Herran sana vuoden jokaiselle päivälle

HERRAN SANA VUODEN JOKAISELLE PÄIVÄLLE

Kirj.

E. W. Pakkala

Helsingissä, Kuva ja sana, 1948.

Rovasti E. W. Pakkala antoi vähän ennen kuolemaansa allekirjoittaneelle kustantajalle joukon eri lehdissä julkaisemiaan kirjoitelmia. Hän ajatteli, että niitä voitaisiin ehkä saattaa julkisuuteen jonkinlaisena kokoomateoksena.

Sen jälkeen kun nyt on ilmestynyt arkkipiispa Aleksi Lehtosen julkaisema erittäin ansiokas rovasti E. W. Pakkalan elämäkerta nimeltään "Armoitettu sielunpaimen", olemme saaneet ajatuksen järjestää edellämainitun aineiston joka päivä, luettavaksi taskukokoiseksi hartauskirjaksi.

Näin on syntynyt tämä teos, joka on varmaankin tervetullut lahja "Isä Pakkalan" lukuisille sanankuulijoille ja ystäville.

Sanomalehtikirjoitelmien lisäksi olemme tähän kirjaan joidenkin päivien kohdalle sijoittaneet kappaleita rovasti Pakkalan loppuunmyydystä teoksesta "Herran kansa", hänen synodaalikirjoituksestaan "Jumala ja hänen valtakuntansa tuleminen" ja muutamista muista hänen vähemmän tunnetuista kirjasistaan.

Rovasti Pakkalan julistuksella on kauttaaltaan persoonallinen, puhutteleva sävy. Melkein jokaisella hänen kirjoittamallaan rivillä, jopa sanallakin on äänenpaino, jossa kuvastuu hätä kalliisti lunastetuista sieluista, rakkaus katuvaa syntistä kohtaan ja usko, joka siirtää vuoria. Niinpä on tälläkin kirjalla, jossa hän puhuu meille, ajankohtainen sanoma.

Kustantaja.

TAMMIKUU

Tammikuun 1 päivä.

_Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Mark. 1: 15_.

Eipä liene arvokkaampaa uuden vuoden toivotusta kuin tämä: "Olkoon meille uusi vuosi sisällisen ja ulkonaisen parannuksen vuosi!"

Jos tämä toivomus todella saa toteutua ja parannukseen lähdetään sekä ulkonaisen että sisällisen elämän linjalla, niin voivat monet vuoden lopulla omalta kohdaltaan yhtyä apostolin, ristiinnaulittu Kristus silmäinsä edessä, tunnustukseen omasta ja ystäviensä puolesta: "Nyt olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa, emmekä kirjaimen vanhassa."

Joka kätensä auraan laskee ja katsoo taaksensa, ei ole Herralle otollinen. Lootin emäntä läksi enkelien johdolla pakoon tuhon omaksi tuomitusta ja hukkuvasta Sodomasta, mutta kun hän seisahtui ja katsoi taaksensa, laavavirta saavutti hänet, ja hän muuttui suolapatsaaksi.

Herra on sanonut meillekin: "Älä pysähdy koko tällä lakeudella!" koko tämän kirotun maan kamaralla suoritettavan pakomatkan aikana, vaan samoa aina vain eteenpäin.

Tammikuun 2 päivä.

Herran, meidän Jumalamme, on armo ja anteeksiantamus. Dan. 9: 9.

Uutta syntyy ainoastaan synnytystuskien kautta. Oli kriitillinen aika, jolloin profeetta Daniel rukouksensa rukoili. Hän oli nähnyt maailman valtakuntien nousevan ja jälleen katoavan. Oman kansansa kanssa hän oli ollut suurimman osan ikäänsä pakkosiirtolaisuudessa.

Danielin sielu kyseli hädässä: "Missä, viipyy Herra, miksi ei hän jo tule pelastamaan? Eikö hänen lupauksensa olekaan tosi?" Vanhan miehen hätä yltyi yltymistään. Ja niin hän ryhtyy erikoiseen rukoustaisteluun. Hänen rukouksensa ovat oikeita hyökkäyksiä taivasta vastaan. Hän rukoilee hellittämättömästi ja samalla hän paastoaa. "Herra kuule, Herra auta. Meidän täytyy hävetä, Jumala. Emme rukoile Sinua omassa vanhurskaudessamme, vaan Sinun suuren laupeutesi tähden, – itsesi tähden pelasta meidät."

Mutta sitten tulikin vastaus: "Daniel, sinä otollinen mies! Älä pelkää. Jo ensimmäisestä hetkestä asti, kun aloit vaivata itseäsi Jumalan edessä, on sinun rukouksesi kuultu, mutta nyt olen minä vasta lähetetty sinun tykösi".

Ja niinpä Israelin kansa palasikin juuri Jumalan määräämän ajan päättyessä ruhtinas Nehemian johdolla rakentamaan Jerusalemin särkyneitä muureja ja raunioituneita taloja. Jumalan apu ei tullut liian myöhään, mutta ei liian aikaisinkaan.

    "Me uskomme vielä sun nostavan
    tään kansamme kuoleman yöstä...
    Niin saapuvat herätyspäivämme
    ja taivaasta maan yli tuulee."

                        S.V. 190: 4.

Tammikuun 3 päivä.

_Kansa, jonka minä olen itselleni valmistanut, on julistava minun kiitostani. Jes. 43: 21_.

Herralla on keskuudessamme täällä Baabelin virtain varsilla valittu kansansa. Se on kutsumuksen kautta tullut valituksi. Herra on sen tehnyt valituksi murheen pätsissä.

Sellaisia Herran valittuja on sekä kaupungeissamme että maalaisseurakunnissamme. Heidän takiansa Jumala tätä maata on vielä säästänyt tuomionsa iskuilta.

Tämä valittu suku Suomen kansaa valittaa vaivojansa joka päivä Herralle ja pysyy sen kautta sisällisesti elävässä yhteydessä elävän, armon ja tuomion Jumalan kanssa.

Se tuntee heikkoudestansakin huolimatta olevansa kaikkivaltiaan Luojan ja Kristuksessa sovitetun taivaallisen Isän tosi lapsi.

Se tuntee uuden luomisen voiman orastavan – ei enempää vielä – lapseuden olotilassansa.

"Autuas se kansa, joll' on Herra kokonansa."

Tammikuun 4 päivä.

Katso, uudeksi minä teen kaikki. Ilm. 21: 5.

Kaikki, jotka ovat Jumalan tahdosta hänen lapsikseen syntyneet kutsumuksen ja kärsimyksen valinkauhassa, ovat saaneet olentoonsa jonkun vamman tai vian. Kaikissa Jumalan todellisissa lapsissa on joku puute, samoinkuin särö on astiassa.

Mutta ulkonaisista puutteista huolimatta heissä kaikissa orastavat uloskinpäin nähtävällä tavalla uuden luomisen voimat ja merkit. Alkua vain on kaikki, ei mitään täydellistä eikä synnitöntä.

Väkevin uuden luomisen merkki on se, että he joka päivä tässä uudessa liitossa saavat uskossa nauttia sen ihmeellisiä lahjoja: syntien anteeksiantamusta ja kirkkauden toivoa.

Etkö sinäkin huomaa, että, vaivojesi ja surujesi keskellä todella jotakin uutta jo puhkeaa elämässäsi? Älä halveksi pienten alkujen päivää!

Sinuakin varten, jota Herra parasta aikaa murheen pätsissä valituksensa valmistaa, hän tekee tietä korpeen ja virtoja erämaahan, että saisit juodaksesi elämän vettä janoosi jaksaaksesi kilvoitella perille asti Herran seurassa sinne, missä kaikki entinen on kadonnut ja kaikki on tullut kokonaan uudeksi.

    "Mua, Pyhä Henki, pyhitä
    uudesti mua synnytä
    ja päästä synnin vallasta,
    se sydämessän' kuoleta!
    Pois väärät tuet kukista,
    mua Kristuksehen istuta!"

                     S.V. 129: 1.

Tammikuun 5 päivä.

_Että te voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja syvyys ja korkeus on. Ef. 3: 18_.

Kristillisyytemme ei aina ole sisällisesti elävää. Meillä voi kylläkin olla syviä tunteita ja toisaalta korkealle tähtääviä, koko maailman uudistukseen suuntautuvia toimintamuotoja. Mutta kaiken tämän uhallakin puuttuu kristillisyydestämme jotakin.

Syvin puute on siinä, että, ollaan menty Jumalan Kristuksen ohitse. Hän ei ole päässyt meille ainoaksi tieksi, totuudeksi ja elämäksi.

Tunnettu on Lutherin lause: "Missä syntien anteeksiantamus on, siinä on elämä ja autuus." Syntien anteeksiantamus taas sisältyy ja perustuu siihen lunastukseen, jonka Kristus on Jumalan Poikana "löytänyt" ja jonka hän yhden kerran täydellisesti suoritti Golgatalla.

Tammikuun 6 päivä.

Olemme tulleet häntä kumartamaan. Matt. 2: 2.

Itämailla kaukana Babyloniassa asuivat tietäjät. Taivaan tähtien ihmeitä tutkiessaan poltti heidän poveansa kumma ikävä: joulun odotus. Jumala oli sen sinne pannut.

Ja kun he eräänä iltana ensi kerran näkivät "uuden" tähden – Jupiterin ja Saturnuksen niin lähellä toisiaan, että ne heistä näyttivät vain yhdeltä tähdeltä, – sykähdytti heidän sydäntään outo aavistus.

Se kasvoi uskoksi. Usko taas ajoi heidät liikkeelle yli loppumattomien hiekka-arojen.

Vihdoin he tulivat Jerusalemiin kysellen: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä itäisillä mailla me näimme hänen tähtensä ja olemme tulleet häntä kumartamaan."

Babylonian tietäjille oli Jeesus joulunruhtinas, kuningas, maallinen hallitsija, joka tähän sotien ja veljesvihan raatelemaan maailmaan pystyttää oman, rauhan ja vanhurskauden valtakunnan.

Joulun odotus vei heidät heidän elämänsä suurimpaan tekoon: Jeesus-lapsen etsimiseen, löytämiseen ja kumartamiseen.

"Ja he lankesivat maahan ja kumarsivat häntä, avasivat aarteensa ja antoivat hänelle lahjoja."

Tammikuun 7 päivä.

Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä. Luuk. 17:21.

Yhdeksäntoista vuosisataa on Jumalan valtakunta jo ollut todellisuutena maan päällä kaikissa niissä, joissa Pyhä Henki pysyy, kun nämä ovat Jeesuksen Kristuksen omina, Jumalan sanan ja sakramenttien oikean käytännön kautta.

Mutta joskin Jumalan valtakunnalla on Kristuksen seurakunnassa ajallinen ilmenemismuotonsa, on se yhtä kaikki nykyajassa salattu valtakunta.

Se on näkymätön valtakunta. Se ei ole tästä maailmasta.

Millään inhimillisillä tai maallisilla keinoilla ei siihen valtakuntaan voida sisälle päästä.

Tässä kohden ei auta väki eikä voima, vaan yksin Herran Henki.

Voimme niin ollen sanoa, että Jumalan valtakunta ulottuu täällä ajassa niin lavealle kuin on olemassa uudesti syntyneitä ihmisiä, jotka antavat Jumalan sisällisesti hallita itseään armolla ja totuudella ilman ulkonaista pakkoa.

Tammikuun 8 päivä.

_Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet armollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki. Ilm. 4: 11_.

Perillä taivaassa kirkastettu ihmiskunta ja kirkastettu luomakunta ovat yhdessä kunnioittamassa ristin Herraa. Siellä perillä kirkkaudessa taivaallisen valtaistuimen ympärillä pelastetut veisaavat istuimella istuvan teurastetun Karitsan kiitosta, ilmituoden, että "hän yksin on arvollinen saamaan voiman, rikkauden, viisauden, väkevyyden, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen".

Kärsivä, Kristus ja hänen ristinsä merkitys ovat keskeisin uhkuvan kiitoksen aihe vielä tuonpuoleisessakin maailmassa, siis iankaikkisuudessa. Siellä perillä ei yksikään liha enää kerskaa. Kaikki ihmiskerskaus ja kiitos on siellä täydellisesti lakannut. Jumalan valtakunta on silloin läsnä oleva täydellinen todellisuus eikä enää mikään rukouksen aihe: "Tulkoon valtakuntasi!", sillä se on jo silloin tullut ja Isämeidän toinen rukous on lopullisesti kuultu.

Tammikuun 9 päivä.

Minä teen tien korpeen, virrat erämaahan. Jes. 43: 19.

Vanhan liiton vankeuden kansaa Herra virvoitti profeettansa välityksellä ja kehoitti samalla heitä katsomaan, mitä luonnossa tapahtuu.

Herra johdatti metsän eläimille vedet korpeen ja virrat erämaahan. Mutta kuinka paljon enemmän hän pitää huolta valitusta kansastansa antaaksensa sen juoda elämän vettä korpimatkan helteessä.

Baabelin vankeudesta löytyikin osa kansaa, joka otti tämän Herran lupauksen täydestä, uskoi sen todeksi eikä enää muistellut entisiä, vaan alkoi katsoa, kuinka Herra luo uutta.

Herran hetken tullen tämä osa kansaa saikin palata takaisin kotimaahan ja säilyi Jumalan jäännöksenä ja pyhänä siemenenä tulevaisia aikoja varten.

Mutta toinen osa kansaa, joka ei välittänyt Herran lupauksista, jäi uskottomuuteensa, sekaantui vieraalla maalla pakanalliseen ympäristöön ja hukkui sen kanssa.

"Kansa, jonka minä, olen itselleni valmistanut, on julistava minun kiitostani." Jes. 43: 21.

Tammikuun 10 päivä.

_Jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat. Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä. Ps. 73: 27-28_.

Kokemuksemme ja tuntemuksemme sanovat, että olemme hukassa eikä ole ketään, joka voi meitä auttaa, ei maan päällä eikä taivaassa. Mutta Jeesuksen kärsimystä katsellessamme näemmekin, ettemme hyljättyinäkään ole hukassa, vaan että se, mitä parhaillaan Jumalan peloittavasta etäisyydestä koemme, onkin Korkeimman käden aiheuttamaa pelastukseksemme.

Toisaalta tunnemme itsemme psalminlaulajan osaveljeksi, joka näki vain Herran hylkäystuomion, hänen armonsa menetyksen, hänen lupaustensa loppumisen ja hänen vihansa toimenpiteet laupeutensa pois sulkemiseksi.

Mutta toisaalta me samalla hänen kanssansa pääsemme ihailemaan Jumalan ihmeellisiä pelastustekoja: kuinka hän, jonka tiet ovat pyhät, käsivarrellansa lunasti kansansa.

Tässä toteutuu se, mitä nykyaikana on puettu sanoihin, että elävä Jumala on samalla kertaa peloittava salaisuus ja samalla myös puoleensa vetävä, ihastuttava salaisuus.

    "Salattu Herra, valoss' asuvainen,
    johon ei tule kukaan kuolevainen...
    Ja vaikka tuntemistas kyllä tarjoot,
    oot salattu."

                            S.V. 94: 1.

Tammikuun 11 päivä.

Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus. 2 Kor. 5: 17.

Paavalille eläminen oli Kristus. Usein hänen kirjeissään tavataan sanonta "olla Kristuksessa". Joka on Kristuksessa, se on uusi luomus. Hän ei enää elä itse, vaan Kristus elää hänessä. Häntä Henki kuljettaa ja hallitsee. Hänelle Henki todistaa, että hän on Jumalan lapsi. Hengen kautta hän on kansalainen taivaassa, salatussa Jumalan valtakunnassa.

Näissä kaikissa Paavalin kirjeiden kohdissa on kysymys asioista, jotka selvittävät ja kirkastavat jumalasuhdetta. Jeesus Kristus on Herra, ei enää historiallinen Kristus, "vaan Herra taivaasta" (1 Kor. 15: 47). Herra on henki (2 Kor. 3: 17). Tämän korotetun Herran seurassa kristittykin ehdottomasti on Jumalan valtakunnassa sisällä.

Se henki, joka on Herra, on samalla Jumalan Henki, ja ne, joita tämä henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Elämä Kristuksessa ja Jumalan Hengen kuljetettavana oleminen ovat vain eri ilmaisumuotoja yhdestä ja samasta hengellisestä todellisuudesta, sisällisestä armontilasta, Jumalan lapseudesta.

Tammikuun 12 päivä.

_Joka lihaansa kylvää, on lihasta niittävä turmeltumusta; mutta joka Henkeen kylvää, on Hengestä niittävä iankaikkisen elämän. Gal. 6: 8_.

Nuori ihminen ei aina ajattele näiden sanojen totuutta. Vasta myöhemmällä iällä hän huomaa näiden sanojen peloittavan ja syyttävän vakavuuden.

Synti näet ottaa aina kiinni ihmisen. Se ottaa kiinni hänet hänen ruumiissansa.

Joka syntiä tekee, hänen äänensä, hänen katseensa, hänen ryhtinsä, hänen käytöksensä ilmiantavat hänet.

Synti ottaa harjoittajansa kiinni myös hänen sielussansa.

Synnin tekijän järki pimenee, hänen tahtonsa taipuu pahaan ja tulee heikoksi vastustamaan kiusauksia.

Hänen tunteensa turtuvat ja hän tulee sisällisesti rikkinäiseksi, raadelluksi ja onnettomaksi.

"Mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää."

Tammikuun 13 päivä,.

Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen. Room. 5: 15.

Vanhojen kreikkalaisten viisasten ajatusten mukaan oli kohtalo sellainen väkevä voima, joka vallitsi kaiken yläpuolella, jopa määräsi jumalienkin asioista.

Tämän uskomuksen mukaan ajatellaan, että joka on syntynyt esimerkiksi varkaaksi, ei koskaan pääse tästä harhastansa irti, vaan hänen on pakko varastaa. Ja siitähän todellisuus todella usein näyttääkin, Samoin juomari, joka on juomarin poikana syntynyt, tietää kokemuksesta, että jos hän lasillisenkin ottaa alkoholia, on hänen pakko jatkaa siihen asti, kunnes hänen rahansa ovat lopussa ja hän itse kurjista kurjin olento. Samoin muidenkin rikosten.

Jos nyt tämä monasti totuudelta näyttävä usko kohtaloon ja perinnöllisyyden voimaan olisi oikea elämänkäsitys, niin silloin katoaisi oikeastaan kaikki vastuu yksilön elämästä. Ja niinhän monet meidän päivinämme elävätkin elämänsä.

Tätä tällaista katsomusta vastaan nousee evankeliumi, joka on hyvä sanoma Kristuksesta.

    "Sun yksi sanas asettaa
    voi myrskyn julmimmankin
    ja kuolon vallan kukistaa
    ja voittaa saatanankin.
    Herätä sillä minutkin,
    niin että sinut tuntisin
    mun pelastajakseni!"

                   S.V. 45: 5.

Tammikuun 14 päivä.

Kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi. Jes. 33: 24.

Me voimme katsoa valoisasti Suomen kansan tulevaisuuteen. Siellä orastaa helluntai ja hengellinen kevät.

Jumala, joka yhä useammissa nuorissa on hyvän työnsä aloittanut, on myös syväkyntöänsä jatkava siihen asti, ettei vain osa elämän osakkeista, vaan kaikki osakkeet on hänelle lopulta luovutettu.

Silloin voi sellainen matkamies yhtyä virsilaulajaan, jonka Jumala oli pelastanut linnustajan, saatanan, kaikista pauloista ja joka sydämestänsä huudahtaa: "Sinä Herra yksin, olet minun kallioni, minun turvani, minun linnani, minun Jumalani, johon minä turvaan."

Tällainen Jeesuksen silmäin edessä Jumalan käsiin vajonnut syntinen, jolla ei ole muuta turvana kuin ainoastaan armo ja jonka on pakko elää syntien päivittäisestä anteeksiantamuksesta, uskoo sydämellänsä Jumalaan.

Tammikuun 15 päivä.

Teidän täytyy syntyä uudesti. Joh. 3: 7.

Uudestisyntymisestä kerrotaan Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa. Siinä on tuttu kertomus Jeesuksen ja hallitusmies Nikodeemuksen yöllisestä keskustelusta. Tämän keskustelun aikana Jeesus sanoi nämä kuuluisat sanansa: "Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

Nähtävästi sinä yönä tuuli heilutteli sen huoneen ikkunaluukkuja, jossa nämä kaksi miestä elämän ydinkysymyksestä keskustelivat. Ikkunaluukkujen kolahtelu johdatti Herran liittämään opetuksensa uudestisyntymisestä tuulen vaikutukseen ja voimaan. Ja sinä yönä Nikodeemus ensi kerran oikein totuudessa kuuli hengen kevään kolkutuksen omassatunnossaan. Herra johdatti hänet sisällisesti sille paikalle, missä yksin uudestisyntyminen voi käydä mahdolliseksi. Ja se paikka on oman mahdottomuuden kirkas näkeminen ja omien voimien vararikkojulistus.

Tällaiselle oman mahdottomuutensa tuntevalle miehelle Herra sai kirkastaa tulevan ristinkuolemansa ihmeellisen, uudistavan voiman.

Tammikuun 16 päivä.

_Sydämen uskolla tullaan vanhurskaiksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Room 10: 10_.

Nuorilla voi olla älyllisiä vaikeuksia, joihin he pyytävät vanhemmilta ja kokeneemmilta neuvoa kirvoittuaksensa näistä pauloista. Mutta kun he ovat vapauttavan sanan saaneet eikä heillä järjen vaikeuksia enää ole olemassa, eivät he silti kuitenkaan vielä voi uskoa ja elää, täydestä armosta.

Tämä kokemus todistaa meille, ettei usko ole järjen eikä pään asia, vaan sydämen asia. Ja kokemus vielä opettaa, että kun sydän tulee kuntoon, niin kyllä pääkin tulee kuntoon. Ja kun vanhemmat kuoleman edessä, eletty elämä jo takanaan, ovat sammumaisillaan, niin heidän kokemuksensa todistavat, että silloinkin kun järjen valo himmenee kuoleman kouristaessa jäseniä, ollaan yhtäkaikki selvillä vesillä, kun sydämen täyttää hiljainen varmuus siitä, että "Jeesus kuoli minunkin tähteni" ja että se, mitä Hän ristillänsä sanoi kuollessansa: "Se on täytetty", koskee juuri minuakin.

Tammikuun 17 päivä.

Ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. Room. 8:28.

Paavo Ruotsalaisella oli tapana neuvoa ystäviänsä ja muitakin, jotka häneltä opastusta tiedustelivat:

"Älkää kulkeko rosvojen teillä älkääkä itse itsellenne uskoa ryöstäkö ulkopuolella laillista järjestystä."

Tällä vähän karkealla sanonnalla on uskonnollisesti syvällisempi sisällys kuin mitä ensi näkemältä tai kuulemalta ymmärrämmekään. Sen taustana on se erheellinen, omassa vanhurskaudessaan kulkevan kristityn menettely, että hän itse yrittää sovittaa armoa omaan kohtaansa, joutuen siten tietämättänsä armon varkaaksi ja tekemään "lain töitä" omatekoisen uskon pohjalla.

Tätä vaaraa heränneet pelkäävät. He käsittävät ja ymmärtävät, että itse otettu armo "ryöstettynä" ei ketään todella uudista eikä perille taivaaseen vie. He uskovat, että sillä tiellä uskonnollinen ihminen pettää itsensä ja menee Kristuksen ohi kadotukseen. He veisaavatkin sen takia usein seuroissansa, kuinka

    "Ratki tyhjä ihminen on
    ja ettei voimallist' löydy
    eik' viatont'.
    Kaikk' peräti keveät ovat."

Samalla he pyytävät alati Kristusta avukseen ja tielle taluttajakseen.

Tammikuun 18 päivä.

_Kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa. 2 Kor. 2: 14_.

Saatana on kyllä heitetty ulos taivaasta Jumalan valituita syyttämästä. Mutta Raamattu jatkaa, että hän on heitetty alas tänne maan päälle. Täällä hänellä on ollut jo kaksituhatta vuotta ja on vielä parhaillaankin, vaikka vain toistaiseksi – hän on "tämän maailman Jumala" (2 Kor. 4: 4) – suuri, hirvittävä valta vietellä ja kiusata syntiin ja tuhota ihmiselämää.

Siitä syystä, sekä Herra Jeesus itse että hänen apostolinsa kehoittavat meitä ainaiseen sotaan tätä pahaa henkivaltaa vastaan.

Sitä sotaa saa jokainen uskovainen yhä vielä käydä yhtä mittaa aamusta iltaan, jopa yöllä unissansakin. Hän saa huomata, että hänen omasta povestansa kumpuavat esiin saatanalliset kiusat, milloin saastaisuuteen, milloin ylpeyteen, milloin ahneuteen – saa huomata, että hänessä vaikuttavat sisällisesti vielä moninaiset riivaajahenget.

Mutta näille kiusoille ei ole kilvoittelevan opetuslapsen sydäntänsä ja sen suostumusta enää annettava.

"Kiitos olkoon Jumalan, joka on antanut meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." 1 Kor. 15: 57.

Tammikuun 19 päivä.

Käykäämme sen tähden uskalluksella armon istuimen eteen. Hebr. 4: 16.

Tämä harjoitus, tämä armoistuimen tykö käyminen ei saa koskaan lakata meidän puoleltamme. Syyllisyyskysymystä sillä tosin ei hoideta, vaan kylläkin Kristuksen sotilaan velvollisuudet kilvoituksessa ja taistelussa pahaa vastaan...

Tässä ainaisessa kilvoituksessa ja jatkuvassa ojentautumisessa näkymättömäin mukaan on elävän uskon toinen puoli, uskon jännityksen inhimillinen asennoituminen.

Elävässä uskossa on siis aina jännitys syyllisyyskysymyksen ja synnin aiheuttaman valtakysymyksen välillä, jännitys jumalallisen ja inhimillisen puolen välillä.

Jos toinen tai toinen meiltä katoaa, voittaa epäusko. Silloin ei uskomme olekaan enää "se voitto, joka maailman voittaa".

Kuolleelle uskolle ei armoistuinta löydy mistään.

    "Ah riennä, Jeesus, avuksemme,
    rakkaus muuten kylmenee.
    Tee halulliseks sydämemme,
    niin uskon voima selkenee
    loistamaan rakkaudessa,
    uudessa palavuudessa."

                   Virsi 80: 6.

Tammikuun 20 päivä.

Kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. 2 Kor. 3: 6.

Opetuksellansa ja teoillansa Jeesus vapautti jumalankuvan myöhäisjuutalaisuuden omahyväisistä kansallisista ynnä muista rajoituksista sekä kansallisliikkeen aiheuttamista yksipuolisuuksista. Hänen opetuslapsillensa ei uskonto enää ollut lakikirjan omistamista eikä osaamista tai "kuolleitten töiden" tekemistä, vaan kuuliaisuutta vanhurskaan Jumalan tahdolle, joka elävästi ilmeni profeettojen kirjoituksissa ja heidän omassa heränneessä omassatunnossansa.

Tätä Jeesuksen tuomaa uutta näkemystä Suomen kansakin kaipaa ulkokohtaiseen jumalisuuteensa. Jumalakuvamme on miedonnettu. Hurskautemme on ollut minäkeskeistä. Mutta sellainen jumalisuus sammuttaa Pyhän Hengen. Ja ilman Pyhää Henkeä on uskonnollisuutemme vain sanoissa eikä teoissa, kuten muinoin fariseuksilla.

Ne taas, jotka sisällisesti elävät tuomion Jumalan yhteydessä, panevat jo nytkin harjoitukseen sen, mitä muut vain saarnaavat sekä opillisesti, tietopuolisesti ja historiallisesti puhuvat.

Tarvitsemme uudestisyntyneitä yksilöitä, joilla on todistajanrohkeutta ja voimaa ei ainoastaan sanoissa, vaan myös teoissa.

Tammikuun 21 päivä.

_Jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Room. 8: 13_.

Kunpa muistaisimme silmätessämme todellisuutta omassa elämässämme ja ympäristössämme, että olemme kaikki vain pelkkiä ympärivaeltavia tottumuskimppuja, silloin tuntisimme kenties paremmin vastuumme elämän kevätkylvöhetkistä.

Varmaa on, että suhteellinenkin valintavapautemme kerran tyyten loppuu. Se, mitä ollaan elämän ratkaisuhetkinä valittu, olipa se sitten lihallista tai hengellistä, on vähin erin muuttunut meissä toiseksi luonnoksi, jota ei määrätyn kehitysajan jälkeen enää voida mitenkään muuttaa.

Sen takia, kun kylvön aika vielä on käsissä, kun Jumala armossaan vielä tarjoaa uusia valinnan mahdollisuuksia, älköön kukaan, joka toivoo sadonkorjuun aikana iankaikkisen elämän niittämistä, kylväkö lihaansa, siis eläkö lihan mukaan. Jos hän niin tekee, pettää hän itsensä ja hukuttaa sielunsa. Kristuksen seurassa se näet yksin pelastuu.

Tammikuun 22 päivä.

Syvyydestä minä huudan sinua Herra, Herra, kuule minun ääneni! Ps. 130: 1.

Nuortenkin sydämestä kuuluu tänä aikana huutoa syvyydestä. Tätä huutoa on saatu kuulla jopa ylioppilaiksi päässeitten nuorukaistenkin samoin kuin taannoisina vuosina kotiseudulle palanneiden todistajanuorukaisten sydämestä. Syynä tähän huutoon on Jumalan suuri armo.

Armossansa Jumala on alkanut kyntää sanansa totuuden auralla syvälle nuorten sydämen maaperään niin, että omattunnot ovat auenneet, ja synti on tullut heille synniksi.

Syyllisyyden tunnossa he veisaavat: "Jokainen helmasynti, jot' hyljätyks' en saa, se uuden piikin, Herra, sun kruunuus' kasvattaa."

Tällaisten Jumalan tekojen keskellä saa myös kuulla nuorten ylistävän kiitollisin mielin Jumalaa tästä hänen syvälle kyntävästä armostansa. Sekin kiitos on huutoa syvyydestä.

Tammikuun 23 päivä.

Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Joh. 1: 29.

Jumalan suurta pelastustekoa täytyy meidän uskaltaa kuolleellakin uskolla lähestyä ja Kristusta ristiinnaulittuna katsella ja jaetulla sydämelläkin siinä odotuksessa ja toivossa, että Hän, elävä, läsnäoleva Vapahtaja itse särkisi ja muuttaisi pahanilkisen, kovan sydämemme Pyhän Hengen asuinsijaksi ja kääntäisi jalkamme rauhan tielle.

Kukaan meistä ei osaa tarpeeksi korkealle arvioida Golgatan ristin tapahtumaa.

On ihmeellistä, että tämä meidän maapallomme, joka on avaruudessa vain pieni kiertotähti syrjäisessä, aurinkokunnassamme, on saanut sen etuoikeuden ja kunnian, että sen päällä ja eräässä määrätyssä paikassa ja eräänä määrättynä aikana on koko maailman sovitus suoritettu.

Golgatan sovintoveren voimasta on saatu aikaan sellaiset ihmeelliset tulokset, että niihin eivät ainoastaan näkymättömän maailman olennot, enkelit, vaan myös "kaikki kirkkaat tähdet" haluavat tutustua.

Tammikuun 24 päivä.

Jumalan virta on vettä täynnä. Ps. 65: 10.

Näin kirjoitti jo vuosituhansia sitten virsilaulaja tehdessään havaintoja luonnon piirissä.

Hän näki, että luonnossa kuohuvien virtojen vesi ja niistä saadut janoa sammuttavat juomat ovat Jumalan ihmeellinen lahja.

Mutta hän sovitti tämän havaintonsa siihenkin, että Jumalan virta on vettä täynnä myös hengellisen elämän alalla.

Silloin kun luonto on kauneimmillaan meidän ympärillämme, jolloin sen helmassa eläminen ja viipyminen virvoittaa mieltämme, tarkastelemme mielellämme Jumalan ihmeellisiä voimavaikutuksia hengellisen elämän alalla.

Keskeisin tällaisista voimavaikutuksista on syntisen ihmisen uudestisyntyminen. Jeesus sanoi Nikodeemukselle:

"Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos ihminen ei uudesti synny, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa." Joh. 3: 3.

Tammikuun 25 päivä.

_Minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä. Jes. 66: 2_.

Juuri tätä nykyä, kun kristikuntaa alkaa kovasti unettaa, on Jumalan kallis lahja, särjetty sydän, rukouksen arvoinen. Kun Jumala sitten rukoukseen vastaa, tekee hän sen tavallisesti niin, että hän panee meidät ulkonaisiin vaivoihin ja vastoinkäymisiin. Hän antaa meille ahdistuksen.

Näissä vaivoissa ja ahdistuksissa on jokainen taivaantien matkamies saanut vähin erin olla pitkin matkaa vuosien vieriessä ja on edelleenkin. Mutta Jumalan pelastustarkoitus, silloin kun hän uudistaa meitä, ei ole elämän ulkokohtaisuudessa. Hän tahtoo tehdä meidät kärsimysten ahjossa "valituiksi". Ulkonaisten vaivojen tarkoitus on viedä meidät sisällisiin vaivoihin. Jos ulkonaiset vaivat vain paaduttavat ja kovettavat sydäntämme, ei meitä pelasta mikään.

Elleivät sydämet nöyrry ja säry ulkonaisten vaivojen aikana syntien tuntoon ja tunnustukseen sekä jatkuvaan parannukseen, kaikuu saarna sovinnosta kuuroille korville. Tällöin ei vanhurskauttamisen perustuksen ikuisesta pätevyydestä huolimatta vanhurskauttaminen pääsekään toteutumaan yksilössä uskon kautta.

"Sydämille särkyneille uusi toivo tarjotaan."

Tammikuun 26 päivä.

_Mutta toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, jotta teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voiman kautta. Room. 15: 13_.

Luther sanoo kolmannen uskonkappaleen selityksessä: "Minä uskon ja tunnustan, etten minä omasta järjestäni enkä voimastani voi Herran Jeesuksen Kristuksen tykö tulla enkä häneen uskoa (niinkuin toinen uskonkappale opettaa), vaan Pyhä Henki on minut kutsunut, lahjoillansa valistanut ja ainoassa oikeassa uskossa pitänyt, pyhittänyt ja vahvistanut."

Isien uskonkokemuksesta ja oppi-isämme Lutherin tunnetusta lauseesta meidän on tehtävä täyttä totta. Ne molemmat sanovat meille, että oppi uskonvanhurskaudesta on meiltä hukassa, ellei sitä tehdä eläväksi Pyhän Hengen kautta. Se on muussa tapauksessa vain ulkoläksy.

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: "Ottakaa Pyhä Henki."

Tammikuun 27 päivä.

_Minä olen päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna. 1 Kor. 2: 2_.

Risti hallitsee Paavalin uskonnollista ajattelua ja julistusta. Hän ei tahdo kutsumustehtävässään tietää mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta ja hänestäkin ristiinnaulittuna.

Juuri tämä saarna rististä oli uskottomille kreikkalaisille järjen hullutus ja juutalaisille omantunnon loukkaus, mutta itse asiassa Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle pelastukseksi (1 Kor. 1: 18).

Sen voiman vaikutuksesta entiset juomarit, varkaat, murhaajat, huorintekijät ja epäjumalanpalvelijat muuttuivat uusiksi ihmisiksi, päästen vapaiksi syyttävän omantunnon tuomiosta ja himojen vallasta elävää Jumalaa palvelemaan.

Näin apostoli Paavali juuri ristiä korottamalla tekee havainnolliseksi ja saa lähetystyössä pakanain keskuudessa vaikuttavaksi Jumalan pelastavan rakkauden.

Jumalan rakkaus on itsensä antava ja itsensä uhraava rakkaus. Tämä näkyy apostolin hengen silmille, ei vain siinä, että Jumala lähetti Poikansa maailmaan, vaan erikoisesti juuri ja ennen kaikkea siinä, ettei tämä Poika väistänyt ristiä eikä vetäytynyt kärsimystä pakoon, vaan uhrasi itse itsensä syntisten edestä.

    "Kirkasta, oi Kristus, meille
    ristinuhri Golgatan,
    josta meille langenneille
    loistaa sydän Jumalan."

                   Virsi 301: 1.

Tammikuun 28 päivä.

Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Matt. 3: 11.

Sisälle siihen maailmaan, jossa Jumala todella jumalattoman vanhurskauttaa sulasta armostaan ilman lain tekoja, ei päästä muuten kuin Pyhän Hengen ihmeen kautta.

Yksin Pyhällä Hengellä on avain tähän jumalalliseen pyhäkköön.

Sillä, ei siinä ole kyllin, että järkemme jotakin tästä ymmärtää, vaan vaaditaan, että ennen kaikkea sydämemme pääsee siitä osalliseksi.

Usko, elävä usko, on aina sydämen asia.

Inhimillinen viisaus antaa meille vain ohimeneviä, älyllisiä todistuskappaleita, mutta Pyhä Henki luo meihin iankaikkisen hiljaisuuden ja levon.

Siinä se on tuo "sisällinen Kristuksen tunteminen".

"Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu." Room. 5: 5.

Tammikuun 29 päivä.

_Minä panen Siioniin valitun, kalliin kulmakiven, ja joka häneen uskoo, ei ole häpeään joutuva. 1 Piet. 2: 6_.

Meidän keskellämme on Hän, josta Raamattu sanoo, että Hän on elävä kulmakivi. Kulmakivi ei ole pyöreä ja loukkaamaton, vaan särmikäs ja terävä ja juuri siitä syystä sen kanssa tekemisiin joutuvaa syntistä ihmistä haavoittava ja loukkaava.

Ketä elävä kulmakivi raapaisee, se alkaa valittaa oman sydämensä kovuutta ja suruttomuutta, eikä sille silloin enää kelpaa eikä riitä vaatteeksi ja verhoksi oma hurskaus, vaan se hukkuu tuomarin käsiin, mistä paikasta edesmenneille matkamiehille on kuin ihmeen kautta tullut eteen armoistuin.

Armoistuimen luona riisutaan syntinen sitten joka päivä alastomaksi omista ryysyistänsä, mutta samalla hän myös joka päivä tulee osalliseksi Kristuksen täydellisyydestä, niin kauan kuin hän armon kerjäläisenä pysyy.

Jeesus Kristus, ainoa, iankaikkisesti kelpaava vanhurskautemme on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.

Tammikuun 30 päivä.

Antanut meille sovituksen viran. 2 Kor. 5: 18.

Apostoli Paavali nimittää Korinttolaiskirjeissään virkaansa sovituksen viraksi. Hänen puheensa Ateenan Areiopagilla kosketti vain ohimennen Kristusta ja esitti hänet silloinkin vain maailman tuomariksi. Mutta Ateenassa ei tapahtunutkaan mitään herätystä. Tultuaan sieltä Korinttoon apostoli muutti saarnansa Kristus-keskeiseksi.

Hän kertoo itse, "ettei hän heidän tykönään tuntenut ketään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna." Tällaista sovituksen virkaa hoitaessaan hän sai kokea, että "Jumalalla oli paljon kansaa siinä kaupungissa". Korinttoon syntyi armolahjoista ja uusista ihmisistä rikas seurakuntaelämä.

Jos tätä silmällä pitäen kysymme, ketä tuosta suuren kauppakaupungin asujaimistosta oli seurakuntaan runsaslukuisesti liittynyt, saamme siihen vastauksen apostolin omista sanoista: "Ei monta jalosukuista, ei monta inhimillisesti viisasta, eikä monta mahtavaa, jotka jotakin tässä maailmassa ovat."

Ja Paavali julistaa: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta siis olemme lähettiläinä, kun näet Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi, jotta me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi."

Tammikuun 31 päivä.

_Hänet Jumala on korottanut oikealla kädellään Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta. Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat. Ap.t. 5: 31-32_.

Älkäämme peljätkö joutua sisällisiin vaivoihin ja omantunnon ahdistuksiin. Kun ne ajavat meitä katumukseen ja parannukseen, syntyy varsinkin ristin juurella Jumalan sanan vaikutuksesta uusi ihminen, heränneen omantunnon ihminen. Tämä uusi ihminen se vasta antaa todella sovittaa itsensä Jumalan ja ihmisten kanssa. Se se tekee eläväksi, kun näkee hinnan samalla kertaa kuin velan.

Älkäämme tänä. etsikon aikana, jolloin Herran tulemus lähestyy, turhentako Pyhän Hengen aikaansaamaa katumusta ja parannusta, muuten jää tahtomme veltoksi, sielumme hengellisesti kuolleeksi ja uskoon kykenemättömäksi. Uskaltakaamme olla "pienellä paikalla", vaivaisena syntisenä jatkuvasti elävän Herran, tuomarin ja armahtajan edessä, kun saamme armon sinne päästä.

Sinne alas ja vain sinne ulottuu sovinnon salaisuuden puhdistava ja uudistava, Golgatan mäellä vuotanut Jumalan Pojan viaton veri.

HELMIKUU

Helmikuun 1 päivä.

Jeesus sanoi: "Minun sanani ovat henkeä, ja ovat elämää." Joh. 6: 63.

Kirkon ensimmäinen veritodistaja Stefanus mainitsee viimeisessä puheessaan, että Moosekselle annettiin eläviä sanoja. Mutta Herra Kristus, joka alinomaa kuuli Isän puhetta, puhui koko sen ajan, jonka puhui, eläviä sanoja. Itse hän vakuutti: "Minun sanani ovat henki ja ovat elämä."

Juuri tässä kohden Jeesus Kristus, ihmiskunnan keskushenkilö, eroaa kaikista muista opettajista. Hän ei tarjoa sitä tai tätä hyvää oppia, niitä tai näitä uskon- tai opinkappaleita, joita kuunnellessamme voimme hetkellisesti joutua mielenliikutuksen valtaan tai tunnelmalliseen kristillisyyteen ja siten tehdä hyviä päätöksiä, joista ei monesti kuitenkaan yritetäkään tehdä täyttä totta käytännöllisessä elämässä.

Me puhumme opista, hän antaa elämää. Meidän sanamme ovat ajatussanoja, useasti tuskin sitäkään. Ne ovat tyhjiä sanoja, mutta Jeesuksen sanat ovat elämän sanoja, luovia sanoja – sellaisia sanoja, joista syntinen saa uuden elämän, ja voiman voittamaan syntinsä.

    "Siihen tyytyy sydämeni,
    että sanaas luottaa saan,
    siin' on lepo hengelleni."

                     S.V. 23: 3.

Helmikuun 2 päivä.

_Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli edestämme. Room. 5: 8_.

Kristuksen kuolemaan liittyy erottamattomasti risti.

Kristuksen risti kohoaa ihmeellisenä voimatekijänä keskellä historiaa.

Kaikki, mitä ihmiskunnan vaiheissa tapahtuu, liikkuu tämän ristin ympärillä, joko sitä kohti tai siitä poispäin.

Kuta pitemmälle kehitys historiassa ehtii, sitä jyrkemmiksi käyvät nämä vastakohdat: Kristusta kohti tai pois Kristuksesta.

Toisille on sielun ahtaudessa ja kuoleman hädässä ainoa tosi viisaus ja ainoa tosi lohdutus siinä, että "Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli edestämme".

Toisille taas ovat Kristuksen kuolema ja risti merkkejä, joita he vastustavat ja vihaavat.

    "Ainoa anteeksiantamus,
    ainoa synnin sovitus
    ja ainoa tie armohon
    Jeesuksen risti yksin on."

                Virsi 299: 5.

Helmikuun 3 päivä.

Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä Hän sen tekee. Ps. 37: 5.

Synnin takia kirotun maan päällä ei yksikään ihminen säästy kärsimyksiltä ja kovilta kohtaloilta. Jokaisen ihmisen kohdalle sattuu aikanansa murheita, jopa suuriakin suruja.

Eräs laji suruja, joista kärsimme, johtuu siitä, ettei työmme ota menestyäksensä, ja että hyvätkin suunnitelmamme särkyvät pirstaleiksi. Tuntuu silloin ja näyttää siltä, ettei ihminen voikaan viedä perille, mitä hän on aikonut ja suunnitellut. Tämä kokemus on yleisinhimillinen. Jokaisen tämän synnin maan yli kulkevan vaeltajan elämä osoittautuu hänelle itselleen aikanansa kappaletyöksi ja pettymyksistä ja laiminlyömisistä rikkaaksi.

Mutta jumalaapelkäävä ihminen eroaa muista surevista ihmisistä siinä kohden, että hän on saanut vastaanottaa erään merkillisen taidon. Se on uskon ihmevoima. Sen avulla hän ei ainoastaan tiedä, minne hänen on kuorimansa purettava ja kenen kannettavaksi murheensa jätettävä. Hän osaa myös totuudessa antaa ja uskoa tiensä sekä ajallisuuden että iankaikkisuuden näkökulmilta katsottuna Herran haltuun ja hoitoon siinä iloisessa varmuudessa, että "Hän pitää murheen teistä" ja että Hän vie vaikeatkin tehtävät päätökseen, hoitaen ne perille saakka.

Helmikuun 4 päivä.

Jumala valitsi sen, joka ei mitään ole. 1 Kor. 1: 28.

Korinton seurakunnan kokonaisuus silmiensä edessä oli apostolin pakko todeta, että "sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä, mitättömäksi sen, joka jotakin on."

Tällaiselta näyttivät "sovituksen viran" tulokset suuressa kulttuurikaupungissa lähes kaksituhatta vuotta sitten. Jos kysymme syytä tähän sivistyneistön harvalukuisuuteen, käy sekin ilmi apostolin kirjeestä. Syynä oli ristin pahennus. Siihen jalosukuiset, viisaat, väkevät ja mahtavat loukkaantuivat. Paavali saarnasi heille ristiinnaulitun Kristuksen hullutukseksi.

On sanottu, että Suomessa on havaittavissa liikehtimistä Kristusta kohti sivistyneistön keskuudessa. Kun eräs pääkaupunkilainen tätä seikkaa silmällä pitäen sanoi: "Kunpa he vain löytäisivät tien", vastasi siihen eräs maalaiskristitty heti: "Kristus on tie". Ja me voimme lisätä: "Hän on ainoa tie."

Helmikuun 5 päivä.

_Hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien. 1 Joh. 2: 2_.

Uuden Testamentin mukaan usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanasta. Sekä kaikki evankeliumit että apostolien kirjeet todistavat, että Herra Kristus on saanut aikaan ristillä täyden sovituksen meidän synneistämme.

Syyllisyyden tunnetta, jonka olemme herätyksessä saaneet, mutta jota sielunvihollinenkin sittemmin käy suurentamaan ja harhaan johtamaan, jotta epätoivoon joutuisimme, ei todella poisteta uudesti kastamisella, ei itsensä ripittämisellä toiselle ihmiselle, ei katumuksen pitkäaikaisilla kyyneleilläkään, ei rupeamalla lauantaita pyhäpäivänä pitämään eikä itseänsä tietouskolia autuaaksi uskomalla. Toisin sanoen: syyllisyyttä ei heränneeltä omaltatunnolta voi poistaa mikään ihmisteko.

Tämä olisi mahdollista, jos syntimme olisi vain syntiä itseämme ja toisia ihmisiä kohtaan. Mutta niin ei ole asian laita, vaan synti on aina syyllisyyttä pyhän, elävän Jumalan edessä ja rikos Hänen Majesteettiansa vastaan.

"Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi." Jes. 1: 18.

Helmikuun 6 päivä.

Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. Ps. 126: 5.

Joka lihaansa kylvää, niittää siitä turmeltumista. Se sana pitää paikkansa siinäkin kohden, että synti ottaa harjoittajansa kiinni vielä hänen lapsissansakin, jopa kolmanteen ja neljänteen polveen asti. Jos synnin tekijä saisi himon sokaiseman arvostelukykynsä armon kosketuksesta uudelleen terästetyksi ja kohoutuisi katselemaan elämäänsä pitkältä tähtäimeltä, heräisi hän näkemään Raamatun sanan ehdottoman totuuden, että lihaansa kylvämistä aina ja varmasti seuraa turmeluksen niittäminen, eikä ainoastansa ajassa, vaan myös iankaikkisuudessa.

Mutta apostoli näkee tässä kylvämisen asiassa toisenkin puolen. Ja se taas on valoisa. "Joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää." Jokainen meistä menee kuolemassa tilinteolle siitä, mitä ruumiissa ollessamme olemme tehneet. Joka armonajassa on antanut "eläväksi tekevän Hengen" s.o. Ihmisen Pojan kylvää henkeensä iankaikkisen elämän sanoja ja on niiden luovasta voimasta herännyt synnin unesta ja päässyt syntien anteeksisaamisen kokemuksessa sovintoon elävän Jumalan kanssa, on pitänyt huolta elämänsä kevätkylvön ajasta. Se on Henkeen kylvämistä, jota vastaa iankaikkisen elämän niittäminen.

Helmikuun 7 päivä.

Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta. Job. 7: 1.

Sen, joka Kristuksen veren turvissa pyytää elää, on oltava ainaisessa sodassa kiusaajaa vastaan ja voitettava himonsa.

Hänen ei tarvitse enää antautua kiusaajalle ja himojen palvontaan vasten tahtoaan, sillä hänellä on voima käytettävänä Kristuksessa.

Jos minä tai sinä yhtä kaikki kallistamme korvamme näille kiusauksille, niin että viihdymme niissä ja jätämme Kristuksen voiman käyttämättä, yllättää ennen pitkää, lankeemus ja meiltä menee sielun rauha.

Silloin ei jää muu työksi kuin paeta heti, suoraan ja uskalluksella armoistuimelle, missä syntiä ei lueta, vaan se Kristuksen sovintoveren tähden anteeksi annetaan.

    "Sotinut olen kyllä,
    kuitenkin langennut.
    Ei kuuliaiseks sillä
    sydämen' muuttunut.
    Ah, kuule rukoukseni,
    vaikk' onkin parannuksen'
    kurjaa ja huonoa!"

                   S.V. 19: 2.

Helmikuun 8 päivä.

Abram lähti, niinkuin Herra oli hänelle puhunut. 1 Moos. 12: 4.

Abramille tapahtui Jumalan ilmestys Haaranissa. Tätä ilmestystä Abramin oli toteltava ja lähdettävä matkalle sisällisen sanan varassa tuntemattomaan Kanaanin maahan.

Thomas Carlyle on sanonut uusimman maailmanhistorian suurimmaksi päiväksi sitä Wormsin päivää v. 1521, jolloin Luther totteli yksin Jumalan valaisemaa omaatuntoansa enemmän kuin ympäristöään, paavia, keisaria ja kaikkia perimätietoja.

Mutta suuri oli kieltämättä sekin päivä, jolloin "uskovaisten isä" totteli Jumalaa enemmän kuin ympäristöänsä, heimonsa kulttivaatimuksia ja isäänsä ja lähti matkalle tietämättä, minne oli saapuva (Hebr. 11:8). Abramin uskon jännityksessä on uskon molemmat puolet: luottamus ja ojentautuminen.

"Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy." (Hebr. 11: 1).

Helmikuun 9 päivä.

_Missä on synti suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi. Room. 5: 20_.

Vanha liitto tunsi kiivaan ja kostavan Jumalan, joka rankaisi isäin pahat teot lapsille aina kolmanteen ja neljänteen polveen niille, jotka häntä vihaavat. Mutta samalla se näki myös toisen, valoisamman puolen todellisuudesta. Kiivas Jumala tekee laupeuden tuhansille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä.

Roomalaiskirjeen viidennen luvun sanoissa on esilletuotu vielä valoisampi, yli veren perintöjen kiron ja yli kohtalon kovan armottomuudenkin käyvä tulvaileva ja runsas armon voima, mutta vain yhden, Jeesuksen Kristuksen kautta. Isän oikealla puolella istuva Kristus on ainoalaatuinen Auttaja, mutta kuitenkin varma ja ihmeitä tekevä, niiden ja vain niiden syntisten elämässä, jotka ovat totuudesta eivätkä enää kerskaa ihmisavusta ja voimasta.

Kristus sanoi itse: "Eivät terveet, siis väkevät ja vahvat, tarvitse hänen parannustansa, vaan sairaat." Juoppouteenkin sortunut syntinen voi olla perin ylpeä ja kurjuudessaankin kerskata itsestänsä. Sellaista ihmistä ei Kristus koskaan voi auttaa. Kristus on vain todella katuvien ja särkyneitten syntisten kaikkivaltias armahtaja ja uudistaja, jonka armon voima on kaikkia lankeemuksia ja verien perintöjä väkevämpi.

Helmikuun 10 päivä.

He sanovat, mutta eivät tee. Matt. 23: 3.

Jumalakuva on Herran kansalla ollut eri aikoina erilainen. Kun profeettain äänet olivat vankeusajan jälkeen vaienneet Israelissa ja syntiä tuomitseva ja katuvaa syntistä armahtava Jumala oli kansan elämänkäsityksessä siirtynyt muistojen joukkoon, syntyi uusi omavoimainen uskonnollisuus, kaikkea varsinaista yhteiskunnallista rakkaudenpalvelua kuolettava itsevanhurskaus eli farisealaisuus.

Taivaalliseen Isään kohdistetun sisällisen sydämensuhteen tilalle tuli juriidillinen ja kultillinen jumalasuhde. Nykyaikaisella kielellä sanottuna: siirryttiin matalakirkolliselta tasolta korkeakirkollisuuteen ja katolisuuteen ja herätysuskonnollisuuden linjalta ulkokohtaisen kuolleen uskon kannalle.

Elävän Jumalan läsnäoloa ja tinkimätöntä vanhurskautta uskon jännityksessä ja jokapäiväisessä kilvoituksessa ei enää arkielämässä koettu.

Tässä oli myöhäisjuutalaisuuden ydinharha. Tästä harhasta Jeesus tahtoi nostaa juutalaiset ja totuudessa pelastaa heidät. Hän tahtoi särkeä sekä samalla hävittää kaikki laskelmia koskevat palkka-ajatukset, jotka olivat kutoutuneet tekovanhurskauden ympärille. Hän tahtoi vapauttaa kuulijansa maanpäällisen Jumalan valtakunnan odotuksesta. Tämä pelastusyritys maksoi Jeesuksen hengen.

Helmikuun 11 päivä.

_Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. Ilm. 3: 11_.

Ei riitä meille luulousko eikä ulkokohtainen jumalisuus, vaan meidän täytyy henkilökohtaisesti saada kuulla Vapahtajan puhuvan meille elävän sanansa, joka synnyttää meidät uudesti sisällisesti. Tässä on tinkimätön ehto edessämme. Se paljastui Herran sanasta Pontius Pilatukselle, joka väsyneen, kuolemaan tuomitun roomalaisen kulttuurin edustajana pilkallisesti kysyi: "Mikä on totuus?": "Sitä varten olen minä tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni."

On kauhea tosiasia, että me Jerusalemin juutalaisten kanssa Raamattu kourassa ja Raamatun tiedot päässämme emme tunne Kristusta Kristukseksi.

Tämä ehto kuuluu meille kaikille; vain se, joka tekee totuuden ja kuulee Jumalan Pojan äänen, saa lahjaksi; pelastavan uskon: "Jolla Jumalan poika on, hänellä on elämä." Se ihminen ei kysy enää: Mikä on totuus? vaan Kuka on totuus? Ja tähän Jeesus vastaa: Minä olen totuus. Kysymyksessä ei enää ole oppi, vaan elävä henkilö, jonka kanssa voidaan seurustella päivästä päivään ja jonka johdatusta hakiessamme elämälle löytyy sisällys ja tarkoitus, eli Raamatun sanontaa käyttäen, "tulevaisuus ja toivo".

Helmikuun 12 päivä.

Elämä on minulle Kristus. Fil. 1: 21.

Paavalilla oli kyky arvostella henkiä ja voima käydä henkien taistelua, jolla on ollut maailmanhistoriallinen vaikutus. Suuntaa näyttävänä tämä taistelu viitoittaa kirkolle tilanteen henkien taistelussa antikristillisiä voimia vastaan vielä nytkin.

Niitä voimia ei nyt enempää kuin aikaisemminkaan voita mikään maallinen valtiomahti, vaan elävän Jumalan siihen tarkoitukseen perustama Kristuksen seurakunta, jolle annetaan, kun sekin aika ennustusten mukaan kerran koittaa, marttyyrikirkon kirkas kruunu.

Niin – kuinka sanoikaan kirkastettu Herra Jeesus: "Katso, minä tulen pian." Ja apostoli lisää tähän: "Tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin."

Helmikuun 13 päivä.

_Te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa. Kol. 3: 3_.

Ei ainoastaan Jumala itse ole kätkeytynyt meiltä salatuksi Jumalaksi, vaan se elämäkin, jonka hän uskovaiseen lapseensa on synnyttänyt kuljettaessaan hänet Kristuksen yhteyteen, on kätketty, salattu elämä. Ulospäin se kyllä loistaa kynttilänä maailmassa, mutta sisäänpäin, uskovan omalle silmälle, ei sitä sanottavasti näytetä.

Päinvastoin se, mitä Herran oma itsessään vielä joka päivä näkee, on omiansa pitämään häntä Herransa edessä siinä elävässä tunnossa, että hän yhä edelleen on kaukana Jumalasta. Hänelle itselleen näkyy hänen rukouksensa huonoksi rukoukseksi, hänen uskonsa heikoksi uskoksi, joka on kuin murtuva korsi vain. Hänelle itselleen näkyy hänen rakkautensa yhä edelleen itsekkyyden tahraamaksi ja hänen jokapäiväinen parannuksensa ja semminkin hänen sisällinen parannuksensa tuskin olevan alussakaan.

Mutta näissä puutteissahan juuri kilvoittelevan ihmisen elämä on kätketty Kristuksen yhteydessä Jumalaan. Jumala yksin on hänelle kallio, kilpi, valo, voima ja perustus. Pääkohtana hänen elämässään on näkymättömän Armahtajan näkymätön armo, joka kilvoittelevalle uskolle yksin on tuttu ja läheinen.

Helmikuun 14 päivä.

Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille. Jaak. 3: 18.

Rauhantekijät, joitten viisaus on ylhäältä, ovat joutuneet kulkemaan ahtaan portin läpi.

Sen jälkeen he edelleen ovat turhuuden kaupungista matkalle lähteneen "kristityn" lailla saaneet kohota Golgatan kummulle, missä heille ristin katselemisesta on se suuri armo tapahtunut, että heidän syntitaakkansa on vierähtänyt heidän hartioiltansa alas avattuun hautaan ja jäänyt sinne. Kristus on tullut heille vanhurskaudeksi.

Mutta Kristusta ei Jumala ole antanut meille ainoastaan vanhurskaudeksi, vaan myös viisaudeksi.

Jotka tälle kohdalle elämässä ovat päässeet, he neuvovat toisiansa sanomalla toinen toisellensa: "Älä tee itsellesi tietä oman viisautesi mukaan. Anna Kristuksen hoitaa kaikki asiasi, sillä hän korjaa meitä joka päivä."

Tällaista elämää elettäessä, aletaan vähin erin kokea apostoli Paavalin sanan totuus Kristuksesta: "Hänessä ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä."

Helmikuun 15 päivä.

Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Matt. 9: 12.

On suuri loukkaus inhimilliselle järjelle siinä, että tämän maailman viisaalle ja ulkonaisesti arvovaltaiselle hyvälle ihmiselle on sanottava: "Teidän on ensin tultava syntiseksi omissa silmissänne, ennenkuin todella voitte pelastua Kristuksen sovitukseen uskomalla. Eikä teidän tarvitse ensin mennä syntiä tekemään tullaksenne syntiseksi, vaan koko teidän oma siveellisyytenne ja oman viisautenne mukaan järjestetty elämänne on jo sellaisenaan itsekkyyden tahraamaa ja Pyhän Jumalan edessä 'niinkuin saastainen vaate'."

Tänne, näin alas, tänne omista luuloistaan ja hyveistään tyhjiksi, vianalaisiksi riisutuiksi syntisiksi taipuvat vieläkin vain harvat niin sanotuista hyvistä ihmisistä ja sivistyneistä. Sen takia heitä meidänkin päivinämme näkee suhteellisen vähän sovituksen saarnaa kuulemassa ja sovituksen virkaa tositeossa rakkaudellaan kannattamassa.

    "Siis Kristukselle suuta antakaatte
    ja hänen jalkoihinsa langetkaatte!
    Ken kyyneleillään niitä kostuttaapi
    sen rakkaimmakseen Herra tunnustaapi."

                                S.V. 7:12.

Helmikuun 16 päivä.

_Niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, min Ihmisen Poika pitää ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Joh. 3: 14_.

Ei vielä nykyäänkään kukaan synny uudestaan muutoin kuin ristin edessä, mutta ei siinäkään ilman, että Jumalan sanan tuomio on käynyt hänen ylitsensä ja hän on nähnyt itsensä tuhlaajapojan kanssa ansiottomaksi ja mahdottomaksi tullaksensa edes kutsutuksi Taivaallisen Isän lapseksi. "En ansaitse, että minua sinun lapseksesi kutsutaan."

Korkeallako, omavoimaisen jumalisuuden tiellä, vai alhaallako armonvirtojen partaalla kulkee elämäsi? Todellista riemua kokee vain se, jonka kohdalla elävä Jumala on saanut tehdä uuden ihmeen, kolkuttamalla hereille hänen omantuntonsa ja johdattamalla hänet katselemaan sitä Jumalan Karitsaa, joka oli rangaistu meidän syntiemme tähden. Eikä tämä Jumalan Karitsan katseleminen saa milloinkaan lakata, sillä, uuden syntymisen salaisuus on jatkuvaa Jeesuksen tykö käymistä.

Moni tälläkin hetkellä itkee särjetyn sydämen terveellisiä kyyneleitä Herran ja Karitsan edessä. Elämmehän jo monista merkeistä päättäen keskellä alkavaa hengellistä herätystä ja kerran mekin saamme täällä Suomessa havaita, että Jumalan virta on todella vettä täynnä.

Helmikuun 17 päivä.

_Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen, elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room. 6: 23_.

Evankeliumin hyvällä sanomalla Jeesuksen opetuslapset muuttivat parituhatta vuotta sitten silloisen pakanakunnan väärät ja toivottomat uskomukset.

Heille niinkuin meillekin on Kristus kuoleman voittanut ja ylösnousemuksensa kautta valtaistuimelle noussut Herra.

Nyt hän "elää ja hallitsee" ja toimii samalla lailla ja samojen periaatteiden mukaan kuin kaksituhatta vuotta sitten Palestiinassa syntisten, publikaanien ja langenneitten keskuudessa, uudistaen heidät uusiksi ihmisiksi, kovasta kohtalosta ja verien perinnöstä huolimatta. Silloin hän oli aikaan ja paikkaan sidottu Nyt hän on taivaaseen astumisen kautta asettunut samalle etäisyydelle meistä kaikista.

    "Jospa me täällä sen tietäisimme,
    mik' ilo ja autuus on taivaassa,
    totta halulla sinne rientäisimme
    katuen tomuss' ja tuhassa!
    Kilvoitus tarpeen on autuuden tiellä
    ja nöyrä ja ahkera rukous."

                            S.V. 158 a: 1.

Helmikuun 18 päivä.

Antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle. Room. 6: 13.

Kilvoittelevaa kristittyä ei maailma ymmärrä enempää kuin hänen uskoansakaan eli hänen kätkettyä, elämäänsä Jumalassa.

Paavali sanoi Kolossan seurakuntalaisille: "Te olette kuolleet". Maailma piti heitä kuin itsellensä, nautinnoillensa ja ilonpidollensa kuolleina.

Sama on asianlaita kaikkina aikoina. Sama tänäkin aikana.

Jokainen, joka Kristuksen yhteyteen saatettuna elää kätkettyä elämää Jumalassa, on tälle maailmalle kuollut.

Ja tulee jatkuvasti yhä enemmän kuolleeksi, niin että hänestä lopuksi voidaan sanoa niinkuin alkuaikojen kristityistä, että "heille maailma oli mahdoton" tai että, "heitä pitämään tämä maailma ei ollut arvollinen."

    "Kristuksen tähden menköön vain
    maailma tykkänään.
    Kaunihimpana aarteenain
    mä pidän ristiään."

                     Virsi 326: 1.

Helmikuun 19 päivä.

Kristuksessa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä. Kol. 2: 3.

Kun kuningas Salomo oli astumassa korkeaan virkaansa Jumalan kansan hallitsijana, ilmestyi Herra hänelle sanoen: "Ano, mitä, minä sinulle antaisin." Silloin Salomo anoi kuuliaista sydäntä voidaksensa erottaa hyvän pahasta.

Apostoli Jaakob puhuu kirjeessään kahdenlaisesta viisaudesta. Hän sanoo, että "se viisaus, joka ylhäältä tulee, on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, ei epäile eikä teeskentele". Senpä, takia hän kehoittaa: "Joka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne, hän tuokoon näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä."

Tämän ylhäältä tulevan viisauden vastakohdaksi apostoli esittää maallisen, sielullisen, riivaajien viisauden. Siitä hän sanoo, että "se ilmestyy kristittyjenkin kesken siellä, missä on katkeraa kiivautta ja riitaisuutta sydämessä. Sellaiset ihmiset kerskaavat ja valehtelevat totuutta vastaan."

Tämä viimeksimainittu sielullinen viisaus ei auta, kun elämässä tie nousee pystyyn. Samalla näet katoaa elämän päämäärä näköpiiristämme.

Vain Kristuksessa ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä.

Helmikuun 20 päivä.

_Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. 2 Kor. 5: 20_.

Yleisesti on myönnetty, että apostoli Paavali on saanut armon lausua sovinnon suuren salaisuuden kirkkaimmin ilmi näillä sanoilla: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa."

Raja-aita pyhän Jumalan ja syntisen ihmissuvun väliltä on ainiaaksi revitty rikki. Maailman sovinto on valmis. Vanhurskauttamisemme perustus ei horju.

Kaikki riippuu nyt sinusta ja minusta – riippuu siitä, annammeko sovittaa itsemme Jumalan kanssa. Nyt kuuluu meille Jumalan kutsu: "Kaikki on valmistettu – tulkaa." Mutta peloittavana liittyy tähän Jeesuksen valitus sovintoon taipumattomista: "Mutta te ette tahtoneet."

Ainoa pelastumisemme este on enää kivikova sydämemme. Ja sitä emme itse saa säretyksi. Sen saa aikaan yksin Pyhän Hengen voima. Emme me saa katumuksen halua itseemme, ellei sitä meille anneta ylhäältä.

    "Luo minuhun, rakas Jeesus,
    uusi sydän ja mieli uus'
    ja opeta ristin tiellä
    mulle uusi kuuliaisuus,
    ota pois oma voima ja kunto,
    anna elävä itseni tunto,
    että voisin valvoa!"

                    S.V. 49 a: 1.

Helmikuun 21 päivä.

Älä pelkää, usko ainoastaan! Mark. 5: 36.

Jeesus lohdutti epätoivoon painunutta synagoogan esimiestä, jolle tuotiin sana: "Älä turhaan enää mestaria vaivaa, tyttäresi on kuollut" – kaikki toivo on siis mennyt, mitään apua ei enää ole. Tällaisenkin mahdottomuuden edessä Herra sanoi heti jo matkan varrella murtuneelle isälle: "Älä pelkää, usko ainoastaan, tyttäresi kyllä paranee." Ja mainitun miehen kotiin ehdittyänsä hän sanoi kuolleeksi jo luullulle tyttärelle elävän sanansa: "Tyttäreni, nouse!" Ja kuollut nousi istumaan.

Näitä eläviä sanoja on kirkkauteen astunut Herra puhunut ei ainoastaan omillensa, vaan myös vihamiehillensä.

Elävä sana on hänen meitä kaikkia kastetuita koskeva julistuksensa: "Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Kuullessamme ja saadessamme vastaan ottaa tällaisia sanoja, joissa on henkeä ja elämää, koemme kukin kohdallamme Hyvän Paimenen todistuksen itsestänsä ja tulonsa tarkoituksesta maailmaan: "Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys."

Helmikuun 22 päivä.

_Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan. 1 Kor. 3: 21-23_.

Eräs onnellinen nuori ylioppilas todisti ihastuksissansa, että Herra oli väkevästi tarttunut häneen ja lopulta saanut osake-enemmistön hänen elämänsä osakeyhtiössä.

On todella ilahduttava asia, että samalla kertaa kun monet nuoret vielä, pitävät elämänsä kaikki osakkeet hallussansa ja käyvät niin ollen kohti sisällistä tyhjyyttä ja toivottomuutta, on olemassa toisia, jotka jo ovat päässeet niin pitkälle, että ovat luovuttaneet osake-enemmistön elävälle Jumalalle.

Kerran tulee sitten se aika, että kaikki osakkeet luovutetaan – koko osakekanta.

Silloin eletään yksin armosta.

Helmikuun 23 päivä.

_Armosta te olette pelastetut, uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, jottei kukaan kerskaisi. Ef. 2: 8-9_.

Joka jumalisuuden salaisuuteen loukkaantuu ja pitää Golgatan ristiä ja sillä aikaan saatua kertakaikkista täydellistä sovintoa yksinkertaisena, ihmisneuvoin ja voimin omistettavana tosiasiana, kulkee rosvojen teillä ja joutuu sen takia armon varkaaksi ja sellaisena Kristuksen pilkkaajaksi.

Tässä on vaara, josta herätysliikkeissämme melko yleisesti, mutta varsinkin herännäisyyden piirissä erikoisesti on päästy selville.

Sitä paetaan niinkuin ainakin sitä uhkaa, joka voi tuottaa sielulle iankaikkisen ja korvaamattoman vahingon.

    "Herra Jeesus, eteen kasvojes
    käyn tässä toivossa,
    kyynelin mä käännyn puolehes
    ja pyydän armoa.
    En mene pois ennenkuin saan
    haavoissas kalliissa
    levon ja ilon autuaan.
    Niin, amen uskossa."

                  Virsi 380: 5.

Helmikuun 24 päivä.

Emme ole vaeltaneet lihallisessa viisaudessa, vaan Jumalan armossa. 2 Kor. 1: 12.

Jos joku on kokenut oman viisautensa pettäväisyyden ja nähnyt sen maalliseksi ja sielulliseksi, jopa riivaajien viisaudeksi, hän on varmaan alkanut ikävöidä ja kaivata sitä viisautta, jota apostoli nimittää "ylhäältä tulevaksi", joka juuri on Kristus.

Tällaista alatielle sortunutta kilvoittelijaa lohduttaen kirjoitti Jaakob: "Jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan."

Ja hän lisää: "Mutta anokoon uskossa ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa, tuommoinen kaksimielinen ja epävakainen kaikilla teillään."

Eipä suotta Lutherkaan sano, tosin toisessa yhteydessä, Kristuksesta: "Nämä sanat 'teidän edestänne' vaativat erittäin uskovaista sydäntä."

    "O armon lähde ainoa,
    sun sanas minuun paina,
    niin että voisin uskoa
    ja olla omas aina
    ja mielelläni kärsiä,
    sun kanssas pilkkaa, ristiä
    ja vihdoin kirkastua!"

                         S.V. 45: 6.

Helmikuun 25 päivä.

Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat. Joh. 6: 68.

Jeesuksen sanat ovat elämän sanoja, joista hädässään oleva, omassatunnossaan tuomittu ihminen saa voiman uskomaan hyvää Jumalasta silloinkin, kun oma kokemus sanoo, että Jumala on ankara ja vihainen, silloinkin kun näyttää siltä, ettei Jumala kuule rukouksia eikä anna apuaan, vaikka kuinka hartaasti pyydämme.

Näitä eläviä sanoja on jokainen Jeesuksen oma saanut elämänsä ratkaisuhetkenä kuulla. Niistä hän on sitten edelleen ammentanut voimaa ja rohkeutta myötä- ja vastoinkäymisiinsä.

Sellaisia eläviä sanoja olivat Jeesuksen sanat kalastaja Pietarille: "Sinä olet Keefas, kallio. Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, eivätkä tuonelan portit sitä voita." Sellainen oli hänen sanansa syntiselle naiselle, jonka syyttäjät olivat häpeissään paenneet tiehensä: "En minä sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee!"

    "Jeesus, sana elämän,
    tule meidän keskellemme!"

Helmikuun 26 päivä.

_Minä odotin sääliä, mutta en saanut, ja lohduttajia, mutta en löytänyt. Ps. 69: 21_.

Paaston aikana ja muulloinkin tulee Jumalan Poika tiellemme ja katseltavaksemme kärsimystensä valaistuksessa. Hänen kärsimystiensä syvin kohta on siinä, että hänen ja hänen taivaallisen Isänsä välillä aukenee niin kammottava etäisyys, että hänen täytyy ristillä huutaa: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"

Meidän, kiusauksissa langenneitten syntisten on myös koettava sielumme sisimmässä Jumalan peloittavaa etäisyyttä. Me etsimme apua, mutta apua ei tule mistään. Korvissamme soi ääni: "Jumala ei kuule syntisiä." Hän ei voi vastata tällaiselle kuin minä olen.

Näissä syvyyksissä, joissa ei tunnu mitään pohjaa olevan, on hyvä ajatella ja viipyä lähemmin uskossa katselemassa Herraa Kristusta hänen kärsimystensä tiellä. Hänen sekä Vanhassa Testamentissa ennustettua että evankeliumeissa todettua Jumalan etäisyyttä tutkiessamme huomaammekin ihmeeksemme, kun Jumalan hylkäystuomio meitä painaa, että vaellammekin vielä Jeesuksen askeleissa.

Tämä tällainen katseleminen vie meidät salatun Jumalan eteen siitä huolimatta, että Hän tuntuu kääntäneen kasvonsa kokonaan meistä pois.

Helmikuun 27 päivä.

_Yksi on teidän opettajanne, ja te olette kaikki veljiä... yksi on teidän mestarinne, Kristus. Matt. 23: 8, 10_.

On taitamatonta kehoittaa sydämeltään muuttumattomia ja parannuksen voimaa vailla olevia, heräämättömiä ihmisiä sanomalla heille: "Antakaa nyt itsenne Jumalalle; tulkaa nyt Kristuksen luo; uskokaa nyt, että olette autuaita."

Silloin voi kuulijoiden joukossa aina olla joku, joka todella on sisällisesti hätääntynyt ja vaivattu ja kaikesta sydämestänsä rehellisesti etsii Jumalaansa, joku, joka sellaista puhetta kuunnellessansa ajattelee: voi, kuinka mielelläni minäkin uskoisin, jos osaisin, voi kuinka mielelläni minäkin kuormineni menisin Kristuksen tykö, jos tien hänen tykönsä todella löytäisin.

Näin on moni voimattomana oman itsensä varassa ajatellut kuunnellessaan ulkokohtaisia kehoitussanoja sisällisesti järkkymättömän puhujan suusta. Tällöin on puhuja sitonut kuormia kuulijan kannettavaksi ja vaatinut heiltä, sellaista, mitä ei itsekään ole osannut eikä jaksanut omin voimin toteuttaa. Sillä totena pysyy, ettei syntinen ihminen osaa omin neuvoin eikä voimin eikä oman järkensä varassa Jumalan Kristuksen tykö tulla.

Totena pysyy, ettei lammas hae paimenta, vaan paimen hakee talteen eksyneen lampaan.

Helmikuun 28 päivä.

_Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. 1 Joh. 1: 7_.

Jumalan pyhien silmien edessä ei syntiä voi pyyhkiä pois eikä siis syyttävää, herännyttä omaatuntoa mikään muu rauhoittaa kuin ainoastaan hänen oman, ainosyntyisen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, viaton sovintoveri.

Pitkänäperjantaina Jeesuksen veri vuoti haavoista tämän synnin takia kirotun maan päälle ja riittää kaikkiin synteihin.

Syyllisyyskysymystä ei siis voi kukaan muu hoitaa kuin Herra Kristus yksin. Ja hän on sen jo elämällään ja kuolemallaan sekä ylösnousemisellaan täydellisesti hoitanut.

Syyttäjällä ei ole enää, oikeutta syyttää meitä Jumalan edessä taivaassa. Hän kyllä peloittelee meitä esimerkiksi ajatuksella: "Saatana sun synneistäsi tekee kanteen taivaassa."

Mutta tämä ei ole totta. Tähän Jeesus päin vastoin itse sanoo, että "tämän maailman päämies on tuomittu". Ja Raamattu lisää, että syyttäjä on heitetty ulos taivaasta meitä syyttämästä.

Tähän pelastustekoon elävä usko tarttuu ja tähän se turvaa ja saa turvata.

Helmikuun 29 päivä.

_Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Room. 8: 1_.

Apostoli Paavali toteaa, että armon vaikutus on väkevämpi kuin lankeemukset ja verien perintö.

Hän jatkaa: "Joskin tuon yhden ihmisen lankeemuksen, siis alkulankeemuksen kautta kuolema on tullut kaikkien osaksi, niin paljoa enemmän Jumalan armo ja lahja tuon yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta on tulvaillut noiden kovaosaisten osaksi. Sillä ei lahjan laita ole niinkuin kadotustuomion laita."

Ja vielä. "Jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut tuon yhden kautta, niin paljon enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta."

    "Armon lapset veisatkaa,
    Hengen haluss' soittakaa!
    Käykää kiitos tuomahan
    Kuninkaalle kunnian!"

                     S.V. 93: 1.

MAALISKUU

Maaliskuun 1 päivä.

_Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, jotta aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi. Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. 2 Kor. 4: 15-16_.

Me voimme Golgatan tapahtuman tosin ottaa vastaan ja omistaa järjellämme.

Mutta tietousko ei ketään pelasta. Se jättää sydämen kylmäksi ja kuolleeksi.

Tietopuolinen kääntyminen Jumalan puoleen ei vielä sellaisenaan ole koko sydämen, tunteen ja tahdonkin, kääntymistä Jumalan puoleen omantunnon herätyksessä.

Vasta omantunnon herätyksessä syntyy Uudessa Testamentissa mainittu "sydämen sisällinen ihminen".

Tämä sydämen ihminen on samalla aina omantunnon ihminen.

Ja hyvä omatunto saadaan vain ristillä täytetyn lunastustyön perustuksella.

Maaliskuun 2 päivä.

Tänään minun pitää oleman huoneessasi. Luuk. 19: 5.

Sakkeus oli Jeesuksen tullessa Jerikoon herännyt mies. Hän näet koetti kaikin tavoin saada nähdä Jeesusta, kuka hän oli. Sellaista näkemistä ei siihen aikaan halunnut kukaan heräämätön enempää kuin nytkään Sakkeus oli siis ottanut vastaan salatun Jumalan kutsun. Mutta nyt sanoo Raamattu Jumalasta: "Ne, jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut." Kutsumista seuraa vanhurskauttaminen Jumalan tekona.

Kun olet ottanut vastaan taivaallisen kutsun Jumalalta ja totuudessa alkanut etsiä nähdäksesi, kuka Jeesus on, ei sellaisena, millaiseksi ihmiset ovat hänet kuvanneet, vaan sellaisena kuin hän todellisuudessa on syntisten ja särkyneitten Vapahtajana silloin täytyy koittaa sen päivän, täytyy tulla tilaisuuden jolloin sinä, joka herätyksen tuskissa olit vähällä menettää kaiken toivosi pelastuksestasi – täytyy tulla päivän ja hetken, jolloin saat masentuneen toivosi uudistetuksi, syyttävän omantuntosi puhdistetuksi ja uuden rohkean ja valoisan näkemyksen ei vain tulevaisuuteen ajassa, vaan aina sisälle iankaikkisuuteen asti.

Ja kaikki tämä toteutuu sen takia, että sinulle tapahtuu laupeus, sen takia, että sinä saat varmuuden omien syntiesi anteeksisaamisesta suoraan elävältä, läsnäolevalta Jeesukselta.

Maaliskuun 3 päivä.

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Joh. 15: 4.

Kristus on viinipuu, uskova ihminen on oksa hänessä. Kristus on hyvä paimen, uskova on hänen laumansa lammas. Kristus on ylkä, uskova on morsian.

Sellaisena hän on lakannut murehtimasta tulevaisuudestansa. Toinen hoitaa nyt hänen asiansa, jopa hänen parannuksentekonsakin. Hänen elämänsä on nyt kokonaan Herran käsissä. Hän uskoo, että Kristus vastaa hänestä ja hänen perille tulemisestaan.

Tässä Kristuksen yhteydessä on vanhurskautettu syntinen osallinen siihen Jumalan olotilaan ja valtakuntaan, joka ei ole kotoisin tästä maailmasta ja jossa mahdotonkin käy mahdolliseksi.

Toisin sanoen: tämä kaikki merkitsee sitä, että kun ihminen todella alistuu syntien anteeksisaamisen kautta, luopuen kaikista, sovintoon Kristuksessa jo sovitetun Jumalan kanssa, häviää kuilu hänen ja lähimmäisten väliltä. Kuin ihmeekseen hän pääsee sovintoon heidänkin kanssansa.

Maaliskuun 4 päivä.

Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Hebr. 4: 9.

Kysymys: "Mitä arvelette Kristuksesta, kenen poika hän on?" on kristinuskon ydinkysymys.

Se kysymys askarruttaa parhaillaan ei ainoastaan jumalaapelkääviä, vaan jumalankieltäjiä kaikkialla maailmassa.

Kristus on ihmiskunnan keskushenkilö, josta ei kukaan koskaan pääse irti. Niin, vielä enemmänkin.

Hän on koko ihmiskunnan lunastaja ja kaiken uudistaja.

Häneen nähden on jokaisen aikanansa määrättävä kantansa ja hänen edessänsä tehtävä elämänsä ratkaisevin valinta. Joka hänet hylkää, hylkää elämän.

Joka hänen seuraansa taipuu, joutuu yhteyteen elävän Jumalan kanssa, – yhteyteen, jota pakanat kaipaavat, jota profeetat lupasivat ja jota vanhan liiton hurskaat odottivat.

    "Mua, Herra, täällä auta
    ja luokses armos kautta
    vie jälkeen vaivan tään."

                  Virsi 432: 8.

Maaliskuun 5 päivä.

_Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala,, sillä hän on katsonut kansansa puoleen, ja valmistanut sille lunastuksen. Luuk. 1: 68_.

Kiitosvirsi kumpusi esiin pappi Sakariaan sydämestä, kun hän parannuttuansa mykkyydestänsä oli tullut täyteen Pyhää Henkeä. Hengessään hän näkee Jumalan lunastuksen jo valmiina. Ja tämä näky virittää hänen sydämensä kiitokseen ja ylistykseen.

On useita meidänkin kansamme keskuudessa, joiden sielut ovat pimeässä eivätkä jaksa kiittää ja ylistää Jumalaa hänen sanomattomasta lahjastansa. Tällaisten on tarpeellista muistaa, että he juuri Jumalan johdatuksesta ovat pappi Sakariaan kanssa ensin joutuneet käymään suruhuoneessa ja vaeltamaan sielunsa ahtaissa.

Tällaisiin matkamiehiin soveltuu myös erinomaisesti viisas vanhatestamentillinen sana: "On parempi mennä suruhuoneeseen kuin ilohuoneeseen, sillä murheitten alla sydän paranee."

Maaliskuun 6 päivä.

Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen. Kol. 1: 14.

On elämän lujin perustus se Jumalan teko, johon Jeesus viittasi kuollessaan ristillä ja huudahtaessaan: "Se on täytetty!"

Näissä menneeseen aikaan viittaavissa sanoissa on sanottu meille kerta kaikkiaan, ettei Kristusta tarvitse taivaasta enää koskaan kenenkään tuoda tänne alas ristille kärsimään. Yhdellä ainoalla uhrilla hän on kertakaikkiaan tehnyt täydelliseksi kaikki ne, jotka pyhitetään. Uutta uhria ei enää tarvita. Syntivelka on tässä maksettu. "Kristuksessa meillä on nyt lunastus, s.o. rikkomusten anteeksisaaminen hänen armonsa rikkauden mukaan."

Juuri tämä elävä kokemus syntiemme anteeksisaamisesta ja siihen perustuva varmuus, ettemme enää ole omiamme, vaan Kristuksen omia, antaa meille voimaa uuteen elämään ja kannustaa meitä palvelustyöhön Kristuksen seurakunnassa niin, ettemme pyri enää elämään itsellemme, vaan hänelle, joka on meitä rakastanut ja antanut itsensä alttiiksi kaikkien meidän edestämme.

Maaliskuun 7 päivä.

_Minä olen vajonnut syvään, pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun ylitseni. Ps. 69: 3_.

Puheet Jumalan kaitselmuksesta, Kristuksen sovintokuolemasta ja lopullisesta pelastuksesta voivat kääntyä pelkiksi opinkappaleiksi ja tavanmukaisiksi iskulauseiksi, jotka eivät sisällisesti uudista enemmän puhujaa kuin kuulijaakaan.

Velttoihin tahtoihin ei synny pontta siveelliseen kilvoitukseen, eikä uskon kuuliaisuuteen. Kaikki on vain kaunista sanahelinää ja hetken tunnehymistystä.

Vasta sellaisen ihmisen sanasta, joka voi jotakin henkilökohtaisesti todistaa Jumalan rakkaudesta ja kaitselmuksesta omassa elämässään ja Kristuksen sovintokuoleman merkityksestä omien syntiensä poispyyhkimiseksi, – vasta sellaisen todistajan sanasta kirpoaa elävä, uskoa sytyttävä kipinä toisten syntisten sydämeen taikka herää sellaisesta todistuksesta pilkka ja viha toisten kuulijain ja lukijain mielissä.

Joko – tai. Muuten ei voi käydä. Elävä todistus tuo mukanansa aina jommankumman.

Maaliskuun 8 päivä.

Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio. Joh. 7: 24.

Vieläkin on Kristuksen sanalla persoonallinen sävy. Se koskettaa aina sielumme pelastustarvetta ja Jumala-suhteemme aitoutta. Se tunkee omaantuntoon asti.

Kristus ei tingi totuudesta niinkuin me teemme. Senpä vuoksi juuri hänellä lunastajanamme on täysi valtuus vieläkin nuhdella eri puolueisiin ja ajatusryhmiin lukeutuvia ja keskenään riiteleviä ja toisiaan syytteleviä kansalaisia meidänkin maassamme: "Teistä ei kukaan itse lakia täytä."

On kuin hän kysyisi: minkä takia siis asetutte umpimähkään toistenne tuomariksi? Tuomionne ei ole oikea, vaan näön mukaan tuomittu. Sitä ei ole sanellut rakkaus kärsiviin lähimmäisiin, vaan oma ahdas käsityksenne kirjoitetun lain pykälästä: elätte kaksoiselämää, olette epäjohdonmukaisia, olette farisealaisia menettelyssänne ja toiminnassanne keskellä ajan kirjavaa ihmisvilinää.

"Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi." Joh. 3: 17.

Maaliskuun 9 päivä.

_Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee. Ef. 5: 14._

Sielunvihollinen on alituisesti työssä Jumalan johdatusta turhentamassa ja Pyhän Hengen tulta sammuttamassa.

Pian saatat nukkua takaisin kuoleman uneen, ellei sinua koetellulla keinoilla ja päämäärästä tietoisella sielunhoidolla pidetä edelleen valveilla ja syvennetä armossa ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.

Toiselta puolen sinä olet itsekin vielä niin heikko lihassasi asuvan turmeluksen takia, että välttämättä tarvitset ystävien hellää ja ymmärtäväistä hoitoa.

Miten sinua voidaan hoitaa, syventää ja kasvattaa? Siinä eivät auta mitkään oppikirjat eivätkä ennakolta valmistetut ohjeet.

Elävän elämän on itse annettava lopullisesti muodostaa työtavat syventämistäsi varten Kristuksen tuntemisessa.

Maaliskuun 10 päivä.

_Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka. Hebr. 4: 12_.

Yksiteräinen miekka on lyömämiekka. Sillä lyödään kappaleiksi niin, ettei enää voi elää eikä parantua.

Kaksiteräinen miekka tunkee läpi ja erottaa nivelet sekä ytimet, mutta siitä vielä kuitenkin voi parantua.

Jumalan sana on tällainen. Siinä on kaksi terää. Onhan, lukijat, Raamattu kulunut teidän jokaisen kädessänne? Kai teillä nuoretkin on oma Raamattunne? Eikö totta?

Kun luemme Raamattua, tulee sieltä vastaan tällainen sana: "Jumala on rakkaus ja rakkauden Jumalana hän tahtoo kaikkia autuaiksi". Luette sieltä tämänkin sanan: "Jumalan armo on ilmestynyt kaikille ihmisille pelastukseksi." Ja vielä. Tämä on Johanneksen todistus Jeesuksesta: "Hän on sovinto meidän synneistämme, eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailman syntien edestä." Jeesus on sovittanut koko maailman synnit. Jumalan pelastus kuuluu kaikille ilman erotusta.

Maaliskuun 11 päivä.

Minun rauhani minä annan teille. Joh. 14: 27.

Jeesuksen testamenttipuhe opetuslapsille sisälsi ainoastaan lupauksen rauhasta: "Minun rauhani minä annan teille."

Tiedämme, kuinka heidän vielä samana yönä kävi. Heidän joukkonsa hajoitettiin. He jäivät maailmaan ikäänkuin lampaat ilman paimenta, ikäänkuin rykmentti ilman päällikköä.

Missä oli silloin heidän rauhansa? Heiltä se puuttui vielä silloin kokonaan heidän arkaillessaan sisällisesti ja pakoillessaan ulkonaisesti.

Mutta sitten tuli pääsiäisaamu. Kuolleista nousseena ilmestyy Jeesus opetuslapsillensa, täyttäen lupauksensa: "Vähän aikaa, ja te ette näe minua, ja taas vähän aikaa, ja te näette minut."

Kuoleman voittaneena Vapahtajana Jeesus pystyy vakuuttamaan meille kaikille: "Minä menen nyt minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö."

Maaliskuun 12 päivä.

Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut. Joh. 20: 23.

Ei kaikilla ole valtaa sitoa ja päästää hätääntynyttä syntistä ihmistä.

Kuolleista nousseena Vapahtajana Jeesus sanoi niille opetuslapsille, jotka silloin vielä olivat jälellä ja heräsivät häntä Jumalana kumartamaan: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut, joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

Ainoastaan vanhurskautetulla, s.o. syntinsä anteeksi saaneella ja Pyhän Hengen omistajaksi uudestisyntyneellä ihmisellä, on valta, on voima, on taito toista syntistä sillä tavalla lohduttaa ja uskossa rakentaa, että hän todella pääsee kuormastansa ja joutuu Jumalan herruusvallan alaiseksi käytännöllisessä elämässä.

Tämä Pyhän Hengen valtuutus ja siihen perustuva rippi, s.o. synnin tunnustaminen ja synninpäästö, ovat kaikkein tärkeimmät ja perustavimmat välineet ja keinot yksilöiden ja samalla myös kotien sekä, yhteiskunnan uudistamiseksi.

Maaliskuun 13 päivä.

_Missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä. Matt. 18: 20_.

Muodostakaa yhdessä pieni ystäväpiiri. Silloin saat sinä itse hoitoa ja siunausta, ja Jumalan rakkaus ja hallitus tässä pienessä piirissä on johtava vapaan kristillisen toiminnan kautta, rinnan lakimääräisen kirkollisen työn kanssa, Jumalan valtakuntaa yhä laajemmalle alalle.

Tätä tietä saadaan se Jumalan hallitus ja rakkauselämä, mikä siellä ja täällä Suomen herännäisyyden mailla on siunaukseksi koko pitäjälle, hedelmöittämään kerran koko Suomen kansaa.

Näin sinäkin saat sitä hoitoa, jota kipeästi tarvitset ottaessasi ensimmäisiä askeleita Herran tiellä.

Ja näin Jumalan valtakunta leviää sinunkin kauttasi yhdessä muitten kanssa yhä laajemmalle rakkaan kansamme keskuuteen.

    "Suo, Herra, valtakuntas
    jo tulla ääriin maan,
    sun liekkis kaikkialla
    sytytä palamaan."

                 Virsi 188: 1.

Maaliskuun 14 päivä.

Olkaa turvallisella mielellä, minä se olen; älkää peljätkö. Matt. 18: 20.

Jumalan silmien edessä ei ole ihmislasten joukossa yhtään vanhurskasta, ei yhtään, jonka asiat olisivat kunnossa ja järjestyksessä ja hyvällä kohdalla.

Jumalan silmien edessä ovat kaikki pois poikenneet, kaikki vianalaisia, kaikki ovat väärässä.

Mutta vaikka näin on Jumalan silmien edessä ja näin on sanan mukaan, niin ei ole sanottu, että näin on aina kaikkien kuulijoitten omassatunnossa, ei ole sanottu, että Jumalan sana on vielä päässyt siirtämään tämän totuuden oikein elävästi omaantuntoon.

Niinkuin Jumalan valtakunta on salattu tässä maailmassa, niin on myös se lohdutus, minkä Jeesus antaa omillensa, monta kertaa hyvin salattu. Me tunnemme vain, että me olemme vaivattuja, että elämä on monta kertaa niin kovin vastahakoista, on niinkuin olisi purjehdittava vastatuuleen.

Silloin kun usko on heikkoa, täytyy huutaa: "Herra, auta meitä, me hukumme!"

Silloin tulee Herra ja sanoo arkamielisille: "Te heikkouskoiset, minkä tähden olette pelkureita? Missä on teidän uskonne? Olenhan minä mukana, vaikka minä nukun, vaikka minä olen salattu Herra, olenhan minä täällä teitä auttamassa. Turha on teidän pelkonne."

Maaliskuun 15 päivä.

Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa. Matt. 3: 12.

Akanoihin eli ruumeniin verrattavat, sisällisesti elävästä, Jumalasta vieraantuneet, kääntymättömät ihmiset joutuvat armon ajassa Jeesuksen viskimessä omasta mielestään lähelle Jumalaa ja lähimmäistään. He eivät näe mitään vaaraa, ei rakkauden eikä vanhurskauden puutetta.

Mutta koska he ovat kaikesta huolimatta akanoita, niin heidät, kun tuomion aika tulee, poltetaan sammumattomassa tulessa. Tuomari sanoo: "En tunne teitä."

On syytä nykyisessä maailmantilanteessa tarkata parhaillaan vielä tuntemattomana pysyttelevää Jeesusta viskin kädessä.

Maailman historia on maailman tuomio, vaikka lopullinen erottaminen tapahtuukin kuitenkin vasta viimeisellä tuomiolla. Siellä kevyet ruumenet ihmettelevät sitä, ettei Herra heitä hyväksy eikä tunnusta omikseen, jota vastoin oikealla puolella olevat kypsät, raskaat nisun jyvät ihmettelevät vuorostaan sitä, että hekin ovat joskus hyvää tehneet ja kelpaavat tuomarille ja koottaviksi taivaallisiin aittoihin.

Se viskimellä, viskaaminen on lopullinen.

Maaliskuun 16 päivä.

Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Matt. 26: 41.

Kiusaukset ovat yleisiä. Jokainen ihminen joutuu aikanaan ja paikassaan kiusausten voimaa henkilökohtaisesti kokemaan.

Herra Jeesus, katsellessaan lapsilauman huoletonta leikkiä kaupungin torilla, lausui tästä samasta asiasta, nimittäin kiusausten yleisyydestä: "Voi maailmaa kiusausten tähden ja kuitenkin kiusaukset tulevat!" Hän tiesi, ettei noista huolettomista, leikkivistä lapsista ainoakaan pääse menemään elämänsä läpi niin, ettei joutuisi olemaan aikanaan kahden kesken kiusaajan kanssa.

Raamattu opettaa, että kiusaukset tulevat pimeyden henkimaailmasta.

Herra oli itse persoonallisen pahan kiusattavana. Tehtäisiin väkivaltaa Raamatun sanalle, jos tämä tosiasia siitä pois pyyhkäistäisiin. Itse elämästä ei demoonivoimien olemassaoloa ja turmelevaa vaikutusta ole milloinkaan voitu poistaa – ei tieteen aikaan ja paikkaan rajoitetuilla menetelmillä enempää kuin epäuskon pintapuolisella ivallakaan.

Ne, nuo riivaajahenget, toimivat sittenkin, ne riehuvat, ne murskaavat, ne kiusaavat ja särkevät elämää ympärillämme.

Ja toisaalta! Tietoisuus siitä, että siveellisessä kilvoituksessa on seistävä persoonallista vastustajaa vastaan, antaa syvää vakavuutta ja karaisee tahtoa taistelussa, jota käydään persoonallisuudeksi tulemisen puolesta.

Maaliskuun 17 päivä.

Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen. Room. 2: 4.

Roomalaiskirjeen toisessa luvussa on sanoma farisealaisuudesta onnettomuuden tuojana sekä yksityisessä että julkisessa elämässä puettu seuraaviin sanoihin:

"Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen tuomitset itsesi syypääksi, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja. Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaisia tekevät. Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoin teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?"

Jos se henki, joka näissä sanoissa puhuu, saisi ohjata meidänkin arvosteluja ja tuomioita toinen toisistamme, näkisimme kaikki pian itsemme vianalaisiksi suuren rakkauden ja vanhurskauden edessä.

Seuraus taas tästä nöyrtymisestä ja itseensä menemisestä olisi vilpitön sovinnon käden ojentaminen toisissa ajatus- ja eturyhmissä oleville.

Siitä taas kostuisi maan ja kansan kokonaisuus tänä monin tavoin raskaana aikana.

Maaliskuun 18 päivä.

_Huutavan ääni kuuluu erämaassa: "Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi." Luuk. 3: 4_.

Mikään muu tie ei vieläkään ole kirkastunut Jumalan valtakunnan tulemisen tieksi kuin mielenmuutoksen ja uuden syntymisen tie – "pelastuksen tunteminen syntien anteeksisaamisessa". Tämä tie vie meidät tänä aikana, jolloin yksilöiden tahdot pyrkivät irti Jumalasta, takaisin siihen totuuteen, että yksilöstä on aloitettava.

Jumalan valtakunta tulee ensin sisäelämään mielenmuutoksena ja sitten vasta yhteiskuntaelämän uudistuksena sisällistä omaatuntoa myöten uudestisyntyneitten persoonallisuuksien kautta.

Vielä on niitä, jotka koettavat parantaa maailmaa ilman Jumalaa. Toiset taas koettavat parantaa maailmaa ottamalla Jumalankin jossain määrin mukaan omiin parannussuunnitelmiinsa.

Raamatun mukaan Jumala, historian kaitsija, uudistaa olevat olot huutavan äänen kautta, rehellisten todistajien ja julistajien kautta, jotka itsessään eivät mitään ole, mutta joita Jumala pääsee aseinaan ja välikappaleinaan käyttämään, jotta kunnia kaikesta olisi yksin Hänen.

Maaliskuun 19 päivä.

Kristus on ruumiin, se on: seurakunnan, pää. Kol. 1: 18.

Kristuksen evankeliumi, kun sen sana vastustuksetta pääsee koskettamaan omaatuntoa, tuo sairassieluisille, hätääntyneille ja oman mitättömyytensä tunnon alla nääntyville yksilöille uuden hengen ja uuden tahdon.

Näin sisästäpäin uudistuva ihminen alkaa itsekin osata erottaa henkiä.

Hän ei enää väitä, että syntiä ja itsekkyyttä nuhtelevalla Herralla on riivaajahenki, vaan hän tunnustaa, että Jeesuksella on iankaikkisen elämän sanat, ja että hän todella kastaa uudensyntymisen hengellä, joka luo uudeksi koko yksilön, eikä vain yksilön, vaan koko seurakunnankin.

Tätä kokonaisnäkemystä, näkemystä kokonaisuuden tervehtymisestä, kaipaa kipeästi parhaillaan monin tavoin kärsivä kansamme.

Mutta sen voi sille antaa vain elävä Kristuksen evankeliumi, joka pystyy uudistamaan yksilöiden itsekkäät tahdot omaatuntoa myöten.

    "Hän armosta soi sanansa
    jo yöhön valoksemme,
    on siinä autuutemme."

                Virsi 181: 1.

Maaliskuun 20 päivä.

_Hänessä luotiin kaikki, mikä on taivaissa ja mikä maan päällä, näkyväiset ja näkymättömät, olivatpa ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttaan ja häneen. Kol. 1: 16_.

Kansojen elämässä on aikoja, ratkaisuaikoja, jolloin uusille kehitysmahdollisuuksille perustus lasketaan epämääräiseen tulevaisuuteen asti.

Mutta onpa koko ihmiskunnan kehityksessäkin huomattavana sellaisia ratkaisuaikoja, jolloin perustus on laskettu tulevaisuuden vuosisataiselle kehitykselle, jopa vieläkin pitemmiksi ajoiksi.

Sellainen, kauas vaikuttavin ja tärkein ratkaisuaika oli se, jolloin Jeesus Kristus, ihmiskunnan toinen kantaisä, eli ja vaikutti täällä maan päällä.

Hänen elämänsä päivät muodostuivat niiden sanojen kautta, joita hän ihmisille puhui, ja niiden tekojen kautta, joita hän täällä teki, sellaiseksi ratkaisukohdaksi koko ihmiskunnan kehityksessä, että se perustus uuden luomiselle, joka silloin laskettiin, ei kestä vankkumattomana ainoastaan historiallisen kehityksen loppuun asti, vaan vielä sisälle iankaikkisuuteenkin asti.

Maaliskuun 21 päivä.

Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa. 2 Kor. 13: 5.

Kristuksen veren voima, joka on edellytyksettömän armon perustuksena, murtaa sitkeimmätkin ja sukupolvien kautta perityt kahleet, synnin kahleet, kun se pääsee vaikuttamaan.

Älä syytä Jumalaa, äläkä syytä isääsi ja äitiäsi, vaan syytä itseäsi ja tee parannus.

Me sanomme niin helposti: "Minä olen kaidan tien vaeltaja." Sitä sopii tutkia.

Jos kerran sitä olemme, jos jumalisuutemme on oikeaa, eihän siitä mitään vahinkoa ole, vaikka se joutuu itsetutkistelun esineeksi ja kohteeksi.

Mutta saattaa olla, että me kaiken jumalisuuden ohella näemme vain unta Jumalan Kristuksesta. Me luulemme, että meillä on Kristus, mutta me petämme itsemme, elämme itsepetoksessa.

Ja on parempi, että se paljastuu täällä armonaikana, kun Herra on tulossa, mutta ei ole vielä tullut.

Maaliskuun 22 päivä.

_Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät. Room. 12: 12_.

Omalta kohdaltansa uskova ihminen on valmis tekemään kaiken, mitä hänen tehtäviinsä kuuluu, ja kärsimään sen, mikä hänen kärsittäväkseen annetaan.

Murheet ja huolet asioiden ja tehtävien onnellisesta päättymisestä ja toteutumisesta hän rukouksessa jättää Jumalan kannettavaksi varmana siitä, ettei hän milloinkaan voi niin paljoa Hänen päällensä heittää ja kuormiansa Hänelle uskoa, etteivät Jumalan vahvat hartiat vielä enemmänkin niitä jaksaisi kantaa.

Hän tunnustaa nöyrästi, ettei hän milloinkaan ole osannut eikä osaa uskoa tarpeeksi paljon hyvää Jumalasta, kaikkivaltiaasta rakkauden Isästä.

Maaliskuun 23 päivä.

Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomien tie hukkuu. Ps. 1: 6.

Tiensä antaminen ja uskominen Herran haltuun ja luottaminen Jumalan, taivaallisen Isän sulasta armosta antamaan ansiottomaan apuun erottaa jumalaapelkäävän ihmisen suruttomasta maailman lapsesta.

Tämä näet murheittensa keskellä oman voimansa varaan jätettynä käpristyy yhä enemmän itseensä ja joutuu joko epätoivoon tai sydän tuskaa täynnä teeskentelee ulospäin iloa ja onnea, joiden onttous ennemmin tai myöhemmin kuitenkin räikeästi astuu esiin pettävän naamarin takaa, kun osa on näytelty loppuun.

Tässäkin kohden toteutuu profeetta Malakian sana: "Ja te näette jälleen, mikä ero on vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele." (Mal. 3: 18.)

Maaliskuun 24 päivä.

_Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkoisiin vaatteihin, ja heillä oli palmuja käsissään. Ilm. 7: 9_.

Apostoli Paavalin näkemyksessä ei ollut ainoastaan kirkastettu yksilö Jumalan pelastussuunnitelman päämääränä, vaan myös näitten kirkastettujen yksilöitten muodostama kokonaisuus: "kirkastettu Kristus esikoisena monen veljen keskellä" (Room. 8: 30).

Tämä suuri, rakkaudessa täydelliseksi tulleitten ihmisten veljespiiri, rakkauden läpitunkema yhteiselämä, Jumalan valtakunta, on Jumalan suunnitelman mukainen päämäärä kokonaisuuden kannalta katsoen.

Tämä kirkastettujen yksilöitten yhteys moninaisuudessa, jossa vielä kansallisuusnäkökohdat ovat varteenotetut, mutta jonka harmoniaa ei mikään soraääni ja riita enää säre, on Jumalan iankaikkisuudessa asettama päämäärä, mutta sekin on perustettu, samoinkuin yksilöitten lopullinen kirkastuminenkin, Kristuksessa.

Maaliskuun 25 päivä.

Kun aika oli täytetty lähetti Jumala Poikansa. Gal. 4: 4.

Enkeli ilmestyi Marialle, kun Jumalan hetki historiassa oli tullut. Mutta tämä hetki oli yhtäältä sidottu ihmisen odotukseen. Kun neitsyt Marialle ajan täyttyessä sanottiin: "Älä pelkää, sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä", oli siinä ilmestyssanassa samassa sisällä tunnustus hänelle: "Joka etsii, se löytää."

Mutta tällaiseen etsimiseen ja odotukseen sisältyy vilpitön, jatkuva, jokapäiväinen parannus ja rukous. Joka taas tällä tiellä uskollisesti kulkee, hänen kohdalleen käyvät toteen molemmat Jumalan valtakunnan perustuslait eli sinetit: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestänsä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa." Siinä tehdään täyttä totta synnistä luopumisen kysymyksessä.

Tällaista oli Marian odotus ja armon etsiminen. Ja sellaisena se ei voinut päättyä muuhun kuin löytämiseen. Jumala, joka on salattu, on näet sitonut ilmestyksensä hetket meidän ihmisten odotukseen. Mutta on otettava huomioon, ettemme me kuitenkaan voi vielä, etsimisellämme ja odotuksellamme pakottaa Jumalan hetkeä esiin. Jumalan hetki koittaa keskellä jumalaapelkäävien ihmisten uskon odotusta äkkiä, odottamatta, vasta silloin, kun Jumalan oma aika on täytetty. Raamatun sanan valossa käy kyllin selvästi ilmi, että Jumalan hetki ja aika on toinen kuin meidän aikamme.

Tätä viisautta sai Maria vielä myöhemmin uudelleen opetella. Kun hän sydämensä tunteita noudattaen olisi suonut, että Kaanaan häissä se piinallinen pula, mikä uhkasi särkeä kaiken juhlatunnelman, olisi heti poistettu, vastasi Jeesus tiukasti hänelle: "Minun aikani ei ole vielä tullut."

Maaliskuun 26 päivä.

Toinen saa taas terveeksitekemisen lahjat siinä yhdessä Hengessä. 1 Kor. 12: 9.

Ihmeitten aika ei ole vielä mennyt ohi. Monet kyllä ajattelevat, ettei sellaisia parannusihmeitä kuin Jeesuksen ja apostolien aikana enää tapahdu. Mutta viime aikoina on tätä väitettä käyty uudelleen tarkistamaan ja havaittu se paikkansa pitämättömäksi.

On olemassa erilaisia henkisiä parannusmenetelmiä, joiden piirissä ei ainoastaan hermostoa koskevat, vaan suoranaisesti elimistöllisetkin parannustapahtumat on kokemusperäisesti todettu tosiksi. On erinäisiä uskolla parantamisen paikkoja Saksassa, Sveitsissä ynnä muualla, missä kaikkialla on havaittu uskon saavan aikaan suuria muutoksia ruumiillisissa sairaustiloissa ilman lääkkeitä ja leikkauksia.

Nobel-palkinnon saaja, professori Alexis Carrell toteaa, että Lourdesissa, Etelä-Ranskassa Pyreneitten juurella, on uskon avulla parantunut muunmuassa syöpä-, keuhkotauti- ja reumatismi-potilaita. Vaikka tiede ei voi näitä parannuksia selittää, on niitä kuitenkin uskon ihmeinä pidettävä todellisuuteen kuuluvina tosiasioina.

Ihmeitten aika ei siis vielä ole ohi.

Maaliskuun 27 päivä.

_Israelia on osaksi kohdannut paatumus, joka on kestävä, kunnes pakanat täysilukuisina ovat tulleet sisarin, ja niin koko Israel on pelastuva, niinkuin on kirjoitettu: "Pelastaja on tuleva Siionista, hän on poistava kaiken jumalattomuuden Jaakobista; ja tämä on oleva minun liittoni heidän kanssaan, kun minä otan pois heidän syntinsä." Room. 11: 25-27_.

Nyt ei voida muuta tehdä, kuin koota kansoista, Suomenkin kansasta, morsiusseurakuntaa Kristukselle, s.o. pakanain "täysilukuisuuden" tulemista sisälle Jumalan valtakuntaan.

Nyt meneillään oleva Jumalan valtakunnan työ ei Jumalan pelastussuunnitelman mukaan ole vielä tarkoitettukaan ihmissuvun kansojen johtamiseksi kokonaisina kansoina Jumalan elävään yhteyteen. Se siirtyy vasta tulevaan lähetyskauteen, uuteen armotalouskauteen, jolloin tämä työ saatetaan täytäntöön vasta tuhatvuotisessa valtakunnassa, jolloin "juutalaisten (ei siis 'jäännöksen') armoihin ottaminen on oleva elämää kuolleista", s.o. nykyinen aika on hengellisen "kuoleman" tila verrattuna siihen, mikä silloin tulee hengellisen "elämän" tilaksi (Room. 11: 15).

Tällainen on Raamatun mukaan Jumalan suunnitelma ja hänen valtakuntansa tulemisen työstrategia.

Hän kokoaa parhaillaan, ottaa parhaillaan kansoista kansan omalle nimelleen.

Maaliskuun 28 päivä.

_Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus. Kor. 13: 13_.

"Rakkaus on väkevä kuin kuolema." Sellainen on sen kiivaus.

Kiitos, Herra Jeesus, että sinä olet lunastanut meidät kaikki pyhällä ja kalliilla verelläsi synneistämme ja tehnyt tämän suuren uhrin rakkaudesta meihin, vaikka olemme olleet sinulle viholliset ja kovakorvaiset.

Me rukoilemme sinua, vuodata meihin pyhä Henkesi, että me näkisimme, missä meidän uhripaikkamme on nyt täällä elämässä, jotta voisimme kuuliaisuudesta sinua kohtaan palvella lähimmäisiämme rakkaudessa.

Sano, Herra, meille tänä päivänä sinun käskysi henkilökohtaisesti, itsekullekin niinkuin näet, että hartiamme ja voimamme kestävät!

    "Sua sydän kaipaa vieraakseen,
    halajaa lohdutuksekseen,
    käy sydämeeni voimassas,
    se täytä rakkaudellas."

                      Virsi 318: 1.

Maaliskuun 29 päivä.

_Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me nyt, kun olemme sovitetut, pelastumme hänen elämänsä kautta. Room. 5: 10_.

Nuorena ylioppilaana kehoitettiin minua käymään erään hurskaan kansanmiehen luona Valkealassa. Tämä mies oli ammatiltaan lautturi. Hän kuului vanhoihin Valkealan heränneisiin.

Kerran hän kysyi minulta:

"Nuori mies, ymmärrättekö te, mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän sanoo vuorisaarnassansa: 'Olkaa täydelliset niinkuin teidän taivaallinen Isännekin on täydellinen'?"

Hämmästyin vähän ja sanoin epäröiden: "En oikein ymmärrä, sillä tunnen, että olen vielä synneissä ja kaukana täydellisyydestä."

Mutta se vanha, kokenut kristitty sanoi: "Ei ollenkaan, ei tässä ole kysymys synnittömyydestä eikä syntisenä olemisesta, vaan tässä on kysymys rakkaudesta, kun on kysymys täydellisyydestä, sillä sanoohan Jeesus samassa yhteydessä: 'Teidän taivaallinen isänne antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja hän antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin'."

Jumala rakastaa pahojakin, vääriäkin, huonojakin. Ja siinä on täydellinen rakkaus, että hekin pääsevät tästä osallisiksi.

Maaliskuun 30 päivä.

_Ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, joita minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt. Joh. 5: 36_.

Jeesuksen teoista käytetään Uudessa Testamentissa kolmenlaisia nimityksiä. Ne ovat alkuperältänsä voimatekoja, laadultansa ne ovat ihmisten silmissä ihmeitä ja tarkoitusperältänsä ovat ne tunnusmerkkejä, jotta ihmiset uskoisivat häneen.

Jumala tekee myös meidän keskellämme nykyajassa erilaisia voimatekoja, parannusihmeitä ja tunnusmerkkejä. Ihmeiden aika ei ole vielä ohitse. Tapahtuu sellaista, jota ei voida selittää meidän järjellämme ja kokemuksillamme, sellaista, jonka alkusyy on ulkopuolella ajallisuuden voimanlähteiden, sellaista, joka välittömästi herättää uskon kyvyt eloon ihmisten sydämessä siellä, missä on herätty hengellisen kuoleman unesta.

Tavallisimmat ihmeteot koskevat sielujen pelastusta. Toisin sanoen, ne ovat hengellisiä ihmeitä. Niitä tapahtuu, kun hengellisesti sokeat alkavat nähdä, kun köyhät alkavat kiitollisin mielin riemuita ylhäältä lahjaksi saadusta rikkaudestansa, kun synnin orjat vapautuvat kahleistansa.

Maaliskuun 31 päivä.

Suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Matt. 12: 20.

Lähellä loppuansa on kynttilän liekki, joka enää vain suitsee. Hetki vain, niin pimeys on täydellinen. Mutta niin onnettomasti ei käykään. Ihme tapahtuu. Suitseva kynttilänsydän ei sammukaan.

Toivottomuuden kuiluun vaipuva ihmissielu saakin lahjaksi uuden toivon ja tulevaisuuden.

Lähellä menehtymistään oleva ihmislapsi virkoaa uudelleen elinvoimaiseen toimintaan. Se ei ole pelkkää salaista yhteyttä Herran kanssa sisällisesti, ei pelkkää Herran jalkain juuressa olemista kammiossa, vaan se on sellaisten voimainkokoamishetkien jälkeen työtä, toimintaa ja uhritekoa Jumalan kunniaksi ja lähimmäisten onneksi.

Näin kääntää Herra uhkaavalta näyttävän suitsevan kynttilän sammumisen parhainpäin.

Kuinka moni, hermostunut, jo epätoivon partaalle ajautunut ihmislapsi onkaan jälkeen päin siunannut unettomien öittensä ja elämässä raskaitten kohtalojen musertavia hetkiä.

Herran seurassa on vastoinkäyminen myötäkäymistä.

HUHTIKUU

Huhtikuun 1 päivä.

Kuinka minä olenkaan ahdistettu, kunnes se on täytetty. Luuk. 12: 50.

Ensiksi, synnin mitta on täytetty. Jumala itse tuli alas taivaasta luoksemme sinne asti, missä me olemme synneissämme. Mutta silloiset ihmiset eivät häntä tunteneet kunnian herraksi, vaan tappoivat hänet kapinannostajana ja Jumalan pilkkaajana. Siinä täytettiin synnin mitta Jerusalemissa ja "ulkona leiristä". Ja saman tekisimme mekin vielä nyt hänelle, jos hän täysin pyhänä ja vanhurskaana tulisi näkyvässä muodossa kävelemään kaduillemme, opettamaan kouluissamme ja saarnaamaan saarnatuoleistamme. Me olemme edustajissamme juutalaisissa täyttäneet synnin mitan. Olemme heidän kaltaisiaan.

Mutta edelleen. Jumalan rakkauden mitta on täytetty. Siitä Jeesus jo itse puhui tunnetussa Raamatun kohdassa: Joh. 3: 16. Ja apostoli Paavali osaltaan todistaa, että Jumala teki rakkaudessaan oikein väkivaltaa itsellensä, kun antoi ainosyntyisen Poikansa tänne syntisen maan päälle kuolemaan meidän syntisten sovinnoksi. Sijaiskärsimys on viimeistä piirtoa myöten täytetty ja ihmiskunnalle täydellinen lunastus valmistettu.

Huhtikuun 2 päivä.

_Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsojani." Joh. 21: 15_.

Vain se, jolle Kristus on Herra, jota hän yhtä mittaa rukouksessa lähestyy läsnäolevana Herrana, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, vain se voi rakastaa sen käskyn mukaan, jonka hän saa joka päivä uudestansa lahjaksi, joka tunti ehkä uudestansa Jumalalta, joka on aina läsnä.

Hänelle on Kristus elävä todellisuus, läsnäoleva, kaikkivaltias Herra, joka puhuttelee häntä ja jota hän puhuttelee.

Ja silloin tapahtuu se, mitä Jeesus sanoi lainoppineelle esikuvaksi kertoessaan laupiaasta samarialaisesta. "Tuli pappi, näki ja meni ohitse." Hän näki sen ryövärin käsiin joutuneen, mutta kohta astui esiin oman minän vaara, ja hän menikin ohitse. Mutta sanotaan: "Tuli samarialainen, ja näki – hänkin näki – mutta hänpä armahti häntä." Tätä viimeksimainittua tarkoittaen Jeesus sanoi lainoppineelle: "Mene ja tee sinä samoin."

    "Liitä ruumiis jäseneksi!
    Ole pääni, Isäni,
    ystäväni, veljeni!
    Saata minut palavaksi
    sinun rakkaudestas!
    Kiitos, Herra, armostas."

                   S.V. 121: 4.

Huhtikuun 3 päivä.

Minkä Jumala on luvannut, sen hän voi myös täyttää. Room. 4: 21.

Kun joku aika sitten makasin kauan sairaana ja toivuttuani jouduin suuriin epäilyksiin armotilastani, niin että tunsin olevani kokonaan Jumalan hylkäämä, tuli tämä Herran sana "se on täytetty" pelastuksekseni. Kävellessäni alakuloisena Helsingin katuja pitkin toi Jumala vastaani hurskaan, vanhan pyhäkoulunopettajan, jolle kerroin tilastani ja avasin sydäntäni. Samoin hänkin kertoi vaikeuksistansa elämänsä matkan varrelta, mutta todisti samalla, että hän oli saanut lohdutuksen ja uutta voimaa siitä, että oli paennut Golgatan ristin turviin ja yhä uudelleen vaikeuksiensa keskellä toistanut itselleen näitä Herran sanoja "se on täytetty".

Tämä merkillinen keskustelu, joka ei ollut mikään sattuma, vaan pelastuksen Jumalan johdatus, auttoi minuakin viemään hätäni sekä aineelliset että henkiset, ristillä edestäni kuolleen, mutta nyt ylösnousseen, aina elävän ja läsnäolevan Vapahtajani eteen. Pääsin uudelleen harjoittelemaan hengellisten isiemme neuvomaa "tykökäymistä", josta päällekantaja, syyttäjä, saatana, ei voinut estää minua, kun Pyhä Henki kirkasti taas sen merkityksen, mikä oli Jeesuksen sanoilla "se on täytetty". Katkenneet välit olivat tulleet uudelleen solmituksi ehjiksi Herran kanssa.

Huhtikuun 4 päivä.

Minä rukoilen heidän edestänsä, en minä maailman edestä rukoile. Joh. 17: 9.

Kyllä Jeesus on rukoillut koko maailmankin edestä. Kyllä Hän riippui ristilläkin koko maailman puolesta, mutta ylimmäispapillista rukoustansa Hän ei rukoillut koko maailman edestä, vaan niiden edestä, jotka olivat maailmassa, ja jotka Jumala oli saanut siirtää saatanan valtakunnasta Poikansa luo.

Tässä oli raja opetuslasten piirissä. Hän näki sen etukäteen. "Sinä joudut saatanan seulaan, mutta minä rukoilen sinun puolestasi, että uskosi ei loppuisi." Se virkosi jälleen Pietarin kohdalla. Mutta hänpä tahtoikin kuitenkin olla rehellinen opetuslapsi jälkeen ja ennen lankeemustansa.

Jeesuksen esirukous nosti ja teki taasen hänet langenneestakin käyttökelpoiseksi Jumalan valtakuntaan, mutta Juudas Iskariot ei ollut rehellinen ennen eikä jälkeen lankeemuksensa. Hän vilpisteli. Häntä ei kannattanut Jeesuksen esirukous, ja hän joutui epätoivoon ja itsesyytöksiin ja sitten meni ulos sinne, mistä Raamattu sanoo, että siellä on itku ja hammasten kiristys.

"En minä rukoile maailman edestä, vaan niiden edestä, jotka sinä olet antanut minulle", vakuuttaa Jeesus.

Huhtikuun 5 päivä.

_Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. 1 Kor. 13: 7_.

Kun olen sanonut, että me syntiset, itsekkäät, rakkauteen mahdottomat ihmiset voimme rakastaa niin, että tämä on Jumalalle mieluista, niin se tapahtuu vain sillä tavalla, ettemme lain mukaan rakasta, vaan tottelemme Jumalan käskyä, henkilökohtaista rakkauden vaatimusta meille.

Nyt voi joku sanoa: "Onhan täällä diakonissoja ja muita, joiden kutsumustehtävä on aamusta iltaan palvella."

Ketä palvella? Kaikkia tietysti. Mutta kaikki eivät ole Jumalan lahjoja sinulle. Olkaa siitä varmoja, etteivät kaikki ihmiset, jotka tulevat meidän luoksemme, ole Jumalan lähettämiä.

Tällä hetkellä ei saatana vielä ole sidottu. Hänkin lähettää luoksemme ja tiellemme palvelijoitansa.

Niistä ihmisistä voi tulla meille tuhoisa kohtalo. Tarvitaan henkien erottamisen lahjaa, ettei tässä mennä harhaan.

Mutta olkoon niin, että me erehdymme, niin ei rakkaus siitä kärsi, toiset siitä kärsivät.

    "Rakkaus, mä itseni
    sulle annan iäksi."

Huhtikuun 6 päivä.

Minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä. Jes. 53: 8.

Profeetta puhuu kärsivästä Jumalan palvelijasta. Hänelle, profeetoista suurimmalle, oli näkijänä kirkastunut, että Jumalan aivoitus eli maailman pelastussuunnitelma toteutuu yksinomaan kärsivän Jumalan palvelijan kautta.

Mutta vielä enemmänkin hänelle oli kirkastunut. Sekin millä tavoin Herran aivoitus eli suunnitelma tämän palvelijan kautta menestyy, sekin väline, sekin keino, millä hän kaikki uudistaa ja Jumalan valtakunta-aatteen, s.o. Jumalan herruusvallan ihmisten keskuudessa, toteuttaa, kaikki tuokin oli hänelle näkijänä selvinnyt.

Oikeana Herran profeettana hän näki, että Herran kärsivä palvelija "monta vanhurskauttaa", s.o. että hän kantaa, poisottaa heidän syntinsä.

Syntien anteeksi antamus ja mitä siihen kuuluu, on se väline, se keino, jonka kautta Jumalan valtakunta ihmismaailmassa toteutetaan.

Huhtikuun 7 päivä.

Hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta. Jes. 53:12.

Useat ajattelevat kurjuuden lähteiksi ajallisia olosuhteita, sellaisia kuin ahtaat asunto-olot, pienet palkat, työttömyys, köyhyys j.n.e. Heidän mielestään Jumalan valtakunta tulee ja kultainen onnen aikakausi koittaa kärsivälle ihmiskunnalle, jos kierot ja raskaat ulkonaiset olosuhteet korjaantuisivat.

Toisten mielestä taas on tietämättömyys ja sivistyksen puute kaiken pahan alkusyynä. Jotkut taas ovat saaneet näköpiiriinsä tieteen avulla perinnöllisyyden tosiasian ja sen tuhoisat seuraukset ihmiselämässä. He taas näkevät pelastuksen tulevan rodunparannuksesta ja ryhtyvät terveydenhoidolliseen työhön ja ruumiinkulttuuria kannattamaan uuden onnellisemman ihmiskunnan tulemiseksi.

Mutta keskellä näitä monenlaisia parannuspuuhia ja ohjelmia seisoo ihmiskunnan historian keskustassa, "kun aika oli täyttynyt": kärsivä Jumalan palvelija, joka kaikkivaltiaan Jumalan määräyksestä oli pantu todella uudistamaan ihmiset ja olosuhteet.

Hänen uudistuskeinonaan oli pitkäperjantain ja pääsiäisen suurten pelastustapahtumien vaikuttama mielenmuutos syntien anteeksisaamiseksi.

Huhtikuun 8 päivä.

Minun vanhurskas palvelijani vanhurskauttaa monet. Jes. 53: 11.

Jeesus näki samoin kuin profeettakin kaiken inhimillisen kurjuuden perimmäiseksi syyksi, ei olosuhteita, ei tietämättömyyttä, ei perinnöllisyyttä, vaan synnin, s.o. kapinamielen Jumalaa vastaan – mielialan, joka lopulta repii rikki jokaisen ihmisen sisällisesti, ellei hänessä tosi mielenmuutosta tapahdu, s.o. ellei hän ala katua syntiään ja käänny Jumalan puoleen.

Kun Jeesus Ihmisen Poikana maan päällä vaeltaessaan näki edessään halvatun, kurjan miehen, joka antoi esteistä huolimatta kantaa itsensä, niin kurjana kuin oli, Jeesuksen autettavaksi, sanoi hän tälle hätääntyneelle kaikkein ensimmäiseksi: "Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi."

Ja olosuhteita uudistavalla voimateolla ja parannusihmeellä Jeesus vasta jälkeenpäin todisti, että hänellä todella oli tämä valta maan päällä syntejä anteeksi antaa ja vapauttaa syntiset heidän omiatuntoaan raskauttavista syytöksistä ja kuormista.

Tämän valtansa Jeesus on jättänyt perinnöksi seurakunnallensa.

Huhtikuun 9 päivä.

Hän on rikki polkeva käärmeen pään. 1 Moos. 3: 15.

Synti, kaiken inhimillisen kurjuuden perimmäinen syy, on pohjimmiltaan henkistä alkuperää. Synti on Jumalan henkeä vastustava paha henkimahti. Ei ole suotta puhuttu Raamatussa ja historiassa demoonien vaivaamista, raivotarten viskelemistä ja riivaajahenkien vaikutuksen alaisista ihmisistä.

Tätä pahaa, yksilöä ja yhteiskuntaa hävittävää henkivaltaa vastaan voidaan asettaa vain vielä väkevämpi henkivalta. Se taas on kukistumattomana ainoastaan niiden käytettävissä, joilla on syntien anteeksiantamuksen kautta hyvä omatunto ja jotka tässä hyvän omantunnon liitossa jatkuvasti pysyvät elävän Jumalan kanssa.

Mutta se on mahdollista yksinomaan pitkäperjantain pelastusteon perustuksella, joka perustus laskettiin silloin kun ristiinnaulittu Herra huusi ristiltä: "Se on täytetty", kallisti päänsä ja antoi henkensä.

Huhtikuun 10 päivä.

_Te ette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä. 1 Piet. 1: 18-19_.

Meidän syntisten sijasta rangaistuksen kärsinyt Jumalan palvelija sekä jumalallisen anteeksiantavan rakkauden edustaja Kristus, ja meidän osallisuutemme uhrautuvassa rakkaudessa Hänen seurassaan sijaiskärsimyksiin onnettomien lähimmäistemme hyväksi – ovat historian Jumalan ja pelastuksen Jumalan ja omantunnon Jumalan ihmeellisen huolenpidon kautta paraillaan kirkastumassa yhä useammille kristikunnan jäsenille ainoiksi, todella tehoaviksi välineiksi Jumalan valtakunnan tulemiseksi meidän tykömme valoksi ja suolaksi keskellä uhkaavaa perikatoa ja suurta ahdistuksen aikaa.

Sijaiskärsimisuskolla on tätä nykyä suurempia levenemismahdollisuuksia kuin ennen äskeisiä maailmansotia.

    "Kirkasta, oi Kristus, meille
    ristinuhri Golgatan,
    josta meille langenneille
    loistaa sydän Jumalan.
    Uskon silmä kiinnitä
    aina kohti ristiä."

                   Virsi 301: 1.

Huhtikuun 11 päivä.

_Kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmaantui, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen johdosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. Tiit. 3: 4-5._

Vaikka kuinka tarkkaan katuisit ja tunnustaisit syntisi ja niitä luettelisit, niin siitä ei vielä mitään turvaa lähde vaivatulle sielulle, sillä tunnustuksesi on aina puutteellista ja sillä sinä et saa lunastusta toimeksi. Vaan lunastus on jo toimitettu. Kristus sanoo ristillä: "Se on täytetty."

Jos sanan lipeä ei leikkaa meitä, niin Herra käyttää kärsimysten lipeää, sillä, Herran lipeän täytyy saada leikata niin terävästi, niin kovasti, niin kirvelevästi, että me synnistä erkanemme. Ja ellei vielä kärsimysten lipeäkään auta, niin Herra käyttää ristin lipeää.

Herra on sanonut: "Voi teitä, te rikkaat!" ja "Kuinka työlästä onkaan rikkaan tulla Jumalan valtakuntaan". Mutta hän on myös lausunut, ettei kukaan tule Jumalan valtakuntaan, ellei hän synny hengestä, ylhäältä uudestansa. Ei tule köyhä, ei työmies, ei kerjäläinen. Hänenkin täytyy syntyä uudestaan.

Huhtikuun 12 päivä.

Minä olen avannut sinun eteesi oven. Ilm. 3: 8.

Armonaika, jolloin sovitettu Jumala ei lue syntiä meille, on nyt parhaillaan sen kohdalla, joka etsikkoaikansa on tuntenut ja tuntee ja sisällisesti parannuksessa on häätynyt pyytämään Herraa Kristusta alinomaa auttajaksensa.

Nyt on taivaan ovi auki. Nyt pitää paikkansa Herran sana: "Kun minä avaan, ei kukaan sulje."

Nyt ei ole vihollisuutta Jumalan puolella meitä vastaan. Nyt hän ei katuvalle lue syntiä. Nyt hän ei heitä tykönsä tulevaa ulos. Nyt hän ei kosta meille tekojemme mukaan.

Nyt on pelastuksen päivä, mutta se loppuu kerran, ja siitä, loppumisesta pitää paikkansa toinen Herran sana: "Kun minä suljen, ei kukaan avaa."

    "Valmisti kuuliaisuuden
    ja aukas oven autuuden
    Jumala meille Pojassaan,
    kun antoi hänet kuolemaan.

    Ainoa tosi viisaus
    ja ainoa vanhurskaus,
    ainoa puhdas pyhitys
    on Vapahtajan yhteys."

              Virsi 299: 4, 8.

Huhtikuun 13 päivä.

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. 2 Kor. 5: 19.

Kristinuskossa on kaksi pääaatetta: jumalanvaltakunnanaate ja sovinnonaate. Toisinaan ne Raamatussa esiintyvät erikseen, toisinaan taas ihan rinnan. Eikä itse asiassa toista näistä kahdesta aatteesta voida ajatella ilman toistakaan. Jumalan hallitus ja elämä sovinnossa ovat toisistaan erottamattomat.

Kun puhumme herätyksestä kirkossa, tarkoitamme sitä Jumalan hallitustointa, jonka kautta toiselta puolen ne seurakuntalaiset, jotka jo ovat Jeesuksen Kristuksen ja hänen seurakuntansa jäseniä, vedetään syvemmälti kuin ennen sovinnosta osallisiksi ja toiselta puolen taas hengellisestä elämästä vieraantuneet seurakuntalaiset sovinnon suloisella evankeliumilla saatetaan sanoin ja töin alistamaan tahtonsa ja sitten koko elämänsä Jumalan hallittaviksi.

    "Katsella saan ja kuulla,
    mitenkä rakkaasti
    Sä käsket tykös tulla
    ja tahdot hartaasti
    Sun helmaas koota meitä
    pimeydestämme
    ja auttaa eksyneitä.
    Armahda, Herramme!"

                 S.V. 60: 5.

Huhtikuun 14 päivä.

    "Ah mun välimieheni,
    ole suurest' ylistetty!
    Otit pois mun murheeni,
    siis nyt olen tyydytetty.
    Henki Sinuss' iloitsevi,
    Sinust' ei mua kukaan revi."

                      S.V. 42:1, 8.

Joka näin kerjää ja kiittää ja ylistää, näkee uskon silmillä, että Kristus on tullut kiroukseksi, synniksi, meidän tähtemme, sillä kirottu on jokainen, joka puussa riippuu. Hän näkee: "Totisesti Kristus kantoi meidän sairautemme ja otti päällensä meidän kipumme. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi."

Välimiehenämme, ylimmäisenä pappinamme Kristus on tarjonnut oman puhtaan sielunsa Jumalan syntiin kohdistuvan sammumattoman vihan esineeksi, tuon vihan, joka iankaikkisesti asettuu kaikkea epäpyhää ja saastaista vastaan. Näiden Jumalan vihan salamoiden Kristus välimiehenämme on antanut kuluttaa ja raastaa viatonta sieluansa, siksi kunnes hänen huuliltaan, joissa ei koskaan vilppiä ollut, purkautui esiin hukkuvan syntisen hätähuuto: "Minun Jumalani, miksi minut hylkäsit?"

Voi meitä, jos hylkäämme tällaisen rakkauden ja sijaiskärsimisen – tällaisen välimiehen!

Huhtikuun 15 päivä.

Ja kun he olivat hänet ristiinnaulinneet. Matt. 27: 35.

Golgata on ollut maantieteellisesti tuntematon vuori. Myös maapallomme on varsin pieni taivaankappale suuressa avaruudessa. Mutta siitä huolimatta maapallollamme on pelastushistoriassa ja taistelussa pimeyden valtoja ja niiden hallitsijaa, saatanaa, vastaan paikallisesti ainoalaatuinen merkitys, joka pohjautuu pitkänperjantain samoin ainoalaatuiseen tapahtumaan jo lähes kaksituhatta vuotta sitten.

Silloisella veriuhrilla yhdistettiin yhteen katkenneet siteet taivaan ja maan välille. Sillä uhrilla avattiin elävä tie pyhän Jumalan armoistuimelle.

Muutamia tunteja kestävä sijaissovituskärsimys Golgatan mäellä pitkänäperjantaina riitti ja riittää edelleen säilyttämään rintaman murtumattomana taistelussa pahuuden henkiolentoja vastaan.

Huhtikuun 16 päivä.

Se on täytetty! Joh. 19: 30.

"Se on täytetty" on liittynyt elämääni sen monissa eri vaiheissa.

Kun olin koulupoika, kuulin uskonnonopettajalta seuraavan kertomuksen filosofi Kantista. Hänen tapansa oli joka aamu klo 8 mennä kävelylleen ulos Königsbergin kaupungin portista. Tämä tapahtui niin säännöllisesti, että ihmiset saattoivat asettaa kellonsa sen hetken mukaan, jolloin tämä kuuluisa tiedemies astui ulos kaupungin portista. Mutta eräänä aamuna häntä ei kuulunutkaan. Ihmiset päättelivät: nyt on Kant sairastunut.

Hän ei kuitenkaan ollut sairastunut, vaan hän oli Uudesta Testamentista lukenut Jeesuksen sanat ristillä "se on täytetty" ja jäänyt niiden sisällystä miettimään.

Tämä kertomus tehosi koulupoikaan. Se pani ajattelemaan, että, eräitten sanojen takana saattaa olla enemmän kuin mitä ensi lukemalta ja kuulemalta voi ymmärtää.

    "Työn, Jeesus, täytit raskahan,
    sovitit synnit maailman.
    Nyt veres kautta yksinään
    on pääsy kaikkein pyhimpään,
    ja lähestyä lapsina
    me saamme Isää taivaassa."

                       Virsi 62: 1.

Huhtikuun 17 päivä.

Katso, minä teen uutta: nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Jes. 43: 19.

Pitkänperjantain ristin juhla ja pääsiäisen ylösnousemusjuhla kertovat meille, että ristin Herra on voittanut kuoleman ja elää nyt parhaillaan ylösnousemusruumiissa kunniansa valtaistuimella.

Tätä tosiasiaa emme kuitenkaan tosiasiallisesti vielä näe, vaan se on toistaiseksi uskon asia.

Mutta koska tahansa voi Jeesus ylösnousemusruumiissansa äkkiä ilmestyä koko tälle sukukunnalle ulkonaisestikin. Silloin alkaa uusi aikakausi ja uusi vanhurskauden ja rakkauden olotila.

Tänä odotuksen aikana, joka on jonkinmoinen välitila, niinkuin tauko musiikissa, pitää kuitenkin paikkansa profeetan sana Herrasta: "Minä teen uutta, nyt se jo puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa?"

Tämä tauon ja odotuksen aika on sekin jo uuden luomisen aikaa, jolloin ylösnoussut Kristus parhaillaan tekee työtänsä "elävien sanojensa" kautta keskuudessamme.

Huhtikuun 18 päivä.

_Meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Room. 5: 6_.

Yksin tästä Jumalan, Kristuksen ristinkuolemassa ilmi tulleesta rakkaudesta saa kiusattu sielu, jolta kaikki pelastuksen toivo on mennyt, uuden toivon ja kestävän ankkuripaikan, niin ettei hän elon myrskyihin eikä epätoivon kuiluihin huku. Ristiltä lähtevä voima kääntää hänen elämänsä uudelle tolalle – sama voima, joka toisille kääntyy tuomioksi.

Mutta vielä laajemmalle ulottuu ristin merkitys kuin ihmismaailman sisäiseen ja ulkonaiseen historiaan. Raamatun viimeisessä kirjassa puhutaan "Karitsasta, joka maailman perustamisesta asti on teurastettu". Tämä ilmestystotuuden kohta avaa meille näkemyksen siihen, että Kristuksen risti on myös luomakunnan keskus.

Luomakuntakin synnin takia orjuutettuna ikävöiden huokaa odottaen lunastusta. Että tämä tajuton huokaus ja ikävä kerran toteutuvat, kun uusi maa luodaan, siitä on takeena Kristuksen ratkaiseva voitto pahan vallasta ristinpuulla.

Risti on kerran kääntävä koko luomakunnan kirouksen alaiset olot uudelle tolalle.

Huhtikuun 19 päivä.

Viekää sana minun veljilleni. Matt. 28: 10.

Jotakin ihmeellistä oli Golgatan ristillä tapahtunut. Pyhästä Jumalasta oli tullut syntisten ihmisten sovitettu Isä. Jeesus ei ollut ainoastaan julistuksessaan opettanut, että Jumala on syntisten Isä, vaan hän oli sovintokuolemallaan tehnyt Jumalan syntisten Isäksi. Vasta nyt hän saattoi nimittää heitä – noita syntisiä miehiä, jotka epäuskonsa ja raukkamaisuutensa takia olisivat ansainneet vain syyttelyitä ja tuomioita, – nimellä "veljeni".

Tätä nimitystä hän ei ollut heistä käyttänyt ennemmin kuin vasta ristinkuolemansa ja ylösnousemisensa jälkeen. Ja juuri näiden Jumalan suurien pelastustekojen jälkeen Jeesus täytti myöskin aikaisemmin testamenttipuheessaan tekemänsä juhlallisen lupauksensa rauhan antamisesta opetuslapsilleen.

Pääsiäisen jälkeen Jeesus tuli ovien ollessa lukittuina heidän luoksensa, kun he olivat arkoina koolla juutalaisten pelon tähden, ja lausui heille: "Rauha olkoon teille!" Nyt hän todella toi heille rauhan, oman rauhansa. Se ei enää ollut mikään lupaus rauhasta, vaan todellinen rauhan antaminen ja vuodattaminen rauhattomiin, arkamielisiin sydämiin.

Tämä elämys oli niistä miehistä niin suurta ja uutta, "etteivät he ilon tähden jaksaneet alussa uskoa" käsillä olevaa todellisuutta todella todeksi ja mahdolliseksi.

Huhtikuun 20 päivä.

Meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli. Hebr. 12: 29.

Hebrealaiskirjeessä todetaan, että niiden kohdalla, jotka Kristuksen ovat armonajassa hyljänneet, on Jumala kuluttavainen tuli. He saavat kokea, että on hirmuista langeta elävän Jumalan käsiin sovittamattomille synteineen, juuri sen takia, että Jumala oli Kristuksessa sovittanut maailman itsensä kanssa, mutta ettei sovintoa tehty hänen kanssaan.

Näitten sanojen ja ajatusten kautta, jotka viime kesänä sairaana ollessani Jumalan Henki palautti mieleeni, tuli armonajan tärkeys ja sen piirissä olevan etsikkoajan ainutlaatuisen ratkaisun merkitys mieleeni ja heräsi ajatus, että siitä piti tänä uneliaisuutemme aikana kirjoittaa joku sana ystäville varoitukseksi, ettei tulisi Jeesuksen kuuliaisuuden hedelmä, sovinto, laiminlyödyksi ja taivaan ovi suljetuksi, sillä armonajalle tulee loppu.

Jos sinun tai minun kohdalla näin käy, alkaa meille "Karitsan vihan" päivä, jolloin syntimme meille peruuttamattomasti luetaan eikä mitään uhria syntiemme edestä enää ole. (Hebr. 10: 26-31.)

    "Kuuliaisuuden käskyilleen,
    ainoan oven autuuteen
    valmisti Herra Pojassaan,
    kun antoi Hänet kuolemaan."

                    S.V. 165: 4.

Huhtikuun 21 päivä.

_Sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra. Room. 14: 9_.

Meidän välimiehemme Jeesus Kristus ei ole kuollut. Hän elää. Hän on nyt Isän oikealla kädellä, kirkkaudessa, minne hän nousi helatorstaina. Mutta hän on myös täällä maan päällä Henkensä kautta ajamassa meidän asioitamme, hengellisiä ja maallisia asioitamme. Hän on täällä seurakuntansa keskellä ja läsnä jokaista yksilöä. Jossakin laulussa on sanottu, että "hän kantoi synnit ihmisten".

Se on vielä yleisesti sanottu. Mutta kysymys on siitä, että hän kantoi minun syntini. Silloin vasta ollaan sovituksen paikalla, kun asia on meille näin henkilökohtainen. Jeesus sanoi Maria Magdaleenalle henkilökohtaisesti: "Sinun monet syntisi ovat anteeksiannetut. Mene rauhaan!"

Tämä sama Herra, jolla jo silloin oli maan päällä valta syntejä anteeksi antaa – hän on nyt kirkkauden Herra. Ja kirkkauden Herrana, ristillä saamansa haavain arvet ruumiissaan hänellä on nyt vielä paljon enemmän elämää annettavana kuin konsanaan maan päällä olleella Herralla oli.

Huhtikuun 22 päivä.

Hän on meidän rauhamme. Ef. 2: 14.

Israel teki suuren synnin. Herra uhkasi hävittää sen ja tehdä Mooseksesta uuden suuren kansan itsellensä. Silloin Mooses pani elämänsä ja henkensä alttiiksi. Hän rukoili: "Hukuta minut, pelasta kansa!" Herra lupasi silloin säästää uppiniskaisen kansan, mutta sanoi, ettei hän voi sen syntejä anteeksiantaa, hän voi niiden rangaistuksen vain siirtää toistaiseksi. Hän sanoi: "Etsikkopäivänäni minä tahdon rangaista heidän syntinsä".

Ei Jumala voi jättää syntiä milloinkaan rankaisematta. Hän on ankara vanhurskaudessaan ja pyhyydessään. Koko Vanha testamentti on vain synnin rangaistuksen siirtämistä, aina vain siirtämistä tuonnemmaksi.

Mutta sitten tuli, kun aika oli täyttynyt, pitkäperjantai, Jumalan suuri koston päivä. "Rangaistus oli silloin hänen päällänsä." Oli vain yksi syntinen koko maailmassa sinä päivänä. Se oli Jeesus Kristus Golgatan ristillä, johon Jumalan vanhurskas viha purki koko kostonsa ja vihansa salamat. Sentähden huusi Kristus sisällisessä pimeydessä kahlatessaan kaikissa helvetin tuskissa: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" "Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi."

Nyt Hän on meidän rauhamme.

Huhtikuun 23 päivä.

_Omassa lihassaan hän teki tehottomaksi säännöksinä olevan käskyjen lain, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, rauhan tehden, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden. Ef. 2: 15-16_.

Ellei Jumalan sovitusteko saa meitä muuttumaan sisällisesti sovinnon mieleen, s.o. Kristuksen mieleen niin, että Jumala voi panna isänkätensä henkilökohtaisesti ja suosiollisesti meidän päällemme ja ottaa meidät pöytäyhteyteen kanssansa niinkuin isä otti kotiin vieraalla maalla palaavan tuhlaajapojan, niin että meillä on elävä kosketus häneen, että me kohtaamme hänet, ellei tämä tapahdu, niin silloin Jumalalla on meitä varten vielä eräs toinen suuri etsikon päivä, koston päivä tallennettuna, päivä, jolloin hän kostaa meidän syntimme, mutta ei enää Kristuksen päälle, mutta juuri meihin itseemme, sinuun ja minuun.

Se on Jumalan viimeisen tuomion päivä, joka varmasti tulee, jolloin ne, jotka eivät ole Kristusta ottaneet vastaan, huutavat vuorille ja kukkuloille: "Peittäkää meidät Karitsan vihalta!"

Ei Jumalan viha ole lakannut olemasta. Se on ja toimii vieläkin syntiä vastaan, mutta se viha ei toimi Kristuksessa. Se viha ei ole niitten päällä, jotka ovat Kristuksessa sovitetut, joilla on Kristuksen mieli ja Kristuksen usko. Ne ovat vanhurskaita Jumalan silmien edessä.

Huhtikuun 24 päivä.

Te saatte hänet nähdä. Matt. 28: 7.

Älkäämme olko Jumalan sanan kuulossa kuullaksemme vain kauniita, viisaita ja teräviä ajatuksia kristinuskosta, rististä ja sen merkityksestä, vaan hankkikaamme itsellemme päämäärä: tahdon palvella Herraa Jeesusta. Silloin me kohtaisimme itse tämän elävän, ylösnousseen Kristuksen. Hän julisti näin enkelsuulla: "Menkää Galileaan, siellä te saatte minut nähdä. Sanokaa se myös Pietarille", ettei hän vain jää huonommuuden tunteen takia tulematta.

Ehkä sinulla on ollut äskettäin Galileasi. Olet nähnyt, kuinka olet päässyt pois esteitten takaa. Suuri kivi on otettu pois. Tie on auki. Ja vielä, Jumala on tehnyt sinun omat päämääräsi aivan mitättömiksi.

Ja sellaisena tyhjänä, osaamattomana, pelonalaisena sinä oletkin saanut uuden tehtävän. Olet silloin kohdannut Herran Kristuksen. Mikä on tulos? – Uusi elämä omassa itsessäsi, omassa kodissasi ja kutsumustehtävässäsi, olkoon se mikä tahansa.

Huhtikuun 25 päivä.

Peratkaa pois vanha hapatus. 1 Kor. 5: 7.

Kun Paavali kohtasi Damaskon porttien luona elävän, ylösnousseen Jeesuksen, alkoi uusi elämä siinä miehessä ja hänen kauttaan.

Kun Paavali tuli Euroopan puolelle toisella matkallansa, saapui hän Korinttoon, suureen kauppakaupunkiin. Siellä syntyi uusia ihmisiä rantajätkistä, merimiehistä, juomareista, huorintekijöistä, portoista, murhamiehistä, epäjumalanpalvelijoista, – uusia ihmisiä, kun hän saarnasi ristiinnaulittua, ylösnoussutta Kristusta.

Ja hän kirjoitti juuri heille: "Tuollaisia te ennen olitte. Mutta nyt..." ja toisessa paikassa: "Niin kauan kuin Moosesta luetaan, niin peite pysyy ihmisten silmillä, mutta kun he sydämestänsä kääntyvät Jumalan puoleen – nöyrtyvät sovinnon paikalle – niin otetaan peite pois ja Kristus kirkastuu syntien sovinnoksi."

Ja vielä Paavali kirjoitti Korinttoon: "Peratkaa pois vanha hapatus". Ei saa jättää yhtään syntiä sieluun himmentämään Jumalan ja meidän välejämme.

Silloin kirkastuu Kristus. Pyhä Henki hänet kirkastaa.

Huhtikuun 26 päivä.

Meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta. Luuk. 1: 78.

Varmaankin heränneet äidit puhuvat lapsistansa enemmän Herralle kuin lapsillensa Herrasta.

Meillä on se elävä tunto, etteivät he itse pysty kasvattamaan lapsiansa, eivät parhaimmilla puheillansakaan, Herralle eivätkä isänmaalle, vaan sen tekee Herra yksin ja tekee sen tavallisesti ystävien välityksellä siten, että Herran ystäviä käy omassa kodissa, ja siten, että päästään toisten ystävien koteihin siellä seurustelemaan virsin, huokauksin ja puhein läsnäolevan Herran kanssa.

Tällaisissa seuroissa säästytään, lapset, nuoret ja vanhat, huonojen, kevytmielisten seurojen viettelyksiltä, jotka turmelevat hyvät tavat ja irroittavat sydämen jumalanpelosta.

Tällaisessa seurustelussa ja niitten yhteydessä veisatuissa virsissä ja pidetyissä puheissa ja keskusteluissa ovat kaiken ytimenä Marian kiitosvirren sanat: "Minun Herrani."

Huhtikuun 27 päivä.

_Mutta nyt, kun olette synnistä vapautetut ja Jumalan palvelijoiksi tulleet, on teillä hedelmänne, joka vie pyhitykseen, ja lopputulos on iankaikkinen elämä. Room. 6: 22_.

Jos kysymme, mitä parannuksen teko on, niin merkitseehän se ainakin sitä, että parannuksen tekijän on todella tultava paremmaksi. Mutta mitä sanoo tähän kokemus? Me kuulemme usein sanottavan: "Tehkää parannusta, sekä ulkonaista että sisällistä, ja aloittakaa itsestänne". Mutta kun kokous on päättynyt, löytää parannuksentekijä itsensä pian taas entisestä tilastansa. Paremmaksi tuleminen ei olekaan vielä käytännöllisesti katsoen tullut todellisuudeksi. Tällaista se on huonon parannuksentekijän kokemus. Se ei totisesti ole menoa eteenpäin, vaan tarpomista yksillä ja samoilla jalkojen sijoilla. Mutta kokemus voi pettää; siihen ei voi luottaa.

Mitä sanoo tähän asiaan Raamattu? Paavali kirjoittaa näin: "Kiitos olkoon Jumalalle, että te, jotka ennen olitte synnin palvelijoita, nyt olette tulleet sydämestänne kuuliaisiksi sille opin muodolle, jonka johtoon te olette annetut, ja että te synnistä vapautettuina olette tulleet vanhurskauden palvelijoiksi." Tästä sanasta käy ilmi, että roomalaiskristittyjen tilassa oli "ennen" ollut jotakin toista, mutta "nyt", kun he kirjeen saivat, oli tilalle tullut jotakin uutta, sellaista, jota ei enää tarvittu hävetä, niinkuin oli hävettävä sitä, mikä ennen oli ollut.

"Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

Huhtikuun 28 päivä.

_Joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä, rakastan häntä. Joh. 14: 21_.

Jumalan läsnäolo ja hänen valtakuntansa henkivaikutus on yhtä olennainen kuin molempien etäisyyskin ja ylimaailmallisuus.

Meillä ihmislapsilla ei ole tässä kohden valinnan mahdollisuutta enempää kuin sitä, on omistamisen ja toivomisen välillä.

Usko näet ei ole jompaakumpaa näistä, vaan molempia yhtä aikaa. Uskon suhde on tämän maallisen elämän ehtojen vallitessa alinomaista jännitystä sen välillä, mikä jo on, ja mitä ei vielä ole.

Tällaiselle jännitetylle, elämässä taistelevalle ja työtätekevälle uskolle ilmestyy elävä Jumala. Ei muille.

"Ei kukaan tunne Isää, vaan ainoastaan Poika ja se, kenelle hän tahtoo hänet ilmoittaa." (Matt. 11: 27.)

Tätä jännitystä kuvaa myös toinen Jeesuksen sana: "Joka pitää minun käskyni, hänelle minä ilmaisen itseni – ja me, minä ja isä, tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan." (Joh. 14: 21-23).

    "Käy köyhään sydämeeni
    Sä, Henki totuuden."

Huhtikuun 29 päivä.

Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. San. 14: 34.

Synti erottaa meidät Jumalasta. Mutta se on väärä suhde ei vain Jumalaan, vaan myös meihin itseemme nähden, ja väärä suhde lähimmäiseenkin nähden.

Me synnintekijät tunnemme itsemme jo tässä ajassa sisällisesti rikkinäisiksi ja onnettomiksi. Lisäksi myös tunnemme, milloin selvemmin, milloin hämärämmin, että syntisinä meitä tämän ajan takana odottaa kadotus ja helvetti.

Tätä kyllä, eivät maallistuneen aikamme lapset hengellisessä sokeudessaan ollenkaan usko, mutta eipä heidän epäuskonsa mitenkään muuta toiseksi jumalallisen järjestyksen tosiasiaa. Mehän näemme silmäimme edessä, että kun usko persoonalliseen Jumalaan heikkenee, samassa määrässä katoaa myös synnintunto ja siveellinen vastuunalaisuus kansasta.

Ei tunneta omassatunnossa synnin syyllisyyttä eikä vakavaa vastuuta siitä, mitä kukin tekee. Jumalan ääni on loitonnut kauas ihmisistä. Tylsistyneissä omissatunnoissa ei Jumalan henki enää tee nuhtelevaa työtänsä.

    "Autuas se kansa, joll' on Jeesus kokonansa,
    heidän seurassansa hauska olla on.
    Taivaan isänmaahan toivossa
    kaitaa tietä kuljetahan,
    kaikki esteet lyödään maahan
    Herran voimassa."

                                 S.V. 89: 1.

Huhtikuun 30 päivä.

_Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi ja koko mielestäsi. Matt. 22: 37_.

Helsingissä kävi kerran muuan kuulu jumaluusoppinut. Hän puhui yleisölle yliopistolla. Hän puhui erityisesti myös meille papeille. Hän asetti meidät taas tämän Jumalan kokonaisen vaatimuksen eteen, Jumalan, suuren Luojamme, rakkauden kokonaisen vaatimuksen eteen: koko sydämestä, koko sielusta, koko mielestä on Jumalaa rakastettava.

Jumala vaatii meidät kokonansa.

Sitä varten me olemme luodut ja lunastetut.

Ja tässä rakkauden elämässä on meidän todellinen onnemme ja autuutemme.

Kun tätä kuuntelin, tulivat mieleeni vanhan ystävän sanat vuosikymmenien takaa: "Nuori mies, ymmärrättekö, mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan vuorisaarnassa olkaa täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen isännekin on täydellinen. Ymmärrättekö rakkauden käskyn?"

    "Niin ompi Jeesuksen rakkaus suuri,
    ettei hän hylkää huonointakaan.
    Ilolla rientää hän peljästynyttä,
    viheliäisintä armahtamaan,
    joka sen soisi,
    että hän voisi
    Jeesusta oppia rakastamaan."

                           S.V. 57: 1.

TOUKOKUU

Toukokuun 1 päivä.

Vaeltakaa valkeuden lapsina. Ef. 5: 8.

Kirjoittaessaan Rooman vankilasta kiertokirjeensä Efeson seurakunnalle, jonka keskuudessa Paavali oli vaikuttanut kaksi vuotta ja kolme kuukautta, hän puhuessaan siitä, että "Jumalan viha kohtaa uppiniskaisuuden lapsia", kirjoittaa ystävillensä: "Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa".

Ja tämän jälkeen hän lisää: "Älköön teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä."

Efesossakin oli "ennen" eletty pimeydessä, mutta "nyt" oli valkeus Herrassa vallannut heidät.

Uutta oli siis tullut tilalle, eteenpäin oli todella menty, ja juuri tässä yhteydessä apostoli toteaa, että "kaikkinainen hyvyys, vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä" – ei omien hyvien päätösten eikä ihmisvoimaisen ponnistuksen ja kilvoituksen hedelmä, vaan valkeuden hedelmä Herrassa.

    "Anna, Jeesus, valos loistaa
    sieluhumme pimeään,
    epäusko sieltä poistaa,
    viedä uuteen elämään.
    Kirkkaan armos valolla
    synnin yö sä karkoita,
    ett' ois elomme maan päällä
    sulle otollinen täällä."

                    Virsi 530: 3.

Toukokuun 2 päivä.

_Ihminen on kuin tuulen henkäys, hänen päivänsä niinkuin pakeneva varjo. Ps. 144: 4_.

Meidän maailmankuvamme on toisenlainen kuin Vanhan liiton virsilaulajan. Ovathan meidän ajatuksemme nykyisen tähtitieteen avulla kohonneet yli maapallomme ja sen pinnalla asuvan ihmiskunnan piirin kauas rannattomiin avaruuksiin, jossa aurinkokuntamme on vain pieni osa maailmankaikkeudesta ja maapallomme vain pienoinen aurinkoa kiertävä kiertotähti. Tämän tosiasian edessä on eräs luonnontutkija lausunut: "Näkyvästä maailmasta on linnunrata mitättömän pieni alue. Tällä pikku alueella on meidän aurinkokuntamme äärettömän pieni läiskä ja tällä läiskällä on meidän planeettamme, maapallo, mikroskooppinen piste".

Tämän maailmankuvan edessä me nykyajan uskovaiset ihmiset kysymme vielä suuremmalla syyllä tomuun nöyryytettyinä samoinkuin vanhatestamentillinen virsilaulaja: "Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, ja ihmislapsi, että pidät hänestä huolta?"

Mutta samalla me voimme virsilaulajan kanssa tältä samalta oman mitättömyytemme pohjalta kohoten huudahtaa suuren Luojamme edessä: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka."

Toukokuun 3 päivä.

Minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus. Ps. 91: 15.

Murheellinen sielu näkee pitemmälle kuin kaikkein tietoviisaimmankaan kotkansilmät.

Murheitten alla ihmisen on pakko heittää menemään kaikki monimutkaiset oppirakennelmat ja langeta lopulta voitettuna, tuomittuna Jeesuksen jalkain juureen.

Tällainen suruhuoneessa "valituksi" tehty syntinen löytää Kristuksessa kaikki, mitä hän tarvitsee.

Ja kun hän murheitten alla näin on kypsynyt synnintunnossa ja uskossa vastaanottamaan Jumalan ilmoituksen syntisten Vapahtajan tulosta maailmaan ja Jumalan hänessä valmistamasta lunastuksesta ja uudesta luomisesta, silloin hän on saanutkin jo ikuisen terveyden ja osallisuuden tosi iloon.

Ja tästä osallisuudesta todistaa epäuskon niisistä kirvoitetun ihmislapsen sydämestä alinomaa kumpuava kiitos ja ylistysvirsi elävälle Jumalalle, olkoonpa että se kiitos on ulkopuoliselle tarkkaajalle nähtävissä vain kyynelten läpi.

    "Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle,
    olen armoliitossa!
    Minut kalliisti hän osti,
    minut nosti
    kadotuksen kuopasta."

                            Virsi 456: 1.

Toukokuun 4 päivä.

_Puhalletaanko pasuunaan kaupungissa, min ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissa onnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut. Aam. 3: 6_,

Profeettojenkin aikana on ensin ollut kysymys yksilöstä ja sitten vasta Jumalan valtakunnan tulemisesta heidän ympäristöönsä. Tässäkin ovat uskon molemmat puolet, luottamus ja liikkeelle lähteminen eli totteleminen, käytännöllisesti harjoituksessa.

Ensin Herra puhuu yksityisille, jotka hän on valinnut. He eivät lähde Herran asioille, elleivät ole ensin kuulleet Herran puhetta. "Sillä ei Herra, Herra tee mitään, ellei ole ilmoittanut neuvoansa palvelijoilleen, profeetoille". Kuvaavaa tässä yhteydessä on profeetta Aamoksen saama kutsu.

Ensin tuli Herra ja puhutteli Aamosta henkilökohtaisesti omaantuntoon kohti käyvällä tavalla. Ensin Herra kosketti yksilöä ja sitten tämä, näin kutsumuksensa saanut ja kutsumukseensa vihitty Jumalan mies pystyy saarnaamaan Jumalan valtakunnan vanhurskautta ja rohkeasti esiintymään kuningasta sekä koko valtakuntaa vastaan, välittämättä vastustuksesta ja vihasta.

Kutsumustehtäväänsä varustettuna Jumalan antamilla voimilla saattoi Aamos paljastaa aikansa yhteiskunnalliset rikokset ja valtiolliset väärinkäytökset tavalla, joka vieläkin on esikuvaksi kelpaava meidänkin aikamme yhteiskunnallista ongelmaa ratkaistaessa.

Toukokuun 5 päivä.

Ne, jotka Jumala on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut. Room. 8: 30.

Synnin ja hengellisen kuoleman unesta sielunsa pelastuksesta huolehtimaan herätetyllä on jo tahto, vaan ei voimaa hyvän tekemiseen.

Mutta juuri näissä voimattomuuden kokemuksissa ja velvollisuuksien ristiriidoissa ja syyttävän omantunnon hädässä joutuu Jumalan kutsumuksesta osallistunut ihminen todella publikaanin kanssa "pienelle paikalle" armon kerjääjäksi. Tuhlaajapojan lailla hän ymmärtää, ettei hän ole syyllinen ainoastaan ihmisten edessä, vaan että hän on ennen kaikkea tehnyt syntiä "taivasta vastaan".

Havainto omasta tilasta pakottaa tekemään parannusta, lähtemään liikkeelle sanan kuuloon, rukoilemaan, Raamattua viljelemään ja kristilliseen toimintaan. Mutta kuta uskollisemmin herännyt ihminen tätä kaikkea yrittää tehdä, sitä rauhattomammaksi hän sisäisesti jää, hän alkaa ymmärtää, että "hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin".

Näin kaatuvat kaikki omat tuet. Siinä nähdään, ettei voida rakastaa Jumalaa, vaikka niin pitäisi tehdä. Kaikista omista hyvistä parannuksen päätöksistä tulee loppu. On pakko tunnustaa:

    "Sun armohos, o Jumala,
    en ole mahdollinen."

Ja on pakko myöntää todeksi pelastumisen mahdollisuutta koskeva Jeesuksen sana: "Ihmiselle se on mahdotonta, vaan ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista." (Mark. 10: 27.)

    "Jeesus, uskon alkaja,
    katuvaisten auttaja,
    auta mua uskomaan,
    rakastamaan, toivomaan!"

                    S.V. 35: 5.

Toukokuun 6 päivä.

Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Joh. 1: 14.

Ihmisten aika on toinen kuin Herran aika. Meidän aikamme ja hetkemme ovat riippuvaisia meidän tunteistamme ja erehtyvän arvostelukykymme ja tahtomme ratkaisuista. Mutta toisin on Herran hetken laita.

Jumala on iankaikkisena ajasta kokonaan riippumaton. Hänellä itsellään ei ole alkua eikä loppua niinkuin hänen luomallaan ajalla, Iankaikkisena hän on ajan ulkopuolella. Hänelle ovat meidän ajan lasten menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus yhtä läsnäolevia tai yhtä etäisiä.

Herran edessä häipyvät vuosituhannet pian ohikiitäviksi ajan pisteiksi: tuhannen vuotta on kuin yksi päivä. Ilman häntä ja hänen ilmestystään on aika arvoton ja vailla todellista sisällystä. Emmekä me ihmiset voi tätä sisällystä ajan ohikiitäviin hetkiin asti panna, ellei sitä meille otollisena aikana ylhäältä anneta.

Tätä apostoli tarkoittaa, kun hän Jumalan suurimmasta ilmestymistapahtumasta ajallisuuden piirissä sanoo: "Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala oman Poikansa."

Tämä Raamatun sana antaa meidän aavistaa, että salattu Jumala on sittenkin rakkaudessaan sitonut itsensä määrättyihin ajan hetkiin.

Ja tämä Herran hetki ei tule, ennenkuin aika on täytetty.

Toukokuun 7 päivä.

Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Hebr. 4: 9.

Jeesus Kristus yhdistää näkyväiset ja näkymättömät, maan ja taivaan, ihmisen ja Jumalan. Tähän yhteyteen voi kurjinkin syntinen päästä, sillä Kristus Jeesus on sovitus meidän syntiemme edestä, niin että hänen kauttansa saamme kaikki samassa hengessä Isää lähestyä.

Tätä persoonallista ja autuasta jumalasuhdetta nimitetään Uudessa Testamentissa iankaikkiseksi elämäksi ja koko sitä piiriä, jossa tämä jumalasuhde vallitsee, Jumalan valtakunnaksi.

Hebrealaiskirje nimittää tätä olotilaa "lepoon pääsemiseksi" tai "Jumalan kansan sapatinlevoksi".

Se on kaikille tämä iankaikkinen elämä tämä osallisuus valtakuntaan, tämä sapatin lepo tarjona, odotettavana, mutta sen todelliseen omistamiseen pääsevät ainoastaan ne jotka ovat hengellisesti köyhiä, vanhurskautta isoavia ja janoavia ja jotka sen tähden yhtämittaa anovat, etsivät ja kolkuttavat.

Toukokuun 8 päivä.

Kristus teissä, kirkkauden toivo. Kol. 1: 27.

Uudestisyntyneen ihmisen valta ajallisuuden yli on hänen elämänsä uusi sisällys: Kristus.

Mutta se vaatii ainaiseen kilvoitukseen, sillä aika luovuttaa valtakunnan lapsellekin ainoastaan niin paljon ja sen verran itseänsä muodoksi iäisyyselämää varten kuin sen on pakko.

Heti sillä hetkellä ja siinä paikassa, missä Pyhän Hengen antama uusi sisällys lakkaa vaikuttamasta, alkaa ajan valta Jumalan lapsenkin yli. Ja aika on armoton tuomari elämisen ja olemisen, kehityksen ja tapahtumain olemukseen ja arvoon nähden, sikäli kun ne astuvat aikaan sisälle.

Ellei tämä aikaan sisälle pyrkivä elämä, eli ajan sisällys ole pyhästä Jumalasta kotoisin, paljastaa aika elämän mitättömyyden ja turhuuden meille. Säälimättömästi aika leimaa heränneelle tunnolle tajuttavalla tavalla ajallisuuden ja katoavaisuuden poltinraudalla kaiken pyhityksen eli Kristuksen seuraamisen ulkopuolelle lankeavan elämän sisällyksen.

Uskovaisille nimittäin on eläminen Kristus (Fil. 1: 21).

Toukokuun 9 päivä.

Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. 1 Joh. 4: 8.

Jumalan ehdottoman vaatimuksen, rakkauden vaatimuksen edessä romahtaa kaikki meidän uskonnollisuutemme, ja kaikki meidän siveellisyytemme. Kaikki, mikä on meistä kotoisin, on kaikki kappaletyötä, puolinaista, saastaista, itsekästä, tahrattua.

Mutta meidän tilamme kehnous ei ole vain tässä. Se on vielä paljon kurjempi ja viheliäisempi.

Sen sijaan, että me, jotka olemme pilalla itsekkyytemme takia emmekä osaa rakastaa Jumalaa oikein, emmekä lähimmäistämme oikein, sen sijaan, että me tämän tunnustaisimme senkin uhalla, että meidän täytyy sanoa: minun täytyy hukkua pyhän rakkauden Jumalan edessä, minä en voi hänen piiriinsä, hänen valtakuntaansa kuulua, – sen sijaan me teemme tästä rakkauden käskystä lain – rakkauden käskystä lain! – rupeamme piiskaamaan itseämme: rakasta, rakasta, vaikka sydämessä ei pala, vaikka ei ole rakkautta, vaikka ollaan tyhjiä rakkaudesta.

"Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän sovitukseksi" (1 Joh. 4: 10).

Toukokuun 10 päivä.

_Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä. Ap. t. 15: 14_.

"Suuri lähetysvuosisata" on jälkisatoineen pysähtynyt tämän järkyttävän tosiasian eteen, että pakanain lukumäärä kaikesta valtakunnan työstä huolimatta selvästi kasvaa huimaavasti varsinkin Aasian maissa.

Jos käännämme katseemme "kristittyyn" Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, olemme saman tosiasian edessä. Niissä molemmissa on vallalla n.s. "kulttuuripakanuus". Ei Euroopassa enempää kuin Amerikassakaan asu kristittyjä kansoja.

Kristinuskon saavuttamien vähäisten ja pinnallisen voittojen edessä todettiin Intiassa pidetyssä lähetysjohtajien kokouksessa, että Jumala ensin ottaa pakanoista kansan omalle nimelleen (Ap. t. 15: 14), s.o. nimikkokansan. Tämä vastaa myös historian ja Raamatun toteamusta, että Israelistakin on jäänyt vain "jäännös", kun sen sijaan tämä Juudan kansa kokonaisuudeksi katsottuna on vieraantunut maailmanhistoriallisesta tehtävästänsä hyljättyään historiallisessa Jeesuksessa oman Vapahtajansa.

Ja juuri hänen sanojensa mukaan on valtakunnan evankeliumia tämän aikakauden viimeisenä lopun merkkinä julistettava kaikille kansoille, vain todistukseksi (Matt. 24:14). Kansat kääntyvät vasta sitten, kun uskoon tulleet juutalaiset ryhtyvät pakanalähetystyötä suorittamaan.

Toukokuun 11 päivä.

Ne, jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut. Room. 8: 30.

Kun ihminen tulee osalliseksi Jumalan kutsumuksesta, "taivaallisesta kutsumuksesta", herää hän synnin unesta. Kun Jumala heränneen vanhurskauttaa, syntyy tämä uudestaan Pyhästä Hengestä, päästen elämään Kristuksen yhteyteen jatkuvassa uskon harjoituksessa.

Tästä huolimatta on uskovaisessa, uudestisyntyneessä valtakunnan lapsessa vielä jäljellä syntiä, heikkoutta ja monenlaista raihnaisuutta, vanhan ihmisen elämän merkkejä. Hän tarvitsee joka päivä jatkuvaa Pyhän Hengen pyhittämistä.

Mutta pyhittäminen ei olekaan kasvamista ylöspäin, vaan pikemmin jatkuvaa kasvamista alaspäin pyhitettävän omassa sisäisessä maailmassa. Pyhityksessä Jumalan Pyhä Henki suurentaen sisällisesti synnin sairauden tuntemista uudistaa sisältäpäin tahdon, erottaa sen maailmasta ja sen katoavaisista himoista ja nostaa pyhitettävän päivä päivältä yhä korkeammalle elävän, pyhän Jumalan piiriin.

Pyhitys on toisaalta ja ennen kaikkea seurustelua, kanssakäymistä ylimaailmallisten, näkymättömien, mutta samalla läsnäolevien todellisuuksien kanssa.

Toukokuun 12 päivä.

_Henki nosti minut ja otti minut, ja minä kuljin murheellisena henkeni kiivaudessa, ja Herran käsi oli väkevänä minun päälläni. Hes. 3:14_.

Profeettain joukossa oli sellaisiakin miehiä, jotka näkivät, ettei Jumalan hallitusvalta tule maan päälle ihmisten kautta, vaan että siihen tarvitaan "Herran palvelija". Hän on valtakunnan toteuttava.

Mutta samalla kuin tämä kirkastui, alkoi myös häämöttää profeetan silmälle, että tämän Jumalan palvelijan tie tässä maailmassa on oleva ristin uhritie (Jes. 53).

Kaikki nämä eri aikakausien Jumalan miehet eivät olleet epäpersoonallisella tavalla sidotut Jumalan ja hänen valtakuntansa työhön. Se oli päinvastoin tapahtunut siten, että heissä ensin yksilölinjalla sytytettiin Herran hengen tuli. Se sitten pääsi jatkuvasti palamaan, kirkastumaan ja lämmittämään muitakin.

Näin tuli luottamuksen ja tottelemisen tietä näistä itsenäisistä, voimakkaista, omalaatuisista miehistä, jotka monessa suhteessa hyvin suuresti erosivat toinen toisistansa, Jumalan työtovereita ja hänen valtakuntansa työhön sydämestänsä antautuneita työntekijöitä, joiden vaikutus jatkuu vielä meidänkin aikanamme.

Toukokuun 13 päivä.

Autuaat ovat laupiaat, sillä he saavat laupeuden. Matt. 5: 7.

Jumala on niin äärettömän suuri, että hän on lukenut jokaisen hiuksenkin meidän päässämme. Jokainen varpunen tuolla ulkona on hänen kirjassansa. Jumala pitää siitä huolen. Me olemme enemmän kuin monta varpusta.

Jumala tuo sinun eteesi ja panee sinun omalletunnollesi jonkun ihmisen – et sinä kaikkia voi rakastaa – mutta hän tuo sinun eteesi jonkun määrätyn ihmisen, määrätyn tehtävän ja kuiskaa hengellään omassatunnossasi: "Tässä on sinun velvollisuutesi, rakasta nyt!"

Se voi olla – niinkuin Jeesus kertoi vertauksen laupiaasta samarialaisesta – vihollinen, toiseen puolueeseen ja rotuun kuuluva ihminen; rakasta sitä, juuri sitä, tee sille laupeuden teko.

Voi olla, että moni teistä tänä päivänä tietää tunnossansa, kuka on se sukulainen, naapuri tai kansalainen, jonka Jumala on pannut juuri sinun hoitoosi, jonka takia hän odottaa, että sinä uhraisit vaivojasi ja rahojasi.

Niinkuin hän sanoi fariseuksellekin: "Mene ja tee sinä samoin!"

Toukokuun 14 päivä.

Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen. Joh. 3: 21.

Uudestisyntyneen elämä kulkee joka päivä kaitaa tietä. Toisaalta valo, toisaalta pimeys, toisaalla henki, toisaalla liha, toisaalla Jumala ja Jumalan valtakunta, toisaalla saatana ja maailmanvaltakunta, vaativat ratkaisuun. Ja ratkaisun hetkestä voi tulla joko ajallisen turhuuden tai iankaikkisen elämän muoto. Teimmepä vaalimme tai jätimme sen tekemättä, tulee ratkaisun hetkestä joka tapauksessa tuomio, erottaminen.

Kun sana sanoo: "Vanhurskas elää uskosta", niin se lisää: "Mutta jos hän vetäytyy pois, pelkää ratkaisua iankaikkisuuden puolelle, s.o. pyhitystä, ei minun sieluni mielisty häneen."

Jos vanhurskauttaminen uskosta on ahdas portti, on pyhitys, s.o. vaellus hengessä, kaita tie, jota ajatellen Pietari sanoo, että vanhurskas "töin tuskin pelastuu" (1 Piet. 4: 18). Mutta tämä kilvoituksen jännitys on sittenkin Uuden liiton piirissä elävän uskovaisen tila. Siinä ei omilla voimilla voittoja saavuteta (Joh. 15: 6).

Toukokuun 15 päivä.

Kiitetty olkoon Herra joka päivä. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme. Ps. 68: 20.

Raamatun mukaan Jumala on luonut maailman, mutta ei ole jättänyt sitä kulkemaan irrallaan itsestään, vaan on edelleenkin täällä mukana jatkuvasti luonnossa ja historiassa, edelleen kantamassa voimallaan tätä maailmaa ja elämää täällä. Virrentekijä kirjoittaa, että se on Herra, joka panee kuorman päällemme joka päivä, mutta myös auttaa meitä. Tämä sana "joka päivä" voi näet kuulua yhtä hyvin kiitokseen kuin kuorman kantamiseen. Herra on mukana täällä elämämme vaikeuksissa.

Tässä on virsilaulaja samalla kohdalla kuin kreikkalainen runoilija, johon apostoli Paavali viittaa puhuessaan Jumalan suhteesta maailmaan: "Hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ei Hän ole kaukana yhdestäkään meistä."

Hän on suuri Luoja, äärettömän kaukainen, mutta Hän on samalla myös läsnä täällä.

Toukokuun 16 päivä.

_Rauhan minä jätän teille, minun rauhani minä annan teille; en minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen, älköönkä peljätkö. Joh. 14: 27_.

Pelastuksen kolme suurta lahjaa ovat Jumalan armo, Jumalan rakkaus ja Jumalan rauha. Niiden kaikkien osallistumiseen johdattaa meitä pyhä Henki – helluntain Henki.

Herra Jeesus teki opetuslapsilleen testamenttinsa iltaa ennen kuolemaansa. Yhtenä tämän testamentin tärkeimmistä määräyksistä on kysymys maailman rauhaa paljon korkeamman rauhan saavuttamisesta.

Tuonpuoleinen maailma: taivaallisen Isän koti, sen kirkkaus ja sen loppumaton rauha ovat elävinä hänen sielunsa silmäin edessä. Tässä uskon näkemyksessään hän itse on sisällisesti rauhallinen siitä huolimatta, että hän selvästi on tietoinen siitä, että muutaman tunnin kuluttua ihmisten pahuus, tämän maailman ruhtinaan henkiset vihollisvoimat ja kuoleman kammottavaisuus tekevät hirmuisen yhteisrynnäkön häntä ja hänen uskoaan vastaan.

Keskellä nousevaa myrskyä samoin kuin sittemmin itse hirmuilman riehuessakin Jeesus säilytti sisällisen rauhansa. Tästä sielun rauhasta, sydämen rauhasta, keskellä ajan rauhattomuutta hän puhuu jäähyväispuheessansa. Hän nimittääkin tätä tuonpuoleista, tätä Jumalan rauhaa nimellä "minun rauhani".

Toukokuun 17 päivä.

Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi! Matt. 22: 37.

Fariseusten lahkoon kuuluva lainoppinut tuli urkkien Jeesuksen luo. Jeesus oli tukkinut saddukeusten suut. Nyt lähtevät fariseukset hänen kanssansa kilpasille ja kärkeen pannaan tuo viisas lainoppinut.

Hän tuli "urkkien". Hänen sydämensä, ei ollut rehellinen ja vilpitön, vaan vilpillinen, ei kokonainen, vaan jaettu. Hänen omatuntonsa syytti häntä: sinä olet urkkija, ja kuitenkin hän esiintyi ystävämielisesti Herran edessä. Hänen mielensä ei ollut puhdas eikä sielu eheä. Herra näki tuon urkkijan lävitse.

Tälle miehelle hän sanoi: "Kuule, rakasta sinä jaettusydäminen mies, sinä urkkija, rakasta sinä Herraa sinun Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi, koko mielestäsi, sinä, joka tässä teeskentelet."

Se oli sanottu hänelle henkilökohtaisesti. Se oli Jumalan parannushuuto siinä paikassa ja sillä hetkellä sille miehelle, sille fariseukselle. Se ei ollut mikään laki, vaan se oli rakkauden sana ja lahja hänelle.

Toukokuun 18 päivä.

Tutki minua, Herra, ja pane minut koetukselle. Ps. 26: 2.

Kristinuskosta vieraantuneilla ihmisillä on vielä jonkinlainen, joskin hämärä aavistus siitä, että kristillisyys, jos se vain on todellista, on voimaa ja väkevää elämänliikettä. Mutta kun nuo uskonnolle syystä tai toisesta kylmentyneet ihmiset näkevät kristinuskon edustajissa julkisia vikoja, puolinaisuutta, ulkokultaisuutta, raha-asioissa vilpillisyyttä, avioelämässä riitaisuutta ym., eivät he jaksa antaa arvoa sellaiselle jumalisuudelle, vaan juuri siitä he saavat puolustusta omalle suruttomuudelleen.

Tätä usein ankaraakin arvostelua ei meidän kristittyjen sovi yliolkaisesti torjua luotamme sillä tekosyyllä, että selitämme sen tulevan "suruttoman maailman" taholta, joten siihen ei muka tarvitse sen suurempaa huomiota kiinnittää. On vaarallista tällaisesta tekosyystä valmistaa itselleen päänalunen ja ruveta sen turvin vaipumaan yhä syvemmälle hengellisen kuoleman uneen.

Päinvastoin olisi meille viisaampaa tehdä asia henkilökohtaiseksi ja Jumalan pyhien kasvojen edessä alkaa kysellä itseltään: "Kuinka tulisin elävään uskoon?" ja "Kuinka minusta todella tulisi käyttökelpoinen ase Jumalan valtakunnan työssä siunaukseksi lähimmäisilleni?"

Toukokuun 19 päivä.

Jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus. 2 Kor. 5: 17.

Meistä ajan ja paikan rajoihin sidotuista, kuolevaisista ihmislapsista ei kukaan voi itse löytää Jumalaa eikä elää sisällisessä, välittömässä yhteydessä hänen kanssansa. Meidän kaikkien kohtalomme on kalvava Jumalan etäisyys.

Tänä aikana, jolloin Jumala on piilossa meiltä ihmislapsilta, on olemassa vain yksi ainoa henkilö, joka aina on välittömässä, jatkuvassa elämänyhteydessä kaikkivaltiaan Luojan, historian Jumalan ja perheiden uudistajan kanssa. Se henkilö on Jumalan valtaistuimella istuva Herra Kristus. Hän on kuoleman ja saatanan jo omassa elämässänsä voittanut – meidänkin hyväksemme.

Mutta tämä voitto ei hyödytä meitä, ennenkuin olemme Jumalan armon kautta Pyhän Hengen vaikutuksesta päässeet jatkuvasti siihen olotilaan, jota apostoli Paavali nimittää "olemiseksi Kristuksessa". Tämä on ymmärrettävä paikallisesti. Niinkuin kala on vedessä, niinkuin lintu on ilmassa, niinkuin matkustaja laivassa, niin Kristuksen veressä omantuntonsa puhtaaksi saanut, herännyt syntinen elää paikallisesti ylösnousseen Kristuksen persoonassa.

Toukokuun 20 päivä.

_Minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani. Hes. 33: 7_.

On sanottu, että elämä on kuin jalkapallopeliä. Siinä on kaksi joukkuetta. Ne ovat molemmat järjestäytyneet. Osanottajat ovat kaikki vastuussa toisistansa. Joku seisoo kentän laidalla pitkän aikaa, eikä hänellä ole mitään tehtävää; muut ovat työssä.

Mutta sitten äkkiä tulee pallo häntä kohti. Silloin on oltava silmänräpäyksessä valmis potkaisemaan. Jos ei ole valmis, tilaisuus menee ohitse. Voi käydä niin, että koko joukkue häviää sen johdosta, että tilaisuus meni yhdeltä ainoalta käyttämättä, ohitse.

Tällaista on meidän elämämme myös rakkauden piirissä. Meitä ei saa rakastamaan, kun pannaan laki niskaan.

Mutta Jumala itse opettaa meitä rakastamaan, kun hän tuo henkilön, tehtävän – niinkuin pallon meitä kohti –, ihmisen meitä kohti, tehtävän meitä kohti sanoen sisällisesti: "Tässä on sinun tehtäväsi, tee tämä! Tähän sinä pystyt, tässä paikassa, tänä päivänä."

Siinä on kutsumuksesi.

Toukokuun 21 päivä.

Tänä päivänä... Luuk.23: 43.

Jeesus sanoi juutalaisille: "Aabraham näki minun päiväni ja riemuitsi siitä." Tämä päivä oli sen päivän vastine, jonka Aabraham vietti Moorian vuorella uhratessansa oinaan poikansa Iisakin asemesta Herralle. Sinä päivänä hän antoi sille paikalle nimen: "Herra on edes katsova." Sinä päivänä ja siinä paikassa hän käsitti kuin vilaukselta sijaiskärsimyksen merkityksen.

Tätä päivää Herra tarkoitti, kun hän puhui omasta päivästänsä suorittaessaan Jumalan karitsana samalla Golgatan kummulla pitkänäperjantaina sijaiskärsimyksensä uhriteon koko ihmiskunnan hyväksi. Sinä päivänä hän lausui yhdelle ihmiskunnan kurjimmista nämä merkilliset sanat: "Totisesti tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa." Se mies ei pelastunut omalla uskollansa Jeesukseen. Rangaistustansa tekojensa valossa katsellessaan hän pyysi Herralta ainoastaan: "Muista minua – ei muuta – kun tulet valtakuntaasi." Hänen uskonsa ei riittänyt pitemmälle kuin anomaan Herran muistamista, joka ulottuisi häneen ulkopuolella olevanakin. Mutta sijaiskärsijämme Jeesuksen usko riitti siihen, että katuva ryöväri pääsi perille asti Jumalan kirkkauteen. Hän tuli sinne lainauskolla.

Hänellä itsellään ei ollut sinne pääsyä varten yhtään mitään ansiota eikä etuoikeutta, vaan hänet otettiin sinne yksinomaan armosta Jeesuksen sinne viemänä sinä päivänä, josta Raamattu sanoo: "Herra otti pois kansansa synnit yhtenä päivänä."

Toukokuun 22 päivä.

_Teidän tulee uudistila mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen. Ef. 4: 23-34._

Kun Johannes Kastaja Korkeimman profeettana muotoon katsomatta saarnaa parannusta, hän on tietoinen omasta rajoituksestaan. Hän viittaa toiseen, jolla on vielä korkeampi Jumalan ilmoitus kuin hänellä itsellään.

Jumalan valtakunta ei ole erämaahan pakenemisessa pois pahasta maailmasta. Se ei ole yksinkertaisessa kameelinkarvaisessa puvussa eikä pidättymisessä määrätyistä ruoista ja juomista.

Toisen pelastuksen tuojan on tultava tuomaan uskon voimia ja sovituksen ja rauhan henkeä ihmissydämiin, koteihin, yhteiskuntaan ja kansainvälisiin suhteisiin. Toisen on tultava, joka särkee synnin asettamat valheaidat ihmisten ja ihmisten väliltä sekä vihollisuuden Jumalan ja ihmisten väliltä. Hänen on tultava, joka "kastaa teidät pyhällä Hengellä ja tulella".

Sydämeltään muuttumattomat, syntiä suosivat ihmiset koettavat tehdä Jumalan valtakunnalle väkivaltaa ja repiä sen itselleen pystyttämällä oman ajatuksensa mukaan onnelaa tänne maan päälle. Mutta kaikki ulkonaiset keinot ulkopuolella mielenmuutoksen eivät onnistu, pysyväistä parannusta aikaansaamaan ihmisten oloissa.

Toukokuun 23 päivä.

Maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren. Jes. 11: 9.

Profeetat, joiden omattunnot Jumala oli valaissut, osasivat olevista oloista ja historian tapahtumista lukea ja ottaa selville ne lait ja vanhurskauden säännöt, joiden mukaan historian sisimmässä työpajassa toimitaan.

Omassa väkevässä oikeustajunnassansa Aamos tunsi elävän Jumalan vanhurskauden heijastusta. Anteeksi antavassa rakkaudessaan uskotonta vaimoansa kohtaan Hoosea tunsi Jumalan oman rakkauden säteilyä tottelematonta luopiokansaa kohtaan – rakkauden, joka asettaa rangaistuksenkin pelastuksen palvelukseen. Kärsimyksen mies Jeremia kohoaa hengessään kotkan siivillä yli arkisen tuskantäyden nykyhetken arvostelemaan suurena poliittisena nerona maailman suurvaltainkin tulevia kohtaloita.

Profeetoille on yksilön historia eriämättömästi kudottu sisälle toisten yksilöjen ja koko kansan historiaan, vieläpä yleiseen maailmanhistoriaankin. Kaikkien näiden kolmen historian alueella on Jumala ainaisesti toiminnassa.

Vasta Israelin profeetat näkivät oikein Jumalan valtasuuruuden kaikkien kansojen, koko maailman, niin kaiken aineellisen kuin henkisenkin todellisuuden yli.

Toukokuun 24 päivä.

_Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä. 1 Joh. 2: 15_.

Jumala on rakkaus. Hän on luonut meidät kokonaiseen elämänyhteyteen kanssansa. Se on se ilmapiiri, johon hä,n on tarkoittanut sinut niinkuin minutkin, meidät kaikki, olemaan, elämään ja toimimaan, niinkuin linnun lentämään ilmassa, niinkuin kalan uimaan vedessä.

Mutta missä me olemme tänä päivänä? Kun meidän pitäisi rakastaa Jumalaa kokonaisella sydämellä, niin mitä me teemme: Meidän sydämemme riippuu kiinni epäjumalissa ja erittäinkin omassa itsessämme. Me olemme liikkeellä jaetulla sydämellä. Kun meidän pitäisi olla Jumalan edessä koko sielullamme, niin voi olla, että hän on tullut tunteen portin kautta sydämeemme, tai jonkun sieluun tiedon portin kautta, mutta tahdon portti on häneltä suljettu.

Ajatellaan: "En tahdo tunnustaa syntejäni, en tulla valoon, en laskea Jumalaa ihan perille asti sieluuni."

Kokonaista mieltä ei ole, sillä omatunto ei ole puhdistettu. Tällainen ihminen ei voi liioin rakastaa lähimmäistänsä, vaan kun rakastaa lähimmäistänsä, niin hän etsii omaa sieluansa, omaa minäänsä, sen menestystä ja sen nautintoa. Ja tässä on meidän kirouksenalainen tilamme: sen sijaan, että me rakastaisimme Jumalaa, me rakastamme epäjumalia ja itseämme; sen sijaan, että rakastaisimme lähimmäistämme, on oma minä aina tiellä esteenä.

Toukokuun 25 päivä.

_Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä, mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole näkevä elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällään. Joh. 3: 36_.

Kun tällaisiin käytännöllisiin johtopäätöksiin on tultu, alkaa usko yliluonnolliseen, usko Jumalan ilmestykseen historiassa, luonnossa ja omassatunnossa, usko Raamatun kirjoittajan jumalalliseen innoitukseen – se alkaa olla vaivanalaiselle ihmiselle mitä luonnollisin asia maailmassa.

Tällä siirtymisellä epäuskosta uskoon on yhtä suuri merkitys kuin siirtymisellä kuolleista elämään.

Koko elämän painopiste on siinä samalla siirtynyt pois rakkaan oman minän ympäriltä ja suuntautunut ja keskittyykin vähitellen yksin Jumalaan ja hänen rakkautensa ilmestyksen korkeimpaan ilmenemiskohteeseen, Kristuksen persoonaan, joka eläväksi tekevänä henkenä on läsnä seurakunnassansa.

Toukokuun 26 päivä.

Herra, luo minuun puhdas sydän ja anna minulle uusi, vahva henki Ps 51: 12.

Syntiin langenneen ihmisen sielun sisimmissä pohjakerroksissa asustaa luonnostaan murhe ja voimattomuus.

Sellaisina kuin me nyt kerta kaikkiaan olemme luonnostamme, me laahaamme mukanamme sisässämme kokonaisen maailman täynnä turmelusta.

Minne ikinä menemmekin, kaikkialle seuraa mukanamme itsekäs sydän, josta ei lähde yhtään ainoata täysin puhdasta ajatusta, eikä ainuttakaan täysin kirkasta mielikuvaa pyhän Jumalan edessä. "Minussa, se on minun ruumiissani ja sielussani, ei asu mitään hyvää" – on totta itsensätuntemiseen kehittyneen ihmisen mielestä vielä tänäkin päivänä.

Sellainen on tosiasiallisesti tilamme senkin uhalla, etteivät useimmat meistä sitä vielä sellaiseksi tunne.

    "Nyt tunnustan mä nöyrästi,
    ett' outo olen aivan,
    jos et sä neuvo, Herrani,
    en osaa tietä taivaan.
    Jos et sä itse paimenna,
    mä eksyn kohta laumasta
    kuin lammas eksyy korpeen."

                  Virsi 437: 6.

Toukokuun 27 päivä.

_Minä, annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Hes. 36: 26_.

Viime aikoina on ihmistuntemus huomattavassa määrässä entisestään lisääntynyt. On syntynyt ihan ennen olemattomia uusia tieteenhaarojakin, joissa käsitellään ihmisen sielun erittelyä, yksilöllisyyttä, tyyppejä, luonteita aivan uudella tavalla.

Miten erilaisia nämä eri tieteet ovatkin menettelytavoiltaan, on niiden tutkijain yhtäpitävänä tuloksena kuitenkin se, että ihmissielun pohjalla asuu yleisesti ja säännöllisesti kummallinen surun ja voimattomuuden tunne.

On ikäänkuin joku näkymätön todistaja olisi tullut tämän nykyisen sukupolven sielujen sisäiseen maailmaan huutamaan ikivanhaa totuutta: "Ei ihminen voi mitään ottaa, ellei hänelle anneta taivaasta. Joka on syntyisin maasta, se on maasta ja puhuu maan kannalta ja Jumalan viha pysyy hänen päällään, eikä hän ole näkevä elämää."

Vain Jeesus voi sanoa: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut" (Joh. 11: 25).

Toukokuun 28 päivä.

Totuus on tekevä teidät vapaiksi. Joh. 8: 32.

Totuus tekee aina vapaaksi. Ja missä totuuteen pohjautuvan vapauden tuulet puhaltavat, siellä liikkuu aina Jumalan Henki uutta luovana voimana.

Eipä niin ollen ole syytä vielä puhua länsimaiden häviöstä. Nyt kun vanhaa kaatuu ja sielut ovat tulleet kodittomiksi, yksinäisiksi, levottomiksi, sairaiksi ja paleleviksi rakkautta vailla olevassa itsekkäässä maailmassa, – nyt nousevat paremmin kuin pitkään aikaan näköpiiriin vanhat kysymykset ja vastaukset Ihmisen Pojan edessä.

Samalla tavoin kuin tinkimätön totuuden mies muinoin yksinäiseksi ja kodittomaksi jätettynä nöyrästi lausui: "Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä", samoin vieläkin tehdään siellä, missä omaa lihaa ei säälitä.

Mutta tulos tästä itseensä menemisestä ja rehellisestä, armottoman ankarasta itsensä ripittämisestä on Kristuksen todellisen arvon aukeneminen sielun sisäiselle silmälle. Silloin tunnustetaan nyt niinkuin ennenkin Kristuksesta: "Joka ylhäältä tulee, se on yli kaiken. Ja minkä hän on kuullut ja nähnyt, sitä hän todistaa. Hän puhuu Jumalan sanoja. Kaikki on hänen käsiinsä annettu. Hän on yli kaikkien."

Toukokuun 29 päivä.

Maa, maa, maa! Kuule Herran sana. Jer. 22: 29.

"Jumalan hallitus sielujen yli" – siinähän se juuri onkin Jumalan valtakunta toteutuneena.

Ja missä Jumalan valtakunta on todellisuutena olemassa, siellä ihmiset elävät sovinnossa Jumalan kanssa ja rakkaudessa keskenään.

Vasta silloin on herätys todellinen, kun jumalallinen henkielämä eli rakkauselämä on ihmisten sydämiin pyhän Hengen kautta vuodatettu (Room. 5: 2-4).

    "Me uskomme vielä sun nostavan
    tään kansan kuoleman yöstä,
    sen nuorison kiitosta laulavan
    sun Poikasi lunastustyöstä.
    Oi, Kristus, nyt rukoile eestämme
    sun Isääsi, hän sua kuulee,
    niin saapuvat herätyspäivämme
    ja taivaasta maan yli tuulee!"

                            S.V. 190: 4.

Toukokuun 30 päivä.

Tehkää parannuksen soveliaita hedelmiä. Matt. 3: 8.

Mikään muu tie ei vieläkään ole kirkastunut Jumalan valtakunnan tulemisen tieksi kuin mielenmuutoksen ja uudensyntymisen tie.

Tämä tie vie meidät takaisin siihen Johannes Kastajan julistuksen kohtaan, että yksilöstä on aloitettava. Jumalan valtakunta tulee ensin yksilöiden sisäelämään mielenmuutoksena ja sitten vasta yhteiskuntaelämään sisällisesti uudestisyntyneitten persoonallisuuksien kautta.

Olevien olojen parannuspuuhat, jotka sivuuttavat synnin tosiasian ja mielenmuutoksen ynnä uudensyntymisen välttämättömyyden, ovat liian hyväuskoista vanhan ihmisen ja tämän maailman parantamista.

Sitä vastaan sinkoaa erämaan profeetta tuliset tuomion sanat: "Te kyykäärmeiden sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä. Jo on kirves pantu puiden juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen."

Toukokuun 31 päivä.

Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Gal. 6: 7.

Kevät on kylvön aikaa Joka keväällä syystä tai toisesta laiminlyö kylvämisensä hänen ei kannata syksyllä sadonkorjuuseen lähteä. Hän on otollisen keväthetkensä laiminlyönyt.

Niinpä senkin, joka keväällä harvakseen kylvää, saa syksyllä vähän vain satoa korjata.

Joka niinikään huonolla, itämättömällä tai riihessä palaneella siemenellä peltonsa siementää, hän pettyy, kun sadonkorjuun aika tulee.

Tämä sama pettymys voi kohdata ihmistä myös hengellisen elämän alalla. Sama apostoli, joka on kirjoittanut sanat: "Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää" on samassa yhteydessä edelleen jatkosanoiksi kirjoittanut: "Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää, mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää."

KESÄKUU

Kesäkuun 1 päivä.

_Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan. Joh. 1: 9_.

Vanhatestamentillisen uskon jännitys eri asteissaan ei kuitenkaan vielä, ollut kristinuskoa, eikä Jumalan valtakunnan tulemista voimassa ja Pyhässä Hengessä, vaan ainoastaan valmistusta sille. Suuret profeetalliset huippuhenkilöt olivat yksinään ilmestysvalon korkealla vuorella kansanjoukkojen eläessä vielä alhaalla laakson hämärässä.

Alas laaksoon heitti valoansa Jeesuksen maailmalle kirkastama Isä, joka kotiin palaavan tuhlaajapojan rakkaasti syliinsä sulkee ja joka publikaanit ja syntiset sekä pakanat armoihinsa vastaanottaa.

Tämä eksyneitä etsivä, aina työssä oleva, Golgatan ristin kautta sovintosaarnan säätänyt, synnit katuvalle anteeksiantava, "pyhä" ja "vanhurskas" Isä on väkevin motiivi Jumalan valtakunnan tulemiselle.

Uuden Testamentin ilosanomalla, että Jeesuksen, Jumalan Pojan sovintoveri riittää kaikkein suurimmalle ja kurjimmalle syntiselle hyvän omantunnon saamiseksi, on myös yhteiskunnallisesti katsoen mitä suurin ja perustavin merkitys.

    "Sanallasi vahvista
    paha luonton' voittamahan,
    sydämeni uudista
    Sua aina kuulemahan,
    Sinua myös kiivahasti
    palvelemaan loppuun asti."

                        S.V. 40: 9.

Kesäkuun 2 päivä.

_Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte. Room. 13: 8_.

Parannus on siinä, niinkuin heränneet sanovat, että, joka aika, joka hetki heränneen ihmisen on pakko huutaa sydämensä sisimmästä Jeesukselle:

"Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua! En ole osannut rakastaa sinua, totella sinua, auta taas! Auta ensi kerralla paremmin, kun tehtävä aukenee, olemaan tarkka huomioimaan ja nopea toimimaan!"

Tässä alinomaisessa huutamisen harjoituksessa eivät välit laiminlyöjältäkään katkea elävän Herran kanssa.

Ja niin toteutuu elämässä se, mikä on tähän iskulauseeseen kiteytetty: "Rakkaus on aina velassa!" Amen.

Kesäkuun 3 päivä.

_Virta lähteinensä ilahuttaa Jumalan kaupungin, Korkeimman pyhät asunnot. Jumala on sen keskellä, ei se horju. Jumala auttaa sitä jo aamun koittaessa. Ps. 46: 5-6_.

Kun matkamies tulee pääkaupunkiin, tapaa hän täällä ensiksi huvittelevan Helsingin. Kävellessään pitkin kaupungin pääkatuja ja katsellessaan eri liikkeiden mainosvaloja hän tulee väkisinkin ajatelleeksi maailmankaupunkia suruttomuuksinensa. Jumalaa ei näytä kukaan tarvitsevan.

Liikkuessaan kaupungilla edelleen ja pistäytyessään kauppoihin matkamies näkee työtätekevän Helsingin, joka ahertaa aamusta iltaan toimeentulonsa takia. Ei sekään näy ennättävän Jumalan puoleen kääntyä. Viipyessään paikkakunnalla kauemmin vieras näkee edelleen kärsivän kaupungin. Tuhansia on sairaaloissa, köyhäintaloissa, samoin niitä harhailee puutteessa pitkin katuja ja työnvälitystoimistoissa. Kärsimys riisuu ihmisiltä luulot pois ja moni nöyrtyy ahdistuksessa Jumalan eteen ja tulee valetuksi kärsimyksen valinkauhassa.

Näistä viimeksimainituista muodostuu rukoileva kaupunki: se joukko pääkaupunkilaisia, joka elää jatkuvasti joka päivä sisällisessä yhteydessä elävän Jumalan kanssa.

Näiden ihmisten sydämen silmät ovat auenneet näkemään Herran tekoja ja kokemaan Raamatun sanan totuuden: "Jotka ottavat vaarin Herran teoista, niillä on sula riemu niistä."

Kesäkuun 4 päivä.

_Mutta te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan. Gal. 3: 29_.

Jumalan sanasta ja historiasta, varsinkin nykyaikaisesta, on saatu näkemys Jumalan valtakunnan työn saavutuksista ja sen mahdollisuuksista nykyisenä armontalouskautena s.o. Aabrahamin siemenen, morsiusseurakunnan, nimikkoseurakunnan, pyhäin yhteyden kokoamisen ajankohtaisuudesta yhä lisääntyvää barbaari- ja kulttuuripakanuuden taustaa vasten. Se sisältää toisaalta evankeliumin työntekijöille varoittavan sanan omille turhille teille lähtemisestä, mutta myös toisaalta, työn pienten tulosten mieliä murehuttaessa, taivaallisen lohdutuksen.

Jos tämä morsiusseurakunta- eli nimikkoseurakunta-, pyhäin yhteys-näkökohta, joka on ollut käytännössä osittain laiminlyötynä, jopa unohdettuna meilläkin, taas huomataan, niin ei mennä Jumalan edelle hänen valtakuntansa työssä eikä vielä havitella ennen aikoja koko "Suomen kansaa Jumalan kansaksi", vaan jäädään siihen vakavaan toteamukseen, mikä tehdään Ap. t. 13: 48:ssa Paavalin täysipainoisen julistuksen tehosta: "Ne kaikki uskoivat, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään."

Sanat koskevat ajallista ennakoltamääräämistä, Herran kansan kokoamista.

Kesäkuun 5 päivä.

_Ja seitsemäs enkeli vuodatti maljansa ilmaan, ja temppelistä, valtaistuimelta, lähti suuri ääni, joka sanoi: "Se on tapahtunut". Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjyrinää; ja tuli suuri maanjäristys, maanjäristys niin suuri, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on maan päällä ollut. Ja se suuri kaupunki meni kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat. Ilm. 16: 17-19_.

Nykyisten parannustuomioitten loppuaikoina ei ole tehostettava ainakaan etukädessä uusia työmuotoja, vaan uutta, lisääntyvää Pyhän Hengen osallisuutta.

Nyt on tehostettava pikkuseurakuntaa seurakunnassa (kirkossa), kotiseuroja, raamattupiirejä, nuorten kerhoja, sotavammaisten ja sotaleskien hartauskokouksia jne.

Sillä tiellä, saadaan öljyä astioihin ja oikea morsiuspuku, Kristuksen vanhurskaus (Ilm. 19: 8) uskossa omistetuksi.

Tätä on juuri nyt tehostettava, ettei jäätäisi tyhmien kanssa häähuoneen ulkopuolelle, kun viimeinen pasuna soi ja huuto kuuluu: "Katso ylkä tulee!"

Kesäkuun 6 päivä.

_Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilän sydäntä hän ei sammuta. Jes. 42: 3_.

Ihmissielut ovat hauraita olioita. Ne särkyvät helposti surujen ja vastoinkäymisten painon alla. Ja silloin tulee sairaita sieluja. Tuloksena on huonommuudentunteen valtaan joutuminen: sairassieluisuus. Mutta Jumalalla, taivaallisella lääkärillä, on kaikkiin vaivoihin lääkityksensä valmiina.

Hän ei muserra särjettyä ruokoa. Syksyisin olemme nähneet järviemme rannoilla vesien jäätyessä katkenneita kaisloja. Kuinka helposti ne murtuvatkaan vähimmästäkin kosketuksesta.

Kun ihmissielu värjöttää yksinänsä vailla ympäristön ymmärtämystä ja elämänrohkeutta, on hän tuollaisen helposti särjettävissä olevan ruo'on kaltainen. Sillä ei ole sisällyksenänsä muuta kuin elämän pelko.

Mutta tyhjyyteen hukkumista ei tapahdu, vaan tulee jatkuva uudistuminen armon kevätauringon sulattaessa roudat rinnasta, jäät sielusta ja syyllisyyden omaltatunnolta.

Tukena on salatun Herran hellävarainen hoito, armahtava kohtelu ja Kristuksen, Vapahtajan tykö vetäminen. Olemme kaikki tuon ihmeellisen hoidon kohteita.

Kesäkuun 7 päivä.

_Me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa, emmekä kirjaimen vanhassa. Room. 7: 6_.

Kun seurakunnassa aletaan puhua herätyksestä, merkitsee se sitä, että siinä on aiemmin nukuttu hengellisen kuoleman unta. Herätys on siis olennaisesti seurakunnan siirtymistä hengellisen kuoleman tilasta hengellisen elämän kannalle ja yksityisen syntisen kääntymistä synneistään elävää Jumalaa palvelemaan.

Nämä asiat ovat ylen tärkeitä nykyaikana. Onhan näet itsestään selvää, etteivät olomme todella parane, ellei kansa itse siveellisesti parane. Ja kansa taas ei parane, ellei sen yksilöitä saada tekemään parannusta heidän synneistään. Vapaus, tuo nykyajan lempilapsi, ei syvimmältään ole valtiollista eikä yhteiskunnallista, eipä edes uskonnonvapauttakaan, vaan persoonallista vapautta himojen ja halujen ylivallasta.

Vastakohtana väärälle vapauden palvomiselle on havaittavana ilahduttava ajan ilmiö: vapaaehtoinen antautuminen työhön toisten hyväksi.

    "Palvella Herraa tahdon,
    kun päästi siteistä,
    Hän mulle lahjoittakoon
    armons' ja Henkensä."

        Vanha virsik. 282: 12.

Kesäkuun 8 päivä.

_Me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. Kristuksen ruumiin uhrilla. Hebr. 10: 10_.

Pakanuuden eksymyksestä ei meitä pelasta Jumalan ilmoituksen ihaileminen Suomen kauniin luonnon piirissä – luomakuntakin on synnin kirouksen alla – eikä liioin Jumalan ilmoituksen havaitseminen kansamme ihmeellisissä historiallisissa vaiheissa ja oman elämämme merkillisissä kohtaloissa; Siitä pelastaa yksin elävä persoonallinen Jumala, Kristuksen Isä. Ja sen hän tekee, kun hän herättää omantunnon synnin hätään ja aukaisee armon ajassa helvetin eteemme, sanoen meille itsekullekin: tunnusta syntisi, ripitä itsesi, käänny Kristusta, välimiestä ja hänen pelastusneuvojaan avuksi pyytämään, muuten hukut.

Ei luonto, ei historia, ei tiede, eivätkä elämänkohtalot riitä jumaluussuhteen syntymiseen. Siihen tarvitaan herännyt omatunto, jonka kourissa ihminen valittaa: "Olen suuri syntinen, viheliäisempi muita". Tunnon ahdistuksissa opitaan totuudessa tarvitsemaan Ylimmäistä pappia, Kristusta välimieheksi ja veisaamaan kiitollisina armon kerjäläisinä:

    "Jeesus, joka tähteni,
    vaivaa paljon kärsit täällä,
    suuren syntivelkani
    maksoit kuollen ristin päällä,
    kuolon voitit kuolollasi,
    rauhoita mua armostasi!"

                       S.V. 42: 1.

Kesäkuun 9 päivä.

En minä jätä teitä orvoiksi, minä tulen teidän tykönne. Joh. 14: 18.

Moni elämän murjoma matkamies toivoo, että Herra Jeesus vieläkin olisi näkyvällä tavalla läsnä täällä maan päällä. Ja usein me muutkin, joilla vain tilapäisesti on joku hätä tai vaiva kannettavanamme, toivomme samaa. Tuntuu kuin olisi helpompi elää ja vaikeuksissa kestää lannistumatta, jos varmasti voisi jossakin määrätyssä paikassa viedä itsensä ja hätänsä Herralle. Siitä syystä usein toivotaan, että, olosuhteet olisivat vieläkin samanlaiset kuin Jeesuksen "lihan päivinä", jolloin hän ihmisten keskuudessa näkyvässä muodossa vaelsi.

Kun on vaivattuna, tulee aivan luonnollisesti mieleen tuollainen lämmittävä ajatus: "Kunpa olisivat olosuhteet vielä nytkin sellaiset, kuin silloin, menisin minäkin suoraan Jeesuksen luokse ja saisin häneltä avun hätään, vaikkeivät muut olekaan voineet minua auttaa."

Mutta tällaisessa toiveajattelussa on suuri virhe, jopa elämän harha. Ei ole sellainen menettely ollenkaan Jumalan sanan mukaista eikä sitä tue elävä uskonnollinen kokemuskaan.

Jeesus sanoo: "Teille on hyödyksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän luoksenne, mutta jos menen, lähetän hänet luoksenne." Joh. 16: 7.

Kesäkuun 10 päivä.

_Puhdistukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa. 2 Kor. 7: 1_.

Luther ei pysähdy yksinomaan jatkuvan jokapäiväisen parannuksen tehostamiseen opetuksessansa.

Hän puhuu myös "todellisesta sisällisestä parannuksesta" ja sen välttämättömyydestä. Se perustuu siihen, että "ihminen harjoittaa itsensä tuomitsemista aina perille taivaan valtakuntaan pääsemiseen asti".

Luther on kokenut, että se on kirottu kansa, joka lähestyy Jumalaa huulillansa, mutta jonka sydän on kaukana hänestä.

Hän on useasti syntiensä anteeksisaamista etsiessään pysähtynyt sen virsilaulajan toteamuksen eteen, joka ymmärtää sanoa: "Autuas on se ihminen, jonka hengessä ei vilppiä ole, jolle Herra ei lue hänen pahoja tekojansa". (Ps. 32: 2).

    "Paranna mua sairasta,
    tautiini muuten kuolen,
    ja verelläsi puhdista,
    kun pitaalinen olen!
    O paimen, sinun lampaasi,
    kuin korpeen eksyi, helmaasi
    päästäkseen ikävöipi!"

                       S.V. 12: 4.

Kesäkuun 11 päivä.

_Hänessä tekin yhdessä muiden kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä. Ef. 2: 22_.

Heränneitten keskuudessa on koeteltu keino se, että vastaheränneet jäävät vanhempien kristittyjen yhteyteen ja näin elävät veljellisessä yhteydessä toistensa kanssa.

Yksin et sinäkään saa jäädä.

Yksinäinen palava puu sammuu pian. Mutta yhdessä muitten kanssa sinäkin rakennut Jumalan asumukseksi Hengessä.

Hyvä keino on myös se, että sinä saat sopivaa, säännöllistä työtä Herran seurakunnassa.

Työssä pääset parhaiten harhaluuloistasi, että nimittäin nyt olisit itsessäsi jotakin.

Työnteko Jumalan valtakunnan hyväksi saattaa sinut yhä riippuvaisemmaksi itsestänsä seurakunnan Herrasta.

    "Te, heikot vasta-alkajat,
    te lapset, Herran seuraajat,
    rukoilkaa, että armosta
    saisitte voimaa taivaasta."

                      S.V. 101: 8.

Kesäkuun 12 päivä.

_Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle. Matt. 4: 17_.

Keski-Euroopassa katolisuuden puristuksessa elävät luterilaiset viettävät mielellään uskonpuhdistuksen muistojuhlaa.

Meidänkin täällä Suomessa on hyvä muistella uskonpuhdistuksen jaloja muistoja.

Viidettäsataa vuotta sitten Luther naulasi teesinsä Wittenbergin linnan ulko-ovelle.

Näistä lauselmistaan ensimmäisessä hän sanoo Uuteen Testamenttiin vedoten: "Herramme ja Mestarimme Jeesus käskee: Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."

Luther on tarkoittanut, että "uskovan ihmisen koko elämän tulee olla parannuksen tekemistä."

Pietari sanoi helluntaina kuulijakunnalleen: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan" (Ap. t. 2: 38.)

    "On tekemättä vielä
    mun parannukseni
    ja aivan alussansa
    on vasta matkani."

             S.V. 170: 1.

Kesäkuun 13 päivä.

Heidän tuli aina rukoilla, eikä väsyä. Luuk. 18: 1.

Rukous on ehdottomasti ensimmäinen tarpeellinen keino uskonnollisen herätyksen aikaansaamiseksi. Onpa sanottu, että kaikkialla on oikeus odottaa hengellistä herätystä, missä, uskovat ihmiset hengessä ja totuudessa herätystä rukoilevat, tapahtukoonpa se sitten salakammiossa tai yhteisissä rukouskokouksissa.

Jos taas epäonnistumme herätykseen nähden tai se kuolee, on varsinainen syy tähän etsittävä niinhyvin yksityisen kuin yhteisenkin rukouksemme pintapuolisuudesta ja nurinkurisuudesta tai laiskuudesta ja velttoudesta rukouselämässä.

Millaisen tulee sitten rukouksemme olla?

Päämäärästään tietoisen, hellittämättömän ja todellisen.

Todellinen se on silloin, kun hätämme on tosi. Tämä edellyttää sitä, että olemme täysin selvillä siitä, että olevat olot ovat korjauksen tarpeessa ja että me ilman uutta herätystä olemme auttamattomasti hukassa.

    "Eteesi, Herra armiain
    nyt tuskani mä toisin,
    vaan enhän tiedä, kuinka vain
    sua rakoillakaan voisin.
    Siis itse neuvo, opeta,
    mun sydämeeni vuodata
    sä rukouksen Henki."

                       Virsi 390: 1.

Kesäkuun 14 päivä.

_Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon. Matt. 16: 26_.

Yksityisen sielun peruuttamaton ikuinen vahinko vaakakupissa toisella puolen painaa enemmän kuin koko maailman omistaminen nykyajassa toisessa vaakakupissa. Tältä kannalta katsoen ymmärtää hyvin Jeesuksen käyttäytymisen ajallisuuden piirissä sellaisia ihmisyksilöltäkin kohtaan, joita muut halveksivat ja joita he tuskin olisivat pihdeilläkään pidelleet.

Ajattelemme esim. pitaalista miestä, syntistä naista, Sakkeusta, Juudas Iskariotia ("ystävää"), Markusta, ryöväriä ristillä ja luonnollisesti ennen kaikkea opetuslasten yksilökasvatusta ja yksilöhoitoa Pietarista lähtien Tuomakseen asti.

Syvälle langenneen, mutta vielä parannukseen mahdollisen ihmisyksilön sielun äärettömän arvon on täytynyt alati olla Jeesuksen silmäin edessä ihmisrakkauden voimanlähteenä, kannustamassa häntä mitä erilaisimmissa tilanteissa sääliin ja toivorikkaaseen kohteluun kaikkein kurjimpiakin kohtaan.

Onkin sanottu, että "yksityisen ihmissielun ääretön arvo on johtavana aatteena vuorisaarnassa ja Jeesuksen koko julistuksessa".

Kesäkuun 15 päivä.

Tulkaa minun tyköni kaikki! Matt. 11: 28.

Olemme kaikki lukeneet evankeliumeista, miten se ja sekin sairas parani ja sai hätäänsä avun, kun tuli Jeesuksen luokse siinä ja siinä tilaisuudessa.

Sokean silmät hän avasi, kun tämä tiepuolesta avuttomana huuteli: "Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!"

Kuurot saivat kuulonsa takaisin, parantumattomat pitaliset puhdistuivat laillisesti tunnustettuun puhtauteen, niin – jopa itkevät isät ja äidit, siskot ja omaiset saivat rakkaansa Jeesuksen avulla takaisin kuoleman kylmästä syleilystäkin, vieläpä haudastakin.

Ja edelleen. Jeesuksen luokse eri tilaisuuksissa tulleet syntiset miehet ja naiset, joiden omiatuntoja painoi raskaat kuormat, saivat sielunsa lääkityiksi syntienanteeksiantamuksella, johon siihenkin Jeesuksen valta maan päällä riitti.

Jeesus sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä". (Matt. 28: 18).

Kesäkuun 16 päivä.

Sana rististä on meille, jotka pelastumme, Jumalan voima. 1 Kor. 1: 18.

Eräs Jumalan valtakunnan työtekijöistä on kuvannut ristin merkitystä sanoilla: "Jeesus on tarttunut maailmanhistorian pyörän puolapuihin, mutta tämä pyörä onkin pyörinyt hänen ylitsensä ja hänen ruumiinsa riekaleet ovat yhä vielä riippumassa näissä pyörän puolapuissa."

Golgata ei suinkaan ole Jeesuksen elämän päätepiste, vaan, koska hänen ruumiinsa riekaleet vielä riippuvat historian pyörässä, hänen kärsimyksensä ei vain ole jatkuvasti unohtumaton, vaan on edelleenkin vaikuttamassa, niin kauan kuin maailmanhistorian pyörä pyörii.

Tämä sanonta Jeesuksen ristin voimasta on saanut toisenkinlaisen ilmaisun erään kasvatustieteilijän kirjassa: Crux stat, volvitur orbis – maailma myllertää, risti seisoo.

Näitä kahta lausuntoa rististä on hyvä muistella tällä ajankohdalla, jolloin saarna ristiinnaulitusta Jumalasta käy toisille omantunnon loukkaukseksi, toisille järjen pahennukseksi. Mutta kun me apostolin kanssa julistamme ristiinnaulittua emmekä häntä häpeä tämän syntisen ja huorintekevän sukukunnan keskellä, käy meihin edelleen elävä vaikutus ja voima siitä Jumalan teosta, että "hän oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa".

Kesäkuun 17 päivä.

Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Apt. t. 17: 30.

Se, mitä nykyisin kipeimmin tarvitaan sota-ajan rasitusten kurittamalle kansallemme, on parannus ja syntien anteeksisaaminen, toisin sanoen jatkuvaa, syvenevää yksimielisyyttä ja sovintoa eri ryhmiin ja joukkokuntiin lukeutuvien kansalaisten kesken.

Ihmisille tämä aikaansaannos on tosin mahdotonta, mutta ei Jumalalle, joka heitti kaikki meidän vääryytemme viattoman Poikansa Kristuksen kannettavaksi maailmanhistorian suurena sovintopäivänä,.

Eipä siis suotta eräs historiankirjoittaja ole Kristuksen ristin merkitystä ajatellessaan todistanut hänestä: "Ristiinnaulituin käsin käänsi Kristus maailman historian kulun uudelle uralle."

    "Vaadit parannusta,
    uskon kilvoitusta,
    Jeesus, multakin,
    mutta huono tähän
    olen tehtävähän,
    puuttuu voimakin.
    Paranen
    vain vaivainen,
    jos saan sulta parannuksen,
    uskon uskalluksen."

                    S.V. 177: 2.

Kesäkuun 18 päivä.

Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta. Joh. 3: 27.

Ihminen luulee usein voivansa ottaa, vaikkei ylhäältä anneta.

Saarnastuolistakin tulee helposti Mooseksen istuin, jolla istujista Herra sanoo: "Voi, teitä te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä, sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä."

Tästä vaarasta Herra pelastaa ne, jotka murtuvat kuuliaisiksi hänen sanoillensa.

Eräs tällainen on: "Yksi on teidän mestarinne ja te olette kaikki veljiä."

Kun Jumala panee käytännössä vaivojen alla rukoilemaan ja todella hukkuvana pelastusta etsimään, oppii pappikin, ettei hän itse osaa rukoilla, niinkuin tulisi, ettei osaakaan Kristuksen luokse mennä, niin että sydän uudistuisi ja saisi syödä sitä ruokaa, josta sielun nälkä sammuu.

    "Sä pue heikot kulkijat
    sun matkavaattehellas.
    Voitelet silmät sokeat
    sun silmävoitehellas.
    Tuo sanas lyhty käteemme,
    kärsimysmuotos eteemme
    aseta, Herra, aina."

                  Virsi 430: 8.

Kesäkuun 19 päivä.

_Hän voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koskapa hän aina elää rukoillakseen heidän edestään... Sellainen ylimmäinen pappi meille sopiikin. Hebr. 7: 25-26_.

Sopiiko hän myös meille? Sopiiko hän myös sinulle? – "hän, joka yhdellä ainoalla uhrilla on ainiaaksi tehnyt täydelliseksi ne, jotka pyhitetään".

On keskuudessamme ihmisiä, jotka eivät tarvitse välimiestä Kristusta eivätkä hänen ylimmäispapillista uhriansa. Saastutetun menneisyytensä muistoja miettiessään he vaipuvat omaan itseensä, oman sielunsa syvyyksiin ja sieltä he ovat löytävinään pohjan, jolla seisten voivat itse itsellensä antaa syntinsä anteeksi.

Tällä epäraamatullisella lunastustiellä on aina ollut, mutta on varsinkin tätä nykyä hyvin suuri viehätysvoimansa. Ollaan uskonnollisia, ollaan jumalisia, puhutaan Jumalasta ja taivaasta, mutta ilman Kristusta, ilman sovintoverta, ilman välimiestä, ilman ylimmäistä pappia. Ei tässä tunneta pyhän Jumalan läheisyyttä eikä profeetan synnin hätää, kun hän valitti: "Voi minua, minä hukun; sillä minulla on saastaiset huulet ja minä asun kansan seassa, jolla on saastaiset huulet".

    "Ainoa anteeks'antamus,
    ainoa synnin sovitus
    ja ainoa tie armohon
    Jeesuksen risti yksin on."

                    Virsi 299: 5.

Kesäkuun 20 päivä.

Yksi on teidän opettajanne ja te olette kaikki veljiä. Matt. 23: 8.

Kristus yksin on Pelastaja, hän yksin on tie taivaaseen, hän yksin on vanhurskas ja yksin elämä.

Ilman häntä ei voi mitään tehdä, ei pelastuksensa asiassa enempää kuin muussakaan.

Siinä sortuu pappikin huonona ja syntiseksi tulleena neuvottoman ja osaamattoman, usein kyynelsilmin puhuttelemaan tulleen seurakuntalaisensa osaveljeksi.

Ja niin toteutuu Herran sana: "Yksi on teidän, opettajanne ja te olette kaikki veljiä."

Kaiken kristillisen harjoituksen lopputulos on aina se, että Kristus tulee suureksi ja me tulemme pieniksi, – papit ja opettajat ja sanankuulijat, lasten vanhemmat, kasvatustyön tekijät, isännät ja emännät.

"Kun meillä Kristus on, meillä, kaikki on aikain vaihetteluissa."

Kesäkuun 21 päivä.

Näki hänet ja meni ohitse. Luuk. 10: 31.

Meillä on silmät, me näemme jotakin, mutta me teemme, niinkuin pappi ja leviitta, jotka menivät tiepuolessa lepäävän miespoloisen ohitse.

Mutta nyt Herra on keskellämme ja sanoo: "Älä säästä itseäsi, älä rahojasi, älä aikaasi, älä vaivojasi, vaan tee niinkuin samarialainen, vaikka se, joka apuasi tarvitsee, olisikin juutalainen, sinun vihollisesi! Silloin sinäkin kokoat kuumia hiiliä hänen päänsä päälle ja taivaan enkelit iloitsevat!"

Ja kun on tämän tehnyt ja on Jeesuksen edessä, on aina tällainen tunne: "Olen kelvoton palvelija, sillä niin monta hyvää tilaisuutta on kuitenkin mennyt turhaan ohitse. Olen säästänyt itseäni, enkä ole toiminut."

    "Jos sallit elää päivähän uuteen,
    suo armos Henki avukseni
    näyttämään salaiset siteheni,
    joill' olen köytetty uskottomuuteen!
    Valmista minua astiaksi,
    joka on sinulle kunniaksi!"

                            S.V. 150: 4.

Kesäkuun 22 päivä.

Oli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Joh. 1: 6.

Johannes Kastaja ei etsinyt uutta syntysanaa sairaalle ajallensa enempää kirjanoppineitten ja fariseusten oppituolien juurelta kuin roomalaisten hallitusmiesten tai kreikkalaisten viisasten ystävyyden kyllästyttämästä seurapiiristä. Voimansa ja uuden ajan syntysanansa Kastaja ammensi Jumalan ilmoitetusta sanasta, liittyen kiinteästi Vanhan Testamentin profeettoihin. Kansaa eivät lopullisesti pelasta aseet eivätkä voitot vihollisista, vaan yksin mielenmuutos, yksin uusi Henki. Huutavan äänenä hän kutsuu kansaansa sisälliseen uudistukseen.

Mutta samalla kun hän parannusta saarnaa, hän on tietoinen rajoituksestansa. Hän viittaa toiseen, jolla on korkeampi Jumalan ilmoitus kuin hänellä itsellänsä. Hän käsittää, että hänen työnsä on vain heikkoa alkua. Jumalanvaltakunta ei ole erämaahan pakenemisessa pois pahasta maailmasta. Se ei ole kamelinkarvaisessa puvussa eikä pidättymisessä säännöllisestä puvusta ja juomasta. Jumalan valtakunnan henki ei ole askeesin, ei lihan kidutuksen henki. Toisen on tultava, joka tuo iankaikkisen elämän leipää ja uskon voimia ja sovituksen ja rauhan hengen ihmissydämiin, koteihin, yhteiskuntaan ja kansojen välisiin suhteisiin. Toisen on tultava, joka särkee synnin asettamat valheaidat ja vihollisuuden Jumalan ja ihmisten väliltä.

Hänen on tultava, joka "kastaa teidät pyhällä Hengellä ja tulella".

Kesäkuun 23 päivä.

Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Joh. 1: 29.

Johannes Kastajan usko, joka samalla on kaikkien aikojen rehellisten parannuksentekijäin usko, on toista, kuin eilispäivän pintapuolinen usko kehitykseen ja oman minän valtaan maailmassa. Sanomme tahallamme eilispäiväinen, sillä usko kehityksen kaikki onnelliseksi tekevään voimaan on käytännöllisesti jo särkynyt sirpaleiksi. Nykyinen historiankausi hornanhenkineen ja tekniikan huimaavan suurine saavutuksineen, ilman että me ihmiset olemme rahtuakaan niiden kautta tulleet siveellisesti paremmiksi – on tästä todistuksena.

Nykyaikaisen tekniikan hengen ja sosiaalisten vaikeuksien edessä ei kestä, mikään niin järkkymättömänä kuin kristillinen usko tuonpuoleiseen maailmaan ja apuun sekä pelastukseen, joka tulee taivaasta. Samoin aletaan jo nähdä, että aikamme köyhtymisen, hermostuneisuuden ja rikollisuuden perimmäisenä syynä on syntien synti, on se, että ihmisminä on ollut kaiken kulttuurin, kaiken tieteilemisen ja politiikan keskuksena.

Kun tähän näkemykseen liittyy tuo toinen, tuo uusi, että materiassakin on henkeä, että katekismuksen ensimmäisen uskonkappaleen tunnustus Jumalasta luojana ja jatkuvana maailman ylläpitäjänä on ainoa järkevä kaikkeuden selitys, on koko elämämme saanut uuden keskipisteen: elävän, läsnäolevan persoonallisen Jumalan, jonka edessä miljoonat ihmiset nykyään ikäänkuin pahasta unesta heräten polvillansa rukoillen anovat: "En päästä sinua, ellet siunaa minua!"

Kesäkuun 24 päivä.

Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä. Joh. 3: 30.

Väkevänä käy kaikilla aloilla ajassamme Kastajan, Jumalan tienraivaajan huuto: "Oma minä alas!" ja toinen huuto: "Jumala ja Kristus ylös kunniaan ja arvoonsa!" Nämä Kastajan parannussaarnan molemmat ydintotuudet kaikuvat korvissamme nyt sitä ihmeellisempinä kun vielä joku aika sitten suurinta ääntä pitivät ne, jotka ympäri maailmaa huusivat: "Alas Jumala ja alttarit!" ja "ylös ihminen ja oma itsekäs minä sekä kansa kaikkivaltias!"

On mieltäylentävää saada elää tällaisena kulttuurikriisin aikana, jolloin Jumala tuomioissaan tulee tunnetuksi ja luo uusia alkuja eksyneitten sielujen sisällisiin syvyyksiin sekä myöskin ulkopuolisesti kansallisen ja yleisen historian kieroon, hornaa kohti johtaneeseen kehitykseen. Eikä ole vähintäkään epäilystä siitä, kumpi joukko lopulta voittaa, sekö, jonka lipussa on Kristuksen ristinmerkki, vai sekö, jonka ohjelmassa on Jumalan ja uskonnon hävittäminen pois maailmasta.

Yhä ilmeisemmäksi käy Kastajan vakuuttavan tunnustuksen totuus: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta."

Kesäkuun 25 päivä.

_Teidän keskellänne seisoo hän, jota te ette tunne. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Joh. 1: 26; Matt. 3: 11_.

Näin todisti Johannes Kastaja, kansansa suuri herättäjä, Jeesuksesta kansallensa suuren herätyksen ajankohdalla. Ja hän jatkaa: "Hänellä on viskimensä kädessään ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa." (Matt. 3: 12.)

Tässä kuvassa on syvä ja lohduttava opetus. Kun Herra Jeesus puimatanterensa puhdistajana erottaa jyvät akanoista, oikeat kristityt vääristä – me olemme kaikki hänen viskimessään – käy vieläkin meille samoinkuin tapahtui itämaan alkukantaisilla puimatanterilla. Raskaat jyvät joutuvat viskatessa eroon viskaajasta Jeesuksesta. Syntinsä vaivaamat ja niistä parannusta tekevät ihmiset saavat Herran viskatessa kokea tuskaa tuottavaa Jumalan etäisyyttä ja etäisyyttä myös lähimmäisistänsä. Raskaasta jyvästä tuntuu, ettei kukaan lähimmäisistä häntä ymmärrä, ja tuntuu, että Jumalakin on hänet hyljännyt. Hän on sisällisesti erossa molemmista. Mutta raskaana nisunjyvänä hän on sisällisesti samalla paikalla, missä publikaani temppelin nurkassa. Hänen oli pakko itse lyödä rintoihinsa ja sanoa: "Jumala, armahda minua syntistä!"

Muistamme, mitä Jeesus todisti hänestä, kun puimamiehenä viskasi häntäkin: Tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin fariseus.

Kesäkuun 26 päivä.

Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani. Joh. 15: 10.

On tehtävä ero lain ja käskyn välillä. Käsky on lahja, käsky on Jumalan rakkauden puhuttelu meille.

Ja kun me sen täytämme lähimmäistämme kohtaan, niin silloin me Jumalaakin palvelemme.

Ja me olemme täydellisiä rakkaudessa, jos sittenkin palvelemme, vaikka henkilö, jonka Herra tuo eteemme, on vihollinen, entinen parjaaja ja panettelija.

Sillä keinoin hänestä voi tulla paras ystävä.

Sillä keinoin kokoat kuumia hiiliä vihamiehesikin pään päälle.

    "Rakkaus, sä kuvaksesi
    minut kerran tänne loit.
    Rakkaus, sä autuutesi
    mulle langenneelle soit.
    Rakkaus, mä itseni
    sulle annan iäksi."

                  Virsi 354: 1.

Kesäkuun 27 päivä.

Mene, kunne ikinä minä sinut lähetän. Jer. 1: 7.

Maassa raivoaa pilkkukuume. Tieto kertoo: siellä kuoli se ja se sairaanhoitajatar saaden tartunnan keskellä palvelustyötänsä. Kuka lähtee jatkamaan kentälle?

Vaikea on viranomaistenkin ketään siihen pakottamalla pakottaa.

Silloin syntyy kipinä erään nuoren sairaanhoitajattaren sydämessä. Sisällä alkaa palaa.

Hän on valmis sanomaan: "Tässä olen, lähettäkää minut." Siinä on uskoa. "Vaikka kuolema tulee, vaikka Jumala tappaisi minut siihen paikkaan." Siinä on kutsumustietoisuutta. Mutta siinä on vielä enemmän.

Siinä on elävä Jumala antanut lapsellensa henkilökohtaisen käskyn. Sellainen ihminen menee ilolla vaikeuksiin. Hän tietää: "Minä olen saanut käskyn Jumalalta." Hänellä on sydämessä Jumalan kehoitus, Jumalan huuto, Jumalan kutsu.

    "Siis ota, Jeesus, sydämen',
    vaikk' on se kylmä, saastainen,
    sun Henkes asuimeksi!
    Veresi sinne vuotakoon
    ja puhdistuksen tuottakoon
    mun sielun autuudeksi!"

                      S.V. 64 a: 3.

Kesäkuun 28 päivä.

_Pelto on maailma; hyvä siemen, se on valtakunnan lapset, mutta valhevehnä on paholaisen lapset. Matt. 13: 38_.

Jeesus on selvästi esittänyt, minkä perinjuurisen tuhon synti on ihmisen siveellisille voimille tuottanut, sekä samalla tähdentänyt, että Jumalan tahdon tekeminen on mahdollista ainoastaan siinä piirissä, jonka hän itse läsnäolollaan pyhittää ja johon Jumalan henkivoimat pääsevät vaikuttamaan.

Sama ihmisten kahtiajako on havaittavana apostoli Paavalillakin, vaikkakin hän pakanain apostolina voimallisesti tähdensi pelastusarmon yleismaailmallisuutta, rotuun, kansallisuuteen, yhteiskunnalliseen asemaan ja sukupuoleen katsomatta. Tämä meille ihmisille toistaiseksi salattu kahtiajako "valtakunnan lapsiin" ja "paholaisen lapsiin", Pyhästä Hengestä syntyneisiin ja uudestisyntymättömiin, "hengellisiin" ja "lihallisiin" ihmisiin tulee kestämään – samoin kuin vehnän ja valhevehnän yhdessäolo pellolla elonleikkuuseen asti – maailman loppuun asti.

Niinkuin valhevehnä kootaan ja tulessa poltetaan, samoin on tapahtuva maailman lopulla. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä ja he kokoavat hänen armonvaltakunnastansa kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja tekevät laittomuutta, ja heittävät heidät tuliseen pätsiin.

"Silloin vanhurskaat loistavat niinkuin aurinko heidän Isänsä valtakunnassa, joka heille on ollut valmistettuna maailman perustamisesta asti."

Kesäkuun 29 päivä.

_Ja Sakarias tuli täyteen Pyhää Henkeä ja ennusti sanoen: "Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on tullut katsomaan kansaansa ja valmistanut sille lunastuksen." Luuk. 1: 67-68_.

Kyllä ilohuoneessakin on viihtyisää olla, jos ilo siellä on puhdasta eikä tahallisten syntien saastuttamaa iloa.

Mutta tätä puhdasta iloa ei voidakaan omistaa ilman, että ensin ollaan oltu suruhuoneessa, niinkuin pappi Sakarias oli ollut.

Suruhuoneen paremmuuden ilohuoneen rinnalla selittää Raamattu lyhyin yksinkertaisin sanoin:

"Sillä murheitten alla sydän paranee."

Me tiedämme, että vasta sydämestä lähtee tosi elämä.

Tämä tosiasia avaa valoisia, auki hakattuja näköaloja sodan aiheuttamien kyynelten läpi Suomen tulevaisuuteen.

    "Siis kaikki, te ystävät Jeesuksen,
    lujass' toivossa vaeltakaatte,
    ei uskallustanne heittäen,
    vaikka kiusaa ja vaivoja saatte!
    Ne eivät saa
    teitä vaarantaa
    teillä Herran kulkiessanne
    ja sentähden
    te iloiten
    aina pysykää Jeesuksessanne!"

                          S.V. 52: 6.

Kesäkuun 30 päivä.

Uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu. Ap. t. 4: 32.

On kuin olisi eri tahoilla kristittyjen rintamassa selviämässä se totuus, ettei eri suuntien, seurojen ja yhdistysten hengellisen elämän elpyminen vielä ole se lopullinen päämäärä, johon persoonallisen ja joukkoherätyksen kautta on pyrittävä.

Herätyksen kautta on saatava ennen kaikkea liikkeelle ja toimintaan se elin, jolle Herra varsinaisesti on uskonut valtakuntatehtävänsä suorittamisen maailmassa. Se elin on Herran seurakunta.

Hengellisen kuoleman tilassa me yksilöt olemme kadoksissa itseltämme. Persoonallisessa herätyksessä me uudelleen löydämme itsemme.

Samoin on nukkuva seurakunta kadoksissa itseltänsä. Se ei tunne arvoansa maailmassa eikä päämääräänsä taivaissa. Vasta työhön herätessään seurakunta löytää itsensä. Vasta herätystyössä seurakunta tulee tietoiseksi suuresta arvostansa ihmiselämän uudistajana ja tietoiseksi päämäärästänsä: "pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen".

    "Herää, Herran seurakunta,
    lähellä ja kaukana."

HEINÄKUU

Heinäkuun 1 päivä.

_Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte katkeroituksessa. Hebr. 3: 15_.

Eräänä kesäyönä joku aika sitten haettiin minut maaseudulla sairaan luo. Hakijana oli tällä kertaa pitäjän laitakylän jalkinetyöntekijä, joka oli sillä kulmalla yleisesti tunnettu julkiseksi jumalankieltäjäksi ja kirkon vihaajaksi.

Kun matkalle lähdettäessä tiedustelin mieheltä, mitenkä hän nyt oli näin kiireellä lähtenyt noutamaan kotiinsa pappia, hän vastasi vain vältellen: "Kyllähän sitten perillä kuulette."

Ja kuulinhan sen. Suutarin sairaana ollut vaimo oli iltayöllä valveilla ollessaan yht'äkkiä nähnyt, miten vuoteen vastapäisen uunitakan valkoiselle rappaukselle ilmestyivät sanat: "Haeta pappi, ja ripitä itsesi!"

Näistä sanoista sairas sai piston sydämeensä. Hänet valtasi suuri sielunahdistus. Synnit tulivat entisyydestä syyttävinä esiin omassatunnossa.

Sinä yönä siinä Jumalalle vieraassa kodissa elävällä tavalla koettiin, että "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armonsa." Siinä koettiin yhdessä samaa, mitä Jaakob aikoinaan odottamattansa koki erämaassa yksinäisyydessä: "Totisesti, Herra on tässä paikassa, enkä minä sitä tietänyt. Tässä on taivaan ovi."

Heinäkuun 2 päivä.

_Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan. Ap. t. 14: 22_.

Näitä kahta asiaa, jokapäiväistä parannusta ja sisällistä parannusta, sopii Siionin vartioitten tähdentää kansalle, taustana uskonpuhdistuksen ajan historialliset tosiasiat. Sillä niitä molempia tarvitaan. Perintö velvoittaa.

Kun uskonpuhdistuksen perintö alkaa hävitä Wittenbergistä, kääntyvät apua anovat katseet tänne Pohjolaan päin ikävöiden, että täällä oltaisiin ja uskallettaisiin olla todellisia protestantteja ja oikeita luterilaisia, joille parannus ja usko ovat erottamattomia elämänarvoja, ja jotka Lutherin viimeisen väitöslauseen mukaan ennemmin panevat luottamuksensa siihen, että meidän on monen ahdistuksen kautta meneminen sisälle Jumalanvaltakuntaan, kuin että lohduttautuvat sanomalla: ei ole mitään hätää.

"Vaarallisin ahdistus on se, kun ei ole mitään ahdistusta."

    "Syvyydestä mun ääneni
    korotan synnin suosta.
    Ah, vaiva painuu päälleni,
    kuhunka mahdan juosta?
    Nyt jouduin aivan ahtaalle,
    helvetin ratki partaalle.
    O Jeesus, apuun riennä!"

                         S.V. 12: 1.

Heinäkuun 3 päivä.

_Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Ilm. 3: 19_.

Lutherin sana, että koko elämän tulee olla parannusta, edustaa ratkaistua kristillisyyttä, todellista protestantismia, vastalauseen, protestin, panemista surutonta tekopyhää ympäristöä vastaan – kristillisyyttä josta kaikki velttous ja onnahteleminen kahdelle puolelle on pois tuomittu ja irti kitketty.

Se on sitä samaa harjoitusta, jota hän kuvaa selittäessään kasteen sakramenttia, joka on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa, opettaessaan Vähässä Katekismuksessaan: "Kaste merkitsee sitä, että vanha ihminen, joka meissä vielä on, on jokapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta upotettava ja kaikkien syntien ja pahojen himojen kanssa kuoletettava ja että sensijaan tulee joka päivä nousta uusi ihminen, joka elää Jumalan edessä vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti."

    "Niin anteeks' anna, Jeesus, nyt
    ett' olen sinut häväissyt,
    uskoton ollut juuri!
    Kun kärseit, kuolit tähteni
    niin pese puhtaaks' sieluni,
    rauhoita sydämeni!"

                       S.V. 11: 4.

Heinäkuun 4 päivä.

Näin sanoi Herra, kun hänen kätensä valtasi minut. Jes. 8: 11.

Profeetat eivät olleet Jumalalle omasta aloitteestaan lupautuneita ja vihkiytyneitä miehiä, vaan elävä Jumala oli heidät vallannut tarkoituksiinsa soveltuvina, valittuina aseina.

Jumala puhui heille sisällisesti ja heidän oli pakko kertoa siitä toisille. He olivat Israelin ruumiillistuneita ja ympäri vaeltavia omiatuntoja.

He olivat selvillä siitä, millä tavalla kansan elämä oli Jumalalle vastenmielistä. Olevista kotoisista oloista ja maailman historian tapahtumista he lukivat Jumalan tahdon kansaan nähden, mitä sen kulloinkin olisi ollut tehtävä ollakseen Jumalalle otollinen.

On ihmetelty tätä Israelin kansan sielun erikoisen herkkää laatua, jota ei ole ollut tavattavissa muitten kansojen keskuudessa.

Kerran kysyi Melanchton Lutherilta, kuinka profeetat voivat kirjoittaa: "Näin sanoo Jumala, puhuiko Jumala heille mieskohtaisesti?"

Luther vastasi: "He olivat hyviä ja pyhiä hengen miehiä, jotka vakavasti miettivät pyhiä ja jumalallisia asioita. Sen takia Jumala puhui heille heidän omassatunnossansa. Tätä pitivät profeetat lujana ja varmana Jumalan ilmoituksena."

Heinäkuun 5 päivä.

_Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus. Joh. 13: 35_.

Jumala opettaa meitä syntisiä rakastamaan, kun me tottelemme hänen meille henkilökohtaisesti antamaansa käskyä,. Ja silloin tulee suoritetuksi jotakin arvokasta ikuisuuden kannalta katsoen.

Mutta jos me emme tottele, jos laiminlyömme Jumalan vetoomuksen, me teemme vielä suuremman synnin kuin tekosynnin teemme laiminlyönnin synnin.

En ole sitä oikein ymmärtänyt ennenkuin vasta myöhemmällä iällä.

Olen tavannut kristittyjä, jotka valittavat: "Olen ihan pimeydessä". Ei ole voinut mitään enää uskoa. Voi olla pimeydessä kuukausimääriä.

Minkätähden? On lyöty laimin rakkauden käsky. Rakkauden Jumala tuli luokse, mutta tilaisuus jätettiin käyttämättä.

Silloin tulee pimeys elämään. Silloin katkeaa väliltämme syntien anteeksisaamisen yhteys rakkauden Jumalan kanssa, pyhän rakkauden Jumalan kanssa.

Heinäkuun 6 päivä.

Hanna rukoili ja sanoi: "Minun sydämeni riemuitsee Herrassa." 1 Sam. 2: 1.

Suuriarvoinen ja vaikutusrikas on heränneiden äitien keskinäinen seurustelu tulevalle sukupolvelle.

Niinpä heränneet äidit ovat tietoisesti oppineet viemään lapsensa "seuroihin" Herran siunattaviksi jo ennen heidän syntymistänsä.

Ja siellä on tänäkin päivänä vielä heillekin heidän tulevaisia näköaloja hengessä katsellessansa ja lastensa tulevaisuutta rakkaudella kaavaillessansa sanottu niinkuin Marialle: "Autuas sinä, joka uskoit, sillä se on käyvä täytäntöön, mitä Herran käskystä on sinulle sanottu."

Eipä näin ollen ilman syytä ole eräs hurskas mies kirjoittaessaan kirjasen lastenkasvatuksesta lausunut: "Lapset on vietävä Herralle jo sata vuotta ennen heidän syntymistänsä."

Sukupolvesta sukupolveen käy Herran siunaus niille, jotka häntä pelkäävät.

Heinäkuun 7 päivä.

_Herra ei tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoilleen profeetoille. Leijona ärjyy: kuka ei pelkäisi? Herra puhuu, kuka ei ennustaisi. Aam. 3: 7-8_.

Jumalan ilmoitus valtasi profeetat sellaisella voimalla, etteivät he voineet sitä vastustaa. Heidän oli sisäisesti pakko, omantunnon pakko, jopa fyysillinen pakko puhua sellaista, mikä peloitti ja hirvitti heitä itseäänkin.

Profeetat olivat näkymättömiä Jumalan Hengen valtaamia miehiä, joiden oli pakko Jumalan työaseina luopua omilta teiltään ja omasta viisaudestaan.

Kaikki nykyaikaisten ihmisten uskonnolliset kokemukset ja näkemykset ovat näiden profeettain sanojen kautta tuomitut. Heidän profeetalliset näkemyksensä eivät olleet inhimillisen tunne-elämän ja tahtoelämän itseponnistusta ja kiihottamista hengellisissä kokouksissa ja uskonnollisissa tehtävissä, vaan suoranaista elävän Jumalan, Hänen, jonka tekoja ovat luominen, lunastus ja pelastus, tarttumista historian kulkuun. Ne eivät ole ihmisten sanoja, vaan Jumalan sanoja.

Ne olivat saadut elämän sanoiksi kaikkia aikoja varten keskellä ankaraa toimintaa ja työtä, keskellä kärsimystä ja uhrautumista rakkaan isänmaan ja synteihinsä hukkuvan kansan hyväksi.

Heinäkuun 8 päivä.

_Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen. 1 Kor. 1: 9_.

Olen oppinut yhä selvemmin näkemään, että luomisen ja lunastuksen tarkoitus omalla kohdallani on elämänyhteys elävän, läsnäolevan Jeesuksen kanssa.

Näen, että minun Herrani "antoi lukea itsensä pahantekijäin joukkoon", että juuri "siinä teossa oli hänen kohtansa päämääräänsä ehtinyt", että "kirjoitukset hänestä olivat käyneet täytäntöön", lyhyesti: että päämäärä oli saavutettu.

Se on täytetty!

Vasta Herran oma toteamus kuoleman edessä: "Se on täytetty" antaa ei vain hänen elämälleen, vaan minunkin elämälleni sisällyksen ja tarkoituksen.

    "Missä synti tuttu on,
    siin' on pääsy armohon,
    julistamaan Kristusta,
    Lunastajaa kallista."

                   S.V. 74 a: 1.

Heinäkuun 9 päivä.

Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni. Joh. 12: 32.

Vaikka ihmiset koettaisivatkin Kristusta paeta ja Hänen ristinsä siunausta vastustaa, eivät he kumminkaan pääse pakoon Jumalan Pojan ristin varjoa.

Se seuraa heitä ja meitä kaikkia alati, vetäen sovintoon Jumalan ja ihmisten kanssa.

Mutta – ellei se saa sitä tehdä, muuttuu se jatkuvasti pilkkaavan ja vastustavan ihmisen kohdalla kirouksen puuksi, jonka varjo ulottuu helvettiin asti.

Syytä on meidän kaikkien ristin edessä ja maailman myllertäessä ympärillämme muistaa, että vielä taivaassakin on kaiken ylistyksen ja kiitoksen keskustana "tapettu Jumalan Karitsa", joka "meidät on" – niinkuin lunastetut tunnustavat – "verellänsä Jumalalle lunastanut".

Uuden Jerusalemin kultaporteista ei kukaan muu mene sisälle kuin vain se, joka on pestynä Karitsan verellä.

    "Rakas Jeesus, auta mua
    uskollisna sotimaan,
    sinuss' aina riippumaan,
    että saisin kiittää sua
    autuasten seurassa,
    taivaan kirkkaudessa."

                  S.V. 87: 10.

Heinäkuun 10 päivä.

Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, Joh. 13: 34.

Yksinäisinä eivät herätetyt sielut pääsisi eteenpäin elämän kaidalla tiellä, missä synti on pantava pois kokonaan ja elettävä yksin armosta. Mutta kokeneemmat opastavat heitä ja kasvattavat rakkaudella.

On tullut oikein puheenparreksi, että jos joku on oikein häijy ja vaikea luonnostansa, niin "hän on rakastettava valmiiksi". Ja se on onnistunutkin sikäli kuin vain on säilytty opillisiin eroavaisuuksiin tarrautuvalta arvostelulta ja ystäviä vikoilevalta mieleltä.

Missä taas riitaa synnyttävä arvostelu ja itsekäs toisen vikoileminen pääsee valtaan, siellä kuolee ehdottomasti herätys. Vastaheränneitten ympäristön tulee olla tietoinen velvollisuuksistaan ja täyttää ne vastasyntyneisiin nähden.

Sinäkin, vastasyntynyt ystävä, olet hoidon tarpeessa aivan kuin pieni lapsi.

    "Ne kaikki, jotka kulkevat
    autuuden tietä kaitaa,
    esteitten läpi tunkevat,
    kun Herra heitä hoitaa,
    vie asuntoihin ihaniin,
    Karitsan häihin iäisiin.
    Myös meitä hoida sinne."

                     Virsi 430: 12.

Heinäkuun 11 päivä.

Ja he rukoilivat. Apt. 1: 24.

Rukouksen voima pääsee oikeuksiinsa, jos uskovat seurakuntalaiset lyöttäytyvät yhteen päästäkseen yhteisesti selville siitä hengellisestä kuolemasta, mikä seurakunnassa ja sen yksityisissä jäsenissä vallitsee.

Ennenkuin voimme rukoilla ja toimia menestyksellisesti, täytyy meillä olla se luja vakaumus, että rukouksemme ja toimintamme todella ovat tarpeelliset Ja tullaksemme taas tästä rukouksen ja toiminnan tarpeellisuudesta vakuuttuneiksi, täytyy meidän tutustua asiain todelliseen tilaan uskonnollisessa ja siveellisessä elämässä seurakunnissamme.

Tämä käy parhaiten päinsä siten, että Herran omat hiljaisuudessa kokoontuvat yhteen punnitsemaan tosiasioita niiden alastomuudessa. Mutta onnistuakseen tällaiset kokoukset vaativat erityistä valmistusta ja harjaantunutta johtoa. Tämä taas kysyy aikaa. Mutta se aika ei ole hukkaan käytetty.

Kirkko on syntynyt maailmaan uskovaisten yhteisen rukouksen kuulluksi tulemisen kautta Pyhän Hengen laskeutuessa opetuslasten päälle helluntaina. Se tapahtui kymmenen päivän yksimielisen ja kestävän rukoukseni jälkeen.

Olisiko nyt toisin.

Ei suinkaan.

Heinäkuun 12 päivä.

_Minä puhuin profeetoille ja lisäsin heille näkyjä ja profeettain kautta minä puhuin vertauksia. Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua. Hoos. 12: 11; 5 Moos. 18: 18_.

Silloin kun profeetat seisoivat vaikean historiallisen tilanteen edessä omistamatta muuta tukea kuin selvän ajatuksensa ja käytännöllisen elämänkokemuksensa, olivat he epävarmoja ja horjuvia, odottaen sanaa Herralta. Mutta kun tuo ilmestyssana tuli, astuivat he esiin horjumattomalla varmuudella.

Ilman tätä sisällistä pakkoa, ilman tätä Jumalan välitöntä "tarttumista" heidän sieluihinsa olisivat luonto, historia ja heidän oma maailma olleet heille suljettu kirja ja Jumalan ilmoitus niissä tuntematon.

Mutta sama Jumala, joka on Luoja ja luomakunnan ylläpitäjä sekä historian kaitsija, kirkasti profeettojen sisälliselle ihmiselle, joka oli parannuksessa syntynyt ja jatkuvan parannuksen tiellä pysyi valveilla, luonnossa ja historiassa tapahtuvan ilmoituksensa tarkoituksen, jotta he sen oikein käsittäisivät ja osaisivat siitä muillekin parannukseksi puhua ja saarnata.

Heinäkuun 13 päivä.

_Meidän Herramme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisen kautta ovat päässeet maailman saastutuksia pakoon. 2 Piet. 2: 20_.

Se ei yksin riitä, että olet herännyt synnin unesta. Sinua on nyt jatkuvasti sopivalla sielunhoidolla vahvistettava alistumaan Jumalan hallittavaksi ja kasvamaan sovinnon omistamisessa ja rakkauselämässä. Ellet näin pääse kasvamaan Kristuksen tuntemisessa, uudistuu armottoman palvelijan kohtalo: sait kaikki armosta anteeksi, mutta jäit sovinnon mielestä osattomaksi ja kylmäksi hädässä olevaa lähimmäistäsi kohtaan.

Tilasto näyttää, että pienten lasten keskuudessa on kuolevaisuusprosentti suurin. Syy on selvä. Ympäristö, jonka keskuudessa he ovat ensi kerran päivän valon nähneet, ei voi tai osaa heitä tarkoituksenmukaisesti ruokkia eikä hoitaa.

Sama surullinen kuolemisen ilmiö, luopioksi tuleminen, kohtaa meitä hengellisen herätyksen alalla, vaikka mitään varmaa tilastoa ei olekaan sitä todistamassa.

Tarkastaessamme Suomen herännäisyyden historiaa, kohtaa meitä päinvastainen ilmiö. Ihmiset heräävät, toisaalla kyläkunnittain, synnin unesta. Mutta siihen ei asia jää. He jäävät edelleenkin Herran käsiin hänen kasvatettavikseen. Ja vähin erin heistä tulee kristillisiä luonteita.

"Armo taivasta varten kasvattaa."

Heinäkuun 14 päivä.

Mitä olette tehneet ... Matt. 25: 40.

Eikö ole merkillistä, ettei taivaallinen tuomari tulisilmillänsä katsottuaan Jumalan valtakuntaa, Jumalan rakkautta ja Jumalan vanhurskautta ja iankaikkista tulta ja kadotettujen kohtaloa, puhu mitään murhista, huorintekijöistä, varkauksista ja juopotteluista – ei puhu? Ei mitään näistä mustista asioista, joilla ihmisten elämän tilikirjain lehdet on täytetty.

Nämä mustat lehdet voidaan pestä puhtaiksi Jeesuksen Kristuksen verellä siellä, missä syntinen tulee valkeuteen ja jatkaa valossa vaeltamista.

Mutta ne, jotka menevät iankaikkiseen kadotukseen, tuomitaan elämän tilikirjan tyhjien lehtien perustuksella, koska ei näihin lehtiin ollut merkitty yhtään rakkauden tekoa. Ei ole usko ollut työssä rakkauden kautta. Oli nimi, että oli kristitty, oli käynyt kirkossa, ollut kerhossa, ollut raamattupiirissä, ollut seuroissa, mutta kun piti antaa itsensä, uhrata aikansa ja rahansa ja voimansa, ei ollut tullut mitään. Lähimmät kärsivät, mutta hän ei nähnyt edes lähimmän sydämen tuskaa, oli sille sokea.

Näitten tyhjien lehtien perustuksella käy viimeisenä päivänä tuomio: "Te ette rakastaneet, ette juottaneet, ette syöttäneet, ette vaatettaneet, ette käyneet katsomassa." Tilaisuus oli, tilaisuuksia oli yhtä mittaa, mutta te jätitte tilaisuudet käyttämättä.

    "Mit oot sä Herrassa toiminut?
    Sua onko sanansa valaissut?
    Ja rauhan saitko sä Kristuksen,
    sä turva olitko veljien?"

                        Virsi 449: 4.

Heinäkuun 15 päivä.

_Muista siis, mistä olet langennut, ja te parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja Ilm. 2: 5_.

Hengellinen herätys ei ole ensi sijassa muuta kuin uskovaisten asettumista uudelleen vasta-alkajan lailla kuuliaisuuteen Jumalaa kohtaan.

Tämän totuuden tähdentäminen on tavattoman tärkeää nykyaikana. Kristillisyytemme on hirvittävässä määrin maallistunut Maailman henki tunkeutuu voimalla ja väellä seurakuntiin ja hapattaa itsekkyydellään melkein kaikki elämänmuodot. Maalliset riennot tukahduttavat Jumalan lasten salakammioelämän. Eriseurat, kateus, jopa suoranainen vihakin kristittyjen kesken estävät rukouselämän (Mark. 11: 25). Kääntymättömien ihmisten liike-elämän periaatteita uskovaiset eivät jaksa vastustaa.

Seurustelu kristillisyydelle kylmenneitten ja avioliitot maailmallismielisten kanssa vieroittavat kristittyjen sisäelämän irti Jumalasta. Omantunnontarkkuuden puute kaupassa, lupausten ja velkasitoumusten täyttämisessä, tulonsa ilmoittamisessa veronmaksua varten ja jumalanvaltakunnan työn avustamisessa herpaisee monelta uskon voiman.

Sillä vain hyvä omatunto voi sopeutua yhteen elävän uskon kanssa.

Heinäkuun 16 päivä.

_Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi? Puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäisi? k Moos. 23: 19_.

Profeetallinen näkemys Jumalan lupauksien peruuttamattomuudesta ja hänen päätöstensä purkamattomuudesta astuu ratkaisevana eteemme, kun käymme katselemaan hänen armopäätöksensä toteutumista ajallisuuden piirissä.

Vaikka synti on tosiasiana ihmiskunnassa, niin että, luonnostaan kaikki ovat poikenneet pois Jumalasta ja kelvottomiksi tulleet ja että kaikki meidän vanhurskautemmekin on niinkuin saastainen vaate, joten kirkkaus on meiltä mennyt pois, – joskin vielä pilkahdus viattoman lapsen silmässä siitä muistuttaa, – niin pysyy Jumalan iankaikkisuudessa asettama päämäärä yksilölle yhä edelleen, synnin tosiasiasta huolimatta voimassa.

Kirkastuminen, Kristuksen kaltaisuus, on yhä edelleenkin päämäärämme yksilöinä.

Apostoli Paavali, joka tämän näkemyksen pohjalta on pakanain apostolina tehnyt työtä enemmän kuin muut (1 Kor. 11: 23-31) Jumalan valtakunnan tulemiseksi, kirjoittaa: "Ne, jotka Jumala on edeltä tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt, mutta, jotka hän on edeltä määrännyt, ne hän on myös kutsunut ja jotka hän on kutsunut, ne hän on myös vanhurskauttanut, mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on myös kirkastanut." (Room. 8: 30).

Heinäkuun 17 päivä.

Joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan. Hebr. 4: 10.

Kokemuksen kannalta on otettava huomioon, ettei Herran kansan sapatinlepo enempää kuin iankkaikkisen elämän omistuskaan ole tässä maailmanajassa, jossa parhaillaan elämme, meidän tuntemisissamme. Jos se olisi vain tuntemisissamme, niin kyllä meillä perin harvoin olisi lepoa Jumalassa ja iankaikkisen elämän osallisuutta, vaikka Jeesus onkin todistanut lampaistansa, s.o. seuraajistansa:

"Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys."

Jos me osaisimme aina perustaa elämämme Herran sanaan, tuohon: "Näin sanoo Herra", eikä pettäviin tunteisiimme, niin me vaeltaisimme horjumattomasti sanan varassa riippumatta siitä, miltä elämä meistä kulloinkin tuntuu tai miltä se näyttää.

"Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon."

Heinäkuun 18 päivä.

Hän tuli todistamaan valkeudesta. Joh. 1: 7.

Voimansa ja uuden ajan syntysanansa: "tehkää parannus!" Johannes Kastaja ammensi Jumalan ilmoitetusta sanasta, liittyen kiinteästi Vanhan Testamentin profeettoihin.

Kansaa eivät lopullisesti pelasta perikadosta aseet eivätkä voitot ulkonaisista ja sisällisistä valtiollisista vihollisista, vaan yksin mielenmuutos, uusi Henki.

Huutavan äänenä Johannes Kastaja keskellä ajan erheitä kutsuu kansaansa sisälliseen uudistukseen. Hän saarnaa parannusta eli mielenmuutosta kaikille ilman erotusta, niin hyvin suruttomille kuin aikansa jumalisillekin.

Hän viittaa uuden syntymisen välttämättömyyteen kaikkiin puolueisiin lukeutuvien yksilöiden elämässä. Hän tähdentää, että ajan kipein tarve on se, että jokainen yksilö, siviilimies niinkuin sotamieskin, omasta kohdastaan alistuu parannuksen tietä kulkemaan tunnustaen syntinsä ja luopuen niistä tinkimättömästi.

    "Nyt tunnustan mä nöyrästi,
    ett' olen outo aivan,
    jos et sä neuvo. Herrani,
    en osaa tietä taivaan."

                    Virsi 437: 6.

Heinäkuun 19 päivä.

_Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." Luuk. 23: 43_.

Tässä on esikuva sieluntilojen arvostelemisen lahjan oikeasta käyttämisestä.

Tämän lahjan avulla jaksetaan nähdä Jumalan työtä pahantekijänkin ja paheiden tielle sortuneenkin sydämessä.

Kuinka toisenlaisiksi muodostuivatkaan saarnat, herätyspuheet, kouluopetus, kotikasvatus ja kristillinen nuorisotyö, jos vain valtakunnantyöntekijöillä olisi lahja erottaa ei ainoastaan se, mikä on pahasta, vaan sekin, mikä on Jumalasta.

Silloin ei vain toiminnanhaluisina pahaa vastaan annettaisi iskuja oikealle ja vasemmalle, vaan iloittaisiin, kun nähtäisiin Herran ihmeellisiä tekoja heikoissa, jopa huonoissakin veljissä ja sisarissa, ja käsi ojentautuisi heitä auttamaan.

    "Kurjimmankaan kuolemata
    milloinkaan ei tahdo hän,
    käymään tietä oikeata
    soisi kaikkein kääntyvän.
    Herra näkee iloiten,
    kuinka kääntyy syntinen,
    luopuu täällä vääryydestään,
    etsii Herraa sydämestään."

                     Virsi 307: 2.

Heinäkuun 20 päivä.

Älkää eksykö... 1 Kor. 6: 9.

Paavali kirjoittaa korinttolaisille: "Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat, eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat, eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa."

Ja sitten hän lisää,: "Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta nyt te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä."

Kun näitä sanoja Korintossa luettiin, istui niitä kuulemassa moni mies ja nainen, johon ne kirjaimellisesti sopivat.

He olivat ennen olleet suuren satamakaupungin paheitten harjoittajia, mutta nyt, kun he olivat seurakuntakokouksessa Paavalin kirjeen sanojen lukemista kuulemassa, oli tuo entinen takanapäin, ja uutta oli tullut tilalle Herran Jeesuksen Kristuksen nimen ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.

    "O valvokaa, ett' uskon lamppu palais
    ja sydämenne Herraa uskoss' halais
    ja Hänen kunniassa tuloaan!
    O kuulkaa, mitä Jeesus meiltä anoo,
    kun minulle ja kaikille hän sanoo:
    Siis valvokaa!"

                               S.V. 8: 7.

Heinäkuun 21 päivä.

Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu. Sak. 3: 2.

Me olemme taipuvaisia pitämään turhana, jopa olemattomana pimeyden henkivaltojen vaikutusta ja voimaa omassa kohdassamme. Monet pitävät puheita pimeyden ruhtinaasta ja pimeyden henkivalloista vanhanaikuisina uskomuksina.

Tämä tällainen käsitys on varsin pintapuolinen ja epäraamatullinen katsomus. Jokainen sielunhoitaja, joka on ollut vuosikausien ajan tekemisissä juomarien, epäsiveellisyyteen langenneitten, itsemurhan tekoa aikovien ynnä muitten elämänsä onnea vastoin omaa tahtoaan ja omia päätöksiään turmelevien ja särkevien lähimmäistensä kanssa sielläkin, missä tavalliset ihmiset eivät edes aavista mitään hätää saatikka epätoivoa olevan, tietää, etteivät kyseessä ole vain verien vaistot ja perinnöt, vaan "tuli, joka on syttynyt helvetistä".

Tätä väkevää voimaa vastaan ei riitä mikään ihmisviisaus ja kyky, vaan yksin voima "ylhäältä", hänen voimansa, joka väkevätä väkevämpänä pystyy ja voi ottaa pois pahalta, tahtoa orjuuttavalta henkivallalta kaikki aseet ja riistää hänen saaliinsa, s.o. pelastaa vapauteen syntiin sidotun ihmislapsen.

Nämä pelastetut laulavat kiitosvirttä: "Oi Jeesus, kiitos nimellesi sun!"

Heinäkuun 22 päivä.

Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta. Mark. 12: 34.

Mitä Jumalan valtakunta itse olossaan on, sitä emme tiedä, emmekä tunne. Meidän täytyy sen edessä vain syvään kumartua ja ihastella, kokiessamme ja huomatessamme, että se, niinkuin siitä evankeliumissa sanotaan, on "keskellämme" läsnäolevana (Luuk. 17: 21).

Ja vielä suurempi aihe tähän kumartamiseen on meillä nykyajan ihmisillä kuin vanhan maailmankuvan kannalla eläneillä hurskailla.

Taivaan avaruutta katsellessansa vanhanajan virsilaulaja puhkesi ihmettelyn huudahdukseen: "Mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi että pidät hänestä huolen?" (Ps. 8: 4).

Tässä huudahduksessa on pohjimmaisena usko, että ylimaailmallinen Luoja on samalla sisämaailmallisesti yksityisen ihmisen etsijä ja vaalija.

    "Herran työt on ihanimmat, valtavimmat,
    täynnä Luojan kunniaa.
    Ilman ääriin lavealle, avaralle
    niiden kiitos kajahtaa.
    Kiitos olkoon Jumalalle, antajalle
    rauhan, riemun suotuisan.
    Hän on meidän päästäjämme synneistämme,
    kahlehista kiusaajan."

                                Virsi 396: 3, 8.

Heinäkuun 23 päivä.

_Jumala on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden Hiton palvelijoita. 2 Kor. 3: 6_.

Jumala luo uutta evankeliumia sanalla, uutta Korintossa, uutta Efesossa ja myös uutta täällä Helsingissä. Täällä juomari pääsee kahleistansa.

Eivät kaikki pääse. Ylpeät eivät pääse. Mutta joiden sydän särkyy sovintoon, ne pääsevät.

Täällä on sairaita, jotka paranevat esirukousten kautta. Eivät kaikki parane.

Ne paranevat, joissa Kristuksen henki saa synnyttää uuden ihmisen sovintoon Jeesuksen veren perustuksella. Raamattu sanoo: "Herra nostaa sairaat". Eivät sitä rukoukset nosta, emme me niitä uskolla nosta, mutta Herra nostaa.

Uuden liiton puolella "kun sabatti on ohi" ei puhuta mitään ihmisestä, eikä ihmisten töistä. Siellä täytyy vanhan ihmisen olla ristiinnaulittuna.

Siellä puhutaan vain siitä, mitä Herra tekee uudestisyntyneessä, ja hänen kauttaan, Herran töistä; niitä katsellaan ja ihaillaan, niistä todistetaan. Niistä kiitetään.

    "Kiitos, kun sun löysimme!
    Kiitos, että ruokit meitä!
    Tue heikko toivomme,
    muista muita eksyneitä!
    Kiitos, että kiittää saamme
    niinkuin voimme
    Jumalaamme!"

                       S.V. 136: 6.

Heinäkuun 24 päivä.

_Tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet tosi Jumala, ja sen, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen. Joh. 17: 3_.

Eivät kaikki ihmiset tule perille taivaan kirkkauteen ja elämään. Sanotaan, että toiset tulevat iankaikkiseen elämään, toiset menevät iankaikkiseen kadotukseen, joka on "valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen", eikä siis ihmisille.

Ja kuitenkin ihmiset sinne joutuvat.

Jeesus sanoo vuorisaarnassaan: "Moni sanoo minulle viimeisenä päivänä: Emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia, ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa. Mutta silloin minä lausun heille julki: Minä en ole koskaan teitä tuntenut. Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät."

Ihminen on saattanut siis elää maan päällä siinä uskossa, että hän on kristitty ja että hän on tehnyt kristityn ihmisen tekoja, mutta onkin elänyt itsepetoksessa ja herääkin siitä vasta viimeisellä tuomiolla, ei edes kuoleman hetkellä.

Koskettaako tämä sana sinun sydäntäsi?

    "Kun kristityn on nimi mulla,
    tee siksi minut todella,
    suo tahtos tekijäks mun tulla,
    sun nuhteitasi totella,
    ja käydä tielläs taivaaseen,
    elämään, iloon iäiseen."

                       Virsi 212: 3.

Heinäkuun 25 päivä.

_Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt. Joh. 17: 25_.

Jeesus on sovittanut maailman. Mutta mistä johtuu, että niin moni yhtäkaikki menee kadotukseen. Jeesus on kuollut kaikkien edestä, mutta kuitenkin moni pettää itsensä, niin ettei herää vielä kuoleman hetkelläkään, vaan vasta viimeisellä tuomiolla.

Eikö sovi kysyä: Pelastunko minä?

Sanoisin: Älä työnnä pois tätä kysymystä luotasi ylpeänä tänä päivänä.

Tämä kysymys tulee nyt sinun eteesi, ei opillisena kysymyksenä, vaan koko elämäsi tärkeimpänä kysymyksenä, josta riippuu iankaikkinen elämäsi ja onnesi.

Se tulee eteesi sairasvuoteella, kuolinvuoteella tai viimeisellä tuomiolla.

Sentähden alistu kuulemaan, mitä Jeesus kuolemaan mennessään sanoo pelastuksen asiasta opetuslapsilleen. Hän ratkaisee tämän kysymyksen: minkä tähden niin monet hukkuvat, vaikka Jumalan armo on ilmestynyt kaikille pelastukseksi.

Toiset eivät ole ottaneet vaarin hänen sanastaan eivätkä tunne häntä (Joh. 15: 20), toiset ovat tulleet tuntemaan, että Isä on lähettänyt Poikansa heidän syntiensä, sovitukseksi (Joh. 17: 25).

Heinäkuun 26 päivä.

_Olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. Joh. 17: 6_.

Puhutaan ihmisistä, jotka taivaan isä on antanut Pojallensa. On siis kysymys Jumalan, taivaan Isän, ainosyntyiselle Pojallensa antamista ihmisistä.

Tehdään nyt tämä henkilökohtaiseksi asiaksi ja kysytään: "Olenko minä taivaallisen Isän lahja Kristukselle?"

Minä saan olla Isän lahja Pojalle. "Olen ilmoittanut Sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat Sinun."

Jumala ei anna Pojallensa lahjoja synagogasta, s.o. hyvien ihmisten joukosta, ei kirkosta, ei seurakunnasta, vaan "maailmasta", siitä piiristä, joka oli luopunut Jumalasta. "Sinä annoit ne minulle maailmasta." Sielläkin ovat sielut Jumalan omia.

Niin ovatkin kaikki sielut Jumalan omia, jokainen sielu on Jumalan erikoisen rakkauden kohteena. Jokaista ihmistä varten on Jumalalla joku erikoinen suunnitelma, vaikka me kuljemmekin tämän maailman läpi niin monenlaisissa erilaisissa puvuissa.

Jokainen sielu on Jumalan edessä äärettömän kallis.

Heinäkuun 27 päivä.

_Sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin. Joh. 17: 6_.

Jumala pitää kiinni jokaisesta kulkurista, pakanasta, kaukana Kiinassa, Intiassa ja Tyynen meren saarilla. Kaikki sielut ovat Jumalan omia.

Tämä pitää paikkansa jokaisesta vangistakin, joka on kalterien takana. Tämä koskee jokaista sairasta, yksinäistä ja kunnalliskodissa olevaa köyhää, jotka yhteiskunta on hyljännyt ja työntänyt sinne syrjään pois keskuudestaan.

Kaikki ihmiset ovat Jumalan omia. Kaikki maailmassa olevat ihmiset ovat Sinun, sanoo Jeesus Isällensä. Luomisen perusteella saatan minä sanoa: minä saan olla Isän lahja Pojalle.

Mutta vielä enemmän. Jumala ei ole luonut kaikkia, vaan myöskin lunastanut kaikki.

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän syntejänsä."

Jumala on sovittanut tämän hänestä luopuneen maailman itsensä kanssa. Se tapahtui Raamatun mukaan yhtenä päivänä, kun Jumala otti pois maan synnit.

Sentähden minä saan myös lunastuksen perustuksella olla Isän lahja Pojalle.

Heinäkuun 28 päivä.

_Kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun – ja minä olen kirkastettu heissä. Joh. 17: 10_.

Ei Kristuksen tarvitse toista kertaa tulla sovitustyötänsä suorittamaan. Yhdellä ainoalla uhrilla on kaikki tehty täydelliseksi. Se tapahtui Golgatalla.

Minä ja sinä saamme olla, ei ainoastaan luomisen, vaan myös lunastuksen perusteella taivaallisen Isän lahjoja hänen Pojallensa.

Kun ajattelen niitä monia, jotka lukevat sairasvuoteilla, yksinäisyydessä ja vankisiirtoloissa tätä sanaa, on kuin soisi korvissani kaunis soitto: "He olivat minun, he olivat Sinun."

Siellä kaukana maailmassa, Jumalasta luopuneessa maailmassa ovat kaikki sielut hänen luomansa ja hänen lunastamansa.

Ei ole mitään erotusta, "me olemme kaikki poikenneet pois ja käyneet aivan kelvottomiksi, kaikki vailla kirkkautta".

Tämä on armon sana: minä saan olla Isän lahja. Etkö yhtyisi sydämestäsi tähän: "Minä saan sekä luomisen että lunastuksen perusteella olla Isän lahja Pojalle."

Heinäkuun 29 päivä.

Aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta. 1 Piet. 4: 17.

Jumalan järjestyksen mukaan tulee tuomion aikaa "Herran huoneesta", siis uskovaisista.

Kun heidän piireissään alkaa uusi herätys eli toisin sanoen Jumalan hallitus ja valta, he kohta saavat nähdä uudistetun rakkautensa hedelminä yhden ja toisen suruttomankin heräävän synninunesta ja pyrkivän mukaan Herran pariin ja työhön hänen asiansa hyväksi.

Tässä heränneitten uudelleen heräämisessä, jota Paavo Ruotsalainen ja hänen jälkeensä herännäisyys tähdentää, on syvä uskonnollinen ja sielutieteellinen totuus.

Ilman sitä jäädään heränneinäkin pintapuolisiksi ja vaikutus ulospäin elämään käy heikoksi.

    "Herra Jeesus, jonka sydän
    aina palaa puoleeni,
    etsi mua, niin sun löydän!
    Murra, muuta mieleni!
    Tartu minuun kiinni niin,
    että tykös kääntyisin!"

                       S.V. 6: 8.

Heinäkuun 30 päivä.

_Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, joka on hänen kirkkautensa säteily. Hebr. 1: 1-2_.

Raamatun profeetat ja Kristus ovat samassa linjassa ja Jumalan lähettämiä, varustamia ja herättämiä Jumalan pelastussuunnitelman työvälineiksi ei ainoastaan juutalaisia, vaan koko ihmiskuntaa varten.

"Ei kukaan tunne Isää muu kuin Poika, ja ne, kenelle Poika tahtoo hänet ilmaista" (Matt. 11: 27). Raamatun profeetat ja Uuden Testamentin apostolit, joissa Kristuksen henki erityisesti vaikutti, ovat historiassa ainutlaatuiset Jumalan ilmoituksen välittäjät.

Tätä ilmoitusta ei voi mikään täydentää. Erityisesti ilmoituksessa on ihmisille annettu kaikki, mitä ihmiskunta pelastuaksensa tarvitsee tietää.

"Jokainen kirjoitus, Jumalan henkivaikutuksesta syntynyt, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, jotta Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut." (2 Tim. 3: 16-17.)

Heinäkuun 31 päivä.

_Ettekö tiedä, että ruumiinne on sen Pyhän Hengen temppeli, joka teissä, on ja jonka olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne. 1 Kor. 6: 19-20_.

Korintossa oli menty eteenpäin parannuksen teossa. Ei siellä ollut jääty entiseen tilaan.

Mutta Paavali ei tyytynyt vain ulkonaisen parannuksen alalla aikaansaatuihin muutoksiin, vaan hän puhuu edelleen sisällisestä parannuksesta ja neuvoo:

"Pankaa pois ei vain kaikki lihan saastaisuus, vaan hengenkin saastaisuus ja kirkastakaa siis Jumala ei vain ruumiissanne, vaan myöskin hengessänne, jotka Jumalan ovat!"

Vaikka siis ulkonaisessa parannuksessa olikin menty eteenpäin, oli vielä jäänyt jäljelle uusia tehtäviä ja uusia kilvoitusmahdollisuuksia sisällisen parannuksen alalla.

Itsestänsä kerskaamaan ei sielläkään kukaan seurakuntalainen päässyt. Vaan jos kenen teki mieli kerskata, hänen oli kerskattava yksin Herrasta.

Tähän vie varsinkin sisällisen parannuksen harjoitus.

    "Pyhä Henki, taukoomatta
    rinnassani kolkuta,
    sanan alle nuhtees kautta
    sydäntäni taivuta,
    Herran tielle taluta,
    Jeesuksessa lohduta!
    Totta hältä tulta saanen
    kylmään sydämeeni. Amen."

                     S.V. 6: 9.

ELOKUU

Elokuun 1 päivä.

Mene, äläkä tästedes enää syntiä tee. Joh. 5: 11.

Jeesusta vastustaessaan fariseukset joutuivat yhä enemmän valheen ja vihan valtaan. Samoin on käynyt lukemattomille omahyväisille, itserakkaille ihmisille ratkaisuhetken edessä. Herra kolkutti sydämen ovelle, mutta he eivät avanneet sen lukkoa, s.o. tuntoansa, synnin tunnustukseen ja anteeksipyyntöön.

Mutta tähän lukon avaamiseen alistuvat ne, jotka ratkaisuhetkestänsä ottavat vaarin. Heidän on Jeesuksen kanssa annettava olla oikeassa ja jäätävä itse tuomitun syntisen paikalle Herran edessä.

Sille paikalle jäi tuo syntinen nainen, jota fariseukset olivat syyttäneet Jeesuksen edessä. Hän ei hiipinyt pois, kun hänen syyttäjänsä raukkamaisesti pakenivat. Hän jäi seisomaan Herran eteen. Nimenomaan hän puhuttelee Jeesusta Herraksi. Sitä ei kukaan tee muutoin kuin Pyhän Hengen kautta. Ja siinä hän, tuo sisällisesti ja ulkonaisesti tuomittu syntinen, jota "hyvät ihmiset" olivat valmiit kivellä heittämään, sai kuulla uuden elämän syntysanat Herran omasta suusta: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee!"

Näillä armon ja anteeksiannon sanoilla laskettiin tuon tunnossansa tuomitun ja Herran edessä, nöyryytetyn ihmissielun uumeniin luottamus ja usko parempaan tulevaisuuteen. En ole vielä hukassa. Herrakin uskoo minusta, että minä voin vielä nousta lankeemuksestani. Ja hän nousi.

Elokuun 2 päivä.

Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon. Joh. 4: 34.

Kristityn ihmisen vapaus on Jeesuksessa tullut lihaksi ja vereksi, tarkastipa tämä elämää miltä puolelta tahansa.

Ei Kristus kysellyt ihmisiltä, ei ajan uskovaisiltakaan heidän mielipidettään hurskaaseen elämäntapaan nähden. Hänen käytöstään eivät milloinkaan määränneet ulkonaiset, vaan sisälliset näkökohdat. Hänen ruokansa oli Jumalan tahdon tekeminen.

Mutta juuri tästä, että Jeesus otti Jumalan rakkauden korkeimmaksi laikseen, välittämättä siitä, mitä ihmiset pitivät oikeana tai vääränä, hän sai osaksensa kierossa hurskaudessa eläviltä aikalaisilta ankaran tuomion.

"Katso, mikä syömäri ja viininjuoja hän on, mikä publikaanien ja syntisten ystävä!" he sanoivat.

Heille ei kelvannut Jeesuksen sisällisesti vapaa käytös, eivätkä he sitä käsittäneet, kun hän käytti maailmaa niinkuin ei olisi käyttänytkään.

Vapauteen, tähän oikeaan, sisälliseen vapauteen Jeesus on meidätkin vapauttanut.

Elokuun 3 päivä.

_Teidän tulee pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. Ef. 4: 24_.

Jumalan valtakunnan jäsenten on käytävä jatkuvan erotustapahtuman, jatkuvan tuomion, s.o. jatkuvan jokapäiväisen pyhityksen tietä maisen matkansa läpi sen loppuun asti.

Uudestisyntyneen yksilön pyhitys ei ole ajan rajoissa milloinkaan täydellinen. Viimeinen erotus, viimeinen tuomio on vasta ajan rajojen tuolla puolen. Pyhityksessä täällä ajassa ilmennyt "iankaikkisuuden nyt" on silloin vasta tullut kokonaan iankaikkisuudeksi.

Niinpä siirretäänkin Uudessa Testamentissa kirkastus lopullisesti Kristuksen toiseen tulemiseen. Yksin Jeesus, jonka omatunto ei milloinkaan häntä syyttänyt oman tahdon väärinkäyttämisestä, saattoi tulla täydellisestä kirkastumisesta osalliseksi jo tässä ajallisuuden piirissä.

Uudestisyntyneen yksilön kirkastuminen on olotila, johon ei yksikään syntinen voi täydellisesti päästä tässä elämässä. Kirkastukseen näet kuuluu uusi, alennustilasta Kristuksen kirkastetun ruumiin kaltaiseksi muutettu ruumis. Mutta se saadaan vasta ylösnousemuksessa, kun Jumala lopullisesti toteuttaa iankaikkisen armopäätöksensä.

Elokuun 4 päivä.

_Niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa. 1 Kor. 15: 22_.

Synnin ja iankaikkisen perikadon kannalta asioita katsellen me ymmärrämme toisin kuin nykyajan viisaat Jumalan Pojan lihaksi tulemisen pelastushistorialliseksi välttämättömyydeksi. Me ymmärrämme toisen Aadamin, ihmiskunnan toisen kantaisän vaimosta sikiämisen ja syntymisen tosiasian, jotta ensimmäisen Aadamin lankeemus ja sen myötänsä tuoma kirous saataisiin korjatuksi ja poisraivatuksi.

Jumalan kuvaksi luotuna olentona Jeesus saattoi langeta syntiin, mutta olla myös siihen lankeamatta. Sitä mahdollisuutta ei nyt ole enää sinulla eikä minulla, enempää kuin kenelläkään muulla langenneen Aadamin jälkeläisellä.

Meillä on synti veressämme. Jokainen verisolumme on synnillä vaistotettu. Mikä lihasta on syntynyt, on lihaa eikä sellaisenaan voi Jumalan valtakuntaan sisälle tulla. Meidän takanamme on esivanhempiemme lankeemus, joka heittää, mustat varjonsa koko elämämme yli jokaisen kohdalla, ilman poikkeusta. "Ei ole yhtään täydellistä eikä vanhurskasta meidän joukossamme, ei yhden yhtäkään."

Vain Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan veri voi puhdistaa meidät kaikesta synnistä. (1 Joh. 1: 7.)

Elokuun 5 päivä.

Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi. Ilm. 15: 4.

Tänä aikana, armon etsikkoaikana, on tärkeätä, että Jumalan teot kirkastuvat meille. Sillä ellemme ota niistä vaaria, voi meillekin käydä niin, että tullaan jo historiallisesti tuomionalaiseen tilaan.

Me saamme vielä tulla vapaasti kirkkoon. Pappi määrää taululle kiitosvirren, kuoro laulaa kiitosvirren, alttaripappi laulaa kiitosvirren, seurakunta saa yhtyä kiitosvirteen. Mutta voi tulla aika, jolloin ei saa edes virsikirjaa käteensä, vaikka kuinka pyytäisi.

Mikä vastuu meillä on, että saamme yhtyä kiitosvirteen nyt ja kuulla sanomaa, että sovinto, maailman sovinto on valmis, että Jeesus elää, että Pyhä Henki sanan ja sakramenttien kautta meidät tämän sovinnon osallisuuteen seurakunnan keskellä vie.

Nyt on meillä otollinen hetki, nyt on pelastuksen päivä.

    "Kiittäkää Herraa! Hän on ratki hyvä.
    Elämän lähde on hän sangen syvä.
    Hänestä vuotaa lahja enentyvä.
    Kiittäkää Herraa!"

                              Virsi 407: 5.

Elokuun 6 päivä.

Nyt on otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä. 2 Kor. 6: 2.

Armonaika on juuri se aika, jolloin Jumala ei lue syntejä. Nyt siis on parhaillaan otollinen aika, nyt on pelastuksen päivä. Nyt Isä kutsuu ja vetää syntisiä katumukseen ja Poikansa luo, jonka yhteydessä kutsutuista tulee valittuja, eivätkä he tule tuomioon, sillä he ovat jo käyneet kuolemasta elämään tänä armonaikana.

Mutta ellei tämä syntien katuminen ja Isän vetäminen Pojan luo saa tapahtua, niin vihollisuus, jota nyt armonaikana ei ole Jumalan puolella, koska hän on Kristuksessa sovitettu Isä, lakkaakin ja muuttuu kuluttavaiseksi tuleksi kaikkien niiden kohdalla, jotka armonaikana eivät ole sopineet hänen kanssansa.

Jos armonaika on väärin käytetty ja tuhlattu hukkaan eikä Jumala ole saanut meitä Kristuksen yhteyteen vedetyksi, jonka kuolemassa Jumala rankaisi "ennen tehdyt synnit – osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa", muuttuu Jumalan suhde meihin "nykyajan" päätyttyä kostavan vihan suhteeksi, jossa ei ole muotoon katsomista, s.o. synnin täydelliseksi lukemiseksi meille.

Kun tämä näky avautuu sielumme silmien eteen, käsitämme Vanhan liiton sanan paremmin kuin ennen: "Tänään, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne!" Käsitämme myös syvemmin kuin ennen Jeesuksen mielialan, kun hän itki paatuneitten juutalaisten kohtaloa ja ennusti heille tuomiontuloa sanoen syyksi sen, etteivät he etsikkoaikaansa tunteneet: "Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle, mutta ette ole tahtoneet."

Elokuun 7 päivä.

_Armahtakaa niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten. Juud. 20-22._

On ihmisiä, jotka voivat sanoa itsestään: "Minä olen tulesta temmattu kekäle." Tällaiselle ihmiselle on niin hyvin sosiaalisen kuin yksilöllisenkin hädän auttajana ja ratkaisijana yksin Jumala.

Näitä tulesta temmattuja kekäleitä on rakkaassa isiemme maassa vielä jokaisessa yhteiskunnallisessa asemassa ja jokaisessa ryhmäkunnassa.

Niiden olemassaolo varmentaa meitä uskossamme, ettei Jumalan valtakuntaa vielä oteta pois Suomen kansalta, vaan että se päinvastoin tekee tuloansa keskuuteemme hengen ja voiman osoituksin.

On kyllä, mahdollista, että käy toisinkin ja että sekin tila voi vielä tulla, joka on pahempi kuin tämä nykyinen.

Mutta silloinkin on Jumala ohjaksissa.

    "Se kansa avun saava on,
    ken Herraan täällä luottaa,
    vaan ilman Herraa turmion
    se itsellensä tuottaa.
    Kun Herra kansan vahvistaa,
    sen porttein salvat lujittaa,
    on turvattuna maamme."

                       Virsi 460: 3.

Elokuun 8 päivä.

Tänään minun pitää oleman sinun huoneessasi. Luuk. 19: 5.

Jeesus sanoi nämä sanat Sakkeukselle. Sillä tavalla Herra auttoi häntä sovintoon Jumalan kanssa. Sakkeus sanoi: "Puolet omaisuudestani minä annan köyhille."

Sellaista tapahtuu, kun Kristuksesta käy meihin vaikutus. Käy vaikutus syntisiin, olkoot ne millä kohdalla tahansa. Tullaan sovintoon Jumalan kanssa, mihin itse ei päästä, kun ei saada säretyksi kovaa sydäntä. Kristus saa sen säretyksi.

Ei ole vihollisuutta Jumalan puolella meitä vastaan.

Aurinko, joka nyt paistaa, on parempi saarnaaja kuin me kaikki. Jumala antaa auringon paistaa niin hyville kuin huonoillekin. Ei ole niin huonoa ihmistä, ettei Jumala häntä rakastaisi. Sen takia Jumala antaa teille ulkonaista hätää, että hän kääntäisi sen sisälliseksi hädäksi, jotta te sortuisitte Armahtajan käsiin ja sortuisimme sinne kaikki, sillä vihollisuutta ei ole Jumalan puolella meitä vastaan, vaan se on meissä itsessämme Jumalaa vastaan.

Tee sovinto Jumalan kanssa, muuten hukut, vaikka Jumala oli Kristuksessa ja sovitti itsensä maailman kanssa.

Elokuun 9 päivä.

Viisaus on kaikkien lastensa puolelta oikeaksi näytetty. Luuk. 7: 35.

Johannes Kastaja oli sisällisesti vapaa persoonallisuus myös itsensä kieltämisessä. Siitä johtui hänen valtava herätysvoimansa. Mutta aikansa hurskasten mielestä hänessä oli riivaaja.

Jeesus oli seurustellessaan syntisten kanssa heidän kodissaan myös vapaa. Hän ei alentunut syntisten kannalle, vaan nosti heitä ylöspäin siihen vapauteen, jonka Pyhä Henki antaa.

Rakkauden kautta he molemmat olivat toisten palvelijoita, Kastaja ihmisenä, Jeesus Jumalan poikana. Siinä on vapauden ihanne, että sama henkilö, joka uskon kautta on kaikkien herra, on rakkauden kautta kaikkien palvelija. Siinä on oikea vapaus. Ja siihen vie Jeesus vieläkin. "Jonka Poika tekee vapaaksi, on totisesti vapaa."

Tämä oikea vapaus asetettiin fariseusten eteen elävissä persoonallisuuksissa. Mutta he eivät sitä, käsittäneet, vaan siihen pahenivat.

Sentähden Jeesus sanoo heistä ja heidän kaltaisistaan, että elämän viisaus saa tunnustuksen ainoastaan lapsiltansa – ei muilta – ja että se on oikeaksi osoitettu yksin teoistansa.

Elokuun 10 päivä.

_Pitäkää tekin itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 6: 11_.

Ei ole ketään niin kauas eksynyttä, niin suurta syntistä, ettei hänkin voisi kokea, että hän on sovitettu Jumalan lapsi, ei sitä vain yleisen vanhurskauden perustuksella, vaan sen perustuksella, että hän on itse saanut kokea, että Pyhä, Henki on sovittanut Jumalan vanhurskaan tuomion ja antanut myös vapauttavan pelastuksen sanan hänen sydämeensä: Jeesus elää.

On ennustettu, että maassamme näinä aikoina syttyvät Herran tulet palamaan. Mutta se merkitsee sitä, että syntien pitää tulla ilmi, että vanhurskas mieli, Kristuksen mieli, syntiä inhoava ja vihaava mieli syttyy meidän omiintuntoihimme pyhän Jumalan edessä.

Silloin koetaan, kuinka vihaisen Isän lepytetty mieli hellyttää hänet panemaan kätensä meidän päällemme henkilökohtaisesti.

    "Anteeks' niille rukoilit,
    jotka sinut ristiin löivät.
    Voi, jos mua niin kantaisit!
    Hyväks' silloin kaikki käyvät.
    Kivuistas ja kuolostas
    anna apu autuas!"

                      S.V. 124: 6.

Elokuun 11 päivä.

_Sinä astuit ylös korkeuteen, otit vankeja saaliiksesi, sait ihmisiä lahjaksesi. Ps. 68: 19_.

Usein joutuu kohtaamaan sellaisia ihmisiä, jotka haluavat työntää pois Jumalan armon.

Eivät ihmiset huku sentähden, että synnit ovat suuret, vaan sentähden, että työntävät luotansa sovintoarmon. Ei se, nimittäin sovintoarmo, synny vasta sitten, kun me olemme kääntyneet, vaan se on ollut olemassa jo ennen sitä. Nyt on kuultava ja otettava vastaan.

Olette ehkä käyneet jollain korkealla paikalla josta näkee yli Helsingin kaupungin. Siellä tulee mieleen: tuossa on Suomen pääkaupunki. Ja vielä: kuinka paljon onkaan siellä syntiä ja vääryyttä ja hekumaa, ja kuitenkin kaikkien noiden synnit on Jeesus sovittanut, niitten takia hän on tullut tänne. Minkä takia he sitten syntiin hukkuvat? Ei pääse Jumala antamaan heitä Pojalle lahjaksi. He vastustavat Jumalan rakkautta.

    "Maailman viettelyksistä,
    kiusauksista, synneistä
    ainoa ompi pelastus
    Jeesuksen suuri rakkaus."

                   Virsi 299: 7.

Elokuun 12 päivä.

Opettaja on täällä ja kutsuu sinua. Joh. 11: 28.

Jeesus Kristus on historiallinen henkilö. Jos joku jumalankieltäjä tahtoisikin varttaa, ettei Jeesusta ole koskaan ollut olemassakaan maan päällä, niin hän sellaisilla väitteillä vain paljastaa ja ilmaisee oman tietämättömyytensä.

Tällaiset väitteet eivät tule kysymykseen eikä niitä uskota siellä, missä henkilökohtaisesti on eletty omantunnon uskonnollinen herätys tai läpikäyty ratkaisukohta, jonka seuraus on kääntyminen Jumalan yhteyteen elävässä uskossa.

Tämän ratkaisukohdan eteen joutuu aikanaan jokainen ihminen ilman poikkeusta, jumalankieltäjäkin. Jumala kutsuu kaikkia ihmisiä elämänyhteyteen kanssansa. Taivaallinen kutsumus lähestyy aikanaan jokaista ihmistä. Mutta kun se saavuttaa meidät, ja me joudumme ominetuntoinemme Jumalan tinkimättömän totuuden eteen, voimme menetellä kahdella eri tavalla. Voimme joko riidellä itsemme pois Jumalan sanan tuomion alta olemalla tottelematta omantuntomme ääntä, taikka alistua totuuden sanan tuomittaviksi ja mennä itseemme ja tehdä parannuksen.

    "Ah, auta parantuakseni
    jo täällä armon aikana,
    ett' synnit kadun, Jeesukseni,
    kun armo ompi tarjona."

                         S.V. 48: 7.

Elokuun 18 päivä.

_Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1 Joh. 4: 10_.

Jumalan sanassa sanotaan: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa", ja edelleen: "Antakaa tekin sovittaa itsenne Jumalan kanssa!"

Toisaalta käy siis Jumalan sanasta ilmi, että sovinto on jo päätetty tosiasia ja kertakaikkinen, mutta toisaalta se on vielä jatkuvaa toimintaa meidän ihmisten puolelta. Vihollisuutta ei ole Jumalan puolella meitä vastaan, vaan kyllä meidän puolellamme, meidän itsekkäästä sydämestämme Jumalaa vastaan. Eräs vanki kertoi nähneensä unen. Siinä hänelle sanottiin: "Tee parannus, Jeesus tulee pian!" Tähän hän välittömästi nuorena miehenä lisäsi: "Mutta enhän minä vielä tahtoisi tehdä parannusta." Tämä sana "Jeesus tulee pian" ja miehen itsetunnustus toivat mieleen Ilmestyskirjan sanat Karitsan vihan suuresta päivästä, jolloin suruttomat ihmiset kuninkaita ja ylimyksiä myöten huutavat vuorille ja kukkuloille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät Karitsan vihalta!" Roomalaiskirjeen viidennessä luvussa on lohdullinen sana: "Kun nyt olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttaan vihasta". Ja edelleen: "Jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me nyt, kun olemme sovitetut, pelastumme hänen elämänsä kautta, nimittäin tulevasta vihasta."

Elokuun 14 päivä.

Tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman. Fil. 3: 10.

Mikä vetää meitä kirkkoon, pyhä pyhältä? Kirkot täyttyvät tänä aikana pitkin vuotta.

Eräs vanha helsinkiläinen vuosisadan vaihteessa kertoi, että oli sellainen aika, että kirkot olivat täynnä kansaa.

Vanha julistus Kristuksesta veti silloin kirkot täyteen. Se oli herätyksen aikaa. Syntyi uutta silloin. Juuri se vanha sukupolvi, joka vielä nyt on keskellämme ja jonka merkitys esirukoilijoina on suuri nykyajan nuorisolle, elää Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen voimasta, minkä koki jo nuoruudessaan.

Herra nytkin tekee työtä keskellämme. Entäpä jos hän tekee sitä koko Suomen kansan keskellä!

    "Suo maahamme kaivattu huomen!
    Me pyydämme Henkesi kastetta
    ja parannusarmoa uutta."

                        S.V. 190: 1.

Elokuun 15 päivä.

Tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla. Luuk. 16: 9.

Opetuslapsilleen on Herra antanut todellisen uhrimielen. Hän tiesi, että maailmassa ihmiset tarvitsevat apua ja rakkautta. "Teillä pitää aina köyhät oleman", hän on ennustanut. Ja neuvoessaan omaisuuden oikeaa käyttämistä hän aukaisee eteemme suuret näköalat.

Mutta palveluksen työhön tarvitaan suuria henkisiä voimia, joita ei kenelläkään ihmisellä luonnostansa ole. Niitä on meidän saatava ulkopuolelta itseämme. Ja ainoa tie niiden todelliseen hankkimiseen on vilpitön uhrimieli, joka tekoihin taipuu.

Ja mikä on sitten uhrialttarille pantava? Oma omaisuus, ei toisten. Omilla rahavaroillaan ja tavaroillaan, joita muut käyttävät itsekkäästi ja petollisesti ja väärin s.o. vääryyden mammonana, on kristittyjen tehtävä itselleen ystäviä.

Oikeita ystäviä ei voida rahalla tehdä kaikista ihmisistä, vaan ainoastaan sellaisista, jotta jo ovat iankaikkisuusihmisiä, kahdesti syntyneitä, ja siis matkalla iäisiin majoihin.

Oikea omaisuuden käyttäminen Jeesuksen opin mukaan on yksinkertaista ja samalla jumalallista. Mutta edelleenkin hänen arvostelunsa elämästä ja ihmisistä pitää paikkansa: "Tämän mailman lapset – jotka vain maallisia tuloja ajattelevat – ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset, joiden ystäville on asunto ja sija valmistettu iäisissä majoissa."

Elokuun 16 päivä.

Joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos. Joh. 5: 37.

Millainen on se ihminen, jota Isä vetää Poikansa tykö? Jeesus näet sanoo: "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä vedä häntä."

Se on ihminen, joka tulee valoon. Hän rukoilee Herraa: "Voi Pyhä Henki, sinä tyhmien opettaja!"

Hän on saattanut olla tässä yhteiskunnassa arvovaltainen ihminen, mutta kun Isä antaa hänet Pojalle, silloin tulee hänelle sisäinen hätä. Se puhuu silloin tähän tapaan: "Ei minulla ole rakkautta, ei uskoa, ei pyhää vaellusta ei mieltä taipuisata, ei voimaa, valoa." Se ihminen valittaa, että koko hänen elämänsä on ollut itsekkyyden tahraama. Hänen on saatava Herralta Kristukselta kaikki vanhurskaus, kaikki puhtaus, pyhyys ja rakkaus, kun itsellä ei ole mitään.

Tunnetko tässä itsesi? Näinkö sinä olet riippuvainen Jumalasta joka päivä? Kun viimeinen tuomiopäivä tulee, niin meillä on se varmuus Jumalan sanasta, että hän ei aja pois silloin avuttomia, vaan tunnustaa ne omaksensa sentähden, ettei tunnusta mitään muuta kelvolliseksi kirkkauteen, kuin oman työnsä, jonka Hänen tuomiokatseensa niissä näkee, jotka Hän on päässyt Pojallensa lahjoina antamaan.

Elokuun 17 päivä.

_Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Kristus. Ilm. 21: 23_.

Kun syntinen löytää anteeksiantamuksessa uuden pohjan tulevaisuudelleen, on hän elänyt ratkaisuhetkensä sielunsa pelastuksen asiassa.

Nöyrtyminen totuudessa tekojensa kaltaiseksi ja totuus Herran suusta tekevät vapaiksi. Jonka näet Jumalan Poika tekee, se tulee todella vapaaksi.

Yksilön ratkaisusta omantunnon edessä riippuu hänen ympäristönsä ja perheensä tulevaisuus. Perheiden siveellisestä tilasta riippuu taas koko kansakunnan onni ja menestys.

Ja yhden ainoan kansan hyvinvointi tai rappiolle joutuminen vaikuttaa vuorostaan koko ihmiskunnan menestykseen ja siveelliseen uudistukseen.

Mutta kun ihmiskunnan ratkaisuhetki Herran edessä kerran lyö, silloin koko luomakuntakin uudistuu, kirkastuu.

Silloin ei enää aurinkoa eikä kuuta tarvita pimeyden torjumiseksi, vaan kaiken valona on Jumalan Karitsa.

Elokuun 18 päivä.

Kaikki tämä on synnytystuskien alkua. Matt. 24: 8.

Johannes Kastaja, nöyrä, rajoituksensa tunteva, mutta samalla luja mies, jonka tahdon Jumala itse oli teräksen lujaksi vahvistanut, oli Jumalan valtakunnan oikea sanansaattaja, joka oli pantu valmistamaan tietä Herran tulemiselle.

Tämä Jumalan valtakunnan tulemisen valmistaminen, joka Johannes Kastajan tehtävässä alkoi, ei ole vieläkään päättynyt. Kuinka kärsiikään Jumalan valtakunta meidänkin päivinämme väkivaltaa, kun sisällisesti sydämeltään muuttumattomat miehet ja naiset koettavat väkisin repiä sen itsellensä ja väärällä tiellä pystyttää onnelaa ja kultalaa ihmiskunnalle. Johannes Kastajan parannushuuto koskee vielä edelleen meitäkin luokkavihan, järkeisuskon, muotojumalisuuden ja maallistuneen kristikunnan elämän keskellä.

Uskottomuus, paheet, tapojen turmelus sekä niitä seuraava kirous sekä luonnon piirissä että ihmiselämässä niin hyvin pakanamaailmassa kuin kristillisissä maissa puhuvat meille synnytyskipujen olemassaolosta, jotka ennustavat uuden ajan lähestymistä keskuuteemme nykyisiä turmeltuneita oloja korjaavana voimana, sielläkin, missä sivistys, valtiomahti ja kansojen liittoutumat eivät pysty parannusta aikaansaamaan.

Elokuun 19 päivä.

Ylistivät Herran sanaa ja uskoivat. Ap. t. 13: 48.

Herra seisoo edessämme kysyen: sallitko Isän antaa itsesi Pojalle, tahdotko olla Isän lahjana Pojalle? Sillä vaikka Jumala on kaikkivaltias Jumala, niin että hän voi yhdessä silmänräpäyksessä tuhota kaikki kaupungit ja sukupolvet, niin Herra alistuu alas syntisen luo kysymään, sallitko, tahdotko, eikä Hän pakolla vie ketään taivaaseen.

Hän kysyy nytkin: "Sallitko annattaa itsesi Pojalle Isän lahjana?" Apostolien teoissa sanotaan: "Ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään."

Se ei merkitse sitä, etteivät kuulijat olisi saaneet tehdä henkilökohtaista valintaa sanan kuulossa ollessaan. Jeesuskin sanoo: "Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka olivat maailmassa, ja he ovat ottaneet sanastasi vaarin. Ja ne sanat, jotka sinä annoit minulle, minä olen antanut heille, ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti, että sinä olet minun lähettänyt." Näetkö tällä hetkellä, mitä sinun rauhaasi sopii? Näetkö, mikä ehto on Jumalan armotaloudessa siihen, ettei hukuta, vaan tullaan todella perille? Näistä, jotka olivat maailmassa, Jeesus sanoo, niistä, jotka olivat siirretyt Jumalan armolahjana Pojalle: "He olivat ottaneet Sinun sanastasi vaarin, he ovat ottaneet ne sanat vastaan, jotka minä heille annoin."

Elokuun 20 päivä.

_Elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Room. 8: 2_.

On suuri armo, kun Herra itse särkee kivikovat sydämemme ja auttaa meidät sovintoon itsensä kautta, joka Kristuksessa on sovittanut meidät kanssansa. Jos nyt päättelet: ei minulla ole vielä, hätää, ja kuitenkin kysyt, miten minä tätä hätää saisin, niin se käy kyllä ilmi useiden Raamatun henkilöiden elämästä.

Pietarille tuli sydän ahtaalle ja mieli särkyi, kun Kristus katsoi häneen, kun hän oli hänet kieltänyt. Ajattelen, että siinä katseessa ei ollut mitään tuomiota. Se oli perin hellä ja laupias se Herran katse, sillä hän katsoi langenneeseen opetuslapseensa, ja siitä kävi sellainen merkillinen vaikutus, että Pietari meni ulos ja itki katkerasti samassa yössä, jossa Juudas meni pimeään ilman toivoa. Mutta Pietarin itkulla oli se vaikutus, että hän pääsi takaisin sovintoon Jumalan kanssa.

Kun syntinen vaimo itki Jeesuksen jalkojen juuressa ja muut toivoivat, että Herra ajaisi hänet pois, hän ei ajanut häntä pois, vaan sanoi isännälle: "Katso tuota naista." Hänellä oli jo salainen syntien anteeksi antamus, vaikkei hän sitä itse tiennyt.

Ja kun Sakkeus oli puussa tavoittaakseen Herran, niin Herra sanoi: "Sakkeus, tule nopeasti alas. Tänään minun pitää olemaan sinun huoneessasi." Sillä tavalla Herra auttoi häntä sovintoon, ja tapahtui niin merkillisesti, että Sakkeus sanoi: "Minä annan puolet omaisuudestani köyhille ja, kenelle olen tehnyt vääryyttä, maksan nelinkertaisesti takaisin."

Tällaista tapahtuu, kun Kristuksesta käy meihin vaikutus.

Elokuun 21 päivä.

_Me kiitämme Jumalaa siitä, että te, kun saitte meiltä kuulemanne Jumalan sanan, otitte sen vastaan, ette ihmisten sanana, vaan, niinkuin se totisesti on, Jumalan sanana. 1 Tess. 2: 13_.

Kun Jumala julistaa sanaa ja se koskee meihin, niin Jumala silloin todella puhuu meille, vaikka kyllä ihmisen suun kautta Se on sanan kuulijalle iankaikkisuushetki, joka sisältää tehtävän.

Tänä päivänä on tästä sanasta sinunkin otettava vaari, että juuri sinä olet sovitettu olitpa kuka tahansa. Tahdotko ottaa vastaan tämän sanan?

Anna sinä tänä päivänä kunnia Jumalan sanalle, sille, että Kristus on sinun syntisi sovittanut. Kyllä minä tiedän ja Herrakin sen ymmärtää, ettei tätä ole sanottu siten, että totuus tänä päivänä vaikuttaa kertakaikkisen uudistuksen sydämessäsi, sillä siellä voi olla joku este.

Sanan täytyy saada tunkea läpi omaantuntoon asti. Jos se koskee, pyydä vielä oikein lisäksi, että Jumala antaisi Pyhän Henkensä työntää tämän terävän sanansa armotta läpi sydämesi.

Älä pelkää sitä!

Elokuun 22 päivä.

He tulevat kaikki Jumalan olettamiksi. Joh. 5: 45.

Tämä maailma, jossa on silmäin pyyntö, lihan himo ja elämän korska, se hukkuu, ja todella pelastuvat vain ne, jotka Jumala on saanut siirtää rakkaan Poikansa valtakuntaan. Heidän kohdallansa se siis tapahtuu.

Jeesus on sanonut: "Kaikki, mitä Isä on antanut minulle, tulee minun tyköni." Tulemisen edellä käy Isän antaminen. "Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä häntä vedä." Jeesuksen tykö tulemisen edellä käy Isän vetäminen. Antaminen ja vetäminen on sama asia, ja tulos on sama. Mitä sitten on tämä antaminen?

Jeesus sanoo: "Profeetoissa on kirjoitettuna, että he kaikki tulevat Jumalan opettamiksi." Tämä koskee kaikkia ihmisiä, niitäkin, joista me luulemme, ettei Jumala heitä opeta. "Ja jokainen, joka on Isältä kuullut ja oppinut, tulee minun tyköni." Ei riitä se, että olemme sanankuulossa hetken, vaan hän tahtoo, että kuuntelemme sillä tavalla, että opimme, mitä Jumala tahtoo sanoa eläväksitekevänä ja tottelemisen sanana itse kullekin.

    "Suo, Jeesus, paras opettaja,
    mun itseäni tuntea,
    ja sulle, rakas Vapahtaja,
    mun sydämeni avata,
    ett' tilani mä tuntisin
    ja sulta avun löytäisin."

                      Virsi 212: 1.

Elokuun 23 päivä.

Minä tein koko ihmisen terveeksi. Joh. 7: 23.

Jeesus sanoi ankaran sanan lehtimajanjuhlille kokoontuneille juutalaisille, jotka tavoittelivat häntä tappaaksensa: "Kukaan teistä ei lakia täytä."

Näin hän paljasti sen valheen, missä he kaikki elivät. He kiivailivat kaikki kirjoitetun lain kirjaimen puolesta, mutta itse asiassa he itsekukin rikkoivat Mooseksen lakia. Yksinkertaisella, mutta suoralla syytöksellään Jeesus paljasti kaksoiselämän ja teeskentelyn kuulijainsa toiminnassa. He olivat asettaneet sapatinkäskyn yläpuolelle rakkauden käskyä ja moittivat Jeesusta siitä, että hän sapattina vähän aikaisemmin oli tehnyt terveeksi miehen, joka oli ollut vuosikymmeniä sairaana. Se tuomio, minkä he itse lain rikkojina sinkauttivat Jeesusta vastaan, oli väärä ja epäoikeutettu. Se ei kestänyt rakkauden ja vanhurskauden kirjoittamattomien lakien vaakalaudalla punnittuna todellista puolueetonta arvostelua.

    "Siis synnin orja, joudu nyt,
    jos autuaaks' tahdot tulla!
    Ei ketään Jeesus hyljännyt,
    ken tahtoi häntä kuulla.
    Ah, miksi sinä viipyisit,
    surmilles suotta rientäisit,
    kun Jeesus tahtoo auttaa?"

                       S.V. 26: 7.

Elokuun 24 päivä.

_Sentähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa. Hebr. 2: 18_.

Virressä sanotaan, että Jeesus on vaivattujen auttaja. Ne häntä tarvitsevat kokonansa.

Sentähden ei sana pysty useammin, kun me puhujat emme itsekään ole aina sanan alla, vaan paremminkin sen päällä, mestareita ja opettajia. Mutta missä on saatu sanan alla, sen pyhyyden ja tuomion alla vaivattuina Jumalalta elävää sanaa sanottavaksi, niin se tuo Jumalan voimat kuulijain sieluun, kuulija saa kohdata elävän Jumalan.

Kun elävä Jumala kohdataan, silloin syntyy jotakin uutta, silloin käyvät mahdottomatkin asiat mahdollisiksi ja vuosikausien syntikahleet kirpoavat, joita ei vahvankaan miehen voimat ole voineet murtaa.

Jumala luo uutta meidän keskellämme. Ja kun näin tapahtuu kaikkialla maassamme, niin sietäisi meidänkin ruveta ikään kuin unesta nousten katsomaan ja tarkkaamaan, mitä Jumala aikoo minun kohdallani uutta tehdä.

    "Siis te, Jeesuksen ystävät armoitetut,
    kaikki uskossa vaeltakaatte.
    Luja toivonne olkoon, te ahdistetut,
    vaikka kiusoja, vaivoja saatte.
    Teillä auttaja on, apu ahdinkohon
    tätä tietänne kulkiessanne.
    Hän on armollinen, Hän on uskollinen,
    pysykää yhä Jeesuksessanne."

                             Virsi 171: 5.

Elokuun 25 päivä.

Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Joh. 15: 4.

Vanhurskaaksi julistamista eli syntien anteeksi antamista Jumalan puolella vastaa usko ihmisen puolella.

Samalla kun usko syntyy sydämessä, tapahtuu siellä myös uusisyntyminen. Sydämessä syntyy uusi minä. Tämä uusi minä on Kristus syntyneenä ihmisessä.

Vanhurskauttava usko on kristusyhteyttä, yhteyttä ristillä kuolleen, mutta ylösnousseen, elävän Kristuksen kanssa; siihen pääsi ryöväri ristillä (julkinen vanhurskauttaminen) ja syntinen vaimo (salainen vanhurskauttaminen).

Se on siirtymistä tilaan, jota apostoli nimittää olemiseksi Kristuksessa (2 Kor. 5: 17). Sikäli kun usko on tätä raitista paavalilaista kristusmystiikkaa, on uskova todella vanhurskas – ei lain tekojen kautta, vaan sisäisen yhteyden kautta, kun uskova on oksastettu todelliseen viinipuuhun.

    "Kuule, Herra, minä uskon,
    auta epäuskoan'!
    Näen niinkuin aamuruskon
    uuden päivän koittavan.
    Suo sen säde sydämeeni
    syvempään vain tunkemaan,
    auta mua Jeesukseeni
    niinkuin oksa juurtumaan!"

                     S.V. 37: 9.

Elokuun 26 päivä.

Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta. Ap. t. 2: 40.

Kerran pyysi eräs nuori mies kahdenkeskistä keskustelua pastorinsa kanssa. Kun olimme kahden pastorinkansliassa, hän sanoi: "Minä olen nähnyt merkillisen unen. Isäni, joka on kymmenen vuotta ollut kuolleena, ilmestyi minulle unessa ja sanoi: 'Vilho, tee sovinto Jumalan kanssa'."

Kun nämä sanat kuulin, niin ikäänkuin välähdyksenä tulivat mieleeni apostoli Paavalin sanat: "Minä Jumalan puolesta Kristuksen lähettiläänä, kehoitan teitä, antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa." Kävi siinä taas vanha asia kirkkaasti ilmi papin sielussa. Ei vihollisuutta ole Jumalan puolella meitä syntisiä ihmisiä vastaan, vaan vihollisuutta on meidän puolellamme Jumalaa vastaan.

Kysyin tuolta mieheltä edelleen: "No, onko Vilho nyt totellut kehoitusta sopia Jumalan kanssa?"

Mies sanoi: "Ei minulla vielä ole mitään hätää."

Se oli särkymättömän ja kovasydämisen, paatuneen miehen sana, jota Jumala oli puhutellut isävainajan suun kautta unessa. "Ei minulla vielä ole mitään hätää."

Entä onko meillä hätää, onko Jumala saanut antaa meille hätää sielujemme pelastamisesta ja siitä, että meissä on vihollisuutta Jumalaa vastaan?

    "Älä kiellä Poikas tähden
    vaivaiselta armoa!
    Sinun laupeutees nähden
    anna mulle uskoa!
    Rukoile mun edestäni,
    Jeesus Kristus, Isääsi,
    vedä minun sydäntäni
    likemmä, sun tietäsi!"

                 S. V. 37: 6.

Elokuun 27 päivä.

Te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne. 1 Tess. 4: 9.

Jos sanoisin teille: "Rakastakaa nyt toisianne!" tai Suomen kansalle: "Puolueet, rakastakaa toisianne", kaikuisi tämä kehoitus vain kuuroille korville. Ihmiset vain paatuisivat.

Paavali sanoi niille, jotka olivat Tessalonikassa: "Ei minun tarvitse teille kirjoittaa rakkaudesta, te ilmankin rakastatte toisianne." Millä tavoin? "Sillä rakkaudella, jonka Jumala on teille opettanut, – jonka Jumala on opettanut."

Minun tulee todistaa hyvästä Jumalasta teille, että Jumala itse opettaa rakastamaan. Olkaamme siis nöyriä Jumalan lain vaatimusten edessä. Me emme osaa itse rakastaa. Sanokaamme, ettemme tiedäkään, ketä meidän tulee rakastaa, emmekä me voi sanoa, kuinka meidän tulee rakastaa, mutta Jumala opettaa.

Elokuun 28 päivä.

Voimallinen on tehnyt minulle suuria. Luuk. 1: 49.

Heränneiden äitien sarja on kulkenut pitkänä saattueena kautta koko kirkkohistorian.

Siellä on Monika, Anthusa, Perpetua ynnä lukemattomat monet muut eri aikoina eläneet äidit.

Mutta kaikkien heidän syvällisimpiä keskustelunaiheitaan, heidän seurustellessaan henkiystäviensä kanssa, on ollut tämä: "Minun Herrani!" Mistä se johtuu, että minun Herrani tulee minun luokseni, tämmöisen huonon ja kurjan ja hyljätyn luokse kuin minä olen?

Siitä, mitä tapahtui, kun Marian tervehdyksen ääni kuului Elisabetin korviin, ymmärrämme, että lapsen kasvatus Jumalalle ja vieminen hänen yhteyteensä voi tapahtua jo ennen heidän syntymistänsä.

    "Minulle Herra voimallaan
    on tehnyt ihmetekojaan.
    Mua alhaista hän armahti
    nimelleen ylistykseksi."

                    Virsi 409: 2.

Elokuun 29 päivä.

_Niin herran kävi sääliksi sitä palvelijaa, ja hän päästi hänet ja antoi hänelle velan anteeksi. Matt. 18: 27_.

Hengellinen herätys ei ole mahdollinen ilman Jumalan vaikuttamaa synnintuntoa. Se synnintunto, jota Herra tarkoittaa ja jonka hän itse vaikuttaa, ei ole hetkellistä tunteitten kiihotusta, joka on saatu aikaan erityisillä menetelmillä tai joillakin inhimillisillä keinoilla hermoja ärsyttävissä, väsyttävissä uskonnollisissa kokouksissa.

Eikä kelpaa tässä sekään synnintunto, joka jokapyhäisen kirkollisen alttaritoimituksen kautta monella on vain tiedossa, aivoissa tai tavan mukaan kielen kärjessä, suuntunnustuksessa, olematta silti omassatunnossa.

Toisenlainen on Herran itsensä vaikuttama synnintunto. Se käy ilmi osaltaan siitä tuloksesta, johon velkaantunut palvelija, Herrasta vieraantunut kristitty, joutuu, ollessaan Jumalan hallituksen alaisena todella omantuntonsa kautta tilillä elämästään sen tuomarin edessä, jonka "silmät ovat kuin tulenliekit". Tulos oli tällainen: "Mutta tällä ei ollut, millä maksaa".

    "Jeesus, joka tähteni
    vaivaa paljon kärsit täällä,
    suuren syntivelkani
    maksoit kuollen ristin päällä,
    kuolon voitit kuolollasi,
    rauhoita mua armostasi!"

                      S.V. 42 a: 1.

Elokuun 30 päivä.

Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen. Matt. 5: 4.

Olen varma siitä, että keskellämme on moni sellainen, joka itkee syntejänsä.

Täällä on moni Pietarin kaltainen opetuslapsi, joka on kieltänyt Herransa ja nyt itkee, että on ollut raukka Herran kieltäjä.

Täällä on toisia, jotka ovat Maria Magdaleenan kohdalla ja itkevät, että, ovat saastuttaneet ruumiinsa synnissä. Itkevät Jeesuksen jaloissa. Teillä on hätä.

Tai on joku sellainen, ehkä useampi, jolla on taloudellisesti hyvät olot. Ei ole itse asiassa mitään ulkonaista hätää. On kuin olisi onnen keskellä, mutta sydän ikävöi ja kaipaa. Huomaa, että koko tila, jossa elää, on syntitila.

Sakkeus nousi puuhun; hänen teki mieli nähdä, Kristus, kun hän kulki Jerikon ohi. Jumala oli antanut hänelle hätää.

Jumala katsoo sen puoleen, jolla on ahdistettu sydän. Jumala itse on ruvennut auttamaan teitä tekemään sovintoa itsensä kanssa.

Herran omat sanat soveltuvat tähän. Ne ovat autuaat, jotka nyt itkevät, ne saavat kerran iloita. Olette autuaat, jotka nyt isoatte ja janoatte. Olette autuaat murheelliset, te saatte lohdutuksen.

    "Paranna mua sairasta,
    murheellista vaivaista
    lohduta ja virvoita
    epäuskost' kirvoita!"

                 S.V. 35: 4.

Elokuun 31 päivä.

Tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Jes. 55: 3.

Jesajan kirjassa on lohduttava sana: Kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen, tulkaa tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa tekin, ottakaa ja juokaa viiniä, ja maitoa, parhaita, jaloimpia ravintoaineita, ilman rahatta ja hinnatta.

259

Jos me menisimme myymälään ilman rahaa ja ilman hintaa ostamaan ravintoaineita, niin ei niitä meille annettaisi, vaan meidät ajettaisiin pois, taikka jos annettaisiin, niin annettaisiin armosta niinkuin kerjäläiselle.

Ilman rahaa ja hintaa voi vain kerjäläinen jotakin saada.

Tämä on Jumalan järjestys tänäkin päivänä.

Joka häpeää kerjäläisen paikkaa elävän ja pyhän Jumalan edessä, olkoonpa puhuja tai sanankuulija, hän ei pääse juomaan elävää vettä, sillä sitä annetaan vain lahjaksi ja vain janoavaisille.

Älä pelkää kerjäläisen paikkaa.

    "Koska valaissee kointähtönen
    mua köyhää, kerjääjää?
    Koska päättyy matka yöllinen,
    on yhä hämärää?
    Luon taivahalle yhtenään
    mä katseen kaipaavan.
    Valoa vaikk' en näekään,
    sen tiedän loistavan."

                    Virsi 380: 1.

SYYSKUU

Syyskuun 1 päivä.

Herra antoi ja Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi. Job 1: 21.

Job sanoi murheissansa, että Jumala on se, joka antaa meille rikkauden ja myös ottaa sen pois, Jumala antaa meille lapset ja ottaa ne pois, Jumala antaa terveyden ja ottaa sen pois, Jumala antaa ystävät ja ottaa ne pois.

Job oli menettänyt rikkauden, lapset olivat kuolleet tapaturmaisesti, ystävät jättivät, terveys murtui ja oman vaimon rakkaus petti.

Mitä hän silloin sanoi? Hän sanoi näin: "Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi!"

Ja kun tämä mies joutui oikein ahtaalle, kun ystävät eivät häntä ymmärtäneet, niin hän kääntyi ystävien hylkäämänä taivaallisen ystävän puoleen ja juuri silloin hän lausui tähän tapaan ihmisestä: "Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vain vähän aikaa, hän kasvaa niinkuin kukkanen ja lakastuu, pakenee niinkuin varjo eikä pysy. Hänen päivänsä ovat määrätyt ja hänen kuukausiensa luku on Sinun hallussasi. Sinä panit hänen eteensä määrän, jonka yli hän ei voi käydä."

Jumala on määrännyt sinun päiväsi ja minun päiväni! On pantu määrä, jonka yli ei kukaan meistä taida käydä. Tämä on Raamatun sanan ja Pyhän Hengen mukainen käsitys Jumalan suhteesta maailmaan.

Syyskuun 2 päivä.

Hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Ap. t. 17: 27.

Ei mikään ole sattuman varassa tässä elämässä. Me kyllä puhumme sattumasta, mutta se on pakanallinen ajatus. Jumala on täällä alhaalla toimessa, on kaikessa mukana. Ei maailma ole olemassa ja liiku irti Hänestä, vaan maailma on Jumalasta kokonaan riippuvainen. Persoonallinen Jumala on täällä alati toimessa meidän keskellämme. Kun profeetta katselee kansojen hyörinää, puhkeaa hän sanoiksi tähän tapaan: "Herra panee hiekan rajaksi merelle, ikuiseksi määräksi, jonka yli se ei pääse. Ja vaikka se kuohuu, ei se mitään voi, ja vaikka sen aallot pauhaavat, eivät ne sen ylitse pääse."

Jumala panee rajat luonnossa, rajat kansojen elämässä; tähän asti, mutta ei yhtään pitemmälle, Jumala on täällä mukana, ei Hän ole kaukana, vaan kaikki on Hänen kaikkivaltiaassa Isän-kädessään.

Tätä juuri Hän kirkastaa kansalleen käskyjensä alkusanoissa: "Minä olen Herra – sinun Jumalasi." Tämä on sitä uskoa, jota Jeesus myös tähdentää, evankeliumissa, kun hän sanoo opetuslapsillensa: "Minun Isäni tekee yhäti työtä ja minä myös teen työtä."

Syyskuun 3 päivä.

_On tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Room. 8: 21_.

Uskossa elävä käyttää tätä maailmaa, niinkuin ei käyttäisikään, hän ei riipu siinä kiinni sydämellään. Mutta tästä seuraa, että kristitty Jumalan vapaana lapsena saa pelkäämättä nauttia kaikkia Isänsä lahjoja.

Tämä kristillinen vapaus johtuu siitä, että Jumalan laki asettuu uudestisyntyneen ihmisen sydämeen uutena sisästäpäin vaikuttavana henkivoimana. Sillä vasta siinä on oikea vapaus, missä ei ole ristiriitaa taipumuksen ja lain välillä, velvollisuuden ja tahdon välillä.

Tällä vapaudella on tosin vaaransa. Sitä voidaan käyttää "pahuuden peitteeksi eli verhoksi". Siitä voidaan uudelleen luiskahtaa "orjuuden ikeen alle". Mutta väärin ovat menetelleet ne, jotka kristikunnassa ovat evankelista vapautta epäilyksellä katselleet, pitäen olennaisena tunnusmerkkinä oikealle kristillisyydelle ulkonaista lainnoudattamista. Väärin ovat nekin menetelleet, jotka ovat tehneet ehdonvallan asioita, joihin nähden niistä kerran selville päästyä, on kerta kaikkiaan yleisellä säännöllä suhde ratkaistu.

Uskovaisella ihmisellä ei vapaana Jumalan lapsena ole mitään ehdonvallan asioita. Hänen puheensa ja käytöksensä on "niin", kun on "niin", ja "ei", kun on "ei". "Mitä siitä yli on, se on pahasta."

Syyskuun 4 päivä.

Minä olen Herra, ja he saavat olla minun kansani. Jer. 24: 7.

Veljiensä kehoituksesta huolimatta ei Jeesus ollut ensin lähtenyt lehtimajanjuhlille, hän oli heille vain vastannut: "Minun aikani ei ole vielä tullut", nimittäin "itsensä ilmaisemiseen maailmalle". Mutta "kun jo puoli juhlaa oli kulunut, niin Jeesus meni ylös ja opetti siellä." Hän oli siis saanut Isältänsä perästäpäin viittauksen ja kehoituksen lähteä juhlille ja esiintyä siellä kansalle ja opettaa sitä taivaallisen Isän Poikana.

Herra on ollut meidän mukanamme ja meidän kansamme vaiheissa. Ja Herra on tullut mukaan meidän kansamme vaiheisiin edelleenkin. Ei olla vielä täällä Suomessa sillä kohdalla, missä juutalaiset olivat profeetta Jeremian elämän loppupuolella. Herra sanoi silloin hänelle: "Älä rukoile tämän kansan puolesta, en minä tahdo sinua enää kuulla; minä tahdon hävittää tämän kansan." Emme ole sillä kohdalla vielä täällä Suomessa.

Jumalan kunniaksi meidän täytyy todeta, että meillä on vielä rukouksia kuuleva Jumala. Hän on nimensä veroinen, kun Raamattu nimittää häntä: "Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Päämies."

Syyskuun 5 päivä.

_Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Hebr. 11: 1_.

Uskon kautta saattaa kristitty ihminen asettua maailman kiusausten ja vastusten, vieläpä itse kuolemankin yläpuolelle. Riippuessaan uskossa sitkeästi kiinni niissä, joita hän toivoo, ja alistuessaan näkymättömän kurinalaisuuteen, ojentautuen niiden mukaan, vapautuu uskovainen ajallisten ja näkyväisten valtaherruudesta.

Mooseksesta on kirjoitettu Hebrealaiskirjeessä, että "hän otti mieluummin kärsiäksensä vaivaa yhdessä Jumalan kansan kanssa kuin saadakseen synnistä lyhytaikaista nautintoa, katsoen 'Kristuksen häväistyksen' suuremmaksi rikkaudeksi kuin Egyptin aarteet." Uskon kautta Mooses oli maailman kunnian, nautinnon ja rikkauden herra, eikä niiden alamainen, "sillä hän käänsi niistä katseensa palkintoa kohti", ojentautui näkymättömien mukaan ja riippui sitkeästi kiinni niistä, joita hän toivoi Jumalalta. Usko teki Mooseksen sisällisesti vapaaksi persoonallisuudeksi, joka suoraan kulki tietään eteenpäin kutsumuksensa asettamien tehtävien suorittamisessa.

Usko tekee kristityn sisällisesti vapaaksi maailmassa.

Syyskuun 6 päivä.

Jokaisella, joka häneen uskoo, on iankaikkinen elämä. Joh. 3: 15.

Juuri kun pohja näyttää pettävän jalkojen alla, ja helvetti tuntuu aukaisevan kitansa, tapahtuu ihme.

Jumalan Pyhä Henki kirkastaa sanassa omasta mielestään hukkuvan heränneen hengensilmälle ja omalletunnolle Kristuksen siksi vikauhriksi, jonka päälle Herra itse heitti kaikki meidän syntimme.

Mitä ihminen on tiedoillaan ja viisaudellaan ja omilla päätöksillään ja ponnistuksillaan saanut aikaan, kun ei uskollaan osannut siirtää syntejään ristiinnaulitun Jeesuksen päälle – kaiken sen näkeekin hän nyt valmiiksi Herran omaksi työksi. Tuo näkemys ei ole enää oppia rististä ja syntien sovinnosta, vaan todellista pelastusvoimaa Se on se hyppäys tyhjyyteen, josta usein puhutaan ja joka on aina hurskaasti heränneen ihminen elämässä vienytkin uskon yhteyteen elävän Jumalan kanssa. Lutherin kokemus on vanhurskauttavan uskon sisällys, tuo vanha kokemus: olen musta, mutta sangen otollinen, kirottu, mutta samalla lunastettu.

Syyskuun 7 päivä.

Levähtäkää vähän. Mark. 6: 31.

Jo vanhan kirkon aikana pysähtyi hurskas Justinus marttyyri siihen, että kristinusko on tietoa. Pari vuosisataa hänen jälkeensä kirkkoisä Augustinus määritteli kristinuskon ja iankaikkisen elämän uudeksi tahdoksi. Uskonpuhdistajamme Luther taas piti kristinuskossa pääasiana hyvää omaatuntoa jonka Jeesuksen Kristuksen sovintoveri oli ahdistusten syvyyksissä syyllisyyden tunnosta puhdistanut. Mutta näistä erilaisuuksista huolimatta jokainen näistä kolmesta hurskaasta miehestä eli Jumalan sanasta ja seurusteli sanan välityksellä läsnäolevan Jeesuksen Kristuksen kanssa. Heillä oli kaikilla jo tässä elämässä osallisuus valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään. He lepäsivät jo tässä elämässä Jumalan sapatin levossa.

Meillä ei ole toivoa päästä tähän riemulliseen Jumalan kansan sapatinlepoon, joka on odotettavana taivaassa, jos me tähän lepoon pääsemisen tässä ajassa laiminlyömme emmekä opettele lepäämään sanan välityksellä Jumalassa keskellä kiusoja, ajallisia kärsimyksiä ja elämän hävittäviä myrskyjä.

Syyskuun 8 päivä.

_Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi. Ap. t. 16: 81_.

Nämä Paavalin kehoitussanat ovat yhä vielä voimantäyteisiä elämänsanoja perheriidoissa.

Kotioloissaan ahtaalle joutunut suomalainen mies pyytää perhevaikeuksien vuoksi neuvoa. Hänen perheessään on useita lapsia. Alkoholin käytöstä ei ole puhettakaan. Ulospäin näyttää kaikki hyvältä. Siitä huolimatta vaivaa perheenisää se, ettei hän kotipiirissään suututtuansa voi hillitä itseänsä eikä harkita sanojansa eipä edes tekojansa. Näissä vaivoissansa isä nimittää itseänsä "syvyydestä huutavaksi", epätoivon partaalla kamppailevaksi rukoilijaksi, joka päivittäin anoo Jumalalta apua, mutta sitä ei vain kuulu. Vaivatulla mielellä hän kysyy: "Miksi Jumala ei anna minulle voimaa elämään evankeliumin arvon mukaisesti?"

Kaiken jumalisuutensa ja uskonnollisen harrastuksensa uhallakin tämä isä on mennyt Herran Kristuksen ohitse. Kertaakaan ei hänen laajassa kirjeessänsä Herran Kristuksen nimeä mainita. Hänen siveellinen kamppailunsa sopusoinnun ja rauhan saamiseksi perheeseensä itsensä hillitsemisensä tietä on kaikesta päättäen tähän päivään saakka ollut ihmiskeskeistä ponnistelua. Hän ei ole huomannut pyytää Kristusta kotiinsa, sydämeensä ja elämäänsä. Avainsana on tämä: "Usko Herraan Jeesukseen!"

Syyskuun 9 päivä.

_Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö. Joh. 14: 12_.

Kun Jeesus maan päällä vaelsi, katseli hän maailmaa toisenlaisin silmin kuin me nykyajan ihmiset. Meidän maailmankuvamme on mekaaninen. Meistä on selviö, että syyn ja seurauksen laki on niin raudanluja, ettei sitä rukouksella voi mitenkään murtaa.

Meidän on saatava toinen maailmankuva. Tarkoitan sitä kuvaa, joka Herralla Jeesuksella oli.

Hän näki elämän kärsimysten ja sen sairaustapausten takana Jumalaa vastustavan persoonallisen pahan tahdon. Mutta toisaalta hän vaipumatta Ihmisen Poikanakaan alakuloiseen pessimismiin pahan vallan edessä näki elämän todellisuuden ja kärsimyksen takana perimmäisenä taivaallisen Isänsä tahdon. Jeesus katseli todellisuutta siis sillä silmällä, että hän näki elämässä sen karehtivan pinnan alla kaksi toisiansa vastaan alituisesti kamppailevaa tahtoa: taivaallisen Isän tahdon ja saatanan tahdon. Jokainen hänen parannusihmeensä, jota hän ei koskaan tehnyt itsestänsä, vaan sen mukaan kuin Isä hänelle näytti, oli voitokas taistelu perimmältään pahan valtaa vastaan ja voitto siitä.

Syyskuun 10 päivä.

_Jumalan valtakunta on vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Room. 14: 17_.

Jumalan valtakunta on yhteyttä Jumalan sanan kanssa. Jumalan sanassa taas asuu Jumalan henki. Ihmiset käsittävät usein Jumalan valtakunnan ajalliseksi hyväksi. Mutta Jeesus esittää sen ennen kaikkea hengelliseksi hyväksi. Tätä käsitystä edustaa myöskin apostoli Paavalin nimenomainen määritelmä Jumalan valtakunnasta.

Hän kirjoittaa: "Jumalan valtakunta ei ole ruokaa eikä juomaa", se ei ole ajallisissa eduissa taikka lahjoissa, "vaan se on vanhurskautta, iloa ja rauhaa Pyhässä Hengessä."

Jumalan valtakunta on todellisuutena maan päällä kaikissa niissä ihmisissä, joissa Pyhä Henki pysyy Jeesuksen Kristuksen evankeliumin sanan ja hänen asettamiensa sakramenttien oikean käytännön kautta.

Näitä Jumalan valtakunnan kansalaisia ovat, sen kieltä, "valtakunnan sanaa", ymmärtävät ja sen perustuslakeja tottelevat ne "ylhäältä", hengestä, syntyneet ihmiset, jotka elävästi omassa elämässään ja toiminnassaan kokevat Jeesuksen kuninkaallisen lupauksen voimaa: "Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Syyskuun 11 päivä.

Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen. 2 Kor. 7: 10.

Useihin koteihin on kuolema tullut vieraaksi. Se on armottomasti katkaissut, rukouksista ja kyyneleistä huolimatta, hellät ja monivuotiset rakkauden siteet. Puolison on täytynyt erota puolisostansa ja vanhempien lapsistansa. Mikään ei ole auttanut.

Toisia ajaa suruhuoneeseen heidän terveytensä murtuminen. He tuntevat suuresti järkyttyneinä, että kuoleman mato tekee työtänsä heidän jäsenissänsä ja ettei sitä mikään maallinen mahti enää voi karkoittaa.

On toisia, jotka elävät keskellä suurta köyhyyttä. Heidän taloudellinen asemansa on äkkiä muuttunut voittamattomien vaikeuksien takia niin raskaaksi, että heidän on täytynyt tehdä vararikko.

Mutta syvin lienee suru kuitenkin siellä, missä omatunto lahjomattomasti syyttää hukkaan tuhlatusta entisyydestä, josta uusi synnin muisto toinen toisensa jälkeen kohoaa syyttävänä tajuntaan. Ja kun ei Jumalan yhteydessä eikä Kristuksen sovituksesta ole tietoa eikä apua, tällaiset omantunnon syytösten kourissa elävät ihmiset vaeltavat mitä suurimmassa epätoivossa. Heidän elämänsä on sanan syvimmässä merkityksessä suruhuoneessa asumista. Kaikki näyttää hukkaan menneeltä.

Mutta nytpä kääntääkin Jumalan sana asiat ihan päälaelleen, kun se sanoo, että "parempi on mennä suruhuoneeseen kuin ilohuoneeseen."

    "Parempi on, kun saa
    murhetta tiellä taivaan,
    kuin jos kiiruhtaa
    ilomielin vaivaan."

                  S.V. 92: 3.

Syyskuun 12 päivä.

_Tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki!" Joh. 20: 22_.

Uskonnollinen herätys, Jumalan valtakunnan tuleminen Pyhän Hengen kautta keskuuteemme perustuu vielä tänäänkin Herran lupaukseen, että "taivaan isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka häneltä sitä anovat" (Luuk. 11: 13).

Siihen me uskonpuhdistajamme Lutherin kanssa edelleen uskomme, että "Jumalan valtakunta tulee, kun Jumala antaa meille Pyhän Hengen".

Ilman Pyhää Henkeä ei voi syntyä uutta elämää enempää yksityisissä kuin seurakunnissakaan.

Inhimillinen työskentely ja suuret lahjat, enempää kuin valtavat persoonallisuudetkaan eivät voi korvata Pyhän Hengen vaikutusta. Pyhä Henki yksin voi kirkastaa Jeesuksen Kristuksen sielulle Jumalaksi ja Vapahtajaksi.

    "Sinä olet Henki Herran,
    paras lahja Jeesuksen."

                 Virsi 104: 2.

Syyskuun 13 päivä.

Jumala vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. Room. 3: 26.

Tämä on vanhurskauttamisen elämys ja kokemus, että tietoisesti rauhattomana, toivottomana ja jumalattomana, siis Jumalan hylkäämällä, saa kaikki syntinsä Jeesuksen tähden anteeksi, kaikki entisen pois pyyhkäistyksi, ja voi ilman pelkoa turvata elävään Jumalaan, jonka pyhyyden edessä on aikaisemmin vavissut.

Se on heränneen sielun suuri inspiratiohetki.

Ja tämä tapahtuu, kun Jumalan armon avulla olet päässyt niin pitkälle, ettet enää odota etkä vaadi yhtään mitään itseltäsi, vaan annat kaiken vallan ristiinnaulitulle Vapahtajallesi.

Jättäydy ilman ehtoja sellaisena kuin olet Jumalan armon varaan luottaen siihen lunastukseen, joka on Jeesuksessa Kristuksessa ja hänen ristinkuolemassansa.

Syyskuun 14 päivä.

Se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään. Matt. 7: 14.

Ahtaan portin kautta Sakkeus kulki sinä päivänä, kun Jeesus viimeistä kertaa vaeltaessaan Jerikon kautta tuli hänen kotiinsa.

On kyllä, totta, ettei Sakkeus vielä sinä päivänä ymmärtänyt ristin salaisuutta, sillä Jeesus ei ollut silloin vielä kuollut eikä ylösnoussut.

Meille asia on auennut. Hän on ollut ristillä. Hän ei koskaan enää tule ristille. Parhaillaan hän elää ja hallitsee. Eläväksi tekevänä henkenä hän joka hetki pyrkii sisälle sieluusi omaatuntoa myöten viedäkseen sinutkin ahtaan portin lävitse sekä siirtääkseen sinut kuolemasta elämään.

Tämä elämän uusi henkivoima vaikutti väkevästi Sakkeuksen sydämessä, kun hän uutena ihmisenä keskellä juhlanpitoa tunnusti monen läsnäollessa ja sanoi Jeesukselle: "Katso, Herra, puolet omaisuudestani minä annan köyhille, ja jos joltakulta olen jotakin petoksella ottanut, niin annan nelinkertaisesti takaisin".

Tällaisen, ahtaan portin läpi kulkeneen miehen kodissa tunnetaan oikeaa autuuden riemua, sillä Jumalan pelastus, joka on kadonneita varten valmistettu, on tullut hänen kotiinsa Jeesuksen mukana.

Syyskuun 15 päivä.

_Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5: 9_.

Missä herätyksiä alkaa tulla, siellä lapset ja nuoret menevät elävää sanaa kuulemaan vanhempien kielloista huolimatta, esteistä huolimatta. Siellä polttaa jokin nuorten sydämissä silloin. Silloin on Kristuksen herruusvalta ja kuninkuus tullut heidän elämäänsä. Se ei ole neljännen käskyn rikkomista, sillä tulee kuulla Jumalaa ja Kristusta enemmän kuin ihmisiä. Siinä on kyllä ristiriita, mutta se tuo suolaa ja voimaa.

Älä ole vastaan, jos lapsesi etsii Herraa! Iloitse siitä!

Se, jonka pohjana on hengen köyhyys, joka on ollut tilillä Herran edessä ja joka on jatkuvasti murheellinen syntinsä tähden, on rauhantekijä siinä piirissä, missä hän elää ja vaikuttaa. Se ei sanallansa särje eikä loukkaa yhtään ja jos loukkaa, niin heti katuu ja pyytää anteeksi. Se on rauhantekijä, Jumalan lapsi. Niitä on meidänkin keskellämme. Ja Kristuksen valtaherruus lisääntyy täällä meidän keskellämme perheissä, seurakuntatyössä ja yhteiskunnassa. Niitä nyt tarvitaan.

Rauha ei tule ohjelmajulistusten kautta, vaan siten, että Pyhä Henki saa synnyttää ihmisiä, jotka ovat rauhantekijöitä.

Syyskuun 16 päivä.

_Kristus on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki. Kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen. Kol. 1: 15-16_.

Ennenkuin ihminen ryhtyy rakentamaan rakennusta, on hänellä suunnitelma valmiina. Järkiolentona ihminen ei voi toimia umpimähkään. Jumala, joka on kaiken rakentaja ja samalla ikuinen järki, on myös luomistekonsa suunnitellut jo iankaikkisuudessa, ennenkuin hän siihen käytännöllisesti aikojen alussa ryhtyi.

Tästä Jumalan "itsessään" tekemästä maailmansuunnitelmasta on Raamatussa meille sen verran ilmoitettu, että pääsemme selville siitä, mikä on ollut Jumalan tarkoitus sekä yksityiseen ihmiseen nähden että myös yksilöiden muodostamaan kokonaisuuteen nähden. Raamatussa on myös viitattu tämän maailmansuunnitelman toteuttajaan ja edelleen myös siihen varustukseen, jonka avulla ihmisyksilö voi tämän toteuttajan pelastavan vaikutuksen alaiseksi antautua.

Näin on Raamatussamme ilmoitettu Jumalan maailmansuunnitelma itse asiassa pelastussuunnitelma, johon sisältyy koko ihmiskunnan pelastus ja johtaminen perille iankaikkiseen päämäärään.

Syyskuun 17 päivä.

_Rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta. 1 Tim. 6: 10_.

Ahneus on eräs pahuuden kaikkein sitkeimpiä ja yleisempiä juuria. Ajatelkaamme, että lahjakas mies Jeesuksen opetuslapsipiirissä oli langettavasti kiinni juuri ahneuden ansassa. Siinä on kiinni jokainen kristitty vieläkin, jolle raha ja maallinen tavara on muuttunut päämääräksi, menettäen sille kuuluvan välikappaleen arvon, jolla voidaan hankkia ystäviä hyvää tekemällä. Raamattu opettaa: "Joka rikkauteensa luottaa, se kukistuu." "Jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja moniin vahingollisiin himoihin".

Jeesus vastasi torjuvasti ahneelle miehelle: "Ihminen, kuka on minut asettanut tuomariksi tai teille jakomieheksi?" Herra ei tahdo lähteä pois hengellisen elämän kysymysten piiristä alalle, joka ei hänelle kuulunut.

Jeesus ei tullut ratkaisemaan taloudellisen elämän vaikeuksia ja korjaamaan inhimillisen yhteiselämän ajallisia vikoja ja puutteita ulkoapäin, vaan sisästäpäin.

Missä Jeesuksen henki on vallalla sieluissa, siellä ratkaistaan myös ulkonaiset ristiriidat sovussa, yhteisymmärryksessä ja rakkaudessa.

Syyskuun 18 päivä.

Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin? Mark. 2: 7.

Kaikki ihmislohdutus ja oma parannus näkyvät, Jumalan päästessä sielua hallitsemaan ja kasvattamaan syntistä syntiseksi, vallan turhiksi ja asialle vain esteeksi.

Jumalan rakkaus on niin rajaton, että se yksin riittää antamaan anteeksi kymmenentuhannenkin leiviskän, s.o. mahdottomankin suuren velan.

Emme suotta ole kirkoissamme synnintunnustuksessa isiemme kanssa vedonneet Jumalan "käsittämättömään laupeuteen".

Siihen mahtuvat kaikennimiset ja kaikenkarvaiset synnit.

    "Oi Herra, suothan sä minulle
    sun armos voimaksi matkalle.
    Anteeksi anna,
    mua nosta, kanna,
    vie perille!"

                       Virsi 600: 5.

Syyskuun 19 päivä.

_Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee. Ef. 5: 14_.

Ei faraokaan hukkunut sen tähden, ettei Jumala olisi hänelle autuutta suonut tai siksi että Jumala olisi ikäänkuin iloinnut hänen tuomitsemisestaan ja perikadostaan. Syy oli hänen omansa. Hän paadutti itsensä.

Samoin oli Juudas Iskariotin laita.

Syy hylkäämykseen on aina ihmisen oma syy. Se on siinä, että ihminen loukkaantuu hänen omaantuntoonsa henkilökohtaisesti kohtikäyvään Jumalan totuuteen ja riitelee itsensä pois sen nuhteen alta, ryhtyen sanan mestariksi, vikoilijaksi, vastustajaksi, jääden lyhyesti sanoen "sanan yläpuolelle". Siinä tapauksessa kutsuminen ei vie heräämiseen.

Toinen mahdollisuus on kutsumuksen edessä juuri se, että yhdymme tahtomme kanssa Jumalan terävän ja elävän sanan tuomioihin tuomitsemaan itsemme tekojemme kaltaisiksi, myös syntimme synniksi ja oman jumalisuutemmekin itsekkyyden tahraamaksi yhtään peittelemättä vikojamme ja kaunistelematta ja säälimättä itseämme. Lyhyesti sanoen, että jäämme "sanan alle". Missä näin käy, siellä herätään luonnollisen ihmisen tilasta, s.o. hengellisestä kuolemasta.

Kutsumista Jumalan puolelta vastaa herätys, hurskaasti herääminen, ihmisen puolelta.

Syyskuun 20 päivä.

Rauhan Jumala on pian musertava saatanan teidän jalkojenne alle. Room. 16: 20.

Jeesuksen messiastietoisuutta todistavat hänen sanansa: "Jos minä Jumalan sormella ajan ulos riivaajia" – vihamiehetkään eivät voineet, elävä todistus silmäinsä edessä kieltää, että Jeesus todella oli riivatun parantanut – "niin onhan Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne."

Hän ei sano, että se on tullut fariseuksiin sisällisesti, vaan että se on tullut heidän tykönsä.

Missä Jeesuksen sanan ja hengen voimavaikutuksista pahat henkivallat väistyvät ja jättävät ihmiset rauhaan alkamaan uutta parempaa elämää, siinä on Jumalan herruusvalta jo kouraantuntuvasti tullut ihmisten keskelle.

Syyskuun 21 päivä.

Jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Matt. 5: 13.

Nykypäivien kristityt katsovat sormiensa lomitse kevytmielisyyttä, mukavuudenrakkautta, jopa suoranaista nautinnonhimoakin, ellei omassa niin kuitenkin toisten elämässä. Hekuman hurma on myös monen hengen miehen turmioon syössyt, jos ei julkisesti, niin ainakin sisällisesti. Raha ja rikastuminen on käynyt toisille kallisarvoisemmaksi kuin jokapäiväinen syntien anteeksiantamus.

Onko ihme, että suola on menettänyt makunsa, että tällainen sukupolvi on huono lastenkasvattaja ja veltto kotihartauden pitäjä, puhumattakaan kristinuskon hengen mukaisesta esiintymisestä julkisessa elämässä sanomalehtien palstoilla, eduskunnassa ynnä muualla. Ajatelkaa edelleen – kuinka monta uskovaista te tunnette, joille sielujen pelastus todella on kaikkein kallein asia?

Näitä uskovaisten tilaa kuvaavia ajan piirteitä vastaan voidaan väittää: ne ovat liioittelua. Mutta olemassa oleva hengellinen kuolema ei silti siitä yhtään parane. Se paranee yksin sillä, että Jumala pääsee todella hallitsemaan meitä ja me joudumme tilille synneistämme "uskovaisen" ja "kristityn" nimestämme huolimatta.

    "Miks' nukut sä vaan?
    Miks' sielusi Herralta suljet?
    Käy taistelemaan,
    ah, kuoloa kohti sä kuljet."

                       Virsi 447: 1.

Syyskuun 22 päivä.

_Kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Luuk. 10: 33_.

Ehkä sinulla on joku, jonka tunnet, jonka on saatava apua, joku, jonka on nälkä, jonka on saatava, ruokaa, joku, joka on alaston, joka tarvitsee vaatteita, joku, jonka olisi päästävä sairaalaan. Et ehkä tiedä, kuinka häntä on autettava. Jumala näyttää senkin.

Jumala on läsnäoleva Jumala. Hän opettaa meitä rakastamaan. Hän opettaa meitä rakastamaan eikä mikään lakikirja, eipä edes kukaan apostoli.

Koko rakkauden elämä, kristillisyys, ei ole meistä Jumalaan päin, vaan Jumalasta meihin päin. Ja Jumala itse opettaa. Kysymys on vain, tottelemmeko me sinä hetkenä, siinä paikassa, missä tämä parannuksen sana ja huuto tulee meille henkilökohtaisesti.

Silloin voi todella alkaa palaa jotakin meissä: Kas, tässä on Jumala! Taivaan Jumala osoittaa, että minä, tällainen raukka, saan häntä palvella, olla hänen välikappaleenansa, hänen käytettävänänsä.

Kuule, tottele, niin siitä tulee suuri virkistys ja voima!

Syyskuun 23 päivä.

Minä elän, en enää, minä, vaan Kristus elää minussa. Gal. 2: 20.

Vanhurskauttamisessa uskoton syntinen ihmisyksilö on päässyt eksyksistä takaisin Jumalan itsessänsä tekemän iankaikkisen armopäätöksen piiriin sisään, jossa Kristuselämä yksin on avautuneena. Sillä Kristuksessa on "valinta" iankaikkisuudessa tehty, "hänessä" on luominen tapahtunut ja hänessä on lunastus yksin mahdollinen. Näin on yksin uskovan elämässä todellisuutena apostolin sana: "Jossa (Kristuksessa) meillä on lunastus hänen verensä kautta, syntien anteeksisaaminen".

Ken todella on uskosta vanhurskaaksi tullut, hänellä on rauha, kiitollisuus, kärsivällisyys, rakkaus Pyhän Hengen kautta sydämeen annettu, toisin sanoen Jumalan valtakunta, josta Jeesus sanoi, ettei sitä voi edes nähdä, saati sitten sinne sisälle tulla, ellei ole Pyhästä Hengestä syntynyt.

Uskoon tulemisen sisällys on Kristus-hengen asumaan asettuminen ihmisen sydämeen.

Syyskuun 24 päivä.

Teidän on annettu tuntea Jumalan valtakunnan salaisuudet. Luuk. 8: 10.

Jeesuksella on ollut ja on edelleenkin monenlaisia kuulijoita. Hän on itse puhunut tästä kuulijainsa erilaisuudesta vertauksessaan kylväjästä. Siemen, valtakunnan sana, lankeaa milloin kovaan, milloin pintapuoliseen, milloin epäpuhtaaseen sydämen maaperään. Läheskään aina se ei tapaa altista, vastaanottavaista mieltä.

Jeesus saarnasi usein Jumalan valtakuntaa koskevista asioista. Hän puhui siitä, miten lyhyet ovat valheen jäljet. "Ei ole mitään salattua, mikä ei tule ilmi, eikä kätkettyä, mikä ei tule tunnetuksi". Hän puhui edelleen siitä, että sama Jumala, joka pitää huolta varpusista, pitää vielä enemmän huolta ihmisistä, jotka ovat alkaneet häneen turvautua. Edelleen hän puhui siitä, miten Jumalan yhteys yksin voi tyydyttää ihmishengen syvimmät tarpeet ja kaipaukset.

    "Salattu tiellä uuden syntymisen
    elämä ompi armost' eläväisen,
    salattu sisällinen kristitty."

                          S.V. 94: 4.

Syyskuun 2 5 päivä.

_Anon, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan. Ef. 1: 17_.

Paavali kertoo anovansa Efeson seurakuntalaisille viisauden ja ilmestyksen henkeä, jotta he saisivat sydämensä silmät auki näkemään kolme seikkaa: sitä toivoa, mihin he ovat kutsutut, sitä perintönsä kirkkautta taivaassa, joka on heille varattu, ja Jumalan voiman ylenpalttista suuruutta, joka vaikuttaa uskovaisissa.

Se on sama voima, joka Kristuksen herätti kuolleista ja asetti Hänet korkeammalle kaikkea hallitusta, valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, – kaikkia nimiä, – mitä käytetään ja taidetaan mainita ei vain tässä, mutta tulevassakin maailmanajassa, ei vain maan päällä, mutta myös taivaassa.

Jumala on pannut voimassansa ainoan Poikansa Kristuksen kaiken yli, mitä nimetä taidetaan, kaikkia nimiä korkeammalle. Hän on kaiken Herra.

Syyskuun 26 päivä.

_Jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Fil. 2: 11_.

Ottakaamme esille sairashuoneet ja sairasvuoteet, vankilat, heikot keuhkot, huonot hermot. Kaiken yli Jumala on koroittanut Jeesuksen Kristuksen Herraksi. Kaikkien nimien yli, mitä nimetä taidetaan, tässä ja toisessa maailmassa.

Jatka, ystävä, itse tätä luetteloa omien vaikeuksiesi kohdalla, myös siveellisten! Anna Pyhän Hengen avata silmäsi näkemään, että Jeesus Kristus on Herra kaikkien vaikeuksiesi yli. Hän on Herrain Herra ja Kuningasten Kuningas. Hän on ainoa Kristus, tämä, Jumalan Kristus. Kaikki muut messiaat, joista sanomalehdissä on kerrottu, ovat petollisia. He vievät ihmisiä harhaan, pois uskosta.

Ollaksemme oikein nykyaikaisia, sanokaamme, että Jeesus Kristus on Herra jokaisen atomin ja jokaisen planeetan ja pyrstötähden yli, joka kiertää avaruutta meistä maan asukkaista miljoonien valovuosien päässä.

"Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat." Ps. 24: 1.

Syyskuun 27 päivä.

Te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. 1 Piet. 1: 19.

Samoin kuin kutsumusta Jumalan puolelta vastaa herääminen ihmisen puolelta, vastaa vanhurskauttamista Jumalan näkymättömänä tekona sisämaailmallisesti mielenlaadun uudistus, uudestisyntyminen Pyhästä Hengestä.

Niinpä jo profeetta ennusti ristiinnaulitusta Kristuksesta: "Tuntemisensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, monta vanhurskauttaa". Jeesus itse sanoo sovintoverestänsä ehtoollista asettaessaan: "Tämä on minun vereni, uuden liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan, syntien anteeksi antamiseksi."

Hebrealaiskirjeessä toteaa kirjoittaja, että Jumala saattaessaan paljon lapsia kirkkauteen, teki kärsimystensä kautta heidän pelastuksensa päämiehen täydelliseksi, hänet, joka ei huomaansa ota enkeleitä, vaan Aabrahamin (Jumalan ystävän) siemenen, s.o. vain uskovaisten joukon.

Jumalallista pelastusarmoa ei ole erillisenä olemassa, vaan sitä on juuri niin paljon kuin sitä uskossa vastaanotetaan.

Syyskuun 28 päivä.

_Tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme. 1 Joh. 3: 23_.

Kuinka me tämän rakkauden käskyn edessä ollessamme pääsemme eteenpäin?

Ymmärrämmekö me tätä sanaa: "Olkaa täydelliset rakkaudessa niinkuin taivaallinen Isännekin on täydellinen, joka antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoillekin ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."

Meidän täytyy oppia tekemään ero lain ja käskyn välillä. Laki on yleinen kaikille, se on Jumalan tahto, se on tinkimätön, vaikka täytyy tunnustaa, että se on ylivoimainen meidän täyttää. Mutta käsky on jotakin toista.

Käsky on Jumalan lahja. Käsky on Jumalan ilmestys henkilökohtaisesti juuri minulle siinä tilassa kuin minä olen, niine edellytyksineni kuin minulla on. Se on Jumalan armohuudahdus minulle: "Poikani, tyttäreni, anna minulle sydämesi, tee parannus, seuraa minua!"

Ja Jeesus vakuuttaa uudestisyntyneelle parannuksentekijälle: "Minun käskyni eivät ole raskaat!"

Syyskuun 29 päivä.

Totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Joh: 4: 23.

Todellinen on rukouksemme silloin, kun todella uskomme, että saamme sitä, mitä Jumalalta rukoilemme.

Jos tämän uskomme, on meillä myös tahtoa hellittämättä jatkaa, vaikkapa Jumala antaisi meidän kauankin odottaa.

Tämä Jumalan varman avun odottamisen taito on samaa kuin hellittämättömyyden taito rukouksessa. Siitä meillä on valaiseva esikuva köyhässä leskessä, joka väärältäkin tuomarilta sai, mitä halusi.

Selvää on, ettei voi näin hellittämättä samaa asiaa ajan pitkään anoa, ellei ole täysin varma ja tietoinen sen oikeutuksesta ja tarpeellisuudesta.

Mutta onko Jumalan tahdon mukaisempaa asiaa kuin sielujen pelastus? Rukoillessamme herätystä me saatamme jos koskaan olla päämäärästämme tietoisia ja varmoja.

Syyskuun 30 päivä.

_Pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä. 1 Piet. 1: 13_.

Suuri on Kristuksen armon voima.

Kerrotaan Paavo Ruotsalaisen kuolemasta tähän tapaan: Eräs hänen ystävänsä oli kuulevinansa Paavon viimeisillään ollessaan pahojen henkien kuiskuttelevan: "Nyt mennään kiusaamaan häntä hänen kuolemassaan!"

Mutta jonkun ajan kuluttua sama mies kuuli pahojen henkien palaavan ja sanovan toisilleen hyvin pettyneinä: "Se vanha veitikka turvasi armoon."

"Turvasi armoon."

Ei ollut Paavolla ollut leikintekoa hänen elämänsä aika, mutta elämän koulussa hänelle oli kirkastunut Jumalan pelastava armo Kristuksessa, ja se kesti kuolemassa kiusaustenkin keskellä.

On ihmeellinen asia, että kun meiltä kaikki riisutaan, ruumis viedään ja henki viedään, eikä, jää mitään jälelle, niin avautuu Isän syli ja taivaan ovi.

LOKAKUU

Lokakuun 1 päivä.

Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita. 1 Piet. 3: 12.

Taivaallisen tuomarin silmät tähyävät luomisen alkua ja hän näkee Jumalan vanhurskauden ja pyhyyden. Jumala loi kaikki hyväksi. Oli alussa vain hyviä enkeleitä.

Mutta sitten tuomarin silmä näkee, kuinka arkkienkeli nousee Jumalaa vastaan ylpeydessänsä ja vie mukanansa paljon toisia enkeleitä ja niin syntyy pimeyden valtakunta, jonka päänä, on perkele.

Ja hän näkee, kuinka tälle langenneelle enkelijoukolle valmistetaan iankaikkinen tuli, sillä huomatkaa: langennut enkeli ei voi koskaan kääntyä, ei koskaan enää pelastua.

Tämän tuomari näkee tulisilmillänsä sieltä kirkkautensa valtaistuimelta. Hän näkee Jumalan rankaisevan vanhurskauden.

Ja mitä hän sitten näkee? Hän näkee taas pitkän jonon nälkäisiä, janoisia ja kodittomia. Mutta hän näkee tulisilmillänsä, että ihmiset menevät näitten ohitse sydän paatuneena, kylmänä, kovana ja ilman rakkautta, ja että ihmiset ilman rakkauden tekoja ovat kuin helisevä vaski ja kilisevä kulkunen.

Ja Herra sanoo: "Nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Lokakuun 2 päivä.

_Minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta. Te saatte iloita siitä, mitä minä luon. Jes. 65: 18_.

Eikö ole ihmeellistä, että saastaisuuteen käytetyistä astioista, jotka ovat tällaisen käytännön kautta tulleet romukoppaan heittämisen arvoisiksi, Jumala tekee vielä astioita kunniallista käytäntöä varten. On armoa, että me itse saamme olla tällaisten Jumalan ihmetekojen todistajina.

Joku aika sitten tuli kirkkoon vahva mies, mutta mies, jonka hänen vahvuudestaan huolimatta oli väkevämpi sitonut ja pitänyt kiinni vääryyden solmuilla vuosikausia. Nyt hän oli kilvoitellut irti päästäksensä ja tuli kirkkoon. Sinä päivänä Jumala oli pannut papin suuhun erään sanan, joka poikkesi saarnan tavallisesta järjestyksestä. Se oli valvotun yön aikana, vaivan alla saatu sana: Jeesus Kristus on Herra. Ja kun mies kuuli sen sanan, niin hän meni pois kirkosta ja aloitti kotona asioiden järjestelyn sitä varten, että vuosikausia rempallaan olleet asiat saataisiin järjestykseen, ja ne ovat tänäkin päivänä järjestyksessä.

On ihmeellistä, ettei Jumala kohtaa useampia.

Lokakuun 3 päivä.

Minulla ei ole ketään... Joh. 5: 7.

Me sielunhoitajat voimme kokemuksemme perustuksella todeta, että meidän keskellämme on paljon sellaisia ihmisiä, joiden sisällistä ja ulkonaista tilaa voi verrata siihen mieheen, jonka Jeesus tapasi Betesdan lammikolla ja joka oli pitkän aikaa ollut sairaana. Kun häneltä Herra kysyi: "Tahdotko tulla terveeksi?" hän vastasi toivottomana: "Ei ole minulla sitä ihmistä, joka auttaisi."

Helpottaisi paljon, jos olisi joku, jolle voisi tämän edes sanoa, mutta meidän keskellämme on niitä, jotka eivät voi kenellekään edes tätäkään sanoa, ettei ihmisapu nyt auta, ja sentähden on sisällinen tila perin raskas.

Se on raskas sielläkin, jossa ei luulisikaan niin olevan. Se on raskas ylioppilasmaailmassa, se on raskas sivistyneiden parissa. Tiedosta ja sivistyksestä huolimatta luisutaan alaspäin. Ja me kuljemme täällä näitten ihmisten keskellä lakipykälinemme nuhdellen, opettaen, rikkoen ja tuomiten sekä parantaen yhtä määrättyä pahetta, yhtä erhettä, yhtä syntiä voimatta kuitenkaan todella auttaa, kun meiltä puuttuu rakkautta – ja rakkautta juuri koko ihmiseen.

Me emme voi mitään, mutta Jeesus voi meidät täydellisesti pelastaa.

Lokakuun 4 päivä.

_Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte. Room. 13: 8_.

Jumalan "käsittämättömään laupeuteen" ja rajattomaan anteeksiantoon ovat päässeet turvaamaan kaikki tilille hänen kanssaan syntisiksi joutuneet sielut.

Mutta monelle on käynyt niinkuin vertauksessa mainitulle palvelijalle, joka sai kymmenentuhannen leiviskän velan kaikki armosta anteeksi: hänestä tuli "armoton palvelija". Jumalan hallitus ei päässytkään kasvattamaan häntä sovinnon mieleen sisällisesti eikä rakkauteen lähimmäistä kohtaan ulkonaisesti.

Ja koska sovintoa ei voida erottaa Jumalan hallituksesta, joutuu sellainen sovinnon mieltä vailla elävä ja rakkauselämään taipumaton, herännyt ihminen uudelleen kristinuskon etujen ulkopuolelle – useimmiten sitä itse uskomattaan tai tietämättään.

Tästä harhasta ja tietämättömyydestä, tästä itsepetoksesta, on päästävä pois ja käännyttävä takaisin elävään kristillisyyteen, missä Jumalan valtakunta ja sovinto eriämättömästi kuuluvat yhteen, missä hurskaus ei enää ole paikoillaan pysyttelemistä oman uskonsa katselemisessa, vaan jatkuvaa kuuliaisuutta Jumalan käskyille ja todellista kasvamista armossa ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa sekä rakkauselämässä lähimmäisten kanssa.

Lokakuun 5 päivä.

_Niinä päivinä Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille. Ilm. 10: 7_.

Jos Herra on sinun henkesi silmille näyttänyt valtasuuruutensa ja läsnäolonsa täällä maailmassa, etkä sinä vielä käsitä sitä, niin jätä, ystävä, oma järkesi, se on synnin turmelema, ja riennä alistumaan Raamatun sanan ja Jumalan sanan opetuksen alle, niin kauan kun vielä armonaika kestää.

Jos olet rauhaton sielu, niin jätä, oma hurskautesi ja alistu Kristuksen vanhurskauden alle. Se yksin kestää elämässä, omantunnon vaivoissa ja kuolemassa. Nyt on otollinen hetki, nyt on pelastuksen päivä.

Anna kunnia Hänelle nyt hyvällä ja suosiolla, ettei sinun tarvitsisi hävetä ja hukkua, kun kaikki ihmiset saavat hänet nähdä ja Hänen valtasuuruutensa tulee ilmi hänen ilmestyessänsä kirkkaudessa ja kunniassa.

Lokakuun 6 päivä.

_Herra, kuule, anna anteeksi, tee tekosi itsesi tähden, sillä sinun kaupunkisi ja kansasi ovat sinun nimiisi otetut. Dan. 9: 19_.

Uutta syntyy vieläkin vain synnytystuskien kautta. Vieläkin rukous muuttaa olosuhteita. Kristityn tie on vieläkin polvitie, mutta sillä tiellä – nöyrän synnintunnustuksen ja totisen rukouksen ja parannuksen tiellä liikutetaan edelleenkin taivaan näkymättömiä henkivoimia. Historian viimeiset ratkaisut eivät tapahdu maan päällä, vaan näkymättömässä maailmassa.

Kun me maan päällä Herran seurakuntana rukoilemme, niin näkymättömässä maailmassa Jumalan palvelijat toimivat meidän kanssamme meidän hyväksemme, että meidän kansamme voi täyttää sille määrätyn omalaatuisen tehtävänsä ja saavuttaa oman päämääränsä.

Eikö nyt pitäisi jo Jumalaa pelkäävien, Raamatun sanaan uskovien ja Kristusta Vapahtajakseen tunnustavien kansalaisten myös tuntea enemmän kuin ennen yksimielisyyden tunnetta, eikä vain elää rukousyhteydessä, mutta myöskin työyhteydessä keskenään Jumalan kunniaksi. Eikö Kristuksen sovintoveren pitäisi yhdistää kristityitä? Onhan Herramme Jeesus Kristus sanonut päämäärästämme kristittyinä, että "pitää olla yksi lammashuone ja yksi paimen".

Lokakuun 7 päivä.

He antoivat itsensäkin Herralle. 2 Kor. 8: 5.

Vaikutuksiltaan heikko, nauttiva kristillisyys ei nykyaikana enää kelpaa. Nyt kysytään toimivaa, tunnustavaa, jopa taistelevaa kristillisyyttä.

Elämmehän parhaillaan keskellä aikaa, jolloin kaikki vanha, mikä on lahoa, kaatuu. Mutta samalla varmasti luodaan uuttakin.

Monet kokeneemmat, seurakuntaelämästä tietoisesti vieraantuneet kansalaiset tarkistavat näinä aikoina maailmankäsitystään. Ne taas, joilla tähän asti ei ole ollut mitään yhtenäistä elämänkatsomusta, pyrkivät parhaillaan sellaista muodostamaan itselleen. Ja he muodostavatkin sen varmasti. Mutta millaiseksi se lopulta muodostuu. Suomen yhteiskunnallisesti ja kansallisesti valveutuneitten, mutta kristillisyydelle kylmenneitten kerrosten keskuudessa, riippuu suureksi osaksi meistä kristityistä. Täytämmekö me nyt velvollisuutemme ihmisinä, kansalaisina ja Jeesuksen Kristuksen todistajina, vaiko emme? Mikä vastuu onkaan nyt meillä kristityillä! Rakastammeko Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiämme niinkuin itseämme?

Lokakuun 8 päivä.

_Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi. Jes. 57: 15_.

Kun tuijotetaan johonkin määrättyyn asiaan, johonkin määrättyyn puheeseen, pääsee oikein verinen viha syttymään sydämessä niitä vastaan, jotka uskaltavat ajatella toisin ja toimia katsomalla asioita kokonaisuuden kannalta, toimia koko ihmisen parannusta silmällä pitäen.

Näin ollen voi olla niin, että yhden hyveen, esimerkiksi siveellisen puhtauden ja raittiuden omistaja voi olla arvosteluissaan ja käytöksessään paljon lähempänä farisealaisuutta kuin sellainen langennut syntiraukka, joka kaikkiin synteihin vikapäänä häpeää kurjaa tilaansa ja katumuksessa rukoilee niinkuin publikaani kirkon nurkassa: "Jumala, ole minulle syntiselle armollinen."

Sillä asian laita on niin, että, missä Jumala synnit katuvalle anteeksi antaa, siellä tulee sydämeen myös uusi henki ja uusi tahto ja sellainen ihminen jää koko elämäkseen kaikkivaltiaan Jumalan uskollisuuden varaan, joka takaa, että hänet kerran havaitaan koko olennoltaan nuhteettomaksi ruumiin, sielun ja hengen puolesta Kristuksen toisessa tulemisessa.

Lokakuun 9 päivä.

Heräjä valvomaan ja vahvista niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan. Ilm. 3: 2.

Herätys alkaa, jos vakavasti ja rukouksessa alamme uskovaisten ihmisten ontuvaa kristillisyyttä punnita ja sitä katua. Meihin, hengellisiä asioita harrastaviin, pappeihin ja maallikoihin, täytyy tulla se tunto: "Kyllä on aika, että Herra todella jotakin tekee meidän keskuudessamme."

Hengellinen herätys ei ala siten, että valveutuneet kristityt koettavat havahduttaa ainoastaan seurakuntaelämästä vieraantuneita jäseniä.

Säännöllisesti alkaa uusi herätys juuri noista parhaista, syvällisemmistä seurakuntalaisista itsestänsä. Senhän näyttää meille Suomen herännäisyyden historia. Ensin joutuvat johtajat, kristityn nimeä tunnustavat, lahjakkaat miehet ja papit täysin tietoisiksi sekä omasta avuttomuudestaan syntisinä että Jumalan voimasta, ennenkuin pystyvät toisia todella herättämään.

    "On aika nyt jo tehdä parannusta,
    toivossa jatkaa uskon kilvoitusta.
    On aika varmaan kohta päättynyt.
    Oi, Kristus, auta meitä vielä nyt!"

                              S.V. 169: 5.

Lokakuun 10 päivä.

Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Matt. 7:1.

Jeesus sanoi lehtimajanjuhlilla juutalaisille, jotka syyttivät häntä sapatin rikkomisesta: "Ei teistä kukaan itsekään lakia täytä." Teidän tuomionne minua kohtaan on väärä, epäoikeudenmukainen ja ulkokullattu, vailla rakkautta ja vanhurskautta. Tämän perusteellisen opetuksen jälkeen hän vielä ikäänkuin kokoaa koko totuuden, kun hän lausuu: "Älkää tuomitko näön mukaan, vaan tuomitkaa oikea tuomio."

Tämä sama sanoma Herralla nytkin on lausuttavana, sama opetus oikeasta tuomiosta meille, jotka väittelemme keskenämme lain pykälistä ja jakautuneina eri puolueihin ja eri katsantokantoihin syyttelemme toinen toisiamme ilman tosisyytä. Jeesus ei kylläkään kiellä tämän sanansa kautta ketään oikeasta tuomitsemisesta ja oikeasta arvostelusta, kaikkein vähimmin hän kieltää rikosten ja pahojen tekojen rankaisemisesta, mutta hän kieltää pintapuolisesta tuomitsemisesta, tuomiosta, jossa rakkauden ja vanhurskauden hengellä ei ole mitään sanomista ja missä rakkauden suurta käskyä ei aseteta yläpuolelle ihmisten kirjoitettuja lakeja.

Hän on tullut keskellemme, hän nuhtelee meitä epäjohdonmukaisuudesta, pintapuolisuudesta ja kysyy: "Miksi olette minua vastaan kukin nurjassa mielessänne ja vihamielisyydessänne, jos minä sapattina, jolloin ei sovi tehdä mitään, niinkuin kylmä lainpykälä sanoo, kuitenkin teen terveeksi koko ihmisen?"

Lokakuun 11 päivä.

Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. 1 Piet. 5: 5.

Jokaista, joka elävän, vanhurskaan Jumalan edessä on joutunut tilille elämästään, ahdistaa synti vereksenä, tuoreena ja ylivoimaisena.

Siinä itketään, vaikeroidaan, rukoillaan tuomittuina ilman tietoista pelastusta.

Siinä puhutaan usein kuukausia, jopa vuosiakin synnin hädästä vaivatun tunnon kannalta eikä minkään hetkellisen liikutuksen, tavan tai opin mukaan.

Siinä tilassa ei jää mitään muuta pelastusmahdollisuutta kuin heittäytyä tuomittuna ja itseänsä ollenkaan puolustelematta, miljoonavelkaansa maksamaan kykenemättömän palvelijan lailla, mutta sisällisesti vielä häntäkin särkyneempänä.

    "Kun mä kerran pääsen tuntemaan
    voimaa sun veresi,
    en mä enää jouda tuhlaamaan
    kallista lahjaasi.
    Tee minut isoovaiseksi
    ja tyhjäks kokonaan,
    armoa kerjääväiseksi,
    ett' armon suita saan."

                      Virsi 380: 4.

Lokakuun 12 päivä.

_Ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. Matt. 5: 20_.

"Puhdista ensin maljan ja vadin sisäpuoli, jotta niitten ulkopuolikin tulisi puhtaaksi", sanoi Jeesus fariseuksille.

Jumalan valtakunnan tuominen maailmaan eli ihmiskunnan uudistus oli tapahtuva sisältäpäin ulospäin siten, että yksityisten ihmisten sydämet luotiin uusiksi Pyhän Hengen kautta.

Jeesus on jättänyt perhe-, valtio- ja elinkeinoelämän säännöstelemättä. Mutta toisaalta hän ei niitä liioin kumonnutkaan, vaan näki niissä ajallisen yhteiselämän muodot. Niiden piiriin hän lähetti omansa uudestisyntyneinä, Jumalan hallitsemina, näkymättömiä tavoittelevina ihmisinä, sidottuaan heidät omantunnon kautta Jumalan valtakunnan "parempaan vanhurskauteen" (Matt. 5: 20).

    "Liikuta sydämet sanasi kautta,
    herätä armoas halajamaan!
    Synti ja sydämen turmelus auta
    tuntemahan sekä tunnustamaan!
    Herättyämme
    sydämestämme
    taivuta sanaasi rakastamaan!"

                        S.V. 57 a: 5.

Lokakuun 13 päivä.

Rakkaus ei etsi omaansa. 1 Kor. 13: 5.

Jos katsomme vain omaa etuamme, perheemme etua, virkakuntamme etua, puolueemme etua emmekä tunne tuskaa, yhteistä vastuuta, kun koko kansa kärsii, emmekä halua palvella kokonaisuutta, silloin me puhuessamme kansamme hätätilasta joudumme fariseuksen penkille, emmekä osaa pitää rakkauden käskyä yläpuolella kaiken.

Herra on tahtonut nuhdella meitä vääristä, epäjohdonmukaisista tuomioista: "Ette itsekään lakia täytä, menkää omaan poveenne!" Hän on tahtonut nostaa korkealle rakkauden ja uhrautuvaisuuden vaatimukset, jolloin ei kysytä muotoja, ei pykäliä eikä, teeskenneltyä uskonnon harjoitusta. Hän on tahtonut kohottaa mielemme siihen, mistä Paavali puhuu: "Rakkaus ei etsi omaansa... Kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii, kaikki se kestää ja kaikki se voittaa."

Lokakuun 14 päivä.

Jumalan valtakunta annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä. Matt. 21: 43.

On kuin meille olisi annettu lupaus, että Suomen kansa voi vielä löytää itsensä kaikesta huolimatta yhtenä, kokonaisena kansana.

Herra on ollut meidän mukanamme, hän on tullut edelleen mukaamme ja Jumala on Suomen kansan keskellä, rukouksia kuuleva Jumala. Se perustuu siihen, että Herra askartelee, ei vain hyvien kanssa, mutta huonojenkin kanssa, ei vain tottelevien kanssa, mutta myös riitelevien ja toisiaan syyttelevien kanssa, että hän askartelee sellaisten kanssa, jotka eivät vielä tunne Jumalaa Kristuksen Isäksi eikä meidän Isäksemme.

Meidän tulevaisuutemme ja meidän toivomme perustuu Jumalan suureen uskollisuuteen eikä meihin itseemme. Hän on sen tekevä. Niinkuin Kristus teki koko ihmisen terveeksi, hän on sen tekevä vieläkin hätääntyneiden yksilöiden kohdalla ja koko kansamme kohdalla.

Hän on sen tekevä. Kiitos olkoon Jumalan! Amen.

Lokakuun 15 päivä.

_Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat. Matt. 5: 44_.

Tällä tiellä on moni juomarin vaimo saanut voiton miehestänsä. Ei ole voinut lääkäri mitään, eikä pappi mitään, mutta uskova vaimo, joka on vuosia rukoillut eikä väsynyt, ei torunut, vaan kärsinyt, saa nähdä, että mies jonakin päivänä sanoo: "Kuule, minä olen raukka, olen kurja. Voitko sinä antaa minulle anteeksi?"

Se on suuri hetki. Silloin saadaan voitto saatanan töistä rakkauden kautta.

Kuulkaa tätä, te perheenäidit! Te ette voita miehiänne torumalla, moittimalla, vaan yksin tällä tiellä, että Jumala antaa teille käskyn, vaatimuksen, rakkauden voiman olemaan kristittyjä.

Nöyrä, itsensä kieltävä ja uhrautuva käytös on väkevämpi kuin helvetti ja sen kiivaus. Sen takana on Jumala, rakkauden Jumala.

Lokakuun 16 päivä.

_Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. 1 Tim. 2: 4_.

Jumala tahtoo todella kaikkia ihmisiä autuaiksi ja kaikkien syntisten kääntymistä ja pelastusta.

Pelastuksemme ja autuutemme lepää siis niin lujalla, jo iankaikkisuudessa lasketulla perustuksella, ettei sitä helvetin portitkaan pysty kukistamaan.

Aloite on ollut Jumalan puolella jo iankaikkisuudessa ja aloite on hänen puolellaan ajassa.

Ja tämä aloite ilmenee siinä, että Jumalan Henki kutsuu kaikkia ihmisiä.

Mutta kutsumus tulee yksilölle kutsumukseksi vasta kun ihminen huomaa sen tarkoittavan juuri häntä itseään henkilökohtaisesti. Silloin ihminen saa Jumalan sanasta piston omaantuntoonsa (Ap. t. 2: 32).

Lokakuun 17 päivä.

_Rukoilkaa Pyhässä Hengessä ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa. Juud. 21_.

Elämä on itse asiassa hyvin yksinkertaista. Me itse teemme sen sekasortoiseksi ja tympeäksi ja leikimme sitten sokkosilla toinen toistemme kanssa.

Ensin jonkun verran täällä rähjättyämme alamme suurennella itseämme ja luulla jotakin olevamme, pitäen itseämme muita parempina.

Tämä ärhentelevä itsekkäisyys pilaa ja särkee välit perheväen, naapurien, kansalaisten ja myös kristittyjen kesken.

Mutta jos me katselisimme elämää – omaa ja muitten – viimeisen tuomion ja ikuisuuden valossa, antaisimme totisesti enemmän arvoa sille, mikä elämässä todella pysyy ja on pääasia: rakkaudelle.

Lokakuun 18 päivä.

Sinä saat nähdä suurempia kuin nämä ovat. Joh. 1: 50.

Hengellisestä elämästä vieraantuneitten herättämiseksi tarvitaan ennen kaikkea sieluntilojen, henkien, arvostelemisen lahja.

Tämän armolahjan kielteinen puoli on taito erottaa, mikä henki on pahasta. Mutta sen varsinaisena, myönteisenä sisällyksenä on kyky tuntea, mikä on Jumalasta, kyky nähdä Jumalan työtä lähimmäisessä silloinkin, kun se on pientä ja kätkettyä, kyky huomata elämän merkkiä sellaisessakin, jota yleensä ollaan taipuvaiset pitämään jo aivan hengellisesti kuolleenakin.

Tämä ihana kyky esiintyy oikeassa valossaan Herrassamme Jeesuksessa Kristuksessa.

Natanael tuli Jeesuksen luokse täynnä epäuskoa ja kysyi: "Voiko Nasaretista tulla mitään hyvää?" Meillä olisi tietysti ollut hänelle nuhteet ja neuvot valmiina. Mitä teki Herra? "Katso, oikea israelilainen, jossa ei vilppiä ole!" – oli Jeesuksen tunnustus tälle epäilijälle. Ja hän jatkoi: "Sinä saat nähdä suurempia kuin nämä ovat!"

Lokakuun 19 päivä.

_Ne, jotka tätä maailmaa hyödykseen käyttävät, niinkuin eivät käyttäisi; sillä tämän maailman muoto on katoamassa. 1 Kor. 7: 31_.

Maallinen rikkaus ei sitonut ensimmäisiä kristittyjä. Toimeentulon huoli ei voinut pidättää heitä Herran tieltä. He olivat herroja omien himojensa yli. He olivat kokonaan Herralle antautuneita, rakkauden Jumalan käytettäviksi.

Perhe, yhteiskunta ja valtio eivät olleet Jeesukselle Jumalan valtakunnan muotoja, vaan jotain ajallista ja katoavaa, vaikkakin luonnollista ja oikeutettua. Hän ei sekoittanut toisiinsa Jumalan valtakuntaa ja yhteisöjärjestöjä. Mutta nämä järjestöt eivät silti hänen mielestään olleet tarkoitetut esteiksi Jumalan valtakunnan tulemiselle eivätkä sitä viivyttämään.

Kun Jumalan salatun neuvon mukaan Jeesuksen tuleminen kirkkaudessa uudistamaan kaikkia viipyy, tuottavat velvollisuudet perheessä, yhteiskunnassa, valtiossa ja seurakunnassa hänen omilleen määrättyjä tehtäviä, joissa kristityt pääsevät osoittamaan uskoaan ja rakkauttaan.

Lokakuun 20 päivä.

Minkä olette jättäneet tekemättä ... Matt. 25: 45.

Maassamme on hienoja sairaaloita, mutta niissä ei ole yhtään virsikirjaa eikä Uutta Testamenttia eikä Pyhän Ehtoollisen välineitä. Kun niihin tulee maalta uskovainen ihminen, saa hän odottaa kauan, ennenkuin jostakin löytyy Pyhä Kirja ja sekin en vanhanaikuinen, kun se jostakin jonkun sairaanhoitajan kätköistä löytyy.

Ja maassamme on vankeja, jotka – olen sen omin silmin nähnyt – kun joulu tulee ja kirjeet jaetaan, ovat epätoivoisia, kun he eivät saaneet yhtään joulukirjettä omaisiltaan. Olen nähnyt, kuinka sellainen vanki menettää mielenmalttinsa ja riehaantuu vankilan viranomaisia vastaan: "Miksi ette minulle mitään kirjettä anna?"

Ei voi antaa, kun ei ole. Ja kuitenkin sellaisella vangilla on läheisiä omaisia, mutta missä on näitten omaisten rakkaus?

Taivaallinen tuomari näkee vanhurskautensa silmillä kirkkautensa istuimelta kärsivien pitkän jonon ja miten heitä on kohdeltu ilman rakkautta: "Te ette auttaneet, te ette vaatettaneet, te ette juottaneet, te ette käyneet katsomassa." Ja hän sanoo: "Minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle, minulle."

Kristus on edustettuna kerjäläisessä, sairaassa, vangissa, alastomassa ja köyhässä olennossa.

Lokakuun 21 päivä.

Minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi. Luuk. 2: 30.

Me tapaamme usein tiellämme ihmisiä, joiden ulkonainen ja sisällinen tila muistuttavat Betesdan lammikon sairasta, joka miespolven ajan oli ollut sairaana ja joka Herran kysymykseen: "Tahdotko tulla terveeksi?" ei voinut muuta kuin toivottomana vastata: "Ei ole minulla ketään, joka auttaisi." Tällainen on tilanne sielläkin, missä ei luulisikaan. Ja hätä on juuri siksi niin toivoton, ettei monellakaan ole ketään, johon kiintyisi kunnioituksen tuntein ja jolle voisi luottamuksessa sanoa tämän: "Ei ole minulla ketään."

Näille tällaisille meillä on kyllä, parannuskeinomme, neuvomme, pykälämme, nuhteemme ja tuomiomme. Mutta ne koskevat vain tavallisesti osaa ihmisestä, säännöllisesti jotakin määrättyä pahetta, erhettä, syntiä.

Ja kun tuijotetaan silmät sokeiksi johonkin määrättyyn osaan tai tapaan tai paheeseen, laiminlyödään tosirakkaus ja vanhurskaus, joiden elähyttäminä ajatellaan ja toimitaan koko ihmistä, koko yksilön, niin – koko kansan parasta silmälläpitäen.

Lokakuun 22 päivä.

Joihin tekin, Jeesuksen Kristuksen kutsumat, kuulutte. Room. 1: 6.

Jumalan kutsu tarkoittaa kaikkia ihmisiä, mutta se on samalla aina vakaasti aiottu vastaanotettavaksi yksilön puolelta. Tähän Jumalan kutsumuksen vakavuuteen pannaan Sovinnonohjeessa paljon painoa. Siinä sanotaan:

"Älkäämme luulko tätä Jumalan kutsumusta, joka meille evankeliumin kautta sanassa tarjotaan, teeskennellyksi ja ulkokullatuksi, vaan päättäkäämme varmaan, että Jumala sillä, kutsumuksella ilmoittaa meille tahtonsa, että hän nimittäin niissä, jotka hän tällä tapaa kutsuu, tahtoo sen kautta vaikuttaa valistuksen, kääntymyksen ja pelastuksen."

Jumalan vakava tahto on siis kutsua kaikki ihmiset valtakuntansa lapsiksi. Mutta vain niissä "monissa" (Jes. 53: 11. Matt. 26: 28), jotka antavat pyhän Hengen itseänsä tähän kutsua, alkaa Jumalan valtakunnan tuleminen yksilölinjalla toteutua.

Lokakuun 2 3 päivä.

Olkoon teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras. 1 Piet. 4: 8. Kun viisikymmentä tai korkeintaan kuusikymmentä vuotta on ohitse rientänyt, työskentelee ja ahertaa kokonaan toinen sukupolvi täällä Suomenniemellä. Tuskin kukaan meistä, jotka nyt parhaillaan elämme ja toimimme nykyisessä historiallisessa ristiaallokossa, on enää silloin elävien joukossa. Me olemme jossakin muualla.

Kysymykset ja huolet, jotka nyt painollaan ajatuksiamme askarruttavat, ovat menettäneet silloin kaiken vaikutustehonsa. Vain yhteen suuntaan kääntyy huomiomme, kun katseemme siellä toisella puolen tähyää nykyisyyden olosuhteisiin, vain yhdellä ainoalla kysymyksellä on silloin koko ikuisuuden ankara vakavuus elämässämme. Vain yksi asia ratkaisee kaiken muun. Ja se on sanottu yhdellä, ainoalla sanalla: Rakkaus.

Vain siitä on kysymys: surkastuuko rakkauteni maisella taipaleella ja tulinko katkeraksi, vai jaksoinko voittaa itseni, kärsiä, rakastaa ja palvella lähimmäisiäni, varsinkin kärsiviä, yksinäisiä, unohdettuja ja kovaosaisia kohtalotovereitani elämän suuressa ikuisuussaatossa.

Lokakuun 24 päivä.

Hänet Jumala herätti. Ap. t. 2: 24.

Runoilija on haltioituneena tulevaisuuden näkyjä nähdessään eräässä runossaan huudahtanut: "Herää, Suomi, niin loppuu yö!"

Siihen mekin yhdymme. Tämä toivo ei sammu suomalaisen rinnasta pimeimpänäkään aikana. Sekasorron yöstä tulee kerran loppu.

Mutta siihen emme pääse yksin sivistyksen ja taloudellisten olojen parantumisen tietä, vaan hengellisen herätyksen kautta synnin unesta ja itsekkäästä kristillisyydestä, niin että kaikkialla koko Suomen kirkossa herätään työhön Jumalan hallituksen toteuttamiseksi tämän rakkaan kansan keskuudessa.

Niinpä mekin tahdomme, Jumalan valtakunnan varma voitto silmiemme edessä, kohottaa äänemme Jeesuksen nimessä, hänen, joka on se Juudan jalopeura, jota jo taivaissa kaiken pahan voittajaksi ylistetään hänen Jumalan Karitsana uhraamansa uhrin tähden (Ilm. 5: 5), ja huutaa: "Herää, Suomen kansa, niin loppuu yö."

Lokakuun 25 päivä.

_Me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa olotilassa emmekä, kirjaimen vanhassa. Room. 7: 6_.

Uskovaisen elämässä on selvä erotus olemassa Herran käskyjen ja ihmissääntöjen välillä. Edelliset velvoittavat ehdottomasti omantunnon ja Jumalan edessä, jälkimmäiset ovat tarpeen ulkonaisen järjestyksen takia ja niillä on vain inhimillinen arvo.

Aviopuolisoiden rakkauden esikuvana ja voimanlähteenä on se rakkaus, jolla Kristus rakasti seurakuntaa. Jopa ovat perhe ja lapset pyhitetyt, kun vain toinen aviopuolisoista on tosikristitty. Vankeuskirjeiden lopulla tapaamme apostolin ohjeita ja neuvoja isille, äideille, lapsille, palvelijoille, isännille ja emännille. Mutta merkille pantava on, etteivät nämä hyvät neuvot enempää kuin Herran käskytkään auta sydämeltään muuttumattomia maailmanlapsia. Heillä ei ole niitä uudesti syntymisessä saatuja voimia, joilla nämä uskovaisille seurakuntalaisille, s.o. "hengellisille" annetut käskyt ja neuvot käytännössä, toteutetaan.

Elävää Jumalaa ja hänen pelastustarkoituksiaan voi kristitty, jolla on Jeesuksen Kristuksen voima (1 Kor. 5: 4) ja joka elää Jumalan Hengen synnyttämässä uudessa olotilassa, palvella kaikenlaisissa yhteiskunnallisissa oloissa orjan asemaa myöten. Välttämätöntä ei ole orjallekaan ulkonainen vapaus, vaan sisäinen vapaus Kristuksessa.

Lokakuun 26 päivä.

Pukeutukaa rakkauteen, joka on täydellisyyden side. Kol. 3: 14.

Korkealta istuimeltaan Kuningas katselee viimeisenä päivänä ensimmäistä päivää, luomisen päivää. Ja hän näkee Jumalan suuren rakkauden ja että tämä rakkaus on valmistanut ihmisille valtakunnan jo maailman perustamisesta asti. Ja hänen silmänsä alkavat seurata, mitä tämä Jumalan rakkaus on päässyt vaikuttamaan, miten Jumalan rakkauden valtakunta on tullut tähän ihmismaailmaan.

Hän näkee pitkän jonon nälkäisiä ihmisiä, joilla ei ole ravintoa. Hän näkee, että löytyy niitä, jotka ovat taittaneet nälkäiselle leipänsä, jotka ovat pienistäkin varoistaan olleet valmiit ruokkimaan niitä, joilla ei mitään ole. Hän on nähnyt senkin, mitä Suomen maaseudulla vieläkin tehdään: kun talonpoika pui viljansa syksyllä, niin köyhät tulevat siihen ja saavat "riihikappansa". Hän on nähnyt tämän ja hän on nähnyt paljon muuta. Hän on nähnyt suuren janoisten joukon vaeltavan erämaassa, makaavan sairasvuoteilla kuumeessa ja taistelutantereilla kuolemankamppailussa. Hän on nähnyt äidin valvovan kuumetautisen poikansa vuoteen ääressä yöstä yöhön kostuttamassa poikansa kuivia huulia.

Ja hän sanoo: "Sen olette tehneet minulle!"

Lokakuun 27 päivä.

Jumalan vanhurskaus, joka tulee uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Room. 3: 22

Uusi voima, uusi päämäärä, uusi elämän tarkoitus ja lannistumaton rohkeus ovat uskon portin takana.

Mutta uskon portti on todella löydettävissä yksinomaan sieltä, missä Jeesus saa etsikonpäivänä, totuutensa sanalla viedä ihmissielun vapauteen varjon ja valheen, saastan ja petoksen läpi.

Jeesus liittää puhdistamansa sielun kiitollisuuden ja rakkauden tuntein suureen sielujen saattoon, jonka paimen ja piispa hän itse on.

    "Mua auta teiltä turhuuden,
    ojenna tielle autuuden
    ja saata viimein taivaaseen,
    ilohon iankaikkiseen."

                      Virsi 318: 5.

Lokakuun 28 päivä.

Koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset. Hebr. 12: 28.

Jos yritetään saada rauhaa ja yhteyttä Jumalan kanssa, eikä kuitenkaan sisimmässä tahdota, mitä Jumala tahtoo, on siinä kestämätön ja sietämätön vastakohta ja jännitys, joka särkee sielun. Sillä se, joka seisoo Jumalan edessä, ei tosiaankaan käsitä Jumalan ilmoitettua tahtoa ihanteena, ulkokohtaisena tosiasiana, vaan välttämättömyytenä, jota heti, ilman vähintäkään viivytystä, on toteutettava. Sillä sen olemassaolo toteuttamattomana vaatimuksena erottaa pois elämän yhteydestä Jumalan kanssa ja on sen takia sietämätön sille, joka ei voi elää ilman Jumalan ystävyyttä.

Vain ne, jotka Jumala on saanut kutsumuksensa kautta heräämään parannukseen, mielenmuutokseen, hän vanhurskauttaa, s.o. tekee syntien anteeksisaamisesta Kristuksessa osallisiksi. Vain ne, jotka Hän näin julistaa itsellensä Kristuksessa otollisiksi ja syyttömiksi edessänsä ja synnyttää uudestaan, vain ne ovat valtakunnan lapsia, ei muut. Vain niiden elämään on Jumalan valtakunta tullut todellisuudeksi, ei muitten. Sillä Jumalan valtakunta on juuri Pyhän Hengen hallitusta uudestisyntyneitten ihmisten sydämessä ja elämässä.

Lokakuun 29 päivä.

Sinun uskosi on sinut pelastanut. Luuk. 17: 19.

Turhaan ei vielä kukaan ole hädässänsä Jeesukselta apua todella kerjännyt. Sanallansa, jossa asui luova voima, hän käski kymmentä pitalista miestä: "Menkää ja näyttäkää itsenne papeille!"

"Ja tapahtui heidän mennessään, että he puhdistuivat." Siitä päivästä tuli ihmeellinen merkkipäivä heidän elämäänsä. Ihme oli tapahtunut, kun oli Herra kohdattu ja hänen sanaansa uskossa toteltu.

Mutta sitten tuli takaisku. Kymmenen miestä puhdistettiin, "mutta yksi heistä, kun näki olevansa parannettu, palasi takaisin ja ylisti suurella äänellä Jumalaa ja lankesi kasvoilleen Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä". Se mies ei lahjan takia ollut unohtanut lahjan antajaa. Yhdeksän oli sen tehnyt ja unohtanut. He jäivät osattomiksi pelastuksesta. Sen sai osaksensa vain se kiitollinen samarialainen, jolle Herra sanoi hänen maatessaan hänen jalkojensa juuressa: "Nouse ja mene; uskosi on sinut pelastanut."

Hän tuli kotioloihin syntinsä anteeksi saaneena. Hänellä oli ruumiillisen terveyden ohella nyt myös omantunnon rauha. Se puuttui kiittämättömiltä.

Lokakuun 30 päivä.

_Oi ihminen, etkö tiedä, että Jumalan hyvyys vetää, sinua parannukseen? Room. 2: 4_.

Hengellisesti vieraantuneitten herätyksessä voi olla välikappaleena vain se, joka on päässyt näkemään Jumalan armon salattua työtä omassa elämässään ja omassa itsessään ja jonka silmät tämä rakkaus on aukaissut näkemään Herran työtä ei ainoastaan niissä, jotka jo ovat kristillisyydessä vakiintuneet, vaan sellaisissakin, joista ei yleensä ole voitu aavistaakaan, että he olisivat Herran hallituksen alaisina. Vain sellainen kristitty osaa sanoa suloisen sanan, joka eläväksi tekee, ja käyttäytyä tavalla, joka ei luotansa työnnä pois.

Joskin siis herätyksen aikaansaamiseen on pidettävä sääntönä: ensin uskovaiset ja sitten vasta suruttomat, niin on todettava sekin tosiasia ilolla, että monesti virkistyy vanhan, väsähtäneen matkamiehen mieli suuresti, kun pääsee nuorten heränneitten seuraan, jotka ensiaskeleitaan ottavat elämän tiellä. Moni vanhempi herännyt, joka uudelleen on nukahtanut matkan varrella, on nuorten vastaheränneitten parissa saanut asiansa taas uudistetuksi vanhurskaan Jumalan kanssa ja päässyt uuteen alkuun.

Lokakuun 31 päivä.

Älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee. Matt. 6: 3.

Ei tiedä esimerkiksi naapurin emäntä erinomaisempaa tehneensä, kun hän äidin kirjeessä, minkä tämä tuhlaajapojalleen vankilaan kirjoittaa, lähettää anteeksiantamuksen sovittavat terveiset nuorelle miehelle. Kirjeen saatuaan vanki kirjoittaa takaisin rakastavalle äidilleen: "Voi kuinka olen siitä iloinen, että naapuritalonkin emäntä antoi minulle kaikki anteeksi, mitä häntä vastaan olen pahaa tehnyt!"

Ei tiedä kauan sairaalan vuoteessa maannutta työ- ja opiskelutoveria katsomaan tullut terve ihminen, mikä ilon ja lohdutuksen laine tulvahtaa tällaisen vaatimattoman, mutta aikaa kysyvän käynnin ja sen aikana paiskatun kädenpuristuksen kautta sairaan sieluun, vaikkapa hän ei sitä vieraallensa julki sanokaan.

Eikä tiedä liioin kodittoman huoneeseensa ottaja, ei nälkäiselle ruokaa antava, ei alastonta vaatettava, mikä annos oikeata ihmisyyttä pelastetaan näiden vaatimattomien tekojen kautta sortumasta ja hukkaan joutumasta itsekkään ihmiselämän hyiseen, tappavaan syleilyyn.

Ikuisuus sen vasta kerran on ilmisaattava sillä puolella, "missä rakkaus vain vallitsee".

MARRASKUU

Marraskuun 1 päivä.

_Ei jokainen, joka sanoo minulle: "Herra, Herra", pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Matt. 7: 21_.

Tuomio on aina siinä, missä kahden mahdollisuuden välille aukenee valitsemisen tie. Joko elämä tai kuolema, valo tai pimeys, henki tai liha, oikeus tai vääryys, totuus tai valhe, ovat tällaisia mahdollisuuksia, joiden keskitse aukenee tie yksilölle, kansoille ja koko ihmiskunnalle: valintavapauden tie.

Mutta me turmeltuneet ihmiset laiminlyömme tärkeät ratkaisuhetket tällä tiellä kulkiessamme. Me tingimme ja olemme taipuvaiset tasoittamaan ristiriitaa eteemme aukenevien vastakohtien välillä, vaikka sellaisen menettelyn kieltää elävä Jumala. Hänen valtakuntansa piiriin kuuluvat nimittäin vain ne, hänen poikiansa ja tyttäriänsä ovat ainoastaan ne, jotka sydämestänsä tekevät Hänen tahtonsa, ne, jotka tien auetessa valon ja pimeyden, totuuden ja valheen, hengen ja lihan, Jumalan ja epäjumalan välille, antavat tuomion käydä ylitsensä, s.o. valitsevat Jumalan ja hänen valtakuntansa vanhurskauden.

Tämän kanssa pitävät yhtä Jeesuksen sanat: "Joka tekee Jumalan tahdon, hän on minun veljeni ja sisareni ja äitini" (Mark. 3: 35).

Marraskuun 2 päivä.

Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Matt. 26: 41.

Kiusauksen olemus on siinä, että ihminen tulee houkutelluksi pois uskon ja tottelemisen, s.o. persoonallisuudeksi pyrkimisen tieltä. Tämä tie on Jumalan määräyksestä pantu itsekunkin meidän kuljettavaksemme nimenomaan kutsumustehtävässämme. Jumalan sana ja sanaan sidottu omatunto viitoittaa tätä tietä jokaiselle, mutta kiusaukset hyökkäävät katkaisemaan kilvoittelijan eteenpäin pääsyn – usein hyvinkin ylivoimaisesti.

Raamattu tuntee kolme kiusaustyyppiä: lihan himon, silmäin pyynnön ja elämän korskan. Jokainen näistä, raivaa tietä toiselle kiusaukselle.

Mutta kiusauksiin langenneelle on hyvä tietää, että paha on periaatteessa jo voitettu Kristuksessa. Hänessä on vieläkin pelastus toivottomimmallekin. Hän on sellainen väkevä, joka ei huonoa tuomitse eikä luotansa torju.

Langenneittenkin kannattaa yrittää uudelleen. Vaikka hyvät päätökset ovat pettäneet, on niitä sittenkin taas tehtävä. Väsyä ei saa täällä kiusausten maassa. Kilvoituksessa tahdonvoimat vähin erin kasvavat ja sisäinen ilo tekee lopulta vapaaksi.

Marraskuun 3 päivä.

Autuas se mies, joka kiusauksen kestää. Jaak. 1: 12.

Renessanssin aikoina oli pääkiusauksena elämän korska, ylpeys – halu päästä irti uskonnosta ja uhma kohota omaksi jumalakseen.

Tuo vanha ääni ihmisten korvissa: "Te tulette niinkuin jumala" ei ole vieläkään lakannut seireenilaulujaan laulamasta matkamiehen päänmenoksi.

Tämä kiusaus korskaan, uhmaan on erikoisesti tehonnut nuorison elämään – varsinkin n.s. "myrsky- ja kiihkokautena".

Monella eri taholla on vielä nytkin iskusanoina: "Me uudistamme maailman. Me luomme uuden Euroopan. Me luomme onnellisen yhteiskunnan."

Tämä on renessanssiajan hurmaa, joka kyllä luo uutta, muta päättyy aina lopulta yksilön mielivaltaan, anarkiaan ja tapojen villiintymiseen. Siihen ollaan menossa nytkin aika vauhtia. Mutta siihen ei sortunut Kristus parituhatta vuotta sitten eikä sorru nytkään.

Marraskuun 4 päivä.

Taas on kirjoitettu: "Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi!" Matt. 4: 7.

Vaarallinen kiusaus on silmäin pyyntö – valtakunnan saavuttaminen noin vain ilman työtä ja vaivaa ikäänkuin taian avulla.

Kristus ei siihenkään kiusaajan verkonsilmään sallinut kietoa itseänsä. Mutta suuri osa meidän aikamme ihmisiä, varsinkin nuorten ja kokemattomien parissa, antaa houkutella itsensä tähän kiusaukseen.

Elämä otetaan leikin kannalta. Väsyttävää raskasta työtä ja ankaraa itsekuria kartetaan ikäänkuin kukaan tositiedemies, tositaiteilija, tositalousmies, tosimaanviljelijä, tosiammattityömies olisi saanut kykynsä, lahjansa, taitonsa ilmaiseksi noin vain lekottelemalla joutilaana päivänpaisteessa tai lentämällä Ikaaroksen siivillä onnen maahan, ikäänkuin ei mitään vastuksia olisi voitettavana. Ei totisesti. Elämän ankara todellisuus on aina polttanut sellaiset siivet poroksi.

Turhaa on laiskan uskoa Jumalaan. Turhaa on hänen luottaa Jumalan lupauksiin. Siihen harhaan kiusaaja koetti myöskin saada Kristuksen, kun temppelin harjalla kuiskasi: hyppää tästä alas, sillä on kirjoitettu... Mutta Kristus voitti vastatessaan: "Taas on kirjoitettu..."

Marraskuun 5 päivä.

_Jeesus on ollut kaikessa kiusattu, samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Hebr. 4: 15_.

Lihanhimo, aistillisuus, on kautta vuosisatojen ollut ihmisten, varsinkin miespuolisen nuorison vitsauksena. Tokko meidän aikamme lie tässä suhteessa huonompi kuin aikaisempienkaan sukupolvien ajat?

Raamatun totuus on, että, muut synnit, mitä ihminen tehneekin, ovat ulkona ruumiista, mutta, joka hekumassa elää, tekee syntiä omaan ruumiiseensa, turmelee hermonsa ja käy ennemmin tai myöhemmin ihmishylyksi. Eläviä raunioita liikkuu ympärillämme. Luomisen ilo ja luomisen voima on näiltä haaskalinnuilta mennyt tipotiehensä. He ovat elävältä kuolleita, joiden järki ei leimua, tunne ei leimahda, tahto ei jaksa ponnistaa.

On iloista todeta, että terve nuoriso meillä Suomessa alkaa omasta aloitteestaan yhä päättäväisemmin nousta juuri tätä kiusauksen lajia vastaan.

Silläkin alalla on Kristus voittajana edessämme, tuomiten jo himokkaan katseenkin ja vaatien puhdasta sydäntä. Ja siihen hän on oikeutettu, koska hän oli itse kaikessa kiusattu niinkuin mekin, mutta kuitenkin ilman syntiä. Paha on jo periaatteellisesti voitettu Kristuksessa.

Marraskuun 6 päivä.

Suurin ja ensimmäinen käsky. Matt. 22: 38.

Herra asettaa meidät tänä päivänä rakkauden käskyn, suuren käskyn, kaksoiskäskyn eteen, käskyn eteen, jossa ei ole mitään tinkimistä, vaan jossa kysytään koko sydäntä, koko ihmistä, koko sielua ja koko voimaa ja koko ruumista.

Kun fariseukset kysyivät, mikä on suurin käsky laissa, Jeesus sanoi empimättä: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

Mitä te tähän sanotte tänä päivänä.

Kaikesta sydämestä, kaikesta sielusta, kaikesta mielestä ja – niinkuin Markus lisää: kaikesta voimasta.

Marraskuun 7 päivä.

_Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan. Kol. 1: 13_.

Olkaamme kerrankin rehellisiä ja kuunnelkaamme näitä sanoja: "Iankaikkiseen kadotukseen, iankaikkiseen elämään". Siinä on sana "iankaikkinen" liitetty Herran puheessa sekä elämään että kadotukseen. Langenneilla enkeleillä on iankaikkinen tuli ja iankaikkinen rangaistus osanansa, mutta se voi tavata myös sinua ja minua.

Meidän vapaamielinen aikamme, joka on veltto ja hengellisesti köyhä, sanoo, ettei ole iankaikkisia rangaistuksia.

Kumpiako me enemmän uskomme, ihmisiäkö, joitten järki on pimentynyt, vaiko Kristuksen omia sanoja, joka tunsi nämä asiat? Älkäämme panko järkeämme ja turmeltunutta moraalivaistoamme mittaamaan Jumalan totuuksia ja väärentämään pois ja kiertämään iankaikkisia rangaistuksia. Ne ovat olemassa. Se on saatanallinen valhe, kun ne yritetään kieltää. Tuloksena siitä on veltto kristillisyys ja veltto kilvoitus ja herätyksen puute.

Pimeyden valtakunnasta Herra tahtoo pelastaa meidät.

Marraskuun 8 päivä.

Kiittäkää joka tilassa. 1 Tess. 5: 8.

Kiittämättömyys on hyvin yleistä tässä itsekkyyden maailmassa, jonka kurjiin oloihin historian ja pelastuksen Jumala yllätyksiänsä tavan takaa tuopi. Antaja helposti unohdetaan lahjojen takia. Omaatuntoa ei totella ja niin kiittämättömyys on syynä siihen, että yksityiset ihmiset keskellä terveyttä ynnä muita hyviä, lahjoja ovat mieleltään tyytymättömiä, velttoja, nurisevia ja kaikin tavoin itsekkäitä.

Samoin tekee kiittämättömyys koditkin epämiellyttäviksi olinpaikoiksi niiden asukkaille. Kiittämätön puoliso ei osaa eikä jaksa toista rakkaudessa palvella. Kiittämättömät lapset ovat vanhempiansa kohtaan uppiniskaisia ja tottelemattomia sekä siten naulaavat nauloja heidän ruumisarkkuunsa. Kiittämättömät palvelijat tekevät työnsä toisten kodeissa katkeralla mielellä ja huolimattomasti, työskennellen vain silmänpalvelijoina pakosta, mutta ei sydämen antaumuksella ja vapaasti niinkuin kiitolliset.

Kiitollisuuden puute synnyttää kotioloissa kylmät välit kaikkien sen jäsenten keskuuteen.

    "Kiitosvirren säveleitten tieltä
    pahat enkelitkin pakenee.
    Kärsiä ei voi ne Kaanaan kieltä,
    armo heiltä voimat herpaisee.
    Kuullen uskon sydänsäveleitä
    hyvät henget luokse käy ja jää."

                          H. l. 555: 2-3.

Marraskuun 9 päivä.

Teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa. Room. 2: 24.

Turmiollisia ovat kiittämättömyyden vaikutukset yhteiskunnan elämässä. Kiittämättömät naapurit ja työtoverit ovat epäluuloisia ja kateellisia toinen toisilleen. Kiittämättömät puolueihmiset elävät vihan katkeroittamaa elämää mustaten minkä kerkiävät toisen puolueen jäseniä.

Kiittämättömät kansalaiset, jotka nauttivat esi-isien työn ja uhrausten tuloksia, ovat vaipuneet kiittämättömyydessään ja velvollisuutensa unohtamisessa itsekkyyteen, nautinnonhimoon ja mammonan palvelukseen vaivaksi itselleen ja onnettomuudeksi isänmaalle.

Kiittämättömyys vie kokonaisen kansankin onnettomuuteen. Kiittämättömyys, joka pohjautuu rauhattomaan omaantuntoon yksilöissä, on samaa kuin uskonnosta ja Jumalasta luopuminen kansakunnan elämässä.

Ja historia todistaa, että uskonnollista rappeutumista seuraa ehdottomasti aina siveellinen rappeutuminen jokaisen kansan elämässä. Siellä sitä mekin aletaan olla jo hyvin syvällä.

Marraskuun 10 päivä.

_He, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet, eivätkä kiittäneet. Room. 1: 21_.

Riittämättömyyden turmiollisia vaikutuksia tarkatessaan Paavali kirjoitti laajakatseisena Roomalaiskirjeen alussa seuraavat huomiota ansaitsevat sanat siveellistä rappiotaan kohti kulttuuristaan ja politiikastaan huolimatta kulkevista klassillisen maailman pakanakansoista, joilla heilläkin oli luonnollinen ilmoitus Jumalasta luonnossa, historiassa ja omassatunnossaan:

"Sentähden, että he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, Jumala on heidät hyljännyt heidän sydämensä himoissa saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa. Sellaisina he ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti."

Kiittämättömyyden seuraukset ovat todella peloittavat.

Marraskuun 11 päivä.

Tulkaa katsomaan... Joh. 4: 29.

Uskon ovi avautui Samarian naiselle. Hän jätti vesiastiansa ja meni kaupunkiin ja sanoi ihmisille: "Tulkaa katsomaan miestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä olen tehnyt. Eihän se vain liene Kristus?" Avonaista, nöyrää puhetta.

Mitä merkitsi hänelle nyt enää pikkukaupungin juorut ja ihmisten ilkeät puheet ja parjaukset. Totuus oli tehnyt hänet vapaaksi. Uusi voima, todistajavoima valtasi hänet.

Hänen tilansa todistajat, kun hän syntinsä kaupunkiin nyt palasi, ymmärsivät heti, että nyt oli hänessä tosimuutos tapahtunut. Ei hän enää mennyt jatkamaan luvatonta yhdyselämää entisen syntitoverinsa kanssa. Se ja muut oli nyt saatava Jeesuksen luo.

"Tulkaa, tulkaa!" Uskonportti oli hänelle auennut. Usko oli tullut hänessä uuden elämän voimaksi, joka johdatti toisetkin oikeaan paikkaan uskon portin eteen.

Marraskuun 12 päivä.

_Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan. Matt. 16: 27_.

Ihmisen Pojan valtaistuimen edessä olen mukana minä ja siellä olet mukana sinä. Mutta se paikka, missä siellä ollaan, on kahdenlainen.

Niinkuin Palestiinan paimen, kun ilta tulee, erottaa laumastansa vuohet eri joukkoon ja lampaat eri joukkoon, niin Kuningas, Ihmisen Poika, suurella kirkkautensa istuimella istuen, erottaa kaikki ihmiset kahteen joukkoon, toiset vasemmalle, toiset oikealle puolelle.

Ja siinä erotuksessa voi joutua poika erilleen äidistänsä, vaimo eroon miehestänsä, sanankuulija eroon papistansa, naapuri eroon naapuristansa.

Mutta järjestys siellä ei silti järky, sillä Ihmisen Pojalla on palvelijoita. Kaikki pyhät enkelit ovat hänen mukanansa, kun hän istuu kerran kirkkautensa suurella valtaistuimella. Ja muuta mahdollisuutta ei silloin sinulla ja minulla ja ihmisillä yleensä ole kuin nämä kaksi: olla joko vasemmalla tai Ihmisen Pojan oikealla puolella.

Marraskuun 13 päivä.

En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä. Matt. 9: 13.

Mikä oli Jeesuksen suhde huonomaineisiin ihmisiin ja pahantekijöihin? Johanneksen evankeliumissa kerrotaan, mitä Jeesus sanoi langenneelle naiselle, joka oltiin aikeissa kivittää kuoliaaksi hänen rikoksensa takia. Muille näkyi vain tämän naisen suuri syntisyys; sentähden heillä ei ollut muuta kuin kiviä heitettävänä hänen päälleen.

Mutta Jeesus erotti hänessä sellaistakin, joka teki mahdolliseksi lausua nuo pelastavat sanat: "En minäkään sinua tuomitse!"

Eikä sumentunut tämä Jeesuksen rakkauden teroittama silmä kuolemantuskissakaan. Ristilläkin se tunkeutui pahantekijän sydämeen, joka kaipasi Jumalan valtakuntaa. Ja niinpä hän saattoi lausua eräälle ihmiskunnan kurjimmista: "Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."

Marraskuun 14 päivä.

_Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat. Matt. 25: 31-32_.

Silloin majesteetti puhuu, ei enää mikään kiertävä rabbi Palestiinan maankamaralla. Ja kenelle siellä tämä lain saarna ja tämä evankeliumin saarna pidetään? Siellä on koottuna kaikki kansat, kaikki rodut, kaikki kansanheimot ja kaikki kieliryhmät. Jumala on järjestyksen Jumala.

Siellä on kullakin kansalla oma paikkansa, Suomenkin kansalla, meidänkin kansallamme on siellä oma paikkansa.

Ja siihen tuodaan mukaan nekin, jotka eivät milloinkaan käy kirkossa jumalanpalveluksessa, eivät milloinkaan lue Raamattua, eivätkä harjoita kotihartautta ja rukousta. Siihen tuodaan nekin, jotka jo tuomiosunnuntaiaamuna hoipertelevat päihtyneinä kaduilla ja jotka ovat tuomiosunnuntain edellisenä iltana huvitelleet huvittelupaikoissa, ajattelematta tämän elämän vakavuutta.

Siihen tuodaan myös kaikki ne korkeat ja mahtavat herrat, joilla on paljon sanomista tässä ajassa ja tämän elämän kysymyksissä, jotka kokoavat suuria pääomia itsellensä, mutta ovat armottomia omalle köyhälle sielullensa, ajattelematta sen pelastusta.

Sinne kootaan kaikki.

Marraskuun 15 päivä.

Maa on täynnänsä Herran armoa. Herran sanalla ovat taivaat tehdyt. Ps. 33: 5-6.

Meidän järkemme pysähtyy Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan valtasuuruuden edessä. Tässä ei jää sille, joka katselee asioita uskon ja Hengen kannalta, mitään muuta viisautta ja taitoa kuin hiljaisuudessa painua tomuna ja tuhkana polvillensa ja sanoa: "Suuri ja ihmeellinen olet Sinä, Herra, maa ja avaruus on täynnä Sinun kunniaasi ja valtaasi. Kiitetty ja ylistetty olet Sinä, ei vain joka päivä, vaan joka hetki, joka silmänräpäys."

Samoinhan Jeesuskin rukoili: "Isä, minä kiitän Sinua, minä tiedän, että Sinä aina minua kuulet!"

Aina, joka hetki on Jumalan suhde maailmaan elävä, vaikuttava. Ei Hän ole kaukana, Hän on läsnä, niin totta kuin Raamattu on totta ja miljoonien, läpi ajan kulkeneitten ihmisten usko on ollut se voitto, joka maailman voittaa.

Herra on läsnä.

Marraskuun 16 päivä.

Hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on. Matt. 7: 29.

Jeesus opetti, että Jumalan valtakunta on sisällisesti ihmisissä oleva, vaikuttava, pakottava Jumalan Hengen herruusvalta sielun yli.

Ja tätä tietoisuutta hän koetti siirtää opetuslapsiinsa. Mutta hänellä oli itsellään myös messiastietoisuus, s.o. suuri varmuus itsestänsä, että Jumalan valtakunta Pyhän Hengen valta kaiken lihan yli, on juuri hänen kauttansa ihmismaailmaan sisälle tullut.

Kun hän ajoi henkivoimallaan ulos riivaajahenget ihmisistä ja paransi sairaat, mykät ja vaivatut, joiden tahdot saatana piti orjuutettuina, oli hän tietoinen siitä, että hän teki kaiken tämän Jumalan ainutlaatuisena lähettinä, jolla oli sekä valta syntejä anteeksi antaa että ruumiillisesti parantaa yksin luovan sanan voimalla.

Marraskuun 17 päivä.

_Katso me elämme köyhinä, mutta, kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken. 2 Kor. 6: 10_.

Jeesuksen henki, Jumalan valtakunnan liikkeelle paneva voima, on surma itsekkyyden hengelle, eikä ainoastaan silloin kun viimeksimainittu ilmenee ahneudessa, vaan myös silloin kun se ilmenee itsekkyyden toisissa muodoissa: lihan himossa ja elämän korskassa, s.o. nautinnon himossa ja ylpeydessä.

Pääerehdys, missä me luonnostamme kaikki elämme, on se, että me vedämme yhtäläisyysviivan onnen ja rikkauden välille.

On hyvin yleinen ajatus: "Kunpa olisin rikas, olisin myöskin onnellinen!"

Tästä harhasta lausui jo Job: "Rikkaana ihminen menee levolle, mutta kun hän avaa silmänsä, on kaikki mennyttä. Kauhut yllättävät hänet kuin tulvavedet; yöllä tempaa hänet mukaansa rajuilma. Itätuuli vie hänet, niin että hän menee menojaan ja puhaltaa hänet pois paikaltansa" (27: 19-21).

    "Herralle huokeaa on aivan
    tomusta köyhä koroittaa,
    ja rikas painaa alle vaivan,
    sen korska mieli masentaa.
    Jumala ihmeet aikaan saa,
    hän ylentää ja alentaa."

                     Virsi 376: 6.

Marraskuun 18 päivä.

Kiittäkää Herraa kaikki te Herran palvelijat. Ps. 134: 1.

Psalminkirjoittaja sanoo: "Kiitetty olkoon Herra joka päivä." Hän ei sano: "Minä kiitän Sinua, Herra, joka päivä." Ei hän ollut aina tässä vireessä henkilökohtaisesti.

Hän on tuntenut monta kertaa elämässään sydämensä hädän niin suureksi, että hänen on täytynyt valittaen kysellä: "Herra, kuinka kauan, kuinka kauan viipyy Sinun apusi? Miksi Sinä salaat minulta kasvosi?"

Mutta siitä huolimatta, ettei hän sydämessään omalle kohdalleen kiitosta tuntenut, hän ulkopuolella oman sydämensä, tilan, ulkopuolella sen tilapäisiä tuntemuksia kuitenkin sanoo: "Kiitetty olkoon Herra joka päivä, joka päivä!"

Tämä on psalminkirjoittajan uskontunnustus: vaikka tuntuu minusta siltä, ettei Jumala kuule minua, että Hän näkee hyväksi salata kasvonsa minulta, niin Jumala on sittenkin sen arvoinen, että Hän ansaitsee kiitoksen joka aika ja joka paikassa. Hän on niin suuri ja niin ihmeellinen, armossansa ja vanhurskaudessansa ja pyhyydessänsä, että Hän ansaitsee kiitoksen aina ja kaikkialla.

Se oli hänen uskontunnustuksensa. Onko se myös meidän uskontunnustuksemme?

Marraskuun 19 päivä.

He panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi. Mark. 16: 17.

Yhä vieläkin on uskovaisen ihmisen rukouselämässä sisältäpäin katsottuna ja nimenomaan juuri silloin, kun hän oman tai toisen sairaustapauksen puolesta rukoilee, kysymys kamppailusta jumalallisen ja demoonisen tahdon välillä. Ja ihme on juuri siinä, että Jumala saa jo nyt voiton tässä taistelussa riivaajavalloista.

Jokainen tosirukoilija on tästä taistelusta henkilökohtaisesti varmistunut, kun hän on jännitystilassa, saadaanko voitetuksi Jumalaa vastustava tahto, vaiko ei. Hän tietää myös, ettei se onnistu ihmiselle, ei edes Jumalaa pelkäävälle hänen omasta voimastansa. Hän tietää, että se onnistuu vain silloin, jos tietoinen synti ei samenna tai särkevästi vaikuta hänen suhteeseensa siihen Jumalaan, joka tekee, mitä hän tahtoo. Sen takia neuvoo apostoli Jaakob nimenomaan sairasten parantamisen yhteydessä syntien tunnustamiseen. Silloin "Herra antaa hänen nousta jälleen; ja jos hän on syntejä tehnyt, niin ne annetaan hänelle anteeksi."

Näin parantava usko syntyy ja joutuu harjoitukseen Pyhän Hengen ilmapiirissä. Paavali mainitsee terveeksitekemisen lahjat yhtenä niistä yhdeksästä armolahjasta, "joita Pyhä Henki jakaa kullekin seurakuntalaiselle erikseen, niinkuin tahtoo". Ja Herra Jeesus kuoleman voittaneena käskiessään saarnata evankeliumia kaikille luoduille lisäsi: "Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia... he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."

Näin on Jeesus itse sanonut.

Marraskuun 20 päivä.

_Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: "Menkää pois minun tyköäni!" Matt. 25: 41_.

Tämä lakisaarna sanotaan meille armonajassa, että me heräisimme ymmärtämään, mitä meidän rauhaamme sopii.

Sillä, vasemmalla puolella oleville kuuluu lain saarna, ankarampi ja lujempi kuin mikään pappi on milloinkaan suurimmassakaan herätyksen tuskassa voinut kuulijoillensa saarnata, ja se on tämä lain saarna: "Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen."

Ei kenellekään ihmiselle ole sitä tulta tarkoitettu. Se iankaikkinen tuli oli vain perkeleelle ja hänen enkeleillensä valmistettu, mutta sinne joutuu sittenkin osa ihmisiä.

Ja Herra vielä tässä puheessansa, – suurenmoisessa puheessansa, – sanoo lopuksi näin: "Ja nämä, nämä vasemmalla puolella olevat, ne menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, ja nuo vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

    "Ei parannuksen toivoa
    kadotetuille anneta.
    On armonaika loppunut,
    iäinen vaiva alkanut.
    Oi Herra, meitä armahda
    ja parannukseen johdata!"

                  Virsi 604: 5.

Marraskuun 21 päivä.

Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Matt. 24: 4.

Tuomio käy ylitsemme ei yksin tuomiosunnuntaina, kirkkovuoden loppuessa, vaan myös adventtina, kirkkovuoden alkaessa. Se merkitsee sitä, ettei joulusta tule Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhlaa, elleivät sielun kaikki alhaiset himot ja halut tule tuomituiksi, ellei kaikki viehättyminen ja kiintyminen syntiin ja maailman valhe-elämään tule sydämestämme irti kitketyksi.

Valhe-elämän vaarat ovat sitä suurempia, kun nykyään ihmisten suuri innostus erilaisten maailmankatsomusten palvonnassa eri maissa estää näkemästä valheen merkkejä menneillään olevassa historiassa.

Suurissa valtiollisissa liikkeissä eli uusissa uskomuksissa, joilla tämän maailman ruhtinas on uskottomien taidot sokaissut, on tämä joukkojen silmiä sokaiseva innostus selvästi havaittavissa. Kun nyt ihmisille huudetaan: "Täällä on kristus", täällä on pelastus tai "tuolla on kristus", tuolla on pelastus, niin ei tämä huuto tosiasiassa ollenkaan tarkoita Jumalan Kristusta, jolla yksin historiassa on kaikki valta ja jonka vallan alle lopuksi kaikki alistetaan, kuolemakin.

    "Auta, oi Jeesus, ja suo valos loistaa
    juonia saatanan paljastaen,
    kun sanas multa se tahtovi poistaa
    kulkien vaatteissa hurskauden.
    Suo, että henget mä ain erottaisin,
    valheesta voiton sun kauttasi saisin."

                                Virsi 434: 6.

Marraskuun 22 päivä.

_Heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. 1 Piet. 4: 5_.

Jumalan kanssa pysyvään yhteyteen tulemisen ehtona on, että parannuksessa uudestisyntynyttä tahtoa seuraa myöskin teko. Ellei se seuraa, ellei omakohtainen anteeksisaaminen vie vianalaisen lähimmäisen armahtamiseen, ellei Jumalan iäisyyselämän tullessa aikaan meidän kohdallamme tuomio, vaali, tapahdu, jäämme pimeään osaksi jo ajassa ja, jos jatketaan, viimeisen tuomion jälkeen täydellisesti.

Ei näet ainaisesti voi kestää tämä suhteellisuuden tila. Täytyy tulla kerran ehdoton selvyys ja kirkkaus asioihin ja henkilöihin nähden. Jeesus ja apostolit ovat siitä selvästi puhuneet. Se on myös seurakunnan usko ollut halki aikojen: "Viimeisenä päivänä Kristus tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita."

On olemassa "iankaikkinen" elämä ja "iankaikkinen" rangaistus. Viimeinen erottaminen tapahtuu varmasti. Kuinka ja milloin, sitä emme osaa sanoa. Sen vain varmuudella tiedämme, että se tulee.

Marraskuun 23 päivä.

Älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa. 1 Joh. 3: 18.

Kuinka kuuluukaan suurella valkoisella valtaistuimella kirkkaudessaan istuvan Ihmisen Pojan sana viimeisen tuomion päivänä valtaistuimen oikealla puolella oleville? Heille kansojen tuomari puhuu:

"Tulkaa Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti... Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen olette tehneet minulle."

Kaikki muut hyvät teot ovat "sillä toisella puolella" häipyneet pois tuomarin näköpiiristä. Jäljelle ovat jääneet ikuisesti olemaan vain itsensä uhraavan rakkauden vilpittömät teot. Millään muulla ei ikuisuudessa enää ole arvoa kuin yksin rakkaudella, joka ei pysähtynyt rakastamaan vain sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

Ja kuinka tosi-inhimillistä ja kaunista! Silloin vanhurskaat kysyvät ihmeissään Herralta: "Milloin, milloin, milloin me olemme tätä kaikkea sinulle tehneet?" Oikea rakkaus ei tiedä mitään erinomaista jumalisuutta harjoittaneensa; sehän on tehnyt vain velvollisuutensa kärsivää lähimmäistänsä kohtaan.

Marraskuun 24 päivä.

_Jos Jumala on meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. 1 Joh. 4: 11_.

Kaikki muut rikokset ja suuretkin synnit ovat "sillä toisella puolella" häipyneet pois tuomarin näköpiiristä, mutta jäljelle ovat jääneet ikuisesti rakkauden laiminlyönnit ja syytökset käyttämättömistä tilaisuuksista, jolloin olisi sopinut työtä tehdä, uhrautua, palvella, kärsiä ja rakastaa, mutta oltiinkin itsekkäitä ja myrkytettiin toisten elämä.

Vankiloista kuuluu vangin valitus: "Joka päivä täällä on syyttäjä läsnä, vaan ei ole ketään puolustajaa; isäkään ei minulle enää mitään kirjoita."

Sairashuoneitten monilta vuoteilta kuuluu tuskanparahdus: "Minulla oli ennen paljon ystäviä, mutta nyt ei minua kukaan käy enää katsomassa. Olen kaikkien hylkimä. Jumalakin on tainnut minut jättää."

Kodittomien, alastomien, nälkäisten ja työttömien lukumäärä on nyt suuri. Niissäkin jokaisessa Kristus, Ihmisen Poika, normaali-ihminen, kärsii samoin kuin unohdetussa vangissa ja sairaassakin.

Olemmeko kohdanneet Hänet?

Marraskuun 25 päivä.

Että meillä olisi turva tuomiopäivänä. 1 Joh. 4:17.

Itsekkyyden sokaisemat ihmiset kysyvät ihmetellen, mistä minä Kristuksen löydän, kuinka minä voin näkymätöntä Jumalaa palvella? Ei häntä ole olemassakaan.

Oma minä, sen hoito ja sen himojen ja viettien tyydyttäminen taikka toisten kanssa riiteleminen ja mielensä katkeroittaminen turhista asioista nielee kaiken heidän aikansa ja tarmonsa – kaikki sellaista, mikä kerran pakostakin jää tyyten "tälle puolelle", kelpaamatta kenellekään ikuisuudessa pysyvästi elämänsisällykseksi. Sellaiseksi kelpaa yksin rakkaus, joka ei omaansa etsi.

Apostoli Johannes, joka Jeesuksen julistuksen sisällön parhaiten ymmärsi, kirjoittaa: "Joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt. Mutta me olemme oppineet tuntemaan sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin, uskomaan siihen ja rakastamaan toinen toistamme. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, hän pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin rakkaus on tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä."

Marraskuun 26 päivä.

Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta." Joh. 18: 36.

Samoinkuin Jumalan valtakunta vain uutena luomuksena astuu sisään tähän maailmaan uudestisyntymisen kautta yksityisen ihmisen elämään, se myös Herramme Jeesuksen Kristuksen kaikkia uudistavan toisen tulemisen kautta tulee iankaikkisuuden olotilassa täydelliseksi kirkastetuissa yksilöissä. Nykyinen seurakunta älköön unohtako, että koko ilmestystodistuksen kokonaisuus loppuu sanoilla, jotka kirkastettu Herra itse on lausunut: "Katso, minä tulen pian", eli ehkä oikeammin "äkkiarvaamatta". Silloin on historia loppunut.

Kristuksen toinen tuleminen ja saatanan lopullinen kukistuminen eivät ole enää historiaan kuuluvia tapahtumia. Antikristillisistä voimista kokonaan puhdistettu kirkko, s.o. Kristuksen täydellinen, riemuitseva seurakunta, on todellisuus vasta "tuolla puolen". Vasta historian loputtua paljastuu kaikki valhe ja petos. "Viimeinen tuomio" on aivan toista kuin ristin alla kulkevan seurakunnan lopullinen taistelu pahan valtaa vastaan.

Marraskuun 27 päivä.

Toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Matt. 24: 40. Jos "jokapäiväisen tykökäymisen" armoistuimelle laiminlyömme, eivät sen seuraukset heti näy ulospäin. Raja oikean kristityn ja nimikristityn välillä käy nyt Kristuksen "toisen tulemisen" tapahtuessa eli kolmannen uskonkappaleen aikana sydänten läpi. Eikä se raja näy ulkonaiselle silmälle.

Ollaan yhdessä ja samassa työssä, eletään yhdessä ja samassa perheessä: väärennys ja aito yhdessä. Mutta sitten tulee Herran Jeesuksen kolmas tuleminen. Silloin vasta nuo sisälliset rajat paljastuvat peruuttamattomasti.

Siitä ilmitulemisesta on Jeesus itse juhlallisesti ennustanut: "Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista jauhaa yhdessä: toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään. Kaksi miestä on pellolla; toinen otetaan ylös ja toinen jätetään."

Kun tämä on tapahtunut, silloin ei enää tule mitään adventtia eikä uutta kirkkovuotta, puhumattakaan kalenterivuodesta.

"Autuas kansa, kaupunki, kuhunka Jeesus tuleepi."

Marraskuun 28 päivä.

Vartija, mikä hetki yöstä on? Jes. 21: 11.

Kirkkovuosi on jaettu pyhiin aikoihin silmällä pitäen määrättyjä kirkollisia juhlia. Kullakin kirkkovuoden juhlalla on näet oma erikoinen lisänsä tarjottavana seurakuntaväen rakennukseksi uskossa ja rakkaudessa.

Adventti puhuu Herran tulemisesta, ei yksin ensimmäisestä, vaan myös toisesta. Vanha Testamentti kysyi: "Vartija, mikä hetki yöstä on?" Vasta Johannes Kastaja seisoessaan Uuden Testamentin kynnyksellä saattoi sormellaan osoittaa Jeesusta ja todistaa oppilailleen hänestä: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin."

Mutta yhä uudelleen meidänkin päivinämme kointähden koittoa tähystelevien silmien katseet sykähdyttävät sydämiä murheissa ja painojen alla kysymään: "Vartija, mikä hetki yöstä on?" Pitkälle se on jo nyt varmasti kulunut. Eikä aamua tarvita odottaakaan? Sillä jo keskiyön aikana alkaa huuto kuulua: "Katso, ylkä tulee, menkää häntä vastaan!"

    "Jo kohta Herra saapuukin,
    Niin, amen, Jeesus rakkahin."

Marraskuun 29 päivä.

_Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, jotta Herran kasvoilta koittaisivat virvoituksen ajat ja hän lähettäisi Kristuksen Jeesuksen, joka on teille edeltämäärätty. Hänet on taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen, josta Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta. Ap. t. 3: 19-21_.

Lutherin aikana siirryttiin totuutta, Kristusta, etsittäessä paaviudesta hurmahenkisyyteen, anarkiasta tyrannivaltaan. Nyt siirrytään yksilön ihannoimisesta kollektiiviseen näkemykseen, kansainvälisyydestä rodun ja veren ja maapohjan palvontaan, ja näin loppumattomiin suuressa kiertokulussa.

Koko tässä liikehtimisessä katoava luonto nousee iankaikkista Luojaansa vastaan. Eikä tämä väärä itsensä koroittaminen, tämä väärä messianismi, jonka keskus- ja työpisteitä alkaa olla eri puolilla Eurooppaa ja Amerikkaa, lopu, ennenkuin se on päämääräänsä päässyt: "Kaiken järjestetyn yhteiselämän hävittämiseen ja suureen kammottavaan kaaokseen."

Silloin vasta tulee Jumalan Kristus ja hänen mukanaan suuri Adventti, jolloin kaikki asetetaan oikealle paikallensa ja ajan täyttymys toteutuu.

Marraskuun 30 päivä.

Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat. Luuk. 19: 40.

Nämä ovat Herramme Jeesuksen omia sanoja. Niillä hän puolusti opetuslastensa käytöstä fariseusten nuhteita vastaan. Hänen ratsastaessaan näet Öljymäen rinnettä Jerusalemiin tapahtui, että "koko opetuslasten joukko rupesi iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä", kun näkivät ne teot, joita Jumala oli tehnyt Jeesuksen välityksellä. He lauloivat: "Siunattu olkoon hän, joka tulee, Messias Kuningas." Tätä opetuslasten harjoittamaa iloista Herran ylistämistä ja korkealle korottamista fariseukset pitivät pahana. Mutta Jeesus sanoi: "Jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat."

Nykyaikana meillä. Suomessa pyrkii Kristuksen ainutlaatuisuuden tunnustaminen ja hänen ylistämisensä Messias-kuninkaana ja Jumalan poikana, joka yksin on tie, totuus ja elämä, jos ei kohta vielä sammumaan, niin kuitenkin heikentymään latteaksi.

Kun näin on asian laita, ei ole ihme, että Herran Jeesuksen ilmi tuoma Jumalan valtakunnan laki kivien puheesta alkaa toteutua meidän silmäimme nähden ympäristössämme lähellä ja kaukana.

JOULUKUU

Joulukuun 1 päivä.

_He eivät jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut. Luuk. 19: 44_.

Jerusalem sai kokea Tiituksen hävittäessä kaupungin ja sen temppelin raunioituessa ja kansan, mikäli se ei kuollut hävityksessä, joutuessa pakkotöihin ja areenalle petojen eteen, että elävä Herra puhui kivien välityksellä kiivasta tuomion kieltään kansalle, joka ei ollut osannut ottaa vaarin etsikkoajastansa, vaan oli paaduttanut sydämensä Herran Kristuksen evankeliumin julistukselle.

Jos tällainen Herran sanan halveksiminen kouluoloissa, henkilökehityksessä ja yhteiselämän oloissa tulisi yleiseksi meilläkin niin, että kaikki pannaan menemään ilman Kristusta, ja jos papit ja kristityt vaikenevat eivätkä kiitä häntä Herrana ja syntisten Vapahtajana, vaan opetuslapsia siitä estävät, täytyy elävän ja Poikansa kunniasta huolehtivan taivaan ja maan Luojan sekä historian että pelastuksen Jumalan yhä pontevammin ja valtavammin puhua Poikansa toteaman pelastushistorian lain mukaan: jos nämä (opetuslasten joukko) ovat vaiti, niin kivien pitää puhuman, jopa lopulta oikein huutaman. Tämä puhe ei ole vielä lopputuomiota, vaan parannustuomiota. Mutta sellaiseksi se muuttuu, jos sydämet paatuvat omientuntojen päästessä turtumaan synnin himoissa.

Mutta nyt liikkuu kivien puheen keskellä parissamme vielä armon ja pelastuksen Herra, Messias-kuningas näkymättömänä.

Joulukuun 2 päivä.

_Tänä, päivänä, jos te kuulette Herran äänen, älkää paaduttako sydämiänne, niinkuin teitte kiusauksen päivänä erämaassa! Hebr. 3: 7-8_.

Kun hebrealaiskirjeen kirjoittaja sanoi nämä varoituksen sanat seurakunnalle, niin hän lisäsi, että ne ovat Pyhän Hengen sanoja: "Näin sanoo Pyhä Henki."

Johonkin päivään Jumala voi panna erikoisen sisällyksen ja tarkoituksen, joka vaikuttaa ratkaisevasti koko yksilön elämään ja toistenkin elämään.

Vuosikausia odottaneille paimenille sanottiin kerran: "Tänä päivänä on teille syntynyt Vapahtaja, Herra Kristus." Ja kun tämä Vapahtaja tuli, käytyään jo ehkä vuosikymmeniä tapansa mukaan Nasaretin synagogassa, sinne eräänä päivänä, niin hän sanoi: "Tänä päivänä on tämä kirjoitus käynyt toteen teidän korvienne kuullen", – kirjoitus, jonka hän luki profeettojen kirjasta.

Kun Jeesus kulki viimeistä kertaa Jerusalemiin Jerikon kautta, halusi eräs publikaani nähdä häntä, mutta se oli kansanjoukon takia vaikeata. Juuri sille publikaanille Jeesus sanoi viimeisellä matkallansa Jerusalemiin: "Sakkeus, astu nopeasti alas! Tänä päivänä minun pitää olla sinun huoneessasi."

Ja kun Jeesus riippui ristillä kaikkien hylkäämänä, sanoi hän yhdelle ihmiskunnan kurjimmista, ryövärille: "Tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani paratiisissa."

Joulukuun 3 päivä.

Hän antoi minun suuhuni uuden virren, kiitoslaulun Jumalallemme. Ps. 40: 4.

Vanhan liiton uskovaiset, Uuden liiton uskovaiset ja kaikki Raamatun sanan alle alistuvaiset ihmiset painuvat kumartuen alas Jumalan valtasuuruuden edessä ja kiittävät Herraa. He voivat yhtyä raskaimpienkin kohtaloitten alaisina psalminkirjoittajan tunnustukseen: "Kiitetty olkoon Herra joka päivä."

Herra on samalla kertaa kaukana ja läsnä.

On kaksi käsitystä Jumalan suhteesta maailmaan. Toinen on ihmisjärjen mukainen turmeltuneen ihmisjärjen, ja seurauksiltansa sen kaltainen, että lopulta ollaan ilman Jumalaa ja ilman toivoa maailmassa. Ja toinen on Pyhän Hengen ilmoituksen mukainen, Raamatun sanan mukainen käsitys.

Kummasta näistä sinä haet lohdutusta elämäsi vaikeuksissa? Näetkö sinä mitään Jumalan valtasuuruudesta ja armosta, niin että polvesi itsestänsä notkistuvat ja painuvat rukousasentoon kotonasi kaikkivaltiaan eteen ja että sinun sydämesi riemusta sykähtelee kirkossa kiitosvirttä veisattaessa?

Joulukuun 4 päivä.

Missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi. Matt. 6: 21.

Ihminen, joka samoin kuin Jeesuksen vertauksessa rikas, uusia aittoja viljalleen rakentava mies kokoaa aarteita itsellensä maan päällä eikä samalla omista rikkautta Jumalan tykönä, on Jeesuksen sanojen mukaan mieletön, tyhmä (Luuk. 12: 20).

Sielunsa pelastuksesta välinpitämättömät lisäävät näitten mielettömien lukumäärää. Joka sitä ei tahdo tehdä, hän yhdistäköön onnellisena olemisen hyvänä olemiseen s.o. Jumalan tahdon tekijänä olemiseen.

Ken näin on rikas Jumalassa, hän omistaa aarteen, jota ei koi syö ei ruoste raiskaa eivätkä varkaat kaiva eivätkä varasta, se on vanhentumaton ja ehtymätön aarre taivaissa, missä jumalaapelkäävällä ihmisellä on kansalaismeno ja jatkuva seurusteluyhteys jo täällä kuoleman laaksossa vaeltaessansakin.

Joulukuun 5 päivä.

_Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Ps. 71: 3_.

Etkö ole huomannut, että olet ollut suurten tehtävien edessä. Kun niihin ryhdyit, tunsit: en jaksa; mutta kuitenkin sinä jaksoit.

Mistä se apu tuli ja se voima tuli? Sinä erehdyit pahasti. Kuka se oli, joka korjasi sinun erehdyksesi seuraukset?

Sinä teit syntiä ja rikoit omaatuntoa ja Jumalan pyhiä käskyjä vastaan. Mistä sinä sait taas rauhan tunnollesi?

Mistä se suuri anteeksiantamus tuli, joka pyyhki pois sinun veriruskeat syntisi?

Eivätkö silmäsi aukene? Etkö huomaa, kuinka täällä meidän keskellämme on läsnä meidän hädässämme ja vaivassamme elävä, suuri Armahtaja?

Joulukuun 6 päivä.

_Henki nosti minut ja otti minut, ja minä kuljin murheellisena henkeni kiivaudessa, ja Herran käsi oli väkevänä minun päälläni. Hes. 3: 14_.

Herätyssaarnan tulee olla totuuden todistajan puhetta. Siinä täytyy olla miehen sanojensa takana. Puhujan mieskohtainen elämä ei saa olla ristiriidassa hänen saarnansa sisällön kanssa. Herätyssaarnaaja älköön yrittäkö puhua "yli uskonsa". Yksin tätä tietä hän oppii niitten sanojen salaisuuden, joista ihmiset tulevat paremmiksi. Ja tämä taas on päämäärä, josta hänen täytyy olla selvästi tietoinen.

Hänen on saatava kukistetuksi väärät tuet niin uskovaisten kuin uskottomienkin luulouskolta ja luottamukselta omaan itseensä. Lihaa hän ei saa sääliä eikä säästää, mutta pysyköön koko ajan tinkimättömästi totuudessa, niin että kuulijat suuttuessaankin hänen puheestaan ovat pakotetut omassatunnossaan myöntämään: tuo mies on sittenkin oikeassa.

Missä yksinkertaisiakin sanoja tukee puhujan elämä, siellä ne tunkeutuvat polttavan tulen lailla ihmisten sydämiin. Tulos on silloin se, että nykyajan todellisuusvaistoinen ihminen, kuulija, menee tuhlaajapojan lailla itseensä, mitä hän ei tee, jos hänelle esitetään kristinusko pelkästään opillisesti ja historiallisesti.

Ratkaisuun vie vain se julistus, jonka perustana on usko, että on olemassa ainoastaan kaksi kantaa: Kristuksen kanssa tai häntä vastaan.

Joulukuun 7 päivä.

Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Room. 7: 18.

Niinkuin fariseukset, me rupeamme tekemään pykäliä, joilla Jumala kuitataan. Niillä oli paljon pykäliä, ja niitä mekin teemme.

Meillä on meidän tekomme, joilla me kuittaamme Jumalan. Me annamme Jumalalle, mikä ohjelmasuorituksen, mikä viisauttaan, mikä rahojansa, mikä toimiansa, mutta itseämme me emme anna.

Ja laki väsyttää ihmistä. Se tekee ihmisen orjaksi. Me tunnemme Paavalin tuskaisen onnettomuuden lain alla, kun hän sanoo: "Sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä harjoitan. Voi minua viheliäistä ihmistä!"

Tässä on meidän onnettomuutemme, että me, jotka emme osaa rakastaa, joitten täytyisi tunnustaa tämä kurjuutemme, koetamme pelastautua tästä omin voimin tekemällä rakkaudesta lain ja moraalivaatimukset itsellemme, joita me kaavailemme itsellemme ja koetamme täyttää ne.

    "On turha oma voimamme
    vääryyden valtaa vastaan,
    me turman vallat voitamme
    Herrassa ainoastaan."

                   Virsi 170: 2.

Joulukuun 8 päivä.

Minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun. Ap. t. 20: 32.

Jumalan hallitus pääsee meitä koskettamaan mieskohtaisen, rakentavan Raamatun tutkistelun kautta. On totta, ettei Suomen seurakunnissa niinkään äkkiä saada kansaa opastetuksi säännölliseen, mieskohtaiseen raamatunlukemiseen. Yleensä eletään puhutusta sanasta.

Mutta ainakin niiden, jotka jo ovat Jumalan kanssa elävällä tavalla tekemisiin joutuneet omassatunnossaan, pitäisi joka päivä olla luetun sanan kautta Jumalan kanssa kosketuksissa jatkuvasti.

Sana vahvistaa rukouselämäämme. Sana antaa meille aseet käteen työssämme Kristuksen kunniaksi. Sanassa näytetään meille, ei ainoastaan, mitä Herra tahtoo meidät tekemään, vaan myös, kuinka meidän on työmme suoritettava.

Sana lupaa meille menestystä työssämme. Sanan kautta me voimme tallentaa herätyksen hedelmät ja valmistaa herätyksestä pohjan todelliselle rakkauselämälle.

Joulukuun 9 päivä.

Valkeus, joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista. 2 Kor. 4: 4.

Kuninkaan sydän syttyy palamaan siellä kirkkauden istuimella. Ja silloin hän rupeaa saarnaamaan evankeliumia. Silloin hän sanoo oikealla puolella oleville, joilla ei ole mitään ajatusta omasta arvostansa, sillä he ovat koko ikänsä taistelleet itsekkyyttä vastaan, ja tarvinneet armoa armon lisäksi joka päivä ja joka hetki, hän saarnaa heille iankaikkisen evankeliumin: "Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti."

Tuomarin silmien edessä on ensimmäinen päivä ja viimeinen päivä ja kaikki, mitä siinä välillä on, ja Jumalan rakkaus ja rakkauden valtakunta, joka on ollut valmiina maailman perustamisesta asti.

On ollut kirkkohistoriassa suuria evankeliumin saarnaajia ja uskon sankareita. On ollut Paavali, on ollut Luther, on ollut Suomessa Fr. G. Hedberg ja Jonas Lagus ja monia muita, mutta mitä ovat näitten miesten saarnat, parhaimmatkaan evankeliuminsaarnat, mitä ne ovat tämän Ihmisen Pojan ja kuningasten Kuninkaan ja herrojen Herran evankeliumin saarnan rinnalla siellä suuren istuimen oikealla puolella oleville, kun nämä pääsevät sen saarnan jälkeen kirkkauteen, missä ei ole mitään lankeemusta, ei mitään syntiä, ei kuolemaa, ei mitään, joka sumentaa elämää, – jossa laki on tullut täydellisesti tarpeettomaksi.

Joulukuun 10 päivä.

_Te olette käyneet uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri. Hebr. 12: 24_.

Me tarvitsemme kaikkivaltiasta rakkauden Herraa välimieheksi Jumalaa lähestyessämme.

Ja tämä Herra on niin suuri ja korkea, ettemme osaa hänen luoksensa mennä, vaan hänen on tultava meidän tykömme aina sinne asti, missä me olemme lankeemuksessamme ja kurjuudessamme, jos mieli meidän autuaaksi tulla.

Tämän me tunnustamme katkismuksessamme sanoilla: "En voi omasta järjestäni enkä omasta voimastani Herraani Jeesukseen uskoa enkä hänen tykönsä tulla."

Usko välimieheenkin on lahja ylhäältä, on Pyhän Hengen työ.

Joulukuun 11 päivä.

_Nöyrtykää Jumalan väkevän käden alle ja vastustakaa perkelettä lujina uskossa. 1 Piet. 5: 6, 9_.

Vain jokapäiväisestä kilvoituksesta pahaa vastaan Jumalan sanan ja rukouksen avulla Herramme Jeesuksen yhteydessä me saamme niitä siveellisiä voimia, jotka auttavat meitä sekä nuorina että vanhoina todella tuntemaan vastuuta kodista.

Sillä ellei Kristus henkensä kautta pääse meitä henkilökohtaisesti uudistamaan, eivät kristilliset muotomenotkaan enempää kuin puheet "kristillisestä kodista" estä meihin kohdistumasta Raamatun tinkimätöntä tuomiota kodin vastuusta: "Ellei Herra huonetta rakenne, turhaan ne tekevät työtä, jotka sitä rakentavat."

Voi, kuinka moni pettynyt sielu nytkin parhaillaan huokaa kotinsa onnen raunioilla: "Turhaan, turhaan, turhaan." Ei ollut aikanaan vastuuta kodista pantu harjoitukseen, eikä ole enää uskoa uudestaan alkamiseen.

Jeesus, kodin siunaaja, sanoo: "Minä olen alku ja loppu, minä annan janoavalle elämän vettä lahjaksi."

Joulukuun 12 päivä.

Se on tapahtunut. Ilm. 16: 17.

Elävä Jumala on tapahtumien johdossa valmistellen seitsemättä, viimeistä vihan maljaa, jolloin suuri ääni kuuluu taivaan valtaistuimelta: "Se on tapahtunut."

Tämä on kolmas Kristuksen voiton sana. Ensimmäinen oli pitkänäperjantaina Golgatalla: "Se on täytetty!" Toinen oli helluntaina Pietarin suun kautta: "Tämä on se, mikä Jooel profeetan kautta on ennustettu: 'Pyhä Henki on vuodatettu kaiken lihan päälle'." Kun tuo kolmas "Se on tapahtunut" on toteutunut, loppuu parhaillaan menneillään oleva Pyhän Hengen aikakausi, kirkon aikakausi, ja alkaa Kristuksen hallituskausi maan päällä.

Parannustuomioitten aika historiassa alkaa jo olla ohi. Se näkyy kaikesta: ihmiset eivät tee parannusta, vaikka kuinka kärsivät sodasta ja sen seurauksista. Mutta sitten tulevatkin lopputuomiot niin nopeassa tahdissa, ettei enää ole parannuksen tekemiseen aikaakaan. "Ajan lykkäystä" ei enää ole.

    "Ah, joutukaa sielut!
    On aikamme kallis,
    on päivämme lyhyt
    ja kiirehtii pois."

Joulukuun 13 päivä.

Jeesus elää aina ja rukoilee alati. Hebr. 7: 25.

Luther on sanonut: Suurin kiusaajan valhe on tämä: "Jumala vihaa syntisiä. Sinä olet syntinen, siis Jumala vihaa sinua." On olemassa olotiloja, joissa kilvoitteleva ihminen tuntee itsensä Jumalan vihan alaiseksi. Sellaisessa tilassa sekä ruumiin että sielun voimat nääntyvät. Ei silloin uni tule silmään, ei ruoka maistu, ei auringon valo virkistä eikä ihmisten seura rakenna ja rohkaise.

Näissä tiloissa me päättelemme itse oman järkemme varaan jätettynä, että Jumala on meihin ainiaaksi vihastunut ja nyt vihassansa hukuttaa meidät, koska hänen armonsa meitä kohtaan on tyyten loppunut. Mutta tämä meidän oman järkemme päätös on suuri erehdys.

Tämä erehdys, joka on kaikille kiusatuille sieluille omasta kokemuksesta tuttu tosiasia ja jonka epäuskon henki on meille syöttänyt, paljastuu oikeaan valoonsa, kun meille kirkastuu ylösnoussut ja taivaaseen astunut Kristus, kun meille aukenee taivaallinen siunaus. Tämä siunaus oli auennut hebrealaiskirjeen kirjoittajalle, kun hän uskoo, että "Jeesus Kristus voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttansa Jumalan tykö tulevat, koska hän elää, aina ja rukoilee alati heidän puolestansa."

Joulukuun 14 päivä.

Kristus elää minussa. Gal. 2: 20.

Kun Jumalan vihan alla ollaan ja hänen pyhyytensä peloittaa meitä syntiemme takia, ei silloin osata rukoilla niinkuin tulisi. Mutta silloinpa siihen jo joutuu avuksi esirukoilijaksemme Jeesus Kristus, joka Isän oikealle puolelle koroitettuna elää aina ja rukoilee alati puolestamme väsymättä, milloinkaan nukkumatta tai edes torkkumatta – hän, joka nyt elää ja hallitsee iankaikkisesti.

Pyhän Hengen aukaistessa tämän taivaallisen siunauksen sielumme silmäin eteen, me näemmekin uskon silmällä, että vihollisuutta ei enää olekaan Jumalan puolella meitä, "hänen tykönsä tulevia" vastaan, vaan että tämä tuntemamme vihollisuus onkin vain meidän omassa pahassa epäuskoisessa sydämessämme, jossa Kristus ei vielä ole päässyt sisällisesti uudeksi minäksi, asumaan siellä, jatkuvasti.

Että tämä sisällinen Kristuksen asuminen on mahdollista syntiselle, Jumalan vihan alaiselle ihmiselle, siitä on todistuksena entisen fariseuksen ja Kristuksen vainoojan, apostoli Paavalin itsetunnustus: "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni."

Joulukuun 15 päivä.

Minä näin tulevan taivaasta alas enkelin. Ilm. 20: 1.

Älkäämme tyytykö ulkokohtaiseen kristillisyyteemme, vaan pyrkikäämme kaikkien edesmenneitten pyhien ja kilvoittelijoiden kanssa harjoittelemaan sisällistä kristillisyyttä. Siinä harjoituksessa me joudumme alinomaa häätämään kiusaajan pois luotamme sanomalla tälle valheen ja miesmurhaajan hengelle: "Mene pois, saatana, sillä sinä olet jo tuomittu. Sinulla ei ole enää yhtään oikeutta syyttää minua syntistä, sillä velkakirjani on Golgatalla rikkirevitty ja ristille lyöty. Jumala ei kahta kertaa vaadi samaa velkaa maksettavaksi. Vaikka sinulla, kiusaaja, siis vielä on valta, mutta ei enää oikeutta minua kiusata ja sovitetun Jumalan vihallakin minua peljättää, niin minä toivon ja uskon, että taivaan Isän oikealla kädellä istuva Herrani ja vanhurskauteni ja sovintoni on sinut pian jalkoihinsa tallaava ja lähettävä enkelinsä sitomaan sinut niin, ettet enää voi maan piirin asukkaita valheillasi vietellä."

Kun taivaallinen siunaus valaa tällaisen voitollisen varmuuden meihin ainaisessa sodassamme valheen henkeä vastaan, tulee meistä väkisinkin niitä rukoilijoita, joita nykyään tarvitsee Suomenkin kansa samoin kuin muutkin kansat, rukoilijoita, jotka epäilyksettä rukouksen kuulemiseen nähden anovat pelastuksen Jumalalta: "Lähetä pian enkelisi sitomaan saatana!" (Ilm. 20: 1-2).

Joulukuun 16 päivä.

_Söittepä tai joitte tai teittepä mitä hyvänsä, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi. 1 Kor. 10: 31_.

Alkuseurakunnan kristityt elivät jokahetkisesti Jeesuksen sisällisessä tuttavuudessa ja yhteydessä hänen kanssaan, he kokivat lankeemuksistansa yhä uudelleen nousten Herransa sanan paikkansapitäväisyyden: "Joka syntiä tekee, on synnin orja, mutta jos Poika teidät vapaiksi tekee, niin te tulette todella vapaiksi." Luottamus rahaan ja mammonaan, maailman kunnia, ihmispelko, nautinnonhimo olivat jättäneet heidät.

He olivat jatkuvan rukouksen ja elävän Jumalan sanan ihmisinä aina ja kaikkialla alttiita rakkaudessa palvelemaan ei vain ystäviä, vaan vieläpä vihollisiaankin. Heistä oli pakanainkin pakko totuuden nimessä todistaa: "Katsokaa, kuinka he rakastavat!" Heistä kävi ja puhalsi itsekkääseen maailmaan rakkauden Jumalasta hyvä tuoksu. Heistä valui ympäristöönsä rakkauden virta arkenakin. He kiittivät Jumalaa ruoasta, juomasta ja vaatteista. He tekivät jokapäiväiset velvollisuutensa uskollisesti, surematta huomisesta päivästä.

Heidän sielunsa riippui kiinni elävässä Jumalassa, siksi hän pelasti heidät (Ps. 91: 14). He pysyivät hyvän tahdon ja rakkauden ihmisinä veritodistajinakin. Sellaisen uskon voiman omistajina he pystyivät uudistamaan rappiolle joutuneen, kulttuurin turmeleman antiikin maailman.

Joulukuun 17 päivä.

Minun henkeni riemuitsee. Luuk. 1: 47.

Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä ja hän puhkesi puhumaan: "Nyt minun Herrani äiti tulee minun tyköni". Hän ymmärsi, että juuri silloin oli jotakin suurta tapahtunut nimenomaan hänelle henkilökohtaisesti, mutta että myös samalla oli suurta tapahtumassa koko syntiselle suvulle.

Ja hänen sanastaan kehoitettuna näki Mariakin itsellänsä olevan ainoalaatuisen suuren tehtävän, mikä näkemys viritti hänen suuhunsa ihmeellisen kiitosvirren.

Siinä, virressä hän puhkeaa ylistämään Jumalaa siitä, että Hän oli tullut katsomaan kansaansa, että nyt oli sekä pakanoille että juutalaisille pelastuksen päivä koittava, että nyt oli autuuden sarvi, autuuden runsaus, korotettu Daavidin huonekunnalle.

Nyt oli se terve vesa, se särkymätön yhdysside ilmestynyt, joka yhdistää maalliset taivaallisiin, se, joka pystyi parantamaan Aadamin vamman.

Joulukuun 18 päivä.

_Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset. Luuk. 24: 32_.

Puhutulla sanalla on meidän kansankirkossamme tärkein asema herätyksen keinona rukouksen rinnalla.

Heränneitten seuroissa ja muissakin uskovaisten piireissä on profetian, s.o. välittömästi sillä koossaolon hetkellä rakennukseksi saadun sanan eli puheen vaikutuksella ratkaisevin merkitys.

Profetian lahjaa tässä mielessä olisi pyrittävä herättämään ja kehittämään laajemmaltikin kirkon piirissä.

Tällaisen elävän, välittömän seurapuheen maaperästä kirkkosaarnatkin sitten imisivät uutta tuoreutta ja eletyn elämän tuntua.

Jo Luther sanoo aikoinaan: "Profetian suurin lahja on Raamatun selittäminen. Tulevaisuuden ennusteleminen on vähempiarvoista."

Joulukuun 19 päivä.

_Meillä on Jumala,, Jumala, joka auttaa, ja Herra, Herra, joka kuolemasta vapauttaa. Ps. 68: 21_.

Herra, suuri ja pyhä, on läsnä, mukana kaikessa kuormassa, hädässä, jopa kuolemassa mukana. Kiitetty olkoon Herran nimi!

Niin, Hän on läsnä myös kuolemassakin. Kuinka sanoikaan Jeesus juhlallisesti tästä asiasta: "Totisesti, totisesti, jos joku pitää minun sanani, ei hän ikinä näe kuolemaa." Herra sanoi: "ei näe kuolemaa ikinä".

Kyllä monta kertaa hätä ja tuska ja murhe ja kuoleman pelkokin on uskovalla ihmisellä, mutta kuoleman hirmuisia kauhuja ei hänelle näytetä. Ne salataan häneltä.

Hänkin pääsee osille siitä uskosta, mikä kansojen apostolilla oli, kun hän kirjoittaa nämä perin väkevät sanansa: "Minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."

Joulukuun 20 päivä.

_Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti. Ps. 107: 1_.

Onkohan Jumalan enkeleillä iloa meistä – ja monestako meistä – tänä päivänä.

Olen varma siitä, että heillä on iloa meistä siellä näkymättömän Jumalan maailmassa, henkien maailmassa jos me voimme yhtyä sydämestämme virsilaulajan kanssa näihin sanoihin: "Kiitetty olkoon Herra joka päivä".

Mikä teki virsilaulajan kiitoksen todelliseksi, sydämestä lähteväksi?

Hänelle oli tapahtunut jotakin Herran tarttumisesta häneen. Hän oli kokenut ja tehnyt sen huomion, että Jumala on täällä mukana elämässä.

Hän panee kuormat meidän päällemme, mutta Hän myös auttaa niitä kantamaan. Jumala on mukana hädässä, mihin joudumme, ja Hän vie siitä taas ulos. Jumala on mukana kuolemankin hetkellä, on mukana tuskissa ja vie niistä voitollisesti lävitse.

Virsilaulaja oli näitä huomioita tehnyt, ja sentähden hänen kiitoksensa oli todellista ja sydämestä lähtevää.

"Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on minulle tehnyt!"

Joulukuun 21 päivä.

Me haluamme nähdä. Jeesuksen. Joh. 12: 21.

Kreikkalaiset, jotka näin sanoivat, etsivät viisautta. Diogenes oli lyhty kädessä keskellä päivää etsinyt Ateenan kadulla ihmistä. Sokrates oli puhunut itsensä tuntemisesta ja uskonut totuuden tietämisen vievän tosi-ihmisyyteen.

Mutta käsitteihin valettu tieto asiasta ja elämästä ei ollut voinut sammuttaa kreikkalaisten poveen istutettua iankaikkisen elämän janoa. Hekin ikävöivät joulua, Jeesusta, suurta kansojen opettajaa.

Mutta kreikkalaisten ikävöimä Jeesus, joskin tuska sydämessään, päätti ensin antautua häpeälliseen ristin kuolemaan. Sitten vasta, ristin tuolla puolen, hän todella voi kreikkalaisia viisaitakin auttaa, mikäli nämä ristiin loukkaantumatta tahtovat hänet vastaan ottaa, kun hän tarjoaa heille maailmanvoittavan uskon.

    "Oi minkä onnen, autuuden,
    se usko myötään tuo,
    kun itse Herran Jeesuksen
    se omaksemme suo."

                 Heng. l. 325: 1.

Joulukuun 22 päivä.

Tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1 Joh. 5: 4.

Maailmanvoittava usko syntyi roomalaisen soturin kodissa Kesareassa. Tämä upseeri oli hyvä ja siveellinen persoonallisuus, ankara kurin ja velvollisuuksien mies.

Mutta syntienanteeksiantamuksen rauhaa hän ei tuntenut.

Joulun odotus eli hänessä elävänä. Sovinnon rauhaa hän omalletunnollensa ikävöi.

Kun sitten Jumalan aika oli täytetty ja apostoli Pietari Pyhän Hengen johdatuksesta saapui Korneliuksen kotiin ja julisti siellä Herran edessä koossaoleville, että "jokainen, joka uskoo Jeesukseen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta", laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka puheen kuulivat.

Se oli pakanain helluntai. Se oli lähetystyön alku.

    "Rukoilen, Herra, yhä:
    käy sydämeheni.
    Sytytä valo pyhä
    mun synkkään mieleeni.
    Yön usvat aamu voittaa.
    Uus' armon päivä koittaa
    niin kirkkain sätehin."

                   Virsi 106: 4.

Joulukuun 23 päivä.

Meidän puoleemme katsoo aamun koitto korkeudesta. Luuk. 1: 78.

Elämme joulun odotuksessa. Joulu ei ole vielä tullut, mutta pian se tulee. On kuin olisi ilmakin täynnä joulun odotusta.

Ajatukset liitävät oloihin ja ihmisiin semmoisina kuin tapaamme ne historiassa ennen Jeesuksen syntymistä varsinaisena jouluna ja ennen hänen tunnustamistaan maailman Vapahtajaksi.

Mitä siellä kohtaamme? Raakuutta, epäjumalanpalvelusta, tapainturmelusta ja perikatoon tuomitun sivistyksen kuolinkorahduksia. Mutta kaiken tämän takana kuuluu korviimme sielujen salattu hätähuuto: missä on pelastus? Olemme orpoja, kuka meistä välittää.

Yhdellä sanalla voisi sanoa sen, mikä oli ominaista ihmisille ensimmäisen joulun edellä. He odottivat. He ikävöivät pelastusta. Heidän sielunsa janosi sisällistä vapautta, s.o. elävää Jumalaa.

    "Kun sydän haluinen
    Herraansa odottaapi,
    se tietä valmistaapi
    tulolle Jeesuksen."

                Virsi 7: 3.

Joulukuun 24 päivä.

_Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen. Luuk. 1: 68_.

Kun ihmisen odottava usko otollisella ajalla kohtaa luottavaisesti ja tottelevaisesti Jumalan ilmoituksen, purkautuu aikaan sisälle ylimaailmallisia voimia, jotka uudistavat yksilöitä ja kokonaisia yhteiskuntia uskonnollisesti ja siveellisesti.

Saakoon joulunviettomme tänä pimeänä aikana valaista varmuus siitä, että Jumala, joka on ajasta riippumaton, on sitonut itsensä ja ilmestyksensä ei ainoastaan meistä ihmisistä riippumattomiin ajan ja historian hetkiin, vaan myös meidän heikkojen ihmislasten uskon odotukseen.

Vieläkin pitää paikkansa sana: "Joka etsii, se löytää,"

Niin monta kuin Jumalan silmä näkee Suomenkin kansassa niitä, jotka häntä kaikesta sydämestä etsivät, yhtä monta on myös niitä,, joille hän, kun aika on täytetty, sanoo: "Älä pelkää, sinä löysit armon minun edessäni, sinä hyvä ja uskollinen palvelija, minä panen sinut paljon haltijaksi; mene Herrasi iloon"!

Ei oikeata jouluriemua ole maan päällä, vaan vasta taivaassa.

    "Nyt Jumalalle kunnia,
    kun antoi ainoon Poikansa,
    siit' enkelitkin riemuiten
    veisaavat hälle kiitoksen."

                     Virsi 21: 10.

Joulukuun 25 päivä.

_Hän on oleva kuningas iankaikkisesti: ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman. Luuk. 1: 33_.

Jumala ei toimi milloinkaan sattuman varassa tai hetkellisten tunteitten tai puutteellisen arvostelukyvyn vaikutuksesta, vaan aina ikuisesti pätevien pelastussuunnitelmiensa mukaan erehtymättömän varmasti. Sentakia Herran hetki, kun se tulee, ei tule milloinkaan liian aikaisin tai liian myöhään, vaan aina juuri oikealla ajalla. Kun Jeesus jouluna syntyi maailman Vapahtajaksi neitsyt Mariasta, oli aika täytetty ja Jumalan hetki tullut ei yksin Marian elämässä, vaan koko ihmiskunnan kehityksessä.

Saamme olla varmat siitä, ettei suuri Jumala ja Luoja vähemmän suinkaan rakastanut esimerkiksi Nooan päivien ihmiskuntaa kuin keisari Augustuksen hallitsemaa maailmaa. Eikä Jumala liioin pienemmällä armomäärällä tahtonut pelastaa Mooseksen aikuista ihmiskuntaa, kuin se armomäärä oli, mikä saattoi Hänet lähettämään enkeli Gabrielin Nasaretin neitsyt Marian luo sanomaan: "Älä pelkää, Maria, siliä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Katso se, joka sinusta syntyy, on oleva suuri ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."

Ja kuitenkin Jumala ei lähettänyt Poikaansa Nooan enempää kuin Mooseksenkaan aikana, vaan vasta "kun aika oli täytetty".

    "Synkkä yö maan peitti aivan,
    vaan meitä sääli Herra taivaan,
    ja meille koitti valkeus.
    Saapui Kristus, yömme haihtui,
    ja päiväks' öiset varjot vaihtui,
    uus' koitti päivän kirkkaus."

                          Virsi 16: 1.

Joulukuun 26 päivä.

Autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat. Luuk. 11: 28.

Puhein ja vertauksin Jeesus koetti kirkastaa opetuslapsilleen, mitä Jumalan valtakunta on ja kuinka se tulee ihmiselämään sekä vihdoin, kuinka se lopulta voittaa kaikki muut valtakunnat ja kaikki vastustavat voimat, esiintyen kerran ulkonaisessakin loistossa ja täydellisyydessä.

Kerran, kun Jeesus näistä Jumalan valtakunnan salaisuuksista puhui, eräs nainen haltioituneena hänen opetuksistaan ylisti autuaaksi Jeesuksen äitiä. Eikä Jeesus tuota äitiänsä tarkoittavaa ylistystä torjunutkaan. Mutta hän tahtoi osoittaa, että Jumalan valtakuntaan kuuluminen ja sen kansalaisetuihin osallistuminen on jotakin enempää kuin suurten elämäntotuuksien hetkellinen ihastelu ja ihanteellinen haltioituminen suuripiirteistä julistusta kuunneltaessa.

Ja mitä se on, se käy ilmi Jeesuksen vastauksen jatkosanoista: "Autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat."

Näissä Jeesuksen sanoissa on julkilausuttu kaikessa yksinkertaisuudessa, mitä Jumalan valtakunta on ja kuinka se ihmiselämän oloihin pääsee vaikuttamaan.

Joulukuun 27 päivä.

_Ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, ette pääse taivasten valtakuntaan. Matt. 5: 20_.

Hengellisen herätyksen välttämätön ehto on se, että uskovaiset ihmiset täydellä todella alkavat kaivata parempaa, syvempää täydellisempää ja pyhempää elämää kuin mitä tähän asti on eletty.

Hengellisiä asioita harrastavat kristityt eivät mitenkään voi saada voimakasta otetta elämään, eivätkä he voi suurestikaan vaikuttaa oleviin oloihin uudistavasti ja puhdistavasti, elleivät he vilpittömästi tunnusta ja sisällisesti tuomitse kaikkia syntejä, niin yksityisiä kuin yhteiskunnallisia ja asetu uudessa kuuliaisuudessa Jumalan käytettäväksi.

Hengellisen herätyksen syntymiseen ei riitä yksin se, että ulkonaisesti on tehty pesäero kaikesta vääryydestä ja helmasynneistä. Se ero on saatava sisällisestikin todellisuudeksi ajatusten ja halujen piirissä. Jumalahan katsoo sydämeen ja näkee kaikki.

Avainsana herätyksen kysymyksessä uskovaisiin nähden on tämä Herran neuvo: "Joita minä rakastan, niitä minä myös nuhtelen ja kuritan, ahkeroitse siis ja tee parannus" (Ilm. 3: 19).

Joulukuun 28 päivä.

Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet. Ilm. 1: 7.

Jokainen ajatteleva ihminen, joka lukee Herran sanaa ja tarkkaa mitä lukee, olkoon pappi, opettaja, maanviljelijä, kauppias, liikemies, kansanedustaja, valtiomies, isä tai äiti kodissa, huomaa sisällisen äänen sanovan: "Tuo kuuluu sinulle, tuossa sinä olet laiminlyönyt velvollisuutesi, tuossa sinä olet pannut oman tahtosi Jumalan tahdon tilalle, tuohon itsepetokseen olet sinäkin syypää, tuossa ja tuossa olet itseesi suuttuneena hermostuneesti toisia syntipukeiksi sättinyt."

Hänet, joka itsellensä antaa aikaa tällaiseen sanan tutkisteluun ja laskee sen terävän totuuden kärjen aina omaantuntoonsa asti, totuus tekee sisällisesti vapaaksi ja hän pelastuu. Sitä varten Jeesus juuri tulikin keskellemme ja juuri siinä tarkoituksessa hän on sanansa sanonut, että me uskoisimme Jeesuksen Jumalan Pojaksi, jota on toteltava, ja saisimme elämän uskon kautta hänen nimeensä, ollaksemme valmiit seurakunnan isännän ja kansojen kuninkaan vastaanottamaan, kun hän taivaiselta matkaltaan äkkiä ilmestyy ihmiskunnan keskelle ja vetää jokaisen meistäkin tilille elämästämme.

Joulukuun 29 päivä.

Meidän on jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme. Room. 14: 12.

Vuoden vaihteessa suoritetaan kaikissa liikkeissä tilinpäätös. Jos tilit sattuisivat olemaan sotkuiset, eikä, asianomainen niitä itse voi selvittää, on hänen pakko ottaa valantehnyt ammattimies avuksi saattamaan ne kuntoon.

Kerran tuli eräs herännyt suomalainen talonpoika luokseni ja kertoi nöyrästi: "Olin viime yönä monesta asiasta tunnossani vaivattuna. Kun hengessäni hapuilin Herraa enkä saanut rauhatonta sieluani tasapainoon, alkoi sydämessäni kaikua Siionin rukousvirren sanat: 'Ah päätä laskuni, Pois pyyhi velkani, Jonk' olen tehnyt minä. Ah' maksa Jeesus sinä Mun syntin' suuret, pienet, Kuin minun tehneen tiennet.' (151: 7.) Tunsin: Herra on läsnä."

Jos tämä heränneellä omallatunnolla vaeltava matkamies hiljaisen tilinteon hetkellä ei löytänyt mistään muusta rauhaa sielullensa kuin Herran Jeesuksen armollisesta avusta syntikirjan selvittäjänä, kuinka tarpeellinen onkaan silloin Kristus niille, jotka eivät ole ainoastaan viikkoja, vaan koko vuoden tuhlanneet hukkaan joko julkisynneissä ja himoelämässä tai itsekkäässä kristillisyydessä.

Joulukuun 30 päivä.

Herra on lähellä. Fil. 4: 5.

Jos meille matkamiehinä käy armonajassa toteen kokemuksen kannalta: "Herra on läsnä", niin totisesti joudumme mekin, elämäämme tarkastaessamme ja sitä tilittäessämme Kaikkinäkevän silmäin edessä, mahdottomuuden eteen. Emme saakaan itse tiliämme päätetyksi, vaan velkapuolella onkin kymmenentuhannen talentin velka, jonka maksamisesta Raamattu sanoo: "Herran eteen tuodulla ihmisellä ei ole, millä maksaa."

Mikä armo onkaan tällaisen huonon tilintekijän kohdalla silloin se, ettei sittenkään tarvitse toivoansa jättää – ei itsensä eikä perheväkensä suhteen ilmi tulevissa huonoissa tiliasioissa. Kyllä maailman tuomari vielä nytkin armon aikana tuntee syntisten heikkoudet. Ja hänen ilonsa on, jos hänet, jolla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä, pyydetään selvittämään huonoja tiliasioita. Ja mitä ahtaammalla ihmislapset ovat omine huonoine asioinensa, sitä lähempänä on Kristus heille apuansa tilintekijänä tarjoamassa.

Jos olemme joutuneet ahtaalle oman parannuksemme asiassa ja huomanneet, ettei siitä, tulekaan mitään, niin muistakaamme, että Kristus on läsnä, "Herra on läsnä", auttamassa. Hänhän sanoi itse: "Minä olen teidän kanssanne joka päivä."

Joulukuun 31 päivä.

_Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi. Ap. t. 16: 31_.

Tuntuivatpa meistä asiamme kuinka mahdottomilta tahansa, sopii meidän hädässämme katsoa siihen Kristukseen, joka on luvannut tehdä mahdottoman aivan mahdolliseksi, – katsoa, vaikkapa täytyisikin kohottaa katseensa häneen läpinäkymättömän pimeydenkin lävitse.

Tämä Herran apu tilintekijänämme oman henkilökohtaisen parannuksemme asiassa voidaan myös sovelluttaa siihen mahdottomuuteen, johon olemme joutuneet kotimme ja perheväkemme suhteen. Näissäkin viimeksimainituissa asioissa tuntuu meistä itsestämme kotimme saattaminen kristilliseksi kodiksi ja lastemme ja perheväkemme perille tuleminen kirkkauteen ja kunniaan mahdottomalta asialta. Syyn tähän näemme itsessämme. Tiliaukeamamme ovat tälläkin alalla sekavat ja huonot. Mutta näissäkään vaikeuksissamme ei meidän tarvitse joutua epätoivoon, sillä läsnäoleva Herra aukaisee meille tien niidenkin lävitse. Onhan hän itse apostolin suulla todistanut hätääntyneelle perheenisälle: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi."

Jos nöyrrymme ottamaan Herran tilintekijäksemme, ovat asiamme, tuntukoot ne sitten meistä itsestämme kuinka huonoilta tahansa, kaikkivaltiaan Herran Kristuksen hyvässä armohoidossa. Siihen ei päällekantajallamme ja syyttäjällämme ole mitään sanottavaa ei ajassa eikä iankaikkisuudessa.