[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fH6WJ9IAz-tx07voUyU8eHFTbhEX6Kwa-QWQSuku5Rw0":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":8,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},2045,"Kommunistinen yhteiskunta vuonna 2000","Michaelis, Richard",1839,1909,"2045-michaelis-richard-kommunistinen-yhteiskunta-vuonna-2000","2045__Michaelis_Richard__Kommunistinen_yhteiskunta_vuonna_2000","Jatkoa ja vastaus Edward Bellamyn romaaniin \"Vuonna 2000","romaani",[],[],"fi",1890,21781,153458,false,17912,[22,23,24,25],"Bellamy, Edward, 1850-1898. Looking backward","Utopian fiction","Utopias -- Fiction","Utopias in literature",[27],"Novels","\"Kommunistinen yhteiskunta vuonna 2000\" by Richard Michaelis is a critical response to Edward Bellamy's utopian novel, written in the late 19th century. The text explores themes of societal organization and critiques the notion of communism as proposed by Bellamy, arguing for the importance of individualism and competition over collective ownership. The author expresses concern about the feasibility of a perfect conforming society devoid of personal ambition and freedom.  The opening of the work presents Michaelis's authorial preface, where he reflects on the societal structures of Bellamy's vision. The preface introduces Julian West, a character from Bellamy's original work, who has awakened 113 years into a radically transformed world, and sets the stage for a series of discussions highlighting the differences between his past and the proposed future. Through this introduction, Michaelis lays the groundwork for his argument by contrasting a newfound order based on supposed equality with the complexities of human nature and individual aspiration. The opening thus serves as both a personal and analytical critique of a society he believes is unrealistic and fundamentally flawed. (This is an automatically generated summary.)",[],342,"Kriittinen jatko-osa Edward Bellamyn utopiaromaanille Vuonna 2000. Teos esittää vastalauseen Bellamyn visioimalle yhteiskunnalle kuvaamalla järjestelmän, jossa kommunistiset ihanteet ovat johtaneet korruptioon, yksilönvapauden menetykseen ja byrokraattiseen mielivaltaan.","Richard Michaelisin 'Kommunistinen yhteiskunta vuonna 2000' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 2045. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa\nettä sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Matti Järvinen, Tuija Lindholm ja\nProjekti Lönnrot.","KOMMUNISTINEN YHTEISKUNTA VUONNA 2000\n\nJatkoa ja vastaus Edward Bellamyn romaaniin \"Vuonna 2000\"\n\n\nKirj.\n\nRichard Michaelis\n\n\nSaksasta suomentanut H. K.\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto,\n1909.\n\n\n\n\n\n\nTekijän alkulause.\n\n\nJokainen pyrkimys etsiä totuutta ja aikaansaada parannusta oloissamme\nansaitsee tunnustusta -- silloinkin, kun emme voi hyväksyä suuntaa ja\nehdotettuja toimenpiteitä. Herra Edvard Bellamyn kirja \"Vuonna 2000\" on\nyritys parantaa ihmiskunnan tilaa ja on senvuoksi kiitosta ansaitseva;\nmutta jos me hänen parannusehdotuksiltaan riisumme sen kimmeltelevän\nvaipan, johon hän on ne pukenut, ei jää jälelle muuta kuin silkkaa\nkommunismia. Ja tämä on kaikkialla, missä se on otettu käytäntöön ilman\nuskonnollista pohjaa, osottautunut mahdottomaksi toteuttaa.\n\nChicago on viimeisinä neljänätoista vuonna ollut kommunistisen ja\nanarkistisen liikkeen keskustana Yhdysvalloissa. Kun minä\ntoimittamassani lehdessä \"Freie Presse\" puolustin niitä perusaatteita,\njoilla amerikalainen valtio-olemus lepää, Europan liiaksiasutuista\nteollisuusmaista maahan kuljetettuja oppeja vastaan, tutustuin niin\nhyvin näihin kuin noiden yhteiskunnanpelastajien houreisiin ja\nomituisuuksiin, jotka aivan täydestä todesta luulivat, että heidän\nhallussaan muka oli jokin aivan varma parannuskeino, jonka avulla he\neivät tekisi täydelliseksi ainoastaan kaikkia inhimillisiä laitoksia\nvaan vieläpä itse ihmisetkin.\n\nHerra Bellamy edustaa sentään maltillisempia mielipiteitä kuin mitä\nmonet muut ovat opettaneet; mutta hänellä on Chicagon kommunistein ja\nanarkistein kanssa yhteistä se, että hän on käynyt kykenemättömäksi\noikein arvostelemaan nykyajan laitoksia, oloja ja ihmisiä, että hän\nkatsoo aivan liian vähäisiksi ne esteet, jotka vaikeuttavat hänen\nehdottamiensa muutosten toimeenpanoa, että hän todella uskoo, että hänen\nvaltioilmalinnansa tuossa tuokiossa muuttuvat tosikuviksi ja että hän\nasuttaa pilviparatiisinsa enkelien kaltaisilla olennoilla, jotka ovat\npäässeet kaikista inhimillisistä heikkouksista eivätkä missään\ntapauksessa tekisi mitään vääryyttä. Oletus, että miehet ja naiset\nkommunistisessa valtiossa kokonaan vapautuisivat itsekkyydestä,\nkateudesta, vihasta, luulevaisuudesta, riidanhalusta ja vallanhimosta,\non yhtä järkevä tai järjetön kuin otaksuminen, että ihminen voi nukkua\n113 vuotta ja sitte herätä yhtä nuorena ja voimakkaana kuin oli maata\nmennessään.\n\nMitä kummallisia toimenpiteitä yhteiskunnanpelastajat toisinaan\nehdottavatkaan! Joh. Most tahtoo yhdenvertaisuuden nimessä ensin ottaa\nhengiltä ne, jotka eivät kaikissa asioissa ole samaa mieltä kuin hän.\nSitte hän poistaisi kaikki lait ja virkamiehet ja päästäisi sitten\nluonnon vapaasti irralleen.\n\nHerra Bellamy taasen tahtoisi, niinikään yhdenvertaisuuden nimessä,\nriistää kaikilta kelvollisilta ja ahkerilta työmiehiltä melkoisen osan\nsiitä, mitä he työllään ovat ansainneet, ja jakaa sen kykenemättömille,\ntuhmille ja laiskoille työmiehille, ja tämä olisi sitte sitä, mitä Herra\nBellamy nimittää oikeudeksi ja yhdenvertaisuudeksi.\n\nJa saavuttaakseen tämän otaksutun \"tasa-arvoisuuden\" täytyisi herra\nBellamyn luonnollisesti uhrata vapaa kilpailu, tuo jättiläisvoima, joka\non nostanut meidät kaikki ja herra Bellamyn meidän kanssamme sille\nkorkealle sivistys- ja siveellisyystasolle, jolla ihmiskunta nyt on. On\ntotta, että vapaan kilpailun seurauksena on ollut ja vieläkin on suuria\nväärinkäytöksiä. Mutta jokainen järjestelmä voi johtaa väärinkäytöksiin,\nja se seikka, että jotain asiaa väärinkäytetään, ei ollenkaan todista,\nettä asia itsessään olisi huono.\n\nEi kukaan voi kieltää, että vapaa kilpailu on kristillisen sivistyksen\nvuosisatoina korkealle kehittänyt ihmiskunnan henkisiä ja aineellisia\nvoimia, että vapaa kilpailu näiden vuosisatojen kuluessa on kannustanut\nkaikkia ihmisiä panemaan liikkeelle paraat kykynsä ja nostanut sukumme\nniin korkealle tasolle, että tavallisella työmiehellä on enemmän\nmukavuuksia ja nautintoja saatavissa kuin niillä kuninkailla, joista\nHomeros laulaa.\n\nJokaisella ihmispolvella on suoritettava suuria tehtäviä, ja meidän\ntehtävämme on järjestää kapitaalin ja työn väliset suhteet, jotka ovat\ntulleet erittäin vaikeiksi sen jälkeen, kun höyryvoiman keksimisen\nkautta useilla ammattialoilla on tapahtunut suuria muutoksia.\n\nMeidän on löydettävä keinot ja tiet, ei välttääksemme työtä, jota herra\nBellamy kirjassaan pitää jonakin pahana, vaan parantaaksemme aikamme\naivosyöpä: alituinen epävarmuus ja köyhyyden pelko. Mutta sen voimme\ntehdä yhteistoiminnan kautta ja vakuutusyhtiöiden avulla, jotka ovat\nperustetut keskinäisyyden pohjalle, ilman että meidän täytyy joutua\nkommunismiin, tuohon inhimillisen yhteiskunnan alhaisimpaan olomuotoon.\n\nEpätäydellisyyden, joka on ihmiskunnalle ominainen, täytyy\nluonnollisesti esiintyä myös kaikissa sen töissä ja laitoksissa, eikä\nsenvuoksi mikään ole helpompaa, kuin jossain tulevaisuuden-romaanissa\nosottaa kaikkien ihmisten ja asioiden riittämättömyys ja sitte\nrakennella enkelien asumia pilvilinnoja.\n\nMinä aion nyt tehdä katsauksen tulevaisuuteen. Olen osottava, kuinka\nherra Bellamyn kauniin kertomuksen täytyy loppua, jos sitä jatketaan.\nAikomukseni on osottaa, että herra Bellamy yrittää saada aikaan\nehdottoman yhdenvertaisuuden tilan, mutta sitte, epäillen sen\nmahdollisuutta, puoltaa eriarvoisuutta, joka monessa suhteessa tulisi\nrasittavammaksi kuin nykyiset olot. Olen näyttävä, että herra Bellamyn\nesittämän hallitusmuodon vallalla ollessa suosikkijärjestelmän ja\nturmeluksen julkisessa ja ammattielämässä täytyisi runsaasti rehottaa.\nOlen todistava, että herra Bellamyn Yhdysvalloissa on hyvin vähän\ninhimillistä vapautta huomattavissa ja että itsetietoinen, riippumaton\nAmerikan kansa ei koskaan kärsisi sellaista orjuutta, ja minä olen aivan\nepäämättömästi näyttävä toteen, että kansa herra Bellamyn ylistämässä\nvaltiossa tulisi olemaan paljoa köyhempi kuin nyt.\n\nEn suinkaan kiellä, että meidän yhteiskuntamme on kipeästi\nperinpohjaisten parannusten tarpeessa; mutta en ole valmis sokeasti\nseuraamaan herra Bellamya, herra Most'ia tai ketä tahansa vaan siitä\nsyystä, että hän väittää heti voivansa vapauttaa maailman kaikista\nepäkohdista. Minulla ei ole aikomusta päistikkaa syöksyä pimeyteen.\n\nJos herra Bellamy ja hänen kannattajansa ovat niin varmat siitä, että\nvoivat perustaa tuhatvuotisen valtakunnan, jossa inhimillinen onni\nasustaa, niin tehkööt niinkuin \"Amana Societyn\" kommunistit, jotka\nperustivat Jowan valtioon yhteiskunnan, jossa vallitsee uskonnon\npohjalle perustuva omaisuuden yhteys. Yhdysvaltain hallituksella on\nvielä suuret alat hyvää maata, johon herra Bellamy ja hänen ystävänsä\nvoivat asettua ja maailmalle osottaa, kuinka ihmiskunta käden\nkäännähdyksessä tehdään täydelliseksi. Mutta heidän ei pitäisi vaatia\nYhdysvaltain kansaa hylkäämään nykyistä hallitusmuotoaan ja\nyhteiskuntajärjestystään, ennenkuin herra Bellamy ja hänen ystävänsä\novat todistaneet, että heidän yhteiskunnan parantamiseksi keksimänsä\nkeinot ovat käytännössä varmasti tehoavia.\n\n      Chicago, Huhtikuulla 1890.\n\n                                      *Richard Michaelis*\n\n\n\n\nENSIMÄINEN LUKU.\n\n\nEsitelläkseni itseni niille lukijoille, jotka eivät tunne herra Edward\nBellamy'n kirjaa \"Looking Backward\" (\"Katsaus taaksepäin\") [Suomeksi\nilmestynyt Työväen Sanomalehti Osakeyhtiön kustannuksella Helsingissä\nv. 1907 nimellä \"Vuonna 2000\"], kerron tässä lyhyesti elämäni\nmerkilliset tapaukset, jotka kerrotaan mainitussa teoksessa.\n\nMinä olen syntynyt 26 p. jouluk. 1857 Bostonissa ja sain kasteessa nimen\nJulian West. Kävin ensin alempaa koulua ja sitte ylemmän opiston\nkotikaupungissani; mutta kun minulla oli melkoinen omaisuus, en\nantautunut mihinkään virkaan enkä ammattiin. Olin kihloissa kauniin\nEdith Bartlett'in kanssa. Aikomuksemme oli mennä naimisiin heti, kun\nuusi taloni saataisiin asuttavaan kuntoon. Valitettavasti kirvesmiesten\nja muurarien lakot useita kertoja keskeyttivät rakennustyön, ja minä\nasuin edelleenkin isäini talossa, jossa kolme perheemme sukupolvea oli\nelänyt.\n\nKun usein kärsin unettomuutta, olin antanut vanhan taloni perustukseen\nlaittaa holvin, johon suurkaupungin melu ei päässyt tunkeutumaan untani\nhäiritsemään. Holvi oli kokonaan tulenkestävä ja raitista ilmaa tuli\nsinne rautaisen putken kautta, joka ulottui talon katolle.\n\nSaadakseni unta olin usein pakotettu käyttämään mesmeristin apua. Niinpä\nmyös 30 p. toukok. 1887. Vietettyäni kaksi unetonta yötä lähetin mustan\npalvelijani Sawyerin erään tri Pillsbury'n luo, joka tällaisissa\ntilaisuuksissa aina kernaasti oli auttanut. Lääkäri oli juuri\nlähtemäisillään kaupungista, etsiäkseen itselleen toimialaa New\nOrleansissa ja viimeisen kerran hän siis nyt minua hoiti. Minä käskin\nSawyeriä herättämään itseni seuraavana aamuna klo 9 ja vaivuin sitte\nmesmeristin temppujen vaikutuksesta raskaaseen uneen.\n\nKun heräsin, huomasin, että olin nukkunut 113 vuotta, 3 kuukautta ja 11\npäivää.\n\nMinä sain tietää, että vanha taloni oli palanut ja Sawyer liekeissä\nsaanut surmansa. Tri Pillsbury oli jättänyt Bostonin, maanalaisen holvin\nolemassaolo oli ollut ystävilleni tuntematon, taloa ei oltu enää\nuudelleen rakennettu ja niin olin maannut raskaassa unessa enemmän kuin\nsata vuotta, kunnes eräs tri Leete, joka asui talossa, joka oli osittain\nrakennettu entisen taloni tontille, v. 2000 alkaessaan erään\nlaboratorion rakennustyötä löysi holvini sekä minut.\n\nSain tietää, että Edith Bartlett oli minua 14 vuotta surtuaan mennyt\nnaimisiin, että tri Leeten rouva oli Edith'in tyttären tytär ja hänen\ntyttärensä Edith siis sen nuoren naisen tyttären tyttärentytär, jonka\ntahdoin naida 113 vuotta sitte.\n\nMurtumaton voimani kesti sen valtavan vaikutuksen, jonka nämä tiedot\nminuun tekivät. Tunsin itseni pian tri Leeten talossa kotiutuneeksi,\nsitä enemmän, kun nuori Edith piankin sydämessäni anasti sen paikan,\njoka kerran oli kuulunut Edith Bartlett'ille. Eikä kestänyt kauaa,\nennenkuin Edith Leete, romantisella, sääliväisellä sydämellä varustettu,\nrakastettava tyttö, suostui rupeamaan äitinsä isoäidin seuraajaksi,\ns. o. morsiamekseni.\n\nMutta vielä huomattavampia, kuin oman kohtaloni muutos, olivat\nyhteiskunnallisella alalla tapahtuneet muutokset.\n\nTri Leete selitti minulle uuden asiain järjestyksen.\n\nYksityisten liikeyritykset olivat lakanneet. Valtio pitää 20:nnen\nvuosisadan lopussa huolta kaikista yrityksistä, joita ennen yksityiset\nhenkilöt tai seurat ja yhtiöt olivat panneet alulle ja johtaneet. Kaikki\nterveet ihmiset, naiset niinkuin miehetkin, kuuluvat 21:nnestä 45:nteen\nikävuoteensa työarmeijaan. Yli 45 vuotta vanhoja henkilöitä otetaan\npalvelukseen ainoastaan poikkeustapauksessa, suuren hädän uhatessa.\n\nRaha on poistettu; mutta jokainen Yhdysvaltain asukas saa yhtä suuren\nosan \"teollisuusarmeijan\" työn tuloksista maksumääräyksenä, paperilipun\nmuodossa, jonka arvo on merkitty dollareissa ja centeissä. Jokaisessa\nkaupunginosassa ja jokaisessa suuremmassa maaseutupiirissä on\nvarastohuone, josta kansa saa kaikki mitä se tarvitsee. Ostettujen\ntavaroiden hinta merkitään reikäämiskoneella ostajan maksumääräyslippuun\nja hänen saamisestaan hallituksen kirjoissa vedetään pois ostettujen\ntavaroiden hinta.\n\nRuuan valmistavat suuret keittiöt. Vaatteet pestään ja paikataan\nsuurissa laitoksissa. Kullakin on vapaus syödä joko kotonaan tai\nruokaloissa. Ruokalajeja on runsaasti ja voipa saada itselleen\nruokalassa erityisen aterioimishuoneen. Aterian hinta riippuu siitä,\nmitä ruokalajeja tilataan ja missä ne nautitaan.\n\nJoka perheellä on oma talonsa. Sisustus on asukkaan omaisuutta. Vuokran\nsuuruus riippuu talon suuruudesta ja sisustuksesta ja merkitään sekin\nreikäämiskoneella lippuun.\n\nKaikkien Yhdysvaltain asukkaiden tulee käydä koulua, kunnes ovat\ntäyttäneet 21 vuotta. Silloin he tulevat työarmeijan jäseniksi.\nEnsimäisenä kolmena vuonna heitä sanotaan rekryyteiksi eli oppilaiksi.\nHeidän tulee toimittaa tavallisimpia töitä ja ehdottomasti totella\nupseereja eli päällysmiehiä. Heidän käytöksestään pidetään kirjaa, johon\nmerkitään jokaisen rekryytin kyky ja käytös.\n\nEnsimäisten kolmen vuoden kuluttua voi jokainen rekryytti valita\ntoimialansa. Mikäli mahdollista, pannaan rekryytit sellaisiin toimiin,\njoista eniten pitävät. Ensinnä saavat ne rekryytit valita, joilla on\nparaat todistukset. Monien täytyy valita toinen, vieläpä kolmaskin\nkerta, koska eräille toimialoille on liian paljon pyrkijöitä. Ja taas\ntoisten on tyydyttävä niihin paikkoihin, jotka heidän esimiehensä heille\nosottavat.\n\nKaikki työarmeijan jäsenet jaetaan kykynsä ja käytöksensä mukaan kolmeen\nosastoon ja parailla todistuksilla varustetut oppilaat voivat\nkolmivuotisen rekryyttikauden jälkeen päästä sen ammattikunnan\nensimäiseen osastoon, johon tahtovat yhtyä.\n\nAmmattikunnan kenraali nimittää sen kaikki upseerit. Luutnantit otetaan\nensimäisen osaston jäsenistä. Kapteenit valitsee kenraali luutnanttien,\növerstit kapteenien joukosta. Kenraalin valitsevat hänen ammattikuntansa\nentiset jäsenet, s. o. ne, jotka ovat täyttäneet 45 vuotta. Kaikkien\nammattikuntien entiset jäsenet valitsevat myös päälliköt läheisten\nammattikuntien muodostamille kymmenelle suurelle osastolle eli ryhmälle,\njoihin työarmeija on jaettu. Nämä päälliköt valitaan ammattikuntain\nkenraaleista. Entiset ammattikuntain jäsenet valitsevat myös\nYhdysvaltain presidentin, jonka täytyy olla ollut yhden noista\nkymmenestä suuresta osastosta päällikkönä. Presidentti, työarmeijan\nkymmenen suuren osaston päälliköt ja kaikkien ammattikuntien kenraalit\nasuvat Washingtonissa.\n\nTyöarmeijaan kuuluvilla ei ole oikeutta äänestää upseerien vaalissa,\njotka heitä tulevat komentamaan. 24-vuotisena työaikanaan he eivät\nmillään lailla ole edustetut; mutta jos he tahtovat esimiestään vastaan\nvalittaa, voivat he jättää valituksensa tuomarin ratkaistavaksi, jonka\npäätöksestä ei voi vedota.\n\nTuomarit valitsee presidentti niiden ammattikunnan jäsenten joukosta,\njotka ovat eronneet työarmeijasta ja ovat yli 45 vuotta vanhoja.\nTuomarien palvelusaika on viisi vuotta.\n\nTuomioistuimet, asianajajat, vankilat, sheriffit (nimismiehet),\nveronkantajat ja -maksajat ja monet muut virat ovat poistetut.\nRikollisia käsitellään sairaaloissa mielenvikaisina.\n\nLiittohallitus ohjaa kaikkea. Jos se huomaa, että jollekin toimialalle\ntunkee paljo vapaaehtoisia, samalla kun toiset ammattikunnat valittavat\nhalukasten puutetta, niin hallitus pidentää työaikaa suosituissa\nammateissa ja vähentää työtuntien lukua niissä ammateissa, jotka\ntarvitsevat enemmän pyrkijöitä.\n\nNaisilla on omat upseerinsa, kenraalinsa ja tuomarinsa, ja he\nmuodostavat työn apuarmeijan. He saavat samat nosto-osotteet kuin\nmiehetkin, ja kun keittäminen, pesu ja talouskapineiden korjaus\ntoimitetaan muualla, on 20:nnen vuosisadan naisella enemmän aikaa\ntuottavaan työhön kuin naisilla 19:nnen vuosisadan lopulla.\n\nRekryytit, jotka ovat palvelleet kolme vuotta, voivat siirtyä\nteknillisiin, lääketieteellisiin ja muihin opistoihin; mutta jos he\neivät kykene seuraamaan luokkansa mukana, täytyy heidän erota. Lääkärit,\njoilla ei ole tarpeeksi potilaita eivätkä siis nauti kansalaistensa\nluottamusta, saavat tyytyä siihen, että heille osotetaan toinen\ntoimiala.\n\nJos ihmiset haluavat perustaa sanomalehden, voivat he kokoontua ja\nyhteisesti luovuttaa valtiolle tarpeellisen määrän\nmaksumääräyslippujaan, korvatakseen sille toimittajien, latojien ja\npainajien työn menettämisen.\n\nJos joku tahtoo julkaista kirjan, voi hän sen kirjoittaa joutohetkinään\nja painattaa, luovuttamalla valtiolle osan maksumääräyslipuistaan\nlatomisen, painamisen ja paperin maksuksi. Myydyistä kirjoista hän sitte\nsaa vastaavan korvauksen.\n\nPapit, aivan niinkuin sanomalehdentoimittajat, ovat niiden\nkustannettavat, jotka tahtovat kuulla heidän saarnojansa.\n\nRammat ja muut, jotka eivät kykene täyttämään työarmeijan jäsenelle\nkuuluvia velvollisuuksia, saavat siitä huolimatta täyden osansa työn\ntuloksista. Se tosiasia, että he ovat ihmisiä, oikeuttaa heidät saamaan\ntäyden osan kaikesta hyvästä, mitä maa tuottaa, tuottakoot itse vähän\ntai ei mitään.\n\nYhdysvaltain eri valtioiden hallitukset ovat hyödyttöminä poistetut.\n\nKaikki muut sivistyneet kansat ovat järjestäneet työn ja kansalaistensa\nkäyttämisen samalla tavalla kuin Yhdysvallat ja he käyvät vapaata\nkauppaa keskenään. Joka vuoden alussa tasoitetaan eri maiden saamiset\nsellaisilla tavaroilla, jotka kaikkialla ovat käypiä.\n\nUusi asiain järjestys tekee kansoille mahdolliseksi elää ilman suruja ja\nseuraus siitä on, että useimmat terveruumiiset miehet ja naiset\nsaavuttavat 85-90 vuoden ijän.\n\nNäin kertoi minulle tri Leete useiden keskustelujen kuluessa uudesta\nyhteiskuntajärjestyksestä. Tohtori puhui suurella innostuksella\nvaltiosta, jossa hän elää, eikä epäillyt kutsua sitä tuhatvuotiseksi\nvaltakunnaksi.\n\nTri Leete vapautti minut siitä surusta ja epävarmuudesta, jota tunsin\nvastaiseen toimintaani nähden työarmeijassa. Hän ilmoitti minulle, että\nminulle oli tarjona 19:nnen vuosisadan historian professorin paikka\nShawmut opistossa Bostonissa.\n\n\n\n\nTOINEN LUKU.\n\n\nKun ensi kertaa astuin Shawmut Opiston isoon saliin, jossa minun tuli\npitää luentoni, huomasin lähellä salin ovea noin 40 vuoden ikäisen\nherran. Hän oli liian vanha, jotta olisin voinut häntä pitää\nylioppilaana, ja kun en ollut häntä nähnyt, kun tri Leete minulle\nesitteli laitoksen professorit, olin jonkun verran utelias tietämään,\nmistä syystä hän läsnäolollaan kunnioitti ensimäistä luentoani.\n\nSydämellinen vastaanotto, joka oli osakseni tullut professorien\npuolelta, se tosiasia, että ylioppilaat täyttivät joka paikan salissa,\nvaikuttivat minuun kannustavasti ja kun yliopiston johtaja tri White oli\nmuutamilla imartelevilla sanoilla esittänyt minut elävänä todistajana\n19:nnen vuosisadan sivistyksestä, aloin luentoni mitä paraimmassa\nmielentilassa.\n\nPuheeni oli tietysti kokonaan niiden sanojen vaikutuksen alaisena, mitkä\ntri Leete oli minulle lausunut 19:nnen ja 20:nnen vuosisadan eduista ja\nvarjopuolista toisiinsa verraten.\n\nMinä selitin, että kuulijoiden ei pitänyt minulta odottaa mitään\nyleiskatsausta kummankin vuosisadan sivistyksen omituisuuksista, ei\nmyöskään mitään nykyisen asiaintilan ylistystä. Minä tahdoin vaan\nkosketella eräitä olosuhteita, joita voidaan pitää kummankin vuosisadan\ntunnusmerkkeinä.\n\nYhdeksännentoista vuosisadan ajanhengen tunnusmerkkinä kuvailin\nmieletöntä kilpailua. Tässä inhottavassa taistelussa täytyi ihmisen\n\"pettää, kehua, tunkea toisia syrjään, väärentää, ostaa liian halvalla\nja myydä liian kalliilla hinnalla, hävittää kilpaileva liike, jonka\navulla hänen naapurinsa elätti pienokaisiaan, houkutella ihmisiä\nostamaan, mitä heidän ei olisi pitänyt ostaa, ja myymään, mitä heidän ei\nolisi pitänyt myydä, riistää työntekijöitään, kiristää velallisiaan ja\npettää velkojiaan\", voidakseen elättää niitä, joiden elättäminen oli\nheidän velvollisuutensa. Minä osotin, että 19:nnen vuosisadan lopulla\n\"on täytynyt olla paljon sellaisiakin henkilöitä, jotka olisivat\nmieluummin uhranneet oman elämänsä, jos siitä yksistään olisi ollut\nkysymys, kuin pitäneet sitä yllä toisien käsistä riistetyllä\nleivällä\". Minä esitin, että tämä mieletön ja tuhoisa kilpailu aina\noli jäytänyt ihmisten henkeä ja ruumista ja että tämä kalvava kuume\nvielä oli pahentunut täydellisen köyhtymisen alituisesta pelosta.\nEpävarmuuden kummitus oli vainonnut 19:nnen vuosisadan ihmistä askel\naskeleelta, se oli hänen kanssaan istunut pöydässä, hänen kanssaan\nnoussut vuoteeseen ja kuiskannut hänelle: \"Tee sinä työtä kuinka paljon\ntahansa, nouse ani varhain ylös ja raada myöhäiseen iltaan, ole viekas\nryöväri tai rehellinen palvelija -- et sittenkään koskaan voi olla varma\nasemastasi. Nyt voit olla rikas, mutta kuitenkin voit vielä tulla\nköyhäksi. Jätä lapsillesi perinnöksi kuinka suuria rikkauksia tahansa --\net kuitenkaan voi koskaan ostaa varmuutta siitä, ettei poikasi joudu\njoskus palvelemaan nykyistä palvelijaasi tai ettei tyttäresi täydy\njoskus myydä itseänsä leivän tähden.\"\n\nSata kolmetoista vuotta sitte raatoivat ihmiset kuin orjat, kunnes\nolivat näännyksissä, saamatta silti edes varmuutta siitä, etteivät\nköyhdy tai kuole tuskallista nälkäkuolemaa. Tänään, siunatun\nyhdeksännentoista vuosisadan lopussa, vaeltakoon ihmiskunta vapauden,\nturvallisuuden, onnellisuuden ja tasa-arvoisuuden ruusunhohtoisessa\nvalossa. Kahdennenkymmenennen vuosisadan nuoriso nauttikoon etevissä\nkouluissa erinomaista opetusta ja valitkoon kolmivuotisen oppiajan\npäätettyään vapaasti alansa. Työarmeijassa palvellessaankin sallikoon\ntyöajan lyhyys heidän edelleen kehittää henkistä sivistystään ja jääköön\nheille kuitenkin enemmän lepoaikaa kuin sata vuotta sitte olisi katsottu\nsopivaksi tehtaissa, maanviljelystyössä ja muilla toimialoilla.\n\nVapaina kaikista suruista, ollen täydellisesti sopusoinnussa toisten\nihmisten kanssa, ilman valtiollisten puolueiden häiritsevää vaikutusta,\nomistaen rikkauksia, jommoisia kansain historia ei tunne, voisimme\ntodella sanoa: \"Ihmiskunnan pitkä, kolkko talvi on ohitse. Sen kesä on\ntullut. Se on murtanut kotelonsa. Taivas on sen tarkoitusperänä\".\n\nMinä olin puhunut innostuksella, niin, syvällä liikutuksella ja odotin\nainakin suosiollista vastaanottoa puheelleni. Mutta ainoastaan\nyksityisiä ja kylmiä suosionosotuksia kuului, kun olin lopettanut\nesitykseni. Tuskin neljäs osa salissa olevista ylioppilaista katsoi\nvaivakseen osottaa yhtyvänsä esittämiini mielipiteisiin ja nämäkin\nharvat näyttivät enemmän kohteliaisuudesta kuin sydämellisestä\nmyötämielisyydestä tuovan julki suosionsa. Tämä kylmä vastaanotto oli\nminulle sellainen pettymys, etten ollut tarpeeksi rohkea heti\njättääkseni istuinpaikkaani ja mennäkseni ylioppilasjoukkion läpi näiden\npoistuessa salista.\n\nOlin senvuoksi jotain puuhailevinani pulpettini ääressä, kunnes kaikki\nolivat lähteneet tiehensä, lukuun ottamatta herraa, joka\nsisäänastuessani oli kiinnittänyt huomiotani. Hän jäi ovelle seisomaan,\nsilminnähtävästi odottaen poistumistani.\n\n\"Te kuulutte yliopistoon\", kysyin minä, peittääkseni hämillisyyttäni.\n\n\"Kuulun toki\", vastasi hän huulillaan keveä hymy, joka vaati minua\nedelleen kyselemään.\n\n\"Arvattavasti minulla on ilo teissä oppia tuntemaan yksi herroista\nvirkaveljistäni\", jatkoin minä. \"Nimeni on West.\"\n\n\"Vielä kuukausi takaperin olin professori Forest, teidän edeltäjänne\n19:nnen vuosisadan historian opettajana. Nyt olen yksi pedelleista\n[Pedelleiksi sanotaan eräänlaisia yliopiston vahtimestareja. Suom.\nmuist.] ja esimieheni on ystävällisesti antanut minun hoidettavakseni\njuuri tämän salin.\"\n\nViime päivinä olin kuullut niin paljon uutta ja hämmästyttävää, etten\njuuri vähästä hämmästynyt.\n\nMutta että yliopiston professorin toimeksi voitiin antaa saman salin\npuhtaana pitäminen, jossa hän sitä ennen oli opettanut, se kaikui niin\nuskomattomalta ja avasi omaan vastaiseen uraani nähden niin\nepämiellyttäviä näköaloja, etten voinut salata hämmästystäni.\n\n\"Ja mikä on aiheuttanut tämän kummallisen paikanmuutoksen?\" kysyin minä.\n\n\"Vertaillessani ihmiskunnan sivistystä ja tilaa vuonna 1900 ja vuonna\n2000 tulin toisiin johtopäätöksiin kuin te\", vastasi Forest.\n\n\"Ette kai toki tahtone väittää, että ihmisillä viime vuosisadan lopulla\noli paremmat olot kuin nykyisellä polvella?\" kysyin minä, samalla\nhämmästyneenä ja uteliaana.\n\n\"Se on tosiaankin minun mielipiteeni\", sanoi Forest.\n\n\"Tämän omituisen katsantokannan voin selittää vain siten, että teillä ei\nole ollut tilaisuutta persoonallisesti tutkia oloja, jotka teistä\nnäyttävät niin kiitettäviltä\", huudahdin.\n\n\"Minun täytyy tietysti myöntää, että olen oppini saanut kirjastoistamme\nja että te 19:nnen vuosisadan sivistystä koskevien mielipiteittenne\ntueksi voitte vedota persoonalliseen kokemukseenne\", vastasi Forest.\n\"Sitävastoin ette kai niin hyvin tunne asian nykyistä tilaa. Te olette\nammentaneet tietonne 20:nnestä vuosisadasta yhdestä ainoasta lähteestä,\nja tämä lähde on tri Leete. Minä voinen siis väittää, että minulla on\ntarkemmat tiedot teidän aikanne sivistyksestä kuin teillä meidän\noloistamme, koska minä voin vedota useampiin todistajiin kuin te.\"\n\n\"Sitte ette hyväksy mielipiteitä, joita esitin luennossani?\"\n\n\"Teidän esitelmänne julkaistaan epäilemättä kaikissa hallituksen\nlehdissä, siis melkein kaikissa maan sanomalehdissä\", vastasi Forest,\nvälttäen antamasta suoraa vastausta kysymykseeni.\n\n\"Te puhutte hallituksen lehdistä\", kysyin ihmeissäni. \"Onko\nhallituksella sanomalehtiä ja tarvitseeko se äänenkannattajia?\"\n\n\"Tietysti hallituksella on omat lehtensä. Ja on yhtä vaikeaa kuin\nepämiellyttävää julkaista lehteä, joka hallitusta moittii tai vastustaa.\nMeillä on senvuoksi hyvin vähän sellaisia lehtiä.\"\n\n\"Mutta sanoihan tri Leete minulle: \"Meillä ei ole puolueita eikä\npolitikoitsijoita, ja vallanhimo ja lahjojenotto ovat sanoja, joilla on\nnykyään vain historiallinen merkitys.\" Ja nyt te puhutte hallituksen\nvastustajista ja heidän sanomalehdistään?\" Tätä lausuessani ilmeni\nepäilystä sekä äänessäni että katseissani, mutta herra Forest ei siitä\njoutunut hämilleen.\n\nHän purskahti äänekkääseen nauruun ja sanoi sitte: \"Suokaa anteeksi\niloisuuteni, mutta tri Leete on suuri leikinlaskija ja hän on aina\nvarma, että leikkipuheellaan saa kuulijakunnan nauramaan! Todellakin!\nTämäpä on verratonta! Olisinpa tahtonut nähdä hänen naamansa, kun hän\nteille kertoi nämä ilmestykset.\"\n\nJa Forest puhkesi uudestaan nauramaan, niin että kyyneleet silmistä\ntippuivat.\n\n\"Pyydän anteeksi, herra West\", jatkoi herra Forest, kun hänen\niloisuuteensa vastasin vaitiololla. \"Mutta te ymmärtäisitte kyllä minua\nja yhtyisitte todennäköisesti nauruuni, jos tuntisitte tri Leeten yhtä\nhyvin kuin minä ja sitte kuulisitte hänen puhuvan politikoitsijoiden\npuutteesta. Mutta tahdon tässä heti selittää\", lisäsi herra Forest\nrauhallisemmalla äänellä, \"etten suinkaan halveksu tri Leeteä. Hän on\nhiukan häikäilemätön kujeilija ja ovela politikoitsija; muutoin niin\nhyvä mies, kuin meidän aikanamme suinkin on mahdollista.\"\n\n\"Tri Leete on politikoitsija?\" kysyin uudelleen hämmästyen.\n\n\"Onpa kylläkin. Tri Leete on hallituspuolueen vaikutusvaltaisin johtaja\nBostonissa. Hänen vaikutustaan saan kiittää, että vielä olen yliopiston\nkanssa tekemisissä.\"\n\nForest huomasi, etten käsittänyt tätä selitystä ja lisäsi sentähden:\n\"Kun minä, vertaillessani kummankin vuosisadan sivistystä, tulin siihen\njohtopäätökseen, että kommunismi oli osoittautunut erehdykseksi, pantiin\nminut syytteeseen opiskelevan nuorison viettelemisestä ja\nturmelemisesta. Tuomio, tällaisissa tapauksissa tavallinen, kuului:\n\"houruinhuoneeseen suljettava.\" Sillä meidän vallanpitäjiemme mielestä\nvoi vain mielipuoli nousta parasta yhteiskuntajärjestystä vastaan, mikä\nihmiskunnalla milloinkaan on ollut. Tri Leete selitti kuitenkin, että\nminun mielipuolisuuteni oli niin vaaratonta laatua, että sulkeminen\nhouruinhuoneeseen oli tarpeeton, samalla kun se tulisi kalliiksikin.\nMinä voisin vielä ansaita ylläpitoni, toimittamalla helpompia töitä\nyliopistorakennuksessa. Siten olisin professoreille ja ylioppilaille\nelävänä varoituksena, että olisivat varovaisia puheissaan ja opeissaan.\"\n\n\"Ylioppilaat näyttävät olevan teidän mielipidettänne, sillä he ottivat\npuheeni hyvin kylmästi vastaan\", huomautin, kääntääkseni keskustelun\ntoisaalle ja estääkseni isäntäni ominaisuuksia enää joutumasta puheen\nalaisiksi.\n\nForest'in läpitunkevat, harmaat silmät katselivat silmänräpäyksen ajan\nomiini. Sitte hän sanoi ystävällisesti.\n\n\"Uskon, että olette puhuneet vakaumuksenne mukaan, herra West. Mutta\neikö teistä ole tuntunut, ettette ole tehneet oikeutta ajallenne ja\naikalaisillenne. Pakottiko kilpailu tosiaankin jokaisen pettämään\nnaapuriaan, nylkemään työmiehiään, kuristamaan velallisiaan ja\nriistämään leivän toisen suusta? Olivatko tosiaankin teidän aikanne\nuseimmat ihmiset pettureita ja verenimijöitä? Olivatko kaikki työmiehet\norjia, jotka joka päivä tekivät työtä, kunnes nääntyivät?\nAikakauskirjoista ja historiallisista teoksista tiedän hyvin, että\nsuurten ammattiyhdistysten jäsenet teidän päivinänne usein tekivät\nlakkoja, koska pitivät kahdeksaa tuntia työpäivänä ja kieltäytyivät\nhyvää maksuakin vastaan tekemästä työtä 9 tai 10 tuntia. Siitä päättäen\nteillä oli voimakas, ylpeä ja riippumaton työväenluokka, ja minusta on\nmelkein loukkaus sanoa heitä orjiksi. Ja mitä tyttöihin tulee, olen\nlukenut valituksia siitä, että perheenemäntien teidän aikananne oli\nhyvin vaikeata saada itselleen apulaista ja että keittäjättäret ja\npalvelijattaret kykynsä mukaan saivat kahdesta viiteen dollariin\nviikossa ynnä ruoan. Siveällä tytöllä ei siis ollut mitään syytä \"myydä\nitseään leivästä.\" Tosin ei teidänkään päivienne sivistys ollut\nlikimainkaan vioista vapaa. Itse asiassa ei mikään maan päällä ole\ntäydellistä. Mutta teidän kuvauksenne 19:nnen vuosisadan sivistyksestä\noli niin synkästi väritetty, että ylioppilaat, jotka hekin tietävät\njotain noiden päivien historiasta, eivät mitenkään voineet innostua\nluennostanne. Se tuskin olisi voinut olla mahdollista jo siitäkin\nsyystä, että useat näistä nuorista miehistä eivät lähimainkaan niin\nehdottomasti ihaile nykyisiä oloja kuin te. Puhun aivan suoraan, herra\nWest, ja toivon että annatte anteeksi avomielisyyteni. Tahtoisin tehdä\nteille palveluksen, kuvaamalla teille olojamme, laitoksiamme ja\nihmisiämme aivan sellaisina kuin ovat.\"\n\nHänen äänessään oli niin lämmin sävy ja hänen katseensa niin\nystävällinen, etten voinut olla poismennessäni puristamatta hänen\nkättään, vaikkakin kaikki hänen sanansa olivat suunnatut ystäviäni ja\nomia mielipiteitäni vastaan ja senvuoksi minuun koskivat. Menin\nalakuloisena kotiin, mielessäni punniten niitä vastaväitteitä, joita\nForest oli esittänyt luentoani vastaan.\n\nTapasin tri Leete'n ja naiset yhdessä. Edith kysyi minulta, oliko\nensimäinen esiintymiseni professorina käynyt toivomusteni mukaan.\nPeriaatteeni on olla aina suora ja rehellinen. Minä kerroin sentähden\nystävilleni asiain menon, luentoni pääsisällyksen, kylmän vastaanoton,\njonka se sai osakseen, ja oman pettymykseni. Mainitsin myös, että herra\nForest oli arvostellut puhettani, ja myönsin, että hänen eroava\nmielipiteensä oli oikeutettu sikäli, että olin väittänyt kaikissa\n19:nnen vuosisadan ihmisissä olleen ne paheet, jotka kilpailu minun\naikanani oli kasvattanut ainoastaan yksityisissä. Sanoista, jotka Forest\noli lausunut tri Leete'stä, en luonnollisesti maininnut mitään.\n\nMinun kertomukseni ei nähtävästi tehnyt tri Leete'en aivan mieluista\nvaikutusta. Lyhyen vaitiolon jälkeen hän sanoi: \"Arvelen, että\nhäikäilemätön kilpailu 19:nnen vuosisadan lopulla ehdottomasti\npienemmässä tai suuremmassa määrässä turmeli koko kansan -- useimmissa\ntapauksissa suuremmassa määrässä. Senvuoksi pidän luentoanne\nerinomaisena esityksenä johtavista periaatteista enkä luule, että teidän\nolisi syytä tuumaakaan väistyä omaksumastanne kannasta. Kylmän\nvastaanoton, jonka saitte osaksenne, ei tarvitse teitä huolestuttaa. Se\non Forest'in opettaja-ajan seurauksia. Hän on ylioppilaittemme päihin\nkylvänyt väärät mielipiteensä, sokean kunnioituksensa vapaata kilpailua\nja vastenmielisyytensä asiain nykyistä järjestystä kohtaan. Teidän\ntehtävänne on nyt selittää noille nuorille miehille kummankin\nyhteiskuntajärjestyksen arvo toisiinsa verraten. Alinomaa koettamalla\njohtaa ylioppilaita harhaan panee Forest kärsivällisyytemme lujalle\nkoetukselle. -- Onko hän teille maininnut olleensa teidän edeltäjänne?\"\n\n\"Hän teki sen, kun häneltä kysyin, kuuluiko hän opettajistoon. Hän\nsanoi, että hänet oli erotettu \"kerettiläisyyden\" tähden ja että hän saa\nteitä kiittää siitä, että pääsi verrattain lievällä rangaistuksella.\"\n\n\"Forest'in tapa ei ole salata mielipiteitään, ja uskallan siis olettaa,\nettä hän on teille antanut kauniin kuvauksen tri Leete'stä\", sanoi\nisäntäni hymyillen.\n\nAsiain sillä kannalla ollen oli minusta tarkoituksenmukaisinta toistaa\nmielipiteet, jotka Forest oli lausunut tri Leete'stä, varsinkin kun ne\neivät olleet ilkimielisiä, vaan pikemmin imartelevia isännälleni. Voin\nehkä lisätä, että olin hiukan utelias kuulemaan, mitä tri Leete'llä oli\nsanottavaa Forest'in väitteeseen, että hän oli politikoitsija ja\nhallituspuolueen johtaja.\n\nSanoin siis: \"Forest nauroi sydämellisesti, kun toistin sananne, ettei\nteillä ole puolueita eikä politikoitsijoita. Hän sanoi teitä\nleikinlaskijaksi, ovelaksi politikoitsijaksi, hallituspuolueen\njohtajaksi ja kunnon mieheksi.\"\n\nTri Leete hymyili hiukan tuimasti, kun hän vastasi: \"Se on\nluonteentodistus, josta minun oikeastaan pitäisi olla ylpeä, koska sen\non lausunut morkkaajaksi muuttunut arvostelija. Mitä tulee Forest'in\nväitteeseen, että olisin politikoitsija, voin siihen vaan vastata, etten\nkoskaan ole ollut missään virassa; ja se seikka, että hallitus\nerikoistapauksissa kysyy neuvoani, ei kai tehne minua hallituspuolueen\njohtajaksi, sillä se kunnia on tullut usein muidenkin kansalaisten\nosaksi. Valtiollisia puolueita meillä ei ole. On tietysti muutamia\nparantumattomia moittijoita, joita, niinkuin Forest'ia, on mahdoton\ntyydyttää, ja joitakuita radikaalisia riitapukareita. Mutta heihin ei\npanna paljon huomiota, kunhan vain eivät häiritse ihmisten rauhaa. Jos\nhe sen tekevät, lähetämme me heidät parannuslaitokseen, jossa heitä\nhoidetaan sopivalla tavalla.\"\n\nVaikka viimeiset sanat lausuttiinkin tavallisella kevyellä\nkeskustelusävyllä, tekivät ne kuitenkin minuun syvän vaikutuksen. \"Jos\nhe sen tekevät, lähetämme me heidät parannuslaitokseen, jossa heitä\nhoidetaan sopivalla tavalla.\" Eikö tämä todistanut oikeaksi Forest'in\nväitettä, että ne, jotka uskalsivat vastustaa kommunismia, melkein aina\ntuomittiin suljettaviksi houruinhuoneeseen.\n\nEpämieluisat ajatukseni keskeytti Edithin hempeä ääni: \"Minä arvelen,\nrakas isä\", sanoi hän, \"että herra Forest on yhtä kunniallinen kuin\nhyväätarkoittavakin mies, ja hänen pitäisi sallia lausua ajatuksensa,\nvaikkapa ne olisivat vääriä tai omituisiakin. Ylioppilaat epäilemättä\nlopuksi huomaavat, että meidän yhteiskuntajärjestyksemme on niin hyvä\nkuin se olla voi. Sitäpaitsi on huvittavaa kuulla joskus toisiakin\nmielipiteitä.\"\n\nIsällisellä hellyydellä laski tri Leete oikean kätensä Edithin runsaille\nkiharoille ja sanoi: \"Naiset Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n hovissa\npitivät myös erittäin huvittavina mielipiteitä, jotka aiheuttivat\nvallankumouksen ja maksoivat monille \"huvitetuista\" naisista ja\nherroista heidän päänsä, jotka giljotiini katkaisi. -- Ajatukset ovat\ntulikipunoita, jotka helposti voivat aiheuttaa tulipalon, jollei niitä\ntarkasti valvota.\"\n\n\n\n\nKOLMAS LUKU.\n\n\nEn ollut koskaan erityisesti tutkinut kansantaloutta eikä siis koskaan\nollut juolahtanut mieleeni tutkistella taloudellisten periaatteiden\narvoa. Vapaa kilpailuko vai omaisuuden yhteyskö olisi, ihmiskunnalle\nedullisempi -- tämä kysymys ei ollut vielä koskaan juolahtanut mieleeni.\nKun siis Tri Leete yhtä varmalla kuin vaikuttavalla tavallaan selitti,\nkuinka yhteiskunta vapaan kilpailun poistamisen jälkeen oli järjestetty,\nen edes ollut huomannut, että tämä järjestys lepäsi kommunistisilla\nperiaatteilla. Minä arvelin, että ihmiskunta oli luonut itselleen\ntuhatvuotisen valtakunnan, ja kun tri Leete sanoi minulle, että kaikki\nihmiset 20:nnen vuosisadan lopulla elivät yhtä mukavasti, melkeinpä\nylellisesti, kuin hän itsekin, silloin en epäillyt, että jokaisen täytyi\nolla tyytyväinen uuteen yhteiskuntajärjestykseen.\n\nMutta ylioppilaiden puolelta osakseni tullut kylmä vastaanotto ja\nkeskusteluni herra Forest'in kanssa opettivat minulle, etteivät kaikki\nYhdysvaltain asukkaat Herran vuonna 2000 pitäneet nykyistä\nyhteiskuntajärjestystä tuhatvuotisena valtakuntana, ja minun täytyy\nmyöntää, että tämä huomio koski minuun kipeästi. Sillä suloinen rauha,\nennen tuntematon levollisuus oli astunut sydämmeeni, kun tri Leete\nkertoi rajattomasta onnellisuudesta, jota ihmiskunta sai nauttia\n20:nnellä vuosisadalla.\n\nUusi asemani velvoitti minua nyt perusteellisesti tutkimaan\nkansantaloudellisia kysymyksiä. Tosin olisin yksinkertaisesti voinut\nkuvailla yhteiskunnallisia ja valtiollisia oloja Yhdysvalloissa\nedellisen vuosisadan lopulla ja ne taustana ylistellä uutta asiain\njärjestystä; mutta se ei olisi minua itseäni tyydyttänyt. Tahdoin itse\nperusteellisesti ja vertaillen tutkimalla saada selville, kummalle\ntaloudellisista suunnista etusija oli myönnettävä. Senvuoksi seurustelin\nherra Forest'in kanssa, saadakseni kuulla hänen perustelunsa tri\nLeete'in esittämiä oppeja vastaan. Tämä seurustelu herra Forest'in\nkanssa ei tavallaan ollut minulle aivan mieluisa, minut kun aina valtasi\nepämieluisa tunne ajatellessani, että Forest'in mielipiteet ja\nperiaatteet osottautuisivat oikeammiksi. Sillä Forest'in mielipiteiden\nvoitto oli minusta sama kuin palaaminen oloihin, jotka olivat minulle\nperinpohjin vastenmieliset tuottamiensa surujen ja epämukavuuksien\ntähden. Minusta näytti tri Leeten valtiojärjestys paratiisilta, josta\nForest tahtoi minut karkoittaa.\n\nSeuraavissa luennoissani rajoituin tarkasti kuvaamaan \"työmarkkinoita\"\nBostonissa v. 1887. Huolellisesti karttaen kaikkia liioitteluja vedin\nesillä olevista tosiasioista ainoastaan eittämättömiä johtopäätöksiä.\nMinä osotin, kuinka pääoma ja työ kumpikin olivat kärsineet noiden\npäivien lukuisista lakoista ja ylistin nykyistä asiain järjestystä,\nkoska se tekee tuollaiset järjettömät taloudelliset taistelut\nmahdottomiksi.\n\nLuentojeni jälkeen keskustelin aina herra Forest'in kanssa, joka oli\nyhtä halukas puhumaan uudesta yhteiskuntajärjestyksestä kuin tri Leete.\n\n\"Hallituksen ystävät sanovat minua parantumattomaksi morkkaajaksi\",\nsanoi Forest, \"ja he ovat oikeassa, joskin voisivat pukea arvostelunsa\nhiukan kohteliaampaan muotoon ja sanoa, että olen taipuvainen\narvostelemaan ja punnitsemaan kaikkia asioita. Jokaista hallitusta,\njonka alaisena kohtalo minut asettaa elämään, tutkisin ja arvostelisin,\nolipa hallitus hyvä tai huono. Minä en kanna mitään kaunaa niitä miehiä\nvastaan, jotka tänään hallitsevat Yhdysvaltoja. Päinvastoin myönnän,\nettä he osottavat suurempaa viisautta, tarmoa ja kärsivällisyyttä\ntoiminnassaan kuin sen hallituksen jäsenet, joka erosi 12 vuotta sitte.\nJohtavat periaatteet ovat väärät ja senpätähden täytyy seuraustenkin\nolla huonot, tehköön hallitus mitä tahansa, paikkaillakseen huonon\njärjestelmän huonoja seurauksia\".\n\n\"Arvelette siis, että nykyinen järjestelmä on aivan väärä?\" kysyin minä.\n\n\"Voitteko sitä epäillä?\" vastasi Forest. \"Katselkaahan ympärillenne.\nOnko johtavana perusajatuksena luomakunnassa yhtäläisyys vai erilaisuus.\nTe löydätte usein yhdennäköisyyttä, ette koskaan yhtäläisyyttä.\nKasvientutkijat ovat koonneet tuhansittain lehtiä, jotka ensi\nsilmäyksellä näyttävät aivan yhtäläisiltä; mutta huolellisesti\ntutkimalla ovat he keksineet aivan varmoja eroavaisuuksia. Erilaisuus on\nluonnonlaki ja jokainen yritys saada aikaan ehdotonta yhtäläisyyttä on\nluonnonvastainen ja järjetön. Sellaiset yritykset ovatkin kaikki menneet\nmyttyyn. Kun muutamat ensimäisistä kristityistäkin, lähimäisrakkauden\njohdattamina, ottivat keskuudessaan käytäntöön omaisuuden yhteyden, ei\ntämä luonnonvastainen yritys ollut pysyväistä laatua. Itse Prokrustes\nvainaja ei voinut tulla toimeen yhdellä vuoteella kaikkia varten; hän\ntarvitsi niitä kaksi, yhden pitkiä ja yhden lyhyitä uhrejaan varten,\njotka joutuivat hänen käsiinsä. Mekin voisimme asettaa niin, että\nvastedes kaikkien miesten pituus on kuusi jalkaa, rintakehä\nympärimitaten 42 tuumaa, nenä kreikkalainen, silmät siniset, tukka\nruskea ja ääni tenoriääni, yhtä hyvin kuin voimme koettaa pakottaa\nkaiken elämän kommunistisessa yhteiskunnassa yhtäläisyyden pakkoröijyyn,\nluullen, että ihmisellä siinä muka on hyvä olla -- Ottakaamme vaan\nhenkisten ja ruumiillisten lahjojen erilaisuuden ohessa huomioon\nerilaiset taipumukset ja erilainen maku, ja toiminta-alojen moninaisuus\nja vastatkaamme sitte kysymykseen, voiko ehdottomaan yhtäläisyyteen\nperustettu yhteiskuntajärjestys olla pysyvä\".\n\n\"Jos olen muodostanut itselleni oikean kuvan yhteiskuntanne\njärjestelystä, niin olette tunnustaneet kaikkien ihmisten oikeuden\nylläpitonsa saamiseen, antamalla jokaiselle yhtä suuren osan työn\ntuloksista; mutta te olette myös antaneet jokaiselle tilaisuuden valita\nsellaisen toiminta-alan, josta hän eniten pitää. Te olette edelleen\nyhteen ammattikuntaan kuuluvat työmiehet jakaneet osastoihin ja\nasteisiin, kannustaaksenne heitä pyrkimään kunnianhimoaan tyydyttääkseen\nyhä korkeampiin asteisiin, ja olette siten luoneet asemien\neroavaisuuden, joka vastaa ihmisten erilaisuutta, josta äsken\nhuomautitte\".\n\n\"Niin on\", sanoi Forest. \"Olemme ensin tunnustaneet yhtäläisyyden\nperiaatteet ja sitte jäsentäneet yhteiskuntamme erilaisuuden\nperustuksella, jolla tavoin pääsimme suoraan tunnustamasta sitä\ntosiasiaa, että uusi yhteiskuntajärjestys sekä oppiin että\ntodellisuuteen nähden on epäluoma. Kysymys, johon meidän on vastattava,\non hyvin yksinkertainen: \"_Olemmeko kaikki toistemme kaltaisia?_\" Jos\nniin on, silloin on kommunismi ainoa oikea yhteiskuntamuoto ja jokaisen\npitäisi silloin saada yhtä suuri osansa yhteisen työn tuloksista. Jos\nemme ole kaikki yhtäläisiä, jos olemme sekä ruumiillisilta että\nhenkisiltä kyvyiltämme erilaisia, jos työn tulokset ovat eri suuret,\nsilloin ei ole mitään järkevää syytä jakaa työntuloksia tasan. Mutta me\njulistamme ensin yhtäläisyyden periaatteen ja väitämme, että me tämän\nyhtäläisyyden perustalla panemme tasan työn tulokset; -- ja sitte me\nja'amme kaikki työmiehet oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan\nensimäisen, toisen ja kolmannen luokan työmiehiin... Ja useissa\ntapauksissa ovat nämä luokat vielä jaetut kahteen asteeseen, ylempään ja\nalempaan. Tästä siis näemme, että työmiehet on jaettu kuuteen osastoon\nja vieläpä nimenomaan sillä perustuksella, että heidän kykynsä ovat\n_erilaiset_. Että heidän ahkeruutensakin on erilainen, sitä ei suoraan\ntunnusteta, mutta on kuitenkin tosiasia. Ihmisten _erilaisuus_ siis\n_suoraan_ tunnustetaan; mutta työn tulokset _jaetaan tasan\nyhtäläisyyden_ nimessä.\n\n\"Nyt on epäilemättä jokaisella\", jatkoi Forest ponnella, \"luonnollinen\noikeus toimintansa hedelmiin. Mutta me otamme ensi asteen oivalliselta\ntyöntekijältä osan hänen työnsä tuloksista, antaaksemme sen kuudennen\nosaston jollekin laiskurille. Luonnollisesti se on suoraa _ryöväystä_,\njoka ei edes kätkeydy \"hallitusperiaatteen\" kuluneeseen vaippaan; sillä\ntunnustammehan, jakamalla työmiehet erilaisten kykyjen perustuksella\nkuuteen osastoon, suoraan, että yhtäläisyys \"on hölynpölyä\". --\nKuitenkin tuomitaan kaikki, jotka eivät pidä ahkeran riistämistä laiskan\nhyväksi korkeimpana valtioviisautena, paraimman yhteiskuntajärjestyksen\nvihollisiksi, mistä ihmiskunnan historia tietää kertoa.\"\n\n\"Te olette joihinkin määrin 19:nnen vuosisadan sivistyksen puolustaja\",\nvastasin minä. \"Mutta meidän aikanamme monet työväen johtajat nimittivät\ntyönantajia \"palkanvarkaiksi\", s. o. näitä syytettiin siitä, että olivat\nitselleen ottaneet liian suuren osan työn tuloksista saadusta rahasta ja\nantaneet työmiehille liian vähän palkkaa. Minusta näyttää kaiken\nomaisuuden tasanjako paljoa oikeammalta kuin jakotapa, jonka mukaan\nverrattain vähäinen joukko työnantajia voi rikastua työtätekevän\nmonilukuisen kansan kustannuksella\".\n\n\"Minä en ole mikään 19:nnen vuosisadan sivistyksen puoltaja\", huudahti\nForest. Minä väitän vaan, että _vapaa kilpailu_, joka oli vallalla sata\nvuotta sitte, on paljoa _parempi_ kuin _kommunismi_, jonka alaisina nyt\ntyöskentelemme. Työnantajien väärä voitto, josta te puhutte, olisi\nhelposti ollut autettavissa, jos teidän työmiehenne olisivat yhtyneet\nosuus- eli kumppanuskuntiin. Sata vuotta sitte ei ollut olemassa mitään\nlakia, joka olisi estänyt tusinaa suutareita vuokraamasta itselleen\nhuoneustoa ynnä höyryvoimaa, ostamasta muutamia ompelu- y. m. koneita ja\nvalmistamasta omaan laskuunsa jalkineita. Eikä ollut mitään lakia, joka\nolisi kieltänyt muita työmiehiä ostamasta jalkineitaan ainoastaan\ntällaisilta työkunnilta. Jos niin olisi tehty, olisivat työkunnan\nosakkaat saaneet tehtailijan, tukkukauppiaan, pikkukauppiaan ja\ntyöntekijän voiton, s. o. kaiken voiton mikä yleensä työstä on\nsaatavissa. Kaikkien ammattialojen työntekijät olisivat vähitellen\nliittyneet työkunniksi, niin ollen yhtähaavaa työnantajia ja\ntyöntekijöitä. -- Jos työmiehet katsoivat paremmaksi olla käyttämättä\ntätä oikeutta ja tätä tilaisuutta; jos he eivät viitsineet ottaa\nniskoilleen itsenäisestä liikkeenharjoittamisesta johtuvia suruja ja\nvaaraa; jos he mieluummin tekivät työtä työnantajalle, jättäen tämän\nniskoille liikkeenjohtamisesta koituvat huolet ja uskallukset; silloin\nheillä ei myöskään ollut oikeutta valittaa yrittelijän voittoa, jonka he\nyhtä hyvin olisivat voineet saada.\n\n\"Ja kun teidän aikanne työmiehet olivat tyytymättömät palkkaan tai\nkohteluun, voivat he itselleen etsiä toisen toimen, jota meidän\ntyömiehemme eivät voi, koska valtio on ainoa työnantaja. Periaatetta,\nettä jokaisella on oikeus siihen, mitä hän tuottaa, ei milloinkaan\nkielletty teidän aikananne. Mutta me olemme yhdenvertaisuuden ja\noikeuden nimessä hyväksyneet sen \"oikeudenmukaisen\" periaatteen, että\nahkeraa saa ryöstää laiskan hyväksi. Jos 19:nnen vuosisadan työmiehet,\nsensijaan että uhrasivat lakkoihin jättiläissummia, olisivat työalan\ntoisensa jälkeen perustaneet osuuskunnalliselle pohjalle, olisivat he\nverrattain vähällä vaivalla ratkaisseet sen, mitä te nimititte\nsosiaaliseksi, yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. -- Meiltä taas olisitte\nsilloin säästäneet sen inhottavan muodon, jonka mukaan meidän\nyhteiskuntamme on nyt järjestetty ja hallittu.\"\n\n\"Työväenjärjestöt ja metelit olivat vaan seurauksia pääoman\nkeskittymisestä, jota oli kasaantunut suuremmat joukot kuin koskaan\nennen\", sanoin minä, toistaen tri Leeten mielipiteet tästä kysymyksestä.\n\"Ennenkuin tämä kokoontuminen alkoi, kun kaupan ja teollisuuden\nharjottajina vielä olivat lukemattomat pienet, vähäisellä pääomalla\nvarustetut liikkeet vähälukuisten mutta suunnattomalla pääomalla\nvarustettujen suurliikkeitten asemesta, oli työntekijän asema\ntyönantajaan nähden jotenkin vapaa ja riippumaton. Ja kun silloin\npienikin pääoma tai uusi aate riitti hankkimaan jokaiselle uuden\nliikkeen, tuli työntekijöistä yhtämittaa työnantajia, eikä näiden\nluokkien välillä ollut määrättyä tai ylipääsemätöntä rajaa. Silloin ei\ntarvittu työväenjärjestöjä eikä myöskään voinut syntyä yleisiä\nlakkoja.\"\n\n\"Teidän sijassanne, herra West, en tekisi tri Leeten lauselmia\nomikseni\", sanoi herra Forest hymyillen. \"Tohtorilla on usein ollut\ntilaisuutta saada tässä asiassa todempia tietoja; mutta hän ei vaan\ntahdo luopua vääristä väitteistään. Minä ja muut olemme nämä hänen\nmielipiteensä niin usein kumonneet, että lopulla jo kävi\nyksitoikkoiseksi. Lakot eivät ole, niinkuin tri Leete sanoo, mikään\nverrattain uusi ilmiö kansantaloudellisella alalla. Yksi suurimpia\nlakkoja, joista historia meille kertoo, \"_Secessio in montem sacrum_\"\n(lähtö pyhälle vuorelle) [Rooman työtä tekevä alhaiso, plebeijit,\nlähtivät v. 494 e.Kr. miehissä pois kaupungista lähellä olevalle n.s.\n\"pyhälle vuorelle\", eivätkä tulleet takaisin, ennenkuin ylimykset,\npatriisit, olivat tehneet muutamia myönnytyksiä. Suom. muist.],\ntapahtui jo v. 494 e.Kr. ja keskiajalla lakkasivat työläiset usein\ntyöstä, saadakseen korkeampia palkkoja, vaikka työ siihen aikaan oli\npaljoa lujemmin yhteen liitetty (ammattikunnat) kuin rahavalta. Ja\nmitä tulee työmiesten mahdottomuuteen päästä työnantajiksi, voin\nyliopiston kirjastosta näyttää teille saksalaisen lehden \"Freie Presse\",\njoka v. 1888 ilmestyi Chicagossa ja jossa sen toimittaja, kumotessaan\nsen ajan kommunistien samallaisia väitteitä, viittaa siihen tosiasiaan,\nettä Chicagossa v. 1888 oli 12,000 saksalais-amerikkalaista, jotka\nolivat joko talonomistajia tai tehtailijoita tai muita itsenäisiä\nliikkeenharjoittajia. Kaikki nämä olivat varattomina, enimmiten\nenglannin kieltä taitamattomina tulleet Chicagoon ja siellä päässeet\nhyvinvointiin, vieläpä useat rikkaiksikin. Tämä sotii sitä väitettä\nvastaan, että varattomat 19:nnen vuosisadan jälkipuoliskolla\nauttamattomasti olivat rahavallan kynsissä. -- Ei mikään ole helpompaa\nkuin umpimähkään lausua väitteitä. Näiden väitteiden todistaminen on\nusein vaikeata. Ja tri Leete on suuri tuollaisissa huimissa tehtävissä\".\n\n\"Mutta ettekö kaikki elä erittäin mukavasti?\" kysyin toivossa saada\nkieltämättömiin tosiasioihin vetoamalla Forestia lopettamaan\nhyökkäyksensä uutta asiain tilaa vastaan. \"Eikö teillä vallitse ennen\ntuntematon hyvinvointi? Ettekö ole hävittäneet köyhyyttä sukupuuttoon?\nJa eivätkö nämä saavutukset ole pienten uhrausten arvoisia?\"\n\n\"Me emme elä niinkään mukavasti. Meillä ei vallitse ennen kuulumaton\nhyvinvointi. Te tulette pian havaitsemaan, että arvioitte liian\nkorkeaksi sivistyksemme sekä laadun että hedelmät. Ja mitä köyhyyden\nhävittämiseen tulee, niin on \"saavutus\" oleellisesti siinä, että\nrikastutamme taitamattomia, tuhmia ja laiskoja taitavien ja ahkerien\nnaisten ja miesten työn tuloksilla. Sen tekin olisitte voineet tehdä 113\nvuotta sitte, mutta te ette olleet tarpeeksi yksinkertaisia ja\nväärämielisiä, ryhtyäksenne tuollaiseen ryöväämiseen\".\n\n\"Jos kansa on tyytymätön nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen, niin voihan\nse muuttaa sen\", vastasin minä. \"Teidän puheistanne päättäen ovat\nhallituksen vastustajat niin harvat, ettei sillä puolueella ole mitään\nmerkitystä: tehän sanoitte minulle, että on vaan harvoja lehtiä, jotka\nhallitusta vastustavat. Tämä minusta näyttää todistavan sitä, että kansa\nyleensä on tyytyväistä nykyiseen asiain järjestykseen\".\n\nForest näytti hyvin vakavalta, kun hän vastasi: \"Te tietysti luulette,\nettä meillä on sama vapaus kuin teillä 113 vuotta sitte. Mutta\nvaltiollisessa elämässä on kaikki senjälkeen muuttunut. Teidän aikananne\nkansalaiset olivat hallituksesta kokonaan riippumattomat,\nlukuunottamatta ehkä virkamiehiä ja niitä, jotka suorittivat töitä\nvaltion laskuun. Tänään hallitus ryhtyy kaikkeen ja melkein jokainen on\nvälillisesti tai välittömästi korkeampien virkamiesten suosiosta enemmän\ntai vähemmin riippuvainen. Joka uskaltaa asettua julkisesti hallitusta\nvastaan, voi olla varma siitä, että virkamiehistön viha kohtaa häntä\nitseään, hänen sukulaisiaan ja ystäviään. Senvuoksi on hyvin vähän\nniitä, jotka ovat kylliksi rohkeita julkisesti uhmatakseen hallituksen\nvihaa, vaikka nykyinen asiain järjestys monille onkin suorastaan\nvastenmielinen\".\n\n\"Miksei kansa sitte valitse kongressiin edustajia, jotka uusia lakeja\nsäätämällä muuttaisivat nykyistä, nähtävästi niin epätyydyttävää asiain\njärjestystä?\" kysyin minä, vakuutettuna siitä, että Forest\nmorkkaamishalussaan oli liian paksulta käyttänyt mustia värejä.\n\n\"Kongressilla on nykyään vähän vaikutusvaltaa\", vastasi Forest. \"Valta\non melkein tykkänään presidentin ja kymmenen ison osaston johtajan\nkäsissä. Heillä on melkein rajaton valta, mikä jonkun verran muistuttaa\n\"kymmenen neuvoston\" valtaa Veneziassa niihin aikoihin, jolloin\nylimysvaltainen tasavalta oli kunniansa kukkuloilla. Kun se saa joka\nhenkilölle 24 vuoden ajaksi osottaa hyvän tai huonon paikan, vieläpä\nottaa 45 vuotta täyttäneitä takaisin työarmeijaan ja siten saada\nepämieluiset henkilöt uudelleen valtansa alle, niin on meidän korkeilla\nhallintovirkamiehillämme tyrannivalta, jommoisesta ei kenenkään teidän\najan ruhtinaan mieleen juolahtanut edes uneksiakaan\".\n\n\"Te tiedätte tietystikin\", jatkoi herra Forest, että\n\"ammattitaidottomain luokkaan luetaan kaikki kolmen ensimäisen vuoden\ntyöntekijät. Vasta tämän ajan kuluttua saa nuorukainen, jota siihen\nsaakka voidaan käyttää mihin työhön tahansa johtajien määräyksen mukaan,\nvalita erityisen toimialan!\" Te tulette näkemään, että nuo nuoret\nihmiset noiden kolmen vuoden aikana ovat riippuvaiset esimiesten\nsuosiosta tai epäsuosiosta. Nämä voivat määrätä rekryytille helppoa ja\npuhdasta, mutta myös yhtä hyvin likaista ja epäterveellistä työtä.\nVastaväitteitä ei kärsitä. Sillä \"ihminen, joka kykenee suorittamaan\npalveluksensa, mutta itsepäisesti kieltäytyy sitä tekemästä, voidaan\nasettaa toisista erilleen ja ruokkia ainoastaan vedellä ja leivällä,\nkunnes hän taipuu\".\n\n\"Te tiedätte edelleen, että joka henkilön työt merkitään kirjaan, ja ne,\njotka ovat osoittaneet erityistä kuntoa, saavat palkinnoita, kun taas\nlaiminlyöntejä rangaistaan.\" Tri Leete on epäilemättä myös teille\nsanonut, että \"on mielestämme tarpeetonta asettaa nuorten koko tulevaa\nelämää riippumaan nuoruuden tavallisesta kevytmielisyydestä, ellei\nsuurempia vikoja ilmesty sen ohessa ja kaikki jotka ilman erityisiä\nvikoja ovat suorittaneet ensimäisen asteen, voivat valita itsellensä\nalan, joka parhaiten vastaa kunkin taipumuksia.\" Mutta nyt ei ainoastaan\nkäytöstä ja taitoa tutkita tarkasti, \"vaan myös arvostelukirjojen\nnäyttämä keskiarvo määrää, minkä arvoasteen kukin saa täysioikeutettujen\ntyöntekijäin keskuudessa.\" \"Vaikka teollisuuden ja maanviljelyksen\neri haarat vaativatkin erilaista sisällistä järjestystä aina luonteensa\nmukaan, on kuitenkin kaikkialla tapana jakaa työntekijät kykynsä\nperusteella kolmeen luokkaan ja useilla aloilla on nämä vielä jaettu\nkahteen osastoon. Oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan saa nuorukainen\nensimäisen, toisen tai kolmannen luokan työntekijän arvon... Uusi\nluokkiin jako toimitetaan aina määräaikojen kuluttua... Eräs\ntärkeimpiä ylimmän luokan jäsenyydestä johtuvia etuja on työntekijän\noikeus saada valita joku ammattinsa haara tai toimiala\nerikoisalakseen.\" Tri Leete on kai teille myös kertonut, että\nmahdollisuuden mukaan huonoimmankin työmiehen toivomukset otetaan\nhuomioon!... \"Mutta nämä alempain työluokkain toivomukset, mikäli ne\novat sopusoinnussa toimialan yhteisten etujen kanssa, toteutetaan vasta\nsitte, kun ylempiin luokkiin kuuluvain vaatimukset on täytetty, joten he\nusein saavat tyytyä valintaan, mikä vastaa heidän vaatimuksiansa vasta\ntoisessa tai kolmannessa sijassa, voidaanpa heidät, jos niin tarvitaan,\nmuuttaa toiseen työhönkin. Tämä vapaa valitsemisoikeus astuu voimaan\njokaisessa korotuksessa, ja jos joku menettää entisen arvoasteensa, on\nhän samalla myöskin vaarassa joutua vaihtamaan toimensa, josta hän\npitää, toiseen vähemmän mieluisaan...\" Yhteiskunnan tärkeimpiin\ntoimiin pääsevät ainoastaan ensimäisen luokan jäsenet.\"\n\n\"Nämä määräykset todistavat oikeaksi sen, mitä olen sanonut hallituksen\nmielivaltaisuudesta. Luutnantit, kapteenit, everstit nimittää\nasianomaisen ammattikunnan kenraali ja nämä taasen ovat noiden kymmenen\nsuuren osaston kymmenen päämiehen käskyn alaiset. Nämä virkamiehet\nvoivat antaa nuorille ystävilleen, jotka rekryytteinä astuvat\ntyöarmeijaan, kevyttä työtä ja hyviä todistuksia ja he voivat asettaa\nnämä nuoret ystävänsä tilaisuuteen päästä niin pian kuin he ovat\nsuorittaneet ensimäiset kolme vuotta palvelusajastaan, heti jonkun\nammattikunnan ensimäisen luokan ensimäiseen asteeseen. Ja tuollainen\nvaikutusvaltaisten ihmisten suosikki voi, vietettyään hauskan\nrekryyttiajan ja heti päästyään ammattikuntansa ensimäisen luokan\nensimäiseen asteeseen, heti saada luutnantin arvon ja muutamissa\nvuosissa yletä korkeimpiin kunniavirkoihin. -- Te ette voi kieltää,\nherra West, että meidän lakisäädöksemme tekevät mahdolliseksi tuollaisen\nsuosikkijärjestelmän.\"\n\nMinun täytyi myöntää, että sellaiset tapaukset voivat olla mahdollisia.\n\nHerra Forest jatkoi: \"Toiselta puolelta voivat sellaiset nuoret miehet,\njotka eivät ole meidän hallituksemme loistavien tähtien poikia tai\nystäviä, pitää itseään sangen onnellisina, jos he toisessa luokassa\nollessaan saavat todistuksen, joka ei kokonaan riistä heiltä toivoa\nedelleen yletä arvoasteissa. Hallituksen julkisten vastustajien\nsukulaiset voidaan asettaa eri ammattikuntien kolmannen luokan toiselle\nasteelle ja heille voidaan antaa sellaiset todistukset, että heiltä on\nriistetty kaikki toivo päästä korkeampaan arvoasteeseen. Ja tuollainen\nsuosikkijärjestelmä ei ainoastaan ole mahdollinen, vaan rehottaa se\ntäydessä kukoistuksessa laajalti. Sellaisten ihmisten pojilta ja\nsukulaisilta, jotka ovat tunnetut hallituksen vastustajiksi, on huonompi\nolo kuin orjilla ja heitä kohdellaan usein kuin jalkapalloa.\"\n\n\"Eikö ole mitään tuomioistuinta, johon he voisivat valittaa?\" kysyin\nminä.\n\n\"On. Väärin kohdellut vaimot ja miehet voivat valittaa tuomarille\",\nvastasi herra Forest. \"Mutta alemman luokan tuomarit ovat\nyksinkertaisesti henkilöitä, jotka ovat täyttäneet 45:nnen ikävuotensa\nja jotka presidentti on nimittänyt tuomareiksi viideksi vuodeksi. Nämä\ntuomitsevat, niinkuin tri Leete teille kai on kertonut, kaikissa\ntapauksissa, jolloin työarmeijan jäsen on nostanut esimiestään vastaan\nkanteen väärästä kohtelusta. Kaikki sellaiset kysymykset ratkaisee yksi\nainoa tuomari _lopullisesti_; kolme tuomaria määrätään ainoastaan\nerittäin raskauttavissa tapauksissa. [167-169]. -- Presidentin\ntuomareiksi nimittämät henkilöt ovat luonnollisesti hallituksen\nluottamusmiehiä ja ystäviä eikä heiltä voi odottaa, että he tuollaisia\nvalituksia käsitellessään tuomitsivat hallituksen virkamiehiä vastaan\nja \"lainvihollisen\" hyväksi. Ja kun sellaiset valitukset ratkaistaan\nlopullisesti, kantajan saamatta oikeutta vedota korkeampaan oikeuteen,\nniin ei väärää kohtelua osakseen saaneelle työarmeijan jäsenelle jää\nmitään muuta jälelle kuin palata vanhalle paikalleen, jossa hänen\nesimiehensä, jota vastaan hän on kanteen nostanut, ei luonnollisesti\nkohtele häntä paremmin kuin ennenkään. Päinvastoin saa \"lainvihollinen\"\nuseimmissa tapauksissa kalliisti maksaa, että hän on kantanut upseeria\nvastaan. Seuraavassa jaossa luokkiin ja asteihin voi upseeri pistää tuon\nonnettoman ihmisen kolmannen luokan toiseen asteeseen, jollei häntä jo\nole sinne alennettu. Joka tapauksessa voi suuttunut upseeri osottaa\ntyytymättömälle likaisimman ja epäterveellisimmän työn.\"\n\nTämä Forestin luoma kuva oloista työarmeijassa näytti minusta sitä\nkauhistuttavammalta, kun vertasin sitä tri Leeten ruusunpunaisiin\nkuvauksiin. Minä olin siitä niin tyrmistynyt, etten kyennyt edes\nyrittämäänkään ryhtyä vastustamaan entisen professorin ja edeltäjäni\nkuvauksia ja johtopäätöksiä.\n\nOltuaan jonkun aikaa vaiti jatkoi nykyinen pedelli: \"Ajatelkaa nyt\nmainitsemieni tosiasioiden yhteydessä, että \"työntekijöillä ei ole\näänioikeutta tai vaikutusvaltaa heidän esimiehiään valittaessa.\"\n\"Kunkin ammattialan kenraali nimittää kaikki alaisensa toimimiehet,\nmutta häntä itseään ei nimitetä, vaan hän valitaan äänestyksellä, ...\ns.o. vaalin toimittavat ne, jotka ovat aikansa sillä alalla palvelleet\nja saaneet eron.\" Niin ovat siis, hyvä herra Vest, työarmeijan\njäsenet 24 vuoden ajan esimiestensä suosiosta tai epäsuosiosta kokonaan\nriippuvia. Jos he tämän ajan kuluessa tahtovat saada kevyttä tointa,\ntäytyy heidän sokeasti totella kaikkia käskyjä ja kaikilla käytettävissä\nolevilla keinoilla pyrkiä suosioon. Heidän täytyy vaikuttaa\näänivaltaisiin ystäviinsä niin, että nämä eivät ainoastaan äänestä\nhallituksen puolesta, vaan myöskin tekevät sen mahdollisimman\nmieltäosottavalla tavalla. Tilapäiset lahjat, kuten viini ja sikarit\nherättävät monissa upseereissa ystävällisiä tunteita; jollei työarmeijan\njäsen käytä kaikkia tällaisia keinoja ja temppuja, on mahdollista, että\nhän 24 vuoden ajan saa viettää elämää, jonka rinnalla viljelysorjan tai\nhiilikaivostyömiehen elämän 150 vuotta siten täytyi näyttää kerrassaan\nkadehdittavalta. Sillä viljelysorja oli muistajalleen kuitenkin\nkallisarvoinen kappale, jota ei kevytmielisesti saanut hukata, samalla\nkun kaivosmies voi jättää työnsä ja muualta hakea itselleen tointa, jos\ntyö tai kohtelu eivät häntä miellyttäneet. Sitävastoin työarmeijan\njäsen, joka on joutunut tämän tai tuon upseerin vihan alaiseksi tai joka\non asetettu yhteiskunnan vihollisten listalle, koska hänen äänivaltaiset\nsukulaisensa ovat äänestäneet hallitusta vastaan, -- sellainen\n\"teollisuusarmeijan\" jäsen saa viettää elämää, jota hyvällä syyllä\nvoimme nimittää \"kahdeksikymmeneksi neljäksi vuodeksi helvettiä maan\npäällä\".\n\n\"Te näette tästä, herra West, miksi kongressilla ei ole mitään\nvaikutusta. Suurin osa sen jäsenistä on alituisessa hommassa, saadakseen\nitselleen, sukulaisilleen ja ystävilleen suosionosotuksia sen kautta,\nettä joka tavalla koettavat palvella hallitusta. Ja tämä on\nyhdenvertaisuus paraiten järjestetyssä yhteiskunnassa, mitä ihmiskunta\nkoskaan on tuntenut! Tämä on se, mitä tri Leete nimittää inhimillisen\nonnellisuuden tuhatvuotiseksi valtakunnaksi.\"\n\n\n\n\nNELJÄS LUKU.\n\n\n\"On kokonaan luonnon lakien mukaista ja sentähden oikein\", alkoi Forest\nseuraavan keskustelumme, \"että mies tukee poikaansa, sukulaisiaan ja\nystäviään ja auttaa heitä eteenpäin elämässä. Miestä, joka sen tekee, en\nkoskaan moittisi, vaan päinvastoin niitä, jotka laiminlyövät sen, mitä\nminä pidän jokaisen miehen velvollisuutena. Mutta luonnollisesti täytyy\npojan, sukulaisten ja ystävien olla kelvolliset niihin toimiin, joihin\nheitä ehdotetaan. -- Muistelen, että muutamat historioitsijat ovat\nkirjoittaneet suosikkijärjestelmästä, joka teidän aikananne olisi\nvallinnut valtion virkoja täytettäessä, ja että varsinkin kenraali\nGrant'ia syytettiin siitä, että hän aina nimitysasioissa oli antanut\nsukulaisilleen ja ystävilleen etusijan. Mutta juuri se minua miellyttää\ntuossa suuressa sotapäällikössä, että hän niin järkähtämättömästä piti\nkiinni ystävyydestä, ja sitä kernaammin annan hänelle anteeksi\nerehdykset, joita hän toisinaan teki virkamiehiä valitessaan. Sillä\nnäihin erehdyksiin oli syynä hänen hyvä sydämensä, joka aina oli\nuskollinen ystäviä kohtaan ja välistä taipuvainen liian suureksi\narvostelemaan heidän kykynsä ja kunniallisuutensa. Jolleivät\nsukulaisuuden ja ystävyyden siteet enää pidä koossa, mihin me sitte enää\nvoimme luottaa. Ja koska jokaisen luonnollisesti täytyy tuntea\nsukulaistensa ja ystäviensä mieli ja kykeneväisyys paremmin kuin muiden\nihmisten ominaisuudet, niin on aivan paikallaan, että hän antaa etusijan\nniille, jotka ovat häntä lähinnä ja joiden kelpoisuuden hän tuntee.\"\n\n\"Yksi niistä monista vioista, joita meidän julkinen ja ammatillinen\nelämämme potee, on se seikka, että ei ainoastaan suosikkijärjestelmän\nvaan myöskin lahjomisen _täytyy_ mitä suurimmassa laajuudessa kukoistaa.\nSata kolmetoista vuotta sitte voivat miehet, jotka olivat Yhdysvaltojen\nohjaksissa tai joilla lähinnä alemmissa hallituspiireissä oli\nvaikutusvaltaa, toisinaan mielensä mukaan täyttää virkoja, joissa oli\nvähän työtä ja hyvä palkka; mutta tuollaisia paikkoja oli verrattain\nvähän. Liittohallituksen asettamien virkamiesten luku oli, ellen erehdy,\nvain n. 80,000 ja suurin osa näistä 80,000 virasta oli pieniä\npostimestarinpaikkoja. Pienten kylien ja piirien postimestarit eivät\nsaaneet mitään palkkaa, vaan osan postimerkkien myynnistä kertyneistä\nrahoista, ja tämä tulo oli niin kurjan pieni, että ainoastaan kauppiaat,\njotka muutoinkin viettivät päivänsä puodissaan ja pitivät tuota\n\"kunniaa\" vähine tuloineen vain sivuasiana, voivat ottaa vastaan\ntuollaisen valtioviran. Lisäksi tuli, että nuo verrattain harvat\nvaltionvirat, joita voitiin kutsua \"laiskanviroiksi\", täytettiin\nuudelleen joka neljäs tai ainakin joka kahdeksas vuosi. Mutta meidän\nhallituksillamme on pitempi elonaika. Viimeksi eronnut oli vallassa 26\nvuotta. Ja niiden paikkojen luku, joka hallituksellamme on oikeus\ntäyttää, on sangen suuri. Jokaista kahtatoista naista tai miestä kohti\non meillä valvoja eli luutnantti; puhumattakaan kapteeneista,\neversteistä j. n. e. Ja kerrassaan uskomattomia me saamme aikaan\nkynänkäyttelyn alalla. Niinkuin arvattavasti tiedätte, pidetään meillä\nkirjaa niin hyvin työ- kuin jakamisosastoissa; niin, vieläpä enemmänkin:\njokaisella Yhdysvaltain asukkaalla, miehellä ja naisella, on hallituksen\nkirjoissa oma tilinsä velastaan ja saatavastaan.\"\n\n\"Katsoen väestömme yhä kasvavaan suureen lukumäärään on se, niinkuin kai\narvannette, oikea jättiläistyö. Tiedättehän, että se osa\nPohjois-Amerikaa, joka ennen kuului Englannille, liittyi Yhdysvaltoihin\nja että väestömme v. 1990 toimitetun väenlaskun mukaan nousi 414\nmiljoonaan. Nyt se arvioidaan 500 miljoonaksi.\"\n\n[Ensimäinen virallinen väenlasku toimitettiin Yhdysvalloissa v. 1790;\nväestön luku oli silloin 3,929,314. V. 1880 oli asukkaita 50,155,738 ja\nv. 1890 yli 65 miljoonaa. Sadassa vuodessa se on kasvanut\nkymmenkertaiseksi. Jos kasvaminen edelleen tapahtuisi yhtä nopeasti,\nolisi Yhdysvalloissa ja Kanadassa v. 1990 1,040 miljoonaa ihmistä. Minä\nolen kuitenkin laskenut vuotuisen lisääntymisen vain 2 %:ksi jonka\nmukaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa v. 2000 olisi n. 500 miljoonaa\nasukasta. Tekijän muist.]\n\n\"Suunnattoman laaja kirjanpito, jonka kommunismi (omaisuuden yhteys) on\ntehnyt välttämättömäksi, sekä työajan lyhyys, jota mies- ja\nnaiskirjanpitäjät puolueen johtajien suosikkeina nauttivat, pakottavat\npitämään kirjanpitäjää jokaista 50 ihmistä kohti. Viime hallituksen\naikana oli jopa jokaista 42 asukasta kohti yksi luvunlaskutaiteilija.\nTämä antaa hallitukselle tilaisuuden mielensä mukaan jakaa 10\nmiljoonalle naiselle ja miehelle siistiä ja mukavaa työtä. Tähän 10\nmiljoonaan hyvään paikkaan tulee teidän lisäksi lukea jotakuinkin sama\nmäärä työarmeijan upseerinpaikkoja ja virkoja hallituksen\nvarastopaikoissa; puhumattakaan muista halutuista virkapaikoista. Tästä\nvoitte ilman sen pitempiä selityksiä mitata sen vallan, jota hallitus\nkäyttää yksinomaan virkoihinnimitysoikeutensa perustuksella, ja minkä\nkiusauksen tämän suunnattoman vallan käyttäminen tuo muassaan.\"\n\n\"Eikö siis\", kysyin minä, \"niiden, jotka pyrkivät vastuunalaiseen\npaikkaan, niinkuin esim. kirjanpitäjien, täydy ensin suorittaa\ntarpeelliset tutkinnot, ennenkuin he ottavat täyttääkseen niin raskaita\nvelvollisuuksia?\"\n\n\"Kirjanpito on yhtenä oppiaineena kouluissamme\", vastasi Forest. \"Muuten\nei meillä kirjanpitoa hoideta kovin omantunnonmukaisesti. Senvuoksi\nvastuunalaisuuden taakka ei suurestikaan paina hallituksemme suosikkien\nhartioita, enkä luule, että kukaan suosikeista sitä niin tunnolleen\npanee. Sille, joka ei kuulu hallituspiireihin, on luonnollisesti\nmahdotonta tarkalleen sanoa, kuinka huonosti kirjoja pidetään. Mutta kun\nviimeksi vallassa ollut hallitus 12 vuotta sitte erosi, keksittiin\nsuorastaan pohjaton mädätyksen ja petosten kuilu. Kaikkien olemassa\nolevien varojen arvo määrättiin ja huomattiin silloin, että tavaroita\npuuttui 432 miljoonan dollarin arvosta. Erotetun hallituksen jäsenet\ntosin selittivät, että nämä tiedot olivat väärät ja pelkkää panettelua\nja että uusi hallitus oli asettanut kirjanpitäjiä vartavasten muka\nsaamaan selville 400 miljoonan dollarin varkauden, voidakseen entisen\nhallituksen jäsenet roistoina valtiollisesti kuolettaa. Eronneet\nvirkamiehet myönsivät, että tavaroita voi puuttua, koska varastojen\nvirkailijat aina olivat punninneet ja mitanneet runsaasti; kuitenkaan\ntämä vaillinki ei muka voinut todistaa viime hallituksen petollisuutta\neikä missään tapauksessa 432 miljoonan jättiläissummaan. Toiselta puolen\npysyivät, uudet virkamiehet väitteissään ja lukivat vaillingin entisen\nhallituksen turmeltuneisuuden ansioksi, sen jäsenet kun olivat ottaneet\nenemmän tavaroita kuin heillä oli lupa ottaa eikä heidän\nluottolipuistaan oltu lävistämällä poistettu vastaavaa määrää.\"\n\nMinä kysyin Forest'ilta, mitä hän arveli näistä syytöksistä ja\nvastaväitteistä.\n\n\"Minä luulen, että ne erääseen määrään ovat liiankin perustellut\", sanoi\nedeltäjäni professorin virassa. Meidän viheliäisen järjestelmämme\nvallitessa on kiusaus monelle ihmiselle liiankin suuri. En moittisi\nlainkaan sitä, että hallituspuolueen johtajat antavat sukulaisilleen ja\nystävilleen paraat paikat, jos nämä vaan voisivat hoitaa hyvin heille\nuskottuja virkoja. Mutta maan 20 miljoonaa parasta paikkaa ei suinkaan\nole paraiden ja kunnollisinten naisten ja miesten käsissä. Ne virat ja\npaikat, joita ei ole annettu korkeimpien virkamiesten sukulaisille ja\nlähimmille ystäville, annetaan hallituksen innokkaimpien ja\nvaikutusvaltaisimpien kannattajien sukulaisille. Ja senkin vielä voisi\nsietää, jos suosikkijärjestelmä loppuisi turmeluksen ja rasittavan\nmielivallan rajalla. Mutta se menee vielä paljoa pitemmälle.\"\n\n\"Syytättekö nykyistä hallitusta ja sen ystäviä turmeltuneisuudesta ja\nmielivallasta?\" kysyin minä; olin näet päättänyt lopettaa kaikki\nkeskusteluni herra Forest'in kanssa, jos tämä esittäisi jonkun kunnialle\nkäyvän syytöksen isäntääni kohtaan.\n\n\"Minä puhun nykyisestä hallintojärjestelmästä ja mainitsen vain\ntosiasioita tai tekoja, jotka voin näyttää tosiksi,\" vastasi Forest.\n\"Minä en syytä ketään, juuri sentähden, että olen tästä kaikesta\nmielissäni. Minä arvaan, että kysymyksenne tarkoittaa tri Leeteä ja\nvaikka sitä ei tehty suoraan, tahdon kuitenkin siihen suoraan vastata.\nMielestäni tri Leete on paraita ja kunniallisimpia puoluejohtajistamme,\nmutta hänkin käyttää hyväkseen etuja, jotka meidän järjestelmämme\nvallitessa ovat vallassaolijoille niin helpot saavuttaa.\"\n\n\"Tahtoisitteko olla hyvä ja todistaa väitteenne\", sanoin levollisesti,\nmutta varmasti.\n\n\"Jätän teidän ratkaistavaksenne, olenko väitteissäni mennyt liian\npitkälle\", jatkoi Forest. \"Eikö tri Leete ole teille sanonut, että hän\njo monta vuotta on aikonut rakentaa kemiallista laboratoriota suureen\npuutarhaan talonsa viereen. Ja eikö hän ole teille kertonut, että hän\ntuotti työmiehiä ja että nämä kaivoivat esiin holvin, jossa te\nnukuitte?\"\n\n\"Tosiaankin! Tri Leete sanoi, että hän aikoi rakennuttaa kemiallisen\nlaboratorion\", myönsin minä. \"Mutta eikö hänen maksumääräyslippunsa\nsalli sellaista menoerää?\"\n\nForest näytti hiukan lystikkäältä, kysyessään, olinko koskaan nähnyt,\nkuinka suuri kaikkiaan vuotuinen palkan määrä oli. Minä tunnustin, etten\nsitä tiennyt. Tri Leeten elintapa osotti ylellisyyttä ja näytti minusta\nvastaavan korkeitakin vaatimuksia. En ollut senvuoksi vielä koskaan\ntullut ajatelleeksi hänen vuositulojensa todellista suuruutta.\n\n\"Jos suvaitsette\", sanoi Forest, \"puhumme kansan voinnista toisella\nkertaa. Tänään rajoitumme tutkimaan kommunismin taipumusta synnyttää\nsuosikkijärjestelmää, lahjojen ottoa, orjamaisuutta ja mielivaltaa. --\nMitä tri Leeteen tulee, on tosiasia, että hän rakennuttaa itselleen\nkemiallista laboratoriota, huolimatta siitä, että tämä homma on selvässä\nristiriidassa laitostemme tarkoitusten ja hengen kanssa. Tämän\nyliopiston maakerroksessa on sangen hyvä sellainen laboratorio ja tri\nLeete olisi epäilemättä mielensä mukaan voinut tehdä siellä kokeitaan,\njos hän vaan olisi hakenut lupaa siihen. Yksin hänen vaikutuksensa olisi\nhänelle sen hankkinut. Mutta hänen turhamaisuutensa panee hänet\nrakennuttamaan tarpeetonta rakennusta, mikä seikka tarjoaa radikaaleille\n(äärimmäisyysmiehille) uuden ja selvän todistuksen heidän syytöstensä\ntodenperäisyydestä vallitsevaa hallitusryhmää vastaan.\n\n\"Mistä radikaaleista te puhutte?\" kysyin minä.\n\n\"Tarkoitan radikaalisia kommunisteja, jotka taistelevat nykyistä\nhallitusta vastaan, koska he tahtovat poistaa kaikki uskonnolliset\nmenot, avioliiton ja senkin vähän henkilökohtaisen omaisuuden, jonka\nomistaminen vielä on sallittua. Valtiollisista puolueistamme ja niiden\nperiaatteista puhumme myöhemmin. Tahdoin vaan saada teidät vakuutetuksi\nsiitä tosiasiasta, että tri Leete omaksi tarpeekseen ja selvästi vastoin\nkommunistisia periaatteita rakennuttaa itselleen kemiallista\nlaboratoriota, sangen kallista laitosta, jota ei voitaisi saada aikaan\nkymmenenkään ihmisen paikkalipuilla, ja että hän täten aiheuttaa\ntahallaan moitetta kaikkien hallituksen vastustajain puolelta.\"\n\n\"Eikö tri Leete voi maksaa kohtuullista vuokraa laboratoriosta?\" kysyin\nminä. \"Minä puolestani arvelisin, ettei nykyään vapaina olevia työvoimia\nvoida sen paremmin käyttää, kuin talojen rakentamiseen, joiden vuokrat\nsiten korottavat valtion tuloja.\"\n\n\"Mutta meillä ei ole mitään liikoja työvoimia, niinkuin pian saatte\nnähdä\", sanoi Forest. \"Ja kuvitelkaapahan sen ohessa, mitä tapahtuisi,\njos jokainen kansalainen vaatisi yhtä paljon varoja rakennustöitä ja\ntieteellisten koneiden hankkimista varten. Teidän täytyy huomata, että\ntri Leete vaatii itselleen etuoikeutettua erikoisasemaa, mikä haiskahtaa\nomavaltaisuudelta ja suosikkijärjestelmältä. Hän käyttää asemansa suomaa\nvaltaa väärin ja herättää siten pahaa verta.\"\n\nMinä en voinut näitä Forest'in selityksiä vastaan esittää mitään pätevää\nja vaikenin senvuoksi.\n\n\"Mutta suosikkijärjestelmä ja hallitusvallan tilapäinen\nväärinkäyttäminen tri Leeten kaltaisten miesten hyväksi eivät vielä ole\npahimmat ilmiöt julkisessa elämässämme\", sanoi Forest edelleen. Sekin\ntosiasia, että vaikutusvaltaiset miehet usein ottavat silkkiä,\nturkistavaroita ja kultakoristeita vaimojaan ja tyttäriään, viinejä ja\nsikareja itseään varten lahjaksi sellaisilta ihmisiltä, jotka\ntarvitsevat heidän suositustaan, olisi siedettävissä, vaikkakin\nsellaiset tapaukset ilmiselvästi todistavat jonkunlaista\nturmeltuneisuutta julkisessa elämässämme. Tämän kirotun kommunismin\npahimmat seuraukset ovat toiselta puolen hallituksen kaikkien\nvastustajain mielivaltainen kohtelu ja häikäilemätön vainoaminen,\ntoiselta puolen orjamaisuus, imartelu ja panettelun halu. Jokainen mies\nja jokainen puolue, joka on saavuttanut haluamansa aseman, puolustaa\nsitä kaikkia vastustajien hyökkäyksiä vastaan. He palkitsevat ystäviään,\njotka heitä auttavat, ja koettavat sortaa vastustajiaan. Senvuoksi on\nsangen vaarallista antaa suurelle hallitukselle valta, joka antaa\nhallitseville tilaisuuden pitää kansaa sen jokapäiväisessä toiminnassa\nelinaikansa riippuvana virkamiesten suosiosta.\"\n\n\"Teidän kuvauksenne mukaan näyttää nykyinen asiain järjestys\nsietämättömältä\", sanoin minä.\"\n\n\"Jos kyselette eri ammattialojen jäseniltä, varsinkin\nmaanviljelijöiltä\", vastasi Forest, \"havaitsette, että olen kuvannut\nolot juuri sellaisiksi kuin ne ovat. Jokainen työarmeijan jäsen tietää,\nettä kyky ja ahkeruus yksinään ainoastaan poikkeustapauksissa riittävät\nauttamaan kansalaista tärkeämpään asemaan. Valtiollinen vaikutusvalta on\nse kaikkivoipa vipu, joka yksinään voi nostaa meidät korkeampiin\nasemiin, ja tämän vaikutusvallan saavuttamiseksi täytyy työntekijän\ntulla matelijaksi, hiipijäksi, toveriensa ilmiantajaksi ja esimiestensä\nlahjojaksi; niin, hänen täytyy rukoilla kaikkia äänivaltaisia\nsukulaisiaan ja ystäviään luopumaan itsenäisyydestään ja kannattamaan\nkaikkia hallituksen jäseniä ja sen toimenpiteitä.\"\n\n\"Jos työarmeijan jäsenet voisivat valita upseerinsa eli\npäällysmiehensä\", jatkoi herra Forest selitystään, \"ei arvatenkaan kuri\n\"teollisuusarmeijassa\" olisi niin kireä; mutta vaikkapa työntekijät\njoskus silloin nousisivatkin virkamiehiä vastaan, olisi sekin parempi\nkuin nykyinen asiain tila, jonka kuluessa kaikilla, jotka ovat joutuneet\nesimiestensä vihoihin, on kauheat päivät. Itsemurhat tulevatkin\nsentähden vuosi vuodelta yleisemmiksi ja niiden luku, jotka itse\npäättävät päivänsä, on nyt neljä kertaa niin suuri kuin teidän\naikananne.\"\n\n\"113 vuotta sitte kiinnitettiin huomiota itsemurhaajain suureen lukuun\nEuropan sotajoukoissa\", huomautin minä miettiväisenä. \"Nämä miehet\nsurmasivat itsensä, vaikka heiltä ei puuttunut vaatteita, ruokaa ja\nasuntoa.\"\n\n\"Aivan niin\", vahvisti Forest. \"Välttämättömillä elintarpeilla ei ilman\nvapautta ole suurtakaan arvoa. Monet sotilaat lopettivat teidän\naikananne päivänsä, koska eivät voineet elää ilman vapautta. He\nluopuivat elämästään, vaikka heidän palvelusaikansa kesti vain kaksi,\nkolme tai viisi vuotta ja heillä rauhanaikana oli verrattain helppo\npalvelus. Meidän työarmeijassamme kestää palvelus 24 vuotta parasta\nikäämme. Miehet ja naiset ovat koko tämän pitkän ajan esimiestensä\nmielivallan alaisia ja saavat, kuten jo mainitsin, yhden valtion\nvirkamiehen puolelta kärsimästään vuosia kestäneestä huonosta kohtelusta\nvalittaa vain jollekin toiselle valtion virkamiehelle. Ja nämä n. k.\n\"tuomarit\" ratkaisevat tuollaiset tapaukset lopullisesti useimmiten\nniin, että kehottavat kantajia palaamaan työhönsä ja esimiestensä\ntyytyväisyyden avulla hankkimaan itselleen kohoamisen toiveita.\"\n\n\"Te puhuitte politikoitsijoista, herra Forest\", kysyin minä. \"Ottavatko\nmonetkin miehet toiminnassa osaa valtiolliseen elämään?\"\n\n\"Senpä luulen\", huudahti Forest; \"vaikkakin tosin omalla tavallaan.\nMonet miehet ja naiset, jotka ovat täyttäneet 45 vuotta, eivät tee muuta\nkuin puuhaavat politiikan kimpussa. Luottokortillaan voivat he elää,\nmissä tahtovat, ja useimmat katsovat edullisimmaksi elellä\nWashingtonissa jossa he innokkaasti ja toimeliaasti jahtaavat\nsuosionosotuksia ystävilleen ja suosikeilleen sekä semmoisille\nihmisille, jotka tavalla tai toisella ovat ostaneet näiden\npolitikoitsijoiden palvelukset. \"Lobby\" [oik. \"eteinen\". Suom. muist.],\njoka teidän aikananne piti peliänsä kongressin käytävissä, kuvataan\njoukkioksi saaliinhimoisia, tunnottomia seikkailijoita, jotka hyvää\nmaksua vastaan ottivat taivuttaakseen kongressin jäseniä säätämään\nlakeja yksityisten henkilöiden tai yhtiöiden hyväksi. Mutta jos tuota\nverrattain pienilukuista ja ulkonaisessa esiintymisessään sentään\njotenkin siivoa joukkiota tahtoisi verrata nykyisen Washingtonin\nvaltiollisiin keinottelijoihin, niin olisi se melkein samaa, kuin jos\nverrattaisiin pyhäkoulua pahantapaisten kasvatuslaitokseen, jollaisissa\nteidän aikananne kasvatettiin nuoria tyhjäntoimittajia. Miljoonat\nihmiset, jotka toivovat parempaa työtä tai ylennystä ja joiden vaikutus\nei ulotu kotipaikkansa rajoja ulommas, kääntyvät Washingtonissa olevien\npolitikoitsijoiden puoleen ja ostavat näiden palvelukset.\"\n\n\"Mutta mitä voi se, joka hakee suosituksia, tarjota niille, jotka\noleskelevat Washingtonissa, saadakseen heidät käyttämään hyväkseen\nvaikutusvaltaansa\", kysyin minä; \"eihän nykyään enää kukaan aarteita\nkokoa.\"\n\n\"Sitä kylläkään ei kukaan nykyään tee\", vastasi Forest hymyillen. \"Mutta\nmonet ihmiset tahtovat aika ajoin hankkia itselleen \"hauskoja päiviä\" ja\ntätä tarkoitusta varten he tarvitsevat ehkä vuosittain 5- tai\n10-kertaisen oman luottokorttinsa määrän. Monet meidän poliitisista\ntähdistämme elävät isoisesti. Heidän luonaan käy paljon vieraita, joita\nhe kestitsevät hienoilla ruoilla ja hyvillä viineillä, ja monet\netevimmistä \"lobby'n\" jäsenistä tekevät samoin. Joka haluaa itselleen\njotain suosionosotusta, hänen täytyy antaa pois melkoinen osa\nluottokortistaan, ja hän puolestaan, jos hän tulee ylennetyksi, ottakoon\nrunsaan korvauksen tulevilta alaisiltaan.\"\n\n\"Mutta minkätähden ihmiset eivät ole tyytyväiset laillisiin tuloihinsa?\"\nkysyin minä, tuskallisesti hämmästyneenä siitä, että virkakeinottelu ja\nturmelus näkyivät rehottavan vielä upeammin kuin 113 vuotta sitte.\n\"Eivätkö ne tulot, jotka luottokortti antaa, riitä elämän ylläpitoon?\"\n\n\"Ihmisiä ei voi koskaan tyydyttää\", sanoi Forest. \"Nykyään kansan\nkunnollista ja ahkeraa osaa riistetään laiskojen ja tyhmien hyväksi.\nSuosiossa olevatkin saavat alistua hävyttömän kohtelun, kiristyksen ja\nnöyryytyksen alaisiksi esimiestensä puolelta.\"\n\n\"Eivätkä edes kaikkein kykenemättömimmätkään miehet ja naiset, joilla\ntyön tulosten tasanjaosta on suurin etu, ole kaikki tyytyväisiä. Monet\nheistä vaativat poistettavaksi kaiken henkilökohtaisen omaisuuden ja\nyksityisen taloudenpidon. Itse asiassa on ainoastaan pieni osa\nkansastamme todella tyytyväinen. -- Hienojen ruokien, kallisten\nateriain, hyvien viinien ja havannasikarien hankkimiseen luottokortit\neivät riitä, ja ihmisten, jotka tahtovat sellaisia nauttia, täytyy etsiä\nhenkilöitä, jotka jollain ehdoilla ovat valmiit ne kustantamaan. --\nMutta Washingtonissa ei asusta ainoastaan n. s. hyvinelelijöitä, vaan\nmyös paljon tyttöjä ja nuoria naisia, jotka, halveksien säännöllistä\ntyötä työarmeijassa ja taloushuolia, solmeilevat rakkausliittoja, syövät\nhienosti, käyttävät kalliita pukuja ja jalokiviä ja elävät hurjan,\nirstaan elämän alituisessa pyörteessä\".\n\n\"Prostitutsioni kukoistaa siis Washingtonissa entiseen tapaansa?\" kysyin\nkummastuneena.\n\n\"Valitettavasti on niin asian laita\", vastasi Forest. \"Tietysti noilla\ntytöillä on kirjurin tai kirjanpitäjän toimi jossain hallituksen\nosastossa; mutta nuo paikat ovat vaan laiskanvirkoja. Ystävieni, jotka\nitse ovat tutustuneet näihin Washingtonin elämän salaisuuksiin (ja\ntuskinpa voidaan salaisuudeksi sanoa sitä, mikä on yleisesti tunnettua),\nolen kuullut lausuvan mielipiteenään, että monet korkeammat virkamiehet\nkuluttavat luottolippujensa 50-kertaisen määrän kevytmielisten naisten\nseurassa. Tämän summan he saavat kokoon osittain niin, että he ottavat\nhenkilöiltä, jotka haluavat heidän suositustaan, osan näiden\nluottolipusta. Toinen osa tuhlattua omaisuutta saadaan hallituksen\nvarastohuoneista, joissa korkeampien virkamiesten kortteihin merkitään\notetuksi paljoa pienempi määrä, kuin mitä he todella ovat ottaneet.\nSillä varastoissa palvelevat tietävät, että heidät hyvin pian\nerotettaisiin paikoistaan ja siirrettäisiin jonkun ammattialan kolmannen\nluokan toiseen asteeseen, jos he uskaltaisivat kohdella hallituksen\nsuurmiehiä tavallisina ihmisinä. Tämä ylellinen elämä vaikuttaa\nhoukuttelevasti moniin miehiin ja naisiin, ja niinpä on, kuten jo ennen\nolen maininnut, Washingtonin väkiluku tavattomasti lisääntynyt, joten se\nnyt on maan väkirikkain kaupunki.\"\n\n\"En voi käsittää, kuinka kansa voi kärsiä niin turmeltunutta ja\nmielivaltaista hallitusta kuin teidän kuvaamanne on\", sanoin minä; \"ja\nolenpa vakuutettu, että teidän synkkänäköisyyteen taipuvainen\nelämänkäsityksenne on vaikuttanut arvosteluunne.\"\n\n\"Riippuu kokonaan teistä, tahdotteko jäädä epäilevälle kannalle\ntietojeni todenperäisyyteen nähden, vai eikö\", vastasi Forest.\n\n\"Jos pyydätte vapautta, voidaksenne hallitsijoillemme Washingtonissa\npitää yhden intoa uhkuvista puheistanne nykyisen yhteiskuntajärjestyksen\neduista, niin teille täällä mielihyvällä annetaan lupa heittää luentonne\njoksikin aikaa, ja Washingtonissa teidät otetaan loistavasti vastaan.\nSillä innostus, jolla te ylistätte meidän olojamme 19:nnen vuosisadan\noloihin verraten, valaa vaan vettä hallituksen myllyyn. Te tulette\nsilloin huomaamaan, että asiain tila on juuri sellainen, jollaiseksi\nolen sen kuvannut, ja jos puhelette työarmeijan jäsenten ja heidän\nystäviensä kanssa, jotka kannattavat hallitusta, saatte nähdä, että tämä\ntapahtuu ainoastaan siksi, että he epäilevät parannuksen mahdollisuutta\nnykyisen järjestelmän vallitessa ja pelkäävät vaan olojen huonontumista,\njos radikaalit pääsevät ohjaksiin.\"\n\n\"Kuinka voivat yleiset asiat enää joutua huonommalle kannalle, kuin ne\nteidän kuvauksenne mukaan ovat?\" huudahdin minä.\n\n\"Monet pelkäävät, että radikaalit poistavat avioliiton ja panevat\npakolla voimaan \"vapaan rakkauden\" kaikkine seurauksineen\", selitti\nForest. \"Radikaaliset lehdet -- ainoat, jotka käyttävät häikäilemätöntä\nkieltä hallitusta vastaan ja kiivaasti sitä ahdistavat -- vaativatkin\ntosiaan, että uskonnolliset menot kiellettäisiin, että avioliitto\nlakkautettaisiin, että poistettaisiin perhe, yksityinen talous ja sekin\nvähäinen yksityisomaisuus, jonka omistaminen vielä on sallittu.\"\n\n\"Mutta miten sopivat nämä radikaalisten lehtien lausunnot ja vaatimukset\nsiihen, mitä te olette puhuneet hallituksen vastustajien kohtelusta?\"\nkysyin minä. \"Jos on tavallista, että hallituksen vastustajat suljetaan\nhouruinhuoneisiin, niin en käsitä, kuinka radikaalisten lehtien voidaan\nsallia saarnaavan niin inhottavia periaatteita.\"\n\nForest nauroi, vastatessaan: \"Radikaalisia toimittajia suositaan, ja he\novat erikoisasemassa; sillä he tekevät hallitukselle arvokkaita\npalveluksia, pelottamalla kansan suurta joukkoa hallitusta kannattamaan.\nJoka kerta, kun ammattialojen kenraalien vaali lähestyy, saavat\nradikaalisten lehtien toimittajat tyhjentää koko varastonsa\nhaukkumasanoja ja mielettömiä vaatimuksia. Muutamia päiviä ennen vaalia\npainavat hallituksen lehdet otteita noista likaisista hyökkäyksistä\nuskontoa, avioliittoa ja perhe-elämää vastaan ja esittävät kansalle\nkysymyksen, toivooko se tuollaisia muutoksia. Sitte vaaditaan kansaa\nkannattamaan hallitusta, joka tosin ei voi tyydyttää kaikkia ihmisiä,\nmutta joka kuitenkin on paras, mitä maailmassa on koskaan ollut -- ja\nniin edespäin lempeästi loppumattomiin.\"\n\n\"Radikaalisia toimittajia siedetään siis vaan pöpöinä, joiden tulee\npelotella kansaa, jotavastoin maltillisten kirjailijoiden ei ole\nsallittu lausua mitään moitetta nykyistä yhteiskuntajärjestystä tai\nhallitusta vastaan?\"\n\n\"Niin on\", vakuutti Forest. Mutta pelkäänpä, että hallitus pelaa sangen\nuhkarohkeata peliä. Radikaalit voittavat epäilemättä alaa ja heidän\njoukossaan on paljon epätoivonvimmaisia veikkoja, jotka milloin tahansa\novat valmiit nostamaan hävityksen mustan lipun. Jos kansa olisi vapaa ja\nriippumaton, ei vaara olisi niin suuri. Silloin kaikki vapaat miehet\nyhtyisivät puolustamaan valtiollisia oloja, joita he pitävät arvossa.\nMutta asiain tällä kannalla ollessa ovat joukot tottuneet taipumaan\nvähemmistön herruuden alle. Sentähden kaikkeen valmistauneiden miesten\ntoimeenpanema kapina tapaisi vain vähän vastarintaa kansalaisten\npuolelta, jotka olisivat valmiit taistelemaan nykyisen asiain tilan\npuolesta. Ja turmion päivä on ihmiskunnalle se päivä, jona radikaalit\npääsevät valtaan.\"\n\n\"Ettekö te minulle sanoneet, että kaksitoista vuotta sitte silloinen\nhallitus joutui tappiolle vaaleissa ja senkautta kukistui?\" huomautin\nminä. \"Ja eikö se todista, että selleisellakin vallalla varustettu\nhallitus, kuin teidän, voidaan kuitenkin lopuksi kukistaa? Ja ettekö\nvielä sanoneet, että nykyiset ylimmät virkamiehet ovat kunnollisempia ja\nparempia miehiä kuin ne, jotka muodostivat edellisen hallituksen?\"\n\n\"Ei voi kieltää, että on tapahtunut parannus yleisten asioiden johdossa;\nmutta tämä parannus ei ole juuri oleellista laatua. Todellisuudessa on\ntapahtunut virkamiesten, vaan ei järjestelmän vaihdos.\nSuosikkijärjestelmä, lahjojen otto ja tapainturmelus ovat hiukan\nvähentyneet; mutta niitä ei ole juurineen hävitetty. Päinvastoin ne\nvieläkin rehottavat liiankin rehevästi. -- Juuri ne henkilöt, jotka\nkaksitoista vuotta sitte erityisesti kunnostautuivat taistelussa, jotka\ninnostuksella ajoivat nykyisten puoluejohtajain valitsemista, koska he\nnäiltä odottivat julkisen elämämme puhdistusta ja kaikkien varjopuolien\npoistamista -- juuri nämä henkilöt ovat nyt heittäneet kaiken toivon\nsiitä, että kommunismin vallitessa voisi yleensä olla olemassakaan\noikeudentuntoista ja rehellistä hallitusta. Tuo vaalivoitto on siis,\njuuri siksi että se supistui vaan henkilöiden vaihdokseen, hävittänyt\nkansan luottamuksen olojen parantumiseen nykyisen järjestelmän aikana.\nNiinmuodoin on voitto enemmän vahingoittanut kuin hyödyttänyt.\nTalonpoikamme olisivat vahvin ja luotettavin osa väestöämme taistelussa\njärkevien hallitusperiaatteiden puolesta; mutta huolimatta suuresta\nluvustaan he muodostavat ainoastaan yhden ammattikunnan. Heillä on\nainoastaan yksi kenraali ja yksi osastonpäällikkö aina vähemmistössä. Ja\nkoska he ovat nykyisen hallituksen vastustajia, ei heitä kohdella niin\nhyvin kuin muiden ammattikuntien jäseniä.\"\n\n\"Eivätkö talonpojat saa yhtäläisiä luottokortteja kuin muutkin\nkansalaiset?\"\n\n\"Saavat tietenkin; mutta he valittavat, että he saavat huonoimmat\ntavarat eikä täyttä osuutta julkisiin laitoksiin tai parannuksiin. He\nväittävät, että heidät aina syrjäytetään. -- Talonpojat olisivat\nluotettavimmat radikaalien vastustajat; mutta kohtelu, joka heidän\nosakseen tulee hallituksen puolelta, on tehnyt heidät niin\ntyytymättömiksi, että taistelussa nykyisen hallituksen tai edes vaan\nnykyisen järjestelmän pystyssä pitämiseksi heihin ei voida luottaa.\nErikoisesti valittavat talonpojat sitä, että kaupunkilaiset\nteattereihin, konserttisaleihin ja muihin huvittelu- ja\nvirkistyspaikkoihin nähden ovat ehdottomasti etuoikeutetussa asemassa.\nOn tietysti mahdotonta rakentaa teatteria tai konserttihuonetta okaiseen\ntienristeykseen; mutta jos otetaan huomioon asukasluku kaupungeissa ja\nmaaseudulla, niin on myönnettävä, että talonpojista, heidän lukuunsa\nkatsoen, pidetään sangen viheliäisesti huolta. Hallitus nojaa\nkaupunkilaisten ja pääasiallisesti kaupunkilaisista muodostettujen\nammattikuntien kannatukseen; senvuoksi kaupunkilaisia suositaan\nmaalaisten kustannuksella. Toiseksi talonpojat valittavat, että heille\ntehdään vääryyttä tavaroiden jaossa. Muodin vaihtelun, ilman muutosten\ntai muiden syiden tähden jää varastoihin usein joukko jäännöksiä, jotka\ntäytyy myydä alle valmistuskustannustenkin. Nämä tavarat hallitus voi\nmyydä, milloin se tahtoo, s.o. kun se arvelee saavansa niistä paraan\nhinnan. Mutta hallitus voi myös yksinään määrätä, mitkä tavarat on\nmyytävä alennettuihin hintoihin. Nyt väittävät talonpojat, että\nmaalaisille tyrkytetään vanhentunutta, muodista joutunutta ja huonoa\ntavaraa uutena, samalla kun suositut saavat aivan uusia ja virheettömiä\ntavaroita alennettuun hintaan. -- Minä en suinkaan tahdo väittää, että\nkaikki talonpoikien valitukset olisivat perustellut. Osittain asian\nlaita ei niin liene. Mutta valitukset itsessään todistavat\ntyytymättömyyttä ja ne ovat mahdollisia ainoastaan siksi, että meidän\nhallituksellamme on niin täydellinen valta, että moista ei ihmiskunnan\nhistoria tunne. Se on järjestelmä, joka on kaikkiin epäkohtiin syypää.\"\n\n\"Onko paitsi radikaaleja ja hallituspuoluetta olemassa vielä muitakin\njärjestöjä, jotka pyrkivät hallitusasioiden johtoon?\"\n\n\"Meillä on maltillinen puolue, joka toimii vireästi ja on hyvin\njärjestetty; mutta se pyrkii valtaan vaan hallituspuolueen keskuudessa\nja sen kautta. Hallitus ei osota mitään vihamielisyyttä tämän ryhmän\njäseniä vastaan, vaan antaa heidän olla olojaan. Tähän asti he eivät ole\nsaavuttaneet suurtakaan menestystä.\"\n\n\"Minä näen hyvin, ettette anna nykyiselle yhteiskuntajärjestykselle\npaljoakaan tunnustusta mistään, mitä sen vallitessa on tapahtunut. Mutta\nettekö usko, että köyhyyden poistaminen, kaikkien ihmisten nostaminen\nlähimain samalle yhdenvertaisuuden asteelle ovat suuria ja arvaamattomia\nvoittoja ihmiskunnalle? Minä muistan liiankin hyvin, kuinka\nsanomattomasti köyhät minun aikanani saivat kärsiä. Minä en tunne\ntarpeeksi nykyistä asiain järjestystä, voidakseni hyväksyä kaikki\nselostuksenne ja mielipiteenne tai niitä vastustaa. Mutta minä katson\nköyhyyden täydellistä poistamista niin suuremmoiseksi saavutukseksi,\nettä minä, huolimatta siitä että tuomitsette nykyisen järjestelmän, en\nvoi luopua toivosta, että nykyisen yhteiskunnan onnistuu voittaa\nvaikeudet ja puutteet, joista kaikki inhimilliset yritykset ja laitokset\nkärsivät.\"\n\n\"Arvoisa herra West, olen aivan erikoisesti iloissani siitä, että te\nviimeisissä sanoissanne kommunismin puolustukseksi toitte esille samoja\nperusteita, joita teidän aikananne silloisen yhteiskuntamuodon\npuolustajat esittivät kommunismia vastaan. Se todistaa yksinkertaisesti\nkahta seikkaa: ensiksi, että Jumalan auringon alla ei ole mitään\ntäydellistä, ja toiseksi, että myös jokaisen hallituksen täytyy se\nmyöntää. Todellisen köyhyyden poistaminen olisi, kuten myöhemmin\nepäämättömästi olen todistava, käynyt päinsä kommunismiin joutumattakin.\nSiten olisimme välttäneet tämän kurjan yhteiskuntamuodon kamalat\nseuraukset. Se tosiasia, että hallitusmiehet voivat kohdella\ntyöarmeijassa olevia vihamiestensä ystäviä kuin orjia ja että\nsellaisetkin hallituksen vihamiesten ystävät, jotka kunnollisuutensa ja\ntyönsä avulla ovat ylenneet, voidaan vuosittain tapahtuvassa uudessa\npaikkojen jaossa alentaa kolmannen luokan toiseen asteeseen, ja\nsuosikkijärjestelmä, jonka hallitus on ottanut käytäntöön -- nämä seikat\novat kukoistukseensa saattaneet ennenkuulumattoman imartelun,\norjamaisuuden, panetteluhalun ja turmeluksen. Amerikalaisten historia ei\ntunne toista aikaa, jolloin sekä julkisessa että liike-elämässä olisi\nollut nähtävänä niin vähän vapaudenrakkautta ja miehuutta. Kun 230\nvuotta sitte Englanti yritti panna toimeen teetullin, silloin tarttuivat\namerikalaiset aseihin, koska he eivät tahtoneet myöntää hallitukselle\nverotusoikeutta, niin kauan kun amerikalaisilla ei ollut parlamentissa\nedustajia, jotka olisivat verot myöntäneet. Nyt hallituksen\nkäytettävissä on jokaisen miehen ja naisen 24-vuotinen työ, Amerikan\nkansan paraimmissa voimissa olevan osan saamatta edes tilaisuutta\näänestää siitä, miten hallituksen tulisi ohjata niiden työtä, joiden\nkätten työstä koko kansa elää! Tämä kurja orjuus, jommoista ei koskaan\nole ollut _sivistyneiden_ kansojen keskuudessa, ei voi enää kauaa\nkestää. Se on häviävä verivirtoihin. Sillä todet ovat Schillerin sanat:\nKahleensa katkoneen orjan edessä vapise, vaan älä vapaan miehen.\"\n\n    [Vor dem Sklaven, wenn er die Ketten zerbricht;\n    Vor dem freien Manne erzittere nicht.]\n\n\n\n\nVIIDES LUKU.\n\n\nRauhan ja ilon taivaasta, vain hyvien ihmisten asumasta ihannevaltiosta\noli Forest syössyt minut epäilyksen ja alakuloisuuden syvään, synkkään\nmereen.\n\nTri Leeteltä ja hänen perheeltänsä ei luonnollisesti murheellinen,\nhämmentynyt olentoni jäänyt huomaamatta, ja samalla kun tohtori\nnähtävästi odotti, että taas ryhtyisin hänen kanssaan keskusteluihin\nyhteiskunnallisista kysymyksistä, koetti Edith minua lohduttaa. Hän\nnäytti olevan siinä uskossa, että vieras ympäristö ja outo asemani\nvaikuttivat painostavasti sielulliseen tilaani.\n\nMinä kuitenkin vältin selityksen antamista. Olin päättänyt jatkaa\nkeskustelujani Forestin kanssa, mutta samalla luoda itselleni oman,\nselvän mielipiteen oloja itse tutkimalla. Sillä ainoastaan omien\nkokemusten kautta saatoin päästä itsenäiseen, varmaan tietoon siitä,\nmissä määrin tri Leeten ja toiselta puolen Forestin kuvaukset pitivät\npaikkansa.\n\nSentähden kuljeskelin yliopistoon mennessäni ja sieltä tullessani katuja\npitkin ja puhelin kaikkien kanssa, joihin tutustuin. Minusta näytti\nkovin oudolta, että kaikki tulivat hyvin varovaisiksi, vieläpä näyttivät\npelokkailta ja epäluuloisilta, heti kun tein heille kysymyksiä yleisten\nasiain hoidosta, periaatteista, joille valtio oli rakennettu, upseerien\nkäytöksestä, varastojen hoidosta ja tunsiko kansa itsensä onnelliseksi\nvai eikö.\n\nHarvoin sain suoran vastauksen, josta voin huomata iloista\ntyytyväisyyttä tai äkeää tyytymättömyyttä. Vain muutamat radikaalit\nsättivät mitä kiivaimpia voimasanoja käyttäen nykyistä asiain tilaa ja\nmaan korkeimpia virkamiehiä, ja muutamat naiset olivat siksi\navomielisiä, että selittivät, etteivät lainkaan pitäneet työskentelystä\ntehtaissa.\n\nMutta vaikka ihmiset yleensä olivat hyvin varovaisia mielensä ja\najatustensa ilmoittamisessa, tulin kuitenkin selville siitä, että\ntyytyväisyys oli kommunismin kukkaistarhassa yhtä harvinainen kasvi,\nkuin 113 vuotta sitte Yhdysvalloissa. Radikaalien raa'at haukkumiset\nmaan korkeimpia virkamiehiä vastaan eivät luonnollisesti voineet saada\nminua vakuutetuksi siitä, että tehdyillä syytöksillä oli perusteita.\nMutta huomiota näytti minusta ansaitsevan se seikka että työarmeijan\nmiehet ja naiset, joiden kanssa keskustelin noista syytöksistä, eivät\nantautuneet syytettyjä puolustamaan. He näyttivät karttavan joutumasta\npahoihin väleihin kummankaan puolen kanssa, niin kauan kun heidän\nesimiehensä eivät heitä vaatineet hallitusta puoltamaan.\n\nNiin minussa vähitellen pääsi valtaan vakaumus, ettei omaisuuden\nyhteyskään ollut kyennyt luomaan yleistä onnellisuutta ja\ntyytyväisyyttä, jonka tri Leeten kuvausten mukaan olin odottanut\ntapaavani. Mutta olin kuitenkin taipuvainen otaksumaan, että ihmiset\nyleensä elivät koko mukavasti, ilman suuria suruja, eivät juuri\ntyytyväisinä kohtaloonsa, mutta eivät myöskään haluten muuttaa asiain\ntilaa. Edelleen minusta näytti kansan suuri enemmistö olevan henkisesti\nhidasta ja raskasmietteistä, ikäänkuin ainoastaan harvat olisivat\nottaneet toimeliasta osaa asioiden kulkuun.\n\nEräänä päivänä, kun palasin kävelyretkeltäni pitkin Bostonin katuja tri\nLeeten taloon, kuulin eräästä viereisestä huoneesta, jonka ovi oli auki,\nsangen kovaäänistä keskustelua. Jo ensimäiset sanat kiinnittivät\ntahtomattani huomiotani. Ne lausuttiin syvällä, liikutuksesta\nvapisevalla äänellä ja kuuluivat:\n\n\"Neiti Edith on rohkaissut minua jatkamaan käyntejäni.\"\n\n\"Me näemme aina kernaasti teitä luonamme, herra Fest\", vastasi tri\nLeete. \"Me kaikki olemme kutsuneet teitä edelleen käymään luonamme.\"\n\n\"Olette kylläkin niin tehneet; mutta ymmärrättehän kai, mitä tarkoitan\",\njatkoi ääni. \"Minä olen niin usein käynyt talossanne ja olen tänään\nkysynyt neiti Edithiltä, tahtooko hän tulla vaimokseni, koska tyttärenne\non rohkaissut toiveitani voittaa hänen rakkautensa. Mutta nyt minulle\nkylmästi ilmoitetaan, että olen antautunut väärien toiveiden valtaan, ja\nhuomaan oikeaksi epäluuloni, että yhdeksännentoista vuosisadan\nbostonilainen, jonka olette puutarhassanne olevasta kellarista\nkaivattaneet esiin, on se mies, jolle neiti Edith antaa etusijan\nkaikkien muiden edellä -- senkin, jolle hän vielä muutama päivä sitte\nantoi toiveita.\"\n\n\"Herra Fest, toivon, että edustatte kahdennenkymmenennen vuosisadan\nsivistystä ja käytöstapaa suuremmalla siivoudella, kun puhutte\ntyttärestäni ja vieraastani\", sanoi tri Leete hiukan kiihtyneenä.\n\n\"Tietysti minun ennen kaikkea tulee noudattaa siivoa käytöstä, sittekun\nminua vuoden ajan on sydämettömällä kiemailulla vedetty nenästä, ja nyt\nhuomaan, että tyttö, jota rakastan, antaa minun rinnallani etusijan\n143-vuotiaalle ihmislapselle\", sanoi Fest katkerasti ja pilkallisesti.\n\n\"Kuinka voittekaan puhua tuollaisia loukkauksia ja valheita!\" huudahti\nEdith vihansa vallassa. \"En ole koskaan kymmenvuotisen ystävyytemme\naikana tullut ajatelleeksikaan, että teissä olisi muita tunteita minua\nkohtaan kuin veljen.\"\n\n\"On jo aika lopettaa tämä keskustelu\", selitti nyt tri Leete.\n\"Tällaisten selitysten jälkeen epäilemättä herra Festille hänen\ntunteensakin sanoo, että tähänastisia välejä ei enää voida jatkaa.\"\n\n\"Luonnollisesti eivät välimme enää voi jatkua\", huusi Fest\nvihanvimmassa. \"Minä jätän teidät nyt ja selitän täten, etten enää astu\ntaloonne ystävällisessä tarkoituksessa. Jos joskus palaan, palaan\nvihollisena etsimään kostoa onneni ja sydänrauhani hävittämisestä.\nVarokaa sitä päivää!\"\n\nSanat, joita tämä ihminen käytti Edithiä ja hänen isäänsä vastaan,\nsuututtivat minua, ja huoneeseen astuen sanoin: \"Pyydän, että\nsäästäisitte korskeat sananne, kunnes ehkä joskus jossain\ntaiteenharrastajain teatterissa näyttelette konnan osaa, ja jättäkää\nheti tämä huone.\"\n\nEdessäni oleva mies oli kuusi jalkaa ja kolme tuumaa pitkä, hänellä oli\nleveät hartiat ja mahtavat nyrkit. Hän katsahti pilkallisesti alas\nminuun ja sanoi: \"Kas vaan! Esiinkaivettu vanhus! Tällä kertaa minä\ntahdon vielä teitä säästää, ukkoseni; mutta jos vielä kerran hävyttömin\npuhein astutte tielleni, niin pistän teidät säkkiin ja viskaan teidät\nMassachusetts-lahteen.\"\n\nEnnenkuin ehdin vastata tähän uhkaukseen, oli Fest jättänyt huoneen ja\ntalon.\n\n\"Kuka oli tuo mies?\" kysyin tri Leeteen kääntyen, koettamatta peittää\nnärkästystäni.\n\n\"Hän on koneenrakentaja, sangen kelvollinen mies ammatissaan ja\ntyöarmeijan kapteeni, selitti tohtori. \"Hänen vanhempansa asuivat\nnaapuritalossa ja poikana ollessaan hänellä oli tapana leikkiä Edithin\nkanssa.\"\n\n\"Jos tahtoisin arvostella työarmeijan upseerien sivistystä ja\nseurustelutapoja tämän hetken kokemusten mukaan, täytyisi minun sanoa,\nettä siivous on pikemmin mennyt taakse- kuin eteenpäin.\"\n\n\"Tämä on harvinainen tapaus atavismia\" [atavismi-perinnöllisyys],\nselitti tri Leete. \"Tuollainen tuittupäisyys on meidän aikanamme sangen\nharvinainen ja ainoastaan perinnöllisyyden avulla selitettävissä.\"\n\nEn voinut jatkaa tätä keskustelua, joka olisi voinut saada hyvinkin\nikävän lopun. En voinut kuitenkaan olla huomauttamatta että tavat ja\nseurustelumuodot 113 vuotta sitte vetivät kummankin sukupuolen väliin\nrajan, joka tosin oli näkymätön, mutta jonka tunnusti jokainen, jolla\noli jotain aavistusta sopivaisuudesta, ja että minun aikanani tuskin\nyksikään mies olisi tullut siihen luuloon, että tyttö olisi häntä\nrohkaissut, jos asian laita todellisuudessa ei ollut niin. En\nvähintäkään epäillyt, että Edith oli tässä asiassa käyttäytynyt niinkuin\nparas tyttö hänen aikakaudellaan. Tämä kiusallinen kohtauskin oli\nyhdenvertaisuuskiihkon seurauksia, joka oli kaikkialla huomattavissa ja\njoka nähtävästi joihinkin määrin oli hävittänyt tuon hienon rajaviivan,\njoka 113 vuotta sitte erotti kummankin sukupuolen siveellisen\nkasvatuksen saaneet jäsenet. Mieleeni johtui kysymys, jonka kerran olin\ntehnyt tri Leetelle:\n\n\"Ja siis tunnustavat 20:nnen vuosisadan tytöt rakkautensa?\" johon tri\nLeete vastasi:\n\n\"Jos se huvittaa heitä. Heillä ei ole suurempaa syytä kuin rakastuneilla\nmiehillä salata tunteitaan.\"\n\nNiin tosiaankin! Jos tytöt tunnustavat rakkautensa samoin kuin miehet\nsen tekevät, silloin on hieno rajaviiva molempien sukupuolien välillä\ntosiaan poistettava.\n\nMinut valtasi levottomuuden, niin, vastenmielisyyden tunne.\n\n\"Ehkä olisi sentään tarkoituksenmukaista asettaa herra Fest ainakin\nmuutamaksi kuukaudeksi lääkärin hoidon alaiseksi\", sanoi tri Leete\nmiettiväisenä. \"Hän on nähtävästi erittäin voimakkaassa kiihotustilassa\neikä ole mahdotonta, että hän tekee jonkin ajattelemattoman teon, jota\nhän myöhemmin saisi katua.\"\n\n\"Satakolmetoista vuotta sitte olisimme asettaneet tuollaisen miehen\nrauhantakauksen alaiseksi\", sanoin, koska minussa herätti kauhua ajatus,\nettä mies voitaisiin sulkea houruinhuoneeseen vaan siitä syystä, että\nhän vihapäissään oli lausunut muutamia uhkauksia.\n\n\"Mutta mitä te teitte miehelle, joka huolimatta takauksesta rikkoi\nrauhan?\" kysyi tohtori.\n\n\"Me rankaisimme häntä tapaukseen soveltuvien lakien mukaan: rahasakolla,\nvankeudella tai, jos murha oli kysymyksessä, kuolemalla.\"\n\n\"Me toimitamme miehen, jossa perinnöllisyys puhkeaa esiin, sairaalaan,\njossa hän on eteväin lääkärien hoidettavana, kunnes nämä katsovat hänet\nkyllin parantuneeksi ja päästävät hänet vapaaksi\", sanoi tri Leete\nsuurella itsetyytyväisyydellä ja lempeydellä, sytyttäen samalla uuden\nhavannasikarin.\n\n\"Minä en usko, että uskallat liikaa\", sanoi Edith, \"jos sallit miehen\njatkaa tointaan. Hän kuohahtaa nopeasti; mutta pian hän taas\nrauhoittuu.\"\n\n\"Siitä en ole niinkään varma\", vastasi tri Leete miettiväisenä. \"Mikäli\nhäntä tunnen, ovat hänen tunteensa, kun ne kerran liikkeelle joutuvat,\nsyvät ja pysyvät. Mahdollista on, että hän rauhoittuu, mahdollista,\nettei. Kaikissa tapauksissa on vaarallista olla tuollaisen ihmisen\nmielialoille alttiina.\"\n\nRistiriitaiset tunteet ja ajatukset täyttivät sydämeni ja pääni. Olin\nvakuutettu siitä, että keskustelun jatkaminen johtaisi vakavaan riitaan\ntri Leeten kanssa, enkä ollut sillä tuulella, että olisin voinut\npitemmältä puhella hänen kanssaan. Syytin senvuoksi ankaraa päänkipua ja\nläksin ulos kävelemään.\n\nViimeisen tunnin kokemukset eivät lainkaan maistuneet inhimillisen\nonnellisuuden tuhatvuotiselta valtakunnalta, josta tri Leete niin usein\noli puhunut. Mies, jolla on upseerin asema työntekijäin armeijassa,\nsyyttää Edithiä mitä raaimmalla tavalla kiemailusta. Hänen käytöksensä\nei suinkaan vastannut niitä suuria kiitossanoja, joita tri Leete oli\nlausunut 20:nnen vuosisadan nuorten ihmisten sivistyksestä ja\nkasvatuksesta. Joka tapauksessa todisti tämä riita Festin ja tri Leeten\nperheen välillä, että ihmiskunnan tyydyttäminen ei ollut onnistunut\nkommunisminkaan käytäntöön ottamalla, s. o. hankkimalla kaikille\nriittävän suojan, vaatteita ja ruokaa. Viha ja kateus uhkasivat\nrakkauttani, ja Fest näytti olevan mies, joka kykeni tekemään\ntyytymättömyytensä minulle selväksi. Keino, jonka avulla tri Leete aikoi\nestää pettyneen rakastajan kostotuumat, tuntui minusta vielä\nvastenmielisemmältä kuin taistelun mahdollisuus Festin kanssa. Ja\nvieläkin heräsi minussa kysymys, tokko Edith Bartlett, morsiameni vuonna\n1887, olisi jollekin miehelle jättänyt edes mahdollisuuttakaan\nvalitukseen, että hän olisi hänen edessään kiemaillut tai häntä\nrohkaissut rakkaudentunnustukseen.\n\nKun minä seuraavan luentoni jälkeen tapasin herra Forestin, kysyin\nhäneltä: \"Jos olen saanut oikeat tiedot, ovat monet 20:nnen vuosisadan\ntytöistä kehittyneet siksi, mitä me nimitimme emansipeeratuiksi\nnaisiksi?\"\n\nForest heitti nopean, tutkivan silmäyksen kalpeihin kasvoihini, jotka\ntodistivat unetonta yötä, ja vastasi sitte: \"Typerä yritys poistaa\nluonnon määräämät erilaisuudet keinotekoisella yhdenvertaisuudella ei\nole säästänyt naisten ja miesten välisiä suhteita. Kumpikin sukupuoli\nkuuluu työarmeijaan, kummallakin on upseerinsa ja tuomarinsa, kumpikin\nsaa saman palkan.\n\n\"Teidän vanhojen kotienne kuningatar on syösty valtaistuimeltaan. Me\nnautimme ruoka-ateriamme suuremmoisissa höyrykeittolaitoksissa ja jos\nmeidän radikaalimme (ainoat todella johdonmukaisesti ajattelevat\nkommunistit) joskus voittaisivat, silloin saisimme asua suurissa\nkasarmeissa, joihin mahtuu tuhansia ihmisiä. Avioliitto ja perhe-elämä\npoistetaan, samoinkuin uskonto ja henkilökohtainen omaisuus; vapaa\nrakkaus on oleva tunnussana ja me tulemme elämään kuin kaniinilauma. --\nLuonnollinen sopivaisuudentunne, joka on hennomman sukupuolen\npääominaisuuksia, on onneksi estänyt useimpia vaimoistamme ja\ntytöistämme joutumasta kommunismin alhaisten ja alentavien oppien\nuhriksi. Mutta oikea tyttö meidän aikanamme on sangen merkillinen,\njoskaan ei juuri miellyttävä otus. Oletteko jo oppineet tuntemaan neiti\nCora Delong'in, neiti Leeten orpanan?\"\n\n\"Vielä ei minulla ole ollut sitä huvia.\"\n\n\"Te ette voi häntä välttää\", ennusti Forest iloisesti nauraen. \"Neiti\nCora on miehen ja naisen ehdottoman tasa-arvoisuuden innokas puolustaja.\nJa kun monet nuoret miehet mielistelevät tuttaviansa nuoria tyttöjä,\nkatsoo neiti Cora oikeaksi ja kohtuulliseksi itse puolestaan \"hakkailla\"\nnuoria miehiä. Hän ei pidä lainkaan sopimattomana sanoa heille, että hän\nihailee heidän kauneuttaan, että hän heitä rakastaa, vieläpä jumaloi;\nhän koettaa heiltä ryöstää suukkosia ja kutsuu heitä ryypylle, aivan\nkuin teidän aikananne nuoret miehet kutsuivat tuttaviaan naisia\nnauttimaan annoksen jäätelöä. Hän polttaa sikaria ja pelaa nuorten\nystäviensä kanssa biljardia, sanalla sanoen: hän tekee mitä vaan,\npoistaakseen sukujen välisen erotuksen. Ja katkerasti valittavat Cora\nDelong ja hänen kaltaisensa tytöt, että he eivät voi hävittää kaikkia\nmiehen ja naisen välillä olevia eroavaisuuksia.\"\n\n\"Minulla ei suinkaan ole palavaa halua tutustua neiti Delong'iin\",\nmyönsin minä. \"Ja persoonallisen kokemuksen perustalla täytyy minun\nsanoa, että minusta entinen tapa hoitaa taloutta näyttää\nmiellyttävämmältä. Mutta eivätkö 20:nnen vuosisadan naiset elä paljoa\nmukavammin kuin rikkaimmatkaan naiset minun aikanani. Ja ettekö te saa\nnaisianne tekemään enemmän työtä kuin me? Tri Leete kertoi niin\nminulle.\"\n\n\"Tri Leete on suuri optimisti, aina kun on kysymyksessä sanoa sana\nkommunismin hyväksi\", vastasi Forest. On suorastaan mahdotonta määrätä,\nminkä arvoinen vaimojen ja tyttöjen työ oli vuonna 1887. Mutta minä\nepäilen isäntänne väitettä, \"että meidän naisemme tekevät enemmän työtä\"\n(kuten tri Leete sanoo), kuin teidän aikanne naiset.\"\n\n\"Mutta keittäminen, pesu ja silitys yksityiskodeissa 19:nnen vuosisadan\nlopulla antoi varmaankin kelpo lailla enemmän työtä kuin menettely\nnykyisen järjestelmän mukaan\", huomautin minä. \"Lisäksi tulee, että\nkuten tri Leete vakuuttaa, nykyään ei enää ole mitään kotityötä.\"\n\n\"Tuo on taas yksi niitä väitteitä, jotka ovat tri Leeten vahvin puoli\",\nvastasi Forest. \"Kuka lakaisee huoneet, tekee vuoteet, puhdistaa\nikkunat, pyyhkii tomut ja pesee lattiat? Epäilemättä tri Leeten perhe on\npoikkeus; sillä työarmeijan naiset tekevät useimmat työt, joskaan ei\nkaikkia, hallituksen vaikutusvaltaisen edustajan kodissa Bostonissa.\nOletteko koskaan nähneet rouva Leeten tai neiti Leeten tekevän kotityötä\ntai yleensä mitään työtä?\"\n\nMinun täytyi vastata kysymykseen kieltävästi; sillä tosiaankin olin vaan\nnähnyt Edithin sitovan kukkakimppua; mutta työtä en ollut nähnyt hänen\ntai hänen äitinsä suorittavan. Jos hän oli työarmeijan jäsen, piti\nhänellä olla asema, joka antoi hyvin vähäksi aikaa työtä. Hän ei ollut\nkoskaan minulle maininnut, että hänellä olisi jotain tehtäviä, ja\nmuistin varsin hyvin, että tri Leete ensimäisiä päiviä oleskellessani\nheidän perheessään sanoi häntä \"väsymättömäksi varastoissa\nkulkijaksi\", siten osottaen, että hänellä oli runsaasti vapaata\naikaa.\n\n\"Taloissa, joissa työarmeijan jäsenet asuvat, eivät naiset saa mitään\napua työarmeijan apujoukon muodostavilta naisilta. Heidän täytyy itse\ntoimittaa kaikki mainitsemani työt, eikä ruoanvalmistus suurissa\nruokaloissa tuota heille niin suurta ajansäästöä kuin te näytte\nluulevan. Naisten täytyy kolmasti päivässä muuttaa pukua; sillä he eivät\nvoi ruokapöydässä esiintyä samassa puvussa, jota he käyttävät koti- ja\ntehdastöissä. Ja jos heillä on pieniä lapsia, täytyy heidän nekin\nvaatettaa kolme kertaa huolellisemmin, kuin olisi tarpeellista, jos\nlapset söisivät kotona.\"\n\n\"Isoissa ruokaloissa keitettäessä\", jatkoi Forest, \"ei aineita, kuten\nkokemus osottaa, säästetä ja uskon sentähden, ettei suurten määrien\nkeittäminen tule lainkaan halvaksi. Edelleen täytyy näiden suurten\nruokaloiden valmistaa monenlaisia ruokia, ja kuta vaihtelevampi on\nravinto, sitä enemmän jää jäännöksiä, joita ei voida käyttää. -- Näistä\nsyistä on työarmeijaan kuuluvilla naiduilla naisilla todellisuudessa\nvähän vapaata aikaa; paitsi taloustoimia paljo tehtävää, ja suurin osa\nvalmistaisi ruokansa mieluimmin kotonaan. He voisivat silloin\ntalousaskareiden ohella valmistaa ateriat, hävittämättä siltä enempää\naikaa, kuin mikä menee puvun muuttamiseen ennen yhteiseen ruokalaan\nlähtöä. Varsinkin perheet, joissa on paljo lapsia, tahtoisivat\nmieluummin keittää ruokansa kotonaan. Sairauden sattuessa perheessä on\nniinikään yhtä vaikeata kuin monimutkaista saada suurista ruokaloista\nsopivaa ravintoa sairaille. Eräs rouva Hosmer sanoi minulle joitakuita\npäiviä sitten, että hän ja hänen seitsemän lastaan jo monta kertaa\nolivat saaneet jäädä ilman ruokaa, koska ei aina ollut mahdollista saada\nkaikkia tarpeeksi ajoissa puetuiksi ja pestyiksi.\"\n\n\"Mitä työtä annatte naiduille naisille?\" kysyin minä.\n\n\"Tämä on arka kohta kiitetyssä yhteiskuntajärjestyksessämme\", vastasi\nForest. \"Useimmat naidut naiset eivät pidä työskentelystä työarmeijassa\nja koettavat sitä senvuoksi kaikin keinoin välttää. Lasten aiheuttamaa\ntyötä ja huonovointisuutta syytetään useimmiten, kun tahdotaan esittää\nsyytä poissaoloon työstä.\"\n\n\"Luulen, että lääkärinkin on sangen vaikeata määrätä, ovatko esitetyt\nsyyt päteviä vai eivätkö\", huomautin minä.\n\n\"Aivan varmaan. Useimmissa tapauksissa on lääkärin mahdoton syyttää\nnaisia pahoinvoinnin teeskentelemisestä ja todistaa syytöksiään\", jatkoi\nherra Forest. \"Nämä vaikeudet, joita naidut naiset aiheuttavat, ja sen\ntosiasian, että huolehtiminen pienistä lapsista estää heitä vuosikausia\ntyöskentelemistä työarmeijassa -- nämät seikat esittävät radikaaliset\nkommunistit tueksi vaatimukselleen, että perhetalous on kokonaan\npoistettava. Radikaalit väittävät, että heidän järjestelmänsä on paljoa\nhyötyisämpi kuin nykyinen. Tulisi paljoa halvemmaksi panna satoja tai\ntuhansia asumaan yhteen rakennukseen ja ruokkia heitä siinä, kuin pitää\ntaloja, joissa voi asua vain yksi, kaksi tai kolme perhettä. He\nväittävät edelleen, että, kun avioliitto on poistettu ja \"vapaa rakkaus\"\npantu laiksi sukupuolisuhteiden järjestämiseksi, miehen ja naisen\ntilapäiset ja ohimenevät liitot tuottavat paremman sadon kuin\navioliitto. Nämä lapset kasvatettaisiin suurissa lastenhoitolaitoksissa,\nniin että äidit, lastenhoidosta vapaiksi päästyään, voivat omistaa koko\npäivänsä palvelukselle työarmeijassa.\"\n\n\"Miten halpamaista!\" huudahdin. \"Kaikki inhimilliset laitokset,\nsukupuolten keskinäiset suhteet pitäisi meidän perustaa vain laskelmille\nsiitä, mikä paraiten kannattaa! Ja meidän pitäisi erottaa lapset\näidistään, vain koska tulisi halvemmaksi ruokkia noita nuoria\n\"kaksikätisiä\" sadottain, vaikkakin joukkokasvatuksessa kuolevaisuus\nniiden kesken olisi kymmenen tai kaksikymmentä prosenttia suurempi.\"\n\n\"Kuitenkin radikaalit ovat kommunistien joukossa johdonmukaiset\najattelijat\", sanoi Forest. \"Peruskivi, jolla kommunismi lepää, on\ntasa-arvoisuus. He voivat puolustaa vaatimustaan, että työn tulokset\novat jaettavat tasan, vain sillä väitteellä, että me kaikki olemme\nyhdenvertaisia, ja koska me kerran sitä olemme, ei ole mitään syytä,\nmiksi eläisimme eri suurissa ja eri tavalla rakennetuissa taloissa,\nmiksi emme käyttäisi samanlaisia vaatteita ja söisi samallaisia ruokia.\nJos olemme kaikki samallaisia, on jokaisella yhtä hyvä oikeus jonkun\ntytön rakkauteen, kuin kellä tahansa toisella, ja samoin on joka tytöllä\nyhtä suuri oikeus jonkun miehen rakkauteen kuin toisellakin. Eikä ole\nsyytä antaa kommunistisessa yhteiskunnassa yhden lapsen osalle tulla\nenemmän hoitoa kuin toisenkaan tai sallia yhden äidin viipyä lastensa\nparissa enemmän kuin toisen, siten menettäen kalliita silmänräpäyksiä,\njotka kuuluvat yhteiskunnalle ja jotka voidaan käyttää hyödyksi\nperunankuorimisessa. -- Radikaalit ovat ainoat suorasukaiset\nkommunistit.\"\n\n\"Mutta eihän toki jokainen tyttö voi rakastaa kaikkia miehiä eikä mennä\nheidän kanssaan naimisiin, yhtä vähän kuin jokainen mies voisi rakastaa\nja ottaa vaimokseen kaikkia tyttöjä\", huomautin minä, hiukan huvitettuna\nForestin äkeästä ivasta, vaikkakaan ei syvä vastenmielisyyteni\nradikaalien saarnaamia inhottavia periaatteita vastaan päästänyt\niloisuuttani oikein valloilleen.\n\n\"Meidän radikaaliset maailmanparantajamme eivät vielä ole kyenneet\nminulle aivan selvästi selittämään, miten he tahtovat järjestää \"vapaan\nrakkauden\", jos nimittäin sen järjestämisestä yleensä voi olla puhetta\",\nvastasi herra Forest. \"Vaikeuden täysin valaista tätä kysymystä\nselittää nähtävästi se seikka, että maailmanparantajat eivät vielä\nkeskenään ole selvillä siitä, millainen \"vapaan rakkauden\" pitäisi olla.\nMuutamat radikaalit näyttävät olevan taipuvaiset sietämään kahden eri\nsukupuolta olevan yhteiselämää vain niin kauan, kun molemminpuolinen\ntaipumus kestää. Mutta todella valistuneet ja johdonmukaisesti\najattelevat kommunistit eivät voi sallia kestävää liittoa, koska se on\njyrkässä ristiriidassa hyväksymämme ehdottoman yhdenvertaisuuden\nperiaatteen kanssa. Luultavasti he sopivat siitä, että otetaan joka\npäivä uusi puoliso ja, jotta molemmat sukupuolet olisivat samanarvoiset,\nvoidaan naisille antaa valintaoikeus joka maanantaiksi, keskiviikoksi ja\nperjantaiksi, miehille joka tiistaiksi, torstaiksi ja lauantaiksi.\nSunnuntait myönnetään kai kohteliaisuudesta myös naisten käytettäviksi.\nJa kaikkien riitaisuuksien välttämiseksi siinä tapauksessa, että useampi\nmaailmanparantaja valitsee saman tytön tai että useammat neidot ja\nvaimot tahtovat ottaa saman miehen, voidaan panna toimeen arpajaisia tai\nheittää arpaa järjestyksestä. Myös korttipelillä tai noppakuutioilla\nvoidaan määrätä, kellä on ensin oikeus, kellä sitte. Niin tapahtuu\nkaikille oikeus!\"\n\n\"Minä en voi käsittää\", sanoin \"kuinka miehet, jotka väittävät vapaan\najatuksen olevan erikoisoikeutenaan, voivat suunnitella noin\neläimellisiä periaatteita elämää varten ja suosittaa niitä ihmiskunnalle\nmuka edistysaatteina. Naisten kohtalo tulisi tosiaan säälittävä, jos nuo\nperiaatteet joskus pääsisivät voitolle. \"Vapaan rakkauden\" täytyisi\nalentaa naisten asemaa, koska se antaisi vanhenemassa olevan naisen\npuolisolle oikeuden erota tästä. Ja ihmiskunta yleensä olisi säälittävä,\njos lasten hoito riistettäisiin äideiltä ja uskottaisiin muille\nihmisille.\"\n\n\"Olisi mielestäni pelottavin isku ihmiskuntaa vastaan, mitä milloinkaan\non suunnattu\", vastasi Forest, \"jos lasten hoito ja alkukasvatus\nriistettäisiin äideiltä. Ei mikään nainen, ei mikään mies, olkoon kuinka\nhyvä ja jalo tahansa, voi tuntea vierasta lasta kohtaan tuota rakkautta\nja kärsivällisyyttä, joka täyttää vanhempien sydämen. Kommunistisetkin\nlainlaatijat ovat tähän saakka kunnioittaneet tunteita, jotka sitovat\nmiehen, vaimon ja perheen. Ihmiskunta vajoaa raakalaisuuden tilaan sinä\npäivänä, jona perhe hävitetään, jona äiti erotetaan lapsestaan ja mies\nvaimostaan. Riistettäköön avioliitolta jalostava vaikutus, jonka ilojen\nja surujen yhteinen kantaminen, kaikkien ajatusten ja tunteiden\nalituinen vaihtaminen antaa sukupuolten välisille suhteille; silloin\nalennetaan miehen ja naisen keskinäinen suhde eläimelliseksi. Useita\nkaikkien ihmisten paraita ominaisuuksia voimme seurata niiden\nalkulähteille saakka: äitiemme äärettömään rakkauteen ja\nkärsivällisyyteen pyrkimyksessään kasvattaa rakkaita lapsiaan hyviksi ja\nkunnon ihmisiksi. Ei mikään maailmassa voi lapselle korvata äidin\nmenetystä; ei mikään voisi ihmiskunnalle korvata sitä hyvää vaikutusta,\njoka äideillä on kasvaviin sukupolviin.\"\n\n\"Luuletteko, että teidän radikaalinne koskaan saavat kylliksi valtaa\nvoidakseen syöstä äidit asemastaan ja poistaa avioliiton?\" kysyin hiukan\nuteliaana.\n\n\"Nouskoot vaan radikaalit ja kukistakoot nykyisen hallituksen. Pankoot\ntoimeen yhtä ja toista, tapaamatta vastustusta suuren joukon puolelta,\njoka vain sietää nykyistä järjestelmää eikä suurestikaan ponnistelisi\nsen puolustamiseksi. Mutta meidän radikaaliset maailmanparantajamme\nsaisivat kokea sangen ikäviä yllätyksiä, jos he koettaisivat erottaa\nmiestä vaimostaan, äitiä lapsestaan. Melkein jokainen äiti taistelisi\nnaarasjalopeuran rohkeudella lapsistaan, ja tunnenpa miehen, joka ei\npanisi kortta ristiin nykyisen hallituksen häviötä estääkseen, mutta\ntaistelisi kuolemaan saakka, ennenkuin antaisi itsensä erottaa sydämensä\nvaimosta. Sillä hyvä, rakastava vaimo on korkein, mitä Jumala voi\nmiehelle antaa, eikä kukaan rohkea ja kunniallinen mies anna vaimoaan\nitseltään riistää, niin kauan kun vielä pisarakaan lämmintä verta hänen\nsuonissaan juoksee.\"\n\n\n\n\nKUUDES LUKU.\n\n\n\"No herra Forest\", sanoin minä, kun taas tapasin entisen professorin ja\nedeltäjäni, \"tahtoisitteko ystävällisesti sanoa minulle, kuinka suuret\ntulot jokaisella Amerikan yhdysvaltojen kansalaisella on.\"\n\n\"Keskimääräinen tulo laskettiin viime vuodelta 204 dollariksi\", vastasi\nForest.\n\n\"Kaksisataa neljä dollaria, sanotte!\" huudahdin ihmeissäni. \"Onko siinä\nkaikki? Tri Leeten tietojen mukaan ja hänen elintavoistaan päättäen olin\nlaskenut sen vähintäin kolme kertaa niin suureksi.\"\n\nForest hymyili. \"Kuinka suuri oli teidän aikananne Yhdysvaltain asukkaan\nkeskimääräinen vuositulo?\" kysyi hän.\n\nMinun täytyi myöntää, ettei minulla ollut siitä mitään käsitystä.\n\n\"165 dollaria\", sanoi herra Forest, \"kaksi kertaa niin paljon kuin\nSaksan ja Ranskan asukkailla keskimäärin.\"\n\nMinä jouduin aivan hämilleni näistä luvuista. En ollut koskaan ottanut\nkansantaloutta koskevasta tilastosta selkoa, ja vuosittain olin pannut\nmenemään ainakin kaksikymmentä kertaa 165 dollaria. Muistin vaan kerran\nsanomalehdissä lukeneeni, että kaikkien työtä tekevien miesten, naisten\nja lasten vuotuinen tulo nousi yli 400 dollarin, ja minulla oli hämärä\naavistus, että miesten vuotuinen tulo oli keskimäärin 600 dollaria.\nKerroin tämän herra Forestille.\n\n\"Te ette ole ottanut lukuun naisia ja lapsia, jotka eivät ansainneet\nmitään, vaan elivät miestensä, isiensä ja veljiensä ansioista\", selitti\nForest. Vuotuinen 204 dollarin tulo kutakin miestä, naista ja lasta\nkohti osottaisi siten melkoista lisäystä kansan varallisuudessa, jos\nluku olisi oikea. Mutta niin ei ole asian laita. Jotta kansan\nhyvinvointi saataisiin näyttämään oikein suurelta, arvioidaan kaikki\ntyön tulokset paljoa korkeampaan arvoon kuin teidän aikananne.\nLuonnollinen seuraus on että dollarin arvo luottokorteissamme tavaroita\notettaessa on pienempi kuin teidän päivienne dollarin. Olen vertaillut\nkeskenään kaikkien elintarpeiden ja ylellisyystavaroiden hintoja vuosina\n1900 ja 2000 ja havainnut, että hinnat ovat kohonneet lähes 95\nprosentilla. Kansalaisen keskimääräinen vuosiansio valtiossamme on siis\noikeastaan vaan 112 dollaria. Se ei siis ole kasvanut 24 prosentilla\nvaan vähentynyt 33 prosentilla.\"\n\n\"Kuinka selitätte nämä merkilliset tiedot?\" kysyin minä.\n\n\"Kysymys on helpompi tehdä kuin siihen vastata\", arveli Forest.\n\n\"Odotan jännityksellä selitystänne\", huomautin minä. \"Tri Leete on\nesittänyt niin monta hyväksyttävää syytä \"kummallisen\ntalousjärjestelmämme luomaan yleiseen köyhyyteen\", että tulin aivan\nvakuutetuksi teidän kansanne suuremmasta rikkaudesta. Hän mainitsi useat\n\"onnistumattomat liikeyritykset 19:nnellä vuosisadalla\", \"kilpailusta\njohtuvat vahingot\", \"aina uudistuvan liikatuotannon\" kaikilla aloilla\nynnä sitä seuraavan työnpuutteen, \"käyttämättä jääneiden pääomain ja\ntyövoimain kautta syntyvän tuhlauksen\", joka kaikkina aikoina aiheuttaa\ntappiota, ja hän huomautti erikoisesti, että 19:nnellä vuosisadalla\n\"yhtä ainoata onnistunutta liikeyritystä vastasi tavallisesti neljä tai\nviisi epäonnistunutta.\"\n\n\"Niin! Tunnen hyvin tri Leeten mielipiteet ja perusteet hänen\ntilapäisistä puheistaan sekä hänen kirjoituksistaan, joita hän toisinaan\njulkaisee hallituksen lehdissä\", vastasi Forest. \"Ja hän on epäilemättä\nesittänyt muitakin syitä, jotka vahingoittivat työtä teidän aikananne.\nLuultavasti hän on maininnut sotajoukon ja laivaston aiheuttamat menot,\ntulli- ja veronkantovirkamiehet, monet tuomarit ja virkamiehet, joita te\ntarvitsitte. Hän on luultavasti puhunut siitä työn paljoudesta, minkä\naiheutti pesu ja keittäminen yksityisissä kodeissa, sekä välikauppiaiden\nlukuisuudesta, jotka antoivat tavaran käydä käsiensä kautta, ennenkuin\ntyön tulokset joutuivat työmiesten käsistä niitä tarvitseville. Ja tri\nLeete lienee kai maininnut asianajajat, rahamiehet ja heidän\napulaisensa, jotka tosin tekivät työtä tavallaan, mutta joiden työllä ei\nollut minkäänarvoisia tuloksia. Kaikki ne työvoimat, jotka\ntyöskentelivät noilla aloilla, ovat nyt liitetyt työarmeijan\npalvelukseen.\"\n\n\"Tosiaankin\", vastasin minä, \"on tri Leete esittänyt useimmat\nmainitsemistanne seikoista syinä aikamme köyhyyteen. Ja kun noita syitä\nei enää ole, näyttää minusta luonnolliselta, että teidän\ntyöjärjestelmänne vallitessa kansan keskimääräisen vuosiansion täytyy\nolla suurempi, ja minua ihmetyttää vaan se, ettei hyvinvointi ole vielä\nsuuremmassa määrässä kasvanut.\"\n\n\"En aio tuhlata aikaa\", alkoi Forest, \"ryhtyäkseni seikkaperäisesti\ntutkimaan, kuinka suuren tappion kaikki nuo jo mainitut seikat tuottivat\n19:nnen vuosisadan työlle. Mutta minusta näyttää, että liioittelette\nniiden merkitystä. Onnistumattomat liikeyritykset esimerkiksi\nvahingoittivat kylläkin yrittäjiä, mutta useimmissa tapauksissa niistä\noli arvotuloksia, jotka lisäsivät kansallisvarallisuutta ja lopullisesti\ntulivat toisten hyödyksi. \"Mieletön kilpailu\" teki päinvastoin tavarat\nhalvemmiksi, lisäsi senkautta niiden käyttöä ja siten niiden valmistusta\nja tuli siis sekin ihmiskunnan hyödyksi. Väite, että 19:nnellä\nvuosisadalla neljä liikeyritystä viidestä epäonnistui, on noita tri\nLeeten väitteitä, joita kymmenen väkevimmän miehen yhteenlaskettu usko\nei voisi sulattaa. Teidän täytyy itse paraiten voida päättää, että se on\nmieletöntä liiottelua.\"\n\n\"Olemme jo puhuneet säästöstä, mikä syntyy ruoan valmistamisesta\nyhteisissä keittolaitoksissa\", jatkoi Forest. \"Jos siitä todella on\njotain etua, on se kaupungeissa vähäinen, maalla vielä vähäisempi, eikä\nse missään tapauksessa korvaa siitä johtuvaa kotoisen mukavuuden tunteen\npuutetta. Edelleen tulee meidän ottaa huomioon, että monet tuomarit,\nasianajajat, rahamiehet, virkamiehet ja välikauppiaat sekä heidän\napulaisensa olivat miehiä alle 21 tai yli 45 ikävuoden. Nämä miehet,\njotka siis eivät olleet siinä ijässä, jolloin työarmeijaan kuulutaan,\novat luettavat pois niistä, joiden tulokseton toiminta on katsottava\ntappioksi.\"\n\n\"Mutta kuitenkin täytyi tappioiden, jotka johtuivat huonosti\nsijoitetusta kapitaalista ja huonosta työstä y. m. m. asioista, olla\naivan tavattoman suuret\", sanoin minä. \"Ja nämä tappiot selittävätkin\nsangen hyvin kansan suuren köyhyyden viime vuosisadan lopulla.\"\n\n\"Epäilemättä olisi asia niin\", arveli Forest, \"jollei olisi muita syitä,\njotka vaikuttavat tuottokykymme vähentymiseen. Mutta sellaisia syitä on\nuseampia, ja te olette huomaava niiden suuren tärkeyden ja kantavuuden,\nkunhan mainitsen ne teille. Pääsyy töittemme tuloksen vähennykseen niin\npaljouteen kuin laatuunkin nähden on kilpailun poistaminen. Tämä\njättiläisvoima oli se, joka kristillisen sivistyksen 19 ensimäisenä\nvuosisatana pani liikkeelle jokaisen paraat henkiset ja ruumiilliset\nkyvyt. Mutta siitä saakka, kun kommunismi on pantu voimaan, kun laiskin\ntyömies saa saman kuin ahkerinkin, s. o. sitte kun ahkeralta riistetään\nosa hänen työnsä tuloksista laiskan hyväksi, sittekun jokainen varmasti\ntietää saavansa yhtä suuren osan työn tuloksista, tehköön hän paljon ja\nhyvää tai vähän ja huonoa työtä, -- siitä saakka ovat kansan suuret\njoukot vuosi vuodelta käyneet yhä välinpitämättömämmiksi ja hitaammiksi.\nHe eivät enää ponnista paraita voimiaan, tuottaakseen paljon ja hyvää\ntyötä. He tahtovat elää mukavasti. Henkiset ja ruumiilliset kyvyt ovat\nyhä alaspäin menossa. Yhdysvaltain kansa, joka ennen oli kuulu\nkekseliäisyydestään ja tarmostaan, huononee. Kelvollisinten ylentäminen\nkorkeampiin asemiin olisi mahdollisesti kannustanut ponnistuksiin,\njollei politikoitsijoiden suosikkijärjestelmä olisi jo määrännyt kaikkia\nhyviä paikkoja niiden vaalikiihottajien sukulaisille, jotka ovat\nhallituksen kätyreitä.\"\n\n\"Toinen syy kansan hyvinvoinnin vähenemiseen on työajan, niin vuosien\nkuin jokapäiväisten työtuntien, lyhentäminen. On sangen vaikeata\ntarkalleen määrätä, kuinka monta ihmistä kumpaakin sukupuolta ja eri\nikää teidän aikananne teki hyötyä tuottavaa työtä. Viimeinen väenlasku,\njoka pantiin toimeen ennen teidän vaipumistanne satavuotiseen uneenne,\noli v. 1880. Kertomus on hyvin seikkaperäinen, mitä tulee sekä eri ikää\nolevien henkilöiden lukuun että heidän sukuperäänsä y. m. Mutta mitä\ntyöläisten ikään tulee, jaetaan heidät kertomuksessa vaan kolmeen\nluokkaan. Ensimäiseen kuuluvat kaikki henkilöt alle 15 vuoden, toiseen\n16-59 vuoden ikäiset ja kolmanteen kaikki 60 vuotta täyttäneet. Poikia\nja tyttöjä alle 15 vuoden oli työssä 1,118,356; 60 vuotta täyttäneitä\n1,004,517, joista 70,873 naista. Yhdysvaltain 50,155,783 asukkaasta\nkuului työarmeijaan kokonaista 17,392,099 henkeä, joista 2,647,157\nnaista, palvelijat siihen luettuina.\"\n\n\"Muistan lukeneeni nämä luvut\", huomautin minä.\n\n\"Vuoden 1880 väenlasku osottaa siis, että yli 12 prosenttia Yhdysvaltain\ntyöarmeijaan kuuluvista henkilöistä oli alle 15 tai yli 60 vuotta\",\nlaski Forest edelleen. Tämä on tosin sangen surullinen tulos. Alle 15\nvuotta olevien tyttöjen ja poikien olisi vielä pitänyt käydä koulua, ja\n60 vuotta täyttäneillä olisi pitänyt olla riittävä toimeentulo, ettei\nheidän enää olisi tarvinnut tehdä työtä. Mutta siitä ei voi olla\nepäilystä, että viime vuosisadan lopussa työarmeija oli suhteellisesti\npaljoa suurempi kuin nyt. Sillä 1880 vuoden väenlaskun mukaan oli\nYhdysvalloissa 21-45 vuoden ikäisiä 15,527,215, mutta työarmeijaan\nkuului 17,392,099. Teillä oli siis työssä 2,173,184 sellaista henkilöä,\njotka meillä ikänsä vuoksi eivät ole velvolliset kuulumaan työarmeijaan.\nTässä tietysti otaksutaan, että meillä kaikki ihmiset, jotka ovat\ntyövelvollisuusijässä, myös todella tekevät työtä; mutta, kuten\ntunnettua on, ei asian laita ole niin. Sillä sairaat, mielenvikaiset,\nrammat, pienten lasten äidit y. m. s. eivät tee mitään työtä. Teidän\ntäytyy siis myöntää, että teidän aikalaisenne pitivät suhteellisesti\npaljoa suurempaa työarmeijaa kuin me.\"\n\n\"Se näyttää minusta epäilemättömältä tosiasialta\", vastasin minä.\n\nForest veti nyt taskustaan esiin paperin ja laski edelleen: \"Tässä on\nluettelo kaikista niistä ammattioloista, jotka ovat otetut lukuun\nväenlaskussa v. 1880 ja jotka te voitte lukea luottamattomiin\n(improduktiivisiin) ammatteihin. Olen tässä esittänyt tuottamattomina\nmonta toimialaa, joiden hyödyllisyyttä ja tarpeellisuutta voisi\npuolustaa. Monet näistä ihmisistä ovat toimintansa kautta ainakin\nsäästäneet aikaa niiltä ihmisiltä, jotka tekevät tuottavaa työtä. Monet\nnaiset eivät ehkä olisi kyenneet kehittymään taiteilijattariksi,\nlaulajattariksi tai muuksi semmoisiksi eivätkä niissä ammateissa toimia,\njollei heillä taloudenhoidossa olisi ollut apua. Kun otetaan nämä\npalvelijat lukuun, oli herran vuonna 1880 Yhdysvalloissa, 1,654,319\nhenkilöä sellaisessa työssä, jonka tri Leete sanoisi tuottamattomaksi.\nJos luemme nämä 1,654,319 ihmistä pois niistä 2,173,084 hengestä, jotka\nteidän aikananne kuuluivat työarmeijaan, olematta työvelvollisuusijässä,\njää jälelle vielä 518,765 työtä tekevää henkilöä joko alle 21 tai yli 45\nvuoden ijässä.\"\n\nMinä kehoitin herra Forestia jatkamaan selityksiään ja hän sanoi:\n\"Teillä oli siis v. 1880 epäilemättä paljoa enemmän ihmisiä\nhyödyllisessä työssä (tietysti väestön lukumäärään verraten) kuin\nmeillä. Ajatelkaapahan sen lisäksi, että teidän aikanne työmiehiä\nkannusti vapaa kilpailu, että heidän pyrintönänsä oli joskus päästä\nriippumattomiksi, voidakseen vanhoilla päivillään elää huolettomasti, ja\nettä he tämän päämaalin saavuttamiseksi panivat liikkeelle paraat\nvoimansa. Teidän aikalaisenne tekivät siis työtä useampia vuosia kuin\nme, työpäivä oli pitempi, kilpailu kannusti voimakkaasti kaikkia, ja\nniin ollen oli aivan luonnollista, että teidän aikananne saatiin\nvalmiiksi paljoa enemmän ja paljoa parempaa työtä kuin nykyään.\"\n\n\"Se minun kai täytyy myöntää\", vastasin.\n\n\"Ja meidän yhteiskuntajärjestyksemme luonne pakottaa yhä kehitystä\nsiihen suuntaan, että työaikaa yhä edelleenkin lyhennetään ja että työn\ntuotteet käyvät vielä vähemmiksi ja huonommiksi, kuin mitä nyt ovat\",\njatkoi Forest selittelyjään. \"Katsokaamme esim. maanviljelijöitä, jotka\nnäyttävät olevan nykyiseen yhteiskuntajärjestykseen niin tyytymättömiä,\nkuin suinkin vaan on mahdollista. He valittavat katkerasti, että he\nteaattereihin, museoihin, konserttisaleihin ja muihin julkisiin\nlaitoksiin nähden ovat huonommassa asemassa kuin kaupunkilaiset. Myös\nväittävät maalaisemme, että heidän työnsä on paljoa raskaampaa kuin\nkaupunkilaisten. Tyytymättömyyden seurauksena oli maalaisväestön\npyrkiminen kaupunkeihin paljoa runsaammassa määrässä kuin teidän\naikananne, jolloin sitä jo valitettiin. Maa olisi jäänyt aivan ilman\nmaanviljelystuotteita, jollei hallitus olisi ryhtynyt estämään\nmaalaisten muuttoa kaupunkeihin. Tulokkaita ei otettu lainkaan avosylin\nvastaan. Heidät yksinkertaisesti _käskettiin_ tekemään maatyötä. Tämän\nkautta sammui heiltä toivo saada asua kaupungeissa, -- mutta samalla\nmyös heidän kunnianhimonsa ja työhalunsa. Maalaiset ovat nyt vakuutetut\nsiitä, että heiltä muut alat ovat suljetut, että heidän täytyy kaiken\nikänsä viljellä peltoa ja että kaupunkilaiset heidän kustannuksellaan\nelävät paremmin kuin he itse. Seuraus on, että he tekevät niin vähän ja\nniin huonoa työtä kuin mahdollista ja että maanviljelystuotteiden määrä\nyhä vähenee. Ja useita kertoja on täytynyt nälänhädän välttämiseksi\nlähettää kaupungeista alimmanasteen työmiehiä maalle avuksi.\"\n\n\"Kertokaahan vaan minulle pahinkin\", sanoin väkinäisesti hymyillen;\nsillä minä näin, kuinka tri Leeten minulle kuvaama ihana pilvilinna\nluhistui Forestin logiikan murhaavan tykkitulen alla. [Lokiikka-oppi\njohdonmukaisesta ajattelemisesta, johdonmukaisuus. Suom. muist.]\n\n\"Olemme nähneet\", jatkoi Forest taas esitystään, \"että työarmeija v.\n1880 oli suhteellisesti paljoa suurempi kuin meidän, että työaika oli\npitempi ja että kilpailu kiihoitti työmiehet käyttämään kaiken\ntyökykynsä. Mutta teidän tulee myös ottaa huomioon, että me tuhlaamme\ntavattoman määrän työtä työnvalvontaan ja kirjanpitoon. Teidän\npikkukauppanne tapahtui enimmäkseen käteistä maksua vastaan ja pienet\nliikkeenharjottajat hoitivat pienen kirjanpitonsa iltasin, kun olivat\nsulkeneet kauppansa. Meillä sitävastoin on valtion kirjoissa jokaisella\nmiehellä, naisella ja lapsella oma tilinsä. Meillä on virasto, jolle\n\"jokaisen lääkärin määräaikoina täytyy jättää kertomus\ntoiminnastaan.\" Meillä on toinen virasto, jossa pannaan kirjoihin\nkaikki apu, mitä työarmeijan jäsen käyttää taloustoimissaan tai muuhun\ntarkoitukseen. Siellä merkitään käytetty apu sen menopuolelle, joka sitä\non tarvinnut, ja sen tulopuolelle, joka sitä on antanut. Meillä on\nvirastoja kaikkia inhimillisen työn haaroja varten ja niiden pitäisi\nolla oikeita malliesimerkkejä, osottamaan miten hallitus paraiten voi\ntuhlata inhimillistä työvoimaa. Tuottavan työn koko ala on, kuten\ntiedätte, jaettu kymmeneen suureen osastoon. Kukin näistä käsittää\njoukon läheisiä ammatteja. Jokaisella näistä alaosastoista on taas oma\nvirastonsa, jossa pidetään tarkkaa kirjanpitoa kaikesta, mitä\nasianomaisella ammattialalla tehdään, käytettävissä olevista\ntyövoimista, tehdystä työstä j.n.e., samoin kuin nykyisestä\ntuotantokyvystä ja mahdollisuuksista kohottaa sitä. Erityinen osasto,\njoka pitää huolta tavaroiden jakamisesta, tekee arviolaskun\ntarvittavista tavaroista ja kun hallitus on tämän menoarvion hyväksynyt,\nmäärätään kullekin noista kymmenestä suuresta osastosta heidän\ntehtävänsä, nämä kymmenen osastoa jakavat tehtävät eri ammattikunnille\nja nämä panevat sitte jäsenensä työskentelemään.\n\n\"Jokainen ammattivirasto on vastuunalainen sille uskotusta työstä, ja\nsen toimintaa tarkastaa asianomainen piirihallinto ja hallitus.\n\n\"Jakotoimistot eivät ota vastaan tavaraa, ennenkuin ovat sen koetelleet.\nJa niin tarkka on valvonta, että \"vaikka tuotteen huonous tai\nvirheellisyys huomattaisiinkin vasta kuluttajan käsissä, voidaan\nsyyllistä etsiä aina siihen työntekijään saakka, joka on valmistanut\ntuotteen erikoisosia.\"\n\n\"Tuo suunnaton kirjanpito- ja valvontajärjestelmä, jonka avulla hallitus\nvoi saada selvän työmiehestä, joka on tehnyt viallisen neulan tai huonon\nsikarin, antaa sille myös tilaisuuden pitää suosikeitaan varten avoinna\nlukemattoman määrän hyviä paikkoja; mutta luonnollisesti kansan\ntuotantovoima ja valmistuvien tavaroiden määrä vastaavassa suhteessa\nvähenevät. Lisäksi tulee, että kuluttajien luku on suurempi kuin ennen.\"\n\n\"Kuinka sen selitätte?\" kysyin.\n\n\"Eikö tri Leete ole teille maininnut, että tavallisen lujarakenteiset\nhenkilöt elävät keskimäärin 85-90 vuoden vanhoiksi?\"\n\n\"On kylläkin.\"\n\n\"Hyvä. Tämähän selittää, miksi on tullut lisää kuluttajia, jotka\njokainen vaativat täyden osansa työn tuloksista luottokortin muodossa\",\nselitti Forest. \"Ihmiset elävät nykyään kauemmin kuin teidän\naikalaisenne. He harrastavat mukavuutta, ja samalla kun henkinen\nterävyys, tarmo ja yritteliäisyys yhä vähenevät, sitä kauemmin ruumis\nelää.\"\n\n\"Vihdoinkin myönnätte, että nykyisen järjestelmän kautta on jotain\nsaavutettu!\" huudahdin minä.\n\n\"Jos sitä voi yleensä sanoa miksikään saavutukseksi\", arveli Forest,\n\"että henkisen elämän ja toiminnan kustannuksella saavutetaan yhä\ntyhmistyvän ihmisen ijän pidennys.\" --\n\nJa hetken vaiti oltuaan lopetti Forest esityksensä kommunistisesta\nyhteiskuntajärjestyksestä 20:nnen vuosisadan lopulla seuraavasti:\n\n\"Luulen osottaneeni, että valtio-olemuksemme oletettuun kaikkien\nihmisten tasa-arvoisuuteen perustuvine laitoksineen on erehdys, että\nluontoon perustuva eriarvoisuus nykyään on monessa suhteessa paljoa\nrasittavampi kuin teidän aikananne, että suosikkijärjestelmä ja turmelus\nrehottavat tänään yhtä hyvin kuin 113 vuotta sitte, että\nhenkilökohtaisesta vapaudesta on tuskin mitään jälellä ja sen sijalle\nastunut sietämätön orjuus ynnä mateleminen ja silmäinpalvelus esimiesten\nedessä, että työarmeijan jäsenet, äänioikeutta vailla ollen, riippuvat\nupseeriensa armoista, että ne \"teollisuusarmeijan\" jäsenet, joita\npidetään hallituksen vastustajina, saavat viettää kurjaa elämää, jota\nhyvin voisi nimittää \"kaksikymmentäneljä-vuotiseksi helvetintuskaksi\nmaan päällä\", ja että vapaan kilpailun poistamisesta on ollut\nseurauksena henkisten voimien ja kansan hyvinvoinnin alaspäin meneminen.\nTodella onkin vapaan kilpailun poistaminen, työvuosien ja päivien\nlyhentäminen ja lukemattomien laiskanvirkojen perustaminen\nvaikutusvaltaisten politikoitsijoiden laiskottelevia suosikkeja ja\njalkavaimoja varten siihen määrään vähentänyt tuotantoa, samalla kun\nkuluttajien määrä yhä on kasvanut, että keskimääräinen vuositulomme nyt\ntuskin on suurempi, kuin teidän päivinänne tavallisen työmiehen. Se\nantaa meille vain hyvin kohtuullisen toimeentulon. Eikä mielestäni voi\nolla epäilystäkään siitä, että jos ihmiskunta edelleen elää tämän\njärjestelmän alaisena, sen muutaman vuosisadan kuluttua täytyy vaipua\ntakaisin raakalaisuuteen.\"\n\n\n\n\nSEITSEMÄS LUKU.\n\n\n\"Te olette olleet niin ystävällinen, että olette minulle esittäneet\nmielipiteenne nykyisestä yhteiskuntajärjestyksestä\", aloin seuraavan\nkeskusteluni herra Forestin kanssa; \"mutta mainitsitte myös kerran, että\nyhteiskunta 19:nnen vuosisadan lopulla kaipasi monia parannuksia. Ettekö\ntahtoisi nyt minulle sanoa, millä toimenpiteillä te olisitte koettaneet\nparantaa minun aikakauteni epäkohtia?\"\n\nForest hymyili. \"En pidä itseäni minään maailmanparantajana, joka voi\ntehdä ihmiskunnan ja sen laitokset täydellisiksi. Älkää koskaan\nunohtako, että kaiken, mitä me epätäydelliset ihmiset voimme saada\naikaan, täytyy kantaa inhimillisen epätäydellisyyden leimaa. Kuten\nkaikilla ihmisillä, on minullakin mielipiteeni yhteiskunnallisista\nlaitoksista, ja jos tahdotte niitä kuulla, tahdon ne mielelläni teille\nesittää.\"\n\n\"Pyydän sitä.\"\n\n\"Kysymys, jota monet nimittävät sosiaaliseksi kysymykseksi, on mahdoton\nratkaista\", alkoi Forest. \"Luontoon perustuva erilaisuus on aina tuntuva\nihmisessä. Jokaisen yrityksen samallaisuuden saavuttamiseksi täytyy\nmennä myttyyn. On aina oleva viisaita ja tyhmiä, ahkeria ja laiskoja\nihmisiä. Kykenevät miehet ja naiset eivät koskaan tyydy siihen, että\ntyön tulokset jaetaan tasan ja heiltä siten riistetään osa heidän työnsä\nhedelmästä. Jos taas työn tulokset jaetaan ansion mukaan, ovat monet\nniistä, jotka saavat vähemmin, tyytymättömiä. On sentähden mahdotonta\ntyydyttää kaikkia ihmisiä, jaettakoonpa työn hedelmät miten tahansa.\nMutta jos onkin mahdotonta tehdä jokaista kokonaan tyytyväiseksi ja\nonnelliseksi emme silti ole vapaat velvollisuudestamme koettaa voimiemme\nmukaan saada aikaan parannuksia oloihimme.\"\n\n\"Minä käsitän kantanne. Mutta sanokaapa, mitä parannusehdotuksia te\nolisitte tehneet, jos te olisitte eläneet 19:nnen vuosisadan lopulla.\"\n\n\"Teidän päivienne yhteiskunnan pahimpia vaivoja olivat järjetön työtapa,\nmonopoolijärjestelmä, joka teki mahdolliseksi suunnattomien rikkauksien\nkokoomisen, ja ymmärtämätön työläissääty, joka mieluummin antoi nylkeä\nitseään tai lakkasi kokonaan työstä, sensijaan että olisi\ntyöläisosuuskuntia muodostamalla vähitellen perustanut kaikki\ninhimillisen toiminnan haarat työläisten hyväksi keskinäisen\nyhteistoiminnan pohjalle. Suuri epäkohta oli myös verotuksen nurjuus.\n\n\"Melkein kaikki inhimillisen toiminnan alat antoivat tuotteita, joiden\ntodellisesta tarpeesta ja kuluttamisesta ei kellään ollut selvää\nkäsitystä. Maanviljelys antoi joka vuosi suuren määrän tuotteita yli\ntarpeen, jonkatähden ne olivat niin halvassa hinnassa, että talonpoikien\ntäytyi elää jotenkin niukasti. Monet tehtaat kävivät yötä päivää, kunnes\nmarkkinat olivat tulvillaan niiden tavaroita. Silloin näitä myytiin\nhinnasta mistä hyvänsä, usein alle valmistamiskustannusten, lukuisia\nvararikkoja seurasi, tehtaat suljettiin ja niin tehtailijat kuin heidän\ntyömiehensäkin kärsivät suuria tappioita senkautta, että olivat\npakotetut olemaan toimettomina, kunnes liikatavara oli hävinnyt. Sitten\nalkoi uudelleen kuumeenomainen työskentely.\"\n\n\"Kuinka te olisitte taistelleet tätä epäkohtaa vastaan?\" kysyin minä.\n\n\"Hallituksen olisi pitänyt tutkia, kuinka paljon eri tavaroita vuodessa\nkeskimäärin kulutettiin ja missä suhteessa asianomaisten ammattiolojen\ntuotantokykyisyys oli niiden valmistamien tarpeiden kulutukseen.\"\n\n\"Ja entä sitte? Olisiko hallitus sitte eri ammattialoilla antanut\ntehtäväksi vissien tuotteiden valmistamisen? Ja kuinka nämä tehtävät\nolisi jaettu, jotta työmiehet olisivat olleet tyytyväisiä?\"\n\n\"Hallituksen olisi yksinkertaisesti pitänyt ottaa selvä eri tavaroiden\nvuotuisesta kulutuksesta ja eri ammattien kyvystä valmistaa tarvittavat\ntavarat. Ammattikuntien asia olisi silloin ollut järjestää tuotanto.\nTuollaiset hallituksen tiedot, joista kävi selville likimääränen tarve,\nolisivat työtä tekeville antaneet jotenkin selvän kuvan heidän\ntehtävästään. Jokainen ammattiala olisi voinut järjestäytyä, valita\nedustajia koko maata käsittävään kansalliskokoukseen ja täällä jakaa\ntyöt. Umpimähkäinen työskentely, markkinoiden täyttäminen suunnattomissa\nmäärin valmistetuilla tavaroilla olisi silloin voitu välttää; ja\nkuitenkin _olisi voitu säilyttää vapaa kilpailu_ sekä eri tehtaiden että\nyksityisten työmiesten välillä, vapaa kilpailu, jonka kautta yksin\nsaadaan runsaasti ja kelvollisia tuotteita.\"\n\n\"Entä jos sittekin olisi valmistunut enemmän tavaroita, kuin\nkulutettiin\", huomautin minä.\n\n\"Se olisi tietysti ollut asianomaisen ammattialan syy ja se olisi saanut\nkärsiä seuraukset\", vastasi Forest.\n\n\"Mutta otaksukaamme, että kaikki samaan ammattiin kuuluvat olisivat\nliittyneet yhteen, saadakseen tuotteistaan suhteettoman suuren hinnan ja\nmuodostaakseen järjestöjä, mitä minun aikanani sanottiin trusteiksi?\"\nkysyin minä. \"Kuinka olisitte estäneet sellaisen kansan nylkemisen?\"\n\n\"Kansan suojelemiseksi jokaista tuollaista ryöstöyritystä kohtaan olisi\npitänyt säätää yleinen laki, joka olisi määrännyt, että sellaisiin\nryöstötuumiin osallisten yksityisten henkilöiden, osuuskuntien ja\nyhtiöiden kaikki omaisuus olisi valtion toimesta otettava takavarikkoon\nja myytävä enimmin tarjoovalle, jos vain hyväksyttävä tarjous\ntehtäisiin. Siihen saakka olisi hallitus hoitanut liikettä\nvaltuutettunsa kautta tai lakkauttanut sen. Maahantuonti olisi korvannut\ntarpeen, kunnes liike taas olisi saatu täyteen käyntiin.\"\n\n\"Ja miten olisitte estäneet ne lukuisat työseisaukset, jotka niin usein\nhäiritsivät meidän päiviemme työtä?\" kysyin edelleen.\n\n\"Kehottamalla työmiehiä perustamaan tuotto-osuuskuntia\", vastasi Forest.\n\"Minä olen jo näyttänyt, kuinka helppoa olisi ollut perustaa tuollaisia\nosuuskuntia. Tusina räätäleitä tai suutareita olisi voinut vuokrata\nhöyryn voimalla käyvän työhuoneen, hankkia muutamia neuloma- tai muita\nkoneita ja myydä tuotteensa suorastaan muille työntekijöille. Siten he\nolisivat saaneet pistää omiin taskuihinsa tehtailijan, suur- ja\npikkukauppiaan ja työmiehen voiton, s. o. kaiken voiton, minkä yleensä\nheidän tuotteistaan voi saada. V. 1887 ei ollut mitään lakia estämässä\ntyömiehiä perustamasta tuollaisia tuottoyhdistyksiä tai ostamasta\nvaatteitaan, kenkiään, huonekalujaan j. n. e. ainoastaan\ntuotto-osuuskunnilta. Kun olisi huomattu, että työmiehet tahtoivat ostaa\nvain tuottoyhdistyksiltä, olisivat tehtailijat sangen kernaasti olleet\nvalmiit luovuttamaan laitoksensa halvasta hinnasta, halvemmasta, kuin\nmikä työmiehiltä olisi mennyt sellaisten perustamiseen. Arvelen, että\nteidän aikananne ei suinkaan ollut hauska johtaa liikettä, jossa\ntyöskenteli paljon väkeä. Sillä monet työnseisaukset varmaankin tekivät\nliikkeenjohtajille mahdottomaksi tehdä ennakkolaskuja tulevaa vuotta\nvarten tai tehdä sitoumuksia. Senvuoksi, niin kuvittelen mielessäni,\nolisivat tehtaiden omistajat olleet iloisia, jos olisivat voineet myydä\nlaitoksensa edes johonkin määrin kohtuullisiin hintoihin. Eivätkä\ntyömiehet olisi voineet menetellä viisaammin kuin saada tehtailijat\nedelleen johtamaan liikettä kohtuullista palkkiota vastaan. Tämä olisi\nsuuresti edistänyt liikkeen kehitystä edelleenkin suotuisaan suuntaan.\nTekemällä tämmöisen sopimuksen olisivat työmiehet kuukausittain\nmaksamalla jonkun osan hinnasta päässeet liikkeen omistajiksi, he\nolisivat siten varmasti saaneet työstään täyden maksun, entinen omistaja\nolisi saanut laitoksistaan kohtuullisen hinnan, päässyt kaikista\nhuolista vapaaksi ja saanut työstään myös kohtuullisen maksun.\"\n\n\"Luulen, että työnantajat minun aikanani väkensä loppumattomien\nvaatimusten ja lakkojen tähden olivat saaneet niin kyllänsä suurten\nliikeyritysten johtamisesta, että he kernaasti olisivat myyneet\nomistamansa tehtaat\", huomautin minä. \"Mutta mitä olisi tullut suur- ja\npikkukauppiaista?\"\n\n\"He olisivat voineet myydä varastonsa ja sitte joko yhtyä johonkin\nosuuskuntaan tai hoitaa sellaisen myymälää. Myös olisi heillä ollut\nvapaus valita jokin muu toimiala\", vastasi Forest. \"Teidän aikanne\ntyömiehet olisivat siten voineet mainitulla tavalla järjestää\nammattialan toisensa jälkeen osuustoiminnan pohjalle, kunnes koko\nteollisuus olisi ollut suurten, koko maan käsittäviksi liitoiksi\nyhdistyneiden osuuskuntien käsissä.\"\n\n\"Mutta meidän työmiehemme eivät tahtoneet ottaa hartioilleen sitä\nedesvastuuta, niitä huolia ja vaaroja, jotka aina ovat yhteydessä oman\nliikkeen harjoittamisen kanssa. He pitivät parempana tehdä työtä\npalkasta ja koettivat tätä aina vähän päästä saada kohotetuksi tekemällä\nlakkoja ja estämällä muita astumasta lakkolaisten tilalle\", sanoin minä.\n\"Teille nämä seikat ainakin ovat tuttuja\".\n\n\"Tietysti\", vastasi Forest, \"ja lienee tehnyt puolueettomaan katselijaan\nikävän vaikutuksen, että kunnolliset työntekijät, jotka ymmärsivät\nperusteellisesti ammattinsa, jäivät palkkatyöläisiksi, sen sijaan että\nolisivat yhteisellä kustannuksella perustaneet omia liikkeitä, ja\nkoettivat työnantajiltaan pusertaa enemmän rahaa, kuin nämä tahtoivat\ntai voivat maksaa, samalla kun väkivallalla estivät toisia henkilöitä\ntekemästä työtä tehtailijoiden tarjoamasta palkasta. Se seikka, että\n19:nnen vuosisadan loppupuolen työmiehillä ei ollut kylliksi rohkeutta,\nhenkistä kykyä ja riippumattomuuden tunnetta, tehdäkseen työtä omaan\nlaskuunsa, se on ihmiskunnan syössyt kommunismiin. Että tämän kirottavan\nvaltiomuodon täytyi olla valitettava erehdys, riippui inhimillisestä\nluonnosta. Sukupolvi, joka vielä oli niin alhaisella kehitysasteella,\netteivät suutarit edes olleet kylläksi yritteliäitä ja viisaita\nvalmistaakseen yhteisesti kenkiä ja saappaita, vaan paljoa mieluummin\njäivät \"palkkaorjiksi\", tekivät lakkoja ja rusikoitsivat toisia\ntyöntekijöitä, jotka tahtoivat tehdä työtä tarjotusta palkasta;\nsellainen surkea sukupolvi oli tietysti henkisesti kokonaan kykenemätön\nmuodostamaan valtiota, joka järjestäisi kaiken inhimillisen toiminnan ja\nkaikkien työntuotteiden kulutuksen.\"\n\n\"Kaikissa tapauksissa on työntekijäin yhteistoiminta, järjellinen\nratkaisu sille, mitä monet työmiehet vielä tänään sanovat sosiaaliseksi\nkysymykseksi\", jatkoi Forest edelleen, oltuaan jonkun aikaa vaiti.\n\"Tuollaiset osuuskunnat vakuuttavat työmiehille täyden palkan heidän\ntyöstään ja pitävät pystyssä kilpailun, tuon ihmiskuntaa kehittävän\nmahtavan voiman. Mutta näemmekö me eläissämme tällaista\ntyöväenkysymyksen ratkaisua, on sangen epäiltävää.\"\n\n\"Mitä tulee tehtaissa ja työpajoissa työskenteleviin työntekijöihin,\nnäyttää minusta ehdotuksenne sangen hyvältä\", myönsin minä. \"Mutta miten\nolisitte järjestäneet maatyön, lääkärien ja asianajajien,\nrautatievirkamiesten ja työmiesten, raitiotiehenkilökunnan, kauppiasten,\npankkimiesten ja monien muiden työn?\"\n\n\"Menkäämme askel askeleelta eteenpäin\", vastasi Forest hymyillen.\n\"Katsokaamme ensinnä kysymystä maalaisväestön asemasta,\nagraarikysymystä, joka kaikkina aikoina eniten on vaikeuttanut\nyhteiskuntajärjestyksen muuttamista. Nykyisen kommunistien järjestyksen\nvallitessa rakastavat maanviljelijät vain vähän sitä maaperää, jota he\nviljelevät. Maa kuuluu heille yhtä vähän kuin se, mitä he siitä saavat.\nHe luulevat, että heidän täytyy työskennellä kaupunkilaisten hyväksi,\njotka heidän kustannuksellaan saavat etusijan kaikessa. -- Jos minulta\n19:nnen vuosisadan lopussa olisi kysytty, kuinka tahtoisin\nmaalaiskysymystä käsitellä, olisin puoltanut sellaista lakia, ettei\nkukaan saisi omistaa enempää kuin 40 acrea maata [acrea = n. 16\nhehtaaria]. Ne talonpojat, joilla silloin oli enemmän maata, olisivat\nsaaneet pitää sen, mutta heidän kuolemansa jälkeen ei kukaan olisi\nsaanut periä enempää kuin 40 acrea. Sellaisella \"maatilkulla\" voi\ntalonpoika hyvin elää, ja vaikka maanviljelijät teidän aikananne paljon\nkärsivät karjan, viljan ja erilaisten hedelmien liikatuotannosta, niin\nheidät kuitenkin vapautti nykyhetkestä huolehtimasta toivo väestön\nalituisesta lisääntymisestä varsinkin siirtolaisuuden kautta; sillä\nväestön lisääntyessä kohosi tietysti maanviljelystuotteiden arvo.\"\n[Lukija ymmärtää helposti, että tässä, niinkuin seuraavassakin, on\nerikoisesti puhe Yhdysvaltojen oloista. Suom. muist.]\n\n\"Mutta miten olisitte estäneet maanviljelystuotteiden ylituotannon,\njosta maalaisväestö kärsi niin paljo v. 1887?\"\n\n\"Tilastollinen toiminta olisi tietoja antamalla palvellut niinhyvin\ntalonpoikia kuin muitakin työtätekevää väestöä\", sanoi Forest.\n\"Talonpoikien olisi pitänyt muodostaa koko maan käsittävä liitto, joka\nolisi järjestänyt tuotannon koko maan maatilojen erilaisen tuotantokyvyn\nmukaisesti. Ja jos olisi käynyt selville, että maamiehet voivat maastaan\nsaada paljoa enemmän maanviljelystuotteita kuin tarve vaati, olisivat he\nvoineet käyttää osan maastaan uusien hyötykasvien viljelykseen, joille\nhe ehkä olisivat saaneet menekkiä, tai olisivat he yksinkertaisesti\nvoineet säästää työtä, antamalla osan maata olla viljelemättä.\"\n\n\"Teidän nyt kuvailemassanne yhteiskunnassa ei jokaisella olisi ollut\noikeutta maahan?\" huomautin minä.\n\n\"Kaiketikin! Jokaisella, joka tahtoi ja voi maksaa tilanomistajan\nvaatiman hinnan\", vastasi Forest. \"Ei jokainen voi omistaa maatilaa.\nOliko teillä sellaista?\"\n\n\"Ei.\"\n\n\"No hyvä! Kommunistisessa yhteiskunnassa ei kellään ole edes niin paljoa\nmaata, että siihen voisi kepin pystyttää.\"\n\n\"Miten olisitte järjestäneet lääkärien ja asianajajien toiminnan?\"\n\n\"Lain kautta vahvistamalla erityisen taksan. Ja itse lait olisin tehnyt\nyksinkertaisemmiksi poistamalla tuon kamalan sekasorron, joka syntyi\nniinsanotusta oikeudenkäytöstä, joka johdettiin lukemattomien edellisten\ntapausten ratkaisusta. Pitkään aikaan en tahtonut uskoa, kunnes sain\naivan epäämättömiä todistuksia siitä, ettei niin laajaa kauppaa käyvällä\nkansalla, kuin amerikkalaiset olivat, 19:nnen vuosisadan lopulla ollut\nyhtenäistä rikos- eikä yhtenäistä kauppalakia. Tämä tosiasia ja\nsekasorto, joka syntyi siitä, että eri tuomioistuimet aikaisemmin\nsamallaisissa jutuissa olivat langettaneet erilaisia päätöksiä\n(päätöksiä, joihin eri riitapuolien asianajajat aina oikeudessa voivat\nvedota) teki varmaankin Yhdysvallat veijarien ja sellaisten asianjajain\nparatiisiksi, jotka vähemmin piittaisivat oikeuden voitosta kuin\nmahdollisimman suuren \"palkkion\", tai paremmin sanoen syntirahan\nsaamisesta\".\n\n\"Sellaisesta syytettiin minun aikanani usein tuomioistuinten jäseniä ja\nasianajajia\", lisäsin minä. \"Mutta sanokaapa nyt, mitä olisitte\nrautatie- ja sähkölennätinvirkamiehille tehneet; jos...\"\n\n\"Kyselkäähän, olkaa hyvä, hiukan hitaammin\", pyysi herra Forest. \"Minä\nolisin ostanut maan kaikki rautatie-ja sähkölennätinlinjat\nkohtuullisesta hinnasta ja antanut niiden maksuksi hallituksen asettamia\nvelkakirjoja. Rautatie-ja sähkölennätinlinjoista saadut tulot olisi\nkäytetty juokseviin menoihin ja annettujen velkakirjojen korkojen\nmaksuksi, jäännös taas niiden lunastamiseksi.\"\n\n\"Minusta näyttää tämä ehdotus olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä\nsanoitte niistä kamalista epäkohdista, jotka ovat seurauksena siitä,\nettä hallitus saa liian suuren vallan käsiinsä\", huomautin minä.\n\n\"Ei suinkaan\", vastasi Forest. \"Sellaisten olojen syntymiseen,\nkuin nykyiset ovat, ei riittäisi rautateiden ja sähkölennättimen\nhallitseminen, ollenkaan lukuunottamatta sitä, että _nykyään_ kaikki\ntyömiehet ovat hallituksesta riippuvaiset ja ettei heillä ole oikeutta\nvalita virkamiehiä eikä mahdollisuutta vaihtaa työnantajia, koska\nvaltio on ainoa työnantaja, jotavastoin teidän aikananne kaikilla\nvaltion palvelijoilla oli äänioikeus ja heillä oli tilaisuus vaihtaa\npaikkansa toiseen, jos olivat tyytymättömiä. Myös muistelen, että\nteidän aikananne alettiin panna toimeen uudistuksia virkamiesalalla.\nOlen lukenut siitä ristiriitaisia arvosteluja. Monissa kirjoituksissa\nväitettiin, että tasavaltalaisten laitosten varmuus vaati virkamiesten\nvaihtamista usein, samalla kun toiset katsoivat tällaista mielipidettä\nnaurettavaksi. Jokainen järkevä ihminen olisi pitänyt miehen,\njoka häntä palveli uskollisesti ja toimellisesti, niin kauan kuin\nmahdollista palveluksessaan. Kansan pitäisi tehdä samoin ja pitää\npalvelijansa viroissaan niin kauan kun he tekisivät velvollisuutensa,\nkuulukoot mihin valtiolliseen puolueeseen tahansa. [Kun Yhdysvaltain\nuusi presidentti astuu toimeensa, täytyy suuren joukon virkamiehiä\nerota, jättääkseen virkansa uuden presidentin puoluelaisille.]\nAinoastaan siten saataisiin julkisten asiain hoito hyvälle kannalle.\nMuistan lukeneeni, ettei kirjeenkantajia ja muita postin palveluksessa\nolevia voitu erottaa, jolleivät olleet todistettavasti laiminlyöneet\nvelvollisuuksiaan. Jos samat periaatteet olisi sovellettu kaikkiin\nrautatie- ja sähkölennätinvirkamiehiin siitä hetkestä, jolloin nämä\nlaitokset olisivat joutuneet Yhdysvaltain hallituksen käsiin [Vielä\nnykyäänkin kuuluvat Yhdysvaltain rautatiet ja sähkölennätinlinjat\nyksityisille yhtiöille. Suom. muist.], jos kaikki entiset virkamiehet\nolisi pidetty paikoillaan entisillä palkoillaan, niinkauan kun tekivät\nvelvollisuutensa, ei rautateiden ja sähkölennätinten ottaminen valtion\nhuostaan ja niiden yhdistäminen postilaitokseen olisi tuottanut\nsuuriakaan vaikeuksia. \"Setä Sam\" [\"Uncle Sam\", pohjoisamerikalaisten\npilanimi, lyhennys sanoista U.S.Am. = United States (of) America =\nAmerikan Yhdysvallat.] olisi tietysti voinut maksaa yhtä hyvät, ehkä\nparemmatkin rautatie-ja sähkölennätinlinjat.\"\n\n\"Tuo kuuluu sangen hyväksyttävältä.\"\n\n\"Ja on hyväksyttävää. Saksa oli jo silloin, kun kirjoitettiin 1887,\ntehnyt hyvin onnistuneen kokeen, yhdistäessään postin, rautatiet ja\nsähkölennättimen hallituksen alaisiksi laitoksiksi. -- On tosiaankin\nkerrassaan merkille pantavaa, että niin maailmaa ymmärtävä, toimelijas\nja kauppaakäyvä kansa, kuin Yhdysvaltain kansa 19:nnen vuosisadan\nlopulla, jätti pääliikeneuvot yhtiöiden käsiin, joilla tietysti oli\ntarkoituksena vain saada niistä niin paljo voittoa kuin mahdollista.\"\n\n\"Monessa teidän aikanne historiateoksessa\", jatkoi Forest, \"tapaa\nkummastelun ja närkästyksen ilmauksia siitä, että 14:nnella ja 15:nnella\nvuosisadalla rosvoritarit monissa Europan maissa saivat pitää peliänsä.\nNämä kunnon veikot pidättivät linnojensa ohi kulkevia kauppiaita,\nmatkustajia, vaativat veroa ja antoivat heille toisinaan siitä hyvästä\nsuojelusta jonkun matkaa eteenpäin. Nämä olivat \"säädyllisten\"\nrosvoritarien \"liikeperiaatteet\". \"Säädyttömät\" ryöstivät\nyksinkertaisesti matkustajat eivätkä siis mitenkään eronneet\ntavallisista maantierosvoista. Meillä on tässä kysymys vain sellaisista\nritareista, jotka omavaltaisesti ottivat veroa heidän alueittensa läpi\nkulkevien teiden käyttämisestä. Nämä herrat uskalsivat terveet\njäsenensä, vieläpä elämänsäkin, kantaessaan maanteillä kulkijoilta\nveroa, sillä kauppiaiden täytyi olla varustettuja miekoilla ja\nkeihäillä, heillä oli usein aseellisia palvelijoita mukanaan ja he\ntekivät usein menestyksellä vastarintaa. Useampi kuin yksi ritari\nkaatui, koettaessaan nostaa veroa, taistelussa maantiellä; monta\nrosvolinnaa, joiden asukkaat olivat lähikaupunkien vitsaus, hävittivät\nporvarit, ja herra rosvoritari sai hengellään maksaa veronkantohalunsa.\nToisin teidän aikananne. Herrat, jotka silloin verottivat matkustavaisia\nja tavaroita, joita kuljetettiin valtateillä, voivat sen tehdä kaikessa\nrauhassa. Myös voivat he näitä veroja kohottaa melkeinpä aivan mielensä\nmukaan. Ainoa, mitä heidän sitävarten tuli tehdä, oli kutsua rautateiden\njohtajat kokoon jonnekin ja päättää kohottaa hintoja matkustajain ja\ntavaran kuljetuksesta. Tuollaisilla kokouksilla oli huonot seuraukset\nainoastaan, jos näissä tilaisuuksissa juotu samppanja oli huonoa. Olipa\nmelkein naurettava olotila, että kauppaa harjottava kansa antoi koko\nmaan suunnattoman henkilö- ja tavaraliikenteen alttiiksi yksityisille\nosinkoja jakaville yhtiöille, ja hyvän todistuksen rautateiden\nomistajien kohtuullisuudesta v. 1887 antaa se seikka, että he kohtelivat\nkansaa edes niin hyvin, kuin kohtelivat; olihan heillä oikeastaan valta\nmenetellä mielensä mukaan.\"\n\n\"Kaasu- ja vesilaitokset samoinkuin raitiotiet olisitte arvatenkin\nottaneet valtion huostaan?\" kysyin minä.\n\n\"Tietysti\", vastasi Forest. \"Mutta ennenkuin olisin koskenut kaupunkien\nasioihin, olisin hallituksen huostaan ottanut ne metsä- ja kaivosseudut,\njotka silloin kuuluivat Yhdysvaltoihin, s. o. minä olisin pannut toimeen\njärjestetyn metsän- ja vuorikaivoshoidon. Jos Yhdysvaltain kansa olisi\nedes jonkun verran säästänyt suunnattomia metsiään, jotka aiemmin\npeittivät suuria osia maasta, ei meidän nyt, vuonna 2,000, tarvitsisi\nkärsiä puiden puutetta.\"\n\n\"Mitä olisitte tehneet pankkimiehille ja kauppiaille?\"\n\n\"En mitään\", vastasi Forest. \"Lukuisat tuotantoyhdistykset eivät olisi\ntarvinneet ainoastaan miehiä, jotka voivat johtaa tehtaita, vaan myös\nasiamiehiä ja kirjanpitäjiä. Sillä työmiehet olisivat hyvin pian tehneet\nsen havainnon, ettei kätten työ yksin riitä suuren liikeyrityksen\nhoitamiseen menestyksellisesti ja osakkaiden yhteiseksi hyödyksi.\nLiikkeen johtajina ja kirjanpitäjinä olisivat monet pankkiirit ja\nkirjanpitäjät taas saaneet työtä. Kaikellaisten puotien omistajat taas\nolisivat, myytyään varastonsa, saaneet sangen helposti paikkoja, jos\ntuotto-osuuskunnat olisivat käsittäneet kaikkia tavaroita, niinkuin\nteidän aikananne n. k. Country Stores.\"\n\n\"Luulen, että teidän järjestelmänne vallalla ollessa kaikki puodit\nolisivat olleet pakotetut sulkemaan ovensa\", huomautin minä. \"Sillä eri\nammattikunnat olisivat aivan varmaan avanneet omia myymälöitä, ostaneet\npaljottain kaikki tavaransa ja jälleen myyneet ne osuuskuntien jäsenille\npienellä voitolla. Sellaisten liikkeiden kanssa eivät kauppiaat tietysti\nolisi voineet kilpailla. Niiden kauppiaiden, jotka eivät olisi saaneet\npaikkoja osuuskuntien myymälöissä, olisi täytynyt käydä käsiksi johonkin\nmuuhun työhön -- useille heistä kova kohtalo!\"\n\n\"Teollisuuden siirtyminen yksityisten tai osakeyhtiöiden käsistä\nosuuskuntien huostaan ei tietysti olisi tapahtunut äkkiä, vaan\nvähitellen\", selitti Forest. \"Siten kauppiailla olisi ollut ehkä\nkolmekymmentä tai viisikymmentä vuotta aikaa mukautua uusiin oloihin.\nHeidän lapsensa olisivat, sensijaan että olisivat tulleet kauppiaiksi,\nvoineet liittyä tehdasosuuskuntiin. Sitäpaitsi ei ole mitään syytä\notaksua, että kaikki yksityinen kaupanteko olisi osuuskuntain\nmyymälöiden tähden lakannut. Tavaran halpuus yksinään ei hanki sille\nostajia. Ostettaessa merkitsee maksu paljon, ja monet maksavat kernaasti\nesineestä, joka heitä miellyttää, enemmän kuin esineestä, joka kylläkin\non yhtä tarkoituksenmukainen, mutta ei yhtä aistikas. Senvuoksi\nkauppiaat, jotka osottivat hienoa makua tavaroita ostaessaan, voivat\naina olla menekistä varmat, huolimatta kaikista osuuskunnista. -- Myös\nolisivat yksityiskaupat monissa paikoin maaseutua pysyneet edelleen\nolemassa.\"\n\n\"Te sanoitte, että olisitte säätäneet koko maata koskevan lain, ettei\nkukaan saisi omistaa enempää kuin 40 acrea maata\", sanoin minä.\n\"Olisitteko myös rajoittaneet kaupunkilaisten oikeutta omistaa maata\nkaupungeissa?\"\n\n\"Yhden talon omistaminen olisi ollut kylliksi jokaiselle oikein\najattelevalle ihmiselle\", vastasi Forest. \"Ei kukaan voi kieltää, että\nmiljooniin nousevien rikkauksien kokoontuminen yksityisten käsiin,\nsamalla kun toisilla ei ollut edes välttämättömiä elintarpeita, valmisti\ntätä kirottua kommunismia.\"\n\n\"Mutta miten olisitte estäneet suurten rikkauksien kokoontumisen?\"\nkysyin uteliaana.\n\n\"Järjestämällä uudestaan verotuksen\", vastasi Forest. \"Monien verojen\nasemasta, jotka suureksi osaksi rasittivat enemmän varattomia kuin\nrikkaita, olisin säätänyt perintöveron, joka olisi käytetty valtion ja\nkuntien menojen korvaamiseen. Jokaisesta perinnöstä alle 10,000 dollaria\nolisi otettu veroa yksi prosentti, 20,000 dollarin perinnöstä kaksi\nprosenttia, 30,000 dollarista kolme prosenttia, 100,000 dollarista\nkymmenen prosenttia, 200,000 dollarista kaksikymmentä prosenttia,\n500,000 dollarista viisikymmentä prosenttia. Jos joku olisi jättänyt\njälkeensä niin suuren omaisuuden, että jokaiselle perilliselle olisi\ntullut 500,000 dollaria (siis 250,000 dollaria, kun perintövero olisi\nsiitä vähennetty), olisi ylijäämä katsottu ihmiskunnan perinnöksi ja\nkäytetty valtion ja kuntien menojen suorittamiseen.\"\n\n\"Eikö tuollainen laki olisi lamauttanut yritteliäisyyttä ja vapaata\nkilpailua, jota te olette ylistäneet kaiken inhimillisen edistyksen\nalkulähteeksi?\" kysyin minä.\n\n\"Se olisi vain estänyt suunnattomien rikkauksien kasaantumista, mutta ei\nsuinkaan vapaata kilpailua, vaan päinvastoin sitä suojellut\", vastasi\nForest. \"Ihmiset, jotka omistivat kaksi- tai viisikymmentä miljoonaa\ndollaria ja käyttivät niitä suuria rahavarojaan häikäilemättömästi\n\"taistelussa olemassaolosta\", olivat vaarallisempia kuin vorot ja\nmurtovarkaat. He voivat kukistaa jokaisen vähempivaraisen kilpailijan ja\nusein he käyttivät säälimättömästi valtaansa. He polkivat vapaan\nkilpailun maahan, kartuttivat miljooniaan ja raivasivat kirotulle\nkommunismille tietä. Eikö ollut suuri vääryys, että ihminen, joka jos\njollakin keinoin oli koonnut suuren omaisuuden, voi tämän kokonaan\njättää pojalleen, tehden tälle mahdolliseksi edelleen jatkaa\nkilpailijoiden tappamista ja yhä uusien miljoonien kokoamista. Mitä voi\nkelvollisin ja taitavinkaan ihminen monilla ammattialoilla saada aikaan,\nkun tapasi toisen ihmisen, jolla ehkä oli vähemmin kykyä, mutta paljo\nrahaa eikä yhtään omaatuntoa, ja joka mitä häikäilemättömimmällä tavalla\nkäytti miljooniaan kilpailijoidensa tuhoamiseksi. -- Ei! Rikkaat\nvanhemmat jättäkööt kyllä lapsilleen melkoisen omaisuuden, turvatakseen\nrakkaimpansa elatushuolilta; mutta heidän ei pitäisi jättää omille\nlapsilleen tilaisuutta puristaa seinää vastaan ja tappaa köyhempien\nvanhempien lapsia olemassaolon taistelussa.\"\n\n\"Tuollainen perintövero olisi minun aikanani kohdannut kiivasta\nvastustusta\", huomautin minä.\n\n\"Mahdollista kyllä\", vastasi Forest. \"Todennäköisesti olisivat nuo\nlyhytnäköiset miljoonainomistajat, jotka menettelyllään aiheuttivat\nkommunismin, sitä vastustaneet. Olen sittekin sitä mieltä, että\ntuollainen laki olisi hyödyttänyt sekä yleensä ihmiskuntaa että\nmiljoonainomistajien lapsiakin. Ainoastaan tämänlaatuinen laki, joka\nolisi aiheuttanut miljoonaomaisuuksien hajoamisen, olisi kyennyt\ntorjumaan kommunismin ja anarkismin rynnäkön. Jokainen, joka peri\n250,000 dollaria, olisi voinut hyvin olla tyytyväinen tähän summaan ja\nhalusta luovuttaa ylijäämän yhteiseksi hyväksi. Uhraamalla yhden osan\nperinnöstään olisivat noiden jättiläisomaisuuksien perijät itselleen\npelastaneet loput ja heikontaneet kommunismia. Sitä paitsi epäilen\nsuuresti, tokko suuret omaisuudet tekivät niiden omistajia hyviksi tai\nonnellisiksi.\"\n\n\"Jos Yhdysvalloissa v. 1887 olisi säädetty tuollainen laki, olisivat\nuseimmat miljoonainomistajat muuttaneet omaisuutensa rahaksi ja\nsiirtyneet Europaan asumaan\", huomautin Forestin selityksiin.\n\nTämä vastasi: \"Niin luulen minäkin. Mutta se, joka saa haltuunsa suuren\nomaisuuden, jota hän ei itse ole koonnut, voi hyvin suorittaa kunnalle\nsuuren veron, ja tuollaisen perintöveron aiheuttama suurten omaisuuksien\npaloittelu olisi katkaissut kärjen kommunistiselta kiihotukselta.\nLuonnollisesti olisi tuollainen perintövero pantu toimeen isompien\nsivistysvaltioiden välillä tapahtuneiden neuvottelujen jälkeen kaikissa\nyht'aikaa.\"\n\n\"Kiusaus koettaa välttää korkeata veroa olisi ollut sangen suuri\",\nvakuutin minä. \"Monet olisivat koettaneet ainakin osaksi päästä\nkiertoteitse veroa maksamasta joko ilmoittamalla perintönsä\nviranomaisille todellista pienemmäksi tai lahjoittamalla jo eläessään\nosan omaisuudestaan lapsilleen ja sukulaisilleen.\"\n\n\"Petoksen yritys olisi voitu rangaista koko omaisuuden menettämisellä\",\nsanoi Forest; \"lahjat taas olisi voitu verottaa samoin kuin perintö.\nTuollaisen lain oikeudenmukaisuuteen ja siunausta tuottavaan\nvaikutukseen nähden olisi kyllä voitu ottaa lukuun joitakuita vaikeuksia\nsen käytäntöön panossa, varsinkin kun nämä vaikeudet vain alussa\nolisivat olleet pahempaa laatua. Niin pian kun rautatie-ja\nsähkölennätinlinjat olisivat olleet hallituksen huostassa ja teollisuus\nja elintarpeiden kauppa siirtynyt osuuskunnille, olisivat 50 tai 100\nmiljoonan dollarin omaisuudet olleet vain muistoja, sillä nuo muutokset\nolisivat estäneet sekä köyhtymistä että suurten rikkauksien syntymistä.\nVälittäjien ja välikauppiaiden luku olisi melkoisesti vähentynyt,\njokainen mies olisi rohjennut käydä hyötyä tuottavaan työhön ja saanut\nsiitä palkan, joka olisi vastannut hänen työnsä hyvyyttä ja paljoutta.\"\n\n\"Eikö olisi muodostunut sellaisia nurkkakuntia kuin ne, joilla te\nväititte olevan niin suuren vaikutuksen teidän hallitukseenne?\" kysyin\nminä. \"Ja eivätkö ne olisi itselleen anastaneet tuotto- ja\nkulutusyhdistysten johtoa? Eivätkö tuollaiset nurkkakunnat olisi voineet\nmaksaa hyvälle työntekijälle huonosti, huonolle suosikilleen taas\nhyvin?\"\n\n\"Sellaista olisi voinut tapahtua; mutta seurauksena olisi ollut, että\nkelvolliset työmiehet olisivat jättäneet osuuskunnan, jossa heitä\npetettiin laiskurien ja hutilusten hyväksi. He olisivat helposti\npäässeet toiseen osuuskuntaan, sillä hyviä työmiehiä pidetään arvossa\nkaikkialla, missä kilpailu vallitsee. Sitävastoin osuuskunta, joka olisi\nkarkoittanut parhaat työmiehensä, olisi mennyt taaksepäin ja tullut\nkykenemättömäksi kestämään kilpailua. Tuollaiset haitat olisivat siis\nhelposti itsestään korjautuneet.\"\n\n\"Luonnollisesti puollatte keskinäisiä vakuutusyhtiöitä eri ammatteihin\nkuuluvien osuuskuntien kesken, yhtiöitä, jotka vakuuttaisivat kaikki\nosakkaansa tapaturmien, sairauden ja työkyvyttömyyden varalta ja\nmyöntäisivät heille määrätyssä iässä eläkkeen\", sanoin minä. \"Ja kai\nnämä vakuutusyhtiöt olisivat myöntäneet myös palo- ja henkivakuutuksia?\"\n\n\"Se seuraisi tietysti järjestelmästä, joka kommunismin tarjoamiin\nharvoihin etuihin yhdistää kaiken sen hyvän, mikä on tuloksena vapaasta\nkilpailusta\", vastasi Forest.\n\n\"Olisitteko edistäneet maahanmuuttoa?\" kysyin edelleen. \"19:nnen\nvuosisadan lopulla olivat monet rehelliset, hyvää tarkottavat, ei\nsuinkaan ahdasmieliset ihmiset, joita ei kukaan voinut syyttää\nmuukalaisvihasta, sitä mieltä, että Yhdysvallat olivat jo itseensä\nottaneet kaikki vieraat ainekset, jotka ne vielä voivat sulattaa, ja\nettä jälellä olevat maat olisivat olleet varattavat Yhdysvaltain\nasukkaiden lapsille ja jälkeläisille. Vastenmielisyys enempää\nsiirtolaisuutta vastaan oli varsinkin saksalaisten ja irlantilaisten\ndynamiitti sankarien syy.\"\n\n\"Voin kuvitella mielessäni\", vastasi Forest, \"että monet teidän\naikananne siirtolaisten tavat ja omituisuudet olivat synnynnäisille\namerikalaisille vastenmieliset ja että dynamiittisankarien rikokset maan\nlakeja vastaan, joka oli vieraanvaraisesti ottanut heidät vastaan,\nvaikuttivat syvää suuttumusta englantilais-amerikalaisissa. Siitä\nhuolimatta luulen, että teidän aikalaisillanne oli täysi syy edistää\nsiirtolaisuutta. Ankara lakien käyttäminen _kaikkia_ sen rikkojia,\nniinhyvin _maassa syntyneitä_ kuin _maahan muuttaneita_, vastaan olisi\nollut maalle hyödyksi ja tehnyt tarpeettomiksi kaikki yritykset\nrajoittaa siirtolaisuutta. Todella haitallisia siirtolaisia ei\nkuitenkaan olisi voitu estää maahan pääsemästä, jos he vaan sinne\ntahtoivat päästä; sillä jos Yhdysvaltain satamat olisi suljettu heiltä,\nolisivat he tulleet maahan Mexikon tai Kanadan kautta.\"\n\n\"Samat näkökohdat tuotiin minun aikanani usein esiin\", huomautin\nmyöntäen.\n\n\"Sen verrattain vähäisen vahingon, minkä siirtolaiset aiheuttivat,\nkorvasi monin kerroin se hyöty, minkä Yhdysvallat saivat Europasta\ntulevasta ihmisvirrasta\", jatkoi Forest. \"Se yksinkertainen tosiasia,\nettä sadattuhannet terveet ihmiset, joiden kasvatus oli Europan maille\nmaksanut satoja miljoonia dollareja, astuivat Amerikan mantereelle, oli\nYhdysvalloille suuri voitto. Noiden miesten ja naisten pelkkä läsnäolo\nkohotti maan hintaa siellä, minne he asettuivat, siten rikastuttaen maan\nomistajia. Monet siirtolaisista olivat opinkäyneitä työmiehiä ja\nkäsityöläisiä, toiset taiteilijoita ja tiedemiehiä. Mutta nämä miehet ja\nnaiset eivät tunteneet maan tapoja, liike-elämää ja muita olosuhteita,\neivätkä monasti englannin kieltäkään. Heidän täytyi sentähden täällä\ntoimintaansa _alkaessaan_ tyytyä alhaisimpiin paikkoihin. Senkautta he\nluonnollisesti nostivat enemmän tai vähemmin korkeampiin paikkoihin ne,\njotka jo asuivat Yhdysvalloissa.\"\n\n\"Monet näistä ihmisistä, jotka tulivat tänne kaikista osista Europaa,\nolivat kykeneviä ja sivistyneitä ihmisiä, joista aikaa myöten tuli\nvanhempien uudisasukasten edistyviä kilpailijoita. Mutta alituinen\nihmisvirta, joka valui Europasta Yhdysvaltoihin, rikastutti ja kohotti\nkuitenkin alinomaa Amerikan kansaa, ja sentähden olivat kaikki\nsiirtolaisuutta vastaan suunnatut iskut epäviisaita. Lainlaatijat, jotka\npuolustivat sellaisia toimenpiteitä, muistuttavat minusta miestä, joka\ntahtoi teurastaa hanhen, joka joka päivä muni kultamunan.\"\n\nHetken vaitiolon jälkeen päätti Forest selityksensä seuraavasti: \"On\ntietysti mahdotonta esittää sellaisia ehdotuksia yhteiskunnan\nparantamiseksi, että kaikkien sellaisten ehdotusten tulee sisältää kaksi\nperusaatetta. Kaikkien parannusehdotusten tarkoituksena pitäisi olla\n_poistaa inhimillisestä yhteiskunnasta ansaitsematon köyhyys_\nhävittämällä sen pelko tarkoituksenmukaisten vakuutuslaitosten avulla ja\n_säilyttää vapaa kilpailu_, tuo valtava voima, joka alituisesti\nkannustaa jokaista käyttämään paraat voimansa itsensä ja ihmiskunnan\nkohottamiseksi korkeammalle asteelle.\"\n\n\n\n\nKAHDEKSAS LUKU.\n\n\nKun olin jättänyt herra Forestin viimeisen keskustelumme jälkeen, olin\nosittain hänen selitystensä, osittain omien havaintojeni kautta tullut\nvakuutetuksi siitä, että kommunismi ei ollut, niinkuin tri Leete väitti,\nperustanut inhimillisen onnellisuuden tuhatvuotista valtakuntaa, vaan\npäinvastoin monessa suhteessa vienyt ihmiskuntaa alaspäin!\n\nMinulle oli selvää, että minun täytyi suoraan kertoa tri Leetelle\nkantani muutos ja jättää opettajatoimeni Shawmut-Collegessa, huolimatta\nvälttämättömistä huonoista seurauksista.\n\nTri Leete oli kohdellut minua mitä suurimmalla hyvyydellä. Olin varma\nsiitä, että rakastettava isäntäni olisi minulle suonut ystävyytensä\nsiinä tapauksessa, etten heti alusta olisi kommunismiin innostunut. Hän\nolisi varmaan sietänyt toisia mielipiteitä, kunhan en vain olisi\njulkisesti ryhtynyt hallitusta vastustamaan. Ehkä hän olisi suostunut\nliittoonikin Edithin kanssa. Mutta nyt olivat asiat vallan toisin.\nMielipiteitteni muutos oli varmaan tuntuva tri Leetestä peräti\nvastenmieliseltä. Hän oli minua suosittanut miehenä, joka oli\nerikoisesti sopiva Forestin seuraajaksi 19:nnen vuosisadan historian\nprofessorina. Nimitykseni oli kokonaan hänen suosituksensa ansio ja\nkommunismista luopumiseni täytyi ehdottomasti vahingoittaa tri Leeten\narvoa kansalaisten silmissä. En epäillytkään, että tämä koskisi syvästi\nisäntääni. Olihan äkillinen mielipiteitteni vaihdos\nyhteiskuntajärjestykseen näin seuraus siitä, etten tuntenut\nkansantaloudellisia ja yhteiskunnallisia oppeja ja kokemuksia. Siitä\nhuolimatta täytyi luopumiseni vahingoittaa minua suuresti tri Leeten\nperheessä ja valtiollisissa piireissä. Eikö minua täytynyt katsoa\npintapuoliseksi, mitättömäksi ja kiittämättömäksi ihmiseksi, joka en\nainoastaan ollut muutamassa viikossa muuttunut omaisuuden yhteyden\ninnokkaasta puolustajasta tämän opin jyrkäksi vastustajaksi, vaan myös\nkäytöksellään saattanut hyväntahtoisen ystävänsä sangen kiusalliseen\nasemaan?\n\nJa mitä oli Edith ajatteleva mielenmuutoksestani ja luopumuksestani\nprofessorin virasta? Hän rakasti ja kunnioitti isäänsä. Tulisiko hänen\nnuori taipumuksensa tässä vaikeassa taistelussa osottautumaan\nelinvoimaiseksi? Sokean ihastukseni uuteen asiain järjestykseen oli\nhallituksen sanomalehdistö tehnyt koko maalle tunnetuksi. Luopumiseni\ntästä opista heti sen jälkeen, kun lähemmin olin tutustunut siihen ja\nsen toimeenpanemisen seurauksiin, asetti hallituksen äänenkannattajat\nsangen kiusalliseen, melkeinpä naurettavaan asemaan. Oli arvattavaa,\nettä minua kohdeltaisiin periaatteettomana kansan villitsijänä, ehkäpä\nvaarallisena roistonakin. Luonnollisesti voin odottaa, että minut\npistettäisiin jonkin kolmannen luokan toiseen asteeseen ja minulle\nmäärättäisiin mahdollisimman epämiellyttävä työ, mitä keksiä voi, --\njollei minua vaan teljettäisi suoraa päätä houruinhuoneeseen. Voisinko\nenää ajatellakaan vaatia Edith Leeteä, joka oli kasvanut arvossapidetyn\nisänsä kodissa kuin kukkanen hyvin hoidetussa puutarhassa, jakamaan\nkohtalonsa miehen kanssa, jota ihmisten täytyi pitää joko heikkopäisenä\nlavertelijana tai periaatteettomana teeskentelijänä, jolle paikka\nkolmannen luokan toisessa asteessa oikeastaan vielä oli aivan liian\nhyvä.\n\nPelko, että kadottaisin Edithin rakkauden, työnsi joksikin aikaa kaikki\nmuut ajatukseni syrjään; sillä Edith Leetessä rakastin Edith Bartlettia\nja ajatus, että Edith voisi minusta luopua, painoi kuin alppivuori\nsydäntäni. En koskaan eläissäni ollut tuntenut itseäni niin toivottoman\nkurjaksi, kuin kulkiessani tri Leeten taloa kohti viimeisen keskusteluni\njälkeen herra Forestin kanssa.\n\nSilmänräpäyksen punnitsin mielessäni ajatusta lopettaa kurja, toivoton\nelämäni omalla kädelläni; mutta sitte päätin kestää kohtaloni kuin mies.\nAstuin siis tri Leeten taloa kohti, lujasti päättäneenä sanoa\nystävilleni suoraan totuuden ja tehdä velvollisuuteni kunniallisena\nmiehenä.\n\nTapasin tri Leeten, joka aina muulloin oli ystävällinen ja tyven,\nkiihoittuneessa mielentilassa. Hänen katseensa oli huolestunut ja\nsamalla uhkaava. Ennenkuin ehdin häntä puhutella, pysähtyi hän huoneen\nläpi kulkiessaan eteeni ja sanoi:\n\n\"Olen saanut luotettavan tiedon, että yhteinen ystävämme Fest tahtoo\nnostaa radikaalit kapinaan. Viimeisinä päivinä on pidetty useampia\nsalaisia kokouksia ja minä tiedän, että Festillä on aikomus alkaa kapina\ntäällä Bostonissa.\"\n\n\"Kuinka aiotte tehdä tyhjäksi hänen yrityksensä?\" kysyin minä. \"Aiotteko\nkutsua kokoon kansalaiset ja antaa vangita salaliittolaiset? Olen\nkaikissa tapauksissa käytettävissänne\", lisäsin, iloissani, että voin\nisäntääni palvella ainakin radikaaleja vastaan. Sillä minä inhosin\nheidän oppejaan vielä enemmän kuin heidän johtajiaan.\n\n\"Epäilen, tokko on valtiollisesti viisasta julaista kehoitusta\nkansalaisille\", vastasi tohtori. \"Sellaisen toimenpiteen kautta saisi\nsalaliitto vaan liian suuren merkityksen. Olisi pitänyt antaa tuo Fest\nlääkärien hoitoon heti, kun hän viime kerralla jätti taloni. Hän\nyksinään on vaarallinen. Hänen kannattajansa eivät itsessään merkitse\nsuuria. Mutta kapina voi aina tulla vaaralliseksi sellaisen miehen\nollessa johtajana, jossa, kuten Festissä, rohkeuteen ja persoonalliseen\nvoimaan yhdistyy jonkinlainen raaka kaunopuheisuus. Varovaisuuden vuoksi\nolen antanut käskyn vangita salaliiton päämiehen ja viedä hänet varmaan\npaikkaan lääkärin hoidettavaksi.\"\n\nMinä en voinut tätä askelta hyväksyä, vaikka se olisikin tehonnut.\nMinuun vaikutti epämiellyttävästi, ettei tahdottu kohdella valtiollista\nvastustajaa avonaisesti sellaisena ja tehdä häntä vaarattomaksi, vaan\nettä taas tässäkin tapauksessa lörpöteltiin parannuslaitoksesta ja\nlääkärin hoidosta. Katsoin kuitenkin tällä kertaa hyödyttömäksi esittää\nmielipidettäni tällaisesta valtiollisten vastustajain kohtelusta ja\nkysyin herra Leeteltä vain, olisiko hänellä joitakuita minuutteja aikaa\nuhrata omille asioilleni. Katsoin velvollisuudekseni puhua nyt\navonaisesti Edithin isän kanssa.\n\nYstävällisesti, kuten aina, kääntyi tri Leete puoleeni ja pyysi minua,\njos ei minulla ollut mitään sitä vastaan, lykkäämään keskustelumme\nseuraavaan aamuun.\n\nSuostuin siihen.\n\nMenimme ruokailuhuoneeseen ja istuuduimme pöytään. Rouva Leete oli\ntuottanut keittolaitoksesta kevyen illallisen; mutta kellään ei ollut\nruokahalua. Olimme kaikki levottomia.\n\nTri Leete katsoi kelloaan.\n\n\"Festin pitäisi jo olla virkamiesten ja lääkärien hallussa\", sanoi hän.\n\"Odotan vaan tietoa siitä.\"\n\nKun oli kulunut muutamia minuutteja levottomassa odotuksessa, kuulimme\nkadulta melua. Suuri kansanjoukko täytti eteisen ja ruokailuhuoneen.\nEtumaisena oli Fest, joka nähtävästi oli kestänyt kiivaan taistelun.\nHänen villainen paitansa oli revitty ja teurastuspiilusta, jota hän piti\noikeassa kädessään, tippui verta.\n\n\"Tässä olen taas, tri Leete\", huusi hän mahtavalla, hiukan käheällä\näänellään. \"Olen teitä varoittanut ja sanonut teille, etten enää koskaan\nastuisi taloonne ystävänä. Ja koska te, kirottu vanha teeskentelevä\ntyranni, olette antaneet käskyn sulkea minut, terveen ihmisen,\nhouruinhuoneeseen, olen minä päättänyt, että teidän vielä tänä iltana\npitää kuolla. Bostonin kansa pitää vapautettaman teidän\nhirmuvallastanne.\"\n\nMinä sieppasin veitsen ja astuin tri Leeten sivulle, valmiina\nsuojelemaan häntä ruumiillani.\n\nMutta tässä silmänräpäyksessä väkijoukon huomio kiintyi Forestiin, joka\ntunkeutui joukon läpi, hyppäsi ruokapöydälle ja hetkeäkään odottamatta\nhuusi: \"Te kaikki tunnette minut ja tiedätte, että olen tämän miehen\nvihollinen.\" Samalla hän osotti tri Leeteä. \"Kun en tahtonut puolustaa\nviheliäistä hallitustamme, erotettiin minut professorinpaikastani ja tri\nLeete oli se, joka osotti minulle renginpaikan yliopistossa.\"\n\n\"Sepä on aivan tuon kurjan ukkorähjän tapaista\", huusi eräs\nlikaisennäköinen mies.\n\n\"Senvuoksi sanon: Alas hallitus, joka tahtoo kuristaa puhevapauden!\"\npuhui Forest edelleen. \"Alas hirmuvalta! Mutta älkäämme teurastako tätä\nvaivaista vanhaa syntistä. On arvotonta meidän kaltaisille voimakkaille,\naseellisille miehille, aivan sopimatonta, tappaa aseeton, vanha ihminen.\nSulkekaamme hänet samaan hulluinhuoneeseen, johon hän tahtoi lähettää\nystävämme Festin.\"\n\n\"Niin! Aivan oikein! Sulkekaa hänet hulluinhuoneeseen!\" mylvivät\nradikaalit.\n\nOli selvää, että Forest koetti pelastaa tri Leeten henkeä. Katseeni\nsattui Edithiin. Hän oli kuolonkalpea, mutta tyven. Hän oli kietonut\nvasemman käsivartensa isänsä ympäri ja hänen katseensa kohtasi minun\nkatseeni ystävällisenä, kuten aina. Onnettomuudeksi huomasi Fest tämän\nEdithin katseen ja hänen mustasukkaisuutensa purkausi uudella vimmalla\nesiin.\n\n\"Te kirotut narrit\", huusi hän kiukusta melkein tukehtuneella äänellä.\n\"Ettekö huomaa, että Forest koettaa pelastaa tuon kavalan ja vaarallisen\nvanhan tyrannin hengen? Mutta sen ei pidä häneltä onnistuman. Osanani\nsaaliista vaadin Leeten henkeä ja hänen elävän tyttärensä.\"\n\n\"Tee, mitä tahdot, Bob\", huusivat jotkut joukosta.\n\n\"Jättäkää tämä talo, Forest\", käski Robert Fest. \"Minulla ei ole mitään\nvihaa teitä vastaan. Mutta jos astutte tielleni, saatte kantaa\nseuraukset.\"\n\n\"Niin kauan kun minä elän, ette tässä talossa murhaa tätä miestä\",\nvastasi Forest. \"Teidän pitäisi hävetä, Fest! Teidän käytöksenne ei ole\nkunniallisen miehen arvolle sopiva.\"\n\n\"Vaiti, narri\", huusi Fest raivoissaan. \"Tuo teeskentelevä lurjus Leete\non jo kyllin kauan pitänyt kansaa orjuudessa. Hänen täytyy kuolla, ja\njollet sinä väisty matkaasi, saat seurata häntä helvettiin.\"\n\nVimma, jommoista en koskaan ennen ollut tuntenut, valtasi minut.\n\n\"Mitä on tämä vanha mies tehnyt, herättääkseen verenhimoasi, sinä kehno,\ntunnoton pelkuri\", huudahdin, hyökäten Festiä kohti, pistääkseni\nveitseni hänen rintaansa. Mutta tusina käsiä teki minut aseettomaksi,\nsamalla kun Fest käski:\n\n\"Pistäkää tuo riemuvanhus säkkiin ja viskatkaa hänet mereen. Vaikka en\nolekaan professorin silmissä kunniallinen mies, pidän kuitenkin sanani\nja olen tuolle esiinkaivetulle kummitukselle luvannut, että upotan hänet\nkuin koiranpenikan, jos hän vielä kerran juoksee jalkoihini.\"\n\nHän kohotti verisen kirveensä ja astui tri Leeteä kohti, joka seisoi\nliikkumattomana paikallaan, harmaat silmänsä suunnattuina raakaan\nvihamieheensä.\n\nVielä kerran koetti Forest pelastaa vanhan herran henkeä, asettumalla\ntämän eteen; mutta eräs mies, jolla oli siivoton parta ja pienet,\neläimellisesti kiiluvat silmät, iski pitkän veitsen uskollisen Forestin\nrintaan. Sanoen: \"Me olemme kuitit, Leete\", hän vaipui maahan.\n\nEdith taisteli kahden miehen kanssa, jotka koettivat häntä erottaa\nisästään, kun Festin teurastuskirves putosi tri Leeten harmaaseen\npäähän.\n\nSanaakaan sanomatta hän kuolleena vaipui lattialle.\n\nEdith parkaisi äänekkäästi ja meni tainnoksiin. Fest otti hänet hänen\nisänsä verellä tahrattuihin käsivarsiinsa.\n\n\"Hän kieltäytyi tulemasta vaimokseni\", sanoi hän, irvistäen samalla\nkertaa raa'asti ja ilkeästi. \"Nyt hän on minun, ilman tyhmiä\navioliittomenoja.\"\n\nJa astuessaan Edithiä pois kantaen ovea kohti huusi hän kumppaneilleen:\n\"Pojat, lyökää kuoliaaksi kaikki hallituksen ystävät! Tunnin päästä\ntapaan teidät raatihuoneella.\"\n\nTein viimeisen, epätoivoisen ponnistuksen, ravistaakseni päältäni\nmiehiä, jotka minua pitelivät kiinni ja -- heräsin 31 p:nä toukokuuta v.\n1887 omassa vuoteessani. Vieressäni olivat eräs lääkäri ja palvelijani\nSawyer, jotka pitkän aikaa olivat turhaan koettaneet saada minua\nheräämään syvästä, mesmeristin aiheuttamasta unesta.\n\nKului enemmän kuin tunti, ennenkuin ajatuskykyni palasi; mutta sitte\nsyvä huokaus teki ahdistuksestani lopun.\n\nSalaman nopeudella kulkivat hauskan ja samalla kuitenkin kauhean uneni\nyksityiskohdat silmieni ohi. Uudelleen punnitsin mielessäni niitä\nperusteita, jotka tri Leete ja Forest olivat mielipiteittensä\npuolustukseksi esittäneet, ja tunsin itseni sanomattoman onnelliseksi\ntietäessäni, että elin 19:nnellä vuosisadalla enkä kommunistisessa\nyhteiskunnassa, joka minusta tuntui jättiläiskokoiselta kuritushuoneelta\nrangaistusvankien kapinan-aattona.\n\n\"Mieluummin tahdon kuitenkin tehdä vapaudessa raskasta työtä, kun joka\npäivä vankilankaltaisessa yhteiskunnassa olla muutamia tunteja enemmän\njoutilaana\", sanoin ajatuksiin vaipuneena itsekseni. \"_Sillä työ ei ole\nmikään onnettomuus._ Ja ennenkuin taivun kommunistisen orjuuden\nalaiseksi, tahdon mieluummin toimia muutamia vuosia kauemmin ja\nkieltäytyä muutamista elämän mukavuuksista. Useimmat nautinnot, joita\ntavoitamme, näyttävät sitäpaitsi haluttavimmilta niin kauan, kun meillä\nei niitä ole. Kun olemme saavuttaneet, mitä olemme tavoittaneet, ja sen\nnautintoon tottuneet, kadottaa se melkein aina kaiken viehätyksensä.\"\n\nPäätin vastaisuudessa uhrata paraat voimani kaiken sen edistämiseksi,\nminkä täytyy olla ihmiskunnalle onneksi, mutta ennen kaikkea kehoittaa\ntyytyväisyyteen, joka on inhimillisen onnen ainoa luotettava perusta.\nOnnellisuushan ei suinkaan riipu niin paljoa hyvinvoinnista, kuin moni\nluulee: niin, todellisuudessa maine ja rikkaus liiankin usein hävittävät\nonnellisuuden. Tunnemmeko itsemme onnellisiksi vai emmekö, riippuu\nsuureksi osaksi elämänkatsomuksestamme.\n\n\n\n"]