[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fH9ITivIhGj-T7CG-kiz3m5CvtsaJuPNmsqN6ATg6jM0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":24,"gutenbergSummary":26,"gutenbergTranslators":27,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},1968,"Rahan valtaa","Haapanen, Emmi",1866,1947,"1968-haapanen-emmi-rahan-valtaa","1968__Haapanen_Emmi__Rahan_valtaa","Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä","naytelma",[],[],"fi",1897,null,3186,18169,false,28159,[23],"Finnish drama -- 19th century",[25],"Plays/Films/Dramas","\"Rahan valtaa: Huvinäytelmä 1:ssä näytöksessä\" by Emmi Haapanen is a play written in the late 19th century. This work explores themes of wealth, relationships, and societal expectations, centered around the lives and choices of a group of characters in a rural setting. The title suggests a focus on the power dynamics that money can impose on personal relationships and choices.  The storyline follows Liina, the daughter of Heiskanen, who faces pressure to accept the proposal of the wealthy but dull Aatami Ahola. Meanwhile, her heart still belongs to Antti, her old love, who has returned after years at sea with newfound ambition and the promise of a financial gift from his uncle, Eerikki. As Antti’s socioeconomic status shifts, the play navigates the conflict between true love and the allure of wealth. Through the interactions among the characters, especially the comedic attempts of the meddlesome Ann-Maija and the pompous Aatami, the audience witnesses the intricate dance of love, societal expectations, and the ultimately transformative power of genuine affection over material wealth. Ultimately, the play concludes with Liina proclaiming her love for Antti, solidifying the message that true happiness lies not in riches, but in love and personal freedom. (This is an automatically generated summary.)",[],271,"Yksinäytöksinen huvinäytelmä kuvaa talon tytär Liinan ja entisen renki Antin välistä rakkautta. Kylän eukko Anna-Maija yrittää naittaa Liinan varakkaalle mutta yksinkertaiselle Aatami Aholalle palkkion toivossa. Teos käsittelee varallisuuden ja tunteiden välistä ristiriitaa maalaismiljöössä.","Emmi Haapasen 'Rahan valtaa' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 1968.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","RAHAN VALTAA\n\nHuvinäytelmä 1:ssä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\n--i--n [Emmi Haapanen]\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nG. W. Edlund, kustantaja.\n1897.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nHeiskanen, talonisäntä.\nLiina, hänen tyttärensä.\nEerikki, Heiskasen veli.\nAntti, Heiskasen entinen renki.\nAatami Ahola, nuori talon isäntä\nToivola, puhemies.\nAnna-Maija, kylän eukko.\n\n\n\n    (Iso tupa. Vasemmalla ja oikealla ovi. Peränurkassa pöytä,\n    kaappi, perällä penkki ja pari tuolia. Ovi vasempaan auki).\n\nLIINA (ommellen pöydän luona selin oveen, laulaa):\n\n    \"Länteen lähti mun kultani,\n    Meni kauvas pois.\n    Ken nyt kuulevi ääneni?\n    Tuulonen jos tois\n    Koti-rantahan rakkaani,\n    Suloisen ystäväni,\n    Suuri surun huojennus\n    Se oisi rinnalleni\".\n\nANNA-MAIJA (Tulee vasemmalta, seisahtuu ovella, puhuu itsekseen). Aina\nyhtä surullinen on Liina. Tuo Antti on hänellä vielä mielessä! Mikä\nuppiniskaisuus! Muistella nyt ijän kaiken moista renkinahjusta, vaikka\nisäkin on sen pois ajanut. Jos olisin Liinan siassa, en olisikaan noin\nitsepäinen. Ja merenpohjassa se lieneekin jo koko kapine. Ei, mutta nyt\nasiaan. (Yskähtää hiljaan).\n\nLIINA (on pannut kädet silmillensä, istuu ajatuksiinsa vaipuneena eikä\nkuule vieraan tuloa).\n\nANNA-MAIJA. Eipäs näet kuule ollenkaan, niin on ajatuksissansa.\nAholan Aatami lupasi minulle tynnyrin ohria ja lampaan puolikkaan\njoulupaistiksi, jos saisin Liinan hänelle hieman lempeämmäksi. --\nIllalla hän aikoo sitten tulla kosimaan, oikein puhemiehen kanssa, jos\nsaan vähän niinkuin lupia, hi, hii.\n\nLIINA (hyräilee surullisena eikä kuule).\n\nANNA-MAIJA. Voi kuinka surullista nuottia tuo nyt hyräileekin. Niin,\nniin Aholan-Aatamille ovat tytöt vähän yrmeänlaisia, kun hän on\ntuommoinen tyhmänsekainen, mutta rahaa sillä on ja se, se paras lienee.\nMutta Anna-Maija oleppas nyt sukkela! Hieman vahvistusta ensin! (Kaivaa\nnuuskarasian poveltaan ja nuuskaa). Tsiu! Tsiu!\n\nLIINA. (Säpsähtää ja kääntyy). Ka, Anna-Maija!\n\nANNA-MAIJA. Hyvää päivää Liina!\n\nLIINA. Hyvää päivää! Istukaa!\n\nANNA-MAIJA. Kiitos, kiitos! (Istuu). No kapioitakos se Liina nyt\nompelee?\n\nLIINA. Kelleppä minä semmoisia ompelisin?\n\nANNA-MAIJA. (Nuuskaa). Itsellesi tietysti, itsellesi.\n\nLIINA. Mitä se Anna-Maija joutavia löpisee! Ensinhän sen sulhasenkin\ntäytyy hankkia ja sitte vasta kapiot.\n\nANNA-MAIJA. Sulhasen noin sievä tyttö kyllä saa, milloin vain halua,\nsaa vaikka viisi joka sormelle!\n\nLIINA. Kylläpä se Anna-Maija nyt on antelias.\n\nANNA-MAIJA. Olen kyllä sinun moisillesi tytöille. (Nuuskaa ja tarjoaa\nLiinalle).\n\nLIINA. Kiitos! Minä en nuuskaa.\n\nANNA-MAIJA. (Sivulle). Oho, miten hieno! (Liinalle). -- Mutta tuo\nAholan nuori isäntä on vasta höyli mies ja rikas, ihan äärettömän\nrikas. Tsiu! Voi miten armottoman suuria sikojakin sillä on, ja\nlampaita on navetta täynnä. Kävin tänä aamuna siellä, ja kovin oli\nisäntä höyli. Näytteli talonsa yltä ja päältä ja veipä vielä\nkamariinkin ja (söpöttää) tarjosi minulle lasillisen oikeata selvää\nkumina viinaa. (Huutaa). Niin, niin, kyllä siellä on komeaa! Kelpaa\nsinne kyllä emännänkin tulla.\n\nLIINA. Aha, Anna-Maija kävi kai talon katsojaisilla, mihin paikkaan\nrukin asettaisi.\n\nANNA-MAIJA. Älähän leikkiä laskettele.\n\nLIINA. No, eihän se niin ihmeellistä olisi, onhan teillä tytär.\n\nANNA-MAIJA. Eihän ne semmoiset metsäläisiä. Rikasta rikas hakee.\n\nLIINA. Niinpä kyllä; mutta eipä se Aatami oikein kuulu rikkaissa\nonnistuvan.\n\nANNA-MAIJA. Lieneeköhän tuo vielä toden perään kosioinutkaan, ennenkun\nnyt vasta.\n\nLIINA. Nyt vasta! Joko Aatami on taas heittänyt verkkonsa apajalle?\n\nANNA-MAIJA. Koht'sillään, koht'sillään. Varo vain itseäsi Liina. Hi,\nhi, hi, hii!\n\nLIINA. Sen kyllä teen!\n\nANNA-MAIJA. Kohta se Aatami tulee tänne puhemiehen kanssa sinua\n\"tervehtimään.\"\n\nLIINA. Rukkaset on jo valmiina.\n\nANNA-MAIJA. Ettäkö rukkaset?\n\nLIINA. Niin, ja paksut.\n\nANNA-MAIJA. Ajattelepas nyt semmoinen talo ja semmoinen tavara, ei\nniitä niin pidä luotaan työntää. Ei Aholassa emännän vain nälkää\ntarvitse nähdä, ei ainakaan. Rahaa on kuin muutakin paperia. Ja kovin\non isäntä höyli tämmöisiä köyhiäkin kohtaan. Aivan kuin sinä Liina.\nKyllä teistä tulisi komea pariskunta.\n\nLIINA. Mutta tehän sen Aatamin puhemies lienettekin, vai miten?\n\nANNA-MAIJA. Sinun parastasi minä vain valvon, sinun parastasi Liina!\n\nLIINA. (Ivallisesti). Kiitoksia! Kyllä jo riittää täksi kertaa.\n\nANTTI. (Oven luona). (Itsekseen). Ah, siis taas näen hänet elämäni\nilon, onneni. Miten hän on kaunistunut! (Ääneen, lähestyen Liinaa).\nLiina!\n\nLIINA (kääntyen). Antti! (Syleilevät).\n\nANNA-MAIJA. Hi, hi, hii! kylläpä ollaan rakkaita!\n\nANTTI (Anna-Maijalle vihaisesti). Mikä teitä naurattaa?\n\nANNA-MAIJA. Sanoin vain, että kylläpä ollaan rakkaita! Hi, hi, hii!\n\nANTTI. Anna-Maijahan se onkin. En tahtonut tunteakaan, kun olette\ntulleet niin nuuskan väriseksi. Näyttäkääpä, onko teidän\nnuuskataulikkanne vielä yhtä paksu, kuin ennenkin?\n\nANNA-MAIJA. (Itsekseen). Hän se on, ihan ilmi elävänä, ei siis\nvalaskalakaan ole häntä niellyt! Nyt menetän sekä ohrat että lampaan\npuolikkaan. Jotakin on tässä tehtävä. Tuo maankiertäjä on saatava\ntäältä pois. (Ääneen uhaten Anttia kädellään). Mene joutuun matkaasi,\ntahi haen Heiskasen tänne.\n\nANTTI. Hakekaa, jos haluatte.\n\nANNA-MAIJA. Noinko se Liinakin isänsä käskyjä noudattaa?\n\nLIINA. Ah isäni! Mitä hän on sanova? (Peittää silmät käsillään ja\nperäytyy).\n\nANNA-MAIJA. Hi, hi, hi, Hii!\n\nANTTI. Olkaa hihittämättä, ja astukaa oitis ulos, tahi minä näytän,\nmistä on viisi poikki.\n\nANNA-MAIJA (ilkeästi). No, no, kyllä menen, mutta taidatpa pian itse\nkömpiä samasta aukosta. (Menee vasemmalle).\n\nANTTI. (Lähestyy Liinaa). Itketkö Liina?\n\nLIINA. Oi Antti! Mene pois, mene, mene, ett'ei isä näe sinua ja toista\nkertaa aja pois. Anna-Maija varmaan kertoo hänelle.\n\nANTTI. Poisko! Ehei! Vastahan juuri taas olen tavannut sinut\nsydänkäpyni, niin nytkö sinut jättäisin? Ei! kaukana valtamerellä\nmyrskyjen ulvotessa, ja aaltojen pauhatessa, olen uneksinut tästä\nhetkestä. Kun vieraiden maiden ihanat näköalat eteeni aukesivat ja mitä\nviehättävintä nautintoa tarjosivat, en voinut niistä iloita, sillä\nsydämmeni oli kaukana Pohjolassa, luona ihanan impeni, luona sydämmeni\nvalitun. Niin Liina! Kiusauksen hetkinä olet ollut pelastava enkelini.\n\nLIINA (itkee yhä).\n\nANTTI. Oi Liina! Miksi itket? Miksi vetäydyt pois? Etkö rakastakaan\nenää minua? Oi minä aavistan: poissa ollessani on joku toinen voittanut\nrakkautesi! Niinkö?\n\nANNA-MAIJA. (Kurkistaa avoimesta ovesta). Se on sulle parahaksi! Hi,\nhi, hii!\n\nANTTI. (Menee Liinan luo ja kysyy kiivaasti). Liina! Sano! Onko se\ntosi! Etkö rakasta enää minua? Onko joku toinen voittanut sydämmesi?\n\nLIINA. Antti, sinua rakastan ja yksin sinua! Kellekään muulle en\nkoskaan mene, mutta isäni siunauksetta en tahdo mennä naimisiin.\n\nANTTI (iloisesti). Sekö siis vain onkin esteenä! Isäsi siunaa\nliittoamme, usko se!\n\nLIINA. Siunaa! Ei Antti. Tiedäthän, ett'ei isäni koskaan huoli köyhästä\nvävystä.\n\nANTTI. Mutta jos -- -- -- (askelia kuuluu).\n\nLIINA. Isä tulee! Piiloudu pian! Pian, pian, pian!\n\n    (Antti kätkeytyy pöydän alle ja Liina istuu ompelemaan).\n\nHEISKANEN (oikealta). Täällähän sinä olet Liina. Missä olet ollut?\n\nLIINA. Olen täällä jo hyvän aikaa ommellut.\n\nHEISKANEN. (Tarkastaa Liinaa). Mikä sinua vaivaa, kun olet noin\nkummallisen näköinen?\n\nLIINA. Peljästyin vain hieman. (Itsekseen). Hän ei tiedä mitään Antin\ntulosta.\n\nHEISKANEN (iloissaan). Kuuleppas Liina! Laitapa nyt itsesi hyvään\nkuntoon, illalla saadaan vieraita.\n\nLIINA. Keitä sitten?\n\nHEISKANEN. Hei! sulhasia Liina, sulhasia.\n\nLIINA. Sulhasia! Tiedäthän isä, ett'en pidä semmoisesta leikistä.\n\nHEISKANEN. Leikistäkö? Tosi se on, että Aholan Aatami tulee sinua tänä\niltana kosioimaan.\n\nLIINA. Siis totta! Joko tänä iltana?\n\nHEISKANEN. Niin juuri, ja luulenpa, että hän on kyllä hyvä sulhanen\nsinulle.\n\nLIINA. Hänestä, isä kultani, en milloinkaan huoli.\n\nHEISKANEN. (Kiivaasti). Vai niin! Luuletkos sinulle\nkahdenkymmenen-tuhannen poikia joka ilta tarjottavan! Vai et\nhuoli! Miksipä et?\n\nLIINA. Ensiksikin on hän niin hirveän tyhmä, ja toiseksi minä en\nrakasta Aatamia.\n\nHEISKANEN. Tyhmä, vai tyhmä! Eihän sillä pelkällä viisaudella elä,\nmutta rahalla elää, ja sitä on Aatamilla, ja sille minä arvoa panen. Ja\nsinullakin Liina luulisin jo olevan siksi paljon ymmärrystä, että olet\nminun kanssani tässä asiassa samaa mieltä, ja sitä paitse olethan jo\nniin vanhakin, että on jo aika mennä naimisiin. Pois siis kerrassaan\nkaikki oikut ja estelyt! Minä olen vahvasti päättänyt hyväksyä Aholan\nAatamin tarjouksen, laita siis vain itsesi illaksi kuntoon. (Poistuu).\n\nANTTI (laulaa pöydän alla).\n\n    \"Saahan sen linnun lentävän,\n    Kun sukkelasti pyytää,\n    Mut' oman kultani saamises,\n    On sangen monta syytä.\"\n\nLIINA. Antti, miten voit olla noin iloinen, vaikka kuulit isäni puheen\nja myös tiedät hänen pitävän sanansa?\n\nANTTI. (Tulee pöydän alta). Niin Liina, on niin hauska esiintyä, kun on\nnäin mahtava kilpakosia.\n\nLIINA. Minä en ymmärrä sinua Antti! Selitä puheesi.\n\nANTTI. Kyllä ystäväni, jos käyt tänne viereeni istumaan. (Istuvat\npenkille). -- Kun isäsi tuonna iltana, kolme vuotta sitten, ajoi minut\npois täältä sinun luotasi, läksin merille. -- Päätin ijäksi jättää\nisänmaani, vaan sittemmin, kun hirveä ikävä alkoi mieltäni kaivaa ja\nsinun kuvasi ei hetkeksikään mielestäni haihtunut, päätin ruveta\nkokoamaan rahaa, rahaa, jonka tiesin avaavan minulle tien sinun\nluoksesi. Mikä mielettömyys! Kun olin kaksi vuotta ahkerasti\ntyöskennellyt ja säästänyt, sen vasta siksi huomasin. Kun tarkastelin\nnimittäin säästöjäni, huomasin ne varsin vähäisiksi. Mieleni masentui.\nVaikka puolen ikääni tekisin yötä päivää työtä, en sittenkään saisi\nkokoon niitä tuhansia, joita isäsi vävypojaltaan vaatii. -- Ajattelin:\nkun kohtalo kerran on noin kovakourainen, niin miksi sitä vastustan?\nMurskaksi siis kaikki tuulen tupani! Minä koetan nauttia toisten\nmerimiesten tavalla. Olimme New-Yorkin satamassa, kun nämät ilkeät\ntuumat mielessäni kehittyivät. Astuin maalle muutamain matruusien\nkanssa ja aijoin seurata heitä johonkin juomapaikkaan, mutta silloin,\nkiitos Luojan, tapasin setäsi, tuon kunnon Eerikki setäsi, joka on\nminun kummini.\n\nLIINA. Tapasit setäni? Kerro miten hän jaksaa.\n\nANTTI. Sen saat kohta kuulla häneltä itseltään; sen vain sanon, että\nhän herätti minussa taas elämisen halua ja kohtaloon luottamusta.\n\nLIINA. Tuleeko setä tänne?\n\nANTTI. Hän on myynyt avarat maatilansa Amerikassa ja asettuu taas\nSuomeen. Me matkustimme yhdessä.\n\nLIINA. Mutta miten hän sai sinun luopumaan noista ilkeistä tuumistasi?\n\nANTTI. Hän lupasi ruveta puhemiehekseni täällä.\n\nLIINA. Se ei paljo auta.\n\nANTTI. Mutta hän lupasi sinulle häälahjaksi 25,000 markkaa.\n\nLIINA. Ei sekään auta.\n\nANTTI. Mutta tuohon lupaukseen liittyy ehto.\n\nLIINA. Minkälainen ehto?\n\nANTTI. Että sinun täytyy saada valita oman mielesi mukainen mies.\n\nLIINA. Ah, nyt alan ymmärtää. Setäni siis antaa nuot rahat, jos saan\nsemmoisen miehen, jota rakastan, mutta jos minua pakotetaan ottamaan\njoku muu, niin sitte ei?\n\nANTTI. Niin juuri ja nyt varmaan käsität, miksi olen näin iloinen?\n\nLIINA. Täydellisesti. Oi, miten onnellinen nyt olen. Isähän on sinusta\nmuuten aina pitänyt. Köyhyytesi vain on ollut liittomme esteenä, mutta\nnythän sinunkin mukanasi seuraa rahaa, tuota rahaa, jota inhoan\nsydämmeni pohjasta.\n\nANTTI. Ja kumminkin on rahalla valta määrätä ihmiskohtaloja.\n\nLIINA. Se ei kumminkaan meitä enää eroita --\n\nANTTI. -- -- ei vaan yhdistää. Pian tulee setäsi ja sitte asiat\nselvitetään ja --\n\nLIINA. (Nauraen) -- ja Aholan Aatami tulee myös --\n\nANTTI. -- rukkasia saamaan --\n\nLIINA. -- entisten lisäksi! (nauravat ja pyörähyttävät ympäri).\n\nANTTI. Mutta olenpa väsynyt, kuin tallukka.\n\nLIINA. Seuraa minua, niin hankin sinulle jotain virvoitusta. (Menevät\noikealle).\n\nANNA-MAIJA. (Vasemmalta). Ai, ai, ai, kun ihan jalat tahtovat katketa.\nVihdoin viimeinkin menivät. Nyt riennän Heiskaselle kertomaan, mitä olen\nnähnyt ja kuullut, ehkäpä voin imelä pelastaa ohrat ja lampaan\npuolikkaan, kultakin juuri tuohon parahiksi, kun köyhällä ihmisellä on\npienen ansion tilaisuus. (Nuuskaa ja aivastaa). Köyhän täytyy kärsiä.\nKuulinpa toki mitä puhuivat. Vai setä Eerikki rupeaa puhemieheksi.\nMutta luulenpa, että Heiskanen näyttää tuolle merisankarille, mistä on\n\"viisi poikki,\" ennenkun setäkulta on ehtinyt tänne. Hi, hi, hii! Se\nonkin sille parahiksi! Kukas käskee tulla häiritsemään köyhää\nleskiparkaa, juuri kun hän rehellisellä tavalla tienaa jokapäiväistä\nleipäänsä. (Tarttuu kiinni oikean puoliseen oveen ja aikoo avata, mutta\nlaskee äkkiä irti). Ei -- nytpä muistan jotakin! Aholan Aatami lupasi\nantaa ohrat heti, kun vain olen käynyt häntä Liinalle kiittämässä ja\nlampaan puolikkaan vasta jouluksi, jos nimittäin saa Liinan. Nuo ohrat\nolen siis jo rehellisesti ansainnut ja riennämpä kuin tuulessa niitä\nnoutamaan ennenkuin tieto Antin palauksesta kiertää Aatamin tietoon.\nHeiskaselta en kumminkaan mitään saisi, vaikka sille Antin tulon\nkertoisinkin, ja kuka tietää, vaikka tuo setä herrakin jo olisi tullut.\n(Poistuu vasemmalle).\n\nLIINA. (Koristettuna, tulee oikealta riepu kädessä, pyyhkii pölyjä). --\nTäytyypä täällä vähän järjestellä, siksi kun vieraita tulee. Nyt taas\nvoin olla iloinen. Mutta, jos ei isä sentään myönny Anttiin ja luovu\ntuosta Aatamista? Voi! Sepä olisi kauheata! Ei, hän ei voi niin tehdä.\nHän ei voi hyljätä Eerikki-sedän lahjaa. (Laulaa):\n\n    \"Kalliolle vainiolle,\n    Rakennan minä majani,\n    Sinne otan oman kullan\n    Asumaan mun kanssani.\"\n\nHEISKANEN. (Oikealta). Kas niin tyttöseni, arvasinhan, että ihastut.\nTuolla jo näkyy Aatamikin tulevan tien mutkassa. Vain vilaukselta näin\nhänen juoksiaansa. Hm, hm, eipä sitä joka tytölle semmoista onnea\ntarjota, kuin sinulle tänään. Talo kuin linna ja mies -- hm --\neihän siinäkään vikaa ole. Tyhmiähän me kaikki olemme, tyhmiä ja\ntaitamattomia. Ja rakastamaan häntä kyllä opit. Kyllä lempi perästä\ntulee.\n\nLIINA. Mutta jos sattuisi tulemaan vielä toinenkin kosia?\n\nHEISKANEN. Jopahan tuli? Mitä joutuvia, eihän niitä semmoisia niin vain\nkuin pussista tipahtele.\n\nLIINA. Niinkö luulette? (Kulkusten ääni kuuluu).\n\nHEISKANEN. Aha, -- jo tulivat. Menen heitä vastaan. (Ovella\nmennessään). Ole nyt vain iloinen ja ystävällinen.\n\nLIINA. Kyllä! Kyllä isä. (Yksinään). Iloinenpa todellakin olen, sillä\ntiedänhän Antin olevan lähellä. Hyvä Eerikkisetä on myöskin lähellä, ja\nhän varmaan saa isäni taipumaan meidän liittoomme; kun hän nyt vain\npian tulisi. (Heiskanen, Aatami ja Toivola tulevat. Toivola ja Aatami\nkättelevät Liinaa).\n\nHEISKANEN. Painakaa puuta.\n\nTOIVOLA. Kiitos, kiitos!\n\nAATAMI. Kiitos, kiitos!\n\nHEISKANEN, (Tarjoaa tupakkaa. Toivola ja Aatami täyttävät piippunsa.\nPolttavat). Tervetulleita, tervetulleita siis olkaa! Jo teitä\nennemminkin odotimme.\n\nAATAMI. Tuota, kun ei tuo Toivola ollut kotona ja piti sitä odottaa.\n\nTOIVOLA (pöyhkeästi). Se on jo vanhastaan tietty, etteivät puhemiehet\njouda kotona olemaan.\n\nHEISKANEN. Tietysti, semmoiset miehet kuin Toivola!\n\nTOIVOLA. Kolmessa paikassa olen jo tälläkin viikolla puhemiehenä ollut\nja kahdessa ovat asiat jo ihkasten valmiit.\n\nHEISKANEN. No, johan niitä paitoja karttuu vallan liikoja ha, ha, ha/\nhaa!\n\nTOIVOLA. Kyllä ne kulumassa joutuu. Kaksi on nytkin päälläni he, he,\nhee! (Liina nousee ja aikoo mennä). Liina, Liina älähän nyt pois mene,\nkun tuleva sulhasesikin tässä istuu.\n\nLIINA (katselee Aatamia ja Toivolaa). Onhan teitä siinä kaksikin.\n\nHEISKANEN (vakavasti). No, no Liina! Älä hulluttele!\n\nTOIVOLA. Ei haittaa, leikki aina siansa pitää. -- Mutta, kuten isäsi on\njo varmaan sinulle kertonut Liina, on tämä Aatami Ahola tullut sinua\nnyt emännäksensä pyytämään, Siis lyhyesti sanoen hänen aikomuksensa on\nkäydä sinun kanssasi kristilliseen avioliittoon. Eikö niin Aatami?\n\nAATAMI. Se on vakava aikomukseni.\n\nTOIVOLA (napittaa takkinsa). Ja kuten tiedät on Aatami rikas poika.\n\nAATAMI. Niin, niin rikas olen. Navetta on täynnä lehmiä, on kaksi\nhirmuista sikaa ja, -- ja, --\n\nTOIVOLA. (Keskeyttäen Aatamin) -- ja kuten sanoin on Aatami rikas\npoika.\n\nAATAMI. Rikas olen ja -- ja -- --\n\nTOIVOLA. (Ei ole kuulevinaan vaan jatkaa): Ja en minä köyhiä\ntarjoaisikaan, sillä tiedän, ettei Heiskalan ainoaa tytärtä semmoiselle\nannettaisikaan. Kysyn siis sinulta Liina Mikontytär Heiskanen, tahdotko\nottaa tämän Aatami Aholan mieheksesi?\n\nLIINA. Varjelkoon! (Menee).\n\nTOIVOLA. Mitä se sanoi?\n\nAATAMI. Mitä se sanoi?\n\nHEISKANEN. Kaikessa tapauksessa on asia jo päätetty. Liinasta ja\nAatamista tulee siis pari.\n\nAATAMI. (Toivolalle). Myötäjäiset.\n\nTOIVOLA. (Aatamille). Nyt tullaan niihin. (Heiskaselle). Asian yksi osa\non siis kai suoritettu, mutta miten on myötäjäisten laita?\n\nHEISKANEN. Miten paljo sillä Aatamilla sitten on omaisuutta?\n\nTOIVOLA. No kyllä sitä on, koko suuri Aholan talo kiluinensa,\nkaluinensa. 20,000 siitä hiljakkoin puhdasta rahaa maksoi.\n\nHEISKANEN, Sepä hyvä; sittenpähän jaksaa köyhemmänkin emännän elättää.\nEi se meidän Liina saakkaan kun 5,000 nyt aluksi.\n\nAATAMI. Mutta leikkiähän se isäntä nyt laskee. Saa kai se Liina nyt\nainakin 10,000?\n\nHEISKANEN. No jos nyt niin tiukalle ottaa, niin olkoon menneeksi\nkahdeksan tuhatta.\n\nAATAMI. Antakaa vain täyteen 10,000.\n\nHEISKANEN, (Ihmetellen). Rahan haussako se Aatami onkin ja minä luulin\nsen emäntää hakevan.\n\nTOIVOLA. Kyllä se emäntää hakee, mutta -- --\n\nAATAMI. (Tyhmänä). -- kyllä rahakin on poikaa.\n\n    (Eerikki tulee vasemmalta. Muut katselevat häntä).\n\nEERIKKI. (Itsekseen). Täällä siis taas olen lapsuuteni kodissa, jossa\npaitaressuna pahaisna, piimäsuuna kuuntelin kotikäkeä. (Lähestyy\nHeiskasta). Ja sinä Mikko veljeni, tunnetko minua?\n\nHEISKANEN. Eerikki veljeni! Sinä täällä!\n\nEERIKKI. Niin, täällä olen ja täällä pysyn kuolemaani saakka,\n(Syleilevät).\n\nHEISKANEN. Mikä riemu, mikä ääretön riemu! Istumaan käyös.\n\nEERIKKI. (Tarkastaa vieraita). Keitäs nämät?\n\nTOIVOLA. Minä olen Toivolan Aatu (kättelevät).\n\nEERIKKI. Vai Aatu! No paljo olet sinäkin muuttunut. Vuosia onkin\nvierinyt, kun viimein tavattiin.\n\nHEISKANEN. Onkos siitä pitkä aika kun viimein kävit Suomessa?\n\nEERIKKI. Noin kymmenen vuotta, mutta silloin en tavannut Aatua.\n\nHEISKANEN. Ja tämä toinen tässä on Aholan nuori isäntä.\n\nEERIKKI. Vai niin. (Kättelee Aatamia).\n\nHEISKANEN. Tässä on vähän niinkuin kihlajaisia tulossa. Tervetullut\nsiis ole juhlaamme. (Istuvat).\n\nEERIKKI. Vai niin! Minä käsitän. Tämä Ahola on kosia ja Aatu puhemies?\n\nHEISKANEN. Niin on asia.\n\nEERIKKI. Mutta, missä on morsian?\n\nHEISKANEN. Entäs Liina tyttäreni? Muistatko häntä vielä? On se nyt\npitkä tyttö jo. (Huutaa ovelta): Liina, Liina, tule joutuun, Eerikki\nsetäsi on täällä.\n\nLIINA. Terve tuloa setäkulta! (Syleilevät).\n\nEERIKKI. (Hiljaa Liinalle). Ole rauhassa. Antti kertoi mulle kaikki,\n(Ääneen). Oletpa kasvanut pulskaksi tytöksi.\n\nLIINA. Olen iloinen setä, että tulit.\n\nEERIKKI. Kuulin täällä isältäsi, että sinulla on jo sulhanenkin.\n\nHEISKANEN. Niin on ja rikas.\n\nEERIKKI. Sekös on pääasia, se rikkaus, veli hyvä.\n\nHEISKANEN. Sillähän sitä saa sitten muutakin, mitä vain haluaa.\n\nEERIKKI. Saahan sillä yhtä ja toista, mutt'ei todellista onnea.\n\nHEISKANEN. Vai niin veliseni. Oletpa vielä sama haaveilija, kuin\nnuorenakin.\n\nEERIKKI. Ei minulla ole ollut mitään syytä muuttaa mielipiteitäni.\n\nHEISKANEN. Mutta ethän toki saattane kieltää rahalla olevan suuren\nvallan maailmassa. Jolla on rahaa, sillä on arvoa.\n\nEERIKKI. Enpä toki veliseni. Visseissä olosuhteissa voi se onneakin\nluoda, ja että uskot minun todella olevan sitä mieltä, lupaan täten\nLiinalle 25,000 markkaa häälahjaksi, kumminkin vain yhdellä ehdolla.\n\nAATAMI. (Itsekseen). 25,000. Hih, hei! 25,000! (Toivolalle). Kuulitko!\n25,000 ja 8,000, paljoko ne tekevät yhteensä?\n\nTOIVOLA (laskee sormillansa, Aatamille). Ensiksikin 20 tuhatta, sitten\n5 ja 8 on niin paljon kun kokonaista: 33,000.\n\nAATAMI. (Hypähtelee iloissaan). 33,000! Se on jotakin se! Hih, hei!\n33,000! Olenpa onnenpoika! Hih, hei! (Heiskaselle ojentaen kätensä).\nKaupat ovat siis valmiit.\n\nEERIKKI. (Rientää väliin). Odotappa vähän nuorimies, minä en ole\nsanonut vielä ehtoani. Nuo rahat ovat Liinan ainoastaan sillä ehdolla,\nettä hän saa itse valita miehensä.\n\nTOIVOLA. Itse valita, tiettyä se! Ja Aatamiin hän suostuu! (Aatami\nnauraa tyhmästi. Pöyhkeillen tepastelee, katsellen Liinaa).\n\nHEISKANEN. Itsekö valita!\n\nEERIKKI. Niin, niin veliseni! Olen yhä vielä sitä mieltä, ettei pelkkä\nraha voi tosi onnea eikä siis avio-onneakaan perustaa. Rakkauden tulee\nolla sen perusteena.\n\nHEISKANEN. Rakkauden?\n\nEERIKKI. Aivan niin veliseni.\n\nHEISKANEN. No Liina, ole Aatamiin tyytyväinen.\n\nLIINA. Olenhan jo sanonut isä, etten hänestä huoli.\n\nHEISKANEN. Et huoli! Kuka se sitten on, joka kelpaa?\n\nLIINA. Antti.\n\nHEISKANEN. Antti!\n\nLIINA. Niin isä.\n\nHEISKANEN. Uskallatko sanoa tuon minun kuulteni?\n\nEERIKKI. Asia on nyt niin, että ainoastaan sillä ehdolla annan tuon\nlupaamani summan, että Liina saa Antin. Ellet siihen suostu niin heti\npaikalla jätän taas tämän isäni kodin ja sen ovea en enää milloinkaan\navaa. Minusta et saa koskaan enää mitään kuulla. Liina saa myös, jos\ntahtoo, minua tyttärenä seurata.\n\nHEISKANEN, Se on kovaa puhetta Eerikki.\n\nEERIKKI. Onpa kyllä veliseni, mutta mies, joka siihen määrään antaa\nkurjan ahneuden ja rahan himon itsensä sokaista, että on valmis\npakottamaan tytärtänsä vaimoksi ensimmäiselle, jolle sokea sattuma on\ntuota rikkautta työntänyt, ei parempaa ansaitse.\n\nHEISKANEN. (Masentuneena). Ja sinäkin Liina jätät minut?\n\nLIINA. En isä. Minä jään luoksesi, ellet pakota minua Aatamin vaimoksi.\n\nHEISKANEN. No tuo Anttiko sitten on ainoa, joka on löytänyt armon sinun\nedessäsi?\n\nLIINA. Niin isä. Hän taikka ei ketään.\n\nHEISKANEN. Mutta pelkäänpä, että saat koko lailla nähdä vaivaa,\nennenkun löydät tuon sydän-käpysesi. Kuuluu olevan vallan toisessa maan\nosassa.\n\nLIINA. Hän on lähempänä, kun luuletkaan.\n\nHEISKANEN. Mitä? Onko hän palannut?\n\nEERIKKI. Yhdessä minun kanssani.\n\nHEISKANEN. Ja onko hän uskaltanut tulla tänne sinun luoksesi Liina?\n\nEERIKKI. Yhdessä tulimme ja yhdessä taas poistumme, ja saanpa hänestä\nkelpo pojan. (Ottaa takkinsa ja aikoo mennä). Hyvästi Mikko veljeni,\nmeillä ei ole kai enää mitään tekemistä keskenämme.\n\nHEISKANEN. Ja aijotko todellakin jättää meidät?\n\nEERIKKI. Johan sen sanoin, ja sanani pidän.\n\nHEISKANEN. Ja nytkö jo lähdet?\n\nEERIKKI. Eipä asia taida viivytyksestäkään parantua.\n\nHEISKANEN. (Liikutettuna). Jää luoksemme Eerikki veljeni, sillä kovimpa\nkolkolta tuntuu, jos noin lähdet. Minä -- minä -- suostun, sillä eihän\nAntti nyt enää olekkaan köyhä.\n\nLIINA. Isä, sinä siis suostut? Saanko kutsua Antin tänne? (Huutaa\nsivuhuoneesen): Antti, isä kutsuu!\n\nANTTI (tulee oikealta). Tässä olen Liina. (Ottaa Liinaa kädestä).\n\nHEISKANEN. Ottakaa toisenne, lapset! Me ihmiset emme näemmä voi itse\nkohtaloitamme määritellä.\n\nEERIKKI. (Kätellen). Olkaa onnelliset koko elämänne.\n\nANNA-MAIJA. (Tulee vasemmalta). Kuulkapas Heiskanen, saanko minä\ntynnyrin ohria teidän myllyssä jauhoiksi?\n\nHEISKANEN. Vaikka kaksi.\n\n    (Aatami ja Toivola ovat seisoneet sivulla\n    kuunnellen ja nyt poistuvat).\n\nAATAMI. (Mennessään vihaisesti). Siis petetty ja 33,000 menetetty!\nVoih! (Tuppaa mennessään Anna-Maijaa). Meiltäkö sait ohria?\n\nANNA-MAIJA. Niin sain. (Niaa). Paljon kiitosta!\n\n(Esirippu alas).\n\n\n\n"]