[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fMXjwc4HqQ54Wmq6XEdQKN5vWjAUVJk56-5gly48Z4Xo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},1956,"Hajamietteitä kapinaviikoilta III","Aho, Juhani",1861,1921,"1956-aho-juhani-hajamietteita-kapinaviikoilta-iii","1956__Aho_Juhani__Hajamietteitä_kapinaviikoilta_III","Loppuviikot","tietokirja",[],[],"fi",1919,null,57985,394257,false,58637,[23,24],"Communism -- Finland","Helsinki (Finland) -- History",[26,27],"History - European","History - Modern (1750+)","\"Hajamietteitä kapinaviikoilta 3/3\" by Juhani Aho is a historical account written in the early 20th century. This work documents the turbulent times of the Finnish Civil War in 1918, presenting various reflections, observations, and anecdotes surrounding the events of the conflict. The narrative likely captures the perspective of individuals caught in the socio-political struggles of the period, exploring themes of loyalty, betrayal, and the human condition in the face of war.  The opening of the narrative introduces the chaotic atmosphere of the civil war setting, highlighting a mixture of childhood play and grim realities as children mimic combatants from opposing sides. Through vignette-style observations, Aho details encounters with both the fearful and the absurd, portraying an environment rife with suspicion and conflict. The text reflects on the ironies of military inspections in homes occupied solely by women and evokes a sense of foreboding as the community prepares for an impending invasion. A blend of personal stories and societal commentary paints a vivid picture of life during a tumultuous period, setting the tone for the reflections that follow in the book. (This is an automatically generated summary.)",[],365,"Päiväkirjamaisia merkintöjä ja havaintoja Suomen sisällissodan loppuvaiheista keväällä 1918. Teos tallentaa Helsingin tunnelmia, sota-ajan huhuja ja arkipäivän tapahtumia punaisten hallinnon viimeisiltä viikoilta sekä saksalaisten joukkojen saapumista kaupunkiin.","Juhani Ahon 'Hajamietteitä kapinaviikoilta III' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 1956. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juha Kiuru ja Projekti Lönnrot.","HAJAMIETTEITÄ KAPINAVIIKOILTA III\n\nLoppuviikot\n\n\nKirj.\n\nJUHANI AHO\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Oy,\n1919.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYSLUETTELO:\n\nSunnuntaina 10 p:nä maaliskuuta.\n  Mitä emo laulaa, sitä poika visertää.\n  Kotitarkastus sekin.\n  Taas \"kyyhkynen\".\n  Latinaa.\n  Kuninkaan apua.\n  Uhataan pärttylinyöllä.\n\nMaanantaina 11 p:nä maaliskuuta.\n  Senaattori Renvallin haastattelu.\n  Myöhäistä paheksumista.\n  Romahdusta kaikkialla.\n  Pois sodan jaloista.\n  Mietteitä Saksan avusta.\n  Levoton yö.\n  Sotatietoja.\n\nTiistaina 12 p:nä maaliskuuta.\n  Elämäni ihanimpia näkyjä.\n  Noormarkun murhat.\n  Tohtori. O. Rosenqvist murhattu.\n  Kaikki valetta.\n  Viljaa muka tulee.\n  Puuttuu punakaartilaisen puumerkki.\n\nKeskiviikkona 13 p:nä maaliskuuta.\n  \"Tarmon\" lähtö y.m. huhuja.\n  Hyljännevät poikasensa.\n  \"Venäläinen sotilas, jonka nimeä ei tunneta\".\n  \"Kaikille kaikkialle Eurooppaan\".\n\nTorstaina 14 p:nä maaliskuuta.\n  \"Vaikka me sen itse sanomme\".\n  Vakavata tulossa.\n  Kai valkoistenkin sota on sotaa.\n  Työläisten asema valkoisessa Suomessa \"Tiedonantajan\" mukaan.\n  Kosteikko.\n\nPerjantaina 15 p:nä maaliskuuta.\n  Seinäjoki -- Suomen sotajoukon kokoontumispaikka.\n\nLauantaina 16 p:nä maaliskuuta.\n  Suukopu ja muu kopu.\n  Wilsonin tervehdys Moskovan kongressille.\n  Rahat pakoretkillä.\n  Jokapäiväinen kohtaus.\n\nSunnuntaina 17 p:nä maaliskuuta.\n  Ei tirise tippaakaan.\n  Eräs suurtilallinen ja eräs toinen.\n\nMaanantaina 18 p:nä maaliskuuta.\n  Vallankumouksen vuosipäivä.\n  Toisen hepo, oma ruoska.\n  Äijä on sinne mennehiä, vähän sieltä tullehia.\n  Tietoja rintaman takaa.\n  Ukko Ursin.\n  Epämääräisiä uutisia.\n\nTiistaina 19 p:nä maaliskuuta.\n  Yhä kiihtyy.\n  Ehkä julkaisen nämä muistiinpanot.\n  Venäjä ja me ja muu maailma.\n\nKeskiviikkona 20 p:nä maaliskuuta.\n  Kiittämätön talonpoika.\n  \"Tuho on ovella\".\n  Ilmeisesti tahallista yllytystä tihutöihin.\n\nTorstaina 21 p:nä maaliskuuta.\n  Suomi voisi olla suurvalta.\n  Ensimmäinen rauhanääni.\n\nPerjantaina 22 p:nä maaliskuuta.\n  Uudet luudat.\n  Kootaan matkarahoja.\n  Millä kylvetään?\n  Laulaen päin.\n  \"He ja me\".\n  Kevät saapuu -- eikä saavu.\n\nLauantaina 23 p:nä maaliskuuta.\n  Ennenkuin suo sulaa.\n  Nouseva kosto.\n\nPalmusunnuntaina 24 p:nä maaliskuuta.\n  Palmut ja punaiset paperiruusut.\n  Maailman suurin vallankumous ja sen pienin.\n\nMaanantaina 25 p:nä maaliskuuta.\n  Tämä on myös uskonsota.\n  Eräiden sosialistien selostus.\n  Ei bolshevikkeja.\n  Tietoja Tampereelta.\n\nTiistaina 26 p:nä maaliskuuta.\n  Pyhä Ilion ei saa kaatua.\n  Valpas tarjoo rauhanpiippua.\n  Lakilapsonen.\n  Eräs kokous.\n\nKeskiviikkona 27 p:nä maaliskuuta.\n  Vilppulan tappio -- provokatsion tulos.\n  Yhteiset tietotoimistot.\n  Junat menevät vain -- pohjoiseen.\n  Maailma ylösalaisin.\n  Komeaa.\n\nTorstaina 28 p:nä maaliskuuta.\n  Sosialidemokraatinen militarismi.\n  Tulevat kieliolot.\n  \"Muutama sana nykyisestä vallankumoussota-asemasta\".\n  \"Oman kuvansa mukaan\".\n  Kirjallisuutemme \"punainen\" loimi.\n  Saksalaisia risteilijöitä nähty.\n\nPitkänäperjantaina 29 p:nä maaliskuuta.\n  Godenhjelmien kylvämä siemen.\n\nLauantaina 30 p:nä maaliskuuta.\n  Puhelimet suljettu.\n  Hiiret.\n  Saksalainen vaara.\n  _Tämän_ isonvihan muistot.\n\nPääsiäissunnuntaina 31 p:nä maaliskuuta.\n  Siperian vilja saapunut.\n  \"Jokainen jumalien luota pois astuttu askel vie ihmistä ylöspäin\".\n  Minä vain paikkaisin.\n\nMaanantaina 1 p:nä huhtikuuta.\n  Jos Saksa _ei_ voittaisi.\n\nTiistaina 2 p:nä huhtikuuta.\n  Tokoi vertaa itseänsä Kristukseen.\n  Tokoi ja isänmaa.\n  Kaarti sijoitetaan kasarmeihin.\n\nKeskiviikkona 3 p:nä huhtikuuta.\n  Sirolan viimeinen puhe.\n  Sirola jääkäreistä.\n  Asema vahvistuu.\n  Heränneitten lippu ja sotahuuto.\n  Harakiri.\n\nTorstaina 4 p:nä huhtikuuta.\n  Loppuhälytystä.\n  \"Rauhallista\" kaikilla rintamilla.\n  Saksalaiset jo Karjalla.\n  Senaatintalo tyhjenee.\n  Varokeinoja pommituksen pelossa.\n\nPerjantaina 5 p:nä huhtikuuta.\n  Kansanvaltuuskunta matkalla omaan maahansa.\n  Uusi hallitus.\n  Täysin taistelukuntoinen punakaarti.\n  \"Venäläisiä on -- valkokaartissakin\".\n  Saksalaiset Hangossa ovat valkokaartilaisia.\n  Saksan laivasto Helsingin edustalla.\n\nLauantaina 6 p:nä huhtikuuta.\n  Eräs, joka tuntee pohjalaisen talonpojan.\n  Kaikki yhteen kasaan.\n\nSunnuntaina 7 p:nä huhtikuuta.\n  Hautajaissaatto.\n  Puuttuu nimi ja allekirjoitus.\n\nMaanantaina 8 p:nä huhtikuuta.\n  \"Tiedonantaja\" lakannut ilmestymästä.\n  Valppaan viimeinen tahto.\n  Kaikki on menetetty.\n  Saksalaiset marssivat.\n  Pois!\n  Smilga sähköttää.\n  \"Suomen vapaalle kansalle\".\n\nTiistaina 9 p:nä huhtikuuta.\n  Laivasto riisuttava aseista.\n  Itä lähtee -- Länsi tulee!\n  Uusia rintamia.\n  Kun paino kerran poistetaan.\n  Outo otus.\n  Porvarit pinnalla.\n  \"Työmies\" aavistelee diktatuuria.\n  Irmari Rantamala yksin.\n  Trotskin sähkösanoma.\n  Saksalaiset yhä lähempänä.\n  Kauppalaiva palaa.\n\nKeskiviikkona 10 p:nä huhtikuuta.\n  Rauhan \"vaatimuksia\".\n  \"Kyyhkynen\" sekin.\n\nTorstaina 11 p:nä huhtikuuta.\n  Viimeinenkö päivä?\n  Raamatunkäännöskomitea.\n  Lentokone levitteli.\n  Punaisten esikunta on paennut.\n  Aika olikin jo lähteä.\n  Kuuluu ammuntaa.\n  Salaperäinen alus.\n  Merkkitulia merellä.\n  Hymni Punakaartille.\n  Huomenna se ratkaistaan.\n\nPerjantaina 12 p:nä huhtikuuta.\n  Nainen aseissa.\n  Nyt se alkaa.\n  Kaduilla ammutaan.\n  Saksalainen laivasto tulee.\n  Valkoiset.\n  Pian kai törmäävät yhteen.\n  Laivasto lähenee.\n\nLauantaina 13 p:nä huhtikuuta.\n  Voittajain päivä.\n  Näen saksalaiset.\n  Tähtitornin mäellä.\n  Siltasaarella.\n  Mikä päivä tämä näkemisineen ja elämisineen!\n  Säänmuutos.\n  Vankijono.\n\nSunnuntaina 14 p:nä huhtikuuta.\n  Ihmiset pyhiinvaeltavat.\n  Vanha raamattuni.\n  Historiamaalarin aihe.\n  Saksalaista meriväkeä.\n  \"Schneller!\"\n  Viimeinen \"Työmies\".\n\nMaanantaina 15 p:nä huhtikuuta.\n  Säätytalolla.\n  Turunkasarmilla.\n  Oli ehkä onni.\n  Kotka ja leijona.\n  \"Freiheit\"! -- ja \"Freiheit\".\n  Ruumissaarna.\n  \"Der rote Unverstand\".\n  Tiistaina 16 p:nä huhtikuuta.\n  Kaatuneiden haudat.\n  Vankien kuulustelussa.\n  Venäläiset tällä hetkellä.\n\nKeskiviikkona 17 p:nä huhtikuuta.\n  Kansantalo ja sen henki.\n\nLauantaina 20 p:nä huhtikuuta.\n  Homo homini lupus.\n  Helsinki tällä hetkellä.\n  \"-- Kun on niin paljon sikoja\".\n\nTorstaina 25 p:nä huhtikuuta.\n  Valo- ja varjopuolia.\n  Sotasanomat.\n  Suomi ei kuulema olekaan tasavalta.\n\nPerjantaina 26 p:nä huhtikuuta.\n  \"Armeliaisuus on verisintä julmuutta\".\n\nSunnuntaina 28 p:nä huhtikuuta.\n  Ei tunnu ilo ilolle.\n  Saksalaiset vieraamme.\n  Käynti \"Posenilla\".\n\nSunnuntaina 12 p:nä toukokuuta.\n  Suomenlinnassa.\n\nLauantaina 25 p:nä toukokuuta.\n  Heidän jälkimaineensa.\n\nJouluaattona 24 p:nä joulukuuta.\n  \"Nälkä on punikki\".\n\n\n\n\nSunnuntaina 10 p:nä maaliskuuta.\n\n\nMitä emo laulaa, sitä poika visertää.\n\nLapset leikkivät vimmatusti punakaartilaisia kadulla ikkunani alla.\nHeillä on punaiset nauhat lakissa ja punainen rieputöyhtö keppikiväärin\npäässä. Marssitaan, juostaan, komentosanat ovat venäläiset. Joskus on\nheillä potkukelkka automobiilina. Yksi vetää, toinen työntää, kolmas\nistuu kivääri ojona ja neljäs on pitkällään, niin ikään kivääri ojona.\n\n*\n\nKoti-tarkastus sekin.\n\nErääseen taloon tulee tuollainen tavallinen aseidenetsijäretkikunta.\nTalossa asuu ainoastaan naisia, pari vanhempaa tätiä. Etsijöille\nkoetetaan selittää, kuinka nurinkurista on epäillä, että täällä\nvoisi olla mitään aseita, mutta pyydetään samalla vain olemaan hyvät\nja katsomaan. Avataan aluksi laatikot, kaapit ja kaikki. Etsijäin\njoukossa on huligaanimaisia nuoria miehiä, jotka esiintyvät röyhkeästi\nja mahtavasti ja näyttävät olevan johtavassa asemassa, mutta on myös\nmuuan vanhempi mies, joka koko ajan näyttää olevan nolo saamastaan\nluottamustehtävästä, täytyen hänen kuitenkin seurata mukana. Vihdoinkin\novat hakijat löytäneet jotakin. Avataan laatikko, jossa on kaikenlaisia\nrautakaluja. -- \"Ahaa, täällä on -- mitäs nämä on?\" -- Yksi naisista\nsanoo, että ne ovat entisten lasten leikkikaluja, mutta mikä mikin\nkalu on ja mihin pienokaiset niitä aikoinaan ovat käyttäneet, sitä\nhän ei enää osaa sanoa; eivät ole jättäneet selostusta koneittensa\nkäyttämisestä. Silloin astuu tuo vanhempi mies esiin ja painaa laatikon\nkannen päättävästi kiinni. Ja kun toiset toverit ovat siitä poistuneet,\navaa hän sen taas ja ottaa jonkun vehkeen käsiinsä ja hypistellen ja\nkatsellen sitä sanoo liikutettuna: \"Eihän sitä tiedä niiden pienten\nraukkain, eihän niitä niiden asioita ymmärrä muut kuin ne itse.\" Ja\ntoverien jälkeen mennen: -- \"Lähtekää pois, pojat, ei täällä ole\nmitään, taisi tulla erehdys, kaikkeen ne komentavatkin.\" Hänellä oli\nkai hänelläkin ollut lapsia, leikkikaluineen, joita hänellä ei enää\nollut.\n\n*\n\nTaas kyyhkynen.\n\nNäin taas tänäänkin \"kyyhkysen\", hyvin korkealla, jossa kaarrellen\nse häipyi hattarapilven taa Porkkalaan päin. Siellä on vielä jäät,\nlaivasto ei pääse tulemaan, mistä sitten aikoneekin. Mutta aurinko\nsulattaa niitä, meren aalto syö reunaa, hakkaa ja murentaa ja sula\navartuu avartumistaan. Yli koko Suomenlahden ulottuvana kaarena\nHangosta Tallinnaan tunkee laineiden vapauttava rintama itää kohti.\nPaljon sovittaa Saksa tällä teollaan sitä, mitä se ehkä tässä sodassa\non rikkonut. Sovittaa imperialistisen valloittajapolitiikkansa\nerehdyksiä sekä Elsassissa että Etelä-Jyllannissa että muualla. Se\nsuorittaa ahdinkoon joutuneen onnettoman pelastustyötä. Se on ritarin\nretki vangitun neidon vapauttamiseksi lohikäärmeen kouristuksesta.\nOlemme kuin maanvieremän, kuin lumivyöryn, kuin hajonneen rakennuksen\nalle joutuneita. Elämme vielä, äänemme kuuluu heikosti pelastajan\nkorvaan, hän tulee lapioineen, kirveineen, kuokkineen ja kaivaa\nmeidät ulos. Elämme vielä, \"kyyhkynen\" hyrrää meille sanomaa, että\nodottaisimme vielä hetken, vielä kaksi. Se on suloista soittoa.\nPelastumisen varma toivo hivelee ihanasti rintaa. Ei saa huutaa, ei\nhihkaista, on oltava, niinkuin ei mitään olisi. Mutta radiotietä kulkee\nkiitokset tuhansin sydämensykinnöin.\n\n*\n\nLatinaa.\n\nOllessani tänään tavallisella uutistenkeruu-käynnillä tuotiin tieto,\nettä saksalaiset ovat vallanneet Turun. Siitä syntyi tietysti\niloinen hälinä läsnäolevien kesken. Siellä ne siis ovat, sieltä ovat\n\"kyyhkyset\" tänne lennelleet. Mutta jos se onkin ankka? Ei, tieto on\naivan varmasta lähteestä. Eräs professori on sen kertonut, hän on\nnähnyt sähkösanoman. Pitäisi soittaa ja kysyä. Menkää soittamaan!\nLatinankielen lehtori menee puhelimeen. Keskustelu käy latinaksi, jotta\neivät punaiset ymmärtäisi. Jännittävä odotus. No, mitä, mitä? Hän\nselostaa sanasta sanaan keskustelunsa.\n\n_Professori:_ Tota Aboa est expugnata. Albi et germani Aboam\nexpurgaverunt.\n\n_Lehtori:_ Unde id habes?\n\n_Professori:_ Partim per telegramma, partim aliter.\n\n_Lehtori:_ Vale!\n\n_Professori:_ Sit tibi somnus felix.\n\nP.S. Seuraavana päivänä luimme lehdistä, että Sirola vielä samana\npäivänä, jona germaanien ja valkoisten olisi pitänyt vallata ja\npuhdistaa vanha Auran kaupunki, oli puhunut siellä kaatuneiden\nhaudalla. Missä siis saksalaiset lienevätkin, Turussa ne ainakaan eivät\nole.\n\n*\n\nKuninkaan apua.\n\nSaksan ja Suomen välinen rauhansopimus on \"Työmiehelle\" tietenkin\n\"gefundenes Fressen\". Se on saanut siitä lähetiltään Tukholmasta\ntiedonannon, jonka mukaan sopimus sisältää m.m. sen, että molempien\nmaiden alamaiset saavat nauttia samoja oikeuksia kuin oman maan\nkansalaiset. Vaikka ilmeisesti on kysymys ainoastaan _taloudellisista_\noikeuksista ja vaikka \"Työmies\" itsekin arvelee mahdollisesti niin\nolevan, olettaa se kuitenkin, että on kysymys myöskin _valtiollisten_\noikeuksien myöntämisestä ja kirjoittaa sen johdosta suurella\nsirolamaisella paatoksella Suomen riippumattomuuden menettämisestä.\nLehti ei ole tietävinäänkään, että siinä sopimuksessa, jonka\nkansankavalluskunta juuri ikään teki venäläisten kanssa, näille\nmyönnetään täydet valtiolliset oikeudet.\n\nSaksalais-suomalaisen sopimuksen ohella pitäisi myöskin olla olemassa\njoku \"lisäpöytäkirja\". Mitä tämä sisältää, sitä \"Työmies\" ei tiedä,\nmutta arvelee mahdolliseksi, että se ehkä sisältää \"jonkin saksalaisen\nprinssin asettamisen Suomen kuninkaaksi.\" -- Olisiko lehti ehkä saanut\ntuntua virtauksista, joita täällä kyllä liikuskelee siihen suuntaan,\nettä meidän olisi Saksasta muun avun lisäksi saatava kuninkaan apuakin?\n\n*\n\nUhataan pärttylinyöllä.\n\nMeitä nähtävästi tällä hetkellä, punaisen vallan lopun lähestyessä,\nuhkaa vakava vaara anarkististen ainesten puolelta. Viime yönä ja\ntänään on kuulunut kaupungilta alinomaista ampumista. Kerrotaan, että\nryssät ja punaiset tappelevat keskenään aseista ja muista tavaroista,\njoita nuo tahtovat viedä ja nämä pidättää. Toisten arvelujen mukaan he\nvain \"juhlivat\" vallankumouksensa vuosipäivää.\n\nOn myöskin jo kauan kiertänyt huhuja, että anarkistien pääkalloklubi\nKatajanokalla ryhtyisi käymään täällä porvaristoa vastaan samaa sotaa\nkuin Venäjälläkin, tappamalla ja ryöstämällä. Näinä päivinä on tilanne\nsiinä suhteessa nähtävästi hyvinkin täpärällä, siitäkin päättäen, mitä\nporua punaiset itse pitävät siitä. Heidän päällikkönsä (Haapalainen,\nWesley, Nyqvist ja Talvio) heittäytyivät miltei polvilleen venäläisten\ntoverien, matruusien ja sotilaiden, eteen, rukoillen heitä muodostamaan\n\"rintamaa anarkismia vastaan\". Suuri vaara, anarkian vaara uhkaa! Tämä\nvaara kasvaa kuin ohdakkeet nisupellossa. Elkää salliko rikollista\ntoimintaa enemmän kuin mekään! On sattunut -- valitettava kyllä --\ntapauksia, jolloin epäjärjestyksen tai erehdysten tähden ovat joutuneet\nkärsimään myös venäläiset toverit. Mutta elkää niiden tähden antako\nkatkeroittaa mieltänne j.n.e.\n\nNäin ruikuttavat vain ne, joilla ei ole mitään muita keinoja\nkäytettävänään. Punakaartin johto ja Helsingin järjestyslaitos eivät\nsiis kykene torjumaan hävityksen vaaraa ja ylläpitämään järjestystä\nmillään muilla keinoilla kuin pyytämällä anteeksi, että heidän on\ntäytynyt sitä tehdä. Kurjempaa kuvaa niistä kehutuista vallankumouksen\nsuurista saavutuksista tuskin voi antaa, kuin minkä asianomaiset itse\nantavat.\n\nTämänpäiväinen \"Vapaa Sana\" kirjoittaa tämän johdosta:\n\n\"Puhumattakaan siitä, että koko 'työväen vallankumous' ei ole mitään\nmuuta kuin puhdasta anarkiaa, on vielä piirejä, jotka kaikesta päättäen\nkatsovat nyt sen hetken koittaneen, jolloin on ryhdyttävä toteuttamaan\nköyhälistön lopullista vapauttamista kaikista sitä rajoittavista\nsiteistä, m.m. niistä esteistä, joita sille asettaa yksityinen\nomistusoikeus. Ne hätääntyneet julistukset, joita petturihallituksen\nmolemmat jalot äänenkannattajat sisältävät 'anarkiaa' vastaan,\nosoittavat, että kysymyksessä ei ole mikään vähäpätöinen asia, vaan\nvirtaus, joka on punaisille mitä huolestuttavin. Kaikesta käy ilmi\nsen olevan alkujaan lähtöisin sieltä, mistä punikeillemme muutenkin\nkaikki hyvä tulee, nimittäin venäläisten keskuudesta. Ne tuhkatiheään\ntapahtuvat laukaustenvaihdot Helsingin kaduilla, joita useampana\niltana on kuultu, ovat ensimmäisiä todistuksia siitä 'sydämellisestä'\nsuhteesta, joka nyttemmin vallitsee punikkien ja tavaritsien välillä.\nKatsoen siihen kokemukseen, mikä tällaisista roistoväen liikehtimisistä\non, voi tyynesti sanoa, että ennenkuin tämä nykyinen leikki on\nkokonaisuudessaan ohi, punaiset petturit ovat sangen tiukasti toistensa\nkimpussa.\"\n\n\"Samaan aikaan kuin parutaan anarkiaa vastaan toisella palstalla,\nkiihoitetaan toisella taas mitä kauheimpiin tekoihin. Voiton siinä\nsuhteessa vei 'Työmies', jossa kirjailija Irmari Rantamala mitä\nkavalimmalla tavalla, apunaan herra Aarne Orjatsalon valheet, kiihoitti\nHelsingin roskaväkeä panemaan säätyläisnaisten keskuudessa toimeen\n'pärttylinyön' näytelmän. Mitään takeita siitä, ettei tämä kiihoitus\nkanna hedelmää, ei tietysti ole, mutta paatuneimmankin luulisi sentään\najattelevan, mitä tuollainen teko Suomen 'työväelle' lopuksikin\nmaksaisi\".\n\nLehti kehoittaa kaikkia kunnon ihmisiä iltaisin noudattamaan\nvarovaisuutta ja sulkemaan tarkoin ovensa. Kun punaisten hirmuvalta\nlähenee loppuansa, voivat ne ryhtyä epätoivon tekoihin, uusilla\nmurhilla kaunistaakseen \"vallankumouksensa\" historiaa. \"Kun taistelun\npäättyminen perinpohjaiseen ja tuhoisaan kukistumiseen on enää vain\nlyhyemmän ajan kysymys, täytyy meidän pitää hermomme lujina ja mielemme\ntyyninä sitä ihanaa hetkeä odotellessa.\"\n\nEn ollut tullut huomanneeksi Rantamalan yllämainittua kirjoitusta.\nHain sen käsiini ja siinä on todella tuohon suuntaan menevä kehoitus,\ntai oikeastaan varoitus semmoiseen ryhtymisestä, mutta sittenkin\noikeastaan kehoitus. Kirjoituksen nimenä on \"Valkeat rosvot\" ja aiheena\non Orjatsalon väite, että valkoiset ovat muka ampuneet punaisen ristin\nmerkillä varustettuja naisiakin.\n\n\"Missä on porvarillisten naisten ääni silloin, kun heidän miehensä ja\npoikansa ampuvat heidän sisariansa? Missä on niiden naisasiaa ajavien\nnaisten sydän nyt, kun miehet ampuvat heidän viattomia, turvattomia ja\naseettomia siskojansa silloinkin, kun ne tekevät rakkauden kauniita\ntekoja? Heiltä olisi kuitenkin riittänyt yksi ainoa sana. Jos he\nolisivat taisteluun lähtevälle pojallensa kuiskanneet: ole ritari ja\nsankari ja elä satuta kättäsi turvattomaan sisareesi, naiseen, niin se\nyksi ainoa kuiskaus olisi riittänyt jalostamaan nuorukaisen mielen. Nyt\ntäytyy uskoa, että porvarillinen nainen on kuiskannut sotaan lähtevän\npoikansa korvaan aivan päinvastaisen neuvon ja siksi hiipivät eteemme\ntuhon pimeät aavistukset ja aaveet.\"\n\n\"Minä nimittäin luulen tuntevani ihmissydäntä, ihmispsykologiaa ja\nelämää jonkun verran ja siksi minä luulen, että porvarillinen äiti\nja sisko, kuiskatessaan sotaan lähtevän korvaan alhaisen sanan, tai\njättämällä sanomatta sen jalostavan sanan, joka naisen suusta tulleena\naina puhdistaa ja jalostaa miehen, huusi yllensä varman ja verisen\ntuhon. Älköön nimittäin luultako, että mitkään inhimilliset varoitukset\nriittävät enää sitten, jos miesten mielet valtaa raivo nähdessään\nviattomien, parhaitten, uhrautuvaisten sisariensa veren vuotavan\nkylmälle hangelle. Minä tahtoisin kyllä niille, joiden riveihin minä\nnyt, kuten jokainen meikäläinen, tulen kuulumaan hirsipuuhun ja\nsydämeni viimeiseen veripisaraan asti, huutaa: säälikää porvarillista\nnaista! Minä olen valmis asettumaan hetken tultua sen porvarillisen\nnaisen ovelle suojelemaan sitä viimeiseen veripisaraani asti kostolta,\nmutta minä myös en liioittele omia voimiani. Minä tiedän, että jos\nhetket tulevat, niin silloin lakkaa minun ja jokaisen muun yksityisen\nsanoilta voima ja hartaimmiltakin rukouksilta teho, ja _totisesti, se\nmuistakaa, astuvat silloin lukemattomat porvarillisen yläluokan naiset\nyhtenä päivänä manalaan_.\"\n\n\"Jos siis, te porvariston naiset, kuiskasitte poikienne korvaan sen\nraaistuttavan sanan, jota ei barbaarinkaan äiti sotaan lähtevän\npoikansa korvaan kuiskaa, niin muistakaa, että sillä hetkellä istahti\nhuoneenne harjalle tuho. Muistakaa yötä ja päivää, että te miltei\nkaikki olette nykyjään alttiina niiden äärimmilleen katkeroittuneiden,\nrosvotuiden miesten jalomieliselle armolle, joiden parhaita, jaloimpia\ntyttäriä ampumaan olette poikanne lähettäneet, ja jos kerran turma\nastuu ovillenne, _jos yllenne lyö ehkä keskellä kirkasta päivää\nPärttylinyön pimeys_, niin työläistyttäriä teurastamaan lähteneiden\npoikienne miekat ovat liika lyhyet ulottuakseen teitä pelastamaan.\"\n\n\n\n\nMaanantaina 11 p:nä maaliskuuta.\n\n\nSenaattori Renvallin haastattelu.\n\nOlen kuullut paljon puhuttavan haastattelusta, jonka eräs\nkenraali Mannerheimin ja senaattori Renvallin puheilla Vaasassa\nollut ruotsalainen sanomalehtimies julkaisee, ja kovastikin\npaheksuttavan sitä, mitä hra Renvall siinä haastattelussa on lausunut\nkapinallisten rankaisemisesta. Nyt on tuo haastattelu, tietysti\nmitä agitatorisimmassa tarkoituksessa, julaistu \"Tiedonantajassa\"\n-- kuinka oikein, sitähän ei tietysti voi taata. Dokumentilla on\narvonsa varsinkin sikäli, miten siinä lausuttu ennakkotuomio on voinut\nvaikuttaa niihin, joita se kohtaa. Haastattelusta saa muuten täällä\nEtelä-Suomen säkkiin suljettu tietää kaikenlaista siitä, miten sillä\npuolella rintaman toimitaan.\n\n*\n\nMyöhäisenä iltahetkenä saapuu haastattelija kenraali Mannerheimin\npääkortteeriin Seinäjoelle. Ylipäällikkö pitää asuntoaan sivuraiteille\nsiirretyssä junassa, jossa muuan makuuvaunu on varattu esikunnan\nasuttavaksi. Vaunun eteinen on tungokseen asti täynnä puhelevia\nupseereja ja siviilimiehiä. Hänet viedään ovelle, joka avataan äkkiä\nilmoituksella: -- \"Kenraali Mannerheim!\" -- ja siinä seisoo hänen\nvastassaan muhkea, siviilipukuinen herrasmies, etsimänsä kenraali.\n\n-- Millä voin palvella? kysyy hän tarjotessaan paikan laskupöydän\nääressä, joka on täynnä karttoja ja muistiinpanoja.\n\nHaastattelija tekee kenraalille m.m. kysymyksen:\n\n-- Voidaanko taistelun päätyttyä rakentaa yhdistävää siltaa\ntaistelevien kansalaisryhmien välille?\n\nSelvästi ja täsmällisesti vastaa kenraali:\n\n-- Jos ratkaisu riippuisi minusta, niin sanoisin, etteivät mitkään\nsillat ole mahdollisia. Anarkistit ovat itse räjäyttäneet kaikki\nsillat. He ovat karkoittaneet laillisen hallituksen, he ovat estäneet\nvaltiopäiväin toiminnan, vanginneet sen miehiä. He ovat syösseet Suomen\nsisäiseen sotaan. Sosialidemokraatit ovat vähemmistö, joka pelolla\non yrittänyt hallita enemmistöä. Tällaisen jälkeen eivät sillat enää\nole mahdollisia. Ainoastaan yhdestä asiasta voidaan puhua ja se on\n_rangaistuksesta_.\n\n-- Ja rangaistus? kysyy haastattelija.\n\n-- Se on lain määräämä. Vallankumoukselliset ovat tehneet itsensä\nsyyllisiksi kapinaan ja maanpetokseen ja rangaistus siitä on _kuolema_.\nTuota rangaistusta en minä määrää. Sen tekee laki ja sitä on\nnoudatettava.\n\nTämän jälkeen viedään haastattelija senaattori Renvallin luo viereiseen\nvaunuun, ja hän tekee, hänelle m.m. seuraavan kysymyksen:\n\n-- Millaisiksi tulevat olot muodostumaan sodan jälkeen tässä maassa?\n\n-- Tällä hetkellä on vaikea sanoa, mitä tulevaisuus tuo tullessaan,\nmutta kuitenkin voin sanoa, että kaikki kapinaan osalliset saavat\nrangaistuksensa. Heidät tuomitaan maanpetoksesta. Mahdollisesti\nmyöhemmin jollekin osalle annetaan armahdus, mutta vain sillä\nedellytyksellä, että heiltä riistetään kansalaisoikeudet, joten he\neivät enää saa ottaa osaa maan poliittiseen elämään. Heidät muutetaan\npaarialuokaksi.\n\n-- Voiko amnestia koskea myöskin johtajia?\n\n-- Ei missään tapauksessa. Heitä rangaistaan lain kaikella\nankaruudella. He eivät ole nousseet kapinaan tyrannillista hallitsijaa\nvastaan, vaan laillista eduskuntaa vastaan, jolla Suomessa on korkein\nvalta. Sellaisesta rikoksesta on olemassa vain yksi rangaistus:\nhirttäminen. En näe mitään muuta mahdollisuutta. Heidän on hengellään\nhyvitettävä menettelyllään aiheuttamansa ihmishenkien hukkaaminen.\n\n*\n\nOlen tavannut niitä, jotka ovat täysin samalla kannalla. Mutta\non toisiakin, jotka paheksuvat tätä jyrkkää kantaa. Jos tässä\nkapinallisten suureen joukkoon, sen enemmistöön, nähden kapinan\nselvittelyssä asetutaan hra Renvallin kannalle, on siinä\nselvittelemistä vuosikymmeniksi eikä siitä sittenkään tule selvää.\nTuosta longasta luoteessa, kun se yhtyy siihen sumuseinään, mikä hautoo\nmieliä täällä lounaassa, syntyy harmaa synkkyys, joka tulee kauan ja\nraskaana ruuhottamaan Suomen taivaalla.\n\nMikä uhkaa porvareja pärttylinyöllä, mikä työväkeä kommunardien\nkohtalolla. Minua molemmat tympäisevät, etten sanoisi enempää.\n\n*\n\nMyöhäistä paheksumista.\n\nOllakseni tasapuolinen täytyy minun todeta, että punaiset lehdissään\nviime aikoina ovat paheksuneet heidän tahollaan tehtyjä tihuja.\n\"Työmies\" julkaisee seuraavan, mikä sille kirjoitetaan Hyvinkäältä,\notsakkeella \"Ankarasti tuomittavia tekoja\" -- kuitenkin vasta noin\nkuukausi sen jälkeen, kun ne ovat tehdyt.\n\n\"V. k. 17 päivän iltana olivat jotkut punakaartin merkillä varustetut\nhenkilöt saapuneet Hyvinkäällä Ahdekallion maatilalle klo puoli 10\najoissa sekä ottaneet sieltä mukaansa tilanhoitajan, agronoomi Martin\nOlinin, jonka ammuttu ruumis seuraavana aamuna löydettiin maatilan\nläheiseltä tieltä. Vainajaa jäivät kaipaamaan nuori vaimo ja pieni,\nainoastaan 9 päivän vanha tyttö. Koska O. oli tunnettu kyvykkääksi,\ntunnolliseksi ja rauhalliseksi mieheksi, joka ei millään tavalla\nollut ottanut osaa nykyiseen taisteluun puolella eikä toisella, niin\ntuntuu tällainen kansalaisen murha kovin järkyttävältä. Sitäkin\nvalitettavampaa, kun nyt asiaa lähemmin tiedusteltua on käynyt\nselville, että murha on tehty erehdyksessä. Oli näet löydetty joku\nlista, jossa oli ollut kahdeksan nimeä, seitsemän miestä ja yksi\nnainen, näiden joukossa myöskin Olinin nimi. Lista oli vain luettelo\nhenkilöistä, jotka oli valittu johonkin kunnalliseen luottamustoimeen.\nArvattavasti ovat kaikki listalla olleet tulleet ammutuiksi, kuten\nyllämainittu henkilökin. -- Hyvinkään punainen kaarti on luvannut pitää\ntutkinnon ja saattaa syylliset, murhan tehneet henkilöt, ankaraan\nrangaistukseen.\"\n\n\"Työmies\" lainaa myöskin, mitä \"Hämeen Voima\" kertoo eri henkilöiltä\nkirjeellisesti ja suullisesti saatujen tietojen mukaan:\n\n\"Lopella surmasivat punakaartin merkillä varustetut henkilöt\nyhtenä ainoana päivänä 6 henkilöä. Syytä moisiin tekoihin ei\nvarmuudella tunneta, mutta se ainakin on varmaa, että surmatut\neivät edes käyttäneet aseellista vastarintaa surmaajiaan vastaan.\nYksi surmatuista, Lopen iäkäs kirkkoherra, makasi parhaallaan\nsairasvuoteessa, kun hänet murhattiin.\"\n\n\"Hyvinkäällä tapahtui pari eri kertaa häpeällisiä murhatekoja, joissa\ntuli murhatuksi yhteensä 13 henkeä, jotka kaikki lienevät olleet\naivan aseettomia. Erään murhatun ruumis oli sohittu täyteen pistimen\nhaavoja. Mainittakoon, että muuan naisihminen oli ilman tiettävää syytä\nampumalla murhattu asuntonsa portaille.\"\n\nNäillä tällaisilla myöhästyneillä paheksumisilla ei tietysti tule\nolemaan mitään tehoa, sitä vähemmän kun niiden yhteydessä heti\nviitataan valkoisten muka tekemiin julmuuksiin, joita \"ei saa ottaa\nesikuvaksi\", mutta jotka kuitenkin siksi otetaan, olipa niitä\ntapahtunut tai ei.\n\nOn turha tätä toistaa ja toistaa, mutta kuinka toiset olisivatkaan\ntämän taistelun lopputilit, jos sodankäyntitapa olisi toinen. Sitä\nenemmän, kun silläkin taholla on mitalin parempikin puoli. Siellä on\nmitä haaveellisinta, mitä pilventakaisinta idealismia, jonka huumeessa\nkäydään. Sehän saattaa olla teennäistä, mutta on niissä vilpitöntäkin\nsävyä niissä monissa purkauksissa, joita jo olen pannut muistiin tämän\najan hengen ymmärtämisen varalle ja joista liitän tähän taas muutaman\n\"Työmiehestä\". Kirjoituksen nimenä on \"Vapauden puolesta\":\n\n\"Pohjolan pakkasen paukkuessa, tähtien tuikkiessa ja revontulien\nvälkähdellessä te, toverit, seisotte järkkymättöminä ja totisina\nkivääri lujasti, lujasti puristettuna tukevaan kouraan. Jäätävä viima\npuhaltaa lakeudelta ja tunkeutuu kehnojen vaatteittenne lävitse luihin\nja ytimiin. Teitä värisyttää, paleltaa -- hampaanne kalisevat suussa\n-- mutta levollisina, lujasti kivääriä puristaen, te seisotte, katse\ntähdättynä eteenpäin. Ruumiinne kärsii, mutta mielenne on rohkea ja\nluja.\"\n\n\"Te luotatte totuuden voittoon. Vapauden, oikeuden tähden te kärsitte.\nVapauden tähden teidän ja veljienne veri punaa valkeita hankia.\nUnelmienne Eedeniin, vapauden, oikeuden voittoon on niin pitkä ja\nvaikea matka, välillä uhkaavina irvistelevät manalan henget tekevät\nkaikkensa estääkseen voittokulkuanne. Mutta pilvettömin otsin, sykkivin\nrinnoin te sinne riennätte, -- sillä vapauden käskyä ei voi kukaan\nvastustaa. Tuhat kuolemaa väijyy tiellänne, mutta te ette välitä\nniistä. Monet joukostanne väsyvät ja jäävät jälelle, toiset kaatuvat\nvainolaisen luodin satuttamana, mutta vapauden armeijanne rientää\neteenpäin turmaa uhmaten.\"\n\n\"Te tiedätte: teidän kädessänne on luokkanne kohtalo. Taistelustanne\nriippuu: joko vapaus ja kunniakas kuolema -- tahi orjuus ja häpeällinen\nelämä. Mutta te, toverit, taistelette vapauden, oikeuden ja totuuden\npuolesta. Teidän katseenne suuntautuu yli kivisen synkeän polun, yli\nilkkuvan vainolaislauman, kunnes se viimein kohtaa unelmienne maasta\nviittovan vapauden hyvän hengettären. Marseljeesin raikuessa hulmahtaa\nhänen kädessään punainen vaate, toisessa on palava soihtu, jonka\nsäihkystä korkealla taivaankaarella muodostuvat sanat: Vapaus, veljeys,\ntasa-arvo.\"\n\n*\n\nRomahdusta kaikkialla.\n\nTäällä meilläkin oli muka syntymäisillään rauhanaatteinen,\nantimilitaristinen liike. Yhtenä ilmiönä siitä olivat Helsingin\nsos,-dem. nuorisojärjestön toimikunnan toimeenpanemat kokoukset ja\nmielenosoitukset asevelvollisuutta vastaan. Eräässä kokouksessa, jossa\nminäkin olin mukana, hyväksyttiin ponsi, joka oli sepitetty niin\nkaksimielisesti, että siitä saattoi tulla siihen käsitykseen, että\nvastustettiin ainoastaan porvarillista aseistautumista. Epäilin jo\nsilloin, että noiden rauhanaatteen kannattajien mielestä _sosialistit_\nkyllä olivat oikeutetut tarttumaan aseisiin asiainsa hyväksi. Nyt\novat nämä rauhanaatteen sudet heittäneet lammasten vaatteensa. Tuo\ntoimikunta kehoittaa Helsingin sosialistista nuorisoa tarttumaan\naseisiin viimeistä miestä myöten. Järjestön jäsenistä muodostetaan\nerikoinen _nuorisokomppania_, joka lähetetään heti rintamalle. Ei ollut\nsiis sen syvemmällä se tolstoilaisuus.\n\n*\n\nPois sodan jaloista.\n\nKulkee itsepintaisia huhuja siitä, että venäläiset ennen lähtöään\ntulisivat räjäyttämään laivojansa, joita niillä on vieri vieressään\nkiinni Katajanokan laitureissa. Kun laivain räjäyttämisestä voisi\naiheutua tulipaloja ja räjäyksiä rantamakasiineissa, ovat rantakadun\nvarrella asuvat joutuneet huoliinsa ja alkaneet muuttaa. Siellä\nnäkee kuorman toisensa perästä pakolaisten tavaroita. Olin tänään\navustamassa erästä vanhaa rouvaa. Hän oli vienyt kaikki paremmat\ntavaransa kellariin ja kuljettanut taide- ja arvoesineensä pois\nuhatulta alueelta. Itse hän siirtyi pakopirtille Töölöön päin. Ajoimme\nsinne tänään iltahämärässä. Maistui vähän niinkuin sodalle. Tällaisen\ntulivuoren rinteellä täällä nyt eletään.\n\n*\n\nMietteitä Saksan avusta.\n\nMitä nyt siihen Saksan avunantoon tulee, olen koettanut muodostaa\nsiitä itselleni jotakin varmaa mielipidettä, jotakin lopullista\nsuhtautumista siihen, mutta en ole päässyt siitä mihinkään järki- enkä\ntunneselvyyteen.\n\n_Jos_ olisi ollut niin ja niin -- jos olisimme voineet suoriutua\nyksin... mutta _kun_ oli niin ja niin, kun emme voineet j.n.e. Ja emmekö\nvoineet? Punaisista kai mahdollisesti olisimme suoriutuneet ennemmin\ntai myöhemmin, mutta venäläisistä kai emme. Niillä on puukko täällä\nmeidän kurkullamme. Sydämemme ympärillä tuolla Suomen sydämessä on jo\npanssari, jonka läpi ei enää nuoli ja keihäs voi tunkea, mutta pää\ntäällä on suojaton, kypäritön. Tuolla ne ruuhottaa, panssarilaivat,\nHelsingin ja Viaporin välillä, ja kai ne sittenkin voisivat, tai\nainakin niiden miehistöt yhdessä muiden kanssa, eikä vain venäläisten\npunaisten, vaan omien punaistemme kanssa, saada hirveitä aikaan,\nryöstää, polttaa ja hävittää, jos Mannerheim viipyisi. Punainen kukko\nlaulaisi joka kaupungissa ja joka kylässä. Täältä käsin ilman apua emme\nmahtaisi mitään. Täytyi siis saada apua, maksoi mitä maksoi.\n\nNiin, mitä se maksaa? Siellä on tehty jonkinlainen kauppasopimus.\nMitkä lienevät ehdot? Mutta vähät rahasta. Aikain kuluessa kai saamme\nvelkamme maksaa kituutetuksi tavalla tai toisella. Kiristetään\nsuolivyötä, pidennetään työpäivää -- vapauden ja vapautuksen hinta ei\nole koskaan liian suuri.\n\nMutta on siinä toinenkin puoli. Olemmeko enää vapaa kansa? Jos\nolisi vain kysymys sotaliitosta vierasta vastaan, vain venäläisten\nkarkoittamisesta ja turvasta heitä vastaan. Mutta tämähän on samalla\nsisällinen sota. Meidän on täytynyt pyytää vierasta apua myöskin\nomia kansalaisia vastaan. Se se tuntuu niin tuiki nöyryyttävältä.\nKansa, jonka täytyy niin tehdä, joka ei voi sitä muuten järjestää, ei\nole herra omassa maassaan, ei kykene omia asioitaan hoitamaan. Mitä\narvonantoa voi vastaisuudessa vaatia talossaan isäntä, joka hakee\nnaapurin kurittamaan omia poikiaan?\n\nJos voisi käydä edes niin, että Saksa karkoittaisi vain ryssät, valvoen\nsiis Brestin sopimuksen täytäntöön panoa, ja jättäisi omat punaiset\nMannerheimin hoidettaviksi.\n\nMutta kai sen täytyy näin mennä. Eihän tässä vankikopissaan osaa eikä\ntahdokaan punnita, miten vankilan ovet avautuvat, kuka ne murtaa.\nMitkä vapauttajan vaikuttimet lienevätkin, mitkä hänen laskelmansa,\npääasia on, että tästä tulee loppu, ja niin pian kuin suinkin. Hattu\npäästä ja kiitos! Ja minä tahdon kuvitella ja uskoa, että puhtaasti\nihmisystävälliset, jalot vaikuttimet ja impulsiivisen Kaiserin parhaat\ntunteet ovat lopulta saaneet hänet, joka sitoi Belgian, vapauttamaan\nSuomen. Ehkä hänellä myös on tulevissa rauhanneuvotteluissa tilaisuus\nviitata hyväkseen tähän tekoon, pienen kansan epäitsekkääseen\npelastamiseen, kun toiset syyttävät tuosta toisesta. Se on tietysti\ndiplomatiaa, mutta se on ainakin sitä kauneinta. Meidän velkamme olisi\nsilloin myöskin pienempi, avuttomuutemme tunne helpompi kantaa.\n\nSosiaalinen vallankumous meillä joka tapauksessa pysähtyy tähän.\nSe kai kerran tulee jossakin toisessa muodossa. Silloin sitä ei\ntehdä idän pakosta venäläiseen, vaan johonkin länsimaiseen _made in\nGermany_-malliin.\n\nJos näiden bolshevistinen vallankumous täällä olisi voittanut, ei\nse kuitenkaan olisi jäänyt pysyväksi, jollei jotakin samantapaista\nolisi sodan loputtua syntynyt Saksassa. Silloin se pannaan toimeen\nparlamentaarisesti täällä, niinkuin kai sielläkin. Saamme siis\naikoinaan senkin sieltä, niinkuin meidän sanotaan saaneen kaikki\nmuukin. Saksa \"järjestää\" sen, myöskin oman vallankumouksensa, me\njäljittelemme heitä. Sanotaanhan, että ne ovat siellä ihmeellisellä\nkaukonäköisyydellään, käytännöllisyydellään ja perinpohjaisuudellaan\njärjestäyneet kaiken varalta. Ehkä niillä demobilisoimisohjelman\nyhteydessä on salkku, jossa on kaikki tarvittavat paperit paikallaan,\nja nappula jossakin, jota painamalla pyörät lähtevät liikkeelle maan\nhäiritsemättömäksi ja reklementinmukaiseksi sosialidemokratioimiseksi.\nEn tunne Saksaa, onko siellä yleensä kaikki niin järjestettyä\nja varattua. Uskoskelen toistaiseksi, mitä asiantuntijat meillä\nopinkappaleina vakuuttavat. Täällä ovat kaikki asiantuntijoita Saksaan\nnähden. Tietysti Saksassa niin... tietysti Saksassa ei niin... Eikä\nsiihen pidä kenenkään mennä sanomaan toisin.\n\n*\n\nLevoton yö.\n\nOn ollut mahdotonta nukkua tänä yönä. Siellä ammutaan lakkaamatta,\nyhteislaukaus toisensa perästä, ja raketteja rätisee ilmassa. Luulin\nensin, että ne nyt siis taas ovat alkaneet tuhota toisiaan, anarkistit\nja meidän punaiset. Sain sittemmin tietää, että venäläiset viettävät\nlähtöjuhlaansa ampuen ja ilotulittaen. Ei näy valoa ainoastakaan\nikkunasta. Lyhdyt vain tuijottavat pimeyteen. Harva silmä Helsingissä\nummistunee tänä yönä. Tuhannet valvovat vuoteissaan, vetäytyneinä kuin\nelukat loukkoihinsa pahan ilman aikana. Miliisipatrullit kiertävät\nkaupunkia kiväärit olalla, joita niillä ei ole tähän asti ollut.\nSamalla kuin ne suojelevat omaa vallankumoustaan anarkisteilta, ne\nsuojelevat meitä porvareitakin mahdollisilta pogromeilta. Saakoot siitä\nsen kiitoksen, minkä ansaitsevat.\n\n*\n\nSotatietoja.\n\nSaksalaiset ovat nyt ainoastaan 4-5 penikulman päässä Turusta\n(Korpoossa ja Rymättylässä), sanotaan. He ovat antaneet Turun\npunaisille uhkavaatimuksen, että punakaartien on luovutettava\nvalkoisille aseensa sekä johtajansa, muuten rangaistaan heitä mitä\nankarimmin. Vakuutetaan, s.o. toivotaan varmasti, että saksalaiset ovat\nastuneet maihin Ahvenanmaalla 29 laivalla, jotka suurimmaksi osaksi\novat kuljetuslaivoja. Sinne lienee tuotu kokonainen armeijakunta.\n\nUuteenkaupunkiin saapui valkoisille toissa päivänä Maarianhaminasta\nsähkösanoma: \"Wir kommen\" -- epäilen.\n\nVilppulan rintamalla on äsken 1000 punaista joutunut miinoitetulle\nalueelle sekä tuhottu kokonaan -- en usko.\n\nTampereelta on mieliala punaisten keskuudessa hyvin lannistunut. Eräs\nkoulutalo on täynnä vangittuja työläisiä, jotka eivät ole hyväksyneet\nnykyistä hirmuvaltaa tahi ovat kieltäytyneet menemästä rintamalle.\nVilppulan rintamalla taisteluissa olleista on myöskin vangittu monta,\njotka eivät ole suostuneet lähtemään uudelleen taisteluun.\n\nEilen poistui Helsingistä venäläistä sotaväkeä 1200 miestä, jotka\nlähtivät kotiseuduilleen -- niitä lähtee ja lähtee ja kuitenkin niitä\nriittää jäämäänkin.\n\n\n\n\nTiistaina 12 p:nä maaliskuuta.\n\n\nElämäni ihanimpia näkyjä.\n\nVenäläiset sotalaivat pakenevat parhaallaan Pietaria kohti ja\nniiden jättämä savupilvi leijailee vielä horisontissa. Tämä on\nelämäni ihanimpia näkyjä ja tulee syöpymään lähtemättömäksi kuvaksi\nsilmäaivokalvooni.\n\nOlen yli puolikymmentä vuotta asunut tässä Engel-aukean\nmerenpuoleisella liepeellä, näköala pöytäni äärestä etelään, niin\nkauas kuin silmä kantaa. Idässä on Viapori ja sen ulkosatama, lännessä\nhäämöittävät saariston ulapat aina Porkkalaan saakka. Sotavuosina on\nnäillä vesillä ollut alinomaista Venäjän laivaston liikehtimistä. Siinä\non häärinyt pieniä torpedovenheitä, tullut ja mennyt miinain laskijoita\nja nostajoita, uiskennellut panssarihirviöitä, dreadnoughteja ja\nminkänimellisiä ne lienevätkin kaikki olleet, onpa pyllyillyt\nvedenalaisiakin ja räpistellyt vesitasoja. Niitä on tullut, mereltä\nja mennyt merelle, milloin hiljaa hiipien iltamyöhällä ja aamulla\nani varahin kuin vaanivat sudet saaliinsa etsintään, milloin ne ovat\nnäyttäneet rientävän toistensa apuun, peräkkäin, täyttä karkua. Ne\novat astuneet yksiin jälkiinsä, niillä on ollut omat salapolkunsa,\ntarkoin määrätyt väylänsä miinaporttien läpi. Joskus ne ovat\nperkkailleet, luultavasti vihollisen pelossa, pois merkkipoijujansa,\ntoisen kerran taas munineet niitä peräpuolistaan karien väliin. Se\non ollut hyvin tärkeän näköistä touhua, maailmansotaa kai olevinaan,\nmutta todellisuudessa leikkisotaa. On tosin joskus kuulunut vimmattua\nammuntaa mereltä ja minä olen luullut, että nyt, nyt siellä jo\nviimeinkin repesi, kun rupesi, jo soipi sota meidänkin rannoillamme\nja ehkä ratkaisee kohtalomme. Mutta koeammuntaa se kai vain oli,\nkurkun kakistelemista, joutilaiden jäsenten verryttelemistä. Jotain\nsiellä sentään joskus tapahtuukin. Retuutetaan sairasta laivaa, kahden\ntoisen välissä kuin kainaloista kanaa, Hietalahden laivasaunaan\nsidottavaksi, kupattavaksi, korjattavaksi, mikä kalu heistä sitten lie\nsiellä tullut. Olipa kerran muutamalla kokkapuoli murskattuna, mutta\nmene tiedä, millaisessa tappeluksessa, vaikka olisi ollut jossain\nkeskenäisessäänkin, ne lienevät vammansa saaneet. On ehkä vain ajettu\ntoinen toisensa päälle tai miinaan tai miksikäpä ei vaikkapa vain\nlaituriin paremman puskettavan puutteessa. Oikean vihollisen kanssa\nen luule heidän olleen tekemisissä enemmän kuin muutkaan sotaveikot\ntäkäläisillä rintamilla.\n\nOlen kuitenkin silloin tällöin laskenut, montako niitä menee ja\ntulee, varsinkin suurempia panssarilaivoja. Kerran niitä Riianlahden\ntaistelujen aikoina meni viisi, mutta ei palannut kuin neljä. Hihkasin\ntässä pöytäni ääressä hiljaisen hurraan -- liika hätäisen, sillä tuo\nviides ei ollutkaan uponnut, vaan päinvastoin noussut maihin, kiivennyt\nlitteälle kalliolle keskellä reimattua väylää Mikonsaarten luona\nPorkkalassa. Siellä se savusi, tännekin hyvin näkyen, useita aikoja,\nkunnes sen jotenkuten saivat karilta, mikä oli yhtä suuri ihme kuin\nse, että se oli sille ajanut. Sitten se on ollut muiden miesten mukana\nnäöltään ainakin yhtä taistelukuntoisena kuin toveritkin. Tuolla nyt\nsekin menee!\n\nSentapaista se on ollut se heidän merisotansa. Täällä ne ovat\nenimmäkseen haisseet satamassa, polttaneet, muka ollakseen aina\nlähtövalmiina, tuhottomasti englantilaisten hienoja hiiliä,\nvuosikausia melkein samoilla sijoillaan, Viaporin edustalla, koko\nsodan ajan. Kesäisin ne tosin tekivät huviretkiä Lappvikiin, jossa\nluovailin heidän lomitsensa sydän kurkussa. Siellä ei ollut siihen\naikaan sianruuan puutetta, sitä haavittiin, mereen heitettyä liikaa\nleipää venelastittain. Joka talon lätin katolla oli limppumöhkäleitä\nkuivamassa ja possuilla oli lihavat päivät. Käytiin, matruusit, maissa,\nsoudettiin saariin ja niemiin, poimittiin marjat, ammuttiin jäniksinä\nlampaat, kalastettiin dynamiitilla, tehtiin tulia ja sytytettiin\nihmisten metsät. Sitä vaille, ettei palo kerran tullut meidänkin\nkyläämme hiekkakanervakangasta. Ainoastaan suo sen keskeytti. Olisi\npian koko Hangon niemi muuttunut hiekkamereksi.\n\nMutta nyt, tänään ne haisivat siinä viimeisen kertansa. Lähtivät,\njotka vain kynnelle kykenivät. Tarvittiin vain langattoman saksalaisen\nlennättimen sähköväräytys, että tulossa ollaan, korjatkaa itsenne\nrediltä, jotta meillä olisi väljemmin tilaa tulla, niin jo mättäämään\nkampsuja kokoon ja puita pesään ja saamaan höyryä päälle.\n\nKun näin lähtönä jutelman alkavan, nostin nojatuolin salin ovi-ikkunan\neteen ja istuin siinä kuin aitiossa ylentävän hetken. \"On hetkiä\nihmiselämässä\" j.n.e. sanotaan. On niin juhlallisia, että saakoon\nraamatun sanat herahtaa kielelleni: \"Nyt sinä, Herra, lasket\npalvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan, sillä silmäni ovat nähneet\nsinun pelastuksesi kirkkaudeksi kansallesi Israelille.\"\n\nNäin heidät, viisi suurta risteilijää, Viaporin sisäsatamasta työntävän\nrumat ruhonsa Gustavsvärnin salmesta, siirtyvän siitä Groohaaran\nmajakalle, siitä valtavia savupilviä tupruttaen suoraan etelään\nniinkuin aina ennenkin. Ennen ne tavallisesti jatkoivat matkaansa\nsuoraan Tallinnaan tai kääntyivät länteen. Nyt kääntyi kokka itään,\nensin yhden, sitten toisen, kaikkien, pois täältä, lännestä, nuo\nentisen mahtavan Venäjän laivaston parhaat, kämpien sinne kotiinsa päin\nsairaina, kuulema taisteluun kykenemättöminä, kanuunat epäkunnossa,\nlukottomina, tähtäimettöminä, upseerit surmattuina tai karanneina,\nkoneet vain sen verran toimien, että miehistöjensä ryöstösaaliin\nkuljetuslaivoina juuri ja juuri pääsevät nilkuttamaan jäänmurtajan\nvanavedessä. Itse on leijona kiskonut torahampaat suustaan ja silponut\nkyntensä. Ei kykene käymään saaliin kimppuun, täytyy vaania lampaita\nkarsinoista, tappaa ihminen tiellä, niinkuin Kipling kertoo vanhasta\ntylsähampaisesta tiikeristä. _Sic transit!_\n\nKäypä heitä melkein sääliksi nyt, kun ovat menneet, tulen miltei\nsovinnolliselle päälle, huolimatta siitä, miten vimmatusti olen\nheitä vihannut, tunnettuani heidän alinomaista uhkaansa ja\nvuosikausien painostusta. Laivasto ja Viapori, nehän ovat olleet\nvankilamme, kahleemme ja sen lukko, ja lukon avain on ollut viimeksi\nhäilähtelevämielisen matruusijoukon takana. Ei milloinkaan mitään\nvarmuutta siitä, mitä se joukko miettii ja aikoo tehdä. Kironnut heitä\nolen. Eivätkä meiltä ne kahleet kuitenkaan olisi katkenneet ilman\nheitä. Hyvästi jääkööt, kun sille tielleen jäänevät, mennäkseen eikä\nkoskaan takaisin tullakseen. Ulos itä, sisään länsi!\n\nJako ehkä jo huomenna höyryää saksalainen armaada heidän\nankkurisijoilleen?\n\nJa mitä tulee sitten?\n\nJohtuu mieleeni Kramsun runon \"Mustalaisen\" säe:\n\n    -- -- -- kukapa sen tietää?\n    Tuskin tutkimistakaan asia tuo sietää.\n    Kuihtuu kukka, kaatuu puu,\n    Linnun laulu lakastuu,\n    Niin käy elävitten,\n    _Mitä tulee sitten?_\n\n*\n\nNoormarkun murhat.\n\nEivät ole kaikki matruusit vielä lähteneet. Noormarkussa heidän\nkerrotaan tehneen hirveitä tuhoja. Ahlströmin taloissa on kaikki\nrikottu, ryöstetty, turmeltu ja tahrattu. Ei ole jätetty muuta kuin\npaperit seinille. Arkisto, kirjanpito, kaikki on hävitetty. On\nsitten pidetty tansseja, joissa paikkakunnan tytöt ovat, rouvien ja\nneitien silkkeihin puettuina, remunneet venäläisten kanssa. Vanha\nkauppaneuvoksetar, joka työväkensä ja yleensä köyhäin hyväksi on\ntässä maassa tehnyt enemmän kuin moni muu, on saanut piillä omassa\nperustamassaan köyhäin turvakodissa. Liikkeen kaikki miesvirkailijat\non vangittu ja viisitoista niistä surmattu. Pelastaakseen tohtori\nBertel Ahlströmin, joka on Kauttuassa, on tohtori J. Lydecken täällä\nkääntynyt \"prokuraattori\" Turkian ja hänen apulaisensa Arosen puoleen.\nTurkia on nimitellyt omiaan rosvoiksi ja huligaaneiksi, eikä ole voinut\nmennä takuuseen mistään, mitä matkalla voi tapahtua. Prokuraattori oli\npuhuteltaessa ollut aivan rääsynä väsymyksestä ja mielenliikutuksesta\nja apulainen oli itkenyt. On sekin selskapia.\n\n*\n\nTohtori O. Rosenqvist murhattu.\n\nViime yönä on tässä aivan lähistöllä tapahtunut inhoittava murha.\nTohtori O. Rosenqvist on noudettu kotoaan ja ammuttu automobiilissa,\njosta ruumis oli heitetty Neitsytpolulle.\n\nOli nähty auton pysähtyvän Eiran puistikkoon ja pistimiä pyyhittävän\npensaihin, joissa sitten aamulla oli ollut verta.\n\n*\n\nKaikki valetta.\n\nJos saksalaiset sanoja säikähtäisivät ja huutoja hätkähtäisivät, olisi\nheidän kai pian lähdettävä paluumatkalle Ahvenanmaalta, saatuaan\nsen radiosähkösanoman, minkä Suomen kansanvaltuuskunta torjuakseen\nheidän tuloansa on heille viime yönä lähettänyt, heille ja \"kaikille\nkaikkialla Euroopassa\".\n\nIsäntäelein talonsa tanhualle ylpeästi asettuen, selkä Suomelaansa,\nkasvot kaikkeen muuhun maailmaan, Manner, Tokoi ja Sirola manaavat\nlähestyvää vierasta pois loihdulla, jossa on kaksi \"Tiedonantajan\"\npalstallista sanoja, mutta ei ainoatakaan, joka sanoisi totta.\n\nHe sanovat olevansa \"Suomen vapaan kansan nykyisen hallitusvallan\nedustajia\", jota he eivät ole, eikä ole myöskään Suomi vapaa, koska\nsuuri osa siitä on vieraan vankina.\n\nHe sanovat Suomen senaatin alkaneen kansalaissodan, Suomen työtätekevän\nkansan itsepuolustuksekseen nousseen voitolliseen vallankumoukseen ja\njoukkojensa voitollisesti edenneen -- kaikki valetta.\n\nHe sanovat, että Suomen senaatin jäsenillä ei ole ollut oikeutta Suomen\npuolesta tehdä sopimuksia vieraan vallan kanssa ja että Suomen kansan\nsuuri enemmistö tuomitsee sellaiset sopimukset, kuin myös pitää vieraan\nvallan joukkojen astumista Suomen alueelle maan itsenäisyyden syvänä\nloukkauksena -- kaikki yhäkin valetta.\n\nHe sanovat olevansa todellisen kansanvallan kannattajia ja että\nainoastaan pieni vähemmistö tässä maassa enää kannattaa kukistunutta\nharvainvaltaa -- edelleenkin valetta.\n\nHe -- kansanvaltuuskunnan jäsenet -- eivät ole minkään tilapäisen\nkapinaliikkeen tai rosvojoukon edustajia, vaan todellisen kansantahdon\nedustajia -- yhä edelleen valetta, paitsi, että he todella ovat sitä,\nmitä myöskin kehuvat, kehtaavatkin kehua, olevansa: eduskunnan entisiä\npuhemiehiä ja varapuhemiehiä ja \"allekirjoittanut Tokoi myös Suomen\nsenaatin varapuheenjohtaja vuodelta 1917.\"\n\nJa koska nyt näin on ja koska me Manner, Tokoi ja Sirola tässä olemme\ntämmöisiä miehiä, niin on parasta, että sinä Saksan hallitus siellä\nveräjän takana käännyt hetikohta takaisin ja palajat omaan maahasi\nja luovut hyökkäämästä tämän talon kimppuun, tulemasta tämän talon\ntanhuille, tahi ellet luovu, niin tiedä ja varo: Euroopan maiden\ntyöväen liike ja valistunut yleinen mielipide tuomitsee sellaisen\nhyökkäyksen ja suo voimakkaan siveellisen kannatuksen Suomen kansan\nitsepuolustukselle ja vapaalle taistelulle.\n\nJonka manauksen jälkeen Saksa tietysti tekee työtä käskettyä ja\npalaa Ahvenanmaalta -- jos se vain saa siitä tiedon, mikä ei liene\naivan varma, sillä on kuulema pidetty huolta, että tämä radiosanoma\n\"kaikille, kaikkialle Eurooppaan\" ei enää pääsekään perille. Mikä on\nminusta vahinko.\n\n*\n\nViljaa muka tulee.\n\nAsianomaiseen paikkaan on sähköteitse saapunut ilmoitus, että\nensimmäinen suomalainen viljajuna on t.k. 9 p:nä lähtenyt Tomskista.\nSitäpaitsi on samalla kertaa Omskista Suomeen lähetetty 44 vaunullista\nviljaa venäläisillä vaunuilla. (\"Tiedonantaja\").\n\nUskaltaisin panna hyvin paljon hyvin vähää vastaan, että tämä vilja ei\nkoskaan tule saapumaan Suomeen.\n\n*\n\nPuuttuu punakaartilaisen puumerkki.\n\n\"Nyt on maa myöty!\" huudahtaa tänään Irmari Rantamala. Ja hän\nuskottelee saksalais-suomalaisesta sopimuksesta olevan seurauksena,\nettä Suomi joutuu saksalaisen virkamiesikeen alle, Saksan alusmaaksi,\nja muuta semmoista. \"Mutta onneksi ei saksalaisen junkkarin miekka\nsano maailmassa elämän viimeistä sanaa. Onneksi on oikeus lujempi kuin\nmiekan rauta ja kansojen vapautumisen edessä taittuvat lujimmatkin\npistimet.\" \"Ei siis hätää Preussin prinssienkään edessä. Helpompi on\nlannistaa valtamerien voima kuin kansojen vapautumisen ja työväen asia.\"\n\n\"Ja niinpä meidän silmämme nyt yhä toivovammin kääntyvät oman\npunaisen sotilaamme puoleen. Mitähän tulleekin, niin niiden punaisten\nvapaudensankarien veri on se vastalause, jota täytyy tulevaisuuden\nnöyränä kuunnella ja kerran se laskuissansa täydestä kirjoihinsa\nottaa. Vilppula, Mäntyharju, Antrea y.m. ovat niitä historian uusia\nnimiä, joiden rinnalla jäävät varjoon muinaiset teurastuskentät.\nMuinaisilla teurastuskentillä teurastettiin kansoja yksinomaan\nrosvoavien valtioiden ja rosvoavien luokkien asian hyväksi, sillä\nniissä taisteluissa sotivat orjuuttajat orjista. Vilppulan,\nMäntyharjun, Antrean y.m. kentillä on punainen sotilas ensikertaa\nastunut kirjoittamaan verellänsä uuden ajan historiaa. Sillä hetkellä,\njolloin punakaartilainen polki jalkansa niiden kenttien lumeen, saivat\nne historiallisen hohteensa. Niiltä kentiltä lähtevät nyt ne uudet\ntiet, joita myöten on lähdettävä kulkemaan kaiken uhalla, kestäen\nsynkimmätkin yöt, pisimmätkin taipaleet, nousten ylös verisimmistäkin\nhaudoista. Punakaartilainen on niillä kentillä astunut historian\ntekijäksi, ja vaikkapa sen ensi rivit sortuisivatkin verisiin\nhautoihinsa, ei sen joukko enää sorru, vaan vie halki suurimpienkin\nvaivojen asiansa lopulliseen voittoon, vie kuin riemukulussa, kuten\nseppelöidyt sankarit, joiden asia on koko ihmiskunnan asia. Ei siis\nvielä hätää, vaikka porvarit möivätkin maansa ja kansan. Se kauppakirja\nei kuitenkaan ole enää laillinen, ei tule pysymään, _sillä siitä\npuuttuu_ tärkein, nimittäin kansan ja _punakaartilaisen puumerkki_.\nTaistelu tulee ehkä olemaan pitkä, sen muodot vaihtelevat. Verisiltä\nkentiltä se ehkä siirtyy -- ehkä useinkin -- rauhallisille, luoville\ntyömaille. Ehkä on niillä rauhan työmaillakin ostettu monet voitot\nkalliilla hinnalla ja ehkä ne verettömien, joskin raskaiden taistelujen\nvoitot tulevat olemaan taistelun ratkaisevimpia sanoja, mutta niiden\nrauhan taisteluiden punaisen armeijan silmiin tulevat aina kuvastumaan\nnykyisen punaisen sotilaan verellä punatut kentät. Uudet nimet,\nVilppula, Mäntyharju ja muut ovat niitä pyhiä paikkoja, joilta nousevat\npolvet hakevat rohkeutta ja voimaa taistelussa, joka, mitenkä sen\nmuodot muuttelevatkin, ei lakkaa, ennenkuin on tehty mitättömäksi sekin\nkauppakirja, jolla porvaristo möi Saksalle maansa, kunniansa ja kaiken.\"\n\nOlen tässä taas antanut sananvuoron virkaveljelle. Hänkin näyttää jo\nkatsovan taistelun menetetyksi -- ainakin tällä haavaa. Hän haaveilee\njo \"rauhan taisteluiden punaisesta armeijasta.\" Siitä armeijasta\nhaaveilen minäkin, olkoon sen nimenä sitten punainen tai valkoinen.\nEnkä tahdo kaikessa kieltää sitä, minkä merkityksen hän antaa sille\ntaistelulle, joka täällä nyt on päättymässä, niin pingoitettua kuin\nhänen paatoksensa muuten onkin.\n\n\n\n\nKeskiviikkona 13 p:nä maaliskuuta.\n\n\n\"Tarmon\" lähtö y.m. huhuja.\n\nTämän päivän \"huhut\", jotka huvin vuoksi merkitsen muistiin, olkootpa\nsitten tosia tai ei -- onhan niitä mukava vertailla kerran selviäviin\ntositapahtumiin -- ovat m.m. seuraavat:\n\n-- Saksalaiset ovat tulossa Turkuun, ovat tulossa Lappvikiin, ovat\ntulossa Haminaan. -- \"Tarmo\" kun vallattiin, se vei samalla mukanaan\nsenaattoreja. Siitä kerrotaan näin: kapteenin luo tulee joitain hänen\ntuttujaan, vanhoja merikapteeneja. Mennään salonkiin maistelemaan\npuoliskuppisia. Tuodaan venäjänkielinen määräys, että jäänmurtajan on\nlähdettävä päästämään jäistä jotain laivaa ulkopuolella Groohaaran.\nPitäisi keskeyttää kestit ja vanhojen ystävien olisi mentävä maihin,\nkun kapteeninkin on lähdettävä kannelle. Silloin pyytävät ystävät\nsaada seurata mukana pienelle huviretkelle; ja kyllä perämies hoitaa\nnavigatsionin. Ei se nyt kapteenin mielestä ole oikein reklementtien\nmukaista, mutta olkoon menneeksi. Kapteeni jää kannen alle ja laiva\nlähtee satamasta. Juodaan jatkuvasti kahvia ja kippistellään ja\nkerrotaan kaskuja. Jonkun ajan kuluttua kapteeni kuitenkin lähtee\nkannelle haukkaamaan ilmaa. Silloin hän huomaa, että kurssi onkin\nhelkkariin päin ja alkaa tiuskata, että mitä tämä on. Suu kiinni!\nMuuten saat tästä (browningista). Täytyy antautua. Tekee sen ehkä\nmielelläänkin. Sillaikaa on epäluotettava miehistö vangittu. \"Tarmo\"\nhöyryää Rääveliin. Sen pituinen se. -- Tokoi on antanut määräyksen\nkaikille työväenyhdistyksille, että jäsenluettelot ovat hävitettävät.\n-- Sosialistinen puolue on päättänyt kahden äänen enemmistöllä, että\ntaistelu on lopetettava, jos saksalaiset tulevat. -- Turkulaiset\novat lähteneet reippaasti Naantaliin saksalaisia vastaan, kehuen:\n\"Kerrankin saamme taistella oikeata vihollista vastaan!\" Sopiihan\nkoettaa, onnea matkalle. Onhan se samalla suuremmoista, että muuan\npunakaartilaisrykmentti lähtee rynnistämään maailman voimallisinta\nmilitäärivaltaa vastaan. Sisua on.\n\n*\n\nHyljännevät poikasensa.\n\nJos sosialistijohtajat olisivat sellaisia taktikkoja, kuin heidän\nsanotaan olevan, he lopettaisivat sodan ilman enempää verenvuodatusta\nja laskisivat aseensa. Omille joukoilleen he voisivat sanoa: emme\nvoineet tällä kertaa enää mitään, mutta me aloitamme uudestaan, niin\npian kun se suuri sosiaalinen mullistus muualla maailmassa tulee\ntapahtumaan. He olisivat pelastaneet armeijansa, säästäneet elävän\nvoimansa, jonka härkäpäinen uhma nyt luultavasti tulee tuhoamaan.\nHeille jäisi vaikuttava agitatsiovaltti porvarillisia vastaan siitä,\nettä nämä ovat kutsuneet maahan vierasta sotaväkeä. Elleivät he sitä\ntee, niinkuin luultavasti eivät teekään, sillä he ovat taktikkoja\nainoastaan pienessä, mutta eivät suuressa, vaan jatkavat turhaa\ntaistelua ja hyödytöntä teurastusta, tulee suotta vuodatettu veri\nhuutamaan kostoa varsinkin johtajille itselleen. Kenties he tämän\nkäsittävätkin, mutta eivät voi enää mitään, menetettyään luultavasti\nkaiken vaikutusvallan omiin joukkoihinsa. Tietenkin siinä myöskin on\nheillä oma pääkin kysymyksessä, he kun tietävät, ettei mikään armahdus\nainakaan heihin nähden tule kysymykseen. He valitettavasti eivät ole\nse emo, joka vaaran uhatessa poikuetta heittäytyy vainolaisen eteen,\nhoukutellen häntä pois ja viivytellen häntä, kunnes poikaset ovat\nehtineet kätköihinsä, joista he vaaran ohi mentyä sitten vähitellen\nliittyvät yhteen. He luultavasti itse ensimmäisinä nousevat siivilleen\nja jättävät poikasensa oman onnettomuutensa nojaan.\n\n*\n\n\"Venäläinen sotilas, jonka nimeä ei tunneta.\"\n\nMaanantaisessa \"Tiedonantajassa\" oli täällä Mäntymäellä haudattujen\nluettelossa merkintä: \"Venäläinen sotilas, jonka nimeä ei tunneta\".\nTästä saa Anton Huotari aiheen kaiuttaa kanneltaan kaatuneen toverin\nmuistoksi. Hän tekee sen kylläkin tuntehikkaasti ja vaikuttavasti. Ja\nmiksei se vaikuttaisi. Kaikki on siinä, mistä päin ja millä silmillä\nkatsoo. Tunsin itsekin jotakuinkin samaa tuota vainajien luetteloa\nsilmäillessäni. Tunteen, säälin, anteeksiannon täytyy liidellä\nsovittavana ja ymmärtävänä vihollistenkin hautojen yllä. Kun hän kaatuu\ntai laskee aseensa, on hän ihmisveli eikä muuta. Me valkoiset emme\nsaa tai meidän ei ainakaan pitäisi saada olla raakalaisia eikä siksi\ntulla. Vaikka minä tätä kirjoittaessani samalla tunnen ikäänkuin kylmä\nviluinen viima suomalaisen sydämen vielä sulamattomasta routaisesta\nsuosta henkäisisi ympärilläni. Huotari kirjoittaa m.m.:\n\n\"Tämän tuntemattoman muistolle tahtoisin minä, jos olisin runoilija,\nylistysvirren virittää. Sillä mies, joka rientää tuntemattomana\nsankarikuolemaan, on ansainnut ihailumme. Kukaan ei tiedä, mistä\nhän tuli, missä oli kotilietensä, missä emonsa ja taattonsa maja;\nainoastaan hautansa tunnemme. Nimetönnä makaa hän sankaritoveriensa\nvieressä kukkaiskummun alla. Oliko kotinsa Volgan varsilla, Uralin\nmahtavain vuorten juurilla, Donin viljavilla mailla vaiko Krimin\nautereisen taivaan alla, sitä emme tunne.\"\n\n\"Varmaankin oli innostuksesi suuri köyhälistön asiaa kohtaan, kun\nvieraassa maassa astuit luokkatoveriesi joukkoon ja annoit hurmeesi\nvuotaa kuiviin yhteisen asian puolesta antamatta taistelutovereillesi\ntietoa omasta nimestäsikään. Vaatimattomana rintamamiehenä kaaduit.\nMutta luokkatoverisi muistavat sankarikuolemasi, vaikka emme nimeäsi\ntiedäkään. Olit maailman kansalainen ja kannoit tärkeimpäsi, henkesi,\nuhrialttarille. Siten tahdoit omalta osaltasi auttaa nykyisen kurjuuden\nmaailman kukistamista ja korkeamman ihmisyyden valtion muodostumista.\"\n\n\"Sinä makaat nyt kukkaiskummun alla rauhan unta. Kevään tultua laulavat\nlinnut hautasi äärellä ylistyslauluaan. Mutta kaukana kotimaassa\nodotetaan sinua joka hetki kotiin palaavaksi. Vaan sinä et koskaan\nheidän kaipuutaan täytä, sillä sinä makaat tuntemattomana Mäntymäen\nkalmistossa. Odottava äiti, hartaasti ikävöivä puoliso, toivova morsian\ntai kenties rakastavat pienokaisetkin saavat turhaan nimeäsi mainita,\nsinä et enää heille koskaan vastaa.\"\n\n*\n\n\"Kaikille kaikkialle Eurooppaan.\"\n\nKansanvaltuuskunta yrittää paitsi eilisellä julistuksellaan \"kaikille\nkaikkialle Eurooppaan\" käännyttää saksalaisia toisellakin, jolla se\nkääntyy suoraan saksalaisen laivaston miehistön puoleen. Saksalaisia\nsotilaita ja merimiehiä kehoitetaan siinä pysymään puolueettomina.\n\n\"Tahdotteko todellakin -- kysytään siinä -- oman henkenne uhalla auttaa\nSuomen verenhimoisia pyöveleitä masentamaan siunauksia tuottavaa\nvallankumoustamme, jota kansamme suuri enemmistö muutoin kannattaa?\"\n\n\"Ei, kunnialliset Saksan miehet, se olisi toki historiallinen häpeä!\nSellaista ette toki tule tekemään.\"\n\n\"Me olemme vallankumouksellisia, mutta emme mikään rosvo- ja\nkapinoitsijajoukko, kuten teille on valehdeltu. _Punainen kaartimme_ on\nnyt kansanvaltaisen Suomen uusi valtio armeija, -- valkoinen kaarti on\nvain vastavallankumouksellinen kapinoitsijajoukko.\"\n\n\"Saksan työläiset, elkää antako väärinkäyttää itseänne meidän kansaamme\nvastaan. Toivottavasti pakottaa Saksan kansan yleinen mielipide Saksan\nhallituksen jo piankin kutsumaan teidät pois täältä. Siihen saakka\nodottakaa puolueettomina pysyen!\"\n\nLopuksi uhkaa kansanvaltuuskunta punakaartilla.\n\n\"Me haluaisimme ystävinä keskustella kanssanne. Mutta jos teidät\njohdetaan taisteluun meitä vastaan, on myös Punainen Kaartimme valmis\nkaikella voimallaan taistelemaan.\"\n\n\n\n\nTorstaina 14 p:nä maaliskuuta.\n\n\n\"Vaikka me sen itse sanomme\".\n\n\"Työmies\" sanoo tätä kapinaa Suomen työväenluokan kypsyysnäytteeksi.\nKuluneet kuukaudet ovat sen todistaneet.\n\n\"No, miltä näyttävät tulokset?\" -- kysyy lehti ja vastaa: \"Varsin\nhyviltä, vaikka me sen itse sanomme. Valtiokoneisto on käynnissä,\nkunnalliset asiat hoidetaan, armeijamme on maasta polkien luotu ja\nmaan taloudellista koneistoa rustataan käyntiin kiireen kaupalla.\nVaikeuksista ei ole puutetta, se on totta. Mutta ne vain innostuttavat\nponnistamaan kaikki voimat niiden voittamiseksi\".\n\n*\n\nVakavata tulossa.\n\nEttä lännestä päin on jotain vakavampaa jo tulossa, vaikka \"Työmies\"\nväittää huhut saksalaisten lähenemisestä Turkua kohden perättömiksi,\nsiihen näyttää viittaavan se, että Turun -- Toijalan ja Turun\n-- Karjan välillä matkustaville on asetettu entistä ankarampia\nmatkalupamääräyksiä.\n\n*\n\nKai valkoistenkin sota on sotaa.\n\nNiin hartaasti kuin haluaisinkin voivani, en kuitenkaan voi sivuuttaa\nalinomaa uudistuvia kertomuksia valkoistenkin harjoittamista\njulmuuksista. Jokainen koettaa ja tahtoo uskoa omistaan kaikkea\nmahdollisinta hyvää, valkoinen on enkeli, punainen on perkele. Mutta\nkai tulee näyttäytymään, vastoin sitä, mitä täällä valkoisista ei\ntahdota uskoa, että valkoinen sota on sotaa sekin, joka vie siihen\nraaistumiseen, mihin se vie, kaikki sota, saati sitten sisällinen. Eräs\nnimimerkki J. J. kertoo \"Tiedonantajassa\" seuraavaa.:\n\n\"Olen toimessa, missä on tilaisuus nähdä heti tuoreeltaan maalta,\nrintamilta ja rintamain takaa tulleet raportit; olen tilaisuudessa\nkuulustelemaan rintamain takaa tulleita pakolaisia. Jos luoksemme\nsaapuu karjalainen, savolainen tai pohjalainen, jos hän on tilallinen\ntai tilaton, niin jokainen heistä poikkeuksetta kertoo aivan\nsamantapaisista valkokaartilaisten tekemistä hirmutöistä. Sellaisetkin\nhenkilöt, jotka eivät ole nähneet sanomalehdistä palaakaan koko\nkansalaissodan aikana, eivätkä kuulleet sanaakaan tältä puolen\nrintaman, kertovat aivan samoista tapauksista, joista sanomalehdet\njoka päivä sisältävät uutisia. Kuinka voisi saada parempia todistuksia\nja minkälaisiin todistuksiin enää voisi uskoa, ellei juuri noiden\nitse kokeneiden, eri tahoilta tulleiden pakolaisten kertomuksiin.\nValkokaartilaisten julmuuksista sitäpaitsi eivät kerro yksinomaan\nvainoa kärsineet, vaan lisäksi asevelvollisuuspakolaiset ja vangiksi\notetut valkokaartilaisetkin sen tunnustavat. Tähänastisen työskentelyni\ntuloksena olen tullut siihen vakaumukseen, että valkokaartilaisten\njulmuudet eivät johdu mistään satunnaisista, hetkellisistä vaikutteista\ntai yksityisestä kostonhalusta. Heillä näyttää olevan yleisenä ohjeena,\nettä minkäänlaisia keinoja ei tule säästää silloin, milloin vaan joku\nvastustaja tai siksi oletettu tavataan.\"\n\n*\n\nTyöläisten asema valkoisessa Suomessa \"Tiedonantajan\" mukaan.\n\nEräs kirjoittaja \"Tiedonantajassa\" koettaa mahdollisimman räikein\nvärein kuvata sitä asemaa, mihin valkoisella puolella toimeenpantu\nyleinen asevelvollisuus on saattanut siellä olevat työläiset pakottaen\nheitä tarttumaan aseihin omia tovereitaan vastaan. Itsesäilytysvaiston\npakottamana hänen täytyy kohottaa murha-ase todellisia veljiään\nvastaan, ampua, ettei tulisi ammutuksi. Ja mietteensä visusti kätkeä\nja taistella. Muuta keinoa ei ole. Vastakkaiselta puolelta häneen muka\naseet kohdistetaan hänen tuhokseen ja synkkiä kirouksia manataan,\nhänhän on valkokaartilainen. Hän, joka väkisin on sinne raahattu, saa\ntuhonsa toveriensa kädestä. Eikä hän voi tehdä mitään päästäkseen tästä\nsaatanallisesta asemasta. Pako eteenpäin, varma surma, pako taaksepäin,\nkuolema. Ja jos toveriensa luokse pääsisikin, niin siellä ei tunneta\nmuuksi kuin veriviholliseksi, valkokaartilaiseksi.\n\nJos valkoisten puolella semmoista pakkoa harjoitettaisiin, olisi se\ntietenkin sydämetöntä ja anteeksi antamatonta. Mutta minä luulen,\nettei siellä semmoista tapahdu. Punaisia ei varmaankaan viedä väkisin\nrintamille, jo siitäkin syystä, että oma selkäpuoli on turvattava.\n\n*\n\nKosteikko.\n\nOlen viikkomääriä rämpinyt läpi \"Työmiehen\" likaisten palstojen, läpi\nvalheen, yllytyksen, syytösten, vääristelyjen, tunnottoman petkutuksen,\nintohimojen, veren ja vihan. Olen usein ajatellut kääntyä takaisin,\njättää lehdet lukematta ja työntää ne siihen viemäriin, mistä ne ovat\ntulleet. Ja yhtäkkiä tunnen alla kiinteätä maata ja tulen kosteikkoon,\njoka kuin ihmeenä on edessäni, vihreänä lehtona keskellä räkäistä\npetäjikköä. Tuossa on kirjoitus, jonka alla on nimimerkki J. W. L:la,\notsakkeella \"Siveysoppi kansakoulujen opetusohjelmassa\".\n\nSe on kokonainen ohjelma siveysopin opettamista varten kansakoulussa,\nhatara kylläkin, mutta kuitenkin jotain. Saattaa olla mielenkiintoista\ntulevaisuudessakin nähdä, mitä jotkut heidän tahollaan tänä aikana\nnäistä suunnittelivat.\n\nSiveysopin yhteydessä olisi kirjoittajan mielestä kansakouluissa\nesitettävä lyhyin piirtein uskontojen historian, uskonnollisten\nkäsitteiden alkujohtumia, etevämpien uskontojen kehitys, perusteet\nja ääriviivat. Näistä voi myös poimia tällaisen esityksen yhteydessä\nnäytteeksi arvokkaimmat siveysopilliset lauselmat, kuten esim.: \"Kaikki\nmitä tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää tekin heille\", sekä\nMooseksen käskyistä ne, jotka koskettavat suhdetta lähimmäiseen, y.m.\n\nVarsinaista siveysopetusta järjestettäessä olisi pidettävä silmällä\nja noudatettava perussääntönä: suhtaudu muihin ihmisiin niin, ettet\nkenellekään tahallasi tuota vahinkoa, et ehdoin tahdoin, etkä oman\nitsekkäisyytesi takia saata lähimmäisellesi edes hermoja (sielua)\nkuluttavaa mieliharmia.\n\n_Velvollisuudentunnon_ kehittämistä on harjoitettava ja valaistava\nluonnosta, ihmiselämästä ja historiasta otetuilla esimerkeillä, joilla\nvoi osoittaa, että ihmisen on täytettävä velvollisuutensa yhteiskuntaa\nkohtaan, jos mieli itselleen saada elämän- ja nautinnonoikeutta.\nVelvollisuus niin hyvin itseämme kuin yhteiskuntaa kohtaan vaatii\nnoudattamaan säästäväisyyttä ja välttämään tuhlaavaisuutta. Elämästä\notettavilla esimerkeillä voidaan osoittaa, että säästäväisyydellä\non suuri arvo, samoin myös, että tuhlaavaisuus on pahe, jolla on\nsurulliset seuraukset. -- Velvollisuutenamme on suhtautua oikealla\ntavalla, jopa suurella varovaisuudella, _rahaan_. Sillä rahalla\ntuntuu olevan, kuten kokemus osoittaa, turmiollinen voima, nimittäin\nkasvattamaan ahneutta ja omanvoitonpyyntiä, siis kehittämään alhaisia\nviettejä. _Työn_ kasvattavaa ja kehittävää merkitystä on teroitettava.\nOn myös opetettava, että _rehellisyys_ perii maan.\n\nOpetusohjelmassa on seuraava nykyisten tapausten valossa hyvinkin\ntarpeelliselta näyttävä opetusohje: _oikeudentunto_ kasvattaa jalon\nkansan. Siksipä on jo kouluopetuksessa sitä kehitettävä. Mitä seuraisi,\njos kukin saisi tehdä mitä tahtoo: tappaa, varastaa, valehdella\nj.n.e. Yleinen sekasorto siitä olisi seurauksena, eikä kukaan olisi\nturvattuna. Jokaisen täytyy siis ymmärtää, että järjestys on tarpeen ja\nettä kaikilla yhteiskunnan jäsenillä täytyy olla sekä rehellisyys- että\noikeustajunta.\n\nOn hiukan yllättävää, että tämä sosialisti-moralisti katsoo\ntärkeäksi juuri nyt opettaa _suvaitsevaisuutta_. Kaikenlainen\nyhteistoiminta edellyttää suvaitsevaisuutta toisinajatteleviakin\nkohtaan. Vastustajiakin on opittava ymmärtämään ja kunnioittamaan. On\nvastustajista tavallaan hyötyäkin. Olemme näet pakotetut tarkistamaan\nja yhä uudelleen arvioimaan omiakin käsityksiämme. Siten kehitymme\najattelemisessa.\n\nMyöskin _tunne-elämän jalostaminen ja hienostaminen_ mahtuu tämän\n\"Työmiehen\" maailmanparantajan opetusohjelmaan. Tämä saattaa tapahtua\ntutustumalla taiteeseen ja runouteen. Sitenkin osaltaan voidaan poistaa\ntahi ainakin vähentää ihmisluonteesta raakuutta, alhaisia, epäjaloja\nja törkeitä mielikuvia. Saatetaan ihminen kehittää sellaiseksi, ettei\nhän enää tunne nautintoa toisten kiusaamisesta ja kärsimyksistä, ei\npanettelusta eikä parjauksistakaan, vaan päinvastoin inhoa. Sen sijaan\nhän nauttii kaikesta jalosta ja ylevästä, mikä edistää yhteisonnea,\ntuntien myötätuntoa ja iloa tästä samoinkuin kaikista uusista\ntutkimustuloksista, joilla saavutetaan oikeudellinen voitto toisensa\nperästä, korkeimman totuuden alalla.\n\nUusi kasvattaja koettaa hahmotella eteemme _ihanneihmisen_. Semmoiseksi\npääsemme siten, että milloin on tapahtunut rikkomus yhteiskuntaa tahi\ntoista ihmistä kohtaan, se on korjattava ja korvattava. Muutettava\nentinen menettelytapa. Tehtävä siis selvä kääntymys. Tuo korjaus,\nmuutettu elämäntapa ja uusi suhtautuminen lähimmäisiin, kehittyen\nuudeksi luonnoksi, sitten aikaa voittaen kyllä tyynnyttää sekä\nlähimmäisen että asianomaisen itsensä, hänen katuvan mielensä ja\ntuottaa tasapainon. Mitä korkeammalle ihminen jalostuu, tottuu\nhyveisiin, sitä vähemmän hän tarvitsee mitään pakkokeinoja ulkoapäin.\nHän on ihanneihminen vapaasta tahdostaan ja ylevästä innostuksestaan.\nSopivat olosuhteet ja hyvin harkitut, ennakkoluuloista vapaat\nkasvatuskeinot saattavat enemmän kuin vanhanaikainen kasvatus\nkehittää ihmistä siveellisesti vapaaehtoiseksi olennoksi. Jos hän\nnäin tekee, ei hänen tarvitse kuolemaakaan pelätä. Aikansa elettyään\nhän olemuksineen ja ajatuksineen siirtyy pois näyttämöltä jättääkseen\ntilaa seuraaville olomuodoille ja kehitysasteille. Ja sen tekee\nkorkealle jalostunut ihminen odottamatta tahi vaatimatta itselleen\nmitään ansiotonta ja ehdotonta armonosoitusta haudan toisella puolen.\nTahi jos hän ehkä vielä uskoisikin jotain jatkuvaa elämää jossain\nmuodossa olevan tarjolla, niin hän vapaasti alistuu ja tyytyy tietysti\nsiihen sellaisena kuin se, kuten muukin luonnon ikuisten lakien\nvälttämättömyys, hänelle ehkä eteen avautuu. Siinä mielessä hän on\nvalmis minä hetkenä tahansa, kun loppuun kulunut ikä ja fyysilliset\nolosuhteet niin vaativat, laskemaan päänsä ikuiseen lepoon ilman\nerikoisia tunnonvaivoja tahi hätäilemisiä. Rehellinen totuuden etsijä\nei säikähdy viimeistä hetkeään \"sielunsa autuuden\" takia.\n\nTällaisia periaatteita ja suuntaviivoja silmälläpitäen olisi\nsiveysopetusta annettava niin kansa- kuin oppikouluissakin, käyköönpä\ntuo opetus sitten joko varsinaisen siveysopin nimellä, kuten kai on\nluonnollisinta, tahi vaikkapa -- jos niin tahdottaisiin -- uuden\nuskonnon nimellä.\n\nNäin pitkälle J.W.L:la. Mutta ei yksi lintu kesää tee. Pian kai tämä\nsosialististen ihanteiden keidas jää selän taa ja saan taas aikaa\ntarsia \"Työmiehen\" siveellisen turmeluksen suota, jossa ei vielä\nainakaan tällä hetkellä näy rajaa eikä rantaa.\n\n\n\n\nPerjantaina 15 p:nä maaliskuuta.\n\n\nSeinäjoki -- Suomen sotajoukon kokoontumispaikka.\n\nOlkoon tämä päivä omistettu jollekin aivan erikoiselle: kuvaukselle\nrintaman takaa. Se on jo kuukauden vanha, mutta meille täällä tuores ja\ntuoksuva kuin vasta leivottu vehnänen.\n\nYlläolevalla otsikolla on Stockholms Dagbladin helmik. 22 p:n\nnumerossa julaistuna lehden Suomeen lähettämän kirjeenvaihtajan kuvaus\nleirielämästä Seinäjoella.\n\n\n\"Seinäjoki, helmik. 14 p:nä.\n\n\"Oli jo keskiyö, kun vaunumme vieri asemasillalle, jolla myöhäisestä\najasta huolimatta vallitsi kuumeinen toiminta. Patrulleja tuli ja\nlähti, lähettejä saapui ja toisia lähetettiin. Joukkoihin otettavia\n'siviilisotilaita' liikkui kaikkialla. Junan mukana saapui suuri joukko\nsuojeluskuntalaisia, jotka soittokunta vastaanotti Suomen omalla 'Pojat\nkansan urhokkaan' -marssilla ja voimakkailla eläköönhuudoilla. Innostus\noli sanoin kuvaamaton. Saapuneet nuoret pojat vastasivat Vaasan\nmarssilla, ennenkuin he astuivat vaunuista, ja uuden riemun vallitessa\nastuivat he vaunuista riveihin marssiakseen määräpaikoilleen. Heidän\nmarssinsa tuskin oli sellaista, että ruotsalainen sotilas olisi\nsitä hyväksynyt. Mutta jaloissa oli voimaa ja kivääriä kannettiin\nhellästi, kuin olisi se ollut esikoinen. Moni ehkä kantoikin ensi\nkertaa elämässään kivääriä. Suomessa ollut venäläinen sotaväki on kyllä\nhuolehtinut siitä, ettei kukaan ole saanut käsitellä näin vaarallisia\nleikkikaluja. Muuan venäläinen vänrikki, joka ilmestyi -- jumala ties\nmistä -- ja joka vasta pienen seikkailun jälkeen löysi paikkansa\nVaasaan menevästä junasta, katseli ihmettelyn ja ihailun sekaisella\nilmeellä poistuvia. Pyhän madonnan nimessä -- siinä oli toisenlaista\nainesta kuin hänen harmaatakkisissaan! -- Ja siinä oli toisenlaisia\npoikiakin. Kansan armeija, jonka Suomi on loihtinut esiin maasta,\nmiten pitkässä ajassa ja millä tavalla, tuskin vielä tiedetäänkään,\non ainoa laatuaan, ei ainoastaan leijonarohkeutensa takia. Se ei ole\nbuuriarmeija, johon kuuluu rajaton määrä mestariampujia, ei myöskään\nvakinainen sotilasarmeija aseistuksineen ja kurineen, sen muodostaa\njoukko vapaussankareita, jotka ovat tarttuneet aseisiin suojellakseen\nkotejaan. Jokainen heistä on lähtenyt sotaan vapaaehtoisesti, ei\ntarvita nagaikkoja eikä revolverin periä heidän saamisekseen vihollista\nvastaan. Eipä silloin tarvitse ihmetellä, että joukko vaikutti\nvenäläisraukkaan. -- Hurraa -- hurraa ja eläköön eläköön! kaikui\nylhäältä tieltä poikien lähtiessä\".\n\n\"Kuljin hitaasti jälessä ja saavuin hyvissä ajoin nähdäkseni\nvankikulkueen, joka tulee rintamalta. Kulkueessa on kymmenkunta\npunakaartilaista, jotka oli otettu vangiksi samana iltapäivänä aseista\nriisuttuina aivan Haapamäen eteläpuolella. Nolon näköisinä kulkevat\nhe vartiainsa välissä, vaarattomina, mutta kavala katse silmässä.\nEnsimmäisenä on pitkä roikale, tukka otsalla ja rääsyisissä vaatteissa.\nHän koettaa ojentaa vartaloaan ja näyttää rohkeuttaan; mutta se ei ota\noikein onnistuakseen. Hän tietää, ettei hän enää ole lain yläpuolella,\nja valkoisten laki on ankara. Pari muuta tyyppiä on, ikäänkuin ne\nolisivat kotoisin Tukholman poliisikomisario Svensonin galleriasta,\nkun taas muut näyttävät sangen hyväntahtoisilta. Silminnähtävästi on\nerilaisia muunnoksia oliosta, jonka nimi on 'punakaartilainen'.\" --\n\n\"Olin odottanut, että Seinäjoki olisi pieni yksinkertainen\nmaalaisasema, jossa olisi muutamia pieniä taloja ja yksi ainoa\n'matkustajakoti' (kirjoitettu ruotsal. lehteen suomeksi). Se oli\nkuitenkin kokonainen pieni hyvin järjestetty yhteiskunta katuineen ja\nliikkeineen ja oli siellä monta matkustajakotia. Kaikki huoneet olivat\nkuitenkin vuokratut, niinkuin olin odottanutkin, ja valmistauduin jo\n'kineesaamaan' aseman odotussalissa, kun muuan Saksasta kotiinpalannut\njääkäriluutnantti tuli avukseni -- tarjoutuen jakamaan huoneensa\nkanssani. Nukuin sen yön hyvin, mutta en tiennyt ennen kuin aamulla,\nettä olin nukkunut käsigranaattilaatikolla, joka sisälsi priima\nsaksalaisia 5,5 sek. granaatteja. Näistä olisi jokainen riittänyt\nainaiseksi ja täydellisesti siirtämään minut Seinäjoelta.\"\n\n\"Kun heräsin, tuntui minusta kuin olisin harjoituksissa. Komentosanat\nkaikuivat ja ulkopuolella olevalta kentältä kuului marssivien askelten\ntahdikas poljenta. Olin nopeasti jalkeilla ja sain ensimmäisen kerran\nelämässäni nähdä suomalaisen joukko-osaston harjoittelevan marssimista.\nNämä olivat ilmeisesti poikia, jotka jo jonkun aikaa olivat olleet\ntäällä. Ainakin he olivat saavuttaneet jonkunlaisen ryhdin sekä\nmarssivat ja tekivät täyskäännöksiä liikuttavalla innolla. Univormun\nmuodostivat etupäässä sarkatakki ja pitkät housut sekä pieksut tai\nsuomalaisille ominaiset saappaat. Muuten oli tuskin kahta toisensa\nnäköistä miestä. Ainoa yhteinen merkki oli valkoinen side käsivarressa,\nkunnan merkki, armeijan kunniamerkki. Eivät edes kiväärit olleet\nsamanlaisia ja päällystön aseistus oli mahdollisimman kirjavaa. Lakissa\nkannettava kokardi ilmaisi arvon. -- Läheisellä kentällä harjoitteli\n2 joukkuetta kiväärien käsittelyn vaikeata taitoa ja aseman edustalla\nvalmistautui paraillaan Suomen uusi ratsuväki ajamaan sekä nelistäen\nettä käyden. Siellä oli valittua väkeä, nuoria reippaita poikia, jotka\nmuutamassa päivässä olivat harjaantuneet hevosmiehiksi. Miekkaansa\nkantoivat he ylpeästi ja muuan nuorukainen, jolla suomalaisen kudotun\nlakkinsa päällä oli ranskalainen teräskypärä, oli kuin kuningas.\nYhdistelmä teki tosin jonkunverran omituisen vaikutuksen. Mutta\nnuorukainen oli juoksijansa selässä niin reippaan näköinen, että se\nväkisinkin tenhosi katselijan. -- Asemalla, missä esikunnan juna\noli valmiiksi lämmitettynä lähtemään minä hetkenä hyvänsä edelleen,\nodotti paraillaan muuan pataljoona vapaaehtoisia kuljetusta etelään\n-- rintamalle. Oli pureva pakkanen, mutta suojeluskuntalaiset\nodottivat kärsivällisesti vaunuja laitettaessa kuntoon. He näkivät jo\nmielikuvituksessaan Haapamäen ja Oriveden sekä Tampereen valtauksen, ja\nsalaa tarkastettiin, oliko patruunalaukku täynnä tai tutkittiin vielä\nkerran kivääriä. Vihdoin oltiin valmiit nousemaan junaan. Pojat --\nuseat vasta 15-vuotisia -- hyppivät kevyesti vaunuihin, heidän isiensä\nja setiensä hitaammin kiivetessä jälessä. Vähitellen täyttyi juna ja\neläköön-huutojen kuuluessa asemalta sekä hyökkäysjoukkojen Vaasan\nsoiton kaikuessa lähdettiin päämääränä Orivesi. Jos perillä on sama\ninnostus ja into, niin ansaitsevat punaiset ehdottomasti onnittelun,\njos he kohtauksen jälkeen ovat enää onnittelun tarpeessa.\"\n\n\"Seinäjoella oli paljon väkeä. Pientä suoneniskua saattoi tuskin\nhuomatakaan. Ravintolarakennus, joka samalla oli päämaja, oli\nalituisesti tungokseen asti täynnä ja teillä marssi joukko-osastoja\ntoisensa jälkeen. Siellä oli elämä ja liike sellaista kuin se voi\nolla ainoastaan päämajassa, joka on täynnä palavia, vihollisen kanssa\ntaisteluun haluavia tahtoja. Seinäjoelle tai sen kautta onkin koko\nSuomen kansan armeija ohjattu. Se on Suomen armeijan kokoontumispaikka.\nKaikki pääradat johtavat tänne. Helsingin -- Tornion päärata\nhaaraantuu täällä Vaasaan sekä Kristiinankaupunkiin ja Kaskisiin, ja\nheti eteläpuolella olevalta Haapamäen asemalta lähtee rautatie itään\nJyväskylään. Kenraali Mannerheim on siis odottaessa Tampereen valtausta\nvalinnut strateegisesti tärkeän paikan päämajakseen. Selkä on vapaa\nja rautatielinjain avulla voidaan toimittaa siirtoja eri suuntiin.\n-- Voittoisaa uusintoa janoavat suomalaiset eivät kuitenkaan halua\ntietää muusta suunnasta kuin etelästä. Eteenpäin etelään -- Turkuun ja\nHelsinkiin, sitten alkaa eteneminen itäänpäin. Vähempään ei kukaan aio\ntyytyä, ja kun näkee noiden jäntevien nyrkkien tarttuvan kivääreihin,\nymmärtää, että tosi on kysymyksessä ja ettei kukaan aio pysähtyä ennen\nkuin Terijoella.\"\n\n\n\n\nLauantaina 16 p:nä maaliskuuta.\n\n\nSuukopu ja muu kopu.\n\nRuotsin, Suur-Britannian ja Ranskan konsulit panevat tänään\nkansanvaltuuskunnalle asettamassaan kirjelmässä ankaran vastalauseen\npunaisten \"ihmisyyttä loukkaavia tekoja\" vastaan. Ulkoasiain\nvaltuutettu Yrjö Sirola ei vastauksessaan kiellä sellaisia tapahtuneen\n-- kuinka hän sitä voisikaan. Ei hän myöskään anna lupausta mistään\ntoimenpiteistä sellaisten tekojen vastaiseksi ehkäisemiseksi -- ja\nkuinkapahan hän sitäkään voisi. Ainoa, johon hän hyväkseen vetoo, on,\nettä tuon tuostakin on _\"teoreettisien\"_ esitysten kautta osoitettu,\nkuinka hyljättävät ovat _tarpeettomat_ väkivallan teot _varsinkin_\naseettomia vastustajia vastaan. Ainoa -- sanoin. Ei sentään aivan.\nSirolalla on pitkä luettelo rikkomuksista kansainvälistä oikeutta\nvastaan, joihin valkoiset muka ovat tehneet itsensä syypääksi ja\njoita vastaan konsulit eivät ole panneet vastalausettaan. Hänen\najatuksenjuoksunsa on siis, että koska siellä niin, niin miksei\nmyöskin meillä. Sävy Sirolan vastauksessa on muuten sellainen, että\ntuntuu kuin konsuleille pitäisi alkaa selvitä, että hullun vasikan\nkanssa ei maksa vaivaa juosta kilpaa. Saksa onkin ryhtynyt kokolailla\nkäytännöllisempiin keinoihin. Sieltä päin tulee muu kopu kuin suukopu.\n\n*\n\nWilsonin tervehdys Moskovan kongressille.\n\nTorstaina avatun Venäjän neuvostojen kongressin avaustilaisuudessa on\nluettu seuraava presidentti Wilsonin tervehdyssähkösanoma: \"Käyttäen\nhyväkseni neuvostojen kongressin kokoontumista minä haluaisin\nYhdysvaltain kansan puolesta ilmituoda vilpittömät sympatiantunteet\nVenäjän kansaa kohtaan, etenkin nyt, kun Saksa on lähettänyt\nsotavoimansa Venäjän sisäosiin vaikeuttaakseen sen taistelua vapauden\npuolesta, tehdäkseen tyhjiksi kaikki sen valloitukset ja toteuttaakseen\nsaksalaisten pyyteitä, vaan ei Venäjän kansan tahtoa. Vaikkakaan\nYhdysvaltain hallitus nykyjään valitettavasti ei ole tilaisuudessa\nantamaan Venäjälle sitä välitöntä ja tehokasta kannatusta, jota se\nhaluaisi antaa, niin minä kuitenkin haluaisin vakuuttaa Venäjän\nkansalle kongressin kautta, että Yhdysvaltain hallitus tulee käyttämään\nkaikki mahdollisuudet turvatakseen Venäjälle jälleen täydellisen\nsuvereniteetin ja täydellisen riippumattomuuden sen sisäisissä\nasioissa sekä _asettaakseen sen sen entiseen tärkeään asemaan Europan\nja ihmiskunnan elämässä_. Yhdysvaltain kansa on täydestä sydämestään\nmyötätuntoinen Venäjän kansalle sen pyrkimyksissä vapautua kaikiksi\najoiksi itsevaltiudesta ja tehdä itsensä oman onnensa sepäksi.\"\n\nMitäkö toteutunut toivomus Venäjän saattamisesta entiselleen\nmerkitsee meihin nähden? Mutta olisihan liikaa vaatia, että Wilson\nvoisi ottaa sitä huomioon koettaessaan rakentaa uudelleen itäistä\nliittolaisrintamaa Saksaa vastaan!\n\nKongressin \"terve tervehyttäjälle\" on kauhallinen kylmää vettä -- sillä\nei liene vaikea arvata, miten Leninin vastaus käsitettäneen Amerikassa.\nKongressi puolestaan sähköttää näet kyllä \"tunnustuksensa Amerikan\nkansalle\", mutta samalla \"etupäässä Pohjois-Amerikan työtätekeville\nja _riistetyille_ luokille.\" Se tahtoo \"käyttää hyväkseen presidentti\nWilsonin tervehdystä lausuakseen kaikille _imperialistisen_ sodan\nkauhuista kärsiville kansoille lämpimän myötätuntonsa ja varman uskonsa\nsiihen, että lähellä on jo se onnellinen aika, jolloin kaikkien maiden\ntyötätekevät joukot _kukistavat kapitalismin ikeen ja järjestävät\nsosialistisen yhteiskuntarakenteen_, joka tulee antamaan pysyvän\nja oikeudenmukaisen rauhan sekä tuomaan kulttuuria ja hyvinvointia\nkaikille työntekijöille.\"\n\nOnhan siinä aika pikkupirullinen vastaus tervehdykseen miljardöörien ja\ngrottemylly-kapitalismin maasta. Siinä kalskahti kaksi aatemaailmaa,\nlännen ja idän, tosin hiukan nurinkurisessa järjestyksessä. Mitä\nolisi toisaalta odottanut, tulikin toisaalta. Wilson toivoo Venäjän\npääsevän vanhaan mahtavuuteensa, Venäjä tekee reklaamia sosialistisen\nyhteiskuntarakenteen hyväksi -- myöskin Amerikassa.\n\n*\n\nRahat pakoretkillä.\n\nKun kapina puhkesi, säikähti siitä ensimmäiseksi tuo ylen arka elukka\nraha ja pistäytyi, mikä sitä oli vapaalla jalalla, oitis paikalla\npiiloon eikä tullut sieltä esiin houkuttelemallakaan. Kapinalliset\nkoettivat se-setellä ja kiss-kissitellä ja panivat esiin syöttejä ja\nvoileipiä ja maitokupposia, suositellen, maanitellen: tule hyvä raha\nSuomen pankkiin, tule, kiltti kapitaali, meille korkoa kantamaan. Ei,\nkapitaali oli hiljaa kuin sirkka seinän raossa päivällä, ja yöllä se\nhiipi hiirenä taskusta taskuun, kiertäen omia teitään. Oli muutamia\nmiljoonia setelihiiriä Suomen pankin holveissa vankina, saapui\nvapauttaja, Gylling mursi ristikot ja hiiret päästettiin menemään siinä\ntoivossa, että ainakin ne, hyvin kesytetyt, tulisivat takaisin tuttuun\ntaloon. Mutta tulikos ne? Puitivat sosialistisetelitkin porvarisetelien\nluo piiloihin ja sinne hävisivät.\n\nNiinkuin ainakin sota-aikana kaivautuivat aarteet maahan.\nEikä ainoastaan maahan, vaan sosialistien omiin, jopa itse\npunakaartilaistenkin omiin taskuihin. Sinne päästyään ei raha\npalaakaan luonnollista latuaan takaisin pankkiin, vaan jää teille\ntietymättömille. Punakaartilaiset ompelevat palkkansa paitaan kiinni\nja vievät sen mukanaan yksin rintamillekin. Mistäkö minä sen tiedän?\nKansanvaltuuskunnan ja Punaisen kaartin yleisesikunnan omasta\njulistuksesta kaartilaisille ja vetoomuksesta heihin. \"Rintamalla\nolevat tai sinne menevät pitävät rahoja mukanaan suurempia määriä\" --\nsanotaan julistuksessa. Mutta niin ei suinkaan pidä tehdä, sillä siitä\non se vaara, että \"mies jouduttuaan vihollisen käsiin joko kaatuneena,\nhaavoittuneena tai vankina, puhdistetaan perinpohjin kaikesta, etenkin\nrahasta. Meidän tulee muistaa, että jokainen markka, mikä näin joutuu\nvihollisen käytettäväksi, tulee auttamaan sen vastustuskykyä ja siten\nmeidän vahingoksemme.\"\n\nSielläkin ne siis piileksivät, rintamilla punakaartilaisten omilla\npovillakin, kansanvaltuuskunnan hiellä ja vaivalla esiinmurtamat tai\npainattamat markat, viisaat porvariveitikat, valmiina livahtamaan\nruumiidenkin taskuteitä rintaman yli valkoiselle puolelle. Se\non mutkainen paikka, mutta jos on kovia, niin on keinojakin.\nKansanvaltuuskunnan raha-asiain osasto ilmoittaa (\"kautta\" Jalo\nKohonen), ettei punakaartin palkkoja nyt enää maksetakaan rahassa, vaan\nkupongeissa, maksumääräys-shekeissä. Jos niitä joutuisikin vihollisen\nhaltuun, \"ovat ne sille arvottomia, sillä tällainen shekki on asetettu\nasianomaisen kaartilaisen nimelle ja voi sen muuttaa rahaksi ainoastaan\nosoitetuissa paikoissa ainoastaan hän itse tahi hänen vaimonsa tai\nrintaperillisensä.\"\n\nTämä kansanvaltuuskunnan viimeinen finanssioperatsio on sikälikin\nveikeästi keksitty, että hallitus kaartilaisen kaatuessa tai joutuessa\nvangiksi ei joudu suorittamaan sitä osaa hänen palkastaan, minkä hän\non vastaanottanut noissa shekeissä; kaartilainen saa shekin, mutta\nvaltio pitää sen arvon. Jokainen kaatunut shekkikaartilainen on\nvaltiolle puhdasta voittoa. Kuta enemmän kaatuneita, sitä vähemmän jää\nrahapalkkaa perittäväksi.\n\nValtuuskunta vakuuttelee, että ei suinkaan pidä kenenkään epäillä,\nettä tuollainen maksukuitti olisi arvoton paperi. Ei, se on\ntalletustodistus, yhtä arvokas asianomaiselle kuin Suomen pankin\nsetelikin. Tietysti on tähän palkan maksutapaan ollut pakottavana\nsyynä se, että valtuuskunnalla ei enää ole muuta keinoa sitoumustensa\nsuorittamiseen; kassa on tyyten tyhjä. Setelit ovat lopussa ja täytyy\ntyöntää paperia kouraan. Mutta näinköhän punakaartilainen sittenkin\non niinkuin ennen Iisalmessa Hupsu-Aapeli, joka ei osannut erottaa\nolutpullon etikettiä viisimarkkasesta.\n\n*\n\nJokapäiväinen kohtaus.\n\nOlin tänään läsnä kohtauksessa, jollaisia luultavasti tapahtuu\neri haaroilla harva se päivä, harva se perhe, jossa ei olisi\nsattunut jotain samantapaista. Istuimme, rouva, herra ja minä\njutellen tapahtumista, sekaan filosofoiden, arvostellen ja tulevia\naavistellen. Heillä on sukulaisia, rouvan sisaren mies ja tämän\npoika, maatilanomistajia punaisimmalla Uudenmaan maaseudulla. He ovat\npäässeet kotoaan pakenemaan ja ovat piileskelleet milloin missäkin.\nToivottavasti he ovat turvassa. Silloin soi ja rouva kutsutaan\npuhelimeen. Kuulemme vaihdettavan muutamia sanoja ja kuulotorvi\nrasahtaa paikoilleen. Rouva horjuu sisään, vaipuu tuolille, vaikeroi\nvähän, nousee ja horjuu ja vaipuu toiselle tuolille käsiään kouristaen,\nkoettaen tointua. Hänen sukulaisensa ovat löydetyt, vangitut ja\nviedyt, ei tiedetä minne. On hyvin pelättävää, että he tulevat saamaan\nsurmansa, sillä punaiset vihaavat heitä m.m. siitä, että he ovat olleet\nmukana suojeluskuntaliikkeessä, sitä avustamassa sekä rahalla että\ntoiminnalla.\n\n\n\n\nSunnuntaina 17 p:nä maaliskuuta.\n\n\nEi tirise tippaakaan.\n\nNyt siis ruvetaan takavarikoimaan rahaakin. Helsingin Työväen\nToimeenpaneva Komitea käskee, että kaikkien Helsingin kaupungin\nliikkeenharjoittajien on tuotava rahansa Suomen pankkiin. Niitä ei saa\npitää kirstun pohjalla, missä komitea kyllä tietää niitä olevan kuinka\npaljon tahansa, vaan ne ovat välttämättä talletettavat pankkiin.\n\nSama ankara määräys koskee myöskin pikkuliikkeitä. \"Vaikka heidän\nhallussaan onkin vain pienempiä rahamääriä, merkitsee pikkuliikkeiden\nlukuisuus kuitenkin niin paljon, että jos hekään eivät käytä pankkia\nrahaliikkeessään, käteisen rahan liikkeestä häviäminen lisääntyy sen\nkautta.\" Sen vuoksi käsketään pikkuliikkeitäkin sijoittamaan käteiset\nvaransa Suomen pankkiin.\n\nKomitea on vielä tehnyt sen hämmästyttävän huomion, toisin\nsanoen todennut, että myöskin yksityiset ihmiset pyrkivät\n\"vastavallankumouksellisessa tarkoituksessa\" pitämään omat rahansa\nomana takanaan. Semmoinenkin sopimaton menettely on heti lopetettava.\n\"Pidätetyt\" rahat ovat päästettävät irti muutoin ne -- pidätetään.\n\nTämä pidättäminen tulee tapahtumaan seuraavalla tavalla: \"jos Suomen\npankilta saamme tiedusteluumme vastauksen, ettei tätä käskyämme ole\ntoteltu suosiolla, tulemme jättämään Helsingin Kaupunginpäällikölle,\njolle Suomen Kansanvaltuuskunta on antanut ylimmän järjestyksenpito\nvallan kaupungissa, tehtäväksi ryhtyä kaikella vallankumouksellisen\njärjestyksenpidon ankaruudella toimenpiteisiin asianomaisten\nliikkeenharjoittajain ja yksityisten saattamiseksi noudattamaan tätä\nkäskyämme.\"\n\nKai siis pian saamme nähdä miliisimiehet \"lypsyllä\", joka ilta\nrahatakavarikolla liikkeiden ja yksityisten luona. Päivän maito\nkaadetaan korvoon ja ajetaan autolla meijeriin Nikolainkadun varrelle.\nMenomatkalla käydään ehkä tiinua tullauttamassa Oikarisen osastolla\nVuorimiehenkadun 1:ssä. Pelkään, että suuretkin karjat yhtäkkiä ehtyvät\nniin, ettei tirise tippaakaan. Yksityisten lehmät tietenkin tulevat\nolemaan vielä vaikeammat lypsää. Tullaan taloon, kysytään: \"Missä\nRaha-Muurikki?\" -- \"Olkaa hyvä ja etsikää.\" Etsitään elukkaa. Suinataan\nlahvit, ettitään loorat, mutta ei mistään löyretä.\n\nTietäisin ainakin eräässä paikassa neuvoa, missä Muurikki makaa.\nTarvitsin rahaa, menin tuttavan luo. \"Saathan toki, tulehan\ntänne.\" Odotin, että pankkiirini kalistelisi avaimiaan ja avaisi\nkassakirstunsa. Hän myhähteli, hyrähteli. \"Paljonko tarvitset?\" -- \"Jos\nsaisin aluksi viisisatasen, silakkakin maksaa 7 mk. kilo.\" Hänellä on\npaperi pöydällään. Siinä on tännäköinen muistiinpano.\n\n    1,000 -- s. 35\n      500 -- s. 47\n      100 -- s. 66 j.n.e.\n\n\"Jahah, 500 sivu 47.\"\n\nJa edelleen hyrähdellen meni hän kirjakaapilleen, otti sieltä oikein\nkaikkein ikävimmän näköisen vanhan volyymin \"Suomi, Suomalaisen\nKirjallisuuden Seuran toimituksia\", ja löysi kahden leikkaamattoman\nlehden välistä minulle viisisatasen.\n\nYstäväni oli järkähtämättömän varma siitä, ettei tarkkavainuisimmankaan\npunikin päähän koskaan pälkähtäisi etsiä hänen kapitaaliaan niin ikävän\nja kuivan näköisen kirjan sisästä. Siltä varalta, että hänet itsensä\nveisivät, oli hän tallettanut kopion kassakirjastaan erään tuttavan luo.\n\n*\n\nEräs suurtilallinen ja eräs toinen.\n\nErään suurtilallisen talot ja tavarat, karja ja kaikki muu\novat joutuneet hänen alustalaistensa haltuun, takavarikoituina\nvallankumouksen tarpeisiin. Sieltä viedään karjaa punaiselle\narmeijalle, maito myödään ja syödään ja myöskin viljavarat käytetään\nyhteiseksi hyväksi. Torpparit tekevät välttämättömiä töitä, milloin\nviitsivät, ja ovat tekemättä, milloin pistää päähän. Työpäivä on,\nlepohetket poistettuina, viisi tuntia, neljä tuntia, kolme tuntia,\nkuinka säät sallivat. Kesällä ei kerkiä, talvella ei tarkene, syksyllä\non j.n.e. Se on nyt sitä yhteiskunnallistuttamista. Pehtori on\nkadonnut ja löytyy sulan tultua luultavasti jostain männiköstä. Herra\nitse pääsi työläisen valepukuun puettuna pakenemaan. Tapasin hänet\nnaamioituna valepartaan ja tummiin lasisilmiin, kun hän iltahämärässä\noli kävelemässä syrjäkadulla. Olemme hiukan tuttuja.\n\nHänen kohtalonsa tietenkin säälittää. Mitä hän lieneekin tehnyt\n-- ja hän on tehnyt, tai jättänyt tekemättä, kaikenlaista, jota\nminä hänen sijassaan en olisi -- mutta eihän rangaistus, jos sitä\nsiksi tahtoisikin nimittää, ole missään suhteessa siihen, mitä hän\nolisi saattanut ja voinutkin olla tekemättä. Väkivallan tekijän\ntuomio on aina väärä tuomio, luokkatuomari on aina puolueellinen ja\nepäoikeudenmukainen.\n\nMutta johtuu kuitenkin väkisinkin mieleeni yhtä ja toista miehestä\nja siitä, miten hän on leiviskäänsä hoitanut, hänen suhteestaan\nalustalaisiinsa, mikä, joskaan ei puolusta, niin kuitenkin selittää\nsitä, mitä hänelle on tapahtunut. Se rupesi kai johtumaan mieleen\netupäässä sen jälkeen, mitä hän lausui erotessamme ja mistä ilmeni,\nettei hänellä ole etäisintäkään aavistusta siitä, että hän, että me\nporvarit yleensä, olisimme vähimmässäkään määrin vastuussa siitä, mitä\non tapahtunut.\n\nHän on tyyppi suomenmaalaisesta maalaisjunkkerista, sanoisinko\nbaltilaisesta paroonista, sikäli kuin semmoiseen on edellytyksiä\nmeikäläisissä oloissa ja maaperässä. Sitä henkeä on kyllä muuten\nenemmän kuin ehkä luullaankaan ja se puhkeaisi nähtävästi kauniiseen\nkukkaan sille suotuisassa, vähemmän karussa maaperässä. Sitä\non liikemiehissä, virkamiehissä, on sanomalehtimiehissä, jopa\nrunoilijoissakin. Hän on rutiruotsikko. Vaikka kaikki hänen maatilansa\novat suomalaisella asutusalueella, on hän lämmin \"ruotsalaisen maan\"\nmies. Hänen pehtorinsa, kuskinsa, jopa pikettinsä ja piikansakin ovat\nruotsalaisia. Suomalainen kansanaines on hänelle alempaa rotua, hän ei\ntosin sano alustalaisestaan \"Unmenschen\", niinkuin Viron saksalainen\nomistaan, mutta suomalaiset ovat aina haisseet hänen nenäänsä, siksi\nettä ovat suomalaisia. Hän salaisessa sydämessään heitä inhoo ja hän\nkatsoo, että nykyinen punainen liike on suomalainen liike, josta\nfennomanit osaksi ovat vastuussa. Houkuttelin sen helposti hänestä\nesille. Hän ei suomalaisista ja suomenmielisistä puhuessaan koskaan\nmuista, että minäkin olen suomalainen ja suomenmielinen ja että sekin\nveri on vettä sakeampaa.\n\nHänellä ei ole aavistustakaan siitä, että _hän_ olisi mitenkään syypää\nsiihen, mitä rahvaan ja työväen sivistämisessä ja kohottamisessa on\nlaiminlyöty. Kansan valistamiseksi hän ei ole tehnyt mitään muuta\nkuin mitä hänen asemassaan on juuri ja juuri ollut virallisesti\nvälttämätöntä, etupäässä kunnan miehenä. Kansakoululle omassa\npiirissään hän kyllä aikoinaan antoi tonttimaan ja jotain muutakin,\nylläpitikin sitä alussa, mutta lykkäsi sen sitten kunnan niskaan,\nvaikka suurin osa koulun oppilaita on hänen alustalaisiaan.\nPitäjänsä ruotsalaisella alueella asuvan suomalaisen työväen\ntarpeeksi perustettavia kouluja on hän kynsin hampain vastustanut.\nVuositutkinnoissa hovin naisten puolelta jaetaan jonkun verran\navustusta oman koulun köyhille oppilaille. Telefooni perustettiin hänen\nalotteestaan, samoin palokunta. Mutta kun tuli kysymys läheisimmän\nkansanopiston avustamisesta, ei penniäkään, koska se oli syntynyt\nsuometarlaisten alotteesta ja johtaja kuului vanhaan suomalaiseen\npuolueeseen. Papit hän valitsee sen mukaan, minkä mielisiä ne ovat\nkielipuolueellisesti. Ei mikään suomalainen, koko isänmaata tarkoittava\nvalistustyö ole saanut häneltä kannatusta, jota vastoin \"kulturfonden\"\nkylläkin aulista. Eivät ole monet ne tikut, jotka _hän_ on pannut\nristiin sen joukon valistamiseksi ja kohottamiseksi, joka nyt lypsää\nhänen lehmiään omaan kiuluunsa.\n\nSosialismia hän, niinkuin sanoin, vihaa erityisellä ruotsalaisella\nlisävihalla siksi, että se, totta kylläkin, on suomalainen liike.\nPunaisistahan kaikkein suurin osa puhuu suomea. Se, mikä sitä on\nruotsalaisilla seuduilla, on muka toisenlaista, sivistyneempää,\n\"mera hyfsadt\". Bolshevismi ei tule menemään Ruotsiin, puhumattakaan\nSaksasta. -- \"Man vet aldrig\", sanoin. -- \"Nej, aldrig\". Suomalaisella\nrodulla ei ole ollut eikä ole valtiota muodostavaa kykyä. Se on\nhistoriallinen tosiasia, joka nyt taas toteutuu. Tämä on hänen\nmielilauseitaan.\n\nSuku on tietysti ruotsalaista, germaanista juurta s.o. luulee ainakin\nsitä olevansa. Hänen seinillään on vanhoja muotokuvia, kuinka\npaljon taapäin niitä lieneekään. Siellä on sotilaita, korkeita\npystykauluksisia virkamiesvainajia, on vanhoja ruotsalaisia kenraaleja,\non myös venäläisiä univormuja. Hän näyttelee niitä ylpeillen ja\nsyystä kylläkin, sillä ne ovat kaikki palvelleet maataan, en tiedä\ntarkoin kuinka suurella kunnialla, maalauttaneet ainakin sen muistoksi\nitsensä säilymään jälkimaailmalle siinä paraatikomeudessa, jonka he\nkai luulivat itsellään olevan. (Siinä salissa, missä heitä on seinän\ntäysi, on nyt kuulema tanssittu ja kemuiltu, omat alustalaiset ja\nmuut, helsinkiläiset matruusit vieraina noiden ylevien katseiden\nja siristettyjen silmien alla.) Yhteisenä perhepiirteenä tässä,\nniinkuin muuten monessa muussa vanhassa aatelissuvussa, on suuri nenä\nja ulkoneva alaleuka, joka suvun nykyistä, hiukan degeneroitunutta\nedustajaa lähetessä ulkonee ulkonemistaan.\n\nHänen voimakkaimpia vaistojaan on hänen perityn maaomaisuutensa\nkoossapitäminen ja laajentaminen, ja siinähän ei oikeastaan ole mitään\nkummeksittavaa. Mutta maa on siinä määrin, niin periaatteellisesti\n_hänen_, ettei hänelle luultavasti ole koskaan juolahtanut mieleenkään,\nettä sen arvon nousuun ja myös sen omistamisen oikeuteen olisivat\nvähimmässäkään määrin vaikuttaneet ne työläiset, muonamiehet ja\ntorpparit, jotka ovat raivanneet hänelle uudismaata ja kuokkineet,\nkyntäneet ja muokanneet sen kamaraa. Hän on maksanut heille palkan ja\ntäyttänyt heitä kohtaan kaiken vanhurskauden -- jos lienee sitäkään,\nsillä resuiselta ja risaiselta hänen työväkensä näyttää; vaan en\nnyt jouda siihen tässä yhteydessä syventymään. Maa on siihen määrin\nhänen omansa, että jos joku takapalstalainen oikaistakseen kilometrin\nväärän käy itselleen polun hänen niittynsä poikki, sakottaa hän sen,\nei vahingon tähden, vaan sen periaatteen juurruttamiseksi ja voimassa\npitämiseksi, että niitty on _hänen_. Eikä vain maa ole hänen, vaan\nvesikin. Tietystikin kalavesi, -- mutta kun kylän lapset eivät saa\nuida siltä sillalta, mistä hänen hevosiaan uitetaan. Se on kai nyt\nsekin, niinkuin ollakin pitää, järjestyksen vuoksi tarpeellista, minä\nsen kyllä ymmärrän, mutta on niitä, jotka sitä eivät ymmärrä ja joita\nse on ärsyttänyt. Hän on sitä, mitä tähän aikaan ei enää pitäisi\nolla tai ei ainakaan näyttää olevansa: herra, aina herra, liiaksi\nherra ja isäntä ja parooni ja patruuna. Hän on \"ylpeä\", sana, jota\nvastenmielisempää suomalainen talonpoika ja työmies ei tunne. Häntä\nkohdatessaan alustalaisella ei ole mitään tunnetta yhdenvertaisuudesta,\nyhteisihmisyydestä, samarotuisuudesta, samakansaisuudesta. Toinen on ja\ntulee olemaan \"parempi ihminen\" kuin toinen. Ei mitään persoonallista,\nperheellistä suhdetta hänen ja alustalaisten välillä. Ei seurustelua\nedes varakkaampien ja siistimpien lampuotien kanssa, ei koskaan pyydetä\nverontuojaa astumaan konttoria sisemmä. Sama, kuin jos pappi ei koskaan\ntapaisi seurakuntalaisiaan muualla kuin palkanmaksussa. Tupakka ja\nkuppi kahvia sulattaisi usein ihmeesti jäykkiä välejä. \"Se on rahvaan\nmies, annetaan armo\" -- olen kuullut, että monen vallankumousoikeuden\nvapauttava tuomio on ollut perustettu _vain_ siten.\n\nHänen ja minunkin välille on kiinnitetty melkein ylitsepääsemätön\nluokka- ja rotujuopa, saati sitten hänen ja niiden, jotka _nyt_\novat herroina hänen tiloillaan ja matkivat huoneenhallituksessaan\nkaikkea, mikä hänen huoneenhallituksessaan oli moitittavinta. Ne\novat nyt vuorostaan \"herroja\", luokkatietoisia, pitävät röyhkeästi,\nniinkuin hän ennen ylpeästi, rajat selvinä, toteuttavat, mitä ovat\noppineet, kieltävät, käskevät, säännöstelevät, rettelöivät passeilla\njoka karjakujalla. Olin siellä kerran kesällä, koetin luoda tuota\njuopaa umpeen, mutta se vain syveni joka kohtauksen jälkeen. Vaikkakin\ntahtoisi, ei hän osaa olla muuta kuin alentuvainen suomalaista kohtaan,\nolipa se kuka hyvänsä. Liikkeet ovat kohteliaat, hän voi auttaa\ntakkiakin päällesi, mutta silmissä on ilme: näin minä olen kohtelias\n-- ollakseni kohtelias. Koska yleensä olen kohtelias, en tahdo tehdä\npoikkeusta. Ja hän on saattanut sanoa minulle, minua muka erikoisesti\nkohottaakseen omalle tasolleen, mielitelläkseen, moittiessaan\nsuomenmielisiä, eritoten suometarlaisia: \"du är naturligtvis en\n_hygglig fennoman_\" -- jota se ja se, oliko se nyt Koskinen vai Meurman\n-- eivät olleet. Hänen olennossaan on jotain, joka tekee, että jos\npälkähtäisi päähäni puhutella häntä suomeksi, minun tuntuisi pitävän\njoko alkaessani tai lopettaessani pyytää sitä anteeksi tai puhua sitä\nikäänkuin kurilla, leikin vuoksi, niinkuin hän itsekin joskus.\n\nNämähän ovat pikkuasioita nykyisten suurten rinnalla. Mutta joku\naateyhteys nyt kai loihti esiin syy-yhteyden. Jotain tekemistä niillä\non sen kanssa, miten on jouduttu tähän, missä ollaan. Se olisi\nmuuten aihe, johon maksaisi vaivaa syventyä enemmänkin, nykyistä\nkapina-psykologiaa arvosteltaessa.\n\nNäissä tämmöisissä piireissä täytyy tapahtua suuri herätys, tietoisuus\nmuistakin kuin kaikkein välttämättömimmistä velvollisuuksista kansaa\nkohtaan. Mutta siitä ollaan nyt ja tullaan tämän kapinan kukistuttua\nnäissä poloisissa piireissä olemaan vielä kauempana kuin koskaan.\nErehdyin, en ymmärrä oikein kuinka, hahmottelemaan jotain tulevasta\nSuomesta, mainitsin, että tällaisten tapausten uusiutumisen estämiseksi\nmeidän porvarillisten täytyy ryhtyä paljon voimaperäisemmin kansaa\nsivistämään, panemaan toimeen parannuksia, reformeja. -- \"Kiitoksia\npaljon\", sanoi hän. \"Lyijyä ne tarvitsevat ja tulevat myöskin sitä\nsaamaan... Ammutan niistä roistoista joka kymmenennen.\" --\n\n-- Miksi vain joka kymmenennen?\n\n-- \"Valitettavasti ei voi hävittää kaikkea työvoimaansa. Mutta _oikein_\nse olisi.\"\n\nOli ollut syntymässä silta juopamme yli yhteisessä onnettomuudessamme,\nkuunnellessani hänen kuvauksiaan väkivallan töistä hänen pitäjässään.\nSe silta suistui syntyessään. En pääse sellaisten luo, en yli enkä\nympäri.\n\nMuistuu mieleeni Ruoveden Aminoff, aatelismies liankin, suurtilallinen,\nsukukuulu, mutta aivan toista maata kuin tämä. Hänet ammuttiin. Kenen\nsyntien sovitukseksi? Ja moni muu samanlainen kansan mies on ammuttu.\nMutta en luule, että Aminoff olisi ammuttanut ketään, en luule, että se\nhänestä olisi ollut _oikein_.\n\n\n\n\nMaanantaina 18 p:nä maaliskuuta.\n\n\nVallankumouksen vuosipäivä.\n\nNythän on vallankumouksen vuosipäivä, sen suuren venäläisen, jonka\nolisi pitänyt \"vapauttaa\" meidätkin. Lienemme jokainen niinä päivinä\nvähän käyskennelleet punainen tilkku napinlävessä, varsinkin\nliikkuessamme keskikaupungilla. Siihen aikaan ei ollut oikein\nturvallista liikkua ilman. Minä sain nauhani Matti Kivekkäältä ja\nkannoin sitä talismanina taskussani, sillä se oli pelastanut erään\nvenäläisen meriupseerin hengen -- ainakin sillä kertaa. Kivekäs\noli ollut jossain kauppapuodissa. Sinne syöksyi upseeri ja pyysi\nkaikkien pyhien nimessä saada jotain punaista. Kivekäs tavallisella\nreippaudellaan ja nopeatuumaisuudellaan repäisi kahtia oman nauhansa\nja kääräisi sen upseerin käsivarteen, ennenkuin takaa-ajajat ehtivät\nsisään. Matti luovutti sitten minulle puoliskon omasta puoliskostaan,\nja nuo rimsut kyllä riittivät tehostamaan meidän silloista\npunaisuuttamme. Se oli sitä aikaansa.\n\nJa kannattihan kyllä vähän punaillakin Seynin ja Borovitinovin\nja keisarin menoksi. Ne meni, mutta \"tavaritsit\" jäivät ja yhä\nniistä on vielä rippeitä jälellä. Silloin tuli vapaus idästä, nyt\npuhaltaa sen tuuli pohjoisesta ja lounaasta. Ehkä kerran lauletaan:\n\"leyhytteli lounastuuli, pohjoinen kovin porotti\". Eihän arvannut\nsiitä vapaudesta tätä tulevan, vaikka hermojen tuntosarvet jo silloin\nkihelmöivät jonkin ilkeän ilman olevan tulossa. Tiesihän idän miehiä\ntäällä olevan, mutta ei niin hirveän paljon kuin mitä heitä yhtäkkiä\nvyörähti kasarmeista kaduille ja toreille. Niitä tuli muuankin kaamea,\nloppumaton, lumettunut sinellijono pyryssä Viaporin jäitä, isoja,\npartaisia, rosoisia venäläisiä talonpoikia. \"Auta armias\", sanoi joku\nheitä katsellessaan, \"jos nuo saavat votkaa ja rupeavat remuamaan\nja ryöstämään.\" Ne pitivät pahanlaista meteliä, mutta jospa nyt\npitivätkin, olivathan tehneet suuren historiallisen teon meidänkin\nhyväksemme. Hävetti tosin, nöyryytti, että ne yhä olivat suuna päänä\nnäyttämöllä ja me saimme katsella kurkolla kauloin juhlakulkueita.\nNäinkö me siis saamme vapautemme kaupanpäälliseksi suuressa\nryssäläisessä rytäkässä, ja jäämme ikuiseen kiitollisuuden velkaan\nniille, jotka tässä asiassa ovat vuodattaneet vertansa meidänkin\nhyväksemme?\n\nOnneksi -- sanon kuin sanonkin: onneksi on \"velka\" nyt monin kerroin\nmaksettu, kiitos punakapinan. Sanon kuin sanonkin: kiitos! Se kirottu\nolkoon samalla kiitetty. _Siinä_ hengessä voimme nyt kaikessa\nhiljaisuudessa juhlia vallankumouksen vuosipäivää mekin. Olisipa ollut\nmukavaa, jos historian hengetär olisi jo täksi päiväksi veitikoinut\ntänne Mannerheimin. Mutta tässä vapautemme vuodessa on jo ollut\nniin monta kuukautta, että ei niin väliä, vaikka niitä tulee siihen\nkahdentoista sijasta kolmetoistakin.\n\nEn olisi muuten tainnut muistaa koko vuosipäivää, ellei \"Tiedonantaja\"\nolisi minua siitä muistuttanut. Sillä on tänään artikkeli päivän\nmerkityksen johdosta, aika merkillinen. Lehti toteaa, että kaikki\nköyhälistön vallankumoukset tähän saakka ovat epäonnistuneet, s.o.\nonnistuneet kyllä, mutta ainoastaan -- porvariston hyväksi. Niin\nLassalien vallankumous Berliinissä 1848. Siitä on Engels v:na 1885\nsanonut: \"Merkillinen mies tuo saksalainen poroporvari. Hän ei koskaan\nole tehnyt vallankumousta. V:n 1848 kumouksen suorittivat työmiehet\nhänen hyväkseen\". Ja ranskalainen Proudhon kirjoitti: \"V:n 1848\nvallankumous, taloudellinen vallankumous, on porvarillisin, mitä olla\nvoi. Meidän täytyy joko hyvällä tai pahalla suostua olemaan porvareita.\"\n\nJa tämän johdosta nyt \"Tiedonantaja\" omanakin mielipiteenään tekee\nseuraavan koko merkillisen myönnytyksen: \"Historia on myöhemmin\nkaikille epäilijöille todistanut, että hän (Proudhon) oli ehdottomasti\noikeassa\". Lehti siteeraa itseään Karl Marxia, joka kirjoitti New\nYork Tribunalessa v. 1852: \"Käytännössä saadut kokemukset vuosien\n1848-1849 vallankumouksesta vahvistavat teoriaa, että ensin täytyy\npikku porvarien demokratian päästä valtaan, ennenkuin kommunistinen\ntyöväenluokka voi toivoa pysyvästi saavuttavansa vallan ja ennenkuin\npalkkaorjuuden järjestelmä voidaan tyhjäksi tehdä.\" Siinä siis lyhyesti\nsanottuna kokemuksen antama kallishintainen opetus 70 vuotta sitten\ntehdystä vallankumouksesta, sanoo \"Tiedonantaja\" edelleen, ja myöntää,\nettä Pariisin kommunikapina antoi saman kokemuksen. Mihin tuloksiin nyt\ntämä kotoinen kommunikapina on johtava? Lehti ei tahdo enää ennustella,\nei \"arvioida edellytyksiä, ei seuloa syitä eikä seurauksia\", ollakseen\ntällä hetkellä herättämättä eripuraisuutta ja epäilyjä. Raukeasti,\nmiltei alistuvasti huokaa lehti: \"suokoon historian hengetär käyvän\nniin, että Suomen työväenluokan aloittama vallankumous johtaisi\nköyhälistölle enemmän tuloksia tuottavaan päätökseen kuin edellä\nkerrotut vallankumoukset vuosikymmeniä sitten.\"\n\nSeison tai oikeastaan istun -- tässä hiukan hämmennyksissäni, sillä\nei tämä sävy enää ole oikein siltasaarelaista. Onko tämä tyyntä\nmyrskyn jälkeen vaiko sen edellä? Oltaisiinko siellä päin todella\nottamassa -- valitettavasti kyllä jo myöhäistä -- vaaria siitä\nhistorian opetuksesta, että ainoastaan valtiolliset vallankumoukset\nonnistuvat, mutta että taloudelliset vallankumoukset epäonnistuvat,\nkoska taloudellisia olotiloja ei voida maailman parantamiseksi yhtäkkiä\nkumota ja repiä, ainoastaan hiljalleen purkaa, parannella ja rakennella\nparlamentaarista ja muuta sensemmoista tietä.\n\n*\n\nToisen hepo, oma ruoska.\n\n\"Tiedonantaja\" ilmoittaa painomääränsä olevan tänään 110,000 kpl. Lehti\npainetaan Hels. Sanomain koneessa. On siinä Erkon ruunaparka rääkissä.\n\n*\n\nÄijä on sinne mennehiä, vähän sieltä tullehia.\n\nToinen Suomesta lähetetty viljanhaku-juna on kuulema saapunut Omskiin.\nMutta milloin saapuu se sieltä takaisin?\n\n*\n\nTietoja rintaman takaa\n\nOn aika mukavaa joskus joutessaan rakennella palasiksi revittyä\nkirjan lehteä ennalleen, saadakseen jotain selvää sen sisällöstä. Jos\nkaikki palat ovat tallella, voi se onnistua, niin että koko sivu,\nlauseita ja repeämiä yhteensovittelemalla, käy tajuttavaksi; jos\npalasia on poissa, täytyy tyhjät paikat panna arvailemalla. Tänään\non \"Tiedonantaja\" tuottanut minulle sen huvin. Siinä on \"Punakynän\"\nkirjoitus, jossa selostellaan parin \"Keski-Suomalaisen\" tänne saapuneen\nnumeron sisältöä. Selostus on väritetty niin vahvasti kuin suinkin\nmahdollista. On otettu vain semmoista, joka kelpaa agitatoorisesti\nja jonka johdosta voidaan nalkutella omaa väliin. Mutta joitain\nrintamantakaisia tosiasioita valkoisesta Suomesta siitä kuitenkin saa\n-- jos ne näet nekin eivät ole kokonaan tekaistuja. Ehkä huvittaa\nnäiden muistiinpanojen vastaisen lukijan joskus verrata.\n\nValkoisen armeijan muonitus näyttää siellä tapahtuvan suurimmaksi\nosaksi yleisön avustuksella. Lehdessä kehoitetaan koteja lähettämään\nruokatarpeita majoituspaikkojen yhteisiin muonavarastoihin.\nJyväskylän pataljoonan tarpeeksi pyydetään eräässä ilmoituksessa\n\"yleisöä keräämään 600 kpl. tyhjiä peltisiä vaseliinipurkkeja\".\nNiitä otetaan vastaan muonituspiirin pääkonttorissa Jyväskylän\nmiesseminaarissa. Ilmoitus toteaa, että valtion koulutalo on otettu\nvalkoisten sikäläiseksi pääkortteeriksi. Tämän johdosta huudahtaa\n\"Punakynä\": \"Sellaista on porvarien pakkovalta Suomen Ateenassa!\nKansakoulunopettajain valmistuslaitos otettiin lahtariarmeijan\nkasarmiksi!\"\n\n\"Eduskunnan jäsenten kokous\" on ollut Vaasassa. Vastaisten kokousten\npuheenjohtajaksi valittiin Arajärvi ja varapuheenjohtajaksi Hahl.\nMissähän piileksii Lundson? kysyy \"Punakynä.\"\n\nKaksi kaatunutta on haudattu Jyväskylässä. Ne ovat kuuluneet Jyväskylän\nrakuunarykmenttiin. Toinen, talollisenpoika Jalm. Heino Jyväskylän\npitäjästä ja toinen H. Päiviö Hämeenlinnasta. Molemmat ovat kaatuneet\nKuhmoisten taistelussa. Lehdessä olevain kuolinilmoitusten mukaan on\nähtäriläinen talollinen Herman Jokiniemi kaatunut Ruovedellä Seppälän\ntaistelussa ja pihtiputaalainen metsänvartiakoulunoppilas Kalle\nKumpulainen kuollut taistelussa saamastaan haavasta Tornion sairaalassa.\n\nPieksämäellä on juhlittu jonkun voiton johdosta. Yleisöä oli salin\ntäysi. Puhujana esiintyi kirkkoherra Salovaara. Hautausmaahan\nkätkettiin monen surmansa saaneen nuorukaisen ruumiit. Saapuvilla oli\nkenraali Toll. Kuopion läänin kuvernööri kiitti kenraalia hänen jalosta\ntyöstään sekä lisäksi ruotsalaisia upseereja armeijan avustuksesta.\nSiellä puhui myös Saksassa kouluutettu jääkäri Gulin. Lopuksi lauloi\ntaiteilija Väinö Sola.\n\n\"Keski-Suomalaisen\" toimitukselle ovat jotkut sosialistiset naiset\nlähettäneet kirjoituksen, jossa sanovat, \"että kyllä se vääryys vielä\nkerran voitetaan ja koston hetki porvareille kerran lyö. Se toivo pitää\nmeitä hengissä täällä kirotussa valkoisessa Jyväskylässä.\"\n\n\"Tiedonantajan\" selostuksesta päättäen on siellä päin ollut jotain\nkielikiistaa. Sikäläinen lehti on moittinut sitä, että jossakin\nkansliassa puhutaan vain ruotsia. \"K-S:laisen\" kronikööri siitä moittii.\n\nLehdessä on ollut runo, jossa muun ohella lauletaan: \"Eespäin, valon\nsotilas! Vaikk' pimeyden voimat vimmalla käy vastahas! He epätoivon\npartahalla taistelevat jo, Kun tuntevat, ett' pettureita odottaa\ntuomio.\" Tämän johdosta huudahtaa \"Punakynä\":\n\n\"Vai epätoivon partaalla taistelee punakaarti! Ei se ainakaan näin\nsyrjäisen silmillä katsoen siltä näytä.\"\n\nPäämajoitusmestari Ignatiuksen allekirjoittamissa \"Ylipäällikön\ntiedonannoissa\" ilmoitetaan, että valkoiset ovat voittaneet näinä\npäivinä kaikilla rintamilla.\n\nVaasaan on palannut Saksassa koulutettu jääkärijoukko (\"lahtariparvi\").\nSitä tervehti Mustasaaren kirkkoherra Björkman, Renvall ja Mannerheim.\nJuhlaparaati täytyi keskeyttää pakkasen vuoksi. \"Pidetyistä puheista\nkuvasti, että tuohon jääkärien pienoiseen joukkueeseen pantiin kaikki\ntoivo vastavallankumouksen menestymiseksi\", -- lisää \"Tiedonantaja.\"\n\nVielä näkyy \"Keski-Suomalainen\" sisältäneen erään lääkärin tutkimuksen\nMäntyharjussa pistintaisteluissa surmattujen valkoisten saamista\nhaavoista, joista on käynyt ilmi, että on tapahtunut rääkkäystä.\n\n\"Punakynä\" polemisoi \"Keski-Suomalaista\" vastaan, joka on kehunut,\nettei valkokaarti tee murhia eikä veritekoja. Varkauden punakaartin\njohtaja Matti Autio ja Savonlinnan punaisten etumies Emil Parkkinen\novat tuomitut heti kuolemaan ja ammuttu kumpikin yhteislaukauksella.\n\"Tämä verityö tapahtui heti Varkauden taistelun jälkeen, kun\npunakaartilaisten täytyi ylivoimaisen vihollisen piirittämänä sitkeän\npuolustuksen perästä antautua.\"\n\nToinen \"Keski-Suomalaisen\" n:o on t.k. 5:ltä.\n\nSiinä julkaistuista ilmoituksista selviää, että valkoisella armeijalla\non puute sotatarpeista. Intendenttilaitos vetoaa arvoisan yleisön\napuun. \"Yleisöltä kerjätään kummitavaroitakin. Käsketään tuomaan\nkalossirajat, käyttökelvottomat autorenkaat, lastentutit y.m. sellaiset\nesineet yhteiseen kekoon. Toisessa ilmoituksessa kerjätään suuria,\nvähintään 50 litran suuruisia patoja. -- Aikonevat kai keittää\nmielten virkistykseksi korpirojua\". Siteerattu on \"Punakynää\", ei\n\"Keskisuomalaista\".\n\nSuojeluskuntien perustaja Martti Pihkala toimii puhujana, selostellen,\nminkälainen \"uusi Suomi\" on nyt luotava saksalaisten avulla.\n\nEräs \"keskisuomalainen sotilas\" vaatii \"Jyväskylän pataljoona\"\n-nimen muutettavaksi \"Keski-Suomen pataljoonaksi\". Hän sanoo, että\nnykyinen nimi on harhaan johtava, \"kun asia on kumminkin niin, että\njyväskyläläisiä on joukossa vain muutamia ja pataljoona todellisuudessa\non koottu monista Keski-Suomen kunnista\".\n\nMaaliskuun 5 p:nä saapui Jyväskylään satakunta jääkäriä. Niiden\nkunniaksi pidettiin paraati kauppatorilla. Puhujalava pystytettiin\nkunnallistalon edustalle. Sieltä puhui valkoisten päällikkö\nseminaarin lehtori Arvo Vartia. Hän kuvasi, miten jääkäreitä on\nlevottomasti väräjävin mielin odotettu. \"Teihin kohdistuu kaikki toivo\nvoitonmahdollisuudesta.\"\n\nKaikki nämä tiedot ovat seulotut esiin säkistä, joka muulta osaltaan\non täynnä selostajan siihen sekoittamia akanoita. Selviäähän niistä\nsentään muutamia välähdyksiä sikäläisten toimista ja tuumista.\nLuultavasti on lehdessä ollut paljon muutakin, jota \"Tiedonantajan\"\nlukijoille ei ole uskallettu tarjota edes akanain mukana.\n\n*\n\nUkko Ursin.\n\nOn heikkoja vanhempia, jotka kulkevat sinne, mihin heidän lapsensa\nheitä vievät. Vaikka he kuinkakin paheksuisivat, jopa tuomitsisivat\nsikiöittensä tekoja, tömisivät ja manaisivat, ei heillä ole voimaa\ntehdä pesäeroa, vaan menevät, kolistelevat perässä yli kivien ja\nkantojen, kunnes sortuvat ristiriitaan. Semmoiseen asemaan näkyy\njoutuneen meidän sosialismimme isä, N. R. af Ursin Turussa. Monta\nkertaa hän on joutunut konfliktiin valpas-mannerilaisten kanssa, he\novat kieltäneet hänet ja hänkin heidät, mutta viimeisen tiukan tullen\nhän sittenkin on seurannut mukana. Hän hyväksyy vallankumouksen --\nsen julmuuksia lukuunottamatta -- ja toimii sen palveluksessa. Hän\nsanoo -- eräässä kirjoituksessa \"Sosialistissa\" -- ymmärtävänsä vallan\nhyvin, \"että tämä verinen taistelu on välttämätön\", että \"monesti ilman\ntämmöisiä tulisia taisteluita emme pääse eteenpäin todellisen vapauden\ntiellä.\" Hänellä ei siis ole mitään sitä vastaan, että Suomenkin\nköyhälistö kävi asein asiaansa ajamaan ja että Suomessa työväen asian\nhyväksi tehtiin veriveljeysliitto venäläisten kanssa. Siihen asti\nhän on mukana, mutta ei tahdo olla mukana siinä tavassa, jolla tätä\ntaistelua käydään. Hän panee \"ihmisyyden nimessä\" vastalauseensa\ntihutöitä vastaan. Omatuntonsa pakottaa häntä nyt sanomaan niinkuin\n\"ylevämielinen Tolstoi\": \"En voi enää vaieta\".\n\nJos tämä on katumusta, on se liika myöhäistä. Se on heikon ja häilyvän\nhätäilemistä ja ponnetonta päivittelemistä. Isän olisi pitänyt aikoja\nsitten tehdä ero omaisistaan. Kenties hänen sydämensä, tunteensa eivät\nsitä sallineet, ja ehkä hän on valmis kantamaan vastuusta suuremmankin\nosan, kuin mitä hänelle oikeastaan olisi tuleva. Hän ehkä mieluummin\nkaatuu yhdessä heidän kanssaan kuin kieltää heidät. Saa nyt nähdä, se\non hänen asiansa.\n\nOn muuten sangen yllättävää, mikä seikka Ursinin mielestä tulee\nratkaisemaan, kuka tässä taistelussa lopullisesti on voittava.\n\"Sittenkin vihdoin se voittaa, joka harjoittaa _vähimmässä\nmäärässä julmuuksia_, vaikka asia tilapäisesti näyttäisi kuinkakin\nepätoivoiselta.\" Hän nähtävästi uskoo, että julmuuksia on harjoitettu\nvähemmän punaisten puolella ja että ne siis _sen_ vuoksi voittavat.\nMutta ehkä hän päinvastaisessakin tapauksessa taipuu _tilaston_ tuomion\nalle. Ja mahdollisesti korkein tuomari, historia, lopulta ojentaakin\nvoitonpalmun sille, jonka hyväksi vaaka painuu tämän sodan aikana\nharjoitettuja julmuuksia punnittaessa.\n\nTuo suuri tuomari ei ehkä kuitenkaan aseta puntarinsa nokkaan vain\ntapahtuneita _tekoja_ yhteenlaskettuina, vaan punnitsee _hengenkin_,\nsen mielentilan, vihan ja kostonhalun, mikä vallitsi puolella ja\ntoisella ei ainoastaan ennen sotaa ja sen aikana, vaan myöskin sen\njälkeen. Nythän taistellaan siitä, kuka tulee uutta Suomea rakentamaan\nedelleen, kuka pääsee määräämään sen kohtalosta, saa sen onnen\nohjat käteensä. Sitä eivät ratkaise aseet, ei sodankäyntitapakaan,\nvaan kylläkin siitä johtuva jatkuva mieliala. Kenessä on vähemmän\nveljesvihaa, puoluevihaa, luokkavihaa ja enemmän ihmisyyttä,\nihmisrakkautta, yhteisisänmaallisuutta ja jalomielisyyttä ja\nymmärtämystä, sille tuo tehtävä uskotaan, lankee itsestään. Jollei\nnäitä ole kummassakaan, vaan _yhtä_ luuta on vuohensarvi, silloin\ntarttuu joku kolmas, kuka liekin, sarveen ja pakottaa polvilleen.\n\nKuta lähemmä ratkaisu tulee, sitä useammin näkyy tämä asia askartelevan\nmielessäni.\n\n*\n\nEpämääräisiä uutisia valkoisten voitoista Heinolan tienoilla. Yksityinen\ntieto, että siellä perjantaina olisi alkanut suuri taistelu, jossa\npunaiset ovat tappiolla. Heiltä on vallattu kanuunat. Ammunta kuuluu\nLahteen. -- Säkkijärvellä on muka myös muodostumassa rintama. Olisiko\nsiellä siis saksalaisia?\n\n\n\n\nTiistaina 19 p:nä maaliskuuta.\n\n\nYhä kiihtyy\n\näänen sävy, yhä hermosairaammaksi käyvät kirjoittajat. Samaa ja aina\nsamaa. Huudetaan ja huidotaan kuin uupuneelle hevoselle viimeisessä\nvastamäessä. Eräs semmoinen kirjoitus \"Työmiehessä\" (\"Porvariston\nkavallus luokkataistelussa\") päättyy näin:\n\n\"Suomen riistäjäluokan mahti on ollut hirvittävä. Tuhansien ja taas\ntuhansien työorjien raadannasta ovat riistäjät rikastuneet. Maahamme\nmuodostui säälimättömän julma, röyhkeä ja saaliinhimoinen herrasluokka.\nSe eleli laiskotellen ja herkutellen, köyhälistön kustannuksella.\n-- Tuli pakko tarttua puolustusaseeseen. Tuli aika vetää porvaristo\ntilille vääryyden työstä. -- Taistelumme on rehellistä luokkataistelua,\nsuurpiirteistä eikä salamurhaamista. Köyhälistön niskaan on hyökätty\nvalkokaartin puolelta salakavalasti. Hyökkäys on torjuttava, tai muuten\nhukkuu köyhälistö verivirtoihin ja orjuuteen. Historian mahtavat\ntaistelukellot soivat. Ne kiirehtävät köyhälistöä rientämään kaikin\nvoimin voittoa kohti. Alas porvariston ja valkokaartin hirmuvalta!\nTilalle kukoistava Suomen työtätekevän luokan luoma sosialistinen\ntasavalta!\"\n\nLehti on tänään täynnä samantapaista. Yksistään etusivulla on neljä\nkirjoitusta kuudella palstalla seitsemästä. Eräässä viidennessä \"Meidän\nja vihollisen mieshukka\" uskotellaan, että valkoisten mieshukka on\nsuunnattomasti suurempi kuin punaisten. \"Kaikki tiedot punaisen kaartin\nvoitoista ovat tosia. Mieshukka valkoisten riveissä on suurempi\nsiksi, että heidän ensi riveissään on pakolla sinne vietyjä, jotka\ntahallaan ampuvat yli, kun eivät tahdo ampua omia luokkatovereitaan.\nValkokaartilaiset yleensä ampuvat kehnosti, kun käyvät taisteluun\nhumalassa ja käyttävät yksinomaan dum-dum-kuulia, jotka pian turmelevat\nheidän kiväärinsä\". Ja vielä kerrotaan, että valkoiset ovat Padasjoella\nsilponeet yhdeksän punakaartilaista ja teurastaneet seitsemän heidän\nvuoteisiinsa.\n\nNähtävästi on punaisilla ollut tavallista suurempi tappio, josta ei\nvielä tiedetä, vaan joka ilmenee tässä muodossa.\n\n*\n\nEhkä julkaisen nämä muistiinpanot.\n\nNiin on ollutkin. Sain juuri käsiini silkkilehtisiä, useampiakin,\njoista käy selville, mitä on jo tehty ja mitä on tekeillä. Luultavasti\nalkaa näitä raportteja nyt tulla entistä enemmän. Pian aikaa muodostuu\nkai tämä muistikirjani sotakronikaksi, mutta tulkoot nuo helposti\nhäviävät huhupaperit kuitenkin säilöön, sillä onhan mahdollista, että\njulkaisen näin kokoontuneen käsikirjoituksen.\n\nTästä alkaakin paisua jo aikamoinen kirja. Hajanaisuudestaan huolimatta\nsiitä ehkä tulee tavallaan kokonainen. On omituista kirjoittaa kirjaa,\njosta ei yhtään tiedä, kuinka se päättyy, eikä edes tätä lehteä\nkirjoittaessa, mitä seuraava sisältää.\n\nOn oma viehätyksensä viettää aikansa näissä yksinpuheluissa, joihin\nyleensä ei ole aikaa, tarvitsematta ajatella kompositsiota tai huoltaa\ntyyliä. Tämä tavallaan on oman itsensä tuulikanteleena olemista.\nKun voisi harjoittaa tätä reportaasia laajemmalta. Ollapa nyt\nnäkymättömyyden hattu, jolla pääsisi Smolnaan ja Sörnäisiin ja rintaman\ntaa ja takaisin!\n\nNiin, ne tämänpäivän sotasanomat ovat nyt nämä:\n\n_Tiedonanto Ikaalisten rintamalta_. Pietarin punainen kaarti tuhottu\nIkaalisten Viljakkalassa. Suodenniemi otettu. Taistelut Karkussa,\nPorissa punaiset.\n\n_Oriveden rintamalta_. (Kirjeestä) \"Kiiruhdan antamaan tietoja\nviimeisistä tapahtumista, ennenkuin yhteys katkaistaan. Meidän\npäävoimamme ovat nyt Hirsilässä ja etujoukot ottivat tänään Kangasalan\".\n\n\"Lylyn taistelussa viime maanantaina saimme haltuumme 40 vaununlastia\nelintarpeita ja ampumatarpeita, 21 kanuunaa ja 113 kuularuiskua.\"\n\nTaistelu Väärinmajassa on ollut hyvin verinen kumpaisellekin. Valkoiset\novat puhdistaneet kaikki.\n\nTeisko ja Kuru ovat puhdistetut punaisista.\n\nPunaiset ovat saarretut Hirsilän ja Kangasalan välillä. Väärinmajassa\ntekivät valkoiset pistinhyökkäyksen laulaen \"Hansin Jukkaa\".\n\n_Tampereelta_. (Kirjeestä). \"Aamupäivällä tuli 5000 käsittävä punainen\njoukkue pikamarssissa Kangasalta. Täällä ovat he vanginneet 3\npäälliköistään. Miehistö ei tottele ketään. Helsinkiläinen päällikkö on\nvangittu ja hänen miehistönsä on matkustanut pois; 2 täyttä junallista\ntänään.\"\n\n(Kirjeestä) \"Täällä näkyy jo jälet sodasta. Pakolaisia on kaupunki\ntäynnä. Luulen, ettei kauan kestä, ennenkuin olemme sodan jaloissa.\nJunat eivät mene kauaskaan pohjoiseen päin. Valkoiset ovat Teiskolan\nkartanossa Teiskossa, tunnin matkan päässä Tampereelta. Sunnuntaina\ntulivat ensimmäiset pakolaiset Kurusta tänne. Miehet olivat väsyneen ja\nmurtuneen näköisiä. Saa nähdä, mitä lähipäivät tuovat tullessaan.\"\n\n(Toisesta kirjeestä) \"Lähiseuduilla on Pelastusarmeija alkanut\nsuurta pelastustyötään. Ennen tämän viikon loppua odotamme tännekin\nsuuremmoista pelastusarmeijan kokousta. Siitä kai tulee oikea\npelastuskokous. Ilmoitan vain tämän Teille kaikille Pelastusarmeijan ja\npelastustyön ystäville.\"\n\n(Kolmannesta kirjeestä) \"Kaupunkimme on nyt entistä enemmän suuren\nleirin näköinen, täynnä tuhansia pakenevia. Pakenevat punaiset ovat\nnääntyneen näköisiä, kuormat erilaista tavaraa täynnä. Pitkin yötä\nja aamua on niitä paennut tänne päin. Varsinkin kerrotaan Muroleessa\ntaistellun ankarasti ja että ne valkoiset tulevat vain päin, niitä\nei pidätä mikään. Näin on vakuuttanut eräs koko sodan ajan kuulani\niskua hoitanut mies. Siis alta pois! 18 km:n rintamalla hyökkäävät\nHämeenkyröstä päin valkoiset, niiden edellä väistyy noin kolmetuhatta\npunaista ja edistyy rintama noin 15 km päivässä.\n\n\"Vilppulan suunnalla menestyy valkoisten työ hyvin. Lylyn seuduilla\nottaneet, mikäli kerrotaan, 125 kuularuiskua, 26 tykkiä y.m. --\nOrivedeltä paenneet punaiset kertoneet, että siellä vallitsi kamala\nsekasorto punaisten kesken ja että valkoisia tuli joka suunnalta.\nOrivesi pitäisi olla valloitettu ja punaisia on painettu Teiskon\nerämaihin. Punaiset paikoin kapinoivat ja vangitsevat päälliköitään.\"\n\n_Vilppulan rintamalta_. Nokia 18/3. \"Vilppulan punikit saarretut.\nValkoiset ovat Orivedellä, johon tulivat viime yönä. Valkoisista toiset\npainavat Tamperetta kohti. Kurusta ajoivat kaikki punikit pakosalle.\nSiis ovat valkoiset Kurun herroja. Tykkien jyske kuuluu Kyröstä.\nViljakkalan ja Kurun joukot ovat päässeet yhtymään ja ryntäävät\nTamperetta kohti. Valkoisten ryntäys alkaa nyt Porissa, Tyrväällä,\nKiikassa, Karkussa, Kurussa ja Orivedellä. Luultavasti joutunee Tampere\ntällä viikolla valkoisille. Joka tapauksessa on voitto meidän.\"\n\n\"Tiedonantajakin\" myöntää, että pohjoisella rintamalla on asetuttu\nuusiin asemiin. Siis ovat nämä tiedot Vilppulasta ainakin jossain\nmäärin oikeat.\n\n*\n\nVenäjä ja me ja muu maailma.\n\nTurhaan -- mutta kuitenkin alinomaa -- herää, oikeastaan seisoo, aina\nedessä kysymys, mitä varten tämä kaikki?\n\nHistoriahan on tehdessään lopputilejä ja lopputuomioita lausuessaan\naina todennut, että se ja se sota oli välttämätön, että muuten ei olisi\nselvitty siitä ja siitä, ja tavallaan se sitten antaa, joskaan ei aina\nsiunaustaan, niin kuitenkin ymmärtämyksensä sille, mikä tapahtui.\nAntaneeko se tälle meidänkin sodallemme, punaisten kannalta katsottuna?\nTekisi mieli elää niin kauan, että saisi nähdä sen \"puolueettoman\"\ntuomion, sen viimeisen sanan, miten se perustelisi esim. tämmöisen\npäätelmän: \"Vaikka ei voikaan kieltää, että Suomen kapina tuotti tälle\nmaalle ja varsinkin tämän maan köyhälistölle näennäisesti paljon\nvahinkoa j.n.e., niin täytyy kuitenkin myöntää, että siitä sen maan\nköyhälistöllä ja köyhälistön asialla yleensä oli hyötyä siihen nähden,\nettä j.n.e.\"\n\nVenäjä on mahtavuudellaan, suuruudellaan ja voimallaan kauan huumannut\nmaailmaa ja varsinkin meitä. Se on ollut sellainen suuri tuntematon,\njoka aina on pitänyt ottaa laskuissa huomioon, vaikkei ole tiennyt,\nmiten se oikeastaan niihin vaikutti. Se on ollut kuin suunnaton korpi\nviljellyn alueen rajalla. Eurooppa ei oikeastaan ole päässyt siihen\nkäsiksi enemmän kuin Tiibettiin ja Kiinaan. Mutta siellä on aina\nmylvinyt, ryskänyt, ainakin hautunut, sieltä ovat tulleet rutot ja\nrotat ja hirmukuolemat. Sieltä päin ovat kautta kaikkien historian\naikojen vaeltaneet kansat ja vallanneet niiden asuinsijoja, jotka ovat\nsieltä ennen heitä tulleet. Rakennetaan tokeita, jotka aina lopulta\nmurtuvat. Milloin sitä vastaan taistellaan, milloin koetetaan rakentaa\nhyviä välejä. Sen taivaalla seisoo aina ukkospilvi, sieltä on aina\nminimipyörre uhkaamassa. Täytyy aina olla valmiina reivaamaan purjeita,\nrakentaa purtensa sen puhkeamisen varalta eikä koskaan unohtaa, _että_\nse tulee, vaikka ei tiedäkään _milloin_. Euroopan täytyy aina olla\nvalmiina seisomaan uhkaavassa idän ilmassa, mutta ei kukaan saa yksin\nkäyttää sitä hyödykseen toista vastaan, sillä vaara on yhteinen,\nnyt enemmän kuin koskaan ennen; nyt kun sen pelon uhkapilvi näyttää\nkadonneen ja taivas on Eurooppaan kohdistuvaan venäläisvaaraan nähden\nkirkas, nyt on syytä olla kaikkein eniten varuillaan, sillä nyt Venäjä\nbolshevistisessa muodossaan, joka on vain uusi muoto, mutta ei uusi\nsisältö, näyttää, mitä se oikein on. Sen muunlaiset ainekset eivät\nmerkitse mitään. Eivätpä meihin nähden merkinneet mitään Kerenskit ja\nMiljukovit, \"ystävät\" muka. Olkoonpa sen kulttuuri eräillä aloilla\nkuinkakin korkea, se on helyä, joka karisee, koruompelusta, joka putoaa\npois, ja musikka puseroineen on siinä, herrashetaleet heitettyään.\nSen itämaisten vaistojen vaara on sitä suurempi nyt, kun sota on\nnäyttänyt, että venäläistä henkeä on sen maantieteellisiä rajoja\npaljon lännempänäkin. Koko Eurooppa on tätä nykyä raakalaistilassa ja\nVenäjältä tuleva lisä siihen on sen lopullista venäläistyttämistä,\naasialaistuttamista, turkkilaistuttamista. Niinkuin koko Eurooppa\nmonta kertaa lyötyään sulttaanit takaisin, sai lopulta vavista\nturkkilaistuhon edessä, joka vasta Wienin porttien edessä padottiin,\nsamoin tulee käymään nytkin Venäjän suhteen, jahka Länsi-Eurooppa\noikein taistelee itsensä uuvuksiin. Aavikkojen myrsky on hetkeksi\nvaimentunut, mutta ilmanvireet liikuskelevat ja hankkivat rumaa. Meillä\nsiitä on parhaallaan tuntua, täällä se jo vingahtelee ensi vinkumistaan\nnurkissa. Mutta \"vetoa\" siitä jo tuntuu Skandinaviassa ja kai se jo\ntunnetaan Saksassakin, vaikka bolshevismin vaikutuksista sieltä ei\nsaavukaan mitään luotettavia säätietoja.\n\nEi ole maailmassa koskaan ollut lyhytnäköisenpää liittoa kuin\nlänsimaisten liittoutuneiden ja Venäjän. Yhtyäpäs nyt Venäjän avulla\nomaa rajavartiaansa Saksaa kukistamaan! Se on juuri sama kuin jos\nHollannissa sisällisen sodan aikana toinen taistelevista liittoutuisi\nyhteisen vihollisen, meren kanssa, jotta meri tuhoisi sitä vastaan\nrakennetut padot. Sen sijaan, että Suomea kai nyt suuressa Euroopassa\nkatsotaan syrjin karin siksi, että se pyysi Saksaa tänne, pitäisi\nEnglannin, Ranskan ja Ameriikan iloita, että täällä Saksan avulla\nkoetetaan korjata patoa, johon venäläisyys bolshevismin muodossa on\njuuri repimässä ensimmäistä aukkoa, päästäkseen aluksi sitä tietä\ntuhoamaan eurooppalaisia kulttuurivainioita. Mutta mitäs ne sitä\nymmärtäisivät! Ei enempää kuin meikäläiset punikit. Mutta kyllä kai\nkerran ymmärtävät. Ja suotakoon meidän elää edes niin kauan, että\nsaamme näyttää pitkää nenää suurvalloille, vaikkei meistä tulvan\nsisästä silloin enää näkyisikään muuta kuin pää hartioita myöten ja\nnenä.\n\nVanhat suomalaiset -- ja monet muutkin meistä -- huumautuivat\nVenäjän suuruudesta, viimeksi viimeisen keisarin kruunauksessa. Se\non niin kauhean komeaa, mahtavaa, ei sille mitään mahda, on oltava\närsyttämättä, on alistuttava ja odotettava parempia aikoja. Ei, ei,\nei tässä auta vastaan paneminen. Ehkä hyvä herra ei suutu, kun ollaan\noikein siivolla ja totellaan ja sillä lailla ansaitaan suopeus ja\njoitain etuja suomalaisuudelle ja -- myöskin vanhoillisuudelle. Ja\non se ruotsalaisuuskin sieltä kantanut itselleen almuja kurottavaan\nkäteensä. On, on, toinen ja toinen. Häpeä se on sanoa ja kipeä on ollut\nja on oleva kärsiä.\n\nPunaiset huumautuivat luultavasti nekin myöskin Venäjän suuruudesta.\nNe hommasivat ja häärivät siellä, näkivät heidän vallankumouksensa\nsuuruuden, sen suunnattoman, imponeeraavan kuohuilun ja panivat hekin\nmyllynsä pyörimään siihen virtaan. Miksei se jauhaisi jotain heillekin!\nSen turvissa ja sen liitossa oli elettävä -- aivan niinkuin ennenkin\noli eletty. Se on mahtava, se jaksaa auttaa. Heillä, venäläisillä\nveikoilla, oli niin repäisevä, esimerkiksi kelpaava meininki. Ne\nnäkivät, kuinka polssit siellä kumosi, kukisti, otti haltuunsa. Kun\nne niin nopeasti suoriutuivat omasta porvaristostaan, miksemme mekin\nomastamme? Me olemme täällä yhtä voimakkaita kuin he siellä. Ja sitten\nyhdessä heidän kanssaan koko maailman kimppuun. Kaikki yhtykäämme!\n\nMutta meillä eivät kaikki yhtyneetkään. Venäjällä ei porvaristo\nsaanut tukea ja apua mistään, meillä se sai. Ja siinä se tuli se\nsuuri laskuvirhe punaisille Venäjän mahtavuudesta. He unohtivat\nyhden tärkeän tekijän, jota ei näkynyt täällä Helsingissä eikä\nPietarissa eikä muualla sosialismin pesäpaikoissa: Suomen talonpojan.\nSuomen talonpoika lähti tekemään ensimmäisiä tokeita mylvivää,\nsisäänmurtautuvaa merta vastaan. Pohjan poikiin ei Pietari eikä Moskova\nkoskaan ole imponeerannut. Heillä tulee olemaan historiassa sama paikka\nkuin aikoinaan omasta ja maailman kansojen vapaudesta taistelevalla\nHollannilla Espanjaa vastaan. On sentään huimaavaa ajatella, että\nVilppulan voitto on lopulta voitto -- Englanninkin hyväksi.\n\n\n\n\nKeskiviikkona 20 p:nä maaliskuuta.\n\n\nKiittämätön talonpoika.\n\nPunaiset ovat lehdissään sekä houkutellen että uhaten koettaneet\nsaada puolelleen muutakin väkeä kuin varsinaista omaansa, sitä\ntehdessään kummastellen, että mikä ihme siinä on, että ne kaikki\nnuo vähäpalkkaiset, pikku virkamiehet, kansakoulunopettajat, köyhät\ndosentit, kirjailijat, pientilalliset ja mitkä kaikki, miksi he\neivät saavu meidän puolellemme, johon heidän oikeastaan pitäisi\naatteellisesti ja aineellisesti kuulua ja jossa heillä olisi kaikki\nvoitettavana eikä mitään menetettävänä. Se on ollut sitä ihmisjahtia,\nkaartin harjoittaessa omaansa -- ohimennen sanoen vangittiin tänään\ntohtori P. Virkkunen. Nyt koettaa Rantamala kaiken paatoksensa\nvoimalla eilisessä \"Työmiehessä\" todistaa Suomen talonpojalle, että\nhänen paikkansa olisi oleva tehtaalaisen ja muun maattoman työmiehen\nrinnalla. Hän muistuttaa häntä herrain vanhasta sorrosta, virkamiesten\nrosvouksista j.n.e., joten asian pitäisi olla yhteinen. Hän kuvailee\nhellimmällä venäläis-karjalaisella vesselyydellään, kuinka tuiki\ntarpeellinen tehtaalainen on talonpojalle, joka ilman hänen työtään ei\nsaisi vaatetta päällensä, ei kenkiä jalkaansa, ei kelloa taskuunsa,\nsikaria suuhunsa. \"Poistakaa tehdastyöläinen ja talonpoika vajoo oitis\nraakalaisajan kurjaksi ja avuttomaksi olennoksi. Kaikki taivaan jumalat\nyhteensä eivät riitä talonpojalle korvaukseksi tehdastyöläisestä.\" Ja\nnyt tuo kiittämätön talonpoika ainaisten sortajiensa, halveksijainsa\nja rosvoojiensa, joutilaiden herrojen usuttamalla on karannut ainoan\nystävänsä, ainaisen auttajansa ja apunsa, työmiehen niskaan. Hätä ja\nhäpeä täyttää hänen mielensä sitä ajatellessa. Niinkö palkitsi Suomen\ntalonpoika ainoan apunsa? Pimeys ja yö on tulvinut talonpojan sydämeen.\nTuntuu kuin olisi päivä sanonut sen talonpojan sydämelle katkerat\nhyvästinsä ja sen asujaksi hiipinyt ikuinen häpeä.\n\n\"Itkekää sitä te, joilla on vielä sydäntä hyvälle! Valittakaa sitä te\nSuomen syvät korvet. Vedotkaa te tutkimattomat taivaat vieläkin sen\ntalonpojan sydämeen. Vedotkaa siihen kaiken hyvän ja oikean nimessä\nja talonpojan oman arvon ja kunnian nimessä. Minä itse en siihen\nenää uskalla vedota. En pelkää sitä, että siitä talonpojan sydämestä\nolisi nytkään vielä kaikki hyvä kuollut, mutta sanani vain raukeavat.\nTahtoisin huutaa apua, mutta ääneni jo väsyy. Vedotkaa siis tällä\ntuskien hetkellä talonpojan sydämeen te, joilla ehkä on enemmän voimia\nsen ovea avata. Selittäkää sille Suomen talonpojalle, että hän näinä\nmurheen ja yön päivinä seisoo tulevien sukupolvien ja koko maailman\ntuomioistuimen edessä. Itä ja länsi, ottakaa hellimmät äänenne ja\nrientäkää kiiruusti rukoilemaan sitä erehtyneen talonpojan sydäntä\nhartailla sanoilla: Ystävä ja veli, elä surmaa työ- ja kärsimystoveria.\nElä lyö maahan omaa apuasi ja ystävääsi, sitä, joka on aina ollut\nsinulle turva ja tuki, sillä jos ystäväsi petät, petät kunniasi ja\nmajaasi hiipii ikuinen yö ja häpeä.\"\n\nKun \"Työmiehessä\", jossa tähän saakka on vain yllytetty, uhattu\nja sadateltu, sallitaan tämä sävy, kun _rukoillaan_ tutkimattomia\ntaivaitakin, silloin ei Mannerheim enää mahtane olla kaukana ja silloin\nlienee Saksan laivasto aivan lähellä ja tieto lopusta varma. Rantamala\non yleensä herkkä ilmapuntari, josta näyttää voivan lukea, mikä paine\npunailmoissa on.\n\n*\n\n\"Tuho on ovella.\"\n\nTähän päätin aamupäivällä. Saapui tämän illan \"työmies\". Siinä toteaa\nRantamala, että lopullinen tuho jo on tullut. \"Tuho on ovella\",\nsillä Saksa on ovella, vihollinen aivan muulien edessä. Ja se on\ntullut myöskin sikäli, että anarkismi verisine julmuuksineen \"hiipii\nvallankumouksen liepeillä.\" Nyt se on sanottu ja nyt sen tietävät\nmyöskin \"Työmiehen\" lukijat, jos ymmärtävät, mitä lukevat. Hiukan\nihmetyttää, että \"Työmies\" taistelun viimeisessä vaiheessa päästää\njulkisuuteen niin lamauttavan tiedon. Olisiko se jotain Valppaan\ntoistaiseksi käsittämätöntä taktiikkaa?\n\nKirjoitus on muuten omansa herättämään sekavia tunteita meissäkin,\njotka odotamme tänne saksalaisia pelastajinamme. Rantamala, tietystikin\nomissa tarkoituksissaan, maalaa pirun seinälle niin räikein värein,\nkuin se hänelle suinkin on mahdollista. Mutta hänen purkauksissaan on\nsekä nykyistä totta että näkemystä tulevaisuuteen, jota ei voi aivan\nolkapäitään kohauttaenkaan sivuuttaa.\n\n\"Maailmassa on\", kirjoittaa hän, \"hyvin paljon, jopa aivan tuoreita\nesimerkkejä siitä, kuinka joku suuri kansa on alkanut toisen kansan\nvalloituksen juuri siten, kuin Saksa nyt alkoi Suomen valloituksen.\nJohan Rooman maailmanvalta käytti ajoittain samantapaista\nmenettelyä, s.o. hankki valloitettavassa maassa joitain poliittisia\ntai taloudellisia oikeuksia ja käytti sitten niitä oikeuksiansa\nhyväkseen kehittääkseen valtaustansa ensin rauhallisesti ja lopulta\nniiden oikeuksiensa turvaamisen nimessä sekaantui kansan asioihin\nasevoimalla, päättäen siten valtauksen. Aivan samaa tietä on myös\nEnglanti toteuttanut esim. Intian orjuutuksen. Saapuihan Intiaan\nEnglannin valtauksen edelläkävijänä n.s. englantilainen Itä-Intian\nKauppakomppania, joka laski Intiassa Englannin vallan perustuksen\nrauhallisilla keinoilla, provoseerasi lopulta kapinan ja niin toimitti\nEnglannille näennäisesti oikeutetun tilaisuuden lähettää aseellisen\nvoiman tuon Kauppakomppaniansa oikeuksien valvonnan nimellä päättämään\nvaltauksen täydellisesti.\"\n\nLueteltuaan useita muita samantapaisia esimerkkejä ja sovittaen niitä\ntietystikin hyvin väritetysti ja omalta kannaltaan Suomen asemaan\nhän lopulta kysyy: \"Missä on apu?\", ja vastaa: \"Vielä eivät ole\nviimeiset sanat sanotut. Vieläkin voisivat esim. kansainväliset sanat\nja varsinkin köyhälistön sanat nousta yläpuolelle Saksan sanojen.\nPoliittiset, uudet konstellatsionit ovat aina ja loppumattomasti\ntarjolla. Ehkä ei tarvittaisi mitään äärimmäistä. Yleensähän\nmaailmassa silloin, kun vihollinen ja tuho on ovella, ovat sovinnon\nsanat helpot. Ne aivan rukoilevat päästä sisälle. Muinoinen Rooma\nhaki kaupungista tyytymättöminä poistuvia plebeijiänsä takaisin\nsuostumalla niiden vaatimuksiin. Kun muinoin tuho uhkasi, niin Unkarin\nkuningatar Maria Teresia lapsi sylissä kääntyi Unkarin magnaattien\npuoleen, vetosi niiden sydämiin ja ne toivat avun. Ei vielä monta\nkuukautta sitten täällä Ad interim-lehden miehet tekivät omalta\nosaltansa kaikkensa estääksensä Saksan hegemonian valtaan pääsyn. Missä\novat ne Ad interim-lehden miehet nyt? Niiden miesten joukossa oli\nmuutamia naisiakin. Missä on heidän joukossansa nyt se Maria Teresia,\njonka sydän kuulisi hätäkellojen hiljaisen soinnin ja joka silmät\nkyyneleisinä astuisi omiensa eteen ilmoittamaan: saksalainen valta on\nmuulien edessä, tuho on ovella tulossa. Isänmaan nimessä siis oikeutta\nplebeijeille!\"\n\nJos Ad interim'in miehet tätä nykyä voisivat saada äänensä kuuluville,\nniin he luultavasti vastaisivat, että he eivät enää mahda mitään, jos\ntahtoisivatkin. Hukkuvan täytyy tarttua siihen pelastusrenkaaseen,\njonka hänelle heittää kuka tahansa, joka on hänen hätähuutonsa\nkuullut. Ne, jotka nyt parkuvat tuosta tulevasta \"tuhosta\", ovat itse\npakottaneet sen tulemaan -- jos se nyt sitten _on_ tuho.\n\n*\n\nIlmeisesti tahallista yllytystä tihutöihin.\n\nMiten uskomattomaan määrään kiihoitus näinä aikoina kiihtyy punaisten\nsanomalehdissä, siitä vielä yksi näyte. Samalla sivulla, missä\nalikerrassa on vasta selostamani Rantamalan rukoileva ruikutus ja hänen\nkauhunsa ilmaisu punaisten julmuuksista, on ylikerrassa melkein koko\npalstan täyttävä kirjoitus \"Vapaus ja porvaristo\", jossa käydään kirkon\nja papiston kimppuun vetämällä esiin keskiaikaiset inkvisitsion kauhut.\nAivan yksityiskohtaisesti siinä palstanpituisesti kuvataan katolisen\nuskonvimman hirmutekoja kerettiläisvainojen aikana seuraavaan tapaan:\n\n\"Erääseen latoon -- jossain Ranskassa -- teljettiin kerran 500 naista\nja sytytettiin se palamaan. Kun muutamat heistä hyppäsivät alas\nrei'istä, ottivat peitsien kärjet heidät omalla tavallaan vastaan.\"\n\n\"Usein pantiin toimeen koko maita käsittäviä verilöylyjä. Eräässä\nsellaisessa murhattiin 75,000 ihmiseen. Pinottuja ruumiita katseli m.m.\nkuningas avioineen suurella ihastuksella.\"\n\n\"Matalissa, maanalaisissa luolissa, joissa ei voinut seisoa,\nkidutettiin ihmisiä, niin että he lääkärin hoidosta huolimatta\nulospäästyään kuolivat heti.\"\n\n\"Erään maanalaisen luolan komerossa oli puinen neitsyt Maarian kuva\nkultainen kehä pään ympärillä ja lippu oikeassa kädessä. Silkkihame\nolkapäiltä varpaille asti laskeutui kauniisiin poimuihin. Mutta mitä\ntuon silkkihameen alla oli? Koko etupuoli täynnä -- teräviä neuloja ja\npieniä veitsenteriä. Seinän takana oleva koneisto ojensi käsivarret\nja taivutti ne ikäänkuin hellään syleilyyn. Tuhannet ihmisraukat ovat\nsaaneet veriinsä nääntyä tässä 'kristillisen rakkauden' syleilyssä\".\n\n\"Erästä yksinkertaisinta venytyslaitetta käytettiin niin, että uhri\nriisuttiin alastomaksi ja kovalla, karkealla nuoralla sidottiin kädet\nselän taakse. Tämä nuora kiinnitettiin nostovipuun, joka nosti ja laski\ntehden samalla äkkinäisiä nykäyksiä, niin että kidutettavan raukan,\njonka jalkoihin oli lisäksi pantu raskaita painoja, vääntyivät raajat\nsijoiltaan nuoran hangatessa syviä haavoja värisevään lihaan.\"\n\n\"Eräänlaisella rengaslaitteella niinikään kidutettiin suukapulalla\nrääkättyjä ihmispoloisia.\"\n\n\"Ehkä jo nämä esimerkit riittävät osoittamaan kirkkojärjestelmän\nperkeleellistä petomaisuutta, jota kristillisyyden nimessä on\nharjoitettu.\"\n\n\"Yläluokka ei ole milloinkaan kammoksunut minkäänlaisia keinoja\ntavoitellessaan valtaansa ja pyrkiessään anastamaan etuoikeuksia sekä\ntyydyttämään itsekkäitä himojaan.\"\n\nNäistä kuvauksista sitten sopivin ylimenoin siirrytään nykyaikaan,\nSuomeen, ja \"Työmiehen\" lukija, punakaartilainen tekee niistä\nomat johtopäätöksensä ja hänen mielialansa on valmistettu viemään\nsamantapaisiin. Täällä on jo alkanut kuulua huhuja silpomisista ja\nmuista kidutuksista, joita ei edes voi mainita. Psykologinen selitys\nniihin ja kai vielä päivän valoon tulemattomiin hirmutöihin on\nhaettavana paitse muusta myös tämmöisten kuvausten aikaansaamasta\nsuggestiosta. Ei ole enää epäilystäkään siitä, ettei se lehden\ntoimituksen puolesta olisi täysin tietoista ja tahallista. Yksi ainoa\ntämmöinen kirjoitus tekee tyhjäksi kaikki viralliset varoitukset ja\npaheksumiset.\n\n\n\n\nTorstaina 21 p:nä maaliskuuta.\n\n\n_Suomi voisi olla suurvalta_, Niin olen joskus näinä aikoina tullut\nhaaveilemaan, ja kukapa sitä ei. Jos kaikki ne voimat, jotka nyt vetävät\neri köyttä, vetäisivät yhtä, mitä me kykenisimmekään saamaan aikaan,\nainakin omalla alueellamme! Jos ne kaksi härkää, punainen ja valkoinen,\nsen sijaan, että panevat kaiken sarviensa, niskansa ja maasta\nponnistavien jalkojensa voiman toisiansa _vastaan_, saataisiin\nisänmaallisen työn ikeen alle vetämään _yhteistä_ auraa, mikä syvä vako\nsiihen saataisiinkaan uurretuksi, mikä viljelysmaa muokatuksi! Jos tämä\ntarmo koottuna olisi päässyt suuntaumaan verivihollista vastaan, ei\nolisi Saksaa tarvittu. Sisua meillä näkyisi olevan niinkuin kärpällä,\njoka pureutuu suurmetson kurkkuun eikä hellitä sen lentoonkaan\nlähdettyä, ennenkuin voitto on hänen. Maratonin kansa me olisimme\nvoineet olla ja Salamiin kansaksi tulla. Mutta me emme olleet _sitä_,\nolimme kuin joku orjuutettuna ollut sisäissotainen pieni Balkanin\nkansa, jonka asioita vieraitten täytyi tulla järjestämään.\n\n*\n\n_Ensimmäinen rauhanääni_ on tullut kuuluville punaisten taholta. Joku\nEdvin Wahlsten Turussa ehdottaa \"Arbetet\"-lehdessä ryhtymistä sovinnon\nhierontaan. Lähtökohdaksi ajattelee hän -- kansanvaltuuskunnan\nehdotusta hallitusmuodoksi! Eikä siitä siis ole sen enempää sanomista.\n\n\n\n\nPerjantaina 22 p:nä maaliskuuta.\n\n\nUudet luudat.\n\nPunaisten sota-asiain johto on järjestetty uudelle kannalle.\nYlipäällikkö Haapalainen on saanut eron, sanokaamme potkun.\nYlipäällystön muodostavat nyt hänen sijaisensa Adolf Taimi, sekä\npohjoisen rintaman päällikkö Eino Rahja ja kansanv.-kunnan jäsen Evert\nEloranta. Samalla on päätetty hankkia entistä enemmän sota-asioita\ntuntevaa avustusta, tietenkin lisää venäläisiä upseereja. Muutokset\ntietänevät sitä, että tähänastinen ylijohto on osoittautunut\nkelvottomaksi ja että on tapahtunut vallankumous vallankumouksessa.\n\nJoka todettakoon tyydytyksellä.\n\n*\n\nKootaan matkarahoja.\n\nYhä lisääntyvässä rahapulassaan on kansankavalluskunta laskenut\nliikkeelle uusia seteleitä. Se on myös päättänyt, että mikäli\nintendenttilaitos, punaisen kaartin muonituskomiteat, valtion laitokset\nsekä elintarvelautakunnat tai kunnat joutuvat maksamaan yksityisille\nhenkilöille tai liikkeille suurempia summia, on näiden käteisrahan\nasemasta pantava summa tämän henkilön tai liikkeen nimeen Suomen Pankin\nlähimpään konttoriin juoksevalle tilille ja annettava maksuna saamansa\nvasta- ja shekkikirjat.\n\nToisin sanoen: valtuuskunta ottaa tavarat ilmaiseksi. Se lyö kyllä\nreilusti rahat tiskiin, mutta tavarat saatuaan se pyyhkäisee rahat\ntakaisin taskuunsa. Sillä se, mikä kerran joutuu nykyiseen Suomen\npankkiin, se ei sieltä koskaan palaja.\n\nMyöskin yksityisten omaisuus aiotaan ottaa. Kunkin kaupungin ja ainakin\nsuuremman liikekeskustan Työväen Toimeenpanevan komitean käsketään\nasettaa \"tarkastajia\", joilla on oikeus milloin tahansa ja keneltä\ntahansa, jolla epäillään olevan hallussaan suuri kassa käytettävänään\nvastavallankumoukselliseen tarkoitukseen, vaatia tarkastettavakseen\ntilikirjat ja kassa sekä, jos tarpeelliseksi havaitsevat, toimittaa\nkotietsintä tai tarkastus. Jos tarkastaja havaitsee, että liike tai\nyksityinen henkilö pitää hallussaan tavallista suurempaa kassaa, on\ntarkastajalla oikeus ottaa liikenevä määrä kassasta haltuunsa ja\nsijoittaa se asianomaisen henkilön tai liikkeen nimellä Suomen Pankin\nlähimpään konttoriin pano- ja ottotilille.\n\nKaikesta päättäen tarvitsee kansanvaltuuskunta itämaille kai piankin\nmatkustaessaan sekä matkaeväitä että matkarahoja ja ottaa ne sieltä,\nmissä luulee niitä olevan. Ruokapuolen laita Pietarissa on niin ja\nnäin, ja kun omat uudet punaiset setelit eivät siellä käyne eikä Suomen\ntyöväen tasavallalla siellä liene luottoakaan, on koetettava saada\npovelle valkoista porvarillista rahaa. _Se_ siellä on hyvässä kurssissa.\n\n*\n\nMillä kylvetään?\n\nTampere on julistettu piiritystilaan, kaikki työt siellä ovat\nkeskeytyneet. Nyt siellä siis alkaa. -- Turussa jaetaan täydet annokset\nruisleipää. Kuuluu olevan \"Hankkijan\" siemenviljaa, itäväisyyden mukaan\nsäkkeihin valmiiksi lajiteltua. Milläs elokuussa kylvetään? Elokuussa\n-- kuka nyt niin pitkälle ajattelee, mokomiakin rauhanajan huomisia\npikkuhuolia. Kylväkööt lahtarit peltonsa, mitä se meihin kuuluu!\n\n*\n\nLaulaen päin.\n\nKuinka monennen sadannen kerran lieneekään alkanut heikäläinen\nsanomalehtiartikkeli näillä sanoilla: \"Porvariston valkoinen\nkaarti hyökkäsi raivoisan pedon tavalla köyhälistön niskaan;\nsalakavalasti vainoten se oli jo kauan sitä väijynyt\" -- joilla\ntaas muuan niistä alkaa. Siihen tottuu niin, että tuntuu tyhjältä,\nkun se alkulause puuttuu. Nyt se on alkulauseena erään artikkelin\nloppulauseeseen, joka kuuluu näin: \"Yksimielisyyden yhteishengen\nelähyttämää vallankumousarmeijaa ei voi mikään porvariston pakko- tai\npalkkasoturijoukkio kukistaa. Valkokaartin joukkueet jo vapisevat\npunaisten sotilaitten rautaisessa syleilyssä. Viestit kertovat,\nettä itäisellä rintamalla hyökkäävät punakaartilaiset laulaen päin\nvihollisen tykkien jyrinää. Sellaisen urhoollisen joukon voittokulkua\nei mikään porvarismahti pysty pidättämään.\"\n\n*\n\n\"He ja me\".\n\nSattuu \"Tiedonantajasta\" silmääni erään naiskirjailijan Lyyli Avannon\nnäin kuuluva purkaus:\n\n\"Elkööt mainitko enää veljen nimeä. Sillä me emme enää tunne muun\nperheen jäseniä, emmekä muita sukulaisiksemme laske, kuin ne, jotka\nsalaa ja julki meidät tunnustavat. Ja sen perheen isä on Tuska ja äiti\nKärsimys. Niitä eivät _he_ tunne, eivätkä siis voi, eivät tarvitse --\neivät saa tuntea meitä. Enempää kuin me heitä.\"\n\n\"Olkoot he tästä alkaen he. Me olemme me. Kaksi erilaisuutta. Kaksi\nvennonvierasta heimoa, ilman minkäänlaista oikeutta tai velvollisuutta\ntoisiensa suhteen. Siis, pesäero niin täydellinen, niin päivänselvä,\nettei siinä ole enää parsimisen sijaa. Ei saa olla. Eikä tule koskaan\nolemaan!\"\n\n\"Sillä me, mekin osaamme jo katsoa pitkin nenänvartta alas. Eikä\nkatseemme enää ikinä nouse heitä kunnioittaen, ihaillen ihmettelemään.\"\n\n\"Mutta voi heitä nyt! Mistä nyt kantajan saavat, syöttäjän, juottajan,\nlämmittäjän, suojelijan, puolustajan --? Mistä orjan, sylkyastian --?\nKenen nyt katuloakseen katsonevat --?\"\n\nLyyli parka!\n\n*\n\nKevät saapuu -- eikä saavu.\n\nKevät saapuu, kevään kevät. Aurinko jo lämmittää. Taivas kaareilee\nkorkeana, horisontti siintää. Muistuvat mieleen ajat, kun kadut olivat\nsulaneet, rattaat rätisivät, huusin ajurin, nostin matkalaukkuni toisen\nviereeni, toisen hänen jalkainsa alle ja lähdin ajamaan asemalle,\nmatkustaakseni Hankoon ja Hangosta ulkomaille -- valoisiin, iloisiin\nmaihin, virkistymään, oppimaan, tekemään työtä akaasiain alla,\nhelppoa, vaivatonta, kaikki mennen kuin myötätuulta lehtipurjeessa\nviiletellen. Pää oli täynnä aurinkoisia aatteita, verissä oli joka aamu\nuudistuneen elimistön tuntu -- ei tulle minulle enää se aika. Siellä\non kai vieläkin painostavampi harmaus kuin täällä, aurinko paistanee\nihmiskuntaa ivaten siellä niinkuin täällä. Miten mahtaisi olla jossain\nvaltameren saaressa? Ei ollutkaan maailma vain _minun_ ilokseni luotu,\nniinkuin luulin. Pommilinnut liitelevät Pariisin yllä ja akaasiain alta\nkorjataan verinen koulutyttö ja katuoja kurahtaa punaisena likaviemärin\nnieluun.\n\n\n\n\nLauantaina 23 p:nä maaliskuuta.\n\n\nEnnenkuin suo sulaa...\n\nEräässä \"Työmiehen\" tämänpäiväisessä kirjoituksessa rakennellaan ehkä\nhyvinkin toteutuvia toiveita Venäjän vallankumouksen leviämiseen\nLänsi-Eurooppaan ja sen kautta Venäjän vallankumouksen pelastumiseen.\nNiin toivottomalta kuin vallankumouksen asia Venäjällä Brestin\nrauhansopimuksen jälkeen näyttääkin, se kuitenkin siitä suoriutuu.\n\nKahdelta taholta uhkaa nyt kansainvälinen imperialismi työväen\nVenäjää. Täällä lännessä hioo hampaitaan ja heristelee miekkojaan\nkiireestä kantapäähän aseistettu saksalais-itävaltalainen porvaristo ja\nkaukaisessa idässä liikehtivät japanilais-kiinalaiset joukot. Luulisi\nensi katseella, että täydellinen tuho uhkaa Venäjän vallankumousta.\nMutta onko asianlaita niin? Eikö ole joitakin tekijöitä, jotka estävät\nainakin toistaiseksi Europan imperialismia hyökkäämästä suorastaan\nhäikäilemättä Venäjän työtätekevän kansan kimppuun?\n\n\"Onpa tietenkin\", vastaa kirjoittaja näihin kysymyksiinsä.\n\n\"Kuten tunnettua, odotettiin äsken suurella mielenkiinnolla työväen\nvallankumouksen puhkeamista Länsi-Europassa. Mutta vakavista\nliikehtimisistä huolimatta se ei kumminkaan puhjennut ilmiliekkiin.\nSiihen oli omat syynsä. Vallankumouksen voimat olivat siellä kyllä\nkypsymässä, mutta ne eivät kypsyneet vielä valmiiksi, sillä niiden\nkypsymiselle _ei ollut todellista maaperää, ei ollut sitä äärimmäisten\nolojen kärjistymistä, joka sytyttää vihanliekin hiljaisimmissakin\nluonteissa, niinkuin oli Venäjällä ja meidän maassamme_. Tämä pettymys\nEuropan vallankumouksen puhkeamiseen nähden pakotti Venäjän työväen\nvallankumouksen perääntymään, solmimaan mitä raskaimman rauhan\nSaksan imperialismin kanssa ja siirtämään kaiken varalta Venäjän\npääkaupungin Moskovaan. Mutta Europan maissa ei silti ole kaikki\nrauhallista. Venäjän vallankumouksen heittämät kipinät kytevät siellä\nja _vallankumous voi minä hetkenä tahansa puhjeta ilmiliekkiin_. Tämä\non se _ensimäinm tekijä, joka pakottaa imperialistisien kenraalien_\nmenettelemään varovaisemmin työväen vallankumouksen tukahuttamisen\nsuhteen vieraissa maissa, punnitsemaan tarkemmin jokaisen\ntoimenpiteensä.\"\n\n\"Onpa olemassa vielä _toinenkin tekijä_, joka ehkä vieläkin suuremmassa\nmäärässä on esteenä imperialismin hyökkäyksille. Ja tämä tekijä on\nerimielisyys, etujen ristiriitaisuus itse imperialististen valtioitten\nkesken. Tämä riita ei ole vielä läheskään päättynyt. Lännessä jatkuu\nvielä sota Saksan ja Englannin välillä. Se sitoo Saksan käsiä. Samalla\ntulee Saksan aina muistaa, että Englanti ei tule koskaan sallimaan\nSaksan liioin varmistua Idässä ja voi tulla, ainakin silloin, kun Saksa\nheikkenee, sekottamaan tämän meininkejä. Vasta sitten, kun työväen\nvallankumouksen liekki leimahtaa yli koko kapitalistisen maailman,\nvoivat imperialistit jättää syrjään omat keskinäiset riitansa ja\nryhtyä yksimielisesti taisteluun työväenluokkaa vastaan. Mutta silloin\nei taistelekaan enää yksin Venäjän työtätekevä kansa, vaan kaikkien\nkapitalististen maitten köyhälistö. Se vapautuu silloin lopultakin\nkaikkien sovitteluhaluisten 'johtajain' kahleista ja ottaa kohtalonsa\nomiin käsiinsä. Ja tämä köyhälistön vapautuksen hetki ennemmin tai\nmyöhemmin lyö.\"\n\nVoihan olla, että tämä ennustelu todella toteutuu, mutta ennustelenhan\nminäkin: ennenkuin siltä yleiseurooppalaiselta vallankumoukselta apu\nehtii tänne suomalaisen vallankumouksen hätään, on se asia täällä\njärjestetty. Meidän kurki kuolee, ennenkuin heidän suonsa sulaa.\n\n*\n\nNouseva kosto.\n\nKukapa nykyjään joutaisi kiinnittämään huomiotaan noihin\nköyhälistökorttelien pieniin ihmisvesoihin, jotka ennen leikkivät\ntalojen likaisilla takapihoilla ja katuvierustoilla. Mutta jos\nhetkiseksi pysähtyy vilkaisemaan heidän leikkejään nyt, niin huomaapa\nniiden muuttuneen ja huomaapa samalla myöskin, miten tarkasti nämä\nvesat seuraavat aikaansa ja mikä älykkyys heissä ilmenee.\n\nMiten tärkeännäköisinä he lähtevätkään aina aamupäivisin liikkeelle,\npojat kiireestä kantapäähän asti aseistettuina puupyssyillä ja\nmiekoilla, tytöt puettuina laupeudensisariksi.\n\nTällä sotajoukolla on omat virastonsa ja laitoksensa mitä\nmonipuolisimpine koneistoineen, aina arsenaalista ambulanssiin asti.\nJa erittäin tärkeää osaa näytteleekin ambulanssi, sen huomaa jo\nnäistä laupeudensisarista, kun he täysissä virkapukeissa rientävät\ntaistelevien joukkojen mukana.\n\nTaistelutantereina ovat esim. Sörnäisissä autiot kalliot ja läheiset\nmetsät ja siellä taistellaan milloin Suomen itsenäisyyden, milloin\nsosialistihallituksen puolesta. Melkein aina ovat kumminkin vastakkain\npunakaartilaiset ja lahtarit. Lahtareiksi valitaan joukosta aina\nsellaiset, joista toiset eivät oikein pidä, ja sitten käyvät joukot\nvastakkain. Lahtarit koettavat luonnollisesti rimpuilla minkä jaksavat,\nmutta useimmassa tapauksessa saavat he selkäänsä, että roikuu. Joskus\nkäy niin, että joukot ovat tasaväkiset ja silloin tarvitaan joku\npuolueeton välittäjä, mutta eipä siihenkään kelpaa kaikki.\n\nEräässäkin tappelussa, jossa punaiset ovat tapelleet Suomen\nitsenäisyyden puolesta saksalaisia, ruotsalaisia ja lahtareita vastaan,\nei ole tullut lopullista ratkaisua ja tarjoutuu sitten valtio jos\ntoinenkin välittäjäksi, mutta ketään ei kelvoiteta. Viimein tarjoutuu\nBelgia ja se hyväksytään yksimielisesti. Pieni Belgia, jonka suurvallat\novat maan tasalle ruhjoneet, se, se vain ymmärtää sorretun Suomen\nkohtaloa.\n\nEräässä toisessa tappelussa taas, jossa punaiset ja lahtarit tappelevat\nvastakkain, joku suuri pojanjolli ei tiedä, mihin joukkoon menisi,\nliehuu vain aina sillä puolella, joka näyttää olevan voitolla. Eräs\npunaisten pikkusimpia kimpaantuu silloin, hyökkää epävarman kimppuun ja\nkovenee: \"Mene tiitä, tenkin pikkupolvali, kun tiinä haihattelet, etkä\ntietä, mihin joukkoon tinä kuulut!\"\n\nEräässä tappelussa taas on voitettu kaikki Euroopan lahtarit,\nsosialistit ovat aseman herroina ja lahtarit ovat paenneet Kiinaan.\nKiinasta kumminkin lahtarit hyökkäävät kiinalaisten avustamina,\nsiinäkös tappelu, jossa kiinalaiset niinkuin lahtaritkin saavat\nviimeisen läksynsä.\n\nTaistelutantereelta korjaavat laupeudensiskot kuolleet ja haavoittuneet\nja ensi apu annetaan kenttäsairaaloissa. Sitten tuodaan sairaat\nkaupunkiin. Eräänkin talon takapihalla on pieni loukko, jota käytetään\nsairaalana, ja täällä tapaa eräs talossa asuva äiti poikansa paareilla\nnäköjään aivan hengettömänä. Äidille hätä käteen:\n\n-- Oletko sinä loukkaantunut? hätäilee hän.\n\nEi vastausta.\n\n-- No herranen aika! äiti hätääntyy yhä enemmän. Etkö sinä voi edes\npuhua? -- Hän aikaa ravistella kuollutta. Vihdoin kiivastuu kuollut ja\nkivahtaa: -- Enhän minä voi puhua, kun minä olen myrkytetty. Lahtarit\novat ampuneet myrkytetyllä kuulalla.\n\n*\n\nYllä oleva kuvaus on erään \"Järjestöpojan\" \"Työmieheen\" kirjoittama.\nHänen on otsakekin. Hän jatkaa vielä:\n\n\"Nämä ovat vain lasten leikkejä, mutta nämä leikkijät varttuvat vielä.\"\n\n\n\n\nPalmusunnuntaina 24 p:nä maaliskuuta.\n\n\nPalmut ja punaiset paperiruusut.\n\n\"Seuraavana päivänä, kun suuri kansanjoukko, joka oli saapunut juhlaan,\nkuuli, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin, ottivat he palmupuiden\noksia ja menivät häntä vastaan ja huusivat: 'Hosianna, siunattu olkoon\nhän, joka tulee Herran nimeen, Israelin kuningas.' Ja saatuaan nuoren\naasin, Jeesus istui sen selkään.\"\n\nSe on osa tämän päivän tekstistä, yksi sen kauniin kirjan kauneimpia,\njosta se on otettu, voimakkaimpia siitä saamiani vaikutelmia,\nsuuren kärsimysdraaman värikäs alkukohtaus, joka jo lapsena levitti\nmielikuvitukseni siivet. \"Ottivat palmupuiden oksia, ja menivät häntä\nvastaan ja huusivat: hoosianna!\" Oli kuin olisin itse ollut siinä\nsaattueessa mukana, pyrkimässä niin lähelle kuin pääsin toisten\nlomitse ja kainaloiden alaitse. Ja me menimme lapset hoitajinemme ja\nkelkkoinemme varhaisena, kirkkaana kevättalviaamuna ulos hankiaiselle,\njuoksimme ilakoiden yli narskuvien peltojen, pitkin nietostuneita\naitovarsia, ohi riihien, yli männikkökankaan metsäniitylle, jossa\nkasvoi hyötyisä pajukko, täynnä \"kissoja\", kevään ensimmäisiä kukkia.\nSiellä laskettiin hyviä mäkiä. Aurinko nousi ja alkoi lämmittää ja\nimi esiin ja levitti tyyneen ilmaan koivuista ja kuusista urpujen\nja havuneulain tuoksua. Ja palataan kotiin, pappilaan, jossa on\naamiaispöytä katettu ja isä kirkkoasussa, parta ajettuna ja kaulassa\ntiukalla valkea liina. Ja oksat asetetaan maljakkoihin kaikkialle\nhuoneihin, saleihin ja kamareihin. Ja me hivelemme pienin sormin\nsilkkinukkaisia nuppuja ja hyväilemme niillä omia ja toistemme huulia.\nNypimme niitä irtikin ja leikimme, että ne ovat lampaita.\n\nJa koulussa vähän vanhemmalla iällä on tähän päivään kiinnitetty\nmuistoja kävelyistä toverien ja tyttöjen kanssa kimmeltävien hankien\nyli Kallaveden saariin, jonne toisia nuorukais- ja neitoparvia\nmenee ja toisia tulee, kaikilla käsissään ja hatuissa ja rinnoissa\npajupalmukimput, sydämessä \"onnen\" ensi aavistuksia. Taustana tummahko\nPuijo ja sitä vastaan valkoinen kirkontorni ja tyyneen ilmaan\nkohoilevat savupatsaat.\n\n*\n\nTulen juuri aamukävelyltä. Näin tyttöjä koristettuina tänäisen juhlan\nkunniaksi punaisilla paperiruusuilla. -- Ne, jotka eivät tahdo\nolla missään tekemisissä kirkon ja sen juhlien kanssa, kuitenkin\nkoristautuvat sen juhlaan, tehden sen omakseen omalla tavallaan.\nRauhan symboolin sijasta sodan punainen. Vastalause vanhaa traditsiota\nvastaan. Pois sinä, minä sijaan! Niinkuin valloittajakirkko ennen\npakanoita käännyttäessään sijoitti omat juhlansa heidän juhliensa\npäiviksi, niin nyt nämä pakanat vuorostaan. Olisi hauska tietää,\ntapahtuuko se tarkoituksellisesti, taktillisesti, vaiko vain naivisti\ntyttöjen puolelta. Ovat kerta kaikkiaan tottuneet koristeleimaan tänä\npäivänä ja valitsevat puolueensa värin, veriruusun, jolla muuten\nkylläkin, koristelijain hattaramaisuudesta huolimatta, saattaa olla\nhyvinkin syvästi aatteellinen merkitys.\n\n*\n\nMaailman suurin vallankumous ja sen pienin.\n\n\"Tiedonantajalla\" on tänään omalaisensa juhlasaarna silläkin päivän\nmerkityksen johdosta, tekstinä oppi-isän Karl Marxin lauselma, joka\nkuuluu näin:\n\n\"Vallankumouksellinen toiminta on ainoa keino, jolla voidaan lyhentää\nvanhan yhteiskuntajärjestyksen kuolinkamppailua ja huojentaa uuden\nyhteiskunnan verisiä synnytystuskia.\"\n\nJa sen mukaisesti lehti koettaa todistaa, että tämän ainoan keinon\nvälttämättömyys meilläkin oli olemassa.\n\nAseihin eivät Suomen työläiset tarttuneet kevytmielisesti ja tarkoin\najattelematta, ei hetken harkitsemattoman päätöksen nojalla, vaan koko\nkansan ja sen tulevan sukupolven onnea varten.\n\nTunnustus, että kapinaan siis käytiin pitkällisen harkinnan ja\nkauan kypsytetyn päätöksen jälkeen, eikä, niinkuin tähän saakka\naina ja aina on uskoteltu ja väitetty, siitä syystä, että porvarit\naseistautumisenaan ja alkamalla hyökkäyksen pakottivat työväen\ntarttumaan aseihin? -- todettakoon mielihyvällä. Kansanvaltuuskunnan\nvirallinen äänenkannattaja sen nyt itse myöntää, vihdoinkin,\npeittelemättä. Kapina oli siltä taholta ainakin johdon puolelta\npäätetty ja valmistettu oppi-isän ohjeita seuraten.\n\nTämä välttämättömyys perustellaankin. Heille, joita vastaan kapinaan\nkäytiin, sanotaan: \"Te olitte kuuroja ja sokeita siihen aikaan, kun\ntyöläisluokka kärsivällisesti, joskin vakavasti, viimeiseen asti koetti\nrauhallisin keinoin saavuttaa oikeuksiaan. Te silloin ylimielisesti\npilkkasitte sen ponnistuksia ja uhkasitte virkavaltaisella väkivallalla\nmasentaa tyytymättömyyden ilmaukset. Työläisluokka rukoili: Kumotkaa\nmeitä niin raskaasti painavat orjalait, esim. torpparilaki. Valtaluokka\nvastasi: Ei ainakaan ensi kiireessä. -- Työläisluokka anoi edelleen:\nVapauttakaa meidät valtiokirkon ikeestä. Vastattiin: Vielä me\ntarvitsemme kirkkoa eräitä vuosikymmeniä. -- Kun nälänhätä ahdisti,\npyysi kansa: Jakakaa meidän kanssamme leipänne, jonka te olette meidän\navullamme saaneet, sillä mehän olemme kyntäneet ja kylväneet pellot! --\nSilloin tuotiin ruutia ja helvetinkoneita: näistä saatte, mutta ette\nleipää.\"\n\nSiis torpparilaki, valtiokirkko ja lyijy ja helvetinkoneet\nelintarpeiden sijasta -- niiden tähdenkö kaikki tämä? Syiden suunnaton\nheikkous osoittaa, että mitään pakottavaa välttämättömyyttä sittenkään\nei ole voinut olla olemassa, sillä kuka täällä antoi lyijyä, ennenkuin\nsillä täytyi puolustaa omaa henkeään. Ja milloin on käytetty\nhelvetinkoneita? Kumousta valmistettiin, muut esitetyt syyt ovat\ntekosyitä.\n\nMutta kuinka minä kimmastunkin heihin -- kuitenkaan minä en voi itseäni\nsilmästä silmään katsoen kieltää, että syitä sittenkin on, joskaan\nei _tähän_ vallankumoukseen, niin ainakin _vähää vaille_ tähän, ja\nettä Marx saattaa olla oikeassa. Vallankumous ei ollut _meillä_ ainoa\nkeino, ei ainakaan tällä kertaa, mutta kuka tietää, eikö se joskus\nolisi voinut tulla sitä olemaan, sillä miksipä meillä valtaluokat\npohjaltaan olisivat toisenlaiset kuin muuallakaan maailmassa, jossa\nkaikkialla ja kaikkina aikoina lopulta on paaduttu ja päädytty\nsälyttämään alaluokan niskaan niin paljon kannettavaa, että sen on\ntäytynyt voimanponnistuksin karistaa se hartioiltaan, katkoa köytensä\nteräaseella, kun solmut ja silmukat eivät ole mitenkään muuten\nauenneet. Eihän kukaan meistä valkoisimmistakaan ja yhteiskuntaa\nsäilyttävimmistäkään kiellä, että Ranskan vallankumous oli välttämätön\nkoko sen kansan pelastamiseksi, ja olemmehan täällä laillisimmatkin\npitäneet selviönä, että vallankumouksen Venäjälläkin täytyi tapahtua\nverisesti, muuten ei siellä olisi päästy alkuunkaan. Ja me olemme\ntyytyväiset, iloitsemme, että se tapahtui siellä niin meidänkin\nhyväksemme. Säälimmehän tosin meriupseerien murhia, mutta kohautimme\nsamalla olkapäitämme: niiden joukossa oli luultavasti montakin\nkohtalonsa ansainnutta. Ja kuka tässä maassa ei iloinnut, kun Bobrikoff\nkaatui ja Plehve murhattiin -- sanokaamme teloitettiin -- koko\nvapauteensa pyrkivän Suomen ja Venäjän nimessä ja puolesta ja hyväksi.\n\nHehän olivat _syyllisiä_, mutta tässä meidän kapinassa teurastetaan\nsyyttömiä. Mutta niitä syyttömiä on mennyt kaikissa vallankumouksissa,\npersoonallisesti syyttömiä, mutta ei suinkaan Ranskan, vielä vähemmän\nVenäjän vallankumouksen sen tähden mielestämme suinkaan olisi pitänyt\njäädä tekemättä.\n\nOikeastaan emme me, tai ne, jotka eivät hyväksy tätä aseellista\nkumousta, lopulta sittenkään vallankumouksiin nähden valita muuta kuin\n_tapaa_, sitä tapaa, millä tapetaan, ja myös ketä tapetaan, ei itse\ntappamista. Mutta niin pian kuin kerran ollaan tappamisen oikeutuksen\nkannalla, on verrattain toisarvoista, miten ja missä mitassa se\nsuoritetaan ja käytetään keinona sen takana olevan ja sitä elähyttävän\naatteen puolesta. Se, joka ei sitä yleensä, periaatteellisesti,\ntuomitse, ei voi tuomita sitä sen hairahdustenkaan vuoksi. Siitä\nei pääse millään vikuroimisella. Ei siitä voi vikuroida pois edes\nkoettamalla osoittaa, että _se_ aseellinen vallankumous -- niin no, se\ntietysti! -- oli oikeutettu, mutta _tämä_ -- totta kai! -- tämähän on\nihan toista!\n\nNe on aina ja kaikkialla yhtä tuomittavia, samoin kuin sota. Ja jos\nyhden ymmärtää ja antaa anteeksi, niin täytyy suhtautua samalla tavalla\ntoiseenkin. Ne ovat molemmat historian kulkua, visseistä edellytyksistä\nja välttämättömyyksistä johtuneita. On tyhmä se kyntäjä, joka kiroo\nkiven, joka katkaisee hänen auransa kären. Ja niin on sen, joka\njoutuu lähemmässä tai kaukaisemmassa tulevaisuudessa langettamaan\ntuomiota tästä meikäläisestä, tehtävä se aivan toisessa mielessä ja\nmielentilassa, kuin mihin meillä näytään valmistauduttavan. Kapina on\ntietysti kukistettava, s.o. paha kivi kaivettava maasta ja siirrettävä\npois, mutta _tapa_, millä se tehdään --? En enää epäilekään, että\nsuorituksemme tulee tapahtumaan kiukun ja koston ja äärimmilleen\närtyneen hermostuneisuuden merkeissä, niinkuin Ranskassa 1871.\nSillä miten me valkoiset olisimme enkelimpiä kuin ihmiset yleensä,\nsamoinkuin punaisetkaan tuskin ovat olleet perkeleempiä kuin muutkaan\nmaailmanhistorian punaiset.\n\nTätäkö minä uskallan ajatella, jopa panna paperille osaksi viholliseni\nhyväksi -- juuri nyt? Mutta minä tunnen kuin vaipuisi pohja jalkojeni\nalta, ellen sitä sano ainakin itselleni.\n\nNiin, nythän on, huomaan, vallankumouksen vuosipäivä, sen, joka alkoi\npalmusunnuntaina vähää vaille kaksituhatta vuotta sitten. Se suuri\nkumousmies ajoi silloin aasin selässä pääkaupunkiin, kansan huutaessa\nhoosiannaa sille, joka tulee Herran nimeen. Hän suoritti sen omalla\ntavallaan -- uhrasi _ainoastaan_ oman henkensä, mutta suoritti sen\nsittenkin, historian ainoan, oikean, suurimman. Täällä suoritetaan yhtä\nsen pienintä, sekä tarkoitukseen että tapaan nähden.\n\n\n\n\nMaanantaina 25 p:nä maaliskuuta.\n\n\nTämä on myös uskonsota.\n\nJonossa seisoo vanha, hyvissä vaatteissa oleva työmies, jossa ei ole\nvähimmässäkään määrässä huligaanimaisuutta eikä yllyttajämäistä, vaan\njoka kaikesta päättäen on vain sellainen valveutunut, yhteisiä asioita\nseuraava ja harrastava n.s. rehellinen työmies. Hän ei nähtävästi ole\nkapinassa aktiivisesti mukana, tuskinpa niin vanhaa miestä pantaisiin\nvahtiinkaan. Mutta kun tuulee ja rätkii räntää kolealta taivaalta ja\ntoinen huomauttaa, että ei niillä nyt ole hyvä olla tämmöisellä ilmalla\nsiellä rintamallakaan, huokaa hän: \"ei ole; kun voisin, menisin heittiä\navustamaan, vaikka ma vain heitin hevosiaan ruokkoisin.\"\n\nTuo heidän vilpittömyytensä, hartautensa ja yhteenkuuluvaisuuden\ntunteensa se minua aina järkyttää ja kammottaa tulevaisuuteen nähden.\nNe ovat niin tosissaan, niin hirvittävän tosissaan, ne uskovat, tämä on\nheille uskonsotaa, taistelua enemmän uskon ja vakaumuksen kuin aineen\nja etujen puolesta. Kuunnelkaa vain äänen värähdystä, kun hän lausuu\nsanat: \"tämä työväen asia\", \"tämä köyhälistön asia\". Se on muuttumassa\nheille, osalle heistä, juuri yksinkertaisimmille, pyhäksi sodaksi, ja\nvaikka heidät kukistetaan ja sitten heidän tilaansa parannetaan, jää\nse polvesta polveen heidän, tällaisten, veriin ja muistotieto sitä\nylläpitää ja heidän runoutensa -- jota on -- sitä ihannoi. Ja kuta\nhuonommin heidän käy, sitä enemmän se siksi muuttuu, -- ja kuta enemmän\nme teemme virheitä, sitä enemmän saapi se virikettä.\n\nJonossa kerrotaan, että Haapalainen on vangittu. Muuan nainen silloin\nhuudahtaa auton perään, joka ajaa ohi: -- Tuossa sitä nyt viedään. Se\non maailman suurin roisto! -- Mistä te sen tiedätte? -- Miksen sitä\ntiedä, kun olin kymmenen vuotta naimisissa hänen kanssaan.\n\n*\n\nEräiden sosialistien selostus.\n\nVapaa Sana n:o 20 julkaisee eräiden kapinaan osaaottamattomien ja\nsitä vastustaneiden sosialistien selostuksen kulissien takaisista\ninteriöreistä ennen kapinan alkamista. Siinä väitetään, mikä\njo ennenkin on luultu tiedettävän, että punakaarti yhdessä\nvenäläisten kanssa teki kaappauksen myöskin työväen omassa\nkeskuudessa. \"Kun valtiokaappaus toimeenpantiin, ei kysytty lainkaan\nsosialidemokraattisen eduskuntaryhmän mielipidettä, ja puolueneuvosto\nkutsuttiin asiasta päättämään vasta viikon päästä tapahtuman jälkeen,\njolloin jokainen julkisesti vastaan asettuva olisi joutunut pistimien\nkärkeen. Niinkuin tämä valtiokaappaus on tapahtunut yleisillä vaaleilla\nvalittua kansaneduskuntaa kohtaan, oli se kaappaus myöskin itse\npuoluetta vastaan.\"\n\n*\n\nEi bolshevikkeja.\n\nTurussa olevat matruusit ovat saksalaisten tulosta tiedon saatuaan\nja heidän pelossaan naulanneet katukulmiin ilmoituksen, että heidän\naluekomiteansa on lakannut toimimasta. Päälliköilleen he ovat\nilmoittaneet, etteivät he ole bolshevikkeja. Siellä olevasta laivoista\novat punaiset liput poistetut ja mastoon on nostettu Andreaksen lippu.\n\n*\n\nTietoja Tampereelta.\n\nEräässä yksityisessä kirjeessä Tampereelta t.k. 22 p:ltä kerrotaan,\nettä Mannerheim on antanut vaatimuksen antautumisesta. \"Määräaika meni\numpeen viime perjantaiaamuna t.k. 22 p:nä. Vaatimusta ei noudatettu.\nHänen joukkojaan on jo Kangasalan kirkolla ja Aitolahdella. Hänen\ntiedustelijansa kulkevat kaikkialla kaupungin läheisessä ympäristössä.\nYöllä 22 p:ää vasten arveltiin hyökkäys tulevaksi ja jo k:lo 5\nsuljettiin kaikki liikenne kaduilla, mutta yö kului kuitenkin\nrauhallisesti, joten k:lo 8 aamulla päästiin ulos. Herrasmiehet eivät\njuuri voi liikkua kaduilla. Pakko-otto patteritöihin, varustuksia\nEpilässä ja Pyynikillä. Kanuunoita kaupungin ympäristöissä. Tulta\naiotaan johtaa Tammelan kaupungin osassa keuhkotautiparantolasta,\nminkä katolta on laaja näköala. Kuularuiskuja pääkatujen ullakoilla,\nmutta muuten sotilaallisesti katsottuna kaupunki turvaton. Esikunnat\nkarkasivat vieden palkkarahat, sen vähän kuin rahoja olikaan.\nKeskiviikkona valittiin uudet johtajat Salmela ja Rahja, samalla kuin\nesikuntapäällikkö Hyrskymurto, jonka ei onnistunut paeta, vangittiin.\nHän muuten kovasti vaati kaupungin antautumista taistelutta, koska\npuolustus on toivoton. Punaiset tarjoavat yksityisesti aseitaan sitä\nvastaan, että saavat ruokaa ja turvaa. Niiden tila on ikävä. Näkevät\nhuutavaa nälkää, vieläpä täälläkin, rintamasta puhumattakaan. Viime\nyönä kieltäytyi kaksisatamiehinen osasto lähtemästä ulos kaupungista\nKangasalle, koska heillä ei ollut ruokaa ja koska pitivät joukkojaan\nliian pieninä ja väsyneinä. Valkoiset ovat kauhu, josta puhutaan kuin\nkuolemasta. Täällä lasketaan noin 8,000 miehen saarroksiin joutuneina\nolleen pakoitetun antautumaan Vilppulassa ja Korkeakoskella. Se\nsotaliike ei kuitenkaan liene vielä päättynyt. Panssarijuniaan saavat\nkiittää, että osakaan heidän joukoistaan pääsi perääntymään. Nämä\njunat ovat myöskin tulleet kelvottomiksi. Toinen suistettiin kiskoilta\nSiitamassa ja toinen ohjattiin yöllä eilistä vastaan kollisioniin\nsen kanssa, jossa siitä toinen vaunu vikaantui, niin että molemmat\npikatykit menivät rikki, ja on se nyt täällä ratapihalla. Muuten on\ntäällä valmiina vetureja ja vaunuja kaikkien johtajien poisviemiseksi\nkaupungista, eikä muuten kukaan vähänkään asiaa tunteva sosialisti enää\nluota voittoon. Tänään ovat kuitenkin hieman rauhallisempia, sentähden\nettä etelästä on saapunut pienempiä apujoukkoja. Ne eivät kuitenkaan\nvaikuta mitään. Aitolahden Kuikkaan kartanossa on valkoisten etujoukot.\nPunaiset perääntyneet tänä aamuna kansanedustaja Linnan taloon,\njoka on noin kaksi kilom. Tampereelta. Luopioisista punaiset ovat\nperääntyneet Hauholle. Valkoiset Pälkäneen ja Kangasalan kirkonkylissä.\nKangasalan asema on vielä tätä kirjoitettaessa punaisilla. Helsingin\nradan katkaisua Toijalassa odotetaan pian. Valkoisten etujoukkoja\non eilen iltapäivällä ollut Ylöjärven Pohtolassa, joka on kaupungin\nlänsipuolisella rajalla. Kaupunki eilenillasta piiritystilassa.\nPakko-otolla saatiin eilen aamulla satakahdeksan miestä vaihtoihin.\nPorvarit loistavat poissaolollaan. Oriveden taistelussa punaiset\nmenettivät kaksikymmentäyksi kanuunaa.\"\n\n*\n\nToistaiseksi ei myödä lippuja Hyvinkäätä edemmä. -- Tampereen huhutaan\nolevan vallatun ja Lempäälän sillan räjäytetyn. Sähkösanomia ei mene\nPoriin, Tampereelle eikä Turkuun.\n\n\n\n\nTiistaina 26 p:nä maaliskuuta.\n\n\nPyhä Ilion ei saa kaatua.\n\nOlen aina rakastanut ja ihaillut Ranskaa, josta olen, lähinnä\nSkandinaviaa, erittäinkin Norjaa, saanut henkisesti kaiken, minkä\nvoi ulkomaailmalta saada. Kun ensi kerran elämässäni, lähempänä\nkolmeakymmentä, pääsin ulkomaille, kiidätettiin minut suoraan\nPariisiin. Siellä sain maailman näyttelyn panoraamaitse silmäillä\nhiukan muihinkin maailmoihin, aina itämaille ja Afrikaan. Siellä sain\nkäsityksen siitä, mitä maailma on, mitä yleisihmisyys. Siellä ranskaa\noppien opin oman kielenikin ja ymmärtämään oman maani. Siellä sain\nkäsityksen taiteesta ja tyylistä. En siellä mitään opiskellut, mitään\nerikoisesti tutkinut, se vain tuli eläen ja hengittäen. Näin siellä\njoskus unta, että olin palannut kotimaahan. Se oli painajainen, josta\nherättyäni tyynyni oli märkä. Olin itkenyt unessa sitä onnettomuutta.\nMinussakin toteutui, mikä muissakin, että jokaisella meistä on kaksi\nisänmaata, oma maamme ja Ranska.\n\nRiemukaaren alla Champs Elysées'n päässä kertoi minulle opas\nylpeydellä, että sen alaitse eivät saksalaiset olleet kulkeneet, vaikka\nmarssivatkin ohi. Vaimot ja lapset olivat piirittäneet sen ahtautuen\nyhteen sen alle ja ympärille, eivätkä voittajat sentään hennoneet\nheitä ampua. Olin ylpeä kummankin puolesta, mutta kaikki myötätuntoni\ntietysti oli ranskalaisten puolella, niinkuin se yleensä aina on ollut\nvoitettujen puolella -- tähän asti. Sodan alussa olivat tunteeni ja\nniistähän nyt on puhe -- kokonaan Ranskan ja Belgian puolella. Iloitsin\nMarnen voitoista. Ei moni Ranskan-ystävä tässä maassa sitä enää silloin\ntehnyt.\n\nJa melkein kauhistuen minä nyt totean, että kun kuulen liittoutuneiden\ntappioista, ja että Pariisia on pommitettu 120 kilometriä kantavilla\ntykeillä ja täällä uskotaan ja toivotaan, että Pariisi kyllä\nvalloitetaan ja Saksa sanelee siellä rauhanehdot, minä siitä, joskin\nhäpeän iloita, en kuitenkaan tunne erikoisempaa suruakaan. Saksan\nvoitto ranskalaisista merkitsee nyt meidän lopullista voittoamme\nvenäläisistä. Semmoisia ne meissä ovat ne n.k. parhaat tunteemme. Oma\netu on aina piru temppelin harjalla.\n\nMutta ei sittenkään, Pariisia ei saa pommittaa, ei saa tulla se\npäivä, jolloin pyhä Ilion kaatuu. Se on liian suuri maksu meidän\nitsenäisyytemme hinnaksi. Liian suuri siksikin, että meillä ei olisi\nvaraa sitä hintaa siitä maksaa.\n\n*\n\nValpas tarjoo rauhanpiippua.\n\nValpas, se vanha irokeesi-intiaani, joka kaiken ikänsä on ollut\nsotapolulla, on nyt ehkä viimeinkin saanut tarpeekseen skalppeja\nvyöhönsä, lähtenyt rauhanpolulle ja ehdottaa tomahavkin kaivamista\nmaahan ja rauhanpiipun sytyttämistä porvarillisten kanssa. Hän on\ntavannut edusm. Lohen ja tarjonnut välitystään rauhan aikaansaamiseksi\nmillä ehdoilla hyvänsä. Lohi oli vastannut, ettei hän voi tehdä mitään\nasiassa. Sopivissa tilaisuuksissa, kun joukot jollain hetkellä menevät\npitemmälle kuin missä hän uskaltaa olla mukana -- niinkuin viime\nkeväänä valtuusmiehiä vankina pidettäessä -- merkitsee Valpas aina\neriävän kantansa ja luultavasti on tämäkin sitä. Kettu kuulema joskus\npelastuu ajavien koirien käsistä viskautuen selälleen, heittäytyen\nhyväksi ja nuollen niitä turpaan. Joskus se kuuluu onnistuvankin, mutta\nvanhat kettukoirat eivät anna pettää itseään. Ja niin tulee käymään\nnytkin.\n\nSittenkun punaisten johdossa oli tapahtunut palatsivallankumous ja\njyrkimmät ainekset päässeet voitolle uudistaen punaisen kaartin\njohdonkin, on väsähtävä sävy saanut väistyä ja nyt puhalletaan\nsotatorvea entistä kiihkeämmin ja voitonvarmemmin. \"Nyt on tullut\nsuurten taistelujen vuoro. Köyhälistöltä kysytään nyt rautaisia hermoja\nja päättäväistä toimintaa. Mikään porvarismahti ei voi ehkäistä\nyksimielisen vallankumouksellisen köyhälistöarmeijan voittokulkua! --\nAseelliseen hyökkäykseen maan työväkeä vastaan ryhtynyt riistäjäluokka\ntuntee lopullisen kohtalonsa hetken pian lyövän. Nopeaan toimintaan,\ntoverit! Aseihin jokainen torpan ja töllin mies!\" j.n.e.\n\n*\n\nLakilapsonen.\n\nOvat vielä viimeisillään tekaisseet lakilapsosenkin, jolle on annettu\nnimeksi \"Laki väliaikaisesta vuokratalon verotuksesta kaupungissa\".\nJokainen kiinteistön omistaja suorittakoon vuokratulon veroa 10 %\nvuokratuloista. Laki \"astuu voimaan heti\" -- ja lakkaa yhtä pian\nolemassa voimasta, jos koskaan astuukaan voimaan.\n\nMihin nämäkin pikkuäpäräparat joutunevat, kun aika isistä jättää.\n\n*\n\nEräs kokous.\n\nEilen oli kokous, johon olin pyytänyt eräitä kansanvalistusta\nja edistystä harrastavia henkilöitä saapumaan keskustellaksemme\nerään ehdotuksen johdosta, jonka olin heille tehnyt ryhtymisestä\nisänmaalliseen taisteluun ja toimintaan kansan eetillisen kasvatuksen,\nlaillisuuden, oikeuden ja totuuden puolesta isänmaattomuutta,\nlaittomuutta, vääryyttä, valhetta ja siveettömyyttä vastaan.\n[Ks. Hajamietteitä kapinaviikoilta II s. 114.] Olin ajatellut,\nettä tätä toimintaa varten olisi aikaansaatava toimisto kansaa\nvalistavien sanomalehtikirjoitusten hankkimiseksi, joita sitten\ntarjottaisiin varsinkin maaseutulehdille. Kokous pidettiin salaisesti,\nniinkuin tarpeellista oli, ja varmimmaksi paikaksi katsottiin\nKansanvalistusseuran toimisto kaukana Töölöössä. Siihen oli saapunut\nkymmenkunta eri aloilla toimivaa henkilöä, joiden nimiä en pane tähän\njulki, koska pääasia on, että heidän mielipiteensä tulevat merkityiksi\nmuistiin.\n\nKun olin avannut kokouksen selittämällä sen tarkoituksen ja esittämällä\naikaisemmin laatimani kirjoituksen nojalla ehdotuksen eetillisen\nvalistustoiminnan järjestämisestä, jonka päätarkoituksena olisi\netupäässä sanomalehti- ja muunlaatuisten kirjoitusten kautta taistella\nsitä valhetta ja vääryyttä vastaan, joka on yhteiskuntaa vuosikausia\nmyrkyttänyt ja lopuksi kansamme veljessodan kauhuihin saattanut, ja\nläsnäolleet suhtautuneet mitä myötätuntoisimmin esitettyyn ajatukseen,\nvalitsi kokous puheenjohtajaksi minut.\n\nKysymyksestä syntyi vilkas ja monessa kohden syvälle uurtava\nkeskustelu, johon nykypäiväin raskaat olosuhteet loivat vakavan\nsävynsä. Ajatusten vaihdosta kävi ennen kaikkea selville suunnitellun\nvalistus- ja uudistustyön ehdoton tärkeys, johon nähden kaikki puhujat\nolivat poikkeuksetta yksimieliset; ainoastaan käytännöllisissä\nkysymyksissä ilmaantui jossain määrin eriäviä mielipiteitä. Eri\npuhujain lausunnoista mainittakoon seuraavaa:\n\n_Ensimäinen puhuja_, joka aloitti keskustelun, huomautti, että kyseessä\nolevan toiminnan menestys tietysti kokonaan tulee riippumaan siitä,\nmissä hengessä ja millä tavalla työ suoritetaan. On olemassa ehtoja,\njotka ovat välttämättömästi toteutettavat, jos mieli tosituloksiin\npäästä. On otettava huomioon se tilanne, joka rauhan päätyttyä\nsyntyy: suuria joukkoja punaisia tullee mahdollisesti lähetettäväksi\nvankileireihin. Toisia heistä muuttanee Venäjälle. Tuhannet ovat\nkaatuneet. Kaikkien näitten perheet joutuvat työttöminä tuuliajolle.\nTehtaat ovat seisahduksissa. Leipää ei piankaan saatane. Ja monessa\npaikoin ei työnhaluisia punaisia varmastikaan oteta vastaan. Asiain\nnäin ollen, arveli puhuja, ei mainitunlaatuinen kirjallinen toiminta\nyksinomaan paljoakaan tepsi. Sillä ei semmoisenaan tule olemaan\ntarpeellista vastakaikua. Eetillinen opetus menee yli päitten. Onhan jo\nmonesti kuultu lastenkin herjaavan: \"En perkele välitä Jumalasta enkä\nsaatanasta!\" Se valistustyö, joka tässä on kyseessä, olisi sen vuoksi\nsiihen tapaan järjestettävä, että se todella niin hyvin aineellisesti\nkuin henkisesti _nostaisi_. On asetuttava mikäli mahdollista\nymmärtävälle kannalle. Ei saa kaikkea syytä toisten niskoille\nheittää. Porvarillisellakin taholla on virheitä tehty. Kasvatus on\nkohdistettava myöskin -- ja ensinnä -- voittajiin. Kansallistunto on\nosoittautunut heikoksi; siitä on lähdettävä. Yhteiskunnan kosto elköön\nvoiton huumassa nousko yli lain ankaruuden. Johtajia on kyllä kaikella\nankaruudella rangaistava, mutta muille on laajassa määrin myönnettävä\namnestia. Toisella puolella on jotain hyvitettävä. Vankileireissä\nolevia ja heidän perheitään on autettava. Yleistä mielialaa on kautta\nlinjan rohkaistava. Rakentavaan suuntaan on toimittava, työkansassa on\nherätettävä jälleen toivoa ja luottamusta. Nyt suunniteltu toiminta\nelköön muodostuko _porvarilliseksi_ agitatsioksi: se vain nostaisi\nvastapuoluelaisten vihaa. Yritys on niin tärkeä, että olisi suunnaton\nvahinko, jos se supistuisi ainoastaan työksi, jonka kautta yläluokka\nvalaisisi alaluokkaa.\n\n_Toinen puhuja_ ilmoitti melkein kaikin puolin yhtyvänsä edelliseen\nlausuntoon. Hän huomautti nykyhetken tehtävän jakaantuvan\nkahdenpuoleiseksi: suoranaiseksi valistustyöksi ja valtiolliseksi\nuudistustoiminnaksi. Mitä ensinmainittuun tulee, oli puhuja sitä\nmieltä, ettei niitä henkilöitä, joita etupäässä tarkoitetaan, voida\nsaavuttaa, jos yksinomaan porvarillisissa lehdissä julkaistaan\nkirjoituksia. Piti sen vuoksi lentolehtien levittämisen ja suullisen\ntoiminnan onnistuneempana, varsinkin jos esittämisen sävy on nostava\neikä alaspainostava, jommoista se suinkaan ei saisi olla. Mutta yleistä\nmielipidettä oli pyrittävä ohjaamaan myöskin valtiollisiin tehtäviin\nnähden, ja sen työn tuli kohdistua porvarilliseen yhteiskuntaan.\n-- Valtiollisella alalla on taantumuksellista suuntaa vältettävä.\nÄänioikeuteen ja kansalaisoikeuksiin ei pitäisi puuttua. Nykyinen\ntilanne on parlamentaarista tietä korjattava. Torpparikysymys on ensi\ntilassa ratkaistava. Kunnallissosialismia on toteutettava. Kuntien\non hankittava itselleen maata, ja sillä keinoin taloudellisesti\nvahvistettava asemaansa, -- Muuten toivoi asian kehittyvän siihen\nsuuntaan kuin edellinen puhuja oli ehdottanut.\n\nHuomautin tähän, että esittämäni suunnitelma kyllä on siksi laaja, että\nsiihen hyvästi mahtuu sekä kirjallinen että valtiollinen työ ja että\nkirjoituksessani on selvästi viitattu myöskin porvariston syyllisyyteen.\n\n_Kolmas puhuja_ oli sitä mieltä, että asian menestys riippuu etupäässä\nedellä esitetystä näkökannasta. Porvaristoon nähden on ollut vallalla\nmitä suurin epäluottamus. Ei mielellään oteta vastaan, mitä siltä\ntaholta sanotaan. Jos vielä kostotoimiin ruvetaan, niin yhä pahenee\nasia. Luottamusta on saatava syntymään eri kansanluokkien välillä.\nOn tunnustettava, että on meilläkin paljon korjaamisen varaa.\nMitä pikimmin on ryhdyttävä uudistustöihin sekä taloudellisella\nettä henkisellä alalla ja niinmuodoin keskenäinen luottamus\nherätettävä; ainoastaan sillä tavoin voimme toiminnallemme luoda\noikeata psykologista pohjaa, ainoastaan yhteiskuntaelämän syvemmälle\nkyntämisellä valmistaa sivistyksen siemenelle hedelmällistä maaperää.\n-- Oli samaa mieltä kuin ensimäinen puhuja: on ensiksi käännyttävä\nsivistyneistöön.\n\n_Neljäs puhuja_ kuvaili parilla esimerkillä, miten laajoissa\ntyöväen piireissä vilpittömästi uskotaan punaisten taistelevan\noikeuden puolesta. Emmekö näe tuhansien heistä horjumatta uhrautuvan\nuskotellun asiansa hyväksi? Siinä on vakavuutta takana. Meidän on\nse tunnustettava. Emme voi enää palata vanhoihin muotoihin. Uutta\nyhteiskuntaa on rakennettava. Synnintunnustuksella on aloitettava.\nSyyt, jotka tähän tilanteeseen ovat johtaneet, on poistettava.\nKotikasvatusyhdistyksen toiminnassa on huomattu, että vain _asiat\npuhuvat_. Pelkillä sanoilla ei pitkällekään päästä. -- Uudistustyö\nolisi kohdistettava myös kirkolliselle alalle, sillä kirkkokaan ei ole\nsyyllisyydestä vapaa. Pääasia on, että autetaan eikä paineta alas.\n\n_Viides puhuja_, kuten edellisetkin, huomautti, että sosialistien\npuolella katkeruuden juuret ovat hyvin syvällä. Toiminnan muodot olisi\nsiitä syystä tarkoin punnittava. Tilannetta olisi arvioitava laajalta\nkannalta ja puolueiden välisiä _liittymiskohtia_, niinkuin ylipäänsä\n_tasoittavia toimenpiteitä_ ehdottomasti etsittävä. Sosialismia ei\nole pidettävä huliganismina -- vaikka meikäläisen sosialistisen\nliikkeen differentiatsiokyky onkin osoittautunut heikoksi. Suurena\ntekijänä kärsimiimme oloihin on ollut kansamme riippuvaisuus Venäjästä\nja myöskin se läheinen suhde Venäjän vallankumouksellisiin, jota\nsosialistiset johtajat nähtävästi jo kauan ovat ylläpitäneet.\n_Idän painajainen_ on tilanteeseen paljon vaikuttanut ehkäisten\nmaamme olojen tervettä kehitystä. -- Oli muuten sitä mieltä ettei\npitäisi tähän eetilliseen toimintaan laajemmassa määrin sekoittaa\nkonkreettista yhteiskunnallista reformityötä, jonka tekeminen kyllä on\nkatsottava erittäin tärkeäksi, mutta jota ei olisi yhdistettävä tähän\nyleiseetilliseen valistustoimintaan. Siveellisen tunnon syventämistä\non nähtävästi aloitteentekijä tarkoittanut, ja puhuja tahtoi tätä\npyrkimystä kannattaa. Puoluetyöhön läheisesti liitettynä tämä\neetillinen pyrkimys ei saisi riittävää kantavuutta.\n\n_Kuudes puhuja_ asettui uudistuskysymyksiin nähden samalle kannalle\nkuin edellinen puhuja. Mitä syytöksiin porvaristoa kohtaan tulee,\nhalusi hän jyrkästi protesteerata sitä väitettä vastaan että sisäiseen\nsotatilaan olisi vaikuttanut aikaisempain puhujain mainitsemat\nyhteiskunnalliset puutteet. Epäkohtia on, mutta syy nykyiseen olotilaan\non venäläisten vaikutus, bolshevistinen henki, joka myrkyn tavalla\non meikäläisten vereen tarttunut. Ellei niin olisi, minkä vuoksi\nkäyttäisimme aseita punaisia vastaan?\n\n_Seitsemäs puhuja_ kohdisti ajatuksensa etupäässä\ntehdaspaikkakuntalaisiin ja nuorisoon. Kansanvalistustyö oli ollut\nyksipuolista. Siihen oli sitten liittynyt suggestio utopistisesta\ntulevaisuuden onnesta. Kun tämä utopismi nyt särkyy, aikaansaa se\nkansan sydämeen haavan, joka ei liene helposti parannettavissa. Tämä\nkatkeruus tulee yhä kasvamaan, elleivät pettymyksestä kärsineet saa\nvaikeassa tilassaan ymmärrystä osaksensa. Tärkeintä on nousevaan\npolveen tähdätä työ. Jos se tapahtuu, voi nyt suunnittelun alaisesta\ntoiminnasta olla sangen hyviä tuloksia. -- Pyysi erityisesti saada\nkiinnittää huomiota johtotoimen tärkeyteen.\n\n_Ensimäinen puhuja_ vielä ilmoitti myöntävänsä, että kirjoituksilla\nmaalaislehdissä voisi kyllä hyvin paljon saada aikaan; sillä tavalla\nvoitaisiin esim. luoda opinioni, joka ei ehkä muuten syntyisi. Ja\nkirjoitusten julkaisemiseen olisi heti rauhan palattua ryhdyttävä,\njotta sanomalehdistön suunta ja sävy alusta pitäen tulisi johdetuksi\noikeaan.\n\nKuitenkin tahtoi vielä painostaa sitä, että työttömille ja\nleivättömille olisi ennen kaikkea hankittava elämisen mahdollisuus.\n-- esim. siirtämällä ne maaseuduille, jossa vielä jonkun verran\nleipää on ja missä apuväkeä maanviljelystöissä kylläkin kipeästi\ntarvittaneen. Sillä tavoin saisi heille avatuksi uusia näköaloja. --\nTähän lisäsi, että kenties ei olisi paikallaan tässä liittyä mihinkään\ntarkoin määriteltyyn poliittiseen ohjelmaan; kuitenkin olisi yhteisiä\nsuuntaviivoja ehdottomasti työlle löydettävä.\n\n_Kolmas puhuja_ myönsi kuudennen puhujan olevan siinä oikeassa, että\nsuurimmat syyt epäilemättä ovat toisella puolella. Mutta tämä ei kumoa\nsitä välttämättömyyttä, että luottamuksen suhde on saatava palautetuksi\nja että voittajan puolelta on lähdettävä liikkeelle.\n\n_Toinen puhuja_ lopuksi totesi, että kaikilla näkyi olevan sama pohja\nainakin mitä työkansaan istutettujen vääräin käsitysten oikaisemiseen\ntulee.\n\nPeriaatteellisen keskustelun tähän loputtua, tiedusteli puheenjohtaja,\nolivatko läsnäolijat sitä mieltä, että toimintaan oli ryhdyttävä.\nYksimielisesti vastattiin tähän myönteisesti.\n\nPäätettiin asettaa toimikunta, jonka tehtäväksi tuli laatia\nseikkaperäisempi suunnitelma kyseessä olevaa toimintaa varten.\n\n\n\n\nKeskiviikkona 27 p:nä maaliskuuta.\n\n\nVilppulan tappio -- provokatsion tulos.\n\nNyt on Vilppulan romahdus virallisesti myönnetty tapahtuneeksi.\nSurusanomaa julistamaan on pantu vallankumouksen kaikkein korkein,\nitse Manner. Niinkuin voisi ajatella, että _jos_ saksalaisten rintama\nmurtuisi, keisari Wilhelm, eikä Hindenburg tai Ludendorff, toisi siitä\nsanan kansalleen ja pitäisi heti päälle rauhoittavan puheen.\n\nManner myöntää, että punainen armeija on ollut pakotettu peräytymään\nVilppulasta, että valkoisten joukot ovat jo Tampereella pommittaneet\nsen esiseutuja, jopa ovat tunkeutuneet rautatielinjalle etelämpänäkin.\nEttei tämä pala olisi kovin karvas purra ja niellä, sokeroi Manner\nsen nyt punaiselle mielelle niin makeaksi kuin mahdollista. Se on\ntyylinäyte, jota en henno olla selostamatta.\n\nKetjumme ovat tähän asti edenneet kaikilla rintamilla. Siitä\nhuolimatta ei vihollista saatu ratkaisevasti lyödyksi, sillä se --\nvekkuli -- vältteli huolellisesti ratkaisutaistelua. Mokoma hitaus ei\nmiellyttänyt vallankumouksellisia joukkoja. Tunkeuduttiin sitkeästi\neteenpäin varsinkin n.s. Vilppulan rintamalla. \"Olosuhteitten vuoksi\nse tapahtui syvissä kiiloissa. Rintama muodostui pakosta hevosenkengän\nmuotoiseksi ja venyi liian pitkäksi sekä samalla oheni. Tätä meille\nepäedullista seikkaa käyttivät viholliset hyväkseen (!) ja suuntasivat\nhyökkäysiskunsa kauemmas sivustoihin yrittäen saartaa pitkien\ntaistelujen väsyttämät joukkomme tuhotakseen ne. Viimeksi mainittu ei\nkuitenkaan onnistunut. Vaikeasta asemasta pelastui kaartimme jotenkin\nehjänä, perääntyen Tampereelle ja sen lähistölle. Elävä voima säästyi.\nKaartin osastojen ja eräiden päälliköiden kylmä harkintakyky ja\ntarmokkuus sen vaikutti. Aineellista menetystä ei kuitenkaan voitu\nkokonaan välttää. Muutamia ensin käyttökelvottomiksi tehtyjä tykkejä,\nvähän ampumatarpeita sekä vähän muuta tavaraa oli pakko jättää\nkirvelevin mielin.\"\n\n\"Näin muodostuivat tapaukset viime viikolla pohjoisella, Tampereen\nrintamalla, vallankumouksellisen taistelumme ensimäiseksi\nvastoinkäymiseksi.\"\n\n\"Lahtarit eivät viivytelleet käyttämästä syntynyttä tilannetta\nhyväkseen. Samalla kuin ne ahdistelivat Tampereelle perääntyneitä\njoukkojamme kaupungin ympäristössä, heittäytyivät niiden toiset\njoukot Kangasalta käsin Tampereen--Lempäälän rautatielinjaa kohden\nja näkyivät himoitsevan rautatielle hiukan etelämpänäkin. Tampereen\nesiseutuja ne pommittelivat suurempaa vaurioita aikaan saamatta. Mutta\nsekä Tampereella että Tampereen--Lempäälän rautatielinjalla pitävät\njoukkomme puoliaan, jopa hyökkäilevät taas menestyksellä.\"\n\n\"Tampereen rintamalla kohtasi meitä ensimmäinen merkille pantava\nvastoinkäymisemme. Älköön sitä sentään suuremmaksi tehtäkö, kuin mitä\nse on. Vihollisemme nyt kyllä sen johdosta koettavat palkkalaistensa\nlaittamien nimettömien julistusten ja lähettämiensä kätyrien\navulla kylvää epätoivon ja epäluulon myrkkyä työläisjoukkoihin\nrintaman takana, niinkuin ne ovat tehneet rintamallakin. Ovatpa ne\nsaaneet monia itsetiedottomia köyhälistöläisiäkin tarkoituksellisia\njuorujaan ja valheitaan uskomaan ja levittämäänkin sekä siten\ntekemään vastavallankumouksellisille suoranaista palvelusta.\nVallankumouksellisen armeijamme ja koko työväenluokan on noustava\nmoista vastaan kaikilla sekä aineellisilla että siveellisillä\nvoimillaan. Pidettäköön mielessä, että muilla rintamilla seisovat\njoukkomme yhä lujina. Toisin paikoin ne etenevät varovasti, mutta\nvarmasti. Tampereen rintamalla saatu raskas isku ei murskannut Suomen\ntyöväen nykyistä taisteluvoimaa. Vallankumouksellisen työväen lujissa\nkäsissä on sen asia edelleenkin.\"\n\nSenkin valkoiset! Parjaavat, provoseeraavat, käyttävät heille edullisia\ntilanteita hyväkseen.\n\nSe Mannerista. Hän varoittaa lopuksi parjaajista ja provokaattoreista.\nNe on nyt ajettu matkaansa. Ja syystä kyllä. Sillä jos _niitä_ ei olisi\nollut, ei olisi tappiotakaan tullut.\n\nMillaista tuo provokatsio oli, siitä kertoo \"Työ\"-lehti seuraavaa:\n\n\"Pohjoisella Vilppulan rintamalla olevien joukkojen ollessa\nvoitokkaassa taistelussa lahtarien kanssa, alkoi joukoissamme\nlevitä tietoja: 'Lahtarit tuhonneet oikean sivustamme kokonaan',--\n'olemme kokonaan saarrettuja': -- huusivat joukkojen sekaan päässeet\nprovokaattorit. Tästä syntyi pakokauhu, kuten tunnettua, sellaisin\nseurauksin, että joukkomme täytyi peräytyä. Kolme lahtarikaartilaista,\njotka ehken kaatuneilta tovereiltamme olivat saaneet korttimme ja\nsiten päässeet joukkoomme, päästivät taistelun kestäessä huudon,\nettä 'päällikkömme ovat pettäneet meidät ja järjestäneet niin, että\nolemme kaikki tuhon omat', saaden tällä tavoin joukkomme hajalleen.\nJälkeenpäin asiaa tutkittua ja epäjärjestyksen saattaneet henkilöt\ntarkastettua, löydettiin näiden paidankauluksesta lahtarikaartin\nkortit.\"\n\n\"Nyt ovat asiat pohjoisella rintamalla taasen täydessä järjestyksessä\nja painaltavat poikamme hurjalla vimmalla eteenpäin ja saavat piankin\nkorjatuksi ne pienet vauriot, jotka lahtarien provoseeraus aikaan sai.\"\n\n\"Siis, korvat kuuroiksi provokatsionille ja ankarin tuomio sen\naikaansaattajille. Siitä riippuu taistelumme pikainen voitto!\"\n\nEi näytä lopullinen voitto olevan kovinkaan tiukassa kantimessa, jos se\nriippuu vain provokatsion torjumisesta.\n\nEiköhän tämä muuten jo ole liika paksua pajunköyttä?\n\nOvathan pohjalaiset poppamiehiä ja muutenkin suuria suustaan, mutta\ntokkohan ne nyt sentään _sanan_ voimalla saivat Vilppulan rintaman\nrikki?\n\n*\n\nYhteiset tietotoimistot.\n\nSuomen Kansanvaltuuskunnan Tietotoimisto on nyttemmin asettunut\nsuoranaiseen yhteyteen virallisen ranskalaisen tietotoimiston kanssa,\njolta se tulee saamaan säännöllisesti tietoja Ranskasta ja muualtakin\nulkomailta.\n\nTietäisikö tämä sitä, että Ranska on lähentänyt välejään niiden kanssa,\njoiden kanssa sillä on yhteinen vihollinen, Saksa?\n\n*\n\nEräs henkilö sanoi tänään jotakin, joka on laatuaan aika originellia.\nSe ei ole enää valkoinen kanta, vaan oikein lumivalkoinen. Heti kun\nkapina on kukistettu, pitäisi myöskin, sanoi hän, kukistaa Svinhufvudin\nhallitus siksi, ettei se ollut paremmin selvillä asemasta eikä ryhtynyt\najoissa tarpeellisiin varokeinoihin uhkaavan vaaran varalta. -- Jos\nniin tapahtuisi, kumoutuisi ainakin mitä tehokkaimmin syytös, että\nhallitus varustautumisellaan olisi _pakottanut_ työväen tarttumaan\naseihin.\n\n*\n\nJunat menevät vain -- pohjoiseen.\n\nEttä Tampere on, joskaan ei otettu, niin ainakin saarrettu, siitä on\ntodistuksena se, että junia ei enää ilmoiteta lähteviksi Tampereelle,\nvaan pohjoiseen. Kai ne pian lähtevät vain itään -- ja sinne jäävät.\nSääli vetureita ja vaunuja.\n\nTampereelle on alkanut oikea kansanvaellus pohjoisesta. Kaikki, jotka\nkynnelle kykenevät, pakenevat valkoisten tieltä.\n\nNäsijärven jäällä liikkuu sankkoja joukkoja.\n\n*\n\nJärkevimmät sosialistit Tampereella, niiden joukossa osa\npunakaartilaisiakin, olivat vaatineet suostuttavaksi Mannerheimin\nuhkavaatimukseen, mutta eivät ole saaneet tahtoansa läpi. Tampere siis\ntäytyy Valloittaa väkirynnäköllä.\n\n*\n\nMaailma ylösalaisin.\n\nErään isännän luo Kalvolassa oli tullut kaksi hänen rintamalta\npaennutta renkiään ja pyrkinyt sodasta tarpeensa saatuaan koreasti\ntöihin. Olisivat suostuneet rupeamaan vaikka ruokapalkoille,\nrahapalkoista ei puhettakaan. -- \"Eihän maar\", sanoi isäntä, \"kyll mä\nsentään teitille palkankin maksan\". Miehet neuvottiin halkometsään.\nMenivät aamuhämärässä ja palasivat sieltä vasta 9:n tienoissa illalla.\nSiinä tuli koko joukon yli 8 tunnin työpäivä. Isäntä veisteli miehille:\n\"Jos te aiotte näin hassusti huhtoa, loppuu minulta pianaikaa metsä.\"\n\n*\n\nKomeaa.\n\nSain vilkaista ruotsinmaalaiseen lehteen t.k. 19 p:ltä. Siinä\nkerrotaan, että Svinhufvud on silloin ollut matkalla Berliinistä\nVaasaan. Berliinissä on ollut suuri banketti, jossa m.m. itse\nHindenburg on ollut läsnä. Hän on pitänyt puheen ja vakuuttanut,\nettä Suomi tulee saamaan Aunuksen ja Kuolan niemimaan. Malmössä\novat Svinhufvudia vastassa olleet Suomen edustajat, Tukholmassa A.\nGripenberg, H. Gummerus ja H. G. Paloheimo. Myöskin ruotsalaisia\nviranomaisia on ollut. Svinhufvudia on kutsuttu: \"Hänen ylhäisyydekseen\nSuomen tasavallan presidentiksi.\"\n\n*\n\nSosialidemokraatinen militarismi.\n\nTähän kapinaan ryhtymisen puolustamiseksi ja perustelemiseksi on\npunaiselta taholta esitetty senkin seitsemiä syitä, jotka tekivät sen\nvälttämättömäksi. Melkein joka päivä keksitään joku uusi. Viimeksi\nuskotellaan tänään \"Tiedonantajassa\", että työväki tarttui aseisiin\npakollista asevelvollisuutta vastaan. Jos nykyinen luokkasota päättyisi\nporvariston voittoon, olisi vakinaisen sotalaitoksen perustaminen\nporvariston luokkavaltaa pönkittämään siitä varma seuraus. Sisäinen\nmilitarismi olisi Suomeen luotu. Sen avulla kukistettaisiin n.s.\nsisäinen vihollinen, sisäinen vaara, joka ei ole mikään muu kuin\nsos.-dem. työväenliike. Sillä Rantakari on eduskunnassa sanonut,\nettä Bismarck on sanonut, että \"sosialidemokraatinen kysymys on\nmilitaristinen kysymys.\"\n\nJa sitäpä se todella ainakin tällä hetkellä tässä maassa onkin. Se\nkysymys ei meillä ole mitään muuta kuin puhdas militaristinen kysymys,\nkysymys siitä, kuinka _sosialidemokraatinen militarismi_ meillä saadaan\nkukistetuksi.\n\n*\n\nTulevat kieliolot.\n\nMillaisiksi viralliset kieliolot meidän maassamme muodostuisivat, jos\nkansanvaltuuskunta pääsisi niitä pitemmälle järjestämään, selviää\neräästä pienestä enteestä. Liikenneasiain valtuutettu Emil Elo ja\npuhelinlaitoksen ylivalvoja Arthur Hellman määräävät, että sen jälkeen\nkun venäläiset joukot ovat siirtyneet pois, ei ole enään tarpeellista,\nettä venäläisiä sotilaskomissarioita oleilee puhelinasemilla.\nKoska maassamme oleilee sangen suuri venäläinen siirtokunta, joka\nei taida maamme kieltä, on puhelinasemain huolehdittava siitä,\nettä niillä kaikkina vuorokauden aikoina on venäjänkielentaitoisia\npuhelinyhdistäjiä.\n\nNiin kauan kuin Suomessa on venäläisiä, täytyy heitä siis palvella\nheidän omalla kielellään. Saatuaan omakielisen _sanan_vaihdon\nviralliseksi vaativat he tietysti siksi myöskin _kirjeen_vaihdon,\nmikä tietysti myönnetään, koska heille on myönnetty kaikki muutkin\nkansalaisoikeudet.\n\nLienevätköhän venäläiset joukot muuten todella jo siirtyneet täältä\npois? Satama on yhä laivoja täynnä ja musta- ja harmaatakkeja liikkuu\nedelleen kaupungilla.\n\nTähän saakka on saanut liikkua kadulla klo 9:ään illalla, tästä lähtien\nvain 8:aan. Ylihuomisesta alkaen suletaan kaikki yksityiset puhelimet.\n-- Nämä määräykset vaikuttavat yhtä virkistävästi kuin \"kyyhkyset\".\nNiitä ei ole tässä näkynytkään taas pitkään aikaan. Mutta luultavasti\ntuli rukinsija jo katsotuksi.\n\n*\n\n\"Muutama sana nykyisestä vallankumoussota-asemasta\".\n\n\"Työmiehen\" joku strateegi punoo ja punoo päätään sillä, että vaikka\nasema yleensä ja varsinkin Vilppulassa on ollut niin erinomaisen hyvä,\nniin mikä ihme siinä on, että Vilppulassa sittenkin tuli tappio.\nSiellä oli tungettu kiilana eteenpäin, siellä oli sivustatkin saatu\nnousemaan kiilan kären lähettyville ja kuitenkin tapahtui peräytyminen,\njoka \"jostain käsittämättömästä syystä sai paon luonteen\". \"Joukot on\nvallannut joku käsittämätön joukkohermostuminen ja he ovat jättäneet\nasemansa ja mitä edullisimmat puolustuskohtansa, joissa aivan pienillä\nvoimilla olisi voinut estää suurtenkin vihollisjoukkojen hyökkäykset.\nPerääntymistä ei ole aiheuttanut valkokaartin voimakkuus, ei niiden\narmeijan ylivoima, vaan, kuten jo sanottu, joukkojemme hermostuminen\n-- ja sanottakoon suoraan -- käsittämätön hermostuminen. Sillä\nsotilaallinen asema ei siihen voinut aihetta antaa. Seurauksena tuosta\nperääntymisestä oli, että valkokaartilaiset pääsivät häiritsemään\näärimmäisen vasemman siiven liikennelinjoja ja etappi-yhteyttä ja siten\njonkun verran hidastuttamaan yhtenäistä sotatoimintaa ja tarkoituksia.\"\n\nMutta kun hätä on suurimmillaan, silloin on myös apu lähellä. On\nkeksitty keino vastaisten vaurioiden välttämiseksi.\n\n\"Yksi ja toinen on jo päässyt selville menettelytavasta, mitä tässä\nluokkasodassakin on noudatettava, nimittäin yhtenäisen kiinteän\nstrategian sääntöjä. Rintama on luotava yhtenäiseksi ja lujaksi ja\nliikunta tapahtuu eteenpäin koko linjojen siirtämiseksi. Sissisodan\nluonnetta ei tällä sodalla ole ollut ja tuskin tulee olemaankaan. Eikä\nsille sellaista saa asettaakaan, koska voitto saavutetaan mielestäni\nvain yhtenäisen rintamatoiminnan kautta.\"\n\nSellainen yhtenäinen, kiinteä rintama on nyt olemassakin. Se on ainakin\nTampereella, siinä muodossa, että suuri osa punaista armeijaa on\nsaarrettu, niin että se ei pääse sieltä yli eikä ympäri. Vahvistaneeko\ntämä uusi tilanne joukkohermoja, on toinen asia. \"Työmiehen\"\nsota-asiain tuntija ainakin vakuuttaa, että sotilaallinen asema ei\nanna aihetta huolestumiseen, vaikkei kuitenkaan sovi liikoja vaatia.\n\"Armeijamme voittaa, vaikkei kädenkäänteessä\".\n\n*\n\n\"Oman kuvansa mukaan\".\n\nYhä selvemmäksi kehittyy punaisten lehtien taktiikka esittää\nlukijoilleen asema niin edullisessa valossa kuin suinkin. Suurten\ntappioitten jälkeen oli näkyvissä hetken hätkähdys, mutta nyt ovat\nmaltilliset ja järkevät ainekset sysätyt syrjään ja punaisimmat ja\nmielettömimmät saaneet omien riviensä keskuudessa voiton -- ainoan,\nminkä tähän asti ovat saaneet. Kaikki on suuremmoisessa kunnossa,\nsekä siviilipuolella että sotapolulla. \"Vallankumouksen voitokas\nkulku on riemastuttava huomio tällä hetkellä\". \"Valtiohallinto,\nkunnallishallinto, oikeuslaitos, kaikki on työtätekevä kansa hionut\noman kuvansa mukaan.\"\n\n\"Keski-Suomi ja Pohjois-Suomi ovat _vielä_ lahtarien hallussa.\" Mutta\npian toivotaan vallankumouksen punaisen lipun \"liehuvan pelastuksen\nmerkkinä Pohjolassa.\"\n\nHyvää tuulta koetetaan ylläpitää myöskin lupauksilla Venäjältä pian\nsaapuvista viljajunista.\n\n*\n\nKirjallisuutemme \"punainen\" loimi.\n\nJonkun esseistin pitäisi kirjoittaa tutkimus tämän vallankumouksen\naikana esiintyneistä kaunokirjailijoista. Olen tainnut jo ennenkin\nkosketella tätä asiaa. Useilla heistä on jo jotenkin vakiintunut\ntyylinsä, joka kylläkin vetää vertoja monen porvarillisen kirjailijan\ntekeleille. Heillä on monesta meikäläisestä etuote sikäli, että\nheillä on aatteensa ja asiansa, jonka puolesta he taistelevat. Sitä\nselväperäisyyttä puuttuu meidän puoleltamme. Kirjailijat useimmiten\nnousevat syvistä riveistä. Tämä aikakausi mahdollisesti herättää uusia\nkirjailijoita siltä taholta. Syntyy sekä valkoinen kirjallisuus että\npunainen, jotka iskevät yhteen, niin että säkenöi. Kummankin puolen\npaatos kumpuu esiin eri lähteistä. Inspiratsio tulee saamaan aiheitaan\nelämyksistä, muistoista ja aatteista, jotka elävät perimätietona niissä\nkansan kerroksissa, joista kirjailijat nousevat. Oppositsiokirjallisuus\ntulee olemaan hirvittävän punainen ja järkyttävä. Moni Homsantuu tulee\nhuutamaan eri äänilajeissa: \"Teidän lakianne ja oikeuttannehan minun\npitikin ampuman!\" -- Tähänastinen helisevä romanttinen isänmaallinen\nrunous on elänyt aikansa. On vuotanut verta, on olemassa hautoja,\nsyyttömienkin hautoja ja haamuja niiden ympärillä, jotka herättävät\nsyyttäjiä, Daniel Hjorteja. Sovittajat, lopullisen oikeuden jakajat,\ntulevat vasta jälemmä. Johtuu mieleeni Zola ja V. Hugo, \"Germinal\"\nja \"Les misérables\". Se kurjuus, joka tästä sodasta seuraa, ne olot,\njotka olivat sitä ennen ja jatkuvat sen jälkeen, vaativat ruoskintaa\nsyyllisille. Ei ne hyvällä poistu, ei itsestään vieläkään, vaikka\nolisi kuinkakin muka nyt herätty. Kun välitön vaara on ohi, ollaan\nentiseltään. En _toivo_, vaan _pelkään_ niin olevan. Kumouksen henki ei\nole tukahdutettu, vaikka nykyinen kapina kukistetaankin. Kirjailijat\nvalmistavat sitä uutta kumousta, miten se sitten tapahtuneekin.\nKöyhälistön vapautumisen ja valtaan pyrkimisen aate kulkee jo nyt\nja on kulkenut enemmän tai vähemmän läpikäyvänä tendenssilankana\nsuomalaisessa kirjallisuudessa. Kramsu, Minna Canth, Maila Talvio,\nArvid Järnefelt. Ne traditsiot tulevat yhä edelleen elämään ja\nkehittämään uutta. Kirjallisuudessamme on \"punaista\" lointa enemmän\nkuin on ehkä huomattukaan. Eivät ne Meurmannit y.m. yhteiskunnan\nja kirkon säilyttäjät turhaan omalta kannaltaan kauhistuneet ja\npauhanneet. Ja Nuija-sodan ihannoiminen -- mitä olivat Ilkat ja Poutut\nmuuta kuin aikansa \"punaisia\"? Heihin he usein vetoavatkin.\n\nJa Rantamala ja Lehtimäki! Sanottakoon nyt Rantamalasta mitä tahansa,\nniin on hän, millä nimellä nyt liekin, ilkeimmissäkin pamfleteissaan\niskenyt, joskin useimmiten harhaan, niin myöskin usein oikeaan. Hänen\nkirjailijapsyykensä tutkiminen olisi mitä mielenkiintoisin puhtaasti\npsykiaatriseltakin kannalta. Hän kuuluu elävän täydellisenä erakkona,\nharva hänet on nähnyt ja tuntee. Hänestä on tullut vallankumouksen\nhuuhkain. Ääni kuuluu, kaamea ääni rotkoisesta korvesta, josta hän\nilmiantaa, yllyttää ja usuttaa nimeltä mainitsemiensa henkilöiden\nkimppuun, m.m. porvarillisten kirjailijavirkaveljiensäkin. Hänen\nkauttansa pääsee tunkemaan koko pitkälle heikäläisten sieluun, sen\nhyvään ja pahaan. On nähtävästi hurmioitunutta innostusta, mutta\nsamalla kataluutta, matalamielistä kateutta, joukahaismaisuutta.\nVarsinkin Lassilana hän on tavattoman vähässä asiallisuudessa,\nsuunnattomassa kertautuvassa sanatulvaisuudessa ja onttoudessa näyte\nniistä puolista suomalaista rotua yleensä ja varsinkin sosialistista\nkirjailijaa.\n\n*\n\nSaksalaisia risteilijöitä nähty.\n\nEräs meriupseeri on kuulema kertonut, että Suomenlahdella jossain,\nHelsingin kohdalla, olisi nähty neljä saksalaista risteilijää, joista\nyhden nimi on \"Mainz\".\n\n\n\n\nPitkänäperjantaina 29 p:nä maaliskuuta.\n\n\nGodenhjelmien kylvämä sienten.\n\nTänään, pitkänäperjantaina, avaa eräs kirjoittaja M. P. kirjoituksessa\n\"Ennen ja nyt\" \"Tiedonantajassa\" monia mietteitä herättäviä\nperspektiivejä menneisyyteen, katsoessaan sitä nykytapahtumien valossa.\n\n\"Viime sunnuntaina tulin\", kirjoittaa hän, \"Helsingissä kulkeneeksi\npitkin Ludviginkatua, Tultuani talon n:o 8 kohdalle näin siinä\nsijainneen vanhan puurakennuksen olevan puretun, ainoastaan\nkivijalka oli enää jälellä. Rakennuksen näkeminen raunioina sai\nminut pysähtymään. Kuinka monta muistoa siihen liittyi, kuinka monta\najatusta se toi mieleen! Tuossa kadonneessa rakennuksessahan oli\nollut _Godenhjelm_-puolisoiden koti, se lämmin liesi, josta valoa\nja rakkautta oli virrannut maamme tietoa kaipaavalle, kovaosaiselle\n_suomalaiselle_ väestölle. Muistin, kuinka nuo molemmat manalle\nmenneet henkilöt olivat Helsingissä opettaneet tiedon alkeita\ntyöväestölle aikana, jolloin ei vielä ollut maassamme kansakouluja\neikä opettajaseminaareja. Muistin, kuinka he olivat työskennelleet\nkirjallisuuden alalla valistusta levittäen, kuinka he olivat mukana\nsuomalaista tyttökoulua perustamassa, kuinka se heidän vaalimanaan\nkasvoi ja varttui levittäen tietoja ja sivistystä laajoihin piireihin.\nMuistin aikoja, jolloin Suomessa ei ollut kuin neljä sivistynyttä\nperhettä, joissa _suomi_ oli kotikielenä, ja heidän perheensä, heidän\nkotinsa oli yksi näistä. -- Nyt oli se siinä edessäni raunioina, mutta\nmitä siitä -- tämän kodin asukkaat olivat suorittaneet tehtävän, jonka\nvaikutukset eivät katoa, vaan kantavat kauas tulevaisuuteen tuoden\nkansallemme siunausta.\"\n\n\"Näin ajattelin, nyökkäsin päätäni vanhalle talolle jäähyväisiksi\nja jatkoin matkaani. Olin niin ajatuksiini vaipuneena, että tuskin\nhuomasin väkijoukkoa, joka oli keräytynyt lähellä olevan Erottajatorin\nkulmaan. Jouduttuani sen keskelle, huomasin kaikkien silmäin olevan\nluotuina Bulevardinkadulle päin, josta juuri alkoi tulla näkyviin\nruumissaattue niin pitkän pitkä -- valkoisia arkkuja, arkkuja, joissa\nlepäsi nuoruutensa ja miehuutensa parhaassa voimassa kaatuneita\nkansalaisiamme. Ja mikä oli heille surman tuottanut? Toisen kansalaisen\nmurha-ase. Nuo vainajat, jotka siinä viimeiseen lepoon saatettiin, ne\nolivat työläisiä, ja ne, jotka heidät olivat surmanneet, ne olivat\nmaamme parempiosaiset, maamme sivistyneeseen yläluokkaan kuuluvat\nhenkilöt. Jäin kuin jähmettyneenä seisomaan paikalleni. Tämäkö oli\nse siunaus, joka oli koituva kansallemme, kun tiedon valo pääsisi\nleviämään kansan syviin kerroksiin?\"\n\n\"Oi, te vanhat, jotka tiedon siemeniä kansaan levititte, ettekö\nymmärtäneet, että tiedon puun hedelmä antaa ymmärrystä, että kerran\ntulee hetki, jolloin niiden silmät, jotka siitä hedelmästä ovat\nsyöneet, aukenevat ja he tulevat astumaan teidän eteenne sanoen:\nAntakaa meille enemmän tietoa, antakaa meidän päästä tiedon lähteiden\nluo. Elkää ravitko meitä henkisesti ja ruumiillisesti niillä muruilla,\njotka rikkaiden pöydiltä putoavat, vaan antakaa meidän istua samojen\npöytien ääreen, joiden ääressä itse istutte ja jossa nälkää ja janoa\nkärsivä sielumme ja ruumiimme voi tulla ravituksi.\"\n\n\"Nyt on se hetki tullut, jolloin Suomen työväestö valveutuneena ja\nitsetietoisena on astunut etuoikeutetun yläluokan eteen nuo sanat\nhuulillaan. Ja tällä yläluokalla, tällä sivistyneellä säädyllä, tällä\nentisellä valistuksen levittäjällä ei ole ollut muuta vastausta antaa\nkuin surman isku. Veriin asti kurittajana, tappajana esiintyy nyt tuo\nentinen ystävä. Ja tätä teloittajan tointa harjoittaessaan puhuu hän\nkerskaten uskonnollisuudestaan ja kristillisyydestään. Eikö huomaa hän,\nkuinka kaukana hänen menettelynsä on siitä opista, jota hän tunnustaa?\"\n\n\"Pois murha-aseet! Luopukaa, te elämän kukkuloilla eläjät, itsekkäistä\npyyteistänne ja luokkaeduistanne, lyökää veljen käsi työläiselle,\nkansalaisellenne ja ihmisveljellenne, tuokaa tietonne ja sivistyksenne\nniinkuin edelläkävijänne kansan vainiolle, ja se vainio on kasvava\nviljaa, joka riittää henkiseksi ja ruumiilliseksi ravinnoksi jokaiselle\ntyötä tekevälle Suomen kansalaiselle.\"\n\nTämmöisiin mietteisiin hän johtuu, tuo vanha sosialisti. Sen kiitoksen\nhän antaa noille kahdelle vanhalle. Kiittää kyllä ohimennen siitä,\nmitä on saanut, mutta vaatii samassa enemmän, paneepa miltei heidän\nsyykseen sen, missä nyt ollaan. Kiittämättömyys tietysti on aina\nmaailman palkka. Moni lapsikin syyttää vanhempiaan siitä, mitä _ei_\nole saanut, muistamatta, mitä _on_ saanut. Monesta laiminlyömisestä\nkai vanhoja suomenmielisiä esityöntekijöitä, samoin kuin heidän työnsä\njatkajiakin, voitaneen moittia. Mutta syyttää heitä ja meitä siitä,\nettä kansan valistamiseksi ei olisi tehty kaikkea, enemmänkin kuin\nmitä kohtuudella voidaan vaatia, se on väärin. Kyllä tässä maassa\nainakin Godenhjelmien työn tapaista työtä on koetettu suorittaa\nhengästyksiin, uupumukseen asti, sekä yksilöllistä että yleistä, ettei\nsen suorittajia ainakaan pitäisi syyttää punakapinan syntymisestä. Ei\nole syy kansanvalistuksen antajain, vaan sen ottajain. \"Valistusta\"\non annettu yhtäkkiä ehkä liian paljonkin, jotta sitä olisi jaksettu\nsulattaa. Mutta ne valistajat eivät ole Godenhjelmien työn jatkajia,\nvaan sen tukehduttajia. Godenhjelmien hyvän hengen vako on kasvanut\nrikkaruohoa, jota siihen pahat henget ovat kylväneet. Murha-aseet eivät\nolleet heidän eivätkä he ole sodan uhreista missään vastuussa.\n\nTämänlaisia mietteitä olisi heidän talonsa, vanhan valonahjon, sijan\nnäkemisen pitänyt herättää, talon, joka purettiin uuden valonahjon\nrakentamiseksi sijalle.\n\nSillä sijalle oli määrä kohottaa uusi talo Helsingin Sanomille,\njonka kapinalliset ensiksi valtasivat ja jossa väkivalloin painetaan\n\"Tiedonantajaa\", kapinallisten ja suomalaisen sivistyksen suurimpain\nvihollisten pää-äänenkannattajaa. Jos Godenhjelmien elämäntyön\nriittämättömyyttä vaikeroidaan, olisi osoitteen pitänyt olla kokonaan\ntoinen, olisi ollut sanottava: Noin ne vanhat opettivat oikein, näin me\nlapset käytimme sitä väärin.\n\n\n\n\nLauantaina 30 p:nä maaliskuuta.\n\n\nPuhelimet suljettu.\n\nPuhelinasemalta ei enää vastata. Täytyy siis alkaa toimittaa asioitaan\nilman sitä mukavuutta. Eipä sillä, että tuosta enää pitkään aikaan\nolisi ollut mitään hyötyä, kun keskustelujen päiväntapahtumista ja\nkysymyksistä kuitenkin on täytynyt kulkea toisia teitä. Tämä uusi vaihe\ntuntuu, melkein vaihtelulle tässä yksitoikkoisuudessa. Ja onhan se taas\npieni askel lopun lähenemistä kohti. Sulku tuskin enää kestää kauankaan.\n\n*\n\nHiiret.\n\nLaivan upotessa pistävät kaikenlaiset pikku hiiret päänsä esille\npiipittäen sovitteluista ja rauhanehdoista, nähtävästi vain oman\nhenkensä pelastukseksi. Niinpä asianajaja John Svanljung soitti minulle\nja pyysi päästä puheilleni. Edusmies Orasmaa kuuluu tarjonneen jollekin\nrauhaa aivan mahdottomilla ehdoilla. Uuden hallitusmuodon pohjaksi\nolisi pantava kansanvaltuuskunnan tekemä, ja hallitukseen otettava yhtä\nmonta sosialistia kuin porvarillista. Tarvinneeko sanoakaan, ettei se\nsemmoinen kävele. Valpaskin liikkunee taas samoissa hommissa.\n\n*\n\nSaksalainen vaara.\n\nLuettuani sen, mitä tässä tulen siteeraamaan, minä kohautin\nolkapäitäni ja nakkasin lehden luotani. Se nyt on sitä tavallista\nkiukkua ja väärentelemistä. Koetetaan uhkailla oman voimattomuuden\nja vihan tunnossa milloin milläkin. En liitä sitä päiväkirjaani.\nMutta kun ajattelin vähän tarkemmin, tutkin itseäni, niin siteeraan\nsen sittenkin. Eräs L. M--n \"Työmiehessä\" kirjoittaa siitä vaarasta,\njonka hän uskoo uhkaavan meitä saksalaisten puolelta, jahka ne, tänne\nkutsuttuina, saavat täällä jalansijan.\n\n\"Saksan korkealla kehitysasteella oleva kansa voi helposti\nsaksalaistuttaa Suomen, se tietysti kuuluu Saksan suunnitelmiin,\npaljaasta hyväntahtoisuudesta se ei avusta porvareita. Venäjän ei\nsadan vuoden aikana onnistunut venäläistyttää tätä maata, mutta se\nei todista sitä, ettei saksalaiset siinä onnistuisi. Kun venäläiset\nvalloittivat Suomen, oli silloin koko kansa sitä vastustamassa.\nSuomen onnistui Venäjän sortovaltikankin alla kohota aineellisesti\nja henkisesti korkeammalle tasolle orjuuttajaansa. Suomalaiset ovat\nyksimielisinä olleet venäläistyttämistä vastustamassa, työväestö\non siinäkin paljon tehnyt. Kaikesta tästä on ollut seurauksena,\nettei Venäjän verisen tsaarivallan onnistunut muuttaa tätä maata\nvenäläiseksi kuvernementiksi, johon se hellittämättä kaikin keinoin\npyrki. Nyt on asia aivan toinen. Saksan sotajoukot tulevat tänne\n'pelastajina'. Avosylin ottaa porvaristo vastaan ulkolaiset ruoskan\nheiluttajat, hartaita rukouksia on saatu merien taakse lähettää,\nennenkuin tähän tulokseen on päästy. Tekivätpä saksalaiset täällä\nmitä tahansa, porvaristo kuitenkaan ei vastusta. Onhan porvaristolla\nennestäänkin suhteita Saksaan. Oppineissa piireissä on tähänkin\nsaakka ollut sangen läheinen vuorovaikutus Saksan kanssa. Siellä\nheidän mielestään kaikki on ollut mitä mallikelpoisinta, esimerkiksi\nkelpaavaa. Nyt sitten saksalaiset, jos he todella tänne tulevat,\ntuovat sitä kuulua järjestystään, kuuluja oppineitaan, sotaherrojaan\nja aatelisjunkkareita, teollisuuskapitalisteja ja virkaherroja.\nYlemmät virkapaikat annetaan saksalaisille herroille, saksalaiset\npohatat rupeavat määräilemään teollisuuden alalla ja saksalaiset\nsotaherrat asetetaan sotajoukon johtoon. Edelleen saksankieli asetetaan\nsellaiseen asemaan, että ilman sitä ei pääse vaatimattomimpaankaan\ntehtävään. Se määrätään pakolliseksi aineeksi seminaareihin ja lopuksi\nkansakouluihin. Ruotsalainen yläluokka mukautuu saksalaiseksi, eikä\nsiitä ole mitään haittaa, sehän on nykyäänkin puoleksi saksalaista.\nHeistä siis muodostuu saksalaisten kanssa sellainen _muukalaisien_\nyläluokka, joka kokoilee kaiken vallan käsiinsä, niin valtiollisella\nkuin taloudellisella alalla. Suomalainen kansa, työväen luokka, saisi\nolla juhdan asemassa, jota ehkä komennettaisiin sen omalla kielellä.\nSitä sortaisi ja nylkisi muukalainen yläluokka mielin määrin.\nRuoskijaksi ja pyöveliksi taitaisi suomenkielinen porvarikin sentään\nkelvata.\"\n\nTähän sanon: _jos_ niin käy, niin kai täytyi. Mutta kuka sen siihen\nvei? Ilman punaisten alkamaa kapinaa ja turvautumista venäläisiin\nja ilman heidän pidättämistään täällä ei olisi ollut pakko kutsua\nsaksalaista maahan. Sanotaanhan, että paha on pahalla poistettava.\nMyrkyn täytyi saada vastamyrkkyä. Kahdesta pahasta on nyt kai Saksan\npaha oleva vähempi kuin Venäjän oli ja varsinkin olisi tullut\nolemaan. Jos oli valittava, ei ole epäilystä, kumpi oli valittava:\nsaksalais-porvarillinen -- vaiko bolshevistis-punakaartilainen.\n\n*\n\nTämän isonvihan muistot.\n\nEikä ole vähemmän kaamea ja vähemmän uskottava se toinenkaan\ntulevaisuudenkuva, jonka sama kirjoittaja maalaa mielensä katkeruuden\npohjalta.\n\nHän puhuu \"lahtarien\" tässä sodassa muka harjoittamista hirmutöistä,\nmurhista ja kuolemantuomioista. Ne tulevat aina pysymään muistissa,\nne elävät kansassa, äiti kertoo niistä lapselleen, lapsi jälleen\nlapselleen. Niiden tekojen muisto, niiden kirous, kulkee perintönä\npolvesta polveen. Työmies ja porvari tulevat tässä maassa olemaan\nvastakkain. \"Tuhkassa kytevä hiili saattaa pitkät ajat pysyä tulisena,\nvaikka se näyttää aikoja sitten sammuneelta. Pienestäkin tuulen\nhenkäyksestä se saattaa liekkiin leimahtaa, sytyttää ympäröivän kulon,\nmetsät, kylät, kaupungit, eikä sitä silloin mikään voima kykene\nsammuttamaan. Työväen nyt kärsimät veriteot, siihen isketyt haavat,\ntulevat olemaan niitä tulisia hiiliä, jotka kytevät sen mielessä. Ison\nvihan ajasta on kulunut jo 200 vuotta, mutta vielä tänäpäivänäkin tapaa\nSuomen saloilla vanhuksia, jotka perimätietojen nojalla kertovat sen\najan hirmutöistä. Ukkovaari on kertonut nuoremmille, tämä vuorostaan\nlapsilleen. Ja vielä nytkin vuosisatojen takaa saattaa moni käsi\nnyrkkiin puristua, moni kuuntelija kirouksen lausua, kuunnellessaan\nmenneitä kauhuntöitä. Nyt tehdyt hirmutyöt eivät tule katoamaan tämän\najan verivirtoihin työläisten mielistä. Porvari ja työmies ovat\ntaistelukannalla niin kauan kuin anastukseen ja sortoon perustuva\njärjestelmä on pystyssä. Uusi vallankumous tulee luonnon lain\nvälttämättömyydellä olemaan kehityksen tuloksena.\"\n\nTäydennän tätä kuvaa sikäli, että sama viha, minkä kirjoittaja uskoo\ntulevan elämään työläisissä porvarien hirmutöistä, elää myöskin\nporvareissa punaisten monta vertaa kaameammista.\n\nOlin unohtaa, että huomenna on pääsiäinen, jolloin sovittaja nousi\nkuolleista.\n\n\n\n\nPääsiäissunnuntaina 31 p:nä maaliskuuta.\n\n\nSiperian vilja saapunut.\n\nTokoi on nyt päivän sankari. Hän on saanut viljajunansa -- 30 vaunua\n-- saapumaan Siperiasta Helsingin asemalle. Ainakin väitetään, että se\non viljaa ja että vilja, mikä on tullut, on tullut Siperiasta, jollei\nkaikki ole tekaistua teatteria -- Aarne Orjatsalokin on siinä mukana\n-- niin on juna lähtenyt täältä helmikuun 19 p:nä ja saapunut Omskiin\nmaaliskuun 7 p:nä, josta palattiin Pietariin t.k. 29 p:nä ja oltiin\ntäällä eilen illalla.\n\nSe otettiin vastaan suurilla juhlallisuuksilla. Itse Manner oli\nvastassa Riihimäellä ja piti tietenkin puheen. Väliasemalla junaa\ntervehdittiin suurilla juhlallisuuksilla, jotka saavuttivat huippunsa\nHelsingissä. Matka oli kestänyt 41 vuorokautta. Ei \"Työmies\" aivan\nsuotta kehaise, että tapaus on yksi historian merkkitapauksia.\nSe on lyönyt porvarilliset provokaattorit ja työväen häpäisijät\nauttamattomalla häpeällä ja osoittanut, että siihen, mihin\nporvarillinen hallitus ei koskaan olisi pystynyt, pystyy työväki ja sen\nasettama hallitus.\n\nJunan pysähdyttyä Helsingin asemalle nousee sen etupäässä olevan\nmatkustajavaunun rappusille O. Tokoi ja lausuu junan miehistölle\ntervehdykset. Hän huomauttaa maaliskuun päivien suuresta merkityksestä.\n\"Kolme vuotta sitten oli muutamia ihmisiä niistä piireistä, jotka\nsen katsoivat tarpeelliseksi, kokoontunut samalle laiturille\nvastaanottamaan Venäjän tsaaria, joka matoilla peitettyä laituria\nmyöten astui kaupunkiin. Vuosi taaksepäin otettiin samalla laiturilla\nvastaan Venäjän porvarillisen vallankumoushallituksen lähetit Roditshev\nja vähän myöhemmin Stahovitsh ja Kerenski, ja tästä päivästä vuosi\ntakaperin otettiin vastaan entisen kukistuneen hallituksen päällikkö\nSvinhufvud, jonka porvarilliset kukittivat. Nyt maaliskuun 30 p:nä\nolemme kokoontuneet vastaanottamaan Suomen vallankumouksellisen\nköyhälistön leipäjunaa, joka toisesta maasta ja suunnattomien matkojen\nja lukuisien vaikeuksien takaa on tuonut Suomen työläisille leipää,\njoka on sittenkin elämän todellinen voiman ja elämän lähde. Se on ollut\nmahdollista vain sen kansainvälisen solidarisuuden vuoksi, joka eri\nmaiden köyhälistöjen kesken vallitsee. Täten on pantu alku myöskin\ntodelliselle kansainväliselle kaupalle.\n\n\"Muistuttaen, että juna on päässyt perille kaikista niistä epäluuloista\nja valheista huolimatta, mitä sen johdosta on täällä levitetty, kohotti\nTokoi lopuksi 3-kertaisen eläköön-huudon ihmiskunnan tärkeimmälle\nravintoaineelle: leivälle.\n\n\"Saapuvilla olleet yhtyivät siihen riemulla.\n\n\"Tämän jälkeen Rautatieneuvoston puheenjohtaja Myrsky rautatiehallinnon\npuolesta tervehti saapunutta junamiehistöä, kutsuen heidät kahville\nrautateiden hallintorakennukseen, jonne myöskin soittokunta siirtyi.\n\n\"Hallintorakennuksen ravintolassa kajautti torvisoittokunta ripeän\nmarssin, minkä jälkeen taiteilija Aarne Orjatsalo lausui muutamia\nreippaita sanoja tervehdykseksi pitkältä matkalta saapuneen junan\nmiehistölle, kohottaen 3-kertaisen eläköön-huudon\".\n\nSe, että kohotetaan eläköön-huuto leivälle, tapahtuu luultavasti ensi\nkerran maailman historiassa. Ennen vanhaan syömään ruvettaessa vain\nristittiin kädet ja siunattiin jumalanvilja.\n\n*\n\n\"Jokainen jumalien luota pois astuttu askel vie ihmistä ylöspäin.\"\n\nIrmari Rantamala on valinnut tämän päivän selvittääkseen välinsä\nitsensä ja jumalan kanssa. Kirjoitus, jonka nimenä on \"Oman itsensä\nedessä\", on valaiseva tämän miehen samoinkuin monen muunkin sikäläisen\nsisäisen minän ymmärtämiseksi. Se opettaa samalla, mihin perustuu se\nkirkon ja sen opin viha, joka ei-kristillisissä sosialisteissa on\ntunnusmerkillistä. Pitkästä kirjoituksesta lainaan näytteeksi vain\njoitain otteita.\n\n\"Johdun tätä kirjoittamaan tietämättä miksi. En tiedä koskaan\ntahtoneeni heittää jumalia kivillä, mikäli olen jaksanut hitusenkaan\nuskoa niiden olemassaoloon. Mutta sitä uskon voimaa minulla ei\nole koskaan ollut. Jokainen hetki on vain synnyttänyt minuun yhä\nsyvemmälle sen vakaumuksen, että tarut jumalista on ihmiskunnan\nsuurin ja taikauskoisin petos. Olen tuhannesti koetellut kuunnella\npääsiäiskellojen soittoa elämän lakkaamattomasta syvyydestä, mutta aina\non niistä kelloista kantanut korviini se surullinen todistus, että\nkristinusko ei ole jaksanut jalostaa ihmiskuntaa rahdunkaan vertaa,\nei Kristus-jumalan veri pestä ja puhdistaa ainoaakaan ihmissydämen\nnurkkaa. Pakanamaailman syvyydestä voin poimia lukemattomia nimiä,\njotka edustavat korkeampaa moraalia kuin ainoakaan kristinuskon pappi.\n-- Pakanamaailma ei ole polkenut ihmistä koskaan niin syvään orjuuteen\nkuin on polkenut nykyinen, kristinuskon merkeissä vaeltava yhteiskunta,\nja kuvaavaa on, että sitä orjuutta, jonka on luonut juuri kristinuskon\nja nimenomaan Kristuksen uskon hegemonian alainen yhteiskunta,\nsitä orjuutta hävittämään, orjia vapauttamaan ovat astuneet ne ja\nainoastaan ne miehet, jotka ovat tehneet kynnyksensä niin korkeiksi,\nettä jumalat eivät voi heidän huoneeseensa tulla. Onhan suorastaan\nvihlovan hädän ja häpeän huuto sekin näky, että esim. Suomen orjien\nhartioilla on samainen Kristus-jumala tuhansine pappeinensa tullut\nmilteipä raskaimmaksi kuormakiveksi. Hänet ristiinnaulittiin ryövärien\nkeskelle. Olisiko siinä elämän verinen, vihlova ja syvä ironia lausunut\ntuskallistakin tuskallisimman ennustuksensa? Hänen pappinsako,\nKristuksen papit, ovat aina ylinnä elostelleet orjien hartioilla,\nryöväten ja riistäen nyt kuten muinoin? Olisiko todellakin Jeesus\nJoosefinpojan elämän tragiikka ollut niin syvä, että hän elämänsä\npäättyessä naulittiin ikuisiksi ajoiksi ristinpuuhun -- ryövärien\nseuraan, riistäjien herraksi ja jumalaksi?\"\n\n\"Kysyt. Et saa vastausta. Kun puhelen itseni edessä, kun etsin\nitsestäni, minkä jalostavan vaikutuksen on kristinusko minuun itseeni\ntehnyt, niin on kuin vajoaisin johonkin syvään pimeyteen, josta kuuluu\nvain veristen pääsiäiskellojen etäinen ja salaperäinen sointi. Saat\naavistuksen jostain taikauskosta ja hätäännyt, et tiedä minkä edessä.\n-- Kuitenkin hiipivät joskus huoneeseen hetket, jolloin maailma\ntuntuu olevan entistäkin etäisempi. Mieleen virkoaa joku lapsuuden\nhellä muisto hiljaa kuin yksinäinen kaino kukka keväthankien alta.\nKun tutkin itseäni ja monia mietteitäni, niin minun ylleni silloin\nleviää se rauhallinen usko, että olen jo syntyissäni ollut irti\nkaikista jumalista. Olen joskus yksinäisyydessä itkenyt yhtä ja toista\nsiellä kaukaa muistellessani. Olin tuhannesti sydämelläni tuntenut,\nettä jumalankieltämykseni, vaistomaisen halun tulla toimeen ilman\njumala-usvia olen perinyt jo isäni verestä, suomalaisen talonpojan\nverestä, talonpojan, joka naivin lapsen hartaudella vähintäin kerran\npäivässä kiersi pientaria myöten peltonsa nähdäkseen sen viljan\nkasvun, toisten sille lapsen hartaudelle nauraessa. Muistan keväisen\nhiljaisen tou'onteonpäivien päivän, jolloin isäni kylvi, minun --\nolin noin kuusivuotias -- tapani mukaan hänen edellään 'siemenellä\nkulkiessa' näyttääkseni kylvöksen nojaa. Isäni istahti hetkiseksi\nsiemensäkille, mietti ja puheli sitten minulle: 'Kylvetään. Sanotaan\njumalien lainaavan kasvun', alkoi hän ja lisäsi: 'Mutta jos, poika,\nkerran kylvät, niin kylvä semmoinen siemen, että pellostasi häviävät\nsekä jumalat että muut ohdakkeet.' Tämä on minulla sittenkin isäni\njättämä suurin, oikeastaan ainoa perintö ja monesti minä olen\ntuntenut hiljaista rauhaa ja ylpeyttäkin siitä -- että se on juuri\ntalonpoikaisisän, suomalaisen talonpojan jättämä perintö. Vasta sitten,\nkun minulle lopullisesti lakkasivat kuulumasta kaikkien jumalien äänet,\nalkoivat minulle ennen autioon korvaani ilmestyä ja kuulua orjien ja\nkärsivien apua anovat äänet. Paljonhan, oikeastaan kaikki olisi pitänyt\nelämässäni olla toisin, mutta myöhä on syyttää itseänsä, ei sillä\nmikään parane. Lamppu vain kituen palaa, pääni köyhtyy hiuksista, mieli\nkäy raajarikoksi. Isäni jättämä kylväjäperintö on jäänyt kylvämättä\nsilloin, kun vielä käsissäni, oli miten oli, tuntui olevan kylväjän\ntäysi voima. Nyt ovat kylvöaikani jo ohi, sillä kädet ovat jo aikoja\nrauenneet. Se perintö, jonka suomalainen talonpoika kerran jätti\npojallensa, on jäänyt kuolleeksi peniksi, sillä nyt ovat päästäni\nhiukset lähteneet, sanani ovat köyhät ja maailmani on huvennut pieneksi\nhökkeliksi, jossa ei ole enää muuta kuin köyhyyden suuri rikkaus. Mutta\nhyvä niinkin. Kylväkööt rikkaat kylväjät.\"\n\n\"Ja miten paljon siihen isän perintöön sisältyikään! Pääsiäiskellojen\nvarassa kulkenut ihmiskunta seisoo parastaikaa oman verisen\nvararikkonsa edessä. Jumalien ja niiden kirkon johdolla vaeltanut\nmaailma seisoo syvimmän onnettomuutensa raunioilla. Inhimillinen\nmoraali, joka oli laskettu Kristuksen veren varaan, on näinä päivinä\nlopullisesti vajonnut rikollisesti vuodattamansa ihmisveren mereen.\nHuone ei ollut siis kalliolle rakennettu. Nyt kauheimman hädän hetkellä\noli ihmiskunnan pelastajiksi täytynyt astua juuri niiden, jotka ovat\nainaiseksi ovensa jumalilta lukinneet. Näissä ja monissa muissa\ntuskallisen syvissä tosiasioissa on Suomenkin köyhälistölle vihjaus\nsiitä, mitä teitä kulkien sen on lähdettävä vapauttaakseen henkensä ja\nvapautuakseen orjuudesta. Jokainen jumalien luota pois astuttu askel\nvie ihmistä ylöspäin.\"\n\n\"Niin uskon, uskon levollisesti enkä katkeruudella. Vaikeahan on seisoa\nsen tosiasian edessä, että jumalien vereen hukkuneen ihmiskunnan nyt\ntäytyy etsiä pelastusta omasta verestänsä, mutta sen lujan ja raskaan\ntosiasian edessä ei auta enää muu kuin vaieta ja olin sen todistajana.\nEhkä on niin, että ihmiskunta ei voinut enää peseytyä ja puhdistua\nmuussa kuin omassa veressänsä. Sotaa, nykyistä syvää murhenäytelmäähän\non kristinuskon vaikutuksen alainen porvarillinen moraali suositellut\nkansojen kasvattajana ja karkaisijana. Niin tekee esim. suomalainen\nSnellman valtio-oppinsa filosofiassa, jossa hän ihannoi sotaa\nihmiskunnan ja kansojen fyysillisenä kasvattajana ja karkaisijana.\"\n\nJa samaan henkeen jatkuu tämä pääsiäissaarna palstamääriä.\n\n*\n\nSaksalaisten vakuutetaan aivan varmasti olevan Hangossa. Ensi viikon\nkuluessa he ovat täällä.\n\n*\n\nViime keskiviikkona on punakaartilla ollut kiihkeä kokous Säätytalolla.\nJohtajia on vangittu. Enemmistö on vaatinut antautumista, mutta\nvähemmistö on ajanut tahtonsa läpi.\n\nKansantalolla on myöskin ollut kaartiin kuulumattomien siviilimiesten\nkokous. Sielläkin on aseiden laskemisen puolella ollut enemmistö;\nvähemmistö ei kuitenkaan alistunut, vaan kutsui punakaartilaisia\navukseen. On ollut mellakkaakin.\n\n*\n\nMinä vain paikkaisin.\n\nVoitaneenko mitään oikeastaan uudesta rakentaa? Eikö tässä maailmassa\nsittenkin rakennettane uutta oikeastaan vain paikkaamalla. Mistä repeää\ntai kuluu, siihen ommellaan uutta. Riippuu siitä, miten paikka pannaan,\nkuromallako vai huolellisesti ompelemalla. Sillä lailla uudistuu vanha\nja paikattu on usein lujempi kuin kokonaan uusittu. Pienillä kansoilla\nei ole varaa rynnätä mullistelevasti uusimaan olojaan, enemmän kuin\nköyhällä on varaa teettää uusi takki, ennenkuin vanhasta ei enää tule\npaikatenkaan kalua. Niin on täällä meillä tehty ja on tehtävä. Näen\nyhtäkkiä edessäni äitini, joka maata pannessani jäi parsimaan lastensa\nvaatteita. Kun heräsin aamulla, oli hän vielä siinä. Kai hän oli\nkäväissyt levollakin, pannen myöhään maata ja nousten varhain, paikaten\nja parsien, ja saaden urakkansa täytetyksi, lapsilauman vaatteiden\nrepeämät korjatuksi. Sillä lailla siihen aikaan ylipäänsä kaikilla\ntavoin Suomea, sitä vanhaa Suomea, ylläpidettiin. Nyt tätä uutta Suomea\nrakennetaan niin, että repaleet saa takapuolesta roikkua, kunnes uudet\nhousut saadaan vaattureissa ommeltua ja rässättyä -- mutta ennenkuin\nne sieltä saadaan, täytyy esiintyä sansculotteina, housuttomina, ja\nsitä aikaa on tämä tänäinen. Joka oli todistettava -- en tiedä sitten,\nkuinka sitovasti syrjäisille, mutta ainakin minulle itselleni, oman\nluonteeni mukaisesti, on asia selvä.\n\n\n\n\nMaanantama 1 p:nä huhtikuuta.\n\n\nJos Saksa ei voittaisi --?\n\nTulemme olemaan kokonaan kytketyt Saksaan. Jos autamme Saksan vallan\nlaajentamista (Ahvenanmaa, Suursaaren laivastoasema, toinen Helgolanti,\nsotasatama Jäämeren rannalle), joudumme sen kanssa Englantia,\nRanskaa ja Amerikkaa vastaan, ja myös Venäjää vastaan, sekä nyt\nettä varsinkin silloin, jos siellä vastavallankumous voittaa ja sen\nliitto länsivaltain kanssa pysyy. Ellei Saksa voi auttaa meitä ajan\npitkään, tai se ei voi sanella rauhanehtoja -- kuinka sitten selviämme\nVenäjästä? Onhan meillä nyt valttikuningas kädessämme, mutta kuningasta\nkorkeampi kortti on ässä, joka voi kaataa koko pakan, tai oikeastaan\näksä = suuri tuntematon.\n\n*\n\nOlenhan ollut näinä aikoina yhdessä monenlaisten ihmisten kanssa, mutta\nen ole tavannut montakaan, jonka kanssa voisi keskustella asiallisesti\nja intohimottomasti, niinkuin historiallisesta asiasta. Ei kenelläkään\nole puolueettomuutta eikä myöskään mielikuvitusta. Joka paikassa kohtaa\nminua fraasit, kliseet, pintapuolisuus ja mataluus. Ihmiset ovat\nkaikesta selvillä, mutta lyhytnäköisesti. Niin tietysti minäkin, mutta\nsen vuoksi etsin niitä, jotka ovat viisaampia ja kaukonäköisempiä kuin\nminä.\n\nLienenkö koskaan elänyt niin intensiivistä sisäistä elämää, penkonut\nitseäni niin perinpohjin, nähnyt kaikki niin lahjomattomasti, ottanut\nitseni niin operatiivisesti. Luulin, että elämäni ja kehitykseni jo oli\nvalmis. Nyt se vasta oikein alkaneekin, s.o. voisi alkaa, jos olisi\nminussa alkajaa. Mutta luultavasti solahdan vanhaan slentriaaniin,\nsillä minussa on samalla vastustamaton nirvanaanvaipumis-halu, halu\npäästä rauhaan. Tulee välistä huikaiseva ikävä, en tiedä mitä. Vihaan,\ninhoan tätä maailmaa ja varsinkin tätä kansaa sen kaikkia kerroksia\nmyöten. Jos tähän lisäisin, niinkuin tavallisesti lisätään: mutta minä\nrakastan sitä kuitenkin, niin olettelisin.\n\n\n\n\nTiistaina 2 p:nä huhtikuuta.\n\n\nTokoi vertaa itseänsä Kristukseen.\n\nTokoi on pitänyt monta suurta puhetta, joskus hyviäkin, niinkuin sen\nsuuren viimekesäisen vapauspuheensa, jonka jälkeen hän oli miltei\nkansallissankari porvarienkin keskuudessa -- muutaman hetken. Hän\noli profeetta, mutta väärä, niitä kaikkein väärimpiä ja kieroimpia.\nNyt hän on taas pitänyt puheen, saarnan, jonka teksti on otettu\nraamatusta. Minulla on hämärä aavistus siitä, että tämä hänen puheensa\non hänen viimeisensä tässä maassa. Tampere, joka niin monta kertaa\non valloitettu, lienee nyt todella valloitettu, viimeisen kerran ja\nlopullisesti. Kaikesta päättäen ei enää ole aikaa puheiden pitoon,\nKarkoittajan askeleet kuuluvat jo kujalla, maa tömisee hänen jalkojensa\nalla.\n\nJa jopa totisesti on aika ajaa rienaaja temppelistä. Sillä Tokoi rienaa.\n\nHän on valinnut ja vallannut Kansallisteatterin näyttämön\nsaarnatuolikseen. Sieltä tämä piru nyt selittää raamattua. Päivä,\njonka hän oli valinnut ja jonka merkityksen johdosta hän puhui,\noli pitkäperjantai. Siellä oli heillä juhla Ensi-avun hyväksi.\nSiellä esiintyi myöskin Orjatsalo, nämä kaksi tämän maan suurinta\nhumpuukimestaria, sirkustirehtööri ja hänen pajatsonsa.\n\nTokoi rienaa. Riittäisi, jos vain sanoisin, että hän vertaa itseänsä\nKristukseen -- hän! Mutta saakoon hän sanan vuoron vähän laajemmaltakin.\n\nHän kertoo, kuinka vieno naisääni hänen kadulla kulkiessaan heitti\nhäntä vastaan sanan: \"Isänmaankavaltaja!\" -- luullen näillä\nsanoilla muka tulkitsevansa kansan yleisen mielipiteen, lausuneensa\nsyvän historiallisen totuuden. Niin juuri! huudahtaa Tokoi.\n\"Isänmaankavaltaja, maanpetturi\" on aina kuulunut silloin, kun työväki\ntai kuka tahansa on uskaltanut nousta vallassa olevaa järjestelmää\nvastustamaan. Isänmaankavaltajana, kansan ja keisarin vihollisena,\nyhteiskunnallisen järjestyksen häiritsijänä ristiinnaulittiin \"eräs\nmies\" noin 2000 vuotta sitten ryövärien keskelle. \"Nykyinen maailma\nkunnioittaa häntä Vapahtajan nimellä. Niin paljon ovat mielipiteet\nmuuttuneet tämän ajanjakson kuluessa. Mutta myöhemminkin kautta\nvuosisatojen on aina sama tuomio kuulunut silloin, kun joku on\nrehellisesti, vakaumukselleen uskollisena, ryhtynyt vastustamaan\nvallassa olevaa järjestelmää.\" Se tuomio on nyt soinut Suomen\ntyömiehenkin korviin. Mutta se tuomio on tälle työmiehelle yhtä\nepäoikeutettu nyt, kuin se oli sille \"miehelle\" silloin. Työväki on\naina vastustanut militarismia. Mutta nyt sen täytyi tarttua aseisiin,\nsillä \"vastustajat olivat sen siihen pakottaneet.\" Ja se on tapahtunut\ntäydessä sopusoinnussa Kristuksen opin kanssa, jopa hänen nimenomaista\nneuvoaan noudattaen. Sillä \"sekin rauhanmies, jonka kuoleman\nmuistopäivää me nyt vietämme ja joka koko oppinsa perusti rauhaan,\nhänkin tuskan hetkinä nähdessään ne yhteiskunnalliset ristiriidat,\njotka silloin vallitsivat, oli pakotettu lausumaan: 'Jolla on kaksi\nhametta, hän myököön toisen ja ostakoon miekan'. Yhteiskunnalliset\nolot muokkaavat mielipiteet, pakottavat vastustamattomalla voimalla\nvalitsemaan ne esiintymistavat, jotka kukin aika vaatii.\"\n\nJa näin on siis todettu, että tämä punakaartilaiskapina on Kristuksen\nopin mukainen ja verrattava hänen historialliseen tehtäväänsä. Ja\nvielä: jos Kristus olisi elänyt nyt, olisi hän menetellyt samoin kuin\ntäällä on menetelty. Olot olisivat pakottaneet hänet vastustamattomalla\nvoimalla valitsemaan ne esiintymistavat, ne punakaartilaistavat, mitkä\nnykyaika vaatii.\n\nTokoin ajatuksen juoksu on siis: koska Kristus ei ollut maankavaltaja,\nniin en minäkään sitä ole.\n\nJa niin on piru taas kerran selittänyt raamattua omalla tavallaan ja\nomaksi edukseen. Mutta turhaan Tokoi tänä pitkänäperjantaina pesee\nkäsistään verta sillä verellä, joka vuoti tuona toisena.\n\n*\n\nTokoi ja isänmaa.\n\nTokoin erikoisosa kapinaan nähden on, niinkuin tästäkin näkyy, esittää\nsiinä isänmaallisen, suomalaiskansallisen miehen osaa. Hän puhuu\naina siitä, kuinka paljon _Suomi_ tästä tulee hyötymään. Niinpä hän\npitkänperjantain puheessaankin tehostaa, että tähän taisteluun on\nryhdytty siksi, että työläisetkin saisivat omistaa tästä _isänmaastaan_\nedes jonkun osan ja tuntea sen omaksi isänmaakseen. \"Jos me voitamme,\ntarjoutuu meille mahdollisuus rakentaa uudelleen tämä pirstoiksi mennyt\nyhteiskunta. Silloin meillä on valta muodostaa tämä Suomi maaksi, jonka\nme tunnemme isänmaaksemme, omaksemme.\"\n\nIsänmaallisena miehenä hän maalaa seinälle paholaisen, joka Suomea\nuhkaa Saksan puolelta, jonka kapitalismille porvarit \"ovat antaneet\ntäydelliset riisto-oikeudet tässä maassa.\" Torikokouksessa maalisk.\n3 p:nä pitämässään puheessa hän koko ajan kehui sitä Suomen kannalta\nedullista kauppaa, minkä kansanvaltuuskunta oli tehnyt bolshevistisen\nhallituksen kanssa järjestäessään näiden molempien työväen tasavaltojen\nkeskinäisiä välejä. Ei sanallakaan hän maininnut sen meille tuottamista\nhaitoista ja vaikeni kokonaan kansalaisoikeuksien myöntämisestä\nvenäläisille. Olisiko se ollut hänen äänetön vastalauseensa niitä\npykäliä vastaan, ehkä hän oli koettanut \"isänmaalleen\" saada enemmänkin\nkuin oli voinut. Miten lie, ainakin katsoo hän tarpeelliseksi\nnäytellä suomalaista, kansallista, välttäen huolellisesti puhua\nkansainvälisyydestä ja venäläisestä toveruudesta, jotka erikoisesti\nnäyttävät kuuluvan ulkoministeri Sirolan rooliin. Tokoi on viran\npuolesta jonkunlainen supisuomalaisten sisäasiain ministeri, jonka\nerikoistehtävät kuuluvat hänelle erittäinkin elintarvepäällikkönä.\n\n*\n\nKaarti sijoitetaan kasarmeihin.\n\nPunakaartilaisjoukot ovat tähän asti nähtävästi asuskelleet kukin\nkotonaan, koska nyt käsketään, että heidät tästä lähin tullaan\nsijoittamaan kasarmeihin. Piileskelyä, haluttomuutta ja niskoittelua on\nkai ollut, koska semmoisesta uhataan saattaa säälimättä sotaoikeuteen\nei ainoastaan yksityisiä, vaan myöskin -- joukkoja. Tänään kuletettiin\nEsplanadin poikki suurta joukkoa työläisiä, aseistettujen toverien\nedessä kaartin kasarmille päin.\n\n\n\n\nKeskiviikkona 3 p:nä huhtikuuta.\n\n\nSirolan viimeinen puhe.\n\nSirolakin on pitänyt pitkänäperjantaina puheen kansallisteatterissa. Se\non sen päivän pituinenkin. Sen lyhykäinen sisältö on tämä: Porvaristo\ntahtoi täällä harvainvaltaa ja militarismia. Sitä varten se heitti\nkansamme sekä sisälliseen sotaan että suurpoliittisiin seikkailuihin,\ntoivoen Saksan avulla saavuttavansa tarkoituksensa. Täällä aiottiin\npanna toimeen pakonalainen asevelvollisuus, jonka määränä oli taistella\nSuomen porvariston ja nähtävästi joidenkin suurimperialististen etujen\npuolesta vierailla tantereilla. Saksa tulee käyttämään Suomen poikiakin\nvalloitustarkoitustensa hyväksi. Tätä kaikkea vastaan Suomen köyhälistö\non noussut pyhään sotaan Suomen kansan vapauden ja kansojen rauhan ja\nmaailman työläisten oikeuden puolesta. Jos Suomen kansan on suursodan\nMolokille uhrinsa kannettava, niin kantakoon se ne siinä mielessä, että\nsyöstään istuimeltaan koko militarismin ihmisiä ahmiva, verta juova\npeto.\n\nKun Sirolan puheen koko rakennus seisoo sen vanhan valheellisen\nväitteen pohjalla, että Suomen porvaristo aloitti sodan ja sitä tahtoi,\nromahtaa se siihen. Olen siitä oikeastaan maininnut heittääkseni\ntällekin suurpuhujalle hyvästini, niinkauan kuin hän vielä on\nnäköpiirissäni. Sillä kai hänkin on pian tiessään. Heiluttaessani\nkylmää kättä, sanon sentään vielä, että Sirolan puhe on muodollisesti\nhyvin koottu ja taitavasti dialektinen. Hän muovailee hyvin sekaisen\nsavensa.\n\n*\n\nSirola jääkäreistä.\n\nSirolan puheessa oli minulle jotain uuttakin -- en tiedä sitten,\nkuinka _totta_ se on -- mitä hän kertoo kohtauksestaan joidenkuiden\njääkärien kanssa. Jotkut heistä olivat viime kesänä Tukholmassa\ntiedustelleet häneltä, vieläkö heitä Venäjän vallankumouksen\njälkeen Suomen vapautukseksi tarvitaan. \"Vastasin, ettei ole\nsosialidemokraatien asia antaa heille ohjeita, kun emme ole olleet\nheitä Saksaan lähettämässäkään, mutta -- viittasin -- että jos kova\nkaledinilais-kornilovilainen taantumus Suomea uhkaisi, niin voisi\nheidän sotataidostaan olla hyötyä -- mikäli sitten tahtoisivat\nkansanvallan puolesta tapella. -- Nuo poikaset vakuuttivat, että heidän\njoukossaan on huomattavasti sosialisteja ja on heillä useimmillakin\nsympatioja sosialismia kohtaan. Osoitin heille, että sellaiset\n'sympatiat' ovat sitä kaikkein huokeinta rihkamaa, mitä maailman\nmarkkinoilla liikkuu, ja todistin, että vielä tullaan Suomessa\nkäymään porvariston ja köyhälistön kesken ankaria taisteluita maamme\nitsenäisyyden sisällyksestä. Silloin nähtäisiin, ovatko he kansanvallan\nvaiko herrasvallan puolella.\"\n\n*\n\nAsema \"vahvistuu\".\n\nSamaan aikaan kuin tiedetään, että Tampere on valloitettu, ilmoittaa\npunaisen kaartin esikunta, että heidän asemansa siellä _vahvistuu_\npäivä päivältä. Raudussa ilmoitetaan valkokaartin hyökänneen, mutta\nkärsineen raskaan tappion. He ovat muka menettäneet 800 miestä,\n\"kun sitä vastoin meikäläisten mieshukka supistuu pariin kymmeneen\nkaatuneeseen ja 18 haavoittuneeseen. Vihollisen kymmenkertaiset voimat\nlyötiin kokonaan hajalle.\"\n\n*\n\nOmituisuutena mainittakoon, että punakaartin raporteissa ei enää puhuta\n\"lahtareista\" vaan \"valkokaartilaisista\".\n\n*\n\nHeränneitten lippu ja sotahuuto.\n\n\"Työmies\" kertoo, että Pohjanmaan heränneillä on oma mustapohjainen\nsotalippunsa, johon tunnuslauseeksi on suurilla kirjaimilla piirretty:\n\"Jeesuksen Kristuksen nimeen perkeleitä vastaan.\" Heidän sotahuutonsa\non: \"Puukko oikeahan, puukko vasempahan, puukko punaisen rintahan.\"\n\n*\n\nHarakiri.\n\nVihdoinkin alkaa tapahtua enemmän ja enemmän. Pitkään aikaan ei ole\nmitään tapahtunut. Kaduillakaan ei näy mitään. Mitä seinäin sisässä ja\nvartioiduilla alueilla toimitetaan, ei kukaan tiedä. Vallankumouksesta\nei näe juuri muuta kuin vartiat pankkien y.m. virallisten talojen\nedustalla; ne näyttävät ikävystyneiltä ja tehtäviinsä kyllästyneiltä,\nuseimmat nuoria poikia tai vanhempia miehiä. Luultavasti eräissä\nporvarillisissa piireissä toimitaan, järjestetään, kenties\nhiljaisuudessa harjoitetaankin. Kasvojen ilmeistä näkyy, että eletään\nvarman voiton toivossa. Ryhti on toinen ja tervehdykset kaduilla\nreippaat. Naiset ompelevat pusseja, joihin mahtuu muonaa kolmeksi\nvuorokaudeksi suojeluskaartilaiselle, kun hänen aikansa on astua\npiilostaan esiin. Ei kuulu enää laukauksiakaan öisin, ainakaan tällä\npuolen kaupunkia Eiran kaupunginosassa, kaukana keskustasta meren\nrannalla. Mutta anna ajan kulua vielä vähän, niin juuri tämä tienoo\nkai muuttuu yhdeksi Helsingin valloituksen päänäyttämöksi. Sillä jos\nsaksalaiset tulevat laivoineen, niin tuohon ne kai tulevat, niin että\nmukavasti näen heidät ikkunastani. Ei ole näkynyt sieltä tulevia,\npaitsi kahta \"kyyhkystä\", jotka taas leijailivat useita kierroksia\nkaupungin yllä -- mutta meneviä olen nähnyt, ja se on tämän päivän\nsuuri jännittävä elämys.\n\nVihdoinkin jotain!\n\nIlmaantui taas pitkästä ajasta liikettä merelle. Viaporin salmesta\nmatelee jääsohjussa ulos pieni hinaaja kihnuttaen perässään pitkää\nsoikulaista esinettä, merikäärmettä, jolla on keskellä koroke ja jonka\npian älysin vedenalaiseksi. Sitten tulee niitä samanlaisia kaikkiaan\nneljä suurempaa ja pienempää. Ne kasaantuvat jotenkin yhteen ryhmään\nGroohaaran sisäpuolelle. Siitä niitä päivän pitkään siirretään\nulomma ja ulomma. Luulin ensin, että ne vietäneen nekin Kronstadtiin\nsaksalaisten tieltä, mutta niin pitkäksi niiden viimeinen matka ei\ntullut. Ne asetettiin rykelmään lähelle toisiaan ja siinä touhussa\nkului päivä noin klo 6:11 tienoille. Hinaajat palasivat pois ja\njättivät vedenalaiset sinne.\n\nOli kokoontunut yhä enemmän väkeä kadulle meidän talomme edustalle,\njosta on vapaa näköala merelle yli Ursinin kallioiden ja uimahuoneiden.\nEhkä ne tietävät jotain siitä, mitä on tekeillä. Lähden alas. Rappuja\nlaskeutuessani heilahtaa yhtäkkiä koko talo, ovet lyövät loukkua\nja samassa kuuluu kova pamaus. Kun pääsen ulos, seisoo suuri musta\nsavupatsas sillä kohdalla, missä vedenalaiset olivat. Kun pilvi on\nhäipynyt, on kaksi laivaa kadonnut. Seisomme siinä ja kiikaroimme ja\nodotamme, että toistenkin on käyvä samoin. Välähtää, pamahtaa niin,\nettä tuntuu ruumiissakin, seuraa musta savupilvi, se haihtuu ja jälellä\non vain kaksi laivaa. Pian kai nekin menee samaa tietä. Mutta ei\nmenekään. Jotain on nähtävästi joutunut epäkuntoon, helvetinkone ei\nolekaan toiminut. Ja siihen ne jää. Hinaajat eivät näytä uskaltavan\nmennä apuun. Sytytyslankahan voisi sittenkin kyteä hiljalleen.\nKuinka lie? Ihmiset odottavat turhaan ja poistuvat vähitellen pimeän\ntultua. Vasta klo 10:n tienoissa kuuluu kolmas räjähdys mereltä ja\nhinaajan lyhty kiiltää Groohaaran luona. Se oli sittenkin uskaltanut\nmennä puhaltamaan hiillokseen ja saanut sen uudelleen syttymään. Oli\nmennyt kolmas ja neljäskin englantilainen vedenalainen meren pohjaan\nsaksalaisia pakoon, upotettu monien miljoonain aarre. Ihmiset olivat\ntavattoman hyvätuulisia, sillä kun englantilaiset kerran ryhtyvät\ntällaisiin varokeinoihin, silloin he tietävät, että heidän laivansa\nmuussa tapauksessa varmasti joutuisivat vihollisen käsiin. Tyhjää\nne eivät säikähtäisi. Liekit, jotka loimahtivat mereltä, olivat\nkuin merkkitulia vuorilta, ilotulia meille, tietotulia vapauttajan\npikaisesta saapumisesta.\n\n\n\n\nTorstaina 4 p:nä huhtikuuta.\n\n\nLoppuhälytystä.\n\nKapinan alussa löi heidän sanomalehdistään vastaan suuret otsakkeet ja\nniiden alla monen palstan yli kulkevat lihavilla kirjaimilla painetut\njulistukset. Lopun edellä leimahtaa sama liekki ennen sammumistaan.\nTämän aamun \"Tiedonantajassa\" on kaksi \"_julistusta_\" ja kaksi\n\"_päiväkäskyä_\" kahdella palstalla paksuin kirjaimin.\n\nSävy on kuitenkin toinen, ero syttyvän ja sammuvan. Silloin\nmonisanaisia monilla nimillä varastettuja manifesteja valtuuskunnilta\nja järjestöiltä ja neuvostoilta, nyt lyhyitä käskyjä ja komennuksia,\njoiden alla on persoonaton \"Esikunta\" tai vain \"Helsingin paikallinen\nesikunta\", jolle kansanvaltuuskunta siis näkyy jättäneen pesänsä hoidon.\n\nSilloin mobilisoitiin kaikki voimat hyökkäykseen, nyt kerätään\nviimeiset rippeet puolustukseen. Lisätään vartiostoa rautateille,\nmaanteille, silloille, tiesolmuihin; kielletään liikkuminen kaikkialla,\nmissä se vain katsotaan tarpeelliseksi; panssariautojen, kuularuisku-,\nkone- ja varuskuntien sekä tykkimiehistöjen käsketään joka hetki olla\nvalmiina panemaan toimeen niitä määräyksiä, joita esikunta antaa.\nKaikki valta sotilas- ja siviiliasioissa siirretään Esikunnalle, joten\non siis olemassa täydellinen sotilasdiktatuuri, piiritystila, sotatila,\nvai miksi niitä noita tiloja oikein kutsuttaneen. Rakkaalla lapsella on\nmonta nimeä.\n\nHuomenaamusta alkaa myös pakko-otto. Sitä koskeva päiväkäsky on näin\nkuuluva: \"Perjantai-aamusta klo 10 alkaen tullaan ottamaan työvoimaa\nP. kaartin sotilaallisiin y.m. tarkoituksiin tarpeellisten töiden\nsuorittamista varten, ensi sijassa joutilaan katuyleisön keskuudesta.\"\n\nAlkaa siis nähtävästi ihmismetsästys, orjajahti.\n\nKuuluuhan tämä kylläkin sotaiselta, jokainen julistus on kuularuiskun\nrätisevä laukaus, mutta ei se kaikki enää tee juuri mitään vaikutusta.\nMörkö mörähtelee, turkki korvilla nurin, mutta ei kukaan häntä pelkää;\nlapset tietävät jo, kuka siellä alla on: voimaton ja vaaraton.\nMahdollisesti napataan joku porvari kiinni, ehkä tulee teloituksia ja\nryöstöjäkin, mutta talot taitavat jo olla siksi hyvin varustetut, ettei\nniiden asukkaiden ottamiseen uskalleta ryhtyä. Ja mihinkä ne veisivät\nmeitä töihinsä ja kuka meitä kaikkia vartioisi? Se on nähtävästi\nkaikki turhaa häivytystä. En enää malta enkä viitsi lukea heidän\nlehtiään. Merkitsen vain muistiin jonkun vastaisen tutkijan varalle,\nettä \"Tiedonantajassa\" on pääkirjoitus otsakkeella: \"Taiteilijan\nja opiskelijan traagillinen kohtalo\", jonka loppulauseesta päätän,\nettä siinä kehoitetaan näitä yhdennellätoista hetkellä liittymään\nvallankumoukseen ja luvataan olla \"lempeä ja jalo\".\n\n*\n\n\"Rauhallista\" kaikilla rintamilla.\n\n\"Tiedonantajan\" mukaan on kaikilla rintamilla \"rauhallista\" -- Viipurin\nrintamalla, Heinolan rintamalla, Kouvolan rintamalla, Lappeenrannan\nrintamalla. On ilmaantunut uusikin rintama -- Hämeenlinnan, jossa\nsielläkin on \"verrattain rauhallista\", ainoastaan joitain pienempiä\ntaisteluja siellä täällä. Tästä päättäen on siis rintama Tampereelta jo\nsiirtynyt Hämeenlinnaan.\n\n*\n\nSaksalaiset jo Karjalla.\n\nAivan varmoista lähteistä saatu tieto kertoo, että saksalaiset ovat\nnousseet maihin Hangossa ja edenneet Karjan asemalle, jossa on\ntaisteltu. Koko päivän on sakea sumu peittänyt meren. Klo 1:n tienoissa\nkuului sieltä samanlainen räjähdys kuin eiliset. Luultavasti lensi\nviimeinenkin vedenalainen ilmaan.\n\nKerrotaan, että ryssät ovat peloissaan saksalaisten tulosta, aikeissa\nviedä satamalaitureissa vielä olevat kuljetuslaivansa Kruunuvuoren\nselälle, muka puolueettomalle alueelle.\n\n*\n\nSenaatintalo tyhjenee.\n\nOn nähty kapsäkeillä täytetyn auton lähtevän senaatintalon luota\nHallituskadun puolelta ja ajavan asemalle. Luullaan niiden olevan\nsenaattorien ja senatoorskain matkakapistuksia. Olisin mennyt viemään\nkukkia, jos olisin tiennyt tunnin ja hetken. Sillä minä olen iloinen\nsiitä siveellisestä tappiosta, jonka tällainen pako tuottaa. Paimenet\nlähtevät ja jättävät laumansa oman onnensa nojaan. Ei heidän päänsä\nympärillä nyt ainakaan tule säteilemään marttyyrikruunun kehä.\n\n*\n\nSain juuri kuulla, että valtuuskunnan lähtö on tapahtunut kaikenlaisin\nhankaluuksin. Punakaarti ei ole tahtonut päästää heitä livistämään,\nvaan on heidät vangittu asemalla ja viety Smolnaan. Hyvin puhein he\nnähtävästi ovat sieltä päässeet irti, koska taas ovat ilmaantuneet\nasemalle. Vielä kerran heidät kuitenkin vangittiin, mutta viimein\nannettiin mennä. Kai he saivat armeijan johdon vakuutetuksi siitä,\nettä \"hallituksen\" ennen muita täytyy olla turvassa ja että jos se\nvangitaan, joutuu kaikki \"järjestys\" hunningolle. Siirtyihän hallitus\nPariisistakin pois. Kerrotaan, että loppuargumenttina lähtölupaan on\nollut kuularuiskukin.\n\n*\n\nVarokeinoja pommituksen pelossa.\n\nTulevan pommituksen pelossa laittavat ihmiset ikkunoitaan avattavaan\nkuntoon ilmanpaineen vaikutusta vastaan. Palvelijattaret naureskelevat\ntälle rouvain touhulle, varmasti vakuutettuina siitä, että tämä\non vain porvarillista provokatsiota mielialan masentamiseksi ja\nettä saksalaiset eivät ole nousseet maihin, vaan että Hangosta\ntulevat ovat vain saksalaisiksi pukeutuneita suojeluskuntalaisia.\nSuojeluskuntalaisten pelossakohan englantilaiset piilottivat\nvedenalaisensa meren pohjaan ja näitäkö pakoon kansanvaltuuskunta\nmuutti majaa?\n\n*\n\nYhä niuhottaa usva merellä ja on sieltä levinnyt maihinkin. Se on\nsymboolinen usva, verho tietymättömän tulevaisuuden edessä. Ei tiedä,\nmitä sen takana piilee, elämäkö vai kuolema.\n\n*\n\nRyhtyvätkö ne täällä todellakin vastustamaan saksalaista vai\nheittävätkö aseensa ja antautuvat? Jos Helsingissä ei vuotaisi verta,\nhelpottaisi se suuresti loppusuoritusta, jolle olisi eduksi, ettei\nmieliala pääkaupungissa liiaksi kiihtyisi.\n\n*\n\nKansanvaltuuskunta matkalla omaan maahansa.\n\nHuhut kansanvaltuuskunnan lähdöstä toteutuvat. Se on kuin onkin\npaennut ja siirtynyt Viipuriin. Punaisen kaartin esikunta ilmoittaa\n\"katsoneensa sen olevan välttämätöntä\", ja käskee \"kaikkia laitoksiaan\nja toimitsijoitaan antamaan kaikkea mahdollista apua tämän siirron\nhelpottamiseksi\".\n\nKäskyn lähteä antaa hallitukselle siis sotilasjohto, Punainen kaarti,\nniinkuin Ranskan armeijan ylipäällikkö käski Poinrarén siirtymään\nBordeaux'hon. Koko komeaa! Valtuuskunta voi nyt pestä kätensä ja sanoa:\n\"Ka, olisinhan minä jäänyt... enhän minä... mutta kun ne nuo...\ntäytyihän totella, en mahtanut mitään\".\n\nMutta ei tämä temppu kuitenkaan pitkälle auttane. Raukkamaiseksi,\nkurjaksi paoksi sen tulevat leimaamaan ennen muita omat miehet, oman\nnahkan pelastamiseksi, asian pettämiseksi, toverien jättämiseksi\noman onnensa nojaan. Viipuriin siirtyminen on silmäin lumetta, paon\ntodellisen tarkoituksen peittämistä, paon, joka ennen pitkää päättynee\nPietariin, ellei välillä napata kiinni.\n\nSinne siis menivät Tokoit, Mannerit, Sirolat, Gyllingit, Kuusiset,\nValppaat, Pärssiset -- kaikki. Idästä he ovat tulleet, idäksi pitää\nheidän jälleen tuleman. Eikä taida mikään heitä sieltä enää kyetä eloon\nherättämään.\n\n*\n\nUusi hallitus.\n\nVanhan hallituksen mentyä on sijaan astunut uusi, suurten, tunnettujen\nnimien tilalle pienet ja tuntemattomat: Ylin sotapäällikkö on nyt joku\nF. E. Johansson, kulkulaitosten päällikkö G. A. Laitinen, työasiain\npäällikkö Rob. Hurskainen, sairashuoneiden päällikkö H. Virtanen.\n\n*\n\nTäysin taistelukuntoinen punakaarti.\n\nVilppulasta lyötiin punaiset takaisin, Tampere kai jo on valloitettu,\nvaikka \"Tiedonantaja\" myöntää vain sen, että se on joka puolelta\npiiritetty ja eristetty, Raudussa on ollut täydellinen romahdus,\nvaltuuskunta on paennut -- mutta siitä huolimatta vakuuttaa\n\"Tiedonantaja\", että \"täysin taistelukuntoinen punakaarti on torjunut\n-- kuten Raudussa ynnä muualla -- kaikki suuremmat yleisrynnäköt\", ja\nettä \"työväen luokan järjestettyä joukkovoimaa vastaan ei voi mikään\nmahti seistä\".\n\n*\n\nVenäläisiä on -- valkokaartissakin.\n\nVenäjän kaksinaamaisen -- vai kaksipäinenkö se nyt oli -- kotkan\ntraditsiot elävät yhäkin bolshevistisessa ylösnousemisessaan. Moskovan\nkansankomissaarien neuvosto on jostain syystä, nähtävästi saksalaisia\npeläten, katsonut hyödylliseksi vakuuttaa, että mitään venäläisiä\nosastoja ei Suomessa ole, ja jos olisi, kutsutaan ne pois. Jos siellä\nkuitenkin niitä olisi, ovat ne vapaaehtoisia ryhmiä, joita on sekä\n_valkokaartin_ että punakaartin riveissä.\n\n*\n\nSaksalaiset Hangossa ovat valkokaartilaisia.\n\nNyt täytyy \"Tiedonantajankin\" myöntää, että Hangossa on tapahtunut\nmaihinnousu. Siellä on \"tuntematon\" laivasto, jonka mukana\noli \"Sampo\". Se laski maihin 400 miehen suuruisen joukon --\nvalkokaartilaisia. Laivat tunnettiin sitten saksalaisiksi, \"jotka\nolivat tulleet katsomaan, kuinka valkokaartilaisten hommat onnistuvat\".\nValkokaartilaiset valtasivat Hangon ja etenivät Tammisaareen ja\nsiitäkin ohi Karjalle päin. Siellä oli punakaartilaisia vastassa,\nja vihollisen täytyi peräytyä aina Tammisaareen asti. Niiden\nkarkoittamisessa ei ollut suurtakaan työtä. Tämä valkokaartilaisjoukko\noli \"todennäköisesti koottu Ahvenanmaalla huseeraavista\nvalkokaartilaisista\".\n\nEi, kyllä kai siellä on hiukan muutakin tulossa ja tekeillä.\n\n*\n\nSaksan laivasto Helsingin edustalla.\n\nJa nyt onkin näin kuuluva julistus heitetty alas lentokoneesta:\n\n\"Saksalaiset joukot tulevat aivan lähipäivinä ottamaan Helsingin\nhaltuunsa. Armoille antautuminen ilman ehtoja on välttämätön.\nMonet ihmishenget voivat säästyä ja varusväen kohtaloa voidaan\npaljon lieventää, jos kaikki satamassa olevat sota- ja kauppalaivat\nluovutetaan vahingoittumattomina. -- Suomenlahdessa olevan Saksan\nlaivaston päällikkö lupaa vapauden ja palkintoja jokaisen laivan\nmiehistölle, joka luovutetaan vahingoittumatonna. Jokainen yksityinen\nmies miehistöstä, joka saattaa laivansa käyttämättömäksi, saa siitä\nankarimman rangaistuksen. _Saksan merisotavoimat ovat jo Helsingin\nlähellä_. Kaikki punaisten väkivaltaisuudet ja rauhallisten asukkaiden\nhengen ja omaisuuden ottaminen rangaistaan mitä ankarimmin.\"\n\nOn nyt sitten ainakin _se_ varma, että ne tulevat -- ja ehkä ovatkin jo\ntuolla sumuseinän takana.\n\nVoisihan vielä ajatella, että tämäkin on \"provokatsiota\", että julistus\non tekaistu, mutta ainakin on sen alkuteksti, ruotsinnoksesta päättäen,\nollut saksankielinen.\n\n\n\n\nLauantaina 6 p:nä huhtikuuta.\n\n\nEräs, joka tuntee pohjalaisen talonpojan.\n\nTulee tässä vielä lehtiäkin silmäilleeksi niiden lopun edellä,\nlaiskahkosti ja välinpitämättömästi siirtyen otsakkeesta otsakkeeseen.\nNiitä on tänään: \"Tää on viimeinen taisto, rintamaamme yhtykää...\";\n\"Köyhälistön voitto\" (Santeri Mäkelän puhe Viipurissa); \"Taistelun\ntuoksinassa\", puhe, jonka Viipurissa on pitänyt Hilja Pärssinen -- hän\non siis siellä; \"Helsingin työväen tervehdykset punakaartilais- ja\ntyöläistovereille Tampereella\", -- joka on piiritetty ja jonne tervehdys\nei enää tule, koska se ehkä jo on vallattukin.\n\nToveri Santeri Mäkelä antaa puheessaan hyvin synkän kuvan meidän,\nporvarien, voiton ja tulevaisuuden toiveista. On todettavissa se\ntosiasia, sanoo hän, että vastustajamme voimat eivät ole niin\nsuuret ja kestävät kuin yleensä luullaan. Oikeastaan sen taistelu\non epätoivoista taistelua. Vihollisemme pyrkii epätoivon vimmalla\njoihinkin ratkaiseviin tuloksiin, tietäen, että se hetken perästä on\nmyöhäistä. Mannerheimin valtakunnassa on nälkä. Pohjois-Pohjanmaalla on\njo tapahtunut nälkäkuolemia. Kevät lähestyy. Talonpoika alkaa ikävöidä\npeltotöihin; ja enemmän: talonpojalle alkaa selvitä yhtä ja toista\ntämän sodan kestäessä. -- \"Olen eteläpohjalainen talonpoika, kotoisin\nsieltä lahtarien körttiläismailta. Tunnen sen heimon, joka tällä\nhetkellä jäykimmin taistelee omaa kansaansa, työväenluokkaa vastaan.\nVoin teille pohjalaisena talonpoikana, pohjalaisten talonpoikien\npuolesta mitä vakavimmin vakuuttaa, että eivät nämä talonpojat ole\nalkuaan lähteneet kansalaissotaan -- nehän lähtivät vain ajamaan ryssää\nmaasta ja pitämään 'huligaaneja kurissa'.\"\n\nJos pohjalainen talonpoika lähti liikkeelle ajamaan ryssää ja\nhulikaania maasta, niin se jatkaa tätä ajoaan, kunnes tarkoitus on\nsaavutettu, ja nythän niitä on vielä molempia tällä puolen rajan.\n\n*\n\nKaikki yhteen kasaan.\n\nOn julaistu määräys, jossa kaikkien punaiseen kaartiin kuulumattomien\nhenkilöiden käsketään tänään klo 2 kokoontua kaartin kasarmin pihalle.\nJoka ei tottele, uhataan ottaa väkisin. Nähtävästi tämä tarkoittaa\nkaikkien niiden sekoittamista yhteen sakkiin, jotka eivät ole tahtoneet\nolla aseellisesti mukana. Siten syntyneestä laumasta on vaikeampi\nlöytää varsinaiset kaartilaiset, jotka näin kai koettavat piiloutua\ntoisten selän taa.\n\n\n\n\nSunnuntaina 7 p:nä huhtikuuta.\n\n\nHautajaissaatto.\n\nOn tämän talven kuluessa ollut monta vaikeaa päivää, mitä\nristiriitaisimpien ja repivimpien mielialojen täyttämiä. Eihän\nvoitto aina ole ollut läheskään varma ja sitä mahdollisuutta on\nollut vaikea sulattaa. Silloinhan olisi kaikki pirstaleina. Nyt, kun\nainakin ulkonainen voitto on varma, nousevat aaveet toisaalta. Miten\nsitten voitosta suoriudumme? Miten osaamme sen hedelmät korjata, tai\noikeammin: sen rauniot rakentaa. Sillä raunioita tästä tulee ja on jo\ntullut, aineellisia, siveellisiä, aatteellisia.\n\nMinut valtaa sanomaton, kyyneletön sääli tämän kapinan _uhreja_\nkohtaan. Voittajan on helpompi nilkuttaa rampanakin, mutta taistelunsa\nmenettäneen, joka kainalosauvain varassa laahustaa kerjäten ovelta\novelle ja saa leivän sijasta kiven ja kiven kera jälkeensä kirouksen,\nsyyllinen niinkuin syytönkin, sillä niitäkin on? Kaikki he saavat\neliniäkseen haukkumanimen \"punikki\". Se on hyvin suureksi osaksi\nansaittu, ja se siinä juuri onkin surkeinta. Mutta vielä surkeampaa\non, että tämä pitkä- ja salavihainen kansa vihaa kolmanteen ja\nneljänteen polveen lapsia ja lastenlapsia. Se nauttii vihasta, sen\nveret tarvitsevat sen virkistyksen, niinkuin äkäinen äijä aamuriidan\nomaistensa kanssa.\n\nOn hirvittävää sen inhon ja vihan juopa, joka on revennyt kahden\nkansanluokan väliin. On oleva ilkeää, sietämätöntä elää tässä maassa\nloppuikänsä. Mahtaneeko voida karaista itsensä välinpitämättömäksi,\njatkaa elämäänsä, ollen olevinaan optimisti? Ottanenko asian syvemmin\nja herkemmin kuin on syytä? Soisin sen tekeväni.\n\nOlin tänään sunnuntaikävelyllä ja satuin punaisten hautaussaattueen\ntielle, Bulevardin kadulla, kirkkopuiston kohdalla. Kun en tahtonut\ntunkea rivien läpi, pysähdyin. Minusta eivät vain hautaan saatettavat\nvainajat olleet viimeisellä retkellään, vaan myös saattajat. Ne olivat\nkaikki kuin kuolemaan tuomituita. Ei ollut enää mitään ryhtiä eikä\nuhmaa. Liput kyllä liehuivat, mutta ilme niiden kantajien kasvoilla\noli kalsea ja tympeytynyt. Aseelliset olivat viimeistä reservijoukkoa,\njoiden käteen kivääri mahdollisesti oli pistetty väkisin. Paras väki\non kai jo aikoja sitten viety manalle. Nuo tuollaisetko ne aikovat\nkäydä harjaantuneita, vanhoja Saksan sotureita vastaan? Jotkut\ntytöt koettivat niskojaan nakellen heittää uhmakatseita siihen\nporvarijoukkoon, joka reunusti kadun. Saattueen kulku tämän kujan\nläpi oli kuin tuomittujen kulkua. Tuomio ei ollut vielä täytäntöön\npantu, mutta kyllä lausuttu. Se jomotti päättäväisen peruuttamattomana\njäykillä kasvoilla ja kiinteissä katseissa ja suun ympärystä\nviiltävissä, ivallisissa nykäyksissä. Yllä hyrräsi saksalainen\nlentokone kuin haaskalintu erämaan karavaanin päällä.\n\nLähdin seuraamaan saattuetta, kun matkani muutenkin oli Töölööseen\npäin. Ylioppilastalon aukealla seisoi eräs vanha tuttavani,\nherkkämielinen, vanha laulaja ja opettaja, jonka kanssa oli entisinä\naikoina innostuttu monet kansalliset innostukset, juotu monet maljat\nylioppilasjuhlissa isänmaan ja kansan onneksi. Hän, kansanvalistusmies,\nseminaarinopettaja, nyökäytti päätään suruvoittoisesti, saamatta\nsanotuksi muuta kuin: \"Voi surkeutta, voi järjettömyyttä!\" Oliko tämä\nnäkemämme tulos liian paljosta kansanvalistuksesta vaiko liian vähästä?\n\nKuljin saattueen rinnalla, se Henrikin katua, minä alempana Henrikin\npuistossa, yhdessä ja kuitenkin erillään, yhtäsuuntaisesti ja\nkuitenkaan koskaan yhtymättä. Töölöön tavara-aseman ratapiha on täynnä\nkuolleita vaunuja. Siellä ei ole mitään liikettä, ei näy ainoatakaan\nihmistä. Yksi ainoa veturi on tuonnempana liikkeessä.\n\nMenisinkö heidän kanssaan aina Mäntymäelle saakka? Ottamaan puhevuoron,\nselittämään heille, että tämä on heissä mieletön harha, että heidän\naatteellaan on ystäviä muuallakin kuin heidän omassa luokassaan,\naatteella, mutta ei menettelyllä. Ei se mitään hyödyttäisi. Se olisi\nollut tehtävä ennen. Se on tehtävä toiste, kun nämä päivät ovat tulleet\npäätökseensä. Enhän osaa puhua, mutta jos osaisinkin, saisin ehkä\nkuulan otsaani; sitä useamman painetin piston, kuta paremmin olisin\npuhunut. Sitä sanottaisiin provokatsioksi, minä olisin yllyttäjä,\n\"lahtarien\" lähetti.\n\nPoikkean Karamsinin taloon. Se on nyt museona. Siinä asui aikoinaan\nSuomen hienoin ja ylhäisin ja hyväätekeväisin nainen. Hän istuskeli\nparvekkeellaan ja näki tyynen kaislarantaisen lahden yli Kaisaniemen\nkoivut ja Sörnäsin kalliot, palan idyllistä sisäsaaristo-Suomea, ei\nratapihoja, ei kivimuureja, ei Kansantalon ryöväriritari-linnaa. Se oli\nsitä aikaa, jolloin laineet loiskuivat luhtaniityille ja ruokakuormaa\najavan maalaisen kärrynrätinä kuului maantieltä, ei viertotieltä,\nmuistuttaen pääkaupungin ja maaseudun silloin ystävällistä suhdetta.\nLiekö tämän maan silloin ollut parempi vai pahempi kuin nyt?\n\nJatkan matkaani puistoon, istuudun sulalle kalliolle, jota aurinko\nlämmittää. On aivan hiljaista muuten, paitsi että saattueen astunta\nkuuluu heikkona rapinana katuun. Ei kukaan virka mitään. Eivät\npuhele, eivät laula eivätkä soitakaan. Nyt soittavat. Jostain edempää\nalkupäästä kuuluu vaimeneva \"Ikuinen muisto\". Olen päässyt kaikesta\nkatkeruudestani. Tämä on liian surkeaa ja säälittävää. Ei se ole heidän\n_kaikkien_ syynsä. Eivät ne kaikki ole raatelijoita ja murhamiehiä.\nEivät ne ole älynneet tehneensä maanpetosta ja kavallusta. Se\nsuomalainen, joka venäläiseen turvaten käy oman kansansa kimppuun,\nei ymmärrä enää mitään. Hänen suurin rikoksensa on hänen paras\npuolustajansa. Ja vielä enemmän sekaisin on se, joka puolustautuu\nväitteellä, että vieraaseen apuunhan porvaritkin turvasivat, ettei siis\nsaksalaisen ja venäläisen välillä ole erotusta. Syylliset karkasivat ja\npelastivat nahkansa, syyntakeettomat jäivät heidän sijastaan kärsimään.\nHeitä vielä viimeiseen saakka tuuditetaan siihen, että köyhälistö\nvoittaa, että voitto on varma. Ei se muka ole saksalainen lentokone,\njoka leijailee heidän ylitsensä. Siinä on vain joitain valepukuisia\nsuojeluskuntalaisia. Hangossa ei ole ainoatakaan saksalaista laivaa\neikä miestä.\n\nHe eivät tiedä eivätkä ymmärrä paremmin. Mutta meidän toisten täytyy\nymmärtää paremmin. Sillä meillä on kaikki edellytykset menetellä\ntoisin. Meiltä _voi_ vaatia sitä ja me _vaadimme_ sen itseltämme. Sillä\ntavalla tehden tästä voi alkaa uusi elämä ja siedettävät olot.\n\n*\n\nPuuttuu nimi ja allekirjoitus.\n\nTiedot saksalaisten pikaisesta tulosta vahvistuvat vahvistumistaan\nja ovat nähtävästi aikaansaaneet suurta hämminkiä ja masennusta\npunaisella puolella. Sen torjumiseksi on ryhdytty monta kertaa\nkoeteltuun ja aina tehonneeseen keinoon, tosiasiain kieltämiseen ja\nprovokatsioksi selittämiseen. \"Työväen pääneuvosto\", jonka tietysti\ntäytyy tietää, kuinka asiat ovat, julistaa, että saksalaisten tulossa\nHankoon on ainoastaan sen verran perää, että lahtarit koettavat vain\nsaksalais_kauhulla_ lamauttaa punaisen armeijan sotilaita. Ei ole edes\ntodennäköistäkään, että saksalaiset tulevat. \"Saksan imperialistinen\nhallitus vitkastellee sellaiseen ryhtymästäkään, sillä Saksan työväki\nei voi äänettömänä sitä sallia.\" Niinikään venäläisen Itämeren\nlaivaston päällystö väittää, että Saksan Itämeren laivaston päällikön\ntäällä levitetty julistus laivaston tulosta on väärennys. Siinä ei ole\nnimeä eikä allekirjoitusta. Saksalaiset eivät ole venäläisen laivaston\npäällystölle antaneet mitään tietoa tulostaan.\n\nOsa kansanvaltuuskuntaa näyttää vielä olevan Helsingissä. Ainakin\non Kullervo Manner vielä eilen allekirjoittanut täällä päivätyn\njulistuksen, jossa määrätään pakollinen yleinen mobilisoiminen työ- ja\nsotilastarkoituksiin.\n\n*\n\nKansanvaltuuskunnan oikeusasiain osaston nimessä määräävät L.\nLetonmäki ja A. Kiviranta, että Punakaartin sota- ja kenttäoikeudet\novat oikeutetut tuomitsemaan vastavallankumouksellisten ainesten\nsaboteerauksesta vallankumousta vastaan, ja on niiden siinä sekä\ntuomioiden täytäntöönpanossakin noudatettava sotaoikeuden mukaista\nnopeutta ja ankaruutta.\n\nJos tähän saakka olisi ollut jotain turvaa mielivaltaista,\npäähänpistoista punaterroria vastaan, ei sitäkään nyt enää ole\nolemassa. Tässä julistuksessa ei ole aikaa eikä paikkaa niinkuin yllä.\n\n*\n\nRunoilija J. Siljo on kuollut haavoistaan -- se kaunisilmeinen poika,\nujo tulisielu.\n\n\n\n\nMaanantaina 8 p:nä huhtikuuta.\n\n\n\"Tiedonantaja\" lakannut ilmestymästä.\n\nIsäntä Kansanvaltuuskunta lähti jo talostaan, mutta sen uskollinen\nrakki \"Tiedonantaja\" jäi vielä pariksi päivää -- ehtiihän nopsajalka,\npystykorva jälempääkin. Sen päätoimittaja lienee ollut Eetu Salin,\npuolueensa mefisto. Haukuttuaan täällä haukuttavansa -- ja hyvin se sen\ntehtävänsä suoritti -- se tänään aamulla otti jalat alleen luultavasti\nyhtyäkseen omaansa Viipurissa. Lehtipoika ilmoitti, että tämä on\nviimeinen numero. Itse lehti sanoo: \"Tiedonantaja ei ilmesty huomenna,\ntiistaina.\"\n\nMilloin ilmestyvät \"Helsingin Sanomat?\" Joko viikon päästä? Missä\nkunnossa lienevät painokoneet? Onko kaikki paperi kulutettu? Erkko\nistuu vankina Katajanokalla ja Ivalo Fenniassa, sairaana.\n\n*\n\nValppaan viimeinen tahto.\n\n\"Tiedonantaja\" lähti, \"Työmies\" jäi -- kuinka kauaksi? Ei se ainakaan\ntänään vielä ole millänsäkään. Se on ehompi entistään. Siinä esiintyy\nitse Valpas, joka koko kapinan ajan on ollut piilossa. Mies, jonka\nhenki toimii jokaisen punakaartilaisen ruumiissa, jonka omallatunnolla\non tuhansien veri, sekä punaisten että valkoisten, se mies tulee nyt\nnäiden ruumiiden yli tarjoomaan rauhaa ei n:nnellä hetkellä, vaan\nsanokaamme viittä minuuttia vaille 12. Luulisi, että hän alistuu ja\ntaistelun menetettyä pyytää armoa ja rauhaa joillain siedettävillä\nehdoilla lieventääkseen joskaan ei omaansa, niin edes onnettomuuteen\nsaattamiensa kohtaloa. Mutta sitä hän ei tee. Hän lähtee siitä, että\nmolemmat taistelijat yhä ovat tasaväkiset, ja että sovitaan pois vanhat\nvihat ja jäädään ennalleen.\n\nEnsin on tehtävä aselepo sinä ja sinä huhtikuun päivänä sillä tavalla\nkuin Punaisen ja Valkoisen Kaartin esikunnat lähemmin sopivat.\nKun se on tehty kokoontuu eduskunta. Eduskunta _hyväksyy_ Suomen\ntasavallalle Valppaan laatiman valtiosäännön, jonka mukaan kaikki\nlainsäädäntö- ja voimaansaattava valta kuuluu eduskunnalle. Eduskunta\nvalitsee hallituksen ja korkeimpien oikeuksien jäsenet enintään\nviideksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen puheenjohtaja on samalla\ntasavallan esimies, mutta tällä presidentillä ei ole mitään erityistä\nlainsäädäntöoikeutta, eikä mitään muutakaan itsenäistä toimivaltaa.\n\nJollei eduskunta tälle pohjalle rakennettua valtiomuotoa hyväksyisi,\npannaan toimeen kansanäänestys kahdesta valtiosääntöehdotuksesta,\njoista toisen \"tulee olla\" sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän\nhyväksymä.\n\nEnnen hajaantumistaan on eduskunnan hyväksyttävä laki vuokra-alueiden\nmuuttamisesta itsenäisiksi tiloiksi, jonka mukaan vuokraajat saavat\nalueensa omakseen melkein ilman korvausta. Missä korvaus tulee\nkysymykseen, suorittaa sen valtio.\n\nSodan takia elintarpeensa menettäneille on niitä toimitettava valtion\nkustannuksella.\n\nArmahdus kaikille muille paitsi sodan aikana yksityisiä rikoksia\ntehneille. Jos yksityiset rupeaisivat vieromaan vallankumoukseen\nosaaottaneita, niin etteivät nämä kunniallisella työllä saisi\nelatustaan Suomessa, on heille valtion puolesta turvattava elämisen tai\nmaasta poistumisen mahdollisuus.\n\nSiis punakaartille ei ainoastaan amnestiaa, vaan myöskin eläke siksi,\nkunnes saavat kunniallista työtä -- tai matkarahat Amerikkaan.\n\nVakinaista sotaväkeä ei Suomen tasavalta aseta. Ainoastaan rajojensa\nvartioimista varten saa se asettaa 3000-miehisen vartioväen, jonka\nkäyttämisohjeet eduskunta laatii 2/3 enemmistöllä. Jos siis sosialistit\neivät tahdo asettaa tätä vartioväkeä esim. Venäjän rajalle, saa ryssä\ntulla vapaasti maahan, milloin sosialistit katsovat sen sopivaksi.\n\nSe on kaikki tämä sitä paksuinta, sitä raainta pilaa, mitä Valpas\nkoskaan on laskenut. Tosissaan hän kuitenkin on olevinaan. Hän on\nesittänyt sen jo joku aika sitten joillekuille porvarillisille, jotka\neivät ole olleet siitä tietääkseenkään, mikä \"Työmiehen\" mukaan on\ntodistuksena siitä, että \"porvaristo ei halua sovintoa.\"\n\nNiin kauan kuin eduskunta näistä juttuaisi tai niistä toimitettaisiin\nkansanäänestys, seisoisivat valkoiset ja punaiset vastakkain\nkuukausmääriä asemillaan ja luultavasti olisi myöskin saksalaisten\njäätävä odottamaan tätä äänestystä. Entä kevätkylvöt?\n\nTätä sopimusta käytäntöön panemaan ehdottaa Valpas toistaiseksi\nasetettavaksi Väliaikainen Valtuuskunta-nimisen valtioelimen, jossa\ntulisi olemaan kaksi tusinaa jäsentä, kaha kumpiakin, 12 sosialistisen\neduskuntaryhmän ja 12 porvarillisten valitsemaa, siis yhtä monta\npunaista kuin valkoistakin. Nämä eivät saa tehdä päätöksiään sen mukaan\nkuin satutaan olemaan saapuvilla tai voidaan tulla. Jos jonkun punaisen\ntäytyy poistua, täytyy jonkun valkoisenkin poistua. Valtuuskunnalla\non kaksi puheenjohtajaa, yksi sen molemmista ryhmistä. Kaksi kahta\nvastaan, eikä edes puheenjohtajan ääni voi ratkaista, vaan ehkä syrjään\npantu lippu, arpa, milloin jumalan arpa, milloin pirun.\n\nSen pituinen se kompromissi-ehdotus. Se on kyllä paljoa pitempi, mutta\njo tämä selostuksenikin riittäköön näytteeksi Valppaan viimeisestä\ntahdosta.\n\n*\n\nKaikki on menetetty.\n\nNyt Rantamalakin myöntää \"Työmiehen\" pääkirjoituksessa \"Suomalainen\nmurhenäytelmä\", että kaikki on menetetty. \"On mahdoton enää kenenkään\nkieltää sitä tosiasiaa, että Suomen kansan ylle on heittäytynyt verinen\nmurhenäytelmä ja nyt seisomme siellä, missä saamme aavistuksen sen\nmurhenäytelmän peloittavasta syvyydestä.\"\n\n*\n\nSaksalaiset marssivat\n\nKarjalta Hyvinkäätä kohti. Ovat jo Lohjalla. Toinen osasto marssii\nHelsinkiä kohti ja on jo Kööklahdessa.\n\nLaivasto voi olla täällä minä päivänä hyvänsä.\n\n*\n\nPunaisten rintama Toijalassa on murtumaisillaan!\n\n*\n\n_Pois!_\n\nHangossa käyneet venäläiset neuvottelijat ovat palatessaan tuoneet\ntiedon, että venäläisten laivojen on oltava täältä poissa t.k. 12 p:nä.\nJos jäät estävät niiden lähdön tai ne eivät muuten kynnelle kykene, saa\nlaivastoon jäädä ainoastaan 8 miestä laivaa kohti.\n\n*\n\nSmilga sähköttää.\n\nOn kaapattu näin kuuluva sähkösanoma, jonka Smilga täältä on lähettänyt\nScheimannille Moskovaan: \"Saksalaiset rientävät pikajunan vauhdilla\nsuurin voimin Hyvinkäätä ja Helsinkiä kohden. Tilanne toivoton. Toivon\nkuitenkin ehtiväni tyhjentää Helsingin.\"\n\nJa sitten tipahtaa kirjelaatikkoon silkkipaperi, josta luen lopullisen\ntoteutuksen kahden kuukauden kaikille toiveille:\n\n*\n\n    'Suomen vapaalle kansalle.\n\n    Te huudatte meitä hädässänne. Me tulemme ystävinä auttamaan teitä\n    hädässänne murhaajalaumoja vastaan, jotka hävittävät järjestyksen,\n    lain ja vapauden teidän maassanne. Meitä käskee siihen ihmisrakkauden\n    ääni. Emme tule valloittajina emmekä tahdo omistaa itsellemme\n    palaakaan kalliin isänmaanne alueesta, emme myöskään aio sekaantua\n    sisäisiin puoluetaisteluihinne. Luottakaa siis meihin. Eteenpäin\n    kansanne vapauttamiseksi!\n\n                           Saksalaisten Suomen joukkojen ylipäällikkö\n                                        von der Goltz.\n\n    Huhtikuussa 1918.'\n\nSiinä on nyt venäläisille nimi ja allekirjoitus, jota he kaipasivat.\nTervehdys on kirjoitettu ruotsiksi. Suomensin sen siitä. Käteni vapisi\nensin, vakaantui sitten riemuisaan kulkuun. Enkä välitä huolehtia\nhuomisesta. Tuli mikä tuli, kunhan kerran tuli _tästä_ loppu. En\ntahdo nyt uskoa mitään entisistä pahoista aavistuksista. Ei tule\nverta vuotamaan enemmän, kuin on kaikkein välttämättömintä. Punaiset\ntoivottavasti antautuvat ensimäisen laukauksen jälkeen. Järjestyksen\npalauttaja saapuu tyynesti kuin Berliinin tottunut poliisi, saartaa,\nsanoo: \"kädet ylös!\" Kädet nousevat ylös. Metelöitsijät viedään\npoliisiasemalle, siellä pidetään lyhyt tutkinto, nimet merkitään,\nsaatte mennä, saapukaa silloin ja silloin oikeuteen vastaamaan omien\nviranomaistenne edessä. Käännös ympäri, mars!\n\nJa sitten saksalainen varmuuden vuoksi patrulloi muutaman ajan.\nMannerheim saapuu, eduskunta kokoontuu, paraateja, juhlia, kukkia,\nveljeytymistä -- hyvästi! Kiitos! Kyllä me nyt jo hoidamme itse itsemme.\n\nKevät tulee, muuttolinnut saapuu. Sitten kokoon kampsuni ja olen parin\nviikon päästä Viitasaarella ongella. Ja kaikki oli vain pahaa unta.\nOliko?\n\n\n\n\nTiistaina 9 p:nä huhtikuuta.\n\n\nLaivasto riisuttava aseista.\n\n\"Utro Pravdyn\" tietojen mukaan on Saksan hallitus Suomen kanssa\ntekemänsä sopimuksen mukaisesti vaatinut heti ryhdyttäväksi Itämerellä\nolevaa Venäjän laivastoa aseista riisumaan. Tämän aseista riisumisen\ntulee olla suoritettu 12 p:nä huhtikuuta klo 12.\n\nVenäjän meriasiain komissario on antanut sähkösanoman sisällöstä tiedon\nkansankomissarioiden neuvostolle Moskovaan ja vastaussähkösanomassa\nkansankomissarioiden neuvosto käskee merivoimien päällikön heti\ntäyttää kaikki Saksan sähkösanomassa esitetyt vaatimukset. Tämän\nkansankomissarioiden neuvoston määräyksen nojalla meriasiain\nkomissariaatti lähetti Itämeren laivaston päällikölle Shtshatnille\nsähkösanomalla määräyksen aivan viipymättä ryhtyä täyttämään Saksan\nvaatimuksia ja kiirehtiä siinä niin, että laivaston aseista riisuminen\non lopetettu 11 p:nä huhtikuuta. Laivoista riisutut tavarat on\nlähetettävä Kronstadtiin.\n\n*\n\nItä lähtee -- Länsi tulee!\n\nOnhan täällä vuosien ja varsinkin näiden sotavuosien kuluessa saanut\nnähdä jos jonkinlaista ryssän touhua, muun muassa, kuinka ne ovat\ntäällä laajentaneet valtakuntansa aluetta rakentamalla rötöksiään\nkaikkialle, minne vain ovat voineet ja tarvinneet. Missä ryssä kulkee,\ntuo hän mukanaan kauhean ruman kasarmin, lautaparakin, hevostallin,\nkaikki tilapäistä, kotamaista, jonka ympärille hän kasvattaa tunkion,\nniin että tuskin pääsee itse ovesta ulos. Nuo laitoksensa se\nlätkäyttää mihin vain, välittäen yhtä vähän rakennusjärjestyksistä\nkuin terveydenhoitosäännöksistä. Ennen sotavuosia se pysyi enimmäkseen\nTöölöön takalistoilla kasakkakasarmeissaan, tunkien kuitenkin jo\nsilloinkin Kampin alueelle Turun kasarmia myöten. Jo ennen sotaa se\nmyös anasti Suomen sotaväen siistit kasarmit, ja mikä siivo siellä\nsisällä oli ja on, sen voi aavistaa siitä, millaisessa kunnossa\nvaltakunnan katuosa on ollut esim. Kaartinkasarmin ympärillä. Mihin\nhe sijoittautuivatkin, mukana seurasi aina takapihakulttuuri. Kaikki\nrapistui ja rähjäytyi. Emmehän ole hollantilaisen siistejä, emmekä\npreussiläispedantteja mekään, eivät suomalais-ugrilaisetkaan nurkkain\nympärykset ole juuri vesiklosetteja, mutta mikä ero, mikä ero sentään!\nSotavuosina ilmaantui lautakojuja kaikkine niitä seuraavineen\nkeskikaupungillekin. Missä vain oli varattu joku alue valtakunnallisiin\ntarkoituksiin, siellä se oli sen näköistä. Ja näiden yhteyttä\nylläpitivät ne varastopaikkojen, tallien ja kasarmien välillä liikkuvat\nrämisevät tarantassijonot, ne laiskasti hiihdättelevät risavaatteiset\nsotamieskulkueet, jotka hyvin muistamme -- ja muistakaamme aina. Se\nkaikki olisi ollut nyt lähtönsä edellä valo- ja kinokuvin ikuistettava\nainaiseksi mementtomooriksi, jotta sen voisimme elvyttää eteemme joka\nkerta, kun alkaa ilmetä oireita kansallistunteen heikkenemiseen,\nveljeytymiseen ja yksiin ryysyihin rupeamiseen. Itsetutkistelumme\ntässä suhteessa on meille kansallinen elinehto. Meidän ei pitäisi\nitsemme vuoksi pestä pois kaikkea saastaa. Jonnekin olisi varattava\npaikka jonkinlaiselle ryssänajan muistojen ulkomuseolle ja siihen oma\nosastonsa punaryssä-ajan vastaaville reliikeille.\n\nEikä tämä lokaviemäriys, oikeammin lokatuomarius, kiertänyt meitä\nsyleilyynsä ainoastaan maan puolelta Töölööstä ja Pasilasta päin.\nSe kiersi tukehduttamaan meitä merenkin puolelta. Mikä siivo\nHietalahdessa, Eteläsatamassa ja sen laitureilla, pitkin Katajanokan\nniemen rantaa, aina Pitkälle sillalle ja Sornäsiin saakka, missä\nVenäjän laivasto vuosikausia makasi kuin sikalauma siivoamattomassa\nlätissä. Millaista se huusholli oli, siitä vain yksi esimerkki: kerran\nKulosaaren rantoja kävellessäni huomasin jotain ruskeaa kelluvan\nvedenrajassa tahmeana nauhana; se oli Kruunuvuoren selällä makaavista\nlaivoista mereen heitettyä -- leipää. Laitureihin kerättiin ympäri\nSuomen rantoja kaikki meidän siisteimmät ja hienoimmat kauppa- ja\nmatkustajalaivamme, tahrittiin harmaiksi, ruskeiksi, talvea varten\nkerran ainakin muka valkeiksikin, jotteivät nämä jänikset vain näkyisi\nSaksan maalle. Turha varovaisuus, sillä mitä silmä ei olisi ilmaissut\notuksen olinpaikaksi, sen olisi ilmaissut metsästäjän nenä. En luule,\nettä olisi tarvittu asettaa optillisia koneita ilmalaivoihin Venäjän\nlaivaston piilopaikan löytämiseksi.\n\nKäyskentelin tänään pienellä tarkastusmatkalla Eteläsatamassa.\nNäytti kuin kaikki lika ja loka lähtönsä edellä vielä kerran olisi\nulostautunut pinnalle ikäänkuin mukaan pyrkiäkseen tai ainakin hyvästiä\nheittääkseen, sillä kai sikiö nyt aavistelee loppuaan. Laiturit\nolivat limaiset mustasta sulavasta jäätiköstä. Viime talven lika\nliittyy kesäiseen, jota ei ole huuhdottu pois vuosimääriin, muuta kuin\nminkä sade on sitä tehnyt. Jää satamassa on jo viimeisillään, yhtenä\nainoana mustana sohjuna, pinta täynnä törkyä ja jätteitä, joilla\nvarislaumat herkuttelevat keväisen tyytyväisesti raakkuen. Lienee\nsiellä ruumiitakin, en ihmettelisi, jos näkisin kangistuneen käden,\nsormussormet pois hakattuina, pistävän esiin jäätikön välistä.\n\nÄsken olivat laivat laitureissa vierivieressään kiinni, limikkäin,\nsentään vielä jonkunlaisessa järjestyksessä. Muutama päivä sitten\nolivat siinä vielä entiset keisarilliset aluksetkin, nuo katinkultaansa\nkiiltävät vanhat kaunottaret, kannella laudoista kyhättyjä vahtikojuja\nja katoksia. Oli siellä myös aseistettuja laivoja, niitä lienevät\nolleet pienempiä miina- ja torpeedoaluksia outoine härrykkämäisine\nkipinälennätinlaitteineen. Liput olivat olleet aikoinaan puhtaan\npunaisia, mutta pitkään aikaan ei niissä ole ollut punaisuutta eikä\npuhtautta, vaan jotain merirosvolaivueen maksankarvallista, kuin\nhyytynyttä verta. _Se_ väri on nyt venäläis-suomalaisen vallankumouksen\nlipun väri. Laivat seisovat sikin sokin, pitkin ja poikin, miten ovat\nsattuneet siihen jäämään toisten lähtiessä. Kaikki paremmat ja vähänkin\nomin voimin kynnelle kyenneet ovat tänään aamusta alkaen pyrkineet\nmerelle ja kääntyneet itään ja sinne kadonneet. Vielä on joitain,\njotka nähtävästi aiotaan pelastaa. Ne lastataan täyteen kaikkea, mitä\nmaista saadaan, rikkinäisiä sairaita autojakin, joita vähän terveemmät\nhinaavat poisvietäviksi, pakolla otettuja. Tällaista on Smilgan\n\"evakuointi\". Aseet jätetään, romu viedään, koska sillä kai vielä\nPietarissa on jotain rahanarvoa. Olen nähnyt kuletettavan fikuksiakin.\nPaljon on laivoista jo myöty, mitä on irtisaatu, kaikki irtonaiset\nmetalli-osat, kompassit y.m. messingit. Toista tuodaan laivoihin,\ntoista viedään niistä maihin. Näin tänään lastattavan eräästä laivasta\ntavara-autoon niitä telineitä, joihin laivoissa on ollut kiinnitettynä\nkojeet merkinantoa varten kannelta koneeseen.\n\nLaitureilla käy narinkkakauppa. Sotamiehet myövät paitoja, puseroita,\nkenkää, jopa kiväärejäkin, eikä siinä kysytä, onko ostaja punainen vai\nvalkoinen. Ostajiako lie ollut odottamassa näkemäni risukasa näitä\nkiväärejä, sikin sokin heitettyjä, kasan päällä rykelmä matrasseja,\nvilttejä, sinellejä. Rahat jaetaan tasan matruusien kesken. Se on\ntäydellistä konkurssireliasatsiota, Venäjän tsaarivallan pesän\nviimeisten rippeiden rahaksi muuttoa sen suurliikkeen suomenmaalaisessa\nhaaraosastossa.\n\nOn tulinen kiire ja touhu. Ne, jotka täällä eivät ole koko sodan\naikana muuta tehneet kuin vetelehtineet, politikoineet, maleksineet\nkaduilla ja esplanaadeissa, tuttuilleet ja tyttöilleet, on yhtäkkiä\nvallannut tarmokas toiminta, sillä saksalainen on sanonut tulevansa\nperjantaina klo 12. Silloin on oltava tiessään. On lähdettävä, ei auta\npashaalustaminen. Pois, pois! Hevosia valjastetaan, luokka päälle,\nrinnustin kiinni, vaikka valjaat merellä laukeaisivatkin. Olen nähnyt\ntänään ikkunastani, kuinka joku laiva pysähtyy eikä pääse omin voimin,\nmutta toiset auttavat, antavat köyden ja niin päästään taas jatkamaan\njoku virstaväli. Ei ole tullut varatuksi hiiliä ajoissa, vaikka niitä\non kukkulamääriä rannoilla. Nyt hakataan niitä irti hiki hatussa,\nkärrätään vaunuun. Mutta ei ole vetureja eikä hevosia. Hevoset on\nmyöty, veturit ovat punakaartin hallussa. Miehet itse saavat sysätä\nvaunuja satamaan. Vaunu pysähtyy vastamäessä, sitä nytkytetään kankien\navulla tuuma tuumalta. Kai se on pienoiskuva siitä, miltä yleensä tätä\nnykyä näyttää Venäjällä ja miltä täällä _kaikkialla_ olisi tullut\nnäyttämään.\n\nHeitä ajetaan pois, he pakenevat, heidän liikkeissään on ilme melkein\nnöyrä ja kiltti. Oli se herra herrallekin. Mikä romahdus! Onko\nse todellakin totta? Olenko todella saanut elää niin kauan, että\nsain nähdä tämän, omin silmin edes yhden kohtauksen siitä, kuinka\nsuuri-Venäjä kukistuu. Se on nemesistä, jonka edessä ei voi ilkkua,\nvaikka tekisikin mieli. Kai täällä on maatansa rakastavia venäläisiä\ntuota katsomassa, jostain Kaivopuiston ikkunasta. Mikä lie heidän\nmielialansa?\n\nEi kestäne kauan, ennenkuin ne kaikki ovat poissa. Ylihuomenna tuskin\non ainoatakaan venäläistä laivaa, joka ei olisi lähtenyt, _jos_ suinkin\non päässyt. Saksa tulee, näkee, mutta ei tarvitse voittaa. On jo\nvoittanut. Se saa laskea hienot moottorinsa puhdistettuun laituriin.\nItä lähtee, Länsi tulee. Tulisipa nyt pian rankkasade huuhtomaan\nlaiturit, myrsky siivoamaan sataman likaisista jäistä ja panemaan sen\nloiskimaan uutta aikaa.\n\nKevät on nopea regissööri. Se saa pian kyllä kulissinsa pystyyn. Ehkä\nse nytkin yhdessä yössä saa näyttämönsä valmiiksi premiääriinsä.\nVuosisatainen draama voi päättyä ja uusi vuosisatainen alkaa meidän\nnukkuessamme. Draama Idästä ja Lännestä, Aasiasta ja Euroopasta, niiden\nlakkaamattomasta taistelusta, Ahrimanista ja Ormuzdista. Jota draamaa\nei missään ole esitetty niin havainnollisesti kuin nyt täällä Suomessa,\nsekä ulkonaisesti että sisäisesti, sekä meistä, että meissä itsessämme.\nNiin selvä ja samalla niin sekava. Ryssät tuolla merellä huppuroimassa\nomaan maahansa, huutaen ja meluten ja mölisten, jääsohjun seassa, johon\nsaattavat upota vuotavissa veneissään. Saksat tyyninä, täsmällisinä\nliukumassa hienoissa siisteissä risteilijöissään liput liehuen\nvapautta, luvaten järjestystä ja lainalaisuutta. Siinä on selvät\naatteet vastakkain siinä draamassa, joka nyt kehittyy. Niin selvää\nja kuitenkin niin sotkuista. Sillä kuka täältä nyt oikeastaan lähtee\nja kuka tänne tulee? Mikä on tätä nykyä itä ja mikä länsi? Venäjän\nvallankumous se on nyt sen näköistä, kuin mitä se tuossa on, mutta mitä\nse _oikeastaan_ on? Suuresti katsoen se on kansan voitto sortajistaan,\nvapautuneen demokratian voitto sitä tyrannisoineesta imperialismista.\nJa nyt kuitenkin imperialismi auttaa meidät demokratian sorrosta,\nmeidät, jotka olemme ja tahdomme olla demokraatteja. Siis ovat\nvastakkain demokraattinen imperialismi ja imperialistinen demokratia,\nitäisin länsi, ja läntisin itä -- on kuin kuulisin jonkun\nShakespeare-draaman filosofoivan narrittelijan ja narrittelevan\nfilosoofin pitävän yksinpuheluaan korvani juuressa. Mikä historiallisen\naatedraaman aihe, mikä aarreaitta realistiselle romaaninkirjoittajalle\nZolan _La débacle_-tyyliin. Mitkä kontrastivaikutukset, ristiriidat,\naatteelliset ja aineelliset vastakohdat, selvemmät, havainnollisemmat,\ntaiteellisemmin valmiiksi järjestetyt _tableaux vivantsit_, elävän\nelämän elävätkuvat, kuin millään muulla rintamalla koko tässä\nmaailmansodassa.\n\nVaan olipahan se niin sekavaa kuin onkin, se nyt on ainakin selvää,\nettä maailmaa sen kaaoksesta uudelleen luova historian hengetär tällä\nhetkellä liitelee Suomenlahden autioiden ja tyhjien vetten päällä,\nkoskettaakseen meitäkin taikasiipensä ainakin yhden höyhenensä kärjellä.\n\n*\n\nUusia rintamia.\n\nTyömies mainitsee rintamia, joista ei tähän asti vielä ole kuultu. On\nolemassa Kotkan--Kouvolan ja Loviisan--Lahden rintama. Kai siellä siis\ntaistellaankin ja kukas muu olisi sen saanut käyntiin kuin saksalainen.\nNe tulevat nähtävästi vähän itsekustakin paikasta.\n\n*\n\nKun paino kerran poistetaan.\n\nTuntuu omituiselta, melkein oudolta, että tästä alkaa tulla loppu.\nTähän rupesi jo vähitellen tottumaan, niinkuin epämukavaan asentoonkin\ntottuu. Täytyy suoristua hiljalleen, ettei selkä katkeaisi.\n\nTottua, niin, kun _täytyi_. Mutta helppoa se ei ole ollut. Kidutus on\nollut enemmän sielullista kuin ruumiillista. Onhan täällä miten kuten\naineellisesti eletty eikä tietääkseni kukaan ole kuollut nälkään.\nMistä lienee saatukaan ruokaa, on sitä sentään ollut. Meillä on eletty\nsilakasta ja potatista. Runsas silakan saanti se pelasti Helsingin\nnälkäkuolemasta. Vaan laihtuneet ovat kaikki, hyvin suureksi osaksi\nvarmaan myös sielullisesta jännityksestä.\n\nVapaudenpuute -- tuskin on ilkeämpää tunnetta, vaikeammin kärsittävää\nvaivaa vapaalla miehellä, kuin kulkea väkivallan kytkytnuora\njalassaan. Milloin hyvänsä voidaan pidättää ja viedä jonnekin,\njossa ei ole oikeutta, ainoastaan armo, jos sille päälle sattuvat.\nTai pääset lahjuksilla. Onhan sodan aikana tottunut monenmoiseen\nturhaan rettelöimiseen ja hankaluuteen; on täytynyt kulkea pimeässä,\npitää suurten sakkojen ja poliisin kiväärinkuulain pelossa ikkunat\nverhottuina, varsinkin näissä merenpuolisissa taloissa, jottei\nainoakaan valonsäde pääsisi ulos tunkemaan. Mutta ei silloinkaan\nollut sitä, mikä nyt, että miltei mieskohtainen vihamieheni\nmäärää olemisestani ja elämisestäni ja kuolemastani, ehkä jonkun\nkostonhimoisen tai kateellisen ilmiannosta. Istua kylässä kello\nkourassa, hypätä kesken kaiken ylös kauhuissaan, että ehkä voi\nmyöhästyä ohi määrätyn kellonlyönnin, juosta läähättäen viimeinen\ntonttiväli, tulla pidätetyksi, viedyksi poliisiasemalle, suletuksi\nsinne moneksi yöksi ja päiväksi likaisiin koppeihin -- semmoista se\non monella ollut. Se herättää kirvelevää kiukkua, vihaa, sydän tulee\nladatuksi pahimmilla tunteillaan, ammoin menetetyiksi luulluilla\nvaistoilla -- on ajan pitkään parhaalla tahdollaankin mahdoton välttyä\ndemoralisoitumasta, kun sitä kestää viikko viikolta kuukausmääriä.\nEi enää välitä, vaikka verta vuotaisi, vaikka jostain valkoisesta\nväijytyksestä pamahtaisi ja punainen kiväärimies kaatuisi, ehkä\nitsessään hyvinkin viaton ja hyväntahtoinen työmies, joka on\npakotettu pitämään asetta. On suorastaan ihme, että sittenkään\nei ainakaan minun tietääkseni ole sattunut ainoaakaan sellaista\ntapausta. Helsinkiläisellä vastavallankumouksellisella on rautaiset\nhermot, hirvittävä levollisuus toistaiseksi. Mutta kun veret kerran\nkuohahtavat, niin kai kuohahtavat yhtäkkiä ja yhtaikaa kaikkien näiden\nkuukausien paineesta.\n\nKerrotaan eräästä sairaalaan tuodusta nuoresta punakaartilaisesta,\njoka kuolemaisillaan ollessaan oli pyytänyt rukoilemaan puolestaan.\nKysyttiin kummastellen kuinka hän semmoista pyytää. Hän voihki ja\nvalitti tehneensä niin kauheita, niin kauheita tekoja...\n\nOuto otus.\n\nEräs haavoittunut punakaartilainen on kertonut Karjan tienoilta\nseuraavan jutun. Heitä marssii kolmekymmentä miestä maantiellä, kun\nhuomaavat edessään oudon otuksen. Sillä on päässä kypärä, jollaista\ntäällä ei ole ennen nähty. Pukukin on sotilaan, mutta asetta sillä\nei näytä olevan muuta kuin kainalossa kävelykeppi, vähän niinkuin\nratsumiehen ruoska. Suupielessä on erikoisen pitkä sikari, vatsan\npäällä riippuu remmissä niinkuin valokuvauskone. Se kävelee,\nseisoskelee, töllistelee maantiellä. Ei ole niinä miehinäänkään, vaikka\nnäkee meitin tulevan. Me päätellään, että kyll' maar se sittenkin on\nlahtari, mutta hullu lahtari mahtaa olla, kun ei väistä miehiä. Elukka\npitää ottaa elävänä. Muodostetaan ketju ja ruvetaan kiertämään. Silloin\nse sormii kojettaan ja panee sen rätisemään ja ruiskauttaa, ja meittiä\nkaatuu 28, ennenkuin ehritään itte laukaista. -- Outo olento oli\nsaksalainen tiedustelija -- mutta jutun todenperäisyyttä en takaa.\n\n*\n\nPorvarit pinnalla.\n\nNäin tänään satamassa kauppatorin rannassa \"NautiIuksen\", joka\nsodan aikana on ollut venäläisten ja nyt punaisten hallussa. Se oli\nsaapunut Makilosta Porkkalasta. Siinä oli joitain ryssiä, muutamia\npunakaartilaisia ja heidän tyttöjään. Aseita niillä oli, mutta\nnäyttivät muuten hyvin noloilta ja turvattomilta. Joukko uteliaita\nseisoi heitä katsomassa, silmäkulmissa äänetön ilkunta.\n\nYleisöä liikkuu tavallista runsaammin kaduilla ja toreilla, kaikki\nporvareita, hyvätuulisia ja muhoilevia. Ihmiset tervehtivät toisiaan\nikäänkuin onnitellen. Työväkeä ei näe. Porvarilliset ovat jo\ntosiasiallisesti ottaneet kaupungin haltuunsa.\n\n*\n\n\"Työmies\" aavistelee diktatuuria.\n\n\"Työmies\" kuvittelee Suomen läheisempää tulevaisuutta\nseuraavanlaiseksi, enkä luule, että se näissä luuloissaan aivan pahasti\nerehtyykään.\n\nSikäli kuin lehti on kuullut, suunnittelevat porvarit, sen jälkeen kun\nsaksalaiset ovat miehittäneet Helsingin, lujaa järjestysvaltaa, joka\ntulisi perustumaan diktatuuriin, diktaattorina valkokaartilaisarmeijan\npäällikkö kenraali Mannerheim. Diktatuuria tulisi kestämään useampia\nkuukausia, jona aikana toimitettaisiin maassa perusteellinen rauhoitus\nja puhdistus yhteiskunnallisesti vaarallisista aineksista.\n\nKun tämä on saavutettu, kutsutaan ennen vallankumousta ollut eduskunta\nkoolle sellaisena kuin miksi se on puhdistustyön jälkeen jäänyt.\nTällainen eduskunta tulee laatimaan vankan pohjan yhteiskuntaa\nsäilyttävälle terveelliselle tasapainolle, kuuluen tähän m.m.\n_eduskunnan uudistaminen kaksikamariseksi_, sekä yhdistymis-,\nkokoontumis-, lausunto- ja painovapauden ajanmukainen uusiminen.\n\nTämän ohjelman takana on, sikäli kuin \"Työmies\" luulee tietävänsä,\nmiltei koko ruotsalainen johtava poliittinen aines ja melkoinen määrä\nsuomalaista porvaristoa, osan kuitenkin katsellessa epäluulolla\ntällaisen uudistustyön tehokkuutta.\n\n*\n\nIrmari Rantamala yksin.\n\nNyt näyttää se myrkkypesä \"Työmiehen\" toimituskin tyhjenneen\nkyykäärmeistään. Varsinaiset toimittajat ovat ryömineet pois\nkoloistaan, maan nähtävästi kuumetessa. Yksi sinne on jäänyt tai\noikeastaan nyt vasta sinne ilmaantunut. Irmari Rantamala ilmoittaa\nistuvansa ja kirjoittavansa toimistossa yksin. Hän on siellä ensi\nkertaa elämässään. Kun kaikki muut ovat paenneet piiloihinsa, saapuu\nRantamala sinne omastaan ja ottaa hyljätyn talon hoiviinsa. En voi\nkieltää, että siinä on jotain sovittavaa häneen nähden. Hän ei sano\npersoonallisesti tuntevansa eikä edes nähneensäkään ainoatakaan\njohtajaa. Ketään heistä hän ei ole tavannut, ei puhunut sanaakaan\nheidän kanssaan; kun he ovat poistuneet, kurjasti jättäneet kaikki\ntuuliajolle, istuu hän heidän pöytänsä ääreen ja ryhtyy puolustamaan\nheitä, puhumaan heidän puolestaan. Hän ottaa kantaakseen kaikki heidän\nsyntinsä ja pyytää heille armoa ja anteeksiantoa. Hänellä näyttää\nsamalla olevan aavistus siitä, kuinka hänen itsensä käy. Hän puhuu\ntyöväen asiasta, mutta samalla itsestäänkin. \"Me astumme sankoin\njoukoin hautaan, käymme riemulauluin kuolemaa kohti\". Hän sanoo\nluotettavalta punaisella nauhalla varustetulta työläiseltä kuulleensa,\nettä on niitä, jotka opettavat: ensin tapetaan porvarit ja sitten\nomat johtajat. Hän varoittaa kuulemasta niitä ääniä. Samalla hän\nkoettaa rohkaista kestämään viimeiseen saakka. Hänen kirjoituksensa\notsikkona ja aiheena on: \"Ei kuolema, vaan elämä.\" Ei kuolema, vaan\nkuolleista ylösnouseminen on työväen luokan edessä. Jokaisen on\nastuttava suojelemaan jokaisen työläistoverin jokaista hiuskarvaakin.\nTyöväenluokka voi elää ja voittaa ainoastaan silloin, kun se kaatuu\nyhtenä miehenä, sillä ainoastaan siinä rautaisessa yhtenäisyyden\ntunteessa on sen luokan voima, elämä ja tulevaisuus. Hän kehoittaa\nedelleen kokoontumaan tätä ylösnousemusta ja uutta elämää varten\ntyöväen talon ympärille. \"Maailmalla on teillä köyhyys, ainoastaan\ntäällä omassa talossanne on teillä rikkaus ja ystävät. Siitä talosta\nei pidä lähteä silloinkaan, kun se ehkä joskus on autio, sen ovet\nvihollisen lukolla lukitut. Silloinkin on teidän syvin elämänne\nelettävä täällä ja täältä on taas alettava uusi tie entisten ystävienne\nkeralla.\"\n\nEntisten? Siis niiden, jotka ovat vieneet työväen asian siihen,\nmissä se nyt on. Jättäneet sen oman onnensa nojaan ja pelastaneet\nvain itsensä. Johtaneet kansalaissotaan kiihoittamalla luokkasotaan.\nEi ole minusta Rantamala koskaan ollut kovinkaan hyvä valtiollisena\nkirjailijana, mutta on hän sittenkin liika hyvä puhumaan Mannerin,\nTokoin ja Sirolan y.m. puolesta. Sillä hän nähtävästi sittenkin on\npohjaltaan ollut rauhan mies. Tosin yhtenä päivänä yhtä, toisena\ntoista, kuka hänet oikein ymmärtänee. Hänessä kuvastuu kaikki ne eri\nsuunnat, jotka koko työväenliikkeessä tätä nykyä. Hän on milloin\nrauhan mies, milloin sodan, milloin on asiaa ajettava miekoin, milloin\nauroin. _Nyt_ hän taas tuomitsee sotaa, mitä sitten tehnee huomenna.\nHän uskottelee, ehkä uskookin, ja ehkä on hän osaksi oikeassakin\nkirjoittaessaan, että \"tästä talosta on tämänkin kansalaissodan aikana\nlähetetty porvarien luo rauhan sana, vilpitön rauhan sana.\" Vielä\nyhden sellaisen sanan hän sanoo olevan sieltä tulossa. \"Juuri tätä\nkirjoittaessani lennähti taas pöydälleni uusi rauhanlintunen.\"\n\nMikä lintu se lienee?\n\nLopuksi Rantamala tässä kirjoituksessa, joka vaikuttaa puheelta\n_nykyisen_ työväenliikkeen haudalla, kehoittaa Suomen työväkeä \"näinä\nraskaina päivinä rientämään kuulemaan sydämensä jaloimpia ääniä.\"\n\nHyväpä niinkin, hyvä, että katumus tulee, vaikka viimeiselläkin\nhetkellä. Mutta onko se vilpitöntä vaiko tekopyhää, miehen, joka\nainakin näinä kapinaviikkoina on usuttanut, kironnut, rienannut,\nilmiantanut raivoisammin ja tehoisammin kuin kukaan? Missään\ntapauksessa ei hän enää saa pysäytetyksi mäen alla pyörää, joka murskaa\nalleen työväen liikkeen ja sen tähän liikkeeseen panijat.'\n\n*\n\nTrotskin sähkösanoma.\n\nSanotaan olevan varmoja todistuksia siitä, että kapina alkoi\nvenäläisten suoranaisesta kehoituksesta. Trotskilta saapui sähkösanoma:\n\"Nyt on aika ryhtyä toimiin. Keskittäkää 15000 miestä Helsinkiin ja\nottakaa valta käsiinne.\"\n\n*\n\nSaksalaiset yhä lähempänä.\n\nSaksalaiset ovat nyt Masabyn ja Bobäckin välillä, toisten tietojen\nmukaan jo Grankullassa. Heitä on myöskin jo Mikkelspiltomissa Loviisan\nradalla, matkalla Lahteen.\n\n*\n\nKauppalaiva palaa.\n\nTänään on nähty suurta kauppalaivaa hinattavan Groohaaran\nulkopuolella. Siellä se sytytettiin palamaan. Vähitellen alkoivat\nliekit leimahdella yhä korkeammalle. Se palaa parhaallaan eikä näytä\naikovan pian sammuakaan. Siinä sanotaan olevan monen miljoonan\narvosta kauppatavaraa, kankaita y.m., jotka näin estetään joutumasta\nsaksalaisten käsiin ja joita ei ehditty muulla tavoin realisoida. Laiva\nja tavarat lienevät englantilaisten.\n\n\n\n\nKeskiviikkona 10 p:nä huhtikuuta.\n\n\nRauhan \"vaatimuksia\".\n\nSe rauhanlintunen, jonka Rantamala eilen kertoi lennähtäneen\n\"Työmiehen\" toimituksen pöydälle, oli eräs \"ehdotus kansalaissodan\nrauhalliseksi lopettamiseksi\", jonka ovat tehneet eräät\nsosialidemokraatit, jotka koko kansalaissodan ajan ovat olleet syrjässä\naktiivisesta toiminnasta. Nämä henkilöt ovat: Arrt. Aalto, Eri. Aarnio,\nJulius Ailio, Väinö Hakkila, K. Heinonen, Lauri af Heurlin, Väinö\nHupli, Rieti Itkonen, J. A. Kemiläinen, J. W. Keto, K. Lindroos, Paavo\nRaittinen, Matti Paasivuori, Toivo Salmio, Hannes Ryömä, A. Halme,\nK. V. Saxell, Oskari Suutala, Väinö Tanner, Väinö Vuolijoki ja Miina\nSillanpää.\n\nEhdotus on melkolailla merkillinen historiallinen asiakirja, joskaan\nei muussa suhteessa, niin siinä, millaisia ehdotuksia sos.-dem.\npuolueen tyynemmätkin ainekset vielä kaikkein kriitillisimmällä\nhetkelläkin katsovat voivansa esittää. Vaikka esitys onkin kuolleena\nsyntynyt sikiö, en sitä sentään tahdo sivuuttaa. On erinomaisen\nkuvaavaa, että he tämän rikollisen kapinan loppuselvitykseen\nlähtiessään eivät katso olevan aihetta lähteä tutkimaan, kenen\nsyytä on sodan syttyminen, koska sen selville saaminen on tällä\nhetkellä muka toisarvoinen asia. Tärkeintä on, että tämä sota mitä\npikimmin rauhallisella tavalla saadaan loppumaan, jottei se iskisi\nparantumattomia haavoja kansaamme ja ehkäisisi sen tulevaa kehitystä.\nLopettaminen on sitäkin kiireellisempää, koska jo parin viikon\nkuluttua täytyy maanviljelystöiden olla täydessä käynnissä, jos tässä\nmaassa mielitään turvata edes jotakin elämisen mahdollisuutta ensi\nkulutuskauden varalle. Heille on siis tämä verinen kysymys etupäässä\nelintarvekysymys, puhtaasti materiellisen pulman ratkaisu. Siltä\npohjalta lähdettäessä ei varmaankaan ketään ihmetytä, mitä sitten\nseuraa, minkä perusteiden mukaan, millä tavalla ja millä ehdoilla rauha\nheidän mielestään on solmittava. Soveliain riidan ratkaisija on heidän\nmielestään Suomen Eduskunta, maan laillisesti valitut kansanedustajat.\nEduskunnalle pannaan siinä suhteessa eräitä ehtoja, jotka ovat\n\"ehdottomasti taattavat, jos yhteiskunnallisen rauhan säilyttämistä\nollenkaan ajatellaan.\" Ne ehdot selviävät seuraavasta.\n\nEnnenkuin joukot kummallakaan puolella ovat taipuvaiset aseistaan\nluopumaan, on löydettävä oikeamielinen ratkaisu vaikeimmalle kaikista\nesiintyvistä kysymyksistä, nim. sille, missä määrin yhteiskunta ryhtyy\nkäyttämään lakiin perustuvaa rankaisuoikeuttaan kansalaissodan aikana\ntapahtuneisiin rikoksiin nähden. Ehdottomana vaatimuksena on tällöin\npidettävä, että kaikille taisteleville joukoille, jotka toiminnassaan\novat noudattaneet esikuntiensa määräyksiä sekä kansainvälisiä\ntaistelutapoja, taataan etukäteen täydellinen rankaisemattomuus. Muiden\nrankaisemisesta tai rankaisematta jättämisestä päättäköön _vasta\nvalittava Eduskunta_.\n\nRauhantarjoojain käsityksenä on, että edelläoleva on ainoa mahdollinen\ntie ristiriidan rauhalliseen ratkaisuun. Senvuoksi he rohkenevat\nehdottaa seuraavaa menettelytapaa tämän tuloksen saavuttamiseksi:\n\nSuomen Kansanvaltuuskunta ja Punaisen Kaartin Yleisesikunta yhdessä\ntoiselta puolen sekä Suomen Senaatti ja Valkoisen kaartin Yleisesikunta\nyhdessä toiselta puolen sopivat sotatoimien lakkauttamisesta kaikilla\nkansalaissodan rintamilla huhtikuun -- päivänä 10 päiväksi sillä\ntavoin, kuin edellä mainitut yleisesikunnat keskenään asiasta lähemmin\nsopivat.\n\nHeti välirauhan tultua allekirjoitetuksi kutsuu vuonna 1917 valitun\nEduskunnan puhemies Eduskunnan koolle _Turkuun_.\n\nEduskunta käsittelee senjälkeen lopullisen rauhan ehtoja ja tulee\nsen päätökseksi ja molemmin puolin noudatettavaksi se, mistä\nsosialidemokraatisen eduskuntaryhmän enemmistö toiselta puolen ja eri\nporvarillisten ryhmien jäsenten enemmistö toiselta puolen yhteisesti\nsopivat.\n\nEduskunnan tekemän lopullista rauhantekoa koskevan päätöksen tulee\nsisältää m.m. vakuutus siitä, että: 1. Yhdistymis-, kokoontumis-\nja painovapauden säilyttäminen taataan; 2, Tähänastisten ja niiden\nmukana myöskin vuoden 1917 Eduskunnan päättämien yhteiskunnallisten\nlainsäädännöllisten saavutusten säilyttäminen taataan; 3. Kaikille\ntaisteleville joukoille, jotka ovat toiminnassaan noudattaneet\nesikuntiensa määräyksiä, ja kansainvälisiä taistelutapoja, taataan\ntäydellinen rankaisemattomuus. Sen lisäksi tulee Eduskunnan laatia\nja hyväksyä ohjelma m.m. seuraavien kysymysten ratkaisua varten:\n1. Suunnitelma Suomen uudeksi tasavaltaiseksi valtiosäännöksi\nkansanvaltaisella pohjalla; 2. Suunnitelma torpparivapautusta\ntarkoittavan lainsäädännön perusteista; 3. Suunnitelma kansanvaltaisen\njärjestysvallan luomiseksi maalle sillä pohjalla, että se tulee\nolemaan hallituksen käytettävänä; 4. Puolustuslaitoksen aikaansaamista\ntarkoittavien ehdotusten hyväksymisestä tai hylkäämisestä on\npäätettävä; 5. Kansalaissodan yhteydessä tapahtuneiden rikosten\nanteeksiannon laajuudesta on päätettävä.\n\nJos lopullinen rauha edellämainituilla perusteilla saadaan solmituksi,\nlopetetaan heti kaikki sotatoimet, armeijat lasketaan hajalle ja sekä\nKansanvaltuuskunta että Senaatti luopuvat tehtävistään.\n\nTämän jälkeen valitsee Eduskunta maalle uuden Väliaikaisen Hallituksen,\njonka käytettäväksi luovutetaan riittävän luja järjestysvalta sekä\ntarpeellinen rajavartiosto samoin kuin oikeus väliaikaisesti säätää\nlakeja elintarvekysymysten ja valtiotalouden alalla.\n\nTämän tapahduttua määrää Eduskunta uudet vaalit ja julistaa itsensä\nhajaantuneeksi.\n\nTämä rauhanehdotus on tietysti kaikinpuolin mahdoton toteuttaa. Ei\nainoastaan siihen nähden, että se on tehty liian myöhään, vaan toiseksi\nsiitä syystä, että punaisen armeijan johto, jolla kansanvaltuuskunnan\npaettua on kaikki määräämisvalta omalla puolellaan, ei siihen\nsuostuisi, ja jos suostuisi, ei se saisi eikä voisi saada hajallisia,\nominpäin toimivia joukkoja minkäänlaiseen sopimuksen tekoon. Sissisota,\nmurhat, ryöstöt jatkuisivat. Ja ennen kaikkea siksi, että eduskunnan\nporvarillinen osa ei ikinä suostuisi minkäänlaisiin neuvotteluihin\nMannerin, Tokoin ja Sirolan y.m. kanssa ja tunnustamaan heitä sen\njälkeen, miten he ovat täällä venäläisten turvin ja avulla ja aseilla\nmenetelleet, yhdenvertaisiksi säännöllistä sotaa käyviksi puoliksi,\njoille olisi annettava amnestia kaikista heidän rikoksistaan ja\nvapautettava kaikesta vastuusta.\n\nTäällä on joskus suunniteltu sos.-dem. puolueen tulevaisuuden\nmahdollisuuksia tässä maassa jollain uudella pohjalla ja uusien miesten\njohdolla. Eivät ainakaan nämä kapinasta syrjässä pysyneet kykene\npuoluettaan uudesta luomaan. Ehdotuksellaan, jossa ei ole paheksumisen\nsanaa tapahtuneiden hirmujen johdosta, he ovat repineet kaikki\nsillanrakentamismahdollisuudet porvarillisen yhteiskunnan ja oman\nryhmänsä välillä.\n\nAinoa, joka heidän olisi pitänyt tehdä, olisi ollut kääntyä punakaartin\npuoleen, osoittaa sille, kuinka johtajat ovat sen pettäneet ja\nhyljänneet ja vaatia heidän luovuttamistaan ja rankaisemistaan omien\npäiden päästimiksi ja sitten jatkuvan verenvuodon lopettamiseksi\nvalkoisen lipun nostamista ja armon anomista ilman mitään muita ehtoja\nkuin mitä voittajan jalomielisyys ja inhimillisyys voivat tarjota. Ei\nkai siitäkään nyt enää olisi ollut mitään käytännöllistä tulosta, mutta\nolisivatpa ainakin pesseet kätensä ja sanoutuneet julkisuudessa irti,\nnyt kun sen vihdoinkin voivat tehdä.\n\nSiinä muodossa kuin \"rauhan vaatimus\" -- sillä siksi he sen nimittävät\n-- nyt on tehty, on se sekä avuton että hävytön.\n\n*\n\n\"Kyyhkynen\" sekin.\n\nTapasin tänään kadulla \"Helsingin Sanomain\" toimitussihteerin, joka\npyysi minulta kirjoitusta lehtensä ensi sunnuntain n:oon. Oltaisiinko\nsiis jo niin pitkällä, että _sanomalehdet_ taas voisivat ruveta\nilmestymään!\n\n\n\n\nTorstaina 11 p:nä huhtikuuta.\n\n\nViimeinenkö päivä?\n\nTämä päivä _voi_ olla vallankumouksen viimeinen. Saksalaiset ovat jo\naivan muurien ulkopuolella, missä asti, sitä ei vielä tiedetä -- tai en\nainakaan minä ja ne, joita tapaan.\n\n*\n\nRaamatunkäännöskomitea.\n\nOlen viime päivinä istunut ja kääntänyt raamattua. Komiteamme\ntäytyi kapinan puhjetessa palata takaisin sen senaatintalon huoneen\nsuljetulta ovelta, jossa työskentelimme. Komitea ei kuitenkaan\nlopettanut työtään, kaksi sen jäsentä työskenteli koko kapinan\najan. Sitten kokoonnuttiin kaikki lopputarkastukseen. Luulen, että\nolemme ainoa valtion komitea, joka on työskennellyt tänäkin aikana.\nSe on vähän niinkuin vertauskuvallista. On se meidän työmme ollut\nsitä vähän muutenkin. Meillä on ollut istuntohuoneemme enimmäkseen\nSäätytalolla kaikkina näinä uuden eduskunnan monivaiheisina vuosina.\nEduskunta kokoontuu, salit ja käytävät täyttyvät, siellä touhutaan ja\ntupakoidaan. Sosialistit oukailivat ja osoittelivat meitä, pitivät kai\nmeitä jonkinlaisina iänikuisen vanhan ajan huuhkaimina, jotka kyllä\najetaan ulos tornistaan, jahka vain päästään tuulettamaan. Kerran jo\nsaivatkin meidät siirretyksi alikertaan välikerrasta, jossa meillä\noli huoneemme heidän ryhmäkokoussalinsa, entisen porvarissäädyn\nistuntohuoneen viereisessä sivuhuoneessa. Oltiin liian lähellä, olisi\nvoitu kuulla, mitä oven takana toverit puhuivat. Sivistysvaliokunta\ntoisen oven takana ei meitä vieronut. Sosialistit ottivat meidän\nhuoneemme puoluekansliakseen. Mutta kun valtiopäivät olivat lopussa,\nkömmimme takaisin. Oli taas hiljaista ja työrauhaista, ei kukaan tullut\nkurkistelemaan papereihimme. Valtiopäivät monta kertaa hajaantuivat\ntai hajoitettiin, me vain pysyimme. Joku teki vitsin: \"Idén är evig,\nskuggorna vika\".\n\nMutta lopulta tuli lähtö koko Säätytalolta, ei auttanut. Tilanpuute\nmuka. Valiokunnat tarvitsivat tilaa, valiokunnat, jotka eivät saaneet\nmitään aikaan. Meidät työnnettiin senaatin ahtaaseen kirjastoon, sieltä\nsitten kahteen kamariin, joissa oli välkeä olla ja jonne saimme saijut\nkirkollisasiain toimituskunnasta. Punakapinalliset ottivat tammikuussa\nsenkin haltuunsa. Nyt on työskennelty komitean jäsenen professori\nArthur Hjeltin luona. Vilpoisaa, leppoisata työtä niinkuin Lutherilla\nWaitburgissa. Ei ole tarvittu pirua vielä mustepulloilla heittää.\nNähtävästi on hänellä ollut tärkeämpää toimittamista, kiljuvana\nkulkiessaan. Mutta kovin meitä punakaartilaisvahdit Merilinnan kulmassa\nkerran epäillen katselivat. Oli kulmain alla ilme, kuin olisivat\naikoneet viedä jonnekin sanan. Vaan ei ole äijää vielä näkynyt. Mutta\njotain harmia se varmaankin on tehnyt. Ei pidä hihkaista, ennenkuin on\npäässyt ojan yli. Ei tiedä vielä, missä siivossa lienee meidän siisti\nhuoneemme senaatintalossa, arkistomme ja kirjat, jotka sinne jäivät.\n\n*\n\nLentokone levitteli tänään näin kuuluvaa julistusta, jota miliisin\nestelyistä ja ahdisteluista huolimatta on saatu käsiin joitakuita\nkappaleita:\n\n    'Saksalaiset joukot ovat astuneet Suomen mantereelle vapauttaakseen\n    tämän maan ja saattaakseen jälleen voimaan järjestyksen. Laiton,\n    punainen valta on pian luhistuva. Punaiset joukot ovat Karjan\n    asemalla ja kaikkialla, missä ovat yhtyneet taisteluun, lyödyt\n    perinpohjin. -- Ne, jotka laskevat aseensa ilman vastarintaa ja\n    antautuvat, saavat pitää henkensä. Mutta se, joka kostonhimossaan\n    punaisen puolueen tappion johdosta uskaltaa nostaa kätensä\n    lainkuuliaisten kansalaisten henkeä vastaan tai tehdä pahaa\n    saksalaisille joukoille, saa tuntea sotalakien koko ankaruuden.\n\n                           Saksalaisten joukkojen ylipäällikkö.'\n\n*\n\nPunaisten esikunta on paennut.\n\nOmat olivat koettaneet sitä estää asemalla, mutta käsipommeja\nheittämällä olivat päässeet. Riihimäellä oli heidät vangittu ja tuotu\ntakaisin. Näin on kertonut eräs punaisten johtomiehen vaimo Keravalta.\n\n*\n\nAika olikin jo lähteä.\n\nSaksalaiset olivat jo eilen olleet Albergassa ja Kilossa. Vapauttajain\nkanssa on jo oltu puhelinyhteydessäkin. Saksalainen upseeri on sieltä\njostain soittanut tänne eräälle professorille ja kysynyt, saako hän\nolla yötä hänen huvilassaan. \"Kernaasti, tervetuloa! Olisin mielelläni\ntarjonnut ruokaakin ja lasin reininviiniä, jolleivät punaiset olisi\nvieneet kaikkea mennessään. Saanko luvan kysyä, milloin tulette\nHelsinkiin?\" -- \"Huomenna tai ylihuomenna\".\n\nNyt kuuluukin jo kanuunain ammuntaa. Vaikka ilmeinen tosiasia siis on,\nettä saksalaiset todella ovat jo näin lähellä, eivät työläispiirit\neivätkä luultavasti monet porvarillisetkaan sitä vielä tiedä\neivätkä tahdo uskoa. Pistäysin tänään eräässä liikkeessä, jonka\nhoitaja on sosialisti, vaikkei olekaan punainen. Hänellä ei ollut\naavistustakaan, että saksalaiset ovat näin lähellä. Puhe saksalaisista\non provokatsiota. Tiedustelin Töölöön raitiovaunun konduktööriltä,\nnäkyikö sielläpäin saksalaisia. Hän sanoi, ettei näkynyt eikä tulekaan\nnäkymään. Jos sieltä joitain on tulossa, ovat ne saksalaisiin\nunivormuihin puettuja suomalaisia. Toisaalla kuulin, että puhe\nsaksalaisten tulosta oli hälytystä, jolla porvarilliset saivat punaiset\nlähtemään kaupungista. Tätä käsitystä, jonka kohtaa kaikkialla,\nilmeisesti levitetään siinä tarkoituksessa, että täällä vielä aseissa\nolevat punakaartilaiset saataisiin estetyksi laskemasta aseitansa.\nOn nähtävästi aikomus ryhtyä viimeiseen vimmaiseen taisteluun sekä\nkaupungin ulkopuolella että sen sisässä. Helsinki on kaikesta päättäen\nvalloitettava.\n\n*\n\nKuuluu ammuntaa.\n\nNyt -- klo on vähän yli 2:11 -- kuuluu lännestä päin etäistä, kumeaa\nkanuunan ammuntaa.\n\n*\n\nNyt -- klo 6 -- on se jo paljon lähempänä, mahdollisesti Pitäjänmäellä.\nAmmunta on niin järeää ja täsmällistä, että sen täytyy olla\nharjaantuneen tykkiväen tulta. Mutta yhä uskotaan, että vain punaisten\ntykistö Albergassa tai jossain siellä torjuu tulellaan jotain pientä\njoukkoa, jossa ei ole ainoatakaan saksalaista.\n\n*\n\nPimeän tultua lakkasi ammunta.\n\n*\n\nSota, oikea sota, on siis tullut minunkin kuuluvilleni. On sekin elämys\nolemassa. En saa sen tekemästä vaikutuksesta mitään irti. Lienee\ntällaisten voimakasten sensatsioiden laita sama kuin ruumiin läpi\nmenneen kuulan, joka tuntuu vasta jonkun ajan kuluttua.\n\n*\n\nSalaperäinen alus.\n\nOlin erään tuttavan luona Kauppatorin varrella. Hän kertoi jonkun\nsalaperäisen aluksen tulleen viime yönä klo 12 satamaan Keisarinnan\nkiven kohdalle ja valaisseen sieltä Ruotsin konsulaatin ikkunoita.\nHetken päästä tuli auto ja ajoi laivalle. Aamulla oli laiva kadonnut.\nPimeässä ei voinut erottaa, millainen alus se oli, mutta kun siinä oli\nvalonheittäjä, oli se mahdollisesti joku saksalainen tiedustelija.\n\n*\n\nMerkkitulia merellä.\n\nNyt yöllä välkkää merellä omituisia valoja, ikäänkuin sähkötettäisiin\nmerkkitulilla. Ne kimmeltävät kuin tähdet pakkasessa pyryn edellä.\nNe näkyvät Tallinnasta päin jotenkin Äransgrundin yli. Mahdollisesti\nsiellä on saksalainen laivasto tulossa. Olisiko tuo salaperäinen\nviimeöinen alus ollut siihen kuuluvia?\n\n*\n\nHymni Punakaartille.\n\nRantamalalla on tänään \"Työmiehessä\" hymni Punakaartille. Se on hymni\nsen haudalla ja sen ylösnousemiseksi.\n\n\"Punakaarti -- se nimi ei kuulu unohtuvien nimien köyhään joukkoon.\nNimi punakaarti ei ole niiden vaivaisten ja raajarikkoisten nimien\nseuralainen, jotka ilmestyvät ainoastaan hautaansa vaeltamista varten.\nNimi punakaarti on Suomen työväen luokalle se suuri nimi, jonka luo\ntyöväen luokka tulevaisuudessa rientää joka kerta, kun se tarvitsee\nottaa voimaa ja elämänuskoa muinaisuudestansa, nykyhetken voimakkaasta\nelämästänsä. Nimi punakaarti ei ole niitä tämän maailman kitukasveja,\njonka voi panna halla tai joka surkastuu omaan heikkouteensa. Nimi\npunakaarti on historian nimiä, se on maailman ja kansojen suuria,\nelinvoimaisia nimiä. Se nimi on Suomen työväen luokan kalleimpia\nnimiä. Se nimi on se nimi, jonka Suomen työväen luokka on kastanut ei\ntaikauskon saastuttamalla kastevedellä, vaan puhtaalla, parhaalla,\nvapaudenhaluisella verellänsä. Se rikas, elinvoimasta äveriäs nimi on\nSuomen työväen luokan suuri aarre, ja kun tulevaisuudessa tuntuvat\ntulevan elämän köyhät hetket, tarvitsee sen työväen luokan vain mennä\nsille aarteellensa ja se voi siitä täysin kourin ammentaa uutta\nrikkautta, uutta uskoa omaan itseensä, tulevaisuuteensa ja elämään.\nSe rikas ja karaistu nimi on luja ja pysyvä nimi. Se ei ruostu, ei\nsammaloidu eikä peity elämän kuonan alle.\"\n\nSen miehen vasen käsi ei näy koskaan tietävän, mitä oikea käsi tekee.\nHänessä on yhteen nahkasäkkiin sullottuna kaikki se sekava sisältö,\nmikä koko meidän sosialidemokraatisessa työväessä. Yhtenä päivänä\nvallankumous, toisena parlamenttarismi, yhtäällä aseellinen, toisaalla\naseeton taktiikka. Hänellä on samassa n:ossa, samalla sivulla, missä\nhän suosittaa punakaartia ja sen muistoa tulevan sosialidemokraatisen\ntoiminnan ihanteeksi ja voimalähteeksi, toinen kirjoitus, jossa hän\neräällä palstalla, mikä sattuu aivan edellisen alle, sanoo: \"Työväen\nluokan asiaa ei lopullisesti ratkaista ruumiillisilla, vaan henkisillä\nvoimilla. Käsivarren voima on siinä työssä liika tehoton, se on\ntyöläisluokan aina muistettava. Kun nyt siis vanhat polut levittyvät\nuusiksi teiksi, on Suomen työväen luokan lähdettävä kartuttamaan niitä\nhenkisiä voimiansa entistä suuremmalla tarmolla.\"\n\nRantamala samalla kehoittaa kaartia laskemaan aseensa -- \"miehen\nkaikella levollisuudella, yhtä tyynesti ja päättävästi kuin oli niihin\ntarttunut\". Mutta mikä tämä lopputarkoitus taas on, sen hän heti\nsamalla ilmaisee: \"Työläisen veri on säästettävä _parempien aikojen\nvaralle_. Hän kertoo samassa, mitä kirjapainon vanha faktori juurikään\noli hänelle lausunut: 'Nyt ei juoda hautajais- vaan ristiäiskahvia,\nsillä tuhasta täytyy luoda uutta'.\"\n\nSe on, niinkuin sanottu, yhtä pyöreätä. Vaikka hän nyt onkin siellä\n\"ypöyksin\", niinkuin sanoo, keskittää hän kuitenkin itseensä kaiken\npahan ja hyvän, mitä meidän työväenliikkeessä on ilmennyt. Siksi\nolen kai sen sielunilmiöitä tämän kapinan aikana seuratessani tullut\npalanneeksi häneen enemmän ja useammin kuin mitä hän itsessään\nansaitsisi. Mikä lienee hänen loppunsa? Hän nähtävästi jää istumaan\nlehden toimistoon, Valppaan tuoliin, kunnes hänet sieltä noudetaan. Tuo\nvanha, köyhä, rääsyinen, hurmahenkinen erakkomunkki -- kuinka paljon\nkorkeammalla hän sentään on kuin \"paavi\" ja kaikki hänen Pietariin\npakenevat punaiset kardinaalinsa!\n\n*\n\nHuomenna se ratkaistaan.\n\nMuutamien tuntien mentyä koittaa aamu ja alkaa taistelu maan ja\nmeren puolelta. Aurinko vaeltaa kaikessa rauhassa yöllistä rataansa\nhorisontin alla, kurkottaa sen yli kaulansa, sitten kun hänen aikansa\non tullut. Sitä odottaessa me tässä kaupungissa ja sen ympäristössä\ntoiset valvomme, voimatta yrittääkään ummistaa silmiämme, toiset\nhorroksissa tai puolihorroksissa loikoen, jotkut ehkä nukkuenkin\nniinkuin tavallisesti ainakin, antaen maailman hoitaa menojansa.\nAjateltaneenko uhreja, joita varmaankin tulee olemaan, sillä ei kai\ntästä tule juhlaparaatia. Ketkä lienevät edeltä määrätyitä kuolemaan?\nHarva luultavasti asetakse siihen mielentilaan, että _hänen_ nimensä\nehkä on listalla. Suojeluskunnat tietysti valvovat täysissä aseissa\nja tamineissaan, määrätyissä paikoissaan valmiina lähtemään, jos\naletaan ryöstää ja murhata. Sanotaan naistenkin levittäneen aseita\nja ampumatarpeita aivan punakaartilaisten nenän editse. Olen nähnyt\nvanhojen arvokkaiden herrojen kantavan hiukan oudonnäköisiä laukkuja ja\nsalkkuja. On meidänkin talossa jotain ollut tekeillä.\n\nSuurinta levottomuutta herättää realilyseolla vangittujen\nkirkkonummelaisten kohtalo. He ovat tavallaan panttivankeja ja heidän\nhenkensä riippuu hiuskarvan varassa. Siellä on monen perheen ajatukset\nja tunteet tänä yönä. Mitä tunnettaneenkin, laajimmalle levinnyt\nmieliala on varmaankin uteliaisuus saada nähdä, mitä tästä tulee ja\nmiten. Tulevatko saksalaiset ensin mereltä vai maitse, missä nousevat\nmaihin, kuinka monilukuisina? Moni neitonen jo varmaankin varustaa\nkukkia ja muita tervetuliaisia pelastajille. Emännät valmistavat\nvoileipiä ja keräävät kokoon tupakkaa. Porvarien taholla tietysti\nkaikkeen jännitykseen ennen draaman alkamista sisältyy turvallinen\ntieto siitä, että mitkä sen vaiheet tullevatkin olemaan, se päättyy\nheille hyvin. Ehkä on niitä, jotka ovat juhlanäytäntötuulella. Meillä\nyleensä ollaan niin köykäisiä.\n\nMiten lie punaisella taholla? Aavistettaneenko siellä jo, mitä totista\non tulossa? Kai totisemmat ja ymmärtäväisemmät sen tekevät. Heidän\nosansa on tällä hetkellä vaikein. He ovat alunpitäen paheksuneet\nkapinaa ja pysyneet siitä erillään. Mutta asia, jota on ajettu, on\nsittenkin ollut heidän asiansa, ja he olisivat olleet iloiset, jos\nkaappaus olisi onnistunut ja heidän uutta Suomeaan olisi päästy luomaan\ntätä tietä. Ei-aktivistien eilinen rauhanehdotushan oli laadittu miltei\nvoittajan henkeen. He eivät voi iloita epäonnistumisesta, vaan kärsivät\nsiitä, kahdenkertaisesti, sekä alkamisesta että epäonnistumisesta.\nHeidän kalkkinsa on karvain tyhjentää. Heillä, vanhoilla ja vakavilla,\non kestettävänä kaikki, niinkuin isällä ja äidillä, jotka eivät\nvoineet pidättää nuorta väkeään hairahduksista, mutta kärsivät niiden\nseurauksista ehkä vielä enemmän kuin asianosaiset.\n\nMutta suurin osa sörnäisläisiä ei uskone eikä pelänne mitään, ennenkuin\nnäkee. Aseita lie työväentalolla jaettu kuka vain on tahtonut ottaa,\npikkupojillekin, naisillekin. Jos ei siellä uskotakaan voittoon,\nniin valmistautaan viimeiseen, vimmaiseen otteluun. Siellä muuttunee\nyhteistunne koston tunteeksi. Siellä on hirveätä sisua. Miksei se\npysyisi loppuun asti!\n\nKaikki on valmiina huomisen näytelmän alkamiseen, suurimman\nhistoriallisen näytelmän, mitä Helsinki on nähnyt. Jos voisi kurkistaa\nesiripun taa, nähdä kaikki esittäjät, konemestarit, kulissimiehet,\nregissöörit, jotka odottavat gongongin kolmea lyöntiä. Jos voisi\nkatsoa kaikkiin aivoihin, lukea kaikki ajatukset. Jossain Albergan\ntakana viettävät sotilaat yötänsä leirikeittiöiden ääressä täysissä\nvarusteissa, upseerit huviloissa sikaria polttaen. Punaiset vähän\nmatkan päässä juoksuhaudoissa, tietämättä ehkä vielä, kuka on tulossa.\nMerellä tuolla laivat, jos niitä siellä on, suuret harmaat kolossit,\nhiljaa keinuen. Ei kuulu muuta ääntä kuin mitä laine lipattaa\nteräksiseen laitaan ja minkä synnyttää yövartian kävely kannella.\n\nJa sitten punaisten vangit realilyseolla ja lääninvankilassa,\ntietämättä muuta kuin mitä tämän päiväinen ammunta on heille kertonut,\nodottaen vapauttamistaan tai teloitustaan.\n\nJännitystä purkautumisen edellä, täällä ja samoin muuallakin. Millaista\nlienee ollutkaan Tampereella, jossa piiritys lie kestänyt viikkoja? Ja\nmitä on tulossa Viipurissa? Kaikki tämä on pientä siihen verraten, mitä\non ollut ja on yhä maailmansodan rintamilla. Yhtämittainen jännitys\nvuosikausia. Se on ollut niin kaukana. Nyt vasta sitä alkaa hiukan\nymmärtää. Ymmärtää ja ei anteeksi antaa, vaan tuomita, kirota ja inhota\nsotaa ja sen syntymistä ja jatkumista sallivaa ihmiskuntaa.\n\n\n\n\nPerjantaina 12 p:nä huhtikuuta.\n\n\nOn, niinkuin ei mitään ratkaisevaa olisikaan tulossa. Esirippu ei\nnousekaan. Ei kuulu ammuntaa. Merellä on sakea sumu. Jos saksalainen\nlaivasto on Helsingin edustalla, ei se pääse sieltä tulemaan.\n\n*\n\nNainen aseissa.\n\nMenen ulos. Ihmiset liikkuvat niinkuin ainakin. Näin heidän tuolla\nedessäni pysähtyvän ja katsovan taakseen ja jatkavan matkaansa\nnykäyttäen olkapäitään. Sieltä tuleekin joku oudohko olento, niinkuin\npieni poikanen pitkässä päällystakissa, keskeltä vyötettynä, ja pään\njatkona suippeneva esine. Hän astuu terhakasti vastaani. Se on nyt\nsiis viimeinen muunnos punakaartilaisesta, ajattelen. Pyy pienenee\nmaailman lopun edellä. Viimeinen muunnos se onkin, mutta ei poika, vaan\nnainen, tyllerö, paksu ja pyöreä, kivääri olalla, vyöllä patruunavyö,\njalassa keltaiset nyörikengät, päässä villainen hiihtomyssy -- sanalla\nsanoen _nainen aseissa_. Se marssii terhakasti ja itsetietoisesti,\naivan silmiin pistävästi \"aatteen puolesta\"-ilme kasvoillaan, kuitenkin\nosaksi pakotettu ja pinnistetty, ikäänkuin uhmaten: Katsokaa vain,\nnaurakaa vain, nähdään, kuka viimeksi nauraa! Nainen aseissa! Olen\n_sen_ nähnyt! Nainen aseissa puolustamassa köyhälistön vallankumousta\nsaksalaisen sotaväen hyökkäystä vastaan maan ja meren puolelta,\nvallankumouksen viimeinen mohikaani. Tahtoisin syleillä häntä\nkiitollisena siitä riemusta, minkä tämä ilveily minulle tuottaa.\nNainen eduskunnassa, nainen tuomarina, nainen pappina, nainen pippinä\n-- kaikki olkoon ja menköön, vaikka olen kallistumassa koko paljon\nEllen Keyn kannalle -- mutta nainen kivääri olalla? -- jään ilolla\nvanhoilliseksi, jos uudenaikaisuus tästä alkaa. Minulle sanottiin:\n\"Oletko varma, ettei valkoisten puolellakin ole naisia aseissa?\"\nVastasin: \"Jos on, niin suhtaudun siihen samoin.\" -- \"Onko niin suurta\neroa sillä, että nainen kantaa asetta, kun se kerran niitä valmistaa?\"\n-- \"Eroa on, joskaan ei aivan suurta.\" -- \"Heidän olisi siis pitänyt\nkieltäytyä sorvaamasta shrapnelleja?\" -- \"Jospa sen olisivat\ntehneetkin, olisi sota jo aikoja sitten ollut lopussa.\"\n\nRaaka nauru remahti porttikäytävästä aseistetun naisen jälkeen: \"Nyt ne\novat asestaneet h--nsakin! Phtyi!\"\n\nKulkeuduin esplanadille. Siellä lainehti entisen ajan Helsingin\nyleisöä, entisen, joka nyt siis on nykyinen. Se äskeinen entinen on\nollut ja mennyt. Keskikaupungilla ei näy aseistettuja naisia, mutta\nkyllä pikku poikia, joilla on itseänsä pidemmät pistimet ja jotka\nmahtavoivat varsinkin Kauppatorilla uhaten varsinkin niitä, jotka\nuskaltavat heihin katsoa. -- \"Mitä siinä naurat? Naurapas, niin\ntästä saat, lahtari!\" -- Eräältä oli vanha herra riistänyt kiväärin,\npaiskannut sen vääräksi katuun ja käskenyt pojan mennä kotiinsa niin\npian kuin suinkin. Ja poika totteli ja meni -- hakemaan apua, ja\npalasi kymmenen samankokoisen pojan kanssa. Mutta nyt oli vanha herra\nvuorostansa mennyt kotiinsa.\n\nNaiset ja pikkupojat kiväärien kanssa -- on parasta pysyä kotona\nvahingonlaukausten varalta.\n\nIlveilykö tästä tuleekin? Vai alkaako suuri draama vain näin?\n\n*\n\nNyt se alkaa, kuuluu jo ammuntaa Töölöstä päin. Tapaan tuttavia, jotka\nvakuuttavat varmaksi, että eilen illalla on telefonoitu, että\nsaksalaiset ovat Tilkan sairaalan tienoilla, siis jo tällä puolella\nHuopalahden.\n\nLähden kiertämään Kauppatorilta Kaivopuistoon. Meitä on joukko tuttavia\ntältä puolelta kaupungin. -- \"Huomaatteko, että raitiotieliike on\npysähtynyt?\" huomauttaa joku. --\n\nSiis ovat saksalaiset jo Töölössä.\n\n*\n\nKaduilla ammutaan.\n\nTulen kotiin, syön silakka-aamiaiseni ja heittäyn lepäämään. Minut\nherättää ankara kanunanammunta ja kuularuiskun rätinä. Raotan ikkunaa.\nSitä kuuluu Töölöstä päin, mutta myös aivan lähellä ammutaan jossain\nPietarinkadun toisessa päässä, Kaivopuiston puolella. Tässä ihan\nlähelläkin pamahtelee. Ihmisiä, enimmäkseen uteliaita tyttöjä, juoksee\nkun kananpoikia kadulle kurkkimaan ja yhtä pian taas takaisin, kun\nrätisee kovemmin. Helsinkiä valloitetaan, mutta kuka ja kuinka, siitä\nei saa mitään selvyyttä. Luulen erottavani ammuntaa ja vasta-ammuntaa,\neriäänisiä kiväärejä. On niinkuin kumahtaisi tummemmin ja heleämmin,\nkellareista ja ullakoilta. Menen ulos Engel aukealle ikkunani\nalle. Sinne kuuluu säännöllinen kanunanpauke Töölöstä päin. Siihen\nvastataan. Taas räjähtelee lähempänä. Vetäyn asuntooni. Portilla\ntapaan erään nuoren asianajajan, joka tulee samaan taloon. Hän on\nsuojeluskunnassa, määrätty tässä talossa saamaan aseensa ja odottamaan\nuloslähtökäskyä. Meidänkin talomme on siis linnoitus. Näen kadulla\nliikkuvan työläisnaisen puvussa olevia, jotka tähystelevät ikkunoihin.\nOlisivatko ne vakoilijoita vai omia? Ikkunani edessä meren rannassa on\nUrsinin uimahuone, sen edessä suunnaton kivihiili kasa, halkopinoja ja\nlautakojuja ja lankkuaitoja. Siellä vilahtaa miehiä, ne tähystelevät ja\npiilottuvat. Ovatko ne valkoisia vai punaisia?\n\nKun ammunta yhä yltyy, vetäyn ikkunani luota peremmä, pois\nmahdollisesti harhaantuneen kuulan ulottuvista. Muu väki on asettunut\npimeään käytävään, jossa sähkölampun valossa istuvat ja tekevät\ntöitään. Niin on kai monessa kadunpuoleisessa huoneustossa tänä päivänä.\n\nKello on 3 i.p. En malta olla sisällä. Rapuissa seisoo alhaalla\nherrasmies urheilupuvussa. Hän ilmoittaa, että ovi on sisältä lukittu\nja pyytää, etten menisi ulos.\n\nLakkaamatonta ammuntaa, välistä kovia räjäyksiä niinkuin\nkäsigranaateista. Sitten hiljaista, niin että kuuluu seinäkellon\nkäynti salin läpi ruokahuoneesta sänkyyni, jossa loikoilen. Se lyö 4,\ntyynesti ja säyseästi toimittaen tämän tehtävänsä, pikkutärkeästi ja\nvelvollisuudentuntoisesti. Olihan miten oli, _sitä_ ei saa laiminlyödä.\nKello vie omaa aikaansa eteenpäin niinkuin kuularuiskut tuolla omaansa.\n\nSanotaan, että ihmisen entisyys jännittävinä, kriitillisinä hetkinä\nvaeltaa hänen editsensä. Jotain sentapaista tapahtui minulle. Välähteli\nesim. erityisesti kaikkein miellyttävimpiä muistoja lapsuuden ajoilta,\nkesäisiä onkimamuistoja, metsästysmatkoja, hiljaisia, tyyniä vesiä\nja äänettömiä saloja, teiren kuherrusta ja käen kukuntaa. Se pappila\nsiellä erämaassa ja isä heränneine ukkoineen ratkaisemassa heidän\nelämänsä ja aikansa suurimpia kysymyksiä. Ja mikä ääretön askel\nsuomalaisuuden ensi Suomesta tähän punaiseen, joka nyt päättyy, minkä\nverran sitten päättynee? Paljon maailman taivalta kulkee yksikin\nihmiselämä. Ja ettei voi kulkea muuhun kuin mihin kuletetaan, ettei voi\neikä ymmärrä ohjata enemmän kuin on voinut ja on voitu!\n\nTiirat kirkuvat merellä.\n\nNäyttää kuin usva siellä alkaisi haihtua. Lähimmät kalliot häämöittävät\njo sen sisästä... Nyt näkyy jo Groohaaran majakkamaa, mutta majakkaa ei\nnäy. Onko se räjäytetty?\n\nSitäkö tiesi yöllinen räjähdys? Ei, siellä se on, ja siellä on palaneen\nlaivan runko, mutta vedenalaisista ei näy jälkeäkään.\n\n*\n\nSaksalainen laivasto tulee -- yksi, kaksi, kolme, pitkä jono, peräkkäin\ntäyttä karkua! Kello on 6.\n\n*\n\nValkoiset.\n\nEngel-aukeata marssii alas kolonna nuoria miehiä, sinivalkoiset nauhat\nkäsivarressa, uudet kiväärit olalla, vaaleanvihreät uuden uutukaiset\nreput selässä, niinkuin jossain oopperassa. Sinivalkoiset nauhat! Ne\nmiehet, joiden näin piiloutuvan rantaparakkien ja kivihiilikasan taa,\nilmaantuvat sieltä. Niilläkin on kiväärit ja sinivalkoiset nauhat!\n\nMeidän talosta pelmahtaa samankokoinen joukko nuoria miehiä, asettuvat\nriviin, hetken aikaa touhua, järjestäytymistä, ristiriitaisia\nmääräyksiä, pistellään taskuihin pommeja, kuuluu komennuksia\n--\"framåt marsch!\" -- ja sitten reippaassa tahdissa virheettömästi\nkuin preussilaiset lähtevät Armfeltintietä ylös kaupunkiin, niinkuin\nparaatiin. Kuinka toinen ryhti kuin punakaartin raskaissa, jykevissä\nriveissä! Kaksi kansanluokkaa, kaksi kansaa ja maailmaa ainakin tässä\nkohtauksessa.\n\nJoka ovesta tulvahtaa väkeä ulos, hurraten ja liinoja liehuttaen,\nvalkoisia liinoja.\n\nEi ole kulunut kymmentä minuuttia siitä, kuin _oli_, siihen, kuin _on_.\nPunainen valta on muuttunut valkoiseksi. Historian kulissien vaihdos\nniin äkillinen, että se tuntuu melkein epähistorialliselta.\n\n*\n\nPian kai törmäävät yhteen.\n\nOvat jo törmänneet, kuuluu kiivasta ammuntaa Eiran puistikosta päin.\nLuultavasti punaiset siellä hyökkäsivät. Ei kai sentään, ne ovat\npiiloissaan ja ampuvat niistä, ullakoilta ja kellareista. Jokohan on\nmonta kaatunut niistä, jotka lähtivät aukealle kadulle?\n\n*\n\nLaivasto lähenee.\n\nLaivasto on kasvanut kasvamistaan ylös merestä. Tultuaan Groohaaran\nsisäpuolelle laivat ulvovat ja heittelevät raketteja ilmaan.\nIlotulitellen tulevat, soitatellen saapuvat sotahan. Kuuluuko tuo\nSörnäisiin ja ullakoille ja kellareihin, joista punaiset ampuvat?\n\nSaksalaiset asettuvat ankkuriin juuri samoille sijoille ulkopuolelle\nViaporia, missä on ollut venäläisten ankkuripaikka. Pois sinä, minä\nsijaan!\n\n*\n\nAurinko on laskenut, hämärtää. Laivain tulet loistavat, ne heittävät\npitkiä valokimppuja merelle ja ympärilleen. Sieltä tulee toisia,\ntulista päättäen Valokieli nuolaisee silloin tällöin minunkin salini\nseinää.\n\n*\n\nNähtävästi laivoista on jo laskettu väkeä maihin, koska kuulin\nkiihkeätä rätinää Eteläsatamasta päin. Sitä kuuluu vielä klo 9 aikaan.\nTuntuu kuin koko patruunanauha menisi yhdessä henkäyksessä.\n\n*\n\nSaksalaiset olivat sanoneet tulevansa tänään jo kello 11. Sumun takia\nne myöhästyivät muutamia tunteja. Ne olivat niin täsmällisiä kuin\nvoivat. Oli se tyylikästä.\n\nLuultavasti on koko kaupunki jo vallattu, koska nyt myöhällä ei kuulu\nmitään, ei hiiskahdusta.\n\n*\n\nAskelia kadulla. Valkoiset patrullit kulkevat ohi.\n\n*\n\nNyt, kello 11, kuuluu vielä kuularuiskun ääntä. Jos enää ammutaan,\nniin ammutaan tietystikin siksi, että punaiset ovat jostain ampuneet.\nJärjetöntä ärsyttämistä.\n\nEnkä minä koskaan ole tuntenut tämän kaiken järjettömyyttä,\nhäpeää siinä määrin selvästi kuin nyt. Laitapas niin, että noiden\npanssarikolossien tuhansine miehineen täytyi lähteä merien takaa\ntänne mokomallekin asialle, niinkuin niillä ei siellä olisi ollut\ntekemistä omissaan. Kunpa saisin sen siihen, että tässä lopulta\nja pääasiallisesti sittenkään ei ole kysymys meistä, ei meidän\npelastamisesta omista punaisistamme, vaan ryssistä. Mutta liekö täällä\nenää ainoatakaan ryssää, ainakaan aseellista. Ja jos nämä omamme\nolisivat olleet edes pieni ryöväri- ja anarkistijoukko, mutta kun\nsiihen sotkeutui koko suunnaton työläisluokka.\n\nOlenhan iloinen, pitääkin olla, enkä kuitenkaan ole. Pääsen ainoastaan\nkeinotekoiseen tyydytykseen. Sanon itselleni sanomasta päästyä, taon\ntakomalla päähäni: nuo kauniit tulet tuossa noista laivoista, ne\nvälkkävät meille vapautta. Mutta mitä vapautta? Olihan mitä olikaan, se\non kuitenkin _vapautta_. Orjuutta se ei missään tapauksessa ole -- ja\njos olisikin, olisi se _lännen_ orjuutta idän orjuuden asemesta.\n\nEi, minun täytyy riipaista rintani täyteen kiitollisuutta ja hurrata\nhuomenna ritarille, joka vapautti kalpean immen lohikäärmeen kahleista.\n\n\n\n\nLauantaina 13 p:nä huhtikuuta.\n\n\nVoittajain päivä.\n\n\"Kylmänä ja kirkkaana valkeni itsenäisen Suomen ensimmäinen vapauden\naamu. Edellisen päivän sumu, joka silloin vielä ruuhotti vanhan ajan\nyllä kuin symboolisena vaippana, oli haihtunut\" j.n.e. -- näin voi joku\ntulevan ajan tusinaromaanin kirjoittaja kuvata tätä päivää, ja puhua\nilmastollisestikin historiallista totta, sillä semmoinen oli sää tänään.\n\nMenin ulos ja koetin pyrkiä keskikaupungille. En päässyt paria\nkatukulmaa pidemmälle. Laivurin- ja Fredrikinkatujen risteyksessä\nkohtelias miliisi, kellanvalkea nauha käsivarressa, pyysi palaamaan,\nsillä kadut eivät ole varmat. Kaupunki on kyllä suurimmaksi osaksi\nvalloitettu, mutta ei puhdistettu. On vielä kaikkialla punaisia\n\"pesiä\", taloja, joihin he ovat piiloutuneet ja joista viimeiset\nvillikot yhä ampuvat. Silloin tällöin räsähtelikin keskikaupungilla\npäin. Se osa kaupunkia, joka on Tehtaankadun ja meren välillä, on\npuhdas.\n\nLähdin sinnepäin ja tulin Tehtaankadun koululle. Sen porttikäytävässä\nnäin kaatuneen punakaartilaisen makaavan selällään, nenäliina\nkasvoilla ja toinen haavan päällä, joka oli ammuttu rintaan. Joku\nhienotunteinen ihminen oli tehnyt tämän palveluksen hänelle -- vaiko\nvain ohikulkijoille. Se oli jäntterärakenteinen, keski-ikäinen mies,\nvoimakkaat kourat ja juurevat jalat, hihnoihin käärityt. Kuka hän lie,\nhulikaaniko vai tavallinen työläinen, luultavasti perheellinen. Kuka\nhänet siitä korjaa, saavatko omaiset hänet haudata? Se oli ensimmäinen\nammutun ihmisen ruumis, minkä olen iässäni nähnyt. Se riittikin minun\nosalleni. Oli vielä nähtävä verilätäkkö Tehtaankadun torin kulmassa.\n\nTehtaankadun ja Kapteeninkadun kulmatalosta huutaa tuttu nais-ääni\nnimeäni ja viittaa minua tulemaan. Katuoven lasit ovat säpäleinä\nja edusta täynnä siruja, joita talonmiehen vaimo lakaisee, siihen\npakotettuna, punainen puhdistamaan punaisten jälkiä. Talossa oli\nsuojeluskuntalaisten majapaikka, tuo vaimo antoi sen ilmi, punaiset\nyrittivät hyökätä sisään, mutta torjuttiin takaisin käytävässä. Niitä\njälkiä nyt vaimo saa siivota, hän, kaikkien talon asukkaiden kauhu\nkapinan aikana. On vähän happamen näköinen, ei muuta. Rappukäytävässä\nniinikään ikkunat rikki. Myöhemmin kuulin kerrottavan, että talonmiehen\ntavarat oli nostettu kadulle. Nyt ei kursailla.\n\nTulen tuttavieni luo. Koko talo on ollut kuin yhteinen linnoitus.\nValkoisten majaillessa siinä ovat he liikkuneet eri kerroksissa,\njoissa heille on tarjottu, missä ruokaa, missä kahvia. Minulle\nkuvataan jännitystä, jossa oli eletty odottaessa punaisten mahdollista\nhyökkäystä, joka sitten oli tehtykin ja torjuttu heittämällä käsipommi\nrappukäytävään. Kun tuli käsky lähteä, astuttiin kadulle. Kaikkialla\nnaapuritaloissa odotettiin tätä hetkeä. Kun se tuli, lensivät\nkaikki ikkunat auki, huudettiin, hurrattiin ja liinat liehuivat,\nsuojeluskuntalaisten marssiessa ohi ottaakseen kaupunginosan haltuunsa.\nElettiin yhä vieläkin tämän vapautumisen tunteen ensimmäisen\nvaikutuksen alaisina. Kaikki kertoivat kilvan, ei malttanut toinen\ntoiselleen antaa suunvuoroa. Minuakin muistettiin, niinkuin olisin\nollut yksi pelastajista. Tytär kantaa kahvia, toinen tuo voileivän,\nherra tupakkaa.\n\nHeillä on erityistä syytä tuntea vapautuksen ihanuus voimakkaammin\nkuin monella muulla. Siihen perheeseen ovat keskittyneet melkein\nkaikki kapinanaikaisen jännityksen eri aiheet ja syyt. Perheen isä,\nviraston päällikkö, ei ole voinut olla kotosalla koko kapinan aikana.\nVangitsemista ja mahdollisesti henkensäkin menettämästä välttääkseen\nhänen on täytynyt piillä useammassa paikassa. Häntä on tuon tuostakin\nhaettu, vähän väliä soitettu ja vaadittu viraston avaimia, etsitty\ntaas uudelleen ja pantu koko talo nurin. Nyt hän on kotona, tehtyään\nmatkansa toisesta päästä kaupunkia, kuulain vinkuessa ympärillä,\nodottaen porttikäytävissä pahinta kuularuiskuryöpyn taukoamista.\nYksi pojista pääsi Keravan taistelun päivänä viimeisessä junassa\nTampereelle, mutta ei sitä edemmä. Samalla meni sinne talon vanhimman\ntyttären mies, nuori maisteri ja kirjailija. Joskus on heiltä saapunut\nkirjeitä, mutta nyt ei, sittenkun Tampereen piiritys alkoi, moneen\naikaan mitään tietoa, ovatko hengissä vai ei. Toinen pojista oli\nVimpelin koulussa, tuli jouluksi kotiin, liittyi Kirkkonummen joukkoon,\njoutui vangiksi ja on istunut siitä lähtien Realilyseolla, omaistensa\ntietämättä, mikä päivä on oleva hänen ja hänen kohtalotoveriensa\nviimeinen. Ja siellä hän on vieläkin ja tämä päivä on kaikista\nkriitillisin. Talon nuorin, pieni tyttö, täytyi alinomaa uudistuvien\nkotitarkastusten tieltä lähettää toiseen paikkaan kaupunkia. Kapinan\naikana ei ollut täällä kotona muita kuin äiti ja kaksi tytärtä. He\niloitsevat nyt isänmaan pelastumisesta niin, että tuskin huomaa, mikä\nepätietoisuus rakkaimpien kohtalosta vielä vaakkuu uhkaavana yllä.\n\nSankarimieltä meillä on. Joka mies näyttää nyt olevan peloton ja\nnuhteeton. Henki ei ole ihmisille minkään arvoinen sen itsensä vuoksi.\nValkonauhaiset liikkuvat vaarallisilla kaduilta niinkuin konsaan rauhan\naikana. Ja heitä vaanii kuolema kuitenkin joka askeleella ullakoilta ja\nkellareista, joissa punaisia sala-ampujia yhä piilee valiten tietenkin\nmaalikseen ja saaliikseen etupäässä niitä, joilla on ase ja asemiehen\nmerkki.\n\nKuljin Eira-sairaalan ohi. Kadulla kerrottiin siellä\naitorunebergilainen runon aihe. Sairaalaan tuotiin poikanen,\njonka solisluu oli ammuttu rikki. Kivuistaan huolimatta oli pikku\nsankari reipas ja rohkea. Sidottuaan hänet sanoi lääkäri ohimennen\nsairaanhoitajalle: \"Se on vähän kalpea\". -- \"En minä ole kalpea\",\nväitti poika vastaan. Tohtori määräsi annettavaksi hänelle unipulverin.\nAikuisten annos on koko pulveri, lasten puoli. -- \"Kuinka vanha sinä\nolet?\" kysyi tohtori. -- \"Viisitoista vuotta\", -- \"Sitten sinulle\nriittää puoli pulveria\". -- \"Minä täytän kohta kuusitoista\", sanoi\npoika.\n\nMenin Pietarinkadun 5:een, jossa erään tuttavan luona, jolla ei ollut\ntalossaan muuta väkeä kuin talon oma, oli ollut \"tietotoimisto\" koko\nkapinan ajan. Sinne kokoontui meitä silloin eri haaroilta kantaen\njokainen kortensa tietosaaliskasaan. Tämä talo oli eilisen päivän\nkuluessa ollut ankaramman ammunnan alaisena kuin mikään muu ainakaan\ntässä kaupunginosassa. Sielläkin oli ollut suojeluskuntalaisten\nlinnaleiri samoin kuin Kapteeninkadun talossa. Taloa on pommitettu\npanssariautostakin, joka talosta heitetyn pommin jälkeen oli\nvioittuneena poistunut. Eri kerroksissa olivat ikkunat säpäleinä.\nSeinissä ja katoissa oli reikiä ja repeämiä kiväärin kuulien jäleltä.\nEi tätäkään taloa oltu voitu valloittaa, kaikki oli ollut mieletöntä ja\ntarkoituksetonta huitomista niinkuin kaikkialla. Punaisten sotatoimissa\nei näytä olevan mitään johtoa, ja kuinkas olisikaan, kun johtajat\nja esikunnat ovat tiessään. Ne olivat tosiasiallisesti luovuttaneet\nkaupungin jo ennen saksalaisten tuloa. Jälelle on jäänyt pienempi\njoukko, jolla ei ole päätä, ainoastaan päähänpistoja. Joku ilmiantaa,\nettä siinä ja siinä talossa on valkoisia. Hyökätään sinne, ja kun ei\npäästä sisään, aletaan umpimähkään ampua seiniä ja ikkunoita. Lasit\nsärkyy, siinä kaikki. Peloitetaan lapset ja saadaan joku vanha rouva\npyörtymään, aiheutetaan jollekin vanhalle herralle sydänkohtaus.\nÄrsytetään mieliala äärimmilleen ja luodaan kiukku, joka luultavasti\nvaatii lukuisat sovitusuhrit vangitsemisissa ja mahdollisesti\nkuolemantuomioissa syyttömillekin. Jokainen tämmöinen teko vaikeuttaa\nloppuselvityksen inhimillisyyttä ja kylmäverisyyttä. Tehdään\nmahdottomaksi niiden työ, jotka vieläkin uskaltavat ajatella amnestiaa\njossakin muodossa.\n\nTuossa talossa oli sukulaisia ja joukko vanhoja tuttuja aina lapsuuteni\najoilta, Savon entisiltä rauhaisilta rannoilta. Oli omituista tavata\nheitä näissä oloissa ja tässä ympäristössä tarkastelemassa huoneitaan,\nkeräämässä kiväärinkuulia sänkyjen ja pöytien alta, koettamassa saada\nikkunoita väliaikaiseen kuntoon. Eivät ne erittäin kiukutelleet,\nenintään päivittelivät, että pitipä vielä tämäkin nähdä.\n\nMitä vaikutuksia lapset ja nuori polvi vienevät elämänsä taipaleelle\nnäistä? Luultavasti kasvaa tästä koko lailla toisenlainen sukupolvi.\nJoka on katsonut kuolemaa silmiin, ollut mukana kaikkea nykyistä\nkokemassa, kuullut ammuntaa, nähnyt ruumiita ja verta, hän tullee\nrakentamaan tulevaisuutensa toiselle aate- ja tunnepohjalle\nkuin meikäläiset. Kai se karistaa pois hentomielisyyttä ja\nturhaa tunteellisuutta. Kansan niin sanoakseni lyyrillisyys- ja\npassiivisuuskausi on mennyt ja sijaan tulee draamallisuus ja\naktiivisuus, kannel ja seppele katoo vaakunasta ja sijaan tulee\nsotatorvi ja miekka tai muu sellainen symbola. Ja niitä uusia kai\ntarvitaan tunnustähdiksi, sillä tuskin tämä on muuta kuin alkua Suomen\nsotaiseen nousuun.\n\nOn ollut ihmeellistä nähdä näinä päivinä, eilen ja tänään, kuinka\nsielullisesti valmiita yhtäkkiä ollaan niin suunnattoman suureen\nasiaan kuin henkensä uhraamiseen. Pelottomuus on nähtävästi\nmyöskin suomalainen avu. Mistä ovat nuo monet miehet, ylioppilaat,\nkakkulasilmämaisterit, konttoristit, puotilaiset, virkamiehet,\nkynämiehet yhtäkkiä saaneet nuo hermonsa, jotka sallivat heidän\nkatsoa kuolemaa silmiin miltei ripseä räpäyttämättä niinkuin vanhat,\nsiihen harjoitetut sotilaat? Jotka eivät ole saaneet siihen mitään\nkouluutusta, tuskin tätä ennen nähneetkään kivääriä muualla kuin ryssän\nsotamiehen olalla, vielä vähemmän sitä kantaneet ja käyttäneet. Ja nyt\nhe kivääri ojona marssivat katua, kiertävät katukulmia näkymättömän\nvihollisen maalitauluna, osaavat ampua, heittää pommeja, laukaisevat\nkanssaihmisen jälkeen kuin ketun tai jäniksen perään ja hymähtäen\nvain kuperkeikalle ja tähdäten samalla toista otusta! En ihaile sitä\nsiksi, että ihailisin sotaa, jota semmoisena inhoan, ihailen ja\nihmettelen sitä vain psykoloogisena ilmiönä. On yhtäkkiä ilmennyt\npiilevää, tähän saakka tuskin aavistettua voimaa, joka rauhan tullen\nja toisiin tehtäviin sijoittuneena saanee aikaan tuloksia, jotka meitä\nitseämmekin ehkä ihmetyttävät. Tämä sielullinen karaisu on näinä\nkuukausina tehnyt mellosta raudastamme terästä. Onko katajapensaikosta\ntullut piikkilanka-aita? Eikö se enää taivu eikä myöskään taitu? Siinä\nsuhteessa on punakapinalla ollut oma tehtävänsä, loppujen loppu, josta\npitänee kiittää ryssääkin.\n\nMutta minnekä minä nyt jouduinkaan? Kaatuivatko jotkut teoriani? Ehkä\nosaksi, mutta ainoastaan sikäli, kuin ne ovat kaadettavissa. Pyydän\nsaada sittenkin viitata \"Rauhan erakkoon\".\n\n*\n\nEi annettu aikaa enempään aatteiluun, ei ehdi panna lyhimmittäkään\nmuistiin kaikkea, mitä painon alta päässyt ajatus pyrkisi panettamaan.\nKuuluu taas ammuntaa, järeätä tykkitulta niinkuin satamista tai jostain\nKatajanokalta päin.\n\nSoitan sinne vanhalle tädilleni, joka asuu Katajanokalla ja voi\nikkunastaan nähdä, mitä Eteläsatamassa tapahtuu. Hän kertoo\nsaksalaisten ampuvan miinavenheestä entistä keisarillista linnaa kohti,\njosta myöskin ammutaan vastaan. Hän ei voi varmaan sanoa, ammutaanko\nlinnaa vaiko sen viereistä Standertskjöldin taloa. Myöskin venäläisen\nkirkon suojasta ammutaan Kauppatorille päin.\n\nSoitan myöskin eräälle toiselle tuttavalle, joka asuu Kauppatorin\nvarrella. Hän kertoo, että saksalainen miinavenhe on laiturissa\nkiinni keisarinnan kiven kohdalla ja ampuu sieltä torin yli, voimatta\nkuitenkaan sanoa, mitä taloa pommitetaan.\n\nSmolna on antautunut ja sieltä tulee parhaallaan ulos punaisia kädet\nylhäällä. Ne sijoitetaan riviin torille.\n\nKun kuuluu ammuntaa Pitkältä sillalta päin, soitan vielä eräälle\ntuttavalle Vuorikadulla. Hän kertoo Kansantalon palavan.\n\nKaupungin valloittaminen ei nähtävästi tulekaan olemaan mikään\nparaatimarssi. He pakottavat savustamaan itsensä ulos.\n\n*\n\nNäen saksalaiset.\n\nTuli tieto, että saksalaiset ovat saapuneet meidän kaupunginosaamme ja\nsijoittuneet Eiran puistikkoon. Menin sinne klo 11. Heitä oli siellä\npienempi komennuskunta täydessä kenttäasussa, rautakypäreissään,\nselkärepuissaan, kivääreineen, kupeella riippuvine lyhyine pistimineen.\nKaikki rotevia, miellyttäviä miehiä, käytös joka miehellä arvokasta\nja sivistynyttä kuin upseerilla. Mikä ero heidän ja venäläisten\nsotamiesten välillä! Siinä nyt oli \"länsi\". Puhtaita, parta ajettu.\nEi jälkeäkään väsymyksestä, vaikka ovat tulleet rientomarssissa monta\npeninkulmaa päivässä, maanneet ulkona, valvoneet suurimman osan\nvuorokaudesta. Itsetietoisia, arvokkaita, hiukan alentuvaisia heidän\nympärillään töllisteleville, mutta vastaten aina kohteliaasti ja\nystävällisesti lukemattomiin -- ja useimmittain samanlaisiin -- heille\ntehtyihin kysymyksiin. Arvokkuus pysyy voileipääkin purressa. Heillä\nnähtävästi on aikamoinen nälkä, mutta he syövät hitaasti ja hillitysti.\nHe ovat kaikesta päättäen valioväkeä. Tuollainen mies täysissä\ntamineissaan on taideteos lajiaan. He tuovat mieleeni roomalaisia\nveistoksia, varsinkin jotkut päät kypäreineen, joka on miehen kasvoja\nkaunistava päähine. Se on maailmanvalloittajarotua. Näyttää kuin heillä\nitselläänkin olisi tietoisuus siitä. Nyt vasta ymmärrän, mitä on se\nkulttuuri, jonka preussiläinen kuri ja kasvatus on luonut. En voi\nkieltää, että me näytämme toistaiseksi alkuasukkailta. Heitä lienee\nSuomessa tätä nykyä parikymmentätuhatta miestä.\n\nOnhan turvallista seisoa siinä ja katsella heitä. Mutta samalla\njotenkuten turvatonta. Ne ehkä eivät tahdo määrätä meitä enemmän kuin\nmitä pyydämme määräämään, mutta _jos_ ne tahtoisivat, niin ne myöskin\nvoisivat sen tehdä. Kytketyt heihin me nyt joka tapauksessa olemme,\nmiten ja kuinka kauaksi, se on tietymätöntä. Kuljemmeko kädestä käteen.\n\nMahtoivatkohan nuo pojat kampsuineen tulla tänne ainoastaan\nkukistaakseen punaiset ja paukauttaakseen säikäyttävää kämmentä\nryssille? Eiköhän tulon takana ole jotain muutakin? Mennevätkö\nPietariin jatkaakseen sieltä Jäämerelle? Tuntuisi olevan mieluista\ntietää, että heillä on muutakin mielessä, kuta enemmän muuta kuin\nmeitä, sitä parempi meille. Tässä ei osaa muuta kuin aavistella ja\ntoivotella ja ottaa vastaan se, mikä valmiina annetaan. Nyt seisoo\nmeidän nyörit Berliinissä, Wilhelmillä on onnemme ohjat, Ludendorfilla\nlykkymme avaimet...\n\n*\n\nJotakin saksalaista upseeria on punainen ampunut selkään. Kuinka monta\nhenkeä se tuleekaan maksamaan?\n\nMeille soitetaan, että Kaartinkasarmin pihalla on rivi vangittuja\npunaisia ja toisella puolen pihaa on kuularuisku valmiina niittämään.\n\n*\n\nTähtitornin mäellä.\n\nMenin Tähtitornin mäelle. Sieltä saattoi nähdä kaksipiippuisen\nkanuunavenheen laiturissa vastapäätä Standertskjöldin taloa. Sieltä\nsaattoi nähdä, mitä vähää aikaisemmin oli tapahtunut. Standertskjöldin\ntalon toinen päätykulma oli ammuttu rikki ja kaikki ikkunat ammottivat\nmustina. Näkyi suuria aukkoja erään talon päädyssä Mariankadun\nvarrella. Borgströmin tupakkatehtaan pääty Pohjoissatamassa oli samassa\ntilassa. Kaikki ne olivat nähtävästi olleet punaisten pesiä, joista\nheidät oli kanuunatulella karkoitettu. Nyt on kaikki hiljaista. Kirkas\npaiste. Satama päilyy tyynenä. Kanuunavenheen luona Kauppatorilla näkyy\nmusta ryhmä, luultavasti Smolnassa aikaisemmin antautuneita. Siinä ne\nnyt seisoo liikkumattomina. Uskonevatko nyt, että saksalaiset todella\novat tulleet? Vaan on siinä ollut sisua viimeiseen asti, kun käypäs\nkivääritulella panssaroidun kanuunavenheen kimppuun. Sama kuin jos\nheittäisi herneitä päällehyökkäävän härän silmille.\n\nMeillä on sana \"sisu\", \"paha sisu\", jota ei liene missään muussa\nkielessä. Se on se, joka nyt purkautuu ja tekee näitä tihujaan. Sitä\noli johtajissa, ja sen hengessä he veivät tähän. Kerrotaan, että\nViipurista olisi joku kiihoittaja lähetetty tänne vielä viimeisellä\nhetkellä usuttamaan tähän järjettömään viimeiseen vastarintaan.\nSiihen lienee saatu m.m. kiven kovaan vakuuttamalla, että saksalaiset\neivät tule. Ja mahdollisesti on ullakoilla ja kellareissa yhäkin\nniitä, jotka ovat siinä uskossa, että taistelu yhäkin vielä vain käy\nsaksalaispukuisia \"lahtareita\" vastaan.\n\nVartiat Tähtitornin mäellä kehoittivat poistumaan sieltä, koska\nlähitaloista oli äsken juuri ammuttu ja haavoitettu aseetonta yleisöä.\n\n*\n\nSiltasaarella.\n\nSoitin klo 3,15 Siltasaarelle eräälle tuttavalle. Hän ei tiedä, miten\nKansantalon on käynyt, kun ei voi nähdä sitä ikkunastaan. _Sen_ hän\nkuitenkin näkee, että talon tornia ei enää ole olemassa.\n\nSiellä on ammuttu kaupungista päin Pitkänsillan yli. Nyt on ammunta\nlakannut ja Sörnäisistä vaeltaa sillalle päin antautuvia.\n\n*\n\nKlo 4 kuului kiihkeää ammuntaa niinkuin mereltä päin. Merellä ei\nkuitenkaan näkynyt mitään. Sitten selvisi, että ääni tuli Viaporista.\nMitä siellä ammutaan? Teloitetaanko? Ei, ammuttiin nähtävästi\nSörnäisissä, josta kaiku kantautui Viaporiin ja sieltä kimmahteli tänne.\n\n*\n\nKallion kirkon tornissa -- soitetaan -- liehuu valkoinen lippu merkkinä\nSörnäisten antautumisesta.\n\nRealikoulun vangit ovat päässeet vapaiksi.\n\nMikä päivä tämä näkemisineen ja elämisineen!\n\nMikä vastakohta kapina-aikaisen päivän ja tämän päivän välillä! Tuskin\nnyt illalla enää muistaa, mitä tapahtui aamulla. On kuin olisin\nsisäisesti elänyt historiallisia aikakausia. Nämä muistiinpanot\novat vain heikko kajastus siitä, mitä niiden pitäisi olla. Enkähän\nkuitenkaan ole ollut mukana juuri missään, en päätapahtumissa\nkeskikaupungilla, en saksalaisten tulossa Töölöstä, Ruotsalaisen\nteatterin otossa, en Katajanokan, Kauppatorin ja Siltasaaren\ntapahtumissa. Tuntuu melkein liika vaativalta kertoa siitä vähästä,\nmitä itse on sattunut näkemään. Ja kuitenkin tuntuisi siinäkin olevan\naiheita elinajaksi. Ja kun kerran olen alkanut, kerron taas näistä\nomista pienistäni jatkoa.\n\nLähden taas ulos klo 6:n tienoissa, kuultuani, että nyt pääsee jo\nkeskikaupungille.\n\nEräs suojeluskunnan merkkiä kantava herrasmies tervehtii minua. Hän on\ntuttu mies, mutta en aluksi jaksa muistaa hänen nimeään, lienevätkö\naivoni niin väsyneet vai muuten ylen täydet. Hänhän on eräs kirjailija.\nHän on jossain esikunnassa, en muista missä, jossain kansliassa. Hän\narvelee, että kestää ainakin viikon, ennenkuin kaupunki on täysin\nrauhoitettu ja puhdistettu ja kaikki asevarastot löydetyt. Täytyy\nkulkea talo talolta, nuuskia ullakkojen kaikki komerot. Hän kertoo,\nettä Irmari Rantamala on vangittu ja että hänen luultavasti on käyvä\nhuonosti. En tiedä, mitä luulisin hänelle itselleen paremmaksi, ettäkö\nhän saisi heti loppunsa, vaiko joutuisi istumaan elinkautisena.\nAntaisin hänen elää, jos hän itse sitä pyytäisi, sekä siitä syystä,\nettä hän on vaaraton, että myöskin nähdäkseni, miten hän kirjailijana\nkehittyisi. Ja kun kaikki ne \"Työmiehen\" muut kynämiehet kuitenkin ovat\nsaavuttamattomissa. Hän oli ainoa heistä, joka ei paennut.\n\nKadut tulvivat vilkkaasti liikkuvaa, touhuissaan olevaa väkeä. Kaikki\nlukevat lehtiä, jotka juuri ovat ilmestyneet. Ostan Erottajalla ne\nkaikki. On omituinen, suloinen tunne hyppysissä saada käsitellä\n_porvarillista_ lehteä.\n\nKuuluu hurraahuutoja Henrikinkadulta. Töölöstä päin saapuu saksalainen\njoukkue. Se on kuormasto. Siinä on vankkureita heinäkuormineen,\nsinellejä, saappaita ja mitä kaikkea lie. Hauskin on kenttäkeittiö,\njossa pata on tulella, suuremmoinen primuskyökkilaitos, joka on\nkäynnissä matkaakin tehtäessä ja on valmistanut aterian siksi,\nkun ollaan perillä. Kuormastomiehet ovat vanhempaa ja vähemmän\nsiistittyä väkeä kuin tämänaamuiset rintamasotilaat. Myhäileviä,\nystävällisiä, herttaisia naamoja, parroittuneitakin, nähtävästi\ntalonpoikia ja pikkuporvareita. Mitä ajattellevat maasta ja kansasta\nja kaupungista, joita tuskin ennen ovat kuulleet mainittavankaan,\ntehtävästä, jonka ovat saaneet suorittaakseen? Minusta näyttää kuin\njokaisen heistä pitäisi olla sosialisti. Heille heitetään kääröjä,\nkullakin on kädessään Hufvudstadsbladet, jossa on saksankielinen\ntervehdys tulijoille. Ne heiluttavat sitä kiitokseksi saamistaan\nhurraahuudoista. Tuskinpa on näitä trossimiehiä vielä koskaan ennen\nnäin riemujuhlittu. Kaikilla heillä on jotain suussaan, voileipä\ntai sikari, jopa puree joku omenaakin. Posket pullollaan he ovat\ntekevinään, kurillaan kai, armollisia liikkeitä päällä ja käsillä.\nHeissä on ilmeisesti humoristeja, ja minä kuvittelen, kuinka tästä\n\"mutterille\" ja \"liebeskindereille\" kerrotaan, kun kerran ollaan\nkotona. Hevoset, joukossa joku muulikin, ovat pieniä ja takkuisia. Ei\nole ollut Saksassakaan suurusta antaa. Sielläkin on jo vuosia ollut\norganisoitu nälkä. Ei ole kaikki sielläkään ensiluokkaista. On kuin\nnäkisin pahaenteisen repeämän rintamassa.\n\nSeuraan heitä parisen kadunkulmaa ja käännyn heidän kanssaan\nKaartinkasarmille päin. Se on jo kokonaan saksalaisten hallussa,\nsiellä melutaan ja laulahdellaan ja nojataan avonaisista ikkunoista\njuttelemaan yleisön kanssa. Tekee hyvää nähdä se ryssäin monivuotinen\nrypypaikka oikeiden ihmisten hallussa.\n\nTulen Smolnaan, jonka kaikki ikkunat ovat rikki. Sitä on ammuttu\nsekä Kauppatorin puolelta että Esplanadilta. Jos kielin voisi kertoa\nnäkönsä ja kuulonsa senkin talon seinät. Siellä Adlerbergit ja\nHeydenit, Bobrikoffit, Seynit, Stahovitshit, sosiaalihallitus, jonka\npunakaarti ajoi pois -- nyt siellä näyttää olevan suojeluskuntalaisia\nja saksalaisia.\n\nKun en pääse Kauppatorille, poikkean Unioninkadulle. Siinä oli äsken\nvielä ainainen punakaartivartia istumassa Pohjoispankin ovikomerossa\njakkaralla. Jakkara on vielä paikoillaan, istuja on poissa. Vartioivat,\nraukat, porvarien tavaraa, toivoen sitä kerran omakseen, koskaan\nsaamatta. Ja hullunkurisinta, ettei siellä sisällä liene ollut\nmontakaan markkaa koko kapinan aikana.\n\n*\n\nSäänmuutos.\n\nEi tullut pitkäksi purjehdukseni hyväntuulen myötälaitaisessa,\niloitsevassa ihmisvirrassa. Löi toinen virta ja toinen tuuli vastaani\nja minä tunnen, että, ainakin mitä minuun tulee, minulla on edessäni\nvastatuulen soututaival ehkä monta vertaa tukalampi ja pitempi kuin\nnäiden kapinaviikkojen. Minä en voi mennä valkoisen virran mukana, ja\njos lukijani ei enää halua seurata minua edemmä, pysähtyköön tähän.\n\nEn ole vielä nähnyt paljoa siitä, mitä on tulossa, mutta hermoissani\ntunnen säänmuutoksen, uudet rumat ilmat.\n\n*\n\nVankijono.\n\nTultuani Senaatintorille Yliopiston kulmaan näen vankijonon tulevan\ntoria viistoon ja kulkevan sen yli Unioninkadulle. Siinä on miehiä ja\nnaisia kiväärejä kantavain vartiain saattamina. Edempänä Unioninkadulla\nmenee toinen jono ja katoo mäen taa. Tämä jono pysähtyy jostain syystä\nkirjastotörmään, Nikolainkirkon rappujen eteen. Noin vuosi sitten\nviime vappuna seisoin siinä samalla paikalla ja katselin loppumatonta\nmielenosoituskulkuetta, joka lipuin ja vaakunoin, kaikki järjestöt,\nyhdistykset, suomalaisia, venäläisiä, siviilejä ja sotamiehiä,\nsoittokuntineen marssi tästä Pitkälle sillalle ja sieltä Eläintarhaan.\nNyt oli Kambyseen pyörä pyörähtänyt. Valtiaat olivat vankeina. Lyhyen\nhetken oli minulla voittajan tunne: siinä sen nyt näette, noin käy,\nkuka käski! Mutta ainoastaan lyhyen hetken.\n\nSiinä ne seisoivat kuin karjalauma, jota ajetaan, minne ajettaneen.\nPuolikymmentä kiväärimiestä kättä kohottaen ja komennuksen antaen\npanee sataisen lauman liikkeelle, määrää sen lähdön, käskee sen\npysähtymään. Rivit koettavat vaistomaisesti omasta halustaan pysyä\njärjestyksessä, ne ovat siihen tottuneet, _se_ kuri on jo mennyt veriin\nvapauden vuosina. Kaikki eivät kuitenkaan jaksa, vaan sekaantuvat\nlammaskatrasmaisesti. Seis! Riviin! Siinä on kansaa kaikenlaista,\nmiehiä, naisia, huivipäitä, hattupäitä, huonoissa ja hyvissäkin\nvaatteissa, nuoria ja vanhoja, pikkupoikasiakin. Niissä on kyllä\nhätääntyneitä, vaikka koettavat olla sitä näyttämättä. On todella\nvälinpitämättömiäkin, joku koettaa olla ylenkatseellinen, muuan\nhulikaanipoika röyhkeilee tupakka hampaissa. Joukossa on joku harmaa\nsinelli ja musta matruusipuku. Niillä on alistunut, miltei laupias\nilme. Muuan vanha, roteva mies ei jaksa seisoa, vaan lyykähtää istumaan\nkadulle heti, kun jono pysäytetään.\n\nMeitä porvareita tunkee lähelle paremmin nähdäksemme otettuja otuksia.\nVai sennäköisiä te nyt olette! He eivät kunnioita meitä ainoallakaan\nsilmäyksellä.\n\nNainen pyörtyy ja miehet tukevat häntä. \"Se kaatuu, siellä kaatuu\nnainen! Elkää menkö!\" huudetaan jonosta ja ympärillä olevasta yleisöstä\nmiliisimiehelle. \"On meitäkin kaatunut!\" vastaa miliisi, hiukan\nhermostunut herrasmies. \"Mutta sehän on nainen!\" -- \"Naiset ovat juuri\npahimmat.\"\n\nLiekö tämä niitä ollut?\n\nJono lähtee ja naisenkin täytyy seurata mukana, toisten tukemana.\nElisabetinkadun kohdalla yleisö pysäytetään. Vankien jono jatkaa\nmatkaansa Pitkänsillan luo ja kääntyy sillan korvassa oikeaan rannalle\npäin, jonnekin, minne? Pysähdymme katselemaan menevien jälkeen. Joku\narvelee, että saksalaiset ehkä vievät heidät suoraa päätä laivoihinsa\nja sitä tietä Saksaan pakkotöihin. -- \"Paapelin vankeuteenko?\" kivahtaa\neräs nuori mies, nähtävästi työläinen, joskaan ei punainen. \"Eihän\ntoki, onhan Suomi itsenäinen valtio!\" Joku toinen arvelee, että heitä\nehkä vain viedään johonkin kasarmiin, jossa he itse ovat pitäneet\nvankejaan.\n\nMihin tahansa, vankeuteen joka tapauksessa. Jono toisensa perästä\nniitä kulkee. Kaupunki nähtävästi puhdistetaan kaikista epäilyttävistä\naineksista. Ne kai aiotaan panna seulaan, erottaa syylliset\nsyyttömistä, sillä tämmöisessä summa-apajassa tietysti täytyy tulla\nnuottaan syyttömiäkin. Vangitseminenhan ei voi tapahtua muun kuin\nvaatteiden ja ulkonäön mukaan. Kai katsotaan kouriinkin. Punaisena\naikana oli känsäinen koura yhtä hyvä kuin passi, nyt se on pahin\nilmiantaja. Kertyy satoja, kertyy tuhansia. Mihin ne sijoitetaan?\nMistä niille saadaan ruoka? Kuka ne kaikki tutkii ja tuomitsee? Siitä\ntulee kuukausien, vuosien prosessi. Sadat, tuhannet kädet joutuvat\ntyöttömiksi? Entä heidän vaimonsa ja lapsensa? Entä orvot lapset,\nsillä luultavasti joutuu hyvin usein isä ja äitikin kiinni. Sitä\npäivitteleekin tuossa eräs vanha vaimo, joka ei ole punainen, minkä\nnäen koko hänen olennostaan. Hän ei ole punainen, mutta ehkä alkaa hän\npian punoittaa.\n\nOlisiko ehkä sittenkin parempi, että joutuisivat Saksaan, tekemään\ntyötä ja saamaan ruokaa ja oppimaan kuria ja järjestystä?\n\nRenvallin paariasluokka on jo syntymässä. Se on se vanha: voi\nvoitettuja! Ja myöskin: voi voittajia! -- jos he eivät tule olemaan\ntehtävänsä tasalla. Mutta tottahan toki, sillä heidän _täytyy_. Sillä\nmuutoinhan olisi taistelu menetetty.\n\nPalaan takaisin Senaatintorille. Täytyy liikkua vilkkaasti nähdäkseen\nniin paljon kuin suinkin, sillä on oltava kotona klo 8. Siinä kohden ei\nvielä ole muutosta. Mutta kuinka mielellään siihen nyt mukautuu!\n\nPoliisikamarin ovella seisoo sankka ryhmä väkeä. Vuoroin sielläkin\non vallinnut toinen ja toinen. Kuinkahan monta kertaa nuo matalat,\nlikaiset suojat ovatkaan kulkeneet kädestä käteen? Sen se uusi\nsysteemi aina ensiksi valtaa ylläpitääkseen järjestystä. Järjestystä,\njonka luulisi pitävän olla puolueeton, mutta joka ei missään eikä\nkoskaan maailmassa ole sitä ollut. Nyt kamari on vanhan, laillisen\njärjestysvallan hallussa.\n\nKadulla seisoo vangittuja ja uusia tuodaan. Viedään joitain sisään ja\ntoisia tuodaan ulos. Siellä nähtävästi pidetään jonkinmoista tutkintoa.\nVallitsee vielä ilmeinen sekasorto, kuuluu ristiriitaisia määräyksiä.\n\"Ei niitä saa tuoda tänne, ne on vietävä sinne\". -- \"Sieltä käskettiin\ntuoda tänne!\" -- \"Viekää takaisin! Tai viekää Ratakadulle!\"\n\nOmaiset tuovat ruokaa vangituille. Eräs työläisvaimo valittaa eräälle\nporvarirouvalle, joka kaikesta päättäen ottaa osaa hänen suruunsa:\n\"Sekin kun vietiin väkisin kaartiin vielä eilen klo 5.\" Varsinaiset\npunakaartilaiset, jotka olivat panemassa kapinaa toimeen, eivät liene\nenää täällä, vaan rintamalla. Poissa ovat myöskin johtajat. Jälellä on\ntuota pakotettua joukkoa, jota on viety väkisin ja puoliväkisin. Niitä\nkai ne ovat nämä vangitut suurimmaksi osaksi, sillä miten heitä muuten\nolisi niin paljon. Joukossa on vielä tässäkin jonossa joku ryssäkin.\nMuuan matruusi seisoo kädet ristissä siivona ja alistuvaisena.\n\nJoudun täältä satamaan ja pääsen kalalammikon ympäri rautatiesillan\nkohdalle. Mitä ihmettä! Kuuluuko korviini hanurin soittoa? Kai ne ovat\nsaksalaisia? Hanurihan on jo yleismaailmallinen soittokone. Mutta\nhätkäyttää se kuitenkin hiukan. Siellä on yleisö jo päässyt yhteyteen\nmerimiesten kanssa. Laiturissa on pari pienempää kanuunavenhettä.\nMeripojat ystävystyvät jo pikkuporvarineitosten kanssa. Ne ovat hiukan\nhutikassa, vai ovatko muuten iloisia. Merimiesten meininki taitaa\nyleensä olla samanlaista kaikissa kansoissa ja kaikissa satamissa.\nNeitoset -- etten sanoisi \"tytöt\" -- koettavat panna liikkeelle\nviimeisen saksansa ja ilmaista iloa, minkä tunsivat kuullessaan\näänen: tatata -- tatata -- tatata! -- \"Mikä se oli se soittokone,\njoka antoi semmoisen äänen? Tatata -- tatata!\" -- \"Ah, das war ein\nMaschinengewehr!\" Matruusi sanoo, että huomenna he nousevat maihin\nja tulevat musiikin kanssa ja soittavat. Ehkä pistetään torilla\ntanssiksikin. Yhtäällä tanssitaan, toisaalla vangitaan ja ammutaan.\nNiinkuin punaisenakin aikana.\n\n*\n\nTulen kotiin. Risteilijät satamassa näkyvät mustina möhkäleinä. Niiden\nleiritulet palavat ja ne lakaisevat valo viuhkoillaan merta.\n\n*\n\nOlisiko mahdollista, että vangit vietäisiin Saksaan? Tulivatko ne\nhakemaan työvoimaa kaatuneiden sijaan? Ojureita ja kuokkureita?\nSotavangit kuin sotavangit, onhan siellä jo entisiäkin, kaikilta\n_muiltakin rintamilta_. Kertautuisiko historia niin kirjaimellisesti?\nOnhan monet muutkin raakalaiskansojen sotatavat vastoin kaikkia\nkansainvälisiä sopimuksia otettu käytäntöön -- käytännöllisinä.\n\nJa olisiko tuo meidän punaisillemme niin kamala ratkaisu? Vankeuteen,\nvankileireihin, pakkotöihin niistä sentään suurin osa tullee. Mutta\nme emme osaa teettää niillä työtä. Kestää, ennenkuin tehtaat saadaan\nkäyntiin, eikä kuukauteen vielä pääsisi pelloille. Maatöihin ei niitä\nsitäpaitsi kukaan huoline ruokapalkoillakaan. Ja olisiko edes ruokaa,\nennenkuin päästään uutiseen?\n\nSaksassa ovat maat valmiit ja teettää siellä osataan. Ei mukisemista,\nja ehkä olisi monella se oppi ja kurssi hyväksi. Pieni opintomatka\nSaksaan. Onhan täältä ennenkin ollut siirtolaisuutta. Jossain meidän\ntäytyy maksaa, työssä tai rahassa. Mitä ne meidän rahalla! Heiltä\nmenee tuhansien miesten työ omassa maassa hukkaan, sota voi vielä\nkestää vuosia. Tehdään vaihtokauppa. He lähettävät sotamiehiä tänne,\nme työmiehiä sinne. Yksiä keisarin orjia, joista hän käy kauppaa. Se\non sitä oikeata realismusta, vähän idealismusta sekaan. Siellä on\nMarxit ja siellä on Moltket. Diktatuuri kuin diktatuuri, köyhälistön ja\nkeisarin.\n\nPaljon ovat puhuneet köyhälistön orjuudesta. Eivät tainneet aavistaa,\nettä sitä tulisi tämänlaistakin. En totisesti minäkään.\n\n*\n\nMikä päivä tämä näkemisineen ja elämisineen, huhtikuun kolmastoista!\n\n\n\n\nSunnuntaina 14 p:nä huhtikuuta.\n\n\nIhmiset pyhiinvaeltavat valkoiseen Helsinkiin. Laumoittain kulkee heitä\nomin silmin näkemään paikkoja, joihin eilen ei vielä päästy. Olen nähnyt\nminäkin rikkiammutut talot. Siltasaarella en vielä ole käynyt, siellä\nlienee Kansantalolla hävitys kylläkin suuri, mutta yleensä on Helsinki\npäässyt vähällä. Muutamassa viikossa on reiät tukittu ja arvet ummessa.\n\nEsplanadi ja Kauppatori ovat tapahtumain keskus. Varsinkin liikkeeseen\nlaiturien ympärillä keskittyy uteliaan yleisön huomio. Sinne saapuu\nalinomaa vankeja Viaporiin vietäviksi. Pahimmat viedään sinne,\nsittenkun ne kaupungissa, kouluilla ja kasarmeissa, on saatu seulotuksi.\n\n*\n\nVanha raamattuni.\n\nKäväisin kulkiessani katsomassa, missä kunnossa on\nRaamatunkäännöskomitean huone Ritarikadun ja Aleksanterinkadun\nkulmassa. Tämä kulmahuone on ollut muuan punaisten ulkovarustus\nheidän senaatintaloa puolustaessaan. Ikkunassa oli kiväärinkuulien\nja kiväärien piippujen reikiä. Sisällä olijat ovat nostaneet\nkirjapinkkoja (asetuskokoelmiako?) senaatin kirjavarastoista\nikkunalaudoille suojakseen! Kelpasivat lakikirjatkin johonkin. Sinne\njäi pöydälle vanha, jykevä vanhan kansan raamattu. Liekö se ollut\nnojana tähdättäessä? On se kirja ollut ennenkin karkeissa käsissä; sen\nlehdet näkyvät kestäneen vuosisatain selailua savupirtin pöydänpäässä.\nLuultavasti on se tästäkin tulesta selvinnyt. Eikä ole myöskään\nluultavaa, että Hilja Pärssinen on ottanut sen mukaansa Pietariin.\nMihinkäs minä sitten komiteassa vetoaisin?\n\n*\n\nHistoriamaalarin aihe.\n\nSatuin Päävahdin luo Katajanokan kanavaa vastaan, kun sinne saapuu\nsaksalainen kuularuiskuosasto Pohjoisrantaa pitkin. Ne sijoittuvat\nseinämälle ja rupeavat laittamaan kuularuiskujaan ampumakuntoon. On\nhauska nähdä, kuinka taitavasti, harkitusti ja hiljaisesti ne sen työn\nsuorittavat, melkein ilman mitään komentosanoja. Se on tehty tuhannet\nkerrat ja luultavasti he umpisilmässäkin osaisivat liittää lukot ja\nruuvata ruuvit. Mikä mökä siinä olisi mahtanut käydäkään, jos ryssät\nolisivat olleet panemassa kompeitaan kokoon! Kyllä kulttuuri ja kyky\nosata asiansa missä muodossa tahansa sentään on suurta ja kaunista.\nIhailen näitä miehiä, jotka yhdessä toistensa ja yhdessä laitteittensa\nkanssa muodostavat elimellisen kokonaisuuden. Montako kertaa lienevät\nnämäkin miehet katsoneet kuolemaa silmiin ja tullevat vielä katsomaan,\nennenkuin maailmansota on päättynyt??\n\nMitä he ajatellevat tehtävästään tällä rintamalla? Liekö heille\nselitetty, millä asioilla he ovat? Ainakin sen luulisi heille\nselvinneen, mikä ero on suomalais-venäläisen bolshevikin ja heidän oman\nmaansa sosialidemokraatin välillä. Kotiin tultuaan pitänee heidän osata\nvaroittaa siitä vaarasta, joka täältä oli sinne tulossa. Heillä ja\nmeillä on yhteinen kulttuuritehtävä. Nyt niillä on tuossa kuularuisku\nvalmiina toimimaan, jos tarvittaisiin, nyt he käyvät ateriallaan ja\nheittävät tukon heiniä hevostensa eteen. Vieraan maan miehet purevat\nkuivaa kannikkaansa vartioiden meitä entisen venäläisen päävahdin\nseinämällä Uspenskin katedraalin siimeksessä. Historiamaalarin aihe.\n\n*\n\nSaksalaista meriväkeä.\n\nKauppatorin rannassa on yhä se kanuunavenhe, joka karkoitti sen\nympärystaloista viimeiset punaiset. Peräkannella seisoo joukko\nmatruuseja siisteissä paraatipuvuissa. Maista tulee joku ylempi\nupseeri. Ne eivät tee hänelle kunniaa viemällä kättä lakkiin,\nainoastaan ojentautuvat ja suoristavat kätensä kupeelleen. Upseeri\nviittaa heitä lähemmä ja puhuu heille jotain hiljaa. Asennot laukeavat\nhiukan, kiinnittyvät taas, on niinkuin miesjoukko noilla liikkeillä\nilmaisisi ymmärtäneensä. On mahdettu tarvita tavaton harjoitus\nja antaumus, ennenkuin tuollainen elimellisyys on saavutettu. Se\nmielenkiinto, millä miehet kuuntelevat päällikköään, ei ole tehtyä,\nvaan luontaista, pingoittumatonta, pieni näyte miljoona-armeijan\nyhteisestä hermosta ja hengestä.\n\nSe on sivistyneen kansan itse itselleen panemaa kuria ja vaikuttaa\nmiltei viihdyttävästi.\n\nNiiden moottoreita tulee ja menee. Ne tulevat täyttä vauhtia maihin,\npysähtyvät juuri kun pitää, eivät töyttäile eivätkä kolhi, leikkaavat\nkuin veitsen terällä. Elegantit, jäntevät pojat hyppäävät maihin,\niloisina, hyvätuulisina, asettuvat riviin ja lähtevät kaupungille\nihmettelevien, suosiollisten silmien heitä seuratessa. On vuosisatoja\nkulunut siitä, kun itä lähti ja länsi tuli, eikä siitä ole kulunut\nkuin muutamia päiviä. Viihdyttelen itseäni tässä eurooppalaisessa\nilmassa. Se on yhtäkkiä tulvahtanut yli koko Helsingin. Kaikki nuoret\nmiehet ja vanhemmatkin ovat jo univormuissa, enemmän tai vähemmän\nsotilaallisissa. On mitä erilaisimpia nauhoja ja merkkejä hatuissa\nja käsivarsissa. Kaikki koettavat esiintyä saksalaisella ryhdillä.\nKaikki ainakin tervehtivät toisiaan sotilaallisesti. Ei se ole\nvielä oikein vakuuttavaa, vaikuttaa hyvinkin opitulta ja yritetyltä\nkeikarimaisuudelta. Pian me olemme preussiläistyneet niin paljon kuin\nvoimme.\n\nAinakin päältä on kakku kaunis.\n\n*\n\n\"Schneller!\"\n\nToiset kasvattavat itse itseään, toisia kasvatetaan. Oli ollut\ntällainen kohtaus eilen Kauppatorilla: Smolnasta tuodut vangit seisovat\nyhteen ahdettuina laiturin laidassa. Toria ei ole siivottu, milloin\nlie. Se on täynnä paperia, hevosenlantaa ja muita jätteitä. Saksalainen\nei pidä semmoisesta. Upseeri komentaa vangit puhdistamaan toria. Ei\nole luutia eikä lapioita, mutta on sitä enemmän joutilaita käsiä. Ne\npannaan puhdistustyöhön. Sormin saavat nokkia jok'ainoan paperossin\npätkän, kahmaloin kantaa kakarat läjään. Se ei tietenkään käy aina niin\nnopeasti kuin upseerin mielestä voisi. \"Schneller!\" komentaa hän, ja\n\"schneller\" sanoo hänen ratsupiiskansa entisen punakaartilaispäällikön,\nSmolnan herran, äskeisen koko pääkaupungin käskijän selkään.\n\nJa tori on nyt niin puhdas kuin tanssisali. Siinä oli nyt sen leikin\nloppu. Siihen orjuuteen vei se herruus. Ovat hallinneet ja vallinneet,\npilkanneet, rienanneet, terrorisoineet -- ja nyt? Liekö monesti\nhistoriassa nähty näin äkkipikaista, näin perinpohjaista kukistumista.\nEikä luultavasti kuitenkaan ole tämä kukistuminen muuta kuin\nväliaikainen.\n\n*\n\nViimeinen \"Työmies\".\n\nLuulin \"Työmiehen\" viime torstaina jo ilmestyneen loppuun. Se ilmestyi\nvielä eilen, vielä samana päivänä, jolloin kaupunki jo oli vallattu.\nSe on siksi merkillinen numero, että minun täytyy vielä asettaa se\npöydälleni ja poimia siitä viimeiset makupalat. Lehti kuoli niinkuin\nelikin: väärennystä, valhetta ja yllytystä tulvillaan.\n\nSiinä vielä yllytetään taisteluun ja vakuutetaan, että voitto on oleva\n\"meidän\".\n\nSiinä varoitetaan provokatsiosta -- kuinkas muuten.\n\n\"Valkokaartilaisten ja porvariston taholta on viimepäivinä Helsingissä\nlevitetty provokatoorisia juttuja, ja julistuksia jos jonkinlaisia.\nOn myös pudotettu lentolehtisiä, joissa kehoitetaan punakaartilaisia\nheittämään pois aseensa, tarkoituksella saada täten hämminkiä ja\nhajaannusta aikaan punakaartilaisten riveissä sekä porvariston haltuun\npunakaartilaisten aseet.\"\n\n\"Jokaisen punakaartilaisen ja kaupungin asukkaan on oltava levollisia,\neikä antaa itseensä vaikuttaa näiden juttujen eikä myöskään levittää\nniitä, sillä niistä on ainoastaan vahinkoa koko kaupungin asukkaille.\"\n\n\"Poikki siivet perättömiltä huhuilta. Levollisuutta, ja arvokasta\nmalttia, niin huhujen levittäjät joutuvat häpeään. Pois päätön\nhermostuneisuus. Pois itsetietoinen ja itsetiedoton provokatsioni.\nOlkaa järkeviä! Sillä ainoastaan maltillinen ja harkittu esiintyminen\nvoi viedä asiamme voittoon.\"\n\n\"Hävetkööt ne heikkouttaan, jotka hetkiseksi ovat hermostuneisuuden\nantaneet itsensä vallata. Niin ei saa enää toiste tapahtua. Ja ne,\njotka itsetietoisina ovat päättömiä juttuja levittäneet, ne joutuvat\naikaisemmin tai myöhemmin siitä häpeän kantamaan. Kylmäverisyyttä\nja tyyntä päättäväisyyttä nykyisten huhujen aikakaudella vaaditaan\njokaiselta kansalliselta. Pitäkää tämä, toverit, muistissanne!\"\n\nEräässä toisessa kirjoituksessa kerrotaan, että \"eilen klo 10 aikaan\na.p. lensi kaupunkimme yli muuan lentokone, josta heitettiin alas\nruotsinkielisiä julistuksia, joissa, saksalaisten nimessä, pyydetään\npunakaartilaisia riisumaan aseensa. Julistukset ovat kaikesta päättäen\npainetut jossakin maaseudun kirjapainossa ja on niiden saksalainen\nalkuperä hyvin epäilyksenalainen syystä, että julistusten alta puuttuu\nsaksalaisten joukko-osastojen päällikön nimi.\"\n\nSotaonni on yhtäkkiä kääntynyt punaisille suotuisaksi. Punainen kaarti\non alkanut hyökkäyksensä pohjoiseen ja valloittanut Oulun ilman\nsuurempaa vastarintaa. Valkokaartilaiset lienevät puolustautuneet\nvoimakkaanlaisesti, mutta ylivoiman edessä oli heidän väistyminen.\nSamaten on kaartin joukkojen hallussa jo joku aika sitten ollut useita\npitäjiä Pohjois-Suomessa. Myöskin Tornio, Kemi ja Rovaniemi ovat\npunaisen kaartin hallussa. Ja että näiden tietojen todenperäisyydestä\nei olisi epäilystäkään, ilmoitetaan, että ne ovat saadut porvarillisten\n_omista_ maanalaisista lehtisistä.\n\nJoutsenossa pitävät \"meidän joukkomme\" _loistavasti_ puoliaan.\n\nVirolahdella maihinnousua yrittäneet valkokaartilaiset on lyöty\ntakaisin aina Suomenlahden uloimpiin saariin.\n\nSamoin on melkein kaikilla muillakin rintamilla.\n\nAinoastaan Loviisan suunnalla \"on joukkojemme asema ollut heikompi,\nvaan saadaan ja osaksi on jo saatukin sitä korjatuksi.\"\n\nSaksalaiset eivät olekaan saksalaisia, vaan \"suurelta osaltaan\nkotimaista tuotetta\". Heistä sanotaan:\n\n\"Minkälaisia 'saksalaisia' vihollisemme, joita vastaan taistelemme,\noikeastaan ovat, se saatiin varsin selvästi nähdä m.m. sen joukon\nsuhteen, joka suuntasi matkansa Loviisasta Kotkaa kohti. Puvut olivat\nsaksalaiset, liikkeet nopeita ja miehet joko saksaa tai jotain\nolematonta kieltä mongertavia, Joukossa on tavattu eräitä tohtoreita ja\nmuita kouluutettuja, joilla on saksankielen taito ja jotka eivät mitään\nmuuta kieltä puhu, ellei käy niin, että joutuvat niin hyvän tuntijan\neteen, joka tietää ja tuntee, että he ovat vain varsin tavallisia\nsuomalaisia valkokaartilaisia. Saksankieltä taitamattomille on opetettu\njoku saksalainen lause, jota miehet sitten jauhavat joka tilaisuudessa,\nkun puhua pitäisi. Näin oli saatu meidän joukkoihimme se luulo, että\nnuo sitten ovat niitä luvattuja saksalaisia porvariston apureita kansan\nkukistamisessa. Tämä luulo on jo sillä rintamansuunnalla kokonaan\nPunaisen Kaartin joukoista hälvennyt.\"\n\n\"Että täälläkin _aiottiin_ 'laskea saksalaisia maihin', sitä osoittaa\nm.m. sekin, kun täällä Helsingissä nyt on löydetty suuri määrä\nsaksalaisia sotilasvirkapukuja.\"\n\nEi ollut Rantamalan hymni punakaartille vielä hänen viimeisensä. Hänen\nviimeinen veisunsa oli haltioitunut ylistys aseistuneelle naiselle. Se\non nimeltään \"Suuria näkyjä\":\n\n\"Kun tänään varhain aamulla saavuin hiljaiseen työhöni, astui vastaani\nnuoria työläisneitosia kivääri olalla. Ne näyt ovat näkyjä, joita\nkatsoessasi saat mieleesi rohkeutta. Sitä näkyä nähdessäsi tunnet\nseisovasi työväenluokan suuren ja ihanan päivännousun edessä. Niitä\nnäkyjä nähdessäsi saat suuren aavistuksen siitä ajasta, jolloin\ntyöväenluokka seisoo vapaana, kahleet murskana jalkojen edessä. Reipas\ntyöläisneitonen kivääri olalla on suurin ja pyhin lahja, mitä Suomen\ntyöläisluokka on antanut ja koskaan voi antaa asiansa puolesta. Se\ntyöläisneitonen kivääri olalla nostaa pakostakin kyyneleet katselijan\nsilmiin. Se kivääriä kantava, reipas työläisneitonen on työväenluokan\nviimeinen sana, sen hillitön, järkkymätön ja luja päätös elää, voittaa,\nsaavuttaa vapaus, lyödä rikki kahleensa. Semmoisen päätöksen tehneen\njoukon eteen ei koskaan uskalla astua häviö ja kuolema. Sen joukon luo\nrientää aina voitto ja elämä.\"\n\n\"Sitä näkyä nähdessä ei mieli enää jaksaisikaan masentua. Se työväen\nluokka, joka on ollut valmis asiansa puolesta uhraamaan niin\näärimmäiset uhrit, on kerta kaikkiaan itse astunut elämänsä ainoaksi\nherraksi.\"\n\n\"Päivä nousee. Yö hälvenee. Kun monet ennustelivat jo pimeän tuloa,\nastui työläisneitonen esille ja nosti taas elämään auringon, nosti\nmasentuvat mielet, riennätti hellin käsin rohkeutta miesten mieliin.\nMissä se neitonen ilmestyy, siellä ei mies jaksa olla heikko, sillä\nse kivääriä kantava työläisneitonen on kevään suuri ja lempeä voima\nsiellä, missä miesten täytyy seisoa elämänsä ja kohtalonsa raskaimpien\nsanojen edessä. Työläisluokan koko koti on nyt astunut esille asiansa\npuolesta ja missä niin tapahtuu, siellä ei tunneta yötä, vaan elämällä\non yksi ainoa luja tunnussana, sana: aamu.\"\n\nTämän luettuani luulen omistavani avaimen Rantamalan sielun\nsalaisuuksiin. Hän on heikkohermoinen, kaikille vaikutuksille ja\nvarsinkin tunneärsytyksille altis ikäloppu; on ollut sitä jo kauankin\nja kehittynyt siihen yhä enemmän tämän kapinan aikana. Nyt hän, tämä\nanakoreetti, näki amatsooninsa, tämä kentauri nymfinsä, ja lyykähti\npolvilleen hänen eteensä.\n\n\n\n\nMaanantaina 15 p:nä huhtikuuta.\n\n\nSäätytalolla.\n\nKapinan aikana oli mieltäni erikoisesti askaroitellut, miltä mahtoi\nnäyttää kaikkialla niiden laitosten ja virastojen huoneistoissa,\njotka punaiset olivat ottaneet haltuunsa. Olin kuullut kerrottavan\npöyristyttäviä juttuja siivosta, joka niissä vallitsi. Senaatissa\nmaattiin, keitettiin, syötiin ja juotiin. Satuin tänään kulkemaan\nSäätytalon ohi, ja kun siellä on tuttu vahtimestari, pistäydyin sinne.\nVaikka hän olikin pitkällisestä jännityksestä ja valvomisesta aivan\nlopussa, tuli hän kuitenkin kulettamaan minua huoneesta huoneeseen. Oli\nsekin vaellus. Kun muistan nuo siistit, viralliset valiokuntahuoneet\nvihreine verhoineen, joiden päällä kunkin tuolin kohdalla oli valmiiksi\nvuoltu kynä ja puhdas paperi, kun muistan puheenjohtajan selkätuolin ja\nhänen valtansa merkin, vasaran, ja miltä säätyjen istuntosaleissa ennen\nnäytti -- siellä papit, porvarit ja talonpojat, piispa Johanssoneineen,\nKurteneineen, Värreineen ja Ahmavaaroineen -- tyynet, parlamentaariset\nkeskustelut -- kaikki korrektia ja totista, joskin joskus hiukan\nikävääkin -- eikä se vanha sävy ollut paljoakaan päässyt katoamaan\nuuden eduskunnankaan aikana, joskin tupakansavua silloin jo oli\nkäytävissä sakeammalta -- kun muistan kaiken sen ajan, jonka asioita\nnäissä huoneissa ajettiin --! Sitä oli nyt melkein mahdoton saada\nkuvittelemallakaan esiin. Olivat tosin, ihme kyllä, melkein kaikki\nentisten puhemiesten kuvat paikoillaan seinillä, mutta lattiat? Siellä\noli kaaos, ei se, mistä maailma oli tullut, vaan se, mihin se oli ollut\nmenemässä -- en saanut sitä mukaani, enkä saa tätä kirjoittaessanikaan\nmuistoon montakaan yksityiskohtaa. Ainoastaan yleisvaikutuksena sen,\nettä melkein joka salissa olivat pöydät hujan hajan, kiväärintelineitä\nseinämillä, ruuanjätteitä, paperossin pätkiä, tupakkalaatikoita,\nsäilykepurkkeja. Kaikki, mitä on saatu irti, on viety. Kirjoituskoneet,\nkansliatarpeet poissa. Eräässä huoneessa näyttää olleen naisten\npukuhuone. Siinä on linttaan astuttuja kenkiä, rikkinäisiä sukkia,\nsärkynyt peili, kampa, rusetti, joku villapeite. Ihme kyllä on jäänyt\npunainen pöytäverka, joka on ollut vuodeverhona. Säkki, jossa on jotain\njauhon tapaista. On luettukin pöydällä loikoessa. Tapaan kirjallisuutta\nK. Lehtimäen \"Ylös helvetistä\", ja V. Hugon \"Kuolemaantuomitun\nviimeinen päivä.\" Erääseen huoneeseen ylikerrassa on tehty sisäänmurto.\nOvi on säretty rautakangella, joka vielä seisoo seinää vasten. Sen\non joku lukinnut lähtiessään, sulkenut ja vienyt avaimen mukanaan,\ntoiset ovat siellä luulleet olevan jotain, mutta luultavasti eivät\nmitään mieluistaan löytäneet tai ehtineet viedä, koska se on verrattain\nsiistissä kansliakunnossa.\n\nKoko talo on sanalla sanoen kuin takapiha, kaatopaikka, ja semmoista\nkai lie punaisen hallituksen jälki kaikkialla, missä heidän parempaa\nyhteiskuntaa ja uutta Suomea järjestävä kätensä on kulkenut. Saavat\nsiinä luuta ja luutturiepu liikkua ja pesijättäret ryömiä, ennenkuin\npahinkaan likajättö on poistettu.\n\n*\n\nTurunkasarmilla.\n\nMenen Turunkasarmille. Se on miltei kauttaaltaan rauniona, niinkuin\nkuuluu olevan Kansantalo toisella puolen Töölön lahden. Sehän taisi\nkansanvaltuuskunnan ja neuvostohallituksen tekemässä sopimuksessa olla\nluvattuna Helsingin työväelle. Nyt siitä ei ole jälellä paljon muuta\nkuin osa seiniä, ja kuinka monta työmiestä ja muuta miestä maanneekaan\nsortuneiden kattojen alla. Siellä vieläkin kytee raunioissa, joita\nkaivetaan. Ruumiiden joukossa lienee pakolaistenkin, jotka siinä\nhakivat turvaa väistyessään esikaupungeista ja huvila-alueilta\nsaksalaisten tuloa. Miksei tätä Turunkasarmia samalla ammuttu maan\ntasalle yhdeksi ainoaksi soraläjäksi? Vai olisiko parasta, että se\njäisi tähän ainiaksi muistuttamaan, että semmoinen tyyssija heillä\non täällä ollut ja semmoinen voi vielä nousta, jollei aina ja aina\nmuisteta mennyttä ja mitä se opettaa. Pitäisi olla joku paikka, johon\nvoisi viedä lapsensa ja sanoa: \"Pidä huoli, poikaseni, ettei valta,\njonka tuossa näet täällä luhistuneena, koskaan tuon tuostaan nouse.\"\nOnhan Pariisissa jätetty rakennuksia kommunin ajoilta varoittavaksi\nmuistoksi.\n\nJoitain työväen luokkaan kuuluvia seisoskelee pihalla. Kuulen heidän\nsyyttelevän johtajia. Kai se mieliala alussa pääsee jonkun verran\nvaltaan, mutta kuinka kauaksi? Yhtenä syyttelyn aiheena on, että ei\nannettu aikanaan tietoa saksalaisten tulosta. Sitä eivät uskoneet edes\nne, jotka olivat heitä lähinnä Albergan rintamalla. Mutta kun _minä_\nalan moittia johtajia, rämähtää heti toinen ääni. Sanoin kuulleeni,\nettä punaiset ovat pakottaneet lapsia ja naisia menemään eturintaan\nPitkälläsillalla. Se on valhe, niin armottomia ne eivät ole, ne olivat\nvain asestettuja naisia, jotka menivät olasta halustaan. Ja saattaahan\nolla.\n\n*\n\nOli ehkä onni, että tänne jääneet punakaartilaiset eivät uskoneet\nsaksalaisten tuloon. Varman tappionsa tietäen he kukaties viimeisessä\nvimmassaan olisivat ryhtyneet tekemään hirveitä. Ainakaan eivät\nkirkkonummelaiset Realilyseolla olisi säästyneet. Kun näkee sen sisun,\nmillä ullakkolaiset yhä ampuvat, olisi kaikki ollut mahdollista.\nTuon tuostakin yhä pamahtelee ja täytyy suojeluskuntalaisten ja\nsaksalaistenkin ryhtyä piirittämään taloja ja eristämään katuja.\n\nViimeinen semmoinen sissityö tapahtui eilen Kauppatorilla. Juuri\nvähää ennen kreivi von der Goltzin tuloa ammuttiin Vuorion talosta\nUnioninkadulla esikuntaa ja paraatia odottavaan väkijoukkoon.\nIlkityöstä oli seurauksena laukaus satamassa olevasta kanuunavenheestä,\nja talon kaunis, vihreä kupukatto lensi katuun.\n\n*\n\nKotka ja leijona.\n\nVon der Goltzin esikunta majailee nyt Kämpin hotellissa. Saksan\nkotkalippu ja Suomen leijonalippu riippuvat siinä rinnan. Suomen lippu\non paljon suurempi kuin Saksan. _Pieni_ kotka ja _suuri_ leijona.\nHiukan epäsuhtaiset suhteet. Onko se saksalaisen huomaavaisuutta meitä\nkohtaan, vai eikö meillä ollut pienempää saatavana? Oven edessä on\nkaksi autoa aina valmiina lähtöön. Katukäytävällä seisoo kahden puolen\novea kaksi ratsumiestä hevostensa selässä. Miehet kuin pronssiin\nvaletut, hevoset miltei yhtä liikkumattomat, perä seinässä kiinni.\nSiitä meitä nyt toistaiseksi hallitaan. Esplanadissa vastapäätä\nsoittelee soittokunta, yleisöä niin paljon ympärillä, että tuskin läpi\npääsee.\n\n*\n\n\"Freiheit\"! -- ja \"Freiheit.\"\n\nTapaan kadulla erään valtiopäivämiehen, jota kapinan aikana joskus\nkävin tervehtimässä hänen piilopaikassaan. -- \"Freiheit!\" hän\nhuudahtaa. Hänkin sanoo kuulleensa, että on ollut kysymystä punavankien\nsiirtämisestä Saksaan seitsemäksi vuodeksi.\n\n*\n\nRuumissaarna.\n\nEräs vaimo tapaa miehensä ruumiin kadulla jossain. Katseltuaan häntä\njonkun aikaa hän puhkeaa puhumaan: \"Siinä sinä, saatana, nyt makaat.\nSanoinhan minä, ettet menisi punaiseen kaartiin. Mutta et totellut,\nsaatana. Sen siitä nyt sait, mutta saavat ne vielä lahtaritkin!\"\n\n*\n\nKerrotaan monesta tapauksesta, kuinka vangeille vietyihin\nruokakääröihin on ollut kätkettynä revolvereita, puukkoja y.m. aseita\n-- josta tietysti on seurauksena, että vartioimista kiristetään ja\nvangittujen tila pahenee.\n\n*\n\n\"Der rote Unverstand\".\n\nHbl:ssa on tänään erään saksalaisen upseerin runo, jossa hän m.m.\nkäyttää sanaa \"der rote Unverstand\". Hän näyttää siis käsittävän,\nmuukalainen paremmin kuin moni kotimainen runoilija, ettei tässä ole\nvain roistomaisuutta ja huligaanimaisuutta, vaan myös älyttömyyttä,\nymmärtämättömyyttäkin. Jos hän saisi tuomita, mitä siitä kannasta\nseuraisi vankien kohteluun ja tuomitsemiseen nähden? Olisiko Suomen\ngermaaneilla ehkä jotain oppimista Saksan germaanilta?\n\nOlen tänä päivänä ja eilen seuraillut voittajan jälkiä ja minussa\npitäisi voida olla vallalla voittajan mieli. Mutta minussa alkaa\nvakiintua yhä enemmän tunne: yksi tämmöinen voitto vielä ja me olemme\nhukassa. Minä riemuitsen siitä, niinkuin kaikki muutkin. Tuttavat\nojentavat jo kaukaa kätensä toisiaan vastaan, jopa syleilevätkin\ntoisiaan. Mutta on kuin siinä olisi jotain teennäistä, jotain\npinnistettyä, niinkuin tahdottaisiin huumautua ja olla ajattelematta\nja näkemättä muuta kuin mitä nyt täytyy nähdä, ja torjua pois\ntulevaisuuden aaveet. Toiminnan miehet kai nyt tarvitsevat kaiken\ntarmonsa nykyhetken tehtäviin ja sitä tarmoa ei saa heikontaa\nepäilyillä, ei ulkopolitisilla eikä sisäpolitisilla. Mutta tämmöiset\nsyrjästä katsojat kuin minä -- on niin paljon, joka kalvaa ja uhkaa ja\nenteilee.\n\n*\n\nMeri tuossa edessäni on nyt vapaa jäistä. Rannat kuvastuvat tyyneen\nveteen. Groohaaran majakka on sytytetty ja sen punainen tuli tuikkaa\nniinkuin ennen rauhan aikoina.\n\n\n\n\nTiistaina 16 p:nä huhtikuuta.\n\n\nKaatuneiden haudat.\n\nVainajain palvelus on vanhin uskonnon muoto, yhteinen kaikille\nkansoille kaikkina aikoina. Eloon jääneet tahtoivat heitä\nkunnioittamalla saada heidän henkensä siirtymään eloon jääneihin, heitä\nhäpäisemällä tuhota heidän henkensä vaikutuksen. Kuinka monesti onkaan\npantheoneista balsamoituja poistettu ja toisia tuotu sijaan. Varsinkin\ntämmöisinä sotaisina kuohunta-aikoina, kun alkuvaistot ja intohimot\nkuohuvat pinnalle, huomaa, kuinka syvällä tämän kultin juuret ovat.\nSuurissa mielenosoitussaattueissa täällä joka sunnuntai vallankumouksen\nuhrit vietiin Mäntymäelle, jossa heidän muistollaan rohkaistiin mieliä\nja yllytettiin uusiin taisteluihin. Kuinka näiden vainajien nyt käynee,\nsaanevatko levätä siinä maassa, minkä heidän henkiheimoIaisensa heille\nomalla tavallaan ja omilla menoillaan siunasivat? Kuuluu jo uhkauksia,\nettä arkut ovat kaivettavat ylös. En sitä voittajien sijassa tekisi,\nantaisin haudan sovittaa kaiken.\n\nNyt on tullut meidän vuoromme haudata sankarimme kaikella sillä\njuhlallisuudella, hartaudella ja kiitollisuudella, minkä olemme heille\nvelkaa. Vanhankirkon puistosta tulee valkoisten pyhä hautuumaa,\nkeskelle pääkaupunkia. Saksalaiset ja suomalaiset vapaussodassa\nkaatuneet kätketään siihen kuin Suomen sydämeen. Hautain ääressä tekee\nkoko kansa kunniaa, ne katetaan kukkasilla ja seppeleillä, niiden\nääressä pidetään lohduttavia, rohkaisevia puheita ja ne koristetaan\nja ikuistutetaan parhaimmalla ja kauneimmalla, mitä taiteemme kykenee\nluomaan.\n\nEn ollut juhlamenoissa läsnä. Kuljin siitä ohi hiukan myöhemmin.\nVierekkäin on siinä vielä peittämättömät kauniit kirstut,\nsotilasrintamassa vielä kuoltuakin. Tuntuu kuin ne kerran noustessaan\nnousisivat rivissä kunniaa tehden. Ohikulkijat pudottelevat kukkia\nkirstuille... Ei mahtane koskaan tulla se aika, jolloin Suomessa on\nvallassa se valta, joka kaivaisi maasta _nämä_ arkut.\n\n*\n\nVankien kuulustelussa.\n\nVallankumousoikeudet ovat alkaneet työnsä. Kaikki kaupungin lakimiehet\novat mobilisoidut pitämään vangittujen valmistavia tutkinnoita. Se on\nurakka sitä lajia, jota minkään maan historia tuskin tuntenee toista.\nJo nyt lienee tutkittavien lukumäärä tuhansissa, ja yhä se kasvaa\naivan peloittavasti. Lauma lauman, katras katraan perästä vaeltaa\nkiväärimiesten paimentamana katuja pitkin. Yhä uusia apajia vedetään.\nJoka talo tarkastetaan kellarista ullakolle. Kaikki ilmiannetut tai\nepäilyksenalaiset otetaan. Pian on suurin osa Helsingin työväkeä\npidätetty. Maaseudulta tulee lisää, miehiä ja naisia.\n\nYksi tutkintopaikka on Suomalaisen Normaalikoulun talo. Olen käynyt\ntänään pariinkin kertaan siellä. Ovella odottaa pitkä jono vangittujen\nomaisia saadakseen jättää veljelle, miehelle, tyttärellekin jotain\nsyötävää, sillä valtion puolesta ei ole vielä ehditty mitään siinä\nsuhteessa järjestää. Se on sitä laatuaan leipäjono. Ei siinä nyt\nkuulu uhkauksia lahtareista, ei ainakaan äänekkäämmin. Jos joku\nyrittää purkaa sisuaan, tukkivat toiset suun. Nyt pitää olla hiljaa\nsemmoisista. On itkua ja nyyhkytystä, hätäilyä ja voihkinaa.\nToiset koettavat olla reippaita ja hyvätuulisia ja vaikuttaa\nvartioihin hymyhuulin ja herttaisin sanoin. Kirjoitetaan osoitteita\npaperikääröihin ja lainataan kynä toinen toiselta. Yläkerran ikkunoista\nnäkyy kalpeita kasvoja.\n\nPääsen sisään mainitsemalla tutkintotuomarin nimen, jolta olen saanut\nluvan tulla seuraamaan hänen kuulusteluaan. Suuressa eteisessä\nodottaa joukko vankeja vuoroaan. Kiväärimiehet saattavat toisia\ntakaisin ja tuovat toisia suurista luokkahuoneista ylikerrasta. Saan\nsilmätä erääseen luokkahuoneeseen, jossa on joitain vaarallisimpia\npunakaartilaisia. Kun tulemme vartian kanssa sisään, nousevat he\nkiireesti ylös ja seisovat jäykkinä niinkuin vankilantirehtöörin\nedessä. Näyttää siltä kuin nuo villit, luihun näköiset miehet\neivät ensi kertaa seisoisi vankilantirehtöörin edessä, niinkuin\nne tietäisivät entuudestaan, miten sellaisessa tilaisuudessa\non reklementin mukaisesti esiinnyttävä. Päästettiinhän täällä\nkansanvaltuuskunnan mentyä vapauteen ja aseistettiin kaikki Sörnäisten\nkuritushuoneen asukkaat. Yksi nukkuu tai on nukkuvinaan nurkassa.\nTekisi mieleni kuulustella noita omalla tavallani, mutta eihän se käy\npäinsä. Kuulustelu tapahtuu monessa huoneessa. Siinä, minne minä menen,\non kolme tutkijakuntaa, kaksi lakimiestä kummassakin. Voin yhtaikaa\nseurata niitä kaikkia ja valita mielenkiintoisimmat tapaukset ja tyypit.\n\nPetyn. Täällä ei ainakaan minun ollessani ollut ainoatakaan\nmielenkiintoisempaa tapausta. Yleensä tekevät kaikki surkean, usein\nraukkamaisen vaikutuksen. Totean ja kuulen tutkijoilta, että ei yksi\nainoakaan tahdo tunnustaa väriä; ei ainoakaan ole omasta tahdostaan\naatteen vuoksi, köyhälistön asian vuoksi, sen aseman parantamiseksi\nmennyt kaartiin. Asetta hän on kyllä kantanut, mutta ollut ainoastaan\nvahdissa, kun siihen pakotettiin. Otettiin ensin töihin, täytyi mennä,\nkun ei ollut muuta elämisen mahdollisuutta ja perhe olisi kuollut\nnälkään. Se on melkein kaikkien puolustus, ja saattaa olla useimmassa\ntapauksessa tosikin.\n\nEnsimmäinen tutkittava teki kuitenkin jotenkin sekavan miehen\nvaikutuksen. Hän sanoi olevansa entinen kirjaltaja, oli hyvin puettu,\ntukka vähän venäläiseen malliin otsalle vedetty ja tasaiseksi leikattu,\nniska paljaaksi ajettu. Hänenkin puolustuksensa oli työttömyys. Hän on\nmielipiteiltään oikeastaan porvarillinen. Hänellä on Porissa valkoisia\nsukulaisia, jotka voivat sen todistaa. Hän katuu erehdystään. Hän\nkoettaa olla varma ja huoleton, jolla ei ole syytä mitään pelätä,\nmutta hänen varmuutensa on tehtyä. Ei pääse vapaaksi, ennenkuin hänen\nantamiensa tietojen todenperäisyyttä tutkitaan.\n\nTuodaan eteen nuori ruotsia puhuva nainen, joka on vangittu\nKaartinkasarmissa. Hänkin on kirjaltaja, ja kun ei ollut mistä elää,\nmeni siivoojattareksi kasarmiin. Ei hän ole \"mikään huono nainen\".\nMene tiedä. Hän itkee ja vapisee. Hänet vapautetaan sillä kertaa sillä\nperusteella, että hän ei voi olla mikään yhteiskunnalle vaarallinen\nhenkilö.\n\nSamoin vapautetaan nuori mies, sairas ja surkea, joka saa todistetuksi,\nettä hän ei ole kantanut kivääriä. Siellä on useita siistejä ja\nkasvoista ja esiintymisestä päättäen kunnon työmiehiä. Ne eivät ole\nolleet aseellisesti mukana, mutta nähtävästi mukana jossain virastossa.\nTutkijat näyttävät usein olevan pahassa pulassa, mitä tehdä. Useimpien\nasia lykätään, harva voidaan vapauttaa.\n\nTuodaan sisään suuri, komea, mustaverinen mies, tyypillinen\npunakaartilainen, jolla on kaartin kinttukääreet ja ruskeat patiinit.\nTuo nyt varmaan vastaa röyhkeästi: \"Kyllä minä olen kivääriä\nkantanut ja vastaan puolestani.\" Hänellä on sormi kääreessä ja on\nsiis ilmeisesti ollut taistelussa mukana. Niin hän on ollutkin ja\nhaavoittunut hän myöskin on. Hänet otettiin ja vietiin junaan, jossa\npistettiin kivääri käteen. Ei olisi mitenkään antanut luonto myöten\nsiihen tarttua, sillä ei ole koskaan elämässään pyssyä käsitellyt. On\nantimilitaristi, ei hyväksy sotaa minkäänlaista, on rauhan mies. Hänet\nvietiin Muolan rintamalle. Ennenkuin lähti ampumaan toisia, ampui itse\nitseään käteen ja pääsi vapaaksi. -- Pidätettiin edelleen.\n\nTutkijoilla ei toistaiseksi näyttänyt olevan varmoja ohjeita, ja\nminunkin siellä ollessani saapui uusia määräyksiä, jotka rajoittivat\nheidän ennen saamiaan valtuuksia. Alussa lienee niitä ajateltu jotenkin\nlaajoiksi siihen nähden, että tutkijan harkittavaksi jätettiin vangitun\nvaarattomuus yleiselle turvallisuudelle. Vaan eikö liene tarpeeksi\nluotettu tutkijain tarkkanäköisyyteen ja ihmistuntemiseen, koska\nvaarattomuuden mittapuuksi sitten asetettiin, oliko vangittu tavattu\ntai todistettu kantaneen asetta. Vangit saivat vedota todistajiin,\njoiden tietysti täytyi olla luotettavia porvareita. Semmoisten\ntodistusten nojalla useita vapautettiin, mutta myöskin syytettiin ja\npidätettiin.\n\nSain sen vaikutuksen, kuin tässä olisi tulossa huikea prosessi,\naivan ylivoimainen tehtävä, josta porvarillisen yhteiskunnan on\noleva aivan mahdoton selviytyä, vaikkei noudatettaisikaan tavallisia\noikeudenkäynti-menettelytapoja. Ovathan nämä vuohet ja lampaat ihan\nyhdenkarvaiset ja sotketut pakko-otonkin kautta niin yhteen, että\nselvitteleminen on suorastaan mahdoton. Ja kun näin Helsingissä, mitä\nsitten koko maassa? Siinä menee kevät ja menee kesä ja tulee syksy,\nennenkuin harvakaan seula on ehtinyt erottaa jyvät ja ruumenet.\n\nMinusta tuntuu kuin toistaiseksi olisi tyydyttävä toimenpiteihin, jotka\ntakaavat yhteiskunnan turvallisuuden, sen, ettei kapina uudestaan\npuhkea. Se ei olisi voinut koskaan puhjeta, jos valkoisilla olisi ollut\naseita ja ryssät olleet maasta poissa. Nyt on valkoisilla aseita ja\nryssät ovat poissa. Kun olisi päästy rauhallisempiin oloihin, olisi\nollut aika käydä ottamaan kiinni ja rankaisemaan suurimmat syylliset ja\nvarsinaiset rikolliset. Ja kun suurimmat syylliset kuitenkin ovat ja\nkai tulevat olemaan saavuttamattomissa rajan takana.\n\n*\n\nVenäläiset tällä hetkellä.\n\nTämä päivä päättyi minulle sangen merkilliseen elämykseen. On\nannettu määräys, että ainoastaan ne venäläiset, jotka voivat esittää\nsuosituksen joltain luotettavalta henkilöltä, saavat jäädä maahan,\nmuut toimitetaan rajan taa. Eräs kirjailija ja tiedemies, johon\nkapinan aikana tutustuin, tulee minulta sitä pyytämään ja saa sen ja\nvoi luultavasti toistaiseksi jäädä tänne. Omassa maassaan odottaisi\nhäntä vankila, mahdollisesti kuolema. Onhan maailma hiukan muuttunut,\nkun kadetti, Kerenskin mies, entisen suuren ja mahtavan Venäjän\nkansalainen...! Hän oli kovin kiitollinen minulle, minä ehkä vielä\nenemmän hänelle.\n\nNäitä tämmöisiä oli maaherran virkahuoneen eteinen ja rappukäytävä\ntäynnä, nöyriä, hätääntyneitä. Millä tavalla he maksanevat meille\nvelkansa vieraanvaraisuudestamme ja asyylioikeudestaan? Toivottavasti\nhe kerran tahtovat ja voivat sen tehdä. He saavat kiittää Suomen\nitsenäisyyttä hengestään.\n\n\n\n\nKeskiviikkona 17 p:nä huhtikuuta.\n\n\nKansantalo ja sen henki.\n\nKansantalo Siltasaarella on -- tunnustan sen suoraan -- aina herättänyt\nminussa sekavia tunteita.\n\nMiksi on työväentalo rakennettu kuin miksikin ritarilinnaksi? olen\nusein kysynyt. Olen sitä ja sen läheisyyttä miltei kammonut, vaikka\nolisin tahtonut suhtautua siihen kokonaan toisin tuntein. Seisoihan se\nsiinä kuin mikä keskiajan ryövärilinna salmen rannalla, sillan korvassa\nkahden valtakunnan rajalla. Siitä voitiin hyökätä ja puolustautua. Se\nhallitsi ympäristöään, vartioi kulkuteitä köyhälistön maasta muuhun\nmaahan, jakoi kansan kahtia, käski ja määräsi, valmiina valloittamaan\nja kukistamaan.\n\nToisina hetkinä, ymmärtämyksen ja sovittelevan mielialan hetkinä,\nse esiintyi minulle toisenlaisessa valaistuksessa. Olen ollut\nnäkevinäni, olen _tahtonut_ nähdä siinä kirkon ilman ristiä, aatteen\nkirkon, kansanvallan pyhäkön, yhdenvertaisuuden ja veljeyden siteiden\ntakojain työpajan. Ne aatteet, jotka työväen liikettä elähyttivät,\njoita se parhaimmillaan ollen ajoi, olivathan ne olleet muidenkin,\nmeidänkin, koko sen polven, johon kuulun. Ne olivat suomalaisuuden\nmiesten suusta kuuluneet Töölön lahden toisella rannalla paljoa ennen\nkuin työväen liikettä ja sosialismia oli olemassakaan. Kaisaniemen\nrannoilla ja sen vanhan ravintolan parvekkeilla ja verannoilla ja sen\nriippuoksaisten koivujen alla oli suomenmielinen ylioppilasnuoriso\naina Snellmanin ajoista asti niiden palvelukseen vannoutunut.\nPaljonhan siellä haaveiltiin ja paljon puhuttiin tuuleen, mutta paljon\nniitä aatteita hiljaisessa työssä toteutettiinkin. Suomalaisuuden\nasia ei ainakaan meikäläiselle polvelle enää ollut vain kieliasia,\nei virkakieliasia, ei kulttuuriasia ahtaammassa kirjallisessa\nmerkityksessä, vaan myöskin yhteiskunnallinen kysymys. Tahdottiin\nkansallistuttaa ja kansanvaltaistuttaa virkamiehistö, parantaa köyhän\nkansan asemaa, ja tästä polvesta nousivat ne, jotka todellakin ovat\nsaaneet aikaan jotain, uudistuksia ja parannuksia, kaiken, mikä\nsuinkin oli mahdollista. Näytti kuin työväenliikkeen olisi pitänyt\nolla ja olisi se voinutkin olla suoranaista jatkoa suomalaisuuden\nliikkeelle. Suomalaisuuden liike radikaalisemmissa haarautumissaan\nyhteiskunnallisella ja taloudellisella alalla tarkoitti melkein\nyksinomaan köyhän kansan parasta, oli mitä demokraatisinta ajatella\nvoi. Se se lopulta vei sen haaveiden ja kansanvaltaisten ihanteiden\npisimmille perille, yksikamariin, jota pitemmälle ei enää voitu päästä.\n\nSe kamari oli sen hengen tuote, ja siinä Kaisaniemen ajan traditsiot\npuhkesivat lopulliseen muotoonsa. Ja sen hengen olisi luullut pitävän\nvoida elähyttää niitäkin, jotka olivat rakentaneet työtalonsa lahden\ntoiselle puolelle, Siltasaareen. Koetin ja tahdoin viimeiseen saakka\nuskoa, että tuo rakennus uhmaavista torneistaan ja uhkaavista\nmuureistaan huolimatta ei ollut ryöväriritarien linna, vaan\nrehellisten, vilpittömäin, tervejärkisten työntekijäin talo, heidän\naatteidensa (ja meidän aatteidemme) ajajien työtupa, jossa tehtiin\ntasaisen parlamenttaarisen kehityksen mukaista reformityötä, otettiin\naloitteita eduskuntaa varten sen kautta laillista tietä toteutettaviksi.\n\nJa kai sitä työtä siellä Kansantalossa osaksi tehtiinkin. Varmaankin\npuhuttiin siellä monta asiallisestikin herättävää, aatteellisesti\nsytyttävää, vilpitöntä, kansan parasta tarkoittavaa sanaa, ainakin\nensi aikoina. Mutta ennen pitkää muuttui työväen asian ajamisen\nhenki, kai jotakuinkin samoihin aikoihin kuin kohosi se linna, joka\nnyt on raunioina ja jonka sen henki tuhosi. Tasaisen, laillisia\nteitä maaliinsa pyrkivän kehityksen henki muuttui kumouksellisuuteen\nkiihoittavaksi, luokkavihaan ja luokkataisteluun, valloitus- ja\nanastussotaan yllyttäväksi. Kuta pitemmälle aika kului, sitä suuremman\nvallan sai linnan muurien sisällä se henki. \"Kussa on jumalan\nkirkko, pirun on kappeli lähellä\", sanoo sananlasku. Työväen talon\nvälittömässä yhteydessä, sen läheisessä naapuruudessa on \"Työmiehen\"\ntoimitus. Valppaan ja hänen miestensä basillipesä levitti tartuntaansa,\nkiihoitti, yllytti epäluuloon ja vihaan valheella, väärennyksillä,\ntotuutta salaamalla ja polkemalla. Kaikki, mikä päärakennuksessa\nsuurissa kokouksissa ja järjestöissä päätettiin ja toteutettiin, oli\nuhkunut paavin ja hänen punaisten kardinaaliensa salaisista kammioista.\n\nMikä \"Työmiehen\" henki on ollut, sitä ei tarvitse tässä johtaa\nmieliin. Se sai oikeauskoisen seurakunnan lopulta siihen, että\nkaikki muu maailma linnan ympärillä oli vihollismaata, joka oli\nvalloitettava, kaikki muu kansa viholliskansaa, joka oli hävitettävä,\ntuhottava. Missään muualla kuin siellä ei ollut, ei saanut olla\nainoatakaan työväen asian ystävää, ei mitään hyvää tahtoa köyhälistön\ntilan parantamiseksi. Olipa porvarillinen, ei-sosialistinen aloite\nkuinka vilpitön, kuinka laajalle tähtäävä tahansa, se leimattiin\nvahingolliseksi, ainoastaan epäluuloa ansaitsevaksi. Mieluummin\nei mitään siltä taholta kuin kuinka paljon tahansa. Ei mikään\nvapaaehtoisesti annettu kelvannut, kaikki oli saatava väkisin,\npakottamalla, tuotava linnaan kiristettynä tai väkisin vallattuna\nsaaliina; vasta semmoisena oli sillä jotain arvoa. Paljoa ennen, kuin\nverinen valtaus pantiin toimeen, siihen tässä talossa valmistauduttiin.\nTyöväen talolla koulittiin ja harjoitettiin ne kiihoittajat, ne huovit,\njotka sieltä komennettiin kiertämään maita mantereita kaukaisimpia\nmetsäkyliä myöten, värväämään mieliä veristä vallananastusta varten.\nLuotiin rautaisen luokkakurin sotilaallinen henki. Kun tämä henki\noli luotu, loi se punakaartin. Kansantalo muuttui sen kasarmiksi.\nSillä kaartilla ei ollut aavistustakaan rauhallisen parlamenttaarisen\nmenettelyn hengestä, niistä tarkoitusperistä ja päämaaleista ja\ntoimintatavoista, jotka olivat olleet työväenliikkeen aatteen henkisen\näidin. Äiti ei tuntenut poikaansa eikä poika tunnustanut äitiään.\n\nEnhän ole voinut olla kuulemassa kaikkea sitä suullista\nkiihoitusta kumoukselliseen toimintaan, jota tuossa kansanvallan\nlinnassa on harjoitettu. Tiedän kuitenkin, että siellä Suomen\nitsenäisyysjuhlissakin venäläiset anarkistit suomalaisten toveriensa\ntulkitsemina ovat saaneet suositella oman maansa menettelytapoja\nmeikäläisenkin porvariston pään menoksi: hirttonuoraa ja kaulan\nkatkaisemista -- nuorten sunnuntaipukuisten tyttöjen hyväksyen\nhihittäessä. Se henki siinä talossa on vallinnut jo kauan.\nBolshevikkien oli helppo pistää tuli sen tappuroihin.\n\nNyt on tämä linna raunioina. Siitä ei jääne montakaan kiveä kiven\npäälle. Torni on luhistunut, välikatot puhki, seinät seisovat,\nmutta näyttää siltä, kuin hiukankin kovempi tuulenpuuska voisi ne\nkukistaa. Ainoastaan perustus ja alikerros ovat jälellä. Mitä niille\nrakennettaneen, sen tietäköön tulevaisuus, mutta entisentapaista linnaa\nsille sijalle ei tule koskaan kohoamaan.\n\nSe henki, joka tähän taloon pesi, pysyi siinä viimeiseen hetkeen\nsaakka. Se oli savustettava siitä ulos. Ja se savustettiin -- niinkuin\nTurunkasarmin palon kanssa _sen_ henki, venäläinen veljeshenki.\nOmituinen kohtalon surkea opetus, että molemmat melkein samaan aikaan\nsuistuivat samaan tuleen.\n\nEi ollut saksalainen pommi se, joka sai aikaan Kansantalon hävityksen.\nSe sortui omaan henkeensä, vihansa, yllytyksen, katkeruuden ja valheen\nkiroukseen. Siitä kylvöstä aiheutui aivan välittömästikin sen pommitus.\nVielä viimeiseen asti johtajat, jotka itse olivat lähteneet saksalaista\npakoon, uskottelivat, että hän ei ole saapunutkaan. Jos mieletön ja\nhyödytön vastarinta ei olisi jatkunut, jos työväen talon äskeiset\nisännät, kapinan johtajat, eivät olisi lähettäneet tänne viimeistä\nkiihoittajaansa, olisi talo säilynyt. Ehkä tahdottiin tällä viivyttää\nkapinan kukistajaa vielä hetkinen, jotta itse päästäisiin hiukkasta\npitemmälle pakenemaan. Työväen liikkeen taktiikan turmiollisuus teki\nsiinä viimeisen rikollisen, tyhmän, tolkuttoman tekonsa. Pimitys\nkorjasi viimeisen satonsa kuolleina ja haavoittuneina. Vielä kuolemansa\nedellä loihdittu kansa teki kuin hypnotisoituna, vaistomaisesti, niitä\nliikkeitä, joita sen noidat olivat sille opettaneet. Se ei osannut\nmuuta, ei ymmärtänyt muuta, ei uskonut muihin kuin pettäjiinsä ja\npimittäjiinsä. Ruumis reuhtoi, mitä henki käski.\n\nSiinä nyt harhailee tämän hengen pettämä kansa kotinsa raunioilla\nniinkuin muinoin eräs toinen kansa maan tasalle jaoitetun temppelinsä\nraunioilla. Roomalaismallinen kypärä päässään vartioi sotilas portilla.\nSuuri osa tästä kansasta värjöttelee tällä hetkellä vieraalla\nmaalla. Viaporin äsken vielä venäläisissä kasarmeissa, syylliset ja\nsyyttömätkin. Kuvittelin kerran tätä saarta toiseksi seurasaareksi,\nkansan sunnuntaisaareksi. Tulikin sen tyrmäsaari.\n\nEn tiedä, millä silmällä he katsellevat ja millä mielellä he\nmuistellevat oman harhaantumisensa, eksytyksensä ja typeryytensä\nnäkyväisintä tulosta. Ottanevatko opiksensa ja milloin? Ehkeivät\nvieläkään, ehkeivät koskaan. Yksi ehkä itkee, toinen ehkä jo katuu,\nmutta varmaankin kolmas yhä kiukuttelee ja hautoo kostoa. Olen\nnähnyt vankijonoissa alasluotuja katseita, mutta yhtä usein uhmaavia\nilmeitä. Olen nähnyt naisten saarnaavan \"Työmiehen\" tekstistä vielä\nvankien kuletuslaivankin kupeella Eteläsatamassa. Ullakoilta ammutaan\nedelleenkin. Aseita tavataan palvelijattarien vuoteista ja niitä\nleivotaan Viaporin vankien kakkuihin. Vanha vihan henki vielä elää,\nkosto kytee, oltaisiin kai valmiit aloittamaan uudestaan, jos suinkin\nvoitaisiin.\n\nMutta tässä maassa ei saa tapahtua toista kertaa, että työväen asiaa,\nettä mitään asiaa, käydään ajamaan venäläisten aseiden avulla,\nyleensä minkään aseiden. Puukon puristajan ranteeseen on nyt ja aina\ntartuttava niin nopealla ja lujalla otteella, niin voimakkaalla\nvastapuristuksella, että sormet samassa oikenevat ja ase putoo\nainaiseksi. Meikäläinen puukkohenki, takaa väijyvä sissihenki, jota\ntämä työväen villitsijäin kapina oli alkaessaan ja jommoisena se yhä\njatkuu, on karkoitettava kansan sielusta.\n\nMahdettaneenko se saada sieltä lähtemään ja miten?\n\nKansantalo on rakennettava raunioistaan uuteen kuntoon, kokonaan\ntoiseen tyyliin ja toista tarkoitusta varten. Siihen on sijoitettava\nopisto sosiaalisen sivistyksen, yhteiskunnallisen ja valtiollisen\nkasvatuksen antamista varten. Siltasaareen, porvaristoa ja työväkeä\ntähän asti erottaneen pitkän sillan päähän, ei saa enää rakentaa\nlinnaa, joka erottaa kaksi maailmaa, uhaten toista toisella, vaan\nasema, joka välittää liikettä toisesta toiseen, keskusasema, johon\nkaikki demokraatisen reformityön johtolangat yhdistetään totuuden,\nymmärtämyksen ja isänmaallisen työn hengessä, tekemään kaikinpuolista\ntyötä köyhälistön valistamiseksi ja sen tilan parantamiseksi,\njohtotähtinä Kaisaniemen ajan ja sen jälkiajan edistysmielisen\nsuomalaisuuden ihanteet, sekä päämääriin että keinoihin nähden.\n\nHaavetta, utopiaa! Ei tämä kansa muka osaa rakentaa eikä rakastaa,\nse osaa vain hävittää ja vihata. Olkoon. Opetettakoon sitä sitten\nedelleenkin vihaamaan, uudessakin talossaan, jos niin välttämättä\ntäytyy. Mutta vihaamaan omaa vihaansa, vihaamaan niitä, jotka ovat\nsitä siihen kiihoittaneet ja edelleen ja vastedes kiihoittavat.\nLietsottakoon siinä ikuista vihaa sille punaiselle hengelle, joka on\nollut \"Työmiehen\", sen Valppaiden, Mannerien, Tokoiden, Haapalaisten\nja Rantamalain henki. Sama se, jos edes tämän väärän kautta päästään\nsiihen suoraan, mihin pyritään.\n\nMutta kaikesta huolimatta ja kaiken uhalla minä sittenkin uskon, että\ntämä kansa osaa ja tahtoo muutakin kuin kumota, kostaa ja vihata...\nElköönkä missään tapauksessa vihan ja koston henki pääskö leviämään\nsaaresta sillan yli. Sillekin vihalle, valkoisellekin vihalle ikuinen\nviha!\n\n\n\n\nLauantaina 20 p:nä huhtikuuta.\n\n\nHomo homini lupus.\n\nEn ole näinä päivinä enää tehnyt muistiinpanoja, niinkuin tähän\nasti. On parempaakin tekemistä, on työtä tosissakin. Sanomalehdet\novat sitäpaitsi niin täynnä tapahtumia, ja ulkona kohtaa niin paljon\nvaikutteita, että lyhyetkin mietteet niiden johdosta ovat mahdottomat.\nAjatus pysähtyy ja kynä herpautuu niistä suunnattomista rikoksista,\nryöstöistä ja ilkitöistä, jotka nyt pääsevät päivän valoon. On täällä\nniistä jotain tietty, mutta eihän läheskään sinnepäinkään. Surkeinta\nja hirveintä tässä on, että niitä nähtävästi ei voi panna ainoastaan\nyksityisten ammattimiesten laskuun. Tällä hetkellä on mahdotonta\nsanoa, missä määrin työväenluokan paremmatkin ainekset ovat tai\neivät ole olleet mukana, jollain tavalla, ainakin vaitiolollaan ja\npassiivisuudellaan hyväksymässä, ja myötävaikuttamassa. Ja se ei voi\nenää olla vain tartuntaa, se on elimistössä itsessään piillyttä ja\nsiinä sisäisesti kehittynyttä ja _siitä_ puhjennutta. Turhaa on siitä\nsyyttää vain ryssää ja yllytystäkään. Se on niin toivotonta, ettei\njaksa etsiä syitä, ei ajatella parannuskeinoja. Lähimmät yhteiskuntaa\nsuojelevat ja sen tulevaa turvallisuutta takaavat toimenpiteet eivät\nliene löydettävissä muusta kuin leikkauksesta ja eristämisestä.\nVankileirit ja kuolemantuomiot -- siihen on nyt tultu. Mutta ei näytä\nkaikki tulevan käymään koston tunteesta vapaan tuomarin tyyneydellä ja\npuolueettomuudella. Oikeuden jakajan vaaka vaappuu ja miekka huitoo\nhermostuneissa, kiihtyneissä käsissä. Aivan nuoret ja \"keltaiset\"\ntoimivat tunteidensa valtuuksilla. Humanistit ja armahtajat, vaikka\nsaisivatkin sydämensä parhaat tunteet itsessään puhumaan -- mihin usein\npääsee vain suurin ponnistuksin -- eivät saisi sen ääntä kenenkään\nkuuluville. Nyt kulkee yli maan rangaistusretkihengen ukonilma ja\nraesade. Mikä tapahtuu, se tapahtuu sitäpaitsi esiripun takana, jota\nsanomalehdetkään eivät nosta. Vasta historia sen nostanee ja sen\nolkoon, ja tulee olemaan, puolueeton tuomio myöskin tuomareista.\nTunnen, etten tällä hetkellä voi yrittääkään mitään ennakkoarvostelua,\nvielä vähemmän tuomiota, toiminnasta puhumattakaan. Olen ulkonaisesti\nvapaa, mutta sisäisesti yleisen mielipiteen vanki. Olen sentähden\ntäydellisesti herpaantunut henkisesti ja ruumiillisesti. Miksi en ole\nvoimakas kuin Simson, ja mikseivät kaikki, sekä ne, jotka tunnustavat\nDagonia, että ne, jotka tunnustavat Jahvea (joilla ei lie ollut\nsuurtakaan erotusta), ole ympärilläni, koko tämä punainen Suomi ja\ntämä valkoinen Suomi, jotta yhdellä nykäisyllä saisin haudatuksi\ntämän kiihkoisan ja kostoisan ja intohimoisen ja sisäisesti sokean\nyhteiskunnan yhdessä itseni kanssa sen temppelin raunioihin, joka\nkerran kuitenkin kukistuu. Minä luulin, että kasvatustyö, opetustyö,\nherätystyö voisi alkaa heti, että avustuksen, säälin ja kristillisen\nrakkauden suuri, lämmin tunnelaine löisi harhaantuneita, petetyitä ja\nymmärtämättömiä vastaan, heitä huuhtoakseen heidän likaisimmillaan\nollessaan, ei pois, vaan puhtaaksi. Mutta minä en näe siitä enkä sen\ntarpeellisuudestakaan ainoatakaan julkista ilmausta. Sanomalehdet\nlyövät alas sen tunteen, niin pian kuin sitä edes epäilevätkin olevan\nnousemassa. En viitsi esittää näytteitä. Ne ovat siellä ja ne tulevat\nsieltä kyllä aikoinaan esiin.\n\nEnkä minä heitä osaa heitäkään tuomita. He kai toimivat vilpittömästi\n_sen_ oikeudentuntonsa mukaisesti, mikä _heillä_ on. He eivät ymmärrä\neivätkä ennen kaikkea _osaa_ muuta. Ei nämä enemmän kuin nuokaan. Kuka\nse olikaan, joka kerran kauan, kauan sitten sanoi: Herra, anna heille\nanteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät, ja joka käski rakastamaan\nvihamiehiäänkin? Taisi olla ja olikin suuri haaveilija, joka vain vähän\naikaa maan päällä vaeltaen ei oppinut tuntemaan ihmisiä ja heidän\nsielujansa eikä vaistojansa, eikä siis ole voinut vaikuttaa heihin,\nsaada heistä pois sitä, mitä he oikeastaan ovat, -- ei enemmän kuin sai\nkulutetuksi vuorta se tarun lintu, joka kerta tuhannessa vuodessa sitä\nsiivellään kosketti. Se raakalaisvaistojen vuori seisoo yhä kaikkialla\nmaailmassa taivasta uhmaten, rapautumatonna graniittimöhkäleenä. Tällä\nmaailmalla on omat lakinsa, oma siveysoppinsa ja oikeudentuntonsa,\njotka käskevät olemaan ja tekemään maailmassa maailman tavalla\ntai maailmasta pois. Se ristiinnaulitsee rinnakkain ryövärinsä ja\nvapahtajansa.\n\nEn ole taaskaan pitkästä ajasta ymmärtänyt niin hyvin kuin nyt\nerakoita, jotka pyrkivät korkeille vuorille ja luostareihin ja\nerämaihin, ei päästäkseen itse rauhaan, sillä sitä he eivät sielläkään\nsaa, vaan nähtyään ja lopullisesti todettuaan, että heillä ei\nkuitenkaan ole täällä mitään tekemistä. Sillä _homo homini lupus_. Ja\nniinkö pitänee olla? Jos ei susi syö sutta, niin syöpi susi suden.\nKesyttämään toisiaan eivät ihmissudet ole kyenneet.\n\n\"Mutta, hyvä mies, täytyyhän... nehän alkoivat, nehän kävivät ensiksi\nkimppuun?\" -- \"Hyvä, hyvä, täytyy, täytyy...\" -- \"Siis kuitenkin\nmyönnät?\" -- \"Minä myönnän, että _jotakin_ täytyy, mutta en, että\n_kaikkea_.\" -- \"Mitä et?\" -- \"En nyt jaksa enempää...\"\n\n*\n\nHelsinki tällä hetkellä.\n\nHelsinki käy yhä sotaisemmaksi. Pidetään suuria herätyskokouksia,\njoissa vanhat valtiomiehet puhuvat kehoittaen nuoria ilmoittautumaan\nsotapalvelukseen ja joissa nuoret neitoset merkitsevät tarjokkaita\nkirjoihin.\n\nKaikilla toreilla on rekryyttien harjoitus täydessä käynnissä.\nJokainen koulu on jo kasarmi. Kaskipäisiä miehiä marssii katuja\npitkin. Ikkunani edessä rantakallioilla heittäytyvät ketjut maahan\nampuma-asentoon, nousevat, juoksevat, mätkähtävät taas mahalleen.\nMarssinta on jo aika täsmällistä. Tuikeat katseet kypärien alla. Olemme\nmuutamassa kuukaudessa sotilasvaltio. Saksalaiset jo kasvattavat\nmeitä, saksalainen instruktööri kuiskaa komentosanan suomalaiselle,\njoka lausuu sen ääneen. Saksalainen huomauttaa hänelle virheestä,\nsuomalainen ojentaa miehiä sen mukaisesti. Äsken seisoin hetken aikaa\nrivin edessä Uudenkirkon urheilukentällä. Rekryyttien joukossa oli\nvanhempiakin miehiä. Kivääritemput kävivät vielä miten kuten... yks...\nkaks... oikeaan ja vasempaan, ja kasvolihakset ja suu ja kieli\nsuussa pyrkivät väkisinkin toistaiseksi tekemään seuraa. Saksalainen\naliupseeri huomauttaa jotain harjoitusmestarille, joka sen suomentaa:\n\"Huomio! On pidettävä kieli suussa, eikä saa irvistää.\" Mimikkojen\njoukossa oli muuan näyttelijäkin, joka ei vielä hänkään ollut ehtinyt\ntässä roolissa päästä kasvolihastensa herraksi, vaikka hän yleensä\nhallitsee hyvin taiteelliset ilmaisukeinonsa.\n\n*\n\n\"-- Kun on niin paljon sikoja.\"\n\nEräässä paikassa kerrottiin, miten \"sattuvasti\" eräs jonottajarouva\noli vastannut toiselle jonottajalle, työläisvaimolle, joka ei ollut\nmalttanut mieltään, kun suojeluskuntaosasto marssi ohi. \"On siinä\nnyt lahtareita!\" Porvarirouva vastasi: \"On lahtareita ja lahtareita\ntarvitaankin, kun on niin paljon sikoja.\"\n\n*\n\nKatajanokan laituriin on ilmaantunut suunnattoman suuria saksalaisia\nkuljetuslaivoja. Niillä ei ole nimeä, vaan mahdottoman isot numerot ja\nkirjaimet kylessä. Niistä puretaan saksalaisen sotaväen muonaa, rehua,\nsotatarpeita. Heillä on kaikki mukanaan, ovat tulleet omin eväineen ja\non niillä hiukan verran meillekin antaa. Sotamiehiltä saa ostaa leipää\n40 markasta limpun. Saanee ostaa miestä väkevämpääkin.\n\nVankeja käytetään rantajätkinä. Niitä tuodaan laivallinen Viaporista\nja viedään sinne takaisin päivätyön päätyttyä. Miltä tuntunee avustaa\narmeijaa, joka on lähdössä itäänpäin \"tovereita\" vastaan? Vankijonoissa\nnäkee miehiä, jotka yhä ovat hyvin uhmaavan näköisiä. _Henki_ ei ole\nvielä läheskään sammunut eikä taida aivan pian sammuakaan. Kestää\nkauan, ennenkuin tämä sukupolvi taipuu.\n\nAlan kaivata tänne Mannerheimin talonpoikia. Niiden näkemisellä olisi\npunaisiin mieliin varmasti voimakkaampi moraalinen vaikutus kuin\nsaksalaisilla ja herrasporvarillisella vartio väellä. Kiväärin teho on\nsiinä kädessäkin, joka sitä puristaa.\n\n\n\n\nTorstaina 25 p:nä huhtikuuta.\n\n\nValo- ja varjopuolia.\n\nEi tule koskaan se, joka eli täällä puolikolmatta kuukautta punaisen\npainostuksen alla, unhottamaan näitä päiviä, jotka seurasivat\nvapautusta. Se on kuin lehden puhkeamisen aikaa -- ulkonaisesti. Routa\nei ole vielä sulanut, mutta maa vihertää kuitenkin -- päivän puolella.\nVarjon puolella huokuu hyy ja elintarvejonot yhä pitenevät. Vankien\nmuonittaminen vaatii jättiläisponnistuksia niiltä, joiden huolena se\non. Viaporissa saanevat jonkun perunan ja sillin ja vähän kaalisoppaa.\nKuta enemmän heidän lukuaan täytyy lisätä, sitä vaikeammaksi käy.\nKuinka siitä ollenkaan suoriudutaan, sillä Saksan ruoka-avusta ei liene\nsuuriakaan toiveita? Nälkä täällä on vähän itsekullakin. Nälkä tulee\nvarmasti tappamaan vankileiriläisiä, ellei apua tule. Mutta mistä se\napu tulisi? Kun ladot ovat tyhjät ja karja navetassa huutaa nälissään,\non isännällä kaksi mahdollisuutta: avata ovet tai teurastaa. Tälle\nihmiskarjalle ei voida avata ovia, eikä myöskään teurastaa. Tapasin\nerään vankilantirehtöörin. En tuntenut häntä ensin, niin kuihtunut hän\noli. Sanoi laihtuvansa kilon vuorokaudessa vain sen nälkäkurjuuden\nnäkemisestä, jota ei voi auttaa.\n\nMutta siitä huolimatta on mieliala, mikäli sitä kadulla voi nähdä,\nmiltei hilpeä. Ilma on keväinen, aurinkoinen ja lämmin. Kaikkialla\nparveilee sotilaita sekä univormuissa että ilman. Siviiliherratkin\novat univormuissa, omissa tekemissään, nähtävästi hyvinkin oman\nmielikuvituksensa mukaisissa, sääryksissä, sotilaslakeissa jos\njonkinlaisissa, koettaen liikkua sotilaallisen ryhdikkäästi. Ei ole\nmies eikä mikään, joka ei kanna käsivarressaan nauhaa, merkkinä\nkuulumisestaan johonkin virastoon, kansliaan, komppaniaan, joissa\nsuorittavat yhteiskunnallista asevelvollisuuttaan. Selkärankana,\ntaustana ovat saksalaisten upseerien ja maasotilaiden tummanvihreät\nryhmät. Ei tietysti ainoatakaan venäläistä vormua, mutta ei myöskään\nainoatakaan slaavilaista naamaa. Ei kuulu heidän kieltänsä.\nTietysti heitä täällä on, mutta he pysyttelevät syrjässä ja\npuhunevat nyt saksaa. Tämä äsken puoli venäläinen kaupunki on nyt\nsuomalais-saksalainen, joka soppeaan myöten. Suomi on kai joskus kauan,\nkauan sitten kyllä ollut osa Venäjän valtakuntaa, mutta nyt se aika\non kuin historiallinen muisto, joka tuskin johtuu mieleenkään. Kun\nse muistuu, vetäisee henkeään, ja särpäisee omaa, raitista Helsingin\nkevätmeri-ilmaa keuhkoihinsa, huokaisten vapauttavan: aah!\n\n*\n\nSotasanomat.\n\nSotasanomat ovat toistaiseksi olleet niukkoja. Ei ole ollut juuri\nmuita tiedonantoja kuin että sotatoimet kehittyvät säännöllisesti.\nTieto Hyvinkään ottamisesta tuli 20 p:nä ja Riihimäki valloitettiin 23\np:nä. Lahden ja Riihimäen väli on vielä punaisilla, mutta yhteys itään\non katkaistu. Pian kai on Suomen tasavallan pää yhteydessä ruumiinsa\nkanssa ja vapautuneet veret pääsevät virtaamaan läpi koko elimistön.\n\n*\n\nSuomi ei kuulema olekaan tasavalta.\n\nKirjoitin tuon muutama päivä sitten. \"Tasavallanko pääkaupunki?\" Kuulin\nmelkoiseksi hämmästyksekseni erään tuttavan väittävän, että Suomi ei\nolekaan tasavalta.\n\nMutta sehän julistettiin silloin ja silloin, eduskunnassa,\nyksimielisesti? Sen vapauttamiseksihan tässä on --?\n\n-- Jaa, se oli silloin, se julistaminen oli vain ylimalkaista,\nperiaatteellista laatua, sillä teolla ei ole mitään käytännöllistä\nmerkitystä, niin kauan kuin ei ole hyväksytty uutta hallitusmuotoa.\nVanha hallitusmuoto on olemassa, sitä ei ole kumottu. Asia on avoin. Me\nvoimme valita monarkkisen hallitusmuodon yhtä hyvin kuin tasavaltaisen.\n\n-- No, onko teillä jo ehkä kuningaskin tiedossa?\n\n-- On.\n\n-- Ahaa, onko asia jo kehittynyt niin pitkälle? Ken hän on? Joku\nsaksalainen ruhtinas tietysti?\n\n-- Tietysti. On mainittu Adolf Mecklenburgilaista.\n\n-- Mitä hän on miehiään, kuka urohiaan?\n\nEi ystäväni hänestä tiedä juuri enempää kuin minäkään. Nyt muistan,\nettä joku kirjoittaja, oliko se nyt \"Fria Ordissa\", toivotti\nsaksalaisia tervetulleiksi astumaan \"Suomen kuningaskunnan\" rannoille.\nPidin sitä savuna ilman tulta, niinkuin yleensä näitä huhuja, mutta\nei näy todella olevan mitään savua ilman tulta. Onko ehkä sittenkin\nolemassa Saksan kanssa salainen \"lisäpöytäkirja\", niinkuin \"Työmies\"\nsanoi tietävänsä.\n\nVai meille siis etsitään kuningasta vieraasta maasta?\n\nMutta miksi?\n\nRupesi kaikumaan jotakin mielessäni. Rurik ja Venäjä -- kuinka se nyt\nolikaan? Hain kotiin tultuani käsiini Weberin historian (sovitteli J.\nR. Danielsson, suomensi Aatto S.), josta luin: \"Kun vihdoinkin aseilla\ntahdottiin riidat ratkaista, syntyi yhteiseksi turmioksi sisällinen\nsota heimojen kesken. Siinä onnettomuudessa saatiin vihdoinkin toimeen\nsovinnollinen keskustelu, jossa päätettiin sisällisen ja ulkonaisen\nturvallisuuden saavuttamiseksi kutsua hallitsija heimojen ulkopuolelta.\nVarustettiin lähetyskunta -- laiva (Tarmo?) suoritettiin vesille ja\ntsuudilaiset veivät lähetyskunnan 'Ruotsi-Varankojen' maahan, jossa\nlähetyskunta (Svinhufvud?) ilmoitti asiansa: 'Meidän maamme on suuri\nja varakas (Huom.! _meidän_ maamme ei juuri ole suuri ja varakas,\nmutta voihan se siksi tulla, kun Mannerheim valtaa Vienan-Karjalan ja\nPietarin), mutta _meillä ei ole järjestystä_ (niinkuin ei meilläkään),\ntulkaa meille ruhtinaiksi meitä hallitsemaan'.\"\n\nSilloiset tsuudit pyysivät yhdessä muiden heimojen kanssa kolmea\nveljestä kuninkaakseen, mutta yksi heistä, Rurik, siksi lopulta\ntuli. Tästä tsuudien noutamasta kuninkaasta tuli lopulta _Venäjän_\nhallitsija. Hän otti haltuunsa Novgorodin, hänen sukunsa novgorodistui\nja novgorodisti tsuuditkin. Mutta eihän ole sanottu, että meidän\nsaksalainen Rurik tekisi samoin ja että meidän kävisi samoin nyt kuin\nheidän silloin.\n\nOttakaamme siis oppia historiasta tänäisen tarpeen varalta, elkäämmekä\nhuolehtiko historian huomisista.\n\nMutta mitä muuten sanonevat näistä tuumista Pohjan pojat ja Savon\nja Karjalan miehet, ja mitä Vaasan Kustaa, joka kai pian on täällä\n\"taalalaistensa\" kanssa? Olisivatko he ja hän ehkä lukeneet\nhistoriaansa jostain toisesta paikasta, esim. siitä, jossa kerrotaan\nmiehestä, joka _vapautti_ maansa vieraasta sorrosta ja kykeni sitten\nmyöskin ylläpitämään järjestystä?\n\n\n\n\nPerjantaina 26 p:nä huhtikuuta.\n\n\n\"Armeliaisuus on verisintä julmuutta\".\n\nOlen kai osaltani pauhannut, minkä olen voinut, punaisten alkamaa\nkapinaa, heidän raakuuksiaan ja julmuuksiaan vastaan. Olen noussut\nsiveelliseen kauhistumisen jalustalle niin korkealle kuin olen päässyt\nja sieltä jakanut oikeutta, niinkuin se minusta on ollut jaettava ja\nniinkuin puhtaalla omallatunnolla myös olen katsonut olevani oikeutettu\njakamaan. Olen ollut sillä kannalla, että me valkoiset olemme syyttömät\nja että me siis voimme heittää ensimmäisen kiven -- ja myös viimeisen.\nSillä _me_ emme ole harjoittaneet julmuuksia, emme rangaisseet\nsyyttömiä, emme antaneet koston tunteelle valtaa, emmekä tule antamaan.\nInholla, vannoenkin, olen torjunut kaikkien meidän puolestamme\nsellaiset epäilyt, sellaiset syytökset, kun niitä on minulle\nlausuttu. _He_ ovat raakalaisia, aasialaisia, pakanoita, me olemme\nlänsimaista sivistyskansaa, eurooppalaisia, ennen kaikkea kristityitä,\narmeliaisuuden, rakkauden ja humaanisuuden läpitunkemia. Ja me olemme\nsamalla valtiollisesti kaukonäköisiä, ymmärtäviä psykoloogeja, jotka\ntiedämme, että voittomme ei saa eikä voi olla ainoastaan aseiden voitto\nruumiista, vaan myös hyvien töiden voitto sieluista ja mielistä,\njoita meidän senkin nojalla tulee päästä johtamaan. Heidän tulee\nkerran myöntää meistä, että joskin olimme rintamaa murtaessamme\nja taistellessamme pakosta vereytyneet olimme sen murrettuamme ja\ntaistelun loputtua valkoisia, valkoisia sydämiltämme ja teoiltamme,\nojentaen ritareina kätemme voitetuille ja ottaen hoitaaksemme heidän\nhaavojaan samalla kuin omiamme.\n\nJa näyttää, että voimakas virta on ollut nousemassa kantamaan näitä\nihanteita esiin. Semmoinen työ, joka tällä haavaa kiireellisimmän\ntarpeen vaatimana on etupäässä yksityisen armeliaisuuden työtä,\nsuoritetaan hiljaisuudessa. Lienee syntynyt kansalaisten yhtymiä, jotka\ntahtovat ottaa huolekseen sotaleskien ja sotaorpojen, vankien vaimojen\nja heidän lastensa viemisen pahimpien päivien yli, niiden, joille ei\nole työtä eikä ruokaa, eikä rahaa paljon muuta kuin Mannerin vääriä\nseteleitä. Listoja on ollut liikkeellä avun keräämiseksi.\n\nLuulisi nyt, että kun kristillinen, inhimillinen tunne vaatii näkemään\njokaisessa kärsivässä, rikollisimmassakin, ennen kaikkea ihmisen ja\nveljen, tämä tunne saisi kenenkään häiritsemättä etsiä vastakaikua ja\npanna liikkeelle voimiaan. Luulisi, että se, jos mikään, on luvallista\nvapaata kansalaistyötä, ja oikeutettu vaatimaan itselleen samaa\nloukkaamattomuutta kuin uskonnon harjoittaminen.\n\n\"Uudessa Päivässä\" on tänään kirjoitus (nim. V. Si.), jota minun on\nkyllä yhtä vaikea, vielä vaikeampi selostaa kuin \"Tiedonantajan\" ja\n\"Työmiehen\" kirjoituksia; on miltei fyysillisesti vastenmielistä\npidellä lehteä kädessään. Mutta kun olen selvinnyt noista, niin täytyy\nselvitä tästäkin. Onhan se historiallinen todistuskappale eräänlaisen\nmeikäläisen hengen ilmauksista, joka ei saa puuttua tästä kokoelmastani.\n\nKirjoituksen otsakkeena on: \"Milloin armeliaisuus on verisintä\njulmuutta?\" Siinä mainitaan punaisten julmuuksista Riihimäellä ja\nmuualla, ja sanotaan:\n\n\"Me harjoitamme itsekin verisintä julmuutta kansaamme ja sen\ntulevaisuutta kohtaan! Miten niin? -- Kiinnitämmehän huomiomme ja\naikamme armeliaisuuteen sillä hetkellä, kun isänmaa muuta vaatii.\"\n\nSitten kirjoittaja jatkaa (harvennukset ovat minun):\n\n\"Helsingin n.s. porvaristo on armeliaisuudessaan sokea. Se on valmis\nhellimään ja hoivaamaan sitä tuhansiin nousevaa punaisten kätyrien\nja spioonien laumaa, _joka vielä kaksi viikkoa sitten yllätti meidät\noviemme takana kuulostellen, ja useasti ilmiantoi meitä!_ -- Tästä\njoukosta kasvatamme Suomelle uuden punaisen kauhun.\"\n\n\"Te surkuttelette, te Suomen porvarit, avuttomia punakaartilaisten\nvaimoja, perheitä, samaan aikaan, kun _nuo naiset_ leipovat aseita\nvankeina oleville omaisilleen lähetettäviin leipiin, ja samaan aikaan,\nkun _nuo naiset_ meidän kuultemme uhkaavat kostaa ja puristelevat\nnyrkkiä ja solvaavat meitä. _Niille naisilleko_, jotka tekopyhyyden ja\nvalekurjuuden hahmossa, kiväärinsä äkkiä pois heitettyään, palaavat\nteiltä ruokaa anomaan, käärmeen mieltä kantaen, niille naisilleko\nte armeliaisuutta kansalta haette? Jos näin on, miksi ovat parhaat\npoikamme lähteneet kaatumaan, kun te, lyhytnäköiset, elätätte ja\nhoivaatte vain vihollista.\"\n\n\"Te surkuttelette naisia, mutta ettekö ole nähneet, että naisen\njulmuudelle ei miehen julmuus riitä lainkaan.\" -- --\n\n\"Suomen hempeämieliset porvarinaiset ja Valkonauhat, minä pelkään,\nettä samaiset naiset voivat teidät houkutella paulaan ja pettää teidät\nnäennäisellä viattomuudellaan. Siksi ei aika nyt ole armeliaisuuden,\nvaan pahojen töiden palkan.\"\n\n\"On suorastaan yhteiskunnan itsemurhaa se, että niitä joukkoja, jotka\naseissa ollessaan ovat miekkaa kantaneet maamme rauhallisinta väestöä\nvastaan ja sen keskuudessa kaameita tihutöitään harjoittaneet, _nyt\nelätetään_ kansan niukoilla varoilla kaikella huolenpidolla samaan\naikaan, kun omat valkeat sotilaamme saavat hyvinkin niukasti ruokaa.\"\n\n\"Kansan pitää nähdä rikoksen palkka, muutoin ei rikos häviä, muutoin\nvain, kuten nyt, meille takanapäin nauretaan.\"\n\n\"Kuinka leväperäisesti on tähän asti suhtauduttu rangaistuksen\ntoimeenpanoon, sen ovat viime päivät näyttäneet. Ei edes ole annettu\nankaraa uhkavaatimusta sala-ampumisen lopettamisesta. _Jokaista\nsalamurhattua valkoista tai saksalaista kohti pitäisi heti ampua\nvähintäin 10 punaisinta vankia_. Yksityiset saksalaiset ovat\nihmetelleet viranomaisten leväperäisyyttä tässä suhteessa.\"\n\n\"Lopputulos: Nyt ei ole aika armeliaisuuden, mikäli se ei koske\npunaisten tihutöiden aiheuttamien kärsimysten lieventämistä, nyt on\naika pahojen töiden palkan.\"\n\nMinua ei kummastuta niin paljon se, että on niitä, jotka joutuvat\ntällaisen kiihkon valtaan, joilta pää ja kaikki sen sisältämät\nkäsitteet tämmöisinä aikoina menevät sekaisin. Mutta sitä minä\nkummastelen, että on sanomalehtiäkin, joihin tuo mielettömyys tarttuu\nja jotka tartuttavat sitä edelleen. Sillä eihän nyt ole kysymys vain\n\"niistä naisista\" ja \"noista naisista\", jotka ovat ilmiantaneet ja\nkivääriä kantaneet j.n.e. Armeliaisuus tietysti tarkoittaa kärsiviä\nja nälkäkuoleman partaalla olevia yleensä. Se tarkoittaa lapsia,\nkaikkien lapsia, kaikkein punaisimpienkin, ja sen täytyy saada heitäkin\ntarkoittaa, äitien ja isien rikoksiin katsomatta. Ja vaikka apua\ntarvitsevien ja avun saaneiden joukossa olisi puhtaasti rikollisiakin,\nkaikkein punaisimpiakin, niin ei heitäkään saa yhteiskunnan oman\narvonkaan vuoksi päästää nälkäkuolemaan. Jos punaisuuden hävittämiseksi\ntästä kansasta ei ole muuta keinoa kuin sillä hiljaisella tulella\npolttaminen, jota on nälkään näännyttäminen, niin ei se täältä\nsilläkään tavalla häviä. Ja jos ei pahojen töiden velkaa kyetä muulla\ntavalla perimään, niin jääköön se ennemmin perimättä. Juuri näin\nkasvatetaan Suomeen uusi punainen kauhu.\n\nJos joku villiintynyt akka tekee kostomurhan, niin siitä on ammuttava\n10 vankia! Ketä ovat nämä vangit? Heidän joukossaan on pakolla kaartiin\notettuja, on ehkä niitäkin, joita ei vielä ole edes tutkittu ja jotka\nvoivat olla täysin syyttömiäkin siihen, mistä heitä syytetään.\n\nEivätkö riitä kenttäoikeusteloitukset, joista jo alkaa kuulua?\nRuvetaanko täällä punaisten tavoin teurastamaan panttivankeja, tekemään\njuuri sitä, joka on nostattanut siveellisimmän kauhumme? Meillä on\nollut punainen terrori, pitääkö meille tulla vielä valkoinenkin? Tietä\nsille jo tehdään, yleistä mielipidettä siihen valmistetaan.\n\nJos tahdotte panna toimeen peloituksen, niin ampukaa heidät sitten\nsamassa kaikki, mutta elkää kiduttako nälällä.\n\n\n\n\nSunnuntaina 28 p:nä huhtikuuta.\n\n\nEi tunnu ilo ilolle.\n\nKai ovat juhlat ja liputtamiset ja soittajaiset tarpeen mielten\nvirkistämiseksi ja voittajatunteiden tulkitsemiseksi ja taisteluhengen\njatkuvaksi ylläpitämiseksi. Kai ihmisten täytyy saada ilmaista\nnäkyvästi ja kuuluvasti, mitä heillä on sisässään. Mutta ei minusta\nilo ilolle tunnu, en saa itsessäni riemua remahtamaan. Jos voisin\nolla mukana jossain _Te deumissa_, olisi se surujumalanpalvelus. Ei\nainoastaan meidän omien vainajiemme ja sankariemme muistoksi, vaan koko\ntämän kansallisen onnettomuuden johdosta. Tämä ei ollut voitto, vaan\ntappio -- kaikkien, koko Suomen. Voitto veljessodassa ei ole voitto,\njosta voittaja voi seppelöidä itsensä. Jos liputtaisin, liputtaisin\npuolitangossa. Juhlarunot karsivat korviani. On jotain epäsoinnukasta\nja epätyylikästä tässä kaikessa.\n\n*\n\nSaksalaiset vieraamme.\n\nHelsinkiläiset osoittavat tätä nykyä vapauttajia kohtaan\nkiitollisuuttaan sekä julkisesti että yksityisesti. Esitelmillä\nja museoissa ja laitoksissa käyttämällä koetetaan saksalaisia\ntutustuttaa meidän kulttuuriimme. Ahkerasti ja hartaasti vieraat\npyrkivät perehtymään ja syventymään siihen, mitä meillä on.\nOn vahinko, että heillä on varsin vähän mahdollisuutta päästä\nkosketuksiin niiden suomalaisen hengen ilmiöiden kanssa, jotka\npiilevät kirjallisuudessamme. Se on kaikki heille hepreaa. Kovin vähän\non suomenkielistä kirjallisuutta saksankielelle käännettynä. Olisi\nvälttämättä perustettava seura suomalaisen kirjallisuuden kääntämiseksi\nsuurille kulttuurikielille, etupäässä saksankielelle. Suomen olisi\nsitäkin tietä pyrittävä kansakuntien joukkoon.\n\nYksityinen vieraanvaraisuus on kaikesta päättäen suuremmoinen. Harva on\nse perhe, joka ei olisi ottanut hoiviinsa jotain saksalaista upseeria\ntai sotilasta. Tuskin ainoatakaan, joka ei olisi pitänyt kutsuja, tai\nmuulla tavoin maksanut vieraanvaraisuusveroaan. Viimeisetkin vehnäs-\nja sokerisäästöt kaivetaan esiin, siihen määrin, että saksalaiset\njo alkavat epäillä, etteihän täällä mitään todellista hätää ja\nelintarvepulaa olekaan. Huomaa, kuinka ihastuneita he ovat tullessaan\nomalla kielellään toimeen, missä vain liikkuvat, mitä vain kadulla\nkysyvät. Heitä, jotka tätä nykyä ovat maailman vihatuin kansa ja joilla\nsiellä ei ole ainoatakaan ystävää, joita on haukuttu barbaareiksi\nja hunneiksi, kohtaa täällä yhtäkkiä rakkaus edes yhdenkään kansan\npuolelta. Näin varmaan punotaan siteitä, jotka tulevat kauan\nkestämään. Herttaisia ja hyväntahtoisia miehiä. En ainakaan minä ole\ntavannut heissä sitä preussiläistä töykeyttä ja itsehyväisyyttä ja\nylimielisyyttä, josta niin paljon puhutaan. Joskus vilahtaa salattu\nhymy silmäkulmassa meidän neitosten ja rouvain naivisuudelle, eikähän\nherrainkaan konversatsioni ole varsin henkevää, kielenkin ollessa\nesteenä syvempiin otteihin sekä todessa että leikissä. Mutta tuntuu\nkuin olisi heimolaisuus \"gemyyttiin\" nähden suurempi saksalaisen ja\nsuomalaisen kuin ruotsinmaalaisen ja suomalaisen välillä. Saattaa\nsanoa, että välit ovat luontevan \"herttaiset\", ja kun tätä jatkuu,\nhe varmaan saavat meistä kehitetyksi ominaisuuksia, joita meissä --\npiilee. Virtaahan heidän vertaan muuten meidän ylemmän luokan suonissa\nehkä enemmän kuin ruotsalaista.\n\nJouduin äsken sattumalta perheeseen, jossa oli kutsut. Pari kolme\nmeriupseeria ja yksi tavallinen sotamies, tykkimies. Upseerit iloisia,\nelegantteja nuoria miehiä. Sotamies mukava, myhäilevä talonpoika.\nIstuttiin ja lasketeltiin juttuja näihin aikoihin ihastuttavan\nkukkurallaan olevan kahvi- ja kakkupöydän ääressä. Seurustelu\nkursailematonta, niinkuin tuttavuuden solmiaminenkin. Rouvia kulkee\neilen kadulla, tulee nätti poika vastaan, hänelle kukka rintaan, käykää\nmeilläkin, osoite se ja se, ja tänään tuli nuori mies ja toi toverin\ntullessaan. Sotamies samoin kadulta kaapattu vastikään. Yhdessä sitten\nistutaan ruokasalissa -- kuitenkaan ei sotamies samassa pöydässä,\nvaikkakin samat tupakat ja muut tarjoamiset. Huomenna tykkimies lähtee\nitää kohti, virittää vehkeensä, suussa sikari, joita talon pikkuneiti\ntunkee hänelle taskun pullolleen, ja ehkä kaatuu itse punikkien\nkuulista, niitettyään sitä ennen kasan näitä venäläisiä ohdakkeita\njollain hämäläisellä vainiolla.\n\n*\n\nKäynti \"Posenilla\".\n\nOlimme eilen vastavierailulla näiden upseerien luona. Etelä-Satamassa\nodottaa sinne sekunnilleen saapuva moottoripursi. Saksalainen laivasto\non siirtynyt ulkosatamasta Kruunuvuoren selälle, jossa niitä on\nuseita suuria risteilijöitä. Me ajamme hirmuista vauhtia \"S. M.\nS. Posenin\" laskuportaan viereen, jossa eiliset tuttavamme ovat\nvastassa ylen kohteliaina isäntinä. Huolimatta siitä, että vieraita\notetaan vastaan yhtämittaa, jaksavat he säilyttää ystävällisen\nkohteliaisuutensa kulumatonna. Ne ovat hermoa, jännettä ja terästä\njoka liikkeessä. Tämä jättiläislaivakin on jännettä ja terästä.\nSen hermot ovat levossa, piilossa, rautapanssarinahkan alla, mutta\nauta armias, kun ne värähtävät ja hirviö kouristaa kyntensä ja avaa\ntulikitansa. Emmehän pääse kuin selkää silittämään, käyskelemään\nkannella ja vähän ylimmän kannen alla, komentosilloilla ja tähystys-\nja ohjaustorneissa, emme saa nähdä, mitä uumenissa piilee, kaikkia\nkoneita, voimalähteitä, ammusvarastoja, joiden toiminta on keskitetty\nainoastaan muutamiin rautaputkiin, mutta aavistaa voimme, mitä kieltä\nse puhuu, kun se aika on tullut ja tulpat poistetut kanunain kitain\nedestä. Yksi ainoa hyvin tähdätty laukaus ja sen itsensä kokoinen\njossain tuolla taivaan rannalla vavahtaa, horjahtaa ja menee menojaan\nmeren pohjaan, jättäen jonkun murskautuneen kaiteen, pelastusrenkaan\ntai matruusilakin kehumaan pinnalle. Ja seuraavana päivänä se yhtäkkiä\nvoi itse tuuskahtaa turvalleen tai painahtaa perälleen ja mennä sen\ntiensä tuhansine miehineen vedenalaisen torpeedon satuttamana. Ja\nsiinä meni tuo miellyttävä, sivistynyt, nuori upseeri, jonka kammiossa\nistumme ja juomme kahvia, keskustellen kirjallisuudesta ja taiteesta ja\nhänen näytellessään meille valokuvia vaimostaan ja lapsistaan, joiden\nkuvat hänellä on edessään työpöydällään ja sen yläpuolella seinässä\noma maalaamansa taiteenharrastajamaisema kotihuvilasta jossain Kielin\nesikaupungissa pensasrantaisen lammikon rannalla, missä kelluu venhe ja\nuiskentelee valkoinen joutsen, taustana kirkontorni. Hänellä on siitä\nkuvapostikortti, siitä ja tästä laivastaan ja Kielin Schlossgartenista\n\"mit Universität und Kaiser Wilhelm Denkmal\", jotka hän lähtiessään\npistää meille muistoksi.\n\nTämä maailma, tämä näiden ihmisten elämä, johon yhtäkkiä tulin\nheitetyksi ja josta yhtä pian poistetuksi, on minulle siihen määrin\nuusi ja outo, ettei siitä jää minulle muuta kuvaa, kuin että olin ollut\njossain yltyleensä rautaisessa, harmaassa, uinuvassa, murjottavassa,\nhirmuisen lujassa ja raskaassa, joka kuitenkin kelluu veden pinnalla,\nja elää ja voi liikkua ja tuossa tuokiossa puhjeta salamoimaan ja\njyrisemään ja vavahdella joka liitoksessaan, ja jonka avulla tuo\nhienohipiäinen nuori vähän hentomielinen upseeri, ennenkuin minä tässä\nhänen sohvallaan olen ehtinyt polttaa hänen tarjoamansa sikarin, voisi\nkäväistä jaottamassa maan tasalle Nikolainkirkon ja kaikki, mitä sen\nympärille on vuosisadan kuluessa rakentunut, tai Kallion kirkon ja\nKansantalon ja koko Sörnäisten kulman. Hän tulee takaisin ja täyttää\nkuppini ja sanoo: \"Bitte, mein Herr\", ja minä tarjoan hänelle tulta,\nluullen hänen sikarinsa sammuneen. \"Danke sehr!\" -- se ei ollutkaan\nehtinyt sammua. Se _on_ \"grossartig\", se on \"kolllosssal\"...\n\nMutta oli vielä jotain muutakin, jota näin, joka oli kuin kaihi silmäni\nedessä upseerin kajutassa, joka ilmestyi siihen taas paluumatkalla\nmoottoripurressa laivan amiraalin ja minun väliin -- erään kannella\nkyyryssä istuvan, jotain messinkiä kiilloittavan matruusin katse,\nkun hän kulmainsa alta loi sen meihin meidän kulkiessamme ohi. Siinä\noli jotain äärettömästi kyllästynyttä, ikävystynyttä, halveksivaa,\nkatkeraa, joka tuntuu yhä vieläkin pahalta, vaikka en tiedä miksi.\n\n\n\n\nSunnuntaina 12 p:nä toukokuuta.\n\n\nSuomenlinnassa.\n\nOn tullut kahden viikon aukko päiväkirjaani. Kohta kai tyrehtyy tämä\nkynätulva, ja taitaapa olla jo aikakin. Eikähän nämä enää ala ollakaan\n_kapina-_ajan mietteitä, koska kapina on kukistettu. Vaasan senaatti on\nsaapunut ja Suomen senaatti kokoontunut ja eduskunta kokoontuu parin\npäivän perästä. Kirjoitan tähän vielä tänä päivänä näkemäni.\n\nOli ihanin päivä, mitä ajatella voi, entinen vanha Helsingin\ntoukokuunsunnuntai, kun pyhäpukuiset ihmiset parveilivat Kauppatorilla\nrientäen liputettuihin laivoihin, jotka veivät heitä merelle,\nsaariin ja huviretkille. Nytkin oli siellä liputettuja laivoja ja\nniiden lähtöä odottavia retkelle lähtijöitä, heidän katselijoitaan\nja saattajiaan. Kaikkialla liikkui sotilaita, saksalaisia omissa\ntarkasti samankuosisissa ja samanvärisissä puvuissaan, suomalaisia\nmitä erilaisimmissa mielikuvitusvormuissaan, lakki ja jalkineet tuskin\nmonellakaan samanlaiset, ruotsalaisia, Helsingin suojeluskuntalaisia,\njääkäreitä ja Mannerheimin poikia, joita juuri on alkanut saapua\nsuureen vapausparaatiin. Tässä on jotain naamiohuvimaista.\nKasvonaamareita heillä ei ole, mutta täytyy tulla lähelle, ennenkuin\ntuttavansa tuntee.\n\nTämä se on uutta, mutta samalla vanhaa, miltei muinaisaikaista.\nSatamassa on vanha \"Eläköön\", jota ennen kutsuttiin Suomen\namiraalilaivaksi. Kiiltolakkisia hallitus- ja virastoherroja saapuu\nlaivaan, koko kapinan edellinen senaatti. Ne menevät sinne, suuret\nherrat, ja me pienemmät, sanomalehtimiehet y.m., astumme pienempään\nhöyrypurteen. Vanhaa, kotoista on sekin, että viivytellään paljon\nyli määräajan; saksalaiset sotilashenkilöt ovat ainoat täsmälleen\nsaapuneet. \"Eläköön\" lähtee edellä, me sen vanavedessä. _On_\njuhlallinen hetki ja tunne, kun Suomen hallitus menee ottamaan Viaporia\nhaltuunsa, -- Viaporia! -- sillä sinne on nyt matka. Äskeisestä,\nentisestä, pitkästä kylläkin, lähes kaksikymmenvuotisesta sortoajasta\nja Venäjän vallasta ei muistuta mikään -- ei mikään muu kuin Uspenski\nja Resvoin kappeli ja Katajanokan päähän uponneen kanunavenheen mastot.\nSoittokunta puhaltaa amiraalilaivassa. Kuljetaan ohi Blekholman, mutta\nei käännytä ulos merelle, niinkuin ennen, kun joitain ulkomaalaisia\nkongressilaisia, isäntänä Mechelin, käytiin juhlapäivällisten jälkeen\ntuulettamassa Suomenlahdella, ei ohi Viaporin, sen vieraan kaupungin,\nvaan suoraan sitä kohti, jonne harva meistä, tuskin kukaan, on ennen\njalallaan astunut.\n\n\"Historiallisia hetkiä\" on ollut harva se päivä. Mutta tuntuu tämä\nsentään niistä kaikista historiallisimmalta, kun noustaan maihin\nentisen Venäjän rannalle ja Suomen sotilaita ja vapauttajia seisoo\nlaiturilla tekemässä kunniaa suomalaisin sanoin annetun komennuksen\nmukaan Suomen valtionhoitajalle ja Suomen senaatille, ja Saksan\namiraalille ja hänen seurueelleen, ja taisi siellä olla joitain\nruotsalaisiakin upseereja ja jonkun ulkovallan edustajakin.\n\nKuljetaan jonkun pitkän kasarmimaisen rakennuksen alaitse, sivuutetaan\ntoisia kasarmeja, kirkko, Ehrensvärdin hauta. Tullaan torille, jossa\non komppania suomalaisia sotureita, oikeita sotilaita, rintamalla\nolleita ja ahavoituneita. Heidän pukunsa ja ryhtinsä ei tosin ole\nparaatimainen, ne ovat vähän uupuneenkin näköisiä, mutta ne ovat\nmeikäläisiä, suomalaisia, joita täällä ei siinä tehtävässä ole ollut\nsataan kymmeneen vuoteen. Tullaan jollekin sillalle, joka yhdistää\nkaksi saarta ja astutaan muurin vartta, hyvin vanhan muurin, ja\ntaas holvin alaitse. Vaikutukset ovat sekavat kuin romukaupassa.\nVanhaa ja uutta vierekkäin, ruotsalaista linnaholviromantiikkaa,\nvenäläistä kasarmirealismia kaikkein räikeintä lajia, vanhoja valleja\nja uudenaikaisia, yhtäkkiä näköala meren sinisille ulapoille,\ntoinen sisäsaaristoon metsätaustoineen, palanen Helsinkiä, kiiltävä\nvenäjänkirkon kupooli ja vähän matkan päässä suunnaton rikkaläjä.\nKunpa saisi mennä sisään, kurkistamaan johonkin noista kasarmeista ja\nvarastomakasiineista, -- mutta ei, siellä voisi kohdata vangit ja koko\ntämä juhlatunnelma, jossa nyt _tahdon_ pysyä, olisi ehkä mennyt.\n\nOlemmehan nyt valloitus- tai oikeastaan haltuunottoretkellä, nykyisen\nSuomen puolesta virallisesti valtaamassa takaisin sitä, mikä\noikeastaan ei koskaan ole ollut meidän, vaan ensin Ruotsin ja sitten\nVenäjän, mutta jonka olisi pitänyt olla meidän. Tässä kohtauksessa\non toistaiseksi varsin vähän komeutta ja juhlallisuutta, sittenkun\nastuttiin maihin liputetuista laivoista. Tallustellaan jotenkin\npienessä ja kovin vähän koristeellisessa joukossa. Olisi pitänyt\nodottaa siksi, kunnes Mannerheim saapui joukkoineen, ja panna toimeen\nsuuremmoinen paraati ja antaa koko Helsingin tulla kansoittamaan tiet\nja torit ja vallit sinä päivänä, kun Suomen lippu vetäistiin tankoon.\nMutta päivä oli kuitenkin nyt hyvin valittu, Snellmanin päivä, joten\ntästä päivästä tuli ei vain Suomen päivä, vaan myös suomalaisuuden\npäivä. Ja tulee se päivä toinenkin jonain toisena vuonna, jolloin\nlaitteet voivat olla toisenmoiset.\n\nEdessämme kohoo korkea valliharju ja sen harjun harjalla lipputanko,\njosta Venäjän lippu on liehunut toista sataa vuotta, julistaen\nSuomenlahden ulapalle sen herruutta ja Suomen orjuutta. Harjulla\nkuvastuvat taivasta vasten vartiasotilasten vartalot. Ryhmitymme tuon\ntangon eteen, vallin alle. Soitto soi ja sen aikana nousee Suomen\nlippu nousemistaan, hitaasti, arvokkaasti, aste asteeltaan vallaten\nvenäläiseen valliin upotetun venäläisen tangon, hulmahtaen sen huippuun\nja joukein liikkein hiljaisessa tuulessa julistaen yli sinisen ulapan,\nettä se ulappakin nyt on Suomen, niin kauas kuin silmä kantaa: meidän\nnuo linnoitetut saaretkin, Rysskärit ja muut Porkkalaa myöten Hankoon\nasti ja siitä vielä lännemmä.\n\nKömpii karhu kukkulalle, Suomen mies, sen valtionhoitaja,\nkiiltonapiton, silkkihatuton, koruton ja rehti, lautamiesgentlemanni,\nyhtä maata kuin ne sarkatakkiset sotilaat, jotka häntä ympäröivät.\n\nHeidän ja meidän tunteet tulkiten hän julistaa:\n\n\"Nyt on Suomi vapaa. Nyt liehuu Suomen lippu tämän vanhan linnoituksen\nharjanteilla. Sen muistoksi on senaatti päättänyt, että Viaporin\nlinnoituksen nimi tästä lähtien on oleva Suomenlinna. Älköön mikään\nvihollinen koskaan kyetkö vetämään alas tätä lippua, vaan liehukoon se\ntässä aina! Kohottakaamme kolmikertainen eläköön-huuto Suomenlinnan ja\nisänmaan kunniaksi!\"\n\nEn ollut tätä käännettä aavistanut, en, että tässä tapahtuisi\nnimenkin muutos. Mutta aate oli minusta nerokkaimpia. Ruotsinlinnaa\n-- Sveaborgia, Ryssänlinnaa -- Sveaborgia ei ole enää olemassa. On\nolemassa Suomenlinna. Snellmanin päivänä, entisenä suurena kansallisena\nnimenmuuttopäivänä muutettiin tänä vuonna vain yksi nimi, mutta se\nriitti.\n\nNoita sanoja ei lausuttu suurin elein, ei ulkonaisesti haltioituen,\nmutta aate oli sisäisen innoituksen antama. Se ei ollut yksin\npuhujan aate eikä hänen virkatoveriensa. Se oli kai ilmassa, se oli\ntullut tuulen mukana saloilta ja kankailta, mistä olivat tulleet\nne salojen miehetkin, jotka seisoivat kunniavartiona ympärillä.\nPäätös oli syntynyt ilman pitkiä puheita ja perusteltuja lausuntoja\nja pöytäkirjoja. Päätöstä Suomenlinnan nimestä ei oltu tehty\nvirastoseinien sisällä, ei vihreän veran ääressä, vaan vihannalla\nrinteellä meren hengessä ja ulapan siinteessä. Sanotaan sen syntyneen\nEläköön-laivalla matkalla ja tehdyn vähää ennen lipun kohoamista.\n\nPäätös on perusteltavissa ei vain tunteellisesti, vaan varsinkin\nasiallisesti ja ennen kaikkea historiallisesti. Sveaborg on aina\nesiintynyt sen vallan vahvimpana tukena, joka on meidän maatamme\nhallinnut ja vallinnut. Linnoitusta ei rakennettu vain Helsingin\nsataman suojaksi, vaan myöskin ja etupäässä ruotsalaisen vallan lujaksi\nturvaksi Suomessa, voittamattomaksi puolustuslaitokseksi Venäjää\nvastaan. Sen voimaan ja voittamattomuuteen luotti Suomen armeija v:na\n1808 kovassa taistelussa venäläistä ylivoimaa vastaan. Kun Sveaborg\nkavallettiin viholliselle, ratkaistiin sota. Luovuttamalla Sveaborg\nluovutettiin Suomi.\n\n\"Venäjän vallan aikana oli Sveaborg vieras alue Suomelle. Sen harmaat\nmuurit tuntuivat uhkaavilta, vihollismielisiltä niinäkin aikoina,\njolloin suhde suomalaisten ja venäläisten välillä ei ollut erittäin\nkireä. Suomen pääkaupungille on Sveaborg venäläisten käsissä ollut\nvaltiollisesti vaikeina aikoina ainaisena uhkana. Joka kerta kun\nvenäläiset vallanpitäjät ovat pelänneet jotain päättäväisempää ilmausta\nkansamme isänmaallisesta hengestä, ovat linnoituksen kanunat olleet\nsuunnattuina 'separatistipesää' Helsinkiä kohtaan.\" Näin kirjoitti\ntänään Hbl.\n\nTätä kaikkea ja paljon muuta samanlaista on meille ollut se Sveaborg,\njota ei enää ole olemassa. Ne olivat ne tunteet ja ne muistot,\njoita sen nimi meissä herätti, jotka olivat siihen kiinnitetyt.\nRuotsalaisella ja venäläisellä Sveaborgilla ei ole ollut suomalaiselle\nSuomelle mitään isänmaallisesti ja historiallisesti mieluisaa omaa\ntraditsiota, ainoastaan petoksen ja väkivallan painostava muisto on\nmeille ollut sen historiallinen nimi.\n\nNyt sillä linnalla on toiset tarkoitukset. \"Nyt on Sveaborg\nmeidän\", kirjoitti Hbl. \"Se on Suomen vapauden ja sen pääkaupungin\nturva. Kansamme tulee ylläpitämään tätä linnaa ei uhatakseen\nketään eikä hallitakseen ja vallitakseen ketään. Ainoastaan maamme\nriippumattomuuden ja loukkaamattomuuden suojaaminen on tästä lähtien\noleva Sveaborgin tarkoituksena. Leijonalippu on hulmuava kevättuulessa\nmerkkinä uuden ajan tulosta, turvallisuuden ja onnen ajasta kovaa\nkokeneelle maallemme.\"\n\n_Tämän_ linnan nimeksi ei totisesti olisi voinut, jos nimien yleensä\ntäytyy saada jotakin tulkita ja merkitä, jäädä sen entinen. Sen nimeksi\ntäytyi tulla \"Suomenlinna\" -- uudistamaan ja yhdistämään. Minkään\nmuunnimisen linnan valleilla ei leijonalippu, \"riippumattoman Suomen\nylväs valtiosymbooli\", olisi voinut liehua hetkeäkään kauemmin, kuin se\noli siihen nostettu.\n\nNäin minä mietin ja tunsin, sisäisesti haltioituneena odottaessani\nvuoroani päästä nousemaan lipputangon luo ja puristamaan sen miehen\nkättä, joka oli lausunut nuo koruttomat ja samalla niin sisältörikkaat\nmuutamat sanat. Minun ei olisi pitänyt mennä sinne, vaan vetäytyä\nvallin taa meren puolelle, katsomaan sen aurinkoiseen kaukaisuuteen ja\nkuvittelemaan, että Suomessa on nyt sisäänpäinkin yhtä rauhaisaa ja\nsopusointuisaa kuin tuonne ulos.\n\nMutta minä menin sinne ja tapasin Svinhufvudin lipputangon juurella\nmitä kiihkeimmän ahdistelun ja sadattelun alaisena, tyynenä,\nhymyilevänä, vaikka kylläkin hiukan nolona ja hämillään. Hänen\nkimpussaan oli yliopiston professoreita, tohtoreita -- tekisi mieli\nmainita nimetkin, mutta jääköön -- jotka huudahtelivat, sähisivät:\n\"Se on häpeällistä! Vielä kerran on Sveaborg kavallettu -- det är\nett helgerån!\" -- tämä heitettynä hänelle vasten kasvoja saksalaisen\namiraalin ja muiden ulkomaalaisten kuullen, ja omain suomalaisten\nsotilasten kuullen, Suomen ensimmäisen miehen silmille, sen\nvaltionhoitajan.\n\nTämän maan sisäinen kuri ja esivallan auktoriteetti seisoo vielä\nhaurailla jaloilla, kun sellainen kohtaus on mahdollinen ja saa\ntapahtua. Ei suotta sanonut minulle eräs entinen senaattori, intoisa\nkuningasmielinen: -- \"Tuosta sen nyt näkee, kuinka tarpeellinen meillä\nolisi kuningas. Sellainen valtion päämiehen häväistys ei olisi ollut\nmahdollinen, jos hän olisi ollut kuningas.\" Minäkin olen sitä mieltä,\nettä _jos_ meillä kuningasta tarvittaisiin, semmoinen tarvittaisiin\nnäiden tämmöisten maan korkeimman kulttuurin edustajain kurissa\npitämiseksi.\n\n\n\n\nLauantaina 25 p:nä toukokuuta.\n\n\nHeidän jälkimaineensa.\n\nTämä maa on täynnä raunioita, poltettuja taloja, ryöstettyjä koteja.\nKaameaa on nähdä soraläjät sortuneiden rakennusten paikoilla sodan\njalkoihin sortuneissa kaupungeissa ja kylissä. Kauhun tunnetta\nmoninkertaistuttaa tieto siitä, miten tämä on tapahtunut, kuka sen\non saanut aikaan. Se ei ole sodan jälkeä, vaan murhapolttajan, oman\nkotinsa mielettömän hävittäjän. Sillä olihan suuri osa hävitetystä\nkaikille yhteistä kansallisomaisuutta. Ja ovathan he hävittäneet\nomintakin omaansa, omia huoneitaan ja työväentalojaan, ryöstäneet\npikkutaloja ja torppiakin.\n\nPuhtainta jälkeä heidän omilla alueillaan on kirokuukausien kulo tehnyt\neduskunnassa, josta vähää vaille puolet äsken vielä oli heidän omaansa.\nOlin siellä ensi istunnossa kapinan kukistamisen jälkeen. Saattoihan\njo kuvitella, millainen olisi se näky, joka siellä kohtaisi, mutta\nniin voimakkaaksi en kuitenkaan olisi osannut ajatella vaikutusta.\nSiellä heitä ei ollut jäänyt kiveä kiven päälle, kaikki oli valkoinen\nmyrsky pyyhkäissyt, yhtä lukuunottamatta. Matti Paasivuoren läsnäolo\nvain lisäsi näyn kaameutta. Tyhjät sijat hänen ympärillään ammottivat\nkuin yhteinen joukkohauta jossain kalmistossa. Vasemmiston ennen niin\näänekkäällä puolella vallitsi kuolon hiljaisuus. Ei kuulunut vastausta\nnimien huutoon. Yhdeksänkymmentä huudettiin, yksi vastasi. Aukinaisesta\novesta heidän kokoushuoneeseensa ammotti tyhjä, taustana harmaa seinä,\nkuin vankilan käytävän muuri.\n\nTyhjä vaikutti miltei aavemaisesti. Tai ei oikeastaan tyhjyys, ei se,\nettä ne, jotka siinä olivat olleet, olivat nyt poissa, vaan se, että\npaikat olivat olleet heidän täyttämänsä. Että ne miehet vuosikausia\nolivat voineet ja saaneet olla kansansa ensimmäisinä luottamusmiehinä.\nOlihan heidän joukossaan eduskunnan entinen puhemieskin ja Suomen\nensimmäinen hallitusmies, senaatin varapuheenjohtaja, Manner, Tokoi, ja\nkaikki muut.\n\nMitä miehiään he olivatkaan!\n\nOn ennenkin ollut demagogeja, kansan villitsijöitä, mutta liekö\nhistorialla montakaan esimerkkiä tuhontekijöistä tätä meikäläistä\nlajia. Niidenkin teoissa, jotka ovat kantaneet nurjaa kilpeä\nomaa isänmaataan vastaan, on usein ollut jotain suurta, jotain\ntraagillisesti sovittavaa. Meidän sosialidemokratiamme tähänastinen\nhistoria ei tule tietämään ainoastakaan huomatummassa asemassa\nolleesta aatteen miehestä, ylevämmästä johtajaluonteesta, puhdas-\nja suoraviivaisesta henkilöstä, ei ainoastakaan suurpiirteisestä\nmiehestä eikä mistään suuresta, mieltä ylentävästä teosta. Noissa,\nnoiden tyhjäin paikkain täyttäjissä ei lopulta liene ollut monta\nedes tavallisilla kansalaishyveillä varustettua miestä, mutta sen\nsijaan joukko kuritushuonerikosten tielle vähitellen luisuneita:\nmurtovarkaita, rosvoja, pettureita yleensä ja maansa pettureita\nerittäin, väärentäjiä, väärän rahan tekijöitä, pankkirosvoja -- ja mitä\nkaikkea tulevat tutkimukset vielä tuonevatkaan heistä ilmi.\n\nMahtavina, suurisuisina he leventelivät, venyttelivät noilla sijoilla,\njotka nyt ovat heistä tyhjät. Olin kuuntelemassa ja katselemassa heitä\nistuntokautena ennen kapinaa useimmissa tärkeimmissä istunnoissa.\nHeissä oli minuun heti marraskuun lakon jälkeen, jolloin heidän\npuoleltaan uskallettiin esittää armahdusta joukkomurhaajille ja\njoukkoryöstäjille, jonkunlainen salainen vetovoima. Joka ottaa siihen\nmäärin lieventelevästi ajaakseen petomaisuuden ja väkivaltaisuuden\nymmärtämistä ja anteeksiantoa kuin sosialistiset edusmiehet Turun\nmellakoista puhuessaan ja niiden vaikuttimia selitellessään,\nmahtaa olla itsekin pedon sukua. Koetin tutkia heidän kasvojaan,\nilmeitään, ääntä ja liikkeitä ja olin välistä näkevinäni vain\noutoja eläimiä, niinkuin jossakin eläintarhassa: susia, kettuja,\nmäyriä, shakaaleja heille kuuluvine vaistoineen. Kuta enemmän heitä\nkoetin ymmärtää, heidän oman ajamansa asian hyödyn kannalta, sitä\nvaikeampi minun oli selittää itselleni heidän kuuluisan taktiikkansa\ntarkoituksenmukaisuuttakaan. Kun en saanut itseäni vakuutetuksi\nsiitä, että vallankaappauksen toimeenpano ja julkiliitto venäläisten\nkanssa olisi heidänkään teokseen mahdollinen, oli minusta joka askel,\nminkä he siihen suuntaan ottivat, heidän asiansa turmioon viemistä.\nNythän sen kaiken hyvin ymmärtää: salavihkaa kiiluvat silmät, vihaa\nvärähtelevät suupielet, kyynillisyyden, vaanivan ilvesmäisen ilkeyden,\njulkeuden, ja varsinkin naisissa vaivoin pidätetyn hysteerisen raivon.\nEi ainoatakaan vastuunalaisuudestaan tietoisen miehen sanaa, ei yhtään\nylevämpää aatteellista otetta, ainoastaan onttoa mahtipontisuutta.\nHelppohintaisia sukkeluuksia, hollitupa-irvistelyjä lehteriyleisön\niloksi, mieskohtaisia solvauksia, jopa ilmiantojakin. Harja aina\npystyssä porvareita vastaan, olipa asia kuinka vähäpätöinen tahansa,\nikenet aina täydessä irvessä pienimmässäkin kahakassa. Tyhmyyttä,\nretestelevää omansa kehumista, itseoppineen itserakasta omahyväisyyttä,\npuoliherrain narrimaisuutta ja heidän pikkuälynsä ilmausten\nyksitoikkoisuutta aina samaan nuottiin toistuvissa puheissa.\n\nOli paha ollakseni heitä kuullessani, usein en saanut unta yökausiin\nheitä kuultuani.\n\nSiitä arvaten, kuinka he eduskunnassa esiintyivät, miten ovatkaan\nhe mahtaneet puhua ja toimia sen ulkopuolella, omissa suljetuissa\nkokouksissaan, missä heillä ei ollut mitään julkisuuden kontrollia!\nKuinka lieneekään siellä kiihoitettu, lietsottu, väärennetty,\npimitetty, huumattu niinkuin ulvovat dervishit oikeauskoista laumaa!\nPyrkiväthän pärrytyspuheet välistä huumaamaan varuillaankin olevaa\nkuulijaa, ärsyttämään vastustusvoimaisempiakin aivoja ja hermoja.\nSillä ulkonaista varmuutta ja muodollista esiintymistaitoa ja\nvoimasanaisuutta heillä oli ja dialektiikkaa ja valhelogiikkaa\nhe osasivat käyttää. Heissä oli sana-, ääni- ja eletaitureita,\nvaahtosuisia, tuimakatseisia loitsijoita, toiset kylmiä hypnotisoijia.\nMonen yllyttäjäpuhujan voima oli hänen itsehurmautumisessaan, omien\nvaleidensa uskomisessakin, ainakin niin kauan kuin sitä tarvittiin,\nkunnes puhe oli päättynyt ja tehnyt tarkoitetun vaikutuksen ja\npirunpappi sai kantaa kappansa lisääntyneinä jäsenmaksuina. Nekin,\nkaikki köyhän kansan kassat, ovat nyt missä lienevät siellä, missä\nkassööritkin, heidän omissa taskuissaan -- jos nyt miljoonamiehet enää\nsemmoisista pikkusummista välittävät.\n\nSellaisen vaikutuksen se väki yleensä teki syrjästä katsojaan.\nHeidän paikkansa eduskunnassa ovat nyt tyhjät enkä luule, että ne\novat täydemmät heidän valitsijainsa sydämissäkään. He kehuivat usein\nolevansa valmiit milloin hyvänsä tulemaan tilille \"kansan\" eteen.\nTehkööt hyvin ja tulkoot, omat tuomarit odottavat. Uskaltaisin antaa\nheidät valaoikeuden haltuun, joka olisi kokoonpantu pelkistä punaisista.\n\nHe olivat suomalaisia miehiä. Ja kuitenkaan he eivät olleet suomalaisia\neivätkä myöskään miehiä. He turvautuivat maansa veriviholliseen. He\npidättivät hänet täällä, koettivat estää heitä menemästä, loivatpa\nvielä rajan takaa toisia, kun toiset olivat menneet. Millä paikalla\nlieneekään sen suomalaisen sydän, miten rakennetut sen suomalaisen\naivot, jonka tunne ja järki ei noussut tämmöistä vastaan? Olivathan he\nsittenkin kaiken ikänsä tallanneet tämän maan kamaraa, hengittäneet\ntämän maan ilmaa, lukeneet tämän kansan historiaa, heidän ainoa\nkoulutuksensa ja kulttuurinsa oli tässä maassa saatu, meidän kieltämme\nhe puhuivat, useimmat ainoanaan. Olihan heillä olevinaan jotain\nohjelmaa Suomen itsenäisyydestä ja riippumattomuudesta. Miten heistä\nsaattoi tulla punaryssiä, sitä en koetakaan ratkaista muuten kuin\nkieltämällä heidän suomisyntyisyytensä.\n\nEihän tietysti kapinan kaikkia hirmutekoja, jokaista murhaa, rosvousta,\nryöstöä ja kidutusta voi panna sen alkuunpanijain ja johtajain\nyksityiseen laskuun. Ehkei heillä ollut mahdollisuutta niitä estää.\nMutta kun ne alkoivat, kun niitä jatkettiin, eivätkä johtomiehet\npanneet itseään ja viime tingassa henkeäänkin vaakaan niitä vastaan,\nsilloin he osoittivat olevansa samaa maata kuin varsinaiset rikolliset.\nSitä paitsi heidän suoranaiseksi syykseen tuli heti ensimmäisinä\nkapinapäivinä heidän aloitteestaan toimeenpantu Suomen Pankin murto ja\nryöstö ja sittemmin väärän rahan teko ja sen pakollinen tyrkyttely, --\nteot, joita kriminellisempiä rikoslaki ei tunne. Puhumattakaan kaikista\nmuista kapinanajamiskeinoista, omien pettämisistä, valheellisista\ntiedonannoista viimeiseen saakka, Suomen sopimuksellisesta myömisestä\nVenäjälle. Ja lopulta kurja pako ja miljoonien maasta vienti\nryöstösaaliina sekä rahassa että tavarassa. Ei mikään aate eikä asia\nvapauta sellaisia tulemasta asetetuksi tavallisten maantierosvojen\nja varkaiden tasolle. Historia on ehkä oleva ymmärtävämpi ja\nanteeksiantavampi psykoloogi. Tuomitkoon se kernaasti heidätkin\nkäytettävinään olevien lieventävien asianhaarain mukaan. Tätä nykyä\nheistä voi olla olemassa ainoastaan heidän aikansa tuomio, joka tuomio\ntietysti on vain syytös, mutta tosiasiain, kumoamattomien tosiasiain\nsyytös.\n\nJoka sellaisiin lainautuu, puuttuu siveellistä selkärankaa, sen\neetillisessä ytimessä on täytynyt olla vika. Kokonaisvaikutukseni tästä\nkoplasta -- sana on heidän omiaan -- on kaikkien heidän tekojensa\nvalossa, että he olivat seikkailijoita, jotka lopulta päätyivät\nrikollisuuteen, vailla alkeellisinta oikeuden- ja kunniantuntoa,\nluihuja, pelkureita, kapteeneja, jotka, sen sijaan että viimeisinä\npelastautuisivat, jättävät laivansa ensimmäisinä antaen sen upota\nniiden kanssa, joita itse ovat houkutelleet mukaan, ja vielä\nyhdennellätoista hetkellä uskottelevat, ettei mitään vaaraa ole edes\nolemassakaan. Jos he olisivat olleet toista rotua, olisivat he astuneet\nesiin ja sanoneet: \"Me olemme oikeat ja ainoat syylliset, ottakaa\nmeidät, vapauttakaa muut\" -- silloin olisi kapinan loppusuoritus ja\nsiinä toimineiden tuomio voinut olla toinen.\n\nMutta kaikki oli heissä niin pientä, niin alhaista, niin -- vaan mitäpä\nkasata enempiä sanoja...\n\nSellaista joukkoa se yleensä oli, tai sellaiseksi se ainakin tuli.\nJa heidän käsiinsä oli kokonainen kansanluokka kerran pannut\ntulevaisuutensa asian ajamisen, uskonut kohtalonsa ohjat. Siihen sitä\nei ollut saanut mikään ulkonainen pakko, ei väkivalta eikä asevoima,\nvaan tämän luokan herkkäuskoinen, lapsellisesti luottavainen vapaa\nvalinta. Suomessa ei ennen ole ollut demagogeja, mutta sitten niitä\ntulikin yhdellä purkauksella kaikkien aikojen edestä.\n\nEttä ne saivat tilaisuuden ja mahdollisuuden täällä tehdä sitä jälkeä,\nminkä tekivät, on ehkä kaikista kaameinta -- sana pyörähtää vähän väliä\nkynääni. Ja samalla peloittavinta vastaisuutta ajatellessa. Nuo kansan\nsilmän kääntäjät, sen järjen pimittäjät, sen hengen haltijat, sen\nloitsijapaholaiset vielä elävät. Ja vaikkeivät he itse enää pääsisikään\ntänne noitarumpujaan päristämään, on taito varmaan jo periytynyt.\nHeillä tulee olemaan oppilaita ja seuraajia. Ei vihan ja kiihoituksen\nhenki ole kuollut. Se elää verissä, sitä verta ei ole voitu eikä voida\nvuodattaa kuiviin, vaikka tänne jääneiden pikkunoitain ja heidän\nuhriensa suhteen pantaisiin toimeen kuinka ankara prosessi tahansa.\nVaikka otettaisiin oikeudentunnon tyydyttämiseksi kuinka monen tahansa\nfanatikon ja henkisen tasapainonsa menettäneen henki, ei semmoisella\nkatkaista muuta kuin ohdakkeen kukka: juuret jäävät ja rikkaruoho\nversoo, niin kauan kuin maaperä pysyy entisellään. Kyllä nälkäinen\nSörnäinen pitää huolen siitä, että yllyttäjäpapittarien seurakunta\nei vähene. Vaikka valpurimessuja ei enää päiväiseen aikaan voidakaan\npitää Mäntymäellä ja vaikka noita-akat suljettaisiin millaisten telkien\ntaa, kyllä ne öiseen aikaan löytävät luutansa ratsastaakseen niiden\nselässä kahareisin ullakoille ja sieltä hiipiäkseen kellarikerroksiin\nkäärmepatojaan kiehuttamaan. Sen keiton syöjiä ja syöjättäriä synnyttää\nparemman ruumiillisen ja henkisen ravinnon puute.\n\nSiitä puutteesta, jota me parempitietoiset tähän asti olemme osanneet\nniin huonosti poistaa, on tämän kansan hengen tauti alkuisin, se se on\njättänyt sen alttiiksi kotoiselle ja rajantakaiselle tartunnalle.\n\nEi tässä auta sotaoikeudet, ei sensuurit eikä diktatuurit, armeijat ja\nmonarkiat.\n\nOn kysymys, kapinan uhreihin nähden, henkisesti vajanaisista, sielujen\nsairaalloisista ilmiöistä.\n\nSellaiset tarvitsevat sielun lääkäreitä eikä kirurgeja, hoitoa, ei\nleikkausta.\n\n*\n\nMissä on se luonnonlääke, ne luonnonparantajat, jotka ajavat\nelimistöstä myrkyn, minkä myrkkymiehet siihen ruiskuttivat? Onko\nheidän omasta piiristään tuleva ne lääkärit joihin he luottavat?\nKuinka saadaan nuo tyhjät tuolit täytetyiksi miehillä, jotka kykenevät\n_rakentamaan_ kaiken, minkä nuo ovat _rikkoneet_? Sillä kerran kai\nnekin ovat täytettävät.\n\nSe on yksi nykyhetken monista kiireistä ratkaisua odottavista\nkysymyksistä. Siihen ei voi tällä hetkellä mitään vastata. Ja\nsentähdenkö nuo tyhjät tuolit, nuo elävien ruumiiden haudat\nvaikuttanevat niin aavemaisesti. Kalmiston pelko ei aina ole vain\ntaikauskoisen tunnelmaa.\n\n\n\n\nJouluaattona 24 p:nä joulukuuta.\n\n\n[Vaikka tämä kuvaus ei varsinaisesti kuulukaan kapinanaikaisiin, otan\nsen kuitenkin kokonaisuutta täydentävänä mukaan, se kun on puhjennut\nmielialoista, jotka kirjoittajassa vallitsivat jo siihen aikaan, kun\nedellä olevat mietelmät ja tunnelmat kirjoitettiin.]\n\n\n\"Nälkä on punikki.\"\n\nOlin elintarpeidenkeruu-retkellä ja olin saanut täyden repun, kooten\nkilon sieltä, toisen täältä, lompakon laihtuessa melkoista näkyvämmin\nkuin reppu lihoi. Olihan olevinaan vähin tunnonvaivojakin, että rikon\ntaas lakia minäkin, mutta kun muutkin rikkoo ja kun ne kuitenkin\nottaisivat, jollen minä; ja kun nyt oma suu on lähempänä kuin kontin\nsuu eivätkä ne, joiden pitäisi, näy kykenevän sitä elintarveasiaa\njärjestämään j.n.e. Olihan ollut vähän vastenmielistä, kun kaupat oli\npitänyt tehdä salaa, kamarissa kuiskuttamalla, ettei syrjäinen kuulisi\nja antaisi ilmi. Eräässä paikassa ei ollut mitään saatavana, niin kauan\nkuin köyhä työläisvaimo istui ovensuussa, mutta kun hän oli lähtenyt\ntyhjine kasseineen, löytyi minulle heti kilo sitä, toinen tätä.\n\nLähdin tuonnoisena sunnuntai-iltana astelemaan asemalle. Oli\nhajapilvinen kaamea kuutamo-ilta, maat paljaat, pellot mustat,\nmetsänreuna synkkä, siellä täällä aaveileva lumitäplä.\n\nKävelin metsätaipaleen tavallista ravakammin. Eihän tiedä mitään taata,\non taas päästetty punavankeja irti. Ei ole minulla muuta asetta kuin\nkeppini eikä minusta olisi missään tapauksessa tappelemaan. Jos kuuluu\njoku tulevan edestä tai takaa, väistyn metsään, kunnes ovat ohi. Mutta\nei ketään kuulunut, vaikka silloin tällöin pysähdyinkin kuulostamaan.\nTultuani aukeammalle istahdin katajamäkeen tien viereen kivelle\nlevähtämään.\n\nTämä oli muuten kylläkin kolkkoa seutua. Tässä oli ollut rintama\njonkun aikaa. Tässä oli kaatunut paljon väkeä taistelussa; tuossa\nsamassa metsässä, jonka läpi olin tullut, oli teurastettu valkoisia\nja siihen oli kuopattu ammuttuja punaisia hautoihin, joita he itse\nolivat saaneet kaivaa ennen kuolemaansa. Siitä kaikesta olin kuullut\nkauhukertomuksia kylissä. Sanon ehkä väärin \"kauhu\"-kertomuksia, sillä\noli vallan ihmeellinen se tyyneys ja intohimottomuus, sanoisinko kolea\nvälinpitämättömyys, millä kaikista noista kerrottiin, ihmeellinen\nvarsinkin niissä, jotka itse olivat olleet teloittamassa. Koetin\nudella, miltä tuntuu ampua tuttu mies, entinen renki, oma torppari.\n\"Ei siinä sen enempää, potkihan ne vähän, siihen tottuu.\" -- Aletaanko\nsiihen semmoiseen tottua? Onko jo rauhoituttu? Nähtävästi. Kai\npunaisetkin rauhoittuvat. Ollaanhan yhtä juurta punaiset ja valkoiset.\nHermojännitys laukeaa molemmilta. Ollaan ja eletään, niinkuin ei mitään\nolisi ollut, mitä vähän ehkä vielä unissa nähtäneen. Ollaan vielä\nenemmän entisellään kuin ennen. Veljet tappoivat veljiä kummallakin\npuolen. Tekojen alkusyyt olivat erilaiset, lopputulos oli sama. En\nhuomannut niissäkään taloissa, joissa isäntä ja poika oli murhattu,\nenää mitään mielenliikutusta tai koston kuohua. Kuolema kuin kuolema,\ntäytyy jatkaa elämää ja asua taloa ja hoitaa karjaa ja saada tavara\nkaupaksi enin tarjoavalle niinkuin ennenkin. Valitettiinhan jossakin\npaikassa -- sitä, että oli hyvä työmies mennyt, kun ei saatu irti\nvankilasta, vaikka koetettiin ja annettiin takuutkin. Jäivät kaurat\nkuhilaille itämään eikä tahdottu saada syyskyntöjä tehdyksi. Millainen\nlie ollut mieli punaisten omaisten ja leskien mäkituvissa ja torpissa,\nsiitä en päässyt ottamaan selkoa. Mutta ainakin ne näkyivät nekin\nraatavan, kyntävän valkoisten vainioita niinkuin ennenkin, tekevän\nheidän työtään ja kantavan heiltä palkkaa ja muonaa. Hirmumyrsky kulki\nyli maan ja lakosi metsän, nyt riotaan rungot ja latvat ja aletaan\nkuokkia sijalle peltoa. Ja minä vaivuin mielelläni siihen ainaiseen\noptimismiini, että kun loppu on hyvä, niin olkoon kaikki hyvä. Ja\ntuntui kuin elintarvetaakkani olisi ollut keveämpi kantaa, nostaessani\nsitä kiveltä olalleni.\n\n*\n\n-- Iltaa, kuului joku sanovan. Säikähdin melkolailla. Mistä se tuli?\nKuka oli missä? Tuossa istui mies aivan lähellä, toisella kivellä\nkatajapensaan suojassa. Ääni kuulosti tutulta.\n\n-- Kirjailija ei tunne minua, mutta minä tunnen kyllä kirjailijan.\n\nNythän minäkin tunsin hänet tai oikeastaan sain hahmotelluksi hänet\nsiksi, mikä hän oli ollut ennen. Noustiin kättelemään ja istuttiin\nsitten kumpikin kivellemme. Pannen lihaa luiden ympärille takin alle,\njoka riippui löyhänä vanhan miehen hartioilla, toisen värin tukkaan,\ntoisen ilmeen silmään, toisen ryhdin ja toiset vaatteet -- ääni vain\noli entinen -- löysin siitä vanhan nuoruuden tuttavan ja aatetoverin\nhenkisen käymiskauteni alkuajoilta.\n\n-- On kauan siitä kuin viimeksi tavattiin.\n\n-- On siitä aikaa.\n\nOli ennenaikaan kotipuolessamme harrasteltu kaikenlaista kansallista\nja aatteellista. Hänellä oli ollut pikku talo, josta hävisi,\nosti torpan, jossa ei menestynyt, joutui viimein tavalliseksi\ntyöläiseksi. Hän oli luku- ja tiedonhaluinen, lainasi minulta\nkirjoja, kirjoitteli sanomalehtiin, joita sittemmin toimittelin.\nKävin usein hänen kotonaan, niin kauan kuin hänellä semmoinen oli,\nkalastelemassa ja metsästelemässä. Hän oli tuollainen hyväpäinen,\nkaikista aatteellisista, yhteiskunnallisista ja valtiollisista asioista\nja kysymyksistä innostunut savolainen kansanmies, joka ajanhengen\nja kohtalonsa kantamana ajautui sosialismiin ja lopulta sortui\npunakaartiin.\n\nMiten hänen siellä viimeksi oli käynyt, se näkyi siitä, että en\nollut tuntenut häntä kuutamossa, tuskin olisin tuntenut hänet\npäivänvalossakaan. Olin niin varma siitä, että hän oli ollut\nvankileirissä ja sieltä päässyt, että kysyin ainoastaan, _missä_\nvankileirissä hän oli ollut.\n\n-- Tammisaaressa.\n\nEnempää en tahtonut eikä tarvinnut kysyä. Minä olin viettänyt saman\najan saaristossa, ei kaukana sieltä, aurinkoisilla ulapoilla, yhden\nihanimmista kesistäni, kalastellen ja purjehtien.\n\n-- Vai sinne Anttikin sortui.\n\n-- Sinnehän tuota.\n\n-- Ja aseeseen tartuitte?\n\n-- Tuli tartutuksi aatteen puolesta.\n\n-- Ei ollut hyvä siellä.\n\nHän oli kaikesta huolimatta säilyttänyt savolaisuutensa ja sanoi\nhilpeäksi kohentautuen, niin että ensin petyin hänen tarkoittavan totta:\n\n-- Ei aivan pahakaan. Se oli meille mainio kasvatuslaitos. Sain\nkäydä valtion koulun vielä vanhoillani minäkin. Annettiin ilmaiseksi\nkasarmissa oppi, ruoka ja täysihoito, saunaa vaille. Jos olisi ollut\nlauantailöyly ja muutinpaita pyhäksi ja vähemmän syöpäläisiä... tahtoi\nvälistä tulla tuima tupakastakin, kun on ikänsä tottunut vetelemään.\nVaan opiksihan oli.\n\n-- Todellako?\n\n-- Kah, se meidän vallankumous oli tyhmä ote. Tuli ajattomaan aikaan,\nkun tämä Suomen köyhälistö kyllä malttoi keittää, mutta ei malttanut\njäähdyttää. Olisi maltettu odottaa vielä vähän, niin olisi tämä maailma\npyllähtänyt ilman meitäkin. Ei olisi pitänyt meidän lyödä pökkelötä,\nniin ei olisi pökkelö lyönyt meitä. Olisi pitänyt tämän porvarillisten\nkapitaaliyhteiskunnan antaa hajota heidän omiin käsiinsä. Kohta se\nolisi kuitenkin kaatunut omaa huonouttaan maailman myrskyssä. Näyttää,\nkuin tässä olisi pian nousemassa jumalanilma, joka tekee lakoa\nmuuallakin.\n\nHän oli siis entisensä. Vuosien päästä tavatessa lähti häneltä puhe\nheti ilman esipuheita aatteellisille ja valtiollisille aloille.\nTuskin oli kättä pistetty, niin aina oli keskustelu kohta käynnissä,\nmielipiteet ja kysymykset valmiina.\n\n-- En usko, että meillä enää sen siitään romahtaa, mikä ei jo ole\nromahtanut.\n\n-- Eipä saata enää, herra kirjailijapahan sen paremmin tiennee.\n\nSen silmän valkuainen mulahti kuitenkin kuutamon valossa.\n\n-- Pysyitte siellä sentään hengissä.\n\n-- Näissä vähissäni. Tuomitsivathan ne jo minutkin, ja jo vietiin mies\nmännikköönkin, mutta mikä lie ollut vika herrain papereissa, kun ei\npamautettukaan. Ilman papereita ne eivät silloin enää pamautelleet.\nEikö lie ollut oikeat orterit ja allekirjoitukset.\n\n-- Olitte pyytänyt armoa?\n\n-- Ei tullut pyydetyksi, kun ei ollut tietoa, olisiko tuon tämmöinen\nsaanut. Ja aattelin, että joudanhan minä vanha mies mennä, kun meni\nnuoremmatkin, poikanikin.\n\n-- Missä hänet ammuttiin?\n\n-- Varkaudessa.\n\n-- Oliko hän johtajia?\n\n-- Ei ollut. Taisi tulla ereys.\n\nOlin aikonut tarjota hänelle tupakkaa, mutta en saanut sitä tehdyksi.\nTakertui kurkkuun surunvalittelunikin. Olin aikoinani sitä poikaa\nkiikutellut polvellani, taisin olla kirjoitettu sen kummiksikin. Hänen\näänessään oli kuin syytös -- myöskinkö minua kohtaan? Eihän niiden\nilmeestä koskaan saa selvää, ei päivällä, saati sitten kuutamohämyssä.\n\nOltiin hetken aikaa vaiti, sitten hän kysyi yhtä rauhallisesti kuin\nennenkin:\n\n-- Elintarveasiollako kuletaan?\n\n-- Niillä, millä kaikki muutkin tähän aikaan\n\n-- Saalistiko edes joulupuuron silmäksi?\n\n-- Onhan tässä vähän puuroksikin.\n\n-- Näkyyhän raha vastineensa löytäneen. Täysi reppu kuin ennen metson\nsoitimessa. Rahalla saa ja pyssyllä putoaa. Sepä hyvä, että on metsä\nmielimään pitänyt.\n\n-- Antilla ei taida olla paljoakaan repussaan?\n\n-- On tässä kannikka pari ja voikipenekin, sen verran kuin tarvitsenkin\nlyhyen taipaleen varaksi. Minun ei tarvitse ostaa. Antavat almuna\ntaloista sen, mikä pysyy sisässä... väljenivät suolet vähän liiaksi\nsiellä leirissä, kun piti uitella suolasilakoita alas paljon vesivellin\nvoimalla.\n\n-- Vai on tässä maassa vielä niitä, jotka antavat matkamiehelle\nilmaiseksi suuhunpantavaa?\n\n-- Antaahan ne, kun osaa heille suuta myöten haastaa.\n\n-- Mitä te heille haastatte?\n\n-- Sitä vain, ettei pidä suotta aikojaan antaa elintarvelautakunnille\nrajahintoihin, vaan että pitää aina vain saada rokarilta se kaikkein\nkorkein.\n\n-- Tekö semmoista puhutte?\n\n-- Ne kun hyvästyvät siitä, että vanha punikki näin puhuu, niin että\nsyöttävät ja juottavat ja kahvittelevat, ja evästäisivät taipalellekin\niloisen sanoman julistajan ja pyytävät julistamaan toisessakin talossa.\nMinä teen työtä toivottua, kuleskelen hiljalleen, en pidä kiirettä.\nEn lähtenyt junassa, vaikka pistivät piletin kouraan. Vaihdoin\nsillä suojeluskuntalaiselta tupakkaa. Sattui olemaan hyvä mies se\nvormuveikko. Kysäisin muutamakseen: \"Lähdetkö, manttaalipomon poika,\ntakavarikoimaan väkisin isäsi viljaa, jos esivaltasi käskee?\" -- \"En\nmaar perkele lährekään!\" kirosi ja ramautti kivääriään. \"Vai minä\npunikeille varastoja kokoomaan! Tuuhean kuusen latvassa on parempi\npiilopaikka.\" -- \"Se on oikein puhuttu\", minä sanoin. \"Ammu sinä\nvain se, joka tulee oravaasi ottamaan\", minä sanoin. -- Semmoinen\nniissä on henki, ei niille tarvitsisi paljoa puhua, mutta puhummahan\nlystikseni. Tuli tässä takavuosina ja he tullut vähän jälemmäkin\nolluksi akutaattorina, niin töhertelen häntä vieläkin näiden Hämeen\nakkain iloksi, kun on joutilasta aikaa; Savossa eivät taitaisi oikein\nuskoa, ne on siellä viisaampia kuin täällä, -- Hyvä tästä tulee pian,\nilman tekemättäkin, hän sitten naurahti. Kaikki näkyy rupeavan käymään\nitsestään. Lainkuuliainen kansa ei tottele omaa esivaltaansa, uhkaa\nnostaa aseensa omaa hallitustaan vastaan. On vanhan punikin iloista\nnähdä, että porvarillisessa yhteiskunnassa ei kukaan enää noudata\nperustuslakia, vaan että kaikki sitä kilvan kiistaten rikkoo. Se meidän\nkapinarikos oli tupenrapinarikosta sen suhteen, mikä nyt on tulossa.\nAnnahan viikon vierähtää, niin ovat tukkanuottasilla keskenään.\nKäyvät tuottajat ja kuluttajat toistensa kimppuun, niin että paikat\npaukkaa. Syntyy uusia punikkeja valkoisista. Me vanhat punikit häärimme\nkintereillä. Ensin tappavat toisiaan aseillaan ja loput kuolee nälkään.\n\n-- Mutta mitä te luulette tuollaisella kiihotuksella saavanne aikaan\nomaksi hyväksenne?\n\nHän väisti kysymykseni aitosavolaisella käänteellä:\n\n-- Minäkö? En _minä_ saa mitään aikaan. En minä enää paljoakaan jaksa\nenkä viitsi, kuin minkä vähän henkipitimikseni ja omiksi iloikseni.\nMutta muut jaksaa ja viitsii paremmin. Näkyisi se muuten menevän\nvähin akiteerauksin. Niillä on jokaisella oma kotipirunsa korvaan\nkuiskuttamassa. Ne on nekin, jos lienemme mekin, käyneet ryssän koulun.\nParaat herratkin varastavat, ja sorkaavat kuin saksat. Kyllä tästä hyvä\ntulee itsestään. Meidän miehet pitivät silloin turhaa kiirettä.\n\n-- Kysyn vieläkin, mitä hyvää siitä seuraa?\n\n-- Mitäkö hyvää? kivahti hän ja hänen sävynsä yhtäkkiä kiristyi. --\nSiitä seuraa se hyvä, että kun kansa näkee, että maa on joutunut\nsemmoisille yksityisille, jotka kavaltavat sen antimet omaksi edukseen\nvälittämättä, kuoleeko maaton kansa nälkään, vaikka antamista olisi\n-- syöttävät sioillaan ja polttavat viinaan -- niin maat otetaan pois\nyksityisiltä ja takavarikoidaan yhteiskunnalle. Sillä maa kuulukoon\nkaikille. Sitä me suunniteltiin, ja otettu me olisi, jos ennätettiin\neikä tullut se saksalainen siihen sorkkimaan. Mutta nytkin se menee\nsiihen. Menee valkoista tietä, ja sitä mekin tässä ollaan mukana\ntekemässä. Herra kirjailijakin tekee sitä tietä, kun ostaa kätkettyä\nja kansalta salattua tavaraa ja pistää omaan suuhunsa, mikä oli lain\nmukaan meinattu kaikkiin suihin.\n\n-- Täytyyhän minun, kun kaikki muutkin.\n\n-- Täytyypä täytyy, siinäpä se juuri onkin, että täytyy. Kaikkien\ntäytyy, senaattorin, ylituomarin, ehkä itsensä elintarveresitentinkin,\nkun rahalla saa, mutta kortilla ei saa. Siihenpä juuri minä perustan,\nettä täytyy, että kaikkien täytyy ja että se ei enää muuten mene eikä\nole mitenkään muuten ratkaistavissa, sillä tässä porvarillisessa\nyhteiskunnassa se ei olekaan muuten ratkaistavissa. Sentähden sen\ntäytyy romahtaa ja siihen romahtamiseen pitää meidänkin vähän\nperäpuolesta pukata, minkä minäkin. Eikö ole oikein puhuttu punikilta,\nherra valkeapää?\n\n-- Kai tässä jotain romahtaa, mutta ehkä ei sentään aivan sinnepäin,\nmihin te sitä suunnittelette.\n\n-- Sama se, minnepäin romahtaa, kunhan vain romahtaa. -- Hän kiihtyi\nkiihtymistään omista sanoistaan: -- Tässä maassa ei ole pitkään\naikaan ollut yhtä ainoata rehellistä miestä, joka voisi katsoa toista\nrehellistä miestä silmiin, jos semmoinen ihmeeksi sattuisi tulemaan\ntiellä vastaan. Ei yhtä lakia rikkomatonta kansalaista, joka voisi\nlainrikkomisesta toisen tuomita. Kaikki ollaan yhtä jääviä joukkoa\nJumalan edessä, ja se on niinkuin ollakin pitää, sillä elkää tuomitko,\nsanoo Herra, mutta herrat sanovat: tuomitkaa, elkää armahtako!\n\n-- Onhan armahdettu.\n\n-- Kun oli pakko, kun täytyi rehun puutteessa päästää karja kylmään\nmetsään kaluamaan.\n\n-- Lie täällä nyt sentään joitain rehellisiäkin.\n\n-- Lie joitain, jotka ovat niin saamattomia ja vähäväkisiä ja vanhoja,\netteivät kykene enää syntiä tekemään; jotka eivät kätke eivätkä\nvarasta siksi, etteivät jaksa, vaan täytyy kitua ja kuolla paikoilleen\nrehellisyyteensä. Te olette, porvarit, tekemässä punakapinan\noikeutetuksi, ja siinä me avustamme teitä pyytämättänne. Sillä jos\nse kapina ei olisi silloin tullut, olisi se tullut nyt! Meidät te\nvoititte, mutta ette kyenneet voittamaan itseänne, omaa vihaanne,\nkostonhimoanne ja ahneuttanne. Kapinan olisi kuitenkin pitänyt puhjeta\nja sisällisen sodan syttyä nyt, jos sitä ei olisi sytytetty silloin.\nSillä koska näkyy, että siltä, jolla on, kuitenkin viime tingassa\ntäytyy ottaa väkisin, jotta saisi osansa sekin, jolla ei ole. Se\non nyt samantekevä, mitä otetaan, jota ei ottamatta saa: valtaako\nvai viljaa. Teidänkin täytyy tapella, kun ette saa asiata muulla\ntavalla selväksi. Ja kunpa tappelisittekin! Mutta ei teistä taida\nolla tappelemaan ilman meitä. Mutta me tulemme mielellämme avuksi,\nminkä enää kykenemme. Meillä ei ole itsellämme aseita, mutta teillä\non meillekin asti. Ei siellä armeijassa taida olla montakaan kymmentä\nrosenttia omavaraiseläjäin poikia. Tässä tulee käymään niin, että\notetaan väkipakolla, kun ei saada hyvin puhein houkutellen. Sillä\nnälkä ei tunnusta lakia. Nälkä on punikki. Pian täällä rovio roihuaa\nja punaheltta kiekuu. Te perustatte niitä edistys- ja kokoomus-\nja säilytys- ja suojeluskoplianne ja aiotte piirittää Pietarit ja\nvalloittaa Venäjän-Karjalat; ja ojennatte kätenne kuninkaihinne ja\nhuudatte hukkuessanne: auta, herra, me hukumme. Vaan ei hänestä\nole teille apua, vaikka hän tulisi tänne kuivin jaloin meren yli\nkävellen, sillä ei teillä ole uskoa, ei itseenne eikä herraannekaan.\nMuistatteko, mitä pappanne kerran... Ja sen minä sanon, että ne hommat\novat vain risuja rovioon, joka on jo rakennettuna, sitä vaille, ettei\nsytytetty. Pian on siihen tuli raapaistu. On meitä ja muita, jotka\nliehdomme liekkiin, jos sammuisi. Sammuta sinä, minä sytytän! Hih,\nkuinka sitten tulipunaiset kipenet lentää joka kylässä! Ja meitä saapuu\nsaaliin jakoon idästä ja lännestä, pohjoisesta ja etelästä, maitse ja\nmeritse. Sen tulen sammuttaisi vain vapaaehtoinen viljan luovutus ja\nihmisrakkaus ja hyvä tahto, mutta hyvän tahdon ruiskut on ruostuneet\nja ihmisrakkauden kaivot on kuivuneet, ja te olette ahneuden ja\nitsekkyyden sokeudella lyödyt, jotta kirjoitukset kävisivät toteen ja\nHerran tahto täytettäisiin ja Jumalan vihan vedenpaisumus... niinkuin\nisänne tänä tuomiosunnuntaina...\n\nHänet keskeytti yskäkohtaus, pitkä, vanhan tupakkamiehen vatsayskä,\njoka retkautti hänet melkein kaksinkerroin routaiseen mättääseen.\n\nAutoin hänet ylös, ja kun hän oli päässyt siitä tointumaan ja\nrinta vähän rauhoittunut, pistin hänelle sikarin suuhun ja sytytin\nsen. Ahneesti särpi hän savuja röhisevään rintaansa, kasvot vielä\nväännyksissä ja silmät verestäen. Virkoin:\n\n-- Saattaahan se siihenkin mennä, mutta jos se siihen menee ja syttyy\nryöstö ja sota, niin eihän sitten saada elintarpeita jaetuksi tasan,\nenkä ymmärrä, mikä ilo ja voitto siitä _teille_ on.\n\n-- On se ilo ja voitto, minkä jo sanoin.\n\n-- Ette ainakaan tuolla lailla aja köyhälistön asiaa. Loppuu siinä\nleipä teiltäkin.\n\n-- Ei ihminen elä ainoastaan leivästä.\n\n-- Mistä sitten?\n\n-- Kosto on ruokani ja viha on juomani ja aatteen voitto särpimeni.\nMeitä on kuollut rintamilla ja leireissä ja Santahaminoissa,\nTammisaarissa ja Hennaloissa ja maanpaossa niin paljon, ettei lisä enää\nisoakaan lovea tee. Meitä kuolee, mutta teitä kuolee kanssa. Mutta kun\nmeitä on enemmän, jää meitä eloonkin enemmän kuin teitä. -- Onpa hyviä\nnämä haikunne.\n\nHän oli taas puhunut raukeasti ja tyynesti, syventyneenä sikariinsa.\n\n-- Taidatte nuolaista, ennenkuin tipahtaa, sanoin. Mannerheim kukistaa\nkapinan tällä kerralla niinkuin viimeiselläkin. Hän kuuluu saavan\nAmerikasta viljaa.\n\n-- Saako Mannerheim Amerikasta viljaa?\n\n-- Niin luvataan.\n\n-- No sitten. Mutta jos se _ei saa?_\n\n-- Silloin kai käy, niinkuin te toivotte.\n\n-- Minä toivon.\n\nNousin lähteäkseni.\n\n-- Ja nyt minä menen ja vien ainakin omasta puolestani\nelintarvelautakunnalle nämä evääni.\n\n-- Syökää te vaan sapuskanne, mitkä olette saanut. Ei pisara meressä\ntunnu. Ja jos Mannerheimin Amerikan vilja sattuisi olemaan samanlaista\ntakuusten takaista kuin se Tokoin Siperian vilja, ja teille tulisi\nsiellä Helsingissä tarvis, niin minä puhun vanhassa kotipuolessanne,\nettä samalla kuin itselleen varaavat jonkun tuttavan talon niittylatoon\nvähän teitäkin varten. Ehkä ne varaa, kun koreasti puhun. -- Tuota,\nettä... mitä minun pitikään... niin, että minä vielä vähän siitä\nAmerikan viljasta. Vaikka se tulisikin, niin se tulee liika myöhään\ntähän meidän asiaamme. Kätköt jäivät penkomatta. Ne kun saivat pitää\nsen nyt, niin pitävät sen vastakin. Nyt tiedetään, että se, jolla ei\nole maata, sillä ei myöskään ole leipää, vaan saa kuolla nälkään,\nvaikka toisella olkoon. Talonpoika ei tässä maassa suurinkaan surmin,\nei nälkäsurminkaan avannut säkkinsä suuta _hyvällä_. Niin että sitä\npääasiaa se ei muuta se Amerikan vilja.\n\nHänkin oli noussut lähteäkseen. Pistettiin rauhankämmentä ja erottiin.\n\n\n\n"]