n\n[1] 358 B. Kreikkalaisten (samoin kuin useiden muidenkin kansojen)\nkeskuudessa uskottiin, että käärmeitä voitiin taioilla ja loitsuilla\nlumota, niin etteivät käyttäneet myrkkyhampaitaan; vrt. nykyisten\nintialaisten fakiirien sensuuntaiset temput. -- Muuten Platon näkyy\ntässä leikillisesti pilkkaavan omaa itseänsä, siksi että hän on antanut\nThrasymakhoksen, joka oli hyökännyt Sokrateen kimppuun niin\nylimielisesti, liiankin pian luhistua ja luopua taistelusta. Vrt.\n_Johdanto_, siv. X-XI.\n\n[2] 359 D ja seur. Näkymättömäksi tekevä sormus on epäilemättä vanha\nsatuaihe, jolla kenties alkujaan on ollut mytologista pohjaa (vrt. X\n612 B sormuksen rinnalla mainittu _Hadeen hytyrä_). Esillä olevassa\n\"Valtion\" paikassa tämä satupiirre esiintyy liittyneenä kertomukseen\nGygeestä, joka Lyydian valtaistuimelta syöksi muka Herakleesta\npolveutuneen kuningassuvun, itse anasti kuninkuuden ja tuli Mermnadien\nhallitsijasuvun perustajaksi. Tämän Gygeen valtaannousemisesta ja\nhallituksesta (hän hallitsi noin 685-650 e.Kr.) kertoi Herodotos\nmainitsematta mitään tuosta ihmesormuksesta. -- Omituista on, että nyt\npuheena olevassa \"Valtion\" paikassa ei mainita sormuksen löytäjän ja\nentisen kuninkaan kukistajan nimeä; hänen vain sanotaan olleen\nlyydialaisen Gygeen _kantaisä_. Mutta toisessa paikassa (X 612 B),\njossa sivumennen mainitaan tuo ihmeellinen sormus, se sanotaan Gygeen\nsormukseksi. Useat tutkijat ovat sentähden epäilleet edellisen\npaikan tekstiä turmeltuneeksi ja sen parantamiseksi esittäneet\nmuutosehdotuksia. Niinpä on ehdotettu luettavaksi (II 359 D):\n\"Lyydialaisen _Kroisoksen_ kantaisällä\" tai \"Gygeellä, Lyydialaisen\nKroisoksen kantaisällä\", t.m.s. Toiset taas pitävät tekstiä sinänsä\nvirheettömänä, mutta arvelevat, että Platon tai se kertoja, jolta hän\non kaskun lainannut, on toisiinsa yhdistänyt kaksi eri henkilöä,\nnimittäin toiselta puolen satusankarin, johon kertomus sormuksesta\nkohdistui, toiselta puolen historiallisen Gygeen, Lyydian kuninkuuden\nanastajan. Varmaan ratkaisuun ei ole päästy.\n\n[3] 361 B. _Niinkuin Aiskhylos sanoo_ j.n.e.: \"Seitsemän sankaria\nThebaita vastaan\" nimisessä tragediassa (ss. 592-594) sanansaattaja\nkuvaa jaloa tietäjää Amphiaraosta m.m. näillä sanoilla:\n\n    Hän parhain olla tahtoo, silt' ei näyttää vain,\n    vaon uurtain syvän sydämensä vainioon,\n    jost' oivain neuvoin sato versoo viljava.\n\nVrt. myös 362 A.\n\n[4] 363 A. _Hesiodos_: ks. Hesiodoksen \"Työt ja päivät\" nimistä\nrunoelmaa, säkeet 225-237.\n\n    Vaan joilt' oikeuden saa vieraat kuin oma heimo,\n    pois polult' oikean jotk' ei poikkea, vauras on heidän\n    kaupunkinsa ja siell' yhä kuuluna kukkivi kansa;\n    nuorisonkasvaja rauha on maassa, ja ilmetä kuunaan\n    ei sodan tuiman turmien suo Zeus kaitsevasilmä;\n    miehiä oikeamieliä siell' ei näännytä nälkä,\n    ei lume eksytä, työnä on vain ilon askaret armaat.\n    Suo sadot runsaat maa, _yhä terhoja vuorien tammen\n    korkea latva on täys, mehiläisten kennoja keskus;\n    lampaat villavat voivuttaa takun uhkean taakka_;\n    vaimot lapsia saa, joill' on isän ilminen muoto;\n    siell' ylenpalttinen onni on ain', eik' astu he konsaan\n    haaksiin hauraisiin, maa viljava heelmiä kasvaa.\n\n[5] 363 B. Tekstissä siteeratut Homeroksen säkeet ovat peräisin\nOdysseiasta, ks. XIX 107-114. Saavuttuaan tuntemattomana kotiinsa\nOdysseus lausuu puolisolleen Penelopeialle:\n\n    Valtiatar, sitä ihmist' ei ole maill' avarilla,\n    ken sua moittisi; maast' ylös taivaaseen _sun on mainees\n    kuin jalon valtiahan, jumaloita ken peljäten kaitsee\n    kansaa_ voimallista ja suurta ja turva on vankka\n    lain sekä oikeuden, _maa multava, mustapa kasvaa\n    vehnää, ohraa myös, puut notkuvat antimiansa,\n    karjat kantavat aina ja runsaan suo meri saaliin_,\n    hallitus oiva on maassa ja onnekkaat alamaiset.\n\n[6] 363 C. _Musaios_: tarunomainen laulaja, jota pidettiin useiden\nvarsinkin Attikassa levinneiden loitsu- ja ennustuslaulujen ynnä muiden\npyhien runoelmien sepittäjänä. Hänen isänään esiintyy taruissa välistä\nitse ihmeellinen laulaja Orpheus, välistä Eumolpos, joka taas toisten\ntarujen mukaan on hänen poikansa. Niinpä on luultavaa, että Platon\ntässä _hänen pojallaan_ tarkoittaa Eumolposta, joka hänkin muka oli\nsamanlaatuinen laulaja-profeetta. Hänestä muka polveutui Eumolpidien\nylhäinen suku, jonka piirissä Eleusiin salamenojen johto oli perintönä.\nUseiden tarujen mukaan Musaios ja Eumolpos olivat, samoin kuin\nOrpheuskin, alkujaan Thraakiasta kotoisin. Kaikki kolme edustavat\nhenkistä liikettä (n.s. Orphilaista liikettä), joka pyrki loitsuilla,\nsalamenoilla ja askeettisella elämän säännöstelyllä vapauttamaan\nihmisiä saastutuksesta ja siten pelastamaan heitä siitä tuskallisesta\nolosta, joka heillä muka muuten oli odotettavissa Hadeen valtakunnassa.\nTämä hengensuunta, joka jyrkästi poikkeaa siitä elämänmyönteisestä,\nraittiista maailmankatsomuksesta, mikä ilmenee m.m. vanhassa\nsankarieepoksessa ja mikä meistä tuntuu aito helleeniläiseltä, oli\nainakin 7:nneltä vuosisadalta alkaen levinnyt laajalle kreikkalaisten\nkeskuuteen ja tuntuvasti vaikuttanut niihinkin piireihin, jotka eivät\nsuorastaan liittyneet orphilaisiin seurakuntiin eli kerhoihin. M.m. oli\nEleusiin mysterioilla paljon kosketuskohtia orphilaisuuden kanssa.\nNäihin puhdistus- ja pelastusoppeihin liittyi usein samoihin aikoihin\nkehittyvä ja syvenevä vanhurskausaate, joka m.m. vaati rikolliselle\nrangaistusta ja vanhurskaille autuutta haudan tuolla puolen. Kaikkia\nnäitä oppeja käsitettiin eri piireissä eri tavoin, milloin tuiki\naineelliselta ja sovinnaiselta, milloin henkisemmältä kannalta. --\n_Pyhien juomingit_: \"pyhillä\" tarkoitettiin usein nimenomaan niitä,\njotka oli vihitty salaoppien osallisuuteen ja jotka muka siten olivat\nvapautetut synnin saastasta ja sen tuottamista iankaikkisista\nvaivoista.\n\n[7] 363 E. _Liejukkoon_: vrt. tunnettu Aristophaneen \"Sammakot\" nimisen\nkomedian paikka (säkeet 145-150), jossa mainitaan, että Hadeen\nvaltakunnassa eräässä kohden on runsasta liejua ja ikuista lokaa; siinä\nmuka viruvat majaystävyyden rikkojat, äitinsä tai isänsä piesseet,\nvalapatot y.m.s. -- Vainajain sielujen vaivoja oli muka myöskin _veden\nkantaminen seulalla_ tai rikkinäisellä ruukulla; tavallisesti tämän\nvaivan kerrottiin tulleen Danaoksen tyttärien (Danaidien) osaksi,\nrangaistuksena siitä, että olivat hääyönä surmanneet puolisonsa.\n\n[8] 364 A. _Sophrosyne_: ominaisuus, jolla kreikkalaisten siveellisessä\ntajunnassa ja varsinkin myös Platonin sieluopissa ja etiikassa\nlähinnä oikeamielisyyttä oli keskeisin asema. Sophrosyne-sana johtuu\n_sophron_-adjektiivista, joka taas on kokoonpantu sanoista _sos_\n(alkujaan _saos_) = vahingoittumaton, pelastunut, eheä, terve, ja\n_phren_ (eli oikeastaan tämän vartalon o-vokaalisesta sivumuodosta) --\ntietoisuus, mieli. Näiden yhdistetyn sanan ainesten merkitys oli\nepäilemättä kreikkalaisten tajunnalle täysin selvä; sanan varsinaisena\nmerkityksenä oli siis lähinnä _terve- eli eheämielisyys_. Mutta\n\"terve\"- eli \"eheämielisyyteen\" sisältyi erinomaisen laaja ja\nmonivivahteinen käsitepiiri, eikä uudemmissa kielissä (yhtä vähän kuin\nlatinassakaan) ole sanaa, joka sitä täsmälleen vastaisi, vaan se on eri\npaikoissa käännettävä eri tavoin. Lähinnä \"tervemielisyydellä\"\ntarkoitettiin vapaus sielun tasapainoa ja sisäistä harmoniaa\nturmelevista himoista ja pyyteistä. Niinpä sen vastineina voidaan hyvin\nusein käyttää sanoja sellaisia kuin itsehillintä, pidättyväisyys,\nsiveellinen maltti, siveellisyys (vastakohta, niinkuin esillä olevassa\npaikassa: kurittomuus); toisinaan sillä tarkoitetaan sielun eri kykyjen\nsopusuhtaisuutta, toisinaan taas harkitsevaisuutta, järkevyyttä,\nmielevyyttä (vastakohta: mielettömyys) j.n.e. Vrt. \"Valtio\" III 389 D,\nIV 430 D--432 A, \"Phaidon\" 68 C, \"Pidot\" 196 C, \"Phaidros\" 237 E. --\nSophrosyne-käsitteen kehittymistä ja syventymistä on _N. Lehmuskoski_\nvalaissut etevässä \"Sophrosyne\"-nimisessä kirjoituksessa\n(\"Juhlajulkaisu O.E. Tudeerin 70-vuotispäiväksi, toimittanut\nKlassillis-filologinen Yhdistys\", Helsingissä 1920, siv. 43-50).\n\n[9] 364 D. _Helppo on saavuttaa_ j.n.e.: sitaatti Hesiodoksen \"Työt ja\npäivät\" nimisestä runoelmasta. Kokonaisuudessaan se lausejakso, josta\nse on lainattu, kuuluu (T. ja P. 287-292):\n\n    _Helppo on saavuttaa paha paljokin, tie silitetty\n    sinne on, eik' asu meistä se kaukana. Vaan hyve pantu\n    taas hien, vaivan on taa, sepä tahto on kuolematonten;\n    pitkä ja jyrkkä on taival sen_, koleikkoa alku;\n    mutta kun vihdoin saavuttaa se jo kukkulan ylhän,\n    silloin helppo se on, miten onkin vaikea ollut.\n\n[10] 364 D, E. _Homeroksen_: ks. Ilias IX 497-501:\n\n    -- -- -- -- -- _on armeliaat[*] jumalatkin_\n    joill' avarampi on sentään arvo ja valta ja voima.\n    _Hartain suostuttaa lupauksin, suitsutusuhrein,\n    viinein, alttariteurain myös voi heit' anovaiset\n    ihmiset, kun kuka rikkonut on, yli käskyjen käynyt_.\n\n[*] Iliaan tekstin mukaan \"_taivutettavat_\"; Platonin sitaatin mukaan\ntaas \"rukoiltavat\", s.o. \"rukouksilla taivutettavat\" (_listói_).\n\n[11] 364 E. Tarun mukaan Musaios oli Kuuttaren (_Selenen eli Menen_),\nOrpheus taas _Kalliope_-runottaxen poika.\n\n[12] 365 A. _Pyhiinvihkimiset_: kreik. _teletai_, etupäässä n.s.\nmysteriot (vrt. Sel. II 363 C).\n\n[13] 365 A. _Ikäänkuin lentämään_: nuorten sielut tässä verrataan\nmehiläisiin, jotka nopeasti lentävät kukasta kukkaan imeäkseen niistä\nmettä.\n\n[14] 365 B. Pindaros, Fragm. 213 Bergk. Mistä ja minkälaatuisesta\nrunoelmasta tämä katkelma on peräisin, on epätietoista. Useissa kreik.\nkirjallisuuden tuotteissa on puheena oleviin sakeisiin viitattu, mutta\nniiden alkuperäisestä muodosta ei olla selvillä.\n\n[15] 365 C. _Ulkonäkö_: kreik. tekstissä on substantivoitu verbi _to\ndokein_ = se että jokin näyttää joltakin (muulta, kuin mitä se on);\ntavallisimmin käytetään substantiivi _doksa_. Näiden sanojen\nkäsitepiiriin sisältyy sekä se, mitä jostakin luullaan eli arvellaan,\nsiis mielipide (vastakohtana: tieto) että maine. Ei ole aina helppoa\npäättää mikä näistä vivahduksista kulloinkin on lähinnä tarkoitettu.\nVrt. myös 367 D.\n\n[16] 365 C. _Viisaat miehet_: lähinnä runoilija Simonides, jonka sanoja\ntässä siteerataan (Simonides, Fragm. 76 Bergk).\n\n[17] 365 C. _Arkhilokhos_: tunnettu purevien iambosrunojen eli\nhyökkäysrunojen kirjoittaja (Paros-saarelta kotoisin; eli 7:nnellä\nvuosis. e.Kr.).\n\n[18] 365 E. _Uskoa todeksi niin hyvin toinen kuin toinenkin oppi_:\ntoiselta puolen, että jumalia on olemassa ja että he välittävät\ninhimillisistä asioista, toiselta puolen että he ovat rukouksin ja\nuhrein taivutettavissa ja suostutettavissa.\n\n[19] 366 A. _Vapahtajajumalat_: ne jumalat, joiden uskottiin\npuhdistavan ihmisiä synnin saastasta ja vapahtavan heidät Tuonelan\nkauhuista. Näitä jumalia olivat varsinkin Dionysos, Demeter, Zeus\nMeilikhios.\n\n[20] 366 A. _Niinkuin suurimmat valtiot julistavat_: niin varsinkin\nAteenan valtio, jonka virallisessa uskonnossa Eleusiin mysterioilla oli\nerittäin tärkeä sija.\n\n[21] 366 B. _Jumalienpojat_: runoilija-profeetat, sellaiset kuin\nOrpheus ja Musaios, vrt. 364 E. (ja 363 C).\n\n[22] 367 C. _Olet myöntänyt_: ks. 358 A.\n\n[23] 368 A. _Te mainion isän pojat_: sananmukaisesti \"te, tuon isän\npojat\". Tämä lauseparsi tuntuu oudolta, ja sitä on tulkittu eri tavoin.\nToiset näet ovat olleet sitä mieltä, että _tuolla_ mainiolla _isällä_\non tarkoitettu Aristonia, Platonin, Glaukonin ja Adeimantoksen isää,\njonka nimeä mainitaan siteeratussa runo-otteessa; toiset taas ovat\narvelleet, että Sokrates leikillisesti sanoo Glaukonin ja Adeimantoksen\nThrasymakhoksen pojiksi, koska he muka ovat perineet (ja omalta\nkannaltaan kehittäneet) Thrasymakhoksen opin, jotensakin samalla tavoin\nkuin dialogin alussa (I 331 D, E) Polemarkhos sanottiin Kephaloksen\npuheen perijäksi (eli jatkajaksi). Suomennoksessa on noudatettu\nedellistä käsitystä. -- _Megaran taistelussa_: tässä kaiketi\ntarkoitetaan taisteluja, joiden Diodoros (Caesarin aikalainen) tietää\ntapahtuneen peloponneesolaissodan loppujakson aikana (n. v:n 409\npaikkeilla). Aristonin pojat olivat niinä aikoina sangen nuoria miehiä;\nmainitseehan Sokrates (t.s. Platon) että Glaukonilla vielä oli\n\"ihailija\" eli \"rakastaja\" (kr. _erasté's_). Siitä päättäen että\nrakastaja-sanaan tekstissä liittyy artikkeli, tämä rakastaja näkyy\nolleen yleisesti tunnettu henkilö. Onpa arveltu, että tällä maininnalla\ntarkoitetaan Adeimantoksen, Glaukonin ja Platonin äidin, Periktionen,\nserkkua, lahjakasta, kirjailijanakin tunnettua Kritiasta, samaa miestä,\njosta tuli n.s. 30 tyrannin vihattu päämies (näin Fr. Schleiermacher).\n\n[24] 370 B. Tässä tulee esille _työnjaon_ periaate, jolla Platonin\nvaltio-opissa on perustava merkitys ja jonka hän sovittaa myöskin\nsielu- ja siveysoppiinsa.\n\n[25] 371 D. _Kaupustelijat_: pikkukauppiaat eli vähittäiskauppiaat;\nnämä erotetaan jyrkästi _kauppiaista_, joilla lähinnä tarkoitetaan\ntuontia ja vientiä harjoittavia suur- eli tukkukauppiaita (vrt. lat.\n_caupones v. mercatores_).\n\n[26] 372 B. _Tahdaskyrsiksi_: tällä tarkoitetaan sitä karkeata\n_ohratahdasta (maza)_, joka kauan oli kreikkalaisten leipäruoan\ntärkeimpänä osana. Sen ohessa syötiin varsinaista leipää (parhaasta\npäästä vehnäleipää, kr. _artos_). -- _Koirannauris_: Bryonia\n(\"kasvisuku kurkkukasvien heimossa: rentoja tai köynneliäitä, karheita,\nkärhellisiä kasveja, joilla on sormiliuskaiset lehdet ja marjahedelmät.\nMeillä viljellään puutarhoissa mustamarjaista B. _albaa_ ja\npunamarjaista B. _dioecaa\"_. Tietosanakirja. 1. Hki 1909, p.\n1301-1302).\n\n[27] 372 C. _Varoen.... sotaa_: sodat aiheutuvat Platonin mukaan\n(373 D) lähinnä siitä, ettei liiaksi lisääntyvälle väestölle riitä\nmaata.\n\n[28] 373 B. _Jäljittelijä-taiturit_: Platonin käsityksen mukaan sekä\nkuvaamataiteet että enimmät runolajitkin varsinaiselta olemukseltaan\nolivat pelkkää jäljittelyä. -- _Rapsoodit_: runojen lausujat. Rapsoodit\nesittivät parhaasta päästä vanhaa eepillistä ja opetus-runoutta;\nuseiden juhlien (niinkuin esim. Ateenan Panathenaia-juhlien) ohjelmaan\nkuului m.m. rapsoodien kilpailu.\n\n[29] 373 C. _Poikienkaitsija_: orja, jonka päätehtäviä oli poikien\nsaattaminen koulumatkalla (kreik. _paidagogos)_. -- Tässä edellytetään,\nettä ensin kuvatussa kaupungissa isä itse toimi poikiensa saattajana ja\nsamoin että äiti itse imetti ja muutenkin hoiti lapsiaan, piti huolta\npuvuistaan j.n.e. Toisin oli \"kuumetta potevassa\" valtiossa.\n\n[30] 373 C. _Karjaa_: ensimmäisessä, terveessä kaupungissa liharuoat\neivät tulleet kysymykseen (muuta kuin uhrijuhlissa); nautakarjaa siellä\nelätettiin vetojuhtina ja vuotiensa vuoksi, lampaita villojen vuoksi,\nvrt. 370 E.\n\n[31] 373 E. _Niistä syistä_ j.n.e.: kansojen ja yksilöiden\nonnettomuuksien perussyinä ovat näet nautinnon- ja omanvoitonhimo;\nnäistähän johtuu alueen laajentamisen tarve, joka lähinnä antaa sotiin\naihetta; vrt. 372 C.\n\n[32] 374 A. _Sovimmehan_: 370 B.\n\n[33] 374 E. _Vartijat_: kreik. _phylakes_. Tällä termillä, joka tässä\nesiintyy ensi kerran, Platon tarkoittaa sotilasluokkaa ja tämän\nvakaantuneimmista aineksista sukeutunutta hallitsijaluokkaa eli\n\"vartijoita\" sanan varsinaisimmassa merkityksessä, vrt. III 414 A, B\nynnä Sel. Näihin kahteen luokkaan Platonin selonteko oikean Valtion\nrakenteesta ja luonteesta miltei yksinomaan kohdistuu.\n\n[34] 375 A. _Tulinen_: kreik. _thymoeides_. Tämä adjektiivi on johdettu\n_thymos_-substantiivista, joka esiintyy m.m. heti seuraavassa\nlauseessa. _Thymos_-käsitteeseen sisältyy vireys, rohkeus, intomieli,\ntulisuus, kiihkoisuus, vihaisuus (lat. _ira_); Platonin käsityksen\nmukaan _thymos_ on yksi sielun kolmesta perusominaisuuksista, joita hän\nvälistä mainitsee sielun osiksi. Muissa kielissä ei ole täsmälleen\nvastaavaa sanaa, vaan _thymos_ on eri yhteydessä käännettävä eri\ntavoin.\n\n[35] 376 E. _Muusain taide_: musiikki ja runous; vrt. 373 B.\n\n[36] 377 E--378 A. Hesiodoksen Theogoniassa kerrotaan (126-210), että\n_Uranos_ (Taivas) sulki siittämänsä lapset, Titaanit (Tltanes), heidän\näitinsä _Gaian_ (Maaemon) uumeniin ja että nuorin poika Kronos\ntuskastuneen äidin kehoituksesta sirpillä riisti isältä siitosvoiman.\nEdelleen kerrotaan (453-506, 629-745), että Rheia synnytti Kronokselle\nuseat lapset, ja että Kronos heti nieli ne vatsaansa, jottei kenkään\nheistä syöksisi häntä maailman valtaistuimelta. Synnytettyään Zeuksen\nRheia piilotti tämän ja toimitti Kronokselle kapaloidun kiven, jonka K.\nnieli lapsenaan. Vartuttuaan Zeus sitten vapautti veljensä ja\nsisarensa. Kronos ja muut Titaanit nousivat sotaan nuorta jumalapolvea\nvastaan, mutta heidät kukistettiin ja heitettiin alas Tartaroksen\npimentoihin. -- Nämä tarut ovat semmoisina, jommoisina ne esiintyvät\nHesiodoksen Theogoniassa, parhaasta päästä luonnonsymbolistisen\najattelun ja haaveiden tuotteita.\n\n[37] 378 B. _Vaikka hän kurittaa omaa isäänsä_: tämänsuuntainen tapaus\non Platonin \"Euthyphron\"-dialogin lähtökohtana.\n\n[38] 378 C. _Eikä kuvin esitettävä_: vastaava alkutekstin sana tietää\nsekä moniväristä maalausta että koruompelua. Platonilla näkyy lähinnä\nolevan mielessä se loistopukine (_peplos_), joka Panathenaia-juhlassa\nvietiin komeassa juhlakulkueessa Akropoliiseen Athena-jumalattaren\nvanhanaikuiselle kuvapatsaalle; tämä pukine oli näet kirjailtu jumalien\nja Giganttien taistelua esittävillä kuvilla.\n\n[39] 378 D. _Hera kytkettiin poikansa takomiin kahleisiin_: Hera oli\nmuka heittänyt rampana syntyneen poikansa Hephaistoksen kauas\nOlympoksesta; pojan oli silloin ottanut turviinsa merenhaltiatar\nThetis. Kostaakseen tylylle äidille Hephaistos lähetti tälle kultaisen\nvaltaistuimen, jossa oli näkymättömät kahleet; kun Hera siihen\nistuutui, hän ei enää päässyt irti, ennenkuin Hephaistos oli haettu\nhäntä päästämään. Tämän oli Pindaros kertonut jossakin kadonneessa\nrunoelmassaan. -- _Hephaistoksen singottamisesta_ Olympoksesta on\nIliaassa kaksi eri kertomusta; toisen mukaan (II. XVIII 395 ja seur.)\nhänet heitti Hera, toisen mukaan taas singahutti hänet alas maahan\nZeus, siksi että hän Zeuksen ja Heran riidellessä oli pitänyt äitinsä\npuolta; silloin Zeus muka paiskasi hänet Lemnos-saarelle\n(II. I 590-594).\n\n[40] 378 D. _Homeroksen sepittämiä \"jumalien sotia\"_: Ilias XX 4-74,\nXXI 365-513.\n\n[41] 379 D. _Homerosta... väärää oppia_: ks. Ilias XXIV 527-533. Säkeet\n531-533 kuuluvat täydellisinä:\n\n    ken tuholahjoja pelkkiä saa, sepä, sortuen herjaan,\n    harhaa ääriä mahtavan maan, nälän ain' ajaessa\n    hylkynä ihmisien, jumalainkin, kulkuri kurja.\n\n[42] 379 E. _Sekä hyvän että pahan jakelija_: alkutekstissä on tässä\nkuusimittasäkeen puolikas, jota ei tavata nykyisessä Homeroksen\ntekstissä.\n\n[43] 379--380 A. _Valallisen sopimuksen sotkeminen_: ks. Ilias\nIV 64-140. -- _Jumalien riita_ j.n.e.: tällä luultavasti tarkoitetaan\nHeran, Athenan ja Aphrodlten seurauksiltaan tuhoisa kauneuskilpailu,\nminkä Paris ratkaisi; jumalattarien kiistan olivat muka Zeus ja Themis\npanneet alkuun, siinä tarkoituksessa että siitä aiheutuisi suuri sota\n(Troian sota), joka vähentäisi sen ihmispaljouden, mikä maata rasitti.\nTästä kiistasta ja sen seurauksista oli kerrottu \"Kypria\"-runoelmassa.\n-- _Niinkuin Aiskhylos sanoo_: siteerattujen kahden säkeen on luultu\nolevan peräisin kadonneesta \"Niobe\"-tragediasta (Fragm. 160 Dindorf).\n-- Suomennoksessa on tästä kohdasta jätetty pois alkutekstin sanat\n\"joissa nämä iambi-säkeet ovat\"; ne näet eivät liity hyvin lauseen\nyhteyteen, vaan tuntuvat olevan erehdyksestä tekstiin pujahtanut\nmarginaaliselitys (vrt. J. Adam'in editsioni).\n\n[44] 381 D. _Käy jumalatkin näät_ j.n.e.: Odysseiasta, XVII 485, 486.\n-- _Proteus_: Odysseian IV laulussa (456-458) Menelaos kertoo, mitenkä\nmerenhaltia Proteus, hänen ryhtyessään miehineen tämän haltian\nkimppuun, muutti itsensä erilaisiksi pedoiksi y.m. -- _Thetis_:\nmerenhaltiatar; Zeus ja Poseidon olivat häneen rakastuneet, mutta koska\nThemis-jumalatar oli ilmaissut, että hänestä oli syntyvä isäänsä\nmahtavampi poika, niin jumalat naittivat hänet kuolevaiselle miehelle,\nPeleukselle. Thetis ponnisteli vimmatusti sulhoa vastaan, muuttaen\nitsensä peloittaviksi pedoiksi, tuleksi y.m. Peleus kuitenkin lannisti\nhänet, ja heidän avioliitostaan syntyi isäänsä paljon voimakkaampi\nkuolevainen sankari Akhilleus. Tätä monivivahteista tarua kosketellaan\nm.m. Pindaroksen VIII Isthmolaisessa voittolaulussa (28 ja seur.)\nja IV Nemealaisessa voittolaulussa (101 ja seur.). -- _Argon\nInakhos-vuon... lapsia varten_: tämä säe näkyy olevan peräisin\nAiskhyloksen hävinneestä \"Ksantriai\"-tragediasta (Aiskh. Fragm. 170\nDindorf). Hera- (eli Here-) jumalatar näkyy siinä esiintyneen\nkerjäläispapittaren hahmossa (vrt. 364 B mainitut \"kerjäläispapit ja\ntietäjät\").\n\n[45] 382 A,B. Platonin intellektualistisen käsityksen mukaan ei kukaan\ntieten tahtoen anna sieluaan (sitä mikä hänessä on olennaisinta)\nvalheen turmeltavaksi. Valhe on siis (niinkuin pahuuskin) olennaisesti\nsamaa kuin tietämättömyys.\n\n[46] 382 E. _Daimon_: yliluonnollinen olento, haltia. Usein (niin\nvarsinkin vanhassa sankarieepoksessa) jumalatkin sanotaan daimoneiksi.\nUseimmiten kuitenkin daimoneilla tarkoitettiin alempia haltioita,\npuolijumalia, suojelushenkiä y.m.s. (niin jo Hesiodoksen \"Työt ja\npäivät\" nimisessä runoelmassa).\n\n[47] 383 A. _Toinen normi_ [eli perussääntö]: ensimmäinen esitettiin\n379 A--380 C.\n\n[48] 383 A. _Zeuksen Agamemnonille lähettämä unennäkö_: Ilias II 5-35.\n\n[49] 383 B. -- -- _lupasi hälle lapset onnekkaat_ j.n.e.: nämä säkeet\novat luultavasti peräisin Aiskhyloksen kadonneesta \"Aseriidan ratkaisu\"\n(_Hoplon krisis_) nimisestä tragediasta (Aiskh. Fragm. 281 Dindorf),\njossa oli esitetty, mitenkä Thetis-jumalatar määräsi nuorena kaatuneen\npoikansa Akhilleuksen aseet uljaimmalle eloon jääneelle kreikkalaiselle\nsankarille. Aseista kilpailivat Aias, Telamonin poika, ja Odysseus.\nKiista päättyi niin, että Odysseus sai aseet, mutta Aias surmasi\nitsensä.\n\n[50] 383 C. _Emme myönnä hänelle kooria_ = \"emme salli hänen esittää\nnäytelmää emmekä muuta kooriteosta\".\n\n\n\n\nKOLMAS KIRJA.\n\n\n1. -- Sellaista siis, sanoin, -- on mielestämme se, mikä niiden, joiden\ntoivomme kunnioittavan jumalia ja vanhempiaan ja pitävän toistensa\nystävyyttä arvossa, heti lapsuusiästä alkaen tulee saada kuulla ja se\nmitä eivät saa kuulla jumalista.\n\n-- Niin, ja luulenpa, Adeimantos sanoi, -- olevamme oikeassa.\n\n-- Entä edelleen: jos heidän on oltava urhoollisia, niin eikö heille\nole opetettava sekä tätä että sen lisäksi sellaista, mikä vaikuttaa\nsen, että he niin vähän kuin suinkin pelkäävät kuolemaa? Vai luuletko\nkenenkään, jossa on sitä pelkoa, voivan olla urhoollisen?\n\n-- Kautta Zeuksen, hän vastasi, -- en suinkaan.\n\n-- Edelleen: luuletko, että se, joka uskoo Manalan seikat tosiksi ja\nkauhistuttaviksi, tulee olemaan peloton ja että hän taistelussa tappion\nja orjuuden edellä valitsee kuoleman?\n\n-- En suinkaan.\n\n-- Meidän tulee siis myöskin pitää silmällä niitä ihmisiä, jotka\nottavat kertoaksensa näitä taruja ja pyytää heitä olemaan parjaamatta\nnoin vain Manalan oloja ja mieluummin ylistävän niitä; heidän\nkertomuksensa näet eivät ole todenmukaisia eivätkä hyödyksi niille,\njoista on tultava urhoollisia sotureita.\n\n-- Niin tulee tehdä, hän sanoi.\n\n-- Pyyhimme siis pois, sanoin, -- kaikki sellaiset kohdat, alkaen\nnäistä säkeistä:[1]\n\n    Ennenp' orjana raataisin maatilkkua vieraan,\n    vaikk' ois köyhäkin mies, osapuutto ja oltavat niukat,\n    kuin minä kaikkien vainajien ylivaltias oisin,\n\nja\n\n    jäis ikivaltain, ihmisien näkyviin koto kuolon,\n    kaamea, kalmainen, jumalainkin katsoa kauhu,\n\nja\n\n    Ihmepä ihmehien! Siis Hadeen maillakin, näämmä,\n    säilyy sielu ja hahmo, mut on elo ilminen poissa!\n\nja\n\n    [viel' yhä kuoltuakin hänen yksin Persephoneia]\n    soi tajun säilyttää, muill' on vain häälyvä haamu,\n\nja\n\n    Hadeen kartanohon jäsenistä jo karkkosi sielu\n    surren sankaritöilt' elon nuoren erkanemistaan\n\nja lause\n\n    -- -- -- maahan sauhuna sielu\n    upposi uikuttain -- -- --,\n\nja\n\n    Kuin peräll' onkalon kammokkaan ees-taas räpytellen\n    yököt piipittää, joku niistä jos suistunut irti\n    kallion syrjält' on, rypähässä kun siinä ne riippui,\n    iukuvin äänin noin ne nyt häälyivät -- --\n\nja pyydämme Homerosta ja muita runoilijoita olemaan suuttumatta, jos\npyyhimme nämä paikat ja kaikki niiden tapaiset; sitä emme tee siksi,\netteivät ne muka ole runollisia ja miellyttäviä rahvaan kuulla; mutta\nkuta runollisemmat ne ovat, sitä vähemmän ne sopivat poikain ja miesten\nkuultaviksi, joiden on oltava vapaat ja pelättävä orjuutta enemmän kuin\nkuolemaa.\n\n-- Niin, kaikin mokomin.\n\n2. -- Edelleen tulee meidän kaiketi myös hylätä kaikki niistä asioista\nkäytetyt peloittavat ja kauhistuttavat nimet, Kokytokset ja Styksit,[2]\nelottomat varjot ja Manalaiset ja kaikki muut sentapaiset nimitykset,\njotka pöyristyttävät kaikkia, jotka niitä kuulevat. Ne ovat kenties\nhyviä johonkin muuhun, mutta me pelkäämme vartijoidemme puolesta, että\nmoinen kammonpöyristys saa heidät liiaksi kuumenemaan ja\npehmenemään.[3]\n\n-- Kyllä siihen pelkoon onkin syytä, hän sanoi.\n\n-- Ne on siis poistettava?\n\n-- On.\n\n-- Ja on puheessa ja runoudessa noudatettava päinvastaista\nsanontatapaa?\n\n-- Sehän on selvää.\n\n-- Poistamme tietenkin myös mainehikkaiden miesten vaikeroinnit ja\nvalitukset.\n\n-- Ne täytyy poistaa, hän vastasi, -- yhtä hyvin kuin nuo edelliset\nsananparretkin.\n\n-- Harkitsehan nyt, sanoin, -- teemmekö oikein niitä poistaessamme, vai\nemmekö. Väitämmehän myöskin, ettei jalo mies pidä kuolemaa peloittavana\njalolle miehelle, jonka ystävä hän on.\n\n-- Niin väitämme.\n\n-- Hän ei siis saata vaikeroida ystävän kuoltua, ikäänkuin tätä olisi\nkohdannut jokin kauhea kohtalo.\n\n-- Eihän tietenkään.\n\n-- Väitämmepä myöskin, että sellainen mies parhaiten riittää omalle\nitselleen ja parhaiten saavuttaa jalon elämän ja että hän siis vähemmän\nkuin kenkään muu on toisen ihmisen tarpeessa.\n\n-- Se on totta, hän vastasi.\n\n-- Häntä siis pojan tai veljen tai tavarain tai muun sellaisen\nmenettäminen kauhistuttaa vähemmän kuin ketään muuta ihmistä.\n\n-- Tietenkin se häntä vähimmin kauhistuttaa.\n\n-- Siis hän myös vähimmin vaikeroi, vaan, kun hänet kohtaa jokin\nsellainen onnettomuus, niin hän kestää sen mitä suurimmalla\nmielenmaltilla.\n\n-- Niin, paljon suuremmalla maltilla kuin muut.\n\n-- Teemme siis oikein poistaessamme kuuluisain miesten itkut ja\njättäessämme ne naisille (emmekä edes arvokkaille naisille) ja\nkaikenlaisille kehnoille miehille, jottei niiden, joita sanomme\nkasvattavamme maamme vartijoiksi, tekisi mieli tehdä mokomien tavoin.\n\n-- Aivan oikein.\n\n-- Tulemme siis jälleen pyytämään Homerosta ja muita runoilijoita\nolemaan kertomatta Akhilleuksesta, jumalattaren pojasta, mitenkä\nmuka[4]\n\n    vuoroin vuoteeseen hän painoi kylkeä, selkää,\n    vuoroin kasvoja taas -- -- --\n\nja sitten\n\n               -- -- -- pystyyn karkasi viimein,\n    asteli murheissaan meren rantaa -- -- --\n\nja\n\n    mustaa tuhkaa hän käsin kaksin kouri ja syyti\n    kiireellensä -- -- --\n\nja mitenkä hän muuten itki ja vaikeroi niin paljon ja sillä tavoin,\nkuin Homeros on esittänyt. Älköötkä Priamoksesta, läheisestä jumalain\nheimolaisesta puhuen kuvatko mitenkä\n\n    Heit' anovasti hän pyys, lian keskeen heittihe maahan,\n    kerjäten, vannottain, nimin mainiten, jos kenen keksi.\n\nJa vielä enemmän pyydämme heitä olemaan toki kuvaamatta, mitenkä muka\njumalat vaikeroivat ja sanovat:[5]\n\n    \"Voi mua koitoa, voi emo-kurjaa sankarin saajaa!\"\n\nMutta jos sillä tavoin esittävätkin jumalia, niin älkööt sentään\njuljetko niin perin väärin kuvaamaan ylintä jumalaa, että hän muka\nsanoo:\n\n    \"Voi, mitä silmäni nyt näkevätkään! Ympäri muurin\n    miest' ajetaan, johon mielistyin, ja mun rintani täynn' on\n    surkua\" -- -- --\n\nja\n\n    \"Voi kova kohtalo! Sortuvi multa jo sankari rakkain,\n    poika Menoition Patroklos Sarpedonin surmaa.\"\n\n3. -- Jos näet, rakas Adeimantos, meidän nuorukaisemme kuuntelisivat\nsellaista vakavina eivätkä sille nauraisi, koska se on ala-arvoista,\nniin tuskinpa kukaan, ollen pelkkä ihminen, katsoisi arvoansa\nalentavaksi eikä olisi pahoillaan, jos hänen johtuisi mieleen sanoa tai\ntehdä jotakin sellaista, vaan häpeämättä ollenkaan ja itseään\nhillitsemättä hän saattaisi vähäpätöisten surujen valtaamana veisata\nviljalti itkuja ja ruikutuksia.\n\n-- Olet ihan oikeassa, hän sanoi.\n\n-- Mutta niin ei saa tehdä, senhän perustelumme juuri on osoittanut; ja\ntätä perustelua meidän on noudatettava, kunnes joku toisella,\nparemmalla, saa meidät toiseen vakaumukseen.\n\n-- Eipä siis saa tehdä niin.\n\n-- Mutta he eivät saa olla herkkänauruisiakaan. Sillä melkein aina, kun\njoku antautuu kovaan naurunpuuskaan, sellainen puuska pyrkii\naikaansaamaan kovan mielenvaihdoksenkin.\n\n-- Niin minusta, hän sanoi.\n\n-- Eikä siis myöskään ole hyväksyttävä, jos joku runoilija kuvaa\narvokkaita henkilöitä, saatikka sitten jumalia, naurun vallassa.\n\n-- Kaikkein vähimmin jumalia, hän lausui.\n\n-- Emmekä siis tule hyväksymään tämänlaatuisiakaan Homeroksen esittämiä\njumalain kuvauksia:[6]\n\n    Naurupa sammumaton seass' alkoi autuahitten,\n    konsa Hephaistos noin ylt'ympäri puuhasi, puhkui.\n\nLausumasi väitteen mukaan sitä ei ole hyväksyttävä.\n\n-- Aivan niin, hän vastasi, -- jos haluat sanoa sen minun\nväitteekseni --; sitä ei siis ole hyväksyttävä.\n\n-- Mutta onpa myöskin totuutta pidettävä korkeassa arvossa. Jos näet\nolemme oikeassa siinä, minkä äsken sanoimme, ja siis on totta, että\nvalhe on jumalille hyödytön mutta ihmisille hyödyllinen jonkinmoisena\nlääkkeenä, niin on selvää, että sellaisen keinon käyttäminen on\nsallittava lääkäreille, mutta että tavalliset ihmiset pysykööt siitä\nerillään.\n\n-- Se on selvää, hän vastasi.\n\n-- Niiden siis, jotka yhteiskuntaa hallitsevat, jos kenenkään, sopii\nvalehdella, joko vihollisten tai kansalaisten tähden, yhteiskunnan\nhyväksi, mutta kaikki muut pysykööt valheesta erillään; jos siis\nyksityishenkilö valehtelee sellaisille hallitsijoille, niin sanomme sen\nsamaksi ja suuremmaksikin virheeksi, kuin jos sairas lääkärille tai\nvoimistelua harjoitteleva valmentajalle valehtelee oman ruumiinsa\ntilasta, tai jos joku antaa laivanohjaajalle vääriä tietoja laivasta ja\nlaivaväestä, puhuen perättömiä siitä, mitenkä hänen tai jonkun muun\nlaivamiehen on laita.\n\n-- Totta kerrassaan, hän sanoi.\n\n-- Jos siis hallitusmies tapaa jonkun muun valehtelemasta valtiossa,\nolipa tämä joku ammattilainen,\n\n    tietäjä, lääkäri tai talon laittoon veistäjä tarkka,[7]\n\nniin hän tulee tätä miestä kurittamaan, koska hän tuopi maahan\nsellaisen tavan, mikä on omiansa kaatamaan kumoon yhteiskunnan niinkuin\nlaivan ja tuhoamaan sen.\n\n-- Niin hän tekee, jos näet sanaa seuraa tositoimi.\n\n-- Mutta edelleen: eikö nuorukaisillamme tule olla _siveellistä\nmalttia_ [_sophrosyne_],[8]\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No eivätköhän enimmissä ihmisissä siveellisen maltin tärkeimmät\nilmaukset ole siinä, että tottelemme hallitsevia ja itse, juomiin,\nlemmennautintoihin ja ruokiin nähden, hallitsemme himojamme?\n\n-- Niin minusta näyttää olevan.\n\n-- Oivallisiksi siis, ymmärtääkseni, arvostelemme sellaisia lauseita,\njommoisia Diomedes lausuu Homeroksen runoelmassa:\n\n    Mielesi, kumppali, malta ja kuuntele kun sanon sulle,\n\nja tähän liittyviä säkeitä:\n\n    Urhoutt' uhkuen taas kävi ääneti kohta Akhaijit;\n    vaiti he tarkkasivat päämiehiä -- -- --[9]\n\nsekä muita senlaatuisia sanoja.\n\n-- Oivallisiksi niitä arvostelemme.\n\n-- Entä taas sellainen lausunto kuin\n\n    juopunut, koira sa silmiltäs, sydämeltäsi kauris[10]\n\nja se, mikä sitten seuraa, onko se kauniisti sanottu? -- ja samaten\nmuut hävyttömyydet, jotka joku suorasanaisesti tai runomuodossa on\nkertonut alamaisten lausuneen päälliköilleen?\n\n-- Ei suinkaan kauniisti.\n\n-- Niiden kuuleminen ei näet mielestäni ainakaan ole omiansa johtamaan\nnuorukaisia siveelliseen malttiin. Mutta jos ne tuottavat muuta hupia,\nniin sitä ei ole kummeksittava. Vai miltä sinusta näyttää?\n\n-- Juuri niin, hän vastasi.\n\n4. -- Edelleen: kun runoelmassa kerrotaan viisaimman miehen lausuneen,\nettä hänestä kaikkein ihaninta on, kun\n\n                  -- -- -- liha, leipä se peittää\n    pöytiä kukkuranaan, sekomaljast' ahkera airut\n    viiniä ammentaa, pikareihin kaatavi, kantaa,[11]\n\nniin tokkohan sellaisen kuuleminen edistää nuorukaisen siveellistä\nmalttia? Taikkapa lause\n\n    vaan kamalinpa on kuolo ja kohtalo nääntyä nälkään?[12]\n\nEntä kun Zeuksesta kerrotaan, mitenkä hän lemmennautinnon himon vuoksi\nunhottaa kaiken, minkä hän, ollessaan yksin valveilla muiden jumalien\nja ihmistenkin nukkuessa, on suunnitellut, ja Heran nähdessään joutuu\nniin suunniltaan, ettei edes tahdo mennä makuukammioonsa, vaan\nmieluummin haluaa yhtyä häneen paljaalla maalla ja sanoo ei edes\nsilloin kun\n\n    -- -- -- ensimmäistä he kertaa lempien yhtyi\n    varkain vanhemmilt', -- -- --\n\nolleensa niin kiihkeän himon vallassa? Eikä ole myöskään hyväksyttävä\nniitä kahleita, joihin Hephaistos kytkee Areen ja Aphroditen toisen\nsamanlaisen seikkailun vuoksi.[13]\n\n-- Ei, Zeus sen tietäköön, hän sanoi, -- ei se minusta ole nuorille\nterveellistä kuulla.\n\n-- Mutta jos arvokkaat miehet sanoin tai teoin osoittavat lujaa\nkestäväisyyttä kaikissa kohtaloissa, niin sitä on katseltava ja\nkuunneltava, niinkuin esimerkiksi tämmöistä:[14]\n\n    Rintaans' urho jo löi, sydämelleen hilliten haastoi:\n    \"Kestäös vain, sydän! Sait katalampiakin sinä kestää\".\n\n-- Kaikin mokomin, hän sanoi.\n\n-- Ei tietenkään saa sallia miestemme olla lahjoille alttiita eikä\nrahanhimoisia.\n\n-- Ei mitenkään.\n\n-- Eikä ole heille laulettava, että muka\n\n    Korkeat valtiahat, jumalatkin lahjovi lahja.[15]\n\nEikä ole kiitettävä Akhilleuksen hoitajaa Phoiniksia eikä sanottava\nhänen puhuneen oikein neuvoessaan Akhilleusta auttamaan Akhaijeja,\nkunhan sai lahjoja, mutta ilman lahjoja pysymään vihassaan. Emmekä tule\nuskomaan emmekä myöntämään, että Akhilleus itse oli niin rahanahne,\nettä otti lahjoja Agamemnonilta ja luovutti [Hektorin] ruumiin, kun sai\nsiitä maksun, mutta ei muussa tapauksessa tahtonut sitä tehdä.\n\n-- Onhan kerrassaan väärin, jos sellaista ylistää.\n\n-- Ei ole hurskastakaan, sanoin, -- Homeroksen tähden minun on vaikea\nse lausua --, ei ole hurskastakaan kertoa sellaista Akhilleuksesta ja\nuskoa sitä, kun muut sitä kertovat; eikä myöskään, että hän sanoi\nApollonille:\n\n    \"Mieleni, Kauasampuja, veit, pahin taivahisista,\n    -- -- -- -- --\n    Sulle sen totta ma kostaisin, jos vain olis valta\",[16]\n\nja ettei hän totellut jokea,[17] vaikka tämä oli jumalolento, vaan oli\nvalmis taisteluun häntä vastaan; samoin oli epähurskasta, että hän,\nvaikka hänen hiuksensa olivat jo vihityt toisen joen, Sperkheioksen,\nomaisuudeksi, sanoi:\n\n    \"saakoon sankari Patroklos nämä suortuvat myötään\",\n\nvieläpä että hän pani tämän toimeen, -- sitä ei saa uskoa. Ja Hektorin\nlaahaamista Patrokloksen hautakummun ympäri ja vangittujen troialaisten\nteurastamista roviolla, -- näitä juttuja emme tule myöntämään tosiksi;\nemmekä myöskään tule sallimaan meikäläisten uskoa, että Akhilleus,\njumalattaren ja Peleuksen, mitä järkevimmän miehen, Zeuksen pojanpojan,\npoika, jonka tuo ylen viisas Kheiron oli kasvattanut,[18] oli siinä\nmäärin sekava, että poti kahta vastakkaista tautia: halpamaista\nrahanhimoa ja taas toiselta puolen ylimielisyyttä jumalia ja ihmisiä\nkohtaan.\n\n-- Oikein puhuttu, hän sanoi.\n\n5. -- Älkäämme siis myöskään uskoko älkäämmekä salliko kerrottavan,\nettä Theseus, Poseidonin poika, ja Peirithos, Zeuksen poika, ryhtyivät\nnoihin kauheihin ryöstöihin,[19] taikka että kukaan muu jumalan poika\nja muinaissankari [eli puolijumala] on juljennut tehdä sellaisia\npeloittavia ja jumalattomia töitä, kuin nyt valheellisesti heistä\nkerrotaan, vaan pakottakaamme runoilijat sanomaan joko, että ne teot\neivät olleet noiden miesten tekemiä taikka että he eivät olleet\njumalten poikia, mutta älkäämme salliko heidän väittää kumpaistakin.\nEivätkä saa koettaa uskotella nuorukaisillemme, että jumalat siittävät\npahaluontoisia sikiöitä ja että muinaissankarit [eli puolijumalat]\neivät ole ihmisiä paremmat. Sillä, niinkuin jo sanoimme,[20] sellainen\nei ole hurskasta eikä totta. Osoitimme näet taannoin mahdottomaksi sen,\nettä jumalista syntyisi pahaa.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja tietenkin se on turmiollista niille, joille sitä kerrotaan. Sillä\njokainen tulee pitämään pahuuttansa anteeksiannettavana, kun hän on\nvakuutettuna siitä, että sellaista tekevät ja ovat tehneet myöskin\n\n    -- -- -- jumalain lähimmät,\n    Zeus-taaton omaa heimoa, jonk' alttar\n    on huipull' Idan yläilmam hohteessa\n    -- ne, joill' on jumalveri heikkenemätön.[20]\n\nSen tähden on tehtävä loppu sellaisista taruista, jotteivät synnyttäisi\nnuorukaisissamme vahvaa taipumusta kehnouteen.\n\n-- No ihan niin on, hän sanoi.\n\n-- Mikä puoli asiasta on vielä jäänyt meiltä selvittelemättä,\nmääritellessämme mimmoista on puhuttava, mimmoista ei? On näet jo\nlausuttu, millä tavoin tulee puhua jumalista sekä daimoneista,\nmuinaissankareista ja Hadeen seikoista.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Eikö siis ole vielä selvitettävänä, millä tavoin on puhuttava\nihmisistäkin?\n\n-- Ilmeisesti.\n\n-- Mutta hyvä ystävä, sitähän on meidän tällä haavaa mahdoton määrätä.\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Sen tähden että, luullakseni, tulemme väittämään, että runoilijat ja\nkertojat esittävät tärkeimmät ihmisiä koskevat asiat väärin. He näet\nsanovat monen olevan väärämielisen mutta silti onnellisen, ja\noikeamielisten olevan onnettomia, ja vääryydenteon tuottavan etua, jos\nse vain pysyy salassa, ja että oikeamielisyys on toisen etu mutta oma\nvahinko. Me taas tulemme kieltämään sellaista puhetta ja säätämään,\nettä on laulettava ja kerrottava ihan vastakkaista. Vai etkö luule niin\nkäyvän?\n\n-- Vieläpä sen tiedän varsin hyvin.\n\n-- Jos siis myönnät minun puhuneen oikein, niin saatan kaiketi sanoa\nsinun myöntäneen, että olemme löytäneet sen, mitä nyt pitkin aikaa\nolemme etsineet?\n\n-- Olettamuksesi pitää paikkansa, hän sanoi.\n\n-- Mutta siitä, että tulee puhua tämänmukaisesti _ihmisistä_, siitähän\nvoimme sopia vasta silloin, kun olemme päässeet selvyyteen siitä,\nminkäluontoinen oikeamielisyys on, sekä siitä että se olemukseltaan on\noikeamieliselle edullinen, huolimatta siitä, pidetäänkö häntä\noikeamielisenä vai eikö.[21]\n\n-- Se on kerrassaan totta, hän vastasi.\n\n6. -- Keskustelumme runojen ja tarinain sisällyksestä päättyköön tähän.\nMutta sen jälkeen on ymmärtääkseni tutkittava muotopuolta; ja kun sen\nolemme tehneet, tulemme olemaan kaikin puolin selvillä niin hyvin\nsiitä, _mitä_ on puhuttava, kuin siitä, _kuinka_ on puhuttava.\n\nSiihen Adeimantos lausui: -- En ymmärrä mitä tällä tarkoitat.\n\n-- Siksipä juuri on siihen ryhdyttävä, sanoin. -- Ymmärrät kenties\nparemmin tällä tavoin: Eikö kaikki, minkä tarujen kertojat tai\nrunoilijat esittävät, ole kertomusta entisistä tai nykyisistä tai\ntulevista asioista?\n\n-- Mitähän se olisi muuta? hän sanoi.\n\n-- No, eivätkö he niitä esitä joko yksinkertaisesti kertomalla tai\njäljittelemällä tai molemmilla tavoin?\n\n-- Tähänkin, hän sanoi, -- kaipaan selvempää selitystä.\n\n-- Olen nähtävästi naurettava ja sekava opettaja, sanoin. -- Teen\nsentähden taitamattomain puhujain tavoin: en ryhdy asiaan sen\nkokonaisuudessa, vaan erotan siitä jonkin osan ja koetan siinä\nselvittää mitä tarkoitan. Vastaa siis minulle: tiedäthän Iliaan alun,\njossa runoilija kertoo, mitenkä Khryses pyysi Agamemnonia päästämään\nvapaaksi hänen tyttärensä, mutta Agamemnon vihastui, ja Khryses, kun ei\nsaavuttanut päämääräänsä, rukoili Apollonia rankaisemaan Akhaijeja?\n\n-- Kyllä tiedän.\n\n-- Muistathan säkeet\n\n    -- -- -- hän pyysi Akhaijien kaikkien eessä,\n    itsepä Atreun poikien muist' yli, kansojen päitten,[22]\n\nja tiedät, että näihin säkeisiin asti runoilija puhuu itse eikä edes\nkoetakaan kääntää ajatustamme toiseen suuntaan, niin että pitäisimme\npuhujana ketään muuta kuin häntä itseään. Mutta sen, mikä sitten\nseuraa, sen hän lausuu ikäänkuin itse olisi Khryses, ja koettaa kaikin\nmokomin saattaa meitä siihen käsitykseen, että puhujana ei ole Homeros\nvaan uhripappi, tuo vanhus. Ja jotakuinkin niin hän on laatinut koko\nkertomuksensa niin hyvin Ilionin kuin Ithakan ja koko Odysseian\ntapahtumista.\n\n-- Aivan niin, hän vastasi.\n\n-- Eikö hänen esityksensä ole kertomusta, niin hyvin kun hän kulloinkin\nkertoo ihmisten puheita, kuin myöskin milloin hän kertoo sitä, mikä on\npuheiden välillä?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta kun hän lausuu sanansa ikäänkuin olisi joku muu henkilö,\nemmekö silloin sano hänen koettavan tehdä omaa puhettansa mikäli\nmahdollista sen henkilön puheen mukaiseksi, jonka hän on sanonut\nrupeavan puhumaan?\n\n-- Niin sanomme; kuinkas muuten?\n\n-- No eikö se, että joku tekeytyy joko ääneltään tai liikkeiltään\ntoisen mukaiseksi, ole sen henkilön jäljittelemistä, jonka mukaiseksi\nhän tekeytyy?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Sellaisessa tapauksessa hän ja samoin muutkin runoilijat näyttävät\nlaativan esityksensä jäljittelemällä.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Jos taas runoilija ei missään kohden piilota omaa itseänsä, niin on\nkai koko hänen runoutensa ja kertomuksensa saatu aikaan ilman\njäljittelyä. Mutta jottet sanoisi, ettet taaskaan ymmärrä, niin selitän\nkuinka tämä voi tapahtua. Jos Homeros, kerrottuaan, että Khryses oli\nsaapunut ja tuonut tyttärensä lunnaat, ja että hän rukoili Akhaieja ja\nvarsinkin kuninkaita, ei sen jälkeen puhuisi ikäänkuin Khryseeksi\nmuuttuneena, vaan yhä edelleen Homeroksena, niin tiedät, ettei se olisi\njäljittelyä, vaan suoraa kertomusta. Ja se olisi käynyt jotakuinkin\ntähän tapaan (esitän sen suorasanaisesti, sillä minussa ei ole\nrunoilijaa): \"Uhripappi tuli ja toivotti heille, että jumalat soisivat\nheidän valloittaa Troian ja onnellisesti päästä koteihinsa, ja pyysi\nheitä päästämään hänen tyttärensä vapaaksi, siten että ottaisivat\nvastaan lunnaat ja kunnioittaisivat jumalaa. Ja kun hän oli tämän\nsanonut, säälivät häntä muut ja kannattivat hänen pyyntöänsä, mutta\nAgamemnon julmistui ja käski hänen heti poistua ja olla toiste\npalaamatta; muussa tapauksessa näet eivät valtikka ja jumalan seppeleet\nvoisi häntä suojella, ja lisäsi, että ennenkuin Khryseen tytär\npäästettäisiin vapaaksi, oli tämä vanheneva Argoksessa kuninkaan luona,\nsekä käski papin poistua ja olla häntä enää ärsyttämättä, jos mieli\neheänä päästä kotiinsa. Kuullessaan tämän vanhus pelästyi ja poistui\nsanaa sanomatta. Mutta kun oli loitonnut leiristä, palvoi hän\nApollonia, mainiten häntä hänen eri nimillään, ja muistutti hänelle\nmitenkä hän joskus oli saattanut joko temppeleitä rakentamalla tai\nteuraita uhraamalla auliisti tehdä jumalalle mieleen ja vaati siitä\nvastalahjaa. Ja kaiken tämän nojalla hän rukoili jumalaa nuolillaan\nkostamaan Akhaieille hänen kyynelensä.\" Tällä tavoin, ystäväni, sanoin,\nlaaditaan yksinkertainen kertomus ilman jäljittelyä.\n\n-- Ymmärrän, hän vastasi.\n\n7. -- Sinun tulee siis ymmärtää, että kun joku poistaa lausuntojen\nvälillä olevat runoilijan sanat ja säilyttää vuoropuhelut, siitä\nsukeutuu päinvastainen esitystapa.\n\n-- Tämänkin ymmärrän, hän sanoi; -- tällainen on tragedian laita.\n\n-- Ymmärrät minua ihan oikein, sanoin, -- ja luulenpa jo saavani\nsinulle selväksi sen, jota äsken en osannut selvittää, sen nimittäin,\nettä runoutta ja tarujen esitystä on eri lajeja: yksi, jota suoritetaan\nyksinomaan jäljittelemällä; se on, niinkuin itse sanot, tragedia ynnä\nkomedia; ja toinen, jota suoritetaan runoilijan omalla kertomuksella;\ntämän lajin sinä saatat parhaiten löytää dithyrambista;[23] ja\nkolmantena taas se, jossa käytetään molempia keinoja ja jota tavataan\neepillisessä runoudessa sekä myöskin monesti muussakin runoudessa, --\njos minua nyt ymmärrät.\n\n-- Nytpä ymmärrän, hän sanoi, mitä silloin tarkoitit.\n\n-- No muistelehan, mitä sitä ennen sanoin: että kysymys siitä, _mitä_\non kerrottava, jo oli loppuun käsitelty, mutta että vielä oli\ntarkastettava, _kuinka_ oli kerrottava.\n\n-- Kyllä muistan.\n\n-- No juuri tätäpä tarkoitin, että nimittäin oli sovittava siitä,\nsallimmeko runoilijan esittää esitettävänsä jäljittelemällä, vaiko\nosittain jäljittelemällä, osittain jäljittelemättä, ja mitä siinä\ntapauksessa olisi kummallakin tavalla esitettävä, vai emmekö salli\njäljittelyä ollenkaan.\n\n-- Arvaan, hän sanoi, -- sinun pitävän silmällä sitä kysymystä,\npäästämmekö tragedian ja komedian kaupunkiimme vai emmekö.\n\n-- Niin kai, vastasin, -- ja kenties vielä enemmänkin; en näet vielä\ntiedä; mutta mihin puhelumme meidät tuolla tavoin viepi, sinne meidän\non kuljettava.\n\n-- Mainiosti sanottu, hän lausui.\n\n-- Harkitsehan siis, Adeimantos, tätä kysymystä: tuleeko\nvartijaimme[24] olla jäljittelijöitä vai eikö? Vai seuraako tämäkin\nsiitä, johon taannoin[25] tultiin, siitä nimittäin, että kukin yksilö\nsaattaa kunnollisesti harjoittaa yhtä tointa, muttei useita, vaan että\njos joku tällaista yrittää, hän tavoitellessaan useita asioita ei\nsaavuta ainoatakaan niin, että siinä olisi etevä?\n\n-- Juuri niin hänen käy.\n\n-- No eikö sama ole sanottava jäljittelystäkin, nimittäin ettei sama\nhenkilö kykene jäljittelemään useita asioita kunnollisesti, niinkuin\nhän voi yhtä?\n\n-- Ei tietenkään kykene.\n\n-- Tuskinpa siis kukaan voi harrastaa mitään arvokasta tointa ja\nsamalla jäljitellä useita asioita sekä olla taitava jäljittelijä; sillä\neiväthän samat henkilöt voi yht'aikaa kunnollisesti harjoittaa edes\nkahta jäljittelylajia, jotka näyttävät olevan lähellä toisiaan,\nesimerkiksi sepittää komediaa ja tragediaa. Vai etkö juuri äsken\nsanonut näitä molempia jäljittelyiksi?\n\n-- Kyllä; ja totta puhut sanoessasi, etteivät samat henkilöt pysty\nmolempiin.\n\n-- Eikä tietenkään kukaan voi olla yht'aikaa rapsodi[26] ja näyttelijä.\n\n-- Se on totta.\n\n-- Eivätkä samat henkilöt voi edes olla näyttelijöinä sekä komedioissa\nettä tragedioissa; ja kaikki nämä taiteet ovat kuitenkin jäljittelyjä;\nvai eivätkö ole?\n\n-- Jäljittelyjä ovat.\n\n-- Ja näyttääpä minusta, Adeimantos, siltä, kuin ihmisluonto\njakaantuisi vielä näitä pienempiin lajeihin, niin että se yhtä vähän\nkykenee kunnollisesti jäljittelemään useita jäljiteltäviä kuin\nsuorittamaan itse kunnollisesti niitä tekoja, joiden kuvia jäljitelmät\novat.\n\n-- Ihan oikein, hän sanoi.\n\n8. -- Jos siis pysymme alkuperäisessä väitteessämme, siis siinä, että\nvartijaimme tulee olla vapaat kaikista muista ammateista ja että heidän\nammattinaan on oleva kerrassaan tarkka huolenpito valtiomme vapaudesta,\nja etteivät saa harrastaa mitään muuta, sellaista, mikä ei tähtää\nsiihen, niin eivät kai saa tehdä eivätkä jäljitellä mitään muuta;[27]\nja jos mitään jäljittelevät, niin jäljitelkööt hamasta lapsuusiästä\nsellaista, mikä sen ammatin harjoittajille sopii: jäljitelkööt\nurhoollisia, itsensä hillitseviä, puhtaita, vapaita miehiä ja kaikkea\nsenlaatuista; mutta sellaista, mikä ei sovi vapaalle miehelle, älkööt\ntehkö, älköötkä olko taitavia sellaisen jäljittelemisessä, älköötkä\njäljitelkö mitään muutakaan rumaa, jottei jäljittelystä sukeutuisi\nheihin toden totta niitä ominaisuuksia, joita jäljittelevät. Vai etkö\nole huomannut, että jäljitteleminen, jos sitä lapsuudesta asti yhä\nedelleen jatketaan, muuttuu tottumukseksi ja luonteeksi, joka ilmenee\nniin hyvin ruumiillisessa asussa ja äänessä kuin ajatustavassakin?\n\n-- Ihan varmaan, hän vastasi.\n\n-- Emme siis tule sallimaan, sanoin, -- että ne, joista väitämme\nhuolehtivamme ja joista sanojemme mukaan on tultava kunnon urhoja,\nmatkivat naista, vaikka ovat miehiä, -- joko nuorta tai vanhaa, joko\nmiestään toruvaa vaimoa tai naista,[28] joka, rehennellen siksi että\nmuka on onnen suosikki, kiistelee jumalia vastaan, taikkapa naista,\njoka on onnettomuuden ja surujen ja itkujen vallassa. Eikä tule\nkysymykseenkään, että he saisivat matkia sairasta tai rakastunutta tai\nsynnytystuskissa olevaa naista.\n\n-- Kerrassaan oikein puhuttu, hän vastasi.\n\n-- Eivätkä saa jäljitellä orjattaria eivätkä orjia, jotka tekevät orjan\ntöitä.\n\n-- Eivät sitäkään.\n\n-- Eivätkä tietenkään pahoja ihmisiä, pelkureja ja sellaisia, jotka\ntoimivat päinvastoin kuin nyt olemme vaatineet, sellaisia, jotka\npanettelevat ja pilkkaavat toisiansa ja puhuvat rivoja -- humalassa tai\nselvinä -- taikka sanoin ja töin tekevät itselleen ja muille kaikkea\npahaa, jota sellaisten on tapa tehdä. Eikä kasvattejamme mielestäni ole\ntotutettava matkimaan hulluja, ei sanoin eikä töin. Täytyy näet kyllä\ntuntea hulluja ja kehnoja miehiä ja naisia; mutta ei saa itse tehdä\nmitään sentapaista eikä sitä jäljitellä.\n\n-- Se on ilmeinen tosi, hän sanoi.\n\n-- Entä edelleen, kysyin: -- onko jäljiteltävä takovia seppiä tai muun\nammattityön tekijöitä? Tai sotalaivain soutajia tai signalisteja, jotka\nnäille ilmoittavat soutotahdin, tai mitään muuta senlaatuista väkeä?\n\n-- No kuinka se olisi sallittava, hän vastasi, -- ihmisille, joilla ei\nole lupa edes kääntää huomiotansa mihinkään sellaiseen?\n\n-- Entä kuinkas onkaan: tulevatko sitten matkimaan hirnuvia hevosia ja\nmylviviä sonneja, virtojen kohinaa ja meren pauhinaa ja ukkosen jylinää\nja kaikkea sellaista?[29]\n\n-- Onhan heiltä kielletty sekä hulluus että hulluuden matkiminen.\n\n-- Jos siis ymmärrän mitä tarkoitat, sanoin, -- niin on olemassa\nsellainen sanonta- ja esitystapa, jota tosi-jalo ja kunnollinen mies\nkäyttää esitettäväänsä esittäessään, kun hänellä on itsellään jotakin\nsanottavana, ja taas toinen, siitä eroava laji, josta se, joka\nsynnynnäiseltä luonteeltaan ja kasvatukseltaan on vastakkaista laatua,\naina pitää kiinni ja jota hän kaiketi taitaa käyttää esitettäväänsä\nesittäessään.\n\n-- Mitkä nämä lajit ovat? hän kysyi.\n\n-- Arvelen, vastasin, -- että kunnon mies, kun hän kertomusta\nesittäessään tulee jonkun jalon miehen sanaan tai tekoon, mielellään\nesittää sen ikäänkuin itse olisi se mies, ja ettei häntä hävetä\nsellainen matkinta; ja etupäässä hän matkii jaloa miestä sellaisena\nkuin tämä esiintyy varmasti ja viisaasti toimiessaan, mutta harvemmin\nja vähemmin sellaisena kuin hän on, kun häntä horjuttaa joko sairaus\ntai humala tai jokin muu turma. Kun hän taas esityksessään tulee\nhenkilöön, joka ei ole hänen arvonsa mukainen, niin hän, luulen ma, ei\nhalua tosissaan tekeytyä hänen, tuon kehnomman, laatuiseksi -- paitsi\nkenties hetkeksi, kun tuo henkilö tekee jotakin kunnollista, -- vaan\nhäntä hävettää, sillä hän ei ole harjaantunut sellaisten\njäljittelemiseen ja hänelle on myöskin vastenmielistä tekeytyä\nkehnompien kaltaiseksi, jollei leikin vuoksi, koska hän mielessään\nhalveksii heitä.\n\n-- Niin tietenkin, vastasin.\n\n9. -- Hän tulee siis käyttämään sellaista esitystapaa, jota äsken\nkuvasimme Homeroksen sankarirunoelmista puhuessamme, ja hänen\nesityksessään tulee siis olemaan kumpaistakin lajia, niin hyvin\njäljittelevää kuin yksinkertaisesti kertovaa, mutta jäljittelyllä on\nlaajassa esityksessä oleva vain vähäinen osuus. Vai puhunko väärin?\n\n-- Et suinkaan, hän vastasi, -- vaan juuri senlaatuinen täytyy\ntällaisen puhujan esitystavan olla.\n\n-- Mutta se taas, sanoin, -- joka ei ole tällainen, hän tulee, kuta\nkehnompi hän on, sitä enemmän matkimaan kaikkea eikä pitämään mitään\narvollensa sopimattomana; niinpä hän rupeaa ihan tosissaan lukuisain\nihmisten kuullen matkimaan kaikkia ääniä, niitäkin, jotka äsken\nmainitsimme: ukkosen jylinää ja tuulten vinkunaa ja rakeiden ratinaa,\nja pyöränakselien ja vinttien kitinää, ja torvien, huilujen ja pillien\nja kaikkien soittimien ääniä, vieläpä koirien haukuntaa, lampaitten\nmääkinää ja lintujen kirkunaa; ja hän tulee esittämään esitettävänsä\nyksinomaan matkimalla, niin hyvin äänin kuin elein, taikka sitten on\nhänen esityksessään oleva vain pienoinen määrä varsinaista kertomusta.\nEikö niin?\n\n-- Tämänkin täytyy olla niin, hän vastasi.\n\n-- No nämäpä juuri, sanoin, -- ovat ne kaksi esityksen lajia, joista\npuhuin.\n\n-- Ne ne tietenkin ovat, hän sanoi.\n\n-- No ovathan toisessa näistä lajeista vaihtelut vain vähäiset, ja jos\njoku antaa sanottavalleen sopivan äänensävyn[30] ja rytmin, niin hän\nsaattaa, oikeata esitystapaa noudattaessaan, lausua lausuttavansa\nmiltei kokonaan juuri sen äänensävyn mukaisesti ja tyytyä yhteen\nainoaan äänensävyyn, -- sillä vaihteluthan ovat vähäiset. Ja samoin hän\nvoi pysyä jotensakin yhtäläisessä rytmissä, vai mitenkä?\n\n-- Niin tietysti on asian laita.\n\n-- Entä edelleen: eiköhän taas toinen laji päinvastoin tarvitse kaikkia\näänilajeja ja kaikkia rytmejä, jos näet esityksen on oltava oikean\nluonteensa mukainen, siihen kun sisältyy kaikenlaisia vaihtelevia\nmuotoja?\n\n-- Juuri niin on asian laita.\n\n-- No eiköhän ole niin, että kaikki runoilijat ja kaikki, jotka jotakin\nsuullisesti esittävät, joutuvat käyttämään joko toista tai toista\nesitysmuotoa, taikka sellaista, jossa on molemmat sekoittuneina?\n\n-- Sehän on välttämätöntä, hän vastasi.\n\n-- Mitä siis teemme? kysyin. -- Päästämmekö valtioomme kaikkien näiden\nesitysmuotojen käyttäjät vai ainoastaan ne, jotka käyttävät\njompaakumpaa esitysmuotoa, vaiko sekalajin käyttäjät?\n\n-- Jos minun mielipiteeni voittaa, hän vastasi, -- päästämme siihen\nsen, mikä ilman sekoitusta jäljittelee kunnon ihmistä.\n\n-- Mutta, Adeimantos, onhan sentään sekatyylilläkin viehätyksensä ja\npoikia ja näiden kaitsijoita ja vieläpä suurinta ihmisjoukkoakin\nviehättää paljon enemmän kuin mikään muu esitystapa juuri se, mikä on\nsinun valitsemasi tyylin vastakohta.\n\n-- Niin, onhan sillä hyvinkin suuri viehätysvoima.\n\n-- Tietenkin, sanoin, -- tarkoittanet, ettei se sovellu meidän\nyhteiskuntaamme, sen tähden ettei meidän luonamme ole kaksinaista eikä\nmoninaista miestä; onhan näet yhteiskunnassamme jokaisella vain yksi\nainoa toimi.\n\n-- Niin, eihän se siis siihen sovellu.\n\n-- Juuri tästä syystähän tällainen yhteiskunta on ainoa, jossa tapaamme\nsuutarin suutarina emmekä sen ohessa laivanohjaajana, ja maanviljelijän\nmaanviljelijänä emmekä sen ohessa tuomarina, ja soturin soturina emmekä\nsen ohessa rahanansaitsijana, ja kaikki muut samaten; vai kuinka?\n\n-- Totta puhut, hän vastasi.\n\n-- Jos siis valtioomme saapuu mies, joka on niin viisas, että hän osaa\ntekeytyä minkälaiseksi tahansa ja jäljitellä vaikka mitä, ja hän haluaa\nesiintyä itse ja esittää runojansa, niin me kaiketi kumarramme häntä\npyhänä ja ihailtavana ja viehättävänä ihmisenä, mutta samalla\nilmoitamme, ettei meidän valtiossamme ole hänenkaltaistaan miestä ja\nettei sellaisen ole luvallista siellä olla; ja voideltuamme hänen\npäätänsä hajuvoiteella ja seppelöityämme häntä villakääreillä[31]\nlähetämme hänet menemään toiseen valtioon. Mutta itse kai käytämme\nhyötymme vuoksi yksitotisempaa ja vähemmän viehättävää runoilijaa ja\ntarujenkertojaa, joka meille jäljittelee kunnon miehen puhetapaa ja\nlausuu lausuttavansa noiden perusnormien mukaan, jotka heti alussa,[32]\nsilloin kun soturiemme kasvatukseen ryhdyttiin, sääsimme\nnoudatettaviksi.\n\n-- Niin kai teemme, hän vastasi, -- jos se on meidän vallassamme.\n\n-- Olemme siis kaiketi, minä sanoin, -- nyt loppuun asti käsitelleet\nsitä Muusain taiteen osaa, joka kohdistuu kertomuksiin ja taruihin; on\nnäet selvitetty _mitä_ on puhuttava ja _millä tavoin_.\n\n-- Niin minustakin, hän vastasi.\n\n10. -- No eiköhän tämän jälkeen, minä kysyin, -- ole vielä käsiteltävä\n_laulun_ ja _melodiain_ laatua?\n\n-- Ilmeisesti.\n\n-- No eivätköhän kaikki jo älynne, mitä meidän on sanottava siitä,\nmimmoisia niiden tulee olla, jos tahdomme pysyä sopusoinnussa\ntähänastisen perustelumme kanssa?\n\nSiihen Glaukon sanoi naurahtaen: -- Minäpä, hyvä Sokrates, en taida\nolla noita \"kaikkia\"; en näet pysty tällä hetkellä päättämään,\nmimmoisia niiden mielestämme tulee olla; mutta on minulla tosin siitä\naavistus.\n\n-- Joka tapauksessa, lausuin, -- voit sentään ensiksi todeta, että\nlaulussa on kolme ainesta: sana, sävel ja rytmi.\n\n-- Niin, sen verran voin todeta, hän vastasi.\n\n-- Eikö siis ole niin, että se, mikä laulussa on sanaa, ei eroa\nlaulamattomasta sanasta: eikö sitä lausuttaessa tule noudattaa samoja\nnormeja, jotka äsken[33] mainitsimme, ja noudattaa niitä samalla\ntavalla?\n\n-- Se on totta, hän vastasi.\n\n-- Ja tietenkin melodian ja rytmin tulee soveltautua sanan [eli\ntekstin] mukaan.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta olemmehan ilmoittaneet,[34] ettei puhutussa sanonnassa\nlaisinkaan tarvita itkuja ja vaikeroimisia.\n\n-- Niinpä niin.\n\n-- No mitkä sävellajit ovat itkuun vetäviä [eli surunvoittoisia]. Kerro\nminulle, sillä sinähän olet musikaalinen.\n\n-- Miksolyydialainen [sekalyydialainen], hän vastasi, -- ja pingoitettu\nlyydialainen ja näiden tapaiset sävellajit.[35]\n\n-- Eiköhän siis näitä ole hylättävä? kysyin. -- Sillä nehän eivät edes\nkelpaa naisillekaan, -- nimittäin sellaisille, joiden on oltava\nkunnollisia, -- saatikka sitten miehille.\n\n-- Juuri niin.\n\n-- No ovathan juopumus ja velttous ja laiskuus vartijoille kerrassaan\nsopimattomat?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mitkä sävellajit siis ovat veltot ja juominkeihin soveltuvat?\n\n-- On eräitä ioonialaisia ja lyydialaisia sävellajeja, hän vastasi, --\njoita sanotaan hölliksi [eli veltoiksi].\n\n-- No voitkohan, hyvä ystävä, mitenkään käyttää niitä äänilajeja\nsotaisia miehiä varten?\n\n-- En suinkaan, hän vastasi; -- vaan jäljellä kai ovat ainoastaan\ndoorilainen ja phrygialainen sävellaji.\n\n-- En sävellajeja tunne, sanoin; -- vaan säilytä se sävellaji, mikä\nsaattaa arvokkaalla tavalla jäljitellä sen miehen äänteitä ja\näänenpainoja, joka on urhoollinen niin hyvin sodan toimissa kuin\njokaisessa väkipakon alaisessa tehtävässä ja joka, kun hänen käy\nhuonosti, ja hän joko kulkee haavoja ja kuolemaa kohti tai on joutunut\njohonkin muuhun tukalaan asemaan, kaikissa sellaisissa tiloissa lujana\nja vankkumattomana pitää puoliansa kohtaloa vastaan. Ja säilytä niin\nikään toinen sävellaji, jota hän käyttää ollessaan rauhallisessa,\nomaehtoisessa toimessa, jossa ei ole väkivaltaista pakkoa, joko hän\nsitten koettaa taivuttaa jotakin johonkin tai pyytää joltakin jotakin\n-- kääntyen rukouksella jumalan tai opetuksella ja kehoituksella\nihmisen puoleen, -- tai päinvastoin kuuntelee toisen pyyntöä tai\nopetusta tai taivuttelua ja sellaisella menettelyllä on saavuttanut\nmenestyksen, mutta ei ole ylimielinen, vaan kaikissa näissä toimissa\nmenettelee maltillisesti ja siivosti ja tyytyy saavuttamiinsa\ntuloksiin. Nämä kaksi sävellajia, väkipakkoa ilmaisevan ja\nomaehtoisuutta ilmaisevan, jotka parhaiten jäljittelevät onnettomien,\nonnellisten, maltillisten, urhoollisten miesten ääniä, ne säilytä.\n\n-- Pyydäthän minua, hän huomautti, -- säilyttämään juuri niitä\nsävellajeja, jotka äsken mainitsin, etkä muita.\n\n-- Niin ollen, sanoin, -- emme tule laulujamme varten tarvitsemaan\nmonilukuisia kieliä emmekä kaikkien sävellajien yhdistelmiä.[36]\n\n-- Niin minusta näyttää, hän vastasi.\n\n-- Emme siis tule elättämään harppujen, _pektis_-soittimien ja\nkaikenlaisten monikielisten ja moniäänisten soittimien rakentajia.\n\n-- Ei siltä näytä.\n\n-- Entä edelleen: tuletko päästämään valtioomme huiluntekijöitä tai\nhuilunsoittajia? Vai eikö huilu ole \"monikielisin\" kaikista\nsoittimista, ja eivätkö monisäveliset soittimet juuri matki huilua?[37]\n\n-- Sehän on selvää, hän vastasi.\n\n-- Jäljelle jäävät siis lyyra, sanoin, -- ja kitara, ja niitä on hyvä\nkäyttää kaupungissa; maalla taas saattaa paimenilla olla jokin pilli.\n\n-- Siihenhän perustelumme viittaa, hän sanoi.\n\n-- Emmekä, sanoin, -- tee mitään outoa valitessamme Apollonin ja hänen\nsoittimensa Marsyaan ja hänen soittimiensa edellä.[38]\n\n-- Totta Zeus, hän vastasi, -- emme minun mielestäni.\n\n-- Ja niinpä olemme, kautta koiran,[39] sanoin, -- huomaamattamme\ntaaskin puhdistaneet valtion, jonka äsken sanoimme viettävän ylellistä\nelämää.\n\n-- Siinäpä olemme menetelleet viisaasti, hän vastasi.\n\n11. -- Ottakaamme siis ja jatkakaamme puhdistus loppuun asti.\nSävellajien jälkeen näet seurannee se, mikä meillä oli sanottavana\n_rytmeistä_, nimittäin ettei ole tavoiteltava kirjavaa rytmin vaihtelua\neikä monenlaatuisia tahtimuotoja, vaan katsottava, mitkä säädyllisen ja\nurhoollisen elämän rytmit ovat, ja, kun nämä on havaittu, pakotettava\npoljento ja sävel mukautumaan senlaatuisen miehen puheen mukaan, mutta\nei puhetta poljennon ja sävelen mukaan. Mutta sinun asianasi on\nilmoittaa, mitkä nämä rytmit ovat, niinkuin sävellajitkin mainitsit.\n\n-- Mutta Zeus tietää, Glaukon vastasi, -- etten osaa sitä sanoa. Että\nnäet on joitakin rytmilajeja, luvultaan kolme,[40] joista eri säemuodot\nsukeutuvat, niinkuin säveliin nähden on neljä perussuhdetta, joista\nkaikki sävellajit koituvat, sen olen kyllä huomannut, ja sen verran\nvoin siis sanoa. Mutta mimmoiset ne rytmilajit ovat, joissa\nminkinlainen elämänlaatu kuvastuu, sitä en tiedä sanoa.\n\n-- No siitä tulemme neuvottelemaan Damonin[41] kanssa, sanoin, -- siitä\nnimittäin, mitkä rytmit ovat halpamielisyyden ja röyhkeyden tai\nhulluuden ja muun kehnouden tähtimuodot, ja mitkä taas on varattava\npäinvastaisten mielenlaatujen ilmaisemiseksi. Olen hämärästi\nmuistavinani kuulleeni hänen mainitsevan sekä jonkin yhdysperäisen\nasetanssirytmin[42] että daktyli- ja sankarirunorytmin ja järjestäneen\nne -- en voi sanoa millä tavoin -- ja asettaneen yhtä suuren tahtiosan\nnousuun ja laskuun, niin että rytmi voi päättyä sekä lyhyeen että\npitkään; ja luullakseni hän mainitsi iambin ja erään toisen tahdin,\nnimittäin trokeen, ja määräsi niille pitkät ja lyhyet tahdinosat. Ja\nluulenpa, että hän muutamissa näissä moitti ja kiitti tahdin\nnopeusmäärää [tempoa] yhtä paljon kuin itse rytmejä, -- taikkapa sitten\njotakin rytmin ja nopeusmäärän yhteensovitelmaa; en näet osaa sanoa.\nMutta nämä seikat lykättäköön Damonille, sillä niiden selvitteleminen\nvaatisi sangen pitkällistä tutkimusta. Vai oletko sinä toista mieltä?\n\n-- En mitenkään, sen Zeus tietäköön.\n\n-- Mutta sen ainakin voit todeta, että hyvän ja huonon rytmin\nseurauksena on kaunis ryhti ja sen vastakohta?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta noudattaapa hyvä rytmi jaloa sanontaa, mukautuen siihen, ja\nhuono rytmi päinvastaista sanontaa; ja samaten sopusointu ja epäsointu,\nkoska, niinkuin äsken huomautettiin, rytmi ja sävellaji mukautuvat\nsanan mukaan, mutta sana ei niiden mukaan.\n\n-- Niin, hän sanoi, -- tuleehan niiden mukautua sanan mukaan.\n\n-- Entä mitä on sanottava sanonnan laadusta, kysyin, -- sekä puheesta?\nEivätkö ne noudata sielun luonnetta?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja nuo muut taas mukautuvat sanonnan mukaan?\n\n-- Niin.\n\n-- Jalo sanonta siis ja sopusointu ja kaunis ryhti ja hyvä\nrytmi johtuvat hyväluontoisuudesta,[43] -- en tarkoita sitä\nhyväluontoisuutta, mikä on tyhmyyttä, jota lievennellen sanomme\nhyväluontoisuudeksi, vaan sitä mielenlaatua, mikä luonteen puolesta\ntoden totta on hyvä ja jalo.\n\n-- Aivan niin, hän vastasi.\n\n-- Eikö siis nuorukaistemme ole kaikessa pyrittävä näihin eri\nkauneusarvoihin,[44] jos mieli heidän suorittaa oma tehtävänsä?\n\n-- Niihin on siis pyrittävä.\n\n-- Mutta niitähän on kai täynnä maalaustaide ja kaikki sentapainen\ntaidetyö, niitä on täynnä kudonta ja kirjailu, rakennustaide ja kaikki\nmuiden esineiden valmistus, vieläpä ihmisruumiin ja muiden elollisten\nsyntyperäinen luonto; näissä kaikissa näet on jaloa ryhtiä tai kehnoa\nryhtiä. Ja kehno ryhti, ja epärytmi ja epäsointuisuus ovat kehnon\npuheen ja kehnojen tapojen sisaria, ja päinvastaiset ominaisuudet taas\nnäiden vastakohdan, toisin sanoen terveen ja jalon luonteen, sisaria,\njotka tätä kuvaavat.\n\n-- Niin on, hän sanoi, -- kaikin puolin.\n\n12. -- No tuleeko meidän siis pitää silmällä ainoastaan runoilijoita ja\npakottaa heidät luomaan teoksiinsa jalon luonteen kuvan taikka sitten\nolemaan ollenkaan runoilematta meidän luonamme, vai onko pidettävä\nsilmällä muitakin taitomiehiä ja estettävä heidät esittämästä joko\nelävien olentojen kuvissa tai rakennuksissa tai missään muussa\ntaidetyössä tuota pahantapaista ja kuritonta ja halpamaista ja\nepämuotoista? Ja onko sitä taitomiestä, joka ei pysty näitä määräyksiä\nnoudattamaan, kiellettävä harjoittamasta luonamme taidettaan, jotteivät\nvartijamme kasvaisi keskellä kehnouden kuvia, ikäänkuin kelvottomalla\nlaidunmaalla, ja päivittäin vähin erin noukkisi ja söisi monenlaisista\nkasveista monenlaista ja siten huomaamattaan kokoaisi omaan sieluunsa\nyhtä, suurta pahaa? Ja tuleeko meidän etsiä niitä taitomiehiä, jotka\nsynnynnäisen lahjakkuuden nojalla kykenevät pääsemään jalon ja kauniin\nolemuksen perille, jotta nuorukaisemme ikäänkuin terveellisellä\nseudulla asuen hyötyisivät kaikesta, miltä taholta vain kauniista\nteoksista lentäisi heidän näköönsä tai kuuloonsa ikäänkuin jokin\ntuulahdus, joka terveellisiltä paikoilta toisi terveyttä ja heti\nlapsuudesta alkaen heidän huomaamattaan ohjaisi heidät yhtäläisyyteen\njalon sanan kanssa, saisi heidät sitä rakastamaan ja veisi heidät\nsopusointuun sen kanssa?\n\n-- Kylläpä sillä tavoin saisivat kerrassaan jaloimman kasvatuksen.\n\n-- No Glaukon, kysyin, -- eiköhän musiikkiin [eli Muusain taiteeseen]\nkohdistuva kasvatus ole tehokkain, siksi että rytmi ja sävel painuvat\nparhaiten sielun sisimpään ja valtaavat sen voimakkaammin kuin mikään\nmuu, tuoden mukanaan jaloryhtisyyden ja tehden siten ihmisen\njaloryhtiseksi, jos hänet on oikein kasvatettu, mutta vaikuttaen\npäinvastaiseen suuntaan, jos niin ei ole laita? Ja toiselta puolen\nsenkin tähden, että se, joka on saanut oikean kasvatuksen sillä alalla,\nkaiketi on ylen herkkä huomaamaan sitä, mikä on puutteellista ja\nsuoritukseltaan tai luonnostaan rumaa [eli epäjaloa], ja syystä tätä\ninhoten ylistää kaunista ja iloitsee siitä ja ottaa sen vastaan\nsieluunsa ja saa siitä ravintoa ja siten kehittyy jaloksi ja\nkunnolliseksi, mutta toiselta puolen syystä moittii rumaa ja inhoo sitä\njo hamasta nuoruudestaan, jo ennenkuin kykenee käsittämään\njärkiperustetta? Ja kun sitten järkiperuste on hänelle selvinnyt, niin\neikö se, joka on tällä tavoin kasvatettu, tervehdi sitä suurimmalla\nilolla, koska hän sen jo tuntee heimouden nojalla?\n\n-- Kyllä minä, hän vastasi, -- olen sitä mieltä, että kasvatus juuri\nnäistä syistä perustuu Muusain taiteeseen.\n\n-- Niin, samoin kuin vasta silloin olimme lukutaidossa perillä, kun\ntunsimme kirjaimet, joita on vain vähäinen lukumäärä, kaikkialla missä\nniitä on, eri paikkoihin sijoitettuina, emmekä niitä halveksineet\n(esiintyivätpä pienellä tai suurella alalla) ikäänkuin niitä ei\ntarvitsisi huomata, vaan halukkaasti pyrimme ottamaan niistä selvää\nkaikkialla, tietäen, ettemme tulisi lukumiehiksi, ennenkuin olisimme\nsillä kannalla.\n\n-- Se on totta.\n\n-- Samoinhan emme tule tuntemaan kirjainten kuvaimia, jos ne jossakin\ntulevat näkyviin vesissä tai kuvastimissa, ennenkuin olemme oppineet\ntuntemaan itse kirjaimia, vaan siihen tarvitaan samaa taitoa ja\nopiskelua.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Juuri samoin, kautta jumalien, emme kai myöskään voi (sitä juuri\ntarkoitan) omaksua Muusain taidetta, -- emme me itse eivätkä vartijat,\njoiden sanomme olevan meidän kasvatettavinamme --, ennenkuin tunnemme\nitsehillinnän ja urhoollisuuden, jalouden ja ylevämielisyyden ja\nkaikkien näiden sisarominaisuuksien sekä niiden vastakohtien muodot\nkaikissa eri paikoissa, missä ne esiintyvät, ja älyämme sekä niitä\nitseä että niiden kuvia siinä, missä niitä on, emmekä niitä halveksi,\nesiintyivätpä pienissä tai suurissa, vaan uskomme niiden perustuvan\nsamaan taiteeseen ja harjoitukseen.\n\n-- Niin täytyy kuin täytyykin olla, hän vastasi.\n\n-- Eiköhän siis, sanoin, -- se, jossa yht'aikaa on sielussaan kaunis\nluonne ja ulkonäössään sen kanssa yhdenmukainen ja sopusointuinen\nlaatu, tämä kun on samaa perusluontoa, -- eiköhän sellainen ihminen\nliene kaunein näky sille, joka kykenee näkemään?\n\n-- Kerrassaan kaunein.\n\n-- Ja onhan kaunein rakastettavin?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja rakastaahan Muusain taiteelle antautunut henkilö niitä ihmisiä,\njotka ovat täydellisimmässä määrin sellaisia? Mutta jos joku on\nsopusointuisuutta vailla, niin tätä hän ei kai rakastane?\n\n-- Ei, vastasi Glaukon, -- jos näet vajavaisuutta on sielussa; jos taas\nruumiissa, niin hän saattaa sitä henkilöä sietää, niin että sittenkin\nhäntä rakastelee.\n\n-- Ymmärrän, sanoin, -- että sinulla on taikka on ollut senlaatuinen\npoikalemmikki, ja olen samaa mieltä kuin sinä. -- Mutta sanohan\nminulle: onko siveellisellä maltilla [_sophrosyne_] ja äärimmäisellä\nhekumalla mitään yhteistä?\n\n-- Kuinka se olisi mahdollista? hän sanoi. -- Hekumahan saa ihmisen\njärjiltään yhtä hyvin kuin kipukin.\n\n-- No onko sillä mitään yhteistä muun hyveen kanssa?\n\n-- Ei suinkaan.\n\n-- Entä julkeuden ja kurittomuuden kanssa?\n\n-- Kaikista enimmin juuri niiden kanssa.\n\n-- Voitko mainita mitään suurempaa ja kiihkeämpää hekumaa kuin sen,\nminkä lemmennautinto tuottaa?\n\n-- En, hän vastasi; -- enkä myöskään raivoisampaa.\n\n-- Ja oikea rakkaus on kai siinä, että itsehillinnällä ja Muusain\ntaiteen mukaisesti rakastetaan siveellistä ja kaunista?\n\n-- Juuri niin, hän vastasi.\n\n-- Oikeaan rakkauteen ei siis saa yhdistää mitään raivoisaa eikä\nsellaista, mikä on sukua hillittömyyden kanssa?\n\n-- Ei.\n\n-- Siihen ei siis saa yhdistää sellaista hekumaa, eivätkä rakastaja ja\nrakastettu, jos rakastavat oikealla tavalla ja oikealla tavalla ottavat\nrakkautta vastaan, saa olla missään tekemisissä sen kanssa?\n\n-- Kautta Zeuksen, hän vastasi, -- sitä ei saa siihen yhdistää,\nSokrates.\n\n-- Nähtävästi tulet siis perustettavanamme olevassa valtiossa säätämään\nsellaisen lain, että pojan rakastaja saa suudella lemmikkiään ja olla\nyhdessä hänen kanssaan ja hyväillä häntä sillä tavoin kuin jos poika\nolisi hänen oma poikansa, kauniin ja jalon tähden, jos hän voi häntä\nsuostuttaa; muuten seurustelkoon harrastuksensa esineen kanssa\nsellaisella tavalla, ettei koskaan näytä menevän tätä kauemmas; jos hän\nmenettelee toisin, hän olkoon moitteen alaisena muusalaisen sivistyksen\nja kauneudentajunnan puutteesta.\n\n-- Juuri niin, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän sinustakin, kysyin, -- puhelumme Muusain taiteesta ole\nloppuun suoritettu? Sehän on päätynyt siihen, mihin sen tuleekin\npäätyä; tuleehan Muusain taiteen harrastuksen päätyä kauniin\nrakkauteen.\n\n-- Siihen yhdyn, hän sanoi.\n\n13. -- Muusain taiteen jälkeen nuoria on kasvatettava voimistelun\navulla.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja siinäkin heitä on tietenkin huolellisesti kasvatettava\nlapsuudesta alkaen ja läpi kaiken ikänsä; ja minun ymmärtääkseni asian\nlaita on jotensakin näin -- mutta harkitse sitä sinäkin --: minä\npuolestani olen näet sitä mieltä, ettei kelvollinen ruumis omalla\noivallisuudellaan tee sielua kunnolliseksi, vaan että päinvastoin\nkunnollinen sielu omalla oivallisuudellaan tekee ruumiin niin\nkunnolliseksi kuin olla voi. Mutta mikä on sinun käsityksesi?\n\n-- Minäkin olen sitä mieltä, hän vastasi.\n\n-- Emmekö näin ollen tee oikein, jos, pidettyämme ensin riittävää\nhuolta sielusta, jätämme tämän huoleksi ruumiinhoidon yksityiskohtaisen\nohjaamisen ja itse esitämme vain peruspiirteet, niin ettei esityksemme\nveny kovin pitkälliseksi?\n\n-- Aivan oikein.\n\n-- Juopumuksesta heidän on pidättäytyminen, senhän jo olemme\nhuomauttaneet[45] sillä vartijanhan on vähemmin kuin kenenkään muun\nsallittava juopua, niin ettei tiedä, missä ihmeessä hän onkaan.\n\n-- Niin, hän vastasi, -- olisihan naurettavaa, jos vartijalla täytyisi\nolla vartija!\n\n-- Entä mitä on sanottava ravinnosta? Nämä miehethän ovat\nkilvoittelijoita suurimmassa kilvoittelussa; vai eivätkö ole?\n\n-- Ovat.\n\n-- Sopineeko siis heille nykyisten kilpataistelijaimme elintapa?[46]\n\n-- Eiköhän?\n\n-- Mutta se elintapa, minä sanoin, -- on uneliaisuutta tuottava ja\nterveydelle haitallinen; vai etkö huomaa, että nämä kilpataistelijamme\nnukkuvat pois elämänsä ja että he, jos vähänkin poikkeavat määrätystä\nelintavasta, ovat pahojen ja ankarien tautien vallassa?\n\n-- Kyllä olen sen huomannut.\n\n-- Meidän soturi-kilvoittelijamme tarvitsevat siis jonkinmoista\nhuolellisempaa ruumiinharjoitusta [eli \"treenausta\"], koska heidän\ntäytyy olla valppaita kuin koirat ja niin teräväsilmäisiä ja\ntarkkakorvaisia kuin mahdollista, eivätkä he saa olla herkkiä\nsairastumaan, milloin sotaretkillä joutuvat monenlaisiin veden ja muun\nravinnon, helteen ja kylmän vaihteluihin.\n\n-- No eiköhän paras ruumiin hoito [ja harjoittelu] ole mitä lähintä\nsukua[47] ihan äsken esittämämme Muusain taiteen kanssa?\n\n-- Mitä tarkoitat?\n\n-- Tarkoitan sellaista ruumiinharjoittelua, mikä on yksinkertainen ja\nkunnollinen ja varsinkin sellaista, mikä soveltuu miehille, jotka ovat\ntekemisissä sodan kanssa.\n\n-- Kuinkas niin?\n\n-- Tämmöistä voidaan saada tietää Homerokseltakin. Tiedäthän näet,\nettei hän sotaretkillä olevien sankarien aterioissa tarjoa heille\nkaloja, vaikka he oleskelevat meren partaalla, Hellespontoksen mailla,\neikä keitettyä lihaa, vaan ainoastaan paahdettua, mikä lieneekin\nsoturien mukavinta hankkia, sillä onhan melkein kaikkialla mukavampi\nkäyttää itse tulta välittömästi, kuin retuuttaa mukanaan astioita.[48]\n\n-- Aivan niin on.\n\n-- Eikä Homeros luullakseni ole missään maininnut maustimia. Tai\neivätkö myöskin muut kilpataistelijat tiedä, että, jos ruumiin on\noltava hyvässä kunnossa, niin sen täytyy pidättäytyä kaikista\nsellaisista.\n\n-- Kyllä tietävät sen, hän sanoi, -- ja pidättäytyvät niistä, ja siinä\ntekevät oikein.\n\n-- Nähtävästi, hyvä ystävä, et hyväksy syrakuusalaista keittiötä ja\nSisilian monenmoisia herkkuruokia, koska tuo on sinusta oikein.\n\n-- Enpä luule.\n\n-- Paheksut siis kaiketi sitäkin, että miehillä, joiden ruumiin on\noltava hyvässä kunnossa, on korintholainen tyttö hempukkanaan?\n\n-- Kerrassaan.\n\n-- Ja kaiketi myös attikalaisia leivoksia, joita pidetään niin\nherkullisina?\n\n-- Niin täytyy.\n\n-- Teemme näet mielestäni oikein verratessamme kaiken tuommoisen\nravinnon ja elintavan sellaiseen sävellykseen ja lauluun, mikä on\nlaadittu kaikissa äänilajeissa ja kaikissa rytmeissä.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Eikö näet moninainen vaihtelu sillä alalla tuottanut kurittomuutta,\ntällä alalla taas sairautta, ja eikö yksinkertaisuus Muusain taiteen\nalalla tuottanut sieluissa siveellistä malttia ja ruumiinhoidon\nja -harjoittelun alalla terveyttä?\n\n-- Ihan totta, hän vastasi.\n\n-- Ja eikö ole niin, että kun valtiossa uhkuu kurittomuutta ja\nsairautta, siellä avataan lukuisia oikeus- ja lääkintäpaikkoja, ja\nkäräjöintitaito ja lääketaito rehentelevät, kun useat vapaatkin miehet\nniitä innokkaasti harrastavat.\n\n-- Eiköhän niin käy?\n\n14. -- Mutta voitko keksiä varmempaa kehnon ja roskaisen kasvatuksen\nmerkkiä kuin sen, etteivät ainoastaan halpasäätyiset ihmiset ja\nkäsityöläiset, vaan myöskin ne, jotka kehuvat saaneensa vapaan miehen\nkasvatuksen, tarvitsevat ylen taitavia lääkäreitä ja tuomareja? Vai\neikö tunnu olevan häpeä ja suuri kasvatuksen puutteen merkki, kun\nihmisen on pakko turvautua muilta hankittuun oikeuteen (ikäänkuin nuo\nmuut olisivat hänen herrojaan ja tuomareitaan) ja olla omaa neuvoa\nvailla?\n\n-- Sehän on häpeällisintä kaikesta, hän sanoi.\n\n-- Vai onko se mielestäsi häpeällisempi kuin se, että joku ei\nainoastaan kuluta elämäänsä suurimmaksi osaksi tuomioistuimien edessä,\nsyytettynä ja syyttäjänä, vaan lisäksi tylsätunteisuutensa johtamana\nylpeilee nimenomaan siitä, että osaa taitavasti harjoittaa vääryyttä ja\nkoukkuilla jos jollakin tavoin ja luikerrellen joka lovesta\nvääntelehtiä notkeasti irti, niin ettei antaudu rangaistavaksi, -- ja\ntekee tämän pikkumaisten ja arvottomien asiain vuoksi, hän kun ei\ntiedä, kuinka paljon kauniimpaa ja parempaa on järjestää itsellensä\nelämänsä niin, ettei ole torkkuvan tuomarin tarpeessa?\n\n-- Ei, hän vastasi, -- kyllä tämä on edellistä vielä häpeällisempää.\n\n-- Ja eikö sinusta, kysyin, -- ole häpeällistä, että ollaan\nlääkärinhoidon tarpeessa -- ei haavojen takia eikä kulkutautien\nhyökkäysten tähden, vaan siksi, että toimettomuuden ja äsken kuvaamamme\nelintavan vuoksi tullaan täyteen ouruja ja höyryjä, ikäänkuin suot,\nniin että noiden Asklepioksen älykkäiden jälkeläisten[49] on pakko\nkäyttää sellaisia taudinnimiä kuin \"puhkut\" ja \"vuodot\" [eli katarrit]?\n\n-- Kylläpä nuo ovat totta tosiaan outoja ja hullunkurisia taudinnimiä,\nhän sanoi.\n\n-- Jommoisia, sanoin, -- luullakseni ei ollut Asklepioksen aikana; sen\npäätän siitä, etteivät hänen poikansa Troian maalla moittineet\nneitosta, joka antoi haavoittuneelle Eurypylokselle juotavaksi\npramnolaista viiniä[50] ynnä runsaasti siihen sekoitettuja ohria ja\njuustojauhelmaa -- juomaa, joka tietenkin tuntuu olevan omiansa saamaan\naikaan tulehduksen -- eivätkä nuhdelleet Patroklosta, joka miestä\nhoiteli.\n\n-- Kylläpä se juoma, hän sanoi, -- oli oudonlainen ihmiselle, joka oli\nsiinä tilassa.\n\n-- Eikä ollut, jos otat huomioon, sanoin, -- etteivät Asklepiolaiset\naikaisemmin käyttäneet nykyistä tauteja vaalivaa lääkintätapaa, kuten\nkerrotaan, ennen Herodikoksen[51] esiintymistä. Mutta Herodikos, joka\noli voimistelunohjaaja ja oli tullut kivulloiseksi, yhdisti\nlääketaiteeseen ruumiinharjoittelun ja kiusasi siten ensin ja enimmin\nitseänsä ja sittemmin paljon muita ihmisiä.\n\n-- Mitenkä niin? hän kysyi.\n\n-- Siten, että teki kuolemansa pitkälliseksi, vastasin. -- Hän näet\nseurasi tarkkaan tautiansa, joka oli kuolettavaa laatua, eikä kyennyt\nitseänsä parantamaan, vaan vietti kaiken elämänsä hoitelemalla itseään,\nmitään muuta toimittamatta, tuskien kiduttamana, jos milloin vähänkin\npoikkesi totutusta elintavastaan; ja siten hän vaivalloisesti kuollen\neli viisautensa avulla vanhukseksi.\n\n-- Oivan palkinnon, Glaukon sanoi, -- hän taidostansa saikin!\n\n-- Olihan se sopiva palkinto, sanoin,-- miehelle, joka ei ymmärtänyt,\nettei Asklepios tietämättömyydestä eikä kokemattomuudesta jättänyt sitä\nlääketaidon lajia jälkeläisillensä opettamatta, vaan sentähden, että\ntiesi kaikilla hyvien lakien alaisilla ihmisillä olevan määrätehtävän\nyhteiskunnassa, tehtävän, joka on täytymys suorittaa, eikä kellään\nolevan aikaa olla sairaana ja tohtoroitavana läpi ikänsä. Naurettavaa\non, että tämän kyllä älyämme, kun on kysymys käsityöläisistä, mutta\nsitä emme älyä, kun asia koskee niitä, joita pidetään rikkaina ja\nonnellisessa asemassa olevina.\n\n-- Mitenkä tarkoitat? hän kysyi.\n\n15. -- Kun kirvesmies on sairaana, sanoin, -- niin hän toivoo saavansa\nlääkäriltä sellaista lääkettä, että hän sen nieltyään oksentaa pois\nkoko sairauden, tai pääsevänsä siitä ulostusaineen tai polttoraudan\ntai leikkauksen avulla; vaan jos joku antaa hänelle pitkällisen\nelanto-ohjeen, käärien hänen päänsä huopapäähineisiin ja määrää hänelle\njos jotakin sentapaista, niin hän pian sanoo, ettei hänellä ole aikaa\nsairastella eikä hänen kannata elää sillä tavoin, että hän pitää\nsilmällä tautiansa ja laiminlyöpi määrätyn työnsä. Ja sitten hän jättää\nmokoman lääkärin hyvästi ja palaa totuttuun elintapaansa; ja jos hän\nparanee, niin hän elää ja hoitaa tehtäviänsä; jos taas hänen ruumiinsa\nei jaksa kestää, niin hän kuolee ja on vastuksista vapaa.\n\n-- Niin, hän sanoi, -- sillä tavoin mielestäni sellaisen miehen sopii\nkäyttää lääkärinhoitoa.\n\n-- Kaiketi siitä syystä, sanoin, -- että hänellä oli jokin tehtävä eikä\nhänen kannattanut elää, jollei hän sitä suorittanut?\n\n-- Se on selvää, hän vastasi.\n\n-- Rikkaalla sitä vastoin, niin sanotaan, ei ole mitään sellaista\nmäärättyä tehtävää, ettei hänen kannata elää, jos hänen on pakko pysyä\nsiitä erillään.\n\n-- Niin kai sanotaan.\n\n-- Etkö siis ole kuullut Phokylideen lausuntoa, hän kun sanoo, että\nniin pian kuin jollakin jo on toimeentulonsa, tulee hänen harjoittaa\nhyvettä?[52]\n\n-- Minunpa mielestäni jo ennenkin, hän sanoi.\n\n-- Älkäämme siitä riidelkö hänen kanssaan, vaan selvittäkäämme\nitsellemme, tuleeko rikkaan harrastaa hyvettä ja onko hänen mahdotonta\nelää, jollei sitä harrasta, vai onko sairauden vaaliminen kyllä\nesteeksi kirvesmiehen työlle ja muiden ammattilaisten toiminnalle, niin\netteivät voi kiinnittää niihin mieltänsä, -- mutta ei Phokylideen\nneuvon noudattamiselle?\n\n-- Kautta Zeuksen, hän vastasi, -- se mikä menee voimistelun rajoja\nulommaksi, tuo liiallinen huolenpito ruumiista, se se juuri estää\nhyveen harrastamista miltei enemmän kuin mikään muu.[53]\n\n-- Ja sehän on myöskin vastukseksi taloudenhoidossa ja sotaretkillä ja\nkotona kaupungissa hoidettavissa hallitustoimissa. Mutta pahin on, että\nse myöskin vaikeuttaa opintoja, olivatpa ne mitä laatua tahansa, ja\nharkitsemista ja itsekseen miettimistä, se kun aina varoo jonkinmoista\npäänsärkyä ja huimausta ja niistä syyttää viisaudenharrastusta. Siten\nsellainen sairauden vaaliminen, missä se vain vallitsee, aina estää\nharrastamasta hyvettä ja tulemasta siinä koetelluksi; se näet saa\naikaan sen, että ihminen aina luulee olevansa sairas eikä koskaan\nlakkaa tuntemasta ruumiissaan kipuja.\n\n-- Niin kai on, hän sanoi.\n\n-- Emmeköhän siis voi väittää, että Asklepioskin tiesi tämän ja\nsentähden niitä varten, joilla sekä synnynnäisen laatunsa että\nelintapansa vuoksi oli terve ruumis, mutta joilla oli jokin erityinen\nkipu -- niitä henkilöitä ja sellaisia terveydentiloja varten keksi\nlääkintätaidon, ja että hän heistä ajoi nämä kivut lääkkeillä ja\nleikkauksilla sekä neuvoi heitä noudattamaan sitä elintapaa, johon\nolivat tottuneet, jottei vahingoittaisi yhteiskunnan etua? Sellaisia\nruumiita taas, jotka olivat sisältään läpeensä sairaat, hän ei kai\nryhtynyt elantomääräyksillä vähin erin tyhjentämään ja täyttämään eikä\nruvennut sillä tavoin hankkimaan ihmiselle pitkää kurjaa elämää eikä\nedistämään jälkeläisten sikiytymistä, joista kaiketi olisi tullut\nisiensä kaltaisia; vaan sitä, joka ei pystynyt elämään tavallisen\nelämänjärjestyksen mukaan, sitä hän ei kai katsonut itseänsä\nvelvolliseksi parantelemaan; sillä sellaisesta miehestä ei saattanut\nolla hyötyä ei hänelle itselleen eikä yhteiskunnalle.\n\n-- Kuvaat Asklepioksen valtioviisaaksi mieheksi, hän huomautti.\n\n-- Ilmeistä on, että hän oli valtioviisas mies, minä vastasin; -- ja\netkö näe, että hänen poikansa Troian maalla osoittautuivat\nkunnollisiksi sotureiksi ja että he käyttivät lääketaitoaan sillä\ntavoin kuin olen sanonut? Vai etkö muista mitenkä he, kun Pandaros oli\nMenelaokseen ampunut haavan,\n\n    siit' imi hurmeen pois sekä voiteeks' yrttejä kääri,[54]\n\nmutta eivät ollenkaan määränneet, mitä hänen sen jälkeen tuli juoda tai\nsyödä, -- yhtä vähän kuin he sitä määräsivät Eurypyloksellekaan --,\nkoska heistä lääkkeet riittivät parantamaan miehiä, jotka ennen\nhaavoittumistaan olivat terveet ja elämäntavoiltaan kohtuulliset,\nvaikkapa silloin heti sattuisivatkin nauttimaan viinijuomaa. Sitä\nvastoin he olivat sitä mieltä, ettei ruumiiltaan raihnaan ja tavoiltaan\nhillittömän miehen elossa pysyminen ollut hyödyksi heille itselleen\neikä muille: heidän taitonsa, niin he arvelivat, ei pitänyt olla\nsellaisia varten, eikä näitä ollut hoideltava, ei edes vaikka olisivat\nolleet Midasta rikkaammat.\n\n-- Kuvaatpa, hän sanoi, -- Asklepioksen pojat sangen älykkäiksi.\n\n16. -- Niin sopiikin tehdä, sanoin. -- Ja kuitenkaan\ntragediainkirjoittajat ja Pindaros[55] eivät meitä kuuntele; he kyllä\nsanovat Asklepioksen Apollonin pojaksi, mutta siitä huolimatta\nväittävät, että hän kullan taivuttamana paransi rikkaan miehen, joka jo\noli kuoleman omana, ja että hänet sen johdosta tuhosi ukkosen tuli.\nMutta sen mukaan, mikä aikaisemmin[56] on esitetty, emme me puolestamme\nvoi uskoa molempia heidän väitteitään todeksi, vaan sanomme, että _jos_\nhän oli jumalan poika, niin hänessä ei ollut halpamaista voitonhimoa,\nmutta _jos_ hänessä oli sellainen voitonhimo, niin hän ei ollut jumalan\npoika.\n\n-- Siinä kyllä olet ihan oikeassa, hän sanoi. -- Mutta mitä sanot\ntästä, Sokrates: eikö valtiossamme tule olla hyviä lääkärejä? Mutta\nsellaisia ovat kai ennen kaikkea ne, jotka ovat hoitaneet niin monta\nterveluontoista ja niin monta kivulloista potilasta kuin suinkin; ja\nsamalla tavalla kai ovat parhaimpia tuomareja ne, jotka ovat olleet\ntekemisissä jos jonkinlaatuisten luonteiden kanssa.\n\n-- Hyviä tietenkin tarkoitan, sanoin. -- Mutta tiedätkös keitä\nsellaisina pidän?\n\n-- Kunhan sen ilmaiset, hän vastasi.\n\n-- No koetan, sanoin. -- Mutta sinäpä kohdistit saman kysymyksen\nkahteen eriluontoiseen asiaan.\n\n-- Mitenkä niin? hän kysyi.\n\n-- Lääkärit puolestaan, sanoin, -- saavuttavat suurimman taitavuuden,\njos nuoresta alkaen taiteensa oppimisen ohessa ovat olleet tekemisissä\nniin lukuisain raihnaiden ruumiiden kanssa kuin mahdollista ja itse\npoteneet kaikkia tauteja eivätkä ole ruumiinlaadultaan kovinkaan\nterveet. Minun käsitykseni mukaan näet he eivät hoida ruumista\nruumiillaan, -- sillä siinä tapauksessa ei kävisi laatuun, että heidän\nruumiinsa joskus olisivat raihnaat tai tulisivat raihnaiksi. Vaan\nsielulla he ruumista hoitavat, eikä sen ole mahdollista hoidella mitään\nhyvin, jos se on tullut raihnaiseksi ja on raihnainen.\n\n-- Olet oikeassa, hän sanoi.\n\n-- Mutta tuomari sitä vastoin, hyvä ystävä, hallitsee sielulla sielua,\neikä käy laatuun, että sielu nuoruudesta alkaen on kasvatettu kehnojen\nsielujen parissa ja seurustellut niiden kanssa ja että se tekemällä\nitse kaikkia vääryyden töitä on käynyt läpi näiden koko sarjan, niin\nettä se omasta itsestään voi sukkelasti arvata muiden rikokset, samalla\ntavoin kuin se ruumiisiin nähden toteaa taudit. Vaan toivottavaa on,\nettei sillä nuorena ollessaan ole ollut mitään kokemusta kehnoista\ntavoista ja ettei se ole näiden saastuttama, jos sen on oltava jalo ja\nkunnollinen ja se sellaisena on tuomitseva oikein. Tämä on syy,\nminkätähden kunnolliset ihmiset nuoruudessaan näyttävät\nyksinkertaisilta ja helposti joutuvat väärämielisten petettäviksi,\nheillä kun ei ole omassa itsessään kehnojen ihmisten luonteenlaadun\nmukaisia esikuvia.\n\n-- Kyllä heidän käy juuri niin, hän sanoi.\n\n-- Sentähden hyvän tuomarin ei sovi olla nuori, sanoin, -- vaan hänen\ntulee olla vanha ja vasta myöhään hän olkoon oppinut mimmoinen\nväärämielisyys on: hänen tulee tyystin käsittää mimmoinen paha asia se\non, -- ei suinkaan sillä perusteella, että hän on sen tajunnut omanaan,\nomassa sielussaan asuvana, vaan siksi, että hän on tutkinut sitä pitkät\najat vieraana, vieraissa sieluissa, -- siis ymmärryksensä, ei oman\nkokemuksen nojalla.\n\n-- Onhan uskottava, hän sanoi, -- että sellainen mies on mitä etevin\ntuomari.\n\n-- Ja hyvä tuomari, sanoin; -- sitähän sinä kysyit;[57] hyvä [eli\nkunnollinen] on näet se, jolla on kunnollinen sielu; mutta tuo ylen\ntaitava ja pahaa vaaniskeleva, joka itse on tehnyt paljon vääryyttä ja\nomasta mielestään on ovela ja älykäs, näkyy milloin hän on tekemisissä\nkaltaistensa kanssa, pitävän kovin taitavasti varansa, koska hänellä on\nsilmiensä edessä oma esikuvansa; mutta milloin hän ryhtyy tekemisiin\nkunnollisten iäkkäiden ihmisten kanssa,[58] hän osoittautuu typeräksi;\nhän näet on ajattomasti epäluuloinen eikä tunne tervettä luonnetta,\nhänellä kun ei ole itsessään mitään sellaisen luonteen kuvaa. Mutta\nkoska hän useammin sattuu yhteen kehnojen kuin kunnollisten ihmisten\nkanssa, niin hän sekä omasta että muittenkin mielestä on muka pikemmin\nviisas kuin typerä.\n\n-- Se kyllä on kerrassaan totta, hän sanoi.\n\n17. -- Se hyvä ja viisas tuomari, jota etsimme, ei siis saa olla\ntällainen, sanoin, -- vaan tuota edellistä laatua. Sillä pahuus ei\nmilloinkaan saata tuntea sekä hyvettä että omaa itseänsä, mutta hyve\ntulee, jos sen luonnollista taipumusta kasvatuksella kehitetään,\nsaavuttamaan aikaa myöten oikean käsityksen niin hyvin omasta itsestään\n[siis hyveestä] kuin pahuudestakin. Tämä se siis on viisas, -- niin\nminusta näyttää --, eikä tuo pahaluontoinen.\n\n-- Samaa mieltä, hän sanoi, -- olen minäkin.\n\n-- Tulet siis kaiketi valtiossasi säätämään lailla sekä sellaisen\nlääkärinhoidon, kuin olemme sanoneet, että myös sellaisen\noikeudenhoidon: ne tulevat vaalimaan niitä kansalaisia, jotka ovat\nruumiiltaan ja sielultaan kunnollista laatua, mutta mitä taas\nmuunlaatuisiin tulee, ne tulevat sallimaan niiden, jotka ovat sellaisia\nruumiiltaan, kuolla pois ja ottamaan itse hengiltä ne, jotka ovat\nsielultaan pahaluontoisia ja parantamattomia; eikö niin?\n\n-- Ilmeisesti, hän vastasi, -- tämä on paras sekä niille, jotka itse\novat sellaisessa tilassa, että yhteiskunnalle.\n\n-- Mutta selvää on, sanoin, -- että nuorukaisesi tulevat varomaan\njoutumasta tuomarintoimen tarpeeseen, koska noudattavat tuota\nyksinkertaista Muusain taidetta, jonka sanoimme synnyttävän ihmisissä\nsiveellistä malttia [eli _sophrosyneä_].\n\n-- Kuinkas muuten? hän sanoi.\n\n-- Eiköhän siis Muusain taiteen läpitunkema mies, joka voimistelua\nharrastaessaan kulkee näitä samoja jälkiä, saavu -- jos hän niin haluaa\n-- siihen, ettei tarvitse lääkärinhoitoa ollenkaan, paitsi milloin sitä\nei voi välttää?\n\n-- Kyllä minun luullakseni.\n\n-- Itse ruumiinharjoituksiin ja ponnistuksiin antautuessaan hän siis\ntulee pitämään silmämääränään luonnonlaatunsa intomielistä puolta[59]\nja sen nostattamista, eikä niin paljon tavoittamaan ruumiin voimia eikä\ntekemään noiden muiden kilpataistelijain [eli \"atleettien\"] tavoin,\njotka käyttävät ravintoa ja ponnistuksia väkevyyden saavuttamiseksi.\n\n-- Kerrassaan oikein, hän sanoi.\n\n-- Siispä nekin, sanoin,-- jotka säätävät, että nuoria on kasvatettava\nMuusain taiteen ja voimistelun avulla, eivät, Glaukon hyvä, näitä säädä\nsiitä syystä kuin muutamat arvelevat, nimittäin kehittääkseen toisella\nruumista, toisella sielua.\n\n-- No mistä syystä sitten? hän kysyi.\n\n-- Kumpaisenkin, vastasin, -- he kaiketi säätävät parhaasta päästä\nsielun vuoksi.\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Etkö huomaa, kysyin, -- mimmoisiksi ne ihmiset kehittyvät\nkoko mielenlaadultaan, jotka läpi ikänsä ovat antautuneet\nruumiinharjoituksiin mutta pysyneet erillään Muusain taiteesta? Tai ne,\njotka ovat asettuneet päinvastaiselle kannalle?\n\n-- Mistähän puhutkaan? hän kysyi.\n\n-- Rajuudesta ja tylyydestä, ja toiselta puolen pehmoisuudesta ja\nlempeydestä, minä vastasin.\n\n-- Niin, olen kyllä huomannut, hän sanoi, -- että ne, jotka ovat\nantautuneet ihan yksinomaan voimisteluun, tulevat rajummiksi, kuin\nheidän tulisi olla, ja ne taas, jotka ovat antautuneet yksinomaan\nMuusain taiteelle, tulevat pehmoisemmiksi, kuin heille olisi suotava.\n\n-- Ja kuitenkin, sanoin, -- tuo rajuus koitunee luontaisesta\nintomielestä ja jos se saa oikean kasvatuksen, siitä kai tulee\nurhoollisuutta, mutta liikoihin asti pingoitettuna se saattaa --\nniinkuin luonnollista onkin -- käydä tylyksi ja raa'aksi.\n\n-- Niin minusta näyttää olevan, hän sanoi.\n\n-- Entä edelleen: eikö viisaudenharrastajan [eli filosofin] luonteessa\nole sävyisyyttä? Ja eikö ole niin, että tämä, jos se on päästetty liian\nhöllälle, saattaa tulla liian pehmeröiseksi, mutta että se, jos se on\nkasvatettu oikealla tavalla, on lempeä ja suhdallinen?\n\n-- Niin on.\n\n-- Ja sanommehan, että vartijallamme täytyy olla nämä molemmat\nluonteenominaisuudet?\n\n-- Niinhän täytyy.\n\n-- Eikö niiden siis ole oltava sopusoinnussa keskenään?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja kun ihmisessä on sopusointuisuus, niin hänen sielunsa on\nyht'aikaa maltillinen ja urhoollinen?\n\n-- Ihan niin.\n\n-- Ja onko sopusuhdattoman sielu yht'aikaa arka ja raaka?\n\n-- Niin juuri.\n\n18. -- Kun siis joku antaa musiikin lumota sävelillä sielunsa ja kaataa\nsiihen korvista ikäänkuin suppilosta noita suloisia ja pehmeitä ja\nitkuun vetäviä säveliä, jotka juuri äsken[60] mainitsimme, ja viettää\nkaiken elämänsä ruikuttelemalla ja nauttimalla laulun lumouksesta, niin\nsellainen ihminen kyllä ensin, jos hänessä on ollut mitään intomieltä,\npehmentää tämän, niinkuin rautaa mellotetaan, ja muuttaa sen\nkelpaamattomasta ja hauraasta kelvolliseksi; mutta jos hän lakkaamatta\njatkaa sitä menoa ja yhä jättää sielunsa intomielen laulun lumouksen\nvaltaan, niin hän sen jälkeen jo sulattaa ja juoksuttaa intomielen,\nkunnes on sulattanut sen pois ja ikäänkuin leikannut sielustaan jänteet\nja tehnyt sen \"taistoon tarmottomaksi\".[61]\n\n-- No aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Ja jos hän, sanoin, -- alusta alkaen on saanut innottoman luontoisen\nsielun, niin hän on pian saavuttanut tuon tuloksen; jos taas on saanut\nintomielisen sielun, niin hän heikentämällä into- [eli kiihko-] mielen\ntekee sen herkäksi, niin että se vähäpätöisistä syistä heti syttyy\nvihaan ja samaten myös sammuu. Heistä on siis innokkaiden sijasta\ntullut äkkipikaiset ja äkäiset, läpeensä kärttyisät.\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- Ja kuinka onkaan: jos joku taas panee paljon vaivaa voimisteluun ja\nnauttii ravintoa yllin kyllin, mutta pysyy erillään Muusain taiteesta\nja viisaudenharrastuksesta, niin eikö hän aluksi, ollen hyvissä ruumiin\nvoimissa, tule täyteen itseluottamusta ja rohkeutta ja kehity\nurhoollisemmaksi kuin hän itse ennestään oli?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Ja sitten: kun hän ei harrasta mitään muuta eikä ole niin missään\ntekemisissä Muusain kanssa, niin eikö silloin käy niin, että, jos\nhänellä onkin ollut sielussaan jonkin verran tiedonhalua, tämä, kun se\nei saa maistaa mitään oppia eikä tutkimusta eikä ole osallisena\njärkipuhelussa eikä muussa Muusain taiteessa, muuttuu heikoksi ja\nkuuroksi ja sokeaksi, koska sitä ei herätetä eikä ravita eikä miehen\naistimuksia puhdisteta?\n\n-- Niin käy, hän vastasi.\n\n-- Sellaisesta ihmisestä tulee luullakseni järkiperustelun vihollinen,\nvailla Muusain harrastusta, eikä hän enää pyri vakuuttamaan ja\ntaivuttamaan sanoilla, vaan ajaa asiansa perille jokaista kohtaan\nväkivallalla ja raa'alla voimalla, niinkuin peto, ja elää\ntietämättömyydessä ja kurjuudessa ilman sopusuhtaisuutta ja suloa.\n\n-- Kyllä asian laita, hän sanoi, -- on kaikin puolin niin.\n\n-- Siihen katsoen siis, että näitä sielun eri puolia näkyy olevan\nkaksi, niin minä puolestani tahtoisin väittää jonkin jumalan antaneen\nihmisille kaksi taidetta, Muusain taiteen ja voimistelun, sielun\nintomielistä ja sen filosofista puolta varten -- ei sielua ja ruumista\nvarten (paitsi sivuvaikutuksena), vaan juuri noita kahta sielun puolta\nvarten, jotta ne kohdalleen pingoittamalla ja höllentämällä\nviritettäisiin sopusointuun toinen toisensa kanssa.\n\n-- Niinhän näkyy olevan, hän sanoi.\n\n-- Näin ollen lienemme siis täysin oikeassa väittäessämme sen, joka\nparhaiten yhdistää Muusain taiteen voimistelun kanssa ja sopivimmassa\nmäärin tekee sielunsa niistä osalliseksi, olevan täydellisimmin\nmusikaalisen ja sopusuhtaisen, -- paljon enemmän kuin sen, joka\ntoisiinsa soveltaa soittimen kieliä.\n\n-- Niin tietenkin, Sokrates, hän vastasi.\n\n-- Eiköhän siis valtiossammekin aina tule olla johtomiehenä sellainen\nhenkilö, jos mieli valtiojärjestyksen pysyä kunnossa?\n\n-- Kyllä täytyy olla semmoinen, se on kerrassaan välttämätöntä.\n\n19. -- Nämä kai siis ovat henkisen ja ruumiillisen kasvatuksemme\nperuspiirteet. Sillä mitähän hyötyä olisi siitä, että tarkkaan\nesitettäisiin näin kasvatettavien miesten tansseja[62] ja metsästyksiä\nja riistan-ajoa sekä voimistelua ja hevosurheilukilpailuja? Onhan näet\njotensakin selvää, että näiden on noudatettava esittämiämme\nsuuntaviivoja ja ettei nyt enää ole vaikea saada niistä selkoa.\n\n-- Ei kai ole vaikeata, hän vastasi.\n\n-- No niin, sanoin; -- mitä meidän siis lienee tämän jälkeen\nselvitettävä? Eiköhän sitä kysymystä, ketkä näistä miehistä tulevat\nolemaan hallitsijoita ja ketkä hallittavia?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Että hallitsevien tulee olla vanhempia ja hallittavien nuorempia,\nlienee selvää?\n\n-- Selvää.\n\n-- Ja että parhaimpien heidän joukostaan tulee hallita?\n\n-- Sekin on selvää.\n\n-- No eivätkö maanviljelijöistä ole parhaat ne, jotka parhaiten\nymmärtävät maanviljelystä?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Ja koska taas hallitusmiesten tulee olla vartijoista parhaat, niin\neikö hallitsijoina ole oltava niiden, jotka parhaiten ymmärtävät\nvaltion vartiointia?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Eikö heillä siis tule olla siihen viisautta ja voimaa, ja eikö\nheidän lisäksi tule harrastaa valtion parasta?\n\n-- Niin kyllä.\n\n-- Ja enimmin ihminen kai harrastaa sitä, jota rakastaa?\n\n-- Niin täytyy olla.\n\n-- Ja enimmin ihminen rakastanee sitä, jolle katsoo saman olevan eduksi\nkuin hänelle itselleenkin ja jonka[63] onnea hän pitää omanakin\nonnenaan, ja päinvastoin.\n\n-- Niin juuri, hän vastasi.\n\n-- Meidän on siis muiden vartijain joukosta valittava sellaiset miehet,\njoiden, heitä tyystin tarkastaessamme, huomaamme läpi koko elämänsä\nkaikista enimmin harrastavan täydellä innolla sitä, minkä pitävät\nvaltiolle edullisena, mutta jotka eivät mitenkään tahdo tehdä sitä,\nmitä eivät katso sille edulliseksi.\n\n-- Ne miehethän ovat siihen omiansa, hän sanoi.\n\n-- Heitä on siis mielestäni pidettävä silmällä kaikkina eri ikäkausina:\non katsottava, kykenevätkö säilyttämään sitä periaatetta eivätkä\nlumouksen yhtä vähän kuin väkivallankaan vaikutuksesta unohda ja hylkää\nsitä käsitystä, että on tehtävä se, mikä on valtiolle parasta.\n\n-- Mimmoisesta hylkäämisestä puhutkaan? hän kysyi.\n\n-- Selitän sinulle, sanoin. -- Minun ymmärtääkseni jokin käsitystapa\njoutuu pois ihmisen sielusta joko hänen omasta tahdostaan tai vasten\nhänen tahtoansa; hänen oman tahtonsa mukaisesti näet hänestä häviää\nväärä käsitys, kun hän oppii tuntemaan oikeamman, totuudenmukainen taas\naina vasten hänen tahtoansa.\n\n-- Ymmärrän mitä tarkoitat ihmisen omasta tahdosta puhuessasi, hän\nsanoi, -- mutta kun puhut siitä, mikä tapahtuu vasten ihmisen tahtoa,\nkaipaan selitystä.\n\n-- Kuinkas onkaan, etkö sinäkin, kysyin, -- ole sitä mieltä, etteivät\nihmiset vapaaehtoisesti salli itseltään riistää hyvää, mutta kyllä\npahaa? Vai eikö totuudesta syrjäytyminen ole pahaa, ja totuuden\nomistaminen hyvää? Ja eikö sinusta käsitystavan yhtäpitäväisyys\nolevaisen kanssa ole samaa kuin totuuden omaaminen?\n\n-- Olet oikeassa, hän vastasi, -- ja luulen, että jos ihmisiltä\nriistetään totuuden mukainen käsitys, niin se tapahtuu vasten heidän\ntahtoansa.\n\n-- No, eikö heidän käy sillä tavoin siten, että heiltä on varastettu\ntai siten, että heidät on lumottu tai siten, että heidät on pakotettu?\n\n-- En nytkään ymmärrä, hän vastasi.\n\n-- Taidanpa puhua traagikkojen tyyliin. Niillä, joilta on varastettu,\ntarkoitan ihmisiä, jotka perusteluilla on saatu muuttamaan\najatustapansa, sekä niitä, jotka ovat sen unohtaneet; näiltä näet aika,\nedellisiltä puhelu riistää sen heidän huomaamattaan. Nyt kai ymmärrät?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Pakotetuilla taas tarkoitan niitä, jotka jokin kipu tai kärsimys saa\nmuuttamaan mielensä.\n\n-- Senkin ymmärrän, hän sanoi; -- ja oikeassa olet.\n\n-- Lumotuiksi taas luulen sinunkin sanovan niitä, jotka muuttavat\nmielensä joko nautinnon hurmaamina tai pelon säikäyttäminä.\n\n-- Niin, kaikki mikä ihmisen pettää, tuntuu olevan taikaa.\n\n20. -- On siis, kuten äsken sanoin, tutkittava, ketkä ovat oman\nperiaatteensa parhaat vartijat, sen periaatteen, että heidän on tehtävä\nse, mikä heidän mielestään kulloinkin on valtiolle parasta. Näin ollen\nmeidän tulee tarkata heitä ihan lapsuudesta asti, siten että asetamme\nheille tehtäviä, joissa ihminen helpoimmin saattaa semmoisen\nperiaatteen unohtaa ja joutua petetyksi, ja taas valita se, joka on\nhyvä omistamaan ja jota on vaikea pettää, ja jättää syrjään se, joka ei\nole sellainen. Eikö niin?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Ja niin ikään on heille määrättävä vaivoja ja tuskia ja taistoja ja\nniissä tehtävä samoja huomioita.\n\n-- Se on oikein, hän vastasi.\n\n-- Ja kaiketi on kolmanteenkin seikkaan, lumoukseen, nähden, sanoin, --\njärjestettävä kilpakokeilu ja tarkattava -- niinkuin varsoja viedään\nkeskelle hälyä ja melua ja katsotaan ovatko vauhkoja, niin on samaten\nmiehemme nuorina saatettava jonkinmoisiin kauhuihin ja sitten taas\nsiirrettävä nautintoihin ja heitä koetettava tarkemmin kuin kultaa\nkoetetaan tulessa -- niin, tarkattava havaitaanko mies jokaisessa\ntilassa lujaksi lumousta vastaan ja jaloryhtiseksi, ja onko hän hyvä\noman itsensä vartija ja oppimansa Muusain taiteen säilyttäjä, niin että\nhän kaikissa noissa tilanteissa osoittautuu jalorytmiseksi ja\nsopusointuiseksi, sellaiseksi, jommoisena hän voi olla itselleen ja\nvaltiolle suurimmaksi hyödyksi. Ja se, joka niin hyvin poikien kuin\nnuorukaisten ja miesten kesken aina suoriutuu kokeista vankkana ja\nsaastumattomana, se on asetettava valtion hallitusmieheksi ja\nvartijaksi ja häntä on kunnioitettava niin hyvin hänen eläessään kuin\nhänen kuoltuaankin, jolloin hän saa osakseen mitä kunniakkaimmat\nhautajaiset ja muistomerkit. Se taas, joka ei ole sellainen, on\ntyönnettävä syrjään. Jotensakin sellaiseksi, Glaukon, ajattelen\nhallitsijain ja vartijain valinnan ja asettamisen, puhuakseni\nylimalkaisesti, yksityiskohtiin ryhtymättä, sanoin.\n\n-- Samaa mieltä minäkin olen, hän vastasi.\n\n-- Eiköhän siis toden totta ole oikeinta, että vartijoiksi[64] sanan\ntäydessä merkityksessä sanomme juuri näitä miehiä, joiden on pidettävä\nsilmällä sekä valtiomme ulkopuolella olevia vihollisia että sen\nsisäpuolella olevia ystäviä, jottei toisilla olisi halua eikä toisilla\nvaltaa tehdä pahaa; nuoria taas, joita tähän asti olemme sanoneet\nvartijoiksi, on oikeinta sanoa hallitsijain säädösten puolustajiksi\n[eli apujoukoiksi] ja kannattajiksi.\n\n-- Niin minustakin, hän sanoi.\n\n21. -- Millähän keinoin, kysyin, -- voisimme näin ollen saada, jos\nmahdollista, itse hallitsijat, mutta jollei heitä, niin ainakin muun\nyhteiskunnan uskomaan todeksi yhden jalon valheen, noita tarpeellisia\nvalheita, joista äskettäin puhuimme?[65]\n\n-- Mimmoista valhetta tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- En mitään uutta, vastasin, -- vaan erästä phoinikialaista\njuttua,[66] tapahtumasta, joka, mikäli runoilijat kertovat ja ovat\nsaaneet ihmiset uskomaan, on sattunut useissa paikoin, mutta joka ei\nole tapahtunut meidän aikanamme -- enkä tiedä voiko se tapahtuakaan --;\nvaaditaanpa sen uskottamiseen vahvaa uskottelukykyä.\n\n-- Kuinka arastellen näytätkään puhuvan! hän huomautti.\n\n-- Kylläpä tulet pitämään arasteluani hyvinkin luonnollisena, sanoin,\n-- kun olen puhunut.\n\n-- Puhu sentään, hän sanoi, -- äläkä arkaile.\n\n-- Puhun siis, vaikken tosin tiedä, mitenkä saan rohkeutta ja mimmoisia\nsanoja käytän, kun minun on puhuttava ja koetettava saada ensiksi itse\nhallitsijoita ja sotureita ja sitten muutakin kansaa[67] uskomaan, että\nse hoito ja kasvatus, minkä olemme heille antaneet, onkin ollut\nunennäköä: he ovat kuvitelleet sitä kaikkea kokevansa ja luulleet sen\nheille tapahtuneen, mutta todellisuudessa he siihen aikaan olivat\nsisällä maan uumenissa, ja siellä heitä muovailtiin ja kasvatettiin --\neikä ainoastaan heitä itseään, vaan siellä valmistettiin myöskin heidän\naseensa ja muu varustuksensa. Ja kun heidät oli muovailtu ihan\nvalmiiksi, niin maa, heidän äitinsä, päästi heidät ilmoille, ja nyt\nheidän on huolehdittava maasta, jossa asuvat, niinkuin huolehditaan\näidistä ja hoitajasta, ja sitä puolustettava, jos joku hyökkää sen\nkimppuun; ja muihin kansalaisiinsa nähden heidän on uskottava, että he\novat heidän veljiään ja maaemon lapsia.\n\n-- Eipä kummaa, että sinua kauan hävetti mokoman valheen kertominen!\n\n-- Niin, olihan se aivan luonnollista, vastasin. -- Mutta kuulehan\nsentään loputkin tarinaa. Olette siis, kaikki valtiossamme olevat,\nveljeksiä, niin sanomme heille tarinaa kertoessamme; mutta niihin\nteistä, jotka pystyvät hallitsemaan, jumala on teitä muovaillessaan\nheti alusta sekoittanut kultaa, ja sentähden he ovat kallisarvoisimmat;\npuolustajiin [eli sotureihin] taas hopeaa, mutta maanviljelijöihin ja\nmuihin ammattilaisiin rautaa ja vaskea. Koska siis kaikki olette yhtä\nsukuperää, niin teistä tulee enimmäkseen syntymään itsenne kaltaisia\njälkeläisiä, mutta välistä kuitenkin saattaa kultaisesta syntyä\nhopeinen jälkeläinen ja hopeisesta kultainen, ja samalla tavoin muut\nlajit, toinen toisestaan. Ja hallitsijoille jumala julistaa ensin ja\npainavimmin, ettei heidän ole vartioitava mitään niin tarkkaan eikä\nvalvottava mitään niin ankarasti kuin omia jälkeläisiään: heidän tulee\ntarkata, mikä noista aineista on jälkeläisten sieluihin sekoitettava,\nja jos oma jälkeläinen on kullattua vaskea tai rautaa, niin eivät\nmitenkään saa häntä sääliä, vaan suokoot hänelle sen arvon, mikä\nhänelle tulee ja työntäkööt hänet ammattilaisten tai maanviljelijäin\njoukkoon; ja jos taas jossakin näistä on kultaa tai hopeaa halvemman\naineen alla, niin he tulevat kunnioittaen ylentämään heidät, toiset\nvartijan, toiset puolustajan asemaan. On näet muka ennustettu, että\nsilloin valtio sortuu, kun rauta tai vaski sitä vartioipi. --\nTiedätköhän keinon, millä saataisiin heidät uskomaan tämä taru todeksi?\n\n-- Enpä mitenkään, mitä nykypolven miehiin itseensä tulee; mutta\nvoitaneen kyllä saada näiden pojat ja seuraava sukupolvi ja muut\nmyöhemmin syntyneet ihmiset sitä uskomaan.\n\n-- Olisihan sekin hyvä, sanoin; -- siten he huolisivat enemmän\nvaltiosta ja samoin toinen toisestaan; luulen näet ymmärtäväni mitä\ntarkoitat.\n\n22. -- Ja asia tulee menemään siihen suuntaan, johon tarinamme on\njohtanut sen kulun; mutta mepä aseistakaamme nämä maaemon lapset ja\nmarssittakaamme heidät esille,[68] hallitusmiehet etunenässä. Ja\ntultuaan perille he tarkastakoot, mikä paikka valtiossa soveltuu\nparhaiten leiriksi, josta he mukavimmin voivat pitää kurissa sen omat\nasukkaat, jos joku näistä ei tahtoisi totella lakeja, ja josta\nparhaiten voivat torjua ulkolaiset, jos näet vihollinen hyökkäisi,\nniinkuin susi hyökkää lauman kimppuun; ja kun ovat leiriytyneet, niin\nuhratkoot niille jumalille, joille on uhrattava, ja laittakoot\nmakuusijansa. Eikö niin?\n\n-- Niin juuri, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän makuusijojen tule olla sellaisia, joista on riittävää suojaa\nniin hyvin talvisin kuin kesäisin?\n\n-- Kuinkas muuten? Ymmärtääkseni näet tarkoitat heidän asuntojaan.\n\n-- Niin, vastasin, -- mutta asuntoja, jotka sopivat sotureille, mutta\nei sellaisia, joissa rahanansaitsijat asuvat.\n\n-- Millä tavoin sitten toinen laji mielestäsi eroaa toisesta? hän\nkysyi.\n\n-- Koetanpa selittää, vastasin. -- Onhan paimenten puolelta kaikkein\njulminta ja heille suurimmaksi häpeäksi, jos laumojen puolustajiksi\nelättävät ja kasvattavat sellaisia koiria, että ne kurittomuudesta tai\nnälästä tai muuten jonkin pahan tavan vuoksi itse ryhtyvät tekemään\npahaa lampaille ja käyvät susien eivätkä koirien kaltaisiksi.\n\n-- Hirveätä se on, hän sanoi; -- kuinkas muuten?\n\n-- Eiköhän siis ole kaikin mokomin varottava, etteivät meidän\npuolustajamme tee kansalaisilleen sellaista, he kun ovat heitä\nvoimakkaammat, ja etteivät hyväntahtoisten liittolaisten asemesta käy\ntylyjen sortoherrain kaltaisiksi?\n\n-- Sitä on varottava, hän myönsi.\n\n-- Ja eikö liene hankittu tehokkain varokeino, jos heille on toden\ntotta annettu hyvä kasvatus?\n\n-- No mutta senhän ovat saaneet, hän vastasi.\n\nJa minä sanoin: -- Ei sitä kannata kovinkaan varmasti väittää, Glaukon\nystävä; mutta _se_ kyllä sopii väittää, minkä juuri lausuimme, että\nheidän tulee saada _oikea_ kasvatus -- mikä tämä sitten onkaan -- jos\nheillä on oltava semmoinen luonne, mikä tehokkaimmin saa heidät olemaan\nlempeitä keskenään ja kaittaviansa kohtaan.\n\n-- Sehän kyllä pitää paikkansa, hän sanoi.\n\n-- Ja jokainen tervejärkinen mies kai vaatinee, että heille kasvatuksen\nohessa myöskin järjestetään heidän asumus- ja muut olonsa sellaisiksi,\nettei se estä heitä olemasta itse niin kunnollisia vartijoita kuin\nsuinkin eikä kiihota heitä tekemään pahaa muille kansalaisille.\n\n-- Se kyllä on oikein, hän sanoi.\n\n-- Katsohan siis, sanoin, -- onko heidän, jos mieli heidän olla\nsellaisia, elettävä ja asuttava jotakuinkin tähän tapaan: ensiksi ei\nkelläkään saa olla mitään omaa omaisuutta, paitsi mikäli se on ihan\nvälttämätöntä; edelleen ei kelläkään saa olla sellaista asuntoa ja\nvarastoa, johon ei ken vain haluaa saa astua sisään. Kaikkia\nelintarpeita, joita maltilliset ja urhoolliset sotakilvoittelijat\ntarvitsevat, tulee heidän, määrätyn säännön mukaan, saada muilta\nkansalaisilta vartijantoimen palkaksi, -- sen verran, ettei heille\nvuoden varrella jää mitään jäljelle eikä heiltä mikään uuvu; heidän\ntulee käydä yhteisillä aterioilla ja viettää yhteiselämää niinkuin\nleirissä olevat soturit ainakin. Ja heille on sanottava, että heillä on\nalati sielussaan jumalallista kultaa ja hopeaa, jumalien antamaa,\neivätkä sen lisäksi tarvitse inhimillistä, ja että on jumalatontakin\ntahrata tämän kullan omistus sekoittamalla siihen kuolevaisen kullan\nomistus. Sillä joukkojen kesken käyvän rahan vuoksi on tapahtunut\npaljon jumalattomia tekoja, mutta _heissä_ oleva kulta on\nsaastuttamaton. Vaan kaikkien valtion asukkaiden joukossa heidät yksin\non kielletty käsittelemästä kultaa ja hopeaa ja niihin kajoamasta,\nvieläpä astumasta saman katon alle niiden kanssa, käyttämästä niitä\nkoristeina ja juomasta kulta- ja hopeapikareista. Ja sillä tavoin he\nsaattavat säilyä ja säilyttää valtionsa. Mutta jos milloin hankkivat\nitselleen omaa maata ja taloja ja rahoja, niin heistä tulee\ntalonomistajia ja maanviljelijöitä vartijain asemesta ja\nvihamielisiä sortajia, sen sijaan että olisivat muiden kansalaisten\nsotaliittolaisia, ja he tulevat viettämään kaiken elämänsä vihattuina\nja vihaavina, väijyjinä ja väijyttyinä, peläten sisäisiä vihollisia\npaljon enemmän ja pahemmin kuin ulkonaisia; mutta silloinpa jo ovat,\nsekä itse että koko muu valtio, turman partaalla. Väitämmeköhän siis,\nkysyin, -- kaikkien näiden syiden nojalla, että vartijain olo asuntoon\nja kaikkeen muuhun nähden on esittämäämme tapaan järjestettävä, ja\nsäädämmekö tämän laiksi? Vai emmekö?\n\n-- Tehdään kaikin mokomin niin, Glaukon vastasi.\n\n\n\nSelityksiä III kirjaan.\n\n\n[1] 386 C--387 A. _Ennenp' orjana... oisin_: Akhilleuksen haamun\nOdysseukselle lausumat sanat, Odysseia XI 489-491. -- _Jäis ikivaltain,\nihmisien näkyviin koto kuolon_ j.n.e.: Jumalien sotiessa Manalan\nvaltias pelkää, että Poseidon maata järisyttäessään paljastaa kuolon\nkaamean kodon (Ilias XX 64, 65). -- _Ihmepä ihmehien... poissa_: nämä\nsäkeet (Il. XXIII 103, 104) lausuu Akhilleus, kun kaatuneen\nPatrokloksen haamu on ilmestynyt hänelle unessa. -- _Viel' yhä\nkuoltuakin ... häälyvä haamu_: Tässä on puhe toiselta puolen Teiresiaan,\ntoiselta puolen muiden vainajien tilasta (Od. X 494, 495). -- _Hadeen\nkartanohon ... erkanemistaan_: Patrokloksen kuolemasta (Il. XVI 856,\n857). -- _Maahan sauhuna sielu upposi uikuttain_: Ilmestyttyään\nAkhilleukselle unessa Patroklos-vainajan sielu taas katoaa (Il. XXIII\n100, 101). -- _Kuin peräll' onkalon ... häälyivät_: näissä säkeissä (Od.\nXXIV 6-9) kuvataan, mitenkä Penelopeian kosijain sielut menevät Hadeen\nmaille.\n\n[2] 387 B. _Kokytos ja Styks_: Manalan jokia, _Kokytos_ = voivotus,\n_Styks_ = kammo.\n\n[3] 387 C. _Kammonpöyristys_ on tässä verrattu niihin kylmiin\nväristyksiin, joita välistä seuraa kuume ja raukeus.\n\n[4] 388 A, B. _Vuoroin vuoteeseen... meren rantaan_: Ilias XXIV 10-12;\nsiinä kuvataan mitenkä Akhilleus Patroklos-vainajan kunniaksi\ntoimeenpanemiensa kilpailujen jälkeen yhä haikeasti suree kaatunutta\nystäväänsä. -- _Mustaa tuhkaa... kiireellensä_: Akhilleuksen hillitön\ntunteenpurkaus, kun hän saa sanoman Patrokloksen kuolemasta (Il. XVIII\n23-24). -- _Heit' anovasti hän pyysi... jos kenen keksi_: epätoivon\nvimmassa Priamos vanhus poikansa Hektorin kaaduttua pyrkii syöksymään\nulos tappotantereelle ja pyytää Troialaisia päästämään häntä sinne\n(Il. XXII 414-415).\n\n[5] 388 C, D. _Voi mua koitoa, voi emo-kurjaa sankarin saajaa_: näin\nmerenhaltiatar Thetis vaikeroi, kuullessaan mitenkä hänen poikansa\nAkhilleus voihkii, sanoman saatuaan Patrokloksen surmasta (Il. XVIII\n54).-- _Voi, mitä silmäni nyt näkevätkään... surkua_: Zeuksen\nhuudahdus, kun hän näkee Hektorin ruumista laahattavan ympäri Troian\nmuurien (Il. XXII 168-170). -- _Voi kova kohtalo_ j.n.e.: Il. XVI 433,\n434.\n\n[6] 389 A, B. _Naurupa sammumaton_ j.n.e.: Ilias I 599, 600.\n\n[7] 389 D. Odysseia XVII 383, 384.\n\n[8] 389 D. _Sophrosyne_: ks. Sel. II 364 A.\n\n[9] 389 E. _Mielesi, kumppali, malta_ j.n.e.: nämä sanat lausuu\nurhoollinen Diomedes Sthenelaokselle, kun tämä kiivaasti vastaa\nhuolestuneen ylipäällikön, Agamemnonin, kiukkuisiin moitteisiin (Il. IV\n412). -- _Urhoutt' uhkuen... tarkkasivat päämiehiä_: tässä Platon on --\nnähtävästi muistista siteeratessaan -- yhdistänyt kaksi Iliaan säettä,\njotka eivät kuulu yhteen; edellinen on näet luettava Iliaan III\nlaulussa (8), toinen IV laulusta (431); mutta molemmissa kuvataan\nkreikkalaisten lujaa, vakavaa ja melutonta järjestystä vastakohtana\nTroian joukkojen meluisaan esiintymiseen.\n\n[10] 389 E. _Juopunut, koira sa_ j.n.e.: vimmastuneen Akhilleuksen\nsanat Agamemnonille, kun tämä uhkaa vievänsä häneltä hänen\nsotasaaliinsa, kauniin Briseis-neitosen (Il. I 225).\n\n[11] 390 B. _Liha, leipä se peittää_ j.n.e.: Odysseuksen sanoja\nphaiakilaisten kuninkaan talossa, Od. IX 8-10.\n\n[12] 390 B. _Vaan kamalinpa on kuolo_ j.n.e.: Odysseuksen toverin\nEurylokhoksen sanoja, Od. XII 342.\n\n[13] 390 B, C (Zeus) _sanoo ei edes silloin, kun ensimmäistä he kertaa\nlempien yhtyi... olleensa niin kiihkeän himon vallassa_: Il. XIV 295,\n296. Iliaassa ei näitä sanoja lausu Zeus itse, vaan ne sisältyvät\nrunoilijan kertomukseen. -- _Kahleita, joihin Hephaistos kytkee Areen\nja Aphroditen_ j.n.e.: rivonlaisesta laulusta, minkä Demodokos\nSkheriassa laulaa Phaiakilaisten huviksi, Od. VIII 266-369.\n\n[14] 390 D. _Rintaans' urho jo löi_ j.n.e.: tässä mainittu urho on\nOdysseus, ks. Od. XX 17, 18.\n\n[15] 390 E, 391 A. _Korkeat valtiahat_ j.n.e.: mistä tämä säe on\nperäisin on epätietoista. -- _Eikä ole kiitettävä Phoiniksia_ j.n.e.:\nIliaan IX laulussa (515-519) Phoiniks vanhus lausuu entiselle\nkasvatilleen Akhilleukselle:\n\n    \"Lunnait' ellei aikois nyt sekä vastakin antaa\n    Atreun poik', yhä vain sua kohtaan kiukkua hautois,\n    niin vihas kiivautt' en pois riisumahan sua pyytäis\n    enkä Akhaijeja auttamahan, hätä suuri jos onkin.\n    Vaan monet lunnaat tarjoo nyt sekä vast' useammat.\"\n\n-- _Että Akhilleus otti lahjoja Agamemnonilta_: vrt. kuitenkin Il. XIX\n147-149, jossa Akhilleus lausuu Agamemnonille:\n\n    \"Lahjasi anna jos tahdot, niinkuni vaativi kohtuus,\n    tai pidä, tee miten mielit. Vaan heti vitkaelutta\n    taistoon hankkiukaamme -- -- --\".\n\n-- _Luovutti [Hektorin] ruumiin, kun sai siitä maksun_ j.n.e.: Iliaan\nXXIV laulussa mainitaan useissa paikoin lunnaita, jotka Priamos tarjosi\nAkhilleukselle Hektorin ruumiista. Mutta kun Platon sanoo, ettei\nAkhilleus tahtonut sitä luovuttaa maksutta, niin hän tekee\nAkhilleukselle (tai Homerokselle) vääryyttä; sanoohan tuskastunut\nAkhilleus (XXIV 560-562):\n\n    \"Vanhus, kiusaamatt' ole nyt mua; itse jo mielin\n    Hektorin luovuttaa, näet viestin Zeult' emo mulle\n    toi -- -- --\".\n\n[16] 391 A. _Mieleni, kauasampuja, veit_ j.n.e.: Il. XXII 15, 20.\n\n[17] 391 B. _Jokea_: Skamandros-jokijumalaa; ks. varsinkin Il. XXII 233\nja seur. -- _Saakoon sankari Patroklos_ j.n.e.: Akhilleuksen isä Peleus\noli luvannut uhrata Sperkheios-joelle poikansa suortuvat, jos hän\nsaapuisi vauriotonna kotimaahan. Akhilleus, joka tietää pian sortuvansa\nsotaan, leikkaa tukkansa sekä laskee sen polttoroviolla viruvan\nPatroklos-vainajan käteen, ks. Il. XXIII 141-153. -- _Hektorin\nlaahaaminen_: Il. XXIV 14-16. -- _Vangittujen Troialaisten\nteurastaminen_: Il. XXIII 175-182.\n\n[18] 391 C. _Zeuksen pojanpoika_: tarun mukaan Peleus oli Zeuksen\npojan, Aiakoksen, poika. -- _Kheiron_: viisas kentauri (tarunomainen\nhevosihminen), Akhilleuksen opettaja.\n\n[19] 391 C, D. _Theseus ja Peirithos tai Peirlthoos_: tarun mukaan\nystävykset Theseus ja Peirithoos, edellinen Poseidonin, jälkimmäinen\nZeuksen poika, olivat päättäneet yhdessä ryöstää puolisoikseen Zeuksen\ntyttäriä, Ledan hänelle synnyttämän Helenen ja Demeterin synnyttämän\nPersephoneian. Helenen ryöstö onnistui ja hän joutui Theseukselle,\nmutta kun ystävykset sitten astuivat alas Manalaan ryöstääkseen sieltä\nHadeen puolison Persephoneian, niin he kasvoivatkin kiinni kallioihin\n(erään tarinan mukaan loistoistuimiin), joille olivat istuutuneet. Ja\nsinne he jäivät iäti istumaan. Oli kuitenkin olemassa toinen tarun\nmuoto, nähtävästi keksitty Theseuksen eri seikkailusarjojen\nyhteensovittamiseksi: Herakles oli muka, kun hän kävi Hadeen\nvaltakunnassa noutaakseen sieltä Kerberos-koiran, vapauttanut\nTheseuksen; Peirithoos taas jäi iäti Manalaan; Helenen olivat hänen\nveljensä sillä välin vapauttaneet. -- Tarun eri toisinnot tarjosivat\nrunsaasti aiheita niin hyvin runoudelle kuin kuvaamataiteillekin.\n\n[20] 391 E. _Niinkuin jo aikaisemmin sanoimme_: ks. II 378 B.\n-- _Jumalain lähimmät_ j.n.e.: Aiskhyloksen hävinneestä\n\"Niobe\"-tragediasta (Fragm. 155 Dindorf). Nämä sanat lausui siinä\nNiobe. Tämä oli Aiskhyloksen noudattaman tarun mukaan Tantaloksen\ntytär; Tantalos taas oli saman tarun mukaan Zeuksen poika. Tantaloksen\nsukua olivat, paitsi Niobea, m.m. Pelops ja tämän jälkeläiset,\nPelopiidit (Atreus ja Thyestes j.n.e.), joiden kamalista teoista\nrunoilijoilla oli niin paljon kerrottavaa. Ida-vuorella tällä suvulla\nmuka oli Zeus Patrooksen, kantaisänsä ja suojelusherransa, alttari.\n\n[21] 392 C. _Mutta siitä, että tulee puhua tämänmukaisesti ihmisistä_\nj.n.e.: Näillä sanoilla Platon antaa Sokrateen jättää sikseen\nkysymyksen siitä, mitä runoilijain (ja muiden) on sallittava kertoa\nihmisistä; tätä kysymystä ei näet voida tyystin selvittää, ennenkuin on\ntarkemmin tutkittu oikeamielisyyden olemusta. Muutamat tutkijat ovat\nolleet sitä mieltä, että Platon siten lupaa vasta palata tähän\nkysymykseen, vieläpä että hän on täyttänyt lupauksen X kirjan alussa\n(595 A--608 B) uudistetulla runouden käsittelyllä. Mutta tämä käsittely\nei perustu saavutettuun syvempään käsitykseen oikeamielisyydestä, vaan\nparhaasta päästä ontologisiin ja metafyysillisiin perusteihin. Nuo\nlupaukseksi selitetyt sanat nähtävästi vain ilmaisevat siirtoa\najatusjaksosta toiseen (runouden sisällyksestä sen muodolliseen\npuoleen). Vrt. sanoja \"mutta sitä asiaa tarkastamme toiste\" (II 347 E\nynnä Sel.).\n\n[22] 393 A. _Hän pyysi Akhaijien kaikkien eessä_ j.n.e.: Il. I 15, 16.\n\n[23] 394 C. _Dithyrambin_ maininta tuntuu tässä jonkin verran\noudostuttavalta. Sehän saa tässä edustaa sitä runouden lajia, jossa\nrunoilija ei \"jäljittele\" eli matki eri henkilöitä, vaan esittää\nesitettävänsä suoraan omana kertomuksenaan. Mikäli me tunnemme 5:nnen\nvuosisadan dithyrambia, siinä oli, samoin kuin useissa muissa\nlaulettavan runouden lajeissa, keskeisenä aineksena lennokkain\npiirtein, viittauksin ja harppauksittain esitetty taru, jossa eri\nhenkilöt kyllä saattoivat lausua lausuttavansa omissa nimissään;\nvarsinaisen matkinnan ei siis suinkaan tarvinnut olla poissuljettu.\nNäin on ainakin Bakkhylideen säilyneiden dithyrambien laita; eikä liene\nsyytä olettaa, että nuorempi dithyrambi olisi kieltäytynyt käyttämästä\ntätä tyylikeinoa. Platonilla on kenties tässä kohden mielessään jokin\nerityinen laji dithyrambia; tällä nimellä näet mainittiin hänen\naikanaan hyvin monenlaisia koorilauluja. Mutta on myös mahdollista,\nettä teksti tässä paikassa on virheellinen. Olisihan odottanut, että\njäljittelevää esitystapaa käyttävän runouden vastakohtana olisi\nmainittu tunnelmalyriikka (tai hartauslaulu t.m.s.), jossa runoilija\nvälittömästi lausui ilmi tunteitaan tai ajatuksiaan, tekeytymättä muka\ntoiseksi henkilöksi.\n\n[24] 394 E. _Vartijaimme_: ks. II 374 E ynnä Sel.\n\n[25] 394 E. _Taanoin_: II 370 B.\n\n[26] 395 A. _Rapsoodi_: ks. Sel. II 373 B.\n\n[27] 395 D--396 B. Puhuessaan tässä kohden jäljittelystä eli\nmatkinnasta Platonilla ei niin paljon näy olevan mielessä näyttelijäin\nja muiden reprodusoivain taiteilijain toimi sinänsä kuin heidän\nesitystensä vaikutus kuulijoihin tai katselijoihin. Nämä näet\ntempautuvat noiden taiteilijain esitysten mukaan ja siten hekin\ntavallaan tulevat semmoista jäljitelleeksi, mikä ei sovi vartioille\nvaan saattaa heitä turmella.\n\n[28] 395 D, E. _Naista, joka rehennellen... kiistelee jumalia vastaan_:\nniinkuin Niobe, jonka kohtaloita Aiskhylos oli kuvannut samannimisessä\ntragediassa (vrt. Sel. 391 E). -- Puhe itkevistä, sairaista,\nrakastuneista, synnytystuskissa olevista naisista on nähtävästi\ntähdätty eräitä Euripideen tragedioja vastaan; vrt. esim.\n\"Hippolytos\"-tragedia, jossa Phaidra esiintyy lemmensairaana, ja\n(hävinnyt) \"Augé\"-tragedia, jossa sankaritar joutui synnytystuskiin\nAthenan pyhäkössä.\n\n[29] 396 B. _Tulevatko sitten matkimaan hirnuvia hevosia... ukkosen\njylinää ja kaikkea sellaista_: tässä lueteltuihin ääniin ja hälyihin\nlisätään 397 A vielä _tuulten vinkuna, rakeiden ratina, pyöränakselien\nja vinttien kitinä... kaikkien soittimien äänet, koirien haukunta,\nlampaiden määkinä ja lintujen kirkuna_. Säilyneissä kreikkalaisen\nkirjallisuuden tuotteissa tämänlaatuisen äänten ja hälyjen matkinnan\nesimerkkejä ei ole tavattavissa läheskään niin runsaassa määrin kuin\nnäistä Sokrateen (t.s. Platonin) sanoista voisi päättää. Tämä johtunee\nainakin osaksi siitä, ettei niistä runoudenlajeista (varsinkin nomos- ja\ndithyrambirunoudesta), joissa niitä on saattanut olla enimmin, ole\nsäilynyt kuin harvoja katkelmia (pisin on Timotheoksen v. 1902 löydetty\n\"Persai\"-nomoksen loppuosa, jonka tyyli kyllä on oudonlaisesti\npingoitettu ja räikeätä tehoa havitteleva, mutta jossa ei kuitenkaan\nesiinny puheena olevaa äänten ja hälyjen matkintaa). -- Parhaasta\npäästä näitä Platonin inhoaman matkinnan esimerkkejä tavataan\nAristophaneen komedioissa; varsinkin on hänen \"Linnut\"-niminen\nkomediansa tarjonnut tilaisuutta lintujen äänten leikkisään\nmatkimiseen. Niinpä siinä harjalintu milloin kirkuu\n_epopopopopopopopopopoi' io' io' ito' ito' ito' ito'_ (= hän\nsaapukoon tänne), milloin _tiotiotiotiotiotiotiotio_, milloin\n_triototriotototobriks_, milloin _kikkabdu_ y.m.s., kiihtynyt\nlintuparvi kysyy _popopopopopu_ (= missä) ja _titititititititina_\n(= minkä?) j.n.e. \"Sammakot\"-nimisessä komediassa taas sammakkojen\nkoori kurnuttaa _brekekekeks koaks koaks_. Myöskin matkitaan\nkomedioissa välistä tragedioissa esiintyvien monodiojen (yksinlaulujen)\nkitharansäestystä; \"Sammakot\"-komediassa (paikassa, jossa pila lähinnä\nkohdistuu Aiskhyloksen mahtipontiseen tyyliin) se muka kuuluu\n_phlattothrattophlattothrat_, \"Plutos\"-komediassa (eräässä kohden,\njossa leikillisesti matkitaan kappale Philoksenoksen hävinneestä\n\"Kyklops\"-dithyrambista) kitharan kielten näpähtely kuuluu\n_threttanelo_; samanlaista näpähtelyä edustaa \"Akharnalais\"-komediassa\nja \"Linnuissa\" esiintyvä _tenella_ (tunnettu jo Arkhilokhoksen\nylistyslaulusta Herakleen kunniaksi). -- Mitä ukkosen jylinän, meren\nkohinan ja muiden hälyjen matkintaan tulee, on luultavinta, että sekin\non ajateltava ihmisäänellä aikaansaaduksi. Useat selittäjät ovat tosin\narvelleet että Platonilla esillä olevassa paikassa on ollut mielessään\nerikoiset teatterikoneet, joita mainitaan myöhäisantiikkisissa\nsanaluetteloissa y.m.s.; mutta ne tiedot, joita niistä annetaan, ovat\nkuin ovatkin kovin epäilyttävää laatua. -- Muuten Platon on \"Lait\"\n(_Nomoi_) nimisessä teoksessaan lähemmin kuvannut toiselta puolen sitä\nlujaa järjestystä, joka ennen aikaan oli vallinnut runoudessa (ja\nmusiikissa), ja toiselta puolen sitä sekasortoa, joka hänen aikanaan\noli siinä päässyt valtaan. Niinpä hän kerrottuaan ensin entisestä\nankarasta järjestyksestä, jolle kaikki olivat uskollisesti alistuneet,\nlausuu (_Lait_ III 700): \"mutta myöhemmin, aikojen kuluessa, runoilijat\ntulivat ensimmäisiksi laittomuuden ja mauttomuuden aiheuttajiksi,\nsellaiset runoilijat nimittäin, joilla kyllä oli luontaiset lahjat\nmutta ei tietoja siitä, mikä Muusain taiteessa on oikeata ja\nlainmukaista; siksi he näet antautuivat kokonaan haltioitumisen\nhurmaukseen ja pyrkivät liiaksi hankkimaan kuulijoille nautintoa.\nNiinpä he sekoittivat itkut ja virret (_hymnoi_), paiaanit ja\ndithyrambit, matkivat kitharansoitolla huilusävelmiä ja yhdistivät\nkaikkia lajeja, ja siten ymmärtämättömyydessään vasten omaa tahtoansa\nilmaisivat sen väärän käsityksen, ettei Muusain taiteessa ole mitään\nlujaa sääntöä, vaan että sen nautinto, joka siitä nauttii -- olipa hän\nkunnottomampi tai kunnollisempi -- parhaiten määrää, kuinka sitä on\narvosteltava. Siten he turmelivat joukon käsityksen ihan pohjia\nmyöten.\"\n\n[30] 397 B. _Äänensävy_: kreik. _harmonia_. Tämä kreik. sana on\nmerkitykseltään sangen monivivahteinen; alkuperäisestä liitoksen\nmerkityksestä sen käsitepiiri on laajentunut, niin että siihen ei\nsisälly ainoastaan yhteenliitettyjen osien tarkkaa yhteen sopeutumista\nvaan myöskin eri aloilla esiintyvä sopuisuus, sopusuhtaisuus ja\n\"sopusointu\"; useimmin sanaa käytettiinkin musiikkiopin alalla joko\nmelodian tai varsinkin _sävellajin_ merkityksessä; näitä se tarkoittaa\nm.m. musiikkia käsittelevässä kappaleessa 398 C ja seur. Huomattava on,\nettei Platon nyt esillä olevassa kohden vielä puhu musiikista vaan\nkertovaisen runouden eri muodoista; harmonialla hän ei siis tässä\ntarkoittane varsinaista melodiaa eikä myöskään sävellajia, vaan\nlausunnassa (lähinnä kai rapsoodien lausunnassa, mutta myöskin\nkomedioissa ja tragedioissa) esiintyvää äänensävyä ja sen\ntäydellisempää tai epätäydellisempää yhtenäisyyttä.\n\n[31] 398 A. _Voideltuamme_ j.n.e.: Kreikkalaisten oli tapana öljyllä\nvoidella ja villakääreillä seppelöidä temppeleissä olevia jumalien\nkuvia; puheena olevia runoilija-taitureita oli siis muka kohdeltava\njumalien vertaisina -- samalla kuin heidät oli työnnettävä ulos\nkaupunkivaltiosta!\n\n[32] 398 B. _Heti alussa_: Sokrates oli II kirjassa, 376 C, kysynyt,\nmitenkä valtion \"vartijat\" oli kasvatettava, ja 378 E oli tultu siihen,\nettä ne kertomukset, jotka nuoret saavat kuulla, ovat niin laadittavat,\nettä ne parhaiten johtavat hyveeseen. Heti sen jälkeen alkaa laaja\nperustelu, jolla pyritään selvittämään niiden perusnormien laatua,\njoita nuorille esitettävissä jumalia ja ihmisiä koskevissa\nkertomuksissa on noudatettava. -- _Soturit_: samat, jotka tässä\nteoksessa tavallisesti sanotaan \"vartioiksi\", tämän sanan väljemmässä\nmerkityksessä; vrt. II 374 E ynnä Sel.\n\n[33] 398 D. _Äsken_: 392 D--394 D, 396 E, 397 D.\n\n[34] 398 D. _Olemmehan ilmoittaneet_ j.n.e.: 387 E ja seur.\n\n[35] 398 E--399 C. _Sävellajit_: kreik. tekstissä on _harmoniai_,\ntermi, jonka merkityksen eri vivahduksista on puhuttu ylempänä, Sel.\n397 B. Tässä sillä on tarkoitettu sävellajeja, joiden erotus oli siinä,\nettä erisuuruiset sävelintervallit olivat sijoitetut eri määräkohtiin\nsävelsarjaa. Nykyaikaisessa musiikissa käytetään parhaasta päästä vain\nkahta sävellajia, duuria ja mollia, antiikkisessa musiikissa\nkäytettyjen sävellajien lukumäärä oli melkoista suurempi. Esillä\nolevassa \"Valtion\" paikassa niitä mainitaan ja luonnehditaan kuusi:\nensin _sekalyydialainen_ (eli miksolyydialainen) ja _pingoitettu\nlyydialainen_, jotka hylätään itkuun vetävinä. Sitten mainitaan\n_ioonialaisen ja lyydialaisen_ sävellajin n.s. \"veltot\" eli \"höllät\"\nerikoismuodot, jotka muka soveltuvat juominkeihin, ja vihdoin\n_doorilainen ja phrygialainen_ sävellaji, ainoat joissa muka kuvautuu\ntosimiehuullinen luonne ja jotka siis voidaan hyväksyä, kun on\nkasvatettava \"vartioita\". Muutamien, Platonin tässä paikassa\nmainitsemien sävellajien nimiin liitetyt sanat _syntonos_ (=\npingoitettu, kireä) ja _khaiaros_ (= höllä eli veltto) ovat nähtävästi\n(ainakin alkujaan) tarkoittaneet soittimien kielistön höllempää tai\ntiukempaa viritystä. Höllempi viritys sai tietenkin aikaan matalamman,\ntiukempi taas korkeamman äänen. Näin ollen tuntuu todennäköiseltä, että\n\"höllemmillä\" ja \"tiukemmin pingoitetuilla\" sävellajeilla on\ntarkoitettu matalammalla tai korkeammalla säveltasolla olevia\nsävellajien toisintomuotoja. Sellaisia muotoja oli siis kaiketi\npidettävä transpositsioniasteikkojen veroisina. -- On kuitenkin\nhuomattava, että säilyneet tiedot kreikkalaisista sävellajeista ovat\nhajanaisia, eri ajoilta peräisin, ristiriitaisia ja vaikeatajuisia, ja\nettei niiden tulkinnassa ole päästy täyteen yksimielisyyteen. --\n\nDoorilainen sävellaji oli siis (meidän käsityksemme mukaan) hyvin\nläheistä sukua nykyisen molli-sävellajin kanssa, mutta kreikkalaisten\nmielestä se kuitenkin tuntui erikoisen reippaalta ja miehuulliselta. --\nSävellajien vaikutuksesta ihmisten mielentilaan ja luonteeseen\nAristoteles lausuu \"Politeia\"-teoksessaan (VIII 1340 a 39--1340 b 7):\n... \"onpa itse melodioissa luonteenlaatujen kuvausta (_mimemata_) ja\ntämä on ilmeistä; onhan näet heti sävellajien perusluonne erilainen,\nniin että me niitä kuullessamme joudumme eri mielentiloihin emmekä saa\nkaikista samaa vaikutusta, vaan toisista joudumme enemmän vaikeroivaan\nja masentuneeseen mielentilaan, niinkuin esimerkiksi n.s.\nmiksolyydialaisesta (sekalyydialaisesta), eräiden vaikutuksesta taas\nveltompaan mielentilaan, niinkuin esim. hölläluontoisista, mutta\neräästä toisesta taas joudumme ennen kaikkea suunnalliseen ja vakavaan\nmielenlaatuun; näin näkyy ainoastaan yksi sävellajeista, nimittäin\ndoorilainen, vaikuttavan; phrygialainen sävellaji puolestaan saa\nihmiset haltioitumisen valtaan.\" Tästä syystä Aristoteles samassa\nteoksessaan (VIII 1342 a 33--1342 b 2) sanoo Sokrateen tekevän väärin\nasettaessaan phrygialaisen sävellajin doorilaisen rinnalle, vaikka hän\nsoittimien joukosta on hylännyt huilun; \"phrygialaisella sävellajilla\non näet sävellajien joukossa sama vaikutus kuin huilulla soittimien\njoukossa; molemmat ovat orgioiden-omaisia ja kiihoittavia\".\n\n[36] 399 C, D. _Monilukuisia kieliä_: kreik. _polykhordia_\n(\"monikielisyys\"). Kreikkalaisten kansallisissa kielisoittimissa,\nlyyrassa ja kitharassa, sanotaan alkujaan olleen neljä, sittemmin\nseitsemän ja vihdoin yksitoista kieltä; mitään sormilautaa, jonka\navulla olisi voitu lyhentää jonkin eri kielen soivaa osaa, ei näissä\nsoittimissa ollut. Jo aikaisin alettiin lyyran ja kitharan rinnalle\nottaa käytäntöön ulkomaisia kielisoittimia, niinkuin erilaisia\nharpuntapaisia y.m., joissa saattoi olla lukuisia kieliä; mutta nämä\nsoittimet eivät näy saaneen sijaa juhlallisissa kilpailuissa eivätkä\nmyöskään kasvatusjärjestelmässä. -- _Kaikkien sävellajien yhdistelmiä\n(panarmonion)_: tällä kenties tarkoitetaan samassa sävelteoksessa\nesiintyviä siirtymisiä sävellajista toiseen. -- _Lyyra (lyra)_:\nkielisoitin, jossa kumupohjana alkujaan oli kupera kilpikonnankuori;\ntähän liittyi kaksi puusta (myöhemmin usein pukinsarvista) tehtyä\nhaaraa, joita yhdisti poikkipuu, johon suolijänteistä tehdyt kielet\nkiinnitettiin, enimmäkseen rasvaisella nahkaliuskalla; toisesta\npäästään kielet olivat kiinni kumupohjassa. _Kithara_ oli lyyraa\nkookkaampi; kumupohja oli siinä puusta, ja verraten leveät puiset\nsivuhaarat olivat nekin ontot; siten kitharan ääni oli voimakkaampi\nkuin lyyran. Sekä lyyraa että kitharaa soitettiin näppäin-puikon\n(kreik. _plektron_) avulla. -- _Harppu_: kreik. _trigonon_ =\n\"kolmikulma\". -- _Pektis_-soittimen maininnat ovat kovin\nristiriitaiset; todennäköisintä kuitenkin on, että tälläkin nimellä\nenimmäkseen tarkoitettiin jonkinlaista harpuntapaista kielisoitinta.\n\n[37] 399 D. _Huilu_: Kreikkalaisten \"huilu\" (_aulos_) ei vastannut\nnykyistä sivultapäin puhallettua huilua (poikkihuilua), vaan oli\nklarinetin (tai oboen) kaltainen ja sävyinen soitin, johon puhallettiin\nsuoraan sen ylipäästä, ja jonka suuttimessa oli ohut värähtelevä\nkieleke. Sen ääntä pidettiin kiihoittavana.\n\n[38] 399 E. Tunnetun tarun mukaan Marsyas (alkujaan phrygialainen\njoenhaltia) ja Apollon olivat ryhtyneet soittokilpasille; Marsyaan\nsoittimena oli muka phrygialainen \"huilu\" (ks. Sel. 399 D), Apollonin\ntaas kreikkalainen lyyra; voittajaksi jäänyt Apollon nylki voitetun\nMarsyaan elävältä.\n\n[39] 399 E. _Kautta koiran_: valantapainen, jota Platonin Sokrates\nusein käyttää ja joka kaiketi oli todellisenkin Sokrateen puheenparsia.\nKerran (\"Gorgias\"-dialogissa 482 B) esiintyy täydellisempi toisinto:\n\"kautta koiran, tuon Egyptiläisten jumalan\"; Sokrateella näkyy siis\nlausepartta käyttäessään olleen mielessä Egyptin outoja eläinmuotoisia\njumalia. Sananparsi on jossakin määrin leikillinen; mutta sitä\nrahvaanomaista sävyä kuin meikäläisessä karkeahkossa sutkauksessa\n\"koira vieköön\", siinä tuskin on. -- _Äsken_: II 372 E.\n\n[40] 400 A. _Rytmilajeja, luvultaan kolme_: 1) tasajakoinen rytmilaji,\neli se, jossa tahdinosat laajuutensa puolesta suhtautuivat toisiinsa\nkuin 2:2 (daktyli [-- - -], spondee [-- --], anapesti [- - --]); 2) se\nlaji (n.s. _genos hémiolion_) jossa tahdinosat suhtautuivat toisiinsa\nkuin 3:2 (päämuodot: paionit [-- - - -, - -- - - y.m.], kreetalainen\n[-- - --], bakkholainen [- -- --] ynnä palimbakkholainen [-- -- -];\n3) se, jossa tahdinosat suhtautuivat toisiinsa kuin 2:1 (trokee [-- -],\niambi [- --], ioonilaiset [-- -- - -, ja - - -- --]. -- Säveliin nähden\non neljä perussuhdetta: tätä hämärää kohtaa on koetettu selittää jos\njollakin tavoin. Eri selityksistä mainittakoon tässä todennäköisimpänä\nMonron, johon J. Adamkin yhtyy; sen mukaan nuo perussuhteet ovat 2:1,\n3:2, 4:3 ja 9:8, joihin oktaavi, kvintti, kvartti ja sekunti\nperustuvat.\n\n[41] 400 B. _Damon_: ateenalainen musiikkiteoreetikko, Perikleen\naikalaisia, Platonin pää-auktoriteetti musiikinalalla. -- Tutkijain\nkesken on eri mieliä siitä, tarkoittaako Platon, että olisi\nhenkilökohtaisesti käännyttävä Damonin puoleen, joka siis vielä olisi\nollut elossa, silloin kun tätä keskustelua muka pidettiin, vai\nviittaako hän johonkin Damonin teokseen.\n\n[42] 400 B. _Asetanssirytmi_: _enoplios (enhoplios)_; tämä rytmilaji,\nilmenee selvimmin yhdistetyssä tahtimuodossa. -- _Daktyli- ja\nsankariruno-rytmi_. Tuntuu oudolta että Sokrates (Platon) tässä näkyy\nerottavan daktylin ja sankarirunousrytmin (_hero'os_); mutta on kenties\najateltavissa, että hän daktylilla tarkoittaa sellaisia runomittoja,\njoissa daktylit esiintyvät puhtaina, sankariruno-rytmillä taas\nparhaasta päästä eepoksen säemuotoa, jossa puhtaiden daktylien rinnalla\nesiintyy spondeen-muotoisia tahteja. -- Rytmi päättyy sekä lyhyeen että\npitkään: täten kai erotetaan toisistaan molemmat tasaiset rytmilajit:\ndaktyliset ja anapestiset.\n\n[43] 400 E. _Hyväluontoisuus_: vastaavassa kreik. sanassa (_eue'theia_)\nyhtyvät hyvän luonteen ja yksinkertaisuuden käsitteet -- jälkimmäinen\nsekä hyvässä että huonossa merkityksessä; vrt. Sel. I 348 B.\n\n[44] 400 E. _Näihin_: sanonnan jalouteen, sopusointuun, kauniiseen\nryhtiin ja jaloon rytmiin sekä siihen luonteen jalouteen, josta nämä\nkaikki sukeutuvat.\n\n[45] 403 E. _Senhän olemme jo huomauttaneet_: 398 E.\n\n[46] 404 A. _Kilpataistelijoista (athletai)_ puhuessaan Platonilla\non lähinnä mielessään pankration-taistelijoita (nyrkkeily- ja\npainiskelu-taistelijoita). Nämä käyttivät lihasvoimiensa\nkartuttamiseksi ylen runsasta ja voimakasta ravintoa, jonka ei katsottu\nolevan ruumiin eikä sielun sopusuhtaiselle kehitykselle edullinen; vrt.\nI 338 C ynnä Sel.\n\n[47] 404 B. _Mitä lähintä sukua_: tämä läheinen sukulaisuus oli\nparhaasta päästä siinä, että vartijain ruumiinhoidon tuli olla\nyksinkertainen samalla tavoin kuin äsken esitetty ja hyväksytty\nmusiikki ja runouskin; vrt. esim. 399 C.\n\n[48] 404 C. Eepoksen kuvausten mukaan kreikkalaisten muinaissankarien\npääravintona (leivän tai puuron ohessa) oli vartaalla paistettu liha.\nHistoriallisen ajan kreikkalaiset sitä vastoin nauttivat lihaa\nainoastaan juhlissa (uhritilaisuuksissa), pääravintona olivat leipä,\nvihannekset ja kalat.\n\n[49] 405 D. _Asklepioksen älykkäiden jälkeläisten_: lääkärien. --\n_Asklepioksen aikana_: Asklepiosta palveltiin kreikkalaisten\nkeskuudessa yleensä varsinaisena (lääketaidon) jumalana, mutta taruissa\nhäntä usein kuvataan ihmiseksi, muinaiseksi ihmelääkäriksi, joka muka\nkuolemansa jälkeen oli kohonnut jumalan tai puolijumalan arvoon. Iliaan\nmukaan \"moitteeton\" lääkäri Asklepios on jättänyt jälkeensä kaksi\nniinikään lääketaitoista poikaa, Makhaonin ja Podaleirioksen; nämä\ntaistelevat muiden Kreikkalaisten rinnalla Troian sodassa.\nYhdennessätoista laulussa (597-642) kerrotaan, että Nestor vei\nhaavoittuneen Makhaonin majaansa; siellä orjatar Hekamede antoi\nmolemmille (siis haavoittuneellekin) juotavaksi Pramnolaista viiniä,\njohon oli sekoitettu ohrajauhoja ja hienonnettua juustoa; samassa sinne\nsaapui Patroklos, joka oli lähetetty ottamaan selkoa haavoittuneesta.\nToisessa paikassa samaa laulua taasen kerrotaan, mitenkä Patroklos\nsaattoi toisen haavoittuneen sankarin, Eurypyloksen, hänen\nleirimajaansa ja hoiteli hänen haavaansa (XI 806 ja seur.). Siinä\npaikassa ei juomasta puhuta mitään. Koska Platonin teosten joukossa\nsäilyneessä Ion-dialogissa tuo Nestorin majassa tapahtunut kohtaus on\nkerrottu Iliaan mukaan, ovat muutamat tutkijat arvelleet, että\nPlatonilla nyt esillä olevaa kohtaa kirjoittaessaan on ollut edessään\nnykyisestä Iliaan tekstistä poikkeava tekstitoisinto, jossa muka\nEurypyloksellekin tarjottiin tuota haavoittuneelle vähemmän sopivaa\njuomaa. Luultavammalta tuntuu kuitenkin, että Platon esillä olevassa\n\"Valtion\" kohdassa on sattunut sekoittamaan toisiinsa kaksi lähekkäin\nolevaa Iliaan kohtaa.\n\n[50] 405 E. _Pramnolainen viini_: eräs väkevänlainen kirpeämakuinen\npunaviinilaji.\n\n[51] 406 A. _Herodikos_, kotoisin Selymbriasta (Propontiin\npohjoisrannikolla), eli luultavasti 5:nnen vuosis. alkupuolella; hänen\nsanotaan olleen Hippokrateen opettajia.\n\n[52] 407 A. Se vanhan elegiarunoilijan, Phokylideen, säe, johon tässä\nhieman ivallisesti viitataan, kuuluu (vapaasti) suomennettuna;\n\n    \"Vaurautt' ensin hanki ja kuulua kuntoa sitten.\"\n\nSen mukaan olisi siis ensin pyrittävä varallisuuteen ja vasta kun se\nolisi saavutettu, ruvettava hyvettä harrastamaan.\n\n[53] 407 B, C. _Kautta Zeuksen... Niin kai on, hän sanoi_: näiden\nsanojen välillä olevat lauseet esiintyvät eri editsioneissa eri tavoin\njaettuina keskustelijain kesken. Suomennoksessa on tässä kohden\nnoudatettu G. Stallbaumin editsionia.\n\n[54] 408 A. _Siit' imi hurmeen_ j.n.e.: Ilias IV 218. Tässäkin kohden\nPlaton on siteerannut Homerosta vapaasti; Iliaassa näet mainitaan\npuheena olevassa paikassa vain toinen Asklepioksen pojista, Makhaon, ja\nmuutenkin sitaatti eroaa Iliaan säkeestä.\n\n[55] 408 B, C. _Tragediankirjoittajat ja Pindaros_ j.n.e.: tarun kertoo\nm.m. Pindaros III pytholaisessa voittolaulussa, ja vihjauksin se\nmainitaan Aiskhyloksen Agamemnonissa (säkeessä 1022 ja seur.) sekä\nEuripideen Alkestis-tragediassa (3, 4).\n\n[56] 408 C. _Aikaisemmin_: 391 C.\n\n[57] 409 C. _Sitähän sinä kysyit_: 408 D.\n\n[58] 409 C. _Kunnollisten iäkkäiden ihmisten kanssa_: Platonilla\nluullaan tässä olleen mielessä Sokrateen oikeusjuttu.\n\n[59] 410 B. _Luonnonlaatunsa intomielistä puolta_: Platonin ajatustavan\nmukaan ihmissielussa on kolme olennaista puolta eli \"osaa\": 1)\nharkitseva järkiosa (filosofinen osa, _to logistikon_), 2) himokas osa\n(\"pyyde\", _to epithymetikon_), 3) innostuva, kiihtyvä, suuttuva osa\n(into- eli kiihkomieli, _to thymoeides_). Näitä eri \"osia\" sekä niiden\nja valtion kolmen säädyn välistä suhdetta eritellään ja selvitellään\ntäydellisimmin IV 435 C ja seur. -- Meistä nämä käsitteet (ennen\nkaikkea _thymoeides_ (ynnä _thymos_) ja _sophrosyne_) ovat niin\nmonivivahteisia, että niitä suomennoksessa on eri paikoin ilmaistava\neri sanoilla.\n\n[60] 411 A. _Äsken_: 398 E.\n\n[61] 411 B. _Taistoon tarmottomaksi_: sitaatti Iliaasta, XVII 588\n(alkutekstin mukaan \"veltoksi keihäsmieheksi\").\n\n[62] 412 B. _Tanssilla_ oli kreikkalaisten elämässä erinomaisen tärkeä\nsija. Sen kehitys liittyi läheisesti uskonnollisiin toimituksiin,\nniinkuin uhreihin ja muihin pyhiin juhlamenoihin. Tanssit olivat\nparhaasta päästä rivi- tai piiritansseja. Eri sukupuolet tanssivat\nenimmäkseen erikseen omissa juhlissaan; tärkeimmät ja yleisimmät olivat\ntietääksemme miesten ja poikien tanssit. Niitä oli monta monituista\nlajia, kullakin eri luonteensa, sotaisesta asetanssista ja vilkkaista\nhyporkhemoista alkaen tragedian aate- ja tunnekylläisiin\nkooriesityksiin asti.\n\n[63] 412 D. _Sitä... jonka onnea_ j.n.e.: tässä on noudatettu G.\nHermannin ehdottamaa ja J. Adamin hyväksymää lukutapaa.\n\n[64] 414 B. \"_Vartijoista_\" puhuessaan Sokrates (toisin sanoen Platon)\non tähän asti tällä sanalla tarkoittanut koko sitä kansanluokkaa,\njonka on pidettävä huolta ihannevaltion hallituksesta sekä sen\nturvallisuudesta. (Vrt. II 374 E ynnä Sel.) Mutta esillä olevasta\npaikasta käy ilmi, että hänen ajatuksensa mukaan kaikkien \"vartijain\"\nkeskuudesta on lähtevä valiojoukko koeteltuja ja kokeneita ikämiehiä,\njoiden toimena on oleva valtion varsinainen johto. Nämä hallitusmiehet\n(_arkhontes_) ovat \"_vartijoita_\" sanan varsinaisimmassa,\ntäydellisimmässä merkityksessä. Nuorempia vartioluokan jäseniä taas on\nsanottava _puolustajiksi_ (sananmukaisemmin _apujoukoiksi eli\nsotaliittolaisiksi, symmakhoi_) ja _avustajiksi (eli kannattajiksi)_;\njoskus (niinkuin 414 D) heidän nimenään on yksinkertaisesti _soturit_.\nTäten siis alkuperäinen vartijaluokka on differentsioitunut kahdeksi\neri luokaksi, jotka kuitenkin ovat toisiaan hyvin lähellä. Eikä niiden\neri nimistäkään pidetä kiinni muualla, kuin missä esityksen selvyys\nja täsmällisyys sen vaativat; muuten käytetään kyllä edelleen\nvartijain nimeä molemmista luokista. -- Varsinaisiksi vartijoiksi\n(hallitsijoiksi) soveltuvien miesten laadusta ja kehityksestä tehdään\nlaajemmalti ja syvemmälti selkoa V, VI ja VII kirjassa.\n\n[65] 414 C. _Äskettäin_: II 382 C, D, III 389 B.\n\n[66] 414 C. _Phoinikialainen juttu_: lähinnä viittaus Kadmoksen\ntarinaan. Boiotialainen suku-urho Kadmos oli muka kylvänyt tappamansa\nlohikäärmeen hampaat maahan, ja kylvöstä kasvoi ilmoille asepukuisia\nsankareja, joista Thebain ylimys-suvut polveutuivat; nämä mainittiin\n_Spartoi_-nimellä (\"kylvetyt\", \"kylvöstä kasvaneet\"). Platon sanoo\ntarinan phoinikialaiseksi, kaiketi siksi, että erään yleisesti tunnetun\ntarutoisinnon nojalla Kadmoksen luultiin olleen Phoinikiasta kotoisin.\nKertoessaan, että sama juttu oli muka tapahtunut useilla paikoin,\nPlatonilla on mielessään se eri heimojen (ja varsinkin ateenalaisten)\nkeskuudessa vallinnut käsitys, jonka mukaan ne olivat autokhthooneja,\noman maansa alkuasukkaita; autokhthooni-sana näet tarkoitti muka sitä,\nettä niiden kantaisät olivat syntyneet itse maan uumenista, samoin kuin\nKadmos-tarinan _Spartoi_ olivat nousseet ilmoille maasta. Tämän\nkansanomaisen käsityksen pohjalla Platon rakentaa \"tarpeellisen\nvalheensa\".\n\n[67] 414 D, E. Tässä tulee selvästi näkyviin Platonin vaatima\nihannevaltion kansalaisten jako kolmeen luokkaan.\n\n[68] 415 D. _Aseistakaamme nämä maaemon lapset ja marssittakaamme\nheidät esille_: nämä sanat lienee ymmärrettävä siten, että henkilöt,\njotka ottavat toteuttaakseen ihannevaltion, kutsukoot kokoon ne\nnuorukaiset, joiden sieluissa he kokeiden nojalla tietävät olevan\nkultaa tai hopeata ja antakoot heidän valita itselleen leiripaikan ja\nottaa valtion haltuunsa. Alkuunpanijoiksi ajatellaan ylen viisaita\nmiehiä, filosofeja. -- Siirto tarumaailmasta toteutettavaksi ajatellun\nvaltavan uudistuksen alullepanoon jää kuitenkin kovin epäselväksi ja --\ntarunomaiseksi.\n\n\n\n\nNELJÄS KIRJA\n\n\n1. Silloin Adeimantos puuttui puheeseen ja lausui: -- Mitähän voit\nsanoa puolustukseksesi, Sokrates, jos joku huomauttaa, ettet tee noita\nmiehiä kovinkaan onnellisiksi, vieläpä että annat heidän olla itse\nsiihen syynä: valtiohan on todellisuudessa heidän, mutta heillä ei ole\nvaltiostaan niin mitään etua, niinkuin muilla, jotka omistavat maita ja\nrakentavat itselleen komeita, isoja taloja ja hankkivat niihin sopivat\nvarustukset ja uhraavat jumalille omia uhrejaan[1] ja harjoittavat\nvieraanvaraisuutta, vieläpä, niinkuin juuri äsken sanoit, omistavat\nkultaa ja hopeaa ja kaikkea, mitä tavallisesti on niillä, joita\npidetään onnellisina? Vaan ilmeisesti -- niin hän saattaa sanoa --\nilmeisesti he majailevat kaupunkivaltiossaan palkattujen apusoturien\ntavoin suorittaen aina vain vartijapalvelusta.\n\n-- Niinpä niin, vastasin; -- ja tämän he tekevät muonapalkasta eivätkä\nedes saa rahapalkkaa muonan lisäksi niinkuin muut palkkasoturit. Eikä\nheillä ole tilaisuutta matkustaa mihinkään omin päin, eivätkä voi antaa\nlahjoja rakastajattarille eivätkä voi, jos heitä haluttaisi, kuluttaa\nmitään mihinkään muuhun, johon ne, joita pidetään hyvinvoipina,\nkäyttävät varojaan. Nämä kohdat ja useat muut niiden laatuiset ovat\njääneet syytöspuheestasi pois.\n\n-- No, sisältykööt syytökseeni nekin! Adeimantos vastasi.\n\n-- Kysyt siis mitä voimme sanoa puolustukseksemme?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Sen, mikä meillä on vastattavana, minä sanoin, -- sen me luullakseni\nlöydämme, jos kuljemme yhä eteenpäin samaa uraa kuin tähänkin asti.\nTulemme näet sanomaan, ettei olisi ollenkaan kummeksittavaa, vaikka\nhekin olisivat sillä tavoin onnellisemmat kuin muut ihmiset. Mutta\neihän meillä yhteiskuntaamme perustaessamme ole silmämääränä se, että\nmeillä jokin eri kansanluokka tulisi aivan erikoisen onnelliseksi, vaan\nettä koko valtio tulisi niin onnelliseksi kuin suinkin. Olemme näet\nuskoneet sellaisesta valtiosta parhaiten löytävämme oikeamielisyyden ja\ntaas huonoimmin järjestetystä vääryyden ja ne havaittuamme voivamme\nratkaista sen kysymyksen, josta jo kauan olemme koettaneet päästä\nselville. Muovaillessamme siis nyt mielestämme onnellista valtiota emme\nota erilleen muutamia harvoja sen jäseniä ja tee näitä onnellisiksi,\nvaan valtion kokonaisuudessaan; ja sen jälkeen tarkastamme vastakkaista\nlaatua olevaa valtiota.[2] -- Jos nyt esimerkiksi värittelisimme\nkuvapatsaita[3] ja joku tulisi ja moittisi meitä, huomauttaen ettei\nkuvan kauniimpia osia ole maalattu kauniimmilla väriaineilla -- silmiä\nnäet, jotka ovat kaikkein kaunein ruumiinosa, ei ole sivelty\npurppuralla vaan mustalla --, niin mielestäni voisimme\nkohtuudenmukaisesti puolustautua sanomalla: sinä ihmeteltävä mies, älä\nsentään ajattele, että meidän tulee maalata silmiä niin koreiksi,\netteivät edes ole silmien näköisiä, äläkä myöskään, että muita\nruumiinosia on maalattava sillä tavoin, vaan katsohan sitä, teemmekö\nkokonaisuuden kauniiksi antamalla joka osalle sen värin, mikä sillä\ntulee olla. Niinpä älä sinäkään nyt koeta pakottaa meitä antamaan\nvartijoillemme sellaista onnellisuutta, mikä heistä tekee kaikkea\nmuuta, mutta ei vartijoita. Osaamme näet kyllä pukea maanviljelijätkin\nloistopukuihin ja koristaa heitä kultakoristeilla ja kehoittaa heitä\nviljelemään maata sitä mukaa kuin heitä huvittaa; osaamme panna\nsavenvalajat loikomaan ruokailusohville kemujenomaiseen järjestykseen\nasettautuneina tulensa ääreen,[4] juomaan ja herkuttelemaan\nsavenvalajanpyörä vieressään ja valmistamaan saviastioita mikäli heitä\nhuvittaa, ja voimme tehdä kaikki muutkin sillä tavoin onnellisiksi,\njotta muka valtio kokonaisuudessaan olisi onnellinen. Mutta älä neuvo\nmeitä tekemään niin, sillä jos noudatamme neuvoasi, ei maanviljelijä\ntule olemaan maanviljelijä eikä savenvalaja olemaan savenvalaja, eikä\nkelläkään muullakaan tule olemaan minkään eri ihmisluokan luonnetta, --\nja eri luokkiinhan yhteiskunta sentään perustuu. Mutta vähät muista.\nSillä jos rajasuutarit käyvät kehnoiksi ja turmeltuvat ja ovat\nolevinaan mitä eivät ole, niin siitä ei koidu valtiolle mitään vaaraa;\nmutta näethän, että, jos lakien ja valtion vartijat eivät _ole_ vaan\nainoastaan _näyttävät_ olevan vartijoita, niin he tuhoavat valtion\nperinjuurin, -- ja että toiselta puolen sen hyvä järjestys ja onni on\nyksinomaan heidän varassaan. Jos siis _me_ teemme heidät todellisiksi\nvaltion vartijoiksi, sellaisiksi, jotka kaikkein vähimmin sitä\nvahingoittavat, mutta _se_, joka puhuu tuolla äskeisellä tavoin, tekee\nheidät jonkinmoisiksi maanviljelijöiksi ja autuaallisiksi\nkemuilijoiksi, ikäänkuin suuressa yleisessä juhlassa -- mutta ei\nvaltiossa --, niin hän kaiketi puhuu jostakin muusta, mutta ei\nvaltiosta.[5] Meidän on näin ollen harkittava, tuleeko meillä\nvartijoita asettaessamme olla se silmämääränä, että _he_ saavat\nosakseen niin suurta onnellisuutta kuin suinkin, vai tuleeko meidän\npitää silmällä valtiota sen kokonaisuudessa ja katsoa syntyykö siihen\nonnellisuutta, sekä siis pakottaa nämä apujoukkomme ja vartijamme tuota\ntoista järjestystä noudattamaan ja taivuttaa heidät tekemään omaa\nammattityötään niin oivallisesti kuin mahdollista, -- ja siihen\npakottaa ja taivuttaa kaikki muutkin. Ja kunhan sillä tavoin koko\nvaltio vaurastuu ja on hyvässä järjestyksessä, sallittakoon jokaisen\neri luokan tulla onnellisuudesta osalliseksi sikäli, mikäli luonto\nkullekin myöntää.\n\n2. -- Mielestäni oikein puhuttu, hän sanoi.\n\n-- No tokkohan, kysyin, -- katsot minun olevan oikeassa myöskin, kun\nlausun sen vaatimuksen, mikä lähinnä tähän liittyy?\n\n-- Mikähän se on?\n\n-- Mietihän, eivätkö seuraavat seikat turmele noita muita\nammattimiehiä, niin että tulevat kerrassaan kehnoiksi.\n\n-- Mitkä ne ovat?\n\n-- Rikkaus, vastasin, -- ja köyhyys.\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Tällä tavoin: luuletko, että savenvalajan, kun hän on rikastunut,\ntekee mieli huolehtia ammatistaan?\n\n-- En suinkaan, hän vastasi.\n\n-- Ja tuleeko hän entistään laiskemmaksi ja huolimattomammaksi?\n\n-- Kyllä, tuntuvasti.\n\n-- Eikö hän siis tule huonommaksi savenvalajaksi?\n\n-- Kyllä, paljoa huonommaksi, hän vastasi.\n\n-- Ja samaten taas, jollei hän köyhyyden vuoksi voi hankkia itselleen\ntyökaluja tai muuta mikä ammattiin tarvitaan, niin hän tekee huonommat\ntyöt vieläpä opettaa poikansa ja muut, jotka ovat hänellä opissa,\nhuonommiksi ammattilaisiksi.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Molemmat siis, köyhyys niin hyvin kuin rikkauskin, tekevät ammattien\ntuotteet huonommiksi ja itse ammattilaiset niin ikään.\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Olemme siis nähtävästi löytäneet uusia seikkoja, joita vartijaimme\ntäytyy kaikin mokomin pitää silmällä, niin etteivät ne heidän\nhuomaamattaan pääse valtioomme pesiytymään.\n\n-- Mitkä ne ovat?\n\n-- Rikkaus, vastasin, -- ja köyhyys, koska edellinen saapi aikaan\nylellisyyttä ja laiskuutta ja mullistushalua, ja jälkimmäinen paitsi\nmullistushalua myös halpaa mielenlaatua ja kehnoa työtä.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi. -- Mutta harkitsehan, Sokrates, sitä\nkysymystä, mitenkä valtiomme pystyy sotaan, kun sillä ei ole rahoja, --\nniin hyvin muissa tapauksissa kuin varsinkin, jos sen tulee pakko käydä\nsotaa suurta jämähtävää valtiota vastaan.\n\n-- Ilmeistä on, vastasin, -- että sota yhtä sellaista valtiota vastaan\ntulee olemaan vaikeampi, mutta kahta vastaan helpompi.\n\n-- Kuinka tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Ensiksikin, jos heidän on taisteltava, sanoin, -- niin eivätkö tule\ntaistelemaan rikkaita miehiä vastaan, ollen itse harjaantuneita\nsotaurhoja?\n\n-- Niin kyllä, hän sanoi.\n\n-- No mitähän arvelet, Adeimantos? kysyin. -- Etkö luule, että yksi\nnyrkkeilijä, joka on niin hyvin kuin mahdollista siihen urheiluun\nharjoitettu, helposti taistelee kahta vastaan, jotka eivät ole\nnyrkkeilijöitä, vaan rikkaita ja lihavia miehiä?\n\n-- Tuskinpa vain, hän sanoi, -- nimittäin molempia vastaan yht'aikaa.\n\n-- Eikö edes, sanoin, -- jos hänellä on tilaisuus peräytyä ja sitten\npyörähtää takaisin ja iskeä sitä, joka kulloinkin ensinnä hyökkää hänen\nkimppuunsa, ja hän tekee sillä tavoin monta kertaa, päivänpaisteessa ja\nhelteessä? Eiköhän sellainen mies saata kukistaa useampiakin\ntuollaisia?\n\n-- Tietysti, hän vastasi,-- ei olisi kummaa, jos niin kävisi.\n\n-- Mutta etkö toiselta puolen usko, että pohatat tietopuolisesti ja\nkäytännöllisesti ovat paremmin perillä nyrkkeilyssä kuin sotaisessa\ntaistelussa?\n\n-- Uskon kyllä, hän vastasi.\n\n-- On siis todennäköistä, että meidän kilpataistelijamme[6] pitävät\npuoliaan kaksinkertaista ja kolminkertaista lukumäärää vastaan.\n\n-- Myönnän sen, hän sanoi; -- minusta näet puhut oikein.\n\n-- Entä kuinkas onkaan? Jos lähetämme lähetystön toiseen valtioon ja\ntotuudenmukaisesti ilmoitamme, että \"me puolestamme emme käytä\nollenkaan kultaa emmekä hopeata, eikä se ole meille luvallistakaan,\nmutta kyllä teille. Jos taistelette meidän puolellamme, on siis noiden\ntoisten omaisuus teidän\" -- niin luuletko kenenkään tätä kuultuaan\nmieluummin taistelevan laihoja ja luisevia koiria vastaan kuin koirien\npuolella lihavia ja pehmoisia lampaita vastaan?\n\n-- En luule. Mutta jos muitten rikkaudet kootaan yhteen valtioon, niin\nvaro, ettei siitä koidu vaaraa varattomalle valtiolle.\n\n-- Oletpa autuas uskossasi, sanoin, -- kun katsot kannattavan sanoa\nvaltioksi minkään muun kuin sellaisen, jommoisen me olemme\njärjestäneet.\n\n-- Mitä nimeä on siis käytettävä? hän kysyi.\n\n-- Laajakantoisempi nimi, vastasin, -- on noille muille annettava,\nsillä onhan jokainen niistä kokonainen joukko \"kaupunkeja\" [eli\nkaupunkivaltioita] mutta ei \"kaupunki\", kuten pelissä sanotaan;[7]\nvähintään niitä on kaksi, toisilleen vihamielistä: toinen köyhien,\ntoinen rikkaiden kaupunki; ja näissä kahdessa on kumpaisessakin hyvin\nmonta eri \"kaupunkia\". Jos näihin nähden menettelet ikäänkuin ne\nolisivat yhtenäinen kaupunki, niin et ollenkaan osaa oikeaan. Jos taas\nkohtelet niitä _useina_ kaupunkeina, voit toisille antaa toisten\ntavarat ja mahtikeinot taikkapa heidät itsensäkin, ja siten sinulla\nsaattaa aina olla sotaliittolaisia suuri joukko, vihollisia vähän. Ja\nniin kauan kuin valtiossasi vallitsee tervemielisyys [eli siveellinen\nmaltti, _sophrosyne_], niinkuin äsken määrättiin, niin kauan se on\nsuurin, -- en tarkoita ulkonäöltään, vaan toden totta suurin, vaikkapa\nsiinä ei olisi kuin tuhat taistelijaa. Mitään yksityistä niin suurta\nvaltiota näet et hevillä löydä, et Helleenien etkä barbarien\nkeskuudesta, mutta kyllä useat, jotka _näyttävät_ jopa monin verroin\nsuuremmilta kuin tämä. Vai oletko toista mieltä?\n\n-- Kautta Zeuksen, en, hän vastasi.\n\n3. -- Tässä lienee siis myöskin paras raja, johon asti\nhallitusmiestemme sopii ulotuttaa valtion suuruus ja jonka mukaan\nheidän tulee määrätä, kuinka laaja alue sen suuruiselle valtiolle on\nerotettava, jättämällä muun maan sillensä.\n\n-- Mikä se raja on? hän kysyi.\n\n-- Ymmärtääkseni tämä, sanoin: -- valtion saa laajentaa ainoastaan niin\nsuureksi, että se voi vielä pysyä yhtenä valtiona, mutta sen\nsuuremmaksi ei.\n\n-- Ihan oikein, hän sanoi.\n\n-- Emmekö siis tule antamaan vartijoillemme vielä tätäkin määräystä: he\nvalvokoot kaikella tavoin sitä, ettei valtiostamme tule pieni eikä\nnäennäisesti suuri, vaan riittävä ja yhtenäinen.\n\n-- Siinäpä annamme heille helpon määräyksen! hän sanoi.\n\n-- Ja vielä helpompi on tämä, jonka jo aikaisemmin[8] mainitsimme;\nsanoimme näet, että, jos vartijoistamme syntyy ala-arvoinen\njälkeläinen, tämä on työnnettävä noiden muiden joukkoon ja taas, jos\nnoista muista syntyy kelpo poika, otettava tämä vartijain riveihin.\nTämän piti merkitä sitä, että muutkin kansalaiset on pantava yksitellen\nkukin yhteen toimeen, johon hänellä on luontaiset lahjat, jotta kukin\nharrastaisi vain yhtä, hänelle kuuluvaa tointa ja siis olisi yksi\nihminen eikä monta eri ihmistä, ja täten valtio kokonaisuudessaan\ntulisi yhdeksi valtioksi, ei useiksi.\n\n-- Sehän on, hän sanoi, -- tuota edellistä vielä vähäpätöisempi\ntehtävä!\n\n-- Adeimantos hyvä, sanoin, -- nämä määräykset, jotka heille annamme,\neivät ole suinkaan, niinkuin joku saattaa luulla, monilukuisia ja\nvaikeita, vaan kaikki helppoja, jos he vain pitävät kiinni \"yhdestä\nsuuresta asiasta\", kuten sananparsi kuuluu, -- taikka suuren asemesta\nsanokaamme mieluummin tarkoitukseen riittävästä.\n\n-- Mikä se asia on? hän kysyi.\n\n-- Opetus ja kasvatus, vastasin. -- Jos näet heistä hyvän kasvatuksen\nvaikutuksesta tulee ymmärtäväisiä miehiä, niin he kyllä helposti\nälyävät kaikki muut asiat, jotka nyt sivuutamme, vieläpä myöskin\nnaimisen ja avioliitot ja lasten siittämisen, -- älyävät, että niihin\nnähden on noudatettava sananlaskua ja mikäli mahdollista pantava\nyhteiseksi kaikki se, mikä ystävyksillä on omaa.[9]\n\n-- Kyllähän se lienee oikeinta, hän vastasi.\n\n-- Ja kyllä valtio, sanoin, -- kun se kerran on päässyt hyvään\nalkuun, yhä kasvaa ympyrän tavoin.[10] Jos näet pysytetään voimassa\nkunnollinen ruumiillinen ja henkinen kasvatus, niin tämä luopi hyviä\nluonteenlaatuja, ja kun kunnolliset luonteenlaadut vuorostaan omaksuvat\nsellaisen kasvatuksen, niin ne tulevat ennen olleita vielä paremmiksi,\nsekä muuhun, että varsinkin suvun jatkamiseen katsoen, niinkuin\nmuidenkin elävien olentojen on laita.\n\n-- Niin kai on, hän vastasi.\n\n-- Sanalla sanoen siis: tästä kasvatusjärjestelmästä valtiomme\njohtomiesten on pidettävä kiinni, niin ettei se heidän huomaamattaan\npääse turmeltumaan; ja ennen kaikkea heidän tulee varoa, ettei vasten\nmäärättyä järjestystä puuhata uudistuksia voimistelun ja Muusain\ntaiteen [\"musiikin\"] alalla; tuleepa heidän varjella niitä niin\ntarkkaan kuin suinkin, peläten, että, kun joku väittää:\n\n    ainapa parhaimmaks' sitä laulua ihmiset kiittää,\n    soinnull' uusimmalla mi kaikuu kuulijan korvaan,[11]\n\nmoni kenties luulee runoilijan tarkoittavan -- ei uusia lauluja, vaan\nuutta laulun laatua ja tätä ylistävän. Mutta sellaista ei saa ylistää\neikä sillä tavoin runoilijaa ymmärtää. On näet varottava muuttamasta\nMuusain taiteen laatu uudeksi, koska siitä kokonaisuus joutuu vaaraan..\nSillä ei missään voida horjuttaa Muusain taiteen muotoja, horjuttamatta\nsamalla tärkeimpiä valtiollisia lakeja; niin sanoo Damon,[12] ja sen\nminä uskon todeksi.\n\n-- Saatpa lukea minutkin, Adeimantos sanoi, -- niihin, joilla on sama\nusko.\n\n4. -- Nähtävästi siis, sanoin, -- on vartijoittemme rakennettava\nvartiotorninsa sille kohdalle, Muusain taiteen alalle tarkoitan.\n\n-- Niin, hän vastasi, -- sillä kyllähän juuri siihen kohdistuva\nlaittomuus helposti hiipii sisään kenenkään huomaamatta.\n\n-- Niin, sanoin, -- se kun on muka pelkkää leikkiä eikä tee mitään\npahaa.\n\n-- Eikä teekään, hän sanoi, -- paitsi että se, kun se vähitellen on\npäässyt kotiutumaan, kaikessa hiljaisuudessa imeytyy tapoihin ja\nharrastuksiin; näistä se varttuneempana siirtyy ihmisten välisiin\nliikeasioihin, ja liikeasioista se jo ryhtyy lakien ja\nvaltiojärjestyksen kimppuun, Sokrates, häikäilemättömän julkeana,\nkunnes se lopulta on syössyt kumoon kaikki tyynni, niin hyvin\nyksityisen kuin julkisen elämän alalla.\n\n-- Niinkö on asian laita? kysyin.\n\n-- Niin minusta näyttää, hän vastasi.\n\n-- Eikö siis -- sitähän alusta alkaen[13] pyrimme sanomaan -- eikö siis\njo poikiemme \"leikin\" tule olla lainmukaisempi? Sillä jos heidän\nleikkinsä on lainvastainen ja he itse kehittyvät sen luontoisiksi, ei\nheistä mitenkään voi kasvaa lainkuuliaisia ja arvokkaita miehiä.\n\n-- Kuinka voisikaan olla toisin? hän sanoi.\n\n-- Kun taas pojat ovat heti alusta leikkineet jalolla tavalla ja\nMuusain taiteen avulla omaksuneet hyvän lainmukaisen järjestyksen, niin\ntämä järjestys, -- päinvastoin kuin noiden toisten käy -- seuraa heitä\nkaikkiin elämän vaiheisiin ja vartuttaa heidät; ja jos valtiossa mikään\nonkin aikaisemmin ollut huonossa kunnossa, niin se nostaa sen jälleen\npystyyn.\n\n-- Kyllä se on totta, hän vastasi.\n\n-- Ja kaikki ne hyvät tavat, sanoin, -- joita pidetään vähäpätöisinä ja\njoiden heidän edelläkävijänsä ovat antaneet joutua unohdukseen, ne nämä\nnuoret kyllä taas keksivät.\n\n-- Mimmoisia tapoja tarkoitatkaan?\n\n-- Tämmöisiä: että nuoret, niinkuin heille sopii, ovat vaiti vanhempien\nihmisten läsnäollessa; että he nousevat istuimiltaan ja antavat\nvanhempien ihmisten istua; että he pitävät huolta vanhemmistaan; näitä\ntapoja on edelleen tukan leikkaaminen ja puku ja jalkineet ja ruumiin\nkoko asu ja kaikki sellainen. Vai etkö ole samaa mieltä?\n\n-- Kyllä minä.\n\n-- Minun mielestäni tuntuu kuitenkin lapselliselta näiden tapojen\nsäätäminen lailla: niitä tuskin saadaan aikaan eivätkä ne pysyne\nvoimassa sillä, että ne on sanoin ja kirjaimin säädetty.\n\n-- Niin, kuinka se olisi mahdollistakaan?\n\n-- Kaiketi siis, Adeimantos, lienee niin, minä sanoin, -- että mihin\nsuuntaan ihminen kasvatuksensa vaikutuksesta lähtee kulkemaan, siihen\nhänen myöhempikin vaelluksensa kulkee. Vai eikö jokainen olevainen aina\nvedä puolellensa kaltaistansa?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja näin ollen voinemme -- se on minun mielipiteeni -- väittää, että\ntämä meno lopuksi päätyy johonkin yhtenäiseen täydelliseen ja\nelinvoimaiseen, joko hyvään tai pahaan.\n\n-- Niin kai, hän vastasi.\n\n-- Näistä syistä siis, sanoin, -- en huoli nyt ryhtyä säätämään lakia\nsellaisista asioista.\n\n-- Niin tietenkin, hän sanoi.\n\n-- Entä kuinkas onkaan? kysyin; -- otammeko -- oi hyvät jumalat! --\notammeko laatiaksemme säädöksiä näistä toriasioista,[14] sellaisista,\nmitkä koskevat liikevälipuheita, joita ihmiset kulloinkin tekevät\ntoistensa kanssa torilla, ja sopimuksia käsityöläisten kanssa --\nluvallasi puhuen --, ja solvauksia ja pahoinpitelyjä ja kanteiden\nnostamista ja valatuomarien määräämistä? Ja jos on velottava tai\nsuoritettava tori- tai satamamaksuja? Tai otammeko ylipäätään\nlaatiaksemme minkäänlaisia lakeja tori-, kaupunki- tai\nsatamajärjestyksestä tai kaikenlaisista muista sentapaisista?\n\n-- Eihän sovi, hän vastasi, -- säätää mokomista asioista lakeja\njaloille ja kunnollisille miehille; enimmän osan siitä, mikä on\nsäädettävä, he tietenkin itse helposti keksivät.[15]\n\n-- Niin on, hyvä ystävä, sanoin, -- jos näet jumala suo heille sen,\nettä ne lait, jotka äsken esitimme, pysyvät voimassa.\n\n-- Jos toisin käy, hän vastasi, -- niin he kaiken ikänsä vain säätävät\nitselleen monilukuisia senlaatuisia säädöksiä ja näitä korjailevat,\ntoivoen saavuttavansa parhaimman päämäärän.\n\n-- Tarkoitat, sanoin, -- että sellaiset ihmiset tulevat viettämään\nelämäänsä samalla tavoin kuin ne, jotka sairastavat eivätkä\nhillittömyydessään tahdo luopua kehnosta elintavastaan.\n\n-- Niin juuri.\n\n-- Niin, kylläpä he viettävät hupaista elämää! Sillä he eivät lääkärin\nhoitoa käyttämällä saa mitään aikaan, paitsi vain tekevät tautinsa\nmoninaisemmiksi ja pahemmiksi, vaikka aina, kun joku heille neuvoo\njotakin lääkettä, toivovat tulevansa sen avulla terveiksi.\n\n-- Niin juuri, hän sanoi, -- on sellaisten potilaiden laita.\n\n-- Entä edelleen, sanoin, -- eikö ole hupaista, että he pitävät\npahimpana vihollisenaan sitä, joka heille lausuu totuuden, nimittäin\nettä, ennenkuin mies lakkaa juomasta ja ahmimasta ja irstailemasta ja\nlaiskottelemasta, eivät rohdot eivätkä poltinraudat eivätkä\nleikkaukset, eivätkä myöskään loitsut ja taikaesineet eikä mikään muu\nsellainen ole miksikään avuksi?\n\n-- Eihän se ole niinkään hupaista, hän sanoi; -- sillä eihän ole mitään\nmiellyttävää siinä, että suututaan sille, joka lausuu totuuden.\n\n-- Et näy olevan, sanoin, -- sellaisten miesten ihailija.\n\n-- En ole, Zeus tietäköön.\n\n5. -- Etkä myöskään tule hyväksymään, jos, niinkuin äsken sanoimme,\nkoko valtio menettelee sillä tavoin. Vai eivätkö mielestäsi noiden\nsairaiden tavoin menettele kaikki ne valtiot, jotka, vaikka niissä\nvallitsee huono valtiojärjestys, julistavat kansalaisilleen, ettei\nsaa horjuttaa valtiolaitosta kokonaisuudessaan, ja säätävät\nkuolemanrangaistuksen sille, joka sitä yrittää, ja sitä vastoin pitävät\nkunnon miehenä ja suurissa asioissa viisaana ja kunnioittavat sitä,\njoka, heidän hoitaessaan valtiotansa sellaisella tavoin, palvelee heitä\nalttiimmin ja liehakoiden tekee heille mieliksi, ennakolta arvaa heidän\nmielentekojaan ja taitavasti osaa näitä tyydyttää!\n\n-- Kyllä ne minun mielestäni, hän vastasi, -- menettelevät ihan samalla\ntavoin, enkä niitä mitenkään hyväksy.\n\n-- Entä mitenkä sentään onkaan? Etkö ihmettele niiden ihmisten\nuskallusta ja hyväsävyisyyttä, jotka tahtovat palvella sellaisia\nvaltioita ja osoittavat siinä alttiutta?\n\n-- Kyllähän minä, hän vastasi, -- niitä kuitenkin lukuunottamatta,\njotka kansalaistensa pettäminä luulevat toden totta olevansa\nvaltiomiehiä, siksi että joukko heitä ylistää.\n\n-- Mitäs sanotkaan? Eivätkö, kysyin, -- sinua säälitä ne miehet? Vai\nluuletko, että kun mies ei osaa mitata, ja joukko samanlaisia ihmisiä\nväittää hänen olevan neljä kyynärää pitkän, hän voi muuta kuin uskoa\nolevansa niin pitkä?\n\n-- En sentään, hän sanoi, -- luule, että hän voi olla sitä uskomatta.\n\n-- Älä siis ole vihainen. Ovathan näet sellaiset ihmiset kaikkein\nhupaisimmat, ne kun sekä säätävät sellaisia lakeja, jommoisia juuri\nesitimme, että korjailevat niitä, aina toivoen tekevänsä kerrankin\nlopun välipuheasioissa tapahtuvista konnantöistä ja niistä pahoista\nteoista, jotka äsken mainitsin, eivätkä tiedä todellisuudessa\nhakkailevansa poikki ikäänkuin Hydran päitä?[16]\n\n-- Niinpä niin, hän vastasi; -- muutahan eivät teekään.\n\n-- Minäpä puolestani en siis luulisi, sanoin, -- että tosi lainlaatijan\ntarvitsee vaivata itseänsä sellaisilla laeilla ja sellaisella\nvaltionhoidolla, ei huonosti eikä hyvin järjestetyssä valtiossa,\nedellisessä sentähden, että se on hyödytöntä ja tuloksetonta,\njälkimmäisessä taas sentähden, että osan puheenaolevista säädöksistä\nvoi keksiä vaikka kuka tahansa, osa taas tulee itsestään jo ennestään\nvoimassa olevien elämänohjeiden seurauksena.\n\n-- Mikä lainlaadinnan puoli, hän kysyi, -- lienee meillä enää jäljellä?\n\nJa minä vastasin: -- Meillä ei mikään, mutta Delphoin Apollonilla\nsuurimmat ja ihanimmat ja ensimmäiset kaikista lainsäädäntätehtävistä.\n\n-- Mitkä ne ovat? hän kysyi.\n\n-- Pyhäkköjen perustaminen ja uhrit ja muut jumalien ja haltiain [eli\ndaimonien] ja heroksien palveluksen menot, ja edelleen vainajain\nleposijat ja kaikki, millä meidän on vainajia palveltava, jotta he\nolisivat meille suopeat. Sellaisia asioita emme itse ymmärrä emmekä\nvaltiota perustaessamme tule, jos meillä on järkeä, luottamaan\nkehenkään muuhun emmekä käyttämään ketään muuta selittäjää kuin sitä,\njota isämme käyttivät [nimittäin Apollonia]; sillä tämä jumalahan istuu\nmaan keskipisteellä sen navan päällä ja selittää perinnäisenä\ntulkitsijana kaikille ihmisille tällaiset asiat.[17]\n\n-- Mainiosti puhuttu, hän sanoi; -- ja niin tulee tehdä.\n\n6. -- Nyt siis, Aristonin poika, sinulla kai jo on valtiomme\nperustettuna. Hankihan tämän jälkeen jostakin kelpo tulisoihtu ja sen\nvalossa tarkastele tätä valtiota itse ja kutsu avuksesi veljesi ja\nPolemarkhos ja muut, jotta kenties havaitsisimme missä kohden oikeus\nlienee ja missä vääryys, ja mikä niiden erotus on, ja kumpi niistä sen,\njoka mielii olla onnellinen, tulee omistaa, olipa sitten kaikilta\njumalilta ja ihmisiltä kätkettynä tai ei.[18]\n\n-- Pötyä puhut, sanoi Glaukon; -- sinähän lupasit sitä etsiä, koska\nmuka olisi epähurskasta, jollet voimiesi takaa koettaisi kaikilla\ntavoin auttaa oikeamielisyyttä.[19]\n\n-- Muistutuksesi on paikkansa pitävä, vastasin, -- ja niin on siis\ntehtävä; mutta kyllä on tarpeen, että tekin olette työssä mukana.\n\n-- No tehdään niin, hän vastasi.\n\n-- Toivon siis, sanoin, -- pääseväni sen perille tällä tavoin. Olen\nsitä mieltä, että valtiomme, jos se on perustettu oikealla tavalla, on\ntäydellisesti hyvä.\n\n-- Niin täytyy olla, hän sanoi.\n\n-- On siis selvää, että se on viisas ja urhoollinen ja tervemielinen\n[eli maltillinen] ja oikeamielinen.[20]\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Eiköhän siis, jos valtiosta olemme löytäneet osan näistä\nominaisuuksista, jäljellä ole juuri se, mitä ei ole löydetty?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Olettakaamme, että meillä on neljä muuta esinettä ja että jostakin\nkoettaisimme etsiä yhtä niistä. Jos silloin heti huomaisimme tuon\netsimämme esineen, niin se tietenkin meille riittäisi; jos taas ensin\nhuomaisimme muut kolme, niin olisi etsimämme esine juuri samalla\nlöydetty, sillä onhan selvää, ettei se voinut olla mikään muu kuin se,\nmikä oli enää jäljellä.\n\n-- Olet oikeassa, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän siis ole suoritettava etsintä samalla tavoin näihinkin\nasioihin nähden, koska niitäkin sattuu olemaan neljä?\n\n-- Sehän on selvää.\n\n-- Ja ensinnäpä tuntuu minusta viisaus käyvän siinä selvästi näkyviin.\nJa siinäpä ilmenee oudonlainen asia.\n\n-- Mikä niin? hän kysyi.\n\n-- Se valtio, jonka olemme kuvanneet, näyttää minusta kyllä toden totta\nolevan viisas; se näet on hyväneuvoinen. Vai eikö ole?\n\n-- On.\n\n-- Ja ilmeistä on, että itse tämä asia, hyväneuvoisuus, on eräänlaista\ntietoa. Sillä eihän hyviä neuvoja keksitä tietämättömyyden, vaan tiedon\navulla.\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Mutta valtiossahan on paljon monenlaatuisia tietoja.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Onko näin ollen valtiota sanottava viisaaksi ja hyväneuvoiseksi\nkirvesmiesten tiedon vuoksi?\n\n-- Ei suinkaan sen vuoksi, hän vastasi; -- vaan sitä on sanottava\nkirvesmiehentaitoa ymmärtäväksi.\n\n-- Valtiota ei siis ole sanottava viisaaksi siitä syystä, että se\npuukaluihin kohdistuvan asiantuntemuksen vuoksi neuvokkaasti huolehtii\nsiitä, että nämä kalut ovat niin kelvollisia kuin suinkin.\n\n-- Eihän toki!\n\n-- Entä niiden tietojen vuoksi, jotka koskevat vaskikaluja tai muita\nsentapaisia esineitä?\n\n-- Ei minkään sellaisen tiedon vuoksi.\n\n-- Eikä sitä myöskään ole sanottava viisaaksi sen tiedon tähden mikä\nkohdistuu viljan kasvattamiseen maasta, vaan tämän tiedon vuoksi sitä\nsanotaan maanviljelystä ymmärtäväksi.\n\n-- Olen samaa mieltä.\n\n-- No kuinkas onkaan? kysyin; -- onko äsken perustamassamme valtiossa\njoillakin kansalaisilla jokin tieto, joka ei kohdistu mihinkään\nerityiseen valtiossa olevaan asiaan, vaan koko valtioon sinänsä,\nharkiten millä tavoin tämä saattaa menetellä parhaiten sekä itseänsä\nettä muita valtioita kohtaan?\n\n-- On tietystikin.\n\n-- Mikä se tieto on? kysyin; -- ja kenessä sitä on?\n\n-- Se on tämä vartioimistieto, hän vastasi; -- ja sitä on näissä\nhallitusmiehissä, joita vastikään[21] sanoimme täydellisiksi\nvartijoiksi.\n\n-- Mimmoiseksi siis sanot valtiomme tämän tiedon vuoksi?\n\n-- Sanon sen hyväneuvoiseksi, hän vastasi, -- ja tosiviisaaksi.\n\n-- No luuletko, kysyin, -- että valtiossamme tulee olemaan enemmän\nseppiä vaiko noita todellisia vartijoita?\n\n-- Seppiä paljoa enemmän, hän vastasi.\n\n-- Eivätkö muihinkin verraten, sanoin, -- joilla on tietoja ja joita\neri tietojensa mukaan nimitetään eri nimillä, -- eivätkö kaikkiin\nnäihinkin verraten nämä todelliset vartijat liene harvalukuisimmat?\n\n-- Paljon harvalukuisemmat kuin ketkään muut.\n\n-- Pienimmän ihmisluokkansa ja aineksensa vuoksi ja sen tiedon vuoksi,\nmikä siinä, tuossa johtavassa ja hallitsevassa luokassa on,\nluonnonmukaisesti järjestetty valtio siis on kokonaisuudessaan viisas;\nja nähtävästi se luokka, jonka on tultava siihen tietoon osalliseksi,\nmitä yksin kaikista tiedoista on sanottava viisaudeksi, -- nähtävästi\nse luokka on luonnon määräyksestä pienin.\n\n-- Puhut ihan totta, hän sanoi.\n\n-- Noista neljästä hyveestä olemme siis -- tavalla tai toisella --\nlöytäneet tämän yhden, niin hyvin sen itsensä kuin myöskin sen sijan,\nmissä se valtiossamme asustaa.\n\n-- Ainakin minun mielestäni se on tyydyttävästi saatu selville.\n\n7. -- Mikä taas _urhoollisuus_ itsessään on ja missä valtion osassa se\nominaisuus asustaa, jonka vuoksi valtiota on sanottava urhoolliseksi,\nsitä ei ole vaikea havaita.\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Tokkohan kukaan, vastasin, -- sanoessaan valtiota joko araksi tai\nurhoolliseksi, pitää mitään muuta silmällä kuin sitä sen väestön osaa,\njoka taistelee ja lähtee sotaan sen puolesta?\n\n-- Ei kukaan pidä silmällä mitään muuta.\n\n-- Niin, sillä luullakseni eivät muut asukkaat, olivatpa arkoja tai\nurhoollisia, sillä tee valtiota joko araksi tai urhoolliseksi.\n\n-- Eipä ei.\n\n-- Ja valtio on urhoollinen erityisen osansa vuoksi, siksi että sillä\nsiinä osassa on sellainen voima, mikä kaikissa vaiheissa säilyttää sitä\nkäsitystä pelättävistä asioista, että nämä ovat ne ja sellaiset, jotka\nja jollaiset lainlaatija on säätämässään kasvatuksessa julistanut\nniiden olevan. Vai etkö urhoollisuudeksi sano juuri tätä?\n\n-- En oikein ymmärtänyt mitä sanoit, hän vastasi; -- sanohan se\nuudestaan.\n\n-- Tarkoitan, sanoin, -- että urhoollisuus on jonkinmoista\nsäilyttämistä [eli voimassa pitämistä].[22]\n\n-- Mimmoista säilyttämistä tarkoitatkaan?\n\n-- Sen käsityksen säilyttämistä, minkä laki kasvatuksen avulla on\nsydämiin juurruttanut pelättävistä asioista, siitä, mitkä ne ovat ja\nmillaiset; ja kun sanoin urhoollisuuden olevan tämän käsityksen\nsäilyttämistä kaikissa vaiheissa, tarkoitin sitä, että sitä säilytetään\nsurussa ja ilossa, mielihaluissa ja pelossa, ja ettei siitä luovuta.\nMutta minkäkaltainen se käsitys on, sitä tahdon, jos haluat, osoittaa\nvertauskuvalla.\n\n-- Haluan kyllä.\n\n-- Etkö tiedä, sanoin, -- että kun värjärit ovat päättäneet värjätä\nvilloja aito purppuran värisiksi, niin he ensiksi kaikista lukuisista\nvärivivahduksista valitsevat luonnostaan valkoiset [nim. villat] ja\nsitten valmistelevat näitä ja muokkailevat niitä ylen huolellisesti,\njotta väri tarttuisi niihin niin hyvin kuin suinkin, ja vasta sitten\npistävät ne väriammeeseen? Ja se, mikä on sillä tavoin värjätty, saa\nkestävän värin, eikä pesu voi poistaa sen väriloistoa, käytettiinpä\nlipeäaineita tai ei. Muussa tapauksessa, olipa että joku värjää\nmuunvärisiä villoja taikka että värjätään noita valkoisiakin ilman\nennakkovalmistelua, tiedät kyllä, mimmoisia niistä tulee!\n\n-- Tiedän, hän sanoi: -- haalistuneita ja naurettavia.\n\n-- Oleta siis, minä sanoin, -- että voimiemme mukaan toimimme samalla\ntavoin, kun valitsimme soturimme ja kasvatimme heitä Muusain taiteen ja\nvoimistelun avulla. Älä luule meidän pyrkineen mihinkään muuhun kuin\nsiihen, että he saamansa vakaumuksen nojalla niin täydellisesti kuin\nsuinkin imisivät itseensä lakimme, ikäänkuin väriaineen, jotta heidän\nkäsityksensä sekä pelättävistä että muista asioista pitäisi värinsä,\nkoska ovat saaneet sopivan luonnonlaadun ja tarkoituksenmukaisen\nkasvatuksen, ja siihen, etteivät sitä väriä voisi huuhtoa pois nuo\nlipeäaineet, joilla on voimakas liuottamiskyky, nimittäin nautinto,\njoka on pahempi saamaan semmoista aikaan kuin mikään Khalestran\nnatroni[23] tai muu lipeä, ja kärsimys ynnä pelko ja himo, joka on\nkaikkia muita liuottamisaineita väkevämpi. Sellaisen voiman siis ja\nsellaisen kyvyn säilyttää kaikissa oloissa oikea ja lainmukainen\nkäsitys siitä, mitä on pelättävä, mitä ei, -- sellaisen voiman ja\nsellaisen \"säilyttämisen\" minä puolestani sanon ja väitän\nurhoollisuudeksi, -- jollet sinä anna sille mitään muuta nimeä.\n\n-- En suinkaan, hän vastasi; -- arvelen näet, ettet pidä sellaista\noikeata käsitystä noista samoista asioista, mikä ei perustu\nkasvatukseen, vaan on elukan ja orjan käsityksen tapaista, kovinkaan\nkestävänä, vaan sanot sitä joksikin muuksi kuin urhoollisuudeksi.[24]\n\n-- Olet aivan oikeassa, sanoin.\n\n-- Totean siis, että tämä se on urhoollisuus.\n\n-- Niin, totea se, sanoin, -- vieläpä erityisesti, että se on valtion\nkansalaisen urhoollisuutta, niin teet oikein. Mutta tätä asiaa\nkäsittelemme toiste vielä tarkemmin, jos haluat.[25] Sillä nythän emme\netsineet sitä, vaan oikeamielisyyttä; ja sitä tutkimusta varten se,\nmikä on sanottu, mielestäni riittää.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi.\n\n8. -- Niitä hyveitä, sanoin, -- jotka meidän tulee löytää valtiostamme,\non siis vielä jäljellä kaksi: tervemielisyys [eli itsehillintä,\n_sophrosyne_], ja se, jonka vuoksi suoritamme koko tutkimuksemme,\nnimittäin oikeamielisyys.\n\n-- Niin juuri.\n\n-- Kuinkahan voisimme löytää oikeamielisyyden vaivaamatta itseämme\nensin tervemielisyyden selvittämisellä?\n\n-- Sitäpä minä en tiedä, hän vastasi, -- enkä tahtoisikaan, että se\nsaataisiin ilmi ennen tervemielisyyttä, jos nimittäin siinä tapauksessa\nemme enää tulekaan tätä tutkimaan. Vaan jos tahdot tehdä minulle\nmieliksi, niin tarkastelehan sitä, ennenkuin ryhdyt oikeamielisyyteen.\n\n-- Kyllä niin ollen tahdon, sanoin; -- muutenhan tekisin väärin.\n\n-- Siis tarkasta sitä, hän sanoi.\n\n-- Niin täytyy tehdä, vastasin. -- Ja mikäli tällä hetkellä voin nähdä,\nse on enemmän kuin aikaisemmin käsittelemämme hyveet jonkinmoisen\nyhteissoinnun ja sopusuhtaisuuden kaltaista.\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Tervemielisyys [eli itsehillintä] on jonkinmoinen laadullinen\njärjestys ja eräiden mielitekojen ja himojen hallinta; sitä ihmiset\ntarkoittavat sanoessaan, että jokin jollakin tavoin on omaa itseänsä\nvoimakkaampi; ja ilmeneepä eräitä muitakin tämän käsityksen -- niin\nsanoaksemme jälkiä. Eikö ole niin?\n\n-- Ihan varmaan, hän vastasi.\n\n-- Mutta eiköhän lauseparsi \"omaa itseänsä voimakkaampi\" ole\nnaurettava? Se näet, joka on omaa itseänsä voimakkaampi, on kaiketi\nmyöskin itseänsä heikompi, ja itseänsä heikompi samalla itseänsä\nvoimakkaampi; puhutaanhan näet kaikissa näissä lauseparsissa yhdestä ja\nsamasta henkilöstä.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta minäpä luulen, sanoin, -- että tällä puheella tahdotaan\nilmaista sitä, että ihmisen omassa sielussa on parempi aines ja\nhuonompi aines, ja että kun luonnostaan parempi aines on huonomman\nherrana, tämä ilmaistaan sanoilla \"omaa itseänsä voimakkaampi\"; nämä\nsanat näet ilmaisevat kiitosta; mutta kun huonon kasvatuksen tai huonon\nseuran vaikutuksesta huonompi aines paljoudellaan laskee valtansa alle\nparemman, jota on vähemmän, niin lauseparsi moittii tätä häpeälliseksi\nja sanoo sellaisessa tilassa olevan ihmisen omaa itseänsä heikommaksi\nja kurittomaksi.\n\n-- Kyllä niin näkyy olevan, hän sanoi.\n\n-- Käännä, näin ollen, katseesi uuteen valtioomme, niin havaitset, että\nsiinä vallitsee toinen näistä vaihtopuolista; tulet näet toteamaan,\nettä on oikein sanoa se itseänsä voimakkaammaksi, koska se, missä\nparempi osa hallitsee huonompaa, on sanottava tervemieliseksi ja omaa\nitseänsä voimakkaammaksi.\n\n-- Katselen siihen, hän sanoi; -- kylläpä olet oikeassa.\n\n-- Onpa niin, että nuo lukuisat ja monenmoiset himot ja ilot ja tuskat\nvoidaankin parhaasta päästä tavata lapsista ja naisista ja orjista sekä\nniin sanottujen vapaiden lukuisimmasta, ala-arvoisesta joukosta.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Yksinkertaiset ja kohtuulliset halut taas, ne, joita harkinta johtaa\njärjen ja oikean käsityksen mukaan, ne sinä tapaat harvoista, niistä,\njoilla on paras luonnonlaatu ja jotka ovat saaneet parhaimman\nkasvatuksen.\n\n-- Totta on, hän sanoi.\n\n-- Kaiketi huomaat, että näitäkin eri puolia on valtiossasi, ja että\njoukossa ja huonoissa kansalaisissa asustavat himot siinä ovat niiden\nhalujen ja sen ymmärryksen vallan alaisia, mitkä asustavat harvemmissa\nja kunnollisemmissa?\n\n-- Kyllä sen huomaan, hän vastasi.\n\n9. -- Jos siis mitään valtiota on sanottava nautintojaan ja himojaan ja\nomaa itseänsä voimakkaammaksi, niin kyllä niin on sanottava tästäkin\nvaltiosta.\n\n-- Niin, kaikin puolin, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän sitä kaiken tämän nojalla ole sanottava tervemieliseksikin?\n\n-- Ihan varmaan, hän sanoi.\n\n-- Ja taasen, jos missäkään muussa valtiossa hallitsevilla ja\nhallittavilla on sama käsitys siitä, kumpaisten tulee hallita, niin\nkyllä kai sellainen tila vallinnee meidänkin valtiossamme. Vai etkö ole\nsitä mieltä?\n\n-- Kyllä, kerrassaan, hän vastasi.\n\n-- Entä kumpaisessa väestön luokassa sanot tervemielisyyden asustavan,\nkun siinä vallitsee sellainen olotila? Hallitsevissako vai\nhallittavissa?\n\n-- Kaiketi molemmissa, hän vastasi.\n\n-- Näetkö siis, kysyin, -- että olimme äsken oikeassa, kun aavistimme,\nettä tervemielisyys on jonkinmoisen harmonian kaltainen?\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Asustivathan urhoollisuus ja viisaus kumpikin eri osassa valtiota,\nja toinen niistä teki tämän viisaaksi, toinen urhoolliseksi, mutta\ntervemielisyys ei tee niin, vaan se on levinneenä suorastaan kautta\nkoko valtion ja saapi kaikki sointumaan yhteen, läpi koko ääniasteikon,\nniin hyvin heikoimmat kuin väkevimmät ja keskimmäiset, luokitettakoon\nheidät, jos niin haluat, viisauden tai, jos haluat, voiman tai, jos\nniin tahdot, lukumäärän tai onnellisuuden tai jonkin muun sellaisen\nmukaan, oli se mikä tahansa; ja näin ollen lienemme ihan oikeassa, kun\ntervemielisyydeksi sanomme tämän yhteisen käsitystavan, tämän\nluonnostaan huonomman ja luonnostaan paremman osan sopusoinnun siihen\nkysymykseen nähden, kumpaisen osan tulee hallita, niin hyvin valtiossa\nkuin jokaisessa yksilössä.\n\n-- Olen aivan samaa mieltä, hän sanoi.\n\n-- No niin, minä sanoin; -- olemme nyt, kuten näyttää, valtiostamme\nkeksineet kolme noista neljästä perushyveestä; mutta jäljellä oleva\nlaji, jonka vuoksi valtio vielä saattaa olla hyveessä osallinen,\nmikähän se lienee? Sillä ilmeistä on, että se se on _oikeamielisyys_.\n\n-- Se on selvää.\n\n-- No Glaukon, eiköhän meidän nyt tule jo asettua metsästäjäin tavoin\npiiriin pensaan ympärille ja pitää vaaria siitä, ettei oikeamielisyys\npääse mitenkään livahtamaan pakoon ja häviämään näkyvistämme. Sillä\nilmeistähän on, että se _on_ siinä jossakin. Tähystele siis ja koeta\ninnolla sitä havaita, jotta mahdollisesti näkisit sen ennen minua ja\nosoittaisit sen minulle.\n\n-- Jospa siihen pystyisin! hän vastasi; -- vaan jos käytät minua sillä\ntavoin, että seuraan sinua ja voin nähdä sitä mitä minulle osoitat,\nniin siihen kelpaan paljon paremmin.\n\n-- Seuraa minua, sanoin, -- rukoiltuasi ensin kanssani.\n\n-- Sen teen, hän sanoi; -- kulje vain edellä.\n\n-- Kylläpä paikka, sanoin, -- näkyy olevan vaikeakulkuinen ja\nsiimeksinen; ainakin se on hämärä eikä sitä ole helppo koluta. Mutta on\nkuitenkin siihen mentävä.\n\n-- Mentävä on, hän sanoi.\n\nJa minäpä havaitsin jotakin ja huudahdin: -- Hei, hei Glaukon,\ntaisimmepa päästä otuksen jäljille, enkä luule sen mitenkään pääsevän\nlivahtamaan meitä pakoon!\n\n-- Sepä hyvä sanoma! hän sanoi.\n\n-- Mutta onpa meille, sanoin, -- tapahtunut nolo seikka!\n\n-- Mikä niin?\n\n-- Oi miekkoinen, otuksemmehan näkyy jo kauan aikaa, ihan alusta alkaen\npiehtaroineen jalkojemme edessä, mutta me emme sitä nähneet, olimmepa\nkerrassaan naurettavia. Niinkuin ne, jotka välistä etsivät sitä, mitä\npitävät kädessään, niin mekään emme kääntäneet katsettamme siihen, vaan\ntähystelimme jonnekin kauas, ja siten se kai jäikin meiltä huomaamatta.\n\n-- Mitä tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Tätä, vastasin: -- mielestäni olemme jo pitkät ajat puhuneet ja\nkuulleet toistemme puhuvan siitä, mutta emme ole älynneet, että\nkeskustelumme tavallaan koski juuri sitä.\n\n-- Onpa tuo esipuhe pitkä, kun haluaisi kuulla!\n\n10. -- No kuule sitten, vastasin. -- Oletimme valtiotamme\nperustaessamme alusta pitäen seikan, joka piti kaikessa toteuttaa, ja\nse, minkä silloin edellytimme -- taikkapa eräs sen laji[26] -- se se\nmielestäni juuri on oikeamielisyys. Edellytimme näet ja lausuimme sen\nmonta kertaa, että yhden ihmisen tulee aina hoitaa vain yhtä niistä\ntoimista, jotka valtiossa tulevat kysymykseen, nimittäin sitä, johon\nhänen synnynnäinen luontonsa parhaiten soveltuu.\n\n-- Niinhän olemme sanoneet.\n\n-- Ja olemmepa useilta muilta kuulleet ja monesti itse lausuneet\nsenkin, että kun kukin tekee omaa työtään eikä hääräile monissa eri\ntoimissa, niin tämä on oikeamielisyyttä.[27]\n\n-- Olemme kyllä sanoneet niin.\n\n-- Tämä se siis, sanoin, -- näkyy, kun se tapahtuu erinäisellä tavalla,\nolevan oikeamielisyys, -- se nimittäin, että jokainen suorittaa omaa\ntehtäväänsä. Tiedätkös mistä tämän päätän?\n\n-- En, hän sanoi; -- vaan kerrohan.\n\n-- Minusta näyttää siltä, vastasin, -- kuin se mikä valtiossa jää vielä\njäljelle, kun olemme saaneet selville tervemielisyyden, urhoollisuuden\nja viisauden, olisi se, mikä on antanut niille kaikille sen voiman,\nettä ovat voineet siinä syntyä, ja, kun ovat syntyneet, antaa niille\npysyväisyyden, niin kauan kuin sitä siinä on. Ja toiselta puoleltahan\nsanoimme, että jos löytäisimme nuo kolme, niin jäljellä oleva tulisi\nolemaan oikeamielisyys.\n\n-- Niin, sehän on välttämätön johtopäätös, hän sanoi.\n\n-- Mutta, sanoin, -- jos on ratkaistava, mikä näistä hyveistä\nvaltiossamme asustamalla enemmän kuin muut tulee tekemään tämän\noivalliseksi, niin ei liene helppoa päättää, tokkohan se on\nhallitsevien ja hallittavien yksimielisyys[28] vai soturien luja\npysyminen lainmukaisessa käsityksessä siitä, mitä on pelättävä, mitä\nei, vai hallitsevissa oleva ymmärtäväisyys ja vaarinpito, -- vai\ntekeekö sen parhaiten oivalliseksi nyt puheena oleva ominaisuus, kun se\nasustaa lapsessa ja naisessa, orjassa ja vapaassa, käsityöläisessä ja\nhallitusmiehessä ja hallittavassa, -- se nimittäin, että kukin yksilö\ntekee omaa tehtäväänsä eikä hääräile useissa.\n\n-- On se vaikea ratkaista, hän sanoi; -- kuinkas muuten? -- Kun on\nsaatettava valtio oivalliseksi, näkyy siis sen viisauden, sen\ntervemielisyyden ja sen urhoollisuuden kanssa kilpailevan yksilöiden\nkyky tehdä siinä kukin omaa työtään.\n\n-- Juuri niin, hän sanoi.\n\n-- Ja etkö sitä hyvettä, joka noiden kanssa kilpailee valtion\nsaattamisessa oivalliseksi, sano oikeamielisyydeksi?\n\n-- Ihan varmaan.\n\n-- No harkitsehan tältä toiseltakin kannalta, onko käsityksesi\ntämmöinen. Aiot kai antaa oikeusasiain ratkaisun valtion\nhallitusmiesten tehtäväksi?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No tulevatko nämä tuomitessaan pyrkimään mihinkään muuhun hartaammin\nkuin siihen, ettei kukaan anasta toisen omaisuutta ja ettei keltään\nhänen omaansa riistetä?\n\n-- Eivät, vaan juuri siihen.\n\n-- Siksikö, että se on oikeudenmukaista?\n\n-- Niin.\n\n-- Tältäkin kannalta siis kai myönnettäneen, että oman omistaminen ja\noman tehtävän tekeminen on oikeamielisyys.[29]\n\n-- Niin on.\n\n-- No harkitsehan, oletko samaa mieltä kuin minä. Jos kirvesmies ryhtyy\ntekemään suutarin töitä tai suutari kirvesmiehen, tai jos he vaihtavat\nkeskenään työkaluja tai virkoja, taikkapa jos sama mies ryhtyy\nmolempiin töihin, niin luuletko kaikkien näiden muiden vaihdosten\ntuottavan valtiolle suurtakaan haittaa?\n\n-- Eipä juuri, hän sanoi.\n\n-- Mutta kun joku, joka luonnostaan on käsityöläinen tai jonkinlainen\nmuu rahanansaitsija, sitten joko rikkauden tai väkevyyden tai joukkonsa\nsuuruuden tai muun sellaisen yllyttämänä koettaa kohota soturien\nluokkaan tai joku soturi neuvottelijain ja vartijain luokkaan,[30]\nolematta sen arvoinen, ja nämä ottavat toistensa työaseita ja virkoja,\ntai kun sama henkilö ryhtyy yht'aikaa harjoittamaan kaikkia näitä\ntoimia, niin silloinpa luulen sinunkin olevan sitä mieltä, että näiden\nmiesten tällainen toimen vaihtelu ja monipuuhaisuus on yhteiskunnan\nturmio.\n\n-- Kaikin puolin olen sitä mieltä.\n\n-- Noiden kolmen luokan monipuuhaisuus ja niiden vaihteleminen toisesta\ntoiseen on siis mitä suurin vahinko valtiolle, ja täydellä syyllä sen\nsaattaa sanoa kerrassaan pahanteoksi.\n\n-- Tietysti.\n\n-- No, etkö sano suurinta omalle valtiolle tehtyä pahantekoa\nvääryydeksi?\n\n-- Se on tietty.\n\n-- Tämä se siis on vääryys.\n\n11. -- Mutta toiselta puolen meidän sopii sanoa näin: eri luokkien,\nrahanansaitsija-, puolustaja-, vartijaluokan pysyminen omassa\ntehtävässään, niin että kukin niistä valtiossa tekee omaa työtään, on\nkai tuon edellisen vastakohta, oikeamielisyys, ja tekee valtion\noikeamieliseksi.\n\n-- Minun ymmärtääkseni, hän sanoi, -- asian laita on juuri niin.\n\n-- Älkäämme sentään vielä, virkoin, -- väittäkö sitä kovin päättävästi.\nVaan jos toteamme, että tämä omassa tehtävässä pysymisen käsite,\nsilloinkin kun se sovelletaan eri yksilöihin, näissäkin on juuri\noikeamielisyys, niin silloinpa jo tunnustamme päätelmän oikeaksi; sillä\nmitä silloin enää on sanottavaakaan? Jos taas emme voi sitä todeta,\nniin silloinpa ryhtykäämme etsimään jotakin muuta menettelytapaa. Vaan\nnyt saattakaamme loppuun se tutkimus, johon ryhdyimme[31] siinä\nuskossa, että jos ensin koetamme saada nähdä oikeamielisyyttä jossakin\nsuuremmassa esineessä, jossa sitä on, meidän sitten saattaa olla\nhelpompi havaita mimmoinen se on yksityisessä ihmisessä. Ja tuo\nsuurempihan tuntui meistä olevan valtio, ja niinpä ryhdyimme\nperustamaan niin oivallista valtiota kuin suinkin mahdollista, hyvin\ntietäen, että juuri hyvässä valtiossa se kaiketi asustaa. Se siis mikä\nmeille siinä ilmeni, se sovittakaamme yksilöön, ja jos se samalla\ntavoin ilmenee tässäkin, niin kaikki on hyvin. Mutta jos se yksilössä\nosoittaa olevansa jotakin muuta, niin silloin meidän on jälleen\npalattava valtioon ja tarkkaan tutkittava asiaa. Ja kun tarkastamme\nmolempia vierekkäin ja hankaamme niitä toisiinsa, niin saamme kenties\noikeamielisyyden leimahtamaan ilmi ikäänkuin kitkapuista, ja kun se on\ntullut näkyviin, voimme painaa sen lujasti sieluihimme.\n\n-- Puhutpa ihan oikein, hän sanoi; -- niin oli tehtävä.\n\n-- No, sanoin, -- onko siis se -- olipa se suurempi tai pienempi, --\njota mainitsemme samaksi, onkohan se siihen seikkaan nähden, jonka\nvuoksi sitä samaksi mainitaan, toisenkaltainen vai samankaltainen?\n\n-- Samankaltainen, hän vastasi.\n\n-- Oikeamielinen mies ei siis ollenkaan eroa oikeamielisestä valtiosta\noikeamielisyyden peruslaatuun nähden, vaan on samankaltainen kuin\nvaltiokin.\n\n-- Samankaltainen, hän vastasi.\n\n-- Mutta tulimmehan siihen, että valtio on oikeamielinen sentähden,\nettä siinä olevat kolme eriluontoista ihmisluokkaa suorittivat kukin\nomaa tehtäväänsä, ja että se taas oli tervemielinen [maltillinen eli\nitsensä hillitseväinen] ja urhoollinen ja viisas eräiden muiden noissa\nsamoissa ihmisluokissa esiintyvien sieluntilojen ja ominaisuuksien\nvuoksi.\n\n-- Se on totta, hän sanoi.\n\n-- Yksilöönkin nähden tulemme siis päättämään tällä tavoin: hänellä on\nsielussaan nämä samat eri osat[32] ja, koska hänessä esiintyy samat\nsieluntilat kuin noissa valtion luokissa, on oikeudenmukaista, että\nhänestä käytetään samoja nimiä kuin valtiosta.\n\n-- Siihen on kerrassaan pakko, hän sanoi.\n\n-- Voi miekkoinen, sanoin, -- olemmepa nyt taas tupsahtaneet helppoon\nkysymykseen: onko sielussa itsessään noita kolmea puolta [eli osaa] vai\neikö?\n\n-- Ei se kysymys minusta näy olevan niinkään helppo, hän sanoi; --\nkaiketi näet, Sokrates, pitää paikkansa sananparsi \"kaunis on vaikea\".\n\n-- Niin näkyy olevan, vastasin. -- Ja sinun tulee tietää, Glaukon,\nettemme, minun käsitykseni mukaan, koskaan taida saada sitä täsmälleen\nselville sellaisen menetelmän nojalla, jommoista keskustelussamme nyt\nnoudatamme. Se tie, joka siihen viepi, on näet toinen, pitempi ja\nkaukaisempi.[33] Mutta voinemme kai päästä ainakin sellaiseen\nselvyyteen, mikä vastaa taannoisia perustelujamme ja tutkimuksiamme.\n\n-- Eiköhän ole siihen tyydyttävä? hän kysyi; -- minulle se ainakin\ntoistaiseksi riittäisi.\n\n-- Niin, sanoin, -- riittää se minullekin sangen hyvin.\n\n-- Älä siis väsähdä, hän sanoi, -- vaan tutki asiaa.\n\n-- Eikö meidän siis, minä kysyin, -- ole kerrassaan pakko myöntää, että\nmeissä itsekussakin on samoja eri puolia ja luonteenlaatuja kuin\nvaltiossa? Sillä eiväthän ne ole tähän joutuneet mistään muualta [kuin\nyksilöistä]. Olisihan naurettavaa, jos joku arvelisi, ettei urheus ole\ntullut valtioon sellaisista yksilöistä, joilla katsotaan olevan\nsitä ominaisuutta, niinkuin Thraakian ja Skythian ja yleensä\npohjoisseutujen asukkaiden on laita, taikka jos joku olisi sitä mieltä\nopinhalusta, jonka voi sanoa olevan kotoisin parhaasta päästä meidän\ntienoiltamme, tai rahanhimosta, jonka varsinkin voi sanoa vallitsevan\nphoinikialaisten ja egyptiläisten keskuudessa.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Niin on siis sen asian laita, eikä sitä ole ollenkaan vaikea älytä.\n\n-- Eihän ole.\n\n12. -- Mutta se kysymys on jo vaikea, suoritammeko noita eri toimintoja\nsamalla olemuksemme osalla vaiko eri toimintoja eri osalla -- näitä\nosiahan on kolme; on siis niin, että yhdellä opimme, toisella\nkiivastumme ja kolmannella himoitsemme ravinnon ja sukupuolielämän ja\nmuita näitä lähellä olevia nautintoja, taikka toiselta puolen niin,\nettä suoritamme jokaista näistä toimista koko sielullamme, kun kerran\njohonkin suuntaudumme; nämä ovat ne seikat, joita on vaikea\ntyydyttävästi määrätä.\n\n-- Siltä minustakin näyttää, hän sanoi.\n\n-- Koettakaamme sentään seuraavalla tavalla määrätä, ovatko nämä kyvyt\nyksi ja sama, vai ovatko ne eri kykyjä.\n\n-- Millä tavoin?\n\n-- Ilmeistä on, ettei yksi ja sama olio yht'aikaa ota toimiakseen\nvastakkaisella tavalla eikä antautuakseen vastakkaisten vaikutusten\nalaiseksi, ei ainakaan samassa kohdassaan ja samaan esineeseen nähden;\njos siis ehkä huomaamme tämän niissä tapahtuvan, voimme tietää, ettei\nsiinä ollutkaan yksi ja sama olio, vaan useampia.\n\n-- Niin kai.\n\n-- Harkitsehan nyt mitä sanon.\n\n-- Puhu, hän sanoi.\n\n-- Onko mahdollista, että yksi ja sama olio samalla kohdallaan\nyht'aikaa pysyy paikallaan ja on liikkeellä?\n\n-- Ei suinkaan.\n\n-- Selvittäkäämme kuitenkin asia keskenämme vielä tarkemmin, jottemme\nedetessämme joutuisi erimielisyyteen. Jos ihminen seisoo paikallaan\nmutta liikuttaa käsiään ja päätään, ja joku väittää, että yksi ja sama\nhenkilö yht'aikaa seisoo paikallaan ja liikkuu, niin emme kai myöntäne,\nettä on sanottava niin, vaan vaatinemme kai sanottavaksi, että hänestä\nosa seisoo liikkumatta, osa taas liikkuu. Eikö niin?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Ja jos se, joka sanoo tuolla tavoin, tekeytyisi vielä sukkelammaksi,\nviisastellen, että hyrräthän kokonaisinaan yht'aikaa ovat liikkumatta\nja liikkuvat, kun ne seisoen kärjellään yhdessä paikassa pyörivät\nsiinä, taikka että jokin muu esine, joka pyörii samassa paikassa, tekee\nsamoin, niin emme sitä väitettä voi hyväksyä, sillä näiden esineiden\npaikallaan pysyminen ja liikkuminen eivät kohdistu samoihin niihin\nkuuluviin osiin, vaan me voimme sanoa, että niillä on itsessään sekä\nsuoraa että pyöreätä [s.o. sekä akseli että kehä], ja että ne suoran\nosansa puolesta seisovat liikkumatta (ne näet eivät kallistu mihinkään\nsuuntaan), mutta pyöreän osansa puolesta pyörivät. Mutta milloin\nesineen pyöriessä sen suora suunta samalla kallistuu oikealle tai\nvasemmalle tai eteenpäin tai taaksepäin, niin silloin esine ei missään\nsuhteessa voi seisoa liikkumatta.\n\n-- Se on aivan oikein, hän sanoi.\n\n-- Ei mikään sellainen väite siis pane meitä ymmälle eikä saa meitä\nentistä enemmän uskomaan, että se, mikä on yksi ja sama olio, voi\nmilloinkaan yht'aikaa samassa kohdassaan samaan esineeseen nähden olla\nvastakkaisten vaikutusten alainen tai että se voi olla kahdessa\nvastakkaisessa tilassa tai toimia kahdella vastakkaisella tavalla.\n\n-- Ei ainakaan minua, hän sanoi.\n\n-- Mutta kuitenkin, sanoin, -- jottei meidän olisi pakko pitkälti\nkäsitellä kaikkia sellaisia vastamuistutuksia ja todistaa, etteivät ne\npidä paikkaansa, niin olettakaamme, että tämän asian laita on sellainen\n[kuin olemme esittäneet] ja menkäämme eteenpäin, sovittuamme siitä,\nettä, jos asiat osoittautuvat olevan toisin kuin näin, kaikki\nolettamuksestamme johtuvat johtopäätökset raukeavat tyhjiin.\n\n-- Niin tulee tehdä, hän vastasi.\n\n13. -- No etköhän, sanoin, -- aseta myöntämistä ja kieltämistä, jonkin\ntavoittelemista ja sen vieromista, luoksensa vetämistä ja luotaan\ntyöntämistä ja kaikkia sellaisia, -- etkö aseta niitä toistensa\nvastakohdiksi, oli sitten puhe siitä, mitä teemme, tai siitä, mikä\nmeille tapahtuu? Sillä siinä ei ole eroa.\n\n-- Vastakohdiksi tietenkin, hän vastasi.\n\n-- Entä nälkää ja janoa ja yleensä haluja, ja samoin tahtomista ja\ntoivomista, etkö niitä kaikkia lue nyt mainittuihin käsitelajeihin?\nEtkö esimerkiksi sano, että himoitsevan sielu aina tavoittelee sitä,\njota se himoitsee, taikka että se koettaa vetää luoksensa sitä, mitä se\ntoivoo omakseen, taikka taas että se, mikäli se tahtoo että jokin sille\nannetaan, tavoittaen mielitekonsa toteuttamista, myönnyttää sen\nitselleen nyökkäyksellä, ikäänkuin vastaisi jollekin kysyjälle?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Entä edelleen: emmekö lue tahtomattomuutta ja haluamattomuutta ja\nhimoitsemattomuutta samaan ryhmään kuin poistyöntämisen ja torjumisen\nja kaiken sen, mikä on noille edellisille vastakkaista?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Tulemmeko siis näin ollen väittämään, että on olemassa eräs\nsieluntoimintojen luokka, johon kuuluvat halut, ja että näiden\nsamaisten halujen joukossa silmäänpistävimmät ovat ne, joita sanomme\nnäläksi ja janoksi?\n\n-- Niin tulemme väittämään, hän vastasi.\n\n-- Eikö edellinen ole ruoan, jälkimmäinen juoman halua?\n\n-- Ovat.\n\n-- No onkohan jano, mikäli se on janoa, sielussa olevaa halua mihinkään\nenempään kuin siihen, minkä mainitsimme? Onko esimerkiksi jano kuuman\ntai kylmän, runsaan tai vähäisen tai lyhyesti sanoen minkään\nerityisenlaatuisen juoman haluamista? Vai onko niin, että, jos janoon\nyhtyy kuumuus, tämä tuottaa kylmän halua, jos kylmyys, kuuman halua? Ja\njos jano, siksi että siihen yhtyy määrän runsaus, on suuri, niin\ntuottaako se silloin runsaan, ja, jos se on vähäinen, vähäisen juoman\nhalua? Eiköhän vain ole niin, ettei itse janoaminen sinänsä koskaan\nkohdistu mihinkään muuhun kuin siihen, minkä halua se olennoltaan on,\nsiis juomaan sinänsä, ja samaten nälkä ruokaan sinänsä?\n\n-- Niin on, hän vastasi; -- jokainen halu sinänsä kohdistuu yksinomaan\nsiihen esineeseen sinänsä, minkä halua se on, mutta se taas, mikä\nsiihen tulee lisäksi, se kohdistuu siihen tai siihen eri laatuun.\n\n-- Kunhan ei vain joku, sanoin, -- jos emme ole varuillamme, saa meitä\nymmälle väittämällä, ettei kukaan halua juomaa, vaan hyvää juomaa, eikä\nravintoa, vaan hyvää ravintoa;[34] sillä kaikkihan haluavat hyvää. Jos\nsiis jano on halua, niin se kai on hyvän juoman tai muun halutun halua,\nja samoin on muidenkin halujen laita.\n\n-- Niin, hän vastasi; -- se, joka sanoo niin, ei näy puhuvan niinkään\nhullusti.\n\n-- Mutta kaikista, sanoin, -- mitkä ovat sellaisia, että ne johonkin\nkohdistuvat, toiset, ne, jotka ovat sen tai sen laatuisia, kohdistuvat\n(niin minusta näyttää) johonkin sen tai sen laatuiseen, toiset taas\nkohdistuvat kukin sinänsä ainoastaan esineeseensä sinänsä.\n\n-- En ymmärtänyt, hän sanoi.\n\n-- Etkö ymmärtänyt, sanoin, -- että suurempi on sellainen, mikä on\njotakin suurempi.\n\n-- Kyllä.\n\n-- Eikö se ole pienempäänsä suurempi?\n\n-- On.\n\n-- Ja paljon suurempi suhtautuu sillä tavoin siihen mikä on paljon\npienempi; eikö niin?\n\n-- Niin.\n\n-- Eiköhän myöskin taannoinen suurempi ole suurempi kuin taannoinen\npienempi? Ja eikö tulevaisuuden suurempi ole suurempi kuin\ntulevaisuuden pienempi?\n\n-- No kuinkas muuten? hän sanoi.\n\n-- Ja eivätkö lukuisammat suhtaudu sillä tavoin vähälukuisempiin, ja\nkaksi kertaa suuremmat puolta pienempiin j.n.e., ja samoin painavammat\nköykäisempiin ja nopeammat hitaampiin ja edelleen tietenkin kuumat\nkylmiin ja kaikki näiden kaltaiset samaten?\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Entä mitä on sanottava tietämyksistä? Eikö niiden laita\nole samoin? Onhan tieto sinänsä tietoa tiedettävästä sinänsä\n(taikka siitä, mihin tietämisen on sanottava kohdistuvan), mutta\nerikoinen ja erikoisenlaatuinen tieto jonkin erikoisen ja\nerikoisenlaatuisen tiedettävän tietämistä? Tällä tavoin, tarkoitan:\neikö talonrakentamiseen kohdistuva tieto, kun se oli syntynyt, eronnut\nmuista tiedoista, niin että sille annettiin rakennustaidon nimi?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Eiköhän se eronnut muista tiedoista siten, että se oli senlaatuinen,\nmillainen ei mikään muu tieto ollut?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Eikö se siis sentähden, että kohdistui erikoisenlaatuiseen\ntiedettävään, itsekin tullut erikoisenlaatuiseksi?\n\n-- Kyllä niin on.\n\n14. -- No uskohan siis, -- jos näet nyt olet minut ymmärtänyt, -- minun\näsken tarkoittaneen sitä, että kaikki, mikä on sellaista, että se\njohonkin kohdistuu, yksinomaan sinänsä kohdistuu siihen sinänsä,\nmutta että se, mikä kohdistuu johonkin erikoisenlaatuiseen, on\nerikoisenlaatuista. Enkä suinkaan tarkoita, että se on sellainen kuin\nse, johon se kohdistuu, että siis tieto terveistä ja sairaalloisista\nitse on terve ja sairaalloinen, ja että tieto pahasta ja hyvästä itse\non paha ja hyvä; vaan koska se ei ole tietoa siitä tiedettävästä\nsinänsä, johon se kohdistuu, vaan jostakin niin tai niin laatuisesta,\nja tämä se oli terve tai sairaalloinen, niin siitä johtui, että se\n[tieto] itsekin tuli erikoisenlaatuiseksi, ja tämä sai aikaan sen,\nettei sitä enää sanota yksinkertaisesti tiedoksi [eli tieteeksi], vaan,\nkoska siihen on yhtynyt erikoinen laatu, lääketieteeksi.\n\n-- Ymmärrän, hän vastasi, -- ja minusta asian laita näyttää olevan\nniin.\n\n-- No etköhän, kysyin, -- lue janoa niihin, mitkä johonkin kohdistuvat,\nja etkö katso sen olevan sitä, mikä se on, suhteessa johonkin?[35]\n\n-- Kyllä, hän vastasi, -- onhan jano juoman janoamista.\n\n-- Eikö siis ole niin, että erikoisenlaatuiseen juomaan kohdistuu\nerikoisenlaatuinen janokin, mutta ettei jano sinänsä kuitenkaan ole\nrunsaan eikä vähäisen, ei hyvän eikä huonon, sanalla sanoen ei minkään\nerikoisenlaatuisen juoman janoa, vaan sinänsä kohdistuu juomaan\nsinänsä?\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Janoavan sielu ei siis, mikäli se janoaa, halua mitään muuta kuin\njuoda, ja sitä se toivoo ja siihen pyrkii.\n\n-- Sehän on selvää.\n\n-- Jos nyt jokin tempaa sielun, silloin kuin se janoaa, pois toiseen\nsuuntaan,[36] niin eiköhän sielussa silloin liene jotakin muuta kuin\nitse se, mikä tuntee janoa ja ajaa miehen juomaan niinkuin se ajaa\nelukan? Sillä väitämmehän, ettei sama samalla osallaan voi samaan\nesineeseen nähden toimia vastakkaisella tavoin.\n\n-- Eihän se.\n\n-- Niinkuin ymmärtääkseni ei sovi sanoa jousimiehestä, että hänen\nkätensä yht'aikaa työntävät jousta hänen luotaan ja vetävät sitä hänen\npuoleensa, vaan että se käsi, mikä työntää jousta poispäin, on toinen,\nja se, mikä vetää sitä, toinen.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- No voimmeko sanoa, että joskus jotkut kyllä janoavat, mutta eivät\ntahdo juoda?\n\n-- Sehän tapahtuu useille ja usein, hän vastasi.\n\n-- Mitä siis, kysyin, -- on heistä sanottava? Eiköhän, että heillä on\nsielussaan toiselta puolen se, mikä käskee heidän juoda, toiselta\npuolen se, mikä estää heidät juomasta, ja että jälkimmäinen on toinen\nkuin se, mikä käskee, ja voimakkaampi kuin tämä?\n\n-- Niin minusta näyttää olevan, hän vastasi.\n\n-- No eikö se, mikä tuollaista estää, sukeudu -- milloin se sielussa\nilmenee -- järkevästä harkinnasta, ja se taas, mikä ajaa ja vetää,\nsynny siihen erityisten tilojen ja taudinilmausten vaikutuksesta?\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- Emme siis päättäne järjettömästi, sanoin, -- kun päätämme, että\nnoita sielun eri osia on kaksi, toinen eri osa kuin toinen, ja sanomme\nsen, jolla se harkitsee, sen järki-osaksi, sen taas, jolla se lempii ja\nisoo ja janoo ja pyristelee muiden halujen vallassa, sen järjettömäksi\nja himokkaaksi osaksi, eri himojen tyydyttelyn ja nautintojen\nseurakumppaniksi.\n\n-- Niin, hän sanoi, -- kyllä voimme syystä olla sitä mieltä.\n\n-- Olkoon siis meidän puoleltamme todettu, että sielussa on nämä kaksi\nosaa. Entä intomieli, se, jolla kiihdymme, onko se kolmantena sielun\nosana, vai lieneekö se luonnostaan samanluontoinen kuin jompikumpi\nedellisistä?\n\n-- Kenties, hän vastasi, -- se on samanluontoinen toisen, nimittäin\nhimoisuuden kanssa.\n\n-- Mutta, sanoin, -- olen joskus kuullut kerrottavan, ja uskon sen\ntodeksi, että kun Aglaionin poika Leontios[37] kerran kulki\nPeiraieuksesta kaupunkiin päin pohjoista linnoitusmuuria pitkin,\nulkopuolella muuria, hän oli huomannut ruumiita viruvan\nmestauspaikalla; silloin hän yht'aikaa oli tuntenut himoa niitä nähdä\nja inhoa sitä vastaan sekä oli kääntynyt pois. Ja kotvan aikaa hän oli\nkamppaillut ja kaihdellut näkyä; mutta tuo himo sai hänestä voiton ja\nhän repäisi silmänsä apoauki ja juoksi ruumiiden luo ja sanoi: \"Kas\nvain, te kirotut, nauttikaa nyt kylliksenne tuosta ihanasta näystä!\"\n\n-- Olen itsekin kuullut sen jutun, hän huomautti.\n\n-- Tämä kertomus sentään osoittaa, että vihankiihko joskus taistelee\nhimoja vastaan, niinkuin eri olio toista vastaan.\n\n-- Sen se kyllä osoittaa, hän sanoi.\n\n15. -- Emmekö muutenkin, kysyin, -- usein huomaa, että ihminen, kun\nhimot väkisin, vasten hänen järkevää harkintaansa, koettavat saada\nhänet valtansa alaiseksi, toruu itseänsä ja on vihoissaan sille, mikä\nhänen omassa itsessään koettaa häntä pakottaa, ja että sellaisessa\nhenkilössä -- ikäänkuin olisi kahden taistelua -- kiihkomieli [eli\nviha] rupeaa järjen taistelutoveriksi? Sitä taas, että se asettuisi\nhimojen puolelle, kun järki säätää, ettei saa sitä vastustaa, sitä et\nluullakseni väittäne havainneesi itsessäsi tapahtuneeksi, etkä\nluullakseni kessään muussakaan.\n\n-- En, kautta Zeuksen, hän vastasi.\n\n-- Entä edelleen, sanoin: -- kun joku oman käsityksensä mukaan on\ntehnyt toiselle vääryyttä, eikö hän silloin, kuta jalompi hän on, sitä\nvähemmin voi suuttua, vaikkakin saa kärsiä nälkää ja vilua ja mitä\nmuuta sellaista tahansa sen henkilön puolelta, jonka hän katsoo olevan\noikeassa kohdellessaan häntä sillä tavoin? Ja eikö hänen vihansa,\nniinkuin juuri sanon, kieltäydy nousemasta sitä henkilöä vastaan?\n\n-- Se pitää paikkansa, hän vastasi.\n\n-- Ja kuinkas onkaan: kun joku katsoo kärsivänsä vääryyttä, eikö hän\nsilloin ole kuohuksissaan ja suutuksissaan ja taistele sen asian\npuolella, mikä hänestä on oikeudenmukainen, niin hyvin nälässä kuin\nvilussa ja kaikissa sellaisissa kärsimyksissä,[38] ja pidä lujasti\npuoliansa ja voittaa, luopumatta jalosta kiihkostaan, kunnes hän joko\nsaavuttaa päämääränsä tai saa surmansa taikkapa sitten talttuu oman\njärkensä käskystä, niinkuin koira, jonka paimen[39] huudollaan saa\nsaaliistaan luopumaan.\n\n-- Niin, tämä käy hyvin yhteen perustelusi kanssa, hän vastasi; --\nsillä olemmehan valtiossamme asettaneet puolustusväkemme ikäänkuin\nkoiriksi, joiden on toteltava hallitusmiehiä, nämä kun ovat ikäänkuin\nvaltion paimenia.\n\n-- Hyvinpä älyät, sanoin, -- mitä tarkoitan. Mutta tokkohan tämän\nohessa älyät toisenkin seikan?\n\n-- Minkä?\n\n-- Sen, että meillä nyt on päinvastainen mielipide intomielestä [eli\nkiihkomielestä] kuin äsken.[40] Silloin näet arvelimme sen olevan\njotakin himon kaltaista, nyt taas sanomme sen olevan kaukana siitä ja\nväitämme, että se sielun sisäisessä sodassa paljon enemmän asettuu\nharkitsevan järjen puolelle.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Tokkohan näin ollen sanomme sen olevan jotakin muuta kuin tämäkin,\nvai sanommeko, että se on jokin järjen laji, niin ettei sielussa olisi\nkolmea eri osaa, vaan kaksi, järkevästi harkitseva ja himokas?\nVai onko niin, että, niinkuin valtiossa nuo kolme luokkaa,\nrahanansaitsija-, puolustaja-, neuvottelijaluokka yhdessä pitivät sen\nkoossa, samoin sielussa kolmantena on tämä intomieli, joka on\nluontoperäisenä järjen liittolaisena, jollei huono kasvatus ole sitä\nturmellut?\n\n-- Kyllä sen täytyy olla kolmas sielun osa, hän sanoi.\n\n-- Niin, sanoin, -- jos se nimittäin osoittautuu joksikin muuksi kuin\njärki, niinkuin olemme huomanneet sen olevan jotakin muuta kuin\nhimokkuus.\n\n-- Mutta sehän, hän sanoi, -- käy helposti näkyviin. Voihan sen havaita\nlapsukaisistakin, että he heti synnyttyään ovat täynnä kiihkoa, ja että\ntaas järjellistä harkintaa toiset eivät näy saavuttavan koskaan, ja\nenimmät vasta myöhään.\n\n-- Totta Zeus, sanoin, -- siinäpä puhuit oivallisesti. Saattaapa vielä\neläimissäkin huomata, että asian laita on niin. Ja tämän lisäksi on\ntodistamassa myöskin taannoin[41] mainitsemamme Homeroksen lause:\n\n    \"Rintaans' urho jo löi, sydämelleen hilliten haastoi\",\n\nsillä siinähän Homeros on selvästi kuvannut, mitenkä se, mikä\n[ihmissielussa] harkinnan nojalla punnitsee parempaa ja huonompaa,\nnuhtelee sitä [sielun osaa], mikä harkitsemattomasti antautuu vihan\nvimmaan, niinkuin toinen olio nuhtelee toista.\n\n-- Ilmeisesti olet oikeassa, hän sanoi.\n\n16. -- Vaivoin olemme siis, sanoin, -- tästä aallokosta päässeet\nmaihin, ja olemme syystä yhtä mieltä siitä, että valtiossa ja jokaisen\nyksilön sielussa on samat perusosat ja että näitä on luvultaan yhtä\nmonta.\n\n-- Niin on.\n\n-- Eikö näin ollen se johtopäätös jo ole välttämätön, että yksilökin on\nviisas samalla tavoin ja samalta perusosaltaan kuin valtiokin oli?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja että valtiokin on urhoollinen saman osansa vuoksi ja samalla\ntavoin kuin yksilö on urhoollinen, ja että molemmat kaikessa muussakin\nsuhtautuvat hyveeseen [eli kunnollisuuteen] samalla tavoin?\n\n-- Siitä ei pääse.\n\n-- Tulemmepa siis luullakseni, Glaukon, väittämään, että mies on\noikeamielinenkin samalla tavoin kuin valtio oli oikeamielinen.\n\n-- Sekin on kerrassaan välttämätön johtopäätös.\n\n-- Mutta emmehän mitenkään ole unohtaneet sitä, että valtion\noikeamielisyys oli siinä, että sen kolme ihmisluokkaa suoritti kukin\nomaa tehtävätänsä.\n\n-- En luule meidän sitä unohtaneen, hän vastasi.\n\n-- Meidän on siis muistettava, että meistäkin jokainen, jonka sielun\neri puolet suorittavat kukin omia tehtäviänsä, tulee samalla olemaan\noikeamielinen ja suorittamaan omia tehtäviään.\n\n-- Se täytyy tyystin muistaa, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän siis järki-osan tule hallita, koska se on viisas ja sillä on\nhuolenpito sielusta kokonaisuudessaan, ja kiihko- [eli into-]mielen\nolla sille kuuliainen ja sen sotaliittolainen?\n\n-- Kyllä, kaikin mokomin.\n\n-- Ja eiköhän siis, niinkuin olemme lausuneet,[42] Muusain taiteen ja\nvoimistelun yhdistelmä tule saamaan niitä sopusointuun, siten että se\nedellistä [s.o. järki-osaa] jännittää ja vartuttaa jaloilla sanoilla ja\nopeilla mutta lauhentaa jälkimmäistä [s.o. kiihkomieltä] lauhduttavilla\npuheilla ja kesyttää sitä sävelillä ja rytmillä?\n\n-- Niin tietenkin, hän vastasi.\n\n-- Ja kun molemmat on näin kehitetty ja ne ovat toden totta oppineet\nomat tehtävänsä ja saaneet tällaisen kasvatuksen, niin ne tulevat\nhallitsemaan himokkuutta, joka tietenkin jokaisessa ihmisessä on\nrunsain sielun osa ja luonnoltaan kerrassaan kyllästymätön, ja ne\ntulevat valvomaan, ettei se täytä itseänsä ruumiin niin sanotuilla\nnautinnoilla ja siten kasva suureksi ja vahvaksi, niin ettei se pysy\nomissa tehtävissään, vaan pyrkii orjuuttamaan ja hallitsemaan\nsellaista, mitä sen, itse luontonsa vuoksi, ei sovi hallita, ja siten\nheittää nurin kaikkien koko elämän.[43]\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Ja eivätköhän ne kaksi, sanoin, -- parhaiten suojele koko sielua ja\nruumista ulkonaisiltakin vihollisilta, siten että toinen harkitsee,\ntoinen taistelee, noudattaen hallitsevan sielunosan johtoa ja\nurhoollisuudella pannen sen päätökset toimeen?\n\n-- Se pitää paikkansa.\n\n-- Ja urhoolliseksi, niin arvelen, sanomme tähän sielun osaan nähden\nitsekunkin, kun hänen intomielensä tuskissa ja nautinnoissa pitää\nhorjumatta kiinni järjen määräyksistä siitä, mikä on pelättävä,\nmikä ei.\n\n-- Se on oikein, hän sanoi.\n\n-- Ja viisaaksi sanomme miehen tuon vähäisen sielunosan vuoksi, mikä\nhänessä hallitsi ja antoi nuo määräykset, -- koska silläkin\npuolestaan[44] on itsessään tietoa siitä, mikä on hyödyksi niin hyvin\nkullekin sielun osalle kuin kaikkien kolmen osan koko yhteisölle.\n\n-- Kyllä niin on.\n\n-- Entä edelleen: emmekö sano häntä tervemieliseksi [s.o. lähinnä\nitsensähillitseväksi, sophron] näiden samojen sielunosien keskinäisen\nystävyyden ja sopuisuuden vuoksi, kun sekä hallitseva osa että molemmat\nhallittavat osat ovat yhtä mieltä siitä, että järkevästi harkitsevan\nosan tulee hallita, eivätkä kapinoitse tätä vastaan?\n\n-- Eihän tervemielisyys [sophrosyne], hän vastasi, -- mitään muuta\nolekaan kuin juuri tätä, valtiossa yhtä hyvin kuin yksilössäkin.\n\n-- Mutta tuleehan yksilö olemaan oikeamielinen juuri tuon usein\nesittämämme ominaisuuden vuoksi[45] ja esittämällämme tavoin?\n\n-- Niin täytyy kuin täytyykin olla.\n\n-- Edelleen, minä sanoin: -- eihän oikeamielisyys yksilössä suinkaan\nkäy meille epäselvemmäksi,[46] niin että se näyttää olevan jotakin\nmuuta kuin miksi se osoittautui valtiossa?\n\n-- Ei minun nähdäkseni, hän vastasi.\n\n-- Niin, sanoin; -- sillä jos sielussamme vielä on jotakin epäilystä,\nniin saatamme päästä täyteen varmuuteen siten, että oikeamielisyyteen\nsovitamme arkiluontoisia seikkoja.\n\n-- Mimmoisia?\n\n-- Esimerkiksi jos meidän sekä tuohon valtioomme että yksilöön nähden,\njoka synnynnäisen luontonsa ja kasvatuksensa vuoksi on tullut tuon\nvaltion kaltaiseksi, olisi julistettava, uskommeko, että hän, otettuaan\nvastaan hänelle uskottua kultaa tai hopeata, kavaltaa sen, niin kenen\nluulet uskovan sellaisen miehen sen tekevän pikemmin kuin kaikkien\nniiden, jotka eivät ole sellaisia?\n\n-- En luule kenenkään sitä uskovan, hän vastasi.\n\n-- Eiköhän tämä mies myöskin liene kaukana pyhänryöstöistä ja\nvarkauksista ja kavalluksista, kohdistuivatpa sellaiset teot\nyksityiselämässä ystäviin tai julkisessa elämässä valtioihin?\n\n-- Kaukana kerrassaan.\n\n-- Eikä hän tietenkään niin mitenkään saata olla petollinen, olivat\nsitten kyseessä valat tai muut välipuheet?\n\n-- Kuinka se olisi mahdollistakaan?\n\n-- Ja aviorikokset ja vanhempien hoidon ja jumalien palveluksen\nlaiminlyömiset ovat tietenkin kaikille muille enemmän ominaiset kuin\ntällaiselle miehelle?\n\n-- Kaikille muille, hän vastasi.\n\n-- No eiköhän kaikki tämä johdu siitä, että jokainen hänessä oleva\nsielunosa toimittaa oman tehtävänsä, koskipa asia hallitsemista tai\nhallituksenalaisuutta?\n\n-- Juuri siitä, eikä mistään muusta.\n\n-- Vieläkö siis haet mitään muuta oikeamielisyyden olemusta kuin sitä,\nettä se on se voima, joka luopi sellaiset miehet ja sellaiset valtiot?\n\n-- Kautta Zeuksen, hän vastasi, -- en minä ainakaan.\n\n17. -- Onpa unelmamme täydellisesti toteutunut, niinkuin sanoimme\naavistavamme:[47] olemme heti valtiomme perustamiseen ryhtyessämme\njonkin jumalan avulla osuneet oikeamielisyyden alkuperään ja niin\nsanoaksemme peruskuvaan.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Niin, mutta itse asiassapa, Glaukon hyvä, tämä olikin\noikeamielisyyden kuva -- ja juuri sen vuoksi se olikin meille\nhyödyksi[48] -- se nimittäin, että ihminen, joka on suutariksi luotu,\ntekee oikein suorittaessaan suutarintyötä eikä mitään muuta, ja\nkirvesmieheksi luotu kirvesmiehentyötä, ja samoin muihin töihin nähden.\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Niin, todellisuudessa oikeamielisyys nähtävästi kyllä oli jotakin\nsentapaista, mutta ei sillä tavoin, että se koski ihmisen kykyjen\nulkonaista toimintaa, vaan niin, että se kohdistui hänen sisäiseen\ntoimintaansa, hänen omaan todelliseen itseensä ja siihen, mikä toden\ntotta on hänen omaansa; hän ei näet salli olemuksensa minkään eri\npuolen tehdä toisille kuuluvia töitä eikä sielun eri osien sekaantua\ntoistensa tehtäviin, vaan hän on toden totta järjestänyt omat asiansa\nhyvin, on itse tullut oman itsensä hallitsijaksi ja ohjaajaksi ja oman\nitsensä ystäväksi, ja soinnuttanut yhteen nuo kolme osaa[49] ihan kuin\nsävelikön kolme pääsäveltä, ylimmän, alimman ja keskimmäisen sekä ne,\njoita sattuu olemaan näiden välillä. Ja kun hän on sitonut nämä kaikki\nyhteen ja moninaisesta tullut kaikin puolin yhtenäiseksi,\ntervemieliseksi [sophron] ja tiivisliitoksiseksi, silloinpa hän jo\nsaattaa toimia, minkä toimii, -- olipa kyseessä varain hankkiminen tai\nruumiin hoito tai jokin valtiollinen toimi tai yksityiset liikeasiat\n-- sillä tavoin, että hän kaikissa näissä katsoo ja sanoo\n_oikeudenmukaiseksi ja jaloksi_ sen toiminnan, mikä säilyttää tämän\nkannan ja siihen myötävaikuttaa, _viisaudeksi_ taas sen tiedon, mikä\ntätä toimintaa ohjaa, mutta _vääräksi_ sen menettelytavan, mikä aina\nvain sitä heikontaa, ja _tietämättömyydeksi_ sen käsitystavan, joka\ntaas _tätä_ toimintaa ohjaa.\n\n-- Ihan totta, Sokrates, hän sanoi.\n\n-- No niin, sanoin; -- ja jos väitämme löytäneemme sekä oikeamielisen\nmiehen ja oikeamielisen valtion että niissä olevan oikeamielisyyden\ntosiolemuksen, niin ei luullakseni mitenkään voi sanoa meidän\nvalehtelevan.\n\n-- Kautta Zeuksen, hän sanoi, -- eihän suinkaan.\n\n-- Väitämmekö siis näin?\n\n-- Väitämme.\n\n18. -- Niin siis olkoon, sanoin; -- ja tämän jälkeen meidän on -- niin\narvelen -- tarkastettava väärämielisyyttä.\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Eikö siis ole niin, että sen taas täytyy olla jonkinlainen noiden\nsielun kolmen eri osan eripuraisuus ja monihääriväisyys ja niiden\nsekaantuminen toistensa tehtäviin ja jonkin eri osan kapinaannousu\nsielun kokonaisuutta vastaan päästäkseen siinä hallitsemaan, vaikk'ei\nhallitseminen ole sen asiana, vaan se päinvastoin luonnostaan on\nsellainen, että sen sopii orjana palvella sitä sielunosaa, mikä\nkuuluu hallituskykyiseen lajiin? Jotakin sellaista sielun eri osien\nsekasortoa ja harhaa tulemme -- niin minusta näyttää -- väittämään\nväärämielisyyden ja kurittomuuden ja pelkuruuden ja tietämättömyyden ja\nsanalla sanoen kaiken kehnouden olevan.\n\n-- Niin, juuri sitä väitämme näiden olevan, hän vastasi.\n\n-- Eiköhän meillä siis, sanoin, -- ole jo selvästi näkyvissä mitä\nvääryyden harjoittaminen ja väärä teko, sanalla sanoen tämä kaikki on,\njos kerran olemme selvillä niin hyvin väärämielisyydestä kuin\noikeamielisyydestäkin?\n\n-- Kuinka niin? hän kysyi.\n\n-- Sentähden, vastasin, -- että ne eivät ole toisenlaisia kuin\nterveelliset ja epäterveelliset asiat: ne ovat sielussa samaa kuin nämä\novat ruumiissa.\n\n-- Millä tavoin? hän kysyi.\n\n-- Terveelliset kai tuottavat sille terveyttä, epäterveelliset\nsairautta.\n\n-- Kyllä.\n\n-- Eiköhän myöskin oikeudenmukaisten töiden tekeminen luo oikeutta, ja\noikeudenvastaisten tekeminen vääryyttä?\n\n-- Se on välttämätöntä.\n\n-- Ja terveyden tuottaminen on siinä, että saadaan ruumiin ainekset\n_luonnonmukaisesti_ hallitsemaan toinen toistaan ja alistumaan toinen\ntoisensa hallittavaksi; sairauden tuottaminen taas siinä, että\nsaatetaan ne _luonnonvastaisesti_ hallitsemaan toisiaan ja olemaan\ntoistensa hallittavina?\n\n-- Kyllä niin on.\n\n-- No eiköhän taas, kysyin, -- oikeamielisyyden tuottaminen ole siinä,\nettä saatetaan sielun eri osat _luonnonmukaisesti_ hallitsemaan\ntoisiansa ja alistumaan toistensa hallittaviksi, ja väärämielisyyden\ntuottaminen siinä, että ne saatetaan _luonnonvastaisesti_ toisiansa\nhallitsemaan ja tottelemaan?\n\n-- Tietenkin, hän vastasi.\n\n-- Hyvä siis näkyy olevan jonkinmoinen sielun terveys ja kauneus ja\nhyvä kunto, paha taas sen sairautta ja rumuutta ja huonoa kuntoa.\n\n-- Niin on.\n\n-- Eivätkö siis myöskin jalot harrastukset vie hyveen omistamiseen ja\nrumat paheen omistamiseen?\n\n-- Se on välttämätön johtopäätös.\n\n19. -- Jäljellä näkyy siis olevan tutkimus siitä, onko taas edullista\nharjoittaa oikeutta, harrastaa jaloja harrastuksia ja olla\noikeamielinen, pysyipä sitten se, että on sellainen, salassa tai\nei,[50] vai onko etua siitä, että harjoittaa vääryyttä ja on\nväärämielinen (jos näet välttää rangaistuksen eikä rangaistuksesta\nmuutu paremmaksi).\n\n-- Mutta Sokrates, hän sanoi, -- minusta tämä tutkimus jo näyttää\nkäyvän naurettavaksi, jos ollaan sitä mieltä, ettei kannata elää, kun\nruumiin laatu turmeltuu, ei edes vaikka olisi tarjona kaikki ruoat ja\njuomat, kaikki rikkaus ja kaikki valta, mutta että, kun itse sen\nperusvoiman laatu, johon elämämme perustuu, joutuu sekasortoon ja\nturmeltuu, ihmisen siitä huolimatta kannattaa elää, jos hän vain voi\ntehdä kaiken muun, mitä hän haluaa, -- paitsi ei sitä minkä avulla\nhän voi vapautua paheesta ja väärämielisyydestä ja saavuttaa\noikeamielisyyden ja hyveen, -- kun näet kerran on käynyt ilmi, että\nmolemmat [väärämielisyys ja oikeamielisyys] ovat sellaisia, jollaisiksi\nolemme ne esittäneet.\n\n-- Kyllä se on naurettavaa, sanoin. -- Mutta koska kerran olemme\nsaapuneet kohdalle, jolta käy mitä selvimmin havaitseminen, että asian\nlaita on tämmöinen, niin emme saa väsähtää.\n\n-- Zeuksen tähden, hän sanoi, -- emme mitenkään saa uupua.\n\n-- Astu siis nyt tänne, sanoin, -- jotta näkisit, kuinka monta\nkehnouden lajia minusta näkyy olevan, -- sellaisia lajeja nimittäin,\njoita kannattaa tarkastaa.\n\n-- Seuraan kanssasi, hän sanoi; -- siis puhu!\n\n-- Kun näet olemme kohonneet tälle perustelumme kohdalle, olen\nikäänkuin tähystystornista näkevinäni, että hyvettä on yksi ainoa laji,\nmutta huonoutta lukemattomia, ja niiden joukossa neljä lajia, joita\nkyllä kannattaa ottaa huomioon.\n\n-- Kuinka tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Yhtä monta, sanoin, -- kuin on sellaisia valtiojärjestyksiä, jotka\nmuodostavat eri lajeja, yhtä monta näkyy olevan sielunkin\njärjestysmuotoja.\n\n-- Kuinka monta siis?\n\n-- Viisi valtioiden järjestysmuotoa ja viisi sielua.[51]\n\n-- Sanohan, hän lausui, -- mitkä ne ovat.\n\n-- Sanon, vastasin, -- että yksi valtion muoto lienee juuri tämä, minkä\nolemme esittäneet; ja sille voidaan antaa kaksi nimeä. Jos näet\nhallitsevien piirissä on yksi mies, joka on kaikkia muita etevämpi,\nvoidaan tätä valtiota sanoa kuningaskunnaksi, jos taas useampia, niin\nparhainten vallaksi [eli aristokratiaksi].\n\n-- Se pitää paikkansa, hän sanoi.\n\n-- Tämänpä siis sanon yhdeksi ainoaksi lajiksi, selitin, -- sillä oli\nsiinä hallitsijana yksi tai useammat, niin ne eivät horjuttane valtion\ntähdellisiä lakeja, koska ovat saaneet sen kasvatuksen ja opetuksen,\nminkä olemme esittäneet.\n\n-- Eihän se ole luultavaa, hän sanoi.\n\n\n\nSelityksiä IV kirjaan.\n\n\n[1] 419 A. _Omia uhrejaan_: uhritilaisuudet päättyivät yleensä\njuhla-aterioihin, joissa uhrieläinten lihoja syötiin. Koska Platonin\nvaltion \"vartijoilla\" ei ole mitään karjaa eikä myöskään rahoja\nteuraiden ostamiseen, heillä ei ole tilaisuutta panna sellaisia\njuhla-aterioita toimeen.\n\n[2] 420 C. _Muovaillessamme... onnellista valtiota emme ota erilleen\nmuutamia... sen jäseniä ja tee näitä onnellisiksi, vaan valtion\nkokonaisuudessaan, ja sen jälkeen tarkastamme vastakkaista laatua\nolevaa valtiota_: se vertaileva tarkastus, josta tässä puhutaan,\npannaan toimeen VIII:nnessa ja IX:nnessä kirjassa.\n\n[3] 420 C. _Jos... värittelisimme kuvapatsaita_: tunnettua on, että\nkreikkalaisten oli tapana väritellä marmori- (ja yleensä kivi-)\nkuvapatsaitaan. Tämä maalaus rajoittui parhaasta päästä tukkaan,\nsilmäteriin, silmäripsiin, kulmakarvoihin ja pukineiden reunuksiin.\n\n[4] 420 E. _Tulensa ääreen_: \"tuli\" tässä = savenvalajan uunissa palava\nliekki, jossa hänen valmistamansa astiat tai muut tuotteet oli koviksi\npoltettava. -- _Kemujenomaiseen järjestykseen asettautuneina_:\nalkutekstin sanamuodon mukaan: \"asettuneina vasemmalta oikeaan\"; tällä\nkaiketi tarkoitetaan, että kemujen osanottajat ruokailusohvillaan\nloikoivat arvonsa mukaisessa järjestyksessä, niin että kunkin\nosanottajan oikealla puolella aina lepäsi arvokkaampi henkilö.\n\n[5] 421 B. _Mutta se, joka puhuu... mutta ei valtiosta_: teksti tuntuu\ntässä kohden olevan virheellinen; varsinkin tuntuu maanviljelijäin\nmainitseminen tässä paikassa aiheettomalta. Paikkaa on koetettu\nparantaa konjektuurien avulla, mutta tyydyttävään tulokseen ei ole\npäästy.\n\n[6] 422 C. _Meidän kilpataistelijamme_: tietysti tässä tarkoitetaan\nihannevaltion soturiluokkaa.\n\n[7] 422 E. _Kuten pelissä sanotaan_: viittailu lautapelin tapaiseen\nn.s. \"kaupunki\"-peliin, jossa \"kaupunkeina\" muka olivat ne ruudut,\njoihin lauta oli jaettu; näkyypä \"kaupunki\"-nimellä myöskin erityisesti\ntarkoitetun niitä ruutuja, jotka pelissä olivat eri pelaajain alueina.\n\n[8] 423 C. _Aikaisemmin_: ks. III 415 B, C.\n\n[9] 424 A. _Pantava yhteiseksi kaikki mikä ystävyksillä on_: tässä\nPlaton ensimmäisen kerran varovaisesti viittailee siihen, että\nvartijoilla tulee olla naiset ja lapset yhteisinä. Tätä omituista\nsäädöstä hän sitten Glaukonin ja Adeimantoksen vaatimuksesta V:nnen\nkirjan alussa ryhtyy lähemmin perustelemaan ja kehittämään, ja sitä\nselvittelyä jatkuu VII:nnen kirjan loppuun asti.\n\n[10] 424 A. _Valtio... yhä kasvaa niinkuin ympyrä_: tätä hämärää\nlausetta on koetettu selittää useilla eri tavoin. Niinpä on m.m.\narveltu, että ympyrän kasvamisella lähinnä tarkoitetaan pyörivän\nrenkaan (pyörän tai vanteen) yhä kiihtyvää vauhtia; toiset taas ovat\nolleet sitä mieltä, että lauseessa tarkoitetaan sitä alati\nlaajenevaa ympyrää, joka syntyy vedessä, kun siihen heitetään kivi.\nTodennäköisemmältä tuntuu J. Adamin selitys, jonka mukaan Platonilla\ntätä vertauskuvallista lausepartta käyttäessään on ollut mielessään\nympyrän kehän piirtäminen harpin avulla: harpin liikkuvan haaran\nedetessä kehä yhä kasvaa ja laajenee, kunnes se on saavuttanut ratansa\nylimmän kohdan. Tämän saavutettuaan se näköjään kääntyy alaspäin,\nkunnes se on yhtynyt lähtökohtaansa; silloin kehä tietenkin on\nvalmiina. -- On myöskin lausuttu se arvelu, että Platonin mielessä\nihmisen luonnonlaadun kehitys ja kasvatuksen jokaisessa sukupolvessa\nuudistuva vaikutus on kuvautunut jonkinmoisena kiertoliikkeenä, joka\naina alkaa uudestaan kulloinkin saavutetulta kohdalta. Tämä ajatus on\nkuitenkin perin vaikea, jottemme sanoisi mahdoton, saada tekstistä\nluetuksi.\n\n[11] 424 B. _Ainapa parhaimmaks'_ j.n.e.: nämä sanat lausuu Odysseian I\nlaulussa (351, 352) Telemakhos. -- Huom. ettei Platonin sitaatti ole\ntäysin yhtäpitävä Odysseiamme säkeiden kanssa.\n\n[12] 424 C. _Damon_: ks. III 400 B ynnä Sel.\n\n[13] 424 E. _Alusta alkaen_: tällä kai lähinnä tarkoitetaan sitä\nperustelua, joka alkoi 424 A. -- \"_Leikin_\": tätä sanaa käyttäessään\nPlatonilla on, niinkuin J. Adam on huomauttanut, mielessään se\nAdeimantoksen äsken mainitsema käsitys, jonka mukaan Muusain taide on\nmuka vaaratonta leikkiä vain. Hänen oma ajatuksensa on se, että, jos\nMuusain taiteen voikin sanoa leikiksi, leikinkin on oltava valtion lain\nja järjestyksen mukainen.\n\n[14] 425 C. _Toriasioista_: kreikkalaisissa kaupunkivaltioissa tori eli\n_agora_ oli toiselta puolen kaupan, pankkiiriliikkeen ja yleensä\nkaikenlaisten liikeasiain paikkana, toiselta puolen julkisen ja\nvirallisen elämän varsinaisena keskuksena. Ateenassa kansankokous oli\nkyllä siirretty agoralta Pnyks-kummulle (joskus teatteriin), mutta\nagoralla (ja sen varrella olevissa pylväskäytävissä ja julkisissa\nrakennuksissa) yhä suoritettiin useita valtiollisia ja oikeudellisia\ntoimia; niinpä siellä m.m. naulattiin julki kaikenlaisia kanteita,\narvottiin tuomareita j.n.e. -- Kotielämähän oli Ateenassa (niinkuin\nvanhassa Kreikassa ylipäätään) heikosti kehittynyttä; siitä johtui,\nettä miehet viettivät melkoisen osan päivää torilla, josta siten tuli\nheidän yleinen seurustelupaikkansa. Käyttäen Sokratesta puhetorvenaan\nPlaton esillä olevassa \"Valtion\" paikassa leimaa kaiken tämän\nmonipuolisen puuhailun ja -- tyhjäntoimittelun \"toriasioiksi\",\nilmaisten tällä sanalla halveksintansa. Historiallinen Sokrates ei\nsuinkaan vieronut toria eikä sen ihmisvilinää; olihan hänen tapojansa\nsielläkin puhutella nuorukaisia sytyttääkseen heissä totuudenkaipuun\npyhän kipinän.\n\n[15] 425 D, E. _Enimmän osan siitä, mikä on säädettävä... he itse\nhelposti keksivät_: käytännöllisen elämän yksityiskohtaista\nsäännöstelyä Platon ei pidä tarpeettomana, mutta hänen mielestään se ei\nkuulu ihannevaltion perustajien tehtäviin. Jos näet nämä perustajat\novat oikein laatineet vartijain kasvatuksen perussäännöt ja vartijat\novat ne tyystin omaksuneet, niin he kyllä itse -- se on hänen\nvakaumuksensa -- pystyvät tarpeellisten erikois-säädösten laatimiseen.\n\n[16] 426 E. _Hydra_: vesikäärme. Tarun mukaan Herakles silpoi\nLerna-järven hydralta, tuhoisalta monipäiseltä hirviöltä, pään toisensa\nperästä, mutta sijalle kasvoi aina kaksi päätä, kunnes Herakles käski\ntoverinsa Iolaoksen heti polttaa katkaistut kaulat kekäleellä, jolloin\nuusia päitä ei enää päässyt kasvamaan esille.\n\n[17] 427 C. Niin rohkeasti kuin Platon suunnittelikin valtion\ntäydellistä uudistamista, hän kuitenkin (samoin kuin Sokrateskin)\nkatsoi perinnäisten uskonnollisten muotojen ja menojen hurskaan\nsäilyttämisen ja kunnioittamisen ylen tärkeäksi; vrt. myös \"Lait\" VI\n759 D. -- _Napa_: Delphoin Apollonintemppelissä oli kahden\npronssikotkan vartioima puolipallon muotoinen marmorinen kohoke, joka\nmuka oli maan napa (_omphalós_) eli keskipiste.\n\n[18] 427 D. _Olipa ... jumalilta ja ihmisiltä kätkettynä tai ei_: vrt.\nII 367 E.\n\n[19] 427 E. _Olisi epähurskasta, jollet koettaisi ... auttaa\noikeamielisyyttä_: vrt. II 368 B, C.\n\n[20] 427 E. _On siis selvää_ j.n.e.: Platon tässä päättelee, että,\nkoska hänen ihannevaltionsa, jos se on alusta pitäen oikein\njärjestetty, on täydellisesti hyvä, niin täytyy olettaa, että\nsiinä on neljä perushyvettä: _viisaus, urhoollisuus, tervemielisyys_\n(= itsehillintä eli siveellinen maltti, kr. sophrosyne, ks. I 364 A\nynnä Sel.) ja _oikeamielisyys_. Tässä meitä kohtaa ensi kerran oppi\nneljästä perushyveestä, jolla sittemmin on ollut niin tärkeä sija\nkreikkalaisten siveysopillisessa ajattelussa. Näistä perushyveistä\npuhuessaan Platon näkyy ilman muuta omaksuvan yleisesti tunnetun\nja tunnustetun opinkappaleen, -- jota hän puolestaan kyllä on\nsaattanut kiteyttää entistä täsmällisemmäksi, kiinteämmäksi ja\njärjestelmällisemmäksi.\n\n[21] 428 D. _Vast'ikään_: III 414 B.\n\n[22] 429 C. _Säilyttämistä [eli voimassa pitämistä]_: Kreik. tekstissä\non _soteria_, jonka sanan käsitepiiriin sisältyvät sekä pelastus ja\nsäilyminen että säilyttäminen eli voimassa pitäminen.\n\n[23] 430 A. _Khalestran natroni_: kreik. _khalesttáion_ eli\ntäydellisemmin _khalestráion litron_, luultavasti luontoperäinen\nnatroni, jota saatiin Makedonian Khalestrasta.\n\n[24] 430 B. Tämän lähinnä Glaukon-veljensä suuhun panemansa ajatuksen\nPlaton täydellisesti omaksuu. Valtion kansalaisen (jopa itse\nvaltionkin) urhoollisuutta selvitellessään hän siis asettuu sille\nkannalle, että urhea mielenlaatu, mikäli se ei perustu tieteelliseen\ntodisteluun, on pelkästään oikea _mielipide, orthé' doksa_ (siitä\nnimittäin, mikä toden totta on pelättävä, mikä ei). Voihan jonkinmoista\nurheutta ilmetä orjassakin, vieläpä elukassakin! Mutta sellainen urheus\nei ole urhoollisuutta tämän sanan jaloimmassa, oleellisimmassa\nmerkityksessä, vaan sitä on pikemmin katsottava tosi-urhoollisuuden\nvastakohdaksi, vaikkakin lainmukainen kasvatus onkin saattanut sitä\njossakin määrin lujittaa (vrt. 429 C ynnä Sel.)\n\n[25] 430 C. _Tätä asiaa käsittelemme toiste... tarkemmin, jos haluat_:\ntätä käsittelyä emme tapaa \"Valtio\"-teoksessa; Glaukon ei ilmaise sitä\nhaluavansa, vaan asia saa jäädä sikseen.\n\n[26] 433 A. _Taikkapa eräs sen laji_: näillä sanoilla Platon näkyy\ntarkoittavan sitä, että eri yksilöiden (ja ihmisluokkien) erilaisiin\nkykyihin perustuvan työnjaon käsite mahduttaa itseensä sellaistakin,\nmitä ei suorastaan voi sanoa oikeamielisyydeksi (joskaan ei\nväärämielisyydeksikään), vaan että oikeamielisyys on erityinen siihen\nkäsitteeseen sisältyvä \"laji\". Vrt. II 370 B, C, jossa Platonin\nvaltio-opin perusteena oleva työnjaon periaate ensikerran tuli\nnäkyviin.\n\n[27] 433 B. _Olemmepa.... monesti itse lausuneet_ j.n.e.: Näillä\nsanoilla ei viitata mihinkään \"Valtiossa\" tai muissa Platonin teoksissa\nlöytyvään lausuntoon; kaiketi niillä vain tarkoitetaan, että puheena\nolevaa ajatusta muka usein on lausuttu Sokrateen ja hänen\nseuralaistensa keskusteluissa. -- Omituista ja käsite-erittelyn vielä\nhorjuvaa kehityskantaa kuvaavaa on, että sama määritelmä (\"se, että\njokainen suorittaa omaa tehtäväänsä\"), mikä nyt esillä olevassa\nperustelussa on kohdistettu oikeamielisyyteen, \"Kharmides\"-dialogissa\n(siis aikaisemmassa teoksessa) esiintyy _sophrosynen_ määritelmänä.\nTosiaankin sophrosyne-käsite ja oikeamielisyys (_dikaiosyne_) -käsite,\nsellaisina jommoisiksi Platon ne määrittelee, ovat erinomaisen lähellä\ntoisiansa, -- eikä ole aina ollut helppoa pitää niitä erillään\ntoisistaan.\n\n[28] 433 C, D. Äskeisen perustelun mukaan \"hallitsevien ja hallittavien\nyksimielisyys\" on sama kuin _tervemielisyys eli itsehillintä_\n(sophrosyne), \"soturien pysyminen lainmukaisessa käsityksessä siitä,\nmitä on pelättävä, mitä ei\" on taas sama kuin _urhoollisuus_,\n\"hallitsevissa oleva ymmärtäväisyys ja vaarinpito\" sama kuin _viisaus_,\nja se vihdoin, \"että kukin yksilö tekee omaa tehtäväänsä\", sama kuin\n_oikeamielisyys_; vrt. edell. selitys (433 B).\n\n[29] 434 A. _Myönnettäneen, että oman omistaminen ja oman tehtävän\ntekeminen on oikeamielisyys_: oikeamielisyyden määritelmä esiintyy\ntässä laajennettuna, siten että oman tehtävän tekemiseen -- ilman\nmitään varsinaista perustelua -- on lisätty \"oman omistaminen\". Näin\nlaajennettuna oikeamielisyyden määritelmä tietenkin enemmän lähenee\nkansanomaista käsitystä siitä, mitä oikeus on.\n\n[30] 434 B. _Neuvottelijain ja vartijain luokkaan_: näillä sanoilla\ntarkoitetaan tässä hallitsijaluokkaa (arkhontes); vrt. III 414 B ynnä\nSel.\n\n[31] 434 D. _Se tutkimus, johon ryhdyimme_ j.n.e.: ks. II 368 D.\n\n[32] 435 C ja seur.: jo III kirjan Selityksissä (410 B) viitattiin\nsiihen, että Platon sielun toiminnassa erottaa kolme eri puolta, jotka\nhän sanoo joko eri \"lajeiksi\" (eide, gene) taikka suorastaan sielun eri\n\"osiksi\" (mere); nämä ovat: harkitseva järkiosa (filosofinen osa, to\nlogistikón), himokas osa (\"pyyde\", to epithymetikón), ja innostuva,\nkiihtyvä, suuttuva osa (into- eli kiihkomieli, to thymoeidés). Näiden\nosien vastineina valtiossa ovat tämän kolme säätyä eli luokkaa:\nhallitusmiesten, soturien (eli puolustajain) ja hallittavien luokka.\n\n[33] 435 D. _Se tie ... on näet pitempi_: tälle pitemmälle tielle\nlähdetään VI 504 D.\n\n[34] 438 A ja seur. Sokrates (Platon) ottaa tässä vastatakseen\nvastaväitteeseen, joka muka voidaan esittää sitä oppia vastaan, jonka\nmukaan halu sinänsä kohdistuu vain esineeseensä sinänsä. Glaukon on\nensin taipuvainen yhtymään vastaväitteeseen. Tämän torjunta alkaa\nsanoista: _Mutta kaikista mitkä ovat sellaisia_ j.n.e. Yleensä Platonin\nperustelun päätarkoituksena näkyy tässä parhaasta päästä olevan koko\nkysymyksen siirtäminen yleispätevien abstraktsionien ohutilmaiseen\nolopiiriin.\n\n[35] 439 A. _Etkö katso sen olevan sitä, mikä se on, suhteessa\njohonkin?_ toisin sanoen: eikö mielestäsi janon olemus ole siinä, että\nse kohdistuu johonkin (nimittäin juomaan)?\n\n[36] 439 B. _Pois toiseen suuntaan_: johonkin muuhun, niin että se\n(sielu) luopuu halunsa tyydyttämisestä. -- _Vetää sitä_ (nimittäin\njousta): tietenkin lähinnä jousen jännettä.\n\n[37] 439 E. _Leontios_: tähän muuten tuntemattomaan henkilöön ja hänen\niljettävään himoonsa näkyy olevan jonkinmoinen viittaus eräässä\nTheopompoksen komedian katkelmassa (Com. Att. fragm. ed. Th. Kock, I,\ns. 739). -- _Pohjoinen linnoitusmuuri_: toinen n.s. \"pitkistä\nmuureista\", jotka Ateenaan yhdistivät Peiraiéus-satamakaupungin. --\n_Mestauspaikalla_: sananmukaisesti (jos teksti on virheetön) \"mestaajan\nluona\". Mestattujen ruumiit olivat kaiketi heitettävät siihen syvään\nrotkoon (barathron), joka on pohjoisen muurin jäännösten ulkopuolella,\nlähellä sitä paikkaa, josta Leontioksen oli astuttava kaupunkiin.\n\n[38] 440 C. _Niin hyvin nälässä kuin vilussa ja ... kärsimyksissä_:\nkreik. tekstissä nämä sanat liittyvät muuhun lauseeseen tavalla, jota\non kovin vaikea syntaktisesti selvittää. Luultavaa on että tekstiin on\npujahtanut virhe (tai virheitä); on sentähden tehty parannusehdotuksia,\nmutta varmuuteen ei ole päästy.\n\n[33] 440 D. _Niinkuin koira, jota paimen huutaa takaisin_: vielä tänä\npäivänä kreikkalaisilla paimenilla on apureinaan vihaisia pedontapaisia\nkoiria; onpa matkamies, kun sellaisia puolivillejä eläimiä laumoittain\nhyökkää hänen kimppuunsa, kerrassaan hengenvaarassa, jollei\nlähettyvillä oleva paimen ankaralla huudolla kutsu niitä pois. --\n_Olemmehan ... asettaneet puolustusväkemme ikäänkuin koiriksi_ j.n.e.:\nvrt. III 416 A, B.\n\n[40] 440 E. _Äsken_: ks. 439 E, jossa puheena olevan arvelun lausuu\nGlaukon.\n\n[41] 441 B. _Taanoin_: III, 390 D. -- Tekstissä siteerattu Homeroksen\nsäe on Od. XX 17.\n\n[42] 441 E. _Niinkuin olemme lausuneet_: ks. III 411 E, 412 A, B.\n\n[43] 442 A. Lauseen rakenne on kovin vaikeatajuinen; teksti on kenties\nvirheellinen; suomennoksessa käytetyt sanat \"itse luontonsa vuoksi\"\nperustuvat erääseen J. Adamin lausumaan ajatukseen.\n\n[44] 442 C. _Silläkin puolestaan_: yksityisen sielun hallitsevalla ja\nsäätävällä osalla, samoin kuin on laita valtion hallitsijaluokankin.\n\n[45] 442 D. _Tuo usein esittämämme ominaisuus_: se ominaisuus, että\njokainen eri sielunosa suorittaa oman tehtävänsä.\n\n[46] 442 D. _Epäselvemmäksi_: vrt. II 368 D. ja seur.\n\n[47] 443 B. _Niinkuin sanoimme aavistavamme_: vrt. 433 A.\n\n[48] 443 C. _Ja juuri sen vuoksi se olikin meille hyödyksi_: se, mikä\ntapahtuu valtiossa, on kuva, josta selvästi käy näkyviin varsinainen\nitse sielussa oleva oikeamielisyys, ja se on ollut meille hyödyksi\noikeamielisyyden perusolemusta etsiessämme. Vrt. II 368 D ja seur.\n\n[49] 443 D. _Nuo kolme osaa_: järkevästi harkitsevan, intomielisen ja\nhimoitsevan osan. -- Tässä kohden esiintyvät musiikkitermit\ntarkoittavat kaiketi oikeastaan kahdeksankielisen lyyran tai kitharan\neri kieliä: \"ylin kieli\" (hypate) antoi matalimman sävelen,\nperussävelen, \"alin kieli\" (nedte) korkeimman sävelen, oktaavin;\n\"keskimmäinen kieli\" (mese) kvintin (resp. kvartin).\n\n[50] 445 A. _Pysyipä ... salassa tai ei_: vrt. 427 D ja II 367 E.\n\n[51] 445 D. _Viisi valtioiden järjestysmuotoa ja viisi sielun_:\nSokrates oli äsken (445 C) maininnut, että hyvettä (eli kuntoa) on vain\nyksi laji, mutta kehnoutta lukemattomia, joista neljä ansaitsee\nerityistä huomiota. Kun hän nyt sanoo valtion järjestysmuotoja olevan\nviisi ja sielujen järjestysmuotoja samaten viisi, niin hän sekä\nvaltioon että sieluun nähden laskee yhteen ainoan kunnollisen lajin ja\nnuo neljä kehnoa lajia. Ks. V 449 A ynnä Sel.\n\n\n\n\nVIIDES KIRJA.\n\n\n1. -- Sellaisen valtion ja sellaisen valtiomuodon siis sanon hyväksi ja\noikeaksi, ja niin ikään senlaatuisen miehen, ja, jos kerran tämä valtio\non oikea, sanon taas muut huonoiksi ja epäonnistuneiksi; tämä koskee\nniin hyvin valtioiden järjestystä kuin yksilöiden sielunlaatua; ja onpa\nolemassa neljä huonouden eri lajia.[1]\n\n-- Mitkä ne ovat? Glaukon kysyi.\n\nOlin juuri mainita niitä siinä järjestyksessä, jossa ne minusta\nnäyttivät koituvan toinen toisestaan; mutta silloin Polemarkhos -- hän\nnäet istui vähän erillään Adeimantoksesta -- ojensi kätensä ja tarttui\nhänen vaippaansa ylhäältäpäin olkapään kohdalta ja veti hänet lähemmäs\nsekä ojensi itsensä hänen puoleensa ja lausui hänelle ihan läheltä\njotakin, josta emme kuulleet muuta kuin nämä sanat:\n\n-- Päästämmekö sen siis, vai mitä teemme?\n\n-- Emme suinkaan, Adeimantos vastasi, puhuen jo kovalla äänellä.\n\nJa minä kysyin: -- Mikä se oikein onkaan, jota ette tahdo päästää?\n\n-- Sinä se olet, hän vastasi.\n\n-- Mikä lausunto lähinnä antaa muistutuksellenne aiheen?\n\n-- Meistä näyttää siltä, hän vastasi, -- kuin ottaisit asian kerrassaan\nkevyeltä kannalta ja koettaisit meiltä kähveltää kokonaista, vieläpä\nsangen tärkeätä tutkimuksemme jaksoa, niin että olisit päässyt sitä\ntyystin käsittelemästä; nähtävästi luulit, ettemme tulisi huomaamaan,\nettä mainitsit sitä huolimattomasti vain, lausuessasi[2] naisiin ja\nlapsiin nähden olevan jokaiselle ilmeistä, että ystävien kesken kaikki\non oleva yhteistä.\n\n-- Enkö siis siinä ollut oikeassa, Adeimantos? kysyin.\n\n-- Kyllä, hän vastasi; -- mutta tämä \"oikea\", niinkuin kaikki muukin,\nkaipaa selvitystä: on selitettävä, mitä laatua tuo yhteisomistus on.\nSillä sitä saattaa olla monta lajia. Älä siis jätä mainitsematta, mitä\nlajia tarkoitat. Me näet odottelemme jo kauan aikaa siinä luulossa,\nettä tulisit puhumaan sekä lasten siittämisestä, mitenkä he tulevat\nsitä järjestämään, että siitä, mitenkä he tulevat niitä kasvattamaan,\nkun ne ovat syntyneet, ja että tulisit selvittämään koko tämän naisten\nja lasten yhteisomistuksen, josta puhut. Olemme näet sitä mieltä, että\ntämän asian oikealla tai väärällä järjestämisellä on suuri, vieläpä\nkerrassaan ratkaiseva vaikutus valtioon. Nyt siis, koska yrität\nkäsitellä muuta valtiolaitosta, ennenkuin olet riittävästi selvittänyt\nnäitä asioita, olemme tehneet sen päätöksen, minkä kuulit: emme sinua\npäästä, ennenkuin olet tyystin esittänyt kaiken tämän samalla tavalla\nkuin muutkin asiat.\n\n-- Pitäkää minuakin, Glaukon sanoi, -- tämän päätöksen kannattajana.\n\n-- Voitpa huoleti, virkkoi Thrasymakhos, -- katsoa tämän kaikkien\nmeidän yhteiseksi päätökseksemme, Sokrates.\n\n2. -- Minkä olettekaan tehneet, sanoin, -- käydessänne näin kimppuuni!\nMinkä laajan tutkimuksen panettekaan taas vireille valtiosta, ikäänkuin\nolisi alettava ihan alusta! Minähän jo olin hyvilläni siitä, että muka\nolin saanut valtiomme valmiiksi, ja ajattelin tyytyväisenä, että\nperusteluni kai olivat hyväksytyt ja että ne saisivat jäädä sillensä,\nsellaisiksi jommoisina ne silloin lausuttiin. Ettepä tiedä minkä\nvaltavan sanaparven ajatte lentoon vaatiessanne _nämä_ asiat esille!\nMinä sen kyllin älysin ja väistin sitä silloin, jottei se meille\ntuottaisi vaivaa runsaassa määrin.\n\n-- Mitä? Thrasymakhos sanoi; -- luuletko meidän nyt saapuneen tänne\n\"kultaa sulattamaan\"?[3] Emmekö ole kokoontuneet puhelua kuuntelemaan?\n\n-- Niinpä niin, vastasin; -- mutta kohtuullista mittaa noudattaen.\n\n-- Juuri niin, Glaukon huomautti; -- ja järkeville ihmisille sellaisten\npuhelujen kuuntelemisen oikeana ajanmääränä on koko elinikä, Sokrates.\nMutta älä sinä ole meistä huolissasi. Äläkä lannistu, vaan selitä oman\nkäsityksesi mukaan niitä seikkoja, joita kysymyksemme koskee: mimmoinen\ntuo yhteisomistus on oleva, joka vartijain puolelta tulee kohdistumaan\nlapsiin ja naisiin, ja mimmoinen heidän kaikkien yhteinen kasvatuksensa\nheidän ollessaan vielä nuorina, syntymisen ja opintoajan välisenä\najanjaksona,[4] jolloin kasvatus näkyy olevan vaikein? Koetahan siis\nesittää, millä tavoin tuo yhteisyys on järjestettävä.\n\n-- Voi miekkoinen, vastasin; -- sitä ei ole helppo esittää; siinä on\nnäet runsaita epäilyksen aiheita, vielä enemmän kuin edellisessä\nesityksessämme. Epäilyksiähän herättänee jo sekin, että tuo yhteisyys\nesitetään mahdolliseksi, ja, jos se onkin vaikkapa hyvinkin\nmahdollinen, tullaan siinäkin tapauksessa epäilemään, onko semmoinen\njärjestys paras. Sentähden epäröin ryhtyessäni tähän asiaan; pelkään\nnäet, rakas ystävä, että koko ajatus näyttää pelkältä hurskaalta\ntoivomukselta vain.\n\n-- Älä ollenkaan pelkää, hän lausui, -- sillä kuulijasi eivät ole\nymmärtämättömiä eivätkä epäluuloisia eivätkä pahansuopia.\n\nJa minä vastasin: -- Rakas ystävä, minua rohkaistaksesiko puhut näin?\n\n-- Kyllä, hän sanoi.\n\n-- Mutta saatkin, vastasin, -- ihan päinvastaista aikaan. Jos näet\nluottaisin itseeni, niin että uskoisin tietäväni sen, minkä esitän,\nniin rohkaisusi olisi kyllä hyvä. Ystävien ja ymmärtäväisten\nhenkilöiden parissa on kyllä turvallista puhua suurimmista ja meille\nrakkaista asioista totuus, kun sen tietää; ja sitä voi silloin tehdä\nrohkealla mielin; mutta esittää ajatuksiansa, samalla aikaa kun itse on\nepäilevällä ja etsivällä kannalla, niinkuin minun on laitani, se se\npanee pelkäämään ja epäröimään -- en tarkoita pelkäämään sitä, että\nminulle nauretaan (sillä sehän olisi lapsellista), vaan sitä, että\njollen ole osannut totuuteen, en ainoastaan itse suistu maahan, vaan\nvedän lankeemukseeni mukaan ystävänikin, -- asioissa, joissa kaikkein\nvähimmin on lupa langeta. Vaan kumarran Adrasteian edessä[5] niiden\nsanojen vuoksi, jotka tulen lausumaan. Luulen näet, että on pienempi\nrikos, jos tahtomattaan surmaa jonkun ihmisen kuin jos joutuu\neksyttäjäksi, kun kyseessä ovat jalot ja hyvät ja oikeudenmukaiset\nvaltiolaitokset. On tietysti parempi antautua sen vaaran alaiseksi\nvihamiesten kuin ystävien kesken; niin että kylläpä sinun rohkaisusi on\noivallinen!\n\nSiihen Glaukon vastasi naurahtaen: -- No Sokrates, jos esityksesi\ntuottaa meille jonkin vahingon, niin vapautamme sinut edesvastuusta ja\njulistamme sinut sekä murhaamme että eksyttämiseemme syyttömäksi.\nRohkaise siis mielesi ja puhu.\n\n-- Niin, sanoin; -- onhan silläkin alalla se, joka on julistettu\nsyyttömäksi, rikollisuudesta puhdas, niinkuin laki sanoo; ja kaiketi se\npitää paikkansa täälläkin, jos kerran siellä.\n\n-- Sen puolesta voit siis kyllä puhua; siis puhu, hän sanoi.\n\n-- Minun täytyy siis nyt, vastasin, -- palata takaisin siihen, mikä\nminun olisi kenties tullut esittää jo silloin, yhteen menoon. Mutta\nsaattaapa olla oikein tällä tavoin, nimittäin että, kun miesdraama on\nsaatettu loppuun, sen jälkeen suoritetaan naisdraama,[6] -- niin hyvin\nmuista syistä, kuin siksi, että minua siihen vaadit.\n\n3. -- Ainoa oikea tapa, mitenkä ihmiset, jotka ovat syntyperäiseltä\nlaadultaan sellaisia kuin olemme esittäneet, ja ovat saaneet\nsenlaatuisen kasvatuksen, -- ainoa oikea tapa, mitenkä sellaiset\nihmiset voivat hankkia itselleen lapsia ja vaimoja sekä menetellä\nnäihin nähden tarkoituksenmukaisesti, on minun käsitykseni mukaan\nsiinä, että kuljetaan vain eteenpäin siihen suuntaan, johon alusta\npitäen läksimme liikkeelle; ryhdyimmehän näet perustelussamme\nasettamaan miehemme ikäänkuin lauman vartijoiksi.\n\n-- Niin.\n\n-- Jatkakaamme siis siten, että myönnämme naisille samanlaatuisen\nsynnyn ja kasvatuksen, ja tarkastakaamme, soveltuuko se meille vai\neikö.\n\n-- Millä tavoin? hän kysyi.\n\n-- Tähän tapaan: olemmeko sitä mieltä, että paimenkoirien narttujen\ntulee olla mukana vartioimassa, niinkuin koirakset vartioivat, ja ajaa\nyhdessä näiden kanssa metsänriistaa ja yhdessä suorittaa muitakin\ntehtäviä? Vai tuleeko narttujen pysyä kotosalla sisällä, koska muka\npenikkain synnyttämisen ja hoitamisen vuoksi eivät muuhun kykene, ja\nkoiraksien taas nähdä vaivaa ja yksin pitää huolta laumoista?\n\n-- Kyllä niiden tulee toimittaa kaikki tehtävät yhteisesti, -- paitsi\nettä naaraksia käytämme niinkuin heikompia voidaan käyttää, koiraksia\nniinkuin voimakkaampia.\n\n-- Onko mahdollista, kysyin, -- käyttää joitakin eläimiä samoihin\ntehtäviin, jollet niille anna samaa ruokintaa ja kasvatusta?\n\n-- Ei ole.\n\n-- Jos siis käytämme naisia samoihin tehtäviin kuin miehiä, on heille\nmyöskin annettava sama opetus.\n\n-- Kyllä.\n\n-- Mutta miehille opetettiin sekä Muusain taidetta että voimistelua,\nsanoin.\n\n-- Kyllä.\n\n-- Naisillekin on siis annettava opetusta molemmissa näissä taidoissa\nja niin ikään sotataidossa, ja heitä käytettävä samalla tavalla.\n\n-- Se tietenkin seuraa siitä, mitä sanot, hän virkkoi.\n\n-- Kylläpä siinä, mitä nyt esitämme, sanoin, -- useat seikat, jos ne\npannaan toimeen esityksemme mukaan, saattavat näyttää naurettavilta, ne\nkun sotivat ihmisten tottumuksia vastaan.\n\n-- Ihan varmaan, hän vastasi.\n\n-- No mikä, kysyin, -- on naurettavin, minkä siinä näet? Eiköhän se,\nettä näet naisten voimistelevan alastomina painiskelukouluissa miesten\nseurassa, etkä ainoastaan nuorten naisten, vaan jopa iäkkäämpienkin,\nsamaten kuin ukkoja nähdään gymnasioneissa,[7] kun he, vaikka ovat\nryppyisiä eivätkä ulkonäöltään miellyttäviä, kuitenkin ovat\nvoimisteluun innostuneet?\n\n-- Kautta Zeuksen, se juuri, hän vastasi; -- sillä kyllä se ainakin\ntätä nykyä näyttäisi naurettavalta.\n\n-- Mutta kun kerran olemme ryhtyneet tästä puhumaan, niin emme saa\npelätä niitä sukkeluuksia, joita pilkkakirveet saattavat laskea\nrunsaassa määrin, kun tämmöinen mullistus tapahtuu urheilukentillä ja\nMuusain taiteen alalla sekä varsinkin aseiden kantamisessa ja\nratsastamisessa.\n\n-- Olet oikeassa, hän sanoi.\n\n-- Mutta kun olemme alkaneet puhua, on meidän käytävä tähän lakimme\narkaan kohtaan käsiksi ja pyydettävä noita sukkelia miehiä luopumaan\ntavastansa ja olemaan vakavissaan, sekä muistettava, ettei ole niinkään\npitkä aika siitä, kun helleenit, samalla tavoin kuin tätä nykyä enimmät\nbarbaarit, katsoivat miesten esiintymistä alastomina häpeälliseksi ja\nnaurettavaksi, ja että silloin kun ensin kreettalaiset ja näiden\njälkeen lakedaimonilaiset alkoivat voimistella alastomina, sen ajan\npilkkakirveet saattoivat laskea kompiansa tästä kaikesta. Vai etkö ole\nsamaa mieltä?\n\n-- Olen.\n\n-- Mutta kun kokemuksesta huomattiin vaatteiden riisuminen paremmaksi\nkuin kaikkien mokomien ruumiinosien verhoaminen, silloin myös se, minkä\njärkisyyt osoittivat parhaimmaksi, luullakseni jo sai näyn\nnaurettavuuden häipymään pois. Ja tämäpä näytti todeksi sen, että se\nihminen on lyhytmielinen, joka pitää mitään muuta naurettavana kuin\npahaa; ja se, joka koettaa herättää naurua kohdistamalla pilkkaansa\nmihinkään muuhun muka naurettavaan näkyyn kuin mielettömyyteen ja\nkehnouteen, hän on toiselta puolen tosissaan asettanut harrastukselleen\ntoisen päämäärän kuin hyvän.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n4. -- Eiköhän siis olisi ensiksi päästävä yksimielisyyteen siitä, onko\ntämä asia mahdollinen toteuttaa vai eikö, ja eikö olisi sallittava\najatustenvaihtelua, jos joku joko leikillään tai vakavissaan haluaa\nkiistellä siitä, pystyykö naaraspuolinen ihmisluonto olemaan miessuvun\nkanssa mukana kaikissa toimissa vai eikö yhteenkään, vai onko sillä\ntoisiin kykyä, toisiin ei, ja [siinä tapauksessa] kumpaiseen lajiin\nnämä toimet, nimittäin sotatoimet, kuuluvat. Eiköhän tämä liene paras\nlähtökohta ja eiköhän sillä tavoin päästäne parhaiten perille?\n\n-- Kerrassaan parhaiten, hän vastasi.\n\n-- No rupeammeko nyt väittelemään toisten puolesta itseämme vastaan,\njottei vastakkainen kanta jäisi piiritettäessä puolustajia vaille? Onko\nse sinulle mieleen?\n\n-- Ei mikään estä, hän vastasi.\n\n-- Sanokaamme siis heidän puolestaan: \"Sokrates ja Glaukon, eihän\nmuiden tarvitse ollenkaan kiistellä teitä vastaan; sillä itsehän te\nheti ryhtyessänne valtiotanne perustamaan myönsitte,[7a] että\nitsekunkin tulee synnynnäisen luontonsa mukaan toimittaa vain yhtä\ntehtävää, omaansa.\" -- \"Kyllä luullakseni sen myönsimme; kuinkas\nmuuten?\" -- \"No eikö ole niin, että nainen synnynnäisen laatunsa\npuolesta hyvinkin paljon eroaa miehestä?\" -- \"Kuinkas ei eroa?\" --\n\"Eikö siis myöskin ole määrättävä kumpaisellekin eri, hänen luontonsa\nmukainen tehtävä?\" -- \"Kuinkas muuten?\" -- \"Ettekö siis nyt ole\njoutuneet eksyksiin ja ristiriitaan oman itsenne kanssa, kun väitätte,\nettä miesten ja naisten tulee toimittaa samoja tehtäviä, vaikka heillä\non kerrassaan erilainen luonto?\" Voitko sinä, miekkoinen, tuoda esille\nmitään näiden perustelujen torjumiseksi?\n\n-- Näin äkkiä, hän vastasi, -- se ei ole aivan helppoa; mutta aion\npyytää ja pyydän sinua esittämään senkin -- oli se mikä tahansa --,\nmikä on sanottava meidän puolustukseksemme.\n\n-- Tämän juuri, sanoin, -- ja paljon muuta näin jo ennakolta, Glaukon,\nja siksi pelkäsin ja välttelin ryhtymistä lakiin, jonka piti koskea\nnaisten ja lasten hankkimista ja kasvatusta.\n\n-- Eipä se, Zeus tietäköön, eipä se näytä helpolta.\n\n-- Eipä ei, sanoin; -- mutta asian laita on kai näin: putosipa ihminen\npieneen uima-allikkoon tai keskelle aavaa merta, niin hän yhtä hyvin\nkoettaa uida.\n\n-- Kyllä.\n\n-- Eiköhän siis meidänkin ole uitava ja koetettava pelastautua tästä\njutusta, toivoen, että jokin delfiini [eli pyöriäinen][8] ottaa meidät\nselkäänsä tai että jokin muu ihme pelastaa meidät?\n\n-- Siltä näyttää, hän vastasi.\n\n-- No katsokaamme siis, keksimmekö minkään pääsyn pulasta. Olimmehan\nyhtä mieltä siitä, että eriluontoisten ihmisten tulee harjoittaa eri\ntehtäviä ja että naisella ja miehellä on eri luonto; nyt taas väitämme,\nettä eriluonteisten tulee toimittaa samoja tehtäviä. Eiköhän meitä\nmoitita juuri tästä?\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- Onpa, Glaukon, sanakiistelytaiteen voima suurenmoinen, sanoin.\n\n-- Mitähän tarkoitatkaan?\n\n-- Tarkoitan sitä, vastasin, -- että moni ihminen näkyy joutuvan\nsanakiistelyyn tahtomattaankin ja luulevan keskustelevansa eikä\nkiistelevänsä, sentähden ettei osaa lajien [eli _käsitteiden_] mukaan\neritellä sitä, mitä sanotaan, ja siten tarkastaa sitä, vaan väittelee\npelkkiä sanoja vastaan; sillä tavoin he keskenään kiistelevät, mutta\neivät keskustele.[9]\n\n-- Onhan, hän sanoi, -- monen ihmisen laita niin; mutta pitääkö se\ntässä tapauksessa paikkaansa meihinkin nähden?\n\n-- Ihan varmasti, vastasin; -- pelkään näet, että vasten tahtoamme\njoudumme sanakiistelyyn.\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Kannatammehan aika urhoollisesti ja taistelunhaluisesi pelkästä\nsanamuodosta kiinnipitäen sitä väitettä, ettei eriluontoisilla\nihmisillä saa olla samoja tehtäviä, mutta silloin kun annoimme\nerilaisille luonnonlaaduille eri tehtävät, samanlaisille samat, emme\nmitenkään tarkastaneet, mimmoiseksi ja mihin kohdistuvaksi ajattelimme\nerilaisen ja samanlaisen luonnonlaadun käsitteen.\n\n-- Se kyllä jäi meiltä tarkastamatta, hän myönsi.\n\n-- Näin ollen, sanoin, -- meillä näkyy olevan lupa kysyä itseltämme,\nonko kaljupäiden ja tukkapäiden luontoperäinen laatu sama vai\nvastakkainen, ja, kun myönnämme sen vastakkaiseksi, voimme, jos\nkaljupäät harjoittavat suutarin työtä, kieltää tukkapäitä\nsuutaroimasta, jos taas tukkapäät sitä harjoittavat, voimme kieltää sen\nkaljupäiltä.\n\n-- Sehän olisi hullunkurista, hän vastasi.\n\n-- No onkohan se hullunkurista mistään muusta syystä kuin siksi,\nettemme äsken tarkoittaneet joka suhteessa samanlaista ja joka\nsuhteessa erilaista luonnonlajia, vaan pidimme silmällä ainoastaan sitä\nlajia erilaisuutta ja samanlaisuutta, mikä kohdistui nimenomaan\nihmisten tehtäviin? Esimerkiksi sanoimme, että lääkärinluontoisella ja\nlääkärinluontoisella on sama luonnonlaatu. Vai etkö ole sitä mieltä?\n\n-- Olen kyllä.\n\n-- Ja että lääkärinluontoinen ja rakennusmestarinluontoinen ihminen on\neri luonnonlajia?\n\n-- Niin juuri.\n\n5. -- No, kysyin, -- emmekö siis myöskin, jos joko mies- tai\nnaissuvussa ilmenee erikoista kykyä johonkin taiteeseen tai muuhun\ntoimeen, tule sanomaan, että se toimi on sille annettava? Ja jos niiden\nhuomataan eroavan nimenomaan siinä, että nainen synnyttää ja mies\nsiittää, niin emme tule silti ollenkaan myöntämään todistetuksi, että\nnainen eroaa miehestä siihen asiaan nähden, josta me keskustelemme,\nvaan tullaan edelleen olemaan sitä mieltä, että vartijoidemme ja heidän\nnaistensa tulee toimittaa samoja tehtäviä.\n\n-- Ja siinä olemme oikeassa, hän vastasi.\n\n-- No emmekö tämän jälkeen kehoita niitä, jotka esittävät vastakkaisia\nväitteitä, opettamaan meille, mihin valtioelämässä tarvittavaan taitoon\ntai tehtävään nähden nainen ja mies eivät ole samanluontoisia vaan\neriluontoisia?\n\n-- Onhan se kohtuullinen vaatimus.\n\n-- Niinpä saattaa kenties toinenkin sanoa samaa kuin sinä äsken,[10]\nettei ole helppoa kohtipäätä esittää asiaa tyydyttävästi, vaan ettei se\nole ollenkaan vaikeata, kun on asiaa mietiskellyt.\n\n-- Kyllä hän saattaa sanoa niin.\n\n-- Pyydämmekö siis sitä, joka esittää sellaisia vastaväitteitä,\nseuraamaan meitä, jotta kenties voisimme näyttää hänelle, ettei valtion\nhoitoon nähden ole olemassa mitään erityisesti naiselle ominaista\ntointa? Teemmekö niin?\n\n-- Kyllä.\n\n-- No, sanomme siis hänelle, vastaa meille: kun sanoit toisella olevan\nhyvän luontaisen kyvyn johonkin, toisella ei, tarkoititko sitä\ntapausta, että toinen oppii jotakin helposti, toinen ainoastaan\nvaivoin, ja että toinen, saatuansa vähäisen oppia, kykenee kekseliäästi\nkartuttamaan tietojaan, mutta toinen, vaikka on saanut runsasta oppia\nja harjoitusta, ei edes voi säilyttää muistissaan sitä, minkä on\noppinut, ja että toisessa ruumiillinen puoli alttiisti palvelee sielua,\nmutta toisessa vastustaa sitä? Vai määritteletkö hyvälahjaisen ja\nhuonolahjaisen minkään muun kuin näiden erotusten mukaan?\n\n-- Ei kukaan, hän sanoi, -- voi mainita muita.\n\n-- Tiedätkö siis mitään ihmisten harjoittamaa tointa, jossa miessuku ei\nole kaikissa näissä suhteissa naissukua etevämpi? Vai rupeammeko\npitkälti puhumaan kankaankutomisesta ja kakkujen ja keittoruokien\nvalmistamisesta, joihin töihin naispuoli sentään näyttää olevan\njotensakin pätevä, niin että on ihan kaikkein naurettavinta, jos se\nsiinä joutuu alakynteen?\n\n-- Olet oikeassa, hän sanoi, -- siinä, että toinen sukupuoli kyllä on\ntoista paljon etevämpi, voimmepa sanoa kaikessa; mutta onpa tosin moni\nnainen useaan tehtävään parempi kuin moni mies, mutta ylimalkaan asian\nlaita on niinkuin sanot.\n\n-- Ei siis, hyvä ystävä, yksikään valtion hoitoon kuuluva toimi ole\nnaiselle ominainen, siksi että hän on nainen, eikä miehelle, siksi että\nhän on mies, vaan luontaiset kyvyt ovat tasan jakaantuneina molemmissa\nsukupuolissa ja luonnon mukaista on, että nainen on osallisena kaikissa\ntoimissa, ja mies niin ikään kaikissa; mutta kaikissa nainen on miestä\nheikompi.\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Tokkohan näin ollen annamme miehille kaikki toimet, mutta naiselle\nemme ainoatakaan?\n\n-- Kuinka voisimme tehdä sillä tavoin?\n\n-- No on kaiketi siis olemassa -- niin tulemme väittämään --\nluonnostaan lääkäriksi sopiva nainenkin, ja toinen siihen sopimaton? Ja\nmusikaalinen nainen ja toinen taas epämusikaalinen?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No ei kai ole niin, että on olemassa toiselta puolen\nruumiinharjoituksia ja sotaa harrastava nainen ja toiselta puolen\nsotaa ja ruumiinharjoituksia vierova nainen?\n\n-- Kylläpä minä luulen niin olevan.\n\n-- Entä onko sekä viisauden harrastajaa että sen halveksijaa? Ja\nintomielistä naista ja toista, innotonta?\n\n-- Sekin pitää paikkansa.\n\n-- Niinpä on myöskin toinen nainen vartijantoimeen sopiva, toinen ei.\nVai emmekö valinneet vartijoiksi sopivia miehiäkin tämmöisen\nluonnonlaadun perusteella?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Miehellä ja naisella on siis sama luontainen kyky valtion vartijain\ntoimeen; tämä kyky on vain heikompi tai voimakkaampi.\n\n-- Se on selvää.\n\n6. -- Ja senlaatuiset naiset on valittava yhteiselämään ja yhteiseen\nvartijantoimeen senlaatuisten miesten kanssa, koska ovat siihen pätevät\nja luonnostaan näiden miesten sukua.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Ja eikö samoille luonnonlaaduille ole annettava samoja tehtäviä?\n\n-- On.\n\n-- Olemme siis tehneet kierroksen ja tulleet takaisin äskeiseen\nväitteeseemme ja toteamme, ettei ole luonnonvastaista, jos suomme\nvartijain naisille Muusain taidetta ja voimistelua.\n\n-- Aivan oikein, kaikin puolin.\n\n-- Koska laatimamme laki on luonnonmukainen, emme siis ole säätäneet\nmahdottomia emmekä tyhjien toivomusten tapaisia, vaan pikemmin näkyy\nnykyinen tästä eroava järjestys olevan luonnonvastainen.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- No, eiköhän meidän ollut tarkastettava, oliko se, minkä esitimme,\nsekä mahdollista että myöskin parasta?\n\n-- Niin oli.\n\n-- Ja onhan päästy selvyyteen siitä, että se on mahdollista?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Sen jälkeen on siis päästävä selvyyteen siitä, että se on parasta?\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- Kun siis naisen on tultava vartijantoimeen kelvolliseksi, ei\nsuinkaan ole niin, että toisenlainen kasvatus kehittää vartijaksi\nmiehemme, toisenlainen naisemme, koska -- muusta puhumatta -- se\n[kasvatus] joutuu tekemisiin saman luonnonlaadun kanssa.\n\n-- Ei.\n\n-- Mutta mitähän arvelet seuraavasta kysymyksestä?\n\n-- Mistä?\n\n-- Tästä: onko mielestäsi toinen mies parempi, toinen huonompi? Vai\npidätkö kaikkia samanvertaisina?\n\n-- En suinkaan.\n\n-- Kumpaisista luulet meidän siinä valtiossa, jonka perustimme, saaneen\nparemmat miehet, vartijoistako, jotka ovat saaneet sen kasvatuksen,\nminkä olemme kuvanneet, vai suutareista, jotka ovat saaneet oppia\nsuutarintyötä?\n\n-- Kysymyksesi on naurettava, hän vastasi.\n\n-- Ymmärrän, sanoin. -- Entä edelleen, eivätkö vartijat ole parhaat\nkaikista kansalaisistamme?\n\n-- Muita paljon paremmat.\n\n-- Entä nämä naiset, eivätkö he tule olemaan naisista parhaat?\n\n-- Kyllä, hän vastasi; -- hekin ovat kerrassaan parhaat.\n\n-- Ja onko valtiolle mikään edullisempaa, kuin että siinä on niin\netevät naiset ja miehet kuin suinkin?\n\n-- Ei mikään.\n\n-- Ja saavatko Muusain taide ja voimistelu tämän aikaan, jos niitä\nsiinä harjoitetaan sillä tavoin kuin olemme selittäneet?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Säätämämme laki ei siis ole ainoastaan mahdollinen, vaan myös\nvaltiolle paras?\n\n-- Niin on.\n\n-- Vartijain naisten tulee siis riisuutua alastomiksi, koska vaatteiden\nasemesta tulevat pukeutumaan kunnollisuuteen, ja olla mukana niin hyvin\nsodassa kuin muussa valtion vartioinnissa; eivätkä saa harjoittaa muuta\ntyötä; mutta sukupuolen heikommuuden vuoksi on noista toimista\nannettava naisille helpommat kuin miehille. Se mies taas, joka nauraa\nalastomille naisille, kun he voimistelevat jaloimman päämäärän vuoksi,\nhän \"poimii\" naurun \"hedelmän raakilana\", eikä nähtävästi tiedä mille\nhän nauraa eikä mitä hän toimittaa. Sillä kerrassaan oiva on ja oivana\npysyy tämä sana: hyödyllinen on kaunis, vahingollinen ruma.[11]\n\n-- Aivan niin.\n\n7. -- Sanommeko siis, että tämä oli ikäänkuin yksi hyökyaalto[12] ja\nettä puhuessamme naisia koskevasta laistamme pelastuimme siitä\naallosta, niin ettei se meitä tykkänään upottanut, kun sääsimme että\nvartijaimme ja vartijattariemme on suoritettava kaikki tehtävät\nyhteisesti? Ja että perustelumme oli yhdenmukainen oman itsensä kanssa,\nkoska se, minkä se esittää, on sekä mahdollista että hyödyttää?\n\n-- Eipä ollut vähäinen, hän sanoi, -- se aalto, josta pelastuit!\n\n-- Tuletpa, minä vastasin, -- sanomaan sen vähäpätöiseksi, kun näet\nseuraavan aallon.\n\n-- Puhu siis, niin saan nähdä, hän sanoi.\n\n-- Tästä ja muista ennen esittämistämme laeista seuraa toinenkin.\n\n-- Mikä?\n\n-- Se, että kaikilla näillä miehillä on kaikki nämä naiset yhteisesti,\nmutta ettei mikään nainen elä erityisesti yhdessä minkään eri miehen\nkanssa, ja että lapset ovat yhteiset, ja ettei isä tunne lastaan eikä\nlapsi isäänsä.\n\n-- Onpa tuo, hän sanoi, -- edellistä paljon valtavampi aalto, -- ja\nepäilyttävämpi juttu niin hyvin mahdollisuuden kuin hyödyllisyyden\nkannalta katsoen.\n\n-- En luule, sanoin, -- että voi olla eri mieliä tämän lain\nhyödyllisyydestä ja että voidaan väittää, ettei naisten ja lasten\nyhteisyys ole mitä suurimmaksi eduksi, jos se on mahdollinen; mutta\narvelen syntyvän paljon riitaa siitä, onko se mahdollinen vai eikö.\n\n-- Kylläpä, hän sanoi, -- saattaa nousta paljon erimielisyyttä niin\nhyvin toisesta kuin toisestakin.\n\n-- Sanasi tietävät, vastasin, -- molempien kysymysten\nyhteenliittämistä, minä taas luulin pääseväni pujahtamaan toisesta\nkarkuun -- edellyttäen, että ehdotukseni mielestäsi olisi hyödyllinen\n-- ja minulla siis olevan jäljellä vain kysymyksen sen mahdollisuudesta\nja mahdottomuudesta.\n\n-- Mutta karkaamisyrityksesi joutuikin ilmi, hän sanoi; -- tee siis\nvain selkoa molemmista!\n\n-- Täytyy alistua rangaistavaksi, vastasin. -- Mutta suo minulle\nsentään armoa tämän verran: salli minun herkutella samalla tavoin kuin\njoutilasmielisten on tapa yksikseen astuskellessaan kestitä itseään\nomilla unelmillaan. Sellaiset ihmiset näet saattavat välistä,\nennenkuin ovat keksineet, millä tavoin jokin heidän mielihalunsa on\ntoteutettavissa, jättää sen kysymyksen sikseen, päästäksensä\nrasittamasta itseään punnitsemalla asian mahdollisuutta ja\nmahdottomuutta; ja olettaen sen, jota haluavat, olemassa olevaksi he jo\nsuunnittelevat kaiken muun ja käyvät ilokseen läpi sen, minkä tulevat\ntekemään, kun tuo mielihalu on toteutunut, -- tehden siten muutenkin\njoutilaan sielun vielä toimettomammaksi. Niinpä itsekin arastelen ja\nhaluan lykätä tuon kysymyksen ja vasta myöhemmin tarkastaa millä tavoin\nsuunnitelmamme ovat mahdolliset toteuttaa; nyt taas aion -- jos sen\nsallit -- olettaen ne mahdollisiksi, tarkastaa, millä tavoin\nhallitusmiehemme tulevat järjestämään asiat, kun ne toteutuvat, ja\nosoittaa, että ne toteutettuina tulevat olemaan valtiollemme ja sen\nvartijoille mitä suurimmaksi eduksi. Tätä koetan ensiksi tutkia yhdessä\nsinun kanssasi ja vasta sen jälkeen ryhtyä noiden kysymysten\nselvittämiseen, jos sen sallit.\n\n-- No saliinhan minä, hän vastasi; -- ryhdy vain tutkimukseesi.\n\n-- Luulen siis, sanoin, -- että jos hallitusmiehemme ovat sen nimen\narvoiset, ja heidän apujoukkonsa samoin, niin jälkimmäiset tulevat\nolemaan alttiit suorittamaan sitä, mitä käsketään, ja edelliset\nkäskyjään antaessaan itse noudattamaan lakien määräyksiä sekä kaikessa,\nminkä jätämme heidän omaan harkintavaltaansa, toimimaan niiden hengen\nmukaisesti.\n\n-- Niin kai, hän sanoi.\n\n-- Sinä tulet siis, sanoin, -- ollen lainlaatija, valikoimaan naiset\nsamalla tavoin kuin valikoit miehet, ja antamaan näille, mikäli\nmahdollista, samanluontoiset naiset. Ja koska heillä on yhteiset\nasunnot ja yhteiset ateriat eikä kelläkään ole mitään sellaista\nerikseen, niin he tietenkin tulevat viettämään yhteiselämää, ja kun\nsekä urheilukentillä[12] että muussa kasvatuksessa ovat toistensa\nseurassa, tulee synnynnäinen luonnonpakko, niin luulen, viemään heidät\nsukupuoliyhteyteen toistensa kanssa; vai eikö se, minkä sanon, tunnu\nsinusta välttämättömältä?\n\n-- Välttämättömyys ei tosin ole matemaattinen, hän sanoi, -- vaan\neroottinen, ja tämähän ankarammin kuin matemaattinen taivuttaa enimmät\nihmiset ja laahaa mukaansa enimmän kansan.\n\n8. -- Aivan niin, sanoin. -- Mutta edelleen, Glaukon: onhan säädytön\nsukupuoliyhteys ja kaikki muu säädytön käytös jumalain siunausta\nnauttivien ihmisten valtiossa luvatonta, eivätkä hallitsijat tule sitä\nsallimaan.\n\n-- Niin, vääräähän se on, hän vastasi.\n\n-- On siis ilmeistä, että tämän jälkeen teemme avioliitot niin pyhiksi\nkuin suinkin voimme; ja pyhiä lienevät kai ne, jotka ovat valtiolle\nedullisimmat.\n\n-- Niin, kaikin puolin.\n\n-- Mitenkä siis avioliitot saadaan edullisimmiksi? Sano minulle se,\nGlaukon. Näen nimittäin talossasi sekä ajokoiria että hyvin paljon\njalorotuista siipikarjaa: oletkohan, Zeuksen nimessä, pannut mitään\nhuomiota niiden paritukseen ja suvun jatkamiseen?\n\n-- Mitä tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Eiköhän ensiksikin juuri näiden eläinten joukossa, vaikka ovatkin\njalorotuisia, toiset ole muita paremmat ja kehity muita paremmiksi?\n\n-- Kyllä.\n\n-- No hankitko jälkeläisiä kaikista umpimähkään, vai pyritkö kaikkein\nmieluimmin saamaan niitä parhaimmista?\n\n-- Parhaimmista.\n\n-- Edelleen: nuorimmistako vai vanhimmista vaiko ennen kaikkea\nparhaimmassa iässä olevista?\n\n-- Parhaimmassa iässä olevista.\n\n-- Ja oletko sitä mieltä, että niin hyvin lintujesi kuin koiriesi rotu\ntulee huononemaan, jollei niiden siitos tapahdu tällä tavoin?\n\n-- Olen kyllä sitä mieltä, hän vastasi.\n\n-- No mitä ajattelet hevosten ja muiden eläimien siitoksesta? kysyin.\n-- Onko sen laita toisin?\n\n-- Sehän olisi järjetön ajatus, hän vastasi.\n\n-- Oioi, sanoin, -- hyvä ystävä, kuinka erinomaisen viisaita tuleekaan\nhallitusmiestemme olla, jos tämä pitää paikkansa ihmissukuunkin nähden!\n\n-- Kyllähän se pitää paikkansa siihenkin nähden, hän virkkoi; -- mutta\nmiksi sanot niin?\n\n-- Siksi, vastasin, -- että heidän on pakko käyttää monituisia\napukeinoja. Niille, jotka ruumistaan varten eivät pyydä rohtoja, vaan\ntahtovat tulla parannetuiksi elantojärjestyksen avulla, riittää\nmielestämme heikompikin lääkäri, mutta kun on tarvis antaa rohtoja,\ntiedämme, että lääkärin täytyy olla rohkeampi.\n\n-- Se on totta, mutta mihin sanoillasi tähtäät?\n\n-- Tähän, sanoin: -- hallitusmiestemme täytynee hallittavien parhaaksi\nkäyttää runsaassa määrin valhetta ja petosta. Olemmehan sanoneet,[13]\nettä kaikki sellainen saattaa olla hyödyllistä lääkkeenä.\n\n-- Ja olimmepa siinä oikeassa.\n\n-- Tämä \"oikea\" näkyy sangen usein olevan paikallaan naimisessa ja\nlastensiittämisessä.\n\n-- Millä tavoin?\n\n-- Perustelujemme mukaisesti, sanoin, -- tulee parhainten miesten niin\nusein kuin suinkin yhtyä parhaimpiin naisiin, mutta huonoimpien taas\nniin harvoin kuin suinkin huonoimpiin, ja edellisten sikiöt on\nelätettävä, jälkimmäisten ei, jos lauman on oltava niin etevä kuin\nmahdollista; ja tämän kaiken tulee pysyä salassa muilta kuin itse\nhallitusmiehiltä, jos mieli vartijain pysyä, mikäli mahdollista,\nkapinoitsematta.\n\n-- Se on aivan oikein, hän sanoi.\n\n-- On kai siis säädettävä joitakin juhlia, joissa viemme morsiamet ja\nsulhaset yhteen; näissä juhlissa on toimitettava uhreja, ja\nrunoilijaimme tulee sepittää häihin sopivia virsiä. Naimaliittojen\nlukumäärän taas jätämme hallitusmiestemme määrättäväksi, jotta nämä\nmikäli mahdollista pysyttäisivät miesluvun samansuuruisena, silmällä\npitäen sotia ja tauteja ja kaikkea sellaista, ja jottei valtiostamme --\njos sen mitenkään voi välttää -- tulisi liian suuri eikä liian pieni.\n\n-- Se on oikein, hän sanoi.\n\n-- Onpa mielestäni pantava toimeen jonkinmoinen sukkela arvonta,\nniin ettei tuo huono mies jokaisesta pariutumisesta syyttäisi\nhallitusmiehiä, vaan sattumaa.\n\n-- Juuri niin on tehtävä, hän sanoi.\n\n-- Ja niille nuorille miehille, jotka kunnostautuvat sodassa tai muissa\ntoimissa, on kai muiden kunnianosoitusten ja palkintojen ohessa\nannettava runsaampi lupa pariutumiseen naisten kanssa, jotta samalla\nmokoman tekosyyn nojalla niin suuri osa lapsista kuin suinkin\nsikiytyisi sellaisista miehistä.\n\n-- Se on oikein.\n\n-- Kaiketi myös siihen tehtävään asetetut viranomaiset, naiset tai\nmiehet tai sekä naiset että miehet -- sillä tietysti kai viratkin\ntulevat olemaan naisille ja miehille yhteiset -- ottavat kulloinkin\nsyntyneet lapset huostaansa.\n\n-- Niin.\n\n-- Etevien vanhempien lapset siis he ottavat, niin luulen, ja kantavat\nne \"tarhaan\", eräiden hoitajain haltuun, jotka asuvat muista erillään\nerityisessä osassa kaupunkia, mutta huonompien lapset taas ja muiden\nlapsista ne, jotka mahdollisesti syntyvät rampoina, ne he piilottavat\njohonkin salattuun ja kätkettyyn paikkaan, niinkuin tehdä pitää.\n\n-- Niin, hän vastasi, -- jos todella vartijain rodun on oltava puhdas.\n\n-- Eivätköhän nämä viranomaiset tule pitämään huolta lasten\nravitsemisestakin, siten että vievät tarhaan äidit, silloin kuin nämä\novat maitopakkoisina, pitäen kaikin keinoin huolta siitä, ettei\nyksikään heistä saa tuntea omaa lastansa, ja hankkivat muita naisia,\njoilla on maitoa, jollei äitien maito riitä? Ja kaiketi he huolehtivat\näideistä itsestään, niin etteivät nämä imetä kohtuullista kauemmin, ja\nvalvomiset ja muun vaivan he työntävät imettäjille ja hoitajille.\n\n-- Sanasi mukaan, hän huomautti, -- lasten saanti tulee vartijain\nnaisille sangen mukavaksi asiaksi!\n\n-- Niin tuleekin olla, vastasin. -- Mutta jatkakaamme sen asian\nkäsittelyä, johon olemme ryhtyneet. Sanoimmehan, että lasten tuli\nsyntyä parhaassa iässä olevista vanhemmista?\n\n-- Se on totta.\n\n-- No etköhän sinäkin ole sitä mieltä, että paras ikä, kohtuullisesti\nlaskettuna, kestää naisilla kaksikymmentä, miehellä kolmekymmentä\nvuotta?\n\n-- Mitkä vuodet tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Nainen, sanoin, alkakoon synnyttää yhteiskunnalle\nkaksikymmenvuotiaana ja lopettakoon nelikymmenvuotiaana, mies taas\nsiittäköön yhteiskunnalle siitä alkaen, kun hän on jättänyt taaksensa\n\"kiihkeimmän juoksun huippukohdan\",[14] viidenkuudetta vuoden ikään\nasti.\n\n-- Niin, hän myönsi; sehän on molemmilla ruumiin ja järjen parhaimman\nvoiman aika.\n\n-- Jos siis joku tätä ikää vanhempi tai nuorempi ottaa osaa\nlastensiitokseen yhteiskuntaa varten, niin sanomme tämän hairahduksen\nepähurskaaksi ja rikokselliseksi, koska hän valtiolle siittää lapsen,\njoka -- jos asia jää ilmitulematta -- ei synny sellaisesta siitoksesta,\nmikä on tapahtunut uhria toimitettaessa ja rukousten kaikuessa,\nrukousten, joissa nais- ja miespapit jokaisessa hääjuhlassa rukoilevat,\nettä jaloista ja hyödyllisistä vanhemmista syntyisi aina heitä vielä\njalommat ja hyödyllisemmät jälkeläiset, vaan on siinnyt pimeän\npeitossa, kauhistuttavan hillittömyyden vaikutuksesta.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi.\n\n-- Ja sama laki on, jos joku niistä, jotka vielä saavat siittää, yhtyy\njohonkin luvallisessa iässä olevaan naiseen ilman että hallitusmies on\nheidät yhdistänyt: sanomme hänen hankkivan valtiolle äpärän ja\naviottoman ja epäpyhän lapsen.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi.\n\n-- Mutta kun naiset ja miehet ovat sivuuttaneet siitosiän, sallimme\nheidän vapaasti yhtyä kehen haluavat, paitsi etteivät miehet saa yhtyä\ntyttäreen eikä äitiin eikä tytärten lapsiin eivätkä äidistä ylöspäin,\neivätkä naiset poikaan eivätkä isään eivätkä näistä alas- eivätkä\nylöspäin; ja tämän kaiken sallimme, säädettyämme ensin, että heidän\ntulee pitää huolta ennen kaikkea siitä, ettei yksikään sikiö, -- jos\njokin on siinnyt -- pääse edes päivän valoon, ja jos jokin sikiö\nväkisten tunkeutuu elämään, menetellä sen suhteen siltä kannalta, ettei\nmokomaa varten ole tarjona elatusta.\n\n-- Tämäkin, hän sanoi, -- kyllä on kohtuullista; mutta kuinka he\ntulevat tuntemaan isiä ja tyttäriä ja kaikkia noita muita, jotka nyt\nmainitsit, ja erottamaan heidät toiset toisistaan?\n\n-- Eivät tule heitä ollenkaan tuntemaan. Mutta kaikki ne lapset, jotka\novat syntyneet kymmenennessä ja kaiketi myös seitsemännessä kuukaudessa\nsen jälkeen, kuin joku mies on viettänyt häitään, kaikkia niitä hän\ntulee puhuttelemaan, miespuolisia pojikseen, naispuolisia tyttärikseen,\nja nämä taas häntä taatokseen, ja samaten hän tulee puhuttelemaan\nnäiden jälkeläisiä lastenlapsikseen, ja nämä taas heitä isoisikseen ja\nisoäideikseen; niitä taas, jotka ovat syntyneet sen ajan varrella,\njonka kestäessä heidän äitinsä ja isänsä siittävät lapsia, he tulevat\nsanomaan sisarikseen ja veljikseen; nämä siis, kuten äsken huomautimme,\neivät saa naida toisiansa. Kuitenkin tulee laki sallimaan veljien ja\nsisarten yhdynnän, jos arpa lankeaa sillä tavoin ja Pythia lisäksi\noraakkelivastauksella sen myöntää.\n\n-- Ihan oikein, hän sanoi.\n\n10. -- Tämä ja tämän kaltainen, Glaukon, on siis se\nyhteisyysjärjestelmä, joka vartijoittesi kesken tulee vallitsemaan\nnaisiin ja lapsiin nähden. Mutta että järjestelmä on sopusoinnussa\nmuun valtiojärjestyksemme kanssa ja paljon parempi kuin mikään muu,\nse meidän on vielä saatava perustelullamme todistetuksi. Vai kuinka\nmeidän on meneteltävä?\n\n-- Kautta Zeuksen, hän vastasi, -- juuri niin.\n\n-- No eiköhän meidän tullaksemme yksimieliseen päätökseen ole\naloitettava siitä, että kysymme itseltämme, mikä se on, jota voimme\nsanoa suurimmaksi hyväksi valtiolle, siksi päämääräksi, mitä\nlainlaatijan lakejaan säätäessään tulee pitää silmällä, ja mitä taas on\nsanottava suurimmaksi pahaksi? Ja emmekö sitten tarkasta, sopiiko se,\nminkä nyt olemme esittäneet, yhteen _hyvän_ jälkien kanssa ja onko se\n_pahan_ jälkiin soveltumaton?\n\n-- Se on kerrassaan paras menettelytapa, hän vastasi.\n\n-- Onko meillä tiedossamme mitään, joka valtiolle on pahempi kuin se,\nmikä repii sen hajalle ja tekee siitä useat eri valtiot yhden asemesta?\nTai mitään suurempaa hyvää, kuin se mikä pitää sen koossa ja tekee sen\nyhdeksi?\n\n-- Ei ole.\n\n-- No eikö yhteinen ilo ja yhteinen suru yhdistä, kun mikäli\nmahdollista kaikki kansalaiset yhtäläisesti iloitsevat ja ovat\nsuruissaan samojen etujen syntymisestä ja menettämisestä?\n\n-- On kaikin puolin niin, hän vastasi.\n\n-- Ja sellaisten tunteiden yksilöllisiksi erikoistaminen taas kai\nhajoittaa, kun nimittäin toiset katkerasti surevat, toiset riemuitsevat\nsamojen valtiota ja sen asukkaita kohtaavien tapahtumain vuoksi?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No eikö sellainen johdu siitä, että valtiossa eivät kaikki yhdessä\nlausu sellaisia sanoja kuin \"minun\" ja \"ei minun\"; ja \"toisen omasta\"\nsamalla tavoin?\n\n-- Sehän on tiettyä.\n\n-- Se valtio siis, jossa enimmät kansalaiset käyttävät näitä sanoja\n\"minun\" ja \"ei minun\" samasta asiasta samassa mielessä, se kai on\nparhaiten järjestetty?\n\n-- Paljon paremmin kuin muut.\n\n-- Se valtio siis, joka eniten on yhden ainoan ihmisen kaltainen? Kun\nesimerkiksi jonkun sormi on vahingoittunut, tuntee sen koko se yhteisö,\njoka on ruumiissa ja ulottuu sieluun asti ja on järjestyneenä\n_yhtenäiseksi_ siinä [yhteisössä] hallitsevan vallan alaiseksi\n_järjestöksi_,[15] ja se kärsii yht'aikaa kokonaisuudessaan, kun\njohonkin osaan tulee kipu; ja niinpä sanomme _ihmisen_ tuntevan kipua\n_sormessaan_. Ja sama sana pitää paikkansa jokaiseen muuhunkin ihmisen\nosaan nähden; se kohdistuu yhtä hyvin kärsimykseen, milloin jossakin\njäsenessä on kipua, kuin nautinnontunteeseen, milloin kipu helpottaa.\n\n-- Juuri niin, hän sanoi; -- ja vastauksena kysymykseesi on, että\nparhaiten järjestetty valtio on suurimmassa määrin sellaisen ihmisen\nkaltainen.\n\n-- Niin; kun yhdelle kansalaiselle tapahtuu jotakin hyvää tai pahaa,\nniin ennen kaikkea tulee sellainen valtio pitämään sitä jäsentä,\njolle tämä tapahtuu, omana osanaan ja joko iloitsee tai suree\nkokonaisuudessaan sen kanssa.\n\n-- Niin täytyy olla, hän sanoi, -- nimittäin hyvin järjestetyssä\nvaltiossa.\n\n11. -- Nyt meidän lienee aika, sanoin, -- palata taas omaan\nvaltioomme[16] ja tarkastaa esiintyvätkö ne seikat, joista\nkeskustelussamme pääsimme yksimielisyyteen, enimmin siinä, vaiko\nsuuremmassa määrin jossakin muussakin valtiossa.\n\n-- Niin kai tulee tehdä, hän sanoi.\n\n-- No kuinka onkaan? Onhan muissakin valtioissa sekä hallitusmiehiä\nettä kansaa?[17] Ja onko niitä meidänkin valtiossamme?\n\n-- On kyllä.\n\n-- Kaikki nämä tulevat kai siis sanomaan toisiansa kansalaisiksi?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Entä millä nimellä kansa muissa valtioissa mainitsee hallitusmiehiä\n(kansalaisnimen ohella)?\n\n-- Useimmissa kansa sanoo heitä valtiaiksi [eli herroiksi], mutta\nkansanvaltaisissa valtioissa se kutsuu heitä juuri tällä nimellä,\nhallitusmiehiksi [\"arkonteiksi\"].\n\n-- No minkä nimen heille antaa meidän valtiomme kansa? Mitä se sanoo\nhallitusmiesten olevan paitsi hallitusmiehiä?\n\n-- Suojelijoita ja auttajia, hän vastasi.\n\n-- Ja miksi nämä sanovat kansaa?\n\n-- Palkanmaksajiksi ja elättäjiksi.\n\n-- Entä millä nimellä muiden valtioiden hallitusmiehet kansaa kutsuvat?\n\n-- He sanovat sitä orjiksi, hän vastasi.\n\n-- No miksi hallitusmiehet sanovat toisiansa?\n\n-- Hallitsijatovereiksi, hän vastasi.\n\n-- Entä meidän valtiomme hallitusmiehet?\n\n-- Vartijatovereiksi.\n\n-- No tiedätkös sanoa, pitääkö jokin noiden muiden valtioiden\nhallitusmies toista hallitsijatoveria omana sukulaisenaan, toista taas\nvieraana, ja mainitseeko hän heitä näillä nimillä?\n\n-- Kyllä, vieläpä useitakin.\n\n-- Eikö hän pidä \"sukulaista\" omaisenaan ja sano häntä siksi, mutta\n\"vierasta\" ei?\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Entä sinun valtiosi hallitusmiehet? Voiko kukaan heistä pitää\nainoatakaan hallitsijatoveriaan vieraana tai sanoa häntä siksi?\n\n-- Ei suinkaan, hän vastasi; -- sillä milloin hän tapaa jonkun heistä,\nhän tulee aina pitämään sitä, jonka hän tapaa, omana veljenään tai\nsisarenaan, tai isänään tai äitinään, tai poikanaan tai tyttärenään tai\nnäiden jälkeläisinä tai esivanhempina.\n\n-- Oikein oivallista puhetta, sanoin. -- Mutta sanohan vielä: tuletko\nheille säätämään pelkästään omaisten nimet, vai säädätkö, että heidän\ntulee kaikessa toimia näiden nimien mukaisesti, siis täyttää kaikki\nlain käskyt isien kunnioittamisesta ja hoivaamisesta sekä siitä, että\ntulee olla vanhemmille kuuliaisia, -- ja ettei mies muussa tapauksessa\ntule nauttimaan paljonkaan hyvää jumalien eikä ihmisten puolelta, koska\nhänen menettelynsä on jumalaton ja rikoksellinen, jos hän menettelee\ntoisin? Nämäkö äänet vai toisetko tulevat kaikkien kansalaisten suusta\nsoimaan heti lasten korviin, kohdistuen niin hyvin isiin, jotka joku\nheille isiksi osoittaa, kuin muihinkin omaisiin?\n\n-- Juuri nämä äänet, hän vastasi; -- sillä olisihan naurettavaa, jos he\nvain lausuisivat heitä omaisikseen huulillaan, ilman tosi tekoja.\n\n-- Meidän valtiomme on siis kaikista valtioista se, jossa ihmiset\nenemmän kuin missään muussa, kun jonkun yksilön käy joko hyvin tai\npahoin, yhdellä suulla lausuvat tuon äsken mainitsemamme sanan: \"minun\nkäy hyvin\" tai \"minun käy huonosti\".\n\n-- Kerrassaan totta, hän sanoi.\n\n-- No, emmekö sanoneet,[18] että tämän ajatus- ja lausetavan kanssa\nseurasivat yhteiset ilot ja surut?\n\n-- Olimmepa siinä oikeassa.\n\n-- Ja eiköhän meidän kansalaisillamme tule suurimmassa määrin olemaan\nsama yhteisenä, nimittäin se, josta käyttävät sanaa \"minun\", ja eivätkö\nhe siis, kun se on heille yhteistä, tule suurimmassa määrin tuntemaan\nyhteistä iloa ja surua?\n\n-- Kyllä, paljon enemmän kuin muut.\n\n-- Ja eiköhän siihen ole -- muun valtiojärjestyksen ohessa -- syynä se,\nettä vartijoillamme on naiset ja lapset yhteisinä?\n\n-- Kyllä, enemmän kuin mikään muu, hän vastasi.\n\n12. -- Mutta myönsimmehän tämän suurimmaksi eduksi kaupunkivaltiolle,\nkun vertasimme hyvin järjestettyä kaupunkivaltiota siihen, mitenkä\nruumis suhtautuu johonkin osaansa kipuun ja nautintoon nähden?\n\n-- Olimme oikeassa sitä myöntäessämme.\n\n-- Suurimman hyvän aiheuttajaksi yhteiskunnallemme on siis\nosoittautunut se, että lapset ja naiset ovat auttajillamme[19]\nyhteisinä.\n\n-- Kyllä niin on, hän sanoi.\n\n-- Ja olemmepa sopusoinnussa senkin kanssa, minkä taannoin\nlausuimme;[20] sanoimme näet, ettei heillä saa olla omia koteja eikä\nmaata eikä mitään omaisuutta, vaan että heidän tulee saada elatuksensa\nmuilta kansalaisilta palkkana vartijantoimesta ja nauttia sitä kaikki\nyhteisesti, jos mieli heidän totisesti olla vartijoita.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän siis, niinkuin juuri sanon, sekä se, minkä taannoin esitimme\n[s.o. yhteisomaisuus], että se, mikä nyt on esitetty [s.o. yhteiset\nnaiset ja lapset], tee heitä vielä enemmän tosi-vartijoiksi ja vaikuta\nsitä, etteivät he revi yhteiskuntaa hajalle käyttämällä \"minun\"-sanaa\neri asioista, toinen toisesta ja toinen toisesta, ja raastamalla,\ntoinen \"omaan\" taloonsa sellaista, jota hän kenties kykenee hankkimaan\nitselleen erikseen muista, toinen taas toiseen \"omaan\" taloon, ja\nsanomalla vaimokseen ja lapsikseen eri naista ja eri lapsia, hankkien\nsiten yksilöllisestä omistuksesta yksilöllisiä iloja ja suruja? Eikö se\npäinvastoin saa aikaan sitä, että he ovat yhtä mieltä siitä, mikä on\n\"omaa\", ja siis vetävät yhtä köyttä ja kaikki, mikäli mahdollista,\ntuntevat samaa surua ja samaa iloa?\n\n-- Niin tietenkin, hän vastasi.\n\n-- Entä kuinkas onkaan? Eivätkö keskinäiset oikeudenkäynnit ja kanteet\nole heidän luotaan jotensakin hävinneet, sentähden etteivät he omista\nmitään erikoisomaisuutta paitsi ruumistaan ja että kaikki muu on\nyhteistä? Ja eivätkö he siitä johtuen tule olemaan vapaat ainakin\nkaikista riitaisuuksista, jotka aiheutuvat siitä, että ihmisillä on\nrahoja tai lapsia tai sukulaisia?\n\n-- Kyllä he ovat niistä vapautetut, hän sanoi; -- siitä ei pääse.\n\n-- Eikä heidän keskuudessaan voi oikeudenmukaisesti tulla kysymykseen\nkäräjöintiä edes väkivallastakaan eikä pahoinpitelystä. Sillä että\nikätoverit puolustautuvat ikätovereita vastaan, sen me tulemme\njulistamaan hyväksi ja oikeaksi, säätäen huolenpidon omasta ruumiista\npakolliseksi velvollisuudeksi.\n\n-- Se on oikein, hän sanoi.\n\n-- Onpa tällä lailla, sanoin, -- tämäkin hyvä puoli: jos joku johonkin\nsuuttuu, niin hän purkaa suuttumuksensa sellaiseen otteluun, eikä hevin\nrupea suurempiin riitaisuuksiin.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Ja vanhemmalle tietenkin määrätään toimeksi kaikkien nuorten\nhallitseminen ja kurittaminen.\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Ja selvää on tietenkin myöskin, ettei nuorempi, jolleivät\nhallitusmiehet häntä siihen käske, koskaan yritä tehdä vanhemmalle\nväkivaltaa eikä varsinkaan häntä lyödä, -- sehän on luonnollista --;\neikä hän -- niin arvelen -- tule muullakaan tavoin vanhempaansa\nloukkaamaan. Sillä sitä estämään riittävät nämä kaksi vartijaa: pelko\nja häpeä, -- häpeä, joka pidättää nuoret käymästä vanhempiinsa käsiksi,\nnämä kun ovat heidän isänsä, ja pelko, että muut rientävät pahoin\nkohdellun avuksi, toiset kun ovat hänen poikiaan, toiset hänen\nveljiään, toiset hänen isiään.\n\n-- Kyllä niin käy, hän sanoi.\n\n-- Nämä lait tulevat siis joka suhteessa vaikuttamaan niin, että\nmiehemme elävät keskenään rauhassa.\n\n-- Kyllä, suuressa rauhassa.\n\n-- Ja kun vartijoilla ei ole keskenään riitoja, niin ei ole mitään\npelkoa siitä, että muu valtio kinastelisi heitä vastaan tai\nriitaantuisi omassa keskuudessaan.\n\n-- Ei ole.\n\n-- Mitättömimmistä vastuksista, joista he kaiketi ovat vapautetut,\nminun ei säädyllisyyden vuoksi tee mieli edes puhuakaan; ovathan\nrikkaiden liehakointi, kun ollaan köyhiä, ja kaikki ne pulmat ja\ntuskat, joita ihmisille tuottavat lasten kasvattaminen ja varojen\nhankkiminen talonväen elättämiseksi, kun milloin lainataan, milloin\nkielletään, että laina on saatu, milloin -- kun varoja jos joillakin\nkeinoin on hankittu -- annetaan ne naisten ja orjien huostaan ja\nuskotaan näiden hoidettaviksi, ja, hyvä ystävä, kaikki ne erilaiset\nvastukset, joita he näissä asioissa saavat kokea; ovathan ne sekä\nilmeiset että halpamaiset, eivätkä mainitsemisen arvoiset.\n\n13. -- Näkeehän ne sokeakin, hän sanoi.\n\n-- Kaikista niistä he siis vapautuvat, ja heidän elämänsä on\noleva autuaallisempaa kuin se ylen autuaallinen elämä, jota\nOlympian-voittajat viettävät.\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Olympian-voittajia pidetään onnellisina, siksi että ovat\nsaavuttaneet vähäisen osan siitä, mikä vartijoillamme on tarjona. Sillä\nonhan näiden voitto ihanampi, ja samalla se elatus, minkä he valtiolta\nsaavat, täydellisempi. Heidän saavuttamanansa voittona näet on koko\nvaltion menestys, ja seppeleenä, jolla heidät ja heidän lapsensa\nseppelöidään, on elatus ja kaikki muu, jota elämiseen tarvitaan, ja he\nsaavat omalta valtioltaan eläessään kunniapalkintoja ja vieläpä\nkuoltuaan arvokkaan haudan.\n\n-- Niin, hän sanoi, -- kerrassaan jaloja palkintoja.\n\n-- Muistatkohan, kysyin, -- että taannoisessa keskustelussamme joku, en\ntiedä kuka, hämmästykseksemme väitti,[21] että muka teimme vartijamme\nkovaonnisiksi, koska heillä, vaikka heillä olisi omistusvalta kaikkeen,\nmikä muilla kansalaisilla on, eivät itse omista niin mitään? Me taas\nkai vastasimme, että jos siihen tarjoutuisi tilaisuus, tulisimme toiste\nharkitsemaan sitä asiaa, vaan että silloin koetimme tehdä vartijoita\nvartijoiksi mutta valtiota niin onnelliseksi kuin suinkin voimme, ja\nettemme, silmämääränämme eräs siinä oleva kansanluokka, koettaneet\nlaittaa tätä kansanluokkaa onnelliseksi.\n\n-- Kyllä muistan, hän sanoi.\n\n-- No kuinkas onkaan? Jos suojelijaimme elämä osoittautuu ihan\nOlympian-voittajain elämää paljon ihanammaksi ja paremmaksi, niin se ei\nsuinkaan osoittautune suutarien tai joidenkin muiden ammattilaisten tai\nmaamiesten elämän kaltaiseksi?\n\n-- Ei minun mielestäni, hän vastasi.\n\n-- Mutta tietenkin sen, minkä siinä kohden lausuin, voi syystä tässäkin\nsanoa: jos vartija pyrkii pääsemään onnelliseksi sellaisella tavoin,\nettei hän ole mikään vartija, eikä häntä tyydytä näin kohtuullinen ja\nvakainen elintapa, minkä me sanomme kaikista parhaaksi, vaan hänen\npistää päähän maltiton ja poikamainen onnellisuuden mielikuva, ja tämä\najaa hänet -- siksi että hänellä on siihen valta -- anastamaan kaiken\nmikä valtiossa on, niin kylläpä hän saa oppia ymmärtämään, että\nHesiodos toden totta oli viisas lausuessaan, että puoli on enemmän kuin\nkaikki.[22]\n\n-- Jos hän noudattaa minun neuvoani, hän vastasi, -- niin hän kyllä\ntulee pysymään kuvaamassamme elintavassa.\n\n-- Hyväksyt kai siis, kysyin, -- sen, että naisilla niinkuin olemme\nesittäneet, on kaikki yhteistä miesten kanssa, niin hyvin kasvatukseen\nkuin lapsiin ja muiden kansalaisten vartioimiseen nähden, sekä sen,\nettä heidän tulee, kaupungissa ollen ja sotaan käyden, yhdessä miesten\nkanssa suorittaa vartijantyötä ja metsästää yhdessä niinkuin koirat\ntekevät, ja mikäli mahdollista toimia kaikessa kaikella tavoin\nyhteisesti heidän kanssaan, ja että he, kun niin toimivat, menettelevät\nparhaiten eivätkä suinkaan vasten sitä naissuvun luonnollista suhdetta\nmiessukuun, minkä mukaan molemmat ovat syntyneet toveruuteen toistensa\nkanssa?\n\n-- Kyllä minä hyväksyn, hän sanoi.\n\n14. -- Nyt on kai vielä, sanoin, -- saatava selville kysymys, onko\nsellainen yhteinen elämä mahdollinen ihmistenkin kesken -- niinkuin\nmuiden elävien keskuudessa, -- ja millä tavoin se on aikaansaatavissa.\n\n-- Ennätit, hän sanoi, -- ennen minua sanoa sen, mikä minun juuri piti\nottaa puheeksi.\n\n-- Mitä näet sotatoimiin tulee, sanoin, -- on selvää, millä tavoin he\ntulevat käymään sotaa.\n\n-- Mitenkä? hän kysyi.\n\n-- On selvää, että he lähtevät sotaretkille yhdessä ja lisäksi ottavat\nsotaan mukaansa kaikki vahvoiksi varttuneet lapset, jotta nämä samalla\ntavoin kuin muiden ammattien harjoittajain lapset saavat katsella sitä\ntyötä, mikä heidän tultuaan täysikasvuisiksi on oleva heidän\nammattinaan, ja, paitsi että sitä katselevat, saavat olla avuksi ja\nhyödyksi kaikessa, mikä sodassa tulee kysymykseen, sekä palvella\nisiänsä ja äitejänsä. Vai etkö ole käsityöläisiin nähden havainnut,\nmitenkä esimerkiksi savenvalajain lapset pitkät ajat saavat katsella ja\nolla apureina, ennenkuin ryhtyvät savenvalantaan?\n\n-- Olen kyllä.\n\n-- No tuleeko noiden ihmisten kasvattaa lapsensa huolellisemmin kuin\nvartijain, antamalla heidän harjoitella ja katsella sitä työtä, joka\ntulee heidän suoritettavakseen?\n\n-- Sehän olisi naurettavaa, hän vastasi.\n\n-- Taisteleepa jokainen eläinkin eri tavalla urhoollisesti, kun sen\nsikiöt ovat läsnä.\n\n-- Niin on, Sokrates; mutta uhkaapa heitä ankara vaara, jos heidän käy\nonnettomasti, niinkuin sodassa usein sattuu: on pelättävä, että eivät\nsyökse ainoastaan itseänsä vaan myöskin lapsensa surman suuhun ja siten\nriistävät muultakin valtiolta tointumisen mahdollisuuden.\n\n-- Puhut totta, sanoin; -- mutta oletko sitä mieltä, että ennen kaikkea\non huolehdittava siitä, etteivät lapset koskaan joudu vaaraan?\n\n-- En suinkaan.\n\n-- No kuinkas onkaan? Jos heidät milloinkaan on pantava vaaralle\nalttiiksi, niin eiköhän siinä, missä he tulevat oivemmiksi, kun siitä\nsuoriutuvat?\n\n-- Sehän on selvää.\n\n-- Entä onko mielestäsi vähäpätöinen asia, saavatko pojat, joista on\ntuleva sotaisia miehiä, katsella sodan vaiheita vai eivätkö, ja eikö se\nasia ole niin tärkeä, että kannattaa antautua sen vuoksi vaaralle\nalttiiksi?\n\n-- Kyllä se on tärkeä asia siihen nähden, mitä sanot.\n\n-- Tämän tulee siis olla lähtökohtanamme: että teemme lapset sodan\nkatselijoiksi ja lisäksi jollakin keinoin hankimme heille\nturvallisuutta; ja silloin on hyvin. Eikö niin?\n\n-- Niin.\n\n-- No, eiköhän ensiksikin ole niin, sanoin, -- että heidän isänsä,\nmikäli se ihmisille on mahdollista, eivät tule olemaan tietämättömiä\nvaan hyvin ymmärtämään, mitkä sotaretket ovat vaaralliset, mitkä eivät?\n\n-- Niin kai, hän vastasi.\n\n-- Toisille retkille siis vievät lapsensa, toisille taas varovat heitä\nviemästä?\n\n-- Se on oikein.\n\n-- Eivätkä kaiketi heidän johtajikseen aseta kehnoimpia, vaan\nsellaiset, jotka kokemuksen ja iän vuoksi sopivat nuorten ohjaajiksi ja\nsaattajiksi.\n\n-- Niinhän tulee tehdä.\n\n-- Mutta, tulemme huomauttamaan, sattuupa monille ihmisille monikin\nasia vasten odotusta.\n\n-- Kyllä varmasti.\n\n-- Sellaisten tapausten varalta siis, rakas ystävä, on heidät heti,\nheidän ollessaan vielä lapsukaisia, varustettava siivillä, jotta\ntarpeen tullen voisivat lentämällä välttää vaaran.\n\n-- Mitä tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Heidät on niin nuorina kuin suinkin nostettava hevosen selkään, ja,\nkun ovat oppineet ratsastamaan, on heidät vietävä sotaa katselemaan,\nsellaisten hevosten selässä, jotka eivät ole virmoja eivätkä\ntaistelunhaluisia, vaan niin nopsajalkaiset ja helppoajoiset kuin\nsuinkin. Siten he näet voivat parhaiten katsella omaa [vastaista]\ntyötään ja, jos siksi tulee, varmimmin pelastautua vanhempien johtajien\njohdolla.\n\n-- Mielestäni puhut oikein, hän sanoi.\n\n-- Entä, kysyin, -- kuinka on meneteltävä sodassa? Kuinka soturien\ntulee käyttäytyä sekä tovereitansa että vihollisia vastaan? Lieneeköhän\nminun käsitykseni oikea vai eikö?\n\n-- Annas kuulla, mimmoinen se on, hän sanoi.\n\n-- Jos joku heistä luopuu rivistään tai heittää pois aseensa tai\npelkuruudesta tekee jotakin senlaatuista, niin eikö hänestä ole tehtävä\njonkinlainen käsityöläinen tai maamies?\n\n-- Kyllä kaikin mokomin.\n\n-- Ja jos joku on elävänä joutunut vihollisten vangiksi, niin eikö\nhäntä ole annettava lahjaksi niille, jotka ovat hänet vanginneet, niin\nettä voivat käyttää sitä saalistaan mihin vain haluavat?\n\n-- Niin tietystikin.\n\n-- Entä oletko sitä mieltä, että, kun joku on kunnostautunut ja\nosoittautunut sankariksi, ensiksikin sotaretkellä mukana olevien\nnuorukaisten ja lasten tulee, jokaisen vuorostaan, seppelöidä häntä?\nVai etkö ole sitä mieltä?\n\n-- Olen kyllä.\n\n-- Ja että puristetaan hänen kättään?\n\n-- Sitäkin.\n\n-- Mutta se, mikä nyt seuraa, sanoin, -- ei luullakseni enää ole\nsinulle mieleen.[23]\n\n-- Mikä?\n\n-- Se, että hän saa jokaista nuorukaista ja poikaa suudella ja tulla\njokaisen suudeltavaksi.\n\n-- No, se juuri ennen kaikkea, hän huudahti, -- ja lisäänpä lakiimme\nsenkin, että, niin kauan kuin ovat sillä sotaretkellä, ei kukaan, jota\nhän haluaa suudella, saa sitä häneltä kieltää; jos siis joku sattuu\nolemaan rakastunut poikaan tai neitoseen, niin hän myös sitä\ninnokkaammin pyrkii saavuttamaan sankarin kunnian.\n\n-- Mainiota! virkoin. -- Sillä sehän on jo lausuttu,[24] että\nurhoollisilla miehillä tulee olemaan tarjona lukuisammat naimiset kuin\nmuilla ja että sellaisia miehiä useammin kuin muita valitaan [häiden\nviettoon], jotta sellaisesta isästä sikiytyisi niin monta lasta kuin\nsuinkin.\n\n-- Niin, senhän sanoimme, hän vastasi.\n\n15. -- Onpa Homeroksenkin mukaan oikein, että urhoollisia nuorukaisia\nkunnioitetaan tämänlaatuisilla palkinnoilla. Kertoohan näet\nHomeros,[25] että sodassa kunnostautuneelle Aiaalle kunnianosoitukseksi\nsuotiin selyskappale kokonaisenaan: se näet on nuoruutta uhkuvalle\nurhoolliselle miehelle sopiva kunniapalkinto, josta hän kunnian ohessa\nsaa lisää voimiakin.\n\n-- Kerrassaan oikein, hän sanoi.\n\n-- Tulemme siis kumminkin tässä kohden seuraamaan Homerosta. Tulemmepa\nmekin kunnioittamaan urhoollisia kansalaisia ylistyslauluilla ja\nkaikilla niillä tavoin, jotka juuri mainitsimme ja niiden lisäksi\nsuomaan heille ylimmät paikat ja \"oivimmat palat paistia,\nkukkuramaljat\",[26] jotta urhoollisia miehiä ja naisia emme ainoastaan\nkunnioittaisi, vaan myöskin vahvistaisimme.\n\n-- Mainiosti puhuttu, hän sanoi.\n\n-- No niin; ja kun joku sotaretkellä kaatuneista on saanut kunniakkaan\nkuoleman, niin emmekö ensisijassa tule sanomaan hänen olevan \"kultaista\nsukua\"?[27]\n\n-- Kaikin mokomin.\n\n-- Ja emmekö tule uskomaan Hesiodosta, kun hän sanoo, että kun joku sen\n[nim. kultaisen] suvun ihmisistä on kaatunut, niin\n\n    nuo pyhät haltiamahdit maill' ovat ilmojen alla,\n    kuolollisten suojelijat, jalot, torjujat turmain.[28]\n\n-- Kyllä uskomme.\n\n-- Ja emmekö jumalalta[29] tiedustele, millä tavoin ja millä\nerikoisilla menoilla tulee haudata näitä haltiain [eli daimonien] ja\njumalien vertaisia henkilöitä, ja emmekö sitten hautaa heitä sillä ja\nniillä menoin, kuin hän ilmaisee?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja palvelemmeko ja kunnioitammeko heidän hautojaan iät kaiket\nhaltiain hautoina? Ja noudatammeko tätä samaa tapaa, kun joku niistä,\njotka eläessään on havaittu erikoisen eteviksi, kuolee vanhuudesta tai\nmuulla tavoin?\n\n-- Se kyllä on oikeudenmukaista, hän sanoi.\n\n-- No, kuinkas onkaan? Millä tavoin sotilaamme tulevat vihollisia\nkohtelemaan?\n\n-- Mitä tarkoitat?\n\n-- Ensiksikin orjuuttamiseen nähden: katsotko oikeaksi, että\nhelleeniläisvaltiot tekevät helleenejä orjiksi, vai onko oikein, että\nne mikäli mahdollista eivät salli toisenkaan valtion sitä tehdä ja että\nottavat tavaksi helleeniläisheimon säästämisen, varoen ettei\njouduttaisi barbaarien orjuuteen.\n\n-- On verrattomasti parempi säästää heidät, hän sanoi.\n\n-- Ja onko oikein, ettei heillä itsellään ole ketään helleeniä orjana\nja että neuvovat muitakin helleenejä noudattamaan samaa tapaa?\n\n-- Ihan varmasti, hän vastasi. -- Sitenhän he saattavat enemmän kääntyä\nbarbaareja vastaan ja säästää omaa heimoansa.\n\n-- Edelleen: onkohan kaunista, sanoin, -- että voittajat riistävät\nkaatuneilta mitään muuta kuin aseet? Vai eikö pelkureilla ole siinä\n[s.o. kaatuneiden ryöstämisessä] tekosyy ollakseen menemättä\ntaistelevan vihollisen kimppuun, koska muka suorittavat jonkinmoista\nvelvollisuutta kykkiessään kaatuneen ääressä? Ja eiköhän jo monikin\nsotajoukko ole sellaisen ryöstelemisen vuoksi tuhoutunut?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Ja eikö sinusta ole halpamielistä ja ahneen tapaista ryöstää\nruumista puhtaaksi, ja samoin naismaista ja pikkumaisen mielenlaadun\nmukaista, että vihollisena pidetään kaatuneen ruumista, kun itse\nvihollinen on lentänyt pois ja jättänyt jälkeensä vain sen, millä hän\ntaisteli? Vai oletko sitä mieltä, että ne, jotka niin menettelevät,\ntekevät mitään muuta kuin koirat, jotka purkavat kiukkunsa kiviin,\njoilla niitä on heitetty, mutta eivät hyökkää heittäjän kimppuun?\n\n-- Ei ole vähäistäkään erotusta, hän sanoi.\n\n-- Onko siis luovuttava ruumiiden ryöstämisestä ja niiden korjaamisen\nestämisestä?\n\n-- Kyllä siitä on luovuttava, totta Zeus, hän vastasi.\n\n16. -- Emmekä suinkaan tule viemään kenenkään, saatikka sitten\nhelleenien, aseita pyhäkköihin temppelilahjoiksi, jos ollenkaan pidämme\nväliä myötätuntoisuudesta muita helleenejä kohtaan; tulemmepa pikemmin\npelkäämään, että sellaiset heimolaisilta otetut voitonmerkit ovat\njonkinmoisena pyhän saastutuksena, -- paitsi jos jumala säätää toisin.\n\n-- Olet ihan oikeassa, hän sanoi.\n\n-- Edelleen, mitä helleeniläisen maan hävittämiseen ja talojen\npolttamiseen tulee; millä tavoin tulevat mielestäsi soturimme siinä\nkohden menettelemään vihollisiin nähden?\n\n-- Tahtoisin mielelläni, hän vastasi, -- kuulla sinun esittävän\nmielipiteesi.\n\n-- Minäpä, vastasin, -- olen sitä mieltä, ettei saa tehdä\nkumpaistakaan, mutta että on vietävä vain vuoden sato; haluatko kuulla\nmiksi?\n\n-- Hyvin mielelläni.\n\n-- Onhan olemassa nämä kaksi nimeä: sota ja kapina [eli\nkahakointi]:[30] ja niinpä mielestäni on myöskin olemassa kaksi eri\ntosiasiaa, jotka perustuvat kahteen erilaiseen eripuraisuuteen. Näistä\nkahdesta sanon toisen kotoiseksi ja omaan heimoon kohdistuvaksi,\ntoisen taas ulkoiseksi ja vieraisiin kohdistuvaksi. Kotoisella\neripuraisuudella näin ollen on nimenä kapina [eli kahakointi],\nulkoisella taas sota.\n\n-- Se mitä sanot, ei ole niinkään hullua, hän vastasi.\n\n-- No katsohan siis, pitääkö tämäkin paikkansa: väitän, että helleenien\nheimo on itselleen kotoinen ja samansukuinen [itsensä kanssa yhtä\nsukua], mutta barbaareille vieras ja muukalainen.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi.\n\n-- Kun helleenit taistelevat barbaareja ja barbaarit helleenejä\nvastaan, sanomme siis heidän käyvän sotaa ja olevan luonnostaan\nvihollisia, ja väitämme, että tätä eripuraisuutta on sanottava sodaksi;\nja sitävastoin sanomme, että, kun helleenit tekevät sellaista\nhelleeneille, he kyllä ovat luonnostaan ystäviä, mutta että Hellas\nsilloin on sairaana ja käy sisäistä taistelua, ja että sellaista\nriitaisuutta on sanottava kapinoimiseksi.\n\n-- Kylläpä minä, hän sanoi, -- sellaista käsitystä kannatan.\n\n-- Huomaahan edelleen tätä, lausuin; -- jos sellaisessa riidassa, minkä\nolemme sopineet sanomaan kapinoimiseksi, -- siinä missä sellaista\ntapahtuu ja missä jokin valtio on jakaantunut vihollisiin puolueisiin,\n-- jos sellaisessa riidassa kumpikin riitapuoli hävittää toisen maita\nja polttaa sen taloja, niin taistelua pidetään jumalattomana rikoksena\neikä kumpaistakaan riitapuolta voida pitää valtion ystävänä; sillä\neiväthän he silloin julkeaisi raadella omaa elättäjäänsä ja äitiänsä.\nMutta kohtuullisena pidetään sitä, että voittajat riistävät voitetuilta\nsadon ja uskovat pääsevänsä joskus sovintoon ja etteivät tule iäti\nsotimaan.\n\n-- Onhan tämä, hän sanoi, -- paljon lempeämielisempien ihmisten\najatustapa kuin tuo toinen.\n\n-- No kuinkas onkaan? kysyin; -- eikö se valtio, jonka perustamme, ole\nhelleeniläisvaltio?\n\n-- Täytyyhän sen olla helleeniläisvaltio, hän vastasi.\n\n-- Eivätkö sen kansalaiset tule olemaan jaloja ja lempeitä?\n\n-- Kyllä, hyvinkin.\n\n-- Entä helleenejä rakastavia? Eivätkö tule pitämään Hellasta omana\nmaanaan ja olemaan osallisina samoissa pyhissä menoissa kuin muutkin\nhelleenit?\n\n-- Ihan vannaan.\n\n-- Eivätkö siis tule pitämään eripuraisuutta helleenien kanssa, -- nämä\nkun ovat heidän omaisiansa, -- kahakoimisena, josta eivät edes käytä\nsodan nimeäkään?\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Ja he tulevat riitelemään siinä mielessä, että kyllä pääsevät\nsovintoon?\n\n-- Niin tietysti.\n\n-- He siis tulevat ojentamaan vastustajiaan ystävällisessä\ntarkoituksessa, eivätkä kurittaessaan pyri heitä orjuuttamaan eivätkä\ntuhoamaan, sillä hehän ovat ojentajia, eivätkä vihollisia.\n\n-- Niin juuri, hän sanoi.\n\n-- Eivätkä siis, he kun ovat helleenejä, tule Hellaan maata\nhävittelemään eivätkä asuntoja polttamaan, eivätkä kulloinkin aina\npäättämään, että eri valtioissa kaikki, niin hyvin miehet kuin naiset\nja lapsetkin, ovat heidän vihollisiaan, vaan vihamiehinä tulevat\npitämään vain muutamia harvoja, niitä, jotka ovat riitaantumiseen\nsyypäät. Kaikista näistä syistä heillä ei tule olemaan halua hävittää\nvastustajain maata, koska enimmät ovat heidän ystäviään, eikä hajoittaa\nheidän kotejaan, vaan he ulottavat riidan vain siihen asti, kunnes\nsyylliset, kärsivien syyttömien pakottamina, alistuvat rangaistukseen.\n\n-- Kyllä minä, hän sanoi, -- yhdyn siihen, että meidän kansalaistemme\ntulee kohdella vastustajia tällä tavoin, mutta barbaareja sillä tavoin\nkuin helleenit tätä nykyä kohtelevat toisiansa.\n\n-- Säädämmekö siis vartijoillemme tämänkin lain, ettei saa hävittää\nmaata eikä polttaa taloja?\n\n-- Säädetään, hän vastasi, -- ja todetaan, että sekä tämä että se, mikä\nsitä ennen sanottiin, pitää paikkansa.\n\n17. -- Mutta Sokrates, [näin Glaukon jatkoi], -- näyttäähän siltä, jos\nsinun sallitaan puhua tällä tavoin, kuin et tulisi koskaan muistamaan\nsitä kysymystä, minkä työnsit syrjään puhuaksesi kaikista näistä\nasioista, -- kysymystä siitä, onko sellainen valtiojärjestys\nmahdollinen saada aikaan, ja millä tavoin. Onhan näet kyllä selvää,\nettä, jos se saadaan aikaan, kaikki on hyvin siinä valtiossa, joka sen\nsaapi, ja lisäänpä vielä sen, minkä sinä sivuutit: että he kaiketi\ntaistelevat kaikista mainioimmin vihollisiaan vastaan, sentähden että\nhe vähemmin kuin ketkään muut jättävät toinen toisensa pulaan, he kun\ntuntevat toisiansa veljiksi, isiksi tai pojiksi ja mainitsevat\ntoisiansa näillä nimillä; ja jos myöskin naissuku olisi mukana\nsotaretkellä, asetettuna joko samaan riviin tai rintaman taakse,\npeloittaakseen vihollisia ja rientääkseen avuksi, jos siihen joskus\nolisi pakko, niin tiedän, että he kaiken tämän vuoksi olisivat\nkerrassaan voittamattomat. Näenpä myöskin, kuinka paljon heillä saattaa\nkotona olla etuja, jotka ovat jääneet mainitsematta. Mutta koska\nmyönnän, että tämä kaikki ja lukemattomat muut edut siitä koituvat, jos\nsellainen valtiojärjestys saadaan aikaan, niin älä enää puhu siitä\nenempää, vaan koettakaamme jo saada itseämme vakuutetuiksi siitä, että\nse on mahdollista ja millä tavoin, ja jättäkäämme kaikki muu sikseen.\n\n-- Teitpä, sanoin, -- äkkiä ikäänkuin rynnäkön esitykseni kimppuun,\neikä vääntelehtimiseni herätä sinussa sääliä. Nähtävästi et tiedä, että\nkun juuri olen vaivoin pelastunut noista kahdesta hyökyaallosta, nyt\nvyörytät päälleni aaltokolmikon valtavimman ja vaarallisimman aallon.\nMutta kun olet tämän aallon nähnyt ja kuullut, niin kyllä ymmärrät,\nettä syystä olen vitkastellut ja ollut peloissani, kun oli esitettävä\nnäin oudonlainen ajatus ja yritettävä se selvittää.\n\n-- Kuta enemmän sinä puhut sellaista, hän vastasi, -- sitä vähemmän\npäästämme sinua ilmoittamasta, millä tavoin tämä valtiojärjestys on\nmahdollinen saada aikaan. Puhu siis vain, äläkä vitkastele.\n\n-- Ensiksi siis on muistettava, sanoin, -- että olemme joutuneet tähän\netsiessämme oikeamielisyyden ja vääryyden olemusta.\n\n-- Niin kyllä; mutta mitä se asiaan vaikuttaa? hän kysyi.\n\n-- Ei mitään; mutta jos saamme selville oikeamielisyyden olemuksen,\nniin vaadimmeko silloin, ettei oikeamielinen mies saa niin missään\nsuhteessa olla erilainen kuin oikeamielisyys itse, vaan että hänen joka\nsuhteessa tulee olla samanlainen? Vai tulemmeko tyytymään, jos hän on\nsitä niin lähellä kuin mahdollista ja jos sitä hänessä on enemmän kuin\nmuissa?\n\n-- Kyllä tähän tyydymme, hän vastasi.\n\n-- Etsiessämme, sanoin, -- sekä oikeamielisyyden olemusta sinänsä että\ntäydellisesti oikeamielistä miestä (jos sellaista miestä on olemassa)\nsekä tutkiessamme mimmoinen hän, jos hän on olemassa, saattaa olla, ja\nkoettaessamme taas toiselta puolen saada selkoa vääryydestä ja\nväärämielisimmästä ihmisestä, olemme pyrkineet saamaan mallikuvan,\njotta niitä katselisimme ja näkisimme, millaisiksi ne meille\nosoittautuisivat onnellisuuteen ja sen vastakohtaan nähden, ja siten\npakostakin toteaisimme, että kun meistä itsestämme on kysymys, se, joka\nmitä suurimmassa määrin on niiden laatuinen, tulee saamaan sellaisen\nelämänonnen, mikä suurimmassa määrin on niiden mukainen. Mutta emme\nsitä tehneet sitä varten, että osoittaisimme niiden olevan mahdollisia.\n\n-- Siinä puhut totta, hän sanoi.\n\n-- Jos taiteilija on maalannut mallikuvan [eli ihannekuvan], josta\nnäkyy mimmoinen kaunein ihminen on, ja pannut kuvaan ihan kaikki, mikä\nsiihen kuuluu, mutta ei voi todistaa, että sellaista miestä voi olla\nolemassa, -- pidätkö häntä siksi vähemmän etevänä?\n\n-- Totta Zeus, hän vastasi, -- en suinkaan.\n\n-- Kuinka siis onkaan? Emmekö mekin -- niinhän väitämme --\nperustelullamme luoneet hyvän valtion mallikuvaa?\n\n-- Kyllä.\n\n-- No onko mielestäsi esityksemme huonompi, sentähden ettemme kenties\nvoi todistaa, että sellainen valtiojärjestys, kuin olemme esittäneet,\non mahdollinen?\n\n-- Eihän suinkaan, hän vastasi.\n\n-- Näin siis todella on asianlaita, sanoin. -- Mutta jos minun tulee\nsinulle mieliksi ryhtyä tähänkin ja siis pyrkiä osoittamaan, millä\ntavoin ja millä ehdoilla siihen on suurin mahdollisuus, niin teehän\ntällaista todistelua varten taaskin samaiset myönnytykset.\n\n-- Mimmoisia myönnytyksiä tarkoitat?\n\n-- Onko mikään toteutettavissa ihan sellaisena kuin se lausutaan? Vai\neikö asiain luonnosta johdu, ettei toteutettu työ pääse totuutta yhtä\nlähelle kuin sana, -- vaikkakin joku saattaa olla toista mieltä? Entä\nsinä, yhdytkö tähän vai etkö?\n\n-- Yhdyn kyllä, hän vastasi.\n\n-- Älä siis pakota minua osoittamaan, että se, minkä olemme sanoin\nesittäneet, toteutuu kaikin puolin samanlaisena teossakin; vaan jos\npystymme saamaan selville, että valtiota voidaan järjestää sellaiseksi,\nettä se niin paljon kuin suinkin lähenee kuvaustamme, niin myönnä\nmeidän saaneen selville, että se, minkä vaadit, on toteutettavissa. Vai\netkö tyydy, jos tämän saavutat? Minä näet siihen tyytyisin.\n\n-- Kyllä minäkin, hän sanoi.\n\n18. -- Tämän jälkeen näkyy olevan paikallaan, että koetamme etsiä ja\nosoittaa, mikä se tätä nykyä on huonoa valtioiden hoidossa ja on syynä\nsiihen, ettei niitä järjestetä esittämällämme tavalla, ja mikä pienin\nmuutos on, jolla valtio voi saavuttaa tämän järjestyksen, -- muutos,\njoka, jos mahdollista, kohdistuisi vain yhteen kohtaan, muissa\ntapauksissa kahteen taikka ainakin lukumäärältään niin harvoihin ja\nmerkitykseltään niin vähäisiin kuin suinkin.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Voimmepa luullakseni, sanoin, -- osoittaa yhtä muutosta, joka on\nsellainen, että jos se tapahtuu, valtion järjestys kääntyy ihan\nuudeksi; se muutos ei tosin ole vähäinen eikä helppo, mutta se on\nmahdollinen.\n\n-- Mikä se on? hän kysyi.\n\n-- Ryhdynpä jo, sanoin, -- juuri siihen minkä vertasimme suurimpaan\nhyökyaaltoon; se siis lausuttakoon, vaikkakin naurun aalto tulee\nkerrassaan peittämään minut pilkan ja häväistyksen kuohuihin.\nTarkkaahan siis sitä mitä tulen sanomaan.\n\n-- Puhu, hän sanoi.\n\n-- Jolleivät, sanoin, -- joko viisaudenharrastajat [eli filosofit] tule\nvaltioissa kuninkaiksi, taikka ne, joita tätä nykyä sanotaan\nkuninkaiksi ja valtiaiksi, totisesti ja koko sielullaan rupea viisauden\nharrastajiksi, ja jolleivät valtiollinen mahti ja viisaudenharrastus\ntäten yhdy yhdeksi ja samaksi, ja niitä lukuisia luonteita, jotka tätä\nnykyä pyrkivät jompaankumpaan erikseen, pakolla suljeta pois, niin ei\ntule pahasta mitään loppua, rakas Glaukon, ei valtioille eikä\nluullakseni myöskään ihmissuvulle. Ja ennenkuin se tapahtuu, ei tämä\nvaltiojärjestys, minkä nyt olemme sanoin esittäneet, totta tosiaan voi\n-- mikäli se on mahdollinen -- syntyä olemaan ja nähdä päivän valoa.\nMutta tämäpä se on, mikä jo kauan on pelottanut ja pidättänyt minua\npuhumasta, koska näin, että se mikä tulee sanottavaksi, jyrkästi\npoikkeaa ihmisten käsitystavasta. On näet vaikeata älytä, ettei muulla\ntavoin voitane saavuttaa onnellisuutta, ei yksilökohtaista eikä\nyleistä.\n\n-- Sokrates, hän lausui, -- oletpa singauttanut ilmoille sellaisen\nsanan ja ajatuksen, että sen lausuttuasi saat uskoa ylen lukuisten\nihmisten -- eikä suinkaan vain vähäpätöisten -- suoraa päätä, niin\nsanoakseni, heittävän hartioiltaan manttelinsa ja kevytpukuisena\ntarttuvan aseeseen, mikä kullakin saattaa olla käsillä, ja tarmonsa\ntakaa ryntäävän kimppuusi suorittaakseen uskomattomia tekoja; ja jollet\ntorju heitä sanasi voimalla etkä pääse pakoon, niin kylläpä toden totta\nsaat häväistynä kärsiä rangaistuksesi.\n\n-- Etkö juuri sinä, kysyin, -- ole syynä siihen, että minun käy niin?\n\n-- Kyllä, ja teinpä siinä oikein, hän vastasi. -- Mutta tietysti en\njätä sinua pulaan, vaan koetan puolustaa sinua millä vain voin. Ja voin\nsinua auttaa myötätunnollani ja kehoituksillani. Ja kaiketi saatan\nsinun puolestasi vastata paremmin kuin kukaan muu. Kun sinulla on\nsellainen apumies, niin koetahan epäilijöille osoittaa, että asian\nlaita on niin, kuin sinä väität.\n\n-- Täytyyhän koettaa, sanoin, -- koska sinäkin tarjoat niin mahtavan\naseliiton. Luulenpa siis, että meidän, jos mieli mitenkään pelastua\nmainitsemiesi ihmisten hyökkäyksistä, pakostakin täytyy heille\nselittää, keitä noilla viisauden harrastajilla [eli filosofeilla]\ntarkoitamme, kun uskallamme väittää, että niiden tulee hallita. Kun on\nsaatu selville, keitä he ovat, voidaan puolustautua osoittamalla, että\nitse luonnon pakosta muutamien asiana on sekä antautua viisauden\nharrastamiseen että samalla olla valtioissa johtajina, toisten taas\nolla tätä tavoittamatta ja seurata johtajaa.\n\n-- Lieneepä aika, hän huomautti, -- ryhtyä siihen määrittelyyn.\n\n-- No niin, seuraa minua siis tätä tietä, jotta kenties voisimme\njotenkuten tyydyttävästi selvittää asian.\n\n-- Toimeen siis, hän sanoi.\n\n-- Täytyyköhän, kysyin, -- sinulle muistuttaa, vai muistatko itsekin,\nettä sen, jonka sanomme jotakin rakastavan, tulee, jos tämä on oikein\nsanottu, osoittaa, ettei hän rakasta vain rakastamansa esineen osaa,\ntoista osaa rakastamatta, vaan että hän rakastaa sitä esinettä\nkokonaisuudessaan.\n\n19. -- Kyllä sinun nähtävästi täytyy se minulle muistuttaa, sillä en\nsitä muista ollenkaan.\n\n-- Toisen miehen, sanoin, -- kuin sinun, Glaukon, sopisi lausua se,\nmitä sanot, mutta lemmen palvontaan antautuneen miehen[31] ei sovi\nunohtaa, että kaikki kukkeassa iässä olevat viiltävät ja myllertävät\npoikarakkauteen taipuvaisen ja lemmekäsmielisen sydäntä, koska\nnäyttävät olevan palvelun ja lemmen arvoiset. Vai ettekö kauniisiin\npoikiin nähden tee tällä tavoin: yhtä ylistätte, siksi että hän on\ntylppönenäinen, ja sanotte häntä suloiseksi; toisen pojan kyömynenää\ntaas sanotte kuninkaalliseksi, ja sitä, joka on näiden keskivälillä,\nsanotte kerrassaan sopusuhtaiseksi; tummia sanotte miehekkään\nnäköisiksi, vaaleaihoisia taas jumalien lapsiksi. Ja luuletko, että\n\"hunajankeltaisen\" nimikään on kenenkään muun kuin hyväilykieltä\npuhuvan rakastajan keksimä, -- rakastajan, joka helposti sietää tuota\nkalpeutta, milloin se ilmenee kauneimmassa iässä? Sanalla sanoen\nkeksitte kaikkia puolustussyitä ja päästätte suustanne jos joitakin\nhyväilyääniä, jottette vain tarvitsisi hylätä ainoatakaan niistä, jotka\novat kukkeassa iässä.\n\n-- Jos haluat, hän sanoi, -- käyttää minua esimerkkinä väittäessäsi,\nettä lemmen palvojat tekevät sillä tavoin, niin suostun siihen\ntutkimuksemme vuoksi.\n\n-- Entä edelleen? kysyin; -- etkö näe, että viinin ystävät menettelevät\nihan samalla tavoin: keksiväthän he jos jonkinlaisia syitä,\nnauttiakseen kaikista viinilajeista.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Entä kunnianhimoiset: näethän luullakseni, mitenkä he, jolleivät\npääse armeijaa johtamaan, toimivat komppanianpäällikköinä;[32]\njolleivät voi saavuttaa isoisempien ja ylhäisempien arvonantoa, niin he\novat hyvillään siitä, että vähäpätöisemmät ja halvemmat heitä\nkunnioittavat; he näet himoitsevat kunnioitusta ylimalkaan.\n\n-- Kyllä niin on.\n\n-- No sanohan, pitääkö tämä paikkansa vai eikö: kun sanomme jonkun\njotakin himoitsevan, tarkoitammeko silloin, että hän sitä himoitsee\nkaikkine siihen kuuluvineen, vaiko että hän himoitsee osaa mutta toista\nosaa ei?\n\n-- Kyllä hän sitä himoitsee kokonaisenaan, Glaukon vastasi.\n\n-- Kaiketi tulemme siis sanomaan, että viisaudenharrastaja [eli\nfilosofi] haluaa viisautta, emme, että hän toista sen osaa haluaa,\ntoista ei, vaan viisautta kokonaisenaan?\n\n-- Se on totta.\n\n-- Sitä ihmistä siis, joka oppimista vieroo, -- varsinkin nuorena\nollessaan, jolloin hän ei vielä oivalla, mikä on arvokasta, mikä ei, --\nsitä ihmistä emme sano opinhaluiseksi emmekä viisaudenharrastajaksi,\nsamalla tavoin, kuin emme sitä, joka vieroo ruokaa, sano nälkäiseksi\nemmekä ruoanhaluiseksi emmekä ruoan ystäväksi, vaan ruoanhylkijäksi.\n\n-- Niinhän sanomme, ja siinä olemme oikeassa.\n\n-- Mutta sitäkö, joka halusta tahtoo maistaa kaikkea tietoa ja\nilomielin rientää oppia saamaan ja on siinä kyllästymätön, sitäkö me\noikeudenmukaisesti sanomme viisaudenharrastajaksi? Vai kuinka?\n\nJa Glaukon vastasi tähän: -- Kylläpä sinulla tulee niitä olemaan\nmonilukuisia ja kummallisia! Kaikki katselunhaluiset näet ovat\nmielestäni katselunhaluisia siksi, että heitä miellyttää tietojen\nsaaminen, ja kuuntelunhaluiset ovat kerrassaan oudonlaista väkeä\ntullakseen luetuiksi viisaudenharrastajiin, -- sellaiset ihmiset, jotka\neivät vapaasta tahdosta halunne yhtyä järkeviin keskusteluihin ja\nsellaisiin harrastuksiin, mutta kyllä, ikäänkuin olisivat urakalla\npanneet korvansa kuuntelemaan kaikkia kooriesityksiä, Dionysoksen\njuhlapäivinä juoksentelevat ympäri maata eivätkä jää pois\nkaupunkilais- eivätkä kyläjuhlista.[33] Sanommeko siis näitä kaikkia\nynnä muut, jotka pyrkivät saamaan senlaatuisia tietoja ja harrastavat\npikkutaiteita, -- sanommeko heitä kaikkia viisaudenharrastajiksi?\n\n-- Emme suinkaan, vastasin, -- vaan viisaudenharrastajain näköisiksi.\n\n20. -- No keitä sanot tosi-filosofeiksi? hän kysyi.\n\n-- Niitä, vastasin, -- jotka haluavat katsella totuutta.\n\n-- Kyllä siinä olet oikeassa, hän sanoi; -- mutta missä mielessä sen\nsanot?\n\n-- Sitä ei olisi helppo selittää toiselle, vastasin, -- mutta sinunpa\nluulen yhtyvän kanssani tähän.\n\n-- Mihin?\n\n-- Siihen, että koska kaunis on ruman vastakohta, kaunis ja ruma ovat\nkaksi eri asiaa.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Koska siis ovat kaksi asiaa, niin eikö kumpainenkin ole yksi?\n\n-- Sekin on oikein.\n\n-- Ja oikeaan ja väärään, hyvään ja huonoon ja kaikkiin sellaisiin\nkäsitteisiin nähden sama sana pitää paikkansa: jokainen niistä on\nsinänsä yksi, mutta sentähden, että ne kaikissa eri tapauksissa käyvät\nnäkyviin tekojen ja ruumiillisten kappaleiden ja toistensa yhteydessä,\nne näyttävät jokainen olevan moninainen.[34]\n\n-- Puhut oikein, hän sanoi.\n\n-- Tämän mukaan siis, sanoin, -- erotan toiselle puolelle ne, jotka\nsinä mainitsit: katselunhaluiset, taiteiden rakastajat ja käytännön\nmiehet, toiselle taas ne, joita puheeni tarkoittaa, ne, joita yksin\nvoidaan oikeudenmukaisesti sanoa viisaudenharrastajiksi.\n\n-- Kuinka tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Edelliset näet, vastasin, -- nuo kuuntelun- ja katselunhaluiset,\nrakastavat kauniita ääniä ja värejä ja muotoja ja kaikkea mitä niistä\nmuodostetaan, mutta heidän mielensä ei pysty havaitsemaan itse kauniin\nolemusta eikä siitä iloitsemaan.\n\n-- Kyllä niin on asian laita, hän sanoi.\n\n-- Niitä taas, jotka kykenevät pyrkimään kauneuteen itseensä ja\nkatselemaan sitä sinänsä, niitä kai lienee vain harvoja.\n\n-- Kovin harvoja.\n\n-- Se siis, joka kyllä käsittää kauniita esineitä mutta ei tunne itse\nkauneutta eikä, jos joku koettaa häntä sen tuntemiseen ohjata, kykene\nopastajaa seuraamaan, -- elääkö se ihminen mielestäsi unessa vai\ntodessa? Harkitsehan eikö unten näkeminen ole siinä, että joku niin\nhyvin nukkuessaan kuin valveillaan ollessaan luulee sen, mikä on jonkin\nnäköistä, -- ei näköiseksi --, vaan itse siksi, minkä näköinen se on?\n\n-- Minä puolestani, hän vastasi, -- sanoisin tietysti sellaisen ihmisen\nnäkevän unta.\n\n-- No, kuinkas onkaan? Jos joku päinvastoin uskoo olevan olemassa\njotakin, joka on itse olemukseltaan kaunista, ja hän kykenee näkemään\ntoiselta puolen _tämän_ kauniin, toiselta puolen niitä esineitä, jotka\novat kauniista _osallisia_, onko mielestäsi hänenkin elämänsä unta, vai\nonko se totta?\n\n-- Kyllä se on totta, hän vastasi.\n\n-- Emmekö siis liene oikeassa, kun sanomme hänen sieluntilaansa\ntietämykseksi, koska hän tietää, tuon toisen sieluntilaa taas\nkuvitteluksi [eli mielipiteeksi], koska hän vain kuvittelee [eli\nluulee].\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Entä jos tämä, jonka sanomme kuvittelevan mutta ei tietävän, suuttuu\nmeille ja inttää, ettemme puhu totta? Voimmeko millään tavoin lepyttää\nhäntä ja lempeästi taivutella häntä, peittelemällä sitä seikkaa, ettei\nhän ole terve?\n\n-- Niinhän tulee tehdä, hän vastasi.\n\n-- Mieti siis, mitä tulemme hänelle sanomaan. Vai tahdotko, että\nkysymme häneltä tällä tavoin, sanoen, että jos hän jotakin tietää, emme\nole siitä pahoillamme ja että iloksemme näkisimme jonkun jotakin\ntietävän? -- Mutta sanohan minulle tämä: tokkohan tietävä tietää\njotakin vaiko tyhjää? Vastaapas sinä minulle hänen puolestaan.\n\n-- Vastaan, hän sanoi, -- että hän tietää jotakin.\n\n-- Olevaistako vai olematonta?\n\n-- Olevaista, sillä kuinkahan voitaisiin tietää olematonta?\n\n-- Olemmeko siis, vaikka tarkastaisimme asiaa moneen kertaan, varmasti\nselvillä siitä, että täydellisesti olevainen on täydellisesti\ntiedettävä, mutta ettei sitä, jota ei ole olemassa, voida ollenkaan\ntietääkään?\n\n-- Ihan varmasti.\n\n-- No niin. Mutta jos taas jokin on senlaatuista, että se sekä on että\non olematta, niin eikö sillä ole paikkaansa aito-olevaisen ja toiselta\npuolen ihan olemattoman välillä?\n\n-- On.\n\n-- Jos siis olevaiseen kohdistui tietäminen, mutta olemattomaan\npakostakin tietämättömyys, niin eikö ole myös etsittävä jotakin\ntietämättömyyden ja tiedon välistä (jos sellaista on), joka kohdistuisi\ntuohon keskivälillä olevaan?\n\n-- Kyllä kaikin mokomin.\n\n-- No, onko mikään olemassa, minkä sanomme mielipiteeksi?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Sanommeko sen olevan jotakin muuta kuin tieto, vaiko saman kuin\ntämä?\n\n-- Jotakin muuta.\n\n-- Mielipide on siis suunnattu toiseen ja tieto toiseen, kumpikin juuri\noman kykynsä mukaisesti?\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Eikö siis tieto luonnostaan kohdistu olevaiseen, pyrkien tietämään,\nettä olevainen on olemassa? -- Mutta minusta tuntuu olevan\ntarpeellisempaa eritellä asiaa ensin tällä tavoin:\n\n-- Millä tavoin?\n\n21. -- Sanommeko, että kyvyt ovat jonkinmoisena olevaisten lajina, ja\nettä me niillä kykenemme siihen mihin kykenemme ja niin ikään kaikki\nmuu, mikä johonkin kykenee? Esimerkiksi sanon näön ja kuulon olevan\nnäitä kykyjä, -- jos ymmärrät mitä tällä lajikäsitteellä tarkoitan.\n\n-- Ymmärrän, hän sanoi.\n\n-- Kuule siis, mitä niistä ajattelen: en näe mitään kyvyn väriä enkä\nmuotoa enkä mitään sellaista, mitä monissa muissa asioissa on,\nsellaista, jonka nojalla määrittelen itsessäni, että eräät asiat ovat\ntoisin kuin eräät toiset; vaan kun on kyseessä kyky, katson yksinomaan\nsiihen, mihin se kohdistuu ja mitä se saa aikaan, ja sen kyvyn, mikä\nkohdistuu samaan ja saa samaa aikaan, sen sanon samaksi, sen taas, joka\nkohdistuu toiseen ja saapi toista aikaan, sanon toiseksi. Entä sinä?\nKuinka sinä teet?\n\n-- Juuri niin, hän vastasi.\n\n-- Tulehan siis taas tänne, ystäväni, sanoin. -- Sanotko tiedon itsensä\nolevan jonkin kyvyn, vai mihin lajiin sen luet?\n\n-- Juuri siihen lajiin, hän vastasi; -- vieläpä pidän sitä kaikkein\nvoimakkaimpana kykynä.\n\n-- Entä mielipide? Pidämmekö sitä kykynä? Vai luemmeko sen johonkin\nmuuhun lajiin?\n\n-- Emme suinkaan, hän vastasi, -- sillä se, jolla kykenemme jotakin\nluulemaan, ei ole mikään muu kuin mielipide sekin.\n\n-- Mutta myönsithän äsken, etteivät tieto ja mielipide ole samaa.\n\n-- Kuinka kukaan järkevä ihminen, hän vastasi, -- saattaa katsoa\nerehtymättömän samaksi kuin erehtyväisen?\n\n-- Mainiosti puhuttu, sanoin; -- ja ilmeisesti olemme yhtä mieltä\nsiitä, että mielipide on toista kuin tieto.\n\n-- Toista on.\n\n-- Kumpikin näet kohdistuu eri esineeseen ja kykenee eri asiaan.\n\n-- Siitä ei pääse.\n\n-- Tietämyshän kohdistuu olevaiseen, saadakseen tietää, mikä olevainen\non?\n\n-- Niin.\n\n-- Mielipide taas, -- niinhän väitämme -- luulee [eli arvelee].\n\n-- Niin.\n\n-- Tokkohan samaa, jota tieto tietää? Ja onko sama seikka tiedon ja\nmielipiteen omaksuttavana? Vai onko tämä mahdotonta?\n\n-- Mahdotonta, hän vastasi; -- sen mukaan kuin olemme todenneet; sillä\nkohdistuuhan eri seikkaan eri kyky, ja molemmat ovat kykyjä, mielipide\nyhtä hyvin kuin tietokin, kuten sanomme. Ja siitä johtuu, ettei se,\njota tiedetään, ja se, josta meillä on mielipide, voi olla samaa.\n\n-- Jos siis olevainen on tiedon esineenä, niin mielipiteen esineenä kai\nlienee jokin muu.\n\n-- Kyllä.\n\n-- No arveleeko siis mielipide olematonta, vai eikö olematonta voida\nedes arvellakaan? Harkitsehan. Eikö se, jolla on mielipide, suuntaa\nmielipidettään johonkin, vai onko mahdollista, että ihmisellä kyllä on\nmielipide, mutta että mielipide kohdistuu olemattomaan?\n\n-- Sehän on mahdotonta.\n\n-- Mutta jotakin sentään se, jolla on mielipide, arvelee?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Mutta olematonhan ei olekaan \"jotakin\", vaan oikeimmin puhuen ei ole\nmitään.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Olemattomaan pakostakin liitimme tietämättömyyden, olevaiseen taas\ntiedon.\n\n-- Oikein, hän sanoi.\n\n-- Mielipide ei siis kohdistu olevaiseen eikä olemattomaan.\n\n-- Ei.\n\n-- Mielipide ei siis liene tietämättömyyttä eikä tietoa.\n\n-- Ei näy olevan.\n\n-- No ulottuuko se siis näitä ulommas, ollen joko tietoa kirkkaampi tai\ntietämättömyyttä hämärämpi?\n\n-- Ei kumpaakaan.\n\n-- No onko mielestäsi sitten, sanoin, -- mielipide tietoa hämärämpi,\nmutta tietämättömyyttä kirkkaampi?\n\n-- Niin, aika lailla.\n\n-- Sillä on siis sijansa sisäpuolella molempien rajoja?\n\n-- Niin.\n\n-- Mielipide lienee siis molempien keskivälillä?\n\n-- Niin kai.\n\n-- No, emmekö taannoin sanoneet, että jos ilmenee jokin sellainen, joka\nyht'aikaa on ja ei ole, tällä on paikkansa aito-olevaisen ja kokonaan\nolemattoman välimailla, ja ettei siihen tule kohdistumaan tieto eikä\ntietämättömyys, vaan se, minkä huomataan olevan tietämättömyyden ja\ntiedon keskivälillä?\n\n-- Se on oikein.\n\n-- Mutta nytpä on näiden keskivälillä tullut näkyviin se, mitä sanomme\nmielipiteeksi.\n\n-- Niin on.\n\n22. -- Meidän lienee nyt enää löydettävä se, jolla on kumpaisestakin,\nniin hyvin olevaisuudesta kuin olemattomuudestakin osallisuutta, mutta\njonka ei oikeudenmukaisesti voida sanoa olevan kauttaaltaan\nkumpaistakaan; jos tämä tulee näkyviimme, voimme oikeudenmukaisesti\nsanoa, että se se on mielipiteen esine, ja määrätä äärimmäisille\nkyvyille äärimmäiset esineet, keskivälillä oleville keskivälillä\nolevat. Vai eikö ole niin?\n\n-- On.\n\n-- Kun meillä nyt on tämä edellytettynä, niin sanokoon minulle -- niin\naion puhua -- sanokoon ja vastatkoon minulle tuo kunnon mies, joka on\nsitä mieltä, ettei kaunista sinänsä eikä itse kauniin alati samana\npysyvää perikuvaa [_idea_] ole olemassa,[35] vaan arvelee kauniin\nolevan moninaisen, tuo katselunhaluinen, joka ei ollenkaan siedä, jos\njoku väittää kauniin olevan yhden, ja oikean niin ikään, ja muiden\nsamalla tavoin: onkohan (niin tulemme kysymään), onko, miekkoinen,\nnoiden monien kauniiden esineiden joukossa mitään, mikä ei tule\n[joskus] osoittautumaan rumaksi? Tai oikeudenmukaisten joukossa mitään,\nmikä ei tule osoittautumaan vääräksi? Ja pyhien joukossa mitään, mikä\nei tule osoittautumaan epäpyhäksi?\n\n-- Ei; siitä ei voi päästä, hän vastasi, -- että kauniit saattavat\nosoittautua rumiksikin, ja samoin nuo muut, joista kysyt.\n\n-- Entä kuinkas onkaan? Eivätkö nuo lukuisat kaksinkertaiset yhtä hyvin\nosoittaudu puoliksi kuin kaksinkertaisiksi?\n\n-- Ihan niin.\n\n-- Ja saattaako suuria ja pieniä, kevyitä ja raskaita paremmin mainita\nniiksi, miksi olemme niitä maininneet, vaiko päinvastaisilla nimillä?\n\n-- Ei, hän vastasi, -- vaan kussakin on kumpaistakin.\n\n-- Tokkohan siis kukin noista edellämainituista monista on enemmän\nsitä, joksi niitä mainitaan, vai eikö sitä ole?\n\n-- Tämä, hän vastasi, -- on kemuissa esitettyjen kaksimielisten\nkysymysten tapaista ja muistuttaa poikasten arvoitusta[36] kuohilaasta\nja yölepakkoon heitetystä kivestä, kun nimittäin kysytään, millä hän\nheitti eläintä ja missä tämä istui; ovathan näet myöskin nuo\nmainitsemamme [moninaiset] asiat kaksimielisiä. Eikä ole mahdollista\nkiinteästi pysyä siinä käsityksessä, että mikään niistä _on_, eikä\nsiinä että se _ei ole_, ei että se on kumpaistakin, eikä ettei se ole\nkumpaistakaan.\n\n-- Tiedätkö siis, kysyin, -- mitä niillä teet tai mihin parempaan\npaikkaan ne voit panna, kuin siihen, mikä on olevaisen ja olemattoman\nvälillä? Sillä nehän eivät tule osoittautumaan olematonta hämärämmiksi,\nniin että olisivat olemattomammat kuin tämä, eivätkä olevaista\nkirkkaammiksi, niin että olisivat olevaisemmat kuin tämä.\n\n-- Se on kerrassaan totta, hän sanoi.\n\n-- Olemme siis, kuten näyttää, tulleet siihen, että suuren joukon\ntavanmukaiset monilukuiset käsitykset kauniista ja noista muista\nasioista pyörivät jossakin olemattoman ja aito-olevaisen välimailla.\n\n-- Olemme tulleet siihen.\n\n-- Mutta sovimmehan taannoin siitä, että jos mikään senlaatuinen tulee\nnäkyviin, sitä on sanottava mielipiteen mutta ei tiedon esineeksi;\nsiten tuo keskivälillä häälyvä joutuu keskivälillä olevan sielunkyvyn\nhuostaan.\n\n-- Niinhän sanoimme.\n\n-- Niiden siis, jotka katselevat monta kaunista esinettä, mutta eivät\nnäe itse kaunista sinänsä eivätkä kykene seuraamaan toista, joka\nkoettaa heitä siihen johtaa, ja näkevät monta oikeudenmukaista asiaa,\nmutta eivät itse oikeata sinänsä, ja kaikkia muita samalla tavoin, --\nniillä sanomme olevan kaikesta mielipiteen, mutta väitämme, etteivät he\ntiedä mitään siitä, josta heillä on mielipide.\n\n-- Niin täytyy sanoa, hän virkkoi.\n\n-- Entä mitä taas sanomme niistä, jotka katselevat noita kaikkia\nsinänsä ja sellaisina kuin ne aina pysyvät muuttumatta? Emmekö, että\nheillä on tietoa, mutta ei mielipidettä?\n\n-- Siitäkään emme pääse.\n\n-- Emmekö edelleen sano näiden harrastavan ja rakastavan sitä, johon\nkohdistuu tieto, toisten taas sitä, johon kohdistuu mielipide? Vai\nemmekö muista sanoneemme, että nämä [jälkimmäiset] rakastavat kauniita\nääniä ja värejä ja semmoista ja niitä katselevat [ja kuuntelevat],\nmutta eivät tunnusta, että kaunis sinänsä on edes olemassakaan?\n\n-- Kyllä muistamme.\n\n-- Emme kai siis tee väärin, jos sanomme heitä mielipiteen\nharrastajiksi pikemmin kuin viisaudenharrastajiksi? Ja tokkohan he\ntulevat kovasti suuttumaan meille, jos sanomme tällä tavoin?\n\n-- Eivät suinkaan, ainakaan jos minun neuvoani noudattavat. Sillä ei\nole lupa suuttua totuudesta.\n\n-- Niitä taas, jotka rakastavat jokaista sinänsä olevaista, onko niitä\nsanottava viisauden eikä mielipiteen rakastajiksi?\n\n-- Niin tietenkin.\n\n\n\nSelityksiä V kirjaan.\n\n\n[1] 449 A--451 D. Tässä kohden tapahtuu keskustelussa jyrkkä käänne.\nEdellisen kirjan lopussa Sokrates oli tullut siihen, että niin hyvin\nvaltiossa kuin ihmissielussakin hyvää järjestystä on vain yksi laji\nmutta kehnoa järjestystä lukemattomia, joista kuitenkin ainoastaan\nneljä ansaitsevat erikoista huomiota. Nyt hän on valmis ryhtymään\nnäiden neljän kehnon lajin selvittämiseen. Mutta tämä selvittely\nkeskeytyykin heti alkuunsa. Adeimantoksen ja Glaukonin vaatimuksesta\nnäet Sokrates rupeaa entistä tarkemmin esittämään oppiansa naisten ja\nlasten yhteisyydestä. Täten keskeytyneeseen epätyydyttävien\nvaltiomuotojen ja vastaavien sielunlaatujen käsittelyyn palataan vasta\nVIII:nnen kirjan alussa.\n\n[2] 449 C. _Lausuessasi_ j.n.e.: ks. IV 423 E -- 424 A ynnä Sel. 424 A.\n\n[3] 450 B. _Kultaa sulattamaan_: ihmisten, jotka luopuivat\nvarsinaisesta tehtävästään tavoitellakseen jotakin, mikä heissä herätti\nloistavia mutta pettäviä toiveita, sanottiin \"kultaa sulattavan\".\nSananparren synnystä oli olemassa tarina: Attikan Hymettos-vuorelta oli\nmuka kerran löydetty valtava kasa kultahiekkaa ja Ateenasta oli\nrientänyt paljon väkeä tuon arvokkaan aineen hakuun, mutta kultaa\nvartioivatkin sotaiset muurahaiset, ja nämä tekivät heidän yrityksensä\nturhiksi. Tarina kultaa kaivavista ja vartioivista suunnattoman\nsuurista ja väkevistä muurahaisista liittyi muuten myöskin kertomuksiin\nAleksanteri Suuren Intianretkestä.\n\n[4] 450 C. _Syntymisen ja opintoajan välisenä ajanjaksona_: \"Lait\"\nnimisessä teoksessaan, VII 794 C, Platon määrää tämän ajanjakson (niin\nhyvin tytöille kuin pojillekin) 6 vuodeksi. _Opintoajalla_ tietenkin\ntarkoitetaan tässä yhteydessä järjestelmällisten tietoperäisten\nopintojen aikaa.\n\n[5] 451 A. _Adrasteia_: Vähän Aasian pohjois- ja luoteisosassa\npalveltiin suurta maaemo-jumalatarta Adrasteian nimellisenä.\nKreikkalaiset, jotka liittivät tämänkin haltiattaren omien jumaliensa\ntai jumalallisten valtain joukkoon, näkyvät olettaneen nimen\nkreikankieliseksi ja asettaneen sen karkaamista eli pakenemista\nmerkitsevän _dra_-vartalon yhteyteen (vrt. yhdysperäistä\n_apodidra'sko_-veibik = karata, paeta, päästä pakoon); Adrasteiasta\ntuli siten heidän tietoisuudessaan Kohtalon haltiatar, jota ei voi\nmitenkään päästä pakoon. Hänen luultiin m.m. ankarasti rankaisevan\nepähurskasta, ylimielistä ja röyhkeätä mielenlaatua ja puhetta. --\nAdrasteia oli koko laadultaan hyvin lähellä toista rankaisevan Kohtalon\nolennoimamuotoa, _Nemesistä_; pidettiinpä heidät välistä samana\nhaltiana eli valtana.\n\n[6] 451 C. _Miesdraama ... naisdraama_: näillä \"draamoilla\" tarkoitetaan\nsyrakuusalaisen _Sophronin mimos_-teoksia, suorasanaisia lausuttaviksi\ntarkoitettuja erinomaisen eloisia ja sukkelia vuoropuhelun tai\nyksinpuhelun muotoon laadittuja kuvauksia kansanelämän alalta; niitä\ntiedetään olleen kahta lajia, jotka lausujan kuvaamien puhujain\nsukupuolen mukaan sanottiin _mies- ja naismimoksiksi_. Tähän\nkansanomaiseen kirjallisuuslajiin Platon oli ensimmäisellä\nSisilian-käynnillään tutustunut ja siihen suuresti ihastunut;\nepäilemättä Sophronin mimokset ovat osaltaan vaikuttaneet hänen\ndialogiensa henkevään ja värikkääseen tyyliin. -- Myöhemmin niitä usein\njäljiteltiin runomuodossa (vrt. esim. Theokritos ja Herondas).\n\n[7] 452 A, B. ... _mikä ... on naurettavin siinä, minkä siinä_ (nim.\nPlatonin vaatimassa miesten ja naisten yhteisessä ja yhtäläisessä\nkasvatuksessa) _näet? Eiköhän se, että näet naisten voimistelevan\nalastomina painiskelukouluissa (eli paldistra-laitoksissa)\nmiesten seurassa, etkä ainoastaan nuorten naisten vaan jopa\niäkkäämpienkin, samaten kuin ukkoja nähdään gymnasioneissa_ j.n.e.:\nSaattaa olla syytä tehdä tässä vähän selkoa niistä erilaisista\nruumiinharjoituslaitoksista, jotka olivat käytännössä kreikkalaisten\nkeskuudessa. Niitä oli näet parhaasta päästä kaksi eri ryhmää, nim.\nn.s. _painiskelukoulut (kreik. palaistrai) ja gymnasionit_. Edellisissä\nharjoittelivat etupäässä nuoret miehet, jälkimmäisissä taas sekä nuoria\nettä vanhempiakin miehiä. Painiskelukoulut (palaistrat) olivat yleensä\nyksityisten omistamia, gymnasioneja taas ylläpidettiin julkisilla\nvaroilla, vaikka ne saattoivatkin olla yksityisten kansalaisten\nperustamia. Gymnasionit olivat harjoituskenttineen, puistoineen ja\npylvähistöineen suurenmoisia laitoksia, joihin monipuolisen\nruumiillisen harjoittelun ohessa keskittyi korkeampi henkinenkin\nkasvatus. Niinpä oli Ateenan gymnasioneja m.m. _Akademeia_, jonka\nPlaton oli suurella lahjoituksella perustanut ja jossa hän piti\nkorkealentoisia esitelmiään, ja samoin _Lykeion_, jossa Aristoteles\nopetteli. -- Sekä palaistroissa että gymnasioneissa (samoin kuin\nsuurissa yleishelleniläisissä kilpajuhlissakin) voimistelijat\nesiintyivät alastomina (vrt. 452 D); johtuihan _gymnasion_-nimikin\n_gymnos_-sanasta (= alaston).\n\n[7a] 453 B. _Myönsitte_ j.n.e.: II 369 E. ja seur.\n\n[8] 453 D. _Delfiini_: viittaus Arion-laulajan tunnettuun tarinaan.\n\n[9] 454 A. ja seur. Tässä asetetaan vastatusten toiselta puolen\n\"_keskustelu_\" eli sellainen ajatustenvaihto, jolla pyritään pääsemään\nniin lähelle olennaista totuutta kuin suinkin, ja toiselta puolen taas\n\"_sanakiistely_\", jossa epäolennaisten sivuseikkojen nojalla tehdään\nmuka yleispäteviä johtopäätöksiä. Edellisenlainen ajatustenvaihto on\nkreik. terminologian mukaan _dialektiikka_ (dialektike), jälkimäinen\ntaas _eristiikka_ (eristike) eli \"kiistelytaide\". Viimeksimainittua\nharjoittivat mielellään sofistat, usein pyrkien sillä häikäisemään\nkuulijoita ja saattamaan heitä ymmälle. Dialektiselle menettelytavalle\nolennaista oli ennen kaikkea käsitteiden tarkka erittely. Siten\ndialektiikka oli omiaan johtamaan tieteellisesti pätevän logiikan\nkehittämiseen. Platonin oma logiikka oli kyllä vielä verraten\nalkeellisella kannalla, mutta hänen pyrkimyksensä oli vakavaa ja\nihailtavan tarmokasta.\n\n[10] 455 A. _Äsken_: 453 C.\n\n[11] 457 B. _Poimii lystikkyyden hedelmän raakilana_: Pindaros\noli jossakin runoelmassaan (Fragm. 209 Bergk.) lausunut\nluonnonfilosofeista, että he poimivat viisauden hedelmän raakana. Tätä\nPindaroksen lausuntoa Platon tässä leikillisesti käyttää oman\nperustelunsa selvittämiseen. -- _Hyödyllinen on kaunis, vahingollinen\nruma_: sananlaskun tapainen, josta kreikkalaisten sopusointuinen\nmaailmankatsomus käy erittäin sattuvasti ilmi. -- _Yksi hyökyaalto_:\nniitä epäilyjä ja vastaväitteitä, jotka nousevat niitä Sokrateen (t.s.\nPlatonin) vaatimia säädöksiä vastaan, joidenka mukaan ihannevaltion\n\"vartijoilla\" tulee olla naiset ja lapset yhteisinä, hän vertaa kolmeen\nvaltavaan hyökyaaltoon (kokonaiseen valta-aalto-kolmikkoon, kr.\n_trikymia_, vrt. 472 A), jotka ovat vähällä hänet kuohuihin upottaa.\nEnsimmäinen aalto kuohahtaa miespuolisten ja naispuolisten vartijain\nyhteistä ja yhtäläistä kasvatusta vastaan, ja sen kuohuista Sokrates on\njotenkuten pelastautunut (451 C--457 B). Toinen vielä valtavampi\nhyökyaalto nousee sitä Sokrateen vaatimaa säädöstä vastaan, joka\nmäärää, että vartijoilla kaikki heidän luokkansa naiset ja lapset ovat\nyhteisiä. Tästäkin aallosta kuitenkin suoriudutaan (457 B--466 D).\nMutta kun sitten Sokrateen tuskallisesta empimisestään huolimatta on\nryhdyttävä todistamaan, että nämä mullistukset eivät ole ainoastaan\nhyödyllisiä (se näet on muka jo todistettu) mutta myöskin mahdolliset\ntoteuttaa, nousee muka aaltokolmikon kolmas ja peloittavin aallonharja\n(ks. 473 C), josta Sokrates pitkällisten monipuolisesti valaisevien\nperustelujen jälkeen vihdoin VII:nnen kirjan lopussa katsoo\npelastautuneensa maihin.\n\n[12] 458 D. _Urheilukentillä_: kreik. gymnasia; tähän käsitteeseen\nkuuluu olennaisesti m.m. harjoittelijain alastomuus, ks. Sel. 452 A, B.\n\n[13] 459 D. _Olemmehan sanoneet_: III 389 B, vrt. myös II 382 C, D.\n\n[14] 460 E. _Kiihkeimmän juoksunsa huippukohdan_: luultavasti sitaatti\njostakin voittolaulusta, jossa ylistettiin jotakin suurissa\nkansallisissa kilpajuhlissa saavutettua voittoa. Tietysti on runon\nsanoja tässä käytetty vertauskuvana: juoksun huippukohdalla\ntarkoitetaan nuorten veren hehkuvimman kuohunnan aikaa.\n\n[15] 462 D. Ruumiinosien ja sielun \"yhteisö\" kuvataan tässä\nyhtenäiseksi _järjestöksi_, toisin sanoen _valtioksi_; vallanpitäjänä\non siinä valtiossa tietenkin sielu.\n\n[16] 462 E. _Omaan valtioomme_: suunniteltuun ihannevaltioon.\n\n[17] 463 A. _Kansaa_: kreik. demos, jolla sanalla tässä tarkoitetaan\nhallitusvallan alaisten kansalaisten suurta joukkoa.\n\n[18] 464 A. _Emmekö sanoneet_: 462 B, C\n\n[19] 464 B. _Auttajilla_ tässä nähtävästi tarkoitetaan sekä sotaista\nvartijaluokkaa että siitä lähtenyttä hallitsijaluokkaa.\n\n[20] 464 B. _Minkä taanoin lausuimme_: III 416 D, E.\n\n[21] 465 E. _Muistatkohan, kysyin, että ... joku ... väitti_: ks. IV\n419 ja seur.; -- joku: Adeimantos.\n\n[22] 466 C. _Että Hesiodos toden totta oli viisas lausuessaan, että\npuoli on enempää kuin kaikki_: ks. \"Työt ja päivät\" 40.\n\n[23] 468 B ja seur.: Leikillinen viittaus siihen, että Glaukon --\nniinkuin 474 D sanotaan -- on _lemmekäs eli lemmen palvontaan\nantautunut mies_ (erotikos ané'r). Kreikkalaisten kulttuurin korkeimman\nkukoistuksen aikana miesten lempi kohdistui parhaasta päästä kauniisiin\nja jaloluontoisiin poikiin ja nuorukaisiin; mutta koska Platon\nihannevaltionsa vartijaluokan naisille vaatii täyttä yhdenvertaisuutta\nmiesten kanssa, niin hän tässä myöntää, että lempi voi kohdistua\nkauniisiin neitosiinkin, ja tätä lempeä on muka käytettävä apukeinona\nkauniiden ja jalojen jälkeläisten saamiseen. Rakkaus korkeammassa,\nhenkisemmässä merkityksessä saattoi enimmäkseen (niin oudolta kuin se\nmeistä tuntuukin) tulla kysymykseen vain poikalemmen yhteydessä!\n\n[24] 468 C. _Sehän on jo lausuttu_ j.n.e.: vrt. 458 D--460 B. Sillä\nvalinnalla, joka mainitaan 468 C (\"_että sellaisia miehiä useammin kuin\nmuita valitaan_\") tarkoitetaan sitä valintaa, joka ihannevaltion\nhallitusmiesten on suoritettava valearvonnan muodossa (vrt. 460 A:\n\"jonkinmoinen sukkela arvonta\").\n\n[25] 468 D. _Sanoohan näet Homeros_ j.n.e.:\n\n    \"Kunniaks' Aiaan kaiken soi selyskappaleen hälle\n    sankari Atreun poik', Agamemnon\" (Il. VII 321, 322).\n\n[26] 468 D, E. _Ylimmät paikat_ j.n.e.:\n\n    \"Tydeun poik', ylin sull' oli arvo ja paikka Akhaijein\n    urhoist', oivimmat palat paistin, kukkuramaljat;\"\n    (II. VIII 161, 162).\n\n[27] 468 E. _Kultaista sukua_: Platon näkyy tässä viittailevan\nyht'aikaa omaan keksimäänsä taruun, jonka mukaan jumalat ovat\nsynnynnäisiin eri ihmisluokkiin sekoittaneet eriarvoisia metalleja (ks.\nIII 415 A) ja Hesiodoksen taruun kultaisesta, hopeisesta, vaskisesta\nsukupolvesta, sankariajan urhoista ja viimeisestä, rautaisesta\nsukupolvesta (\"Työt ja päivät\" 109-201).\n\n[28] 469 A. Tätä säettä ei sellaisenaan tavata Hesiodoksen säilyneissä\nrunoissa, mutta se muistuttaa hyvin läheisesti \"Työt ja päivät\"\nrunoelman 121, 122 säkeitä. Onko Platon muistanut säkeitä väärin vai\nonko hänellä ollut edessään toisenlainen Hesiodoksen teksti kuin\nmeillä, lienee vaikea ratkaista.\n\n[29] 469 A. _Jumalalta_: oraakkeli-jumala Apollonilta. Huom. samoin\nmyös 470 A.\n\n[30] 470 B. _Onhan olemassa nämä kaksi nimeä_ j.n.e.: tämä sanoihin\nperustuva käsitteiden erittely tuntuu epäselvältä; luultavaa onkin,\nettä teksti tässä kohden on viallinen. -- _Kahakoiminen_: alkutekstissä\non _stasis_-sana, jonka käsitepiiriin sisältyy sekä kapina että\nkansalaissota ylipäätään.\n\n[31] 474 D. _Lemmen palvontaan antautuneen miehen_: vrt. Sel. 468 B.\n\n[32] 475 A. _Komppanian päällikköinä_: oikeastaan trittyksen\npäällikköinä. Ateenalaisten sotajoukko oli kokoonpantu 10 \"heimokunnan\"\n(kr. phyle) asevelvollisista miehistä. Kunkin phylen miehet muodostivat\nrykmentin -- sekin nimeltään phyle; rykmentti taas jakaantui kolmeen\ntrittys-nimiseen osastoon.\n\n[33] 475 D. _Kooriesityksiä ... kyläjuhlista_: laulavan ja tanssivan\nkoorin esityksillä oli kreikkalaisten juhlamenoissa ylen tärkeä sija.\nJa varsinkin Dionysoksen, haltioitumisen jumalan, juhlissa niillä oli\nmitä suurin merkitys. Niistähän m.m. kreikkalainen tragedia oli saanut\nalkunsa, ja ne yhä pysyivät kehittyneenkin draaman uskonnollisen puolen\nvarsinaisina kannattajina. Dionysoksen juhlia kooriesityksineen ei\nvietetty ainoastaan Ateenassa, koko Attikan kansan puolesta, vaan\nmyöskin erikseen maalaiskunnissa (demoksissa). -- Esillä olevassa\npaikassa Glaukon näkyy olettavan, että kooriesitykset (ja yleensä\ndraamalliset näytännöt) parhaasta päästä tyydyttävät katselijain ja\nkuuntelijain uteliaisuutta ja huvittelunhalua.\n\n[34] 476 A. _Ja oikeaan ja väärään ... näyttävät jokainen olevan\nmoninainen_: tässä pilkistää näkyviin Platonin _idea-oppi_. Idea se\nnäet hänen oppinsa mukaan on eheä ja yhtenäinen, sen ulkonaiset\nilmestymismuodot taas ovat moninaisia. Idea-sanaa ei kuitenkaan tässä\npaikassa esiinny, vaan tässä on käytetty _eidos_-sanaa, joka\nkielellisesti ja merkityksensäkin puolesta on läheistä sukua idea-sanan\nkanssa (molemmat merkitsevät alkujaan ulkonäköä, kuvaa, sitten\nperikuvaa; useimmiten _eidos_-sanaa käytettiin lajin merkityksessä).\n\n[35] 479 A. Tässä esiintyy \"Valtio\"-teoksessa ensi kerran sana _idea_.\nTämä sana, jonka alkuperäisenä merkityksenä, kuten sanottu, oli\n_ulkonäkö, kuva_, on sittemmin saanut yhä henkisemmän merkityksen.\nSiitä on tullut _perikuva_, ja perikuva se Platonin rohkean opin mukaan\non ainoa _aito-olevainen_, alati pysyväinen, aate, joka vain osittain\nilmestyy eri ilmenemismuodoissaan; nämä eri muodot taas ovat\nmoninaisia, muuttuvaisia, suorastaan epä-olevaisia. Vrt. 476 A ynnä\nSel.\n\n[36] 479 C. _Poikasten arvoitusta_: puheena oleva arvoitus oli kaskun\nmuotoinen: mies, joka ei ollut mies, näki linnun, joka ei ollut lintu\n-- näki sen, mutta ei nähnyt --; se istui puussa, joka ei ollut mikään\npuu; hän heitti sitä kivellä, joka ei ollut mikään kivi, -- heitti,\neikä heittänytkään. -- Selitys: kuohilas näki epäselvästi lepakon, joka\nistui kaislan varrella; hän yritti sitä heittää, mutta heitto ei\nosunut.\n\n\n\n\nKUUDES KIRJA.\n\n\n1. -- Glaukon, sanoin, -- vaivoin on siis saatu selville, ketkä ovat\nfilosofeja, ketkä eivät; sitä varten perustelumme on täytynyt kulkea\npitkän taipaleen päähän.\n\n-- Ei kai olisi ollut helppoa, hän vastasi, -- päästä siihen\nvähemmällä.\n\n-- Siltä näyttää, sanoin; -- minun mielestäni se tosin olisi käynyt\nvielä paremmin näkyviin, jos olisi ollut puhuttava yksinomaan siitä\nasiasta eikä olisi tarvis tutkia noita lukuisia jäljellä olevia\nkysymyksiä, kun on mieli päästä näkemään, mitenkä oikeudenmukainen\nelämä eroaa oikeudenvastaisesta.\n\n-- Mitä meidän siis on tämän jälkeen tutkittava? hän kysyi.\n\n-- Mitähän muuta, vastasin, -- kuin sitä, mikä seuraa lähinnä\njärjestyksessä? Koska filosofeja ovat ne, jotka kykenevät käsittämään\nsitä, mikä pysyy alati muuttumatta samana, mutta ne taas, jotka eivät\nsiihen pysty, vaan harhailevat moninaisissa ja milloin minkinlaisissa,\neivät ole filosofeja, niin kumpaistenhan niin ollen tulee olla valtion\njohtajia?\n\n-- Kuinkahan meidän on vastattava antaaksemme tähän kysymykseen oikean\nvastauksen?\n\n-- Ne, minä vastasin, -- jotka osoittautuvat kykeneviksi valtioiden\nlakeja ja periaatteita suojelemaan, ne kai on asetettava vartijoiksi.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi.\n\n-- Ja sehän on tietenkin selvä asia, tuleeko sen, jonka on vartijana\njotakin varjeltava, olla sokea vai hyväsilmäinen.\n\n-- Eiköhän se ole selvä asia, hän vastasi.\n\n-- Entä ne, joilta toden totta puuttuu kaiken tosiolevaisen tuntemus ja\njoilla ei ole sielussaan mitään ilmeistä malli- [eli ihanne-]kuvaa,[1]\nne, jotka eivät osaa maalarin tavoin suunnata katsettaan tosimpaan\ntotuuteen ja aina siihen vedota ja katsella sitä niin tarkkaan kuin\nsuinkin ja vasta sitten säätää tässäkin maailmassa lakeja kauniista ja\noikeasta ja hyvästä, -- jos niitä on säädettävä --, ja valvoa niitä,\nkun ne on säädetty, ja säilyttää niitä, -- ovatko sellaiset ihmiset\nmielestäsi muuta kuin sokeat?\n\n-- Kautta Zeuksen, hän vastasi, -- eivät suurestikaan sokeista eroa!\n\n-- Nämäköhän asetamme vartijoiksi ennen niitä, jotka tuntevat jokaisen\nesineen tosi-olemuksen, eivätkä kokemukseen eivätkä mihinkään muuhun\nerikoiseen etevyyteen nähden ole heitä huonommat?\n\n-- Takaperoistahan olisi, hän vastasi, -- valita muita kuin näitä,\njolleivät muilta ominaisuuksiltaan ole toisia huonommat; sillä onhan\ntämä ominaisuus, johon nähden he ovat muita edellä, juuri kaikista\ntärkein.\n\n-- Eiköhän meidän näin ollen ole jo esitettävä, millä tavoin samoilla\nhenkilöillä voi olla sekä nuo muut ominaisuudet että nämäkin?\n\n-- Kyllä, kaikin mokomin.\n\n-- Niinkuin tähän tutkimukseen[2] ryhtyessämme sanoimme, täytyy siis\nensin tuntea heidän luonnonlaatunsa. Ja luulenpa, että jos olemme\npäässeet siitä täyteen yksimielisyyteen, tulemme toteamaan niin hyvin\nsen, että samoilla henkilöillä voi olla nämä molemmat ominaisuudet,\nkuin sen, etteivät ketkään muut saa olla valtioiden johtajia kuin juuri\nhe.\n\n-- Kuinka tarkoitat?\n\n2. -- Viisautta rakastaviin luonteisiin nähden olkoon meidän\npuoleltamme todettuna, että he aina rakastavat sitä tietämystä, mikä\nvoi heille ilmaista tuon tosi-olevaisen, joka iäti on olemassa ja jota\nei harhauta syntymisen ja häviämisen vaihtelu.\n\n-- Se olkoon sovittuna.\n\n-- Ja tietenkin myös se, sanoin, -- että he rakastavat tätä olevaista\nkokonaisenaan eivätkä vapaaehtoisesti luovu mistään sen osasta, eivät\npienestä eivätkä suuremmasta, eivät suuremmassa eivätkä vähemmässä\narvossa pidetystä, niinkuin esitimme taannoisessa puhelussamme[3]\nkunnian- ja lemmenhaluisista ihmisistä.\n\n-- Olet oikeassa, hän sanoi.\n\n-- No harkitsehan tämän jälkeen, täytyykö niillä, joiden on oltava\nsellaisia kuin olemme sanoneet, tämän lisäksi olla luonnonlaadussaan\nsitä ominaisuutta, jonka nyt tulen mainitsemaan.\n\n-- Mikä se on?\n\n-- Se, ettei heissä ole valheellisuutta ja etteivät vapaasta tahdosta\nmitenkään omaksu valhetta, vaan inhoavat sitä ja rakastavat totuutta.\n\n-- Sehän kyllä tuntuu otaksuttavalta, hän sanoi.\n\n-- Eipä ainoastaan tunnu otaksuttavalta, hyvä ystävä, vaan onpa\nkerrassaan pakko sen, joka on luonnostaan lemmekäs, rakastaa kaikkea,\nmikä on sukua ja kuuluu yhteen hänen lemmikkinsä kanssa.\n\n-- Se pitää paikkansa, hän vastasi.\n\n-- No voitko keksiä mitään, mikä kuuluu lähemmin yhteen viisauden\nkanssa kuin totuus?\n\n-- Kuinka se olisi mahdollistakaan? hän sanoi.\n\n-- Onko siis mahdollista saman luonteen rakastaa sekä viisautta että\nvalhetta?\n\n-- Eihän mitenkään.\n\n-- Tosi-tiedonhaluisen täytyy siis heti nuoruudestaan asti niin paljon\nkuin suinkin pyrkiä kaikkeen totuuteen.\n\n-- Kaikin mokomin.\n\n-- Mutta jos jonkun mielihalut voimakkaasti pyrkivät yhteen suuntaan,\nniin tiedämme, että niiden pyrkimys muihin suuntiin hänessä on\nheikompi, ikäänkuin se olisi tuohon suuntaan johdettu virta.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Siinä ihmisessä, jonka mielihalut virtaavat tiedon ja kaiken\nsellaisen puoleen, hänessä ne -- niin minusta tuntuu -- kohdistuvat\nsiihen nautintoon, mikä sielulla on omassa itsessään, mutta\nruumiillisiin nautintoihin nähden ne menettävät voimansa, -- jos joku\nei ole valefilosofi vaan toden totta viisauden harrastaja.\n\n-- Se on kerrassaan välttämätöntä.\n\n-- Sellainen ihminen on tervemielinen [eli maltillinen] eikä suinkaan\nrahanhimoinen; sillä kaikki se, minkä vuoksi rahoja ynnä suuria menoja\ntavoitellaan, sopii paremmin muiden kuin tämän miehen tavoiteltavaksi.\n\n-- Niin on.\n\n-- Ja onpa, silloin kun sinun on erotettava viisautta harrastava luonne\nsiitä, mikä ei sitä harrasta, katsottava seuraavaakin seikkaa.\n\n-- Mitä seikkaa?\n\n-- Ettei siinä vain huomaamattasi piile mitään halpamaisuutta, sillä\npikkumielisyys on jyrkimmin vastakkainen sellaiselle sielulle, joka\naina pyrkii kaikkeuden puoleen, niin hyvin jumalaisella kuin\ninhimillisellä alalla.\n\n-- No luuletko, että sellaiselle mielelle, jossa on suurisuuntaisuutta\nja jolla aina on silmämääränään aika ja olevainen kokonaisinaan, --\nluuletko, että sellaiselle miehelle ihmiselämä esiintyy minäkään\nsuuriarvoisena?\n\n-- Mahdotonta, hän vastasi.\n\n-- Eihän sellainen ihminen myöskään tule pitämään kuolemaa minään\npeloittavana asiana.\n\n-- Eipä suinkaan.\n\n-- Arassa ja halpamaisessa luonteessa ei siis -- siltähän näyttää --\nliene tosi-viisauden harrastusta.\n\n-- Ei minun mielestäni.\n\n-- No, kuinkas onkaan? Voiko se, joka on maltillinen ja jossa ei ole\nrahanhimoa eikä halpamaisuutta, ei kerskailua eikä pelkuruutta,\nmitenkään olla tyly tai väärämielinen?\n\n-- Ei.\n\n-- Ja tarkastamalla siis viisautta harrastavaa ja viisautta\nharrastamatonta sielua jo silloin, kun se vielä on nuorena, tulet\npyrkimään selvyyteen siitä, onko se oikeamielinen ja lempeä vaiko tyly\nja raju.\n\n-- Niin juuri.\n\n-- Etkä luullakseni tule jättämään seuraavaakaan seikkaa\nhuomioonottamatta.\n\n-- Mitä seikkaa?\n\n-- Sitä, onko hän hyvä vai huono oppimaan. Vai uskotko kenenkään voivan\nkoskaan oikein kiintyä mihinkään harrastukseen, minkä harjoittaminen\nhäntä tuskastuttaa ja missä hän vaivoin pääsee vähääkään eteenpäin?\n\n-- Tuskinpa vain.\n\n-- Entä edelleen: jos hän, ollen unohdusta täynnä, ei voi säilyttää\nmuistissaan mitään siitä, minkä on oppinut, niin voiko hän olla muuta\nkuin tiedosta tyhjä?\n\n-- Kuinka se olisi mahdollista?\n\n-- Kun hän siis näkee turhaa vaivaa, niin eikö hän lopulta pakostakin\nala inhota sekä itseänsä että mokomaa puuhailua?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Älkäämme siis koskaan lukeko huonomuistista sielua todella viisautta\nharrastavien joukkoon, vaan pyrkikäämme siihen, että sen tulee olla\nhyvämuistinen.\n\n-- Kaikin mokomin.\n\n-- Mutta emmepä voi sanoa, että Muusaille vieras ja epämuotoinen luonne\njohtaa mihinkään muuhun kuin suhdattomuuteen.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No onko mielestäsi totuus sukua suhdattomuuden vai suhdallisuuden\nkanssa?\n\n-- Suhdallisuuden.\n\n-- Etsikäämme siis noiden ominaisuuksien ohessa myöskin luonnostaan\nsuhdallista ja herttaista mielenlaatua, jonka sen synnynnäinen luonne\nhelposti johtaa jokaisen olevaisen perikuvaa kohti.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Entä edelleen? Eikö sinusta näytä siltä, kuin kaikki ne\nominaisuudet, jotka olemme luetelleet, johtuisivat toinen toisestaan ja\nolisivat välttämättömät sielulle, jonka on kokonaan ja täydellisesti\npäästävä tosi-olevaisen osallisuuteen?\n\n-- Kerrassaan välttämättömät, hän vastasi.\n\n-- Voitko siis mitenkään moittia sellaista pyrkimystä, jota ei kukaan\nkykene harrastamaan, jollei hän luonnostaan ole hyvämuistinen,\nhyvä oppimaan, suurisieluinen, herttainen, totuuden, oikeuden,\nurhoollisuuden, maltillisuuden ystävä ja sukua niiden ominaisuuksien\nkanssa?\n\n-- Ei edes itse Momos,[4] hän vastasi, -- voine sellaista moittia.\n\n-- No, sanoin, -- eivätkö sellaiset miehet, kun kasvatus ja ikä ovat\ntuottaneet heille täyden kypsyyden, ole ainoat, joiden huostaan saatat\nuskoa valtiosi?\n\n3. Silloin Adeimantos virkkoi: -- Sokrates, ei voine kukaan väittää\nnäitä johtopäätöksiäsi vastaan; mutta niiden, jotka kulloinkin kuulevat\nsemmoista, jommoista sinä nyt puhut, käykin suunnilleen tällä\ntavoin:[5] he arvelevat, että koska he eivät ole harjaantuneet kysymään\nja vastaamaan, perustelusi jokaisen eri kysymyksen kohdalla johtaa\nheidät hiukkasen harhaan, ja että kun nuo pikku-asteet perustelun\nlopussa kootaan yhteen, erhe osoittautuukin suureksi ja alkua vastaan\nsotivaksi; edelleen, että niinkuin taitavat lautapelin pelaajat lopulta\nsaartavat taitamattomat eivätkä nämä enää voi tehdä siirrostakaan,\nhekin lopulta samalla tavoin joutuvat saarroksiin eivätkä, kun tämä\ntoisenlainen lautapeli saattaa heidät pulaan -- lautapeli, jota ei\npelata nappuloilla vaan sanoilla --, osaa sanoa niin mitään; he näet\narvelevat, ettei asian laita todellisuudessa ole sittenkään niin [kuin\nsinä esität]. Tämän sanon esillä olevaa tapausta silmälläpitäen.\nVoisihan näet nyt joku sanoa olevansa kykenemätön väittelemään sanoilla\nsinua vastaan jokaisen eri kysymyksesi kohdalta, mutta todellisuudessa\nkyllä näkevänsä, että ne, jotka ryhdyttyään viisautta harrastamaan\neivät sitä harrasta vain kasvatuksensa vuoksi eivätkä jo nuorina siitä\nluovu, vaan elävät siinä pyrinnössä pitemmän aikaa, enimmäkseen käyvät\nkerrassaan hassuiksi, jottemme sanoisi kunnottomiksi, ja että niihin,\njotka näyttävät kunnollisimmilta, se harrastus, jota sinä ylistät,\nkuitenkin vaikuttaa niin, että he tulevat valtioille hyödyttömiksi.\n\nTämän kuultuani kysyin: -- Oletkohan sitä mieltä, että ne laskevat\nvalhetta, jotka puhuvat niin?\n\n-- En tiedä, hän vastasi; -- mutta halusta kuulisin sinun mielipiteesi.\n\n-- Silloin saat kuulla, että he minun mielestäni puhuvat totta.\n\n-- Kuinka siis, hän kysyi, -- käy laatuun sanoa, etteivät valtiot pääse\npahasta, ennenkuin niissä hallitsevat viisaudenharrastajat, vaikka\nolemme yhtä mieltä siitä, että nämä ovat niille hyödyttömiä?\n\n-- Esittämäsi kysymys vaatii vertauskuvallista vastausta.\n\n-- Etkä sinä, luulen ma, ole tottunut puhumaan vertauskuvin!\n\n4. -- No niin, sanoin, -- vai teet minusta pilkkaa, kun ensin olet\nsyössyt minut tällaiseen pulmalliseen juttuun? Kuulehan siis nyt\nvertauskuvani, jotta vielä selvemmin näkisit, kuinka perso olen\nvertauksin puhumaan. Sillä niin kova on se kohtalo, mikä tulee\nkunnollisimpien osalle heidän suhteessaan valtioihin, ettei millekään\nerityiselle oliolle ole mitään siihen verrattavaa tapahtunut, vaan että\nkun heidän puolustukseensa laaditaan vertauskuva, tämä on koottava\nyhteen useilta tahoilta, samalla tavoin kuin maalarit maalaavat\nsekaolentoja, pukkihirviä[6] ja sen semmoisia. Kuvittele siis\nmielessäsi, että joko useissa laivoissa taikkapa yhdessä ainoassa\ntapahtuu tällaista: on laivanpäällikkö,[7] joka on kookkaampi ja\nvoimakkaampi kuin kaikki muut laivassa olevat, mutta hieman\nhuonokuuloinen ja niin ikään jonkin verran lyhytnäköinen; ja\nmerenkulkua hän ymmärtää samaisen verran. Laivamiehet taas riitelevät\nkeskenään laivan ohjaamisesta, luullen kukin, että ohjaamisen tulee\nolla hänen toimenaan, vaikk'ei koskaan ole sitä taitoa oppinut eikä voi\nmainita opettajaansa eikä aikaa milloin on ollut opissa; päälle\npäätteeksi he väittävät, ettei sitä voidakaan oppia, vieläpä ovat\nvalmiit hakkaamaan palasiksi sen, joka sanoo, että sitä voidaan oppia;\nja niinpä he alituisesti tungeskelevat hänen, laivanpäällikön ympärillä\nvaatimalla vaatien häntä luovuttamaan peräsimen[8] heille. Välistä, jos\neivät voi häntä taivuttaa, mutta tämä onnistuu paremmin muilta, he joko\nlyövät nämä kuoliaiksi tai heittävät heidät laivasta ja nukuttavat\nkunnon laivanpäällikön unijuomalla tai saattavat hänet juovuksiin tai\nkietovat hänet muihin pauloihin ja ovat laivan valtiaina ja käyttävät\nhyväkseen, mitä laivassa on, ja juovat ja mässäävät ja hoitavat\nlaivankulkua sellaisella tavoin kuin sellaiset ihmiset saattavat sitä\nhoitaa. Lisäksi he ylistävät sitä miestä, joka joko päällikköä sanoin\ntaivuttamalla tai väkivaltaa käyttämällä osaa auttaa heitä saamaan\nlaivan haltuunsa; ja häntä he sanovat aito merenkulkijaksi ja\ntaitavaksi ohjaajaksi ja laiva-asioita ymmärtäväksi mieheksi, mutta\nsitä taas, joka ei ole sellainen, he moittivat kelvottomaksi. Eivätkä\nedes ymmärrä,[9] että oikean laivanohjaajan välttämättömästi täytyy\nottaa vaari vuodenajasta ja päivän eri kohdista, taivaasta ja tähdistä\nja tuulista ja kaikesta, mikä ohjaamistaitoon kuuluu, jos hänen on\ntoden totta oltava laivan päällikkyyteen kykenevä, -- vaan tiedon\nsiitä, millä tavalla hän tulee laivaa ohjaamaan -- tahtoivatpa jotkut,\nettä hän ohjaa tai eivät -- sen tiedon ja sen opin he luulevat\nmahdottomaksi kenenkään itselleen hankkia, ja mahdotonta on heidän\nmielestään niin ikään sen tiedon ohessa saavuttaa samalla\n[käytännöllinen] ohjaamistaito. Etkö luule, että kun laivoissa asiat\njoutuvat tälle kannalle, ne, jotka kulkevat laivassa, missä sellaiset\nolot vallitsevat, sanovat sitä, joka toden totta pystyy laivan\nohjaamiseen, tähtien töllistelijäksi ja lörpöttelijäksi ja heille\nhyödyttömäksi?\n\n-- Ihan varmaan, Adeimantos vastasi.\n\n-- En siis luule, minä sanoin, -- että sinun on tarvis nähdä tätä\nvertauskuvaa lähemmin saivarreltavan, huomataksesi, että se kuvaa\nvaltioita niiden suhteessa tosiviisaudenharrastajiin, vaan uskon, että\nymmärrät mitä tarkoitan.\n\n-- Ymmärrän varsin hyvin, hän vastasi.\n\n-- Ensiksi siis esitä tämä vertaus tuolle henkilölle,[10] joka\nihmettelee sitä, ettei viisaudenharrastajia pidetä arvossa heidän\nvaltioissaan, ja koeta saada häntä käsittämään, että olisi paljon\nihmeteltävämpää, jos heitä arvossa pidettäisiin.\n\n-- Kyllä sen esitän, hän vastasi.\n\n-- Ja sanohan myöskin, että: \"puhut siis totta, kun väität, että\nkunnollisimmat viisaudenharrastajista ovat ihmisten suurelle joukolle\nhyödyttömät\", mutta pyydä häntä syyttämään siitä hyödyttömyydestä\nniitä, jotka eivät heitä hyödykseen käytä, äläkä noita kunnollisia.\nEihän näet ole luonnonmukaista, että laivanohjaaja rukoilee laivamiehiä\nolemaan hänen päällikkövaltansa alaisia ja että \"viisaat pyrkivät\nrikkaitten oville\";[11] vaan se, joka lausui sen sukkeluuden, ei\npuhunut totta; totuus on, että sen, joka sairastaa, olipa hän rikas tai\nköyhä, täytyy astua lääkärien oville, ja että jokaisen, jonka tarvitsee\ntulla hallituksi, täytyy astua sen oville, joka pystyy hallitsemaan,\nei, että hallitsija -- jos hänestä toden totta on mitään hyötyä --\npyytää hallittavia olemaan hallituksen alaisia. Sitä vastoin et erehdy,\njos pidät nykyajan vallanpitäjiä äsken mainitsemiemme laivamiesten\nkaltaisina, ja niitä, joita he sanovat hyödyttömiksi ihmisiksi ja\ntyhjänpäiväisiksi lörpöttelijöiksi, todellisten laivanohjaajien\nvertaisina.\n\n-- Kerrassaan oikein, hän sanoi.\n\n-- Näistä syistä ja näissä oloissa ei parasta pyrkimystä hevin pidetä\narvossa niiden keskuudessa, joiden harrastukset menevät päinvastaiseen\nsuuntaan. Mutta kerrassaan pahin ja ankarin soimaus koituu\nviisaudenharrastukselle [eli filosofialle] niiden ihmisten vuoksi,\njotka uskottelevat sellaisia pyrkimyksiä harrastavansa; ne ne ovat,\njoista -- sanojesi mukaan -- viisaudenharrastuksen syyttäjät väittävät,\nettä enimmät, jotka siihen harrastukseen antautuvat, ovat läpeensä\nkehnot, ja kunnollisimmat hyödyttömät; ja siinähän myönsin sinun\npuhuvan totta. Eikö ole niin?\n\n-- On.\n\n5. -- Emmekö siis ole selvitelleet, minkätähden kunnollisista\nfilosofeista ei ole hyötyä?\n\n-- Olemme kyllä.\n\n-- No tarkastelemmeko tämän jälkeen enimpien kehnouden\nvälttämättömyyttä ja koetammeko, jos siihen kykenemme, osoittaa, ettei\nsyy siihenkään ole viisaudenharrastuksessa?\n\n-- Kyllä, kaikin mokomin.\n\n-- Kuunnelkaamme ja vastatkaamme siis sillä tavoin, että johdatamme\nmuistiimme tutkimuksemme lähtökohdan:[12] tarkastelimme näet\nmimmoinen sen henkilön, josta on tuleva jalo ja kunnollinen mies,\nvälttämättömästi täytyy synnynnäiseltä olennoltaan olla. Ensiksikin,\njos muistat, häntä johti totuus, johon hänen oli kaikin tavoin ja\nkaikessa pyrittävä; -- muussa tapauksessa, jos oli pelkkä petkuttaja,\nhänellä ei voinut olla tosi-viisaudenharrastuksen kanssa niin mitään\nosallisuutta.\n\n-- Niinhän sanottiin.\n\n-- No eiköhän yksin tämä ole jyrkässä ristiriidassa sen mielipiteen\nkanssa, joka häneen nähden tätä nykyä vallitsee?\n\n-- Kyllä, hän sanoi.\n\n-- Emmekö siis kohtuudenmukaisesti tule sanomaan hänen\npuolustuksekseen, että se, joka on toden totta tiedonhaluinen,[13]\nsynnynnäisen luontonsa pakosta kaikin voimin pyrkii olevaista kohti\neikä viivähdä niissä monissa eri esineissä, joita olevaisiksi luullaan,\nvaan ahertaa eikä tylsisty eikä luovu rakkaudestaan, ennenkuin on\npäässyt jokaisen tosiolevaisen oman varsinaisen olemuksen perille,\nsillä sielunsa osalla, jonka asiana sellaisen saavuttaminen on? Ja se\non sen sielunosan asiana, joka on sen [nim. tuon saavutettavan] sukua;\nkun hän sillä sielunosallaan on lähestynyt olennaisesti olevaista ja\nyhtynyt siihen sekä siittänyt sen kanssa järjen ja totuuden, niin hän\nsaavuttaa tiedon, ja [sen jälkeen] hän toden totta elää ja kehittyy, ja\nsiten hän tuskastaan vapautuu, mutta ei ennen. Eikö niin?\n\n-- Se on kerrassaan oikein, hän vastasi.\n\n-- No, kuinkas onkaan? Saattaako sellainen ihminen ollenkaan rakastaa\nvalhetta, vai onko päin vastoin niin, että hän sitä inhoaa?\n\n-- Inhoaa, hän vastasi.\n\n-- Kun siis totuus on johtamassa, niin emme luullakseni koskaan voine\nsanoa, että sillä on saattueena pahojen ominaisuuksien parvi.\n\n-- Kuinka se olisi mahdollistakaan?\n\n-- Vaan sanomme kai, että sitä seuraa terve ja oikeudenmukainen luonne,\njohon liittyy myöskin mielenmaltti [_sophrosyne_]?\n\n-- Se on oikein, hän sanoi.\n\n-- Ja onkohan tarpeellista jälleen alusta alkaen pakottaa rintamaan\nviisautta harrastavan [filosofisen] luonnonlaadun muu saattue? Sillä\nmuistathan kai,[14] että tultiin siihen, että näiden henkilöiden\nominaisuuksina tuli olla urhoollisuus, suurisuuntaisuus [eli\nylevämielisyys], hyväoppisuus ja muisti. Ja kun huomautit, että\njokaisen kyllä oli pakko yhtyä sanoihimme, mutta että he, kun jättivät\nsikseen sanat ja käänsivät katseensa itse niihin henkilöihin, joita\nkeskustelu koski, sanoivat huomaavansa, että noista henkilöistä toiset\novat hyödyttömiä ihmisiä mutta enimmät kaikin puolin kehnoja, niin\nkoetimme tarkastaa tuon moitteen syytä, ja olemme nyt päätyneet\nsiihen kysymykseen, mistä syystä enimmät viisaudenharrastajat ovat\nkehnoja ihmisiä; ja tämän tähden olemme jälleen ottaneet puheeksi\ntosi-viisaudenharrastajain [tosi-filosofien] luonnonlaadun ja pakosta\nmääritelleet sen.\n\n-- Kyllä niin on, hän sanoi.\n\n6. -- Meidän on nyt, sanoin, -- tarkastettava tämän luonnonlaadun\nvaurioita, se on, mitenkä se lukuisissa ihmisissä tuhoutuu ja vain\nvähäinen osa välttää turmion, ne nimittäin, joita ei sentään sanota\nkehnoiksi vaan ainoastaan hyödyttömiksi. Ja sen jälkeen meidän on taas\ntutkittava niitä luonteita, jotka tätä luonnonlaatua matkivat ja\ntekeytyvät sen pyrkimysten harrastajiksi, ja tarkastettava,\nminkälaatuiset ne sielut ovat, jotka ryhtyvät tehtävään, joka käy yli\nheidän arvonsa ja on heitä suurempi, ja monella tavoin tekemillään\nharhailuillaan ovat kaikkialla ja kaikkien ihmisten keskuudessa\nhankkineet viisaudenharrastukselle sellaisen maineen kuin sanot.\n\n-- Mitä noilla vaurioilla tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Koetan sinulle selittää, sanoin, -- mikäli siihen pystyn. Sen\nluullakseni jokainen myöntää, että sellaista luonnonlaatua, --\nluonnonlaatua, jossa on kaikki ne ominaisuudet, jotka juuri äsken\nolemme määränneet sille luonnonlaadulle kuuluviksi, josta on tultava\ntäysin filosofinen [viisautta harrastava], harvoin syntyy ihmisten\nkeskuudessa, ja että niitä syntyy vain vähäinen luku. Vai etkö ole\nsamaa mieltä?\n\n-- Olen kyllä.\n\n-- No, harkitsehan, kuinka lukuisat ja ankarat ne turmeluksen aiheet\novat, jotka näitä harvoja uhkaavat.\n\n-- Mitkä ne ovat?\n\n-- Se, mikä on kaikkein kummallisinta kuulla, on, että niistä tämän\nluonnonlaadun puolista, joita olemme ylistäneet, joka ainoa pyrkii\ntuhoamaan sitä sielua, jossa sitä on, ja vetämään sitä pois\nviisaudenharrastuksesta, tarkoitan urhoollisuutta, mielenmalttia\n[_sophrosynea_] ja kaikkia niitä ominaisuuksia, mitkä luettelimme.\n\n-- Se kyllä kuulostaa eriskummaiselta, hän sanoi.\n\n-- Ja lisäksi sitä turmelevat ja vetävät toisaanne kaikki niin sanotut\nhyvät asiat: kauneus ja rikkaus ja ruumiin voimat ja mahtavat\nsukulaisuussuhteet yhteiskunnassa ja kaikki, mikä niihin kuuluu.\nYmmärräthän kyllä niiden asiain yleistä laatua, joita tarkoitan.\n\n-- Ymmärrän, hän sanoi; -- ja mielellänipä haluaisin tarkempia tietoja\nsiitä, mitä tarkoitat.\n\n-- Tartu siis oikealla tavalla kiinni asiaan sen kokonaisuudessa, ja\nsilloin se, mikä äsken näistä asioista sanottiin, käy sinulle hyvin\nselväksi, etkä tule pitämään sitä eriskummaisena.\n\n-- Millä tavoin siis neuvot minua menettelemään? hän kysyi.\n\n-- Tiedämme, vastasin, -- että jokainen siemen tai itu -- olipa se\nkasvien tai eläinten --, joka ei saa osakseen sitä ravintoa eikä sitä\nvuodenaikaa eikä sitä paikkaa, mikä kullekin soveltuu, kärsii sitä\nuseampien elinehtojen puutetta, kuta voimakkaampi se on; sillä paha on\nenemmän vastakkainen hyvälle kuin sille, mikä ei ole hyvää.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- On siis mielestäni syytä uskoa, että paras luonnonlaatu, kun se saa\nepäedullista ravintoa, kärsii pahempaa vauriota kuin huono.\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- No Adeimantos, sanoin, -- emmekö siis samaten tule väittämään, että\njaloluontoisimmat sielutkin, jos niitä johdetaan huonosti, käyvät aivan\nerikoisen pahoiksi? Vai luuletko, että suuret rikokset ja täydellinen\npahuus sukeutuvat kehnosta luonnonlaadusta, eivätkä voimakkaasta mutta\nkasvatuksen turmelemasta, ja että heikko luonnonlaatu ei tule koskaan\nsaamaan aikaan suurta, ei hyvää eikä pahaakaan?\n\n-- Juuri niin, hän vastasi, -- luulen olevan.\n\n-- Jos siis se synnynnäinen laatu, minkä olemme todenneet olevan\nviisaudenharrastajalle ominainen, saa sen opetuksen, mikä sen tulee\nsaada, niin sen täytyy, niin luulen, kasvaa ja saavuttaa kaikkinainen\nkunto; mutta jos sitä ei ole kylvetty ja istutettu sopivaan maaperään\nja kasvatettu siinä, niin se pakostakin päätyy sen täydelliseen\nvastakohtaan, -- jollei sitä kenties auta joku jumala. Vai oletko\nsinäkin, niinkuin enimmät ihmiset, sitä mieltä, että on joitakin nuoria\nmiehiä, joita sofistat [s.o. viisaudenopettajat] turmelevat, ja omin\npäin opettavia sofisteja, jotka turmelevat heitä sanottavassa määrin?\nVai etkö luule, että juuri ne, jotka niin sanovat, itse ovat suurimmat\nsofistat ja täydellisimmin kasvattavat sekä nuoria että vanhempia,\nmiehiä yhtä hyvin kuin naisiakin, ja tekevät heidät sellaisiksi,\njommoisiksi heitä haluavat?\n\n-- Milloinhan se tapahtuu? hän kysyi.\n\n-- Silloin, vastasin, -- kun he joukolla kokoontuvat ja istuutuvat\nkansankokouksiin tai valamiesoikeuksiin tai teattereihin tai\nsotaleireihin tai johonkin muuhun yhteiseen kokouspaikkaan ja kovalla\nmelulla osin moittivat sitä, mitä puhutaan tai tehdään, osin sitä\nkiittävät, mennen kumpaisessakin liikoihin, kirkuen ja käsiään\ntaputellen, ja lisäksi vielä kalliot ja se paikka,[15] jossa ovat,\nkaiullaan kaksintelevat moite- ja ylistyshuutojen hälinän. Kuinka\nluulet sellaisen tuntuvan nuoren miehen sydämessä (kuten sananparsi\nkuuluu)? Vai luuletko, että minkäänlainen yksityisen ihmisen antama\nopetus pysyy vastustuskykyisenä, niin ettei se mokoman moitteen tai\nkiitoksen poishuuhtomana häviä virran mukana, minne tämä vain viepi, ja\nettei tuo nuori mies tule sanomaan jaloksi ja iljettäväksi samaa kuin\nnuo muut, harrastamaan samaa ja olemaan samanlainen kuin he?\n\n-- Siihenhän on, hän vastasi, -- kerrassaan pakko, Sokrates!\n\n7. -- Mutta kuitenkaan, minä huomautin, -- emme ole vielä maininneet\nkovinta pakkoa.\n\n-- Mikä se on? hän kysyi.\n\n-- Se on se, minkä nämä kasvattajat ja sofistat lisäävät teollaan, kun\neivät sanallaan saa ihmisiä taipumaan. Vai etkö tiedä, että he\nrankaisevat sitä, joka ei taivu, kansalaisoikeuksien menettämisellä ja\nrahasakoilla ja kuolemalla?\n\n-- Kyllä, hän vastasi, -- vieläpä aika lailla.\n\n-- Minkä muun sofistan tai minkä mieskohtaisen perustelun luulet siis\npääsevän voittoon, jos se ponnistelee näitä vastaan?\n\n-- Luulenpa, hän sanoi, -- ettei yksikään siihen pysty.\n\n-- Niinhän on, sanoin; -- onpa sulaa mielettömyyttä sitä peittääkään.\nEi näet ole, eikä ole ollut, eikä varmaankaan tule koskaan olemaankaan\ntoisenlaista, hyveen puoleen suuntautunutta luonnetta, joka olisi\nsaanut kasvatuksensa vasten noiden ihmisten kasvatustapaa, -- nimittäin\nei mitään pelkästään inhimillistä luonnetta, ystäväni; jumalallinen\nluonne tietenkin jätettäköön, sananlaskun mukaan, ulkopuolelle\nkeskustelua. Tulee näet tyystin tietää että, jos valtioiden ollessa\nnykyisellä kannallaan mikin mahdollisesti pelastuu turmiosta ja\nkehittyy sellaiseksi kuin sen tulee olla, -- niin saat sanoa jumalan\nsallimuksen sen pelastaneen, etkä silloin puhu väärin.\n\n-- Samaa mieltä, hän sanoi, minäkin olen.\n\n-- Tämän lisäksi sinun on, sanoin, -- vielä omaksuttava tämä vakaumus.\n\n-- Mikä?\n\n-- Se vakaumus, että maksua ottavista yksityisistä henkilöistä, joita\nnämä [nimittäin joukot] sanovat sofisteiksi ja pitävät kilpailijoinaan\n[kasvatuksen alalla], ei yksikään opeta mitään muuta kuin juuri näiden\nsuurten joukkojen mielipiteitä, joita ne kannattavat, kun ovat\nkokouksiin yhtyneet, ja että he sanovat tätä viisaudeksi, -- ikäänkuin\njos joku tutkisi kookkaan ja väkevän elättieläimen vihoja ja haluja ja\nkoettaisi ottaa selkoa siitä, millä tavoin sitä sopii lähestyä ja millä\ntavoin pidellä ja milloin se kiihtyy rajuimmilleen tai asettuu\nlauhkeimmaksi ja mistä syystä, edelleen missä eri tilanteissa sen on\ntapa päästää eri ääniä, ja mitkä toisen äänet rauhoittavat sen tai\nsaavat sen raivostumaan. Yhdessäolon ja runsaan ajankulutuksen avulla\nhän saattaa oppia tämän kaiken ja sanoo sitä viisaudeksi ja rakentaa\nsiitä ikäänkuin oppijärjestelmän sekä rupeaa sitä opettamaan,\ntietämättä toden totta niin mitään näistä mielipiteistä ja\nmielihaluista: tietämättä mikä on kaunista tai rumaa, hyvää tai pahaa,\noikeudenmukaista tai oikeudenvastaista -- mutta käyttää kaikkia näitä\nnimiä tuon ison elukan mielen mukaan ja sanoo kauniiksi sitä, mikä on\nsille mieluista, pahaksi sitä, mistä se suuttuu. Mitään muuta\nperustetta hänellä ei ole, vaan hän sanoo oikeaksi ja kauniiksi sitä,\nmikä on välttämätöntä, mutta kuinka suuresti välttämättömän perusluonne\nja hyvän perusluonne toden totta toisistaan eroavat, sitä hän ei ole\nhavainnut eikä sitä kykene toiselle näyttämään. Eiköhän, Zeus nähköön,\nsellainen kasvattaja sinusta tunnu olevan eriskummainen?\n\n-- Kyllä minusta, hän vastasi.\n\n-- No onkohan mielestäsi mitään erotusta tämmöisen henkilön ja sen\nmiehen välillä, joka pitää viisautena sitä, että on tullut tuntemaan\nnoiden suurten ja sekalaisten kokoontuneiden joukkojen vihat ja\nmieliteot, koskivat ne maalaustaidetta tai musiikkia taikkapa valtion\nhoitoa? Sillä onhan selvää, että jos joku pitää yhteyttä niiden kanssa\nja niille esittää joko runoteoksen tai jonkin muun valmisteen tai\nvaltiolle tekemänsä palveluksen ja antautuu tuon suuren joukon\narvovallan alaiseksi enemmän kuin on välttämätöntä, hänen on niin\nsanottu \"Diomedelainen pakko\" tehdä[16] kaikki se, mitä nämä ylistävät.\nVaan oletko vielä koskaan kuullut yhdenkään heistä muilla kuin ihan\nnaurettavilla perusteilla väittävän, että tämä on kaunista ja hyvää?\n\n-- En, hän vastasi, -- enkä luule saavani koskaan sellaista kuulla.\n\n8. -- Kun siis oivallat kaiken tämän, niin palautahan mieleesi se,\nminkä taannoin[17] sanoimme. Onkohan ajateltavissakaan, että ihmisten\nsuuri joukko tulee tunnustamaan itse kaunista sinänsä tai [ylipäätään]\njokaista olevaista sinänsä tai uskomaan sen olevan olemassa, mutta ei\ntunnustamaan lukuisia kauniita eri esineitä eikä lukuisia eri asioita,\neikä uskomaan näiden olevan olemassa?\n\n-- Ei se ole mitenkään ajateltavissa, hän vastasi.\n\n-- On siis mahdotonta, minä sanoin, -- että suuri joukko harrastaa\nviisautta.\n\n-- Mahdotonta on.\n\n-- Ja viisaudenharrastajain täytyy siis välttämättä joutua noiden\nihmisten moitteen alaisiksi.\n\n-- Se on välttämätöntä.\n\n-- Ja tietenkin näiden yksityishenkilöiden moitittaviksi, jotka ovat\ntekemisissä kansanjoukon kanssa ja haluavat olla sille mieliksi?\n\n-- Se on selvää.\n\n-- No näetkö näin ollen viisautta harrastavan [filosofisen] luonteen\nvoivan mitenkään pelastua, niin että se pysyy lujana pyrkimyksessään\nja pääsee siinä perille? Harkitse tätä, nojautuen taannoiseen\nkeskusteluumme. Olemmehan näet tulleet yksimielisyyteen siitä, että\nhyväoppisuus, muisti, urhoollisuus ja ylevämielisyys ovat tälle\nluonnonlaadulle ominaisia.[18]\n\n-- Kyllä.\n\n-- Eiköhän sellainen ihminen ihan lapsuudestaan alkaen tule olemaan\nensimmäinen kaikkien joukossa, varsinkin jos hänen ruumiinsakin on\nhänen sielunsa vertainen?\n\n-- No se on tiettyä, hän vastasi.\n\n-- Hänen omaisensa ja kansalaisensa tulevat sentähden, niin luulen, kun\nhän on kasvanut vanhemmaksi, mielellään käyttämään häntä omiin\ntarkoituksiinsa.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- He siis tulevat ryömimään hänen edessään, rukoilemaan häntä,\nkohtelemaan häntä kunnioituksella, koettaen ennakolta saada hänen\nvastaista vaikutusvaltaansa käytettäväkseen ja sitä ennakolta\nliehakoiden.\n\n-- Kyllä tavallisesti käy sillä tavoin, hän sanoi.\n\n-- Mitä siis luulet sellaisen miehen sellaisissa oloissa tekevän,[19]\nvarsinkin jos hän on suuren valtion kansalainen, rikas ja arvokas, ja\nlisäksi hyvännäköinen ja komea? Etkö luule, että hän tulee olemaan\ntäynnä suunnattomia toiveita ja uskomaan kykenevänsä ohjaamaan sekä\nhelleenien että barbaarienkin kohtaloita? Ja että hän sen tähden\nkohottaa itsensä ylen korkealle, täynnä turhaa komeilua ja tyhjää,\njärjetöntä itserakkautta?[20]\n\n-- Juuri niin, Adeimantos vastasi.\n\n-- Jos näin ollen joku tyynesti tulee siinä mielentilassa olevan miehen\nluo ja sanoo hänelle totuuden: ettei hänessä ole järkeä, vaan että hän\non juuri järjen tarpeessa, mutta ettei sitä voi saavuttaa, jollei\nantaudu ankaraan työhön sen hankkimiseksi, niin luuletko hänen olevan\nhelppoa kuunnella, kun niin pahat vastukset ovat estämässä?\n\n-- Kaikkea muuta! hän vastasi.\n\n-- Jos siis, kenties, sanoin, -- joku ainoa, synnynnäisen luonnonlaadun\nja noista sanoista ilmenevän hengenheimolaisuuden vuoksi, tajuaa\n[mitä varoittaja tarkoittaa] ja muuttaa mielensä ja antautuu\nviisaudenharrastuksen vetovoimaa seuraamaan, niin mitä luulemmekaan\nnoiden tekevän, jotka luulevat menettävänsä sen hyödyn ja sen\nkumppanuuden, joita häneltä toivovat? Eivätkö tule puhumaan ja tekemään\nvaikka mitä, kohdistaen sanansa ja tekonsa niin hyvin häneen, jottei\nhäntä vain saataisi taivutetuksi [filosofian puoleen], kuin myös siihen\nhenkilöön, joka koettaa häntä siihen taivuttaa, jottei tämä siihen\npystyisi, -- yksityisesti vehkeilemällä tätä henkilöä vastaan ja\njulkisesti syöksemällä hänet oikeusjuttuihin?\n\n-- Sehän on kerrassaan välttämätöntä, Adeimantos vastasi.\n\n-- No onko siis mitenkään mahdollista, että sellainen mies harrastaa\nviisautta?\n\n-- Eipä suinkaan.\n\n9. -- Näetkö siis, kysyin, -- ettemme olleet väärässä, kun\nväitimme,[21] että filosofisen luonnonlaadun eri avutkin, milloin se on\nsaanut huonon ravinnon, tavallaan itse ovat syynä siihen, että se\nluopuu harrastuksestaan, -- ja samoin myös niin sanotut hyvät asiat,\nrikkaudet ja kaikki sellaiset edut?\n\n-- Niin, kyllä se oli oikein sanottu, hän vastasi.\n\n-- Tämäpä, sanoin, -- näin suuri ja tämänlaatuinen on, sinä miekkoinen,\njaloimman, parhaimpaan harrastukseen suunnatun luonnonlaadun tuho ja\nturmio, luonnonlaadun, joka, niinkuin me väitämme, muutenkin on\nharvinainen. Ja juuri näistä miehistä sukeutuvat sekä ne, jotka tekevät\nvaltioille ja yksilöille suurinta pahaa, että ne, jotka tekevät\nsuurinta hyvää -- jos näet virta vetää heidät sille puolelle. Mutta\nmitätön luonnonlaatu ei saa koskaan aikaan mitään suurta, ei yksilölle\neikä valtiolle.\n\n-- Kerrassaan totta, hän sanoi.\n\n-- Kun siis nämä, joille huolenpito filosofiasta lähinnä kuuluu,\ntästä immestä luopuvat[22] ja jättävät hänet hylätyksi ja avioon\nvihkimättömäksi, niin he itse elävät elämää, jota eivät saisi elää ja\njoka ei ole tosielämää; ja silloinpa ala-arvoiset ihmiset ovat\nhyökänneet hänen kimppuunsa, hän kun on omaistensa suojaa vailla,\nhäväisseet hänet ja herjanneet häntä soimauksilla, jommoisia sinäkin\nsanot herjaajain hänelle [filosofia-immelle] syytävän, väittämällä,\nettä hänen seuraajistaan toiset eivät ole minkään arvoisia mutta\nenimmät kaiken pahan arvoisia.\n\n-- Kyllähän juuri niin sanotaan, hän arveli.\n\n-- Niin, huomautin; -- onpa luonnollista, että näin sanotaan. Kun näet\nmuut ihmispahaset huomaavat tämän alan jäävän tyhjäksi mutta kyllä\nolevan täynnä kauniita nimiä ja ulkonaista koreutta, niin he tekevät\nsamalla tavoin kuin ne, jotka vankeudesta karkaavat pyhäkköjen turviin:\nilomielin he loikkaavat ammateistaan filosofiaan; ja niin kai tekevät\njuuri ne, jotka ovat oman ammattipahasensa alalla sukkelimmat. Sillä\nvaikka filosofia onkin tuommoisessa tilassa, niin sitä pidetään\nkuitenkin yhä edelleen muihin taiteisiin verraten suuremmassa arvossa;\nja tätä himoitsevat lukuisat ihmiset, joiden luonnonlahjat ovat\nvajanaiset ja joiden sielutkin ovat alhaisten pyrkimysten vuoksi\nrunneltuneet ja tylsistyneet samalla tavoin kuin heidän elinkeino- ja\nammattityönsä ovat tehneet heidän ruumiinsa epämuotoisiksi. Vai eikö se\nole välttämätöntä?\n\n-- Ihan välttämätöntä, hän vastasi.\n\n-- Tokkohan siis, kysyin, -- mielestäsi on mitään erotusta\nhavaittavissa heidän ja rahaa ansainneen kaljupäisen ja kitukasvuisen\nsepän välillä, joka äskettäin on päässyt [orjan] kahleista vapaaksi ja\nkylpenyt saunassa ja pukeutunut uuteen vaippaan ja sulhaseksi\nkoristettuna on menemässä naimisiin isäntänsä tyttären kanssa, koska\ntämä on köyhänä ja turvattomana?\n\n-- Ei juuri ole erotusta, hän vastasi.\n\n-- No mimmoisia jälkeläisiä luulet sellaisten siittävän? Eikö heistä\nsynny äpäriä ja kehnoja?\n\n-- Se on kerrassaan välttämätöntä.\n\n-- Entä edelleen: kun sellaiset, jotka eivät ole oppiperäisen\nsivistyksen arvoiset, lähentelevät tätä sivistystä ja vasten ansiotaan\nelävät yhteydessä sen kanssa, niin mimmoisia ajatuksia ja käsityksiä\nluulemme heistä sikiytyvän? Eiköhän sellaisia, joita totta totisesti on\nsanottava sofismeiksi, eikä mitään oikeasyntyistä eikä sellaista, mikä\non tekemisissä tosiviisauden kanssa?\n\n-- Niin on kaikin puolin, hän vastasi.\n\n10. -- Niitä siis, Adeimantos, jotka ovat liittyneet filosofiaan ja\novat sen arvoisia, niitä, sanoin, -- jää jäljelle vain mitätön jäännös:\njokunen jalo ja hyvin kasvatettu luonne, jonka on luopumasta pidättänyt\nmaanpako ja joka turmelevien vaikutusten puuttuessa synnynnäisen\nlaatunsa mukaisesti on pysynyt sille uskollisena, -- taikka milloin\nsuuri sielu kasvaa vähäisessä valtiossa ja halveksuen ylenkatsoo sen\nasioita; ja saattaapa kenties myöskin jokunen harva jalo luonne\njostakin muusta ammatista, jota se halveksuu (ja siinä se tekee\noikein!), kääntyä viisaudenharrastuksen puoleen. Voipi heitä myöskin\npidättää se ohjas, joka sitoo ystäväämme Theagesta.[23] Sillä onhan\nTheageella kaikki muut edut, mitkä saavat ihmiset luopumaan\nviisaudenharrastuksesta, mutta häntä pysyttää siinä huolenpito hänen\nsairaasta ruumiistaan, joka häneltä sulkee valtiollisen toimialan.\nOmasta esteestäni, minulle ilmaistusta jumalallisesta merkistä,[24] ei\nkannata puhua, sillä sitä on tuskin ollut kenelläkään entisten aikojen\nihmisellä. Ja ne, jotka kuuluvat noihin harvoihin ja ovat maistaneet,\nkuinka suloinen ja autuaallinen omaisuus filosofia on, ja toiselta\npuolen riittävässä määrin nähneet joukkojen hulluuden ja ettei kukaan\ntee, sanalla sanoen, niin mitään kunnollista valtioiden asioissa ja\nettei ole olemassa taistelutoveria, jonka kanssa joku voisi rientää\noikeuden avuksi ja kuitenkin pelastua tuhosta, vaan että sellainen mies\non kuin keskelle petoja joutunut ihminen: kun hän ei tahdo yhtyä\nvääryyden töihin eikä yksin pysty pitämään puoliaan kaikkia rajuja\npetoja vastaan, niin hän tuhoutuisi, ennenkuin olisi voinut mitenkään\nauttaa valtiota tai ystäviään ja tulisi hyödyttömäksi niin hyvin\nitselleen kuin muille; -- niin, kaikkea tätä harkiten hän pysyy[25]\nalallansa ja ajaa omiansa, ikäänkuin hän myrskysääliä, kun tuuli\ntupruttaa pölypyörteitä ja sadekuuroja, vetäytyisi katoksen suojaan; ja\nnähdessään muiden olevan kokonaan täynnä kurittomuutta hän on\ntyytyväinen, jos itse voi elää tämänpuoleisen elämänsä jotenkuten\npuhtaana vääryydestä ja jumalattomista teoista, ja, mielessään ihana\ntoivo, voi hilpeänä ja suostuvaisena erota pois.\n\n-- No mutta eipä hän kuitenkaan, Adeimantos sanoi, -- kun hän eroaa,\nole niinkään vähää saanut aikaan!\n\n-- Niin on, mutta suurinta hän ei ole saavuttanut, koska ei ole saanut\nosalleen sellaista valtiota, kuin hänellä olisi pitänyt olla;\nsellaisessa valtiossa hän näet tulee sekä itse kasvamaan suuremmaksi\nettä pelastamaan, ei ainoastaan omaa itseänsä, vaan yhteiskunnankin.\n\n11. -- Ne syyt,[26] joidenka vuoksi viisaudenharrastus on joutunut\nhuonoon maineeseen, samoin kuin se, että tämä on ansaitsematonta, on\nminun mielestäni riittävästi esitetty, -- jollei sinulla ole vielä\njotakin muuta sanottavana.\n\n-- Ei, hän vastasi; -- en puhu enää mitään tästä asiasta. Mutta minkä\nnykyisen valtiolaitoksen sanot viisaudenharrastukselle soveliaaksi?\n\n-- En mitään, vastasin; -- vaan tämä se juuri on syytökseni, ettei\nainoakaan nykyisistä valtiolaitoksista ole viisautta harrastavan [eli\nfilosofisen] luonnonlaadun arvon mukainen, ja että tämä luonnonlaatu\nsiitä syystä vääntyykin kieroksi ja muuttuu. Niinkuin muukalainen\nsiemen, kun sitä kylvetään vieraaseen maahan, tavallisesti heikkenee ja\nvoitettuna muuttuu tämän maanperän kasvullisuuden mukaiseksi, niin ei\nfilosofinen luonnonlaatukaan nykyoloissa säilytä omaa voimaansa, vaan\nmuuttuu muunlaiseksi luonteeksi. Mutta jos sille suodaan paras\nvaltiojärjestys (niinkuin se itsekin on paras), niin silloinpa käy\nnäkyviin, että se toden totta oli jumalainen, mutta muut, niin hyvin\nluonnonlaadut kuin harrastuksetkin, inhimillisiä. -- Ja tämän jälkeen\n-- se on selvää -- tulet kysymään, mikä tämä valtiojärjestys on.\n\n-- Väärin arvattu, hän vastasi; -- ei näet aikomukseni ollut tämmöinen,\nvaan aioin kysyä, onko se valtiojärjestys juuri sama, minkä valtiotamme\nperustaessamme olemme esittäneet, vaiko jokin muu.\n\n-- Tämä se kyllä muuten on, vastasin; -- mutta lausuimmepa\nsilloinkin,[27] että valtiossa aina täytyy olla jokin valta, jolla\nvaltiojärjestykseen nähden on sama ajatustapa, joka sinulla,\nlainlaatijalla, lakejamme säätäessäsi oli.\n\n-- Kyllä niin sanottiin, hän myönsi.\n\n-- Mutta asiaa ei riittävästi selvitetty, sentähden että pelästyimme\nmuistutuksianne, joilla osoititte, että sen todisteleminen oli oleva\npitkällinen ja vaikea; eihän näet sekään, mikä on jäljellä, ole\nsuinkaan helpointa esittää.\n\n-- Mikä se on?\n\n-- Se on kysymys siitä, millä tavoin valtion on meneteltävä\nviisaudenharrastukseen nähden, jottei joutuisi tuhon omaksi. Sillä\nkaikki suuri on vaaranalaista, ja totta on, niinkuin sananlasku sanoo,\nettä \"kaunis on vaikeata\".\n\n-- Mutta siitä huolimatta, hän sanoi, -- tämä saatettakoon selville,\nniin että perustelumme joutuu perille.\n\n-- Ei ole esteenä, sanoin, -- tahdon puute, vaan, jos siksi tulee,\npuuttuva kyky. Mutta tulet itse toteamaan hyvän tahtoni; ja pyydän\nsinua nytkin huomaamaan, kuinka innokkaasti ja rohkeasti olen väittävä,\nettä valtion on filosofiseen pyrkimykseen nähden meneteltävä ihan\npäinvastoin kuin tätä nykyä.\n\n-- Millä tavoin? hän kysyi.\n\n-- Tätä nykyä ne, jotka ollenkaan filosofiaan ryhtyvät, harjoittavat\nsitä heti lapsuusiästä päästyään, ennenkuin vielä ovat antautuneet\ntaloudenpitoon ja rahanansaitsemiseen, ja luopuvat siitä, kun heille\ntulee eteen sen vaikein puoli, -- niin tekevät ne, joita pidetään\nparhaimpina filosofeina! Ja vaikeimmalla tarkoitan [dialektista]\ntodistelua. Jos he sitten seuraavalla ikäkaudella muiden filosofian\nharrastajain kehoituksesta päättävät ruveta kuulijoiksi, niin he\npitävät tätä suurena asiana, arvellen, että sitä tulee tehdä sivutyönä.\nJa saavuttuaan vanhuusikään he, muutamaa harvaa poikkeusta\nlukuunottamatta, sammuvat vielä täydellisemmin kuin Herakleitoksen\naurinko;[28] he näet eivät enää syty uudestaan.\n\n-- No millä tavoin siis on meneteltävä? Adeimantos kysyi.\n\n-- Ihan vastakkaisella tavalla. Niin kauan kuin ovat poikasia ja\nnuorukaisia heidän tulee harjoittaa sellaista opiskelua ja filosofiaa,\nmikä on sille iälle sopivaa, ja pitää oikein hyvää huolta ruumiistaan,\nikäkautena, jolloin ruumiit varttuvat ja miehistyvät; siten he näet\nniistä saavat viisaudenharrastuksen palvelijoita. Kun taas se ikä\ntulee, jolloin sielu alkaa kypsyä, on heidän pingoitettava sielulliset\nharjoitukset tiukemmalle. Ja kun voimat uupuvat eivätkä enää salli\nheidän olla mukana valtion asiain hoidossa ja sotaretkillä, silloin\nheidän jo tulee valtoinaan vaeltaa [hengen] laitumilla ja olla mitään\nmuuta tekemättä (paitsi sivutyönä), jos mieli heidän elää onnellisesti\nja kuoltuaan saavuttaa toisessa maailmassa kohtalo, mikä on täällä\neletyn elämän oikeana kruununa.\n\n12. -- Minun mielestäni, Sokrates, totta tosiaan puhut innokkaasti, hän\nsanoi; -- mutta luulenpa, että enimmät kuulijasi, Thrasymakhoksesta\nalkaen, tulevat vielä innokkaammin puhumaan sinua vastaan eivätkä\nollenkaan sinua uskomaan.\n\n-- Älä hanki riitaa, sanoin, -- minun ja Thrasymakhoksen välille, kun\nvast'ikään olemme tulleet ystäviksi -- vaikk'emme ennenkään vihamiehiä\nolleet. Emme näet ollenkaan tule luopumaan yrittämästä, ennenkuin joko\nolemme saaneet sekä hänet että muut vakuutetuiksi, taikka tuottaneet\nheille jotakin apua tuon toisen elämän[29] varalle, kun he uudestaan\nsyntyneinä joutuvat tällaisia kysymyksiä käsittelemään.\n\n-- Lyhyestäpä viivytyksestä puhutkin! hän sanoi.\n\n-- Eihän se ole niin mitään, vastasin, -- ajan kaikkeuteen verraten!\nMutta etteivät sanamme saa ihmisten suurta joukkoa vakuutetuksi, ei ole\nollenkaan kummaa; hehän eivät vielä koskaan ole nähneet sitä, jota nyt\nesitämme, toteutuneena, vaan paljon enemmän ovat nähneet senlaatuisia\nsananparsia tahallisesti sovitettuina yhteissointiin,[30] -- eivätkä\nole nähneet niiden, niinkuin nyt, itsestään yhteen sopeutuvan. Ja\nmiestä, joka on niin täydellisesti kuin mahdollista hyveen mukainen ja\nyhtäläinen sen kanssa, niin hyvin töissä kuin sanoissa, ja hallitsee\nsamanlaatuisessa valtiossa, sellaista miestä eivät ole vielä koskaan\nnähneet, eivät yhtä eivätkä useampia. Vai luuletko heidän niitä\nnähneen?\n\n-- Enhän suinkaan, hän vastasi.\n\n-- Eivätkä myöskään, oi miekkoinen, ole tyystin kuunnelleet jaloja ja\nyleviä puheluja,[31] sellaisia, jotka tarmokkaasti kaikin tavoin\npyrkivät totuuteen tiedon saavuttamisen vuoksi, mutta pysyvät kaukana\nsukkelista sanansutkauksista ja kinasteluista, jotka eivät pyri\nmihinkään muuhun kuin pelkkään ulkonäköön ja kiistaan, niin hyvin\noikeuden edessä kuin henkilökohtaisissa keskusteluissa.\n\n-- Kyllä eivät niitä puheluja kuuntele, hän myönsi.\n\n-- Tämän vuoksi, sanoin, -- ja siksi, että ennakolta sen näimme, me\näsken,[32] vaikka meitä peloittikin, kuitenkin totuuden pakottamina\nväitimme, ettei kaupunki eikä valtio eikä [yksityinen] ihminenkään\nkoskaan tule täydelliseksi, ennenkuin jokin kohtalon pakko saa nämä\nharvalukuiset viisaudenharrastajat, jotka eivät ole kehnoja, vaikka\nheitä tätä nykyä sanotaankin hyödyttömiksi, huolehtimaan valtiosta --\nhalusivatpa tai eivät -- ja valtiota heitä tottelemaan, taikka sitten\nnykyisten valtiaiden tai kuninkaiden poikiin tai heihin itseensä\njostakin jumalaisesta innoituksesta syntyy aito filosofian aito\nrakkaus. Sitä otaksumaa, että jompikumpi tai molemmat nämä vaihtopuolet\novat mahdottomia, sitä en minä puolestani myönnä paikkaansa pitäväksi;\n-- silloinhan meitä voitaisiin syystä pilkata siitä, että suotta aikaa\npuhumme tyhjien toivomusten kaltaisia! Vai eikö ole niin?\n\n-- Niin on.\n\n-- Jos siis joko mittaamattoman menneisyyden varrella etevimpien\nfilosofien joskus on ollut pakko ottaa huolehtiakseen valtiosta taikka\nmeidän päivinämme jollakin barbaarien paikkakunnalla, kaukana\nnäköpiirimme ulkopuolella, on sellaista pakkoa, taikka sitä tulee\ntulevaisuudessa esiintymään, niin olemme valmiit sanoillamme\npuolustamaan sitä väitettä, että esittämämme valtiojärjestys on ollut\nja on ja tulee tulevaisuudessa olemaan olemassa aina kun tämä Muusa\n[itse filosofian haltiatar] saa valtion haltuunsa. Sillä tämmöinen\ntapaus ei ole mahdoton, eikä se, jota esitämme, ole mahdotonta; -- että\nse on vaikeata, se kyllä meidänkin puoleltamme myönnetään.\n\n-- Minäkin olen samaa mieltä, hän sanoi.\n\n-- Mutta aiotko sanoa, kysyin, -- että ihmisten suuri joukko taas ei\nole sitä mieltä?\n\n-- Ei kai ole, hän vastasi.\n\n-- Sinä miekkoinen, sanoin, -- älä puhu näin kovin pahaa joukosta. He\nkyllä tulevat muuttamaan mielensä, jos et kiihkoile, vaan puhut\nheille leppyisästi ja torjut sen huonon maineen, jossa tiedonhalu\n[viisaudenharrastus eli filosofia] on, sekä osoitat keitä filosofeilla\ntarkoitat ja, sillä tavoin kuin äsken tehtiin, määrittelet näiden\nluonteen ja pyrkimykset, jotteivät luulisi sinun tarkoittavan niitä,\njoita he pitävät filosofeina. Vai etkö usko, että he, kun katselevat\nfilosofeja tämmöiseltä kannalta, saavat heistä toisen käsityksen ja\npuhuvat heistä toisella tavalla? Vai luuletko, että kukaan kateudesta\nvapaa ja lempeämielinen ihminen on vihoissaan sille, joka ei ole\npahasisuinen, tai että hän kadehtii sitä, joka ei ole kateellinen?\nEnnenkuin sinä olet ehtinyt vastata, vastaan minä, että luulen\nmuutamissa harvoissa, mutta en enimmissä, olevan niin häijyä sisua.\n\n-- Kyllä minäkin, hän sanoi, -- olen ihan samaa mieltä.\n\n-- No etköhän ole samaa mieltä siitäkin, että syy, minkätähden enimmät\nihmiset ovat filosofialle vihamielisiä, on niissä, jotka ovat reuhaten\nrynnänneet siihen ulkoa, vaikk'ei heillä ole siihen oikeutta, ja\nsoimaavat toisiansa ja ovat riidanhaluisia ja aina kohdistavat sanansa\nhenkilöihin, menetellen siinä tavalla, joka kaikkein vähimmin soveltuu\nyhteen viisaudenharrastuksen kanssa?\n\n-- Niin, kaikkein vähimmin, hän vastasi.\n\n13. -- Eihän näet, Adeimantos, sillä miehellä, jonka ajatukset toden\ntotta ovat olevaisiin suuntautuneet, ole edes aikaa luoda katsettaan\nalaspäin ihmisten puuhailuun ja riidellen heidän kanssaan tulla\nkateutta ja häijyyttä täyteen, vaan hän näkee ja katselee semmoista,\nmikä on säännönmukaista ja aina pysyy samanlaisena, ei tee toisille\nvääryyttä eikä saa toisten puolelta vääryyttä kokea, vaan jossa kaikki\non hyvin järjestettyä ja järjenmukaista; tämän he ottavat esikuvakseen\nja sen kaltaisiksi mikäli mahdollista pyrkivät. Vai onko mielestäsi\nmahdollista olla ottamatta esikuvaksi sitä, jonka kanssa ihaellen\nseurustelee?\n\n-- Mahdotontahan se olisi, hän vastasi.\n\n-- Koska siis viisaudenharrastaja seurustelee jumalallisen ja\nsopusuhtaisen kanssa, niin hänestä tulee, mikäli ihmisen on\nmahdollista, sopusuhtaisuuden mukainen ja jumalainen; -- mutta\nkaikkialla tosin on paljon halventelua.\n\n-- Onhan kaikin puolin niin.\n\n-- Jos hänen siis, sanoin, -- käy jonkinmoiseksi pakoksi pyrkiä\nsiirtämään sitä, minkä siellä näkee, ihmisten elintapoihin, niin hyvin\nyksityisessä kuin julkisessa elämässä, eikä vain muovailla sen\nmukaan omaa itseänsä, niin luuletko, että hänestä tulee epäkelpo\nitsensähillinnän ja oikeamielisyyden ja kaiken kansanomaisen hyveen\nmestari?\n\n-- En suinkaan, hän vastasi.\n\n-- Mutta jos ihmisten suuri joukko havaitsee, että se, minkä hänestä\nsanomme, on totta, niin tokkohan se silloin on vihoissaan\nviisaudenharrastajille ja kieltäytyy uskomasta meitä, kun väitämme,\nettei valtio millään muulla tavoin voi tulla onnelliseksi, kuin jos sen\npiirroksen arimoitsevat jumalaista esikuvaa noudattavat taiteilijat?\n\n-- Eivät tule olemaan vihoissaan, hän vastasi, -- jos sen havaitsevat.\nMutta minkälaatuinen se piirros on, josta puhut?\n\n-- Kaiketi, sanoin, -- he ottavat valtion ja ihmistavat ikäänkuin\ntaulun ja pyyhkivät ensiksi tämän puhtaaksi, mikä ei ole niinkään\nhelppoa; mutta tiedäthän, että he heti taitavat erota kaikista muista\n[lainlaatijoista] siinä, etteivät tahdo ennen kajota yksilöön eivätkä\nvaltioon, eivätkä piirtää tauluun lakeja, ennenkuin joko ovat saaneet\ntämän haltuunsa puhtaana tai itse puhdistaneet sen.\n\n-- Siinähän ovatkin oikeassa, hän sanoi.\n\n-- No etkö luule, että he tämän jälkeen piirtävät valtiomuodon\npohjapiirroksen?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Sitten he, niin arvelen, työtään suorittaessaan kaiketi tavan takaa\nkääntävät katsettansa kumpaisellekin taholle, toiselta puolen\nolennaisesti oikeaan ja kauniiseen ja kohtuulliseen ja kaikkeen\nsellaiseen, toiselta puolen taas siihen, minkä he voivat saada aikaan\nihmisissä seostamalla ja yhteensovittamalla eri elämänharrastuksia,\nniin että niistä syntyy [oikea] miehenkuva.[33] Tätä luodessaan he\ntoteuttavat sitä, minkä jo Homeros, milloin se ilmenee ihmisten\nkeskuudessa, on sanonut \"jumalaiseksi\" ja \"jumalankaltaiseksi\".\n\n-- Se kyllä pitää paikkansa, hän sanoi.\n\n-- Ja he tulevat kai, niin arvelen, pyyhkimään pois toisen piirteen ja\ntoisen taas lisäämään, kunnes ovat, mikäli mahdollista, tehneet\ninhimilliset elintavat niin otollisiksi jumalille kuin ne suinkin\nvoivat olla.\n\n-- Kylläpä siitä taulusta, hän sanoi, -- tulee ylen kaunis!\n\n-- No saammekohan näin ollen, kysyin, -- ne, joiden sanoit tarmonsa\ntakaa hyökkäävän kimppuumme, saammeko heidät uskomaan, että sellainen\nvaltiomuotojen piirtäjä se on se, jota heille silloin[34] ylistimme ja\njonka vuoksi nuo olivat vihoissaan sentähden, että annoimme valtion\nhänen haltuunsa? Ja tokkohan he, kun nyt tämän kuulevat, jonkin verran\ntyyntyvät?\n\n-- Melkoisessakin määrin, hän vastasi, -- jos heissä on järkeä.\n\n-- Niin, sillä mitenkä he enää voivatkaan kiistellä vastaan? Voivatko\nväittää, etteivät viisaudenharrastajat rakasta tosi-olevaista ja\ntotuutta?\n\n-- Sehän olisi mieletöntä, hän vastasi.\n\n-- Vaiko ettei heidän luonnonlaatunsa, minkä olemme esittäneet, ole\nsukua parhaimman kanssa?\n\n-- Eivät sitäkään.\n\n-- No kuinkas onkaan? Voivatko väittää, ettei sellainen luonnonlaatu,\njos sille on suotu ne olosuhteet, jotka sille soveltuvat, tule olemaan\ntäydellisesti hyvä ja viisautta rakastava [eli filosofinen], jos\nmikään? Vai tulevatko pikemmin väittämään, että nuo, jotka suljimme\npois, ovat hyviä ja viisaita?\n\n-- Eiväthän sentään.\n\n-- Tulevatko siis yhä olemaan vihoissaan siksi, että väitämme, että,\nennenkuin viisautta harrastava ihmislaji saa valtion haltuunsa,\nei valtiolle eikä kansalaisille koidu pahan loppua, eikä se\nvaltiojärjestys, jonka esityksessämme olemme tarun tapaan kuvanneet,\npääse tositeossa toteutumaan?\n\n-- Kaiketi, hän vastasi, -- he tulevat olemaan vähemmän vihoissaan.\n\n-- Suostutkohan, kysyin, -- siihen, ettemme sano heidän olevan vähemmän\nvihoissaan, vaan että he ovat tulleet kauttaaltaan leppeiksi ja\nvakuutetuiksi, niin että -- jolleivät muusta syystä, niin häpeän vuoksi\n-- yhtyvät meihin?\n\n-- No kaikin mokomin, hän vastasi.\n\n14. -- Oletamme siis, että heidät on saatu tästä vakuutetuiksi; onkohan\nkukaan eri mieltä seuraavasta seikasta? Väittääkö kukaan, ettei voi\nsyntyä kuninkaiden tai valtiaiden jälkeläisiä, jotka ovat luonnostaan\nviisauden harrastajia?\n\n-- Ei kerrassaan kukaan, hän vastasi.\n\n-- No voiko kukaan väittää, että kun sellaisia on syntynyt maailmaan,\nniiden välttämättömästi täytyy turmeltua? Että niiden on vaikea pysyä\nturmeltumatta, senhän mekin kyllä myönnämme. Mutta voiko kukaan\nväittää, ettei koskaan, kaikkien aikojen kuluessa, ainoakaan heistä\nkaikista voi pelastua?\n\n-- Kuinkahan kukaan voisi väittää sellaista?\n\n-- Mutta riittäähän, sanoin, -- että on olemassa yksi ainoa: jos\nhänellä on valtio, joka häntä tottelee, niin hän kyllä voi panna\ntoimeen kaiken sen, jota ei tätä nykyä tahdota uskoa.\n\n-- Kyllähän yksi riittää, hän sanoi.\n\n-- Jos näet hallitsija, sanoin, -- säätää ne lait ja sen\nelämänjärjestyksen, jotka olemme esittäneet, niin eihän tietenkään ole\nmahdotonta, että kansalaiset tahtovat niitä noudattaa.\n\n-- Ei mitenkään.\n\n-- No onko mikään kummallinen ja mahdoton asia, että muutkin hyväksyvät\nsen, mikä meistä näyttää hyväksyttävältä?\n\n-- En minä ainakaan luule, hän vastasi.\n\n-- Ja että nämä lait ja tämä järjestys, jos ne ovat mahdolliset, ovat\nparhaat, senhän luullakseni olemme aikaisemmin riittävästi todistaneet.\n\n-- Niin kyllä.\n\n-- Ja nythän olemme siis, kuten näyttää, lainlaadintaan nähden tulleet\nsiihen, että se, minkä olemme esittäneet, jos se voidaan toteuttaa, on\nparas, mutta että se on vaikea panna toimeen, vaan ei sentään\nmahdotonta.\n\n-- Niin, siihenhän on tultu, hän vastasi.\n\n15. -- Kun nyt tämä esitys vaivoin on saatettu perille, on kai sitten\nkeskusteltava jäljellä olevasta kohdasta, siitä nimittäin, millä tavoin\nja mimmoisten opintojen ja harrastusten perusteella meillä tulee\nvaltiossamme olemaan nuo valtiojärjestyksen pelastajat [ja\nsäilyttäjät], ja millä ikäkaudella kunkin heistä on eri opintoihin\nryhdyttävä?\n\n-- Kyllä siitä on keskusteltava, hän vastasi.\n\n-- Eipä ollut minulla, sanoin, -- mitään hyötyä sukkelasta\ntempustani,[35] kun taannoin jätin syrjään pulmallisen kysymyksen\nnaisten omistamisesta, lasten siittämisen ja hallitusmiesten\nasettamisen, sentähden että tiesin täysin totuudenmukaisen esityksen\nsekä tuottavan paheksumista että olevan hankalan saada aikaan. Sillä\nonhan käynyt niin, että nyt kuitenkin täytyy niitä asioita käsitellä.\nJa naisia ja lapsia koskeva kysymys on sentään kyllä viety perille,\nmutta hallitusmiesten asia täytyy ottaa tutkittavaksi ikäänkuin ihan\nalusta lähtien. Mehän sanoimme,[36] jos muistat, että heidän täytyi\nnautinnoissa ja tuskissa koeteltaessa osoittaa valtiotaan rakastavansa\nja että täytyi käydä näkyviin, etteivät he luopuneet siitä\najatustavasta, eivät vaivoissa, eivät vaaroissa eivätkä missään\nmuussa elämän vaiheessa, taikka että [muussa tapauksessa] se,\njoka ei tähän pystynyt, oli hylättävä, mutta että se, joka kaikesta\nsuoriutui puhtaana niinkuin tulessa koeteltu kulta, oli asetettava\nhallitusmieheksi ja että hänelle oli annettava kunniaa ja palkintoja\nniin hyvin hänen eläessään kuin hänen kuoltuaankin. Suunnilleen\nsellaista juuri puhuimme, kun perustelumme käännähtikin syrjään ja\npistäytyi piiloon, sentähden että sitä peloitti sen kysymyksen\nvireillepaneminen, mikä nyt on edessämme.\n\n-- Puhut ihan totta, hän sanoi; -- kyllä minä muistan.\n\n-- Minua näet arvelutti, hyvä ystävä, sanoin, -- lausua se, minkä nyt\nolen rohjennut sanoa. Mutta nytpä olkoon tämä rohkeasti sanottu: että\nnäiden oivimpien vartijain, jotka me asetamme, täytyy olla viisauden\nharrastajia [eli filosofeja].\n\n-- Se olkoon sanottu, hän myönsi.\n\n-- Ja huomaahan, että näitä sinulla kaiketi tulee olemaan vain harvoja.\nSillä sen luonnonlaadun eri avut, jotka heillä perustelumme mukaan\ntulee olla, ovat vain harvoin yhteen yhtyneinä, vaan enimmäkseen tämä\nluonnonlaatu esiintyy hajaantuneena eri tahoille.\n\n-- Kuinka tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Tiedäthän, että hyväoppiset ja hyvämuistiset ja nopeatuumaiset ja\nteräväpäiset ja ne, joilla on kaikki muut näihin liittyvät ominaisuudet\n-- mielenlaadultaan uljaat ja suurisuuntaiset miehet -- eivät useinkaan\nsamalla ole taipuvaisia siivosti elämään rauhallista ja vakiintunutta\nelämää, vaan että vilkkaus vie sellaiset miehet mihin sattuu, ja että\nkaikki vakiintunut olo on heistä kaukana.\n\n-- Puhut totta, hän sanoi.\n\n-- Ja kyllä toiselta puolen nämä vakavat ja vaihemielisyyttä vierovat\nluonteet, joita mieluimmin tahtoisi käyttää [vartijoina], koska niihin\nvoi varmasti luottaa, ne, joita ei pelko horjuta sodassa, ovat\nsamanlaisia opintoihinkin nähden; he ovat hitaita ja kankeaoppisia,\nikäänkuin olisivat turroksissa, ja heitä unettaa ja haukotuttaa,\nmilloin heidän täytyy nähdä senlaatuista vaivaa.\n\n-- Kyllä niin on, hän myönsi.\n\n-- Mutta mehän sanoimme, että heillä täytyy kuin täytyykin olla sekä\ntoinen että toinen ominaisuus, taikka ettei muussa tapauksessa miehelle\nole annettava etevintä opetusta, ei kunniaa eikä valtaa.\n\n-- Se on oikein, hän sanoi.\n\n-- No etkö luule, että se luonnonlaatu tulee olemaan harvinainen?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Sitä on siis koeteltava niissä vaivoissa ja vaaroissa ja\nnautinnoissa, jotka taannoin[37] mainitsimme, ja lisäämmepä nyt sen,\nminkä silloin jätimme sanomatta, nimittäin että meidän täytyy\nharjoittaa sitä myöskin monenlaisissa tiedonhaaroissa ja tarkastaa,\npystyykö se korkeimpiinkin tieteisiin, vai lannistuuko se, niinkuin\nsellaiset henkilöt, jotka lannistuvat urheilukilpailuissa.\n\n-- Kyllä sitä täytyy sillä tavoin tarkastaa; -- mutta mitä korkeimmilla\ntieteillä tarkoitat?\n\n16. -- Muistat kai, vastasin, -- että erotimme toisistaan kolme sielun\neri kykyä ja sitten oikeamielisyyteen, itsehillintään, urhoollisuuteen\nja viisauteen nähden koetimme päätellä, mikä mikin näistä on?\n\n-- No jollen sitä muistaisi, hän vastasi, -- niin ei minulla olisi\noikeutta kuulla sitä, mikä vielä on jäljellä.\n\n-- Muistatko myöskin mitä sitä ennen lausuttiin?[38]\n\n-- Mitä tarkoitat?\n\n-- Lausuimme kai, että voidaksemme nähdä nämä ominaisuudet niin hyvin\nkuin mahdollista oli kierrettävä toista, pitempää tietä; kun se olisi\nkuljettu, kävisivät ne selvästi näkyviin; mutta että kyllä oli\nmahdollista käyttää sellaisia aikaisemman esityksemme todisteluja,\njotka olisivat samanluontoisia kuin tämä. Ja te vastasitte, että se\nteille riitti; ja näinpä suoritettiin silloinen todistelu, kuten\nminusta näytti, riittämättömällä tarkkuudella; tyydyttikö se teitä, sen\nvoitte te sanoa.\n\n-- Kyllä esityksesi, hän vastasi, -- minua tyydytti oikean määrän\nmukaisena;[39] ja nähtävästi se tyydytti muutkin.\n\n-- Mutta, hyvä ystävä, sanoin, -- sellaisissa asioissa määrä [eli\nmitta], mikä vaikkapa vain hitusen verran jää tosi-olevaista\nvaillinaisemmaksi, ei ole ollenkaan [oikea] mitta, sillä eihän mikään\nvajanainen kelpaa minkään mitaksi. Mutta välistäpä muutamat ihmiset\nkyllä arvelevat, että on jo päästy riittävän pitkälle ja ettei ole\ntarpeellista viedä tutkimusta sen edemmäs.\n\n-- Niin, hän sanoi, -- kylläpä on paljon ihmisiä, jotka joutuvat sille\nkannalle laiskuuden takia.\n\n-- Mutta juuri se mielenlaatu, minä sanoin, -- soveltuu kaikkein\nvähimmin valtion ja lakien vartijalle.\n\n-- Se on tiettyä, hän vastasi.\n\n-- Tällaisen miehen, rakas ystävä, sanoin, -- on siis kuljettava tuota\npitempää kiertotietä ja nähtävä yhtä paljon vaivaa opinnoissa kuin\nruumiinharjoituksissakin; muussa tapauksessa hän, kuten äsken\nhuomautimme, ei pääse koskaan tuon korkeimman ja hänelle\ntarpeellisimman tiedon perille.\n\n-- Eivätkö siis, hän kysyi, -- nuo mainitsemamme asiat olleetkaan\nkorkeimmat? Onko vielä mitään korkeampaa kuin oikeamielisyys ja ne\nhyveet, jotka olemme luetelleet?\n\n-- Onpa kyllä korkeampaa, vastasin, -- eikä näihinkään asioihin nähden\nsaa tyytyä, niinkuin tätä nykyä tehdään, pelkän pohjapiirroksen [eli\nalkuluonnoksen] katselemiseen, vaan on tyystin syvennyttävä\ntäydellisimmin viimeisteltyyn kuvaan. Vai eikö ole hullunkurista, jos\nkyllä tarmomme takaa teemme kaikkemme, jotta muut, vähäarvoiset asiat\nsaataisiin niin tarkkapiirteisiksi ja kirkkaiksi kuin suinkin, mutta\nsitävastoin emme katso suurimpien asioiden vaativan myös suurinta\ntarkkuutta?\n\n-- Kyllä niin on, hän vastasi. -- Mutta luuletko, että kukaan päästää\nsinut kysymättä sinulta, mikä se on, minkä sanot suurimmaksi [eli\nkorkeimmaksi] tiedoksi, ja mihin katsot sen kohdistuvan?\n\n-- En sitä juuri luulekaan, vastasin; -- vaan kysy vain sinäkin. Olet\nvarmasti kuullut sen jo moneen kertaan, mutta nyt joko et tätä älyä\ntaikka aiot taaskin tuottaa minulle hankaluuksia tarraamalla minuun\nkiinni; jälkimmäinen tuntuu minusta luultavammalta, sillä olethan jo\nmonta kertaa kuullut, että _hyvän_ perikuva [eli idea] on korkein\ntiedettävä ja että oikeudenmukaisuus ja muut [senkaltaiset hyvät asiat]\ntulevat hyödyllisiksi ja onnekkaiksi juuri siksi, että ne _siihen_\nnojautuvat. Nytkin kyllä suunnilleen tiedät, että tulen tämän lausumaan\nja lisäksi senkin, ettemme sitä tarkoin tunne. Mutta jollemme _sitä_\ntunne -- sen kyllä tiedät -- ei meillä ole mitään hyötyä siitä, että\nkenties tiedämme kaiken muun, _sitä_ lukuun ottamatta, yhtä vähän kuin\njos jotakin omistamme, mutta emme hyvää. Vai luuletko, että on mitään\nhyötyä siitä, että meillä on kaikki [muu] omaisuus, mutta emme omista\nhyvää? Tai siitä, että meillä on mielessämme kaikki muu, paitsi vain\nhyvää, mutta emme ajattele mitään kaunista ja jaloa?\n\n-- En minä ainakaan sitä luule, sen Zeus tietää, hän vastasi.\n\n17. -- No tiedäthän senkin, että enimpien ihmisten mielestä _hyvä_ on\nnautintoa, älykkäämpien mielestä taas ymmärtämystä.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja että, ystävä hyvä, ne, jotka ovat tätä mieltä, eivät voi\nosoittaa, mikä se ymmärtämys on, vaan että heidän lopulta on pakko\nsanoa tarkoittavansa -- hyvän ymmärtämistä.\n\n-- Onpa se hullunkurista! hän sanoi.\n\n-- Kuinkas muuten, minä sanoin, -- jos he, samalla kuin soimaavat meitä\nsiitä, ettemme tiedä mikä hyvä on, kuitenkin puhuvat meille ikäänkuin\nsen tietäisimme? He näet sanovat _hyvän_ olevan _hyvän_ ymmärtämisen,\nikäänkuin me puolestamme ymmärtäisimme mitä he tarkoittavat, kunhan\nvain lausuvat tuon \"_hyvä_\" -sanan.\n\n-- Se on ihan totta, hän sanoi.\n\n-- No kuinkas onkaan: tokkohan ne, joiden määritelmän mukaan nautinto\non itse _hyvä_, ovat vähemmin eksyksissä kuin nuo muut? Vai eikö\nheidänkin ole pakko myöntää, että on pahoja nautintoja?\n\n-- Ihan varmaan.\n\n-- Heidän käy siis luullakseni niin, että he myöntävät samojen asiain\nolevan sekä hyviä että pahoja. Eikö niin?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Eikö siis ole ilmeistä, että tästä seikasta on paljon ja ankaraa\nerimielisyyttä?\n\n-- Kuinkas ei?\n\n-- Entä edelleen: eikö ole selvää, että kun on kysymys oikeasta ja\nkauniista [eli jalosta], useat ihmiset kyllä saattavat hyväksyä sitä,\nmikä oikealta ja jalolta _näyttää_, vaikk'ei se sitä olekaan, pyrkivät\nsitä tekemään ja sitä omistamaan ja olemaan oikean ja jalon maineessa,\nmutta että taas mitä hyvään tulee, ei kukaan mitenkään tyydy _sen_\nomistamiseen, mikä hyvältä _näyttää_, vaan että he etsivät sitä, mikä\n_on_ hyvää, ja että sillä alalla jokainen kerrassaan halveksii tyhjää\nvarjoa?\n\n-- Kyllä niin on, hän vastasi.\n\n-- _Hyvästäkö_ siis, siitä, jota jokainen sielu ajaa takaa ja jonka\nvuoksi se tekee kaikkensa aavistaen, että se jotakin _on_, mutta\ntietämättä ja osaamatta täysin käsittää _mikä_ se on, voimatta siitä\n(niinkuin muista asioista) saada järkkymätöntä vakaumusta ja siitä\nsyystä saavuttamatta muutakaan, mistä kenties olisi voinut olla hyötyä\n-- niin, tällaisestako näin suuresta asiasta myönnämme, että noiden\nvaltiomme parhaidenkin, niiden, joiden haltuun uskomme kaiken, täytyy\nolla sokean tietämättömyyden vallassa?\n\n-- Emme mitenkään, hän vastasi.\n\n-- Näin ollen arvelen, sanoin, -- että niin kauan kuin ei tiedetä,\nmissä määrin oikeudenmukaiset ja kauniit asiat saattavat olla _hyviä_\n[eli _hyvän_ perikuvan ilmenemismuotoja], mies, jolla ei sitä tietoa\nole, on arvoton niiden asiain vartija; ja ennustanpa, ettei sitä ennen\nkukaan tule niitä [nimittäin oikeudenmukaista jakaunista] tyystin\ntuntemaan.\n\n-- Ennustuksesi on kyllä paikkansa pitävä, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän siis valtiomme tule olemaan täydellisessä järjestyksessä,\njos sitä hoitaa tällainen vartija, joka näitä asioita ymmärtää.\n\n18. -- Niin täytyy olla, hän vastasi. -- Mutta sinä, Sokrates, sanotko\nsiis _hyvän_ olevan tietoa vai nautintoa vaiko jotakin aivan muuta?\n\n-- Kuulehan mies, minä sanoin, -- on jo kauan ollut hyvinkin selvää,\nettei sinulle tule riittämään muiden mielipide näistä asioista!\n\n-- Niin on, hän vastasi; -- mielestäni näet, Sokrates, ei olekaan\noikein, että kyllä osaan esittää muiden mielipiteitä, mutta en omaa\najatustani, vaikka olen jo näin kauan ollut näiden kysymysten kimpussa.\n\n-- No mutta onko mielestäsi, kysyin, -- oikein puhua asioista, joita ei\ntiedä, ikäänkuin ne tietäisi?\n\n-- Ei suinkaan ikäänkuin ne tietäisi, hän vastasi; -- mutta on kyllä\noikein, että ihminen haluaa lausua mielipidettään mielipiteenään.\n\n-- No kuinkas onkaan? kysyin, -- etkö ole huomannut, että kaikki\nmielipiteet, jotka eivät perustu tietoon, ovat kehnoja? Ja että parhaat\nniistä ovat sokeita? Vai tokkohan mielestäsi ne ihmiset, joilla ilman\nvarsinaista tietoa on jonkinmoinen totuuden kanssa yhtäpitävä\nmielipide, suurestikaan eroavat sokeista, jotka kulkevat tietään\noikein?\n\n-- Eivät ollenkaan, Adeimantos vastasi.\n\n-- Haluatko siis katsella sellaista, mikä on kehnoa, pimeää ja vinoa,\nvaikka voit muilta kuulla kirkasta ja kaunista?\n\nSilloin lausui Glaukon: -- Oi Sokrates, älä, Zeuksen tähden! asiasta\nluovu, ikäänkuin jo olisit perillä. Kyllä näet meille riittää, jos\nkäsittelet hyvääkin samalla tavoin kuin teit selkoa oikeamielisyydestä\nja tervemielisyydestä [eli itsehillinnästä, _sophrosynesta_] ja muista.\n\n-- Hyvä ystävä, kyllähän minäkin tulen olemaan siihen hyvinkin\ntyytyväinen, mutta pelkään vain, etten siihen pysty ja että\nalttiudessani osoittaudun tomppelimaiseksi ja joudun naurunalaiseksi.\nMutta mitä _hyvä_ sinänsä on, se kysymys, miekkoiset, jättäkäämme tällä\nhaavaa sikseen. Sillä esittää täsmälleen mitä arvelen hyvän itsensä\nolevan, se tuntuu minusta tähänastisen ponnistuksen vauhtiin katsoen\nolevan tällä hetkellä aivan liian vaikea tehtävä. Vaan sen sijaan\ntahdon, jos se on teillekin mieleen, puhua siitä, mikä näkyy olevan\nhyvästä syntyisin ja olevan hyvinkin taattonsa kaltaista; jollei se\ntaas ole teille mieleen, jätän sen sikseen.\n\n-- Puhu kaikin mokomin, Glaukon vastasi; -- toiste saat suorittaa\nvelaksi jääneen selonteon taatosta.\n\n-- Minulle olisi, sanoin, -- mieluisampaa, jos voisin teille suorittaa\nsen velan ja te voisitte sen ottaa vastaan, eikä tarvittaisi tyytyä,\nniinkuin nyt, pelkkiin korkoihin. Ottakaa siis vastaan tämä _hyvän_\nitsensä kasvu ja jälkeläinen;[40] mutta olkaa sentään varuillanne,\netten mahdollisesti vasten tahtoani petä teitä maksamalla kasvua väärän\nlaskun mukaan!\n\n-- Pidämme niin tarkkaa vaaria kuin suinkin voimme, hän vastasi; --\npuhu sinä vain!\n\n-- Kyllä, sanoin, -- kunhan ensin olen päässyt yhteisymmärrykseen\nkanssanne ja johdattanut muistiinne sen, mikä taannoin lausuttiin ja\nmikä jo useissa muissa tilaisuuksissa on tullut sanotuksi.\n\n-- Ja mikä se on? hän kysyi.\n\n-- Me lausumme, minä vastasin, -- että kauniita esineitä [eli oleita]\non _monta_ ja hyviä on monta ja että näin on laita kaikkien; ja myös\npuheessa niitä erottelemme.\n\n-- Niinpä niin.\n\n-- Ja että on olemassa _kaunis_ sinänsä ja _hyvä_ sinänsä, ja samalla\ntavoin kaikkiin nähden, mitkä äsken totesimme moniksi; toiselta puolen\ntaas toteamme myöskin yhtä ainoata jokaisen olevaisen perikuvaa [eli\n_ideaa_], uskoen, että se on _yksi_, ja sanomme sen siksi, mikä se,\njokainen, on [siis jokaisen eri oleen oikeaksi olemukseksi].\n\n-- Tämä pitää kyllä paikkansa.\n\n-- Ja sanommehan, että noita monia käsitetään näkemällä mutta ei\ntietämällä, perikuvia [eli ideoja] taas tietämällä mutta ei näkemällä.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- No millä kyvyllämme näemme sen, minkä näemme?\n\n-- Näöllä, hän vastasi.\n\n-- Emmeköhän myöskin, minä kysyin, -- kuulolla havaitse sitä, minkä\nkuulemme, ja muilla aisteilla kaikkea, minkä yleensä havaitsemme?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No oletkohan, kysyin, -- pannut merkille, kuinka paljon muita\naistejamme kallisarvoisemmaksi niiden valmistaja on laatinut näkemisen\nja näkymisen kyvyn?\n\n-- Enpä juuri, hän vastasi.\n\n-- No harkitsehan asiaa tältä kannalta: kaipaavatko kuulo ja ääni,\nvoidakseen, toinen kuulla, toinen kuulua, vielä lisäksi jotakin\ntoisenlaatuista, niin että, jollei tätä ole kolmantena mukana, kuulo ei\nkykene kuulemaan eikä ääni kuulumaan?\n\n-- Eivät ne mitään sellaista kaipaa, hän vastasi.\n\n-- Niin on, sanoin; -- ja luulenpa, etteivät monet muutkaan aistit --\njotten sanoisi ei ainoakaan -- kaipaa lisäksi mitään sellaista; vai\nvoitko sinä mainita yhtäkään?\n\n-- En minä ainakaan, hän vastasi.\n\n-- Mutta etkö huomaa, että näkemisen ja näkymisen kyky kaipaa jotakin\nlisäksi?\n\n-- Millä tavoin?\n\n-- Jos silmissä on näköä, ja se, jolla on silmät, koettaa sitä käyttää,\nja nähtävissä esineissä on väriä, mutta ei ole lisäksi mukana erästä\nkolmatta lajia, joka on olemassa nimenomaan tätä tarkoitusta varten,\nniin tiedät, ettei näkö mitään näe ja että värit jäävät näkemättä.\n\n-- Mitä tällä tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Sitä, vastasin, minkä sanot _valoksi_.\n\n-- Oikeassa olet, hän myönsi.\n\n-- Ei siis ole vähäpätöinen se yhdysside, millä näkemisen aisti ja\nnäkymisen mahdollisuus on sidottu yhteen; onpa se muita yhdyssiteitä\npaljoa kallisarvoisempi, niin totta kuin valo ei ole arvotonta!\n\n-- Totta tosiaan, hän sanoi, -- onpa se kaikkea muuta kuin arvoton!\n\n19. -- Kenen kaikista taivaan jumalista siis saatat sanoa tämän valon\naiheuttajaksi ja valtiaaksi? Kenen heistä saatat sanoa siksi, jonka\nvalo saa aikaan sen, että näkömme näkee niin kirkkaasti kuin ajatella\nvoi ja että näkyväiset näkyvät?\n\n-- Saman kuin sinäkin, hän vastasi, -- ja kuin muutkin ihmiset;\nselväähän on, että Aurinko-jumalaa tarkoitat.\n\n-- Eiköhän näin ollen näkö luonnostaan suhtaudu tähän jumalaan\nseuraavalla tavoin?\n\n-- Millä tavoin?\n\n-- Eihän näkö ole aurinko, -- ei näkö itse eikä se, jossa näkö syntyy,\nse, minkä sanomme silmäksi.\n\n-- Eihän ole.\n\n-- Mutta luulenpa, että tämä on auringonkaltaisin kaikista aistimista.\n\n-- Kyllä se on kerrassaan auringonkaltaisin.\n\n-- No eiköhän se myös ole auringosta saanut sitä voimaa, mikä sillä on,\nikäänkuin tämä voima olisi siihen virrannut auringosta?\n\n-- Juuri niin on.\n\n-- Eikö näin ollen ole niin, ettei toiselta puolen aurinkokaan ole\nnäköä, vaan että se on näön alkusyynä ja näkö juuri sentähden näkee\nsen?\n\n-- Niin on, hän vastasi.\n\n-- Saat siis sanoa, minä jatkoin, -- että _hyvän_ sikiöllä -- tuolla\njälkeläisellä, jonka hyvä on synnyttänyt oman kuvansa mukaiseksi,\ntarkoitan aurinkoa: näkyvässä maailmassa aurinko suhtautuu näköön ja\nnäkyviin samalla tavoin kuin itse _hyvä_ ajatuksen olopiirissä\nsuhtautuu ajatukseen ja ajatuksella [eli järjellä] käsitettäviin.\n\n-- Kuinka? hän kysyi; -- selitä minulle tarkemmin.\n\n-- Tiedät, vastasin, -- että silloin, kun ihminen ei enää käännä\nsilmiänsä esineisiin, joiden väreihin päivän valo ulottuu, vaan niihin,\njoihin ulottuvat vain yön valot, silmät näkevät hämärästi ja näyttävät\nmelkein sokeilta, ikäänkuin niissä ei asuisi kirkasta näköä.\n\n-- Niin juuri on, hän sanoi.\n\n-- Mutta kun he kääntävät silmänsä esineisiin, joita aurinko valaisee,\nniin he luullakseni näkevät selvästi, ja niissä samoissa silmissä\nilmeisesti on näköä.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Näin ollen siis käsitä sielunkin laita tällaiseksi: milloin se on\nvarmasti suunnattuna siihen, jota totuus ja olennaisuus valaisevat,\nniin se tajuaa ja käsittää sen, ja silloin käy ilmi, että siinä asuu\njärki; milloin se taas on suunnattuna pimeänsekaiseen, syntyvään ja\nhäviävään, niin sillä on vain luuloja, ja se näkee hämärästi ja\nmuuttelee mielipiteitään, milloin niin, milloin näin, ja näkyy olevan\njärkeä vailla.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- Tämän siis, tämän mikä antaa totuutta sille, mikä on tietämisen\nesineenä ja taas tietoon pyrkivälle suopi tietämisen kyvyn, tämän saat\nsanoa olevan hyvän perikuvan [eli idean], ja koska se on tiedon ja\ntotuuden alkuaihe, niin sinun on katsottava se tietämällä\nomistettavaksi; ja kun molemmat, tieto yhtä hyvin kuin totuuskin, ovat\nkauniit, niin et erehdy, jos pidät sitä [nimittäin _hyvän perikuvaa_]\neri asiana kuin nämä ja vielä kauniimpana. Ja niinkuin edellisellä\nalalla on oikein, että pidetään valoa ja näköä auringonkaltaisina,\nmutta ei, että niitä pidetään aurinkona, samoin jälkimmäisellä alalla\non oikein, että pidetään näitä molempia, tietoa ja totuutta,\nhyvänkaltaisina, mutta ei, että jompaakumpaa pidetään itse _hyvänä_,\nvaan tulee pitää hyvän olemusta vielä suuremmassa kunniassa.\n\n-- Onpa, hän sanoi, -- _hyvän_ kauneus puheesi mukaan kerrassaan\nihmeellinen, jos se antaa tietoa ja totuutta, mutta itse omalla\nkauneudellaan voittaa nämät! -- Sillä ethän sinä sentään tarkoita, että\nse on pelkkää nautintoa?\n\n-- Varo kieltäsi! minä sanoin. -- Vaan katselehan sen kuvaa vielä\ntarkemmin tällä tavoin:\n\n-- Millä tavoin?\n\n-- Myönnät kai -- niin luulen -- ettei aurinko anna näkyville esineille\nvain näkyväisyyttä, vaan myöskin synnyn ja varttumisen ja ravinnon,\nvaikk'ei se itse ole syntyä?\n\n-- Kuinkahan voisikaan olla toisin?\n\n-- Ja voit siis sanoa, ettei _hyvä_ anna niille oleille, joita\ntiedetään, ainoastaan sitä, että niitä voidaan tietää, vaan että ne\nsiltä saavat myöskin olemisen ja olemuksen, vaikk'ei hyvä ole olemusta,\nvaan arvoltaan ja voimaltaan kohoaa vielä olemuksen yläpuolelle.\n\n20. Siihen Glaukon lausui perin hullunkurisesti: -- Oi, Apollon, sitä\nhämmästyttävää suuremmuutta!\n\n-- Niin, vastasin, -- syy on sinussa, kun pakotit minut lausumaan\nmielipiteeni asiasta.\n\n-- Niinpä niin, hän sanoi; -- äläkä missään tapauksessa lakkaa\nselvittämästä taas tuota yhtäläisyyttä auringon kanssa, jos sinulta\njokin seikka on jäänyt selvittämättä.\n\n-- Kylläpä minulta, vastasin, -- vielä paljon on jäänyt selvittämättä!\n\n-- Älä siis, hän sanoi, -- sivuuta niin mitään.\n\n-- Luulenpa, vastasin, -- että paljonkin on selvitystä vailla; mutta en\naio sittenkään, mikäli tällä hetkellä on mahdollista, tahallani jättää\nmitään pois.\n\n-- Niin, älä jätä, hän sanoi.\n\n-- Ota siis huomioon, minä sanoin, -- että väitteemme mukaan on\nolemassa _kaksi_ [hallitsevaa asiaa], ja että niistä toinen hallitsee\nkaikkea sitä, mitä käsitetään ajatuksen voimalla sekä sen kaiken\nolopiiriä, toinen taas sitä, mitä käsitetään näöllä (jotten taivaasta\npuhumalla näyttäisi käyttävän nimiä sanasukkeluuksien aiheena).[41]\nOnko sinulla siis selvillä nämä kaksi eri lajia: toiselta puolen\nnäkyväinen, toiselta puolen ajatuksella omistettava?\n\n-- On.\n\n-- No ota siis viiva, joka on leikattuna kahteen eripituiseen osaan, ja\nleikkaa jälleen kumpainenkin osa, niin hyvin se, joka vastaa näkyvää\nolopiiriä, kuin se, joka vastaa ajateltavaa olopiiriä, saman suhteen\nmukaan; ja kun sitten selvyyteen ja epäselvyyteen nähden vertaat\ntoisiinsa molemmat alaosat, tulee sinulla olemaan näkyvää edustavassa\nosassa toisena alaosastona _kuvat_. Ja kuvilla tarkoitan ensisijassa\nvarjoja ja sen jälkeen heijastuksia [eli kuvaimia], jotka tulevat\nnäkyviin vesissä sekä tiiviissä, sileissä ja kiiltävissä esineissä, ja\nyleensä kaikkea senlaatuista, -- jos ymmärrät.\n\n-- Kyllä ymmärrän.\n\n-- Toiseksi alaosaksi pane se, minkä kuvana edellämainittu osa on:\nmeidän ympärillämme olevat elävät olennot ja kaikki mikä kasvaa ja\nkaikki se mikä on [ihmiskäsin] valmistettua.\n\n-- Niin teen, hän vastasi.\n\n-- No etköhän, kysyin, -- liene valmis myöntämään, että totuuteen ja\nepätotuuteen nähden jako on sellainen, että kuva suhtautuu siihen,\nminkä kuva se on, niinkuin luulo [eli mielipide] tietoon?\n\n-- Kyllä sen myönnän, hän vastasi; -- kaikin puolin.\n\n-- No katsohan toiselta puolen myöskin, mitenkä ajatuksella omistettava\nosa on alaosiin leikattava.\n\n-- Millä tavoin?\n\n-- Tällä tavoin: toista alaosaa etsiessään sielun on pakko käyttää\nkuvina niitä esineitä, joiden kuvista äsken oli puhetta, siten että se\nlähtee edellytyksistä [eli otaksumista], ei alkusyytä vaan lopputulosta\nkohti; toista alaosaa etsiessään taas siten, että se lähtee\nedellytyksestä edellytyksetöntä alkua kohti ja suorittaa tutkimuksensa\nilman niitä kuvia, joita edellisessä osastossa käytettiin, yksinomaan\nitse perikuvilla [ideoilla] ja näiden itsensä avulla.\n\n-- En oikein ymmärrä, hän sanoi, mitä tällä tarkoitat.\n\n-- No ryhdynpä asiaan vielä kerran, sanoin; -- tulet näet helpommin\nymmärtämään, kun ensin olen esittänyt tämän: luultavasti tiedät, että\nniillä, jotka tutkivat mittausoppia ja laskentoa ja näiden kaltaisia\ntieteitä, kulloinkin on eri tutkimuksissaan edellytyksinä epätasainen\nja tasainen, kuviot, kolme lajia kulmia ja muita samaa sukua olevia\nolettamia. Uskoen nämä tietävänsä he ottavat ne perusedellytyksiksi\neivätkä katso enää tarpeelliseksi tehdä niistä selkoa itselleen eivätkä\nmuille, koska ne muka ovat jokaiselle selviä; näistä lähtien he jo\nsuorittavat muun todistelun ja päätyvät lopulta ihan johdonmukaisesti\nsiihen, minkä tutkimiseen olivat ryhtyneet.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi; -- tämän kyllä tiedän.\n\n-- No etköhän myöskin tiedä, että he tosin käyttävät hyväkseen näkyviä\nmuotoja ja esityksessään puhuvat näistä, mutta eivät ajattele niitä,\nvain noita, joiden kuvia ne [nimittäin epätasainen ja tasainen, kuviot\ny.m.s.] ovat, ja että heidän perustelunsa kohdistuu itse neliöön\nsinänsä ja itse halkaisijaan sinänsä, mutta ei kuvioon minkä\npiirustavat; ja samoin noihin muihin; itse niitä esineitä taas, joita\nhe muovailevat ja piirustavat ja joista syntyy varjoja ja vedessä\nilmeneviä kuvaimia, niitä he taas käyttävät kuvina, ja niiden avulla he\npyrkivät näkemään itse niitä [muotoja] sinänsä, joita ei kukaan voine\nnähdä muuten kuin ajatuksella.\n\n-- Se on totta, hän sanoi.\n\n21. -- Tämän lajin siis kyllä sanoin ajatuksella omistettavaksi, mutta\nsamalla lausuin, että sielun tätä lajia etsiessään on pakko käyttää\napunaan edellytyksiä; se ei pyri alkusyyhyn päin, koska se ei kykene\nkohoamaan näitä edellytyksiä korkeammalle; mutta se käyttää kuvina\njuuri niitä esineitä, joista alemmassa olopiirissä syntyy kuvaimia ja\njoita, niitäkin, pidetään arvossa ja kunniassa, koska ne noihin\nkuvaimiin verraten ovat kirkkaita [ja selviä],\n\n-- Ymmärrän, hän sanoi, -- että tarkoitat mittausopillisia tieteitä ja\nniiden sisartieteitä.\n\n-- Ja ymmärrä myöskin, että ajatuksella käsitettävän toisella osalla\ntarkoitan sitä, johon itse järki ryhtyy dialektiikan voimalla,\ntekemättä edellytyksiä alkusyiksi, vaan käyttämällä niitä toden totta\nnojakohtina, ikäänkuin astimina ja ponnahtimina; siten se kohoaa\nedellytyksettömään asti, kaiken alkusyyhyn. Siihen se käy kiinni, ja\npitäen kiinni kaikesta, mikä on sen kanssa yhteydessä, se sillä tavoin\ntaas astuu alaspäin loppuun asti, käyttämättä apunaan kerrassaan niin\nmitään aisteilla havaittavaa, vaan aleten vain ideain avulla, ideain\nkautta ideoihin, ja näihin se lopulta päätyy.\n\n-- Ymmärrän, hän vastasi, -- mutta en täydellisesti. Se tehtävä näet,\njosta puhut, tuntuu minusta olevan ylen työlästä. Senhän kyllä\nymmärrän, että tahdot todeta, että se, jota dialektiikkaan perustuva\nolevaisen ja ajatuksella käsitettävän tieto pitää silmällä, on\nselvempää kuin se, jota ne n.s. tieteet näkevät, joilla on lähtökohtina\nedellytykset ja joissa katselevien on pakko katsella niitä [nim.\ntieteitä eli oikeastaan näiden esineitä] ajatuksella, ei aisteilla,\nmutta joilla, sentähden etteivät ihmiset katsellessaan suuntaa\nkatsettaan ylöspäin alkusyytä kohti, vaan käyttävät lähtökohtinaan\nedellytyksiä, ei mielestäsi ole niistä järkitietoa, vaikka ne, jos ne\nasetetaan alkusyyn yhteyteen, ovat ajatuksella käsitettävät. Ja\ntuntuupa minusta siltä, kuin sanoisit mittausopin harrastajain ja\nmuiden heidäntapaistensa kantaa _ymmärtämiseksi_ etkä _järjeksi_, koska\nymmärtämys on jotakin pelkän mielipiteen ja järkitiedon keskivälillä\nolevaa.\n\n-- Olet käsittänyt minut ihan oikein, sanoin. -- Ja ota siis, pyydän,\nnoiden viivamme neljän jaoston vastineiksi nämä neljä sielun eri tilaa:\nylimmän vastineeksi järki, toisen ymmärtämys, kolmannen usko ja\nviimeisen kuvaimista käsittäminen, ja järjestä ne oikean suhteen\nmukaan, olettaen niissä olevan selvyyttä samassa määrin kuin niissä\noleissa, johon ne kohdistuvat, on totuutta.\n\n-- Ymmärrän, hän vastasi, -- ja yhdyn sinuun ja asetan ne esittämääsi\njärjestykseen.\n\n\n\nSelityksiä VI kirjaan.\n\n\n[1] 484 C. _Mallikuvaa_: vrt. V 472 D ja VI 500 E.\n\n[2] 485 A. _Tähän tutkimukseen_: siihen laajaan tutkimukseen, jonka\nlähtökohtana on se vaatimus, että ihannevaltion vartijaluokan perheolot\novat kommunistisesti järjestettävät, ks. V 474 B.\n\n[3] 485 B. _Taanoisessa puhelussamme_: V 474 D--475 B.\n\n[4] 487 A. _Momos_: moittiminen, morkkailu; joskus, niinkuin esillä\nolevassa paikassa, olennoitu _morkkailun jumalaksi_.\n\n[5] 487 B ja seur. Samanlaisia johtopäätöksiä kuin ne ovat, joiden\nAdeimantos sanoo olevan Sokrateen kuulijain puolelta odotettavissa ja\njotka hän tuo esille siinä toivossa, että Sokrates kumoaisi ne, lausuu\n\"Gorgias\"-dialogissa (484 C ja seur.) aivan tosissaan Sokrateen\nmaailmankatsauksen ylimielinen vastustaja Kallikles. Vrt. myös\n\"Phaidros\"-dialogi 262 A ja seur.\n\n[6] 488 A. _Pukkihirvi_: kreik. tragelaphos, satumainen sekaolento,\nhirvi, jolla muka oli pukinparta ja pukin kaulapahkat. Tämä mielikuva\nnäkyy olleen itämaista alkuperää; niinpä pukkihirviä mainitaan muiden\nsatuolentojen rinnalla itämaisten kudosten koristekuvioina (niin\nAristophaneen \"Sammakot\"-komediassa, 937). Myöhemmin tällä nimellä\nnäkyy tarkoitetun jotakin antilooppilajia.\n\n[7] 488 A ja seur. _Laivanpäällikkö_: kreik. naukleros, laivan omistaja\n(tai laivaa omistavan yhtymän edustaja), joka itse toimii laivan\nohjaajana. Esillä olevassa vertauskuvassa päälliköllä tarkoitetaan\nkansaa, _Demosta_, joka (kansanvallassa) on valtion herrana;\nlaivaväellä tarkoitetaan kansalaisia; sillä miehellä taas, joka auttaa\nlaivaväkeä riistämään päälliköltä vallan, tarkoitetaan yllyttäjää eli\ndemagogia.\n\n[8] 488 C. _Peräsimen_: kreik. laivoja ohjattiin kookkailla hyvin\nleveälapaisilla melantapaisilla; näitä oli klassillisella ja\nklassillisen jälkeisellä ajalla kaksi, yksi laivan kumpaisessakin\nkyljessä.\n\n[9] 488 D--489 A. Tämä vaikeatajuinen paikka omituisine\nkäsitteenerittelyineen on antanut aihetta useihin eri selityksiin; onpa\nturvauduttu tekstinmuutoksiinkin, jotka eivät kuitenkaan liene\nvälttämättömiä. Todennäköisimmältä tuntuu seuraava selitys:\nlaivamiehet, jotka haluavat jos jollakin tavoin saada päällikönvallan\nomiin käsiinsä ja ihailevat miestä, joka voi sen heille hankkia, ovat\nsitä mieltä, että päälliköntehtävien tietopuolinen, järjestelmällinen\noppiminen ja tutkiminen on itsessään suorastaan mahdoton asia, ja ettei\nkäytännöllisellä ohjaamistaidolla ole tämmöisen oppimisen ja tutkimisen\nkanssa niin mitään tekemistä. Tämän tulkinnan mukaan olisi tavallaan\nvastatusten asetettu toiselta puolen _tieto_ siitä, mitenkä laiva on\nohjattava, toiselta puolen _käytännöllinen ohjaamistaito_. Erään toisen\nselityksen mukaan taas vastineina olisivat toiselta puolen tieto,\ntoiselta puolen taas päällikönvallan anastaminen -- ainoa, josta\nvallanhimoiset laivamiehet muka välittävät ja johon teoreettinen tieto\nei vaikuta sitä eikä tätä. Edellistä selitystä kannattaa m.m. J. Adam,\nnojautuen parhaasta päästä Chr. Schneiderin perusteluun; jälkimäisen\ntulkinnan kannattajista mainittakoon tunnettu saksalainen tutkija\nU. von Wilamowitz-Moellendorff.\n\n[10] 489 A. _Tuolle henkilölle, joka ihmettelee_ j.n.e.: sille\noletetulle henkilölle, jonka Adeimantos 487 C, D sanoo voivan väittää,\nettä ne, jotka koko iäkseen antautuvat viisauden harrasteluun, käyvät\nhullunkurisiksi olennoiksi, joista valtiolla ei ole mitään hyötyä.\n\n[11] 489 B. _Viisaat pyrkivät rikkaiden oville_: Aristoteles\nmainitsee Retoriikassaan (II 16, 1391 A 8), että runoilija _Simonides_,\nkun häneltä kysyttiin \"onko parempi olla rikas vai viisas?\" oli\nvastannut: \"rikas\"; hän näet sanoi näkevänsä viisaiden kuluttavan\naikaansa rikkaiden ovensuussa. Platon on nähtävästi myöskin\nPhaidros-dialogissaan viitannut samaan Simonideen hokuun, tosin aivan\ntoisessa ajatusyhteydessä (Phaidros 245 A: \"Ken taas ilman runotarten\nsuomaa hulluutta saapuu runouden oville ... on itse jäävä\nvihkimättömänä epätäydelliseksi\").\n\n[12] 489 E. _Sen kohdan, josta lähtien tarkastelimme luonteenlaatua_:\nks. 485 A ja seur.\n\n[13] 490 A, B. _Se joka on toden totta tiedonhaluinen ... siten hän\ntuskastaan vapautuu, mutta ei ennen_: Platonin käsityksen mukaan siis\ntosi-tietoa ja siitä johtuvaa tosi-elämää ja tosi-varttumista ei ole\najateltavissakaan, ennenkuin asianomainen sielunosa on yhtynyt itse\ntosi-olennaiseen, ja tästä mystillisestä yhtymisestä on syntynyt järki\nja totuus. -- _Tuskastaan_: sananmukaisesti _synnytystuskistaan_.\nViisaudenharrastajan pyrkimystä siis kuvataan tuskalliseksi\nsynnytysvaivaksi.\n\n[14] 490 C. _Sillä muistathan kai_ j.n.e.: ks. 487 A.\n\n[15] 492 C. _Kalliot ja se paikka_ j.n.e.: puhujalla on mielessään\nlähinnä varsinaisen kansankokouspaikan, Pnyks-vuoren kalliot sekä\nteatterin takana törröttävät Akropolis-vuoren jyrkät seinämät.\n\n[16] 493 D. _Diomedelainen pakko_: ylivoimainen pakko eli\nvälttämättömyys. Tätä lausepartta, joka esiintyy myöskin Aristophaneen\n_Ekklesiazusai_-komediassa (1029:nnessä säkeessä), on selitetty\nkahdella eri tavoin. Platonin \"Valtio\"-teoksen nyt puheena olevaan\npaikkaan liittyvässä skholionissa (reunamuistutuksessa) lauseparren\nmainitaan saaneen alkunsa eräästä Diomedeen ja Odysseuksen\nseikkailusta. Nämä kreikkalaiset sankarit olivat näet eräänä\nkuutamoyönä vieneet salaa Ilionista Athene-jumalattaren eli Pallaan\nihmekuvan (n.s. Palladionin); siten tietenkin kuvan tuottama suojelus\noli riistettävä troialaisilta ja siirrettävä kreikkalaisille.\nKunnianhimon kiihottamana Odysseus, niittääksensä yksin sen maineen,\nminkä tuo rohkea teko oli omiaan tuottamaan, oli yrittänyt surmata\nDiomedeen, joka kulki edellä Palladionia kantaen. Mutta kuun valossa\nDiomedes huomaakin hyökkäävän miekan varjon, ottaa Odysseuksen kiinni\nja sitoo hänen käsivartensa yhteen, käskeepä hänen kulkea edellä, ja\nlöylyttelee miekan lappeella hänen niskaansa, kunnes ollaan perillä\nkreikkalaisten luona. -- Aivan toisin lauseparren syntyä on selitetty\nAristophaneen Ekklesiazusai-komedian yllä mainittuun paikkaan\nliittyvässä skholionissa. Tämän selityksen mukaan näet Diomedeella\ntarkoitettiin thraakialaista hirmuvaltiasta, joka tarustossa esiintyy\njos jonkinmoisten julmuuksien tekijänä. Hänen tyttärensä olivat muka\n\"porttoja\" (kreik. pornai), ja näiden himoja hän pakotti maahan\nsaapuneita miehiä tyydyttämään, kunnes tytöt heihin kyllästyneinä\ntuhosivat heidät. Skholionissa vielä lisätään, että noilla julmilla\nportoilla tarkoitettiinkin Diomedeen ihmissyöjiä -- _hevosia!_ --\nAlkujaan on tuolla thraakialaisella julmurilla ja jaloksi sankariksi\nkuvatulla kreikkalaisella kaiketi tarkoitettu samaa taruhenkilöä.\n\n[17] 493 E. _Taanoin_: ks. V 475 E ja seur.\n\n[18] 494 A. _Että hyväoppisuus, muisti ... ominaisia_: vrt. 486 A ja\nseur., 490 C.\n\n[19] 494 C ja seur. Tässä olevaa kuvausta laatiessaan Platonilla\nepäilemättä, niinkuin useat tutkijat ovat huomauttaneet, on ollut\nmielessään toiselta puolen Alkibiades, toiselta puolen Sokrates.\nHillittyjen sanojen alta lukija on vielä tuntevinaan tekijän sydämen\nvärähtelyn.\n\n[20] 494 D. _Kohottaa itsensä korkealle, täynnä turhaa komeilua ja\ntyhjää, järjetöntä itserakkautta_: alkutekstissä tässä kohden ilmenevä\nrunollinen sanonta ja rytmi tuntuvat viittaavan siihen, että lause\nainakin osaksi on runositaattia; sen on arveltu olevan peräisin\njostakin näytelmästä (kenties jostakin Euripideen tragediasta).\n\n[21] 495 A. _Kun väitimme_: ks. 491 B ja seur.\n\n[22] 495 C. _Kun siis nämä, joille huolenpito filosofiasta lähinnä\nkuuluu, tästä immestä luopuvat_ j.n.e.: viisaudenharrastusta eli\nfilosofiaa verrataan tässä orvoksi jääneeseen neitoseen. Jollei näet\nisä kuollessaan ole jättänyt jälkeensä miespuolista rintaperillistä,\nsaa kreikkalaisen oikeuden mukaan lähin (isänpuoleinen) sukulainen\nnaida orvon tytön ja hoitaa perintöä, kunnes avioliitosta syntynyt\npoika voi ottaa sen haltuunsa; jos isältä ei ole jäänyt perintöä, on\nlähin sukulainen velvollinen joko naimaan orvon tai varustamaan hänet\nmyötäjäisillä ja naittamaan hänet. Ne henkilöt taas, joilla on\nfilosofisia lahjoja, mutta jotka hylkäävät tosi-filosofian, ovat muka\nsellaisia sukulaisia, jotka eivät täytä velvollisuuttaan, vaan jättävät\norvon suojattomaksi. -- _Soimauksilla jommoisia sinäkin sanot\nherjaajain hänelle_ (filosofia-immelle) _syytävän_: ks. 487 C, D,\n489 D.\n\n[23] 496 B, C. _Theages_: Sokrateen oppilaita. Platon on hänet\nmaininnut myöskin \"Sokrateen puolustuspuhe\" nimisessä teoksessaan.\nSiinä hänet sanotaan vainajaksi. Se keskustelu, joka muka on \"Valtio\"\nteoksessa selostettuna, on tietenkin kuvailtu ennen Sokrateen\noikeusjuttua pidetyksi. -- Theages esiintyy yhtenä päähenkilönä\nsamannimisessä dialogissa, joka on säilynyt Platonin teosten joukossa,\nmutta ilmeisesti on hänen dialogiensa malliin laadittu epäperäinen\nsepustus.\n\n[24] 496 C. _Omasta esteestäni, minulle ilmenevästä jumalallisesta\nmerkistä_: Sokrateella oli lapsuudestaan asti ollut se tunne, että\nhänen sielussaan puhui ääni, joka, milloin se kuului, kielsi hänet\ntekemästä jotakin, jota hän aikoi tehdä, mutta ei milloinkaan häntä\nmihinkään kehoittanut. Tätä varoittavaa sisäistä ääntä hän piti\njumalallisena asiana (_to daimonion_), jumalallisena merkkinä; eikä hän\nuskonut, että sitä niin herkkänä ja niin erikoislaatuisena olisi ollut\nmuiden ihmisten sielussa. Vrt. varsinkin Platonin laatima \"Sokrateen\npuolustuspuhe\", 31 C, D ja 40 A, B.\n\n[25] 496 D. _Niin, kaikkea tätä harkiten hän pysyy_ j.n.e.: tästä alkaa\njälkilause; pitkä, sanoista \"Ja ne, jotka kuuluvat\" alkanut lause on\njonkin verran anakoluuttinen; kun tullaan jälkilauseeseen, on subjekti\n(välilauseiden vaikutuksesta) muuttunut monikosta yksikköön.\n\n[26] 497 A. _Ne syyt ... muuta sanottavana_: Sokrateen sanojen\nvälitöntä jatkoa.\n\n[27] 497 C. _Lausuimmepa silloinkin_: vrt. lähinnä III 412 A.\n\n[28] 498 A. _Herakleitoksen aurinko_: \"Meteorologika\"-teoksessaan,\nII 335a 13, Aristoteles mainitsee Herakleitoksen sanoneen, että\naurinko joka päivä on uusi (Herakleitos fragm. 6, Diels). Tämä\nsyvämietteisen ephesolaisen filosofin omituinen lausunto perustui hänen\nsuurisuuntaiseen oppiinsa kaiken olevaisen ikuisesta kiertokulusta,\njonka tunnemme varsinkin sen selonteon nojalla, mikä on luettavana\nDiogenes Laertioksen \"Filosofien elämäkerrat\" -nimisessä teoksessa.\nHerakleitoksen oppi oli pääpiirteissään seuraava: Kaikki olevainen on\ntulesta syntyisin. Mutta kaikki on alituisen kiertoliikkeen alaisena.\nTuli muuttuu höyryiksi, höyryt sakenevat vedeksi ja vesi jähmettyy\nmaaksi. Mutta tämä taas vuorostaan sulaa vedeksi ja vesi höyryiksi, ja\nhöyryt vihdoin syttyvät tuleen. Aamun tullen tuli täyttää jonkinmoisen\naltaantapaisen, jonka kovero puoli on maan puoleen kääntyneenä, ja tämä\naltaassa oleva tuli on aurinko, joka ei ole sen suurempi, kuin miltä se\nmeistä näyttää. Kun aurinko kulloinkin on palanut loppuun, se lakkaa\nolemasta, mutta joka päivä syntyy uusi aurinko. Muutkin taivaan valot\novat samaa tulta. Jätämme tässä sikseen näiden valojen erilaisten\nilmiöiden selityksen, joka mitä lähimmin liittyy yllä selostettuun\nmaailmankuvaan (Herakleitos eli todennäköisten tietojen mukaan 7:nnen\nvuosisadan loppu- ja 6:nnen alkupuolella).\n\n[29] 498 D. _Tuon toisen elämän_ j.n.e.: tässä \"Valtio\" teoksen\npaikassa Platon selvästi lausuu ilmi kuolemattomuususkonsa, johon hän\noli viitannut jo saman teoksen I kirjassa (331 A) ja niinikään VI\nkirjan 10 luvussa (496 E); varsinaisesti on kuolemattomuudentoivon\nperustelulla ja tulevaisen elämän kuvaukselle omistettu X kirjan\nloppuosa, 9:nnestä luvusta (608 D) alkaen; kuvaus päätyy taruun, jossa\nkerrotaan _Erin_ ihmeellisestä näystä. -- Aikaisemmin Platon oli\nkuolemattomuususkoa perustellut \"Phaidon\"-dialogissaan.\n\n[30] 498 E. _Senlaatuisia sananparsia tahallisesti sovitettuina\nyhteissointiin_: tässä tarkoitetaan sitä retorista sanontaa, jolla\nGorgias aikoinaan oli tenhonnut kuulijoitaan ja jota Platonin aikuiset\npuheiden sepittäjät (m.m. Isokrates) mielellään käyttivät. Platon\npilkkaa tätä tyyliä, sentähden että sen teho melkoisessa määrin\nperustui tahallisesti, ilman asiallista aihetta käytettyihin akustisiin\nvaikutuskeinoihin, varsinkin assonansseihin.\n\n[31] 499 A. _Jaloja ja yleviä puheluja_ j.n.e. tässä paikassa tulee\nerittäin selvästi näkyviin se jyrkkä vastakkaisuus, joka Platonin\nkäsityksen mukaan tosifilosofisesta _dialektiikasta_ erottaa Gorgiaan\njälkiä astuvien puhujain viljelemän _eristiikan_. Edellinen pyrkii\nkeskustelun avulla pääsemään _tosi-tietoon_ (tai ainakin tulemaan\ntotuutta niin lähelle kuin suinkin mahdollista); jälkimmäinen taas\nkoettaa kiistelytaidon avulla saattaa kuuntelijoita ymmälle eikä\npyrikään muuhun kuin \"_doksaan_\" eli toisin sanoen pelkkään ulkonäköön,\nluuloon tai mielipiteeseen. Vrt. Sel. II 365 C.\n\n[32] 499 B. _Äsken_: ks. V 473 D. -- _Nykyisten valtiaiden tai\nkuninkaiden poikiin_: tätä kirjoittaessaan Platonilla oli ilmeisesti\nmielessään Syrakosain mahtavan valtiaan Dionysioksen samanniminen\npoika, josta hän toivoi sukeutuvan suurten aatteidensa kannattajan ja\ntoteuttajan. Tämä kohta on siis nähtävästi kirjoitettu ennen Platonin\ntoista Sisilian-matkaa, joka hänelle tuotti vain pettymyksen. Vrt.\nmuuten V 473 D, jossa paikassa Platon myöskin oli puhunut valtiaista ja\nkuninkaista, valtioaatteensa mahdollisista toteuttajista, mutta ei\nmaininnut heidän poikiaan.\n\n[33] 501 B. _Seostamalla ja yhteensovittamalla eri elämänharrastuksia,\nniin että niistä syntyy oikea miehenkuva_: tässä edelleen kehitetään\ntaulun vertauskuvaa: puhtaalle taululle on muka seostettava ja\nyhteensovitettava eri värejä, joista saadaan syntymään oikea ihmiskuva.\nVäreinä ovat eri elämänharrastukset. Ne Homeroksen sanat, jotka\nsaattavat olla \"taiteilijalle\" viittoina, ovat sankareista käytetyt\nmainesanat \"jumalainen\", kreik. _theios_, ja \"jumalankaltainen\", kreik.\n_theoéikelos_. Ja jälkimmäisen jonkinmoiseksi vastineeksi Platon on\nvielä luonut sanan _andréikelos_ (\"miehen kaltainen\" eli \"miehen\nkuva\").\n\n[34] 501 C. _Silloin_: vrt. V 474 A.\n\n[35] 502 D. _Eipä ollut minulla ... mitään hyötyä sukkelasta\ntempustani_ j.n.e.: vrt. V 449 B--450 B.\n\n[36] 502 E. _Mehän sanoimme_: III 412 E--414 B.\n\n[37] 503 E. _Taanoin mainitsimme_: niissä lauseissa, joihin edellä\nolevassa muistutuksessa viitataan.\n\n[38] 504 B. _Mitä sitä ennen lausuttiin_: ks. IV 435 D.\n\n[39] 504 B, C. _Oikean määrän mukaisena_: Platon on tässä käyttänyt\nmetrios-adverbia, joka merkitsee _kohtuullisesti, maltilla, kohtumäärän\nmukaisesti_. Mutta koska metron-sanalla, josta se on perimmältään\njohdettu, ei tarkoiteta ainoastaan määrää ylimalkaan, vaan myöskin\nvarsinaista mittaa, voi Platon ilman muuta kohtuullisuuden käsitteestä\nsiirtyä täsmällisen mitan käsitteeseen. Siten syntyy jonkinmoinen\nsanaleikki, joka on vaikea saada muilla kielillä sattuvasti esille.\n\n[40] 507 A. _Minulle olisi ... mieluisampaa, jos voisin teille\nsuorittaa sen velan ja te voisitte sen ottaa vastaan, eikä tarvittaisi\ntyytyä ... pelkkiin korkoihin. Ottakaa siis vastaan tämä hyvän itsensä\nkasvu ja jälkeläinen_: sitä, mikä tämän paikan mukaan Sokrateelta jää\nkuulijoille selvittämättä, käsitetään velaksi. Tämän velkansa hän kyllä\nmieluimmin maksaisi pois, mutta hänen täytyy kuin täytyykin tyytyä\nsuorittamaan vain korot. Korko eli kasvu sanan kreik. vastineena on\n_tokos_, jolla sanalla tämän merkityksen ohessa on myöskin alkuperäinen\nsikiön, lapsen eli jälkeläisen merkitys. Siten syntynyt sanansutkaus\nmenettää tietenkin käännöksessä tehonsa.\n\n[41] 509 D. _Etten taivaasta puhumalla näyttäisi käyttävän nimiä\nsanasukkeluuksien aiheena_: sanat _uranos_ (= taivas) ja _horatos_\n(= näkyvä) tuntuvat kreikkalaisten käsityksen mukaan olleen sukua\ntoistensa kanssa; tämä sukulaisuus on kuitenkin aivan näennäistä.\n\n\n\n\nSEITSEMÄS KIRJA.\n\n\n1. -- Katselehan siis tämän jälkeen kuvausta, josta näkyy synnynnäinen\nluontomme sellaisessa olotilassa, jossa se on sekä silloin, kun se on\nsaanut [oikean] kasvatuksen,[1] että silloin, kun se on jäänyt\nkasvatusta vaille; ajattelehan ihmisiä, jotka elävät ikäänkuin\nmaanalaisessa luolantapaisessa asumuspaikassa, jonka suu avautuu valoon\npäin; tämä suu on yhtä laaja kuin koko luola. Siinä luolassa he\noleskelevat hamasta lapsuudesta asti, jalat ja kaula kahleissa, niin\nettä heidän on pakko pysyä paikallaan ja katsoa ainoastaan eteenpäin,\nkahleiden vuoksi kykenemättä kääntämään päätänsä. Heille loistaa heitä\nkorkeammalta jonkin matkan päässä heidän takanaan palava tuli. Tulen ja\nnoiden vankien välillä kulkee ylempänä [poikki-]tie. Kuvittele\nedelleen, että tietä pitkin on rakennettu matala muuri, niinkuin\nsilmänkääntäjillä on ihmisten edessä suojustin, jonka ylitse he\nnäyttelevät ihmetemppujaan.\n\n-- Kyllä näen, hän sanoi.\n\n-- Kuvittele edelleen ihmisiä, jotka tuota muuria pitkin kantavat\nkaikenlaisia kaluja, jotka näkyvät muurin yli, ja kivestä, puusta ja\nkaikenlaisista aineista tehtyjä ihmis- ja eläinkuvia, ja että näiden\nkuljettajista, niinkuin luonnollista on, toiset puhuvat, toiset ovat\nvaiti.\n\n-- Kyllä esität eriskummallista kuvaa ja eriskummallisia vankeja! hän\nsanoi.\n\n-- Semmoisia kuin me olemme, vastasin. -- Sillä luuletko ensiksikin,\nettä sellaiset ihmiset ovat itsestään ja toisistaan nähneet muuta kuin\nne varjot, jotka tuli luopi heidän vastapäätään olevalle luolan\nseinämälle?\n\n-- Kuinka voisivatkaan, hän sanoi, -- jos heidän on pakko pitää päänsä\nliikkumattomana kaiken ikänsä?\n\n-- Entä edelleen: eikö ohitsekannettuihin esineihin nähden käy ihan\nsamoin?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Etkö siis luule, että he, jos voisivat jutella toistensa kanssa,\nluulisivat käyttämillään nimillä mainitsevansa näitä ohitsekulkevia\nilmiöitä, jotka he näkevät?\n\n-- Niin täytyy olla.\n\n-- Edelleen, jos vankilassa kuuluisi kaikua vastakkaiselta seinämältä,\naina kun joku ohitse kulkevista äännähtäisi, niin luuletko, että he\nuskovat minkään muun puhuvan kuin tuon ohitsekulkevan varjon?\n\n-- En suinkaan, sen Zeus tietäköön, hän vastasi.\n\n-- Ylipäätään siis, sanoin, -- sellaiset ihmiset eivät pitäisi\ntotuutena mitään muuta, kuin noiden tekaistujen esineiden varjoja.\n\n-- Täytyy kuin täytyykin olla niin, hän sanoi.\n\n-- No katsohan nyt, sanoin, -- mimmoiseksi heidän vapautuksensa\nkahleista ja heidän parantumisensa ymmärtämättömyydestään saattaa\nmuodostua, jos heille luonnonmukaisesti kävisi seuraavalla tavoin: kun\njoku vapautettaisiin ja äkkiä pakotettaisiin nousemaan ja kääntämään\npäätänsä ja ryhtymään liikkeeseen ja katsomaan ylös valoa päin[2] ja\nhän kaikkea tätä tehdessään tuntisi kipua eikä hohteen vuoksi kykenisi\nnäkemään niitä esineitä, joiden varjot hän äsken oli nähnyt, niin\nmitähän luulet hänen sanovan, jos joku ilmoittaisi hänelle, että se,\nmitä hän taannoin näki, oli tyhjää harhaa, mutta että hän nyt, ollen\npaljoa lähempänä olevaista ja kääntyneenä olevaisempaan, näki\noikeammin, vieläpä näyttäisi hänelle jokaista ohikulkevaa esinettä ja\nkysymällä pakottaisi hänet vastaamaan, mikä se on? Etkö luule, että hän\nsilloin olisi ymmällä ja luulisi sen, minkä hän taannoin näki,\ntodemmaksi kuin se, jota hänelle silloin näytettiin?\n\n-- Paljon todellisemmaksi, hän vastasi.\n\n2. -- Etkö myöskin luule, että hän, jos hänet pakotettaisiin katsomaan\nsuoraan itse valoa kohti, tuntisi silmiänsä särkevän ja koettaisi paeta\nkääntymällä niiden näkyjen puoleen, joita hän kykenee näkemään, ja\nuskoisi niiden itse asiassa olevan selvempiä kuin ne, joita hänelle\nnäytetään?\n\n-- Kyllä, hän vastasi.\n\n-- Ja jos, sanoin, -- joku väkisin raastaisi hänet sieltä pitkin\nrosoista ja jyrkkää käytävää eikä päästäisi häntä ennenkuin olisi\nvetänyt hänet ulos auringonpaisteeseen, niin etkö luule, että hän\ntuskastuisi ja suuttuisi tuosta raastannasta, ja että hänellä, kun\nolisi saapunut täyteen päivän valoon, olisi silmät täynnä hohdetta,\nniin ettei hän voisi nähdä niin mitään siitä, mitä tätä nykyä sanotaan\ntodelliseksi?\n\n-- Ei, hän vastasi; -- ei ainakaan heti.\n\n-- Hänen näet täytyisi totuttaa itseään, sanoin, -- jos hänen olisi\nnähtävä se, mikä on ylhäällä, ja alussa hänen kai olisi helpointa nähdä\nvarjot ja sitten ihmisten ja muiden vedestä heijastuvat kuvaimet ja\nvasta sen jälkeen itse esineet; näistä hänen olisi helpompi katsella\nöisin taivaan ilmiöitä ja itse taivasta, suunnaten katsettaan tähtien\nja kuun valoon, kuin päivällä katsella aurinkoa ja sen valoa.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Viimeiseksi hän luullakseni voisi nähdä auringon, ei sen\nheijastuksia vedestä tai jossakin paikassa, joka ei ole sen oma, vaan\nitse auringon sinänsä, sen omassa paikassa, ja katsella, mimmoinen se\non.\n\n-- Niin täytyy käydä, hän sanoi.\n\n-- Ja sen jälkeen hän jo päättelisi, että aurinko se antaa vuodenajat\nja vuodet ja ohjaa kaikkea näkyvässä maailmassa olevaa ja jollakin\ntavoin on kaikkien niiden ilmiöiden alkusyynä, joita he olivat nähneet.\n\n-- Selvää on, hän sanoi, -- että hän edellisten jälkeen tulisi tähän.\n\n-- No kuinkas onkaan? Etkö luule, että hän muistaessaan aikaisempaa\nolopaikkaansa, sikäläistä viisautta ja silloisia vankitovereitaan\nkiittäisi omaa onneansa tapahtuneen muutoksen johdosta ja tuntisi heitä\nkohtaan sääliä?\n\n-- Kyllä tietenkin.\n\n-- Ja jos heillä tuonnoin keskuudessaan oli tapana suoda kunniaa,\nylistystä ja palkintoja sille, joka nopeimmin havaitsi ohitsekulkevia\nilmiöitä ja tarkimmin muisti, mitkä tavallisesti kulkivat edellä, mitkä\njäljempänä ja mitkä yht'aikaa, sekä näiden johdosta taitavimmin ennusti\nsen, mikä oli tuleva, niin luuletko, että hän himoitsisi näitä\npalkintoja ja kadehtisi niitä, joilla heidän keskuudessaan olisi\nkunniaa ja mahtavuutta, vaiko että hänen kävisi niinkuin Homeros\nsanoo[3] ja hän paljon mieluummin tahtoisi maan päällä raataa toisen\npäiväläisenä, vähäosaisen miehen palveluksessa, ja kärsiä vaikka mitä,\nkuin olla tuollaisten harhojen vallassa ja elää tuommoista elämää?\n\n-- Kyllä minä ainakin, hän vastasi, -- luulen, että hän ottaisi\nkärsiäkseen vaikka mitä, ennenkuin eläisi tuolla tavoin.\n\n-- Otahan huomioon tämäkin, sanoin: -- jos sellainen ihminen astuisi\njälleen alas ja istuisi entiselle istuimelleen, niin eivätkö hänen\nsilmänsä tulisi pimeyttä täyteen, kun hän äkkiä olisi tullut\npäivänpaisteesta?\n\n-- Ihan varmaan, hän vastasi.\n\n-- Ja jos hänen olisi kilpailtava noiden varjojen toteamisessa noiden\niäti vankeina olleiden kanssa ollessaan vielä sokaistuna, ennenkuin\nhänen silmänsä olisivat asettuneet, ja jos tuo tottumisaika ei olisi\nollut aivan lyhyt, niin eikö hän silloin joutuisi naurunalaiseksi? Eikö\nhänestä sanottaisi, että hän oli mennyt ylöspäin ja tullut alas silmät\npilalla? Eikö sanottaisi, ettei kannattaisi edes koettaa mennä\nylöspäin? Ja jos vain mitenkään voisivat saada käsiinsä ja tappaa sen\nmiehen, joka yrittäisi päästää heitä irti ja viemään heitä ylöspäin,\nniin eivätkö he häntä surmaisi?\n\n-- Ihan varmaan, hän sanoi.\n\n3. -- Koko tämä vertauskuva, Glaukon ystävä, sanoin, -- on\nsovellutettava taannoiseen esitykseemme: vankila-asuntoa vastaa näöllä\nhavaittava maailma ja luolassa palavan tulen hohdetta taas auringon\nmahtava valo. Ja jos selität ylöspäin astumisen ja ylhäällä olevan\nkatsomisen sielun kohoamiseksi järjellä käsitettävään maailmaan, niin\net tule erehtymään ainakaan minun ajatuksestani; -- koska kerran haluat\nkuulla mikä se on. Mutta onko se yhtäpitävä totuuden kanssa, sen kai\njumala tietää. Minusta siis tämä näkyy pitävän paikkansa: tiedettävässä\nmaailmassa käy viimeisenä, ja vain vaivoin, näkyviin _hyvän perikuva_\n[eli idea], ja kun se on havaittu, täytyy päättää, että se se on\nkaikille kaiken oikean ja kauniin alkusyy, se, mikä näkyvässä\nmaailmassa on synnyttänyt valon ja sen valtiaan ja järjellä\nkäsitettävässä maailmassa itse valtiaana on tuottanut totuuden ja\njärjen. Ja ilmeistä on, että sen, jonka on toimittava järjenmukaisesti\njoko yksityisessä tai julkisessa elämässä, on täytynyt nähdä tämä\nperikuva.\n\n-- Samalla tavoin minäkin ajattelen, hän sanoi, -- mikäli siihen\npystyn.\n\n-- No hyvä, sanoin, -- ole siis yhtä mieltä siitäkin -- äläkä sitä\nkummastele --, että ne, jotka ovat päässeet niin pitkälle, eivät halua\nantautua ihmisten puuhailuun, vaan että heidän sielunsa aina pyrkivät\nelämään tuolla ylhäällä, sillä sehän on luonnollista, jos näet\nasianlaita on äsken esitetyn kuvan mukainen.\n\n-- Kyllä se on luonnollista, hän sanoi.\n\n-- Edelleen, onko mielestäsi kummeksittavaa, jos joku, tultuaan\njumalallisista näkemyksistä inhimillisiin kurjiin oloihin, käyttäytyy\nnolosti ja näyttää kovin naurettavalta, kun hänet, hänen ollessaan\nvielä häikäistynä ja ennenkuin hän on oikein tottunut vallitsevaan\npimeyteen, pakotetaan tuomioistuinten edessä tai muualla kiistelemään\noikeuden varjoista tai niistä kuvatuksista, jotka varjoja luovat, ja\nantautumaan taistoon, joka koskee ihmisten [harha-]käsityksiä siitä,\nmitä nuo ilmiöt [nim. varjot y.m.] ovat, -- sellaisten ihmisten, jotka\neivät ole milloinkaan nähneet itse oikeamielisyyttä sinänsä?[4]\n\n-- Ei se ole mitenkään kummeksittavaa, hän vastasi.\n\n-- Mutta jos jollakin on järkeä, sanoin, -- niin hän kaiketi muistaa,\nettä silmille sattuu kahdenlaiset ja kahdesta syystä aiheutuneet\nhäiriöt, toiselta puolen kun ne siirtyvät valosta pimeään, toiselta\npuolen kun siirtyvät pimeästä valoon. Ja kun hän ajattelee, että ihan\nsama sattuu sielullekin, niin hän, nähdessään sielun, joka on\nhämmennyksissä eikä kykene mitään näkemään, ei rupea ajattelemattomasti\nnauramaan, vaan ottaa selkoa siitä, onko se tullut valoisammasta\nelämästä ja tottumattomuuden vuoksi sokeutunut, vai onko se tullut\nsuuremmasta tietämättömyydestä kirkkaampaan valoon ja loistavampi hohde\non sen häikäissyt; niinpä hän kai toista ylistää onnelliseksi sen\nolotilan ja sen elämän vuoksi ja toista surkuttelee; ja jos hänen tekee\nmieli nauraa sille [joka tulee pimeästä valoon], niin hänen nauruunsa\nei ole yhtä paljon syytä, kuin jos hän nauraa sille, joka on tullut\nalas ylhäältä, valosta.\n\n-- Kyllä olet aivan oikeassa, hän sanoi.\n\n4. -- Meidän tulee siis, sanoin, -- jos tämä on totta, ajatella tästä\nnäin: kasvatus ei olekaan mitään sellaista, jommoiseksi sen sanovat\neräät kasvattajantoimeen tarjoutuvat. He näet väittävät pistävänsä\nsieluun jotakin, jota siinä ei ole, ikäänkuin pistäisivät sokeihin\nsilmiin näön.\n\n-- Kyllähän he niin väittävät.\n\n-- Äskeinen perustelumme taas osoittaa, että samoinkuin jos ei olisi\nmahdollista kääntää silmää pimeästä valoon muulla tavoin kuin yhdessä\nkoko ruumiin kanssa, samoin on käännettävä tämä jokaisen sielussa oleva\nkyky ja se elin, jolla kukin omistaa itselleen tietoa, yhdessä koko\nsielun kanssa pois siitä, mikä _syntyy_,[5] kunnes se pystyy\nkatselemaan sitä mikä _on_ ja sitä mikä olevaisessa on kirkkainta. Ja\ntämän sanomme _hyvän_ olevan. Eikö niin?\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Kasvatus [eli valistus, sivistys] siis lienee taide, jolla juuri\ntämän sielunelimen kääntyminen saadaan aikaan, taide, jonka avulla tämä\nelin helpoimmin ja tehokkaimmin kääntyy; se ei ole taito luoda siihen\nelimeen näkökykyä, vaan elimessä, jolla tätä kykyä on, mutta joka on\nkääntyneenä väärään suuntaan eikä katso sinnepäin, johon sen pitäisi\nkatsoa, saadaan sillä taiteella aikaan juuri tämä muutos.\n\n-- Niinhän näkyy olevan, hän sanoi.\n\n-- Muut avut siis, joita sielun avuiksi sanotaan, näkyvät olevan\nlaadultaan jotensakin ruumiin avujen kaltaisia: jos niitä näet ei ole\naiemmin sielussa ollutkaan, ne nähtävästi voidaan siihen hankkia\nmyöhemmin, tottumusten ja harjoitusten avulla. Mutta älyllisen\najattelun avu näkyy kerrassaan kuuluvan jollekin jumalaisemmalle, joka\nei koskaan menetä voimaansa, vaan tulee hyödylliseksi ja edulliseksi ja\npäinvastoin hyödyttömäksi ja haitalliseksi, sen mukaan mihin suuntaan\nse on kääntynyt. Vai etkö ole koskaan huomannut, mitenkä niiden\nihmisten sielukurja, joita sanotaan pahoiksi mutta älykkäiksi, on\ntarkkanäköinen ja terävästi älyää sen, minkä puoleen se on\nsuuntautuneena? Sillä näet ei ole näkö heikko, vaan sen on pakko\npalvella pahuutta, ja niin se saa aikaan sitä enemmän pahaa, kuta\nterävänäköisempi se on. Etkö ole sitä huomannut?\n\n-- Kyllä olen sen huomannut, hän vastasi.\n\n-- Jos nyt sen ympäriltä, mikä on tämänluontoista, sanoin, -- heti\nlapsuudesta alkaen olisi hakkaamalla hakattu irti syntymisen sukua[6]\nolevat lyijymöhkäleidentapaiset, jotka syönnin ja muiden sellaisten\nnautintojen ja himojen vaikutuksesta tarttuvat siihen kiinni ja\npakottavat sielun katseen kääntymään alaspäin, -- niin, jos se näistä\nvapautettuna kääntyisi tosi-olevaisten puoleen, niin juuri sama,\nsamoissa ihmisissä oleva kyky näkisi nämäkin tarkimmin, niinkuin se\nnäkee sen, johon se tätä nykyä on kääntyneenä.\n\n-- Kyllä se on luultavaa, hän sanoi.\n\n-- No kuinkas onkaan? Eikö ole luonnollista, sanoin, -- vieläpä\nvälttämättömästi seuraa äsken sanotusta, etteivät ne, jotka eivät ole\nsaaneet kasvatusta eivätkä päässeet totuuden tietoon, eivätkä toiselta\npuolen nekään, joiden sallitaan omistaa koko elämänsä oppimiselle,\nmitenkään osaa kunnollisesti hoitaa valtiota, edelliset sentähden,\nettei heillä ole elämässä mitään yhtenäistä päämäärää, jota heidän on\npidettävä silmällä toimittaessaan kaikkea mitä yksityisessä ja\njulkisessa elämässä toimittavat, jälkimmäiset sentähden, etteivät\nvapaaehtoisesti tule toimimaan ollenkaan, he kun luulevat jo eläessään\nasuvansa kaukana autuaitten saarilla?\n\n-- Se on totta, hän vastasi.\n\n-- Meidän, sanoin, -- valtion perustajain asiana on siis pakottaa ne,\njoilla on parhaimmat luonnonlahjat, saavuttamaan sen tiedon, jonka\näsken olemme sanoneet korkeimmaksi, siis näkemään _hyvän_ ja astumaan\ntuota tietä ylöspäin; ja kun he saavuttuaan ylös ovat tyystin nähneet\nsen, emme saa sallia heidän tekevän sitä, mitä heidän tätä nykyä\nsallitaan.\n\n-- Nimittäin mitä?\n\n-- Emme saa, vastasin, -- sallia heidän pysyvän siellä ja kieltäytyvän\nastumasta taas alas noiden vankien luo ja ottamasta osaa heidän\nvaivoihinsa ja kunnioihinsa; -- olivatpa nämä ala-arvoisemmat tai\narvokkaammat.\n\n-- Kuinka? hän kysyi; -- tulemmeko siis harjoittamaan vääryyttä heitä\nkohtaan ja tekemään heidän elämänsä tukalammaksi, vaikka onnellisempi\nelämä olisi heille mahdollinen?\n\n5. -- Hyvä ystävä, vastasin, -- oletpa jälleen unohtanut, ettei laki\nhuolehdi siitä, että valtiossa yhden kansanluokan käy erikoisesti hyvin\n[muihin verraten], vaan koettaa saada aikaan hyvää oloa koko valtiolle;\nsitä varten se koettaa liittää kansalaisia yhteen, sekä taivuttamalla\nettä pakottamalla heitä, ja saada heidät tekemään toinen toisensa\nosalliseksi siitä hyödystä, jota kukin heistä voi tehdä yhteisölle,\nsekä itse pitää huolta siitä, että valtiossa on sellaiset miehet, ei\npäästääkseen heitä kääntymään mihin kukin vain haluaa, vaan\nkäyttääkseen heitä itse valtion yhteensitomiseksi.\n\n-- Se on totta, hän sanoi, -- senhän unohdin.\n\n-- Ota edelleen huomioon, Glaukon, ettemme myöskään tee väärin niille,\njotka meillä tulevat viisaudenharrastajiksi, vaan että puhumme heille\noikeudenmukaisesti, kun pakotamme heidät huolehtimaan noista muista ja\nniitä suojelemaan. Tulemme näet sanomaan, että on kohtuullista, että\nne, jotka muissa valtioissa tulevat sellaisiksi, eivät ota osaa niissä\ntarjona oleviin vaivoihin; he näet niissä kehittyvät sellaisiksi omasta\ntahdostaan, vasten eri valtioissa vallitsevaa järjestystä, ja sillä,\nmikä on kasvanut itsestään, on, koska se ei ole kellekään\nkiitollisuuden velassa kasvatuksestaan, oikeus kieltäytyä suorittamasta\nkellekään kasvatuskorvaustakaan; teidät sitävastoin olemme kasvattaneet\nolemaan ikäänkuin mehiläispesässä omien itsenne ja muun valtion\njohtajia ja kuninkaita, ja te olette saaneet paremman ja täydellisemmän\nkasvatuksen kuin nuo muut ja tulleet kykenevämmiksi olemaan osallisina\nkumpaisessakin tehtävässä.[7] Jokaisen on siis, kun hänen on vuoronsa,\nastuttava alas muiden yhteiseen olopaikkaan ja totutettava itsensä\ntuota hämärää katselemaan. Kun näet siihen totutte, tulette näkemään\näärettömän paljon paremmin kuin ne, jotka siinä oleskelevat ja\ntuntemaan, mitkä nuo eri kuvat ovat ja mitkä ne esineet, joiden kuvia\nne ovat, sentähden että olette nähneet kauniin ja oikean ja hyvän\ntosiolemuksen. Ja näinpä meidän ja teidän valtiomme on oleva totta, ei\nunta, niinkuin enimmät nykyiset valtiot; sillä useimpia valtioitahan\ntätä nykyä hoitavat sellaiset ihmiset, jotka sotivat keskenään\nvarjoista ja taistelevat vallasta, se kun muka on jokin suuri hyvä.\nTotuus sitävastoin on tämä: parhaiten -- siitä ei pääse -- hallitaan\nsitä valtiota, jossa ne, joiden on hallittava, ovat siihen vähimmin\nhalukkaat ja siinä vähimmin riehuvat kansalaisriidat, -- huonoimmin\ntaas sitä valtiota, joka on saanut päinvastaista laatua olevat\nhallitusmiehet.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Tokkohan kasvattimme tämän kuullessaan tulevat kieltäytymään\nnoudattamasta määräystämme eivätkä tahdo yhtyä kukin vuorostaan\nvaivannäköön valtiossa, vaan haluavat viettää enimmän aikansa toistensa\nkanssa puhtaassa kirkkaudessa?[8]\n\n-- Mahdotonta, hän vastasi; -- asetammehan oikeudenmukaisia vaatimuksia\noikeamielisten ihmisten täytettäviksi. Ihan varmaan he, joka mies,\ntulevat ryhtymään hallitustoimeen, pitäen sitä välttämättömyytenä,\npäinvastoin kuin ne, joilla tätä nykyä eri valtioissa on valta.\n\n-- Niin juuri on, hyvä ystävä, sanoin; -- jos niille, joiden on\nhallittava, voit keksiä elämänlaadun, joka on parempi kuin\nhallitseminen, niin silloin sinun on mahdollista saada hyvin\njärjestetty valtio, sillä ainoastaan siinä valtiossa tulevat ne\nhallitsemaan, jotka toden totta ovat rikkaat, -- en tarkoita niitä,\njoiden rikkautena on kulta, vaan niitä, joiden rikkautena on se, jonka\ntäytyy olla onnellisen ihmisen rikkautena: jalo ja viisas elämä. Jos\ntaas köyhäläiset ja omaa hyvää isoovat ihmiset pyrkivät julkisten\nasiain johtoon siksi, että luulevat, että heidän on siitä toimesta\nsiepattava hyvänsä, niin se ei ole mahdollista. Sillä kun hallitusvalta\ntulee taistelun esineeksi, niin sellainen sota, ollen kotoinen ja\nsisäinen, viepi sekä heidät itsensä että koko valtion perikatoon.\n\n-- Se on ihan totta, hän sanoi.\n\n-- No tiedätköhän, kysyin, -- mitään muuta elintapaa, mikä ylenkatsoo\nvaltion hallitusvirkoja, kuin todellisen viisaudenharrastuksen [eli\nfilosofian] elämä?\n\n-- En, sen Zeus tietäköön, hän sanoi.\n\n-- Siis on sellaisten ihmisten, jotka eivät ole hallitsemiseen\nrakastuneet, siihen ryhdyttävä; muussa tapauksessa rupeavat tietenkin\nkilpakosijat taisteluun.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Keitä muita siis tulet pakottamaan rupeamaan valtion vartijoiksi,\nkuin niitä, jotka parhaiten ymmärtävät parhaimman valtionhoidon ehdot\nja joilla on muita kunnia-arvoja ja parempi elämä kuin valtiollinen?\n\n-- En ketään muuta, hän vastasi.\n\n6. -- Haluatko näin ollen, että jo tutkimme, millä tavoin sellaisia\nhenkilöitä saadaan valtiossamme syntymään, ja kuinka heidät johdetaan\nylös valoon, niinkuin muutamien kerrotaan nousseen Manan mailta ylös\njumalien luo?\n\n-- Kuinkas en haluaisi? hän sanoi.\n\n-- Tämäpä nähtävästi ei ole simpukankuoren nurin heittämistä,[9] vaan\nsielun kääntämistä jonkinmoisesta yöntapaisesta päivänvalosta\ntosi-päivänvaloon, se on sille tielle, joka viepi ylös olevaiseen;\ntämän tienhän tulemme sanomaan todelliseksi viisaudenharrastukseksi\n[eli filosofiaksi],\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Eikö siis ole tutkittava, mikä tiede semmoiseen kykenee?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mikä tiede siis, Glaukon, lienee se, mikä vetää sielun syntyväisestä\nolevaiseen? -- Ja juolahtaapa tätä puhuessani mieleen tämäkin ajatus:\nemmekö väittäneet välttämättömäksi, että nämä miehet jo nuorina ovat\nsotataitoon harjautuneita?\n\n-- Kyllä niin väitimme.\n\n-- Siihen tieteeseen, jota etsimme, tulee siis edellisen lisäksi\nsisältyä tämäkin:\n\n-- Mikä?\n\n-- Ettei se ole sotaisille miehille hyödytön.\n\n-- Kyllä sillä täytyy olla se ominaisuus, hän vastasi, -- jos se vain\non mahdollista.\n\n-- Taannoisen esityksemme mukaanhan[10] heidät kasvatettiin voimistelun\nja Muusain taiteen avulla.\n\n-- Niin oli, hän myönsi.\n\n-- Mutta voimisteluhan on tekemisissä syntyvän ja häviävän kanssa; sen\nalaisena näet on ruumiin vaurastuminen ja rappeutuminen.[11]\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Se ei siis liene se tiede, jota etsimme.\n\n-- Eihän ole.\n\n-- Entä Muusain taide, mikäli sitä taannoin selvitimme?\n\n-- Sehän oli, jos muistat, voimistelun vastimena, hän sanoi; -- se\nkasvatti vartijoitamme tottumusten avulla, antaen soinnulla\njonkinmoista sopusointua -- ei tietoa --, ja rytmillä rytmillistä\nryhtiä; ja sanoissa, hän lausui, -- niin hyvin tarunomaisissa kuin\ntotuudenmukaisemmissa, tällä taiteella oli joitakin näiden läheistä\nsukua olevia vaikutuksia. Mutta mitään tietoa, joka olisi johtanut\njohonkin sellaiseen hyvään, jommoista nyt etsit, siinä ei ollut.\n\n-- Muistutuksesi pitää tyystin paikkansa, myönsin. -- Siinä ei toden\ntotta mitään sellaista ollut. Mutta Glaukon miekkoinen, mikähän tiede\nlieneekään sellainen? Ja [käytännölliset] taiteet, nehän katsoimme\nkaikki alhaisiksi.\n\n-- Niin juuri. Mutta mikä muu tiede on enää jäljellä, erilainen kuin\nMuusain taide ja voimistelu ja [käytännölliset] taiteet?\n\n-- No niin, sanoin, -- jollemme voi enää keksiä mitään tiedettä näiden\nohessa, niin ottakaamme jokin sellainen, joka ulottuu kaikkeen.\n\n-- Mimmoinen se olisi?\n\n-- Esimerkiksi se yhteinen, jota kaikki taiteet, käsitystavat ja\ntieteet käyttävät apunaan ja joka myöskin on ensimmäisiä, jotka\njokaisen on opittava.\n\n-- Mikä se on? hän kysyi.\n\n-- Se on tämä vähäpätöinen asia, minä sanoin: -- yhden ja kahden ja\nkolmen erottaminen; tarkoitan sanalla sanoen lukua ja luvunlaskua. Vai\neikö niihin nähden asianlaita ole sellainen, että jokaisen taiteen ja\ntieteen on pakko tulla niistä osalliseksi?\n\n-- Kyllä niin on, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän siis sotataidonkin? kysyin.\n\n-- Sehän on suorastaan välttämätöntä, hän vastasi.\n\n-- Tragedioissa Palamedes[12] aina, sanoin, -- osoittaa Agamemnonin\nihan naurettavaksi sotapäälliköksi. Vai etkö ole huomannut, että hän\nilmoittaa keksineensä luvunlaskun ja sen avulla järjestäneensä joukot\nosastoihin ja laskeneensa laivat ja kaiken muun? -- Sitä ennen he näet\nolivat laskematta, eikä Agamemnon näy edes tienneen kuinka monta jalkaa\nhänellä oli, koska ei osannut laskea. Mimmoisen sotapäällikön\nluuletkaan hänen olleen?\n\n-- Hullunkurisen, hän vastasi, -- minä luulen, jos tuo olisi totta.\n\n7. -- Määräämmekö siis sotaiselle miehelle välttämättömäksi\noppiaineeksi lukujen ymmärtämisen ja laskemistaidonkin?\n\n-- Kaikin mokomin, hän vastasi, -- jos miehen on vähänkin ymmärrettävä\nasetelmataitoa, tai oikeammin, jos hänen on edes oltava ihminen.\n\n-- Onkohan sinulla siis, kysyin, -- sama käsitys tästä tiedonhaarasta\nkuin minulla?\n\n-- Mimmoista tarkoitat?\n\n-- Tämä tiede näkyy luonnostaan olevan niitä, jotka johtavat\najattelemiseen ja joita juuri etsimme, mutta eipä kukaan näytä\nkäyttävän sitä oikein; se näet on ihan omiansa vetämään ihmistä\ntosi-olevaisen puoleen.\n\n-- Kuinka tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Koetan, vastasin, -- lausua ilmi, mikä minun käsitykseni on. Pyydän\nsinua näet erotellessani omassa mielessäni niitä tieteitä, mitkä\njohtavat siihen mihin sanoimme ja niitä, jotka eivät siihen johda,\nkatselemaan niitä yhdessä minun kanssani ja joko yhtymään ratkaisuuni\ntai hylkäämään sen, jotta selvemmin näkisimme, onko tämäkin tiede [nim.\nlaskuoppi] sellainen kuin arvelen.\n\n-- Saata ilmi, mitä tarkoitat, hän sanoi.\n\n-- Osoitan siis -- jos katsonet --, vastasin, -- toiselta puolen ne\naistimustiedot, jotka eivät kiihota ajatusta tutkimukseen, koska jo\naistimuksen niistä antama ratkaisu on riittävän selvä, toiselta puolen\ntaas ne, jotka kaikin mokomin kehoittavat ajatusta tutkimiseen, koska\naistimus on kerrassaan epäluotettava.\n\n-- Ilmeisesti tarkoitat, hän sanoi, -- semmoista mikä näkyy vain\nkaukaa, sekä häivekuvia.[13]\n\n-- Etpä ole, sanoin, -- ollenkaan älynnyt mitä tarkoitan.\n\n-- Mitä siis tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Sillä, mikä ei tutkimukseen kehoita, vastasin, -- tarkoitan kaikkea,\nmikä ei samassa vaihdu vastakkaiseksi aistimukseksi; sitä taas, mikä\nvaihtuu, sanon kehoittavaksi, koska aistimus yhtä hyvin ilmaisee yhtä\nkuin sen vastakohtaakin, kohtasipa se meidät läheltä tai kaukaa.\nSelvemmin käsittänet tarkoitukseni tällä tavoin: kas tuossa, sanomme,\non kolme sormea, pienin, toinen ja keskimmäinen.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- No ymmärrähän, että tarkoitan niitä läheltä nähtyinä. Mutta ota\nniihin nähden huomioon tämä seikka:\n\n-- Mitä tarkoitat?\n\n-- Jokainen näistä sormista osoittautuu yhtäläisesti sormeksi; näkyykö\nse keskellä vai sivulla, onko se valkoinen vai musta, onko se paksu vai\nkapea j.n.e., se ei siihen nähden tee mitään erotusta. Sillä enimpien\nihmisten sielun ei ole yhdessäkään sellaisessa tapauksessa pakko kysyä\najatukseltaan, mitä sormi _on_; näkö ei näet milläkään kohdalla ilmoita\nsille, että sormi on yht'aikaa sormen vastakohta.\n\n-- Eihän tietenkään, hän sanoi.\n\n-- Semmoinenhan, minä sanoin, -- ei kai ole omiansa kehoittamaan eikä\nkiihottamaan ajatusta.\n\n-- Ei kai.\n\n-- No kuinkas onkaan? Havaitseekohan näkö täysin varmasti sormien\nsuuruuden ja pienuuden, ja onko sille yhdentekevää onko jokin niistä\nkeskellä vai syrjässä? Ja havaitseeko tunto niiden paksuuden ja\nkapeuden tai niiden pehmeyden ja kovuuden yhtä epätäydellisesti? Ja\neivätkö muutkin aistit ilmoita sellaisia seikkoja puutteellisesti? Vai\neiköhän jokainen aisti toimi sillä tavoin, että sen ensiksikin, kun se\non asetettu kohdistumaan kovaan, välttämättömästi täytyy kohdistua\nmyöskin pehmoiseen ja että se ilmoittaa sielulle havaitsevansa saman\nesineen sekä kovaksi että pehmoiseksi?\n\n-- Juuri niin, hän vastasi.\n\n-- No eiköhän taas sielu sellaisissa tapauksissa välttämättömästi joudu\nepävarmuuteen siitä, mitä tämä aistimus ilmoittaa kovaksi, kun se\nväittää saman esineen myöskin pehmoiseksi; ja samoin siitä, mitä se\nilmoittaa kevyeksi ja raskaaksi, kun se ilmoittaa sekä raskaan kevyeksi\nettä kevyen raskaaksi?\n\n-- Kylläpä nämä tiedot, hän sanoi, -- jotka sielu saapi aisteilta, ovat\noudonlaisia ja kaipaavat lähempää tarkastusta.\n\n-- Onpa siis luonnollista, minä sanoin, -- että sielu sellaisessa\ntapauksessa ensiksi ottamalla avukseen laskennon ja ajattelun koettaa\nsaada selkoa siitä, tiedoitetaanko sille kulloinkin yksi ainoa esine\nvaiko kaksi eri esinettä.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Eiköhän ole niin, että jos ne havaitaan kahdeksi, kumpikin havaitaan\neri esineeksi ja kumpikin yhdeksi esineeksi?\n\n-- Kyllä niin on.\n\n-- Jos siis kumpikin on yksi mutta molemmat yhdessä kaksi, niin sielu\nkäsittää nämä kaksi erillisiksi, sillä jos ne eivät olisi erillisiä,\nniin se ei käsittäisi niitä kahtena vaan yhtenä.\n\n-- Aivan oikein.\n\n-- No näkihän -- niinhän väitämme -- näkökin suuren ja pienen, mutta\ntoisiinsa sekaantuneina, ei toisistaan erillään. Eikö niin?\n\n-- Niin.\n\n-- Jotta tähän pulmaan saataisiin selvyyttä, täytyi taas ajattelun\nnähdä suuri ja pieni toisistaan erotettuina eikä yhteen sekaantuneina,\npäinvastoin kuin näön oli laita.\n\n-- Se on totta.\n\n-- Ja eiköhän juuri siitä ensin johdu mieleemme kysyä, mitä siis taas\n\"suuri\" ja \"pieni\" ovatkaan?\n\n-- Aivan varmaan.\n\n-- Ja niinpä olemme sanoneet toisen havainnon ajattelulla, toisen\nnäöllä käsitettäväksi.\n\n-- Kerrassaan oikein, hän vastasi.\n\n8. -- Tätä juuri äskenkin tahdoin sanoa lausuessani, että toiset\naistimukset ovat omiansa kehoittamaan ajatteluun, toiset eivät;\nkehoittaviksi määrittelin niitä, jotka kohtaavat meitä yht'aikaa\nvastakkaisten aistimusten kanssa, ajattelua kiihottamattomiksi taas\nniitä, jotka eivät sitä tee.\n\n-- Nyt jo ymmärrän, hän sanoi, -- ja olenpa samaa mieltä kuin sinä.\n\n-- No kuinka siis on? Kumpaa lajia katsot _luvun ja yhden_ [eli\nykseyden] olevan?\n\n-- En ymmärrä, hän vastasi.\n\n-- Mutta päättelehän siitä, sanoin, -- mikä äsken lausuttiin. Jos näet\nitse _yksi_ sinänsä näöllä tai jollakin muulla aistilla havaitaan\nriittävän selvästi, niin se ei kai voi vetää olevaista kohti, niinkuin\nsanoimme sormesta puhuessamme. Mutta jos aina samalla nähdään jokin sen\nvastakohta, niin ettei mikään esiinny enemmän yhtenä kuin yhden\nvastakohtanakin, niin silloinpa jo tarvittaneen ratkaisijaa, ja siinä\nsielu välttämättömästi joutunee epäröimään ja panemaan siihen nähden\nliikkeelle ajattelun ja etsimään sekä kysymään, mikähän yksi sinänsä\nonkaan. Ja siten ykseyden tutkiminen saattaa olla niitä seikkoja, mitkä\njohtavat ja kääntävät sielun olevaisen katselemiseen.\n\n-- Mutta juuri tämänhän, hän huomautti, -- saa ykseyden näkeminen,\nsamaan esineeseen kohdistuen, suuressa määrin aikaan; sillä näemmehän\nsaman esineen yht'aikaa sekä yhtenä että äärettömänä paljoutena.\n\n-- No jos niin on _yksi_-luvun laita, sanoin, -- niin eiköhän sama pidä\npaikkaansa jokaiseen lukuun nähden?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja koskeehan kaikki laskelmataito ja lukutiede lukua?\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- Ainakin nämä tieteet siis ovat ilmeisesti omiansa johtamaan\ntotuuteen.\n\n-- Kyllä, mitä suurimmassa määrin.\n\n-- Ne siis lienevät niitä tieteitä, joita etsimme; sillä täytyyhän\nsoturin välttämättömästi oppia ne joukkojensa asettelua varten, ja\nviisaudenharrastajan [eli filosofin] taas täytyy ne oppia sentähden,\nettä hänen on kohottava syntyvästä [ja muuttuvaisesta] ja tavotettava\ntosi-olevaista; muussa tapauksessa hänestä ei koskaan tule oikeaan\nlaskelmaan pystyvää miestä.\n\n-- Kyllä niin on, hän sanoi.\n\n-- Ja meidän vartijammehan on sekä soturi että viisaudenharrastaja [eli\nfilosofi].\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Näin ollen, Glaukon, meidän kai siis sopii säätää tämä tiede\nopittavaksi ja taivutettava ne, joiden on valtiossamme oltava osallisia\ntärkeimpien asiain hoidossa, ryhtymään siihen ja rupeamaan sitä\noppimaan, ei pintapuolisesti, vaan siihen asti, kunnes he itse\najattelulla sinänsä näkevät lukujen luonteen; he siis älkööt sitä\nharjoittako liikemiesten ja puotikauppiaiden tavoin ostamista ja\nmyymistä varten, vaan sotaa varten ja helpottaakseen sielun kääntymistä\nsyntymisestä [ja muuttumisesta] totuuden ja olevaisen puoleen.\n\n-- Mainiosti puhuttu!? hän sanoi.\n\n-- Ja nytpä älyänkin, sanoin, -- kun on puhe laskelmatieteestä,\nkuinka sukkela se on ja kuinka monella tavoin se auttaa meitä sen\nsaavuttamiseen, johon pyrimme, jos sitä näet harjoitetaan tiedon, mutta\nei kaupustelun vuoksi.\n\n-- Kuinka siis tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Tarkoitan sitä, minkä juuri sanoimme: että se voimakkaasti vetää\nsielun ylöspäin ja pakottaa sen keskustelun aiheiksi ottamaan luvut\nsinänsä eikä ollenkaan tyydy siihen, että joku kenties niitä\nkäsitellessään tuo sille esille sellaisia lukuja, joilla on näkyvät tai\nkouraantuntuvat ruumiilliset kannattajat [eli _ruumiit_]. Sillä\ntiedäthän, että jos joku koettaa laskelmallaan jakaa _yksi_-lukua\nitseään, niin ne, jotka ovat näissä asioissa taitoniekkoja, nauravat\nhänelle eivätkä häntä hyväksy; vaan jos sinä tämän luvun jaat, niin he\nmonistavat sen, peläten että _yksi_ nähtäisiin olevan -- ei yksi --\nvaan useihin osiin jakaantuva.\n\n-- Ihan totta, hän sanoi.\n\n-- No Glaukon, jos siis joku kysyisi heiltä: te miekkoiset, mimmoisista\nluvuista puhuttekaan, joissa _yksi_-luku on sellainen, jommoiseksi te\nsen tahdotte, joissa siis jokainen eri _yksi_-luku on yhtäläinen\njokaisen muun _yhden_ kanssa eikä vähääkään siitä eroa ja joissa ei\n_yhdessä_ itsessään ole mitään eri osaa, -- mitähän luulet heidän\nvastaavan?\n\n-- Minä puolestani luulen, että he vastaisivat puhuvansa sellaisista\nluvuista, joita ainoastaan voidaan ajatella, mutta joita ei ole\nmahdollista käsitellä millään muulla tavoin.\n\n-- Näetkö siis, hyvä ystävä, minä sanoin, -- että tämä tiede toden\ntotta taitaa olla meille välttämättömän tarpeellinen, koska se\nilmeisesti pakottaa sielua käyttämään itse ajattelua sinänsä itse\ntotuuden saavuttamiseksi?\n\n-- Niin, hän vastasi, -- juuri siihen se pakottaa.\n\n-- Entä edelleen: oletkohan jo huomannut, että ne, joilla on\nsynnynnäinen taipumus laskentoon, ovat sukkelat käsittämään kaikkia\ntieteenhaaroja, ja että hitaatkin, jos saavat opetusta ja harjoitusta\ntässä tieteessä, -- vaikk'eivät siitä saakaan mitään muuta hyötyä --\nkuitenkin sentään kaikki kehittyvät entistä vilkkaammiksi?\n\n-- Kyllä niin on, hän vastasi.\n\n-- Ja etpä hevillä voikaan löytää monta oppiainetta, jotka oppivalle ja\nharjoittelevalle tuottavat suurempaa vaivaa kuin tämä!\n\n-- Enpä en.\n\n-- Kaikista näistä syistä siis tätä oppiainetta ei saa jättää sikseen,\nvaan sitä on juuri lahjakkaimmille opetettava.\n\n-- Olen samaa mieltä, hän vastasi.\n\n9. -- Määrättynä siis olkoon, sanoin, -- että tämä on meillä yhtenä\noppiaineena. Ja tarkastakaamme sen jälkeen, onko meillä mitään hyötyä\nsiitä tieteestä, joka lähinnä siihen liittyy.\n\n-- Mikä se on? hän kysyi. -- Vai tarkoitatkohan mittausoppia [eli\ngeometriaa]?\n\n-- Juuri sitä, minä vastasin.\n\n-- On kyllä selvää, hän sanoi, -- että se, mikäli se kohdistuu\nsota-asioihin, on meille tärkeä. Kun näet on asetuttava sotaleiriin ja\nmiehitettävä linnake ja vedettävä rintama kokoon ja laajennettava se ja\nsuoritettava kaikki muut asetelmatehtävät, niin hyvin itse taisteluissa\nkuin marsseillakin, niin kylläpä lienee erotusta siinä, onko mies\nmittausoppiin perehtynyt vai eikö.\n\n-- Mutta mokomiinhan, sanoin, -- kaiketi riittää piskuinen mittausopin\nja laskutaidon osa; vaan tarkastettava on, onko tämän tieteen\nlaajemmalle ulottuva pääosa suunnattuna tuohon: auttamaan helpommin\nnäkemään _hyvän_ perikuvaa [eli _ideaa_]. Ja juuri siihen, -- niin\nväitämme -- tähtää kaikki, mikä pakottaa sielun kääntymään siihen\npaikkaan, jossa olemuksen suurin autuus on, jota sielun täytyy kaikella\nmuotoa nähdä.\n\n-- Olet oikeassa, hän sanoi.\n\n-- No eiköhän siis ole niin, että tämä tiede, jos se pakottaa katsomaan\ntosi-olevaista, on eduksi, mutta jos se pakottaa katsomaan syntyväistä\n[ja muuttuvaista], ei ole eduksi?\n\n-- Niinhän kyllä väitämme.\n\n-- Mutta eivätpä ne, jotka ovat vähänkin perehtyneet mittausoppiin,\nsanoin, -- tule kieltämään, että tämä tiede on kerrassaan ristiriidassa\nniiden sananparsien kanssa, joita sen harjoittajat siinä käyttävät.[14]\n\n-- Mitä tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Hehän puhuvat kovin naurettavalla ja väkinäisellä tavoin. Ikäänkuin\nnäet harjoittaisivat käytännöllistä tehtävää käytännön vuoksi, he\npuhuvat neliöksi tekemisestä, kuvion sovittamisesta viivalla ja\nlisäämisestä ja yleensä lausuvat kaikkea siihen tapaan. Mutta itse\nasiassahan tätä tiedettä harrastetaan kokonaan _tiedon_ vuoksi.\n\n-- Niinhän on, hän vastasi, -- kerrassaan niin.\n\n-- Eiköhän meidän siis ole oltava yhtä mieltä seuraavastakin asiasta?\n\n-- Mistä?\n\n-- Siitä, että tämä tiede kohdistuu iäti olevaiseen, ei siihen, mikä\njolloinkulloin syntyy ja häviää.\n\n-- Siihen on helppo yhtyä, hän vastasi, -- sillä kohdistuuhan\nmittausopillinen tieto juuri iäti olevaiseen.\n\n-- Sillä on kai siis, sinä kunnon mies, kyky vetää sielu totuuden\npuoleen ja luoda filosofinen mielenlaatu, niin että suuntaamme ylempään\npäin se, mitä tätä nykyä -- vaikk'ei niin saisi olla, -- pidämme\nalempaan päin kääntyneenä.\n\n-- Sitä kykyä sillä on mitä suurimmassa määrin, hän sanoi.\n\n-- On siis, minä sanoin, -- mitä ankarimmin säädettävä, etteivät\nihannevaltiosi asukkaat mitenkään saa pysytellä mittaustieteestä\nerillään. -- Ja onpa tällä tieteellä melkoiset sivuvaikutuksetkin.\n\n-- Mitkä ne ovat? hän kysyi.\n\n-- Ensiksi ne, jotka jo mainitsit,[15] vastasin. -- Ja lisäksihän\nmyöskin tiedämme, että kaikkia tieteitä käsittää paremmin se, joka on\nmittausoppiin perehtynyt, vieläpä että hän ihan suunnattomassa määrin\neroaa siitä, joka ei ole siihen perehtynyt.\n\n-- Kautta Zeuksen, hän vastasi, -- kyllä erotus on ihan suunnaton!\n\n-- Säädämmekö siis tämän tieteen nuorukaisillemme toiseksi\noppiaineeksi?\n\n-- Niin säätäkäämme, hän vastasi.\n\n10. -- Entä edelleen: panemmeko kolmanneksi tähtitieteen? Vai etkö ole\nsitä mieltä?\n\n-- Olen kyllä, hän vastasi; -- sillä tarkempi kuukausien ja vuosien\ntajuaminenhan ei ole tärkeä ainoastaan maanviljelykselle ja\nmerenkululle, vaan yhtä tärkeä sodanjohtotaidollekin.\n\n-- Oletpa hupainen, sanoin. -- Olethan sen näköinen kuin pelkäisit\nsuurta joukkoa ja varoisit, ettei vain luultaisi sinun säätävän\noppiaineita, jotka eivät tuota [käytännöllistä] hyötyä. Mutta toden\ntottahan ei ole niinkään helppoa, vaan päinvastoin on vaikeata uskoa,\nettä eräs jokaisessa ihmisessä oleva elin, jota muut harrastukset\nturmelevat ja sokaisevat, näitä tieteitä harjoitettaessa puhdistuu ja\nuudestaan syttyy valoon, -- elin, jonka säilyminen on tärkeämpi kuin\ntuhansien silmien säilyminen. Sillä ainoastaan tällä elimellä nähdään\ntotuus. Ne siis, jotka ovat samalla kannalla kuin me, tulevat olemaan\nsitä mieltä, että puhut ihan ihmeen hyvin; ne taas, jotka eivät ole\nollenkaan tätä älynneet, tulevat tietenkin arvelemaan, että puheesi on\ntyhjää lorua. Määrää siis nyt heti, kumpaisille puhut. Vai onko niin,\nettet puhu kumpaisillekaan, vaan teet perustelusi parhaasta päästä oman\nitsesi takia, -- suoden silti toisen käyttää sitä hyödykseen, jos hän\nhaluaa?\n\n-- Mieluummin teen jälkimmäisellä tavalla, hän vastasi; -- puhun ja\nkysyn ja vastaan parhaasta päästä oman itseni takia.\n\n-- Palaudu siis taaksepäin, sillä emme nyt oikeassa järjestyksessä\nryhtyneet siihen, mikä lähinnä seuraa mittausopin jälkeen.\n\n-- Mitenkä niin? hän kysyi.\n\n-- Siten, vastasin, -- että pinnan jälkeen otimme puheeksi jo\nkiertoliikkeessä olevia kappaleita, ennenkuin ryhdyimme itse\nkappaleisiin sinänsä.[16] Oikea järjestys näet on, että lähinnä toisen\nlaajennusluokan [eli ulottuvaisuuslajin] jälkeen ryhdytään kolmanteen.\nJa tämä kohdistuu kuutioiden ulottuvaisuusasteeseen ja siihen, millä on\nsyvyysulottuvaisuutta.\n\n-- Niinhän on, hän sanoi, -- mutta nähtävästi ei ole vielä päästy siinä\ntieteessä perille, Sokrates.\n\n-- Tähän on näet kaksi syytä, vastasin: -- sentähden, ettei yksikään\nvaltio pane näihin asioihin arvoa, niitä tutkitaan veltosti, ne kun\novat vaikeat; ja toiselta puolen ne, jotka niitä tutkivat, tarvitsevat\nohjaajaa, eivätkä ilman häntä voine päästä niissä perille. Mutta\nensiksikin ohjaajaa on vaikea löytää, ja toiseksi, jos ohjaaja\nilmaantuisikin, niin -- maailman ollessa nykyisellä kannallaan\n-- ne, joilla on taipumusta näiden asiain tutkimiseen, eivät\nylimielisyydessään hänen ohjaustaan noudattaisi. Mutta jos valtio\nkokonaisuudessaan yhtyisi ohjaajan toimeen ja pitäisi tätä tiedettä\narvossa, niin oppivaiset kyllä olisivat kuuliaisia, ja kun tiedettä\ntutkittaisiin hellittämättä ja täydellä voimalla, niin kävisi näkyviin\nmimmoinen se on. Sillä vaikkakin joukko sitä halveksii ja typistää, ja\ntutkijat niin ikään, he kun eivät ole selvillä siitä, mitä hyötyä siitä\non, se nytkin, kaiken tämän uhalla, edistyy viehätysvoimansa nojalla,\neikä ole ollenkaan kummeksittava, että se saadaan päivän valoon.\n\n-- Niin, hän vastasi, -- kyllähän sillä on viehätysvoimaa, vieläpä\nerinomaisessakin määrin. Mutta esitähän minulle selvemmin se, minkä nyt\njuuri sanoit. Mittausopiksihan sanoit sitä tutkimusta, mikä kohdistuu\npintaan.\n\n-- Kyllä, vastasin.\n\n-- Ja sitten asetit, hän sanoi, -- ensin tämän jälkeen tähtitieteen,\nmutta peräydyit myöhemmin.\n\n-- Niin, sanoin; -- kiirehtiessäni esittämään kaikki nopeasti vain\nviivyttelen asiaa. Sivuutin näet syvyyden ulottuvaisuussuunnan\nkäsittelyn, koska sen tutkimus on naurettavalla kannalla, ja mainitsin\nmittausopin jälkeen tähtitieteen, joka koskee syvyyssuunnan liikettä.\n\n-- Olet oikeassa, hän sanoi.\n\n-- Pannaan siis, sanoin, -- neljänneksi oppiaineeksi tähtitiede\nedellyttäen, että se tieteenhaara, jonka nyt olemme sivuuttaneet, kyllä\non olemassa, jos valtio vain käy siihen käsiksi.\n\n-- Niin kai, hän vastasi; -- ja Sokrates, jos äsken moitit minua siitä,\nettä ylistin tähtitiedettä ala-arvoisella tavalla, niin nytpä ylistän\nsitä siinä mielessä, kuin sinä sitä harrastat. Sillä jokaiselle -- niin\nminusta näyttää -- on selvää, että tähtitiede, jos mikään, pakottaa\nsielun katsomaan ylöspäin ja johtaa sen täkäläisistä tuonne korkealle.\n\n-- Kaiketi se lienee selvää jokaiselle, sanoin, -- paitsi minulle;\nsillä minusta ei näytä olevan niin.\n\n-- Kuinka sitten? hän kysyi.\n\n-- Sillä tavoin kuin ne, jotka koettavat ohjata meitä ylöspäin\nviisaudenharrastukseen, tätä nykyä käsittelevät tähtitiedettä, he\nmielestäni juuri saavat meidät katsomaan alaspäin.\n\n-- Mitä tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Kylläpä sinulla näyttää olevan mielessäsi ylevä käsitys siitä, mikä\nse tiede on, joka kohdistuu korkeudessa oleviin asioihin! Kaiketi\nsiis myöskin, jos joku kääntää kasvonsa ylöspäin ja katselee\nkattokoristuksia ja sillä tavoin koettaa saavuttaa jotakin tietoa,\nuskot hänen katselevan ajattelulla eikä silmillä. Ja saattaapa siis\nolla, että sinun käsityksesi on oikea ja minun typerä. Minä näet\npuolestani en voi ajatella, että mikään muu tietämys saa sielua\nkatsomaan ylöspäin, kuin tuo, mikä kohdistuu tosi-olevaiseen ja\nnäkymättömään, ja jos joku töllistelee ylöspäin tai tirkistelee\nalaspäin ja siten koettaa oppia jotakin aisteilla havaittavaa, niin en\nmyönnä hänen koskaan oppivan mitään -- sillä mihinkään sellaiseen ei\nkohdistu tietoa -- vaan väitän, että hänen sielunsa katsoo alaspäin\neikä ylöspäin, vaikkapa hän viruisi selällään joko maassa tai meressä\nja koettaisi oppia sillä tavoin.\n\n11. -- Olen saanut ansaitsemani kurituksen, hän sanoi; -- nuhteesi oli\npaikallaan. Mutta missä mielessä sanoitkaan, että tähtitiedettä tulee\noppia toisin kuin sitä tätä nykyä opitaan, -- jos mieli oppia sitä\nniin, että siitä on hyötyä siihen, jota puhelumme koskee?\n\n-- Tällä tavoin, vastasin: -- koska nämä taivaan kirjoilmiöt esiintyvät\nkoristeina näkyväisen olopiirissä, tulee niitä tosin pitää kauniimpina\nja täydellisimpinä kaikkien sellaisten ilmiöiden joukossa, mutta\nkuitenkin katsoa niiden jäävän itse totuudesta paljon jäljelle, niistä\nliikunnoista nimittäin, joita nopeus sinänsä ja hitaus sinänsä\ntodellisessa lukusuhteessa ja kaikissa todellisissa asennoissa\nsuorittavat toistensa suhteen ja joilla ne vievät mukanaan sen, mikä\nniissä [olennaisesti] on. Ja kaikki tämäpä on käsitettävä järjellä ja\najatuksella, ei näöllä. Vai oletko toista mieltä?\n\n-- En suinkaan, hän vastasi.\n\n-- Taivaan kirjavuutta, sanoin, -- on siis käytettävä kaavakuvana sen\ntiedon hankkimista varten, joka kohdistuu noihin [korkeampiin]\nasioihin, samalla tavoin kuin jos joku sattuisi näkemään\nDaidaloksen[17] tai jonkun muun mestarin tai maalarin ylen taitavasti\npiirtämiä ja huolittelemia kuvioita. Mittausoppiin perehtynyt mies\nsaattaa näet sellaisia nähdessään kyllä pitää niitä erittäin kauniina\ntaideluomina, mutta hänestä lienee sentään naurettavaa tarkastaa niitä\nihan tosissaan siinä mielessä, että hän on niistä ymmärtävä yhteellisen\ntai kaksinkertaisen tai minkään muun suuruussuhteen tosi-olemuksen.\n\n-- Naurettavaapa se olisikin! hän sanoi.\n\n-- Etköhän siis luule, kysyin, -- että kun tosi-tähtitieteen tutkija\nluo katseensa tähtien liikuntoihin, hänen käy samalla tavoin? Etkö\nluule, että hän tulee olemaan sitä mieltä, että taivaan takoja kyllä on\nrakentanut taivaan ja kaiken mikä siinä on, niin kauniisti kuin\nsellaisia töitä suinkin voidaan rakentaa? Mutta sitä ihmistä, joka\nluulee, että yön suhde päivään ja näiden molempien suhde kuukauteen ja\nkuukauden vuoteen ja muiden taivaanilmiöiden suhteet näihin ja\ntoisiinsa aina ovat samanlaiset eivätkä niin minkään poikkeamisen\nalaisia, vaikka ne ovat ruumiillisia ja näkyviä, sitä ihmistä --\nniinhän arvelet mielipiteesi --, sitä ihmistä hän kai pitää\nmielettömänä, ja hullutuksena hän kai pitää sitä, että kaikella tavoin\npyritään saamaan näistä ilmiöistä selville totuus?\n\n-- Kyllä minusta näyttää olevan niin, hän vastasi, -- nyt kun kuulen\nsinun esitystäsi.\n\n-- Tulemme siis, sanoin, -- käsittelemään tähtitiedettäkin samalla\ntavoin kuin mittausoppia, siten että käytämme hyväksemme sen tarjoamia\ntehtäviä, mutta jättämään sikseen taivaan ilmiöt, jos meidän on mieli\nkäsitellä tähtitiedettä olennaisuuden kannalta ja siten tehdä\nsielussamme asustava luontainen ajatuskyky hyödylliseksi, sen sijaan\nettä se on ollut hyödyttömänä.\n\n-- Onpa se työ, hän sanoi, -- minkä säädät [tulevain vartijaimme\nsuoritettavaksi], moninkertainen nykyiseen tähtientutkimukseen\nverraten.\n\n-- Niin, mutta luulenpa, että tulemme säätämään samaan tapaan muistakin\nopinhaaroista, jos meistä on oleva mitään hyötyä lainlaatijoina.\n\n12. -- Entä minkä tähän kuuluvan oppiaineen voit siis vielä mainita?\n\n-- En mitään, hän vastasi, -- en ainakaan näin suoraa päätä.\n\n-- Liikuntaa, sanoin, -- ei ole luullakseni yhtä, vaan useampia lajeja.\nSe, joka on viisas, voi kaiketi mainita ne kaikki; mutta sellaisia\nliikunnan lajeja, jotka ovat meidänkin selvästi käsitettävissämme, on\nkaksi.\n\n-- Mitkä ne ovat?\n\n-- Jo mainitsemamme lajin ohessa eräs sen vastine.\n\n-- Ja mikä se on?\n\n-- Samoin kuin meillä on silmät päässä tähtitieteen tutkimista varten,\nsamoin meillä näkyy olevan korvat sointujen liikunnan käsittämiseksi,\nja nämä tieteet näkyvät olevan keskenään sisaruksia, niinkuin\npythagoralaiset sanovat; ja heihin mekin yhdymme, Glaukon. Vai millä\nkannalla me olemme?\n\n-- Juuri sillä kannalla, hän vastasi.\n\n-- No koska asia kysyy paljonkin vaivaa, minä sanoin, -- niin siis\ntiedustelemme heiltä, mitä he näistä asioista sanovat ja onko heillä\nkenties lisäksi jotakin muutakin mainittavana. Mutta kaikissa näissä\ntulemme valvomaan omaa tarkoitusperäämme.\n\n-- Nimittäin mitä?\n\n-- Etteivät kasvattimme rupea hankkimaan mitään vajanaista tietoa,\nsemmoista, mikä ei osu siihen, johon kaiken tulee aina päätyä, niinkuin\näsken tähtitieteestä puhuessamme lausuimme. Vai etkö tiedä, että\nsäveliinkin nähden menetellään ihan samalla tavoin? He näet mittaelevat\nkuuluvia äänisuhteita ja säveleitä vertaamalla niitä toisiinsa, ja\nnäkevät siinä, tähtien tutkijain tavoin, turhaa vaivaa.\n\n-- Niin he tekevät, jumalat nähkööt, hän vastasi, -- vieläpä sen\ntekevät naurettavalla tavalla; he näet puhuvat jonkinmoisista\n\"tihennetyistä\" sävelasteista[18] ja painavat korvansa lähelle\n[soittimen kieliä], ikäänkuin tapaillen ääntä läheisyydestä, ja toiset\nheistä väittävät kuulevansa vielä sävelten keskiväliltä jonkin hälyn ja\nsanovat, että tämä on pienin sävelaste ja että sitä on käytettävä\nperusmittana. Toiset taas inttävät, että kielistä jo soi samanlainen\nsävel -- molemmat asettaen korvat järjen edelle.\n\n-- Puhut niistä kunnon ihmisistä, sanoin, -- jotka kiusaavat ja\nkiduttavat soitinten kieliä kiristämällä niitä virityskiertimillä;\nmutta jotten liiaksi venyttelisi vertauskuvaani puhumalla\nnäppäilypuikon iskuista, kielien syyttämisestä ja niiden vastustuksesta\nja kehuskelusta, jätän kuvan sikseen ja huomautan vain, etten tarkoita\nnäitä ihmisiä, vaan noita, joilta juuri sanoimme aikovamme kysyä\ntietoja sävelsuhteista.[19] He näet tekevät samalla tavoin kuin\ntähtitieteilijät: he etsivät niitä lukuja, joihin nämä kuultavat\nsopusuhteet perustuvat, mutta eivät kohoa probleemeihin, tutkimaan\nmitkä luvut ovat sopusointuisia, mitkä eivät ja mistä syystä\nkumpaisetkin ovat sellaisia kuin ovat.\n\n-- Puhutpa suurenmoisesta asiasta! hän sanoi.\n\n-- Puhun asiasta, vastasin, -- joka on hyödyksi kaunista ja hyvää\netsittäessä, mutta hyödytön, jos sitä ajetaan takaa muussa\ntarkoituksessa.\n\n-- Niin kaiketi on, hän myönsi.\n\n13. -- Ainakin ajattelen, minä sanoin, -- että jos kaikkien näiden\nkäsittelemiemme tieteenhaarain tutkimus pääsee niiden keskinäisen\nyhteyden ja sukulaisuuden perille ja ne sovitetaan yhteen sen mukaan\nkuin ovat läheistä sukua toistensa kanssa, niin niiden käsittely\njossakin määrin edistää sen saavuttamista, johon pyrimme, eikä silloin\nnähdä vaivaa turhan tähden; mutta muussa tapauksessa vaivannäkömme on\nturha.\n\n-- Minäkin aavistan näin olevan, hän sanoi. -- Mutta se tehtävä, josta\npuhut, Sokrates, on kovin suuritöinen.\n\n-- Tehtävän alkusoittoako tarkoitat, kysyin, -- vai mitä? Vai emmekö\ntiedä, että tämä kaikki on vain alkusoittoa itse sävelmään, joka meidän\non opittava? Sillä eiväthän sinun mielestäsi suinkaan ne, jotka ovat\nniissä oppiaineissa eteviä, silti ole perustelutaiteessa [eli\ndialektiikassa] perillä?\n\n-- Eivät ole, hän sanoi, -- totta Zeus, paitsi kenties jotkut ani\nharvat niiden joukosta, jotka minä olen tavannut.\n\n-- No oletkohan vielä milloinkaan, kysyin, -- tullut siihen\nkäsitykseen, että sellaiset ihmiset, jotka eivät kykene sekä esittämään\nettä vastaanottamaan perustelua, eivät koskaan tule tietämään mitään\nsellaista, mikä heidän mielestämme täytyy tietää?\n\n-- En kyllä ole tullut siihen käsitykseen, hän vastasi.\n\n-- Eiköhän meillä, Glaukon, jo tässä ole itse se sävellys, minkä\ndialektinen perustelu suorittaa? Se on ainoastaan järjellä\nkäsitettävissä, mutta sitä voi jäljitellä näkökyky, jonka kerroimme\nottavan jo katsellakseen itse eläviä olentoja, itse tähtiä, vieläpä\nlopulta itse aurinkoa. Niin on myöskin dialektiikan [eli\nperustelutaiteen]: kun joku dialektisella menettelyllä ilman minkään\naistimuksen apua pelkästään järkiperustelun nojalla pyrkii kaiken\ntosiolemuksen perille eikä hellitä, ennenkuin hän on ajattelulla\nsinänsä saavuttanut olennaisen hyvän sinänsä, niin hän jo on järjellä\nkäsitettävän perillä, samalla kuin tuo toinen silloin oli päässyt\nnäkyväisen olopiirin perille.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- No kuinkas onkaan? Etkö juuri tätä kulkua sano dialektiikaksi?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta vapautus kahleista ja kääntyminen varjoista kuvien ja valon\npuoleen ynnä kohoaminen maanalaisesta onkalosta auringonvaloon sekä se\nkykenemättömyys, joka siellä vielä estää katsomasta elävien ja kasvien\nja auringonvalon puoleen, mutta kyllä sallii ihmisten katsella vesissä\nilmeneviä jumalallisia kuvaimia[20] ja olevaisten varjoja -- ei [kuten\naikaisemmin] pelkkien kuvien varjoja, joita toinen tällainen valo\naurinkoon verraten vain hämärästi hahmottelee --, niin kaikella tällä\ntieteiden harjoittamisella, minkä olemme esittäneet, on juuri tämä\nvoima: se nostaa sen, mikä sielussa on parasta, ylös sen näkemiseen,\nmikä olevaisissa on parasta, samalla tavalla kuin se, mikä ruumiissa on\nkirkkainta, silloin johdettiin ylöspäin sen näkemiseen, mikä\nruumiillisessa ja näkyväisessä olopiirissä on valoisinta.\n\n-- Kyllä minä otaksun niin olevan. Tosin minusta tuntuu olevan peräti\nvaikeata sitä hyväksyä ja toiselta kannalta katsoen taas vaikeata olla\nsitä hyväksymättä. Mutta kuitenkin -- ei näet riitä, että sitä kuullaan\nvain tällä hetkellä, vaan siihen on vastakin aina uudestaan palattava\n-- niin, olettakaamme kuitenkin, että näiden asiain laita on niinkuin\nnyt väitämme, ja ryhtykäämme siis jo varsinaiseen \"sävellykseen\"\nja käsitelkäämme sitä samalla tavoin kuin olemme käsitelleet\n\"alkusoittoa\". Kerro siis, mikä dialektinen perustelutaito on laatuaan,\nmimmoisiin lajeihin se jakaantuu ja toiselta puolen, mitä teitä se\nkulkee. Sillä nämä tiet jo nähtävästi lienevät juuri ne, jotka vievät\nsiihen päämäärään, johon saavuttuaan vaeltajalla saattaa olla ikäänkuin\nmatkan levähdyskohta ja vaelluksen loppu.\n\n-- Etpä enää, sanoin, -- kykene seuraamaan minua pitemmälle, Glaukon\nystävä. Minun puoleltani ei tosin puuttune hyvää tahtoa, etkä enää\nnäkisi sen kuvaa, josta puhumme, vaan itse totuuden, -- ainakin sen,\nmikä minusta näyttää olevan totuus. Mutta onko toden totta niin, vai\neikö ole, sitä ei vielä kannata varmasti vakuuttaa; vaan että jotakin\nsenlaatuista täytyy nähdä, se kyllä voidaan varmuudella vakuuttaa. Eikö\nole niin?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No, eikö voida myöskin vakuuttaa, että ainoastaan dialektisen\nperustelun voima saattaa sen [nimittäin totuuden] ilmaista sille, joka\non perillä niissä tieteissä, joita tähän asti olemme käsitelleet, mutta\nettei se niilläkään muulla keinoin ole mahdollista?\n\n-- Sekin, hän vastasi, -- kannattaa lujasti vakuuttaa.\n\n-- Ainakaan ei siis kukaan, sanoin, -- tule kiistämään meitä vastaan,\nkun lausumme tämän: että jokin toinen tutkimustapa [kuin tähän asti\nesitetyt] pyrkii kaikkiin asioihin nähden tarkalla menetelmällä\nkäsittämään sitä, mikä kukin olevainen sinänsä on, vaan että kaikki\nmuut menetelmät kohdistuvat joko ihmisten mielipiteisiin ja\nmielihaluihin tai syntymiseen ja laadintaan taikkapa syntyväisten ja\nlaadinnaisten hoitoon; mitä taas jäljelläoleviin tulee, joidenka\nsanoimme jossakin määrin kohdistuvan olevaiseen, niinkuin mittausopin\nja siihen liittyvien tieteiden on laita, näemme, että ne tosin\nuneksivat olevaisesta, mutta että totuuden selvä näkeminen on niille\nmahdoton, niin kauan kuin ne käyttävät hyväkseen olettamuksia ja\njättävät nämä horjuttamatta eivätkä kykene tekemään niistä selkoa.\nSillä kun jollakin on lähtökohtana tietämätön ja kun lopputulos ja\nväliasteet on kudottu yhteen tietämättömistä, -- niin millähän keinoin\nmokomasta yhtäpitäväisyydestä voi koskaan tulla tositietämystä?\n\n-- Ei millään keinoin, hän vastasi.\n\n14. -- Dialektinen tutkimusmenetelmä on siis näin ollen ainoa, joka\nkulkee tätä tietä itse alkuperusteeseen, vakaannuttaakseen tämän,\nraivaamalla pois pelkät olettamukset; hiljaisesti se kohottaa sielun\nsilmän, joka toden totta on kaivettuna alas jonkinlaiseen\nbarbaarimaiseen liejuun, ja nostaa sen ylöspäin, käyttämällä\näsken käsittelemiämme taiteita työtovereinaan ja apureinaan tässä\nkääntämis- [eli kohottamis-] työssään; näitä taiteita olemme useinkin\ntavan mukaan sanoneet tieteiksi, mutta ne kaipaavat toista nimeä, joka\nilmaisee suurempaa kirkkautta kuin \"mielipide\", mutta vähempää\nkirkkautta kuin \"tiede\" [eli \"tietämys\"]; jossakin aikaisemmassa kohden\nolemme tämän käsitteen määritelleet \"ymmärtämykseksi\". Mutta eipä\nmielestäni niillä, joilla on edessään tutkimus niin suurista asioista\nkuin meillä, ole syytä riidellä nimestä!\n\n-- Eipä ei, hän vastasi.\n\n-- Tyydymme siis, sanoin, -- siihen että, niinkuin edelliselläkin\nkerralla, sanomme ensimmäistä jaostoa tietämykseksi, toista\nymmärtämykseksi, kolmatta uskoksi ja neljättä kuvaimista\nkäsittämiseksi, sekä molempia jälkimmäisiä yhteisesti mielipiteeksi,\nmolempia edellisiä yhteisesti järkiajatteluksi. Ja mielipiteen sanomme\nkohdistuvan syntymiseen, järkiajattelun taas olemiseen. Ja niinkuin\noleminen suhtautuu syntymiseen, niin järkiajattelu suhtautuu\nmielipiteeseen, ja niinkuin järkiajattelu suhtautuu mielipiteeseen,\nniin tietämys suhtautuu uskoon ja ymmärtämys kuvaimista käsittämiseen.\nMutta niiden kohteiden [eli objektien] keskinäinen suhtautuminen,\njoihin nämä kohdistuvat, ja kumpaisenkin ryhmän jakelu (nimittäin jako\nmielipiteiden kohteisiin ja järkiajattelun kohteisiin) jääköön meiltä\nsikseen, Glaukon, etteivät saattaisi meitä monta kertaa laajempiin\nperusteluihin kuin tähänastiset ovat olleet.\n\n-- Kyllä minä olen samaa mieltä, hän sanoi: -- on käsiteltävä noita\nmuita seikkoja, mikäli voin seurata mukana.\n\n-- Sanot kai myöskin dialektikoksi sitä, joka ottaa selkoa jokaisen\nasian tosi-olemuksesta? Ja jos jollakin ei ole käsitystä tästä\ntosi-olemuksesta, niin kaiketi tulet sanomaan, että mikäli hän ei voi\ntehdä siitä selkoa itselleen eikä muille, sikäli hänellä ei ole siitä\nasiasta järkitietoa?\n\n-- Niin, hän vastasi, -- mitähän muuta sanoisinkaan?\n\n-- No eiköhän tämä sama pidä paikkaansa hyväänkin katsoen? Jos joku ei\nosaa järkiperäisesti määritellä hyvän ideaa [eli perikuvaa] erottamalla\nsitä kaikesta muusta ja ikäänkuin taistelussa raivaamalla itselleen\ntietä halki kaikkien vastatodistelujen, innokkaasti niitä tutkistellen,\nei mielipiteen vaan tosi-olemuksen mukaan, ja jollei hän kaikissa\nnäissä kulje eteenpäin pettämättömällä järkiperustelulla, niin\nsilloinpa et kai myönnä sillä ihmisellä, jonka näin on laita, olevan\ntietoa hyvästä sinänsä enemmän kuin mistään muustakaan hyvästä, vaan\nväittänet, että hän, jos hän kenties osuu johonkin kuvaan, tajuaa sitä\nmielipiteellä eikä tietämyksellä, ja että hän tätä nykyistä elämää\neläessään näkee unia ja torkkuu sekä, ennenkuin hän täällä on herännyt,\nehtii jo saapua Hadeen valtakuntaan ja siellä nukkua lopulliseen uneen.\n\n-- Kautta Zeuksen, hän vastasi, -- juuri kaiken tämän tulen sanomaan.\n\n-- Ja jos kerran todellisuudessa kasvatat omia lapsia, joita nyt\najatuksessa kasvatat ja opetat, niin etpä luullakseni salline, että\nheiltä, kun he valtiossa ovat hallitsijoina, joilla on valta määrätä\ntärkeimmistä asioista, puuttuu järkiperustelun kyky, ikäänkuin he\nolisivat pelkkiä viivoja?\n\n-- Enpä en, hän vastasi.\n\n-- Tulet siis säätämään heille sen lain, että heidän on ennen kaikkea\nkäytävä sellaisen sivistyksen hankkimiseen käsiksi, jonka nojalla he\nkykenevät sekä kysymään että vastaamaan niin viisaasti kuin suinkin.\n\n-- Kyllä säädän sellaisen lain, hän sanoi, -- tietenkin yhdessä sinun\nkanssasi.\n\n-- Etkö siis, kysyin, -- ole sitä mieltä, että dialektiikka on\nikäänkuin tieteellisten opintojemme katonharja ja ettei mitään muuta\ntieteenhaaraa ole enää asetettava sen yläpuolelle, vaan että kaikki,\nmikä tietoon kuuluu, on siinä jo saavuttanut viimeisen huippunsa?\n\n-- Kyllä olen sitä mieltä, hän vastasi.\n\n15. -- Sinun on siis, minä sanoin, -- enää vain tehtävä jako ja\nmäärättävä _keille_ annamme nämä tietämykset ja _millä tavoin_.\n\n-- Se on selvää, hän sanoi.\n\n-- No muistatkohan siis taannoista hallitusmiesten valikointiamme,[21]\nmimmoiset henkilöt niiksi valitsimme.\n\n-- Kuinkas en sitä muistaisi? hän vastasi.\n\n-- Ajattele siis ylipäätään, sanoin, -- että on valittava juuri ne\nluonnonlaadut, jotka silloin mainittiin; ensisijassa on siis valittava\nvankimmat ja urhoollisimmat ja, mikäli mahdollista, kauniimmat; ja\nlisäksi ei ole ainoastaan haettava luonteeltaan jaloja ja arvokkaita,\nvaan heillä tulee myös olla ne luonnonlahjat, jotka ovat tälle\nkasvatukselle suotuisia.\n\n-- Millaisia luonnonkirjoja siis vaadit?\n\n-- Veikkonen, vastasin, -- heillä tulee olla pää ylen terävä opintoihin\neikä oppiminen saa olla heille vaivalloista; sielut näet lannistuvat\nankarissa opinnoissa paljon pikemmin kuin urheilukentillä, sillä\nopinnoissa ponnistelu on yksinomaisemmin sielun, sille ominainen\nponnistus, eikä yhteinen ruumiin kanssa.\n\n-- Se on totta, hän sanoi.\n\n-- Sen, jota etsimme, tulee siis olla sekä hyvämuistinen että sisukas\nja alati työnhaluinen. Vai mitenkä muuten luulet kenenkään tahtovan\nponnistella ruumiinharjoituksissa ja samalla viedä perille niin suuren\noppimis- ja tutkimistyön?\n\n-- En luule kenenkään sitä tekevän, hän vastasi, -- jollei hän ole\nkerrassaan hyvälahjainen.\n\n-- Viisaudenharrastuksen nykyinen epäonnistuminen ja sen halveksinta\novat siis, niinkuin tuonnoin lausuin,[22] tulleet sen osalle sentähden,\nettä ihmiset siihen ryhtyvät olematta sen arvoisia. Ei näet siihen\nolisi saanut ryhtyä kukaan äpärä, vaan ainoastaan aitosyntyiset.\n\n-- Kuinka tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Ensiksikin se, joka aikoo siihen ryhtyä, vastasin, -- ei saa olla\nontuvainen työnhalussa, olla puolittain työnhaluinen, puolittain työhön\nhaluton; niin on laita, kun joku rakastaa voimistelua ja metsästystä ja\nmielellään näkee vaivaa kaikenlaisissa ruumiillisissa ponnistuksissa,\nmutta ei ole opinhaluinen, ei halukas kuuntelemaan eikä tutkimaan, vaan\nkaikkiin sellaisiin nähden vieroo vaivannäköä; ja ontuupa sekin, joka\nkääntää työnhalunsa päinvastaiseen suuntaan.\n\n-- Siinä puhut kerrassaan totta, hän sanoi.\n\n-- No emmeköhän siis totuuteenkin nähden, minä kysyin, -- tule samalla\ntavoin pitämään rampana sitä sielua, joka kyllä itse inhoo ja paheksii\ntahallista valhetta ja niinikään kovasti suuttuu, kun toiset ihmiset\nvalehtelevat, mutta tyynesti sietää valhetta, joka ei ole tahallista,\neikä itse ole millänsäkään joutuessaan kiinni tietämättömyydestä, vaan\nrypee tietämättömyydessä kuin sika.\n\n-- On kyllä aivan niin, hän vastasi.\n\n-- Myöskin tervemielisyyteen [eli lähinnä itsehillintään],\nurhoollisuuteen, ylevämielisyyteen ja kaikkiin oivallisuuden eri osiin\nnähden, minä sanoin, -- on visusti pidettävä silmällä toiselta puolen\näpärää, toiselta puolen aitosyntyistä. Sillä kun joku, olipa yksilö tai\nvaltio, ei osaa ottaa huomioon sellaisia asianhaaroja, niin he\ntietämättään käyttävät rampoja ja äpäriä milloin mihinkin näistä\ntehtävistä, käyttävät heitä, yksilöt ystävinään, valtiot\nhallitusmiehinään.\n\n-- Juuri niin on, hän sanoi.\n\n-- Meidän tulee siis, minä sanoin, -- olla hyvin varuillamme kaiken\nsellaisen suhteen. Jos näet näin ankaraan opintotyöhön ja näin ankariin\nharjoituksiin otamme ruumiin ja sielun puolesta oivakuntoisia\nhenkilöitä ja heitä kasvatamme, ei itse Dikekään voi meitä moittia, ja\nme säilytämme valtiomme ja sen järjestyksen; mutta jos niihin ohjaamme\ntoisenlaisia henkilöitä, tulemme saamaan aikaan ihan päinvastaisen\ntuloksen, vieläpä saattamaan viisaudenharrastuksen vielä pahemman\nnaururyöpyn alaiseksi.\n\n-- Mitenkä niin? hän kysyi.\n\n-- Unohdin, niin vastasin, -- että juttelimme leikillisesti, ja\nkiivastuinpa puhuessani aivan liiaksi. Haastellessani näet loin\nkatseeni viisaudenharrastukseen [eli filosofiaan], ja nähdessäni,\nkuinka se oli syyttömästi tallattu lokaan, harmistuin ja ikäänkuin\ntulistuin syyllisiä vastaan, ja taisin sentähden lausua liian\npontevasti sen minkä lausuin.\n\n-- Zeus tietäköön, et ainakaan minun, kuulijasi, kannalta katsoen.\n\n-- Mutta kyllä minun, puhujan kannalta. -- Älkäämme sentään unohtako\nsitä, että taannoisessa valikoinnissa valitsimme ikämiehiä, mutta että\ntämä ei käy laatuun siinä valinnassa, joka nyt on tehtävä. Ei näet saa\nuskoa Solonin olleen oikeassa väittäessään, että ihminen vanhetessaan\nkykenee oppimaan paljon;[23] päinvastoin vanhus pystyy oppimiseen\nvähemmän kuin juoksemiseen; kaikki ankarat ja runsaat vaivannäöt\nkuuluvat nuorille.\n\n-- Siitä ei pääse, hän sanoi.\n\n16. -- Se, mikä kuuluu laskuoppiin ja mittausoppiin ja yleensä kaikkeen\nvalmistavaan oppiin, mikä on opittava ennen dialektiikkaa, se meidän\nsiis on oppilaille esitettävä heidän ollessaan vielä aivan nuoria, --\nei kuitenkaan sillä tavoin, että teemme opetuksen laadultaan\nväkinäiseksi.\n\n-- Miksi niin?\n\n-- Sen tähden, minä vastasin, -- ettei vapaa ihminen saa oppia mitään\noppiainetta orjallisen pakon alaisena. Pakolliset ruumiinponnistukset\nnäet eivät kyllä ollenkaan tee ruumista huonommaksi, mutta sitävastoin\nei mikään väkisin tyrkytetty oppi pysy sielussa.\n\n-- Se on totta, hän sanoi.\n\n-- Älä siis, hyvä mies, sanoin,-- kasvata lapsia tieteisiin pakolla,\nvaan anna heidän oppia leikkien; jotta myöskin paremmin voisit havaita,\nmihin kullakin on synnynnäinen taipumus.\n\n-- Sanasi pitävät kyllä paikkansa, hän vastasi.\n\n-- No etköhän muista, kysyin, -- sanoneemme, että lapset on vietävä\nsotaankin, katselemaan sitä hevosen selästä ja että, jos se suinkin on\nmahdollista ilman vaaraa, heidät on ohjattava lähelle ja annettava\nheidän päästä veren makuun niinkuin koiranpenikoille tehdään.\n\n-- Kyllä muistan, hän vastasi.\n\n-- No niin, minä sanoin: -- se joka kaikissa näissä, niin hyvin\nponnistuksissa kuin opinnoissa ja kauhuissakin, aina osoittautuu\nreippaimmaksi, on valittava erikoiseen joukkoon.\n\n-- Minkä ikäisenä? hän kysyi.\n\n-- Silloin kun pääsevät välttämättömistä ruumiinharjoituksista\nvapaiksi, vastasin. -- Ruumiinharjoitusten aika näet, olkoonpa että\nsitä kestää kaksi tai kolme vuotta, on muuhun toimintaan mahdoton,\nsillä väsymys ja uni ovat tieteellisten opintojen vihollisia, ja\ntoiselta puolen kun nähdään miksi mieheksi kukin osoittautuu\nurheilukentällä, on siinä yksi koetinkivi, eikä suinkaan huonoin.\n\n-- Kuinkas muuten? hän sanoi.\n\n-- Sen ajan jälkeen siis, sanoin, -- ne, jotka on valikoitu\nkaksikymmenvuotiasten joukosta, tulevat saamaan suurempaa arvonantoa\nkuin muut, ja ne tiedot, jotka on annettu lapsille umpimähkäisesti\nheidän [aikaisemmassa] kasvatuksessaan, ne on nyt näille valituille\nkoottava yhteen, niin että eri tieteiden sukulaisuus toistensa ja\ntosi-olevaisen kanssa heille ilmenee yhtenäisenä näkemyksenä.\n\n-- Niin, hän vastasi, -- ainoastaan sillä tavoin saavutettu oppihan\npysyy lujana tietona niissä, jotka sen ovat saaneet.\n\n-- Ja onpa siinä, sanoin, -- varmin tunnusmerkki, josta voidaan\npäättää, onko kellä synnynnäistä taipumusta dialektiikkaan vai eikö; se\nnäet, joka pystyy yhtenäiseen yleiskatsomukseen, se kelpaa\ndialektikoksi, se taas, joka siihen ei pysty, ei.\n\n-- Niin minäkin luulen, hän vastasi.\n\n-- Noudattaen siis näitä näkökohtia, sanoin, -- sinun tulee\nvalikoitujen joukosta, kun he ovat täyttäneet kolmekymmentä vuotta,\ntaas valita ne, jotka suurimmassa määrin vastaavat vaatimuksiamme ja\novat kestäväiset niin hyvin opinnoissa kuin sodassa ja muissa\nlaillisissa tehtävissä, -- ja nämä sinun tulee asettaa korkeampiin\narvoasemiin; samalla sinun on pantava heidät koetteelle dialektisen\nkeskustelukyvyn koetinkivellä ja tarkastettava, kuka heistä pystyy,\nkäyttämättä silmien ja muiden aistimien apua, totuuden ohjaamana\nkulkemaan itse tosi-olevaisen perille. -- Ja siinäpä tarvitaan paljon\nvalpasta silmälläpitoa, hyvä ystävä.\n\n-- Mitenkähän niin? hän kysyi.\n\n-- Etkö huomaa, minä vastasin, -- kuinka suuri se paha on, mikä tätä\nnykyä koituu esille dialektisen perustelun alalla?\n\n-- Mimmoista pahaa tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- He tavallaan täyttyvät laittomuudella, minä vastasin.\n\n-- No ihan varmaan, hän sanoi.\n\n-- Onkohan kenties siinä, että heidän käy niin, mielestäsi mitään\nkummeksittavaa, kysyin, -- ja etkö pidä öitä anteeksiannettavana?\n\n-- Mitenkä niin? hän kysyi.\n\n-- Jos esimerkiksi, vastasin, -- joku vaihdokas[24] olisi kasvatettu\nsuuressa rikkaudessa, lukuisan ja ylhäisen suvun keskuudessa ja\nlukuisain liehakoitsijain ympäröimänä, mutta mieheksi vartuttuaan saisi\ntietää, ettei olekaan noiden valevanhempain lapsi, eikä kuitenkaan\nlöytäisi todellisia vanhempiansa, niin voitkohan arvata mille kannalle\nhän asettuisi toiselta puolen liehakoitsijoita, toiselta puolen\nvalevanhempiaan kohtaan, sekä sinä aikana, jolloin ei tiennyt mitään\ntuosta petoksesta, että taas silloin, kun hän sen tiesi. Haluatko\nkuulla minun arveluni?\n\n-- Kyllä haluan, hän vastasi.\n\n17. -- Arvelen siis, sanoin, -- että hän sinä aikana, jolloin hän ei\ntietäisi oikeata asianlaitaa, kunnioittaisi niitä, joita hän pitäisi\nisänään ja äitinään ja muina omaisinaan, enemmän kuin liehakoitsijoita\nja että hän vähemmän antaisi heidän olla minkään puutteessa ja vähemmän\ntekisi tai puhuisi heitä vastaan mitään luvatonta, ja että hän suurissa\nasioissa enemmän tottelisi heitä kuin noita liehakoitsijoita.\n\n-- Se kyllä on todennäköistä, hän sanoi.\n\n-- Mutta toiselta puolen arvelen, että kun hän olisi saanut tietää\ntotuuden, hänen kunnioituksensa heitä kohtaan ja hänen huolenpitonsa\nheistä höltyisivät ja että sitävastoin hänen kunnioituksensa ja\nharrastuksensa liehakoitsijoita kohtaan enenisivät ja että hän paljon\nenemmän kuin ennen noudattaisi näiden mieltä, vieläpä jo eläisi heidän\ntapaansa, liittyen heihin ihan peittelemättä; eikä hän -- jollei olisi\nluonteeltaan ihan erikoisen kunnollinen -- tuonnoisesta isästä ja\nmuista luulotelluista omaisistaan välittäisi niin rahtuakaan.\n\n-- Kaikki kyllä kävisi niinkuin sanot, hän vastasi. -- Mutta mitenkä\ntämä vertauskuva on sovellettavissa niihin, jotka dialektiikkaan\nryhtyvät?\n\n-- Tällä tavoin: meillä on lapsuusiästä asti jonkinmoisia käsityksiä\noikeasta ja kauniista, käsityksiä, joissa meidät on kasvatettu\nikäänkuin vanhempien hoivassa; niitä olemme totelleet ja\nkunnioittaneet.\n\n-- Niinpä niin.\n\n-- Mutta onpa muitakin, näille vastakkaisia pyrkimysperiä, sellaisia,\njoilla on tarjona nautintoja; ne imartelevat sieluamme ja koettavat\nvetää sitä puoleensa, mutta eivät tehoa niihin, jotka ovat vähänkään\noikeamielisiä, vaan nämä kunnioittavat noita isiltä perittyjä oppeja ja\novat niille kuuliaisia.\n\n-- Tämä pitää paikkansa.\n\n-- No kuinkas onkaan? kysyin; -- kun sellaisessa tilassa olevalle\nihmiselle tulee eteen kysymys \"mikä kaunis on?\" ja hän vastaa, että se\non se, mitä hän on lainlaatijoilta kuullut sen olevan, mutta keskustelu\nosoittaa hänen käsityksensä vääräksi ja monella tavoin ja moneen\nkertaan sitä kumoilemalla kääntää hänet siihen uskoon, ettei se ole sen\nenemmän kaunista kuin rumaakaan, vieläpä saa hänet uskomaan samaa\n_oikeasta ja hyvästä_ ja yleensä siitä, mitä hän on pitänyt suurimmassa\narvossa, -- niin, kuinkahan luulet silloin käyvän hänen kunnioituksensa\nja kuuliaisuutensa noita perinnäisiä oppeja kohtaan?\n\n-- Välttämätön seuraus, hän vastasi, -- on, ettei hän enää niitä\nkunnioita eikä tottele niinkuin ennen.\n\n-- Kun hän siis, sanoin, -- ei pidä niitä suuriarvoisina eikä niissä\ntunne sukulaisuutta oman itsensä kanssa, niinkuin ennen, eikä löydä\ntotuutta, niin onkohan luultavaa, että hän voi antautua mihinkään\nmuuhun elämänlaatuun kuin siihen, mikä häntä imartelee?\n\n-- Ei ole, hän vastasi.\n\n-- Mielestäni hän siis näkyy muuttuneen lain noudattajasta lain\nhalveksijaksi.\n\n-- Siitä ei pääse.\n\n17. -- Ja eiköhän ole luonnollista, kysyin, -- että niiden, jotka sillä\ntavoin ryhtyvät dialektiikkaan, käy näin, ja eikö se, niinkuin äsken\nsanoin, ole hyvinkin anteeksiannettavaa?\n\n-- Kyllä, ja myöskin säälittävää, hän vastasi.\n\n-- Eikö siis dialektiikkaan ole ryhdyttävä mitä suurimmalla\nvarovaisuudella, jottei sinun tarvitsisi kohdistaa tätä sääliäsi\nkolmikymmenvuotiaisiin?\n\n-- Kyllä, hyvin varovaisesti, hän sanoi.\n\n-- No, eiköhän yksi tehokas varokeino ole siinä, etteivät saa sitä\nmaistella nuorukaisina? Luulen näet, ettet ole voinut olla huomaamatta,\nmitenkä poikaset, kun ensin pääsevät dialektiikan makuun, harjoittavat\nsitä leikkinä, käyttäen sitä alati pelkkään sanakiistelyyn, ja mitenkä\nhe, jäljitellen niitä, jotka heidän väitteitään kumoavat, itse\nkumoilevat muiden todisteluja, koiranpenikkain tavoin huvikseen\nraastellen ja retuutellen niitä, jotka kulloinkin ovat heidän\nulottuvillaan?[25]\n\n-- Niin, onpa heillä siitä suunnatonta hupia, hän vastasi.\n\n-- Ja kun he siten ovat osoittaneet useiden olevan väärässä ja useat\ntaas ovat osoittaneet heidän olevan väärässä, niin he tietenkin\nvarmasti ja rutosti joutuvat siihen, etteivät usko todeksi mitään\nsiitä, jota ennen ovat pitäneet totena. Ja siinä on syy, miksi he ovat\nhuonossa maineessa muiden ihmisten keskuudessa, -- niin hyvin he itse\nkuin kaikki mikä filosofiaan kuuluu.\n\n-- Kerrassaan totta, hän sanoi.\n\n-- Mutta vanhempi henkilö, minä sanoin, -- tuskin tahtoo olla\nsellaisessa hulluudessa mukana, vaan tulee mieluummin noudattamaan sen\nesimerkkiä, joka tahtoo keskustella[26] ja hakea totuutta, kuin sen,\njoka huvin vuoksi leikittelee ja inttäilee, ja hän tulee sekä itse\nolemaan oikeamielisempi että kohottamaan harrastuksensa arvon eikä sitä\nalentamaan.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi.\n\n-- Ja eiköhän sekin, minkä tätä ennen olemme lausuneet, ole kaikki\nsanottu tätä varovaisuutta silmälläpitäen: että ne luonteet, joiden\nsallitaan tulla dialektiseen menettelytapaan osallisiksi, olkoot\nkunnolliset ja vakavat, ja ettei siihen saisi ryhtyä kuka tahansa,\nsiihen sopimaton henkilö?\n\n-- Aivan niin, hän vastasi.\n\n18. -- Jos siis hellittämättä ja jännitetyin voimin pysytään\ndialektiikan harrastamisessa, mihinkään muuhun ryhtymättä, ja sitä\nharjoitetaan yhtä tarmokkaasti kuin ruumiillista voimistelua\nharjoitettiin, niin riittääköhän siihen kaksi kertaa niin monta vuotta\nkuin tuonnoin[27] ruumiinharjoituksiin?\n\n-- Tarkoitatko kuusi vai neljä vuotta? hän kysyi.\n\n-- Panehan, vastasin, -- vaikka viisi. Näiden vuosien kuluttua sinun on\nnäet lähetettävä heidät jälleen alas tuohon kuvaamaamme luolaan ja\npakotettava heidät olemaan päällikköinä sekä sota-asioissa että\nkaikissa nuorille miehille sopivissa hallitusasioissa, jotteivät\nkokemukseenkaan nähden olisi muista takapajulla. Ja vielä tällöinkin on\nheidät pantava koetteelle ja katsottava pysyvätkö lujina, kun heitä\nvedetään milloin mihinkin suuntaan, vai työntyvätkö kenties jossakin\nmäärin oikealta tolalta.\n\n-- Ja kuinka pitkäksi, hän kysyi, -- tämän ajanjakson määräät?\n\n-- Viideksitoista vuodeksi, minä vastasin. -- Mutta kun he ovat\ntäyttäneet viisikymmentä vuotta, on heidän joukostaan jo ne, jotka ovat\nkestäneet kaikki kokeet ja kaikissa kohden kunnostautuneet kaikella\ntavoin, niin hyvin toiminnan kuin tieteiden alalla, vietävä määrän\npäähän ja pakotettava kohottamaan sielunsa valonsäde ylöspäin itse sen\nnäkemiseen, mikä antaa kaikille valon. Ja kun ovat nähneet itse hyvän\nsinänsä, tulee heidän, noudattaen tätä esikuvanaan, halki koko jäljellä\nolevan ikänsä, kunkin vuorostaan vaalia niin hyvin valtion kuin\nyksityisten ja oman itsensä oikeata kuntoa. Tämä heidän on tehtävä\nsillä tavoin, että käyttävät enimmän aikansa viisaudenharrastukseen,\nmutta kun heidän vuoronsa tulee, näkevät ankaraa vaivaa valtiollisissa\nasioissa ja hoitavat kukin hallitustointa valtion tähden, -- eivät\nsiinä mielessä, että muka suorittavat mitään ihanaa tehtävää, vaan että\ntekevät välttämättömän työn. Ja kun he näin ovat kasvattaneet aina\nuusia miehiä kaltaisikseen, he jättävät nämä sijalleen valtion\nvartijoiksi ja siirtyvät autuaitten saarille ja asuvat siellä. Ja\nvaltion tulee pystyttää heille julkisia muistomerkkejä ja suorittaa\nheille uhreja, kunnioittaen heitä daimooneina [eli puolijumalina], jos\nPythiakin[28] antaa myöntävän oraakkelisanan, ja muussa tapauksessa\nautuaina ja pyhinä ihmisinä.\n\n-- Oletpa, Sokrates, ikäänkuin olisit kuvanveistäjä, hän sanoi, --\nkuvannut hallitsijamme ylen ihaniksi.\n\n-- Niin, Glaukon, ja samaten hallitsijattaretkin, sanoin. -- Sillä et\nsaa ajatella minun sanoneen sitä, minkä olen sanonut, enemmän miehistä\nkuin naisista, mikäli niitä valtiossamme syntyy luonnonlaadultaan\nsiihen pystyviä.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi, -- koska heidän, niinkuin olemme\nselittäneet, on oltava kaikessa yhtä osallisina miesten kanssa.\n\n-- No kuinkas onkaan? kysyin; -- myönnättekö, että se, minkä olemme\npuhuneet valtiosta ja sen järjestyksestä, ei ole kokonaan tyhjää\ntoivomusta, vaan että se tosin on vaikeata, mutta sentään mahdollista,\nja että se on mahdollista ainoastaan sillä tavoin kuin olemme sanoneet,\nnimittäin silloin, kun tosi-viisaudenharrastajat -- useat tai yksi --\npääsevät yhteiskunnassa valtaan ja hylkivät nykyiset kunnianosoitukset,\nkatsoen niitä halvoiksi ja arvottomiksi, mutta pitävät ylen suuressa\narvossa sitä, mikä on rehtiä, ynnä sitä kunniaa, mikä tästä johtuu, ja\nsuurimmaksi ja välttämättömimmäksi katsovat oikeamielisyyttä ja\nvaltiotansa järjestäessään tätä palvelevat ja edistävät.\n\n-- Millä tavoin? hän kysyi.\n\n-- Sillä tavoin, vastasin, -- että he lähettävät kaikki kymmentä vuotta\nvanhemmat kansalaiset ulos maalle ja ottavat heidän lapsensa\nhuostaansa, erilleen nykyisistä elintavoista, joita heidän\nvanhempansakin noudattavat, ja että he kasvattavat näitä lapsia omien\ntapojensa ja lakiensa mukaan, -- tapojen ja lakien, jotka ovat\nsellaisia kuin taanoin esitimme. Ja sillä tavoin -- sen kai myönnätte?\n-- se valtio ja yhteiskuntajärjestys, josta olemme puhuneet, saadaan\nnopeimmin ja helpoimmin toteutetuksi ja tulee tämä valtio sekä itse\nolemaan onnellinen että tuottamaan kansakunnalle, jonka keskuudessa se\non syntynyt, suurimman edun.\n\n-- Kerrassaan niin, hän sanoi. -- Ja kuinka sellainen valtio saattaa\nsyntyä, jos se milloin on syntyäkseen, sen, Sokrates, olet mielestäni\nhyvin esittänyt.\n\n-- Emmeköhän siis, kysyin, -- ole jo puhuneet riittävästi sekä tästä\nvaltiosta että miehestä, joka on sen kaltainen? Sillä onhan sekin\nilmeistä, mimmoinen hänen mielestämme tulee olla.\n\n-- Niin on, hän vastasi; -- ja kysymyksesi näkyy minusta olevan\nselvillä.\n\n\n\nSelityksiä VII kirjaan.\n\n\n[1] 514 A. _Kasvatus_: vastaavalla kreik. sanalla (paideia) on laajempi\nkäsitepiiri kuin suom. sanalla; siihen näet sisältyy sekä kasvatus että\nkasvatuksen tuottama tulos, siis sivistys eli valistus.\n\n[2] 515 C. _Valoa päin_: valolla tarkoitetaan kaiketi tässä vankien\ntakana palavaa tulta; -- kun taas 515 E puhutaan valosta, tarkoitetaan\nsillä itse auringon täyttä, häikäisevää hohdetta.\n\n[3] 516 D. _Niinkuin Homeros sanoo_: Odysseian XI laulussa (säkeet\n489-491). Nämä säkeet on täydellisinä siteerattu III 386 C (vrt. myös\nSel.)\n\n[4] 517 D, E. _Kiistelemään oikeuden varjoista ... oikeamielisyyttä\nsinänsä_: Platonilla on tässä ja tämmöisissä kohden lähinnä mielessä\nSokrateen oikeudenkäynti, jossa vastaaja nojautui oikeuden ikuiseen\nperikuvaan, kun sitä vastoin syyttäjäin lähtökohtana olivat pelkät\nvarjot, siis tosi-olevaisuutta vailla olevat kuvaimet.\n\n[5] 518 C. _Siitä, mikä syntyy_: tarkoitetaan sitä, mikä ei ole\nikuisesti olemassa, vaan on syntymisen ja häviämisen alaista.\n\n[6] 519 A. _Syntymisen sukua_: vrt. edell. Selitys.\n\n[7] 520 C. _Kumpaisessakin tehtävässä_: niin hyvin viisauden\nharrastuksessa kuin valtionhoidossakin.\n\n[8] 520 D. _Puhtaassa kirkkaudessa_: viisaudenharrastuksen puhtaissa\nyli-ilmoissa.\n\n[9] 521 C. _Simpukankuoren nurinheittämistä_: sananlaskuntapainen, joka\noli saanut alkunsa eräästä lasten leikistä (ostrakinda). Tämä näkyy\npääpiirteiltään olleen seuraavanlainen: Osanottajat olivat jakautuneina\nkahteen puolueeseen. Joukkojen väliin heitettiin simpukankuori ja\nhuudettiin \"_yö--päivä_\" tai \"_yö vai päivä_\". Ratkaisu riippui siitä,\nputosiko kuori niin että sen tumma ulkopuoli vai niin että valkoinen\nsisäpuoli jäi näkyviin. Sen mukaan toisen puolueen poikien oli\npötkittävä pakoon toisten ajaessa heitä takaa.\n\n[10] 521 E. _Taannoisen esityksemme mukaan_: ks. II 376 E ja seur.\n\n[11] 521 E. _Voimisteluhan on tekemisissä syntyvän ja häviävän kanssa_\nj.n.e.: vrt. III 410 C. ja seur., jossa nimenomaan pannaan painoa\nsiihen, että molemmat kasvatuksen pääkeinot, voimistelu yhtä hyvin kuin\nMuusain taidekin, on säädettävä parhaasta päästä _sielun_ vuoksi.\nSelvimmin tämä lausutaan III 411 E, jossa Sokrates väittää jonkin\njumalan antaneen ihmisille kaksi taidetta, Muusain taiteen ja\nvoimistelun, sielun intomielistä ja sen filosofista puolta varten, eikä\nsuinkaan toista sielua, toista ruumista varten. -- Ristiriita ei\nkenties ole voittamaton, mutta joka tapauksessa tämä on niitä kohtia,\njoista selvimmin käy näkyviin, ettei Platonin \"Valtio\" ole yhdellä\nvalamalla valmiiksi valettu teos.\n\n[12] 522 C, D. _Palamedes_: tarusankari, jota kuvattiin ihmeelliseksi\nkeksijä-neroksi. Hän se oli muka keksinyt laskutaidon, kirjaimet ynnä\nlukutaidon, ajanlaskun, sotajoukkojen jakamisen osastoihin ja yleensä\nasetelmataidon sekä monet muut taidot. Hänen tarinansa liittyi Troian\nsodan tarupiiriin. Tarinan pääpiirteet ovat seuraavat: Kreikan\netevimmät miehet olivat kilvan kosiskelleet Tyndareoksen (tai\noikeastaan Zeuksen) tytärtä Helenea. Uhkaavan keskinäisen taistelun\nvälttämiseksi he olivat kuitenkin yhtyneet sellaiseen sopimukseen,\nettä, jos joku loukkaisi sen miehen oikeutta, joka saisi Helenen\nomakseen, kaikkien tulisi rientää hänen avukseen. Kun sitten Helenestä\noli tullut Menelaoksen puoliso, oli troialainen kuninkaanpoika Paris\nvietellyt hänet ja vienyt hänet Troiaan. Silloin kosijat kutsuttiin\nliittymään yhteiseen Troian-retkeen. Odysseusta kutsumaan olivat\nlähteneet Menelaos, Nestor ja Nauplioksen poika Palamedes (kotoisin\nEuboiasta). Päästäkseen lähtemästä retkelle, josta, kuten hän tiesi,\noli tuleva kovin pitkällinen, Odysseus oli tekeytynyt mielipuoleksi.\nPaljastaakseen hänet Palamedes oli temmannut kehdosta hänen pikkaraisen\npoikansa Telemakhoksen ja uhannut miekallaan hänet surmata; toisen\nkertomuksen mukaan taas hän oli heittänyt pienokaisen peltoa kyntävän\nisän aurankurjen eteen. Odysseus pelasti poikansa uhkaavasta\nhengenvaarasta; mutta siten oli käynyt ilmi, että hänen hulluutensa\nolikin teeskenneltyä, eikä hän niin ollen enää voinut kieltäytyä\nlähtemästä muiden kreikkalaissankarien mukaan. Mutta tästä kohtauksesta\nalkaen hän oli leppymättömästi vihannut Palamedesta ja jos jollakin\ntavoin koettanut syöstä hänet turmioon; ja vihdoin hän olikin saanut\naikaan sen, että kreikkalaiset surmasivat hänet muka Priamoksen\nlahjomana petturina (hänen surmastaan oli muuten olemassa eriäviäkin\nkertomuksia). -- Tarinan eri kohtia oli kerrottu m.m. hävinneissä n.s.\nkyklisissä eepoksissa. Iliaassa sitä vastoin Palamedesta ei edes\nmainitakaan, yhtä vähän kuin Odysseiassakaan. Näin ollen hänen\ntarinansa ei koskaan kiteytynyt yhtä varmapiirteiseksi kuin muiden\nTroian sodan sankarien, vaan jäi hajanaiseksi ja häälyväiseksi.\nMyöhemmät runoilijat ja muut kirjailijat sentähden saattoivat sitä\nmielin määrin kehitellä ja muunnella. Ateenan kolme suurta traagikkoa\nAiskhylos, Sophokles ja Euripides kirjoittivat kukin \"Palamedes\"\nnimisen tragedian (samoin myös nuorempi, 4:nnellä vuosis. elänyt\nAstydamas). Näistä tragedioista ei ole säilynyt kuin vähäisiä\nkatkelmia, sitaatteja, jotka viittaavat siihen, että niiden\naiheena oli Palamedeen elämän traagillinen loppu. Niinpä Palamedes\neräässä Aiskhyloksen tragedian katkelmassa (Fragm. 181, Dindorf)\npuolustautuessaan kavalia syytöksiä vastaan luettelee ihmeellisiä, ylen\ntärkeitä keksintöjään. -- Tässä yhteydessä mainittakoon myöskin\nGorgiaan, tunnetun sofistan ja puhetaiturin, säilynyt \"Palamedeen\npuolustuspuhe\".\n\n[13] 523 B. _Häivekuvia_: tämän sanan kreik. vastineella (_ta\neskiagraphemena_, toisissa paikoin _skiagraphia_) lähinnä tarkoitetaan\nmaalauksia, joissa varjostuksen avulla on saatu aikaan katsojaa\nharhauttava perspektiivivaikutus. Tämä oli vielä Platonin ajan\nmaalaustaiteessa jotakin uutta, joka ankaran totuudenvaatimuksen\nkannalta tuntui epäilyttävältä.\n\n[14] 527 A. Platon tässä huomauttaa, että geometria eli mittausoppi\noikeastaan kohdistuu ikuisiin, muuttumattomiin suureisiin sinänsä sekä\nnäiden keskenäisiin suhteisiin, mutta että tämän tieteen harrastajain\nkäyttämät termit ovat erehdyttäviä, ne kun lähinnä kohdistuvat\npiirustettuihin kuvioihin. -- _Lisäämisestä_: kuvion tai viivan\nlisäämisestä eli yhdistämisestä toiseen jossakin geometrisessa\nsuhteessa.\n\n[15] 527 C. _Ensiksi ne (nim. sivuvaikutukset), jotka jo mainitsit_:\nvrt. 526 D, E, jossa paikassa Glaukon mainitsi ne käytännölliset edut,\njotka geometrian tunteminen tuottaa sodassa oleville.\n\n[16] 528 A, B. Platon edellyttää, että vartija-nuorukaisten opinnoissa\nnoudatetaan tai on noudatettava seuraavaa järjestystä: Aletaan\nlaskuopista, joka kohdistuu _lukuihin_. Sitten seuraa se geometrian osa\n(planimetria), mikä kohdistuu _pintaan_ (eli tasoon), jolla on kaksi\nulottuvaisuussuuntaa. Kolmantena pitäisi sitten olla se tiede,\njonka esineenä ovat (jähmeät) _kappaleet_, ne, joilla on _kolme_\nulottuvaisuussuuntaa. Tähän tieteeseen (stereometriaan) on kuitenkin\nPlatonin mielestä vasta kovin vähän syvennytty, jotenka hän on\nsaattanut sen sivuuttaa, siirtyäkseen (527 D) suoraan seuraavaan\ntieteeseen, astronomiaan, joka kohdistuu jähmeiden kappaleiden,\nnimittäin taivaankappaleiden, _kiertoliikkeeseen_ avaruudessa. Jokainen\neri esineluokka (samoin kuin siihen kohdistuva tiedekin) on laatuaan\nedellisen luokan laajennusta (kreik. aukse). -- Jonkinmoisena\nrinnakkaistieteenä liittyy astronomiaan harmonia- eli musiikkioppi\n(ks. 530 C ja seur.). -- Platonin esittämä järjestelmä perustuu\nPythagoralaisten oppeihin, joita Platon kuitenkin näkyy jossakin määrin\nvapaasti kehittäneen.\n\n[17] 529 D, E. _Daidaloksen ... piirtämiä ... kuvioita_: Daidalos oli\ntarunomainen taiteilija, jonka kerrottiin laatineen niin luontevia ja\neloisia kuvia, että ne näyttivät liikkuvan taikkapa todella liikkuivat.\nPlaton tässä vertaa Daidaloksen muka laatimia liikkuvia koristekuvioita\ntaivaanlaen kirjoilmiöihin; ne vastasivat itse totuutta sinänsä yhtä\npaljon tai yhtä vähän kuin nämä.\n\n[18] 531 A. _Tihennetyt sävelasteet_: kreik. pykno'mata. Tällä termillä\ntarkoitettanee puoliaskelta pienempiä intervalleja, joita saattoi\nmahtua tavallista useampia muiden sävelien väliin. On muistettava, että\nkreikkalaisten musiikissa m.m. käytettiin myös neljännesaskelia.\n\n[19] 531 B, C. Tässä kohden Platon panee Sokrateen suuhun pilkallisen\nkuvauksen siitä, mitenkä soitinten kieliä kiusataan ja kidutetaan,\nmitenkä niiden kanssa riidellään j.n.e. Tämä kuvaus ei kohdistu\ntavalliseen virittämiseen soittokappaleen esitystä varten, vaan siihen,\nettä eräät musiikkiopin tutkijat (ne, joista Glaukon äsken oli puhunut)\nmuka koettivat jos joillakin keinoin (ja varsinkin kielten kireämmällä\ntai höllemmällä pingoituksella) saada täsmälleen selville niitä\nmatemaattisia suhteita, joiden vastineina eri sävelet ovat; on siis\npuhetta kokeista, joiden tarkoitusperä oli teoreettista laatua. Näistä\ntutkijoista Sokrates (eli Platon) erottaa toiset, jotka ryhtymättä\nmoisiin naurettaviin kokeisiin etsivät sävelsuhteista tietoja. Näiden\nmiesten suorittamat tutkimukset saattavat kyllä osaltaan edistää sen\nsaavuttamista, johon tosi-filosofit pyrkivät (vrt. 531 D), vaikkakin ne\nainakin osaksi perustuvat korvin kuultaviin ääniin eivätkä puhtaaseen\najatteluun sinänsä.\n\n[20] 532 C. _Jumalallisia kuvaimia_: phantasmata theia. Näin on\nkäsikirjoituksissa luettavana. Tämän mukaan vetten pinnassa ilmenevät\nkuvaimet eli heijastukset ovat jumalallisia, tietenkin siksi etteivät\nole keinotekoisia, vaan itse auringon (Aurinko-jumalan) aikaansaamia.\nTämä selitys saapi jonkinmoista tukea eräästä \"Sophistes\"-dialogin\npaikasta, 266 C. Useat tutkijat ovat kuitenkin katsoneet _theia_-sanan\nvirheelliseksi, se kun ei tunnu hyvin soveltuvan yhteen\n\"Valtio\"-dialogissa ilmenevän ajatusjuoksun kanssa. Muutosehdotuksista\nmainittakoon Fr. Ast'in keksimä ja Platonin saksantajan O. Apeltin\nhyväksymä _thea_ = katseleminen. Tämän konjektuuran mukaan esillä oleva\npaikka olisi käännettävä suunnilleen näin: _kykenemättömyys, joka\nsiellä vielä estää katsomasta elävien ja kasvien ja auringonvalon\npuoleen, sekä vesissä ilmeneviin kuvaimiin_ (eli heijastuksiin) _ja\nolevaisten varjoihin suunnattu katse_. -- 533 D. _Näitä taiteita olemme\nusein_: kts. VI 511 D, E.\n\n[21] 535 A. _Taanoista hallitusmiesten valikointiamme_: ks. III\n412 B--414 B.\n\n[22] 535 C. _Niinkuin tuonoin lausuin_ j.n.e.: ks. VI 495 C--496 A.\n\n[23] 536 D. Sokrates (t.s. Platon) tässä viittaamalla mainitsee\nsananlaskuntapaista Solonin säettä (Fragm. 17 Bergk-Hiller-Crusius),\njonka varsinainen sanamuoto on tunnettu useista sitaateista. Prof.\nO. Manninen on erittäin sattuvasti suomentanut tämän säkeen näin:\n\n    Vanhentuissanikin kaikk' ikä oppia on.\n\n[24] 537 E. _Vaihdokas_: kreik. hypobolimaios, lapsi, jonka joku\nvalheellisesti väitti omaksi lapsekseen; sanaa käytettiin etupäässä\nlapsista, jotka lapsettomat vaimot väittivät synnyttäneensä ja joita he\nkasvattivat kodissaan omina lapsinaan, jottei puoliso heitä\nlapsettomuuden vuoksi hylkäisi. Sellaista petosta rangaistiin Ateenassa\nankarasti.\n\n[25] 539 B. Vrt. V kirjassa, 454 A, oleva sanakiistelyn kuvaus, ynnä\nSel.\n\n[26] 539 C. _Keskustella_: harjoittaa oikeata dialektiikkaa, pelkän\nsanakiistelyn vastakohtana.\n\n[27] 539 D. _Tuonoin_: ks. 537 B.\n\n[28] 540 C. _Pythia_: Delphoin Apollonin papitar, joka hurmiotilassa\nlausui ilmi jumalan oraakkeli-vastaukset. -- _Niinkuin olemme\nselittäneet_: kts. V 451 C ja seur.\n\n\n\n\nKAHDEKSAS KIRJA.[1]\n\n\n1. -- No niin; olemme siis, Glaukon, tulleet yksimielisyyteen siitä,\nettä jos valtion on oltava täydelleen hyvin järjestetty, tulee siinä\nnaisten olla yhteisiä ja lasten ja koko kasvatuksen yhteisiä ja samalla\nkaikkien tehtävien olla yhteisiä niin hyvin sodassa kuin rauhassa;\nolemme niin ikään tulleet yksimielisyyteen siitä, että kuninkaina\ntulee olla niiden, jotka heidän joukossaan ovat etevimmät sekä\nviisaudenharrastuksessa että sodassa!\n\n-- Niin, siitä on tultu yksimielisyyteen, hän vastasi.\n\n-- Ja sovimmepa siitäkin,[2] että hallitsijat, kun he ovat ryhtyneet\nhallitusvaltaan, johtavat sotilaita ja asuttavat heidät sellaisiin\nasuntoihin kuin taanoin selitimme, asuntoihin, joissa ei mikään ole\nkenenkään yksityisomaisuutta, vaan jotka ovat kaikille yhteiset. Ja\npaitsi näistä tällaisista asunnoista yhdyimme -- jos muistat --\nsiitäkin, mimmoinen heidän tulojen saantinsa on oleva.\n\n-- Kyllä muistan, hän vastasi: -- olimme sitä mieltä, ettei kukaan\nsaanut omistaa mitään sellaista kuin muilla tätä nykyä on, vaan että\nheidän tuli sotaan harjaantuneina urhoina ja vartijoina saada muilta\nihmisiltä vuotuiseksi vartijatoimen palkaksi siihen tarvittava elatus\nja että heidän oli pidettävä huolta itsestään ja koko valtiosta.\n\n-- Aivan oikein, sanoin. -- Mutta kun nyt olemme suoriutuneet tästä\nasiasta, tulee meidän jälleen muistella, mistä kohden käännyimme tälle\npolulle, jotta taas ryhtyisimme astumaan samaa uraa [josta silloin\npoikkesimme].\n\n-- Se ei ole vaikeata, hän vastasi, -- sillä puhuithan -- jotensakin\nsamaan tapaan kuin nytkin -- ikäänkuin olisit suorittanut valtiota\nkoskevan tutkimuksen loppuun: sanoit toteavasi, että sellainen valtio,\njommoisen silloin olit esittänyt, oli hyvä, ja samoin sen valtion\nlaatuinen mies; ja sen sanoit, vaikka nähtävästi tiesit voivasi esittää\nvielä mainiomman valtion ja vielä mainiomman miehen.[3] Mutta kaikki\nmuut valtiot siis sanoit vinoon menneiksi, jos tämä valtiomuoto oli\noikea. Ja noiden muiden valtiomuotojen joukossa sanoit muistaakseni\nolevan neljä, jotka kannattaisi ottaa lukuun ja joiden virheitä\nkannattaisi tarkastaa, samoinkuin myöskin niiden ihmisten, jotka taas\nolivat niiden mukaisia, jotta nähtyämme heidät kaikki ja päästyämme\nyksimielisyyteen parhaasta ja kehnoimmasta miehestä tarkastaisimme,\nonko paras onnellisin ja kehnoin onnettomin, vai onko toisin. Ja kun\nkysyin,[4] mitkä nuo neljä valtiomuotoa olivat, joista puhuit, niin\nsillä kohdalla Polemarkhos ja Adeimantos puuttuivat puheeseen, ja\nsilloinpa sinä ryhdyit uudestaan asiaan ja olet nyt saapunut tähän.\n\n-- Muistat ihan oikein, sanoin.\n\n-- Ryhdy siis painiskelijan tavoin[5] uudestaan samaan otteeseen; minä\nesitän saman kysymyksen, ja koeta sinä sanoa sitä, mitä silloin olit\nvastaamaisillasi.\n\n-- Kyllä, sanoin, -- jos siihen pystyn.\n\n-- Toivonpa, toden totta, hän sanoi, -- itsekin saada kuulla, mitä\nhallitusmuotoja noilla neljällä tarkoitit.\n\n-- Sen saat kernaasti kuulla, vastasin. -- Ne, joita tarkoitan ja\njoilla on eri nimetkin, ovat: ensiksikin se, jota enimmät ylistävät,\nnimittäin tuo tuttu _kreettalainen ja lakoonilainen_; sitten toisena\njärjestyksessä ja vähemmän ylistettynä valtiomuoto, joka ihan uhkuu\nmonen monituista pahaa ja jota sanotaan _harvainvallaksi_ [eli\noligarkiaksi]; edelleen tälle vastakkainen ja sitä järjestyksessä\nseuraava _kansanvalta_; ja vihdoin tuo ylevä, kaikista muista\nvaltiomuodoista eroava _rajaton yksinvalta_ [eli tyranni valta], neljäs\nja äärimmäisin valtion sairaus. Vai minkä muun valtiomuodon voit vielä\nmainita -- semmoisen nimittäin, joka muodostaa selvän lajin? On näet\nkyllä näiden valtiomuotojen välillä herruuksia[6] ja ostettavissa\nolevia kuninkuuksia ja niiden kaltaisia valtiomuotoja ja saattaapa\nniitä löytää yhtä monta barbaarien kuin helleenienkin keskuudessa.\n\n-- Niin, hän vastasi; -- kuuleehan niitä mainittavan lukuisia ja\noudonlaisia.\n\n2. -- Tiedätkö siis, minä kysyin, -- että ihmisluonteitakin\nvälttämättömästi täytyy olla yhtä monta lajia kuin on erilaisia\nvaltiomuotoja? Vai luuletko, että valtiomuodot syntyvät jostakin\n\"tammesta tai kalliosta\",[7] eivätkä valtiossa vallitsevista luonteiden\nominaisuuksista, jotka ikäänkuin painollaan vetävät kaiken muun\nmukaansa?\n\n-- En minä mitenkään, hän vastasi, -- usko niiden syntyvän mistään\nmuusta kuin juuri näistä.\n\n-- Jos siis valtiomuotoja on viisi lajia, niin lienee kai yksilöiden\nsielunlaatujakin viisi.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Sitäpä yksilöä, joka on parhaimmisto valtaisen valtion laatuinen,\nsitähän olemme jo esitelleet, sitä yksilöä nimittäin, jota syystä\nsanomme jaloksi ja oikeamieliseksi.\n\n-- Niin olemme.\n\n-- Eiköhän siis sen jälkeen ole tarkastettava huonompia yksilöitä:\ntaistelunhaluista ja kunnianhimoista, joka vastaa lakoonilaista\nvaltiojärjestystä, ja sitten taas harvainvallanluontoista ja\nkansanvallanluontoista ja yksinvallanluontoista, jotta sitten,\ntutustuttuamme väärämielisimpään, asettaisimme hänet oikeamielisimmän\nrinnalle ja siten pääsisimme lopulliseen selvyyteen siitä, mitenkä\ntäydellinen oikeamielisyys ja täydellinen väärämielisyys suhtautuvat\ntoisiinsa sen ihmisen onnellisuuteen ja onnettomuuteen nähden, jossa\nkumpikin asustaa? Ja emmekö sen mukaan joko Thrasymakhoksen oppia\nnoudattaen pyri vääryyteen, taikka nyt selviävää todistelua noudattaen\npyri oikeamielisyyteen?\n\n-- Kaikin mokominhan, hän vastasi, -- on tehtävä sillä tavoin.\n\n-- Eiköhän meidän siis ole meneteltävä samalla tavoin kuin äsken?\nAloitimme silloin tutkimalla eri luonteenlaatuja valtioissa ennenkuin\nniitä tutkimme yksilöissä, siksi, että ne valtioissa esiintyivät\nselvemmin; eiköhän meidän siis nytkin samalla tavoin ole ensin\ntarkastettava _kunnianhimoon perustuvaa_ valtiojärjestystä[8] -- en\nnäet tiedä mitään muuta käytännössä olevaa nimeä; muuten se olisi\nsanottava joko timokratiaksi tai timarkiaksi -- ja sen rinnalla\nvastaavanlaatuista miestä; sitten harvainvaltaa ja harvainvaltalaista\nmiestä; ja emmekö edelleen luo katsettamme kansanvaltaan ja sen mukaan\ntarkasta kansanvaltalaista miestä sekä neljänneksi, kun olemme tulleet\ntyrannivallan alaiseen valtioon ja tutustuneet siihen, katsele taas\ntyrannivaltaista sielua ja koeta tyydyttävästi ratkaista sitä\nkysymystä, jonka olemme ottaneet ratkaistavaksemme?[9]\n\n-- Sillä tavoin suoritettu tarkastus ja ratkaisu lienee kyllä\nasianmukainen, hän vastasi.\n\n3. -- No, sanoin, -- koettakaamme siis esittää, millä tavoin parhainten\nvallasta [eli aristokratiasta] saattaa sukeutua timokratia. Eiköhän\nyksinkertaisesti ole niin, että valtiojärjestyksen muutos aina saa\nalkunsa juuri siitä kansan osasta, jolla on hallitusvalta hallussaan,\nsilloin nimittäin, kun tämän kansanosan omassa keskuudessa syntyy\neripuraisuutta, vaan että jos tämä kansanosa on yksimielinen --\nolkoonpa, että se on hyvinkin vähälukuinen -- valtiojärjestyksen\nmullistus on mahdoton?\n\n-- Kyllähän niin on.\n\n-- Kuinka siis, Glaukon, minä kysyin, -- kuinka meidän valtiomme joutuu\nmullistuksen alaiseksi ja millä tavoin puolustusväkemme ja\nhallitusmiehemme tulevat joutumaan eripuraisuuteen toistensa kanssa ja\nomassa keskuudessaan? Vai tahdotko, että Homeroksen tavoin rukoilemme\nrunottaria kertomaan meille \"kuin tora tuiskattiin\"[10] heihin, ja\nuskommeko että he, puhuessaan korkealentoisesti traagilliseen tyyliin,\ntarkoittavat täyttä totta, vaikka vain laskevat leikkiä ja kujeilevat\nkanssamme, niinkuin lasten kanssa leikitellään?\n\n-- Millä tavoin he sitten puhuvat?\n\n-- Suunnilleen tähän tapaan: kyllä näin rakennettua valtiota ei\nhelposti järkytetä; mutta, koska kaikki syntynyt on häviämisen alaista,\nniin ei tällainenkaan valtiorakennus ole iäti pysyväinen, vaan se tulee\nhajoamaan.\n\nJa hajoaminen on tällainen: niin hyvin maasta versovissa kasveissa kuin\nmaan päällä oleskelevissa eläimissäkin ilmenee sekä sielun että\nruumiiden hedelmällisyys ja hedelmättömyys silloin, kun kullekin\n[olio-lajille] ympyrän kierto päättää kokonaisen kierroksen, joka\nlyhytikäisillä on lyhyt, pitkäikäisillä pitkä. Mutta niin viisaat kuin\nne henkilöt ovatkin, jotka olette kasvattaneet valtion johtajiksi, he\neivät silti tule laskelmalla ynnä havainnolla löytämään teidän\nsukukuntanne onnekkaan hedelmällisyyden ja sen hedelmättömyyden\najankohtia, vaan nämä jäävät heiltä vaarinottamatta, ja he tulevat\njoskus tuottamaan maailmaan lapsia ajankohdalla, jolloin se ei olisi\nsaanut tapahtua. Jumalallisella sukukunnalla on kyllä kiertopiiri,\njonka itseensä sulkee täydellinen luku, mutta inhimillisellä\nsukukunnalla kiertopiirin lukuna taas on ensimmäinen luku, jossa juuri\nja neliökerronnat, saaden kolme dimensionia ja neljä rajaa -- luku,\njoka on muodostunut sellaisista aineksista, jotka yhtäläistyttävät ja\nerikoistuttavat ja kasvavat ja kapenevat -- ensimmäinen luku siis,\njossa nuo kerronnat tekevät kaiken keskenään mitalliseksi ja\nverrannolliseksi. Näiden kerrontain pohjana oleva luku, jossa vallitsee\nsuhde 3:4, synnyttää avioliitossa viisi-luvun kanssa, kolme kertaa\nkorotettuna, kaksi \"harmoniaa\". Näistä toinen on kerrottu yhtä monta\nkertaa samansuuruisen luvun kanssa [se on siis neliö] ja tämä neliö on\nyhtä monta kertaa kerrottu sadalla. Toinen \"harmonia\" taas on kyllä\ntoiseen suuntaan samanpituinen, mutta toiseen suuntaan pitkulainen\n[ollen siis suunnikas], muodostunut sadasta viisi-luvun ratsionaalisten\nhalkaisijain neliöluvusta, siten että nämä halkaisijat ovat kukin\nvailla yhtä, ja irratsionaaliset vailla kahta, sekä sadasta kolme-luvun\nkuutiosta.[10a] Koko tämä geometrinen luku se hallitsee parempia ja\nhuonompia syntymiä; ja kun teidän vartijanne eivät niitä tiedä, vaan\nnaittavat morsiamet sulhoille ajattomaan aikaan, niin lapsista ei tule\njaloluontoisia eikä onnellisia. Näistä vanhempien sukupolvien miehet\nkyllä hallitustoimiin asettavat vain parhaimmat. Mutta kun nämä ovat\npäässeet isiensä valta-asemaan, alkavat he, koska kuitenkin ovat\nala-arvoiset, vartijoina ollessaan olla meistä välittämättä, antaen\nMuusain taiteille vähemmän arvoa kuin niille olisi annettava; ja sitten\nhe tulevat olemaan välinpitämättömiä ruumiinharjoituksistakin. Siten\nlapsemme yhä enemmän vieraantuvat muusalaisesta sivistyksestä. Ja\nniiden joukosta asetetaan hallitusmiehiä, joilla ei juuri ole\nvartijoille kuuluvaa kykyä arvostella Hesiodoksen runoelmassa ja teidän\nkeskuudessanne esiintyviä eri sukupolvia: kultaista, hopeista, vaskista\nja rautaista. Ja kun hopeaan on sekoittuneena yhteen rautaa ja kultaan\nvaskea, tulee siitä sukeutumaan erilaisuutta ja yhteensoveltumatonta\nepäsuhtaisuutta, ja kun nämä ovat syntyneet, niin ne aina kaikkialla,\nmissä vain ovat ilmaantuneet, synnyttävät sotaa ja vihamielisyyttä.\nNiinpä on sanottava, että aina \"moist' on juurta\"[11] sisällinen\neripuraisuus kaikkialla, missä se milloinkin ilmestyy.\n\n-- Kylläpä tulemme, hän sanoi, -- myöntämään, että he ovat vastanneet\noikein.\n\n-- Niin, minä vastasin, -- siitähän emme pääse, kun vastanneet ovat\nitse Muusat.\n\n-- No, hän kysyi, -- mitähän Muusat tämän jälkeen sanovat?\n\n-- Kun eripuraisuutta oli syntynyt, vastasin, -- pyrkivät toiset kaksi\nsukua, rautainen ja vaskinen, vetämään kansaa rahan ansaitsemiseen ynnä\nmaan, talon, kullan ja hopean hankkimiseen, molemmat muut taas,\nkultainen ja hopeinen, vetivät, koska eivät olleet vaivaisia, vaan\nsieluiltaan täynnä synnynnäistä rikkautta, hyveen ja vanhan\njärjestyksen puoleen. He ryhtyivät väkivaltaan ja ponnistelivat\ntoisiansa vastaan ja suostuivatpa lopulta jakamaan keskenään maan ja\ntalot ja ottamaan ne yksityisomaisuudeksi ja orjuuttamaan ne, joita\nennen olivat suojelleet vapaina ihmisinä, ystävinään ja elättäjinään,\nja pitämään heitä perioikkien ja orjien asemassa ja itse huolehtimaan\nsekä sodasta että heidän vartioimisestaan.\n\n-- Kyllä tämä muutos, hän sanoi, -- mielestäni tapahtuu juuri näistä\nsyistä.\n\n-- No, kysyin, -- eiköhän sellainen valtiojärjestys liene parhainten\nvallan ja harvainvallan keskivälillä?\n\n-- Juuri niin.\n\n4. -- Tällä tavoin siis muutos tulee tapahtumaan; entä mimmoinen\nolotila tulee siellä vallitsemaan muutoksen jälkeen? Vai onko selvää,\nettä uusi järjestys tulee osaksi muodostumaan entisen, osaksi taas\nharvainvaltaisen järjestyksen kaltaiseksi, koska se on niiden\nkeskivälillä, ja että siinä myöskin tulee olemaan jotakin sille\nitselleen ominaista?\n\n-- Niin juuri, hän vastasi.\n\n-- Eiköhän se esivallan kunnioittamisessa, esitaistelijaluokan\npidättäytymisessä maanviljelys- ja ammattitöistä ja muusta\nrahanansaitsemistoiminnasta, yhteisten ateriain järjestämisessä ja\nvoimistelun ja sotaisen harjoituksen harrastamisessa, -- eiköhän se\nkaikissa näissä tule noudattamaan entistä järjestystä?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Kun se taasen, sentähden, että ne viisaat miehet, joita sillä enää\non, eivät ole eheäluontoiset ja lujat, vaan sekaluontoiset, ei tohdi\npäästää viisaita valtaan, ja kun se taipuu kiihkomielisten ja\nyksitahkoisempien puoleen, niiden, jotka ovat luodut enemmän sotaa kuin\nrauhaa varten, kun se edelleen pitää arvossa sotajuonia ja ovelia\nmetkuja ja yhtä mittaa käy sotaa, -- niin sellaiset piirteet kai\nparhaasta päästä ovat sille itselleen ominaisia?\n\n-- Niin on.\n\n-- Ja tulevatpa sellaiset ihmiset, sanoin, -- olemaan rahanhimoisia,\nniinkuin harvainvaltaistenkin valtioiden kansalaiset, ja salassa\nantautumaan kiihkomielin kullan ja hopean palvontaan, heillä kun on\naitat ja omat aarrekammiot, joihin voivat varojaan kätkeä, ja vieläpä\ntarkkaan suojattuja asuntoja, suorastaan omia hautomapesiään, joissa\nvoivat tuhlata paljonkin naisille ja niille, joille vain haluavat.\n\n-- Ihan totta, hän sanoi.\n\n-- Kaiketi he myös tulevat olemaan itaria, koska panevat rahalle suurta\narvoa, mutta eivät julkisesti voi sitä itselleen hankkia, ja auliisti\nkuluttamaan mielihalujensa tyydyttämiseen muiden omaisuutta ja\npoimiskelemaan nautintojaan varkain, poikasien tavoin livistäen\nisäänsä, lakia, pakoon; heitä ei näet ole kasvattanut vakuuttava puhe,\nvaan pakko, -- johtuen siitä, että on halveksittu todellista Muusaa,\nsitä Muusaa, johon ovat yhtyneinä puhelu ja filosofia [eli\nviisaudenharrastus], ja sen sijaan kunnioitettu ruumimharjoitusta muka\nMuusain taidetta arvokkaampana.\n\n-- Kuvaatpa, Glaukon sanoi, -- valtiojärjestystä, jossa on kauttaaltaan\npahaa ja hyvää sekoittuneena.\n\n-- Sekaluontoinen se on, vastasin, -- mutta ainoastaan yksi ominaisuus\ntulee siinä kaikista selvimmin näkyviin, nimittäin taistelunhimo ja\nkunnianhimo, perustuen kiihkomielisen sielunosan hallitsevaan asemaan.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Kaiketi siis, minä lausuin, -- tämä valtiojärjestys on näin syntynyt\nja tämänlaatuinen, -- jos näet tyydytään valtion pohjapiirroksen\nesittämiseen eikä siitä laadita tarkkaan viimeisteltyä kuvaa; voidaan\nnäet pohjapiirroksestakin riittävän selvästi havaita oikeamielisimmän\nja väärämielisimmän miehen laatu. Jos taas tehtäisiin selko kaikista\nvaltioista ja kaikista luonteenlaaduista mitään sivuuttamatta, niin\nsiitäpä olisi työtä määrättömiin asti.\n\n-- Oikein puhuttu, hän sanoi.\n\n5. -- No mikähän tämän valtiojärjestyksen mukainen mies on? Mitenkä hän\non ilmaantunut ja mimmoinen hän on?\n\n-- Minäpä arvelen, Adeimantos virkkoi, -- hänen olevan jotensakin tämän\nGlaukonin kaltainen, ainakin kunnianhimon puolesta.\n\n-- Saattaa niin olla, minä vastasin, -- mitä siihen kohtaan tulee;\nmutta näihin toisiin seikkoihin nähden hän ei minusta tunnu olevan\nGlaukonin kaltainen.\n\n-- Mimmoisia seikkoja tarkoitat?\n\n-- Hänen on, vastasin, -- oltava itsehyväisempi ja jonkin verran\nkauempana Muusoista -- mutta kuitenkin Muusoihin mieltynyt, ja hän on\nkyllä oleva harras kuuntelemaan, mutta hän ei saa millään ehdolla olla\npuhetaitoinen. Ja orjia kohtaan sellainen mies kaiketi on tuima, -- hän\nei näet heitä kerrassaan ylenkatso, niinkuin oikein sivistynyt mies\ntekee --; vapaita kohtaan hän on hyväsävyinen ja hallitusmiehille\nerittäin kuuliainen; hän rakastaa valtaa ja kunniaa, mutta ei katso\nitseään valtaan oikeutetuksi puhetaidon eikä minkään semmoisen nojalla,\nvaan sotaisten urotöiden ja yleensä sotaisten ansioiden vuoksi; ja hän\nrakastaa ruumiinharjoituksia ja metsästystä.\n\n-- Niin, hän vastasi, -- tämä se on sellaisen valtion mukainen\nluonteenlaatu.\n\n-- No eiköhän myöskin ole niin, kysyin, -- että sellainen mies kyllä\nnuorena saattaa halveksia rikkautta, mutta iän karttuessa mieltyy\nsiihen yhä enemmän, sentähden, että hänessä on jokin määrä\nrahanhimoisen henkilön luonteenlaatua eikä hän ole ehdottoman\neheäluontoinen hyveeseen nähden, hän kun on joutunut parasta\nvartijaansa vaille?\n\n-- Mikä se vartija on? Adeimantos kysyi.\n\n-- Muusalaiseen sivistykseen liittynyt järkiajattelu, vastasin; -- se\nse yksin on sille, jossa sitä on, hyveen turvaajana kautta koko elämän.\n\n-- Mainiosti puhuttu, hän sanoi.\n\n-- Ja juuri sellainen timokraattinen nuorukainen on, hän kun on\ntimokraattisen valtion kaltainen.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Ja sellaiseksi hän tulee, sanoin, -- suunnilleen seuraavalla tavoin.\nTapahtuu välistä, että nuorukaisella on kunnon isä, joka asuu huonosti\nhallitussa valtiossa ja vieroo kunnia-asemia, hallitusvirkoja ja\nkäräjöintiä ynnä kaikkea sellaista puuhailua ja suostuu olemaan\nalakynnessä, kunhan vain saa olla harmillisista asioista erillään.\n\n-- No niin, Adeimantos tokaisi, -- millä tavoin siitä nuorukaisesta\ntulee timokraatti?\n\n-- Kun hän ensiksikin, sanoin, -- kuulee äitiänsä, joka on harmissaan,\nsiksi ettei hänen puolisonsa ole valtion hallitsevia miehiä, ja joka\nsiitä syystä joutuu alemmuuteen muiden vaimojen kesken ja lisäksi vielä\nnäkee, ettei mies suuriakaan välitä varojen hankkimisesta eikä huoli\nriidellä ja syytää soimauksia, ei yksityisasioissa tuomioistuinten\nedessä, eikä julkisissa kokouksissa, vaan ottaa kaiken sellaisen\nkevyeltä kannalta; ja kun hän [nim. äiti] huomaa miehen aina\nkohdistavan ajatuksensa omaan itseensä, suoden vaimolleen yhtä vähän\nkunnioitusta kuin halveksintaakaan, -- niin, kun nuorukainen kuulee\näitinsä olevan kaikesta tästä harmistuneena ja sanovan isän\nepämiehekkääksi ja kerrassaan veltoksi, ja kaikkea muuta, jommoista\nnaisten on tapa veisata sellaisista vastuksista -- --\n\n-- Niin, Adeimantos virkkoi, -- kylläpä heillä on valitusvirsiä,\nmonilukuisia ja heidän itsensä kaltaisia!\n\n-- No tiedäthän, sanoin, -- että välistä sellaisten miesten orjatkin,\nvieläpä sellaisetkin, jotka tuntuvat olevan hyvänsuopia, salaa puhuvat\nheidän pojilleen samaan suuntaan, vieläpä että he, jos ovat havainneet\njonkun joko olevan isälle velkaa taikka muuten polkevan hänen\noikeuttaan ja ettei hän ryhdy toimenpiteisiin tuota henkilöä vastaan,\nkehoittavat poikaa rankaisemaan kaikkia sellaisia, kunhan on varttunut\nmieheksi, ja olemaan isää miehekkäämpi. Ja kun hän menee ulos, saa hän\nkuulla ja nähdä muuta samanlaista: että kaupungissa niitä, jotka\ntyytyvät hoitamaan omia asioitaan, sanotaan yksinkertaisiksi ja ettei\nheitä pidetä suuressakaan arvossa, mutta että sellaisia ihmisiä, jotka\npuuhaavat asioissa, mitkä eivät heille kuulu, kunnioitetaan ja\nylistetään. Silloin tietenkin käy niin, että, kun nuorukainen kuulee ja\nnäkee kaiken sellaisen ja toiselta puolen taas kuulee isänsä sanat ja\nläheltä näkee hänen elämänharrastuksensa muiden ihmisten harrastusten\nrinnalla, kumpainenkin elämänlaatu pyrkii vetämään häntä puoleensa: isä\nkastelee ja kasvattelee hänen sielunsa järkiosaa, muut taas sen\nhimokasta ja kiihkomielistä osaa. Ja koska hän synnynnäiseltä\nluonnonlaadultaan ei ole mikään paha mies, mutta on ollut noiden muiden\nhuonossa seurassa, niin hän kumpaistenkin tempomana joutuu niiden\nkeskivälille ja luovuttaa sielunsa hallitusvallan keskimmäiselle\nsielunosalle, taistelunhaluiselle ja kiihkomieliselle, ja hänestä tulee\nkopea ja kunnianhimoinen mies.\n\n-- Mielestäni olet, hän sanoi, -- tyystin tehnyt selkoa sen miehen\nkehityskulusta.\n\n-- Olemme siis, minä sanoin, -- selvillä toisesta valtiojärjestyksestä\nja samaten toisesta miestyypistä.\n\n-- Niin olemme, hän vastasi.\n\n6. -- Emmeköhän tämän jälkeen -- käyttääkseni Aiskhyloksen sanoja, --\nryhdy esittämään \"toista toisen kaupungin kohdalle asetettua\nmiestä\",[12] taikka mieluummin, suunnitelmamme mukaan, ensin sitä\ntoista kaupunkia?\n\n-- Niin tietenkin, hän vastasi.\n\n-- Se valtiojärjestys, joka tulee äsken kuvaamamme jälkeen, on kaiketi,\nniin minä luulen, oligarkia [eli harvainvalta].\n\n-- Mimmoista valtiojärjestystä, hän kysyi, -- harvainvallalla\ntarkoitat?\n\n-- Sitä, vastasin, -- joka perustuu varallisuusasteisiin, --\nvaltiojärjestystä, jossa valta on rikkailla, mutta köyhällä ei ole\nvallassa mitään osallisuutta.\n\n-- Ymmärrän, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän nyt ensiksi ole tehtävä selkoa siitä, mitenkä valtio\ntimarkiasta muuttuu oligarkiaksi?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Onhan oikeastaan, sanoin, -- sokeallekin ilmeistä, millä tavoin tuo\nmuutos tapahtuu.\n\n-- Nimittäin millä tavoin?\n\n-- Äskeisen valtiojärjestyksen viepi häviöön tuo kullalla täytetty\nraha-aitta, joka kullakin on. Ensiksi he näet keksivät itselleen\nkulunkeja ja vääntelevät lakejaan siihen suuntaan eivätkä niitä\ntottele, -- eivät itse eivätkä heidän naisensakaan.\n\n-- Niin taitaa käydä, hän vastasi.\n\n-- Ja sitten luullakseni käy niin, että, kun he näkevät toinen toisensa\nja ryhtyvät kilpailuun, he saavat enimmät joukostaan samanlaisiksi.\n\n-- Niin taitaa käydä.\n\n-- Ja siitä lähtien he menevät, sanoin, -- yhä edemmäksi\nrahanhaalimisessa ja antavat hyveelle sitä vähemmän arvoa, kuta\nsuuremmassa arvossa he pitävät rahaa. Vai eikö hyve eroa rikkaudesta\nsiinä määrin, että, kun kumpikin on ikäänkuin vaakakupissa, toinen aina\npainuu alas kun toinen nousee?\n\n-- Kyllä niin on, hän vastasi.\n\n-- Siis kun rikkautta ja rikkaita valtiossa pidetään arvossa, annetaan\nhyveelle ynnä kunnollisille ihmisille vähemmän arvoa.\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Ja sitä, mitä kulloinkin pidetään arvossa, sitä tietenkin\nharrastetaan, mutta sitä, mitä halveksitaan, lyödään laimin.\n\n-- Niin on.\n\n-- Sen sijaan siis, että olivat taistelunhaluisia ja kunnianhimoisia\nmiehiä, on heistä lopulta tullut rahanhankinnan harrastajia ja rahan\nrakastajia, ja rikasta he ylistävät ja ihailevat ja hänet ylentävät\nvalta-asemaan, mutta köyhää halveksivat.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Ja kaiketi he siis sitten lailla säätävät harvainvaltaisen\nvaltiolaitoksen rajamääräyksen: he näet määräävät varallisuusasteikon,\nkorkeamman, missä harvainvalta on jyrkempi, alemman, missä se on\nvähemmän jyrkkä, ja julistavat, että se, jonka varallisuus ei nouse\nsäädettyyn määrään, ei pääse hallitusvaltaan osalliseksi. Ja tämän he\najavat läpi väkipakolla, asevoimin -- jolleivät, ennenkuin on siihen\njouduttu, ole peloittelemalla panneet tätä tämänlaatuista\nvaltiojärjestystä toimeen. Eikö ole niin?\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Tämä se siis, lyhyesti sanoen, on harvainvallan perustamistapa.\n\n-- Niin, hän myönsi; -- mutta mimmoinen tämä valtiojärjestys on\nlaatuaan? Ja mimmoisia ne viat ovat, joiden äsken sanoimme sitä\nhaittaavan?\n\n7. -- Ensimmäinen vika, sanoin, -- on juuri itse rajamääräyksen\nlaadussa. Ajattelehan, jos joku asettaisi laivanohjaajat sillä tavoin,\nvarallisuusasteen nojalla, mutta ei antaisi sitä tointa köyhälle,\nvaikka tämä olisikin ohjaamiseen kykenevämpi!\n\n-- Kylläpä uskon, hän vastasi, -- että laivakulku heiltä luonnistuisi\nkurjasti!\n\n-- No eiköhän käy samalla lailla myöskin, kun hallittavana on mikä muu\ntahansa?\n\n-- Kyllä minun ymmärtääkseni.\n\n-- Entä onko valtio poikkeuksena? minä kysyin, -- vai käykö valtionkin\nsamalla tavoin?\n\n-- Kyllä, mitä suurimmassa määrin, hän vastasi; -- sillä onhan sen\nhallitseminen vaikein ja tärkein.\n\n-- Siinä siis lienee yksi harvainvaltaa haittaava vika, ja se erittäin\nsuuri.\n\n-- Näkyy olevan.\n\n-- Entä seuraava vika? Onkohan se vähäisempi?\n\n-- Mitä vikaa tarkoitat?\n\n-- Sitä, ettei sellainen valtio ole yhtenäinen valtio, vaan että siinä\npakostakin on kaksi valtiota, toinen köyhien, toinen rikkaitten; ja\nnämä asuvat samassa paikassa ja ovat alati väijyksissä toisiansa\nvastaan.\n\n-- Totta Zeus, hän sanoi, -- eipä se vika ole edellistä vähäisempi.\n\n-- Mutta eipä tämäkään seikka ole edullinen, se nimittäin, että heidän\nkaiketi on mahdotonta käydä mitään sotaa; jos he aseistavat kansan\nsuuren enemmistön ja käyttävät sitä sodassa, täytyy heidän pelätä sitä\nenemmän kuin vihollisia; jos taas eivät sitä käytä, niin käy itse\ntaistelussa näkyviin, että toden totta ovat \"harvainvaltaisia\" [s.o.\nvain harvojen käskijöitä]; ja lisäksi tulee, ettei heidän tee mieli\nsuorittaa sotaveroja, he kun ovat rahan rakastajia.\n\n-- Ei se edullista ole.\n\n-- Entä edelleen: onko mielestäsi se menettely oikea, jota taannoin\nmoitimme, se nimittäin, että sellaisessa valtiossa samat henkilöt\nhääräilevät useissa eri toimissa, harjoittaen yht'aikaa maanviljelystä\nja rahanansaitsemista ja sotaa?\n\n-- Ei mitenkään.\n\n-- No harkitsepas edelleen, eiköhän tämä valtiojärjestys ole\nensimmäinen, joka joutuu seuraavalle epäkohdalle alttiiksi --\nepäkohdalle, joka on kaikista näistä pahoista seikoista pahin.\n\n-- Mikä se epäkohta on?\n\n-- Se on siinä, että toinen saattaa myydä pois kaiken omaisuutensa ja\ntoinen taas ostaa sen, ja että edellinen myytyään omaisuutensa voi asua\nvaltiossa, vaikk'ei ole mikään siihen kuuluva jäsen, ei rahanansaitsija\n[eli liikemies] eikä käsityöläinen, ei ratsumies eikä täysiaseinen\njalkasoturi, vaan sellainen, jota sanotaan köyhäksi ja\nvarattomaksi.[13]\n\n-- Niin, hän sanoi, -- kyllä se on ensimmäinen valtiojärjestys, joka\njoutuu sille epäkohdalle alttiiksi; ei semmoista epäkohtaa\noligarkioissa ainakaan ehkäistä; eiväthän niissä muuten toiset olisi\nylenmäärin rikkaita ja toiset rutiköyhiä.\n\n-- Olet oikeassa; mutta harkitsehan tätä kysymystä: silloin kun\nsellainen mies oli rikas ja tuhlaili varojansa, oliko valtiolla hänestä\nsilloin sen enempää hyötyä äskenmainittuihin toimiin nähden? Vai oliko\nniin, että hän kyllä näytti kuuluvan vallanpitäjiin, mutta\ntodellisuudessa ei ollut valtion hallitsija eikä sen palvelija, vaan\nainoastaan niiden varojen kuluttaja, joita hänellä oli?\n\n-- Niinpä oli, hän vastasi; -- mies näytti olevan jotakin muuta, mutta\nei ollutkaan kuin pelkkä kuluttaja.\n\n-- Voimmekohan siis, kysyin, -- sanoa, että niinkuin kennoon syntyy\nkuhnuri, parven vaurioksi, samoin sellainen mieskin on kodissaan\nkuhnuri ja valtiolle vaurioksi?\n\n-- Aivan niin, Sokrates, hän vastasi.\n\n-- No Adeimantos, eikö jumala ole luonut kaikkia noita siivekkäitä\nkuhnureja odattomiksi mutta taas, mitä näihin jalan kulkeviin\nkuhnureihin tulee, tehnyt toisia niistä odattomiksi, vaan varustanut\ntoisia peloittavilla odilla? Ja eivätkö odattomien joukkoa ole ne,\njotka lopulta vanhuuden päivinä ovat kerjäläisiä, odilla varustettujen\njoukkoa taas kaikki, joita sanotaan pahantekijöiksi?\n\n-- Kerrassaan totta, hän vastasi.\n\n-- Onhan näin ollen selvää, minä sanoin, -- että jos jossakin valtiossa\nnäet kerjäläisiä, niin sillä paikkakunnalla jossakin piilee varkaita ja\nkukkaronnäpistelijöitä ja pyhäkköjen ryöstäjiä ja muita, joilla on\nvirkana kaikenlaiset senlaatuiset konnantyöt.\n\n-- Se on selvää, hän vastasi.\n\n-- No kuinkas onkaan? Etkö harvainvaltaisissa yhteiskunnissa näe\nkerjäläisiä?\n\n-- Vähäpä puuttuu, hän sanoi, -- etteivät niitä ole kaikki muut paitsi\nhallitusmiehet.\n\n-- Eikö meidän siis, minä kysyin, -- ole uskottava, että niissä\nvaltioissa myöskin on lukuisia odilla varustettuja pahantekijöitä,\njoita viranomaiset visusti koettavat pitää väkisin aisoissa?\n\n-- Se kai on meidän uskottava, hän vastasi.\n\n-- Emmekö näin ollen tule vakuuttamaan, että syy, minkä tähden niihin\nsyntyy sellaisia ihmisiä, on sivistyksen puutteessa ja kehnossa\nkasvatuksessa ja huonossa valtion järjestyksessä?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Sellainen siis harvainvaltaisesti hallittu valtio on, ja niin paljon\nsiinä on epäkohtia -- vieläpä luultavasti useampiakin.\n\n-- Taitaa melkein olla niin, hän vastasi.\n\n-- Tämäkin valtiojärjestys, sanoin, -- olkoon nyt meidän puoleltamme\nloppuun käsitelty, se nimittäin, jota sanotaan oligarkiaksi [eli\nharvainvallaksi] ja jossa hallitusvalta perustuu varallisuusasteisiin;\ntarkastakaamme sen jälkeen tämän valtiojärjestyksen mukaista miestä,\nmitenkä hän siksi tulee ja mimmoinen hän siksi tultuaan on.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n8. -- Eiköhän hänen muuttumisensa tuosta taannoisesta timokraattisesta\nmiehestä oligarkkiseksi mieheksi tapahdu parhaasta päästä tällä\ntavoin?[14]\n\n-- Millä?\n\n-- Kun hän, ollen timokraattisen miehen poika, alussa kyllä noudattaa\nisänsä esimerkkiä ja seuraa hänen jälkiään, mutta sitten näkee hänen\näkkiä, ikäänkuin törmäisi karille, joutuvan haaksirikkoon valtiota\nvastaan ja hukkaavan sekä tavaransa että oman itsensäkin, ja sitten\njouduttuaan tuomioistuimen eteen, sykofanttien [ammatti-ilmiantajain]\npanettelemana joko menettävän henkensä tai joutuvan maanpakoon tai\nmenettävän kansalaisoikeutensa ja kaiken omaisuutensa --\n\n-- Sehän on kyllä luultavaa, hän huomautti.\n\n-- Niin, kun hän, hyvä ystävä, näkee tämän ja saa sitä kokea ja\nmenettää omaisuutensa, niin hän luullakseni pelästyksissään heti\nsyöksee kunniantunnon ja tuon mainitsemamme intomielen nurin niskoin\nalas sielunsa valtaistuimelta ja kääntyy rahanhankkimiseen ja koettaa\nitarasti ja pikkumaisesti säästämällä ja raatamalla koota itselleen\nvaroja. Etkö luule, että sellainen mies silloin nostaa tuolle\nvaltaistuimelle himokkaan ja rahanahneen sielunaineksen ja tekee siitä\nsielunsa suurkuninkaan, koristaen tätä tiaaroilla ja kaulakäädyillä ja\nkäyrämiekoilla?\n\n-- Luulen kyllä, hän vastasi.\n\n-- Ja pantuaan järjellisen ja intomielisen sielunaineksen istumaan\nmaahan tämän kuninkaan kummallekin puolelle, hänen jalkojensa juureen\nja tehtyään niistä orjia hän ei salli edellisen miettiä eikä pitää\nsilmällä mitään muuta kuin millä keinoin hän saa varansa kasvamaan\npienemmistä suuremmiksi, eikä taas jälkimmäisen ihaella ja kunnioittaa\nmitään muuta kuin rikkautta ja rikkaita ihmisiä eikä suunnata\nkunnianhimoansa niin mihinkään muuhun kuin varojen hankkimiseen ja\nsiihen, mikä mahdollisesti saattaa tähän johtaa.\n\n-- Ei millään muulla tavoin, hän sanoi, -- muutos kunnianhaluisesta\nnuorukaisesta rahanhimoiseksi tapahdu niin rutosti eikä ole niin\nvaltava.\n\n-- Ja eikö rahanhimoinen nuorukainen ole oligarkian mukainen? kysyin.\n\n-- Ainakin hän on muuttunut sellaisesta miehestä, joka on sen\nvaltiojärjestyksen tapainen, josta oligarkia kehittyi. --\n\n-- Tarkastakaamme siis, lieneekö hän oligarkian kaltainen.\n\n-- Tehdään niin.\n\n9. -- Eikö hän siis liene sen kaltainen ensiksikin siinä, että hän\npitää rahaa suuremmassa arvossa kuin mitään muuta?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja kaiketi siinä, että hän on kitsas ja työteliäs ja tyydyttää\nainoastaan välttämättömät halunsa, mutta ei suvaitse muita menoja, vaan\ntukehduttaa muut halunsa turhanpäiväisinä.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Ja hän on siivoton ihminen, sanoin, -- ja haalii tuloja vaikka\nmistä, ollen aittoihin kerääjä, jommoisia ihmisten suuri joukko\nylistääkin. Vai eikö juuri tämä mies liene sellaisen valtiojärjestyksen\nmukainen?\n\n-- Niin ainakin minusta näyttää, hän vastasi; -- antaahan hän samoin\nkuin sellainen valtiokin rahalle suurimman arvon.\n\n-- Niin, sillä luullakseni sellainen mies, sanoin, -- ei ole\nsivistyksen harrastaja.\n\n-- Tuskinpa vain, hän sanoi; -- eihän hän silloin olisi pannut sokeaa\n[nim. rikkauden jumalaa] koorinsa johtajaksi eikä pitäisi häntä\nsuurimmassa kunniassa.\n\n-- Hyvä! sanoin. -- Mutta harkitsehan tätä seikkaa: eikö meidän ole\nsanottava, että hänessä [oikean] sivistyksen puutteen vuoksi kehittyy\nkuhnurin mielitekoja, osaksi köyhäläisen-, osaksi pahantekijän-omaisia,\n-- mielitekoja, joita hänen muut pyrkimyksensä väkisin pitävät\naisoissa?\n\n-- Kyllä, hän vastasi.\n\n-- No tiedätkö, sanoin, -- mihin sinun on suunnattava katseesi\nhavaitaksesi heidän konnuuksiansa?\n\n-- Mihin? hän kysyi.\n\n-- Siihen tapaan, mitenkä he hoitavat orpojen holhousta ja muuta\nsellaista tehtävää, mikä joutuu heidän suoritettavakseen, niin että\nsaavat runsasta tilaisuutta harjoittaa vääryyttä.\n\n-- Se on totta.\n\n-- Eikö siis siten käy selväksi, että tämä mies muissa asiatoimissaan,\njoissa hänellä on hyvä maine, koska hän niissä näyttää rehelliseltä,\nhillitsee muut hänessä piilevät pahat himot säädyllisesti pakottamalla\nitsensä, ei taivuttamalla näitä himoja sen nojalla, että ne ovat\nväärässä eikä tyynnyttämällä niitä järkiperusteluin, vaan väkipakolla\nja pelolla, hän kun vapisee muun omaisuutensa puolesta?\n\n-- Niin, hän vastasi, -- se on ihan selvää.\n\n-- Ja hyvä ystävä, sanoin, -- kun heidän on kulutettava muiden varoja,\ntulet, totta Zeus, huomaamaan heissä piilevät kuhnurinomaiset himot.\n\n-- No ihan varmaan, hän sanoi.\n\n-- Sellainen mies on kai siis ristiriidassa omassa itsessään, eikä\nyhtenäinen, vaan kaksinainen olija, mutta enimmäkseen kai hänen\nparemmat halunsa ovat huonompia voimakkaammat.\n\n-- Niin on.\n\n-- Sentähden, niin luulen, sellainen ihminen saattaa olla näköjään\nsäädyllisempi kuin moni muu, mutta tosi hyve, joka asuu sielussa, kun\ntämä on yksimielinen itsensä kanssa ja sopusointuun viritetty, -- se\nhyve kaikonnee hänestä kauas. --\n\n-- Olen samaa mieltä.\n\n-- Ja onpa saita ihminen valtiossa huono kilvoittelija, kun\nhenkilökohtaisesti on kilpailtava joko jostakin kilpavoitosta tai\njostakin muusta jalosta kunniasta; hän ei näet halua uhrata rahoja\njalon maineen ja sitä tuottavien kilvoittelujen vuoksi, sillä hän ei\ntohdi herättää hereille sellaisia halujansa, jotka vaativat menoja,\neikä kutsua niitä yhtymään taistoon ja voiton tavoitteluun, vaan\nharvainvaltaista tapaa noudattaen hän käyttää sotiessaan vain vähäistä\nosaa voimiansa ja tulee enimmäkseen voitetuksi -- mutta pysyy rikkaana.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Onko meillä siis enää, kysyin, -- mitään epäilystä siitä, vastaako\nahne ja rahanhankkimiseen antautunut ihminen samankaltaisuuden nojalla\nharvainvaltaisesti hallittua valtiota?\n\n-- Ei vähintäkään, hän vastasi.\n\n10. -- Tämän jälkeen on kaiketi tarkastettava demokratiaa\n[kansanvaltaa] ja katsottava ensiksi, millä tavoin se saa alkunsa, ja\ntoiseksi, mimmoinen se laadultaan on, kun se kerran on syntynyt, jotta\ntaas, kun olemme tulleet tuntemaan mimmoinen vastaavanlaatuinen mies\non, ottaisimme hänet ratkaisevan arvostelun alaiseksi.\n\n-- Sitä tietä kulkiessamme olisimme kyllä johdonmukaisia oman itsemme\nkanssa.\n\n-- Eiköhän siis, kysyin, -- oligarkian muuttuminen demokratiaksi johdu\nsiitä, ettei koskaan saada pyrkimysten päämääränä olevaa hyvää\nkylliksi, päämääränä kun on se, että täytyy tulla niin rikkaaksi kuin\nmahdollista, ja eikö se muutos siis tapahdu suunnilleen tällä tavoin?\n\n-- Millä tavoin?\n\n-- Koska hallitsevien valta oligarkiassa perustuu runsaan varallisuuden\nomistamiseen, niin heidän ei tee mieli lailla estää niitä nuoria, jotka\nsaattavat olla hurjastelijoita, tuhlaamasta ja hävittämästä varojansa,\njotta itse voisivat ostaa sellaisten nuorten miesten omaisuuden ja\nsaada sen haltuunsa antamalla heille lainoja sitä vasten ja siten vielä\nlisätä omaa rikkauttaan ja arvoaan.\n\n-- Ennen kaikkea juuri siihen pyrkivät.\n\n-- Eiköhän valtiossa jo käy selvästi näkyviin, että sen kansalaisten\nkesken on mahdotonta yht'aikaa kunnioittaa rikkautta ja omistaa\ntyydyttävää siveellistä malttia, vaan että on pakko laiminlyödä\njompikumpi?\n\n-- Se on sangen selvää, hän sanoi.\n\n-- Näin ollen tapahtuu oligarkioissa välistä, että jalonpuoleisia\nihmisiä saadaan köyhtymään, siten ettei välitetä siitä, että he\nviettävät kuritonta elämää, vaan sallitaan heidän vapaasti siihen\nantautua.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Nämä istuvat sitten valtiossa -- niin arvelen -- tutkaimilla\nvarustettuina ja täysissä aseissa, toiset velkaantuneina, toiset\nkansalaisoikeutensa menettäneinä, kolmannet sekä velkaantuneina että\noikeudettomina, vihaten niitä, jotka ovat hankkineet itselleen heidän\nvaransa ja punovat juonia heitä ja muita vastaan, himoiten\nvallankumousta.\n\n-- Niin on.\n\n-- Nuo rahamiehet taas katsovat alaspäin eivätkä ole näitä ihmisiä\nnäkevinäänkään, mutta sille, joka jäljelläolevien nuorten joukossa\nkulloinkin on taipuisa, sille he tuottavat vamman, työntämällä häneen\nrahaa, ja korjaavat haltuunsa korot, taattoansa monin verroin suuremmat\nsikiöt, ja saavat siten aikaan sen, että kuhnuri- ja köyhäläisaines\nsiinä valtiossa kasvaa lukuisaksi.\n\n-- Kylläpä saavat sen lukuisaksi, hän sanoi.\n\n-- Eikä heidän, sanoin, -- tee mieli sammuttaa tätä tällaista turmaa,\nkun se leimahtaa liekkiin, yhtä vähän äsken mainitsemallamme tavoin,\nestämällä kansalaisia käyttämästä omaisuuttaan oman mielensä mukaan,\nkuin seuraavallakaan tavalla, jolloin sellaisesta tehtäisiin loppu\ntoisen lain avulla.\n\n-- Mikä se laki on?\n\n-- Laki, joka on toisella sijalla edellämainitun jälkeen ja joka\npakottaa kansalaiset huolehtimaan kunnollisuudesta. Jos näet laki\nsäätää, että enimmät vapaaehtoiset asiasopimukset on tehtävä oman\nvahingon uhalla, niin siinä valtiossa ei keinoteltane niin julkeasti,\nja siinä kai tapahtuu vähemmän sellaisia vaurioita, joista oli puhetta.\n\n-- Niin, paljoa vähemmän, hän sanoi.\n\n-- Tätä nykyähän, sanoin, -- vallanpitäjät kaikista tällaisista syistä\nsaattavat valtiossa hallittavia sellaiseen tilaan; mutta eivätkö\ntoiselta puolen tee itsestään ja omasta nuoresta väestään\nhekumoitsijoita, niin hyvin ruumiillisiin kuin henkisiinkin\nponnistuksiin haluttomia, kykenemättömiä pitämään puoliansa nautintoja\nja tuskia vastaan, laiskoja vetelehtijöitä?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja eivätkö tee itsestään olioita, jotka eivät välitä mistään muusta\nkuin rahan hankinnasta eivätkä huolehdi kunnollisuudesta sen enempää\nkuin nuo köyhätkään.\n\n-- Eipä ei.\n\n-- Kun siis vallanpitäjät ja vallanalaiset, sellaisessa tilassa ollen,\njoutuvat yhteen, joko matkoilla tai muissa yhtymistilaisuuksissa,\njuhla- tai sotaretkillä, laivakumppaneina tai sotilastovereina,\ntaikkapa kun itse vaaran hetkinä katselevat toisiansa eivätkä rikkaat\nsiinä mitenkään voi halveksia köyhiä, vaan useinkin jänterä,\npäivettynyt köyhä mies, taistelussa asetettuna varjossa eläneen pohatan\nviereen, jolla on runsaasti tarpeettomia lihoja, näkee hänen\nhengästyneenä ja avuttomana, niin luuletko, ettei hän ajattele, että\nnuo sellaiset ovat rikkaat, siksi että he itse [nim. köyhät] ovat\npelkureita, ja etteivät he, kun kohtaavat toisiansa omassa piirissään,\nilmoita toinen toiselleen: miehet ovat vallassamme, sillä nehän eivät\nole minkään arvoiset?\n\n-- Kyllä minä tiedän, hän sanoi, -- että tekevät niin.\n\n-- Eikö ole niin, että samoin kuin raihnas ruumis sairastaakseen\ntarvitsee vain vähäistä sysäystä ulkoapäin, vieläpä välistä ilman\nmitään ulkoapäin tulevaa aihetta on sisäisesti rikkoutuneena, samoin\nmyöskin valtio, joka on samankaltaisessa tilassa, vähäisestä syystä,\nkun joko toiset kutsuvat avukseen liittolaisia oligarkkisesti\nhallitusta valtiosta tai toiset demokraattisesti hallitusta, sairastaa\nja käy sotaa omaa itseänsä vastaan, vieläpä välistä metelöitsee ilman\nulkoa saatua aihettakin?\n\n-- Ihan varmasti.\n\n-- Demokratia siis, ymmärtääkseni, syntyy silloin, kun köyhät pääsevät\nvoittoon ja surmaavat osan vastapuolueesta ja osan ajavat maanpakoon,\nja muille kansalaisille jakavat valtiolliset oikeudet tasan; ja virat\ntäytetään siinä parhaasta päästä arvan nojalla.[15]\n\n-- Niin, hän sanoi, -- sillä tavoin perustetaan kansanvalta, joko se\nsitten saadaan aikaan asevoimalla taikka siten, että toiset pelosta\nväistyvät.\n\n11. -- Millaisiksi siis, kysyin, -- millaisiksi heidän olonsa\nmuodostuvat? Ja minkäluontoinen tällainen valtiojärjestys on? Sillä\nselväähän on, että vastaavanlaatuinen mies havaitaan demokraattiseksi\nmieheksi.\n\n-- Se on selvää, hän vastasi.\n\n-- Eivätkö ensiksikin ole vapaat, ja heidän valtionsa täpö täynnä teon\nja sanan vapautta, ja eikö siinä kunkin ole lupa tehdä mitä haluaa?\n\n-- Niin kyllä sanotaan, hän vastasi.\n\n-- Ja missä on vapaa lupa, siellä ilmeisesti jokainen voi järjestää\noman elämänsä sellaiseksi kuin häntä miellyttää.\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Siinä valtiossa, jos missään, esiintynee, niin arvelen, siis ihmisiä\nkaikkia eri lajeja.\n\n-- Kuinkas muuten? hän sanoi.\n\n-- Saattaapa näyttää siltä, sanoin, -- kuin tämä valtiojärjestys olisi\nkauniimpi kuin mikään muu; niinkuin kirjava, kaikista väreistä\nloistava vaippa, niin tämä valtiokin, joka on kirjavanaan kaikkia eri\nluonteen- ja elämänlaatuja, näyttänee kauniimmalta. Ja kaiketi, sanoin,\n-- moni saattaa, niinkuin lapset ja naiset kirjavia kudoksia\nkatsellessaan, päättää, että tämä valtiojärjestyskin on kaikista\nkaunein.\n\n-- Niin juuri, hän sanoi.\n\n-- Ja sopiipa, veikkonen, sanoin, -- siitä etsiä valtiojärjestystä!\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Siksi että siinä, tuon täydellisen vapauden vuoksi, on tarjona\nkaikki valtiojärjestyslajit, niin että sen, joka aikoo perustaa\nvaltiota, jossa hommassa me juuri olimme, tulee mennä kansanvaltaiseen\nvaltioon ja, ikäänkuin olisi tullut valtiojärjestyspuotiin, valita\nsieltä se, joka on hänelle mieleen, ja, kun on tehnyt vaalinsa,\nperustaa sen mukaan valtionsa.\n\n-- Niin, hän vastasi; -- ei häneltä ainakaan taida puuttua esikuvia.\n\n-- Kun sellaisessa valtiossa, sanoin, -- ei ole mitään pakkoa hoitaa\nhallitustointa, ei edes vaikka sinulla olisi siihen kykyä, eikä\nmyöskään hallitusta totella, jollei sinua haluta, ei lähteä sotaan, kun\nollaan sodassa, eikä pitää rauhaa, kun muilla on rauha, jollet sitä\nhalua, ja kun toiselta puolen, jos joku laki kieltää sinulta\nhallitus- tai tuomarintoimen, ei mikään estä sinua siitä huolimatta\nhoitamasta sekä hallitusvirkaa että tuomarin tointa, jos se juolahtaa\nsinulle mieleen, -- niin eikö sellainen olo ole ihana ja suloinen --\nsiksi hetkeksi?\n\n-- Niin kai, hän vastasi; -- siksi hetkeksi.\n\n-- Entä edelleen: eikö eräiden tuomittujen hyväsävyisyys ole loistava?\nVai etkö ole nähnyt, mitenkä sellaisessa valtiossa ihmiset, jotka ovat\njoko kuolemaan tai maanpakoon tuomitut, sittenkin jäävät sinne ja\nliikkuvat siellä vapaasti, ja mitenkä sellainen mies kenenkään\nvälittämättä tai näkemättä kulkee kaikkialle ikäänkuin henkiolento?\n\n-- Olenpa nähnyt monenkin sellaisen, hän vastasi.\n\n-- Siinä valtiossa vallitsee myöntyväisyys, eikä siinä ole vähintäkään\nturhantarkkuutta, vaan se halveksii sitä oppia, jonka me valtiotamme\nperustaessamme juhlallisesti lausuimme ilmi, nimittäin, että jollei\njoku ole synnynnäisiltä lahjoiltaan ihan tavattoman etevä, hänestä ei\ntaida koskaan tulla kunnollista miestä, ellei hän jo lapsena\nleikkiessään liiku kauniiden ja jalojen asiain piirissä ja harrasta\nkaikkea sellaista; tätä kaikkea se korskeasti tallaa jalkojensa alle\neikä ollenkaan välitä siitä, mimmoisissa harrastuksissa joku on elänyt,\nkun hän ryhtyy valtion asiain hoitoon, vaan pitää häntä arvossa, jos\nhän vain vakuuttaa olevansa joukon ystävä.\n\n-- Niin, hän sanoi; -- onpa se kovin jalomielinen!\n\n-- Näitä hyviä puolia, sanoin, -- ja muita niiden kaltaisia,\nkansanvallalla siis kai on, ja taitaapa se, kuten näyttää, olla\nmiellyttävä, hallitusvallasta vapaa ja monivivahteinen valtiojärjestys,\njoka jakelee jonkinmoista yhdenvertaisuutta tasan yhdenvertaisille ja\nerivertaisille.\n\n-- Niin, hän vastasi; -- se, jota sanot, on hyvinkin tunnettua.\n\n12. -- No harkitsehan nyt, sanoin, -- mimmoinen vastaavanlainen yksilö\non. Vai onko, samalla tavoin kuin valtiota tarkastaessamme\nmenettelimme, ensin tutkittava mitenkä hän syntyy?\n\n-- Kyllä, hän vastasi.\n\n-- Eiköhän tällä tavoin? Tuolla itaralla ja oligarkkilaismielisellä\nmiehellä saattaa, niin luulen, olla poika, jonka isä on kasvattanut\nomiin tapoihinsa.\n\n-- Miks'ei?\n\n-- Tämä poikakin hillitsee väkisin mielihalujaan, niitä nimittäin,\njotka tähtäävät tuhlaukseen, mutta eivät rahanhankkimiseen; nämä\nmielihalut ovat niitä, jota sanotaan tarpeettomiksi.\n\n-- Se on selvää, hän sanoi.\n\n-- Haluatko siis, minä kysyin, -- jottei keskustelumme hapuilisi\npimeässä, että ensin määräämme, mitkä mielihalut ovat välttämättömät,\nmitkä tarpeettomat?\n\n-- Kyllä, hän vastasi.\n\n-- Eiköhän syystä voida sanoa välttämättömiksi niitä, joita emme pysty\ntorjumaan, ja samoin niitä, joiden noudattaminen on meille hyödyksi?\nSillä luonnonpakostahan näitä molempia lajeja tavoittelemme. Vai eikö\nole niin?\n\n-- Kyllä varmasti.\n\n-- Teemme siis oikein sovittaessamme niihin tämän sanan \"välttämätön\"?\n\n-- Teemme siinä oikein.\n\n-- Entä edelleen: jos sanomme tarpeettomiksi kaikki ne mielihalut,\njotka ihminen voi torjua, jos hän nuoruudestaan asti on siihen\npyrkinyt, ja jotka lisäksi eivät tuota sille, jossa niitä on, mitään\nhyvää, vieläpä osaksi päinvastoin tuottavat pahaa, niin emmekö siinä\npuhu oikein?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Valitsemmeko siis esimerkin kumpaistakin lajia, semmoisina kuin ne\novat, saadaksemme yleisen käsityksen molemmista.\n\n-- Niin tulee tehdä.\n\n-- No eiköhän siis halu syödä terveyden ja hyvinvoinnin rajoissa, ja\nniinhyvin varsinaisen ruoan kuin särpimen halu lienee välttämätön?\n\n-- Kyllä minun mielestäni.\n\n-- Ruoan halu on kai välttämätön kumpaiseltakin kannalta katsoen:\ntoiselta puolen se on hyödyllinen, ja toiselta puolen siitä riippuu,\nloppuuko elämä.\n\n-- Niin on.\n\n-- Mutta särpimen halu ainoastaan, jos se on joksikin hyödyksi\nhyvinvoinnille.\n\n-- Aivan oikein.\n\n-- Entä edelleen: kun halu menee yli näiden rajojen ja kohdistuu\ntoisenlaisiin ruokiin kuin näihin ja on turmiollinen niin hyvin\nruumiille kuin sielun ajatustoiminnalle ja itsehillinnälle, on kai\noikein sanoa sitä tarpeettomaksi?\n\n-- Kerrassaan oikein.\n\n-- Emmekö myöskin voi sanoa, että nämä halut ovat tuhlaavaisia mutta\nedelliset rahoja tuottavia, koska ne ovat työlle edullisia?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Entä kuinkas onkaan? Sovitammeko tämän myöskin lemmennautintoihin ja\nmuihin?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Emmeköhän sillä, jonka äsken sanoimme kuhnuriksi, tarkoittaneet\nhenkilöä, joka on täynnä tällaisia nautintoja ja himoja ja\ntarpeettomien mielihalujen vallan alainen, mutta välttämättömien\nhalujen hallitsemalla taas ahnetta ja oligarkkismielistä?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n13. -- Ryhtykäämme siis jälleen kuvailemaan,[16] millä tavoin\nharvainvaltalaisesta miehestä sukeutuu kansanvaltalainen. Tämä näyttää\nminusta enimmäkseen tapahtuvan seuraavalla tavoin.\n\n-- Mitenkä?\n\n-- Kun nuorukainen, joka on kasvatettu sillä tavoin kuin äsken\nsanoimme, kitsastellen ja ilman tosisivistystä, saa maistaa kuhnurien\nhunajaa ja joutuu rajujen ja peloittavien petoelukkain seuraan, jotka\nosaavat hankkia kaikenlaisia, monivivahteisia ja kaikenluontoisia\nnautintoja, niin saat uskoa, että siitä alkaa hänessä asuvan\nharvainvaltaisuuden muuttuminen kansanvaltaisuudeksi.\n\n-- Se on kerrassaan välttämätöntä, hän sanoi.\n\n-- Valtiojärjestyshän muuttui siten, että ulkoapäin tuli liittolaisia\ntoiselle puolueelle avuksi, sille, joka kulloinkin oli niiden\nkaltainen: eiköhän siis samaten nuorukaisessa tapahdu muutos, kun\nulkoapäin sellaiset mielihalut, jotka ovat sukua toiselle hänessä\nasustavien mielihalujen lajille ja samanluontoisia kuin tämä laji,\ntulevat sille avuksi?\n\n-- Aivan oikein.\n\n-- Ja jos jokin liittolaisjoukko tulee nuorukaisessa itsessään\nasustavalle oligarkkilaisuudelle avuksi joko isän tai muiden omaisten\npuolelta, jotka häntä varoittavat ja toruvat, niin hänessä nousee\npuolue ja vastapuolue ja syntyy taistelu omaa itseänsä vastaan.\n\n-- Niin, kuinkas muuten?\n\n-- Ja välistä, niin luulen, kansanvaltainen puoli väistyy oligarkkisen\nvoittaessa, ja mielihaluista toiset tuhoutuvat, toiset karkoitetaan,\njonkinmoisen häpeäntunteen syntyessä nuorukaisen sielussa, ja hän palaa\njälleen sisäiseen järjestykseen.\n\n-- Välistähän käy sillä tavalla, hän sanoi.\n\n-- Toisinaan taas, niin arvelen, huomaamatta kasvaa toisia mielihaluja\nsamaa sukua kuin nuo karkotetut, ja, koska isä ei ymmärrä kasvatusta,\nne tulevat lukuisiksi ja voimakkaiksi.\n\n-- Niinhän usein käy, hän sanoi.\n\n-- Ne tietenkin vetävät muita haluja samaan seuraan ja salaa yhtyen\nsynnyttävät hänen sielussaan sikiöitään koko joukon.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja lopulta -- niin luulen -- ne valloittavat nuoren miehen sielun\nlinnoituksen, huomatessaan sen olevan tiedoista, jaloista\nharrastuksista ja tosisivistyksestä tyhjän, -- nämähän ne ovat\njumalille rakkaiden ihmisten sieluissa parhaina suojelijoina ja\nvartijoina.\n\n-- Niin, kerrassaan parhaina, hän sanoi.\n\n-- Ja niiden asemesta ryntäävät valheelliset ja kerskailevaiset puheet\nja mielipiteet sellaisen miehen sielun linnoitukseen ja valloittavat\nsen.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Hän menee siis takaisin noiden Lootophagien maahan[17] ja asettuu\npeittelemättä sinne asumaan; ja jos hänen omaistensa puolelta tulee\njoku apujoukko hänen sielunsa säästäväistä ainesta auttamaan, niin nuo\nturhamieliset puheet [ja käsitykset] sulkevat hänessä olevat\nkuninkaallisen linnan portit eivätkä päästä itse apujoukkoa sisään, ja\nyhtä vähän ne ottavat kuunnellakseen vanhempien yksityishenkilöiden\nlähettiläinä saapuvia sanoja, vaan itse ne pääsevät taistelussa\nvoittoon sekä sysäävät häveliäisyyden ylenkatseella maanpakoon, sanoen\nsen typeryydeksi, ja karkottavat itsensähillinnän, solvaisten sitä\npelkuruuden nimellä; ja vakuuttaen, että kohtuullisuus ja säädylliset\nelinkustannukset ovat moukkamaisia ja vapaan miehen arvolle\nsopimattomia, lukuisien kelvottomien mielihalujen avustamina ajavat ne\nrajan taakse.\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Ja kun ovat näistä hyveistä tyhjentäneet ja puhdistaneet\nsen ihmisen sielun, joka on heidän vallassaan ja joka on vihittävä\nsuuriin mysteerioihin,[18] niin he jo suurella juhlajoukolla\nsaattavat röyhkeyden ja hillittömyyden sisään, seppelpäinä,\nylistyslaulujen ja hyväilynimien kaikuessa: röyhkeyden he näet sanovat\nhienoksi sivistykseksi, hillittömyyden vapaudeksi, irstaisuuden\nsuurisuuntaisuudeksi, hävyttömyyden miehuullisuudeksi. Suunnilleen\ntällä tavalla, sanoin, -- hän välttämättömissä mieliteoissa\nkasvatetusta ihmisestä nuorena muuttuu toisenlaiseksi, ja päätyy\ntarpeettomien ja kelvottomien nautintojen vapauttamiseen ja valloilleen\npäästämiseen; eiköhän ole niin?\n\n-- Kyllä, hän vastasi; -- sehän on päivänselvää.\n\n-- Sen jälkeen luullakseni sellainen mies elää ja käyttää varojansa,\nvaivojansa ja aikaansa tarpeettomien mielihalujen tyydyttämiseen yhtä\npaljon kuin välttämättömienkin; mutta jos hänellä on hyvä onni eikä hän\njoudu ihan kokonaan hurmion valtaan, vaan, kun iän karttuessa pahin\nkiihtymys on mennyt ohi, päästää osan karkoitetuista takaisin eikä\nantaudu kokonaan taanoisille tulokkaille, niin hän asettaa nautintonsa\njonkinmoiseen tasa-arvoon ja viettää sitten elämäänsä sillä tavoin,\nettä sallii kulloinkin tarjoutuvan mielihalun hallita itseänsä,\nikäänkuin se olisi arvalla määrätty, kunnes on saanut siitä kyllikseen,\nja sitten taas antautuu toisen hallittavaksi eikä halveksi yhtäkään,\nvaan vaalii tasapuolisesti kaikkia.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Eikä hän, minä sanoin, -- ota kuullakseen totuuden sanaa eikä päästä\nsitä linnoitukseen, jos joku huomauttaa, että toiset nautinnot\ntyydyttävät jaloja ja hyviä haluja, toiset taas kehnoja, ja että\nedellisiä tulee harrastaa ja pitää arvossa, mutta jälkimmäisiä kurittaa\nja suistaa; vaan siihen kaikkeen hän pudistaa päätänsä ja väittää, että\nkaikki ovat toistensa kaltaisia ja että kaikkia on pidettävä samassa\narvossa.\n\n-- Juuri sen hän tekee, kun on siinä mielentilassa, Adeimantos vastasi.\n\n-- Niinpä hän kaiketi, minä sanoin, -- elää päivästä toiseen,\nnoudattaen kulloinkin sattuvaa mielitekoa; milloin hän juopottelee ja\nnauttii huilujen humusta, milloin taas juo silkkaa vettä ja pyrkii\nlaihtumaan; toisinaan hän harrastaa ruumiinharjoituksia ja välistä taas\nlaiskoittelee eikä välitä niin mistään, ja toisinaan hän muka käyttää\naikaansa viisaudenharrastukseen. Ja usein hän hommailee valtion asioita\nja ponnahtaa seisoalle ja puhuu ja puuhaa mitä sattuu; ja jos hänestä\njoskus sotaiset miehet tuntuvat kadehdittavilta, niin hän rientää\nsiihen suuntaan, taikka jos kadehdittavilta tuntuvat rahanansaitsijat,\nniin taas siihen. Hänen elämäänsä ei hallitse mikään järjestys eikä\nmikään välttämättömyys, vaan hän elää kaiken ikänsä tällaista elämää,\ntietenkin sanoen sitä miellyttäväksi, vapaaksi ja autuaalliseksi.\n\n-- Oletpa, hän sanoi, -- ihan täsmälleen kuvannut tasavertaisuutta\nharrastavan miehen elämän!\n\n-- Niin, ja olenpa luullakseni myös kuvannut monivivahteisen elämän,\ntäynnä mitä lukuisimpia eri mielenlaatuja, ja uskon, että samalla\ntavoin kuin tuo valtio on korea ja kirjava, tämä mies on sillä lailla\nkorea ja monivärinen, että moni mies ja moni nainen saattaa hänet ottaa\nesikuvakseen hänen elämänlaatunsa vuoksi, koska hänessä on itsessään\nylen monilukuiset eri valtiolaitosten ja mielenlaatujen mallit.\n\n-- Niin, Adeimantos sanoi, -- semmoinen hän on.\n\n-- No kuinkas onkaan? Asetammeko sellaisen miehen, jota syystä voi\nsanoa kansanvaltalaiseksi, kansanvallan vastineeksi?\n\n-- Asetetaan, hän vastasi.\n\n14. -- Meillä on siis enää, sanoin, -- esitettävänämme komein\nvaltiomuoto ja komein mies, nimittäin itsevaltius ja itsevaltias\n[tyrannivalta ja tyranni].\n\n-- Niin tietenkin, hän vastasi.\n\n-- No sanohan, rakas ystävä, mimmoinen itsevaltius on laatuaan, sillä\nettä se saa alkunsa kansanvallasta, se on jotensakin selvä asia.\n\n-- Selvä on, hän sanoi.\n\n-- No eiköhän itsevaltius synny kansanvallasta jotenkuten samalla\ntavalla kuin kansanvalta harvainvallasta?\n\n-- Millä tavoin tarkoitat?\n\n-- Se hyvä, minkä he asettivat päämääräkseen ja minkä saavuttamiseksi\nharvainvalta perustettiin, sehän oli rikkaus, eikö niin?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Ja tämän valtiojärjestyksenhän johti turmioon kyllästymätön\nrikkauden himo ja kaiken muun laiminlyöminen rahanhankinnan vuoksi.\n\n-- Se on totta, hän sanoi.\n\n-- Ja eiköhän näin ollen kansanvaltaakin hajoita sen asian\nkyllästymätön himoitseminen, jonka se säätää hyväksi?\n\n-- Mitä tarkoitat sillä, jota se säätää hyväksi?\n\n-- Vapautta, vastasin. -- Kansanvaltaisesti hallitussa valtiossa saanet\nnäet kuulla, että vapaus on sen jaloin omaisuus ja että vapauden vuoksi\nsellainen valtio on ainoa, jossa luonnostaan vapaan ihmisen sopii elää.\n\n-- Kylläpä tätä saa kuulla yllin kyllin, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän siis, -- sehän minun juuri piti sanoa -- eiköhän tämän asian\nkyllästymätön himoitseminen ja kaiken muun laiminlyöminen tätäkin\nvaltiota mullista ja eikö se saa aikaan yksinvallan kaipuuta?\n\n-- Mitenkä niin? hän kysyi.\n\n-- Kun (niin arvelen) kansanvaltaisesti hallittu valtio vapautta\njanoessaan saa johtajikseen kehnoja juomanlaskijoita ja juopuu\nylenmäärin sekoittamattomasta vapaudesta, niin se -- jolleivät sen\nhallitusmiehet ole perin nöyriä ja tarjoa tuota vapautta runsaasti --\nsyyttää heitä, soimaten heitä konniksi ja harvainvaltalaisiksi, sekä\nrankaisee heitä.\n\n-- Kyllä niin tekevät, hän sanoi.\n\n-- Ja niitä, jotka ovat esivallalle kuuliaiset, se häväisee sanomalla\nheidät orjanmielisiksi ja tyhjänarvoisiksi, mutta hallitsevia, jotka\novat hallittavien vertaisina ja hallittavia, jotka ovat hallitsevien\nvertaisina, niitä se niin hyvin yksityisessä kuin julkisessakin\nelämässä ylistää ja pitää arvossa. Eiköhän sellaisessa valtiossa\nvapauden valta pakostakin ulottaudu ihan kaikkeen?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja hyvä ystävä, eikö siinä versova vallattomuus [anarkia], kysyin,\n-- tunge yksityiskoteihin vieläpä lopulta ihan eläimiin asti?\n\n-- Mitähän tarkoitamme, hän kysyi, -- semmoista lausuessamme?\n\n-- Tarkoitamme sitä, sanoin, -- että esimerkiksi isä tottuu olemaan\npojan vertaisena ja pelkäämään poikiansa, ja poika taas olemaan isän\nvertaisena eikä häpeä eikä pelkää vanhempiansa, jotta muka olisi oikein\nvapaa, ja että metoikkia pidetään samassa arvossa kuin kansalaista, ja\nkansalaista taas samanarvoisena kuin metoikkia, ja muukalaista niin\nikään.\n\n-- Sellaista kyllä tapahtuu, hän sanoi.\n\n-- Niin, minä sanoin, -- sitä tapahtuu, ja lisäksi muita pikkuseikkoja\nsamaa laatua: sellaisissa oloissa opettaja pelkää oppilaita ja\nmielistelee heitä, ja oppilaat halveksivat opettajia, ja samoin he\nhalveksivat kaitsijoitaan; ja ylipäätään nuoret tekeytyvät vanhempien\nihmisten vertaisiksi ja kilpailevat näiden kanssa niin hyvin puhein\nkuin teoin, ja vanhukset taas alentuvat nuorten tasolle ja ovat täynnä\nsukkeluutta ja leikillisyyttä, jottei heitä vain pidettäisi juroina ja\nkopeina.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Mutta huippukohta, minkä tuo vapauden runsaus sellaisessa valtiossa\nsaavuttaa, sanoin, -- on siinä, kun ostetut orjat ja orjattaret ovat\naivan yhtä vapaat kuin heidän ostajansa. Ja kuinka suuri naisten\ntasavertaisuus ja vapaus on miehiin nähden ja miesten naisiin nähden,\nsitä olin vähällä unohtaa mainita.\n\n-- Emmekö siis, hän sanoi, -- voi käyttää Aiskhyloksen sanoja ja lausua\nilmi sitä, \"mikä äsken nousi huulillemme, oli se mikä tahansa?\"[19]\n\n-- Kyllä, sanoin, -- ja minä puolestani sen lausun näin: eihän kukaan,\njoka ei itse ole sitä kokenut, voi uskoa kuinka paljoa vapaammat\nihmisten palveluksessa olevat eläimet ovat siinä valtiossa kuin missään\nmuussa. Pitäähän totta tosiaan paikkansa sananlasku: \"mimmoinen emäntä,\nsellainen narttu\"; ja samoin tottuvat hevoset ja aasit kulkemaan kovin\nvapaasti ja arvokkaasti ja töykkäävät tiellä jokaista, joka milloin\ntulee niitä vastaan, jollei hän väisty syrjään; ja kaikki muukin tulee\nsamalla tavoin vapautta täyteen.\n\n-- Kerrot minulle ihan omaa untani, hän sanoi; -- itse näet saan sitä\nehtimiseen kokea, kun kuljen maalle.\n\n-- Ja kun kaikki nämä seikat kootaan yhteen, huomaat tuloksen olevan,\nettä ne tekevät kansalaisten sielut arkatuntoisiksi, niin että he\nsuuttuvat, jos joku koettaa heille tuottaa vähääkään orjuuden tapaista,\neivätkä sitä siedä. Sillä tiedät kai, etteivät loppujen lopussa välitä\nedes laeistakaan, olivatpa ne kirjoitettuja tai kirjoittamattomia,\njottei vain kukaan millään muotoa olisi heidän valtiaanaan.\n\n-- Kyllä sen tiedän, vieläpä varsin hyvin.\n\n15. -- Tämä, hyvä ystävä, näin kaunis ja ylväs, sanoin, -- on\nmielestäni se alku, josta sukeutuu itsevaltius eli tyrannivalta.\n\n-- Ylväs tosiaankin, hän myönsi; -- mutta mikä sen jälkeen seuraa?\n\n-- Sama tauti, vastasin, -- joka ilmeni oligarkiassa ja tuhosi tämän,\nilmenee myöskin demokratiassa, ja siinä se tuon täydellisen vapauden\nvuoksi leviää laajemmalti ja kiihtyy ankarammaksi sekä siten suistaa\ndemokratian orjuuteen. Ja totta on, että, kun jokin on mennyt liian\npitkälle, seurauksena useinkin on käänne päinvastaiseen suuntaan, niin\nhyvin sääsuhteissa kuin kasveissa ja ruumiissa, -- ja tietenkin mitä\nsuurimmassa määrin valtion oloissa.\n\n-- Se on luonnollista, hän sanoi.\n\n-- Liiallisesta vapaudesta näet ei näy koituvan mitään muuta kuin\nliiallinen orjuus, -- ei yksilössä eikä valtiossakaan.\n\n-- Sehän tuntuu luonnolliselta.\n\n-- Niinpä siis, sanoin, -- tyrannivalta ei saa alkuansa mistään muusta\nvaltiomuodosta kuin kansanvallasta, vieläpä, -- niin arvelen --,\näärimmäisestä vapaudesta koituu täydellisin ja julmin orjuus.\n\n-- Kyllä se pitää paikkansa, hän sanoi.\n\n-- Mutta luullakseni, minä sanoin, -- et kysymykselläsi tarkoittanut\ntätä, vaan sitä, mimmoinen se tauti on, joka kehittyy samanlaisena sekä\noligarkiassa että demokratiassa ja joka syöksee tämän orjuuteen.\n\n-- Se on totta, hän sanoi.\n\n-- Tarkoitin siis, sanoin, -- tuota laiskoittelijain ja tuhlaajien\nsukua, jonka jäsenistä miehuullisimmat johtavat ja aremmat seuraavat;\nnämä ihmiset vertasimme kuhnureihin, edelliset odallisiin, jälkimmäiset\nodattomiin.\n\n-- Niin, ja vertaus pitää kyllä paikkansa, hän sanoi.\n\n-- Nämä molemmat lajit saavat jokaisessa valtiossa jossa niitä on,\nhäiriöitä aikaan, niinkuin ihmisen ruumiissa lima ja sappi. Sentähden\ntulee sekä hyvän lääkärin että hyvän lainlaatijan ihan yhtä paljon kuin\nviisaan mehiiäistenhoitajan jo matkan päästä varoa, jos mahdollista,\nettei niitä valtioon pääse, ja, jos niitä on sinne päässyt, huolehtia\nsiitä, että ne niin pian kuin suinkin leikataan pois kennoineen\nkaikkineen.\n\n-- Zeuksen tähden, hän. sanoi, -- kaikin mokomin.\n\n-- Ryhdytään siis asiaan tältä kannalta, havaitaksemme selvemmin sitä\nmihin pyrimme.\n\n-- Miltä kannalta?\n\n-- Jaetaan ajatuksessamme kansanvaltaisesti järjestetty valtio kolmia,\nniinkuin se todellisuudessa jakaantuukin. Yksi ihmislaji, nimittäin\ntämä juuri kuvaamamme, versoo siinä täydellisen vapauden vuoksi ainakin\nyhtä runsaassa määrin kuin harvainvaltaisessa valtiossa.\n\n-- Niin on.\n\n-- Mutta se kehittyy edellisessä paljon kiihkeämmäksi kuin\njälkimmäisessä.\n\n-- Mitenkä niin?\n\n-- Siellä se, siksi ettei sitä pidetä arvossa vaan torjutaan pois\nhallitustoimista, tulee harjoittamattomaksi eikä pääse voimistumaan;\nkansanvaltaisessa valtiossa taas tämä ihmislaji on johtavana -- harvat\npoikkeukset lukuunottamatta; ja sen kiihkein osa puhuu ja toimii, muut\nistuvat puhujalavain ympärillä ja surisevat eivätkä suo sananvaltaa\nsille, joka puhuu toiseen suuntaan, niin että sellaisessa valtiossa\nmokoma ihmislaji hoitaa kaikki tyynni, paitsi muutamia harvoja asioita.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Toiseksi luokaksi erottautuu joukosta aina seuraava ihmislaji.\n\n-- Mikä?\n\n-- Missä kaikki harrastavat rahanansaitsemista, tulevat enimmäkseen\nluonnonlaadultaan säällisimmät rikkaimmiksi.\n\n-- Niin kai on.\n\n-- Tästä luokasta saadaan kuhnureille enimmin hunajaa, ja siitä sitä\nvoidaan helpoimmin pusertaa.\n\n-- Niin, hän vastasi, -- sillä kuinkahan kukaan pusertaisi hunajaa\nniistä, joilla sitä on vain vähän?\n\n-- Sellaisia rikkaita siis sanotaan luullakseni kuhnurien laitumiksi.\n\n-- Suunnilleen niin on asian laita, hän sanoi.\n\n16. -- Ja kolmantena luokkana lienee kai varsinainen kansa [eli\nrahvas]; siihen kuuluvat ne, jotka tekevät työtä omin käsin eivätkä\npuuhaile julkisia asioita, ja joilla ei juuri ole omaisuutta; se luokka\non kansanvaltaisessa valtiossa sekä lukuisin että mahtavinkin, milloin\nse nimittäin kerääntyy yhteen.\n\n-- Niinhän on, hän sanoi. -- Mutta siihen sillä ei useinkaan ole halua,\njollei sekin saa vähän hunajaa.\n\n-- No eiköhän se sitä aina saa, sanoin, -- mikäli johtajat riistäessään\nomistavilta heidän varansa voivat jakaa niistä osan rahvaalle -- ja\npitää enimmän osan itselleen!\n\n-- Niin, hän myönsi, -- kyllähän rahvas sillä tavoin saapi osasensa.\n\n-- Sitenpä niiden, joilta riistetään, täytyy ymmärtääkseni pakostakin\nkoettaa puolustautua, puhumalla kansalle ja toimeenkin ryhtymällä, niin\nhyvin kuin voivat.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja vaikk'eivät he olisikaan mullistuksiin kärkkäät, syyttävät heitä\ntietenkin nuo muut siitä, että muka punovat juonia kansaa vastaan ja\novat harvainvallan kannattajia.\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- Niinpä he lopultakin, nähdessään että kansa -- ei omasta tahdostaan\nvaan tietämättömyydestä ja panettelijain eksyttämänä -- ryhtyy tekemään\nheille vääryyttä, jo muuttuvat, halusivat tai eivät, toden totta\nharvainvaltalaisiksi, -- eivät ehdoin tahdoin, vaan siksi, että tuo\nkuhnuri pistoksillaan saa heissä aikaan senkin turmeluksen.\n\n-- Sehän on luonnollista.\n\n-- Seurauksena ovat kanteet ja tuomiot ja keskinäiset oikeudenkäynnit.\n\n-- Juuri niin.\n\n-- No, eiköhän kansan ole tapana asettaa aina joku erityinen henkilö\nennen kaikkia muita johtomiehekseen ja syöttää ja kasvattaa häntä\nsuureksi.\n\n-- Kyllähän se on sen tapana.\n\n-- Tämä on siis selvää, sanoin, -- että, milloin ilmestyy tyranni,\nkansanjohtajan toimi -- eikä mikään muu -- on sinä juurena, josta hän\nkasvaa esille.\n\n-- Kerrassaan selvää.\n\n-- Mistä siis alkaa se muutos, joka kansanjohtajasta [ja -puoltajasta]\ntekee tyrannin? Eikö ole selvää, että se alkaa siitä, kun kansanjohtaja\nrupeaa tekemään samalla tavoin kuin mies tarussa, jota kerrotaan\nArkadiassa olevasta Zeus Lykaioksen pyhäköstä?\n\n-- Mitä tarua tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Sitä, jossa kerrotaan, että se, joka on maistanut ihmisuhrin\nsisälmyksiä, joita on paloiteltu yhtenä aineksena muiden uhrieläinten\nsisälmysten sekaan, täytyy muuttua sudeksi. Vai etkö ole kuullut tätä\nkerrottavan?\n\n-- Olenhan kyllä.\n\n-- Eiköhän siis kansanjohtajan käy samalla tavoin: jos hän, kun hänellä\non takanaan ehdottomasti kuuliainen kansanjoukko, ei pidättäydy oman\nsukunsa verestä, vaan -- niinkuin heidän on tapana -- väärien syytösten\nnojalla vetää ihmisiä oikeuteen ja tahraa itseänsä ihmisverellä ja\ntuhoaa miehen elämän ja siten jumalattomin kielin ja suin maistaa\nsukulaisverta, ja ajaa maanpakoon ja mestauttaa ja salavihkaa viittaa\nvelkojen poispyyhkimiseen ja maan jakoon, niin eikö sellaisen henkilön\nsen jälkeen ole pakko ja kohtalo joko joutua vihamiestensä tuhottavaksi\ntai olla tyranni ja muuttua ihmisestä sudeksi.\n\n-- Kerrassaan pakko, Adeimantos sanoi.\n\n-- Hän se siis, sanoin, -- on se, joka kapinoi niitä vastaan, joilla on\nomaisuutta.\n\n-- Hän se on.\n\n-- Ja jos hänet on karkotettu ja hän sitten vihollisiansa uhmaten\npalaa, niin hänestä on tullut täysin valmis tyranni; eikö niin?\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Ja jolleivät kykene häntä karkottamaan taikka yllyttämään\nkansalaisia häntä vastaan, niin että hänet tuomitaan mestattavaksi,\nniin he ryhtyvät hankkeisiin saadakseen hänet salaa murhatuksi.\n\n-- Kyllä on tavallista, hän sanoi, -- että niin käy.\n\n-- Ja kylläpä kaikki, jotka ovat joutuneet niin pitkälle, keksivät tuon\nkuuluisan tyranni-pyynnön, sen nimittäin, että pyytävät kansalta\njoitakin henkivartijoita, jotta muka kansalle säilyisi sen puoltaja.\n\n-- Niin juuri, hän sanoi.\n\n-- Ja he antavat hänelle henkivartioston; he näet -- niin arvelen --\novat peloissaan hänen puolestaan, ja oman itsensä puolesta taas heillä\nei ole mitään pelkoa.\n\n-- Niin juuri.\n\n-- Mutta kun tämän näkee mies, jolla on varoja ja jota juuri siksi,\nettä hänellä on varoja syytetään kansanvihaajaksi, niin kyllä\nse mies silloin, hyvä ystävä, niinkuin Kroisokselle annetussa\noraakkelivastauksessa[20] sanotaan, pakenee runsassoraisen Hermosjoen\npartaille, eikä jää odottamaan, eikä häpeä pelkuruutta. --\n\n-- Niin, sillä ei hän toiste saisi tilaisuutta hävetäkseen!\n\n-- Se taas, joka joutuu kiinni, sanoin, -- on, niin arvelen, kuoleman\noma.\n\n-- Sitä ei voi välttää.\n\n-- Itse tuo kansan puoltaja taas, hänpä ei\n\n    ... peitä ... pölykenttää\n    ruumiillaan rotevalla,[21]\n\nse on ilmeistä, vaan kaadettuaan monen muun miehen hän seisoo valtion\nsotarattailla: suojelijasta on tullut täydellinen tyranni.\n\n-- Se on tiettyä, hän sanoi.\n\n17. -- No, otammeko nyt tarkastettavaksemme sen miehen onnellisuutta ja\nsamoin sen valtion onnellista tilaa, johon on sukeutunut sellainen\notus?\n\n-- Tehdään niin, hän sanoi, -- kaikin mokomin.\n\n-- Eiköhän ole niin, että hän ensi päivinä ja alkuaikoina pälyy\nkaikkialle ja ystävällisesti tervehtii jokaista, jota vain tapaa, ja\nvakuuttaa olevansa kaikkea muuta kuin tyranni ja lupaa sekä\nyksityisille että valtiollekin paljon hyvää, vapauttaa veloista ja\njakelee maata rahvaalle ja kannattajilleen sekä tekeytyy armaaksi ja\nlempeäksi kaikkia kohtaan?\n\n-- Pakostakin hän menettelee sillä tavoin, Adeimantos sanoi.\n\n-- Ja kun hän, niinkuin arvelen, osin on tehnyt sovinnon rajojen\nulkopuolella oleskelevien vihamiestensä kanssa, osin taas tuhonnut\nheitä ja siten päässyt heistä rauhaan, niin hän ensin aina hankkii\njoitakin sotia, jotta kansa olisi päällikön tarpeessa.\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- Eikö hän hanki sotia sitäkin varten, jotta sotaverot köyhdyttäisivät\nihmisiä ja heidän siis tulisi pakko antautua jokapäiväisen leipänsä\nhakuun ja he vähemmän punoisivat juonia häntä vastaan?\n\n-- Se on ilmeistä.\n\n-- Ja jos hän epäilee, että eräissä kansalaisissa asuu vapauden henki\nja etteivät aio sallia hänen hallita, niin eikö hän hanki sotia myöskin\nvoidakseen tekosyyn nojalla saattaa heidät turmioon työntämällä heidät\nvihollisten käsiin? -- Niin, eiköhän tyrannin kaikista näistä syistä\nole pakko panna alituisesti vireille sotaisia selkkauksia?\n\n-- Kyllä hänen on siihen pakko.\n\n-- Ja tästä menettelystä on kai seurauksena, että hän yhä enemmän\njoutuu kansalaisten vihattavaksi?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Eikö seurauksena ole myöskin se, että muutamat niistäkin, jotka ovat\nolleet mukana nostamassa hänet valtaan ja ovat mahtavassa asemassa,\nalkavat puhua suoraa puhetta sekä hänelle että keskenään ja moittia\nasiain menoa, -- ne niistä, jotka ovat miehuullisimmat?\n\n-- Se on kyllä luultavaa.\n\n-- Tyrannin on siis, jos hänen on mieli hallita, pakko raivata tieltään\nkaikki nämä miehet, kunnes hänellä ei ole enää jäljellä ei ystävää eikä\nvihamiestä, joka mihinkään kelpaa.\n\n-- Ilmeisesti!\n\n-- Hänen täytyy siis pitää tarkkaa vaaria siitä, kuka on miehuullinen,\nkuka yleväsieluinen, kuka järkevä, kuka rikas; ja siten hänellä on se\nonni, että hänen täytyy olla näiden kaikkien vihollinen, joko sitä\nhaluaa tai ei, ja vehkeillä heitä vastaan, kunnes on puhdistanut\nvaltion.\n\n-- Niin, hän sanoi, -- sepä vasta kaunis puhdistus!\n\n-- Niin, sanoin, -- se on sen menettelyn vastakohta, jolla lääkärit\npuhdistavat ruumiin; hehän ajavat ruumiista ulos pahimman ja jättävät\nsiihen parhaan, mutta hän tekee päinvastoin.\n\n-- Niin, hänen näkyy olevan pakko menetellä sillä tavoin, Adeimantos\nsanoi, -- jos hänen on oltava hallitsijana.\n\n18. -- Onpa hän siis, minä sanoin, -- sidottu autuaalliseen\nvälttämättömyyteen, joka pakottaa hänet joko elämään yhdessä ihmisten\nkanssa, joista enimmät ovat kehnoja, taikka sitten luopumaan koko\nelämästä.\n\n-- Sellaiseen pakkotilaan hän on sidottu, Adeimantos sanoi.\n\n-- Ja kuta enemmän hän näin menetellessään saa osakseen kansalaistensa\nvihaa, sitä useampia ja uskollisempia henkivartijoita hänellä kai\ntäytyy olla?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Keitä siis nuo uskolliset ovat? Ja mistä hän ne hakee?\n\n-- Itsestään, hän vastasi, -- niitä tulee lentämällä suuret joukot, jos\nhän vain palkkaa heitä.\n\n-- Luulenpa, koira vieköön, sanoin, -- että puhut joistakin\nulkolaisista, jos jonkinmoisista kuhnureista.\n\n-- Arvelusi pitää kyllä paikkansa, hän vastasi.\n\n-- Eikö hän siis halunne niitä, jotka ovat kotimaasta saatavissa?\n\n-- Kuinka tarkoitat?\n\n-- Hän kai mielellään riistää kansalaisilta heidän orjansa, antaa\nnäille vapauden ja ottaa heidät henkivartijainsa joukkoon.\n\n-- No hyvinkin mielellään, hän sanoi, -- sillä nehän ovat hänelle\nkerrassaan uskollisimmat.\n\n-- Onnelliseksipa tuota mahtavaa itsevaltiasta kuvaatkin, sanoin, --\njos hänellä on sellaiset miehet ystävinään ja luottamusmiehinään, sen\njälkeen kun on nuo entiset tuhonnut!\n\n-- Mutta juuri sellaisia ystäviä hänellä on kuin onkin, hän sanoi.\n\n-- Ja nämä kumppanit, sanoin, -- ihailevat häntä, ja hänen seuranaan\novat nämä uudet kansalaiset, mutta kunnon ihmiset inhoavat ja välttävät\nhäntä; niinkö?\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- Ei ole kummaa, sanoin, -- että tragediaa pidetään kerrassaan\nnerokkaana asiana ja Euripidesta siinä erikoisen etevänä.\n\n-- Mitä tarkoitat?\n\n-- Onhan hän lausunut senkin nerokkaan lauseen, että itsevaltiaat ovat\nviisaat, siksi että seurustelevat viisaiden kanssa.[22] Ja ilmeisesti\nhän tarkoitti, että nämä ne ovat ne viisaat, joiden kanssa tyranni\nseurustelee.\n\n-- Ylistääpä hän, Adeimantos huomautti, -- itsevaltiuden\njumalankaltaiseksikin asiaksi[23] ja lausuu paljon muuta sellaista, --\nhän niin hyvin kuin muutkin runoilijat.\n\n-- Näin ollen minä puolestani luulen, sanoin, -- että tragediain\nsepittäjät, ollen viisaita miehiä, myöskin tulevat suomaan meille ja\nniille, jotka hoitavat valtiotansa samaan tapaan kuin me, anteeksi sen,\nettemme päästä heitä valtioomme, koska he laulavat itsevaltiuden\nylistystä.\n\n-- He eivät pane sitä pahaksi, hän sanoi, -- eivät ainakaan ne, joilla\non hieno äly, niin minä luulen.\n\n-- Mutta muihin kaupunkivaltioihin he luullakseni kyllä kulkevat; ja\nniissä he palkaten kauniita ja suuria ja tenhoisia ääniä [ajatuksiansa\nesittämään] kokoavat ympärilleen kansan suuret joukot ja siten vetävät\nvaltiot tyrannivaltaa ja kansanvaltaa kohti.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Lisäksi kai vielä niittävät palkkioita ja kunniaa, ensi sijassa,\nniinkuin on luonnollista, itsevaltiailta, toisessa sijassa\ndemokratioilta. Mutta kuta korkeammalle he nousevat valtiomuotojen\nrinteelle, sitä enemmän heiltä uupuu maine, ikäänkuin se hengästyisi\neikä jaksaisi kulkea edemmäksi.\n\n-- Niin juuri.\n\n19. -- Mutta nythän olemme poikenneet asiasta, sanoin. -- Palatkaamme\ntuohon tyrannin armeijaan, siihen komeaan ja lukuisaan ja moniväriseen,\njoka ei koskaan pysy samana, ja puhukaamme siitä, mistä hän saa varat\nsen elättämiseen.\n\n-- Selvää on, hän sanoi, -- että itsevaltias, jos valtiossa on\njumalille pyhitettyä omaisuutta, käyttää tätä niin kauas kuin sitä\nkulloinkin riittää, ja samoin tuhoutuneiden varoja, tyytyen vaatimaan\nrahvaalta vähempiä veroja.\n\n-- Entä kun nuo varat uupuvat?\n\n-- Tietenkin, hän vastasi, -- tyranni silloin juomaveikkoineen,\nystävineen ja ystävättärineen saa elatuksensa isiensä varoista.\n\n-- Ymmärrän, minä sanoin; -- tarkoitat että kansa, josta tyranni on\nsyntynyt, elättää hänet ja hänen kumppaninsa.\n\n-- Sen on kerrassaan pakko, hän vastasi.\n\n-- No mitähän arvelet? kysyin; -- jos kansa suuttuu ja sanoo, ettei ole\noikein, että isä elättää täysi-ikäistä poikaansa, vaan että päinvastoin\npojan tulee elättää isäänsä, ja ettei isä ole synnyttänyt poikaa ja\nvalmistanut hänelle sijaa elämässä sitä varten, että hän, kun poika on\nkasvanut suureksi, silloin itse omien orjiensa orjana elättäisi sekä\npoikaansa että orjiansa ynnä muuta hylkyjoukkiota, vaan sitä varten,\nettä poika, asettuen hänen suojelijakseen, auttaisi häntä vapautumaan\npohattojen ja niin sanottujen \"kauniiden ja jalojen\" vallasta,[24] ja\njos se silloin käskee hänen kumppaneineen poistua valtiosta, niinkuin\nisä ajaa pojan ja hänen kiusalliset juomaveikkonsa ulos talostaan?\n\n-- Totta Zeus, hän sanoi, -- kyllä kansa silloin jo saa tuta mimmoinen\nse on ollut ja mimmoisen sikiön se on siittänyt, tervehtinyt riemulla\nja kasvattanut suureksi, ja että nyt heikompi koettaa karkottaa\nväkevämpäänsä!\n\n-- Kuinka puhutkaan? huudahdin; -- julkeaako tuo itsevaltias käyttää\nväkivaltaa isäänsä vastaan ja, jos tämä ei taivu, lyödä häntä?\n\n-- Kyllä, hän vastasi; -- onhan hän riisunut hänet aseista.\n\n-- Sanotpa tyrannin isänsurmaajaksi ja julmaksi vanhuksen vaalijaksi,\nlausuin, -- ja siinäpä nähtävästi jo lienee yleisesti tunnustettu\nhirmuvalta, ja, käyttääksemme tunnettua sananpartta: koettaessaan paeta\nvapaiden ihmisten sortovallan savua kansa kai on joutunut orjien\nherruuden tuleen, se kun tuon suuren, liikoihin menevän vapauden\nasemesta on hankkinut itselleen julmimman ja katkerimman orjuuden,\ntullut orjien orjaksi.\n\n-- Niin, hän sanoi, -- juuri sillä tavoin nämä asiat tapahtuvat.\n\n-- No kuinkas onkaan? kysyin; -- emmekö puhu oikein, jos väitämme\ntyystin osoittaneemme, kuinka kansanvalta muuttuu tyrannivallaksi ja\nmimmoinen tämä on, kun se kerran on syntynyt?\n\n-- Kyllä, tuiki tyystin, hän vastasi.\n\n\n\nSelityksiä VIII kirjaan.\n\n\n[1] 543 A. Neljännen kirjan lopussa Sokrateen perustelu oli päätynyt\nsiihen, että valtioiden ja samaten niiden mukaisen ihmissielun\njärjestysmuotoja oli viisi. Näistä yksi oli se ihanteellinen\njärjestysmuoto, jonka pääpiirteet juuri oli esitetty; kaikki muut\nolivat virheellisiä. Viidennen kirjan alussa hän sitten oli aikonut\nryhtyä noiden neljän virheellisen valtiomuodon esittämiseen. Mutta\nAdeimantos olikin häntä keskeyttänyt, vaatimalla häntä tekemään tyystin\nselkoa siitä, mitenkä hänen ajatuksensa mukaan oikeastaan oli\njärjestettävä ihannevaltion \"vartijain\" suvun jatkaminen ja nuorten\nkasvattaminen, ja mitenkä oli ajateltava että \"vartijoilla\" oli oleva\nvaimot ja lapset yhteisiä. Sokrates oli -- vaikkakin vastahakoisesti\n-- keskustelutoverien kannattamaan vaatimukseen suostunut, ja\nkeskustelusta oli sukeutunut se laaja ja syvälle menevä perustelu, joka\nsisältyi viidenteen, kuudenteen ja seitsemänteen kirjaan, ja jossa oli\ntarkoin selvitetty noudatettava kasvatus- ja opetusmenetelmä. Ennen\nepätäydellisemmin käsitellyt kysymykset oli näissä kirjoissa ikäänkuin\nnostettu korkeammalle mutta samalla abstraktisemmalle tasolle.\nPulmallisin keskustelussa ilmennyt kysymys oli se, joka koski kuvatun\nihannevaltion toteuttamisen mahdollisuutta; vastaus oli esitetty\nV:nnessä kirjassa. Sen mukaan sellainen valtio kyllä oli mahdollinen\nsaada aikaan, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että viisaudenharrastajat\neli filosofit saisivat haltuunsa hallitusvallan, taikka että ne, joita\ntätä nykyä sanotaan kuninkaiksi ja valtiaiksi, rupeaisivat\nviisaudenharrastajiksi ja että valtiollinen valta ja viisauden\nharrastaminen yhtyisivät yhdeksi ja samaksi asiaksi. -- Nyt,\nVIII:nnesta kirjasta alkaen, ryhdytään jälleen siihen selvitykseen,\njoka V:nnen alussa oli keskeytynyt.\n\n[2] 543 B ja seur. _Sovimmepa siitäkin_ j.n.e.; III 415 D ja seur. --\nHuomattavaa on, että yhtä vähän esillä olevassa paikassa kuin\nmainitussa III:nnen kirjan paikassakaan kerrotaan, millä tavoin se\nsuuri mullistus on toimeenpantava, joka siirtää kaiken vallan\nsotataitoisten filosofien haltuun. -- _Taanoin selitimme_ j.n.e.: ks.\nIII 416 D, E.\n\n[3] 543 D. _Ja sen sanoit, vaikka ... mainiomman miehen_:\ntällä tarkoitetaan sitä filosofien hallittavan valtion ja sitä\nhallitsija-filosofin kuvausta, joka oli esitetty viidennessä,\nkuudennessa ja seitsemännessä kirjassa; vrt. Sel. VIII 543 A.\n\n[4] 544 A, B. _Ja kun kysyin_: V 449 A.\n\n[5] 544 B. _Painiskelijan tavoin_: tämän paikan selitykseksi\nreunamuistutuksessa (skholionissa) mainitaan että, kun painiskeltaessa\nmolemmat toisiinsa tarrautuneet painiskelijat yhdessä kaatuivat maahan,\nheidän oli tapana ylösnoustuaan uudistaa äskeisen tapainen ote.\n\n[6] 544 D. _Herruuksia_: kreik. dynasteiai. Eräs Aristoteleen\n\"Politika\"-teoksen paikka, 1292 b 3-9, on kenties omiansa valaisemaan\ntätä termiä, jota Platon tässä erottaa \"ostettavissa olevista\nkuninkuuksista\". Mainitussa Aristoteleen teoksen paikassa puhutaan\n\"harvainvallan\" neljännestä lajista, jonka sanotaan olevan laatuaan\nlähellä yksinvaltaa. Siinä (samoinkuin kolmannessakin lajissa) poika\nastuu virkaan isänsä sijalle, eikä siinä hallitse laki, vaan\nhallitsijat. Sellaista harvainvaltaa -- niin Aristoteles ilmoittaa --\nsanotaan _dynasteiaksi_.\n\n[7] 544 D. _Syntyvät ... \"tammesta tai kalliosta\"_:\nsananlaskuntapainen, jolla tarkoitetaan tuntematonta tai tarunomaista\nsyntyperää; esiintyy jo Odysseiassa, XIX 162, 163:\n\n    Vaan sano siltikin syntysi nyt, sukukuntasi mulle,\n    sill' ei tammi se lie tai kallio, kuin taru kertoo.\n\n[8] 545 B. _Kunnianhimoon perustuvaa valtiojärjestystä_: Sokrates (t.s.\nPlaton) antaa tässä tietää, ettei puheenaolevalla valtiojärjestyksellä\nollut mitään varsinaista, yleisesti käypää nimeä, joka olisi vastannut\nsellaisia termejä kuin \"harvainvalta\" (oligarkhia), \"kansanvalta\"\n(demokratia), \"yksinvalta\" (tyrannis) j.n.e. Epäröiden hän sen nimeksi\nehdottaa termin _timokratia_ tai _timarkhia_. Nämä nimet olisivat kyllä\njohtonsa puolesta sopivia. Mutta timokratia-sanaa käytettiin ainakin\nAristoteleen ajoilta alkaen aivan toisessa merkityksessä; sillä näet\ntarkoitettiin varallisuus-sensukseen (kreik. timema) perustuvaa\nvaltiojärjestystä; timarkhia sanaa ei näy klassillisella ajalla\nkäytetyn; myöhempinä aikoina se oli roomalaisen sensorinviran nimenä.\n\n[9] 545 C. _Kysymystä, jonka olemme ottaneet ratkaistavaksemme_:\nnimittäin onko täysin oikeamielinen mies onnellisin ja täysin\nväärämielinen onnettomin, vaiko päinvastoin, ja onko siis pyrittävä\noikeamielisyyteen vai vääryyteen.\n\n[10] 545 D. _Kuin tora tuiskattiin_: leikillisesti muunneltu parista\nIliaan säkeestä (XVI 112, 113):\n\n    \"Muusat, mainitkaa, asujattaret ylhän Olympon,\n    kuin _tuli_ ensin tuiskattiin nyt Akhaijien haaksiin.\"\n\n[10a] 546 B-C. _Jumalalliselle sukukunnalle ... täydellinen luku_\nj.n.e. Paljon päänvaivaa ja erilaisia selityksiä aiheuttanut kohta.\nPlaton haluaa numeroissa lausua ne lait, jotka hallitsevat olevaisen\nnousua ja laskua. Platon on tässä kehitellyt Pythagoralaiselta\nkoulukunnalta omaksumaansa lukusymboliikkaa. Platon esiintyy\ntässä puoleksi tosissaan, puoleksi tuntee hänen iloitsevan\nmielikuvituksellisesta matemaattisten termien luettelemisesta.\n\n[11] 547 A. \"_Moist' on juurta_\": runositaatti, joka lähinnä on\nperäisin Homeroksen, Iliaan VI. kirjasta; vrt. säe 211:\n\n    Moist' olen juurta ja verta, sen mahdan mainita julki.\n\n[12] 550 C. _Emmeköhän ... käyttääkseni Aiskhyloksen sanoja, ryhdy\nesittämään \"toista toisen kaupungin kohdalle asetettua miestä\"_: Platon\ntässä leikillisesti viittailee Aiskhyloksen \"Seitsemän sankarin sota\nThebaita vastaan\" nimisen tragedian sakeisiin 457 ja 570; alkutekstissä\nsiteerattujen säkeiden runomitta on selvästi kuuluvissa.\n\n[13] 552 A. Missä ja mikäli kansalaisoikeudet perustuivat perityn maan\nomistukseen, menetti maansa myyjä oikeutensa valtiossa. Näin oli\neräiden lähteiden mukaan Lykurgoksen valtiosääntö säätänyt Spartassa.\nTäysin luotettavia nämä tiedot eivät ole, mutta Platonin sanat\nnäyttävät perustuvan tällaiseen käsitykseen.\n\n[14] 553 A. _Eiköhän hänen muuttumisensa..._: Platonin kuvaus tuntuu\nperustuvan hänen omakohtaisiin havaintoihinsa Ateenan valtiollisesta\nelämästä.\n\n[15] 557 A. _...ja virat täytetään siinä parhaasta päästä arvan\nnojalla_: Kreikkalaiselle demokratialle erikoisen luonteenomaista oli,\nettä virkoja ei täytetty vaalin nojalla tai nimittämällä soveliain\nhenkilö virkaan, vaan että arvalla ratkaistiin, ken ehdokkaista oli\nviran saava.\n\n[16] 559 D. _Ryhtykäämme siis jälleen kuvailemaan..._: vrt. Korkeasta\ntyylistä 12. 2.\n\n[17] 560 C. _Noiden Lootophagien maahan_: Odysseiassa (IX 82-104)\nmainittu sadunomainen kansa. L. elivät unohdusta tuottavan lotos-kasvin\nhedelmästä ja muukalaiset, jotka heidän maahansa tulleina nauttivat\ntästä hedelmästä, samoin unohtivat kaiken. Yritykset löytää\nlootophageille vastine todellisuudessa eivät ole vieneet tuloksiin.\n\n[18] 560 E. _Suuriin mysteerioihin_: Platonilla on lähinnä mielessään\nEleusiin juhlalliset mysteeriot, joita ateenalaiset viettivät samalla\nkertaa suurenmoisella ja salaperäisellä tavalla.\n\n[19] 563 C. _Mikä äsken nousi huulillemme, oli se mikä tahansa_:\nJostakin hävinneestä Aiskhyloksen tragediasta (Fragm. 337 Dindorf).\nSitaatti ei ole sananmukainen, kuten sen vaillinaisesta runoasusta\nilmenee.\n\n[20] 566 C. _Kroisokselle annetussa oraakkelivastauksessa_: vrt.\nHerodotos I 55, jossa oraakkelivastaus kuuluu:\n\n    mutta, kun kerran Meedien herraksi saanut on muuli,\n    silloin, hempeä Lyydian mies, sorarannoille Hermoon\n    väistyös, ällös jää, älä pelkurin nimeä kammoo.\n\n(E. Reinin suomennos). Sitaatti ei Platonilla ole aivan tarkka.\n\n[21] 566 C. _Peitä ... pölykenttää ruumiillaan rotevalla..._: Ilias XVI\n776, 777.\n\n[22] 568 B. _Itsevaltiaat ovat viisaat siksi, että seurustelevat\nviisaiden kanssa_: sanat siteerataan myös Sophokleen lausumina Aias\nLokrilainen-tragediassa (Fragm. 12 Dindorf). Runoilijan ajatus on\nyksinkertaisesti ollut, että itsevaltias saavuttaa viisautta, mikäli\nhovipiirissään on tekemisissä viisaiden kanssa, mutta Platon esittää\nsanat, ikäänkuin ne sisältäisivät runoilijan imartelun tyranneille ja\nheidän piirilleen.\n\n[23] 568 B. _Herruusvallan jumalankaltaiseksi asiaksi_: Platon tässä\nviittaa Hekaben sanoihin, jotka ovat luettavina Euripideen Troades\n(= Troialaisnaiset) nimisessä tragediassa (säe 1169).\n\n[24] 569 A. _Kkauniiden ja jalojen vallasta_: kaloi kai agathoi,\nnimitys, jota ylimystö alkuaan itse käytti itsestään.\n\n\n\n\nYHDEKSÄS KIRJA.\n\n\n1. -- Nyt on vielä tarkastettavana, sanoin, -- itse\ntyrannivallan luontoinen mies, ja tutkittava, millä tavoin hän\nkansanvallanluontoisesta muuttuu tyrannivallanluontoiseksi, sekä myös\nmimmoinen hän tämän muutoksen tapahduttua on ja mimmoista elämää hän\nviettää, kurjaako vai autuaallista.\n\n-- Niin, Adeimantos sanoi, -- sen miehen tarkastus on vielä jäljellä.\n\n-- Mutta tiedätköhän, kysyin, -- mitä vielä kaipaan?\n\n-- Mitä tarkoitat?\n\n-- Mielestäni emme vielä ole riittävästi selvittäneet mielihaluja,\nmimmoisia ne ovat ja kuinka monta niitä on. Mutta niin kauan kuin\nmeiltä siinä kohden puuttuu täysi selvyys, niin kauan se asia, jota\ntutkimme, jääpi epäselvemmäksi.\n\n-- No eikö, hän kysyi, -- eikö ole vielä nytkin siihen tilaisuutta?\n\n-- Onhan kyllä; ja katsohan mitä niihin nähden tahtoisin pitää\nsilmällä. Se on tämä: tarpeettomista nautinnoista ja mielihaluista\nmuutamat ovat mielestäni lainvastaisia; näitä voi kyllä ilmetä joka\nihmisessä, mutta jos lait ja paremmat mielihalut yksissä neuvoin järjen\nkanssa pitävät niitä kurissa, saattavat ne muutamista ihmisistä joko\ntulla kokonaan karkotetuiksi, taikka saattaa niitä heihin jäädä vain\nharvoja ja heikkoja; toisiin ihmisiin taas voi jäädä voimakkaampia ja\nlukuisampia.\n\n-- Mitä mielihaluja näillä sanoillasi tarkoitatkaan? hän kysyi.\n\n-- Niitä, jotka heräävät unen aikana, milloin muu osa sielua nukkuu --\nkoko se osa, joka on järkevästi ajatteleva, siivo ja tuota toista\npuolta hallitseva --, mutta eläimellinen ja raivoisa puoli ruoalla tai\njuomalla täytettynä ailahtelee ja kirvotettuaan unen pyrkii ryntäämään\nja tyydyttämään omia taipumuksiaan. Silloin -- sen kyllä tiedät -- se\nsellaisessa ihmisessä julkeaa tehdä vaikka mitä, se kun on kaikesta\nhäpeästä ja järjestä vapaa ja irti: häikäilemättä hän ryntää makaamaan\nomaa äitiään (niinkuin hän luulee) ja ketä muuta tahansa, ihmistä yhtä\nhyvin kuin jumalaa ja elukkaa, ja tekemään minkä verityön tahansa ja\nmaistamaan vaikka mitä ravintoa, eikä sanalla sanoen vääjää niin mitään\nhullua tai hävytöntä tekoa.\n\n-- Puhut ihan totta, hän sanoi.\n\n-- Milloin taas -- niin ajattelen -- joku on omaan itseensä nähden\nterveenä ja jalokuntoisena, ja, ennenkuin on mennyt nukkumaan, on\nhavahduttanut oman sielunsa järkipuolen ja ravinnut sitä jaloilla\najatuksilla ja mietiskelyillä ja siten saavuttanut tietoisuuden omasta\nitsestään eikä antanut himokkaan sielunosan joutua puutteeseen eikä\nmyöskään yltäkylläisyyteenkään, jotta se nukahtaisi eikä iloillaan tai\nhuolillaan tuottaisi parhaimmalle sielunosalle häiriötä, vaan sallisi\nsen puhtaana yksikseen tähystellä ja pyrkiä havaitsemaan sitä, mikä on\nsille tuntematonta -- koski se sitten olleita tai olevia tai tulevia\nasioita --, ja jos hän niin ikään hillitsee kiihkomielistäkin\nsielunosaa eikä mene nukkumaan, mieli kiihtyneenä siksi, että hän on\njoutunut suutuksiin joitakin vastaan, vaan taltuttaa nuo molemmat\nsielunosat ja nostattaa kolmatta, sitä, jossa järkiajattelu asustaa, ja\nsitten menee levolle, niin silloin hän -- sen kyllä tiedät -- on\nsellaisessa mielentilassa, jossa parhaiten voi tavoittaa totuuden,\nja silloin unennäöt, jotka hänelle ilmestyvät, ovat vähimmin\nlainvastaiset.\n\n-- Olen täydelleen samaa mieltä, hän sanoi.\n\n-- Tästä puhuessamme olemme joutuneet liiankin kauas pääasiasta; se,\njosta haluamme selvyyttä, on se, että meissä jokaisessa, niissä\nmuutamissakin, jotka näyttävät olevan hyvinkin siivoja, on eräs\npeloittava ja raju ja kurja laji mielihaluja: tämä käy selvästi\nnäkyviin unissamme. Harkitsehan, puhunko mielestäsi oikein ja voitko\nminuun yhtyä.\n\n-- Kyllä yhdyn.\n\n2. -- Johdata siis nyt mieleesi, mimmoisen sanoimme kansanvaltalaisen\nmiehen olevan. Hän oli siksi sukeutunut siten, että häntä oli hamasta\nlapsuudesta kasvattanut säästäväinen isä, joka piti arvossa vain niitä\npyyteitä, jotka kohdistuivat varojen hankintaan, mutta halveksi niitä,\njotka eivät ole välttämättömiä, vaan joita harjoitetaan hauskuuden ja\nsomuuden vuoksi; eikö niin?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Kun hän sitten joutui sellaisten miesten seuraan, jotka olivat\nhienostuneemmat ja täynnä niitä mielihaluja, joista äsken teimme\nselkoa, pyrki hän, inhoten isänsä itaruutta, kaikenlaisen\nylimielisyyden ja noiden miesten elämänlaadun puoleen, mutta koska\nhänellä oli parempi synnynnäinen luonne kuin hänen viettelijöillään,\nveti kumpainenkin elämänlaatu häntä puolelleen, ja hän pysähtyi\nmolempien keskiväliin: antautuen -- mielestään kohtuullisesti --\nkaikkiin eri nautintoihin, hän viettää sellaista elämää, mikä ei ole\nvapaan miehen arvolle sopimatonta eikä myöskään laillista järjestystä\nloukkaavaa; siten hän on harvainvaltalaisesta muuttunut\nkansanvaltalaiseksi.\n\n-- Sehän oli, hän sanoi, -- ja on yhä vielä käsityksemme sellaisesta\nmiehestä.\n\n-- No oleta siis nyt, minä sanoin, -- että taas tämmöinen mies jo on\ntullut vanhemmaksi ja että hänellä on poika, joka vuorostaan on\nkasvatettu isänsä elämäntapoihin.\n\n-- Oletan.\n\n-- Oleta edelleen, että tämä poika saa kokea sitä samaa kuin hänen\nisänsäkin: että häntä pyritään viettelemään kaikenlaiseen laittomuuteen\nja että viettelijät sanovat tätä kaikkea vapaudeksi; että isä ja muut\nomaiset koettavat tulla äskenmainituille keskivälissä oleville\nmielihaluille avuksi, mutta että toiset avustavat vastakkaisia\nmielihaluja, ja että nämä peloittavat poppamiehet ja tyrannintekijät,\nmilloin eivät luule muulla tavoin saavansa nuorukaista haltuunsa,\nkoettavat hänessä asettaa jonkunmoista Erosta -- siivellistä ja\nkookasta kuhnuria -- joutilaiden ja omaisuutta jakelevien halujen\njohtajaksi. Vai mitä muuta luulet sellaisten ihmisten lemmenhimon\nolevan?\n\n-- Ei se ainakaan minun mielestäni mitään muuta olekaan, hän vastasi.\n\n-- No kun Eroksen ympärillä surisevat muutkin himot, täynnä\nsuitsutussauhua ja myrraa ja seppeleitä ja viiniä ja niitä hillittömiä\nnautintoja, jotka sellaisessa seurassa ovat tarjona, ja nämä ravitsevat\nja vartuttavat häntä äärimmäiseen asti ja siten saavat tähän kuhnuriin\nkasvamaan kaipuun odan, niin silloinpa tällä sielun johtajalla jo on\nsaattojoukkonaan hulluuden henkivartiosto ja hän B riehuu mielipuolena;\nja jos hän itsessään tapaa sellaisia käsityksiä tai mielihaluja, joita\npidetään kunnollisina, ja joissa vielä on jäljellä häpeän tunnetta,\nniin hän tietenkin surmaa ne ja karkottaa ne luotaan, kunnes hän on\nsaanut sielun tervemielisyydestä [s.o. itsensähillinnästä] vallan\npaljaaksi ja täyttänyt sen ulkoa hankitulla raivohulluudella.\n\n-- Kuvaatpa, hän sanoi, -- ihan tarkalleen tyranninluontoisen miehen\nsynnyn!\n\n-- Ja eiköhän, kysyin, -- juuri tämä ole syynä, minkätähden\nEros-jumalaa jo vanhastaankin sanotaan tyranniksi?\n\n-- Saattaa niin olla, hän vastasi.\n\n-- No eiköhän hyvä ystävä, myöskin juopuneella miehellä ole jossakin\nmäärin tyrannimainen mielenlaatu? kysäsin.\n\n-- Onpa kyllä.\n\n-- Ja kaiketi mielipuoli ja sekapäinen pyrkii, ei ainoastaan ihmisiä,\nvaan jumaliakin hallitsemaan, vieläpä kuvittelee siihen kykenevänsäkin.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Ja täydellisesti tyrannimaiseksi, sinä miekkoinen, tulee mies,\nmilloin hänen synnynnäinen luontonsa tai hänen elämäntapansa taikkapa\nnämä molemmat ovat hänestä tehneet juopon ja lemmenkiihkoisen ja\nmielipuolen.\n\n-- Kerrassaan niin.\n\n3. -- Tämä on siis tällaisenkin miehen synty. Entä mimmoinen hänen\nelämänsä on?\n\n-- Sehän sinun tulisi sanoa minulle, käyttääkseni tätä leikillistä\npuheentapaa, hän hoki.\n\n-- Sanon siis, vastasin. -- Luullakseni heillä senjälkeen tulee olemaan\njuhlia ja kulkueita ja kemuja ja ilonaisia ja kaikkea sellaista, --\nkaikilla niillä ihmisillä, joissa Eros asustaa tyrannina ja ohjaa\nsielunelämää ihan kokonaan.\n\n-- Niin täytyy käydä, hän sanoi.\n\n-- No eikö päivisin ja öisin verso syrjävesoina runsaita ja peloittavia\nhimoja, joilla on monenlaisia vaatimuksia?\n\n-- Runsaasti niitä versoo.\n\n-- Pianpa kaikki tulot, jos niitä on, kulutetaan loppuun.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja sen jälkeen tietenkin lainaillaan ja käydään itse omaisuuteen\nkäsiksi.\n\n-- Ei auta.\n\n-- Mutta kun vihdoin kaikki varat uupuvat, eikö silloin sieluun\npesiytyneiden taajojen ja kiivaiden himojen ole pakko parkua, ja\neivätkö ihmiset silloin sekä muiden himojen että varsinkin Eroksen odan\nkiihdyttäminä (Eroshan johtaa kaikkia muita ikäänkuin aseenkantajinaan)\n-- eivätkö he silloin pakostakin riehu ja koeta keksiä kellä jotakin\non, jota voisivat petoksella tai väkivallalla häneltä riistää?\n\n-- Ihan varmaan, hän vastasi.\n\n-- On siis pakko kiskoa joka taholta, taikka sitten kitua ankarissa\nkivuissa ja tuskissa.\n\n-- Sitä ei voi välttää.\n\n-- No onko siis niin, että, samalla tavoin kuin nuo uudet nautinnot\nveivät hänessä voiton vanhoista ja riistivät niiltä sen, mikä niille\nkuului, hän itsekin, ollen hänkin nuorempi, pyrkii viemään isästään ja\näidistään voiton ja riistämään heiltä sitä, mikä heillä on, ja että\nhän, kulutettuaan oman osansa, käyttää omiin tarpeisiinsa isän\nomaisuutta?\n\n-- Mitäpä muuta tekisikään? Adeimantos kysyi.\n\n-- Ja jolleivät hänen vanhempansa tahdo sitä sallia, eikö hän aluksi\nkoeta heiltä varastaa ja pettää heitä?\n\n-- Kyllä varmasti.\n\n-- Ja milloin se ei häneltä onnistu, eikö hän silloin ryhdy\njulkiryöstöön ja väkivaltaan?\n\n-- Niin luulen, hän vastasi.\n\n-- Mutta jos isä-vanhus ja vanha äiti ryhtyvät vastarintaan ja\ntaisteluun, tokkohan hän kenties silloin, oi sinä miekkoinen, malttaa\nmieltänsä ja pidättäytyy hirmuvaltaisista teoista?\n\n-- Enpä minä ainakaan, hän sanoi, -- ole ollenkaan varma sellaisen\nihmisen vanhempain turvallisuudesta!\n\n-- Zeuksen tähden, Adeimantos, oletko sitä mieltä, että sellainen mies\nhetairan vuoksi, josta vast'ikään on tullut hänen mielitiettynsä ja\njoka ei veriheimolaisuuden nojalla ole hänelle läheinen, lyöpi omaa\näitiään, joka vanhastaan on hänelle armas ja läheinen, taikka että hän\nkauniin nuorukaisen vuoksi, joka äsken on tullut hänelle rakkaaksi eikä\nole luontoperäisesti hänelle läheinen, lyöpi vanhuuttaan rumaa isäänsä,\njoka on ystävistä vanhin ja jota häneen liittää heimolaisveri, ja että\nhän laskee heidät noiden toisten ikeen alle, jos näet tuopi nämä saman\nkaton alle?\n\n-- Kyllä, kautta Zeuksen, hän sanoi.\n\n-- Näkyypä olevan suuri onni, sanoin, -- kun saa tyranniluontoisen\npojan!\n\n-- Erinomainen onni! hän arveli.\n\n-- No, kun sellaiselta mieheltä isän ja äidin varat loppuvat,\nmutta himojen parvi hänessä jo on kiertynyt suureksi, niin eikö hän\nsilloin ryhdy murtovarkauteen tai käy yöllisen kotiinkulkijan vaippaan\nkäsiksi, vieläpä sen jälkeen pyyhkäise jonkin temppelin putipuhtaaksi?\nJa nuo äsken orjuudesta päästetyt käsitykset, jotka ennen, siihen\naikaan, jolloin hän itse vielä oli sisäiseltä olemukseltaan\nkansanvallanluontoinen sekä laeille ja isälleen alamainen, pääsivät\nvalloilleen yön unennäköinä, nepä sillä välin Eroksen asemiehinä\nyhdessä tämän kanssa lyövät maahan ne käsitykset, joita miehellä\nvanhastaan lapsuudesta saakka on ollut jalosta ja häpeällisestä, -- ne,\njoita tunnustetaan oikeudenmukaisiksi; mutta kun hän on joutunut\nEroksen tyrannivallan alaiseksi, tulee hän aina todellisuudessa olemaan\nsellainen, jommoisena hän jonkin kerran oli ollut unessa: hän ei tule\nhäikäilemään niin mitään kauheata murhaa eikä kieltäymään mistään\n[kielletystä] ruoasta eikä teosta, vaan Eros elostaa hänessä tyrannin\ntavoin täydessä anarkiassa ja laittomuudessa ja, ollen itse\nyksinvaltias, se vie sen, jossa se asustaa ikäänkuin kaupunkivaltiossa,\nvaikka mihin julkeaan tekoon tahansa, jonka avulla se voi elättää sekä\nitseänsä että ympärillä rähisevää joukkoa, -- niin hyvin sitä, joka on\ntunkeutunut sieluun ulkoapäin kuin sitä, joka on sielusta kotoisin ja\njota miehessä itsessäänkin asuvat samansuuntaiset luonteenominaisuudet\novat yllyttäneet ja päästäneet valloilleen. Vai eikö tämä ole sellaisen\nmiehen elämänlaatu?\n\n-- Sehän se on, hän vastasi.\n\n-- Ja jos valtiossa, sanoin, -- sellaisia miehiä on vain harvoja ja muu\njoukko on tervemielinen, niin he siirtyvät sieltä pois ja palvelevat\njotakin muuta tyrannia henkivartijoina tai palkkasotureina, jos\njossakin on sota; jos taas sattuu olemaan rauha ja luvalliset olot, he\njäävät paikoilleen ja tekevät kaupungissaan paljon pikku-ilkitöitä.\n\n-- Mimmoisia tarkoitat?\n\n-- He esimerkiksi varastelevat, murtautuvat taloihin, nitistävät\nrahapusseja, riisuvat ihmisiltä heidän vaatteitaan, tekevät\ntemppeliryöstöjä, myyvät ihmisiä orjuuteen, toimivatpa joskus julkisina\nkantelijoina, jos heillä näet on puheen lahja, ja esiintyvät väärinä\ntodistajina sekä ottavat lahjuksia.\n\n-- Ovatpa, hän sanoi, -- mainitsemasi ilkityöt toden totta\nvähäpätöisiä, jos sellaisia ihmisiä on vain harvoja.\n\n-- Niin on, sanoin, -- sillä pienet ovat pieniä suuriin verraten,\neivätkä nämä kaikki ilkityöt, valtion kurjuuteen ja surkeuteen katsoen,\nosu (niinkuin sananparsi kuuluu) tyrannia lähellekään; kun näet\nsellaisia ihmisiä ja toisia, jotka heitä seuraavat, on valtioon\nkertynyt suuri joukko ja he älyävät lukuisuutensa, niin he yhdessä\nrahvaan mielettömyyden kanssa saavat aikaan sen, että syntyy tyranni:\ntäksi tulee se, jolla on omassa sielussaan suurin ja mahtavin tyranni.\n\n-- Sehän on luonnollista, hän sanoi, -- sillä hänhän on kaikista\ntyrannimaisin.\n\n-- Niinpä niin, -- jos näet kansalaiset myöntyvät hyvällä. Mutta jos\nyhteiskunta panee vastaan, niin hän kohtelee sitä samalla tavoin kuin\ntuonnoin isäänsä ja äitiänsä: niinkuin hän silloin kuritti heitä, niin\nhän nyt taas, jos siihen pystyy, kurittaa isänmaataan, tuoden siihen\nulkoa uusia tovereitaan, ja pitää muinoin rakasta äidinmaataan\n(niinkuin kreettalaiset sanovat) ja isänmaataan näiden orjuuden alla.\nJa siinäpä mokoman miehen mielihalu lienee päämääränsä saavuttanut.\n\n-- Kerrassaan niin, hän sanoi.\n\n-- Eivätköhän, kysyin, -- nämä miehet, yksityisinä henkilöinä jo\nennenkuin ovat päässeet valtaan, ole tällaisia: ensiksi pitävät seuraa\nsellaisten kanssa, jotka heitä liehakoitsevat ja alttiisti suorittavat\nheille minkä palveluksen tahansa, taikka, jos heidän on tarvis saada\njoltakin jotakin, he itse puolestaan alentuvat maan tasalle ja\nhäikäilemättä näyttelevät mitä osaa tahansa, esiintyäkseen läheisinä\nomaisina, mutta saatuaan sen, jota tarvitsivat, he käyttäytyvät\nventovieraina; eikö niin?\n\n-- Juuri niin he tekevät.\n\n-- Koko elämässään he siis eivät koskaan ole kenenkään ystäviä, vaan\naina toisen herroina tai orjina, eikä tyrannimainen luonne koskaan\ntiedä mitään tosi-vapaudesta eikä tosi-ystävyydestä.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Emmekö siis ole oikeassa sanoessamme sellaisia ihmisiä petollisiksi?\n\n-- Kuinkas muuten!\n\n-- Vieläpä niin väärämielisiksi kuin olla voi, jos näet taanoin oikein\nmäärittelimme mimmoinen oikeamielisyys on.\n\n-- Kyllä määrittelimme sen oikein, hän sanoi.\n\n-- No todetkaamme siis summittaisin, minä sanoin, -- mimmoinen pahin\nmies on. Hän on se, joka valveilla ollessaan on sellainen, jommoinen\nmies oli kuvaamassamme unessa.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- Pahimmaksi mieheksi siis osoittautuu se, jolla on synnynnäinen\ntyrannin luonne ja joka sitten on päässyt yksinvaltiaaksi; ja kuta\nkauemmin hän elää tyrannina, sinä enemmän hän sellaiseksi kehittyy.\n\n-- Se on välttämätöntä, sanoi Glaukon, joka nyt puuttui puheeseen.\n\n4. -- Tokkohan näin ollen, sanoin, -- se, joka osoittautuu\nkatalimmaksi, myöskin tulee osoittautumaan onnettomimmaksi? Ja onko\nniin, että se, joka kauimmin ja täydellisimmin on hallinnut tyrannina,\ntodellisuudessa on täydellisimmin ja kauimmin onneton? -- Joukolla\ntosin on myös joukko eri mielipiteitä.\n\n-- Siitä ei pääse, hän sanoi, -- että asian laita on semmoinen.\n\n-- No eiköhän, kysyin, -- tyranniluontoinen ihminen ole laadultaan\ntyrannivaltaisen valtion kaltainen ja kansanvaltalainen taas\nkansanvaltaisen valtion kaltainen, ja muut samalla tavoin?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja mimmoinen valtio kuntoon ja onnellisuuteen nähden on valtioon\nverraten, sellainen siis kai myöskin mies on mieheen verraten?\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- Mimmoinen tyrannivaltainen valtio on kunnollisuuden puolesta\nsellaiseen kuningasvaltaiseen valtioon verraten, jommoisen alussa\nesitimme?\n\n-- Ne ovat kerrassaan vastakohtia, hän sanoi; -- toinenhan on paras,\ntoinen kehnoin.\n\n-- En kysy, sanoin, -- kumpaista tarkoitat, sillä sehän on selvä asia.\nEntä päätätkö samoin kumpaisenkin onnellisuudesta ja onnettomuudesta,\nvaiko toisin? Älkäämmekä joutuko häikäistyksi tuijottamalla tyranniin,\njoka on yksi ainoa henkilö, taikka niihin harvoihin, jotka häntä\nkenties ympäröivät, vaan koska meidän tulee mennä sisään kaupunkiin ja\nkatsella sitä sen kokonaisuudessa, niin ilmaiskaamme mielipiteemme\nvasta sitten, kun olemme tunkeutuneet sen kaikkiin osiin ja nähneet ne.\n\n-- Kehoituksesi osuu oikeaan, hän sanoi; -- ja selvää on jokaiselle,\nettei mikään valtio ole tyrannivallan alaista kurjempi eikä\nkuningasvaltaista onnellisempi.\n\n-- No lienenköhän siis oikeassa lausuessani saman kehoituksen myöskin\nkun on puhe henkilöistä, se on, vaatiessani että _se_ lausukoon heistä\ntuomion, joka ajatuksellaan voi tunkea miehen luonteenlaatuun ja nähdä\nsen sisimpään asti eikä lapsen tavoin katsellessaan ulkoapäin anna\ntyranniaseman ulkonaisen loiston, jolla he komeilevat ulkopuolisten\nnähden, häikäistä itseänsä, vaan tyystin näkee sen lävitse? Jos siis\nolisin sitä mieltä, että meidän kaikkien tulee kuunnella sitä miestä,\njoka on arvostelukykyinen ja lisäksi on asunut samassa paikassa ja\nollut läsnä toiselta puolen hänen kotoisessa elämässään, nähden mitenkä\nhän käyttäytyy kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat häntä lähellä ja\njoiden keskuudessa hänet kai parhaiten voidaan nähdä paljaana, ilman\ntuota tragedianomaista komeata asua, ja toiselta puolen vaarallisissa\njulkisissa tilanteissa, ja pyytäisimme, että hän kaiken tämän nähtyänsä\nilmoittaisi, kuinka tyrannin onnellisuuden ja onnettomuuden on laita\nmuihin verraten --?\n\n-- Niin sekin kehoitus, hän vastasi, -- olisi kaikin puolin paikallaan.\n\n-- No suostutko siis, kysyin, siihen, -- että olemme olevinamme niitä,\njoilla on arvostelukyky ja jotka jo ovat tavanneet tuollaisia ihmisiä,\nniin että meillä olisi joku, joka kysymyksiimme vastaa?\n\n-- Kyllä, kaikin mokomin.\n\n5. -- Tule siis, sanoin, -- ja tarkasta asiaa tällä tavoin: johdata\nmieleesi valtion ja yksilön yhtäläisyys ja katsele näin joka eri\nkohdalta vuorottain molempia ja kerro mimmoinen kumpaisenkin olotila\non.\n\n-- Mimmoista olotilaa tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Ensiksi puhuaksemme valtiosta, vastasin,-- sanotko tyrannivaltaista\nvaltiota vapaaksi vai orjuutetuksi?\n\n-- Niin orjuutetuksi kuin olla voi, hän vastasi.\n\n-- Ja kuitenkin näet siinä valtiaita ja vapaita ihmisiä.\n\n-- Kyllä jotakin sellaista näen, mutta vain vähäisen; vaan valtion\nkokonaisuuden, jos niin saa sanoa, ja sen mikä siinä on kunnollisinta,\nnäen olevan alentavassa ja kurjassa orjuudessa.\n\n-- Jos siis, sanoin, -- mies on valtionsa kaltainen, niin kaiketi\nhänessäkin täytyy olla sama järjestys: hänen sielunsa täytyy olla täpö\ntäynnä monituista orjuutta ja epävapaan-omaista halpuutta, ja niiden\nsielunosien, jotka olivat jaloimmat, olla orjina, ja pienen osan, joka\non kehnoin ja hulluin, olla herrana? Eikö niin?\n\n-- Niin täytyy olla, hän sanoi.\n\n-- No kuinkas onkaan? Sanotko sellaista sielua orjaksi vai vapaaksi.\n\n-- Kyllä minä puolestani sanon sitä orjaksi.\n\n-- Orjuutettu ja tyrannivallanalainen valtio taas voi kai vähimmin\ntehdä mitä se tahtoo?\n\n-- Kerrassaan vähimmin.\n\n-- Niinpä tyrannivallan alainen sielukin tulee vähimmin tekemään sitä\nmitä se tahtoo -- puhuakseni sielusta kokonaisuutena --, vaan, koska\nsitä alati väkivaltaisesti raastaa raivoisa himo, se tulee olemaan\ntäynnä sekasortoa ja alituista katumista.\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- No täytyykö tyrannivaltaisen valtion olla rikas vai köyhä?\n\n-- Köyhä.\n\n-- Siis täytyy tyranninluontoisen sielunkin olla alati köyhä ja\ntyydyttämätön.\n\n-- Niin juuri, hän sanoi.\n\n-- Edelleen: eikö ole välttämätöntä, että sellainen mies yhtä hyvin\nkuin sellainen valtio on täynnä pelkoa?\n\n-- Kerrassaan välttämätöntä.\n\n-- Entä luuletko mistään muusta valtiosta löytäväsi enemmän\nvaikerointia ja huokailua ja itkuja ja tuskia?\n\n-- En mitenkään.\n\n-- No luuletko niitä missään muussa yksilössä olevan enemmän kuin tässä\ntyranniluontoisessa halujen ja lemmenhimojen hurjistuttamassa?\n\n-- Kuinka se olisi mahdollistakaan? hän sanoi.\n\n-- Ymmärtääkseni olet siis näitä kaikkia ja muita samankaltaisia\nseikkoja silmälläpitäen arvostellut tätä valtiota kaikista valtioista\nonnettomimmaksi.\n\n-- Enköhän ollut oikeassa? hän kysyi.\n\n-- Kyllä, vastasin. -- Mutta mitä sanot, näihin samoihin seikkoihin\nkatsoen, tyranniluontoisesta yksilöstä?\n\n-- Että hän on onnettomampi kuin yksikään muu yksilö, hän vastasi.\n\n-- Siinäpä et enää ole oikeassa, minä sanoin.\n\n-- Mitenkä niin? hän kysyi.\n\n-- Ei hän mielestäni ole vielä kaikkein onnettomin, sanoin.\n\n-- Kuka sitten?\n\n-- Sitä, jonka nyt mainitsen, tulet kai pitämään vielä häntä\nonnettomampana.\n\n-- Kuka se on?\n\n-- Se on se, vastasin, -- joka ollen tyranniluontoinen ei elä elämäänsä\nyksityisenä kansalaisena, vaan jolla on se huono onni, että joku\nkohtalon sallima tekee hänestä itsevaltiaan.\n\n-- Äskeisen keskustelun nojalla arvelen sinun olevan oikeassa.\n\n-- No niin, sanoin; -- mutta sellaisiin asioihin nähden ei saa tyytyä\narveluihin, vaan on järkiperäisesti otettava hyvin tarkkaa selkoa\nkumpaisestakin [s.o. sekä tyranniluontoisesta miehestä että\ntyrannistakin]; sillä koskeehan tutkimuksemme mitä tärkeintä asiaa:\nhyvää ja huonoa elämää.\n\n-- Kerrassaan oikein, hän sanoi.\n\n-- Harkitse siis, sanoin,-- onko ajatukseni paikkansa pitävä. Olen näet\nsitä mieltä, että on otettava siitä selkoa siten, että tutkimuksemme\nlähtökohtana käytämme seuraavia ilmiöitä.\n\n-- Mitkä ne ovat?\n\n-- Meidän tulee tarkastaa erikseen jokaista yksityishenkilöä niistä,\njotka valtioissa ovat rikkaat ja joilla on paljon orjia. Nämä henkilöt\nnäet ovat siinä kohden tyrannien kaltaiset, että hallitsevat useita\nihmisiä; erotuksena on tyrannin käskynalaisten paljous.\n\n-- Onhan siinä eroa.\n\n-- No tiedät kai, että he elävät huolettomina eivätkä orjiansa pelkää?\n\n-- Mitä he pelkäisivätkään?\n\n-- Eivät mitään, vastasin; -- mutta älyätkö mikä on syynä?\n\n-- Kyllä, syynä on se, että valtio kokonaisuudessaan suojelee jokaista\nkansalaista.\n\n-- Oikein puhuttu, minä sanoin. -- Mutta kuinkas onkaan? Jos joku\njumala tempaisi yhden miehen, jolla on viisikymmentä orjaa tai\nenemmänkin, hänen valtiostaan -- hänet itsensä vaimoineen ja lapsineen\n-- ja siirtäisi heidät orjien ja muun omaisuuden kanssa erämaahan,\njossa ei yksikään vapaa ihminen voisi tulla hänelle avuksi, niin\nmimmoiseen, kuinka suureen pelkoon luuletkaan hänen vaipuvan omasta,\nlastensa ja vaimonsa puolesta, kun olisi pelättävissä, että orjat\nheidät tuhoaisivat?\n\n-- Minä luulen, että hän joutuisi rajattoman pelon valtaan.\n\n-- Eikö hänen tulisi jo pakko mielistellä joitakuita orjien omasta\njoukosta, tehdä suuria lupauksia ja päästää heitä vapauteen, vaikk'ei\nsiihen olisi mitään erikoista aihetta, ja eikö hänestä tulisi orjiensa\nmairittelija?\n\n-- Hänen olisi kerrassaan pakko, Glaukon vastasi; -- muutenhan hän\nolisi hukassa.\n\n-- Entä jos tuo jumala siirtäisi lukuisia muitakin ihmisiä asumaan\nhänen ympärilleen hänen naapurinaan, eivätkä nämä sietäisi sitä, että\ntoinen tahtoo olla toisen herrana, vaan, jos tapaisivat jonkun\nsellaisen, rankaisisivat häntä äärimmäisen ankarasti?\n\n-- Silloinpa hän luullakseni, niin Glaukon sanoi, -- olisi vielä\nhuutavammassa hädässä, kun joka taholla olisi pelkästään vihollisia\nhäntä vahtimassa.\n\n-- No eiköhän tyranni ole kytketty juuri samanlaiseen vankeuteen, --\ntyranni, joka luonnostaan on sellainen kuin olemme kuvanneet, täynnä\nmonituista pelkoa ja kaikenlaisia himoja? Vaikka hänen sielunsa on\nnautinnonhimoinen, niin hän on kuitenkin kaikista valtion asukkaista\nainoa, jonka ei ole mahdollista matkustaa mihinkään eikä nähdä niitä\nnähtävyyksiä, joita muutkin vapaat miehet haluavat nähdä, vaan hän\nviettää elämänsä enimmäkseen vetäytyneenä kodin suojaan niinkuin\nnainen, kadehtien muitakin kansalaisia, kun joku heistä tekee matkan ja\nsaa nähdä jotakin näkemisen arvoista.\n\n-- Niin on, hän sanoi, -- kaikin puolin.\n\n6. -- Jos siis omassa itsessään huonosti hallittu mies, se, jonka\nvast'ikään arvostelit onnettomimmaksi -- nimittäin tyranninluontoinen\n-- ei vietä elämäänsä yksityishenkilönä, vaan jonkinmoisen kohtalon\npakottamana rupeaa tyranniksi ja ottaa hallitaksensa muita ihmisiä,\nvaikk'ei osaa hallita itseänsä, niin hän muun sadon lisäksi saa niittää\ntällaista pahaa; on ikäänkuin jos joku, jolla on raihnainen, itseänsä\nhallitsematon ruumis, ei saa elää itsekseen, vaan pakotetaan viettämään\nelämänsä ruumiillisessa kilvoittelussa ja taistelussa muita vastaan.\n\n-- Kaikin puolin sattuvasti ja oikein sanottu, Sokrates, hän sanoi.\n\n-- Eiköhän siis, rakas Glaukon, sanoin, -- se tila ole kerrassaan\nsurkea? Ja eikö tyrannivallan käyttäjän elämä ole vielä tukalampi kuin\nsen, joka sinun arvostelusi mukaan viettää tukalinta elämää?\n\n-- Tietysti, hän vastasi.\n\n-- Todellinen tyranni on siis totta tosiaan -- vaikkeivät ihmiset sitä\nusko -- pahimman matelun ja pahimpien orjantöiden puolesta todellinen\norja ja kehnoimpien mielistelijä; ja havaitaanpa -- jos joku osaa\nkohdistaa katseensa hänen koko sieluunsa --, ettei hän laisinkaan saa\nhimojaan tyydyttää, vaan enemmän kuin muut elää suuressa kaipuussa ja\nköyhyydessä ja viettää kaiken ikänsä pelossa ja vavistuksessa ja on\ntäynnä tuskia, -- jos hän näet on hallitsemansa valtion olotilan\nkaltainen. Ja senhän kaltainen hän on, vai kuinka?\n\n-- Ihan varmaan, hän vastasi.\n\n-- No emmekö tämän lisäksi mokomaan mieheen sovella vielä sitäkin,\nminkä taanoin lausuimme:[1] että hänen on pakko olla kateellinen,\npetollinen, väärämielinen, ystävätön, jumalaton, kaiken paheen\nsuojelija ja elättäjä, jopa kehittyä vieläkin pahemmaksi valtansa\nvuoksi, ja että hän kaiken tämän johdosta ensiksikin itse on onneton ja\nsitten tekee nekin, jotka ovat häntä lähellä, yhtä onnettomiksi?\n\n-- Ei yksikään järkevä ihminen, hän sanoi, -- tule väittämään sinun\nolevan väärässä.\n\n-- No hyvä, sanoin, -- määrää siis nyt, samalla tavoin kuin lopullinen\nkilpatuomari lausuu kilpailun tuloksen, määräähän siis sinäkin, kuka on\nensi sijalla onnellisuuteen nähden, kuka toisella, ja millä sijalla\nmuut järjestään ovat, -- heitähän on kaikkiaan viisi, nimittäin\nkuninkaallinen mies, timokraattinen, harvainvallanluontoinen,\nkansanvallanluontoinen, tyrannimainen.\n\n-- Onhan ratkaisu helppo, hän vastasi, -- sillä minä puolestani\narvostelen heitä sen mukaan kuin he ovat astuneet näyttämölle, niinkuin\nkooreja arvostellaan, kunnollisuuden ja kehnouden sekä onnellisuuden ja\nsen vastakohdan mukaan.\n\n-- Palkkaammeko siis kuuluttajan, kysyin, -- vai itsekö julistan, että\n\"Aristonin poika on onnellisimmaksi arvostellut jaloimman ja\noikeamielisimmän ja että tämä on se, joka on kuninkaallisin ja\nhallitsee itseänsä kuninkaana, että onnettomin on kehnoin ja\nväärämielisin, ja että tämä on kuin onkin se, joka on tyrannimaisin ja\npahimmin tyrannisoi sekä itseänsä että valtiotaan\".\n\n-- Julista se, hän sanoi.\n\n-- No lisäänköhän, kysyin, -- nämä sanat: \"joko he voivat salata\nkaikilta ihmisiltä ja jumalilta, että ovat sellaisia, tai ei?\"[2]\n\n-- Lisää ne sanat, hän vastasi.\n\n7. -- Hyvä, sanoin; -- tämä todistelu on kai yksi niistä, jotka meillä\novat tarjona; mutta katsohan toista todistelua, seuraavaa, jos se\nkenties sinusta on minkään arvoinen.\n\n-- Mikä se on?\n\n-- Se on tämä: niinkuin valtio jakaantuu kolmeen säätyyn, niin jokaisen\nihmisen sielukin jakaantuu kolmeen osaan, ja siitä syystä on minun\nmielestäni toinenkin todistelu siihen sovellettavissa.\n\n-- Nimittäin mikä?\n\n-- Se on tämä: koska sielun osia on kolme, on minun nähdäkseni myöskin\nsen nautintoja kolme, kullakin osalla omansa, ja samalla tavoin sillä\non kolme mielihalua ja kolme hallitsevaa valtaa.\n\n-- Kuinka tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Yksi sielunosa, vastasin, -- oli se, jolla ihminen pääsee tietoon\n[eli oppii], toinen se, jolla hän kiivastuu; kolmatta osaa emme sen\nmonimuotoisuuden tähden voineet mainita yhdellä sille ominaisella\nnimellä, vaan käytimme sen nimenä sitä, mikä sillä itsessään oli\nmahtavinta ja voimakkainta, sanoimme sitä näet himokkaaksi\nsielunosaksi, niiden rajujen himojen vuoksi, jotka siinä kohdistuvat\nsyöntiin ja juontiin ja lemmen nautintoihin ja kaikkeen muuhun, mikä on\nnäiden yhteydessä, ja rahanhimoiseksi, siksi että sellaiset halut\nenimmäkseen tyydytetään rahan avulla.\n\n-- Ja siinä teimme vallan oikein, hän sanoi.\n\n-- Emmeköhän siis, jos sanomme tämän sielunosan arvon ja rakkauden\nkohdistuvan omaanvoittoon, tällä sanalla parhaiten nojaudu yhteen\npääasialliseen kohtaan, niin että me, aina kun tätä sielunosaa\nmainitsemme, selvitämme itsellemme jotakin, ja emmekö anna\nsille oikeata nimeä, kun sanomme sitä rahanhimoiseksi ja\nomanvoitonhimoiseksi?\n\n-- Kyllä minun mielestäni, hän vastasi.\n\n-- Entä edelleen: emmekö sano kiihkoisan sielunosan aina koko\ntarmollaan pyrkivän valtaan, voittoon ja maineeseen?\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Jos siis sanomme sen harrastavan voittoa ja mainetta, niin se kai on\noikeaan osattua?\n\n-- Kerrassaan oikeaan.\n\n-- Ja jokaisellehan on selvää, että se sielunosa, jolla opimme, aina\nkaikin voimin pyrkii tietämään, mikä on totuus, ja että se rahasta ja\nmaineesta välittää vähemmän kuin yksikään muu näistä sielunosista.\n\n-- Paljon vähemmän.\n\n-- Jos siis sanomme sen harrastavan tietoa ja viisautta, niin kaiketi\nsille annamme oikean nimen?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No eiköhän ole niin, kysyin, -- että toisten ihmisten sieluissa\nhallitsee toinen, toisissa toinen näistä voimista, mikä missäkin?\n\n-- Niin on, hän vastasi.\n\n-- Ja sentähden kai sanomme, että ihmistenkin peruslajeja on kolme:\nviisautta harrastava, voitonriemua harrastava, omaavoittoa harrastava?\n\n-- Tietysti.\n\n-- Ja nautintojakin on siis kolme lajia, yksi kullekin ihmislajille\nominainen?\n\n-- Aivan niin.\n\n-- No tiedätkös, sanoin, -- että jos haluaisit kysyä kolmelta\nsellaiselta mieheltä, kultakin vuorostaan, mikä näistä elämänsuunnista\non miellyttävin, jokainen heistä ylistäisi omaansa yli muiden?\nOmanvoiton harrastaja tulee väittämään, että omanvoiton rinnalla\nmaineen tai tiedon nautinto ei ole minkään arvoinen, paitsi jos jokin\nniistä tuottaa rahaa.\n\n-- Se on totta, hän sanoi.\n\n-- Entä maineen rakastaja? kysyin; -- eikö hän pidä rahan tuottamaa\nnautintoa alhaisena ja taas oppimisesta johtuvaa nautintoa -- jollei\ntieto tuota mainetta -- sauhuna ja loruna?\n\n-- Niin on, hän vastasi.\n\n-- Entä mitä arvelemme, kysyin, -- viisaudenharrastajan ajattelevan\nmuista nautinnoista, verrattuina siihen nautintoon, minkä totuuden\nolemuksen tieto tuottaa, ja siihen, että hän oppiessaan alati on\nsellaisen nautinnon hurmassa? Emmekö usko hänen katsovan niiden olevan\nkovin kaukana ja sanovan niitä välttämättömiksi sanan oikeassa\nmerkityksessä, koska hän ei ollenkaan noita muita kaipaisi, jollei\nolisi pakkoa?\n\n-- Se meidän tulee tyystin tietää, hän sanoi.\n\n8. -- Kun siis, sanoin, -- jokaisen esittämämme ihmislajin nautinnot\nvieläpä niiden varsinainen elämänsuunta ovat kiistanalaisia -- eikä\ntämä koske sitä, onko elämä kauniimpi vai rumempi eikä sitä, onko se\nhuonompi vai parempi, vaan pelkästään sitä, onko se miellyttävämpi ja\ntuskattomampi, niin kuinkahan voimme tietää, kuka heistä puhuu\ntotuudenmukaisimmin?\n\n-- En minä mitenkään tiedä sanoa, hän vastasi.\n\n-- Harkitse siis asiaa tältä kannalta: minkä nojalla tulee ratkaista\nse, mikä on ratkaistava oikein? Eiköhän kokemuksen, tiedon ja järjen\nnojalla? Voiko kelläkään olla mitään parempaa ratkaisun perustetta,\nkuin ne ovat?\n\n-- Kuinka se olisi mahdollistakaan? hän sanoi.\n\n-- Katsohan siis. Kellä näistä kolmesta miehestä on enimmin kokemusta\nkaikista mainitsemistamme nautinnoista? Onkohan mielestäsi omanvoiton\nharrastajalla, jos hän saa tietää mimmoinen itse totuus on, suurempi\nkokemus tiedon tuottamasta nautinnosta kuin viisaudenharrastajalla on\nomanvoiton suloisuudesta?\n\n-- Onpa suuri erotus, hän vastasi. -- Jälkimmäinenhän kokee\nvälttämättömyyden pakosta ihan lapsuudestaan alkaen noita muita\nnautintoja, omanvoiton harrastajan taas, joskin hän pääsee tietoon\nsiitä, mitä tosiolevaiset asiat ovat, ei ole pakko sitä nautintoa\nmaistaa eikä tuntea kuinka suloinen se on, eikä saavuttaa siinä\nkokemusta; -- onpa hänen päinvastoin vaikea sitä maistaa, vaikka\nhänellä olisi siihen haluakin.\n\n-- Viisaudenharrastajalla on siis, sanoin, -- paljon enemmän kokemusta\nmolemmista nautinnoista kuin omanvoiton harrastajalla.\n\n-- Paljon enemmän.\n\n-- Entä kunnianharrastajaan verraten? Onko viisaudenharrastajalla\nvähemmän kokemusta maineen tuottamasta nautinnosta kuin\nkunnianharrastajalla viisauden suloudesta?\n\n-- Ei, hän vastasi; -- mainetta näet he saavat kaikki, jos vievät\nperille sen, johon kukin on ryhtynyt, pohatta yhtä hyvin kuin\nurhoollinen ja viisas nauttii kunniata monien ihmisten puolelta, niin\nettä heillä kaikilla on kokemusta siitä, mimmoinen maineen tuottama\nnautinto on, mutta ei kenenkään muun kuin viisaudenharrastajan ole\nmahdollista nauttia tosiolevaisen näkemisestä ja tuntea mimmoinen\nsulous siinä on.\n\n-- Kokemuksen puolesta siis, sanoin, -- viisaudenharrastaja voi lausua\nratkaisevan arvostelun paremmin kuin yksikään muu ihminen.\n\n-- Kyllä, paljon paremmin.\n\n-- Niin, sillä hän on ainoa, jolla on oleva sekä ymmärrystä että\nkokemusta.\n\n-- Kuinkas muuten.\n\n-- Ja sitä työasetta, jonka avulla ratkaisu on tehtävä, sitä ei ole\nomanvoiton eikä maineen harrastajalla, vaan viisaudenharrastajalla.\n\n-- Mitä asetta tarkoitat?\n\n-- Mainitsimme äsken, että ratkaisun tulee tapahtua järkiperusteiden\nnojalla, emmekö niin?\n\n-- Niin.\n\n-- Mutta järkiperustelut ovat ennen kaikkea viisaudenharrastajan\ntyöaseena.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Entä jos se, mikä on ratkaisun alaisena, parhaiten ratkaistaisiin\nrikkauden ja omanvoiton perustuksella, eikö silloin omanvoiton\nharrastajan ylistyksen ja moitteen täytyisi olla todenmukaisimpana\nratkaisuna?\n\n-- Kerrassaan niin täytyisi olla.\n\n-- Ja jos ratkaisu parhaiten tapahtuisi maineen ja taistelussa\nsaavutetun voiton ja urhoollisuuden perustuksella, niin eikö\ntotuudenmukaisin ratkaisu silloin olisi siinä, mitä kunnian- ja\nvoitonharrastaja ylistää ja moittii?\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Ja koska on niin, että se tapahtuu parhaiten kokemuksen ja tiedon ja\njärkiperustelun nojalla --?\n\n-- Niin täytyy, hän sanoi, -- viisauden- ja järkiperustelun harrastajan\nlausuman ylistyksen olla totuudenmukaisin ratkaisu.\n\n-- Noista kolmesta nautinnosta lienee siis suloisin sen sielunosan\nnautinto, jolla pyrimme tietoon, ja suloisimman elämän viettänee se\nmeistä, jossa se sielunosa on hallitsevana?\n\n-- Kuinkas ei olisi? hän sanoi; -- onhan viisas ihminen omaa\nelämänsuuntaansa ylistäessään pätevin arvostelija.\n\n-- Ja minkä elämänsuunnan, kysyin, -- ja minkä nautinnon tämä\narvostelija asettaa toiselle sijalle?\n\n-- Sehän on tiettyä, että hän toiselle sijalle asettaa sotaisan ja\nmainetta harrastavan miehen elämän, sillä sehän on häntä lähempänä kuin\nrahojen hankkimisen harrastajan.\n\n-- Viimeiselle sijalle hän siis nähtävästi asettaa omanvoiton\nharrastajan elämän.\n\n-- Kuinkas muuten? hän sanoi.\n\n9. -- Siinä siis olisi kaksi todistelua peräkkäin, ja kahdesti\noikeamielinen olisi voittanut väärämielisen. Mutta kolmas juomauhri\npyhitettäköön niinkuin olympialaisessa kilvoittelussa Zeukselle\npelastajalle ja Olympoksen jumalalle: otahan huomioon, ettei muiden\nsaavuttama nautinto kuin viisaan ole täysin tosi eikä puhdas, vaan\njonkinmoinen varjokuva, niinkuin luulen kuulleeni joltakin viisaitten\njoukossa, ja siinäpä lienee suurin ja ratkaisevin kukistuminen.\n\n-- Kerrassaan ratkaisevin; mutta missä mielessä tämän sanot?\n\n-- Saan sen selville tällä tavoin: tutkin asiaa yhdessä sinun kanssasi,\nsiten että sinä vastaat kysymyksiini.\n\n-- Kysy siis, hän sanoi.\n\n-- No sanohan, virkoin, -- emmekö väitä kärsimyksen olevan nautinnon\nvastakohdan?\n\n-- Tietysti.\n\n-- Emmekö myös ole sitä mieltä, että on olemassa sellainenkin tila,\nmikä ei ole nautintoa eikä kärsimystä?\n\n-- Kyllä tietenkin.\n\n-- Jokin, mikä on näiden molempien keskivälillä, eräänlainen lepotila\nkumpaiseenkin nähden? Vai etkö sitä tarkoita siinä mielessä?\n\n-- Juuri niin tarkoitan, hän vastasi.\n\n-- Entä etkö muista, kysyin, -- mitä sairaiden on tapa sanoa, silloin\nkun sairastavat?\n\n-- Mitä tarkoitat?\n\n-- Ettei mikään ole suloisempaa kuin terveys, mutta etteivät sitä\nälynneet, ennenkuin olivat sairaina.\n\n-- Kyllä muistan, hän vastasi.\n\n-- No etkö myöskin ole kuullut niiden, jotka ovat jonkin ankaran kivun\nvallassa, sanovan, ettei mikään ole suloisempaa kuin kivun taukoaminen?\n\n-- Kyllä olen sen kuullut.\n\n-- Ja huomaat luullakseni ihmisten joutuvan moneen muuhunkin sellaiseen\ntilaan, jossa, silloin kun kärsivät, suloisimmaksi ylistävät\ntuskattomuutta ja kärsimysten jälkeistä lepotilaa, eivätkä nautintoa.\n\n-- Niin, sillä sehän, lepotila nimittäin, hän sanoi, -- käy kai silloin\nsuloiseksi ja armaaksi.\n\n-- Ja kun nautinto jollakulla taukoaa, sanoin, -- niin nautintoa\nseuraava lepotila tuntuu tuskalliselta.\n\n-- Niin kai, hän sanoi.\n\n-- Se siis, minkä vast'ikään sanoimme olevan molempien keskivälillä,\nnimittäin lepotila, se tulee välistä olemaan kumpaistakin, sekä\nkärsimystä että nautintoa.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- No, onko mahdollista, että se, mikä ei ole kumpaistakaan, vaihtuu\nkumpaiseksikin?\n\n-- Ei minun mielestäni.\n\n-- Ja onhan se suloinen ja se tuskallinen, mitkä sielussamme koituvat,\nkumpainenkin jonkinmoista liikuntoa. Vai eivätkö ole?\n\n-- Ovat kyllä.\n\n-- No eikö sitä, mikä ei ole kärsimystä eikä nautintoa, vast'ikään\nhavaittu molempien välillä olevaksi lepotilaksi?\n\n-- Siksihän se havaittiin.\n\n-- Voiko siis mitenkään olla oikein, että kivuttomuutta pidetään\nsuloisena taikka nautinnottomuutta tuskallisena?\n\n-- Ei mitenkään.\n\n-- Tämä tila ei siis todellisuudessa ole suloista eikä tuskallista,\nsanoin, -- vaan se näyttää suloiselta silloin, kun se, nimittäin\nlepotila, on tuskallisen rinnalla, ja tuskalliselta silloin, kun se on\nsuloisen rinnalla, eikä näissä kuvitelmissa ole mitään tervettä\nnautinnon tosiolemukseen katsoen, vaan ne ovat jonkinmoista\nvelhonomaista silmänkääntäjätemppua.\n\n-- Siihenhän perustelumme viittaa, hän sanoi.\n\n-- No käännähän katseesi, sanoin, -- nautintoihin, jotka eivät ole\nlähtöisin tuskasta, niin ettet, asian nykyisellä kannalla ollen, luule\nasian laidan olevan sen, että nautinto on kärsimyksen ja tuska\nnautinnon taukoamista.\n\n-- Missä niitä nautintoja on? hän kysyi; -- ja millaisia tarkoitatkaan?\n\n-- On niitä paljon muitakin, sanoin, -- mutta ajattelehan lähinnä\ntuoksuista koituvia nautintoja. Nehän ilmestyvät äkkiä erinomaisen\nvoimakkaina ilman edelläkäynyttä tuskaa, eivätkä tauotessaan jätä\njälkeensä mitään tuskaa.\n\n-- Se on ihan totta, hän sanoi.\n\n-- Älköön meitä siis saatako uskomaan, että vapautus tuskasta on puhdas\nnautinto ja yhtä vähän että nautinnon taukoaminen on tuska.\n\n-- Ei.\n\n-- Mutta sittenkin, minä sanoin, -- niistä niin sanotuista\nnautinnoista, jotka ruumiin kautta tunkeutuvat sieluun, miltei enimmät\nja voimakkaimmat ovat sitä lajia, jonkinmoista vapautusta tuskista.\n\n-- Niinhän ovat.\n\n-- Ja eikö sama ole laita ennakkonautintojen ja ennakkotuskien, jotka\nkoituvat odotuksesta, ennenkuin nuo nautinnot ja tuskat ovat tulleet?\n\n-- Sama.\n\n10. -- Tiedätkö siis, kysyin, -- mimmoisia nämä nautinnot ovat ja mihin\nne lähinnä ovat verrattavat?\n\n-- Mihin? hän kysyi.\n\n-- Oletko sitä mieltä, että olemuksessa on jokin ylinen, jokin alinen\nja jokin välinen?\n\n-- Olen kyllä.\n\n-- Luuletko näin ollen, että joku, joka kohoaa alisesta väliseen,\nluulee muuta, kuin että hän kohoaa yliseen? Ja että hän, kun hän\nkeskelle saavuttuaan katsoo alas siihen, josta on kohonnut, luulee\nolevansa missään muualla kuin ylisessä, koska hän ei ole nähnyt\ntosi-ylistä?\n\n-- Kautta Zeuksen, hän sanoi, en minä ainakaan luule sellaisen ihmisen\najattelevan toisin.\n\n-- Mutta jos hän painuisi takaisin, sanoin, -- hän kai luulisi\njoutuvansa aliseen, ja siinä hän olisi oikeassa.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Eikö hänen kävisi sillä tavoin sen tähden, ettei hän kokemuksesta\ntunne sitä, mikä todella on ylhäällä, keskellä ja alhaalla?\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Onko siis mielestäsi kummeksittavaa, jos ne, jotka eivät\nkokemuksesta tunne totuutta, eivät ainoastaan ajattele väärin monesta\nmuusta asiasta, vaan myöskin nautintoon ja kärsimykseen ja niiden\nvälillä olevaan tilaan nähden ovat sellaisella kannalla, että he, kun\nvaipuvat tuskalliseen tilaan, pitävät tätä todellisena ja todellisesti\nkärsivät tuskia, mutta toiselta puolen kun kärsimyksestä joutuvat\nkeskimmäiseen tilaan, lujasti uskovat saapuvansa täyttymykseen ja\nnautintoon, ja että he, siksi etteivät tunne tosinautintoa, katselevat\ntuskattomuutta tuskan taustaa vastaan ja siten pettyvät samalla tavoin\nkuin ne, jotka valkoista tuntematta katselevat harmaata mustaa vastaan?\n\n-- Kautta Zeuksen, hän vastasi, -- en sitä pitäisi kummana, vaan paljon\nenemmän minua kummastuttaisi, jos ei olisi niin.\n\n-- Harkitse siis asiaa tähän tapaan, sanoin: -- eivätkö nälkä ja jano\nja muut niidenkaltaiset ole jonkinmoista ruumiin olotilassa ilmenevää\ntyhjyyttä?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja eikö tietämättömyys ja mielettömyys taas ole sielun olotilassa\nilmenevää tyhjyyttä?\n\n-- Niin tietystikin.\n\n-- Ja niin hyvin se, joka nauttii ravintoa, kuin sekin, jolle koituu\nälyä, saa osakseen täyttymistä, eikö niin?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- No onkohan täyttyminen sillä, mikä on vähemmän tosiolevaista,\ntotuudenomaisempi kuin täyttyminen sillä, mikä on suuremmassa määrin\nolevaista?\n\n-- Ilmeisesti täyttyminen olevaisemmalla on totuudenomaisempi.\n\n-- Kumpi laji siis on mielestäsi enemmän osallinen puhtaassa\nolevaisessa, sekö, johon kuuluvat leipä ja juoma ja särvin ja\nkaikkinainen ravinto, vai sekö, johon kuuluvat totuudenmukainen käsitys\nja ymmärrys ja järki ja sanalla sanoen kaikki [henkinen] etevyys?\nArvostelehan asiaa tältä kannalta: kumpi on mielestäsi enemmän\nolevaista, sekö, mikä on yhteydessä aina samanlaisena pysyvän ja\nkuolemattoman ja totuuden kanssa ja itse on senlaatuinen ja syntyy\nsentapaisessa, vaiko se, mikä on yhteydessä alati muuttuvaisen ja\nkuolevaisen kanssa ja itse on sentapainen ja syntyy sentapaisessa.\n\n-- Kyllä se, mikä on yhteydessä aina samana pysyvän kanssa, hän sanoi,\n-- on paljon olevaisempi.\n\n-- Onko siis alati vaihtelevaisen olemuksella enemmän osallisuutta\nolevaisessa kuin tiedon olemuksella?\n\n-- Ei mitenkään.\n\n-- Entä onko sillä suurempi osallisuus totuudessa?\n\n-- Ei sitäkään.\n\n-- Jos sillä siis on vähempi osallisuus totuudessa, niin eikö sillä\nmyös ole vähempi osallisuus olevaisessa?\n\n-- Siitä ei pääse.\n\n-- Eikö näin ollen ylipäätään niillä täyttymyksen ja tyhjyyden lajeilla\ntaas, jotka kohdistuvat ruumiin huoltamiseen, ole vähempi osallisuus\ntotuudessa ja olevaisessa kuin niillä, jotka kohdistuvat sielun\nhuoltamiseen?\n\n-- Paljon vähempi.\n\n-- No etkö ole sitä mieltä, että itse ruumiilla samaten on vähempi\nosallisuus totuudessa ja olevaisessa kuin sielulla?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Eikö se, mikä täyttyy olevaisemmilla ja itse on olevaisempi,\ntodellisuudessa täyty enemmän kuin se, mikä täyttyy vähemmin\nolevaisilla ja itse on vähemmin olevainen?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Jos siis täyttyminen sellaisella, mikä luonnostaan on soveliasta, on\nsuloinen, niin se, mikä täyttyy todenperäisesti ja tosiolevaisella, kai\nilahduttaa olennaisemmin ja totuudenomaisemmin tosinautinnolla; se\ntaas, mikä on osallinen vähemmin olevaisessa, täyttyy vähemmin\ntotuudenomaisesti ja vähemmin pysyväisesti ja saapi osakseen vähemmin\nluotettavan ja totuudenomaisen nautinnon.\n\n-- Se on kerrassaan välttämätöntä, hän sanoi.\n\n-- Ne siis, jotka eivät tunne viisautta ja kuntoa, vaan elävät\nalituisesti kemuissa ja muissa semmoisissa, ne vaipuvat -- niin minusta\nnäyttää -- alaspäin ja kohoavat jälleen keskimmäiseen tilaan asti ja\nkulkevat siten eksyksissä kaiken ikänsä, eivätkä siirry tältä alalta\neivätkä ole koskaan nostaneet katsettansa eivätkä kohonneet siihen,\nmikä todella on ylhäällä eivätkä toden perään ole täyttyneet\ntosiolevaisella eivätkä maistaneet pysyväistä ja puhdasta nautintoa,\nvaan katsoen elukkain tavoin alaspäin, pää kumarassa maata ja pöytiä\nkohti, he syövät rehujaan ja parittelevat, ja himoten saada enemmän\nnäitä nautintoja he potkivat ja puskevat toinen toistaan rautaisin\nsarvin ja kavioin ja tappavat toisensa kyllästymättömyyden vuoksi,\nkoska eivät täytä tosiolevaisella sitä, mikä heissä itsessään on\nolevaista eivätkä sitä olemuksensa osaa, jossa se [tuo tosiolevainen]\nvoi säilyä.\n\n-- Kuvaat enimpien ihmisten elämän kerrassaan sattuvasti, Sokrates,\nihan oraakkelin tavoin, Glaukon sanoi.\n\n-- Eivätkö siis ne nautinnot, joissa he viettävät elämäänsä, pakostakin\nole tuskansekaisia, tosinautinnon haave- ja varjokuvia, joille antaa\nvärin niiden asema toistensa rinnalla, niin että kumpaisetkin [niin\nhyvin nautinnot kuin tuskatkin] näyttävät valtavilta ja herättävät\nnoissa mielettömissä hurjaa himoa, ja että niistä taistellaan, niinkuin\nStesikhoros kertoo troialaisten taistelleen Helenen haavekuvasta, siksi\netteivät tunteneet totuutta?[3]\n\n-- On kerrassaan välttämätöntä, hän sanoi, -- että heidän elämänsä on\nsenlaatuista.\n\n11. -- Edelleen: eikö intomieliseen sielunosaan nähden pakostakin käy\naivan samalla tavoin, ihmiselle nimittäin, joka tehostaa juuri sitä\nsielunosaa joko kateudella kunnianhimon takia taikka väkivalloin\ntaistelun- ja voitonhalun vuoksi tai vihaisesti äkäisyyden vuoksi,\npyrkien täyttymään kunnialla ja voitonriemulla ja vihanvimmalla, ilman\nharkintaa ja järkeä?\n\n-- Kyllä siihenkin sielunosaan nähden, hän vastasi, -- täytyy käydä\nniin.\n\n-- Kuinka siis onkaan? kysyin; -- voimmekohan täydellä luottamuksella\nväittää, että niistäkin mielihaluista, jotka kuuluvat oman voitonhimon\nja taistelunhimon alaan, ne, jotka noudattavat ymmärrystä ja harkintaa\nja näihin nojautuen hakevat niitä nautintoja, joihin järki viittaa, ja\nsaavuttavat nämä, -- voimmekohan väittää, että nämä mielihalut\nsaavuttavat todenomaisimmat nautinnot -- mikäli niiden, koska ne\nnoudattavat totuutta, on mahdollista todenomaisia saavuttaa, -- ja että\nnämä nautinnot ovat niille itselleen luonnonomaiset, jos näet se, mikä\nkullekin on paras, samalla myöskin on sille ominaisinta?\n\n-- Ominaisinta se on, hän vastasi.\n\n-- Jos siis sielu kokonaisuudessaan noudattaa viisautta harrastavan\nosansa johtoa eikä kapinoitse, on jokaisella sen eri osalla\nmahdollisuus hoitaa muissa kohden omia tehtäviään ja olla oikeamielinen\nja sen ohessa myöskin saada kukin ne nautinnot, jotka ovat sille\nominaiset ja parhaat ja -- mikäli mahdollista -- todenomaisimmat.\n\n-- Tietysti.\n\n-- Milloin taas jompikumpi muista sielunosista pääsee valtaan, on\nseurauksena, ettei se voi löytää sitä nautintoa, mikä on sille\nluonnonomainen, vieläpä, että se pakottaa muut osat ajamaan takaa\nniille kuulumatonta ja epätodenomaista nautintoa.\n\n-- Niin sen käy, hän sanoi.\n\n-- No eiköhän se, mikä on kauimpana viisaudenharrastuksesta ja\njärjestä, suurimmassa määrin saa sellaista aikaan?\n\n-- Kerrassaan suurimmassa määrin.\n\n-- Ja eikö kauimpana järjestä ole se, mikä on kauimpana laista ja\njärjestyksestä?\n\n-- Sehän on selvää.\n\n-- Ja eikö lemmenhekuman ja tyrannivallan himojen havaittu olevan\nniistä kauimpana?\n\n-- Kyllä, kauempana kuin mitkään muut.\n\n-- Ja kuninkaallisten ja siveellisten taas lähimpänä?\n\n-- Niin.\n\n-- Ja kauimpana todellisesta ja luonnonomaisesta nautinnosta tulee siis\nymmärtääkseni tyranni olemaan, ja lähimpänä kuningas.\n\n-- Se on välttämätöntä.\n\n-- Ja tyrannin elämä, sanoin, -- tulee siis olemaan sulottomin,\nkuninkaan suloisin.\n\n-- Kerrassaan välttämätöntä.\n\n-- No tiedätköhän näin ollen, minä kysyin, -- kuinka paljon\nsulottomampi tyrannin elämä on kuninkaan elämään verraten?\n\n-- Saan sen tietää, kunhan sen sanot, hän vastasi.\n\n-- Kun nyt, niinkuin näemme, nautintoja on kolme, yksi oikeaperäinen ja\nkaksi epäperäistä, niin tyranni on, lakia ja järkeä paeten, astunut\nrajan yli äpäränautintojen takaiselle alalle, ja elää keskellä\njonkinmoisia orjamaisia nautintoja, jotka ovat hänen henkivartijoinaan,\n-- ja kuinka kauas hän siten joutuu takapajulle, sitäpä ei ole helppo\nsanoakaan, paitsi kenties tällä tavoin.\n\n-- Millä tavoin? hän kysyi.\n\n-- Tyranni on kai etäisyyteen nähden kolmas harvainvallanluontoisesta\nmiehestä laskien, sillä onhan näiden kahden välillä\nkansanvallanluontoinen ihminen.\n\n-- Kyllä.\n\n-- Eiköhän siis se nautinnon valekuvakin, joka on hänen seuranaan, ole\ntodenomaisuuteen nähden kolmas harvainvaltalaisen nautinnosta laskien,\n-- jos äskeinen perustelumme pitää paikkansa?\n\n-- Niin on.\n\n-- Ja harvainvallanluontoinen mies on taas kolmas kuninkaallisesta\nlaskien, jos luemme parhaimmistovaltalaisen ja kuninkaallisen samaan\nluokkaan.\n\n-- Kyllä hän on kolmas.\n\n-- Tyrannin etäisyys tosinautinnosta, sanoin, -- tekee siis, numeroin\nlaskettuna, kolme kertaa kolme.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- Tyranninomaisen nautinnon varjokuva on siis nähtävästi, sanoin, --\nsen etäisyyden luvun mukainen tasapinta.[4]\n\n-- Niin kai.\n\n-- Korottamalla toiseen ja kolmanteen potenssiin päästään siis\nselvyyteen siitä, kuinka pitkän matkan päässä se on.\n\n-- Kyllä se käy selväksi, hän sanoi, -- ainakin laskumiehelle.\n\n-- Siis, jos joku päinvastoin koettaa lausua ilmi, kuinka etäällä\nkuningas nautinnon todenomaisuuteen nähden on tyrannista, tulee hän,\nkun kertaus on suoritettu loppuun, havaitsemaan hänen elämänsä 729\nkertaa suloisemmaksi ja tyrannin elämän saman verran tuskallisemmaksi.\n\n-- Oletpa, hän sanoi, -- lausunut ilmi ihmeteltävän laskelman näiden\nkahden miehen, oikeamielisen ja väärämielisen, välisestä erotuksesta\nnautintoon ja tuskaan nähden.\n\n-- Niin, ja onpa se luku, sanoin, -- totuudenmukainen, vieläpä se\nsoveltuu yhteen heidän elämänjuoksunsa kanssa, koska näet päivät ja yöt\nja kuukaudet ja vuodet pitävät sen kanssa yhtä.[5]\n\n-- Kyllä totta tosiaan pitävät yhtä, hän sanoi.\n\n-- Jos siis jalo ja oikeamielinen siinä määrin voittaa kehnon ja\nväärämielisen nautinnon puolesta, niin eikö hän suunnattoman paljoa\nenemmän voita häntä jalossa elämän laadussa, kauneudessa ja\nkunnollisuudessa?\n\n-- Suunnattoman paljon enemmän, sen Zeus tietää, hän sanoi.\n\n12. -- No niin, sanoin; -- koska nyt olemme perustelussamme saapuneet\nnäin pitkälle, niin palatkaamme siihen väitteeseen, joka lausuttiin\nihan alussa[6] ja josta on aiheutunut se, että olemme saapuneet tälle\nkohdalle. Väitettiinhän, että vääryys on eduksi sille, joka on\näärimmäiseen asti väärämielinen, mutta jolla on oikeamielisen maine.\nVai eikö sanottu niin?\n\n-- Niin juuri.\n\n-- Ryhtykäämme siis nyt selvittelyyn väittäjän kanssa, -- nyt kun\nolemme todenneet, mitä vääryyden ja oikeuden harjoittaminen merkitsee.\n\n-- Millä tavoin? hän kysyi.\n\n-- Siten, että ajatuksessa muovailemme sielun kuvan, jotta se, joka\ntuon väitteen lausui, ymmärtäisi, mimmoista hän on puhunut.\n\n-- Millaisen kuvan? hän kysyi.\n\n-- Senlaatuisen olennon kuvan, vastasin, -- jommoisia taruissa\nkerrotaan muinoin olleen olemassa, niinkuin Khimairan ja Skyllan ja\nlukuisain muiden olentojen sanotaan syntyneen siten, että useat eri\nlajit ovat yhdeksi yhteenkasvaneina.\n\n-- Niinhän kerrotaan, hän sanoi.\n\n-- Muovaile siis monimuotoisen ja monipäisen eläimen kuva, sellaisen,\njolla on ympäri ruumistaan niin hyvin kesyjen kuin villien eläimien\npäitä ja joka kykenee muuttautumaan näiden muotoon ja synnyttämään ne\nkaikki omasta itsestään.\n\n-- Onpa se kovin taitavan muovailijan työtä! hän sanoi; mutta koska\najatus on pehmeämpää kuin vaha ja muut sellaiset, niin olkoon se\nmuovailtu.\n\n-- Muovaile edelleen toinen kuva, jalopeuran, ja vielä yksi kuva,\nnimittäin ihmisen; ja ensimmäinen olkoon paljon suurempi kuin muut, ja\ntoinen olkoon suuruudeltaan toinen.\n\n-- Tämä on helpompaa, hän sanoi; -- ja se on muovailtu.\n\n-- Yhdistä nyt nämä kolme yhdeksi, niin että jollakin tavoin ovat\ntoisiinsa yhteenkasvaneina.\n\n-- Ne on yhdistetty, hän sanoi.\n\n-- No muovaile nyt niiden ulkopuolelle yksi kuva, nimittäin ihmisen,\nniin että se, joka ei voi nähdä sisällä olevia hahmoja, vaan ainoastaan\nnäkee ulkokuoren, huomaa vain yhden olennon, ihmisen.\n\n-- Se on muovailtu niiden ympärille, hän sanoi.\n\n-- Sanokaamme sitten sille, joka väittää, että tälle ihmiselle on\neduksi vääryyden mutta ei oikeuden harjoittaminen, ettei hänen\nväitteensä tiedä muuta kuin sen, että hänelle on eduksi ravita\nrunsaasti tuota monimuotoista petoa ja siten saada jalopeura ja sen\nympärillä olevat eläimet väkeviksi ja sitä vastoin näännyttää nälkään\nihminen ja heikontaa hänet, niin että hän antaa itseänsä laahata, mihin\nvain jompikumpi noista muista vetää häntä, eikä ollenkaan koeta\ntotuttaa toista yhteiselämään toisen kanssa ja tehdä niitä ystäviksi,\nvaan sallii niiden purra toisiansa ja keskenään taistellen syödä toinen\ntoisensa.\n\n-- Niin, juuri sitä kai vääryyden ylistäjän väite tietää.\n\n-- No eiköhän toiselta puolen se, joka väittää oikean olevan edullisen,\nsillä sano, että tulee tehdä ja puhua sitä, josta sisäinen ihminen saa\nsuurimman vallan [koko] ihmisen yli ja oppii hoitamaan tuota monipäistä\nelukkaa, maamiehen tavoin elättämällä ja opettamalla aljuja ja\nestämällä villejä kasvamasta; otettuaan liittolaisekseen leijonamielen\ntuo sisäinen ihminen silloin pitää huolta kaikista yhteisesti ja\ntehtyään ne toistensa ja omiksi ystävikseen se tällä tavoin elättää ja\nkasvattaa niitä, -- niin eiköhän hän väitteellään tarkoita tätä?\n\n-- Tietenkin oikeuden ylistäjä puolestaan tarkoittaa tätä\n\n-- Joka kannalta katsoen siis oikeuden ylistäjä kai puhuu totta ja\nvääryyden ylistäjä valhetta. Sillä sekä nautintoon että hyvään\nmaineeseen että hyötyyn katsoen oikean ylistäjä puhuu totta, vaan sen\nmoittijan moitteessa ei ole tolkkua ollenkaan, eikä hän moittiessaan\ntiedä, mitä hän moittii.\n\n-- Ei minun mielestäni, hän sanoi, -- ei vähimmässäkään määrin.\n\n-- Koettakaamme siis lempeästi vaikuttaa häneen -- sillä eihän hän\nehdoin tahdoin ole väärällä kannalla -- ja kysykäämme häneltä:\nmiekkoinen, emmekö saata sanoa, että asioita pidetään \"jaloina\" ja\n\"kehnoina\" juuri tällaisista syistä: jaloa on se, mikä laskee luonteen\npetomaisia puolia ihmisen eli, paremmin sanottuna, kaiketi jumalaisen\nvallan alaiseksi, kehnoa taas se, mikä tekee lempeän puolen petomaisen\norjaksi? Yhtyykö hän tähän vai eikö?\n\n-- Yhtyy, hän sanoi, -- jos minun neuvoani noudattaa.\n\n-- Onko siis, kysyin, -- sitä miestä, jolle tämän perustelun mukaan\nolisi eduksi ottaa vääryydellä vastaan kultaa, jos todella käy niin,\nettä hän ottamalla sen kullan vastaan samalla tekee sen, mikä hänessä\non parhainta, sen orjaksi, mikä hänessä on kehnointa? Tai jos hän\nkullasta möisi poikansa tai tyttärensä orjuuteen, vieläpä\nrajuluontoisten ja pahojen ihmisten orjaksi, niin eihän häntä kai\nhyödyttäisi vaikka siinä kaupassa saisi kovinkin suuren hinnan? Entä\njos hän taas säälimättä antaa sen, mikä hänessä on jumalallisinta, sen\norjaksi, mikä hänessä on jumalattominta ja halpamaisinta, niin eikö hän\nole kurja ja ottamalla vastaan kullan hanki vielä peloittavampaa tuhoa\nkuin Eriphyle myydessään tuosta kuuluisasta kaulavyöstä puolisonsa\nhengen?[7]\n\n-- Kyllä, paljon kauheampaa, hän, nimittäin Glaukon, vastasi; -- minä\nnäet vastaan sinulle tuon toisen puolesta.\n\n13. -- Etköhän siis usko, että irstailuakin vanhastaan moititaan juuri\ntällaisesta syystä, sentähden nimittäin, että sellaisessa tuo\npeloittava peto, tuo suuri ja monimuotoinen, päästetään liiaksi\nvalloilleen?\n\n-- Se on selvää, hän vastasi.\n\n-- Ja eikö moitita röyhkeyttä ja häijyyttä, silloin kun jalopeuran- ja\nkäärmeenluontoinen puoli pääsee paisumaan ja jännittymään\nsuhteettomasti?\n\n-- Kyllä on kerrassaan niin.\n\n-- Ja eikö ylellisyyttä ja velttoutta moitita saman sielunosan\nhöllentämisen ja hervauttamisen tähden, kun ne siinä saavat aikaan\npelkuruutta?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja eikö moitita matelevaisuutta ja halpamielisyyttä, silloin kun\njoku antaa saman sielunosan, nimittäin kiihkomielen, tuon sekasortoisen\neläimen valtaan ja lapsuudesta asti totuttaa sitä rahanhimon ja sen\nkyllästymättömyyden vuoksi kärsimään häväistystä, niin että siitä\njalopeuran asemesta tulee -- apina?\n\n-- Juuri niin, hän vastasi.\n\n-- Entä minkä tähden luulet alhaisen elinkeinon ja käsityön tuottavan\nhäpeätä? Vai voimmekohan sanoa sen tapahtuvan mistään muusta syystä\nkuin sentähden, että jaloin sielunosa saattaa jollakin ihmisellä olla\nluonnostaan heikko, niin ettei hän voi hallita itsessään olevia eläimiä\nvaan palvelee niitä, eikä kykene oppimaan muuta kuin sitä, mitenkä\nniitä on mielisteltävä?\n\n-- Niin näkyy olevan, hän sanoi.\n\n-- Jotta siis tällainenkin olisi samanlaisen hallinnon alainen kuin\njaloin ihminen, voimme kai väittää, että hänen tulee olla juuri tuon\nsamaisen parhaimman palvelijana, hänen, jolla omassa itsessään on\njumalallinen aines hallitsevana, -- emme suinkaan siksi, että muka\nmielestämme alamaisen on oltava vallanalaisena omaksi vahingokseen,\nniinkuin Thrasymakhos arveli[8] hallittaviin nähden, vaan siksi, että\njokaisen on parempi olla jumalaisen ja järjellisen hallittavana, jos\nmahdollista siten, että hänellä on tämä jumalainen ja järjellinen\nomanaan, omassa itsessään, mutta muussa tapauksessa siten, että se\nulkoapäin hallitsee häntä, jotta mikäli mahdollista kaikki olisimme\nyhdenvertaisia ja ystäviä, ollen saman johdon alaisia?\n\n-- Se on aivan oikein, hän sanoi.\n\n-- Ja osoittaahan, sanoin, -- lakikin tämmöistä tarkoittavansa, se kun\non kaikkien valtion asukkaiden suojelijana, ja sama käy ilmi lapsiemme\nhallinnasta, siitä ettei heidän sallita olla vapaita, ennenkuin\nheissä -- samalla tavoin kuin valtiossakin -- olemme perustaneet\nyhteiskuntajärjestyksen ja kehittämällä sitä, mikä heissä on parasta,\nolemme omassa itsessämme olevan parhaan asemesta asettaneet heissä\nvallanpitäjäksi samanluontoisen vartijan ja hallitsijan, ja että\nsilloin vasta päästämme heidät vapaiksi.\n\n-- Käyhän se selvästi näkyviin, hän sanoi.\n\n-- Mitenkä siis, Glaukon hyvä, ja millä perusteella voisimme väittää\nedullisiksi vääryyden tai irstailun tai häpeälliset toimet, joista\nkaikista ihminen tulee kehnommaksi, vaikka kyllä hankkii itselleen\nenemmän rahoja tai muuta mahtia?\n\n-- Emme mitenkään, hän vastasi.\n\n-- Entä mitenkä voitaisiin väittää edulliseksi sitä, että kenenkään\ntietämättä harjoitetaan vääryyttä ja jäädään rankaisematta? Vai eikö\nse, joka ei joudu ilmi, tule vielä kehnommaksi, kun sitä vastoin siinä\nihmisessä, joka joutuu ilmi ja saapi rangaistuksensa, eläimellinen\naines uuvutetaan ja kesytetään ja lempeä aines taas vapautetaan ja koko\nsielu saatetaan parhaimman synnynnäisen luontonsa kannalle ja, omistaen\nitsehillintää ja oikeamielisyyttä yhdessä järjellisyyden kanssa,\nsaavuttaa arvokkaamman ololaadun kuin ruumis, kun tälle koituu voimaa\nja kauneutta yhdessä terveyden kanssa, -- niin paljon arvokkaamman,\nkuin sielu on ruumista arvokkaampi?\n\n-- Niin on, hän vastasi, -- kaikin puolin.\n\n-- Eiköhän siis se, jolla on järkeä, elä sillä tavoin, että hän\njännittää kaikki voimansa tätä päämäärää kohti, ensi sijassa siten,\nettä hän pitää arvossa niitä tiedonhaaroja, mitkä kehittävät hänen\nsielunsa tällaiseksi, mutta halveksii muut?\n\n-- Se on selvää, hän sanoi.\n\n-- Ja edelleen, sanoin, -- hän tulee elämään sillä tavoin, että hän --\nkaukana siitä, että jättäisi ruumiinsa kunnon ja hoidon eläimellisen ja\njärjettömän nautinnon hallittavaksi ja eläisi siihen suuntaan\nkääntyneenä -- ei edes pidä lukua terveydestä eikä pyri tulemaan\nvoimakkaaksi tai terveeksi tai kauniiksi, jollei hän tämän avulla voi\nsaavuttaa myöskin tervemielisyyttä, vaan aina kehittäessään ruumiinsa\nsopusuhtaisuutta pitää silmämääränään sielun harmoniaa.\n\n-- Kaikin puolin niin, hän sanoi, -- jos hänen on oltava toden totta\nmusikaalinen ihminen.[9]\n\n-- Ja eiköhän hänellä, kysyin, -- ole sama harmonia silmämääränään\nhänen noudattaessaan rahojen hankinnassakin järjestystä ja\nsopusuhtaisuutta? Eikä hän kai joukon ihailun häikäisemänä tule\nkasaamaan rikkauksia rajattomiin saakka, saadakseen siitä rajatonta\npahaa?\n\n-- En usko hänen tekevän niin, hän vastasi.\n\n-- Vaan hän tulee, sanoin, -- pitämään silmällä sitä valtiota, joka on\nhänen omassa itsessään, ja varomaan horjuttamasta mitään siellä olevaa\nvarojensa paljouden tai niukkuuden vuoksi sekä, mikäli hän siihen\nsuinkin pystyy, järjestämään varojensa lisäämisen ja kuluttamisen tämän\nmukaan.\n\n-- Niin tietenkin, hän sanoi.\n\n-- Tuleepa hän kunnianosoituksiinkin nähden pitämään silmällä samaa\npäämäärää ja ottamaan vastaan niitä, joiden hän arvelee tekevän häntä\nparemmaksi, ja mielellään nauttimaan niistä, mutta välttämään, niin\nhyvin yksityisessä kuin julkisessakin elämässä, niitä, jotka hänen\nmielestään turmelevat hänessä olevan järjestyksen.\n\n-- Hänellä ei siis, Glaukon sanoi, -- tule olemaan halua harjoittaa\nvaltiollista toimintaa, jos hän huolehtii tästä päämäärästä.\n\n-- Kylläpä hän, koira vieköön, sitä toimintaa harjoittaa, -- omassa\nvaltiossaan, vieläpä innokkaastikin, mutta tietenkään ei isiensä\nvaltiossa, paitsi jos ilmenee jokin jumalan sallimus.\n\n-- Ymmärrän, hän sanoi; -- siinä valtiossa tarkoitat, jonka juuri\nolemme perustaneet ja selittäneet, siinä, mikä sijaitsee ajatuksissa;\nsillä ainakaan maan päällä en sitä luule olevan ollenkaan olemassa.\n\n-- Ei, vastasin, -- mutta taivaassa se kenties on olemassa, mallikuvana\nsille, joka tahtoo sitä nähdä ja tämän näön mukaan rakentaa omaa\nitseänsä. Eikä ole väliä, onko sitä missään vai tuleeko sitä olemaan,\nsillä ainoastaan sen valtion asioita hän harrastaa, eikä minkään muun.\n\n-- Niin kai, hän sanoi.\n\n\n\nSelityksiä IX kirjaan.\n\n\n[1] 580 A. _Taanoin lausuimme_: vrt. VIII 567 ja IX 576 A.\n\n[2] 580 C. _Joko he voivat salata_ j.n.e.: vrt. II 367 E.\n\n[3] 586 C. _Niinkuin Stesikhoros kertoo Troialaisten taistelleen\nHelenen haavekuvasta_: Stesikhoros, kreikkalaisen lyriikan etevimpiä\naikaisempia mestareja, oli luotettavimpien tietojen mukaan syntynyt\nnoin v. 630 e.Kr. ja kuoli 555 vuoden paikkeilla e.Kr. Hän eli ja toimi\nparhaasta päästä Himerassa, siis Sisilian kreikkalaisten keskuudessa.\nPuhuttuaan eräässä runossaan Helenestä Troian sodan kärsimysten\nalkusyynä, hän _Palinodia_ (peruutuslaulu) nimisessä runossa väitti,\nettei Helena ollutkaan koskaan saapunut Troiaan Pariksen kanssa; sinne\noli muka ainoastaan tullut hänen varjokuvansa (_eidolon_). Tätä\nväitettä useat myöhemmät runoilijat toistavat melkein sananparren\ntavoin; Euripides on sitä aihetta kehittäen kirjoittanut _Helene_\nnimisen tragedian.\n\n[4] 587 D, E. Varsin merkillisiä ja meidän nähdäksemme mielivaltaisia\nlaskelmia. Etäisyydet laskien kuningas, parhaimmistovaltalainen ja\nharvainvaltalainen ovat linjan ensimmäisellä kolmanneksella,\nkansanvaltalainen on linjan toisen kolmanneksen päässä ja tyranni\nlinjan viimeisen kolmanneksen päässä. Täten viimeksimainitun\netäisyys kuninkaasta on 9. Elämän sulo on Platonin mukaan kääntäin\nverrannollinen etäisyyden kuutioon, siis kuninkaan elämän suloisuus on\n9 pot. 3 = 729 kertaa suurempi kuin tyrannin.\n\n[5] 588 A. _Koska näet päivät ja yöt ja kuukaudet ja vuodet pitävät sen\nkanssa yhtä_: Platon laskee Sokrateen aikalaisen, Pythagoralaisen\nfilosofin Philolaoksen mukaisesti että vuodessa oli 364 1/2 päivää ja\nyhtä monta yötä = 729. Philolaos oli myös puhunut \"suurvuodesta\", jossa\noli 729 kuukautta, ja mahdollisesti vielä suuremmasta yhteydestä,\n\"ylivuodesta\", jossa oli 729 vuotta.\n\n[6] 588 B. _Joka lausuttiin ihan alussa_: vrt. II 361 A.\n\n[7] 590 A. _Eriphyle myydessään ... puolisonsa hengen_: tarun mukaan\nArgolainen tietäjä Amphiaraos ei tahtonut ottaa osaa sotaretkeen\nThebaita vastaan, koska hän aavisti saavansa siinä surmansa. Polyneikes\n(tai toisten mukaan Polyneikeen appi ja Amphiaraoksen lanko Adrastos)\nsai kultaisella kaulakäädyllä hänen puolisonsa Eriphyleen houkutelluksi\npakottamaan hänet lähtemään mukaan ja niin syöksymään turmioon.\n\n[8] 590 D. _Niinkuin Thrasymakhos arveli_: vrt. 1343 A ja seur.\n\n[9] 591 D. _Toden totta musikaalinen ihminen_: vrt. IV 432 A, 443 D, E.\n\n\n\n\nKYMMENES KIRJA.\n\n\n1. -- Huomaanpa, sanoin, -- että valtiomme monessakin suhteessa on\nkerrassaan oikein järjestetty, mutta ennen kaikkea tämä mielestäni\npitää paikkansa, kun ajattelen runoutta.\n\n-- Mikä sinulla on mielessä? hän kysyi.\n\n-- Se seikka, ettemme ollenkaan päästä valtioomme runoutta, mikäli tämä\non laatuaan jäljittelevä. Se näet, ettei sitä ole mitenkään päästettävä\nvaltioomme, se käy minusta vieläkin selvemmin näkyviin nyt, kun sielun\neri puolet on eritelty, kukin erikseen.\n\n-- Kuinka tarkoitat?\n\n-- Puhuakseni meidän kesken -- sillä ettehän te kerro sanojani\ntragediankirjoittajille ja kaikille muille jäljittelijöille -- uskon\nsemmoisen runouden turmelevan kaikkien niiden mielenlaadun, joilla ei\nole vastamyrkkynä tietoa siitä, mimmoista se oikeastaan on.\n\n-- Missä mielessä tämän lausut? hän kysyi.\n\n-- Minun täytyy puhua suuni puhtaaksi, sanoin, -- vaikkakin\njonkinmoinen rakkaus ja kunnioitus, jota lapsuudesta asti tunnen\nHomerosta kohtaan, tahtoo estää minua puhumasta. Hän on näet ilmeisesti\nollut kaikkien noiden kunnon traagikkojen ensimmäisenä opettajana ja\njohtajana; mutta eihän saa kunnioittaa ihmistä enemmän kuin totuutta;\nja minun täytyy siis, kuten sanottu, puhua.\n\n-- Tee se kaikin mokomin, hän sanoi.\n\n-- Kuule siis, tai paremmin vastaa.\n\n-- Kysele vain.\n\n-- Voitkohan sanoa minulle, mitä jäljittely ylipäätään on? Sillä itse\nen ole ollenkaan selvillä siitä, mitä se pyrkii olemaan.\n\n-- Minä siis muka olen siitä selvillä! hän sanoi.\n\n-- Ei se ole niinkään mahdotonta, minä sanoin, -- sillä ovathan\nhuonosilmäiset havainneet monenkin esineen ennenkuin teräväsilmäiset.\n\n-- Kyllä niin on, hän sanoi, -- mutta jos minulle mikään selviääkin,\nniin en sinun läsnäollessasi edes uskaltaisi lausua sitä ilmi; vaan\nharkitse asiaa itse.\n\n-- No alammeko siis -- jos se on sinulle mieleen -- totuttua\nmenettelytapaamme noudattaen tutkia asiaa tältä lähtökohdalta lähtien?\nOnhan meidän tapanamme olettaa, että kaikkia niitä monilukuisia\nesineitä, joille annamme saman nimen, vastaa yksi perusmuoto. Vai etkö\nymmärrä?\n\n-- Kyllä ymmärrän.\n\n-- Olettakaamme siis nytkin jokin ryhmä noita lukuisia esineitä, minkä\nvain haluat. Niinpä esimerkiksi on, luvallasi, olemassa lukuisia\nsänkyjä ja pöytiä.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta näiden kalujen perusmuotoja [eli _ideoja_] on kaksi, nimittäin\nyksi sängyn ja yksi pöydän.\n\n-- Niin on.\n\n-- No eikö meidän myöskin ole tapana sanoa, että kumpaisenkin esineen\nvalmistaja pitää silmällä sen ideaa [perusmuotoa] ja näin valmistaa,\ntoinen niitä sänkyjä, toinen niitä pöytiä, joita käytämme, ja muita\nesineitä samalla tavoin? Sillä eihän yksikään ammattimestari valmista\nitse ideaa; kuinka se olisi mahdollistakaan?\n\n-- Ei mitenkään.\n\n-- Entä harkitsehan myöskin, minkä nimen annat seuraavalle mestarille.\n\n-- Mille?\n\n-- Sille, joka valmistaa kaikkia niitä esineitä, joita jokainen eri\nmestari laittaa.\n\n-- Sepä kovin taitava ja ihmeteltävä mies!\n\n-- Maltahan vielä: kohtapa sanot hänet vielä ihmeteltävämmäksi. Tämä\nsama mestari näet ei ainoastaan kykene valmistamaan kaikkia\ntarvekaluja, vaan valmistaapa myöskin kaikkia maan kasveja ja luopi\nkaikkia eläviä, ei ainoastaan muita, vaan omaa itseänsäkin, vieläpä\nlisäksi maan ja taivaat ja jumalat ja kaiken, mikä taivaassa ja Hadeen\nmaanalaisessa valtakunnassa on.\n\n-- Sepä vasta ihmeellinen taituri! hän sanoi.\n\n-- Etkö usko? kysyin. -- No sanohan minulle, oletko sitä mieltä, ettei\nylipäätään sellaista mestaria ole olemassa, vaiko että eräällä tavoin\nsaattaa olla olemassa sellainen kaiken aikaansaaja, eräällä tavoin taas\nei? Vai etkö huomaa, että itsekin kykenet saamaan kaiken tuon aikaan --\neräällä tavoin?\n\n-- Ja mikä se tapa on? hän kysyi.\n\n-- Ei se ole vaikea, vastasin, -- vaan sitä pannaan kyllä useasti ja\nvikkelästi toimeen. Ja vikkelimmin, jos otat peilin ja käännät sen joka\nsuuntaan; silloin äkisti saat aikaan auringon ja kaiken, mikä\ntaivaanlaella on, äkisti maan, äkisti oman itsesi ja muut elävät\nolennot ja tarvekalut ja kasvit, ja kaikki ne asiat, jotka äsken\nmainittiin.\n\n-- Niin, hän sanoi, -- näennäisiä esineitä, mutta eihän sentään\ntodellisesti olevia.\n\n-- Mainiota, sanoin; -- tulet parahiksi perustelulleni avuksi.\nSellaisia mestareita näet mielestäni maalarikin on. Eikö ole?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta luultavasti tulet huomauttamaan, ettei se, minkä hän saa\naikaan, ole todenomaista. Ja kuitenkin maalarikin tavallaan laatii\nsängyn. Vai eikö sitä tee?\n\n-- Kyllä, hän sanoi, -- sängyn hänkin laatii -- nimittäin näennäisen.\n\n2. -- Entä sängynrakentaja! Etkö näet äsken lausunut, ettei hän\nvalmista sängyn ideaa, sitä, minkä sanomme olevan sen, mitä sänky\n[olemukseltaan] _on_, vaan pelkästään jonkin sängyn?\n\n-- Niinhän lausuin.\n\n-- Jos hän siis ei valmista sellaista, mikä _on_, niin hän ei kai saa\naikaan olevaista, vaan jotakin olevaisen näköistä, joka ei ole? Ja jos\njoku väittää, että sängynrakentajan tai jonkin muun käsityöläisen tuote\non sanan täydessä merkityksessä olevainen, niin hän ei kai puhune\ntotta?\n\n-- Ei, hän sanoi, -- ei ainakaan niiden mielestä, jotka ovat tämmöisiin\ntutkimuksiin harjaantuneet.\n\n-- Älkäämme siis kummeksiko, jos puheena olevakin tuote osoittautuu\nhimmeänlaiseksi totuuteen verraten.\n\n-- Emme saata sitä kummeksia.\n\n-- Koetammeko siis näiden samaisten esimerkkien nojalla päästä\nselvyyteen siitä, mitähän tämä jäljittelijä oikeastaan on?\n\n-- Koetetaan, jos niin haluat, hän vastasi.\n\n-- Näitä sänkyjä on siis kolmea lajia: yksi on se sänky, joka on\nolemassa tosimaailmassa ja jonka mielestäni saatamme sanoa jumalan\nvalmistamaksi. Vai kenen muun voimme sanoa sen tekijäksi?\n\n-- Emme ketään muuta, mikäli minä ymmärrän.\n\n-- Ja yksi tietenkin on se, minkä puuseppä laatii.\n\n-- Niin on, hän sanoi.\n\n-- Ja kolmas on se, minkä maalari luopi. Eikö niin?\n\n-- Olkoon niin.\n\n-- Taiteilija, sängynrakentaja, jumala, nämä kolme huolehtivat siis\nkolmesta eri sänky-lajista.\n\n-- Niin, ne kolme.\n\n-- Niinpä jumala puolestaan -- joko hän ei halunnut valmistaa\ntosiolemuksessa useampia kuin yhtä sänkyä, tai jokin pakko hänet siitä\nesti -- loi yhden ainoan sängyn, juuri tuon, mikä on itse sänky\nsinänsä; kahta sellaista jumala ei luonut, eikä niitä mitenkään tule\nsyntymäänkään.\n\n-- Kuinkas niin? hän kysyi.\n\n-- Siksi, vastasin, -- että jos hän loisi vaikkapa vain kaksi, niin\nilmenisi taas yksi ainoa, jonka mukaisia nuo molemmat olisivat, ja se\nse olisi sänky sinänsä, mutta eivät nuo kaksi.\n\n-- Aivan oikein, hän sanoi.\n\n-- Tämän -- se on mielipiteeni --, tämän jumala tiesi, ja koska hän\ntahtoi oleellisesti olla oleellisesti olevaisen sängyn, mutta ei\nminkään eri sängyn tekijä eikä mikään erityinen sängynrakentaja, hän\nloi sen olennaisesti yhdeksi.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- Voimme kai siis sanoa hänet sängyn olemuksenluojaksi tai antaa\nhänelle jonkin sensuuntaisen nimen?\n\n-- Siinähän teemme oikein, Glaukon sanoi, -- koska jumala on\nolemuksenomaisesti luonut niin hyvin tämän kuin kaiken muun.\n\n-- Entä minkä nimen annamme puusepälle? Emmekö sano häntä\nsängyntekijä-työmestariksi?\n\n-- Kyllä.\n\n-- No sanommeko myöskin taidemaalaria sellaisen esineen työmestariksi\neli tekijäksi?\n\n-- Emme suinkaan.\n\n-- Vaan minkä sanot hänen olevan sänkyyn nähden?\n\n-- Mielestäni voinee sopivimmin sanoa hänet sen esineen\njäljittelijäksi, minkä tekijöitä nuo muut ovat, hän vastasi.\n\n-- No niin, sanoin; -- kolmannen tuotteen aikaansaajan itse luonnosta\n[s.o. olennaisesta olemuksesta] laskien sanot siis jäljittelijäksi?\n\n-- Aivan niin, hän vastasi.\n\n-- Näinpä siis tragediansepittäjäkin, koska hän on jäljittelijä, on\ntavallaan kolmantena järjestyksessä kuninkaasta ja totuudesta, ja\nsamoin kaikki muutkin jäljittelijät.\n\n-- Niin näkyy olevan.\n\n-- Jäljittelijästä olemme siis yhtä mieltä. Mutta vastaahan minulle nyt\nmaalariin nähden tähän kysymykseen: pyrkiikö hän mielestäsi\njäljittelemään kulloinkin itse tuota tosiolemuksessa olevaa, vaiko\nkäsityömestarien tuotteita?\n\n-- Käsityömestarien tuotteita, hän vastasi.\n\n-- Semmoisinako, jommoisia ne ovat, vaiko jommoisina ne näyttävät\nolevan? Se näet sinun on vielä määriteltävä.\n\n-- Kuinka tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Tällä tavoin: jos katselet sänkyä sivulta tai suoraan edestäpäin tai\nmiltä taholta tahansa, niin eihän se kai ole toisenlainen kuin se on?\nVai eikö ole niin, että se ei ole erilainen vaan ainoastaan näyttää\nerilaiselta? Ja muut esineet samalla tavoin.\n\n-- Jälkimmäinen oletus on oikea, hän vastasi; -- sänky näyttää\nerilaiselta, mutta ei ole erilainen.\n\n-- No harkitsehan siis juuri tätä seikkaa: mikä on maalaustaiteen\ntarkoitus eri esineisiin nähden? Tähtääkös se olevaiseen,\njäljitelläkseen sitä sellaisena kuin se on, vaiko näennäiseen,\njäljitelläkseen sitä sellaisena kuin se näyttää olevan? Onko se siis\npelkän näyn vaiko totuuden jäljittelyä?\n\n-- Pelkän näyn, hän vastasi.\n\n-- Jäljittely on kai siis kaukana totuudesta, ja nähtävästi se voi\nsaada aikaan kaikkia esineitä, sen tähden, että se tavoittaa vain\nvähäistä osaa jokaisesta ja että tämä vähäinen on pelkkä varjokuva.\nNiinpä esimerkiksi maalari maalaa meille suutarin, puusepän ja muita\nkäsityömestareita, ymmärtämättä mitään yhdenkään ammatista, mutta siitä\nhuolimatta hän saattaa, jos hän on hyvä maalari ja on maalannut\npuusepän ja näyttää tämän matkan päästä, pettää lapsia ja vähämielisiä\nihmisiä, niin että he ovat näkevinään todellisen puusepän.\n\n-- Niin, kuinkas muuten?\n\n-- Mutta minun mielestäni, hyvä ystävä, meidän tulee kaikkiin\nsellaisiin nähden ajatella tällä tavoin: kun joku kertoo meille\njostakin henkilöstä ja ilmoittaa tavanneensa ihmisen, joka on perillä\nkaikissa ammateissa ja tarkemmin kuin kukaan muu tahansa ymmärtää\nkaiken muun, minkä jokainen erikseen tietää, tulee meidän sellaiselle\nvastata, että hän on yksinkertainen ihminen ja että hän näkyy sattuneen\nyhteen jonkun taikurin [eli silmänkääntäjän] ja jäljittelijän kanssa\nja joutunut petkutettavaksi, niin että hän on pitänyt häntä\nkaikkiviisaana, sentähden ettei hän itse kykene erittelemään tietoa ja\ntietämättömyyttä ja jäljittelyä.\n\n-- Ihan totta, hän sanoi.\n\n3. -- Niinpä on siis tämän jälkeen kohdistettava tarkastelumme niin\nhyvin tragediaan kuin sen johtomieheen Homerokseen, koska kuulemme\neräiden väittävän, että nämä ovat perillä kaikissa taiteissa, kaikissa\ninhimillisissä asioissa, joilla on tekemistä kunnon ja kehnouden\nkanssa, vieläpä jumalaisissakin asioissa. Sillä täytyyhän kunnollisen\nrunoilijan, jos hänen on runoiltava hyvin siitä, josta runoa sepittää,\nrunoilla tiedon nojalla; muussa tapauksessa hän ei muka runoilijan\ntoimeen pysty. On siis otettava selvä siitä, ovatko ne henkilöt, jotka\nnuo ihmiset ovat tavanneet, jäljittelijöitä, jotka ovat heidät\npetkuttaneet, ja jääkö heiltä näiden teoksia katsellessaan älyämättä,\nettä ne ovat kolmen asteen päässä olevaisesta ja että niitä on helppo\ntehdä ilman totuuden tietoa -- he näet luovat varjokuvia eivätkä\ntosiolevaisia --, vai onko heidän sanoissaan sittenkin jotakin perää ja\nonko hyvillä runoilijoilla toden totta tietoa niistä asioista, joista\nhe joukon mielestä puhuvat mainiosti.\n\n-- Niin, hän vastasi, -- sitä on kaikin mokomin tarkasteltava.\n\n-- Entä luuletko että, jos joku kykenisi saamaan aikaan kumpaisenkin,\njäljiteltävän esineen yhtä hyvin kuin sen kuvankin, hän antautuisi ihan\ntosissaan kuvien valmistamiseen ja asettaisi tämän etusijalle omassa\nelämässään, ikäänkuin hänellä siinä olisi paras omaisuutensa?\n\n-- En minä ainakaan sitä luule.\n\n-- Vaan jos hän toden totta olisi perillä niissä asioissa, joita hän\njäljittelee, niin hän luullakseni ennemmin kohdistaisi harrastuksensa\ntekoihin kuin niiden varjokuviin ja pyrkisi jättämään jälkeensä\nmuistomerkeikseen lukuisia jaloja tekoja ja haluaisi paljon mieluummin\nolla se, jota ylistetään kuin se, joka ylistää.\n\n-- Niin arvelen, hän sanoi; -- sillä eihän kunnia eikä hyöty ole\nmolemmissa tapauksissa samanvertaisia.\n\n-- Muista asioista emme vaadi Homerosta emmekä ketään muuta runoilijaa\ntilille emmekä, jos joku heistä olisi lääketaitoinen eikä pelkästään\nlääkintäopillisten puheenparsien matkija, kysy, ketkä jonkin muinaisen\ntai nykyisen runoilijan mainitaan tehneen terveiksi, niinkuin Asklepios\nteki, taikka keitä lääkintätaidon oppilaita hän on jättänyt jälkeensä,\nniinkuin Asklepios jätti jälkeläisensä; emme myöskään kysy heiltä\nmuista taidoista, vaan jätämme ne sikseen; mutta tärkeimmistä ja\njaloimmista asioista, joista Homeros ottaa puhuaksensa, nimittäin\nsodista ja niiden johtamisesta, valtioiden hallinnasta ja ihmisen\nkasvatuksesta, on meillä oikeus kysyä ja tiedustella: \"Homeros hyvä,\njos et kuntoon nähden ollut kolmas järjestyksessä totuudesta, siis\npelkän kuvan valmistaja, sellainen, jonka olemme määritelleet\njäljittelijäksi, vaan olet, sanokaamme toisella asteella, ja jos\nkykenit ymmärtämään, mimmoiset harrastukset tekevät ihmiset paremmiksi\ntai huonommiksi yksityisessä ja julkisessa elämässä, niin sanohan\nmeille: mikä valtio on sinun vuoksesi saavuttanut paremman\njärjestyksen, niinkuin Lakedaimon Lykurgoksen ja monet muut suuret ja\npienet valtiot useiden muiden suurmiesten ansiosta? Mikä valtio lukee\nsinun ansioksesi sen, että olet laatinut eteviä lakeja ja tuottanut\nheille hyötyä? Mainitsevathan Italia ja Sisilia Kharondaan ja me\nateenalaiset Solonin, vaan kuka puhuu sinusta lainlaatijana?\" Voiko hän\nketään mainita?\n\n-- Enpä luule, Glaukon vastasi; -- eiväthän edes Homeriiditkaan[1]\nkerro hänen olleen lainlaatijan.\n\n-- Entä tiedetäänkö kertoa mistään Homeroksen aikuisesta sodasta, joka\nolisi suoritettu oivallisesti hänen johtaessaan tai hänen neuvojensa\nmukaan?\n\n-- Ei yhdestäkään.\n\n-- No mainitaanko sitten lukuisia ja sukkelia keksintöjä, joita hän\nmuka älykkäänä käytännön miehenä on tehnyt ammattitaiteiden tai muiden\nkäytännöllisten toimien eduksi, niinkuin kerrotaan mileetolaisesta\nThaleesta ja skythalaisesta Anakharsiista?\n\n-- Ei niin mitään senlaatuista.\n\n-- Mutta jollei Homeroksen tiedetä saaneen mitään aikaan julkisessa\nelämässä, niin hänen kai kerrotaan itsensä yksityishenkilönä olleen\nelinaikanaan joidenkin ihmisten henkisen kehityksen ohjaajana, ja nämä\nkai ovat hänen seurustelunsa vuoksi rakastaneet häntä ja myöhemmille\npolville jättäneet perinnöksi jonkinmoisen homerolaisen elämänohjeen,\nniinkuin Pythagoras siitä syystä itse sai osakseen harvinaista\nrakkautta ja hänen seuraajansa vielä nytkin sen elämäntavan vuoksi,\njonka sanovat pythagoralaiseksi, ovat loistavassa maineessa muiden\nihmisten keskuudessa.\n\n-- Eipä hänestä, Glaukon sanoi, -- kerrota mitään sellaistakaan.\nSillä osoittautuisihan Kreophylos,[2] Homeroksen ystävä, kaiketi\nsivistyksensä puolesta, Sokrates hyvä, vielä nimeänsä naurettavammaksi,\njos se, mitä Homeroksesta kerrotaan, on totta. Sillä kerrotaanhan,\nettei Homeroksesta pidetty paljonkaan väliä hänen omana aikanaan,\nsilloin kun hän oli elossa.\n\n4. -- Niinhän kerrotaan, minä sanoin. -- Mutta luuletkohan, Glaukon,\nettä, jos Homeros toden totta olisi kyennyt ihmisiä kasvattamaan ja\ntekemään heitä paremmiksi, miehenä, joka tällä alalla olisi pystynyt,\nei pelkkään jäljittelyyn, vaan todelliseen tietoon, -- luuletko, ettei\nhän olisi saanut lukuisia kannattajia ja saavuttanut heidän\nkunnioitustaan ja rakkauttaan? Osaavathan abderalainen Protagoras,\nkeolainen Prodikos ja lukuisat muut henkilökohtaisella seurustelullaan\nsaada aikalaisensa siihen vakaumukseen, etteivät kykene hoitamaan\ntaloansa eivätkä valtiotansa, jolleivät ota heitä johtamaan\nkasvatustaan, ja saavuttavathan nämä miehet tämän viisautensa vuoksi\nniin suurta rakkautta, että heidän oppilaansa milteivät kanna heitä\nkäsillään; olisivatko näin ollen Homeroksen aikalaiset, jos hän olisi\nkyennyt viemään heitä eteenpäin hyvettä kohti, sallineet hänen --\ntaikka Hesiodoksen -- kiertää maailmaa rapsodina? Ja eivätkö olisi\npitäneet heistä kiinni lujemmin kuin kullasta ja pakottaneet heitä\nasumaan luonaan kodeissaan, tai, jos eivät olisi voineet heitä siihen\ntaivuttaa, niin eivätkö itse olisi saattaneet heitä, mihin he\nkulkivatkin, kunnes olisivat saaneet heiltä riittävästi kasvatusta?\n\n-- Minusta, Sokrates, puhut kaikin puolin oikein.\n\n-- Emmekö siis voi vakuuttaa, että kaikki runoilijat Homeroksesta\nalkaen ovat hyveen ja muiden käsittelemiensä asiain kuvien\njäljittelijöitä, mutta eivät tavoita totuutta; vaan niinkuin äsken\nsanoimme: ymmärtämättä itse mitään suutarinammatista laittaa maalari\nkuvan, joka sellaisten ihmisten mielestä, jotka eivät hekään tiedä\nmitään suutarinammatista, _on_ suutari, he kun päättelevät vain värien\nja muotojen nojalla?\n\n-- Kyllä, ihan varmaan.\n\n-- Näin siis saatamme mielestäni väittää, että runoilijakin,\nymmärtämättä itse mitään muuta kuin jäljittelemisen, sanoillaan ja\nlauseillaan sivelee [teokseensa] muutamia eri ammattien värejä, niin\nettä muut samanlaiset ihmiset, jotka päättelevät sanoista, jos hän\npuhuu suutarintyöstä runomitalla ja poljennolla ja sulosoinnulla,\nuskovat sen erinomaisen hyvin sanotuksi, ja samoin myöskin jos hän\npuhuu sotapäällikön taidosta ja mistä muusta tahansa; -- juuri näillä,\nrunomitalla, poljennolla ja sulosoinnulla, on luonnostaan jonkinmoinen\nvaltava lumousvoima. Sillä jos runoilijain kuvauksilta riisutaan nuo\nmusikaaliset värivivahdukset ja ne lausutaan paljaaltaan sinänsä, niin\nluulen sinun tietävän, millaisiksi ne osoittautuvat; olethan sen\nnähnyt.\n\n-- Kyllä, hän vastasi.\n\n-- Eivätkö ne, kysyin, -- muistuta niiden ihmisten kasvoja, joilla on\nnuoruuden kukkeus, mutta jotka eivät ole kauniita semmoisina,\njommoisiksi ne tulevat, kun kukkeus on heistä kaikonnut pois?\n\n-- Aivan niin.\n\n-- No harkitsehan tätä seikkaa: kuvan laatija, tuo jäljittelijä\n(niinhän väitämme), ei olevaisesta ymmärrä mitään, mutta kyllä\nulkonäöstä; eikö niin?\n\n-- Niin.\n\n-- Älkäämme siis jättäkö asiaa puolinaisesti käsiteltynä, vaan\ntarkastakaamme sitä tyystin.\n\n-- Puhu, hän sanoi.\n\n-- Maalari, niinhän sanomme, saattaa maalata ohjaksia ja suitsia, eikö\nniin?\n\n-- Niin.\n\n-- Mutta niitä kai valmistavat nahkatyöntekijä ja seppä?\n\n-- Niin tietenkin.\n\n-- No ymmärtääköhän maalaaja, mimmoisia ohjasten ja suitsien tulee\nolla? Vai onko niin, ettei niiden valmistajakaan, seppä yhtä vähän kuin\nnahkatyöntekijä, sitä ymmärrä, vaan ainoastaan se, joka osaa niitä\nkäyttää, siis hevosmies?\n\n-- Niin on, toden totta.\n\n-- Emmekö näin ollen voi lausua, että sama on laita kaikkien asiain?\n\n-- Kuinka tarkoitat?\n\n-- Että jokaiseen asiaan kohdistuvat nämä kolme taitoa: käyttävä,\nvalmistava, jäljittelevä?\n\n-- Niin on.\n\n-- Eiköhän jokaisen kalun, elävän olennon ja toimen kunnollisuus ja\nkauneus ja asianmukaisuus tarkoita yksinomaan sitä käyttöä, jota varten\njokainen niistä on valmistettu tai syntynyt?\n\n-- Niin on.\n\n-- Ei siis mitenkään pääse siitä, että jokaisen esineen käyttäjällä on\nsuurin kokemus ja että hän on se, joka ilmoittaa valmistajalle, missä\nmäärin se esine, jota hän käyttää, käytännössä toimii hyvin tai\nhuonosti. Niinhän esimerkiksi huilunsoittaja antaa huiluntekijälle\ntietoja huiluista, jotka soitettaessa saattavat häntä palvella, ja\nmäärää mimmoisiksi hänen tulee ne laittaa; ja toinen taas toimii hänen\nmääräystensä mukaan.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Toinen siis tietonsa nojalla tekee selkoa kelvollisista ja huonoista\nhuiluista, ja toinen luottaa häneen ja valmistaa ne sen mukaisesti;\neikö niin?\n\n-- Kyllä.\n\n-- Saman kalun oivallisuudesta ja huonoudesta tulee siis sen\nvalmistajalla olemaan oikea mielipide, koskahan hän on tekemisissä\ntietävän kanssa ja pakostakin oppii tietävältä, mutta käyttäjällä taas\non asiasta oleva tositieto.\n\n-- Niin juuri.\n\n-- No tokkohan jäljittelijä käytännön nojalla ymmärtää, onko se, jota\nhän maalaa, oivallista ja asianmukaista vai eikö, vai onko hänellä\noikea mielipide siksi, että hänen on pakko olla tekemisissä tietävän\nkanssa ja hän tältä saa määräyksiä siitä, mitenkä hänen on maalattava?\n\n-- Ei kumpaistakaan.\n\n-- Jäljittehjällä ei siis tule olemaan tietoa eikä oikeata mielipidettä\nsen oivallisuudesta tai huonoudesta, jota hän jäljittelee?\n\n-- Siltä näyttää.\n\n-- Taitaapa sillä, joka harjoittaa jäljittelyä runouden alalla, olla\nihan erinomainen ymmärrys siitä, jota hän runoudessaan esittää!\n\n-- Eipähän juuri!\n\n-- Mutta siitä huolimatta hän vain jäljittelee tietämättä, mikä se\ntekee minkin esineen kehnoksi tai kelvolliseksi; vaan sitä, mikä suuren\nja tietämättömän joukon silmissä näyttää kauniilta, sitä hän nähtävästi\njäljittelee.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Siitä olemme siis, kuten näyttää, päässeet joltiseenkin\nyksimielisyyteen, ettei jäljittelijä tiedä juuri mitään niistä\nesineistä, joita hän jäljittelee, vaan että tuo jäljittely on\njonkinmoista leikintekoa eikä täyttä totta, ja samoin että ne, jotka\nryhtyvät traagilliseen runouteen, joko iambirunomitalla tai\nheksametreilla, ovat kaikki mitä täydellisimmässä määrin\njäljittelijöitä.\n\n-- Niin kerrassaan.\n\n5. -- Mutta Zeuksen tähden, minä sanoin, -- eikö tämä jäljitteleminen\nkohdistu sellaiseen, mikä on vasta kolmannella asteella totuudesta?\nOnhan niin?\n\n-- On.\n\n-- No mihin ihmissielun osaan se teho vaikuttaa, mikä sillä on?\n\n-- Mitä tällä tarkoitat?\n\n-- Tätä: eihän sama suuruus esiinny näöllemme samana sekä läheltä että\nkaukaa.\n\n-- Ei.\n\n-- Ja samat esineet ovat väärät ja suorat, mikäli ne näkee vedessä ja\nveden ulkopuolella, ja koverat ja kuperat sen näkömme hairahduksen\ntähden, minkä värit saavat aikaan, ja selvää on, että koko tällä\nhämmennyksellä on sijansa meidän sielussamme. Ja hyökätessään tämän\nluontomme heikon puolen kimppuun maalaustaide ei jätä mitään taikaa\nkäyttämättä, yhtä vähän kuin silmänkääntötaito ja muut lukuisat\nsentapaiset kujeet.\n\n-- Se on totta.\n\n-- No eiköhän mittaaminen ja laskeminen ja punnitseminen ole\nilmestyneet mieleisimpänä avustuksena näitä vaikutuksia vastaan, niin\nettei meissä ole määräävänä se, mikä näyttää suuremmalta tai\npienemmältä tai lukuisammalta tai raskaammalta, vaan se [sielumme\nkyky], mikä on laskenut ja mitannut tai vaikkapa punninnut?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Mutta tietystihän tämä kai on sielumme harkinta- ja laskukykyisen\nosan toimena.\n\n-- Niin, senhän se on toimena.\n\n-- Ja kun se on tehnyt mittauksensa ja ilmoittaa, että jotkut esineet\novat toisia suuremmat tai pienemmät taikkapa samansuuruiset, käy usein\nniin, että sille näyttäytyvät samalla aikaa vastakkaiset mielikuvat\nsamoista asioista.\n\n-- Niin on.\n\n-- No mutta emmekö ole lausuneet mahdottomaksi sitä, että samalla\nsielunosalla samaan aikaan samoista asioista voi olla vastakkaisia\nkäsityksiä.\n\n-- Kyllä, ja siinä olimme oikeassa.\n\n-- Se sielunosa, jonka päätelmä sotii mittoja vastaan, ei siis voi olla\nsama kuin se, minkä päätelmä pitää yhtä mittojen kanssa.\n\n-- Eihän se.\n\n-- Vaan se, mikä luottaa mittaan ja laskelmaan, on kai paras sielunosa.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Ja se, mikä on ristiriidassa tämän kanssa, on kai sielumme\nala-arvoisia puolia.\n\n-- Siitä ei pääse.\n\n-- Tätä siis tahdoin todeta, kun lausuin, että maalaustaiteen ja\nylipäätään kaiken jäljittelyn suorittama oma työ on kaukana totuudesta\nja että tämä taide on yhteydessä sen sielunosan kanssa, mikä on kaukana\njärkitiedosta, ja on tämän sielunosan liittolainen ja ystävä, eikä\ntähtää mihinkään terveelliseen ja todenomaiseen.\n\n-- Kerrassaan niin on asian laita, hän sanoi.\n\n-- Koska siis jäljittely on ala-arvoista ja yhtyy ala-arvoiseen, niin\nse synnyttää ala-arvoista.\n\n-- Ilmeisesti.\n\n-- Koskeeko tämä, kysyin, -- ainoastaan sitä jäljittelyä, mikä\nkohdistuu näköön, vaiko myöskin sitä kuuloon kohdistuvaa jäljittelyä,\nminkä sanomme runoudeksi?\n\n-- Kaiketi tätäkin.\n\n-- Mutta älkäämmehän, minä sanoin, -- luottako yksinomaan siihen\ntodennäköisyyteen, mikä on johdettavissa maalaustaiteesta, vaan\nkääntykäämme itse siihen sieluntoiminnan puoleen, minkä kanssa runouden\njäljittelytoimi on tekemisissä, ja katsokaamme, onko se kehno vai jalo.\n\n-- Niin on tehtävä.\n\n-- Ryhtykäämme siis asiaan tällä tavoin: jäljittelevä taide jäljittelee\ntoimivia ihmisiä, joiden teot ovat pakollisia tai vapaaehtoisia ja\njotka ovat sitä mieltä, että heidän on toimintansa johdosta käynyt\nhyvin tai pahoin, ja tässä kaikessa tuntevat joko surua tai iloa. Ei\nsuinkaan ollut tämän ohessa mitään muuta?\n\n-- Ei mitään.\n\n-- Onkohan ihminen kaikissa näissä asioissa sovussa oman itsensä\nkanssa? Vai onko hän, samalla tavoin kuin hän näön alalla oli\nristiriidassa itsensä kanssa ja hänellä omassa itsessään oli yht'aikaa\nvastakkaisia käsityksiä samoista asioista, -- onko hän samalla tavoin\nmyöskin toiminnassaan epäsovussa ja taistelussa oman itsensä kanssa? --\nMutta muistelenpa, ettei meidän nyt tarvitse selvitellä sitä asiaa,\nsillä olemmehan edellisessä keskustelussamme päässeet täyteen\nyksimielisyyteen kaikista näistä asioista ja todenneet, että sielumme\non ihan täynnä lukemattomia sellaisia samanaikaisia vastakohtia.\n\n-- Olet oikeassa, hän sanoi.\n\n-- Oikeassa kyllä, minä vastasin; -- mutta meidän on mielestäni nyt\npakko tyystin selvittää se, minkä silloin jätimme sikseen.\n\n-- Mikä se on? hän kysyi.\n\n-- Sanoimme, vastasin, -- jo silloin, että jaloluontoinen mies, kun hän\nsaa osakseen sellaisia kovia kohtaloita kuin että hän kadottaa pojan\ntai jotakin muuta, jota hän pitää mitä suurimmassa arvossa, kestää tätä\niskua helpommin kuin muut.\n\n-- Aivan niin.\n\n-- No tarkastakaamme siis nyt, onko niin, ettei hän tunne tuskaa\nollenkaan, vaiko niin, että tämä on mahdotonta, mutta että hän jossakin\nmäärin noudattaa kohtuutta surussaan.\n\n-- Totta puhuakseni ennemmin näin, hän vastasi.\n\n-- No sanohan minulle: luuletko hänen voimakkaammin taistelevan ja\nponnistelevan suruansa vastaan silloin, kun hän on vertaistensa\nnähtävissä vaiko silloin, kun hän on itsekseen yksinäisyydessä?\n\n-- Paljon voimakkaammin, hän vastasi, -- silloin, kun hän on ihmisten\nnähtävissä.\n\n-- Mutta kun hän on yksin, hän luullakseni ilkenee päästää suustaan\npaljon semmoista, mikä häntä hävettäisi, jos joku häntä kuulisi, ja\ntekee paljon sellaista, jota hän ei soisi kenenkään nähdä hänen\ntekevän.\n\n-- Niin on, Glaukon sanoi.\n\n6. -- Eiköhän se, mikä käskee häntä ponnistelemaan vastaan, ole järki\nja laki, ja se taas, mikä pakottaa häntä antautumaan surun valtaan, ole\nitse kärsimys?\n\n-- Se on totta.\n\n-- Mutta kun ihmisessä samaan asiaan nähden samalla aikaa ilmaantuu\nvastakkainen pyrkimys, sanomme, että hänessä täytyy olla kaksi eri\nsielunkykyä.\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Eikö toinen niistä ole altis seuraamaan lakia, sitä tietä, johon se\nopastaa?\n\n-- Kuinka tarkoitat?\n\n-- Laki kai sanoo, että parasta on pysyä onnettomuuksien sattuessa niin\nrauhallisena kuin suinkin ja olla joutumatta kuohuksiin, koska ei ole\nvarmuutta siitä, mikä sellaisissa kohtaloissa on hyvää ja pahaa, eikä\nsille, joka antautuu suruunsa, siitä koidu mitään etua tulevaisuuteen\nnähden, eikä myöskään mikään inhimillinen asia ole kovinkaan suuren\nhuolen arvoinen, ja sureminen on esteenä sille, minkä pitäisi niissä\ntapauksissa tulla meille avuksi niin pian kuin suinkin.\n\n-- Mitä tämä sitten on? hän kysyi.\n\n-- Se on siinä, vastasin, -- että punnitsemme sitä, mikä on tapahtunut,\nja että, ikäänkuin arpanoppaa heitettäessä, sovitamme omat asiamme\nkohtalon nopanheittojen mukaan sillä tavoin, kuin järki sanoo olevan\nparasta, mutta emme onnettomuuteen langettuamme tee lasten tavoin,\njotka painavat sitä paikkaa, johon on sattunut, ja parkuvat\ntaukoamatta, vaan aina totutamme sieluamme ryhtymään mitä pikimmin\nparantamaan vammaa ja nostamaan jälleen sitä, mikä on kaatunut ja\nkäynyt raihnaaksi, ja siten lääkintätaidolla vaientamaan itkut.\n\n-- Jos ihminen suhtautuu sillä tavoin kohtalon iskuihin, Glaukon sanoi,\n-- niin hän kai tekee kerrassaan oikein.\n\n-- Se siis, mikä meissä on parasta, se tietenkin -- niin väitämme --\nalttiisti noudattaa tätä järjen harkintaa.\n\n-- Sehän on selvää.\n\n-- Emmeköhän toiselta puolen tule väittämään, että se, mikä vetää meitä\nkärsimyksen muistelemiseen ja vaikerointiin eikä voi saada sitä\nkyllikseen, -- että se on järjetöntä ja tehotonta ja pelkuruutta\nsuosivaa.\n\n-- Niin väitämme.\n\n-- Ja se se juuri, tämä taipumus mielenkuohuntaan, tarjoaa tilaisuutta\nrunsaalle ja monivivahteiselle jäljittelylle. Järkevää ja tyyntä\nluonteenlaatua sitä vastoin ei ole helppoa jäljitellä, se kun aina\npysyy oman itsensä kaltaisena eivätkä jäljittelyä hevillä oivalla\nvarsinkaan juhlayleisö ja kaikenlaatuiset teattereihin kerääntyvät\nihmiset, sillä heille se on ihan vieraan mielentilan jäljittelemistä.\n\n-- Niin on, kaikin puolin.\n\n-- Selvää on siis, ettei jäljittelevä runoilija ole luotu sellaisen\nmielenlaadun kuvaamiseen ja ettei hänen taiteensa ole omiansa sitä\ntyydyttämään, jos hänen on päästävä suuren joukon suosioon, vaan että\nse on luotu kuohahtelevaa ja vaihtelevaista luonteenlaatua varten, tätä\nkun on helppo jäljitellä.\n\n-- Se on selvää.\n\n-- Olemme siis jo oikeutetut käymään hänen kimppuunsa ja asettamaan\nhänet maalarin rinnalle. Sillä onhan hän tämän kaltainen siinä, että\nhän luopi teoksia, jotka ovat ala-arvoisia totuuteen verraten, sekä\nsiinä, että hän on tekemisissä juuri samalla kannalla olevan sielunosan\nkanssa, mutta ei parhaan osan kanssa, -- siinäkin hän on maalarin\nkaltainen. Ja näin ollen voimme jo oikeudenmukaisesti kieltää häneltä\npääsyn sellaiseen valtioon, jonka on oltava hyvin järjestetty, koska\nhän herättää ja ravitsee tuota sielunosaa ja tekemällä sen voimakkaaksi\nturmelee sen järkiosan, samoin kuin valtiossa käy, kun joku tekemällä\nkehnot mahtaviksi antaa valtion heidän haltuunsa ja tuhoaa\nkunnollisemmat ihmiset. Samalla tavoin, niin väitämme, jäljittelevä\nrunoilija saapi jokaisessa yksityissielussa aikaan huonon\nvaltiojärjestyksen tekemällä sen järjettömälle osalle mieliksi, joka ei\ntiedä erottaa suurempaa ja pienempää, vaan pitää samoja asioita milloin\nsuurina, milloin pieninä; sellainen runoilija näet kuvailee tyhjiä\nkuvia, mutta on kovin kaukana totuudesta.\n\n-- Aivan niin.\n\n7. -- Mutta emmepä vielä ole lausuneet pahinta syytöstämme tätä\nrunoutta vastaan. Se näet, että se kykenee turmelemaan kunnollisiakin\nihmisiä -- aivan harvoja lukuunottamatta -- sehän on kerrassaan\nkauheata.\n\n-- Tietysti, jos se toden totta sen tekee.\n\n-- Kuule ja harkitse asiaa: kuunnellessamme Homeroksen tai jonkun muun\ntraagillisen runoilijan jäljittelevän jotakin surun vallassa olevaa\nsankaria, joka venyttelee voivotustansa pitkäksi puheeksi, taikkapa\nmiehiä, jotka laulavat [itkulauluja] ja nyrkeillään takovat rintaansa,\nme, parhaimmatkin meistä, senhän tiedät, tunnemme nautintoa ja\nantaudumme ja seuraamme myötätunnolla ja ylistämme ihan tosissamme\nhyväksi runoilijaksi sitä, joka parhaiten saapi meidät sellaiseen\nmielentilaan.\n\n-- Kyllä tiedän; juuri niin on.\n\n-- Mutta kun taas meitä kohtaa oma suru, niin huomaat sitä vastoin,\nettä ylpeilemme päinvastaisesta mielenlaadusta, siitä nimittäin, että\nvoimme pysyä levollisina ja lujina, koska tämä on miehen arvon\nmukaista, ja tuo toinen mielentila, jota taanoin ylistimme, on\nnaismaista.\n\n-- Sen kyllä huomaan, hän vastasi.\n\n-- No onko siis tuo ylistys paikallaan? Onko oikein, että me\nnähdessämme miehen semmoisena, jommoinen ei kukaan meistä itse halua\nolla -- meitähän päinvastoin hävettäisi olla sellaisia -- että me emme\ntunne inhoa, vaan nautimme ja osoitamme suosiota?\n\n-- Sen Zeus tietää, hän vastasi, -- ei se näytä järjelliseltä.\n\n-- Niin on, minä sanoin, -- jos katsot asiaa seuraavalta kannalta.\n\n-- Miltä kannalta?\n\n-- Jos otat huomioon, että se sielun ominaisuus, jota silloin omissa\nonnettomuuksissamme väkisinkin hillitsimme ja joka isoo kyyneliä ja\nrunsasta vaikerointia ja pyrkii täydelliseen tyydytykseen, koska se\nluonnostaan on sellainen, että se sitä kaipaa, -- jos otat huomioon,\nettä se on juuri se, mikä silloin saa runoilijoilta tyydytystä ja siitä\nnauttii; se taas, mikä meissä on luonnostaan parasta, se laiminlyöpi\ntuon herkkäitkuisuuden vartioimista, koska sitä ei ole riittävästi\nkasvatettu järjen ja tottumuksen avulla; se näet katselee muka vieraita\nkärsimyksiä, ja jos toinen henkilö, joka kehuu olevansa jaloluontoinen\nmies, antautuu säädyttömään suruun, ei katselijalle itselleen muka ole\nhäpeällistä häntä ylistää ja sääliä; pitääpä hän tuon, nimittäin\nnautinnon, voittonaan eikä hän suostuisi tätä menettämään, siten että\nhylkisi koko runoelman. Ainoastaan harvoilla on näet luullakseni kykyä\nharkita sitä, että vieraista tunteista välttämättömästi koituu vahinkoa\nhänen omalle sielunelämälleen. Sillä sen, joka vieraissa kärsimyksissä\non kasvattanut sääliväisyyden voimakkaaksi, sen ei ole helppo sitä\nhillitä omissa kärsimyksissään.\n\n-- Aivan totta, hän sanoi.\n\n-- No eiköhän sama pidä paikkaansa naurettavaankin nähden? Etkö näet,\nkun olet kovin hyvilläsi kuullessasi jäljittelevässä komediaesityksessä\ntaikkapa yksityiselämässäkin sellaisia pilapuheita, joiden lausuminen\nsinua itseäsi hävettäisi, etkä niitä inhoa ala-arvoisina, -- etkö\nsilloin tee samoin kuin surettaviin nähden? Sen itsessäsi olevan\n[taipumuksen] näet, minkä sinä, kun se halusi naljailla, järjen avulla\npidit aisoissa, koska sinua peloitti ilvehtijän maine, sen sinä taas\nsilloin päästit valloilleen, ja tehtyäsi sen siinä rohkeaksi olet\nhuomaamattasi omissa asioissasi joutunut siihen, että sinusta on tullut\nkomeljantti.\n\n-- Aivan niin, hän sanoi.\n\n-- Entä pitääkö se paikkansa myöskin lemmenkiihkoon ja vihaan ja\nyleensä kaikkiin sielussamme asustaviin haluihin, tuskiin ja\nsulotunteisiin nähden, joiden tiedämme seuraavan meitä kaikessa\ntoiminnassamme, -- se nimittäin, että runollinen jäljittely vaikuttaa\nmeihin sillä tavoin? Sehän elättää näitä himoja niitä kastelemalla,\nsen sijaan että niiden pitäisi kuihtua, ja tekee ne meidän\nhallitsijoiksemme, sen sijaan että niiden pitäisi olla meille\nalamaisia, jotta kehittyisimme paremmiksi ja onnellisemmiksi emmekä\nhuonommiksi ja kurjemmiksi.\n\n-- En voi muuta sanoa, hän vastasi.\n\n-- Kun siis, Glaukon hyvä, minä sanoin, -- tapaat Homeroksen\nylistelijöitä, jotka väittävät tämän runoilijan olevan Hellaan\nkasvattajan ja ansaitsevan, että hänet otetaan esille ja että käytetään\nhänen opetustaan inhimillisten asiain järjestämistä ja kehittämistä\nvarten ja asetetaan koko oma elämämme tämän runoilijan mukaan ja\neletään sillä tavalla, niin niitä miehiä kyllä tulee kohdella\nystävällisesti ja kohteliaasti, koska ovat mitä parhaimpia ihmisiä --\nkykynsä rajoissa; onpa heille myönnettävä, että Homeros on etevin\nrunoilija ja ensimmäinen traagikkojen joukossa; mutta tulee kuitenkin\ntietää, ettei valtioomme päästetä muuta runoutta kuin ainoastaan virsiä\njumalille ja ylistyslauluja mainioiden miesten kunniaksi. Jos taas\npäästät valtioon tuon sulostetun Runottaren, joko laulurunon tai\nkertomarunon muodossa, tulevat valtiossa hallitsemaan nautinto ja\ntuska, eikä laki ja se, jota aina on yleisesti pidetty parhaana,\nnimittäin järki.\n\n-- Sepä ihan totta, Glaukon vastasi.\n\n8. -- Tämä olkoon -- kun nyt olemme jälleen ottaneet runouden puheeksi\n-- sanottu puolustukseksemme [jotta selviäisi], että olimme oikeassa,\nkun taannoin karkoitimme sen valtiostamme, koska se on senluontoinen;\njärki näet meidät siihen pakotti. Mutta jottei se syyttäisi meitä\njonkinlaisesta tylyydestä ja raakuudesta, tulee meidän lisäksi sanoa\nsille, että viisaudenharrastuksen ja runouden välillä on olemassa vanha\nriita. Lausunnot sellaiset kuin \"tuo rähisevä isäntäänsä haukkuva\nnarttu\" ja \"suuri mielettömien joutavassa lörpöttelyssä\" ja \"kun liian\nviisasten sekava joukko hallitsee\" ja \"nuo, jotka saivarrellen\nmietiskelevät sitä, että elävät köyhyydessä\",[3] ja lukemattomat muut,\novat noiden kahden välisen vanhan riidan merkkejä. Mutta kuitenkin\nolkoon sanottu, että, jos nautintoon tähtäävä runous ja jäljittely\nvoivat todistaa olevansa hyvin järjestetyssä valtiossa tarpeellisia, me\npuolestamme ilomielin otamme sen vastaan maanpaosta, semminkin kun\nmeillä on itsessämme tietoisuus siitä, että se meitä lumoaa. Mutta sen\nkavaltaminen, minkä pidämme totena, olisi tietenkin syntiä. Eiköhän se\nnäet sinuakin lumoa, etenkin kun sitä katselet sellaisena kuin Homeros\nsitä edustaa?\n\n-- Lumoaa se minuakin, voimakkaasti.\n\n-- Eikö sillä ole oikeus päästä maanpaosta takaisin, kunhan se ensin on\npuolustanut itseänsä joko lyyrillisellä tai muulla runomitalla?\n\n-- Tietysti, kaikin mokomin.\n\n-- Ja voimme kai antaa niillekin runouden puoltajille, jotka eivät ole\nrunoilijoita, vaan kyllä runoilijain suosijoita, luvan puhua\nsuorasanaisesti runouden puolesta [ja todistaa], ettei se ole\nainoastaan miellyttävä, vaan myöskin yhteiskunnille ja ihmiselämälle\nhyödyllinen, ja tulemme suopeasti heitä kuuntelemaan. Sillä tuleehan\nmeille pelkästään voitto, jos se havaitaan, ei ainoastaan\nmiellyttäväksi, vaan myöskin hyödylliseksi.\n\n-- Tietysti se on oleva meille voitto, kuinkas muuten? hän sanoi.\n\n-- Mutta, hyvä ystävä, jos taas eivät voi tätä todistaa, niin silloin\ntulemme tekemään samalla tavoin kuin ne, jotka joskus ovat olleet\njohonkin rakastuneet, mutta tulleet siihen vakaumukseen, että tuo lempi\nei ole hyödyllinen: he näet pidättyvät siitä, vaikkapa väkisinkin.\nSamalla tavoin tulemme mekin, sentähden että näiden mainioiden\nvaltioiden kasvatus on meihin istuttanut rakkautta sellaista runoutta\nkohtaan, kyllä olemaan hyvillämme, jos se osoittautuu niin oivalliseksi\nja todenomaiseksi kuin suinkin, mutta niin kauan kuin se ei kykene\ntodistamaan viattomuuttaan, tulemme vastataikana laulamaan itsellemme\ntämän lausumamme perustelun ja loitsun, varoen, ettemme jälleen lankea\ntuohon lapselliseen ja suuren joukon omaiseen rakkauteen. Tulemme siis\nlaulamaan loitsuamme siinä mielessä, ettei ole otettava sellaista\nrunoutta vakavalta kannalta, ikäänkuin sillä olisi mitään tekemistä\ntotuuden kanssa ja se olisi vakava asia, vaan että kuulijan on oltava\npeloissaan oman sielunsa valtiojärjestyksen puolesta ja siksi varottava\nsellaista runoutta ja noudatettava sitä käsitystä, minkä olemme siitä\nesittäneet.\n\n-- Yhdyn kaikin puolin, hän sanoi.\n\n-- Niin, sillä suuri on taisto, sanoin, -- suurempi kuin miltä näyttää,\n-- taisto siitä, tulemmeko kunnollisiksi vai kehnoiksi, niin ettei\nmeidän kannata maineen eikä rikkauden, ei minkään vallan eikä\nvarsinkaan runouden yllyttäminä laiminlyödä oikeamielisyyttä ja muuta\nhyveellisyyttä.\n\n-- Olen perustelumme nojalla samaa mieltä kuin sinä, hän sanoi, -- ja\nluulenpa, että meihin yhtyy jokainen muukin, olipa ken tahansa.\n\n9. -- Ja kuitenkaan, sanoin, -- emme vielä ole tyystin käsitelleet\nhyveen [eli kunnollisuuden] suurimpia palkintoja ja sillä tarjona\nolevia kilpavoittoja.\n\n-- Puhutpa jostakin kerrassaan käsittämättömästä suuruudesta, jos\ntodella on olemassa muita vielä suurempia palkintoja kuin ne, jotka\nolemme maininneet!\n\n-- Mikähän, kysyin, voi koitua suureksi vähäisen ajanjakson rajoissa?\nOnhan koko tämä aika lapsuudesta vanhuuteen asti sentään lyhykäinen\najan kaikkeuteen verraten!\n\n-- Eihän se siihen verraten ole niin mitään, hän sanoi.\n\n-- No kuinkas onkaan? Tuleeko mielestäsi kuolemattoman olion vakavasti\nponnistella noin vähäistä ajanjaksoa mutta ei iäisyyttä varten?\n\n-- Kyllähän minä puolestani olen sitä mieltä, että iäisyyttä varten;\nmutta miksi tätä kysyt?\n\n-- Etkö ole selvillä siitä, minä sanoin, -- että sielumme on kuolematon\neikä häviä koskaan?\n\nJa hänpä katsahti minuun ja sanoi kummastuneena:\n\n-- Kautta Zeuksen, en minä; mutta voitko sinä sitä väittää?\n\n-- Kyllä, muutenhan tekisin väärin, minä sanoin, -- ja luulenpa, että\nsinäkin olet samalla kannalla; sillä eihän siinä ole mitään vaikeata.\n\n-- Kyllä minusta, hän vastasi, -- mutta mielelläni kuulisin sinun\nesittävän tätä \"ei ollenkaan vaikeata\" asiaa.\n\n-- Voit saada sen kuulla, minä sanoin.\n\n-- Puhu vain, hän sanoi.\n\n-- Onko olemassa jokin, kysyin, -- minkä sanot hyväksi, ja jokin, minkä\nsanot pahaksi?\n\n-- On kyllä.\n\n-- No onko sinulla niistä sama ajatus kuin minulla on?\n\n-- Mimmoinen ajatus?\n\n-- Se, että tuo paha on kaikki se, mikä turmelee ja hävittää, ja hyvä\nse, mikä säilyttää ja hyödyttää.\n\n-- Kyllä niin ajattelen, hän vastasi.\n\n-- Entä kuinkas onkaan? Oletko sitä mieltä, että jokaiseen olioon\nkohdistuu jokin oma paha ja jokin oma hyvä, niinkuin esimerkiksi\nsilmiin kohdistuu silmätauti ja koko ruumiiseen sairaus, viljaan\nnokitauti, puihin laho, vaskeen ja rautaan ruoste ja, kuten sanottu,\nmiltei jokaiseen olioon oma, luontoperäisesti sille kuuluva paha ja\nsairaus?\n\n-- Olen kyllä sitä mieltä, hän vastasi.\n\n-- No eikö ole niin, että kun jollekin oliolle koituu jokin sellainen\npaha, se tekee sen, jolle se on koitunut, huonoksi ja lopulta hajoittaa\nja hävittää sen?\n\n-- Kuinkas muuten?\n\n-- Se paha siis, mikä on jollekin oliolle luontoperäisesti ominainen,\nja [sen aiheuttama] huonous turmelevat sitä, ja jolleivät nämä sitä\nhävitä, niin ei mikään muu enää voine sitä hävittää. Sillä eihän hyvä\nkoskaan mitään hävitä eikä myöskään se, mikä ei ole hyvää eikä pahaa.\n\n-- Kuinka se sen tekisikään? hän sanoi.\n\n-- Jos siis olioiden joukosta löydämme jonkin, jolla kyllä on oma\npahansa, mikä tekee sen raihnaaksi, mutta ei kykene sitä turmelemalla\nhajoittamaan, niin emmekö silloin jo tiedä, että senluontoinen olio ei\nollut hävitettävissä?\n\n-- Niin tuntuu olevan, hän sanoi.\n\n-- No kuinkas onkaan? sanoin; -- eikö sielulla ole pahansa, mikä tekee\nsen huonoksi?\n\n-- On tietystikin, hän vastasi, -- nimittäin kaikki se, jota nyt olemme\npohtineet: väärämielisyys ja irstaus ja pelkuruus ja tietämättömyys.\n\n-- Entä tokkohan mikään näistä hajoittaa sen ja hävittää? Ja varo,\nettemme antaudu siihen harhakäsitykseen, että muka, kun väärämielinen\nja mieletön ihminen joutuu kiinni vääryydestä, hänet silloin hävittää\nväärämielisyys, joka on sielun huonoutta. Vaan kuvaile mielessäsi asiaa\nnäin: niinkuin ruumiin huonous -- se on sairaus -- riuduttaa ruumista\nja hävittää sen ja vie sen siihen, ettei se edes mikään ruumis olekaan,\nja samoin se huonous, mikä on jokaiselle äsken mainitsemallemme\naineelle ominainen, pysymällä siinä kiinni ja asustamalla sen sisällä,\nturmelee sen, niin että se joutuu olemattomaksi -- Eikö niin?\n\n-- Kyllä.\n\n-- No katsele nyt sieluakin samalla tavalla. Tokkohan siinä oleva\nväärämielisyys ja muu kehnous asustamalla siinä ja pysymällä siinä\nkiinni turmelee ja riuduttaa sitä, kunnes se on vienyt sen kuolemaan ja\nerottanut sen ruumiista?\n\n-- Eipä se mitenkään sitä tee, hän vastasi.\n\n-- Mutta onhan se ajatus järjetön, sanoin, -- että jonkin olion voi\nhävittää toisen olion kehnous, mutta ei oma.\n\n-- Järjetöntähän se on.\n\n-- Sinun tulee näet, Glaukon, muistaa, minä sanoin, -- ettemme edes\nusko, että ravintoaineiden huonouden, sen nimittäin mikä on niille\nominainen, -- oli se sitten siinä, että ne ovat vanhoja tai\npilaantuneita tai jos jonkinmoisia -- että sen täytyy hävittää ruumis;\nmutta jos ravintoaineiden ominainen huonous vaikuttaa ruumiiseen, niin\nettä siinä ilmenee sen, nimittäin ruumiin, ominainen huonous, niin\nsanomme niiden aiheuttaneen sen, että ruumiin tuhoaa sen oma raihnaus,\nse on tauti. Mutta kun ravinto on toista ja ruumis toista, emme tule\nkoskaan myöntämään, että ruumiin tuhoaa ravinnon -- siis vieraan aineen\n-- huonous, joka ei siinä kehitä sen ominaista huonoutta.\n\n-- Puhut kerrassaan oikein, hän sanoi.\n\n10. -- Sama päätelmä siis pitää paikkansa sieluunkin nähden: jos\nruumiin huonous ei tuota sielulle sielun huonoutta, niin älkäämme\nkoskaan uskoko, että sielun hävittää vieras paha ilman sen omaa\nhuonoutta, se on, että toisen olion tuhoaa toisen olion huonous.\n\n-- Kyllähän se pitää paikkansa, hän sanoi.\n\n-- Meidän tulee siis joko kumota tämä päätelmämme taikka, niin kauan\nkuin se on kumoamatta, älkäämme koskaan väittäkö, että kuume tai muu\ntauti tai surmatyökään -- vaikkapa joku viiltäisi ruumiin pienen\npieniksi siekaleiksi -- sanalla sanoen, että mikään näistä tuhoaa\nsieluakaan, kunnes joku on osoittanut, että näiden ruumiin kärsimysten\nvuoksi sielu itse käy väärämielisemmäksi ja jumalattomammaksi. Mutta\nettä sielu taikka mikään muu tuhoutuu, sentähden, että sille vieras\npaha ilmenee toisessa oliossa, ilman että eri olioissa ilmenee kunkin\nominainen paha, sitä älkäämme salliko kenenkään väittää.\n\n-- Mutta sitäpä, hän sanoi,-- ei kukaan tule koskaan todistamaan, että\nkuolema tekee kuolevien sielut väärämielisemmiksi!\n\n-- Ja jos joku, minä sanoin, -- julkeaa hyökätä päätelmämme kimppuun ja\nväittää, että se, joka on kuoleman kielissä, muuttuu huonommaksi ja\nväärämielisemmäksi -- jottei hänen näet olisi pakko myöntää, että\nsielut ovat kuolemattomat --, niin me tulemme, jos hänen väitteessään\non perää, päättämään, että väärämielisyys vaikuttaa väärämieliseen\nkuolettavasti niinkuin tauti, ja että ne, jotka siihen tautiin\nsairastuvat, saavat surmansa juuri siitä, siten että se omalla\nluontoperäisellä voimallaan tappaa heidät, ne, jotka siihen pahimmin\nsairastuvat, pikemmin, ne, jotka sairastuvat lievemmin, hitaammin,\nmutta ettei käy niinkuin tätä nykyä, jolloin väärämieliset\nsaavat surmansa muiden kädestä, jotka heitä rankaisevat heidän\nväärämielisyydestään.\n\n-- Kautta Zeuksen, Glaukon sanoi, -- eipä väärämielisyys siinä\ntapauksessa tule osoittautumaan kovinkaan peloittavaksi, jos se tuottaa\nkuoleman sille, joka siihen sairastuu; sehän vapauttaisi meidät\npahoista ihmisistä. Mutta ennemmin luulen, että sen havaitaan\nvaikuttavan ihan päinvastoin: se tuottaa muille surman, mikäli vain\nkäy päinsä, mutta tekee sen ihmisen, jossa sitä on, hyvinkin\nelinvoimaiseksi, eikä ainoastaan elinvoimaiseksi, vaan lisäksi myöskin\nvalppaaksi; näin kaukana se on siitä, että olisi kuolettava.\n\n-- Puhut mainiosti, minä sanoin. -- Kun ei siis oma huonous ja oma paha\nkykene sielua tappamaan ja hävittämään, niin tuskinpa se paha, mikä on\nmäärätty jonkin toisen olennon tuhoksi, hävittää sielua eikä yleensä\nmitään muuta kuin sen, jonka tuhoksi se on määrätty.\n\n-- Tuskinpa vain, hän sanoi, -- ainakin mikäli on todennäköistä.\n\n-- Koska sielua ei siis tuhoa niin mikään paha, ei oma eikä minkään\nmuun, niin on selvää, että sen täytyy olla iäti olevainen olio; ja jos\nse on iäti olevainen, niin sen täytyy olla kuolematon.\n\n-- Siitä ei pääse, hän sanoi.\n\n11. -- Tämän asian laita olkoon siis näin; mutta jos niin on, niin\nhuomaat, että sielut aina lienevät samat. Sillä eiväthän ne voine\nvähetä, kun ei yksikään häviä, eivätkä myöskään voi lisääntyä; jos näet\njokin kuolematon olio tulisi lisää, niin ymmärräthän, että se tulisi\nkuolevaisten joukosta, ja kaikki oliot olisivat lopulta kuolemattomat.\n\n-- Totta puhut.\n\n-- Mutta älkäämme uskoko niin olevan, minä sanoin, -- sillä senhän\nkieltää järki, -- älkäämmekä toiselta puolen myöskään uskoko, että\nsielu todenomaisimmalta olennoltaan on senlaatuinen, että se on täynnä\nmonenmoista kirjavuutta ja erilaisuutta ja ristiriitaa itsensä kanssa.\n\n-- Mitä tarkoitat? hän kysyi.\n\n-- Se, mikä on monista kokoonpantu, sanoin, -- ja millä ei ole paras\nkokoonpano -- ja semmoiseksihan äsken havaitsimme sielun -- se ei\nhevillä saata olla ikuinen.\n\n-- Ei se ainakaan ole todennäköistä.\n\n-- Että sielu on kuolematon olio, sen on kai äskeinen keskustelumme\nniin hyvin kuin muut perustelut sitovasti todistanut. Mutta\nnähdäksemme, mimmoinen se toden totta on, emme saa katsella sitä\nsellaisena kuin tätänykyä sitä katselemme, kun sen ovat pilanneet sen\nyhteys ruumiin kanssa ja muut pahat epäkohdat, vaan sellaisena kuin se\non, kun se on puhdistettuna, sellaisena tulee sitä tyystin tarkastaa\njärkiharkinnalla, ja silloinpa tulemme sen havaitsemaan paljon\nkauniimmaksi ja myöskin selvemmin näkemään oikeamielisyydet ja\nväärämielisyydet ja kaiken sen, jota nyt olemme pohtineet. Se, minkä\ntähän asti olemme siitä lausuneet, oli kyllä totta, katsoen siihen,\nmimmoiseksi se tätä nykyä näyttäytyy, mutta olemme katselleet sitä\nsamanlaisessa tilassa, jossa Glaukos[4] merenhaltia: ne, jotka häntä\nnäkevät, eivät voi enää hevillä havaita hänen muinaista muotoaan, koska\nalkuperäisistä ruumiinosista toiset ovat katkenneet, toiset taas\nmusertuneet ja kaikin puolin turmeltuneet aaltojen vaikutuksesta, ja\ntoisia taas on häneen kasvanut kiinni, simpukkoja ja leviä ja kiviä,\nniin että hän enemmän muistuttaa mitä hirviötä tahansa kuin\nsynnynnäistä muotoaan; niinpä me katselemme sieluakin siinä tilassa,\njohon lukemattomat vammat ovat sen saattaneet. Mutta Glaukon hyvä,\nmeidän on katsottava tuohon!\n\n-- Mihin? hän kysyi.\n\n-- Sielun viisaudenharrastukseen; ja meidän on otettava huomioon, mitä\nsielu tavoittaa ja mihin seuraan se pyrkii, se kun on sukua jumalaisen\nja kuolemattoman ja iäti olevaisen kanssa, ja harkittava mimmoiseksi se\nsaattaa tulla, jos se koko olennollaan antautuu sellaiseen tavoitteluun\nja tämä ponnistus nostaa sen siitä merestä, jossa se tätä nykyä\noleilee, ja se kirvottaa pois kivet ja simpukat, joita noiden muka\nautuaallisten kemujen vaikutuksesta on runsaassa määrin kasvanut sen\nympärille, multaisina ja kivisinä ja karkeina, koska se niissä kemuissa\non ahminut maan multaa. Ja silloinpa saataneen nähdä sen oikea olento\nja todeta, onko se monimuotoinen vai yksimuotoinen vai mitenkä sen\nlaita on. -- Ja nytpä olemme ymmärtääkseni tyystin selvittäneet sen\nolon ja sen muodot inhimillisessä elämässä.\n\n-- Niin, kaikin puolin, hän sanoi.\n\n12. -- Olemmehan, minä sanoin, -- perustelussamme raivanneet pois muut\nepäilyksen aiheet emmekä myöskään ottaneet lukuun oikeamielisyyden\npalkintoja ja sen mainetta, niinkuin väititte Hesiodoksen ja Homeroksen\ntehneen,[5] vaan olemme havainneet, että oikeamielisyys sinänsä on\nparasta itse sielulle sinänsä, ja että tämän tulee tehdä se mikä on\noikein, olipa sillä Gygeen sormus[6] tai ei -- vieläpä mokoman\nsormuksen lisäksi myöskin Hadeen hytyrä.[7]\n\n-- Puhut kerrassaan totta, hän sanoi.\n\n-- Eihän siis enää, Glaukon hyvä, voida paheksia, jos edellämainitun\nlisäksi myönnämme oikeamielisyydelle ja muulle kunnollisuudelle ne\npalkinnotkin, joita se tuottaa sielulle sekä ihmisten että jumalien\npuolelta, niin hyvin ihmisen eläessä kuin hänen kuoltuaankin, ja\nesitämme kuinka suuria ja minkälaatuisia ne ovat?\n\n-- Tee niin, kaikin mokomin, hän sanoi.\n\n-- Suoritatteko siis minulle takaisin sen, minkä keskustelussamme\nsaitte minulta lainaksi?\n\n-- Mikä se oli?\n\n-- Myönsin teille sen, että oikeamielinen sai näyttää väärämieliseltä\nja väärämielinen oikeamieliseltä. Te näet olitte sitä mieltä, että,\nvaikk'eivät oikeamielisyys ja väärämielisyys voineet pysyä jumalilta ja\nihmisiltä salassa, kuitenkin oli tehtävä tämä myönnytys perustelumme\nvuoksi, jotta oikeamielisyyttä sinänsä arvosteltaisiin vertaamalla sitä\nväärämielisyyteen sinänsä. Vai etkö muista?\n\n-- Tekisin väärin, hän vastasi, -- jollen tätä velkaa muistaisi.\n\n-- Koska siis on ratkaistu minkäluontoinen kumpikin on, niin minä\noikeamielisyyden puolesta vaadin takaisin velan, sen nimittäin, että\nmekin yhdymme samaan arviointiin, mikä siihen kohdistuu niin hyvin\njumalien kuin ihmisten puolelta, jotta oikeamielisyys saisi periä nekin\nvoitonpalkinnot, jotka se on saavuttanut tuon arvioinnin vuoksi ja\njotka se antaa omistajilleen, sen jälkeen kun on käynyt selville, että\nse heille antaa senkin hyvän, mikä johtuu sen varsinaisesta\nolemuksesta, eikä petä niitä, jotka toden totta omaksuvat sen.\n\n-- Vaatimuksesi on oikeutettu, hän sanoi.\n\n-- Ettekö siis, kysyin, -- ennen kaikkea suorita minulle takaisin sitä,\nettei ole jumalilta salattuna mimmoinen kumpikin [toiselta puolen\noikeamielinen, toiselta puolen väärämielinen] on?\n\n-- Suoritamme sen lainan takaisin, hän vastasi.\n\n-- Jos he siis eivät pysy jumalilta salassa, niin jumalat kai toista\nrakastavat, toista inhoavat, niinkuin alussakin myönsimme.[8]\n\n-- Se pitää paikkansa.\n\n-- Ja emmekö myönnä, että kaikki, mikä jumalien puolelta tapahtuu\njumalan rakastamalle ihmiselle, on hänelle niin onnekasta kuin olla\nvoi, paitsi jos häntä painaa jokin aikaisemman synnin aiheuttama\nvälttämätön paha?\n\n-- Kyllä, aivan niin.\n\n-- Näin ollen meidän on siis ajateltava että, jos oikeamielinen mies\njoutuu köyhyyteen tai sairauteen tai johonkin muuhun, jota pidetään\npahana, tämä kaikki päättyy hänen hyväkseen, joko hänen eläessään tai\nhänen kuoltuaan. Sillä eivät jumalat ikinä hylkää sitä, joka tahtoo\npyrkiä oikeamielisyyteen ja hyvettä harrastamalla tulla niin\njumalankaltaiseksi, kuin ihmiselle suinkin on mahdollista.\n\n-- Onhan luonnollista, hän sanoi, -- ettei sellaista ihmistä hylkää se,\nminkä kaltainen hän on.\n\n-- Ja eikö väärämielisestä ole ajateltava päinvastoin?\n\n-- Ihan varmaan.\n\n-- Sellaisia siis lienevät ne voittopalkinnot, jotka jumalten puolelta\ntulevat oikeamielisen osalle.\n\n-- Kyllä minun mielestäni, hän vastasi.\n\n-- Entä ihmisten puolelta tulevat palkinnot? Eikö niiden laita ole\ntämmöinen, jos on esitettävä asia sellaisena kuin se on? Eivätkö ne,\njotka ovat yht'aikaa voimakkaat ja väärämieliset, tee samalla tavoin\nkuin kaikki ne juoksijat, jotka juoksevat hyvin radan alapäästä mutta\nhuonosti sen yläpäästä? Ensin he ottavat aimo lähtövauhdin, mutta\njuoksun lopussa he joutuvat naurunalaisiksi, heillä on korvat\nriipuksissa ja he poistuvat seppelettä saamatta; ne taas, jotka toden\ntotta osaavat juosta, saavat perille tultuaan palkinnot ja heitä\nseppelöidään. Eiköhän oikeamielistenkin enimmäkseen käy niin? Jokaisen\ntoimen ja kaiken yhteisvaikutuksen ja koko elämän lopussa he saavat\nihmisten puolelta hyvän maineen ja kilpapalkinnot. Eikö niin?\n\n-- Juuri niin.\n\n-- Suostutko siis siihen, että heistä sanon saman, minkä itse lausuit\nväärämielisistä?[9] Minä näet väitän, että oikeamielisillä, kun ovat\ntulleet vanhemmiksi, on hallussaan oman valtionsa hallitusvirat, jos\nvain haluavat, että he naivat mistä perheestä vain haluavat ja\nnaittavat tyttärensä niihin sukuihin, joihin tahtovat. Ja kaiken, minkä\nsinä väitit väärämielisistä, sen minä nyt väitän oikeamielisistä; ja\nväärämielisistä taas väitän, että enimmät heistä, vaikk'eivät\njoutuisikaan ilmi nuoruudessaan, juoksunsa lopussa joutuvat kiinni ja\ntulevat naurunalaisiksi, ja kun he ovat tulleet vanhuksiksi, heitä\nhäväisevät heidän kurjuudessaan niin hyvin muukalaiset kuin\nkansalaisetkin: heitä ruoskitaan, ja he saavat kokea niitä julmuuksia,\njotka totuudenmukaisesti mainitsit. Oleta vain kuulleesi minunkin\nesittävän mitenkä he saavat kärsiä kaikkea tuota pahaa. Mutta harkitse\nsinä, voitko hyväksyä mitä sanon.\n\n-- Kyllä, kaikinpuolin, hän vastasi; -- sillä puhut oikein.\n\n13. -- Tämmöisiä kai ovat ne voitonpalkinnot ja palkat ja lahjat, jotka\noikeamielisyyden itsensä tuottamien lisäksi jumalien ja ihmisten\npuolelta tulevat oikeamielisen osalle hänen eläessään.\n\n-- Niin, hän vastasi, -- ja ovatpa ne ihania ja pysyväisiä.\n\n-- Nämä palkat, minä sanoin, -- eivät kuitenkaan ole paljoudeltaan\neivätkä suuruudeltaan niin mitään niihin verraten, jotka odottavat sekä\noikeamielistä että väärämielistä heidän kuolemansa jälkeen. Täytyypä\nkuulla mitkä ne ovat, jotta niin hyvin oikeamieliselle kuin\nväärämieliselle olisi täysin suoritettu se, mikä perustelumme jäi\nhänelle velkaa.\n\n-- Mainitse ne, hän sanoi. -- Ei näet ole monta muuta asiaa, jota\nmieluummin haluaisin kuulla.\n\n-- Mutta enpä aio kertoa sinulle Alkinoos-tarinaa,[10] sanoin, -- vaan\nuljaan miehen, pamphylialaisen Er'in, Armenioksen pojan[11]\nkertomuksen. Hän oli kaatunut sodassa, ja kun kymmenentenä päivänä\nruumiit jo mädänneinä korjattiin tantereelta, oli hänet korjattu\nturmeltumatonna, ja kun hänet oli viety kotipuoleen haudattavaksi\nkahdentenatoista päivänä ja hän jo virui roviolla, oli hän herännyt\njälleen eloon ja kertonut, mitä hän tuolla oli nähnyt. Hän sanoi että,\nkun hänen sielunsa oli eronnut ruumiista, hän oli monien muiden kanssa\nvaeltanut, kunnes saapuivat ihmeelliseen paikkaan. Siellä oli maassa\nollut kaksi aukeamaa ihan lähellä toisiansa ja taas ylhäällä taivaassa,\nniitä vastapäätä, kaksi muuta aukeamaa. Niiden välillä oli istunut\ntuomareita; ja kun nämä olivat langettaneet tuomionsa, olivat he\nkäskeneet oikeamielisten kulkea oikeanpuolista tietä ylöspäin läpi\ntaivaan, kiinnitettyään ensin heidän etupuoleensa tuomioita ilmaisevat\nmerkit, ja väärämielisten taas he olivat käskeneet kulkea sitä tietä,\njoka vei vasemmalle ja alaspäin; näilläkin oli -- takapuolellaan --\nmerkit, jotka ilmaisivat kaiken, minkä he olivat tehneet. Kun hän itse\noli astunut tuomarien eteen, olivat he lausuneet, että hänestä piti\ntulla viestintuoja ihmisille tuosta paikasta ja että he käskivät häntä\nkuuntelemaan ja katselemaan kaikkea, mikä siellä oli. Niinpä hän oli\ntoisella puolella nähnyt sielujen poistuvan kumpaisestakin aukeamasta,\nmaassa olevasta ja taivaassa olevasta, niin pian kuin olivat saaneet\ntuomionsa; molemmista muista aukeamista taas hän oli nähnyt, toisesta\nsielujen nousevan ylös maasta likaisina ja pölyisinä ylt'yltään,\ntoisesta toisten sielujen astuvan puhtaina alas taivaasta. Ja\nkulloinkin saapuvat sielut olivat näyttäneet tulleen pitkältä matkalta;\nilomielin he olivat menneet tuolle niitylle ja asettuneet ikäänkuin\njuhlakokoukseen, ja tuttavat olivat tervehtineet toisiansa, ja ne,\njotka olivat tulleet ylös maasta, olivat muilta tiedustelleet\nsikäläisiä oloja, ja taivaasta tulleet taas toisten oloja. Ja he olivat\nkertoneet toisilleen, toiset vaikeroiden ja itkien muistellessaan\nkaikkia niitä kärsimyksiä, joita olivat saaneet kokea ja nähdä\nmaanalaisella matkallaan, -- tuota matkaa oli kestänyt tuhat vuotta --;\nne taas, jotka tulivat taivaasta, olivat kertoneet suloisista\nkokemuksista ja sanomattoman kauniista näyistä. Kaiken kertominen,\nGlaukon, vaatisi runsaasti aikaa; mutta pääasiaksi hän oli sanonut sen,\nettä he olivat kärsineet rangaistusta kaikista vääryyksistä erikseen,\njoita milloinkin olivat joillekin tehneet ja kaikista henkilöistä,\njoille kukin oli vääryyttä tehnyt, jokaisesta kymmenkertaisesti, se on,\nkerran jokaisella satavuotiskaudella, koska ihmiselämä on sen pituinen.\nSiten heidän oli ollut kärsittävä kymmenkertainen rangaistus jokaisesta\nrikoksesta; ja jos joku esimerkiksi oli tehnyt itsensä syypääksi\nuseiden ihmisten kuolemaan, kavaltamalla joko kaupunkeja tai\nsotajoukkoja, ja oli heittänyt ihmisiä orjuuteen tai oli ollut\nosallisena jossakin muussa tihutyössä, niin hänellä oli ollut kaikista\nnäistä rikoksista kärsittävä kymmenkertaiset vaivat rangaistukseksi\njokaisesta, ja toiselta puolen, jos hän oli tehnyt hyviä töitä ja ollut\noikeamielinen ja hurskas, oli hänen ollut saatava ansaitun palkintonsa\nsaman laskelman mukaan. Niistä taas, jotka syntymisensä jälkeen olivat\nheti kuolleet tai eläneet vain lyhyen ajan, hän oli kertonut muita\nasioita, joita ei kuitenkaan kannata mainita. -- Mutta epähurskaudesta\nja hurskaudesta jumalia ja vanhempia kohtaan ja omalla kädellä tehdystä\nsurmatyöstä hän kertoi palkan olleen vielä suuremman. Niinpä hän sanoi\nolleensa saapuvilla, kun joku kysyi toiselta, missä Ardiaios Suuri oli.\nTämän Ardiaioksen kerrottiin olleen tyrannina jossakin Pamphylian\nkaupungissa jo tuhat vuotta ennen Er'in aikaa ja surmanneen iäkkään\nisänsä ja vanhemman veljensä ja tehneen paljon muita jumalattomia\nrikoksia. Ja puhuteltu oli vastannut: \"ei hän ole tullut eikä taida\ntänne tullakaan.\"\n\n14. \"Tämäkin oli näet niitä kauhistuttavia näkyjä, joita saimme nähdä:\nkun olimme lähellä aukeaman suuta ja aioimme kohota siitä ylös ja\nolimme kestäneet kaikki muut kokemukset, havaitsimme äkkiä sekä hänet\nettä useat muut, enimmät tyranneja; mutta olipa joukossa myöskin\nyksityishenkilöitä, niitä, jotka olivat tehneet suuria rikoksia. Kun\nnämä jo luulivat voivansa nousta ylös, niin aukeaman suu ei heitä\nottanutkaan vastaan, vaan ärjäisi joka kerta, kun joku niistä, jotka\nolivat noin parantumattomia ilkityöntekijöitä, taikka joku, joka ei\nollut kärsinyt riittävää rangaistusta, yritti nousta siitä ylös. Ja\nsiinä seisoi vieressä rajuja miehiä, näköjään tulta hehkuvat, ja\nkuullessaan tuon äänen nämä tarttuivat kovakouraisesti muutamiin ja\nveivät heidät pois, mutta Ardiaiokselta ja muilta he sitoivat yhteen\nkädet ja jalat ja pään, heittivät heidät maahan, nylkivät heidät\nruoskilla ja laahasivat heidät pois aukeamalta pitkin tien viertä,\nja karttasivat heitä orjantappuroissa, ilmoittaen kulloinkin\nohikulkeville, mistä syystä heitä vietiin ja että heidän oli määrä\nsuistua Tartarokseen.\" Sanoipa hän että kaikista lukuisista ja\nmonenlaatuisista kauhuista, joita heidän oli ollut kestettävä, tämä oli\nollut kauhein, kukin kun pelkäsi, että hänelle kajahtaisi se ääni hänen\nyrittäessään kohota aukeamasta ylös; ja kun se vaikeni, oli kukin\nastunut ylös mitä suurimmalla ilolla. Sellaisia sama mies oli kertonut\ntuomioiden ja rangaistusten olevan, ja taas palkintojen vastaavan\nniitä. -- Mutta kun niityllä olijat olivat siellä viettäneet kukin\nseitsemän päivää, oli heidän kahdeksantena ollut lähdettävä vaeltamaan\nsieltä, ja neljäntenä päivänä he olivat saapuneet paikalle, josta\nnäkivät valon, joka ulottui läpi koko taivaan ja maan, suorana kuin\npylväs ja väriltään taivaankaaren kaltaisena, mutta kirkkaampana ja\npuhtaampana. Tämän valon ääreen he olivat saapuneet kuljettuaan\nedelleen yhden päivän matkan, ja siellä he olivat valopatsaan\nkeskikohdalla nähneet sen siteiden päät pingoitettuina taivaasta; tämä\nvalo oli näet taivaan yhdyssiteenä, niinkuin kolmisoutolaivojen\npingoitusköydet, ja piti näin koossa koko kiertävän maailmankehän. Ja\nsen siteiden päihin oli kiinnitettynä Ananken [Välttämättömyyden]\nvärttinä, joka panee kaikki kehät pyörimään. Kehrävarsi ja koukku\nolivat terästä ja kehrä teräksen ja muiden ainelajien sekoitusta. Mutta\nkehrä oli laadultaan tämmöinen: sen muoto oli sama kuin täkäläisen\nvärttinänkehrän; mutta sen nojalla, mitä hän kertoi, meidän tulee\najatella se sellaiseksi kuin jos yhdessä isossa ontossa ja\ntäydellisesti koverretussa kehrässä olisi toinen pienempi samanlainen\nja tarkkaan siihen sopiva kehrä, niinkuin sellaiset maljat, jotka\nsopivat toinen toiseensa; ja samalla tavoin sitten kolmas ja neljäs ja\nvielä neljä muuta. Kehriä oli näet kaikkiaan kahdeksan, toiset\ntoistensa sisällä, ja ylhäältä katsottuina niiden reunat esiintyivät\nkehinä, mutta kehrävarren ympärillä ne muodostivat yhden ainoan kehrän\nyhtenäisen yläpinnan; varsi taas oli ajettu kahdeksannen kehrän lävitse\nsen keskikohdalta. Ensimmäisen ja uloimman kehränreunan muodostama kehä\noli levein, kuudennen taas oli leveydeltään toinen, kolmantena taas oli\nneljännen kehä, neljäntenä kahdeksannen, viidentenä seitsemännen,\nkuudentena viidennen, seitsemäntenä kolmannen, kahdeksantena kahdennen\nreunan kehä. Ja leveimmän reunan muodostama kehä oli monivärinen,\nseitsemännen taas oli loistavin; kahdeksannen kehä sai värinsä\nseitsemännen säteilystä, toisen ja viidennen olivat toistensa\nkaltaiset, edellisiä keltaisemmat, kolmannella oli valkoisin väri,\nneljännellä punertava, kuudes taas oli valkeuden puolesta lähinnä\nkahdennetta. Ja väännettäessä koko värttinä oli pyörinyt samaan\nsuuntaan, mutta kokonaisenaan pyörivässä värttinässä olivat sisimmät\nseitsemän kehää hiljalleen pyörineet päinvastaiseen suuntaan. Ja\nkaikista kehistä oli kahdeksas pyörinyt nopeimmin; sitä lähinnä\nnopeudessa olivat seitsemäs, kuudes ja viides; näillä kolmella oli\nkaikilla sama vauhti; kolmantena vauhtiin nähden pyöri taaksepäin, niin\nheistä näytti, neljäs, neljäntenä kolmas ja viidentenä toinen. Ja\nvärttinää pyöritettiin Välttämättömyyden polvilla. Ja ylhäällä sen\njokaisen kehällä istui seireeni pyörien kehänsä mukana ja päästäen\nyhden äänen, yhden nuotin ja kaikista kahdeksasta soi yhtenäinen\nharmonia. Mutta ympärillä istui yhtäläisen matkan päässä kolme muuta\nnaista, kukin valtaistuimellaan; nämä olivat välttämättömyyden\ntyttäret, Moirat [Kohtalottaret], valkopukuiset, seppelpäät, nimittäin\nLakhesis, Klotho ja Atropos; nämä lauloivat seireenien harmonian\nmukaan, Lakhesis menneet, Klotho olevaiset, Atropos tulevaiset. Ja\nKlotho kosketteli aika ajoin oikealla kädellään värttinän ulkokehää ja\noli apuna sen pyörittämisessä, Atropos taas kosketteli samalla tavoin\nvasemmalla kädellään sisempiä kehiä, Lakhesis taas kosketteli\nvuorotellen kumpaisellakin kädellä kumpaisiakin.\n\n15. Sinne tultuansa heidän oli heti täytynyt astua Lakhesiin eteen.\nEräänlainen julistaja oli ensin asettanut heidät järjestykseen; sitten\nhän oli Lakhesiin sylistä ottanut sekä arpoja että eri elämänlaatujen\nnäytteitä, noussut korkealle lavalle ja lausunut: \"nämä ovat\nVälttämättömyyden tyttären, Lakhesis-neitsyen sanat. Päivänikäiset\nsielut, alkaa kuolevaisen suvun uusi kuolontuottava kiertokausi. Ei\nteitä valitse daimooni, vaan te tulette valitsemaan daimoonin. Se, joka\non vetänyt arvan ensimmäisenä, se valitkoon ensimmäisenä elämänlaadun,\njossa hän pakosta tulee pysymään. Kunnollisuudella ei ole herraa;\nmikäli kukin sitä pitää arvokkaana ja arvottomana, sikäli hänellä on\nsitä oleva enemmän ja vähemmän. Syy on valitsijan; jumala on syytön.\"\nTämän sanottuaan hän oli viskannut arvat heidän kaikkien eteen, ja\nkukin oli ottanut ylös sen, mikä oli pudonnut hänen kohdalleen, paitsi\nEr; hänelle julistaja ei ollut sitä sallinut. Jokaiselle, joka oli\nnostanut arvan, oli selvää, minkä järjestysnumeron hän oli saanut. Sen\njälkeen julistaja taas oli laskenut maahan heidän eteensä elämänurain\nnäytteet, paljon useammat kuin saapuvilla oli sieluja; ja elämiä oli\nollut kaikenlaatuisia: kaikki eläinten elämänlaadut ja tietenkin myös\nkaikki inhimilliset. Joukossa oli tyranninvaltoja, joista toiset\nkestivät koko elinajan, toiset taas sortuivat kesken ja päättyivät\nköyhyyteen ja maanpakoon ja kerjäläisyyteen. Olipa myöskin arvossa\npidettyjen miesten elämänoloja: toisia, joita pidetään arvossa komean\nulkonäön ja kauneuden ja muun voiman ja kilpailukuntoisuuden vuoksi,\ntoisia taas, joita pidetään arvossa syntyperän ja esi-isien etevyyden\ntähden, -- ja niin ikään samojen ominaisuuksien puolesta vähäpätöisten\nmiesten elämiä. Ja samalla tavoin naistenkin elämiä. Mitään määrättyä\nsielun arvoasemaa ei siinä ollut, koska sielun, joka on valinnut toisen\nelämänuran, välttämättömästi täytyy tulla erilaiseksi. Ja kaikki muu on\nsekoitettuna, toinen toisensa kanssa ja mikä rikkauden ja köyhyyden,\nmikä sairauden, mikä terveyden kanssa, -- ja onpa toisia olotiloja\nnäiden keskivälilläkin. Ja siinäpä, Glaukon rakas, ihmistä uhkaa\nääretön vaara, ja sentähden on kaikin mokomin pidettävä huoli siitä,\nettä kukin meistä, välittämättä muista tiedoista, rupeaa tämän tiedon\netsijäksi ja oppilaaksi, jos hän voi mistään oppia ja saada selville\nsitä, kuka saattaa antaa hänelle kykyä ja ymmärrystä, niin että hän voi\nerottaa kunnollisen ja kehnon elämän ja tarjona olevista aina\nkaikkialla valitsee paremman elämän. Näinpä hän tulee punnitsemaan\nkaikkia niitä asianhaaroja, jotka nyt on mainittu, ja sen nojalla\npäättämään, mitenkä ne niin hyvin yhdessä toistensa kanssa kuin\nerikseen vaikuttavat elämän kunnollisuuteen; täten hän tulee tietämään,\nmitä kauneus yhdistettynä köyhyyteen tai rikkauteen saa aikaan pahaa\ntai hyvää sielun ollessa minkin laatuinen, ja mitä jalo tai epäjalo\nsyntyperä, mitä valtiotoiminnan vierominen ja hallitustoimien\nhoitaminen, mitä voima ja heikkous ja nopea ja hidas käsityskyky ja\nkaikki tämmöiset asiat, jotka synnynnäisinä tai hankittuina kuuluvat\nsielulle, -- mitenkä ne toisiinsa sekoitettuina vaikuttavat, niin että\nhän, sielun synnynnäistä laatua silmällä pitäen, voi noiden kaikkien\nnojalla päättää, mikä on huonompi ja mikä parempi elämä, ja siten tehdä\nvalintansa; huonommaksi hän näet on sanova sen, mikä viepi sielun\nsiihen, että se tulee väärämielisemmäksi, hyväksi sen, mikä viepi sen\nsiihen, että se tulee oikeamielisemmäksi. Kaiken muun hän tulee\njättämään sikseen, sillä olemmehan nähneet, että eläessämme ja\nkuoltuamme tämä vaali on paras. Manalaan astuessaan ihmisellä tulee\nolla tämä vakaumus lujana kuin teräs, niin etteivät häntä valtaa\nrikkauden ja sellaisten pahojen asiain houkuttelut eikä hän lankea\ntyranniuteen ja muuhun sentapaiseen menettelyyn ja saa aikaan paljon\nparantamatonta pahaa ja itse kärsi vielä pahempaa, vaan hän aina osaa\nvalita elämän, joka kulkee sellaisten keskivälitse, ja välttää sen,\nmikä menee liikoihin jommallekummalle puolelle niin hyvin tässä\nelämässä -- mikäli se on mahdollista -- kuin koko tulevaisessakin\nelämässä. Siten näet ihminen tulee autuaimmaksi.\n\n16. Niinpä siis tuo kuolemantakaisen olon viestintuoja oli kertonut\njulistajan silloinkin lausuneen näin: \"Silläkin, joka tulee viimeisenä\nmutta tekee vaalinsa järkevästi ja elää sen mukaan, on edessään\nviihdykäs, ei suinkaan paha elämä. Älköön se, joka valitsee\nensimmäisenä, olko huolimaton, älköönkä viimeinen olko toivoton.\" Ja\nhän oli kertonut että, kun julistaja oli tämän lausunut, se, joka oli\nsaanut ensimmäisen arvan, heti astuessaan esille oli valinnut\nvaltavimman tyranniuden ja ymmärtämättömyydestä ja ahneudesta tehnyt\nvaalinsa harkitsematta riittävästi kaikkea, eikä ollut huomannut siihen\nliittyvän sen kohtalon, että hän oli syövä omat lapsensa, ynnä muita\ntuhoisia elämyksiä; mutta kun hän oli rauhassa tarkastanut kohtalonsa,\noli hän takonut rintaansa ja vaikeroinut vaaliansa, muistamatta mitä\njulistaja oli lausunut; hän ei näet pahasta onnestaan syyttänyt\nitseänsä, vaan sallimusta ja jumalia ja kaikkea muuta enemmän kuin\nitseään. Olipa hän ollut niitä, jotka olivat tulleet taivaasta;\nedellisessä elämässään hän näet oli elänyt hyvin järjestetyssä\nvaltiossa, jossa oli päässyt kunnollisuuteen osalliseksi tottumuksen\nnojalla, ilman viisaudenharrastusta. Ja tavattiinpa, suoraan sanoen,\nsellaisesta hairahduksesta enimmäkseen juuri niitä, jotka olivat\ntulleet taivaasta, sillä he eivät olleet kärsimysten kouluttamia;\nniistä taas, jotka olivat tulleet ylös maasta, enimmät eivät tehneet\nvaaliansa äkkipikaa, sillä he olivat sekä itse kärsineet että nähneet\nmuiden kärsivän. Tästä syystä sekä arvannoston satunnaisuuden vuoksi\noli enimpien sielujen osalle tullut hyvän ja pahan vaihtelu. Sillä jos\njoku, joka kerta kun hän astui tämänpuoleiseen elämään, aina ajattelisi\nterveesti ja viisaasti, eikä arpa, joka määräsi milloin hän sai valita,\nlankeaisi viimeisten joukkoon, niin hän saattaisi sen julistuksen\nmukaan, mikä tuolta puolelta lausuttiin, olla onnellinen täällä, eikä\ntie, jota hänen oli kuljettava täältä sinne ja sieltä takaisin tänne,\nolisi maanalainen ja epätasainen, vaan sileä ja taivaallinen. Niinpä Er\noli sanonut, että sitä näkyä kannatti nähdä, kun kaikki eri sielut\nvalitsivat elämänuransa. Hän oli näet kertonut tämän näyn olleen sekä\nsäälittävän että naurettavan ja kummastuttavan. Enimmäkseen näet vaali\ntehtiin edellisen elämän kokemuksien nojalla. Niinpä hän oli sanonut\nnähneensä sen sielun, joka ennen oli ollut Orpheuksen,[12] valitsevan\njoutsenen elämän; tämä sielu näet vihasi naissukua, sentähden että\nnaiset olivat hänet surmanneet, eikä siis tahtonut sikiytyä ja syntyä\nnaisesta. Hän oli niin ikään nähnyt Thamyraan[13] sielun valinneen\nsatakielen elämän; olipa hän myöskin toiselta puolen nähnyt joutsenen\nvalinneen siirtymisen ihmiselämään, ja muiden musikaalisten eläinten\nsamaten. Eräs sielu taas, jolle arpa oli määrännyt kahdennenkymmenennen\nsijan, oli valinnut jalopeuran elämän; tämä oli Telamonin pojan Aiaan\nsielu, joka, muistaen aseriidan ratkaisun, oli karttanut ihmiseksi\nsyntymisen. Seuraava sielu oli ollut Agamemnonin; sekin oli kärsimiensä\nkohtalojen vuoksi vihannut ihmissukua ja sen tähden valinnut itselleen\nkotkan elämän. Atalanten sielu taas oli saanut sijansa keskimmäisten\njoukossa; nähtyään niitä suuria kunnianosoituksia, jotka tulevat\nmiehisen urheilusankarin osalle, se ei voinut jättää niitä syrjään,\nvaan oli valinnut ne itselleen. Ja Atalanten jälkeen taas hän\noli nähnyt Panopeuksen pojan Epeioksen[14] sielun muuttuvan\nkäsityötaitoisen naisen muotoon; ja kaukana viimeisimpien seassa hän\noli nähnyt Thersites-ilveilijän sielun pukeutuvan apinan hahmoon.\nSattumalta oli Odysseuksen sielu saanut ihan viimeisen sijan ja mennyt\nvalitsemaan; mutta, koska entisten vaivojen muisto oli hänet parantanut\nkaikesta kunnianhimosta, hän oli kauan joka taholta etsinyt julkisista\ntoimista vapaan yksityishenkilön elämää ja vaivoin löytänyt sen syrjään\nheitettynä ja muiden ylenkatsomana ja havaittuaan sen sanonut, että\nolisi tehnyt samoin myöskin, jos olisi arvalla saanut ensimmäisen\nsijan; ja ilomielin se oli ottanut sen omakseen. Ja samalla tavoin oli\nmuita eläimiä muuttunut ihmisiksi ja vaihtuneet toisiksi eläimiksi,\nsiten että vääryyttä harjoittaneet muuttuivat villieläimiksi ja\noikeutta harjoittaneet kesyiksi eläimiksi, ja olipa tapahtunut\nkaikenlaisia sekoituksia. Kun täten kaikki sielut olivat valinneet\nelämänuransa, olivat ne arvanvedon määräämässä järjestyksessä astuneet\nLakhesiin eteen, ja tämä oli lähettänyt kunkin kanssa hänen\nvalitsemansa daimoonin hänen elämänsä valvojaksi ja hänen vaalinsa\ntäytäntöönpanijaksi. Tämä daimooni oli ensiksi vienyt sielun Klothon\nluo, hänen kätensä ja hänen kiertämänsä värttinän pyörinnän alle,\nvahvistaen siten sen kohtalon minkä oli arvan nojalla omaksunut;\nvärttinään kajottuaan hän taas oli vienyt sielun Atropoksen kehruun\nääreen, tehden siten sielulle kehrätyn kohtalon muuttumattomaksi.\nSieltä hän oli taakseen kääntymättä mennyt Ananken valtaistuimen\njuurelle, ja kun hän oli kulkenut siitä ohitse ja muutkin olivat\ntehneet samoin, he olivat kaikki vaeltaneet Unohduksen [Lethen]\nkentälle, kautta peloittavan paahteen ja helteen, -- se näet on tyhjä\npuista ja kaikesta, mikä maasta kasvaa. Kun jo tuli ilta, he olivat\nleiriytyneet Suruton-joen [Amelesjoen] partaalle, jonka vesi ei pysy\nmissään astiassa. Ja kaikkien on pakko juoda jokin mitallinen tätä\nvettä; mutta ne, joita ei järki varjele, juovat yli määrän, ja se, joka\nkulloinkin joi, unohti kaiken. Ja kun he olivat menneet levolle ja oli\ntullut keskiyö, oli syntynyt jyrinä ja järistys, ja äkkiä ne olivat\nsieltä lentäneet kukin eri taholle ylös syntymistään kohti, tuikkaen\nkuin tähdet. Er'in itsensä ei sallittu juoda tuota vettä; mutta mitenkä\nja millä tavoin hän oli päässyt ruumiiseensa, sitä hän ei tiennyt, vaan\navatessaan äkkiä silmänsä aamulla hän oli havainnut viruvansa\npolttoroviolla.\n\nJa näin, Glaukon, säilyi tarina eikä joutunut hukkaan, ja se voi meidät\npelastaa, jos sitä noudatamme, ja silloin me tulemme onnellisesti\nastumaan Lethe-joen poikki ja olemaan sieluamme saastuttamatta. Jos\nsiis seuraamme minun neuvoani ja uskomme sielun olevan kuolemattoman ja\nkykenevän kestämään kaikkea pahaa ja kaikkea hyvää, niin kuljemme aina\nvain sitä tietä, joka viepi ylöspäin, ja harrastamme kaikin tavoin,\nviisaan harkinnan nojalla, oikeamielisyyttä; silloin tulemme olemaan\nrakkaat sekä omalle itsellemme että jumalille, niin hyvin täällä\nviipyessämme kuin silloin kun, kooten voitonsaajien tavoin joka taholta\nlahjoja, perimme oikeamielisyyden palkinnot, ja meidän käy hyvin sekä\ntäällä maan päällä että tuolla kuvaamallamme tuhatvuotisella\nvaelluksella.\n\n\n\nSelityksiä X kirjaan.\n\n\n[1] 599 E. _Homeriidit_: joko Homeroksen jälkeläiset tai jäsenet\nkoulukunnassa, joka jatkoi Homeroksen toimintaa eepoksen alalla.\n\n[2] 600 B. _Kreophylos, Homeroksen ystävä ... vielä nimeänsä\nnaurettavammaksi_: nimi merkitsi suunnilleen \"Lihaheimonen\".\nKreophyloksesta, joka eräiden tietojen mukaan oli Homeroksen vävy, ei\nole mitään tarkempia tietoja.\n\n[3] 607 B-C. \"_Tuo rähisevä isäntäänsä haukkuva narttu_\" ja seuraavat\novat sitaatteja hävinneistä runoteoksista, toiset mahdollisesti\ntragedioista tai komedioista.\n\n[4] 611 C, D. _Glaukos_: alkujaan muka kalastaja, sittemmin muuttunut\njumalolennoksi.\n\n[5] 612 B. _Väititte Hesiodoksen ja Homeroksen tehneen_: vrt. II 363 A.\n\n[6] 612 B. _Gygeen sormus_: vrt. II 359 D ja selit.\n\n[7] 612 B. _Hadeen hytyrä_: vrt. II. V 844, 845:\n\n    -- -- -- mut hankkine Pallas\n    Haadeen yöhytyrään, jott' ei näkis ankara Ares.\n\nHadeen hytyrä on näkymättömäksi tekevä päähine, jolla siis on sama\nvoima kuin Gygeen sormuksella. Alkujaan Aides (_Aidos kynée_) lienee\nyhdistettävä nähdä merkitsevään verbiin (vid-), vaikka sen merkityksen\njohto on epäselvä. Muodollinen yhtäläisyys on yhdistänyt tämän\nsatumaailmaan kuuluvan taikaesineen Manalan jumalan, Hadeen, nimeen,\nmutta Hadeen attribuutteihin se ei kuulu, vaan useammin esiintyy Hadeen\nhytyrä muilla jumalilla ja myös sankareilla (Perseus y.m.).\n\n[8] 612 E. _Niinkuin alussa myönsimme_: vrt. I 352 B.\n\n[9] 613 C. _Itse lausuit väärämielisistä_: vrt. II 362 B.\n\n[10] 614 B. _Alkinoos-tarinaa_: tarkoittaa Odysseian lauluja IX-XII,\njotka sisältävät Odysseuksen kuvauksen seikkailuistaan, minkä hän\nkertoi Faieekien kuninkaalle, Alkinookselle. Näitä kutsuttiin Alkinou\napologoi, Alkinoos-tarinat.\n\n[11] 614 B. _Er, Armenioksen poika, pamphylialainen_: tämän\ntarun alkuperä on tuntematon, mutta nimet näyttävät viittaavan\nvähä-aasialaiseen alkuperään ja samaten tarinan perusaineena olevat\nkuolemattomuus- ja ylösnousemus-ajatukset.\n\n[12] 620 C. _Orpheus_: thraakialainen myytillinen laulaja, jonka\nvaiheet ovat tunnetut lukuisista saduista.\n\n[13] 620 C. _Thamyras_ (tai Thamyris) kuten Orpheus myytillinen\nlaulaja, tarinan mukaan hänkin thraakialaista syntyperää. Kun hän oli\nkerskunut laulussa voittavansa Runottaretkin, riistivät nämä häneltä\nsekä laulun- että soittolahjan (vrt. II. II 594-600) vieläpä toisten\ntietojen mukaan sokaisivatkin hänet.\n\n[14] 620 C. _Epeios_, tunnettu Troian valloitukseen käytetyn puuhevosen\ntekijänä.\n\n\n\n"]