[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fzsn2JfMEIAgmNz-pUaz2psUSy4fA-IFeLgXooEjDlYs":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},198,"Kuvaus maaseudulta","Nissinen, Alli",1866,1926,"198-nissinen-alli-kuvaus-maaseudulta","198__Nissinen_Alli__Kuvaus_maaseudulta",null,"romaani",[],[],"fi",1893,8681,55399,false,17586,[22],"Fiction",[24],"Novels","\"Kertomus maaseudulta\" by Alli Nissinen is a fictional narrative written in the late 19th century. The story centers around a group of rural characters in Finland, particularly focusing on Risto Kölli, who returns from abroad to share his experiences and insights on work ethics, savings, and financial responsibility with his family and neighbors. The book captures the essence of rural life and the societal changes influenced by modern economic practices.  At the start of the narrative, the setting is established on a summer evening in a rural Finnish village, where the mood is lively due to the successful hay harvest and the arrival of Risto Kölli from America. The community gathers, excited to hear about Risto's adventures and the lessons he's learned during his travels. As he shares his experiences, Risto emphasizes the importance of hard work and saving money, critiquing the slow work habits of his fellow villagers compared to what he's observed abroad. He discusses the potential of utilizing natural resources like berries and mushrooms for economic gain and introduces the concept of life insurance as a means of securing financial stability for families. The opening conveys a strong sense of community while addressing the need for progress in rural attitudes towards work and savings. (This is an automatically generated summary.)",[],314,"Amerikasta kotitaloonsa palaava Risto Kölli kertoo Tahvolan talon väelle matkoistaan ja kokemuksistaan. Tarinoiden kautta käsitellään työnteon, säästämisen ja elämäntapojen merkitystä 1800-luvun lopun maaseudulla.","Alli Nissisen 'Kuvaus maaseudulta' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 198. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUVAUS MAASEUDULTA\n\nKirj.\n\nAlli Nissinen\n\n\n\nO. W. Backman, Kuopio, 1893.\n\n\n\n\n\n\nOli lauantai-ilta Heinäkuun loppupuolella. Tahvolan mäki oli kotiutunut\netäisiltä niityiltä kotosalle maaseutua viettämään. Kaikki olivat\nerinomaisen iloisella ja kevyellä mielellä; olihan saatu hyvänlaisesti\nheiniä kokoon. Mutta omituisen juhlalliseksi muuttui vielä mieliala,\nkun tiedettiin, että taloon oli tullut vieraita aina Amerikasta asti.\n\nTahvo-isännän veli, Risto Kölli oli saapunut vanhaan kotitaloonsa pari\npäivää sitte. Hän oli ollut poissa kauan aikaa ja nähnyt matkoillaan\nmonta eri maata ja kansaa. Olipa hän ansainnut rahojakin ja tuli nyt\nniiden kanssa kotimaahan takaisin.\n\nIjältään oli Risto viidenviidettä, ruumiiltaan vankka ja tukeva.\nKatseensa oli tyyni ja älykäs. Tukkaan ei ollut vielä harmaata\nilmestynyt.\n\nTämä kaikki hänestä tiedettiin ja kerrottiin tarkalleen väen kesken.\nKehuttiinpa häntä vielä hyvin viisaaksi ja ymmärtäväiseksi mieheksi.\nKaikkien uteliaisuus oli kovin jännitettynä, kuin tiedettiin, että\nRisto oli luvannut lauantai-iltana kertoa matkoistaan koko talonväelle.\n\nKun kaikki olivat saaneet tavanmukaisen lauantai-kylpynsä ja\npukeutuneet puhtaisiin vaatteisiinsa, joudutti Kerttu-emäntä ruokaa\npöytään. Ja tavallista nopeammin sitte syötiin.\n\nKesäinen ilta oli ihanimmallaan; hämärää tuskin huomasi. Nurmikkoisesta\npihasta kohosi viehkeä tuoreen heinän lemu. Väki asettui istumaan mikä\nportaille, mikä nurmikolle portaiden eteen. Isäntä ja emäntä asettuivat\nvistin-penkille, rakkaan vieraansa läheisyyteen.\n\n\"No, aloitappas nyt!\" sanoi Tahvo-isäntä hyväntahtoisella äänellään.\n\n\"Mielelläni, hyvä Tahvo\", vastasi Risto. \"Mutta anna anteeksi, jos\neivät matkaini kokemukset ole teille juuri kaikin puolin mieluisia\nkuulla. Mutta katsos, se nyt on sillä tavoin tässä maailmassa että se,\nmikä on hyödyllistä ja opettavaista, ei aina ole hauskaa!\"\n\n\"Sen tiedän hyvin, enkä hämmästy, jos meitä moititkin. Ymmärrän kyllä,\nettä me täällä sydänmailla olemme monessa suhteessa hyvin takapajulla.\"\n\n\"Paljonhan olisi matkoistani kerrottavaa\", alkoi Risto, \"mutta tahdonpa\nnyt aluksi kertoa teille mitä matkoillani olen oppinut. Olen oppinut\nsiellä kaksi asiaa: työtä tekemään ja säästämään. Ja ne asiat olen\noppinut perinpohjin.\n\n\"Ja vaikka te nyt juuri olette tulleet kovasta viikon työstä, täytyy\nminun kuitenkin nuhdella teitä hitaudesta! Tosiaankin, arvelette te.\nNiin, tosiaan! Kun läksin kotimaastani ja tulin Ruotsiin, näin jo\nsiellä vireämpää työn tekoa kuin meillä. Ja vielä vireämmin tehdään\ntyötä muissa maissa. En liioittele, jos sanon, että ulkomailla tekee\nyksi mies kolmessa tunnissa saman työn, johon täällä menee viisi\ntuntia. Sen ajan, jonka nopeammalla työn teolla voittaa, voipi sitte\nkäyttää tietojensa kartuttamiseen. Tieto on hyvä jokaiselle.\n\n\"Tiedän hyvin, että hitaus on suomalaisen luonteen ominaisuus. Mutta\nluonne ja tavat muodostuvat vähitellen olojen mukaan. Ei ole kovin\nkauan siitä, kun savupirtit olivat tavallisia Suomessamme. Eikä ole\nkauan siitäkään, kun Suomen talonpoika vietti melkein koko talven\nloikoen pirtin uunilla. Samoin kuin savupirtit ovat poistuneet\nuloslämpiävien pirttien tieltä, ja samoin kuin talvi-unien sijaan on\ntullut työ, (jospa hidaskin), samoin on kaikki työntekomme tuleva\nvireämmäksi, kun vaan tulemme huomaamaan, mikä hyöty meillä siitä on.\n\n\"Elkää luulko, että minun oli niin helppo muuttaa hidasta työtapaani,\nmutta pakko on hyvä opettaja. Kun isäntäni huomasivat miten hitaasti\ntyöskentelin, eivät he antaneet minulle enää päiväpalkkaa, vaan\nantoivat minun tehdä summatyötä. Tämän perästä sain tehdä lujasti\ntyötä, ansaitakseni kunnollisen työpalkan, mutta vihdoin totuin siihen\nja lopuksi ansaitsin puolentoista päivän palkan yhdessä päivässä.\n\n\"Tällaista summalaistyötä pitäisi meidän maanviljelijäimme ruveta enempi\nkäyttämään. Silloin loppuisi tuo velttous ja hitaisuus, jota täällä yhä\nnäkee. Varsinkin talvisaikaan, jolloin työt eivät ole niin\nkiireellisiä, on ajan tuhlaus oikein häpeällistä! Niin, jos asiat vielä\nlienevät sillä kannalla kuin täällä ollessani?\"\n\n\"Eipä se paljo parempaakaan ole\", vastasi Tahvo-isäntä, \"ja kyllähän\npuheissasi on paljo tottakin, mutta laiskat lohduttavat itseään sanoen:\nei Jumala ole kiirettä luonut.\"\n\n\"Elä suinkaan luule, hyvä Tahvo, että moitin vaan sinua ja sinun\ntyöväkeäsi\", jatkoi Risto. \"Minä puhun vaan ylipäänsä oloista täällä ja\nsiellä ulkomailla. Tiedänhän esim. hyvin, että sinä et monien muiden\nisäntien tavoin anna väkesi olla miten ne tahtovat, esimerkiksi\ntalvisaikaan. Jollet olisi ahkerasti ja pontevuudella työskennellyt, et\nolisi saanut taloasi näin hyvään kuntoon. Mutta löytyy paljo isäntiä,\njotka lähettävät väkensä aamusilla työhön, eivätkä koko päivänä käy\nkatsomassa, mitä ne toimittavat. Kuinka voi kukaan luulla, että työväki\ntyöskentelee hartaasti ja halulla, kun ei isäntä edes senvertaa huoli\ntyöstä, että katsoisi miten he ovat sen tehneet. Ja sellaiset isännät\nvalittavat tavallisesti enimmin palvelijoittensa laiskuutta ja\nhuolimattomuutta. Mutta miksi eivät he itse opeta väelleen ahkeruutta\nja huolellisuutta?\n\n\"Emme me myöskään korjaa tallelle kaikkea, mikä voisi olla meille\nhyödyksi. Metsissä mätänee joka vuosi satojentuhansien markkojen\narvosta marjoja ja sieniä. Näen tuolla Pekan naurusta, ettei hän\nsienistä pidä. Enkä minä tahdokaan, että keräisitte niitä itse\nsyödäksenne. Mutta kerätkää niitä ja myökää ne sitte! -- Lapset ja vanhat\nvoivat aina sillä tavoin ansaita muutamia markkoja. Olen huomannut,\nettä nyt on ruvettu viemään ulkomaalle marjoja, varsinkin puolukoita.\nMeidänkin maassamme on ruvettu valmistamaan marjaviinejä. Edistäkäämme\nmekin tavallamme näitä yrityksiä siten, että kokoamme marjoja ja myymme\nniitä. Alussa saamme tästä vaan vähän tuloja, mutta kun tarvis\nsuurenee, voipi tästä tulla kansanlapsille sievä tulolähde. -- Liian\nvähäinen yritteleväisyys ja liian suuri välinpitämättömyys ovat ehkä\nedistymisellemme suurempana haittana kuin meidän maamme ilman-ala ja\nhuono maanlaatu.\n\n\"Nyt siirryn toiseen asiaan, jonka olen oppinut, nimittäin\nsäästämiseen. Kun sanon, ettei kukaan Suomessa oikein ymmärrä miten\ntulee säästää, täytyy minun myöskin näyttää toteen sanani. En tahdo\nsillä sanoa, että meillä eletään ylellisesti. Sillä 'hyvät tukki-ajat',\njolloin tosiaankin muutamin paikoin maassamme elettiin ylellisesti,\novat olleet ja menneet, ja kansa on oppinut niistä pitämään rahojaan\ntarkasti. Mutta kansamme elää vieläkin huoletointa elämää.\n\n\"Luuletteko, että minun asiani ulkomailla olisivat niin hyvin\nmenestyneet, jollen minä olisi säästänyt älyllä. Olihan aikoja, jolloin\nen saanut tehdä työtä, jolloin minun täytyi matkustaa paikasta toiseen,\nsaadakseni uutta ansiota.\n\n\"Jos olisin, niinkuin täällä on tapana, tuhlannut kaikki ansioni, niin\nolisin työttöminä aikoina saanut nähdä nälkää. Kokemuksesta opin\nvihdoin menettelemään seuraavalla tavalla: Minä laskin miten paljon\nvoin puolessa vuodessa ansatta. Sitte tein arviolaskun niistä menoista,\njoita minulla välttämättömästi tuli olemaan saman ajan kuluessa. Samaan\nlaskuun otin myös joltisenkin summan aavistamattomia menoja varten.\nTulojeni ja menojen välille jäävän voiton voin puolen vuoden lopulla\npanna säästöön. Elkää luulko, että käytin säästöjäni entisen\npalvelustytön tavoin, joka päätti vuotuisesti säästää itselleen\nvillaisen puvun. Kun hän oli palvellut 30 vuotta, oli hänellä 30\nvillaista pukua, mutta mitä teki hän niillä? Ei mitään. Päinvastoin oli\nhänellä vaan vaivaa ja kustannuksia niiden tähden. Paljo oli vaivaa\nniitä koilta suojellessa, ja kun piti muuttaa yhdestä palveluspaikasta\ntoiseen, täytyi hänen maksaa hevosesta, joka ne kuljetti, sillä ei\nisäntä tahtonut kahta hevosta ilmaiseksi kyytiin antaa. Ja tuo\npalvelustyttö oli kaikkien mielestä rikas ja säästäväinen.\n\n\"Kerron teille toiste miten minä säästöni käytin. Tällä kertaa tahdon\nvieläkin mieleenne painaa, että on aivan välttämätöntä laskea\ntarkalleen tulonsa ja sen mukaan asettaa menonsa. Meidän maassamme on\nsekä ylhäisten että alhaisten seassa tapana elää luokittain, eikä\nsuinkaan taloudellisen asemansa ja sisääntulojensa mukaan. Minun täytyy\nelää samalla tavalla kuin sen ja sen, joka on samallaisessa asemassa\narvonsa suhteen kuin minäkin. Tämä on hullua. Tuolla toisella on ehkä\npalkkansa lisäksi perityn omaisuuden korkoja tulojensa joukossa. Taikka\nelää hän kevytmielisesti yli tulojensa. Kumpaisessakaan tapauksessa ei\nhänen esimerkkiään sovi seurata.\n\n\"Puhuin palvelustytön säästäväisyydestä. Elkää luulko isäntiä ja\nemäntiä viisaammiksi! Jos Kerttu antaa minun tutkia vaate-aittaansa ja\nluhtiansa, niin uskon varmaan näkeväni suuria kasoja höyhenpatjoja,\ntyynyjä, vaippoja, nahkasia y.m. Mihin niitä kaikkia tarvitset? Olet\nsäästänyt lapsiasi varten. Niin tosin, mutta se pääoma, joka niihin on\nkiinnitetty, on korotonta. Mutta jos olisit myynyt tavarat valmiiksi\nsaatuasi ja pannut rahat pankkiin, niin olisi rahat kasvaneet suuremman\narvoisiksi, kuin mitä nämä tavarat ovat silloin kuin lapsesi niitä\ntarvitsevat. Ja toiseksi olisi niistä sillä ajalla ollut muille\nihmisille hyötyä ja koko maalle jotain siunausta.\n\n\"Harvoja taloja on maassamme, joissa ei emäntä olisi elinajallaan\n'säästänyt' lisätäkseen talon rikkautta vaatteilla, patjoilla,\nvaipoilla ja kaikenlaisilla talouskaluilla. Isäntä jälleen 'säästää'\nostaakseen hopeakaluja, kauniita hevoiskapineita y.m. sellaista.\nMolemmat he säästävät, mutta säästävät ajattelemattomasti. He\nmenettelevät vielä typerämmin kuin ne, jotka pistävät puhdasta rahaa\nvanhaan sukkaan ja kätkevät sen kirstun pohjalle. Sillä puhdas raha ei\nainakaan kadota arvoansa, niinkuin talouskapineet tekevät.\n\n\"Tahdonpa nyt numeroilla näyttää teille, mitä sekä palvelustyttö että\nisäntäväki ovat sellaisella säästämistavallaan kadottaneet. Otaksun,\nettä jokainen palvelustytön puvuista on maksanut 20 markkaa.\nKolmenkymmenen vuoden kuluttua oli niiden arvo siis 600 markkaa. Mutta\ntästä täytyy vähän vähentää, sillä vaatteet vanhenevat vuosien\nkuluessa. Otaksukaamme tämä vahinko 10 prosentiksi. Siis oli hänellä 30\nvuoden kuluttua ainoastaan 540 markan omaisuus. Mutta jos hän olisi\nvuotuisesti pannut nämä rahansa säästöön ja saanut 4 % korkoa korolle,\nolisi hänellä ollut noin 1,100 markan pääoma. Siis oli hän\nsäästämistavallaan tullut 560 markkaa köyhemmäksi, kuin mitä hän olisi\nollut, jos hän olisi säästänyt ymmärtäväisesti.\n\n\"Ja mitä on isäntäväki hävittänyt säästämisellään? Otaksun, että emäntä\non valmistaessaan patjoja, vaippoja y.m., joita hän ei jokapäiväisessä\nelämässään tarvitse, käyttänyt aineksiin ja työvoimaan noin 100 markkaa\nvuodessa. Jätän pois luvusta koko sen voiton, jonka hän olisi voinut\nsaada, jos hän olisi myynyt nämä tavarat heti kun ne valmistuivat.\n-- Lisäksi otaksun, että isäntä on käyttänyt ostoksiinsa 50 markkaa\nvuodessa. Tämä tekee siis yhteensä 150 markkaa vuodessa. Otaksun vielä,\nettä he täten ovat säästäneet 20 vuoden ajan. He ovat siis täten\nkeränneet talouskapineita 1,000 markan arvosta, joitten kapineitten\narvo on kuitenkin ajan pitkään alentunut, otaksukaamme noin 300\nmarkalla; siis on heidän säästönsä 2,700 markkaa.\n\n\"Mutta jos he olisivat panneet rahansa pankkiin ja saaneet 4 % korkoa\nkorolle, olisi heidän säästönsä ollut 4,450 markkaa.\n\n\"Huomaatte siis, ettei meidän tule ainoastaan säästää, vaan myöskin\ntehdä säästömme hedelmääkantavaksi.\n\n\"Rahoilla voin aina saada edellä mainittuja talouskaluja, jos niitä\ntarvitsen, mutta varmaa ei ole saanko aina rahoja noilla\ntalouskapineilla, jos sattuisin rahoja tarvitsemaan. Sillä aina kun\nrahoista on puute, vähenee muun tavaran arvo ja rahan arvo kasvaa. Ja\nmyydessäni tavarani sellaisena aikana tulen vahinkoon, jos minun\nnimittäin täytyy turvautua niihin säästöihin, joita olen vuosien\nkuluessa tehnyt, kooten itselleni paljon kalliita talouskaluja.\n\n\"Olen koko ajan otaksunut, että kaikki tahtovat säästää ja todellakin\nsäästävät. Mutta kuinka moni sitte tosiaankin säästää? Niitä ei totta\ntotisesti ole monta. En voi sanoa kenen vika on, mutta tahdon kuitenkin\ntuoda esille muutamia ajateltavia asioita. Sanoin äsken, kun puhuin\ntyönteosta, että isännän on näytettävä hyvää esimerkkiä väellensä.\nSamoin tulee isännän olla väelleen hyvänä esimerkkinä säästäväisyyden\nsuhteen.\n\n\"Miten paljon onkaan sellaisia taloja, joissa epäjärjestys ja\nsiivottomuus vallitsee, ja melkein kaikissa näissä taloissa on syy\nsiivottomuuteen talonväessä. Emäntä taikka isäntä on huolimatoin, eipä\nvälitä kodistaan, vaan antaa palvelijoiden tehdä miten ne tahtovat. Ja\nkun palvelijat sen huomaavat, niin ei ole ihme jos rupeavat talon\ntavaroiden kanssa huolimattomasti menettelemään. Monissakin taloissa,\njoissa nyt köyhyys ja puute vallitsee, voisi varallisuus olla paljon\nparempi, jos isäntäväki olisi säästäväisempää ja ajattelevampaa\ntalouttaan hoitaessa. Ja tällaisten talojen palvelijatkin ovat\nköyhempiä kuin hyvin hoidettujen talojen, vaikkakin heillä on\nsamanlaiset palkat. Miksikä niin? Siksi etteivät he ole saaneet\nisäntäväeltään hyvää esimerkkiä, eivätkä oppineet kunnolla omaisuuttaan\nhoitamaan.\n\n\"Ette voi uskoa kuinka suuri on esimerkin voima? Tahdonpa kertoa teille\npienen jutun Amerikasta. Olin palveluksessa erään tilanomistajan luona\nMichiganin valtiossa. Eräänä päivänä tuli sinne muuan nuori\npohjalainen, Mikko Mikonpoika Laihialta. Hän oli luonteeltaan kiivas,\nkuten pohjalaiset ainakin, ja tilaisuuden sattuessa varsin kärkäs\nväkeviä juomia nauttimaan. Senvuoksi oli hän tällä, yhden vuoden\nAmerikassa olo ajallaan, joutunut monenlaisiin rettelöihin. Säästää ei\nhän ollut mitään voinut ja oli siis aivan köyhä. Isäntäni, joka oli\nkveekari, otti hänen palvelukseensa koetteeksi. Mikko oli kunnon\ntyömies, mutta hänellä oli pahat tapansa. Muunmuassa noitui hän kerran\nuskonnollisen isäntäni läsnäollessa. 'Älä noidu', sanoi isäntä, 'ei se\nsillä parane. Minä en noidu milloinkaan.' -- 'Ettekö te noidu\nmilloinkaan', huudahti Mikko ihmeissään, sillä hän ei vielä tietänyt\nkveekarin uskonnosta. Mikko näytti pitkän aikaa arvelevalta. Isäntä\nkoetti vähitellen taivutella häntä pois pahoista tavoistaan kveekarien\nlempeällä, ihmisystävällisellä tavalla. Mikko muuttui. Kun erosin\nhänestä kolmen kuukauden kuluttua, oli hän aivan toinen mies, kuin\ntullessaan. Hän eli sovinnossa ympäristönsä kanssa, oli jättänyt\njuonnin pois ja tullut säästäväiseksi.\n\n\"Kun heitin hänelle hyvästiä, sanoi hän: 'Jumala ties, mitä minusta\nolisikaan tullut, jollen olisi tänne saapunut. Olen oppinut niin paljon\nhyvältä isännältämme. Jään vielä kauaksi aikaa tänne, sen uskon.'\n\n\"Ystävällinen sana, hyvä kehoitus ja, ennen kaikkea, isäntäväen hyvä\nesimerkki vaikuttaa palvelusväkeen epäilemättä parhaimmalla tavalla.\n'Siksi mieheksi tulee, mitä miestä palvelee', sanoo suomalainen\nsananlasku.\n\n\"No, tällä kerralla olen ehkä puhunut tarpeeksi! Ja koska huomenna on\nsunnuntai ja kaikki väki kotosalla, tahdon silloin jälkeen puolisen\nteille kertoa, millä tavoin minä olen säästänyt ja millä tavoin teen\nsäästöni hedelmääkantaviksi.\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKirkkaana oli taivas sunnuntai aamuna. Suurin osa Tahvolan väestä\nriensi juhlapuvuissaan lähellä olevaan kirkkoon. Ja sieltä takaisin\ntultua ja päivällisen syötyä, alettiin taaskin odottaa luvattua\nkertomusta säästämisestä.\n\nIsäntä ensimmäiseksi muistutti vierastaan eilisestä lupauksesta,\nsanoipa vielä, että naapurin Mattikin oli kirkolla luvannut tulla tänne\nRiston kertomusta kuulemaan.\n\nVäki oli jo asettunut samoille tienoille kuin eilenkin, porstuan\nportaiden edustalle. Samassa tuli Yrjölän Mattikin. Hän tervehti\nisäntäväkeä ja kääntyi sitte Ristoon, sanoen: \"herran rauhaa\nmatkamiehelle!\"\n\nKun oli sitte kuulumiset kyselty, tultiin puhumaan Riston matkoista.\n\n\"Niin, sinä tuota lienet jotakin nähnyt ja tietänet kertoakin yhtä ja\ntoista, joka olisi sekä hupaista että hyödyllistä meillekin tietää\",\narveli Matti kääntyen taata Ristoon.\n\n\"Onhan sitä matkoillaan jotain nähnytkin ja oppinutkin yhtä ja toista.\nOlen juuri luvannut tässä kertoa kotijoukoille jotain hyödyllistä, mitä\nolen matkoillani oppinut. Jos haluat kuulla kertomustani, niin pysähdy\ntänne seuraamme hetkeksi ja istu tähän vierelleni.\"\n\nMattia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Mielihyvällä istahti hän entisen\nlapsuuden toverin vierelle. Ja kun muut puheet olivat vaijenneet,\naloitti Risto kertomuksensa.\n\n\"Eilen kertoilin täällä säästäväisyyden eduista ja hyödyistä, sekä\nsiitä miten tulee säästää älyllä. Tänään tahdon kertoa teille, mitä\nolen oppinut koettaessani tehdä säästöni hedelmääkantaviksi.\n\n\"Muistat kai sinä Tahvo, että kun kaksikymmentä vuotta takaperin meidän\nsisaruksien välillä tehtiin perinnön jako, tuli minun osakseni 5,000\nmarkkaa, joilla sinä irroitit minut tämän maatilan hallinnosta. Tuo\n5,000 markkaa oli siis koko omaisuuteni. Silloin päätin matkustaa\nvieraille maille, voidakseni vähemmässä ajassa ansaita enempi rahaa, ja\nsitte ostaa itselleni oma maa.\n\n\"Mutta mielestäni en tarvinnut enkä saanut käyttää kaikkia niitä\nrahoja, jotka silloin omistin. Senvuoksi päätin kääntyä jonkun puoleen,\nsaadakseni viisaan neuvon. Ensiksi puhuttelin seurakuntamme\nkirkkoherraa. Hän neuvoi minua panemaan ne rahat, joita en tarvitsisi,\npitäjään säästöpankkiin. Mutta koska en olisi siellä saanut niin suurta\nkorkoa rahoilleni kuin olin ajatellut, jätin sen asian sikseen. Kun\nsitte matkustaessani tulin pääkaupunkiin, menin siellä erääseen\nraha-asioiden kanssa toimivaan konttooriin ja kysyin neuvoa. Tapasin\nkonttoorissa erään ystävällisen herrasmiehen, joka ensin kyseli\ntarkkaan minun elämisistäni. Hän oli ensin minun mielestäni hyvin\nkummallinen kysymyksissään. Sitte hän kysyi olinko naimisissa tai\najattelinko mennä naimisiin, tahi oliko minulla ketään maailmassa,\njosta välitin ja jolle tahtoisin jättää rahoja kuolemani jälkeen. En\nensin ymmärtänyt mitä hän tarkoitti, ja rupesin epäilemään hänen liian\nlähenteleviä kysymyksiään. Hän huomasi sen ja sanoi: 'Älkää luulko että\nkysyn tätä sulasta uteliaisuudesta, vaan ainoastaan voidakseni antaa\nteille parhaimman neuvon. Huomaan ettei teillä ole nykyään ketään,\njosta erityisesti välittäisitte. Mutta te ette myöskään tiedä, jos\nsatutte sellaisen saamaan; suoraan sanoen, te uskotte vielä tulevanne\nnaimisiin. No niin, ottakaamme tämä huomioon päättäessämme, mitä teidän\ntulee tehdä. Katsokaa, minä annan teille sen neuvon, että vakuutatte\nhenkenne, kuitenkin sillä tavoin, että itse saatte pääoman\ntäyttäessänne määrätyn ikävuoden, mutta että sama pääoma maksetaan heti\nteidän kuoltuanne teidän oikeudenomistajallenne, jos te kuolisitte\nennen määräpäivää. Mutta jos te ainoastansa tahtoisitte huolehtia\nitsestänne ja omasta toimeentulostanne vanhoilla päivillänne, jolloin\nolette kadottanut työkykynne, olisi elinkorko teille kaikista paras. Ja\njos taaskin tahtoisitte huolehtia ainoastaan jälkeenjäävien läheisten\nsukulaisten, esim. vaimon ja lapsien toimeentuloa teidän kuolemanne\njälkeen, niin olisi tavallinen henkivakuutus, jossa pääoma maksetaan\nulos teidän kuoltuanne, parhaiten paikoillansa. Tahdon nyt numeroilla\nnäyttää ja selittää teille nämä kolme vakuutustapaa.\n\n\"'Otaksukaamme, että käytätte 3,000 markkaa rahoistanne säästäen ne\ntulevaisuuden varalle. Jos nyt haluaisitte huolehtia vaan omasta\ntulevaisuudestanne, niin ehdottaisin teitä ottamaan elinkoron, joka\nmaksettaisiin teille vuotuisesti täytettyänne 55 vuotta. Te olette\nnyt 25 vuoden vanha. Siis saisitte silloin nostaa jokaisena\nneljännes-vuotena 308 markkaa 98 penniä eli yhteensä vuodessa aina\n1,235 markkaa 92 penniä. Tämän mukaan tulee siis rahoillenne, jotka nyt\npanette säästöön, silloin enempi kuin 40 prosenttia korkoa. Kuinka tämä\non mahdollista? Siten että yhtiö, joka tämän edun myöntää, saa pitää ne\nrahat, jotka te yhtiölle maksatte, siinä tapauksessa jos te kuolette\nennenkun olette täyttänyt 55 vuotta. Yhtiö ikäänkuin antaa niille,\njotka jäävät eloon, sellaisten kuolleitten vakuutettujen perinnön,\njoilla ei ollut ketään, jolle olisivat tahtoneet perintöä jättää. --\nParemmalla tavoin ette voi koskaan rahojanne tallentaa, jos ajattelette\nainoastaan omaa itseänne ja jos ei teillä ole ketään, jonka\ntoimeentulosta tarvitsette huolehtia.\n\n\"'Jos jälleen tahtoisitte turvata läheisten sukulaistenne\ntulevaisuutta, siinä tapauksessa että itse sattuisitte kuolemaan\nparhaassa miehuutenne iässä, ennenkuin olisitte ehtinyt säästää niin\npaljon, että he hyvin toimeen tulisivat, olisi henkivakuutus parhain\ntalletus-keino. Jos te nyt yhdellä kertaa maksaisitte 3,247 markkaa,\nmaksaisi yhtiö heti teidän kuoltuanne kymmenentuhatta markkaa. Tällä\nsummalla voisivat perillisenne alkaa jotain elinkeinoa. Kymmenentuhatta\nmarkkaa on meidän Suomessamme paljo rahaa.\n\n\"'Koska ette kuitenkaan vielä näy olevan oikein selvillä\ntulevaisuudestanne, neuvon teitä ottamaan sellaisen henkivakuutuksen,\nettä itse täytettyänne 60 vuotta saatte ulos pääoman, jos vielä silloin\nelätte. Mutta jos kuolette aikaisemmin, maksetaan vakuutus-summa teidän\nkuoltuanne teidän perillisillenne. Jos siis nyt yhdellä kertaa maksatte\n3,141 markkaa 60 penniä, niin saatte elettyänne 60 vuotiseksi, nostaa\n8,000 markkaa; mutta jos kuolette ennemmin, maksetaan koko summa 8,000\nmarkkaa teidän perillisillenne.'\n\n\"Näin puhui ystävällinen herra minulle. Rupesin huomaamaan, että hänen\nneuvonsa oli rehellinen ja hyvä. Mutta en voinut kuitenkaan\nhetipaikalla päättää asiaa, vaan pyysin ajatusaikaa, saadakseni tarkoin\npunnita hänen ehdoituksiaan. Silloin antoi hän minulle pari pientä\nkirjaa, jotka hän käski minun lukea. Otin kirjat ja menin majatalooni\najattelemaan asiata.\n\n\"Varsinkin oli minua miellyttänyt tuon herran puheessa se kohta, joka\nkoski elinkorkoa. Tosin se seikka, että yhtiö saisi pitää rahani jos\nkuolisin, tuntui ensin oudolta. Mutta kun mietin asiaa joka puolelta,\nei se ollutkaan niin hullua. Minä olin yksinäinen, naimisiin en\najatellut aivan pian mennä, olin juuri ulkomaille lähdössä, enkä\ntiennyt miten minulle siellä kävisi. Voisihan olla mahdollista, että\nvanhaksi tultuani olisin aivan köyhä mies. Vihdoin päätin ottaa\nelinkoron. En kuitenkaan ottanut niin suurta elinkorkoa kuin tuo herra\noli ehdoittanut, vaan ainoastaan sellaisen, josta minun piti maksaa\n1,500 markkaa. Sitte päätin ottaa sellaisen vakuutuksen, josta itse\nsaisin pääoman elettyäni 60 vuotiseksi. Maksoin sitä varten 1,570\nmarkkaa 80 penniä, ja sain 4,000 markan vakuutuksen. Nyt voin\nhuolettomasti matkustaa. Minulla oli nyt matkarahaksi 1,500 markkaa, ja\nsitäpaitsi tiesin ettei minun tarvinnut huolehtia toimeentulostani 55\nikävuodestani eteenpäin, ja vielä lisäksi voin jättää jälkeeni 4,000\nmarkan pääoman, jos sattuisin aikaisemmin kuolemaan. Tämä pääoma\noli melkein yhtä suuri kuin se summa, jonka olin saanut periä\nvanhemmiltani. Kuitenkin täytyi minun, ennenkuin kaikki oli selvillä,\nkäydä lääkärin tutkittavana. Lääkäri huomasi minut terveeksi ja minä\nsain vakuutuksen, jota olin anonut. Henkivakuutuksesta ja elinkorosta\ntuli minun yhteensä maksaa 3,070 markkaa 80 penniä. Niillä rahoilla\nolin nyt hankkinut itselleni:\n\n\"1:ksi 617 markan 96 pennin suuruisen elinkoron, joka oli maksettava\nminulle vuotuisesti täytettyäni 55 vuotta. Sekä:\n\n\"2:ksi 4,000 markan suuruisen henkivakuutuksen, joka oli maksettava\nminulle täytettyäni 60 vuotta, tahi perillisilleni minun kuoltuani.\n\n\"En ole koskaan tarvinnut katua tätä päätöstäni. Olen aina ollut aivan\ntyyni vanhojen päivieni suhteen. Senvuoksi olen rohjennut ryhtyä moniin\nyrityksiin, joihin en muutoin olisi uskaltanut osaa ottaa. Eihän uusien\nyritysten menestyminen ole aina niin varma. Mutta minä olen aina saanut\nolla tyyni ja rauhallinen.\n\n\"Eikä tässä vielä kylläksi! Kun nyt olen palannut kotimaahani ja aijoin\nasettua tänne loppu-iäkseni, tulen vielä vakuuttamaan henkeni yhden\nkerran. Luulen nimittäin, että kenties tulen menemään naimisiin, koska\nen vielä ole niin perin vanha, ja silloin on minun velvollisuuteni\nhenkivakuutuksen kautta hankkia perillisilleni varma toimeentulo, sillä\nvoisihan olla mahdollista, ettei muu jälkeenjättämäni omaisuus kuolemani\njälkeen olisi niin hyvässä arvossa, että perilliseni voisivat sillä\ntoimeen tulla.\"\n\n\"No, mutta jos aijot ostaa talon\", keskeytti Tahvo, jota tämä puhe\nhuvin vilkastutti, \"niin onhan perheelläsi siitä varma toimeentulo.\nMinun mielestäni on paljo viisaampaa panna rahansa maahan, kuin\nantautua sellaisiin herrojen vehkeisiin. Pitäisi aina olla hyvin\nvarovainen tuollaisten uusien, tuntemattomien asioiden suhteen, joilla\nvaan koetetaan talonpoikia pettää.\"\n\n\"Mutta, hyvä Tahvo, etköhän nyt mene liian pitkälle epäilyssäsi. Ei\nsuinkaan sinulla ole mitään syytä valittaa herrojen petollisuutta.\nPaljonhan sinulla on esimerkiksi ollut hyötyä meijeristäsi, ja sekin on\nyksi herrojen keksintöjä. Puimakone, jota olet herraskartanosta\nlainannut, ja joka on ollut niin käytännöllinen mielestäsi, on myöskin\n'herrojen vehkeitä'.\"\n\n\"Niin, niin ... mutta...\"\n\n\"Älä sano mutta! Me talonpojat emme saa katsoa sellaisella epäluulolla\nkaikkea, mitä herrat ovat keksineet. Ja kuinka voisi maailma mennä\neteenpäin, jolleivät muutamat työskentelisi ajatuksella, keksien\nparannuksia, joilla voidaan turhaa työtä poistaa, tahi moninverroin\nlisätä ihmisten työntuotteliaisuutta. Kuinka paljo aikaa ja rahaa sen\nkautta säästetään? Ja ei suinkaan sillä tahdota talonpoikia pettää?\"\n\n\"No, no Risto, ei nyt sentään niin pitkälle mennä. Kyllä nuo\nlaitokset, joita mainitsit, ovat hyviä, mutta minä tarkoitin etupäässä\nrahoja-hoitavia laitoksia. Onhan meillä pankkia...\"\n\n\"Mutta kukas on pankit keksinyt?\" keskeytti vilkkaasti Risto. \"Ja\njos kerran pankit hyväksytään, jotka myöskin ovat herrain keksintöä,\nmiksi ei sitte henkivakuutusta? Ovathan samat herrat voineet keksiä\npankki-keksintönsä jälkeen jotain niin edullista kuin henkivakuutus on!\nJa koska henkivakuutus on jo elänyt näin kauan ja osoittanut niin hyviä\ntuloksia, on se kyllä vielä voittava alaa ja saava itsepäisimmätkin\nvastustajat puolelleen. Ja miksikä sinä, Tahvo, vastustat\nhenkivakuutusta? Pane pois ennakkoluulot! Tiedän jo edeltäpäin mitä\nverukkeita tulet tekemään.\"\n\n\"Olispa soma kuulla\", sanoi Tahvo myhähtäen.\n\n\"Ensiksikin sanot: Kyllä minä jätän tarpeeksi omaisuutta\nperillisilleni. Taloni on velatoin ja siinä on kylliksi. Ja kyllähän\nasia voi siltä näyttääkin. Mutta katsos, eihän 'varovaisuus vahingoita'\neikä 'lisä luotansa lykkää!' Sinulla on nyt neljä lasta ja saat kenties\nvielä viidennen. Vanhin poikasi Juho rupeaa varmaankin tämän talon\nisännäksi ja lunastaa toiset osat sisaruksilta. Tietysti koetetaan\ntilan hinta panna niin alhaiseksi kuin mahdollista. Talo on ainakin\n40,000 markan arvoinen, näin meidän kesken. Mutta en minä usko, että\nnuoremmat sisarukset saavat enempi kuin minäkään aikoinani, siis 5,000\nmarkkaa.\n\n\"Juholla on siis taloutta alkaessaan velkaa 20,000 markkaa, ja onhan\nsiinä kylliksi. Ja sen lisäksi jäävät vielä nuorimmat sisaret kotiin\nvähille osille.\n\n\"Sinä jätät mielestäsi kylliksi omaisuutta jälkeesi, mutta sinä et ole\ntullut ajatelleeksi, että omaisuutesi voisi arvoltaan alentua\nkuoltuasi. Voithan esimerkiksi kuolla sellaisena aikana, jolloin maassa\non nälänhätä ja köyhyys, jolloin maitten arvo on mitätöin, ja jolloin\nomaistesi on vaikea suorittaa niitä maksuja, joita sinä jätät jälkeesi.\nLyhyesti: sinun perillisilläsi on kyllä maata ja tavaraa, mutta heillä\nei ole rahaa, jota tarvitsisivat, ja he eivät voi rahaa mistään saada.\nSilloin olisi sinun henkivakuutuksesi heille suureksi siunaukseksi.\nAina kuin perheenisä kuolee, tarvitaan rahoja. Aina on hän jättänyt\njälkeensä jonkunlaisia raha-asioita, jotka silloin täytyy selvitellä.\nSenvuoksi täytyy ymmärtäväisen perheenisän punnita tarkoin, millä\ntavoin hän perheensä onnea voisi valvoa.\"\n\n\"Kyllähän se niin voisi olla, mutta kun on jo elänyt näin vanhaksi,\nniin...\"\n\n\"Sen arvasin\", keskeytti taas Risto, \"mutta ethän tuota nyt vielä niin\nrutivanha ole! Sinä olet nyt 47 vuotta, siis parhaassa iässä. Kun tulin\nkotiin ulkomailta ja kuljin Helsingin kautta, pistäysin uuden\nhenkivakuutusyhtiö Suomen talossa ja sain sieltä konttoorista\nneuvokirjoja eli prospekteja. Voimme siis heti katsoa mitä sinun tulee\nmaksaa. Sinun tulisi maksaa kahdenkymmenen vuoden ajalla 462 markkaa\nvuodessa 10,000 markan vakuutuksesta, joka maksettaisiin heti sinun\nkuoltuasi, vaikka kuolisit heti ensimmäisen kerran maksettuasi. Ja\nvaikka eläisit miten kauan, ei sinun kuitenkaan tarvitsisi maksaa\nvakuutusmaksuasi kauemmin kuin 20 vuotta.\"\n\nTahvo kävi mietteisinsä, ja kaikki olivat hetkisen aikaa äänettöminä.\n\n\"Täällä kävi tässä tuonnoin eräs matkustavainen herrasmies\", keskeytti\nMatti äänettömyyden, \"joka puhui minulle eräästä toisesta\nvakuutusyhtiöstä ja kehoitti minua vakuuttamaan henkeni siinä. Mutta\nminä rupesin epäilemään koko asian hyödyllisyyttä, kun hän moitti,\nminkä ennätti, muita yhtiöitä. Varsinkin Suomi-yhtiötä sanoi hän\npahanpäiväiseksi laitokseksi, hänen yhtiönsä rinnalla. Ajattelin\nsilloin, että eikö liene koko henkivakuutus vaan sulaa peijausta, kuin\ntoisen yhtiön asiamies noin toista parjaa.\"\n\n\"Sellainen on tosiaankin hyvin ikävää, ja sillä tavoin turmelevat\najattelemattomat koko henkivakuutus-asiaa\", sanoi Risto. \"Kun minä\nensikerran vakuutin henkeni, täytyi minun tehdä se eräässä\nruotsalaisessa yhtiössä, sillä silloin ei vielä ollut suomalaisia\nyhtiöitä olemassa. Mutta nyt en enää menisi ulkomaiseen yhtiöön. Meillä\non nyt jo kaksi kotimaista yhtiötä ja siinä on kylliksi meidän pienelle\nmaallemme. Emme suinkaan voi kokonaan vapautua ulkomaisista yhtiöistä,\nmutta meidän tulee kuitenkin kaikkien koettaa niin paljo kuin\nmahdollista edistää ja tukea kotimaisten yhtiöitten vaurastumista.\nMeidän tulee muistaa, että rahat, jotka vakuutettu maksaa elinajallaan\nulkomaisiin yhtiöihin, vaeltavat muihin maihin ja pannaan siellä\nkorolle. Sillä tavoin hyödyttävät ne usein ulkomaata 30 tai 40 vuoden\najan. Niin köyhän maan kuin meidän maamme ei pitäisi antaa markkaakaan\nulkomaalle. Tällaisessa asiassa ei yksityinen saa ajatella: no,\nmaksamani summa ei ole suuri, onhan vaan 100 markkaa vuodessa. Voipihan\nolla mahdollista, että tuhat yksityistä ajattelee samalla tavoin, ja\nkun he jokainen maksavat 100 markkaa, tulee siitä jo satatuhatta\nmarkkaa vuodessa, ja kymmenessä vuodessa tulee siitä yksi miljoona,\npuhumattakaan koroista. Tässä, jos missään, tulisi kaikkien olla\nyksimieliset isänmaan etua valvoessa.\"\n\n\"Kuules Risto\", keskeytti Tahvo, \"sinä sanoit äsken, että nuoremmat\nsisarukset jäävät vähemmille osille, jos vanhempi veli lunastaa heiltä\ntalon. Mutta onhan asia hyvin helposti sillä tavalla autettavissa, että\ntalo myydään enimmän tarjoavalle, joka saa siitä maksaa puhtaat rahat,\nja ne saavat perilliset sitte keskenänsä tasan jakaa. Silloin ei\nainakaan kukaan heistä voi sanoa saaneensa vähempi kuin toinenkaan.\"\n\n\"Mutta kuuleppas nyt hyvä Tahvo\", sanoi tähän Risto, \"sanoppas oikein\nsuoraan: olisitko koko elämäsi ajan niin ahkerasti työskennellyt ja\nhuolehtinut talosi hoidosta jos olisit ajatellut sen joutuvan vierasten\nihmisten käsiin? Eikö tunteesi tätä maata ja taloa kohtaan heti\npaikalla muuttuisi jos ajattelisit sen joutuvan muille, kuin omille\nlapsillesi. Ehken sanot, että työ, minkä olet tehnyt, koroittaa talon\nhintaa huutokaupassa. Mutta se ei ole niinkään varmaa. Ajatteleppas,\njos satut kuolemaan kovana aikana. Silloin ei kuolinpesäsi saa\nmaatilasta hyvää hintaa.\n\n\"Ja jos siitä saataisiinkin hyvä hinta, lienet siihen toki niin\nkiintynyt, että et sitä vieraille suo.\"\n\n\"Niin, niin, kyllähän sinulla on oikeinkin siinä asiassa\", arveli\nTahvo, \"ja kyllähän se tosiaankin olisi hyvin harmillista, jos talo\njoutuisi vierasten käsiin; mutta mitä minun sitte pitäisi tehdä, että\nkaikki lapseni voisivat saada yhtä paljon, sillä kaikki ovat ne minulle\nyhtä rakkaita, joskin mieluummin soisin, että talo joutuisi vanhimman\npoikani Juhon käsiin. Enhän minä voi niin paljo säästää, että\njokaiselle tulisi niin suuri summa, kuin tämän talon arvo on. Sehän on\naivan mahdotonta!\"\n\n\"Sitä en ole ajatellutkaan\", sanoi Risto, \"mutta sinä olisit voinut\ntehdä paljo, jonka olet jättänyt tekemättä -- ja voit vielä paljo\ntehdäkin asioiden kohentamiseksi.\"\n\n\"Muistatko mitä eilen sanoin aitoistasi ja luhdeistasi, sekä niissä\nsäilytetyistä rikkauksista, joita tuskin koskaan käytetään. En ehkä\npannut liikoja, kun arvelin, että vuotuisesti säästätte näihin\ntavaroihin 150 markkaa. Sinä olet nyt ollut naimisissa 20 vuotta. Jos\nolisit naimisiin mennessäsi vakuuttanut henkesi 6,000 markasta sillä\nehdolla, että vakuutussumma saadaan täytettyäsi 60 vuotta, tahi ennen\nheti kuoltuasi, olisi sinun tullut vuotuisesti maksaa 160 markkaa 20\npenniä. Niiden rahojen koroilla olisivat sinä ja vaimosi melkein\neläneet ja toimeentulleet vanhoilla päivillä, niin ettei eläkkeesi\nolisi tullut talonsaajalle niin raskaaksi. Sillä tavoin olisi Juho\nvoinut maksaa sisarilleen suuremman osuusmaksun. Sinun ja vaimosi\nkuoleman jälkeen olisi pääoma ollut sopiva jakaa niiden lasten välillä,\njotka olivat talo-osuutensa myöneet.\n\n\"Jos sinulla olisi ollut tällainen henkivakuutus, olisit sitäpaitsi\naina saanut olla varma siitä, että olisit jättänyt jälkeesi 6,000\nmarkkaa, milloin ikinä olisitkaan kuollut. Varmaan olisit myöskin\nnuorempana ollessasi monta kertaa saanut olla huolettomammalla\nmielellä, vaikka sinulla olikin velkoja ja -- pieniä lapsia.\"\n\n\"Niin,\" sanoi Kerttu-emäntä, \"tosiaankin oli Tahvolla monet huolet\nsiihen aikaan, kun naimisiin menimme. Eräänä katovuonna puhuikin hän\nsiitä, minne me mahtaisimme joutua, jos hän kuolisi. Mutta minä\nkehoitin häntä aina luottamaan Jumalaan ja Hänen ihmeelliseen\njohtoonsa. Ja Jumala onkin meitä aina auttanut. Totta on, että\nrehellinen työ kantaa hedelmän ilman joutavia henkivakuutuksia, tai\nmuita ihmiskeksintöjä.\"\n\n\"Vai niin, Kerttu; vai kuulut sinä sellaisiin naisiin, jotka eivät\nsalli miestensä vakuuttaa henkeänsä\", sanoi Risto. \"Mutta miksi olet\nhenkivakuutusta vastaan? Tietysti tulee meidän luottaa Jumalaan ja\nantaa tiemme hänen käteensä, vaan emme saa kuitenkaan olla asioistamme\nhuoletta. Onhan Jumala antanut meille ymmärryksen, että sitä oikein\nkäyttäisimme. Olet kai sinä lukenut vertauksen hyvin ja huonosti\nhoidetusta leiviskästä? Varmaankin sinä muistat Jumalan käskyn:\nJärjestä taloutesi, sillä sinun pitää kuoleman. Samoin kuin tämä käsky\ntarkoittaa ihmisen henkistä valmistumista, tarkoittaa se myöskin\nihmisen aineellista valmistusta, taloutta ja perhettä. Jumala, joka on\navioliiton säätänyt, on myöskin samalla määrännyt miehen vaimonsa ja\nperheensä ylläpitäjäksi ja hoitajaksi. Sentähden tulee miehen aina\npitää taloudelliset asiansa sellaisessa kunnossa, että hänen vaimonsa\nja lapsensa voivat huoletta toimeentulla, jos surman viikate hänen\nelämänsä langan katkaisee, ennenkuin hän on ehtinyt koota niin paljon\nomaisuutta, että hänen lapsensa voivat tulla sillä kasvatetuksi, ja\nvaimonsa saada siitä tukea vanhoille päivilleen. Tässä ei auta\nainoastaan työ, vaan tässä tarvitaan myöskin ymmärrystä ja älyä. Ja se,\njoka käsittää jonkun asian hyödyn ja tärkeyden eikä kuitenkaan sitä\ntee, on rikkonut kaksin-kerroin.\" --\n\nTässä keskeytti Risto puheensa, sillä hän huomasi kaksi miestä, jotka\nastelivat maantieltä pihaan päin.\n\n\"Näkyy olevan itse kirkkoherra\", sanoi Tahvo nousten seisaalleen, \"vaan\ntuota toista en tunne.\"\n\nEmäntä nousi myöskin ja tarkasteli tulevia. Sitte laskeusivat sekä\nisäntä että emäntä portaita alas ja menivät pihalle kirkkoherraa\nvaataan.\n\nVäki nousi kaikki seisaalleen ja puhelivat hiljaa keskenään.\n\n\"Kukahan lienee tuo vieras, joka on kirkkoherran mukana\", sanoi Matti\nRistolle. \"Ei se vaan ole tämän pitäjän miehiä, siitä olen varma. Mutta\nemmeköhän me lähde tästä huoneeseen\", lisäsi hän.\n\n\"Eikä mennä. Ollaan vaan tässä kunnes tulevat. Mitäpäs me pelkäämme\",\nsanoi Risto.\n\nSamassa lähenikin isäntä ja emäntä vieraineen. Kaikki tervehtivät\nkirkkoherraa ja hän tervehti ystävällisesti kaikkia.\n\n\"Hyvää päivää ja tervetultua taas kotimaahan!\" toivotti kirkkoherra\nRistolle.\n\n\"Herran rauhaa ja kiitos tervehdyksestä!\" vastasi Risto kumartaen.\n\n\"Kuulin juuri isännältä, että täällä kertoilette kotiväelle, mitä\nolette pitkillä matkoillanne oppinut. Jatkakaa vaan kertomustanne,\nkuulen sitä mielelläni!\" sanoi kirkkoherra ystävällisesti.\n\n\"En suinkaan minä ole paljon paljoa oppinut, mutta olenhan oppinut\nsäästämään ja vielä olen oppinut senkin, miten säästöt ovat tehtävät\nparhaiden hedelmää kantaviksi. Olen juuri puhunut henkivakuutuksesta ja\nkoettanut selittää sen hyviä puolia. Mutta sallittenko minun tehdä\nTeille yhden kysymyksen herra kirkkoherra. Kerttu täällä selitti\nmeille, että henkivakuutus on synti. Kuinka on Teidän mielestänne,\nherra kirkkoherra. Onko henkivakuutus synti?\"\n\n\"Ei suinkaan! Kuinka se voisi olla synti?\" sanoi kirkkoherra. \"Vaikka\nvoihan sitäkin, niinkuin kaikkea ihmisellistä käyttää väärin, ja voihan\nsenkin nojalla tehdä syntiä; mutta syntiä voipi tehdä kaiken nojalla,\njopa itse Herran pyhän sakramentinkin. Mitä minuun tulee, niin pidän\nhenkivakuutusta jokaisen ihmisen velvollisuutena, varsinkin sellaisten,\njoilla on jotain perhettä tai omaisia, joista on pidettävä huolta.\nMistä syystä pitää emäntä henkivakuutusta syntinä?\" kysyi hän vielä\nkääntyen Kertun puoleen.\n\n\"Enhän minä sitä aivan synniksi tahdo väittää. Mutta kun siitä äsken\npuhuivat, tuntui mielestäni, kun olisivat tahtoneet ohjailla ja\nparannella Jumalan kaikkiviisaita sääntöjä ja päätöksiä. Jumala se\nkuitenkin on, joka määrää, jos ihmiselle hyvin tai pahoin käy tässä\nelämässä. Enkä minä ymmärtänyt henkivakuutusta niin hyödylliseksi,\nmiksi Risto sitä tässä juuri kehui\", puolustelihe Kerttu hämillään.\n\n\"Niin, hyvä emäntä,\" jatkoi kirkkoherra, \"henkivakuutus onkin aivan\nuuden uutukainen laitos, jota ei täällä maan sydämessä vielä paljoa\ntunneta. Ja vaikka se onkin maallista laatua, on se, niinkuin monet\nmuut maalliset laitokset, meille ihmisille hyvin tärkeä ja\ntarpeellinen. Varsinkin koskee tämä perheen isää, jolla on itse Luojan\nasettama velvollisuus hoitaa perhettään ja huolehtia sen\ntoimeentulosta. Heidän pitäisi ehdottomasti vakuuttaa henkensä,\nvoidaksensa varmuuttaa perheensä tulevaisuutta.\"\n\n\"Siitähän tässä juuri puhelimme ennen herra kirkkoherran tuloa, ja minä\nkehoitin Tahvoakin vakuuttamaan henkensä,\" sanoi Risto hyvillä mielin\nsiitä, että oli saanut niin oivallisen puoltajan asialleen.\n\n\"Se oli hyvin tehty,\" sanoi kirkkoherra lempeästi. \"Ja emäntäkin panee\nvarmaan kaikki epäilyt pois, sillä kyllä emäntä varmaankin käsittää,\nettä minä en toivoisi pitäjäässäni synnin levenevän, vaan ainoastaan\nhyveen. Ja hyveenä voinette henkivakuutusta pitää, koska tuon tässä\njuuri mukanani kanttori Huopalan, joka on henkivakuutus-yhtiö\nSuomen asiamies ja matkustaa ympäri maatamme levittämässä tietoja\nhenkivakuutus-aatteesta, sekä ottamassa vastaan mahdollisesti matkalla\nsaatavia henkivakuutuksia.\"\n\n\"Vai niin!\" sanoi Risto vilkkaasti. \"Minä kävin Helsingin läpi\nkulkiessani Suomen konttoorissa, ja olen siitä juuri täällä kertonut.\"\n\n\"No sepä sopii!\" jatkoi kirkkoherra. \"Mehän tulemme siis aivan kuin\nkutsutut. Niin mutta aijoin vielä sanoa, että minäkin ajattelen ottaa\nvakuutuksen Suomi-yhtiössä, vaikka olenkin jo kerta ennen vakuuttanut\nhenkeni. Mutta minusta näyttää kuin tämä Suomi-yhtiö olisi aivan\nvakituisesti meidän olojamme varten laadittu. Se ei ota rahaa\nvakuutetuilta antaakseen sitä varakkaille osakkeen-omistajille. Se\nhankkii itselleen rahastoja, voidakseen muodostua oikein vakavaksi.\nMutta näitten rahastojen korot käytetään tulevaisuudessa, sittenkuin\nosakkeen-omistajat ovat vähitellen yhtiöstä lunastamalla eroitetut ja\nyhtiö on tullut keskenäiseksi, kokonaan vakuutettujen eduksi. Silloin\nei pieninkään voitto joudu muille kuin vakuutetuille. En tahdo tässä\nruveta pitemmältä asiaa selittämään, vaan jätän sen kanttori Huopalan\ntehtäväksi. Toivon kuitenkin että kaikki, ja etupäässä itse isäntä,\nmiettisivät asiaa, jota kanttori tulee teille esittämään.\"\n\n\"Kyllä on tosiaankin hyvä asia, että tällaisista seikoista annetaan\ntietoa kansalle maaseuduilla. Olot tälläkin puolen olisivat paljo\nparemmalla kannalla, jos oppineet lähettäisivät tänne esitelmän\npitäjiä, jotka selittäisivät kansalle sekä säästäväisyyttä että muita\nhyödyllisiä asioita,\" sanoi Risto.\n\n\"Se on kyllä totta. Ja toivokaamme että ajat siinä suhteessa\nmuuttuvatkin yhä valoisemmiksi. Mutta Risto-hyvä, jatkakaa\nkertomustanne, joka keskeytyi meidän tulomme tähden\", sanoi\nkirkkoherra.\n\nKaikkien kuunnellessa selitti Risto lyhyesti mitä hän oli ennen\nkertonut. Ja kertoelmansa lopetti hän seuraavilla sanoilla: \"Jos\nolenkin saanut huomata perinpohjin erehtyneeni siinä, kun luulin että\nAmerikassa saapi leikata kultaa vuolupuukolla, olen kuitenkin sillä\nmatkalla oppinut sen tärkeän asian, että tarvitaan paljo työtä ja\nrunsaasti älyä ennenkuin saadaan kultaa kokoon. Meidän pitäisi täällä\nSuomessa oppia paljo siinä suhteessa. Jos me tekisimme enempi työtä ja\nhoitaisimme huolellisemmin talouttamme, olisi meidän taloudellinen\nasemamme paljo parempi. Tämän samaisen taloudellisen asemamme\nparantamisessa tulee henkivakuutuksella varmaankin olemaan etevä sija.\nSenvuoksi koetan minäkin puolestani voimani ja kykyni mukaan vaikuttaa\ntämän hyvän asian edistykseksi armaassa kotimaassani. Ja hyvin suurella\nmielihyvällä ja uteliaisuudella tulen kuulemaan herra Huopalan esitystä\nhenkivakuutuksen merkityksestä ja hyödystä.\"\n\n\"Erittäin hupaista on ollut kuulla teidän puhettanne\", sanoi\nkirkkoherra. \"Ikävää on vaan ajatella, etteivät kaikki Amerikassa\nkäyneet ole kehittyneet yhtä valaistuun ja todellista hyötyä\nharrastavaan suuntaan kuin Te. Jos tuollainen katsantokanta tulisi\nyleisemmäksi meidän maassamme, voisimme pian toivoa taloudellisen\ntilamme nopeaa parantumista ja kukoistusta. Kuitenkin toivon että\nisänmaassamme edistytään, joskin hitaasti. Ja suokoon kaiken hyvän\nAntaja, meidän taivaallinen Isämme, siunauksensa meidän kaikkien\nrakkaalle isänmaallemme!\"\n\nKirkkoherran puhe liikutti syvästi kaikkia läsnä-olijoita. Hetkisen\noltiin ääneti. Sitte alkoi hiljaista keskustelua kuulua väen seasta.\nSiellä alettiin tarkalleen pohtia asioita, joita oli kuultu. Ja\nvähitellen hajosi kaikki väki pihalta pois.\n\n\"Siemen on varmaan kylvetty hyvään maahan\", sanoi kanttori.\n\"Toivoakseni saa 'Suomi' täällä hyvää aikaan\".\n\n\"Sitä hartaasti toivon\", sanoi Risto.\n\n\"Vieraat ovat hyvät ja lähtevät huoneeseen\", sanoi Kerttu. Ja sitä\npyyntöä mielellä noudatettiin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKanttori Huopala oli päättänyt pitää esitelmän henkivakuutus-asian\ntarkempaa valaisemista varten. Edellä kerrotut tapaukset olivat omiansa\ninnostuttamaan häntä aineessaan. -- Tahvolan talon iso tupa siistittiin\nja laitettiin kuntoon sitä varten. Sanaa levitettiin pitäjälle ja paljo\nkokoontuikin kuulijoita.\n\n\n\n\nKANTTORIN ESITELMÄ.\n\n\n\"Hyvät ystävät! Tässä tahdon nyt teille lyhyesti selittää mitä\nhenkivakuutus on. Vaikka se nimeltään onkin henkivakuutus, ei sen\navulla suinkaan voi vakuuttaa henkeänsä kuolemaa vastaan. Ei suinkaan!\nSiihen ei voi kukaan vakuutusta hankkia, sillä jokaisen meistä tulee\nkuolla. Mutta henkivakuutuksen avulla voimme me turvata jälkeen\njääneiden omaistemme taloudellista tilaa.\n\n\"Valaistaksemme tätä otamme heti esimerkin. Jos joku kolmekymmen-vuotias\nmies, jolla on vaimo ja lapsia, luulee voivansa ansaita elinajallaan\nniin paljon, että hänellä kuusikymmen-vuotisena olisi 2,500 markan\npääoma. Jos hän säästöjä tehdessään voisi saada rahoista koron korolle\nja tietäisi varmasti elävänsä kaikki 30 vuotta, jotka hänellä on\nelettävä tullaksensa 60 vuotiaaksi, ei hänen tarvitsisi panna säästöön\nkuin ainoastaan 50 markkaa vuotuisesti. Mutta yksityisen henkilön on\nhyvin vaikea saada rahojansa sillä tavoin talletetuksi että saisi koron\nkorolle. Sitä varten täytyy monen yhtyä ja panna sitte rahansa\nsäästöpankkiin.\n\n\"Mutta nyt tulee toinen ja vaikeampi asia. Tietääkö tuo nuori mies että\nhän elää niin kauan? Ei, sitä hän ei tiedä. Päinvastoin näkee hän joka\npäivä, että yksi ja toinen hänen tovereistaan nukkuu ikuiseen uneen,\nmonetkin aivan parhaimmassa ijässään.\n\n\"Jos tämä nuori mies sitävastoin maksaisi vuotuisesti\nhenkivakuutuksesta 60 markkaa, niin olisi hän varma:\n\n\"1:ksi että kuolipa hän milloin tahansa, (vaikka se tapahtuisikin ennen\nkuin hän on täyttänyt 60 vuotta) hänen vaimolleen ja lapsilleen\nmaksettaisiin hänen henkivakuutuksensa, joka tekisi 2,000 markkaa; ja:\n\n\"2:ksi että hän itse, jos hän eläisi 60 vuotiseksi, saisi nostaa saman\nsumman, eli 2,000 markkaa.\n\n\"Nyt te ehkä huomaatte, että jos hän itse säästää panemalla rahansa\nsäästöpankkiin, saapi hän 60 vuotisena 2,500 markkaa, ja on kuitenkin\ntarvinnut maksaa ainoastaan 50 markkaa vuodessa. Mutta tämä hyvä tulos\nriippuu siitä, jos säästöpankki maksaa hänen rahoistaan 4 %, ja\ntoiseksi siitä tärkeästä seikasta, että mies saa elää niin kauan. Jos\nhän esim. elää ainoastaan 10 vuotta, on hänellä säästöpankissa vaan 600\nmarkkaa. Mutta henkivakuutus-yhtiö maksaa heti hänen kuoltuaan hänen\noikeudenomistajilleen 2,000 markkaa.\n\n\"Henkivakuutus-yhtiön tehtävänä on hoitaa yksityisten säästörahoja,\nja se sitoutuu kuolemantapauksen sattuessa maksamaan ulos koko\nvakuutus-summan. Osa yhdistykselle maksetuista rahoista käytetään\nsenvuoksi kuolleiden vakuutettujen henkivakuutus-summien\nsuorittamiseen, sekä vähäinen osa hoitokustannuksiin, ja loput pannaan\ntallelle kasvamaan korkoa korolle. Näillä suoritetaan jälleen\ntulevaisuudessa vakuutus-summia, jotka lankeavat maksettaviksi.\n\n\"Kun monta tuhatta ihmistä yhtyy tällaiseen yhteiseen liittoon, tulee\nmahdolliseksi saada rahoille korkoa korolle. Ja kuu rahat tällä tavalla\nhoidetaan, voidaankin sellaisia tuloksia saavuttaa, kuin henkivakuutus\ntarjoaa.\n\n\"Tällainen on lyhyesti henkivakuutus. Mutta henkivakuutukseen kuuluu\nmonta eri lajia vakuutuksia. Niistä tahdon teille kullekin yksityisesti\npuhua, mutta tahdon jo tässä tuoda esiin muutamia erittäin tärkeitä\nkohtia.\n\n\"Jokaisen tulee henkivakuutusta ottaessaan ajatella aina tulevaisuutta\nja tulevaista taloudellista tilaansa. Sillä samoin kuin henkivakuutus\nylipäänsä aina tarkoittaa tulevaisia aikoja, tulee myöskin sen, joka\nvakuuttaa henkensä, 'katsoa eteensä'.\n\n\"Kaikista halvin vakuutustapa on ehdottomasti se, jolloin vakuutettu\nsitoutuu maksamaan vakuutusmaksua vuotuisesti koko elämänsä ajan, ja\nyhtiö puolestaan sitoutuu suorittamaan vakuutus-summan heti vakuutetun\nkuoltua. Mutta tämä tapa ei ole sovelias kaikille. Ja varsinkaan ei\nmaalaiselle, joka elää kättensä työllä. Sellaisen henkilön on nimittäin\nhyvin vaikea vanhoilla päivillään ansaita niin paljo rahaa, että voisi\nyhä suorittaa vakuutusmaksunsa. Kun sellainen henkilö nuorena ollessaan\nvakuuttaa henkensä, tulee hänen aina ottaa sellainen henkivakuutus,\nettei hänen tarvitse vakuutusmaksuja suorittaa vanhoilla päivillä. Ja\ntuollainen henkilö menettelee aina minun käsitykseni mukaan parhaiten,\njos hän ottaa sellaisen vakuutuksen, että voipi saada itse käsiinsä\npääoman. Jos hän elää kuusikymmen-vuotiseksi, on 2,000 tahi 3,000\nmarkan pääoma silloin hänelle suureksi hyödyksi. Hän voipi näillä\nrahoilla turvata suuressa määrässä sekä itsensä että vaimonsa\ntoimeentuloa vanhoilla päivillä, eikä tarvitse silloin jäädä lastensa\nvastukseksi.\n\n\"Tahdon kertoa yhden esimerkin. Eräs pikku-talollinen vakuutti henkensä\n4,000 markasta, mennessään naimisiin 22 vuoden vanhana. Tämä\nvakuutus-summa oli suoritettava hänelle hänen täytettyään 60 vuotta,\ntahi hänen kuoltuaan hänen oikeudenomistajalleen. Tästä vakuutuksesta\nmaksoi hän joka puoli vuosi 46 markkaa. Vuodet kuluivat. Lapset\nkasvoivat ja tulivat aika-ihmisiksi. Hänellä oli neljä lasta. Kun hän\nalkoi lähestyä kuudettakymmenettä ikävuottaan, antoi hän rakentaa\nitselleen pienen tuvan talon lähistöllä olevaan metsäiseen niemeen.\nTupa oli tosin sangen pieni, mutta sievä ja mukava sekä kyllin suuri\nkahden hengen asuttavaksi. Tuvan luo rakennettiin vielä aitta ja\nnavetta. Tuvan ympärille perattiin peltoa perunamaaksi ja niittyä\nheinämaaksi.\n\n\"Kun hän sitte täytti 60 vuotta ja oli nostanut vakuutus-summansa\nyhtiöltä, kutsui hän perheensä luoksensa ja sanoi heille: 'Olen tullut\nvanhaksi ja harmaa-pääksi. Voimani eivät enää riitä tämän talon\nhoitamiseen ja kunnossa pitoon. Mutta elämäni työn olenkin kunnolla\nsuorittanut, vaikka sen itse sanon. Tämä talo on kartanoineen,\npeltoineen, niittyineen ja metsineen nyt toisenlaisessa kunnossa kuin\nsilloin oli, kun sen sain. Silloin voitiin tällä paikalla pitää\nainoastaan 6 tahi 7 lehmää, nyt on meillä 15 lypsävää ja 4 hiehoa.\nEnnen oli kaksi hevoista, nyt on meillä niitä neljä ja viides varsa\naina kasvamassa myötäväksi. Minun mielestäni on tämä talo nyt 12,000\nmarkan arvoinen. Sinä Eero, joka olet pojistani vanhin, saat nyt tämän\npaikan täysineen haltuusi 10,000 markasta, seuraavilla ehdoilla:\n\n\"'Kaksi lehmää, Tähti ja Ruusu, tulevat äitisi ja minun saatavakseni.\nMe muutamme nyt tuonne niemelle tupaan asumaan, ettemme ole tässä\npihasalla vastuksina. Sinun on parempi taloasi hoitaa omin neuvoin.\nMeidän kuolemamme jälkeen saat ottaa lehmät takaisin.\n\n\"'Hevoista tulee meidän saada käyttää joka toinen pyhä ja muulloinkin\njoskus, jos vähäiset tarpeemme sitä vaativat.\n\n\"'Mitään muuta emme talosta tahdo. Kaikesta muusta pidämme itse huolen.\n\n\"'Kun äiti ja minä olemme kuolleet, saatte te kaikki jakaa tasan mitä\nolemme jälkeemme jättäneet. Meidän elinaikamme suoritat sinä Eero\nmeille velastasi 4 % vuotuisen koron. Niistä korkorahoista annamme\nMikolle, Aapolle ja Liisalle 100 markkaa kullekin ja pidämme itse\nloput, eli 100 markkaa. Näillä rahoilla ja henkivakuutus-summani\nkoroilla tulemme me, äiti ja minä, hyvästi toimeen.\n\n\"'Nyt olen mielestäni menetellyt oikein teitä kaikkia kohtaan. Eero\nsaapi tilan halvalla ja huokeaa korkoa vastaan meidän elinaikanamme. Hän\nvoi siis nyt ruveta säästämään, ja meidän kuoltuamme maksaa\nsisaruksilleen kullekin osansa talonhinnasta.\n\n\"'Te nuoremmat jälleen saatte meidän elinaikanamme 100 markkaa joka\nvuosi. Tätä ette olisi voinut saada, jos äiti ja minä olisimme vielä\njääneet tähän taloa pitämään. Tähän pieneen raha-saaliiseenne saatte\nnyt ansaita lisää, minkä voitte.\n\n\"'Yhden neuvon tahdon teille tässä antaa. Vakuuttakaa henkenne nuorena\nollessanne. Minua ei ole mikään niin ilahduttanut vanhoilla päivilläni,\nkuin se että vakuutin henkeni nuorena. Seuratkaa te isänne esimerkkiä!'\n\n\"Tällä tavoin puhui lapsilleen Viisalan vanha isäntä, Iisakki. Ja hänen\npuheensa ja menettelynsä siunausta tuottavat seuraukset näkyivät jonkun\najan kuluttua.\n\n\"Kun Iisakki ja emäntänsä noin 12 vuotta tämän puheen jälkeen kuolivat,\njättivät he jälkeensä Eeron 10,000 markan velkakirjan ja 5,000 markan\ntalletustodistuksen, joka osoitti että heillä oli mainittu summa\npankissa. He olivat näiden 12 vuoden kuluessa säästäneet lisäksi 1,000\nmarkkaa.\n\n\"Nyt piti nämä jaettaman neljän lapsen kesken. Se oli helposti tehty.\nJokaisen osaksi tuli 3,750 markkaa. Eeron tuli siis toisille\nsisaruksille maksaa 6,250 markkaa, jotka piti jaettaman heidän keskensä\ntasan, samoin kuin puhtaat rahatkin. Eero oli näiden 12 vuoden ajalla\nsaanut säästöön 2,000 markkaa. Häneltä puuttui siis ainoastaan 4,000\nmarkkaa. Nämä rahat sai hän helposti lainaksi tilansa kiinnitystä\nvastaan. Toiset sisarukset olivat myöskin hyvin tyytyväisiä, sillä\nhekään eivät olleet jääneet osattomiksi, vaikkakin vanhin veli oli\nsaanut tilan halvemmalla.\n\n\"Vielä tahdon puhua parista seikasta. Ensimäinen on se, ettei kenenkään\ntule ottaa liian suurta henkivakuutusta. Jokaisen tulee vakuuttaa\nhenkensä niin suuresta summasta, että tietää varmasti voivansa pitää\nvakuutuksensa kunnossa vaikeimpinakin rahan-pula aikoina. On paljo\nparempi ottaa pienempi henkivakuutus ja pitää se loppuun asti voimassa,\nkuin ottaa suuri ja antaa sen jonkun ajan kuluttua tulla mitättömäksi,\nrahan puutteen tähden.\n\n\"Usein olen tavannut henkilöitä, jotka ovat sanoneet: 'Miksi\nvakuuttaisin henkeni? Sehän olisi aivan hullua! Minä olen terve ja\nreipas, ja kuitenkin koroitti yhtiö vakuutus-maksuansa.'\n\n\"Tämä valitus koskee yhtiön lääkäriä, sillä hän ei ole silloin pitänyt\nmainitun henkilön terveyttä luotettavana ja on senvuoksi tahtonut\nvakuutus-maksun koroitusta. Kyllähän voipi tapahtua, että lääkäri\njoskus erehtyy, mutta tahdonpa kuitenkin kertoa teille muutamia\nesimerkkiä tällaisista, näennäisesti erehdyksestä tulleista\nvakuutus-hakemuksen hylkäämisistä, tai vakuutus-maksun koroituksista.\n\n\"Kerran anoi eräs pappi henkivakuutusta, mutta häntä ei otettu vastaan.\nHän oli aivan terveen näköinen, suuri ja voimakas mies. Minua\nihmetytti, ettei tällaiselle henkilölle annettu henkivakuutusta, mutta\najattelin vaan itsekseni: saammepa nähdä. Ja aivan oikein. Parin vuoden\nperästä tapasin taas saman papin. Nyt oli hän aivan haudan partaalla.\nHänellä oli keuhkotauti, johon hän pian sen jälkeen kuoli.\n\n\"Kerran taaskin sai eräs talonpoika hakemuksensa kumotuksi. Viiden\nvuoden kuluttua kuoli hän munuaistautiin.\n\n\"Eräs viilaaja, joka työskenteli tehtaassa, ei suostunut vakuuttamaan\nhenkeänsä senvuoksi, kuin yhtiö koroitti hänen vakuutus-maksuansa,\nhänen vaarallisen toimensa tähden. Kyllä hän vielä nyt elää, mutta hän\non sairaan ja heikon näköinen. Nyt ei hän enää voisi saada\nhenkivakuutusta. Hänen vaarallinen toimensa on vienyt hänet haudan\npartaalle. Myöhäistä on enää katua nuoruuden kopeutta!\n\n\"Eräs talonpoika suuttui kovin, kun yhtiö koroitti hänen\nvakuutus-maksunsa. Mutta nyt alkaa näkyä, ettei yhtiö erehtynyt.\nTalonpoika on tullut sairaloiseksi ja on puolestaan hyvin iloinen, että\notti henkivakuutuksen, vaikka maksut koroitettiinkin.\n\n\"Vielä sananen, joka koskee teitä, talonomistajat. Teidän asemanne on\nedesvastuun alainen. Te olette varakkaita ja monessa suhteessa\nmonipuolisia tiedoissanne. Toiset seuraavat teidän esimerkkiänne. Ja\nmikä on merkillisintä! Se juuri, että vaikka mainiosti käsitätte asian,\nette te kuitenkaan vakuuta henkeänne, vaan kohtelette tätä toimintaa\nylenkatseella. Teidän mielestänne ei se ole rikkaita ihmisiä varten. Ja\nkuitenkin käyttävät henkivakuutusta hyväkseen äärettömän äveriäät\nmaanomistajat ulkomailla. Eräs sellainen suuri pohatta lausui kerran\nyhdessä maanviljelys-kokouksessa Ruotsissa näin: 'Ymmärtäväisen ja\nälykkään maanviljelijän tulee aina menetellä sillätavoin, niin kuin\naina kohtaisi vastuksia tulevaisissa teoissaan. Ei saa koskaan\najatella, että huomenna on kaunis ilma sentähden, jos aurinko loistaa\ntänään ihanasti. Sen vuoksi ei myöskään saa taloudellisessa suhteessa\nolla varomatoin. Jos olenkin nyt varakas ja terve, ja tulevaisuus\nnäyttää valoisalta edessäni, en saa kuitenkaan luottaa siihen, että\naina on niin oleva. Äkkiä tulen sairaaksi; silloin sattuu olemaan huono\naika ja maanarvo alhaalla; rahoja ei mitenkään saada. Jos silloin\nkuolen, on rikkauteni vähäinen. Mutta jos tällaisen sattuman\ntapahtuessa olen henkivakuutettu, saavat perilliseni vakuutus-summalla\nsuorittaa tarvittavat maksut ja jatkaa toimintaani siksi, kunnes\nparemmat ajat koituvat. Senvuoksi täytyy minun täydellä syyllä ja\nhartaalla vakuutuksella sanoa, että henkivakuutus on maanviljelijän\nparas säästölipas'.\n\n\"Näin puhui tuo rikas maanviljelijä. Hän ei pitänyt itseään liian\nrikkaana henkivakuutukseen. Ottakaa opiksi hänen neuvonsa, ja jos\nette vakuutakaan henkeänne itsenne tähden, niin tehkää se\njälkeentulevaisienne tähden. Näyttäkää heille hyvää esimerkkiä ja\nvarmentakaa heidän taloudellista asemaansa. Teidän tulee myöskin olla\nesimerkkinä pienille tilallisille. Sillä henkivakuutuksen avulla voivat\nnekin vähitellen polvi polvelta päästä vapaaksi niistä suurista\nvelkataakoista, jotka heitä painavat. Henkivakuutus on heillekin varmin\nja soveliain säästämiskeino.\n\n\"Teidän, te varakkaat talolliset, on käytävä hyvänä esimerkkinä\nuuden ajan valmistamalla edistyksen tiellä! Te ette saa tyytyä\nvaarin-aikaisiin tapoihin, sillä silloin jäätte jäljelle, kun muut\nrientävät eteenpäin. Teidän tulee huomata, että aika rientää, ja luoda\nvalpas silmänne tulevaisuuteen, sekä tehdä se lujaksi ja varmaksi\ntaloudellisessa suhteessa. Se on teidän tehtävänne!\n\n\"Matkoillani olen tehnyt sen ikävän huomion, että rikkaat talolliset\neivät mielellään tue taloudellista asemaansa henkivakuutuksen kautta.\nPaljon enempi käyttävät henkivakuutusta hyödykseen torpparit,\nlöysäläiset ja käsityöläiset. Eivätkö rikkaat käsitä henkivakuutuksen\nhyötyä? Onko heidän kantansa edistyksen asiassa enempi takapajulla kuin\nmuiden?\n\n\"Miten lieneekään. Minun hartain toivoni olisi vaan, että kaikki, sekä\nmaanviljelijät että löysäläiset, sekä naiset että miehet tukisivat\ntaloudellista asemaansa ottamalla henkivakuutuksen. Jos varallisuus ja\nhyvinvointi pitäjissämme ja kylissämme kasvaa, on siitä hyöty koituva\nkoko Isänmaallemme!\"\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun kanttori oli lopettanut pontevan, sujuvasti lausutun esitelmänsä,\nvallitsi yleisössä mitä hartain vakuutus henkivakuutuksen todellisesta\nhyödystä. Moni rupesi mietiskelemään tulojensa suuruutta ja\npunnitsemaan, minkä verran voisi niitä käyttää henkivakuutuksen\nottamiseen.\n\n\"Kyllä asia hyvä on ja ansaitsee miettimistä\", sanoi Lahtelan lautamies\nmuutamille isännille. \"Mutta kyllä se talonpojalla aina raha on\ntiukemmassa, kuin herroilla, jotka aina ovat raha kourassa\".\n\n\"Ei ole hätää talonpojallakaan\", sanoi iloisesti Kuuselan nuori isäntä.\n\"kyllä raha erkanee yhtä hyvin maanmiehen kuin herrankin kouraan, kun\nvaan on jotain rahan alaista tavaraa. Herralla on oppinsa, mutta meillä\non maantuotteita. Ja henkivakuutuksen minä otan heti huomispäivänä, jos\nvaan kanttori Huopala jo silloin meille tulee!\"\n\n\"Hyvähän se on noin nuoren miehen ottaa,\" sanoi hiljaisesti Alatalon\nvanha, vaatimaton isäntä.\n\n\"Hyvä on. Mutta vanhalla siihen pitäisi olla vielä suurempi kiire,\"\nvastasi Kuusela ketterästi.\n\nVilkkaasti keskusteltiin hyvän aikaa, mutta vähitellen hajosivat\nvieraat, lähtien kukin kotiinsa. Kanttorikin teki pois lähtöään ja meni\nhyvästelemään emäntää. Mutta emäntä kielsi kanttorin vielä jäämään\nillalliselle. Joukko suurimpien talojen isäntiä jäi myöskin vielä\nasiasta keskustelemaan, sillä jos oli joukossa myöntyviä, oli siellä\nmyöskin henkivakuutuksen ankaria vastustajoita.\n\nSeuraavana aamuna läksi kanttori kiertoretkelleen pitäjälle. Risto\nKölli seurasi hänen mukanaan, sillä olihan hänkin innokas\nhenkivakuutusasian puollustaja. Hänestä oli muutoinkin hauska näin\nhyvässä seurassa käydä tervehtimässä vanhoja tuttaviaan, joita hän ei\nollut nähnyt niin moniin vuosiin.\n\nTahvolasta otettiin siis hevonen ja ajettiin ensimäiseksi Rumpuniemeen,\njonka isäntä oli Riston vanha kilpailija, olipa vielä kilpailija\nsellainen, joka oli vienyt Ristolta voiton.\n\nHän oli näet Ristoa rikkaampi ja senvuoksi antoi Rantalan isäntä\ntyttärensä mieluummin hänelle.\n\nHeti kun pihaan ajettiin, tuli renki riisumaan hevosta. Näyttipä siltä\nkuin vieraita olisi odotettu.\n\n\"Onkos isäntä kotona?\" kysyi kanttori.\n\n\"Isäntä ... e-ei,\" vastasi renki.\n\n\"Missä hän on?\" kysyi Risto.\n\n\"Juhannuksen aikaan se kuoli...\" sanoi renki hitaasti.\n\nTämä vaikutti oudosti tulijoihin.\n\n\"No, mutta käydään nyt talossa kuitenkin,\" sanoi kanttori, ottaen\nkärryistä laukkunsa ja pudistellen vaatteitansa.\n\nYstävällisesti otti Rumpuniemen emäntä vieraat vastaan. Ja kun siinä\noli ensin puhuttu jokapäiväisistä asioista, tuli sitte henkivakuutuskin\npuheeksi.\n\nRumpuniemen emännän nato, Lehtolan emäntä, joka myös sattui silloin\nolemaan kälynsä luona käymässä, rupesi heti tulijoille moittimaan\nkälyään henkivakuutuksen vastustamisesta.\n\n\"Tässä juuri puhuimme,\" sanoi hän, \"miten suuri siunaus\njälkeenjääneille on henkivakuutuksesta. Kyllä kälynikin sen nyt jo\nvähän huomaa, kun on nähnyt kuinka minä olen miesvainajani\nhenkivakuutussummalla maksanut taloni kiinnityksen. Mutta se on nyt\nmyöhäistä huomata, kun veli-Antti jo on haudassa.\"\n\n\"No eikös Rumpuniemen Antti ollut henkivakuutettu? Muistaakseni oli hän\ninnokas edistyksen mies, joka puuhasi kaiken hyvän eteen? Kylläpä olisi\nluullut hänen käsittävän henkivakuutuksen tarpeellisuuden,\" sanoi\nRisto.\n\n\"Jo se toki käsitti,\" sanoi Lehtolan emäntä, \"ja olisi tahtonut ottaa\nhenkivakuutuksen sekä itselleen että kälylleni, mutta Loviisa oli niin\ntiukasti vastaan, ettei siinä mikään auttanut. Hänen mielestään olivat\ntällaiset tuumat vaan ibmiskeksintöjä, joita ei Jumala sallisi. Ja nyt\non hän vaikeassa taloudellisessa asemassa. Antti jätti jälkeensä paljo\nvelkoja\".\n\n\"Kyllähän sinun on nyt hyvä hulluuttani moittia,\" sanoi Loviisa, \"mutta\nen minä uskonut meidän taloudellista tilaamme niin huonoksi, kun aina\nAntin aikana elettiin niin pulskasti.\"\n\n\"Niin, vaikka sanonkin sen nyt jälkeenpäin, niin sanon sen kuitenkin,\"\nkeskeytti Lehtolan emäntä. \"Te elitte aivan liian pulskasti! -- Meillä\noli kyllä monet kerrat henkivakuutus-maksun kokoonsaaminen hyvin\ntäperällä, mutta kun hyvin ymmärsin henkivakuutuksen suuren hyödyn\nlapsille ja minulle, sillä mies-vainajani selitti sitä minulle\nusein, niin keräilimme ja säästelimme aina yhdessä, että saimme\nvakuutus-maksun suoritetuksi. Mutta teidän talossanne ei ajateltu\ntulevaisuutta, vaan luotettiin sokeasti siihen, että kaikki hyvä, mitä\nteillä oli, jatkuisi yhä edelleen.\"\n\n\"Eihän nyt aivan niinkään kuin sinä sanot,\" puolusteli Loviisa, \"mutta\nminun ajatukseni oli aina, että Luoja kyllä lesket ja orvot hoitaa ja\nheistä murheen pitää. Pidin henkivakuutusta Jumalan pilkkaamisena.\nTotta on, että Antti-vainaja monta kertaa selitti minulle\nhenkivakuutuksen tarpeellisuuden sellaisessa tapauksessa, jos\nhänestä aika jättäisi, ennenkuin hän olisi ehtinyt saada pois\ntalonkiinnitykset, jotka olivat suurenlaiset vielä, kun ei minullakaan\nollut perintöä.\"\n\n\"No mutta isännehän oli niin kuuluisa rikkaudestaan,\" sanoi Risto.\n\n\"Niin oli, se on juuri oikein sanottu!\" sanoi Lehtolan emäntä\nharmitellen. \"Mutta hänkin luuli, että hyvät päivät riittäisivät aina.\nMutta tulipa sitte takauksien maksuja y.m. suorituksia, ja komea elämä\nveti myös osansa. Hänkään ei ajatellut tulevaisuutta, ei katsonut\neteensä! Kyllä sinä, Loviisa, olet perinyt vähän isäsi luonnetta.\"\n\n\"Mitäpä sitte,\" sanoi Loviisa närkästyen. \"Elä puhu pahaa\nisä-vainajasta! Hän oli kyllä hyvä kuin kulta, ja auttavainen myös,\nmissä apua tarvittiin.\"\n\n\"Hm,\" sanoi Risto hiljaa, mutta kuitenkin siksi kovaa, että Loviisa\nkuuli sen ja kääntyi pois punastuen.\n\n\"Mutta kuinka sen henkivakuutuksen kanssa oikeastaan kävi?\" kysyi\nkanttori. \"Kertokaa minulle koko juttu.\"\n\n\"Kertokoon nato,\" sanoi Loviisa, \"hän tekee sen kuitenkin hyvin\nmielellään!\"\n\n\"No miksikä en\", sanoi Lehtolan emäntä harmittavan iloisesti, \"ei\nminulla ole mitään kaduttamaa. Kerron siis koko tapauksen.\n\n\"Me olimme kerran miesvainajani kanssa täällä Rumpuniemellä\nkyläilemässä, kun tänne tuli eräs henkivakuutus-yhtiön asiamies. Hän\nselitti meille kaikille henkivakuutuksen hyödyn ja tarpeellisuuden.\nSekä minun mieheni että Antti-vainaja olivat molemmat heti valmiit\nryhtymään tuumaan käsiksi ja kysyivät vaan meidän mieltämme asiassa.\nMutta kun minä en pidä erityisesti liiallisesta kiireestä, oli minun\nmielestäni parasta siirtää asia muutamia päiviä tuonnemmaksi. Mutta kun\nsillä asiamiehellä oli niin hirveän kiire, saimme me ajattelemisen\naikaa ainoastaan seuraavaan päivään asti. Loviisa vastusti ankarasti\nasiata heti alusta alkaen, ja vaikka asiamies kuinka selvästi olisi\nselittänyt, väitti hän vaan yhä, että henkivakuutus oli synti. Minä\nkäskin hänen mennä kirkkoherran luo kysymään, mutta se oli hänen\nmielestään aivan turhaa. Hän oli niin varma asiansa oikeudesta. Kun me\nsitte kotia tultuamme miesvainajani kanssa keskustelimme, tulimme\nsiihen päätökseen, että hän seuraavana päivänä ottaisi 5,000 markan\nhenkivakuutuksen. Ja sen hän tekikin. Silloin vielä tahtoi Anttikin\nniin mielellään tehdä samoin, mutta Loviisa pani vastaan. Ja Loviisan\ntahtoa vastaan ei hän elämässään mitään tehnyt. -- Näin asia silloin\nkävi. Sitte voin vielä jatkaa, että aika kului ja minun mieheni sai\n'lentsun'. Tätä hän ensin sairasteli jalahteella, mutta sitte joutui\nvuoteen omaksi. Tässä kääntyi tauti keuhkokuumeeksi, eikä sitte enää\nlääkäritkään voineet auttaa. Hän kuoli kahden viikon perästä. Hänen\nkuolemansa jälkeen sain sitte henkivakuutussumman. Sillä maksoin talon\nkiinnityksen, ja nyt on elantomme varmalla pohjalla.\"\n\n\"Ei olisi 5,000 riittänyt minun asioissani mihinkään\", sanoi Loviisa.\n\"Kiinnitykset ovat tässä kolminkerroin niin suuret.\"\n\n\"Jopa toki,\" sanoi Lehtolan emäntä, \"niillä 5,000:lla olisit nyt voinut\nmaksaa sen 4,000 markan kiinnityksen, joka nyt on uloshaettavana ja\njohon et koskaan saa rahoja. Olishan sekin ollut hyvä minun\nmielestäni!\"\n\n\"No voipihan niinkin olla\", sanoi Loviisa, \"mutta kyllä Jumala sitä\nauttaa, joka luottaa häneen ja vaeltaa hänen teitänsä.\"\n\n\"Mutta minun mielestäni vaeltaa se parhaiten Hänen teitänsä, joka\nkäyttää hänelle uskotun leiviskän ymmärtäväisellä ja oikealla tavalla,\"\nsanoi Risto, joka oli koko ajan kuunnellut tarkasti tätä keskustelua.\nMinun mielestäni olisi teidän miesvainajanne pitänyt vastoin\nteidän tahtoannekin vakuuttaa henkensä, jos hän kerran käsitti\nhenkivakuutuksen hyödyn ja tärkeyden. Hän oli perheen hoitaja ja\nhuolenpitäjä, ja hänen oli vastattava perheen toimeentulosta, jos\nhänestä sattuisi aika jättämään. Jos minä olisin ollut hänen sijassaan,\nolisin menetellyt tällä tavoin, enkä suinkaan niinkuin hän teki.\"\n\n\"Olisipas vaan tehnyt sillä tavoin!\" sanoi Loviisa kärtyisästi.\n\nLehtolan emäntä hymyili ja sanoi: \"mitä ihminen kylvää, sitä hän myös\nniittää!\"\n\nHenkivakuutuksesta ei sillä kerralla siinä talossa sen enempää puhuttu.\nJa kun kahvit oli juotu, läksivät vieraat jatkamaan matkaansa.\n\n\"Onnea vaan matkalle!\" huusi Lehtolan emäntä heille, kun kärrit\npyörivät pois pihasta.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKukapa olisi silloin, kun kanttori Huopala kävi Rumpuniemessä, voinut\nuskoa että Rumpuniemen emäntä, kiivas henkivakuutuksen vastustaja,\nLoviisa, vielä kerran itsekin olisi henkensä vakuuttanut.\n\nMutta niin kuitenkin kävi. Kohtalo satutti sillä tavoin, että Ristosta\nja hänen nuoruutensa lemmitystä vielä tuli onnellinen pari. Risto\nlaittoi Rumpuniemen paikan mitä parhaimpaan kuntoon, ja hallitsi siinä\nmelkoisena isäntänä. Loviisa viihtyi myöskin paremmin kuin koskaan\nennen, ja menestys näkyi heidän toimintaansa seuraavan kaikessa.\n\nMutta niinkuin usein kauniina kesäpäivänä äkkiä saapuu myrsky ja\nruntelee lehtevät puut, vihannan nurmen ja kukoistavat vainiot, saapui\nmyöskin keskelle tätä onnellista elämää Tuonelan vieras, tauti. Riston\nemäntä vilusti itsensä kevättalvella ja kuoli jo ennen kesää. Raskaalla\nmielellä saattoi Risto vaimonsa hautaan.\n\nParin viikon kuluttua kuoleman jälkeen nosti Risto henkivakuutus-yhtiö\nSuomen asiamiehen luona 3,000 markkaa, Loviisa-vainajan\nhenkivakuutus-summan. Samalla tiellä ja samoilla rahoilla osti hän\nLoviisa-vainajan kolmelle lapselle myötäjäis-vakuutuksen.\n\nPalattuaan kotiinsa kertoi hän Lehtolan emännälle, joka juuri oli sinne\nsaapunut, mitä hän oli rahoilla tehnyt.\n\nLehtolan emäntä kiitti häntä käly-vainajansa puolesta tästä kauniista\nteosta, jonka kautta lasten tulevaisuus oli suureksi osaksi turvattu.\n\"Paremmin et voinut tehdä,\" sanoi hän; \"tästä teosta kyllä hedelmät\nkauniina näkyvät tulevaisuudessa. Todet ovat totisesti vanhan\nsananlaskun sanat:\n\n    \"Joka säästää saadessansa,\n    Sillä on ottaa tarvitessa!\"\n\n\n\n"]