[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fQCZ43ZPH31cCm1Qp-sC9UymyvytHta5MNrq_cW4kcZE":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},2051,"Hans Lange","Heyse, Paul",1830,1914,"2051-heyse-paul-hans-lange","2051__Heyse_Paul__Hans_Lange","Näytelmä viidessä näytöksessä","romaani",[],[15],"nobel","fi",1866,1879,20482,123716,false,59989,[24],"German drama -- Translations into Finnish",[26,27,28],"Historical Novels","Plays/Films/Dramas","Nobel Prizes in Literature","\"Hans Lange: Näytelmä viidessä näytöksessä\" by Paul Heyse is a dramatic play written in the late 19th century. The story is set in the backdrop of East Pommerania in 1476 and revolves around Duke Sophia, her son Bugslaff, and the court's intricate power dynamics. The main themes appear to explore familial loyalty, class struggles, and the tension between personal desires and societal expectations.  At the start of the play, we are introduced to Duchess Sophia, who is troubled by a letter from her husband calling for their son Bugslaff to join him in battle. This call demands a sacrifice from her, stirring feelings of anguish and reflection about her past choices. Evald von Massov, her loyal court marshal, counsels her, suggesting that marriage and reconciliation with her husband might be possible if Bugslaff goes to the duke. Amidst the unfolding drama, Hans Lange, a simple peasant, is introduced as a potential guardian for Bugslaff, which sets the stage for various character interactions and the complex interplay of class relations throughout the narrative. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Törmänen, C. Edv.",264,"Historiallinen draama sijoittuu 1400-luvun Pommeriin, missä herttuatar Sophia joutuu päättämään poikansa kohtalosta. Isä vaatii nuorta perijää mukaan sotaan, mikä aiheuttaa ristiriitoja hovissa. Tapahtumiin kytkeytyy myös uskollinen talonpoika Hans Lange.","Paul Heysen 'Hans Lange' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2051.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","HANS LANGE\n\nNäytelmä viidessä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nPAUL HEYSE\n\n\nAlkukielestä suomentanut\n\nC. Edv. Törmänen\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nHämäläisen Osake-yhtiön kirjapainossa ja kustannuksella,\nv. 1879.\n\n\n\n\n\n\nJäsenet:\n\nSOPHIA, Pommerin herttuatar.\nBUGSLAFF, hänen poikansa.\nEVALD von MASSOV, hänen hovimarsalkkinsa.\nJÜRGEN von KROKOV  |\nHANS von PUTKAMMER | pommerilaisia aatelismiehiä.\nJOST von DEVITZ    |\nKLAUS BARNIM, Rügenvalden pormestari.\nACHIM, Massov'in palvelia.\nHANS LANGE, talonpoika Lanzkessa.\nGERTRUD, hänen äitinsä.\nDÖRTE, hänen tyttärensä.\nHENNING, hänen palkka-renkinsä.\nHENOCH, juutalainen, eläin-kauppias.\nNIELS ERICHSON, ruotsalainen ase-seppä.\nVEIT KLINKER, vangin-vartia.\nPommerilaisia aatelismiehiä. Rügenvalden raatiherroja ja porvareita.\nPalvelioita ja talonpoikia.\n\nTapaus Rügenwaldessa ja sen läheisessä Lanzken kylässä, Itä-Pommerissa,\nv. 1476.\n\n\n\n\nEnsimäinen näytös.\n\n\nHuone herttuallisessa linnassa Rügenvaldessa.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus\n\n    Herttuatar Sophia (tulee kirje kädessä, häntä seuraa) Palvelia.\n\n_Herttuatar_. Mene herra Evald von Massov'in luo. Sano että minä pyydän\nhänen heti tulemaan tänne. -- (Palvelia pois. -- Herttuatar on tullut\nkeskelle huonetta, seisoo siinä). Viisi vuotta eroitettuna\npuolisostani! Mikä vaikuttanee, että hänen nyt kirjoittamansa kylmät\nrivit saavat minun vapisemaan kovemmin, kuin hänen lempi-kirjeensä\nmuinoin? Kauhistuukko ihminen ainoastaan silloin, kun huomaamattansa\ntarttuu kuollehen jää-kylmään käteen? (Katselee kirjettä\ntuskallisesti). Eiköhän tuossa tuhassa kiilune kipunatakaan enää?\n\n\nToinen kohtaus,\n\n    Herttuatar. Massov (tulee).\n\n_Massov_. Rouva herttuatar -- -- --\n\n_Herttuatar_. Minä kutsutin Teidät luokseni, Massov; tarvitsen\nneuvoanne. Puolisoni on lähettänyt minulle kirjeen. Keskellä riehuvaa\nsotansa melskettä Brandenburgia vastaan on hänellä ollut aikaa\nmuistella minua, kun nyt huomasi olevansa tilaisuudessa tuottamaan\nminulle uusia tuskia. Hän vaatii minulta poikaani, joka juuri nyt tulee\ntäysikäiseksi ja on muka kylläksi vaurastunut isänsä rinnalle aseita\nkäyttämään.\n\n_Massov_. Ja -- Siinäkö kaikki?\n\n_Herttuatar_. Kaikki? Saattaako äidiltä pyytää uhria suurempaa, kuin\nluopumaan pojastaan?\n\n_Massov_. Ja kuitenkin -- pyydätte minulta neuvoa. Minun mielestäni on\näidin oma neuvo paras neuvo tämmöisessä asiassa.\n\n_Herttuatar_. Hyvä Massov. Mutta jos ei tämä kirje koskisikkaan\nainoastaan äitiä? Jos myöskin _ruhtinattaren ylevyys_ -- (hiljemmin)\njos _vaimon sydänkin_ tahtoisi neuvon-antoon yhtyä? -- Massov, viisi\nvuotta on pitkä aika. Tämä aika on tehnyt minut kahtakymmentä vuotta\nvanhemmaksi. Mutta ehkä on se _hänestäkin_ pitkältä tuntunut? Ehkä on\nse hänestäkin ollut tukalampi, ikävämpi, kuin hän huomata antaa, ja\nehkä hän kutsuu Bugslaff'in luokseen, toivoen pojan kautta -- voivansa\nliittyä äitihin jälleen? -- -- Minä vain kuvittelen siten, Massov.\nMutta voisihan se toki olla mahdollistakin, eikö totta, voisihan se\nolla mahdollista?\n\n_Massov_. Sallitteko -- --?\n\n_Herttuatar_ (antaa hälle kirjeen). Lukekaa! Siitä on pitkä aika, kun\nminä häneltä sain kirjeitä, joita en kellekkään näyttää saattanut. --\nNo, Massov?\n\n_Massov_. Todellakin kummallista. Ei edes uhkausta, ei edes solvausta\nTeidän uskollista palveliaanne kohtaan.\n\n_Herttuatar_ (elävästi). Eikö totta? Noiden kylmien rivien välissä\npiilee joku salainen aikomus.\n\n_Massov_. Varmaankin joku salainen aikomus.\n\n_Herttuatar_. Ja mitä _Te_ näette noiden rivien välissä?\n\n_Massov_. Että Eerikki-herttua tarvitsee rahoja pitkällisen sotansa\nkäymiseen ja on otolliseen aikaan muistanut aarteet, jotka hänen\npuolisonsa, Tanskan prinsessana, toi muassaan Pommeriin ja varmaankin\nsäilytti Rügenvaldeen, paetessaan puolisonsa, juuri tuon saman\nEerikki-herttuan häpeällistä kohtelua.\n\n_Herttuatar_. Te teette hälle väärin, Evald. Halveksittava hän ei ole.\nMonen vuoden elämän vaiheet ovat saattaneet masentaa tulista kiivautta,\njoka hänen hyviä ja suuria ominaisuuksiaan himmensi. Väärin tein\nminäkin. Minä olin itsekäs, min'en seurannut hänen tahtoaan. Minä\ntuskistelin, kun hän yhä oli luotani poissa, ainaisissa taisteloissa,\nja kostin sen, kun hän kotiin palasi. Pojalleni olin nurja, kun hän\npiti isästään enemmän, kuin minusta. Kun nyi silmäilen mennyttä aikaa,\ntäytyy mun lausua itselleni: Jos olisit ollut lempeämpi, olisi sua\nlempeämmin rakastettukin.\n\n_Massov_. Silloin, -- suokaa anteeksi suora puheeni: Silloin tunsitte\nitsessänne enemmän kuninkaallisuutta, kuin nyt. Silloin ette olisi\nsaattanut ajatellakkaan panna alttiiksi poikaanne, voittaaksenne isän\nsydäntä jälleen. Semmoisena tapasin teidät Gollnov'in linnan\nhäpeällisessä vankityrmässä, ja olen siitä saakka pitänyt Teitä\npalvelemisen elämäni tarkoituksena. Minulle oli kylliksi palkkaa siitä,\nettä sain palvella prinsessaa. Lähettäkää nyt poikanne sanomaan\nisällensä: Äiti on tullut myöntyväisemmäksi ja tahtoo kernaasti\nluoksesi jälleen, ja sen merkiksi on hän armossa antanut virka-eron\npelastajalleen ja suojelialleen Evald von Massov'ille -- koska sitä\nvihaat.\n\n_Herttuatar_. Lauseenne ovat katkerat. Ken ajattelee siten?\n\n_Massov_. Se, joka Teidän silmillänne katselee tämän kirjeen rivien\nvälejä. (Antaa kirjeen takaisin).\n\n_Herttuatar_. Olenko tehnyt pahoin teitä kohtaan? Suokaa se mulle\nanteeksi, Evald. Sydämeni on surua täynnä. Te olette oikeassa: Keinoni\nolikin kehnosti valittu. Vaikkapa sovinto vielä olisikin mahdollinen,\npoikani ei sitä välittää saa. Suurimman tuskan tnottaapi mulle se\nkatkera huomaus, että hän päivä päivältä yhä kauvemmaksi poistuu\nminusta.\n\n_Massov_. Hän on isänsä kuva.\n\n_Herttuatar_. Ja kuitenkaan en tätä kauvemmin voi kärsiä. Me olemme\nkäyttäneet kovuutta. Poikani on siitä vain kovaluontoisemmaksi tullut.\nJos olisimme kohdelleet häntä hellemmin, olleet myöntyväisemmät häntä\nkohtaan -- --\n\n_Massov_ (tyynesti). Ja ehkä lähettäneet hänen isänsä luoksi, missä\nolisi saanut nauttia vapaata sota- ja leiri-elämää, huveja, juominkeja\nsekä suloisia naisia -- -- --\n\n_Herttuatar_. Te olette säälimätön, ystäväni!\n\n_Massov_. Niinkauvan kuin te minua tuolla kunnia-nimellä mainitsette,\nsuokaa anteeksi, että harrastan tukehduttaa tuon pojan innollista\ntaipumusta hekumalliseen elämään. Minulla on suunnitelma, jonka tänään\nai'oin Teille esittää. Minunkin täytyy myöntää, että Bugslaff viimme\naikoina on mennyt taaksepäin sekä sielunsa että ruumiinsa suhteen. Hän\non laihtunut, hänen yönsä ovat olleet unettomat, hänen käytöksensä\närtynyt ja samalla on hän salamielisen haaveksiva.\n\n_Herttuatar_ (huo'aten). Hän ei viihdy äitinsä luona!\n\n_Massov_. Sentähden tekisi lyhyt ero-aika --\n\n_Herttuatar_. Ai'otteko lähettää hänet pois?\n\n_Massov_. Ainoastaan maalle, aivan lähelle, raittiisen ilmaan,\njossa hällä on tilaisuutta voimiensa käyttämiseen. Täällä -- sen\ntiedätte itsekkin -- muodostuu jok'ainoa hälle suotu vapaus\nhuikentelevaisuudeksi. Tunnettehan Lanzken kylän, kolmen tunnin matkan\npäässä.\n\n_Herttuatar_. (Nyykäyttää päätään).\n\n_Massov_. Minä kuulin kerrottavan Hans Lange nimisestä miehestä, jolla\non suuri talo Lanzkessa; hän on teidän vuokra-miehiänne; siellä olisi\nnuori junkkeri aivan kuin äitinsä luona. Minä lähetin kutsumaan Hans\nLangea kaupunkiin ja odotan häntä joka hetki.\n\n_Herttuatar_ (malttaen). Minulla ei ole muuta tukea, kuin te. Minun\ntäytyy luottaa teihin!\n\n_Massov_. Joku tulee; Jürgen von Krokov, kuulen ma.\n\n_Herttuatar_. Tuo siivoton mies törkeine pilapuheilleen on minulle\nilettävän vastenmielinen.\n\n_Massov_. Ja kuitenkin on teillä täysi syy olla sitä hälle\nhuomauttamatta. Sillä jos hän, suurine aatelis-puolueineen, rupeaisi\npuolisonne puolustajaksi, ei herttuan enää tarvitsisi nähdä vaivaa\nkirjeitten lähettämisestä, niinkuin nyt. Hän ryntäisi julkeasti tähän\nuskolliseen kaupunkiin ja ottaisi, mitä te ette hyvällä antaisi,\npoikanne, aarteenne -- vapautenne. Onni vain, että Itä-Pommerin\naatelisto on häntä vastaan, että tämä Krokov, Putkammer,\nZitzevitz -- -- --\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Entiset. Jürgen von Krokov (keski-ovesta. Viimeksi) Achim.\n\n_Krokov_. Tuhannen tuhatta hornan kiehuvaa kattilaa, Massov -- vai niin\n-- rouva herttuatar!\n\n_Herttuatar_ (istun). Hyvää päivää, herra von Krokov. Kuinka kuluu\naikanne pikku Rügenvaldessamme?\n\n_Krokov_. No niin, ruhtinaallinen armo, kiitos kysymästä! Tiedättehän:\n\n    Salomo, hän oi' viisas mies,\n    Hän Bacchon seuran arvon ties';\n    Bacchon seurass' aamuisin:\n    Ja Venuksen aina iltaisin --\n\nvaan täällä ei ylipäänsä ole Venus-rouvasta suurin puhettakaan;\nmiesväki heittää heti uhkaavia mörönsilmäyksiä, kun vain rupeaa heidän\nvaimojaan -- niin, niin, min'en jatka, Massov. Ja muutenkin, min'en\nenään ole juuri siinä iässäkään. Mutta mitä Bacchoon tulee -- (hiljaa).\nEvald hoi, Devitz istuu tuolla alhaalla aamu-maljan ääressä, hän\nlähetti minut tänne -- -- --\n\n_Herttuatar_. Oletteko ollut markkinoitamme katselemassa, herra von\nKrokov?\n\n_Krokov_. Sieltähän minä nyt juuri tuloa teen. Siellähän on itse\nlempo irti, ilmassa-hyppiöitä, marakatteja, tanssivia karhuja,\nTurkin-musiikkia, jotta silmät ja korvat umpeen käyvät. Mokoma ei\nhuvita minua, rouva herttuatar. Minä mielemmin ärsytän karhuja, kuin\nnäen niiden tanssielevan muiden kesyjen kristittyjen tavoin. Mutta mitä\nminun pitikään sanoman, minä näin junkkerinnekin siellä markkinakojujen\nvälissä.\n\n_Massov_. Bugslaff'inko? Mahdotonta!\n\n_Herttuatar_. Minä annoin hälle luvan, Massov. Minua säälitti, kun näin\nhänen synkkänä ja äänetönnä istuvan kirjojensa ääressä, kuunnellen\nmiten markkina-väki hänen ikkunansa alla elämöi.\n\n_Krokov_. No niin, Massov, mitäpä pahaa siinä? Olemmehan mekin\naikoinamme olleet nuoria ja olemme kernaammin töllistelleet jättiläisiä\nja muita kummituksia, kuin aasinvuodalle piirrettyjä variksenjalkoja.\nMuuten näyttää minusta, että sinä pidät nuoren herran ohjakset liian\nkireellä. Siksipä hän näyttääkin niin menehtyneeltä ja kurjalta kuin --\nempä sanokkaan.\n\n_Massov_. Minun luullakseni vastaan minä hänen kasvatuksestaan.\n\n_Krokov_. Luonnollisesti, ystäväiseni. Mutta ei kukaan voi toiselle\nopettaa sitä, jota ei itsekkään ymmärrä.\n\n_Massov_. Mitä se olisi?\n\n_Krokov_. Juomista, mässäämistä. Sitä pitää ajoissa opettaa niin\nnuorelle herralle, kuin Bugslaff-herttua on, muuten ei hänestä\nikipäivinä tule miestä, joka valtiollisissa asioissa pitää oikean\nkurssinsa vielä silloinkin, kun toiset jo pöydän alla purjehtivat.\nEnköhän lie oikeassa, Teidän ruhtinaallinen armonne?\n\n_Herttuatar_ (pakoitetulla naurulla). Minun olisi kai pitänyt laittaa\nhänet Teidän kouluunne?\n\n_Krokov_. Silloin ei hän oliskaan ollut huonoissa käsissä. Ja\nviinipikari on aina parempi, kuin arpa-pikari.\n\n_Ruhtinatar_. Taivaalle kiitos, hän ei tunne kumpaakaan.\n\n_Krokov_. Eikö tunne? Teidän tietonne on harhatiellä, -- älkää\npahastuko. Sillä arvatkaapa, missä minä armollisen junkkerin tapasin.\nErään olutkapakan edessä, kahden lurjusmaisen porvarin-pojan seurassa.\nNe veitikka-nulikat onkivat arpa-nappuloiden avulla taalerin toisensa\njälestä nuoren herramme taskusta.\n\n_Herttuatar_. Kuinka?\n\n_Krokov_. Hän oli niin syvämielisesti kiintynyt työhönsä, ett'ei\nkuullut eikä nähnyt minuakaan. Hahaha, pidä kunnianas, Massov!\n\n_Massov_ (kiivaasti). Älä joutavia laskettele, Jürgen. Junkkerilla ei\nole rahoja, millä peliin saattaisi ryhtyä.\n\n_Herttuatar_. Anteeksi, ett'en ole Teille sitä sanonut. Minä annoin\nhälle vähän rahaa, että saisi ostaa jotain torilla. Jos olisin\naavistanut -- -- --\n\n_Massov_ (tuimasti). Täten huomaan minä jo saaneeni virka-eron ja\nluovun siis nyt heti sekä toimestani että kaikesta muusta\nedesvastauksesta, jättäen ne Teidän käsiinne jälleen.\n\n_Herttuatar_. Evald, Te ai'otte siis -- -- --?\n\n_Krokov_. No, mutta kuules, veikko, mokoma tuimuus ompi turhuutta.\nAntakaa hänen vain pötkiä tiehensä, rouva herttuatar! Ottakaa _minut_\nhänen sijaansa hovimestariksi. Minä kyllä istutan junkkeriinne\nihmistapoja, jotta maailma sadan peninkulman päässä lausuu: Kas, siinä\noikea pommerilainen!\n\n_Herttuatar_ (nousee, hiljaa Massov'ille). Ettehän toki minun tähteni,\nhänen läsnä-ollessaan, toimittane ikäviä tapauksia.\n\n_Massov_. (Kumartaa kylmästi).\n\n_Krokov_. No, kuinkas on laita, Massov? Devitz odottaa. Rouva\nherttuatar -- -- --\n\n_Achim_ (Tulee, kuiskaa jotain Massov'in korvaan).\n\n_Massov_ (viittaa Achimia menemään pois; lähenee herttuatarta, hiljaa).\nTuo talonpoika Lanzkesta on tullut. Jos tahtonne vielä on -- -- --\n\n_Herttuatar_. Minä jätän sen Teidän tehtäväksenne, Evald. Tutkikaa\nhäntä, jotta huomaisitte, kasvattaako hän poikaa rehellisyyteen ja\nsiveyteen. Sittemmin puhuttelen häntä itse. Nyt huomaan, niin pitää\nolla, vaikkapa senkautta jäänkin haikeaan kaipaukseen, yksinäni vallan.\n-- Herra von Krokov -- -- --. (Ojentaa kätensä Krokov'ille, joka\nystävällisillä nöyryyden-osoituksilla seuraa häntä vasemmalle).\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Massov (yksin).\n\n_Massov_. Bugslaff pitää mun saada täältä pois, kun vielä on aika\notollinen. Herttuattaren heikkoudet sekä aateliston ahnas suosio\nriistää pian ohjakset käsistäni ja kukistaa kaikki aikeeni. Miks'en\nsitä ennemmin huomannut! Nyt saattaisin vapaasti hengittää; minulla ei\nolisi joka askeleella tuon poikosen vihansilmäys esteenä, vaan olisin\ntämän maan _hallitsia_, ja tämä rouva -- vait, tuollapa tuleekin Hans\nLange. Jos hän vain on minun miehiäni, en vielä ole mitään kadottanut.\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Massov. Hans Lange (astuu sisään: Achim, joka avaa hälle oven,\n    poistuu heti. Lange, kumarreltuaan, jääpi ovensuuhun, toki\n    osoittamatta liiallista nöyryyttä).\n\n_Massov_ (tarkastellen Langea). Sinähän olet Hans Lange Lanzkesta?\n\n_Lange_. Olen niin, herra hovimarsalkki.\n\n_Massov_ (istuu). Tule lähemmäksi, hyvä ystävä! Istu.\n\n_Lange_ (tullen etu-alalle). Kiitän, hyvä herra. Minä tiedän\nvelvollisuuteni.\n\n_Massov_. Sinä asut hedelmällisessä paikassa: Lihavat maat, hyvät\nlaitumet, elukat ja ihmiset hyvissä voimissa.\n\n_Lange_. Synti oisi valittaa. Taivahan siunaus kaikkia johtaa.\n\n_Massov_. Sinä olet myöskin älykäs ja hurskas. Ihmiset kertovat sinusta\npelkkää hyvää; sinä näytät viisaammalta, kuin muut tavalliset\ntalonpojat.\n\n_Lange_. Eipä suurin kehumista, hyvä herra. Joukossa jotain.\n\n_Massov_, Kerskaileminen ei kuulu olevan sinun mieli-syntejäsi. Onko\nsinulla lapsia?\n\n_Lange_. Yksi tytär on, hyvä herra. Toiset ja kaksi poikosta kuolivat\nrokkoon.\n\n_Massov_. Ja vaimo?\n\n_Lange_. Hänet saatoin multaan jo kolme vuotta sitte. Hän oli oikea\ntalonpojan-emäntä, jommoisia enää harvassa löytyy. Siitä saakka on\nDörteni hoitanut taloutta, sillä äitini on jo seitsemänkymmenen.\n\n_Massov_. Entä sinä itse?\n\n_Lange_. On minullakin jo viisikymmentä niskoillani. No, eipä ne vielä\ntoki liiaksi paina.\n\n_Massov_. Sinä pidät kai väkesi kovassa kurissa?\n\n_Lange_. Minun tietääkseni ei sitä vielä kukaan ole valittanut.\n\n_Massov_. Älähän toki, Hans! Sehän juuri pääasia. Lapsien ja\npalkollisten pitää aina muistaa alamaisuutensa herransa suhteen. Eikö\nniin?\n\n_Lange_. Niin kai, hyvä herra. Mutta äitini sanoo aina: Liika on\nliikaa, tuuma tuntuu nenänkin pituudessa.\n\n_Massov_ (nousee, lähenee häntä: lyöden häntä olkapäälle). Sinä olet\nminun mieleiseni mies, Hans Lange.\n\n_Lange_. Liika kunnia, herra hovimarsalkki. (Itseks.) Mitä penturia tuo\nmies oikeastaan meinaa?\n\n_Massov_. Kuuleppas, minä tarjoon sulle virkaa.\n\n_Lange_. Taivas varjelkoon! Minä olen vain tavallinen, raaka\ntalonpoika, minusta tulisi liian nolo virkamies.\n\n_Massov_. Älähän vielä, Hans! Sinä saat kunnian-viran, joka ei tuota\nsulle mitään vaivaa, mutta suurinta kiitollisuutta.\n\n_Lange_. Jos tarkoitatte jotakin virkaa hovissa, saisitte minusta\nkepuli-palvelian. Ee-e', hyvä herra, anteeksi; kun minä vain\nrehellisesti elän ja kuolen Lanzkessa, kristillisesti maksan verot ja\nkymmenykset ja -- (itseks.) lempo leukas liittäköön! Jospa nyt olisin\nsadan peninkulman päässä tästä.\n\n_Massov_ (itseks.). Kaikessa talonpoikais-viisaudessaan on hän\nyksinkertainen eikä hänessä ole pisaratakaan kunnianhimon verta.\n(Ääneen). Pitkittä puheitta, Hans: Mitä sanot, jos rouva herttuatar\nlähettää nuoren junkkerinsa sinun luokses maalle ja käskee sinun pitää\nhäntä tarkasti silmällä?\n\n_Lange_. Kuulkaas, herra, onko tuo nyt totta, vai leikkiä?\n\n_Massov_. Totista totta. Poikonen on yht'äkkiä laihtunut ja käynyt\nkipeänkarvaiseksi, eikä hänen muutenkaan ole hyvä olla kaupungissa.\nKirjat ovat hälle vastenmielisiä, toimettomuudessaan ryhtyy hän\nkaikenmoisiin koiranjuoniin ja saattaa äiti-rouvalleen surun toisensa\njälkeen. Sinun luonasi olisi hänellä ilmaa ja vapautta liikkuakseen, ja\nvahingoittamatta muita. Hän pitää paljon raskaasta työstä, raa'asta\nseurasta, muinais-pommerilaisista tavoista. Siellä saattaa hän kyllä\nrenkien kanssa oppia kylvämään ja kyntämään ja ajelemaan, sekä saapi\nväli-aikansa tyttöjen kanssa hupaisesti kuluttaa.\n\n_Lange_. Mutta, hyvä herra, sitenpä ei eletäkkään Lanzkessa.\n\n_Massov_. No, siis saatat sinä estää häntä. Sinulla on täysi valta\nmenetellä häntä aivan oman mielesi mukaan.\n\n_Lange_. Maamme hallitsiaa?\n\n_Massov_ (purren huuliaan). Onko hän -- --? Jumala tietää tokko hänestä\nsitä tuleekaan. -- Ensinnäkin pitää hänen oppia ankaraa siveyttä ja\nkuuliaisuutta, ja hänen äitinsä luottaa sinuun, -- sinä ryhtyisit\nasiaan ankarammin ja älykkäämmin, kuin kukaan muu. Anna vastaukses:\nOtatko sen tehdäkses?\n\n_Lange_. Siihen toimeen -- valitkaa joku toinen, hyvä herra.\n\n_Massov_. Kuinka?\n\n_Lange_. Minä kyllä osaan tehdä oikean talonpojan\nkarhun-tanssittajasta, joka ei sormiaankaan tunne, mutta mitä oikeaan\nherttuaan tulee, sitä en itsekkään niin tarkoin ymmärrä, en ainakaan\nkoskaan ole sitä mietiskellyt.\n\n_Massov_. Sin'et ymmärrä tarkoitustani. Sinun ei pidäkkään hänestä\nprinssiä kasvattaman; pöyhkeä hän jo on kylliksi ja vielä enemmänkin ja\non yhä pää täynnä ruhtinaallisia itsepintaisuuksia. Talonpoika sinun\nhänestä saaman pitää, kuuletko, ja vaikkapa siinä liiaksikin\nonnistuisit -- se ei olisi vahingokses. Ymmärrätkö nyt?\n\n_Lange_ (katselee häntä terävästi; äänettömyys). Luulenpa huomanneeni\njotakin, herra hovimarsalkki.\n\n_Massov_ (jatkaa). Pommerin vastaisen hallitsian pitää ymmärtää\nmaanviljelystä, muuten hän syöksee maan turmioon, kuten nyt junkkerin\nisäkin, joka ainaisilla sodillaan oras-vainiot hiekka-autioiksi muuttaa\nja vilja-varastot armeijansa ylläpidoksi tyhjentää. Siten ei saa\nvastaisuudessa tapahtua.\n\n_Lange_ (viekkaalla varovaisuudella). Hm! Eipä hullummasti sommiteltu.\n\n_Massov_. Ymmärrätkö nyt? No, sinä suostut siis?\n\n_Lange_ (katsellen häntä teeskennellyllä vilpittömyydellä). Empä vainen\nsittenkään, hyvä herra.\n\n_Massov_. Miks'et? Sano syysi!\n\n_Lange_. Kyllä kai Te löydätte muita.\n\n_Massov_. Mutt'en parempia, kuin sinä. Syysi!\n\n_Lange_. No, siinä on nyt ensinnäkin alkaapäälle Dörte; kun semmoinen\njunkkeri tulee taloon, niin ken tietää vaikka tyttö -- tuli ja\nleimaus -- -- --\n\n_Massov_. Me vastaamme kaikista seurauksista. Ja paitsi sitä, _sekään_\nei olisi suurin onnettomuus.\n\n_Lange_ (tulistuen). Herra hovimarsalkki -- (malttaa, jälleen\nvilpitönnä). No niin, ehkäpä olette oikeassakin; ja voisinhan minä\nsiinä tapauksessa hankkia yhden salvan lisää oven taakse. Mutta\ntoisekseen: Junkkeri ei tahdo tulla minun luokseni.\n\n_Massov_. Hänellä ei ole tahtoa, hänellä ei pidäkkään olla tahtoa!\n\n_Lange_. Kun äsken ai'oin puhutella häntä torilla -- sillä minä olen\ntuntenut hänet pikku paitaressusta saakka -- silloin keikahutti hän\nvain päätään, aivan kuin olisi mielinyt lausua: Mitähän mokoma tuhma\ntalonpoika minusta tahtonee? -- Niin, näettekös, luultavasti hän ei voi\nsietää minun nokkaani.\n\n_Massov_. Loruja! Minä kutsutan hänet tänne. (Menee ovelle). Achim!\n\n_Achim_. (Näyttäikse; Massov puhelee hänen kanssaan).\n\n_Lange_. Turkasen tuli! Mitähän tästä sopasta vielä kiehunee? Kaiken\nhyvän päälliseksi saan vielä prinssin niskoilleni! Ja mokoman! Mokoman\nkorkeanenäsen mamman-porsaan, josta sitte jälestäpäin ylt'ympäri\nPommeria kerrotaan: Herttua on Lanzkessa niin pilattu ja tullut niin\nroistomaiseksi, ett'ei hänestä milloinkaan enää hallitsiaa tule, ja\nherra von Massov -- --. Annas koettaa! Annas koettaa! Ja mitenkä\näitimuori ällistyy! Hän siitä suurimmat silmät saapi! (Melua, näyttämön\ntakana. Achim viittaa ulos, poistuu Massov'in viittauksesta, Massov\nlähenee jälleen Langea).\n\n_Massov_. No, Lange-ystäväni, oletko jo tarkemmin aprikoinnut asiata?\n\n_Lange_. Oi, herra von Massov, pyytäisin nöyrimmästi saada huomauttaa\n-- Lanzke ei ole niinkään terveellinen paikka, omatkin lapseni ovat\nsiellä kuolleet rokkoon -- siell'on niin julman huonoa vettä.\n\n_Massov_. Ei ollenkaan verukkeita, vanhus! Sin'et vain tahtoisi ottaa\npoikosta luokses, minä näen sen katsannostas. Mutta sun täytyy, sillä\nsinä olet rouva herttuattaren tilallinen ja alamainen, ja hänellä on\nvalta -- -- --\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    (Ovi auaistaan äkkiä, sisään astuu) Klaus Barnim, Bugslaff, (jota\n    edellinen taluttaa kädestä; Bugslaff'in puku epäjärjestyksessä,\n    tukka pörrössä, kasvot kalpeat ja synkät. Heidän jälestään Niels\n    Erichson (oikea käsi kaulassa), Henoch ja useampia palvelioita.\n    Sitte Herttuatar.)\n\n_Klaus_. Nyt ei auta muu kuin totuus, hyvä junkkeri; sydäntäni särkee,\nmutta -- lait ja oikeudet! Ahaa, hänen korkeutensa herra hovimarsalkki!\n\n_Massov_. Klaus Barnim -- mitä nyt? Mitä merkitsee mokoma meteli.\n\n_Erichson_. Minä tahdon tehdä kanteen, anon vahingon-palkkiota,\nhyvitystä, oikeutta!\n\n_Klaus_. Hiljaa, Niilo-mestari! Nyt olette esivallan edessä.\nJärjestystä, järjestystä. Korkea herra, sallikaa aimossa -- -- --\n\n_Bugslaff_ (seisoo synkkänä, poispäin kääntyneenä).\n\n_Herttuatar_ (tulee). Mitä on tapahtunut? Mitä tahtoo tämä joukko?\n\n_Massov_. Saamme kuulla, rouva herttuatar. Sallitteko -- -- (saattaa\nhänet tuolille).\n\n_Herttuatar_. Bugslaff, mitä olet sinä jälleen tehnyt? Voi, sinä tuotat\nmulle surua surun jälkeen!\n\n_Klaus_. Anteeksi, Teidän ruhtinaallinen armonne, että minä esiintuon\ntämän asian. Valittaja on ensiksi kääntynyt minuun. Mutta koska asia\nkoskee armollista junkkeriamme, en oikein tohtisi uskaltaa -- -- --\n\n_Herttuatar_. Mitä pitää mun kuulla!\n\n_Klaus_. Lyhimmästä tärkimpään on asian laita tämä: Armollinen junkkeri\nlähestyi tämän miehen markkina-kojua -- hän on nimittäin ase-seppä,\nkunniallinen mies, minä tunnen hänet varsin hyvin, hän on kotoisin\nRuotsin kaupungista Stockholm'ista, ja on joka vuosi ollut\nmarkkinoillamme, ja jos Teidän ruhtinaallinen armonne tahtoo hänestä\nenemmän tietoja -- -- --\n\n_Herttuatar_. Asiaan!\n\n_Klaus_. Asia on, näettekös, tämä: Meidän armollinen junkkeri läheni\nkojua ja kyseli tikaria tai tuommoista suuren lihaveitsen tapaista\nasetta, jossa oli kullattu pää, ja joka pisti hänen silmiinsä -- -- --\n\n_Massov_. Tikaria?\n\n_Erichson_. Tässä se on, armollinen herra, hyvästä Ruotsin teräksestä\ntehty, tuli itsellenikin maksamaan noin kolmetoista riikin-talaria, ja\njunkkeri nyrpisti nenäänsä, tarjoten kahdeksaa. Herraseni, sanoin\nminä -- -- --\n\n_Klaus_. Teettekö te itse kanteenne, vai teenkö minä?\n\n_Massov_. Päällekantaja puhukoon itse.\n\n_Erichson_. Nuori herra, sanoin minä, -- sillä hänen ulkomuodostaan ja\nseuralaisistaan en edes unissani olisi aavistanut, ken hän oli -- jos\ntämmöisen tikarin niin helposta tahdotte saada, täytyy Teidän pyytää\napua maantien-rosvoilta tai joltakulta Pitkäkynsi-mestarilta, joka\ntuntee ilmaiseksi-saantikaupat. Kahdeksan riikin-taalaria? Te ette\nmilloinkaan ole nähnytkään Ruotsin terästä, minä sanoin, ja pistin\nveitsen jälleen lootaan, avoimeen lootaan, joka oli tiskillä. Samassa\ntuli -- -- --\n\n_Klaus_. Ettepä, te viskasitte kaikki tavaranne huiskin haiskin. Sitte\npoistui armollinen junkkeri koettamaan onneansa arpa pelissä, toivoen\nvoittavansa summan, mikä hältä veitsen hinnasta puuttui, vaan menetti\nvielä viimeisensäkin. Eikö totta, junkkeri?\n\n_Bugslaff_ (Nyykähyttää päätään huolimattomasti).\n\n_Massov_. Ken on rohjennut houkutella häntä peliin?\n\n_Klaus_ (Nyykäyttää olkapäitään).\n\n_Massov_. Ilmoitatteko niiden nimet, junkkeri?\n\n_Bugslaff_ (Pudistaa päätään).\n\n_Massov_. Hyvä. Ne kyllä saadaan tietää ilman Teitäkin. Jatkakaa,\npormestari!\n\n_Klaus_. Kun hän oli viimeiset roponsa menettänyt, tuli parhaiksi\nkarhuntanssittaja kojujen välistä, ja siitä syntyi suuri hälinä ja\nmelske, ja paljon markkina-väkeä riensi kojuistaan, katselemaan tuota\nhyppivää karva-rullia, ja muiden muassa myöskin Niels Erichson; eikö\ntotta, Niilo-mestari?\n\n_Erichson_. Varmaan; mutta kun kontio jälleen oli poissa ja minä\npalasin kojuuni, niin -- haloi, minnekkäs tikari on joutunut? Minä\npaikalla kuin nuoli ulos kojustani, ja tuskin kymmenen askeleen päässä\ntapasin torilla nuoren herrani, joka seisoi aivan rauhallisena,\nleikiten tikarilla, ikäänkuin olisi hän ostanut sen käteisellä rahalla.\nMinä tartuin hänen käsivarteensa ja huusin, että hänen piti antaman se\ntakaisin jälleen, mutta silloinpa oli hän näppärä, käänsi oman aseeni\nterän minua kohti, sivalsi jänterini poikki, ennenkuin minä ehdin\nväistyä, ja veri juoksi virtana vain.\n\n_Bugslaff_. Hän sanoi mua varkaaksi, tuo hävytön roisto! Hän sanoi\nsiten vielä toisenkin kerran, ja minä pidin parhaana estää häntä\nkolmatta kertaa lausumasta siten.\n\n_Herttuatar_. Bugslaff! -- (Äänettömyys, sitten Erichson'ille). Mies,\nonko totta, että poikani varasti sulta tikarin?\n\n_Erichson_. Enhän minä ollenkaan tuntenut häntä, teidän ruhtinallinen\narmonne, ja hänen puheistaan ja tinkimisestään -- kuinka saatoin hänet\nsiitä herttuaksi tuntea? Jospa minä sen vain olisin tiennyt, olisin\nkernaasti antanut hälle veitsen, kylläpä Teidän ruhtinaallinen armonne\nsen sittemmin olisi maksanut.\n\n_Herttuatar_. Ja miks'et sinä, Bugslaff, tullut äitillesi toivoasi\nilmoittamaan?\n\n_Bugslaff_ (Tahtoo sanoa jotain, katsoo äkkiä äitiinsä, kääntyy\npoispäin).\n\n_Massov_. Hän tiesi kai hyvin, että häntä on ankarasti kielletty aseita\nkäyttämästä, ennenkuin hänen hurjuutensa on masentunut. Kun hän halusi\ntikaria, piti hänen tietysti hankkia se salaa.\n\n_Bugslaff_. Haa, uskallatteko Te -- -- --?\n\n_Massov_. Saatatteko, suoraan katsoen, valehdella, ett'ette tämän\nmiehen pöydältä ottanut mitään maksamatta?\n\n_Bugslaff_. Kuolema ja kadotus! Jos olis mulla miekka nyt!\n\n_Massov_. Pitää tietää olla varoillaan poikosen kanssa, joka ei vielä\nosaa hillitä itseään.\n\n_Bugslaff_ (hurjana). Pojasta kyllä tulee mies vielä -- -- --\n\n_Herttuatar_ (astuu heidän väliinsä). Poikani -- herra von Massov -- ei\nloitommaksi enää!\n\n    (Äänettömyys).\n\n_Henoch_ (on tähän saakka hämillään seissyt sivulla, lähenee\npelokkailla katseilla, monin kerroin kumarrellen). Armollisella\nluvallanne -- -- --\n\n_Massov_. Mitä tuo juutalainen täältä etsii?\n\n_Klaus_. Korkea herra, hän tarjoutui todistamaan armollisen junkkerimme\npuolesta.\n\n_Massov_. Todistamaan, mokoma konna, mieronkiertäjä todistamaan\nruhtinaan pojan puolesta! Mainiota! Ja kuka todistaa hänen\ntodistuksiaan?\n\n_Lange_. Sen teen _minä_, armollinen herra. Tämä on Salomon Henoch,\nrehellisin juutalainen, kuin koskaan on makeata leipää suuhunsa\npistänyt. Me olemme usein olleet hevoiskaupoissa, ja monta oinas-laumaa\nolen minä hälle velaksi uskonut, vaan jos kysymykseen tulee, onko hän\njotakuta pettänyt, saatan minä sanoa -- ei ainakaan Hans Langea.\n\n_Massov_. Samantekevä; mitä tässä todistuksilla tehdään? Asia on selvä.\nSyyllinen ei valhettele.\n\n_Henoch_. Luvallanne -- vaikka minä olen vain kurja juutalainen\n-- -- --\n\n_Bugslaff_. Kuunnellaanko todistusta siitä, olenko minä varas vai enkö,\nvai estelläänkö todistajaa siksi, että hän on halpa juutalainen?\n\n_Herttuatar_. Sävyisästi poikani! -- Jatka, juutalainen!\n\n_Henoch_. Taivas suokoon Teidän herttuallisen armonne elää sata vuotta\nja saada paljon iloa ja kunniaa armollisesta herra junkkeristanne, niin\ntotta kuin minä nyt lausun ainoastaan, mitä nähnyt olen.\n\n_Massov_. Asiaan!\n\n_Henoch_. Minä näin, kuinka hän tinkieli tuota terävä-kärkistä\nveistä ja kuinka hän menetti rahansa noiden hirtehisien,\nporvarinpoika-ryökäleiden seurassa, ja kuinka tanssiva karhu luntusti\nesiin ja siitä nousi yleinen mölinä, ja kuinka kaikki riensivät\nkatsomaan, miten se julma peto käveli kahdella jalalla. Ja sitte meni\njunkkeri pois, noin vain ajatuksissaan, ja heitti usein ihailevia\nsilmäyksiä veitseen, kuni sulhanen armaasen morsiameensa. Nyt, mietin\nminä itsekseni, nyt, Salomon Henoch, sinun pitää mennä tarjoomaan hälle\nrahoja lainaksi kristillisestä prosentista, ja kun hän sitte herttuana\nmaksaa ne sulle takaisin, saat tarpeeksi täyden summan ja prosentin\nmyöskin.\n\n_Massov_. Ja sinä uskalsit?\n\n_Henoch_. Uskalsin? Minä ainoastaan ajattelin siten mun tuhmassa\npäässäni, eikä hän olisi ehdotukseeni suostunutkaan, sillä hän on niin\nylpeä, että sylkäsee, kun kurja juutalainen hälle hyvän-päivän tekee.\nSiis otti hän veitsen, yhä vain noin ajatuksissaan, eikä sitä nähnyt\nkukaan, paitsi minä. Mitä hyppivä karhu minua liikutti? Minulla on\nmuutenkin kylliksi karhuilemista! Ja kun hän sai veitsen käteensä,\nastui hän muutaman askeleen eteenpäin, avoimelle paikalle, ja\nkurkisteli ympärilleen, aivan kuin olisi hän ollut metsästämässä ja\nolisi pälyillyt hirvittävää petoa, hän kuunteli ja hänen silmänsä\noikein säkenöivät, ja sitte hosui hän ylt'ympäriinsä ilmaa, aivan kuin\nolisi pitänyt itse karhua kurkusta, ja samassa tuli tuo ruotsalainen\nihan hurjana, sieppasi häntä käsivarresta, huutaen: Haloi, varas,\nvaras! ja aikoi väkisin riistää häneltä veitsen takaisin. Mutt' eihän\nnyt kummempaa! Arvatkaas mitä armollinen junkkeri teki? Hän sivalsi\nveitsellään -- ja se oli oikea surman sivallus -- yhä noin vain\najatuksissaan, hän luuli, näette, luultavasti joko karhun ja villisian\nhänen käsivarteensa tarttuneen, ja sitte siihen kokoontui koko\nmarkkina-väki, ja _siinä_ oli sitte koko juttu.\n\n_Klaus_. Kaulani kautta, noin oli asian oikea laita, Teidän\nruhtinaallinen armonne.\n\n_Henoch_. No, pitikös sen toisin olla sitte? Tarvitsisko Pommerin\nherttuan varastaa turhanpäiväistä veitsi-ramua, herttuan, joka saisi\nsekä kristityitä että juutalaisia takaukseksi, kuinka paljon tahansa,\nja ilman panttia vallan? Ja jos hän korkea-sukuiseksi huvikseen olisi\naikonut varastaa sen, olisiko hän jäänyt paikalleen seisomaan,\nleikkimään karhunjahtia varastetulla aseella? Vaikka minä olen vain\nkurja juutalainen -- mutta varastamisen tunnen minäkin.\n\n_Massov_. Kylliksi. Me tiedämme jo kaikki, mitä tietää tarvitsemmekin.\nPaljoko sinä vaadit, ruotsalainen?\n\n_Erichson_. Minä pyydän viisikymmentä kultaguldenia sairastus-rahoiksi,\njotta saan käteni terveeksi jälleen, ja vahingon-palkkioksi siitä\najasta, jona en kykene työhön.\n\n_Herttuatar_. Te saatte kaksi sen vertaa, (hiljaa hälle) kun ette vain\nhiisku sanaakaan tästä tapauksesta. Mitä poikaani tulee -- --\n\n_Massov_. Mieheltä, jota hän haavoitti, pitää hänen pyytää anteeksi.\n\n_Bugslaff_. En, en milloinkaan! Tappakaa minut -- vaan sitä en tee\nsittekään. Hänelle tapahtui aivan oikein.\n\n_Massov_ (kiivaasti). Junkkeri!\n\n_Herttuatar_. Jättäkäämme nyt hänet yksikseen. Kunhan ehdit asiata\najatella, puhumme siitä sittemmin. Herra pormestari, palkitkaa\ntodistajan vaivat.\n\n_Henoch_. Vaikka minä olen vain kurja juutalainen, en kuitenkaan ota\nmaksoa siitä, että olen kertonut, mitä todellisesti tapahtuvan näin, --\nsit'ei tee Salomon Henoch.\n\n_Herttuatar_. Massov, minulla olisi Teille sanottavaa.\n\n_Massov_. Sittemmin puhelen enemmän sinun kanssasi, Hans Lange.\n\n    (Massov saattaa herttuattaren vasemmalle pois, joll'aikaa Klaus,\n    Erichson ja Henoch poistuvat perä-ovesta. Lange on puhellut\n    mennessään Klaus'in kanssa, kääntyy kynnykseltä takaisin, kuin\n    olisi hän unohtanut jotain, ja katselee Bugslaff'ia, joka on\n    heittäinyt tuolille etu-alalla ja peittänyt kasvot käsiinsä).\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Bugslaff. Hans Lange.\n\n_Lange_ (itseks.). Hm! Minun on toki sääli tuota narri-parkaa! Hän on\nkuitenkin ruhtinaan lapsi ja täytyy antaa itseään noin menetellä. Hm!\n(Lähenee Bugslaffia; lyöden häntä olkapäälle). Junkkeri, älkää panko\npahaksenne!\n\n_Bugslaff_ (kiivaasti, estäen). Pois luotani!\n\n_Lange_. Katsokaahan toki minuun! No, eikös vain! Nuori herttua -- ja\nitkee!\n\n_Bugslaff_ (hämmennyksissä). Itkee? -- Niin, raivosta!\n\n_Lange_. No, näettekös, junkkeri, tuo kuuluu jo paremmalta, vaan -- hm,\nsaattaa olla toisinkin.\n\n_Bugslaff_ (innostuen). Voitko sinä muuttaa seikat, talonpoika? Mitä\nminun on sinun kanssas tekemistä?\n\n_Lange_. Kuulkaapas, nuori herra, noin ette puhu semmoiselle miehelle,\njoka tarkoittaa Teidän parastanne, vaikkapa tuo mies olisi kymmentä\nvertaa yksinkertaisempi, kuin Hans Lange. Talonpojat saavat prinssejä\ntoimeen, Bugslaff -- junkkeri, ja oikea talonpoika seisoo paremmilla\nkorkoilla, kuin huono prinssi. Ellen minä nyt tarkoittaisi Teidän\nparastanne, tekisin niinkuin toisetkin, jättäisin Teidät paikallenne\nnuljottamaan ja ajattelisin: Ellei sormiasi polta, ei niitä\npuhaltaakkaan tarvitse, ja Herralle kiitos, ett'ei mokoma pilautunut\npiparruutti ole kasvanut minun yrttitarhassani, -- kaikella\nkunnioituksella, Teidän herttuallinen armonne! Mutta min'en saata\njättää sinua, sillä minun on sua sääli, junkkeri-hyvä, ja minä\ntahtoisin mielelläni auttaa sinua -- niinkuin halpa talonpoika saattaa\nja voipi.\n\n_Bugslaff_ (hellemmin). Minä kiitän sua, mies. Mutta mene pois! Sin'et\n_voi_ mua auttaa. _Erästä miestä_ vastaan ei muu mahda mitään, kuin\nkuolema -- joko hänen tai minun.\n\n_Lange_. Onko hän todellakin niin kelvoton?\n\n_Bugslaff_. Näithän, kuinka häpeällisesti hän mua lokaan sotki, eikä\nollut ketään, joka olisi puolustanut minua? Sillä kaikki pelkäävät\nhäntä, maa, aateli, ritaristo -- ja äitinikin. Minä jo ai'oin -- kaksi\nkertaa -- paeta isäni luoksi. Maalla ovat Massov'in ratsumiehet minut\nsaavuttaneet, merellä hänen nopeat aluksensa. Ja sitten nälkää ja\nvankeutta -- (hurjana, hiljaa) ja minä voimatonna häntä vastaan!\n\n_Lange_. Hm! Hänen kanssaan ei lie helppo tulla toimeen. No, ette\nTekään ole juuri hiljaisimpia, eikä kaksi kovaa kiveä koskaan hyviä\njauhoja tee. Mitä minun piti sanomankaan -- -- --\n\n_Bugslaff_. Että minun pitäisi maata sata syltä maan alla!\n\n_Lange_. Entäs äiti-rouvanne?\n\n_Bugslaff_. Hänestä ei sanaakaan! (Itseks.) Sepä kaikkein katkerinta!\n\n_Lange_. No niin, hän lopultakin tarkoittaa Teidän parastanne, enemmän\nkuin luulettekaan. Ette suinkaan Te vielä tiedä hänen aikovan lähettää\nTeidät minun luokseni maalle?\n\n_Bugslaff_. Mitä sanot, mies? Poisko täältä?\n\n_Lange_ (nyykähyttäin päätään). Minä olen, näette, Lanzkesta kotoperää,\nLanzke on maakylä kolmentunnin matkan päässä Rügenvaldesta; sen asema\non hyvin hupaisa, keskellä vainiota, metsiä ja soita, ja entä\nhevos-laumat sitte, joita mulla siellä on -- --\n\n_Bugslaff_. Hevosia?\n\n_Lange_. Sekä villiä että kesyjä, ja niiden opettaminen onkin oikein\nherras-huvia, puhumattakaan metsän-otuksista, joita meidän seuduilla\nlöytyy aivan sakeassa, ja susia ja kettuja -- -- --\n\n_Bugslaff_. Ja te pyydystätte susia?\n\n_Lange_ (nyykähyttäin päätään). Ja entä kalastus sitte -- aina järvellä\n-- ja lohia ja -- --\n\n_Bugslaff_ (äkkiä). Minä seuraan sinua. Tule, lähtekäämme heti\npaikalla!\n\n_Lange_. Topp, junkkeri-hyvä! Ei noin kiihkeästi. Äiti-rouvanne on\nherra von Massov'in kautta kysynyt minulta, suostunko ottamaan Teidät\nluokseni, ja minä sanoin -- --\n\n_Bugslaff_. No -- mitä?\n\n_Lange_. Ensin tahtovani asiata aprikoida, ja että heidän piti etsiä\ntoista minun sijaani Teidän isännäksenne.\n\n_Bugslaff_. Sanoitko siten? Ja minkätähden?\n\n_Lange_. No niin, junkkeri-hyvä, enhän minä vielä tuntenutkaan Teitä,\nja mitä olen kuullut Teistä kerrottavan -- siitä en saanut halua\nlähemmin tutustumaankaan kanssanne.\n\n_Bugslaff_ (tukehduttaa vihansa). Mutta nyt, jos sinulta nyt\nkysyttäisiin?\n\n_Lange_. Niin miettisin ensin asiata kaikin puolin. Ee-e', junkkeri,\njos vast'edeskin pysytte semmoisena, kuin nyt olette, niin me emme sovi\nyhteen. Minulla on myöskin kova pää, ja jos minun vanha kalloni ja\nTeidän nuori huima-päänne kolahtaisi yhteen, syttyis siitä säkenöiviä\nkipinöitä.\n\n_Bugslaff_ (hämmennyksissä). Luuletko niin?\n\n_Lange_. Niin, näettekös, nuori herra, Te olette toki prinssi,\nvaikk'ette itse tahtoisikaan, ja minä olen äiti-rouvanne alamainen.\nMutta minä olen herra huoneessani, ja niin mun pitääkin olla, jott'ei\ntalouteni ravistuisi; ja raavasten ja ihmisten pitää antaa mulle\nensimäinen sija, ymmärrättehän. Siksipä lemmon tarkkaan pidänkin\nsilmällä, ett'ei mikään pääse minua ylikäteen, niinkuin esimerkiksi\nviha, viini, tai tuo armas ymmärtämättömyys. No no, me olemme ihmisiä\nkaikkityyni, mutta Herralle kiitos, jos maalliset vastoinkäymiset mua\nkohtaavat, silloin sallin vanhan äitini -- huomatkaa -- ajoissa\nlykkivän päätäni oikeille teloilleen jälleen; äitini ei tosin pidä\npitkiä puheita, vaan jok'ainoassa hänen sanassaan on sekä sormia että\nkynsiä.\n\n_Bugslaff_ (osan-ottavaisuudella). Äitinne?\n\n_Lange_ (nyykähyttää päätään). Ja, näettekös, nuori herra, jos minä\nmajoittaisin Lanzkeen mokoman prinssin, joka rupeaisi minun\nmestarikseni, tai hävyttömäksi tuota vanhaa vaimoa kohtaan -- vaikkapa\nhän olisi itse keisarin perintö-prinssi, min'en moista leikkiä\nsietäisi.\n\n_Bugslaff_. Hans Lange, semmoista -- ei varmaan koskaan -- --\n\n_Lange_. Eikö koskaan? No, se huvittaa mua. Mutta siinä on vielä\nmuitakin koukkuja. Me olemme vain yksinkertaista väkeä, junkkeri, ja\njokaiselle, kolkuttavalle ovemme avataan, ja hän saapi istua pöytään\naivan huolimatta siitä, onko kristitty vai juutalainen. Mutta jos minun\npitäisi sanoa hyvälle ystävälleni: Jää oven sille puolelle, meidän\ntalossa on prinssi, joka nyrpistää nenäänsä rehelliselle myllärille ja\nmerimiehelle ja muille semmoisille, ja joka paitsi sitä sylkäsee\nkunnialliselle heprealaiselle, sanoin: \"Hyi, mokoma ilettävä\njuutalainen\" -- semmoista -- -- --\n\n_Bugslaff_ (häveten). Ette minulta kuule milloinkaan.\n\n_Lange_. Oikein, junkkeri. Mitä korkeasukuisempi ihminen on, sitä\ntarkemmin hänen pitää ajatella, että taivahan Tekiä pitää ylhäistä ja\nalhaista aivan saman arvoisena. No, näettekös, ettehän Te todella\nolekkaan niin paha, kuin kerrottiin. Jos minä olisin sen ennen tiennyt\n-- lopultakin -- --\n\n_Bugslaff_. Olisit _myöntynyt_? Oi, hyvä Lange, anna mulle kätesi, --\neikö totta, saanhan minä muuttaa sinun luokses, saanhan?\n\n_Lange_. Junkkeri, junkkeri, sin'et tiedä, mitä pyydät. Vihdoin viimein\ntoki huomaisit tulleesi tuhasta tuleen ja ikävöitsisit takaisin\näiti-rouvasi lihapadan ääreen, vaikkapa Massov'in herra sitä\npippurillaan höysteleiskin. Saatatko myöskin maata oljilla, istua\npuulla ja tulla toimeen talonpoikais-ruoalla?\n\n_Bugslaff_. Oi, pois, pois vain tästä linnasta, jonka ilma minut\ntukehduttaa, ja jossa joka maljasta myrkkyä juon! Mies, minä luotan\nsinuun, niinkuin en vielä keneenkään luottanut ole. Min'en sinua tunne,\nmutta -- minusta on -- kuin sinä todella tarkoittaisit parastani.\n\n_Lange_ (juhlallisesti). Niin totta, kuin taivahan Herra on mun\narmollinen tuomarini, _sen teen_, rakas junkkeri, ja jos sinäkin siitä\nvakuutettu olet, niin tule -- koettakaamme tohtia ruveta toveriksi\ntoisillemme. Minä toivon, ett'emme sitä vast'edes kadu kumpainenkaan.\nPäätetty!\n\n_Bugslaff_ (antaa kätensä sydämmellisellä ilolla). Eikä nyt enää\nhetkeäkään -- -- --\n\n_Lange_. Minnekkä matka?\n\n_Bugslaff_. Lanzkeen, vapauteen!\n\n_Lange_. Sanomatta jäähyväisiä äiti-rouvalle?\n\n_Bugslaff_ (synkästi). Min'en voi; sydämeni on liian täynnä -- hänen\ntähtensä.\n\n_Lange_. Hm! Sepä ikävätä. No hyväst' sitte, junkkeri! (kuni aikoisi\nhän pois).\n\n_Bugslaff_. Mitä tuo merkitsee?\n\n_Lange_. Minä menen _yksin_, sanomaan rouva herttuattarelle -- että\nseikat jäävät sillensä.\n\n_Bugslaff_ (pelolla). Miten sillensä?\n\n_Lange_ (kuivasti). No, ett'en ota teitä mukaani!\n\n_Bugslaff_. Jos tietäisit -- -- --\n\n_Lange_. Minä tiedän vain, että neljännessä käskyssä luetaan:\n\"Kunnioita isää ja äitiä\"; ja siltä, joka ei tätä käskyä seuraa, siltä\nriistää pahahenki myöskin tahdon täyttämään sitä, mitä halpa talonpoika\nnyt on hälle esitellyt.\n\n_Bugslaff_ (sisällisen taistelon jälkeen). Minä en tiedä, mikä sen\nvaikuttaa, mutta sinä voit tehdä mulle, mitä ikinä tahdot. Menkäämme --\näitini luoksi!\n\n_Lange_. No, nyt minä jälleen pidän sinusta, hyvä junkkeri. Herran\nnimeen sitte! Ja kun menemme torin poikki, -- sitä jahti-puukkoa emme\njätä ostamatta; Hans Lange on toki niin rikas, ja hyvä sana\nruotsalaiselle ei tunnu ollenkaan niin happamelta, kuin sinä luulet. --\nNytkös vasta kotoväen naama venyy! Mutta nyt palajankin minä ensikerran\nmarkkinoilta, joilla olen prinssin ostanut! (Esirippu alas -- ja\näkkiä!)\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nTalonpoikais-tupa Hans Langen talossa. Vasemmalla takka. Vasemmalla,\nperällä ikkuna, jonka edessä suuri pöytä, jota penkit ympäröipi.\nVastapäätä, oikealla, pihalle vierevä ovi. Takan vieressä, vasemmalla,\novi, joka viepi naisten-kamariin; sitä vastapäätä kolmas ovi. Oikealla,\netualalla, vaarin-tuoli, sen vieressä rukki.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    Hans Lange, vanha Gertrud, Dörte, Bugslaff, Henning, kaksi renkiä\n    ja kaksi palvelustyttöä (istuvat atrioiden).\n\n_Lange_. Maistuu hyvältä junkkeri! Näin maukasta ruokaa ei äitirouvanne\nhovikokkikaan keitä. Sianlihan kanssa keitettyä papurokkaa; jos vain\nAatamilla ja Eevalla olisi paratiisissa ollut tämmöistä ruokaa,\nolisivat ne kai jättäneet happamet omenat rauhaan.\n\n_Bugslaff_. Kiitoksia, Lange-isä; nyt olen kylläinen.\n\n_Lange_. Sepä hyvä. Tietäkääs, Te olette näinä kymmenenä viik'kautena\ntullut paria kymmentä naulaa painavammaksi. Sitä kelpo ruoka vaikuttaa.\n\n_Dörte_. Te unhotatte unen, isä. Maatessahan rasva kasvaa. (Palveliat\nnauravat).\n\n_Lange_. Ää, sinä nenäkäs viisastelia! Aina sull' on pisto-sanat\nvalmiina! Lue ennemmin ruoka-rukous ja te siellä, älkää unhottako\nvelvollisuuttanne nuorta herraamme kohtaan.\n\n_Bugslaff_. Antakaa heidän nauraa, Lange-isä. Olettehan itsekkin\nsanonut: Naurava suu ei syntiä puhu.\n\n_Lange_. Tilaisuuden mukaan. Kaikki pitää paikoilleen, kaikki ajallaan.\nKiitämme taivasta ruoasta nyt.\n\n    (Kaikki nousevat, tekevät ristin-merkin, laskevat kätensä alas).\n\n_Dörte_.\n\n    Suot, Herra meille ravinnon,\n    Sun kiitos on!\n    Suo ruokaan, juomaan siunaustasi, --\n    Suo meidän muistaa armoasi!\n\n_Gertrud_. Amen.\n\n    (Kaikki tekevät ristin-merkin, nousevat pöydästä).\n\n_Lange_. Siunaus atriaamme! (Jotenkin kovaa äitinsä korvaan). Kas niin,\nmuori, menkää nyt heittämään pitkäksenne pikkusen.\n\n_Dörte_. (Saattaa mummonsa, joka kävelee sauvan nojassa, kamariin\nvasemmalle. Rengit ja tytöt poistuvat yksitellen, ainoastaan Lange,\nBugslaff ja Henning jäävät, viimeksi mainittu nitoo viikatetta).\n\n_Lange_. No, entä te, junkkeri? Nyt teidän pitää kiiruhtaa vähäsen,\njotta saatte lannan pois illaksi ja ajakaa vendiläisiä renkiänikin\nliikkeelle; ne ovat laiskoja, oikein välikuumeen tapaisia: Ellet tule\ntänään, niin tulethan huomenna.\n\n_Bugslaff_. Lnnge-isä, minä näin äsken naaras-suden tuolla metsässä,\nsillä oli poikasetkin; ne loikkasi suoraan rämeitten poikki, jotta\nkäsillänikin olisin ne kiini saanut; mutta alkoi jo olla päivällisaika,\nja kun minä tiedän, että te ette salli talon järjestystä loukattavan,\nannoin minä susien pötkiä tiehensä. Mutta nyt -- minä tunnen tarkoin\nsen jäljet -- -- --\n\n_Lange_. Hm! Rämeistössä, sanoitte?\n\n_Bugslaff_ (nyykähyttää päätään). Se aikoi pesiä siellä, se oli juuri\nsama, joka viimeksi raateli ruskean varsani ja repi vanhan tamman\nkaula-suonen poikki, se oli juuri sama rakkari. Kun minä sen näin,\nkiehui sappeni, ja se kyllä huomasi, minkälaista herkku-soppaa minä\nsille valmistelin, sillä se vilkuili minuun niin kavalasti, häntä\nkoipien välissä.\n\n_Lange_. Ja nyt mielitte juosta sitä tavoittamaan?\n\n_Bugslaff_. Hehkuvalla innolla. Susi ei vielä lienekkään kaukana --\n(aikoo mennä).\n\n_Lange_. Hm! Entä tallin siivoaminen?\n\n_Bugslaff_ (pitkään). Eiköhän -- Henning saattaisi -- --\n\n_Lange_. Hänellä on oma työnsä.\n\n_Bugslaff_. Mutta jos minä pyytäisin renkejä ja varoittaisin\nniitä -- --\n\n_Lange_. (Nyykähyttää olkapäitään).\n\n_Bugslaff_. Ja saattaahan tallin siivota huomenna yhtähyvin kuin\ntänäänkin.\n\n_Lange_. Hm. Huomenna niitetään kauraa. Mutta niinkuin tahdotte,\njunkkeri, niinkuin tahdotte.\n\n_Bugslaff_. Lange-isä, se ei ole teille mieleen, huomaan minä. Te ette\nvoi kärsiä puolitekoista työtä. Mutta eiköhän petojen tappaminen ole\ntärkeämpi? Hevoset ehkä vieläkin viedään tuonne vanhaan karsinaan,\njossa viimeksi vahinko tapahtui.\n\n_Lange_. Vai niin? Viedäänkö ne? Tarhaan, jonka aitaus on niin rikki,\nettä susi-lurjus saattaa aivan helposti sen läpi juosta röllöttää?\nMutta niinkuin sanottu, ryhtykää te vain metsästykseenne, kyllä kai me\ntulemme toimeen ilmankin teitä.\n\n_Bugslaff_. Lange-isä -- -- --\n\n_Lange_. Henning, tallia siivoomaan. Anna viikate mulle. Minä lähden\nitse niitylle.\n\n_Bugslaff_. Ei koskaan! Tämä oli vain mokoma mieli-johde. Te olette\noikeassa, Lange-isä, eihän susi meiltä pakoon pääse.\n\n_Lange_. Oikein, junkkeri. Aina tilaisuuden mukaan. Kun sinä vihdoin\nistut herttuan-istuimella ja pääsi on täynnä ilettäviä toimituksia, ja\nkun silloin susi juntustaa tiesi poikki, niin anna sen vain pötkiä\nmatkoihinsa, junkkeri! Tuleepa vihdoin _senkin_ vuoro. Mutta ken ei\nmitään täydellisesti tee, sillä ei koskaan ole juhla-iltaa. Ylihuomenna\non sunnuntai, silloin saarramme rämeistön, ja ompa lempoa, ellemme saa\ntuota rakkaria kynsiimme ja monta penikkaa vielä kaupanpäälle. Oletko\nnyt tyytyväinen, poikaseni, -- armollinen junkkeri, piti sanomani?\n\n_Bugslaff_ (ottaa häntä kädestä). Lange-isä, jos minusta vielä\nmaailmassa tulee mies, joka vapaasti saattaa näyttäidä, on minun\nainoastaan teitä siitä kiittäminen.\n\n_Lange_. Älkää vain lausuko mokomia sanoja herra hovimarsalkin kuullen.\nYlipäänsä, junkkeri, kun tulee kysymykseen, mihin suuntaan Te täällä\nolette talonpoikaistunut, syntyy siitä surman seikat, ja minun\npäänahkani vedetään silmilleni. Mutta kuulkaapa, jos Massov tulee\ntänne, pitää Teidän teeskennellä itseänne pikkurukkuisen tuhmaksi eikä\nkäytöksellänne vähintäkään ilmaista, että täällä olette oppinut muuta,\nkuin syömään, juomaan ja Herran suomaa aikaa tuhlaamaan. Voitteko tehdä\nsiten?\n\n_Bugslaff_ (puristaa nyrkkiään). Minä näytän hälle -- -- --\n\n_Renki_ (näyttämön takana). Isäntä hoi, tulkaapa tänne vähän.\n\n_Lange_. No, tulkaa mukaan nyt! Tästä enemmän sittemmin. Niin, mutta\nkyllä vain Massov hiiden lailla hämmästyy. Hehehe! Siitä syntyy surman\nleikki. -- Henning, kiiruhda! -- Surman leikki! (Pois Bugsloffin\nkanssa).\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Henning (yksin. Sitte) Dörte.\n\n_Henning_ (jäätyään yksin, viskaa viikatteen pois). Jospa susi söisi\nsinut luinesi, lihoinesi, sä mieroon juossut herttuan-sikiö! Minun käy\naina sydämelleni, kuullessani ja nähdessäni, kuinka hyvin kaikki häntä\nkohtelevat. Olen aivan, kuin noiduttu -- -- aivan kuin aina joku\nkurkkuani kuristeleisi. Tuhat tulimmaista! Jospa vain pääsisin tieheni\ntäältä -- mutta jättää hänet tänne aivan yksin vehkeilemään isännän\nselän takana -- --. Ee-e'! Niin tuhmia emme sentään olekkaan! Mutta\nsaada hänet pois, -- tavalla tai toisella -- jos se onnistuisi, sepä\noisi parasta. Sittemmin, varmaan -- asia ei saa jäädä entiselleen, ja\nsitten -- -- --\n\n_Dörte_ (tulee, alkaa askarrella astioiden kanssa takan ääressä).\nOletko sinäkin vielä täällä, Henning?\n\n_Henning_. Kuten näet, Dörte. Vaan ole huoletta, kyllä minä kohta menen\ntieheni.\n\n_Dörte_. Minusta nähden ole tai mene, samantekevä.\n\n_Henning_. Sinusta nähden, Dörte? -- Niin, luonnollisesti, sinusta on\naivan samantekevä, onko Henning'iä olemassakaan. Sinä muistelet tuota\ntuolia paljon enemmän kuin minua.\n\n_Dörte_. Tuolista onkin paljon enemmän hyötyä, kuin mokomasta\njöröpäiistä, joka ei tee muuta, kuin murisee ja vääntelee naamaansa.\n\n_Henning_. Niin, mutta ihmisen pitää todellakin olla tammipölkky,\nvoidakseen mitäkään hiiskumatta kärsiä kaikkea.\n\n_Dörte_. Kuuleppas, Henning, sun kurisi alkavat ajan pitkään tuntua\ntukalilta. Miksi sinä alati kieput ympärilläni, nostellen olkapäitäs?\nJa mitä nuo haa- ja hm-huudahdukset ynnä muut hullun-vehkeet\nmerkitsevät? Ken on sinulle pahaa tehnyt, jotta aina kävelet kyräillen,\nkuin kiukkuinen sonni?\n\n_Henning_ (hieroen hattuaan käsiensä välissä). Minullekko, Dörte? Oi,\nminulle ei ole kukaan mitään tehnyt; kenpä viitsis tehdäkkään\nHenning'ille mitään; Henning tekee työnsä, kulkee omia teitään, jättäen\nlopun taivahan Taaton huostaan. Mitäpä huolittaiskaan Henning'istä;\nHenning on vain palkka-renki, on vain olevinaan pikkusen parempi kuin\ntavallinen, nelijalkainen työ-juhta; niinkauvan kuin se auran va'on\npäähän viepi, ei sille kukaan mitään tee. Kenpä viitsis tehdäkkään\nHenning'ille mitään?\n\n_Dörte_. Tuhmia puheita!\n\n_Henning_. Niinpä niinkin, -- niinkuin renki puhua osaa. Prinssi osaa\ntietysti paremmin.\n\n_Dörte_. Siihenkö tähtäsit? Sitäpä ajattelinkin!\n\n_Henning_. Tietysti niinkauvan kuin ei prinssiä ollut pilkisteltävänä,\noli Henning kylliksi hyvä. Silloin kuului \"kulta Henning\" ja \"hyvä\nHenning\", Henning siellä, Henning täällä, Henning kaikkialla. Ja jospa\nvain pähkinä-pensaat tuolla alhaalla puutarhanaidan vieressä voisivat\npuhua -- -- --\n\n_Dörte_ (kädet puuskassa, mennen aivan hänen eteensä). Olehan toki\nvaiti, ja suo _mulle_ suunvuoro. Minä tiedän varsin hyvin, että välimme\nmuinoin oli toisin, mutta _minulla_ yksin on syy sitä valittaa.\n\n_Henning_. Luonnollisesti! \"Tule tänne, syyparka -- --!\" Miesväen\nniskoilla vika aina makaa, -- tiettyä se.\n\n_Dörte_. Miksikä sinä, joka ennen olit iloinen, nöyrä ja hyväluontoinen\npoika, heti muutuit vanhaksi jöröpääksi, kun nuori junkkeri taloon\ntuli?\n\n_Henning_. Hm! Kenties juuri sentähden, että hyvänluontoinen,\nystävällinen Dörte-neito muuttui ylpeäksi, heiluhäntäiseksi\nryökkynäksi, heti kun nuori junkkeri taloon tuli.\n\n_Dörte_. Nytpä valehtelit kurkkusi täyden, Henning.\n\n_Henning_. Luonnollisesti! Ainahan miesväki valehtelee, kun naisväelle\npuhtaan totuuden sanoo.\n\n_Dörte_. Totuuden? _Minä_ sanon _sinulle_ totuuden, Henning. Aivan\nhyvin huomasin minä jo alustapitäin, kuinka sinun nenääsi kirveli, kun\nnuori herramme Lanzkeen tuli. Ja siitä päivästä aikain olet sinä\nvaaninut minua, kävellyt kuin kissa kuuman puuron ympärillä, ett'en ole\nsaanut junkkeria tervehtiäkkään, ennenkuin sinä olet kuonosi väliin\ntunkenut. Minä sanoin itsekseni: Mitä, -- siitäkö kohdasta saapas nyt\npuristaa? Ja tuonko ai'ot vihdoin mieheksesi ottaa, mokoman\npahankurisen, ilkeän kippura-nokan? Siitäpä vasta aika huoneen-ristin\nsaisitkin. Ei -- ja nyt _heti_ pitää mun hälle huomauttaa, että\naikeensa minun suhteeni huonosti onnistuvat, ja olla iloinen junkkerin\nkanssa, josta asianomainen huomatkoon, että kohteliaita ihmisiä\nkohdellaan kohteliaasti ja törkeitä hölmöjä -- _kartetaan_. Niin on\nasia! Nyt sen tiedät, jätä siis minut rauhaan tuhmuuksiltasi! (Kääntyy\näkkiä, menee jälleen takan luo).\n\n_Henning_. Luonnollisesti! Ensin panevat he ihmisen pään ihan pyörälle,\nja sitte pitää heidät jättää rauhaan! Jatkakaa vain, kulkekaa vain\ntietänne eteenpäin, Dörte-neito; kyllä minä teidät rauhaan jätän. Mutta\nhäntä, tuota maankuleksiaa, tuota prinssiä -- -- --\n\n_Dörte_. No?\n\n_Henning_. Jota meidän on täytynyt nenästä neuvoa, joka valjastaa\nhevoset auran taakse -- -- --\n\n_Dörte_. Onko se hänen vikansa?\n\n_Henning_. Häntä min'en pidä pölhöäkään parempana, vaikka hän itse\nkummittelee olevansa taivahan Tekiätä viisahampi.\n\n_Dörte_. Niin sinä todellakin \"puhut kuin keitetystä lampaan päästä.\"\nVaan omaksipa turmiokses pakisetkin, poikoseni.\n\n_Henning_. Ja jos ei mulla enää muuta turmeltavaa ole, menen jo ajoissa\npähkinäpensaasta hakemaan itselleni parin notkeita raippoja, ja kun\nvain vielä kerran näen prinssin tuhmuuksia tekevän, otan niillä hänen\nselästään \"kirjavan takin mittaa\" -- ja oikein aika miehen kädellä!\n\n_Dörte_. Koetappas vain!\n\n_Henning_. Ja ellei hän sittekään tapojansa paranna, niin -- -- (käärii\nhiansa ylös).\n\n_Dörte_. Henning, sinä olet -- -- --\n\n_Henning_ (puhuu itsensä suutuksiin). Villi peto, minä tiedän sen,\nsiksipä en tahdo näyttääkkään paremmalta kuin olen, ja se, joka koskee\nsiihen, mikä minun omani on ollut, se saapi toden totta tuntea\nvilli-pedon puremia, se joutuu heti kohta hiiden pohtimeen, ja juuri\ntuo maankuleksia -- -- --\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Entiset. Bugslaff (tulee reippaasti).\n\n_Bugslaff_. Henning! Missä olet? Isäntä on jo kolmesti kutsunut sua.\n\n_Henning_ (pelästymällä, hitaasti käärien hiansa alas jälleen). Hyvä,\nminä tulen paikalla. Täytyi täällä ensin vähän soittaa suu-peliä.\n(Sylkee kämmeniinsä, heittää viikatteen olalleen ja menee vitkaan\novelle, sill'aikaa Bugslaff lähenee Dörteä. Henning kääntyy vielä\nkynnyksellä, katsoo heihin, uhkaa kärsivänä viikatteella, sulkee oven\nmentyään,)\n\n_Bugslaff_. Mikä on tuon pojan maksan mullistanut?\n\n_Dörte_ (nyreissään). Hän on narri. Mitäpä hänestä. Mutta mitäs _Te_\ntäältä etsitte?\n\n_Bugslaff_. Mittaus-ketjujani ja tadikkoa.\n\n_Dörte_. Ne ovat ladossa, oven takana.\n\n_Bugslaff_ (tarttuu hänen käteensä). Dörte, sanoppas totuus: Henning on\npaha sua kohtaan; eikö niin?\n\n_Dörte_. Mitä se Teihin koskee? Minä selitin jo hänelle asian.\n\n_Bugslaff_. Mitä hän sinusta tahtoo? Mitä hän yhä itsekseen jörisee ja\nsadattelee? Enkö saa sitä tietää?\n\n_Dörte_. Ei se ole mikään salaisuus, saatte vaikka käsin tunnustaa\nsitä. Meidän välimme oli muinoin varsin hyvä ja kerran annoin hälle\nlupauksen että, ellei muka isällä olisi mitään vastaansanomista, minun\npuolestani kyllä voisimme koitua pariksi. Mutta luultavasti ei isä\nkoskaan anna minua hänelle, kun hän on ainoastaan palkka-renki ja\nvallan köyhä.\n\n_Bugslaff_. Sinäkö tuon törkeän veitikan vaimoksi?\n\n_Dörte_. Hän olisi kyllin siisti minulle, ellei hän vain olisi niin\nkiivas ja äkäinen. Mutta kun hän vain näkee minun Teidän kanssanne\npuhelevan ja naureskelevan, joka ei suinkaan lie synnillistä, joutuu\nhän heti raivoon ja on -- --\n\n_Bugslaff_. Mustasukkainen? Minuun?\n\n_Dörte_. Hän on narri, sanoinhan sen jo? Minä muka olen viehättävä\nmakupala prinssille.\n\n_Bugslaff_. Dörte, armas sulo Dörte -- -- (kietoo käsivartensa hänen\nympärilleen.)\n\n_Dörte_. Älkää! -- Antakaa mun olla, junkkeri. Te ette suinkaan kosi\nminua, ja ainoastaan huvikkeeksenne, Teidän ruhtinaallinen armonne --\n\n_Bugslaff_. Mutta jos minä vannon -- -- --\n\n_Dörte_. Korvia myöten olevanne rakastunut minuun? Hahaha! Sepä vasta\nolisikin puhtainta totuutta! Te ette mielestäni näytä juuri\nhullummalta, mutta min'en pitkinä päivinäni ole nähnyt haukan ja\nvarpusen yhdessä pesää rakentavan. Kun yhtäläiset yhteen liittyy,\nsilloin sovussa ne viihtyy -- aivan niinkuin Noakin arkissa.\n\n_Bugslaff_. Yhtäläiset? Oi, Dörte, mikä onni isälleni siitä, että nai\nkuninkaan-tyttären? Mieleisensä kauniin, hurskaan talonpoikaistytön\nkanssa olisi hän elänyt paljon onnellisemmin.\n\n_Dörte_. Siinäpä se: Äiti-rouvanne on olevinaan korkeampaa sukua eikä\nsiis vertaisensa parina. Minun sananparteni pitää paikkansa.\n\n_Bugslaff_. Dörte, osoitatko mulle pikkuruisenkaan hyvyyttä?\n\n_Dörte_ (nypiellen rukin ääressä). Miks en? Pitäähän lähimmäistään\nrakastaa, ja Te olette minun lähimmäiseni, niinkuin Henning'ikin.\n\n_Bugslaff_. Näetkös, Dörte, isäsi on tehnyt mulle paljon hyvää. Ilman\nhäntä istuisin yhä vielä vankeudessani, kiroten kurjassa velttoudessani\nmun syntymä-päivääni, ja unohtaisin velvollisuuteni sekä itseäni että\ntulevaisuuttani kohtaan. Vasta täällä olen tullut huomaamaan, mitä\nrehellinen päivätyö merkitsee, ja olen tehnyt päätöksen, joka koskee\nkoko elämääni, enkä minä koskaan unhoita, että isäsi on minut siihen\njohtanut. Mitä olisi, jos minä, vihdoin hallitsiaksi tultuani,\nsanoisin: Sen ja sen hyvän työn on talonpoika Hans Lange mulle tehnyt,\nja nyt minä otan hänen tyttärensä puolisokseni, merkiksi -- -- --\n\n_Dörte_. -- -- että olisitte oikein lapsekas ja ett'ei Teille vain\nmillään muotoa maata ja hallitusta uskottaisi.\n\n_Bugslaff_. Voi sua, kelvoton, noinko sinä unohdat kunnioituksesi\ntulevata hallitsiaasi kohtaan? Pyydä heti anteeksi, muuten tukin minä\njumalattoman suusi.\n\n_Dörte_. Tehkää mik'on tehtävänne, minä puhun, mitä tahdon.\n\n_Bugslaff_. Siitä sua pitää sakottaa, maankavaltaja! (Suutelee häntä).\n\n_Dörte_. Menkää tiehenne! Te olette paljoa häijympi kuin Henning.\n\n_Bugslaff_. Etkö lakkaa soimaamasta, vallaton? Odotappas!\n\n    (Aikoo jälteen suudella Dörteä, vaan tämä pakenee, juoksee\n    takan taakse, Bugslaff jälessä. Samassa aukeaa ovi ja sisään\n    astuu Massov, jota seuraa Henning, joka kääntyy heti takaisin,\n    heitettyään tarkastelevan silmäyksen Dörteen.)\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Massov. Bugslaff.\n\n_Massov_. Täälläpä vasta hupaista. Älkää olko millännekään, junkkeri.\n\n    (Dörte juoksee kamariin, vasemmalle.)\n\n_Bugslaff_ (katselee ympärilleen, kivestyneenä.) Haa! Massov!\n\n_Massov_. Tehän huvitteleitte oikein maalaisen tapaan, leikitte\n\"koira- ja kissa\"-leikkiä tai viatonta \"avio-leikkiä\" -- tai miksi sitä\ntäällä Lanzkessa nimitetään? Miksikä juoksi sievä leikkitoverinne pois?\nMinun on hauska katsella nuorison huvituksia.\n\n_Bugslaff_. Herra von Massov -- mikä saattoi Teidät tänne? Sanokaa\npian, mmull'ei ole aikaa -- -- --\n\n_Massov_. No no, junkkeri, eihän toki niin kiirettä. Olettehan\nkaiketikkin varma tytöstänne, enkä minä suinkaan yöksi tänne jää.\n\n_Bugslaff_. Mitä tuo? Min'en salli sitä tyttöä pilkattavan.\n\n_Massov_. Pilkattavan? Minun mielestäni pitäisi hänen lukea\nkunniakseen, että Teidän ruhtinaallinen armonne alentaa\nitsensä -- -- --\n\n_Bugslaff_ (kiivaasti). Massov --! (malttaa.) Jumalan haltuun, herra\nhovimarsalkki! (menee perä-ovelle päin.)\n\n_Massov_ (itseks.). Moistako nuottia nyt? (jyrkästi) Minun täytyy\npyytää Teidän ruhtinaallista armoanne kuuntelemaan minua hetkisen.\nMin'en ole turhaan ratsastanut kolmea tuntia, ainoastaan maanilmaa\nnauttiakseni ja kuunnellakseni sammakkojen kurinaa Lanzken\nojien-reunoilla (istuu vaarin-tuoliin).\n\n_Bugslaff_ (palajaa). Ette suinkaan, herra von Massov, teillä on\nvarmaankin pätevämmät syyt. Sanonko minä, mikä teidät on tänne\nhoukuttanut? Te toivotte minun täällä, yksinkertaisten talonpoikien\nseurassa, tykkänään unohtaneen sukuni ja sekä sielultani että\nruumiiltani muuttuneen tylsämieliseksi ja veltoksi, jotta oma isäni,\njos hän vielä näkisi minut, halveksien poistuisi minusta, aatelisto\nnostelisi olkapäitään ja minä tulisin koko kaupungin pilkaksi; sillä\nminä tiedän hyvin, mihin suuntaan te vehkeitänne viritätte. Mutta\nkautta Jumalan, joka on johdattanut niin, että teidän itse on täytynyt\nminut tämän katon alle saattaa, kautta Jumalan vannon: Te ette saa\nnauttia konnankoukkujenne hedelmiä, niinkauvan kuin ainoakin hengähdys\ntätä rintaa kohottaa ja heikoinkin jäntere tätä kättä jännittää. Ja nyt\nmenkää kotiin ilmoittamaan se äidilleni!\n\n_Massov_. Joka varmaan hämmästyy siitä yhtä suuresti, kuin minäkin.\nMinua sanomattomasti huvittaa nähdä maan-ilman tehneen teille hyvää. Te\nolette, kuten toivoimmekin, vaurastunut muunkin ettekä ainoastaan\nkielenne suhteen; mutta ihmistuntemisessa ette näiden kunnon\ntalonpoikien parissa ole juuri sanottavasti edistynyt. Jos Hans Lange\non joitakuita oikkuja päähänne saanut -- -- --\n\n_Bugslaff_. Min'en tarvitse ketään korvaani kuiskuttamaan, tietääkseni\nminkälaisena miehenä minun tulee teitä pitää. Eikä täällä mikään pelko\nestä mua teille sitä suoraan sanomasta.\n\n_Massov_. Rehellisyys maan perii. Mutta rehellisyydessä pitää myöskin\naina olla ymmärrystä, ja teidän ruhtinaallinen armonne on -- vielä\nliian nuori.\n\n_Bugslaff_. Kylliksi vanha käsittämään -- -- --\n\n_Massov_. Minä pyydän teidän korkeuttanne kuuntelemaan ilmoitusta, joka\ntulee rouva herttuattarelta teille.\n\n_Bugslaff_. Ilmoitusta?\n\n_Massov_. Joka toivottavasti todistaa, kuinka epäjärjellisiä\nsoimauksenne ovat, joita olette armossa ottanut tehdäksenne nuoruutenne\njohtajaa vastaan. (Gertrud tulee, sauvaansa nojaten, nähtävästi\nhuomaamatta sisällä-olioita, menee rukkinsa ääreen, vetää sen takan\nluo, alkaa kehrätä).\n\n_Massov_. Ken on tuo vanha vaimo?\n\n_Bugslaff_. Hans Langen äiti.\n\n_Massov_. Käskekää hänen mennä ulos.\n\n_Bugslaff_. Hän on aivan kuuro ja ymmärtää ainoastaan poikaansa ja sen\ntytärtä.\n\n_Massov_. Rouva herttuatar on ihastunut siitä, että Te, muutaman\nkuukauden täällä oltuanne, olette ruumiillisesti vaurastunut ja\njättänyt monta pahaa tapaa.\n\n_Bugslaff_. Todellakin?\n\n_Massov_. Mutta nyt luulee hän olevan otollisen ajan hankkia Teille\nolopaikan, joka paremmin, kuin tämä kehno maakylä, sopii Teidän\nruhtinaallisia lahjojanne kehittämään.\n\n_Bugslaff_. Onko mahdollista? Hän myöntyy siis hartahinpiin toivoihin\nja päästää minut isänsä luo sotatanterelle?\n\n_Massov_. Valitettavasti kyllä lienee päteviä syitä yhä vielä -- -- --\n\n_Bugslaff_ (katkerasti). Tiesinhän sen! Päteviä syitä, todellakin!\n\n_Massov_. Puolan kuninkaan hovi on paikka, jonne rouva herttuatar\ntahtoo Teidät lähettää.\n\n_Bugslaff_ (hämillään). Mitä sanotte? (Vanha muori heittää\ntuontuostakin tarkastelevan silmäyksen Bugslaff'iin; seuraavan puheen\najalla nousee hän äkkiä, menee ulos perä-ovesta.)\n\n_Massov_. Puolan kuninkaan hovi. Siellä on toki koko elämä vähän\nritarillisempaa, kuin Hans Langen luona Lanzkessa. Siellä saa\nnähdä joka hovin lähettiläät, siellä saa silmäyksen maailman\nkauppaliikkeestä, siellä saa aseharjoitusta ja -- siell' on joukko\nihania, kukoistavia naisia, jotka varmaan ovat etevämmät kaikkia\nLanzken sulottaria.\n\n_Bugslaff_ (suuressa liikutuksessa, kävellen edestakaisin. Massov,\ntyynesti vaanien häntä, seisoo keskellä huoneita). Puolaan! Olenko\ntehnyt väärin häntä kohtaan? (ääneen) Massov, ellei tämä ole petosta --\non se ensimäinen hyvä-työ, minkä mulle teette. Käsitättehän, että minun\npitää asiata mietiskellä.\n\n_Massov_. Mutt' ei kauvan, jos pyytää saan. Sillä juuri nyt on Teillä\nparas tilaisuus matkustaa. Tanskan lähettiläs, joka on käynyt\nRügenvaldessa äitirouvaanne tervehtimässä, lähtee huomenna\nlähetystoimissa Puolan kuninkaan luo. Hän on Teille arvonne mukainen\nseuraaja -- -- --\n\n_Bugslaff_ (itseks.). Hoviin!\n\n_Massov_. Siihen hoviin, joka, lähinnä Rooman keisarin hovia, on\nloistavin ja ritarillisin koko maailmassa.\n\n_Bugslaff_. Ja -- nyt heti?\n\n_Massov_. Viipymättä. Minun luullakseni täss'ei ole mitään arvelemista.\nTuolla ulkona odottaa Teitä hevonen.\n\n_Bugslaff_. Liian äkkiä -- todellakin, min'en ymmärrä. Ja Lange-isä,\nmitähän Lange-isä -- kas, tuossa hän onkin.\n\n_Massov_ (itseks.). Tuon lasku on sittemmin selvitettävä.\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Entiset. Hans Lange (tulee, hänen jälessään Gertrud-muori,\n    joka, ympärilleen katsomatta, menee rukkinsa ääreen, vetää\n    sen kamariin).\n\n_Lange_. Kah, -- itse herra hovimarsalkki! (Teeskennellyn rehellisesti\ntervehtien Massov'ia, tultuaan etu-alalle). Hyvää päivää kanssa, korkea\nherra, ja tervetultuanne Lanzkeen! Olette kai pistäynyt katsomaan\narmollista nuorta herraamme ja miten siankinkkumme ja rokkamme\npoikosessa vaikuttaa? -- He! Kuten näette, lihavaksi ja paksuksi hän on\npaisunut, (hiljaa Massov'ille) Mitä muuhun tulee, -- tahtoo käydä\nhitaisesti; mutta kun vuoden ja vuorokauden kuluttua jälleen pistäytte\ntänne tirkistämään, ette varmaankaan enään äkkiä eroita häntä\npalkka-rengistäni.\n\n_Massov_ (niellen kiukkuaan). Hyvä, hyvä! Puhukaamme siitä toisella\nkertaa. -- (Bugslaffille) Jos Teidän ruhtinaallisen armonne nyt\nsopisi -- -- --\n\n_Bugslaff_ (hämillään). Lange-isä -- -- --\n\n_Lange_. Miksi naamanne on noin venynyt, junkkeri? Hä? Mitä tääll'on\ntapahtunut?\n\n_Bugslaff_. Mitä sanot, minun täytyy lähteä pois täällä!\n\n_Lange_. Lähteä pois?\n\n_Bugslaff_. Äitini käskee, ja min'en tahdo hänen tahtoansa loukata.\nMyöskin on se parhaakseni, Lange-isä.\n\n_Lange_. Vai tahtoo äiti-rouvanne; no, sitte se kai lienee\nparhaaksenne. Ja minne matka pitää, junkkeri hyvä?\n\n_Bugslaff_. Puolaan, Lange-isä, kuninkaan hoviin, jotta oppisin\nritarillisia käytöstapoja sekä ruhtinoiden ja naisten kanssa\nseurustelemista. Ja minä luulen, että nyt onkin jo aika.\n\n_Lange_. Naisten kanssa -- no hei, lieneekö sillä sentään hengen hätää.\nMutta mitäs minä niistä ymmärrän? Minä olen vain yksinkertainen\ntalonpoika ja rouva herttuattaren ja herra hovimarsalkin täytyy\nkaikenmoiset seikat paremmin tietää.\n\n_Bugslaff_. Niin, näetkös -- mutta se toki tuntuu minusta vaikealta.\n\n_Lange_. Hm! Niin kai, niin kai. Te olitte aivan tyytyväinen oloonne\ntäällä. Mutta luultavasti on herra hovimarsalkki -- -- --\n\n_Massov_. Päivä kuluu, ja meidän pitää ennen myöhäistä iltaa olla\nkotona jälleen.\n\n_Lange_. Lähdettekö tänään jo? Entäs -- sudenjahtimme, junkkeri?\n\n_Bugslaff_. Tosiaankin, Massov, sen olin vähällä unhottaa.\n\n_Massov_. Puolassa on susia yltäkyllin.\n\n_Lange_. Siin' on korkea herra ihan oikeassa, Puolan metsissä on susia\nsuuret laumat. Mutt' entä lohet, armollinen herra? Mitenkäs\nlohenpyynnin nyt käypi?\n\n_Massov_ (eriks.). Kirottu lörppö!\n\n_Lange_ (Bugslaff'ille, iskien silmään). Ettekö juuri eilen sanonut\nkaiken mokomin tahtovanne nähdä lohenpyydystämistä? (Massov'ille)\nNäettekös, armollinen herra, lohi, se pyrkii sisä-järviin, joissa vesi\nei ole suolaista, niinkutsuttuun \"makeaan veteen\", ja sentähden se uipi\nmerestä jokiin, joissa usein töyttää sulku-aitaa vastaan, ja kun se\nluulee sulun tuonpuoleista vettä vieläkin makeammaksi, hyppää se yli\nsulku-aidan; mutta kalastajilla, jotka viisauksissaan ovat rakentaneet\ntoisen sulun ylemmäksi jokeen, heillä on siten lohet satimessa kuni\nkala-arkussa vain, ja siitä ne niitä sitten ammentavat, toisinaan pari\nsataa kappaletta kerralla. Niin niin, moni on pyrkinyt \"makeaan\nveteen\", (yhä antaen salaisia viittauksia Bugslaff'ille) ja se saattais\nuseallekkin olla hyväksi esimerkiksi, hehehe!\n\n_Bugslaff_. Massov, sanokaa äidilleni, että minä täytän hänen tahtonsa,\nmutta viikonpäivät minä vielä täällä -- -- --\n\n_Massov_. Valitettavasti kyllä ei rouva herttuatar voi semmoiseen\nviivytykseen myöntyä. Hän ei tohdi antaa Teidän seuratta matkustaa\nvieraasen maahan, ja tämä tilaisuus -- -- --\n\n_Bugslaff_ (seisoo neuvotonna). No siis, Lange-isä, Herran\nnimeen -- -- --\n\n_Lange_ (nörkisti itseks.). Herran päivät, hän ei vieläkään huomaa\nmitään! (ääneen) Kuulkaapas, junkkeri, kuinkahan pitkä matka täältä lie\nPuolaan?\n\n_Massov_. Mitä se sinua liikuttaa? Minkätähden sinä yhä lörpötyksinesi\npuhettamme häiritset?\n\n_Lange_. Minä tarkoitan vain, armollinen herra, sanomien tähden\nWolgast'ista, kuinka pitkä aika kulunee, ennenkuin ne Puolaan\nennättävät?\n\n_Massov_ (äimistyneenä). Mitä tuo?\n\n_Lange_. No hei, noin vain junkkerin tähden ja hänen isä-herransa\ntähden, joka kuuluu makaavan hengenvaarallisesti haavoitettuna\nWolgast'in tienoilla.\n\n_Massov_. Hiisi! Ken siitä on -- -- --\n\n_Bugslaff_. Mitä kuulen? Isäni haavoitettu, ja sen sanot sinä vasta\nnyt, noin vain sattumalta, ihan kuni parahan uutisen? Koska --\nkuinka -- -- --\n\n_Lange_. Kuulkaas, junkkeri, minä itsekkin kuulin sen aivan sattumalta\nvasta äsken -- --\n\n_Bugslaff_. Keltä?\n\n_Lange_. No hei, herra hovimarsalkin talli-rengiltä tuolla ulkona.\n\n_Massov_ (itseks.). Voi, sitä ruoskittavaa konnaa!\n\n_Bugslaff_. Massov, sanokaa, onko totta, että isäni -- -- --\n\n_Massov_. Pelkkiä huhuja, jommoisia sota-aikoina kuulee sadottain.\nUskotteko todellakin kuorma-renkien loruja?\n\n_Bugslaff_. Massov, älkäätte valehdelko. Isäni henki on vaarassa.\n\n_Massov_. Jokaisenhan henki on Herran kädessä.\n\n_Bugslaff_. Älkää piilkö katalan umpimielisyyden peitossa! -- Haa, nyt\nymmärrän Teidän helvetilliset vehkeenne!\n\n_Lange_. No, Herralle kiitos!\n\n_Bugslaff_. Isäni kuolemaisillaan, -- silloin olin minä luonnollisesti\ntiellä. Minut piti saada pois, -- jos vain mahdollista, maailman\nääriin; se olis ollut suloisinta -- jotta herra von Massov mielensä\nmukaan, minun näkemättäni, olisi saattanut kortteja sekoittaa. Minut\npiti saada pois, jotta herra von Massov -- -- --\n\n_Massov_. Min'en ole tottunut soimauksia nielemään, enkä kärsi\nkenenkään moista lausuvan, en itse -- -- --\n\n_Bugslaff_. Hallitsiasi ja herttuasi -- -- --\n\n_Lange_ (hiljaa Bugslaff'ille). Tyynemmin -- kylmäverisemmin, junkkeri!\n\n_Massov_. Minua ei käske kukaan muu, kuin armollinen rouvani, joka on\nmyöskin Teidän hallitsiattarenne, ja joka minun kauttani käskee Teidät\nhuomenna olemaan valmis matkustamaan Puolaan; ellette tottele -- -- --\n\n_Bugslaff_. Järjetön, Te uhkaatte?\n\n_Massov_ (äkkiä muuttuen kylmäksi). Min'en uhkaile milloinkaan. Minä\ntoimin. Te tunnette ilmoitukseni. Mitä pitää mun äidillenne puolestanne\nvastata?\n\n_Bugslaff_ (etsien sanoja, suuressa liikutuksessa). Vastatkaa\nhälle -- -- --\n\n_Lange_ (nykäisee Bugsfaff'ia kyynäspäästä). Junkkeri, ettehän toki\nomaa äitiänne -- -- --\n\n_Bugslaff_. Oikeassa olet, Lange-isä. Menkää, ratsastakaa kotiin,\nMassov. Sanokaa Rügenvaldessa: Lohi ei tällä kertaa pyri \"makeaan\nveteen\", vaan jääpi toistaiseksi suolaiseen, joka tosin tuntuu\nmuikeammalta, mutta jossa ei ole karia eikä putouksia. Ja\nsitte -- -- --\n\n_Lange_ (kuin edellä). Lohet ovat mykkiä, junkkeri.\n\n_Bugslaff_ (malttaa, kättelee Langea). Kiitoksia, vanhus! -- Onnea\nmatkallenne, herra von Massov! (Viittaa Massov'ia menemään, ja poistuu\nitse oikeanpuoliseen sivukamariin).\n\n_Massov_ (mykkänä kiukusta, sitte lävistävällä katsannolla Langeen).\n\"Onnea matkalle!\" -- En minäkään mieli olla sulle kiitos-velassa.\n(kääntyy menemään ovelle).\n\n_Lange_ (seuraten, tyynellä kohteliaisuudella, ei ymmärtävinään häntä).\nEi kestä kiittää, ei mitään kiittämistä, armollinen herra. Suurimmalla\nmielihalulla olen kaikki tehnyt. Ja jos yksinkertainen talonpoika\nvastakin saattaisi tehdä korkealle herralle jonkun pikku palveluksen,\nniin -- -- --\n\n_Massov_ (Menee ulos, paiskaa oven kiini heidän välillään).\n\n_Lange_ (tyynesti katsellen ympärilleen). Hm, nyt oli totisia\nkysymyksessä! Hehehe, sinne meni kalastaja tyhjiin pyydyksiin, ja lohi\nnauraa ilkkuen hänen kujeitaan. Nyt, kalamiesi, kiroile: Ei kala aina\nnykäise! Hehehe! Täytyy mennä katsomaan junkkeriani. Junkkeri! Junkkeri\nhoi!\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Lange. Bugslaff (palajaa).\n\n_Bugslaff_. Joko ilma on puhdas?\n\n_Lange_. Pikkurukkuisen vielä haiskahtaa tulikiveltä. Ei muuta.\n\n_Bugslaff_. Oi, kuinka hyvältä nyt tuntuu, kun vihdoinkin sain sieluni\nkepeäksi, kun hän vihdoinkin sai kuulla sen, mikä vuodet pitkät on mun\n-- -- (katsahtaa Langeen, joka aivan liikkumatta seisoo etualalla).\nLange-isä, sinä pudistelet päätäsi. Enkö toimittanut asiaani oikein\nhyvin?\n\n_Lange_. Jos aikomuksenne oli oikein lujasti kiristää paulaa kaulaanne,\nsiinä tapauksessa suorititte seikkanne somasti, mutta muussa teitte --\nluvallanne -- hullusti!\n\n_Bugslaff_. Vereni kiehui, min'en voinut sitä hillitä.\n\n_Lange_. Hm! Minä olen vain tyhmä talonpoika, mutta olen aina kuullut\nsanottavan: Joka valtakuntaa ja kansaa hallita aikoo, sen pitää ensin\noppia hallitsemaan itseään.\n\n_Bugslaff_. Älä mua toru, vanhus. Nähdä hänen kasvonsa, on sielulleni\nmyrkkyä -- (itseks.) nuo veriviholliseni kasvot, joiden tähden äitini\nomaa puolisoaan -- -- --\n\n_Lange_. Vai niin? Ja tuo suloinen syötti -- puolalainen hovi suloisine\nnaisineen -- antoi äsken sille myrkylle mesileivän ma'un, junkkeri, he?\n\n_Bugslaff_ (hämmennyksissään). Lange-isä --\n\n_Lange_. No, sehän ihmisellistä. Olihan Hans Langekin aikoinaan nuori\nja pyrkieli \"makeaan veteen\". Ja Te, kuin olette syntynyt prinssinä, Te\nsaitte sen jo veressä. Mutta nyt -- isä-herranne -- -- --\n\n_Bugslaff_. Minä lähden hänen luokseen Wolgast'iin.\n\n_Lange_. Hiljaa, poikani; tien sinne voipi herra von Massov salvata\nTeiltä. Ja vaikkapa sinne yksin pääsisittekin, pienipä hyöty\nisä-herrallenne Teistä. Mutta kuinka olisi, jos veisitte hälle vähän\nseuraa?\n\n_Bugslaff_. Mitä tarkoitat?\n\n_Lange_. _Maata_ minä tarkoitan, koko _Itä-Pommeria_, tai ainakin kelpo\nlohkoa siitä; kaikkia, joilla rehellisyyttä on, ja jotka todelliselle\nhallitsialleen uskolliset ovat.\n\n_Bugslaff_. Kuinka niin suuret tuumat mulle onnistuisi!\n\n_Lange_ (juhlallisesti). Vanha Jumala elää vielä. Onko sulla\nuskallusta, junkkeri?\n\n_Bugslaff_. Uskallusta? Enemmän, kuin pää ja sydän sietää.\n\n_Lange_. Hyvä, poikani. Siis julistan minäkin sinut täysikäiseksi.\nNäytä maailmalle, ett'et leipääsi Lanzkessa synnissä syönyt. Sinulla on\nne, mitkä tärkeimmin tarvitaankin: Oikeus ja rohkeus. Mitä vielä\npuuttuu, siitä pitää Hän tuolla ylhäällä huolen.\n\n_Bugslaff_ (lankee Langelle kaulaan). Lange-isä!\n\n_Lange_. Narrimainen poika! Mitä nyt? Mitä lempoa?\n\n_Bugslaff_. Min'en milloinkaan voi teitä kylliksi kiittää! --\n\n_Lange_. Tuhmuuksia! Mutta ellette voi kiitoksianne säästää, niin\nviekää ne äidilleni. Sillä ilman tuota vanhaa eukkoa Te olisitte nyt\nmatkalla Puolaan -- tai sinne, missä pippuri kasvaa. -- Tuo naisväki!\nSe nainen, jonka Luoja on onnistunut saamaan todella hyväksi, -- vaikka\nniitä tuskin lie yksi joka sata-luvussa -- se on satunnaisissa\nsuhteissa sata vertaa hyödyllisempi parahinta miestä!\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\nHerttuattaren linna. Etu-sali, kolme ovea.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    (Oikealla kuuluu pitojen hälinää, lasia kilistetään, nauretaan\n    ja puhellaan.) Massov (seisoo keskellä huoneita). Achim\n    (sota-asussa, tulee oikealta). Sitte Herttuatar.\n\n_Massov_. Oletko antanut hälle kirjeen, Achim?\n\n_Achim_. Rouva herttuatar otti sen kädestäni ja vaaleni aivan kuin\nolisi hän aavistanut, mitä se sisälsi. Mutta hän vastasi erääsen herra\nvon Krokov'in tekemään kysymykseen, sitte viittasi hän minun\npoistumaan.\n\n_Massov_. Hyvä. Ja nyt, Achim, ratsaille, ja ota kymmenen tai\nkaksitoista tanakkaa miestä mukaasi. Jos kiirehditte, olette vielä\nennen yötä määräpaikassa. Tässä kirjallinen käskyni hätävaraksi --\n\n_Achim_ (tallettaen sen költerinsä alle). Hyvässä tallessa, armollinen\nherra hovimarsalkki.\n\n_Massov_. Sukkelaan! Me emme sua unhoita, jos miehen lailla toimes\ntäytät. (Achim nyykäyttää päätään, pois).\n\n_Massov_ (yksin). Jälleen voin hyvin. Asiat muuttuivat jo pahalle\ntolalle; talonpoika petti minut häpeällisesti, pojan koko viha ja\nepäluulo on herännyt, ei missään mulle tuetta, voidakseni ryhtyä\nkapinaa masentamaan. Nyt -- tärkeimpänä hetkenä -- pitää vaimonkin se\nymmärtää, vaikka sillä olisikin ainoastaan kymmenes osa _tuon_ vaimon\nälystä -- -- -- (Herttuatar tulee vitkaan, kirje hermottomana\nalasriippuvassa kädessä.) Te olette kai lukenut?\n\n_Herttuatar_. Kuollut! Min'en luullut tuon sanoman niin syvästi\nliikuttavan sieluani. -- Kuollut! Hän, jolle nuoruuteni annoin, hän,\njoka mua halventaa, mua sortaa tahtoi! Hänen kuolemansa minut vapautti\n-- ja kuitenkin samassa teki mun niin kurjaksi! -- (Käsivarret\nristissä, kävelee edestakaisin, tarkkaamatta Massov'ia.)\n\nMin'en saata vuodattaa kaipauksen kyyneleit hänen tähtensä, -- kenpä\nmulta kyyneleitä odottaakaan? Mutta ett'en voi olla iloinenkaan, ett'en\nvoi tuntea itseäni täydellisesti vapautetuksi, pelastetuksi, sehän toki\non kummallista! Eikö totta, Massov? (katsomatta häneen).\n\n_Massov_. Eloon-jäänyt on voittaja, ja voitto aina jalostuttaa.\nMuistatteko -- -- --\n\n_Herttuatar_. Minä muistan kaikki; kuinka hän alussa kohteli mua kuni\nlasta, ja sitte, huomattuaan vakavan mielenlaatuni, koki sitä masentaa;\nkuinka hän vaati kuninkaallisen isäni mulle antamia lahjoja ja, kun\nminä kielsin, heitti minut vankeuteen, jossa ilman Teitä olisin saanut\nhiutua vuodesta vuoteen, -- kaikki, kaikki muistan päivänselkeästi; ja\nkuitenkin -- antaisin tämän käteni, jos olisin saanut olla hänen\nkuolinvuoteensa ääressä, muutella hänen patjaansa ja hälle virvoittavaa\njuomaa tarjota.\n\n_Massov_ (kylmästi). Te olette pyhimys.\n\n_Herttuatar_. En; mutta minä olin hänen vaimonsa. -- (Äänettömyys.)\n\n_Massov_. Ja mitä nyt olette ajatellut tulevaisuudestanne?\n\n_Herttuatar_. Ajatelkaa Te sitä toistaiseksi minun puolestani. Minun\najatukseni ovat hämmennyksissä mennehitten aikojen muistoista.\n\n_Massov_. Minä _olen_ jo ajatellut. Ennen päivän-laskua ovat\nlähettilääni poikanne luona ilmoittamassa, että hänen heti on tuleminen\näitinsä, _Pommerin hallitsiattaren_ luoksi.\n\n_Herttuatar_. Massov, oletteko tohtinut? Hän on täysi-ikäinen. Hän ei\ntule; tuskinpa äidin luoksi, hallitsiattaren luo ei varmaankaan.\n\n_Massov_. Sitäkin jo ajattelin. Senpä tähden annoinkin lähettiläälleni\nseuraksi aseellisia, jotka, joko hyvällä tai pahalla, tuovat hänet\nTeidän eteenne, jotta hän vihdoinkin oppisi tottelemaan.\n\n_Herttuatar_. Väkivallalla?\n\n_Massov_. Se paras. Tai odotatteko häneltä ymmärrystä, älyä?\n\n_Herttuatar_. Hänellä on oikeus.\n\n_Massov_, Onko semmoisellakin oikeus, semmoisella, joka ei toivo mitään\nhartaammin kuin saada väärin käyttää oikeuttaan? Te kai toki tunnette\nhänet ja tiedätte, että hänessä vallitsee isänsä henki. Heti hänen\nhallituksensa ensi päivänä Te olette kerjäläinen, ja saatte kiittää\ntaivasta, jos luostarin ovi Teille aukeaapi, ja minä -- lintujen tai\nkalojen ruokana.\n\n_Herttuatar_ (pelästyen). Massov!\n\n_Massov_. Min'en perinpohjin tunne Teidän taipumuksianne. Jos tahdotte\nruveta pyhien ristiä kantamaan, niin vahvistakaa hänelle hänen --\nniinkuin sanoitte -- oikeutensa. Teettekö siinä viisaasti ja oikein\n_maata_ kohtaan, päättäkää itse. Ett'en toki _minä_ ole Teiltä sitä\nansainnut, sen kai itsekkin myönnätte.\n\n_Herttuatar_. Voi, että olet oikeassa!\n\n_Massov_. Ja nyt rahan toinen puoli. Hän tuodaan tänne ja, jos alkaa\nvastustella, pidetään silmällä, kunnes ritaristo ja valtiopäivät ovat\nasiasta lausuntonsa antaneet. Ken voisi epäilläkkään, ett'ei hallitusta\nkernaammin uskota kokeneelle, elämän kärsimyksiin ja vastuksiin\ntottuneelle ruhtinattarelle, kuin vallattomalle prinssille, jolla ei\nole taipumusta muuhun kuin siivottomuuteen?\n\n_Herttuatar_. Vanha oikeus on toki voima, joka peittää poikanikin\nnuoruuden-vallattomuutta.\n\n_Massov_. Kuuletteko ääniä tuolta: \"Eläköön herttuattaremme!\" --? Te\nolette vielä kaunis nainen. Täällä ei löydy ainoatakaan, jota ei\nkunnian-himo kiihoittaisi rupeamaan Eerikki-herttuan jälkeläiseksi.\n\n_Herttuatar_. Minä kunnioitan uskollisuuttasi! Mutta sieluni aavistaa\nsiitä pahoja seurauksia syntyvän.\n\n_Massov_. No, seuratkaa sitten aavistuksianne ja tervehtikää poikaanne,\njos hän tänne tulee, Evald von Massov'in verisellä päällä. Ehkä sen\nkautta Teiltäkin luostari säästyy. (Äänettömyys).\n\n    (Eläköön-huuto ja ja maljojen kilinää kuuluu viereisestä\n     huoneesta).\n\nEikö kaikki tapahdu hänen parhaakseen? Teettekö niinkään\nepä-äidillisesti, lähettäissänne hänet Puolaan, kunnes kypsyneemmällä\nälyllä saattaa hallitukseen ryhtyä? Ja sitte, kun on otollinen aika,\nkun Te tulette väsyneeksi hallituksesta ja kutsutte hänet takaisin, --\neikö hän tuntisi itseään pakoitetuksi kiittämään Teidän viisauttanne,\njoka niin -- -- --\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Entiset. Jürgen. Krokov (oikealla).\n\n_Krokov_. Minut lähetettiin katsomaan -- mutta mitä naamoja täällä?\nArmollinen ruhtinatar -- Massov -- -- --\n\n_Massov_. Surun vallassa. Eerikki-herttua on kolme päivää sitte kuollut\nhaavoistaan.\n\n_Krokov_ (seisoo väristen). Jumala hänen sielullensa armollinen olkoon!\n\n_Herttuatar_ (Nousee äkkiä, menee vitkaan sivuovesta vasemmalle).\n\n_Krokov_. Tietääkö nuori herttua -- -- --?\n\n_Massov_. Jürgen-serkku, Teill' on terävä äly, jota ei viini\ntavallisesti äkkiä tylsäksi saa.\n\n_Krokov_. Pyhän Jürgen'in lohikäärmeen kautta! Te olette oikeassa,\nMassov. Toissapäivänä esimerkiksi, kun Gartz'in Barcken'in Hans'ia\nmorsiusvuoteolle autoimme, näin toisten komppanjoonien rottien lailla\nmakaavan nenä porossa, mutta minä istuin toki suorana ja saatoin\nvapaalla kädellä kynttilänkin niistää.\n\n_Massov_. Te olette älykäs, Te ajattelette maailman juoksua.\n\n_Krokov_. Ajattelen -- no niin, serkku -- minä juoksen peijakkaan\nkyytiä sen hännässä, minkä vain ennätän.\n\n_Massov_. Te mielitte vähentää ansioitanne. Te olette valtiollinen\nälypää.\n\n_Krokov_. Empähän, Massov, minä olen vain kunnon pommerilainen -- en\nmitään muuta. Kymmenelle voin antaa selkään ja kaksikymmentä juoda\npöydän alle, mutta mitä koiran-koukkuihiu tulee, niin -- -- --\n\n_Massov_. Sanojenne mukaan. Kunnon pommerilaisena olette tietysti\njoskus mietiskellyt, mitenkä asiat sitte muuttuvat, kun Eerikki-herttua\nsilmänsä ummistaa.\n\n_Krokov_. Minäkö? En milloinkaan. _Hyödyttömillä_ mietiskelyillä min'en\nkoskaan ole päätäni vaivannut.\n\n_Massov_. Hyödyttömillä?\n\n_Krokov_. No niin, vallan-periminenkin -- -- --\n\n_Massov_. Hm!\n\n_Krokov_. Onhan se selvää, oikein kourihin koskevaa, että\n_lapsi_ -- -- --\n\n_Massov_. Lapsi? Olkoon. Mutta iäkkäät miehet, Jürgen! Toisinaan sattuu\nsiten, että selvin oikeus on suurin vääryys.\n\n_Krokov_. Tuo on minun aivoilleni liian kokkaista, serkku-hyvä.\n\n_Massov_. Ihanhan se on silmiinpistävää. Eikö maan aateliston,\nsäätyjen, kaupunkien -- eikö tule valvoa maan _parasta_?\n\n_Krokov_. Hyvä vain, jos niin tekevät.\n\n_Massov_. No, Jürgen. Te olette itse nähnyt mitä laatua hän on, jolla\nolisi tuo niinkutsuttu selvä oikeus hallituksen perimiseen. Ajatelkaa\nvain markkina-päivää, jona Bugslaff-junkkeri -- -- --\n\n_Krokov_. Se on totta, Massov, nuoreksi herttuaksi oli hällä sillä\nkertaa pirun vähän ihmis-tapoja. Vieläkö hän yhä viruilee tuolla\nmaa-kylässä?\n\n_Massov_. Hän ei tahdo lähteä pois sieltä; hän viihtyy sanomattoman\nhyvin paimenien ja karjapiikojen seurassa. Siellä hänen ei ole tarvis\nruhtinaallisten tapojen tähden itseään vaivata.\n\n_Krokov_. Suloinen taimi. Mutta herttua hän on _kuitenkin_.\n\n_Massov_. _Onko_ hän jo?\n\n_Krokov_. Ellei ole, niin siksi hän _tulee_.\n\n_Massov_. _Tuleeko_ hän todellakin?\n\n_Krokov_. No niin, serkku, kenpä voisi estää? Onhan hän täysi-ikäinen.\n\n_Massov_ (luottavasti ottaen häntä käsivarresta). Jürgen-serkku,\npuhuuko valtiomies noin? Tai kunnon pommerilainen? Mitä? Kiukkuinen,\npahankurinen, poika ---\n\n_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!\n\n_Massov_. -- -- joka ei vielä osaa itseäänkään hallita, joka tuottaa\nomaisilleen pelkkää surua ja häpeätä, -- hänkö saisi maan ja kansan\nhaltuunsa?\n\n_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!\n\n_Massov_. Ja näin vaarallisena, sodan ja hämmennysten aikakautena, --\nja hänenkö sallittaisiin syöstä meidät häviöön ja häpeään?\n\n_Krokov_. Herttua hän on _kuitenkin_!\n\n_Massov_ (polkien jalkaansa). _Eipä_, sanon minä, jos me vain olemme\nkelpo miehiä, kunnon pommerilaisia.\n\n_Krokov_. Te kiivastutte, serkku. Min'en kernaasti kiistele heti ruuan\npäälle. Siis kaikki olkoon olollaan. Mutta ken sitten on herttua ellei\n_hän_?\n\n_Massov_. Ettekö ole huomannut?\n\n_Krokov_. No, mutta, serkku, min'en toki voi luulla -- -- (katselee\nhäntä suurin silmin).\n\n_Massov_. Kenenkä luona nyt olette vieraana? Kenenkä ylevä henki ja\nruhtinaallinen voima on jo kaikkien kunnioituksen ja ihmettelemisen\nvoittanut?\n\n_Krokov_. Ahaa, jopa huomasin. Te viittaatte herttuattareen. Sepä\ntoista. Minä jo toden totta arvelin Teidän itse -- -- --\n\n_Massov_. Ymmärrättekö vihdoinkin? Parilla sanalla: Jos olemme kunnon\npommerilaisia, tunnustamme herttuattaren maan hallitsiattareksi, kunnes\ntuhlaaja-poika, joka Lanzkessa sikoja paimentaa -- -- --\n\n_Krokov_. Hahaha! Te olette sukkela, Massov. Tuopa hauska juttu. No, ja\nTe luulette aateliston todellakin -- -- --\n\n_Palvelia_ (tulee oikealla). Rouva herttuatar pyytää herra\nhovimarsalkkia heti tulemaan luoksensa.\n\n_Massov_. Minä tulen. (Palvelia pois.) Krokov, minä olen luottanut\nTeihin; min'en koskaan ole epäillyt, että _Te_ ette heti käsittäisi\nasioiden menoa.\n\n_Krokov_. Niin niin, me valtiomiehet!\n\n_Massov_. Teidän on ilmoitettava ajatuksenne. Ymmärrättehän, ett'ei\nminun itse sovi sitä esitystä tehdä. Minä olen hänen ruhtinaalliselle\narmollensa liian läheinen.\n\n_Krokov_. Ja olette ollut tuhlaaja-pojan hovimestari, hahaha, suuresti\nkunnioitan Teidän kasvatustapaanne!\n\n_Massov_ (purren huuliaan). Mutta jos Te esittäisitte asian oikealla\ntavalla -- jokaisen pitää se ymmärtää.\n\n_Krokov_. No, hei, tietysti! Siihenhän saattaa sokeakin aivan sormin\ntarttua.\n\n_Massov_. Ja miettikääpä, kuinka kiitollinen herttuatar Teille\nikuisesti on, jos vain tämän pikku seikan toivon mukaan perille ajatte.\n\n_Krokov_. Pikku seikan -- totta sekin. Se on toki hänen oma poikansa.\nNo, Massov, mitä minun tulee -- -- --\n\n_Massov_. Tiesinhän sen. Oikein, Te olette -- -- --\n\n_Krokov_, Kunnon pommerilainen, Massov, en mitään muuta. Mitäpä\nkädenlyönnistä? Pommerilainen tekee, mitä voipi.\n\n_Massov_. Minä luotan siihen. Älkää menettäkö aikaa. Juuri nyt ovat\nmiehet tuolla parhaassa vireessä; älkää hukatko tilaisuutta. Minä\npalajan paikalla luoksenne jälleen. (Menee vasemmalle).\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Krokov (yksin. Sitte) Joachim Devitz ja Hans Putkammer.\n\n_Krokov_ (itsekseen, katsellen hänen jälkeensä). Miehet parhaassa\nvireessä vanhaa, hyvää oikeutta jaloin polkemaan? No niin, serkku,\nlöytyyhän miehiä, jotka maljojen ääressä ovat valmiit moiseenkin\ntyöhön. Ahaa, rouva herttuatar, senkötähden kyökki nyt niin kuuma ja\nrasvanen? Rasvalla hiiriä vietellään; mutta hiiri, jolla on\nvaltio-älyä, ei sittekään mene loukkuun. Tuhannen tulista lentävää!\nKernaammin syöksyn minä Pyhän Jürgen'in traakin kitaan, kuin sallin\nMassov'in, tuon konnan -- -- -- (Devitz ja Putkammer oikealta).\n\n_Devitz_. Jürgen-veikko, missä hitoilla sinä kuhjustelet?\n\n_Putkammer_. Tuossapa hän seisookin ihko elävänä -- ja lukee sormiaan,\nluulen ma.\n\n_Devitz_. Sisään, Krokov! Juomanlaskia tuo meille heti muun muassa\npohjattoman maljan täynnä spanialaista viiniä, ja Peter Zastrov tilasi\narpa-nappulat pöydälle.\n\n_Krokov_. Tulittepa kuni kutsutut. Levittäkää nyt korvanne selki\nseljälleen kuulemaan -- -- --\n\n_Devitz_. Mitä tahansa, veikko; mutt'ei vain seisaalla (istuu\nvaivaloisesti tuolille).\n\n_Putkammer_ (nauraen). Hänen horjuvia käytäviään rasittaakin kahden\nhärkätynnyrin rasva-aami. Hahaha!\n\n_Krokov_. Turhat lörpötykset hiiteen, sillä nyt on asiasta leikki\nkaukana.\n\n_Devitz_. Jättäkäämme sitte koko asia huomiseksi. Eikö niin, Hans?\n\n_Krokov_. Teidän ei tarvitse nukkumalla humalaanne poistaa; sillä tämä\nasia teidät kyllä pirteiksi saa: (aivan lähelle heitä) Eerikki-herttua\non kuollut, leski pyrkii hallitsiattareksi, Bugslaff ai'otaan työntää\nsyrjään!\n\n_Putkammer_. Krokov!\n\n_Devitz_. Jyrinä ja leimaus! Ken sen on sanonut?\n\n_Krokov_. Itse hän, joka koko juonta johtaa, joka on niin kavala, että\npitää kaikkia kristittyjä aasina -- Massov! Ymmärrättekö?\n\n_Putkammer_. Herttuatar hallitsiattareksi? Se on -- -- --\n\n_Krokov_. _Massov'in_ armosta! Oikein, Hans. Minä huomaan, ett'en yksin\nole valtiollinen älypää.\n\n_Devitz_. Minä voin oikein pahoin säikähdyksestä.\n\n_Putkammer_. Ja sen hän on sanonut sinulle?\n\n_Krokov_, Suoraan täällä, ja minun piti muka ilmoittaa se toisille,\nymmärrettävästi kaaritellen, näet, jokaisen parasta koskevana asiana.\nJa hän oli kuin öljytty.\n\n_Putkammer_. Etikka tulee jälestäpäin!\n\n_Devitz_. Eipä hullummaksi. Min'en ole koskaan oikein luottanut tuohon\nEvald'iin.\n\n_Putkammer_. Mutta mitäs nyt on tehtävä?\n\n_Krokov_. Minä tiedän kyllä, mitä minä teen: Hevonen tallista, satula\nselkään ja matkalle. Ennenkuin minä tunnustan herttuattaren, piti\nsanomani, tuon konnamaisen matelian, tuon Massov'in -- ennen\nminä -- -- --\n\n_Devitz_ (nousten vaivaloisesti). Veljen-sydän, ota minut mukaasi!\nMin'en, Jumal' avita, pääse omin neuvoin satulaan. Sinun pitää nuorilla\nköyttää minut hevosen selkään.\n\n_Putkammer_. Entä toiset?\n\n_Devitz_. Ne eivät ainakaan ennen neljänkolmatta tunnin kuluttua löydä\nkonin selkään.\n\n_Krokov_. Maatkoot he, tehkööt mitä tahansa. Kun me kiirehin\nratsastamme naapuristoon ja saamme kylliksi joukkoa, jotta voimme käydä\ntuota kirottua koirankuonolaista vastaan, saapi Zastrov, Zitzevitz ja\nGerdt Manteufel olla ketun kanssa luolassa -- heistä ei mitään\nvahinkoa, kun toiset vain ovat Bugslaff'in puolella. (Menossa).\n\n_Devitz_. Missä poikonen nyt oleksii?\n\n_Krokov_. Eräässä maa-kylässä, Joachim-veikko. Kyllä hän jo ilmoittaa\nitsensä. Ja vaikka hän, kiitos hänen hovimestarilleen, olisi kymmentä\nvertaa kelvottomampi heittiö, -- minä olen kunnon pommerilainen, ja te\nolette myöskin, ja se on konna, ken ei Bugslaff'ia puolusta, sillä\n(mennessään oven ohitse, josta Massov ulos meni, puhuu sinnepäin)\nolkoon hän valtioviisas tai ei -- _herttua hän on kuitenkin!_ (Viepi\nDevitz'in ulos, Pulkammer meni jo edellä).\n\n        Muutos.\n\n    Talonpoikais-tupa Lanzlessa, niinkuin toisessakin näytöksessä.\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    (Oikeanpuoleisesta kamarista tulee) Bugslaff (valmiina matkaan,\n    puettu talonpoikais-röijyyn; hänen jälkeensä) Hans Lange.\n    (Samassa aukee ovi vastapäätä ja) Mummo (sauvan nojassa) ja\n    Dörte (tulevat).\n\n_Bugslaff_. Onko Peter valmis?\n\n_Lange_. Hän pitelee hevosia tuolla pihalla. Mutta minä varoitan teitä\nvieläkin, junkkeri-hyvä, jos joudutte vakoojitten kynsiin, älkää\nsurkeilko hevosenvuotaa, vaan painakaa kylmää rautaa kylkiin vain ja\nedestä pois -- antakaa mennä niin lemmon lennättävästi että -- --! Minä\nsatuloitsin teille tuon äkäpussin Papurikon, ja tiedättehän hyvin, se\njuoksee tykin kuulan kanssa kilpaa. Mutta taistelo vain viivyttää.\n\n_Bugslaff_. Olkaa huoletta.\n\n_Lange_. Ee-e', junkkeri, minä olen päinvastoin kovin huolissani. Te\nolette liian kiivas ja tahdotte aina työntää päänne seinän läpi. Mutta\nellette herra Otto von Wedel'iltä saa tanakkaa seuraa, noin parikymmentä\nkypäri-päätä, niin älkää hyljätkö mutkatietä Malchov'in kautta Kurt\nFlemming'in luo, joka, kuten sanoitte, ei myöskään katsele Massov'ia\nhyvillä silmillä, ja joka siis kernaasti auttaa teitä häntä vastaan.\n\n_Bugslaff_. Maa polttaa jalkojani. -- Hyvästi, Dörte!\n\n_Lange_. Tyttö seisoo sulavana, kuni voi päivän paisteessa; oletko jo\nlaittanut eväs-korin reilaan?\n\n_Dörte_. Olen, ja putellin myöskin, minä jätin ne Peterille, -- voi\njunkkeri-hyvä, te ette palaja Lanzkeen enää milloinkaan!\n\n_Lange_. Loruja! Odottaahan susi häntä täällä; sen hän ei kai anna\nturhaan kököttää.\n\n_Bugslaff_. Dörte, anna mulle kätesi. Minun on ollut täällä erinomaisen\nhyvä olla. Mutta nyt ajattelen yhtä: Isäni on kuoleman kielissä, enkä\nminä ole hänen luonaan. -- Mummo, nyt pitää kiirehtiä.\n\n_Gertrud_ (itsekseen, nyykäyttäen päätään). Niin, niin, niin! Ihmiset\neivät pysy yhdessä. Kasper-vainajani näin myöskin lähtevän, ja sitte\nFritz'in ja Veit'in ja Annan, ja niiden piti palajaman jälleen. Mutta\nnyt he ovat parahassa elossa, vaan täällä ovat he lämpimässä muistossa,\nja me, vanhukset, matelemme täällä vielä, vaikk'ei jalat enää tahdo\nliikkua paikaltaan, -- mutta tapahtukoon taivahan tahto, tapahtukoon\ntaivahan tahto!\n\n_Lange_ (kovaa hänen korvaansa). Junkkerill' on kiire, hän tahtoo sanoa\nteille hyvästi.\n\n_Gertrud_. Tiedän, tiedän, Hannuseni. Minä kuulen varsin hyvin. No,\nsanokaa paljon terveisiä isä-herrallenne, hänet minä hyvin tunsin siitä\nalkain, kun hän oli ainoastaan sauvani pituinen; silloin hän kerran\nratsasti kylämme läpitse suuren hevosen seljässä, ja mun Herrassa\nnukkunut Kasperini sanoinkin vielä -- -- --\n\n_Lange_. Junkkerill' on kova kiire.\n\n_Bugslaff_. Antakaa mulle siunauksenne matkalleni, mummo!\n\n_Gertrud_. Mitä junkkeri sanoo?\n\n_Lange_. Hän pyytää teitä siunaamaan itseään, äiti.\n\n_Gertrud_. Sen teen mielelläni. Se, joka toisella jalallaan jo seisoo\nhaudassa, saattaakin laskea kätensä moisen vasta-nyt-maailmaan-\nkurkistajan pään päälle, lausuen: Poikani, Herra kaikki parhaaksesi\njohtakoon! (Bugslaff lankeaa toiselle polvelle hänen eteensä, hän\nlaskee kätensä Bugslaffin pään päälle). Toimita asiasi hyvin, niin\nrakas Vapahtajamme suojelevalla kädellään tukee sua, ja Hänen\nsiunauksensa varjelee sua kaikilla retkilläsi!\n\n_Bugslaff_. Amen, mummo! Amen! Kiitokseni, sulimmat kiitokseni teille\nkaikille! (menee). Jääkää hyvästi!\n\n\nViides kohtaus.\n\n    (Bugslaff'in aikoessa ulos, tulee perä-ovesta) Henoch\n    (mytty selässä) ja Henning.\n\n_Lange_. Mitä hittoja, Henoch ---\n\n_Henning_. Niin, nytpä kaikki hyvin!\n\n_Bugslaff_. Mitä on tapahtunut?\n\n_Henning_. Ratsastuksestanne ei tule mitään. Ne ovat jo jälillänne.\n\n_Lange_. Kutka?\n\n_Henning_! No, Henoch kertokoon. Henning on vain palkka-renki, joka ei\nkuulu herrojen ja juutalaisten eikä korkean herrasväen seuraan. (Heittää\nsilmäyksen Dörteen, menee muristen).\n\n_Bugslaff_. Ken voipi estää minua -- -- --?\n\n_Lange_ (Henoch'ille, joka hengästyneenä on vaipunut vaarin-tuoliin).\nAukaise suusi jo vihdoinkin, Henoch. Miksi noin läähätät?\n\n_Henoch_. Niin totta Jumala elää, minä vapisen ja värisen kuni vaimo\nlapsen-tuskissa. Antakaa vettä! (Dörte juoksee takan ääreen, tuopi\nvettä puu-astiassa). Minä olin Rützenhagen'issa, tein kauppaa\nhevos-parista, ja juuri kun ennätin kapakkaan -- sillä kuuteen tuntiin\nen ollut ruuan mureneta maistanut -- Herra sua, lapsikulta, siunatkoon\n(juopi) -- eikä näilläkään ollut muuta kuin sianliha-sekoituksia, niin\nsitte minä mietin: Hyvä uni on puoli ravintoa, ja kapusin vinnille,\nluin rukoukseni ja ajattelin: Henoch, ajattelin minä itsekseni -- -- --\n\n_Bugslaff_. Selitä ajatuksesi toisella kertaa, juutalainen! Mit' on\ntapahtunut? Sukkelaan!\n\n_Henoch_. Mitäkö tapahtunut? Mitä tapahtuu, kun Massov'inlainen korskea\nherra hallitsee maata, kristityitä ja juutalaisia? Ihmetten ihme, että\npääni vielä on niskoillani!\n\n_Bugslaff_. Ellet sinä noita kirottuja kiertelemisiäsi -- -- --\n\n_Lange_. Hiljaa, junkkeri! Älkää peloittako häntä, muuten saa hän\nhalvauksen, ja sitte hältä yhtä vähän tietoja saamme. Henoch, kuinka on\nasia? Ratsastajiako matkalla tänne, herra von Massov'in sotilaita?\n\n_Henoch_ (nyykähyttää päätään, peloissaan). Kaks'toista -- neljätoista\n-- viistoista, hirvittävää väkeä! Tulivat ravintola-huoneesen,\ntilasivat hevosilleen kauroja ja itselleen paloviinaa, ja Henoch kuuli\nerään lausuvan toverilleen: Ellei hän meitä hyvällä seuraa, laahaamme\nhänet väkivallalla hevosen selkään.\n\n_Dörte_. Oi, Kaikkivaltias!\n\n_Henoch_. Toinen vastasi: Hän on toki tuleva hallitsiamme; siitä voipi\nmeille olla pahat seuraukset vast'edes. -- Siihen vastasi ensimäinen\nnauraen: Vast'edes? Pässinpää, sinä! Massov'in toimi on tehdä\nvastaisuudesta olemattomuus. Hän, näet, on hallitsia siitä, kun\nEerikki-herttua kuoli Wolgast'issa.\n\n_Bugslaff_. Isäni -- kuollut! (peittää kasvonsa käsillään. --\nÄänettömyys).\n\n_Lange_ (lähenee Bugslaff'ia, laskee lohduttavana kätensä hänen\nolkapäälleen).\n\n_Henoch_. Ja sitte meni Henoch -- vaikk'ei ole muuta, kuin kurja\njuutalainen -- sitte meni Henoch, nelinryömin kontaten vinnin yli\nkanahuoneen tikapuiden luo, ja kun alkoi niitä myöten kiivetä alas,\ntikapuut katkesivat, ja Henoch putosi maahan, nenä poroon, mutta Jumala\nsalli hänen vielä toki jäädä eloon, ehkä sentähden, että pääsisi\nLanzkeen varoittamaan junkkeria, jott'ei hän joutuisi konnien kynsiin,\nvaan että armollinen Jumala saisi pitää hänet ihmisten ilona sata\nvuotta vielä! (Lähenee nöyränä Bugslaff'ia, suutelee hänen röijynsä\nlievettä).\n\n_Bugslaff_. Kiitos, Henoch. Sinua en unhoita, mutta nyt matkaan!\n\n_Lange_. Minne ai'otte, junkkeri? Kun ne jo ovat tuolla tiellä; onhan\ntämä seutu niin autio ja lakea, kuin kämmeneni tuossa; luuletteko,\nett'eivät ne näe teitä ja ett'ei viisitoista miestä voi tietänne\nsalvata?\n\n_Bugslaff_. Minä tunnen hevoseni.\n\n_Lange_. Ee-e', junkkeri, ei sinnepäinkään. Sen ovea on piru kiini\nnaulinnut.\n\n_Dörte_. Meidän täytyy piiloittaa junkkeri.\n\n_Lange_. Kyllä kai ne toki ovat siksi sukkelat, että joka mytyn ja\nkorren pari kertaa pyörittävät. Junkkeri, tiedättekö mitä? Ottakaa\nHenoch'in pitkä talli-nuttu yllenne ja heittäikää tuohon penkille\npitkäksenne ja -- Henoch, onhan sulla poika?\n\n_Bugslaff_. Kurjaa naamari-peliä! En, min'en siihen suostu! Ennemmin\nviikatteilla ja sauvoilla tuonne ulos -- -- --\n\n_Lange_. Jotta ne saisivat piestä meidät pahanpäiväisiksi joka sorkan?\nHuomatkaa, junkkeri: Kun ei voi hypätä ylitse, pitää kontata alitse.\nEttekö tiedä maailmassa käytettävän sota-petosta? Siis sukkelaan,\nHenoch!\n\n_Henoch_. Minun nuttuni, minä olen vain kurja juutalainen, se ei ole\ntehty noin korkeaa herraa varten. Mutta täällä mytyssä (aukasee\nkiireesti mytyn) -- tääll' on ihan uusi, jonka ostin Rügenvalden\npuodista Isaak-lankoani varten -- tääll' on lakki myöskin --\nja -- -- --\n\n_Lange_. Nyt, junkkeri! (vetää nutun hänen ylleen). Näettekös, ei pidä\nhalveksia ainoatakaan Luojan luomaa elukkata, eipä edes köyhää\njuutalaistakaan, jolla on tynnyrittäin rahoja kellarissaan. Kas niin!\nLakki vielä. (Dörte noutaa takasta hiilen, jolla mustaa Bugslaff'in\nkulma-karvat). Eipä hullummaksi, Dörte! Ja nyt tuonne nurkkaan;\nkaikeksi onneksi on jo jotenkin hämärä, ja jos ne Teiltä jotain\nkysyvät, olkaa oikea sianlihan-vihaaja, muusta me kyllä pidämme huolen,\njotta ne saavat pitkällä nenällä pötkiä tiehensä jälleen.\n\n_Henoch_. Taivahan Tekiä, junkkerihan on ihan Gideon tai itse\nDavid-kuningas! (Bugslaff heittäikse pöydän takana penkille ikkunan\nääreen, Henoch istuu vastapäätä häntä, selkä toisiinpäin, pää\nkäsivarren nojassa).\n\n_Lange_. Hyväinen aika, johan kuuluu töminä pihalta. No, tääll' on\nkaikki täydessä kunnossa. Aljettakoon vaikka heti paikalla.\n\n_Dörte_. Polveni vapisevat.\n\n_Lange_. Voithan toki pitää pääsi pystyssä, tyttö?\n\n_Dörte_. Min'en suinkaan tointanne hämmennä, isä. Mutt' entä jos ne\njäävät tänne koko yöksi?\n\n_Lange_. Me teemme mitä voimme, Dörte. Hän tuolla (viitaten korkeuteen)\nkyllä pitää lopusta huolen.\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Entiset. Achim ja neljä aseellista.\n\n_Achim_ (ovessa). Heinrich, Lütke ja Degener ratsastaa navetan\nympärillä, Franz ja Peter Bützov vartioi portteja, toiset latoon ja\ntalliin. -- Hyv'iltaa isäntä! (sisään).\n\n_Lange_. Jumal'antakoon, Jumal'antakoon, herra päämies. No, kas vain,\nsepä hyvä sattuma, että juuri eilen puimme riihtä. Varmaankin tahdotte\nrehuja ostaa. Hei, Henning, Henning!\n\n_Achim_ (aivan lähelle häntä). BugslafF-herttua on sinun talossasi.\nKutsu hänet tänne. Minull'on hälle asiaa.\n\n_Lange_. Bugslaff-herttuako? Ee-e', herra päämies, hän ei ole enää\nLanzkessa. Ikävä kyllä hälle itselleen, mutta poissa hän on.\n\n_Achim_. Poissa?\n\n_Lange_. Aivan poissa, herra päämies. Hän oli löytänyt suden-jäljet, ja\nsitten ei hän enään olisi pysynyt pukinnahkaisissa pöksyissäkään; sillä\nhukka rakkareita hän väijyy, kuin piru syntisten sieluja.\n\n_Achim_. Mitä höpiset!\n\n_Lange_. Kyllä vaan, minä juuri itse vielä kehoitinkin häntä jättämään\njuoksunsa huomiseksi. Mutta vieläkö mitä! Nyt on meillä kuutamo,\nLange-isä -- hän kutsuu minua Lange-isäksi -- ja samassa sieppasi\njousen seinältä, ja nyt metsään niin paljon, kuin käpälistä pääsi, se\nsakramenskatun poika.\n\n_Achim_. Ja minne hän meni?\n\n_Lange_. Metsään -- minnekkäs muuanne? Jälkiä myöten -- minne sudet\novat löngöttäneet -- suohon tahi hongikkoon -- min'en niin tarkoin\ntiedä, missä ne rakkarit oikeastaan oleskelevat. Jos Tekin ehkä\ntahdotte mennä hänen kanssaan metsästämään, minä tulen saattamaan Teitä\nsuolle.\n\n_Achim_. Tuletko? Hm! Sinähän olet täydellisin, verrattomin konna.\n\n_Lange_. Minäkö?\n\n_Achim_. Sinä juuri, kettu lampaan-naamoinesi! Luuletko, ett'emme sua\ntunne? Sinä saattaisit meidät suolle, joka on niin syvä ja vetelä, että\nmies hevosineen sinne uppoisi, -- eikö niin?\n\n_Lange_. Kauniita hevosia suohon -- sehän olisi vahinko! Hyi, herra\npäämies, minä tosin olen halpa talonpoika, mutta -- -- --\n\n_Achim_. Mutta koiraa koko mies. -- Hän on siis sutta ajamassa?\n\n_Lange_. On ollut jo kaksi tuntia.\n\n_Achim_. Eipä hullummasti valehdeltu. Sillä puoli tuntia sitten oli\nvanha Liisa nähnyt hänet tuolla ulkona, pihalla.\n\n_Lange_, Kas niin, Dörte, mitä minä olen sanonut. Liisa-muorin laita ei\nole oikein, hän näkee unta keskellä päivää. Liisa, näettekös, herra\npäämies -- -- --\n\n_Achim_. Vaiti, konna! Junkkeri on talossasi, sanon minä.\n\n_Lange_ (suuttuvinaan). No, koska hän täällä on, niin kai hän täältä\nlöydetäänkin.\n\n_Achim_. Niinpä luulen minäkin. (Kahdelle seuralaisistaan). Menkää,\ntarkastakaa kaikki nurkat, koputtakaa kaikkiin laipioihin ja repikää\narkut ja laatikot auki.\n\n_Lange_. Dörte, mene heidän mukaansa, avaa pöytä-laatikko ja\nsuola-astia. Ja kaiketipa heidän pitää pistää nenänsä vanhaan\nkehtoonkin, joka on siellä ylisellä.\n\n_Achim_. Pilkkaatko meitä, talonpoika? (kaksi aseellista ja Dörte\npois).\n\n_Lange_. Siitä mua Herra varjelkoon. Mutta kyllä koko tämä mylläkkä\nhyvin narrimaista on -- minun mielestäni. Ja minkätähden hän olisi\npiilossa? Minä sanon, meidän junkkerilla on parahin omatunto koko\nPommerissa. Eikä hän enää niin pieni lapsukainen ole, että hänen\ntarvitsis vitsaa pelätä, kun mamma häntä kutsuu. No, ja mitä se mamma\nhänestä nyt oikeastaan tahtoo?\n\n_Achim_ (on istunut vaarin-tuoliin, Lange seisoo aivan hänen\nvieressään). Lurjus, mitä se sinuun kuuluu? (Katselee ympärilleen). Ken\nasuu tuolla?\n\n_Lange_. Siellä makaa äitini, herra päämies, ja tyttäreni, Dörte.\n\n_Achim_. Sisään, Philip, tuonne, ja väännä sängyt tarkasti ylös-alasin.\n(Kolmas aseellinen vasemmanpuoliseen kamariin).\n\n_Lange_. Ripeästi! Käskekää hänen vain tarkoin nuuskimaan kaikki\nhiiren-kolot. Sillä hiiriä, herra päämies, hiiriä siell'on julman\npaljon.\n\n_Achim_. Mitä tuo juutalais-roisto täältä etsii?\n\n_Lange_. No, ettekö Te tunne Henoch'ia, herra päämies, ja hänen\npoikaansa Isaak'ia? Onhan hän ostanut herra hovimarsalkilta monta paria\nhevosia. Henoch! -- Luulempa, tonttu vieköön -- oikein, hän makaa jo\nsitkeimmässä unessa. Nyt näette kuinka nuo kurjat narrit itseään\nrääkkäävät; ne ovat matkustaneet tänään kymmenen tuntia, tulivat\nStolpesiin -- jalkapatikassa tietysti ja ainoastaan kahden pfennig'in\nedestä leipää vatsassa, -- on paasto, näette -- kaloja eivät saaneet,\nvaikka olisivat maksaneet taalerin joka suomuksesta. Mutta siinä saavat\nnyt kärsiä siitä, että Judas kolmekymmentä hopeapenninkiä -- -- --\n\n_Achim_ (on noussut, lyöpi nyykyksissä istuvaa Henoch'ia olkapäähän).\nHaloi!\n\n_Henoch_. Armoa, herra päämies. Vaikka minä olen vain kurja\njuutalainen -- -- --\n\n_Achim_. Sinut vielä keitetään ja paistetaan, juutalainen, jos vain\nvähänkin uskallat tehdä koirankoukkuja. Sinä tiedät, missä junkkeri\noleskelee. Nyt suusi puhtaaksi, tai muuten -- -- (vetää miekkansa).\n\n_Henoch_ (lankee väristen polvilleen hänen eteensä). Armoa, herra,\narmoa! Minä olen viaton, minä ja Iisak-poikani, me olemme viattomat\nkuni lampaat kedolla.\n\n_Achim_. Sä vapiset, juutalainen! Sinä siis tiedät kaikki.\n\n_Henoch_. Oi, onko ihme että vapisen, koska minut keitetään ja\npaistetaan ja Isaak jää tuohon orvoksi, ja kaikki tämä sentähden, että\nolemme viattomat kuni kukkaset kedolla.\n\n_Achim_. Sano heti paikalla, missä junkkeri oleksii, muuten sinä ja\npoika-rötkäleesi -- hei! (Menee Bugslaff'in luo ja nykii häntä\nnutusta). Heräätkö, tai muuten miekkani teidät kumpaisenkin -- -- --!\n\n    (Lyö miekkaansa pöytään. Bugslaff tekee yht'äkkiä liikkeen).\n\n_Gertrud_ (nousee äkkiä takan ääressä). Lopettakaa jo herran nimessä\nvihdoinkin tuo julman raaka pakanallinen mölinänne; ymmärrättekö? Onko\nnyt yht'äkkiä sota julistettu, poikani? Miksikä tuo mies täällä räyhää\nja sapeloitsee kuin mielipuoli, jotta ihmiseltä sydän polvikin putoaa?\n\n_Lange_. Hän leikittelee vain, peloittaakseen kahta turvatonta\njuutalais-raukkaa. Hän näyttää olevan oikein uljas herrasmies!\n\n_Gertrud_. Jättäköön hän vain juutalaiset rauhaan (uhkaa sauvallaan),\nne ovat lepo-hetkensä vaivalla ansainneet. Kuuletteko, herra'? Ei\nmilloinkaan pidä kuultaman vanhan Gertrud'in, joka kohta on Jumalan\ntuomio-istuimen edessä, oman kattonsa alla sallineen kahdelta\nrehelliseltä juutalaiselta peloitettavan sielua ruumiista. Eikö niin\nHannuseni?\n\n_Lange_. Oikein äiti. Nuo ovat muuten urhoollista väkeä, nuo\nsotamiehet. Ne eivät ollenkaan pelkää syöstä kylmää rautaa moisen\naseettoman juutalais-pojan sydämeen.\n\n_Achim_ (on sillä välin pistänyt miekkaansa huotraan, kokee peittää\nhäpeämistään). Kylliksi! Min'en tietänyt Lanzkessa osattavan -- -- --\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    (Oikealla palajaa) Dörte ja ne kaksi sotilasta (kohta sen jälkeen\n    tulee keski-ovesta) kaksi sotilasta, Henning (heidän välissään.\n    Myöskin aseelliset vasemmanpuolisesta kamarista palajavat päätään\n    pudistellen).\n\n_Achim_. No?\n\n_Sotilas_. Ei missään jälkeäkään, herra päämies.\n\n_Achim_. (Polkee jalkaansa).\n\n_Lange_. Näytitkö heille kehdonkin, Dörte?\n\n_Achim_. Kirous! Ja kuitenkin olen vakuutettu kuin omasta hengestäni,\nettä tuo vanha kettu -- -- -- (Sotamiehet tuovat Henning'in).\n\n_Toinen sotamies_. Herra päämies -- -- --\n\n_Achim_. Haa, Carsten, mitä nyt?\n\n_Toinen sotamies_. Löytäneet emme ole mitään, mutta tarkastaissamme\ntallia, oli tämä renki hevosten luona ja murisi itsekseen kyllä\ntietävänsä, missä aita on matalin.\n\n_Lange_, ja _Dörte_ (puoliääneen). Henning!\n\n_Achim_. Tule lähemmäksi, toveri! Sinä saat kelpo juomarahat, jos\nilmoitat, mistä junkkerin löydämme. Hänelle ei tapahdu mitään pahaa,\nmutta meidän pitää toimemme täyttää!\n\n_Henning_. (Tulee etu-alalle, lähelle Dörteä; katse synkkä).\n\n_Dörte_. Henning, ethän toki -- -- --\n\n_Henning_. Luonnollisesti, Dörte-neito! Henninghän on vain renki, hän\nei tohdi hiiskahtaakkaan. Oho! Miltäs täällä nyt näyttää? (puoliääneen\nDörtelle) Onko Henoch-vanhus aivan yht'äkkiä saanut lapsia ja vallan\ntäysikasvuisia? Hä?\n\n_Dörte_. Henning-kulta, minä lupaan sulle -- -- --\n\n_Henning_. Haha! Tuon hiiren-loukun minä tunnen. Ee-e', herra päämies,\nälkää luulkokkaan Henning'in enään antavan mokoman korkeamielisen talon\ntyttären vetää miestä nenästä. Sitä on Henning jo liian kauan\nsallinutkin. Mutta nyt -- -- --\n\n_Achim_. Et ainakaan vahingolle tule (näyttää hälle kukkaroa).\n\n_Henning_. Pitäkää vain itse roponne, ja vaikkapa tarjoaisitte sata\ntaaleria, rahalla ette Henning'iä viekoittele. Ellen olisi vannonut\nkostaa tuolle herttua-junkkarille, että hän täällä sieppasi lusikkani\nnenäni edestä, juuri kun sitä ai'oin vatiin kuroittaa -- -- --\n\n_Achim_. Sinä siis vihaat nuorta herraa?\n\n_Henning_. Ja tietäkääs minkätähden! Katsokaas, herra päämies,\nennenkuin hän tuli Lanzkeen, pidettiin minun aivan kuni omaa lasta,\neikä isäntä eivätkä muutkaan olisi voineet elää eikä kuolla ilman\nminutta. Eivätkös asiat olleet sinnepäin, isäntä?\n\n_Lange_. Suus'kiini, kurja kadehtiva jäärä!\n\n_Henning_. No niin, kadehtiva minä olen, mutta nytpä en sentähden\npidäkkään suutani kiini. Te olisitte myöskin kadehtiva, jos teitä\njanottaisi ja joku joisi kruukkunne kuiviin, tai jos olisitte\nnälissänne ja joku sieppaisi viimeisenkin leipäpalasen suustanne. Ja\nsentähden -- -- --\n\n_Achim_. Lyhyesti lausuen: Missä on junkkeri?\n\n_Lange_. Tuo konna on hevosilla palaisiksi ajettava, jos hän vain --\nkoira! (Uhkailee itsekseen).\n\n_Dörte_. Armahin kulta Henning, jos nyt minä -- -- --\n\n_Henning_. Ei mitään! Minä kostan! Te voitte testamentteerata mulle\ntilanne ja talonne, ja vieläpä tyttärennekin lisäksi -- minä hylkään ne\nja kostan! No niin, teitä on ai'ottu pettää, herra päämies. Sillä\njunkkeri, jota etsitte -- -- --\n\n_Achim_ (äkkiä). On talossa? (Äänettömyys).\n\n_Henning_. Ei, herra päämies!\n\n    (Lange ja Dörte koettavat salata hämmästystään).\n\n_Achim_. Minne hän on mennyt?\n\n_Henning_. Hän tietää teidän aikovan joko hyvällä tai pahalla viedä\nhänet Rügenvaldeen, hän sai kuulla sen jo kaksi tuntia sitte, ja\nsentähden laitti hän itsensä pois, varmaan -- -- --\n\n_Achim_. Minne?\n\n_Henning_. Niin niin, viitatkaa te vain, isäntä. Suuni minä puhun\npuhtaaksi vaikka -- --. (Achimille). Hän ratsasti Malkhov'iin hakemaan\nKurt Flemming'iltä apua herra von Massov'ia vastaan -- no, nyt tiedätte\nkaikki, laittakaa vain niin, että saavutatte hänet.\n\n_Achim_. Ratsaille! (Sotamiehet ulos). Tänne, talonpoika! (Lange\nlähenee häntä tyynenä). Sinä tiesit junkkerin olopaikan, ja salasit\nsen, huolimatta rouva herttuattaren käskystä?\n\n_Lange_. Niin, herra päämies, sitä en saata kieltää.\n\n_Achim_. Sinä olet kavaltaja.\n\n_Lange_. Mahdollista kyllä, herra päämies. Mutta sitä en ole tähän\nsaakka tiennyt.\n\n_Achim_. Sinun pitää ratsastaa kanssamme Malchov'iin ja sieltä\nRügenvaldeen, maan ruhtinattarelle teoistasi tiliä tekemään.\n\n_Lange_. Kyllä vaan, herra päämies. Minä olen itsekkin jo monta aikaa\nhalunnut puhua sanasen rouva herttuattaren kanssa.\n\n_Achim_ (kahdelle sotamiehelle). Sitokaa hänen kätensä. Philip ottakoon\nhänet eteensä hevosen selkään.\n\n_Dörte_. Isä (Bugslaff liikuttaikse äkkiä).\n\n_Lange_. Olkaa huoletta, lapset! (painolla) Niinkuin sanottu,\nsotapetoksia pitää olla, eikä niitä tarvitse itse herttuankaan hävetä.\n-- Annappas, Dörte, mulle joku lakin-tapainen myöskin. Kas niin! Ja\nsitokaa nyt käteni sukkelaan, ennenkuin ennätän vääntää niskat nurin\ntuolta kirotulta konnalta! (Henning seisoo vakaana). Kahlehtikaa vain\nsekin jonnekkin nurkkaan; se on suurin roisto ja valehtelia,\nse -- -- --\n\n_Achim_. Ei mitään soimauksia! Henning, minä jään sulle suureen\nkiitollisuuden-velkaan. (Langelle) Nyt pois, lurjus!\n\n_Lange_. No, äiti, pitäkää vaaria talosta. Luultavasti päästetään\nminut piankin irti. Nuori herttuani (kovemmin) ei toki jättäne mua\nvanki-luolaan mätänemään; onhan vielä muitakin kunnon pommerilaisia,\njotka auttavat häntä rutistamaan tuota, jumal'auta meitä, tuota\nMassov'ia.\n\n_Achim_ (työntää häntä ulos). Ole varoillas, jos henkes on sulle rakas!\n\n_Lange_. No, herran nimeen sitte! Hyväst' nyt. Dörte! (Viedään ulos).\n\n    (Bugslaff nousee varovasti, Henoch nostaa päänsä pöydästä;\n    Henning seisoo aivan etu-alalla, katse miellyttävän kirkas;\n    Dörte sulkee oven isänsä jälkeen. Äänettömyys. Katsastajien\n    kuullaan poistuvan).\n\n_Dörte_ (palajaa). Poissa!\n\n_Bugslaff_ (hypähtää ylös, heittää pois valepukunsa.). Pelastettu!\nMutta -- liian kalliilla hinnalla!\n\n_Dörte_ (entäen Henning'in luo). Ja vaikka sinä olet kavala, paha,\nkadehtiva ihminen ja vaikka olet peloittanut meidät puolikuoliaiksi,\njuuri sentähden täytyy mun sua syleillä.\n\n_Bugslaff_. Henning! Kunnon, uskollinen Henning! (Puristaa hänen\nkättään).\n\n_Henning_ (seisoo tyynenä, antaa tehdä itselleen mitä tahansa). Tämähän\nkaikkein helpointa!\n\n\n\n\nNeljäs näytös.\n\n\nTorni-huone Rügenvalden linnassa. Oikealla kalteri-ikkuna. Perällä\novi. Etu-alalla pöytä ja penkki. Pöydällä vesi-astia.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n_Hans Lange_ (makaa penkillä, hattu pään alla; nukkuu, puhuu unissaan).\nAina uskaljaasti, junkkeri -- _noin_, oikein --! Mitä? Rukoukseenko\nruveta? -- Kova onni! -- -- Henoch -- minä leikkaan sulta nenän poikki,\njos vain -- hyi, vapiset kuin vanha -- -- Ee-e' -- kas niin! Ottakaa se\nkiini, Bugslaff, tuo susi -- tuo Massov -- susi -- -- --\n\n    (Ovi aukeaa, Henning tulee, kantaen koria, häntä seuraa\n    Vanginvartia, joka viittaa vanhukseen ja samassa poistuu).\n\n_Henning_. Hyvä on, Veit. Kyllä minä pidän huolen. -- Tuossa hän makaa.\nPitää kai herättää hänet. (Panee korin pois, menee nukkuvan viereen).\nLange-isä! (ravistaa häntä) Ai'otteko maata tuomiopäivään saakka?\n\n_Lange_ (unen horroksissa). Dörte -- jokohan on -- Henning, se vain\naina -- -- (hieroo silmiään).\n\n_Henning_. Henning on aina vain esillä -- ja esittääpä jotain nytkin!\n-- Jos herra von Massov'ia kauniisti rukoilette, lähettää hän teidät\nneljän hevosen kyydillä taivaaseen; siellä saatte sitten itse koota\nruumiinne palaset yhteen jälleen.\n\n_Lange_ (nousee istualleen, iloisesti). Vai niin, nyt ei näemmä\nollakkaan Lanzkessa enää. Hyvää huomenta, Henning.\n\n_Henning_. Päivää!\n\n_Lange_. Kuinka pitkälle on jo aika joutunut?\n\n_Henning_. Päivä on vasta puolessa. Tuolla alhaalla linnan-kyökissä\nkäristetään par'aikaa pässinreittä. Se haiskahti oikein hyvältä.\n\n_Lange_. No, eikös vain, hiisi vieköön, olempa kokonaista kaksitoista\npitkää tiimaa vetänyt unta päähäni. Mutta minä olinkin eilis-iltana\nlemmon väsyksissä. Mokoma nelistäminen aamusta iltaan myöhään, se\ntuntuu liian tuntuvasti vanhoihin luihin.\n\n_Henning_. (Nauraa itsekseen).\n\n_Lange_. Sitte ne tahtoivat minulta tietää, missä junkkeri muka\noleskelee. Niin, sanoin minä, ellei hän ole täällä, lie hän tehnyt\ntiellä toisen päätöksen. Mutta tänne hän ainakin lähti, kuulittehan sen\nitse siltä Henning-roistolta.\n\n_Henning_ (Pyyhkäsee kädellään hiuksiaan, hymyillen).\n\n_Lange_. Sitte ne sadattelivat ja kiroilivat kuni hurjat, ja minä\nkökötin vain aivan rauhassa niiden keskellä, mietiskellen: Piru\nperiköön teidät kaikkityyni pala palalta! No, ja sitte ne syöttivät\npari tuntia, ja sitte satulaan jälleen ja aika vauhtia Rügenvaldeen. Ja\nmiten Massov karjui, kun minä joka suhteessa jäin syyttömäksi -- sen\nkai arvannet. Vihdoin laitettiin minut tähän huoneesen, joka näköjään\non jonkinlainen aarre-aitta. Ei täältä juuri helpolla ihmistä varasteta\nainakaan, se on varma. No, mutta sanoppas, kuinka on teidän käynyt?\n\nja Dörte lähetti teille terveisiä. Ruskea lehmä sai viime yönä vasikan,\nsonni-vasikan, ja susi vei jälleen lampaan. Kauroja ai'oimme -- -- --\n\n_Lange_. Tuon saatat kertoa sittemmin. Minä tahdon tietää, miten\njunkkerin on laita.\n\n_Henning_. No, aluksi niin ja näin. Hän aikoi ensin kaikkien renkien\nkanssa lähteä ratsastajia takaa-ajamaan. Vasta sitte, kun me häntä\nkieltelimme, muisti hän isänsä kuoleman ja muuttui hurjan raivoksi;\nsitte mummo lohdutteli häntä. Sitte pyysi hän satuloitsemaan Papurikon\nja ajoi täyttä laukkaa Buggenhagen'in herran luo, pyytämään sitä ja_Henning_. Tähän saakka varsin hyvin, isäntä. Mummo on hyvissä voimissa\n\ntoisiakin avukseen. Ja tuskin oli hän poistunut näkyvistämme, niin tuli\nkolme herraa ratsastaen, Krokov'in ja Devitz'in herra -- kolmatta\nmin'en tuntenut -- ne kysyivät Bugslaff-herttuaa, ja kun me sanoimme\nhänen menneen Buggenhagen'in herran luo, kääntyivät ne vasemmalle\nympäri ja nyt kuni tuuliaispää hänen jälkeensä; mutta ett'eivät ne\nhälle pahaa aikoneet, sen minä kyllä huomasin.\n\n_Lange_ (juhlallisesti). Vanha Jumala elää vielä, Henning. Saatpa\nnähdä, ennen päivän laskua kuulemme jälleen uutisia.\n\n_Henning_. Ehkäpä kyllä! -- Ja sitten, isäntä, sitte lähetti Dörte\nteille jotakin; hän arvasi hyvin, ett'ei teitä täällä liiaksi lihoteta\n(tyhjentää korin).\n\n_Lange_. Kiitoksia poikani. Minull' onkin nälkä, kuin talvisella\nsudella.\n\n_Henning_. Ja tämän putellin -- hyvää Stargardt'in olutta -- tämän\npisti vanginvartia mulle salaa teitä varten. Se on se Veit Klinker,\nmeidän sepän veljenpoika, ja paitsi sitä on kaikilla paha silmä\nMassov'iin.\n\n_Lange_ (istuu pöydän ääreen, juo). Tämä virvoittaa, Henning! Min'en\nole neljäänkolmatta tuntiin maistanut mitään muuta, kuin vettä, ja\nvettä -- sen tiedät sinäkin -- min'en kärsi saappaissanikaan, sitä\nvähemmin vatsassa.\n\n_Henning_. Pitäkää hyvänänne. Tämähän onkin viimeinen päivällisenne.\n\n_Lange_ (syöden, tyynesti). Miksi niin, Henning?\n\n_Henning_ (pyyhkien tukkaansa). Hm! Niin! Kyllähän te tiedätte,\nettä -- -- --\n\n_Lange_. Minä luotan junkkeriini. -- Täm'on oivallista olutta (juopi).\n\n_Henning_. Rasvatkaa vain kurkkuanne; sillä kyllä teidät hirtetään --\nvähintäinkin.\n\n_Lange_. Sinullapa lohdutusta!\n\n_Henning_. Voipi ehkä tulla pelastus -- voipi tulla _kuolemakin_. Veit\nkai tietää parhain. Mutta syökää vain toki rauhassa, jos teitä maittaa;\nsaattaahan vielä pari hetkeä -- -- --\n\n_Lange_. _Mitä_ Veit tietää? Aukase suusi äläkä aina mutise hampaittesi\nlomitse. Mikä saattaa vielä pari hetkeä -- -- --?\n\n_Henning_. No, saattaa kestää vielä pari hetkeä, ennenkuin teidät\nhirtetään tai mestataan tai ruhjotaan tai neljään palaan revitään\ntai -- -- --\n\n_Lange_. Tomppeli! Ja sitäkö vielä pelkäisin!\n\n_Henning_. Hm! -- Niin! -- Minun puolestani -- -- --\n\n_Lange_ (nousee). Henning, pidä nyt suusi kiini, -- tai puhu kaikki\nsuoraan!\n\n_Henning_. No, koska tahdotte tietää, niin: Hovimarsalkki on kiistellyt\nherttuattaren kanssa, hän tahtoi teidät hirtättää -- uusi hirsipuu\nvalmistui vasta neljätoista päivää sitte, ja siinä riippuu jo paraikaa\neräs räätälin-sälli, joka saksilla pisti mestarinsa tyttären kuoliaksi.\n\n_Lange_. Kaunista seuraa!\n\n_Henning_. Ja hän -- ei tuo räätälin-tytär, vaan herttuatar -- on kyllä\nrukoillut edestänne. Mutta, sanoi Veit, vihdoin tapahtuu kuitenkin\nMassov'in tahto, ja, kuten hyvin tiedätte, hän ei suinkaan teidän\nhyväksenne pistä sormeaan nuoran väliin. Korkeintaan antaisi hän teidät\nmestata hirttämisen sijaan, -- no, ja jospa vain minun pitäisi valita\nniistä toinen, en tietäisi muuta neuvoa, kuin lyödä arpaa.\n\n_Lange_ (Kävelee edestakaisin, kädet selän takana).\n\n_Henning_. Älkää sentään antako ruoan pahentua. Kaikkienhan kuolla\npitää. Dörtelle olisi toki mieleen, kun huomaisi laitoksensa käyneen\nkaupaksi.\n\n_Lange_. (Seisoo kalteri-ikkunan ääressä, katselee ulos).\n\n_Henning_. Mitä minun piti sanoa: Kuinkas nyt _vast'edes_ menetellään?\n-- Talvi-kylvyä teidän ei tarvitse ollenkaan pelätä ja kyllä\nelukoistakin huoli pidetään. Tiedänhän minä teidän tahtonne. Mutta --\nsiinä on -- no, kyllähän te tiedätte -- -- --\n\n_Lange_ (itsekseen). Sen uskonkin Massov'ista!\n\n_Henning_. Lange-isä, olenhan jo pyytänyt teiltä Dörte-tytärtänne.\nTähän saakka te olette nauranut mua, ja minun on täytynyt tukehduttaa\ntoivoni. Nyt luulen toki naurunne loppuneen, koska tiedätte -- (viite,\nmerkitsevä hirttämistä) ja kun talo ja tila on isäntää vailla -- ja jos\nDörte minusta _huolii_, niin sopisimme asiasta _vihdoinkin_, ja\nsenvuoksi olisi paras -- että antaisitte meille siunauksenne, --\ntietäisi toki missä olisi -- eikä kuolemakaan tuntuisi teistä niin\nvaikealta, kun tietäisitte tyttärenne -- -- --\n\n_Lange_ (on kääntynyt). Seis, hirtehinen! Sainpa sinut kiini vihdoinkin\nviekkautesi telineiltä? Saatanallinen konna, kavala kuin synti!\nLämmitit ensin helvettini kyllin kuumaksi, saadaksesi mieleni\nheltymään, ja sitte pitäisi Hans Langen antaa isällinen siunauksensa --\neipäs, poikaseni! -- Ei sanaakaan enää mestaamisesta eikä hirttämisestä\neikä naimis-puuhista eikä siunauksesta! Korjaa pois, Henning, ruokasi\nja koiran-juonesi, ja jos vain Dörte on tähän pienintäkin sekoittanut,\nniin -- jos minä vielä kotiin pääsen -- ukkosen tuli ja leimaus\n-- -- --! (Torven-toitotus alhaalta linnan-pihalta). (Äkkiä hiljemmin).\nNo, mitä merkitsee meteli tuolla alhaalla?\n\n_Henning_. Rügenvaldessa toitotetaan aina, kun jotain yleistä tapahtuu.\nNeljä vuolta sitte, kun noita Maria Schlimmenitz poltettiin, -- silloin\ntoitotettiin samalla tavoin. (Menee tyynenä ikkunan ääreen).\n\n_Lange_. Taivahan Tekiä! Jos todellakin niin loitos -- ei, ei, siten en\nole Bugslaff'ia tuntenut. Henning, mitä nyt on tekeillä?\n\n_Henning_. Joukko ihmisiä on linnan-pihalla, toiset ratsain, toiset\njalkasin -- kaikki katselevat tänne ylös.\n\n_Lange_. Katselevat tänne ylös?\n\n_Henning_. Niin, aivan kuin odotellen pää-henkilöä. Lange-isä, kuinka\non siunauksen laita?\n\n_Lange_. Ei, poikani. Bugslaff ei jätä mua kiikkiin, siitä panen pääni\npantiksi!\n\n_Henning_ (jälleen katsoen ulos, nykäisee olkapäitään). Siitäpä vähän\npantattavaa. Siell' on yksi punaisessa manttelissa.\n\n_Lange_. Sepä koreata! (Aikoo ikkunan ääreen. Samassa jälleen\ntorventoitotuksia. Seisahtuu ehdollaan pelästyneenä. Käytävästä kuuluu\navainten helinää).\n\n_Henning_. Kas niin, nyt tullaan teitä noutamaan! (Läheten häntä).\nLange-isä -- -- --\n\n_Lange_. Ukkosen nuoli pyövelin tappakoon! No, ei ne suinkaan minun\ntäällä parkuvan näe.\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Entiset. Veit Klinker.\n\n_Veit_. Tst! Henning!\n\n_Lange_. Kyllä minä olen valmis, Veit. Mutta jos sattumalta joudut\nBugslaff'in pariin, sano hälle terveisiä minulta, ja sano että hän on\nvanha yömyssy, sano minun sanoneen siten.\n\n_Veit_ (korjaa kaikki pöydältä). Laita itses pois, Henning. Armollinen\nrouva tulee tänne; ja jos hän huomaa minun katsoneen sormieni\nlomitse -- -- --\n\n_Lange_. Rouva herttuatarko? Eikö vielä ollakkaan niin pitkällä?\n\n_Veit_. Kuinka pitkällä, kummi?\n\n_Lange_. No, kurkussani.\n\n_Veit_. He, Herra varjelkoon! Junkkerihan on hyökännyt kaupunkia\nvastaan sadan ratsastajan kanssa ja vaatinut hovimarsalkkia otteloon.\n\n_Lange_. Junkkeri? No, tunsinhan minä Bugslaff'ini. Pyhä risti! Ja tuo\nhirtehinen, tuo -- (uhaten Henning'iä nyrkillään'). Odotappas!\n\n_Veit_. Taisteloon hän on vaatinut hovimarsalkin torvilla ja julistajan\nkautta, ja puoli Rügenvaldea on muureilla, ja vast'ikään lähti\nMassov'ikin taisteloon -- kuulittehan kai toitotukset; -- nytkös siitä\nsaadaan punaisia päitä! Mutta pois, pois! Minä menetän virkani, jos\narmollinen rouva -- -- -- (työntää Henning'in ulos).\n\n_Lange_. Taivahan Luoja, nyt putosi myllynkivi sydämeltäni.\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Lange. Herttuatar Sophia (kiireesti), Veit (menee,\n    sulkee oven mennessään).\n\n_Herttuatar_ (etu-alalle, ankarasti katsellen Langea). Sinä olet pahoin\nloukannut luottamustamme, talonpoika!\n\n_Lange_. Minäkö, rouva herttuatar? Aivan tietämättäni.\n\n_Herttuatar_. Saattaako omatuntosi valehdella vasten silmiäni?\n\n_Lange_. Omatuntoniko, rouva herttuatar? No niin, minulla on tosin vain\nraaka, talonpoikainen omatunto, mutta on se minun aina toki maata\nantanut -- vieläpä täällä tornissakin, jossa en suinkaan ole\nhöyhen-tyynyillä lepäillyt.\n\n_Herttuatar_. Sinä olet kiihoittanut poikaa äitiänsä vastaan.\n\n_Lange_. Minäkö, rouva herttuatar? Ee-e', empä -- sit'ei tee Hans\nLange! Siitä on perin toinen väki huolen pitänyt.\n\n_Herttuatar_. Onko hän aivan sinun tietämättäsi kutsunut kokoon maan\naateliston ja hyökännyt kaupunkia vastaan?\n\n_Lange_. Ei, Teidän ruhtinaallinen armonne, sen minä tosin neuvoin\nhänen tekemään, mutta siihen ei mun tarvinnut turhia sanoja kuluttaa,\nsen hän ymmärsi itsestäänkin. Kun pojalta suljetaan tie oman isänsä\nkuolin-vuoteelle, on hällä joko tämä tai tämä (viittaa päähän ja\nsydämeen) vaillinainen, ellei hän -- -- --\n\n_Herttuatar_. Vait! Min'en ole tottunut alamaisiltani syytöksiä\nkuulemaan. Aika on tärkki. Meill' on, taivaalle kiitos, toki kylliksi\nvoimaa kapinata kukistamaan. Mutta kun hän on minun poikani ja kun,\nhänen hillimättömän nuoruutensa tähden, soisin hälle erhetyksensä\nanteeksi, tahtoisin keskeyttää kapinan. -- -- Sinä olet ohjannut hänen\nluonnettaan, valitettavasti kyllä, pahaan. Sinä voit nyt rikoksesi\nsovittaa, jos johdat hänen hurjan sielunsa hyvyyteen jälleen.\n(Äänettömyys).\n\n_Lange_. Min'en ymmärrä Teitä. Minull' on julman kova pää.\n\n_Herttuatar_. Mene kaupungin portille, huomauttamaan hänelle, kuinka\nsuuresti hän rikkoo Jumalan käskyä vastaan, kun äitiänsä\nuppiniskaisuudella kohtelee, aseellisena äitinsä tahtoa vastustaa.\n\n_Lange_. Hm! Ja mitä pitää hänen sitte tehdä?\n\n_Herttuatar_. Lähettämän pois sota-joukkonsa ja katuvaisena poikana\npalajaman luo äitinsä, joka lupaa käyttää armoa oikeuden sijassa.\n\n_Lange_. Hm! Tuo kuuluu kyllä kauniilta, mutta on aivan samaa, kuin jos\nminä rupeaisin Lanzken suota ruoteilla permannoitsemaan: Suuria vaivoja\nhyödyttä vallan, mulskahtaa sinne sittekin, kaulaan saakka, -- älkää\npahastuko.\n\n_Herttuatar_. Sinä voit, jos vain tahdot.\n\n_Lange_. Voinko vai enkö voi, sit'en tiedä; mutta vaikkapa voisinkin --\nmin'en sitä tekisi, sen varmaan tiedän.\n\n_Herttuatar_. No, siis saat kärsiä kapinoitsian kanssa, uskalias ukko!\n\n_Lange_ (jatkaa tyynenä). Sillä, näettekös, rouva herttuatar, nuori\nherra on jo aivan täys'ikäinen, sen kai tietänette parhaiten Te, kuin\nolette hänet synnyttänyt. Ja jos täys'ikäisen miehen ja lisäksi\nruhtinaan edelleenkin pitää antaa mokoman -- hovimarsalkin menetellä\nitseään kuni koulu-poikaa -- älkää pahastuko, silloin on kaikki loppu;\nsilloin mies miestä, nyrkki nyrkkiä vastaan, ja itse taivahan Taattokin\nkurkistelee tänne alas, lausuen: Urhokkaasti, vanha lapsi, äläkä\nkauvemmin kiusaajaasi kärsi! --\n\n_Herttuatar_ (kiivaassa liikutuksessa edestakaisin. Hyvin etäältä\ntorventoitotuksia. Kuuntelee). Se oli taistelo-merkki! Nyt he jo\nottelevat. -- Eikö sinun mielessäsi liiku mitään, noiden sävelten\nsoidessa? Eikö salainen ääni kuiskaa: Tuon olisin minä voinut estää?\n\n_Lange_. Ei, rouva herttuatar. Sillä mitä minä olen Bugslaff-herttualle\ntehnyt -- tosin aivan vähän -- siitä voin, Herralle kiitos, vastata\nkuolinvuoteellanikin. _Minä_ en ole häntä isästään eroittanut,\n_minä_ en toimittanut hälle Massov'in herraa kasvatusmestariksi ja\npiiskuriksi -- -- --\n\n_Herttuatar_. Lange!\n\n_Lange_ -- -- min'en ole laittanut tusinoittain miehiä häntä\ntakaa-ajamaan ja pois raastamaan kuni hevos-varasta.\n\n_Herttuatar_ (pakoittaen itseään). Paljon on tapahtunut, joka olisi\nvoinut olla tapahtumatta. Minäkin saatan erehtyä ja _olenkin_\nerehtynyt. Mutta hänellä on toki siksi isänsä luonne, että olisin\nvoinut toivoa, -- vaan turhaa on siitä sulle puhua.\n\n_Lange_ (läheten häntä). Puhukaa Te vain minun kanssani, rouva\nherttuatar. Se on parempi, kuin Massov'in kanssa keskusteleminen.\nNäettekös, Hans Lange on raaka talonpoika eikä tiedä valtio-toimista\nenempää, kuin kartano-koiransakaan. Mutta mitä kuuluu äidin ja pojan\nväliin, sen hän tietää paremmin, kuin tuo kuiva, kalpea, myrkyllinen\nheittiö, tuo oiva herra Massov. Sillä minullakin on äiti, ja kun olin\nnuori, oli mulla kova pää ja _hällä_ kova käsi, eikä hän mua juuri\nhuonosti kuranssannutkaan, kun se juoni päähän pisti. Minä tiedän siis\nvallan hyvin, mitä pojan tulee äidiltään kärsiä, mutta tiedän myöskin,\nmitä hänen _ei_ tule kärsiä, ja voin pyhästi vannoa: Jos minun äitini\nolisi pidellyt minua niinkuin Te -- tarkoitan herra von Massov'ia --\nnuorta junkkeriamme, niin, Jumal' anteeks' suokoon syntini, _hirttänyt_\nminä olisin itseni katon harjaan, jotta jalkani olisivat heiluneet\nsuoraan äitini ikkunan edessä! Sitte hän ehkä toki pikkusen olisi\naprikoinut asiata.\n\n_Herttuatar_ (seisoo syvissä mietteissä). Minä olen monesti koettanut\nkutsua häntä luokseni. Mutta yhäti on hän minusta poistunut.\n\n_Lange_. Kun hän on tiennyt, että Massov-ilkiö aina olisi oven takana\npiileksinyt, kun poika olisi tahtonut au'aista sydämensä äidilleen.\n\n_Herttuatar_. Minä kiellän puhumasta moista uskollisimmasta\npalveliastani, jota ilman vieläkin istuisin Gollnov'in tyrmässä.\n\n_Lange_. Tai jota ilman monta aikaa sitten olisitte elänyt sovinnossa\njalon aviopuolisonne kanssa. (Äänettömyys. Toitotuksia lähempää).\n\n_Herttuatar_. Kuolleet ovat rauhassa. Oi, taivas eläviäkin rauhaan\nsaattakoon! (Kasvavalla innolla). Melske lähenee kaupunkia,\nkapinoitsiat ovat siis voitolla, -- Lange, vielä kerta, hänen ja minun\ntähteni: Riennä ulos, puhu, neuvo häntä, ilmoita hälle minun tahtoni.\n-- Sinä olet puhellut mulle paljon, joka sietää ajattelemista, minä\nhuomaan rehellisen tarkoituksesi, vaan täytä toimesi, -- ruhtinattaren,\näidin, syvästi nöyryytetyn vaimon kiitos sinut palkitsee!\n\n_Lange_. Ei, rouva herttuatar, siit'ei synny mitään. Mielelläni\ntäyttäisin tahtonne, mutta minä en pysty kieltämään nuorta herttuaani,\nkun hän tekee velvollisuutensa, ottaessaan valtaansa maansa, joka oli\nvähällä luiskahtaa hänen kouristaan. Mutta tiedättekö mitä? Te olette\nhänen äitinsä, menkää Te taistelo-paikalle ja ottakaa sanansaattaja\nmukaanne, joka ilmoittaa Teidän tahtovan puhua sanasen poikanne kanssa,\nja min'en tuntisi Bugslaff'ia, jos hän ei -- -- --\n\n_Herttuatar_ (huomattavan viivyttelemisen jälkeen, elävästi). Sinä\ntulet kanssani, Lange!\n\n_Lange_. Min'en sekaannu valtio-toimiin. Ee-e'; kyllä Te sen yksinkin\ntoimitatte.\n\n_Herttuatar_, Nyt menisi äiti poikansa luoksi, ei ruhtinatar luo\nkapinoitsian. Vieläkö sittekin kiellät?\n\n_Lange_. No, Herran nimeen sitte! (Heidän aikoessaan ovelle, kuuluu\nalhaalta linnan-pihasta heleä torven-soitto). Mintähden ne yhä vielä\npuhaltanevat tuolla alhaalla?\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Entiset. Henning (tulee, suuri Koin-tähti kädessä).\n    [Koin-tähdellä tässä tarkoitetaan _piikki-nuijaa_, jota\n    yövartiat muinoin aseena käyttivät. Suomentajan muistutus.]\n\n_Henning_. Isäntä, oletteko kuullut?\n\n_Lange_. Mitä nyt, Henning?\n\n_Henning_. Saanko palkinnon, jos tuon hyviä sanomia?\n\n_Lange_. Valhe-säkki!\n\n_Herttuatar_. Mitä on tapahtunut? Tulitko tappelu-tantereelta?\n\n_Henning_. En, rouva herttuatar, niin kauvas min'en vielä ennättänyt.\nSillä kun Veit Klinker'in kanssa menin rappusia alas, pisti päähäni,\nettä junkkerimme lopulla voisi käyttää ehkä minuakin tappotanterella,\nja sitte sanoin minä Veit'ille: Veit, sanoin minä, onko sulla täällä\njossain kelpaamattomia keihäitä tai sota-nuijia tai muita semmoisia?\nSuuret läjät, hän sanoi, ja vei minut vanhaan ase-kamariin, ja minä\ntartuin heti suurimpaan, kahdenkäden käytettävään miekkaan, vaan Veit\nsanoi, ett'ei se ollut talonpoikia varten, ja antoi sitte tämän\n\"koin-tähden\" kouraani, ja minä ai'oin heti hyökätä linnan-portista\nulos, mutta siinä oli jumalattoman suuri joukko porvareita, ja ne\nsanoivat Massov'in aika hassusti otellen junkkerimme kanssa ja\nBugslaff'in jo olleen kärventävässä kuumassa, mutta yht'äkkiä oli\nKrokov'in ja Devitz'in herrat rientäneet kaupungin valleilta\nhovimarsalkin niskaan ja löylyttäneet häntä niin, että hän lie\nkiittänyt onneaan, päästyään käpälämäkeen, sillä kaupunkilaiset\njättivät hänet aivan yksikseen keskelle kuuminta liekkiä. No, hän kai\nhankkii uuden joukon, sillä, sanoivat ne, ylimys-väki ei suinkaan salli\nMassov'in niin äkkiä poistuvan. Mutta heti kun rügenvaldelaiset\nhuomasivat junkkerimme olevan voitolla -- (toitotuksia) siinä kuulitte\njälleen; ne ovat au'aisseet portit selki-seljälleen ja vaatineet häntä\nheidän hallitsianaan ratsastamaan linnaan, ja jos hän liian kauvan on\nantanut itseänsä vaatia, niin -- -- --\n\n    (Linnan-pihalla huudetaan): Hallitsiamme eläköön!\n    Eläköön herttua Bugslaff!\n\n_Lange_ (kiiruhtaa ikkunaan). Bugslaff! Peijakkaan poika! No, Luojalle\nkiitos, ettäs siellä olet. Tuolla huudetaan \"eläköön\", ja oikeastaan\npitäisi minunkin huutaa sekaan, mutta tuntuu aivan kuin kurkussani\nolisi jonkinlainen tönkkä -- min'en voi muuta, kuin käydä junkkeriani\nvastaanottamaan. Rouva herttuatar, Te tulette tietysti mukaan?\n\n_Herttuatar_ (viivytellen). Kuinka saatan minä häntä nyt lähestyä?\n\n(_Bugslaff'in_ ääni käytävästä.) Missä hän on? Minne olette Lange-isän\nraastaneet?\n\n_Lange_. Sieltäpä hän jo tuleekin, ja varmaankin varmoissa tamineissa.\nPuhutelkaa häntä suoraan oikein niinkuin äiti poikaansa -- -- --\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Entiset. Busglaff (sota-asussa).\n\n_Bugslaff_ (näyttäikse ovessa). Miss'on vanha -- haa, mitä näen!\n(Peräytyy, jääpi ulkopuolelle kynnystä).\n\n_Lange_. Päivää, Bugslaff; herttaista, että tulit, sinulla onkin\nsentään nuoremmat jalat. Me molemmat olimme juuri tulossa sinun\nluoksesi, mutta -- kävi vitkaan; näet, pelko -- ja riemu -- on pikkusen\nvaikuttanut polviimme -- eikö totta, rouva herttuatar? -- No, ja anna\nnyt kättä äidillesi, Junkkeri, ja sillä hyvä, ja antakaa toisillenne\nanteeksi ja unohtakaa, niinkuin kristityt ihmiset -- -- --\n\n_Bugslaff_ (astuu esiin, viittaa Henning'in poistumaan). Hiljaa,\nLange-isä! Älä väsytä puhevoimiasi. Minä tiedän velvollisuuteni.\n\n_Lange_. Sitä parempi, Bugslaff. Sitte sinä äidillesi -- -- --\n\n_Bugslaff_. Onko mulla äiti? Onko mulla ollut äiti?\n\n_Herttuatar_. Poikani -- -- --\n\n_Bugslaff_. Salpaako äiti pojaltansa kaupungin portin, jotta pojan\ntäytyy aseitten avulla auki murtaa ja vihollis-joukon lävitse raivata\nitselleen tie äitinsä huoneesen?\n\n_Lange_. Mutta, junkkeri, ajattelehan toki -- -- --\n\n_Bugslaff_. Minä ajattelen, että isäni silmät ovat sammuneet ja ett'ei\nniitä sulkenut hänen vaimonsa eikä poikansa käsi. Helposti annan\nanteeksi ja unohdan sen, mitä minua vastaan on rikottu. Mutta sitä,\nmitä isääni kohtaan on väärin tehty -- sitä en unhoita milloinkaan!\n\n_Herttuatar_. Poikani, minä tiedän katkerasti loukanneeni sinua. Mutta\nerhetykseni eivät ole kotoisin kylmästä sydämestä, ja Jumala, joka\nsalaiset kyyneleeni tietää -- -- --\n\n_Bugslaff_. Kylliksi, äiti-rouvani. Minä en syytä teitä. Mutta meidän\nvälillämme on kuollut ja elävä, ja nyt etsein minä teitä sentähden,\nettä muuttaisitte pois ja valitsisitte itsellenne lesken-paikan\nPommerin rajojen ulkopuolella, missä vain herra von Massov ja te\nparhain viihdytte. Palvelianne seuratkoot teitä, eikä Eerikki-kuninkaan\naarteistakaan pidä pienintäkään jälkeenne jäämän. Ja niin suojelkoon\nteitä Jumala ja johtakoon, ett'emme ikinä enää toisiamme näe.\n\n_Herttuatar_ (vaipuen penkille). Minä olen siis kirottu! Oma poikani on\nmua kironnut!\n\n_Lange_. No, mutta kuuleppas nyt, Bugslaff, tämähän on toki minun\nmielestäni liian hullua. Mene nyt äitisi luo, anna hänelle kättä ja\nsano, että mielesi on paha, kun tulit lausuneeksi niin paljon\ntuhmuuksia.\n\n_Bugslaff_. Vanhus, minä tiedän mitä puhun, ja herttuan-valani\nkautta -- -- --\n\n_Lange_. Ohoo, junkkeri, sieltäkö nyt tuuli käy? Joko herttua on näin\näkkiä kallonne mullistanut, jotta luulette jok'ainoan lausumanne sanan\nolevan puhtahinta kultaa ja vanhan talonpojan täytyvän pitää suunsa\nlukossa? No, kyllä kai minä tahtonne täytän. Mutt' ei kenkään voi\nkieltää mua ajattelemasta, että äidin on varsin hyödytöntä pyytää\nanteeksi pojaltaan, joka ei tahdo sitä kuullakkaan.\n\n_Bugslaff_ (kiivaasti). Lange-isä!\n\n_Lange_. Ei mitään isättelemistä. Minun pitäisi hävetä silmät päästäni,\njos olisin kasvattanut oman pojan, joka käyttäisi itseään tuolla\ntavoin. Bugslaff, tai herra herttua, piti sanomani, minä kysyn sulta\nnyt kunniasi ja autuutesi kautta: Onko tuo sulta todentekoa, -- etkö\ntarjoa äidillesi kättäsi?\n\n_Bugslaff_ (kovassa taislelossa). En -- saata, -- en -- voi!\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Entiset. Putkammer, Devitz, Krokov ja muita aatelismiehiä.\n\n_Putkammer_. Varustakaa itsenne, herttua, ja astukaa ratsaille. Koko\nkaupunki odottaa, tahtoen nähdä nuoren hallilsiansa.\n\n_Krokov_ (tulee). Minä sanon teille, junkkeri, silmänne suurenee. Kuni\ntaikalyömästä kaikki rakennukset täynnä kiehkuroita ja lippuja ja koko\nraatikunta juhla-puvussa -- -- --\n\n_Bugslaff_. Heti pidän katselmuksen, arvoisat herrani, (läheten Langea)\nja sinä, Lange-isä, ratsastat lähinnä minua, jotta koko maailma\nnäkisi -- -- --\n\n_Lange_. Minäkö?\n\n_Bugslaff_. Ethän hämmennä tätä riemullista nautintoani?\n\n_Lange_. Ratsastaisin vieressänne? Minäkö? Jotta rügenvaldelaiset\nsaisivat osoittaa minua sormellaan; Tuo on se, jolta nuori herttua on\noppinut säädyllistä käytöstä äitiänsä kohtaan? Semmoista oppia saa Hans\nLangen luona Lanzkessa? -- Minä vaipuisin maahan, jos sellaisen häpeän\nharmaille hiuksilleni saattaisin. Ja vaikk'ei sitä kukaan sanoiskaan,\n-- täältä, sisästä kuuluisi ääni, kuuluisi kovemmin kaikkia torvia ja\neläköönhuutoja! Nyt ratsastat kelvottoman pojan rinnalla, ja siis olet\nitsekkin kelvoton mies! (Aatelismiehet nurisevat).\n\n_Krokov_. Minä luovun teistä, junkkeri, jos sallitte tuon hullun\nkauvemmin raivota!\n\n_Bugslaff_ (äkkiä hilliten kiihkonsa). Kylliksi! Minä näytän, että olen\nhänen koulussaan jotain oppinut ja että taidan hänettäkin paremmin\nhillitä itseäni, ja jos hän on unohtanut velvollisuutensa hallitsiaansa\nkohtaan, muistan toki minä, mistä minun tulee häntä kiittää. Seuratkaat\nherrat! (Reippaasti pois toisten kanssa).\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Lange. Herttuatar.\n\n_Lange_ (katsellen Bugslaff'in jälkeen, äkkiä jälleen tyynesti).\nMitähän taas tuo? Hiisi vieköön, Hannuseni -- --! (kynsien\nkorvallistaan) tämäpä kirottu historia! Jos äiti tietäisi, mitä kummia\nminulle on tapahtunutkaan! Niin niin, yhdessä kohden ovat prinssitkin\nihmisiä: Ne eivät mielellään kärsi itsestään törkeyksiä lausuttavan, ja\nvarsinkin kun vasta ovat hallitukseen päässeet. Mitenhän tämä saadaan\njärjestykseen jälleen?\n\n    (Seisoo mietteissään, kääntyy sitte herttuattareen).\n\nRouva herttuatar, kuulitteko, kuinka armollisin herttuamme ja\nmaamme-isä antoi mulle valistusta, jotta silmiäni häikäsi? Tuhannen\nvietävä! Hän on kasvanut korkeammaks' meitä. No, olkaa vain huoletta.\nTiedättekö mitä? Nyt juolahti mieleeni ajatus: Tulevana yönä, kun\nkaikki ovat vaipuneet uneen, varastamme me molemmat itsemme\nhiljakkaiseen täältä pois ja minä saatan teidät Lanzkeen. Siellä on\näitimuori, hän kyllä neuvon keksii, ja minäkin, vaikka tässä talossa\nolen tyhmän pääni menettänyt; mutta kun jälleen pääsen raittiisen\nilmaan, saan kaikki ajatus-säilöni entisille teloilleen jälleen; ja\nmin'en tuntisi Bugslaff'ia -- -- (on aivan lähellä herttuatarta).\nLaupeuden henget! Tainnoksissa -- hän ei ollenkaan kuulekkaan\npuhettani. (Liikuttaa häntä). Rouva herttuatar! Armollisin rouva\nherttuatar! -- No, tätähän vielä tarvittiin! Rouva herttuatar!\n\n(Hänen puuhaillessaan herttuattaren kanssa laskeutuu esirippu).\n\n\n\n\nViides näytös.\n\n\n    Lanzke. Toisen näytöksen talonpoikais-tupa.\n\n\nEnsimmäinen kohtaus.\n\n    (Etu-alalla, oikealta, noja-luolissa) Herttuatar. Vanha Gertrud\n    (seisoo hänen edessään, sauvan nojassa, toisessa kädessään pitäen\n    pientä vatia).\n\n_Gertrud_. Sinun pitää toki syödä jotain, rouva herttuatar. Ihminen\nluulee tosin monta kertaa olevansa kylläinen pelkästä surusta ja\ntuskasta, vaan \"suru ilon edel' käy\", ja kun mun Herrassa nukkunut\nKasperini kuoli, ei mullekkaan ensin tahtonut mikään maistua; mutta\nminä mietiskelin itsekseni: Ellet itsesi tähden syökkään, syö toki\nlastesi tähden, ja sitte rupesikin ruoka vähitellen käymään kaupaksi.\n\n_Herttuatar_. Poikani tähden! Hänelle kai olisi mieluisinta, ett'ei\nmaallista ravintoa koskaan enää huulilleni tulisi.\n\n_Gertrud_. Niin, nuo lapset! nuo lapset! Me lesket tosin saamme niiden\ntähden kärsiä monta suloista huolta, mutta ellei niitä olisi, mekin\nolisimme valmiit hautaan astumaan. Ja kyllä sinäkin vielä saat\njunkkeristas iloa nauttia, sillä Bugslaff -- pikkuisen rajupäinen hän\ntosin on, mutta se ei pahinta, ja kun minä vielä muistelen Hannuani,\nkun hän täytti noin kaksikymmentä -- ai, mutta minun pitikin ensin\npanna ruoka lämpimään. Tulee muuten vahinko kalliista Jumalan viljasta.\n(Menee takan ääreen).\n\n_Herttuatar_ (nousee). Ei vieläkään sanomia! Min'en saa rauhaa. Miksi\nolenkaan niin lujasti päättänyt pysyä tässä huoneessa? (Kääntyy oveen\npäin).\n\n_Gertrud_. Istu sinä vain, rouva herttuatar. Nyt ei tosin ole\nkristin-sielua koko viikkokautena ollut kotona, siitä saakka kun kaikki\nrenkimme kiirehtivät auttamaan junkkeria tuota Massov'in herraa\nvastaan. Mutta ikkunasta saattaisi naapurin väki nähdä sinut, ja\npoikani on aivan oikeassa, parasta on, ett'ei kukaan tiedä sinun täällä\nolevan, ja ellei Henoch'ilta olisi tarvittu hevosia lainata, ei hänkään\nolis sitä tietää saanut. No, hän on rehellinen. Siis saat olla ihan\nrauhassa, ja ellet tahdo istua alallasi, niin saatathan kehrätä;\nkehrääminen pitää kädet ja jalat liikkeessä.\n\n_Herttuatar_. Hyvä vaimo, mitä multa vaaditkaan? Poikani taistelee\nmaasta ja hengestään aivan vähän matkan päässä tästä, ja minäkö voisin\nolla rauhassa, huoletta aivan? Jospa vain saattaisin nousta kummulle\ntaistelua katselemaan! Voi, sydäntäni! Voittakoon kumpi tahansa -- minä\nolen asiani kadottanut.\n\n(Ovea kolkutetaan. _Langen_ ääni.) Aukase, äitiseni! Minä täällä olen.\n\n_Gertrud_ (teputellen ovelle). Heti paikalla, Hannuseni, heti.\n\n_Herttuatar_. Oi, Armon Äiti! -- Mitä tietoja tuonee hän?!\n\n\nToinen kohtaus.\n\n    Entiset. (Gertrud lykkäsi teljen ovella). Lange, ja Henoch\n    (molemmat peukalot tupossa).\n\n_Lange_. Hyviä sanomia, rouva herttuatar! Taistelo on päättynyt,\njunkkerimme on terve ja eheä ja palajaa suurella voitolla ja kaikki\npalkka-soturit, jotka Massov'illa oli, ovat kuolleet kuni kärpäset.\nNiin, äitiseni, ja Lanzken pojat puivat kuin luuvassa vain, mutta nuori\nherramme toimitti toki parhaan työn, niinkuin Henoch'ikin todistaa\ntaitaa.\n\n_Herttuatar_. Onko totta, Henoch? Olitko sinä hovimarsalkin lähellä?\nKuinka hänen kävi? Elääkö hän?\n\n_Henoch_. Jumala maan-pinnan pirstokoon, jotta se jumalaton miehineen\npäivineen syvyyteen vajoaisi. Kuinka ne minua rääkkäsivät, raatelivat!\nViisi hevosta, erinomaisen hyvää rotua ja vanhin kuuden vuoden vanha,\nne ryöstivät minulta, ja kun kysyin, keltä makson saisin, ne vain\nnauroivat, sanoen: Kirottu juutalainen, sanoivat ne, sinä olet\nvihollisiamme, saat kiittää Abraham'in Jumalaa, ett'emme revi\npukinpartaasi leuvastasi ja puno siitä nuoraa ja hirtä sua sillä\nkorkeimpaan puuhun. Ja eräs, Achim-niminen, sanoi: Henkeni kantta,\nsanoi hän, tuo juutalaislurjus tietää, missä herttuatar piilee. Sillä\nhän kuljeksii ympäri maata, nuuskien joka sopen, ja nyt puhu suusi\npuhtaaksi, sanoi hän, sillä tällä kertaa et pääsekkään yhtä helpolla,\nkuin Lanzkessa, sillä herra von Massov antaa viipsiä sielun ruumiistasi\nja täyttää makosi makkara-lihalla, ellet heti paikalla ilmaise kaikkea,\nmitä tiedät.\n\n_Lange_. Mitä hittoja, ethän siitä ole mulle sanaakaan -- -- --\n\n_Henoch_. Vastahan minä juuri äsken teidät tapasinkin.\n\n_Herttuatar_. Ja sinä ilmaisit minun olopaikkani?\n\n_Henoch_ (lankee hänen jalkojensa juureen). Jumala suokoon Teidän elää\nvielä sata vuotta, mutta voipiko ihminen pysyä ihmisenä, kun sen sormia\nkruuvataan ja pinnistetään, jotta veri niistä virtana vuotaa? Kuinka on\nkirjoitettu Viisauden kirjaan? Minä olen sinun palveliasi ja\npalveliattaresi poika, heikko ihminen, heikkohenkinen ja liian kurja\nymmärtämään oikeutta, lakia ja -- -- --\n\n_Lange_ (kiivaasti). Ja olet ilmaissut? Rouva herttuattaren olevan\nLanzkessa?\n\n_Henoch_. Arvoisa ystäväni, ellen olisi ilmaissut, en enää eläisi --\nniin totta Jumala elää. Ja rouva herttuatar varmaankin suo sen mulle\nanteeksi, sillä ihmisellä on ainoastaan kaksi peukaloa ja yksi kieli,\nja härkäkin, vaikka on ymmärtämätön elukka, olisi ilmaissut\nmitä tahansa, jos sitä olisi menetelty niinkuin minua, kurjaa\njuutalais-parkaa.\n\n_Lange_. Hyi, Henoch!\n\n_Henoch_. Hyi? Ja miksi hyi, kun ei siitä mitään vahinkoakaan ole?\nOnhan herra von Massov saanut selkäänsä kuin aika mies, ja olenhan minä\nomin silmin nähnyt hänen viidentoista, kahdenkymmenen sotilaan kanssa\npakenevan merta kohden, ja kun hän vain ensin uipi vedessä -- -- --\n\n(_Dörten_ ääni:). Isä, isä!\n\n_Lange_ (menee ovelle, jonka avaa). Se on Dörte. -- Minä tulen!\n\n\nKolmas kohtaus.\n\n    Entiset. Dörte (kiireesti sisään).\n\n_Dörte_. Junkkeri tulee. Hän on jo tuolla suden-kuopan vieressä.\n\n_Lange_. Mitä? Rugslaff?\n\n_Dörte_. Ja Henning hänen kanssaan, he nousivat alas ja laskivat\nhevoset niittyyn syömään; minä juoksin minkä ennätin -- -- --\n\n_Herttuatar_. Poikani!\n\n_Lange_. Rauhoittukaa, lapset. Rouva herttuatar, tehkää minulle\nmieliksi ja (osoittaen vasemmalle) menkää aluksi tuonne sisään, älkääkä\nliikkuko siellä paikaltanne, ennenkuin minä annan merkin. Näkivätkö he\nsinut, Dörte?\n\n_Dörte_. Ei. Mutta Henning, hänpä vasta joltain näyttää!\n\n    (Herttuatar mummon kanssa pois).\n\n_Lange_. No, tulkoot nyt vain. Tiesinhän Bugslaff'in -- mutta Henoch,\njos nyt vain jollain tavoin huomautat -- (viittaa vasemmanpuoliseen\noveen) -- niin leikkaan sulta korvat poikki ja saat itse ne syödä\nherne-rokassa!\n\n_Henoch_. Taivas suojelkoon ja varjelkoon -- -- --\n\n\nNeljäs kohtaus.\n\n    Lange. Henoch. Dörte (menee askaroimaan takan ääreen.\n    Kolkutetaan. Langen lausuttua \"sisään!\", tulee) Bugslaff\n    ja Henning (molemmat sota-asussa, Henning'illä suuri,\n    kahdenkäden käytettävä miekka olkapäillä).\n\n_Bugslaff_. Hyvää päivää, Lange-isä. Kuinka jaksat, Dörte? Kas,\nHenoch-ystävämmekin (estää Henochia, kun tämä aikoo suudella hänen\nsota-takkinsa palletta). Niin, Lange-isä, nyt olen jälleen armahassa\nLanzkessani, parahimpien ystävieni luona.\n\n_Lange_ (suurella nöyryydellä). Liian suuri kunnia, armollisin herra\nherttua, liian suuri!\n\n_Bugslaff_. Loruja, Lange-isä! Min'en saattanut olla ratsastamatta\ntäyttä laukkaa taistelo-tanterelta tänne, sillä minä tiesin teitä\nhuvittavan nähdä mua voittajana jälleen. Ja samassa sanon\njäähyväisenikin vähäksi aikaa, sillä minä kiiruhdan kostamaan rakkaan\nisäni kuoleman Pommerin vihollisille. Myöskin olisi mulla yksi pyyntö.\n\n_Lange_. Armollisin herra herttua ei pyydä, vaan käskee, ja mitä halpa\ntalonpoika vain saattaa ja voipi -- -- --\n\n_Bugslaff_. Vai niin, siis kaikkein ensiksi käsken sinun jättämään pois\nnuo koru-puheet ja kaunistukset, vanha ystäväni, ja puhelemaan\nkanssani, kuin ennenkin. Mutta pyyntöni koskee oikeastaan Dörteä.\nSuotko Henning'in vielä vähäks' aikaa minulle? Hän luulee, näet,\nLange-isä, työn, jonka hän _minun_ luonani tappo-tanterella oppii,\nolevan kaikkein enimmän mielensämukaista, ja te voitte olla ilman\nhänettä helpommin, kuin minä. Jos sentähden häänne vielä voisi pikkusen\naikaa odottaa -- -- --\n\n_Dörte_. _Minulla_ ei ainakaan ole kiirettä, eikä olisi ollenkaan\nvahingoksi, että hän tulisi sodasta vähän ihmismäisempänä, kuin sinne\nlähtee. Eikä isäkään vielä ole suostumustaan antanut.\n\n_Lange_. No, mitä tuo hupakko nyt jälleen lörpöttelee? Etkö tiedä, että\npuhuttelet maamme hallitsiaa, ja kun hän jotain tahtoo, on halvan\ntalonpojan pitäminen suunsa kiini?\n\n_Bugslaff_ (katsoo häneen pitkään). Lange-isä! -- -- (Viittaa toisia\nmenemään ulos, kun ovat kahdenkesken, lähestyy Langea). Olimpa vähällä\nunohtaa, Lange-isä: Me emme viime aikoina ole olleet oikein hyvät\ntoisillemme. Mutta me olimme kiihoissamme kumpainenkin; unohda se ja\nanna kaikki välillämme olla entisellään.\n\n_Lange_. Entisellään? Ee-e', herra herttua, eihän se nyt enää tahdo\noikein lyödä lukkoon, sillä kaikella on aikansa. Mutta minulle on\nmieluista, että tänään saan alamaisimmasti pyytää anteeksi\ntuhmuuksiani. Talonpoika pysyy talonpoikana, armollinen herra, ja\norjantappura-pensaista ette korjaa viini-rypäleitä; ja kun en minä saa\nsitä päästäni, että Teidän ja rouva herttuattaren välillä -- -- --\n\n_Bugslaff_. Äitini! Joko tiedät hänen kadonneen?\n\n_Lange_. Mitä sanotte?! Kadonneen?\n\n_Bugslaff_. Minä luulin hänen vihdoin sinulle ilmoittaneen\nsalaisuutensa. Sillä ei kukaan kaupungissa ole nähnyt häntä. On aivan,\nkuin olisi hän loihdittu näkymättömiin.\n\n_Lange_. No, eihän nyt kummempaa! Minä olen tähän saakka luullut\nkaikkien loihtimisien olevan pelkkää hullutusta, mutta nythän niitä\nsaattaa ihan käsin tunnustella!\n\n_Bugslaff_. Ei siis täälläkään mitään tietoja? Kun ajattelen,\nLange-isä, että hän mahdollisesti on jollain tavoin itsensä -- -- --!\n\n_Lange_. Taivas varjelkoon, armollinen herra. Mutta toden totta -- jos\nhän tosiaankin on kadonnut -- -- --\n\n_Bugslaff_. Luuletko sinä hänen, toivotonna minun kovista, kiivaista\nsanoistani, -- -- --\n\n_Lange_. Minäkö, armollinen herra? Min'en luule mitään.\n\n\nViides kohtaus.\n\n    Lange. Bugslaff. Gertrud (vasemmanpuolisesta kamarista).\n\n_Lange_. Mutta tuoltapa tulee äiti. Katsoppas, äitiseni, kuinka suuren\nkunnian armollinen herra meille osoittaa.\n\n_Bugslaff_. Minä tahdoin vielä kerran nähdä teidät, mummo, ennenkuin\njälleen sotaan lähden, ja kiittää teitä -- -- --\n\n    (Gertrud, huomaamatta Bugslaff'ia, menee nojatuolin luo\n    ja alkaa kehrätä).\n\n_Lange_. Ettekö kuule, äiti? Armollisin herramme -- -- --\n\n_Gertrud_ (vilkaisten Bugslaff'iin). Vai niin?\n\n_Bugslaff_. Mummo, teidän siunauksenne on kantanut hyviä hedelmiä, se\non johtanut minua voittoon.\n\n_Gertrud_. Poikani, mitä junkkeri sanoo?\n\n_Lange_. Hän sanoo teidän siunauksenne auttaneen häntä.\n\n_Gertrud_, Minun siunaukseni? Eipä, junkkeri; sillä sille, joka sinun\nlaillasi käyttää itseään, sille ei voi koko maailman piispatkaan\nsiunausta antaa.\n\n_Lange_. Mutta äiti! Te puhuttelette hallitsiaamme!\n\n_Gertrud_. Se minusta samantekevä, minä sanon mitä ajattelen, ja\nhallitsiat ovat ihmislapsia, hekin, joita ei puissa kasva, vaan jotka\nheidän äitinsä tuskalla synnyttävät, ja sentähden pitäisi heidänkin\nmuiden ihmisten tavoin kunnioittaa äitiään, että heille hyvin kävisi ja\nhe kauvan eläisivät maan päällä.\n\n_Lange_. Mitäpä noista, äitiseni. Rouva herttuatar on kuitenkin\nkadoksissa, kuten armollinen herramme on kertonut, ettekä te voi puhua\nhäntä takaisin enää.\n\n_Gertrud_. Kadoksissako? No, ehkä on hän ripustanut myllyn-kiven\nkaulaansa ja upottanut itsensä meren syvyyteen; sitä ei kukaan\nkummastelisikaan. Kun hänen ainoa poikansa hänet maan-pakoon\najoi -- -- --\n\n_Bugslaff_. Mummo, jos toki tietäisitte -- -- --\n\n_Gertrud_. Mutta jos vain Hannuseni olisi minua ovelle osoittanut tai\nLanzkesta pois ajanut -- ee-e', ennemmin olisin hypännyt mereen, kuin\nkärsinyt häpeätä. -- -- Hannu, mitä sanoo junkkeri?\n\n_Lange_. _Ei mitään_, äitiseni.\n\n_Bugslaff_ (ratkee puhumaan). Täyttäkää onnettomuuteni mitta, soimatkaa\nmua, minä olen syyllinen. Minä olen soimauksenne täydellisesti\nansainnut. Ja jos olisi totta se, mitä pelkään, mitä aavistan -- oi,\nvaikka puhelisitte enkelien kielellä, antaen mulle anteeksi, ei olisi\nelämässäni milloinkaan iloista hetkeä enää. Mutta tietäkää myöskin, ei\nollut helppo sekään asia, joka sydämeni kovaksi, kivestyneeksi sai.\nSiitä ei ole vielä kolmea kuukauttakaan, kun kävelin salin ohitse,\njossa herrat istuivat ryypiskellen, ja minä kuulin äitini nimeä\nhäpeällä mainittavan, ja kun peljästyksestä seisahduin, kuulin herra\nvon Krokov'in lausuvan: Olkaa vaiti tai puhukaa hiljaa, ett'ei\nBugslaff-parka millään lailla saisi sitä tietää, sillä mitä voipi\nhän sille, että hänen äitinsä pitää Massov'ia omaa miestään\nrakkaampana -- -- --\n\n_Lange_. Te kuulitte sen?\n\n_Bugslaff_ (synkkänä). Enkä saattanut vetää miekkaani, vaatiakseni\nselvitystä, sillä minä olin aseeton ja halveksittu poikonen! (Vaipuu\ntuolille, peittää kasvonsa käsiinsä. -- Lyhyt äänettömyys. -- Sitte\nkuuluu pihalta Dörten ääni: Isä, isä, apua!)\n\n_Lange_. Herrainen aika, mikä häntä nyt vaivaa -- -- (menee reippaasti\novelle, jonka aukasee, vaan sulkee myös heti, lykkää teljen eteen ja\ntulee kiivaassa liikutuksessa etu-alalle). Taivas meitä auttakoon --\nMassov seuralaisineen on pihassa!\n\n_Bugslaff_ (hypähtäen ylös). Massov?\n\n_Lange_ (nyykähyttäen päätään). Eikä kotona muita, kuin Henning ja\nHenoch.\n\n_Bugslaff_. Missä hän on? Miekkani janoo hänen vertansa!\n\n_Lange_ (estää häntä, kovalla äänellä). Tehkää nyt viimeisen kerran\nelämässänne, niinkuin minä sanon. Menkää tuonne sisään, älkääkä tulko\nesiin, ennenkuin ilma jälleen on puhdas.\n\n_Bugslaff_. Minäkö tuota kurjaa pakenisin? Siten saatoin tehdä silloin,\nkun en vielä ollut hänen hallitsiansa. Nyt -- -- --\n\n_Lange_. Saatatte nytkin, herra herttua, kun sanon: _Äitinne_ henki on\nnyt vaarassa, ellette nyt itseänne hillitse.\n\n_Bugslaff_. Äitini? Onko hän -- -- --?\n\n_Lange_. Tämän katon alla, ja loppu on _minun_ asiani. Tuonne,\njunkkeri!\n\n_Bugslaff_. Äitini! (Menee oikeanpuoliseen kamariin).\n\n(Ovea kolkutetaan kiivaasti. -- _Massov'in_ ääni). Avatkaa, tai\nmurramme oven!\n\n_Lange_. Ken siellä niin hurjasti meluaa?\n\n_Massov_ (ulkona). Se, joka kiertää pääsi jalkojes eteen, niskoitteleva\nkonna, ellet heti paikalla -- -- --\n\n_Lange_. Ahaa, herra Massov'ihan siellä, kuulemma, onkin. No, sitte\ntäytynee kai avata. (Menee, aukasee oven).\n\n\nKuudes kohtaus.\n\n    Lange. Gertrud. Massov (tulee. Aseellisia ovessa).\n\n_Massov_. Onnesi oli, että hyvällä aukasit, sillä me tunnemme\nketun-juonesi, ja varoiksi olemme ruoskineet tyttäresi ja molemmat\napumiehesi tuolla ulkona ihan voimattomiksi.\n\n_Lange_. No, mutta, herra von Massov, miksi niin paljon vaivaa kurjan\ntalonpojan tähden, joka kuitenkin on vallassanne? Vaikka pistäisitte\ntaloni tuleen, täytyisihän minun sekin kärsiä.\n\n_Massov_. Sekin tapahtuu, jos nimeksikin niskoittelet tahtoamme\nvastaan. Herttuatar on sinun luonasi.\n\n_Lange_. Niin onkin, Jumal' paratkoon, armollinen herra! Minä olen\nkyllä rukoillut ja pyytänyt häntä säästämään meitä siitä kunniasta;\nsillä parempi kahden myllynkiven välissä, kuin kahden suuren herran\nkeskellä. Mutta tunnettehan Te naisväen; ainahan niiden pitää tahtonsa\nperille saada.\n\n_Massov_. Vaiti! Sin'et saa lasketella joutavia, ainoastaan vastata. --\nSinä olet hänet tänne saattanut; toiko hän aarteensakin, kullat ja\nkalliit kivet, tänne muassaan?\n\n_Lange_ (itsekseen). Sinnekkö mieles? Sempä jo arvasinkin! (ääneen) Ei,\narmollinen herra, ainoastaan vaatteet, jotka hällä oli yllään, ei\nmitään muuta. Mutta odottakaas, hän sanoi kaivaneensa jonnekkin; minne\nse olikaan -- --? Oikein -- --!\n\n_Massov_. Muista uhkaustani! Varo itseäs, jos meitä viekoittelet -- --!\n\n_Lange_. No, kysykää hältä itseltään sitte.\n\n\nSeitsemäs kohtaus.\n\n    Entiset. Herttuatar.\n\n_Herttuatar_. Poistukaa, ystäväni. Minulla on puhuttavaa herra von\nMassov'ille. (Lange keski-ovesta ulos. Mummo, viitattuaan Langelle,\noikealle. -- Herttuatar, arvokkaisuudella läheten Massov'ia). Mikä on\nsaattanut teidät tänne, Massov?\n\n_Massov_. Mitä kysyttekään, herttuatar? Vaara uhkaa henkeänne ja\nvapauttanne, ja minäkö en rientäisi tarjoomaan teille suojelevaa, teitä\npalvelevaa kättä?\n\n_Herttuatar_. Vaara uhkaa vapauttani -- niin aivan siitä hetkestä, kun\nnäin teidän jälleen. Te olette erinomaisen älykkäästi ymmärtänyt johtaa\nturvattoman vaimon askeleita, saadaksenne minut kiedotuksi verkkoonne,\njoka jok'ainoasta liikkeestänne yhä kireämmäksi supistuu. Siteeni on\nkatkaissut ankara kohtaloni, ja minne se minua ohjanneekin -- meidän\ntiemme eivät vie samaan suuntaan.\n\n_Achim_ (tulee, pitäen Langea käsivarresta). Emmekö ota tätä\ntalonpoikaa kiini myöskin, armollinen herra?\n\n_Lange_. Minä ai'oin vain tuonne suden-kuopalle, herra hovimarsalkki,\nse on parinkymmenen askeleen päässä tästä. En minä paeta aikonut. Onhan\nteillä Dörte ja koko taloni panttina.\n\n_Massov_. Laske hänet irti, Achim. Ei hän voi meitä vahingoittaa.\nVihollinen on vähän matkan päässä täältä. Katso, ett'emme enää tule\nhäirityksi. (Achim Langen kanssa pois).\n\n_Massov_ (jälleen kääntyen herttuattareen). Teidän tilanne on\narveluttavampi, kuin aavistinkaan. Olisi aivan tunnotonta jättää teidät\nyksin nykyiseen asemaanne, se tuottaisi uskolliselle ystävälle\nsanomattomia katkeruuksia.\n\n_Herttuatar_. Antakaa peitteen pudota, joka teitä vain rietastaa eikä\nsalaa aikeitanne ollenkaan. Te ette ole täällä minun tähteni, vaan\nainoastaan vallan-himon kiihoituksesta; vallan-saavuttamisen\nvälikappaleena veisitte minut muassanne; saadaksenne omaisuuteni ja\nkultani, jotta saattaisitte palkata uusia sota-joukkoja poikaani\nvastaan. Sietääkö omatuntonne teidän valhettelevan vielä?\n\n_Massov_. Ja jospa niin olisikin, jos en olisi kadottanut toivoa\nvoittaa takaisin tätä maata, enkö sitä tekisi ainoastaan teidän\ntähtenne, teidän, jonka luonnoton poikanne on karkoittanut maasta ja\nvaltaistuimelta, sekä häpeällisellä kirouksella kunnianne soaissut?\n(läheten herttuatarta) Ruhtinattareni, tuntekaa ystävänne oikein, ainoa\nystävänne, joka teillä enään on, ja jolle te olette niin suuressa\nkiitollisuuden-velassa -- -- --\n\n_Herttuatar_. Mistä olen minä teille kiitollisuuden-velassa? Tässä\nkysyn nyt teiltä Jumalan kuullen: Minkä oikeuden olen minä teille\nmyöntänyt, jota en saattaisi ottaa takaisin, koska vain tahdon? Minä\nolen kutsunut teitä ystäväkseni, kun luulin teitä uskolliseksi\npalveliakseni. Se oli erhetys, ja kalliisti olenkin saanut sen maksaa.\nMutta toisesta hairahduksesta, joka muka ainiaksi minun kohtaloni\nteidän kohtaloonne sitoisi, siitä voivat ainoastaan häpeälliset\npanetteliat minua syyttää; aina olen ollut yhtä vapaa kuin nytkin\nsanomaan teille: Menkää! Ja suokoon teille anteeksi Jumala niinkuin\nminäkin!\n\n_Massov_. Sallinette meidän vielä jatkaa puhettamme rauhallisempana\nhetkenä. Nyt on teidän vapautenne tärkein. (Menee ovelle, aukasee sen\nja huutaa ulos). Achim, tuo esiin rouva herttuattaren hevonen.\n\n_Herttuatar_. Massov, -- tohditteko -- -- --\n\n_Massov_. Te olette totuttanut minua käyttäimään miehen lailla, kun\nitse, vaimona, olette valmis avo-silmin turmioon syöksymään. Älkää\nhyödyttömillä vastuksilla vaikeuttako velvollisuuttani, joka on\nsuojella teitä poikanne takaa-ajosta. Jos vain olisitte rauhallinen,\nrouva herttuatar -- -- --\n\n_Herttuatar_. En askeltakaan tule Teidän kanssanne, vaikka mua kuolema\npakoittaisi!\n\n_Massov_ (läheten häntä). Suokaa siis anteeksi, että otan Teitä kädestä\nja -- -- --\n\n\nKahdeksas kohtaus.\n\n    Entiset. Bugslaff (hyökkää sisään vedetyin miekoin, hänen\n    jälessään) Gertrud, (joka jää oveen seisomaan).\n\n_Bugslaff_. Ken koskee äitiini niin kauvan kuin hengen kipinä\nrinnassani on ja kädessäni miekka, jolla häntä voin suojella?! (On\ntullut Massov'in ja äitinsä väliin, vyöttää kätensä herttuattaren\nympärille).\n\n_Herttuatar_. Oi! Poikani, oi!\n\n_Massov_ (äkkiä hämmästyksensä voittaen). Todellakin, armollinen herra,\nminä olen Teille suuressa kiitollisuuden-velassa jalomielisyydestänne,\njolla nyt valtaani antautte, vaikka voittaja olettekin. Olkaa hyvä,\nantakaa mulle miekkanne, sillä niinkuin itsekin näette, Te olette\nvankini.\n\n_Bugslaff_. Kuuletko, äiti? Katsoppas vihollistamme! Näetkös, kuinka\nkauvan kytenyt kiukku nyt hänen silmistänsä liekkinä leimuaa? Kenenkä\neduksi nyt kapinoitset hallitsiaasi vastaan? Nyt on äiti ja poika yhtä.\nKoeta siis! Ryntää piiskurinesi meitä vastaan! Sinä voit meidät\nsurmata, mutt' eroittaa -- et milloinkaan!\n\n_Massov_. Kylliksi! Turhia uhkauksia! Minä olen pidellyt poikaa ohjissa\nja näytän sille nytkin, kuka mestari on! (Vetää miekkansa, Samassa\nkuuluu ulkoa sekava melu).\n\n\nYhdeksäs kohtaus.\n\n    Entiset. Lange.\n\n_Lange_ (tulee). Luvallanne, herra herttua, anteeksi; minä tulin vain\nsanomaan, että hät'hätää olen kutsunut kaikki naapurit kokoon, pitämään\npikkuista sudenajoa. Ne ovat tuolla ulkona, luvultaan noin neljä tahi\nviisikymmentä tanakkaa talonpoikaa, ja niiden piikit ja nuijat eivät\nsuinkaan oljista ole. Teillä on, näemme, täällä jotain tekeillä, mutta\nei suinkaan herra von Massov'illa ole mitään sitä vastaan, että ensin\nryhdymme suden-ajoon. Sillä se rakkari on nyt tullut niin riivatun\nrohkeaksi, että keskellä valoisata päivää tunkeutuu ihmisten huoneisin,\nja pitäähän perheen-isän toki nahkaansa varjella. Eikö totta, herra\nhovimarsalkki?\n\n_Achim_ (tulee kiireesti, hämmästyneenä sisään). Armollinen herra -- --\n(kuiskaa muutaman sanan Massov'in korvaan).\n\n_Massov_. Minä tulen, Achim. Tuo talonpoikalurjus vielä kyllä\naisoihinsa saadaan. (Heittää uhkaavan silmäyksen Langeen, poistuu\narvokkaasti. Achim seuraa).\n\n_Bugslaff_. Hänen jälkeensä! Minä tahdon lyönnillä vuosikausien häpeän\nhälle kostaa!\n\n_Herttuatar_. Seis, poikani! Anna hänen mennä. Hän ei kuitenkaan voi\nkohtaloaan paeta. Mutta me, voimmeko nyt korkeuden Hallitsiaa hänen\narmostaan paremmin kiittää, kuin osoittamalla jalomielisyyttä\nvainoojiamme kohtaan!\n\n    (Pihalta kuuluu melua. Ratsastajien kuullaan poistuvan.\n    Heti sen jälkeen hyökkäävät Henning, Dörte ja Henoch sisään).\n\n_Henning_. Susi pakeni jo, isäntä. Sen ei enää tehnyt mieli\nhampaitaankaan irvistää.\n\n_Dörte_. Ne ovat poissa! Taivaalle kiitos olkoon!\n\n_Bugslaff_ (läheten Langea). Ja sinun uskollisuutesi ja älysi! Min'en\nvoi sua koskaan kylliksi kiittää. Mutta nytpä sun ei enää tarvitsekkaan\nvierestäni poistua.\n\n_Lange_. Mitä vielä, herra herttua! Sepä olisi kehno kiitos. Sillä minä\nolen huomannut olevani sopimaton hoviin, enkä viitsisi enää vanhoilla\npäivilläni ruveta ihmisten pilkaksi. Jokainen vain paikallaan, niin\npaikkoja on kyllä. Mutta jos minulle tahdotte mieliksi tehdä, niin\nantakaa mun elää tilallani vapaana miehenä, sitten ei Teidän\nherttuanakaan tarvitse hävetä, jolloin kulloin pistäytyäksenne\nLanzkeen, Hans Langen kanssa sutta ajamaan.\n\n_Bugslaff_. Se on päätetty, vanhus. Juuri sinun kauttasihan minä\nitsekkin vapaaksi tulin. Ja nyt, mummo: Ettehän tekään enään ole\nsuutuksissa minulle?\n\n_Gertrud_, Mitä sanoo junkkeri, tyttöseni?\n\n_Dörte_. Kysyy, oletteko te hälle suutuksissa vielä.\n\n_Gertrud_. Kenpä voisi Teille olla suutuksissa?\n\n\n\n"]