[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fNW0QcPq4WttbDvRvQUAbut6KowvekQFV5ojBTr1MEfU":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},2035,"Suomussalmen taistelut","Siilasvuo, Hjalmari",1892,1947,"2035-siilasvuo-hjalmar-suomussalmen-taistelut","2035__Siilasvuo_Hjalmar__Suomussalmen_taistelut",null,"tietokirja",[],[],"fi",1940,18768,144043,true,[],[],[],"Kenraali Siilasvuon omakohtainen kuvaus talvisodan ratkaisevista Suomussalmen ja Raatteen tien taisteluista. Teos käy läpi sotatoimien etenemisen reserviläisten kutsumisesta vihollisen tuhoamiseen kapeilla korpiteillä. Se tarjoaa taktisen ja historiallisen katsauksen yhteen Suomen sotahistorian tunnetuimmista voitoista.","Hj. Siilasvuon 'Suomussalmen taistelut' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2035. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen k.o.\nmaissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SUOMUSSALMEN TAISTELUT\n\nKirj.\n\nHj. Siilasvuo\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1940\n\n\n\n\n\n\n      Omistan tämän teoksen niille uljaille miehille,\n      joiden rohkeus ja sitkeys johtivat Suomussalmen\n      voittoihin, ennenkaikkea niille, jotka sydänverellään\n      suorittivat voittojen lunnaat.\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nYLIMÄÄRÄISET KERTAUSHARJOITUKSET.\nSOTATOIMET ALKAVAT.\n  Venäläiset ylittävät rajan.\n  Alkutaistelut.\n  Suojajoukot väistyvät.\nRYHMÄ SIILASVUO OHJATAAN SUOMUSSALMELLE.\n  Prikaatin muodostaminen.\n  Rintamalle lähtö.\n  Tilanne etulinjoilla.\nVARMISTUSTOIMENPITEET.\n  Sivustojen varmistaminen.\n  Rintaman vahvistaminen.\nKIRKONKYLÄN HYÖKKÄYSTAISTELU.\n  Hyökkäyssuunnitelma ja ryhmittyminen.\n  Eteneminen kyläaukeamille.\n  Taistelut asutuskeskuksesta.\n  Ensimmäiset iskut Hulkonniemen ja Raatteen suuntaan.\n  Prikaati kasvaa divisioonaksi.\n  Vihollisen jouluhyökkäys.\nHULKONNIEMEN HYÖKKAYSTAISTELU.\n  Yleistilanne ja hyökkäyssuunnitelma.\n  Ensimmäinen hyökkäyspäivä.\n  Uhka Raatteen suunnasta.\n  Toinen hyökkäyspäivä -- vastarinnan murtaminen.\n  Kylänmäen-Kylänlammen valtaus.\nRAATTEEN HYÖKKAYSTAISTELU.\n  Yleistilanne. Alkutaistelut Haukilassa ja Sanginlammella.\n  JR 65:n saapuminen Suomussalmelle.\n  Hyökkäyssuunnitelma ja ryhmittyminen.\n  Ensimmäinen hyökkäyspäivä.\n  Ryhmä Fagernäs.\n  Ryhmä Kari.\n  Ryhmä Mäkiniemi.\n  Ryhmä Mandelin.\n  Toinen hyökkäyspäivä -- luhistuminen alkaa.\n  Ryhmä Fagernäs.\n  Ryhmä Kari.\n  Ryhmä Mäkiniemi.\n  Ryhmä Mandelin.\n  Kolmas hyökkäyspäivä -- vihollisdivisioonan tuho.\n  Päätös.\n\n\n\n\nYLIMÄÄRÄISET KERTAUSHARJOITUKSET\n\n\nTilanteen kärjistyessä Suomen ja Neuvostoliiton välillä syksyllä 1939\nkutsuttiin, kuten tunnettua, osa reserviläisistä ylimääräisiin\nkertausharjoituksiin.\n\nSuomussalmen, Hyrynsalmen, Puolangan ja Ristijärven reserviläiset\nkokoontuivat lokakuun 10-14 päivinä Suomussalmelle, joka maan\npuolustuksen kannalta oli tärkeä rajapitäjä.\n\nOli odotettavissa, että hyökkääjä pyrkisi katkaisemaan maayhteydet\nEtelä- ja Pohjois-Suomen välillä ja ennen kaikkea tärkeän\nrautatieyhteyden Ruotsiin juuri tässä Suomen kapeimmassa kohdassa.\nUseat länteen johtavat ensiluokkaiset maantiet ja vastavalmistunut\nKontiomäen-Hyrynsalmen rautatie ikään kuin houkuttelivat maahantunkijaa\ntähän yritykseen. Tosin ainoastaan yksi maantie, Raatteen tie, kulki\naivan rajalle ja jatkui sen yli Venäjän puolelle. Lähestyvä talvi antoi\nkuitenkin viholliselle mahdollisuudet avata uusia teitä ja näin ollen\nvalita vapaasti etenemissuuntansa.\n\nSuomussalmelle kokoontuneista reserviläisistä muodostettiin erillinen\npataljoona, Erillispataljoona 15 (Er.P. 15) ja välttämättömät\nhuoltomuodostelmat.\n\nSuomussalmen harjoituskeskuksen päälliköksi oli määrätty Kainuun\nrajakomendantti, everstiluutnantti Leo Kyander.\n\nJoukkojen kaaderina ja opetushenkilöstönä toimivat Kainuun\nrajavartioston upseerit ja aliupseerit sekä suojeluskuntien\naluepäälliköt.\n\nPuolangan reserviläiset muodostivat 1. komppanian, päällikkönä\nluutnantti Leskinen, Ristijärven miehet 2. komppanian, päällikkönä\nkapteeni Harola. Suomussalmen omat pojat palvelivat 3. komppaniassa,\njonka päällikkönä oli Suomussalmen suojeluskunnan aluepäällikkö,\nkapteeni Kontula. Tämä miestensä kunnioittama ja ihailema urhoollinen\nsotilas haavoittui kuolettavasti Raatteen taistelussa. Hyrynsalmelaiset\nolivat myös oman aluepäällikkönsä, res.luutnantti Kanasen johdossa\npataljoonan konekiväärikomppaniassa. Pataljoonaan kuului vielä\nkranaatinheitinjoukkue ja pioneerijoukkue, joissa palveli Kajaanin ja\nVuolijoen miehiä.\n\nHuolestuttavan tilanteen takia vahvistettiin jo lokakuussa paikallista\nrajavartiokomppaniaa, kuitenkin ainoastaan siinä laajuudessa, kuin\nSuomen ja Venäjän välinen sopimus rajarauhan turvaamiseksi salli.\nPitäjän raja jaettiin kahteen lohkoon. Eteläisen, Raatteen, suunnassa\noli päällikkönä reserviluutnantti Lehto, kelpo sotilas, joka sittemmin\nsai surmansa ilmapommituksessa. Pohjoisen, Juntusrannan, lohkon\npäällikkönä oli res.vänrikki Elo, joka hänkin antoi sodassa henkensä\nisänmaan puolesta.\n\nPataljoonan pääosa sijoitettiin Suomussalmen kirkonkylään. Alkoi\nkuumeinen harjoituskausi. Oli verestettävä sotilastietoja. Innolla ja\nvakavuudella miehet suhtautuivat tehtäviinsä. Valmistauduttiin\npuolustamaan köyhää, mutta rakasta kotimaakuntaa. Ei tarvittu\ninnostavia puheita, väkinäistä propagandaa. Tehtävä oli yksinkertainen\nja luonnollinen, Suomen miesten tehtävä kautta vuosisatojen.\n\nHarjoitusten lomassa suoritettiin myös varustustöitä, varsinkin\nRaatteen maantien varrella. Edelleen järjestettiin ilmavalvonta ja\nmiehitettiin puhelinkeskukset. Näihin tehtäviin osallistui runsaasti\nvapaaehtoisia suojeluskuntalaisia ja lottia.\n\nLotat huolehtivat alussa kokonaan reserviläisten muonituksesta ja\nperustivat majapaikkojen yhteyteen viihtyisiä kanttiineja. Myöhemmin\nsiirtyi harjoitussyistä keittäminen miehille. Kahvinkeittäjinä lotat\nkuitenkin toimivat edelleen, muutamat heistä sodan loppuun asti,\nkulkien joukkojen mukana taistelujen kaikissa vaiheissa. Uljaita,\nurhoollisia Suomen naisia.\n\nPaikkakunnan väestö teki parhaansa joukkojen viihdyttämiseksi.\nMajapaikoissa vallitsi suuri ahtaus, mutta erinomainen sopu. Suomen\nasia oli kaikille yhteinen.\n\nKertausharjoitusten yhä jatkuessa Suomussalmen harjoituspataljoona,\nkuten muutkin joukot ympäri Suomen, vähitellen kehittyi\njoukko-osastoksi, joka kestäisi sodan ankarat koettelemukset.\n\n\n\n\nSOTATOIMET ALKAVAT\n\n\n\nVenäläiset ylittävät rajan\n\n\nPoliittisen tilanteen kärjistyessä marraskuun 29 päivänä oltiin\nSuomussalmella ja muilla rajoilla täysin selvillä aseman vakavuudesta.\nRajalla oleville vartioille annettiin käsky olla toimintavalmiina.\n\nPataljoona oli edelleen Suomussalmen kirkonkylässä 30 km rajalta.\nKuumeisella kiireellä suoritettiin viimeiset valmistelut. Kuormastot\ntäytettiin, miehille jaettiin patruunat, ensisiteet ja rauta-annokset.\nPäälliköt toimittivat tarkastuksiaan. Illalla käytiin rauhassa lepoon,\nsillä pian ehkä tarvittaisiin kaikki voimat.\n\nMarraskuun 30 päivänä klo 8.05 everstiluutnantti Kyander sai\nPohjois-Suomen ryhmän esikunnalta, jonka alaisina Suomussalmen joukot\ntoimivat, puhelintiedoituksen vihollisuuksien alkamisesta\nVaitolahdessa, Kivivaarassa ja Käsnäselässä. Rauhaa rakastava, pieni\nSuomi oli siis joutunut mahtavan naapurinsa hyökkäyksen alaiseksi.\n\nHetken kuluttua res.luutnantti Lehto ilmoitti komentopaikastaan\nLikoharjusta, että Raatteen suunnasta kuuluu ammuntaa. Sota oli alkanut\nmyös Suomussalmella.\n\nVenäläisten eteneminen näytti suuntautuvan pitkin Raatteen tietä, kuten\noli laskettu. Tämän tien varrella Venäjän puolella on verrattain\nlähellä Suomen rajaa useita huomattavia asutuskeskuksia, kuten\nLatvajärven ja Kivivaaran kylät ja 50 km rajalta Vuokkiniemen suuri\nkyläryhmä. Kaiken todennäköisyyden mukaan vihollinen oli keskittänyt\nhyökkäysjoukkonsa näihin asutuskeskuksiin.\n\nToinen rajan läheisyyteen pistävä maantie oli Kuivajärven kylätie (noin\n25 km Raatteen maantien eteläpuolella). Tämän tien kohdalla oli myös\nasutusta Vuokinsalmen ja Särkijärven kylissä.\n\nSuomussalmen pohjoisosassa ei ollut teitä rajan läheisyyteen. Venäjän\npuolella ei myöskään ollut kyliä rajan lähellä, paitsi Lonkan 7 taloa\nkäsittävä asutus. Vasta 40 km rajalta oli Vuonnisen huomattava kylä,\nmikäli tiedettiin, huonojen tieyhteyksien varassa.\n\nRaatteen tien suuntaa varmisti yhteensä kaksi joukkuetta. Toinen,\nvääpeli Räisäsen johdossa, oli noin 1 1/2 km rajalta maantien varrella\nRaatejärven eteläpuolella, toinen joukkue, kersantti Ojanteen johdossa,\noli Likoharjussa noin 10 km rajalta.\n\n\n\nAlkutaistelut\n\n\nVenäläinen kärkikomppania ylitti valtakunnan rajan leveällä rintamalla,\npääosa maantien suunnassa, osa Raatejärven pohjoispuolitse. Joukkue\nRäisänen vetäytyi ylivoiman edessä taistellen länteen. Likoharjussa\nollut joukkue riensi viipymättä avuksi asettuen asemiin Myllypurolle\n(5 km rajalta), missä molemmat joukkueet puolenpäivän jälkeen yhtyivät.\nKello 10.00 jälkeen saapui Juntusrannasta yllättävä tieto, että\nvihollinen myös tässä suunnassa oli saapunut rajan yli. Toistaiseksi\noli kuitenkin huomattu vain 10-miehinen osasto.\n\nHeti ensimmäiset tiedot saatuaan vihollisuuksien alkamisesta\neverstiluutnantti Kyander antoi hälyttää joukot. Raatteen suuntaan\nohjattiin pataljoonan pääosa. Kapteeni Harolan johtama 2. komppania,\njohon oli liitetty konekiväärijoukkue, lähti hiihtäen liikkeelle klo\n9.00. Sitä seurasi luutnantti Leskisen johtama 1. komppania ja\nkranaatinheitinosasto. Pohjois-Suomen ryhmän käskystä kapteeni Kontulan\nkomppania, ja konekivääripuolijoukkue jäi toistaiseksi kirkonkylään\nryhmän reservinä.\n\nKaikki joukkomme olivat suksilla. Vihollinen liikkui Suomussalmella\nyleensä jalan. Vasta myöhemmässä vaiheessa nähtiin joskus hiihtomiehiä,\njopa hiihto-osastojakin.\n\nRinnan näiden sotilaallisten toimenpiteiden kanssa alkoi\npoliisiviranomaisten johdossa siviiliasukkaiden evakuoiminen rajapinnan\nkylistä. Vaikeudet olivat tietenkin erittäin suuret tässä laajassa,\nharvaan asutussa pitäjässä. Rajan väestöllä ei ollut aikaa ottaa\nmukaansa omaisuutta. Karja jäi suureksi osaksi navettoihin. Kaikki\ntoimet oli jätettävä kesken. Välttämätön vaatetus otettiin päälle ja\nsitten oli lähdettävä vainolaista pakoon, kuten esi-isät niin monasti\nolivat tehneet. Rajan ikuiset kirot.\n\nValtiovalta, luottaen Suomen omaan rauhantahtoon, ei ollut aikaisemmin\nryhtynyt poistamaan väestöä rajaseudulta. Näissä vaikeissa oloissa\neivät läheskään kaikki asukkaat ehtineet poistua kodeistaan ennen\nvihollisen tuloa. Osa vanhuksia, vaimoja ja lapsia joutui hyökkääjän\nkäsiin.\n\nRes.luutnantti Lehto, joka johti rajajoukkueiden taistelua Raatteen\nsuunnassa, torjui menestyksellisesti vihollisen ensimmäisen hyökkäyksen\nMyllypuron asemia vastaan. Vasta kun huomattava vihollisosasto etelästä\nkiertäen uhkasi sivustaa, hän klo 15.00 jälkeen vetäytyi taemmaksi.\n\nIltapäivällä kapteeni Harolan johtama vahvistettu komppania saapui\nPurasjokilinjalle (noin 10 km rajalta) ja asettui jokitörmälle\nvarustettuihin asemiin. Illan hämärtyessä res.luutnantti Lehdon osasto,\njoka oli taistellut koko päivän ylivoimaa vastaan, vetäytyi aseman läpi\nkokoontuen sen taakse Likoharjun taloon. Purasjoen silta hävitettiin.\nKapteeni Harola oli lujasti päättänyt torjua kaikki vihollisen\nyritykset tunkeutua lähemmäksi kirkonkylää. Kaiken varalta\nres.insinööriluutnantti Luostarisen johtama Tie- ja\nsiltarakennuskomppania sai illalla käskyn varustaa Tyynelän itäpuolella\nolevat järvikannakset puolustuskuntoon.\n\nJuntusrantaa kohti eteni päivän kuluessa pieniä vihollisosastoja\nuseasta suunnasta pakottaen res.vänrikki Elon heikon, noin 50 miestä\nkäsittävän varmistusosaston vetäytymään Juntusrannan länsipuolella\nolevan vesistön taakse. Vihollisen vahvuus arvioitiin komppaniaksi.\n\nYöllä saapui Er.P. 15:n Raatteen suuntaan lähetetty loppuosa Purasjoen\npuolustusaseman länsipuolelle. Kaikki konekiväärit siirrettiin\ntuliasemiin ja kranaatinheitinosasto valmistautui tukemaan puolustusta.\n\nEnsimmäisenä taistelupäivänä venäläiset olivat edenneet Raatteen\nsuunnassa noin 6 km, pysähtyen Parvavaaraan, Juntusrannan suunnassa\nnoin 8 km, aina Juntusrannan kylään. Alku ei ollut erikoisen\npeloittava. Omat tappiot olivat muutamia haavoittuneita.\n\nJoulukuun 1 päivän aamutunnit kuluivat tiedustelun merkeissä.\nTähystyselimet ja partiot hakivat vihollista. Oli selvitettävä, missä\nsuunnassa vihollisen päävoimat etenivät. Myös täydennettiin asemien\nvarustelua.\n\nKello 12.00 aikana karautti vihollisen ratsupartio Purasjokilinjan\neteen. Osa tuhottiin kivääritulella, osa pakeni. Kello 13.00 vihollisen\nkranaatinheittimet ja konekiväärit aloittivat kiihkeän tulivalmistelun\nja vähän sen jälkeen jalkaväki kävi hyökkäykseen. Hyökkäys kuitenkin\ntyrehtyi joukkojemme tuleen. Yksikään vihollinen ei päässyt Purasjoen\nitäpuolella raivatun aukean yli. Tulitaistelua käytiin noin kaksi\ntuntia. Vähitellen tuli vaimeni. Er.P. 15 oli saanut tulikasteensa. Se\nselviytyi ensimmäisestä taistelustaan ilman tappioita. Luottavaisina\njäätiin odottamaan vihollisen seuraavaa yritystä.\n\nJuntusrannan suunnasta saapui iltapäivällä huolestuttavia tietoja.\nVihollinen oli päässyt etenemään noin 8 km Juntusrannasta länteen,\nSalovaaraan. Oma varmistusosastomme oli vetäytynyt Linnansalmeen, jonka\nlänsiranta tarjosi hyvät puolustusmahdollisuudet. Ainoastaan partio oli\njätetty salmen itäpuolelle Keträän pitämään kosketusta viholliseen.\nUhkaavan tilanteen vuoksi lähetettiin Suomussalmen entinen\naluepäällikkö, luutnantti Airanne, Linnansalmeen johtamaan pohjoisen\nsuunnan puolustusta.\n\nVihollisen aktiivinen toiminta tässä suunnassa oli vastoin odotuksia.\nToivottiin kuitenkin etenemisen pysähtyvän Linnansalmessa, jossa leveä\nvesieste oli vihollisen tiellä.\n\nJoulukuun 2 päivän aamulla Er.P. 15:n komentaja sai Pohjois-Suomen\nryhmän käskyn pitää nykyiset asemansa ja säilyttää kapteeni Kontulan\nosaston edelleen ryhmän reservinä. Omaa tiedustelua oli tehostettava.\n\nTänä aamupäivänä vihollisen ilmavoimat suorittivat ensimmäiset lentonsa\nSuomussalmen korpipitäjän yllä etsien joukkojamme. Uusi hyökkäys\nPurasjokilinjaa vastaan oli ilmeisesti tulossa.\n\nKello 13.00 aikaan alkoi tuli asemiamme vastaan. Noin kaksi komppaniaa\njalkaväkeä kävi hyökkäykseen maantien molemmin puolin. Vihollinen ei\nnytkään päässyt aukean yli. Kaiken varalta luutnantti Leskisen johtama\n1. komppania oli etulinjan takana valmiina heittämään vihollisen\ntakaisin, jos se jossain kohdin olisi päässyt asemiimme.\n\nOli myös otettava lukuun, että vihollinen suhteellisen helposti saattoi\nkiertää Purasjokilinjan pohjoisesta. Puraksen kylästä, joka sijaitsee\nlähellä rajaa noin 8 km Raatteen maantieltä pohjoiseen, johtaa hyvä tie\nasemiemme selustaan. Useita vihollispartioita oli jo havaittu kylässä.\nTämän vaaran torjumiseksi lähetettiin res.luutnantti Lehdon komennossa\nolevat rajajoukkueet Purakseen. Kun kapteeni Kontulan komppania, joka\noli reservinä kirkonkylässä, sittemmin joutui erilleen pataljoonastaan,\nmuodostettiin näistä joukkueista uusi Er.P. 15:n 3. komppania.\n\nMyös etelästä asemien kiertäminen oli mahdollinen. Varsin vaaralliseksi\ntilanne saattoi muuttua, jos vihollinen ryhtyisi etenemään Kuivajärven\nkautta Kuhmon maantielle. Tähän suuntaan lähetetyt partiot ilmoittivat\nkuitenkin, että Kuivajärvi oli vapaa vihollisista.\n\nJuntusrannan suunnassa vihollinen jatkoi etenemistään Linnansalmea\nkohti. Keträssä, noin 3 km Linnansalmesta, suunnilleen komppanian\nvahvuinen osasto hyökkäsi varmistuspartiomme kimppuun pakottaen sen\nvetäytymään länttä kohti aina Kiantajärven rantaan.\n\nSunnuntaiaamuna, joulukuun 3 päivänä, venäläiset jo klo 4.00 aikana\navasivat voimakkaan tulen Purasjoen puolustusasemia vastaan.\nKranaatinheitinten lisäksi osallistui nyt tuleen myös huomattava\ntykistö. Tuli kesti kiivaana aina kello 7.00 saakka. Odotettua\nhyökkäystä ei kuitenkaan kuulunut.\n\nVasta päivällä syntyi vasemmalla siivellä ankara taistelu. Siellä\nolevista tukikohdista havaittiin hämmästyneinä, että komppanian\nvahvuinen vihollisosasto oli päässyt aseman selustaan. Se oli\nilmeisesti pimeässä kiertänyt avoimen sivustamme.\n\nPuolustusasemassa syntyi hurja ottelu. Taistelua käytiin aivan\nlähietäisyyksillä pistimin ja käsikranaatein. Erikoisesti kunnostautui\nres.vänrikki Koskisen johtama tukikohta. Noin kaksi tuntia oteltiin\nmies miestä vastaan, ennen kuin erä päättyi suomalaisten voittoon.\nYksityisiä vihollisia tavattiin vielä pitkin päivää. Osa oli\nsuuntautunut pohjoisemmaksi. Näiden osien kanssa kahakoitiin vielä\nmyöhään illalla.\n\nNoin 100 vihollista jäi taistelukentälle. Yksi upseeri ja 9 miestä\notettiin vangiksi. Omat tappiot olivat vähäiset. Voittoisa lähitaistelu\nantoi joukolle itseluottamusta ja varmuutta vastaisen varalle.\n\n\n\nSuojajoukot väistyvät\n\n\nJuntusrannan suunta kävi päivän kuluessa entistä uhkaavammaksi. Aamulla\nvenäläiset olivat jo Linnansalmen itärannassa. Kuolemaa uhmaten he\nkävivät rintamahyökkäykseen noin 300 m leveän salmen yli. Puolustajien\ntuli iski kuitenkin hyökkäysmassat verissä päin takaisin.\n\nIltapäivällä venäläiset lähettivät vahvan ratsuosaston kiertämään noin\n2 km etelämpänä olevan niemen kohdalta. Kiantajärvi oli jo kestävässä\njäässä. Ratsuosasto pääsi salmen yli puolustajien selkään. Raskain\nmielin oli vetäydyttävä yhä lännemmäksi kohti Suomussalmen-Kuusamon\nmaantietä. Tämän perääntymisen aikana kaatui res.vänrikki Elo,\nintomielinen taistelija ja isänmaan ystävä. Linnansahnen\ntaistelukentälle jäi vaikeasti haavoittuneena rajavartiosotamies\nTarkkanen, turvaten konepistoolillaan viimeiseen asti muiden\nperääntymistä.\n\nPäivän taistelujen juuri hiljennyttyä saapui yllättävä tieto\nvenäläisten uudesta hyökkäyksestä Purasjoen asemia vastaan. Maantien\npohjoispuolella hyökkäsi noin pataljoonan vahvuinen vihollinen.\nHuolimatta ankarasta torjuntatulesta vihollinen pääsi murtautumaan\nasemaamme. Pataljoonan komentaja, everstiluutnantti Kyander, päätti\ntämän johdosta, neuvoteltuaan ryhmän komentajan kanssa, luopua\nPurasjoen asemista ja siirtää joukot yön aikana Tyynelän itäpuolella\noleville järvikannaksille, joita oli jossain määrin varustettu.\nVetäytyminen suoritettiin yöaikana.\n\nPäivä oli raskas Suomussalmella, todellinen musta sunnuntai.\n\nTilanteen näin kärjistyessä Pohjois-Suomen ryhmän komentaja päätti\nvahvistaa Suomussalmen joukkoja. Kajaanista saapui\nKenttätäydennysprikaatin IV pataljoona (IV/KT-Pr.), pääosat jo\nsunnuntai-iltana. Komentajana oli res.kapteeni Vehanen. Näistä\njoukoista alistettiin kaksi komppaniaa ja kaksi konekiväärijoukkuetta\nEr.P. 15:n komentajalle. Yksi komppania ja yksi konekivääri joukkue\nliitettiin kapteeni Kontulan osastoon, joka edelleen oli kirkonkylässä\nPohjoissuomen ryhmän reservinä.\n\nEr.P. 15:n komentajan aikomuksena oli vahvistuksen saatuaan edetä\nuudelleen Purasjoen suuntaan lyödäkseen asemiimme tunkeutuneen\nvihollisen. Tässä mielessä res.vänrikki Heleniuksen johtama joukkue\nlähetettiin seuraavana päivänä maantien suunnassa itään kosketuksen\nottoon vihollisen kanssa. Joukkue pääsi aina Likoharjuun asettuen\nasemiin maantien molemmin puolin. Joukkueen reipas johtaja kaatui\nmyöhemmin sankarina miestensä edessä Hulkonniemen taistelussa joulukuun\n27 päivänä.\n\nMaanantaipäivä kului tulevan hyökkäyksen valmisteluissa. Oli hankittava\nselvyys vihollisen ryhmityksestä. Partiot totesivat, että asemiin\ntunkeutunut vihollinen oli edennyt noin 2 km, mutta tämän jälkeen se\noli vetäytynyt takaisin.\n\nSaamansa käskyn mukaan Er.P. 15:n komentaja illalla antoi käskyn\ntulevasta etenemisestä. Vahvistetun pataljoonan tuli 5.12. aamulla\nedetä Purasjoelle ja lyödä sinne edennyt vihollinen.\n\nPohjoisessa suunnassa jatkui maanantaina vihollisen eteneminen.\nLuutnantti Airanne osastoineen vetääntyi aamulla Palovaaran talon\nitäpuoliseen maastoon, ollen ainoastaan noin 1 km Kuusamon maantieltä.\nPohjois-Suomen ryhmän toimesta oli Airanteen avuksi lähetetty yksi\njoukkue, res.vänrikki Vuoriston johdossa. Tämä joukkue oli 4.12.\naamulla Käpylässä, noin 5 km Palovaarasta etelään Kuusamon maantien\nvarrella.\n\nTiedustelu oli selvittänyt, että vihollisia oli ainakin yksi pataljoona\njalkaväkeä, pienehkö osasto ratsuväkeä ja kranaatinheitinosasto.\n\nVihollisen painostus jatkui ankarana. Omien oli vetäydyttävä Kuusamon\nmaantielle ja edelleen kohti Suomussalmea. Käpylässä varmistusosastomme\nasettuivat uudelleen puolustukseen.\n\nTässä vakavassa tilanteessa Pohjois-Suomen ryhmän komentaja päätti\nohjata yhden Kuusamossa olevan komppanian (komppania Keränen)\nhyökkäykseen Piispajärveltä etelään Juntusrannasta edenneen vihollisen\nselkään. Hyökkäyksen tuli alkaa 5.12. aamulla.\n\nJoulukuun 5 päivänä varhain aamulla vahvistettu Er.P. 15 ryhmittyi\netenemistä varten. Sivustoilla olevat varmistusosastot olivat\nilmoittaneet, ettei vihollisen toimintaa ollut havaittavissa niiden\nsuunnissa.\n\nLiikkeelle lähdön jälkeen alkoi idästä kuulua voimakasta tykkien\njyskettä. Vihollinen oli ryhtynyt hyökkäykseen varmistusosastojamme\nvastaan. Pataljoonan alkupään saavuttua Mäntylän talon kohdalle se\njoutui vihollisen tykistötulen alaiseksi. Tulesta välittämättä kärjessä\nkulkeva kapteeni Harolan johtama 2. komppania jatkoi etenemistään\nLikoharjuun, jossa vihollinen par'aikaa ahdisti res.vänrikki\nHeleniuksen joukkuetta. Komppania levittäytyi ja ryhtyi taisteluun.\n\nPataljoonan pääosa, kolme komppaniaa ja kuusi konekivääriä, ryhmittyi\nhyökkäykseen maantien pohjoispuolelle Hämeenvaaran talon seuduille.\nTarkoitus oli täältä käsin iskeä vihollisen sivustaan. Eteneminen\nmaastossa oli vaikeata. Oli ylitettävä syvä rotko, joka sulki tien.\nVasta illan hämärtyessä kaikki oli valmiina.\n\nKaikesta päättäen vihollinen oli selvillä pataljoonan pääosan\netenemisestä. Ryhmitysalueelle kohdistettiin jo ennen liikkeelle lähtöä\nkranaatinheitintuli. Joukot pääsivät ainoastaan muutamia satoja metrejä\nlähtölinjaltaan, kun oikealta avattiin voimakas kiväärituli. Etulinja\nsyöksyi asemiin. Alkoi tulitaistelu, joka tyrehdytti etenemisen.\n\nSuomussalmen joukkojen uudeksi komentajaksi tuli tässä vaiheessa majuri\nK. Kari, joka jo päivällä oli käynyt tutustumassa tilanteeseen Raatteen\nsuunnassa.\n\nPohjoisessa suunnassa vihollinen ryntäsi heti aamulla luutnantti\nAiranteen asemia vastaan Käpylän maastossa. Ylivoima oli liian suuri.\nOsa ahdisti asemia rintaman suunnassa, toisen osan hyökätessä oikeaa\nsivustaa vastaan. Perääntyminen jatkui kohti Kuurtolaa, missä joukot\nasettuivat uusiin asemiin noin puolenpäivän aikana.\n\nKomppania Keräsen hyökkäys pohjoisesta ei päässyt vaikuttamaan\ntilanteeseen. Osa vihollisvoimista oli Palovaarasta kääntynyt\npohjoiseen kohti Piispajärveä. Tämä vihollisosasto teki toistaiseksi\ntyhjäksi kaikki yritykset päästä Suomussalmea kohti etenevän vihollisen\nselkään.\n\nVihollisen taistelutapa tämän etenemisen aikana oli seuraava. Edessä\nratsasti verrattain huolettomasti noin 10 ratsumiestä. Tarkoitus oli\nhoukutella joukkomme paljastamaan asemansa ja konetuliaseet. Kun\naseiden sijoitus oli saatu selville, kranaatinheittimet ottivat nämä\ntulen alaisiksi. Tämän jälkeen tuli jalkaväkikärki, sekin aivan\nrauhallisesti, jotta puolustaja vielä kerran näyttäisi aseensa. Vasta\nuuden tulivalmistelun jälkeen seurasi jalkaväen hyökkäys tiheissä\nmuodostelmissa.\n\nVihollisen nopea eteneminen pohjoisessa johti siihen, että luovuttiin\naloitetusta hyökkäyksestä Raatteen suunnassa. Ryhmän käskyn mukaan\njoukot vetäytyivät takaisin lähtöasemiinsa järvikannaksille. Kapteeni\nKontulan johdossa oleva reservi, jonka vahvistukseksi Kajaanista\nkuljetettiin res.vänrikki Simolan johdossa oleva Erilliskomppania,\nsiirrettiin, osittain autoilla, pohjoiseen luutnantti Airanteen avuksi.\n\nTilanne oli nyt selvinnyt. Venäläisten painopiste ei ollutkaan Raatteen\nsuunnassa, kuten oli laskettu. Hyökkääjä, joka vapaasti saattoi valita\ntulotiensä, lähestyi päävoimillaan suunnasta, joka kaikkien laskelmien\nmukaan oli vähiten odotettu. Raatteen vihollisen tehtävänä oli sitoa\nvoimiamme tässä suunnassa kiirehtimättä erikoisesti eteenpäin. Oli\nodotettava, kunnes pohjoinen ryhmä, joka eteni erinomaisella\nnopeudella, ehtisi Suomussalmen kirkonkylään. Silloin murskattaisiin\npienet suomalaiset suojajoukot kahden hyökkäysryhmän välissä\nkirkonkylän ja Raatteen välisellä tiellä.\n\nJoulukuun 6 päivänä vihollinen eteni aivan hitaasti Raatteen maantietä.\nKapteeni Harolan komppania oli viivytysasemissa järvikannasten\nitäpuolella, etumaiset osat Mäntykylässä. Järvikannaksilla olivat\nluutnantti Leskisen ja res.luutnantti Lehdon komppaniat. Iltaan\nmennessä kapteeni Harola, taisteltuaan vihollisen kanssa kolmessa\nviivytysasemassa, vetäytyi järvikannasten taakse. Yksi vahvistettu\njoukkue res.vänrikki Pentikäisen johdossa jätettiin etuvartioksi\nkannasten itäpuolelle.\n\nPohjoisessa suunnassa vihollinen jatkoi etenemistään Kuurtolaa kohti.\nKuurtolan talojen eteläpuolella olevilla Kuurtosärkillä oli\ntaisteluetuvartiona yksi kivääri- ja yksi konekiväärijoukkue, johtajina\nres.vänrikit S. ja E. Vesterinen, joista edellinen sai sankarikuoleman\nkirkonkylän taisteluissa. Noin 2 km taempana oli varsinainen\npuolustusasema kapteeni Kontulan johdossa, miehityksenä yksi\nkiväärikomppania ja kolme konekivääriä.\n\nJo varhain aamulla, noin kello 6.00 vihollinen joutui kosketukseen\ntaisteluvartion kanssa. Vasta kahden tunnin taistelun jälkeen\netuvartiojoukot väistyivät taistellen vielä välimaastossa\npuolustusasemien edessä. Noin kello 10.00 vihollinen lähestyi\npuolustusasemaa. Tykistö ryhtyi valmistelemaan hyökkäystä.\n\nKapteeni Kontula oli aamulla lähettänyt kaksi joukkuetta\ntiedustelemaan vihollisen sivustoille. Maantien itäpuolella kohtasi\nrajavartiokersantti Karttimon johtama joukkue noin komppanian vahvuisen\nvihollisosaston. Syntyneessä taistelussa Karttimo pakotettiin\nvetäytymään sivulle. Hän lähetti ilmoituksen tapahtumasta\nkomppanialleen, mutta sanan viejä, korpraali Pusula, kaatui matkalla\neikä viesti tullut perille.\n\nTästä oli seurauksena, että vihollinen pääsi kiertämään Kuurtolan\nasemien taakse. Paikalla oleva komppanian päällikkö, res.luutnantti\nHeikkinen, komentoryhmineen avasi empimättä tulen noin 50 m:n päässä\nolevaan vihollisosastoon. Neuvokas ja urhoollinen res.vänrikki\nKarjalainen, joka sittemmin antoi henkensä Hulkonniemen taistelussa,\nmurtautui joukkueineen saarroksesta maantien suunnassa etelään. Muut\njoukot vetäytyivät länteen ja pääsivät nekin onnellisesti omalle\npuolelle. Joukot koottiin illalla uuteen viivytysasemaan noin 3 km:n\npäähän Kotajärven korkeudelle.\n\nJoulukuun 6 päivä, itsenäisyyspäivämme, oli tällä kertaa synkkä. Oli\ntehtävä raskas päätös. Kirkonkylä oli jätettävä viholliselle ja\nhajallaan olevat joukot koottava puolustukseen Haukiperän-Niskanselän\neteläpuolelle. Muussa tapauksessa uhkasi joukkoja varma tuho ja tie\nlänteen olisi täysin auki pian yhtyville vihollisryhmille. Majuri Kari\nalisti päätöksensä ryhmän komentajalle, joka antoi siihen\nhyväksymisensä. Joukot saivat illalla ohjeet vetäytymisestään\nvesistölinjan taakse.\n\nKapteeni Harola jäi yöksi asemiinsa järvikannaksilla. Joulukuun 7\npäivän aamuna noin klo 9.00 venäläiset hyökkäsivät etuvartioita\nvastaan. Noin 50 miehen vahvuinen kärki lähestyi 100 metrin päähän\nasemista. Vasta silloin avattiin tuli kaikista aseista. Melkein koko\nosasto jäi taistelukentälle. Vihollisen ryhtyessä kiertämään etelästä\netuvartiot vetäytyivät käskyn mukaisesti puolustusaseman taakse.\n\nKello 14.00 aikaan vihollinen lähestyi järvikannasta. Kärkenä etenevä\nnoin 25 miehen osasto laskettiin häiritsemättä järvien välissä olevalle\nsillalle, joka oli panostettu hävittämistä varten. Sillan räjähtäessä\nlensi sen mukana noin 10 vihollista ilmaan. Loput tuhottiin tulella.\nMaantien sivuun oli myös jätetty partioita, jotka avasivat yllättävän\ntulen etenevän vihollisrivistön sivustoihin.\n\nPohjoisessa suunnassa vihollinen heti aamulla ryntäsi suurin voimin\nKotajärven asemia vastaan. Joukot väistyivät noin 1 km:n taemmaksi.\nRaatteen suunnasta irroitettu komppania Leskinen lähetettiin nyt\nkapteeni Kontulan avuksi ja asettui puolustukseen Kylänmäen tienhaaran\nseuduille, noin 9 km Suomussalmen kirkonkylästä pohjoiseen. Sen\ntehtävänä oli kaikin keinoin estää vihollisen pääsy kirkonkylään ennen\nklo 19.00.\n\nEnnen pitkää Kotajärven taempi asema oli jätettävä vihollisen uhatessa\nsivustoja. Luutnantti Leskisen ja res.vänrikki Simolan komppaniat\nhuolehtivat tämän jälkeen vihollisen viivyttämisestä. Vihollisen\nensimmäinen hyökkäys Kylänmäen tienhaaraa vastaan torjuttiin helposti.\nPian ilmestyivät hurjasti maantietä ajaen ensimmäiset hyökkäysvaunut.\nMyös tykistö oli ehtinyt asemiin. Kirvelevin sydämin oli jälleen\nväistyttävä. Perääntyminen tapahtui maantien suunnassa erittäin\nraskaissa olosuhteissa hyökkäysvaunujen alati ahdistaessa joukkoja,\njoilla ei ollut aseita eikä miinoja näitä hirviöitä vastaan. Moni uljas\nsoturi, niiden joukossa res.vänrikki Hela, kohtasi kuoleman tämän\nsynkän vetäytymisen aikana.\n\nMyös Harolan osasto vetäytyi illan kuluessa hiljalleen taaksepäin. Noin\nkello 23.00 mennessä joukot olivat asettuneet asemiin vesistölinjan\ntaakse.\n\nKirkonkylän tyhjentämiseen oli osittain ryhdytty jo aikaisemmin.\nVarsinaisesti se tapahtui kuitenkin vasta tänä viimeisenä päivänä.\nKuljetusvälineiden ja ajan niukkuus tuotti evakuoinnille suuria\nvaikeuksia. Jää ei myöskään vielä kestänyt raskaita kuormia. Paljon\narvokasta omaisuutta oli jätettävä.\n\nIllalla sytytettiin koko laaja, komea kirkonkylä. Venäläiset eivät\nsaaneet haltuunsa kipeästi kaipaamaansa huolto- ja majoituskeskusta\ntukikohdaksi vastaisille sotatoimilleen.\n\nKirkonkylän palon kaameassa valaistuksessa kaivoivat miehemme\nkiihkeästi tuliasemiaan. Jokainen luotti siihen, että taistelujen\nkäännekohta oli saavutettu. Tiedettiin, että Ylipäällikkö oli\nlähettänyt apujoukkoja, jotka pian saapuisivat. Siihen asti oli\nkestettävä. Vastoinkäyminen oli vielä muuttuva Suomen aseiden voitoksi.\n\n\n\n\nRYHMÄ SIILASVUO OHJATAAN SUOMUSSALMELLE\n\n\n\nPrikaatin muodostaminen\n\n\nPohjois-Pohjanmaan sotilasläänin perustama 9. divisioona, jonka\nkomentajana toimin, oli sodan alkaessa Ylipäällikön reservinä\nperustamispaikoillaan. Yksi rykmentti -- JR 26 -- oli kuitenkin jo\nlokakuussa siirretty Kannakselle.\n\nJoukkojen varustaminen oli vielä aivan keskeneräinen. Vaatetus oli\npuutteellinen. Telttoja oli ainoastaan noin 40 % tarpeesta. Suksia ei\nollut riittävästi. Tykistökalusto puuttui vielä kokonaan.\n\nDivisioonalle annettujen ohjeiden mukaan sen keskitys saattoi tulla\nkysymykseen vasta noin kuukauden jälkeen. Tätä ennen ei laskettu\nvoitavan poistaa puutteita.\n\nTilanteen kehitys itärajalla -- lähinnä Kuhmossa, Suomussalmella ja\nSallassa -- vaati kuitenkin nopeita vastatoimenpiteitä Pohjois-Suomea\nuhkaavan välittömän vaaran torjumiseksi.\n\nJo joulukuun 4 päivänä divisioonani muodostama Prikaati Vuokko, jonka\nrunkona oli JR 25, siirrettiin Kuhmon rintamalle ja alistettiin\nPohjois-Suomen ryhmään.\n\nKolme päivää myöhemmin, joulukuun 7 päivänä klo 01.00 vastaanotti\nesikuntapäällikköni, majuri Into Ahonen, peitetyn puhelinmääräyksen\nPäämajasta, josta sanomasta ilmeni, että oli muodostettava toinen\nprikaati -- runkona Kemissä oleva JR 27. Tämä rykmentti, joka sittemmin\nniin kunniakkaasti taisteli sodan kaikissa vaiheissa, oli kokoonpantu\nLapin läänin reserviläisistä. Minun tuli henkilökohtaisesti toimia\nprikaatin komentajana. Kuormaus juniin alkaisi vielä samana päivänä.\nMatkan määrää ei tietenkään ilmoitettu. Salla tai Suomussalmi\nsaattoivat lähinnä tulla kysymykseen.\n\nReippain mielin käytiin lähtövalmisteluihin. Aikaa oli todella\nniukasti. Pahimmat puutteet oli vielä tavalla tai toisella poistettava.\n\nKahden prikaatin keskittämisen jälkeen jäisi vielä huomattava osa\ndivisioonastani perustamispaikoille. Minun oli sen vuoksi jätettävä\ntoimintakykyinen esikunta ja viransijainen Ouluun jatkamaan joukkojen\nperustamistöitä. Määräsin esikuntapäällikköni, majuri Ahosen,\nsijaisekseni ja rintamalle lähtevän prikaatin esikuntapäälliköksi\nkapteeni Alpo Marttisen, joka taidolla ja tarmolla toimi\nesikuntapäällikkönäni koko sodan ajan.\n\nEsikuntani muista alkuperäisistä jäsenistä olivat tärkeimmät:\nintendentti, kapteeni J. Kalervo, joka sai sankarikuoleman Kuhmossa;\npioneerikomentaja, kapteeni F. Rinta; viestikomentaja, kapteeni E.\nPennanen; toimisto II:n päällikkö, kapteeni S. Mäkinen sekä ase- ja\nkuormastoupseeri, res.luutnantti E. Kalaja. Edelleen seurasi minua pari\nnuorta reserviupseeria. -- Valinta ei ollut helppoa, sillä kaikkien\nmieli paloi rintamalle.\n\n\n\nRintamalle lähtö\n\n\nTaistelujoukkojen ja esikuntani kuormaus oli suoritettava 7.12.\nkuluessa, alkaen klo 15.00. Osa huoltomuodostelmista oli jätettävä\nseuraavaksi päiväksi. Vaunupulan takia ei voitu kuitenkaan tarkkaan\nnoudattaa kuormausaikoja, josta seurasi, että junien lähdöt\nmyöhästyivät 2-4 tuntia.\n\nJoukkojen mieliala lähdön hetkenä oli vakava, mutta luottavainen.\nMentiin kohti ankaria kohtaloita, mutta mentiin suomalaisina\npuolustamaan suomalaista isänmaata.\n\nOlin jo päivällä saanut käskyn henkilökohtaisesti ilmoittautua\nKajaanissa tulevalle esimiehelleni, kenraalimajuri Tuompolle, joka\ntoimi Pohjois-Suomen ryhmän komentajana. Lähdin esikuntapäällikköni\nseurassa moottorijunalla matkaan ja olimme perillä klo 21.00.\n\nRyhmän esikunnassa selostettiin lyhyesti Suomussalmella syntynyt\nkriitillinen tilanne ja annettiin suullinen toimintaohje. Tämä sisälsi\nlakoonisen tehtävän: Suomussalmelle edennyt vihollinen oli lyötävä.\nToimintaohje vahvistettiin kirjallisesti seuraavana päivänä.\n\nJatkoimme välittömästi Hyrynsalmen asemalle. Tänne olin puhelimitse\nkäskenyt suojeluskunnan paikallispäällikön ja nimismiehen antamaan\ntietoja paikallisista oloista, jotka olivat esikunnalleni täysin\ntuntemattomat. Hyrynsalmelle saavuimme yön pimeydessä 8.12. noin klo\n01.00.\n\nRakenteilla oleva Taivalkosken rata oli kiskoitettu Hyrynsalmelle asti\nja avattu väliaikaisesti liikenteelle pari päivää aikaisemmin. Asemalla\nei ollut minkäänlaisia purkaussiltoja eikä muuta purkauskalustoa.\nPanimme ratamestarin heti toimintaan ja melko tyydyttävät laitteet\nsyntyivät yön kuluessa. Paikallispäällikön ja nimismiehen avulla\nlaadimme majoitus- ja marssisuunnitelman joukkoja ja huoltomuodostelmia\nvarten.\n\nEnsimmäistä junaa, johon oli kuormattu esikuntani ja prikaatin kevyt\nkomppania, odotettiin saapuvaksi jo klo 02.00 aikaan. Junaa ei\nkuitenkaan kuulunut eikä syytä myöhästymiseen tunnettu. Seuraavien\njunien piti saapua noin 2 tunnin väliajoin. Odotus oli tuskallinen.\nKriitillisen tilanteen vuoksi olin toivonut voivani vielä pimeän aikana\nsiirtää autoilla osan joukoista Suomussalmelle, minne apujoukkoja\nkärsimättömästi odotettiin.\n\nJäimme asemakonttoriin odottamaan junia tai ainakin tietoja. Yksi ainoa\nnuori virkailija hoiti asemaa. Hänen osansa ei ollut kadehdittava.\nHänen piti yksin hoitaa lennätin, puhelin, lippukassa ja junia.\nRatapihalla oli evakuoimisjunia täynnä karjaa ja ihmisiä. Odotushuone\noli tulvillaan pakolaisia. Sotilaskuljetuksia odotettiin.\n\nNukuimme aamuyön asemavirkailijan poikamieshuoneessa konttorin\nvieressä. Virkailija itse torkkui toimitusten välillä asemakonttorin\nkirjoituspöydällä.\n\nAamulla saapui lennätintieto, että ensimmäinen kuljetusjuna oli\najanut yhteen tavarajunan kanssa lähellä Jaalangan pysäkkiä. Koko\nOulun-Kontiomäen rataosa oli tämän vuoksi tukossa. Yhteenajon arveltiin\naiheuttavan noin 12 tunnin myöhästymisen. Todellisuudessa kuljetukset\nmyöhästyivät toista vuorokautta. Alku ei ollut lupaava.\n\nAamun valjettua teimme pikaisen kierroksen Hyrynsalmen kirkonkylässä\ntarkistaaksemme yöllä saamamme tiedot. Kylä oli täynnä Suomussalmelta\ntulleita pakolaisia, vanhuksia, vaimoja ja lapsia, jotka ankarassa\npakkasessa vähine tavaroineen olivat taivaltaneet kohti rautatietä\nidästä ryntäävän vihollisen tieltä. Avonaisessa kuorma-autossa saapui\nvastasynnyttänyt äiti lapsineen. Ohjasimme raukat läheiseen\nsotasairaalaan saamaan apua.\n\nPakolaisia oli rukoushuoneessa, pappilassa, kauppiaiden pirteissä\nlämmittelemässä ja odottamassa kyytiä länteenpäin. Evakuoitu karja\ntäytti tiet ja kujat, värjötti pihoilla. Mieliala oli rauhallinen,\nmutta kuitenkin painostava.\n\nMyöskin hyrynsalmelaiset valmistautuivat lähtemään. Evakuoimiskäsky oli\njuuri annettu. Kauppiaat jakoivat tavaroitaan ilmaiseksi. Arvokkain\nomaisuus vedettiin asemalle poiskuljetusta varten. Kukaan ei tuntunut\nluottavan Hyrynsalmen pelastumiseen.\n\n\n\nTilanne etulinjoilla\n\n\nKuljetuksia yhä odottaessani kävin päivällä autolla rintamanlohkon\nkomentajan, majuri Karin, komentopaikassa. Tämä sijaitsi pienessä,\nkurjassa torpassa noin 5 km Haukiperän lossilta Hyrynsalmelle päin.\n\nTapasin joukon mustia, partaisia miehiä, joihin monen vuorokauden\nvalvominen ja epätasainen, raskas taistelu oli lyönyt leimansa, mutta\njotka kuitenkin olivat päättäneet viimeiseen asti torjua vihollisen\nyritykset vesistön yli.\n\nMajuri Karin selostuksesta sain elävän kuvan tilanteen vakavuudesta.\nJoukot olivat äärimmäisen rasittuneet ja osittain myös masentuneet\nraskaan ja kiireellisen perääntymisen jälkeen. Viholliselle oli jäänyt\nsuurin osa Suomussalmen pitäjästä. Viattomia ihmisiä, vanhuksia,\nvaimoja ja lapsia, oli jäänyt vainolaisen käsiin. Komea kirkonkylä oli\ntuhkana.\n\nYlivoimainen vihollinen hyökkäysvaunuhirmuineen oli yhä kintereillä.\nNiskanselkä ja Haukiperä olivat jo melko kestävässä jäässä. Aamulla\nvihollinen noin komppanian vahvuisena oli hyökännyt Haukiperän lossin\nkohdalla. Ensimmäinen hyökkäysaalto oli tunkeutunut asemiimme asti.\nAinoastaan äärimmäisellä ponnistuksella hyökkäys oli torjuttu.\nLuutnantti Leskisen komppania heitti rajulla vastaiskulla vihollisen\ntakaisin.\n\nMiten kävisi, kun hyökkäysvaunut uskaltautuvat jäälle! Majuri Karilla\nei ollut yhtään torjunta-asetta eikä niitä ollut minullakaan, ei tykin\ntapaistakaan.\n\nOli muitakin vakavia huolia. Noin 40 km leveä alue Suomussalmen\nkirkolta Kuusamoon päin oli täysin varmistamatta, sen jälkeen kuin\njoukot olivat vetäytyneet Suomussalmen kirkonkylän eteläpuolelle.\nMaantie Suomussalmelta Ylinäljängälle ja edelleen Taivalkosken tai\nPuolangan kautta Ouluun oli avoin viholliselle. Ratsuosastoja oli jo\ntodettu Ylinäljängällä, missä ne olivat kahakoineet melkein aseettomien\nsuojeluskuntalaisten kanssa.\n\nMyöskin Kuhmon suunta oli kokonaan vartioimatta. Tämä ammottava, noin\n90 km leveä aukko tarjosi viholliselle useita etenemismahdollisuuksia,\njoista houkuttelevin ja vaarallisin oli Moisiovaaran kautta suoraan\nHyrynsalmelle.\n\nPohjois-Suomen ryhmän antaman toimintaohjeen mukaan minun tuli klo\n20.00 ottaa vastaan majuri Karilta Suomussalmen lohkon päällikkyys.\nKoska prikaatini joukot eivät vielä olleet saapuneet, en voinut millään\nvahvistaa heikkoa asemaamme. Käskin ainoastaan majuri Karin selostaa\nväsyneille joukoilleen, että apu oli lähellä ja että asemat oli\nehdottomasti pidettävä. Sain varman vakaumuksen siitä, että päällikkö\nja joukot tekisivät parhaansa, enkä erehtynyt.\n\nTuskallisesti odotettu ensimmäinen kuljetus saapui vihdoin\nHyrynsalmelle 9.12. heti keskiyön jälkeen. Yhteentörmäyksessä oli\ntuhoutunut jonkin verran ajoneuvoja ja muita tarvikkeita. Onneksi\nkuitenkin miehet ja hevoset olivat päässeet pelkällä säikähdyksellä.\n\n\n\n\nVARMISTUSTOIMENPITEET\n\n\n\nSivustojen varmistaminen\n\n\nEsikuntani sijoitin Hyrynsalmen kirkonkylän liepeillä olevaan\naluemetsänhoitajan virkataloon. Siellä se majaili aina Suomussalmen\ntaistelujen loppuun. Useita kertoja vihollislentäjät kunnioittivat\nmeitä pommituksilla. Kerran, joulupäivänä, tuli kaksi pommia seinän\nläpi huoneeseen. Vauriot korjattiin. Jäimme uskollisesti asumaan\nedelleen samaan paikkaan.\n\nRatkaisutaistelujen aikana minulla oli komentopaikkani rintamalla,\nalussa Haukiperän lossin luona aivan etulinjassa, myöhemmin noin 5 km\nlossin takana.\n\nErittäin vaarallisena pidin jo todettua vihollisen hanketta pyrkiä\nSuomussalmelta luoteeseen vasemman siipemme ohitse kohti Oulua. Ohjasin\ntämän vuoksi luutnantti Hannilan johtaman Kevyen komppanian\nvälittömästi purkauksen jälkeen Laajan pysäkille, joka sijaitsee noin\n20 km Hyrynsalmelta pohjoiseen Suomussalmelta Puolangalle johtavan\nmaantien luona. Komppania sai tehtäväkseen suojata joukkojeni vasenta\nsivustaa ja tehokkaasti häiritä pohjoissuunnassa toimivia\nvihollisosastoja. Tässä reippaassa komppaniassa palveli etupäässä\nTyrnävän ja Temmeksen reserviläisiä.\n\nSeuraavan kuljetusjunan saavuttua lähetin kauemmaksi pohjoiseen\nYlinäljängän-Suomussalmen tielle kuorma-autoilla erillisosaston\nres.vänrikki Vakkalan johdossa. Osaston kokoonpano oli yksi\nkiväärijoukkue, yksi pioneerijoukkue ja kaksi konekivääriä. Tehtävä oli\nvaativa. Osaston tuli pienuudestaan huolimatta estää vihollisen\neteneminen Taivalkosken ja Puolangan suuntaan. Ennen kaikkea käskin\nrakentaa lukuisia tiesulkuja Ylinäljängän ja Vääkiön välille.\n\nEi ollut kuitenkaan varmaa, ehtisikö osasto ajoissa Ylinäljängälle,\njonka liepeillä jo edellisenä päivänä oli tavattu vihollisen\nratsuosastoja. -- Vänrikki Vakkala miehineen täytti kuitenkin\nloistavasti tehtävänsä, karkoitti vihollisen ja sulki pysyväisesti\nvihollisen etenemistien Vääkiön kohdalla. Tämä kelpo reserviupseeri sai\nmyöhemmin sankarikuoleman Kuhmon taisteluissa.\n\nMoisiovaaraan lähetin kaksi ryhmää res.alikersantti Heikkilän johdossa\npitämään silmällä laajaa, tyhjää aluetta oikean siiven ulkopuolella.\nKylässä oli ennestään ainoina paikalleen jääneinä asukkaina pieni\nilmavartioryhmä -- pari suojeluskuntalaista ja lottaa -- jotka\nuskollisesti puhelimitse ilmoittivat vihollisen lennoista.\n\nAlikersantti Heikkilän osasto partioi rohkeasti ja tunnontarkasti aina\nSuomussalmen-Kuhmon maantielle, täyttäen tehtävänsä kaikella kunnialla.\n\n\n\nRintaman vahvistaminen\n\n\nItse rintaman vahvistamiseksi siirrettiin heti aamulla 9.12. yksi\nkonekiväärikomppania (1. KKK/JR 27) ja yksi kranaatinheitinjoukkue\n/JR 27 kuorma-autoilla Haukiperän lossin maastoon, missä vihollinen\njuuri oli uudistanut läpimurtoyrityksensä. Hyökkäys oli tälläkin kertaa\nonnistumaisillaan. Iltapäivällä siirtyi 2. KKK/JR 27 autoilla Toloseen\nvasemman siiven vahvistamiseksi. Myöhemmin illalla kuljetettiin\nloppuosa I/JR 27 Hietajärven maastoon, 4 km Haukiperän lossilta\nlounaaseen, missä pataljoonan tuli olla vastaiskuvalmiina siltä\nvaralta, että vihollisen onnistuisi murtaa asemamme.\n\nAsemista ei todellisuudessa voinut puhua. Ei ollut etukäteen kaivettuja\nampumahautoja. Vesistön eteläpuolelle peräydyttyään väsyneet miehet\nolivat pyrkineet siellä kaivautumaan. Maa oli kuitenkin niin jäätynyttä\nja lisäksi kivistä, että miehiä varten oli aikaansaatu vain matalia\nampumakuoppia. Näissä makasivat harvat mieheni, monissa kohdin\nvierustovereinaan kangistuneita vihollisia, joiden voitontie oli\npäättynyt vasta asemissamme. Kahden aamun hyökkäyksen jälkeen\nrannassamme oli enemmän kaatuneita vihollisia kuin puolustajia. Jäällä\noli röykkiöitä. Mustat korpit olivat jo paikalla.\n\nSaamieni tietojen ja omien havaintojeni perusteella arvostelin\ntilanteen seuraavasti:\n\nKaksi hyökkäysrivistöä oli Suomussalmella tunkeutunut rajan yli,\nvoimakkaampi pohjoisessa Lonkasta käsin, heikompi 50 km etelämpänä,\nRaatteen kohdalla. Rivistöt olivat jo 7.12. päässeet yhtymään\nSuomussalmen kirkonkylässä. Lisäjoukkoja saapui jatkuvasti, varsinkin\nLonkan kautta. Yhtynyt vihollinen pyrki välittömästi jatkamaan\netenemistään Hyrynsalmen ja Taivalkosken suuntiin, joihin johtivat\nensiluokkaiset tiet.\n\nVihollisen vahvuudesta ei ollut varmoja tietoja. Oli todettu miehiä\nkahdesta eri rykmentistä, tykistöä, hyökkäysvaunuja ja ratsuosastoja.\nOmat joukkoni olivat joka tapauksessa heikommat ja ainakin toistaiseksi\nkokonaan vailla tykistöä.\n\nVasta myöhemmin selvisi, että Suomussalmelle oli hyökännyt Venäjän 163.\ndivisioona vahvistettuna ratsuväellä ja panssarivoimilla. Juntusrannan\nkautta tulivat rykmentit JR 662, josta osa kuitenkin kääntyi Kuusamon\nsuuntaan, ja JR 81. Rivistöön kuului noin pataljoonan verran ratsuväkeä\nja hyökkäysvaunuja. Raatteen kautta tuli JR 759 ja tiedusteluosasto.\n\n\n\n\nKIRKONKYLÄN HYÖKKÄYSTAISTELU\n\n\n\nHyökkäyssuunnitelma ja ryhmittyminen\n\n\nAinoa mahdollisuus minulle täyttää tehtäväni vallitsevissa\nvoimasuhteissa oli erottaa yhtyneet vihollisrivistöt toisistaan, lyödä\nkiila niiden vähin ja sen jälkeen toimia sisälinjoilla, ensiksi toista,\nsitten toista vihollisryhmää vastaan.\n\nNoin 10 km kirkonkylästä Raatteeseen päin oli kartan mukaan 1 1/2 km\nleveä kannas Kuivasjärvi ja Kuomasjärvi nimisten järvien välillä.\nKannaksen poikki virtasi joki. Siihen kohtaan näytti olevan mahdollista\nsaada sulku itää kohti. Tiedustelu osoitti, ettei vihollinen ollut\nmiehittänyt Kuivasjärven pohjoisrantaa, joten pääsy kannakselle ei\ntuottaisi erikoisia vaikeuksia.\n\nPäätin jättää rintamaan Haukiperän-Niskanselän etelärannalle etupäässä\nkonetuliaseita ja suorittaa kaikilla irtisaatavilla voimilla\nhyökkäyksen Kuivasjärven-Kuomasjärven kannakselle. Raatteen maantien\nsaavuttamisen jälkeen oli osa voimia käytettävä järvikannaksen\nsulkemiseen itää kohti ja pääosa ohjattava länteen kirkonkylässä olevan\nvihollisen sivustaan, päämääränä vihollisen lyöminen tahi sen\nkarkoittaminen kirkonkylästä.\n\nAsia ei sietänyt viivytystä. Vihollinen saattoi milloin tahansa päästä\nHaukiperän yli.\n\nTämän päätöksen mukaisesti jätin puolustusasemiin\nHaukiperän-Niskanselän etelärannalle yhteensä kolme\nkonekiväärikomppaniaa, neljä kranaatinheitinjoukkuetta ja majuri Karin\npioneerijoukkueen. Reserviksi muodostettiin noin 50-miehinen osasto\nprikaatin huoltoyhtymistä intendenttini, kapteeni Kalervon, johdossa.\nPuolustuksen johtajaksi määräsin kapteeni Mäkisen esikunnastani. Itse\nsiirryin esikuntapäällikköni kanssa etulinjaan Haukiperän lossille.\n\nHyökkäysryhmäni koottiin yöllä joulukuun 10 päivää vasten, osa vasta\nseuraavana päivänä. Ryhmitysalue oli Isovaaran maasto, noin 7 km\nKuivasjärvestä länteen. Rautatiekuljetuksina tulleet joukot siirrettiin\nautoilla Suovaaraan, josta hevostie oli avattu Isovaaraan.\n\nKoska oli mahdollista, että vihollinen uudistaisi hyökkäyksensä\nHaukiperän yli myös 10 päivänä, siirtyivät majuri Karin komennossa\nolevat joukot sekä I/JR 27, joka oli reservinä Hietajärven luona,\nryhmitysalueelle vasta 10.12. illalla. Näistä myöhästyi\nirroittamisvaikeuksien ja suhteellisen pitkän matkan vuoksi Er.P. 15,\njolle annoin luvan toistaiseksi jäädä Hietajärven maastoon\nkäytettäväkseni.\n\nVoidakseni hyökkäyksen kuluessa sitoa Hulkonniemessä olevaa vihollista\nannoin Kevyen komppanian 10.12. siirtyä lähemmäksi rintamaa, Toloseen.\n\nHyökkäysryhmän komentajaksi määräsin JR 27:n komentajan,\neverstiluutnantti (nyttemmin eversti) Mäkiniemen.\n\nKäskemäni hyökkäysryhmitys oli seuraava: edessä JR 27, rintamaleveys\nnoin 600 m, syvyys 500 m. Välittömästi JR 27:n taakse oli ryhmitettävä\njärvikannaksen sulkemista varten muodostettu osasto Kontula,\njonka muodostivat erilliskomppaniat Kontula ja Simola, yksi\nkonekiväärijoukkue ja yksi pioneerijoukkue. Tämän jälkeen seuraisi\neverstiluutnantti Mäkiniemen reservinä IV/KT-Pr., komentajana majuri\nMannismäki. Oikean siiven ulkopuolelle määräsin molemmat\ntiedusteluosastoni (TO 1 ja TO 2), jotka juuri olivat saapuneet\nrintamalle.\n\nJoukkojen tuli yöllä joulukuun 10 päivää vasten siirtyä\nryhmitysalueelta hyökkäysvalmiusasemiin Kuivasjärven länsipuolelle.\n\n10.12. aamupäivällä antamani lopullisen hyökkäyskäskyn mukaan\neverstiluutnantti Mäkiniemen tuli edetä Kuivasjärven länsirannan\nsuunnassa maantielle, josta edelleen molemmin puolin maantietä kohti\nkirkonkylää, painopiste maantien pohjoispuolella. Osasto Kontulan tuli\nvälittömästi seurata Mäkiniemen pääosaa, sulkea järvikannas itään ja\ntyöntää voimakas tiedustelu Raatteen suuntaan, Kokkojärvelle.\nTiedusteluosastojen tehtävä oli etenemisen aikana toimia pääjoukon\noikeana sivustasuojana.\n\nVihollisen sitomiseksi lännempänä kirkonkylässä ja Hulkonniemessä oli\n11.12. vastaisena yönä työnnettävä panssarikelkoilla varustettu\nkonekivääriosasto Niskanselän jäälle, niin että se saattoi estää\nliikenteen Hulkonniemen ja kirkonkylän välillä. Panssarikelkat olivat\nsangen vaatimattomia, Hyrynsalmella kokoonkyhättyjä. Samassa mielessä\ntuli Kevyen komppanian samanaikaisesti pääjoukon hyökkäyksen kanssa\nedetä Tolosesta Vuonanniemen kautta Hulkonniemen pohjoisosaan, missä\nsen tuli katkaista maantie. Hyökkäyshetki oli 11.12. klo 8.00.\n\nJoukkojen hyökkäysvalmistelut jäivät puutteellisiksi, mikä johtui\nlyhyestä ajasta. Ryhmitysmaasto osoittautui vaikeaksi. Ainoa\nkäytettävissä oleva kartta, Suomussalmen pitäjän kartta mittakaavaan\n1:100,000, ei antanut käsitystä maastosta ja oli lukuisissa kohdin\ntörkeän virheellinen. Tarkempi tiedustelu olisi näin ollen ollut\nsuotava. Everstiluutnantti Mäkiniemi tekikin minulle esityksen\nhyökkäyksen lykkäämisestä seuraavaan päivään.\n\nTilanne Haukiperän lossin seudulla oli kuitenkin käsitykseni mukaan\nsellainen, että se oli pelastettavissa ainoastaan nopealla\nhyökkäyksellä. Vihollinen oli joulukuun 8 päivästä lukien joka päivä\nuudistanut yrityksensä päästä Haukiperän yli. Hyökkäysvaunuja oli jo\nnähty pohjoisrannassa, ja kaikesta päättäen jää jo kesti ainakin\nkeveiden vaunujen painon. Yllättävä hyökkäys vihollisen sivustaan\nestäisi parhaiten uhkaavan läpimurron.\n\n\n\nEteneminen kyläaukeamille\n\n\nRyhmitysvaikeuksien takia hyökkäys pääsi käyntiin vasta klo 10.00.\nOikealla etenivät kapteeni Sihvosen johtama II/JR 27 ja kapteeni\nAirimon johtama III/JR 27 pitkin Kuivasjärven jäätä kohti maantietä.\nVastarannalle oli jo etukäteen työnnetty varmistusketju. Vasemmalla,\nKuivassalmen kautta, etenivät muut joukot. Kuten olin laskenut, joukot\nsaavuttivat maantien järvikannaksen länsipuolella ilman vastarintaa.\nSaavutettuaan maantien everstiluutnantti Mäkiniemen rivistö kääntyi\nvasempaan kirkonkylää kohti. Pian tavoitettiin erään mäen rinteessä\nvihollisen varmistusosasto. Etulinjassa kulki nyt maantien oikealla\npuolella kapteeni Lassilan johtama I/JR 27, sen vasemmalla puolella\nkapteeni Sihvosen pataljoona II/JR 27. Päättäväisellä hyökkäyksellä\nvihollinen karkotettiin.\n\nEteneminen jatkui pitkin maantien vartta. Edessä olevat vihollisosastot\ntyönnettiin kohti kirkonkylää.\n\nKun pataljoona Lassila oli edennyt noin 3 km, tuli maantiellä vastaan\n6 vihollisen kuorma-autoa täynnä sotilaita. Osa vihollisista tuhottiin,\nloput otettiin vangeiksi. Kärkikomppanian päällikkö, res.luutnantti\nKattainen, joutui kaksintaisteluun ensimmäisessä autossa olleen\nvenäläisen kapteenin kanssa selviytyen tällä kertaa voittajana. Kuhmon\nankarissa taisteluissa hänkin antoi elämänsä taistelukentällä\njohdettuaan sitä ennen komppaniaansa lukuisissa voittoisissa\notteluissa. -- Tässä kahakassa JR 27 kärsi ensimmäiset tappionsa.\nSotamies Väinö Saari antoi nuoren elämänsä isänmaan edestä.\n\nNoin 3 km pappilasta itään maantie nousee korkealle mäelle. Kun\netulinjamme illan hämärtyessä alkoi hiihtää mäkeä ylös, avattiin sieltä\nvoimakas tuli lukuisista kone- ja pikakivääreistä. Tulemme\nvaikutuksesta vihollinen vetäytyi mäkeä ylöspäin. Kun joukkomme\nryhtyivät jatkamaan etenemistään, avasi vihollinen uudelleen tulen\nylempää mäeltä. Hetken päästä vihollinen kävi vastahyökkäykseen\nmolemmin puolin maantietä. Pimeässä taajat vihollisosastot syöksyivät\naivan linjojemme eteen. Syntyi kiivas lähitaistelu käsikranaatein,\npistoolein, jopa pistiminkin. Vihollinen heitettiin takaisin melkoisin\ntappioin.\n\nKun vihollisen vastahyökkäys oli torjuttu, oli puoliyö jo pitkälle\nsivuutettu. Miehet olivat sangen väsyneitä. Annoin käskyn\neverstiluutnantti Mäkiniemelle jatkaa hyökkäystä aamun valjetessa.\n\nJR 27 oli selviytynyt kunnialla ensimmäisestä taistelupäivästään.\nSaavutettu alkumenestys innosti miehiä. Oli näytettävä Pohjolan miesten\nkunto ja kestävyys talven ankarissa oloissa.\n\nYö oli tukala. Vaatteet ja jalkineet olivat päivällä kastuneet. Yöksi\nnousi ankara pakkanen. Vihollisen läheisyyden vuoksi ei nuotioita voitu\ntehdä, minkä johdosta kylmyys ahdisti miehiä. Myös nälkä hätyytti,\nsillä kuormastot eivät ehtineet seurata.\n\nOsasto Kontula sai verrattain rauhassa järjestää puolustuksensa\njärvikannaksella ja ryhtyi tarmokkaasti rakentamaan tiesulkuja.\n\nJärvikannaksen poikki virtaava Kuomasjoki on todellisuudessa vain\nmitätön puro. Rannat ovat kuitenkin verrattain jyrkät. Vaikkakaan\nKuomasjoki ei muodostanut vakavaa estettä, se pidätti huomattavasti\nvihollista ja helpotti aseman valvontaa, varsinkin koska se pysyi\nsulana joulukuun loppuun saakka.\n\nKevyt komppania oli käskyn mukaisesti aamulla edennyt Vuonanniemen\nkautta Hulkonniemeen. Maantien seudulla se tapasi vihollisleirin, jonka\nkimppuun se hyökkäsi. Vihollinen oli tuntuvasti ylivoimainen ja\nvähitellen ilmaantui paikalle lisäjoukkoja. Luutnantti Hannila katsoi\ntämän vuoksi parhaaksi vetää komppaniansa illalla takaisin\nlähtöasemiinsa Tolosen maastoon.\n\nEtenemisen helpottamiseksi annoin käskyn Er.P. 15:lle edetä aamulla\nHulkonniemeen. Sen tehtävänä oli katkaista liikenne Hulkonniemen ja\nkirkonkylän välillä. Myös Kevyt komppania Hannila sai käskyn yhtyä\ntähän hyökkäykseen.\n\nTukeakseen välittömästi everstiluutnantti Mäkiniemen hyökkäystä tuli\nkapteeni Kalervon osaston pyrkiä Haukiperän yli lossin itäpuolella ja\nvyöryttäen länteen tuhota rannassa todetut pesäkkeet. Kapteeni\nMäkiselle alistetut kranaatinheittimet saivat käskyn tulittaa\nMäkiniemen hyökkäysryhmän edessä olevaa vihollista. Kaikki voimani oli\nnäin ollen asetettu toimintaan.\n\nEteneminen alkoi kranaatinheitinvalmistelun jälkeen klo 8.30 hämärän\nvielä vallitessa. Etulinjassa kulkivat kapteeni Sihvosen ja kapteeni\nAirimon pataljoonat.\n\nVihollinen piti edelleen asemiaan kukkulalla.\n\nTodellinen taistelumieli oli vallannut joukot raskaasta yöstä\nhuolimatta. Vihollisen tukikohta otettiin suoralla hyökkäyksellä.\nTukikohta oli syvä, konetuliaseita oli asetettu kolmeen perättäiseen\nlinjaan. Taisteltiin jälleen pistoolein ja pistimin. Mikään ei\npidättänyt Peräpohjolan miehiä. Suurin osa vihollismiehityksestä jäi\nkaatuneina paikoilleen. Saimme useita konekiväärejä ja runsaasti\npikakiväärejä.\n\nEteneminen jatkui edelleen. Nyt ilmaantui äkkiä kirkonkylän suunnasta\nkaksi hyökkäysvaunua, jotka pysähtyivät joukkojen kohdalle. Metsä oli\nharvaa. Oli kiireesti heittäydyttävä mättäiden ja kantojen suojaan\nluotisuihkujen pyyhkiessä joukkojen ylitse. Kapteeni Sihvosen\nadjutantti, res.luutnantti Huovinen, sitoi viisi käsikranaattia yhteen\nja lähti ryömimään vaunujen luo. Res.vänrikki Virkki seurasi, iso\nmauseri aseenaan. Kun vänrikki Virkki oli ryömien saapunut 30 metrin\npäähän vaunuista, hän hyppäsi pystyyn ja tyhjensi pistoolinsa yrittäen\nosua hyökkäysvaunun tähystysaukkoon. Ammuttuaan hän heittäytyi jälleen\nmaahan. Samassa ampui vuorostaan hyökkäysvaunu konekiväärillään.\nLuultiin rohkea vänrikki jo menneeksi. Mutta vähän ajan kuluttua hän\nnousi jälleen pystyyn ja ampui uuden lippaan vaunua kohti. Taas ampui\nhyökkäysvaunu Virkin maastoutuessa. Virkki ampui vielä kolmannenkin\nlippaan tyhjäksi, ja silloin poistuivat hyökkäysvaunut.\n\nRes.luutnantti Huovinen oli tämän kaksintaistelun aikana ryöminyt\nvaunujen taakse. Hän ei valitettavasti ehtinyt heittää kasapanostaan,\nennen kuin vaunut lähtivät liikkeelle. Hän koetti vielä juosten\ntavoittaa vaunuja, mutta nämä kiihdyttivät vauhtiaan.\n\nNäiden upseerien rohkeus kelpasi esimerkiksi.\n\nVähitellen joukot pääsivät pappilan korkeudelle. Pappilan hallitseva\nmäki oli vahvasti miehitetty.\n\nEnsimmäinen hyökkäys tyrehtyi vihollisen kiivaan tulen vuoksi.\nTaistelussa kaatui res.luutnantti Wallin ja useita miehiä.\n\nTänä taistelupäivänä sai myös res.vänrikki Remes sankarikuoleman. Hän\noli haavoittunut käteen ja oli matkalla sidontapaikkaan. Hämärässä hän\nkuitenkin yksin kulkien oli joutunut taisteluun vihollisosaston kanssa.\nSeuraavana päivänä hänen ruumiinsa löydettiin 6 kaatuneen vihollisen\nkeskeltä. Hän oli myynyt henkensä kalliista hinnasta.\n\nIlta pimeni tulitaistelun vielä jatkuessa. Hiljalleen vihollisen tuli\nlakkasi, ja kun joukot varovaisesti lähtivät etenemään, huomattiin,\nettä mäki oli jätetty. Joukot asettivat varmistuksen kirkonkylän\nsuuntaan. Metsään tehtiin nuotioita, joiden luona joukot saivat\nlämmitellä, sillä pakkanen oli jälleen kiristynyt ankaraksi. Kuormastot\nolivat myös saapuneet, ja nälkäiset miehet saivat vihdoin lämmintä\nruokaa.\n\nKapteeni Kalervo pienine joukkoineen oli päivällä pelottomasti\nyrittänyt yli Haukiperän, mutta hyökkäys tyrehtyi ankaraan\nkonekiväärituleen. Kapteeni Harolan johtama Er.P. 15 ja luutnantti\nHannilan kevyt komppania saavuttivat ankarasti ponnistellen\ntavoitteensa.\n\nPäivän sotasaalis oli kymmeniä kone- ja pikakiväärejä.\n\nTämän päivän kuluessa esiintyivät vihollisen ilmavoimat varsin\nvoimakkaina, pommittaen mm. Hyrynsalmen asemaa, missä juuri purettiin\nsotilasjunaa. Myös everstiluutnantti Mäkiniemen hyökkäysrivistö sai\nraivokkaita ilmahyökkäyksiä osakseen.\n\nEtenemisen aikana oli jäänyt tuhoamatta erillisiä pesäkkeitä.\nTehokkaita tiesulkuja ei myöskään vielä saatu aikaan. Hyökkäysvaunut\ntekivät edelleen raid'eja aina pappilan korkeudelle.\n\nJuuri komentopaikkani kohdalla Haukiperän koillisrannassa esti muutama\nkonekivääripesäke liikenteen Haukiperän yli. Minulla oli käsissäni\nainoastaan pieni sotapoliisiosasto poliisiupseeri Eino Kaipaisen\njohdossa. Osoitin hänelle vihollisen. Tehtävä ei kuulunut\nsotapoliiseille, mutta osaston johtaja ei epäröinyt. Hämärän suojassa\nosasto äänettömästi eteni yli jään ja nujersi hetkessä häiritsevät\npesäkkeet. Osasto Mäkiniemi saattoi tämän jälkeen käyttää huoltotienään\nHyrynsalmen-Suomussalmen valtatietä.\n\nIllalla 12.12. annoin osasto Mäkiniemelle käskyn jatkaa kirkonkylän\nvaltausta seuraavana päivänä. Vihollisen oli huomattu pesiytyneen\ntalojen raunioihin, kivijalkojen taakse ja kellareihin. Ilmeisesti oli\nmyös tuotu lisäjoukkoja Hulkonniemen puolelta.\n\nAnnoin everstiluutnantti Mäkiniemelle vahvistukseksi\nkranaatinheitinkomppanian (JR 27), joka oli ollut asemissa\nvesistölinjan eteläpuolella. Tämä siirrettiin heti vesistön\npohjoispuolelle tukemaan hyökkäystä kaivautuneita pesäkkeitä vastaan.\n\nEr.P. 15 ja Kevyt komppania, jotka pimeän tultua olivat palanneet\nvesistön eteläpuolelle, saivat käskyn 13.12. illalla edetä uudelleen\nentisin tavoittein.\n\nEr.P. 15 pääsi Kuusamon maantien varteen noin 72 km Hulkonniemen\netelärannasta pohjoiseen. Pataljoona pureutui kiinni maastoon häiriten\nvakavasti vihollista, jonka joukot eivät enää voineet käyttää\nmaantietä. Ainoastaan hyökkäysvaunut liikkuivat edelleen suvereenisesti\ntielläkin, mutta ne eivät pystyneet karkottamaan metsään kaivautuneita\njoukkojamme.\n\nKevyt komppania partioi pohjoisempana aina Kylänmäelle ja Kuurtolaan.\nVasta joulukuun 18 päivänä nämä sitkeät ja urhoolliset joukot palasivat\nVuonanniemeen.\n\nEverstiluutnantti Mäkiniemen eteneminen alkoi 13.12. noin klo 9.00.\nMaantien oikealla puolella hyökkäsi etulinjassa pataljoona Airimo,\nvasemmalla pataljoona Sihvonen. Osa kapteeni Lassilan komppanioista oli\npataljoona Airimon mukana. Hyökkäyksen päästyä liikkeelle saapui\nkirkonkylästä kolme hyökkäysvaunua ampuen joukkoja tykeillään ja\nkonekivääreillään. Metsä oli jälleen ainoana suojana. Pian alkoi myös\nkirkonkylästä voimakas tykistötuli. Joukot jatkoivat etenemistään\ntulesta huolimatta. Oli edetty noin 1/2 km, kun kirkonkylän suunnasta\ntuli näkyviin kaksi uutta hyökkäysvaunua, joita seurasi jalkaväkeä.\nSyntyi ankara taistelu, jossa tuhottiin hyökkäysvaunuja seurannut\njalkaväki. Myös pommi- ja hävittäjäkoneita ilmestyi joukkojen niskaan.\n\nKlo 12.00 seuduilla oli päästy eteenpäin noin 1 1/2 km. Tykistötuli oli\nedelleen voimakas. Kirkonkylästä saapui lisää jalkaväkeä pyrkien\neteenpäin hyökkäysvaunujen tukemana. Etenemismaasto huononi. Metsä oli\nharva, ja laaja aukea pisti syvälle metsään molemmin puolin tietä.\nVihollinen asettui asemiin aukean reunaan. Kapteeni Sihvonen otti\nkomentoonsa kaksi komppaniaa ja kiersi niiden kanssa aukean karkottaen\nvihollisen jalkaväen. Välittämättä hyökkäysvaunuista, jotka edelleen\nhallitsivat maantietä, hän jatkoi kohti kirkonkylää. Lähetin hänelle\navuksi kapteeni Ponkalan konekiväärikomppanian, joka hiihti\nmääräpaikkaansa pitkin Haukiperän itärantaa. Jo aamulla Sihvonen oli\nsaanut avukseen komppania Karjalaisen, joka kuului IV/KT-Pr:iin.\nAnkarasti ponnistellen Sihvonen saavutti kirkonkylän reunan ja otti\nhaltuunsa muutamia taloja. Kello oli jo 22.00. Yritettiin yhä\neteenpäin, mutta vihollinen kohdisti hyökkääjiin hirvittävän\nkonekivääritulen. Pian yhtyivät taisteluun myös vihollisen\nsuorasuuntaustykit. Hyökkäys oli vähitellen keskeytettävä, varsinkin\nkun puuttui yhteys pataljoona Airimoon, jonka tuli edetä oikealla.\nAsetettiin varmistus ja tehtiin murroksia hyökkäysvaunujen liikkumisen\nestämiseksi.\n\nPataljoona Airimo oli edetessään joutunut maantieltä itään pistävän\nsuon reunaan. Vastareuna oli vihollisen miehittämä, ja hyökkäysvaunut\ntulittivat ankarasti maantieltä. Pataljoona ei päivän mittaan päässyt\neteenpäin. Auttaakseen pataljoona Airimon etenemistä kapteeni Lassila\noli kiertänyt oikealta. Metsässä hän oli tavannut useita vahvoja\nvihollispartioita, jotka tuhottiin tai hajoitettiin. Pataljoona ei\nkuitenkaan saanut karkotetuksi kapteeni Airimon edessä olevaa\nvihollista.\n\nVihollisen taistelutahtoa lisäsi ilmeisesti tieto lisävoimien\nsaapumisesta Raatteen suunnasta. Oma tiedustelukoneemme totesi\nnimittäin päivällä useiden rivistöjen lähestyvän idästä. Nopea menestys\nkirkonkylässä oli näin ollen erittäin suotava.\n\n\n\nTaistelut asutuskeskuksesta\n\n\nSeuraavana päivänä, joulukuun 14:ntenä, alkoi hyökkäys uudelleen heti\naamun valjetessa. Pataljoona Sihvonen pääsi alussa eteenpäin\nkirkonkylän asutusalueella. Maasto oli aukeata. Hyökkääjiin\nkohdistettiin murhaava tuli kaikista aseista. Tuimassa taistelussa\nkaatui 4. komppanian uljas päällikkö, luutnantti Paavilainen. Hän oli\njuuri ketjussa neuvomassa miehiään, kun konekiväärisuihku sattui\nhäneen. Luutnantti Paavilainen oli vanha kokenut soturi, joka oli\nkunnostautunut jo vapaussodassa sekä Vienan ja Aunuksen retkillä.\nVaikeasti haavoittui res.luutnantti Palo, joka rohkeasti johti 6.\nkomppaniaa.\n\nEverstiluutnantti Mäkiniemen käskystä Sihvosen hyökkäys keskeytettiin,\nkunnes pataljoona Airimo oli ehtinyt sen sivulle. Tämä tapahtui jo\niltapäivällä.\n\nKapteeni Lassila oli saanut käskyn hyökätä kirkonkylään pataljoona\nAirimon oikealta puolen suoraan idästä. Pataljoona kiersi metsien\nkautta kirkonkylän itäreunaan. Klo 13.00 hyökkäys pääsi alkuun.\nVihollinen oli tässäkin suunnassa pureutunut kellareihin ja\nkivijalkoihin. Ankarien ponnistusten jälkeen saatiin ensimmäiset talot\nvallatuiksi. Tällöin oli jo pimeä. Pataljoonan tappiot olivat\nhuomattavat. Muiden joukossa kaatui joukkueenjohtaja, res.vänrikki\nMartti Sankala, hyökätessään ensimmäisenä vihollisen asemia vastaan.\n\nKello 18.30 alkoi Sihvosen ja Airimon yhteinen hyökkäys molemmin puolin\nmaantietä. Vihollisen voimakkaasta tulesta huolimatta joukot pääsivät\njo lähelle kirkonkylän keskellä olevaa tienristeystä. Näytti jo siltä,\nettä kirkonkylän kohtalo oli ratkaistu, kun yht'äkkiä vihollisen kaikki\naseet aloittivat hirveän tulen ja pakottivat joukkomme vetäytymään\ntaaksepäin. Pahin tuli kohdistettiin palaneiden talojen kellareista,\nosittain alueelta, joka oli jo joukkojemme hallussa.\n\nTässä kylätaistelussa kaatui Airimon peloton komppanian päällikkö,\nres.luutnantti Kalliomäki, joka pystyssä kulkien neuvoi poikiaan. Moni\nrehti Kittilän soturi seurasi aluepäällikköään kuolemaan.\n\nMyös kaatui 7. komppanian joukkueenjohtaja, res.vänrikki Ruokolahti.\n\nRaatteen suunnassa etenevä vihollinen osoitti jo 14.12. aktiivisuutta\npyrkien noin 50 miehen vahvuisena kiertämään järvikannasta pohjoisesta.\nVihollisen yritys torjuttiin. Oli kuitenkin pakko venyttää rintama\nleveämmäksi. Kapteeni Mäkinen, joka nyttemmin johti järvikannaksen\npuolustusta, sai vahvistukseksi yhden konekiväärijoukkueen.\n\nKamppailu kirkonkylän omistuksesta jatkui seuraavana aamuna. Rohkeasti\nrynnistivät komppaniat kilvan kirkonkylän aukeata, kulkivat\ntalonraunioiden yli ja tunkeutuivat lähelle lossille johtavia teitä.\nVihollinen oli pesiytynyt kellareihin. Niiden valloittaminen kysyi\njoukoilta rohkeutta ja sitkeyttä.\n\nTässä kunnostautui erikoisesti jo iäkäs jääkäriluutnantti Laine, joka\nei heittäytynyt maahan pahimmassakaan tuliryöpyssä. Miehiään hän kyllä\ntarkoin ohjasi maastoutumaan. \"Olen jo kolmannessa sodassa, enkä aio\nkuolla sängyssä\", oli hänen sanansa, kun häntä moitittiin. Hän kuoli\nkuitenkin vuoteessaan vilustuttuaan perinpohjaisesti Raatteen\ntaistelussa.\n\nNäytteenä johtajien ja joukkojen hengestä mainitsen vielä pari tapausta\ntämän kylätaistelun vaiheista. 3. komppanian päällikkö, res.luutnantti\nLaulajainen, tuhosi yhden pesäkkeen ryömimällä korsun katolle, josta\nhän sai tilaisuuden pudottaa käsikranaattikimpun ilmanvaihtoaukosta\nkorsun syvyyteen. Eivät edes haavoittuneet tahtoneet poistua rivistä.\nNiinpä res.kersantti E. Pelttari palasi sitomisen jälkeen jatkamaan\nmiestensä kanssa taistelua, vaikka hän oli saanut kolme luotia\nruumiiseensa.\n\nKapteeni Lassila lähetti noin puolet res.luutnantti Kattaisen\nkomppaniasta komppanian päällikön johdossa ottamaan Suomussalmen kirkon\nja Kirkkoniemen haltuunsa. Lyhyen taistelun jälkeen yritys onnistui.\nKirkkoniemi antoi joukoillemme hyvän tilaisuuden häiritä vihollisen\nliikehtimistä Kiantajärvellä ja tähystää Hulkonniemeen.\n\nTaisteluun otti osaa myös kaksi kainuulaista komppaniaa, res.vänrikki\nKarjalaisen ja res.luutnantti Simolan. Kunnon komppanioita ja kunnon\njohtajia.\n\nIllalla joukot asettuivat asemiin valtaamiinsa kellareihin.\n\nPäivällä vihollisen lentotoiminta oli erittäin vilkasta. Varsinkin\nhävittäjät kävivät matalalla lentäen kimppuumme. Saimme vasta nyt\nensimmäiset ilmatorjuntakonekiväärimme. Riemuksemme onnistuttiin\nampumaan alas vihollislentäjä heti, kun konekivääri oli saatu asemaan.\nSe ei jäänyt ainoaksi.\n\nJoulukuun 16-19 päivinä tulitaistelu jatkui kiivaana kirkonkylässä.\nTilanne jäi kuitenkin hyökkäysyrityksistämme huolimatta jokseenkin\nennalleen. Alkoi näyttää siltä, että kirkonkylän loppuosan valtaaminen\ntulisi tuottamaan raskaita menetyksiä, ellei hyökkäystä voitu valmistaa\nriittävällä tykistöllä. Muutamat kranaatinheittimemme eivät riittäneet,\nvaikka ne yrittivät parhaansa. Heitinten tulenjohtajat eivät väistäneet\nvaaroja. Uljas res.luutnantti Passi kaatui tulta johtaessaan 18.12.\n\nMinulle oli tiedoitettu, että lähiaikoina oli odotettavissa\neverstiluutnantti Susitaipaleen joukkojen eteneminen\nYlinäljängän-Piispajärven seuduilta kohti Suomussalmen-Kuusamon\nmaantietä. Tämä sotatoimi kohdistui näin ollen everstiluutnantti\nMäkiniemen edessä olevan vihollisen yhteyksiin ja osittain sen selkään.\n16.12. ilmoitti Pohjois-Suomen ryhmän komentaja, että Susitaipaleen\npääosa oli aamulla lähtenyt liikkeelle Tervavaarasta kohti Palovaaraa\nja että majuri Järvisen komennossa oleva PPP 6 seuraavana aamuna\nryhtyisi etenemään Ylinäljängältä Vuonanlahden-Kovajärven kannasta\nkohti. PPP 6:n eteneminen juuri tässä suunnassa, missä se taktillisesti\nvaikuttaisi Suomussalmen tilanteeseen, tapahtui pyynnöstäni, ja odotin\nsen pikaista vaikutusta.\n\nJoulukuun 16 päivä toi meille kauan kaipaamamme vahvistuksen. Saimme\nensimmäiset tykkimme, kokonaisen patterin (à 4 kanuunaa, Bofors, malli\n02). Näistä määrättiin yksi tykki everstiluutnantti Mäkiniemelle\nsuorasuuntaustykiksi hyökkäysvaunujen läpimurron varalta ja samoin yksi\nsamaa tarkoitusta varten kapteeni Mäkiselle. Jäljellä oleva tykkijaos\nmäärättiin asemiin Tolosen maastoon, mistä se saattoi tulittaa sekä\nkirkonkylässä että Hulkonniemessä olevaa vihollista. Nämä muutamat\ntykit antoivat meille tuntuvan helpotuksen. Heti asemiin saavuttua\nonnistui kapteeni Mäkisen tykin tuhota kolme hyökkäysvaunua, jotka\nolivat edenneet Kuomasjoen rantaan vaanien ylipääsyä. Niiden takana\nnähtiin vielä 7 vaunua, jotka kiireellisesti kääntyivät tienmutkan\nsuojaan.\n\nKoska everstiluutnantti Susitaipaleen eteneminen tulisi katkaisemaan\nvihollisen tähänastiset yhteydet Lonkkaan, oli vaara tarjona, että\nyhteydet siirrettäisiin Kiantajärven jäälle, joka nyttemmin oli\nverrattain vahva. Tämän vuoksi määräsin 18.12. noin 100 miestä\nkäsittävän osaston luutnantti Volasen johdossa Ala-Röntylään, 20 km\nSuomussalmen kirkonkylästä pohjoiseen, estämään vihollisen mahdolliset\nliikkeet pitkin Kiantajärveä.\n\nLuutnantti Volasen tuli ulottaa häirintänsä aina Juntusrannan ja\nLinnansalmen seuduille. -- Osasto suoritti kunnialla vaikean\ntehtävänsä, häiritsi vihollisen liikkeitä, vangitsi vakoilijoita ja\nantoi arvokkaita tietoja vihollisvoimien sijoituksesta.\n\nEdelleen asetettiin kaksi konekivääriä asemiin Kannikkoniemeen, noin 10\nkm kirkolta pohjoiseen. Everstiluutnantti Mäkiniemi lähetti myös 17.12.\nillalla yhden komppanian Kiantajärven yli Sopalaan, missä arveltiin\nolevan vihollistykistöä, jota komppania ei kuitenkaan tavannut.\n\nPyrkimyksenäni oli häiritä ja sitoa vihollista sissitoiminnalla\nlaajalla rintamalla, kunnes odotettavat apujoukot toisivat edellytykset\nratkaisevaan taisteluun. Tässä mielessä Er.P. 15 ja Kevyt komppania\ntoimivat öisin vihollisen leirialueita vastaan Vuonanlahden ja\nOraviselän itäpuolella. Kapteeni Mäkisen partiot ahdistivat Raatteen\ntiellä olevia rivistöjä. TO 2 toimi Vuokkiniemestä käsin, asetti\nmiinoja ja hävitti siltoja rajan ja Kokkojärven välillä.\n\nTällaisella retkellä haavoittui kuolettavasti luutnantti Airanne, joka\nnoin komppanian vahvuisella osastolla hyökkäsi vihollisen pesäkkeitä\nvastaan Hulkonniemen etelärannassa.\n\nPääosalle pyrittiin suomaan hiukan lepoa, sillä joukot olivat ilman\nvaihtoa ja yölepoa kamppailleet ankarassa pakkasessa aina\nvihollisuuksien alkamisesta lähtien. Suurin osa joukoista oli edelleen\nilman telttoja, eikä asumuksia löytynyt juuri ollenkaan vesistölinjan\npohjoispuolella. Näin ollen saattoi vain osa kerrallaan päästä\nlämpöiseen telttaan.\n\n\n\nEnsimmäiset iskut Hulkonniemen ja Raatteen suuntaan\n\n\nOh syytä pelätä, että vihollinen ponnistaisi kaikkensa ennen Stalinin\nsyntymäpäivää joulukuun 21 päivää. Joulukuun 18:ntena oma lentäjä\nhuomasi lukuisia rivistöjä lähestyvän Lonkan suunnasta. Osa näistä\nlähestyvistä vihollisvoimista oli jo aivan lähellä Hulkonnientä.\n\nEverstiluutnantti Susitaipaleen etenemisestä Linnansalmea kohti ei\nminulla ollut varmoja tietoja.\n\nUusien vihollisjoukkojen lähestyminen Linnansalmen suunnasta osoitti\nkuitenkin, ettei Susitaival ollut vielä katkaissut maantietä.\n\nNäissä oloissa pidin parhaana toistaiseksi luopua kirkonkylän jäljellä\nolevien pesäkkeiden valtausyrityksestä. Ei ollut varaa uhrata kallista\nverta näitä lujia asemia vastaan, joiden valtaus ilman kunnollista\ntykistöä oli jo osoittautunut ylivoimaiseksi joukoilleni. Päätin sen\nsijaan torjua lähestyvän vaaran hyökkäämällä Hulkonniemeen, ennen kuin\nvihollinen itse hyökkäisi tästä suunnasta.\n\nAnnoin 18.12. illalla everstiluutnantti Mäkiniemelle käskyn irroittaa\nkomppanian, jonka tuli hyökätä Hulkonniemeen idästä Kiantajärven yli.\nTämän tehtävän sai kapteeni Lassilan 1. komppania, joka oli koossa\nlyhyttä lepoa varten everstiluutnantti Mäkiniemen rintaman takana.\n\nMajuri Karille palautin IV/KT-Pr:n, joka oli kuulunut everstiluutnantti\nMäkiniemen hyökkäysjoukkoihin. Pataljoona kuljetettiin 18.12. autoilla\nToloseen. Näin vahvistettuna majuri Karin tuli hyökätä Hulkonniemeen\nVuonanniemestä käsin.\n\nPohjoisesta tuli hyökkäykseen yhtyä PPP 6:n, joka par'aikaa lähestyi\nAlajärven-Kovajärven kannasta.\n\nNäin ollen saatoin hyökätä lähes kolmella pataljoonalla. Tykistöni,\njoka 18.12. sai toisen patterinsa entisen lisäksi, pystyisi myöskin nyt\ntukemaan hyökkäystä melkoisella voimalla.\n\nHyökkäys alkoi 20.12. aamulla tykistövalmistelun jälkeen.\n\nOsasto Kari eteni kahtena rivistönä. Kapteeni Schönbergin johtama\nrivistö -- yksi komppania, 1/2 konekiväärijoukkuetta ja yksi\nkranaatinheitinjoukkue -- eteni pitkin Hulkonniemen etelärantaa.\nKapteeni Harolan johtama rivistö -- kolme komppaniaa, 1 1/2\nkonekiväärijoukkuetta ja yksi kranaatinheitinjoukkue -- eteni noin\n1 1/2 km pohjoisempana suoraan Kuusamon maantietä kohti.\n\nI./JR 27 ylitti Kiantajärven noin 1 km kirkon pohjoispuolella, ja sen\ntehtävänä oli saavuttaa maantie, jonka suunnassa oli jatkettava\netelään. Komppanian etujoukkona TO 1 jo yöllä oli siirtynyt\nKiantajärven länsipuolelle, jossa osasto oli ryhtynyt taisteluun\nleiriytyneen vihollisosaston kanssa.\n\nSekä Karin että Lassilan joukot pääsivät ilman vaikeuksia\nHulkonniemeen. Kapteeni Schönberg kohtasi kuitenkin heti rantaan\npäästyään vahvan pesäkeketjun eikä vähäisillä voimillaan päässyt\nsanottavasti eteenpäin.\n\nTaistelu oli ankara ja vaati raskaita uhreja. Uljas vääpeli Honkanen ja\nmoni muu kunnon soturi kaatui tässä rynnistyksessä.\n\nKapteeni Harola pääsi melko helposti aina Hulkonniemen taloryhmän\nseuduille ja osittain maantielle saakka. Täällä oli kuitenkin vastassa\nvahva vihollinen hyvin varustetuissa asemissa.\n\nHyökkäysvaunut riensivät paikalle. Oli vetäydyttävä metsään, joka\nedelleen oli ainoana suojana näitä teräshirmuja vastaan.\n\nI./JR 27 saavutti maantien noin 1 km Harolasta pohjoiseen. Maantien\nvarsi oli tässäkin kohdassa lujasti miehitetty. Eteneminen pysähtyi.\n\nValitettavasti PPP 6:n painostus pohjoisesta, jonka vaikutus olisi\nsaattanut olla ratkaiseva, ei päässyt vaikuttamaan. Raskas keli ja\nmiesten tästä johtuva väsymys oli hidastanut pataljoonan etenemistä. Se\nsaapui Kovajärven-Alajärven kannakselle vasta tämän hyökkäyspäivän\njälkeen, kuten myöhemmin ilmeni.\n\nHyökkäys oli lähinnä tarkoitettu estämään vihollisen omat ilmeiset\nhyökkäysaikeet ja samalla selvittämään vihollisen vahvuus ja\nryhmitykset. Tämä tarkoitus saavutettiin.\n\nIllalla annoin joukkojen vetäytyä takaisin. Harolan joukot palasivat\nkuitenkin vasta aamuyöllä.\n\nAuttaakseen Hulkonniemen hyökkäystä everstiluutnantti Mäkiniemi aloitti\n20.12. aamulla jäljellä olevilla voimillaan hyökkäyksen kirkonkylän\nasemia vastaan.\n\nTykit ja heittimet suorittivat valmistelun. Joukot ryntäsivät eteenpäin\ntuimasta vihollistulesta huolimatta. Maasto oli aukeata. Vihollinen\nistui suojaavissa kivijaloissa ja kellareissa. Tappiot kasvoivat hetki\nhetkeltä. Kaiken lisäksi vihollinen kävi vastahyökkäykseen. Oli tuotava\nrintamaan viimeiset hevosmiehetkin, ennen kuin vastahyökkäys saatiin\ntorjutuksi. Koskaan ennen ei vihollinen ollut hyökännyt sellaisella\nvimmalla, melkeinpä järjettömästi. Se tuhottiin melkein viimeiseen\nmieheen.\n\nVihollisen vastahyökkäys sai kuitenkin aikaan sen, että oma eteneminen\ntyrehtyi. Joukot asettuivat entisiin asemiinsa, joita ryhdyttiin\nvarustamaan. Asemien eteen vedettiin yön aikana piikkilankaeste, siltä\nvaralta, että vihollinen uudistaisi hyökkäyksensä.\n\nPäivä oli ollut raskas. Kapteeni Sihvosen taitava ja rohkea adjutantti,\nres.luutnantti Huovinen, joukkueenjohtajat, res.luutnantti Lohijoki ja\nres.vänrikki Ekman saivat sankarikuoleman. Heidän kanssaan jäi hangelle\nmoni urhea aliupseeri ja mies taistelussa kaiken puolesta, joka on\nSuomen miehille pyhää ja kallista.\n\nMyös vihollinen taisteli urhoollisesti. Kaatuneen venäläisen kapteenin\nkarttalaukusta löydettiin kirje, josta ilmeni, että kapteenia oli\nsyytetty pelkuruudesta pappilan mäen taistelussa. Kirjeessä hän\nvakuutti tehneensä parhaansa, mutta hän ei ollut saanut väsyneitä\nmiehiään liikkeelle. Hänelle annettiin nyt tilaisuus pelastaa\nkunniansa. Hän ei ollut pelkuri, vaan kunnon upseeri.\n\nMinulle oli tiedoitettu huomattavien apujoukkojen tulosta, joista\nensimmäisten tuli saapua jo 22 päivänä. Vasta näiden tultua perille oli\naika käydä ratkaisevaan taisteluun. Siihen mennessä oli pidettävä\nmolemmat vihollisrivistöt niin kuumina, etteivät ne itse ryhtyisi\nhyökkäämään.\n\nSeuraavana päivänä, 21.12., kapteeni Mäkinen suoritti tässä mielessä\nväkivaltaisen tiedustelun Kokkojärven seuduille, jossa ei tavattu\nmitään vahvoja voimia. Osaston tehtävä oli myös hävittää Kokkojärvellä\noleva maantiesilta. Siltaa suojasi kuitenkin vihollisen hyökkäysvaunu,\njoka oli asettunut itse sillalle. Tiedustelun tuloksena oli käsitys,\nettä Raatteen suunnassa oli toistaiseksi vain suhteellisen pieniä\nvihollisvoimia.\n\nPäätin tämän vuoksi yrittää seuraavana päivänä työntää Raatteen\nsuunnassa olevan vihollisen Pyöreäisen-Kokkojärven-Yrjänän kannasten\nitäpuolelle. Nämä asemat olivat taktillisesti edullisemmat, ja ennen\nkaikkea olisi saatu vihollisryhmät kauemmaksi toisistaan.\n\nTämän hyökkäystehtävän sai kapteeni Mäkinen, jolle alistin pataljoona\nLassilan, TO 1:n ja yhden panssarintorjuntajaoksen, joka oli saapunut\n20.12. Nämä olivat ensimmäiset panssarintorjunta-aseeni.\n\nHyökkäyssuunnitelman mukaan kapteeni Lassilan tuli edetä Kuivasjärven\neteläpuolitse Katiskalammen kautta Kokkojärven tienhaaraan. Tähän\nsaavuttuaan hänen tuli sulkea osillaan maantie itään ja pääosillaan\nkääntyä länteen Haukilan selkään.\n\nKapteeni Kontulan johdossa tuli komppanian vahvuisen osaston, johon\nliitettiin hv.torjuntajaos, edetä Kuivasjärven itäpuolitse Haukilaan,\njosta pääosa kääntyisi länteen järvikannasta kohti. TO 1 suunnattiin\nKuomasjärven pohjoispuolitse Kotvalan ja Materon kautta Tyynelään\nhelpottamaan pataljoona Lassilan eteenpäin pääsyä.\n\nJärvikannaksella olevien joukkojen tuli paikallisilla hyökkäyksillä\nsitoa vastassa oleva vihollinen.\n\nJoukot lähtivät liikkeelle noin klo 6.00. Kapteeni Lassila saavutti\nilman vastarintaa maantien Kokkojärven itäpuolella, asetti varmistuksen\nitään ja suuntasi pääosallaan kulkunsa Kokkojärven-Teerisen kannasta\nkohti. Täällä pataljoona joutui taisteluun vihollisosaston kanssa.\nKaksi kuorma-autoa, yksi hyökkäysvaunu ja yksi kenttäkeittiö tuhottiin.\nSiltamaasto oli kuitenkin niin vahvasti miehitetty, että hyökkäyksestä\nyhden yrityksen jälkeen oli luovuttava. Kapteeni Lassila kiersi nyt\nTeerisen eteläpuolitse Tyynelään ja otti yllättäen tämän taloryhmän\nhaltuunsa. Tämän onnistuttua pataljoona yritti lännestä karkottaa\nvihollisen sillasta. Hyökkäysvaunut olivat kuitenkin valppaita.\nTästäkin yrityksestä oli luovuttava. Taistelussa kaatui res.luutnantti\nVanninen.\n\nPääjoukon taistellessa Tyynelässä ja Kokkojärven tienoilla vihollinen\nkeräsi huomattavan osaston, yhteensä 16 autollista miehiä, kapteeni\nLassilan pientä varmistusosastoa vastaan Kokkojärven itäpuolella.\nNeuvokas joukkueenjohtaja, res.vänrikki Kärkäs, oli miinoittanut\nmaantien ja piti lujasti puoliaan, kunnes pataljoona puolenyön aikaan\nsai käskyn palata lähtöasemaansa. Kapteeni Kontula saavutti myös\nhelposti Haukilan taloaukean, yllätti maantiellä marssitauolla olevan\npanssarintorjuntatykistön, joka käsitti noin 20 tykkiä. Noin 100\nhevosta tuhottiin tykkien edestä. Vihollisen hämminki oli tavaton. Pian\nkuitenkin ahdistettiin kapteeni Kontulan vähäistä joukkoa kolmelta\nsuunnalta ja joukon oli vetäydyttävä taaksepäin.\n\nHyökkäys osoitti, että vihollinen edellisen päivän jälkeen oli saanut\nhuomattavia lisäjoukkoja. Todellisuudessa 44. venäläinen divisioona oli\nnyt pääosillaan Raatteen tiellä.\n\nTämä ensimmäinen varsinainen iskumme Raatteen divisioonan kylkeen\nsekoitti ratkaisevasti sen aikeet ja herätti ukrainalaisissa miehissä\nsellaisen kammon joukkojani kohtaan, ettei tämä divisioona siitä enää\npäässyt.\n\nPPP 6:n osia oli myös jo toiminnassa pohjoisessa suunnassa, ja ne\nkävivät pienin osastoin vihollisen kimppuun sekä yön että päivän\naikana. Yöllä 23.12. vasten tuhosi mm. luutnantti Lehtosuon osasto noin\nkahden joukkueen vahvuisen etuvartion Alajärven länsirannalla.\n\n\n\nPrikaati kasvaa divisioonaksi\n\n\nKuten jo on esitetty, joutui alkuperäinen 9. divisioona sodan\nalkupäivinä hajalle eri rintamille. Vain osa joukoista ja esikunnasta\noli kanssani Suomussalmella.\n\nJoulukuun 22 päivänä saapui minulle käsky 9. divisioonan uudelleen\nmuodostamisesta. Käytettäväkseni asetettiin kaksi uutta rykmenttiä, JR\n64 ja JR 65, ynnä tarpeelliset erikoisjoukot. JR 65 oli kuitenkin\ntoistaiseksi sidottu muualle.\n\nJR 64 oli kokoonpantu osittain Suomen Valkoisen Kaartin ja Pohjan\nRykmentin alokkaista, osittain Tampereen, Seinäjoen ja Kokkolan seudun\nreserviläisistä. Rykmentti oli perustettu äärimmäisessä kiireessä. Sen\nvarustus oli erittäin puutteellista. Aseistus oli kirjavaa.\nBerdan-kiväärejäkin oli jaettu miehille. Telttoja ei ollut ollenkaan.\n\nRykmentin komentaja oli everstiluutnantti (sittemmin eversti) Fagernäs.\nHän oli ottanut rykmenttinsä vastaan kaksi tuntia ennen rykmentin\nrintamalle lähtöä. Osa pataljoonan komentajista saapui Hyrynsalmelle\nvasta rykmentin saapumisen jälkeen.\n\nRykmentin pääosa saapui jouluaattona, osa vasta joulupäivänä. Se teki\npuutteistaan huolimatta reippaan vaikutuksen.\n\nJoulupäivänä saapui myös Kevyt osasto ratsumestari Paavolan johdossa.\nMyös tämän osaston varustus oli erittäin puutteellista. Edelleen saapui\ntervetulleena lisänä pioneerimuodostelma luutnantti Sorasalmen johdossa\nja eräitä huoltoyksikköjä.\n\nTapaninpäivänä sain myös joukon upseereja pienen esikuntani\nvahvistamiseksi. Näistä oli mainittava lääkintäeverstiluutnantti\nSourander, joka toimi divisioonan lääkärinä, eläinlääkintäkapteeni\nAndersson, josta tuli divisioonan eläinlääkäri, kapteeni (nyttemmin\nmajuri) Sairio, joka hoiti huoltopäällikön raskasta virkaa, ja kapteeni\nKuistio, joka toimi sekä esikunnassani että rintamalla usein vaikeissa\ntehtävissä. Erikoisen maininnan ansaitsevat divisioonan pastorit Antila\nja Kumpulainen, jotka molemmat koko sielullaan antautuivat\nvastuunalaiseen ja raskaaseen tehtäväänsä.\n\n\n\nVihollisen jouluhyökkäys\n\n\nLisäjoukot saapuivat todella viime hetkessä.\n\nJouluaaton aattona vihollisen tykistötuli kiihtyi äärimmilleen\nkirkonkylän asemia vastaan ja jatkui ilman taukoa koko yön ja seuraavan\naamupäivän. Klo 12.00 aikaan jouluaattona alkoi yleinen hyökkäys\nmolemmin puolin maantietä. Rivimme olivat harvenneet ankarassa tulessa.\nPaikoitellen joukkomme väistyivät. Tilanne näytti jo pahalta. Kaikki\npuhelinyhteydet olivat rikkoutuneet. Viime tingassa kapteeni Sihvonen\nsai kootuksi yhden komppanian vastaiskua varten. Asemat vallattiin\nsuurin piirtein takaisin. Tässä vastahyökkäyksessä kaatui urhoollinen\nluutnantti Varmavuori.\n\nJoukot, jotka jo kaksi viikkoa olivat kamppailleet ankarassa pakkasessa\nilman kunnollista lepoa, usein nälkäisinäkin, kestivät tämänkin\nhyökkäyksen. Mutta kestäisivätkö ne enää kauan?\n\nSeuraavana päivänä, itse joulupäivänä, vihollinen yritti uudelleen,\nmutta laimeammin.\n\nMyös Hulkonniemestä käsin vihollinen hyökkäsi jään ylitse\nVuonanniemeen. Tykistö ja ilmavoimat tukivat yritystä. Vihollinen pääsi\nNiettusaareen, josta se kuitenkin pian heitettiin takaisin.\n\nRaatteen suunta herätti myöskin huolestumista. Jouluyönä vihollinen\npyrki Kuomasjoen yli lähellä Kuomasjärveä. Joulupäivänä toistui yritys\nKuomasjärven jäällä. Kapteeni Mäkinen torjui yritykset vastaiskulla.\n\nNäissä merkeissä vietettiin rauhanjuhlaa, maaten talvisella hangella\nankarassa pakkasessa, joka miehen silmä tiukkana. Muistui ehkä mieleen\nrauhalliset joulut kotona, vaimot ja lapset, joiden puolesta Suomen\nmiehet nyt taistelivat. Oli kestettävä.\n\nJoukkojeni vakavan aseman takia Pohjois-Suomen ryhmän komentaja esitti\nharkittavakseni, olisiko joukot vedettävä vesistölinjan taakse.\n\nEn tahtonut sitä tehdä. Perääntyminen olisi riistänyt minulta kaikki\nmahdollisuudet saavuttaa lopullisen voiton. Vihollisrivistöt oli\npidettävä erillään toisistaan. Niskanselän ja Haukiperän eteläranta oli\ntäysin varustamaton. Asemat eivät kauan kestäisi yhtyneen vihollisen\npainostusta, ja kerran aloitettu perääntyminen jatkuisi auttamattomasti\nlänttä kohti.\n\nTilanne oli kuitenkin niin vakava, että minun jouluaattona oli\nannettava ryhmien komentajille ohjeet siltä varalta, että perääntyminen\nolisi ainoa ratkaisu. Pidätin päätösvallan itselleni. -- Kaiken varalta\nsiirrettiin kaikki tarpeettomat ajoneuvot vesistölinjan eteläpuolelle.\n\n\n\n\nHULKONNIEMEN HYÖKKÄYSTAISTELU\n\n\n\nYleistilanne ja hyökkäyssuunnitelma\n\n\nJouluaaton iltana tilanteen ollessa synkimmillään sain Pohjois-Suomen\nryhmän hyökkäyskäskyn, joka perustui pari päivää aikaisemmin tekemääni\nsuulliseen esitykseen.\n\nKäskyn mukaan minun tuli Tapaninpäivänä hyökätä Hulkonniemessä olevan\nvihollisen lyömiseksi. Samanaikaisesti hyökkäisi everstiluutnantti\nSusitaival, joka joukkoineen oli Suomussalmen pohjoisosassa, noin\n30 km pohjoisempana, Linnansalmen suunnassa. Susitaipaleen eteneminen\ntulisi näin ollen katkaisemaan Hulkonniemessä olevan vihollisen\ntähänastisen huoltotien, joka kulki Linnansalmen kautta Juntusrantaan\nja edelleen Lonkkaan.\n\nKoska kuitenkin huomattavaa osaa saapuvista lisäjoukoista odotettiin\nHyrynsalmelle vasta joulupäivänä, siirrettiin hyökkäyksen alkaminen\njoulukuun 27 päivään. Koska Hyrynsalmelta ryhmitysalueelle oli 50 km:n\npituinen matka, jäi valmisteluihin aivan liian vähän aikaa. Tilanne ei\nvalitettavasti sallinut lykkäystä. Näin tilanteen seuraavassa valossa.\nOltuaan puolustuskannalla aina joulukuun 11 päivästä lähtien, jolloin\njoukkoni aloittivat hyökkäyksensä kirkonkylään, vihollinen jouluaattona\noli siirtynyt hyökkäykseen. Sen voimantunto oli ilmeinen. Varsinkin\nkirkonkylässä ja Hulkonniemessä oli runsaasti joukkoja, tykistöä ja\nhyökkäysvaunuja. Voimakkaat ilmavoimat tukivat taistelua, joka\nraivokkaasti jatkui vielä joulupäivänä.\n\nMyös Raatteen suunnassa vihollinen oli tuntuvasti voimistunut.\n\nVarsinaista hyökkäystä varten kypsyi seuraava suunnitelma.\n\nHyökkäys Hulkonniemeen onnistuu aikaisempien kokemusten perusteella\nparhaiten Vuonanniemestä käsin. Ylitettävä järvitaival on suhteellisen\nlyhyt ja ryhmitysalue edullinen. Er.P. 15 ja IV/KT-Pr. olivat jo\nuseasti edenneet tässä suunnassa ja tunsivat hyvin maaston. Uusiin\ntiedusteluihin ei enää ollut aikaa. Päätin tämän vuoksi koota\nVuonanniemeen mahdollisimman vahvan ryhmän päähyökkäystä varten.\nKäytettävissäni olivat lähinnä majuri Karin komennossa olevat\npataljoonat (Er.P. 15 ja IV/KT-Pr.), jotka jo olivat tällä\nrintamanosalla. Annoin lisäksi siirtää JR 64:n (paitsi III pataljoonaa)\nautoilla Hyrynsalmelta majuri Karin joukkojen taakse.\n\nPäähyökkäysryhmän päällikkyyden uskoin majuri Karille, joka oli\npaikalla ja parhaiten tunsi maaston ja vihollisen asemat.\n\nVihollisen lyöminen edellytti kuitenkin, että sen kaikki pakoyritykset\nvoitaisiin tehokkaasti estää. Oli aikaansaatava sulkurengas pohjoiseen\nja itään ja käytävä vihollisen kimppuun myös näistä suunnista.\n\nPohjoisessa PPP 6 oli valmiina ryhtymään hyökkäykseen. Eräät sen osat\nsulkivat jo 22.12. lähtien Vuonanlahden-Kovajärven kannakset länteen.\nPääosa oli Pirttijärven pohjoispuolella. Annoin pataljoonalle käskyn\nyhtyä hyökkäykseen pääosillaan Pirttijärven pohjoispuolitse\nKuurtojärven suuntaan ja edelleen maantien suunnassa etelään. Osilla\noli hyökättävä myös Vuonanlahden-Kovajärven kannaksilla.\n\nKoska tuntui mahdolliselta, että vihollinen pyrkisi siirtämään\nhuoltoyhteytensä Kiantajärven jäälle ja ehkä myös poistuisi jäitse\nHulkonniemestä ja kirkonkylästä, ohjasin Kevyt osasto Paavolan\nRuottulaan, 5 km kirkonkylästä pohjoiseen. Osaston tehtävänä oli\nyleisessä hyökkäyksessä ylittää Kiantajärvi Sopalan kohdalla ja\nedelleen tunkeutua maantien itäpuolella etelään yhteistoiminnassa\nmajuri Karin päähyökkäysryhmän kanssa.\n\nKevyt komppania Hannilan päätin jättää Kiantajärven itäpuolelle\nvalvomaan liikettä jäällä ja varmistamaan pohjoiseen.\n\nTilanne kirkonkylässä ja Raatteen suunnassa herätti jatkuvaa\nhuolestumista. Kestäisivätkö everstiluutnantti Mäkiniemen ja kapteeni\nMäkisen asemat vihollisen rynnistyksiä? Siirsin kaiken varalta yhden\npataljoonan JR 64:stä (III/JR 64) reserviksi Haukiperän\npohjoispuolelle.\n\nJoulun jälkeisinä päivinä ei tapahtunut muutoksia. Joukot siirtyivät\nsuunnitelman mukaan paikoilleen.\n\nTapaninpäivän aamuna annoin lopullisen hyökkäyskäskyni.\n\nHyökkäyskäskyni mukaan majuri Kari jakoi ryhmänsä kahteen\nhyökkäysrivistöön.\n\nEteläinen rivistö, jonka komentajana oli everstiluutnantti Fagernäs,\nkäsitti kaksi pataljoonaa, I/JR 64 (kapteeni Mankonen) ja IV/KT-Pr.\n(kapteeni Schönberg). Jälkimmäisestä puuttui yksi komppania. Rivistöön\nkuului vielä yksi kranaatinheitinjoukkue, yksi pioneerijoukkue ja yksi\npanssarintorjuntatykki. Rivistön tehtävänä oli hyökätä Vuonanniemen\neteläkärjestä Hulkonniemeen ja tuhota niemen eteläosassa olevat\npesäkkeet ja tykistöasemat aina maantielle saakka. Tolosessa oleva\npatteri ja kranaatinheitinkomppania tukivat rivistön hyökkäystä.\n\nPohjoinen rivistö, komentajana kapteeni Harola, käsitti samoin kaksi\npataljoonaa, II/JR 64 (kapteeni Räsänen) ja Er.P. 15 (luutnantti\nKarhunen). Rivistöön oli liitetty kaksi pioneeriryhmää ja yksi\npanssarintorjuntatykki.\n\nRivistö oli ryhmitetty hyökkäykseen noin 1 1/2 km rivistö Fagernäsistä\npohjoiseen, jossa kohdassa kulki metsätie Hulkonniemen poikki. Sen\ntehtävänä oli tämän tien suunnassa tunkeutua maantielle, sulkea maantie\npohjoiseen ja pääosallaan jatkaa etelään Hulkonniemen eteläosassa\nolevan vihollisen selkään.\n\nPäähyökkäysryhmä oli, kuten esityksestä selviää, varsin pieni. Toinen\npuoli joukoista oli ensimmäistä kertaa taistelussa. Olin tämän vuoksi\nmäärännyt kumpaankin rivistöön yhden vanhan ja yhden uuden pataljoonan.\n-- Tykistöavustus oli aivan riittämätön. Köyhyydelle ei voinut mitään.\nPuutteet oli korvattava oikealla hyökkäyshengellä ja voitontahdolla.\n\nHyökkäyskäskyn mukaan hyökkäys oli aloitettava pohjoisessa ja idässä\nklo 7.30, jolloin vielä oli jokseenkin pimeä, majuri Karin lohkolla\nvasta klo 8.00.\n\n\n\nEnsimmäinen hyökkäyspäivä\n\n\nPPP 6:n hyökkäys alkoi määrättyyn aikaan.\n\nPataljoonan pääosa oli ryhmittyneenä Pirttijärven itäpuolella.\nErillinen osasto sulki maantien pohjoiseen. Se joutui heti taisteluun\npohjoisesta lähestyvän motorisoidun joukon kanssa. Tässä kahakassa\ntuhottiin 5 kuorma-autoa ja niissä oleva miehistö. Sulkuosasto\nkaivautui ja rakensi murroksia maantielle.\n\nPääosa kohtasi heti liikkeelle lähdettyään vahvan vihollistukikohdan\nMyllyjoen etelärannassa. Ankaran, saarrostavan hyökkäyksen jälkeen\ntukikohta joutui joukkojeni käsiin. Uljas joukkueenjohtaja,\nres.vänrikki Marttila ja varajoukkueenjohtaja, ylikersantti Pietilä\nsaivat tässä hyökkäyksessä sankarikuoleman miestensä edessä.\n\nPuoleen päivään mennessä oli päästy eteenpäin noin 3 km.\n\nVuonanlahden-Kovajärven kannaksilla PPP 6:lla oli yhteensä vain yksi\nkomppania. Tämä pyrki käskyn mukaan etenemään kohti Kylänmäen\ntienhaaraa ja voitti aluksi alaa. Puolen päivän aikaan vihollisen\nvastarinta kuitenkin kasvoi. Vihdoin vihollinen tykistön tukemana kävi\nvastahyökkäykseen. Ankara taistelu jatkui iltamyöhään. Komppania piti\nasemansa, mutta se ei heikoilla voimillaan pystynyt saavuttamaan\ntienhaaraa.\n\nMyös pohjoisessa vihollinen uudisti hyökkäyksensä PPP 6:n sulkuosastoa\nvastaan. Hyökkäys torjuttiin.\n\nOsasto Paavola, jonka idästä tuli hyökätä Hulkonniemeen, ei päässyt\nkäskyn mukaisesti liikkeelle. Sen saapuessa edellisenä päivänä\nkeskitysalueelleen, tuli vastaan pienehköjä vihollisosastoja, jotka\nolivat ryöstöretkellä Kiantajärven itärannan taloissa. Lisäksi liikkui\njäällä panssariautoja jotka vaikeuttivat ylimenoa.\n\nOsasto kahakoi hyökkäyspäivän aamuna vihollisosastojen kanssa\nKiantajärven itäpuolella. Vasta iltapäivällä Paavola ylitti\nKiantajärven saapuen hämärässä Sopalaan, missä tällä hetkellä ei ollut\nvihollisia. Käsketty yhteys etelämpänä olevaan pääryhmään jäi\nvalitettavasti saamatta.\n\nPäähyökkäysryhmä pääsi ilman vaikeuksia Hulkonniemen länsirantaan.\n\nEverstiluutnantti Fagernäsin johtama eteläinen rivistö nousi maihin\nkirjailija Ilmari Kiannon omistaman Turjanlinnan kohdalla. Huvilan,\njoka oli venäläisten majapaikkana, olivat partiomme polttaneet 7 päivää\naikaisemmin. Raunioissa ja muualla rannassa oli vihollisen pesäkkeitä,\njotka tuhottiin.\n\nJatkuva eteneminen oli raskasta. Korsuja konetuliaseineen oli rannassa\nja varsinkin ylempänä rinteellä, jossa tavattiin kokonainen linnake\njoka käsitti lähes 30 korsua.\n\nJoukot pyrkivät kaikesta huolimatta sisukkaasti eteenpäin. Saartaen\ntuhottiin korsu korsun jälkeen. Klo 13.00 mennessä oli päästy\nHulkonniemen taloaukeamille, noin 1 km maantieltä.\n\nVastarinta yhä kasvoi. Vihattuja korsuja oli kaikkialla. Rivistö\nhyökkäsi kolmesti, viimeisen kerran iltapimeässä. Miehet olivat niin\nuupuneet, että enemmistä yrityksistä oli tältä päivältä luovuttava.\nKenttäkeittiöt noudettiin lähemmäksi etulinjaa. Talvinen hanki oli\nyösijana.\n\nKapteeni Harolan rivistö kohtasi vihollisia vasta lähestyessään\nmaantietä. Tämä oli venäläisten tapaan vahvasti varustettu.\nHyökkäysvaunuja ilmestyi paikalle syytäen tulta poikiemme kasvoihin.\nMuodostui vaikeaksi tunkeutua tien itäpuolelle. Kerran oli jo osa\npäässyt onnellisesti yli, kun vihollisen vastaisku heitti sen takaisin.\nIltapimeässä ja koko yön raivosi taistelu tien omistuksesta.\nTaistelussa kunnostautui erikoisesti etulinjan komentaja, luutnantti\nKarhunen, jota miehet sokeasti seurasivat, ja res.luutnantti Tuomas\nKettunen, joka taistelussa haavoittui.\n\nKapteeni Harola oli jo yöllä ennen hyökkäystä lähettänyt komppanian\nja pioneeriosaston sulkemaan maantien pohjoiseen noin 1 km\nsisäänmurtokohdan pohjoispuolella. Tehtävä suoritettiin onnellisesti,\nkaadettiin vahvoja puita poikki maantien, asetettiin miinoja. Rajusti\nhyökkäysvaunut kävivät komppanian kimppuun, tunkeutuen useassa kohdin\nmetsäänkin. Sulku kesti.\n\nTässä taistelussa kunnostautuivat erikoisesti pioneerikomentajani,\nkapteeni Rinta, joka henkilökohtaisesti valvoi pioneeriensa toimintaa,\nsekä komppanianpäällikkö, res.luutnantti Lehto.\n\nEnsimmäinen hyökkäyspäivä ei tuonut kaivattua ratkaisua.\n\n\n\nUhka Raatteen suunnasta\n\n\nIdästä, Raatteen suunnasta, saapui huolestuttavia tietoja. Oma\nilmatiedustelumme oli keskipäivällä todennut maantien olevan mustana\nvihollisrivistöistä. Ei ollut enää epäilystä siitä, että kokonainen\ndivisioona oli koossa Raatteen tiellä.\n\nPysyisikö tämä toimettomana, kun 10 km lännempänä käytiin taistelua\nnaapuridivisioonan elämästä ja kuolemasta?\n\nTätä uhkaavaa vihollista oli kaikin keinoin sidottava, kunnes\nHulkonniemen voitto oli saavutettu.\n\nTarkoitukseen minulla oli lähinnä käytettävinäni molemmat\ntiedusteluosastot, jotka aina olivat valmiit käymään vihollisen\nkimppuun.\n\nTiedusteluosasto N:o 1, res.vänrikki Larvon johdossa, sai käskyn\npohjoisesta käsin ahdistaa Tyynelässä todettuja nuotioleirejä.\nTiedusteluosasto N:o 2 suunnattiin etelästä Raatteen tielle. Tämän\nosaston pelottomana johtajana oli res.vänrikki Konttinen, joka, kuten\nniin moni uljas päällikkö, myöhemmin sai sankarikuoleman.\n\nTiedusteluosastot käsittivät noin 50 miestä. Ne oli kokoonpantu\npelottomista valiohiihtäjistä. Osastot eivät koskaan palanneet\nretkiltään tyhjin toimin. Ne olivat vihollisten kammona. Niiden pelosta\njätettiin pian nuotiot tekemättä.\n\nHulkonniemen ensimmäisen hyökkäyspäivän iltana saapui rintamalleni\nuusi, vasta perustettu sissipataljoona (SP 1) kapteeni (nyttemmin\nmajuri) Häkkisen johdossa. Päätin käyttää tätä voimanlisää, joka\nerinomaisesti soveltui vihollisen häirintään, Raatteen vihollisen\nsitomiseksi.\n\nPataljoona siirrettiin autoilla rintamalle ja sai käskyn heti\nensimmäisenä yönä, oppaiden avustamana, hyökätä kahdella komppanialla\netelästä käsin Raatteen tiellä olevien rivistöjen kimppuun.\n\nRetken tuloksena oli tuhottuja hevoskuormastoja ja autoja, mutta ennen\nkaikkea oli pilattu koko pitkän vihollisrivistön yörauha.\n\nAamun valjetessa pataljoona koottiin Kuivasjärven länsipuolelle\nkohtaamaan vihollisen mahdollisia iskuja tässä suunnassa, missä se\nerikoisesti oli pyrkinyt etenemään.\n\nVihollinen hyökkäsikin noin pataljoonalla seuraavana päivänä\nKuivasjärven jäällä.\n\nSissipataljoonan hyvin johdettu pikakiväärituli sai kuitenkin\nvihollisen vetäytymään takaisin. Pian venäläiset ryhtyivät kiertämään\njärven ympäri. Tämäkin yritys torjuttiin. Paikalle jäi noin 60\nkaatunutta vihollista.\n\nRaatteen taistelussa saimme haltuumme 44. divisioonan kaikki\nkirjalliset käskyt näiltä ajoilta. 27.12. illalla antamassaan käskyssä\ndivisioonan komentaja käskee seuraavasti: \"Divisioona suorittaa\nläpimurron keskustassa, saartaa vihollisen molemmat siivet ja tuhoaa\nvihollisen alueella Kuomasjärvi-Suomussalmi. Hyökkäys alkaa 28.12. klo\n10.30.\"\n\nTähän hyökkäykseen oli määrätty koko Jalkaväkirykmentti N:o 25, yksi\npataljoona rykmentistä N:o 146, kaksi hyökkäysvaunukomppaniaa ja yksi\ntiedusteluosasto. Tuntemattomista syistä hyökkäys ei päässyt käyntiin\ntässä laajuudessa. Myöhemmin päivällä divisioonan komentaja peruutti\nkoko hyökkäyksen, mutta määräsi joukot olemaan jatkuvasti\nhyökkäysvalmiina.\n\nRatkaisun saaminen Hulkonniemessä oli kuitenkin tärkein tehtäväni.\nHetket olivat nyt kalliit.\n\nTilanne everstiluutnantti Mäkiniemen lohkolla, missä vihollinen joulun\ntienoilla oli ankarasti hyökännyt, näytti hiukan rauhoittuneen.\n\nPäätin vahvistaa majuri Karin hyökkäysryhmää kirkonkylän miehityksen\nkustannuksella. Hulkonniemen taistelun ratkaisu tulisi ratkaisemaan\nmyös kirkonkylän kohtalon.\n\nAnnoin illalla 27.12. siirtää pataljoona Lassilan, joka tällä hetkellä\noli everstiluutnantti Mäkiniemen reservinä, Kurimoon Karin vasemman\nsiiven taakse. Tässä suunnassa vihollisen vastarinta oli ollut vahvin.\n\n\n\nToinen hyökkäyspäivä -- vastarinnan murtaminen\n\n\nAamuvarhain 28.12. alkoi Hulkonniemessä uusi rynnistys.\nEverstiluutnantti Fagernäsin rivistö pääsi vähitellen maantielle ja\nalkoi vyöryttää vihollisen asemia etelään maantielossin suuntaan.\n\nKapteeni Harolan rivistö ylitti myöskin ennen puolta päivää maantien ja\njatkoi pääosilla etelään (kapteeni Räsänen), osilla pohjoiseen\n(luutnantti Leskinen).\n\nPohjoisessa PPP 6 tunkeutui aamulla maantien suunnassa etelään noin 3\nkm. Vastarinta oli kova.\n\nMyöhemmin vihollinen tykistön tukemana teki rajun hyökkäyksen PPP 6:n\njoukkoja vastaan. Tämä kuitenkin torjuttiin.\n\nJo klo 9.00 aikaan murtui vihollisen vastarinta everstiluutnantti\nFagernäsin edessä. Vähin erin joukot jättivät asemansa. Jäälle\nHulkonniemen itäkärjen kohdalle purkautui kuormastoja. Tänne suuntautui\nmyös jalkaväkeä kokoontuen vähitellen rivistöksi, joka pian lähti\nliikkeelle.\n\nAlkoi ainutlaatuinen perääntyminen pitkin 35 km pitkää Kiantajärveä.\nSuunta oli pohjoiseen kohti Juntusrantaa.\n\nTähän pakenevaan rivistöön liittyivät vähitellen myös kirkonkylässä\nolevat vihollisosastot.\n\nMiehet kulkivat jalan kahlaten lumessa, jono jonon vieressä. Moni oli\nheittänyt aseensa. Rivistön ulkopuolella oli hyökkäysvaunuja sitä\nsuojaamassa. Yläpuolelle ilmestyi hävittäjiä ja pommikoneita. Muutamat\npesäkkeet rannoissa ja lähisaarissa pysyivät paikoillaan, kunnes\njälkipää oli päässyt liikkeelle.\n\nEverstiluutnantti Mäkiniemi lähetti viipymättä konekivääriosaston\npitkin Kiantajärven itärantaa häiritsemään pakenevia.\n\nKevyt komppania Hannila oli myös varuillaan. Se oli Hulkonniemen\ntaistelun aikana partioinut Kiantajärven itärannalla ja käynyt monta\nseikkailurikasta kahakkaa vihollisosastojen kanssa. Se oli hyökännyt\njäällä tapahtuvien kuljetusten kimppuun ja ulottanut retkensä kauas\npohjoiseenkin, edustaen Suomen valtiovaltaa tässä \"ei kenenkään\nmaassa\".\n\nKomppanian huomattua jäällä liikkuvan rivistön se siirtyi\nkokonaisuudessaan asemiin erääseen Kiantajärven niemeen ja avasi\nkaikilla konekivääreillään tulen. Kiantajärvi on kuitenkin niin leveä,\nettä tulen vaikutus kapeimmissakin kohdissa jäi sangen heikoksi.\nHyökkäysvaunut, jotka risteilivät rannalta toiselle, estivät kaiken\nlähestymisen jäällä, ja myös vihollisen hävittäjäkoneet vaanivat\nmiehiämme. Kevyt komppania pysyi jatkuvasti vihollisosaston rinnalla\ntämän poistuessa pohjoiseen.\n\nHarhailevia vihollisosastoja tavattiin myös Kiantajärven itärannalla,\nmissä ne tuhottiin tai vangittiin. Vielä komppanian palatessa\nkirkonkylään uudenvuoden päivänä se kohtasi metsissä ja jäälläkin\njälkeen jääneitä ryhmiä ja yksityisiä miehiä.\n\nNäiden partioretkien aikana, jolloin komppania toimi syrjäseuduilla,\nkaukana omista joukoista, kehittyi joukossa erinomainen henki ja\nluottamuksellinen, läheinen suhde päällystön ja miehistön välille.\nSiinä, missä kuolema uhkaa joka askeleella ja apu on kaukana, syntyy\noikea aseveljeys. Tämä vilpitön toverihenki antoi sisäistä voimaa, joka\nauttoi yli vaikeuksien. Sodan kestäessä kehittyi kaikissa joukoissani\nrehti, lämmin aseveljeys. Se liittää vielä rauhan tultua yhteen ne\nmiehet, jotka kerran kamppailivat vierekkäin.\n\nOn vaikeata arvioida, kuinka suuri osa vihollisen 163. divisioonasta\npääsi pakenemaan. Hyvin huomattava osa oli tuhottu käydyissä\ntaisteluissa. Suuri osa löysi kohtalonsa myöhemmin.\n\nVaikka vihollinen oli poistunut Hulkonniemestä ja kirkonkylästä, oli\nvielä huomattavia voimia Kylänmäen-Kylänlammen seuduilla. Näitä\nsaarsivat lännestä ja pohjoisesta PPP 6:n joukot, etelästä osa Harolan\nrivistöstä.\n\nMyöskin tämä vihollisryhmä pyrki ilmeisesti poistumaan. Klo 13.00\naikaan PPP 6:n joukot huomasivat, että Käkimäen luona kokoontui tielle\nkuormastoja ja joukkoja. Tätä kokoontumista suojasivat asemissa olevat\nvihollisosastot. Toistaiseksi oli kuitenkin rauhallista.\n\nAnnoin nyt majuri Karille käskyn käyttää pataljoona Lassilaa kapteeni\nHarolan vasemmalla siivellä lähinnä Kylänmäkeä vastaan.\n\nHulkonniemessä ja kirkonkylässä suoritettiin iltapäivän ja illan\nkuluessa pesäkkeiden puhdistus. Pieniä, osittain sitkeitäkin\nvihollisryhmiä tavattiin melkein kaikkialla. Yöhön mennessä puhdistus\noli suurin piirtein suoritettu loppuun. Kuitenkin löydettiin\nhajaantuneita ja piiloutuneita vihollisia vielä useana päivänä, kunnes\npakkanen ja nälkä ajoivat viimeisetkin esille metsien ja korsujen\npiilosta. Nämä viimeiset tarjosivat kammottavan näyn. Elävät, valkoiset\nruumiit, jäsenet surkeasti paleltuneina, kömpivät metsistä\npäivänvaloon.\n\nKahden päivän yhtämittaisessa hyökkäyksessä joukot olivat osittain\nsekaantuneet. Ne olivat myös äärimmilleen uupuneet ja nälkäiset. Oli\npalautettava järjestys ja suotava miehille hiukan lepoa, ennen kuin\nhyökkäystä jatkettaisiin Kylänmäkeä kohti.\n\nValmistusosastoja asetettiin. Kenttäkeittiöt ja käytettävissä olevat\nharvat teltat ajettiin joukkojen luo. Eksyneet palasivat joukkoihinsa.\n\nEnsimmäinen ratkaiseva taistelu oli päättynyt voittoon. Vihollisen 163.\ndivisioona oli tuhottu tai karkotettu. Osa odotti vielä saarrettuna\nkohtaloaan.\n\nAnnoin illalla käskyn suunnata Hulkonniemessä vapautuneet voimat\npohjoiseen saarretun vihollisryhmän selkään.\n\n\n\nKylänmäen-Kylänlammen valtaus\n\n\nKapteeni Harolan rivistö lähti jo keskiyön aikana liikkeelle\nmaantien suunnassa. Vastarinta oli melkoinen. Tien varrella oleva\nvihollismiehitys ei ilmeisestikään tiennyt pääjoukon perääntymisestä.\nOli taisteltava jokaisesta pesäkkeestä, usein käsikranaatein ja\npistimin. Harola pääsi kuitenkin eteenpäin. Pian vallattiin pari\ntykkiä, kenttäkeittiöitä ja kuormastoja. Runsas konetuliaseistus joutui\nsaaliiksemme.\n\nEverstiluutnantti Fagernäs eteni maantien itäpuolella. Hänen\ntehtävänään oli sulkea saartorengas itään.\n\nJo yöllä oli havaittu, että osa saarretuista voimista pyrki metsien\nkautta suoraan Kiantajärvelle. Määräsin tämän vuoksi pataljoona\nLassilan siirtymään Riihivaaran-Hovilan maastoon (Kylänmäestä itään\nnoin 3 km) estämään kaikki perääntymisyritykset tässä suunnassa.\n\nSekä Harolan että Fagernäsin eteneminen oli olosuhteiden pakosta\nhidasta. Vihollinen ei vielä ollut lannistunut, vaan piti sitkeästi\npuoliaan.\n\nPPP 6 joutui heikoilla voimillaan kauan yksin kamppailemaan\nKylänmäen-Kylänlammen seuduilla olevan vihollisen kanssa.\n\nTämä vihollinen käsitti noin rykmentin verran jalkaväkeä, yhden\npatteriston ja sekalaisia huoltojoukkoja. Joukot olivat varustetuissa\nasemissa Kylänmäen-Käkimäen seuduilla, rintama länteen. Huomattava osa\nsekä joukkoja että kuormastoja oli, kuten jo on kerrottu, koossa\nmaantiellä pyrkien saartoketjun läpi pohjoiseen.\n\nJo klo 10.00 aikaan PPP 6:n komentaja, majuri Järvinen, pyysi pikaista\napua. Hänen saartorenkaansa oli heikko ja tappiot olivat huomattavat.\n\nPäätin nyt asettaa kaikki kirkonkylässä vapautuneet joukot, jotka\nolivat suhteellisen hyvässä kunnossa, hyökkäykseen Kylänmäen suuntaan.\n\nAinoastaan pataljoona Sihvosen siirsin kapteeni Mäkisen taakse,\nRaatteen suunnasta ehkä tulevien yllätysten varalta.\n\nMääräsin everstiluutnantti Mäkiniemen hyökkäysosaston johtajaksi.\nOsastoon liitettiin myös pataljoonat Lassila ja Mankonen.\n\nEnnen kuin tämä uusi eteneminen pääsi liikkeelle, hyökkäsi Käkimäelle\nkokoontunut vihollisrivistö pyrkien saartoketjun läpi pohjoiseen.\nTaistelussa tuhottiin kymmeniä kuorma-autoja ja hevoskolonnia,\njotka väkipakolla yrittivät murrosten läpi. Ainoastaan pieniä\njalkaväkiosastoja pääsi rintaman läpi pohjoiseen. Nämä tuhottiin\nseuraavana päivänä 7 km pohjoisempana takaa-ajavan osaston toimesta.\n\nEverstiluutnantti Mäkiniemen eteneminen pääsi käyntiin noin klo 15.00.\nPäivä oli jo lopussa.\n\nOikealla kulki kapteeni Airimon pataljoona (II/JR 27), joka lähti\nJuurikasta Kiantajärven länsirannalla. Suunta oli länteen, kohti\nvihollisen selkäpuolta. Airimosta vasemmalla oli pataljoona Lassila.\nMaantien suunnasta eteni etulinjassa res.luutnantti Ylösen johtama\nkomppania (3/IV/KT-Pr.).\n\nToisessa portaassa seurasi pataljoona Mankonen Airimon takana.\n\nMuut joukot jäivät toistaiseksi lepoon.\n\nEteneminen oli pimeässä varsin hidasta. Metsässä tavattiin useita\nvihollisosastoja, jotka pyrkivät Kiantajärvelle. Eräs noin kahden\nkomppanian vahvuinen osasto taisteli lähes neljä tuntia kapteeni\nLassilan joukkojen kanssa, ennen kuin se lyötynä hajosi kaikkiin\nsuuntiin. Sopalaan, minne kapteeni Lassila oli jättänyt kuormastonsa,\nsaapui myös pakeneva vihollisryhmä, joka käsitti noin 50 miestä.\nPataljoonan talousupseeri, res.vänrikki Miettinen, järjesti hevosmiehet\nasemiin ja tuhosi lyhyessä, mutta kiivaassa taistelussa koko osaston.\n\nVasta noin klo 2.00 yöllä 30.12. Lassila ja Airimo olivat Kylänmäen\ntienhaaran pohjoispuolella vihollisen selässä. Yksi komppania\n(komppania Klass/JR 64), joka oli alistettuna Lassilaan, sulki maantien\npohjoiseen Lassilan oikean siiven kohdalla. Maantiellä oli joukkoja ja\nkuormastoja yhtenä kaaoksena.\n\nVasta aamulla, kun näkyväisyys parani, saatiin puristus saarretun\nvihollisen ympäri kiinteäksi. Vihollinen puski epätoivoisena pohjoiseen\nja itään. Klo 10.00 aikaan se kootuin voimin pyrki pohjoiseen. Yritys\ntorjuttiin. Taistelupaikalle jäi noin 300 kaatunutta. Vallattiin noin\n50 autoa, 100 hevosta ja 8 tykkiä. Viimeinen vastarinta murtui. Klo\n12.00 aikaan saartorengas oli tyhjennetty. Koko valtava kuormasto oli\nkäsissämme. Huomattava määrä vankeja ja eläviä hevosia teki voiton\nvaltavaksi.\n\nYön pimeässä osa vihollisia oli päässyt pakenemaan Kiantajärven\nsuuntaan.\n\nAnnoin jo klo 2.00 käskyn kapteeni Kuistiolle, joka palveli\nesikunnassani, varustaa kuorma-autoretkikunnan ajamaan näitä rippeitä\ntakaa Kiantajärven jäällä.\n\nRetkikunta käsitti 5 kuorma-autoa. Aseistuksena oli yksi\npanssarintorjuntatykki, yksi ilmatorjuntakonekivääri, 4 konekivääriä,\npikakiväärejä ja konepistooleja. Lähtö tapahtui Haukiperän lossin luota\nklo 8.00. Keli jäällä oli raskasta. Oli äsken satanut lunta. Heikommat\nvaunut eivät pystyneet kulkemaan, vaan ne oli palautettava.\n\nKapteeni Kuistio jatkoi kahdella autolla. Ajettuaan noin 20 km\nKiantajärveä pohjoiseen hän tapasi vihollisrivistön, jota vastaan\navattiin tuli kaikista aseista. Melkein koko rivistö, noin 400 miestä,\njäi kaatuneena paikalle.\n\nSyntyneessä tulitaistelussa toinen auto vioittui ja yksi mies\nhaavoittui vaikeasti.\n\nVioittunut auto tuotiin hinaamalla takaisin. Vielä paluumatkalla\nKuistion retkikunta tapasi jäällä vihollisryhmiä, jotka tuhottiin.\nRetkikunta palasi noin klo 13.00.\n\nJoukkojen toimesta suoritettiin taistelualueen suunnitelmallinen\npuhdistus. Partioita lähetettiin seuraamaan pakenevien osastojen\njälkiä.\n\nJärjestys palautettiin. Joukot koottiin. Ennen yötä JR 27:n pääosat\nolivat leiriytyneinä pappilan seuduilla, JR 64 ja Osasto Kari\nNiskanselän eteläpuolella, Kevyt osasto Paavola kirkonkylässä.\nAinoastaan pieni osa joukoista jätettiin Hulkonniemeen jatkamaan\npuhdistusta.\n\nPPP 6, joka niin kunniakkaasti oli suorittanut osuutensa Hulkonniemen\ntaistelussa, alistettiin jo 30.12. everstiluutnantti Susitaipaleen\njoukkoihin ja kääntyi suoraan taistelukentältä kohti Kuusamoa. Matkalla\nse vielä tuhosi vihollisosastoja, jotka olivat päässeet pohjoiseen\nsaartoketjun läpi.\n\nHulkonniemen taistelun sotasaalis oli valtava. Sen keruu ja\npoiskuljetus kesti viikkokausia. Heikosti aseistetut joukkoni saivat\ntervetulleen asetäydennyksen. Saimme käyttöömme kiväärejä,\npikakiväärejä, konekiväärejä, panssarintorjuntatykkejä ja runsaasti\nammuksia. Saaliin joukossa oli mm. 6 haupitsia, 13 kenttäkanuunaa,\n6 panssarintorjuntatykkiä, 2 ilmatorjuntatykkiä, 4\nilmatorjuntakonekivääriä, 11 hyökkäysvaunua, 2 panssariautoa, 150\nkuorma-autoa, 250 hevosta ja tavaton määrä kaikenlaisia\nsotatarvikkeita. Myös vankeja kertyi noin 500.\n\nYlpeydellä tiedoitettiin joukoille Ylipäällikön kiitossähkösanoma.\n\nTunsin suunnatonta helpotusta. Joukkojeni taisteluinto ja ääretön\nsitkeys olivat johtaneet Suomen aseiden voittoon.\n\nIllan hämärässä, kun vihollisen lentäjät eivät voineet häiritä, joukot\nkokoontuivat jumalanpalvelukseen kiittämään Herraa, joka ei ollut\njoukkoaan hylännyt.\n\nEi ollut aikaa lepoon. Uudet tehtävät odottivat divisioonaani Raatteen\nsuunnassa.\n\n\n\n\nRAATTEEN HYÖKKÄYSTAISTELU\n\n\n\nYleistilanne. Alkutaistelut Haukilassa ja Sanginlammella\n\n\nVenäläisten joulukuun 28 päivänä tyhjäksi rauenneen hyökkäyksen jälkeen\nRaatteen suunnassa oli verrattain rauhallista. Sotilaskomissaari\nMisinin ja esikuntapäällikkö Volkoffin varmentamassa käskyssään\njoulukuun 28 päivän iltana 44. divisioonan komentaja, kenraali\nVinogradoff, käskee joukkoja olemaan valmiina hyökkäykseen tuhoamaan\nSuomussalmen puolustajat yhteistoiminnassa 163. divisioonan kanssa.\nDivisioonan laatimassa operatiivisessa yhteenvedossa, joka jaettiin\njoukoille uudenvuoden aattona, puhutaan vielä hyökkäysvalmisteluista.\nNaapuridivisioonan satu oli kuitenkin silloin jo päättynyt.\n\nÄänihavainnoista päättäen vihollinen suoritti varustustöitä.\nDivisioonan komentaja olikin käskenyt suorittaa ensimmäisen vaiheen\nvarustustyöt loppuun joulukuun 29 päivän iltaan mennessä. Erikoisesti\ntehostettiin käskyssä, että kaivantojen tuli olla täysimittaisia.\nVenäläiset, jotka yleensä olivat mestareita pioneerialalla, panivat\nilmeisesti koko tarmonsa asemien varustamiseen oman hyökkäystoiminnan\nkustannuksella. Ankarat pakkaset myötävaikuttivat myös siihen, että\njoukot mielellään kaivautuivat, saadakseen edes hiukan suojaa talven\nviimoja vastaan.\n\nJärvikannasten puolustus oli edelleen uskottu kapteeni Mäkiselle.\nAsemissa olivat kapteeni Kontulan ja res.vänrikki Simolan paljon\nkokeneet kiväärikomppaniat sekä res.luutnantti Kanasen\nkonekiväärikomppania, joka sekin oli jo ehtinyt olla monessa ankarassa\npaikassa. Molemmat kanuunapatterimme, reippaiden päällikköjensä\nluutnantti Kuuselan ja vänrikki Kaasisen johdossa, tukivat puolustusta\nja häiritsivät jatkuvasti vihollisen liikkeitä.\n\nVarsinaisella purolinjalla oli kaksi tukikohtaa, molemmat\nres.vänrikeiksi ylennettyjen nuorten pappien johdossa (Komulainen ja\nVuoristo). Vielä kolmas pappismies, rauhallinen res.kornetti\nVirtaniemi, hoiti konekiväärijoukkueen johtajana päällikkyyttä tässä\nSuomussalmen Thermopylaissa.\n\nKuivasjärven länsirannalla oli etulinjassa noin joukkueen vahvuinen\ntukikohta. Taempana oli koko Sissipataljoona Häkkinen (SP 1) reservinä.\n\nMaantien suunnassa pataljoona Sihvonen oli koossa Hautajärven kohdalla\nvarustaen puolustusasemaa rintaman murtumisen varalta. Koska vihollinen\nerikoisesti oli pyrkinyt kiertämään asemamme etelästä, annoin 28.12.\nillalla siirtää kaksi komppaniaa pataljoona Sihvosesta Kuivasjärven\nlänsipuolelle, jossa minulla tämän jälkeen oli huomattava reservi,\nyhteensä viisi komppaniaa.\n\nKuten jo on käynyt ilmi, puolustus rakentui ennen kaikkea vihollisen\nhäikäilemättömään häirintään, joka antoi sille liioitellun kuvan\nvoimistamme ja sekoitti sen omat hyökkäysyritykset. Kävimme öisin\npienin osastoin vihollisen kimppuun lähestymällä maantietä vuoroin\netelä-, vuoroin pohjoispuolelta. Pyrkimyksenä oli aiheuttaa\nviholliselle jatkuvia tappioita, häiritä kuljetuksia ja joukkojen\nyörauhaa. Näistä lukuisista partioretkistä res.vänrikki Komulaisen ja\nres.vänrikki Larvon tervehdyskäynti Haukilassa itse jouluaattona\nansaitsee erikoisen maininnan.\n\nTiedustelu osoitti, että koko maantienvarsi aina Likoharjuun saakka oli\nvarustettu ja miehitetty. Venäläisen taktiikan mukaan joukot\nvarmistautuivat joka suuntaan. Kuivas- ja Kuomasjärvien itärannat\nolivat nyttemmin täynnä pesäkkeitä. Haukilan ympärillä oli laaja\nkorsujärjestelmä, joka ulottui noin 2 km maantieltä. Tällä alueella oli\nhuomattavasti joukkoja. Kuten myöhemmin kävi ilmi, siinä oli koko\nrykmentti N:o 25, yksi pataljoona rykmentistä N:o 146, kaksi\nhyökkäysvaunukomppaniaa ja tiedusteluosasto. Tykistöä oli erittäin\nrunsaasti. Paitsi jalkaväen omaa tykistöä oli kaksi patteristoa 122.\ntykistörykmentistä asemissa.\n\nRykmentti N:o 305 oli pääosillaan Haukilan aukeamien ja Puraksen\ntienhaaran välillä. Kokkojärven-Tyynelän seuduilla oli myöskin paljon\njoukkoja, 146. jalkaväkirykmentin pääosat. Näistä joukoista oli\nasetettu varmistus Eskolaan ja maantievartioita Likoharjun ja\nKokkojärven välillä. Tietä varmistamassa oli, paitsi panssariautoja ja\nhyökkäysvaunuja, yksi kiväärijoukkue kilometriä kohti.\n\nPuraksen maantien ja Likoharjun välillä oli todettu huomattava\nhiihto-osasto, joka kaikesta päättäen toistaiseksi ainoastaan piti\nhiihtoharjoituksia.\n\nUudenvuoden aattona otti kapteeni Sihvonen päällikkyyden\njärvikannaksilla. Miehitys jäi suurin piirtein ennalleen. Ainoastaan\nres.luutnantti Kanasen konekiväärikomppania vaihdettiin kapteeni\nSihvosen omaan konekiväärikomppaniaan, jonka päällikkönä oli\nres.luutnantti Ponkala, hänkin koeteltu ankarissa paikoissa. Komppania\nKananen liittyi jälleen pataljoonaansa, Er.P. 15.\n\nPartiot, jotka edellisenä yönä olivat käyneet Tyynelässä ja Saukossa,\nilmoittivat kylät vapaiksi vihollisista. Likoharjussa oli myös tavattu\nainoastaan joukkueen vahvuinen varmistusosasto. Haukilassa, asemiemme\nedessä, oli sen sijaan kaikki ennallaan. Vihollinen jatkoi läpi yön\nasemiensa varustelua.\n\nTiedustelu antoi kuvan, että vihollinen oli vetänyt osan joukoistaan\ntaaksepäin, kuten samoihin aikoihin oli tapahtunut pohjoisempana,\nJuntusrannassa ja Sallassa.\n\nUudenvuoden aattona suoritettu oma ilmatiedustelu totesi rajan takana\npaljon joukkoja, mikä seikka vahvisti mainittua otaksumaa.\n\nPäätin suorittaa uudenvuoden yönä väkivaltaisen tiedustelun Haukilaan,\nhankkiakseni selvyyden vihollisen voimista ja aikomuksista.\n\nTämän tehtävän uskoin kapteeni Mäkiselle, joka sai käyttöönsä kapteeni\nHäkkisen sissipataljoonan ja komppania Kontulan, joka kokoonpantuna\nSuomussalmen omista reserviläisistä tunsi maaston yksityiskohdat. Yksi\nkonekiväärijoukkue ja yksi panssarintorjuntatykki liitettiin osastoon.\n\nHyökkäyskäskyn mukaan kapteeni Häkkisen tuli tunkeutua Haukilaan\nKuivasjärven eteläpuolitse edeten ja pyrkiä Haukilasta edelleen\nmaantien suunnassa länteen. Kapteeni Kontulan tehtävänä oli sivustasta\nhyökätä Kuivasjärven itärannassa todettujen pesäkkeiden kimppuun.\n\nEteneminen alkoi klo 5.00. Sissipataljoona kohtasi heti liikkeelle\nlähdettyään huomattavan vihollisosaston, joka oli etenemässä etelään ja\ntodennäköisesti aikoi kiertää Kuivasjärven. Löydetyistä asiakirjoista\npäättäen tämä osasto oli kokonainen pataljoona (II/25), sama, joka\n28.12. oli hyökännyt tässä suunnassa.\n\nHämärässä metsässä syntyi ankara taistelu. Kapteeni Häkkisen iskiessä\nkerta toisensa jälkeen vihollisen sivustoihin tungettiin vähitellen\nvihollinen kohti Haukilaa. Aamupäivällä kapteeni Häkkinen oli päässyt\nHaukilaa suojaavan korsurivin edustalle.\n\nSissit kävivät konepistoolein ja käsikranaatein hyökkäykseen. Useita\npesäkkeitä nujerrettiin. Vihollisen tuliaseet oli taitavasti sijoitettu\nja tuli päivänvalossa tarkka. Yhä enemmän haavoittuneita ja kaatuneita\noli vedettävä ahkioilla taaksepäin sidontapaikkaan. Taistelussa kaatui\nmuiden joukossa res.vänrikki Aarne Lahdenperä, päästyään juuri\nmiestensä kanssa vihollisen vahvaan tukikohtaan. Hänen veljensä, myös\nres.vänrikki, kaatui muutamaa päivää myöhemmin.\n\nKomppania Kontula eteni päättäväisesti ja puhdisti Kuivasjärven\nitärannan pesäkkeistä noin kahden kilometrin pituiselta osalta. Armoton\nkohtalo katkaisi silloin kapteeni Kontulan tien. Tämä rohkea soturi,\njoka oli ehtinyt olla miestensä kanssa niin monessa taistelussa,\nhaavoittui kuolettavasti. Miehet kantoivat kuolevan päällikkönsä\nlinjojen taakse. Johtajan poistuttua paikaltaan eteneminen pysähtyi,\nkuten niin usein sodassa tapahtuu. Komppanian voima oli murrettu tältä\npäivältä.\n\nKun vähitellen kävi ilmeiseksi, etteivät taisteluun asetetut voimat\nsaavuttaisi suurempaa menestystä ilman kohtuuttomia tappioita, annoin\npuolen päivän aikaan vetää joukot taaksepäin. Käskin niiden miehittää\npuolustukseen sopivan maastonkohdan noin 3 km Haukilasta etelään. Nämä\nasemat muodostaisivat lähtölinjan tulevaa toimintaa varten.\nTarkoitukseni oli nimittäin käydä ensi tilassa uudelleen Haukilan\nkimppuun.\n\nJo aamulla klo 6.00 olin käskenyt everstiluutnantti Mäkiniemen\nesikuntineen sekä pataljoona Lassilan siirtyä kapteeni Häkkisen\nentiselle leirialueelle Kuivasjärven länsipuolelle. Kolme tuntia\nmyöhemmin myös pataljoona Airimo sai käskyn seurata Kuivasjärvelle.\n\nAlistin everstiluutnantti Mäkiniemelle kaikki Kuivasjärven suunnassa\nolevat joukot ja annoin hänelle käskyn hyökätä Haukilaan seuraavana\naamuna.\n\nRinnan näiden valmistavien hyökkäysten kanssa, joiden tarkoituksena oli\nvihollisen sitominen ja sen voimaryhmityksen selvittäminen, kypsyi\nsuunnitelma koko vihollisdivisioonan lyömiseksi.\n\nKaikesta päättäen Raatteen kautta tulleet vihollisvoimat olivat\nedelleen maantien varrella, jonka molemmin puolin ne olivat varustaneet\npuolustusasemia. Pääosa oli Haukilan-Kokkojärven alueella valmiina\nhyökkäykseen. Huomattavia osia oli kuitenkin kauempana idässä,\nvarsinkin rajan takana, mistä saattoi odottaa lisäjoukkoja.\n\nVihollisen tuhoaminen edellytti ennen kaikkea, että siltä\nkatkaistaisiin kaikki yhteydet itään. Myös apuvoimien saapuminen idästä\noli kaikin keinoin estettävä. Kun tämä oli tapahtunut, oli rivistö\nsivustaiskuilla paloitettava osiin ja nämä saartaen tuhottava.\n\nVihollisen sivustaan pääsi helpoimmin etelästä käyttämällä hyväksi\nvesistöreittiä Alanteenjärvi-Pärsämönselkä-Vuokinjärvi, joka on\nyhdensuuntainen Raatteen maantien kanssa noin 8-10 km maantien\neteläpuolella.\n\nJo joulukuun lopussa, ennen Hulkonniemen taistelun päättymistä, olin\nantanut käskyn autotien avaamisesta pitkin näitä vesistöjä. Tämän tien\navulla oli minulla tarkoitus siirtää everstiluutnantti Fagernäsin ja\nmajuri Karin joukot Vuokinjärven ja Pärsämönselän pohjoispuolelle\ntoimintaa varten Raatteen tiellä olevan vihollisen sivustaan. Annoin\nmyös avata hevosilla liikennöitävän huoltotien Moisiovaarasta suoraan\nPärsämönselän etelärantaan. Moisiovaaraan, jonne voitiin aurata\nautotie, sijoitettiin etukäteen ampumatarvike- ja muonavarastoja\njoukkoja varten.\n\nTie- ja siltakomppaniani teki työtä ponnella. Virtapaikoissa oli\nnoustava kovalle maalle, oli tasoitettava ja jäädytettävä. Vähitellen\ntie valmistui, aluksi kuitenkin vain hevosliikennettä varten.\n\nUudenvuoden päivänä lähetin Kevyt osasto Paavolan ensimmäisenä\netenemään tätä uutta tietä, tavoitteena Sanginlammen maasto\nPärsämönselän pohjoispuolella. Osaston tehtävänä oli varmistaa ja\ntiedustella Raatteen maantien suuntaan. Jo ennestään TO 2 toimi tällä\nalueella. Sen tiedusteluelimet olivat äsken todenneet, että vihollinen\noli miehittänyt Eskolan, joka tähän asti oli ollut vapaa vihollisista.\n\nSamana päivänä annoin käskyn joukkojen ryhmittymisestä tulevaa\nratkaisua varten. Everstiluutnantti Fagernäsin ja majuri Karin joukot\nsaivat käskyn seuraavana päivänä siirtyä ylempänä mainitulle\nryhmitysalueelle. Joukkosiirtojen salaamiseen oli kiinnitettävä\nerityistä huomiota, ja tästä syystä marssi oli keskeytettävä valoisaksi\najaksi.\n\nKevyt osasto Paavola saapui tammikuun 1 päivän iltana noin 25 km\nmarssin jälkeen Mäkelän taloon Pärsämönselän eteläpuolella ja asettui\nlevolle. Varhain seuraavana aamuna ratsumestari Paavola lähetti partion\nPärsämönselän pohjoispuolelle Sanginlammen suuntaan. Partio ei tavannut\nvihollisia. Klo 9.00 aikaan osasto ylitti Pärsämönselän päästen\nonnellisesti rantaan. Vähän matkaa edettyään osaston kärki sai kiivasta\nkivääri- ja pikakivääritulta ylempänä rinteellä olevan Sangin talon\nluota. Kärki, res.vänrikki Karvan johdossa, jäi sitomaan vihollista\nrintamassa komppania Vilpon kiertäessä metsän kautta. Ankaran\nhyökkäyksen jälkeen vihollinen väistyi. Osaston jatkaessa etenemistään\nse kohtasi vahvan vihollistukikohdan Sanginlammen eteläpään\nkorkeudella. Varustustyöt olivat par'aikaa käynnissä. Partiomme eivät\nolleet aikaisemmin tavanneet vihollisia näillä seuduin.\n\nVihollisella oli käytettävänään runsaasti konetuliaseita, pari\nhyökkäysvaunua ja ainakin kaksi tykkiä.\n\nKevyt osasto kävi päättäväisesti hyökkäykseen. Konekiväärimme tekivät\nparhaansa. Alikersantti Anttila vaimensi tarkalla tulellaan yhden tykin\nja yhden konekiväärin. Vihollisen tuliylivoima oli kuitenkin liian\nsuuri. Osaston tappiot kasvoivat. Muiden joukossa kärjen reipas\njohtaja, res.vänrikki Karva, sai sankarikuoleman.\n\nKaikista ponnistuksista huolimatta osasto ei pystynyt karkottamaan\nvihollista varustetuista asemistaan.\n\nRatsumestari Paavola lähetti nyt komppania Hapuojan katkaisemaan tien\nvihollisaseman takana. Komppania pääsikin tavoitteeseen vasemmalta\nkiertäen. Illalla Hapuoja yritti edetä aseman selustaan, mutta\nvaruillaan oleva vihollinen esti voimakkaalla konekivääritulella kaikki\nlähestymisyritykset. Yöksi Kevyt osasto jäi asemiinsa pitäen\nvihollisvarustuksen saarrettuna.\n\nEverstiluutnantti Mäkiniemen hyökkäys Haukilaan alkoi 2.1. aamuyöllä.\nPataljoona Lassila eteni kapteeni Häkkisen käyttämän hyökkäystien\nitäpuolella ja pääsi maantien lähettyville noin 1 1/2 km Haukilasta\nitään. Yllätetty vihollinen teki vimmatuita vastaiskuja sekä Haukilan\nettä Tyynelän suunnasta. Mukana seuranneiden pioneerien avulla kapteeni\nLassilan onnistui rakentaa vahva murros Tyynelän suuntaan. Yksi\nhyökkäysvaunu kohtasi pian tuhonsa yrittäessään murroksen läpi.\nMyöhemmin saatiin myös tie murrostetuksi Haukilaan päin. Murrosten\nväliin jäi tällöin huomattava kuormasto, joka vähitellen tuhottiin, ja\nyksi hyökkäysvaunu, joka suurten ponnistusten jälkeen saatiin tuleen.\nNäin oli Haukilassa oleva huomattava vihollisosasto eristetty muista\njoukoista. Pataljoona Lassila kaivautui, voidakseen pysyä asemissaan\nvihollisen rynnistyksistä huolimatta.\n\nPataljoona Lassilan vasemmalla puolella eteni pataljoona Airimo päästen\npäivän kuluessa maantien läheisyyteen Haukilan kohdalla.\n\nPataljoonat jäivät asemiinsa. Annoin everstiluutnantti Mäkiniemelle\nkäskyn järjestää joukot niin, että ne todellisen ylivoiman uhatessa\npääsisivät vetäytymään takaisin. Lassilan ja Airimon aseman\nvahvistamiseksi siirrettiin 2.1. illalla kapteeni Häkkisen\nsissipataljoona lähemmäksi Haukilaa. Pataljoona miehitti\npuolustusaseman, joka saattoi palvella vastaanottoasemana siinä\ntapauksessa, että hyökkäysjoukot pakotettaisiin perääntymään.\nPataljoona Häkkinen lähetti myös tiedustelupartioita pataljoona\nLassilan oikean siiven itäpuolelle.\n\nTaistelut jatkuivat Haukilassa koko yön. Aamuyöstä kapteeni Lassila sai\nperille panssarintorjuntatykkinsä ja sairaankuljetusreet. Ne tulivat\npataljoonan tarmokkaan lääkärin, res.lääkintäluutnantti Lehdon johdossa\nja aivan \"kreivin aikaan\". Vihollisen hyökkäysvaunut ja panssariautot\nkävivät nimittäin heti aamulla murrosten kimppuun pyrkien ne\npoistamaan. Panssarintorjuntatykkimme saivat kerrankin otollisia\nmaaleja. Muutamassa tunnissa tykkijoukkue, res.vänrikki Pitkäsen\njohdossa, tuhosi 7 vaunua. Tuhotut vaunut muodostivat nyt erinomaisen\nmurroksen, jota vihollinen ei enää pystynyt raivaamaan tieltään.\n\nKun murrosten poistaminen oli epäonnistunut, vihollinen ryhtyi\nahdistamaan kapteeni Lassilan sivustoja. Kaikki yritykset torjuttiin.\nSivustoille rakennettiin piikkilankaesteitä.\n\nEverstiluutnantti Fagernäs oli lähtenyt marssille varhain aamulla\ntammikuun 2 päivänä ja oli perillä ryhmitysalueellaan Heikkilän kylässä\nklo 17.00 aikaan. Majuri Karin joukot jättivät käskyn mukaan\nleirialueensa hämärän tultua ja saapuivat perille määräpaikkaansa\nPärsämönselän lounaispuolelle noin klo 19.00. Joukot majoittuivat\ntaloihin ja osittain telttoihin.\n\nJoukkojeni tulevan toiminnan kannalta Sanginlammen tilanne oli\nselvitettävä nopeasti. Kevyt osasto Paavolan voimat eivät näyttäneet\nsiihen riittävän. Annoin tämän vuoksi keskiyöllä tammikuun 3 päivää\nvasten majuri Karille käskyn karkottaa vihollinen Sanginlammelta ja\nedetä osastoineen Eskolaan, jonka kautta osaston käyttö tulevassa\nhyökkäyksessä oli suunniteltu. Osasto Paavola alistettiin majuri Kariin\nSanginlammen hyökkäystä varten. Lähetin myöskin yön aikana majuri\nKarille kanuunajaoksen ja yhden panssarintorjuntatykin.\n\nMajuri Karin hyökkäys alkoi 3.1. noin klo 16.00 hämärän jo laskettua.\nYksi komppania Er.P. 15:stä eteni taistelukosketukseen maantien\nsuunnassa ennestään asemissa olevan komppania Vilpon vahvistamiseksi.\nKoko pataljoona IV/KT-Pr., luutnantti Karhusen johdossa, kiersi\nSanginlammen itäpuolitse. Sen tehtävänä oli hyökätä vihollisen selkään\npohjoisesta.\n\nVihollinen oli nytkin varuillaan. Luutnantti Karhusen joukkoja vastaan\nkohdistettiin erittäin ankara tuli. Ei päästy sanottavasti eteenpäin.\nVihollinen, joka tietenkin tunsi asemansa epämiellyttäväksi, yritti\nyöllä klo 3.00 aikaan murtautua pohjoiseen. Yritys kuitenkin\ntorjuttiin. Nuori, uljas komppanianpäällikkö, res.vänrikki Siitonen,\nkaatui tässä yöllisessä kamppailussa.\n\nSeuraavana aamupäivänä, noin klo 11.30, luutnantti Karhunen kävi\nratkaisevaan hyökkäykseen. Vastarinta oli edelleen kova. Joukot\nrynnistivät pelottomasti korsujen kimppuun. Tie oli saatava auki omille\njoukoille. Myös etelästä ahdistettiin vihollisen asemia. Sitkeästi\ntaistellen joukot valloittivat pesäkkeen toisensa jälkeen. Klo 15.00\naikaan vastarinta oli täydelleen murrettu.\n\nSanginlammen taistelupaikalta laskettiin 260 kaatunutta vihollista ja\n50 kuollutta hevosta. Vankeja otettiin noin 40.\n\nSotasaalis oli runsas: 2 kenttäkanuunaa, 1 ilmatorjuntakonekivääri, 10\nkonekivääriä, 11 pikakivääriä, lukuisia autoja, vankkureita ja\nerilaisia sotatarvikkeita. Tukikohdassa olleet hyökkäysvaunut olivat jo\nensimmäisenä taisteluyönä pujahtaneet komppania Hapuojan läpi\npohjoiseen.\n\nVälittämättä Sanginlammella riehuvasta taistelusta majuri Kari jo\naamuyöllä 4.1. antoi kapteeni Harolan johtaman Er.P. 15:n edetä\ntaistelukentän ohitse Eskolaan. Tämän etenemisen helpottamiseksi olin\nedellisenä päivänä käskenyt kapteeni Häkkisen lähettää yhden komppanian\nKuivasjärveltä maaston halki Eskolan pohjoispuolelle katkaisemaan\nmaantien. Tehtävä suoritettiin onnellisesti. Komppania pysyi\npaikoillaan, kunnes Er.P. 15 aamuvarhain 4.1. otti Eskolan hallitsevan\nmaaston haltuunsa.\n\nEverstiluutnantti Fagernäs ryhtyi antamani käskyn perusteella 3.1.\ntulevan hyökkäyksen edellyttämiin valmisteluihin. Olin paikallisilta\npoliisiviranomaisilta hankkinut mahdollisimman tarkat tiedot\netenemismahdollisuuksista Vuokinjärven seuduilta Raatteen maantielle,\njossa suunnassa everstiluutnantti Fagernäsin joukkojen käyttö oli\nsuunniteltu. Pataljoonille oli jaettu oppaita, jotka tarkoin tunsivat\ntämän kulmakunnan.\n\nPidin tärkeänä, että Raatteen maantie katkaistaisiin mahdollisimman\nlähellä rajaa. Taistelun päättyessä voittoomme, jota en Hulkonniemen\nvoiton jälkeen hetkeäkään epäillyt, oli samalla koko Suomussalmi\nvapautettava vihollisista rajanpintaa myöten.\n\nTämän vuoksi olin käskenyt avata tien Raatevaaraa kohti. Matka on noin\n12 km. Vanha talvitien pohja oli olemassa. Toistaiseksi tie oli\navattava vain puoliväliin, Linnalammen korkeudelle, minne oli\nasetettava varmistusosasto.\n\nMaaston puolesta tien katkaiseminen oli tehokkain Purasjokilinjalla,\nmissä Er.P. 15 sodan alkupäivinä menestyksellisesti torjui usean\nvihollishyökkäyksen. Joki on noin 8 m leveä, ja saatujen tietojen\nmukaan se vielä oli sulana.\n\nNäillä seuduin oli myös aina todettu vihollisjoukkoja, joiden kimppuun\noli päästävä. Annoin tämän vuoksi everstiluutnantti Fagernäsille käskyn\navata etukäteen tien Honkajärvelle ja asettaa joukkueen varmistamaan\ntien päätekohtaan.\n\nSalaamissyistä ei teitä saatu rakentaa pitemmälle eikä tiedustelua\ntoistaiseksi ulottaa maantielle saakka. Vakoiluvaaran takia annoin\nkuljettaa taaksepäin kaikki siviiliasukkaat, joita vielä oli jossain\nmäärin näillä syrjäseuduilla.\n\n\n\nJR 65:n saapuminen Suomussalmelle\n\n\nTammikuun 2 päivänä, keskitysmarssien jo alettua, oli minulle saapunut\nyllättävä, mutta erittäin ilahduttava tieto lisävoimien tulosta. JR 65,\njoka oli ollut everstiluutnantti Susitaipaleen käytössä, oli\nilmoituksen mukaan, yhtä pataljoonaa lukuunottamatta, vapaa liittymään\ndivisioonaan, johon se jo ennestään luettiin kuuluvaksi.\n\nValitettavasti rykmentti oli 50 km:n päässä Suomussalmen pohjoisosassa.\nKuusamon maantie oli aurattu ainoastaan Käkimäen taistelupaikoille\nasti. Autokuljetusta ei näin muodoin voitu ajatella.\n\nAnnoin rykmentille käskyn siirtyä Suomussalmelle marssien. Joku määrä\nkuljetusautoja asetettiin käytettäväksi avattua tieosaa varten.\nTarvitsin tämän voimanlisän, jota en ollut ottanut laskelmissa\nhuomioon, voidakseni saartaa Haukilassa olevan vihollisen tehokkaasti\nmyös pohjoisesta. Tähän tehtävään rykmentti ehkä vielä ehtisi.\n\nJR 65, komentajana everstiluutnantti evp. R. Mandelin, oli kuten JR 64\nperustettu kaikessa kiireessä. Varustus oli puutteellista. Telttoja oli\nkoko rykmentissä vain 8 kappaletta.\n\nUpseeristo oli melkein kauttaaltaan reservistä. Miehistö oli\nkokoonpantu Tampereen ja Porin seudun reserviläisistä sekä Porin\nrykmentin alokkaista.\n\nNäistä puutteista huolimatta iloitsin rykmentin saapumisesta. JR 65\ntuli sittemmin kuulumaan divisioonaani aina sodan loppuun saakka ja\ntäytti tehtävänsä kaikella kunnialla.\n\nRykmentin ensimmäiset osat saapuivat myöhään illalla tammikuun 3\npäivänä osoittamalleni leirialueelle, 4 km Kuomasjoen länsipuolella.\nMarssi oli ollut erittäin raskas lumituiskun ajaessa tien umpeen.\nKuormastot eivät jaksaneet seurata. Loppuosa saapui seuraavana päivänä,\nviimeiset vasta iltayöllä.\n\nEn voinut suoda väsyneelle rykmentille aikaa lepoon. Olin päättänyt\nsijoittaa osan rykmentistä kapteeni Sihvosen puolustusasemiin\nKuivasjärven-Kuomasjärven kannaksille, saadakseni asemissa olevat,\ntaisteluun tottuneet joukot irti lähestyvää ratkaisutaistelua varten.\nTämän tehtävän sai jääkärikapteeni evp. Hyppölän johtama II/JR 65.\nAsemien vanhasta miehitysjoukosta jätettiin kuitenkin puolustuksen\nrungoksi komppania Simola, kranaatinheitinjoukkue Lehtinen ja\npioneerijoukkue Eskola.\n\nIII/JR 65, joka oli jääkärikapteeni evp. Flinkin johdossa, sai käskyn\nsiirtyä Kuomasjärven länsipuolelle, Luttolaan. Yhden komppanian,\nainoan, joka pataljoonasta oli perillä Suomussalmella käskynannon\nhetkenä, tuli siirtyä Kuomasjärven itäpuolelle Kotvalaan, jossa Kevyt\nosasto Volanen ja res.vänrikki Larvon tiedusteluosasto jo olivat\nvalmiina iskemään vihollisrivistöön pohjoisesta. Kevyt komppania oli\npalannut Röntylästä uudenvuoden päivänä. Res.luutnantti Volanen otti\ntässä vaiheessa komppanian päällikkyyden vastaan luutnantti Rannilalta,\njoka siirtyi esikuntaani.\n\nVaihdot ja siirrot toimeen pantiin 4.1. iltaan mennessä.\n\nOma ilmatiedustelu havaitsi päivällä runsaasti kuormastoja matkalla\nitään. Pyrkikö vihollinen todella ulos verkosta? Haukilan luona tie oli\nkatkaistu, mutta idempänä vihollisella vielä oli liikkumavapaus. Käskin\nres.luutnantti Volasen ja res.vänrikki Larvon osastoja siirtymään\nlähemmäksi maantietä, jotta ne voisivat tukea kapteeni Lassilaa\nmahdollisen läpimurtoyrityksen sattuessa.\n\n\n\nHyökkäyssuunnitelma ja ryhmittyminen\n\n\nHyökkäystä ei voinut lykätä. Ryhmien komentajat olivat saaneet\ntoimintaohjeensa jo ennen joukkojen uudelleen ryhmitystä. Lopullisen\nhyökkäyskäskyn annoin tammikuun 4 päivän aamuna. Seuraavana aamuna\nratkaisutaistelun tuli alkaa.\n\nJoukot oli jaettu neljään ryhmään, joista kullakin oli oma tehtävänsä.\nNiiden kokoonpano oli seuraava:\n\n    ryhmä Fagernäs: JR 64 (paitsi I/JR 64);\n    ryhmä Kari: Er.P. 15, IV/KT-Pr. ja I/JR 64;\n    ryhmä Mäkiniemi: JR 27 ja SP 1;\n    ryhmä Mandelin: JR 65 (paitsi I/JR 65), komppania Simola,\n          Kevyt osasto Volanen ja TO 1.\n\nTykistö oli jaettu siten, että 1 1/2 patteria tuki everstiluutnantti\nMäkiniemen hyökkäystä. Yksi jaos oli alistettu majuri Karille.\n\nReservikseni olin jättänyt Kevyt osasto Paavolan Sanginlammelle, yhden\nkomppanian JR 64:stä Kerälään ja komppania Vuoriston Kuivasjärven\nlänsipuolelle.\n\nEri ryhmien tehtävät oli määritelty hyökkäyskäskyssä ja komentajille\nantamissani suullisissa ohjeissa.\n\nEverstiluutnantti Fagernäsin osaksi lankesi lähinnä estää apujoukkojen\nsaapuminen rajan takaa. Tässä mielessä hänen tuli pienemmillä osilla\nedetä Raatteeseen, rajan läheisyyteen, ja pääosillaan Purasjoelle,\nmissä tie oli ehdottomasti suljettava. Hänen tuli myöskin tuhota\nPurasjoen seuduilla todetut ja sinne ehkä lännestä purkautuvat\nvihollisvoimat.\n\nMajuri Karin tehtävänä oli saartamalla lyödä ne huomattavat\nvihollisvoimat, jotka olivat koossa Kokkojärven-Tyynelän maastossa ja\nosillaan edetä itää kohti yhteistoimintaan everstiluutnantti Fagernäsin\njoukkojen kanssa.\n\nEverstiluutnantti Mäkiniemen tuli jatkaa aloittamaansa hyökkäystä\nHaukilaan. Tätä hyökkäystä tuki everstiluutnantti Mandelinin osat\nsaartamalla Haukilaa pohjoisesta.\n\n\n\nEnsimmäinen hyökkäyspäivä\n\n\nRyhmä Fagernäs\n\nEverstiluutnantti Fagernäsin joukot ryhtyivät etenemään\nryhmitysalueeltaan Vuokinjärven pohjoispuolella heti keskiyön jälkeen\ntammikuun 5 päivänä. Oikealla komppania Lavi, vahvistettuna yhdellä\nkonekiväärijoukkueella, kahdella pioneeriryhmällä ja kahdella\nkranaatinheittimellä, eteni puoliväliin avattua talvitietä, joka\nVänkästä johtaa Raatteen tielle, noin 1 1/2 km rajalta. Komppanian\neteneminen oli vaivalloista. Noin 6 km:n pituisella taipaleella\nLinnalammelta Raatteeseen tie oli täysin ummessa. Maasto oli soista,\neivätkä pahimmat suokohdat vielä kestäneet hevosen painoa. Ainoastaan\njalkaväen ja pioneerien auttamina kuormasto vähitellen pääsi eteenpäin.\nAjan voittamiseksi komppanian pääosa hiihti edelle ja saavutti maantien\npuolen päivän aikaan.\n\nRaatteen taloryhmä oli, kuten kaikki muutkin asutukset Raatteen\nmaantien varrella, vihollisen miehittämä. Arvioltaan noin komppanian\nvahvuinen osasto, todennäköisesti rajavartiojoukkoja, piti paikkaa\nhallussaan. Pesäkkeitä oli kaikkien talojen ympärillä.\n\nLavin osasto meni asemiin maantien eteläpuolelle halliten tulellaan\nitse maantietä. Se ei kuitenkaan aukean maaston vuoksi pystynyt\nrakentamaan murrosta tielle. Tulitaistelu jatkui iltaan asti.\n\nKoska komppanialla ei ollut telttoja, annoin illalla luvan vetää\npääosan taaksepäin ensimmäisiin taloihin, jotka sijaitsivat noin 5 km\nmaantieltä.\n\nPäivän taisteluissa komppania oli onnistunut tuhoamaan muutamia\nkuorma-autoja, jotka yrittivät ajaa maantietä pitkin länteen.\n\nEverstiluutnantti Fagernäsin pääosa eteni rykmentin komentajan johdossa\nHeikkilästä metsän kautta kohti Likoharjua. Heikko ajotie oli etukäteen\navattu puoliväliin, Honkajärvelle. Loppumatkalla tie oli olematon ja\nmaasto vaikeakulkuista. Uusi tie avattiin siten, että kärjessä ajoi\nuseita tyhjiä rekiä. Näiden jälkeen seurasi muutamia puoleksi\nkuormattuja rekiä ja lopuksi täysin kuormatut ajoneuvot.\n\nEtumaiset osat saivat kosketuksen viholliseen saapuessaan päivän\nvaljetessa Likolammen seuduille, välittömästi maantien eteläpuolelle.\nTiellä nähtiin liikkuvan joukkoja, autoja ja jokunen hyökkäysvaunu. Jo\nhiukan aikaisemmin everstiluutnantti Fagernäsin lähettämä\npioneerikomennuskunta pääsi maantielle Myllyojan luona, noin 4 km\nidempänä. Pioneerit räjäyttivät maantiesillan ja tuhosivat henkilöauton\nmatkustajineen. Yritys räjäyttää myös Purasjoen maantiesilta raukesi\nvihollisen valppauden takia.\n\nKoska ei voitu havaita varustettuja asemia, everstiluutnantti Fagernäs\npäätti hyökätä Likoharjuun odottamatta panssarintorjuntatykkejään,\njotka aisojen katkeamisen takia olivat jääneet jälkeen.\n\nJoukot ryhmittäytyivät hyökkäykseen metsään noin 300 m Likoharjun talon\neteläpuolella. Etulinjaan asetettiin kaksi komppaniaa, molemmat\nvahvistettuna konekiväärijoukkueella. Kranaatinheitinkomppania oli\nasemissa valmiina tukemaan hyökkäystä.\n\nEteneminen alkoi noin klo 10.00. Maantien eteläpuolella oli\nkätkeytyneinä muutamia pikakivääripesäkkeitä, jotka nujerrettiin\nrynnäköllä. Maantien varresta, joka osoittautui olevan täynnä\npesäkkeitä, avattiin nyt äkkiä ankara konekivääri- ja pikakiväärituli\nhyökkääjiä vastaan. Myös hyökkäysvaunuja riensi paikalle. Toistuneista\nyrityksistä huolimatta joukot eivät päässeet Likoharjuun.\n\nPian havaittiin, että lännestä virtasi apujoukkoja ahdistetun\nvihollisen asemiin. Tulitaistelu oli todennäköisesti hälyttänyt\nMäntylässä olevat voimat, jotka nyt kuorma-autoilla ajoivat\ntaistelupaikalle. Joukot kuuluivat apujoukkoon, joka juuri autoilla oli\nsaapunut 44. divisioonan avuksi.\n\nEverstiluutnantti Fagernäs lähetti res.luutnantti Laitakarin\njoukkueineen Mäntylän suuntaan estämään apujoukkojen perille tulon.\nJoukkue toimi pelottomasti liikkuen maantien eteläpuolella. Se tuhosi\nväijytysasemista useita autoja ja kävi menestyksellistä taistelua\njalkaväki- ja ratsuväkiosastojen kanssa.\n\nIllalla kuutamon valossa everstiluutnantti Fagernäs hyökkäsi uudelleen\nkranaatinheitintulivalmistelun jälkeen. Likolammen pohjoispuolella\npäästiin jo maantielle. Vihollinen kävi kuitenkin idästä\nhyökkäysvaunujen ja tykistön tukemana vastahyökkäykseen, joka pakotti\noikean siipemme vetäytymään lähellä olevan metsän suojaan.\nEverstiluutnantti Fagernäs heitti nyt tuleen toisessa portaassa\nedenneen res.luutnantti Ramsayn komppanian. Komppania pääsi\nvälittömästi maantien eteläpuolelle, missä se torjui vihollisen\ntoistuvat hyökkäykset. Tässä kovassa taistelussa kunnostautui\nerikoisesti res.luutnantti Ramsay, joka urhoollisesti pystyssä kulkien\nneuvoi ja rohkaisi miehiään.\n\nPidin erittäin tärkeänä, että Purasjoen silta saataisiin hävitetyksi.\nTämä onnistuikin useiden yritysten jälkeen klo 22.00 aikaan. Nyt\nvoitiin katsoa, että maantie oli ehdottomasti katkaistu.\n\nVasta puolenyön aikana vaimeni vihollisen toiminta. Yö oli tukalan\nkylmä, 35° pakkasta. Telttoja ei ollut käytettävissä. Koska vihollisen\nvastarinta Purasjoella oli ollut odotettua kovempi, annoin illalla\neverstiluutnantti Fagemäsin käytettäväksi reservikseni pidättämäni 9.\nkomppanian.\n\n\nRyhmä Kari\n\nMajuri Karin joukot olivat hyökkäyspäivän aamulla ryhmitettyinä\nseuraavasti. Er.P. 15, kapteeni Harolan johdossa, oli edellisenä aamuna\nmiehittänyt Eskolan, noin 3 1/2 km Kokkojärven tienhaarasta, ja\ntyöntänyt varmistusosaston Eskolan pohjoispuolelle. Pataljoona Mankonen\n(I/JR 64) oli myös edellisenä päivänä saapunut Eskolan maastoon.\nIV/KT-Pr., luutnantti Karhusen johdossa, oli Sanginlammen ankaran\ntaistelun jälkeen jätetty telttaleiriin 3 km Eskolan eteläpuolelle.\n\nMajuri Kari oli päättänyt hyökätä maantien varrelle pesiytyneen\nvihollisen kimppuun sekä idästä että lännestä, saattaakseen vihollisen\nahtaalle Kokkojärven ja Teerisen väliselle kannakselle. Pataljoona\nMankosen tehtävänä oli edetä maantien suunnassa Kokkojärven tienhaaraan\nja sulkea tienhaaran kohdalla vihollisen perääntymistiet itään. Osilla\noli edettävä myös Saukkoon. Pataljoonalle alistettiin tykkijaos, yksi\npanssarintorjuntatykki ja kaksi pioneeriryhmää. Pataljoona Harolan tuli\nmaaston kautta tunkeutua Tyynelään, käydäkseen vihollisen kimppuun\nlännestä. IV/KT-Pr. jäi toistaiseksi majuri Karin reserviksi ja siirtyi\naamuvarhain Eskolaan.\n\nMolemmat hyökkäyspataljoonat lähtivät liikkeelle klo 6.00.\n\nKapteeni Mankonen kohtasi noin 1 1/2 km Eskolan pohjoispuolella vahvan\nvihollistukikohdan, joka sulki pataljoonan etenemistien. Rajulla\nhyökkäyksellä vallattiin tukikohta puoleen päivään mennessä. Etenemistä\njatkettiin kohti tienhaaraa. Varmistusosasto lähetettiin metsätietä\nmyöten Saukkoon. Illan hämärtyessä pataljoona, taisteltuaan koko päivän\nperääntyvien vihollisosastojen kanssa, oli noin 1/2 km Kokkojärven\ntienhaarasta. Omat tappiot olivat melkoiset. Kapteeni Mankosen\nhenkilökohtainen urheus oli kannustanut hänen eteläpohjalaisia miehiään\näärimmäisiin ponnistuksiin.\n\nKoska pataljoona Mankonen oli vailla telttoja ja miehet uupuneet,\nmajuri Kari illalla antoi siirtää pataljoona Karhusen etulinjaan\npataljoona Mankosen tilalle. Tämä vedettiin taemmaksi, missä nuotioiden\nteko oli mahdollista. Vasta seuraavana päivänä kapteeni Mankosen\nraskaita taisteluita käynyt pataljoona sai ensimmäiset telttansa,\nyhteensä 8 kpl.\n\nPataljoona Harola pääsi vaikeuksitta Tyynelän taloaukeamien reunaan.\nMaantie havaittiin vahvasti miehitetyksi. Kolme hyökkäysvaunua partioi\ntiellä ja esti kaikki yritykset tunkeutua maantien yli. Niille ei\naukeassa maastossa voinut mitään, ennen kuin jälkeenjäänyt\npanssarintorjuntatykki oli päässyt perille. Käytyään pari tuntia\ntuloksetonta tulitaistelua kapteeni Harola veti joukkonsa metsän\nsuojaan odottamaan panssarintorjuntatykkiä.\n\nIltapäivällä majuri Kari antoi pataljoonalle käskyn hyökätä kaikin\nvoimin maantielle. Hyökkäys suoritettiin klo 19.00 kolmesta kohdin\nTyynelän talon ja Puraksen tienhaaran välillä. Kaikki komppaniat\npääsivät maantien varteen. Hyökkäysvaunujen ja jalkaväen tuli estivät\nkuitenkin nytkin yritykset päästä tien pohjoispuolelle. Murroksia ei\nmyöskään saatu rakennetuiksi pioneerien ponnistuksista huolimatta.\nKeskiyön aikana joukot vedettiin taaksepäin metsän suojaan.\n\nEnsimmäinen hyökkäyspäivä ei majuri Karin ryhmän kohdalla tuonut\ntoivottua ratkaisua, tietä ei saatu katkaistuksi. Hyökkäysten joka\nsuunnalta ahdistetulle viholliselle tuottama järkytys joudutti\nkuitenkin suuresti Raatteen taistelun lopputulosta.\n\nOlin jo päivällä kiirehtinyt maantien katkaisemista Kokkojärvellä.\nVihollinen ei missään tapauksessa saisi purkautua Likoharjun suuntaan,\nmissä everstiluutnantti Fagernäs jo ennestään taisteli ylivoimaa\nvastaan.\n\nIllalla annoin majuri Karille käskyn pyrkiä seuraavana päivänä\nratkaisuun. Hänen oli lisäksi osillaan otettava yhteys sekä lännessä\nettä idässä oleviin naapurijoukkoihin.\n\n\nRyhmä Mäkiniemi\n\nTaistelujen polttopisteessä, Haukilassa, peräpohjalaiset pataljoonat\nLassila ja Airimo pitivät esimerkiksi kelpaavalla uljuudella edelleen\ntammikuun 2 päivänä saavuttamiaan asemia. Kapteeni Lassila sulki\nmaantien Haukilan itäpuolella, ja Airimon joukot olivat pureutuneet\nkiinni vastustajaan noin 1/2 km Haukilasta kaakkoon. Nämä vuorokaudet\nolivat sekä joukoilta että johtajilta kysyneet voimia ja sitkeyttä. Ne\nolivat myös vaatineet uhreja. Peloton res.vänrikki Kalske ja moni muu\nkunnon soturi oli jäänyt talviselle hangelle näiden päivien\ntaisteluissa.\n\nLöydetyistä asiakirjoista käy selville, että kapteeni Lassilan\neteneminen oli kohdistunut vihollisen patteriasemiin. Eteneminen oli\nniin yllättävä, etteivät patterit ehtineet kääntää putkiaan joukkojamme\nvastaan. Myös etulinjan rykmentin komentopaikka (JR 25) joutui Lassilan\njoukkojen konekiväärituleen ja tuhoutui kokonaan päivällä.\n\nVarsinaiseen hyökkäykseen ryhmittyivät Kuivasjärven itäpuolella noin\n1 1/2 km Haukilasta, pataljoonat Sihvonen (oikealla) ja Häkkinen.\nNiiden tehtävänä oli hyökätä maantielle pataljoona Airimon vasemman\nsiiven ja Kuivasjärven välillä. Tämä aukko saartoketjussa oli noin 2 km\nleveä.\n\nReservinä oli tässä suunnassa entinen komppania Kontula, joka kapteeni\nKontulan haavoittumisen jälkeen oli siirtynyt res.vänrikki Vuoristolle.\nTämä tulisieluinen pappi ja reserviupseeri antoi, kuten niin moni hänen\npappistovereistaan, myöhemmin henkensä uskonnon, kodin ja isänmaan\npuolesta, kaatuen sankarina Kuhmon raskaissa taisteluissa.\n\nHyökkäysjoukot siirtyivät ryhmitysalueelle heti keskiyön jälkeen.\nTeltat pystytettiin, ja miehet asettuivat muutamaksi tunniksi levolle.\n\nLiikkeelle lähtö tapahtui klo 6.00. Maasto oli pataljoona Sihvosen\nkaistalla kumpuilevaa metsää, Kuivasjärven itärannassa, missä\npataljoona Häkkinen eteni, heikon metsän peittämää suota.\n\nMolemmat pataljoonat pääsivät alussa hyvin eteenpäin. Metsässä\ntavattiin ainoastaan heikkoja vihollispartioita, jotka helposti\nkarkotettiin. Kuivasjärven rannassa lähimmät pesäkkeet, joissa\naikaisemmin oli miehitys, todettiin nyt tyhjiksi.\n\nPataljoonat pitivät partioyhteyttä keskenään. Pataljoona Sihvosella oli\njatkuvasti hiukan etumatkaa. Tykistön tulenjohtajat olivat valmiina\ntoimimaan.\n\nNoin 800 m maantiestä vastarinta kasvoi. Kapteeni Sihvonen tapasi saman\ntukikohdan, johon kapteeni Kontulan hyökkäys oli kilpistynyt\nuudenvuoden päivänä. Reippaalla sivustaiskulla tukikohta\nvallattiin. Saaliiksi saatiin muutamia konekiväärejä ja runsaasti\njalkaväkikiväärejä. Kapteeni Sihvonen pääsi jälleen eteenpäin,\nvaikkakin hitaasti, kunnes illalla eteneminen vähitellen pysähtyi.\n\nVastarinta kapteeni Häkkisen edessä osoittautui niin lujaksi, ettei\npataljoona pystynyt sitä murtamaan. Vihollisen miehitys oli erittäin\ntiheä, varsinkin Kuivasjärven rannassa, ja konekiväärien\ntulisuunnitelma ilman aukkoja.\n\nPataljoona Lassila, johon oli liitetty myös komppania Kattainen\nkapteeni Airimon pataljoonasta, sekä erilliskomppania Kahila, pääsi klo\n13.00 aikaan osillaan maantien pohjoispuolelle.\n\nHyökätessään maantien yli kaatui 1. komppanian rohkea päällikkö,\nres.vänrikki Miettinen, ja vähän myöhemmin haavoittuivat komppanian\nmolemmat jäljellä olevat upseerit, res.luutnantti Soiniemi ja Juvani.\nMenetettyään kaikki upseerinsa komppania vetäytyi takaisin maantien\neteläpuolelle. Vihollisen tykistötuli oli erittäin kiihkeä ja tarkka ja\naiheutti joukoille tuntuvia tappioita.\n\nPataljoonan asema oli erittäin vaikea. Vihollinen puski epätoivon\nvimmalla, pyrkien avaamaan maantien itään. Taitavasti naamioidut\nhyökkäysvaunut yrittivät murrosten kimppuun. Rauhalliset\nperäpohjalaiset eivät väistyneet. Tie oli suljettu ja pysyi. Näissä\ntaisteluissa kunnostautui erikoisesti luutnantti Kattainen\nkomppanioineen. Tämä uljas komppanianpäällikkö kaatui myöhemmin\nKuhmossa joukkojensa edessä. Taistelussa haavoittui kuolettavasti\nres.vänrikki Penttilä, joka kuoli haavoihinsa 2 päivää myöhemmin. Myös\n3. komppanian uusi päällikkö, res.vänrikki Lipponen, joka reippaasti\noli johtanut komppaniaansa näinä ankarina päivinä, haavoittui\ntaistelussa.\n\nPataljoona Airimo pääsi samoin eteenpäin ja oli keskipäivällä\naivan maantien reunassa. Joukkoihin kohdistettiin ankara tuli\nHaukilan kukkulalta. Vihollinen käytti jopa nelipiippuisia\nilmatorjuntakonekiväärejään syytäen hehkuvia valojuovaluoteja\nriveihimme.\n\nTaistelu riehui iltamyöhään. Vasta keskiyön jälkeen tuli vaimeni.\nTykistö jyrisi vielä silloin tällöin. Partiot kahakoivat ja\nhyökkäysvaunut surisivat vihaisesti maantiellä.\n\nTeltat ja kenttäkeittiöt noudettiin lähemmäksi. Osa joukoista pääsi\nkerrallaan lämmittelemään, syömään ja lepäämään raskaan päivän jälkeen.\nVartiomiehiä vaihdettiin tiheään paleltumisten välttämiseksi.\n\n\nRyhmä Mandelin\n\nEverstiluutnantti Mandelinin ryhmästä osallistui aamupäivällä\nhyökkäykseen ainoastaan Kevyt komppania Volanen ja TO 1. Nämä kokeneet\nsissiosastot partioivat jo ahkerasti tammikuun 5 päivän vastaisena\nyönä, liikkuen Raatteen maantien ja Puraksen kylätien välisellä\nalueella. Useita vihollispartioita tuhottiin yöllisissä kahakoissa.\nAamuksi Kevyt komppania Volanen siirtyi käskyn mukaan Kotvalaan, TO 1\nPuraksen tien varteen. Lukuisat partiot varmistivat Kotvalan ja Materon\nvälillä.\n\nKoska oli odotettavissa, että vihollinen, sen jälkeen kun Raatteen\nmaantie oli katkaistu, tulisi pyrkimään saarroksesta Puraksen kylätietä\npitkin, joka johti rajan läheisyyteen, alistettiin Luttolassa oleva\nJR 65:n komppania Pyrrö res.luutnantti Volaselle nimenomaan Puraksen\nsuuntaa varten. Komppania siirtyi aamupäivällä Kotvalaan yhtyäkseen\nKevyeen komppaniaan. Puraksen tie suljettiin nyt tehokkaasti.\n\nOli kuitenkin tärkeää aikaansaada pettämätön varmistus koko\nmetsäalueella Kuomasjärven ja Puraksen tien välillä. Tähän\ntarkoitukseen everstiluutnantti Mandelin ilmoitti puolen päivän aikaan\nvoivansa asettaa komppania Pyrrön lisäksi yhden vahvistetun komppanian\nIII/JR 65:stä. En ollut uskaltanut ottaa tätä komppaniaa lukuun, koska\nse oli saapunut Suomussalmelle vasta edellisenä iltana raskaan marssin\njälkeen. Komppania, jota pataljoonan komentaja, kapteeni Flink,\nhenkilökohtaisesti johti, asetti varmistuksen Kuomasjärven ja\nLauttalammen välillä. Kaksi konekivääriä vietiin asemaan Kuomasjärven\nitärantaan. Varmistus oli asetettu noin klo 18.00.\n\nAuttaakseni kapteeni Harolan etenemistä Tyynelään annoin klo 11.30\nkäskyn everstiluutnantti Mandelinille painostaa Tyynelää pohjoisesta\nres.luutnantti Volasen joukoilla. Tämän tehtävän sai komppania Pyrrö,\njoka ryhtyi etenemään Materosta Tyynelää kohti. Vihollisen tiheät\nkonekivääripesäkkeet estivät kuitenkin komppaniaa pääsemästä Tyynelän\nlähelle.\n\nAnkaran pakkasen takia käskin vetää Volasen pääosat yöksi Materoon ja\nKotvalaan, missä oli joitakin rakennuksia jäljellä. Varmistuslinjalle\njääneet partiot kahakoivat vihollisen kanssa läpi yön.\n\nIllalla ja yöllä vihollisen tykistö ampui asemiamme\nKuivasjärven-Kuomasjärven kannaksella. Vihollisen jalkaväki pysyi\nkuitenkin toimettomana.\n\nEnsimmäinen hyökkäyspäivä ei missään kohdin johtanut ratkaisuun.\nVihollinen oli kuitenkin ajettu ahtaalle. Sen liikkumisvapautta oli\nsuuresti rajoitettu. Kaikki merkit viittasivat siihen, ettei vihollinen\nenää pystynyt ottamaan aloitetta käsiinsä, vaan hiljalleen kulki\nkohtaloaan kohti.\n\nLöydetyistä asiakirjoista tavattiin mielenkiintoinen 9. armeijan\nradiosanoma 44. divisioonalle, annettu 5.1. klo 10.00. Armeijan\nkomentaja käskee siinä 44. divisioonan komentajaa irroittamaan\nvähintään kaksi pataljoonaa hyökkäykseen maantien eteläpuolella. Tähän\nhyökkäykseen yhtyisi JR 3:n osat, jotka oli lähetetty 44. divisioonan\navuksi. Toiminnan piti alkaa klo 13.00 pommituskoneiden tukemana. Oma\nhyökkäyksemme teki ilmeisesti tämän suunnitelman tyhjäksi.\n\nRaatteen taistelun vaikeissa olosuhteissa, yhteyksien kulkiessa pitkiä\nhuonoja talviteitä, huoltotoiminta oli erittäin tärkeätä. Joukoille oli\ntoimitettava ajoissa tarvittava muona, rehu ja ammukset. Haavoittuneet\noli nopeasti saatava hoitoon.\n\nHuoltohenkilöstö tunsi vastuunsa. Etulinjojen sidontapaikoissa, luotien\nvinkuessa ja kranaattien räjähtäessä, annettiin haavoittuneille\nensimmäinen apu. Taempana kenttä- ja sotasairaalat suorittivat tärkeän\ntehtävänsä. Muistan näiltä taistelupäiviltä erikoisella kunnioituksella\ntaitavien lääkärieni ja uljaiden hoitajattarien uupumattoman työn,\njonka avulla niin moni haavoittunut pelastettiin elämälle.\n\n\n\nToinen hyökkäyspäivä -- luhistuminen alkaa\n\n\nRyhmä Fagernäs\n\nTammikuun 6 päivän aamuna vihollinen ryhtyi uudelleen ankarasti\nhyökkäämään everstiluutnantti Fagernäsin asemia vastaan. Hyökkäystä\ntuki tykistöosasto ja 5 hyökkäysvaunua, joiden tykit tulittivat\netulinjaamme suoralla suuntauksella. Tässä taistelussa 6. komppanian\npäällikkö, res.vänrikki Lönnbohm, antoi loistavan näytteen\nreserviupseeriemme kunnosta. Suojatakseen komppaniansa hyökkäysvaunujen\ntulelta hän hyökkäsi yksin, käsikranaateilla aseistettuna, erään vaunun\nkimppuun, surmasi kuljettajan ja tuhosi hyökkäysvaunun. Uroteko maksoi\nkuitenkin hänen henkensä. Myös toisen, etulinjassa olevan komppanian\npäällikkö kannettiin pian haavoittuneena linjojen taakse. Päälliköiden\npoistuminen aiheutti sen, että etulinja vetäytyi taaksepäin metsän\nsuojaan, missä hyökkäysvaunut eivät enää voineet ahdistaa. Omat\npanssarintorjuntatykit, jotka vihdoin olivat päässeet perille,\njoutuivat muutaman laukauksen jälkeen epäkuntoon. Toinen tykeistä jäi\nkaiken lisäksi linjojen väliin etulinjan väistyessä. Hiukan myöhemmin\nse vallattiin takaisin.\n\nReservinä olleen 9. komppanian saavuttua taistelualueelle\neverstiluutnantti Fagernäs ohjasi sen Likolammen eteläpuolitse\nPurasjoen sillalle ottamaan siltamaaston haltuunsa. Komppania pääsi\nonnellisesti perille, karkotti rantatörmällä olevan vihollisen ja\nasettui puolustusasemaan Purasjoen länsipuolelle.\n\nKoska everstiluutnantti Fagernäs oli vaikeassa tilanteessa, annoin\npuolen päivän aikaan majuri Karille käskyn ohjata pataljoona Mankonen\nSaukon ja Mäntylän kautta everstiluutnantti Fagernäsin avuksi. Yksi\nkomppania oli kuitenkin annettu luutnantti Karhuselle, eikä se siis\nvoinut seurata pataljoonaansa. Pataljoona Mankosen tehtävänä oli tuhota\nne vihollisvoimat, jotka olivat jääneet majuri Karin ja\neverstiluutnantti Fagernäsin väliin.\n\nNämä olivat ilmeisesti ne JR 3:n osat, jotka 9. armeijan komentaja oli\nlähettänyt 44. divisioonan avuksi.\n\nKapteeni Mankonen lähti iltapäivällä liikkeelle Eskolasta ja eteni\nmetsätietä suoraan Saukkoon. Kylässä oli vihollisia, ja niitä virtasi\nlisää lännestä. Kylässä kehittyi ankara taistelu, mies miestä vastaan.\nVasta illalla päästiin jatkamaan Mäntylään, joka kuten Saukko, oli\nvihollisen miehittämä. Paitsi jalkaväkeä oli kylässä eskadroonan\nvahvuinen ratsuosasto. Useatuntisen ankaran taistelun jälkeen kapteeni\nMankonen sai kylän haltuunsa.\n\nYhä virtasi vihollisia lännestä pataljoonan selkään. Ne olivat\nyksityisiä miehiä ja ryhmiä, jotka metsien kautta olivat kiertäneet\nluutnantti Karhusen tiesulut Kokkojärven itäpuolella. Kun näiden luku\nyhä kasvoi, mikä haittasi joukkojen etenemistä itää kohti, kapteeni\nMankonen käänsi illalla rintamansa länteen ja tuhosi ankarassa\ntaistelussa häiritsevät vihollisosastot. Tämän päivän taistelut\nkahdella rintamalla olivat pataljoona Mankoselle erittäin raskaat.\nKomentajan henkilökohtainen urheus kannusti miehiä saavuttamaan\nyliotteen vihollisesta toivottomissakin tilanteissa.\n\nLikoharjussa ei tilanne päivän mittaan sanottavasti muuttunut.\nVihollinen teki useita hyökkäyksiä asemiamme vastaan, viimeiset illalla\nklo 20.00-21.00 välillä. Kaikki hyökkäykset torjuttiin, ja vihollinen\nkärsi huomattavia tappioita.\n\nRaatteessa komppania Lavi jatkoi taisteluaan kaivautuneen vihollisen\nkanssa ja esti liikenteen maantiellä. Yksi hyökkäysvaunu ja yksi\nkuorma-auto tuhottiin kasapanoksilla.\n\n\nRyhmä Kari\n\nAntamani käskyn perusteella majuri Kari ryhtyi kaikin voimin jatkamaan\nhyökkäystään. Asemiin saavuttuaan 5.1. illalla pataljoona Karhunen sai\nkäskyn viipymättä katkaista maantien Kokkojärven itäpuolella.\n\nEteneminen Kuhmon maantien suunnassa oli osoittautunut raskaaksi. Tie\noli reunustettu pesäkkeillä, ja varsinkin Raatteen tienhaaran seutu oli\ntulvillaan vihollisia. Myös tykkejä oli asemissa lähellä tienhaaraa.\n\nLuutnantti Karhunen lähetti tämän vuoksi res.luutnantti Ylösen johtaman\n3. komppanian, vahvistettuna yhdellä konekiväärijoukkueella ja\npanssarintorjuntatykillä, maaston halki Raatteen maantielle. Komppanian\ntuli katkaista tie noin 1 1/2 km Kokkojärveltä itään, missä arveltiin\ntien murrostamisen käyvän päinsä suhteellisen helposti. Loppuosa\npataljoonasta jäi toistaiseksi entisiin asemiinsa valmiina myöhemmin\nyhtymään hyökkäykseen.\n\nRes.luutnantti Ylösen komppania saavutti onnellisesti Raatteen maantien\nnoin klo 3.00. Maantie katkaistiin murroksilla sekä länteen että itään.\nTien poikki kaadettiin mahtavia puita, ja puiden väliin ja eteen\nasetettiin runsaasti miinoja. Komppanian käytettäväksi annettu\npanssarintorjuntatykki saatettiin asemaan, niin että se pystyi\ntulittamaan noin 1 km:n pituista maantien osaa.\n\nAamun valjetessa vihollinen ryhtyi lännestä käsin hyökkäykseen.\nJalkaväki eteni pitkinä jonoina molemmin puolin tietä, noin 50 m tien\nulkopuolella. Myös konekiväärejä kuljetettiin mukana. Maantietä myöten\najoi hyökkäysvaunu, joka tulitti ankarasti lumikuopissa makaavaa\nkomppaniaa.\n\nMiehet säilyttivät malttinsa. He ymmärsivät täysin asemansa tärkeyden.\nPanssarintorjuntamiehet tähtäsivät huolella. Täysiosuma tuhosi\nhyökkäysvaunun, ennen kuin se ehti murrokselle. Kone- ja pikakiväärit\npysäyttivät jalkaväen.\n\nHyökkäysvaunun turvissa loppumaton rivistö kuorma-autoja, vankkureita\nja tykkejä seurasi tiellä pakomatkalla itään. Se pysäytettiin kaikkien\naseiden tulella ja jäi liikuntakyvyttömänä asemiemme eteen.\n\nKoska oli ilmeistä, että vihollinen uudistaisi yrityksensä murtautua\nres.luutnantti Ylösen linjojen läpi, majuri Kari antoi luutnantti\nKarhusen käytettäväksi yhden kiväärikomppanian ja yhden\nkonekiväärijoukkueen pataljoona Mankosesta. Lisäksi siirrettiin\nres.luutnantti Ylöselle yksi joukkue luutnantti Karhusen 1.\nkomppaniasta. Näiden lisävoimien avulla vahvistettiin sivustoja ja\nlähetettiin partioita seuraamaan niitä vihollisryhmiä, jotka tien\nulkopuolella olivat päässeet murroksen ohi.\n\nVihollinen yrittikin klo 14.00 aikaan uudelleen murtautua läpi, mutta\ntuloksetta.\n\nMyös kapteeni Harola hyökkäsi aamulla päästäkseen maantielle.\nIskuryhmä, kaksi komppaniaa, oli koottu Teerisen länsipuolelle\nhyökkäämään Teerisen-Kokkojärven kannaksen suunnassa.\n\nHyökkäys alkoi aamuhämärässä, klo 8.00. Pataljoona pääsi ankarasti\ntaistellen maantielle klo 11.00 mennessä. Osa jätettiin sulkemaan\njärvikannas itään. Pääosa kääntyi länteen kohti Tyynelää. Eteneminen\njatkui Tyynelän taloaukeamien itäreunaan, johon joukot asettuivat\nasemiin tien molemmin puolin. Tien poikki rakennettiin murros.\n\nEnnen pitkää saarretut vihollisvoimat hyökkäsivät lännestä kapteeni\nHarolan asemia vastaan. Oli hinnalla millä tahansa päästävä ulos\nvankeudesta, missä kuolema odotti. Kaikki yritykset raukesivat\njoukkojemme ankaraan tuleen. Kaksi hyökkäysvaunua ammuttiin\nkelvottomiksi murroksen edessä.\n\nPian havaittiin, että vihollinen yritti poistua saartorenkaasta\nPuraksen tietä, missä omat joukkomme olivat suhteellisen heikot.\nAinoastaan komppaniat Pyrrö ja Volanen varmistivat tässä suunnassa.\n\nAsetin tämän vuoksi majuri Karin käyttöön Kevyt osasto Paavolan, joka\nillalla ohjattiin Materoon. Ratsumestari Paavola lähetti toisen\nkomppaniansa (Hapuoja) sulkemaan teiden välisen maaston. Toinen\nkomppania (Vilppo) partioi Materon-Lauttalammen välillä\nyhteistoiminnassa res.luutnantti Volasen varmistusosastojen kanssa.\n\n\nRyhmä Mäkiniemi\n\nEverstiluutnantti Mäkiniemen joukot aloittivat uudelleen hyökkäyksensä\nheti aamulla tammikuun 6 päivänä.\n\nKapteeni Lassila ryntäsi kolmella komppanialla ja pääsi aamupäivällä\nvälittömästi maantiehen kiinni. Joukot jäivät vaanimaan vihollista,\njonka epäiltiin vielä kerran yrittävän saarroksesta.\n\nPataljoona Airimo valtasi myös viimeiset viholliskorsut maantien\neteläpuolella. Panssarintorjuntatykki saatettiin asemaan tienvarteen,\nja kaiken varalta rakennettiin tielle uusi murros kapteeni Lassilan\nmurrosten lisäksi. Pesäkkeiden valtaamisessa res.vänrikki Johnhelm\nkunnostautui erikoisesti.\n\nPataljoonat Sihvonen ja Häkkinen eivät aamulla päässeet sanottavasti\neteenpäin. Vastarinta oli äärimmäisen kova ja pesäkkeitä tiheässä. Myös\nvihollisen tykistö ampui hyökkäysmaastoa.\n\nPuolen päivän aikaan havaittiin, että vihollinen pyrki murtautumaan.\nAnnoin käskyn edetä joka suunnasta perääntymisen estämiseksi. Klo 13.30\naikaan kapteenit Sihvonen ja Häkkinen ryntäsivät jälleen. Pataljoona\nSihvonen mursi aukon korsurivissä ja iski sivustasta jäljellä olevien\npesäkkeiden kimppuun. Iltahämärässä pataljoona saavutti maantien\npataljoona Airimon vasemmalla puolella. Myös pataljoona Häkkinen pääsi\nankarasti taistellen maantielle. Aivan Kuivasjärven rannassa oli\nkuitenkin vielä joitakin pesäkkeitä tuhoamatta.\n\nMaantielle päästyään joukot saivat hämärässä näkyviinsä\nhyökkäysvaunujen kuvut. Miehet luulivat niitä ensiksi korsujen\nkatoiksi, mutta kun tykistötulemme vaikutuksesta eräs tiellä oleva\nammuskuorma räjähti ja sytytti palon, nähtiin selvästi aavemainen,\nloppumaton kolonna maantiellä.\n\nIltayöstä maattiin asemissa. Pataljoona Häkkisen vasemmalla siivellä\njatkui vielä verinen taistelu korsu korsulta. Yö oli jälleen tavattoman\nkylmä. Osa teltoista oli pystyssä joukkojen takana.\n\nAinakin 10 hyökkäysvaunua liikkui maantiellä. Ärsytettyjen\nvillieläinten tavoin ne kerta toisensa jälkeen puskivat kapteeni\nLassilan murrokseen. Miinat tekivät tehtävänsä. Nyt vihollinen\nhädässään ajoi hevoslauman murroksia kohti, saadakseen vaaralliset\nmiinat laukeamaan. Eläinraukat tuupertuivat tuleemme.\n\nYhä kasvoi saarrettujen hätä. Jalkaväki yritti tiheänä laumana tien\nsuunnassa kuolemaa pakoon. Ei ollut enää johdettua toimintaa, vaan\njärjetöntä pakoa hinnalla millä hyvänsä. Toiset pyrkivät saarroksesta\nryömien maantien ojia myöten. Järkevimmät heittivät jo aseensa, kun\nhuomasivat tilanteensa toivottomaksi. Vankiryhmiä kertyi hiljalleen\nlinjojemme taakse. Onnettomia Ukrainan poikia, jotka oli tuotu tänne\nPohjolan metsiin, missä kuolema uhkasi joka askeleella.\n\nKello 2.00 aikaan jatkettiin hyökkäystä. Noin tunnin taistelun jälkeen\nvihollinen Airimon ja Sihvosen edessä vetäytyi maantien varresta\nHaukilan kukkulalle, missä talot olivat raunioina. Alkoi pimeässä yössä\nennenkuulumaton kiväärien räiske ja pauhina. Ahtaalle joutunut\nvihollinen ampui ympärilleen. Kuului voimakasta huutoa tuhansista\nkurkuista, kuoleman pelossa olevan joukon tuskanhuutoa.\n\nJoukkomme jäivät asemiinsa odottamaan aamua.\n\n\nRyhmä Mandelin\n\nKapteeni Lassilan tilanteen helpottamiseksi ja ratkaisun\njouduttamiseksi annoin jo ensimmäisen hyökkäyspäivän illalla\neverstiluutnantti Mandelinille käskyn ohjata res.luutnantti Volasen\npääosa maantien pohjoispuolitse kohti Haukilaa.\n\nEteneminen alkoi 6.1. aamulla, komppaniat Volanen ja Pyrrö vierekkäin.\nPian havaittiin metsässä pakenevia vihollisosastoja matkalla\nkoilliseen. Haukilan pohjoispuolella syntyi ankara metsätaistelu.\nVihollinen, joka kulki jalan pitkinä jonoina, joutui auttamattomasti\nalakynteen taistelussa hiihto-osastomme kanssa. Kornetti Renwall\njoukkueineen lähti seuraamaan jälkiä. Myös kapteeni Flinkin\nrintamanosalla vihollinen jo päivällä pakeni, osa metsien kautta, osa\npitkin Kuomasjärven jäätä, joutuen konekivääriemme tuleen.\n\nOsa pakenevista oli jo päässyt useita kilometrejä, aina Näätälään\nasti, jossa huomattiin nuotiosavujen nousevan taivasta kohti.\nEverstiluutnantti Mandelin lähetti tähän suuntaan kaikki irtisaatavat\nosat pakenevien takaa-ajoon.\n\nIltapäivällä pakolaisten luku yhä kasvoi. Vihollinen jätti Haukilan\njoukkueen, jopa komppanian vahvuisina osastoina. Näitä uupuneita,\nnälkiintyneitä ryhmiä oli helppo seurata. Leveä ura osoitti pehmeässä\nlumessa pakotien. Vankeja kertyi runsaasti.\n\nEverstiluutnantti Mandelin irroitti takaa-ajoon viimeiset reservinsä,\njotka Luttolasta käsin suorittivat retkiä kauas pohjoiseen ja itään.\n\nRes.luutnantti Volasen eteneminen Haukilaan kapteeni Lassilan avuksi\ntuli näissä oloissa estetyksi. Osia Volasen joukoista oli tosin edennyt\naina lähelle Haukilaa. Ne vetäytyivät kuitenkin takaisin Materoon,\njouduttuaan vihollisen ankaran tulen alaiseksi.\n\nSekä kapteeni Flinkin että res.luutnantti Volasen osastot jatkoivat\ntammikuun 7:ntenä ja vielä useina seuraavina päivinä alueen\npuhdistamista. Vihollisia oli hajallaan metsissä. Toiset pyrkivät vielä\nitään, kohti rajaa. Toiset olivat uupuneina piilottautuneet tuuheiden\npuiden alle. Vähitellen nälkä ja pakkanen ajoivat nämä onnettomat\npäivänvaloon.\n\nToinen hyökkäyspäivä oli jo sinetöinyt vihollisdivisioonan kohtalon.\nHaukilassa vastarinta oli täysin murrettu. Kokkojärven-Tyynelän\nmaastossa vihollisen asema niinikään oli toivoton. Likoharju, missä\nvihollisen tuoreimmat voimat vielä sitkeästi pitivät puoliaan, oli\nsekin kukistuva everstiluutnantti Fagernäsin ja kapteeni Mankosen\nyhteisestä rynnistyksestä.\n\n\n\nKolmas hyökkäyspäivä -- vihollisdivisioonan tuho\n\n\nEverstiluutnantti Fagernäs oli päättänyt käydä ratkaisevaan\nhyökkäykseen tammikuun 7 päivän aamuna, jolloin pataljoona Mankonen,\njoka lähestyi lännestä, jo saattaisi vaikuttaa taisteluun.\n\nYö tuotti ikävän yllätyksen. Klo 4.00 aikaan vihollisen onnistui\nhyökkäysvaunujen tukemana karkottaa 9. komppania asemistaan\nPurasjokilinjalla.\n\nIlmeisesti vihollinen vielä toivoi pääsevänsä irti joukkojeni otteista.\nVastoinkäyminen Purasjokilinjalla teki välttämättömäksi jo laaditun\nhyökkäyssuunnitelman muuttamisen viime tingassa. Siltamaasto oli\nnopeasti vallattava takaisin. Vasta tämän jälkeen voitiin käydä\nLikoharjussa olevien vihollisen päävoimien kimppuun.\n\nEverstiluutnantti Fagernäsin joukot järjestäytyivät hyökkäykseen\nLikolammen ja Pienen-Parvajärven väliselle kannakselle, ensimmäisenä\ntehtävänään karkottaa vihollinen Purasjokilinjalta. Yksi komppania\n(Ramsay) jätettiin sitomaan vihollista Likoharjun maastossa. Hyökkäys\nalkoi klo 10.30.\n\nVihollinen ei enää kestänyt joukkojemme painoa, vaan pakeni\nPurasjokilinjalta täydessä epäjärjestyksessä kaikkiin ilmansuuntiin.\nSiltamaastoon jätettiin yksi vahvistettu joukkue varmistamaan ja\ntiedustelemaan itään. Päävoimat jatkoivat länteen, kohti Likoharjua,\njota komppania Ramsay ahdisti etelästä. Vihollisen vastarinta oli\nmurrettu. Huomattava osa heitti jo aseensa antautuen vangiksi.\nLikoharju, josta oli taisteltu kaksi vuorokautta, vallattiin ilman\nmainittavia tappioita.\n\nPuolen päivän aikaan lähestyi pataljoona Mankonen, taisteltuaan läpi\nyön metsissä ja tiellä harhailevien vihollisosastojen kanssa. Yhä\nvirtasi vihollisia lännestä pataljoonan selustaan. Likoharjuun\npäästyään kapteeni Mankonen vielä kerran palasi pataljoonineen\nMäntylään, jonka hän puhdisti sinne kertyneistä vihollisista.\n\nOsa vihollisvoimista oli paennut metsiin tien pohjois- ja\neteläpuolelle. Vahvoja hiihtopartioita lähetettiin ajamaan näitä\npakenevia takaa. Vain harvat välttivät kohtalonsa.\n\nLikoharjun sotasaalis oli sangen huomattava: 5 hyökkäysvaunua, 35\nkuorma-autoa, 10 moottoripyörää, 20 vankkuria, 50 hevosta ja erittäin\nrunsas jalkaväkiaseistus.\n\nRaatteessa komppania Lavi piti edelleen asemiaan. Vihollinen yritti\nvielä aamupimeässä hyökätä rajan takana olevan tykistön tukemana.\nIlmeisesti tämä oli viimeinen yritys päästä saarretun divisioonan\navuksi. Hyökkäysyritykset kuitenkin torjuttiin.\n\nOma tiedustelu ulotettiin nyt jo Venäjän puolelle. Res.vänrikki\nKonttinen tiedusteluosastoineen kävi aina Vasovaaran kylässä\ntervehtimässä vihollisen siellä olevia johto- ja huoltoelimiä. Hän toi\nrauhoittavan tiedon, ettei kylässä ollut taistelujoukkoja. Kaikki tässä\nsuunnassa olevat voimat oli jo heitetty tuleen.\n\nMyös majuri Karin rintamanlohkolla tilanne kehittyi nopeasti ratkaisua\nkohti. Yöllä vihollinen vielä pyrki saarroksesta. Eräs panssariauto\najoi mistään välittämättä res.luutnantti Ylösen murrokseen ja pääsi\nihmeen kautta läpi ja tunkeutui jalkaväen asemiin. Res.luutnantti\nYlönen tuhosi henkilökohtaisesti auton kasapanoksella. Ennen kuin\nmurros oli ehditty korjata, siihen ajoi toinenkin panssariauto, joka\nkuitenkin luisui ojaan. Tämän jälkeen ei enää yritetty avata tietä.\n\nTyynelässä taisteltiin vielä aamupäivällä, mutta vihollisen usko oli\nmennyt. Osa pyrki pohjoiseen metsien läpi. Ratsumestari Paavolan\nvarmistuselimet tuhosivat lukuisia pakenevia ryhmiä, jotka\nepätoivoisina kahlasivat lumessa.\n\nPuolen päivän aikaan vihollinen ryhtyi antautumaan. Nälkiintyneitä,\npaleltuneita miehiä nousi korsujen pimeydestä. Sota oli heidän\nkohdaltaan päättynyt. Yksi ainoa pesäke piti vielä illalla puoliaan.\nJätimme sen toistaiseksi omaan rauhaansa.\n\nMaantiellä oleva saalis oli valtava: 10 hyökkäysvaunua, 6 tykkiä, 42\nkuorma-autoa, noin 400 elävää hevosta, kymmenittäin konekiväärejä ja\npikakiväärejä. Kaatuneita vihollisia laskettiin lähes 800. Vangeiksi\nantautui noin 200.\n\nEverstiluutnantti Mäkiniemen rintamanosalla, Haukilassa, vihollisen\nluhistuminen jatkui kiihtyvällä nopeudella. Heti aamulla joukkomme\nylittivät maantien ja jatkoivat etenemistään, kunnes saatiin kosketus\nHaukilan pohjoispuolella oleviin omiin joukkoihin.\n\nMaantiellä oli katkeamaton jono hyökkäysvaunuja, autoja, vankkureita,\ntraktoreita. Haukilan aukean itälaidassa oli useita tykkipattereita\nasemissa, pitkät putket suunnattuina länttä kohti. Metsä oli täynnä\nirtipäässeitä hevosia, jotka nälissään olivat kuorineet puita ja oksia.\nTämä suunnaton sotamateriaali, jonka paljoudesta köyhät joukkomme eivät\nolleet voineet edes uneksia, joutui nyt käsiimme eheänä ja melkein\nuutena. Varsinkin tykistökalusto loisti uutuuttaan. Tulenjohto-,\nmittaus- ja viestivälineet olivat runsaat ja monipuoliset. Saimme\nerinomaisen täydennyksen heikoille varastoillemme. Saimme kalliita\nlääkeaineita ja instrumentteja, satuloita ja kenttäkeittiöitä, jotka\ntulivat meille hyvään tarpeeseen.\n\nAinoastaan muutamat harvat pesäkkeet jatkoivat vastarintaa, toiset\nniistä erittäin sitkeästi aina iltamyöhään. Korsussa oleva vihollinen\ntaisteli yleensä viimeiseen asti antautumiskehoituksista välittämättä.\nSitkein vastarinta oli Kuivasjärven rannassa ja Kuomasjoen itäpuolella,\nminne ilmeisesti oli asetettu valiojoukkoja. Nämä vihollispesäkkeet\nestivät maantien käytön Haukilasta suoraan Suomussalmen kirkonkylään.\nHuoltoyhteyksien kannalta tämä tie oli nopeasti avattava.\n\nTehtävän sai vanha, koeteltu jääkärikapteeni Laine. Oman komppaniansa\nja kapteeni Häkkisen osien avulla hän tuhosi kaikki maantien lähellä\nolevat pesäkkeet.\n\nNäin saatiin avatuksi tärkeä huoltotie. Pioneerit rakensivat uuden\nsillan Kuomasjoen yli. Murrokset poistettiin. Nälkiintyneet\nsotasaalishevoset kuljetettiin ensimmäisinä taistelualueelta saamaan\nrehua ja hoitoa.\n\nAlueen puhdistus jatkui. Metsistä ja korsuista tuotiin vankeja. Useat\nolivat palelluttaneet kätensä tai jalkansa. Maantien varrelle\nsytytettiin nuotioita, missä omat miehemme ja vihollisvangit\nlämmittelivät sovussa.\n\nVielä myöhään illalla oli jäljellä vihollispesäkkeitä lähellä\nKuomasjärveä. Kersantti Rosenqvist joukkueineen sai tehtäväkseen tuhota\nnämä viimeiset varustukset. Hän lähti liikkeelle noin klo 22.00 ja\npalasi klo 4.00 mukanaan 70 vankia.\n\nSeuraavina päivinä joukot jatkoivat alueen puhdistusta ja sotasaaliin\nkeruuta. Vihollisia oli vielä piilottautuneina korsujen pimennoissa,\nkuormastoissa ym. paikoissa. Lumesta löydettiin aseita, tykinlukkoja ja\nsuuntauslaitteita.\n\nErikoiset komennuskunnat jätettiin jatkamaan puhdistusta. Tämä työ\nkesti sodan loppuun ja vielä sen jälkeenkin.\n\nHaukilan sotasaalis oli kerrassaan valtava. Mainitsen eräitä\nlukuja: kenttätykkejä 40, panssarintorjuntatykkejä 29,\nilmatorjuntakonekiväärejä 13, hyökkäysvaunuja 27, panssariautoja 6,\ntraktoreita 20, kuorma-autoja 160, vankkureita 300, kenttäkeittiöitä\n32, eläviä hevosia noin 600. Lisäksi oli tavaton määrä ammuksia,\nviestikalustoa, lääkintävälineitä ym.\n\n\n\nPäätös\n\n\nRaatteen taistelu oli näin päättynyt vihollisen 44. divisioonan\ntäydelliseen tuhoon. Joukoilleni annettu tehtävä oli suoritettu\nloppuun.\n\nIhailtavalla sitkeydellä joukkoni olivat lähes kuukauden kamppailleet\nSuomussalmen talvisessa korvessa. Kuolemaa uhmaten ne olivat\nrynnistäneet ylivoimaa vastaan, ainoana johtotähtenä rakas, yhteinen\nisänmaa, joka taisteli elämästään.\n\nMoni urhea soturi lunasti sydänverellään Suomussalmen suuret voitot. He\nantoivat nöyrinä elämänsä isänmaan, kodin ja uskonnon puolesta.\nValkoiset ristit kirkkotarhoissa kertovat heidän uhristaan. He\nnäyttivät kansalle kunnian tien, joka oli raskas, mutta ainoa.\n\nLyhyen levon jälkeen siirryin joukkoineni Kuhmon rintamalle, missä\nmeitä odottivat vielä raskaammat tehtävät.\n\n\n\n"]