[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f5daglGDQcyUufCPRWC8nKk339ww6QdCS-_ApEZomfPs":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":21,"gutenbergTranslators":24,"gutenbergDownloadCount":21,"aiDescription":25,"preamble":26,"content":27},2003,"Suuri haave","Schildt, Runar",1888,1925,"2003-schildt-runar-suuri-haave","2003__Schildt_Runar__Suuri_haave","Nelinäytöksinen näytelmä","naytelma",[],[],"fi",1923,1924,16728,97665,true,null,[],[],[],"Schildtin nelinäytöksinen näytelmä sijoittuu sisällissodan jälkeiseen Helsinkiin. Entinen avustajanäyttelijä Armas Fager elää perheineen vaatimatonta arkea ruokatavarakaupan yhteydessä, mutta haaveilee edelleen suuresta näyttämöurasta. Teos tarkastelee arkisia kohtaamisia ja ihmiskohtaloita yhteiskunnallisen murroksen varjossa.","Runar Schildtin 'Suuri haave' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2003.\nE-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme aseta mitään\nrajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juha Kiuru ja Projekti Lönnrot.","SUURI HAAVE\n\nNelinäytöksinen näytelmä\n\n\nKirj.\n\nRUNAR SCHILDT\n\n\nTekijän luvalla suomentanut [\"Den stora rollen\"]\n\nIlmari Ahma\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1924.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nArmas Fager, ent. statisti; pari vuotta yli viidenkymmenen.\nVendla, hänen vaimonsa, ruokatavarakaupan pitäjä,\n   samanikäinen kuin mies.\nElli, 21-vuotias    |\nHjördis, 20-vuotias | heidän tyttärensä, statisteja.\nFerdinand Hagert, ent. teatterinparturi.\nRouva Ringman.\nKolme punakaartilaista.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nPieni ruokatavaramyymälä kulmatalossa, osittain kadunpinnan\nalapuolella. Perällä vasemmassa nurkassa sisäänkäytävä kadulta,\nkaksinkertaiset ovet, kolme porrasaskelmaa niiden välissä. Oikealla\nkaksi ovea, joista etualalla oleva vie Fager-puolisoiden huoneeseen,\ntaempi tyttöjen kamariin. Ikkuna perällä ja vasemmassa sivuseinässä;\nikkunat ja ulko-oven ruudut peitetty pahvikaihtimilla. Seinillä\nhyllyjä, joilla harvassa ruokatavaroita, tupakkaa y.m. Kulmatiski;\ntynnyreitä, laatikoita ja olutkoreja; tiskin takana kulunut\nselkänojaton tuoli.\n\nKello on noin kaksi yöllä. Kun peräikkunan kaihdin vedetään ylös,\nnäkyy vastapäinen talorivi, jota maalilla sivelty katulyhty himmeästi\nvalaisee.\n\nVäliverhon noustessa on näyttämöllä pimeätä.\n\nElli ja Hjördis tulevat varovaisesti sisään taemmasta oikeanpuolisesta\novesta; Hjördis vääntää ovien välissä olevaa sähkönappulaa, jolloin\nkattolamppu syttyy.\n\nELLI (kuiskaa). Ei, älä vielä, senkin höntti. Eihän ole tarkoitus antaa\nmamman nähdä että täällä on valoa. Hän voi herätä. (Hiipii varpaillaan\netumaiselle ovelle ja ripustaa nenäliinansa avaimenreiän eteen.) Kas\nnoin. (Nauraa hihittää.) Nyt meillä on chambre séparée. Kabinjeto,\nniinkuin Valodja ja Grishka sanoivat. (Etsii laatikoista ja kaapeista\njotakin syötävää. Hjördis istuu tuolille tiskin taakse ja tuijottaa\nhajamielisenä ilmaan. Keskustelu käy aluksi hillityllä äänellä, mutta\nvähitellen tytöt unohtavat varovaisuuden.)\n\nELLI (syödä natustaen). Etkö sinä tahdo mitään?\n\nHJÖRDIS (hajamielisesti). En, kiitos.\n\nELLI. Oikeinko sinä luulet olevasi hienoissa kutsuissa, kun kiität noin\nkohteliaasti?\n\nHJÖRDIS. Se meni ajatuksissa.\n\nELLI. Oletko sinä ollut kauankin kotona?\n\nHJÖRDIS. Vähän aikaa.\n\nELLI. Miks'et ole mennyt maata?\n\nHJÖRDIS (vältellen). Minä -- tahdoin odottaa sinua.\n\nELLI. Kittiä kanss'. Sinä et välitä tuon taivaallista siitä, mitä\nminulla on kertomista.\n\nHJÖRDIS vaiti.\n\nELLI. Täällä on vielä vähän niitä hyviä karamelleja. Etkö huoli?\n\nHJÖRDIS. Ei, minä en välitä.\n\nELLI. Oletko saanut niin paljon herkkuja tänä iltana, ettei mikään\nmaita enää kotona?\n\nHJÖRDIS. Mistä minä olisin saanut? En ollut sisällä missään.\n\nELLI. Oliko se Otto Ringman joka odotti sinua?\n\nHJÖRDIS. Näithän sinä.\n\nELLI. Näin kyllä, tietysti. Kaikki me sen näimme.\n\nHJÖRDIS (välinpitämättömästi). Vai niin.\n\nELLI. Ja sitten te haljuilitte kaksi tuntia pitkin katuja? Sinä ja se\nheppu!\n\nHJÖRDIS. Me teimme pitkän kävelymatkan, kauas yli Pitkänsillan.\n\nELLI. On sekin lystiä, honglata ulkona pakkasessa tuommoisen kläpin\nkanssa! Eikö hän pyydä koskaan sinua mihinkään ravintolaan?\n\nHJÖRDIS. Joskus. Kun hänellä on varaa.\n\nELLI (pilkallisesti). No ei se sitten taida usein tapahtua.\n\nHJÖRDIS. Ei, se on totta. Hän ei ole mikään jobbari.\n\nELLI. Kyllä minä sinun sijassasi varoisin kulkemasta öisin syrjäkatuja\ntällaisina aikoina. Ennenkuin arvaattekaan, voitte saada puukon\nselkäänne, sinä ja sun kuutamokavaljeerisi. Kuinka sinä olet yht'äkkiä\ntullut niin rohkeaksi, sinä joka olit ennen semmoinen jänis?\n\nHJÖRDIS. Minä en pelkää koskaan kun hän on mukana. (Hymyilee.) Hän on\nniin voimakas ja niin -- (Keskeyttää.) Vaikka tänään, se on totta, oli\njollain tavoin kummallista ja levotonta Sörnäisissä. Niin paljon väkeä\nliikkeellä, muijia supattelemassa ja miehiä jotka juoksivat sinne tänne.\n\nELLI (huoaten). Tulee kai jokin hulina taas, suurlakko tai jumala ties\nmitä. Huomasitko kuinka vähän väkeä teatterissa oli tänään?\n\nHJÖRDIS. Ihmekös se. Kenen nyt tekee mieli huvitella tämmöisinä aikoina.\n\nELLI (kiivaasti). No minun esimerkiksi! Minä en kärsi tätä enää, minä\ntulen hulluksi jollei pian tule muutosta. Siihen tapaan kuin oli ennen.\n\nHJÖRDIS. Sääli sinua, koska ajat taitavat pikemminkin muuttua vielä\npaljon pahemmiksi kuin ne nyt ovat. Sanovat ne jotka ymmärtävät näitä\nasioita.\n\nELLI (matkien). \"Ne jotka ymmärtävät näitä asioita.\" Tuon sinä olet\nsaanut profeetta Ringmanilta.\n\nHJÖRDIS vaiti.\n\nELLI. Kaikki mitä sinä ajattelet ja puhut nykyään, on hänestä\nlähtenyttä.\n\nHJÖRDIS. Ehkä.\n\nELLI (istuutuu tiskille ja katselee terävästi Hjördistä). Kuule Jösse,\nmun täytyy sanoa, sinä olet suuri aasi. Ettäkö ihan totta sinä meinaat\nhukata elämäsi tuon miehen takia?\n\nHJÖRDIS (hymyilee surullisesti). Hukata...\n\nELLI. Ringmanit ovat köyhiä kuin kirkon rotat. Ei edes piikaa heillä\nole, tohtorinna itse saa keittää ja siivota. Mitä herrasväkeä se on! Ja\npoika tietenkin lukee velaksi.\n\nHJÖRDIS. Tuon minä tiedän yhtä hyvin kuin sinäkin.\n\nELLI. Ja sentään käyttäydyt kuin mikäkin leuhka. Tuon pojan tähden\nsinä annat palttua meidän vanhoille ystävillemme. Hansen ja Wulffert\nsanoivat tänään etteivät he lepy sinulle ikänä, jollet tule mukaan ensi\nkerralla.\n\nHJÖRDIS. Saavat olla sitte ilman. Sinne minä en enää mene, että sen\ntiedät.\n\nELLI (hypähtää alas tiskiltä, viheltää hiljaa ja merkitsevästi). Terve,\nSuomeni maa! Vai sillä lailla. Näyt tulleen ihan täyshulluksi. Se\nhuomataan muuten teatterissakin. Ethän sinä osaa enää mitään. Et muista\nlaulujen sanoja, et menuetin vuoroja. Minä oikein häpesin tänään sinun\ntähtesi.\n\nHJÖRDIS (vaivautuneesti). En tiedä, minä olin niin väsynyt.\n\nELLI. Mutta sama juttuhan se on melkein joka ilta. Pidä varasi hyvin\ntarkkaan, voit saada potkut jonakin päivänä. Hirvonen ja Pajari ovat\nkyllä panneet sen merkille, minä kuulin kuinka he kiroilivat sinua.\n\nHJÖRDIS nousee, on etsivinään jotakin tavaroiden joukosta.\n\nELLI. Tiedätkö missä mamma pitää sokeria, jota hän ostaa ryssiltä?\n\nHJÖRDIS. En.\n\nELLI. Älä narraa, kyllä sinä tiedät, joka roikut täällä puolet päivät\nja lossaat autella.\n\nHJÖRDIS. Sanoinhan minä etten --\n\nELLI (keskeyttäen). Äh, älä viitsi olla noin pyhä! Luuletko että minä\nhuolin teidän saastaisesta ryssänsokeristanne, jota soltut kaivavat\nsinellintaskuista ja matruusit likaisista puseroistaan. Ihan oksettaa\nkun ajattelenkin. Kenties samat miehet jotka tappoivat Valodjan ja\nGrishkan viime vuonna -- --\n\nHJÖRDIS. Minä en koskaan ole ostanut ryssiltä mitään. Äiti joskus sen\ntekee, kun on niin vaikea saada tavaroita. Mistä me lopulta eläisimme\njollei kaupasta?\n\nELLI. Äh, kaupasta!... (Heilauttaa itsensä jälleen tiskille, nakertaa\njotakin. Istuu vaiti ja uneksivan näköisenä.) Valodja ja Grishka... Ne\noli aikoja ne. Voitko sinä ymmärtää ettei siitä ole kuin vuosi!\n\nHJÖRDIS. Ei, minä en sitä ymmärrä. Kymmenen tai sata vuotta on täytynyt\nkulua siitä. (Hiljaisemmalla äänellä.) Joskus minusta tuntuu ettei se\ntapahtunut ollenkaan minulle, vaan jollekulle toiselle. Aivan toiselle\nihmiselle.\n\nELLI (nauraen pilkallisesti). Oo, vai ei sinulle, älä viitsi höynäillä.\nKyllä se vain olit sinä eikä kukaan muu joka tulit minun luokseni\nyhtenä iltana ja kysyit, mahtoiko se olla vaarallista, kun Grishka --\n(Tirskuu.) Sinä olit \"pengar värd\" sillä kertaa, olit vissiin.\n\nHJÖRDIS (kiivaasti). Vaiti!\n\nELLI (huolettomasti). Että kahdeksantoistavuotias tyttö voi olla niin\nyksinkertainen, sitä minä en olisi uskonut. -- Muistatko kun olimme\nensimmäisen kerran heidän torpedoveneessään?\n\nHJÖRDIS (yhä kiihtyen). En!\n\nELLI. Muistatko Hangon-matkaa?\n\nHJÖRDIS (hyökkää esiin ja sieppaa tuolin). Jos et lopeta ihan paikalla,\nniin minä heitän tämän tuolin vasten naamaasi.\n\nELLI. Vihainen sinä olit silloinkin. Ensin. Sitten lepyit.\n\nHJÖRDIS (kuiskaten). Minä voisin tappaa sinut.\n\nELLI. Hohoo, ei vähempää. Ja mitä varten, jos saan luvan kysyä?\n\nHJÖRDIS. Ilman sinun hommiasi _hän_ olisi ollut minulle ensimmäinen\nkenties. Ei, varmasti, varmasti! Tiedätkös, väliin minusta tuntuu\nettä minä -- (Kohottaa tuolin ikäänkuin iskeäkseen, mutta laskee sen\njälleen.)\n\nELLI (pelästyneenä hypähtää tiskiltä alas, koettaa kuitenkin peittää\nsäikähdystään väkinäisellä ylimielisyydellä). Jösse, sinun pitäisi\nmennä Pelastusarmeijaan. Se kopsa päässä sinä olisit eri kiva. Ja\najatteles kuinka tyylikästä veisata kitarrin säestyksellä: (Laulaa ja\njäljittelee kitarrisäestystä.)\n\n    On meillä telefoon' -- pling, plong --\n    Jumalan asuntoon -- pling, plong --\n    kun soitan sillä, oi,\n    niin Herra vastaa -- --\n\nHJÖRDIS. Suu kiinni, herätät mamman.\n\nELLI. Aluksi voit ryhtyä käännyttämään minua ja faijaa, harjoituksen\nvuoksi. Siinä on sulle työmaata niin että kyllä piisaa. Onni ettei\nmamman tarvitse tulla paremmaksi kuin hän on. (Ottaa hyllyltä\nsavukerasian ja aukaisee sen. Sytyttää savukkeen ja puhaltelee vahvoja\nhaikuja.)\n\nHJÖRDIS. Minä vain sanon sinulle että mamma laskee paperossilaatikot\njoka ilta ennen maatapanoaan.\n\nELLI. Pyh, pappa kähveltää niin paljon tupakoita, että yksi laatikko\nsinne tai tänne ei merkitse mitään.\n\nHJÖRDIS. Pappa, niin. Hän nyt on sellainen kuin on.\n\nELLI. Missähän se ressu nytkin pitää majaa?\n\nHJÖRDIS (kohauttaen olkapäitään). Kai hän on ulkona juomassa Hagertin\nkanssa niinkuin tavallista.\n\nELLI. Niin, hän tulee pahemmaksi päivä päivältä.\n\nHJÖRDIS. Tiedätkö mitä minä luulen. Että isän käy lopulta huonosti.\nEnnen se oli kuin pilantekoa, hänen juomisensa ja hulluttelunsa, nyt\nsiinä on tosi takana, jollakin tavoin.\n\nELLI (nyökäten). Pahalta se näyttää. Hän on tullut niin häijyksi ja\nkatkeraksi, on kuin hän tahtoisi ottaa hengiltä kaikki ihmiset.\n\nHJÖRDIS. Niin, sen jälkeen kuin erottivat hänet teatterista.\n\nELLI. Se olikin hävytön teko. Lähes kolmekymmentä vuotta hän oli ollut\nsiellä, aina iloisena ja innostuneena, aina mukana missä hyvänsä. Ei\nkukaan ollut palvellut teatterissa niin kauan kuin hän, ja kuitenkaan\nhän ei pyytänyt koskaan penniäkään enempää illasta kuin nuorimmat\npoikanulikat, joita Pajari ottaa suoraan kadulta.\n\nHJÖRDIS. Rahoja hän ei ajatellut lainkaan. Tiedätkös, kun ne siellä\nsitten ilmoittivat hänelle etteivät halunneet pitää häntä enää, niin\nhän tarjoutui avustamaan ilmaiseksi. Vain saadakseen olla mukana\nnäyttämöllä.\n\nELLI. Sen minä uskon. Hänellehän teatteri oli melkein kaikki\nkaikessa. Ja hyötyä hän teki puolestaan, sitä ei kukaan voi kieltää.\nMiten olikaan toissa vuonna, kun ei kukaan tahtonut ottaa karhun\nosaa kappaleessa \"Oli kerran\" -- eikö pappa silloin oitis vetänyt\nkarhunnahkaa ylleen ja loikkinut ja tanssinut ja teuhannut ilta illan\nperästä, vaikka oli viidenkymmenen ikäinen ja vaikka oli vähällä\ntukehtua ja hikoili niin että lotisi. Hän ei pitänyt itseään liian\nhyvänä siihen, mies, joka olisi pystynyt viemään oikeita rooleja\nparemmin kuin moni näyttelijä. Muistatko kun hänellä joskus oli\nrepliikki lausuttavana -- jokainen tavu kuului aina lämpiöön saakka.\nJa edukseen hän esiintyi missä puvussa tahansa, frakissakin, joka on\nkuitenkin vaikeinta.\n\nHJÖRDIS (nyökäten). Sääli on pappaa. Toissa päivänä, kun minä tulin\nkotiin päivälliseksi, hän istui keinutuolissa ja itki. Ensin hän meni\nhämilleen ja aikoi kääntyä pois, mutta kuinka sitten olikaan, hän\nastui luokseni ja sanoi: \"Lapsi kulta, minä tässä istuin ja ajattelin\nteatteria, muutahan minä en ajatella voi, vaikka miten koettaisin. Ja\nkuinka sitä asiaa mielessäni kääntelenkin, aina tulen siihen, että he\novat tehneet minulle suurimman vääryyden mikä koskaan on ihmisen osaksi\ntullut. Kuka on rakastanut teatteria niin kuin minä ja kuka on sitä\npalvellut niin kauan ja niin uskollisesti? Mitä minä siitä hyödyin?\nRahoista ei kannata puhuakaan, ne menivät tulitikkuihin. Mutta työ.\nKerran kahdessa vuodessa minä sain sanoa jotakin, ja siinä oli kaikki\nmitä pyysin palkakseni. Sillä ne hetket olivat elämäni onnellisimmat.\nJa kun minä lausuin repliikkejäni, en ollut enää minä itse, vaan\njuuri se ihminen jota minun oli määrä esittää. Minä tunsin sen koko\nruumiissani. Luuletko että monetkaan hienot ja kuuluisat oikeat\nnäyttelijät voivat väittää samaa -- jos ovat rehellisiä nimittäin.\"\n\nELLI. Pajari on hunsvotti, sen minä olen sanonut hänelle vasten silmiä.\n\"Isäni suree itsensä pilalle\", minä sanoin hänelle viimeksi tänään,\nmutta hän vain nauroi ja sanoi: \"Tokko hänessä on mitään pilattavaa\nenää?\" Ajatteles kuinka sikamaista! Voihan lapsikin nähdä että pappa\nmenee rappiolle, kun yhtenään juo ja suree, suree ja juo.\n\nHJÖRDIS (hyvin totisena). Minä en ymmärrä mikä tästä lopuksi tulee.\nKauppa huonontuu päivä päivältä, kun ei voi saada uusia tavaroita, ja\npappa tuhlaa sen vähän mikä jää ylitse. Mamma näytti hiljakkoin minulle\nsäästöpankkikirjaansa -- se oli melkein tyhjä. Hän onkin semmoinen joka\nei koskaan voi tarpeeksi kauan pitää puoliaan. (Kadulta kuuluu ääniä ja\naskelia.)\n\nELLI. Tiedätkö mitä, Jösse, jos täällä kotona tulee liian pirulliset\noltavat, niin minä tuumaan että lyömme hynttyyt kasaan, sinä ja minä,\nja muutamme pois -- (Avain kalisee ulko-oven lukossa.)\n\nHJÖRDIS. Ss! Mitä se oli?\n\nELLI. Pappa tulee kotiin. Hänellä on kai joku kaveri muassaan, koska\nhän tulee sitä tietä.\n\nHJÖRDIS. Pappa ja Hagert aikovat tietysti jatkaa ryyppäämistä täällä\npuodissa.\n\nELLI. Estämmekö sen? Herätämme mamman?\n\nHJÖRDIS (avaa tyttöjen huoneeseen vievän oven). Ei, anna heidän olla.\nSammuta valo.\n\nELLI. Muuten he kyllä itsekin herättävät äitimuorin, ja silloin tulee\nloppu lystistä. (Sammuttaa valon. Molemmat tytöt nopeasti pois.)\nKatuovi aukeaa. Sähkö-taskulampun valo liikkuu hapuillen sinne tänne;\nkuuluu:\n\nARMAS FAGERIN ÄÄNI. Katsos, tämä pikkuinen niksi on tarpeen ettei\novikello kilise.\n\nFERDINAND HAGERTIN ÄÄNI. Joo, kyllä sinä osaat.\n\nArmas sulkee oven heidän perässään. Valaisten tietään hän tassuttaa\npuodin lävitse oikealle seinälle sähkönappulan luo. Sytyttää\nkattolampun.\n\nArmaan yllä on nukkavieru talvipalttoo, jossa on kriminnahkakaulus;\nlakki on muuta nahkaa. Hagertilla on ohut ulsteri ja huopahattu; hän\nhytisee vilusta. Molemmat ovat tuntuvasti nauttineet alkoholia olematta\nsilti suorastaan juovuksissa. Heidän mielialansa on katkera ja ärtyinen.\n\nARMAS (hykertää hermostuneesti käsiään ja silmäilee ympärilleen\nhuoneessa). Kas niin, nyt ollaan täällä. Heitä yltäsi.\n\nHAGERT. Ei minua oikeastaan liika lämmin vaivaa, mutta voihan olla\nhyvä karaista itseään. Kohtapuoleen saa kai ruveta käymään alasti. (He\nkiskovat päällystakit yltään ja panevat ne tiskille. Sama erotus kuin\näskenkin tulee näkyviin: Armas on puettu puolirähjäisen elegantisti,\nmutta Hagertin asu ilmaisee köyhyyttä ja puutetta. Armas vetää\npovitaskustaan konjakkipullon ja laskee sen tiskin kulmalle.)\n\nHAGERT. Mutta jos Vendla herää --\n\nARMAS. Äh, hyvinhän tässä viime kerrallakin. Muija nukkuu sikeästi kuin\npölkky, se on paras puoli hänessä.\n\nHAGERT (huomaa nenäliinan, jonka Elli on unohtanut ovenripaan). Mikä\ntämä on?\n\nARMAS. Näytähän. (Ottaa nenäliinan, katsoo nimikirjaimia, haistelee\nsitä. Myhäilee ymmärtävästi.) Se on Ellin. Ilmankos minusta äsken\ntuntui että täällä oli valoa, kun me tultiin portaissa. Tytöt ovat\nolleet hakemassa namuja. Tunnen tuon. (Haistelee uudelleen nenäliinaa\nilmeisellä mielihyvällä.) Jaa-a, minä sanon, se tyttö, se tyttö!\nHajuvedet hänellä on kuin markiisittarella. Ja tuommoinen hieno\nmonogrammi. Puuttuu vain kruunu, ja se pitäisi oikeutta myöten olla\nsiinä.\n\nHAGERT (muka väärinkäsittäen). Ruotsinko vai Tanskan kruunuja sinä\ntarkoitat?\n\nARMAS (loukkaantuneena, arvokkaasti). Minä tarkoitan vapaaherrallista\nkruunua. Etkö tiedä että pappani oli paroni?\n\nHAGERT. Äskettäin sinä kerroit, niinkuin monta kertaa ennenkin, että\nhän oli kaartinkapteeni.\n\nARMAS. Milloin minä niin sanoin?\n\nHAGERT. Etkö muista, me nähtiin muutamia ryssänsolttuja olkalaput\npoisratkottuina ja keltaiset kävelykengät jalassa, ja silloin\nsinä sanoit: Kun on kaartinkapteenin poika, jolla disipliini on\nveressä, niin iljettää nähdä sotaväkeä tuommoisessa viheliäisessä\nalennustilassa. Niin sinä sanoit.\n\nARMAS (ärtyisesti). Entä sitten. Eikö paroni voi olla kaartinkapteeni?\nOnko se vastoin luontoa tai perustuslakeja, mitä?\n\nHAGERT. Ei, eipä suinkaan. Mutta on se vähän omituista että sinä puhut\nusein isästäsi etkä tunnu kuitenkaan olevan oikein varma --\n\nARMAS (on kuunnellut jurona, mutta koettaa sitten yhtäkkiä päästä\nsiihen hyväntuulisen hilpeään äänilajiin, joka on ennenmuinoin ollut\nhänelle ominainen). Ei sitä ollut äitimuorikaan, niin että mitäs me\nkaksi riitelemään sen asian takia. Mutta ylhäisistä piireistä hän oli,\nse on varmaa. Eikö se näy minusta päältäkin, mitä? Vastaa rehellisesti!\n\nHAGERT. Joo -- totta perhana. Ja tytöistä! Ne ne on makupaloja.\n\nARMAS (mielissään). Sanos muuta, sanos muuta. Mutta et sinä ennen\nvanhaan katsellut tyttöjä tuolla silmällä.\n\nHAGERT (naurahtaen). Minä olen saanut uudet silmät, uudet ja tarkemmat.\nNäen paljon semmoista jota en aavistanutkaan ennen.\n\nARMAS. Helkkari. Mutta istutaanpas. Ota sinä tämä. (Ojentaa hänelle\ntuolin.) Et ole kuninkaan linnassa, mutta sen sinä tiesit edeltäpäin.\n(Nostaa kannellisen tynnyrin lähemmäksi tiskiä; hakee hyllyiltä\nkipposen ja tuopin, kaataa niihin konjakkia; istuutuu tynnyrille.)\nTerve!\n\nHAGERT (istuutuu). Terve!\n\nARMAS. Ja tupakkaa. (Tuo pari laatikkoa savukkeita hyllyltä.) Tässä,\nole hyvä. Ota koko aski.\n\nHAGERT (epäröi). Ollako nyt ylpeä vai saadako sauhut vielä huomennakin\n--\n\nARMAS (ystävällisesti). Sinä tiedät, Ferdi: niin kauan kuin on minulla,\non sinullakin.\n\nHAGERT. Aiotko saattaa minut itkeä tillittämään vai mitä? Mutta kiitos\njoka tapauksessa. (Pistää laatikon taskuunsa.)\n\nÄänettömyys. He juovat kilistämättä ja tuijottavat ääneti eteensä,\nkunnes Armas yht'äkkiä havahtaa säpsähtäen.\n\nARMAS. Ei, helvetti, älä istu ja tuijota noin. Se tuntuu kolkolta. Sano\nennemmin mitä sinä tuumaat ehdotuksestani.\n\nHAGERT (kooten ajatuksensa). Mistä ehdotuksesta? Sulla on niitä aina\nniin monta ettei pirukaan voi pitää niistä lukua.\n\nARMAS. Tarkoitan sitä josta me puhuttiin kadulla. Että minä kirjoitan\nteatterin johtokunnalle ja pyydän -- ei, vaadin takaisin paikkani,\njosta minut vääryydellä ja ilman aihetta on pantu pois.\n\nHAGERT. Hahahahapp. (Tukahduttaa naurunsa painamalla käden suulleen.)\nMainio ehdotus. Saakelin hieno ja she-sheniaalinen. Se antaa minulle\nerään aatteen.\n\nARMAS (epämieluisasti hämmästyen). Sinulle? Aiotko sinäkin kirjoittaa\n--? Kuule, minun mielestäni ei ole hyväksi jos me kirjoitamme samaan\naikaan, se -- se vain pilaa asiaa.\n\nHAGERT. Rauhoitu, en minä ajatellut teatteria lainkaan. Minä kirjoitan\nkeuhkotaudille ja pyydän -- ei, vaadin että se antaa minulle takaisin\nvaimoni ja kaksi lastani, jotka se vääryydellä ja ilman aihetta on\nminulta riistänyt.\n\nARMAS (suutahtaen). Minun asiaani ei saa panna leikiksi.\n\nHAGERT. Ei, mutta minun. -- Kun sitä ajattelee: mulla on vaimo ja kaksi\nlasta, on ollut kaksitoista, viisitoista vuotta; me -- me viihdymme\nyhdessä, sovimme yhteen, me tulemme toimeen -- noin -- jokseenkin hyvin\n-- vähän rahapulaa kyllä -- mutta kuitenkin -- Ja sitten yht'äkkiä\nhe ovat poissa. Vuoden sisällä, yks, kaks ja kolme. Se on niin että\nvoisi nauraa suunsa kieroksi. Ja kaikkein hauskinta jutussa on että\nse oli kai osittain minun omaa syytäni. Miks'en minä lähettänyt heitä\nhienoihin sanatorioihin ja kuuluisien professorien luokse, miks'en\nantanut heidän matkustaa muihin maihin missä on rasvaista ruokaa ja\nsokeria ja viiniä ja aurinkoa vuodet umpeen. Kuka kielsi minua, sinä\nkysyt. Ei kukaan. Ei yksikään ihminen. Päinvastoin monet kehoittivat\nminua sen tekemään. Mutta minä en tehnyt. Semmoinen mies minä olin.\n\nARMAS. Ferdi hyvä, ei pirukaan voi sinua moittia. Sinä panit viimeiset\npennisi likoon ja lainasit lisää. Sinä teit kaiken mikä vallassasi oli\nja enemmänkin.\n\nHAGERT. Sitähän minä juuri tässä koetan selvittää. Oliko moitteen syytä\nja kenessä. Sitä sietää ajatella. Se on tärkeä seikka, melkein yhtä\ntärkeä kuin sinun. Elämänsä viimeisenä iltana Elsa sanoi minulle: \"Nyt\nsinä jäät yksin ja --\"\n\nARMAS (kyynelsilmin). Ei, lopeta jo, minä en voi kuulla tuota, se\nkääntää mielen ylösalaisin. Tekee ihan heikoksi. (Ottaa nenäliinan,\nniistää nenänsä ja pyyhkii silmänsä.) Älä mieti niin paljon, Ferdi,\nryyppää vain. (Kilistää kipollaan Hagertin tuopin laitaan.)\n\nHAGERT. Sen minä teen tyrkyttämättäkin. Muutahan en juuri teekään enää.\n\nARMAS. Sinä juot kuin mies, Ferdi, sitä ei voi kieltää. Sinä juot\nniinkuin minä. Mutta se on kirottua -- minä olen viime aikoina\nhuomannut sen -- että kun jokin oikein kaivelee rinnassa, niin ei auta\nviina eikä mikään. (He vaipuvat taas synkkiin mietteisiin. Hagert\nkoettaa puhaltaa savurenkaita, Armas panee kätensä ristiin polven\nympäri ja keikkuu tynnyrillä.)\n\nARMAS. Sinä siis olet sitä mieltä että minun on turha kirjoittaa\njohtokunnalle?\n\nHAGERT. Yhtä hyvin voit koettaa sylkemällä sammuttaa tulipaloa.\n\nARMAS (kiihkeästi). Koko elämäni olen antanut teatterille, kuinka he\nvoivat nyt heittää minut pois kuin -- kuin --\n\nHAGERT. Mitä sinä luulet niiden herrojen sinusta piittaavan? Tuskin\ntietävät että sinua on olemassa.\n\nARMAS (nyrkit koholla). Ne roistot! Konnat! Aasit! Ne eivät käsitä\n-- eivät aavista -- (Vaikenee, kumartuu Hagertin puoleen ja lausuu\nmatalalla äänellä, vilpittömästi kuin lapsi:) Ferdi, minä en voi elää\nilman teatteria. Tehkööt minulle mitä tahansa, mutta minun täytyy\npäästä takaisin.\n\nHAGERT. Veli hyvä, olethan koettanut kaikkia keinoja. Sinä tiedät ettei\nsiitä tule mitään. Pajari ei ota meitä kumpaakaan takaisin. Mitä minuun\ntulee, minä olen semmoinen juopporatti etten voi hoitaa enää tointani\n-- niin hän sanoi, ja tottahan se onkin. Kaksi kenraaliharjoitusta ja\nyksi ensi-ilta oli mennä päin helvettiä minun takiani. Mitä heillä\non sinua vastaan -- se -- sitä minä en tiedä niin tarkoin, mutta et\nsinä koskaan tule niiden seinien sisälle niin kauan kuin joku heistä\non elossa. Sen he vannoivat silloin kun minä viimeksi puhuin heidän\nkanssaan.\n\nARMAS (raivoissaan). Älkööt he saattako minua äärimmilleni. Niin kauan\nkuin ovat elossa, he sanovat. Mutta heidän ei pitäisi puhua semmoisia\n-- voi käydä niin, etteivät he saa vallan pitkiä aikoja -- (Hillitsee\nitsensä.)\n\nHAGERT (kylmästi). Meinaatko mennä sinne ja tappaa heidät?\n\nARMAS (tehden kärsimättömän kädenliikkeen). Äh, sinä olet hullu.\n\nHAGERT. Se on mahdollista, ainakin tuntuu itsestäni väliin siltä. Mutta\nse ei kuulu tähän. Mitä sinä sitten tarkoitit noilla sanoilla?\n\nARMAS. Tarkoitin vain etten minä anna perään näin ilman muuta. Aion\nnäyttää heille ettei minun kanssani ole leikkimistä.\n\nHAGERT. Soo soo. Ja miten sinä aiot sen näyttää?\n\nARMAS (ärtyisästi). Sitä en tiedä vielä. Mutta aika neuvon tuo.\n(Vaitiolo. He juovat ja tupakoivat.)\n\nHAGERT (matalalla äänellä). Aika, sanot sinä. Tiedätkös mikä aika nyt\ntulee, juuri pian?\n\nARMAS. En. (Ivallisesti.) Tiedätkö sinä?\n\nHAGERT. Ehkä.\n\nARMAS (pilkallisesti, mutta kuitenkin säpsähtäen Hagertin äänenpainoa).\nOhoo. Ennustatko sinä korteista vai kahvinporosta?\n\nHAGERT. Pelikortit ja kahvi ovat liian kallista tavaraa minulle\nnykyään. Mutta minä asun niin hyvässä talossa siellä Kallion puolella --\n\nARMAS. Oi voi, kun sitä vertaa siihen sievään huoneistoon joka sinulla\noli...\n\nHAGERT. Mitä se nyt? Pahanpäiväinen kahdenhuoneenasumus pienessä\npuuhökkelissä. Nyt minä asun kuusikerroksisessa palatsissa, jossa on\nmonta sataa vuokralaista. Siellä saa nähdä merkillisiä asioita ja\nkuulla vielä kummempia. Seinien ja lattiain, ikkunoiden, kattojen,\novien ja klosetinventtiilien kautta. Kaikkea mitä miehet ja naiset ja\nlapset voivat tehdä ja sanoa toisilleen tässä matoisessa maailmassa,\nja se ei ole vähän, Armas. Minä olen vanha mies ja luulin tuntevani\nosapuilleen tämän elämän touhut, mutta se oli hemmetin suuri erehdys.\nNäinä viime kuukausina olen saanut oppia asioita -- asioita, Armas,\njoita saatanatkin --\n\nARMAS (tahtoo päästä vastenmielisestä puheenaineesta). Niin niin,\ntietysti on ihan helvetillistä asua yhdessä huoneessa sellaisen köyhän\nperheen kanssa. Mutta sinunhan piti kertoa --\n\nHAGERT. Tulevista ajoista, juu. Olen saanut kuulla niistäkin yhtä ja\ntoista ja voin sanoa että jotain tapahtuu täällä hyvin pian. Suuria\nasioita ja minä päivänä hyvänsä. Kellä on selvittämättömiä juttuja\nniinsanotun yhteiskunnan kanssa, hän voi ennen pitkää saada ne selviksi.\n\nARMAS. Tuleeko suurlakko taas?\n\nHAGERT. Vähintään.\n\nARMAS. Mitä sinä tarkoitat? Ottavatko punaiset koko vallan käsiinsä?\n\nHAGERT. Siltä näyttää. Aikovat ainakin yrittää.\n\nARMAS. Hallituksen ja rahat ja maan ja kaiken?\n\nHAGERT. Kaiken. Ihan niinkuin Ryssänmaalla. Koulut myös. Ja teatterit --\n\nARMAS (nopea silmäys Hagertiin). Mutta jos se ei onnistu?\n\nHAGERT. Kuka heitä voi estää? He saavat kaikki aseet, kaikki\nlinnoitukset.\n\nARMAS. Äh, puhut pötyä. Ei se niin helposti käy.\n\nHAGERT. Minä puhun niinkuin puhuvat siellä uusissa kotipaikoissani.\nKertovat että lähimpien maalaiskuntien punakaartit ovat jo koolla ja\nvalmiina marssimaan kaupunkiin minä hetkenä hyvänsä.\n\nARMAS (vaistomaisesti hätääntyen). Hyi hitto.\n\nHAGERT. Jassoo, sinä sanot niin. \"Hyi hitto.\" No, mikäs ettei. On monta\nseikkaa jotka panevat sanomaan hyi hitto. Mutta ajattelin sentään että\nsinä kukaties --\n\nARMAS (nopeasti). Mitä?\n\nHAGERT. Että sinä kukaties tahtoisit käyttää tilaisuutta.\n\nARMAS on vaiti ja tuijottaa häneen.\n\nHAGERT (jatkaa tyynesti ja asiallisesti). Jos nyt käy niin että\nalhaalta nousevat ylös ja ylhäältä painuvat alas -- silloinhan ei\nmikään ole mahdotonta niille jotka ovat olleet mukana ja auttamassa\nvoittajain puolella.\n\nARMAS. Mutta nehän ovat roistoja, Ferdi, ne murhaavat ja ryöstävät. Ja\nminä kun aina olen inhonnut roskaväkeä.\n\nHAGERT. Jaa, jos sinä tunnet sillä tapaa, niin taitaa olla parasta että\npysyt poissa näistä baaleista.\n\nARMAS (uuteen ajatukseen syventyneenä, arasti). Aiotko sinä -- oletko\nsinä aikonut -- liittyä heihin?\n\nHAGERT. Aikonut -- kyllä. Mutta tuskin siitä mitään tulee. Se ei\nhyödytä minua. Mitäpä minä voisin saavuttaa siinä uudessa Jerusalemissa\njoka tulee rakennettavaksi? En mitään semmoista johon voin panna arvoa.\nSinun laitasi on toisin. (Puolittain tosissaan, puolittain pilkalla.)\nMikäs estää sinua pääsemästä teatterin johtajaksi ja ottamasta\nitsellesi kaikkia rooleja mitä vain tahdot? Ja mikä ettei valtio\nottaisi kustantaakseen sinun suurta murhenäytelmääsi \"Kastelholman\nLiljaa\", jota kukaan nyt ei tahdo näytellä eikä painattaa? (Armaan\nsilmät leimahtavat. Hän suoristautuu ja keikauttaa päätään.)\n\nARMAS. Siinä on jotain suurta ja ylevää tuossa ajatuksessa. (Hagert:\nilme.) Niin, minä tarkoitan tuossa ajatuksessa että köyhille koittaa\nhyvät päivät ja että ne, jotka eivät koskaan ole saaneet yrittää,\npääsevät esille... (Vaikenee, jännitys laukeaa, hän lyyhistyy kokoon ja\nhumaltuu ilmeisesti.) Ei, mitä pirua me tässä hupsutellaan. Sehän on\nmahdotonta. Hölynpölyä eikä mitään muuta.\n\nVaitiolo. Ääniä kuuluu etäältä, ensin hajanaisia ja hiljaisia, sitten\nvähitellen läheneviä ja kovenevia.\n\nARMAS (vähän sammaltaen). Sinä äsken ... että kaikki roolit mitä minä\ntahdon. Jusupliut, sano. Kuinka sinä tiedät että minä olen mielessäni\nhavitellut saada näytellä -- oikein?\n\nHAGERT. Sitä ei ole vaikea tietää, sinähän olet puhellut siitä monta\nkertaa näin pikkutunneilla, hahaha. Minä luulen että sinun mielestäsi\nkaikki pääroolit sopivat erikoisen hyvin sinulle, että ne olivat\nikäänkuin nimenomaan sinua varten kirjoitetut.\n\nARMAS (julmistuneena). Se on vale!\n\nHAGERT (juovuksissa hänkin). Älä sano! Älä sano, rakas veli!\n\nARMAS. Se on vale! Yhden ainoan roolin minä tahdoin näytellä, yhden\nainoan suuren roolin minä opettelin ulkoa niin että vieläkin sen osaan,\nvaikka siitä on monta vuotta.\n\nHAGERT. _Cyrano!_\n\nARMAS (lapsellisesti ja surumielisesti, mutta kiihtyvällä voimalla).\nMinä ajattelin -- en tiedä, kyllähän minä oikeastaan ymmärsin että se\noli mahdottomuus, mutta ajattelin sittenkin: _jos_ nyt sattuu jonakin\npäivänä että tuo näyttelijä sairastuu ja lähimpien iltojen liput on\nloppuunmyyty eikä johtokunta tahdo peruuttaa, niin ne tulevat ja\nkysyvät, voiko joku ottaa Cyranon osan illaksi tai pariksi ... eikä\nkukaan taiteilija ehdi oppia niin pitkää roolia niin lyhyessä ajassa...\nSilloin minä astun esiin ja sanon: Minä ... minä osaan ... ja tahdon\nkoettaa... (Hiljaa.) Ja se ... onnistuu ... minä saan laakeriseppeleitä\nja kukkia ... ja naiset salongissa itkevät...\n\n(Toisella äänellä.)\n\nMutta siitä ei tullut mitään. Cyranon esittäjä oli vanha ja raihnas, ja\njuoppokin hän oli semmoinen että kuului joskus sininen liekki käyvän\nulos suusta. Mutta näyttelemään hän pystyi, jokikinen ilta. Minä sain\nolla muskettisoturina kahden- tai kolmenkymmenen muun samanlaisen\njoukossa.\n\nHAGERT. Mutta univormu oli melkein yhtäläinen, ja kun sinä sitten\nlaitoit itsellesi irtonenän ja viikset, niin voit ainakin valokuvauttaa\nitsesi Cyranona, hahahaa!\n\nARMAS. Jumal'auta!\n\nHAGERT. Ja panna valokuvan hyllyllesi, hahahaa!\n\nARMAS (vihan vimmassa). Saatana! Istutko sinä täällä ilkkumassa minua,\nsamalla kuin juot suihisi kalliin konjakkini! Tiedä huutia, helvetin\nkuokkavieras! (Iskee nyrkkinsä tiskiin.) Minä lopetan tuttavuuden sinun\nkanssasi. En ole koskaan tuntenut sinua! Mene pois kotiisi, mene sinne\nhienoon taloon ja kuuntele ovilla ja venttiilien ääressä. Ei sinun\ntartte istua täällä pilkkaamassa minua ja litkimässä mun konjakkiani...\n\nHAGERT (nousee hitaasti jäykässä humalassaan). Tahdotko sinä että --\nettä minä menen pois?\n\nARMAS (huutaa). Mene, mene, mene! Suorikaa helvettiin, kaikki ihmiset,\nminä en tahdo nähdä teitä silmieni edessä, minä väännän niskat nurin\njok'ikiseltä!...\n\nHAGERT (menee väkinäisen varmoin askelin ottamaan ulsterinsa ja alkaa\npukeutua). Hyvä, hyvä, minä menen.\n\nVENDLA (sisään oikealta, yllä yöröijy ja alushame, jaloissa\npunaraitaiset sukat ja tohvelit; tukka palmikoituna ohueksi\nrotanhännäksi). Mitä herran nimessä tämä rähinä merkitsee? Kas niin,\nnyt te kelvottomat olette keksineet jotain uutta. Juopotella yöllä\npuodissa! Mutta minä sanon vakavasti: tämä ei sovi. Ja sinä, Armas,\nkiljut niin että naapurit kuulevat joka sanan. Ettes yhtään häpee.\n\nHAGERT. Vendla ei huoli olla vihainen. Näkeehän Vendla että minä menen.\n\nARMAS (nolona). No no, Ferdi, ei nyt erota vihassa. En minä niin pahaa\ntarkoittanut.\n\nLevottomuus kadulla kasvaa. Elli ja Hjördis äkkiä sisään taemmasta\novesta oikealta, molemmat yöpuvussa ja hyvin säikähtyneinä.\n\nELLI. Siellä on jotain kadulla... Kiväärimiehiä marssii ohitse...\n\nHJÖRDIS. Ne ovat varmaan punaisia jotka tulevat. (Kaikki vaikenevat.\nKuuluu raskaasti tahdissa astuvien jalkojen töminää sekä muutamia\nkimeitä komentosanoja.)\n\nHAGERT. Vetäkää ikkunaverho ylös!\n\nARMAS. Sammuttakaa valo etteivät näe sisään.\n\nVendla sammuttaa lampun, Elli vetää taustaikkunan kaihtimen\nylös. Kylmässä harmaansinisessä lyhdynvalossa nähdään aseellisia\npunakaartilaisjoukkoja marssivan ohitse järjestetyin rivein, ryhmä\nryhmän jälkeen, lyhyin väliajoin. Huoneessa on hyvin hiljaista, kaikki\nseisovat kivettyneinä kasvot ikkunaan päin. Kuuluu vain saappaiden\nraskas poljenta lumessa.\n\nHAGERT (hiljaa). Alhaalta nousevat ylös ja ylhäältä painuvat alas.\n\nARMAS (tuijottaa ikkunaan alaleuka lerpallaan). Jumaliste -- jumal'auta\n-- jumal'avita! --\n\nVäliverho.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nFager-puolisoiden huone. Kaksi ovea perällä, vasen tyttöjen huoneeseen,\noikea eteiseen. Vasemmalla sivulla etualalla puotiin vievä ovi, jossa\non pyöreä kurkistusreikä; sen vieressä etashääri, jonka hyllyillä\non kipsikuvia, korukantisia kirjoja sekä valokuvia (m.m. eräs joka\nesittää useiden lapsien ympäröimää naishenkilöä sekä toinen jossa Armas\nFager on Cyranona). Taustalla vasemmassa kulmassa shagipäällyksinen\nsohva poikittain, pieni sohvapöytä ja muutamia tuoleja. Peräseinällä\n(ovien välissä) piironki ja sen yläpuolella peili. Oikeanpuolisessa\nperäkulmassa kaakeliuuni, oikealla sivuseinustalla vaatekaappi, kaksi\npuusänkyä ja yöpöytä. Sänkyjen yläpuolella suurennettu pikkupojan\nvalokuva; lasin ja kehyksen väliin on pistetty sypressinoksa. Keskellä\nlattiata pyöreä ruokapöytä tuoleineen. Muuten huone on täynnä\npieniä koriste-esineitä, fajanssikissoja, kirjavia lasipalloja,\nhajuheinävaaseja y.m. Seinillä värillisiä joululehtien liitekuvia.\nKatossa valurautainen lamppu, johon on sovitettu sähkölamppu.\n\nOn aamupäivä helmikuun puolivälissä 1918.\n\nRuokapöydän ääressä ovat Vendla, Elli ja Hjördis juomassa kahvia,\nVendla teevadilta, tytöt kupeista. Hjördis hämmentää hajamielisesti\nlusikalla, Elli juo nopein, ahnain kulauksin pikkusormi koholla.\n\nPuodin ovikello kilisee.\n\nVENDLA. Kas nyt taas. Ei koskaan rauhaa. (Tyhjentää kiireesti teevadin\nja rientää pois vasemmalle.)\n\nELLI (tarkastettuaan että puodinovi on hyvin kiinni). Jösse!\n\nHJÖRDIS. No.\n\nELLI. Mitä herran nimessä se merkitsee -- sinulla on pistooleja ja\npatruunia kätkettynä liinavaatteiden alle piironginlaatikkoosi.\n\nHJÖRDIS (säpsähtää). Mistä sinä sen tiedät?\n\nELLI. Äsken näin.\n\nHJÖRDIS. Mitä sinulla on tekemistä minun laatikoissani?\n\nELLI. Hain keltaista pesupuseroani, ajattelin että se oli epähuomiossa\njoutunut sinun vaatteittesi joukkoon. Kenen laskuun sinä niitä\nkapineita säilytät?\n\nHJÖRDIS. Se ei liikuta ketään.\n\nELLI. Kyllä, se liikuttaa meitä kaikkia. Etkö sinä ymmärrä itse kuinka\nvaarallista se on?\n\nHJÖRDIS. Ymmärrän.\n\nELLI. No, ja kumminkin teet sitä.\n\nHJÖRDIS. Sitä ei voi auttaa.\n\nELLI. Kuka sinua pakottaa?\n\nHJÖRDIS. Ei kukaan. Olen itse tarjoutunut.\n\nELLI. Tietysti Otto Ringman on siinä takana?\n\nHJÖRDIS vaiti.\n\nELLI. Hän ostelee aseita valkoisille. Eikö totta? Ei sinun tarvitse\nsanoa mitään, minä tiedän sen ilmankin. Kuinka sinä uskallat tehdä\nsemmoista meidän kaikkien selän takana? Etkö sinä käsitä että me toiset\nvoimme joutua sen takia onnettomuuteen yhtä hyvin kuin sinäkin?\n\nHJÖRDIS (vapisevin huulin). Se on kovin ikävää, mutta sitä ei voi\nauttaa.\n\nELLI. Oletko sinä niin täydellisesti hänen vallassaan että teet kaiken\nmitä hän keksii? (Hjördis on vaiti. Elli ravistaa häntä käsivarresta.)\nVastaa, ihminen!\n\nHJÖRDIS (hitaasti ja matalalla äänellä). Hän tiesi tämän kapinan\ntulevan. Hän tahtoi matkustaa valkoisten luokse Pohjanmaalle, mutta\nminä pidätin häntä päivästä päivään. Kunnes oli myöhäistä lähteä. Nyt\nhän on niin epätoivoissaan.\n\nELLI. Sinä taidat ihan pelätä että se herraspoju otetaan sulta pois?\n\nHJÖRDIS (kuten edellä). Hän sanoo että hän on täällä kuin telkien\ntakana olematta miksikään hyödyksi. Ainoa mitä hän voi tehdä on\nkoota aseita jotka -- kenties tulevat tarpeeseen -- myöhemmin. Minä\ntarjouduin auttamaan häntä --\n\nELLI. Jaa jaa, kun ihminen tulee hulluksi, niin se alkaa päästä.\nKeneltä te ostatte?\n\nHJÖRDIS (epäröi ensin). Venäläisiltä sotilailta täällä puodissa.\n\nELLI. Meidän puodissa!\n\nHJÖRDIS. Näyttäisi epäilyttävältä jos he menisivät Oton luo kotiin.\nTäällä meillä ryssät ovat aina tehneet kauppaa, niin ettei täällä\nkukaan kiinnitä siihen huomiota.\n\nELLI (ihmeissään ja suuttuneena). No sen minä sanon! Ja tätä sinä\nhommaat liikettä hoitaessasi, kun mamma on ulkona kaupungilla.\n\nHJÖRDIS. Niin, milloinkas sitten?\n\nELLI (nousee). Kaunis juttu! Ja mikä meidät periikään jos pappa tekee\nsen, mistä hän eilen puhui.\n\nHJÖRDIS. Mitä hän puhui?\n\nELLI. Että hän aikoo mennä punakaartiin.\n\nHJÖRDIS (katsoo pitkään Elliä). Se -- se ei ole mahdollista.\n\nELLI. Hän sanoi sen eilen mammalle ja minulle.\n\nHJÖRDIS. Pilanpäiten sanoi. Hän puhuu niin paljon semmoista mitä ei\ntarkoita.\n\nELLI. Ei tällä kertaa. Minä tunnen hänet yhtä hyvin kuin sinäkin, ja\nminä näin hänen silmistään että hänellä oli tosi mielessä.\n\nHJÖRDIS. Mutta herra jumala -- hän ei _saa_ tehdä sitä.\n\nELLI. Voimmehan toivoa että hän on liian arka siihen. Vaikka minä kyllä\npahoin pelkään että asiasta tulee tosi.\n\nHJÖRDIS. Sehän on kauheata.\n\nELLI. Kaikki on niin että voi tulla hulluksi. Sotaa, murhia, ampumista,\nteatteri kiinni ja ulos ei saa mennä iltaisin. Mamma itkee ja pappa\nfundeeraa ties mitä, ja sinulla on oma touhusi joka ei juuri paranna\nasiaa. Mutta minä annan palttua kaikelle. En jaksa istua täällä yötä\npäivää ja torkkua teidän kanssanne. Pois minä lähden.\n\nHJÖRDIS (hämmästymättä). Niinkö. Olet siis päättänyt sen nyt.\n\nELLI. Tänä päivänä minä muutan Hansenin luo. Charlie on jo kauan\npyytänyt minua sinne, tiedäthän. Siellä voi olla turvassa, tuli mitä\ntuli, eihän ne uskalla mitään tehdä ulkomaitten alamaisille. Ja sitten\nsaa ainakin syödä tarpeekseen ilman että joku katsoo päälle niin\npitkään ja surkeasti. Pirtua hänellä on ja uusi gramofoni -- siellä on\nhigh lebens päivät päästään ja iloa kattoon asti.\n\nHJÖRDIS. Onneksi olkoon sitten.\n\nELLI. Jos tahdot, Jösse, niin minä kysyn häneltä etkö sinäkin saisi\ntulla sinne.\n\nHJÖRDIS. Minä? Ei, minä jään kyllä -- tänne.\n\nELLI. Jassoo. Niin, _sinne_ ei Otto Ringmania päästetä. Ei revolverien\nkanssa eikä ilman.\n\nHJÖRDIS. Mamma ei voi tulla yksin toimeen.\n\nELLI. Kittiä vielä. Mamma voi kasvattaa papasta apulaisen itselleen,\nse homma sopii faijalle vissisti paremmin kuin -- se toinen. Pappa\nsotilaana -- (Purskahtaa nauramaan.)\n\nHJÖRDIS. Täytyy olla sinunlaiseksi luotu voidakseen nauraa sille\nasialle.\n\nELLI. Förlåt, pyydän tuhannesti anteeksi, mutta oli niin koomillista\najatella että --\n\nHJÖRDIS. Ja _sotilaiksi_ sinä sanot niitä, mokomia --\n\nELLI. Minä en sano heitä miksikään, en tahdo ajatellakaan heitä ja\nkaikkea katalaa ja viheliäistä, ja siksi menen pois. Vien muassani\nsen verran kuin mahtuu käsilaukkuuni, loput saan kai vähitellen sinun\nkauttasi, jos äitimuori suuttuu niin kovin ettei minun ole hyvä\nnäyttäytyä täällä.\n\nHJÖRDIS ei vastaa.\n\nELLI. Et suinkaan sinä mahda olla niin villissä että sanot ei. Kuule\nJösse, ota huomioon missä kaikessa me ollaan yhdessä oltu näinä viime\nvuosina ja tule järkiisi. Minä voin piruuntua ja silloin, jukulauta,\nminä puhun suuni puhtaaksi.\n\nHJÖRDIS (kiusaantuneena). Suotta sinä pauhaat. Kyllä minä käyn luonasi\nja tuon tavarat.\n\nVENDLA (sisään vasemmalta, istuutuu ja kaataa itselleen lisää kahvia;\nhuokaa). Yksi ostaa puolen kiloa ja toinen kaksisataa grammaa. Sillä\nlailla koko ansio menee _punnitessa_.\n\nELLI (katsoo muutaman silmänräpäyksen äitiään ja sisartaan,\nosoittamatta kuitenkaan minkäänlaista liikutusta). No hei sitten, minä\nmenen vähän ulos. (Poistuu vasemmasta peräovesta. Pian sen jälkeen\nkuuluu eteisen ovi sulkeutuvan hänen jälkeensä.)\n\nHJÖRDIS. Nyt hän meni. (Vendla ryystää sanattomana kahviaan.\nÄänettömyys.)\n\nHJÖRDIS. Mamma.\n\nVENDLA. Mitä?\n\nHJÖRDIS. Onko totta että pappa aikoo mennä punakaartiin?\n\nVENDLA (pyyhkii suutaan kädenselällä). Hän on kyllä puhunut vähän\nsiihen tapaan viime päivinä, mutta ei siitä tarvitse välittää.\nTiedäthän sinä papan. Hänellä on niin monenmoisia päähänpistoja, jotka\ntulevat ja menevät.\n\nHJÖRDIS. Mutta Elli uskoi hänen tarkoittavan totta tällä kertaa.\n\nVENDLA. Niin hän on kyllä ollut kuin puusta pudonnut sen tiatteriasian\njälkeen, mutta ei hän nyt sentään voi olla niin hullu että tahtoisi\nmennä punaisten koplaan. Minä annan hänelle rahaa että hän saa ostaa\nvähän karvaanpuolta, se on ruukannut auttaa.\n\nHJÖRDIS. Jos se ei auta, niin mamman täytyy keksiä jotain muuta. Mitä\nihmiset sanoisivat meistä. Semmoista häpeää me emme voi -- --\n\nVENDLA. Ss, joku tuli eteiseen. Se on kai hän. (Hjördis nousee, menee\nulos vasemmasta peräovesta. Armas astuu sisään oikeanpuolisesta ovesta\npari sanomalehteä kädessä. Hän on hyvin totinen eikä luo silmäystäkään\nvaimoonsa.)\n\nVENDLA (hyvin ystävällisesti). Tulet juuri parhaiksi ennenkuin kahvi\nehti jäähtyä. (Kaataa hänelle kahvia.) Kahvi, se on puoli elämää,\nsanoi mammani ennen vanhaan, ja niin onkin, sen huomaa näinä aikoina.\nSe on pian ainoa mikä pitää ihmisen pystyssä, naisihmisen varsinkin.\n(Nyhjäisee Armasta.) Teillä miehillä sitä on muutakin vahvistavaa.\n(Ovikello soi puodissa.) Kas niin. Pane nyt runsaasti sokeria, on sitä\nmeillä niin paljon kuin sinä tarvitset. (Ulos vasemmalle.)\n\nArmas istuutuu, maistelee kahvia, jättää sen. Avaa sanomalehden\nja alkaa lukea innokkaasti. Hjördis sisään vasemmasta peräovesta\nvirkkuutyö kädessä. Istuutuu ja alkaa virkata.\n\nARMAS. Kuule Jösse, eikö Ellillä ja sinulla ollut Suomen karttaa kun\nkävitte koulua?\n\nHJÖRDIS. Oli kyllä.\n\nARMAS. Vieläköhän se on tallella?\n\nHJÖRDIS. Elli repi rikki meidän kirjamme, kun me tultiin viimeisenä\npäivänä koulusta, mutta saattaahan olla ettei se kartta ollut mukana.\nMinä katson kaapistamme jonakin päivänä.\n\nARMAS. Ei, tee se nyt heti. Minä tarvitsen sitä.\n\nHJÖRDIS. Mitä varten -- sodanko takia?\n\nARMAS. Sodan juuri. On helpompi ymmärtää raportteja jos seuraa asioita\nkartalla.\n\nHJÖRDIS nousee vastahakoisesti, menee ulos vasemmasta peräovesta.\nArmas jatkaa lukemista. Hetken kuluttua Hjördis palaa tuoden resuisen\nkoulukartan.\n\nARMAS. No, kas siinä, hyvä on. Anna tänne. (Kumartuu innokkaasti\ntutkimaan karttaa, mutisee puoliääneen paikannimiä ja vetää viivoja\netusormellaan.)\n\nHJÖRDIS (arasti). Onko lehdissä mitään uutta?\n\nARMAS. Uutta, ei. Kaikki käy entiseen tapaan. Voittoja pitkin linjaa.\n\nHJÖRDIS. Kenen puolella tarkoitat?\n\nARMAS (kummastellen ja ärtyisesti). Kenen -- kansan tietysti.\n\nHJÖRDIS. Ettäkö punaiset voittavat?\n\nARMAS. Selvä se. Sitähän minä olen sanonut kaiken aikaa. Mamma ja sinä\nvain kuuntelette ämmien juttuja puodissa ja pyykkituvassa. (Hjördis\nvaikenee, kumartuu syvempään työnsä puoleen. Vendla nopeasti sisään\nvasemmalta isohko seteli kädessä, vetää auki piironginlaatikon ja etsii\nvaihtorahoja.)\n\nARMAS. Vendla, kuules!\n\nVENDLA. No.\n\nARMAS. Tänään minä teen sen.\n\nVENDLA. Minkä teet?\n\nARMAS. Menen ja -- asetun kansan käytettäväksi.\n\nVENDLA (penkoo kiivaasti laatikkoa). En minä ymmärrä tuommoista lorua.\n\nARMAS. Menen ilmoittautumaan.\n\nVENDLA (katsahtaa ylös). Punakaartiin, tiemmä?\n\nARMAS (kärsimättömästi). No sanotaan nyt vaikka niin.\n\nVENDLA (laskee muutamia seteleitä pöydälle miehensä eteen). Hae sinä\nennemmin joku trokari ja kysy onko sillä mitään hyvää. Et ole maistanut\npitkiin aikoihin. (Ulos vasemmalle.)\n\nARMAS (katselee rahoja) Tämä on ... tämä on hävytöntä. Sen siitä saa\nkun nai epäsäätyisesti ... sivistymättömän ihmisen. (Nousee, heittää\nsanomalehden kädestään.) Minä kerron hänelle että olen aikeissa astua\nkoko elämäni tärkeimmän askeleen, ja hän sanoo: saat tuosta vähän\nrahaa, mene ja ota ryyppy sen sijaan. Mokomakin! Hän näyttää luulevan\nettä raha on kaikki kaikessa tässä maailmassa. Hän ei ymmärrä että\nelämässä on asioita jotka merkitsevät äärettömän paljon enemmän kuin\nrahat, asioita jotka saavat ihmisen halveksimaan rahoja, sylkemään\nniihin. (Sieppaa setelit pöydältä, rutistaa ne palloksi, avaa\nuuninluukun -- mutta malttaa mielensä. Pistää äkkiä setelit taskuunsa,\nrykäisee, sulkee uuninluukun jalallaan, luo salavihkaa silmäyksen\nHjördikseen, joka kuitenkin istuu kumarassa eikä näytä seuranneen\ntapausta.) Hm. Jaa. Sinä lapsi olet ahkera sinä. Se on oikein. Kaikkien\nmeidän täytyy tehdä työtä, kaikkien meidän täytyy uhrautua. Teemme sen\nvastahakoisesti, mutta -- isänmaa vaatii sitä. Kansan onni, todellisen\nkansan. Joka ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä. Mutta joka\nrakentaa talon, hänellä on myös oikeus asua siinä. Kenen käsissä valta\non tähän asti ollut? Lahjakkaimpienko, taitavimpien, rehellisimpien? Ei\nja tuhat kertaa ei. Mutta nyt yhteiskunta muurataan uudelleen pohjia\nmyöten, kaikki mätä hävitetään tulella ja miekalla, ja tuhkaan kylvää\nkaskenkaataja tulevaisuuden viljan.\n\nHJÖRDIS. Niinkö sanotaan heidän lehdissään?\n\nARMAS (katkeroituneena). Sydämeni sen sanoo. Joka ihmisellä on omatunto\njoka sanoo miten tulee menetellä. Joskus omatunto nukkuu, senhän me\nkaikki tiedämme, mutta jonakin päivänä -- jonakin päivänä se herää.\nMinun omatuntoni on herännyt, pikku Hjördis, ja nyt minä tiedän mitä\nminun tulee tehdä. En voi seisoa syrjästäkatsojana taistelussa, minun\ntäytyy olla mukana vetämässä korteni kekoon ja vuodattamassa vereni\noikeuden asian puolesta.\n\nHJÖRDIS. Minusta tuntuu että sinä olet jo saanut sen ryypyn josta mamma\npuhui.\n\nARMAS. Mitä sinä uskallat...\n\nHJÖRDIS. Et sinä ennen ole puhunut semmoisesta kuin oikeuden asiasta --\n\nARMAS (keskeyttäen). _Minä_ määrään omassa huoneessani milloin on\nmistäkin puhuttava. Ja minä ratkaisen mikä on oikein ja mikä väärin.\nNiin kauan kuin sinä olet minun tyttäreni -- tarkoitan niin kauan kuin\nasut täällä ja minä sinut ruokin ja vaatetan -- (Hjördis hymyilee,\nmikä kiihdyttää toisen vihaa) -- niin kauan sinun pitää totella minua\nja olla puhumatta hävyttömyyksiä. (Istuutuu ja hämmentää kiivaasti\nkahvikuppia.)\n\nHJÖRDIS. Jos niiksi tulee, voin tehdä saman kuin Elli.\n\nARMAS (vaitiolon jälkeen välinpitämättömästi). Mitä Elli on tehnyt?\n\nHJÖRDIS. Mennyt tiehensä. Äsken juuri.\n\nARMAS (katsoo häneen). Mennyt tiehensä? Todenperästä?\n\nHJÖRDIS (nyökkää). Katso itse jollet usko. Hänen käsilaukkunsa on\npoissa ja kaikki hänen pikkutavaransa. Hän pelkäsi.\n\nARMAS. Senkö vuoksi mitä minä aion tehdä?\n\nHJÖRDIS. Senkin.\n\nARMAS (hyvin uteliaana). Minne hän on mennyt? Onko se jokin parempi ...\njokin hauska paikka...\n\nHJÖRDIS (lyhyesti). En tiedä.\n\nARMAS. Tiedät kyllä. Sano nyt minulle, olenhan minä ollut aina niin\nkiltti ja ymmärtäväinen teitä kohtaan. (Synkistyy kun Hjördis pysyy\nitsepintaisesti vaiti.) No, samantekevä. Menköön. Saat mennä sinäkin.\nMinä olen tehnyt voitavani teidän hyväksenne. En minä voi teidän\nmieliksenne pettää omaatuntoani ja -- hm -- omaatuntoani.\n\nVENDLA (sisään vasemmalta, taas seteli kädessä; kumartuneena\npiironginlaatikon puoleen). Kumma kuinka ihmisillä on isoja rahoja\ntänään. (Armaan silmissä välähtää. Hän nousee ja kääntyy Vendlan\npuoleen.)\n\nARMAS. Ne ovat kaartin palkkoja. Semmoisia palkkoja siellä maksetaan,\nisoja seteleitä vain. Tiedätkös paljonko siellä saavat päivärahaa?\n\nVENDLA (painokkaasti). En, enkä tahdokaan tietää.\n\nARMAS. Mutta minä tahdon, ja tunnin päästä se juttu on selvä. Ettäs\ntiedät.\n\nVENDLA (suoristautuu, katsoo lujasti mieheensä; hyvin totisena). Nyt\nminä huomaan ettei tämä ole enää leikkiä. Hjördis!\n\nHJÖRDIS (nousee). Mitä, mamma?\n\nVENDLA. Anna yhdeksänkymmentäkaksi markkaa takaisin tytölle joka\nodottaa siellä ja hoida sitten puotia vähän aikaa. Minun täytyy puhua\nisän kanssa. (Hjördis ottaa rahat ja poistuu vasemmalle. Armas on hyvin\ntyölästynyt, mutta sytyttää leikikkäästi savukkeen ja koettaa olla\nhuolettoman näköinen. Vendla istuutuu ruokapöydän ääreen ja katselee\nhäntä.)\n\nVENDLA (näköjään tyynenä, mutta toisinaan hänen äänensä vavahtaa\npohjalla piilevistä voimakkaista tunteista, jotka kerrankin ovat\njoutuneet kuohuksiin). Muistatko, Armas, kun me mentiin naimisiin --\n\nARMAS (teennäisesti nauraen). Jaa muistanko! Tuskin minä muuta\najattelenkaan. Yötä päivää se on mielessäni.\n\nVENDLA. Kaikki ihmiset ennustivat että se koituisi minulle\nonnettomuudeksi. Sen sinä muistat kyllä.\n\nARMAS (julkeasti). En muista. Tuon sinä olet uneksinut.\n\nVENDLA. Kyllä sinä muistat. Kaikki varoittivat ja kieltelivät minua --\n\nARMAS (kärsimättömästi keskeyttäen). Mitä noita penkomaan, vanhoja\njuttuja. Sehän on typerää.\n\nVENDLA (tyynesti mutta varmasti). Ne kuuluvat asiaan, nuo vanhat jutut.\nJuuri tänään meillä on oikein suuri syy ottaa ne esiin.\n\nMinulla oli hyvä paikka valtioneuvoksettaren palveluksessa, kun tulimme\ntuttaviksi, sinä ja minä. Hänen ja hänen lastensa luona olisin voinut\npysyä kuolemaani saakka ja elää hyvin ja murheettomasti. Sen hän sanoi\nminulle monta monituista kertaa, ja minkä hän lupasi, se piti.\n\nARMAS (seisoo hyllyn ääressä ja katselee pilkallisesti\nvaltioneuvoksettaren ja hänen perheensä valokuvaa). Minulla on kunnia\ntuntea herrasväki. Kuvasta. (Kumartaa syvään valokuvalle ja heilauttaa\nkättänsä.)\n\nVENDLA. Kun sitten kävin irtisanomassa itseni mennäkseni naimisiin\nsinun kanssasi, niin sydämeni oli raskas --\n\nARMAS (nauraa hihittää). Jos se oli raskas, niin syy oli Ellin, joka\ntiemmä ei ollut kaukana silloin enää. Oikeastaan sinun pitäisi olla\niloinen ja kiitollinen siitä että minä en livistänyt tieheni ja\njättänyt sinua niine hyvinesi.\n\nVENDLA. Luuletko sinä että menin kanssasi naimisiin saadakseni\nelatuksen? Luuletko etten minä olisi pystynyt ansaitsemaan riittävästi\nEllin ja itseni toimeentuloksi? Luuletko että se tapahtui häpeän\nvuoksi? Voin sanoa sinulle, että sen häpeän minä olisin jaksanut kantaa\nsiinä missä tuhannet muutkin tytöt sen jaksoivat, ja ihmisen minä\nolisin yksinkin tehnyt lapsestani, se on varma se. Ehkä paljon paremman\nkuin nyt, kun minulla ei ole puodin takia koskaan ollut aikaa pitää\nteitä kaikkia oikein silmällä.\n\nARMAS. Jassoo, nyt kai sekin on minun syyni että tytöistä on tullut\nvähän kevytkenkäisiä. Minun mielestäni voisi paremminkin sanoa että he\ntulevat sinuun.\n\nVENDLA (vaikenee miehen raakuuden loukkaamana; pudistaa surullisesti\npäätään; sitten). Menin naimisiin sinun kanssasi, vaikka monet olivat\nsanoneet minkälainen sinä olit. Osittain arvelin että he valehtelivat\nsinun päähäsi, ja osittain ajattelin näin: hän tulee kai paremmaksi ja\nvakaantuu kun saa oman kodin. En minä odottanut että sinä paljoakaan\ntekisit työtä ja ansaitsisit, sitä voin tehdä itse, ja melko hyvinhän\nme on tultu toimeen nämä vuodet. Tuo sinun tiatterinpelaamisesi sai\nmennä täydestä minun puolestani, vaikka ymmärsinkin että se vei sinut\nhelposti huonoon seuraan ja vaikka totisesti ei ollut niinkään lysti\nherätä joka yö kesken untaan juuri silloin kun parhaiten olisi lepoa\ntarvinnut jaksaakseen nousta kello viideltä aamulla. Kaiken minä\nsoin sinulle mitä viatonta iloa vain oli, enkä sanonut monta sanaa\nsilloinkaan kun näin että sinä olit ruvennut juoksemaan kaiken maailman\ntyttöjen ja hepsakkeitten perässä. Seilipaatin sinä sait ja polkupyörän\nja kaikkea mihin ikänä rahat riittivät. Hyvin minä olen koettanut\nlaittaa sinulle syömisen ja juomisen puolesta, hienoissa vaatteissa\nolet käynyt ja aamuisin olet saanut maata niin pitkään kuin haluttaa,\nkahvikuppi sängyn vieressä ja monenlaiset ostoleivät.\n\nARMAS. Eikö mitään vielä? Oletko ihan varma ettet ole unohtanut jotain\nkaunista mitä olet tehnyt minun hyväkseni?\n\nVENDLA. En minä istu tässä kehuakseni mitä olen tehnyt, enkä minä pyydä\nmitään kiitosta enkä palkintoa. Palkkani oli siinä että sain nähdä\nsinun liikkuvan täällä iloisena, hienona ja hauskana ja kuulla sinun\nlaskevan leikkiä ja kujeilevan kun olit sillä päällä. Nyt sitä ei satu\nenää koskaan, ja surku tulee sinua sen tähden ja kaiken sen takia mitä\novat tehneet sinua vastaan tiatterissa, mutta minä voin sanoa vain\nsen, että kaikilla ihmisillä on vaikeat olot tähän aikaan, ja eiköhän\nuseimmilla ole vielä vaikeammat kuin sinulla.\n\nARMAS (alentuvasti). Mutta rakas Vendla, mihin sinä oikein pyrit tällä\npitkällä jaarituksella?\n\nVENDLA. Katsos, minä pyrin siihen, että kun nyt ensimmäisen kerran\nnäin moneen vuoteen tahdon saada jotain käymään oman mieleni mukaan ja\npyydän sinua oikein kauniisti, niin minä arvelen että sinun pitäisi\nantaa myöten. Älä mene punakaartiin! Sitä minä tahtoisin.\n\nARMAS. Tahdot toisin sanoen sekaantua johonkin joka on minulle\nomantunnonasia.\n\nVENDLA (hymyillen). Ei se ole mikään omantunnonasia sinulle, Armas.\nSinä vain tahdot kostaa sen tähden, että ihmiset ovat olleet ilkeitä\nsinua kohtaan.\n\nARMAS. Piru vieköön, tämä menee liian pitkälle! Kun minä kauankestäneen\nepäröimisen ja kovien -- hm -- kovien sieluntaisteluitten jälkeen\npääsen selville siitä mikä on oikein, niin sinä sanot että minä vain\ntahdon kostaa. Helvetti!\n\nVENDLA (miettivästi). Olihan kyllä maailmassa paljon semmoista minkä\nolisi pitänyt olla toisin ja monella muotoa paremmin, mutta älä koeta\nuskotella minulle että tämä uusi on oikein ja että asiat paranevat\nsillä tapaa.\n\nARMAS. No jaa, olkoon menneeksi. Voinhan minä myöntää että se kenties\nei ole oikein. Mutta mitä siitä! _Valta_, katsos Vendla, valta on\npääasia. Kellä valta on, hänen ei tarvitse huolia mistään muusta. Ja\nnyt minä tahdon saada valtaa. Koko ikäni olen kulkenut täällä kuin\nmikäkin rahjus ja antanut kohdella itseäni kuin koiraa. Mulle sanoivat:\npue päällesi tämä karhunnahka ja tanssi markkinoilla, ja minä vedin\nylleni karhunnahan ja annoin taluttaa itseäni turparenkaasta. He\nsanoivat: saat mennä, ja minä köyristin selkäni ja hiivin kiltisti\npois. Ah, kun ajattelen, kun minä oikein, oikein ajattelen... Mutta\nosat vaihtuvat nyt. Minä panen jalkani ihmisten niskalle, ja se on\noleva ihanaa... (Hengähtää syvään ja puristaa silmänsä kiinni.)\nIhanaa...\n\nVENDLA. Armas rukka, mikä mahtava merkkimies sinusta voisi tulla?\n\nARMAS. Mikä hyvänsä! Saamme nähdä. Me elämme suurta aikaa. Ei mikään\nole mahdotonta.\n\nVENDLA. Ja oikeinko sinä uskot että asiat jäävät tälleen? Kauaksi\naikaa, tarkoitan, ainaiseksi? Ei ei, Armas, siinä sinä erehdyt, ja\nperin pohjin.\n\nARMAS. Katso Venäjää!\n\nVENDLA. Ryssät ei ole oikeita ihmisiä, ne ovat pikemmin kuin lapsia tai\nheikkomielisiä.\n\nARMAS. Sinä puhut niinkuin ainakin ihminen jolla puuttuu sivistystä,\nja minä en totta tosiaan jaksa enää kuunnella sinua. Menen ulos vähän,\nmutta kello kolmelta olen kotona taas, Ferdi Hagert tulee silloin tänne\nja me mennään yhdessä ilmoittautumaan.\n\nVENDLA (nousee). Totta lienee ettei minun sivistykseni ole paljon\nväärtti, mutta sen minä tahdon sanoa sinulle, että on sitä muutakin\nmaailmassa kuin sivistys ja hienous, ja jos sinun sivistyksesi käskee\nsinua menemään punakaartiin, niin minä sanon yksinkertaisuudessani\nettä mene, mene, mutta tänne et enää sen koommin tule takaisin. Sille\ntielle saat jäädä. (Purskahtaa lyhyeen, kyynelettömään nyyhkytykseen,\njoka hetkeksi vääristää hänen kasvonsa. Hillitsee itsensä.) Nyt se on\nsanottu.\n\nARMAS (heittää savukkeenpätkän pois; hän on hieman häpeissään\nja peloissaan, mutta teeskentelee itsepintaisesti kylmyyttä ja\nylenkatsetta). Jos Ferdi tulee ennenkuin minä olen palannut, niin pyydä\nhäntä istumaan ja odottamaan. (Ulos oikeanpuolisesta peräovesta.)\n\nVendla pyyhkäisee kömpelösti kasvojaan, seisoo hetkisen neuvottomana.\nSitten päättäväisesti ulos vasemmalle. Pian sen jälkeen Hjördis\ntulee sisään samaa tietä, istuutuu ruokapöydän ääreen ja alkaa\nvirkata. Eteisen ovikello soi hiljaa, Hjördis ei sitä huomaa. Hän\nlaskee käsityön helmaansa ja tuijottaa miettivästi eteensä. Ovikello\nsoi uudestaan, tällä kertaa kovemmin. Hjördis nousee, menee ulos\noikeanpuolisesta peräovesta. Puoliavoimesta ovesta kuuluu rouva\nRingmanin ääni: _\"Onko rouva Fager tavattavana?\"_ sekä Hjördiksen arka\nvastaus: _\"Olkaa hyvä, käykää sisään.\"_\n\nROUVA RINGMAN astuu sisään oikeanpuolisesta peräovesta. Pieni, laiha\nnainen joka on ollut aikoinaan kaunis, mutta jolla nyt on koko\nolennossaan jotain kulunnaista ja huolestunutta. Hyvin yksinkertaisesti\nja hieman vanhanmallisesti puettu. Hän on ilmeisesti hämillään, mutta\nsilti uhoaa hänestä hiljainen, luja päättäväisyys.\n\nHJÖRDIS (sisään heti rouva Ringmanin jäljessä, jota hän tarkastaa\naralla mutta hyvin uteliaalla katseella). Äiti tulee heti ... olkaa\nhyvä ja istukaa...\n\n(Ulos vasemmalle.)\n\nRouva Ringman vuorostaan katselee häntä suurella mielenkiinnolla ja\nhuolestunein ilmein. Menee sitten ruokapöydän ääressä olevien tuolien\nluo, mutta ei istuudu. Silmäilee tarkkaavasti koko huonetta ja sen\nsisustusta. Vaitiolo.\n\nVENDLA sisään vasemmalta. Hänen ilmeensä on juro ja yrmeä.\n\nROUVA RINGMAN (epäröi, astuu sitten esiin ja ojentaa kätensä\nVendlalle). Hyvää päivää, rouva Fager.\n\nVENDLA. Hyvää päivää, tohtorinna.\n\nROUVA RINGMAN. Taisin tulla sopimattomasti, kesken rouva Fagerin\ntyöaikaa?...\n\nVENDLA (tylysti). Ei tee mitään. Tyttäreni osaa kyllä hoitaa puotia.\nEikö tohtorinna halua istua. (Rouva Ringman istuutuu luoden Vendlaan\nkatseen joka tuntuu pyytävän anteeksi; Vendla jää seisomaan.)\n\nROUVA RINGMAN. En olisi tullut nyt, sillä -- siitä asiasta olisi\nparemmin sopinut keskustella ylhäällä minun luonani jonakin iltana ...\nniinkuin minä ehdotin silloin kun viimeksi tavattiin ... mutta kun\nrouva Fager ei tullut...\n\nVENDLA. Ei ole ollut aikaa.\n\nROUVA RINGMAN. Jaa, niin, sitä arvelinkin, ja sentähden... Mutta eikö\nrouva Fager itse istu?... (Vendla istuutuu vastahakoisesti. Vaitiolo.)\n\nROUVA RINGMAN. En tiedä oikein... Minun on niin vaikea päästä\nselville... Ennen kaikkea, rouva Fagerin ei pidä luulla että minä\ntahdon millään tavoin moittia tai loukata teitä. Mutta on eräs asia\njosta minun täytyy puhua teidän kanssanne, ja viivyttelemättä.\n(Vaikenee ja tuntuu odottavan apua Vendlalta, joka kuitenkin pysyy\nitsepintaisesti vaiti, suu kiinni puristettuna.) Voimmeko puhua täällä\nhäiritsemättä? Tarkoitan: eikö kukaan kuule mitä me sanomme? Sillä\nkuulijoita ei saisi olla.\n\nVENDLA. Ei ole ketään muuta kotona kuin tyttö puodissa, ja sinne ei\nmitään kuulu.\n\nROUVA RINGMAN. Hyvä on... (Rohkaisee mielensä.) Tiedättekö, rouva\nFager, että minun pojallani on tapana seurustella teidän tyttärenne\nHjördiksen kanssa?\n\nVENDLA. Olen kuullut siitä.\n\nROUVA RINGMAN. Ja mitä te puolestanne arvelette siitä asiasta?\n\nVENDLA. Meidän tytöt ovat kyllin isot itse määräämään kenen kanssa\ntahtovat seurustella.\n\nROUVA RINGMAN. Tietysti, luonnollisesti ... tavallaan. Mutta on eroa...\nTiedättekö että tyttärenne ja minun poikani ovat hyvin usein yhdessä?\nJoka päivä.\n\nVENDLA. Kun tohtorinna sen sanoo, niin minä uskon sen.\n\nROUVA RINGMAN. Tiedättekö että heillä on tapana pitää kohtauksia minun\nasunnossani, kun minä olen poissa?\n\nVENDLA (satutettuna). Sitä en ole tiennyt. Mutta onko se ihan varmaa?\nEikö se ole talon piikojen juorua?\n\nROUVA RINGMAN. _Mistä_ minä sen tiedän, voi jäädä sanomatta. Pääasia\nettä niin on tosiaankin laita. Juuri sen tähden minä päätin puhua\nteidän kanssanne. (Vaitiolo.) Ette sano mitään?\n\nVENDLA. Mitä tohtorinna tahtoo minun sanovan?\n\nROUVA RINGMAN. Ei, ei... Mutta mitä rouva Fager arvelee tulevan\ntuollaisesta -- tuttavuudesta?\n\nVENDLA (uhmaavasti). Kun nuoret ihmiset pitävät toisistaan, niin sattuu\nusein että he menevät naimisiin.\n\nROUVA RINGMAN. Niin ... sattuu kyllä. Mutta --\n\nVENDLA. Tohtorinna tarkoittaa että se ei sovi tällä kertaa. Että meidän\nparaatiraput ovat herrasväen kyökinraput, ja että kyökkipuoli pysyköön\nerillään...\n\nROUVA RINGMAN. Minä tarkoitan että -- että se on mahdotonta. Poikani\non kovin nuori, hänellä ei ole tuloja, kestää vielä joitakin vuosia\nennenkuin hän voi suorittaa tutkintonsa. Minulta ei riitä varoja\nhänelle, niin että heillä ei tosiaankaan ole mitään mahdollisuutta\nmennä naimisiin. Jos he sitä ajattelevat.\n\nVENDLA. Eikö olisi parempi että tohtorinna sanoisi tämän pojalleen?\n\nROUVA RINGMAN. Luuletteko, rouva Fager, etten minä ole sitä tehnyt!\nMutta minä en saa oikein tolkkua hänen tuumistaan. Sen verran vain\nolen päässyt selville että hän aikoo joka tapauksessa jatkaa tätä ...\ntuttavuutta. Hän on hyvin itsepäinen, vaikka hän muutoin on kiltti.\nHän nauraa vain ja sanoo että se asia kyllä selviää ... mutta minä\nolen niin levoton etten saa unta öisin. Eihän näinä hirveinä aikoina\npitäisi ajatella -- _voida_ ajatella muuta kuin mitä tapahtuu maalle...\nEn ymmärrä... Kuka tietää miten lopuksi käy? Emmehän tiedä edes kuka\nmeistä on elossa huomispäivänä ... (hiljemmin, ääni vavahtaen) --\nkaikkein vähimmin joku nuori mies... Eikö asia ole niin?\n\nVENDLA. On kyllä, juuri niin.\n\nROUVA RINGMAN. Ja ottaa näin ollen uusia sitoumuksia vastuulleen ... se\non minusta paha ... ja se olisi estettävä.\n\nVENDLA. Voihan tohtorinna kieltää poikaansa tapaamasta Hjördistä, niin\nse asia on autettu.\n\nROUVA RINGMAN. Olen koettanut ... mutta se ei hyödytä. Ja siksi minä\najattelin kysyä eikö rouva Fager tahtoisi auttaa minua -- onhan tässä\nteidänkin etunne kysymyksessä, niin minusta tuntuu... Ettekö tahdo\nsanoa tyttärellenne että hänen tulee katkaista kaikki seurustelu minun\npoikani kanssa?\n\nVENDLA (hetken mietittyään). En.\n\nROUVA RINGMAN. Mutta ... minkä tähden? Miksi ette?\n\nVENDLA (hyvin jyrkästi). En. Siihen asiaan minä en sekaannu. (Hetkisen\nvaitiolo.)\n\nROUVA RINGMAN. Sitten minä olen erehtynyt teistä. Se oli ikävää.\n\nVENDLA (yltyvän katkeruuden vallassa). Niin, erehdytty on kyllä, sen\nminä takaan. Kysymys on vain siitä, _mikä_ se erehdys oikein on.\nLuuleeko tohtorinna kenties että _me_ juostaan hienojen nuortenherrain\nperässä vai? Tietääkös tohtorinna mitä se tahtoo sanoa tällaiselle\nhuonomman kansan ihmiselle että kasvattaa kaksi tyttöä, kun yksin\npitää ansaita rahat kaupallaan ja siivota ja käydä torilla ja keittää\nja pestä koko perheelle ja väliin muillekin. Saa olla iloinen jos\nehtii katsoa että lapset ovat puhtaat ja eheissä vaatteissa ja osaavat\nläksynsä kun menevät kouluun. Sanotaan että pitää puhua kauniisti ja\nopettaa heille hyviä tapoja ja varoittaa pahasta. No jaa, on tehty\nsitäkin niin paljon kuin aika on myöten antanut, mutta mitä he saavat\nkuulla pihalla ja kadulla, sanokaas se! Ja siellä heidän _täytyy_\nkumminkin olla, ei heitä voi pitää lukon takana kuin vankilassa. Kelpaa\nvielä niin kauan kuin he ovat pikkuisia, mutta auta armias, kun he\nrupeevat kasvamaan. Tyttölapset, jos vähänkin ovat nättiä ja hauskan\nnäköisiä, eivät saa hengen rauhaa myöhään ei varhain. Se alkaa se peli\njo silloin kun on letti niskassa vielä ja hameet tuskin polviin. Oli\nmies mikä hyvänsä, herra tai hamppari, kaikki ne hännittelevät heitä ja\njahtaavat kuin mitäkin metsän otuksia. Älkää tulko sanomaan että meidän\npitää paremmin katsoa tyttöjemme perään, me teemme kyllä voitavamme.\nMutta jos kaikki rouvat oppivat pitämään paremmin vaaria pojistansa, ja\nmiehistään myös, niin kyllä onnettomuuksia sattuu paljon vähemmän ja\ntulee helpommaksi elää tässä maailmassa. Se on vissi paikka.\n\nROUVA RINGMAN (hyvin hämillään). Te väärinkäsitätte minut kokonaan,\nrouva Fager. Tarkoitukseni ei ollut millään tavoin moittia tai\npaheksia teitä. Ajattelin vain että teidän ja minun pitäisi olla tässä\ntapauksessa yhtä mieltä ja auttaa toinen toistamme.\n\nVENDLA (äkisti nyyhkyttäen). Minä en voi ketään auttaa, töin tuskin\nitseäni. Kun kaikki tulee niin yht'aikaa. (Vaitiolo. Ääniä ja kolinaa\neteisessä. Armas ja Hagert sisään oikeanpuolisesta peräovesta.)\n\nARMAS (lyö Hagertia olalle). Käy sisään, Ferdi. (Huomaa rouva Ringmanin\njoka nousee seisomaan.) Jassoo, anteeksi ... en tiennyt... Mennään me\ntänne. (Osoittaa vasenta peräovea.)\n\nROUVA RINGMAN. Ei millään muotoa, minä olen asiani toimittanut ja\nlähden nyt. Hyvästi, rouva Fager, ja anteeksi että tulin häiritsemään.\n(Epäröi, ojentaa sitten kätensä Vendlalle, joka on noussut. Vendla\ntarttuu siihen katsomatta häneen.)\n\nROUVA RINGMAN (Armaalle). Hyvästi, herra Fager. (Ulos oikeanpuolisesta\nperäovesta.)\n\nARMAS (saatettuaan siroin kumarruksin tohtorinnan ovelle). Mitäs\nmuijaparka tahtoi?\n\nVENDLA. Ei juuri mitään. Oli vain kysymys pyykkituvasta, hän pyysi\nvaihtaa vuoroa minun kanssani.\n\nARMAS. Jassoo. -- Istumaan, Ferdi, ja ole kuin kotonasi.\n\nHAGERT. Kiitos, kiitos. (Istuutuu ruokapöydän oikealle puolelle.)\n\nARMAS (tarkastaa kahvipannua). Vendla, kahvi on lopussa.\n\nVENDLA. Lopussa mikä lopussa.\n\nARMAS. Anna pullo olutta sitten.\n\nVENDLA. Ja tuota sinä pyydät, vaikka minä tiedän mitä asioita teillä on\nkeskenänne.\n\nARMAS (kopeasti). Kas nyt tätä! Mehän voidaan mennä Kyllikkiin tai\njohonkin muuhun kahvilaan.\n\nVENDLA (empii; sitten). Ei tarvitse, kyllä te saatte oluenne. Kun sinä\nistut täällä ja näet kaikki ne kauniit esineet jotka me olemme koonneet\nelämän varrella, niin kukaties et lähdekään vallan helposti niiden\nluota. (Ulos vasemmalle.)\n\nARMAS (myhähtää). Muija on uhannut ajaa minut ulos jos tulen tänne --\nunivormussa.\n\nHAGERT. Oh, I see!\n\nARMAS. Siitä ei tarvitse välittää. Kun tuntee naiset.\n\nHAGERT. Ja sinähän ne tunnet. (Vendla sisään vasemmalta, aukaistu\nolutpullo kädessä. Ottaa esiin lasit ja kaataa.)\n\nHAGERT. Saanko ottaa palasen leipää?\n\nVENDLA. Sopii ottaa vaan. Ei siinä ole paljon valikoimista, mutta --\n\nHAGERT (ottaa leipäviipaleen ja syö sen ahnaasti). Minä kun nähkääs en\ntullut syöneeksi aamiaista.\n\nVENDLA (tahtomattaan säälivästi). Oliko Hagert ilman rahaa?\n\nHAGERT. Ilman rahaa! Mitä se Vendla nyt. Ei, minä olin vain niin\nhajamielinen, hahahaa, unohdin sen kokonaan.\n\nVENDLA (pudistaa päätään). Ottaa vaan kaikki siitä, meillä on kyllä\nniin että toimeen tullaan.\n\nHAGERT (taittaa puolikkaan eräästä viipaleesta, syö sen ja tyhjentää\nolutlasinsa). Paljon kiitoksia.\n\nARMAS. No, muija hyvä, minusta puodin kello tuntui soivan.\n\nVENDLA. Ei se soinut, mutta voin minä silti mennä. (Menee puodinovea\nkohti. Pysähtyy, kääntyy puolittain Armasta kohti, katsomatta\nkuitenkaan häneen; rukoilevasti, melkein tuskaisesti.) Muistakin mitä\nminä sanoin. (Ulos vasemmalle.)\n\nARMAS (nauraa). Hän koetti pidättää itseään, mutt'ei onnistunut.\n(Istuutuu vastapäätä Hagertia, tarjoaa savukkeita. Hyvin\nystävällisesti.) Olipa hyvä että satuimme yhteen portilla, niin ettei\nsinun tarvinnut odottaa.\n\nHAGERT. Tai mennä tieheni.\n\nARMAS. Mennä tiehesi... Kuinka niin? Etkö sinä ole selvillä tästä\nasiasta?\n\nHAGERT. En oikein. Olen tuuminut sitä, puoleen ja toiseen -- se\nperhekin jonka luona minä asun on ruvennut käymään kimppuuni -- mutta\noikeaa päätöstä minä en ole vielä saanut tehdyksi.\n\nARMAS. Äsh, Ferdi, eilen sinä olit melkein suostuvainen. Pitääkö meidän\nnyt alkaa alusta taas?\n\nHAGERT. Katsos, veli hyvä, sotilasalalla on varjopuolensa. Se on\npahuksen epäterveellinen ammatti.\n\nARMAS. Mutta helvetti, kuinka monta kertaa sulle pitää selittää yhtä\nja samaa asiaa! Eihän meistä nyt tehdä tavallisia rivimiehiä. Minusta\ntulee upseeri johonkin esikuntaan ja sinusta tulee minun adjutanttini.\n\nHAGERT (vilkaisten syrjäsilmällä). Taikka päinvastoin.\n\nARMAS (loukkaantuen). Mitä varten?... No niin, saamme nähdä. Se jää\nheidän päätettäväkseen. Arvelin vain että minä vanhempana miehenä...\nMutta kuinka tahansa, meidän iällämme on oikeus vaatia upseerinpaikkaa.\n\nHAGERT. Tjaa, tuo kuuluu kyllä aika hyvältä, mutta jospa ei käykään\nniin?\n\nARMAS. Täytyy käydä!\n\nHAGERT. Ties hänestä.\n\nARMAS. Mutta Ferdi hyvä, koeta nyt käyttää järkeäsi. Mitä väkeä heillä\non päällystössä? Tyhmiä, sivistymättömiä miehiä jotka osaavat tuskin\nnimensä kirjoittaa, vallityöläisiä ja tomppeleita jotka eivät ymmärrä\nmitään. Toisin on meidän laitamme. En tahdo suinkaan kerskua, mutta\ntosiasia on että minä tiedän yhtä ja toista joka voi olla heille\nsuureksi hyödyksi.\n\nHAGERT. Sitä ei kukaan kiellä, mutta se mikä tässä on pääasia,\nsotaharjoitukset, kiväärillä ampuminen --\n\nARMAS. Enkö minä osaa sotaharjoituksia! Veikkonen, mitä sitten\nteatterissa oppii jollei niitä? Ja vaikeampiakin asioita! Etkö sinä\nole koskaan nähnyt minun miekkailevan? (Nousee, kiertää sanomalehden\nkääryksi ja tekee pistoja ilmaan.) Tämä on terssi, ja tämä on kvartti,\nlaskutapa on sama kuin ryyppyjen otossa, hahahaa. (Heittää sanomalehden\npois. Istuutuu.) Ja mitä ampumiseen tulee, en minä siinäkään ole mikään\neilisen teeren poika. Minä olen ollut mukana monissa rynnäköissä ja\nverisissä otteluissa. \"Regina von Emmeritzissä\" kun ruotsalaiset\nhyökkäävät ja valli luhistuu, ja \"Richard kolmannessa\", herra jumala\nmimmoinen taistelutanner, kuolleita riveissä ja kasoittain... Ja monta,\nmonta muuta kertaa minä olen ollut mukana.\n\nHAGERT. Hm, jaa, kyllähän sinä olet. Minä taas en osaa kerrassa mitään.\n\nARMAS. Ei sinun tarvitsekaan osata mitään, sanoinhan minä jo että teen\nsinut adjutantikseni.\n\nHAGERT. Kiitos, kiitos ystävällisyydestä. Mutta jos käykin toisin? Jos\nne lähettävät meidät rintamalle tavallisina sotamiehinä?\n\nARMAS (ikävän ajatuksen yllättämänä muuttaen mieltä). Jaa jaa jaa,\nmutta eihän meidän tarvitse alun pitäen mennäkään sotilasuralle.\nVoimme ruveta siviilivirkamiehiksi jotka ajavat autolla. Pääasia että\ntarjoudumme vapaaehtoisesti ennenkuin se on liian myöhäistä.\n\nHAGERT. Hm.\n\nARMAS. Katsos, minä voin sanoa sinulle että jos me ei nyt mennä\nvapaaehtoisesti, niin emme saa mitään hyötyä koko asiasta, sillä\npian meidät joka tapauksessa mobilisoidaan pakolla. Sen olen kuullut\nyhdeltä joka tietää nämä asiat. Ja ymmärräthän että jos meidät viedään\npakko-otolla, niin emme voi asettaa vaatimuksia. Silloin ei auta muu\nkuin seiso smirna ja myönny kaikkeen.\n\nHAGERT. Se on kyllä yksi syy -- jos se on totta.\n\nARMAS. Saakelin hyvä syy, minun mielestäni. Ja totta se on.\n\nHAGERT. Toinen syy on minulla tässä. (Vetää pari kokoontaitettua\npaperilippua liivintaskustaan.)\n\nARMAS. Mitä siinä on?\n\nHAGERT (lukee). \"Suomen Pankki maksaa tästä setelistä yhden markan\nkullassa\". Kullassa, hahahaa. Valtiopankki valehtelee sentähden että se\non vararikkotilassa.\n\nARMAS. Siivoton juttu, mutta se on vanhan järjestelmän vika. Miks'eivät\nhoitaneet maan asioita paremmin! Kuinka usein minä olinkaan huutaa\nheille: ukot hoi, kysykää neuvoa järki-ihmisiltä, tämä tällainen vie\npäin honkia!\n\nHAGERT. Minäkin olen vararikkotilassa, ruumiin ja sielun puolesta,\nmutta minä pidän kumminkin lupaukseni, minä. No niin, joka tapauksessa\nmulla on nyt kaksi tämmöistä saatavaa valtiolta, ja siinä on kaikki\nmitä mulla enää on. Tarkoitus on nähtävästi että minun pitää niillä\nelää loppuikäni, kosk'ei kukaan ihminen uskalla enää paljastaa\nkurkkuaan minun partaveitseni edessä, hahahaa.\n\nARMAS. Siinä sen näet. Minä en ymmärrä että sinä lainkaan voit epäröidä.\n\nHAGERT (lypsää mietteissään leukaansa). Tjaa, katsos, se on joka\ntapauksessa juukelin ankara päätös. Se on samaa kuin astua pimeään\nhuoneeseen ja tietää että ovi, joka lupsahtaa kiinni takana, ei aukea\nkoskaan enää. Saa vain ottaa vastaan mitä on tullakseen.\n\nARMAS. Sinne sinä kuitenkin joudut kaksine markkoinesi. Ajattele minua,\nmitä minä panen alttiiksi.\n\nHAGERT. Niin, sinä...\n\nARMAS. Mitä tuo merkitsee? Meinaatko sinä herjata minua?\n\nHAGERT. En suinkaan.\n\nARMAS. Tietysti sinä tarkoitit jotain häijyä. Jumal'auta, Ferdi, minä\nalan kyllästyä sinuun ja sun kenkkuilemiseesi. Saat mennä hiiteen. Minä\nen tarvitse sinua. Ties jumala voiko edes luottaa sinuun --\n\nHAGERT (suuntaa äkisti katseensa häneen; hyvin totisena). Voiko minuun\nluottaa? (Nousee.) Voiko minuun luottaa, sanot. Tahdon vastata sinulle,\nettä minä lähden kanssasi milloin tahansa ilmoittautumaan, jos voin\nolla varma siitä, että uskallan luottaa sinuun. _Sitä_ minä vain olen\nepäillyt. Että pidämme yhtä, tuli mitä tuli, tapahtui mitä tahansa.\nKiipelissä ja kurjuudessa, taikka vallan ja kunnian kukkuloilla, miten\nvain sattuu. Ymmärrätkö? Siinä se on pulma. (Hiljaisemmalla äänellä.)\nSillä niin on minun laitani nykyään, etten minä voi olla yksin.\n\nARMAS (nousee ilosta loistaen). Ja tämän sinä sanot vasta nyt, Ferdi!\nSittenhän asia on selvä. Nyt ei ole aikaa hukata, lähdemme ihan\npaikalla. Mutta ennenkuin menemme -- tässä käteni siitä, mitä sinä\näsken sanoit. (Ojentaa hänelle kätensä pöydän ylitse. He puristavat\nlujasti toistensa kättä.)\n\nHAGERT (huudahtaen). Kas, tuolla! (Osoittaa Armaan olkapään ylitse\npuodinoven pientä kurkistusreikää.) Silmä tuijottaa meihin, iso\npunainen silmä.\n\nARMAS (käännähtää kiireesti). Missä?... Hoo, vai niin, sehän on\nVendlamamma joka tahtoo nähdä mitä me täällä hommataan. Huis, katti!!\nKas niin, nyt se on poissa. (Nauraa hermostuneesti.) Säikäytit,\npirulainen, ja vallan suotta. Ihan sinä viet ihmiseltä luonnon.\n\n(Sytyttää savukkeen peittääkseen mielenliikutustaan.)\n\nHAGERT. Äläpäs, veli Armas, on liian myöhä nyt nousta varhain.\nEteenpäin, mars, paluu on mahdoton. (Menee etashäärin luo ja ottaa\nvalokuvan jossa Armas on Cyranona.) Ajatteleppa, Armas, että sinun\nsoturiunelmistasi piti kerran tulla tosi.\n\nARMAS (naurahtaen väkinäisesti). Äh, tuo. Sehän oli joutavaa.\n\nHAGERT. Verrattuna siihen mitä tuleman pitää, niin. Kenties. (Asettaa\nkuvan takaisin.)\n\nARMAS. Mutta tämä. (Ottaa valtioneuvoksettaren kuvan.) Hyvästi nyt,\nkorkeasti kunnioitettava rouva valtioneuvoksetar. (Tekee siron\nkumarruksen käsi rinnalla.) Kiitos kaikista kauniista sanoista joita\nsinä kerran lausuit minusta. (Kärventää savukkeellaan kuvasta kasvot.\nNauraa, panee kuvan paikalleen. Sitten yhtäkkiä totisena.) Jaha, joko\nlähdetään?\n\nHAGERT. Minä olen valmis. (Ulos eteiseen.)\n\nARMAS (luo epäröivän silmäyksen puodinovea kohti, puoliääneen). Jaa ...\nei, minähän joka tapauksessa tulen takaisin hakemaan tavaroita joita\ntarvitsen. (Ulos eteiseen.)\n\nNäyttämö hetkisen tyhjänä. Sitten puodinovi avataan varovaisesti\nraolleen ja Vendla kurkistaa sisään.\n\nVENDLA. Ovat menneet. (Sisään, jäljessä HJÖRDIS. Vendla vaipuu tuolille\nruokapöydän ääreen ja purskahtaa itkuun.) He menivät ilmoittautumaan,\nminä näin että he löivät kättä ja katsoivat toisiaan lujasti silmiin...\nMitä ihmiset nyt sanovat meistä... Ja kuka enää tämän jälkeen tekee\nkauppaa meillä... Menetämme kaikki kundit...\n\nHJÖRDIS. Ei kaikkia. Niitä on kyllä semmoisia jotka tekevät mielellään\nkauppaa täällä juuri siksi että pappa --\n\nVENDLA. Mutta se häpeä, Hjördis, se häpeä... Mitä minä olen tehnyt että\nminun pitää saada vain häpeää teistä kaikista... Enkö ole raatanut ja\ntehnyt työtä tarpeeksi kaikkina näinä vuosina... Olenko minä koskaan\najatellut ketään muuta kuin teitä... Mutta häpeä on ainoa mitä saan\nkiitokseksi. Sinultakin, Hjördis. Se ei ollut totta mitä minä äsken\ntuolla sanoin tohtorinnasta. Hän oli täällä valittamassa sinusta.\n\nHJÖRDIS. Enkös sitä arvellutkin. Minä heti näin sen hänen päältään.\n\nVENDLA. Hän väitti että sinulla on tapana oleskella hänen poikansa\nluona heidän asunnossaan, kun hän itse on poissa. Eihän se kai ole\ntotta?\n\nHJÖRDIS (empii, sitten uhmaavasti). On se totta.\n\nVENDLA. Etkö sinä tyttö yhtään tiedä huutia!\n\nHJÖRDIS. Meillä ei ole muuta paikkaa missä saisimme olla rauhassa.\n\nVENDLA. Olette liian vähän saaneet selkäänne kun olitte pieniä, sinä\nniinkuin Ellikin, sen minä näen nyt kun se on myöhäistä.\n\nHJÖRDIS. Jos minä olen liian huono tämän katon alle, voin tehdä samoin\nkuin Elli. Hän meni tiehensä tänään, niin että nyt täällä on yhtä suuta\nvähemmän ruokittavana.\n\nVENDLA (voimatta vielä oikein tajuta). Mitä sanot? Onko Elli muuttanut\nkotoa pois?\n\nHJÖRDIS. On, ja saman minä voin tehdä, jos niiksi tulee. Antaa kuulua\nvaan. Vaikka -- vaikka en minä mielelläni lähde, jos toden sanon.\n\nVENDLA (parahtaen). Tämä on liikaa, tämä on liikaa... Mitä minä olen\ntehnyt että minua näin rangaistaan... (Itkee esiliina silmillä; hänen\nkoko ruumiinsa vapisee, mutta ääntä ei kuulu. Vaitiolo.)\n\nHJÖRDIS (avuttomasti). Älä itke, mamma! (Vaitiolo.) Älä itke, mamma.\nMinä jään tänne ja autan sinua. Tulemme kyllä toimeen. (Näyttämön\ntakana kello lyö kolme. Vendla säpsähtää, hillitsee itsensä, pyyhkii\nsilmänsä ja nenänsä.)\n\nVENDLA (huokaisten). Kas niin. Nyt kello on kolme, ja minä kun en vielä\nole pannut perunapataa tulelle. (Nopeasti ulos vasemmasta peräovesta.)\n\nVäliverho.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nLuokkahuone koulussa, jonka punakaarti on muuttanut kasarmiksi.\nTaustassa oikealla ovi. Vasemman sivuseinän vieressä koroke, jolla\nopettajapöydän asemesta nyt on keinutuoli ja muutamia pakkalaatikoita;\nsen yläpuolella musta taulu, joka on töherretty täyteen pilakuvia,\nnimiä ja päivänmääriä, huudahduksia sellaisia kuin \"Eläköön\nvallankumous\", \"Kuolema porvareille\" y.m. Peräseinustalle on työnnetty\nmuutamia pulpetteja; siellä on myös pari telttasänkyä, pesuteline,\ntynnyri y.m. Niiden yläpuolella seinässä raamatunlause jäykin,\ngoottilaisin kirjaimin: \"Rukoile ja tee työtä\", nyt täydennettynä\nkömpelösti maalatuilla lisäsanoilla, niin että lause kuuluu: \"Rukoile\npirua ja älä tee työtä.\" Oikealla sivuseinällä pitkä ristikkojalkainen\npöytä, jolla viruu aseita, ammuksia, vaatekappaleita, keittoastioita,\npaperipinkkoja y.m. mitä suurimmassa epäjärjestyksessä. Keskellä\nlattiata pöytä ja viisi tuolia; pöydällä pulloja ja laseja, tyhjiä\npulloja vähän joka paikassa. Yleensä huoneessa vallitsee tavaton\nsekamelska, sotku ja siivottomuus.\n\nPöydän päässä Armas, Hagert ja kolme punakaartilaista kaksittain\nkummallakin sivulla. Armas on varustettu laahussapelilla, vaalealla\nnahkavyöllä, kahdella pistoolikotelolla ja monenmoisilla helyillä,\nmutta leikkaamaton tukka ja pörröinen, harmaansekainen parransänki\ntekee hänet vanhan ja ränstyneen näköiseksi. Kaikki juovat ahkerasti ja\npolttavat savukkeita.\n\nARMAS (seisoo tuolinsa takana ja deklamoi palavin silmin ja vilkkaasti\nliikehtien). [Säkeet näytelmästä \"Cyrano de Bergerac\", suom. Aukusti\nSimelius.]\n\n    Täm' on Gaskonjan poikien joukko,\n    meill' on kapteeni Castel-Jaloux.\n    Ne sanovat: hupsu ja houkko\n    on Gaskonjan poikien joukko!\n    Vaan vaikka sen valheet saarti,\n    se sentään on kunnian kaarti\n    tämä Gaskonjan poikien joukko,\n    joll' on kapteeni Castel-Jaloux.\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN. Ota jotain muuta, ei toi ole mitään\nskoijia.\n\nHAGERT hyssittää.\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN. Mitä saakelin pötyä tuo on!\n\nARMAS (kuulematta mitään, jatkaa pateettisesti).\n\n    Näkö kotkan ja kontion hampaat,\n    jalat haikaran meillä on.\n    Pois väistyvät konnat kuin lampaat,\n    näkö kotkan ja kontion hampaat\n    kun uhkaa, -- kun töyhtömme häilyy\n    ja miekkamme päivässä päilyy.\n    Näkö kotkan ja kontion hampaat\n    on vastustus voittamaton.\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN. Suus kiinni, me lauletaan, se on lystimpää.\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN. Otetaan Hansin-Jukka. (Alkaa hyräillä.)\n\nARMAS (luo heihin musertavan katseen, jatkaa kovemmalla äänellä,\nmelkein kirkuen).\n\n    Ne sättivät moukiksi meitä,\n    nimet öykkärin, uhmarin suo.\n    Vaan vaikka ne sättivät meitä,\n    ei varjoa meihin se heitä;\n    ja jos joku hampaita näyttää,\n    niin miekkaamme taidamme käyttää;\n    sitä huotraansa emme me peitä,\n    se puhdasta jälkeä luo!\n\nTämän säkeistön aikana kolmen punakaartilaisen kärsivällisyys loppuu,\nhe kilistävät lasejaan ja puhuvat kovalla äänellä, viheltävät,\nhyräilevät, tömistävät lattiata. Hagert hyssittää turhaan. Armas tempaa\nsapelinsa, iskee terän lappealla pöytään saadakseen suunvuoroa ja alkaa\nuudestaan hyvin mahtipontisesti:\n\n    Moni lemmenkateeksi tullut\n    on vuoksemme aviomies.\n    Ovat naiset meihin kuin hullut.\n    Moni lemmenkateeksi tullut\n    on siksi. Meist' uljuus --\n\nLaukaus pamahtaa ulkopuolella. Armas hätkähtää ja vaikenee yhtäkkiä.\nSapeli putoaa rämisten lattialle.\n\nARMAS (kuin viluissaan). Hyi saakeli, mitä se oli?\n\nTOINEN PUNAKAARTILAINEN. Kai vahingonlaukaus niinkuin tavallista.\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN. Selvä se.\n\nHAGERT. Jatka, Armas, eihän se vielä loppunut.\n\nARMAS. Ei, ei... Ferdi, mene sinä käytävään katsomaan mitä se oli.\n(Hagert kohauttaa olkapäitään, nousee ja menee ulos.)\n\nTOINEN PUNAKAARTILAINEN. Pelästyitkös?\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN. Haha, hän pelästyi!\n\nARMAS. Enkä piru vie pelästynyt, mutta velvollisuuteni on pitää\nsilmällä mitä täällä tapahtuu. Kun on päällikkönä --\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN. Kahdeksan miehen päällikkönä, hahahaa!\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN. Niin lähettää adjutanttinsa! Hahahaa!\n\nARMAS (kumartuu ottamaan sapelin lattialta). Vaiti!\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN. Taidamme saada pian kuulla pahempiakin\npaukkuja kuin tämä äskeinen.\n\nTOINEN PUNAKAARTILAINEN (vakavasti). Huomispäivänä.\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN. Siellä rintamalla yks ja toinen heppu taitaa\nruveta voimaan pahoin, hahahaa, kun kuularuiskut alkaa yskiä, hahahaa,\nja shrapnellit tulee ja panee uiiii -- -- pam!\n\nARMAS (pistää sapelin tuppeen, istuutuu; Hagert sisään) No, mitä siellä\noli?\n\nHAGERT. Joku oli vain tahtonut koettaa saisko sattumaan katon\nrappaukseen.\n\nTOINEN PUNAKAARTILAINEN. Sanoinhan minä.\n\nARMAS (raivoten). Ne sitten eivät tee muuta kuin istuvat ja leikkivät\nkivääreillään. Siitä pitää tulla loppu. Ferdi, mene sanomaan että kuka\ntästedes päästää vahinkolaukauksen, sen minä ammutan. Jaa, saatana, se\non totinen tosi! Seinää vastaan minä hänet tällään.\n\nHAGERT. Tuon kai sentään -- jätämme sanomatta.\n\nARMAS. Sinä tottelet silmänräpäyksessä!\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN. Ei, kuules Faakeri, älä puhu palturia.\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN. Luuleks olevas kenraali, hah?\n\nTOINEN PUNAKAARTILAINEN. Älä sinä Fager tee itseäsi naurettavaksi\nväittämällä semmoista johon sulla ei ole valtaa.\n\nARMAS. Eikö ole valtaa? Sepäs nähdään! Minä opetan niille, opetan\nteille kaikille! Kuin koirat te saatte ryömiä jaloissani ja minä\ntallaan teitä.\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN (uhkaavasti). Älä ryppyile, perkele, tai\nminä lällään.\n\nTOINEN PUNAKAARTILAINEN. No no, no no, älkää nyt rähiskö. On kai meillä\ntärkeämpääkin ajattelemista. Tänä iltana.\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN (silmäilee Armasta ylenkatseellisesti).\nJa tommosen ne panee ryhmäpäälliköksi! Joka ei osaa mitään. Ja on niin\narka että housuihinsa laskee kun joku niksauttaa kirpun.\n\nARMAS. Varo itseäsi!...\n\nHAGERT. Sinä eksyt roolista, Armas. Päällikön osasta, meinaan. Ei sinun\nsovi kinastella alaistesi kanssa. Sinun tulee vaientaa heidät katseella.\n\nARMAS. Varokaa itseänne, minä sanon. Kun minä suutun --\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN. Niin minun täytyy nauraa. Käy kiinni\nvaan, ole hyvä!\n\nTOINEN PUNAKAARTILAINEN. Kuule, pysy aisoissa.\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN. Faakeri on hullu ja sinä kanss', Sinisalo.\n(Tyhjentää lasinsa.) Piru täällä istukoon kuulemassa teidän\npärpätystänne. (Nousee ja menee ulos.)\n\nARMAS. Se on oikein. Menkää tiehenne joka sorkka! Paitsi sinä, Ferdi,\nminä tahdon puhua sinun kanssasi. (Toinen punakaartilainen nousee,\nensimmäinen jää istumaan.) No, tuleeko siitä mitään? Tässä huoneessa\nminä ainakin olen käskijä.\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN. Haista sinä --\n\nTOINEN PUNAKAARTILAINEN (laskee rauhoittaen kätensä hänen olalleen).\nTule nyt äläkä jankuta. Meillähän on vähän järjestämistä sen -- matkan\ntakia. (Mennessään hän vetää ensimmäisen punakaartilaisen mukanaan.\nTämä haraa puolittain vastaan ja katselee Armasta kiukkuisesti.)\n\nENSIMMÄINEN PUNAKAARTILAINEN (ovelta). Jahka tullaan rintamalle,\nFaakeri, pidä silmät auki. Sodassa voi tulla kuulia joka puolelta,\nedestä ja takaa, hahahaa! (Molemmat punakaartilaiset ulos.)\n\nARMAS (tukee päätänsä molemmin käsin, tuijottaa eteensä). Kuulitko mitä\nhän sanoi?\n\nHAGERT. Sinulla on väärä tapa kohdella heitä, Armas. Pitää olla joko\nNapoleon tahi paras veikko ja tavaritshi -- ei siltä väliltä niinkuin\nsinä. Mutta muuten älä piittaa hänen uhkauksestaan, ei hän niin pahaa\ntarkoittanut.\n\nARMAS. Ehkä ei. Mutta rintama, Ferdi. Vilppula.\n\nHAGERT. Niin, se taitaa olla hikinen paikka, olen kuullut.\n\nARMAS (väristen). Siellä meidät jauhetaan makkaraksi kaikki tyynni.\n\nHAGERT. Asema on selvästi vakava, koska meidät on niin yht'äkkiä\nheitettävä sinne. Eihän ennen tiemmä ole joukkoja lähetetty keskellä\nyötä.\n\nARMAS. Huomisaamuna me ollaan siellä. Huomisaamuna.\n\nHAGERT vaiti, naksuttaa sormiaan, istuutuu. Äänettömyys.\n\nARMAS (kuiskaten). Vilppula...\n\nHAGERT. Kummallista, pari kuukautta takaperin se oli yksinkertainen\npikkuaseman nimi, ja nyt se on uusi nimi joka --\n\nARMAS (tehden äkkiä torjuvan liikkeen). Älä puhu tuollaisia...\n\nHAGERT. Sanon vain mitä sinä ajattelet.\n\nVaitiolo.\n\nHAGERT. Meille kävi himpun verran toisin kuin sinä luulit silloin\nkun me lähdettiin ilmoittautumaan. Ei saatu korkeita virkapaikkoja,\nniks. Ei päästy mihinkään esikuntaan, eikä meistä tullut myöskään\nulkoasiainkomissaareja. Emme saaneet kaunista autoa millä ajella\nympäri. Tjaa. Helkatin huono onni. Mutta minkä sille voi.\n\nARMAS. Niin, minkä sille voi, kun ne härkäpäät ei ymmärrä mitään.\nEi edes sitä, että sivistynyt ja intelligentti mies on liian\nkallisarvoinen makaamaan juoksuhaudoissa ja saamaan vatsansa täyteen\nkonekiväärinkuulia. Minkä semmoiselle tekee, Ferdi! Se on niin että voi\ntulla ihan raivoksi kun sitä ajattelee.\n\nHAGERT. Ei pidä ajatella. Sen neuvon sinä annoit usein minulle\nentisaikaan.\n\nARMAS. Piru vieköön, ne oli pikkuasioita silloiset, mutta nyt on henki\nkysymyksessä.\n\nHAGERT. Jaa, henki... Onko se niin paljon, se?\n\nARMAS (katsoo häneen, vihaisesti). Tekeekö sinun mielesi kuolla?\n\nHAGERT. Tekee mieli, se on kai liikaa sanottu. Mutta jos kuolla pitää\n-- olkoon menneeksi minun puolestani.\n\nARMAS. Tahdotko väittää että sinusta on yhdentekevää lähetetäänkö sinut\nrintamalle vai eikö?\n\nHAGERT. Eihän tässä ole valinnan varaa.\n\nARMAS. Niin, mutta se juuri _täytyy_ olla. Meidän pitää keksiä jotain.\n\nHAGERT. Mitähän tuo olisi?\n\nARMAS. Auta minua, tuumi sinäkin. Mitä hyvänsä, kunhan siitä vain on se\napu ettei meidän tarvitse matkustaa rintamalle ensi yönä.\n\nHAGERT (naurahtaen). Ampuisimmeko itseltämme etusormet?\n\nARMAS. Se on liian vanha temppu, sen ne tuntevat. Semmoiset miehet\nlaitetaan heti paikkaan josta ei palata.\n\nHAGERT (katsoen tutkivasti). Jos yrittäisimme karata?\n\nARMAS. Karata?... Mihin sitten?\n\nHAGERT. Jaa, sitä en tosiaankaan tiedä, en ole ajatellut sitä\naikaisemmin. Mutta ihan mahdotonta sen ei pitäisi olla.\n\nARMAS. Yksitellen ehkä. Mutta me kaksi yhdessä, se ei käy päinsä.\nMeidät tunnetaan heti ... sinut nimittäin. Joka on kerrankin nähnyt\nsinun kasvosi, ei unohda niitä. Sinua ei voi edes maskeerata.\n\nHAGERT. Taidat olla oikeassa. Meidän pitänee sitten jättää se ajatus.\nVai kuinka?\n\nARMAS (hajamielisenä). Jättää?... Niin niin, tietysti. Meidän pitää\nkeksiä jotain muuta.\n\nHAGERT. Sinä joka olet kirjailija ja jolla on mielikuvitusta, etkö\nsinä osaa? Kun Kastelholman Lilja oli pelastettava häijyn ritarin\npauloista, silloin sinun aivosi olivat täynnä aatteita ja poikivat\nkuin naaraskaniini. Jättäisivätkö ne todella sinut pulaan nyt, kun\nasia koskee sinua itseäsi? Tai oikeammin sanoen meitä. Sillä meistä\nmolemmista nyt on kysymys, eikö totta?\n\nARMAS (kärsimättömästi). No on, hitto soikoon. Kuka tässä muuta on\nväittänyt?\n\nHAGERT. Sinä ja minä, me kaksi pidämme yhtä, tuli mikä tuli, onni tai\nturma. (Matalammalla äänellä, kiihkeästi.) Turma tuli, Armas. Turma\ntuli. (Vaihtaen jälleen äänensävyä.) Turma, se on mukava sana, eikös?\nSille on helppo löytää riimi.\n\nARMAS. Vaiti.\n\nHAGERT. Käskystä, teidän majesteettinne.\n\nVaitiolo.\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN (avaa oven ja katsoo sisään). Faakeri, täällä\non yks naisihminen joka tahtoo puhua sun kanssas.\n\nARMAS (hieman väkinäisen leikillisesti). Jos se on kaunis tyttö, niin\nkäske tänne.\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN. Ämmä se on.\n\nARMAS. Menköön sitte helkkariin. En minä jouda tässä vanhojen ämmien\nkanssa.\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN. Hyvä on. (Sulkee oven.)\n\nHAGERT. Tiedätkö kuka siellä oli?\n\nARMAS. Ei, kuinka minä sen voisin tietää?\n\nHAGERT. Siellä oli Vendla.\n\nARMAS. Luuletko?\n\nHAGERT. Olen varma siitä.\n\nARMAS. Hän kielsi minua astumasta kynnyksensä yli. Luuletko että hän\ntulee tänne.\n\nHAGERT. Hän on kai saanut kuulla että sinä -- matkustat pois ensi yönä.\nJa siksi hän tahtoi vielä kerran ... viimeisen kerran...\n\nARMAS (kiivaasti). Sitä hän saa odottaa. Ei tässä tule mitään viimeistä\nkertaa -- eikä matkaa ensi yönä, toivottavasti. Älä sinä Ferdi\nfilosofeeraa, johdat vain ajatukseni harhaan ainoasta tärkeästä.\n\nHAGERT (päästäen pienen vihellyksen). Ainoa tärkeä... Mikä se on?\nLöytöpaikka luvataan.\n\nARMAS. Pahus, kun olisi ollut vähän enemmän aikaa! Mutta kuka saattoi\ntätä aavistaa! Sehän tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. (Miettii.)\nOlisi pitänyt koettaa vetäytyä täältä noin vähitellen, itsenäistyä,\nruveta työskentelemään omin päin, toimeenpanemaan takavarikoita,\ntutkimuksia ja muuta semmoista --\n\nHAGERT (nyökkää). Aivan. Se olisi ollut mainio tapa. Pikkuinen\nsalahanke olisi pitänyt saada paljastettavaksi. Mystillisiä taloja\nsilmälläpidettäväksi, ihmisiä joita on vakoiltava, hitaasti ja\nvarovasti. Lanka josta on pidettävä kiinni ja jota on seurattava,\nainakin niin paljon että -- -- että aika kuluu, hahahaa, ja ehtii\ntapahtua jotain ratkaisevaa. Puoleen tai toiseen.\n\nARMAS (vilkkaasti). Ehk'ei se ole myöhäistä vieläkään! Voimme kenties\npäästä jonkin semmoisen perille!\n\nHAGERT. Joka tekee meidät tarpeellisiksi täällä. Täällä vanhassa,\nrakkaassa syntymäkaupungissamme.\n\nARMAS. Juuri niin.\n\nHAGERT. Kaunis ajatus. Mutta --\n\nARMAS. Mitä mutta?\n\nHAGERT. On liian myöhäistä.\n\nARMAS (alakuloisesti). Luuletko niin?\n\nHAGERT. Ymmärräthän sen itsekin. Meillä ei ole monta tuntia aikaa.\n\nARMAS. Niin, niin. Se on selvä. Perkele ja hänen enkelinsä, myöhäistä\nse on kuin onkin...\n\nVaitiolo.\n\nKOLMAS PUNAKAARTILAINEN (avaa oven; äkäisesti). Kuule Faakeri, se ämmä\nsanoo että hän on sun vaimosi. Hän tahtoo välttämättä puhutella sinua.\n\nARMAS epäröi, katselee Hagertia kuin avunanoja.\n\nHAGERT. Petoko sinä olet, Armas Fager? Ajattele mitä hän on tehnyt\nsinun hyväksesi tässä kurjassa maailmassa. Kuka tietää saatteko enää\nkoskaan --\n\nARMAS (nopeasti keskeyttäen). Anna hänen tulla. (Punakaartilainen\nsulkee oven.)\n\nHAGERT. Menenkö minä pois?\n\nARMAS. Mitä varten?\n\nHAGERT. Arvelin vain... Eikö se ole tapana tämmöisissä tilaisuuksissa?\nEttä jätetään molemmat päähenkilöt kahden kesken?\n\nARMAS (suutuksissaan yhä kasvavasta liikutuksestaan). Tapana... Mistä\nminä sen tietäisin?\n\nHAGERT. Eikö senkaltaista sattunut koskaan teatterissa, missään\nkappaleessa jossa sinä olit mukana? Urhoollinen soturi lähtee\ntaisteluun -- hänen nuori kaunis vaimonsa itkee...\n\nARMAS. Suu kiinni ja mene tiehesi. Voit odottaa käytävässä, jatkamme\nkeskustelua heti kun olen päässyt Vendlasta. (Vendla sisään. Hän on\nhyvin surullinen ja on vanhentunut huomattavasti. Kädessään hän kantaa\nisoa nyyttiä.)\n\nHAGERT (vähällä törmätä häneen ovessa). Päivää, Vendla.\n\nVENDLA (nostaa säikähtäen silmänsä). Herrajee, sehän on Hagert. En\ntuntenut heti --\n\nHAGERT. Uudet vaatteet -- Niin niin, vaatteet tekevät miehen. Mutta\nnyt minä menen, pitää joutua vähäksi aikaa toisaalle. Hyvästi, Vendla.\n(Ojentaa kätensä Vendlalle, joka tarttuu siihen hämillään ja puristaa.)\nJa kiitos!\n\nVENDLA. Mistä Hagert kiittää?\n\nHAGERT. Ruoasta ja kahvista ja ystävällisistä sanoista näinä vuosina.\nKahvi oli hyvää ja sanat vielä parempia. Vahinko vain että ne\nlankesivat niin huonoon maahan. Minä olen kallio, tietääkös Vendla. Suo\nvoidaan ehkä kuivata ja saattaa viljelykseen -- sanon _ehkä_. Mutta\nkallio, Vendla, siinä ei auta mikään. Hyvästi. (Ulos.)\n\nVENDLA (katsoo hämmästyneenä hänen jälkeensä, kääntyy sitten hitaasti\nja arkana Armasta kohti). Hyvää päivää, Armas.\n\nARMAS. Päivää, Vendla.\n\nVENDLA (astuu pari askelta lähemmäksi, nyyhkyttää). Armas...\n\nARMAS (mieli kuohuksissa, turvautuu pöydän taakse). Mitä kuuluu? Sinä\n-- sinä näytät väsyneeltä ja huonolta, minun mielestäni.\n\nVENDLA. Ei minua mikään vaivaa.\n\nARMAS. Entä tytöt, mitä heille kuuluu? Joko Elli on tullut takaisin?\n\nVENDLA. Ei, Elli jäi sille tielleen. Pari kertaa hän on käynyt\nnoutamassa tavaroitaan, mutta hän tulee semmoiseen aikaan jolloin minä\nolen ulkona kaupungilla.\n\nARMAS (närkästyneenä). Että hän _voi_ olla niin häpeemätön!\n\nVENDLA. Sehän on meillä aina ollut tapana. Kukin menee omille teilleen.\n\nARMAS. Ei sen tarvitse kestää ainaisesti. Kun ihminen näkee että hyvä\nkylässä, mutta kotona paras --\n\nVENDLA. Niin, sitten kyllä.\n\nARMAS (koettaa siirtyä kevyempään äänilajiin). Ja kauppa käy hyvin?...\n\nVENDLA. Ei niin huonosti kuin luulin -- ensin. Vanhoista ostajista on\nkyllä osa lakannut tekemästä kauppaa meillä, mutta toisia on tullut\nsijaan. Niitä jotka luulevat että sinä ja minä olemme yhtä tässä\nasiassa...\n\nARMAS. Ja Hjördis on kotona auttamassa?\n\nVENDLA. Hjördis on ollut kiltti ja ahkera, mitä puotiaskareisiin tulee\n--\n\nARMAS. Hauska kuulla, se ilahduttaa minua suuresti. Sitähän minä olen\naina sanonut: Hjördiksellä on hyvä sydän, hän ei ole kylmä ja kova\nniinkuin Elli, hän tulee minuun --\n\nVENDLA. Sinuun?... No, kaiketi sulla sydän on, sinullakin, mutta kyllä\nse on aivan erilainen kuin tavallisten ihmisten.\n\nARMAS. Tarkoitatko -- sen tähden että minä lähdin kotoa pois?\n\nVENDLA. Muun muassa sen tähden. Vaimo ja kaksi lasta, ja kuukauteen\nmies ei kysy ovatko he elossa vai kuolleet. Onhan se outoa.\n\nARMAS. Mutta sinähän itse olet kieltänyt minua tulemasta takaisin! Sinä\nitse sanoit ettet tahtonut nähdä minua enää.\n\nVENDLA. En minä tiedä kohta enää mitä minä tahdon ja mitä en tahdo,\nmaailma on niin sekaisin. Toivon vain että pääsisin pian pois kaikesta.\n\nARMAS (itku kurkussa). Älä sano niin. Älä, älä puhu sellaista, Vendla.\n(Vaitiolo. Armas niistää nenänsä.) Sinä -- sinä teit kiltisti kun tulit\nkatsomaan. Oliko vaikea löytää minua?\n\nVENDLA. Vaikeako, ei. Ne kyllä tunsivat sinut, kaikki jotka minä\ntapasin, sekä pihalla että täällä käytävässä.\n\nARMAS (ilahtuen). Kas vaan, kaikki tunsivat minut. Etkö sinä ollut\nylpeä siitä, Vendla?\n\nVENDLA (vain katselee häntä; sitten, silmäillen ympäri huonetta). Vai\ntämän näköistä täällä on.\n\nARMAS (hämillään, ottaa tyhjät pullot pöydältä ja vie ne syrjään).\nNiin, katsos, meillä ei ole ketään joka täällä siivoaisi. Ja nämä\npullot, älä luule että minä -- että me ylipäänsä -- Täällä kävi\nmuutamia tovereita ja piti niille tarjota jotain. (Pyyhkii pöytää\ntakinhihalla.) Etkö tahdo istua?\n\nVENDLA (menee hitaasti pöydän luo ja istuutuu pidellen nyyttiä\nkouristuksentapaisesti molemmin käsin; yhtäkkiä). Onko se totta että\nlähettävät teidät rintamalle ensi yönä?\n\nARMAS (istuutuu, synkästi). On, totta se on.\n\nVENDLA (nyökkää suullisesti). Minä kuulin siitä aamupäivällä eräältä\nmuijalta, joka kävi puodissa. Hänellä on poika samassa pataljoonassa\nkuin sinä.\n\nARMAS. Kuinka sinä voit tietää mihin pataljoonaan minä kuulun?\n\nVENDLA. Minä -- olen päässyt selville siitä.\n\nARMAS (lämpimästi). Olet siis kuitenkin ajatellut minua joskus?\n\nVENDLA (hiljaa). Koko ajan, Armas, koko ajan.\n\nARMAS. Sinä olit kova minulle silloin lähtiessäni, Vendla.\n\nVENDLA (kuohahtaen). Voi olla että minä olin liian kova, mutta kuinka\nsinä saatoit, Armas, kuinka sinä saatoit!\n\nARMAS (itsekseen). Niin, kuinka minä saatoin. Jumal'auta, kuinka minä\nsaatoin! Ja vallan turhaa se oli toisekseen, eihän täällä näytä tulevan\nmitään yleistä mobilisointia.\n\nVENDLA. Mitä sinun tarvitsi välittää mobilisoinnista, sinun joka olet\nyli viidenkymmenen. Sen sinä sanoit vain peijataksesi Hagertia ja minua.\n\nARMAS (puristaa kätensä nyrkkiin ja lyö ne vastakkain). Minä olin\njärjetön, Vendla, voi hitto mikä hullu minä olin.\n\nVENDLA (hartaasti, laskee nyytin pöydälle). Käsitätkö sen nyt?\n\nARMAS (ärtyisesti). Käsitätkö... (Toisella äänellä.) Mitä sulla on\ntuossa nyytissä? Jotainko minulle?\n\nVENDLA. Siinä on vähän lämpimiä alusvaatteita ja sukkia että saat\nvaihtaa. Ja tupakkaa siinä on. Minä kas ajattelin näin: kun hän nyt\njoutuu sinne kauas pois, niin he saavat kukaties maata lumessa ja\nkastua. Ja sitten minä ajattelin että siellä voi olla vaikea saada\ntupakkaa, ja ilman sitä hän ei pysy hyvällä tuulella...\n\nARMAS (itkien). Älä puhu noin, Vendla, älä puhu noin!\n\nVENDLA. Kai sinua peloittaa kovasti, kun pitää lähteä?\n\nARMAS. Peloittaa...? Ei peloita, mutta se on minusta niin järjetöntä.\nEttä minun pitää lähteä rintamalle... Mitä perhanaa minä teen\nrintamalla. Sehän on typerää.\n\nVENDLA. Niin on. Et sinä sovi rintamalle, Armas.\n\nARMAS. Jos saan elää, niin minä voin ehkä aikaansaada jotain ...\njotain kunnollista. Niin, olen melkein varma siitä. Sielunvoimani ovat\njollakin tavoin kasvaneet, minä tunnen selvästi sen. Mutta nyt, kun\nasian laita on näin --\n\nVENDLA (kumartuu eteenpäin, matalalla äänellä). Etkö sinä voi karata?\n\nARMAS. Karata? Se on helpommin sanottu kuin tehty.\n\nVENDLA. Niin niin, mutta etkö sinä voisi koettaa?\n\nARMAS. Kyllähän minä olen vähän ajatellut sitä, mutta mihinkä minun\npitäisi mennä sinun mielestäsi?\n\nVENDLA. Veljesi luo. Siellä sinä voit olla piilossa kuinka kauan\nhyvänsä.\n\nARMAS (nostaen silmänsä). Hm.\n\nVENDLA. Hän auttaa sinua, varmasti.\n\nARMAS (miettiväisesti). Sen hän kyllä tekee... Sen hän kyllä tekee...\n\nVENDLA. Eikä siellä ole ketään joka antaa sinut ilmi.\n\nARMAS. Ei kai ole, ei. Kun vain pääsee ehein nahoin sinne, niin on\npelastettu. Inhimillisesti katsoen. Kuule Vendla, sinun tuumasi ei ole\nniinkään tuhma. Tätä minä en tullut ajatelleeksikaan.\n\nVENDLA (iloissaan kiitoksesta). Tee niin! Sano, teethän sinä niin!\n\nARMAS (synkistyy jälleen). Tjaa, on tässä vain se kirottu Hagertin\nseikka.\n\nVENDLA. Mitä sinä hänestä?\n\nARMAS. Katsos, me olemme päättäneet pysyä yhdessä, tuli mitä tuli.\nOlemme luvanneet toisillemme ettemme eroa. Ja häntä minä en voi ottaa\nmukaani Väinön luo.\n\nVENDLA. Et kai.\n\nARMAS. Vaara ei hänen kauttaan tule kaksinkertaiseksi, se tulee sata\nkertaa suuremmaksi. Hän ja minä yhdessä, kuka ei tuntisi meitä? Ja\nsinne on matkaa sekä junassa että maantietä. Ei ei, se ei käy päinsä.\n\nVENDLA (rukoilevasti). Hagert tulee kyllä toimeen ilman sinua, hän\non niin viisas. Sinä voit olla yötä jonkun tuttavan luona ja aamulla\nvarhain lähteä matkaan.\n\nARMAS (synkästi). Ei, se on mahdotonta. Minä olen luvannut Ferdille.\n\nVENDLA (kuohahtaen). Sinun täytyy paeta, Armas! Minä en tahdo menettää\nsinua. Nyt on Elli poissa, ja milloin tahansa voin menettää Hjördiksen.\nSitten minä olen yksin. Mitä arvoa on koko elämällä, mitä hyötyä monen\nvuoden työstä, jos kuitenkin täytyy kadottaa kaikki ja jäädä yksin.\n\nARMAS. Minä en ymmärrä oikein -- Sinä sanot että voit menettää\nHjördiksen milloin tahansa. Aikooko hänkin muuttaa pois?\n\nVENDLA (kädet kasvojen edessä). Ei, ei sillä tavoin. Asia on paljon\npahempi!\n\nARMAS. Mitä hänelle on tapahtunut?\n\nVENDLA. Sain tietää sen viime viikolla enkä ole sen jälkeen voinut\nnukkua yhtään ainoaa yötä.\n\nARMAS. Onko hän -- raskaana?\n\nVENDLA. Ei tietääkseni. Ei, se on jotain ihan toista, paljon\nvaarallisempaa.\n\nARMAS. Mutta sano nyt sitten mitä se on. Ehkä minä voin keksiä jonkin\nneuvon, jotain mitä sinä et ole tullut ajatelleeksi. Niinkuin sinä olit\nkeksinyt tuon pakotuuman. Neljä silmää näkee aina enemmän kuin kaksi.\nJa on helpompi olla kun on saanut puhua.\n\nVENDLA. Hän -- hän ostelee aseita valkoisille. Joskus hänellä on koko\npiironginlaatikko täynnä. Ja sitten hän on mukana kantamassa niitä pois.\n\nARMAS. Mitä sinä sanot! Kuka hänet on houkutellut siihen?\n\nVENDLA. No, kukas muu hänelle mitään on kuin -- (Jäykistyy äkkiä, katse\nkäy tuskaiseksi.) Armas! Minä unohdin -- Sinähän kuulut niiden toisten\njoukkoon!\n\nARMAS. Se on Otto Ringman. Myönnä että se on hän.\n\nVENDLA (kauhun vallassa). Ei ei, minä en myönnä mitään. Minä en ole\nsanonut mitään, Armas.\n\nARMAS. Sinun ei tarvitse sanoa mitään, minä tiedän että se on hän. Se\nei voi olla kukaan muu. Tämä oli arvokas uutinen...\n\nVENDLA. Ethän sinä aikone ilmiantaa omaa tytärtäsi?\n\nARMAS (kävelee kiivaasti edestakaisin). Ole huoleti, ole huoleti, ei\nkenenkään tarvitse saada tietää Hjördiksestä mitään.\n\nVENDLA. Et saa tehdä mitään sille toisellekaan, Armas, kuuletko! Minä\nen ole koskaan sanonut että se on Otto Ringman. Armas!\n\nARMAS (viittaa torjuvasti). Tiedän, tiedän. Älä häiritse minua nyt,\nminun täytyy ajatella eräs tärkeä asia selväksi.\n\nVENDLA (vaipuu takaisin tuolille). Mitä olen tehnyt, mitä olen tehnyt!\nArmas, sinä et voi olla semmoinen että käytät tätä johonkin pahaan.\n\nARMAS. En, mutta johonkin hyvään. Pelastaakseni itseni ja Ferdin. Sitä\nvastaan ei sinulla voine olla mitään.\n\nVENDLA. Mitä sinä aiot tehdä?\n\nARMAS (hyvin ylimielisenä ja varmana; tästä lähtien hän on näytöksen\nloppuun saakka pieni Napoleon katseiltaan, liikkeiltään ja\näänensävyltään). Se selviää sinulle vähitellen. Jos ihminen tietää\nliian paljon etukäteen, niin hän jää vaille jännitystä. Istu täällä\nhiljaa ja odota! (Nopeasti ulos, hetken päästä takaisin Hagertin\nseurassa. Sulkee huolellisesti oven, vie Hagertin mahdollisimman kauas\nVendlasta, puhuu matalalla äänellä hänen korvaansa.) Ferdi, minä luulen\nettä me olemme pelastetut.\n\nHAGERT. Oliko Vendlalla pelastus nyytissään?\n\nARMAS (uhkaavasti). Pysy vakavana, taikka...\n\nHAGERT. Älä huoli, sisästä minä olen totinen kuin hautaholvi.\n\nARMAS. Minä olen keksinyt afäärin.\n\nHAGERT. Joka tuottaa meille voittoa?\n\nARMAS. Joka tuottaa meille henkemme.\n\nHAGERT. Eikö se ole kohtuuton voitto? Mitä kiskurilaki sanoo siitä?\n\nARMAS (rypistää kulmiaan). Minä tarvitsen kaksi taattua miestä.\n\nHAGERT (lyö kantapäänsä yhteen). Tässä on yksi.\n\nARMAS. Ei, pitää olla kaksi paitsi sinua. Vähemmällä emme tule toimeen.\nOta Mäkelä ja Johansson, ne ovat uskolliset kuin kulta ja osaavat\npitää suunsa. Pistoolit mukaan, ei kiväärejä. Mennään jalkaisin ja\neri ryhmissä, on tarkoitus herättää niin vähän huomiota kuin suinkin.\nOletko ymmärtänyt?\n\nHAGERT. Mistäkö kysymys on? En. Se on kai paljon pyydetty.\n\nARMAS. Matkalla saat tietää miten minä olen suunnitellut. Ei ole aikaa\nviivytellä.\n\nHAGERT. Ei. Ollaan vikkeliä, tulee nikkeliä -- kukaties.\n\nARMAS (vihaisesti). Pidä itse huonot sukkeluutesi. Nyt meidän täytyy\nlähteä. Mene hakemaan miehet!\n\nHAGERT. Mennään.\n\nVENDLA (nousee, rientää Hagertin luo ja tarttuu kiinni häneen). Hagert,\nJumalan tähden, ei saa tehdä mitä hän käskee. Minä en kuullut mitä\nse oli, mutta minä tiedän että se on jotain pahaa. Hän väärinkäyttää\nerästä asiaa, jonka minä epähuomiossa...\n\nARMAS (irroittaa hänet). Ei mitään tyhmyyksiä, Vendla.\n\nHAGERT. Minä en voi muuta kuin totella, Vendla. Nykyään minä olen vain\n-- adjutantti.\n\nVENDLA. Ajattele Hjördistä, Armas. Metsän pedotkin varjelevat ja\npuolustavat pentujaan. Oletko sinä pahempi kuin villi eläin?\n\nARMAS. Ei kukaan notkista hiuskarvaakaan Hjördiksen päästä, jos\nhän on järkevä tyttö. Ja se hän on, hänen täytyy olla, kun hän saa\nkuulla asian oikean laidan. Jahka minä puhun kymmenen minuuttia hänen\nkanssaan, niin se juttu on selvä.\n\nVENDLA. Voi kuinka minä olin semmoinen raukka että tulin tänne! Kuinka\nminä saatoin uskoa että sinä olit muuttunut ja kääntynyt parempaan päin!\n\nARMAS (kiinnittämättä mitään huomiota Vendlaan, käskyäänellä\nHagertille). On otettava kiinni eräs nuori mies, mutta _elävänä_. Paina\nse heti alunpitäin Mäkelän ja Johanssonin mieleen. Hänet täytyy saada\nelävänä, muuten kaikki menee piloille. Meiltä kahdelta.\n\nHAGERT. Mutta jos hän tekee vastarintaa?\n\nARMAS. Hän ei saa tilaisuutta vastarintaan. Siinä se niksi onkin. Hänet\non yllätettävä.\n\nHAGERT. Hyvä. Mutta jos hän lähtee pakoon?\n\nARMAS. Jaa, no -- silloin saatte ampua hänet. Silloin asia on joka\ntapauksessa meiltä hukassa.\n\nHAGERT. Joka lähtee pakoon, se ammutaan. Selvä juttu.\n\nVENDLA (epätoivoisena). Armas!\n\nARMAS. Sinä, Vendla, tulet kauniisti mukaan. Kun päästään meille, sinä\nannat minulle kaikki avaimet. Itse menet istumaan tyttöjen huoneeseen\nja panet pasianssin tai ompelet koneella tai luet jotain hauskaa\nkirjaa. Näethän etten minä pyydä sinulta mitään kamalaa. Mutta sen\nminä sanon, että älä yritä varoittaa ketään äläkä antaa merkkejä tai\nmuuta semmoista, silloin käy hullusti. Ensin sinulle ja sitten meille\ntoisille. Minä en ole tänään leikkisällä tuulella, että sen tiedät.\n\nHAGERT (kutittaa häntä kainalosta). Naura vähän, Armas. Se kuuluu\npidentävän ikää.\n\nARMAS (luoden häneen murhaavan katseen). Mitä sinä uskallat...\nEteenpäin, mars! (Tarttuu Vendlaa käsipuolesta ja vetää hänet mukaansa.\nKaikki ulos.)\n\nVäliverho.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\nFager-puolisoiden huone, kuten toisessa näytöksessä. Kattolamppu palaa.\nSohvassa istuu Hagert, ruokapöydän ääressä seisovat Armas ja Hjördis.\nHjördis on hyvin kalpea ja puhuu kankeasti. Koko näytöksen aikana hänen\npuheessaan ja liikkeissään on jotakin konemaista ja unissakävijän\ntapaista.\n\nARMAS. Oletko sinä ymmärtänyt kaiken?\n\nHJÖRDIS. Luulisin.\n\nARMAS. Mutta et ole varma. No käymme sen joutuin lävitse vielä kerran.\nMitä sinun on tehtävä?\n\nHJÖRDIS. Minä menen pihalle ja heitän lunta hänen ikkunaansa. Kun hän\nhuomaa ja tuntee minut, minä viittaan hänelle kunnes hän ymmärtää että\nhänen pitää tulla alas. Minä menen porraskäytävään häntä vastaan. Sanon\nettä minulla on tärkeätä asiaa hänelle. Sanon että meillä ei ole ketään\nkotona. Sanon että me saamme olla rauhassa täällä, ja sitten minä tuon\nhänet tänne...\n\nARMAS. Aivan niin. Tänne, tähän huoneeseen, ei sinun kamariisi.\n\nHJÖRDIS. Tiedän.\n\nARMAS. Eikä yhtään ilmettä, ei hiiskaustakaan ... meistä! Sillä\nmuistakin, Hjördis, silloin minä en anna armoa sinulle enkä hänelle.\n-- En voi. Kaikki on minulla nyt tämän varassa. Sinulle koko juttu on\noikeastaan pikkuseikka -- jaa, kaikkihan on suhteellista, mutta herra\njumala, ei suinkaan hän ole ainoa mies tässä maailmassa joka sinusta\ntykkää, ja sitäpaitsi voit jälkeenpäin selittää kaiken.\n\nHJÖRDIS. Jälkeenpäin...\n\nARMAS. Luuletko sinä kenties että meillä on aikomus tappaa hänet?\nNäytänkö minä murhaajalta? Päinvastoin, hitto soikoon, ihan\npäinvastoin, meidänhän täytyy kaikin mokomin katsoa että saamme\nhänet hengissä. Ei hänelle mitään pahaa tehdä, me vain pidämme häntä\nvangittuna jonkin aikaa. Silloin tällöin käymme hiukan juttelemassa\nhänen kanssaan, ajankuluksi vain. Kunnes tämä surkeus loppuu ja me\nkaikki ollaan vapaita ihmisiä taas. Käsitätkö?\n\nHJÖRDIS. Käsitän.\n\nARMAS. No, mene sitten. Mutta koeta näyttää vähän luonnollisemmalta,\nja jätä ulko-ovi lukitsematta, ettei satu kommellusta pikkuseikoissa.\n(Hjördis ulos eteiseen. Armas kävelee hermostuneesti edestakaisin. Avaa\npuotiin vievän oven ja panee sen raolleen.)\n\nARMAS. Mene sinä piiloon sinne kaapin taa, minä seison puodissa.\nKun hän on tullut tänne sisään, niin me hyökkäämme molemmat esiin,\nyht'aikaa. Sinun pitää katsoa että pääset oitis hänen ja eteisenoven\nväliin. Otetaanpas kerta koetteeksi.\n\nHAGERT (pilkallisesti nauraen). Pieni kenraaliharjoitus ennen\npremiääriä? Ei kiitos.\n\nARMAS. Luuletko että se heppu on kovin vahva?\n\nHAGERT. Älä sitä sure.\n\nARMAS. Kuinka niin? Oletko sinä ehkä ollut ennen mukana tällaisessa?\n\nHAGERT. En, jumalan kiitos. Mutta meillä ei ole mitään syytä\nharjoitella lymyleikkiä. Se mies ei tule tähän huoneeseen.\n\nARMAS. Sinä tarkoitat --\n\nHAGERT. Että tyttö kuiskaa sanan hänen korvaansa.\n\nARMAS. Luuletko todellakin? Kaiken sen jälkeen mitä minä hänelle sanoin?\n\nHAGERT. Minä olen tuntenut pari kolme naista eläissäni, sinä arvatenkin\nkaksi tai kolme sataa. Ja kuitenkin minä tiedän naisista enemmän kuin\nsinä. Tyttö varoittaa häntä, Armas, siitä minä annan pääni pantiksi.\nTämän kallisarvoisen pääni, joka on ainoa laatuaan koko maailmassa.\nHiuksineen, parransänkineen ja kaikkine kummallisine pikku ajatuksineen.\n\nARMAS. Jumal'auta, sinä aina viet toiselta toivon ja uskalluksen.\n\nHAGERT. Oletko sinä itse uskonut hetkeäkään että tämä naurettava homma\nonnistuu?\n\nARMAS (vilpittömästi kummaksuen). Olen tietysti.\n\nHAGERT. Ettäkö me selvitään kaikista vaaroista ja murheista tuon\npoikaparan turvin?\n\nARMAS. Sen uskon vieläkin. Saat nähdä, kaikki on tarkalleen laskettu.\nSe onnistuu varmasti.\n\nHAGERT. Sinä olet suuri runoilija, Armas. Vahinko ettet osaa runoilla\npaperilla.\n\nARMAS. Suotta sinä epäilet. Hjördis on viisas tyttö, hän ei tee\nsemmoisia tyhmyyksiä kuin sinä luulet. Mitä hyötyä siitä on jos poikaa\nvaroittaa? Elävänä hän ei kuitenkaan pääse tästä talosta vastoin meidän\ntahtoamme. Mäkelä ja Johansson vahtivat rappusia ja porttikäytävää. Jos\nhän piiloutuu vinnille tai kellariin tai johonkin toiseen huoneistoon,\nniin me kutsumme lisäväkeä ja tutkimme läpikotaisin koko talon.\n\nHAGERT. Niin, ja sitten Hjördis ja hän joutuvat kiinni -- tietysti,\nHjördis myös. Hänen osuutensa asiassa tulee varmasti ilmi. En tiedä\nmitä naisille tehdään tällaisessa tapauksessa, mutta varmasti he saavat\njotain muuta kuin karamelleja. (Vaitiolo.) Hjördis taitaa olla sinun\ntyttäresi, Armas.\n\nARMAS (johon asia koskee kiusallisesti). Hänet minä aina voin pelastaa.\n\nHAGERT. Se ei ole niin varmaa. Sinä pelaat suurilla panoksilla, Armas.\n(Vaitiolo.) Olet kovempi naula kuin luulinkaan, Armas Fager.\n\nARMAS (kiivaasti). Mitä minä muuta voin tehdä? (Heristää korviaan.)\nHiljaa, nyt tulevat! (Vetäytyy puodinovea kohden. Vaitiolo.)\n\nHAGERT. Erehdyt, veli Armas. Tänne ei tule ketään. Eiköhän lähdetä\nastumaan kotiin päin? Kasarmihan se on sotilaan oikea koti.\n\nARMAS (matalalla äänellä, kiukkuisesti). Älä koeta uskotella kaipaavasi\nrintamalle. Et sinä ole sen rohkeampi kuin minäkään.\n\nHAGERT. Ehkä en rohkeampi. Mutta muutoin toista maata. Ihan vissiin\ntoista maata.\n\nARMAS. Tattis vaan, hyvä on. Minä tyydyn siihen mikä olen.\n\nHAGERT. Johtuneeko se valaistuksesta, mutta minusta tuntuu että sinä\nolet kovin muuttunut, Armas. Minä näen sinun kasvoissasi semmoista mitä\nen ole koskaan ennen niissä nähnyt.\n\nARMAS. Ilmankos sinä vahtaat kuin härkä uutta porttia.\n\nHAGERT. Tärkeät sanomat on luettava tarkkaan. Olettakaamme tällainen\ntapaus: sinulla on tekeillä painava päätös, asiassa jota ei sitten\nenää koskaan voi muuttaa. Ei koskaan, Armas, ymmärrätkö, se merkitsee\npaljon. (Seisoo hyvin lähellä Armasta ja tuijottaa syvälle hänen\nsilmiinsä.) Ennenkuin teet sen päätöksen, sinun täytyy tietää varmasti.\nSinä et tahdo repiä tukkaasi jälkeenpäin harmista ja katumuksesta,\nsentähden sinun täytyy tietää varmasti. Tulee sähkösanoma päämajasta,\ntelegrafisti näkee pienet merkit paperisuikaleessa, hänen asiansa on\nselittää ne, ja selittää ne oikein. Paljon riippuu siitä että hän\nei erehdy -- elämä, niin, elämäkin, Armas... (Armas hiipii nopeasti\neteisenovelle, innokkaasti hyssittäen peittääkseen hämmästystään ja\nlevottomuuttansa. Hagert nauraa ja käännähtää korollaan.)\n\nARMAS. Ss... Minä kuulen askelia portaista...\n\nHAGERT. Erehdyt, veli Armas, oman sydämesi tykinnän sinä kuulet.\nSilläpäs on kiire tänä iltana! Hahahaa, ihan tänne asti kuuluu. On kuin\nse rientäisi juoksujalassa jotain päämaalia kohti.\n\nARMAS (kuiskaten). Ss... Ole hiidessä hiljaa! (Vaitiolo.)\n\nHAGERT (katselee Vendlan sängyn yläpuolella seinässä riippuvaa\npojankuvaa). Aatteles että sinulla on ollut poika. Hän eli vain neljä\nvuotta -- ja tietää jo niin paljon enemmän kuin me. (Vaitiolo.)\nSinä kuolet sukupuuttoon, Armas. Sukusi sammuu. Pitääkö sanoa\n\"valitettavasti\" vaiko \"jumalan kiitos\"? Minusta -- emme sano\n\"valitettavasti\". Sinussa oli pisara oikeata verta -- mutta vain yksi\nainoa, ja se kellui kuin rasvahiukkanen laihassa keitossa...\n\nARMAS (rientää eteisenovelta puotiin). Hiljaa, etkö sinä kuule!\n(Ulko-ovi avataan ja suljetaan. Askelia eteisessä. Armas asettuu\npuodinoven taakse. Hän vapisee hermostuneisuudesta, ottaa takintaskusta\npistoolin ja poistaa siitä varmistuksen. Kehoittaa kiivain liikkein\nHagertia piiloutumaan kaapin taakse. Hagert vetäytyy vastahakoisesti\nmuutamia askelia taaksepäin. Eteisenovi avautuu, hyvin hitaasti.\nHjördis astuu sisään. Hän sulkee oven perässään. Samassa Armas\nhuudahtaa ja syöksyy keskilattialle. Hagertin kasvoissa helpotuksen ja\nvoitonriemun ilme.)\n\nARMAS (hengästyneenä, uhkaavasti). No? Sinä tulet yksin?\n\nHJÖRDIS (katsomatta kehenkään). Hän ei ole kotona.\n\nARMAS (kirkuu). Valehtelet! Mehän näimme hänet pihanpuolisesta\nikkunasta. Hän istui pöytänsä ääressä lukemassa.\n\nHJÖRDIS. Hän -- hän oli kotona. Mutta nyt hän ei enää ole.\n\nHAGERT (ihailevasti). Hjördis!\n\nARMAS (syöksyy Hjördistä kohti). Sinä senkin --\n\nHAGERT (vihlovalla äänellä). Seis!\n\nARMAS (katse täynnä vihaa). Sinä taidat iloita, Ferdi.\n\nHAGERT. Ei paljon puutu.\n\nHJÖRDIS. Pitääkö minun ... ottaa kappa ylleni?\n\nHAGERT. Ei, miksi niin?\n\nHJÖRDIS. Ettekö te vie minua pois ... jonnekin...?\n\nHAGERT (katselee ensin Hjördistä, sitten Armasta, joka kävelee\nedestakaisin ankaran kiihtymyksen vallassa; laskee käsivartensa\nHjördiksen olkapäille ja vie hänet tyttöjen huoneen ovelle). Mene\näitisi luo, Hjördis. Minä hoidan tämän asian. (Hjördis ulos. Viimeiset\nsanat kuullessaan Armas pysähtyy äkkiä. Katselee Hagertia, joka\nhuolettomasti sytyttää savukkeen. Armaan kasvojen ilme muuttuu. Hän\ntulee näköjään aivan tyyneksi. Hänen äänensävynsä on päättäväinen,\nmuttei lainkaan töykeä eikä komentava.)\n\nARMAS. Sinä olit oikeassa, Ferdi. Ei käynyt niin kuin minä tahdoin.\nSiksi on päästävä perille toista tietä. Ferdi, tee minulle se palvelus\nettä käyt oitis hakemassa lisäväkeä kasarmista. Tai miliisistä. Ei,\nei, parempi on sittenkin käyttää omia miehiä; tämä asia meidän pitää\npysyttää hallussamme.\n\nHAGERT seisoo mietteisiinsä vaipuneena.\n\nARMAS (kehoittaen, mutta ei käskevästi). No, Ferdi?\n\nHAGERT (nyökkää omien ajatustensa vahvistukseksi). Olkoon menneeksi.\n(Ulos eteisenovesta. Armas katsoo varmuuden vuoksi että hän on\npoistunut. Ottaa esiin parranajoneuvot ja peilin, kaataa vettä lasiin.\nAlkaa kuumeisella kiireellä ajaa partaansa. Kun hän on melkein valmis,\nastuu Hagert yhtäkkiä sisään eteisenovesta.)\n\nARMAS (epämieluisesti hätkähtäen). Sinäkö, Ferdi? Kuinka se on\nmahdollista?\n\nHAGERT. Ovi on lukitsematta.\n\nARMAS. Ei siksi, mutta minähän pyysin sinua käymään kasarmissa.\n\nHAGERT. Pidin parempana käyttää puhelinta. Eikö se ollut fiksua?\n\nARMAS. Kerrassaan. Mutta mistä sait soittaa?\n\nHAGERT. Naapuritalosta.\n\nARMAS (epäluuloisesti). Kenen luota siellä?\n\nHAGERT (nauraen). Ei aavistustakaan. Eräs nainen tuli vastaan ja minä\nkysyin häneltä: saakohan täällä missään käyttää puhelinta? Hän vastasi:\ntulkaa meille. Niin yksinkertainen juttu.\n\nARMAS (ajatuksissaan). Jassoo, niin yksinkertainen juttu.\n\nHAGERT. Minä tarjosin hänelle rahaa, mutta hän sanoi: ei millään\nmuotoa, se ei maksa mitään.\n\nARMAS. Vai niin sanoi.\n\nHAGERT. Ehkä hän pelkäsi minua.\n\nARMAS. Se on mahdollista.\n\nHAGERT (nauraa hihittäen). Tai kenties hän rakastui minuun.\nEnsinäkemältä.\n\nARMAS. Sekin on mahdollista.\n\nHAGERT. Me voitamme vähintään neljännestunnin sillä soitolla.\n\nARMAS. Varmasti. Olivatko halukkaita lähtemään?\n\nHAGERT. Totta kai! Viisikymmentä miestä on täällä hetken päästä.\n\nARMAS (toistaa konemaisesti). Viisikymmentä miestä. Sepä mainiota.\nViisikymmentä miestä.\n\nHAGERT. Mutta mitä minä näen. Sinähän olet vasta-ajettu kuin\nsulhasmies. Näin äkkiä!\n\nARMAS. Minä tahdoin käyttää aikaa hyväkseni. Odottaminen käy niin\npitkäksi.\n\nHAGERT. Se on totta. Oli vaikka sievät tytöt kysymyksessä. Sen kai sinä\ntiedät, Armas?\n\nARMAS. Mitä sinä -- Niin, kyllähän minä sen tiedän.\n\nHAGERT (menee aivan lähelle Armasta, tarkastaa häntä\ntungettelevaisesti). Hitto kun olet hieno. Sinua tuskin _tuntee_, Armas.\n\nARMAS (yrittäen nauraa, vaikka onnistumatta). Ohoo, vai niin. No, eihän\nsitä ihminen voi iankaiken olla naamaltaan kuin mikäkin piikkisika.\n\nHAGERT. Kaikkein vähimmin kun on lähdössä tärkeälle matkalle.\n\nARMAS. Aivan niin. Mutta mitähän kello oikein on? (Ottaa kellon\ntaskustaan.) Kahdeksan. Peijakas, saamme pitää kiirettä sen junkkarin\nkanssa.\n\nHAGERT. Juu tietenkin. Ei me häntä unohdeta. Kuule Armas, onko ihan\nvarmaa ettei ole muuta ulospääsyä tästä talosta kuin portti ja\nrappukäytävä?\n\nARMAS. Ei ole. Jaa, totta, pihalla on aita, ja jos sen yli kiipeää,\nniin pääsee palokujaan, joka kulkee läpi korttelin. Sinne me panemme\nvahvat vahdit, kumpaankin päähän. Olipa hemmetin hyvä että satuit\nkysymään, minä olin vallan unohtanut palokujan. Sen kautta hän kai\nyrittää paeta, kun näkee että muut tiet ovat tukossa. Hjördis on kyllä\nneuvonut sen, hän on lapsena usein leikkinyt siellä.\n\nHAGERT. Ajattele oikein tarkkaan, Armas, kenties on vielä jokin\nulospääsy jollekulle joka tahtoo paeta?\n\nARMAS. Ei, muita ei ole. Totta kai minä sen tiedän, joka olen asunut\ntässä talossa kaksikymmentäkaksi vuotta. Maan alitse ei pääse eikä\nkaton yli myöskään. Naapuritalot ovat liian matalia.\n\nHAGERT. Sinulta unohtuu joka tapauksessa eräs seikka. Ehkä siksi että\nse on niin läheinen.\n\nARMAS. Mikä unohtuu?\n\nHAGERT. Vendlan puodinovi.\n\nARMAS (nopea silmäys). Vendlan puodinovi. Hahahaa! Meidän puodinovi.\nMutta minullahan on sen avain.\n\nHAGERT. Niin, sinulla on sen avain.\n\nARMAS. No, hätäkös tässä sitten on.\n\nHAGERT (ensin vaiti, sitten kuivasti). Ei, ei tietysti.\n\nARMAS (kuumeisesti). Ei, Ferdi hyvä, tässä me puhellaan pötyä ja\nannetaan ajan mennä käsistä. Käväistäänpäs ulkona tarkastamassa vahteja\netteivät nuku. Ja onhan meidän sitäpaitsi otettava apujoukot vastaan,\nne voivat tulla minä hetkenä hyvänsä.\n\nHAGERT (hilpeästi). Luuletko?\n\nARMAS (säpsähtää, vaanivin katsein). Itsehän sinä vast'ikään niin\nsanoit.\n\nHAGERT. Jaa, tosiaan. Niinpä niin. Viisikymmentä miestä. Viisikymmentä\nmiestä, joita ei peloita tilkkanen verta. Armas, peloittaako sinua\nnähdä verta? Vannonpa että peloittaa. Minua ei. Ei nyt enää.\n\nARMAS (äänellä joka kavaltaa hänet). Jumaliste, Ferdi, ei tässä ole\naikaa lörpötellä. Meidän täytyy mennä ulos vastaanottamaan apujoukkoja.\nTästä huoneesta tulee päämajamme, täältä käsin on kaikkia toimia\njohdettava. Mene sinä edeltä, minä tulen heti. Pitää katsoa kuinka\nnaisten laita on tuolla sisällä. Ymmärräthän, ei niitä voi jättää noin\nvain, keksivät ties mitä tyhmyyksiä. Mene edeltä, Ferdi, ja koeta jo\nnyt pitää silmällä palokujaa, se se on kuitenkin vaarallisin paikka.\n\nHAGERT (katselee häntä, nyökkää lyhyesti). Kyllä minä pidän silmäni\naivan auki.\n\n(Ulos eteisen kautta.)\n\nArmas seuraa häntä silmillään hellittämättä. Hiipii hiljaa\neteisenovelle ja salpaa sen nopealla kädenliikkeellä. Hengittää syvään.\nJää seisomaan liikkumattomana, puolitainnoksissa pelosta ja tuskasta.\nRepäisee yhtäkkiä, mielettömänä, täydellisen pakokauhun vallassa\npunakaartilaisnauhan hihastaan ja viskaa sen lattialle. Syöksyy\npiirongin luo, vetää ulos erään laatikon ja penkoo esille mustan\nperuukin ja tummat irtoviikset, joilla hän vapisevin käsin naamioi\nitsensä peilin edessä. Aukaisee vaatekaapin, ottaa sieltä ulsterin,\njonka vetää ylleen kavaijinsa päälle. Vaihtaa karvalakin leveälieriseen\nhuopahattuun. Nopeasti ulos puodin kautta.\n\nHetken kuluttua pamahtaa laukaus.\n\nVENDLAN ÄÄNI. Herra Jeesus, nyt ne ampuivat jonkun!\n\nHJÖRDIS (tulee juosten huoneestaan, epäröi mihin kääntyä, hyökkää\neteisenovelle, huomaa sen olevan salvassa, rientää puodinovea kohden,\nmalttaa mielensä). Ei, ei, se oli pihalla. (Takaisin eteisenovelle,\navaa sen, ulos eteisen kautta.)\n\nVENDLA (sisään heti Hjördiksen perässä, aivan hämmennyksissä; jää\nneuvottomana seisomaan ja odottaa Hjördistä). Ei, se oli kadulla.\nKuulinhan minä että se oli kadulla. (Huomaa punakaartilaisnauhan\nlattialla, ottaa sen ylös.) Mitä tämä on? Ja kaapin ovi on auki.\n(Hjördis sisään eteisenovesta.)\n\nHJÖRDIS. Se ei ollut pihalla, piha on tyhjä. (Aikoo juosta puotiin,\nmutta voimat pettävät. Hän heittäytyy suulleen ruokapöydälle.)\n\nVENDLA. Minusta tuntui että puodinovi kävi juuri ennen kuin ne\nampuivat, muistatko että minä mainitsin siitä... Vaikka kello ei\nsoinut, minä kuulin sen... Ja tuossa on Armaksen talvilakki... Herra\njumala, mitä tämä merkitsee... (Juoksee puodinovelle, avaa sen, mutta\npysähtyy äkkiä kynnykselle. Puodin ovikello kilisee.)\n\nVENDLA (hätääntyneesti). Ne tulevat tänne. Joku mies tuli sisään.\n\nHJÖRDIS ei liikahda.\n\nHAGERTIN ÄÄNI (sävy omituinen). Ei huoli pelätä, Vendla. Minä täällä\nolen. Hagert. (Vendla väistyy taaksepäin, askel askelelta. Hagert\nhitaasti sisään. Hänellä on jotakin käsissään.)\n\nVENDLA (tuijottaa häneen). Kuka ... kuka siellä ammuttiin?\n\nHAGERT. Eräs joka yritti paeta.\n\nHJÖRDIS kirkaisee.\n\nHAGERT. Ei ei, Hjördis, sinulla ei ole syytä, kuulehan. Armas oli\nantanut meille käskyn ampua, jos joku yritti paeta tästä talosta. Me\nnäimme erään miehen tulevan täältä ulos, hän näytti olevan luvattomilla\nasioilla, ja kun hän lähti juoksemaan katua alas, niin minä komensin:\nAmmu! _Minä_ annoin määräyksen. Mies kaatui heti, ja kun me kumarruimme\nhäntä katsomaan, näimme oudot kasvot. Mutta kun otimme hatun hänen\npäästään, niin sen mukana lähti joitakin pikkuesineitä. (Avaa kouransa\nja näyttää Armaan peruukkia ja viiksiä.)\n\nVENDLA. Armas!\n\nHAGERT. Niin, Armas.\n\nHJÖRDIS (nousee). Pappa?!\n\nVENDLA (hiljaa itkien). Missä ... missä hän nyt on?\n\nHAGERT. Hän makaa ulkona lumessa.\n\nVENDLA. Armas, Armas! (Heittää punakaartilaisnauhan pois ja rientää\nulos puodinoven kautta.)\n\nHAGERT (ottaa nauhan lattialta ja hypistelee sitä). Nyt hänen kasvonsa\novat levossa. Ei mitään virnistyksiä enää. Kerrankin.\n\nHJÖRDIS. Onko hän ... onko hän kuollut?\n\nHAGERT (asiallisesti). Kuin kivi. Silmänräpäyksessä. Kuula meni\ntästä sisään ja tuosta ulos. (Osoittaa peruukkia.) Saakelin taitava\npistooliampuja, se Mäkelä; välimatka oli vähintään kaksikymmentä\naskelta.\n\nHJÖRDIS. Entä ... entä se toinen, jota te haitte... Tietääkö Hagert\nhänestä mitään?\n\nHAGERT. Kun me seisoimme ammutun karkurin ympärillä, minä näin erään\nnuoren miehen puikahtavan hyvin sukkelasti palokujasta ulos -- niin,\nole huoletta, ei sitä nähnyt kukaan muu kuin minä. Hän kulki niin\ntyynesti kuin ikänä kukaan voi kulkea näinä aikoina. Minä silmilläni\nseurasin häntä lähimpään kulmaukseen. Siellä hän poikkesi toiselle\nkadulle.\n\nHJÖRDIS. Onko se totta?\n\nHAGERT. Etkö sinä usko että minun sanaani voi luottaa?\n\nHJÖRDIS. Uskon ... uskon!\n\nHAGERT. Kiitos. Se _on_ totta. Hän pääsi pakoon. Ja minä iloitsen\nsiitä, että sain tilaisuuden tuoda tämän sanoman sinulle, Hjördis.\nSinä annoit minun nähdä näin lähtöni edellä jotain kaunista, jotain\njonka voi ottaa mukaansa matkalle. (Vaikenee. Kääntyy poispäin.\nHuomaa Armas-Cyranon valokuvan, ottaa sen käteensä ja katselee\nsitä kauan. Nyökkää ja hymyilee.) Vanha Cyrano! (Pudottaa kuvan\nlattialle.) Hyvästi, Cyrano. Me tapaamme toisemme pian, minä tulen\nperästä, pikajunassa Vilppulan kautta. Älä ole huolissasi, minä en\naio pettää. Minuun voi luottaa, minä täytän kaikki sitoumukseni.\n(Pudottaa punakaartilaisnauhan, peruukin ja irtoviikset kuin kolme\nmultalapiollista kuvalle. Vaitiolo.)\n\nKadulta kuuluu huutoa ja hälinää. Hagert palautuu todellisuuteen.\nKääntyy Hjördikseen päin.\n\nHAGERT. Alkavat käydä levottomiksi tuolla ulkona, minun täytyy mennä\nsinne selittämään ja ottamaan vastuu itselleni.\n\nHJÖRDIS. Ei suinkaan teitä rangaista siitä? Sehän oli väärinkäsitys.\n\nHAGERT. Tapaukset, jotka hyvin paljon muistuttavat ajatuksia,\nrankaisevat itse itsensä. Hyvästi, Hjördis. Saanko ottaa sinua kädestä?\n\nHJÖRDIS (ojentaa hänelle kätensä). Hyvästi.\n\nHAGERT. Etkö sinä tahdo tulla mukaan sinne katsomaan häntä?\n\nHJÖRDIS. En, en nyt, minä en voi. Ehkä myöhemmin, jonakin toisena\npäivänä.\n\nHAGERT. Minä ymmärrän sinua. Hän näyttääkin hyvin vanhalta ja\nväsyneeltä, lepo oli hänelle tarpeen. Hyvästi. (Ulos puodinovesta.)\n\nHjördis istuutuu ruokapöydän ääreen, puristaa päätänsä molemmin käsin.\nÄänettömyys. Eteisenovi avataan varovaisesti ja rouva Ringman astuu\nsisään. Hän on kalpea ja riutunut.\n\nROUVA RINGMAN (hiljaa). Neiti Fager... (Hjördis vavahtaa ja nousee\nseisoalleen.) Oletteko yksin... Tarkoitan, saako tulla sisään?\n\nHJÖRDIS (hämmentyneenä). Totta kai ... olkaa niin hyvä... Täällä ei ole\nketään muuta kuin minä.\n\nROUVA RINGMAN. Kuulin ammuttavan ... enkä tiennyt mihin mennä\nsaadakseni tietää... Ette kai te voi sanoa...?\n\nHJÖRDIS. Kyllä. Isäni ammuttiin.\n\nROUVA RINGMAN (riemuiten). Isänne! Ei siis Otto. (Malttaa mielensä.)\nNiin, minä tarkoitan, sehän oli hirveän ikävää että isänne...\n(Hiljaisemmalla äänellä.) Sanokaa, tiedättekö miten pojalleni on käynyt?\n\nHJÖRDIS. Hän ei ole tässä talossa enää. Hän on päässyt pakoon. Tällä\nkertaa.\n\nROUVA RINGMAN. Ah, jumalan kiitos, jumalan kiitos! Minä olin kuin\njärjiltäni. Nyt ... nyt minä itken siksi että olen niin iloinen...\nEttekö tekin ole iloinen? Te ... tehän pidätte hänestä, eikö niin...\nTehän tulitte ylös varoittamaan häntä...\n\nHJÖRDIS (käheästi). Minä saan lapsen hänen kanssaan.\n\nROUVA RINGMAN (lähestyy Hjördistä, tarttuu hänen käteensä; ääni\nvapisee). Saatko sinä lapsen hänen kanssaan, Hjördis! Silloin me kaksi\nodotamme yhdessä häntä. Kenties hän tulee takaisin, kenties, kenties...\n(Sulkee Hjördiksen syliinsä.)\n\nVäliverho.\n\n\n\n"]