[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fDAqECSnTW8q0NOiJuNB99W7LC0vRGQh7qIawcEEje6E":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":16,"language":18,"yearPublished":19,"yearPublishedTranslation":20,"wordCount":21,"charCount":22,"usRestricted":23,"gutenbergId":24,"gutenbergSubjects":25,"gutenbergCategories":31,"gutenbergSummary":35,"gutenbergTranslators":36,"gutenbergDownloadCount":37,"aiDescription":38,"preamble":39,"content":40},2072,"Yhdenvertaisuus","Bellamy, Edward",1850,1898,"2072-bellamy-edward-yhdenvertaisuus","2072__Bellamy_Edward__Yhdenvertaisuus",null,"romaani",[14,15],"tieteisfiktio","fantasia",[17],"amerikkalainen","fi",1897,1905,104951,759019,false,60274,[26,27,28,29,30],"Political fiction","Science fiction","Socialism -- Fiction","Utopian fiction","Utopias -- Fiction",[32,33,34],"American Literature","Novels","Science-Fiction & Fantasy","\"Yhdenvertaisuus\" by Edward Bellamy is a utopian novel published in 1897. This sequel to \"Looking Backward\" continues Julian West's journey in the year 2000, where he explores a transformed society built on equality and cooperation. Through tours of this radically different world—where credit cards replace money, clothing is made from recycled paper, and private capitalism has vanished—West learns how humanity achieved this utopian future. The book focuses less on plot and more on detailed explanations of the new social order's workings and revolutionary principles. (This is an automatically generated summary.)",[],293,"Bellamyn utopiaromaani on jatkoa teokselle Vuonna 2000. Julian West jatkaa elämäänsä tulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa yksityisomaisuus ja voitontavoittelu on korvattu taloudellisella yhdenvertaisuudella ja yhteistyöllä. Teos syventyy sosialistisen maailmanjärjestyksen taloudellisiin ja sosiaalisiin perusteisiin.","Edward Bellamyn 'Yhdenvertaisuus' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2072. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","YHDENVERTAISUUS\n\nKirj.\n\nEdward Bellamy\n\n\nSeitsemännestä painoksesta suomennettu\n\n\n\n\n\nHancock, Mich., U.S. of A.\nTyömiehen Kustannusyhtiö,\n1905.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n          Edward Bellamy.\n          Kirjoittajan esipuhe.\n       I. Ankara ristikuulustelija.\n      II. Miksi ei vallankumousta tapahtunut aikaisemmin.\n     III. Minä saan täydet oikeudet maassa.\n      IV. Kahdennenkymmenennen vuosisadan pankkihuone.\n       V. Saan kokea uuden vaikutelman.\n      VI. \"Häpeä sille joka pahaa siitä ajattelee.\"\n     VII. Uutta hämmästyttävää.\n    VIII. Suurin ihme -- muoti syösty valtaistuimelta.\n      IX. Mikä ei ollut muuttunut.\n       X. Keskiyön kylpy.\n      XI. Elämä omaisuusoikeuden perusteena.\n     XII. Miten omaisuuden erilaisuus hävittää vapauden.\n    XIII. Yksityiskapitaali yhteisvarastosta varastettu.\n     XIV. Me katselemme asevarastoani.\n      XV. Minne olisimme ilman vallankumousta joutuneet.\n     XVI. Tuomitseva puolustus.\n    XVII. Vallankumous pelastaa yksityisomaisuuden yksinoikeuden\n          vallasta.\n   XVIII. Kaiku menneisyydestä.\n     XIX. \"Voiko neito unohtaa koristuksensa.\"\n      XX. Mitä vallankumous sai aikaan naisten hyväksi?\n     XXI. Voimisteluharjoituksissa.\n    XXII. Liikevoittojärjestelmän taloudellinen itsemurha.\n   XXIII. Vertaus vesisäiliöstä.\n    XXIV. Minulle näytetään kaikki maan kuningaskunnat.\n     XXV. Lakkolaiset.\n    XXVI. Ulkomaankauppa voittojärjestelmän aikana; suojelustulli\n          ja vapaakauppa tai helvetin ja syvän meren välillä.\n   XXVII. Määrättyjen etujen järjestelmän vihamielisyys parannuksia\n          kohtaan.\n  XXVIII. Miten voittojärjestelmä teki mitättömäksi keksintöjen hyödyn.\n    XXIX. Minulle osoitetaan kunnioitusta.\n     XXX. Mitä yleinen sivistys merkitsee.\n    XXXI. \"Ei tällä vuorella eikä Jerusalemissa.\"\n   XXXII. Eritis sicut deus.\n  XXXIII. Erinäisiä tärkeitä asioita katselemassa.\n   XXXIV. Miten alkoi vallankumous.\n    XXXV. Miksi vallankumous edistyi alussa hitaasti mutta\n          lopulta nopeaan.\n   XXXVI. Teaatterissa käynti kahdennella kymmenellä vuosisadalla.\n  XXXVII. Siirtymisaika.\n XXXVIII. Sokeain kirja.\n\n\n\n\nEDWARD BELLAMY.\n\n\n    \"Älköön kukaan väärin arvelko että minä työtöntä onnellisuutta\n    uneksin, yltäkylläisyyttä ilman raatamista. Työ on sekä\n    yltäkylläisyyden että maailmassa elämisen välttämätön ehto. Minä\n    vaadin vain että kukaan ei senvuoksi työtä tekisi että toiset\n    joutilaina eläisivät, että ihmisten joukossa ei enää herroja\n    olisi eikä orjia. Onko siinä liikaa? Huudahtaako joku ahdingon\n    alainen sielu: Mahdotonta -- tämä toivo on ollut ihmisten\n    unelmana kaikkina aikoina, jumalallisen nautinnon utuinen toive\n    ja haaveilu-unelma jota maailma ei koskaan voi toteuttaa?\n    Harvojen täytyy riemuilla ja monien raataa, harvoilla tulee olla\n    liikaa, monilta puuttua, harvojen olla herroja, monien orjia,\n    maailman raatajain köyhiä ja joutilaitten rikkaita, ja tämän\n    täytyy ijäti jatkua?\"\n\n    \"Eipähän; onko maailma sitten turhaan unelmoinnut? Ovatko\n    ihmisrakkaitten hartaat kaipailut kohti saavuttamatonta onnea\n    kohonneet? Eivätkö mitään ole ne vapauden, yhdenvertaisuuden ja\n    onnen huokailut jotka ovat sydäntemme sisimpään istutetut?\"\n\n                                            Edward Bellamy.\n\nEdvard Bellamy, jonka \"Vuonna 2000\" (\"Looking Backward\") ensiksi\ntuhansien mielessä herätti ihmissuvun parantamistoivon ja joka\nitse hartaasti uskoi että tämä toivo on toteutuva, syntyi Chicopee\nFallsissa, Massachusettsissa, maaliskuun 26 päivänä 1850. Hän oli\npastori Rufus King Bellamyn ja hänen vaimonsa Maria Louisa Butnamin\nkolmas poika. Hänen isänsä oli yhtäjaksoisesti kolmekymmentä viisi\nvuotta pappina Chicopeen kauppalassa, ja hänen isänisänsä isoisä\noli pastori Joseph Bellamy, tunnettu etevänä jumaluusoppineena.\nMerkittävä ja epäilemättä perinnöllinen piirre Edward Bellamyn\nluonteessa oli hänen halunsa pysyä alallaan, ja melkein kokonaan hän\nelämänsä vietti synnyinseudullaan. Poikana hän kävi kauppalan koulut.\nMyöhemmin hän oli kaksi vuotta Union Collegessa Scheneetadyssa sekä\nvuoden verran matkusteli ulkomailla. Tästä matkastansa, jonka hän\n18-vuotiaana teki, hän kirjoittaa: \"Hyvin muistan Europan matkani\najoilta, miten paljon syvemmin vaikutti minuun kurjuuden tumma tausta\nkuin sitä vastaan nähtävissä olevat palatsit ja katedraalit. Europan\nsuurkaupungeissa sekä maalaisväestön tölleissä aukenivat silmäni\nvasta täydelleen näkemään koko laajuudessaan seuraukset ihmisen\nepäihmisyydestä ihmistä kohtaan.\"\n\nNäitä ajatellen ja alituisesti mielessänsä punniskellen ja pohtien\nyhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisua, Bellamy vietti seuraavat 20\nvuottansa ollenkaan lausumatta mielipidettänsä niiden suhteen. Hän\nluki lakia ja sai lakimiehen oikeudet. Hän liittyi Springfield Unionin\ntoimitukseen sekä sitten New York Evening Post lehden toimitukseen\nja oli perustamassa Springfield Daily News lehteä. Ollessaan\nsanomalehtimiestoimessa hän kirjoitteli aikakauslehtiin lyhyitä\nkertomuksia, alkuperäisyytensä ja voimansa takia huomattavia, jotka\nhänen kuolemansa jälkeen ovat kootut ja julaistut \"Sokean maailma\"\n(\"The Blindman's World\") nimisessä teoksessa.\n\nLoistavan lupaava ura avautui hänelle kirjallisessa työssä. Englannissa\nhäntä mainittiin \"Hawthornesta polveutuvaksi\", kun hänen mainio\nteoksensa \"Tri Heidenhoffin käräjänkäynti\" (\"Dr. Heidenhoff's Process\")\nilmestyi. (Nathaniel Hawthorne oli amerikalainen suosittu kirjailija\nviime vuosisadan alkupuoliskolla).\n\nTämä kertomus, samoinkuin sitä seuraava \"Neiti Ludingtonin Sisar\"\nsekä monet hänen lyhyistä kertomuksistaan, oli sulavan jutun muotoon\nlaadittu tarkka tutkiskelma sielutieteellisistä ilmiöistä, joihin\nhän aina osotti tavatonta harrastusta. Tiedemiehen rauhallinen ja\nmietiskelevä ura näytti hänelle varmalta. Mutta tästä ajasta hän\nkirjoittaa:\n\n\"Mikäli saatan tarkkuudella muistaa, niin istuin syksyllä tai talvella\n1886 kirjoituspöytäni ääreen lopullisesti päätettyäni koettaa järkeillä\ntaloudellisen järjestelmän suunnitelman jonka kautta tasavalta voisi\nturvata kansalaistensa toimeentulon ja aineellisen hyvin voinnin\nyhdenvertaisuuden pohjalla, mikä vastaisi ja täydentäisi heidän\npoliitillista yhdenvertaisuuttaan.\"\n\nTämän yrityksen tuloksena oli \"Vuonna 2000\", julkaistu 1888. Tällä\nkirjalla, jota levisi yli miljoonan kappaletta, oli merkittävä vaikutus\nitse tekijään. Mies, tavallisissa oloissa maltillinen ja hiljainen,\njoka mielessään pyörivistä ajatuksista harvoin antoi puheenaihetta\n-- mies, jolla oli harvoja läheisiä ystäviä, vaikka ei ketään\nvihollisiakaan, ja joka varsin vähän harrasti tavallista yhteiskunnan\nkulkua -- hän työntäytyi koko vahvan umpimielisen luontonsa voimalla\najamaan natsionalismin asiata. Hän läksi Bostoniin ja perusti New\nNation nimisen sanomalehden yksinomaan sitä asiata ajamaan. Tässä\ntoimessa hän kulutti aikaa, intoa ja rahaa tuhlaamalla. Sitäpaitsi,\nmuutamia julkisia puheita lukuun ottamatta, hän yhä syventyi seuraavain\nkymmenen vuoden kuluessa tutkimaan \"Vuonna 2000\" teoksessa esitettyjä\nkysymyksiä. Näiden tuloksena ilmestyi hänen viimeinen teoksensa\n\"Yhdenvertaisuus\" (\"Equality\") vuonna 1897.\n\nTähän hän sanan todellisessa merkityksessä tyhjensi koko elämän\nverensä. Se oli laadittu puolittain sairasvuoteella, hän sai koko\najan kamppailla Uuden Englannin valtioiden varsinaisen perintötaudin,\nnäivetystaudin kanssa. Saatuaan vihdoin nähdä teoksensa kirjapainossa\nviimeisteltynä, hän vaivoin pääsi Denveriin vaimonsa ja kahden\nlapsensa kanssa mielessä riutuva toivo että lännen leppoisa ilmanala\nhänen terveytensä palauttaisi. Hänen kulkunsa lännessä oli kuin\nsuuremmoista voittokulkua, minkä hänen teoksensa maine oli valmistanut,\nja kuvaavasti osotti miten suuri on harrastus paremmuutta kohti\nnykyisyydestä -- ihmisten vangituissa mielissä.\n\nMutta ilmanalan vaihdos tapahtui liian myöhään. Hartaitten pyyntöjensä\njohdosta Edward Bellamy tuotiin takaisin vanhaan kotiinsa, jossa hän\nvielä eli kuukauden ja jossa toukokuun 22 päivänä 1898 \"se valo, joka\noli valaissut monien ilmanalojen ja maitten sorrettujen polkuja,\nlevollisesti ja rauhallisesti sammui.\"\n\nEdward Bellamyn jälkeen jättämien paperien joukossa on käsikirjoitus\nnimeltä \"Solidarisuuden uskonto\", jonka taakse on kirjoitettu:\n\"Toivoisin että tämä paperi minulle luettaisiin kuolemaisillani\nollessani. Sen veron haluaisin suorittaa olematta itserakas sille\nneljänkolmatta vuotiaalle pojalle joka sen kirjoitti.\" Tässä ihmisen\nkaksinaisluonteen tutkiskelmassa on löydettävissä sen intohimoisen\nkaipuun siemen yleishyvän saavuttamiseksi, yksityisedistyksen\nvastapainoksi, mikä tämän ylevän miehen elämässä, on kuvaavana\npiirteenä.\n\n\n\n\nKIRJOITTAJAN ESIPUHE.\n\n\n\"Looking Backward\" (suomennettu: \"Vuonna 2000\") oli pieni kirja, enkä\nvoinut saada mahtumaan siihen kaikkea mitä halusin sanoa asiasta. Sen\njälkeen kuin se julaistiin ovat siitä pois jääneet asiat osottautuneet\nenemmän tärkeiksi kuin ne jotka se sisälsi, joten minun on ollut\npakko kirjoittaa toinen kirja. Olen säilyttänyt \"Looking Backward\"\nteoksen ajan, vuoden 2000, myöskin \"Equality\" (\"Yhdenvertaisuus\")\nteoksen aikana ja olen käyttämät ensinmainitun kertomuksen kehystä\ntämän lähtökohtana jonka nyt tarjoon. Jotta ne jotka eivät ole\nlukeneet kertomusta \"Looking Backward\" eivät joutuisi syrjäytetyiksi,\nliitettäköön tähän pääasialliset tapahtumat pääkohdissaan:\n\nVuonna 1887 Julian West oli rikas nuori mies eläen Bostonissa. Hänen\noli määrä pian mennä naimisiin nuoren varakkaasta perheestä olevan\nnaisen kanssa, jonka nimi oli Edith Barlett, ja asui sillä aikaa\nyksinään miespalvelijansa Sawyerin kanssa perhepalatsissaan. Kun häntä\nvaivasi unettomuus, oli hän talon perustuksen alle rakennuttanut\nkivihuoneen jota hän käytti makuuhuoneena. Jos tämänkään pakopaikan\nhiljaisuus ja yksinäisyys ei voinut antaa hänelle unta, kutsui hän\njoskus ammattitaitoisen nukuttajan vaivuttamaan hänet hypnoottiseen\nuneen, josta Sawyer osasi hänet herättää määrätyllä ajalla. Tämän\ntavan, samoinkuin maanalaisen huoneen olemassa olonkin tiesi vain\nSawyer sekä se hypnotisti joka palvelustaan antoi. Toukokuun 30\npäivän illalla 1887 West lähetti noutamaan tätä viimemainittua ja\nhänet nukutettiin tavallisuuden mukaan. Hypnotisti oli aikaisemmin\nilmoittanut isännälleen aikovansa muuttaa kaupungista kokonaan pois\nsamana iltana ja kehoitti häntä kääntymään toisten ammattimiesten\npuoleen. Samana yönä Julian Westin talo syttyi tuleen ja paloi poroksi.\nSawyerin jäännökset löydettiin ja tunnettiin, ja vaikka ei Westistä\nmitään merkkiä löydetty, päätettiin että hän tietysti myös oli surmansa\nsaanut.\n\nSata kolmetoista vuotta myöhemmin syyskuussa herran vuonna 2000 tohtori\nLeete, muuan lääkäri Bostonissa, joka jo oli eläkettä nauttiva,\ntoimitti kaivostöitä puutarhassaan yksityisen laboratoriorakennuksen\nperustamiseksi, jolloin työn tekijät tapasivat muuratun kiviseinän\ntuhan ja hiilen peitossa. Sen avattua löydettiin kellari joka oli\nkomeasti sisustettu 19:nen vuosisadan makuuhuoneen malliin, ja\nsängyssä nuoren miehen ruumis, joka näytti siltä kuin vastikään olisi\nlaskeutunut nukkumaan. Vaikka isoja puita oli kasvanut kellarin\nyläpuolella, niin nuorukaisen ruumiin erinomainen säilyminen\nhoukutteli tri Leetea koettamaan herättää sitä eloon, ja hänen omaksi\nhämmästyksekseen hänen ponnistuksensa menestyivät. Nukkuja heräsi eloon\nja lyhyen ajan kuluttua täyteen nuoruuden kukoistukseen jota hänen\nulkonäkönsä oli osottanut. Hänen hämmästyksensä saadessaan tietää mitä\nhänelle oli tapahtunut oli niin suuri että se pyrki vaaralliseksi\nhänen järjelleen, mutta sen esti tohtori Leeten lääketieteellinen\nkyky sekä yhtä paljon talon toisten jäsenten, tohtorin vaimon ja\nkauniin tyttären Edithin, ystävällinen kohtelu. Pian kuitenkin nuori\nmies unohti ihmettelemästä sitä mitä hänelle itselle oli tapahtunut\nsen hämmästyksen takia mitä sai kokea oppiessaan tuntemaan ne\nyhteiskunnalliset vaihteet joiden läpi maailma oli hänen nukkuessaan\nkulkenut. Askel askeleelta kuin lapselle hänen isäntäväkensä selitti\nhänelle, joka ei ollut tuntenut muuta elintapaa kuin olemassaolon\ntaistelua, mitkä olivat ne kansallisen yhteistoiminnan yksinkertaiset\nperiaatteet yleisen hyvinvoinnin edistämiseksi joiden perusteelle\nuusi sivistys nojautui. Hän sai tietää että ei enää ollut olemassa\nketään joka oli tai voisi olla rikkaampi tai köyhempi kuin toiset,\nvaan että kaikki olivat taloudellisesti yhdenvertaiset. Hän sai\ntietää ettei koskaan enää tehty työtä toiselle enemmän pakosta kuin\nsopimuksestakaan, vaan että kaikki samanarvoisina olivat kansan\npalveluksessa tehden työtä yhteisen varaston hyväksi joka yhtäläisesti\njaettiin. Kaikki nämä ihmeet, niin selitettiin, olivat sangen\nyksinkertaisesti syntyneet tuloksina yleisen kapitalismin asettamisesta\nyksityisen kapitalismin sijaan ja tuotanto- ja jakokoneiston\njärjestämisestä yleisen yhteyden liikkeenä tuottamaan yleistä hyötyä\nyksityisen voiton asemasta.\n\nMutta vaikka ei kauan kestänyt, ennenkuin nuoren muukalaisen ensi\nhämmästys uuden maailman laitoksien johdosta vaihtui innokkaaksi\nihailuksi ja hän oli valmis myöntämään että ihmissuku vasta ensi kerran\noli oppinut miten tulee elää, hän pian alkoi tulla murhemieliseksi\nkohtalonsa takia joka oli saattanut hänet uuteen maailmaan jättääkseen\nhänet vain toivottoman turvattomuuden mielialan puserrettavaksi,\njota hänen uusien ystäviensä kaikki ystävällisyys ei voinut poistaa,\nkoska hänen täytyi tuntea että se oli vain säälin aiheuttama. Sitten\nhän huomasi että hänen kokemuksensa olivat paljon ihmeellisemmät\nkun oli otaksunutkaan. Edith Leete ei ollut kukaan muu kuin Edith\nBarlettin, hänen kihlattunsa tyttären tyttären tytär; tämä oli kauan\nmurehtinut kadotettua sulhastaan, mutta oli lopuksi kuitenkin löytänyt\nlohdutuksen. Kertomus hänen surullisesta kohtalostaan, joka oli\njärisyttänyt hänen elämäänsä nuoruudessa, oli perheen muinaistieto\nja perheen perintömuistojen joukossa olivat Julian Westin kirjeet\nyhdessä valokuvan kanssa joka esitti niin suloista nuoruutta että\nEdith oli äidin äidin äitinsä surua muistellen päättänyt olla kokonaan\nnaimisiin menemättä. Pukuhuoneensa pöydällä hän piti nuoren miehen\nkuvaa. Tietysti siitä oli seurauksena että maanalaisen huoneen asukkaan\nalkuperä oli täysin tunnettu hänen pelastajilleen heti löydön jälkeen;\nmutta Edith syistä jotka hän itse tunsi oli vaatinut ettei toisen\npitänyt saada tietää kuka hän oli, kunnes hän katsoi itse parhaaksi\nkertoa sen hänelle. Kun hän sitten oli huomannut ajan sopivaksi tehdä\ntämän, ei ollut enää kysymystäkään nuorella miehellä turvattomuudesta,\nsillä mitenkäpä saattoi kohtalo selvemmin osottaa että kaksi henkilöä\noli toisilleen määrätty?\n\nHänen onnensa malja oli nyt täynnä. Kun hän laskeusi vuoteelleen\ntohtori Leeten talossa, häntä kiusasi inhoittava painajainen. Hänestä\ntuntui että hän avasi silmänsä ja huomasi olevansa vuoteellaan\nmaanalaisessa huoneessa jossa nukuttaja oli hänet uneen vaivuttanut.\nSawyer oli juuri lopettamassa niiden keinojen käyttämistä joita\nkäytettiin hypnotismin vaikutuksen katkaisemiseksi. Hän pyysi\naamulehteä ja luki päivämääräksi toukokuun 31 p. 1837. Silloin hän\ntiesi että koko tämä ihmeellinen juttu vuodelta 2000, sen onnellinen\nhuolista vapaa veljien maailma ja siellä kohtaamansa kaunis tyttö\nolivat vain unen katkelmia. Aivot sekaannuksissa hän kulki kaupungille.\nHän näki kaiken uusilla silmillä ja kaikki oli vastakkaista sille\nmitä oli nähnyt vuoden 2000 Bostonissa. Kilpailulle perustuvan\nteollisuusjärjestelmän mielipuolisuus, epäinhimillinen ylöllisyyden ja\nkurjuuden vastakkaisuus -- ylpeys ja halpamaisuus, ääretön likaisuus,\nviheliäisyys ja mielettömyys koko asiain järjestelmässä mikä hänen\nsilmiinsä sattui joka käänteessä häiritsivät hänen järkeänsä ja\nsaattoivat hänen sydämmensä kipeäksi. Hän tunsi olevansa kuin ainoa\nterve mies joka sattumalta oli joutunut hulluinhuoneeseen. Päivän\nnäin vaellettuaan hän illan tullen joutui entisten toveriensa seuraan\njotka pilkkailivat häntä hänen surkeasta ulkonäöstään. Hän kertoi\nheille unensa ja miten se oli saattanut hänelle ajatuksen oikeamman,\njalomman ja viisaamman yhteiskuntajärjestelmän mahdollisuudesta. Hän\nväitteli heidän kanssaan osottaen, miten helppoa olisi, jättämällä\nsyrjään mielettömän kilpailun, veljellisen yhteistoiminnan kautta\nsaada todellinen maailma yhtä siunausta tuottavaksi kuin se mistä hän\noli uneksinut. Ensiksi he ivailivat häntä, mutta nähdessään hänen\nvakavuutensa he suuttuivat ja leimasivat hänet saastutetuksi olennoksi,\nanarkistiksi, yhteiskunnan viholliseksi ja ajoivat hänet pois\nluotaan. Ankaroissa sieluntuskissa hän heräsi, tällä kerralla heräsi\ntodellisesti eikä unessa ja huomasi olevansa vuoteellaan tohtori Leeten\ntalossa ja 20:nen vuosisadan aurinko paistoi hänen silmiinsä. Katsoen\nhuoneensa akkunasta ulos hän näki Edithin puutarhassa noppimassa kukkia\naamiaispöydälle ja hän kiirehti ulos kertoakseen unensa hänelle. Tälle\nkohdalle jätämme hänet jatkamaan kertomusta itsestään.\n\n\n\n\n\n\nYHDENVERTAISUUS\n\n\n\n\nLUKU I.\n\nAnkara ristikuulustelija.\n\n\nMonta kertaa osottaen suosiota ja mielenkiintoa kuunteli Edith uneni\nkertomista. Kun vihdoin olin lopettanut, hän rupesi miettimään.\n\n\"Mitä sinä ajattelet?\" sanoin.\n\n\"Ajattelin\", hän vastasi, \"miten olisi asianlaita ollut, jos unesi\nolisi ollut totta.\"\n\n\"Totta!\" huudahdin. \"Miten olisi se voinut olla totta?\"\n\n\"Minä tarkoitan\", hän sanoi, \"jos kaikki olisi ollut unta, kuten itse\notaksuit painajaisen ahdistaessa, etkä sinä koskaan toden teolla olisi\nnähnyt meidän kultaisten sääntöjen [Kultainen sääntö: Mitä te tahdotte\nettä ihmiset teille tekisivät, se tehkää myös heille. -- Suom. muist.]\ntasavaltaamme etkä minua, vaan olisit vain nukkunut yhden yön ja\nuneksinut kaiken meistä. Ja otaksutaan että olisit käynyt kaupungilla\njuuri niinkuin unessa oli laita ja olisit kulkenut sinne tänne\nkertomassa ihmisille heidän elintiensä pelottavasta, mielettömyydestä\nja rikollisuudesta ja kuinka paljon jalompi ja onnellisempi tie oli\nolemassa. Ajattelehan mitä hyvää olisit voinut tehdä, miten olisit\nvoinut auttaa ihmisiä noina päivinä, jolloin he niin paljon apua\nkaipasivat. Minusta tuntuu kuin sinun pitäisi olla suruissasi siitä\nettä tulit takaisin luoksemme.\"\n\n\"Sinäpä näytät siltä kuin olisit itse jo suruissa\", sanoin, sillä hänen\nmietiskelevä muotonsa tuntui sopivan tällaiselle olettamukselle.\n\n\"Oh, en\", hän vastasi hymyillen. \"Ainoastaan sinun takiasi. Itseeni\nnähden on minulla sangen hyviä syitä ollakseni iloinen takaisin\ntulostasi.\"\n\n\"Niinpä minäkin arvelen. Olethan itse päätellyt että jos minä olisin\nuneksinut kaiken ei sinulla olisi ollut mitään olentoa pelastettavana,\nvaan ainoastaan nukkuvan miehen aivokuvittelu viime vuosisadalta.\"\n\n\"Sitä puolta en asiasta ajatellut\", hän sanoi hymyillen, mutta\nyhä puolittain vakavana; \"jos minusta olisi ollut enemmän hyötyä\ninhimillisyydelle kuvitteluna kuin todellisuutena, ei minun olisi\npitänyt ajatella -- epämukavuutta.\"\n\nMutta minä vastasin suuresti pelkääväni ettei mikään tilaisuus, jossa\nihmissukua yleensä saattoi auttaa, olisi voinut minua herättää henkiin\nmissään eikä minkäänlaisissa olosuhteissa sen jälkeen kuin hän olisi\njäänyt jälelle vain uniolennoksi -- häpeämätön itsekkyyden tunnustus\njonka hän hyväntahtoisesti sivuutti erityisesti siitä moittimatta,\nepäilemättä ajatellen minun onnetonta esitystäni.\n\n\"Sitäpaitsi\", jatkoin tahtoen hiukan enemmän puolustaa itseäni, \"se ei\nolisi voinut vaikuttaa mitään hyvää. Olen juuri kertonut sinulle, miten\npainajaisen ahdistaessa viime yönä, kun koetin kertoa aikalaisilleni\nja myös paraille ystävilleni siitä jalommasta tavasta jota noudattaen\nihmiset voisivat yhdessä elää, he minua pilkkasivat hulluna ja\nmielipuolena. Sen he ehdottomasti olisivat tehneet todellisuudessakin,\njos uni olisi ollut totta ja minä olisin kulkenut ympäri saarnaamassa,\nkuten edellytit.\"\n\n\"Ehkä harvat olisivat toimineet ensiksi siten kuin uneksit heidän\ntehneen\", vastasi hän. \"Ehkäpä he eivät heti olisi pitäneet\ntaloudellisen yhdenvertaisuuden aatteesta, peläten että se\nmerkitsisi heidän alentamistaan ja ymmärtämättä että se merkitsisi\nkaikkien kohottamista yhteen äärettömän paljon korkeammalle elämän\nja onnellisuuden, aineellisen hyvinvoinnin ja siveellisen arvon\ntasanteelle kuin mitä onnellisinkaan koskaan ennen oli nauttinut. Mutta\nvaikkakin rikkaat olisivat aluksi epäilleet sinua heidän luokkansa\nviholliseksi, niin köyhät, köyhäin suuret joukot, todellinen kansa, he\nvarmasti alusta alkaen olisivat kuunnelleet, sillä heille kertomuksesi\nolisi merkinnyt suuren ilon riemukasta ennettä.\"\n\n\"En ihmettele että sinä siten ajattelet\", vastasin, \"mutta vaikka\nminä yhä opettelen tämän uuden maailman aapistoa, tunsin aikalaiseni,\nja tiedän ettei asia olisi käynyt niinkuin sinä ajattelet. Köyhät\neivät olisi kuulleet sen paremmin kuin rikkaatkaan, sillä vaikka\nköyhät ja rikkaat minun päivinäni olivat katkerassa riidassa joka\nasiasta, olivat he vakaita siinä uskossa että aina täytyy olla\nolemassa rikkaita ja köyhiä ja että aineellisen tasa-arvoisuuden tila\noli mahdotonta. Yleensä oli tapana sanoa ja usein näytti todellakin\nettä yhteiskunnallinen uudistuksen harrastaja, joka koetti parantaa\nkansan tilaa, tapasi pettymystä synnyttävää estettä enemmän kansan\njoukon toivottomuudessa jota hän tahtoi kohottaa, kuin niiden\nharvojen käytännöllisessä vastustuksessa joiden ylivaltaa uhattiin.\nJa todellakin, Edith, ollakseni todenmukainen oman luokkani suhteen\ntäytyy minun sanoa että paraat rikkaitten joukosta usein yhtä paljon\ntämän saman toivottomuuden kuin harkitun itsekkyyden takia joutuivat\nvanhoillisiksi, kuten me heitä kutsuimme. Näet siis että ei olisi\nmitään hyvää vaikuttanut, vaikka olisin käynytkin saarnaamassa, kuten\nolet kuvitellut. Köyhät olisivat pitäneet puhettani yhdenvertaisuuden\nmahdollisuudesta omaisuuden suhteen kauniina sanoina, joiden\nkuulemiseen työmiehen ei olisi kannattanut aikaa tuhlata. Rikkaista\npääosa olisi ivaillut ja parempi osa huokaillut, mutta kukaan ei olisi\nsitä vakavasti korviinsa ottanut.\"\n\nMutta Edith hymyili levollisesti.\n\n\"Kovin tuntuu rohkealta minun koettaa oikaista vaikutelmiasi omista\naikalaisistasi ja siitä mitä heidän olisi odottanut ajattelevan ja\ntekevän, mutta huomaathan että omituiset seikat antavat minulle\njonkinlaisia etuja. Sinun tietosi omasta ajastasi loppuvat ehdottomasti\n1887, jolloin jouduit tapausten kulun ulkopuolelle. Minä taasen olen\nkäynyt koulua 20:nellä vuosisadalla ja minun on ollut pakko usein\nvasten tahtoani opiskella 19:nen vuosisadan historiaa; luonnollisesti\nsiis tiedän mitä tapahtui sen päivän jälkeen, johon sinun tietosi\nloppuivat. Minä tiedän niin mahdottomalta kuin se sinusta tuntuukin\nettä tuskin olit vaipunut pitkälliseen uneesi, ennenkuin Amerikan\nkansan syvästi ja laajalta valtasi halu päästä sellaiseen järjestykseen\njota me nautimme ja että sangen pian se valtiollinen liike syntyi\njoka erilaiset muutosasteet läpäistyään aiheutti aikaisin 20:nellä\nvuosisadalla vanhan järjestelmän kukistumisen ja nykyisen perustamisen.\"\n\nTämä oli todella hupaisa tieto minulle, mutta ryhtyessäni utelemaan.\nEdithiltä asioita edelleen, hän huokasi ja pudisti päätään.\n\n\"Kun olen koettanut näyttää tietojeni etevämmyyttä, täytyy minua\nnyt tunnustaa tietämättömyyteni. Tiedän vain sen tosiasian että\nvallankumouksellinen liike alkoi, kuten sanoin, sangen pian sen\njälkeen kuin olit vaipunut uneen. Isän tulee kertoa sinulle loput.\nMinä saatan hyvällä syyllä nyt asiasta puhuessamme myöntää, sillä sinä\nsen pian itsekin huomaisit, etten tiedä yleensä mitään sen enemmän\nvallankumouksesta kuin 19:nen vuosisadan asioista ylimalkaan. Sinä\net voi kuvitellakaan, miten ankarasti olen koettanut syventyä asiaan\nkyetäkseni puhumaan kanssasi järkevämmin, mutta pelkään ettei siinä ole\nollut mitään apua. En voinut sitä ymmärtää koulussa eikä tunnu siltä\nettä ymmärtäisin sitä paremmin nytkään. Olen varma etten koskaan tiedä\nsen enempää kuin tänä aamuna. Sen jälkeen kuin kerroit minulle, miten\nvanha maailma esiintyi sinulle unessasi, on puheesi saattanut ne päivät\nniin pelottavan lähelle että voin ne melkein nähdä, mutta vieläkään\nen voi sanoa että ne näyttäisivät hitaistakaan järkevämmiltä kuin\nennenkään.\"\n\n\"Asiat olivat epäilemättä sangen huonolla ja synkällä kannalla\",\nvastasin; \"mutta en voi nähdä mikä niissä erikoisen järjetöntä oli.\nMikä on vaikeus?\"\n\n\"Päävaikeus johtuu täydellisestä sopimuksen puutteesta aikalaistesi\nvaatimusten välillä mikäli ne koskivat tapaa millä heidän\nyhteiskuntansa oli järjestetty sekä historioissa kerrottuja\ntosiasioita.\"\n\n\"Esimerkiksi?\" kysäsin.\n\n\"En luule että on paljon apua epäilysteni selvittämisestä\", hän\nsanoi. \"Sinä kai päättelet minun olevan typerän näiden murheitteni\nvuoksi, mutta minä koetan sinulle osottaa mitä tarkoitan. Sinä kykenet\nselvittämään asian jos kukaan. Sinä olet juuri kertonut minulle\nkansan pelottavan erilaisista olosuhteista, tuhlauksen ja puutteen\nvastakohdista, rikkaitten ylpeydestä ja vallasta, köyhien halpuudesta\nja orjuudesta sekä kaikista muista tämän kauhistuttavan jutun\nvaiheista.\"\n\n\"No niin.\"\n\n\"Näyttää siltä kuin nämä vastakohdat olivat yleensä yhtä suuret kuin\nminä edellisenä historian aikakautena tahansa.\"\n\n\"Epäiltävää on\", vastasin, \"tokko koskaan on suurempaa eroavaisuutta\nollut eri luokkien olosuhteitten välillä kuin minkä olisit tavannut\npuoli tuntia käveltyäsi Bostonissa, New Yorkissa, Chicagossa tai\njossain muussa suurkaupungissa Amerikassa 19:nen vuosisadan viimeisellä\nneljänneksellä.\"\n\n\"Ja kuitenkin\", sanoi Edith, \"näkyy kaikista kirjoista että samaan\naikaan amerikalaiset eniten kerskailivat sillä että erosivat kaikista\nmuista ja entisistä kansoista ja olivat vapaita ja yhdenvertaisia.\nAlituiseen tapaa tämän lauseen sen ajan kirjallisuudessa. Nyt sinä olet\nselittänyt että he eivät olleet enemmän vapaita kuin yhdenvertaisiakaan\nmissään sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan olivat jakaantuneet\nkuten aina ennenkin rikkaisiin ja köyhiin, herroihin ja palvelijoihin.\nTahdotko nyt olla hyvä ja kertoa minulle, mitä he tarkoittivat\nsanoessaan itseään vapaiksi ja yhdenvertaisiksi?\"\n\n\"Sillä tarkoitettiin luullakseni että he kaikki olivat yhdenvertaisia\nlain edessä.\"\n\n\"Se tarkoittaa tuomioistuimissa. Entä olivatko rikkaat ja köyhät\nyhdenvertaisia tuomioistuimissa? Saivatko he saman kohtelun osakseen?\"\n\n\"Minun täytyy sanoa\", vastasin, \"etteivät he missään muualla olleet\nvähemmän yhdenvertaisia. Laki määräsi kirjaimellisesti kaikki saman\narvoisiksi, mutta ei todellisesti. Oli enemmän erotusta rikkaan\nja köyhän ihmisen aseman välillä lain edessä kuin missään muussa\nsuhteessa. Rikkaat olivat todellisesti lain yläpuolella, köyhät sen\nrattaiden alla.\"\n\n\"Missä suhteessa sitten olivat rikkaat ja köyhät yhdenvertaiset?\"\n\n\"Heidän sanottiin olevan yhdenvertaisia mahdollisuuksien suhteen.\"\n\n\"Minkälaisissa mahdollisuuksissa?\"\n\n\"Parantaa tilaansa, tulla rikkaaksi, päästä toisten ohi taistelussa\nrikkauden puolesta.\"\n\n\"Minusta näyttää tämä, jos se totta olisi, tarkoittavan -- ei että\nkaikki olivat yhdenvertaisia -- vaan että kaikilla oli yhtäläinen\ntilaisuus päässä eriarvoisiksi. Mutta oliko totta että kaikilla oli\nsamallaiset mahdollisuudet päästä rikkaaksi ja parantaa tilaansa?\"\n\n\"Asian laita lienee ollut sellainen jossain määrin ja jonain aikana,\nkun maa oli uusi\", vastasin, \"mutta minun aikanani ei sellaista enää\nollut. Kapitaali oli todellisesti anastanut yksinoikeudekseen kaikki\ntaloudelliset mahdollisuudet sinä aikana; liikeyrityksiä eivät voineet\navata ne joilla ei ollut jonkun erinomaisen sattuman kautta pelastettua\npääomaa.\"\n\n\"Mutta varmaankin\", sanoi Edith, \"olivat kai ihmiset jossain suhteessa\ntodella yhdenvertaisia, joka oli tämän kaiken yhdenvertaisuuden\nkerskailun pohjana?\"\n\n\"Oli kyllä. He olivat valtiollisesti yhdenvertaisia. Heillä kullakin\noli yksi samanarvoinen ääni, ja enemmistö oli ylin lain laatija.\"\n\n\"Niin sanovat kirjat, mutta se vain tekee asiain todellisen tilan\nehdottomasti ymmärtämättömäksi.\"\n\n\"Miten niin?\"\n\n\"Miten, sillä jos näillä ihmisillä kaikilla oli samanlainen äänivalta\nhallituksessa -- näillä raatavilla, nälkiintyneillä, viluisilla,\nköyhäin hylkiölaumoilla -- miksi he eivät hetkeäkään vitkastelematta\ntehneet loppua näistä eriarvoisuuksista joiden takia he kärsivät?\"\n\n\"Hyvin luultavasti\", hän lisäsi, kun en heti vastannut, \"minä vain\nosotan omaa typeryyttäni puhumalla näin. Epäilemättä jää minulta\nhuomaamatta joku tärkeä asia, mutta etkö sinä sanonut että kaikilla\nnäillä ihmisillä, ainakin miehillä, oli äänivalta hallituksessa?\"\n\n\"Varmasti; 19:nen vuosisadan jälkipuoliskolla ääni-mieheen-järjestelmä\noli päässyt yleisesti käytäntöön Amerikassa.\"\n\n\"Se on, kansa valitsemainsa välittäjäin kautta laati kaikki lait.\nSitähän tarkoitat?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Mutta minä muistelen teillä olleen kansalliset ja valtioiden\nperustuslait. Ehkäpä ne estivät kansaa tekemästä täydelleen mitä\nhalusi.\"\n\n\"Eivät; perustuslait olivat vain hiukan enemmän perustuksellista laatua\nolevia lakeja. Enemmistö niitä laati ja muutti mielensä mukaan. Kansa\noli ainoa ja ylin lopullinen valta ja sen tahto oli ehdoton.\"\n\n\"Jos siis enemmistö ei pitänyt jostain voimassa olevasta järjestelmästä\ntai luullut sitä itselleen edulliseksi, niin se voi sen muuttaa niin\nperin pohjin kuin halusi?\"\n\n\"Aivan varmaan, kansan enemmistö saattoi tehdä mitä vain, jos se oli\ntarpeeksi suuri ja ratkaiseva.\"\n\n\"Ja enemmistönä ymmärtääkseni olivat köyhät eivätkä rikkaat -- ne\njoille voimassa oleva eroavaisuus oli kääntänyt kieron puolensa?\"\n\n\"Juuri niin; rikkaita oli vain verrannollisesti kourallinen.\"\n\n\"Mikään ei siis ollut estämässä kansaa, jos se vain tahtoi, minä\naikana tahansa lopettamasta kärsimyksiään ja toimeen panemasta meidän\nkaltaista järjestelmää, mikä olisi taannut sille yhdenvertaisuutta ja\nhyvinvointia?\"\n\n\"Ei minkäänlaista.\"\n\n\"Sitten vielä kerran pyydän sinua hyväntahtoisesti kertomaan minulle,\nmiksi he eivät yhteistunteen nimessä sitä heti tehneet ja tulleet\nonnellisiksi, vaan laativat itsestään näytelmän niin surullisen että se\nvielä sadan vuoden kuluttuakin saattaa meidät itkemään?\"\n\n\"Sentakia\", vastasin \"että he ajattelivat ja uskoivat että teollisuuden\nja kaupan soveltaminen ja rikkauden tuotanto ja jako oli kokonaan\nulkopuolella hallitukselle kuuluvia tehtäviä.\"\n\n\"Mutta, Julian rakkaani, elämähän itsessään ja kaikki mikä yleensä\ntekee elämän elämisen arvoiseksi, alkuperäisimpäin aineellisten\ntarpeitten tyydyttämisestä alkaen aina hienostetuimpien nautintojen\ntyydyttämiseen asti, kaikki mikä kuuluu niin sielun kuin ruumiinkin\nkehitykseen, riippuu ensiksi, viimeksi ja alituisesti siitä tavasta\njolla rikkauden tuotanto ja jako on järjestetty. Sen varmasti täytyi\nolla yhtä totta teidän päivinänne kuin meidänkin.\"\n\n\"Tietysti.\"\n\n\"Ja nyt sinä sanot, Julian, että kansa poistettuaan\nkuninkuusjärjestelmän ja otettuaan omiin käsiinsä asiainsa ylimmän\njohtovallan suostui maltillisesti asioita punniten luovuttamaan\nvalvontavallastaan kaikkein tärkeimmän ja ainoan todella tärkeän\netujensa luokan.\"\n\n\"Eivätkö historiat sitä kerro?\"\n\n\"Ne kertovat niin, ja juuri sentakia en ole koskaan voinut niitä\nuskoa. Asia näytti niin käsittämättömältä ja minä luulin että sitä\njollain tavalla täytyi voida selittää. Mutta sanohan minulle, Julian,\nkun kansa ei luullut voivansa luottaa itseensä oman teollisuutensa ja\nsen tuotteitten jakamisen järjestämisessä, niin kenelle antoi se tämän\nvastuunalaisuuden?\"\n\n\"Kapitalisteille.\"\n\n\"Entä valitsiko kansa kapitalistit?\"\n\n\"Ei kukaan valinnut heitä.\"\n\n\"Kuka heidät sitten nimitti toimeensa?\"\n\n\"Ei kukaan heitä nimittänyt.\"\n\n\"Merkillinen järjestelmä! No kun kukaan heitä ei valinnut eikä\nnimittänyt, täytyi heidän kai kuitenkin varmasti olla tilivelvolliset\njollekulle siitä tavasta miten he käyttelivät valtaa josta jokaisen\nhyvinvointi ja koko olemassa olo riippui.\"\n\n\"Päinvastoin, he eivät olleet velvolliset tekemään tiliä kenellekään\neivätkä millekään paitsi omalle omalletunnolleen.\"\n\n\"Omalletunnolleen! Ahaa, minä ymmärrän! Sinä tarkoitat että he olivat\nniin hyväntahtoisia, niin epäitsekkäitä, niin alttiita yleishyvälle\nettä kansa kiitollisena kärsi heidän vallananastustansa. Nykyaikana ei\nkansa myöntäisi vastuunalaisuusvapauden sääntöä puolijumalillekaan,\nmutta arvatenkin oli toisin teidän päivinänne.\"\n\n\"Entinen kapitalisti kun olen itse, olisin mielissäni jos voisin\nvahvistaa arvailusi todeksi, mutta mikään ei todella voisi olla\nkauempana tosiasiasta. Kapitalistit erikoisesti kielsivät kaikki\nhyväätekevät harrastukset teollisuuden ja kaupan kulusta. Heidän\nainoana tarkoituksenaan oli saada mahdollisimman suurta voittoa\nitselleen vähääkään välittämättä yleisestä hyvinvoinnista.\"\n\n\"Rakas ystävä! Sinähän leimaat nämä kapitalistit vielä pahemmiksi\nkuin kuninkaat, sillä kuninkaathan ainakin väittivät hallitsevansa\nkansansa hyvinvoinniksi, toimien kuten isät lastensa hyväksi, ja hyvät\nkoettivatkin tehdä niin. Mutta kapitalistit, sinä sanot, eivät edes\nolleet tuntevinaan mitään vastuunalaisuutta alamaistensa hyvinvoinnin\nsuhteen?\"\n\n\"Eivät vähintäkään.\"\n\n\"Ja, mikäli minä ymmärrän\", jatkoi Edith, \"tämä kapitalistien\nhallinto ei ollut yksinomaan vailla kaikkea siveellistä suostumusta\ntai tunnustusta hyväntekeväiseen tarkoitukseen nähden, vaan se\noli suoranaisesti taloudellinen vääryys -- se on, se ei kansan\nvarakkaisuutta varmentanut.\"\n\n\"Siinä mitä minä viime yönä unissani näin\", vastasin, \"ja mitä olen\nkoettanut kertoa sinulle tänä aamuna, siinä on vain pikku katkelmia\nkapitalistisen järjestelmän alaisen maailman viheliäisyyttä.\"\n\nEdith ajatteli ääneti muutaman hetken. Lopultahan sanoi: \"Sinun\naikalaisesi eivät olleet hulluja eivätkä narrejakaan; varmasti on\nolemassa vielä jotakin jota et ole minulle kertonut; täytyy löytyä\njoku selitys taikka ainakin joku syyn varjo, miksi kansa sekä luopui\nvalvontavallastaan tärkeimpäin ja suurinta elinkysymystä koskevien\netujensa suhteen että vielä luovutti sen luokalle joka ei edes ollut\nosottavinaan mitään harrastusta sen hyvinvointiin nähden ja jonka\nhallitus ei nimeksikään varmentanut sitä.\"\n\n\"Löytyy kyllä\", sanoin, \"on olemassa selitys, vieläpä sangen\ntervejärkinenkin. Yksilöllisen vapauden, teollisuuden riippumattomuuden\nja yksilöllisen alkuunpano-oikeuden nimessä maan taloudellinen hallinto\nsiirrettiin kapitalisteille.\"\n\n\"Tarkoitatko sinä että sellaisen hallituksen muotoa joka näyttää olleen\nmitä vähimmin vastuunalainen ja mitä itsevaltiain mahdollisesti:\npuolustettiin vapauden nimellä?\"\n\n\"Juuri sitä, yksilön taloudellisen alkuunpanon vapaudella.\"\n\n\"Mutta etkö sinä vastikään kertonut että taloudellinen\nalkuunpano-oikeus ja liikemahdollisuus teidän päivinänne olivat\ntodellisesti itse kapitalistien yksinoikeutena?\"\n\n\"Kyllä niin. Myönnettiin että kellään muilla kuin kapitalisteilla ei\nollut mahtia avata mitään liikettä, ja nopeasti oltiin tulossa sille\nkannalle että vain suurimmilla kapitalisteillakin oli alkuunpanon\nvalta.\"\n\n\"Ja kuitenkin sanot sinä että teollisuuden luovuttamisen syyksi\nkapitalistihallinnolle on mainittu teollisuusvapauden ja yksilöllisen\nalkuunpano-oikeuden edistämistä kansan kesken kokonaisuudessaan.\"\n\n\"Niin. Kansa arveli voivansa yksilöllisesti nauttia suurempaa toiminnan\nvapautta ja rajoittamattomuutta teollisuusasioissa kapitalistien\nhallinnon alaisena kuin itse joukolla ohjaten teollisuusjärjestelmää\nomaksi hyödykseen; että kapitalistit tahtoisivat vielä lisäksi pitää\nsilmällä heidän hyvinvointiaan viisaammin ja suosiollisemmin kuin\nhe itse mahdollisesti voisivat tehdä, että he kykenisivät varaamaan\nitsellensä runsaammin sellaisia tuotantonsa osia, joita kapitalistit\nolisivat taipuvaisia heille antamaan, kuin he mahdollisesti voisivat\ntehdä, jos joutuisivat itse omiksi isännikseen ja jakaisivat koko\ntuotannon keskenään.\"\n\n\"Mutta sehän oli paljasta pilantekoa; se höysti vääryyttä vielä\nsolvauksellakin.\"\n\n\"Siltä se kuulostaa, eikö niin? Mutta minä vakuutan sinulle, sitä\npidettiin kansallistalouden terveimpänä laatuna minun aikanani. Niitä\njotka sitä epäilivät leimattiin vaarallisiksi hourailijoiksi.\"\n\n\"Mutta luullakseni kansan hallituksen, hallituksen jonka puolesta\nse äänesti, täytyi tehdä jotakin. Täytyihän olla olemassa joitain\nasiain tähteitä jotka kapitalistit jättivät valtiollisen hallituksen\nhuolehdittaviksi.\"\n\n\"Oli, oli todellakin. Sillä oli käsien täydeltä tointa pitäessään\nrauhaa yllä kansan kesken. Se oli pääosa valtiollisen hallinnon\ntoiminnassa minun aikanani.\"\n\n\"Miten tarvitsi rauha niin suurta huolenpitoa? Miksi se ei itse pitänyt\nhuolta itsestään, kuten nyt?\"\n\n\"Olemassa olevain olosuhteitten erilaisuuden takia. Taistelu\nrikkaudesta ja puutteen synnyttämä epätoivo piti sammumattomassa\ntulessa ahneuden ja kateuden, pelon, himon, vihan, koston ja\nkeinottelun kunkin likaisen intohimon helvettiä. Tätä yleistä\nmielipuolisuutta aisoissa pitämässä, jotta koko yhteiskuntajärjestelmä\nei menehtyisi yleiseen verilöylyyn, tarvittiin koko armeija sotilaita,\npoliiseja, tuomareita ja vanginvartijoita sekä loppumatonta lain\nlaadintaa riitajuttujen selvittelemiseksi. Kun vielä näihin epäsovun\naineksiin lisäät arvonsa menettäneiden ja epätoivoisten heittiöiden\nlauman, joista kärsimykset olivat tehneet yhteiskunnan vihollisia ja\njotka tarvitsivat kurinpitoa -- niin olet kai valmis myöntämään että\nkansan hallituksella oli tarpeeksi tekemistä.\"\n\n\"Mikäli voin huomata\", sanoi Edith, \"oli kansan hallituksen\npäätehtävänä otella sen yhteiskunnallisen sekamelskan kanssa, joka\noli seurauksena siitä että se oli laiminlyönyt talousjärjestelmän\nhuostaansa ottamisen ja sen järjestämisen oikeuden kannalle.\"\n\n\"Aivan niin. Et olisi voinut asiata selvemmin lausua, vaikka olisit\nsiitä kirjan kirjoittanut.\"\n\n\"Lukuunottamatta kapitalistisen järjestelmän suojelemista sen omilta\nsikiöiltä, eikö valtiollinen hallitus todellakaan mitään tehnyt?\"\n\n\"Tekihän toki, se nimitti postimestarit ja tullimiehet, piti yllä\narmeijaa ja sotalaivastoa ja haasteli riitaa ulkomaitten kanssa.\"\n\n\"Luulisinpa että kansalaisen äänioikeus hallituksessa, jos se oli\nrajoitettuna mainitsemiesi tehtäväin rajain sisälle, tuskin tuntui\nhänestä suuriarvoiselta.\"\n\n\"Luullakseni oli äänen hinta Amerikan vaaleissa, kun puolueet olivat\njotenkin tasaväkiset, minun aikanani noin kaksi dollaria.\"\n\n\"Hyvä isä, niinkö paljon!\" sanoi Edith. \"En tiedä tarkalleen, mikä oli\nrahan arvo teidän päivinänne, mutta sanoisinpa että se oli nylkyhinta.\"\n\n\"Minä luulen että olet oikeassa\", vastasin. \"Minullakin oli tapana\npuhua äänioikeuden kauppaamattomuudesta ja sellaisten tuomiosta jotka\nkurjuuden pakosta joutuivat myymään itsensä rahasta, mutta siltä\nkannalta katsoen, jonne sinä olet minut saattanut tänä aamuna, olen\ntaipuvainen ajattelemaan että niillä ihmisillä jotka äänensä myivät oli\npaljon selvempi käsitys niin sanotun kansan hallituksemme valheista,\nse hallitus rajoitettuna siihen virkaluokkaan jonka vastikään olen\nkuvaillut, kuin millään muulla aikalaisteni joukolla ja että jos he\nolivat väärässä, niin oli vääryys, kuten arvelitkin, vain siinä että he\nvaativat liian korkeata hintaa.\"\n\n\"Mutta kuka maksoi äänistä?\"\n\n\"Sinä olet säälimätön ristikuulustelua\", sanoin. \"Ne luokat, joilla\noli etua hallituksen vallitsemisesta -- se on, kapitalistit ja\nviran kärkkyjät -- tekivät ostoja. Kapitalistit hankkivat viran\nkärkkyjäin valitsemisessa tarvittavat rahat sillä välipuheella\nettä viimemainitut valituiksi tultuaan tekisivät mitä kapitalistit\nhalusivat. Mutta en tarkoita antaa sinulle sellaista käsitystä että\näänten enemmistö suoranaisesti ostettiin. Se olisi ollut liian julkista\nkansan hallituksen valheellisuuden tunnustamista sekä myös liian\nkallista. Kapitalistien viran kärkkyjäin valitsemiseksi antamat rahat\nkäytettiin pääasiallisesti vaikuttamaan kansaan välillisillä keinoilla.\nÄärettömiä summia taistelurahastojen nimellä kerättiin tätä tarkoitusta\nvarten ja niitä käytettiin lukemattomiin keinoihin, sellaisiin kuin\nilotulituksiin, kaunopuheisiin, juhlakulkueisiin, torvisoittokunnille,\nulkoilmakokouksiin ja kaikenlaisiin keksintöihin joiden tarkoituksena\noli kiihoittaa kansaa tarpeellisen korkealle innostuksen asteelle\nvaalissa, jotta äänestettävänä oleva ehdotus olisi mennyt läpi. Kukaan\njoka ei ole omin silmin nähnyt yhdeksännentoista vuosisadan Amerikan\nvaalia ei voisi osapuillekaan kuvitella sen näytelmän merkillisyyksiä.\"\n\n\"Näyttää siis siltä\", sanoi Edith, \"kuin kapitalistit eivät vain\npitäneet huostassaan taloudellista hallintoa erikoistoimenansa,\nvaan myös samalla käytännössä vallitsivat valtiollisen hallinnonkin\nkoneistoa.\"\n\n\"Niinpä niin, kapitalistit eivät olisi päässeet minnekään, elleivät\nolisi vallinneet valtiollista hallintoa. Kongressi, lainlaatijakunnat\nja kaupunkien valtuuskunnat olivat aivan välttämättömiä välikappaleina\nheidän suunnitelmansa perille ajamiseksi. Suojellakseen itseään ja\nomaisuuttaan kansan meteleitä vastaan oli vielä lisäksi erittäin\ntarpeellista että heillä oli poliisi, oikeusistuimet ja sotilaat heidän\netujansa vartioimassa, sekä presidentti, kuvernöörit ja pormestarit\nheidän viittaustaan tottelemassa.\"\n\n\"Mutta minähän luulisin että presidentti, kuvernöörit ja\nlainlaatijakunnat edustivat kansaa joka heitä äänesti.\"\n\n\"Siunatkoon sinua! Ei, miksi he olisivat kansaa edustaneet?\nKapitalisteistahan eikä kansasta riippui heidän virassa olonsa.\nKansalla joka äänesti oli vähän valinnan varaa ketä äänestää.\nSen kysymyksen ratkaisivat valtiolliset puoluejärjestöt, jotka\nkapitalisteilta kerjäsivät raha-apua. Kellekään joka vastusti\nkapitalistien etuja ei myönnetty mahdollisuutta ehdokkaana vedota\nkansaan. Julkiselle virkamiehelle oli kansan etujen kannattaminen\nkapitalistien etuja vastaan varma keino kehitysmahdollisuutensa\nuhraamiselle. Sinun tulee muistaa, jos tahdot ymmärtää miten\ntäydellisesti kapitalistit hallitusta vallitsivat, että presidentti,\nkuvernööri tai pormestari taikka kunnallisen, valtiollisen tai\nkansallisen valtuuskunnan jäsen oli vain väliaikaisesti kansan\npalvelija ja riippuvainen sen suosiosta. Julkisen asemansa hän\npiti vain vaalista vaaliin, harvoin pitemmälle. Hänen alituinen,\nelinkautinen ja kaikki vallitseva harrastuksensa, kuten meillä\nkaikilla, oli hänen toimeentulonsa, ja se riippui -- ei kansan\nhyväksymisestä -- vaan kapitaalin suosiosta ja suojeluksesta, ja sitä\nhänen ei kannattanut saattaa vaaranalaiseksi tavoitellessaan kansan\nsuosion saippuakuplia. Nämä seikat, vaikkapa ei olisi ollutkaan\nolemassa suoranaisia lahjomistapauksia, selittivät riittävästi miksi\npolitikoitsijamme ja virkailijamme harvoja poikkeuksia lukuunottamatta\nolivat kapitalistien vasalleja ja välikappaleita. Lakimiehet jotka\njärjestelmämme monimutkaisuuksien takia yleensä muodostivat ainoan\njulkisiin asioihin pystyvän luokan, olivat eritoten ja suoranaisesti\nelämästään riippuvaiset suurien kapitalististen yhteyksien\nsuojeluksesta.\"\n\n\"Mutta miksi ei kansa valinnut virkailijoitaan ja edustajiaan omasta\nluokastaan, jotka olisivat silmällä pitäneet enemmistön etuja?\"\n\n\"Ei ollut olemassa mitään takeita että he olisivat olleet\nuskollisempia. Heidän köyhyytensä olisi tehnyt heidät vielä\nalttiimmiksi rahakiusauksille; ja köyhät, se sinun tulee muistaa,\nvaikka sitäkin säälittävämpiä, eivät siveellisesti olleet sen parempia\nkuin rikkaatkaan. Sitten vielä -- ja se oli tärkein syy miksi kansan\nenemmistö, jona olivat köyhät, ei lähettänyt omasta luokastaan miehiä\nedustajikseen -- köyhyys säännöllisesti itsestään sen esti, siis\nkäytännöllinen kykenemättömyys, missä tarkoituskin oli hyvä. Niin pian\nkuin köyhä mies kehittyi, oli hänellä viljalta kiusauksia kavaltaa oma\nluokkansa ja etsiä kapitaalin suosiota.\"\n\nEdith pysyi ääneti ajatuksissaan muutaman hetken.\n\n\"Todellakin\", hän vihdoin sanoi, \"näyttää siltä kuin syy miksi en\nole voinut ymmärtää niin sanottua kansan hallitusjärjestelmää teidän\npäivinänne on ollut se että olen koettanut keksiä mikä osa siinä\nkansalla on ollut, ja nyt selviää ettei sillä ole ollut minkäänlaista\nosaa.\"\n\n\"Sinä olet edistynyt verrattomasti\", huudahdin. \"Epäilemättä\nkäsitteiden sekoitus meidän valtiollisessa järjestelmässämme ensiksi\nhämmästyttää, mutta jos vakavasti tutkit sitä tärkeintä kohtaa että\nrikkaitten johto, kapitaalin ja sen etujen ylivalta kansan etuja\nvastaan kokonaisuudessaan oli järjestelmämme pääperiaate, niin on\nsinulla avain joka selvittää kaikki salaisuudet.\"\n\n\n\n\nLUKU II.\n\nMiksi ei vallankumous tapahtunut aikaisemmin.\n\n\nKeskusteluumme kiintyneenä emme olleet kuulleet tohtori Leeten\naskeleita hänen lähestyessään.\n\n\"Olen tarkastellut teitä sisältä kymmenen minuuttia\", hän sanoi,\n\"kunnes en todellakaan enää voinut vastustaa haluani päästä tietämään\nmikä teistä on niin innostuttavaa.\"\n\n\"Tyttärenne\", sanoin, \"on kokeillut taitoansa opettajattarena\nSokrates-järjestelmän mukaan. [Sokrates-järjestelmällä ymmärretään\ntämän suuren kreikkalaisen filosoofin opetustapaa, joka yksinkertaisten\nkysymysten kautta johti oppilaan ymmärtämään tarkoitettua opin\nkappaletta. -- Suom. muistutus.] Sen viattoman tekosyyn varjossa että\nitse on perinpohjin tietämätön on hän kysellyt minulta sangen helppoja\nkysymyksiä ja saavuttanut sen tuloksen että minä näen selvemmin kuin\nkoskaan ennen olisin voinut kuvitellakaan meidän teennäisen Amerikan\nkansan hallituksen äärettömän valheellisuuden. Kun olin itsekin rikas\ntiesin luonnollisesti että meillä oli suuri osa valtaa valtiossa, mutta\nennen en ole ajatellut miten täydellisesti kansa oli vaikutusta vailla\nomaan hallitukseensa.\"\n\n\"Ahaa\", huudahti tohtori sangen iloisesti, \"tyttäreni siis nousi\naikaisin tänä aamuna vuoteeltaan tarkoittaen auttaa isäänsä tämän\nhistoriallisessa opetustoimessa?\"\n\nEdith oli noussut puutarhapenkiltä jolla olimme istuneet ja järjesteli\nkukkiaan, jotka aikoi viedä sisälle. Hän pudisti päätään melkein\nvakavasti vastaukseksi isänsä arveluun.\n\n\"Teidän ei tarvitse olla ollenkaan peloissanne\", hän sanoi; \"Julian on\nkokonaan parantanut minut tänä aamuna kaikesta halusta, jos minulla\nsellaista lie ollut, tunkeutua syvemmälle esi-isiemme olosuhteisiin.\nOlen aina ollut kovin suruissani sen aikaisen kansaraukan takia, kun\nse sai kärsiä köyhyyden ja rikkaitten sorron aiheuttamaa kurjuutta.\nTästä lähin kuitenkin pesen käteni heidän suhteensa ja säästän\nmyötätuntoisuuteni sitä paremmin ansaitseville asioille.\"\n\n\"Mitä ihmettä!\" huudahti tohtori. \"Mikä on niin äkkiä ehdyttänyt\nsäälisi lähteet? Mitä on Julian sinulle sanonut?\"\n\n\"Ei mitään todellakaan luullakseni, mitä en ennen olisi lukenut\nja pitänyt tietää, mutta se kertomus tuntui minusta aina niin\njärjettömältä ja mahdottomalta uskoa etten koskaan ole täydellisesti\nuskonut sitä ennenkuin nyt. Arvelin että täytyi olla olemassa joitain\nselittäviä seikkoja joita ei oltu merkitty historioihin.\"\n\n\"Mutta mitä hän on kertonut sinulle?\"\n\n\"Näyttää siltä\", sanoi Edith, \"että tämän kansan, tämän köyhäin joukon\nhallussa oli koko ajan hallituksen vallinta ja että he olisivat\nkyenneet päättävinä ja yhtyneinä milloin tahansa tekemään lopun\nkaikista niistä eriarvoisuuksista ja sortamisista joiden takia he\nvalittivat, ja saattamaan kaikki yhdenvertaisiksi kuten me olemme\ntehneet. He eivät ainoastaan olleet tätä tekemättä, vaan selittivät\nsyyksi jonka takia orjuutta kärsivät sen että heidän vapautensa\njoutuisivat vaaraan ellei heillä olisi vastuunalaisuudesta vapaita\nherroja hoitamassa heidän etujaan ja että jos he itse huolta pitäisivät\nomista asioistaan, niin heidän kahleettomuutensa olisi vaarassa. Minä\ntunnen että olen pettynyt kaikissa niissä kyynelissäni, joita olen\nvuodattanut sellaisen kansan kärsimyksien tähden; ne jotka suopeina\nsietävät vääryyksiä, vaikka heillä on valta lopettaa ne, eivät ansaitse\nsääliä vaan ylenkatsetta. Olen ollut hiukan pahoillani että Julianin\npiti olla sortoluokan jäsen, yksi rikkaista. Nyt kun oikein ymmärrän\nasiat olen siitä iloinen. Pelkään että jos hän olisi ollut köyhäin\njoukosta joku todellisten herrain suuresta laumasta, jotka korkein\nvalta käsissään suostuivat olemaan takuumiehinä, olisin halveksinut\nhäntä.\"\n\nSiten muodollisesti julkilausuttuaan ajatuksensa aikalaisistani että\nheidän ei tarvinnut enää odottaa mitään myötätuntoisuutta häneltä,\nläksi Edith sisälle jättäen minuun sen eloisan vaikutuksen että jos\nkahdennenkymmenennen vuosisadan miehet osottautuisivat kykenemättömiksi\nsuojelemaan vapauksiaan, niin naisiin voitaisiin luottaa siinä\nsuhteessa.\n\n\"Todellakin, tohtori\", sanoin, \"teidän täytyy olla suuressa\nkiitollisuuden velassa tyttärellenne. Hän on säästänyt teiltä aikaa ja\nponnistuksia.\"\n\n\"Mitenkä niin?\"\n\n\"Siten että on päästänyt teidät vaivasta selitellä minulle miten ja\nmiksi johduitte perustamaan kansallistutetun teollisuusjärjestelmänne\nja taloudellisen yhdenvertaisuutenne. Jos olette joskus nähnyt\naavikko- tai merikangastusta, muistanette että vaikka taivaalla\noleva kuva on itsessään selvä ja selkeä, niin sen epätodellisuus käy\nilmi yksityisseikkojen puutteesta, jonkinlaisesta harsosta joka sen\nkutoo yhteen etualan kanssa millä itse seisotte. Tiedättekö että\ntällä uudella yhteiskuntajärjestelmällä jonka todistajaksi olen niin\noudolla tavalla joutunut on tähän asti ollut jonkinlaista tällaisen\nkangastuksen vaikutusta? Itsessään se on täsmällinen, säännöllinen ja\nsangen järkevä järjestelmä, mutta minä en ole voinut nähdä mitään teitä\njoita myöten se olisi voinut luonnollisesti kasvaa yhdeksännentoista\nvuosisadan kokonaan erilaisista olosuhteista. Saatoin vain ajatella\nettä tämän maailman muutoksen on täytynyt olla uusien aatteiden ja\nvoimain tulos jotka ovat voimaan päässeet minun aikani jälkeen. Minulla\noli kokoelma kysymyksiä kaikki valmiina teille esitettäväksi tästä\nseikasta, mutta nyt voimme käyttää sen ajan puhumalla muista asioista,\nsillä Edith on osottanut minulle kymmenen minuutin ajalla että ainoa\nihmeellinen asia teidän teollisuussysteeminne järjestämisessä yleiseksi\nliikkeeksi ei ole se että se on tapahtunut, vaan että kesti niinkin\nkauan ennenkuin se tapahtui, että järkeviä olentoja käsittävä kansa\nsuostui pysymään vastuunalaisuudesta vapaitten herrojen taloudellisessa\norjuudessa yli vuosisadan sen jälkeen kun oli saanut käsiinsä\nehdottoman vallan muuttaa mielensä mukaan kaikki yhteiskunnalliset\nlaitokset jotka olivat heille epämukavia.\"\n\n\"Todellakin\", sanoi tohtori, \"Edith on osottautunut erittäin taitavaksi\nopettajaksi, vaikkakin pakolliseksi. Hänen on onnistunut yhdellä\nvedolla selittää teille nykyinen mielipide teidän aikakaudestanne.\nMeidän mielestämme Amerikan itsenäisyyden julistuksen kuolematon\nesipuhe vuodelta 1776 sisälsi johdonmukaisesti yleisen taloudellisen\nyhdenvertaisuuden opin koko esityksen, jonka yhdenvertaisuuden kansa\nkokonaisuutena takaa jäsenilleen yksilöinä. Muistanette miten sanat\nkuuluivat:\n\n\"Me pidämme näitä totuuksia itsestään selvinä; että kaikki ihmiset\novat luodut yhdenvertaisiksi ja heillä on erinäisiä peruuttamattomia\noikeuksia; että näiden joukossa on elämä, vapaus ja onnellisuuden\ntavoittaminen; että näitä oikeuksia ylläpitämään ovat hallitukset\nperustetut ihmisten kesken ja niiden oikea valta johtuu hallittavien\nsuostumuksesta: että milloin vain joku hallituksen muoto yrittää\ntuhota näitä oikeuksia on kansalla oikeus muuttaa tai poistaa se ja\nperustaa uusi hallitus ja laskea sen perustus sellaisille periaatteille\nja järjestää sen valta sellaiseen muotoon jotka paraiten näyttävät\ntakaavan heidän turvallisuutensa ja onnensa.\"\n\n\"Onko mahdollista, Julian, ajatella mitään hallitusmuotoa\nala-arvoisempaa kuin meidän joka mahdollisesti voisi toteuttaa tämän\nsuuren ihanteen, minkälaisen todellisen kansan hallituksen tulisi\nolla? Meidän valtiomme kulmakivenä on taloudellinen yhdenvertaisuus\nja eiköpä se ole selvä, välttämätön ja ainoa riittävä takuu näille\nkolmelle perusoikeudelle -- elämä, vapaus ja onnellisuus? Mitä on elämä\nilman aineellista perustettaan, ja mitäpä on samallainen elinoikeus\nmuuta kuin oikeus samallaiseen elämän aineelliseen perusteeseen? Mitä\non vapaus? Miten voivat ihmiset olla vapaita joiden täytyy anella\ntyö ja elinoikeutta kanssaihmisiltään ja etsiä leipäänsä toisten\nkäsistä? Mitenkä muuten saattaa mikään hallitus taata vapautta\nihmisille kuin varaamalla heille riippumattomuuden ohella työ- ja\nelinmahdollisuudet; ja miten se voidaan toteuttaa, ellei hallitus johda\nsitä talousjärjestelmää josta työtilaisuus ja toimeentulo riippuvat?\nLopuksi, mitä käsittää yhtäläinen oikeus kaikille onnellisuutta\ntavoiteltaessa? Mikä onnellisuuden muoto, mikäli se ollenkaan riippuu\naineellisista seikoista, ei olisi kutoutunut yhteen taloudellisten\nolosuhteitten kanssa; ja miten voidaan taata kaikille yhtäläinen\ntilaisuus onnellisuutta tavoiteltaessa muuten kuin takaamalla\ntaloudellinen yhdenvertaisuus?\"\n\n\"Niin\", sanoin, \"siihen ne todellakin kaikki sisältyvät, mutta miksi me\nemme sitä ennemmin nähneet?\"\n\n\"Istukaamme mukavuuden vuoksi tälle penkille\", sanoi tohtori, \"ja minä\nkerron teille mikä oli nykyaikainen vastin tälle sangen tärkeälle\nkysymykselle jonka nostitte. Ensi silmäyksellä näyttää varmaan\nkäsittämättömältä miksi maailma yleensä ja eritoten Amerikan kansa\nvitkasteli tunnustaa että kansanvaltaisuus johdonmukaisesti tarkoitti\nkansan hallituksen perustamista, jonka rikkaitten johtovallan sijasta\ntuli järjestää rikkauden tuotanto ja jako, ei ainoastaan sentakia että\nse oli niin täydellinen seuraus kansan hallituksen aatteesta, vaan\nmyös siksi, että sen toteuttamisesta kansan syvillä riveillä oli niin\nsuoranaista etua. Edithin päätelmä että kansa joka ei pystynyt niin\nyksinkertaista järkikysymystä selvittämään kuin tämä oli, ei ansainnut\npaljon myötätuntoisuutta kärsimystensä tähden jotka se niin helposti\nolisi voinut korjata, on sangen luonnollinen ensimmäinen vaikutelma.\n\n\"Tarkemmin ajatellessa kuitenkin luulen joutuvamme siihen\nlopputulokseen että aika, jonka maailma yleensä ja amerikalaiset\nerikoisesti tarvitsivat keksiäkseen kansanvaltaisuuden\ntäyden merkityksen niin taloudellisena kuin valtiollisenakin\nuskontunnustuksena, ei ollut pitempi kuin odottaakin sopi asiaan\nkuuluvain ratkaisupäätösten tavattomaan laajuuteen nähden.\nKansanvaltaisuuden aatteen mukaan kaikki inhimilliset olennot ovat\nyhdenlaisia oikeuksiin ja arvoon nähden ja inhimillisen hallituksen\nainoa oikea aihe ja päämäärä on sen vuoksi yhteisen hyvinvoinnin\nylläpitäminen ja edistäminen samallaisilla ehdoilla. Tämä aate\noli suurin yhteiskunnallinen käsite minkä ihmismieli siihen asti\nkoskaan oli muodostanut. Siihen sisältyi sen ensiksi synnyttyä\nlupaus ja valta uudistaa täydellisesti silloin olemassa olevat\nyhteiskuntalaitokset joiden joka ainoan perusteena ja muotona oli\ntähän asti ollut persoonallisen ja luokkaetuoikeuden periaate sekä\nharvain monien nimessä pitämä valtuus, vallinta ja itsekäs käyttö.\nMutta yksinkertaisesti ristiriidassa rajoitetun ihmisymmärryksen\nkanssa oli niin laajaperäisen aatteen seurausten toteuttaminen heti.\nAatteen täytyi ehdottomasti saada aikaa kasvaakseen. Taloudellisen\nkansanvaltaisuuden ja yhdenvertaisuuden koko nykyinen järjestys oli\ntodellakin johdonmukaisesti kutoutunut yhteen kansanvaltaisuusaatteen\nensimmäisen täydellisen ilmenemisen kanssa, mutta vain siten\nkuin täyskasvuinen puu on kutoutunut siemeneen: niin toisessa\nkuin toisessakin tapauksessa aika oli oleellinen tekijä tuloksen\nkehityksessä.\n\n\"Me jaamme kansanvaltaisuusaatteen kehityshistorian kahteen toisillensa\nselvästi vastakkaiseen jaksoon. Ensimmäistä näistä sanomme negatiivisen\nkansanvaltaisuuden jaksoksi. Sitä ymmärtääksemme meidän täytyy ajatella\nkansanvaltaisuusaatteen alkuperää. Aatteet syntyvät aikaisemmista\naatteista ja ovat kauan kehityksen alaisina, ja luonteen ja rajat\npainaa niihin ne asianhaarat joiden alaisina ne olemassaolonsa\nsaavuttavat. Kansan hallituksen aate, niin Amerikan kuin yleensä\naikaisemmissa tasavallan kokeissa, oli vastalause kuningashallitusta\nja sen väärinkäytöstä vastaan. Mikään ei ole varmempaa kuin että\nkuolemattoman julistuksen allekirjoittajilla ei ollut mitään käsitystä\nsiitä että kansanvaltaisuus välttämättä merkitsee jotakin enemmänkin\nkuin aatosta tulla toimeen ilman kuninkaita. He käsittivät sen vain\nhallitusmuodon muutokseksi eivätkä ollenkaan hallituksen periaatteiksi\nja tarkoituksiksi.\n\n\"He eivät kuitenkaan kokonaan olleet vapaita epäluulosta ettei\njoskus itsevaltias kansa huomaisi tätä aatetta hyväksi ja käyttäisi\nitsevaltiuttaan oman olonsa parantamiseksi. Toden teolla he näyttävät\nsitä mahdollisuutta hiukan vakavasti ajatelleenkin, mutta niin vähän he\nvielä kykenivät arvostelemaan kansanvaltaisuusaatteen johdonmukaisuutta\nja voimaa että he uskoivat nerokkaitten pykälien avulla paperilla\nolevissa perustuslaeissa mahdolliseksi estää kansaa käyttämästä\nvaltaansa itsensä auttamiseksi, vaikka se sitä haluaisikin.\n\n\"Tämä ensimmäinen kansanvaltaisuuden kehitysjakso, jonka aikana\nse käsitettiin yksinomaan kuninkuuden sijaiseksi, käsittää kaikki\nniin sanotut tasavaltakokeet aina kahdennenkymmenennen vuosisadan\nalkuun asti, joista tietysti Amerikan tasavalta oli vaikuttavin.\nTänä aikakautena kansanvaltaisuusaate pysyi pelkkänä vastalauseena\nedellistä hallitusmuotoa vastaan ja oli kokonaan vailla omia uusia\npositiivisia tahi sen elinperusteita koskevia periaatteita. Vaikka\nkansa oli karkoittanut kuninkaan yhteiskuntavaunuja ajamasta ja ottanut\nohjakset omiin käsiinsä, ei se vielä ajatellutkaan muuta kuin ajopelien\npitämistä vanhoissa raiteissa ja luonnollisesti matkustajat tuskin\nvaihdosta huomasivatkaan.\n\n\"Kansanvaltaisuusaatteen toinen kehitysjoukko alkoi silloin kuin kansa\nheräsi huomaamaan että kuninkaitten erottaminen, sen sijaan että\nolisi ollut kansanvaltaisuuden päätarkoitus ja tehtävä, olikin vain\naikeena sen todelliselle ohjelmalle, joka oli koko yhteiskuntakoneiston\nkäyttäminen koko kansan hyvinvoinnin määräämättömäksi edistämiseksi.\n\n\"Huomattava asianhaara on se että kansa alkoi ajatella vetoamista\nvaltiolliseen valtaansa aineellisten olojensa parantamiseksi\naikaisemmin Europassa kuin Amerikassa, vaikka kansanvaltaisuuden\nmuodot olivat saaneet paljon vähemmän hyväksymistä siellä. Tämä\noli tietysti seurauksena vuosisatoja kestäneestä syvien rivien\ntaloudellisesta kurjuudesta vanhassa maailmassa joka kannusti heitä\nensiksi ajattelemaan vaikutusta mikä uudella aatteella saattaisi olla\ntoimeentulon kysymykseen. Toiselta puolen Amerikan syvien rivien\nyleinen hyvinvointi ja verraten helppo toimeentulon hankkiminen aina\nyhdeksännentoista vuosisadan viimeisen neljänneksen alkuun asti oli\nvaikuttamassa siihen seikkaan että vasta silloin Amerikan kansa alkoi\nvakavasti harkita taloussuhteittensa parantamista yhteistoiminnan\nkautta.\n\n\"Kansanvaltaisuuden negatiivisen eli kielteisen jakson aikana sen\narveltiin eroavan monarkiasta vain samalla tavalla kuin kaksi konetta\ntoisistansa eroaa, joiden yleinen käyttö ja tarkoitus on sama.\nKansanvaltaisuusaatteen kehittyessä toiselle eli positiiviselle\njaksolle käsitettiin että korkeimman vallan vaihtuminen kuninkaan ja\naateliston käsistä kansalle ei tarkoita ainoastaan hallituksen muotojen\nvaihdosta, vaan koko hallitsemisaatteen perusteellista kumoamista, sen\nedellytyksiä, tarkoituksia ja tehtäviä -- kumousta jonka tuli kokonaan\ntoisinpäin kääntää koko yhteiskuntajärjestelmän navan ja kääntää\nniin sanoakseni mukanaan koko kompassitaulun, pohjoisen etelään ja\nidän länteen. Silloin nähtiin -- mikä näyttää meistä niin selvältä\nettä on vaikeata ymmärtää miksi sitä ei aina ole huomattu -- että\nitsevaltaisen kansan ei sopinut rajoittaa toimintaansa niihin tehtäviin\njoita kuninkaat ja luokat vallassa ollessaan olivat suorittaneet, vaan\nettä päinvastoin oli oletettava, kun kerran kuninkaitten ja luokkien\nedut olivat aina olleet tykkänään vastakkaisia kansan eduille, että\nmitä ikinä edelliset hallitukset olivat tehneet, sitä ei kansan\nitse johtaessaan pitänyt tehdä, ja mitä ikinä edelliset hallitukset\nolivat tekemättä jättäneet, sen tuli olettaa kansan etujen vaativan\ntehtäväksi; sekä että kansan hallituksen päätarkoituksena ja tehtävänä\noli juuri se johon mikään edellinen hallitus ei ollut milloinkaan\nhuomiota kiinnittänyt, nimittäin yhteiskunnallisen järjestön vallan\nkäyttäminen itsevaltiaan kansan koko ruumiin aineellisen ja siveellisen\nhyvinvoinnin kohottamiseksi mahdollisimman korkeaan huippuunsa, jossa\nsama hyvinvoinnin aste voitaisiin varmaksi tehdä kaikille -- se on\nyhdenvertainen tasanne. Toisen eli positiivisen kansanvaltaisuuden\njakso sai voiton suuressa vallankumouksessa, ja se on siitä asti ollut\nainoa maailmassa tunnettu hallitusmuoto.\"\n\n\"Mikä kokonaisuudessaan tarkoittaa\", huomautin, \"että kansanvaltaista\nhallitusta joka sen nimen olisi ansainnut ei ole milloinkaan ennen\nollut olemassa kuin kahdennellakymmenennellä vuosisadalla.\"\n\n\"Aivan niin\", vakuutti tohtori, \"niin sanotut tasavallat\nensimmäiseltä jaksolta me luokitamme vale-tasavaltojen eli kielteisen\nkansanvaltaisuuden joukkoon. Eivätkä ne tietysti millään muotoa\nolleet ollenkaan todellisia kansan hallituksia, vaan pelkkiä\nplutokratian naamareita, jolloin rikkaat olivat todellisia vaikka\nvastuunalaisuudesta vapaita hallitsijoita! Te voitte helposti nähdä\netteivät ne voineet olla mitään muuta. Syvät rivit olivat maailman\nalusta olleet rikkaitten alamaisia ja palvelijoita, mutta kuninkaat\nolivat olleet rikkaitten yläpuolella ja esteenä näiden vallinnalle.\nKuninkaitten karkoittaminen poisti kaikki esteet rikkaitten vallalta\njoka tuli ylimmäksi. Kansa oli kuitenkin nimellisesti itsevaltias;\nmutta kun tämä itsevaltias oli yksilöistä koottu ja luokkana oli\nrikkaitten taloudellinen orja sekä eli heidän armoillaan, niin\nsanotusta kansan hallituksesta tuli pelkkä kapitalistein keppihevonen.\n\n\"Nämä negatiivisen jakson tasavallat, kun niitä katsotaan\nvälttämättöminä askeleina yhteiskunnan kehityksessä puhtaasta\nmonarkiasta puhtaaksi kansanvallaksi, merkitsevät edistysaskeleita;\nmutta jos katsotaan niitä lopullisina, niin ne olivat paljon vähemmän\nihailtavia tyyppejä kokonaisuudessaan kuin siistit monarkiat. Etenkin\nsiihen nähden, että ne olivat herkkiä lahjomisille ja katsomaan läpi\nsormien rikkaitten lainrikoksia, ne olivat huonointa laatua hallitusta\nmitä olla saattaa. Yhdeksästoista vuosisata, jonka kuluessa tämä\nvale-kansanvaltaisuuden laiho kypsyi suuren vallankumouksen sirpin\nvaralle, näyttää nykyiselle katsantokannalle vain määräämättömän,\ntyhjää toimittavan hallituksen surulliselta hallituksettomuudelta jonka\ntoisella puolella on kahdeksannellatoista vuosisadalla miehekkään\nmonarkian rappeutuminen ja toisella positiivisen kansanvaltaisuuden\nkohoaminen kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. Aikakautta voidaan\nverrata alaikäisen kuninkaan hallitusaikaan, jolloin kuninkaallista\nvaltaa väärin käyttivät lurjusmaiset valtion hoitajat. Kansa oli\njulistettu itsevaltiaaksi, mutta se ei ollut vielä ottanut valtikkaa\nhaltuunsa.\"\n\n\"Ja kuitenkin\", sanoin, \"yhdeksännentoista vuosisadan toisella\npuoliskolla, jolloin, kuten sanottu, maailma ei ollut vielä nähnyt\nyksinkertaistakaan näytettä kansan hallituksesta, meidän viisaat\nmiehemme kertoivat meille että kansanvaltainen järjestelmä oli\ntäydellisesti koeteltu ja oli valmis arvosteltavaksi tulostensa\nmukaan. Muutamat heistä, joita ei ollut kovin harvassa, menivät\nvielä niin pitkälle että väittivät kansanvaltaisuuskokeen kärsineen\ntappion, vaikka tosiasialta näyttää että mitään kansanvaltaisuuskoetta\nsanan varsinaisessa ymmärryksessä ei oltu vielä edes yritettykään\ntoimeenpanna.\"\n\nTohtori kohautti hartioitaan.\n\n\"Sangen mieluisata tointa\", hän sanoi, \"on sen selityksen\ntekeminen, miksi syvät rivit olivat niin hitaita tuntemaan tietä\njoka olisi johtanut heidät täydellisesti käsittämään kaiken sen\nmitä kansanvaltaisuusaate heille tarkoitti, mutta yhtä vaikeata\nja epäkiitollista on selittää teidän päivienne filosoofien,\nhistorioitsijain ja valtiomiesten täydellistä epäonnistumista\nyrittäessään järkevästi määritellä kansanvaltaisuuden johdonmukaista\nsisällystä ja ennustaa sen tulosta. Kansanvaltaisuusliikkeen siihen\nasti saavuttamain käytännöllisten tulosten vähäpätöisyyden, verrattuna\nsen ehdotelman laajuuteen ynnä sen takana oleviin voimiin, piti\nheille osottaa että sen kehitys oli vasta ensimäisellä asteellaan.\nMiten saattoivat järkevät ihmiset pettää itsensä sillä käsityksellä\nettä kaikkien aikojen laajaperäisin ja kumouksellisin aate olisi\nvaikutuksensa lopettanut ja täyttänyt tehtävänsä vaihdettuaan\nkansan toimeenpanevan johtomiehen nimen kuninkaasta presidentiksi\nja kansallisen lainsäätäjäkunnan parlamentista kongressiksi? Jos\nteidän kasvattajanne, opistojenne professorit ja presidentit sekä\nmuut jotka olivat vastuussa kasvatuksestanne olisivat olleet oman\nsuolansa arvoiset, ette olisi tavanneet nykyisessä taloudellisen\nyhdenvertaisuuden järjestelmässä mitään mikä olisi vähintäkään teitä\nhämmästyttänyt. Te olisitte heti sanoneet että se oli juuri sitä minkä\nolitte ajatellut tarpeelliseksi kansanvaltaisuusaatteen välttämättömän\nkehityksen seuraavalla asteella.\"\n\nEdith viittasi ovelta ja me nousimme istuimeltamme.\n\n\"Suuren vallankumouksen kumouksellinen puolue\", sanoi tohtori\nvitkalleen astuessamme taloa kohti, \"menetteli kiihoitus- ja\nlevittämistyössään eri nimien varjossa enemmän tai vähemmän\nmerkillisesti ja sopimattomasti kuin valtiollisen puolueen nimelle\noli soveliasta, mutta tämä yksi sana, kansanvaltaisuus ynnä sen eri\nvivahdukset ja johdannaiset selvemmin ja täydellisemmin esittivät,\nselittivät ja puhdistivat heidän järjestelmänsä, syynsä ja\ntarkoituksensa kuin kokonainen kirjasto saattoi tehdä. Amerikan kansa\nkuvitteli perustaneensa kansan hallituksen erotessaan Englannista,\nmutta he pettivät itsensä. Valloittaessaan ennen kuninkaitten hallussa\nolleen valtiollisen vallan, oli kansa vasta ottanut tyranniuden\nlinnoituksen ulkovarustukset. Talousjärjestelmä, joka oli linnoitus ja\nkomensi jokaista yhteiskuntarakenteen osaa, jäi edelleen yksityisten\nja vastuunalaisuudesta vapaitten johtajain haltuun, ja niin kauvan\nkuin se sellaisena pysyi ei ulkovarustusten omistaminen merkinnyt\nkansalle mitään ja ne pysyivät kansan hallussa vain linnoituksen\nvarusväen armosta. Vallankumous syntyi, kun kansa näki että sen joko\ntäytyi valloittaa linnoitus taikka luopua ulkovarustuksista. Sen tuli\njoko täydentää työnsä kansan hallituksen perustamisessa, jonka sen\nisät olivat vain alkaneet, tai luopua kaikesta siitäkin jonka sen isät\nolivat loppuun saattaneet.\"\n\n\n\n\nLUKU III.\n\nMinä saan täydet oikeudet maassa.\n\n\nSaapuessamme aamiaiselle naiset osottivat meille sangen\nmieliäkiinnittävän uutispalasen jonka olivat löytäneet aamulehdistä.\nSe ei todellakaan ollut sen vähäisempää kuin kertomus niistä\ntoimenpiteistä joihin Yhdysvaltain kongressi oli ryhtynyt minun\nsuhteeni. Yksimielisesti oli, kuten selville kävi, hyväksytty päätös,\njoka kerrottuaan tavattoman henkiin palautumiseni yhteydessä olevat\nseikat selvitti kaikki mahdolliset kysymykset, jotka saattoivat herätä\nlaillisesta olemassaolostani, julistaen minut Amerikan täysiarvoiseksi\nkansalaiseksi ja kaikkiin kansalaisoikeuksiin ja erikoisetuihin\noikeutetuksi, mutta samalla myös kansan vieraaksi ja sellaisena\nvapaaksi kaikista kansalaisille yleensä kuuluvista velvollisuuksista ja\npalveluksista, paitsi jos minä haluaisin ne ottaa osakseni.\n\nKun olin tähän asti ollut Leeten taloudessa yksinomaan, oli tämä\nmelkein ensimmäinen viittaus jonka olin saanut yleisön suuresta ja\nyleisestä osanotosta asiassani. Se osanotto, kuten sain tietää, oli\nkohonnut minun persoonani yläpuolelle ja oli jo uudelleen elvyttänyt\nyleisen harrastuksen yhdeksännentoista vuosisadan kirjallisuuden\nja politiikan ja eritoten sen muutoskauden historian ja filosofian\ntutkimiseen, jolloin vanha järjestelmä vaihtui uuteen.\n\n\"Asia on niin\", sanoi tohtori, \"että kansa on vain suorittanut\nkiitollisuuden velkansa ottaessaan teidät vieraaksensa, sillä te\nolette nyt jo tehnyt enemmän kasvatuksellisten pyrintöjemme hyväksi\nedistämällä historiallisia tutkimuksia kuin koko opettajarykmentti\nolisi voinut toimeen saada elinaikanaan.\"\n\nPalaten sitten jälleen kongressin päätökseen tohtori sanoi että se\nhänen mielestään oli tarpeeton, sillä vaikka en ollutkaan muuta tehnyt\nkuin nukkunut melkoisen pitkän ajan kansalaisoikeuteni vastineeksi, ei\nkuitenkaan ollut olemassa mitään perustetta jonka nojalla voitaisiin\npäättää että olin mitään niistä menettänyt. Olipa sen laita miten\ntahansa, tämä päätös poisti kaiken epäilyksen minun asemastani, ja\nhän arveli että meidän ensimmäiseksi aamiaisen jälkeen oli mentävä\nKansallispankkiin ja avattava siellä minun kansalaistilini.\n\n\"Tietysti\", sanoin lähtiessämme kotoa, \"olen iloissani että pääsen\nvapautumaan välttämättömyydestä joka on pakottanut minun olemaan teidän\nniskoillanne, mutta tunnustan että tuntuu hiukan alentavalta hyväksyä\nlahjana tämä kansan jalomielinen tarjous toimeentulokseni.\"\n\n\"Paras Julian\", vastasi tohtori, \"minun on toisinaan hiukan vaikeata\ntäysin ymmärtää käsityskantaanne meidän laitoksistamme.\"\n\n\"Luulisinpa että se olisi kyllin helppoa tässä asiassa. Minusta tuntuu\nkuin olisin yleisen armeliaisuuden esineenä.\"\n\n\"Ahaa\", sanoi tohtori, \"teistä tuntuu että kansa on osottanut teille\narmoa, saattanut teidät kiitollisuuden velkaan. Teidän täytyy suoda\nanteeksi ymmärtämättömyyteni, mutta asia on niin että me katsomme tätä\nkansalaisten taloudellisen toimeentulon kysymystä kokonaan erilaiselta\nnäkökannalta. Me arvelemme että vaatimalla ja hyväksymällä itsellenne\nkansalaisylläpidon te täytätte kansallisen velvollisuuden jonka kautta\nsaatatte kansan -- se on kansalaistoverienne yleisen yhteyden --\npikemmin suurempaan kiitollisuuden velkaan kuin mitä itse voitatte.\"\n\nKäännyin katsomaan, eikö tohtori laskenut leikkiä, mutta hän oli\nnäöltään aivan vakava.\n\n\"Minun pitäisi nyt jo olla valmistunut huomaamaan että kaikki\non päinvastaista näinä päivinä\", sanoin, \"mutta totta puhuen,\nmikä mullistus yhteistunteessa, sellaisena kuin se ymmärrettiin\nyhdeksännellätoista vuosisadalla, aiheuttaa teitä väittämään että\nhyväksyessäni aineellisen ylläpidon kansalta saatan sen suurempaan\nkiitollisuuden velkaan kuin se minut?\"\n\n\"Mielestäni on helppoa johtaa teidät se näkemään\", vastasi tohtori,\n\"ollenkaan vaatimatta teitä poikkeamaan niistä päättelemistavoista\njoihin aikalaisenne olivat tottuneet. Teillä oli luullakseni\nkäytännössä vapaa valtion ylläpitämä julkinen kasvatusjärjestelmä?\"\n\n\"Oli.\"\n\n\"Mikä oli sen aate?\"\n\n\"Ettei kansalainen ollut varma äänestäjä ilman kasvatusta.\"\n\n\"Aivan niin. Valtio ylläpiti sentakia suurilla kustannuksilla kansan\nvapaata kasvatusta. Kansalaisille oli suureksi eduksi suostua tähän\nkasvatukseen, aivan kuin tähän ylläpitoon suostuminen on teille, mutta\nvielä enemmän oli valtion etujen mukaista että kansalainen siihen\nsuostui. Näettekö asian ydinkohtaa?\"\n\n\"Voin kyllä huomata valtion etujen mukaista olevan että minä suostuin\nkasvatettavaksi, mutta enpä oikein, miksi on valtiolle edullista että\nsuostun ottamaan osan yleisestä omaisuudesta.\"\n\n\"Kuitenkin siihen on sama syy, nimittäin yleinen etu hyvässä\nhallituksessa. Me pidämme aivan itsestään selvänä periaatteena että\njokaisen joka ottaa osaa äänestykseen, tulee saada ei ainoastaan\nkasvatusta, vaan myös tukipiste maassa, jotta yksityisedut sulautuvat\nyhteen yleisten etujen kanssa. Kun jokaisen kansalaisen äänestyksessä\nkäyttämä valta on sama, niin taloudellisen tukipisteen tulee olla\nsama, ja siten johdumme siihen syyhyn, miksi yleinen turvallisuus\nvaatii että teidän tulee uskollisesti hyväksyä samallainen tukipiste\nmaassa ollenkaan lukuunottamatta sitä persoonallista etua minkä siten\ntekemällä voitatte.\"\n\n\"Tiedättekö\", sanoin, \"että tämä teidän aatteenne että kullakin joka\näänestää tulee olla taloudellinen tukipiste maassa, on samallainen\njota meidän ylhäisimmät torymme [Amerikan vapautussodan aikana\ntory-miehet olivat Englannin puoltajia ja vapautussodan vastustajia.\n-- Suom. muist.] sangen kiinteästi vaativat, mutta heidän vetämänsä\nkäytännöllinen johtopäätös siitä oli aivan päinvastainen kuin se minkä\nte olette vetäneet? He tahtoivat samoinkuin tekin saada selviönä\nvahvistetuksi että valtiollisen vallan ja taloudellisen tukipisteen\nmaassa tuli kuulua yhteen, mutta käytännöllinen vaatimus jonka he\nsen perusteella tekivät oli kielteinen myönteisen asemasta. Te\npäättelette että koska taloudellisten etuisuuksien maassa tulee kuulua\nyhteen äänestyksen kanssa, tulee kaikille joilla äänestysoikeus on\ntaata myös nämä etuisuudet. He päättelivät päinvastoin että kaikilla\njoilla ei ollut taloudellista tukipistettä tuli ottaa äänioikeuskin\npois. Ystävieni joukossa oli useita jotka väittivät että jokin\nsellainen äänioikeuden rajoitus oli välttämätön, jos mieli pelastaa\nkansanvaltainen koe tappiosta.\"\n\n\"Se on\", huomautti tohtori, \"ehdotettiin kansanvaltaisuuskokeen\npelastamista hylkäämällä se. Se oli nerokas ajatus, mutta.\nkansanvaltaisuuspa ei ollut koe joka oli hylättävissä, vaan kehitys\njoka oli täydennettävä. Miten valtavalla tavalla kuvaakaan tämänlainen\naikalaistenne puhe -- äänioikeuden rajoittamisesta vastaamaan\nkansalaisten taloudellista asemaa -- sitä ymmärtämättömyyttä\njoka vallitsi järkevimpäinkin luokkain kesken teidän aikananne\nkansanvaltaisuususkon merkityksen suhteen, jota he tunnustivat!\nKansanvaltaisuuden ensimäinen periaate on yksilön arvossa pitäminen.\nSe arvo käsittää ihmisluonteen laadun, ja on oleellisesti sama\nkaikissa yksilöissä, ja siksi on yhdenvertaisuus kansanvaltaisuuden\nelinperiaate. Tämän yksilön oleellisen ja yhdenvertaisen arvon\nalaiseksi täytyy taivuttaa kaikki aineelliset olosuhteet sekä\npersoonalliset sattumat ja ominaisuudet. Inhimillisen olemuksen\nkohottaminen persooniin katsomatta on järkähtämätön ja ainoa järkevä\nkansanvaltaisen politiikan aihe. Asettakaahan tämän käsityksen rinnalle\naikalaistenne erinomainen käsitys äänioikeuden rajoittamisesta. He\nhavaitsivat aineelliset eroavaisuudet yksilöjen asioissa ja ehdottivat\nyksilön oikeuksien ja arvon mukaannuttamista hänen aineellisten\nolosuhteittensa mukaan, sen sijaan että olisivat mukaannuttaneet\naineelliset olosuhteet ihmisen oleellisen ja yhdenvertaisen arvon\nmukaisiksi.\"\n\n\"Lyhyesti\", sanoin, \"samoin kuin me järjestelmämme valitessa teimme\nihmiset asiain mukaisiksi, pidätte te järkevämpänä muodostaa asiat\nihmisten mukaisiksi?\"\n\n\"Se on todellakin\", vastasi tohtori, \"peruserotus vanhan ja uuden\njärjestyksen välillä.\"\n\nKuljimme ääneti muutaman hetken. Vihdoin tohtori sanoi: \"Minä koetin\nmuistella muuatta lausetta jota te äsken käytitte ja joka osotti laajaa\nerotusta sen merkityksen välillä mitä samalla lauseella ymmärrettiin\nteidän päivinänne ja mitä nykyään. Tahdoin sanoa: me ajattelemme että\njokaisella joka äänestää tulee olla omaisuustukipiste maassa, ja te\nhuomautitte että muutamilla ihmisillä oli sama aate teidän aikananne,\nmutta sitä mitä me käsitämme tukipisteellä maassa ei kellään ollut eikä\nvoinut olla teidän talousjärjestelmänne aikana.\"\n\n\"Miksi ei?\" kysyin. \"Eikö ihmisillä jotka omistivat omaisuutta maassa\n-- miljoonamiehellä, esimerkiksi, kuten minulla -- ollut tukipistettä\nsiinä?\"\n\n\"Siinä suhteessa että hänen omaisuutensa oli maantieteellisesti\nolemassa maassa saattoi sitä ehkä sanoa tukipisteeksi maan\npiirissä, mutta ei tukipisteeksi maassa. Se oli yksinomaan jonkun\nmaapalasen omistamista taikka maan jonkun omaisuusosan omistamista,\nja omistaja vain kehitti tätä erikoisosaa ja piti siitä huolen\nlopusta välittämättä. Sellainen erikoistukipiste taikka pyrkimys sen\nsaavuttamiseksi, kaukana siitä että olisi kehittänyt sen omistajasta\ntai tavoittelijasta yhteishyvälle alttiin kansalaisen, saattoi hänestä\nyhtä hyvin muodostaa vaarallisen kansalaisen, sillä hänen itsekkäät\netunsa olivat taipuvaisia suurentamaan hänen erikoistukipistettään\nhänen kansalaistovereinsa ja yleisetujen kustannuksella. Teidän\nmiljoonamiehenne -- tietysti persoonallisesti tarkoittamatta teitä --\nnäyttävät olleen vaarallisin kansalaisluokka mitä teillä oli, ja sitä\njuuri tuli odottaa kun heillä oli se mitä te sanotte tukipisteeksi\nmaassa, vaan jota me emme siksi sano. Sillä tavalla omistetulla\nomaisuudella saattoi olla vain jaottava ja yhteiskunnallisvastainen\nvaikutus.\n\n\"Me tarkoitamme tukipisteellä maassa jotakin sellaista jota kukaan ei\nollut mahdollinen omistamaan, ennenkuin taloudellinen yhteisetuisuusoli\nsijoitettu kapitaalin yksityisomistuksen tilalle. Itse kullakin, niin\nmiehellä kuin naisella, tietysti on oma kotinsa ja oma maapalansa,\njos sitä haluaa, ja aina niin miehellä kuin naisellakin omat tulonsa\nmielensä mukaan käytettäväksi; mutta ne ovat vain käytettäviksi\nluovutettuja eivätkä ne, kun aina ovat samanlaisia, voi tuottaa mitään\nperustetta epäsovulle. Kansan kapitaali, kaiken tämän käytännön lähde,\non jakamattomasti kaikkien yhteinen, ja mahdotonta on että mitään\nitsekkäistä perusteista johtuvia riitoja syntyisi tämän yhteisedun\nhallitsemisesta, josta kaikki yksityisedut riippuvat, miten mielipiteet\nsitten toisistaan eroavaisivatkin. Kansalaisen osuus tässä yhteisessä\npääomassa on eräänlainen tukipiste maassa joka tekee mahdottomaksi\ntoisen edun loukkaamisen loukkaamatta samalla omaa etua taikka oman\nedun edistämisen samalla tavalla kaikkia toisia etuja edistämättä. Sen\ntaloudelliseen laajuuteen nähden sanottakoon että se saattaa 'kultaisen\nsäännön' hallituksen itsetoimivaksi periaatteeksi. Mitä tahdomme tehdä\nitsellemme, se meidän täytyy välttämättä tehdä toisillekin. Aina\nsiihen asti kun taloudellinen yhteisetuisuus teki mahdolliseksi tässä\nmuodossa toteuttaa aate että kullakin kansalaisella tuli olla tukipiste\nmaassa, ei kansanvaltaisuus järjestelmällä ollut milloinkaan ollut\nmahdollisuutta kehittää taipumuksiansa.\"\n\n\"Näyttää siltä\", sanoin, \"että teidän taloudellisen yhdenvertaisuuden\nperusperiaatteenne, jonka minä olen luullut pääasiallisesti tähtäävän\nja tarkoittavan kansan aineellisen hyvinvoinnin etua, onkin aivan yhtä\npaljon valtiollisen politiikan periaatetta hallituksen varmentamiseksi.\"\n\n\"Niin se varmaan on\", vastasi tohtori. \"Meidän taloudellinen\njärjestelmämme on yhtä valtioviisas kuin inhimillinenkin toimenpide.\nTiedättehän että jokaisen hallituksen vaikuttavaisuuden tai\npysyväisyyden ensi ehtona on että hallitusvalta suoraan, muuttumatta\nja ylinnä harrastaa yleistä hyvinvointia -- se on, koko valtion\nkukoistusta erillään sen kaikista osista. Monarkian vahvana puolena\noli ollut se että kuningas maan omistajana itsekkäistä syistä tätä\nharrastusta tunsi. Virkavaltaisella hallitusmuodolla oli yksinomaan\ntästä syystä aina jonkinlaista raakalaatuista vaikuttavaisuutta.\nToiselta puolen oli kansanvaltaisuuden tuhoavana heikkoutena sen\nnegatiivisen jakson aikana ennen suurta vallankumousta se että\nkansalla, joka oli hallitsija, oli yksilöllisesti vain epäsuoraa ja\nkuviteltua harrastusta valtioon kokonaisuudessaan tai sen koneistoon\nnähden -- sen todellinen, pääasiallinen, muuttumaton ja suoranainen\nharrastus oli keskittyneenä persoonalliseen kohtaloon, yksityiseen\ntukipisteeseen, erillään ja vastakkaisena yleisestä tukipisteestä.\nInnostuksen hetkinä he saattoivat yhtyä kannattamaan yhteiskuntaa,\nmutta enimmäkseen tällä ei ollut mitään valvojaa, vaan oli alttiina\nihmisten ja puolueitten suunnitteluille jotka kokivat ryöstää\nyhteiskuntaa ja käyttää hallituskoneistoa persoonallisiin tai\npuoluetarkoituksiin. Tämä oli kansavaltaisuusrakenteen heikkoutta,\njonka vuoksi se ensi nuoruutensa elettyään muuttui vaihdellen sikäli\nkuin rikkauden erilaisuus kehittyi kaikista hallitusmuodoista\nmädänneimmäksi ja arvottomimmaksi ja herkimmäksi väärinkäytökselle\nja turmelukselle itsekkäisten, persoonallisten ja luokkatarkoituksen\nhyväksi. Sitä heikkoutta kesti niin kauvan kuin maan kapitaali,\nsen taloudelliset edut, olivat yksityisten käsissä ja se voitiin\nparantaa vain yksityiskapitalismin perinpohjaisella hävittämisellä\nja yhdistämällä kansan kapitaalin yhteisen valvonnan alaiseksi. Kun\ntämä oli tehty, niin sama taloudellinen peruste -- joka kapitaalin\nollessa yksityisten käsissä pyrki hävittämään sen yleisen innon joka\non kansanvaltaisen elämän henki -- tuli mitä voimakkaimmaksi yhteen\nliittäväksi mahdiksi ja saattoi kansan hallituksen ei ainoastaan\nihanteellisesti kaikkein oikeuden mukaisimmaksi, vaan käytännöllisesti\nkaikkein menestyksellisimmäksi ja vaikuttavimmaksi valtiolliseksi\njärjestelmäksi. Kansalainen joka tähän asti oli ollut yhden osan\nesitaistelijana jälellä olevaa vastaan, tuli tässä vaihdoksessa\nkokonaisuuden valvojaksi.\"\n\n\n\n\nLUKU IV.\n\nKahdennenkymmenennen vuosisadan pankkihuone.\n\n\nMuodollisuudet pankissa osottautuivat olevan sangen yksinkertaisia.\nTri Leete esitti minut ylijohtajalle ja loppu seurasi itsestään eikä\nkoko homma kestänyt kolmea minuuttia. Minulle ilmoitettiin että\ntäyskasvuisen kansalaisen vuosiosuus siltä vuodelta oli $4.000, ja\nettä minulle tuleva osa jälellä olevalta vuodelta -- oli syyskuun\nloppupuoli -- oli $1,075.41. Otin osotuksia $300 arvosta ja jätin loput\ntalletettavaksi, aivan niinkuin olisin tehnyt jossain yhdeksännentoista\nvuosisadan pankissa ottaessani käyttörahoja. Kun asia oli toimitettu\nmr. Chapin, ylijohtaja, kutsui minut konttooriinsa.\n\n\"Miltä tuntuu meidän pankkijärjestelmämme verrattuna teidän päivienne\njärjestelmään?\" hän kysyi.\n\n\"Sillä on mainittava etu sellaisen sentittömän liiketuttavan silmillä\nkatsottuna kuin minä olen\", vastasin -- \"nimittäin että sittenkin\non luottoa, vaikka ei ole mitään tallettanut; muuta tuskin tunnen\ntarpeeksi sanoakseni mielipiteeni.\"\n\n\"Kun pääsette tarkemmin pankkijärjestelmämme perille\", sanoi\nylijohtaja, \"niin luulen että hämmästytte sen yhtäläisyyttä oman\njärjestelmänne kanssa. Meillä kyllä ei ole rahaa eikä mitään mikä\nvastaisi rahaa, mutta koko pankkitiede alusta pitäin valmisteli\ntietä rahan poistamiseksi. Ainoa kohta missä meidän järjestelmämme\ntodellisesti eroaa teidän järjestelmästänne on se että jokainen\nalottaa vuoden samalla luottomäärällä ja että tämä luotto ei ole\nsiirrettävissä toiselle. Mitä tulee talletusten vaatimiseen, ennenkuin\nluottotili avataan, niin olemme siinä kohden ehdottomasti aivan yhtä\nvaativaisia kuin teidänkin pankkiirinne olivat, mutta meillä kansa\nkokonaisuudessaan tekee talletukset kaikkien puolesta yhtaikaa. Tämä\njoukkotalletus on sellaisten erilaisten käyttötarpeiden valmistusta ja\nsellaisten yleisten palvelusten toimittamista joiden odotetaan olevan\ntarpeellisia. Näille käyttötarpeille arvioidaan hinnat ja kustannukset\nja hintojen yhteenlaskettu summa jaettuna väestön lukumäärällä määrää\nkansalaisen persoonallisen luottosumman, joka yksinkertaisesti on hänen\nvuoden käyttötarpeisiin ja palveluksiin tasaisesti sisältyvä osansa.\nMutta epäilemättä tri Leete on kertonut teille kaiken tästä asiasta.\"\n\n\"Mutta minustahan ei ollut täällä tietoa vuoden arvioita tehtäessä\",\nsanoin. \"Toivon ettei luottoani ole otettu toisten ihmisten osuuksista.\"\n\n\"Siitä teidän ei ole tarvis olla huolissanne\", vastasi ylijohtaja.\n\"Vaikka onkin hämmästyttävää, miten kysynnän erilaisuudet pitävät\ntoisiansa tasapainossa, kun suuret väestöt ovat yhteydessä, olisi\nkuitenkin mahdotonta johtaa näin suurta liikettä kuin meidänkin on\nilman suuria vararahastoja. Tarkoituksena on pilaantuvain aineitten\ntuotantoa ja sellaisten joiden suhteen mieliteot usein vaihtelevat\npitää niin vähän edellä kysyntää kuin mahdollista, mutta kaikissa\ntärkeissä tuotantohaaroissa varataan aina niin suuri ylivarasto että\nkahden vuoden kato ei vaikuttaisi mitään pilaantumattomain aineitten\nhintaan, sekä samalla väestön odottamaton vaikkapa useimpiin miljooniin\nnouseva lisäys ei häiritsisi minään aikana väestön ylläpitoa.\"\n\n\"Tri Leete on minulle kertonut\", sanoin, \"että luotto-osuus jota\nkansalainen ei ole vuoden kuluessa käyttänyt peruutetaan ja on\nse mitätön seuraavana vuonna. Arvelen että se tarkoittaa varojen\nkasaantumismahdollisuuden estämistä, joka kaivaisi taloudellisten\nolosuhteittenne yhdenvertaisuuden perusteen ontoksi.\"\n\n\"Se vaikuttaa kyllä sellaisen kasaantumisen estämiseksi\", sanoi\nylijohtaja, \"mutta toiselta puolen se on tarpeellinen kansallisen\nkirjanpidon tekemiseksi yksinkertaisemmaksi ja sekaannusten\nestämiseksi. Vuotuinen luotto on maksuosotus erikoisista vissin\nvuoden aikana suoritetuista valmisteista. Seuraavaksi vuodeksi\ntehdään uusi arviolasku hiukan erilaisilla perusteilla, ja jotta se\nvoidaan toimittaa ovat kirjat päätettävät ja kaikki maksuosotukset\nperustettavat joita ei ole peritty, jotta tiedämme täsmälleen millä\nkannalla olemme.\"\n\n\"Miten sitten käy, jos kulutan luottosummani, ennenkuin vuosi on\nlopussa?\"\n\nYlijohtaja hymyili. \"Olen lukenut\", hän sanoi, \"että tuhlauspahe oli\nsangen vakava teidän päivinänne. Meidän järjestelmällämme on se etu\nteidän rinnallanne että pahinkaan tuhlari ei voi koskea pääomaansa joka\non hänen jakamaton samallainen osuutensa kansan kapitaalista. Enintäin\nvoi hän hävittää vuotuisen osinkonsa. Jos tämän tekisitte, niin en\nepäile etteivät ystävänne pitäisi huolta teistä, ja elleivät he sitä\ntekisi, niin saatte olla varma että kansa sen tahtoisi tehdä, sillä\nmeillä ei ole sitä tanakkaa vatsaa, jonka nojalla esi-isämme saattoivat\nkyllältään nauttia, vaikka nälkäisiä ihmisiä oli heidän ympärillään. Me\nolemme todella niin herkkätuntoisia että tietäessämme yhdenkään yksilön\nkansan joukossa olevan puutteessa veisi se meiltä öiden unet. Jos te\ntahtoisitte pysyä puutteen alaisena, niin teidän täytyisi kätkeytyä\ntoisten silmiltä sitä tarkoitusta varten.\"\n\n\"Onko teillä mitään tietoa\", kysyin, \"miten paljon tämä $4,000\nluottosumma olisi vastannut ostokyvyssä vuonna 1887?\"\n\n\"Jotakuinkin $6,000 tai $7,000 luullakseni\", vastasi mr. Chapin.\n\"Arvostellessanne kansalaisen taloudellista tilaa teidän tulee muistaa\nettä suuri joukko erilaisia palveluksia ja käyttötarpeita on nyt\nmaksuttomasti yleisesti käytettävissä, joista ennen yksilöiden oli\nmaksettava, kuten esimerkiksi vesi, valo, musiikki, sanomalehdet,\nteaatteri ja ooppera, kaikellaiset posti- ja sähkökuletusneuvot,\nkulkulaitos ja monet muut liian lukuisat luetella.\"\n\n\"Mutta kun niin paljon yleisön eli yhteisesti käytettäväksi luovutatte,\nniin miksi ei kaikkia anneta samalla tavalla? Sehän tekisi asiat vielä\nyksinkertaisemmiksi, luullakseni.\"\n\n\"Me arvelemme päinvastoin että se sekoittaisi hallitustoimia, eikä se\nmitenkään yhtä hyvin kansan tarvetta vastaisi. Katsokaahan me vaadimme\nyhdenvertaisuutta, mutta meitä ei miellytä samanlaisuus, ja me koetamme\nmenoarvioissamme varata mahdollisimman erilaisia makuja varten vapaan\nnautinnon.\"\n\nArvellen että minua miellyttäisi niiden katseleminen oli ylijohtaja\ntuonut konttooriin muutamia pankin kirjoja. Vaikka en ollut\nollenkaan ollut mikään asiantuntija yhdeksännentoista vuosisadan\nkirjanpitojärjestelmässä, olin kuitenkin suuresti ihmeissäni näiden\ntilien tavattomasta yksinkertaisuudesta niiden rinnalla joihin olin\nennen perehtynyt. Tästä puhuessani lisäsin että se minua hämmästytti\nsitäkin enemmän kun olin ennakolta muodostanut sen arvelun että kun\nkansallisen ko-operatiivijärjestelmän etevämmyys oli suuri meidän\nliiketapojen rinnalla, niin se myös aiheutti suuren lisäyksen\nkirjanpidossa verrattuna siihen mikä oli tarpeen vanhan järjestelmän\naikana. Ylijohtaja ja tohtori Leete katsoivat toisiaan ja hymyilivät.\n\n\"Tiedättekö, mr West\", sanoi ensinmainittu, \"meistä tuntuu sangen\nomituiselta että teillä tällainen arvelu saattoi olla? Meidän arviomme\nmukaan nykyisen järjestelmän aikana yksi kirjanpitäjä tekee sen missä\nkaksitoista tarvittiin teidän aikananne.\"\n\n\"Mutta\", sanoin, \"onhan kansalla nyt erikoinen tili jokaiselle\nmiehelle, naiselle ja lapselle joka maassa asuu.\"\n\n\"On tietysti\", vastasi ylijohtaja, \"mutta eiköpä teidän aikananne\nollut samoin? Miten olisi muuten voitu arvioida ja koota veroja taikka\nkiristää tusinoittain muita velvollisuuksia kansalaisilta? Esimerkiksi\nteidän verotusjärjestelmänne jo yksin kaikkine tutkintoineen,\narvioimisineen, keräyskoneistoineen ja rangaistuksineen oli äärettömän\npaljon monimutkaisempi kuin edessänne olevissa kirjoissa näkyvät tilit,\njoihin sisältyy, kuten näette, jokaiselle henkilölle saman luoton\nantaminen vuoden alusta sekä jälestäpäin yksinkertainen maksuosotusten\nmerkitseminen lukematta korkoja taikka muita tuloposteja. Niin\nyksinkertaiset ja vaihtelemattomat ovat todella olosuhteet, mr. West,\nettä tilit tehdään automaattisesti koneella ja kirjanpitäjä vain\nnäppäilee koskettimia.\"\n\n\"Mutta ymmärtääkseni kutakin kansalaista varten on myös luettelo hänen\ntekemistään palveluksista hänen kykyjensä luokittelemiseksi.\"\n\n\"On tietysti ja mitä seikkaperäisin sekä mitä huolellisimmin varjeltu\nerehdyksiä ja kohtuuttomuutta vastaan. Mutta sillä luettelolla ei ole\nmitään tekemistä rahojenne taikka tekemästänne työstä maksettavain\npalkkojen kanssa, vaan se pikemmin on yksinkertainen kunnialuettelo\nkasvatuksenne perustuksesta jonka mukaan oppilaitten luokitus on\nmäärätty.\"\n\n\"Mutta kansalaisella on myös liikesuhteensa yleisten puotein kanssa\njoista hän tarpeensa noutaa?\"\n\n\"Kyllä niin, mutta ei luottosuhdetta. Kuten teidän aikalaisenne\nolisivat sanoneet, kaikki ostokset tapahtuvat vain käteisellä rahalla\n-- se on luottokorteilla.\"\n\n\"Sittenkin on vielä jälellä\", intin yhä, \"tilinteko tavaroista ja\npalveluksista puotien ja tuotanto-osastojen välillä sekä erikoisten\nosastojen välillä.\"\n\n\"Tietysti; mutta kun koko järjestelmä on saman johdon alaisena ja\nkaikki osastot toimivat yhdessä hankaamatta toisiinsa ja ilman\nminkäänlaista epäsoinnun aihetta, niin on sellainen tilinteko\nlapsen työtä verrattuna liikejärjestelyyn toisiaan epäileväin\nyksityiskapitalistien välillä, jotka teidän päivinänne jakoivat\nkeskenään liikemarkkinat ja valvoivat öitä keksiäkseen puijaustemppuja\nmillä pettää, lyödä ja voittaa toisensa.\n\n\"Mutta entä tarkat tilastot joille perustatte tuotantoa johtavat\narviolaskut? Siinä ainakin tarvitaan sangen paljon numeroimista.\"\n\n\"Teidän kansallinen ja valtiohallituksenne\", vastasi mr. Chapin,\n\"julkaisivat joka vuosi suuret määrät samallaisia tilastoja, joiden\nsamalla kuin ne olivat epäluotettavat täytyi olla paljon suurempain\nvaivojen takana kerättäessä, siihen katsoen että niihin yhtyi vähemmän\ntervetullut yksityisten henkilöitten liikeasiain tarkastaminen, sen\nsijaan että koko summa olisi ollut pelkkää kertomusten kokoamista\nsuuren liikkeen eri osastojen kirjoista. Kunkin tehtailijan,\nkauppiaan ja puodin pitäjän tuli teidän aikananne tehdä ennakkoarvio\nmahdollisesta kulutuksesta ja hairahdukset merkitsivät häviötä.\nJa kuitenkin hän saattoi vain arvata, koska hänellä ei ollut\nriittävästi tietoja. Täydellisten tietojen avulla, jotka meillä on, on\nennakkoarvioiden varmuus lisääntynyt samassa määrässä kuin vaikeudetkin\novat muuttuneet yksinkertaisemmiksi.\"\n\n\"Pyydän säästäkää minut enemmistä osotuksista arvosteluni typeryyden\nsuhteen.\"\n\n\"Eihän tässä, mr. West, ole kysymystäkään typeryydestä. Kokonaan uusi\nasiain järjestelmä aina ensi näkemältä tuntuu monimutkaiselta, vaikka\nlähemmin tutkistellen se osottautuu itse yksinkertaisuudeksi. Mutta\npyydän älkää nyt vielä minua keskeyttäkö, sillä olen kertonut teille\nvasta toisen puolen asiasta. Olen osottanut teille, miten harvat ja\nyksinkertaiset ovat meidän pitämämme tilit teidän vastaavissa suhteissa\npitämiinne tileihin verrattuna; mutta huomattavin kohta kysymyksessä\non eräät teidän pitämänne tilit, joita meillä ei ole ollenkaan.\nDebet ja kredit sanoja ei enää tunneta; korko, vuokra, osinko ja\nkaikki niille perustetut laskut ovat inhimillisestä liikkeestä\nkokonaan hävinneet. Teidän päivinänne jokainen, lukuunottamatta hänen\ntiliänsä valtion kanssa, oli sotkeutuneena tiliverkkoon kaikesta\nmikä häntä koski. Alhaisinkin palkkalainen oli ainakin kuuden,\nseitsemän liikemiehen kirjoissa ja varakas mies useampain kymmenien\nja satojenkin, puhumattakaan kauppa-alalla olevista ihmisistä.\nLiukkaasti kulkeva dollari asettui aloilleen niin monta kertaa ja\nniin monessa paikassa vaeltaessaan kädestä toiseen että me olemme\narvioineet sen noin viidessä vuodessa täytyneen maksaa itsensä\nmusteen ja kynän kuulutuksessa sekä kauppa-apulaisten palkoissa,\npuhumattakaan kulumisesta ja hankaantumisesta. Kaikki nämä yksityis- ja\nliiketilien muodot ovat nyt poistetut. Kukaan ei ole toiselle velkaa\neikä kukaan toista velo eikä kellään ole kontrahtia toisen kanssa eikä\nminkäänlaista tilitettävää, vaan jokainen yksinkertaisesti kohtelee\ntoistaan niinkuin kunkin luonnolliset hyveet ansaitsevat.\"\n\n\n\n\nLUKU V.\n\nSaan kokea uuden vaikutelman.\n\n\n\"Tohtori\", sanoin tullessamme ulos pankista, \"minulla on sangen\nmerkillinen tunne.\"\n\n\"Minkälainen tunne?\"\n\n\"Se on vaikutelma jonka laista ei minulla koskaan ennen ole ollut\",\nsanoin, \"enkä milloinkaan odottanut. Minusta tuntuu kuin haluaisin\nlähteä työhön. Niin, Julian West, miljoonain omistaja, vetelehtijä\nammatiltaan, joka ei koskaan ole mitään hyödyllistä eläessään tehnyt\neikä koskaan tahtonut tehdä, tuntee itsensä vallanneen voittamattoman\nhalun kääriä ylös hihansa ja tehdä jotakin mikä vastaisi hänen\nelämäänsä.\"\n\n\"Mutta\", sanoi tohtori, \"kongressi on julistanut teidät kansan\nvieraaksi ja varta vasten vapauttanut teidät velvollisuuksista\nyleisessä palveluksessa.\"\n\n\"Se on kaikki sangen hyvä ja minä ymmärrän sen hyväntahtoisuuden, mutta\nminä alan tuntea etten saa nauttia mitään tietäessäni eläväni toisten\nihmisten kustannuksella.\"\n\n\"Mitä luulette sen olevan\", sanoi tohtori hymyillen, \"joka on teille\ntuottanut tämän tunteen että elätte toisten kustannuksella, jota ette\nkuten sanotte ole koskaan ennen tuntenut?\"\n\n\"En ole koskaan ollut halukas itsetutkisteluihin\", vastasin, \"mutta\ntunteen vaihto on sangen helppoa selvittää tässä asiassa. Minä huomaan\nolevani yhteiskunnan piirissä jonka jokainen ruumiiltaan terve jäsen\nsuorittaa oman osansa sen aineellisen varakkuuden kokoamiseksi,\njota minäkin osaltani nautin. Merkillisen jäykät täytyisi sen\nhenkilön tunteet olla joka ei sellaisissa oloissa häpeäisi olla\nyhtymättä toisiin ja tekemättä osaansa. Miksi en ymmärtänyt samalla\ntavoin työvelvollisuuksia yhdeksännellätoista vuosisadalla? Siksi,\nyksinkertaisesti ettei silloin ollut mitään työn jakojärjestelmää\ntaikka ei mitään järjestelmää ollenkaan. Siitä syystä ettei ollut\nolemassa mitään rehellistä työjaon määräystä eikä edes oikeudellista\nviittaustakaan siihen, jokainen joka voi, kieräili itsensä siitä\nvapaaksi ja ne jotka eivät voineet siitä vapautua kirosivat\nonnellisempia ja tekivätpä vielä niin paljon pahaakin kuin vain voivat.\nOtaksukaamme että joku rikas nuori kansalainen, minun kaltaiseni, olisi\ntuntenut halua suorittaa osansa. Miten hänen olisi tullut menetellä?\nEi ollut olemassa mitään yhteiskunnallista järjestöä jonka avulla\ntyö olisi voitu jakaa jonkinlaisilla oikeuden perusteilla. Ei ollut\nmitään yhteistoiminnan mahdollisuutta. Meillä oli valittavana joko\nkäyttää hyväksemme talousjärjestelmän myöntämää etua elää toisten\nkustannuksella taikka suoda heille etu elää meidän kustannuksellamme.\nMeidän tuli kiivetä heidän hartioilleen, jos mielimme estää heitä\nkiipeämästä meidän hartioillemme. Meidän täytyi joko nauttia etua\nväärästä järjestelmästä taikka joutua sen uhreiksi. Ja kun toisessa\nvaihtoehdossa ei ollut sen enempää siveellistä tyydytystä kuin\ntoisessakaan, me luonnollisesti pidimme ensin mainittua parempana.\nVilaukselta siivoimmat meistä kyllä tunnustivat sen äärettömän\nhalpamaisuuden jona täytyi pitää toimeentulonsa imemistä raatajilta,\nmutta omaatuntoamme täydelleen rauhoitti talousjärjestelmä joka\nnäytti niin toivottomalta sekamelskalta että kukaan ei voinut nähdä\nsen läpi, ei oikaista sitä eikä itse tehdä oikein sen vallitessa.\nMinä voin vakuuttaa ettei kukaan minun seurapiiristäni, ei ainakaan\nkukaan ystävistäni, joka olisi samoin kuin minä joutunut tänä aamuna\nehdottomasti yksinkertaisen, oikean ja yhdenvertaisen teollisuuskuorman\njakojärjestelmän vaikutuksen alaiseksi, olisi muuta voinut kuin tuntea\nsamaa kuin minäkin, kääriä hihansa ylös ja tarttua työhön.\"\n\n\"Siitä olen kyllä aivan varma\", sanoi tohtori. \"Teidän kokemuksenne\nmerkitsevällä tavalla vahvistaa sen vallankumoushistorian luvun joka\nmeille kertoo että kun nykyinen talousjärjestelmä oli perustettu,\nniin ne jotka vanhan järjestelmän aikana olivat olleet mitä\nparantumattomimpia laiskureita ja maankiertäjiä yhtyivät innostuneina\nvaltion palvelukseen tunnustaen uusien toimenpiteitten ehdottoman\noikeuden ja kohtuullisuuden. Mutta puhuaksemme nykyisestä asemastanne,\nmiksi ei minun aikaisempi ehdotukseni kelpaisi että te luennoissa\nkertoisitte kansallemme yhdeksännestätoista vuosisadasta?\"\n\n\"Minä arvelin ensiksi että se olisi hyvä aate\", vastasin, \"mutta\nkeskustelumme puutarhassa tänä aamuna on saanut minun uskomaan\nettä minä ja minun aikalaiseni olemme kaikkein viimeisiä niiden\nihmisten joukossa joilla on ollut jotakin järjellistä käsitystä\nyhdeksännestätoista vuosisadasta, mitä se tarkoitti ja minne se oli\npyrkimässä. Kun olen ollut seurassanne muutamia vuosia, voin oppia\ntarpeeksi omasta aikakaudestani puhuakseni siitä järjellisesti.\"\n\n\"Siinä kyllä on jotakin perää\", vastasi tohtori. \"Mutta\nasiasta toiseen, näettekö tuota suurta rakennusta jossa on\ntorni aivan vastapäätä katuristeystä? Se on meidän paikallinen\nteollisuustoimistomme. Ehkäpä arvellessanne mitä teidän tulisi tehdä\nollaksenne hyödyksi, haluaisitte oppia hiukan sitä järjestelmää jonka\nperusteella kansamme valitsee toimintansa.\"\n\nMinä heti suostuin ja astuimme katuristeyksen poikki toimistoon.\n\n\"Olen esittänyt teille tähän asti\", sanoi tohtori, \"vain\npääpiirteet yleisen teollisuuspalveluksemme järjestelmästä. Te\ntiedätte että jokainen kumpaakin sukupuolta, ellei häntä jostain\nsyystä ole väliaikaisesti tai kokonaan vapautettu, astuu yleiseen\nteollisuuspalvelukseen yhdenkolmatta vuotiaana ja kolme vuotta oltuaan\njonkinlaisena yleisenä oppilaana luokittamattomilla asteilla valitsee\nerikoisen toimensa, ellei pidä parempana opiskella pitemmälle jotakin\ntieteellistä ammattia varten. Kun noin miljoona nuorukaista, enemmän\ntai vähemmän vuosittain valitsee toiminta-alansa, ymmärtänette että on\nmonimutkainen tehtävä kullekin sellaisen paikan löytäminen joka vastaa\nsekä hänen omaa haluansa että yleisen palveluksen tarpeita.\"\n\nVakuutin tohtorille että olin todella tätä asiata miettinyt\n\n\"Muuan hetki\", hän sanoi, \"riittää selvittämään ajatuksenne tästä\nkysymyksestä ja osottamaan teille miten ihmeellisesti vähäinen\njärjellinen järjestelmä on saattanut yksinkertaiseksi sopivan elämän\nuran keksimisen mikä teidän päivinänne näyttää olleen niin vaikea asia\nja niin harvoin tyydyttävällä tavalla onnistui.\"\n\nLöydettyämme mukavan nurkan itsellemme lähellä akkunaa keskimmäisessä\nsalissa, tohtori toi pian joukon kaavalanketteja ja luetteloja ja\nalkoi selittää niitä minulle. Ensiksi hän näytti minulle yleisen\nhallituksen vuosijulistuksen maan tarpeista, joka seikkaperäisesti\nosotti missä suhteessa sinä vuonna käytettäväksi tuleva työn tekijäin\nvoima oli jaettava eri toiminta-alojen välillä teollisuuspalvelukseen\nnähden. Se oli se puoli asiasta joka osotti yleisessä palveluksessa\nehdottomasti suoritettavia välttämättömyyksiä. Sitten hän näytti\nminulle ehdonvaltaisuuseli valintalanketteja, joihin kukin sinä vuonna\nluokittamattomasta palveluksesta päässyt nuorukainen merkitsi, jos\nhalusi valita, mitä toiminta-alaa yleisessä palveluksessa hän piti\nparaimpana, ja jos hän ei lankettia täyttänyt pidettiin sitä merkkinä\nsiitä että hän oli taipuvainen ottamaan vastaan sen toimen mitä\nyleisessä palveluksessa kaivattiin.\n\n\"Mutta\", sanoin, \"asuinpaikan asema on useasti yhtä tärkeä kuin\ntoiminta-alan laatu. Esimerkiksi joku ei haluaisi joutua erilleen\nvanhemmistaan etkä varmastikaan lemmitystään, vaikkapa hänelle määrätty\ntoiminta-ala muussa suhteessa olisi miten tyydyttävä.\"\n\n\"Aivan oikein\", sanoi tohtori. \"Mutta jos meidän\nteollisuusjärjestelmämme ryhtyisi erottamaan rakastavaisia ja\nystäviä, perheen isiä ja äitejä, vanhempia ja lapsia välittämättä\nheidän toivoistaan, ei se varmaankaan kauvan pysyisi pystyssä. Te\nnäette tämän sarakkeen paikkakunnista. Jos te merkitsette ristinne\nBostonin kohdalla tässä sarakkeessa, sitoo se hallituksen määräämään\npalveluspaikkanne sen piirin rajain sisälle. Kullakin kansalaisella on\noikeus vaatia palveluspaikka itselleen kotipiirissään. Muutenhan, kuten\nsanoitte rakkauden ja ystävyyden siteet raakamaisesti katkottaisiin.\nMutta tietenkään ei kahta hyvää voi kaikki saavuttaa; jos vaaditte\nehdottomasti saada työpaikan kotipiirissänne täytyy teidän tyytyä\ntoiminta-alaan jonka rinnalla olisitte parempana pitäneet jotakin\ntointa, mikä olisi ollut saatavissanne, jos olisitte halunneet lähteä\nkotoa pois. Kuitenkaan ei ole tavallista että kenenkään tarvitsee\nuhrata valitsemaansa toiminta-alaa tunnesiteiden takia. Maa on jaettu\nteollisuuspiireihin eli alueisiin joihin kuhunkin on koetettu muodostaa\nmahdollisimman täydellinen teollisuusjärjestelmä, missä kaikki\ntärkeät ammatit ja toiminta-alat ovat edustettuina. Tällä tavoin on\nuseimmilla meistä mahdollisuutta löytää tilaisuuksia valitsemallaan\ntoiminta-alalla tarvitsematta erota ystävistään. Tämä on sitäkin\nyksinkertaisemmin saavutettavissa, kun nykyaikaiset kulkuneuvot\novat siihen määrään poistaneet välimatkojen erotuksen että ihminen\njoka asun Bostonissa ja tekee työtä Springfieldissä, sadan mailin\npäässä on tavallaan kutakuinkin yhtä lähellä toimintapaikkaansa\nkuin tavallinen työmies oli teidän aikananne. Sellainen joka asuisi\nBostonissa ja tekisi työtä kahden sadan mailin päässä (Albanyssa)\nolisi paljon paremmassa asemassa kuin tavallinen Bostonissa työtä\ntehnyt laitakaupunkilainen sata vuotta sitten. Mutta samalla kuin suuri\njoukko haluaa saada toimen kotona, on monta sellaistakin jotka vaihteen\nvuoksi pitävät paljon parempana lähteä lapsuuden tanteriltaan. Nämä\nmyös osottavat halunsa merkitsemällä sen piirin numeron jonne haluavat\npäästä toimimaan. Samoin tulee osottaa vielä joku toinen tai kolmas\npaikka mitä asianomainen parempana pitää, joten huono olisi onni ellei\nvoisi saada olopaikkaa ainakin siinä osassa maata jossa haluaa, vaikka\npaikkakunnan valintamääräys on sitova vain siinä tapauksessa että\nhenkilö haluaa jäädä kotipiiriinsä. Muussa tapauksessa neuvotellaan\nasiasta niin kauvan että ristiriitaiset vaatimukset saadaan\nsovitetuiksi. Kun vapaaehtoinen siten on täyttänyt valintalankettinsa\nvie hän sen asianomaiselle registeeraajalle ja saapi luokituksensa\nvirallisesti leimatuksi siihen.\"\n\n\"Mikä on tämä luokitus?\" kysyin.\n\n\"Se on numero joka osottaa hänen edellistä asemaansa kouluissa\nja palvellessaan luokittamattomana työn tekijänä, ja arvellaan\nsen olevan paraan saavutettavan tunnusmerkin hänen suhteellisesta\njärkevyydestään, kykeneväisyydestään ja uutteruudestaan työstä.\nJos on enemmän tarjokkaita erikoisiin toimiin kuin tiloja, niin\nluokitukseltaan alin saapi tyytyä toiseen tai kolmanteen valintasijaan.\nValintalanketit käsitellään lopuksi paikallistoimistossa ja sovitellaan\nteollisuuspiirin keskuskonttoorissa. Kaikille jotka ovat vaatineet\ntyötä kotipiirissään varataan ensin työpaikka luokituksen mukaan.\nLanketit joissa vaaditaan työtä toisissa piireissä lähetetään\nkansallistoimistoon ja siellä ne sovitellaan toisista piireistä\ntulleitten kanssa, niin että tarjokkaille varataan paikka niin paljon\nkuin mahdollista heidän toivomustensa mukaan ja heidän suhteelliseen\nluokitusoikeuteensa katsoen, milloin vaatimukset ristiriitaan joutuvat.\nAina on havaittu että yksilöitten persoonalliset omituisuudet\nsuurissa yhteyksissä ovat merkillisesti taipuvaiset pitämään toisiaan\ntasapainossa ja keskinäisesti täydentämään toisiaan, ja tämä ilmiö on\nmerkittävällä tavalla huomattavissa meidän järjestelmässä toiminta-alaa\nja paikkaa valittaessa. Valintalanketit täytetään kesäkuussa, ja\nelokuun ensi päivänä jokainen tietää missä hänen on ilmoittauduttava\npalvelukseen lokakuussa.\n\n\"Mutta jos joku on saanut määräyksen joka on ehdottomasti\nepämiellyttävä joko paikkaan tai toimeen nähden, ei silloinkaan,\nenemmän kuin minään aikana, ole liian myöhäistä koettaa löytää toista.\nHallitus on tehnyt parastaan soveltaakseen kunkin työn tekijän\nyksilölliset taipumukset ja halun yleisen palveluksen tarpeitten\nmukaan, mutta sen koneisto on kunkin käytettävissä joka haluaa edelleen\nkoettaa asemaansa mukavammaksi saada.\"\n\nJa sitten tohtori saattoi minut muutto-osastolle ja näytti minulle\nmiten henkilöt jotka olivat tyytymättömiä saamaansa määräykseen joko\ntoiminnan tai paikan suhteen voivat ryhtyä kirjeenvaihtoon joka\npuolella maata olevain samallaisten tyytymättömäni kanssa ja järjestää\nkeskinäisten sopimusten kautta vaihtoja vapaaehtoisen järjestelyn\navulla.\n\n\"Jos henkilö ei ole ehdottomasti vastahakoinen mitään tekemään\", hän\nsanoi, \"eikä yhtäläisesti vastusta joka maan osaa, hän voi ennemmin\ntai myöhemmin varata itsellensä työpaikan sangen lähelle toivomaansa\ntoiminta-alaa ja paikkaa. Ja jos kaikesta huolimatta olisi joku niin\nsaamaton ettei voi toivoa menestyvänsä toimessaan eikä saada parempaa\nvaihtoa jonkun toisen kanssa, niin ei ole nykyään mitään valtion\nhyväksymää tointa mikä ei olotilaansa nähden olisi kuin arvokas\nlahja teidän päivienne mitä onnellisimmissa suhteissakin eläneelle\ntyömiehelle. Ei ole mitään paikkaa missä ei hengen tai terveyden\nvaara olisi alennettu mahdollisimman vähäiseksi ja työn tekijän\narvo ja oikeudet ehdottomasti taatut. Mallitus koettaa alituisesti\nsaada vähemmän miellyttäviä toiminta-aloja hupaisemmiksi erikoisten\netuoikeuksien, kuten vapaa-aikojen avulla ja muutenkin aina pitää\ntasapainoa niiden paremmuuden välillä niin oikeuden mukaisesti kuin\nmahdollista; ja jos lopultakin joku toiminta-ala kaikesta huolimatta\npysyisi niin vastenmielisenä ettei siilien ketään tarjokkaita\nilmaantuisi ja kuitenkin olisi se välttämätön, niin sen saisivat\nsuorittaa kaikki vuoron jälkeen.\"\n\n\"Kuten esimerkiksi\", sanoin, \"sellainen työ kuin likajohtojen korjaus\nja puhdistus.\"\n\n\"Jos senlaatuinen työ olisi yhtä vastenmielistä kuin sen täytyi olla\nteidän päivinänne, niin rohkenen sanoa että se olisi suoritettu\nvuoron jälkeen jolloin kaikki olisivat vuoronsa saaneet\", vastasi\ntohtori, \"mutta meidän likajohtomme ovat yhtä puhtaat kuin katumme.\nNiissä virtaa vain vettä joka on kemiallisesti puhdistettu ja lemusta\nvapautettu, ennenkuin se niihin pääsee, laitoksen avulla joka on\njokaisen vesisäiliön yhteydessä. Saman laitoksen avulla kaikki\nkiinteä loka sähköllä poltetaan ja poistetaan tuhkana. Tämä parannus\nlokaviemäreistä, joka seurasi heti suuren vallankumouksen kintereillä,\nolisi ilman vallankumousta saanut odottaa satoja vuosia täytäntöön\npanoaan, vaikka tarpeelliset tieteelliset tiedot ja keinot olivat jo\nkauan olleet päteviksi tunnettuja. Tämä asia on vain yksi esimerkki\nniistä tuhansista keksinnöistä vastenmielisten ja vaarallisten\ntyölaatujen poistamiseksi, joita, vaikkakin olivat yksinkertaisia,\nmaailma ei milloinkaan välittänyt ruveta toteuttamaan niin kauan kuin\nrikkailla oli köyhissä valitusoikeutta vailla oleva taloudellinen\norjarotu jonka hartioille saattoivat kaiken kuormansa kasata.\nTaloudellinen yhdenvertaisuuden vaikutus oli se että tuli yhtäläisesti\nkaikkien etujen mukaiseksi eniten vastenmielisten tehtävien poistaminen\nmikäli mahdollista, koska tästä lähin ne täytyi tasan suorittaa\nkaikkien. Tällä tavoin kokonaan erillään asian moraalisesta puolesta\nkemiallisen, terveydellisen ja koneellisen tieteen ennätykset ovat\nsanomattomassa kiitollisuuden velassa vallankumoukselle.\n\n\"Arvattavasti\", sanoin, \"on teillä joskus omituisia henkilöitä --,\n'käyriä keppejä', kuten me niitä nimitimme -- jotka kieltäytyvät\ntaipumasta yhteiskunnalliseen järjestykseen millään ehdolla ja\ntunnustamasta sellaisia asioita kuin yhteiskunnallinen velvollisuus.\nJos sellainen henkilö ehdottomasti kieltäytyy suorittamasta\nminkäänlaista teollisuuspalvelusta tai muuta hyödyllistä millään\nehdolla, niin mitä hänelle tehdään? Epäilemättä on järjestelmässänne\npakottava puoli sellaisten henkilöitten varalta?\"\n\n\"Ei ollenkaan\", vastasi tohtori. \"Ellei järjestelmämme voi seisoa\nsen ansion pohjalla että se on mahdollisimman paras järjestys\nkaikkien korkeimman hyvinvoinnin edistämiseksi, niin kaatukoon.\nTeollisuuspalveluksen suhteen laki sanoo yksinkertaisesti että\njos joku kieltäytyy suorittamasta osaansa yhteiskuntajärjestyksen\nylläpitämisessä, niin hänen ei sallita ottaa osaa sen etuihinkaan.\nSelvää on ettei olisi kohtuullista toisiin nähden, jos joku näin\ntekisi. Mutta pakottaa häntä työhön vastoin hänen tahtoansa väkisin\n-- sellainen aatos olisi kauhistava kansamme mielestä. Yhteiskunnan\npalveleminen on ennen kaikkea kunniapalvelusta, ja kaikki siihen\nkuuluvat ovat niinkuin te sanoitte ritarillisia. Samoinkuin teidän\naikananne sotilaat eivät tahtoneet palvella yhdessä raukkojen kanssa,\nvaan rummuttivat pelkurit ulos leiristä, niin kieltäytyisivät työn\ntekijät yhteydestä henkilöitten kanssa jotka julkisesti koettaisivat\nvälttää kansallisia velvollisuuksiaan.\"\n\n\"Mutta miten menettelette sellaisten henkilöitten kanssa?\"\n\n\"Jos täysikasvuinen, joka ei ole rikollinen eikä mielisairas,\nharkintansa jälkeen ja ehdottomasti kieltäytyy suorittamasta millään\ntavalla palvelusosuuttansa joko valitsemallaan toiminta-alalla taikka\nvalinnan laiminlyötyään hänelle määrätyssä toimessa, annetaan hänelle\nsellainen varasto siemeniä ja työaseita kuin itse näkee paraaksi valita\nja viedään varta vasten sellaisia henkilöitä varten varatulle alueelle,\njoka ehkä hiukan vastaa sellaisille intiaaneille teidän päivinänne\nluovutettuja alueita jotka olivat vastahakoisia sivistykselle. Sinne\nhänet jätetään työskentelemään paremman ratkaisun saavuttamista\nolemassaolon kysymykseen kuin meidän yhteiskuntamme tarjoo, jos\nhän sen voi tehdä Me arvelemme että meillä on mahdollisimman paras\nyhteiskuntajärjestelmä, mutta jos parempi on olemassa, tahdomme sen\noppia tuntemaan hyväksyäksemme sen. Me kiihoitamme kokeiluhalua.\"\n\n\"Ja onko todella tapauksia\", sanoin, \"jolloin yksilöt näin\nvapaaehtoisesti lähtevät yhteiskunnasta pitäen sitä parempana kuin\nyhteiskunnallisten velvollisuuksiensa suorittamista?\n\n\"On ollut sellaisia tapauksia, vaikka en tiedä, onko niitä tätä nykyä.\nMutta määräykset niiden varalta ovat olemassa.\"\n\n\n\n\nLUKU VI.\n\n\"Häpeä sille joka pahaa siitä ajattelee.\"\n\n\nSaapuessamme kotiin sanoi tohtori:\n\n\"Minä jätän teidät Edithin huostaan tänä aamuna. Asia on niin että\nvelvollisuuteni opastajana, vaikka erinomaisesti ovat mieleeni, eivät\nole pelkkää laiskan virkaa. Keskustelussamme äsken syntyneet kysymykset\nosottavat että minun täytyy terästää yleisiä tietojani teidän päivienne\nja nykyajan välisistä vastakkaisuuksista katselemalla historiallisia\nkirjailijoita. Puhelumme tänä aamuna on aiheuttanut tutkisteluja jotka\nantavat minulle kiirettä koko lopulle päivää.\"\n\nTapasin Edithin puutarhassa ja sain häneltä onnittelut täysien\nkansalaisoikeuksieni johdosta. Hän ei näyttänyt ollenkaan hämmästyvän\nsaadessaan tietää aikovani ottaa heti paikan teollisuuspalveluksessa.\n\n\"Tietysti tahdot astua palvelukseen niin pian kuin voit\", hän sanoi.\n\"Tiesin kyllä että sen tahdot tehdä. Se on ainoa keino millä päästä\nkanssakäymiseen kansan kanssa ja tuntea olevansa kansan jäsen. Se on\nsuuri tapaus jota kaikki kaipailemme lapsesta pitäin.\"\n\n\"Puhuessamme teollisuuspalveluksesta\", sanoin, \"muistuu mieleeni muuan\nkysymys jota olen kymmenkunnan kertaa aikonut sinulta kysyä. Minä\ntiedän että jokainen joka vain kykenee, niin naiset kuin miehetkin,\npalvelee kansaa yhdenkolmatta vuotiaasta neljänkymmenen viiden\nvuotiaaksi jollain hyödyllisellä toiminta-alalla; mutta mikäli olen\nnähnyt, et sinä, vaikka olet terveyden ja reippauden perikuva, ole\nmissään työssä, vaan aivan samallainen kuin suloisen joutilaisuuden\nnuoret naiset minun aikanani jotka kuluttivat aikaansa istumalla\nseurusteluhuoneessa ja näytellen sievyyttä. Tietysti minusta se on\nerittäin sopivaa että olet vapaana, mutta miten oikeastaan tämä\njoutilaisuutesi soveltuu yhteen yleisen palvelusvelvollisuuden kanssa?\"\n\nEdithiä tämä huvitti tavattomasti.\n\n\"Vai sinä arvelet että minä pyrin laiskottelemaan? Eikö ole vielä\npäähäsi pälkähtänyt että voisi olla sellaisiakin asioita olemassa kuin\nloma-aikoja tai lupia teollisuuspalveluksessapa että koko harvinainen\nja miellyttävä vieras kodissamme antaisi minulle luonnollisen\ntilaisuuden ottaakseni lomaa, jos vain voin saada?\"\n\n\"Ja voitko ottaa lomaa, milloin haluat?\"\n\n\"Osan siitä voimme ottaa milloin haluamme, tietysti kuitenkin aina\nsilmällä pitäen palveluksen tarpeita.\"\n\n\"Mutta minkälaista työtä sinä teet -- opetat koulussa,\nmaalailet lasimaalausta, pidät kirjoja hallituksessa, istut\nkassaluukulla yleisessä kaupassa vai hoidatko kirjoituskonetta tai\nsähkölennätinlaitosta?\"\n\n\"Siihenkö luetteloon sisältyivät kaikki naisten toiminta-alat teidän\naikoinanne?\"\n\n\"Ei toki; ne olivat vain helpoimpia ja huvittavimpia toimia. Naiset\nolivat myös lattioiden ja vaatteiden pesijöitä ja kaiken työn\npalvelijoita. Vastenmielisimmät ja nöyryyttävimmät orjan työt oli\nlykätty naisten hartioille köyhälistön luokassa; mutta minä arvelen\nettä sinä et sellaisessa työssä ole.\"\n\n\"Voit olla varma että minä teen osani vaikka missä vastenmielisessä\ntyössä mikä tahansa tehtävä on, ja niin tekee jokainen kansan jäsen;\nmutta me olemme kuitenkin jo kauan sitte järjestäneet asiat siten että\non sangen vähän sellaista työtä tehtävissä. Mutta sanohan, eikö teidän\naikananne ketään naista ollut koneenkäyttäjänä, farmarina, insinöörinä,\npuuseppänä, rautatöissä, rakentajana, konelämmittäjänä taikka muun\nsellaisen suurammatin jäsenenä?\"\n\n\"Ei ollut naisia niissä toimissa. Miehet niitä hoiti yksinomaan.\"\n\n\"Sen kai olen tiennytkin\", hän sanoi;, \"olen lukenut niin paljon, mutta\nonpa outoa puhua yhdeksännentoista vuosisadan miehen kanssa, joka on\nniin nykyajan miehen kaltainen ja ajatella että naiset olivat niin\nerilaiset asiain ollessa toisin järjestettyinä.\"\n\n\"Mutta todellakin\", sanoin, \"minä en voi ymmärtää miten naiset tässä\nsuhteessa voivat kovinkaan eri tavalla toimia, elleivät he ruumiiltaan\nole paljon vankempia. Useimmat näistä toimista joita juuri mainitsit\nolivat liian ankaria heidän voimilleen, ja siitä syystä ne suurima\nmaksi osaksi olivat miesten tehtäviä, ja niin arvelisin niiden vieläkin\ntäytyvän olla.\"\n\n\"Ei ole koko luettelossa mitään ammattia tai tointa\", vastasi Edith,\n\"johon naiset eivät osaa ottaisi. Osaksi sentakia että olemme\nruumiiltamme paljon ripeämpiä kuin teidän aikanne olentoraukat, teemme\nsenlaatuista työtä joka heille oli liian raskasta, mutta vielä enemmän\nse johtuu koneiston parannuksista. Samalla kuin me olemme vahvistuneet,\non kaikenlaatuinen työ käynyt helpommaksi. Tuskin mitään raskasta työtä\nnyt suoranaisesti tehdään; koneet tekevät kaiken, ja meidän tarvitsee\nvain niitä ohjata, ja mitä kevyempi on ohjaava käsi, sitä parempaa\non tehty työ. Näet siis että nykyaikana ruumiillisia ominaisuuksia\ntarvitsee paljon vähemmän varteen ottaa kuin henkisiä toiminta-alaa\nvalittaessa. Järki käypi yhä lähemmäksi työtä, ja isä sanoo että me\njolloinkin kykenemme tekemään työtä pelkällä tahdon voimalla suorastaan\nemmekä tarvitse käsiämme ollenkaan. Sanotaan että toden teolla on\nenemmän naisia kuin miehiä suurissa konetöissä. Äitini oli ensimmäinen\nluutnantti eräässä suuressa rautapajassa. Muutamat väittävät että se\naistinvoima mikä ihmisellä on vallitessaan jättiläiskonetta, vaatii\nnaisen herkkyyttä enemmän kuin miehen. Mutta eipä ole todellakaan\nvarsin kohtuullista jättää sinun arvattavaksesi, mikä minun toimeni on,\nsillä en ole sitä vielä kokonaan päättänyt.\"\n\n\"Mutta sanoithan jo olevasi työssä.\"\n\n\"Olen kyllä, mutta tiedäthän että ennenkuin valitsemme elintoimemme\nolemme kolme vuotta työn tekijäin luokittamattomalla eli sekaluokalla.\nMinä olen toista vuotta sillä luokalla.\"\n\n\"Mitä teet?\"\n\n\"Vähän kaikkea, vaan en mitään kauan. Tarkoituksena on antaa meille\ntämän ajan kuluessa hiukan käytännöllistä kokemusta kaikissa työn\npääosastoissa, jotta paremmin tietäisimme, miten ja minkä valitsemme\ntoimeksemme. Arvellaan meidän kouluista läpipäässeen, ennenkuin tällä\nluokalle astumme, mutta toden teolla minä olen oppinut enemmän työssä\nollessani kuin kaksinkertaisella kouluajalla. Sinä et voi ajatella\nmiten erinomaisen hupaista tämänlaatuinen työ on. Minä en ihmettele\nettä muutamat ihmiset pitävät parempana pysyä siinä koko elämänsä ajan\nsaadakseen alinomaa vaihdella tointansa, kuin valitsevat säännöllisen\ntoiminta-alansa. Juuri tätä nykyä olen maanviljelystöissä suurella\nfarmilla Lexingtonin läheisyydessä. Se on hauskaa, ja olen ruvennut\najattelemaan farmityön valitsemista toiminta-alakseni. Se minulla oli\nmielessä, kun pyysin sinun arvaamaan ammattiani. Luuletko että olisit\nvoinut sitä koskaan arvata?\"\n\n\"En luule, ja elleivät farmityön suhteet ole suuresti vaihtuneet minun\npäivieni jälkeen, en voi kuvitella miten sinä voisit sitä tehdä naisen\npukimissa.\"\n\nEdith katseli minua hetken aikaa vilpittömästi hämmästyneenä ja silmät\nsuurina. Sitten hänen katseensa siirtyi hänen pukuunsa, ja kun hän\njälleen katsahti ylös oli hänen kasvojensa ilme samalla miettiväinen,\nhullunkurinen ja eriskummallinen. Vihdoin hän sanoi:\n\n\"Etkö ole huomannut, rakas Julian, että kaduilla näkemiesi naisten puku\non erilainen kuin naisten pitämä yhdeksännellätoista vuosisadalla?\"\n\n\"Olen tietysti huomannut ettei heillä yleensä ole hametta, mutta\nsinulla ja äidilläsi on samallainen puku kuin naisilla oli minun\naikanani.\"\n\n\"Ja eikö ole päähäsi pälkähtänyt ihmetellä, miksi meidän pukumme ei\nole samallainen kuin toisten -- miksi me pidämme hameita, mutta toiset\neivät?\"\n\n\"Mahdollisesti sekin on käväissyt mielessäni tuhansien toisten\nkysymysten mukana, joita joka päivä mieleeni johtuu vain\nkarkoittuakseen sieltä jälleen, ennenkuin olen ehtinyt niitä esittää,\ntoisten tuhansien tieltä; mutta luullakseni tässä asiassa minun\nolisi pikemmin pitänyt ihmetellä, miksi nämä toiset naiset eivät ole\npuettuina samoinkuin te kuin miksi te ette ole samoin puettu kuin\nhe, sillä teidän pukunne, jota ainoastaan olin tottunut näkemään,\ntietysti tuntui minusta luonnolliselta ja tämä toinen tyyli joltain\nvaihdosmuodolta, erikoisten tai paikallisten syitten aiheuttamalta\njotka myöhemmin olisin saava tietää. Sinä et saa pitää minua erityisen\ntyperänä. Totta puhuakseni, nämä toiset naiset ovat minuun tuskin\ntehneet todellisuuden vaikutusta. Sinä olit aluksi ainoa henkilö jonka\ntodellisuudesta olin varmasti vakuutettu. Kaikki toiset tuntuivat\nolevan vain osia mielikuvituksen ihmesekoituksesta, enemmän tai\nvähemmän mahdollisesta, joka vasta on alkanut käydä ymmärrettäväksi\nja yhtenäiseksi. Aikain kuluessa olisin epäilemättä herännyt näkemään\ntosiasiaksi sen että muitakin naisia on maailmassa sinun ohellasi ja\ntekemään heidän suhteensa kysymyksiä.\"\n\nPuhuessani siitä orpouden tunteesta joka minut oli kiinnittänyt\nhäneen noina ensimäisinä sekavuuden päivinä, ennenkuin olin päässyt\nvakuutetuksi omasta todellisuudestanikaan, herahtivat herkät kyyneleet\ntoverini silmiin, ja -- no niin, siitä syystä toiset naiset olivat\ntäydellisimmin unohduksissa kuin koskaan.\n\nVihdoin hän sanoi:\n\n\"Mistä me puhuimmekaan? Ai niin, nyt muistan -- noista toisista\nnaisista. Minulla on tehtävänä tunnustus. Olen koko tämän ajan ollut\nsyypäänä eräänlaiseen petokseen taikka ainakin totuuden peittämiseen,\njoka ei enää saa jatkua hetkeäkään. Minä toivon varmasti että annat\nminulle anteeksi ajatellessasi syitäni, etkä --\"\n\n\"Etkä mitä?\"\n\n\"Etkä liian paljon hämmästy.\"\n\n\"Sinähän saat minun kovin uteliaaksi\", sanoin. \"Mikä on tämä salaisuus?\nMinä luulen voivani kestää sen paljastamisen.\"\n\n\"Kuule sitten\", hän sanoi. \"Sinä ihmeellisenä yönä, joillain sinut\nensi kerran näimme, oli tietysti hartaana pyrkimyksenämme että voisit\npäästä hämmästymästä useampaa niistä merkillisistä tapauksista, jotka\nolivat tapahtuneet teidän päivienne jälkeen, kuin oli välttämättä\nnähtävissäsi, ennenkuin olit täysin tuntoihisi päässyt. Tiesimme\nettä sinun aikanasi naiset yleisesti käyttivät pitkiä hameita, ja me\narvelimme että sinua epäilemättä oudosti hämmästyttäisi, jos näkisit\näitini ja minut nykyaikaisissa puvuissa. No niin, vaikka hameettomat\npuvut ovat yleisesti -- jotenkin kaikkialla -- käytännössä useimmissa\ntilaisuuksissa, on kaikkia mahdollisia pukuja, muinaisia ja nykyisiä,\nkaikkien heimojen, ikäkausien ja sivistysasteiden, joko varastossa\ntai mahdollisimman lyhyessä ajassa saatavissa puodeista. Meidän\noli sentakia sangen helppoa saada itsellemme vanhanaikuiset puvut,\nennenkuin isä sinut meille esitti. Hän kertoi että kansalla teidän\npäivinänne oli satoja ajatuksia sopivaisuudesta ja soveliaisuudesta\nnaisten suhteen, joten oli paras näin tehdä. Voitko antaa meille\nanteeksi, Julian, kun sillä tavoin olemme tietämättömyyttäsi\nkäyttäneet?\"\n\n\"Edith\", sanoin, \"yhdeksännellätoista vuosisadalla oli sangen monia\nlaitoksia joita suvaitsimme, koska emme tienneet miten niistä päästä,\nmutta hituistakaan parempaa niistä ajattelematta kuin te, ja yksi\nniistä oli vaatetus jota naisemme käyttivät itseänsä salapukuun\npukeakseen ja rampautuakseen.\"\n\n\"Pääsen siis helpommalle!\" huudahti Edith. \"Minä suorastaan vihaan\nnäitä kauheita säkkejä, enkä tahdo niitä kantaa hetkeäkään kauempaa!\"\nJa pyytäen minua odottamaan hän juoksi sisälle huoneeseen.\n\nViisi minuuttia ehkä odottelin lehtimajassa, jossa olimme istuneet,\nja kun sitten kuultuani keveitä askeleita ruohostossa katsahdin\nylöspäin näin Edithin silmissä hymyilevä kurillisuus seisovan edessäni\nnykyaikaisessa puvussa. Olen nähnyt hänet siinä puvussa sadoissa\nvaihdemuodoissa sen jälkeen ja olen perehtynyt sen taipuvaisuuteen\nloppumattomiin vaihdoksiin, mutta minä en usko että suurinkaan\ntaiteilija värinsä ja talttansa avulla voisi uudelleen luoda minuun\nsitä lumoavan hämmästyksen vaikutusta jonka tämä sangen yksinkertainen\nja nopeasti suoritettu pukeutuminen sai aikaan.\n\nEn tiedä miten kauan seisoin häntä katsellen ajattelemattakaan mitään\nsanoa, mutta silmäni epäilemättä todistivat kyllin selvästi, miten\nihastuttavalta hän minusta näytti. Hän kuitenkin tuntui näkevän jotakin\nmuutakin minun ilmeissäni, sillä vihdoin hän sanoi:\n\n\"Antaisin mitä tahansa, jos saisin tietää mitä sinä mietit mielesi\npohjalla! Se mahtaa olla jotakin juhlallisen hullua. Miksi sinä käyt\nniin punaiseksi?\"\n\n\"Punastun itseäni\", sanoin, enkä muuta tahtonut hänelle sanoa, vaikka\nhän kovasti minua kiusasi. Nyt pitkän väliajan jälkeen voin sanoa\ntotuuden. Ensi tunteeni, lukuunottamatta valtavaa ihastustani, oli\nollut lievää hämmästystä sen ehdottoman levollisuuden ja tyyneyden\njohdosta jolla hän kesti töllistelemiseni. Tämä on sellainen tunnustus\njoka tuntunee käsittämättömältä kahdennenkymmenennen vuosisadan\nlukijoista, ja Jumala suokoon etteivät he milloinkaan pääse sille\nnäkökannalle joka saattaisi heidät kykeneviksi sitä paremmin\nymmärtämään! Minun päivieni nainen, ellei ollut ammatillisesti\ntottunut käyttämään tämänlaista pukua, olisi joutunut hämilleen ja\nhelposti kipeäksikin ainakin ajaksi niin terävän tarkastelun alaiseksi\njouduttuaan, vaikkakin tarkastaja olisi ollut veli tai isä. Minä olin\nvalmistautunut näkemään ainakin jotakin heikkoa hämmennystä Edithissä\nja siksi hämmästyin hänen käytöstapaansa joka yksin kertaisesti vain\nosotti vilpitöntä tyytyväisyyttä ihailuni johdosta. Minä huomautan\ntästä hetkellisestä kokemuksesta, koska se minusta aina on näyttänyt\nerikoisen selkeällä tavalla kuvaavan sitä vaihdosta joka on tapahtunut\nniin eri sukupuolten välisissä tavoissa kuin heidän sisäisessä\nkäytöksessäänkin entisen elämän jälkeen. Itseni puolustukseksi\ntäytyy minun kiirehtiä lisäämään että tämä ensimmäinen hämmästyksen\ntunne hävisi samalla kuin se syntyikin, silmänräpäyksessä, kahden\nsydämmen tykinnän välillä. Hänen kirkkaista levollisista silmistään\nsain nykyaikaisen miehen katsantokannan naiseen nähden alituisesti\npysyväksi. Silloin punastuin häveten itseäni. Sen punastumisen\nsalaisuutta ei silloin olisi hurjain hevostenkaan avulla minusta\nkiskottu, vaikka olen sen hänelle kertonut jo kauvan sitten.\n\n\"Minä ajattelin\", sanoin, ja sitä myös todella ajattelin, \"että meidän\ntulee olla suuressa kiitollisuuden velassa kahdennenkymmenennen\nvuosisadan naisille siitä että he ensi kerran ovat päästäneet näkyville\nmiesten puvun taiteelliset mahdollisuudet.\"\n\n\"Miesten puvun\", hän kertasi, kuin ei olisi täysin ymmärtänyt\ntarkoitustani. \"Tarkoitatko minun pukuani?\"\n\n\"Sitä tietysti; sehän on miehen puku, luullakseni, vai miten?\"\n\n\"Miksi enemmän miehen kuin naisen?\" hän vastasi yksinkertaisesti.\n\"Oh niin, unohdin hetkeksi, kenen kanssa puhun. Minä ymmärrän; sitä\npidettiin miehen pukuna teidän päivinänne, kun naiset pukeusivat\nmerenneidoiksi. Sinä kai pidät minua typeränä, kun en nopeammin\nkäsittänyt ajatustasi, mutta olenhan kertonut sinulle että olin huono\noppilas historiassa. Kaksi täyttä sukupolvea ovat nyt niin naiset kuin\nmiehetkin pitäneet tätä pukua, ja vain historian professorin mieleen\nsaattaisi juolahtaa ajatus sen omaksumisesta enemmän miehille kuin\nnaisille. Se on meistä vain ainoa luonnollinen ja sopiva pukukysymyksen\nratkaisu, joka on pääasiassa samallainen kummallekin sukupuolelle,\nkoska kummankin ruumiin muoto on sama yleisissä piirteissään.\"\n\n\n\n\nLUKU VII.\n\nUutta hämmästyttävää.\n\n\nErittäin somat värivivahdukset Edithin puvussa saattoivat minun\nhuomauttamaan että nykyajan pukujen väriluonne tuntui yleisesti olevan\nsangen valoisa verrattuna minun aikanani käytännössä olleisiin.\n\n\"Tulos\", sanoin, \"on hyvin miellyttävä, mutta jos tahdot antaa anteeksi\nvarsin arkipäiväisen huomautuksen, niin minusta tuntuu että kun koko\nkansa käyttää tällaisia somia väriyhteyksiä puvuissaan, niin pesulaskut\nnousevat koko suuriksi. Minun mielestäni koko kansallisen rahaston\npitäisi olla vaarassa, jos pesulaskut ovat vain niin suuret kuin niiden\nluulisi olevan.\"\n\nTämä huomautus, jota arvelin hyvinkin järkeväksi, saattoi Edithin\nnauramaan. \"Epäilemättä emme paljonkaan muuta tehdä voisi, jos\npesisimme pukumme\", hän sanoi, \"mutta me emme pese niitä, näethän.\"\n\n\"Ette pese! Miksi ette?\"\n\n\"Koska emme pidä soveliaana pukeutua vaatteisiin jotka ovat ja niin\nlikaantuneet että vaativat pesua.\"\n\n\"No niin, en tahdo sanoa että olisin ällistynyt\", vastasin; \"toden\nteolla luullakseni en osaa enää hämmästyä mitään; mutta ehkä\nhyväntahtoisesti selität minulle mitä teette puvulla, kun se on\nlikaantunut.\"\n\n\"Me heitämme sen nurkkaan -- se on, se joutuu takaisin myllyihin ja\nsiitä tehdään jotakin muuta.\"\n\n\"Todellakin! Minun yhdeksännentoista vuosisadan ymmärrykselleni tuntuu\npuvun nurkkaan heittäminen paljon kalliimmalta kuin sen peseminen.\"\n\n\"Ei suinkaan, se on halvempaa. Miten paljon luulet nyt tämän minun\npukuni maksavan?\"\n\n\"Sitä en tiedä todellakaan. Minulla ei ole ollut vaimoa eikä ompelijain\nlaskuja suoritettavana, mutta luulisin kuitenkin että se maksaa koko\nsuuren joukon rahoja.\"\n\n\"Tällainen puku maksaa kymmenen-kaksikymmentä senttiä\", sanoi Edith.\n\"Mistä luulet sen olevan tehty?\"\n\nOtin hänen viittansa reunuksen sormieni väliin.\n\n\"Arvelin sen olevan silkkiä tai hienoa pellavaa\", vastasin, \"mutta nyt\nnäen ettei se ole. Epäilemättä se on jotakin uutta säijeyhdistystä.\"\n\n\"Me olemme keksineet monia uusia säijeyhteyksiä, mutta minulla\noli mielessä enemmän edistyskysymys kuin aineellinen. Tämä ei ole\nkutomatuotetta ollenkaan, vaan paperia. Se on tavallisinta pukuainetta\nnykyään.\"\n\n\"Mutta -- mutta\", huudahdin, \"jos satelee näihin paperipukuihin?\nEivätkö ne sula ja eivätkö ne repeä, jos ne hiukan pingoittuu?\"\n\n\"Tämänlaista pukua\", sanoi \"Edith, ei ole tarkoitettu myrskyilmaa\nvarten, mutta ei se mitenkään sula vesi myrskyssä, olipa se miten\nankara tahansa. Myrskypukuja varten käytämme paperia joka on\nehdottomasti veden pitävä ulkopuoleltaan. Mitä sen kestäväisyyteen\ntulee, niin luullakseni huomaat että paperi on yhtä lujaa repeämistä\nvastaan kuin mikä tavallinen kangas tahansa. Tämä kudos on niin\nsäikeillä vahvistettu että se pysyy koossa sangen tanakasti.\"\n\n\"Mutta talvisin kuitenkin lämmintä tarvitessanne täytyy teidän palata\nvanhan ystävämme lampaan turviin.\"\n\n\"Tarkoitat lampaan villoista tehtyjä pukuja? Ei, ei, niitä ei\nnykyaikana tarvita. Huokoisesta paperista tulee aivan yhtä lämmin puku\nkuin villastakin ja paljon kevyempi kuin teidän käyttämänne vaatteet.\nEi mikään muu kuin haahkan untuva voisi olla samalla niin lämmin ja\nkevyt kuin meidän paperiset talvipukumme.\"\n\n\"Entä puuvilla ja pellava! Älähän vain sano että nekin ovat kokonaan\nhylätyt kuten villakin?\"\n\n\"Ei suinkaan; me kudomme kankaita näistä ja muista kasvituotteista ja\nne ovat melkein ylitä halpoja kuin paperi, mutta paperi on niin paljon\nkeveämpää ja helpompaa muodostaa kaikkiin kuoseihin että sitä yleensä\npidetään puvuksi parempana. Mutta missään tapauksessa emme pidä mitään\nainetta puvuksi sopivana jota ei saata nakata loukkoon, kun se on\nlikaantunut. Ajatus ruumiin verhojen pesemisestä ja puhdistamisesta\nja niiden yhä uudelleen käyttämisestä olisi ihan sietämätön. Tästä\nsyystä vaikka vaadimmekin kauniita pukuja emme erikoisesti välitä\nniiden kestävyydestä. Teidän päivinänne, näyttää siltä, oli teillä,\nlukuunottamatta pukujen pesemistapaa ja niiden uudelleen käyttämistä,\nvielä huonompi tapa, kun käytitte päällysvaatteitanne pesemättä\nniitä ollenkaan, ei ainoastaan päiviä vaan viikkoja, vuosia, vieläpä\nkoko elinajankin, kun ne olivat erityisen arvokkaita, ja lopuksi\nehkä annoitte ne vielä toisille. Näyttää siltä että naiset joskus\nsäilyttivät häävaatteitansa niin kauvan että heidän tyttärensä niitä\nvielä häissään pitävät. Se meistä tuntuisi sangen vastenmieliseltä,\nmutta teidän hienot naisetkin siten tekivät. Miten köyhät säilyttivät\nja pitivät vanhoja vaatteitansa, kunnes ne rääsyiksi kuluivat, se on\nasia jota ei jaksa ajatellakaan.\"\n\n\"Onpa jotenkin hämmästyttävää\", sanoin, \"huomata että vaatteiden\npuhtauskysymys on ratkaistu hävittämällä pesulaitokset, vaikka minä\nkyllä ymmärrän että se oli ainoa mahdollinen perinpohjainen ratkaisu.\n'Kestävät käyttöä ja pesua', oli meidän pukukauppiaittemme tavallinen\nilmoitus, mutta nyt kaiketi jos te myisitte pukuja teidän täytyisi\ntaata että ne eivät kestä enemmän käytäntöä kuin pesuakaan.\"\n\n\"Mitä kulumiseen tulee\", sanoi Edith, \"niin meidän vaatteillamme ei\nkoskaan ole tilaisuutta osottaa kestävyyttään, ennenkuin nakkaamme\nne loukkoon, enemmän kuin muillakaan kutoelmilla, sellaisilla kuin\nmatoilla, sänkyvaatteilla ja verhostimilla joita käytämme kodissamme.\"\n\n\"Ethän tahtone sanoa että nekin ovat papereista tehtyjä!\" huudahdin.\n\n\"Ei aina paperista, mutta aina niin halpaa ainetta että ne voi hyljätä\nsangen lyhyen käyttämisen jälkeen. Silloin kuin te tahtoisitte\nlakaista mattoa, me pistämme uuden tilalle. Kun te tahtoisitte pestä\ntai tuulettaa makuuvaatteitanne, me uudistamme ne, ja samoin on\nlaita kaikkien verhojen kodeissamme joita vain käytämme ollenkaan.\nTäyteaineena me käytämme ilmaa tai vettä höyhenien asemasta. Yli\nymmärrykseni käy, miten te saatoitte sietää ummehtuneita, pahanhajuisia\nja pölyisiä huoneitanne joissa koko sukupolvien lian ja taudin\nsiemenet itivät villa- ja karvateoksissa joilla ne olivat kalustetut.\nKun me puhdistamme huonetta, me käännämme letkut kattoon, seiniin ja\npermantoon. Siitä ei ole mitään vahinkoa -- vain kiveä tai muuta kovaa\npintaa. Terveyden tutkijamme sanovat että tapojen vaihto näissä puvun\nja asunnon puhtauteen kuuluvissa asioissa on tehnyt enemmän kuin kaikki\nmuut parannuksemme tarttuvain ja muiden tautien itujen hävittämiseksi\nsekä kulkutautien siirtämiseksi menneisyyden historian aikoihin.\"\n\n\"Paperista puhuessamme\", jatkoi Edith, työntäen esille sangen siron\njalan kiinnittääkseen huomiotani sen pukuun, \"mitä arvelet nykyajan\nkengistä?\"\n\n\"Tarkoitatko että nekin ovat paperista?\" huudahdin.\n\n\"Tietysti.\"\n\n\"Huomasin että ne kengät jotka isäsi minulle antoi olivat sangen kevyet\nkaikkiin niihin verrattuina joita ennen olin käyttänyt. Se on todella\nsuuri aatos, sillä jalkineitten kevyys on ensimmäinen välttämättömyys.\nPetolliset suutarit pistivät paperia kengän pohjiin minun aikanani.\nNähtävästi sen sijaan että syytimme heitä petoksesta olisi meidän\ntullut kunnioittaa heitä itsetiedottomina ennustajina. Mutta asiaan\npalatakseni miten valmistatte paperipohjia jotta ne kestivät?\"\n\n\"Meillä on tarpeeksi keinoja jotka tekevät paperin yhtä kovaksi kuin\nrauta.\"\n\n\"Eivätkö sitten nämä kengät vuoda talvella?\"\n\n\"Meillä on erilaatuisia kenkiä eri ilmoilla. Kaikki ovat saumattomia,\nja märällä ilmalla käytettävät ovat veden pitävällä lakalla sivelty\nulkopuolelta.\"\n\n\"Se merkitsee kaiketi että kummiset päällyskengätkin on lähetetty\nmuseoon?\"\n\n\"Me käytämme kyllä kummia, mutta emme pukimiin. Vedenpitävä paperimme\non kevyempää ja kaikin puolin parempaa.\"\n\n\"Helppoa on tämän jälkeen uskoa että teidän hattunne ja\npäällysvaatteennekin ovat paperiset.\"\n\n\"Ja niin ovat suureksi osaksi\", sanoi Edith, \"sitä kauheata\npääkappaletta joka teidän ajan miehistä teki kaljupäitä eivät meidän\najan miehet kärsisi. Me käytämme niin vähäistä päähinettä kuin\nmahdollista ja mahdollisimman kevyttä.\"\n\n\"Jatka!\" huudahdin. \"Arvelen että nyt ensimmäiseksi saan tietää että\nne herkulliset mutta salaperäiset ruoka-aineet, jotka puristetun ilman\navulla tulevat ruokalaitoksista taikka joita siellä tarjotaan, ovat\nmyös paperista tehtyjä. Jatka -- olen valmis uskomaan senkin.\"\n\n\"Niin pahoin ei kuitenkaan ole laita\", nauroi seuralaiseni, \"mutta\ntodella sen lähinnä oleva aine, ne astiat joista ruokaa syöt, ovat\npaperista tehtyjä. Kivi- ja lasiastiain särinää, joka näyttää olleen\njonkinlaista talouden pidon välttämätöntä säestystä teidän päivinänne,\nei enää kuulla maassa. Meidän syönti- ja keittoastiamme nakataan\nmenemään, kun ne puhdistusta, kaipailivat, taikka oikeammin, kuten on\nlaita kaikkien hylättyjen aineiden suhteen joista olen puhunut, ne\nlähetetään takaisin tehtaisiin uudelleen massaksi muutettavaksi ja\nlaitettaviksi toisiin muotoihin.\"\n\n\"Mutta ette suinkaan käytä paperikattiloita? Tuli kaiketi yhä vielä\npolttaa, vaikka te näytättekin muuttaneen suurimman osan meidän\naikuisista säännöistä.\"\n\n\"Tuli kyllä yhä edelleen polttaa, mutta keittämisessä samoinkuin\nmuitakin tarkoituksia varten on sähkökuumuus otettu käytäntöön. Me emme\nenää kuumita keittoastioitamme ulkoapäin, vaan sisältä, ja sentakia me\nkeitämme paperiasioilla puisissa uuneissa, samoinkuin raakalaiset ennen\nkeittivät koivun tuohesta tehdyillä astioilla kuumien kivien avulla;\nsiten kuten filosoofit sanovat historia kertaa itseänsä alituisesti\nkohoavassa pyöriössä.\"\n\nJa nyt alkoi Edith nauraa hämmästynyttä muotoani. Hän päätteli olevan\nselvää että minun uskoani oli koeteltu näillä nykyajan uutuuksien\nlukuisuudella siihen määrään ettei ollut viisasta koetella sitä enempää\ntodistamatta niiden tiedonantojen pätevyyttä jotka hän oli tehnyt.\nSiksi hän esitti että loppu aamupuolesta käytettäisiin käymällä jossain\nsuuressa paperin valmistustehtaassa.\n\n\n\n\nLUKU VIII.\n\nSuurin ihme -- muoti syösty valtaistuimelta.\n\n\n\"Sinulla ei varmaankaan liene heikointa aavistustakaan siitä\nruumiillisesta kiusauksesta mitä olen tuntenut käyttäessäni noita\nhirveitä muumion naamiopukuja\", huudahti toverini lähtiessämme talosta.\n\"Ajattelehan että nyt ensi kerran todella yhdessä kävelemme!\"\n\n\"Varmaankin unohdat\", vastasin, \"että olemme olleet ulkona yhdessä\nuseampia kertoja.\"\n\n\"Ulkona yhdessä, niin kyllä, mutta emme kävelemässä\", vastasi hän;\n\"ainakaan minä en ole kävellyt. En tiedä mikä eläintieteellinen sana\nsopivimmin kuvaisi sitä tapaa jota noiden säkkien sisäpuolella käytin\neteenpäin päästäkseni, mutta kävelemistä ei se ainakaan ollut. Sinua\naikasi naiset, näethän, olivat lapsesta pitäen tottuneet sellaiseen\nkulkutapaan ja epäilemättä kehittyneet koko taitaviksi siinä; mutta\nminulla ei koko elämässäni ole milloinkaan ollut hameita, paitsi\nkerran jossain näytelmässä. Se oli ankarinta tointa mitä koskaan olen\nkokenut, ja epäilen tokko milloinkaan enää osotan sinulle niin vankkaa\ntodistusta kunnioituksestani. Minua ihmetyttää että sinä et näyttänyt\nhuomaavan miten surkeassa tilassa olin.\"\n\nMutta jos, tottunut kun olin poimuihin kahlehdittujen naisten\nkäyntitapaan, en ollut huomannut mitään tavatonta Edithin kulussa\nollessamme ulkona edellisillä kerroilla, niin keveä sulous hänen\nkävelyssään ja kimpoava ripeys hänen askeleissaan nyt vaeltaessaan\nvieressäni osotti hänen olevan urheilijan, lumoavan laadultaan.\n\nKaiken sen kuvaileminen yksityisseikkoineen mitä sinä päivänä näin\nmatkallani paperin valmistustehtaissa olisi vanhan kertomuksen\nesittäminen kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijoille; mutta\nenemmän kuin kaikki koneyhteyksien nerokkuus ja vaihtelu vaikutti\nminuun työn tekijät itse ja heidän työsuhteensa. Minun ei tarvitse\nselitellä lukijoilleni, minkälaisia suuret myllyt ovat näinä päivinä\n-- korkeita ilmakkaita saleja, seinät tiilistä tai metallista kauniine\npiirroksineen, palatsien tavoin kalustetut kaikilla mukavuuksilla,\nkoneisto käyden melkein äänettömästi ja kaikki työpaikat jotka jollain\ntavoin voisivat olla vaarallisia nerokkaitten keksintöjen avulla\nsaatettu mahdollisimman turvallisiksi. Ei minun myöskään tarvitse\nkuvailla teille näissä teollisuuspalatseissa olevia ruhtinaallisia\ntyön tekijöitä, voimakkaita ja uhkeita miehiä ja naisia hienoine\nsivistyskasvoineen uurastaen taiteilijan innolla itse valitsemaansa\ntyötä jossa hyöty ja kauneus yhtyvät. Te kaikki tiedätte minkälaisia\ntehtaanne ovat tätä nykyä; epäilemättä kukaan teistä ei pidä niitä\nliian miellyttävinä ja mukavina, kun olette sellaisiin tottunut koko\nelämänne ajan. Te epäilemättä arvostelette niitä ala-arvoisemmiksikin\nkuin niiden pitäisi oleman, sillä sellainen on ihmisluonne; mutta jos\ntahdotte ymmärtää, miltä ne minusta näyttävät, niin sulkekaa silmänne\nhetkeksi ja koettakaa mielessänne kuvitella, minkälaisia olivat\npuuvilla-, villa- ja paperimyllyt sata vuotta sitten.\n\nKuvailkaa matalat huoneet, katossa karkeat ja likaiset hirret, seinät\npaljaista tai valkeaksi maalatuista tiileistä. Kuvitelkaa laattiat niin\ntäynnä koneita jotta tilaa säästyisi, että tuskin jäi työn tekijöille\nahtaita solia mistä luikerrella lentäväin teräskäsivarsien ja hankojen\nlomitse, ja harhaliikunto merkitsi kuolemaa tai ruhjoutumista.\nKuvitelkaa ilman tila puhtaan ilman asemasta täynnä hajusekoitusta\nöljystä ja ruokottomuudesta, pesemättömistä ihmisruumiista ja\nlikaisista vaatteista. Ajatelkaa alituista koneiston rätinää ja\nräiskettä kuin tuulispään särinä.\n\nMutta nämä olivat vain näkymön aineellisia asioita. Sulkekaa silmänne\nkerran vielä, jotta näkisitte sen mitä en minä toivoisi koskaan\nnähneeni -- loppumaton jono naisia, kalpeita, posket lommolla, kasvot\nelottomat ja typerät, vain kurjuutta ilmoittavat, vaatteet ryysyjä,\nvirttyneitä ja likaisia; eikä vain naisia, vaan laumoittain pikku\nlapsia, kasvoiltaan surkastuneita ja ryysyisiä -- lapsia joiden verestä\näidin maito tuskin oli haihtunut ja luut vielä olivat rustoa.\n\nEdith esitti minut erään näiden tehtaiden superintendentille joka oli\nsievä ehkä neljänkymmenen vuotias nainen. Hän näytti meille hyvin\nystävällisesti kaiken ja selitti minulle asioita ja oli sangen harras\nvuorostaan tietämään mitä minä ajattelin nykyaikaisista tehtaista\nja niiden vastakohdista muinaisten päivien tehtaisiin verraten.\nLuonnolliseni kerroin hänelle että minuun oli vaikuttanut paljon\nenemmän muutos itse työn tekijäin olosuhteissa kuin mikään uusista\nkäyttökoneista.\n\n\"Oh niin\", hän sanoi, \"tietysti te sanotte niin; sen täytyy todellakin\nolla painava vastakohta, vaikka nykyiset olosuhteet tuntuvat\nmeistä niin luonnollisilta että unohdamme niiden joskus olleen\ntoisenlaiset. Kun työn tekijät päättävät miten työ on tehtävä, niin\nei ole ihmeellistä että olosuhteitten pitäisi oleman mahdollisimman\nmiellyttävät. Toiselta puolen, kun kuten teidän päivinänne yksi\nluokka, teidän yksityiskapitalistinne, joka ei ottanut osaa työhön,\nmääräsi kuitenkin miten työ oli tehtävä, niin ei ole merkillistä\nettä teollisuussuhteet olivat niin raakamaisia, etenkin kun\nkilpailujärjestelmä pakotti kapitalistit kiskomaan työn tekijöiltä\nmahdollisimman paljon työtä mitä halvimmalla hinnalla.\"\n\n\"Tuleeko minun ymmärtää\", kysyin, \"että kussakin ammatissa työn tekijät\nitse järjestävät oman toimialansa olosuhteet?\"\n\n\"Ei suinkaan. Teollisuushallituksemme ykseysluonne on sen elinaate,\njota vailla ollen se heti joutuisi epäkäytännölliseksi. Jos\nkunkin ammatin jäsenet vallitsisivat sen olosuhteet, niin he aina\nolisivat viettelyksessä johtaa sitä itsekkäästi ja yhteiskunnan\nyleisille eduille vastakkaisesti ja koettaisivat, samoinkuin\nteidän yksityiskapitalistinne, saada niin paljon ja antaa niin\nvähän kuin mahdollista. Eikä vain kaikki eri työn tekijäin luokka\nolisi kiusauksessa toimia tällä tavalla, vaan kukin saman ammatin\ntyön tekijäin aliosastotkin seuraisivat pian samaa politiikkaa,\nkunnes koko teollisuusjärjestelmä olisi hajalla, ja meidän tulisi\nkutsua kapitalistit haudoistaan pelastamaan meitä. Sanoessani että\ntyön tekijät järjestivät työsuhteet, tarkoitin työn tekijöitä\nkokonaisuudessaan -- se on, kansaa semmoisenaan, jonka kaikki jäsenet\ntätänykyä ovat työn tekijöitä kuten tiedätte. Teollisuusjärjestelmän\neri haarojen olosuhteitten järjestäminen ja keskinäinen sovelluttaminen\novat kokonaan yleisen hallituksen tehtäviä. Samalla kuitenkin\ntyösuhteitten järjestämistä kullakin toiminta-alalla valvovat sen työn\ntekijät tehokkaasti vaikka välillisesti sen oikeuden kautta joka meillä\nkullakin on saadessamme valita ja vaihtaa toiminta-alojamme. Kukaan ei\nhaluaisi valita tointa, jonka olosuhteet eivät olisi tyydyttäviä, joten\nne täytyy laittaa tyydyttäviksi ja pitää sellaisina.\"\n\nOllessamme tehtaassa tuli puolisen aika ja minä pyysin\nsuperintendenttiä ja Edithiä syömään kanssani. Halusin oikeastaan\npäästä varmuuteen siitä, oliko vastikään saamani luottokortti jonkun\narvoinen vai eikö.\n\n\"Yksi asia on teidän puvuissanne\", sanoin istuessamme pöytämme ääressä\nruokasalissa, \"jonka suhteen olen koko utelias. Tahdotteko sanoa\nminulle, kuka tai mikä määrää muodit?\"\n\n\"Luoja määrää ainoan muodin mitä nyt yleisesti noudatetaan\", vastasi\nEdith.\n\n\"Ja mikä se on?\"\n\n\"Ruumiimme muoto\", hän vastasi.\n\n\"Niin, niin, se on hyvä\", vastasin, \"ja aivan totta myös teidän\npukuihinne nähden, samoinkuin se ei ollut meidän puvuissamme;\nmutta kysymykseni on vastinta vailla vielä. Selvästihän teillä\non yleinen teoria puvuissanne nähtävänä, mutta onhan olemassa\ntuhansia eroavaisuuksia yksityiskohdissa, kuten tyylin mahdollisissa\nvaihdoksissa, kuosissa, värissä, aineessa ja missä lieneekään. No niin,\npukujen laittokin luullakseni on kuten kaikki muukin teollisuus yleistä\nliikettä, yhteisen johdon alaista, eikö niin?\"\n\n\"On varmaan. Ihmiset tietysti voivat tehdä omat pukunsa jos haluavat,\naivan samoin kuin voivat tehdä mitä tahansa, mutta se olisi suurta ajan\nja vaivan hukkaa.\"\n\n\"Hyvä. Tehtaissa valmistettavat puvut tehdään jonkun erikoisen\nsuunnittelun tai suunnittelujen mukaan. Minun aikanani pukujen\nsuunnittelukysymyksen ratkaisivat seuraelämän johtajat, muotilehdet,\nmääräykset Pariisista tai herra ties mitkä kaikki; mutta joka\ntapauksessa kysymys meidän varalle ratkaistiin ja meidän täytyi\nvain totella. En sano että se oli mikään hyvä tapa; päinvastoin se\noli inhottava; mutta minä haluan tietää: mikä järjestelmä teillä on\ntämän asemasta, sillä minä otaksun että teillä nyt ei ole seuraelämän\njohtajia, muotilehtiä eikä Pariisin määräyksiä? Kuka ratkaisee\nkysymyksen, miten pukeudutte?\"\n\n\"Me\", vastasi superintendentti.\n\n\"Tarkoitatte kai että määräätte sen joukolla kansanvaltaisella tavalla.\nNo niin, katsellessani ympärilleni tässä ruokasalissa ja nähdessäni\npukujen vaihtelevaisuutta ja kauneutta, täytyy minun sanoa että\njärjestelmänne tulokset näyttävät tyydyttäviltä, mutta luullakseni\nolisi vankinkin kansanvaltaisuuden periaatteiden uskoja epäillyt,\ntokko enemmistön valta tulee pukuihinkin ulettumaan. Minä myönnän että\nmuotikytkyt jota me kumarsimme oli sangen rasittava, mutta totta oli\nsitäpaitsi että jos olimme kylliksi urheita, kuten muutamat todella\nolivat, saatoimme sen torjua luotamme; mutta kun puvun tyylin määrää\nhallitus ja vain erikoisia tyylejä tehdään, niin teidän täytyy joko\nseurata enemmistön makua taikka maata sängyssä. Miksi nauratte? Eikö\nasia ole niin?\"\n\n\"Me nauroimme sentakia\", vastasi superintendentti, \"että te hiukan\nväärin asian ymmärsitte. Sanoessani että me järjestämme pukukysymyksen,\nen tarkoittanut että me sen joukolla järjestämme, enemmistön maun\nmukaan, vaan yksilöllisesti, kukin itsellensä.\"\n\n\"Mutta minä en voi älytä, miten sen voitte tehdä\", intin vielä.\n\"Kankaiden valmistaminen ja niiden puvuiksi tekeminen on hallituksen\ntoimena. Eikö se käytännössä merkitse että hallituksella on valvonta-\nja alkuunpanovalta pukujen muotiin nähden?\"\n\n\"Ei millään tavalla!\" huudahti superintendentti. \"Selvää on, mr. West,\nkuten historioitsijatkin sanovat, että hallinnollisessa toiminnassa\nteidän päivinänne oli jonkinlainen mielivaltainen johto, jota ei enää\nole olemassa. Hallitus on todenteolla nyt mitä se nimellisesti oli\nAmerikassa teidän päivinänne -- palvelija, työase, välikappale jonka\nkautta kansa tahtonsa perille ajaa ja joka itse on tahtoa vailla.\nKansan tahto ilmenee kahdella eri tavalla jotka ovat aivan erilaiset:\nensiksi joukkopäätöksellä, enemmistön mukaan, kun kysymyksessä on\nyhteisiä, keskinäisiä etuja, sellaisia kuin yhteiskunnan suuret\ntaloudelliset ja valtiolliset yhteisasiat; toiseksi, persoonallisesti,\nkunkin yksilön tahdon mukaan häntä itseään varten yksityisiä ja\nitselle kuuluvia asioita kosketeltaessa. Hallitus on yhtä ehdottomasti\nyksilöllisen mukavuuden palvelija yksityisissä asioissa kuin se on\njoukon tahdonkin noudattaja yhteiskunnan yhteisetuihin katsoen. Se\non samalla kaikkein korkein edustaja yleisissä asioissa ja jokaisen\nasiamies, juoksupoika ja hommaaja kaikkia yksityisiä tarkoituksia\nvarten. Mikään ei ole liian ylhäistä tai alhaista, liian suurta tai\npientä sille mitä se ei hyväksemme tekisi.\n\n\"Pukujen valmistusosastolla on ääretön varasto kankaita ja koneita\nkokonaan jokaisen kansaan kuuluvan miehen tai naisen mielen mukaan\nkäytettävissä. Te voitte mennä johonkin puotiin ja tilata minkälaisen\npavun tahansa josta historiallinen kuvaus on olemassa Eevan päivistä\neilispäivään asti, taikka voitte jättää oman kuvittelunne mukaisen\ntilauksen aivan uuden muotoista pukua varten mistä nykyään olemassa\nolevasta aineesta tahansa, ja se lähetetään luoksenne kotiin\nvähemmässä ajassa kuin kukaan yhdeksännentoista vuosisadan ompelija\nedes lupasikaan valmistaa tilausta. Tästä puhuessamme todella\nhaluaisin teidän näkevän pukuja valmistavat koneemme käynnissä.\nMeidän paperipukumme tietysti ovat saumattomia ja ne kokonaan tehdään\nkoneilla. Kun laitos on sovitettavissa jokaisen mitan mukaan, voitte\nsaada teitä varten kokonaan valmistetun puvun katsellessanne konetta.\nTietysti on olemassa muutamia yleisiä tyylejä ja kuosia jotka ovat\nyleisemmin tavallisia ja puodeissa on varasto sellaisia saatavissa,\nmutta sillä on tarkoitettu kansan mukavuutta eikä osaston joka aina\non valmis noudattamaan kunkin kansalaisen määräyksiä ja valmistamaan\nkaikki tilaukset mahdollisimman lyhyessä ajassa.\"\n\n\"Sitten jokainen voi luoda muotinsa?\" sanoin.\n\n\"Jokainen voi sen tehdä, mutta sen seuraaminen riippuu siitä onko\nse hyvä ja onko sillä todella jotain uusia mukavuuden tai kauneuden\npuolia; muuten se ei varmastikaan tule muodiksi. Sen kestämisaika\nriippuu täsmälleen siitä ansiosta minkä yleinen maku sille takaa,\naivan kuin se olisi konekeksintö. Jos uudella aatteella puvun suhteen\non jotakin ansiota, niin se nopeasti otetaan käytäntöön, sillä meidän\nkansa on sangen harras korottamaan persoonallista kauneutta puvun\navulla, ja kun mitään mielivaltaista tyylikantaa ei ole olemassa\nkuten muoti oli teillä, olemme me sangen kärkkäitä omaksumaan\nviehättäväisyyksiä ja uutuuksia kuosin ja värin suhteen. Vaikutuksen\nvaihtelevaisuudessa meidän pukemistapamme näyttää todella eniten\neroavan teidän muodeistanne. Teidän tyylinne vaihtelivat aina vain\nmuodin määräysten mukaan, mutta kun vain yhtä tyyliä kunakin aikana\nsiedettiin, oli teillä vain perättäin seuraavia vaihtelevaisuuksia eikä\nsamanaikuisia kuten meillä. Luulisin että tämän tyylin samallaisuus,\njoka usein mikäli ymmärrän ulettui kankaaseen, väriin ja kuosiin\nsamalla kertaa, vaikutti että suuret kokouksenne osottivat kiusallista\nsamallaisuutta.\"\n\n\"Se seikka myönnettiin täysin todeksi minun aikanani\", vastasin.\n\"Taiteilijat olivat muodin vihollisia kuten todella muutkin järkevät\nihmiset, mutta vastustus oli turhaa. Tiedättekö että jos voisin\npalata yhdeksännelletoista vuosisadalle, niin en ehkä voisi kertoa\naikalaisilleni mitään muuta teidän toimittamistanne vaihdoksista\njoka niin syvästi heihin vaikuttaisi kuin tieto siitä että te olitte\nkatkaisseet muodin valtikan, että ei enää tunnustettu mitään pakollista\npukukantaa ja että millään tyylillä ei ollut muuta kestävyyttä\nkuin minkä sen ansioitten yksilöllinen tunnustaminen sille tuotti.\nToiveikkaimmat heistä uskoivat että useimmat muut ihmiskunnan kantamat\nikeet kerran vielä murtuisivat, mutta muodin orjuudesta ei koskaan\nvapautusta odotettu, ennenkuin ehkä taivaassa.\"\n\n\"Muodin hallintokausi, kuten historian kirjat sitä sanovat, on aina\ntuntunut minusta käsittämättömältä asialta vanhan järjestelmän aikana\",\nsanoi Edith. \"Näyttäisi siltä kuin sillä olisi täytynyt olla jokin\nsuuri voima takanaan, jolla voi pakottaa tottelevaiseen alamaisuuteen\nniin tyrannillisten sääntöjen alaiseksi. Ja nyt ei siinä näytä käytetyn\nminkäänlaista voimaa ollenkaan. Kerrohan meille, Julian, mikä oli tämä\nsalaisuus?\"\n\n\"Älä kysy minulta!\" vastasin. \"Me olimme kuin julman tenhottaren\nvallassa -- siinä kaikki mitä tiedän. Kukaan ei väittänyt ymmärtävänsä,\nmiksi teimme siten. Ettekö voi sanoa meille\", lisäsin kääntyen\nsuperintendentin puoleen -- \"miten te nykyajan ihmiset selitätte sen\nmuotihulluustaudin joka meidän elämäämme niin rasitti?\"\n\n\"Kun minuun vetoatte\", vastasi seuralaisemme, \"niin sanon että\nhistorioitsijat selittävät muodin vallinnan teidän aikananne\ntaloussuhteiden erilaisuuden luonnolliseksi tulokseksi, se erilaisuus\nkun vallitsi yhteiskunnassa missä jäykkä säätyero juuri oli lakannut\nvallitsemasta. Sen aiheutti kaksi syytä: yhteisen kansan halu matkia\nylempiä luokkia ja ylempäin luokkain halu suojautua tätä matkimista\nvastaan ja säilyttää erotusta ulkomuodossa. Eri aikoina ja eri maissa,\njoissa luokat olivat lain tai rautaisen tavan määräämiä kasteja, oli\nkullakin kastilla erikoinen pukunsa jota toinen luokka ei saanut\njäljitellä. Sentakia olivat muodit seisovia. Kansanvaltaisuuden\nnoustessa poistettiin luokkaerotuksilta laillinen suojelus, vaikka\ntodellinen erotus yhteiskunnallisessa luokituksessa yhä pysyi\ntaloudellisten erilaisuuksien järkähtämättömyyden takia. Nyt oli\nkaikilla vapaus matkia yliluokkia ja siten ainakin näyttää yhtä\nhyvältä kuin ne, eikä mikään matkimismuoto ollut niin luonnollista ja\nhelppoa kuin puvun matkiminen. Ensiksi yhteiskunnallinen kunnianhimo\njohti tähän matkimiseen; sitten vähemmän vaativainkin pian oli pakko\nseurata ensimmäisten esimerkkiä, jotta eivät selvästi tunnustaisi\nyhteiskunnallista halvempiarvoisuuttaan, kunnes lopuksi järkeväinkin\ntäytyi seurata muuta joukkoa ja alistua muodin alaiseksi välttääkseen\nesiintymästä omituisena erikoisen ulkonäkönsä takia.\"\n\n\"Saatan kyllä ymmärtää\", sanoi Edith, \"että yhteiskunnallinen kateus\nsai alemman kansan matkimaan rikkaampia ja yliluokkaa ja että muodit\ntällä tavoin syntyivät; mutta miksi niitä niin usein vaihdettiin, kun\nvaihtojen toimeenpanemisen täytyi kuitenkin tulla pelottavan kalliiksi\nja tuottaa paljon vaivaa?\"\n\n\"Siitä syystä\", vastasi superintendentti, \"että ainoa keino\nmillä yliluokka saattoi päästä jäljittelijöistään ja säilyttää\neroavaisuutensa puvussa oli alituisesti uusien muotien käytäntöön\nottaminen ja jälleen niiden muuttaminen uusiksi heti kun niitä oli\nmatkimaan ruvettu. -- Eikö teistä tunnu, mr. West, että tämä selitys\nvastaa tosiasioita sellaisina kuin olette ne huomanneet?\"\n\n\"Aivan kokonaan\", vastasin. \"Lisätä myös saattaa että muotien vaihtoa\nsuuresti yllytti ja auttoi suurten teollisuus- ja kauppayhteyksien\noma etu, ne kun liikettä tekivät hankkimalla pukuaineita, sekä\npersoonalliset edut. Kukin vaihdos, saamalla aikaan uusien aineiden\nkysynnän ja saattamalla kelvottomiksi käytännössä olevat, oli kuten me\nsanoimme hyvä liikkeelle, vaikka jos liikemiehiä niin huonosti onnisti\nettä äkillinen muodin muutos heidät tapasi varastojen ollessa tavaraa\ntäynnä merkitsi se heille häviötä. Suuria tämänlaisia tappioita sattui\nkuitenkin aina muodin muuttuessa.\"\n\n\"Mutta mehän olemme lukeneet että muodit koskivat monia muitakin\nasioita kuin pukuja\", sanoi Edith.\n\n\"Aivan niin\", sanoi superintendentti. \"Puku oli muodin vankin\npääpaikka, koska matkiminen oli helpointa ja huomattavinta puvuissa,\nmutta melkeinpä kaikessa mikä kuului elintapoihin, syönnissä,\njuonnissa, huvituksissa, asunnoissa, huonekaluissa, hevosissa\nja ajopeleissä, palvelijoissa, vieläpä kumarrustavassa ja käden\npudistuksessa sekä ruuan tarjonnassa ja teekupin pitämisessä enkä\ntiedäkään missä kaikessa -- oli muoteja joita tuli noudattaa ja\njoita vaihdettiin heti kun niitä alettiin seurata. He olivat todella\nmerkillistä kuvitusvoimaista väkeä ja mr. Westin aikalaiset näyttävät\nsen kokonaan ymmärtäneenkin; mutta niin kauan kuin yhteiskunta oli eri\narvoisuutta täynnä eikä mitään kastirajoja ollut estämässä matkimista,\ntäytyi alempain apinoida ylempiä ja ylempäin estää matkimista niin\npaljon kuin mahdollista etsimällä alinomaa tuoreita keksintöjä\nylevämmyytensä osottamiseksi.\"\n\n\"Lyhyesti\", sanoin, \"meidän ikävä samanlaisuutemme puvussa ja\ntavoissa näyttää teistä olleen luonnollinen tulos olosuhteittemme\nyhdenvertaisuuden puutteesta.\"\n\n\"Aivan niin\", vastasi superintendentti. \"Sentakia ettette olleet\nyhdenvertaisia teitte itsenne kurjiksi ja ilkeiksi koettaessanne olla\nyhdenvertaisia. Eriarvoisuuden moraalisen vääryyden rinnalla oli\nyhdenvertaisuuden ihanne joka ilmeni samallaisuuden kammoamisessa.\nSillä yhdenvertaisuuden ilma tappaa matkimisen ja synnyttää\nalkuperäistä; jokainen toimii itsenäisesti, koska kellään ei ole mitään\nhyötyä toisen matkimisesta.\"\n\n\n\n\nLUKU IX.\n\nMikä ei ollut muuttunut.\n\n\nErottuamme paperin valmistustehtaan superintendentistä sanoin Edithille\nettä olin aamupäivän kuluessa saanut niin paljon uusia vaikutelmia\nja uusia mietelmiä kuin mielessäni jaksoin sulattaa ja että tunsin\ntarvitsevani lepuuttaa mieltäni hetkeksi jotakin sellaista näkemällä\n-- jos sellaista voisi olla -- joka ei ollut muuttunut tai parantunut\nviime vuosisadalta.\n\nHetken mietittyään Edith huudahti: \"Minä tiedän! Älä kysy mitään, vaan\ntule kanssani.\"\n\nHeti päästyämme hänen määräämälleen tielle hän kävi käsivarteeni ja\nsanoi: \"Kiirehtäkäämme hiukan.\"\n\nKiirehtiminen oli yhdeksännentoista vuosisadan sääntönä. \"Hurry up!\"\noli enimmän käytetty lause englannin kielessä, ja se olisi pikemmin\nkuin \"E pluribus unum\" sopinut Amerikan kansan ponsilauseeksi, mutta\nensi kerran nyt huomautus kiireestä sattui huomiooni sen jälkeen kuin\nolin ruvennut elämään kahdennenkymmenennen vuosisadan päivinä. Tämä\nseikka sekä seuraajani kosketus käsivarteeni kuin olisi siten tahtonut\naskeleitani jouduttaa sai minun katsahtamaan ympärilleni ja samalla\npysähtymään äkisti.\n\n\"Mikä tämä on!\" huudahdin.\n\n\"Se on kovin ilkeätä\", sanoi seuralaiseni. \"Koetin saada sinut ohi niin\nettet olisi sitä huomannut.\"\n\nMutta vaikka olin kysynyt mikä oli tämä rakennus jonka edustalla\nseisoimme, ei kukaan sen paremmin kuin minä voinut tietää mikä se oli.\nSalaisuutena oli miten se oli saanut jäädä tuohon, sillä keskellä tätä\nyhdenvertaisuuden loistavaa kaupunkia, missä köyhyys oli tuntematon\nsana, tapasin edessäni tyypillisen yhdeksännentoista vuosisadan\nvuokrakasarmin kurjinta laatua -- yksi niitä todellisia harakan pesiä\njoita oli tiheässä kaupungin pohjoispuolella ja muissakin osissa.\nYmpäristö oli kuitenkin aivan vastakkainen kuin sellaisten rakennusten\nminun aikanani, ne kun tavallisesti olivat työnnetyt innoittavien\nkujien ja pimeitten pahalta löyhkäävien pihojen eksyttäviin soliin,\njotka olivat ilkeitten tuoksujen höyryäviä säiliöitä ja rajoitetut\nkorkeilla valoa sulkevilla seinillä. Tämä rakennus seisoi yksinään\nkeskellä avointa toria, kuin olisi se ollut joku palatsi tai muu\nnäyttelypaikka. Mutta selkeämmin osottautui yksinäisenä ollen\ntämän likaisen rakennuksen inhoittava saastaisuus. Siitä tuntui\nheijastavan synkkä ja kolea ilma jota ei raittiin syyskuun iltapäivän\ntäysteräinen päivän paistekaan kyennyt vallitsemaan. Eipä olisi ketään\nhämmästyttänyt, vaikkapa keskipäivälläkin olisi nähnyt aaveita noissa\nmustissa akkunoissa. Oven yläpuolella oli kirjoitus ja minä kuljin\ntorin poikki sitä lukemaan Edithin vastahakoisesti seuratessa minua.\nNämä sanat luin keskioven yläpuolella:\n\n_\"Tämä julmuuden asunto on säilytetty muistona tuleville sukupolville\nrikkaitten vallinnasta.\"_\n\n\"Tämä on yksi niitä aaverakennuksia\", sanoi Edith, \"joita pidetään\nkansaa pelottamassa, jotta ei milloinkaan suostuttaisi mihinkään mikä\nolisi vanhan asiain järjestyksen palauttamista muistuttavaakaan,\nmyöntämällä jollekulle jonkun tekosyyn nojalla taloudellista etua\ntoisen rinnalla. Luullakseni olisi parasta ne repiä pois, sillä enää\nei ole olemassa maailmalla vaaraa, että vanha järjestys palautuisi,\nsuurempaa kuin on maapallolla että pyörimisensä kääntäisi toisin päin.\"\n\nLapsijoukko nuoren naisen saattamana tuli torin poikki meidän\nseisoessamme rakennuksen edustalla kulkien ovelle ja siitä ylös mustia\nahtaita portaita myöten. Pienokaisten kasvot olivat kovin vakavat ja he\nkuiskutellen puhuivat.\n\n\"He ovat koululapsia\", sanoi Edith. \"Meidät kaikki viedään tämän\ntai toisen samallaisen rakennuksen läpitse ollessamme koulussa, ja\nopettaja selittää minkä laatuisia asioita siellä toimitettiin ja\nsiedettiin. Minä muistan hyvin miten minut vietiin lapsena tämän\nrakennuksen läpi. Vasta pitemmän ajan kuluttua jälestäpäin toinnuin\nsiellä saamastani kauheasta vaikutuksesta. Toden teolla en luule\nettä on mikään hyvä aatos tuoda nuoria lapsia tänne, mutta se tapa\notettiin käytäntöön vallankumouksen jälkeisellä aikakaudella, jolloin\norjuuden kauhut, joista he vasta olivat päässeet, olivat vielä tuoreina\nkansan muistossa, ja heidän suurimpana pelkonaan oli että valppauden\npuutteessa rikkaitten johtovalta voisi uudistua.\"\n\n\"Tietysti\", hän jatkoi, \"tämä rakennus ynnä toiset samallaiset, jotka\nvaroituksina säilytettiin, kun loput perustuksia myöten hajotettiin, on\nperin pohjin puhdistettu ja vahvistettu sekä laitettu terveelliseksi\nja varmaksi kaikin puolin, mutta taiteilijamme ovat sangen taitavasti\njäljentäneet kaikki lian ja saastan vanhat vaikutteet, joten kaikki\nnäyttää aivan samalta kuin ennenkin. Huoneissa olevat taulut osottavat\nmiten monen ihmisolennon oli siellä kasassa oltava sekä heidän elämänsä\nkauhistuttavat olosuhteet. Pahinta kaikista on se että kaikki asiat\novat otetut historiallisista lähteistä ja ovat ehdottomasti tosia.\nMuutamin paikoin on näiden rakennusten asukkaat kuvatut vahasta tai\nkipsistä, sellaisina kuin he tavallisesti olivat niissä parveutuneena,\nynnä yksityiskohdittain puvut, huonekalut sekä kaikki muut piirteet\najan todellisten kuvausten tai kuvien mukaan laaditut. Tällä tavoin\nlaitetuissa rakennuksissa käynti on sanomattoman kammottavaa. Mykät\nkuviot näyttävät rukoilevan kävijältä apua. Siitä on jo niin kauan, ja\nyhä tuntee omantunnon pistoksia siitä, kun ei kykene mitään asiassa\ntekemään.\n\n\"Mutta; Julian, tule pois. Olipa minun tuhmuuttani, kun saatoin sinut\ntästä ohi. Kun otin näyttääkseni sinulle jotakin mikä ei ollut sinun\npäiviesi jälkeen muuttunut, en aikonut sinua narrinani pitää.\"\n\nNykyaikaisen nopean kulkulaitoksen avulla seisoimme kymmentä\nminuuttia myöhemmin valtameren rannalla, jossa Atlannin laineet ääntä\npitäen särkyivät jalkaimme juurella ja sen sininen pinta ulottui\nkeskeymättömänä taivaan rannalle asti. Täällä todella oli jotakin mikä\nei ollut muuttunut -- mahtava olemus jolle tuhat vuotta oli kuin yksi\npäivä ja yksi päivä kuin tuhannen vuotta. Ei voinut olla mitään säveltä\nnyt minua varten sellaista kuin tämän suuren olemassa olon vaikutus,\ntämän kaiken maailman muuttuvaisuuden muuttumattoman todistajan. Miten\nvähäpätöiseltä tuntuikaan se pikku ajan ripse, jonka minä olin kokenut,\nseisoessani tämän ijäti-kestäväisyyden symboolin läheisyydessä joka\nmenneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden teki mitätöntä merkitseviksi\nsanoiksi.\n\nSeuratessani Edithiä sille paikalle rannikkoa jossa seisoimme, en\nollut pannut ollenkaan merkille suuntaamme, mutta nyt ruvetessani\ntarkastelemaan rannikkoa, huomasin eläväksi hämmästyksekseni että hän\noli tietämättään tuonut minut entisen rannikkoasumukseni paikalle\nNahantissa. Rakennukset olivat kyllä jo menneet ja puitten kasvaminen\noli kokonaan muuttanut maiseman ulkonäön, mutta rannikon rajaviiva oli\nmuuttumaton ja sen tunsin heti. Pyytäen häntä seuraamaan minua kuljin\ntietä pitkin erään niemen ympäri vähäiselle kapealle rantamasuikaleelle\nmeren ja kallioseinän väliin, mikä esti näkemästä ja kuulemasta\nmitään takana olevasta maasta. Entisen elämäni aikana tämä paikka oli\nollut mielipaikkani rannikolla asuessani. Niin kauan sitten kuluneen\nelämäni aikana, joka nyt mieleeni muistui kuin eilispäivä, olin täällä\npoikasesta pitäen käynyt uneksimassa haavekuvittelujani. Jokainen\npiirre tästä sopesta oli minulle yhtä tuttua kuin makuuhuoneeni ja\nkaikki oli aivan muuttumatta. Meri edessä, taivas yläpuolella, saaret\nja kaukaa siintävän mantereen rannikko -- kaikki mikä näköalaan kuului\noli samaa yksikohtia myöten. Heittäysin meren rannan lämpimälle\nsannalle, kuten olin tottunut tekemään, ja silmänräpäyksessä oli\ntuttujen yhteisvaikutelmien virta kiidättänyt minut takaisin entiseen\nelämääni, niin että kaikki kokemani ihmeet, kun niitä aloin muistella\ntuntuivat vain utukuvilta jotka olivat mieleeni tulvineet kuten niin\nmonet muut ennen tällä rannikon sopukalla. Mutta mikä unelma se oli\nollut, tämä kuvittelu tulevasta maailmasta; varmasti lumoavin kaikista\nsiellä meren luona mieleeni johtuneista!\n\nTyttö oli ollut niissä unelmissa, neito ylen toivottu. Pahapa olisi\nollut, jos hänet olisin menettänyt; mutta enpähän ollut, sillä tässä\nhän oli, tämä outo- ja sulopukuinen tyttö, joka vieressäni seisoi ja\nminulle hymyili. Jonkun mahdottoman onnen avulla olin hänet tuonut\nmukanani unelmaini maailmasta, pitäen hänestä kiinni lempeni voimalla,\nkun haavekuva muuten kokonaan oli hävinnyt silmäni auettua.\n\nMiksi ei? Kukapa nuorukainen ei usein ole nähnyt unelmissaan\nimmytihanteita, kauniimpia mitä maailmassa vaeltaa, joille hän\nvalvoen on huokaillut ja joiden puoliksi muistoon jääneet kasvot ovat\nseuranneet häntä hämärällä kauneudellaan? Onnellisempana kuin he olin\npettänyt unien polkujen kateellisen vartijan ja tuonut unelmain maan\nkuningattareni mukanani heidän ohitsensa.\n\nKoettaessani Edithille tehdä uskottavaksi tätä aatostani hänen\nolemassaolostaan, hän myönsi sen olevan sangen järkevän ja me\nkauan jatkoimme tämän aatoksen kehittämistä. Joutuessamme sen\nmielikuvan valtaan että hän oli ennakko-olento kahdennenkymmenennen\nvuosisadan naisesta sen sijaan että minä olisin ollut ontto jäännös\nyhdeksännentoista vuosisadan miehestä, me haaveilimme mitä kesän\naikana tekisimme. Päätimme käydä suurilla huvituspaikoilla missä\nepäilemättä hän herättäisi suurta uteliaisuutta ja samalla hänellä\nolisi tilaisuus tutkia miltä hänen kahdennenkymmenennen vuosisadan\nmielelleen tuntuisi vielä hämmästyttävämmät ihmisolennot kuin miltä hän\nheistä näyttäisi -- nimittäin ihmiset jotka puutteen ja viheliäisyyden\nmaailman ympäröiminä saattoivat tyytyä olemaan onnellisia arvottomassa\nja jäytävässä laiskuudessa. Jälestäpäin läksisimme Europaan katselemaan\nsiellä sellaisia asioita jotka luonnollisesti olisivat merkillisyyksiä\nvuoden 2000 tyttöselle, sellaiset kuin Rothschild, keisari sekä\nharvat erikoiset ihmisolennot, joita siihen aikaan muutamia vielä oli\nSaksassa, Itävallassa ja Venäjällä, ja jotka vilpittömästi uskoivat\nettä Jumala oli antanut heidän visseille lähimmäisilleen jumalallisen\narvon heitä hallitakseen.\n\n\n\n\nLUKU X.\n\nKeskiyön kylpy.\n\n\nVasta pimeän tultua saavuimme kotiin ja vasta useamman tunnin kuluttua\nolimme saaneet kerrotuksi kokemuksemme. Isäntäväkeni ei kuitenkaan koko\naikana tuntunut kyllästyvän kuunnellessaan kuvauksia nykyajan asioista\nsaamistani vaikutelmista, vaan näytti olevan yhtä innostunut kuulemaan\nmitä minä niistä ajattelin kuin minä itse olin innostunut näiden asiain\nsuhteen.\n\n\"Katsokaahan\", sanoi Edithin äiti, \"se on vain jonkinlaista\nturhamaisuuden ilmaisua meidän puoleltamme. Te olette meille\njonkinlaisena kuvastimena, josta voimme nähdä miltä näytämme eri\nnäkökannalta katsellen kuin omaltamme. Ilman teitä emme olisi\nmilloinkaan havainneet olevamme mitään erinomaista väkeä, sillä itse\nmielestämme, sen teille vakuutan, olemme sangen tavallisia ihmisiä.\"\n\nSiihen minä vastasin että puhuessani heidän kanssaan hekin tuntuivat\nminusta olevan peilinä minulle ja aikalaisilleni, mutta peilikuva ei\nmillään tavoin minun turhamaisuuttani kutkutellut.\n\nKun puhuessamme värikellon kupu kiertyen valkoiseksi osotti puoliyön\nolevan käsissä, puhui joku vuoteelle menosta, mutta tohtorilla oli\ntoinen aatos.\n\n\"Minä ehdotan\", hän sanoi, \"että hyvää yölepoa kaikki saadaksemme\nlähdemme kylpylaitokseen kylpemään.\"\n\n\"Onko mikään yleinen kylpylaitos avoinna näin myöhään?\" sanoin, \"Minun\naikanani kaikki oli suljettu jo kauan ennen.\"\n\nSilloin tohtori antoi minulle selityksen, joka vaikka onkin itsestään\nselvä asia kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijoille minua koko\nlailla hämmästytti, että mikään yleinen palvelus- tai mukavuuslaitos\nei ole tätänykyä koskaan vuoden mittaan suljettuna, enemmän yöllä kuin\npäivälläkään; ja että vaikka tämänlainen palvelus laajuutensa suhteen\nvaihteleekin riippuen kysynnästä, ei se milloinkaan vaihtele laatunsa\npuolesta.\n\n\"Me arvelemme\", sanoi tohtori, \"että useitten pienempäin\nepämukavuuksien rinnalla teidän päivienne elämässä ei mikään voinut\nolla kiusallisempaa kuin alituinen keskeytys koko yleisessä toiminnassa\ntai sen suurimmassa osassa joka yö. Suurin osa ihmisistä nukkuu kyllä\nsilloin, mutta aina on osa heistä valveilla ja liikkeellä ja kaikki\nmeistä joskus, ja me pitäisimme sangen laimeana toimintana sitä joka ei\nyötyöläisille varaisi yhtä hyvää palvelusta kuin päivätyöläisillekin.\nTe tietysti ette voineet sitä tehdä, kun teiltä puuttui yksinomainen\nteollisuusjärjestö, mutta meille se on sangen helppoa. Meillä on yö- ja\npäivävuorot kaikilla yleisessä palveluksessa -- ensinmainitut tietysti\npaljon pienemmät.\"\n\n\"Miten on yleisten juhlapäivien laita; oletteko ne hyljänneet?\"\n\n\"Jotenkin yleisesti. Tilapäisiä yleisiä juhlapäiviä teidän aikananne\nkansa ylisti, koska ne olivat kipeästi tarpeeseen aikoina jolloin sai\nvapaasti hengittää. Tätä nykyä kun työpäivä on niin lyhyt ja työvuosi\non ripoteltu täyteen pitkiä loma-aikoja, ei vanhanaikainen juhlapäivä\nenää täytä mitään tarkoitusta ja sitä pidettäisiin vain vastuksena. Me\nmieluummin valitsemme ja käytämme vapaa-aikamme niinkuin haluamme.\"\n\nAskeleemme johdimme Leanderin kylpylaitokseen. Minun ei tarvitse\nmuistuttaa bostonilaisia että tämä on vanhempia kylpylaitoksia ja sitä\npidetään paljon vähempiarvoisena kuin nykyaikaisia rakennuksia. Minusta\nse kuitenkin oli sangen vaikuttava nähtävä. Korkea huikaisevan valoisa\nsisusta, ääretön uima-amme, neljä suurta vesisuihkua, jotka täyttivät\nilman timanttiloisteella ja alas syöksevän veden loiskeella, sekä\nkirjavapukuinen ja naurava kylpijäin joukko muodosti vilkkaan ja komean\nnäyn joka oli sangen vaikuttava johdatin nykyisen elämän urheilupuolen\ntutustumiseen. Suloisimmalta kaikesta tuntui ääretön vesijoukko jonka\nteki läpinäkyvän kirkkaaksi valkeasta pohjasta heijastuva valo,\njoten uijat koko ruumis näkyvissä olivat kuin leijailemassa jollain\nvaloisalla smaragdipilvellä, ja katsoja sai sen vaikutuksen että he\nkelluivat painottomina kuin poijut veden pinnalla, mikä yhtä paljon\noli hämmästyttävää kuin ihastuttavaa. Edith kiirehti kertomaan minulle\nkuitenkin ettei tämä ollut mitään uusien ja suurempien kylpylaitosten\nkauneuden rinnalla, missä pohjapeitteen värejä vaihtelemalla vesi on\nsaatu sädehtimään kaikissa sateenkaaren väreissä, samalla kuin se on\nsäilyttänyt läpinäkyvän kirkkautensa.\n\nOlin kuvitellut että vesi olisi suolatonta, mutta vihreä väri osotti\nsen kuitenkin olevan merivettä.\n\n\"Meillä on huonot käsitykset suolattomasta vedestä uintivetenä, kun\nvain suolaista saamme\", sanoi tohtori. \"Tämä vesi on Atlantin viimeistä\nnousuvettä.\"\n\n\"Mutta miten saatte sen näin korkealle?\"\n\n\"Me saatamme sen itsestänsä nousemaan\", naurahti tohtori; \"olisihan\nsurkeata, ellei nousuveden voima, joka koko sataman veden nostaa\nseitsemän täyttä jalkaa, voisi nostaa sen vähän mitä me tarvitsemme\nhiukan korkeammalle. Älkää katsoko sitä niin epäilevästi\", hän lisäsi.\n\"Minä tiedän että Bostonin satamavesi ei läheskään ollut kyllin\npuhdasta uintia varten teidän päivinänne, mutta se kaikki on muuttunut.\nTeidän lokaviemärilaitoksenne, muistakaa, ovat unhottuneita iletyksiä,\neikä mitään mikä voi saastuttaa lasketa mereen tai jokeen nykyaikana.\nSiitä syystä me voimme käyttää ja käytämmekin merivettä emme ainoastaan\nkaikissa julkisissa kylpylaitoksissa, vaan myös varaamme sitä erikoisia\nkotikylpyjä varten ynnä kaikkiin yleisiin vesisuihkuihin jotka siten\nloppumattomme varastoineen voivat aina olla käynnissä. Alutta käykäämme\nsisälle.\"\n\n\"Kuten tahdotte\", sanoin tuntien kuin kylmää väristystä, \"mutta\noletteko varma ettei se ole liian kylmää? Valtameren vettä me pidimme\nliian kylmänä uintia varten syyskuussa.\"\n\n\"Ajattelitteko että viemme teidät kuolemaan?\" sanoi tohtori. \"Tietysti\non vesi lämmitetty kohtuullisen lämpimäksi; nämä kylpylaitokset ovat\navoinna kaiket talvetkin.\"\n\n\"Mutta herran nimessä, miten voitte lämmittää tällaiset suuret määrät\nvettä joka vielä tavan takaa vaihtuu, varsinkin talvella?\"\n\n\"Oh, meidän tuntoamme ei ollenkaan vaivaa se mitä nousuveden saatamme\npuolestamme tekemään;\" vastasi tohtori. \"Me annamme sen nostaa\nveden tänne ylös ja lämmittääkin sen. Katsokaahan, Julian, kylmä ja\nkuuma ovat sanoja ilman todellista merkitystä, pelkkää kiemailevaa\ntuulahdusta jota luonto työntää esille osuttaen vaativansa hiukan\nkosiskelua. Se tahtoo aivan yhtä hyvin lämmittää kuin jäädyttääkin\nteitä, jos vain osaatte sitä oikein lähestyä. Lumimyrskyt, jotka teidän\nsukupolveanne palelluttivat, olisivat aivan yhtä hyvin voineet olla\nhiilikaivostenne tehtäviä toimittamassa. Te näytätte epäuskoiselta,\nmutta sallikaa minun nykyaikaisten olojen ymmärtämiseksi tarvittavana\nensimmäisenä selityksenä sanoa että voima, ynnä kaikki siihen kuuluva\nvalo, lämpö ja energia, on tätä nykyä käytännössä loppumaton ja\nmaksuton ja tuskin tulee kysymykseen minään tekijänä mekaanillisissa\narvioissa. Nousuveden, tuulien ja vesiputousten käyttäminen on\nkuitenkin vain puolieräisiä keinoja luonnon voimalähteiden esille\ntuomiseksi verrattuina toisiin käytännössä oleviin joiden kautta\nrajaton voima on kehitetty luonnon alkuperäisestä epätasaisuuden\nolotilasta.\"\n\nHetkistä myöhemmin olin nauttimassa suloisinta merikylpyä mikä vielä\nmilloinkaan oli osakseni tullut; kokonaan uusi tunne elämässäni oli se\nminkä sain suihkujen alla pulikoidessani.\n\n\"Te olette pian kahdennenkymmenennen vuosisadan bostonilaisten ensi\nluokassa\", sanoi tohtori nauraen minun riemulleni. \"Sanotaan että\nmeidän nykyaikaisen sivistyksen merkittävänä piirteenä on että\nkehityksemme tavoittelee kaukaisten esi-isiemme sammakkomuotoa;\nnähtävästi te ette tahdo asettua joukon kulkua estämään.\"\n\nKello oli yksi kotiin saapuessamme.\n\n\"Minä luulen\", sanoi Edith toivottaessani hänelle hyvää yötä, \"että\nkymmenen minuutin kuluttua olet jälleen yhdeksännentoista vuosisadan\nystäviesi joukossa, jos uneksit samoin kuin viime yönä. Mitäpä\nantaisinkaan jos voisin tehdä sen matkan kanssasi ja itse nähdä miltä\nmaailma silloin näytti!\"\n\n\"Ja minä antaisin yhtä paljon säästyäkseni sen kokemuksen\nuudistuksesta\", sanoin, \"ellei se tapahtuisi sinun seurassasi.\"\n\n\"Tarkoitatko että todella pelkäät uneksuvasi vanhoista ajoista\njälleen?'\"\n\n\"Pelkään niin suuresti\", vastasin, \"että minulla on hyvä halu\nistua ylhäällä koko yön välttääkseni toisen sellaisen painajaisen\nilmestymistä.\"\n\n\"Rakas ystävä, eihän sinun sitä tarvitse tehdä\", hän sanoi. \"Jos\nhaluat, niin minä pidän huolta ettei sinua enää sillä tavoin kiusata.\"\n\n\"Oletko sitten loihtija?\"\n\n\"Jos minä kiellän sinua erikoisesta asiasta uneksimasta, niin et\nuneksi\", hän sanoi.\n\n\"Sinä olet kyllä valvovain ajatusteni herratar\", sanoin; \"mutta voitko\njohtaa nukkuvaa ajatustanikin samoin?\"\n\n\"Saat nähdä\", hän sanoi ja terottaen silmänsä minun silmiini, sanoi\nhän levollisesti, \"muista, sinä et uneksu mitään tänä yönä mikä kuului\nvanhaan elämääsi!\" Ja hänen puhuessaan tunsin mielessäni että niin oli\nkäyvä kuin hän sanoi.\n\n\n\n\nLUKU XI.\n\nElämä omaisuusoikeuden perusteena.\n\n\nHuonekalujen joukossa siinä maanalaisessa makuuhuoneessa missä tri\nLeete oli tavannut minut nukkumassa oli yksi niitä vankkoja taitavasti\nlukittuja rautakaappeja, joita minun aikanani käytettiin rahain ja\narvoesineiden säilytyspaikkana. Tämän niin alhaalla olevan huoneen\nasema, sen tanakka kivirakenne ja äärettömät ovet tekivät sen sekä\näänien suhteen läpitunkemattomaksi että myös yhtä varmaksi varkaita\nvastaan ja kun sen koko olemassaolo oli sitäpaitsi salaisuus, olin\narvellut ettei mikään paikka voinut olla varmempi säilyttämään\ntodistuksia omaisuudestani.\n\nEdith oli ollut sangen utelias tämän kassakaapin suhteen, millä\nnimellä me kutsuimme näitä vankkoja kaappeja, ja useasti käydessämme\ntässä holvissa oli hän innokkaasti lausunut toivovansa nähdä mitä\nsisäpuolella oli. Olin ehdottanut että avaan sen hänelle, mutta hän\noli selittänyt että kun hänen isänsä ja äitinsä olisivat yhtä hartaita\nnäkemään tätä tapausta, oli parasta lykätä tämä harvinainen tilaisuus\nsiksi kuin kaikki olisivat läsnä.\n\nIstuessamme aamiaisella edellisessä luvussa kerrottujen tapausten\njälkeisenä päivänä, hän kysyi eikö tänä aamuna aika olisi sopiva\nkassakaapin sisäpuolta tarkastella, ja kukin arveli ettei parempaa\naikaa voinut olla.\n\n\"Mitä on tässä kassakaapissa\", kysyi Edithin äiti.\n\n\"Viimeksi lukitessani sen vuonna 1887\", vastasin, \"oli siellä\nerilaatuisia arvopapereita ja arvotodistuksia edustaen noin miljoonaa\ndollaria. Kun sen tänä aamuna avaamme, löydämme suuren vallankumouksen\nvaikutuksen takia kauniin kokoelman arvottomia papereita. -- Mitähän\nsivumennen sanoen tuomarinne arvelisivat, tohtori, jos veisin nuo\narvopaperit heidän luokseen ja muodollisesti vaatisin uudelleen\nhaltuuni sen omaisuuden jota ne edustavat? Otaksukaapa että sanoisin:\n'Teidän arvoisuutenne, nämä omaisuudet olivat kerran minun enkä ole\nmilloinkaan vapaaehtoisesti niistä luopunut. Miksi ne eivät ole\nminun nyt ja miksi niitä ei annettaisi minulle takaisin?' Tietysti\nymmärrätte ettei minulla ole mitään halua alottaa kapinaa nykyistä\nasiain järjestystä vastaan jonka olen valmis myöntämään paljon\nparemmaksi vanhaa järjestelmää, mutta olempa utelias tietämään mitä\ntuomarit sellaiseen vaatimukseen vastaisivat, edellyttäen että he\nsuostuisivat sen ottamaan vastaan vakavalta kannalta. Arvelen että he\nnauraisivat minut ulos oikeudesta. Mutta luullakseni voisinpa koko\njärkiperäisesti päätellä että siihen katsoen etten ollut saapuvilla kun\nvallankumous työnnälti meidät kapitalistit irti rikkauksistamme, olen\nainakin oikeutettu saamaan kohteliaan selityksen niistä perusteista\njoiden nojalla se suunta oikeaksi tuomittiin siihen aikaan. En halua\nsaada takaisin miljoonejani, vaikkapa niiden palauttaminen olisi\nmahdollistakin, mutta järjellisenä tyydytyksenä pitäisin tiedonantoa,\nminkä syyn nojalla ne takavarikkoon otettiin ja yhteiskunta niitä\npitää.\"\n\n\"Todellakin, Julian\", sanoi tohtori, \"olisipa erinomainen aatos tehdä\njuuri näin kuin selititte -- se on, nostaa muodollinen oikeudenkäynti\nkansaa vastaan entisen omaisuutenne palauttamisesta teille. Se\nsynnyttäisi mitä vilkkainta yleistä harrastusta ja elähyttäisi\nkeskustelua taloudellisen yhdenvertaisuutemme, siveellisestä\nperusteesta millä olisi yhteiskunnalle suuri kasvatuksellinen arvo.\nNäettehän, nykyinen järjestelmä on niin kauan ollut voimassa että\nusein ei juolahda muitten kuin historioitsijain mieleen että koskaan\non muuta ollutkaan. Olisipa hyvä asia kansalle, jos sen mielet\nsaataisiin elvytetyksi tässä asiassa ja pakotetuksi muodostamaan\njoitain perusteellisia ajatuksia vanhan ja uuden järjestyksen\nerotuksien ansioista ja nykyisen järjestelmän syistä. Käymällä oikeutta\nnoiden hallussanne olevain arvopaperien perusteella saisitte aikaan\nsievän draamallisen kohtauksen. Siinä olisi yhdeksästoista vuosisata\nsyyttäjänä kahdennettakymmenennettä vastaan, vanha sivistys vaatimassa\ntiliä uudelta. Tuomarit, siitä saatte olla varma, kohtelisivat teitä\nmitä suurimmalla huomaavaisuudella. He myöntäisivät teille heti näin\nomituisissa olosuhteissa oikeuden saada uudelleen vireille alusta\npitäen koko kysymys rikkauden jakamisesta ja omaisuuden omistamisesta,\nja he olisivat valmiit harkitsemaan sitä mitä laajimmassa\nmerkityksessä.\"\n\n\"Epäilemättä\", vastasin, \"mutta sepä on juuri kuvaus luullakseni\nepäitsekkään yhteishengen puutteesta aikalaisteni kesken etten tunne\nolevani halukas antautumaan näyteltäväksi edes kasvatuksellisestakaan\nsyystä. Onko se muuten tarpeellistakaan? Te voitte sanoa minulle yhtä\nhyvin kuin tuomaritkin, mikä olisi vastaus ja kun minä vain vastausta\nhaluan enkä omaisuutta, on se yhtä hyvä.\"\n\n\"Epäilemättä\", sanoi tohtori, \"voisin selittää teille ne yleiset\najatussuunnat joita he seuraisivat.\"\n\n\"Hyvä. Otaksukaamme sitten että te olette oikeus. Millä perusteella\nkieltäytyisitte palauttamassa minulle miljoonani, sillä minä arvelen\nettä te kieltäytyisitte?\"\n\n\"Tietysti tapahtuisi se samalla perusteella\", vastasi tohtori, \"jota\nkansa seurasi kansallistuttaessaan omaisuuden jota sama miljoona edusti\nsuuren vallankumouksen aikana.\"\n\n\"Niin luulen; sen juuri tahdon saada tietää. Mikä on tämä peruste?\"\n\n\"Oikeus sanoisi että jos jonkun henkilön sallittaisiin yhteiskäytännön\nyleisestä hallituksesta ottaa ja pitää hallussaan suurempaa pääoman\nosaa kuin kaikille persoonallista käyttöä ja kulutusta varten myönnetty\nyhtäläinen osuus on, heikentäisi se samassa määrässä yhteiskunnan kykyä\nensimmäisen velvollisuutensa täyttämisessä jäseniänsä kohtaan.\"\n\n\"Mikä on tämä yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus jäseniänsä kohtaan\njoka heikentyisi, jos erinäisten kansalaisten sallittaisiin haltuunsa\nottaa yhtäläistä suuremman osan maan pääomasta?\"\n\n\"Velvollisuus turvata jäsentensä ensimmäinen ja korkein oikeus --\nelämisen oikeus.\"\n\n\"Mutta miten yhteiskunnan velvollisuus turvata jäsentensä elämää sen\nkautta loukkaantuu että toisella henkilöllä on enemmän pääomaa kuin\ntoisella?\"\n\n\"Yksinkertaisesti sentakia\", vastasi tohtori, \"että kansan tulee syödä\nvoidakseen elää sekä pukeutua ja käyttää joukon muita tarpeellisia ja\ntoivottavia aineita jotka yhteensä muodostavat sen mitä me sanomme\nomaisuudeksi eli pääomaksi. Nyt jos näiden aineiden varasto aina\nolisi rajoittamaton kuin on ilma jota hengittääksemme tarvitsemme, ei\nolisi tarpeellista pitää silmällä että kukin osansa saisi, mutta kun\nomaisuuden varasto toden teolla on joka aika rajoitettu, niin seuraa\nsiitä että jos jollakulla olisi suhteeton osa, ei jälellä olevilla\nolisi tarpeeksi ja voisivat jäädä kokonaan vaille, kuten laita oli\nmiljoonain yltympäri maailmaa ennenkuin suuri vallankumous perusti\ntaloudellisen yhdenvertaisuuden. Jos siis kansalaisen ensimmäinen\noikeus on saada suojelusta elämälleen ja yhteiskunnan ensimmäinen\nvelvollisuus on sitä antaa, tulee selvästi valtion katsoa että elämisen\nvälikappaleita eivät kohtuuttomasti anasta erikoiset yksilöt, vaan\nettä ne ovat siten jaetut että ne kaikkien tarpeisiin riittävät.\nSitäpaitsi, jotta elämän välikappaleet tulevat varmoiksi kaikille,\nei ole ainoastaan tarpeellista että valtio pitää silmällä että\nsaatavissa oleva kulutettava omaisuus kunakin vissinä aikana oikein\njaetaan; isillä vaikka kaikki siinä tapauksessa tänään saattaisivat\nvoida hyvin huomenna kaikki voisivat kuolla nälkään, ellei sillä\naikaa uutta omaisuutta olisi tuotettu. Yhteiskunnan velvollisuus\nturvata kansalaisen elämää ei sentakia sisällä ainoastaan kulutettavan\nomaisuuden yhdenvertaista jakoa, vaan myös sen sijoittamista pääomana\nkaikille mahdollisimman suureksi eduksi lisäomaisuuden tuottamiseksi.\nKummaltakin puolen näette helposti että yhteiskunta laiminlöisi\nensimmäisen ja suurimman tehtävänsä samassa määrässä kuin se sallisi\nyksilöiden yli yhdenlaisen osuutensa ottaa haltuunsa omaisuutta joko\nkulutusta varten taikka pääomana käytettäväksi yhteisetujen yleisestä\nhallituksesta.\"\n\n\"Nykyinen omistuksen siveysoppi on hämmästyttävän yksinkertainen\nyhdeksännentoista vuosisadan edustajalle\", huomautin. \"Eivätkö tuomarit\nmyös kysyisi minulta minkälaisella oikeudella täi minkä omistuksen\nmuodolla vaadin omaisuuttani?\"\n\n\"Eivät varmaankaan. Mahdotonta on että teillä taikka kellään\nmuullakaan olisi niin tanakka oikeus, aineellisiin kappaleisiin kuin\nvähimmälläkin kansalaistoverillanne on henkeensä taikka että voisitte\nniin tukevilla perusteilla vaatia yhteisvoimain käyttöä oikeuksienne\ntukemiseksi näiden kappaleitten suhteen kuin he voisivat tehdä\nyhteisvoimain käyttämistä vaatiakseen elinoikeuksiensa tukemista varten\nteidän aineoikeuksianne vastaan, missä nämä kaksi vaatimusta sitten\nristiriitaan joutuisivatkin joko suoraan tai epäsuoraan. Yhteiskunnan\nomaisuuden suhteeton omistus jota muutamat sen jäsenet käyttäisivät\nsupistaakseen ja uhatakseen jälellä olevain elämää ei millään tavalla\nole yhteydessä niiden välikappaleiden kanssa joiden kautta omaisuus\non saatu. Välikappaleet ovat voineet saada aikaan lisävääryyttä\nyhteiskunnalle, kuten ne menneinä aikoina usein tekivätkin kohtuuttoman\njakonsa takia; mutta tämä suhteettomuus, miten sitten lie syntynytkin,\noli jatkuvaa vääryyttä sen alkuun katsomatta. Meidän omaisuutemme\nsiveysoppi on todellakin, kuten sanoitte, tavattoman yksinkertaista. Se\nsisältää yksinkertaisesti lain itsensä suojelemisesta, joka on kaikkien\nnimessä vakuutettu kenen tahansa anastusta vastaan. Se nojautuu\nperiaatteeseen jonka lapsi voi ymmärtää yhtä hyvin kuin filosoofi ja\njota ei kukaan filosoofi milloinkaan ole koettanut kieltää -- nimittäin\nkaikkien ylin oikeus elää ja sentakia vaatia että yhteiskunta niin\njärjestetään että tämä oikeus turvataan.\n\n\"Mutta kaikesta huolimatta\", jatkoi tohtori, \"mikä tämän periaatteen\ntaloudellisessa sovittelussamme on sellaista jonka täytyy vaikuttaa\nteidän aikanne ihmiseen toisellaistakin tunnetta kuin hämmästystä\nsiitä ettei sitä jo aikaisemmin ole tehty? Siitä asti kuin se mitä\nte sanoitte uudenaikaiseksi sivistykseksi oli olemassa, on kaikkien\nhallitusten ja kansain periaatteena ollut että valtion ensimmäinen\nja korkein velvollisuus on suojella kansalaisten henkeä. Tätä\ntarkoitusta varten ovat poliisit, oikeudet, armeijat ja suurin osa\nhallituksen koneistosta olleet olemassa. Te kävitte niin pitkälle että\nsanoitte: valtio, joka ei millä kustannuksilla tahansa ja äärimmilleen\nedellytyksiänsä käyttäen turvannut kansalaistensa henkeä, menetti\nkaikki vaatimuksensa heidän alamaisvelvollisuuksiinsa nähden.\n\n\"Mutta samalla kuin saarnasitte tätä periaatetta niin leveästi\nsanoissa, te kokonaan käytännössä syrjäytitte toisen ja suuremman\npuolen sen tarkoituksesta. Jätitte kokonaan huomioon ottamatta taikka\nylenkatsotte sen vaaran jolle elämä taloudelliselta puolen on alttiina\n-- nälän, vilun ja janon. Te riipuitte kiinni siinä että elämä saattoi\nvaaraan joutua vain nuijan, puukon, kuulan, myrkyn taikka jonkun muun\nruumista vahingoittavan rikosmuodon kautta, aivan kuin nälkä, vilu ja\njano -- sanalla sanoen taloudelliset puutteet -- eivät olisi paljon\npysyväisempiä olemassaolon verivihollisia kuin kaikki vihollisuuden\nmuodot yhteensä. Te jätitte huomioon ottamatta sen tosiseikan että\njokainen, joka jollain tavalla, vaikkapa miten välillisesti tai\nkiertäen, anasti kokonaan tai osaksi toisen elämiskeinoja, kävi hänen\nhenkensä kimppuun aivan yhtä vaarallisesti kuin puukolla tai kuulalla\nse voitiin tehdä -- vieläpä vaarallisemminkin, sillä suoranaista\nhyökkäystä vastaan hänellä oli parempi tilaisuus puolustautua. Te\nette ajatelleet että minkäänlainen joukko poliiseja eikä laki- tai\nsotilassuojelus voinut estää ketään kurjuuteen hukkumasta, jos hänellä\nei ollut taipeeksi mitä syödä ja mihin pukeutua.\"\n\n\"Me riipuimme siinä teoriassa\", sanoin, \"että valtion ei sopinut\nsekaantua tekemään yksilön hyväksi sellaista mitä hän itse saattoi\ntehdä eikä liioin auttaa häntä sitä tekemään. Me päättelimme että\nkokonaisuusjärjestöön saattoi vedota vain silloin, kun yksilön valta\noli ilmeisesti erilaatuinen itsepuolustukseen nähden.\"\n\n\"Se ei ollut niinkään huono teoria, jos vain olisitte eläneet\nsen mukaan\", sanoi tohtori, \"vaikkakin nykyinen teoria paljon\njärkiperäisemmin selittää että mitä vain paremmin voidaan toimittaa\nyhteistyöllä kuin yksityisellä toiminnalla, se tulee siten tehdä,\nvaikkapa se voitaisiinkin vajavaisemmilla keinoilla yksilöllisestikin\nloppuun saattaa. Mutta ettekö luule että niiden taloudellisten\nolosuhteitten vallitessa jotka yhdeksännentoista vuosisadan lopulla\nolivat käytännössä Amerikassa, Europasta puhumatta, olisi tavallinen\nhyvällä revolverilla varustettu mies pitänyt paljon helpompana\ntehtävänä itsensä ja perheensä suojelemista rikoksia vastaan kuin\nheidän suojelemistaan puutetta vastaan? Eivätkö häntä vastustavat\nhankaluudet viimemainitussa taistelussa olleet paljon suuremmat kuin\nensinmainitussa, jos hän oli tavallisen hyvä ampuja? Miksi sitten\nteidän omat periaatteenne huomioon ottaen yhteiskunnan yhteisvoima\nrajoittamatta alistettiin hänen turvakseen rikoksia vastaan, jotka hän\nolisi hyvin voinut itsekin torjua, mutta jätettiin hänet taistelemaan\ntaipumattomia vastuksia vastaan niukan toimeentulon saavuttamiseksi?\nOliko yhtään tuntia päivässä taikka päivää vuodessa, jolloin\ntaloustaistelun sekasorrosta ja köyhiä sortavista vastuksista johtuneet\nkuolleitten lukumäärä ja ruumiilliset ja siveelliset tuskat eivät olisi\nsuhteentuneet kuin sata yhteen verrattuina saman tunnin rikoksista\njohtuneitten kuolleitten ja kärsimysten luetteloon? Paljon paremmin\nolisi yhteiskunta täyttänyt tunnustamaansa velvollisuuttaan jäsentensä\nhengen turvaamisessa, jos se olisi peruuttanut kaikki rikoslait,\nerottanut toimestaan jokaisen tuomarin ja poliisimiehen sekä jättänyt\nihmisten omaksi asiaksi itsensä suojelemisen rikoksia vastaan paraan\nymmärryksensä mukaan, mutta samalla perustanut rikosoikeuden koneiston\ntilalle taloudellisen hallintojärjestelmän joka olisi kaikki turvannut\npuutetta vastaan. Jos se todella olisi ylläpitänyt tämänlaista\ntaloudellista yhteisjärjestöä rikos- ja oikeusjärjestelmän tilalla,\nolisi se heti yhtä vähän tarvinnut tätä viimemainittua kuin mekään,\nsillä useimmat rikoksista jotka teitä kiusasivat olivat suoranaisia tai\nepäsuoria tuloksia vääristä taloudellisista olosuhteistanne ja olisivat\nniiden mukana kadonneet.\n\n\"Mutta suokaa anteeksi kiivauteni. Muistakaa että minä kiivailen\nteidän sivistystänne enkä teitä vastaan. Minä tahdon saada sanotuksi\nettä teidän maailmanne yhtä täydellisesti kuin meidänkin hyväksyi\nperiaatteen jonka mukaan yhteiskunnan ensimmäinen velvollisuus on\nturvata jäsentensä henkeä, mutta että suostumatta tätä periaatetta\ntaloudellisestikin tulkitsemaan, samoin kuin poliisin, oikeusistuimien\nja sotaväen perusteelta, teidän maailmanne sotkeutui ristiriitaan\njoka oli yhtä ilmeinen kuin seurauksiltaan julma. Me taasen ottamalla\nkansana niskoillemme vastuunalaisuuden ihmisten hengen turvaamisen\nsuhteen taloudelliselta puolen olemme vain ensi kerran rehellisesti\ntoteuttaneet periaatteen joka on yhtä vanha kuin sivistynyt valtio.\"\n\n\"Tämä on kyllä selvää\", sanoin \"Jokaisen asiata ajatellessaan on pakko\nmyöntää että valtion tunnustettu velvollisuus turvata kansalaisen henki\nhänen lähimmäistensä toimenpiteitä vastaan sisältää järkiperäisesti\nvastuunalaisuuden hänen suojelemisensa suhteen elämän taloudelliselta\nperusteelta tehtyjä hyökkäyksiä vastaan aivan yhtä hyvin kuin\nsuoranaisilta väkivallan yrityksiltäkin. Minun aikani edistyneemmät\nhallitukset myönsivät köyhäin lakien ja vaivaisjärjestelmäinsä\nkautta epäselvästi tämän vastuunalaisuuden, vaikka se huolenpidon\nmuoto jota he osottivat taloudellisesti kovaosaisille oli niin\nlaihaa ja niin kunnialle käypien ehtojen takana että ihmiset useasti\npikemmin tahtoivat kuolla kuin hyväksyä sitä. Mutta jos myönnetään\nettä se tunnustuksen laatu jonka me annoimme kansalaisen oikeudelle\nolemassaolon turvaamisen suhteen oli julkeampaa pilkkaa kuin sen\nkokonaan kieltäminen olisi ollut, ja että sen velvollisuuden\npaljon laveampi tulkitseminen tässä suhteessa olisi ollut valtion\ntehtävä, niin miten siitä järjellisesti seuraa että yhteiskunta on\nvelvoitettu takaamaan ja kansalainen vaatimaan ehdotonta taloudellista\nyhdenvertaisuutta?\"\n\n\"Aivan totta on, kuten sanotte\", vastasi tohtori, \"että yhteiskunnan\nvelvollisuus taata varmaksi jokaiselle jäsenelleen hänen elämänsä\ntaloudellinen pohja voitaisiin jollain tavalla suorittaa taloudellista\nyhdenvertaisuutta toimeen panemattakaan. Aivan samoin teidän päivinänne\nvaltion velvollisuus turvata kansalaisten elämä ruumiillisista\nrikoksista voitiin suorittaa nimellisesti, jos se tyytyi vain estämään\nsuoranaisten murhaajain työtä jättäen kansan kärsimään toistensa\nhillittömyyttä ja kaikenlaista rikollisuutta mikä ei suoranaisesti\nollut kuolettavaa laatua;; mutta sanokaahan minulle, Julian, olisivatko\nhallitukset tyytyneet teidän päivinänne siten muodostamaan rajoja\nvelvollisuudelleen suojella kansalaisia rikoksista, tai olisivatko\nkansalaiset tyytyneet sellaisiin rajoituksiin?\"\n\n\"Tietysti eivät.\"\n\n\"Hallitus\", jatkoi tohtori, \"joka teidän päivinänne olisi rajoittanut\nkansalaisten rikoksista suojelemisen pelkkään murhien estämiseen ei\nolisi kestänyt päivääkään. Ei ollut olemassa sellaista raakalaiskansaa\njoka olisi kärsinyt sitä. Toden teolla kaikki sivistyneet hallitukset\neivät ainoastaan suojelleet kansalaisia hyökkäyksistä heidän henkeänsä\nvastaan, vaan myös jokaisesta ja kaikenlaatuisista ruumiillisista\npahoinpitelyistä ja hyökkäyksistä, miten mitättömistä tahansa. Ei\nsaanut kukaan ihminen sormellaan toiseen vihamielessä koskea, ja jos\nhän kieltänsä, käytteli ilkeästi toista vastaan, niin hänet teljettiin\nvankilaan. Laki suojeli ihmisiä sekä heidän arvonsa että heidän\nruumiillisen haavoittumattomuutensa puolesta, oikein tunnustaen, että\nihmisen häpäiseminen tai herjaaminen on yhtä suuri rikos kuin hyökkäys\nitse henkeä vastaan.\n\n\"No niin, kun me turvaamme kansalaisen elämisoikeuden taloudelliseen\npuoleen nähden, niin me vain tarkoin seuraamme teidän esimerkkiänne\nturvaten hänet suoranaisilta hyökkäyksiltä. Jos me turvaisimme\nhänen taloudellisen elämänsä perusteen vain siinä määrässä että\ntorjuisimme suorastaan nälän tai vilun takia tulevan kuoleman,\nkuten teidän vaivaislakinne verukkeeksi tekivät, olisimme teidän\npäivienne valtionkaltaisia joka kielsi ehdottomasti murhan, mutta\nsuvaitsi kaikenlaatuisia iskuja jotka eivät juuri murhaa tuottaneet.\nTaloudellisesta puutteesta johtuva hätä ja tuska tuottamatta juuri\nsuoranaisesti nälkäkuolemaa vastaavat tarkalleen vähempiarvoisia\nrikostekoja joita vastaan teidän valtionne suojeli kansalaisia yhtä\nhuolellisesti kuin murhia vastaan. Kansalaisen oikeutta saada elämänsä\nturvatuksi taloudelliselta puolen ei sentakia saateta tyydyttää\nminkäänlaisilla määräyksillä vain olemassaolon suhteen eikä millään\nvähemmällä kuin siten että kaikkia tarpeita varten on olemassa mitä\ntäydellisin varasto minkä vain kansan voima mitä toimekkaimmin hoitaen\nkansallisia lähteitä voi kaikille varata.\n\n\"Tämä merkitsee että laajentamalla lain ja yleisen oikeuden\nhallintovaltaa ihmisten etujen suojaamiseksi ja turvaamiseksi\ntaloudellisellakin alalla me olemme vain seuranneet, kuten\njärkiperäisesti olimme velvoitetut seuraamaan, teidän paljon\nkerskumaanne perusohjetta yhdenvertaisuus lain edessä. Se perusohje\ntarkoittaa että samalla kuin yhteiskunta kokonaisuudessaan ryhtyy mihin\nhallinnolliseen toimenpiteeseen tahansa, sen täytyy toimia kenestäkään\nyksilöstä välittämättä kaikkien yhtäläiseksi eduksi. Ellemme me\nsentakia tahtoneet hyljätä periaatetta 'yhdenvertaisuus lain edessä',\noli mahdotonta että yhteiskunta, otettuaan hoitoonsa omaisuuden\ntuotannon ja jaon yhteistehtäväkseen, saattoi suorittaa sitä minkään\nmuun periaatteen nojalla kuin yhdenvertaisuuden.\"\n\n\"Jos oikeus suvaitsee\", sanoin, \"haluaisin tässä kohden saada luvan\nkeskeyttää ja lopettaa oikeudenkäyntini entisen omaisuuteni takaisin\nsaamiseksi. Minun aikanani me pidimme kiinni kaikesta mitä meillä\noli ja taistelimme kaikkien puolesta mitä voimme saada hyvällä\nomallatunnolla, sillä kilpailijamme olivat yhtä itsekkäitä kuin mekin\neikä heillä ollut sen korkeampia oikeuskäsitteitä eikä laajempia\nkatsantokantoja. Mutta tämä uudenaikainen yhteiskuntajärjestelmä\nyleisine kaiken kapitaalin huoltamistoimenpiteineen yleiseksi\nhyvinvoinniksi muuttaa kokonaan aseman. Se asettaa ihmisen, joka\nenemmän himoitsee kuin osansa on, samallaiseen valoon kuin henkilön\njoka hyökkää kansan jokaisen jäsenen elinoikeuden kimppuun ja koettaa\nvahingoittaa jokaisen hyvinvointia. Sitä asemaa nauttiakseen täytyy\njokaisen osottaa koko joukon parempia oikeustodistuksia vaatimuksilleen\nkuin minulla koskaan on ollut entisaikoinakaan!\"\n\n\n\n\nLUKU XII.\n\nMiten omaisuuden erilaisuus hävittää vapauden.\n\n\n\"Kuitenkin\", sanoi tohtori, \"olen selittänyt vasta puolet niistä syistä\njoiden takia tuomarit eivät voisi, palauttamalla teille omaisuutenne,\nsallia yhteistä talousjärjestelmää vahingoitettavan ja alotettavan\ntaloudellista erilaisuutta kansan kesken. On olemassa toinen suuri\nja samanarvoinen oikeus kaikilla ihmisillä, jonka vaikka tarkoin\nsisältyykin elämisoikeuteen ylevät sielut asettavat vielä korkeammalle:\ntarkoitan vapauden oikeutta -- se on, oikeutta ei vain elää, vaan\nelää persoonallisesti riippumatta lähimmäisestään ja omistaen vain ne\nyhteiset yhteiskunnalliset velvollisuudet jotka kaikille yhtäläisesti\nkuuluvat.\"\n\nNo niin, valtion velvollisuudeksi tunnustettiin kansalaisten vapauden\nturvaaminen teidän päivinänne aivan samoin kuin sen velvollisuutena\noli turvata heidän elämänsä, mutta samalla rajoituksella, nimittäin\nettä turvaamiseen kuului ainoastaan rikollisia hyökkäyksiä vastaan\nsuojeleminen. Jos yritettiin kansalaista väkisin palauttaa orjuuteen,\nniin valtio astui väliin, mutta ei muuten. Kuitenkin oli teidän\npäivinänne vapauden ja persoonallisen riippumattomuuden, samoinkuin\nelämänkin suhteen totta se että ne vaarat, joille ne eniten alttiina\nolivat, eivät olleet väkinäisiä eivätkä rikollisia, vaan johtuivat\ntaloudellisista syistä, olivat omaisuuden erilaisuuden välttämättömiä\nseurauksia. Kun valtio kokonaan tämän puolen jätti huomioon ottamatta,\njoka oli vertaamattomasti vapauskysymyksen suurin puoli, niin sen\ntarkoitus kansalaisten vapauden suojaamisessa oli yhtä törkeätä\npilkkaa kuin heidän henkensä suojelemisen suhteenkin. Se oli vielä\ntörkeämpääkin ja paljon suuremmassa asteikossa. Sillä vaikka minä\nolen puhunut omaisuuden ja tuotantokoneiston yksinoikeudesta, joka\noli yhden kansan osan huostassa, sellaisena joka kaikkein ensiksi\nuhkasi yhteiskunnan jälellä olevan osan elämää ja jota sellaisena\noli vastustettava, niin järjestelmän käytännöllinen päävaikutus ei\nkuitenkaan ollut ihmissuvun enemmistön elämän hävittämistä suorastaan,\nvaan sen pakottamista puutteen kautta ostamaan elämänsä heidän\nvapautensa riistäjiltä. Se on, he alistuivat palvelemaan omistavia\nluokkia ja tulivat heidän orjikseen saaden palkakseen olemassaolon\ntarpeita. Vaikka suuret joukot aina olivat sortumassa elintarpeitten\npuutteen takia, ei omistavan luokan harkittuna tarkoituksena kuitenkaan\nollut heidän hukuttamisensa. Rikkaat eivät mitenkään voineet\nkäyttää vainajia; toiselta puolen he loppumattomasti tarvitsivat\nkäytettäväkseen ihmisolentoja palvelijoina, ei vain tuottamassa enemmän\nomaisuutta, vaan myös huvinsa ja ylöllisyytensä välikappaleina.\n\n\"Minun ei tarvitse muistuttaa teille, perehtynyt kun siihen olitte,\nettä maailman teollisuusjärjestelmä ennen suurta vallankumousta\nperustui kokonaan ihmissuvun enemmistön pakollisille palveluksille\nomistavan luokan hyväksi taloudellinen tarve pakkovoimana.\"\n\n\"Epäilemättä\", sanoin, \"olivat köyhät luokkana rikkaitten\ntaloudellisessa palveluksessa eli, kuten me sanoimme, työn palvelus oli\nkapitaalista riippuvainen, mutta tämä palvelus oli yhdeksännellätoista\nvuosisadalla tullut kokonaan vapaaehtoiseksi suhteeksi palvelijaan eli\ntyön tekijään nähden. Rikkailla ei ollut mitään valtaa pakottaa köyhiä\npalvelijoikseen. He ottivat vain ne jotka vapaaehtoisesti tulivat\npyytämään palvelukseen ja vielä kyyneleet silmissä rukoilivatkin.\nTuskin niin etsittyä palvelusta saattoi sanoa pakolliseksi.\"\n\n\"Sanokaahan meille, Julian\", sanoi tohtori, \"kävivätkö rikkaat\ntoistensa luona pyytämässä oikeutta saada olla toistensa palvelijoina\neli työn tekijöinä?\"\n\n\"Eivät tietenkään.\"\n\n\"Mutta miksi eivät?\"\n\n\"Sentakia luonnollisesti ettei kukaan halunnut ruveta toisen\npalvelijaksi ja hänen käskyilleen alamaiseksi, joka voi ilman toimeen\ntulla.\"\n\n\"Niin minäkin luulisin, mutta miksi sitten köyhät niin innokkaasti\npyrkivät palvelemaan rikkaita, kun rikkaat pilkka kielellä kieltäysivät\npalvelemasta toisiaan? Senkö takia että köyhät niin rikkaita\nrakastivat?\"\n\n\"Tuskin.\"\n\n\"Miksi sitten?\"\n\n\"Tietysti siitä syystä, että se oli köyhäin ainoa keino elatusta saada.\"\n\n\"Tarkoitatte että vain puutteen tuottama pakko tai sen pelko ajoi\nköyhät rikkaitten palvelijain asemalle?\"\n\n\"Siihen suuntaan.\"\n\n\"Ja sitäkö sanotte sitten vapaaehtoiseksi palvelemiseksi? Erotusta\npakkopalveluksen ja sellaisen palveluksen välillä on meidän mahdoton\nhuomata. Jos voidaan sanoa ihmisen vapaaehtoisesti tekevän sitä minkä\nvain katkeran välttämättömyyden paino pakottaa hänen tehtäväkseen\nvalitsemaan, ei milloinkaan ole ollut olemassa mitään sellaista jota\norjuudeksi sanotaan, sillä kaikki orjan työt ovat vain vähemmän pahan\nhyväksymistä pahemman pelossa. Otaksukaa, Julian, että te taikka joku\nharva teistä omistitte pääasialliset vesivarastot, ruokavarastot,\npukuvarastot, maa-alueet taikka pääasialliset teollisuusmahdollisuudet\nyhteiskunnassa ja voitte pitää hallussanne omistuksenne, niin se seikka\nyksinomaan teki loput kansasta orjiksenne, eikö niin, ja se kaikki\nilman minkäänlaista suoranaista pakkoa teidän puoleltanne?\"\n\n\"Epäilemättä.\"\n\n\"Otaksukaa että joku syyttäisi teitä siitä että olette pitäneet kansaa\npakollisessa orjuudessa ja te vastaisitte että te ette laskeneet\nkättänne heihin, vaan vapaehtoisesti saapuivat luoksenne ja suutelivat\nteidän kättänne siitä hyvästä että saivat etuoikeuden palvella teitä\nja siitä vaihteeksi vettä, ruokaa tai vaatetta, eikö se olisi sangen\nläpikuultava hätäpuolustus teidän puoleltanne orjain pitämissyytöstä\nvastaan?\"\n\n\"Epäilemättä se olisi.\"\n\n\"No niin, ja eikö se täsmälleen ollut se suhde jota kapitalistit eli\ntyön antajat luokkana ylläpitivät toista yhteiskunnan osaa vastaan\nomaisuuden ja työkoneiston etuoikeusomistuksen nojalla?\"\n\n\"Minun täytyy myöntää että niin oli laita.\"\n\n\"Teidän aikanne taloustieteilijät puhuivat paljon sopimusvapaudesta\",\njatkoi tohtori -- \"työntekijäin vapaaehtoisesta, pakosta vapaasta\nsopimuksesta työn tekijäin kanssa palkkausehdoista. Saattoiko olla\njulkeampaa ulkokultaisuutta kuin tämä vaatimus, kun toden teolla\njokainen sopimus, mikä tehtiin kapitalistin ja työntekijän välillä\n-- joista edellisellä oli leipää ja voi pitää sen ja jälkimmäisen\ntäytyi se tehdä tai kuolla -- olisi julistettu mitättömäksi oikein\ntuomittaessa teidänkin lakienne mukaan, sellaisena joka oli tehty\nnälän, kylmän ja alastomuuden tuottamissa kärsimyksissä, kuoleman\nuhatessa! Jos te omistatte ne tarpeet joita ihmisten täytyy saada, niin\nte omistatte ne ihmisetkin joiden täytyy niitä saada.\"\n\n\"Mutta puutteen pakko\", sanoin, \"joka merkitsee nälkää ja kylmää, on\nluonnon pakkoa. Siinä suhteessa me kaikki olemme luonnon pakollisen\npalveluksen alaisia.\"\n\n\"Niin kyllä, mutta emme toistemme. Siinä on koko erotus orjuuden ja\nvapauden välillä. Tätä nykyä ei kukaan ihminen palvele toistaan, vaan\nkaikki yhteishyvää jonka me tasan jaamme. Teidän järjestelmänne aikana\nluonnon pakko oli sen kautta että rikkaat olivat anastaneet luonnon\nvaatimuksia täytettäessä tarvittavat välikappaleet, muuttunut nuijaksi\njonka avulla rikkaat pakottivat köyhät maksamaan luonnon työvelat ei\nainoastaan omasta puolestansa vaan rikkaittenkin puolesta ja lisäksi\nvielä järjestelmän hyödyttömässä tuhlauksessa tarvittavat äärettömät\nylitoimet.\"\n\n\"Te leimaatte meidän järjestelmämme vain vähän paremmaksi orjuutta. Se\non ankara sana.\"\n\n\"Se on sangen ankara sana, ja me haluamme ennen kaikkea olla\nkohtuullisia. Katsokaamme tätä kysymystä. Orjuutta on olemassa siellä,\nmissä toiset ihmiset väkisin toisia käyttävät käyttäjäin hyödyksi.\nOlemme luullakseni täydellisesti samaa mieltä siinä että köyhä\nihminen teidän aikananne teki työtä rikkaitten puolesta ainoastaan\nsiksi että välttämättömyys hänet siihen pakotti. Se pakko vaihteli\nvoimassa sen puuteasteen mukaan millä työn tekijä kulloinkin oli. Ne\njoilla oli hiukan taloudellisia tarpeita, tahtoivat tehdä helpompaa\nlaatua palvelusta enemmän tai vähemmän huokeilla ja kunniallisilla\nehdoilla, kun taas ne joilla oli vähemmän tarpeita taikka olivat niitä\nkokonaan vailla, tekivät mitä tahansa ja vaikka miten tuskallisilla\nja halventavilla ehdoilla tahansa. Työn tekijäin suurimmassa osassa\noli välttämättömyyden pakko mitä terävintä laatua. Henkiorjan oli\nvalittava joko työn teko herransa hyväksi taikka ruoska. Palkkalaisen\noli valittava työn teko työn antajan hyväksi taikka nälkäkuolema.\nVanhempina, raaempina orjuuden muodon aikoina oli herrojen alituiseen\noltava varuillaan estääkseen orjansa karkaamasta ja heidän kiusanansa\noli näiden orjain elättäminenkin. Teidän järjestelmänne oli paljon\nmukavampi, se kun teki luonnosta teille työpäällikön ja antoi sen\ntehtäväksi palvelijanne töissään pitämisen. Erotus oli olemassa\nsen suoranaisen pakon käyttämisen, jonka aikana orjat aina olivat\nkapinajalalla, ja sen epäsuoran pakon välillä joka tuotti saman\nteollisuustuloksen, mutta jolloin orja, sen sijaan että olisi\nkapinoinut herransa valtaa vastaan, oli kiitollinen saadessaan\ntilaisuuden häntä palvella.\"\n\n\"Mutta\", sanoin, \"palkkalainen sai palkkansa, vaan orja ei saanut\nmitään.\"\n\n\"Pyydän anteeksi. Orja sai elintarpeensa -- vaatteet ja asunnon --\nja harva palkkalainen oli niin onnellinen että palkastaan enemmän\nvoi saada kuin nämä. Palkkojen kanta, lukuunottamatta uusia maita,\nerikoisia olosuhteita ja ammattitaitoisia työn tekijöitä, pysyi juuri\nelämisehtojen tasalla aivan yhtä usein painuen alemmaksi kuin nousten\nylemmäksi. Pääerotus oli se että henkiorjan palkan herra käytti\nhänen elatuksekseen, kun taas palkkalainen sen käytti itse. Tämä oli\nmuutamissa suhteissa parempi työn tekijälle, mutta muissa vähemmän\ntoivottava, sillä itsekkäistä syistä herra tavallisesti piti huolta\nettä 'sielulla', hänen vaimollaan ja lapsillaan oli kylliksi, kun taas\ntyön antaja, jolle ei mitään merkinnyt palkkalaisen henki eikä terveys,\nei välittänyt elikö tämä vai kuoli. Milloinkaan eivät olleet orjatalot\nniin viheliäisiä kuin kaupunkien syrjäsolien vuokrakasarmit missä\npalkkalaiset asuntoa pitivät.\"\n\n\"Mutta kuitenkin\", sanoin, \"oli minun aikani palkkalaisten ja\nhenkiorjain välillä tämä jyrkkä erotus: ensinmainittu saattoi lähteä\ntyön teettäjänsä luota milloin halusi, viimemainittu ei voinut.\"\n\n\"Niin, se oli erotus, mutta varmasti sellainen joka ei ollut niin\nsuureksi eduksi palkkalaiselle kuin hänen vahingokseen. Kaikkialla,\npaitsi tilapäisesti onnellisissa maissa missä asukkaita oli harvassa,\nolisi työn tekijä ollut todella iloinen, jos olisi voinut vaihtaa\noikeutensa lähteä työn antajansa luota siihen varmuuteen ettei hän\nhäntä pois aja. Työn tilaisuuden menettämisen pelko -- työpaikan\nmenettäminen -- oli painajaisena työn tekijän elämässä, kuten teidän\naikanne kirjallisuudesta selvästi näkyy. Eikö niin ollut?\"\n\nMinun oli myöntäminen että näin oli asian laita.\n\n\"Oikeus lähteä työn antajan luota toisen luo\", jatkoi tohtori,\n\"vaikkapa sen liiallisena vastapainona ei olisikaan ollut\nvastuunalaisuus työn suorittamisen suhteen, oli sangen vähänarvoinen\ntyön tekijälle siihen katsoen että palkkakanta oli jotenkin sama\nkaikkialla minne hän saattoi mennä, ja vaihdos olisi ollut vain pelkkä\nvalinta eri herrojen persoonallisuuden välillä, ja sekin erotus oli\nvähäpätöistä, sillä liikesäännöt määräsivät suhteen herrojen ja työn\ntekijäin välillä.\"\n\nKerran vielä tein hyökkäyksen.\n\n\"Yhdessä kohden teidän kuitenkin täytyy myöntää palkkalaisella olleen\ntodellista paremmuutta henkiorjan rinnalla. Hän saattoi ansionsa\nnojalla kohota olosuhteistaan ja tulla itse työn antajaksi, rikkaaksi.\"\n\n\"Varmaankin, Julian, unohdatte että harvoin on sellaista\norjajärjestelmää ollut olemassa, jolloin eivät innokkaammat,\njärkevämmät ja uutterammat orjat olisi voineet ostaa ja ostaneetkin\nvapauttaan taikka saaneet sen herroiltaan. Vapautetut orjat muinaisessa\nRoomassa kohosivat tärkeille paikoille ja valtaan aivan yhtä usein\nkuin synnynnäiset köyhälistön jäsenet Europassa ja Amerikassa pääsivät\nolosuhteistaan.\"\n\nMinä en ajatellutkaan vastaamista sillä hetkellä, ja tohtori\nminua säälien jatkoi: \"Vuosisatojen eri katsantokantojen vanha\nkäsitys oli tämä kohta asiassa, jonka esititte palkkalaisten\nkohoamismahdollisuudesta, vaikka se teidän päivinänne jo oli\nhäviämässä, ja se näyttää meistä koko järjestelmän pirullisimmalta\nilmiöltä. Mitä merkitsikään se että tätä toivetta kohoamisesta\npidettiin palkkalaistilan tai yleensä köyhän ihmisen olosuhteitten\npuolustuksena? Se oli samaa kuin olisi hänelle sanonut: 'Ole hyvä\norja, ja sinäkin olet saava orjia omistaa'. Tällä kiilalla te erotitte\ntaitavammat palkkalaiset palkkalaisjoukosta ja kunnianhimon nimellä\nihannoitte kavalluksen ihmisyyttä vastaan. Kukaan kunnon ihminen ei\nhalua kohota, ellei hän voi muita kanssansa kohottaa.\"\n\n\"Yhden erokohdan teidän kuitenkin lopultakin täytyy tunnustaa\", sanoin.\n\"Henkiorjuuden aikana herroilla oli valta orjainsa persoonainkin\nylitse, jota työn antajalla ei ollut köyhimmänkään työn tekijänsä\nsuhteen: hän ei voinut kättänsä väkivalta mielessä heitä vastaan\nkohottaa.\"\n\n\"Taas, Julian\", sanoi tohtori, \"mainitsitte erokohdan joka\npuhuu henkiorjuuden puolesta ja osottaa sen inhimillisemmäksi\nteollisuusjärjestelmäksi kuin oli palkkajärjestelmä. Jos siellä täällä\nhenkiorjan omistaja kiukuissansa unohti itsensä hillitsemisen siihen\nmäärään että raajarikoksi ja jäsenpuoleksi löi orjiansa, niin olivat\nsellaiset tapaukset kokonaisuuteen nähden harvinaisia, ja sellaisia\nherroja yleinen mielipide tuomitsi ellei laki; mutta palkkajärjestelmän\nvallitessa työn antajalla ei ollut mitään itsensä hillitsemisen\naihetta säästääkseen työn tekijänsä henkeä tai jäseniä, ja hän pääsi\nvastuunalaisuudesta sen tosiasian nojalla että puutteenalainen kansa\nsuostui käymään käsiksi ja innokkaasti pyrkikin mitä vaarallisimpiin ja\nvaivalloisimpiin töihin leipänsä tähden. Me luemme että Yhdysvalloissa\njoka vuosi vähintäin kaksisataa tuhatta miestä, naista ja lasta sortui\nkuolemaan tai joutui raajarikoksi teollisuustehtäviä täyttäessään,\nlähes neljäkymmentä tuhatta yksin höyryrautatiepalveluksen haarassa.\nMitään arvioita ei kukaan näytä koskaan yrittäneenkään tehdä niiden\nmonin kerroin suurempien lukumäärien suhteen jotka sortuivat\nvälillisemmin huonojen teollisuussuhteitten turmiollisten vaikutusten\ntakia. Mikä henkiorjuuden muoto milloinkaan saavutti sellaisen huipun\nihmiselämän hävittämisessä kuin tämä?\n\n\"Ei mikään. Ja lisäksi: henkiorjan omistaja kurittaessaan orjaansa\nteki sen vihapäissään ja mahdollisesti hämäyksen takia; mutta nämä\npalkkalaisten joukkoteurastukset jotka maanne punaiseksi värittivät\ntoimitettiin selvällä mielellä ja kylmäverisesti ilman mitään muuta\nperustaa kuin voitonhimo kapitalistein puolelta jotka vastuunalaiset\nolivat.\n\n\"Sitäpaitsi, henkiorjuuden räikeimpänä ilmiönä on aina pidetty\norjattarien pakkoalistumista herrainsa himoille. Mitenkähän oli tämän\nasian laita rikkaitten johtoaikana? Me luemme historioissamme että\nsuuret naisarmeijat teidän päivinänne köyhyyden takia olivat pakotetut\nliikettä tekemään luovuttamalla ruumiinsa niiden käytettäviksi joilla\noli varaa pitää heitä leivässä. Kirjat kertovat näiden armeijain\nsuurissa kaupungeissanne käsittäneen kolme- ja neljäkymmentä tuhatta\nnaisruumista. Korviimme saapuu tarinoita niiden impeysverojen\nsuuruudesta joita köyhemmät luokat saivat luovuttaa maksukykyisten\nhimojen tyydyttämiseksi ja joiden rinnalla muinaisajan aikakirjat\ntuskin voivat vertaista kauheudessa esittää. Olenko sanonut liian\npaljon, Julian?\"\n\n\"Ette ole maininnut mitään muuta kuin tosiasioita, jotka koko elämäni\najan olivat silmäini nähtävänä\", vastasin, \"ja nyt näyttää siltä kuin\noli minun odotettava toisen vuosisadan miestä selittämään minulle mitä\nne tarkoittivat.\"\n\n\"Juuri sentakia että ne olivat teidän ja aikalaisenne nähtävissä\nalinomaa ja aina olivat olleet, te menetitte kykynne arvostella\nniiden merkitystä. Ne olivat, kuten me sanoisimme, liian lähellä\nsilmiä ja siksi niitä ei oikein voinut nähdä. Te olette nyt kylliksi\nkaukana tosiasioista ja voitte ruveta katsomaan niitä selvästi ja\najattelemaan niiden merkitystä. Kun te yhä jatkuvasti pääsette tämän\nnykyisen katsantokannan perille, niin saatte yhä täydellisemmin meidän\nkanssamme havaita että räikein kohta ihmisten olosuhteissa ennen suurta\nvallankumousta ei ollut ruumiillisten puutteiden kärsiminen eikä se\nsuoranainen joukkonääntyminenkään joka välittömästi aiheutui omaisuuden\nerilaisesta jaosta, vaan tämän erilaisuuden epäsuora vaikutus joka\nmelkein koko ihmisrodun alenti häpeälliseen asemaan lähimmäistensä\norjiksi. Meistä näyttää että vanhan järjestelmän rikos vapautta\nvastaan oli suurempi kuin rikos henkeä vastaan; ja jos olisikin ollut\najateltavissa että se olisi voinut tyydyttää elämisoikeutta takaamalla\nkaikille toimeentulon, olisi sen kuitenkin täytynyt kukistua, sillä\nvaikka talousjärjestelmän yhteishallitus olisikin ollut tarpeeton\nelämää takaamaan, ei olisi voinut olla minkäänlaista vapautta niin\nkauan kuin omaisuuden erilaisuuksien vaikutuksen ja tuotantokeinojen\nyksityisen vallinnan takia ihmisten tilaisuudet olemassa olon\nvälikappaleitten saavuttamiseksi riippuivat toisten ihmisten tahdosta.\"\n\n\n\n\nLUKU XIII.\n\nYksityiskapitaali yhteisvarastosta varastettu.\n\n\n\"Minä huomaan\", jatkoi tohtori, \"että Edith on sangen kärsimätön\nnäiden kuivien tutkistelujen takia ja arvelee että jo on aika muuttaa\ntästä käsiteomaisuudesta aisteilla havaittavaan omaisuuteen joka on\nnähtävissä kaappinne sisällyksessä. Tahdon viivyttää seuraa vain\nsanoakseni muutaman sanan lisää; tämä kysymys teidän miljoonanne\npalauttamisesta, vaikka puolittain pilalla herätetty, koskee todella\nniin läpikotaisin yhteiskuntajärjestelmämme perus- ja ydinperiaatteita\nettä haluan antaa teille ainakin osapuilleen selvityksen omaisuusjaon\nnykyisestä siveydellisestä puolesta.\n\n\"Nyt te jo täydelleen tunnette varsinaisen erotuksen uuden ja vanhan\nkatsantokannan välillä. Vanha siveysoppi ymmärsi kysymyksen, mitä\nihminen oikeuden mukaan saattoi omistaa, sellaisena joka alusta loppuun\nasti koski yksilön suhdetta aineeseen. Aineella ei ole mitään oikeuksia\nelävien olentojen suhteen, eikä sentakia ollut mitään syytä, kun asia\nniin käsitettiin, miksi yksilöt eivät olisi hankkineet rajoittamatonta\nomistusoikeutta aineen suhteen niin pitkälle kuin heidän kykynsä\nsalli. Mutta tämä katsantokanta ehdottomasti jätti huomioon ottamatta\nne yhteiskunnalliset seuraukset jotka johtuvat aineellisten esineiden\nerilaisesta jaosta maailmassa missä jokainen ehdottomasti riippuu\nelämän ja kaiken sen käytännön suhteen näiden esineiden heille\ntulevasta osuudesta. Se on: vanha, niin sanottu omaisuuden siveysoppi\nei ollenkaan välittänyt asian koko siveydellisestä puolesta --\nnimittäin sen vaikutuksesta inhimillisiin olosuhteisiin. Tämä puoli\nasiassa taas täsmälleen määrää nykyaikaisen omaisuuden siveysopin koko\nperusteen. Kaikki inhimilliset olennot ovat yhdenarvoisia oikeuksiltaan\nja arvoltaan, ja vain sellainen omaisuuden jakamisjärjestelmä voi olla\npuolustettava joka kunnioittaa tätä yhdenarvoisuutta ja takaa sen\nolemassaolon. Mutta samalla kuin kuulette että tämä periaate yleisimmin\npidetään taloudellisen yhdenvertaisuutemme moraalisena perusteena, on\nolemassa täysin riittävä ja kokonaan erilainen peruste jonka nojalla,\nvaikka elämän ja vapauden oikeudet eivät asiaan kuuluisikaan, me\nkuitenkin ajattelisimme, että teollisuuden koko tuotannon samallainen\njako on oikea tapa ja kaikki muu ryöstöä.\n\n\"Päätekijänä omaisuuden tuotannossa sivistyneitten ihmisten keskuudessa\non yhteiskunnallinen järjestö, liittoutuneen työn ja vaihdon koneisto,\njonka kautta sadat miljoonat yksilöt varaavat toistensa tuotteille\nkysyntää ja keskinäisesti täydentävät toistensa työtä, siten\nmuodostaen kansan ja maailman tuotanto- ja jakojärjestelmästä suuren\nkoneen. Tämä oli laita myös yksityiskapitalismin aikana, huolimatta\nsen toimintatavan äärettömästä tuhlaavaisuudesta ja jarrutuksesta;\nmutta tietysti on se nyt paljon tärkeämpi totuus, kun osuustoiminnan\nkoneisto käypi mahdollisimman pehmeästi ja joka voimaunssi käytetään\nmahdollisimman vaikuttavasti. Alkuvoima koko teollisuustuotannossa,\njoka on yhteiskunnallisen järjestön tulos, on nähtävissä erotuksessa\nsen arvona minkä ihminen työn tekijänä tuottaa yhteiskunnallisen\njärjestön yhteydessä, ja sen välillä mitä hän voisi tuottaa erillänsä\nollen. Lähimmäistensä kanssa yhdessä työskennellen yhteiskunnallisen\njärjestön avulla hän ja he tuottavat tarpeeksi auttaakseen kaikki mitä\nkorkeimpaan ylöllisyyteen ja sivistykseen. Erillään työskennellessään\non inhimillinen, kokemus osottanut että hän olisi onnellinen, jos\nvoisi yleensä tuottaa siksi paljon että hengissä pysyisi. On arvioitu\nluullakseni että työn tekijän keskimääräinen päivän tuotanto Amerikassa\non tätä nykyä noin 50 dollaria. Saman ihmisen työskentelystä olisi\narvio saman laskuperusteen mukaan sangen korkea, jos sen sanottaisiin\nolevan viisikolmatta senttiä. Sanokaahan nyt minulle, Julian, kenelle\nkuuluu yhteiskunnallinen järjestö, tämän ihmisten yhteyden ääretön\nkoneisto, joka kohottaa jokaisen työn tuotetta noin kaksi sataa kertaa?\"\n\n\"Ilmeisesti\", vastasin, \"se ei voi kuulua kellekään erikoisesti,\nvaan yksinomaan yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. Yhteiskunta\nkokonaisuudessaan voi yksin olla järjen ja keksimisen yhteiskunnallisen\nomaisuuden perijä ja yhteiskunta kokonaisuudessaan saapi aikaan\njatkuvasti jokapäiväisen joukkoyhteyden jonka avulla yksinomaan tätä\nperintöä voidaan käyttää.\"\n\n\"Aivan niin. Yhteiskunnallinen järjestö ynnä kaikki mitä siinä on\nja mitä se mahdolliseksi saattaa, on kaikkien jakamaton perintö\nyhteisesti. Kenelle sitten kohtuuden mukaan kuuluu kunkin työn kaksi\nsataa kertaa suurempi arvo joka johtuu yhteiskunnallisesta järjestöstä?\"\n\n\"Ilmeisesti yhteiskunnalle kokonaisuudessaan -- yhteiseen kassaan.\"\n\n\"Ennen suurta vallankumousta\", jatkoi tohtori, \"vaikka\nsilloin tuntuukin vallinneen hämärä ajatus tämän laatuisesta\nyhteiskunnallisesta kassasta, joka kuului yhteiskunnalle kokonaan,\nei ollut mitään selvää ymmärrystä sen laajuudesta eikä sillä\nollut vartijaa taikka määräyksiä jotka olisivat pitäneet huolta\nsen kokoamisesta ja käyttämisestä yhteistarpeisiin. Yleinen\nteollisuusjärjestö, kansallinen talousjärjestelmä, oli välttämätön,\nennenkuin yhteiskunnallista kassaa voitiin mukavasti suojella ja\nhoitaa. Siihen asti sen välttämättä täytyi olla alttiina yleiselle\nryöväykselle ja kavallukselle. Yhteiskunnallinen koneisto oli\nkeinottelijain huostassa jotka sitä käyttivät rikastumiskeinonansa\nkantaen veroja kansalta jolle se kuului ja jota sen olisi pitänyt\nrikastuttaa. Vallankumouksen vaikutusta voi kuvata sanomalla että\nkansa vain silloin otti kokonaisuudessaan huostaansa yhteiskunnallisen\nkoneiston, joka oli aina sille kuulunut, tarkoittaen siitä lähtien\njohtaa sitä yleisenä laitoksena jonka tulot tuli antaa yhdenarvoisille\nomistajille eikä enää rosvoille.\n\n\"Te voitte helposti nähdä\", jatkoi tohtori, \"miten tämän\nteollisuustuotteiden erittelyn täytyi vähentää persoonallisen\nyhdenvertaisuuden tärkeyttä työn suorituksessa yksityisten työn\nantajain kesken. Jos nykyinen mies yhteiskuntakoneiston avulla\nvoi tuottaa viidenkymmenen dollarin arvosta työtä, kun hän ilman\nyhteiskuntaa voi tuottaa vain neljännes dollarin arvosta, niin\njokaista viittäkymmentä dollaria kohti neljäkymmentä yhdeksän ja\nkolme neljäsosaa dollaria täytyy sijoittaa yhteiskunnan kassaan,\njos mieli tasa-arvoista jakoa toimeen panna. Kahden ihmisen\nteollisuustuotteliaisuudessa ilman yhteiskunnan apua saattoi toinen\nolla puolta pahempi toista -- se on, samalla kuin toinen kykeni\ntuottamaan täyden neljännes dollarin arvosta työtä päivässä, toinen\nsaattoi tuottaa vain kahdentoista ja puolen sentin arvosta. Tämä oli\nsangen suuri erotus niiden olosuhteiden vallitessa, mutta kaksitoista\nja puoli senttiä on niin mitätön osa viidestäkymmenestä dollarista\nettei se mainitsemista edes ansaitse. Se on, erotus kahden ihmisen\nyksilöllisten kykyjen välillä jäi samaksi, mutta sen erotuksen alensi\nsuhteellisesti vähäpätöiseksi se äärettömän suuri tasainen lisäys jonka\nyhteiskuntajärjestö molempain tuotteille samalla mitalla antoi. Taikka\ntoista esimerkkiä käyttäen, ennenkuin ruuti oli keksitty saattoi yksi\nmies helposti olla kahden vertainen sotilaana. Erotus yksityisten\nmiesten välillä pysyi kaikesta huolimatta voimassa; mutta pyssyn\ntuottama tavaton samallainen lisäys molempain voimaan saattoi heidät\nkäytännössä samanarvoisiksi taistelijoiksi. Pyssyistä puhuessamme\nsaamme vielä paremman esimerkin -- yksilöllisten sotilaitten suhde\njalkaväen joukkueessa sen muodostamiseen nähden. Suuria erotuksia\noli olemassa yksilöllisten sotilaitten taisteluvoimassa rivien\nulkopuolella. Mutta riveissä ollen tämä muodostus lisäsi jokaisen\nsotilaan taistelukykyä yhtäläisesti niin valtavasti että eri miesten\nyksilöllisten kykyjen välinen eroavaisuus peittyi mitättömäksi.\nSanokaamme esimerkiksi että tämä muodostelma lisäsi joka jäsenen\ntaisteluvoimaa kymmenellä, silloin mies, joka rivien ulkopuolella oli\nkahden veroinen voimassa toveriinsa verrattuna, oli molempain rivissä\nseisoessa häneen verrattuna kuin kaksitoista yhdentoista rinnalla --\nvähäpätöinen erotus.\n\n\"Minun tuskin tarvinnee teille huomauttaa, Julian, yhteiskunnallisen\nkassa-aatteen merkitystä taloudelliseen yhdenvertaisuuteen, kun\nteollisuusjärjestelmä oli kansallistutettu. Se osotti selvästi\nettä vaikka olisikin mahdollista laskea tyydyttävällä tavalla\nteollisuustuotteiden erotus, jotta yksilöllinen työ saisi sille\noikeudellisesti tulevan osuuden samoinkuin yhteiskuntakassakin, ei\ntulos kuitenkaan olisi vaivan arvoinen. Erikoisen kyvykäskään työn\ntekijä, joka voisi toivoa eniten siitä voittavansa, ei voisi toivoa\nvoittavansa niin paljon kuin menettäisi toisten kanssa yhdessä\nuhraamalla teollisuuskoneiston lisäkyvyn joka olisi tuloksena\nyhteistunnosta ja yhteishengestä työn tekijäin kesken kehittyen\ntäydellisesti etujen yhteyden tunnosta.\"\n\n\"Tohtori\", huudahdin, \"minä pidän tästä yhteiskuntakassan aatoksesta\ntavattomasti! Se saattaa minut ymmärtämään muiden asiain ohessa,\nmiten täydellisesti te näytte kehittyneen palkka-aatteesta joka\nmuodossa tai toisessa oli kaikkien talousaatteiden perusteena\nminun aikanani. Se johtuu siitä että olette tottuneet pitämään\nyhteiskuntapääomaa rikkautenne päälähteenä pikemmin kuin jokapäiväisenä\nerikoiskäyttötavarana. Se on sanalla sanoen erotus kapitalistin ja\nköyhälistön aseman välillä.\"\n\n\"Myöskin niin\", sanoi tohtori. \"Vallankumous teki meistä kaikista\nkapitalisteja, ja voitto-osuuden aate on karkoittanut palkka-aatteen.\nMe otamme palkkaa väin kunnian muodossa. Meidän kannaltamme katsoen,\nkun joukko-omistus vallitsee yteiskuntajärjestelmän talouskoneistoon\nnähden ja yhteiskunnalla kokonaisuudessaan on ehdoton valta sen\ntuotteisiin, on jotakin huvittavaa niissä uutterissa väittelyissä,\njoiden kautta teidän aikalaisenne koettivat määritellä täsmälleen,\nmiten suurta tai pientä palkkaa tai hyvitystä palveluksistaan oli tämä\ntai tuo yksilö tai joukkokunta oikeutettu saamaan. Rakas Julian, jos\ntaitavinkin työn tekijä saisi tyytyä vain omiin tuotteisiinsa, jos\nhän olisi ehdottomasti erotettu ja irrallaan niistä voimista joiden\nkautta yhteiskuntakoneisto oli sen monin kerroin lisännyt, ei hänen\nelinkulkunsa olisi parempi kuin puoliksi nälistyneen metsäläisen.\nJokainen on oikeutettu ei ainoastaan omaan tuotteeseensa, vaan paljon\nenempään -- nimittäin osuuteensa yhteiskuntajärjestön tuotteista\nynnä lisäksi persoonalliseen tuotantoonsa, eikä hänen oikeutensa\ntähän osuuteen riipu siitä teidän aikanne se-riistää-joka-riistää-voi\nperiaatteesta, jonka avulla toiset itsestänsä tekivät miljoonamiehiä\nja toiset jätettiin kerjäläisiksi, vaan samallaisista ehdoista kuin\nkaikilla hänen kanssakapitalisteillaankin on.\"\n\n\"Minun aikanani puhuttiin ansaitsemattoman koron aatteesta jota korkoa\nyhteiskuntajärjestö antoi yksityisille omaisuuksille\", sanoin, \"mutta\nmikäli muistan vain maa-arvon yhteydessä. Oli uudistusmiehiä jotka\npäättelivät että yhteiskunnalla on oikeus ottaa itselleen veroina\nkaikki lisäykset maan arvossa jotka johtuivat yhteiskunnallisista\naiheista sellaisista kuin väestön lisääntymisestä tai yleisistä\nparannuksista, mutta he näyttivät pitävän oppinsa toteuttamista\nmahdollisena vain maahan nähden.\"\n\n\"Niin\", sanoi tohtori, \"ja merkillistä on että pitäessään kiinni\njohtolangasta he eivät sitä seuranneet.\"\n\n\n\n\nLUKU XIV.\n\nMe katselemme asevarastoani.\n\n\nJohtolangat valoa ja lämpöä varten oli johdettu holvihuoneeseen, ja se\noli yhtä lämmin, valoisa ja mukava paikka kuin vuosisataa ennen, kun se\noli ollut makuuhuoneenani. Polvistuen kassakaapin oven eteen aloin heti\nkäsitellä merkkilaattaa, ja seuralaiseni samalla olivat kumartuneena\nminua kohti asemissa jotka osottivat tavatonta uteliaisuutta.\n\nSata vuotta sitten olin lukinnut kassakaapin viimeisen kerran, ja\ntavallisissa oloissa se olisi ollut kyllin pitkä unohtaakseni monin\nkerroin lukon avaamiskeinon, mutta nyt se oli yhtä tuoreena muistossani\nkuin jos olisin sitä käytellyt muutamaa päivää ennen, mikä toden teolla\nolikin kuluneen aikakauden pituus, mikäli se koski itsetietoista\nelämääni.\n\n\"Huomatkaa\", sanoin, \"että käännän tätä laattaa, kunnes kirjain 'K'\ntulee vastapäätä kirjainta 'R'. Sitten siirrän tätä toista laattaa,\nkunnes numero '9' tulee vastapäätä samaa kohtaa. Nyt kassakaappi on\noikeastaan lukosta irti. Minun on enää vain käännettävä tätä nupua,\njoka siirtää salvat, ja sitten heilauttaa ovi auki, kuten näette.\"\n\nMutta he eivät nähneet sitä, sillä nupu ei tahtonut kääntyä ja lukko\npysyi kiinni. Minä tiesin etten ollut tehnyt mitään erehdystä lukon\nsuhteen. Joku lukon salvoista ei ollut irtautunut. Koetin uudelleen\nuseampia kertoja ja ravistelin laattaa ja ovea, mutta siitä ei ollut\napua. Lukko pysyi itsepintaisena. Joku sanoi ettei sen muisto ollut\nyhtä hyvä kuin minun. Se oli unohtanut sääntönsä. Uskottavampi\naineellinen selitys oli se että öljy lukossa oli ajan mukana kovettunut\nja siksi vastusti ponnistuksiani. Lukko ei ollut voinut ruostua, sillä\nhuoneen ilma oli ollut aivan kuiva. Muuten minä en olisi voinut elää.\n\n\"Surukseni olette pettyneet odotuksessanne\", sanoin, \"sillä nyt\nmeidän olisi lähetettävä hakemaan lukkoseppää kassakaappitehtailijain\npääkonttoorista. Minä tiesin minne Sudbury kadulla oli mentävä, mutta\narvelen että kassakaappiliike on muuttanut sen jälkeen.\"\n\n\"Se ei ainoastaan ole muuttanut\", sanoi tohtori, \"se on kadonnut; tämän\ntapaisia kassakaappeja on historiallisessa museossa, mutta en ole tähän\nasti tiennyt miten ne avataan. Se on todella sangen nerokas.\"\n\n\"Ja tahdotteko sanoa että tätä nykyä todellakaan ei ole lukkoseppää\njoka voisi avata tämän kaapin?\"\n\n\"Jokainen koneseppä voi leikata terästä kuin korttipaperia\", vastasi\ntohtori; \"mutta todellakaan en usko että maailmassa on ihmistä\njoka voisi avata lukkoa. Meillä tietysti on yksinkertaisia lukkoja\nyksityissalaisuuksien tallettamiseksi ja lasten pahantekoja vastaan,\nmutta ei mitään sellaisia joita olisi tarkoitettu vakavampaa\nvastustusta kestämään joko väkinäistä tai taidokasta. Lukkoseppien\nammattikunta on kuollut.\"\n\nTällöin Edith, joka malttamattomasti halusi nähdä kaapin avattuna,\nhuudahti ettei kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ollut mitään\nkerskaamista, ellei se voinut ratkaista pulmaa johon jokainen\ntaitavampi murtovaras yhdeksännellätoista vuosisadalla pystyi.\n\n\"Kärsimättömän nuoren naisen kannalta saattaa se siltä tuntua\", sanoi\ntohtori. \"Mutta meidän täytyy muistaa että hävinneet taiteet usein\novat inhimillisen edistyksen muistopatsaina, osottaen loppuunkuluneita\nrajoja ja välttämättömyyksiä joihin ne ovat kuuluneet. Siitä syystä\nettei meillä enää ole varkaita, ei liioin ole lukkoseppiä. Julian\nraukan oli käytävä kaikki nämä vastukset läpi turvatakseen paperinsa\ntuossa kassakaapissa, koska hänestä olisi tullut kerjäläinen jos olisi\nne menettänyt, ja sen sijaan että oli monien herra olisi hänestä tullut\nharvojen palvelija ja ehkä olisi viettelys johtanut rosvoksi hänetkin.\nEi ole ihme että lukkoseppiä niinä päivinä tarvittiin. Mutta nyt,\nnäettehän, vaikka otaksuisikin että yhteiskunnassa missä kukin nauttii\nyleistä ja samallaista varallisuutta joku haluaisi jotakin varastaa, ei\nhän voisi varastaa mitään sellaista minkä jälleen voisi myydä. Meidän\nvarallisuutemme sisältää takuun siitä että kullakin on samallainen\nosuus kansan kapitaalissa ja tuloissa -- takuun joka on persoonallinen\nja jota ei voida meiltä riistää eikä antaa pois, se kun on jokaiselle\nsyntymässä annettu ja vasta kuoleman tapahduttua peruutetaan. Huomaatte\nkai että lukkosepät ja kassakaapin tekijät olisivat aivan tarpeetonta\nväkeä.\"\n\nPuhuessamme olin jatkanut laatan pyörittelemistä toivoen että\nuppiniskainen salpa taipuisi toimimaan ja lopulta heikko napsahdus\nvastasi ponnistuksiani ja minä heilautin oven auki.\n\n\"Hyi!\" huudahti Edith, kun sen sisältä tulvahti ilkeä ummehtunut\nlöyhkä. \"Säälinpä teidän aikaista väkeä, jos tämä löyhkä on osote siitä\nmitä he saivat hengittää.\"\n\n\"Se on luultavasti ainoa jälellä oleva osote mikä saatavissa on\",\nhuomautti tohtori.\n\n\"Kas miten naurettavan pieni laatikko se on sisältä, vaikka se\nulkopuolelta on niin vaateliaan näköinen!\" huudahti Edithin äiti.\n\n\"Niin\", sanoin. \"Paksujen seinäin tuli turvata sisältöä sekä tulen että\nrosvojen varalta -- ja sivumennen sanoen luulisin että te yhä vielä\ntarvitsette tulenvarmoja kaappeja.\"\n\n\"Meillä ei ole tulipaloja, paitsi vanhoissa rakennuksissa\", vastasi\ntohtori. \"Kun rakentaminen joutui koko kansan haltuun, emme me\nnäettehän voineet sitä sietää, sillä omaisuuden hävittäminen merkitsee\nkansalle kuollutta häviötä, kun taas yksityiskapitalismin aikana häviö\ntyönnettiin toisten niskoille kaikenlaisilla keinoilla. Silloin voitiin\nvakuuttaa, mutta nyt kansan on vakuutettava itse.\"\n\nAvasin kassakaapin sisäoven ja otin esille laatikoita jotka olivat\ntäynnä kaikenlaatuisia arvopapereita, ja tyhjensin ne huoneessa\nolevalle pöydälle.\n\n\"Näitäkö vastenmielisen näköisiä papereita te sanotte omaisuudeksi?\"\nsanoi Edith ilmeisesti pettyneenä.\n\n\"Emme itse papereita\", sanoin, \"vaan mitä ne edustivat.\"\n\n\"Ja mitä se oli?\"\n\n\"Maan, talojen, myllyjen, laivojen, rautateitten ja kaikenlaisten\nmuitten kappaleitten omistamista\", vastasin, ja ryhdyin paraani mukaan\nselittämään hänen äidilleen ja hänelle itselleen vuokraa, liikevoittoa,\nkorkoa, osinkoa j.n.e. Mutta selvästi näkyi heidän kasvojensa nolosta\nilmeestä etten kovin suuria ennätyksiä saanut aikaan.\n\nVihdoin tohtori katsahti ylös papereista, joihin hän muinaistutkijan\nuteliaisuudella oli tarrannut, ja nauroi.\n\n\"Minä pelkään, Julian, että lähdette väärästä päästä. Teidän aikananne,\nnäettehän, taloustiede oli asiain tiedettä, meidän päivinämme\nse on ihmisolentojen tiedettä. Meillä ei ole minkäänlaista mikä\nvastaisi teidän vuokraanne, korkoanne, liikevoittoanne tai muuta\nfinanssikeksintöä, ja niitä tarkoittavilla sanoilla ei ole mitään\nmerkitystä nyt muille kuin tutkijoille. Jos haluatte että Edith ja\nhänen äitinsä teitä ymmärtää täytyy teidän kääntää nämä rahasanat\nsanoiksi jotka merkitsevät miehiä, naisia ja lapsia, ja selittää\nkaikki teidän järjestelmänne mukaiset heitä koskevat seikat. Pidättekö\nsopimattomana, jos minä koetan tehdä asian heille hiukan selvemmäksi?\"\n\n\"Olen teille siitä sangen kiitollinen\", sanoin, \"ja ehkä samalla\nsaatatte sen selvemmäksi minullekin.\"\n\n\"Luullakseni\", sanoi tohtori, \"me kaikki ymmärrämme näiden asiakirjain\nluonteen ja arvon paljon paremmin, jos sen sijaan että puhuisimme\nniistä farmien, tehtaitten, kaivosten, rantateiden y.m. omistusoikeuden\nosotuksena pidämme kiinni vain siitä että ne todistivat omistajainsa\nolevan erilaisten miehiä, naisia ja lapsia käsittäväin joukkokuntain\nherroja eri osissa maata. Tietysti, kuten Julian sanoo, asiakirjat\nnimellisesti vahvistivat hänen oikeutensa vain kappaleisiin eivätkä\npuhu mitään miehistä ja naisista. Mutta ne miehet ja naiset, jotka\nseurasivat maatilojen, koneitten ja muitten erilaisten omaisuuksien\nmukana ja olivat niihin sidottuja ruumiillisten tarpeittensa kautta,\njuuri kaiken arvon loivat omaisuuden omistamiselle.\n\n\"Mutta ellei sitä edellytystä olisi ollut että oli ihmisiä jotka koska\nheidän täytyi käyttää maata alistuivat tekemään työtä sen omistajille\nsiitä hyvästä että saivat sen haltuunsa, ei näillä omistus- ja\nkiinnityskirjoilla olisi ollut mitään arvoa. Niin on laita näiden\ntehdasosakkeittenkin. Ne puhuvat vain vesivoimasta ja koneista, mutta\nne olisivat olleet arvottomia ilman niitä tuhansia ihmistyöntekijöitä\njotka olivat sidotut koneisiin ruumiillisten tarpeitten voimalla\nyhtä lujasti kuin olisivat olleet niihin kahlehditut. Ja samoin nämä\nhiilikaivososakkeet. Ilman sitoi viheliäistä ihmisolentojen joukkoa,\njonka puute oli tuominnut työtä tekemään eläväin haudoissa, minkä\narvoisia olisivat olleet nämä osakkeet jotka eivät sanallakaan heistä\nmainitse? Miten kuvaavaa onkaan se seikka että pidettiin tarpeettomana\nmainitakaan pellolla, koneitten ääressä, kaivoksissa työskenteleväin\norjain nimiä! Henkiorjuuden aikana joka ennemmin oli vallinnut,\noli tarpeellista nimittää erikseen kukin sielu tuntomerkkineen,\njotta hänet karkaamisen tapahtuessa voitaisiin keksiä sekä kuoleman\ntapauksessa arvata tappio. Mutta mitään tappion pelkoa ei ollut\nniiden orjain karkaamisen tai kuoleman takia jotka näiden asiakirjain\nmukaan omistajansa saivat. He eivät tahtoneet juosta tiehensä, sillä\nmitään parempaa ei ollut pakopaikaksi saatavissa eikä mitään pääsyä\nkoko maailmaa käsittävän talousjärjestelmän käsistä joka heitä orjina\npiti; ja jos he kuolivat, ei se mitään tappiota heidän omistajilleen\ntuottanut, sillä alituisesti oli yllinkyllin toisia heidän tilalleen.\nSiis heidän luettelemisensa olisi ollut paperin haaskausta.\n\n\"Äsken aamiaispöydässä\", jatkoi tohtori, \"selittelin nykyistä\nkatsantokantaa yksityiskapitalismin talousjärjestelmään nähden joka\nperustui kansan joukkojen pakolliseen kapitalistien palvelemiseen; sen\npalveluksen viimemainitut väkisin panivat toimeen anastaen etuoikeuden\nmaailman tuotantolähteitten ja koneiston paljouteen ja jättäen puutteen\npuserruksen pakottamaan kansaa heidän ikeensä hyväksymään, poliisin\nja sotilaitten aika ajoin puolustaessa heidän etuoikeuksiaan. Nämä\nasiakirjat kuvaavat erittäin sopivasti niitä nerokkaita ja vaikuttavia\nkeinoja joiden avulla erilaatuiset työn tekijät järjestettiin\nkapitalistien palvelukseen. Ymmärrettävää kuvausta käyttääkseni,\nnäiden erilaisten niin sanottujen arvopaperien saattaa sanoa olevan\nyhtä monenlaisia valjaita joilla puutteen puserruksen kukistamat ja\nkesyttämät kansan joukot iestettiin ja valjastettiin kapitalistien\nvaunujen eteen.\n\n\"Esimerkiksi, tässä on kasa farmikiinnityksiä Kansasin farmeihin.\nHyvä; tämän arvopaperin voiman nojalla eräät Kansasin farmarit\ntekivät työtä sen omistajan puolesta, ja vaikka he eivät koskaan\nehkä tietäneet kuka hän oli eikä hän keitä he olivat, olivat he yhtä\nvarmasti ja järkähtämättömäsi hänen orjiansa kuin jos hän olisi\nseissyt heidän vieressänsä ruoska kourassa, sen sijaan että hän istui\nseurusteluhuoneessaan Bostonissa, New Yorkissa tai Lontoossa. Näitä\nkiinnitysvaljaita käytettiin yleisesti kansan maata viljelevän luokan\nsitomiseksi. Useimmat Lännen farmareista saivat reutoilla niissä\nyhdeksännentoista vuosisadan loppupuolella. Eikö niin ollut Julian?\nOikaiskaa tietoni, jos olen väärässä.\"\n\n\"Te kerrotte aivan tarkkoja tosiseikkoja\", vastasin. \"Rupean\nkäsittämään selvemmin entisen omaisuuteni luonnetta.\"\n\n\"Katsokaamme nyt mikä tämä kasa on\", jatkoi tohtori. \"Ahaa, nämä\novat osakkeita Uuden Englannin puuvillatehtaisiin. Tämän laatuisia\nvaljaita käytettiin pääasiallisesti naisille ja lapsille, joiden\nluokituksessa mentiin niin alas että soveliaina pidettiin yhden-\nja kahdentoista vuotiset tytöt ja pojatkin. Tapana oli sanoa että\nvain pikkulasten melkein maksuttoman työn tuottama voitto piti näitä\ntehtaita kannattavina omaisuuksina. Uuden Englannin väestö suurimmaksi\nosaksi kukistettiin jo hentoikäisenä taipuakseen työhön tämänlaisissa\nvaljaissa.\n\n\"Tässä taasen on hiukan eri laatua. Nämä ovat rautatie-, kaasu- ja\nvesilaitososakkeita. Ne olivat laajemmalle ulottuvia valjaita joilla\nei ainoastaan erikoinen työn tekijäin luokka, vaan koko kuntakin\nkahlehdittiin työtä tekemään arvopaperien omistajalle.\n\n\"Ja vihdoin on meillä täällä ankarammat valjaat kaikista, hallituksen\nbondeja. Tämä asiakirja, näettekö, on Yhdysvaltain hallituksen bondi.\nSen kautta seitsemänkymmentä miljoonaa ihmistä -- koko kansa toden\nteolla -- oli valjastettu tämän bondin omistajan vaunujen eteen; ja\nvielä lisäksi ajurina tässä tapauksessa oli hallitus itse, jota vastaan\njuhtien oli sangen työlästä potkia. Toisen laatuisten valjaitten\nsisällä tapahtui useasti potkimista ja vikuroimista, ja kapitalisteja\nuseasti häiritsivät ja väliaikaisesti työnkin heiltä riistivät\nmiehet jotka he olivat ostaneet ja täydellä rahalla maksaneet.\nLuonnollisesti senvuoksi hallituksen bondia he suuresti ylistelivät\nrahain sijoituskeinona. He käyttivät kaikkia mahdollisia ponnistuksia\nsaadakseen eri hallituksia yhä enemmän kansan niskaan sälyttämään\ntämänlaisia valjaita, ja hallitukset kapitalistien asiamiesten\nyllytyksestä tietysti tekivät niin aina suuren vallankumouksen aattoon\nasti, mikä muutti bondit ja kaikki muut valjaat pelkäksi paperiksi.\"\n\n\"Yhdeksännentoista vuosisadan edustajana\", sanoin, \"en voi\nkieltää ettei totuutta olisi teidän koko lailla hämmästyttävässä\nkuvailutavassanne meidän rahain sijoitusjärjestelmästämme. Mutta\nmyöntänette että vaikka järjestelmä olikin huono ja kansan tila katkera\nsen vallitessa, niin kapitalistien toiminta sellaisen teollisuuden\njärjestämiseksi ja johtamiseksi kuin meidän oli, oli kuitenkin jonkin\narvoista palvelusta maailmalle.\"\n\n\"Oli varmasti\", vastasi tohtori. \"Se syy voidaan esittää, ja on\nesitetty, jokaisen järjestelmän puolustukseksi jonka kautta ihmiset\novat toisia lähimmäisiänsä tehneet palvelijoikseen alusta pitäen.\nAina oli jotakin yleisesti arvokasta ja välttämätöntä palvelusta\njonka sortajat voivat väittää ja väittävät olevan heidän asettamansa\npakkopalveluksen perusteena ja puolustuksena. Kun ihmiset tulivat\nviisaammiksi huomasivat he maksavansa häviöön johtavaa hintaa siten\nannetusta palveluksesta. Niinpä he ensiksi sanoivat kuninkaille:\n'Ollaksenne turvassa te autatte valtiota puolustautumaan ulkolaisia\nvastaan ja hirttämään varkaat, mutta onpa liian paljon vaatia meitä\nolemaan teidän orjianne siitä hyvästä, me osaamme tehdä paremminkin.'\nJa niin he perustivat tasavaltoja. Niin myös vihdoin kansa sanoi\npapeille: 'Te olette jotakin tehneet hyväksemme, mutta liian paljon\nolette vaatineet palveluksistanne vaatiessanne meidän alistamaan\njärkemme teidän tahtonne alaisiksi, me osaamme tehdä paremminkin.' Ja\nniin he perustivat uskonnollisen vapauden.\"\n\n\"Ja samalla tavalla tässä viimeisessä asiassa, josta me nyt puhumme,\nkansa vihdoin sanoi kapitalisteille: 'Te kyllä olette järjestäneet\nmeidän teollisuutemme, mutta sen hinnaksi olette meidät orjuuttaneet.\nMe voimme tehdä paremminkin.' Ja asettaen kansallisen yhteistoiminnan\nkapitalismin tilalle he perustivat teollisuustasavallan taloudellisen\nkansanvallan perusteelle. Jos olisi totta, Julian, että jokin toisille\ntehdyn palveluksen vaikutin, olipa palvelus miten arvokasta laatua\ntahansa, oikeuttaisi hyväntekijän orjiksi painamaan ne joille on hyvää\ntehnyt, ei olisi ollut mitään hirmuhallitusta tai orjavaltaa joka ei\nvoisi itseänsä täysin pätevästi puolustaa.\"\n\n\"Eikö sinulla ole oikeata rahaa meille näyttää\", sanoi Edith, \"jotakin\nmuuta kuin näitä papereita -- kultaa tai hopeata, kuten museossa on?\"\n\nYhdeksännellätoista vuosisadalla ei ihmisten ollut tapana pitää suuria\nrahavaroja kotonaan, mutta sattumalta oli minulla niitä vähäinen kasa\nkassakaapissani, ja vastaukseksi Edithin kysymykseen vetäsin esille\nlaatikon joka sisälsi useita satoja dollareita kullassa ja tyhjensin\nsen pöydälle.\n\n\"Miten komeita ne ovat!\" huudahti Edith, työntäen kätensä keltaiseen\nrahaläjään ja kilistellen niitä. \"Ja onko aivan totta että jos teillä\nvain oli tarpeeksi näitä esineitä, ollenkaan huolimatta miten ja mistä\nolitte ne saaneet, niin miehet ja naiset alistuivat tahtonne alaisiksi\nja antoivat teidän tehdä mitä halutti heidän suhteensa?\"\n\n\"He eivät ainoastaan antaneet teidän tehdä mitä halutti heille, vaan\nhe olivat teille erittäin kiitollisia siitä että olitte niin hyvä ja\nkäytitte heitä ettekä toisia. Köyhät taistelivat toistensa kanssa\netuoikeudesta saada olla sellaisten palvelijoina ja alamaisina joilla\noli rahaa.\"\n\n\"Nytpä minä huomaan\", sanoi Edith, \"mitä nimi 'leivän herrat'\ntarkoittaa.\"\n\n\"Mitkä leivän herrat?\" kysyin. \"Keitä he olivat?\"\n\n\"Se nimi annettiin kapitalisteille vallankumouksen aikana\",\nvastasi tohtori. \"Tämä asia josta Edith puhuu on palanen sen ajan\nkirjallisuutta, jolloin kansa ensiksi alkoi täydelleen herätä näkemään\nsen seikan että luokkaetuoikeus tuotantokoneistoon merkitsee kansan\norjuutta.\"\n\n\"Odottakaahan, kun koetan voinko sen muistaa\", sanoi Edith. \"Tällä\ntavalla se alkaa: 'Kaikkialla miehet, naiset ja lapset seisoivat\nturulla huutaen leivän herroja ottamaan heidät palvelukseensa, jotta\nhe leipää saisivat.' Vahvat miehet sanoivat: 'Oi leivän herrat,\ntunnustelkaa meidän jäntereltämme ja lihaksiamme, käsivarsiamme ja\nraajojamme; katsokaa miten vankkoja olemme. Ottakaa meidät ja käyttäkää\nmeitä. Antakaa meidän raataa puolestanne. Antakaa meidän puolestanne\nhakata. Antakaa meidän mennä alas kaivantoihin ja kaivaa puolestanne.\nAntakaa meidän vilua nähdä ja paleltua laivojenne keulalla. Lähettäkää\nmeidät höyrylaivojenne lämmityskammioiden helvetteihin. Tehkää mitä\nmielitte kanssamme, mutta antakaa meidän palvella teitä, jotta saamme\nsyödä ja kuolemasta pelastumme!'\n\n\"Sitten puhuivat myös oppineet ihmiset, kirjanoppineet ja lakimiehet,\njoiden voima oli heidän aivoissaan eikä heidän ruumiissaan: 'Oi leivän\nherrat', he sanoivat, 'ottakaa meidät palvelijoiksenne täyttämään\nteidän tahtoanne. Katsokaa kuinka hieno on ymmärryksemme, kuinka laajat\novat tietomme, järkemme on kukkuroillaan opin aarteita ja filosofian\nviekasteluja. Meille on annettu selvempi näkövoima kuin toisille ja sen\nvakuutuksen voima että meidän tulisi olla kansan johtajina, äänettömäin\nääninä, sokeain silminä. Mutta kansalla jota meidän palveleman pitäisi\nei ole meille leipää antaa. Sentähden, leivän herrat, antakaa meille\nsyötävää, ja me tahdomme kansan teille pettää, sillä meidän täytyy\nelää. Me tahdomme puolestamme oikeuksissa riidellä leskiä ja isättömiä\nvastaan. Me puhumme ja kirjoitamme teidän ylistykseksenne ja taitavin\nsanoin nolaamme ne jotka teitä vastaan puhuvat ja teidän valtaanne\nja valtiota vastaan. Eikä mikään mitä te meiltä vaaditte näytä liian\npaljolta. Mutta koska me emme myy ainoastaan ruumistamme, vaan\nsielummekin, niin antakaa meille enemmän leipää kuin nämä työn tekijät\nsaavat jotka vain ruumiinsa myyvät.'\n\n\"Ja papit ja leviitat myös huusivat leivän herrojen kulkiessa turun\npoikki: 'Ottakaa meidät, herrat, palvelijoiksenne ja täyttämään teidän\ntahtonne, sillä meidänkin täytyy syödä, ja vain teillä on leipää.\nMe olemme pyhien oraakkelien vartioita, ja kansa meitä kuulee ja ei\nvastaa, sillä meidän äänemme heille on kuin Jumalan ääni. Mutta meidän\ntäytyy saada leipää samoinkuin toistenkin syödäksemme. Antakaa meille\nsiis yltäkyllin leivästänne, ja me tahdomme puhua kansalle että he\nhiljaa ovat eivätkä teitä häiritse napisemisellansa nälän tähden. Isän\nJumalan nimessä me kiellämme heitä vaatimasta veljien oikeuksia, ja\nrauhan ruhtinaan nimessä me tahdomme saarnata teidän kilpailulakejanne.'\n\n\"Ja kaikkien miesten huutojen ylitse kuultiin naisjoukkojen ääniä\njotka leivän herroille huusivat: 'Älkää meidän ohitsemme kulkeko,\nsillä meidänkin myös syömän pitää. Miehet ovat meitä väkevämpiä,\nmutta he paljon leipää syövät ja me vähän, niin että vaikka me emme\nniin väkeviä, olekkaan, lopuksi te ette häviä, jos otatte meidät\npalvelijoiksenne heidän sijastansa. Ja jos te ette meitä tahdo työmme\ntähden, katsokaa meitä kuitenkin, me olemme naisia ja kauniita pitäisi\nmeidän oleman teidän silmissänne. Ottakaa meidät ja tehkää meille mitä\nmielitte, sillä meidän pitää syödä.'\n\n\"Ja yläpuolella kaupparähäkän, miesten karkeitten äänien ja naisten\nkimeitten äänien kohosi pikku lasten piipottava kitinä: 'Ottakaa meidät\npalvelijoiksenne, sillä äitiemme rinnat ovat ehtyneet eikä isillämme\nole meille leipää antaa ja meidän on nälkä. Me olemme heikkoja kyllä,\nmutta me pyydämme niin vähän, niin kovin vähän että lopuksi me olemme\nteille halvemmat kuin miehet, meidän isämme, jotka niin paljon syövät,\nja naiset, meidän äitimme, jotka enemmän syövät kuin me.'\n\n\"Ja leivän herrat, otettuaan käytettäväkseen tai huvikseen ne miehistä,\nnaisista ja pienokaisista joita soveliaina pitivät, läksivät tiehensä.\nMutta markkinaturulle jäi suuret joukot niitä joilla ei leipää ollut.\"\n\n\"Niin\", sanoi tohtori katkaisten hiljaisuuden joka seurasi kun Edithin\nääni oli tauonnut, \"sen häpeällisen kurituksen viimeinen huippu,\njonka teidän talousjärjestelmänne laski ihmisluonnon niskoille, oli\ntodellakin se että se pakotti ihmiset itseänsä kaupaksi tarjoamaan.\nVapaaehtoista ei kauppa todellisessa merkityksessä tietystikään ollut,\nsillä puute tai sen pelko ei jättänyt valinnan varaa, sillä heidän\noli välttämättä myyminen itsensä jollekulle, mutta kussakin kaupan\nhieromisessa oli siksi paljon valintaa että se joutui häpeälliseksi.\nHeidän oli etsittävä ne joille itsensä tarjosivat ja itse päätettävä\nkauppa omasta itsestään. Tässä suhteessa pestuusta aiheutuva toisten\nihmisten alamaisuus toisiin nähden oli vielä alentavampaa kuin\nsuoranaiseen pakkoon perustuva orjuuden aikana. Tällöin orja voitiin\npakottaa tottelemaan ruumiillisen kärsimyksen kautta, mutta hän\nsaattoi mielessään vapaasti hautoa kostoa herralleen; mutta pestuun\nvallitessa ihmiset etsivät herrojansa ja suosion osotukseksi rukoilivat\nettä he heitä käyttäisivät, niin ruumista kuin sieluakin, voitokseen\nja huvikseen. Meidän nykyaikaisten mielestä sentakia oli henkiorja\narvokkaampi ja jalompi olento kuin teidän päivienne pestuunalainen joka\nsanoi olevansa vapaa työn tekijä.\n\n\"Orjan oli mahdollista kohota sielultaan ympäristöänsä korkeammalle\nja tulla orjuuden filosoofiksi, kuten Epictetus [Epictetus oli\nkreikkalainen joka joutui Roomaan orjaksi ja siellä kehittyi\nfilosoofiksi ja sai vihdoin vapautensa. Hänen selityksensä stoalaisesta\nfilosofiasta pidetään paraimpina mitä on. Hän eli ensimmäisen\nvuosisadan lopulla. Suom. muistutus.], mutta pestuun alainen ei\nedes voinut pilkkailla etsimiänsä kahleita. Hänen asemansa halpuus\nei ollut vain ruumiillista, vaan henkistäkin. Myydessään itsensä\nhänen välttämättä oli myyminen ajatuksensa itsenäisyyskin. Teidän\nkoko teollisuusjärjestelmäänne näyttää tässä suhteessa paraiten ja\nsopivimmin kuvaavan muuan sana jonka te yksipuolisesti kyllä säästitte\nmerkitsemään vain eräänlaista naisten harjoittamaa itsensä myyntitapaa.\n\n\"Työ toisten hyväksi rakkaudesta ja ystävyydestä ja työ toisten kanssa\nyhteisen tarkoitusperän hyväksi jossa kaikilla on keskinäiset etunsa,\nsekä työ sen tuottaman ilon takia ovat kaikki yhtä kunniallisia, mutta\nkykyjemme pestaaminen toisten itsekkäästi käytettäväksi, joka muoto\ntyöllä yleisesti oli teidän aikananne, on ihmisluonteelle arvotonta.\nVallankumous ensi kerran historiassa teki työn todella kunnialliseksi\nlaskemalla sen veljellisen yhteistoiminnan perusteelle, tulokset\nyhteisesti ja tasaisesti jaettaviksi. Siihen asti se lievimmin sanoen\noli vain häpeällinen välttämättömyys.\"\n\nLopulta minä sanoin: \"Kun olette tyydyttäneet uteliaisuutenne näiden\npapereitten suhteen voimme luullakseni tehdä niistä kokkovalkean, sillä\nniillä ei nyt näytä olevan sen suurempaa arvoa kuin pakanallisten\nepäjumalain kokoelmalla joiden entiset palvelijat ovat kristinuskoon\nkääntyneet.\"\n\n\"No niin, vaan eikö sellaisella kokoelmalla ole arvoa\nhistoriantutkijalle?\" sanoi tohtori. \"Tietysti nämä asiapaperit tuskin\novat minkään arvoisia siinä merkityksessä kuin ennen, mutta toisessa\nmerkityksessä niillä on suuri arvo. Olen nähnyt niiden joukossa useita\nmuunnoksia jotka ovat sangen harvinaisia historiallisissa kokoelmissa,\nja jos olette taipuvainen lahjoittamaan koko kokoelman museoomme, niin\nolenpa varma että lahjaa pidetään suuriarvoisena Meidän esi-isiemme\nrakentama suuri kokkovalkea, vaikka olikin aivan luonnollinen ja\nanteeksi annettava riemun ilmaisu kahleitten katkaisemisen johdosta, on\narkeoloogiselta kannalta katsoen mielipahaa herättävä.\"\n\n\"Mitä tarkoitatte suurella kokkovalkealla?\" kysyin.\n\n\"Se oli jotenkin draamallinen tapaus suuren vallankumouksen päätyttyä.\nKun pitkällinen taistelu oli loppunut ja kapitaalin yleisen hallinnon\nkautta taattu taloudellinen yhdenvertaisuus perustettu, niin kansa\nkaikilta tahoilta maata keräsi kokoon äärettömät varastot teidän\narvotodistuksianne, jotka, vaikka niiden todella piti olla vain\naineellisen omaisuuden todistuksia, olivat todella muuttuneet\nihmisomaisuuden todistuksiksi ja riistivät, kuten olemme nähneet, koko\narvonsa niistä orjista jotka ruumiillisten tarpeiden pakottamina olivat\nkahlehditut aineeseen. Kansa -- vapauden innostuksen kiihkossa kuten\nymmärtänette -- näitä katsoi hyväksi koota äärettömiin röykkiöihin\nNew Yorkin osakepörssin paikalle, Plutuksen [Plutus, kreikkalaisten\nrikkauden jumala. -- Suom. muist.] suurelle alttarille, missä\nmiljooneja ihmisolentoja oli uhrattu hänelle, ja siellä rakentaa niistä\nkokkovalkea. Suuri pylväs seisoo paikalla tänään, ja sen latvasta\nsädehtii alituisesti valtava sähköliekki tulisoihtuna sen tapauksen\nmuistoksi ja ikuisena osotuksena pergamenttiorjuuden loppumisesta joka\noli raskaampi kuninkaitten valtikkaa. On arvioitu että ihmisolentojen\nomistustodistuksia, eli kuten te niitä nimititte omaisuuden\narvopapereita, haihtui taivaalle neljänkymmenen biljoonan dollarin\narvosta sekä vielä satoja miljooneja paperirahaa siinä suuressa palossa\njonka me varmasti uskomme olleen Jumalalle otollisemman kuin yhdenkään\nniistä lukemattomista polttouhreista jotka hänelle tarjottu on ajan\nalusta.\n\n\"No niin, jos minä olisin ollut siinä, voin helposti kuvitella että\nolisin nauttinut loimusta yhtä paljon kuin kiihkeinkin sen ympärillä\ntanssijoista, mutta nyt levollisemmin asiata arvellessa surkuttelen\ntätä suurta historiallisten aineksien hävittämistä. Näette siis että\nteidän bondinne, omistuskirjanne, kiinnepaperinne ja osakkeenne ovat\ntodella yhä arvokkaita.\"\n\n\n\n\nLUKU XV.\n\nMinne olisimme ilman vallankumousta joutuneet.\n\n\n\"Me luimme historioista\", sanoi Edithin äiti, \"miten hämmästyttävän\nlaajasti erikoisten yksilöitten ja perheitten onnistui keskittää\nomiin käsiinsä eri maitten luonnon lähteet, teollisuuskoneiston\nja tuotteet. Julianilla oli vain miljoona dollaria, mutta monilla\nyksilöillä ja perheillä oli, kuten meille on kerrottu, omaisuutta\nviidenkymmenen, sadan ja kahden tai kolmen sadankin milj. dollarin\narvosta. Me olemme lukeneet lapsista jotka kätkyessään olivat satojen\nmiljoonain perillisiä. En milloinkaan ole nähnyt näissä kirjoissa\nmainittuna rajaa, sillä onhan täytynyt olla jokin raja määräämässä,\nmihin asti yksilö sai vallata maan pintaa ja tulolähteitä, tuotannon\nvälikappaleita ja työn tuloksia.\"\n\n\"Ei ollut mitään rajaa\", vastasin.\n\n\"Tarkoitatko\", huudahti Edith, \"että jos ihminen vain oli tarpeeksi\ntaitava ja tunnoton hän saattoi vallata maan koko alueen ja jättää\nkansa kaikkea vaille, paitsi mitä suostui sille antamaan?\"\n\n\"Varmasti\" vastasin. \"Vanhan maailman monissa maissa yksilöt omistivat\nkokonaisia maakuntia, ja Yhdysvalloissa laajempiakin alueita oli\nsiirtynyt ja siirtyi yksityisten ja yhtiöitten käsiin. Ei ollut\nminkäänlaista rajaa maan laajuuteen nähden jonka yksi henkilö saattoi\nomistaa, ja tietysti tähän omistukseen sisältyi oikeus karkoittaa\njokainen ihmisolento siltä alueelta, ellei omistaja halunnut antaa\nyksityisten pysyä siinä veron maksua vastaan.\"\n\n\"Entä muitten aineitten suhteen maata lukuun ottamatta?\" kysyi Edith.\n\n\"Asian laita oli sama\", sanoin. \"Ei mitään rajaa ollut olemassa sitä\nlaajuutta määräämässä jonka mukaan yksilö sai vallata ehdottoman\nomistusoikeuden tehtaisiin, pajoihin, kaivoksiin ja teollisuuden\nvälikappalaisiin ja kaikenlaiseen kauppaan, joten kukaan henkilö ei\nvoinut löytää tilaisuutta ansaitsemaan ylläpitoansa paitsi omistajan\npalvelijana ja hänen määräämillään ehdoilla.\"\n\n\"Jos olemme saaneet oikeat tiedot\", sanoi tohtori, \"niin tuotanto- ja\njakokoneiston sekä liikkeen ja teollisuuden omistuksen keskitys oli jo\nennen teidän uneen vaipumistanne saatettu trustien ja syndikaattien\nkautta Yhdysvalloissa sellaiselle asteelle joka yleistä häläkkätä\nsynnytti.\"\n\n\"Oli kyllä\", vastasin. \"Silloin jo oli parinkymmenen miehen vallassa\nNew Yorkin kaupungissa pysäyttää mielensä mukaan jokainen vaunun\npyörä Yhdysvalloissa, ja harvain toisten kapitalistijoukkueiden\nyhteinen toiminta olisi riittänyt käytännössä seisauttamaan koko\nmaan teollisuuden ja kaupan, kieltämään jokaiselta työn saannin ja\nnäännyttämään nälkään koko kansan. Näiden kapitalistien oma etu\nliikettä tehdessään oli ainoa takuupohja mikä muulla väestöllä oli\nelämisensä suhteen päivästä toiseen. Ja kun kapitalistit halusivat\npakottaa kansaa äänestämään mielensä mukaan, oli heidän säännöllisenä\ntapanaan uhata seisauttaa maan teollisuus ja pahna toimeen liikepula,\nellei vaali menisi heidän mielikseen.\"\n\n\"Otaksukaapa, Julian, että joku yksilö, perhe tai kapitalistijoukkue,\njoka olisi päässyt yksinään yhden kansan kaiken maan ja koneiston\nomistajaksi, olisi halunnut käydä vielä pitemmälle ja vallannut\nyksinomaisen omistusoikeuden koko maailman kaikkeen maahan,\ntaloudellisiin välikappaleisiin ja koneistoon, eikö se olisi ollut\nristiriidassa teidän omistuslakienne kanssa?\"\n\n\"Ei ollenkaan. Jos joku yksilö, kuten otaksutte, olisi kyvyn ja taidon\navulla sekä perintöjen kautta saanut laillisen omistusoikeuden koko\nmaapalloon, olisi hän voinut meidän omistuslakimme mukaan menetellä sen\nsuhteen mielensä mukaan aivan yhtä ehdottomasti kuin jos se olisi ollut\npuutarhatilkku. Eikä otaksumisenne että yksi henkilö tai perhe olisi\ntullut koko maailman omistajaksi ole kokonaan mielikuvituksellista\nlaatua. Minun uneen vaipuessani oli Europassa muuan pankkiiriperhe\njonka yli maailman ulottuva valta ja edellytykset olivat niin\näärettömät ja lisääntyivät niin joutuisasti ja suunnattomassa määrässä\nettä sillä oli jo vaikutus kansojen kohtaloihin laajemmalle ulottuva\nkuin ehkä kellään hallitsijalla koskaan on ollut.\"\n\n\"Ja jos minä ymmärrän järjestelmäänne, jos sitä olisi jatkunut ja\nperhe olisi saanut maapallon omakseen joka tuumaa myöten, niin sillä\nperheellä taikka tavallisella yksilöllä olisi ollut laillinen oikeus\npyhän omistusoikeuden nimessä antaa laillinen käsky ihmisrotua olevalle\nkansalle muuttaa maailmasta pois, ja siinä tapauksessa että he eivät\ntaipuisi käskyn vaatimukseen lain nimessä määrätä heidän muodostamaan\nsheriffin apujoukon ja karkoittamaan itsensä maan pinnalta?\"\n\n\"Epäilemättä.\"\n\n\"Isä hoi\", huudahti Edith, \"te Julianin kanssa koetatte tehdä meistä\npilaa. Te arvelette kai että me uskomme kaiken, jos te vain pidätte\nnaamanne totisina. Mutta te käytte liian pitkälle.\"\n\n\"En ihmettele että ajattelet näin\", sanoi tohtori. \"Mutta sinä voit\nhelposti kirjoista saada selville että me emme ole millään tavalla\nliioitelleet vanhan omaisuusjärjestelmän mahdollisuuksia. Mitä sen\njärjestelmän aikana sanottiin omaisuusoikeudeksi se merkitsi jokaisen\nsellaisen rajoittamatonta oikeutta jolla taitoa riitti kylliksi\nanastamaan keltä toiselta tahansa mitä omaisuutta tahansa.\"\n\n\"Sitten näyttää siltä\", sanoi Edith, \"että unelma maailman\nvalloittamisesta yksilön voimalla, jos se joskus olisi toteutunut, oli\nvanhan järjestelmän aikana mahdollisempi toteuttaa taloudellisilla kuin\nsotilaallisilla keinoilla.\"\n\n\"Se on totta\", sanoi tohtori. \"Aleksanteri ja Napoleon erehtyivät\nkutsumuksessaan, heidän olisi tullut olla pankkiireja eikä sotilaita.\nMutta kuitenkaan ei aika heidän päivinään ollut kypsynyt maailmaa\nkäsittävän rahavallan varalle, sellaisen josta me olemme puhuneet.\nKuninkailla oli väkivaltaiset keinonsa joiden kautta he rikkoivat\nniin sanottuja omaisuusoikeuksia, kun he joutuivat ristiriitaan\nkuninkaallisten luulo-ominaisuuksien kanssa taikka saivat aikaan\nvaarallista yleistä tyytymättömyyttä. Itse tyrannitkaan eivät\nmielellänsä häirinneet kilpailevia virkaveljiään heidän alueillaan.\nVasta kun kuninkailta oli riisuttu heidän valtansa ja tilalle oli\nastunut valekansanvaltaisuuden sekava hallitus, mikä ei sietänyt\nrinnallaan valtiossa tai maailmassa mitään vankkaa voimaa rahavaltaa\nvastustamassa, vasta silloin syntyi tilaisuus maailmaa käsittävälle\nrikkauden hirmuvallalle. Silloin, yhdeksännentoista vuosisadan\njälkipuoliskolla, kun kansainväliset liike- ja rahasuhteet olivat\nsärkeneet kansallisuusrajat ja maailmasta oli tullut taloudellisten\nyritysten yhteiskenttä, kävi yleisesti vallitsevan ja keskitetyn\nrahavallan aatos ei ainoastaan mahdolliseksi toteuttaa, vaan, kuten\nJulian on sanonut, oli jo niin pitkälle toteutunut että se varjonsa loi\nyltympäri. Ellei vallankumous syntynyt silloin kuin se syntyi, olisi\nepäilemättä jonkinlainen tämmöinen yleinen rikkauden mahti tai tarkoin\nkeskitetty harvain valta, perustuen kaiken omaisuuden täydelliseen\nyksinoikeuteen joka olisi ollut jonkun pikku joukon hallussa, tullut\nmaailman hallitukseksi kauan ennen tätä aikaa. Mutta vallankumouksen\ntietysti täytyi syntyä silloin kuin se syntyi, eikä meidän siis\ntarvitse puhua siitä mitä olisi tapahtunut, ellei se olisi syntynyt.\"\n\n\n\n\nLUKU XVI.\n\nTuomitseva puolustus.\n\n\n\"Minä olen lukenut\", sanoi Edith, \"ettei milloinkaan ole\nsortojärjestelmää ollut niin huonoa etteivät ne jotka siitä hyötyivät\nolisi tunnustaneet siveellisen tunteen tuomiota oikeutetuksi ja\nkoettaneet keksiä puolustusta itselleen. Oliko vanha omaisuuden\njakojärjestelmä, jonka nojalla harvat pitivät monia orjuudessa nälkään\nnääntymispelon kautta, poikkeuksena tästä säännöstä? Varmaankaan\neivät rikkaat olisi voineet katsella köyhiä kasvoihin, ellei heillä\nollut jotakin puolustusta tarjolla, jotakin syyn varjoa heidän\nolosuhteittensa julmalle vastakohdalle.\n\n\"Kiitos että muistutit meitä siitä seikasta\", sanoi tohtori. \"Kuten\nsanoit, ei koskaan ole ollut niin huonoa järjestelmää joka ei olisi\nitselleen puolustusta keksinyt. Eipä olisi täysin kohtuullista jättää\nvanhaa järjestelmää harkitsematta sen hyväksi lausuttua puolustusta,\nvaikka toiselta puolen todellakin olisi ystävällisempää, jos jättäisi\nsen mainitsematta, sillä se oli puolustus joka sen sijaan että olisi\npuolustanut, oli vain lisäperusteena järjestelmän tuomitsemiselle jonka\noikeutta se pyrki osottamaan.\"\n\n\"Mikä oli se puolustus?\" kysyi Edith.\n\n\"Se oli vaatimus että oikeuden mukaan kunkin tulee olla oikeutettu\nominaisuuksiensa tuloksia nauttimaan -- se on, kykyjensä tuotteita,\nponnistustensa hedelmiä. Kun eri henkilöitten ominaisuudet, kyvyt ja\nponnistukset ovat erilaisia, niin toiset luonnollisesti voittavat etuja\ntoisten rinnalla omaisuuden hankinnassa samoinkuin muissakin suhteissa;\nja kun tämä oli luonnon mukaista, sanottiin että sen täytyi olla oikein\neikä kellään ollut syytä napista muita kuin ehkä luojaa vastaan.\n\n\"No niin, ensiksikin se oppilause että henkilöllä toisen kanssa\ntekemisissä ollessaan on oikeus käyttää omaksi eduksensa korkeampia\nkykyjään, ei ole mitään muuta kuin hiukan pyöristelty lausunto siitä\nopista joka sanoo että voima on oikeus. Juuri tätä tekoa estämässä\nseisoi poliisimies kadun kulmassa, tuomari istui penkillänsä ja pyöveli\nnosti palkkansa. Sivistyksen koko tarkoitusperä ja tulos oli kuitenkin\nperustanut suuremman voiman luonnollisen lain tilalla, keinotekoisen\nyhdenvertaisuuden asetustensa voimalla, joiden nojalla luonnollisista\neroavaisuuksista huolimatta heikko ja yksinkertainen joutui\ntasa-arvoiseksi voimakkaan ja taitavan kanssa yhteisvoiman avulla.\n\n\"Mutta vaikka yhdeksännentoista vuosisadan moralistit yhtä päättävästi\nkuin mekin väittivät ettei ihmisillä ollut oikeutta niittää etuja\nomista kyvyistään suoranaisesti aineellisen voiman kautta, he arvelivat\nettä heillä oli täysi oikeus siihen, kun se tapahtui epäsuoraan sekä\nesineiden välityksellä. Se on, toinen ei saanut edes tölmäistäkään\ntoista tämän juodessa vettä maljasta, jotta ei sitä maahan läikähtäisi,\nmutta hän saattoi anastaa veden lähteen, josta yhteiskunta yksinomaan\nriippui, ja vaatia ihmisiä maksamaan dollarin vesipisarasta tai olemaan\nilman vettä. Taikka jos hän täytti lähteen umpeen ja kieltäytyi\nantamasta kansalle vettä mistään hinnasta, niin hänen arveltiin\ntoimivan aivan oikeuksiensa mukaan. Hän ei saanut väkivallalla ottaa\nluuta kerjäläisen koiralta, mutta hän saattoi teljetä lukon taakse\njyvävarastot kansalta ja näännyttää miljoonat nälkään.\n\n\"Jos käyt ihmisen elinehtojen kimppuun, käyt samalla ihmisenkin\nkimppuun, olisi tuntunut niin täydeltä totuudelta kuin sanoihin pukea\nsaattoi; mutta esi-isillämme ei ollut ollenkaan vaikeata kiertää sitä.\n'Tietysti', he sanoivat, 'et saa käydä ihmisen kimppuun; jos sormesi\nhäneen satutat, on se lain rangaistava rikos. Mutta hänen elinehtonsa\non kokonaan toinen asia. Se riippuu leivästä, lihasta, vaatteista,\nmaasta, taloista ja muista aineellisista esineistä, joita sinulla on\ntäysi oikeus vallata ja käyttää mielesi mukaan vähääkään välittämättä,\njääkö muulle maailmalle mitään jälelle'.\n\n\"Tuskin minun tarvinnee huomauttaa kaiken moraalisen oikeuden\ntäydellistä puutetta niissä erilaisissa säännöissä joita esi-isämme\nseurasivat päättäessään miten oikeuden mukaan saitte käyttää korkeampia\nvoimianne ollessanne tekemisissä lähimmäistenne kanssa suoranaisesti\naineellisen voiman avulla tai epäsuorasti taloudellisen puutteen\nkautta. Kellään ei voi olla sen suurempaa oikeutta anastaa toisen\nelinehtoja korkeamman taloustaidon tai finanssikyvyn avulla kuin\nnuijankaan avulla, koska yksinkertaisesti kellään ei ole oikeutta etuja\nvallata toisen kustannuksella eikä kohdella häntä minkään avulla muuten\nkuin oikeuden mukaan. Jos tarkoitus itsessään ei ole moraalin mukainen,\nniin käytetyt keinot eivät voi mitään erotusta aikaan saada. Moralistit\npiinapenkkien äärellä päättelivät että hyvä tarkoitus oikeuttaa\nhuonot keinot, mutta kukaan ei liene luullakseni mennyt niin pitkälle\nettä olisi väittänyt hyvien keinojen oikeuttavan huonoa tarkoitusta;\nmutta tätä juuri itse asiassa väittävät vanhan omistusjärjestelmän\npuoltajat, kun he päättelivät että ihmisellä oli oikeus anastaa toisten\nelinehdot ja tehdä heidät orjikseen, jos vain hänen voittonsa aiheutui\nkorkeammasta kyvystä tai uutterammasta hartaudesta aineellisten\nesineitten valtaamisessa.\n\n\"Mutta vaikkapa oppilause että omaisuuden yksinoikeuden oikeutti\nsuurempi taloudellinen kyky olisi ollut moraaliltaan tervekin, ei\nse olisi sopinut vanhalle omaisuusjärjestelmälle, sillä kaikista\najateltavista suunnitteluista omaisuuden jakamiseksi ei ainoakaan\nsaattanut niin jyrkästi halveksia kaikkia taloudellisten ponnistusten\npohjalle perustettuja ansiokäsityksiä. Ei mikään saattanut olla niin\ntäydellisesti väärä, jos totena pidettiin että omaisuus oli jaettava\nyksilöitten osottaman kyvyn ja uutteruuden mukaan.\"\n\nKoko tämä puhe alkoi Julianin kohtalosta keskusteltaessa. \"Kertokaahan\nnyt meille, Julian, oliko teidän miljoona dollarianne tuloksena\ntaloudellisesta kyvystänne, uutteruutenne hedelmä?\"\n\n\"Eipä tietenkään\", vastasin. \"Joka sentti siitä oli perintöä. Kuten\nusein olen teille kertonut, en ole koskaan sormeani kohottanut\nhyödylliseen työhön koko elämässäni.\"\n\n\"Ja olitteko ainoa henkilö jolle omaisuus tuli perinnön kautta ilman\nhänen omaa ponnistustaan?\"\n\n\"Päinvastoin, perinnöllinen omistusoikeus oli koko omaisuusjärjestelmän\nperuste ja selkäranka. Kaikki maa, paitsi uusimmissa maissa, sekä\nsuurin osa seisovaa omaisuutta oli sellaisen omistusoikeuden varassa.\"\n\n\"Aivan niin. Me kuulemme, mitä Julian sanoo. Moralistit ja papit\njulistivat juhlallisesti omaisuuden erilaisuuden oikeaksi ja nuhtelivat\nköyhäin tyytymättömyyttä sillä perusteella että kyvyn ja taidon\nluonnolliset eroavaisuudet oikeuttivat nämä erilaisuudet, mutta\nsamalla he koko ajan tiesivät ja jokainen tiesi joka heitä kuunteli\nettä koko omaisuusjärjestelmän perusperiaate ei ollut kyky, ponnistus\neikä minkäänlainen ansio, vaan yksinomaan syntymisen sattumus; sen\ntäydellisempää pilkkaa siveysopista ei olisi mikään muu moraalin nimeä\npitävä voinut tehdä.\"\n\n\"Mutta, Julian\", huudahti Edith, \"sinulla täytyi varmasti olla joku\npuolustuskeino omalletunnollesi siitä että hallussasi oli puutteen\nmaailmassa vallitessa niin paljon hyviä tarpeita kuin sinulla oli!\"\n\n\"Minä pelkään\", sanoin, \"että ette helposti voi käsittää miten\nsitkeätä oli yhdeksännentoista vuosisadan omantunnon pintanahka.\nMuutamia lienee minun luokkalaisiani ollut Mother Goosen pikku Jack\nHornerin [Mother Goose, muuan amerikalainen satukirja, Jack Horner,\nmuuan sen henkilöistä. -- Suom. muist.] aatteellisella kannalla joka\narveli että hänen tulee olla hyvä poika, koska oli napannut luumun\npuusta mutta minä en ollenkaan kuulunut sille asteelle. En milloinkaan\npaljon ajatellut syytä miksi minulla oli oikeus ylöllisyyteen, jonka\nansaitsemiseksi en ollut mitään tehnyt, keskellä työntekijäin nälkää\nnäkevää maailmaa, mutta toisinaan sitä ajatellessani tuntui kuin tulisi\nanteeksi pyytää almua anovalta kerjäläiseltä että oli tilaisuudessa sen\nantamaan.\"\n\n\"Mahdotonta on saada minkäänlaista kiistaa aikaan Julianin kanssa\",\nsanoi tohtori; \"mutta olipa toisia hänen luokkalaisiaan vähemmän\njärkeviä. He kohdistivat moraaliset vaatimuksensa, omaisuuteensa\nja nojausivat esi-isiinsä. He päättelivät että näillä esi-isillä,\njoilla he otaksuivat olleen ansio-oikeuden omaisuuteensa, oli sen\nansion perusteella myös oikeus antaa se toisille. Tässä he tietysti\nehdottomasti sekoittivat laillisen ja moraalisen oikeuden käsitykset.\nLaki saattoi kyllä antaa henkilölle oikeuden siirtää laillinen\nomaisuuden omistusoikeus tavalla joka soveltui lainlaatijoille, mutta\nomaisuuden ansio-oikeutta, se kun nojautui persoonalliseen ansioon,\nei olisi voitu luonnon esineisiin nähden siirtää eikä luovuttaa\nkenenkään omaksi. Taitavinkaan lakimies ei koskaan olisi voinut väittää\nvoivansa esittää asiakirjan joka kykenisi siirtämään pienimmänkään\nansio-oikeuden toiselta henkilöltä toiselle, vaikka miten läheisiä\nsukulaisia olisivat olleet.\n\n\"Muinaisina aikoina oli tapana vaatia lapset vastaamaan isiensä\nveloista ja myydä heidät velan korvaukseksi. Julianin aikaiset\nihmiset pitivät vääränä rangaistuksena kuormittamista siten\nviattomain jälkeläisten hartioille esi-isien rikoksista. Mutta\njos nämä lapset eivät olleet ansainneet esi-isiensä laiskuuden\nseurauksia, niin yhtä vähän oli heillä oikeutta esi-isiensä uutteruuden\nhedelmän omistamiseen. Raakalaiset jotka pitivät yllä molemman\nlaatuista perinnöllisyyttä, olivat johdonmukaisempia kuin Julianin\naikalaiset, jotka toisen puolen perinnöllisyyttä hylkäsivät, mutta\ntoisen säilyttivät. Merkitseekö se että viimemainittu teoria olisi\ninhimillisempi vaikka yksipuolinen? Siinä suhteessa te olisitte voineet\ntiedustaa perinnöttömäin syvien rivien mielipidettä, joilla sen takia\nettä maailman ja sen tulolähteet olivat sukupolvesta toiseen omistaneet\nyksin perinnöllisen omaisuuden omistajat, ei oltu jätetty mitään\nkiinnekohtaa eikä mitään elämiskeinoa, paitsi perinnöllisen luokan\nluvalla.\"\n\n\"Tohtori\", sanoin, \"minulla ei ole mitään tarjolla tätä kaikkea\nvastaan. Meillä jotka perimme omaisuutemme ei ollut mitään moraalista\nomistusoikeutta siihen, ja sen me tiesimme yhtä hyvin kuin kuka\ntahansa, vaikka ei pidetty kohteliaana sen muistuttamista meidän läsnä\nollessamme. Mutta jos minun täytyy tässä nousta häpeäpaaluun edustamaan\nperintöluokkaa, niin onpa toisia joiden täytyy seisoa vieressäni. Me\nemme olleet ainoat joilla ei ollut oikeutta rahoihimme. Ettekö aio\nmitään sanoa rahan tekijöistä, niistä lurjuksista jotka muutamissa\nvuosissa haravoivat kokoon suuria omaisuuksia tukkupetoksilla ja\nnylkemisillä?\"\n\n\"Anteeksi, olin juuri siirtymässä heihin\", sanoi tohtori. \"Naiset,\nteidän tulee muistaa\", hän jatkoi, \"että rikkaat, jotka Julianin\npäivinä omistivat melkein kaiken mikä oli jonkun arvoista joka\nmaassa ja jättivät syville riveille vain tähteet ja murut, olivat\nkahdenlaisia: sellaisia jotka olivat perineet omaisuutensa ja sellaisia\njotka kuten sanottiin olivat tehneet sen. Olemme nähneet miten oli\nperintöluokan oikeuden laita omaisuuteensa niiden periaatteiden\nmukaan joiden yhdeksästoista vuosisata vakuutti olevan omaisuutta\npuoltamassa -- nimittäin, että yksilöillä oli oikeus työnsä hedelmiin.\nTarkastakaamme nyt miten sama periaate oikeutti tällaisten toisten\nomistukset, joihin Julian viittasi ja jotka väittivät itse tehneensä\nrahansa ja todistukseksi odottivat elämäänsä joka lapsuudesta pitäen\noli ehdottomasti levähtämättä, seisahtamatta ollut pyhitetty voittojen\npinoamiselle. Tietysti työ itsessään, olipa se miten uutterata tahansa,\nei sisällä moraalista ansiota. Se saattaa olla rikollista toimintaa.\nKatsokaamme oliko näillä miehillä, jotka väittävät tehneensä rahansa,\nmitään parempaa oikeutta niihin kuin Julianin luokalla sen säännön\nnojalla joka erilaisen omaisuuden puolustukseksi esitettiin, että\nitse kullakin on oikeus työnsä tuloksiin. Täydellisin määritelmä\nomaisuusoikeuden periaatteesta, perustuen taloudellisiin ponnistuksiin,\nmikä on meille säilynyt, on tämä perusohje: 'Jokaisella ihmisellä on\noikeus omaan tuotteeseensa, koko tuotteeseensa eikä mihinkään muuhun\nkuin tuotteeseensa.' Tällä perusohjeella on kaksikertainen kärki,\nnegatiivinen samoinkuin positiivinenkin, ja negatiivinen kärki on\nsangen terävä. Jos itse kullakin oli oikeus omaan tuotteeseensa, ei\nkellään muulla ollut oikeutta mihinkään sen osaankaan, ja jos jonkun\nkasan nähtiin sisältävän jotain tuotetta mikä ei suoranaisesti ollut\nhänen, niin se laki hänet varkaaksi tuomitsi johon vedonnut oli. Jos\nosakekeinottelijaa, rautatiekuninkaitten, pankkiirien, suurten maan\nomistajain tai toisten rahaherrain suurissa omaisuuksissa, jotka\nherrat kerskailivat alkaneensa elää yhdellä shillingillä -- jos näiden\nnousukkaitten nopeasti kasvaneissa omaisuuksissa oli jotakin joka\noikeastaan oli jonkun toisen vaan ei omistajan ponnistusten tuotetta,\nniin se ei ollut hänen ja se seikka että hän sen omisti, tuomitsi hänet\nvarkaaksi. Jos hän tahtoi saada oikeuden omaisuuteensa, täytyi hänen\nyhtä huolellisesti saada kaiken sen mikä oli hänen omaa tuotettansa\nkuin välttää ottamasta mitään mikä ei hänen tuotettansa ollut. Jos\nhän vaati saadakseen paunan lihaa jonka lain puustain oli hänelle\ntuominnut, hänen täytyi tätä puustainta noudattaa ottaen huomioon\nPortian varoituksen Shylockille:\n\n    \"Et enempää, et vähempää sa saa,\n    Kuin tarkan paunan lihaa; enemmän\n    Tai vähemmän jos leikkaat, jos vain on\n    Se liian raskas, kevyt hiukkaakaan,\n    Jos pienimmänkin painon kymmenys\n    On eroitus, hiuskarvan verran vain\n    Jos vaaka liikkuu nousten, painuen,\n    Sä kuolet, tavarasi menetät.\n\n\"Kuinka monet niistä suurista omaisuuksista, joita itse kohonneet miehet\nteidän päivinänne, Julian, olivat kasanneet, olisi kestänyt tätä\nkoetusta?\"\n\n\"Varmasti voi sanoa\", vastasin, \"ettei ollut ainoatakaan koko joukossa\njota lakimies ei olisi kehoittanut tekemään samoinkuin Shylock teki\nja peruuttamaan vaatimuksensa pikemmin kuin koettamaan tavoitella\nsitä rangaistuksen uhalla. Eihän milloinkaan olisi ollut mitään\nmahdollisuutta suuren omaisuuden luomiseen ihmisijän aikana, jos sen\nluoja olisi tyytynyt omiin tuotteisiinsa. Koko tunnustettu taito\nrikkauden keräämisessä suuressa asteikossa oli suunnittelua siitä\nmiten saada haltuunsa toisten ihmisten tuotteita liian räikeästi\nlakia rikkomatta. Seisova ja tosi sana niinä aikoina oli ettei kukaan\nvoinut rehellisesti kerätä miljoonaa dollaria. Jokainen tiesi että\nvain nylkemisen, keinottelun, osakepelin tai jonkun muun ryöstömuodon\navulla ja lain varjon alla sellainen teko voitiin suorittaa. Tekään\nette voi tuomita näitä ihmiskaarneita, jotka pinosivat väärin saatujen\nvoittojen läjiä, katkerammin kuin yleinen mielipide heidän omana\naikanaan. Yhteiskunnan kirous ja ylenkatse seurasivat suuria rahan\ntekijöitä hautaan asti ja täydellä syyllä. Minulla ei ole ollut mitään\nsanomista oman luokkani puolustukseksi, joka peri omaisuutensa, mutta\ntoden teolla kansa näytti enemmän kunnioittavan meitä kuin näitä toisia\njotka väittivät itse tehneensä rahansa. Sillä vaikka meillä perijöillä\nilmeisesti ei ollut mitään moraalista oikeutta siihen omaisuuteen\njonka tuottamiseksi tai saamiseksi emme mitään olleet tehneet, emme\nkuitenkaan olleet mitään suoranaista vääryyttäkään tehneet sen\nsaamiseksi.\"\n\n\"Näettehän\", sanoi tohtori, \"mikä vahinko olisi ollut, jos olisimme\nunohtaneet verrata yhdeksännentoista vuosisadan tarjoamaa omaisuuden\nerilaisen jaon puolustusta tämän jaon varsinaisten tosiseikkain kanssa.\nSiveysopillinen kanta edistyy ajan mukana, eikä aina ole kohtuullista\narvostella aikakauden järjestelmiä myöhemmän ajan moraaliselta\nkannalta. Mutta me olemme nähneet että yhdeksännentoista vuosisadan\nomaisuusjärjestelmä ei olisi voittanut ollenkaan lievempää tuomiota\nvetoamalla kahdennenkymmenennen vuosisadan moraalisesta kannasta\nyhdeksännentoista vuosisadan moraaliseen kantaan. Ei ollut tarpeellista\ntuomion oikeuttamiseksi pitää apuna omaisuuden nykyaikaista siveysoppia\njoka erottaa omaisuusoikeudet ihmisoikeuksista. Tarvitsi vain vedota\njärjestelmän varsinaisiin tosiasioihin joita siveysopilliset verukkeet\nvetivät esille sen puolustukseksi -- nimittäin että jokaisella oli\noikeus oman työnsä hedelmiin, mutta ei oikeutta kenenkään toisen\ntuotteisiin -- eikä koko rakennuksesta jäänyt kiveä kiven päälle.\"\n\n\"Mutta eikö sitten todellakaan ollut ainoatakaan luokkaa teidän\njärjestelmänne aikana\", sanoi Edithin äiti, \"joka edes aikanne\nkatsantokannan nojalla olisi voinut vaatia sekä siveellisen että\nlaillisen omistusoikeuden omaisuuteensa?\"\n\n\"Oli kyllä\", vastasin, \"me olemme puhuneet rikkaista. Sääntönä voitte\npitää että rikkailla, suurten omaisuuksien omistajilla, ei ollut\nmitään moraalina oikeutta niihin mikä olisi ansioon perustunut, sillä\nkuuluipa heidän omaisuudenpa perinnöllisen rikkauden luokkaan taikka\noli muuten elinaikana koottua, niin se ehdottomasti oli pääsiallisesti\ntoisten tuottamaa, enemmän tai vähemmän väkivallalla tai petoksella\nsaavutettua. Kuitenkin oli olemassa suuri määrä kunniallistakin\nomaisuutta jonka yleinen mielipide tunnusti olevan kohtuullista tulosta\npalveluksesta jota sen omistajat olivat yhteiskunnalle tehneet. Näiden\nalapuolella oli ääretön joukko melkein kokonaan pennitöntä työväkeä,\ntodellista kansaa. Näillä oli toden teolla yltäkyllin siveellistä\nomistusoikeutta omaisuuteen, sillä he olivat kaiken tuottajia; mutta\nryysypukujansa lukuunottamatta oli heillä vain vähän tai ei ollenkaan\nomaisuutta.\"\n\n\"Näyttäisi siltä\", sanoi Edith, \"että yleisesti puhuen sillä luokalla,\njolla pääasiallisesti oli omaisuutta, oli vain vähän tai ei ollenkaan\noikeutta siihen teidän aikanne ajatuskannankin mukaan, kun taas\nsyvillä riveillä, joilla oikeus oli, oli vain vähän tai ei ollenkaan\nomaisuutta.\"\n\n\"Todellisesti olikin niin asian laita\", vastasin. \"Se on, jos katsotaan\nsitä omaisuuden kasaa, joka oli pelkän laillisen perintöoikeuden\nhallussa, sekä lisätään siihen kaikki sellaisilla keinoilla saavutettu\njoita yleinen mielipide piti keinotteluna, nylkemisenä, petoksena tai\nedustavana tuloksia mitkä olivat liikanaisia tehtyyn työhön verraten,\nolisi jälelle jäänyt vain vähän omaisuutta eikä ollenkaan mainittavassa\nmäärässä.\"\n\n\"Julianin ajan pappien saarnoista\", sanoi tohtori, \"olisitte tulleet\nsiihen käsitykseen että kristinuskon kulmakivenä oli omaisuuden\nomistusoikeus ja että suurin rikos oli omaisuuden väärin anastaminen.\nMutta jos varastaminen merkitsi vain sen ottamista toiselta johon tällä\noli puhdas siveellinen omistusoikeus, täytyi sen harjoittamisen olla\nrikoksista vaikeinta vaadittavan aineen puutteessa. Jos joku anasti\nköyhäin omaisuutta, oli luonnollisesti varmaa että hän oli varkaissa,\nmutta silloin heillä ei ollut mitään ottamista.\"\n\n\"Kaikkein vähimmän uskottavalta tuntuu minusta koko tässä pelottavassa\njutussa se seikka\", sanoi Edith, \"että järjestelmä, joka niin surkeasti\npettyi vaikutuksessaan yleiseen hyvinvointiin, joka perinnöttä jättäen\nsuuret kansanjoukot oli tehnyt niistä katkeria vihollisiaan ja jota\nvihdoin nekään ihmiset jotka kuten Julian olivat sen suosikkeja eivät\nkoettaneetkaan puolustaa, kun siihen ei mitään kunnollisia perusteita\nollut olemassa, saattoi pysyä pystyssä päivääkään.\"\n\n\"Ei ole ihme että se sinusta näyttää käsittämättömältä, koska se\nminustakin siltä tuntuu nyt taaksepäin katsellessani\", vastasin. \"Mutta\nsinä et saata kuvitellakaan, kun minultakin se kuvitusvoima tässä\nuudessa ympäristössä on melkein katoamassa, miten mieltä huumaavaa\nlaatua oli meidän tuntemamme ikivanhan omaisuusjärjestelmän lumous sekä\nsille perustettu rikkaitten johtovalta. Mitään muuta laitosta, mitään\nmuuta ihmisten tuntemaa vallan rakennusta ei voi verrata sen kanssa\nkestävyydessä. Mitään muuta talousjärjestelmää ei todellakaan voitu\nsanoa koskaan olleen tunnettuna. Vaihdoksia ja muutoksia oli tapahtunut\nkaikissa muissa inhimillisissä laitoksissa, mutta ei mitään räikeämpää\nmuutosta omaisuusjärjestelmässä. Valtiollisten, yhteiskunnallisten ja\nuskonnollisten järjestelmäin juoksu, kuninkaalliset, keisarilliset,\npapilliset ja kansanvaltaiset aikakaudet sekä kaikki muut suuret\ninhimillisten asiain vaiheet olivat olleet kuin vaeltavia pilven\nvarjoja, pelkkiä päivän muoteja verratessa niitä rikkaitten johtovallan\nsammalpäiseen vanhuuteen. Ajatelkaa miten syvät ja miten laajalle\nhaaroittuneet juuret inhimillisissä ennakkoluuloissa sellaisella\njärjestelmällä täytyi olla, miten valtava luottamus siihen täytyi\nenemmistön mielissä olla sitä mahdollisuutta vastaan että loppu\nsaatettaisiin tehdä järjestelmästä, jolla ei koskaan tiedetty alkua\nolleen. Mitäpä puolustusta tai syytä tarvitsi järjestelmä joka\nniin syvälle oli laskenut perustuksensa tapoihin ja muinaisuuteen\nkuin tämä? Ei ole liikaa sanoa että ihmislasten enemmistöstä minun\naikanani tuntui ihmissuvun jakaantuminen rikkaisiin ja köyhiin ja\nviimemainittujen alamaisuus ensinmainittuja kohtaan melkein luonnon\nlailta, samoinkuin vuodenaikojen vaihtelu -- sellaiselta joka\nmahdollisesti ei ollut tyydyttävä, mutta varmasti muuttumaton. Ja\njuuri tässä suhteessa, sen voin ymmärtää, täytyi vallankumouksen\njohtajilla olla ankarin sekä välttämättä myös ensimmäinen tehtävä\n-- se on, ikivanhan perintöennakkoluulon äärettömän kuolleen\npainon voittaminen, joka väitti mahdottomaksi vapautumisen niin\nkauan kestäneistä väärinkäytöksistä, ja kansan silmäin avaaminen\nnäkemään sitä tosiseikkaa että omaisuuden jakamisjärjestelmä oli\nvain inhimillinen laitos samoinkuin muutkin, ja että jos jotakin\ntotta on olemassa ihmissuvun edistyksessä, niin mitä kauemmin joku\nlaitos oli muuttumattomana pysynyt, sitä runsaammassa määrin sen oli\ntäytynyt jäädä irralleen maailman edistyksestä ja sitä räikeämmän\ntäytyi muutoksen olla joka sen oli saattava vastaavaan asemaa toisten\nyhteiskunnallisten kehitysuomien rinnalle.\"\n\n\"Se on aivan nykyaikainen katsantokanta asiassa\", sanoi tohtori.\n\"Ajatukseni saan ymmärrettävämpään muotoon puhuessani sellaisen\nvuosisadan edustajan kanssa, joka kummituksia keksiskeli, kun sanon\nettä kun vallankumoukselliset kävivät vanhan omaisuusjärjestelmän\nperusoikeuden kimppuun, sen puolustajat kykenivät sen vanhuuden\nperusteella vastustamaan heitä tavattoman jykevässä vallituksessa\n-- jonka ajaksi olisi pitänyt hajoittavasti vaikuttaa. Mutta\nvallituksen takana ei ollut kerrassaan mitään. Sinä hetkenä jolloin\nyleinen mielipide saatiin rohkaistuksi sinne kurkistamaan oli\nleikki lopussa. Perintöaate, koko omaisuusjärjestelmän selkäranka,\njätti heti ensimmäisen vakavan arvostelun hyökkäyksen jälkeen\nkaiken siveelliseen oikeuteen perustuvan puolustuksensa ja kutistui\npelkäksi lain perustamaksi sopimukseksi joka oikeuden mukaan oli\nuudelleen perustettavissa jonkun paremman nimessä. Rosvoihin,\nsuuriin rahantekijöihin nähden, kun valo kerran oli laskettu heidän\ntoimintaansa valaisemaan, ei kysymystä ollut niin paljon heidän\nsaaliistaan kuin heidän omasta nahastansa.\n\n\"Historian kannalta katsoen\", jatkoi tohtori, \"on huomattava\neroavaisuus olemassa kuningas- ja pappisvallan järjestelmäin\nrappeutumisen ja kukistuksen ja rikkaitten johtovallan perustamisen\nvälillä. Ensinmainitut järjestelmät olivat syvälle juurtuneet\ntunteeseen ja ennakkoluuloihin, ja vielä sukupolvia niiden kukistumisen\njälkeen pysyivät ne vallalla ihmisten sydämmissä ja kuvitteluissa.\nMeidän yleisluonteinen sukumme on ilman mielikarvautta muistellut\nkaikkea kärsimäänsä vääryyttä, mutta ei rikkaitten johtovaltaa.\nRahavallan vallinta oli aina ollut vailla moraalista perustetta ja\narvoa, ja sinä hetkenä jolloin sen aineelliset pönkitykset hävitettiin,\nse ei ainoastaan hukkunut, vaan näytti vaipuvan heti mädäntymistilaan\njoka saattoi maailman kiireesti hautaamaan sen sekä näkyvistä että\nmuistosta.\"\n\n\n\n\nLUKU XVII.\n\nVallankumous pelastaa yksityisomaisuuden yksinoikeuden vallasta.\n\n\n\"Edith sai aikaan laajan keskustelun\", sanoi hänen äitinsä,\n\"esittäessään että avaisitte kaapin meille.\"\n\nSiihen minä lisäsin että olin sinä aamuna oppinut tuntemaan\nenemmän taloudellisen yhdenvertaisuuden moraalista perustetta sekä\nyksityisomaisuuden poistamissyitä kuin kaikista muista entisistä\nkokemuksistani kahdennenkymmenennen vuosisadan kansalaisena.\n\n\"Yksityisomaisuuden poistaminen!\" huudahti tohtori. \"Mitä te sanotte?\"\n\n\"Tietysti\", sanoin, \"olen aivan valmis myöntämään että teillä on sen\ntilalla jotakin paljon parempaa, mutta yksityisomaisuuden olette\nvarmaan poistaneet -- ettekö? Emmekö juuri siitä ole puhuneet?\"\n\nTohtori kääntyi naisten puoleen kuin vahvistusta saadakseen. \"Ja\ntällä nuorella miehellä\", hän sanoi, \"joka arvelee meidän poistaneen\nyksityisomaisuuden, on tällä hetkellä taskussaan luottokortti joka\nedustaa yksityistä vuotuista tuloa yksinomaan persoonallista tarvetta\nvarten neljä tuhatta dollaria, ja jonka perusteena on osakeosa maailman\nvarakkaimmassa ja terveimmässä yhtiössä, ja hänen osansa arvo, jos tulo\nlasketaan neljän prosentin mukaan, tekee sata tuhatta dollaria.\"\n\nMinä hiukan nolostuin, kun niin selvästi osotettiin huomautukseni\ntyperyys, mutta tohtori kiirehti sanomaan että hän täydellisesti\nymmärsi mitä oli mielessäni ollut. Olin epäilemättä satoja kertoja\nkuullut aikani viisaitten miesten vakuuttavan että inhimillisten\nomaisuussuhteiden yhdenvertaisiksi tekeminen edellytti välttämättömästi\nyksityisomaisuuden hävittämistä, ja erikoisemmin asiata ajattelematta\nolin luonnollisesti päätellyt että omaisuuden tasajako kun oli pantu\ntoimeen, oli myös yksityisomaisuus täytynyt poistaa tämän edellytyksen\nmukaan.\n\n\"Kiitos\", sanoin, \"aivan niin on asian laita.\"\n\n\"Vallankumous\", sanoi tohtori, \"poisti yksityisen kapitalismin --\nse on, se lopetti kansan teollisuuden ja kaupan vastuunalaisuudesta\nvapaitten henkilöitten johtovallasta, jota nämä omaksi hyväkseen\nkäyttivät, ja siirti sen toimen kansalle kokonaisuudessaan\nvastuunalaisten toimimiesten hoidettavaksi yhteiseksi eduksi. Se\nvaihdos loi kokonaan uuden omaisuusjärjestelmän, mutta ei suoraan\neikä epäsuoraan käynyt kieltämään yksityisomaisuuden oikeutta.\nAivan päinvastoin järjestelmän vaihdos saattoi jokaisen kansalaisen\nyksityisen persoonallisen omaisuuden oikeudet pohjalle joka oli\nverrattomasti vankempi, varmempi ja laajempi kuin niillä koskaan\nennen oli ollut tai saattanut olla yksityiskapitalismin aikana.\nTarkastelkaamme yksityiskohdittain järjestelmän vaihdoksen vaikutuksia\nnähdäksemme eikö näin ollut.\n\n\"Otaksukaamme että te ja joukko toisia aikalaisianne, joilla kaikilla\noli erikoiset oikeutensa jossain kaivosalueella, muodostitte yhtiön\nkäyttämään yhdistettyä omaisuuttanne yhtenä kaivoksena; olisiko teillä\nollut vähemmän yksityistä omaisuutta tällöin kuin omistaessanne kukin\noikeutenne erikseen? Te olisitte vaihtaneet omaisuutenne muotoa ja\nkäyttötapaa, mutta jos vain asiat viisaasti järjestettiin, olisi kaikki\nollut teidän eduksenne, eikö niin?\"\n\n\"Epäilemättä.\"\n\n\"Tietysti teillä ei enää olisi ollut persoonallista eikä täydellistä\nvallintavaltaa yhdistyneessä kaivoksessa, mikä teillä oman erikoisen\noikeutenne suhteen oli. Teidän tuli yhdessä yhtiötovereinne kanssa\nuskoa yhdistetyn omaisuuden hoito johtomiesten lautakunnalle, jonka\nitse valitsitte, mutta ettehän olisi päätellyt sen merkitsevän\nyksityisomaisuutenne uhraamista, ettehän?\"\n\n\"Tietysti emme. Sangen suuri, ellei suurin osa yksityistä omaisuutta\noli minun aikanani sillä tavalla sijoitettu ja niin sitä hoidettiin.\"\n\n\"Selvää siis on\", sanoi tohtori, \"että yksityisomaisuuden täydellinen\nomistaminen ja nauttiminen ei välttämättä edellytä että sen tulee\nolla erikoisena lohkona taikka että omistaja sitä suoranaisesti ja\npersoonallisesti vallitsisi. No niin, otaksukaamme nyt edelleen että\nsen sijaan että olisitte uskoneet yhdistetyn omaisuutenne hoidon\nenemmän tai vähemmän lurjusmaisille johtajille, jotka alituisesti\nolisivat koettaneet peijata osakkeen omistajia, kansa olisi ottanut\nhoitaakseen liikettänne teidän sijastanne toimimiesten kautta jotka\nte olisitte valinneet ja jotka teille olisivat olleet vastuunalaiset;\nolisiko se ollut hyökkäystä teidän omaisuusetujenne kimppuun?\"\n\n\"Päinvastoin, se olisi suuresti lisännyt omaisuuden arvoa. Se olisi\nollut samaa kuin jos hallituksen takuu olisi saatu yksityisille\nsitoumuksille.\"\n\n\"Hyvä, sen teki kansa vallankumouksessa yksityiselle omaisuudelle.\nSe yksinkertaisesti yhdisti maan omaisuuden joka aikaisemmin oli\nollut erityisissä lohkoissa ja laski liikkeen hoidon kansallisen\ntoimiston huostaan jonka velvollisuudeksi tuli maksaa osinkoja osakkeen\nomistajille heidän yksilöllisesti käytettäväkseen. Tähän asti varmaan\ntäytyy myöntää ettei vallankumous pannut toimeen mitään yksityisen\nomaisuuden poistamista.\"\n\n\"Se on totta\", sanoin, \"paitsi yhdessä suhteessa. Omaisuuden\nomistamiseen kuuluu tai kuului sekin seikka että sitä omistaja sai\nmielensä mukaan käyttää. Jonkun kaivoksen tai myllyn osakkeenomistaja\nei kyllä voinut myydä palastakaan kaivoksesta tai myllystä, mutta hän\nsaattoi myydä siihen kuuluvan osakkeensa; mutta kansalainen nyt ei voi\nsiten käyttää osaansa kansallisessa yhteydessä. Hänen käytettävänään on\nvain osinko.\"\n\n\"Niin kyllä\" vastasi tohtori; \"mutta samalla kuin omistajan\nluovuttamisvalta suurimpaan osaan omaisuuttansa oli tavallinen\nomistuksen ominaisuus teidän aikananne, ei se suinkaan läheskään\nollut mikään välttämätön ominaisuus eli sellainen josta omistajalle\noli hyötyä, sillä omaisuuden vapaaseen käyttämisoikeuteen yhdistyi\nvaara että se saattoi joutua toisten haltuun. Luullakseni oli teidän\npäivinänne vain harvoja omaisuuden omistajia jotka eivät sangen\nmielellään olisi luopuneet omaisuutensa vapaasta käyttämisoikeudesta,\njos olisivat saaneet takeet siitä että se peruuttamattomasti tulisi\npysymään heillä ja heidän lapsillaan. Rikkaat ihmiset, jotka\nparaimpansa mukaan halusivat perillisiään suojella, koettivat tutkia\nmiten he niin varmasti ja luotettavasti voisivat omaisuutensa\nkiinnittää ettei sen nauttija voisi koskea pääomaan. Ottakaamme\nperintötilojen suhde toiseksi tämän aatteen esimerkiksi. Sen omaisuuden\nhallintotavan mukaan omistaja ei voinut sitä myydä, mutta sittenkin\nse oli eniten suosituita omaisuuden lajeja juuri sen seikan takia.\nSe asia, johon viittasitte -- että kansalainen ei voi luovuttaa\nosaansa kansallisessa yhtiössä joka on hänen tulojensa peruste --\npyrkii samalla tavalla tekemään sitä arvokkaammaksi omaisuudeksi eikä\nvähemmän arvokkaaksi. Varmasti sen laatua ehdottomasti persoonallisena\nja yksityisenä omaisuuden lajina korottaa se seikka että se on\nperuuttamattomasti yksilölle kiinnitetty. Saattaa sanoa että\nomaisuusjärjestelmän uudelleen järjestäminen, josta me nyt puhumme,\nkokonaisuudessaan loi Yhdysvalloista perintötilan sen kansalaisten sekä\nheidän lastensa yhtäläiseksi hyödyksi ikuisiin aikoihin.\"\n\n\"Te ette vielä ole huomauttaneet\", sanoin, \"kaikkein räikeintä\ntoimenpidettä jolla vallankumous hätyytti yksityistä omaisuutta,\nnimittäin sitä että itse kunkin hallussa oleva omaisuus tuli olemaan\naivan saman suuruinen. Tässä ei ehkä itsessään ollut mitään poikkeusta\nyksityisomaisuuden periaatteesta, mutta varmasti se oli jyrkkää\nsekaantumista omaisuuden omistajain asioihin.\"\n\n\"Se erotus on oikea. Se on välttämättömän tärkeä tämän kysymyksen\noikein ymmärtämiseksi. Historia on ollut täynnä juuri sellaisia\nomaisuusetujen uudelleen järjestämisiä tukuttain ryöstöjen,\nanastusten ja takavarikkojen kautta. Ne ovat olleet enemmän tai\nvähemmän oikeutettuja, mutta vähimmin oikeutettuinakaan niiden\nei ole katsottu sisältävän mitään poikkeusta yksityisomaisuuden\nperiaatteesta itsestään, sillä niiden tapahduttua ne periaatteet\nvahvistettiin uudelleen erilaisessa muodossa. Vallankumouksessa\ntapahtunutta omaisuuden yleistä yhdensuuruiseksi tekemistä ei voida\nsanoa omaisuusoikeudesta poikkeamiseksi yhtä vähän kuin mitään ennen\ntapahtunuttakaan omaisuussuhteitten uudelleen järjestämistä. Aivan\npäinvastoin se oli saman oikeuden vakuuttamista ja puolustamista\nuudessa asteikossa josta ei ennen oltu uneksittukaan. Ennen\nvallankumousta kansasta sangen harvoilla oli omaisuutta ollenkaan eikä\nmitään taloudellista turvaa paitsi päivästä toiseen. Uuden järjestelmän\nkautta kaikille turvattiin suuri, samallainen ja määrätty osa\nkansallisesta kokonaispääomasta ja tuloista. Ennen vallankumousta nekin\njotka olivat omaisuutta itselleen saaneet saivat alati olla varuillansa\nettei omaisuutta heiltä otettu tai ettei se heiltä livahtanut tuhansien\nodottamattomuuksien kautta. Miljoonan omistajallakaan ei ollut\nmitään varmuutta siitä ettei hänen pojanpojastaan tullut koditonta\nkulkuria tai ettei hänen pojantyttärensä joutunut pakosta elämään\nhäpeän alaisena. Uuden järjestelmän aikana jokaisen kansalaisen\nomistusoikeus yksilölliseen omaisuuteensa tuli peruuttamattomaksi,\nja hän saattoi sen menettää vain siinä tapauksessa että kansa tekisi\nvararikon. Se on, vallankumous sen sijaan että olisi kieltänyt tai\nhävittänyt yksityisomaisuuden rakennuksen, varmenti sen verrattomasti\nvakavammassa, hyödyllisemmässä, kestävämmässä ja yleisemmässä muodossa\nkuin koskaan ennen oli tunnettu.\n\n\"Tietysti, Julian, on aivan ihmisluonteen mukaista että teidän\naikalaisenne olisivat huutaneet omaisuuden yleisoikeuden aatetta\nvastaan pitäen sitä hyökkäyksenä omaisuusperiaatteiden kimppuun. Ei\nole milloinkaan ollut profeettaa eikä uudistajaa ääntänsä korottamassa\npuhtaamman, henkevämmän ja suoremman uskontoaatteen puolesta jota hänen\naikalaisensa eivät ole syyttäneet uskonnon hävittämisyrityksestä; ei\nliioin valtiollisissa asioissa ole mikään puolue julistanut oikeampaa,\nlaajempaa ja järkevämpää hallitusaatosta ilman että sitä on syytetty\nhallituksen hävittämisyrityksestä. Aivan entisten tapausten mukaista\noli siis että niitä jotka väittivät kaikkien omaisuusoikeuden\npuolesta syytettiin hyökkäyksestä omaisuusoikeuden kimppuun. Mutta\nkutka, ajatelkaahan, olivat yksityisomaisuuden todellisia ystäviä\nja esitaistelijoita, nekö jotka sellaisen järjestelmän puolesta\nkiivailivat että yksi ihminen jos oli tarpeeksi taitava saattoi\nanastaa maailman yksinoikeudekseen -- ja sangen vähäinen joukko oli\nsen jo melkein anastamaisillaan -- ja syöstä loput ihmissukukunnasta\nköyhälistöksi, vai nekö jotka toiselta puolen vaativat sellaista\njärjestelmää että kaikki pääsisivät omaisuuden omistajiksi\nsamallaisilla ehdoilla?\"\n\n\"Minusta tuntuu\", sanoin, \"että niin pian kuin vallankumouksen\njohtajain onnistui avata kansan silmät näkemään tämän puolen asiasta,\ntäytyi vanhojen ystävieni, kapitalistien huomata että heidän huutonsa\n'pyhän omistusoikeuden' suhteen kääntyi sangen vaaralliseksi aseeksi\nheitä itseänsä vastaan.\" [Kirjoittaja käyttää tässä kohdin sanaa\n\"boomerang\", joka on Australian alkuasukkaitten käyttämä heitto-ase.\nTaitava heittäjä osaa tätä asetta siten käsitellä että lintua esim.\nilmassa tavoittaessaan sillä, se palaa heittäjän luo uudelleen, ellei\nsatu tarkoitettuun paikkaan. -- Suom. muist.]\n\n\"Niin he huomasivatkin. Mikään ei voinut paremmin auttaa\nvallankumouksen tarkoituksia, kuten olemme nähneet, kuin väittelyn\nsyntyminen omaisuusoikeudesta. Mikään ei ollut niin toivottavaa kuin\nettä kansa kokonaisuudessaan saataisiin hiukan vakavasti ajattelemaan\nsen oikeuden järkiperäisiä ja moraalisia syitä sekä vertaamaan\nniitä voimassa oleviin syihin. Sangen pian silloin huuto 'pyhästä\nomaisuusoikeudesta', jonka rikkaat ensin olivat harvojen puolesta\nnostaneet, kajahti valtavasti vaikuttaen perinnöttömäin miljoonain\nsuusta kaikkien puolesta.\"\n\n\n\n\nLUKU XVII.\n\nKaiku menneisyydestä.\n\n\n\"Ahaa!\" huudahti Edith joka äitinsä kanssa oli myllertänyt kassakaapin\nlaatikoita tohtorin ja minun puhuessa, \"täällä on muutamia kirjeitä,\nellen erehdy. Näyttää siis siltä että käytit kaappia muitakin varten\nkuin rahoja.\"\n\nSiinä oli todellakin, kuten sanomattomaksi liikutuksekseni huomasin,\nnippu kirjeitä ja lippuja Edith Bartlettilta, jotka olivat kirjoitetut\neri tilaisuuksissa rakkaussuhteissa ollessamme ja joita nyt Edith,\nhänen tyttären tyttärensä tytär piti kädessään. Otin ne häneltä ja\navatessani yhden huomasin sen olevan päivätyn toukokuun 30 päivänä\n1887, sinä samana päivänä jolloin hänestä ijäksi erosin. Siinä hän\npyysi minua tulemaan hänen perheensä kanssa kukituspäiväkäynnille Mount\nAuburnin hautausmaalle jossa hänen kansallissodassa kaatunut veljensä\nlepäsi.\n\n\"Minä en odota, Julian\", hän oli kirjoittanut, \"että kaikki\nsukulaisuussuhteeni omaksesi hyväksyt sentähden että kanssani menet\nnaimisiin -- se olisi liian paljon -- mutta urho-veljeni tahdon sinun\ntunnustavan omaksesi, ja sentakia haluaisin sinun lähtevän kanssamme\ntänään.\"\n\nKulta ja pergamentit, kerran niin kalliit, nyt huolettomasti\nsiroteltuina ympäri huonetta, olivat menettäneet arvonsa, mutta nämä\nrakkauden merkit eivät olleet luopuneet vallastansa aikojen kuluessa.\nKuin taikamahdilla ne nostivat hetkessä muistojen usvan joka minut\nsaattoi omaan maailmaani -- maailmaan missä nykyisellä ei ollut mitään\ntekemistä. En tiedä miten kauan siten istuin muistoihini vaipuneena\nulkomaailmasta mitään tietämättä äänettömän myötätuntoisen joukon\nympäröimänä. Omilta huuliltani lähtenyt syvä vastentahtoinen huokaus\nvihdoin herätti minut muistojeni maailmasta ja paluutti muinaisesta\nunien maasta tajuamaan nykyisen ympäristöni ja sen olosuhteet.\n\n\"Nämä ovat\", sanoin, \"kirjeitä toiselta Edithiltä -- Edith\nBartlettilta, sinun äidin äidin äidiltäsi. Ehkä haluaisit katsoa ne\nläpi. En tiedä, kuka olisi lähemmin ja paremmin niihin oikeutettu minun\njälkeeni kuin sinä ja äitisi.\"\n\nEdith otti kirjeet ja alkoi tutkia niitä kunnioittavalla\nuteliaisuudella.\n\n\"Ne ovat sangen huvittavia\", sanoi hänen äitinsä, \"mutta pelkäänpä,\nJulian, että saamme pyytää teitä lukemaan ne meille itse.\"\n\nUlkomuotoni epäilemättä osotti tuntemaani hämmästystä tällaista\noppimattomuuden tunnustusta kuullessani niin korkeasti sivistyneen\nhenkilön puolelta.\n\n\"Täytyykö minun ymmärtää\", tiedustin vihdoin, \"että käsin\nkirjoittaminen ja sen lukeminen, kuten lukkojen tekokin, on unohtunutta\ntaitoa\"?\n\n\"Pelkäänpä että melkein niin on laita\", vastasi tohtori, \"vaikka sen\nselitys ei tässä kohden, kuten toisessa asiassa, nojaudu niin paljon\ntaloudelliselle yhdenvertaisuudelle kuin keksintöjen kehitykselle.\nMeidän lapsiamme yhä opetetaan kirjoittamaan ja kirjoitusta lukemaan,\nmutta heillä on niin vähän käytäntöä jälkielämässä että he tavallisesti\nunohtavat taitonsa hyvin pian koulusta päästyään; mutta todella pitäisi\nEdithin vielä kyetä selvän saamaan yhdeksännentoista vuosisadan\nkirjeestä. -- Rakkaani, olenpa hiukan häpeissäni sinun puolestasi.\"\n\n\"Oh, minä kyllä osaan lukea tämän, isä\", huudahti hän katsahtaen otsa\nvielä rypyssä kirjeen sivulta jota oli tutkinut. \"Ettekö muista että\nsain selvän niistä vanhoista Julianin kirjeistä Edith Bartlettille\njotka olivat äidillä? -- vaikka siitä on jo vuosi aikaa ja taitoni on\nsenjälkeen kangistunut. Mutta olen lukenut lähes kaksi riviä tätä jo.\nSe on todella hyvin selvää. Kyllä siitä otan kokonaan selvän mitään\napua saamatta muilta paitsi äidiltä.\"\n\n\"Ihme ja kumma\", sanoin, \"ettekö enää kirjoita kirjeitä\"?\n\n\"Emme\", vastasi tohtori, \"käsin kirjoittaminen on käytännöstä joutunut\npois. Kirjevaihdossa, milloin emme telefoonia käytä, me lähetämme\nfonograafeja ja käytämme näitä kaikkia niitä tarkoituksia varten\njoihin te käsin kirjoittamista tarvitsitte. Siten on asian laita\nollut jo niin kauan että tuskin mieleemme juolahtaa ihmisten koskaan\ntoisin tehneen. Mutta varmaankin se on kehitysaste jonka teitä täytyy\nhiukan ihmetyttää: teillä oli fonograafi ja sen mahdollisuudet\nolivat kyllin selvät heti alussa. Tärkeissä muistiinpanoissamme\nme kyllä vielä suureksi osaksi käytämme painattamista, mutta\npainotuotteet valmistetaan fonograafijäljennöksistä, joten toden teolla\nerikoistapauksia lukuunottamatta käsin kirjoittamista vain vähän\ntarvitaan. Eikö ole merkillistä, kun tulee sitä ajatelleeksi, että mitä\nenemmän on sivistys kypsynyt, sitä enemmän sen ennätykset joutuvat\nhäviäviksi? Kaldealaiset ja egyptiläiset käyttivät kirjoituksissaan\ntiiltä, ja kreikkalaiset ja roomalaiset enemmän tai vähemmän kiveä ja\npronssia. Jos ihmissuku tänään häviäisi, ja maailma tarkastettaisiin\nsanokaamme Mars tähdestä käsin viittä sataa vuotta myöhemmin taikka\nvaikka ennemminkin, niin meidän kirjamme olisivat hävinneet ja Rooman\nvaltakuntaa pidettäisiin inhimillisen sivistyksen viimeisenä ja\nkorkeimpana asteena.\"\n\n\n\n\nLUKU XIX.\n\n\"Voiko neito unohtaa koristuksensa\"?\n\n\nVihdoin Edith äitinsä kanssa läksi sisälle ottamaan selvää kirjeistä,\nja kun tohtori oli niin ihastuneena syventynyt osakkeihin ja bondeihin\nettä olisi ollut epäystävällistä jäädä hänen luokseen, arvelin että\ntilaisuus oli suotuisa yksityishankkeeni täyttämiseksi johon tähän asti\noli mahdollisuutta puuttunut.\n\nSiitä asti jolloin olin saanut luottokorttini olin mietiskellyt erästä\nostoa jonka halusin tehdä ensi tilaisuudessa. Se oli kihlasormus\nEdithille. Lahjat yleensä tietysti olivat menettäneet arvonsa tänä\naikana jolloin jokaisella oli kaikkea mitä tarvitsi, mutta tämä oli\nsitä laatua jonka tunteen vuoksi varmasti arvelin tuntuvan naiselle\nyhtä haluttavalta kuin koskaan ennen.\n\nSentakia hyväkseni käyttäen isäntäväkeni harvinaista poistumista\nerikoistoimiinsa läksin siihen suureen puotiin jonne Edith oli\nminut vienyt eräässä toisessa tilaisuudessa, ainoa jonne siihen\nasti olin astunut. Kun en nähnyt sitä lajia tavaraa, jota halusin,\nolevan näytteillä missään osastossa, pyysin vihdoin erästä nuorta\nnaispalvelijatarta ohjaamaan minut jalokiviosastoon.\n\n\"Pyydän anteeksi\", hän sanoi hiukan kohottaen kulmakarvojaan, \"en\noikein ymmärtänyt mitä kysyitte\"?\n\n\"Jalokiviosastoa\", vastasin, \"Haluan katsoa sormuksia.\"\n\n\"Sormuksia\", hän kertasi katsoen minua selvästi ihmeissään. \"Saanko\nkysyä minkä laatuisia sormuksia ja mitä varten käytettäviä\"?\n\n\"Sormessa käytettäviä\", vastasin, arvellen ettei tämä nuori nainen\nvoinutkaan olla niin järkevä kuin hän näytti.\n\nNäin sanoessani hän katsahti vasenta kättäni jonka yhdessä sormessa\nminulla oli entisaikani mallin mukainen sinettisormus. Hänen kasvojensa\nilme muuttui heti sangen ymmärtäväiseksi, ja samalla niihin ilmestyi\nmitä vilkkainta harrastusta.\n\n\"Pyydän tuhansin kerroin anteeksi\"! hän huudahti. \"Minun olisi pitänyt\nymmärtää ennemmin. Te olette Julian West\"?\n\nMinua alkoi hiukan suututtaa tuollainen salaperäisyys niin\nyksinkertaisessa asiassa.\n\n\"Kyllä tosin olen Julian West\", sanoin; \"mutta suonette anteeksi etten\nnäe missä yhteydessä se asia on teille tekemääni kysymykseen.\"\n\n\"Oh, teidän tulee todella suoda minulle anteeksi\", hän sanoi, \"mutta se\non sangen läheisessä yhteydessä. Amerikassa ei kukaan muu kuin juuri\nte olisi kysynyt sormessa kannettavia sormuksia. Niitä ei ole käytetty\nenää niin pitkään aikaan että olemme kokonaan lopettaneet niiden\nvarastossa pitämisen; mutta jos haluatte saada sellaisen tilauksesta\ntehdyn, tarvitsee teidän vain antaa kuvaus minkälaisen tahdotte ja se\nheti valmistetaan.\"\n\nKiitin häntä, mutta lisäsin etten halunnut ajaa hommaani perille,\nennenkuin olin hiukan tarkemmin tutustunut olosuhteisiin.\n\nEn sanonut mitään kokemuksestani kotona, sillä en halunnut joutua\nnaurun alaiseksi enemmän kuin oli välttämätöntä; mutta puolisen\njälkeen tavatessani tohtorin yksin mieluisassa työhuoneessaan talon\ntornikerroksessa, koetin varovasti urkkia häneltä asian laitaa.\n\nHuomauttaen aivan kuin sivumennen etten ollut huomannut kenenkään\nsormessa sormusta, kysyin häneltä, oliko jalokivien käyttämisestä\nvieraannuttu, ja jos niin oli laita, miten oli selitettävissä siitä\ntavasta luopuminen?\n\nTohtori sanoi totta olevan että jalokivien käyttäminen oli todella\nollut vanhentunut tapa jo parin sukupolven ajan, ellei enemmän. \"Mitä\ntaasen tulee asiassa vaikuttaneisiin syihin\", hän jatkoi, \"niin ne\ntodellakin johtavat koko syvälle meidän nykyisen talousjärjestelmämme\nsuoriin ja epäsuoriin seurauksiin. Ylimalkaan puhuen luulen että\npääasiallisena ja ratkaisevana syynä siihen miksi kultaa ja hopeaa\nsekä kalliita kiviä on lakattu koristuksina ihailemasta on se että\nne kokonaan menettivät kauppa-arvonsa, kun kansa järjesti omaisuuden\njakamisen kaikkien kansalaisten peruuttamattoman taloudellisen\nyhdenvertaisuuden pohjalle. Kuten tiedätte ei tonnillinen kultaa eikä\ntynnyrillinen jalokiviä voisi hankkia leivän palaakaan yleisistä\npuodeista, kun siellä mikään ei kelpaa maksuksi muu kuin kansalaisten\nluotto, joka yksinomaan riippuu hänen kansalaisuudestaan ja on aina\nsamallainen kuin kunkin toisen kansalaisen. Luonnollisesti ei tämän\ntakia mikään ole minkään arvoinen kenellekään nykyään joka ei tuota\njotakin hyötyä tai hupia. Pääsyynä miksi jalokiviä ja kalliita\nmetalleja ennen käytettiin koristuksina näyttää olleen niille kuulunut\nsuuri kauppa-arvo joka ne teki rikkauden ja mahtavuuden merkiksi sekä\nsentakia yhteiskunnallisen pöyhkeilyn mieluisiksi välikappaleiksi.\nSe seikka että ne ovat kokonaan tämän ominaisuuden menettäneet\non luullakseni suureksi osaksi vaikuttanut niiden hylkäämiseen\nkoristuksina, vaikkapa pöyhkeilyltä ei olisikaan perusteita riistänyt\nyhdenvertaisuuden laki.\"\n\n\"Epäilemättä\", sanoin; \"mutta olipa niitä jotka arvelivat lahjain\nmerkityksen olevan kokonaan erillään niiden arvosta.\"\n\n\"Mahdollista kyllä\", vastasi tohtori. \"Niin, minä luulen että\nraakalaiskansat rehellisesti ajattelivat niin, mutta rehellisinä\nollen he eivät osanneet erottaa jalokiviä lasipalloista, niin kauvan\nkuin kumpaisetkin olivat yhtä kirkkaita. Mitä tulee sivistyneitten\nihmisten väitteeseen että he olisivat ihailleet kalliita kiviä tai\nkultaa niiden varsinaisen kauneuden takia niiden arvosta välittämättä,\nniin epäilen että se oli enemmän tai vähemmän tietoista luulottelua.\nOtaksukaamme että äkilliset yltäkylläiset löydöt olisivat alentaneet\npuhdasvetisimpäin timanttien arvon pullolasin tasalle, miten paljon\nkauemmin luulette että kukaan teidän päivinänne olisi niitä pitänyt?\"\n\nMinun oli pakko myöntää että ne epäilemättä olisivat kadonneet\nnäkyvistä nopeasti ja pysyväisesti.\n\n\"Luullakseni\", sanoi tohtori, \"terve maku, jonka teidänkin päivinänne\nymmärrämme otsa rypyssä katselleen sellaisten koristusten käyttämistä,\ntuli taloudellisen vaikutuksen avuksi poistamaan niitä käytännöstä,\nkun kerran uusi asiain järjestys oli perustettu. Kun jalokivet ja\nkalliit metallit menettivät lumousvoimansa mikä niillä oli keskitetyn\nvarakkuuden osotuksina, pääsi maku vapaasti arvostelemaan sellaisten\nkoristevaikutelmain todellista kauneusarvoa jotka saavutettiin\nripustamalla läpikuultavia kivipalasia ja levyjä ja metallikahleita ja\n-renkaita kasvoihin ja kaulaan ja sormiin, ja mielipide näyttää pian\nyleisesti mukaantuneen myöntämään että sellaiset ripustimet olivat\nraakamaisia eivätkä ollenkaan kauniita.\"\n\n\"Mutta minne ovat joutuneet kaikki timantit, rubiinit, emeraldit ja\nkulta- ja hopeakoristeet?\" huudahdin.\n\n\"Metallit tietysti -- hopea ja kulta -- ovat pysyneet käyttökuntoisina\nkoneteollisuudessa ja taiteessa. Ne ovat aina kauniita oikeissa\npaikoissaan, ja niitä käytetään yhtä paljon koristetarkoituksiin kuin\nennenkin, mutta ne tarkoitukset ovat kohdistetut rakennustaiteeseen\neikä henkilöihin kuten ennen. Vaikka emme noudatakaan vanhaa tapaa\nkasvojamme ja ihoamme maalaamalla, käytämme maalia, kuitenkin\nsellaisissa paikoin mitkä pidämme sille sopivina, ja juuri samoin\non kullan ja hopean laita. Jalokivistä taasen muutamat ovat\nkäyttökelpoisia konetarpeissa, ja niistä on tietysti kokoelmia\nmuseoissa siellä ja täällä. Luultavasti ei ole koskaan ollut\nkäytännössä enempää kuin muuan sata tynnyriä jalokiviä, ja helposti\non ymmärrettävissä sellaisten pikkutavarani niin vähäisen joukon\nhäviäminen ja nopea katoaminen, kun niiden ihaileminen oli loppunut.\"\n\n\"Esittämänne syyt jalokivien häviämiseen\", sanoin, \"ovat varmaan\ntodellisia, ja te ette voine ymmärtää miten se seikka minua\nhämmästyttää. Timantin alentaminen lasipallon arvoiseksi,\nlukuunottamatta sen käytäntöä koneteollisuudessa, ilmaisee ja kuvaa\nluonnollisemmin kuin mikään muu seikka minulle sen vallankumouksen\ntäydellisyyttä mikä nykyaikana on alistanut esineet ihmisen alaisiksi.\nEi olisi ollut niin kovin vaikeata tietysti ymmärtää että miehet\nolisivat olleet valmiit luopumaan jalokiviä käyttämästä, mitä\ntapaa ei koskaan ole pidetty hyvän maun mukaisena miesten tapana,\npaitsi raakalaismaissa, mutta olisipa itse profeetta Jeremiastakin\nällistyttänyt, jos hänen kysymykseensä; 'Voiko neito unohtaa\nkoristuksensa?' olisi vastattu myöntävästi.\"\n\nTohtori nauroi.\n\n\"Jeremias oli sangen viisas mies\", hän sanoi, \"ja jos hänen huomionsa\nolisi johtunut taloudellisen yhdenvertaisuuden asiaan ja sen\nvaikutukseen sukupuolisuhteisiin, niin olen varma että hän olisi nähnyt\nsen järkiperäisenä seurauksena olevan naisiin nähden aivan yhtä suuren\najatuskyvyn kehityksen persoonalliseksi koristukseksi kuin mitä miehet\novat koskaan osottaneet. Hän ei olisi hämmästynyt oppiessaan huomaamaan\nettä sellaisen yhdenvertaisuuden vaikutuksena miesten ja naisten\nvälillä olisi ollut naisen aseman kumoaminen koko pukukysymykseen\nnähden niin täydellisesti että sapekkainkaan naisvihaaja -- jos\nsellaisia vielä olisi jälelle jäänyt -- ei olisi enää kyennyt\nsyyttämään heitä että he ovat siinä suhteessa enemmän kypsymättömiä\nkuin miehet.\"\n\n\"Tohtori, tohtori, älkäähän vaatiko minua uskomaan että viehättämishalu\non tauonnut naisia liikuttamasta!\"\n\n\"Suokaa anteeksi, en tarkoittanut sanoa mitään siihen suuntaan\",\nvastasi tohtori. \"Minä puhuin sen halun suunnattomasta kehittymisestä\nmikä pyrkii sen oman tarkoituksenkin hävittämään äärimmäisen koristelun\nja liiallisen keinotekoisuuden kautta. Jos voimme arvostella asioita\nteidän aikanne muistiinpanojen mukaan, niin oli tämä aivan yleisesti\ntuloksena liiallisesta pukujen rakkaudesta teidän naisillanne; eikö\nniin ollut?\"\n\n\"Oli epäilemättä. Ylenmääräinen pukuihin kiintyminen, liialliset\nviehättämisponnistukset olivat naisten taloudellisen viehättäväisyyden\nvankin selkäranka minun aikanani.\"\n\n\"Entä miten oli miesten laita?\"\n\n\"Sitä ei voitu sanoa kenestäkään miehestä joka miehen nimen ansaitsi.\nTietysti oli keisareita, mutta useimmat miehet välittivät pikemmin\nliian vähän kuin liian paljon ulkomuodostaan.\"\n\n\"Se on, toinen sukupuoli kiinnitti liian paljon huomiotansa vaatteisiin\nja toinen liian vähän?\"\n\n\"Niin oli laita.\"\n\n\"Hyvä; sukupuolten taloudellisen yhdenvertaisuuden ja siitä johtuvan\nnaisen alituisen riippumattomuuden seurauksena mieheen nähden on\nse että naiset paljon vähemmän ajattelevat pukujansa kuin teidän\npäivinänne ja miehet verraten enemmän. Kenenkään mieleen ei todellakaan\njuolahtaisi ajatella että kumpikaan sukupuoli nykyaikana olisi enemmän\nvälinpitämätön persoonallisen viehättäväisyytensä suhteen kuin toinen.\nYksilöiden harrastus tässä asiassa vaihtelee, mutta erotusta ei ole\nolemassa koko sukupuolesta puhuttaessa.\"\n\n\"Mutta minkä syyksi luette tämän ihmeen\", huudahdin, \"sillä ihmeeltä se\ntuntuu taloudellisen yhdenvertaisuuden vaikutuksena miesten ja naisten\nsuhteissa?\"\n\n\"Sen että siitä hetkestä jolloin yhdenvertaisuus luotiin heidän\nvälillensä, ei naisilla ollut enää vähintäkään suurempaa etua\nosottautua viehättävinä ja toivottavina miehille kuin miehilläkään\nsaman vaikutuksen tavoittamisessa naisissa.\"\n\n\"Tämä tarkoittaa että ennen taloudellisen yhdenvertaisuuden\nperustamista miesten ja naisten välille oli naisilla ehdottomasti\nenemmän etua persoonallisesta viehättäväisyydestä kuin miehillä.\"\n\n\"Varmasti\", sanoi tohtori. \"Sanokaahan minulle, minkä syyksi miehet\nteidän päivinänne lukivat toisen sukupuolen tavattomat ponnistukset\npukuasioissa, verraten miesten suhteelliseen huolimattomuuteen samoissa\nasioissa?\"\n\n\"No niin, en luule että meillä oli mitään selvää ajatusta siinä\nasiassa. Jos siitä todella oli jotakin sukupuolista arvelua, niin se\ntuskin julki muuhun kuin tunteelliseen tai leikilliseen suuntaan.\"\n\n\"Se oli todellakin\", sanoi tohtori, \"teidän aikanne luonteenomainen\npiirre, vaikka hyvin selitettävissä sen ulkokultaisuuden kautta mikä\nvallitsi koko sukupuolisuhteessa, teennäinen ritarillinen kunnioitus\nnaisia kohtaan toiselta puolen mikä oli yhteydessä käytännöllisen\nsorron kanssa toiselta puolen, mutta täytyihän teillä olla joku arvelu,\nmikä vaikutti naisten liiallisen ponnistuksen persoonallista koristelua\ntavoittamaan.\"\n\n\"Arvelu oli luullakseni muinaisuudesta johtunut -- nimittäin että\nnainen oli luonteeltaan turhamaisempi kuin mies. Mutta he eivät\nmielellään kuulleet sitä sanottavan; ja sentakia oli kohtelias selitys\ntälle ilmeiselle tosiasialle, että he paljon enemmän huolehtivat\npuvustaan kuin miehet, se että he olivat herkempiä kauneudelle,\nepäitsekkäämpiä miellyttämishalussansa ja muita sopivia lausetapoja.\"\n\n\"Ja eikö mieleenne juolahtanut että todellinen syy, miksi nainen\nniin hartaasti ajatteli keinoja millä kauneuttaan, kohottaa, oli\nyksinkertaisesti se että taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi miehen\nsuosiosta naisen kasvot olivat hänen onnensa peruste, ja että syy,\nmiksi miehet enimmäkseen olivat niin välinpitämättömiä persoonallisesta\nulkomuodostaan, oli se ettei heidän onnensa millään tavoin riippunut\nheidän kauneudestaan; ja että milloin se määräsikin heidän suosionsa\ntoisen sukupuolen piirissä, oli heidän taloudellinen asemansa kuitenkin\npaljon voimakkaampi suosion tuottaja kuin mitkään persoonalliset\nedut? Varmasti tämä selvä johtopäätös täydellisesti selitti\nmiksi nainen innokkaammin tavoitteli persoonallisia koristeluja,\ntarvitsematta etsiä minkäänlaista erotusta sukupuolten luontoperäisissä\nturhamaisuus-ominaisuuksissa.\"\n\n\"Ja sentakia\", huomautin, \"kun naiset vapautuivat riippuvaisuudestansa\nmiesten suosiosta taloudelliseen hyvinvointiin nähden, ei liioin heidän\nelämänsä päätarkoituksena enää ollut viehättäväisyytensä ylläpitäminen\nmiesten silmissä?\"\n\n\"Aivan niin, sanomattomaksi hyödyksi heille mukavuuteen ja arvoon\nnähden sekä ajatuksen vapauteen tärkeimpäin asioitten varalle.\"\n\n\"Mutta luullakseni yhteiskunnallisen panoraaman kauneuden tappioksi?\"\n\n\"Ei ollenkaan, vaan ehdottomasti sen merkittäväksi hyödyksi. Mikäli\nme voimme arvostella, olivat samat vaatimukset, mitä teidän aikanne\nnaisilla oli viehättäväisyyden suhteen, voitettavissa aivan ilman\nheidän teennäisiä ponnistuksiaan. Muistakaamme että puhumme siitä\nnaisten liikanaisesta sulojen kohottamisponnistelusta joka johti\nonnistumattomaan vaikutusten etsintään siten eksyen kokonaan etsitystä\npäämäärästä. Kun poistettiin ne taloudelliset vaikuttimet jotka naisten\nviehättäväisyydestä miesten silmissä tekivät elämän toimeentulokeinon,\nniin jälelle jäi luontainen vaikutin herättää ihailua toisessa\nsukupuolessa, mikä vaikutin on aivan kyllin voimakas kauneutta\nsynnyttämään ja sitä vaikuttavampi kun se ei ole liian voimakas.\"\n\n\"Aivan helppoa on huomata\", sanoin, \"miksi naisten taloudellisen\nriippumattomuuden täytyi vaikuttaa sen että heidän harrastuksensa\nolentonsa koristelun suhteen rajoittui järkeviin keinoihin; mutta miksi\nse olisi vaikuttanut päinvastaiseen suuntaan miehissä saattamalla\nheidät enemmän huomiotansa kiinnittämään pukuun ja persoonalliseen\nulkomuotoon kuin ennen?\"\n\n\"Siitä yksinkertaisesta syystä että kun heidän taloudellinen\nylivaltansa naisiin nähden hävisi, täytyi heidän siitä lähtein kokonaan\njäädä persoonallisen miellyttäväisyytensä varaan, jos halusivat sekä\nvoittaa naisten suosiota että ylläpitää sitä kerran sen voitettuaan.\"\n\n\n\n\nLUKU XX.\n\nMitä vallankumous sai aikaan naisten hyväksi.\n\n\n\"Minusta tuntuu, tohtori\", sanoin, \"että minun aikani naiselle olisi\nollut vielä suuremman arvoista kuin minulle nukkua tähän asti, koska\ntaloudellisen yhdenvertaisuuden perustaminen näyttää merkinneen enemmän\nnaisille kuin miehille.\"\n\n\"Edith ehkä ei olisi ollut hyvillään sellaisesta asiain tilasta\",\nsanoi tohtori, \"mutta toden teolla on sanoissanne paljon totta,\nsillä taloudellisen yhdenvertaisuuden perustaminen merkitsi todella\nverrattomasti enemmän naisille kuin miehille. Teidän päivinänne oli\nuseimpain miesten olosuhteet viheliäisiä verrattuina heidän nykyiseen\ntilaansa, mutta naisten kohtalo oli kurja miestenkin kohtaloon\nverrattuna. Useimmat miehet olivat kyllä rikkaitten orjia, mutta\nnainen oli miehen alamainen olipa hän sitten rikas tai köyhä, ja\nviimemainitussa ja yleisemmässä tapauksessa oli siten orjan orja.\nMiten syvällä köyhyydessä mies elikin, oli häntä syvempänä yksi tai\nuseampi hänestä riippuvain naisten muodossa jotka olivat hänen tahtonsa\nalaisia. Yhteiskuntaläjän pohjakerroksessa oli nainen kantaen koko\nkasan yhteistä painoa. Koko sielun, hengen ja ruumiin vallitseva\nhirmuvalta jota ihmissuku sieti painoi lopuksi yhdistynein voimin\nhäntä. Niin paljon alempana miehenkin olotilaa oli nainen että hän\nolisi jo suuresti kohonnut, jos olisi voinut saavuttaa vain hänen\nasemansa. Mutta suuri vallankumous ei ainoastaan kohottanut häntä\nyhdenvertaiseksi miehen kanssa, vaan nosti heidät molemmat samalla\nvoimakkaalla ponnella moraalisen arvon ja aineellisen hyvinvoinnin\nasteelle joka oli yhtä paljon yläpuolella miehen entistä olotilaa kuin\nhänen entinen tilansa oli ollut yläpuolella naisen tilaa. Jos siis\nmiehet ovat kiitollisuuden velassa vallankumoukselle, niin miten paljon\nsuuremmaksi tulee naisten arvata kiitollisuutensa sitä kohtaan! Jos\nmiehille vallankumouksen ääni oli kutsumus korkeammalle ja jalommalle\nelämän asteelle, niin naiselle se oli kuin Jumalan ääni, kutsuva häntä\nuuteen luomakuntaan.\"\n\n\"Epäilemättä\", sanoin, \"oli köyhäin naisilla sangen viheliäinen asema,\nmutta rikkaitten naiset eivät varmastikaan olleet sorron alaisia.\"\n\n\"Rikkaitten naiset\", vastasi tohtori, \"olivat luvultaan liian vähän\nmerkitsevät koko naissukupuolen suhteen että he ansaitsisivat huomioon\nottamista teidän aikanne naisten tilaa yleisesti tarkastettaessa.\nMutta senkään vuoksi emme pidä heidän kohtaloansa parempana kuin\nheidän köyhempien sisartensakaan. Totta on että he eivät kärsineet\nruumiillista kovuutta, vaan päinvastoin heitä heidän miessuojelijansa\nhemmoittelivat ja hellivät kuin liiaksi lemmittyjä lapsia; mutta se ei\nmeistä tunnu toivottavalta elämältä. Mikäli voimme selville saada sen\naikaisista kertomuksista ja yhteiskunnallisista kuvauksista asuivat\nrikkaitten naiset imartelun ja teeskentelyn kiihoittavassa ilmakehässä,\nmikä kaikki oli vähemmän suosiollista moraaliselle tai henkiselle\nkehitykselle kuin köyhäin naisten kovinkin kohtalo. Nykyajan nainen,\njos hänet tuomittaisiin takaisin elämään teidän maailmassa, pyytäisi\nainakin syntyä pesumuijaksi pikemmin kuin varakkaaksi muotinaiseksi.\nViimemainittu näyttää meistä enemmän kuin ensinmainittu sen tapaiselta\nnaiselta joka täydellisemmin osotti sen sukupuolen lankeemistilaa\nteidän aikananne.\"\n\nKun sama ajatus oli minulla mielessä ollut edellisen elämän aikana, en\nasiata vastaan väittänyt.\n\n\"Niin sanottu naisliike, hänen asemansa suuren muutoksen alku\", jatkoi\ntohtori, \"oli jo teidän päivinänne varsin huomattava. Teidän on\ntäytynyt sitä paljon kuulla ja nähdä, ja ehkä olette tuntenutkin niitä\njaloja naisia jotka ensimmäisiä johtajia olivat.\"\n\n\"Kyllä\", vastasin. \"Naisten oikeuksista oli paljon puhetta, mutta\nsilloin ilmoitettu ohjelma ei millään tavalla ollut kumouksellista\nlaatua. Se tarkoitti vain äänestysoikeuden saavuttamista sekä\nerinäisten muutosten aikaan saamista naisten omistusoikeuden\nlaeissa, lasten hoitoa avioerojen sattuessa sekä muita sellaisia\nyksityisseikkoja. Vakuutan teille ettei naisilla, enemmän kuin\nmiehilläkään ollut siihen aikaan mitään ajatusta talousjärjestelmän\nkumoamisesta.\"\n\n\"Niin mekin sen ymmärrämme\", vastasi tohtori. \"Siinä suhteessa\nnaisten itsenäisyystaistelu muistutti yleensä kumousliikkeitä, jotka\nalkuasteillaan käyvät haparoiden ja kompastellen näennäisesti niin\nhämärää ja epäjohdonmukaista tietä että vain filosoofi osaa arvata\nmikä tulos on siitä odotettavissa. Arvio naisliikkeen lopullisen\ntuloksen suhteen oli kuitenkin yhtä yksinkertainen kuin arvio\nsiinäkin asiassa jota te sanoitte työväenliikkeeksi. Naiset ajoivat\ntakaa riippumattomuutta miesten suhteen ja tasa-arvoisuutta heidän\nkanssaan, ja työväestö halusi päättää orjuutensa kapitalistien suhteen.\nNaisten kantamien siteitten avain oli aivan sama kuin se joka lukitsi\ntyöväestön kahleet. Se oli taloudellinen avain, olemassa olon keinojen\nvalinta. Miesten sukupuoli piti vallassansa naista, ja rikkaitten\nluokka työtä tekeviä kansajoukkoja. Sukupuolisiteitten salaisuus\noli aivan sama kuin teollisuussiteitten -- nimittäin omaisuusvallan\nerilainen jako, ja muutoksen, joka oli välttämätön molempain\nsidemuotojen lopettamiseksi, täytyi silminnähtävästi olla taloudellinen\nyhdenvertaisuus, joka sekä sukupuoli- että teollisuussuhteissa heti\ntakaisi yhteistoiminnan ylläpitämisen välttämättömänä.\n\n\"Naisten kapinan ensimmäiset johtajat eivät kyenneet näkemään nenän\npäätänsä pitemmälle, ja sentakia lukivat alamaisen tilansa ja\nkärsimänsä väärinkäytökset miehen pahuuden ansioksi, ja näyttivät\nuskovan että ainoa välttämätön parannuskeino oli hänen moraalinen\nparantamisensa. Tänä aikakautena sellaiset ilmaisumuodot kuin 'mies\ntyranni' ja 'mies julmuri' olivat kiihoituksen tunnussanoja. Naisten\nesitaistelijat eksyivät aivan samaan erehdykseen johon joutuivat\nsuureksi osaksi työväestönkin ensimmäiset johtajat, jotka tuhlasivat\nhenkeänsä ja kiukkuansa puskivat julistamalla kapitalistit köyhälistön\nkaiken viheliäisyyden uppiniskaisiksi tekijöiksi. Tämä oli pahempaa\nkuin pelkkää kiivailua; se oli harhaan viepää ja sokeuttavaa. Miehet\neivät oleellisesti olleet huonompia kuin naisetkaan joita he sortivat,\neivätkä kapitalistit huonompia kuin työväestö jota he riistivät. Jos\ntyöväestö olisi asetettu kapitalistien tilalle, niin se olisi tehnyt\njuuri samoin kuin kapitalistit tekivät. Ja todella milloin työmiehistä\ntuli kapitalisteja, niin heidän yleisesti sanottiin olleen mestareista\nankarimpia. Samoin myös jos naiset olisivat voineet vaihtaa paikkoja\nmiesten kanssa, he epäilemättä olisivat miesten suhteen menetelleet\naivan samoin kuin miehet heidän suhteensa. Järjestelmä, joka salli\nihmisolentojen joutua ylemmyyden ja alemmuuden suhteisiin toisiinsa\nnähden, oli koko pahan syy. Valta toisten yli huonontaa välttämättä\nkäskijää siveellisesti ja halventaa alamaista. Yhdenvertaisuus on ainoa\nmoraalinen suhde ihmisolentojen välillä. Jokainen uudistus, jonka\ntuli parantaa miesten naisia kohtaan tai kapitalistien työväestöä\nkohtaan osottamia väärinkäytöksiä, täytyi sentakia suunnittua heidän\ntaloussuhteitansa muuttamaan yhdenvertaisiksi. Ennenkuin naiset,\nsamoinkuin työväestökin luopuivat järjettömistä hyökkäyksistään\ntaloudellisen eriarvoisuuden seurauksia vastaan ja hyökkäsivät itse\neriarvoisuuden kimppuun, ei ollut mitään toivoa kummankaan luokan\nvapautumisesta.\n\n\"Sitä ilmeisesti yksipuolista aatosta, joka naisten aikaisilla\njohtajilla oli tarkoittamastaan suuresta pelastustyöstä ja miten se\noli toteutuva, kuvaa lystillisesti heidän innostuksensa aikakauden\nerilaisten niin sanottujen raittiuskiihoitusten hyväksi jotka\ntarkoittivat juoppouden ehkäisemistä miesten kesken. Naisluokan\nerikoinen harrastus tässä miesten tapoja koskevassa parannuspuuhassa --\nsillä naiset eivät yleensä juoneet väkijuomia -- johtui siitä arvelusta\nettä jos miehet joisivat vähemmän, niin he vähemmän taipuvaisia\nolisivat heitä sortamaan ja paremmin pitäisivät huolta heidän\nylläpitämisestään; se on, heidän korkeimmat tarkoituksensa rajoittuivat\ntoivoon että he parantamalla isäntäinsä moraalia saisivat turvatuksi\nitselleen hiukan parempaa kohtelua. Isännyyden poistamisaate ei vielä\nollut juolahtanut heidän mieleensä mahdollisena.\n\n\"Tämä seikka sivumennen sanoen, teidän aikanne naisten ponnistukset\nmiesten juomatapojen parantamiseksi lain kautta, sangen jyrkästi\nosottavat erotusta naisten silloisen ja nykyisen aseman välillä\nsuhteissansa miehiin. Jos nykyaikana miehet joutuisivat jonkun tavan\nvaltaan joka heidät arveluttavasti ja yleisesti tekisi naisille\nvaaralliseksi, ei näiden mieleen juolahtaisi koettaa heitä lailla\nhillitä. Meidän ajatuksemme persoonallisesta herruudesta ja yksilön\noikeuden mukaisesta riippumattomuudesta kaikissa pääasiallisesti häntä\nitseään koskevissa asioissa ei mitenkään kärsisi mitään laillista\nsekaantumista yksilöiden yksityistapoihin mikä niin yleistä oli teidän\naikananne. Mutta naiset huomaisivat ettei voima olekaan välttämätöntä\nmiesten tapojen suoristamiseksi. Heidän ehdoton taloudellinen\nriippumattomuutensa joko naimisissa ollen tai sen ulkopuolella antaisi\nheidän käytettäväkseen voimakkaamman vaikuttimen. Pian huomattaisiin\nettä miehet, jotka olisivat naisten herkkyyttä loukanneet,\ntavoittelisivat turhaan heidän suosiotaan. Naisten oli käytännössä\nmahdotonta teidän aikananne suojella itseään tai ajaa tahtonsa läpi\ntätä keinoa käyttämällä. Naimisiin meno oli naiselle taloudellinen\nvälttämättömyys tai ainakin niin suuri etu hänelle ettei hän juuri\nvoinut ehtoja määrätä kosijalleen, ellei ollut erittäin onnellisessa\nasemassa, ja kerran naimisiin mentyään oli sillä ymmärretty että kun\nhänen isäntänsä hänet yllä piti, tuli hänen vastineeksi olla isännän\nkäytettävänä.\"\n\n\"Se kuuluu kauhealta\", sanoin, \"näin pitkän ajan takaa, mutta minä\npyydän teidän uskomaan ettei asia aina ollut niin pahoin kuin\nse näyttää. Miehistä paremmat käyttivät valtaansa ajatellen, ja\nhienostuneitten henkilöitten kesken nainen todella säilytti itsensä yli\nvallan, ja sentakia monissa perheissä nainen oli todellisesti perheen\npää.\"\n\n\"Epäilemättä, epäilemättä\", vastasi tohtori. \"Niin on aina ollut asian\nlaita jokaisen orjuuden muodon aikana. Olipa isännän valta miten\nehdoton tahansa, sitä on harjoitettu kohtuullisen ihmisyys-aatteen\ntasalla sangen lukuisissa tapauksissa, ja monissa kohdin nimellinen\norja, jos on ollut lujaluonteinen, on todella harjoittanut vallitsevaa\nvaikutusta isäntäänsä. Tätä huomattua seikkaa ei kuitenkaan ole\npidettävä kyllin tukevana perusteena jonka nojalla ihmisolento\nvoitaisiin alistaa toisen pakkotahdon alaiseksi. Yleisesti puhuen on\nepäilemättä totta että naisten asema miesten alaisina, samoinkuin\nköyhäinkin asema rikkaitten alaisina, oli paljon enemmän siedettävä\nkuin meistä tuntuu mahdolliselta. Samoinkuin ihmisen ruumiillinen elämä\nvoi säilyä ja usein menestyä hyvinkin kaikissa ilmanaloissa navoilta\npäiväntasaajaan asti, niin on hänen siveellinen luontonsa osottanut\nvoivansa elää ja kasvattaa tuoksuvia kukkiakin mitä pelottavimpainkin\nyhteiskuntasuhteiden vallitessa.\n\n\"Ymmärtääksemme miten äärettömässä kiitollisuuden velassa nainen on\nsuurelle vallankumoukselle\", jatkoi tohtori, \"tulee meidän muistaa\nettä ne kahleet joista se heidät vapautti olivat verrattomasti\ntäydellisemmät ja halventavammat kuin mitkään niistä jotka alistivat\nmiehiä toisten miesten alaisiksi. Niitä ei kytkenyt yksinkertainen,\nvaan kolminkertainen ies. Ensimmäinen ies oli alistuminen rikkaitten\npersoonalliseen ja luokkajohtoon jota naisten enemmistö kantoi\nyhdessä miesten enemmistön kanssa. Toiset kaksi iestä olivat hänellä\nerikoisia. Toinen oli hänen persoonallinen alamaisuutensa ei ainoastaan\nsukupuolisuhteissa, vaan koko hänen käytöstavassaan sitä erikoista\nmiestä kohtaan josta hän toimeentulonsa puolesta riippui. Kolmas\nies oli henkistä ja moraalista laatua ja sisälsi sen orjamaisen\nyksitoikkoisuuden jota häneltä vaadittiin kaikessa ajattelussaan,\npuheessaan ja toiminnassaan muinaistapoihin ja seurustelusääntöihin\nperustuvain joukkomääräysten mukaan joiden tarkoituksena oli tukahuttaa\nkaikki mikä oli itsenäistä ja yksilöllistä ja vaikuttaa keinotekoista\nyhtäläisyyttä sekä sisäiseen että ulkonaiseen elämään.\n\n\"Viimemainittu oli näistä kolmesta ikeestä raskain ja turmiollisin\nvaikutuksiltaan sekä suoranaisesti naisiin että epäsuorasti ihmissukuun\nsuvun äitien huonontumisen kautta. Itse naiseen oli vaikutus niin\nsielua tukahuttava ja järkeä näivettävä että siitä tehtiin otollinen\nsyy jonka nojalla häntä sellaiset miehet kohtelivat luonnollisena\nalempana olentona, ketkä eivät olleet kylliksi järkeviä näkemään\nettä se jota he syyksi tahtoivat tehdä hänen alamaisuuteensa olikin\nitsessään seuraus juuri tästä alamaisuudesta. Selitys naisen ajattelun\nja toiminnan alistumisesta sellaiseen mikä todellisesti oli orjalaki\n-- laki hänen sukupuolellensa erikoinen jota miehet halveksivat ja\npilkkailivat -- oli se seikka että elämän mukavuuden pääasiallinen\ntoivo riippui jokaisella naisella siitä miten hän saattoi herättää\nsuosiollista huomiota jossain miehessä joka hänestä voisi huolta\npitää. Nyt oli teidän talousjärjestelmänne vallitessa sellaisen miehen\nmielestä, joka etsi työpaikkaa, sangen otollista ajatella ja puhua\nsamoin kuin hänen isäntänsä, jos halusi päästä eteenpäin elämässä.\nMutta vissin asteen järjen ja käytöksen itsenäisyyttä myönsivät\nmiehille heidän taloudelliset yliherransa useimmassa tapauksessa, niin\nkauan kuin se ei suoranaisesti ollut loukkaavaista, sillä kaikesta\nhuolimatta haluttiin pääasiallisesti heidän työtänsä. Mutta naisen\nsuhde mieheen joka häntä piti yllä oli aivan erilaista ja paljon\nkiinteämpää laatua. Hänen täytyi olla miehelle viehätysolentona.\nViehättääkseen häntä naisen täytyi persoonallisesti olla hänelle\nmiellyttävä, hän ei saanut hänen makuansa loukata eikä hänen\nennakkoarveluitansa omilla mielipiteillään tai käytöksellään. Muuten\nmies mieluummin piti jotain toista parempana. Tästä seikasta seurasi\nettä samalla kuin pojan kasvatus tarkoitti hänen opettamistaan\nsoveliaaksi ansaitsemaan toimeentulonsa, kasvatettiin tyttöä\npääasiallisesti silmällä pitäen sitä että hänestä tulisi, ellei\nmiellyttävä, niin ainakin ei-epämiellyttävä miehille.\n\n\"Jos nyt kukin nainen olisi ollut erityisesti kasvatettu jonkun\nmäärätyn miehen maun mukaan -- kasvatettu käskettäväksi niin sanoakseni\n-- vaikka sekin olisi ollut kyllin loukkaava kaiken naisellisen arvon\najatukselle, niin se olisi kuitenkin ollut vähemmän turmiollinen,\nsillä monet miehet olisivat paljon parempina pitäneet naisia joilla\nolisi ollut itsenäinen ajatuskyky ja alkuperäisiä ja luonnollisia\nmielipiteitä. Mutta kun ei ennakolla tiedetty kuka mies tahtoi ottaa\nylläpitääkseen kunkin naisen, niin ainoa varma keino oli kasvattaa\ntytöt enemmän negatiivista kuin positiivista viehättäväisyyttä\nsilmällä pitäen, jotta he eivät ainakaan loukkaisi tavallisia miesten\nennakkovaatimuksia. Tämä tarkoitus paraiten saavutettiin siten että\nkasvatettiin tyttö mukaantumaan tavallisiin entisyydestä perittyihin\nja muodissa oleviin tapoihin ajattelun, puheen ja käytöksen suhteen\n-- sanalla sanoen kunakin aikana vallitsevan seurustelukannan mukaan.\nEnnen kaikkea hänen tuli välttää kuin ruttotautia kaikkia uusia ja\nalkuperäisiä aatteita tai käytöstapoja kaikilla tärkeillä aloilla,\netenkin uskonnon, politiikan ja yhteiskunnan asioissa. Se merkitsi että\nhänen sielunsa, samoinkuin hänen ruumiinsakin tuli kasvattaa ja pukea\nvoimassa olevan muodin haarniskaan. Hänen toiveensa tuli kohdistua\nedullisiin naimiskauppoihin eikä niiden rinnalla hänellä saanut\nhuomattavissa olla mitään erikoista tai tavatonta taikka määrättyä\nmielipidettä ainakaan sen tärkeimmissä asioissa kuin koruompelussa\ntai seurusteluhuoneen koristelussa. Kun seurusteluvaatimukset siten\noli pääasiassa saavutettu, niin minkä iloisempi ja sukkelampi hän\nsitten saattoi olla pikku keinojen valitsemisessa ja tyhjänpäiväisissä\nasioissa, sen paremmat olivat hänen edellytyksensä. Olenko erehtynyt\nkuvaillessani teidän järjestelmänne työskentelyä tässä suhteessa,\nJulian?\"\n\n\"Epäilemättä\", vastasin, \"te olette elävästi kuvaillut oikein muodin\nmukaisen tarkoituksen minun aikani naisten kasvatuksessa, mutta olipa,\nse teidän täytyy ymmärtää, sangen paljon naisia jotka mieleltään olivat\nkokonaan itsenäisiä ja vakavia henkilöitä, jotka uskalsivat ajatella ja\npuhua puolestaan.\"\n\n\"Tietysti niitä oli. He olivat nykyisen tavallisen naisen perikuvia. He\nedustivat tulevaa naista, joka tätä nykyä on olemassa. He olivat omalle\nvarallensa särkeneet sukupuolensa seurusteluverkot, ja todistivat\nmaailmalle naisten henkisen yhdenarvoisuuden miesten kanssa kaikilla\najattelun ja toiminnan aloilla. Mutta vaikka suuret sielut vallitsevat\nolosuhteitaan, niin sielujen suurjoukkoa olosuhteet vallitsevat ja\nmuodostavat. Ajatellessamme järjestelmän vaikutusta tähän laajaan\nnaisten enemmistöön ja miten moraalisen ja henkisen orjuuden myrkky\nheidän suoniensa läpi kulki koko sukukunnan vereen, silloin me\nymmärrämme miten ääretön on ihmisyyden tuomio teidän taloudellista\njärjestelmäänne vastaan naisten suhteen, miten tavaton etu ihmissuvulle\noli vallankumous joka antoi suvulle vapaita äitejä -- vapaita ei\nainoastaan aineellisista vaan myös moraalisista ja henkisistä kahleista.\n\n\"Minä viittasin hetki sitten\", jatkoi tohtori \"siihen läheiseen\nyhtäläisyyteen joka teidän aikananne oli olemassa teollisuus- ja\nsukupuoliaseman välillä, työtä tekeväin joukkojen suhteissa\nkapitalisteihin ja naisten suhteissa miehiin. Sitä erinomaisesti kuvaa\nmuuan toinenkin seikka.\n\n\"Työväestön alistuminen kapitaalin omistajain sorrettavaksi pysyi\nvälttämättömänä joka aika suuren työttömäin luokan takia joka oli\nvalmiina polkemaan työväestön ansioita ja sangen kärkäs taipumaan\ntyöhön mistä hinnasta ja millä ehdoilla tahansa. Tällä nuijalla\nkapitalisti piti työväestöä kurissa. Samalla tavalla itsetiedottoman\nnaisjoukon olemassaolo sitoi naiset miesvallan ikeeseen. Kun\ntoimeentulo oli niin vaikea ratkaisu kuin se teidän päivinänne oli,\nniin useat miehet eivät voineet huolta pitää omasta toimeentulostaan\nja ääretön joukko ei voinut toimeentuloa naisille hankkia oman\nitsensä lisäksi. Naimisiin menosta luopuminen maksoi miehelle\nhänen onnensa, mutta naisiin nähden ei ollut kysymyksessä vain\nonnen menettäminen, vaan säännöllisesti se jätti heidät alttiiksi\nköyhyyden puristettavaksi ja hukutettavaksi, sillä naisten oli paljon\nvaikeampaa kuin miesten saada omasta työstänsä riittävästi elämisapua.\nSeurauksena oli tärisyttävämpiä näytelmiä mitä maailma koskaan on\nkokenut -- ei vähempää todellakaan kuin kilpailu ja kilvoittelu\nnaisten kesken naimisiin pääsyn mahdollisuuksista. Ymmärtääksemme\nmiten voimattomia naiset olivat teidän päivinänne pääsemään miesten\nsuhteen aineellisen, henkisen tai moraalisen arvon ja riippumattomuuden\nvaatimalle kannalle tarvitsee vain muistaa heidän surkeata kohtaloansa\navioliittomarkkinoilla, kuten teidän aikalaisenne säälimättömän\nvastaavasti sanoivat.\n\n\"Eikä sittenkään naisen nöyryytysmalja ollut täysi. Vielä oli\nolemassa toinen ja pelottavampi kilpailumuoto hänen oman sukupuolensa\npiirissä johon hänet oli pakosta tungettu. Alituisesti oli olemassa\nääretön jäännös naimattomia naisia jotka tavoittelivat avioliiton\ntuottamaa taloudellista varmuutta, mutta näiden alapuolella oli\nlaumoittain kurjia naisia jotka olivat menettäneet toivonsa saada\nkunniallisilla ehdoilla miehiltä toimeentuloa ja olivat halukkaita\nmyymään itsensä leipäpalasta. Julian, ihmettelettekö että kaikista\nsen hirveän sekasotkun tunkioista jota te sanoitte sivistykseksi\nyhdeksännellätoista vuosisadalla löyhkäsi sukupuolisuhde ilkeimmin?\"\n\n\"Aikamme ihmisystävät olivat suuresti epätoivoissaan siitä mitä me\nsanoimme yhteiskunnalliseksi pahaksi\", sanoin, -- \"se on, tämän suuren,\nnaisten saastajoukon olemassa olosta -- mutta yleisesti sitä tautia\nei pidetty taloudellisen kysymyksen osana. Sitä pidettiin pikemmin\nmoraalisena paheena joka johtui ihmissydämmen turmeluksesta ja jonka\nparantaminen kuului moraalisille ja uskonnollisille vaikutelmille.\"\n\n\"Niin, kyllä tiedän. Kukaan tietysti ei teidän päivinänne saanut\nymmärtää että talousjärjestelmä oli ääriään myöten turmeltunut,\nja sen takia oli tavallista laskea kaikki sen hirveät seuraukset\npahan ihmisluonteen niskoille. Niin, minä tiedän että oli ihmisiä\njotka vakuuttivat että oli mahdollista saarnaamalla vähentää\nyhteiskunnallisen pahan kauhuja, vaikka samalla maassa oli miljooneja\nnaisia epätoivoisen puutteen käsissä, joilla ei mitään muita keinoja\nollut leivän hankkimiseksi kuin miesten himojen tyydyttäminen. Minä\nolen hiukan pääkallon tutkija, ja usein olen halunnut saada tilaisuutta\ntutkia yhdeksännentoista vuosisadan ihmisystävän pääkallon kehitystä,\njoka rehellisesti uskoi tämän, jos todella kukaan heistä rehellisesti\nsitä uskoi.\"\n\n\"Sivumennen sanoen\", sanoin, \"korkealle kehittyneet naiset minunkin\naikanani kieltäytyivät noudattamasta tapaa jonka nojalla heidän olisi\nollut omaksuminen miehensä nimi naimisiin mennessään. Miten sen asian\nlaita nyt on?\"\n\n\"Naisten nimeä ei avioliitto muuta enemmän kuin miestenkään.\"\n\n\"Entä lapset?\"\n\n\"Tytöt ottavat äidin viimeisen nimen sekä isän nimen keskimmäiseksi\nnimekseen, pojat taas päinvastoin.\"\n\n\"Minusta tuntuu\", sanoin, \"että olisi merkillistä ellei tapaus,\njoka niin syvältä koski naisen suhteeseen mieheen nähden hänen\nsaavuttaessaan taloudellisen itsenäisyyden, olisi muodostanut entistä\nsukupuolimoraalin tavanmukaista kantaa muutamissa suhteissa.\"\n\n\"Sanokaa pikemmin\" vastasi tohtori, \"että miesten ja naisten\ntaloudellisen yhdenvertaisuuden perustaminen ensi kerran saattoi\nmahdolliseksi heidän suhteittensa rakentamisen moraaliselle pohjalle.\nSiveellisen toiminnan ensimmäinen ehto joka suhteessa on toimijan\nvapaus. Niin kauan kuin naisten taloudellinen riippuvaisuus miehistä\nesti heitä vapaasti toimimasta sukupuolisuhteissa, ei voinut niissä\nsuhteissa olla mitään siveellisyyttä. Sukupuolikäytöksen oikea\nsiveellisyys tuli mahdolliseksi toteuttaa vasta sitten kun naiset\nkykenivät itsenäisesti toimimaan taloudellisen yhdenvertaisuuden\nsaavutettuaan.\"\n\n\"Olisipa se hämmästyttänyt aikamme moralisteja\", sanoin, \"jos\nheille olisi sanottu että meillä ei ollut mitään sukupuolisiveyttä.\nMeillä varmasti oli sangen terävä ja huolellisesti valmistettu\n'ei-sinun-pidä'-järjestelmä.\"\n\n\"Tietysti, tietysti\", vastasi seuralaiseni. \"Ymmärtäkäämme toisemme\noikein tässä kohdassa, sillä asia on sangen tärkeä. Teillä oli,\nkuten sanotte, kokoelma sangen ankaria sääntöjä ja määräyksiä\nsukupuolikäytöksen suhteen -- se on, etupäässä naisille -- mutta sen\nperuste suurimmaksi osaksi ei ollut siveellinen vaan järkiperäinen,\nsillä tarkoituksena oli naisten taloudellisten etujen turvaaminen\nheidän suhteissaan miehiin. Naisille kokonaisuudessaan heidän\nturvaamiseksensa ei mikään voinut olla tärkeämpää kuin nämä säännöt,\nvaikka niillä niin usein julmasti sovitettiin heihin yksityisesti.\nNiin kauan kuin nainen oli taloudellisesti avuton ja riippuvainen\nolento, olivat ne ainoina keinoina millä hän ja hänen lapsensa\nedes osittain voivat saada turvaa miesten väärinkäytöksiä ja\nvälinpitämättömyyttä vastaan. Älkää hetkeäkään epäilkö että tahdon\nkevytmielisesti puhua tämän yhteiskunnallisen asetuskokoelman arvosta\nihmissuvulle sinä aikana jolloin se oli välttämätön. Mutta kun se\nkokonaan perustui mietelmiin jotka eivät johtuneet sukupuolisuhteen\nluonnollisesta puhtaudesta itsestään, vaan kokonaan järkiperäisistä\ntaloudellisia tuloksia tarkoittavista mietelmistä, olisi ollut\nkäsitteiden väärin käyttämistä, jos sitä olisi sanonut siveelliseksi\njärjestelmäksi. Vastaavammin sitä olisi voinut sanoa sukupuolitalouden\nasetuskokoelmaksi -- se on, kokoelmaksi lakeja ja tapoja, jotka\nmääräsivät naisten ja lasten taloudellisen suojelemisen sukupuoli- ja\nperhesuhteissa.\n\n\"Avioliittosopimusta koristi kirjava valikoima tunteellisia ja\nuskonnollisia haaveiluja, mutta minun ei tarvinne teille muistuttaa\nettä sen oleellinen puoli lain ja yhteiskunnan silmissä oli sen\nsopimusluonne, tarkka taloudellinen toimitus. Sen mukaan mies\nlaillisesti sitoutui pitämään huolta naisesta ja tulevasta perheestä,\njota vastaan nainen antautui hänen yksinomaisesti käytettäväkseen\n-- se on, sellaiseen asemaan että saadakseen oikeuden hänen\nomaisuuteensa, hän rupesi sen omaisuuden osaksi. Ainoa kohta, jonka\nlaki tai yhteiskunnallinen sensori katsoi määräävän sukupuolitoiminnan\nsiveellisyyden tai epäsiveellisyyden, puhtauden tai epäpuhtauden, oli\nyksinkertaisesti kysymys, oliko kauppaa tehtäessä lailliset muodot\notettu huomioon. Jos se kohta oli asianmukaisesti täytetty, niin\nkaikki mitä ennen oli pidetty vääränä ja epäpuhtaana asian-osaisten\nkesken tuli oikeaksi ja siveäksi. He saattoivat olla avioliittoon\nsopimattomia henkilöitä taikka mahdottomia vanhemmiksi tulemaan; heidät\noli saattanut yhteen johtaa mitä alhaisimmat ja kurjimmat vaikuttimet;\nmorsiamen oli puute saattanut pakottaa hyväksymään itsellensä miehen\njota hän inhosi; nuori oli saatettu uhrata tutisevalle vanhukselle,\nja kaikkia luonnollisia sopivaisuuksia loukata; mutta teidän\najatuskantanne mukaan, jos sopimus oli lain mukaan suoritettu, oli\nkaikki seuraava vain valoisaa ja kaunista. Toiselta puolen, jos\nsopimuksen teko oli laimin lyöty ja nainen oli suostunut rakastajaan\nilman sitä, niin olipa heidän lempensä miten suuri tahansa, olipa\nheidän liittonsa miten sopiva tahansa kaikkien luonnollisten\nnäkökohtien mukaan, nainen häväistiin siveettömäksi, epäpuhtaaksi ja\nhänet jätettiin ja julistettiin eläväksi kuolleeksi yhteiskunnallisessa\nhäpeässä. Sallikaa minun nyt toistaa että me täydellisesti ymmärrämme\ntämän yhteiskunnallisen lain olleen teidän innoittavan järjestelmänne\naikana ainoan mahdollisen keinon millä naisten ja lasten taloudellisia\netuja voitiin turvata, mutta jos sitä sanotaan siveelliseksi tai\nmoraaliseksi katsantokannaltaan sukupuolisuhteisiin, niin on se\nvarmasti mahdollisimman häpeämätöntä sanojen väärinkäyttämistä.\nPäinvastoin meidän täytyy sanoa että se oli laki joka turvatakseen\nnaisten aineellisia etuja suostui mielivaltaisesti syrjäyttämään kaikki\nne lait jotka ovat sydämmeen kirjoitetut sellaisista asioista.\n\n\"Asiakirjoista näkyy että teidän päivinänne paljon puhuttiin siitä\nhäpeällisestä seikasta että oli kaksi eri moraalista asetuskokoelmaa\nsukupuoliasioissa, toinen miehiä ja toinen naisia varten -- miehet\nkun kieltäysivät alistumasta naisille määrättyihin lakeihin, ja kun\nyhteiskunta ei yrittänytkään pakottaa niitä heidän noudatettavikseen.\nNe jotka samallaista lakia vaativat molemmille sukupuolille väittivät\nettä mikä naiseen nähden oli oikein tai väärin, se oli samoin myös\nmiehenkin suhteen ja että tulisi olla molemmille sama oikean ja\nväärän, puhtauden ja epäpuhtauden, siveellisyyden ja epäsiveellisyyden\nperuskanta. Se oli selvästi oikea näkökohta asiassa; mutta mitäpä\nmoraalista voittoa olisi ollut ihmissuvulle siitä, vaikka miehet olisi\nsaatukin taivutetuksi hyväksymään naisten lain -- lain joka oli niin\narvoton sisimmässä siveysaatteessaan sukupuolisuhteisiin nähden? Ei\nmikään muu kuin naisten taloudellisten kahleitten katkera paino oli\npakottanut heidät suostumaan lain alaiseksi jota vastaan alituisesti\nJumalalle huusi kymmentuhansien tahrattomain Margareettain veri sekä\nlukemattomain naisjoukkojen sortunut elämä joiden ainoana vikana oli\nliian hellä rakkaus. Niin, epäilemättä tuli olla yksi käytöskanta sekä\nmiehille että naisille, kuten nyt on, mutta se ei saanut olla orjalaki\nkurjine perusteluineen, välttämättömyyden naisille pakottama. Yhteinen\nja korkeampi laki miehille ja naisille, jota ihmissuvun omatunto\nvaati, saattoi käydä mahdolliseksi vasta sitten, ja heti sen jälkeen\nse voi tulla vahvistetuksi, kun miehet ja naiset sukupuolisuhteissa\nolivat toisiinsa nähden samalla kannalla kuin muussakin, ehdottoman\nyhdenvertaisuuden ja keskinäisen itsenäisyyden kannalla.\"\n\n\"Kaikesta huolimatta, tohtori\", sanoin, \"vaikka minua ensin hiukan\nhämmästytti kuullessani teidän sanovan ettei meillä ollut mitään\nsukupuolisiveellisyyttä, ette kuitenkaan toden teolla ole sanonut\nsen enempää ettekä käyttänyt sen ankarampia sanoja kuin meidän\nrunoilijamme ja satiirikkomme käsitellessään samaa ainetta. Täydellinen\nerotus tavanmukaisen sukupuolisiveyden ja vaistomaisen rakkauden\nmoraalin välillä oli sananpartena keskuudessamme ja siitä aiheutui,\nkuten epäilemättä tiedätte, suurin osa romanttista ja dramaattista\nkirjallisuuttamme.\"\n\n\"Niin\", vastasi tohtori, \"ei mitään voitaisi lisätä siihen voimaan ja\ntunteeseen millä teidän kirjailijanne julistivat näitä asioita koskevan\nyhteiskunnallisen rautalain julmuutta ja vääryyttä -- jonka lain\nteki kaksin kerroin julmaksi ja vääräksi se seikka että se rajoittui\nmelkein yksinomaan naisiin. Mutta heidän paljastuksensa olivat turhia\nja heidän herättämänsä mielten liikutus oli seurauksiltaan hedelmätön\nsiitä syystä että he jättivät kokonaan mieliin teroittamatta perussyytä\njoka oli vastuussa heidän ahdistamastaan laista ja joka tuli poistaa,\njos lain tilalle joskus tahdottiin asettaa oikea siveys. Se syy oli\nkuten olemme nähneet, omaisuuden jakojärjestelmä, jonka mukaan naisen\nainoa toivo mukavuuden ja varmuuden saamiseksi oli pantu riippumaan\nsiitä menestyksestä jonka avulla hän sai laillisen toimeentulovakuuden\njoltain mieheltä oman persoonansa hinnalla.\"\n\n\"Minusta näyttää\", huomautin, \"että kun naiset kerran kunnollisesti\nsaivat silmänsä auki ja näkivät mitä vallankumouksellinen ohjelma\ntarkoitti heidän sukupuolelleen vaatiessaan taloudellista\nyhdenvertaisuutta kaikille, niin heidän oman etunsa täytyi heistä tehdä\nvielä innokkaampia asian edistäjiä kuin koskaan miehistä.\"\n\n\"Niin todella kävikin\", vastasi tohtori. \"Tietysti tavanmukaisuuden,\nmuinaistapojen ja ennakkoluulojen sokeuttava ja sitova vaikutus,\nsamoinkuin ikimuistoisen orjuuden synnyttämä arkuuskin, esti kauaksi\naikaa naisten suurjoukkoa ymmärtämästä heille tarjotun vapautuksen\nsuuruutta; mutta kun he kerran sen ymmärsivät, niin he heittäysivät\nvallankumoukselliseen liikkeeseen niin yksimielisesti ja innokkaasti\nettä sillä oli ratkaiseva vaikutus taisteluun. Miehet saattoivat\nkatsoa taloudellista yhdenvertaisuutta suosien tai vastenmielisesti\nheidän taloudellisen asemansa mukaan, mutta jokainen nainen, vain\nyksinkertaisesti sen takia että oli nainen, oli sidottu sen puolesta\ntaistelemaan heti kun hän sai päähänsä mitä se merkitsi hänen\nedustamalleen ihmissuvun puoliskolle.\"\n\n\n\n\nLUKU XXI.\n\nVoimisteluharjoituksissa.\n\n\nEdith oli tullut ylös jo siksi aikaisin että oli kuullut loppuosan\npuheestamme, ja nyt hän sanoi isällensä:\n\n\"Ajatellessani mitä olette kertonut Julianille nykyajan naisista\nverrattuna entisaikaisiin, olisi hän ehkä kernas käymään\nvoimisteluharjoituksissa tänä iltapuolena katsomassa miten me itseämme\nkehitämme. Siellä on muutamia juoksu- ja ilmakilpailuja sekä joukko\nmuita koetuksia. Tänä iltapuolena meidän vuosikurssimme on esillä, ja\nminun pitäisi siellä ainakin olla.\"\n\nTästä ehdotuksesta, joka innokkaasti hyväksyttiin, johtuivat\nhupaisimmat ja opettavaisimmat kokemukseni niiltä aikaisilta ajoilta\njolloin muodostelin käsityksiäni kahdennenkymmenennen vuosisadan\nsivistyksestä.\n\nVoimistelukoulun ovella erosi Edith meistä yhtyäkseen luokkaansa\namfiteaatterilla.\n\n\"Ottaako hän johonkin kilpailuun osaa?\" kysyin.\n\n\"Koko hänen vuosikurssinsa -- se on, kaikki hänen ikäisensä -- tässä\npiirissä esiintyvät muutamissa tai useammissa esityksissä.\"\n\n\"Mikä on Edithin erikoisala?\" kysyin.\n\n\"Mitä erikoisaloihin tulee\", vastasi tohtori, \"ei meidän kansamme\nsuuresti niitä kehitä. Tietysti yksityisesti kukin tekee mitä mielii,\nmutta yleisten harjoitusten tarkoituksena ei ole niin paljon kehittää\natleettisia erikoisuuksia kuin saada aikaan kaikenpuolinen ja hyvin\nsuhteutuva ruumiillinen kehitys. Me haluamme kaikkein ensiksi saada\nvissin voima- ja mittakannan säärille, reisille, käsivarsille,\nlanteille, rinnalle, hartioille, niskalle j.n.e. Tämä ei ole korkein\npyrkimyskohta, vaan välttämätön alin. Kaikki jotka sen saavuttavat,\npidetään terveinä ja kelvollisina miehinä ja naisina. Sitten heidän\nhuoleksensa jätetään itsensä kehittäminen yksityisesti mielensä mukaan\nsen kohdan yläpuolella erikoissuuntiin.\"\n\n\"Miten kauan tämä yleinen voimistelukasvatus kestää?\"\n\n\"Se on pakollinen kuten kaikki muutkin kasvatuskurssit, kunnes\nruumis on täysin kehittynyt, jonka me arvelemme olevan asianlaidan\nkahdenkymmenen neljän vuoden ijässä; kuitenkin jatketaan sitä melkein\naina läpi koko elämän, vaikkakin luonnollisesti se riippuu siitä, miten\nkukin yksilö haluaa.\"\n\n\"Tarkoitatteko, että te käytte säännöllisillä harjoituksilla\nvoimistelulaitoksessa?\"\n\n\"Miksi en kävisi? Eihän ole vähemmän tärkeätä minulle olla terve\nkuusikymmen vuotiaana kuin kahdenkymmenen ijässä.\"\n\n\"Tohtori\", sanoin, \"jos näytänkin hämmästyneeltä, on teidän\nmuistettava, että minun päivinäni oli sääntönä, ettei yli\nneljänkymmenen olevan miehen sovi juosta katuvaunun jälessä ja mitä\nnaisiin tulee, heittivät he juoksemisen jo viidentoista ikäisinä,\njolloin heidän ruumiinsa asetettiin puristimiin, heidän säärensä\nsäkkeihin, heidän varpaansa ruuvipuristimiin ja he sanoivat jäähyväiset\nterveydelle.\"\n\n\"Te näytätte todellakin olleen tyytymättömiä ruumiisiinne\", sanoi\ntohtori. \"Naiset laiminlöivät omansa kokonaan ja mikäli miehiin\ntulee, niin paljon kuin voin käsittää, he runtelivat ruumistaan\nneljäänkymmeneen ikävuoteen saakka ja siitä lähtien häiritsi heitä\ntaasen heidän ruumiinsa, joka todella olikin oikeutettua. Se ääretön\nfyysillinen heikkoudesta ja sairaudesta johtuva kurjuus, joka aiheutui\ntäysin estettävissä syistä, näyttää meistä, lähinnä asian moraalista\npuolta, yhdeltä suurimmista seikoista, joista teidän taloudellista\nepäyhdenvertaisuussysteemiänne voi syyttää, sillä tästä alkusyystä\nvoidaan joko suoranaisesti tai epäsuorasti johtaa melkein kaikki\nelämänne piirteet. Ei sieluja eikä ruumiita voineet teidän miehenne\nottaa huomioon järjettömässä taistelussaan elämisensä puolesta, kun\ntaasen monimutkainen osuusjärjestelmä, jonka alaisina naiset pidettiin\nhäiritsi samalla tapaa sekä sielua että ruumista, kunnes ei enää ollut\nmikään ihme, ettei heihin ollut jäänyt jälelle vähääkään terveyttä.\"\n\nAstuttuamme amfiteatteriin näimme me toisessa päässä voimistelutannerta\nnoin kaksi tai kolmesataa nuorta miestä ja naista keskenään puhellen\ntai lepäillen. Nämä, kertoi tohtori minulle, olivat Edithin tovereita\nvuoden 1978 luokalta, kaikki ollen kahdenkymmenenkahden vuoden\nikäisiä ja syntyneet samassa piirissä tai myöhemmin sinne asumaan\nmuuttaneet. Minä tarkastelin ihaillen näiden nuorten miesten ja naisten\nvartaloita, kaikki ollen kauniita ja vankkoja kuin Olympuksen jumalat\nja jumalattaret.\n\n\"Onko minun käsitettävä\", sanoin, \"että tämä on täydellinen ja\nrehellinen kuva koko nuorisostanne eikä mikään valikoima paremmista\nurheilijoista?\"\n\n\"Onpa kyllä\", vastasi hän, \"kaikki kahdellakymmenellä kolmannella\nikävuodellaan olevat nuorukaiset, jotka asuvat tässä piirissä, ovat\ntänään täällä, mahdollisesti itarilla tai kolmella poikkeuksella, jotka\nerityisistä syistä eivät ole voineet saapua.\"\n\n\"Mutta missä ovat rammat, rumat, heikot, keuhkotautiset?\"\n\n\"Näettekö tuota nuorta miestä tuolla tuolissa, jonka ympärillä on min\npaljon muita?\" kysyi tohtori.\n\n\"Ah! Onpa siellä sitten ainakin yksi sairas.\"\n\n\"On\", vastasi seuralaiseni; \"häntä kohtasi tapaturma eikä hänestä\nenää koskaan tule tervettä. Hän on luokan ainoa sairas ja te näette,\nmiten muut häntä kohtelevat. Teidän rampanne ja sairaanne olivat niin\nlukuisat että säälikin alkoi väsyä ja kyyneleet loppua sekä surkuttelu\nmuuttua kylmäksi; meidän joukossamme ovat ne niin harvinaisia, että\nheistä tulee suosikkimme ja lemmikkimme.\"\n\nSamassa kuului torvenpuhallus ja muutamia kymmeniä nuoria miehiä\nja naisia syöksyi meihin päin kilpajuoksussa. Heidän juostessaan\npuhalsi torvi kaiken aikaa hermoihin koskevalla voimalla. Seikka,\njoka minua hämmästytti, oli tasamukaisuus juoksun lopettamisessa\nottaessa huomioon sen seikan, etteivät kilpailijat olleet erityisesti\njuoksuun harjoitettuja, vaan olivat ainoastaan joukkoa, joka monien\nkilpailuittensa sarjassa sinä päivänä oli tullut juoksukilpailuun.\nSamanlaisten valikoimattomien osanottajien kilpajuoksussa minun päivinä\nolisi niitä ollut pitkin kilparataa puolesta radasta päämaaliin ja\nsuurin osa lähempänä edellistä.\n\n\"Edith mikäli huomasin saapui kolmantena perille\", sanoi tohtori lukien\nmerkkejä. \"Hän tulee olemaan mielissään onnistuessaan niin hyvin kun\nhän tietää teidän olevan täällä.\"\n\nSeuraava tapaus oli täysi hämmästys. Minä olin huomannut joukon\nnuorukaisia korkealla lavalla amfiteatterin kaukaisessa päässä tekevän\njonkunlaisia valmistuksia ja ihmettelin, mitä he aikoivat tehdä. Nyt\näkisti torven merkin saatuaan näin heidän hyppäävän eteenpäin yli lavan\nreunan. Minulta pääsi tahtomattani kauhistuksen huuto, sillä maahan oli\npelottava matka.\n\n\"Kaikki on hyvin\", nauroi tohtori ja seuraavassa hetkessä näin\nparikymmentä nuorta miestä ja naista kiitävän ilmassa viisikymmentä\njalkaa yläpuolella kilparadan.\n\nSen jälkeen seurasi pallonheittokilpailua.\n\n\"No nyt voin käsittää, miksi naisillanne ovat niin kauniit rinnat ja\nolkapäät\", sanoin.\n\n\"Te olette siis sen jo huomanneet!\" huudahti tohtori.\n\n\"Olen kyllä\", oli vastaukseni, \"olen huomannut että nykyisillä\nnaisillanne on yleensä voimaa ja hyvin kehittyneet lihakset yläpuolella\nvyötäisiä, jota meidän päivinämme nähtiin ainoastaan satunnaisesti.\"\n\n\"Te haluatte epäilemättä kernaasti\", sanoi tohtori, \"saada huomionne\ntodistetuksi positiivisen todistuksen kautta. Ehkä jätämme\namfiteatterin muutamiksi minuuteiksi ja menemme anatoomisiin saleihin.\nOn todellakin harvinainen tilaisuus anatomian tutkijalle saada\noppilas, joka on niin kehittynyt käsittämään, voidakseen tälle osottaa\nseuraukset, jotka taloudellisilla yhdenvertaisuuden prinsiipeillämme\nja parailla kehitysmahdollisuuksilla kaikille on ollut pyrkiessään\nkehittämään ihmisruumista yleensä ja etenkin naisen ruumista. Sanon\nerityisesti naisen ruumista, sillä teidän päivinänne käännyttiin siitä\npoispäin vaikutusten johdosta, jotka kielsivät naiselta vapaan elämän.\nTässä on joukko vaksikuvia, jotka ovat muodostetut yhdeksännentoista\nvuosisadan ihmisruumisopin tuntijain tiedonantojen mukaan, joille\nniistä saamme olla suuresti kiitollisia. Te tulette huomaamaan, kuten\nhuomautuksenne äsken osoittivat, että pyrkimyksenä oli silloin sitoa\nja estää kehitystä yläpuolella vyötäröitten ja ylenmäärin kehittää\nalapuolella. Vartalo näytti niin pieneltä kuin se olisi pehmennyt ja\nkutistunut kokoon, kuten sokerikuva lämpimässä ilmassa. Katsokaa,\nleveysläpimitta lantioitten kohdalta on varsinaisesti suurempi kuin\nhartioitten kohdalta, vaikka sen tulisi olla tuumaa tai kahta pienempi\nja sipulimaista ulkomuotoa on suuresti täytynyt lisätä suuret määrät\nvaatteita, joita naisenne kokosivat vyötäistensä ympärille.\"\n\nNäiden hänen sanojensa johdosta kohotin silmiäni erään naisruumiin\njäykkiin kasvoihin, jonka kauneutta hän oli juuri moittinut ja minusta\nnäytti kuin olisivat kuvan elottomat silmät katsoneet omiini moittivin\nilmein, jonka johdosta sydämmeni oli heti valmis tunnustamaan tohtorin\nsanojen oikeuden. Minä olin ollut samanaikalainen tämän naisen kanssa\nja ollut kiitollisuuden velassa heidän silmiensä välkkeelle kaikesta\njoka teki elämän jonkin arvoiseksi. Olkoon heidän kauneutensa sitten\nnykyajan kaavojen mukaan täydellistä tai ei, heidän kauttaan olin\nkumminkin oppinut tuntemaan naisellisuuden arvon. Ehkäpä moittivatkin\nnämät silmät minua siitä, että vaitiollen myönnyin halventamaan\nkauneutta, jolle niin paljon olin velkaa, yhdessä toisen aikakauden\nmiehen kanssa.\n\n\"Hiljaa, tohtori, hiljaa!\" huudahdin. \"Epäilemättä te olette oikeassa,\nmutta nämät sanat eivät sovi minun kuultavikseni.\"\n\nEn voinut löytää sanoja selvittääkseni, mitä mielessäni liikkui, mutta\nse ei ollut tarpeenkaan. Tohtori ymmärsi ja hänen harmaat silmänsä\nkiilsivät, kun hän laski kätensä olkapäilleni.\n\n\"Oikein, poikani, täysin oikein! Niin on teidän asianne sanoa ja Edith\npitäisi teistä vielä enemmän sanojenne johdosta, sillä nykyisin ovat\nnaiset arkoja toistensa kunniasta, jollaisia he eivät mahtaneet olla\nteidän aikananne. Toiselta puolen taasen, jos näiden teidän päivienne\nnaisten ruumiittomat varjot olisivat saapuvilla, iloitsisivat he\nenemmän kuin muut niistä kauniimmista ja paremmista temppeleistä, joita\nvapaus on rakentanut heidän tyttäriensä sieluille asuttaviksi.\n\n\"Katsokaa!\" hän lisäsi viitaten toiseen kuvaan; \"tässä on mallikuva\nnykyajan naisesta, muotopiirteet tosin ei ollen ideaaliset, mutta\nperustellut keskimääräisiin mittoihin tieteellistä vertailua varten.\nEnsiksi, te huomaatte että kuva on yli kaksi tuumaa korkeampi kuin\ntuo toinen. Katsokaa sen hartioita! Ne ovat voittaneet leveyttä kaksi\ntuumaa lantioihin nähden, jos vertaamme sitä tutkimaamme kuvaan.\nToiselta puolen lantioitten ympärysmitta on suurempi osottaen parempaa\nlihaksien kehkeytymistä. Rinta on puolitoista tuumaa laajempi ja\nvatsan mitta on kasvanut kaksi tuumaa. Nämät kaikki kehkeytymiset ovat\nenemmän kuin mitä vartalon lisääntynyt pituus on voinut aiheuttaa. Mitä\nyleiseen lihaksien kehittymiseen tulee, voitte huomata, ettei siitä voi\nolla vertaustakaan.\n\n\"Mikä on syynä tähän? Yksistään seuraus naisen täydellisestä, vapaasta\nja esteettömästä fyysillisestä elämästä, jonne tien on avannut naisen\ntaloudellinen riippumattomuus. Kehittääkseen hartioita, käsivarsia,\nrintaa, lantioita, jalkoja ja ruumista yleensä, tarvitaan harjoitusta\n-- ei hentoa ja lievää, vaan voimakasta, ja yhtämittaista, jota ei\ntehdä, satunnaisesti, vaan säännöllisesti. Ei löydy mitään sallimuksen\nmyönnytystä, joka antaisi naiselle koskaan fyysillistä kehitystä muilla\nehdoilla, kuin millä miehet ovat saavuttaneet kehityksensä. Teidän\naikanne naisilla ei kuitenkaan tähän ollut tilaisuutta. Heidän työnsä\noli lukemattomia aikoja supistunut suureen määrään pikku tehtäviä\n-- käsi ja sormitöihin -- tehtäviin, jotka väsyttivät ruumista ja\nsielua äärimmäisiinsä, mutta kokonaan jättivät elimellisiin voimiin\nvaikuttamatta, josta olisi ollut kehitystä ja vahvistusta käytetyille\nruumiinosille. Ikimuistettavista ajoista saakka oli poika lähtenyt\nisänsä kanssa kaivamaan ja metsästämään tai kilpailemaan toisten\npoikien kanssa urheilussa, kun taasen tyttö jäi kotiin kehräämään ja\nleipomaan. Viiteentoista ikävuoteensa saakka voi hän jakaa veljensä\nkanssa muutamia pienempiä urheilutapoja, mutta täysin kehityttyään\nhän sai lopettaa kaiken osanoton; terveelliseen, voimistelevaan\nurheiluelämään. Mitä muuta voitiin silloin odottaa seurauksena kuin --\nheikontuvaa terveyttä ja puoli sairaloista elämää? Ainoa ihme on se,\nettä niin pitkän ruumiillisen sortotilan jälkeen voi naisen fysiikka\njälleen virota niin suuressa määrässä ja niin lyhyessä ajassa, kuin on\ntapahtunut viime vuosisadan naiselle avautuneen vapaan ajan aikana.\"\n\n\"Meilläkin oli useita mitä kauneimpia naisia; fyysillisestikin\nterveiltä näyttivät he ainakin meille\", sanoin minä.\n\n\"Luonnollisesti he näyttivät teistä ja epäilemättä he olivatkin\ntäydellisiä malleja, mitä te halusitte\", vastasi tohtori. \"He\nnäyttivät teille, millaisen luonto oli aikonut koko sukupuolen\nolevan. Mutta olenko väärässä väittäessäni, että huono terveys oli\nyleisesti vallitsemassa naistenne joukossa? Niin kertovat meille\nkuitenkin tilastot Jos voimme niihin uskoa tapahtui neljä viidettä\nosaa lääkärien ammatinharjoittamisesta naisten keskuudessa eikä sekään\nnäytä tehneen heille suurta hyvää, vaikkakaan kenties ei minun sopisi\nmoittia omaa ammattiani. Tosi vaan on, etteivät he voineet tehdä\nmitään ja mahdollisesti tiesivätkin ei voivansa niin kauan kuin naisia\nhallitsevat seuratavat pysyivät muuttumatta.\"\n\n\"Luonnollisesti olette te oikeassa itse pääasiassa\", vastasin. \"Ja\ntodellakin, muuan suuri kirjailija pani liikkeelle yleiseen hyväksytyn\nsäännön, että sairaus oli naisten varsinainen terveydentila.\"\n\n\"Muistan tuon lauseen. Miten suuri tunnustus se olikaan sivistyksenne\nkykenemättömyydestä ratkaista puolen ihmissuvun perusonni Naisten\nsairaloisuus oli yksi sivistyksenne suuria surunäytelmiä ja hänen\nfyysillinen parantamisensa on yksi suurimpia kohtia yleisessä\nonnellisuudessa, jonka taloudellinen tasa-arvoisuus on tuottanut\nihmissuvulle. Ajatelkaa, mitä sisältyy muutokseen naisen huokausten,\nkyynelten ja kärsimysten maasta, kuten te sen tunsitte, naisen\nnykyiseen maailmaan, jossa vallitsee riemun ja ilon henki sekä\nylenmäärin pontevuutta ja elinvoimaa!\"\n\n\"Mutta\", sanoin, \"yksi asia ei ole minulle täysin selvänä. Olematta\nlääkäri tai tietämättä sellaisista asioista enempää kuin nuoren miehen\nvoi otaksua tietävän olen kuitenkin yleensä käsittänyt, että syynä\nnaisen fyysillisen tilan heikkouteen ja hentouteen olivat vissit\nluonnolliset heikkoudet hänen suvussaan.\"\n\n\"Niin, minä tiedän, että teidän aikananne oli yleisenä lauselmana, että\nnaisen fyysillinen ruumiin rakenne tuomitsi hänet välttämättömästi\nolemaan sairas, raihnainen ja onneton ja että enintäin voitiin hänen\ntilansa saada kärsittäväksi terveydellisessä suhteessa. Suurempaa\nherjausta luontoa vastaan ei koskaan ole lausuttu. Mikään luonnollinen\njärjestys ei voi aiheuttaa pysyväistä kärsimystä tai sairautta;\njos niin on asianlaita, on järjellinen johtopäätös, että jotain on\nväärin. Itämaalaiset keksivät tarinan Eevasta ja omenasta sekä hänelle\nlausutusta kirouksesta selittääkseen naissuvun surun ja heikkouden,\njoka itse asiassa ei ollut seurauksena Jumalan kirouksesta, vaan\nihmiskunnan omista oloista ja tavoista. Jos te kerran tunnustatte,\nettä surut ja heikkoudet ovat erottamattomia naisen luonnollisesta\nolennosta, silloin ei löydy muuta loogillista seurausta kuin hyväksyä\ntarina historiallisena totuutena. Kuitenkin löytyi jo teidän päivinänne\nrunsaasti esimerkkejä suurista eroista naisten fyysillisessä tilassa\neri olosuhteissa ja eri yhteiskunnallisissa piireissä todistamaan\npuolueettomalle henkilölle, että läpeensä terveelliset olot, joita\nylläpidetään tarpeeksi pitkä ajanjakso, johtaisivat naisen fyysilliseen\nparantamiseen, joka kokonaan vapauttaisi aiheettomasta parjauksesta\nLuojan maineen.\"\n\n\"Onko minun käsitettävä, ettei äiteyteen nykyisin liity mitään vaaraa\ntai kärsimystä?\"\n\n\"Nykypäivinä ei sitä ollenkaan pidetä vaarallisena itse varsinaiseen\ntapahtumiseensa tai seurauksiinsa nähden. Kuten muutkin otaksutut\nluontaiset heikkoudet, joita teikäläiset viisaat miehet osasivat\nkäyttää tehdäkseen niistä puolustuksia pitäessään naisia\ntaloudellisessa alamaisuudessa, ovat ne lakanneet aiheuttamasta\nminkäänlaisia fyysillisiä häiriöitä.\"\n\n\"Ja naisen ruumiinrakennuksen fyysillisen kasvatuksen loppua ei vielä\nole tiedossa. Vaikkakin miehet vielä ovat taitavampia muutamissa\nurheilulajeissa, uskomme me että molemmat sukupuolet kerran ovat\ntäydellisesti fyysillisesti tasa-arvoisia ollen enää silloin\neroavaisuuksia yksilöissä.\"\n\n\"On olemassa yksi kysymys\", sanoin, \"jonka tämä naisen ihmeellisen\nuudestisyntyminen synnyttää. Te sanotte, että hän jo on miehen\nvertainen fyysillisesti ja että teidän fysiolooginne otaksuvat ensi\nsukupolvissa vielä uusia kehityksiä tehdäkseen hänet täydellisesti\nmiehen veroiseksi. Tästä päättäen voi siis sanoa, että hän\nvarsinaisesti on ollut aina miehen veroinen ja että ainoastaan\nvastaiset asianhaarat ja olosuhteet ovat tehneet hänet vähemmän\ntasa-arvoisen näköiseksi, eikö niin?\"\n\n\"Varmasti.\"\n\n\"Mistä sitten katsotte johtuvan sen tosiseikan, että hän on kaikkina\naikoina ja kaikissa maissa sitten historian aamukoitteen muutamia\nepävarmoja ja muinaisia poikkeuksia lukuunottamatta ollut miehen\nfyysillinen orja alamainen? Jos hän siis kerran oli miehen arvoinen,\nmiksi hän lakkasi sitä sitten olemasta, vieläpä niin yleisesti? Jos\nhänen alemmuutensa sitten historian takaisten aikojen katsotaan\njohtuvan miesten vaikuttamista epäsuotuisista oloista, miksi salli hän\nmiehen tasa-arvossa ollen näitä olosuhteita sovitettavan itseensä?\nViisaustieteellisen kysymyksen, miten joku olosuhde on lakattava, olisi\nsisällettävä järjellisen selityksen miten olosuhde on syntynyt.\"\n\n\"Aivan oikein todellakin\", vastasi tohtori. \"Teidän kysymyksenne koskee\nkäytäntöä. Niiden teoria jotka päättelevät että nainen vielä on tuleva\ntäysin yhdenvertaiseksi miehen kanssa fyysilliseen voimaan nähden\nsisältää välttämättä myös teidän esittämänne oletuksen että hänen on\nkerran täytynyt olla todellisesti yhtä voimakas kuin mies, ja se vaatii\nselitystä tämän yhdenvertaisuuden menettämisestä. Otaksutaanpa että\nmies ja nainen ovat olleet todellisesti fyysillisesti yhdenvertaisia\njolloinkin muinaisuudessa. Jälelle jää räikeä erotus heidän\nsukupuolisuhteissaan -- nimittäin, mies voi intohimojansa tyydyttää\nnaisen kanssa vasten hänen tahtoaan, jos hän voi hänet voittaa, mutta\nnainen ei voi vaikka haluaisikin siten menetellä miehen suhteen ilman\nhänen täyttä suostumustansa, olipa hänen voimansa miten vankempi\ntahansa. Minä olen usein harkinnut syytä tähän tuntuvaan erotukseen,\nse kun on muinaisuuden koko sukupuolityranniuden juurena, mikä nyt\nonneksi on ikipäiviksi väistynyt keskinäisyyden tieltä. Toisinaan\non minusta tuntunut että se oli luonnon määräys ihmisrotua elossa\npitämään sen kehitysaikoina, jolloin elämä ei ollut elämisen arvoista\nmuuten kuin etäällä olevain tulevaisten sukupolvien vuoksi. Tämän\ntarkoituksen, niin voimme arvella, se älykkäästi toteutti luovuttamalla\nväkinäisen ja määräävän vallan sukupuolisuhteissa sille sukupuolelle,\njonka niskoilla oli vähempi osa sen harjoittamisen kautta aiheutuvista\nseurauksista. Me voimme sanoa että keksintö oli jotenkin halpa-arvoinen\nluonnon puolelta, mutta sen oli hyvin laskettu tarkoituksen täyttävän.\nIlman sitä, huomioon ottaen lasta kantavan sukupuolen luonnollisen ja\nymmärrettävää vastenmielisyyden antautua niin katkeran ja näköjään\nhyödyttömän kuorman alaiseksi, olisi ihmisrotu helposti voinut joutua\nkokonaan sukupuuton partaalle sen kehityksen pimeimpinä päivinä.\n\n\"Mutta palatkaamme takaisin siihen erikoiskysymykseen josta puhuimme.\nOtaksukaamme että mies ja nainen jolloinkin entisien sukupolvien\neläessä ovat olleet yleisesti katsoen fyysillisesti samanarvoisia\nsukupuolittain. Tietysti oli olemassa monia yksilöllisiä erilaisuuksia.\nKummankin sukupuolen joukossa olivat toiset voimakkaampia kuin toiset\nheidän oman sukupuolensa jäsenet. Toiset miehet olivat voimakkaampia\nkuin jotkut naiset, ja toiset naiset taas voimakkaampia kuin jotkut\nmiehet. Hyvä; me tiedämme että vielä historiallisinakin aikoina\nkäytettiin vaimoja otettaessa raakalaista väkisin ryöstämistapaa. Sitä\nsuuremmalla syyllä voimme otaksua voimaa käytetyn aina mahdollisuuden\nsattuessa vieläkin aikaisimpina ajan jaksoina. Vankalla naisella ei\nkuitenkaan voinut olla mitään tarkoitusta sukupuoliasioihin nähden\nkukistaessaan heikomman miehen eikä sen takia häntä halunnut tavoittaa.\nPäinvastoin kuitenkin vankoilla miehillä oli tarkoitus vangitessaan\nja pitäessään vaimoinaan naisia jotka olivat heitä itseään heikommat.\nKoettaessaan hankkia vaimoja miehet luonnollisesti välttivät\nvoimakkaampia naisia, joita heidän olisi ollut vaikea vallita, ja\npitivät puolisoinaan mieluummin heikompia olentoja, jotka vähemmin\nkykenivät heidän tahtoansa vastustamaan. Toiselta puolen heikompain\nmiesten oli verraten vaikeata vangita puolisoa ollenkaan, ja sen takia\noli luultavampaa ettei teiltä jälkeläisiäkään jäänyt. Huomaatteko asian\njohtoa?\"\n\n\"Sehän on kyllin selvä\", vastasin. \"Te tarkoitatte että vankempi nainen\nja heikompi mies kuolivat sukupuuttoon ja että jälellä olevaan rotuun\ntulivat kuulumaan vankemmat miehet ja heikommat naiset.\"\n\n\"Aivan niin. Otaksukaamme nyt että sukupuolten fyysillisen voiman\nerotus tuli täysin järjestettyä historian takaisina aikoina, ennen\nsivistyksen sarastusta; kertomuksen loppu on hyvin yksinkertainen.\nTunnustetusti vallitseva sukupuoli tahtoi tietysti koettaa ylläpitää\nja lisätä vallintavaltaansa, ja kokonaan kukistettu sukupuoli rupesi\naikaa voittaen pitämään synnynnäistä ala-arvoisuuttaan luonnollisena,\nvälttämättömänä ja taivaan määräämänä. Ja niin sitä jatkui kuin on\njatkunut, kunnes maailma viime vuosisadan lopulla heräsi näkemään\ninhimillisen yhteiskunnan uudelleen järjestämisen välttämättömäksi ja\nmahdolliseksi moraaliselle perusteelle, jonka ensimmäisenä periaatteena\ntuli olla kaikkien ihmisolentojen yhdenvertainen vapaus ja arvo. Sen\njälkeen ovat naiset uudelleen ruvenneet tavoittelemaan -- ja myöhemmin\nkokonaan saavuttavatkin -- muinaista fyysillistä yhdenvertaisuuttaan\nmiesten suhteen.\"\n\n\"Minun mieleeni johtuu muuan hälyttävä aatos\", sanoin. \"Mitähän jos\nnainen lopuksi nousisi ei ainoastaan yhdenvertaiseksi miehen kanssa\nfyysillisen ja henkisen voiman suhteen vaan häntä ylemmäksi, kuten mies\nennen, ja mitähän jos hän sitten käyttäisi sitä ylemmyyttään edukseen,\nkuten mies teki?\"\n\nTohtori nauroi. \"En luule teidän tarvitsevan pelätä että\nsellaista ylemmyyttä, vaikka se saavutettaisiinkin, ruvettaisiin\nväärinkäyttämään. Ei sen takia että naisille sellaisenaan voitaisiin\nvarmemmin kuin miehille uskoa vastuunalaisuudesta vapaata valtaa, vaan\nsiitä syystä että ihmissuku on varmasti nousemassa sitä jo osaksi\nsaavutettua pohjaperustetta kohti, jossa henkiset voimat kokonaan\nvallitsevat kaikkia asioita, ja fyysillistä voimaa koskevat kysymykset\nmenettävät kaiken tärkeytensä ihmisellisissä olosuhteissa. Ihmisyyden\nvallinta ja johto on jo suuressa määrin joutunut, ja selvästi on\nmäärätty kokonaan joutumaan niiden käsiin joilla on suurin sielu --\nse on, niille joilla eniten on Itse Suurimman henkeä; ja se olosuhde\nitsessään on ehdottomin takuu sen vallan väärinkäyttämistä vastaan\nitsekkäitä tarkoituksia varten, koska sellainen väärinkäyttö tekisi\nlopun siitä vallasta.\"\n\n\"Itse Suurin -- mitä se merkitsee?\" kysyin.\n\n\"Se on niitä nimiä joilla kutsumme sielua ja Jumalaa\", vastasi tohtori,\n\"mutta se on liian suuri aine käydäksemme siihen nyt käsiksi.\"\n\n\n\n\nLUKU XXII.\n\nLIIKEVOITTOJÄRJESTELMÄN TALOUDELLINEN ITSEMURHA.\n\n\nSeuraavana aamuna Edith sai kutsun saapua työpaikkaansa, jotakin\nerikoista tilaisuutta varten. Hänen lähdettyään etsin tohtorin\nkäsiini kirjastosta ja rupesin ahdistamaan häntä kysymyksillä, joita\ntavallisuuden mukaan oli yön aikana kasaantunut mieleeni koko varasto.\n\n\"Jos haluatte jatkaa historiallisia opintojanne tänä aamuna\", hän\nlopuksi sanoi, \"aion ehdottaa opettajan vaihdosta.\"\n\n\"Olen sangen tyytyväinen siihen jonka kohtalo on minulle määrännyt\",\nvastasin, \"mutta aivan luonnollista on että haluatte: saada hiukan\nhuojennusta näissä alituisissa ristikyselyissä.\"\n\n\"Se ei ollenkaan ole tässä asiana\", vastasi tohtori. \"Olen varma ettei\nkellään voi olla miellyttävämpää ja innostuttavampaa tointa kuin\nminulla on ollut eikä minulla ole aikomusta siitä vieläkään luopua.\nMutta mieleeni juolahti että pikku vaihdos opetustavassa ja -keinoissa\nolisi tänä aamuna paikallaan.\"\n\n\"Kuka on sitte se suuri opettaja?\" kysyin.\n\n\"Niitä on useampia, eivätkä ne ole opettajia ollenkaan, vaan oppilaita.\"\n\n\"Mutta, tohtori\", vastustin, \"ettekö luule että minun asemassani\nolevalla ihmisellä on tarpeeksi ongelmoita selvitettävänä tekemättä\nniitä?\"\n\n\"Se kuulustaa ongelmalta, eikö niin? Mutta ei se ole. Kiirehdän\nkuitenkin selvittämään. Kun olen niitä kansalaisia joille oletetuista\nyleisistä palveluksista kansa on äänestänyt sininauhan, on minulla\nuseita kunniatoimia yleisissä asioissa, etenkin kasvatustoimissa. Tänä\naamuna olen saanut tiedon että kello kymmenen on yhdeksännen luokan\ntutkinto Arlingtonin koulussa. He ovat lukeneet suuren vallankumouksen\nedellä käyneen aikakauden historiaa ja esittävät yleisvaikutelmansa\nsiitä. Arvelen että ehkä vaihteen vuoksi haluaisitte kuunnella heitä,\neritoten niiden erikoiskysymysten vuoksi joista he aikovat keskustella.\"\n\nVakuutin tohtorille että mikään ohjelma ei voinut luvata suurempaa\nhuvitusta. \"Mistä kysymyksestä he keskustelevat?\" tiedustin.\n\n\"Liikevoittojärjestelmä taloudellisen itsemurhan tuottajana on\nheidän aineensa\", vastasi tohtori. \"Puheissamme tähän asti olemme\npääasiallisesti kosketelleet vanhan talousjärjestelmän moraalista\nvääryyttä. Keskustelussa, jota tänä aamuna saamme kuulla, ei\nmoraalisiin mietelmiin kosketella kuin mahdollisesti sivumennen. Nuori\nkansa tahtoo koettaa meille todistaa että omaisuuden tuotantokoneistona\nolleella yksityiskapitalismilla oli muutamia perinnöllisiä ja tuntuvia\npuutteita, jotka kokonaan irrallaan sen siveellisestä luonteesta\ntekivät sen poistamisen välttämättömäksi, jos mieli ihmissukua\nollenkaan nostaa ylös köyhyyden liejusta.\"\n\n\"Sehän on kokonaan erilainen oppi kuin ne saarnat joita olen kuullut\",\nsanoin. \"Papisto ja moralistit yleisesti vakuuttivat meille ettei\nollut olemassa mitään yhteiskunnallisia paheita joihin moraalinen\nja uskonnollinen lääke ei olisi ollut kyllin tehoisa. Köyhyys, he\nsanoivat, oli inhimillisen turmeluksen lopullinen seuraus joka\nkatoaisi, jos vain kukin olisi hyvä.\"\n\n\"Niin olemme lukeneet\", sanoi tohtori. \"Me emme voi arvostella näin\nkaukaa, saarnasivatko papisto ja moralistit tätä oppia ammattisyistä\ntarkoittaen korottaa palvelustensa tärkeyttä moraalisina opettajina,\nvai kaiuttivatko he sitä vain hengellisen velttouden puolustukseksi,\nvai olivatko todellakin siinä uskossa, mutta vahingollisempaa\nsekasotkua ei ole koskaan opetettu. Teollisuus- ja kauppajärjestelmä,\njonka avulla suuren kansan työ järjestetään ja johdetaan, on\ntäydellinen koneisto. Jos koneisto on epäviisaasti rakennettu, se\ntuottaa tappiota ja tuhoa vähintäkään riippumatta siitä, ovatko\njohtajat pyhimyksistä parhaimpia vaiko syntisistä pahimpia. Maailma on\naina tarvinnut ja tulee tarvitsemaan kaikki hyveet ja tosi uskonnon\njoita ihmiset voidaan taivuttaa noudattamaan; mutta jos farmarille\nselittäisi että persoonallinen uskonto tulee astumaan tieteellisen\nmaanviljelyksen tilalle, tai merikulkuun kelvottoman aluksen\npäällikölle että hyvän moraalin noudattaminen johtaa hänen haahtensa\nrannalle, niin se ei olisi suurempaa lapsellisuutta kuin mitä papit\nja moralistit teidän päivinänne osottivat vakuuttaessaan mielettömän\ntalousjärjestelmän köyhdyttämälle maailmalle että yltäkylläisyyden\nsalaisuus oli löydettävissä hyvistä töistä ja persoonallisesta\nhurskaudesta. Historia sisältää sangen katkeran luvun näistä sokeista\njohtajista, jotka vallankumouksen aikakaudella tekivät paljon enemmän\nkiusaa kuin ne jotka julkisesti vanhaa järjestelmää puolsivat, koska\nviimemainittujen törkeä suoruus karkoitti heistä hyviä ihmisiä, kun\ntaas ensinmainitut johtivat heitä harhaan ja kauan aikaa torjuivat\nsyyllisen järjestelmän niskoilta sitä närkästystä joka muuten olisi\npikemmin sen hävittänyt.\n\n\"Ja juuri nyt, Julian, sallikaa minun sanoa mitä tärkeimpänä seikkana\nteidän muistettavaksenne suuren vallankumouksen historiassa että vasta\nkun kansa oli kehittynyt tämän lapsellisen opetuksen piiristä pois\nja nähnyt että maailman puutteen ja viheliäisyyden syinä ei ollut\ninhimillinen turmelus, vaan liikevoittojärjestelmän taloudellinen\nhuonous, josta yksityiskapitalismi riippui, vasta silloin vallankumous\nalkoi vakavasti edistyä.\"\n\nVaikka tohtori oli sanonut että koulu, jossa meidän piti käydä, oli\nArlingtonissa, jonka tiesin olevan jonkun matkan päässä kaupungin\nulkopuolella, ja että tutkinnon piti alkaa kello kymmenen, istui hän\nyhä mukavasti tuolillaan, vaikka kello oli viittä vaille kymmenen.\n\n\"Onko tämä Arlington sama kylä joka oli esikaupunkina minun aikanani?\"\nrohkenin vihdoin tiedustaa.\n\n\"Varmaankin.\"\n\n\"Se oli silloin kymmenen tai kahdentoista mailin päässä kaupungista\",\nsanoin.\n\n\"Sitä ei ole muutettu, sen vakuutan\", sanoi tohtori.\n\n\"Ellei ole ja jos tutkinto alkaa viiden minuutin päästä, niin emmekö me\nmyöhästy?\" huomautin varovaisesti.\n\n\"Emme toki\", vastasi tohtori. \"Vielä on aikaa kolme tai neljä\nminuuttia.\"\n\n\"Tohtori\", sanoin. \"Viime päivien kuluessa olen tutustunut moniin\nuusiin ja nopeisiin kulkuneuvoihin, mutta enpä voi huomata, miten\nvoisitte saada minut täältä Arlingtoniin ajoissa tutkintoon\njoutuakseni, joka alkaa kolmen minuutin kuluttua, ellette muuta minua\nsähkökipinäksi, lähetä minua sinne lankaa myöten ja jälleen loihdi\nminua alkuperäiseen muotooni linjan toisessa päässä; ja siinäkään\ntapauksessa meillä ei olisi luullakseni aikaa hukattavana.\"\n\n\"Eipä olisi varmaankaan, jos aikoisimme mennä Arlingtoniin\nsellaisellakin keinolla. Mieleeni ei juolahtanut että haluaisitte sinne\nmennä, olisimme voineet lähteä aikaisemmin. Se oli ikävätä!\"\n\n\"Minä en välitä käynnistä Arlingtonissa\", vastasin, \"mutta arvelin että\nse olisi välttämätöntä, jos mielin olla saapuvilla siellä tapahtuvassa\ntutkinnossa. Nyt huomaan erehdykseni. Minun olisi jo pitänyt oppia\nymmärtämään ettei ole niin kovin varmaa niiden olemassa olo, joita me\nolimme tottuneet pitämään luonnon lakina.\"\n\n\"Luonnon lait ovat paikallaan\", naurahti tohtori. \"Mutta onko\nmahdollista että Edith ei ole näyttänyt teille elektroskooppia?\"\n\n\"Mikä se on?\" kysyin.\n\n\"Se auttaa näkemään, samoinkuin telefooni kuulemaan\", vastasi tohtori,\nja ohjaten askeleensa musiikkihuoneeseen, hän näytti minulle koneen.\n\n\"Kello on kymmenen\", hän sanoi, \"eikä meillä nyt ole aikaa selityksiin.\nIstukaa tähän tuolille ja sovittakaa kone samoinkuin näette minun\ntekevän. Nyt!\"\n\nSamassa aavistamatta ja olematta vähääkään valmistunut tulevan varalle,\nhuomasin katselevani suuren huoneen sisäpuolta. Noin kaksikymmentä\npoikaa ja tyttöä, 13 ja 14 vuotisia, istui kaksinkertaisella\ntuolirivillä jotka olivat järjestetyt puoliympyrän muotoon pöydän eteen\njonka ääressä istui nuori mies selkä meihin käsin. Oppilaiden rivi\noli meitä kohti, näköjään noin 20 jalan päässä. Heidän vaatteittensa\nkahina sekä jokainen piirteen vaihdos heidän ilmeikkäillä kasvoillaan\noli yhtä selvästi silmieni ja korvieni havaittavissa kuin jos\nolisimme olleet aivan opettajan takana, kuten todella näytimmekin\nolevan. Samalla hetkellä, jolloin näkymö oli liehahtanut eteeni, olin\ntekemäisilläni jonkun huomautuksen tohtorille. Hän naurahti, kun\nkatkaisin aikomukseni. \"Teidän ei tarvitse pelätä häiritsevänne heitä\",\nhän sanoi. \"He eivät meitä näe eivätkä kuule, vaikka me sekä kuulemme\nheidän puheensa että näemme heidät näin hyvin. He ovat kahdentoista\nmailin päässä.\"\n\n\"Taivaan Jumala!\" kuiskasin -- sillä hänen vakuutuksestaan huolimatta\nen voinut ymmärtää, etteivät he minua kuulisi -- \"olemmeko me täällä\nvai siellä?\"\n\n\"Täällä olemme varmaan\", vastasi tohtori, \"mutta silmämme ja korvamme\novat siellä. Tämä on yhdistetty elektroskooppi ja telefooni. Me\nolisimme kuulleet tutkinnon aivan yhtä hyvin ilman elektroskooppia,\nmutta arvelin että olisi teille huvi suurempi, jos voisitte sekä nähdä\nettä kuulla. Komean näköistä nuorta väkeä, eikö ole? Nyt näemme, ovatko\nhe yhtä järkeviä kuin kauniita.\"\n\n\nMITEN LIIKEVOITTO EHKÄISI KÄYTTÄMISTÄ.\n\n\"Aineemme tänä aamuna\", sanoi opettaja eloisasti, \"on\n'Liikevoittotuotannon taloudellinen itsemurha', eli 'Ihmissuvun\ntaloudellisen päämäärän toivottomuus yksityiskapitalismin aikana'.\n-- No, Frank, tahdotko selittää meille tarkalleen, mitä tämä asia\ntarkoittaa?\"\n\nTämän kuullessaan muuan luokan pojista nousi seisaalleen.\n\n\"Se tarkoittaa\", hän sanoi, \"että yhteiskuntain, jotka riippuivat --\nja niiden täytyi riippua niin kauan kuin yksityiskapitalismia kesti\n-- siitä vaikuttimesta että heidän elinehtoinaan olevain aineitten\ntuottaminen synnytti liikevoittoa, täytyy aina kärsiä köyhyyttä, koska\nliikevoittojärjestelmä välttämättömän luonteensa mukaisesti toimi\ntuotannon ehkäisemiseksi, rajoittamiseksi ja lamaannuttamiseksi heti\nkun se alkoi riittää.\"\n\n\"Mikä rajoittaa omaisuuden mahdollista tuotantoa?\"\n\n\"Sen käyttäminen.\"\n\n\"Eikö tuotanto voi käydä riittämättömäksi mahdolliselle käyttämiselle?\nEikö käyttämiskysyntä voi nousta tuotannon mahdollisuuksia\nkorkeammalle?\"\n\n\"Teoreettisesti se voi, mutta ei käytännössä -- se on, puhuttaissa\njärjellisten toiveitten piiriin kuuluvasta kysynnästä ja laajentamatta\nsitä pelkkiin kuvitteluasioihin. Sen jälkeen kuin työn jako astui\nvoimaan, ja etenkin sen jälkeen kuin suuret keksinnöt lisäsivät\näärettömiin ihmisen voimia, on tuotantoa käytännössä rajoittanut vain\nkäyttämisen kautta syntynyt kysyntä.\"\n\n\"Näinkö oli laita ennen suurta vallankumousta?\"\n\n\"Niin. Taloustieteilijäin kesken oli itsestään selvä totuus että\njoko Englanti, Saksa tai Yhdysvallat yksin olisi saattanut tyydyttää\ntehdastavarain kysynnän koko maailmassa. Mikään maa ei millään alalla\ntuottanut niin paljon kuin olisi voinut.\"\n\n\"Miksi ei?\"\n\n\"Liikevoittojärjestelmän pakkolain takia jonka avulla se toimi\ntuotannon rajoittamiseksi.\"\n\n\"Millä tavoin tätä lakia käytettiin?\"\n\n\"Siten että luotiin kuilu yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman\nvälille, jonka tuloksena oli että kansa ei kyennyt kuluttamaan, yhtä\npaljon kuin se kykeni tuottamaan.\"\n\n\"Ole hyvä ja selitä tarkoin miten liikevoittojärjestelmä johti tähän\ntulokseen.\"\n\n\"Kun asiain vanhan järjestelmän aikana\", vastasi Frank poika, \"ei ollut\nmitään yhteistä toimintaa joka olisi huolta pitänyt työn ja vaihdon\njärjestämisestä, niin se toimi luonnollisesti joutui urakoitsevain\nyksilöiden huostaan, joiden täytyi olla kapitalisteja, koska se toimi\nvaati paljon kapitaalia. Ne olivat kahta eri luokkaa -- kapitalistit\njotka järjestivät työtä tuotantoa varten; ja liikemiehet, välittäjät ja\nkauppiaat jotka järjestivät jaon ja koottuaan kaikki eri tuotantolajit\nmarkkinoille myivät ne jälleen yleisölle kulutusta varten. Suuri\nkansan enemmistö -- yhdeksän ehkä joka kymmenestä -- oli palkkalaisia\njotka myivät työnsä tuotantokapitalisteille; taikka pieniä itsenäisiä\ntuottajia jotka myivät persoonalliset tuotteensa välittäjille. Farmarit\nolivat tätä viimemainittua luokkaa. Palkkalaiset ja farmarit ne rahat\nkäsissään, jotka he saivat palkkoina tai tuotteittensa hintana,\nläksivät myöhemmin markkinoille, jonne kaikellaiset tuotteet oli\nkoottu, ja ostivat takaisin niin paljon kuin voivat kuluttaakseen.\nTietysti oli nyt kapitalistien, jotka olivat joko tuotantoa tai\njakoa järjestämässä, saatava jotain korvausta siitä että uskalsivat\nkapitaalinsa sijoittaa sekä tuhlata aikaansa tässä työssä. Tämä korvaus\noli liikevoitto.\"\n\n\"Selitä meille, miten liikevoitto koottiin?\"\n\n\"Tehtailijat tai työtä antavat kapitalistit maksoivat ihmisille jotka\nheille työtä tekivät, ja kauppiaat maksoivat farmareille heidän\ntuotteistaan merkeissä joita sanottiin rahaksi ja joilla saattoi ostaa\ntakaisin kaikkia markkinoilla olevia sekatuotteita. Mutta kapitalistit\neivät antaneet enemmän palkkalaiselle kuin farmarillekaan näitä\nrahamerkkejä niin paljon että olisivat voineet ostaa takaisin yhtä\npaljon kuin heidän työnsä oli tuottanut. Erotus, jonka kapitalistit\njättivät itselleen, oli heidän liikevoittonsa. Se koottiin siten että\nasetettiin tuotteille korkeampi hinta niitä puodeissa myytäissä kuin\nmitä tuotteen kustannus oli kapitalisteille maksanut.\"\n\n\"Esitä joku esimerkki.\"\n\n\"Otamme sitten ensin tehtailijakapitalistin joka palkkasi työtä.\nOtaksutaan että hän valmistutti kenkiä. Otaksutaan että hän maksoi\nkutakin kenkäparia kohti 10 senttiä nahkurille rahassa, 20 senttiä\ntyöstä joka käytettiin kenkäin kokoamiseksi ja 10 senttiä kaikesta\nmuusta työstä joka jollain tavoin kuului kengän valmistamiseen, joten\npari maksoi hänelle todella etukäteen. 40 senttiä. Hän myi kengät\nvälittäjälle sanokaamme 75 sentistä. Välittäjä myi ne vähittäismyyjälle\nyhdestä dollarista, ja vähittäismyyjä myi ne kuluttajalle puolesta\ntoista dollarista. Ottakaamme toiseksi esimerkiksi farmari joka ei\nmyynyt ainoastaan työtään kuten palkkalainen, vaan työnsä yhdessä\naineksiensa kanssa. Otaksutaan että hän myi vehnänsä viljakauppiaalle\n40 sentistä bushelin. Viljakauppias myydessään sen jauhomyllyyn\nvaati sanokaamme 60 senttiä bushelista. Jauhomylly myi sen\njauhotukkukauppiaalle yli jauhatukseen käytetyn työn kustannusten\nhinnasta joka sisälsi sievän liikevoiton hänelle. Jauhotukkukauppias\nlisäsi vielä liikevoiton myydessään sen vähittäiskauppiaalle ja\ntämä vielä myydessään sen kuluttajalle. Siten lopuksi vehnäbusheli\njauhettuna jauhona maksoi alkuperäiselle farmarille, hänen ostaessaan\nsen takaisin käytettäväkseen, yksin liikevoittosummien takia yli sen\ntodellisen työkustannuksen jota välitystoimessa oli käytetty, ehkä\nkaksi kertaa enemmän kuin mitä hän siitä sai viljakauppiaalta.\"\n\n\"Hyvä on\", sanoi opettaja. \"Entä tämän järjestelmän käytännöllinen\nseuraus?\"\n\n\"Käytännöllinen seuraus\", vastasi poika, \"oli välttämättömästä se että\nratkeama syntyi niiden tuottavan ja kuluttavan voiman välillä jotka\nliikevoitoilla kuormitettuja tavaroita olivat tuottamassa. Heidän\nkulutuskykynsä riippui niiden rahamerkkien arvosta joita he saivat\ntuottamistaan tavaroista, ja tiedonantojen mukaan se arvo oli pienempi\nkuin puodeissa näille tavaroille määrätty arvo. Se erotus osotti heidän\ntuotanto- ja kulutuskykynsä välistä ratkeamaa.\"\n\n\nMARGARET KUVAA TÄTÄ POHJATONTA RATKEAMAA.\n\n\"Margaret\", sanoi opettaja, \"jatkahan sinä nyt siitä mihin\nFrank lopetti ja selitä meille mikä olisi ollut seuraus kansan\ntalousjärjestelmälle sellaisesta ratkeamasta sen kuluttavan ja\ntuottavan voiman välillä jonka Frank meille osotti liikevoiton\nottamisesta syntyneen.\"\n\n\"Seuraus\", sanoi tyttö joka vastasi Margaretin nimeä mainittaessa,\n\"riippui kahdesta vaikuttimesta: ensiksi, miten lukuisa joukko oli\npalkkalaisia ja ensimmäisiä tuottajia, joiden tuotteille liikevoitto\nasetettiin; sekä toiseksi, miten suuri oli asetetun liikevoiton määrä\nja siitä johtuva erotus kunkin työläisjoukkoon kuuluvan yksilön\ntuottavan ja kuluttavan voiman välillä. Jos tuottajia, joiden\ntuotteille liikevoitto asetettiin, oli vain kourallinen kansasta,\nniin kokonaisvaikutus siitä etteivät kyenneet ostamaan takaisin\nja kuluttamaan muuta kuin osan tuotteistaan saattoi luoda vain\nvähäpätöisen ratkeaman yhteiskunnan tuottavan ja kuluttavan voiman\nvälille kokonaisuudessaan. Mutta jos toiselta puolen katsoen heitä\noli suuri osa koko väestöstä, niin ratkeama tuli samassa suhteessa\nsuuremmaksi, ja taannuttava vaikutus estäen tuotantoa tuli sitä\nturmiollisemmaksi.\"\n\n\"Ja mikä oli palkkalaisten ja alkuperäisten tuottajain todellinen suhde\nkoko väestöön nähden, joita liikevoittojärjestelmä esti kuluttamasta\nyhtä paljon kuin he tuottivat?\"\n\n\"Heitä oli, kuten Frank sanoi, vähintäin yhdeksän kymmenettä osaa\nkoko kansasta, ehkä enemmänkin. Liikevoiton ottajia, olivatpa sitten\njoko tuotannon tai jaon järjestäjiä, oli luvultaan paljon vähemmän\nmerkitsevä joukko, kun taas ne joiden tuotteille liikevoitto asetettiin\nmuodostivat yhteiskunnan enemmistön.\"\n\n\"Hyvä on. Me tahdomme nyt tarkastella toista vaikutinta josta riippui\nsen ratkeaman koko minkä liikevoittojärjestelmä oli luonut yhteiskunnan\ntuottavan ja kuluttavan voiman välille -- nimittäin asetetun\nliikevoiton määrää. Selitähän meille siis mitä sääntöä kapitalistit\nnoudattivat liikevoittoa määrätessään. Epäilemättä he järkevinä\nihmisinä, ymmärtäen korkeitten liikevoittojen vaikutuksen kulutuksen\nestämiseen nähden, asettivat liikevoittojensa määräyskannan niin\nalhaiseksi kuin mahdollista.\"\n\n\"Päinvastoin, kapitalistit määräsivät liikevoittonsa mahdollisimman\nkorkeiksi. 'Heidän sääntönänsä oli: Verota liikettä niin paljon kuin se\nkestää voi'.\"\n\n\"Tarkoitatko että he varta vasten koettivat korottaa liikevoittoa\nmahdollisimman ylhäiselle asteelle, sen sijaan että olisivat yrittäneet\nsen vaikutusta vähentää, kun se kulutusta pienenti?\"\n\n\"Sitä juuri tarkoitan\", vastasi Margaret. \"Liikevoittojärjestelmän\nkultainen sääntö, kapitalistien suuri ponsilause oli: 'Osta\nhuokeimmilla markkinoilla -- myy kalliimmilla'!\"\n\n\"Mitä se merkitsi?\"\n\n\"Se merkitsi että kapitalistin tuli maksaa mahdollisimman vähän niille\njotka hänelle työtä tekivät tai myivät hänelle tuotteensa, ja toiselta\npuolen asettaa mahdollisimman korkea hinta tuotteilleen, tarjotessaan\nne myytäväksi yleisölle markkinoilla.\"\n\n\"Ja se yleisö\", huomautti opettaja, \"oli pääasiallisesti sitä\ntyöväestöä jolle hän ja hänen kapitalistitoverinsa juuri olivat\nmaksaneet mahdollisimman lähellä olematonta olevan palkan siitä että\nolivat luoneet sen tuotteen jonka heidän nyt odotettiin ostavan\ntakaisin mahdollisimman korkeasta hinnasta.\"\n\n\"Aivan niin.\"\n\n\"No niin, koettakaamme ymmärtää tämän säännön täyttä taloudellista\nviisautta sellaisena kuin sitä kansan liikkeessä käytettiin. Se\nmerkitsee, eikö niin: Hanki jotakin olemattomalla tai olematonta niin\nlähellä olevalla kuin mahdollista? No, jos siis voit saada sen kokonaan\nolemattomalla, niin toteutat lopullisesti ohjesäännön. Esimerkiksi, jos\ntehtailija saattoi lumota työmiehensä siihen määrään että olisi saanut\nheidät työtä tekemään hänelle kokonaan ilman palkkaa, niin hän olisi\ntoteuttanut ponsisäännön koko tarkoituksen, eikö niin?\"\n\n\"Varmasti; tehtailija, joka sen olisi saattanut tehdä ja sitten laskea\nmarkkinoille maksamattomain työn tekijäinsä tuotteet tavallisista\nhinnoista, olisi tullut rikkaaksi sangen lyhyessä ajassa.\"\n\n\"Ja sama kai luullakseni olisi ollut laita viljakauppiaan joka olisi\nkyennyt sellaisen edun voittamaan farmareilta että olisi saanut heidän\nviljansa ilmaiseksi ja jälestäpäin myynyt sen korkeasta hinnasta?\"\n\n\"Varmasti hänestä olisi tullut miljoonan omistaja heti.\"\n\n\"No niin, otaksukaamme nyt että tämän lumoamiskeinon salaisuus olisi\nollut tunnettu tuotantoa ja vaihtoa johtavain kapitalistien kesken ja\nettä he olisivat sitä yleisesti käyttäneet, niin että jokainen heistä\nolisi kyennyt saamaan palkattomia työmiehiä ja ostamaan tuotantoa\nmaksamatta siitä mitään, silloin epäilemättä kaikki: kapitalistit\nolisivat tulleet satumaisen rikkaiksi.\"\n\n\"Ei suinkaan.\"\n\n\"Hyvänen aika, miksi ei?\"\n\n\"Siksi että jos koko palkkalaisjoukko ei olisi saanut palkkaa työstään\neivätkä farmarit mitään tuotteistaan, ei olisi ketään ollut mitään\nostamassa ja markkinat olisivat kokonaan rauenneet. Ei: olisi ollut\nmitään kysyntää minkään tavaran suhteen, lukuunottamatta sitä vähää\nmitä kapitalistit itse ystävineen olisivat kuluttaneet. Työväestö olisi\nsiten vihdoin nääntynyt ja kapitalistit olisivat jääneet itse työtänsä\ntekemään.\"\n\n\"Näyttää siis siltä että mikä olisi ollut hyvä yksityiselle\nkapitalistille, jos hän sen yksin teki, olisi ollut hävittävää laatua\nsekä hänelle että kaikille muille, jos kaikki kapitalistit olisivat sen\ntehneet. Miksi näin oli?\"\n\n\"Siksi että yksityinen kapitalisti, toivoessaan päästä rikkaaksi\nmaksamalla polkupalkkaa työväelleen, ei olisi tuotettaan myydessään\nlaskenut ostajikseen ainoastaan sitä erikoista työväen joukkoa\njonka hän oli palkannut, vaan koko yhteiskunnan, käsittäen toisten\ntyöväestöä palkatessaan huonompionnisten kapitalistien palkkalaisia,\njolla sen takia olisi ollut ollut jotakin millä ostaa. Hänen juonensa\nperustui siihen edellytykseen että hänen kapitalistitoveriensa\nei onnistuisi samaa juonta käyttää. Jos se edellytys ei pitänyt\npaikkaansa ja kaikkien kapitalistien onnistui samalla kertaa menetellä\npalkkalaistensa kanssa niinkuin he kaikki koettivat, niin; seurauksena\noli koko teollisuusjärjestelmän seisahtuminen tykkänään.\"\n\n\"Näyttää siis siltä että liikevoittojärjestelmässä meillä on\ntaloudellinen toimintamuoto, jonka toimintasääntö kaipaisi vaan\ntarpeellisen täydellistä käytäntöön panemista saattaakseen koko\njärjestelmän kokonaan seisauksiin ja että järjestelmää käynnissä piti\nvain se vaikutus joka oli toimintasäännön täydellisen toteuttamisen\ntiellä.\"\n\n\"Aivan niin oli asian laita\", vastasi tyttö; \"yksityisistä\nkapitalisteista tuli nopeimmin vilkkaammaksi se jonka onnistui paraiten\nnylkeä niitä joilta hän työn tai tuotteen osti; mutta ilmeisesti ei\nolisi tarvinnut muuta kuin että vain kyllin monta kapitalistia onnistui\nsellaisessa toimessa, ja sekä kapitalistit että kansa olisi joutunut\nsamallaiseen yleiseen häviöön. Mahdollisimman ankaran sopimuksen aikaan\nsaaminen työn tekijäin ja tuottajain kanssa, mahdollisimman vähimmän\npalkan maksaminen hänelle hänen työstään tai tuotteestaan, se oli se\nihanne jota jokaisen kapitalistin alituisesti tuli pitää mielessään,\nja kuitenkin oli matemaattisesti varmaa että jokainen sellainen ankara\nsopimus pyrki lahottamaan koko liikerakennuksen perustuksia, ja\nettä rakennus kukistuisi heti kun vain tarpeeksi monen kapitalistin\nonnistuisi tarpeeksi monta sellaista ankaraa sopimusta solmia.\"\n\n\"Vielä yksi kysymys. Huonon järjestelmän huonot seuraukset lisääntyvät\naina niiden ihmisten itsepäisyydestä jotka siitä etua nauttivat,\nja niinpä epäilemättä liikevoittojärjestelmänkin itsekkäät ihmiset\nsaattoivat toimimaan huonommin kuin sen olisi tarvinnut tehdä.\nOtaksukaamme nyt että kapitalistit kaikki olisivat olleet mieleltään\nkunnon ihmisiä eivätkä riistäjiä ja olisivat muodostaneet palkkionsa\npalveluksistaan niin pieniksi kuin kohtuullinen voitto ja itsepuolustus\nolisi määrännyt, olisiko se seikka vaikuttanut niin suuren vähennyksen\nliikevoittopalkkioissa että se olisi suuresti auttanut kansaa\nkuluttamaan tuotteitaan ja siten edistämään tuotantoa?\"\n\n\"Ei olisi\", vastasi tyttö. \"Liikevoittojärjestelmän vastakohta\nomaisuuden ehkäisemättömään tuotantoon nähden aiheutui syistä jotka\nolivat ominaisia ja erottamattomia yksityiskapitalismin kanssa; ja\nniin kauan kuin yksityiskapitalismia oli olemassa, olisi niiden\nsyiden täytynyt saattaa liikevoittojärjestelmän ristiriitaan jokaisen\ntaloudellisen parannuksen kanssa kansan olosuhteissa, vaikkapa\nkapitalistit olisivat olleet enkeleitä. Pahan juuri ei ollut\nmoraalista, vaan kokonaan taloudellista laatua.\"\n\n\"Mutta eikö liikevoittojen määrä olisi suuresti vähentynyt tässä\nedellytetyssä tapauksessa?\"\n\n\"Muutamissa tapauksissa epäilemättä väliaikaisesti, mutta ei yleisesti\neikä missään tapauksessa pysyväisesti. Epäillä saattaa, tokko\nliikevoitot kokonaisuudessaan olivat korkeammat kuin niiden täytyi olla\nrohkaistakseen kapitalisteja ryhtymään tuotantoon ja liikkeeseen.\"\n\n\"Selitähän meille, miksi liikevoittojen tuli olla niin suuria tätä\ntarkoitusta varten.\"\n\n\"Laillisia liikevoittoja yksityiskapitalismin aikana\", vastasi tyttö\nMargaret -- \"se on, sellaisia joita tuotantoon tai liikkeeseen\nryhtyväin ihmisten tuli itsepuolustuksekseen laskea saavansa,\nvaikka miten hyväntahtoisia olisivat olleet yleisöä kohtaan -- oli\nkolmea laatua, jotka kaikki joutuivat yksityiskapitalismin kanssa\neroamattomassa yhteydessä olevista olosuhteista, joista ei ainoatakaan\nenää ole olemassa. Ensiksi, kapitalistin täytyi laskea saavansa ainakin\nniin suuri korvaus uskaltamastaan kapitaalista kuin hän olisi saattanut\nsaada lainaamalla sen hyviä takuita vastaan -- se on, voimassa oleva\nkorkomäärä. Ellei hän siitä ollut varma, piti hän parempana lainata\nkapitaalinsa. Mutta se ei vielä riittänyt. Käydessään liikkeeseen\nhänellä oli koko kapitaalinsa menettämisen vaara tarjolla, jota ei\nollut lainatessaan sen hyviä takuita vastaan. Sentakia kapitaalin\nvoimassa olevan korkomäärän lisäksi täytyi hänen liikevoittonsa\nkorvata myös liikkeeseen uskalletun kapitaalin vakuutuskustannukset\n-- se on, täytyi olla liikeyrityksen menestymistapauksessa voiton\ntoiveet siksi suuret että ne vastasivat kapitaalin menettämisvaaraa\nhäviämistapauksessa. Jos häviämismahdollisuudet esimerkiksi olivat\nyhtä suuret, täytyi hänen laskea yli sadan prosentin liikevoitto\nmenestymistapauksessa. Itse asiassa tappiomahdollisuudet liikkeessä ja\nkapitaalin menettämisvaara olivat niinä aikoina useasti paljon enemmän\nkuin yhtä suuret. Liike oli todella vähän muuta kuin keinottelevaa\nuhkapeliä, arpajaisten pitoa joissa tyhjät olivat paljon lukuisammat\nkuin voitot. Rahain sijoitushoukutusten täytyi senvuoksi olla suuret.\nSitäpaitsi jos kapitalisti itse otti käsiinsä liikkeen hoidon johon\nhän oli rahansa sijoittanut, hän piti kohtuullisena vaatimuksena\nsuperintendentin asianmukaisia palkkoja -- toisin sanoen korvausta\ntaidostaan ja arvostelustaan, kun osasi kuljettaa aluksen liikemeren\nmyrskylaineitten läpi, joihin verrattuina niinä aikoina pohjois-Atlanti\nkeskitalvella oli kuin myllypuronen. Tästä palveluksesta hänen\narveltiin olevan oikeutetun tekemään runsaan lisäyksen liikevoiton\nmäärään.\"\n\n\"Sinä siis päättelet, Margaret, että vaikka entisajan kapitalisti olisi\nollut taipuvainen kohtuullisuuteenkin yhteiskuntaa kohtaan, ei hän\nkuitenkaan olisi voinut turvallisesti vähentää liikevoittonsa määrää\nniin paljon että se olisi voinut saattaa kansaa paljoakaan lähemmäksi\nkuin se oli sitä olotilaa missä se olisi saanut kuluttaa tuotteensa.\"\n\n\"Aivan niin. Pahan juuri oli niissä loppumattomissa vaikeuksissa,\nsekaannuksissa, erehdyksissä, uskalluksissa ja tuhlauksissa\njoihin yksityiskapitalismi ehdottomasti sotki tuotannon ja jaon\nmenettelytavan, mikä yleiskapitalismin aikana on käynyt kokonaan niin\nyksinkertaiseksi, helposti toimitettavaksi ja varmaksi.\"\n\n\"Sitten ei ollenkaan näytä olevan välttämätöntä pitää meidän\nkapitalistisia esivanhempiamme moraalisina hirviöinä, vaikka\nhuomaammekin heidän taloudellisten menettelytapojensa johtaneen\nsurulliseen tulokseen.\"\n\n\"Ei millään tavalla. Kapitalistit olivat epäilemättä sekä hyviä että\npahoja, kuten toisetkin ihmiset, vaan luultavasti koettivat samoin\nkuin muutkin ihmiset paraansa mukaan suojautua sellaisen järjestelmän\nturmiollisia vaikutuksia vastaan, joka viidessäkymmenessä vuodessa\nolisi itse taivaankin helvetiksi muuttanut.\"\n\n\nMARION SELITTÄÄ YLITUOTANTOA.\n\n\"Se riittää, Margaret\", sanoi opettaja. \"Me pyydämme nyt sinua, Marion,\nedelleen selittämään tätä asiata. Jos liikevoittojärjestelmä toimi\nsen kuvauksen mukaan jonka olemme kuulleet, niin olemme valmistuneet\noppimaan että taloudellisen tilan merkkinä olivat suuret käyttötavara\nvarastot liikevoiton omista jäin käsissä, jotka he ilomielin myivät,\nsekä toiselta puolen suuri tavarain alkuperäisten tuottajain joukko,\njoka oli tavarain kipeässä tarpeessa, mutta ei kyennyt niitä ostamaan.\nMiten tämä teoria soveltuu yhteen historioihin merkittyjen tosiasiain\nkanssa?\"\n\n\"Niin hyvin\", vastasi Marion, \"että melkeinpä tekisi mieli uskoa teidän\nniitä lukeneen.\" Jolloin koko luokka hymyili ja samoin tein minäkin.\n\n\"Kerrohan tarpeettomasti sekoittamatta siihen leikkiä -- sillä asia ei\nollut leikillistä laatua esi-isillemme -- asiain tila joihin viittasit.\nHavaitsivatko meidän isoisämme isät tässä tavarain ylenpalttisuudessa\nostajain lukuun verraten taloudellisten selkkausten syitä?\"\n\n\"He havaitsivat sen olevan sellaisten selkkausten suurena ja alituisena\nsyynä. Heidän vaivojensa pysyväisenä taakkana olivat ahtaat ajat,\nliikeseisaukset ja tuotteiden kasaantumiset. Tilapäisesti heillä oli\nlyhyitä, kuten he sanoivat hyvän ajan jaksoja, jotka aiheutuivat hiukan\nvilkkaammasta ostosta, mutta paraimpinakin heidän hyvinä aikoinaan\noli kansan enemmistön tila sellaista jota me sanoisimme inhoittavaksi\nviheliäisyydeksi.\"\n\n\"Mikä oli se sana jolla he yleisemmin kuvailivat markkinoilla olevan\nenemmän tavaraa kuin voitiin myydä?\"\n\n\"Ylituotanto.\"\n\n\"Tarkoittiko tämä ilmaisumuoto että todellisesti oli tuotettu\nruoka-aineita, vaatetta ja muita tarpeita enemmän kuin kansa saattoi\nkäyttää?\"\n\n\"Ei suinkaan. Kansan enemmistö oli alituisesti suuressa puutteessa\nja katkerammassa puutteessa kuin koskaan juuri niinä aikoina jolloin\nliikekoneiston oli seisauttanut se mitä he ylituotannoksi sanoivat.\nKansa, jos olisi päässyt käsiksi yli tuotettuihin tavaroihin, olisi\njoka aika ne hetkessä kuluttanut ja ääneen kutsunut lisää. Selkkauksena\noli se, kuten jo on sanottu, että kapitalistitehtailijain ja\nliikemiesten nylkemä liikevoitto oli tehnyt alkuperäisille tuottajille\nmahdottomaksi ostaa ne takaisin sillä hinnalla minkä olivat saaneet\ntyöstään tai tuotteistaan.\"\n\n\"Mihin ovat historioitsijamme tahtoneet verrata yhteiskunnan\nolosuhteita liikevoittojärjestelmän aikana?\"\n\n\"Kroonillisen luonnon ruuansulatuksen potilasuhriin joka tauti oli niin\nyleinen esi-isiemme kesken.\"\n\n\"Ole hyvä ja selitä tämä vertaus.\"\n\n\"Huonoa ruuansulatusta kärsivä potilas ei kyennyt ruokaa sulattamaan.\nHerkkujen yltäkylläisyydessä hän riutui, kun häneltä puuttui ravinnon\nsulatusvoima. Vaikka ei voinut syödä kylliksi henkeään ylläpitääkseen,\nhän kärsi alituiseen ruuansulatuksen tuskia, ja vaikka häntä kiusasi\nsellainen tunne että vatsa oli aina liian täynnä, hän kuitenkin oli\nnääntymäisillään ravinnon puutteen lakia. Yhteiskunnan taloudelliset\nolosuhteet liikevoittojärjestelmän aikana olivat kuvaavasti samanlaiset\nkuin sellainen huono ruuansulatus. Kansan enemmistö oli aina katkerassa\npuutteessa kaiken suhteen, vaikka teollisuutensa kautta kykeni yllin\nkyllin kaikkia tuottamaan, mutta liikevoittojärjestelmä ei voinut\nsallia sen kuluttaa sitäkään mitä se tuotti, vielä vähemmän tuottamaan\nmitä se kykeni. Tuskin oli enemmistö saanut pahimman nälkänsä\ntyydytettyä, kun liikejärjestelmän valtasi ankarat ruuansulatuksen\ntuskat ja kaikki ylenmäärin kuormitetun järjestelmän enteet, joista =ei\nmikään muu voinut vapauttaa kuin syömättä oleminen, minkä jälkeen sama\nkokemus samalla seurauksella uudistui ja niin yhä edelleen.\"\n\n\"Voitko selittää, minkä vuoksi sellaista tavatonta nimeä kuin\nylituotanto käytettiin merkitsemään tilaa jota paremmin olisi\nnälänhätä kuvannut; miksi sellaisen tilan sanottiin aiheutuvan\nyltäkylläisyydestä, kun se silminnähtävästi oli seuraus keinotekoisesta\nkieltäytymisestä? Erotushan oli samanlainen kuin jos olisi nälkäkuumeen\nsanonut ylönsyömisestä johtuneen.\"\n\n\"Sentakia että taloustieteilijät ja oppineet luokat, joilla yksinomaan\noli sanontavalta, katselivat talouskysymystä kokonaan kapitalistien\nkannalta ja jättivät huomioon ottamatta kansan edut. Kapitalistin\nsilmillä katsellen oli se ylituotantoa, kun hän tuotteista kiskoi\nliikevoittoa, joka ne korotti kansan ostokyvyn yläpuolelle, ja\nniin muuttivat sitä hänen edukseen kirjoittivat taloustieteilijät.\nKapitalistin ja siis taloustieteilijän kannalta katsoen oli\nkysymyksessä vain markkinain tila eikä kansan. Heitä ei se liikuttanut,\nnäkikö kansa nälkää vai ylellisyydessäkö eli; ainoana kysymyksenä oli\nmarkkinain tila. Heidän ponsilauseensa että kysyntä vallitsee tarjontaa\nja tarjonta aina tyydyttää kysyntää, ei millään tavoin tarkoittanut\ninhimillisiä tarpeita sisältävää kysyntää, vaan kokonaan sitä\nkeinotekoista käsitettä jota sanottiin markkinoiksi ja joka itsessään\noli liikevoittojärjestelmän tuote.\"\n\n\"Mitä olivat markkinat?\"\n\n\"Markkinat merkitsivät sitä joukkoa jolla oli rahaa millä ostaa. Ne\njoilla ei ollut rahaa eivät olleet olemassakaan markkinain kannalta\nkatsoen, ja kun suhteellisesti kansalla oli vähän rahaa, oli se vain\npieni osa markkinoista. Markkinain tarpeet olivat niiden tarpeita\njoilla oli rahaa millä tarpeitaan tyydyttää. Loput, joilla oli tarpeita\nyllinkyllin, mutta ei rahaa, eivät tulleet kysymykseen, vaikka heitä\noli sata siinä missä rahakkaita oli yksi. Markkinat olivat täynnä,\nkun ne joilla rahaa oli olivat tarpeeksi saaneet, vaikka kansan\nenemmistöllä vain hiukan oli eikä useilla ollut mitään. Markkinat\nolivat runsaasti varustetut, kun hyvinvoivat olivat tyydytetyt, vaikka\nnälkäänäkevä ja alaston lauma kaduilla saattoi kapinoida.\"\n\n\"Saattaisiko nykyaikana olla mahdollista että yhtaikaa olisi olemassa\ntäydet varastohuoneet ja nälkäinen, alaston kansa?\"\n\n\"Ei tietenkään. Mitään ylituotannon tapaista ei nykyään voisi syntyä,\nennenkuin jokainen olisi tyydytetty. Meidän järjestelmämme on niin\nlaitettu ettei missään voi olla liian vähän niin kauan kuin jossakin\non liian paljon. Mutta vanhalla järjestelmällä ei ollut mitään\nverenkiertoa.\"\n\n\"Millä nimellä esi-vanhempamme kutsuivat niitä erinäisiä taloudellisia\nselkkauksia jotka he ylituotannon vaikutukseksi laskivat?\"\n\n\"He sanoivat niitä liikepuliksi. Se on, alituinen runsauden tila\noli vallitseva jota saattaa sanoa kroonilliseksi pulaksi, mutta\nalituisesta kulutuksen ja tuotannon välisestä ristiriitaisuudesta\ntuon tuostakin syntyneet jätteet kasaantuivat niin valtaviksi että\nmelkein seisauttivat liikkeen. Milloin tämä tapahtui he sanoivat\nsitä erotukseksi alituisesta liiallisesta runsaudesta pulaksi tai\nhämmingiksi sen sokean kauhun takia jonka se sai aikaan.\"\n\n\"Minkä syyksi he näitä pulia sanoivat?\"\n\n\"Melkein kaiken muun syyksi, mutta ei todellisen ja selvän vaikuttimen.\nLaaja kirjallisuus näyttää syntyneen siitä asiasta. Sitä on hyllyttäin\nmuseossa ja olen koettanut käydä sen, läpi tai ainakin silmäistä\nsitä tämän tutkimukseni yhteydessä. Elleivät ne kirjat olisi niin\nhämäriä tyyliltään olisivat ne sangen hauskoja juuri sen erinomaisen\nälykkäisyyden takia jota kirjoittajat osottavat väistäessään niiden\nasiain luonnollista ja ilmeistä selitystä joista he puhuvat. He\ntähtitieteeseenkin vetoavat.\"\n\n\"Mitä tarkoitat?\"\n\n\"Luokka kaiketi arvelee että puhun päättömiä, mutta tosiasia on että\nkuuluisimpia teorioja, joiden nojalla esi-vanhempamme selittivät\nliikkeen ajoittaisia riutumisia jotka liikevoittojärjestelmästä\nsyntyivät, oli niin sanottu auringon-pilkku-teoria. Yhdeksännentoista\nvuosisadan ensi puoliskolla sattui ankaria liikepulia aina kymmenen\ntai yhdentoista vuoden päästä. Sattui myös auringon pilkut\nolemaan näkyvillä keskimäärin joka kymmenes vuosi, ja muuan etevä\nenglantilainen taloustieteilijä päätteli että nämä auringon pilkut\nsynnyttivät pulat. Myöhemmin näyttää kuin tämä teoria olisi havaittu\nepätyydyttäväksi ja sen sijaan syntyi, luottamuksen-puute selitys.\"\n\n\"Ja mikä se oli?\"\n\n\"En ole voinut siitä kokonaan saada selvää; mutta järkiperäiseltä\ntuntui arvella että luottamuksen puutteen on täytynyt melkoisesti\nkehittyä taloudellisessa järjestelmässä joka sellaisia tuloksia sai\naikaan.\"\n\n\"Marion, minä pelkään että sinä et myötätuntoisuutta liitä esi-isiemme\ntoiminnan tutkimiseen, ja ilman myötätuntoisuutta emme toisia voi\nymmärtää.\"\n\n\"Minä pelkään että he ovat hiukan liian vieraita minun ymmärtää.\"\n\nLuokka nauraa kikatteli ja Marion sai luvan istua.\n\n\nJOHN PUHUU KILPAILUSTA.\n\n\"No, John\", sanoi opettaja, \"nyt kysymme sinulta muutamia kysymyksiä.\nMe olemme nähneet minkälaisen toimituksen kautta alituinen tavarain\nylenpalttius markkinoilla aiheutui liikevoittojärjestelmän toiminnasta\njoka saattoi tuotteet yläpuolelle varsinaisen kansan ostokyvyn\nulottuvilta. Mikä merkittävä luonteenomainen ja pääasiallinen piirre\nesi-isiemme liikejärjestelmässä syntyi siten tuotetusta tavarain\nylenpalttisuudesta?\"\n\n\"Minä luulen että tarkoitatte kilpailua\", sanoi poika.\n\n\"Niin. Mitä oli kilpailu ja mikä sen aiheutti, eritoten kapitalistien\nvälisen kilpailun?\"\n\n\"Se aiheutui, kuten jo viittasitte, varsinaisen yleisön kulutusvoiman\npuutteesta, joka vuorostaan syntyi liikevoittojärjestelmästä. Jos\npalkkalaiset ja alkuperäiset tuottajat olisivat saaneet tarpeeksi\nostovoimaa voidakseen saada haltuunsa markkinoilla tarjolla olevasta\ntuotteitten kokonaissummasta heidän lukunsa vastaavan määrän, olisivat\nmarkkinat tavaroista tyhjentyneet ilman mitään ponnistuksia myyjäin\npuolelta, sillä ostajat olisivat etsineet myyjiä ja heitä olisi ollut\nkylliksi kaikki ostaakseen. Mutta kun syvien rivien ostokyky heidän\ntuotteillensa kuormitetun liikevoiton vuoksi oli aivan riittämätön\nnäitä tuotteita markkinoilta lunastamaan, seurasi luonnollisesti ankara\nkilpailu tuotantoa ja jakoa johtavain kapitalistien kesken siitä kuka\nsai mahdollisimman paljon niukasta ostajajoukosta kääntymään hänen\nsuunnallensa. Kokonaisosto ei luonnollisesti voinut dollariakaan\nlisääntyä ilman suhteellista ja todellista kansan ostovoiman lisäystä,\nmutta mahdollista oli ponnistusten avulla muuttaa se erikoinen suunta\njota kohti tämä ostovoima oli työnnettävä, ja se oli kilpailun ainoa\ntarkoitus ja vaikutus. Esi-isämme pitivät sitä erinomaisen nerokkaana\nasiana. He sanoivat sitä liikkeen sieluksi, mutta kuten olemme nähneet\noli se vain liikevoittojärjestelmän kulutusta kahlehtivan vaikutuksen\nmerkki.\"\n\n\"Mitkä olivat ne keinot joita tuotantoa ja vaihtoa johtavat\nkapitalistit käyttivät saattaakseen liikkeen käyntiin, kuten he\nsanoivat?\"\n\n\"Ensiksikin suoranainen ostajain houkutteleminen ja häpeämätön\nitsekurikin tavarain kehuminen, jota myyjä ja hänen kielenkantajansa\ntoimittivat, sekä rajaton kilpamyyjäin ja heidän tavarainsa\nhäpäiseminen. Tunnoton ja rajaton vääristely oli niin yleinen\njohtosääntö liikkeessä että jos siellä täällä myyjä puhui totta ei\nhäntä uskottu. Historia todistaa että valehteleminen aina on ollut\nenemmän tai vähemmän yleistä, mutta yhdeksännellätoista vuosisadalla\ntäysin kehittynyt kilpailujärjestelmä vasta teki siitä koko maailman\nelämisehdon. Isoisiemme mukaan -- ja varmaankin piti tietää -- oli\nvääristely ainoa liikevoittojärjestelmän koneistossa tarvittava öljy,\nja sen kysyntä oli rajoittamaton.\"\n\n\"Eikä koko tämä valeitten valtameri, sanot sinä, lisännyt eikä voinut\nlisätä kulutettujen tavarain kokonaissummaa dollarinkaan arvosta.\"\n\n\"Eipä tietenkään. Ei mikään, kuten jo sanoin, voinut lisätä\nsitä, paitsi kansan ostovoiman lisäys. Houkuttelujärjestelmä eli\nilmoittaminen, kuten sitä sanottiin, sen sijaan että olisi lisännyt\nkokonaismyyntiä, pyrki sitä voimakkaasti vähentämään.\"\n\n\"Miten niin?\"\n\n\"Koska se oli luonnottoman kallista ja kustannukset tuli lisätä\ntavarain hintaan ja jäivät kuluttajan maksettaviksi, joka sen vuoksi;\nsaattoi ostaa juuri niin paljon vähemmän kuin jos hänet olisi jätetty\nrauhaan ja tavarain hinta olisi alennettu ilmoittamissäästöllä.\"\n\n\"Sinä sanot että ainoa keino millä kulutusta olisi saattanut: lisätä\noli kansan käsissä olevan ostovoiman lisääminen suhteellisesti\nostettavissa oleviin tavaroihin nähden. Esi-isämmehän väittivät että\njuuri tämän vaikutti kilpailu. He väittivät että se oli voimakas keino\nhintojen alentamiseksi ja liikevoiton määrän pienentämiseksi, ja siten\nsuhteellisesti kohotti syvien rivien ostokykyä. Oliko tämä väite hyvin\nperusteltu?\"\n\n\"Kapitalistien keskinäinen kilpailu\", vastasi poika, \"koettaessaan\nhoukutella ostajia yllytti heitä kyllä myymään alle toistensa hintojen\nalentamalla varsinaisia hintoja, mutta harvoin nämä nimelliset\nalennukset, vaikka usein näköjään hyvinkin suuria, todella tuottivat\najan pitkään mitään taloudellista hyötyä kansalle kokonaisuudessaan,\nsillä ne tavallisesti aiheutuivat tarkoituksista jotka tekivät\nmitättömiksi niiden käytännöllisen arvon.\"\n\n\"Ole hyvä ja selitä se tarkemmin.\"\n\n\"No niin, kapitalisti luonnollisesti mieluummin halusi alentaa\ntavarainsa hintaa sillä tavalla, jos mahdollista, ettei hänen\nliikevoittonsa olisi alentunut, ja sitä varten hän tutkiskeli.\nTässä tarkoituksessa hän käytti useampia keinoja. Ensimmäinen oli\nniiden tavarain laadun ja todellisen arvon alentaminen joiden hinta\nnimellisesti laskettiin. Tämä tapahtui väärentämisen ja petostyön\navulla, ja se tapa ulottui yhdeksännellätoista vuosisadalla\nteollisuuden ja kaupan kaikille haaroille ja käsitti jotenkin kaikki\ntavarat joita ihmiset kuluttivat. Tapa kehittyi niin pitkälle, kuten\nhistoria meille kertoo, ettei kukaan voinut milloinkaan olla varma,\noliko ostamansa tavara se mikä se näytti olevan taikka sanottiin\nolevan. Koko liikeilmasto oli väärennysten myrkyttämä. Teollisuuden\ntärkeimmillä aloilla toimivain kapitalistien harrastuksena oli laskea\nmarkkinoille tavaraa joka varta vasten oli tehty mahdollisimman\nvähän aikaa kestäväksi, jotta sitä pian tarvitsi uudelleen ostaa.\nHe opettivat koneensakin epärehellisiksi ja lahjoivat teräksen ja\nvasken. Sen ajan umpisokeatkin ihmiset ymmärsivät näiden hinnan\nalennusten pintapuolisuuden ja käyttivät lausemuotoa, 'halpaa ja\nhuonoa', joka merkitsi halvennettuja tavaroita. Kaikki tämän laatuiset\nalennukset, se on selvää, maksoivat kuluttajalle kaksi dollaria kutakin\ndollaria kohti jonka ne hänelle näyttivät säästävän. Yksinkertaisena\nesimerkkinä liikevoittojärjestelmän aikaisten hinnan alennusten\nkokonaan petollisesta luonteesta olkoon mainittu että yhdeksännentoista\nvuosisadan lopulla Amerikassa, kun melkein taikamaisia keksintöjä oli\nhavaittu jalkineitten valmistuskustannusten alentamiseksi, oli yleisenä\nsananpartena että vaikka kenkien hinta oli melkoisesti huokeampi kuin\nviisikymmentä vuotta takaperin, jolloin ne käsin tehtiin, olivat\nmyöhemmin valmistetut kengät niin paljon kehnompia laadultaan että\nniiden käyttäminen tuli aivan yhtä kalliiksi kuin entistenkin.\"\n\n\"Olivatko väärennys ja petostyö ainoat keinot joiden avulla hintojen\nvalealennuksia toimeen pantiin?\"\n\n\"Oli kaksi muuta keinoa. Ensimmäistä käytettiin siten että kapitalisti\ntavarain hintaa alentaessaan pelasti liikevoittonsa ottamalla\nalennuksen työväestölleen maksamistaan palkoista. Tällä keinolla\nhinnan alennukset sangen yleisesti toimeen pantiin. Tietysti tämä\nmenettely supisti yhteiskunnan ostokykyä samalla määrällä millä\npalkkoja oli alennettu. Tällä tavoin erikoinen kapitatalistijoukkue\npalkkoja alentamalla saattoi myyntiänsä jouduttaa jonkun ajan, kunnes\ntoiset kapitalistit samoin palkkoja alensivat. Perin perältä se ei\nketään auttanut, ei kapitalistiakaan. Kolmas tapa näistä hinnan\nalennusten kolmesta päälaadusta aiheutui kilpailusta -- nimittäin,\ntyötä säästävistä koneistoista ja muista keksinnöistä joita käytäntöön\nottamalla kapitalisti saattoi erottaa työväkensä. Tavarain hinnan\nalennus perustui tässä samoin kuin edellisessäkin tapauksessa maksetun\npalkkasumman vähenemiseen, ja sentakia se merkitsi vähentynyttä\nostokykyä yhteiskunnassa, mikä lopullisena vaikutuksena tavallisesti\nteki mitättömäksi hinnan alennuksen edun ja useasti enemmänkin kuin\nmitättömäksi.\"\n\n\"Sinä olet osottanut\", sanoi opettaja, \"että useimmat kilpailun\nvaikuttamat hinnan alennukset olivat joko alkuperäisten tuottajain\ntai lopullisten kuluttajain kustannettavia alennuksia, vaan eivät\nliikevoiton alennuksia. Tarkoitatko että kapitalistien kilpailu\nliikkeestä ei milloinkaan saanut aikaan liikevoiton alennuksia?\"\n\n\"Epäilemättä se sai niitäkin aikaan maissa missä\nliikevoittojärjestelmän pitkäaikainen toiminta oli kasaannuttanut\nliikakapitaalin jonka täytyi sijoituksesta ankarasti kilpailla;\nsellaisten olosuhteiden vallitessa hinnan alennukset, vaikka olivatkin\nliikevoiton uhrausten seurauksia, tulivat tavallisesti liian myöhään\nvoidakseen lisätä kansan kulutusta.\"\n\n\"Miten liian myöhään?\"\n\n\"Koska kapitalisti luonnollisesti ei tahtonut uhrata liikevoittoansa\nhinnan alentamiseksi niin kauan kuin hän saattoi alennuksen\nkustannukset ottaa työväestönsä palkoista taikka ensimmäiseltä\ntuottajalta. Se on, vasta kun työtä tekevät luokat oli riistetty\nmahdollisimman lähelle olemassa olon alinta määrää kapitalisti päätti\nuhrata osan liikevoittoaan. Silloin oli liian myöhäistä kansan saada\netua alennuksesta. Kun kansa oli sille kannalle joutunut, ei sitä\nollut elähyttämässä minkäänlainen ostokyky. Mikään muu ei voinut sitä\nauttaa kuin tarpeitten ilmaiseksi antaminen. Sentakia me huomaamme että\nyhdeksännellätoista vuosisadalla hinnat aina olivat alhaisimmat niissä\nmaissa missä väestö oli toivottomimmin köyhää. Tältä kannalta katsoen\noli yhteiskunnan taloussuhteissa huono merkki se, kun kapitalisti piti\nvälttämättömänä todellisesti liikevoittoansa uhrata, sillä se oli selvä\ntodistus siitä että työtä tekevä luokka oli puristettu niin lujalle\nettei sitä enää voitu puristaa.\"\n\n\"Siis itse asiassa kilpailu ei liikevoittojärjestelmää lieventänyt?\"\n\n\"Minä arvelen ilmeisen selväksi käyneen että se oli sille sangen\ntuhoisa raskautus. Kapitalistien epätoivoinen kilpailu niukkain\nmarkkinain osuudesta jonka heidän oma liikevoittonsa ottaminen oli\nsupistanut ajoi heidät käyttämään vilppiä ja petomaisuutta ja pakotti\nkovasydämmisyyteen, jommoiseen me emme voi uskoa ihmisolentojen\nsyypäiksi joutuvan vähemmän ahdistuksen aikana.\"\n\n\"Mikä oli kilpailun yleinen taloudellinen vaikutus?\"\n\n\"Se oli käytännössä kaikissa teollisuushaaroissa ja ajan pitkään\nalituisesti veti alaspäin kaikkia kansan luokkia, niin kapitalisteja\nkuin ei-kapitalistejakin, yhtä vastustamattomasti ja yleisesti\nkuin painovoima. Ne sen ensiksi tunsivat joilla ei mitään ollut ja\nfarmariomistajat jotka lähes mitään omistamatta olivat melkein saman\npuristuksen alaisina etsiessään suoraa menekkiä tuotteilleen kuin\npalkkalaiset etsiessään työnsä suoranaisia ostajia. Nämä luokat\nolivat sen kilpailun ensimäisiä uhreja jonka vallitessa liikanaisesti\nkuormitetuilla markkinoilla myytiin tavaroita ja ihmisiä. Sitten tuli\nvuoro pikku kapitalisteille, kunnes lopuksi jälellä olivat vain suuret,\nja nämä huomasivat olevan itsesäilymiseksi välttämätöntä itseänsä\nsuojelemisen kilpailun kymmenysten ottojärjestelmää vastaan edut\nyhdistämällä. Vallankumouksen edellisen aikakauden ajan merkkejä oli\ntämä taipumus suurkapitalisteilla: etsiä suojaa kilpailun hävittävistä\nvaikutuksista siten että liikeyritykset yhdistettiin suuriksi\ntrusteiksi tai syndikaateiksi.\"\n\n\"Jos otaksumme että vallankumous ei olisi tullut keskeyttämään tätä\nmenettelyä, niin olisiko järjestelmä, jonka aikana kapitaali ja kaiken\nliikkeen vallinta olisi yhdistetty harvojen käsiin, ollut pahempi\nyleisille eduille kuin kilpailun vaikutus?\"\n\n\"Sellainen liittoutunut järjestelmä olisi tietysti ollut sietämätöntä\nitsevaltiutta, jonka iestä, jos se kerran olisi hyväksytty,\nihmissuku tuskin koskaan olisi kyennyt särkemään. Siinä suhteessa\nyksityiskapitalismi liittoutuneen rahavallan alaisena, mikä\nvallankumouksen aikaan uhkasi päästä vallitsevaksi, olisi ollut\npahempi uhka maailman tulevaisuudelle kuin kilpailujärjestelmä; mutta\nmolempain järjestelmäin välittömään vaikutukseen nähden inhimillisessä\nhyvinvoinnissa oli yksityiskapitalismilla liittoutuneessa muodossa\nehkä muutamia edullisimpia kohtia. Virkavaltaisena ollen olisi se toki\nhiukan mahdollisuutta luovuttanut hyväntahtoiselle itsevaltiaalle,\njotta se olisi voinut olla järjestelmää parempi ja hiukan parantaa\nkansan tilaa, mutta sitä ei kilpailu suvainnut kapitalistien tehdä.\"\n\n\"Mitä sillä tarkoitat?\"\n\n\"Tarkoitan, ettei kilpailun aikana kapitalistin paremmille\ntunteille jäänyt minkäänlaista vapautta vaikka hänellä sellaisia\nolisi ollutkin. Hän ei voinut olla parempi kuin vallitsevana oleva\nsysteemi. Jos hän yritti sitä, murskasi systeemi hänet. Hänen oli\nseurattava kilpailijoittensa määräämää polkua tai epäonnistuttava\nliikeyrityksissään. Millaisia konnankujeita tai julmuuksia hänen\nkilpailijansa keksivätkään, hänen oli heitä jäljiteltävä tai luovuttava\ntaistelusta. Kavalin, halpamielisin ja konnamaisin kilpailijoista, se,\njoka sorti työväkensä alimmalle asteelle, väärensi enimmin tavaroitaan\nja paraiten osasi valehdella, määräsi tien muille.\"\n\n\"Luonnollisesti sinä, John, jos olisit elänyt vallankumouksellisen\nagitatsioonin alkupuoliskolla, olisit vähän suosinut sen aikuisten\nuudistajain mielipiteitä, jotka pelkäsivät, että suuret monopoolit\nlopettaisivat kilpailun.\"\n\n\"En voi sanoa, olisinko ollut viisaampi kuin muutkaan sen\naikuiset siinä tapauksessa\", vastasi poika, \"mutta otaksun, että\nkiitollisuudelleni monopolisteja kohtaan siitä, että he hävittävät\nkilpailun, olisi vetänyt vertoja ainoastaan haluni hävittää\nmonopolistit tehdäkseni sijaa yleiselle omistusoikeudelle.\"\n\n\nROBERT KERTOO IHMISTEN LIIKARUNSAUDESTA.\n\n\"Nyt, Robert\", sanoi opettaja, \"John on kertonut meille, miten\nvoittojärjestelmästä johtunut tuotteiden ylituotanto aiheutti kilpailua\nkapitalistien kesken tavaroittensa myynnissä ja mitkä seuraukset siitä\nsyntyivät. Kuitenkin löytyi toistakin lajia liiallista runsautta\nvoittojärjestelmästä johtuen. Mitä se oli?\"\n\n\"Oli olemassa liiaksi ihmisiä\", vastasi Robert. \"Ostokyvyn puute\nkansan puolelta johtuen joko työn puutteesta tai alhaisista palkoista,\naiheutti tuotteiden menekin vähentymistä ja tämä taasen merkitsi\ntappiota tuottajille. Täyteensullotut varastohuoneet merkitsivät\nsulettuja tehtaita ja työtöntä ihmisjoukkoa, joka ei voinut saada\ntyötä -- toisin sanoen ylituotanto tavaramarkkinoilla synnytti\nvastaavaa ylipaljoutta työmiesmarkkinoilla. Ja samalla tapaa\nkuin ylituotanto synnytti kapitalistien kesken kilpailua myymään\ntavaroitaan, synnytti myöskin ylipaljous työmarkkinoilla yhtä ankaraa\nkilpailua työntekijäin kesken myymään työtään. Kapitalistit, jotka\neivät voineet löytää ostajia tuotteilleen, menettivät siten rahansa,\nmutta ne, joilla ei ollut muuta myytävänä kuin voimansa ja taitonsa\neivätkä niitä saaneet kaupan, olivat vaarassa nääntyä. Kapitalisti\nvoi, ellei hänen tavaransa ollut pilautuvaa laatua, odottaa parempaa\nkauppa-aikaa, mutta työmiehen oli löydettävä työlleen heti ostaja tai\nkuoltava. Ja tähän kyvyttömyyteen nähden odottaa itselleen sopivaa\nmarkkina-aikaa oli maanviljelijä, tosin myös muodollisesti kapitalisti,\nainoastaan hiukan paremmassa asemassa kuin palkkatyöläinen, kun hänen\nkapitaalinsa pienuuden vuoksi oli mahdoton säilyttää tuotteitaan\nkuten palkkalaisenkin oli mahdoton tulla työtään myymättä toimeen.\nPalkkatyöläisen välttämätön pakko myydä heti työnsä millä ehdoilla\ntahansa ja pikku kapitalistien myydä tavaransa olivat juuri ne keinot,\njoiden avulla suurkapitalistit kykenivät alituisesti alentamaan\npalkkoja ja hintoja tuottajien tavaroille.\"\n\n\"Ja oliko tämä ihmisten liikarunsaus olemassa vain palkkalaisten ja\npikku tuottajain kesken?\"\n\n\"Päinvastoin, jokainen elinkeino, jokainen toimi, jokainen työ ja\njokainen ammatti, oppineittenkin, oli samoin tulvillaan väkeä,\nja kaikki jotka kussakin työssä olivat katselivat jokaista uutta\ntulokasta epäluuloisin silmin, nähden hänessä uuden kilpailijan\nelämän taistelussa, jonka hän teki jälleen vaikeammaksi kuin se ennen\nollut oli. Näyttää siltä kuin näinä aikoina kellään ihmisellä ei\nolisi ollut tyydytystä työstään, vaikka olisi ollut miten itsensä\nkieltävä ja uuttera, sillä häntä täytyi alituiseen kiusata tunne että\nystävällisempää olisi seisoa syrjässä ja antaa toisen työtä tehdä ja\nmaksun saada koska kukin tiesi ettei ollut kaikille työtä ja palkkaa.\"\n\n\"Sanohan meille, Robert, eivätkö esivanhempamme käsittäneet kuvaamasi\naseman tosiseikkoja? Eivätkö he nähneet että tämä ihmisten liikarunsaus\nosotti jotakin olevan vinossa yhteiskunnan järjestyksessä?\"\n\n\"Varmaankin. He tunnustivat olevansa siitä suuresti huolissaan.\nLaaja kirjallisuus oli syntynyt keskusteltaessa, miksi ei ollut\nkylliksi työtä maailmassa missä kuitenkin niin paljon enemmän työtä\nnähtävästi tarvittiin, kuten yleinen köyhyys osotti. Kongressit ja\nlainlaatijakunnat nimittelivät alinomaa oppineitten miesten lautakuntia\ntutkimaan ja antamaan lausuntonsa asiasta.\"\n\n\"Ja selittivätkö nämä oppineet miehet että asia selvästi aiheutui\nliikevoittojärjestelmän välttämättömästä seurauksesta, se kun ylläpiti\nja alituisesti laajensi kuilua yhteiskunnan tuotanto- ja kulutusvoiman\nvälillä?\"\n\n\"Ei, herran nimessä! Liikevoittojärjestelmän arvostelu olisi ollut\njulkeata jumalanpilkkaa. Oppineet miehet sanoivat sitä ratkaisua vailla\nolevaksi kysymykseksi -- työttömyyskysymykseksi -- ja jättivät sen\nsilleen umpiongelmana. Esivanhempaimme suosittuna tapana oli väistää\nkysymyksiä joihin he eivät voineet vastata käymättä omin etujensa\nkimppuun ja sanoa niitä ratkaisemattomiksi kysymyksiksi sekä jättää ne\nsillensä jumalallisen kaitselmuksen ymmärtämättöminä salaisuuksina.\"\n\n\"On ollut olemassa muuan filosoofi, Robert, -- eräs englantilainen --\njoka tutki perinpohjin tätä voittojärjestelmän aiheuttaman miesten\nliiallisuuden synnyttämää vaikeutta. Hän esitti ainoan keinon välttää\nylituotantoa siinä tapauksessa, että voittojärjestelmä pysytetään\nvoimassa. Muistatko hänen nimeään?\"\n\n\"Luulen että tarkoitatte Malthusta.\"\n\n\"Juuri niin. Mikä oli hänen suunnitelmansa?\"\n\n\"Hän neuvoi köyhälistöä ainoana keinonaan välttääkseen nälkäkuolemaa\n-- olemaan syntymättä -- toisin sanoen, tarkoitan, että hän neuvoi\nköyhiä ihmisiä olemaan synnyttämättä lapsia. Tämä vanhus oli ainoa koko\njoukosta, joka meni voittojärjestelmän juuriin saakka ja huomasi, ettei\nmaan päällä ollut tilaa sille ja ihmiskunnalle. Jos voittojärjestelmä\nkatsottiin Jumalan määräämäksi välttämättömyydeksi, ei hänen mielestään\nvoinut olla epäilemistäkään, että ihmiskunnan oli olosuhteiden\npakosta hävittävä maan päältä. Kansa kutsui Malthusta kylmäveriseksi\nfilosoofiksi. Kenties hän sitä olikin, mutta varmasti oli ainoastaan\npaljasta ihmisrakkautta, että niin kauaksi kuin voittojärjestelmää\nlöytyi maailmassa punainen lippu oli pystytettävä tähdellemme\nvarotukseksi ihmissieluille olemaan sille laskeutumatta paitsi omalla\nvastuullaan.\"\n\n\nEMILY OSOTTAA SUURTEN JOHTOPUTKIEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYDEN.\n\n\"Olen täydellisesti yhtä mieltä kanssasi, Robert\", sanoi\nopettaja, \"ja nyt, Emily, pyydämme sinua ryhtymään johtamaan\nmeitä käsitellessämme edelleen tätä mieltäkiinnittävää vaikkakaan\nei hyödyttävää kysymystä. Tuotannon ja menekin taloudellista\njärjestelmää, jonka kautta kansakunta elää, voidaan hyvin verrata\nvesisäiliöön, joka on varustettu täyttöputkella, edustaen tuotantoa,\njota myöten vettä pumpataan säiliöön ja tyhjennysputkella, edustaen\nmenekkiä, jonka kautta vesi juoksee säiliöstä. Kun vesisäiliö on\ntieteellisesti rakennettu, vastaavat täyttö- ja tyhjennysputki\ntoisiaan vedenkuljetuskyvyssään niin että vesi poistuu säiliöstä\nyhtä nopeasti kuin se siihen juokseekin eikä mitään ylitulvausta\nsynny. Esi-isiemme voittojärjestelmän aikana kuitenkin oli rakenne\ntoisenlainen. Sen sijaan että olisi vastannut tuotantoa edustavaa\ntäyttöputkea vedenkuljetuskyvyssään, oli tyhjennysputki puoleksi tai\nkahdeksi kolmanneksi osaksi suljettu voiton vesisululla niin ettei se\nkyennyt kuljettamaan pois kuin sanokaamme puolet tai kolmannen osan\nvesimäärästä, joka säiliöön pumpattiin tuotannon täyttöputken kautta.\nNo, Emily, mikä oli oleva luonnollisena seurauksena tästä vesisäiliön\ntäyttö ja tyhjennysputkien epäsuhteellisuudesta?\"\n\n\"Luonnollisesti\", vastasi tyttö, joka Emilyn nimeä mainitessa nousi\nvastaamaan, \"seurauksena tuli olemaan, että vesisäiliö tuli täyteen ja\npakotti pumput käymään puolella tai kolmannella osalla käyttövoimastaan\n-- siis tyhjennysputken työkyvyn mukaisesti.\"\n\n\"Mutta\", sanoi opettaja, \"otaksukaamme, että esi-isiemme käyttämän\nvesisäiliön suhteen seuraus tuotannon pumpun hiljentämisestä yhä\nedelleen vähensi jo ennestään liian pientä kulutuksen pumpun työkykyä\nriistämällä työväen joukolta sen vähäisenkin ostokyvyn, joka heillä\nennen oli ollut työn palkan tai tuotannon hinnan muodossa.\"\n\n\"Siinä tapauksessa\", vastasi tyttö, \"on selvää, että kun tuotannon\nvähentäminen ainoastaan esti eikä suinkaan kiiruhtanut kulutuksen\navulla parannusta, ei voinut löytyä muuta keinoa estää koko laitoksen\nkäynnin pysähtymistä kuin vapauttaa liika paine vesisäiliöstä avaamalla\ntuhlausputket.\"\n\n\"Juuri niin. Nyt pystymme käsittämään miten tärkeä osa tuhlausputkilla\noli esi-isiemme talousjärjestelmässä. Me olemme nähneet, että sen\njärjestelmän aikana kansan suuri joukko möi työnsä tai tuotantonsa\nkapitalisteille, mutta eivät kyenneet ostamaan takaisin ja käyttämään\nkuin pienen osan työnsä tai tuotantonsa lopputuloksista, loppu\njääden voittona kapitalistien käsiin. Nyt taasen kapitalistit ollen\nlukumäärältään ainoastaan pieni joukko voivat kuluttaa ainoastaan\npienen osan kokoontuneesta voitosta ja sen vuoksi, jos he eivät saaneet\nsitä mitenkään kaupaksi, oli tuotannon lakattava, koska kapitalistit\nomistivat täydellisesti kaikki tuotannon lähteet eivätkä sen vuoksi\nnähneet mitään syytä lisätä ylijäämää, jota he eivät saaneet kaupaksi.\nKaiken lisäksi vielä samassa suhteessa kuin kapitalistit menekin\npuutteessa vähensivät tuotantoa, samassa suhteessa kansan suuri\njoukko, kun se ei löytänyt ketään, joka heidät olisi palkannut tai\nostanut heidän työnsä sen tuotteet myydäkseen uudelleen, menetti sen\nvähäisenkin kulutuskyvyn, joka sillä oli ennen ollut ja yhä suuremmassa\nmäärässä kokoontui tuotteita kapitalistien käsiin. Kysymykseksi jäi\nsilloin miten menettelivät kapitalistit, kulutettuaan kaiken mitä he\nvoivat tuotteistaan omiksi tarpeikseen, ylijäämän kanssa tehdäkseen\nsijaa uusille tuotteille?\"\n\n\"Ymmärrettävästi\", vastasi tyttö Emily, \"jos ylituotteet olivat\nkulutettavat vapautuakseen ylipaljoudesta, ensimmäisenä ehtona oli,\nettä ne täytyi kuluttaa sillä tavalla, ettei niistä voinut olla\nkäytännöllistä hyötyä. Ne täytyi ehdottomasti hävittää -- kuten mereen\nvettä heittämällä. Tämä voitiin toteuttaa käyttämällä ylituotteita\nylläpitämään työläisjoukkoja, joita käytettiin tuotteettomilla\ntyöaloilla. Tätä hyödytöntä työtä oli kahta lajia -- ensimmäistä\nkäytettiin turhaan teollisuus ja kauppakilpailuun, toista käytettiin\nylellisyyden tarkoituksia ja palveluksia varten.\"\n\n\"Kerropa meille jotain kilpailussa käytetystä hyödyttömästä\ntyönkulutuksesta.\"\n\n\"Tällaisia olivat sellaiset teollisuus ja kauppayritykset, joita ei\nvaatinut mikään menekin kasvaminen, vaan joiden ainoa tarkoitusperä oli\nainoastaan toisten kapitalistien yritys kukistaa toisen kapitalistin\nliike.\"\n\n\"Ja aiheuttiko tämä suurta työn tuhlausta?\"\n\n\"Sen suuruudesta voi saada käsityksen sinä aikana vallinneesta\npuheenparresta, että yhdeksänkymmentä viisi prosenttia teollisuus\nja kauppayrityksistä epäonnistui, joka ainoastaan merkitsi, että\nsuhteellisesti sellaisessa määrässä kapitalistit tuhlasivat\nrahansijoituksiaan koettaessaan ryhtyä täyttämään tarpeita, joita\njoko ei ollut olemassa tai jotka jo olivat tyydytetyt. Jos tämä\narviolasku on edes lähelläkään totuutta, on se omiaan antamaan\nkäsityksen niistä suunnattomista kokoontuneitten voittojen määristä,\njoita: tuhlattiin täysin hukkaan kilpailun aiheuttamiin menoihin. Ja\nmuistettava on myöskin, että kun kapitalisti onnistui syrjäyttämään\ntoisen ja anastamaan tämän liikkeen, oli kapitaalin kokonaistuhlaus\nyhtä suuri kuin jos hän olisi epäonnistunutkin, ainoana erona ollen,\nettä tässä tapauksessa tuli hävitetyksi edellisen sijoittajan\npääoma uudistulokkaan pääoman asemasta. Jokaisessa maassa, joka oli\nsaavuttanut jonkunkaan verran taloudellista kehitystä, löytyi monin\nverroin enemmän liikeyrityksiä, kuin mille löytyi liikettä ja monin\nverroin enemmän sijoitettua pääomaa, kuin mille voi saada voittoa.\nAinoa keino, miten uutta pääomaa voitiin sijoittaa liikkeeseen oli\nkukistamalla ja hävittämällä vanhan pääoman, joka jo ennemmin oli\ntullut sijoitetuksi. Tämä ainaisesti kasvava voittojen kokoontuminen,\njoka etsi itselleen markkinoita, joita kuitenkin juuri esti kasvamasta\nsamat voitot, synnytti kapitalistien kesken pakon kilpailuun, jonka\nmeille säilyneitten kertomusten mukaan on täytynyt olla kulovalkean\ntapainen pääomaan tekemänsä hävittävän vaikutuksen vuoksi.\"\n\n\"Kerropa meille sitten jotain toisesta suuresta voittojen\ntuhlaustavasta, jonka avulla säiliön sulloutumista kylliksi\nlievennettiin salliakseen tuotannon edelleen jatkua -- se tahtoo sanoa,\nvoittojen kulutusta työn käyttämisen kautta ylellisyyden palveluksessa.\nMitä oli ylellisyys?\"\n\n\"Käsite ylellisyys verrattuna yhteiskunnan tilaan ennen vallankumousta\nmerkitsi varakkaiden harjoittamaa rikkauksien ylenmääräistä tuhlausta\nhienostuneen aistillisuuden tyydyttämiseksi samalla aikaa kuin kansan\nsuuret joukot kärsivät puutetta tärkeimmistäkin elinehdoistaan.\"\n\n\"Mitä erityisiä lajeja rikkaiden harjoittamaa ylellistä tuhlausta\nlöytyi?\"\n\n\"Niitä oli lukemattomia eri lajeja kuten esimerkiksi kalliiden\npalatsien rakentaminen asunnoiksi ja niiden kuninkaalliseen malliin\nkoristaminen, suuren palveluskunnan pitäminen, ylellisyys ruassa,\nkomeat ajopelit, huvilaivat ja kaikenlainen rajaton tuhlaaminen\nhienoissa puvuissa ja kalliissa kivissä. Paljon nerokkuutta käytettiin\nkeksiäkseen keinoja, joiden avulla rikkaat voisivat tuhlata liikanaista\ntavaraa kansan ollessa samalla puutteessa nälkään nääntymässä.\nSuuri armeija työväkeä oli alituiseen valmistamassa lukemattomia\nerilaatuisia ylellisyyden ja komeilun esineitä ja vaatimuksia, jotka\nolivat ivallisena vastakohtana riittämättömille välttämättömillekin\nelintarpeille niiden puolella, jotka niitä valmistivat.\"\n\n\"Mitä on sinulla sanomista moraaliselta kannalta katsoen tästä\nylellisyyden tuhlauksesta?\"\n\n\"Jos koko yhteiskunta olisi päässyt tällaiselle taloudellisen\nhyvinvoinnin asteelle, joka olisi sallinut kaikkien yhden veroisesti\nnauttia ylellisyydestä\", vastasi tyttö, \"olisi niiden käyttäminen\nollut ainoastaan maun asia. Mutta tämä rikkaiden puolelta\nharjotettu omaisuuden tuhlaaminen suuren kansan enemmistön nähden,\njoka itse kärsi puutetta elämän varsinaisistakin tarpeista, oli\nkuvana epäinhimillisyydestä, joka olisi näyttänyt uskomattomalta\nsivistyneeseen kansaan nähden, ellei sitä olisi niin hyvin\ntodistettu. Huvitelkaa mielessänne joukon henkilöitä istuvan iloiten\njuhlapäivällisillä samaan aikaan kuin huoneen kaikissa nurkissa ja\nlattialla makaa joukottain lähimmäisiä kuolemaisillaan puutteesta ja\nseuraten nälkäisin silmin jokaista suupalaa, jonka juhlijat nostavat\nsuuhunsa. Ja kuitenkin kuvaa tämä täydellisesti sitä tapaa, millä\nrikkaat tuhlasivat voittojaan Amerikan, Ranskan, Englannin ja Saksan\nsuurkaupungeissa ennen vallankumousta, ainoana erona ollen, että\npuutetta kärsivät ja nälkäiset, sen sijaan että olisivat olleet itse\njuhlasalissa olivat ulkona kaduilla.\"\n\n\"Väitettiinhän silloin, vai kuinka, kapitalistien ylellisen tuhlauksen\npuolusta jäin puolelta, että he siten antoivat työtä monelle, joka\nmuuten olisi saanut olla työn puutteessa?\"\n\n\"Mutta miksi ei heillä olisi ollut työtä? Miksi olivat ihmiset\niloisia saadessaan työtä ylellisten huvitusten ja himojen tyydytysten\nhankkimisessa kapitalisteille myyden itsensä mitä likaisimpiin ja\nalentavimpiin toimiin? Se johtui yksinkertaisesti siitä, että näiden\nsamojen kapitalistien voiton ottaminen vähentämällä kansan kulutuskyvyn\nainoastaan pieneen osaan sen tuottamiskyvystä oli suhteellisesti\nsupistanut tuotteliaan työalan suuruutta, jossa järkiperäisen\njärjestelmän vallitessa tulee aina olla työtä jokaiselle tekijälle,\nkunnes kaikkien tarpeet ovat tyydytetyt, kuten nyt on asianlaita.\nPuolustaessaan ylellistä tuhlaustaan tunnustivat kapitalistit yhden\nvääryyden seuraukset oikeuttaakseen itseään tekemään toista.\"\n\n\"Kaikkien aikojen siveellisyyden opettajat\", sanoi opettaja, \"ovat\ntuominneet vääräksi rikkaiden ylellisyyden. Miksi eivät heidän\nmoitteensa aiheuttaneet mitään muutosta.\"\n\n\"Kun he eivät ymmärtäneet kysymyksen taloudellista puolta. He eivät\nhuomanneet, että voittojärjestelmän aikana voittojen ylimäärän\ntäydellinen tuhlaus hyödyttömiin kulutuksiin oli taloudellinen\nvälttämättömyys, jos tuotannon tahtoi jatkumaan, kuten huomautitte\nverratessanne sitä vesisäiliöön. Voittojen hävittäminen ylellisyyden\nkautta oli taloudellinen välttämättömyys tai käyttääksemme toista\nvertausta samanlaista kuin leikkauksen tekeminen on välttämätön\nmuutamissa tapauksissa sairaan ruumiin saastaisuuden parantamiseksi.\nMeidän tasanjakojärjestelmämme aikana jaetaan yhteiskunnan omaisuutta\nrunsaasti ja yhdenmukaisesti sen jäsenten kesken kuten veri jakautuu\nkautta koko terveen ruumiin Mutta kun, kuten vanhan järjestelmän\naikana, rikkaus oli koottuna ainoastaan yhteiskunnan jäsenten osan\nkäsiin, menetti se elähdyttävän laatunsa, kuten verenkin käy, kun\nse kokoontuu johonkin yksityiseen elimeen ja tämän kanssa samalla\ntapaa muuttui vaikuttavaksi myrkyksi, josta oli vapauduttava mistä\nhinnasta hyvänsä. Ylellisyyttä voi tällä tapaa pitää mätähaavana, jota\non pidettävä avoinna, jos tahtoo voittojärjestelmän saada jatkumaan\nmillään, tavalla.\"\n\n\"Sanot siis\", sanoi opettaja, \"että tuotannon voidakseen jatkua,\noli välttämätöntä ehdottomasti saada voittojen ylijäämä hävitetyksi\njonkunlaisen hyödyttömän kulutuksen avulla. Mutta eivätkö\nvoitonanastajat olisi voineet keksiä jotain muuta tapaa päästä\nylijäämästä järkevämmin keinoin kuin kilpailemalla toistensa\nkukistamisesta ja enemmän ihmisyyden mukaisesti kuin tuhlaamalla\nrikkauksia hienostuneitten aistillisten nautintojen tyydyttämiseksi\npuutteessa olevan enemmistön läsnäollessa?\"\n\n\"Varmasti kyllä. Jos kapitalistit olisivat vähääkään välittäneet\nkysymyksen ihmisellisestä puolesta, olisivat he voineet ryhtyä paljoa\nvähemmän pahennusta tuottaviin keinoihin vapautuakseen esteitä\ntuottavasta ylijäämästä. He olisivat voineet aika ajoin rakentaa suuria\nrovioita siitä polttouhriksi hyödyn jumalalle tai katsoen paremmaksi\nkulettaa sitä laivoilla ulapalle upotettavaksi.\"\n\n\"Helppoa on huomata\", sanoi opettaja, \"että moraaliselta näkökannalta\nkatsoen tällaiset aika ajottaiset roviot tai mereenupotukset olisivat\nolleet paljon suotuisemmat jumalille ja ihmisille kuin oli varsinainen\nylellisyyteen tuhlaaminen, joka teki ivaa kansan suuren joukon\nkipeimmistä tarpeista. Mutta miten olisi tällainen suunnitelma ollut\ntaloudelliselta kannalta arvosteltuna?\"\n\n\"Se olisi ollut yhtä edullista taloudelliselta kuin moraaliseltakin\nkannalta. Ylivoittojen hävittäminen kilpailuun ja ylellisyyteen\ntapahtui hitaasti ja vitkalleen ja sillä välin tuottava teollisuus\nkitui ja työväki odotteli työttömyydessä ja puutteessa kunnes ylijäämä\noli saatu kylliksi vähenemään antaakseen sijaa enemmälle tuotannolle.\nMutta jos ylijäämä kerrallaan, kuten äsken mainitsin, olisi tullut\nhävitetyksi, tuottava teollisuus olisi heti jälleen voinut jatkua.\"\n\n\"Mutta miten oli niiden työmiesten tila, jotka olivat kapitalistien\npalveluksessa näiden ylellisyyttä avustaessa? Eivätkö he olisi\njoutuneet työttömiksi, jos ylellisyys olisi loppunut?\"\n\n\"Päin vastoin, roviojärjestelmän aikana olisi heitä alituiseen\ntarvittu tuottavassa työssä hankkimassa polttoainetta roviolle ja tämä\nvarmastikin olisi ollut paljon ansiokkaampaa työtä kuin kapitalistien\nauttaminen tuhlaamaan hullutuksiin tuotteliaassa työssä toimivien\nlähimmäistensä työntuloksia. Mutta tärkein etu kaikista, mitä olisi\njohtunut roviojärjestelmästä, on vielä mainitsematta. Kun kansa olisi\ntehnyt muutamia tällaisia vuotuisia roviouhreja voittojärjestelmälle,\nmahdollisesti jo ensimmäisen jälkeen, on luultavaa, että se olisi\nalkanut miettiä sellaisen kirkasliekkisen opettajan edessä, ovatko\nvoittojärjestelmän siveelliset ihanuudet todellakin kyllin suuria\nkorvatakseen tällaista taloudellista uhrausta.\"\n\n\nCHARLES KUMOAA EPÄLUULON.\n\n\"No nyt, Charles\", sanoi opettaja, \"saat sinä auttaa meitä hiukan\neräässä omantunnon kysymyksessä. Me olemme yksi ja toinen kertoneet\nkerrassaan pahoja asioita voittojärjestelmästä sekä sen moraaliselta\nettä taloudelliselta puolelta käsitellen. Eiköhän voine olla\nmahdollista, että olemme tehneet sitä kohtaan vääryyttä? Emmeköhän ole\nmaalanneet siitä liian mustaa kuvaa? Oikeusopilliselta katsantokannalta\nnähden sitä tuskin olemme voineet tehdä, sillä ei löydy kyllin\nkovia sanoja oikein kuvatakseen sitä ivaa, mitä se on tehnyt koko\nihmiskunnalle. Mutta me emme mahdollisesti ole kyllin voimakkaasti\nesiintuoneet sen taloudellista voimattomuutta ja maailman tulevaisuuden\ntoivottomuutta aineelliseen hyvinvointiin nähden niin kauan kuin sitä\noli kärsittävä? Voitko puolustaa meitä tässä suhteessa?\"\n\n\"Helposti\", vastasi poika Charles. \"Täydellisempää todistusta\ntaloudellisen tulevaisuuden toivottomuudesta yksityiskapitalismin\naikana ei voisi toivoa, kuin mitä yhdeksännentoista vuosisadan\ntaloustieteilijät meille itse runsaasti antavat. Vaikkakin he\nnäyttävät olevan kykenemättömiä otaksumaankaan mitään muunlaista\nkuin yksityiskapitalismin taloudellisen järjestelmän pohjana, eivät\nhe antaneet johtaa itseään harhaan sen tuloksista. Kaukana siitä,\nettä he olisivat koettaneet lohduttaa ihmiskuntaa lupaamalla asiain\nkärsivällisellä kestämisellä kaiken parantuvan, he erityisesti\nopettivat, että voittojärjestelmän täytyy välttämättömästi jonain,\nei enää niin kaukaisenakaan aikana, johtaa teollisuuden edistyksen\nkeskeytykseen ja tuotannon paikallaan pysytykseen.\"\n\n\"Miten selittivät he sen seikan?\"\n\n\"He tunnustivat, kuten mekin teemme, korkojen ja voittojen ominaisuuden\nyksityiskapitalismin aikana kokoontua pääomaksi kapitaalisen luokan\nkäsiin, sillä välin kuin toisella puolen suuren kansanjoukon\nkulutuskyky ei kasvanut, vaan joko väheni tai pysyi ennallaan.\nTästä sopusuhtaisuuden puutteesta tuotannon ja kulutuksen välillä\nseurasi, että vaikeuden edullisesti sijoittaa pääomaa tuottavaan\nteollisuuteen täytyi lisääntyä sitä mukaa kuin täten käytettävänä\noleva pääoma lisääntyi. Kun kotimarkkinat olivat ensin täytetyt\ntuotteilla ja sitten ulkomaiset markkinat, johti kapitalistien kilpailu\nlöytää tuottavaa sijoitusta pääomalleen, ensin alennettuaan palkat\nmahdollisimman alhaisiksi, heidät tarjoomaan viimeisestä jälellä\nolevasta markkina-alueesta kilpaa alentamalla oman voittonsa alimpaan\nmääräänsä, mitä pääoman menettämisen uhalla oli mahdollinen tehdä. Alle\ntämän hinnan ei pääomaa enää voitaisi sijoittaa liikkeeseen. Siten oli\ntuotannon lakattava kasvamasta ja tultava asemillaan pysyväksi.\"\n\n\"Tätä siis, kuten sanoit, yhdeksännentoista vuosisadan\ntaloustieteilijät itse opettivat puhuessaan voittojärjestelmän\nlopputuloksesta?\"\n\n\"Juuri niin. Voisin luetella heidän huomattavimmista kirjoistaan koko\njoukon kohtia, joissa ennustetaan tällaista asiaintilaa, joka itse\nasiassa ei vaatinutkaan mitään profeettaa sitä tietämään.\"\n\n\"Miten lähellä oli maailma -- se on luonnollisesti ne kansat, joiden\nteollisuuden kehitys on kauimmaksi ehtinyt -- tätä asiain tilaa, kun\nvallankumous tapahtui?\"\n\n\"Ne olivat aivan sen partailla. Taloudellisesti enimmän kehittyneet\nmaat olivat jo yleensä täyttäneet kotimarkkinansa ja taistelivat\nepätoivoisesti lopuista ulkomaanmarkkinoista. Korkomäärä, joka osotti\nmihin määrään pääomaa oli liiaksi, oli laskeutunut Englannissa\nkahteen prosenttiin ja Amerikassa oli kolmenkymmenen vuoden kuluessa\nlaskeutunut seitsemästä ja kuudesta prosentista, viiteen, neljään ja\nkolmeen prosenttiin ja oli laskemassa joka vuosi. Tuottelias teollisuus\noli melkein pysähtynyt ja jatkui puuskauksittain. Amerikassa alkoivat\npalkkatyöläiset muuttua täydelliseksi köyhälistöksi ja maanviljelijät\nolivat muuttumassa vuokralaisiksi. Itse asiassa olikin se juuri\nnäiden olosuhteitten aiheuttama yleinen tyytymättömyys yhdessä vielä\npahemman tulevaisuuden aavistuksen kanssa, joka lopulla nostatti\nkansan yhdeksännentoista vuosisadan lopulla välttämättömyyden pakosta\nhävittämään yksityiskapitalismin mihin hintaan hyvänsä.\"\n\n\"Ja onko minun sitten käsitettävä, että tämä paikallaan pysyvä olotila,\njonka voimaan tultua ei enää voinut toivoa lisäännystä tuotannossa,\noli astumassa käytäntöön aikana, jolloin vielä suuren kansanjoukon\nalkuperäiset tarpeet olivat tyydyttämättä?\"\n\n\"Niinpä juuri. Kansan enemmistön tarpeiden tyydyttäminen ei, kuten\njo olemme useasti nähneet, ollut ensinkään tunnustettu tuotannon\naiheuttajaksi voittojärjestelmän aikana. Kun tuotanto läheni\npysäyskohtaansa, oli kansan kurjuuden lisäännyttävä suoranaisena\nseurauksena kilpailusta kapitalistien kesken sijoittaa liikaa\npääomaansa liikkeeseen. Tätä pannakseen käytäntöön he koettivat\nalentaa tuotannon hinnan mahdollisimman alhaiseksi ja tämä\nmerkitsi palkkatyöläisten palkkojen ja ensimmäisten tuottajien\nhintojen alentamista mahdollisimman alimpaan määräänsä, ennenkuin\nkapitalistien voittojen vähentämistä alettiin ajatella. Mitä entiset\ntaloustieteilijät siis kutsuivat tuotannon paikallaan pysymistilaksi,\nmerkitsi siis yleisen kansan suurimpien kärsimysten yhtämittaista\nolemassaoloa.\"\n\n\"Se on oikein, Charles; olet sanonut jo kylliksi vapauttaaksesi minut\narvelusta, että mahdollisesti olisin tehnyt väärin voittojärjestelmää\nkohtaan. Nähtävästi ei sitä voi tehdä järjestelmää kohtaan, josta jo\nsen omat puolustajat ennustivat johtuvan sellaisia tuloksia, kuin\nolet kertonut. Mitä vielä voitaisiin lisätä siihen kuvaukseen, jonka\nhe antavat näissä ennustuksissa paikoillaan pysyvistä olosuhteista\nteollisuusohjelmassa, joka tunnustaa olevansa kykenemätön auttamaan\nparannuksia keskellä alastonta ja nälkään nääntyvää ihmiskuntaa? Tämä\noli se tuleva hyvä aika, jonka toiveilla yhdeksännentoista vuosisadan\ntaloustieteilijät lohduttivat työntekijäin kylmää ja nälkäistä maailmaa\n-- aika, jolloin heidän, vaikkakin se oli huonompi kuin koskaan ennen,\noli ikuisesti hyljättävä parannuksen toiveet. Ei ole ihmeteltävää\nsen vuoksi, että esi-isämme kutsuivat niin kutsuttua poliittista\ntaloustiedettä synkäksi tieteeksi, sillä koskaan ei ole löytynyt\nmustempaa pessimismiä, syvempää toivottomuutta kuin mitä se ennusti.\nHuonoa olisi todellakin ollut ihmiskunnalle, jos se todellakin olisi\nollut tiedettä.\"\n\n\nESTER LUETTELEE VOITTOJÄRJESTELMÄN HINNAN.\n\n\"Nyt, Ester\", jatkoi opettaja, \"aijon pyytää sinua tekemään\nhiukan arviolaskuja, miten paljon likipitäen oikeus ylläpitää\nvoittojärjestelmää on maksanut esi-isillemme. Emily on antanut meille\nkäsityksen kahden voittojen hävittämistavan suuruudesta -- tuhlauksesta\nkilpailussa ja tuhlauksesta ylellisyydessä. Sisälsikö näillä kahdella\ntavalla tuhlattu pääoma kaiken sen, mitä voittojärjestelmä maksoi\nkansalle?\"\n\n\"Se ei antanut vähintäkään käsitystä siitä, vielä vähemmin sisälsi\nsen kokonaan. Kilpailuun ja ylellisyyteen tuhlattu yhteinen\nomaisuus jaettuna tasan kansan käytettäväksi olisi epäilemättä\nmelkoisesti kohottanut yleistä hyvinvointia. Verrattuna siihen,\nmitä voittojärjestelmä tuli maksamaan yhteiskunnalle, oli kuitenkin\nkapitalistien tuhlaama omaisuus aivan mitätön. Kalleimpana maksuna\noli se, että voittojärjestelmä esti uusia rikkauksia tuottamasta\npidättäen ja sitoen kokonaan ihmisen melkein rajattoman tuottamiskyvyn.\nAjatelkaa, että kansan suuri joukko, sen sijaan että se vaipui\nköyhyyteen ja suureksi osaksi kovaan puutteeseen, olisi saanut\nriittävästi tyydyttääkseen kaikki tarpeensa ja voinut elää mukavaa\nelämää ja arvostelkaa sitten, miten paljon lisää omaisuutta olisi\ntarvittu tuottamaan voidakseen täyttää tämän kulutuksen määrän.\nSiitä voitte saada perustuksen, jonka pohjalla voitte laskea sen\nomaisuusmäärän, minkä Amerikan tai jokainen muu kansa olisi voinut\nja tuottanutkin ilman voittojärjestelmää. Te voitte aavistaa, että\nse olisi merkinnyt viisi, seitsemän tai kymmenen kertaista tuotannon\nlisäystä.\"\n\n\"Mutta sanoppas meille: Oliko Amerikan kansalle esimerkiksi ollut\nmahdollista yhdeksännentoista vuosisadan viimeisellä neljänneksellä\nlisätä tuotantoaan niin suuressa määrässä, jos kulutus olisi sitä\nvaatinut?\"\n\n\"Mikään ei ole varmempaa kuin että he olisivat sen voineet tehdä.\nKeksintöjen edistys oli ollut tarpeeksi suuri yhdeksännellätoista\nvuosisadalla lisätäkseen teollisuuden tuottamiskyvyn kahdestakymmenestä\nuseampi satakertaiseen määrään. Ei ollut olemassa sitä aikaa\nviimeisellä neljänneksellä vuosisataa Amerikassa tai muussakaan\nkehittyneessä maassa, jolloin olevat tehtaat eivät olisi pystyneet\ntuottamaan kylliksi kuudessa kuukaudessa varustaakseen todellisen\nsilloisen kulutuksen. Samalla tavalla maanviljelystuotteet\npidettiin aina kaukana mahdollisesta määrästään, sillä runsas sato\nvoittojärjestelmän aikana tarkoitti huonoja hintoja maanviljelijöille.\nKuten jo on sanottu, tekivät vanhan ajan taloustieteilijät\nmyönnytyksen, ettei tuotannolla ollut mitään nähtäviä rajoja jos\nainoastaan voitiin saavuttaa kylliksi suuri kulutus tuotteille.\"\n\n\"Voitko mainita jotain aikaa historiassa, jolloin voidaan sanoa kansan\nmaksaneen niin suurta hintaa hidastuneessa ja estävässä kehityksessä\njonkun muun tyranniuden säilyttämisoikeudesta kuin se maksoi\nvoittojärjestelmän ylläpitämisestä?\"\n\n\"Olen varma, ettei toista sellaista tapausta ole olemassa ja sanon\nheti, miksi niin otaksun. Inhimillistä kehitystä ovat useilla eri\naloilla hidastuttaneet sortolaitokset ja maailma on edistynyt aina\nniiden kukistumisesta. Mutta koskaan ennen, ei ole ollut aikaa, jolloin\nolosuhteet olisivat olleet niin kauan valmiina odottamassa niin\nsuurta ja äkillistä eteenpäin kehitystä kaikilla yhteiskunnallisten\nparannusten aloilla kuin vallankumouksen edellisenä aikana. Kone ja\nteollisuusvoimat, joita voittojärjestelmä sitoi, tarvitsivat ainoastaan\nvapautua kahleistaan muuttaakseen ihmiskunnan taloudelliset olot kuin\ntaikaiskulla. Nyt jo riittää voittojärjestelmän aineellisesta hinnasta\nesi-isillemme; mutta vaikkakin se oli ääretön, ei se ansaitse huomiota\nhetkeäkään verrattaessa, mitä se maksoi ihmiskunnan onnellisuudelle.\nTarkoitan moraalista hintaa vääryyksissä ja kyyneleissä, mustissa\njuonissa ja tukahdutetuissa omantunnon äänissä, mitä maailma maksoi\njokaisesta päivän viivytyksestä säilyttää yksityiskapitalismi: ei löydy\nsanoja sellaisia, joilla voisi sen suuruutta kuvata.\"\n\n\nPOLIITTISTA TALOUSTIEDETTÄ EI LÖYTYNYT ENNEN VALLANKUMOUSTA.\n\n\"Jo riittää, Ester. -- Nyt, George, haluan sinun kertomaan meille\nhiukan siitä erityisestä joukosta yhdeksännentoista vuosisadan\noppineitten luokassa, jonka sen jäsenten ennustuksista päättäen\nolisi pitänyt tietää ja opettaa kansalle kaiken sen minkä me niin\nhelposti olemme huomanneet voittojärjestelmän itsensämurhaavasta\nluonteesta sekä siitä taloudellisesta rappiotilasta, jota se merkitsi\nihmiskunnalle niin kauan kuin sitä kärsittiin. Tarkoitan poliittisia\ntaloustieteilijöitä.\"\n\n\"Ei ole olemassa poliittisia taloustieteilijöitä ennen vallankumousta\",\nvastasi poika.\n\n\"Mutta varmasti oli kuitenkin olemassa suuri joukko oppineita miehiä,\njotka kutsuivat itseään poliittisiksi taloustieteilijöiksi.\"\n\n\"Löytyi kyllä, mutta he antoivat itselleen väärän nimen.\"\n\n\"Miten sen selität?\"\n\n\"Koska ei ollut ennen vallankumousta -- paitsi luonnollisesti niiden\njoukossa jotka sitä koettivat saada tapahtumaan -- mitään käsitystä\nsiitä, mitä poliittinen taloustiede on.\"\n\n\"Mitä se on sitten?\"\n\n\"Taloustiede\", vastasi poika, \"tarkoittaa järkevää omaisuuden\nkäytäntöä tuotantoon ja kulutukseen nähden. Yksilöllinen taloustiede\non tämän taloudenhoidon tieto, kun sitä harjotetaan yksilön eduksi\nvälittämättä muista. Perhetaloustiede on tämä taloudenhoidon tieto\nperhejoukon eduksi välittämättä muista joukkueista. Poliittinen\ntaloustiede taasen voi ainoastaan tarkoittaa rikkauksien käyttämistä\nsuurimmaksi eduksi poliittiselle tai sosiaaliselle yhdyskunnalle,\nkaikille kansalaisille, jotka muodostavat poliittisen yhdistyksen.\nTämän laatuinen taloudenhoito välttämättömästä edellyttää yleistä tai\npoliittista taloudellisten asiain järjestelyä yleiseksi eduksi. Ennen\nvallankumousta ei kuitenkaan ollut ollenkaan käsitystä tällaisesta\ntaloustieteestä eikä yhdistyksestä, joka sitä olisi käyttänyt. Kaikki\njärjestelmät ja opit taloustieteestä ennen sitä aikaa olivat puhtaasti\nja yksinomaan yksityisiä ja yksilöllisiä teoriassa ja käytännössä.\nVaikkakin muissa suhteissa esi-isämme eri tavoilla ja määrissä\ntunnustivat yhteiskunnallisen solidarisuuden ja poliittisen yhteyden\nsuhteellisine oikeuksineen ja velvollisuuksineen, niin heidän teoriansa\nja käytäntönsä kaikissa asioissa, jotka koskettelivat rikkauksien\nhankkimista ja jakamista, olivat hävyttömyyteen menevän yksilöllisiä,\nepäsosiaalisia ja epäviisaita.\"\n\n\"Oletko koskaan katsellut jotain tieteellistä tutkiskelmaa, jota\nesi-isämme kutsuivat poliittiseksi taloustieteeksi, Historiallisessa\nmuseossa?\"\n\n\"Tunnustan\", vastasi poika, \"että johtavimman teoksen tällainen\nnimikirjoitus riitti minulle. Sen nimi oli 'Kansojen rikkaus' Se olisi\nmainio nimi poliittiselle taloustieteelliselle kirjalle nykyaikana,\nkun rikkauksien tuotantoa ja jakoa täydellisesti hoitaa kansa\nyhteisesti; mutta mitä merkitystä voi sillä olla kirjalle annettuna,\njoka oli kirjoitettu lähes sata vuotta ennemmin kuin sellaista\nasiaa kuin kansallistaloudellista yhdistystä osattiin aavistaakaan\nja jonka ainoana tarkoituksena oli neuvoa kapitalisteille, miten\noli tultava rikkaaksi lähimmäisten hyvinvoinnin kustannuksella\ntai ainakin siitä vähääkään välittämättä? Myöskin huomasin, että\naivan yleisenä selitysnimikirjoituksena näissä niin kutsutuissa\npoliitillis-taloustieteellisissä kirjoissa oli puheenparsi: 'Oppi\nrikkauksista.' Mitä voi yksityisen kapitalismin ja voittojärjestelmän\npuolustaja mahdollisesti sanoa 'rikkausopista?' Aapiskirjana kaikelle\nrikkaustieteelle on välttämättömyys myös käytännöllisten yritysten\nsopusuhtaisuudesta; sen vuoksi kilpailu, taistelut ja loppumattomat\nsivutarkoitukset olivat seurauksena ja lopputuloksena näiden\nkirjailijain esittämistä taloustieteellisistä suunnitelmista.\"\n\n\"Ja kuitenkin\", sanoi opettaja, \"ainoa todellinen vika näissä niin\nkutsutuissa poliittista taloustiedettä käsittelevissä kirjoissa on\nniiden nimien sopimattomuus. Korjatkaa se ja niiden arvo aikakauttaan\nkuvaavina kirjoina on heti huomattava. Esimerkiksi voisimme\nniitä kutsua 'Tutkimuksia taloudellisista ja yhteiskunnallisista\nseurauksista, jotka johtuivat koetettaessa tulla toimeen ilman\npoliittista taloustiedettä.' Vähemmän sopiva nimi olisi kenties\n'Tutkimuksia taloudellisten asiain luonnollisesta suunnasta, kun ne\novat jätetyt anarkian valtaan ilman minkäänlaisia yleisen edun hyväksi\ntehtyjä määrittelyjä.' Tässä valossa katsottuna ollessaan tarkkoina\ntodistuksina yksityiskapitalismin turmiollisista vaikutuksista\nyhteiskuntien hyvinvointiin me vasta käsitämme näiden teoksien\ntodellisen hyödyn ja arvon. Käsitellen seikkaperäisesti erilaisia\nilmiöitä aikansa teollisuus- ja kauppamaailmassa sekä niiden\nvaikutuksia yhteiskunnassa todistavat niiden kirjoittajat, miten\nloppuseuraukset eivät voineet olla toisenlaisia yksityiskapitalismin\nsäätämien lakien vuoksi ja että oli puhdasta hentomielisyyttä uskoa,\nettä niin kauan kuin nämät lait pysyivät voimassa mitään erilaisia\nseurauksia voitaisiin saavuttaa, olkoot sitten ihmisten tarkoitusperät\nmiten hyviä tahansa. Vaikkakin ne olivat jotenkin vaikeatajuisesi\nesitettyjä, olen usein ajatellut, että vallankumouksen aikakaudella\neivät mitkään muut kirjoitukset olisi pystyneet paremmin vakuuttamaan\njärkeville miehille, jotka saatiin niitä lukemaan, että oli aivan\nvälttämätöntä poistaa maailmasta yksityiskapitalismi, jos koskaan\ntahdottiin saada ihmiskunta kehittymään eteenpäin.\"\n\n\"Turmiollinen ja melkein käsittämätön erehdys oli näitten kirjailijain\npuolelta se seikka, etteivät he itse huomanneet tätä johtopäätöstä\nja saarnanneet sitä julki. Sen sijaan tekivät he uskomattoman\nerehdyksen hyväksymällä yhteiskuntaopin perusteeksi olosuhteitten\njoukon, joka oli suureksi osaksi ainoastaan jätteitä barbaarisilta\najoilta, kun heidän olisi helposti pitänyt huomata, että tieteellisen\nyhteiskuntajärjestyksen pääajatus jo vaati näitten olosuhteitten\npoistamista ensimmäisenä askeleena sen toteuttamiseen.\"\n\n\"Nykyisessä luennossamme on vielä pari kolme kohtaa selvitettävänä\nennen kuin sen jätämme. Me olemme puhuneet kokonaan voittojen otosta,\nmutta tämä oli ainoastaan yksi kolmesta pääkeinosta, joiden kautta\nkapitalistit kokosivat saaliinsa työtätekevältä maailmalta, joiden\navulla he hankkivat ja säilyttivät valtansa. Mitä olivat nämä kaksi\nmuuta keinoa?\"\n\n\"Vuokra ja korko.\"\n\n\"Mitä oli vuokra?\"\n\n\"Niinä aikoina\", vastasi George, \"oikeus kohtuulliseen ja\nyhdenmukaiseen maapalaan yksityistarkoitusta varten ei kuulunut\nluonnollisena oikeutena jokaiselle henkilölle, kuten nykyisin on\nasianlaita. Kellään ei myönnetty olevan ollenkaan luonnollista oikeutta\nmaahan. Toiselta puolelta ei ollut mitään määrärajaa maan suuruudelle,\nolkoonpa se sitten ollut vaikka kokonainen maakunta, jonka yksityinen\nhenkilö voi laillisesti omistaa, jos hän vaan sai sen käsiinsä.\nLuonnollisena seurauksena tästä järjestelmästä oli voimakkain ja\nviekkain hankkinut itselleen enimmän maata, kun taasen kansan enemmistö\noli jäänyt ilman mitään. Jokaisella maanomistajalla oli oikeus ajaa\njokaisen maaltaan ja rangaista häntä sille tulemisesta. Kuitenkin\nkansa, jolla ei ollut maata oli pakotettu sitä omaamaan ja käyttämään\nja sen vuoksi oli heidän mentävä tarpeissaan kapitalistien luo. Vuokra\noli se hinta, jonka kapitalistit ottivat siitä, etteivät ajaneet kansaa\npois maaltaan.\"\n\n\"Edustiko tämä vuokra minkäänlaista taloudellista palvelusta, jonka\nvuokran saaja olisi tehnyt yhteiskunnalle?\"\n\n\"Mikäli se johtui maan käyttämisestä itsestään ilman sille tehtyjä\nparannuksia ei se edustanut minkäänlaista palvelusta, ainoastaan ollen\nmaksu omistajan luopumisesta laillisesta oikeudestaan karkoittaa\nmaaltaan sillä asuja. Se ei ollut maksuna minkään suorittamisesta, vaan\nsuorittamatta jättämisestä.\"\n\n\"Kerropa nyt meille jotain korosta; mitä se oli?\"\n\n\"Korko oli rahan käyttämisestä suoritettu maksu. Nykyaikana johtaa\nyhteinen hallinto kansakunnan teollisuusvoimia yhteiseksi hyväksi,\nmutta silloisina aikoina olivat kaikki taloudelliset yritykset\nyksityisten voitoksi ja niiden toimeenpanijain oli palkattava\ntarvitsemansa työvoima rahallaan. Luonnollisesti tällaisen\nvälttämättömän apuesineen lainaaminen vaati korkeaa hintaa; tämä hinta\noli korko.\"\n\n\"Ja edellyttikö korko minkäänlaista taloudellista palvelusta\nyhteiskunnalle koron ottajan puolelta hänen lainatessaan rahojaan?\"\n\n\"Ei mitään. Päin vastoin se varsinaisesta luonteestaan on lainanantajan\ntekemä toimintavallan luovuttaminen lainanottajalle. Se oli hinta\nsiitä, että sallittiin toisen tehdä se, mitä lainanantaja olisi voinut\ntehdä. Se oli vero, joka toimettomuuden niskoilta siirrettiin toiminnan\nniskoille.\"\n\n\"Jos kaikki isännät ja lainanantajat olisivat kuolleet yhtenä yönä,\nolisiko se vaikuttanut mitään eroa maailmalle?\"\n\n\"Ei niin kauan kuin he vaan jättivät maan ja rahansa jälkeensä. Heidän\ntaloudellinen toimintansa oli passiivista laatua ja suuresti vastainen\nvoittoapyytäville kapitalisteille, jotka joka tapauksessa olivat\nkuitenkin toimeliaita.\"\n\n\"Mikä oli yleisvaikutuksena vuokrasta ja korosta yhteiskunnan rikkauden\nkulutukseen ja siis myös tuotantoon?\"\n\n\"Se vaikutti molempiin häiritsevästi.\"\n\n\"Miten?\"\n\n\"Samalla tapaa kuin voitonottaminenkin. Vuokran saajat olivat hyvin\nharvalukuisia, niihin, jotka sitä maksoivat, kuuluivat melkein kaikki.\nNe, jotka saivat korkoa, olivat harvat ja sen maksajat monet. Vuokra\nja korko tarkoittivat siten, kuten liikevoittokin yhtämittaista\nyhteiskunnan ostokyvyn supistamista ja sen kokoomista pienen osan\nkäsiin.\"\n\n\"Mitä sinulla on sanomista näistä kolmesta eri tavasta verratessa\ntoisiinsa niiden hävittävää vaikutusta kansan kulutuskykyyn ja\ntuotannon kysyntään?\"\n\n\"Se oli erilainen eri aikoina ja eri maissa riippuen se niiden\ntaloudellisen kehityksen määrästä. Yksityiskapitalismia on verrattu\nkolmisarviseen härkään, sarvina ollen korko, vuokra ja liikevoitto,\nollen eri pitkiä ja vahvuisia eläimen ijän mukaan. Yhdysvalloissa\nluentomme käsittämänä aikana liikevoitto oli vielä edelleen pisimpänä\nsarvena, vaikka muutkin olivat kasvamassa pelottavan suurella\nnopeudella.\"\n\n\"Me olemme nähneet, George\", sanoi opettaja, \"että jo kauan ennen\nsuurta vallankumousta oli yhtä todistettu asia kuin nytkin, että ainoa\nraja omaisuuden tuotannolle yhteiskunnassa oli kulutuskyky. Me olemme\nnähneet, että yksityiskapitalismin aikana maailmaa piti köyhyydessä\nliikevoiton vaikutus yhdessä vuokran ja koron kanssa alentaa\nkulutuskykyä ja siten pilata tuotantoa kokoomalla kansan ostokyvyn\nmuutamien harvojen käsiin. Se oli kuitenkin väärää asiain menoa. Ennen\nkuin jätämme tämän aineen, pyydän sinua selittämään meille muutamilla\nsanoilla, mikä oli oikea tapa. Kun kerran huomataan, että kulutus on\ntuotannon rajoittaja, mitä sääntöä tulee noudattaa jakaessa tuotannon\ntuloksia kulutettavaksi kehittääkseen kulutuksen huippuunsa ja siten\ntaasen vuorostaan synnyttääkseen mahdollisimman suurta tuotannon\nkysyntää?\"\n\n\"Tämän tarkoituksen saavuttamiseksi ovat tuotannon tulokset jaettavat\nyhdenmukaisesti kaikkien tuottavan yhteiskunnan jäsenten kesken.\"\n\n\"Selitäpä, miksi sen tulee olla niin.\"\n\n\"Se on itsestään selvä matemaattinen väitös. Mitä useammalle\nihmiselle leipäkappale tai joku muu tunnettu esine jaetaan\nja mitä yhdenmukaisemmin se jaetaan, sitä pikemmin se tulee\nkulutetuksi ja uutta leipää tarvitaan. Sanoaksemme sen yleisemmässä\nmuodossa, ihmisolentojen tarpeet johtuvat samasta luonnollisesta\nruumiinrakennuksesta ja ovat itse asiassa samat. Yhdenmukainen\ntarpeellisen omaisuuden jakaminen heille on siten se yleinen keino,\njonka kautta sellaisten esineitten kulutus heti saadaan laajenemaan\nmahdollisimman suureksi ja jatkumaan tässä määrässä ilman keskeytystä\nkaikkien yhteiseksi tyydytykseksi. Siitä seuraa, että tuotteiden\ntasanmukainen jakaminen on sääntö, jonka avulla suurin mahdollinen\nkulutus saavutetaan ja siten myös vuorostaan kiihotetaan mahdollisimman\nsuureen tuotantoon.\"\n\n\"Mitä taasen johtuisi kulutukselle käytettävien tuotteiden\nepätasaisesta jakamisesta?\"\n\n\"Jos jakaminen olisi epätasaista, tulisi seurauksena olemaan, että\ntoisilla olisi enemmän kuin he voisivat kiduttaa vississä ajassa ja\ntoisilla vähemmän kuin he olisivat voineet kuluttaa samassa ajassa\ntarkoittaen tämä yleiskulutuksen vähentymistä alle sen määrän, mitä\nse olisi voinut olla samalla ajalla tuotteita tasan jakaessa. Jos\nmiljoona dollaria jaettaisiin tasan tuhannen miehen kesken, tulisi se\npian kulutetuksi tarpeellisiin esineihin synnyttäen tuotannon kysyntää\nyhtä suuressa määrässä; mutta jos se koottaisiin yhden miehen käsiin,\nei sadatta osaakaan siitä, vaikka ylellistä elämääkin käytettäisiin\ntulisi luultavasti kulutetuksi saman ajan kuluessa. Yleinen peruslaki\nyhteiskunnan omaisuuden opissa on siten, että määrätyn ostokyvyn\nvaikutus synnyttää kulutusta on suhteellinen suoranaisesti jaon\nlaajuuteen ja on enimmän vaikuttava, kun se on tasaisesti jaettu\nkaikkien kuluttajain kesken, sillä silloin tulee se mahdollisimman\nlaajimmalle jaetuksi.\"\n\n\"Sinä et ole kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että kaavana\nsuurimmalle rikkauksien tuotannolle -- se on, yhtäläiselle tuotteiden\njakamiselle yhteiskunnassa -- on myöskin tuotannon käyttötapa, joka\ntuottaa enimmän inhimillistä onnellisuutta.\"\n\n\"Minä puhuin kysymyksen puhtaasti taloudelliselta puolelta.\"\n\n\"Eiköhän vanhoja taloustieteilijöitä olisi hämmästyttänyt kuulla, että\nparhaan rikkauksien tuotantojärjestelmän salaisuus oli yhdenmukainen\nJesuksen Kristuksen opettaman kaikkien ihmisten yhdenarvoisuuden\neetillisen opin kanssa?\"\n\n\"Epäilemättä, sillä he opettivat väärin, että on olemassa kahdenlaista\nihmisen kohteluoppia -- moraalista ja taloudellista; ja kahdenlaatuista\najatustapaa -- taloudellista ja eetillistä, molemmat ollen aloillaan\noikeita. Me tunnemme asian kuitenkin paremmin. Voi olla olemassa\nainoastaan yhdenlainen oppi käytöksestä ja se on eetillinen. Jokainen\ntaloudellinen esitys, jota ei voida lausua eetillisessä muodossa, on\nväärä. Mikään ei voi olla taloustiedettä, ellei se tunnu puhtaalta\netiikalta. Sen vuoksi ei ole mikään sattuma, vaan järkiperäinen\nvälttämättömyys, että sekä etiikan, että taloustieteen suurimman sanan\ntulee olla sama -- yhdenvertaisuus. Kultainen sääntö yhteiskunnassa\nkäytäntöön otettuna on todellakin yhtä hyvin yltäkylläisyyden kuin\nrahan tekijänä.\"\n\n\n\n\nXXIII LUKU.\n\nVERTAUS VESISÄILIÖSTÄ.\n\n\n\"Se on oikein, George. Lopettakaamme luento tähän. Meidän\nkeskustelumme, minä huomaan, on venynyt pitemmäksi kuin odotinkaan\nja lopettaaksemme aineemme tarvitsemme me vielä lyhyen luennon\niltapäivällä. -- Ja nyt lopettaessamme täksi aamuksi, aijon minä omasta\npuolestanikin tarjota jotain. Toissa päivänä olin museossa penkomassa\nsuuren vallankumouksen kirjallisuutta löytääkseni jotain, joka pystyisi\nvalaisemaan ainettamme. Tällöin löysin minä erään pienen lentolehden\ntältä aikakaudelta, kellastuneen ja melkein mahdottoman lukea, jonka\ntutkittuani huomasin olevan hauskan pilkkakirjoituksen eli satiirisen\npalasen voittojärjestelmästä. Minulle juolahti mieleen, että luentomme\nvoisi valmistaa meitä käsittämään sitä ja kopioin sen senvuoksi. Sen\nnimenä on 'vertaus vesisäiliöstä' ja kuuluu se seuraavasti:\n\n\"Oli kerran muuan erittäin kuiva maa, jonka asukkaat olivat, kipeästi\nveden puutteessa. Ja he eivät tehneet muuta kuin etsivät vettä aamusta\niltaan ja useita hukkui, kun he eivät sitä voineet löytää.\n\n\"Oli kumminkin muutamia miehiä maassa, jotka olivat voimakkaampia\nja ahkerampia kuin muut ja nämä olivat koonneet vesivarastoja\nsinne, missä toiset eivät voineet sitä löytää ja näille miehille\nannettiin kapitalistien nimi. Ja niinpä seurasi, että maan asukkaat\ntulivat kapitalistien luo ja pyysivät näiltä saada juodakseen heidän\nkokoamaansa vettä, sillä heidän tarpeensa oli suuri. Mutta kapitalistit\nvastasivat heille ja sanoivat:\n\n\"'Menkää tiehenne, te hullut! Miksi antaisimme teille vettä, jota\nolemme koonneet, sillä silloin me joutuisimme samaan tilaan kuin tekin\nja hukkuisimme teidän kanssanne? Mutta odottakaahan, mitä voimme\nhyväksenne tehdä. Ryhtykää palvelijoiksemme ja te saatte vettä.'\n\n\"Ja kansa vastasi: 'Kunhan vaan annatte meille vettä, niin me tulemme\npalvelijoiksenne, me ja lapsemme.' Ja niin tapahtuikin.\n\n\"Kapitalistit olivat ajattelevaisia ja järkeviä miehiä. He määräsivät\nkansan, joka oli heidän palvelijoinaan, joukkoihin kapteenien ja\nvartijain johdolla ja osan panivat he kaivoille ammentamaan vettä ja\nlopun etsimään uusia kaivoja. Ja kaikki vesi tuotiin yhteen paikkaan,\njonne kapitalistit rakensivat suuren säiliön sitä varten ja tämä säiliö\nkutsuttiin markkinoiksi, sillä sieltä tuli kansa ja kapitalistien\npalvelijatkin vettä hakemaan. Kapitalistit sanoivat kansalle:\n\n\"'Jokaisesta vesisaavista, jonka te tuotte meille kaataaksemme sen\nammeeseemme, annamme me teille pennin, mutta jokaisesta vesisaavista,\njonka me siitä otamme antaaksemme teidän, vaimojenne ja lastenne\njuoda, on teidän annettava meille kaksi penniä ja ero olkoon meidän\nvoittonamme, koska ellemme tätä voittoa saisi, me emme ryhtyisi tätä\nhyväksenne tekemään ja te kaikki hukkuisitte.'\n\n\"Tämä oli oikein kansan mielestä, sillä he olivat ymmärrykseltään\ntylsiä ja he kantoivat vettä ammeeseen useita päiviä ja jokaisesta\nvesisaavista, jonka he toivat, kapitalistit antoivat heille aina\npennin; mutta jokaisesta saavista, jonka kapitalistit ottivat säiliöstä\nantaakseen sen kansalle, katso! kansa luovutti kapitalisteille kaksi\npenniä.\n\n\"Ja jonkun ajan kuluttua vesisäiliö, joka oli markkinat, täyttyi\nyleensä, kun jokaisesta saavista, jonka kansa siihen kaatoi, se voi\nostaa ainoastaan puolen saavia: Sen vuoksi ylijäämä, joka jokaisesta\nsaavista jäi, saattoi säiliön tulvilleen, sillä kansaa oli paljon,\nmutta kapitalisteja vaan vähän, eivätkä he voineet juoda enemmän kuin\nmuutkaan. Siitä syystä tuli vesisäiliö lopulta täyteen.\n\n\"Ja kun kapitalistit näkivät, että vesi juoksi yli, sanoivat he kansalle:\n\n\"'Ettekö te näe, että vesisäiliö, joka on markkinat, valuu ylitse?\nLevätkää sen vuoksi ja olkaa kärsivällisiä, sillä teidän ei tarvitse\ntuoda meille enempää vettä, ennenkuin vesisäiliö on tyhjänä.'\n\n\"Mutta kun kansa ei enää saanut kapitalisteilta pennejä tuomastaan\nvedestä, eivät he voineet ostaa vettä kapitalisteilta, kun heillä ei\nollut mitään millä ostaa. Ja kun kapitalistit näkivät, ettei heille\nenää ollut voittoa, kun ei kukaan ostanut heiltä vettä, huolestuivat\nhe. He lähettivät miehiä kaikille teille ja aroille huutamaan: 'Jos ken\non janoissaan, tulkoon hän vesisäiliöllemme ja ostakoon meiltä vettä,\nsillä säiliömme vuotaa yli.' Keskenään he sanoivat: 'Katso, ajat ovat\nhuonot; meidän täytyy ilmoittaa.'\n\n\"Mutta kansa vastasi sanoen: 'Miten voimme me ostaa, ellette meitä\npestaa, sillä miten muuten me voimme saada, jolla ostaisimme? Pestaa\nmeidät sen vuoksi kuten ennenkin ja me ostamme kernaasti vettä, sillä\nkärsimme janoa eikä teidän tarvitse ilmoitella.' Mutta kapitalistit\nsanoivat kansalle: 'Pitäisikö meidän palkata teidät kantamaan vettä,\nkun vesisäiliö, joka markkinat on, jo vuotaa ylitse? Ostakaa sen vuoksi\nensin vesi ja kun säiliö tyhjä on ostamisenne kautta, me palkkaamme\nteidät uudelleen.' Ja niinpä kun kapitalistit eivät heitä enempää\npalkanneet vettä tuomaan, ei kansa voinut ostaa vettä, jonka he ennen\ntuoneet olivat ja kun taas kansa ei voinut ostaa vettä, jonka he ennen\ntuoneet olivat, eivät kapitalistit enää heitä palkanneet uutta vettä\ntuomaan. Ja silloin sanottiin maailmalla: 'Nyt on kireä aika.'\n\n\"Ja kansan jano oli suuri, sillä nyt ei ollut, kuten oli ollut heidän\nisiensä aikana, jolloin maa oli heille avoinna jokaisen etsiä itselleen\nvettä, sillä nyt olivat kapitalistit ottaneet itselleen kaikki kaivot\nja kaikki lähteet ja vesimyllyt ja laivat ja vesisaavit, niin ettei\nkukaan voisi saada vettä paitsi vesisäiliöstä joka markkinoina oli. Ja\nkansa nurisi kapitalisteja vastaan ja sanoi: 'Katso vesisäiliö juoksee\nyli ja me kuolemme janoon. Antakaa sen vuoksi meille vettä, ettemme\nhukkuisi.'\n\n\"Mutta kapitalistit vastasivat: 'Ei niin. Vesi on meidän. Te ette sitä\nsaa juoda, ellette osta sitä meiltä penneillä.' Ja he vahvistivat sen\nkirouksella, sanoen tapansa mukaan: 'Liike on liikettä.'\n\n\"Mutta kapitalistit tulivat levottomiksi, kun kansa ei enää ostanut\nvettä, joten heillä ei enää ollut voittoja ja siksi he puhuivat\ntoisilleen sanoen: 'Näyttää siltä kuin voittomme olisivat lopettaneet\nuudet voittomme ja ettemme voittojen vuoksi, joita tehneet olemme,\nvoi tehdä uusia voittoja. Mistä se johtuu, että voittomme ovat meille\nhyödyttömiksi tulleet ja että ne meidät köyhiksi tekevät? Lähettäkäämme\nsiis tietäjiä kutsumaan, että he meille mahtavat selittää tämän asian',\nja he lähettivät tietäjiä kutsumaan.\n\n\"Mutta tietäjät olivat oppineita mustissa konsteissa ja yhtyivät\nkapitalisteihin heidän vetensä vuoksi, että he sitä saada voisivat\nja siitä elää, he ja heidän lapsensa. Ja he puhuivat kansalle\nkapitalistien puolesta ja olivat heidän lähettiläinään kansalle, sillä\nhe ymmärsivät, etteivät kapitalistit olleet nopea-ajatuksisia ja\nvalmiita puhumaan.\n\n\"Ja kapitalistit vaativat, että he selittäisivät tämän asian heille,\nmistä se johtui, ettei kansa ostanut heiltä enempää vettä, vaikka\nvesisäiliö tulvillaan oli. Ja toiset tietäjistä vastasivat ja\nsanoivat: 'Sen syynä on ylituotanto' ja toiset sanoivat, 'se on\nliikarunsaudesta;' mutta molempien sanojen merkitys on sama. Ja\ntoiset sanoivat: 'Ei, katso, tämä asia johtuu auringonpilkuista.'\nJa vielä toiset vastasivat sanoen: 'Ei se ole ylirunsaudesta eikä\nauringonpilkuista, kun tämä paha on kärsittäväksemme tullut, vaan\nluottamuksen puutteesta.'\n\n\"Ja sillä välin kuin tietäjät kiistelivät keskenään, tapansa mukaan\nlepäsivät voitonnauttijat ja nukkuivat ja kun he heräsivät, sanoivat\nhe tietäjille: 'Jo on kylliksi. Te olette puhuneet meille hyvin. Nyt\nmenkää ja puhukaa yhtä hyvin tälle kansalle, niin että he rauhassa\npysyvät ja antavat meille meidän rauhamme.'\n\n\"Mutta tietäjät, joita myös noidiksi jotkut kutsuivat, pelkäsivät mennä\nkansan eteen, etteivät kivitetyiksi tulisi, sillä kansa ei heitä\nrakastanut. Ja he sanoivat kapitalisteille:\n\n\"'Mestarit, meidän ammattimme salaisuus on siinä, että jos kansa on\nkylläinen eikä janoa, vaan on rauhallinen, silloin havaitsevat he\npuheemme järkevyyden kuten tekin. Mutta jos he ovat janoissaan ja\nnälissään, eivät he siinä lohdutusta löydä, vaan pilkkaavat, sillä\nnäyttää siltä kuin viisautemme olisi kansasta tyhjyyttä, elleivät he\nole ravittuja.' Mutta kapitalistit sanoivat: 'Menkää te vaan. Ettekö te\nole oikeita miehiä olemaan lähettiläinämme?'\n\n\"Ja tietäjät menivät kansan luoksi ja selittivät sille ylituotannon\nsalaisuutta ja miten se johtui, että heidän tuli nääntyä janoon sen\nvuoksi että oli liiaksi vettä olemassa ja miten sitä ei voinut olla\nkylliksi, koska sitä liiaksi oli. Ja samoin puhuivat he kansalle\nauringonpilkuista ja myöskin miten nämät kärsimykset olivat heidän\npäällensä tulleet luottamuksen puutteen tähden. Ja kaikki oli niin,\nkuten tietäjät sanoneet olivat, sillä kansasta näytti heidän puheensa\ntyhjyydeltä. Ja kansa pilkkasi heitä sanoen: 'Menkää ylös, paljaspäät!\nTahdotteko pilkata meitä? Synnyttääkö runsaus puutetta? Eikö paljosta\nmitään tule?' Ja he kantoivat kiviä kivittääkseen heidät.\n\n\"Ja kun kapitalistit näkivät, että kansa vielä napisi eikä tahtonut\nkuunnella tietäjiä ja kun he myöskin pelkäsivät, että kansa voisi tulla\nvesisäiliölle ja ottaa vettä väkivoimin, toivat he heille muutamia\npyhiä miehiä (mutta nämät olivat vääriä profeettoja), jotka puhuivat\nkansalle, että sen tulee rauhassa pysyä eikä vaivata kapitalisteja sen\nvuoksi että he janoissaan olivat. Ja nämät pyhät miehet, jotka olivat\nvääriä profeettoja todistivat kansalle, että nämät kärsimyksensä oli\nheidän päällensä lähettänyt Jumala heidän sielujensa autuuden tähden ja\nettä jos kestävät sitä kärsivällisesti eivätkä vettä himoitse eivätkä\nkapitalisteja häiritse, tulisi heille käymään, että kun he kuolleet\novat, he tulevat maahan, jossa ei ole kapitalisteja, mutta runsaasti\nvettä. Kuitenkin löytyi myös muutamia oikeitakin Jumalan profeettoja\nja nämät armahtivat kansaa eivätkä ennustaneet kapitalistien puolesta,\nvaan pikemmin puhuivat aina heitä vastaan.\n\n\"Kun nyt kapitalistit näkivät, että kansa yhä napisi eikä tahtonut\nrauhallisena pysyä tietäjien eikä väärien profeettain sanoista\nhuolimatta, menivät he itse heidän keskuuteensa ja kastelivat sormensa\nvedessä, joka säiliöstä yli juoksi ja pirskottivat vesitippoja\nsormistansa kansan joukkoon, joka säiliön ympärillä tunkeili ja näiden\nvesitippojen nimenä oli armeliaisuus ja olivat ne tavattoman katkeria.\n\n\"Ja kun kapitalistit yhä näkivät, etteivät tietäjien sanat eikä pyhien\nmiesten, jotka vääriä profeettoja olivat, eivätkä vesitipat, joita\narmeliaisuudeksi kutsuttiin, rauhoittaneet kansaa, vaan pikemmin sitä\nkiihottivat ja kokosivat vesisäiliöiden luo ikään kuin he aikoisivat\nvettä väkivallalla ottaa, pitivät he yhteisen neuvottelun ja lähettivät\nmiehiään salaisesti kansan keskuuteen. Ja nämät miehet etsivät\nmahtavimmat kansan joukosta ja kaikki, joilla oli sotataitoa ja ottivat\nheidät syrjään ja puhuivat voimakkaasti heille sanoen:\n\n\"'Katso, miksi ette te yhdistä osaanne kapitalistien kanssa? Jos te\nrupeatte heidän miehiksensä ja palvelette heitä kansaa vastaan,\nettei se vesisäiliöön pääse murtautumaan, silloin on teillä oleva\nyltäkylläisesti vettä, niin ettette te janoon näänny, te ja teidän\nlapsenne.'\n\n\"Ja mahtavat miehet ja ne, jotka sodassa taitavia olivat, kuuntelivat\ntätä puhetta ja antoivat käännyttää itsensä, sillä jano heitä vaivasi\nkovin ja he menivät kapitalistien luo ja tulivat heidän miehikseen ja\nkeihäät ja miekat annettiin heille käsiin ja he tulivat kapitalistien\npuolustajiksi ja he hosuivat kansaa, kun se tunkeili vesisäiliön luo.\n\n\"Ja pitkän ajan kuluttua oli vesi säiliössä alentunut, sillä\nkapitalistit tekivät suihkulähteitä ja kalalammikoita sen vedestä ja\nkylpivät siinä, he ja heidän vaimonsa ja lapsensa ja tuhlasivat vettä\nomaksi huvituksekseen.\n\n\"Ja kun kapitalistit näkivät, että vesisäiliö oli tyhjä, sanoivat he:\n'huono aika on loppunut', ja he lähettivät kansaa pestaamaan, että\nnämät toisivat vettä sen uudelleen täyttääkseen. Ja vedestä, jonka\nkansa toi säiliöön, saivat he joka saavista pennin, mutta vedestä,\njonka kapitalistit ottivat säiliöstä kansalle antaakseen he saivat\nkaksi penniä, että he voisivat saada itselleen voiton. Ja jonkun ajan\nkuluttua säiliö taasen oli tulvillaan kuten ennenkin.\n\n\"Ja kun kansa useita kertoja oli täyttänyt säiliön, kunnes se oli\ntulvillaan ja nähnyt janoa, kunnes kapitalistit olivat siinä olevan\nveden tuhlanneet, sattui, että maassa nousi muutamia miehiä, joita\nkutsuttiin agitaattoreiksi, sillä he kiihoittivat kansaa nousemaan\nvastustamaan. Ja he puhuivat kansalle kehottaen sitä yhtymään ja\nsilloin heidän ei tarvitsisi enää kapitalisteja palvella eikä\nenää veden puutteessa kärsiä. Ja kapitalistien silmissä olivat\nnämät agitaattorit tuhoisia henkilöitä ja he olisivat varmasti\nristiinnaulinneet heidät, mutta eivät uskaltaneet kansan pelvon tähden.\n\n\"Ja näiden agitaattorien sanat, mitä he puhuivat kansalle, olivat tähän\nmalliin:\n\n\"'Hullut ihmiset, miten kauan te annatte itseänne valheella pettää\nja uskotte omaksi vahingoksenne sitä, jota ei olemassa ole? Sillä\nkatsokaa, kaikki nämät asiat, joita teille ovat sanoneet kapitalistit\nja heidän tietäjänsä, ovat viekkaasti keksittyjä valeita. Ja samoin\npyhät miehet, jotka sanovat, että se on Jumalan tahto, että teidän\naina köyhiä ja kurjia ja janoovaisia olla pitäisi, katsokaa! he\npilkkaavat Jumalaa ja ovat valehtelijoita, joita Jumala tulee ankarasti\ntuomitsemaan, vaikkakin hän kaikille muille anteeksi antaa. Mistä se\njohtuu, ettette te säiliön vettä käyttää saa? Eikö se ole sen vuoksi,\nettei teillä ole rahaa? Ja miksi ei teillä rahaa ole? Eikö se johdu\nsiitä, että te saatte yhden pennin jokaisesta saavista, jonka te tuotte\nsäiliöön mutta saatte maksaa kaksi penniä jokaisesta saavista, jonka\nte siitä otatte, niin että kapitalistit voittonsa saisivat? Ettekö te\nnäe, miten tämän vuoksi säiliön täytyy tulla tulvilleen, täyteen teidän\npuutteenne tähden ja teidän janonne vuoksi? Ettekö te näe, että mitä\nahkerammin te teette työtä ja mitä ahkerammin te etsitte ja kokootte\nvettä, sitä pahempaa eikä parempaa on se teille voittojärjestelmän\nvuoksi ja niin on se aina oleva?'\n\n\"Tähän tapaan puhuivat agitaattorit useita aikoja kansalle eikä kukaan\nheistä välittänyt, mutta jonkun ajan kuluttua kuitenkin kansa heitä\nviimein kuuli. Ja he vastasivat ja sanoivat agitaattoreille:\n\n\"'Teillä on oikein. Kapitalistien ja heidän voittonsa vuoksi me\npuutteessa olemme, sillä me käsitämme, että heidän ja heidän voittonsa\nvuoksi emme me voi mitenkään saada työmme hedelmää, niin että työmme\non turhaa ja mitä enemmän me teemme työtä säiliön täyttämiseksi, sitä\npikemmin se tulee tulvilleen emmekä me voi mitään saada, koska vettä\nliiaksi on, tietäjäin sanojen mukaan. Mutta, katso, kapitalistit ovat\nankaria miehiä ja heidän armeliaisuutensa on julmaa. Sanokaa meille,\njos te tiedätte, keinon, minkä avulla me voimme vapautua heidän\nkahleistaan. Mutta ellette te tiedä mitään vapautumiskeinoa, niin me\npyydämme teitä jättämään meidät rauhaan ja pysymään alallanne, että me\nvoisimme unhottaa surkeutemme.'\n\n\"Ja silloin agitaattorit vastasivat ja sanoivat: 'Me tiedämme keinon.'\n\n\"Mutta kansa sanoi: 'Elkää meitä pettäkö, sillä tämä asiain tila on\nollut olemassa alusta pitäen eikä kukaan ole keksinyt keinoa vapauttaa\nmeitä siitä, vaikka useat ovat sitä huolellisesti etsineet; kyynelten\nvaluessa. Mutta jos te tiedätte keinon, sanokaa se meille pian.'\n\n\"Silloin agitaattorit puhuivat kansalle keinosta ja he sanoivat:\n\n\"'Katsokaa, mitä te ensinkään tarvitsette näitä kapitalisteja, että\nteidän pitäisi antaa heille voittoa työstänne? Mitä suuria töitä he\ntekevät, jonka vuoksi te kannatte heille tämän kunniapalkinnon? Katso,\nse johtuu siitä, että he komentavat teitä joukoissa ja johtavat teitä\nulos ja sisään ja antavat teille tehtäviä ja myöhemmin antavat teille\nvähäisen osan vedestä, jonka te tuoneet olette eikä he. Katsokaa tässä\non keino vapautua kahleista! Tehkää se itsellenne, mitä olette tehneet\nkapitalisteille -- nimittäin hallitkaa itse työnne, johtakaa itseänne\njoukoissa ja jakakaa tehtävänne. Silloin ette ensinkään tarvitse\nkapitalisteja eikä teidän enään ole tarpeen luovuttaa heille voittoa,\nvaan kaikki työnne hedelmät te jaatte keskenänne kuin veljet, jokainen\nsaaden yhtä paljon; ja silloin ei säiliö koskaan tule tulvilleen,\nennenkuin jokainen on kylläinen eikä enää vettä tarvitsisi ja sen\njälkeen te rakennatte ylitulvasta suihkulähteitä ja kalalampia itsenne\nilahdukseksi kuten ennen tekivät kapitalistit; mutta näistä tulee\nolemaan iloa kaikille.'\n\n\"Ja kansa vastasi: 'Miten me voisimme ryhtyä näitä tekemään, sillä ne\nnäyttävät meistä hyviltä?'\n\n\"Ja agitaattorit vastasivat: 'Valitkaa luotettavia miehiä toimimaan\netupäässänne ja komentamaan teitä joukoissa ja johtamaan työtänne ja\nnämät miehet olkoon kuten ennen kapitalistit; mutta katso, he eivät\nole teidän isäntiänne, kuten kapitalistit ovat, vaan ovat teidän\nveljiänne ja virkamiehiänne, jotka tekevät teidän tahtonne eivätkä\nhe ota mitään voittoa, vaan jokainen mies osansa, niin ettei enää\nisäntiä ja palvelijoita olisi joukossanne, vaan veljiä ainoastaan. Ja\naika ajottain, miten hyväksi näette, te valitsette luotettavia miehiä\nedellisten sijalle ohjaamaan teidän työtänne.'\n\n\"Ja kansa kuunteli ja neuvo oli heidän mielestään hyvä. Myöskään ei\nse näyttänyt heistä vaikealta. Ja yhteen ääneen he huusivat: 'Olkoon\nsitten niin, kuten sanoneet olette, sillä me tahdomme niin tehdä!'\n\n\"Ja kapitalistit kuulivat huudon, melun ja mitä kansa sanoi ja tietäjät\nkuulivat sen myöskin ja samoin väärät profeetat ja sotataitoiset\nmiehet, jotka kapitalistien puolustuksena olivat; ja kun lie sen\nkuulivat, vapisivat he kovin, niin että heidän polvensa yhteen löivät\nja sanoivat toinen toisillensa: 'Se on meidän loppumme!'\n\n\"Kuitenkin oli myös muutamia oikeita elävän Jumalan pappeja, jotka eivät\ntahtoneet kapitalistien puolesta todistaa; ja kun he kuulivat kansan\nhuudon ja mitä se sanoi, he iloitsivat suuresti ja kiittivät Jumalaa\npelastuksesta.\n\n\"Ja sen jälkeen kansa meni ja teki kaikkea, mitä agitaattorit olivat\nheitä käskeneet tekemään. Ja kaikki kävi, niinkuin agitaattorit\nolivat sanoneet, vieläpä kaikkien heidän sanojensa mukaan. Eikä enää\nollut maassa janoa eikä ketään, joka olisi nälkää nähnyt tai ollut\nalaston, palellut tai muuten ollut puutteessa: ja jokainen mies sanoi\nlähimmäisellensä: 'veljeni', ja jokainen nainen sanoi toisellensa:\n'sisareni', sillä he olivat toistensa kanssa kuin veljet ja sisaret,\njotka yhdessä asuvat. Ja Jumalan siunaus asui ijäti sen maan päällä.\"\n\n\n\n\nXXIV LUKU.\n\nMINULLE NÄYTETÄÄN KAIKKI MAAN KUNINGASKUNNAT.\n\n\nPoliittisen taloustieteen luokan pojat ja tyttäret nousivat seisomaan\nopettajan lopettajaissanojen jälkeen ja silmänräpäyksessä näky, joka\noli huomiotani kiinnittänyt, katosi ja minä huomasin katselevani Dr.\nLeeten hymyileviin kasvoihin ja yritellen päästä selville, miten olin\ntullut sinne, missä nyt olin. Suurimman osan ja koko loppuosan luokan\nluentoa oli harhanäky läsnäolosta kouluhuoneessa ollut niin todellinen\nja kysymyksen aihe niin puoleensa vetävä, että olin kokonaan unhottanut\nsen tavattoman välineen, jonka avulla voin nähdä ja kuulla tapahtumat.\nKun nyt taasen muistin sen, heräsi mielessäni rajaton uteliaisuus\nelektroskoopiin ja niihin keinoihin, jotka aiheuttivat sen ihmeteot.\n\nAnnettuaan minulle muutamia selityksiä koneen mekaanillisesta\nkäyttämisestä ja tavasta, jolla se palveli pidennetyn näköhermon\nkehittymistä, ryhtyi tohtori näyttämään minulle sen voimaa suuremmassa\nmäärässä. Seuraavana tuntina istuintani jättämättä tein retken\nympäri maapallon ja huomasin aistimieni avulla, että muutos, joka\nBostonissa oli tapahtunut sitten entisen elämäni, oli ainoastaan yhtenä\nesimerkkinä siitä, miten koko ihmiskunta oli muuttunut. Minun tarvitsi\nainoastaan nimittää jonkun maan suuri kaupunki tai tunnettu paikka\nollakseni heti siellä läsnä niin paljon kuin näkemällä ja kuulemalla\nvoi sitä olla. Minä katselin uudenaikaista New Yorkia, sitten Chicagoa,\nSan Franciscoa, New Orleansia huomaten ne melkein mahdottomiksi tuntea\nmuusta kuin luonnollisista piirteistä niiden asutuksessa. Minä kävin\nLontoossa. Kuulin parisilaisten puhuvan ranskaa, berliniläisten saksaa\nja Pietarista menin Cairoon Delhin kautta. Yksi kaupunki voi juuri\nkylpeä keskipäivän auringonpaisteessa; seuraavassa, johon tulin, oli\nkenties kuu nousemassa ja tähdet ilmestymässä; kolmannessa taasen\nvallitsi täysi keskiyön hiljaisuus. Parisissa, muistan, satoi kovasti\nja Lontoo oli sumujen peitossa; Pietarissa oli lumipyry. Kääntäen\nmietiskelyäni muuttuvasta ihmiskunnasta luonnon muuttumattomiin\nkasvoihin uudistin entisaikaiset tuttavuuteni maailman luonnonihmeisiin\n-- kohiseviin vesiputouksiin, myrskyisiin valtameren rantoihin,\nyksinäisiin vuorenkukkuloihin, suuriin jokiin, välkkyväloisteisiin\nnapaseutuihin ja erämaitten hyljättyihin seutuihin.\n\nSillä välin selitti tohtori minulle, etteivät telefooni ja\nelektroskoopi ole aina yhteydessä ainoastaan lukemattomien varsinaisten\nsuurten asemien kanssa, joista voidaan saada kaikista huomattavimmista\nkuva, vaan myöskin milloin hyvänsä jossain maailman osassa sattui\nerityistä huomiota ansaitseva tapaus tai onnettomuus, erityiset johdot\nasetettiin sinne heti, niin että koko ihmiskunta heti voi nähdä\nmillainen tapahtumapaikka itsessään oli tarvitsematta varsinaisia tai\notaksuttuja erityistaiteilijoita paikalle.\n\nKaikki aika ja välimatkakäsitteet ollen yhtenä sekamelskana ja\npuolihuumauksissa ihmeistä huudahdin lopuksi:\n\n\"En voi enempää tätä tällä erää kestää! Alan jo epäillä toden teolla,\nolenko ruumiissani vai siitä erillään!\"\n\nKäytännöllisenä ratkaisukeinona tälle kysymykselle ehdotti tohtori\npientä kävelyä, koska emme vielä sinä aamuna olleetkaan käyneet ulkona\ntalosta.\n\n\"Emmeköhän ole täksi päiväksi saaneet kylliksi taloustiedettä?\" kysyi\nhän kun jätimme talon, \"vai haluatteko vielä olla läsnä iltapäivän\nluennolla, josta opettaja puhui?\"\n\nVastasin että halusin siellä olla kaikin mokomin.\n\n\"Hyvä\", sanoi tohtori; \"se tulee epäilemättä olemaan hyvin lyhyt\nja mitäs sanotte jos tällä kertaa menemme sinne persoonallisesti\nsaapuville? Meillä on kylliksi aikaa kävelläksemme ja voimme helposti\nehtiä kouluun ennen tunnin kulumista ottamalla vaunun mistä paikasta\nhyvänsä. Tämän olette nähneet ensi kertaa elektroskoopia käyttämällä\nja kun teillä ei ole muuta vakuutusta paitsi sen antama todistus,\nettä sellainen koulu ja oppilaat todella ovat olemassa, auttaa se\nmahdollisesti vahvistamaan teille huomioita joita mahdollisesti olette\nsaaneet käydessänne muissa paikoissa maapalloa.\"\n\n\n\n\nXXV LUKU.\n\nLAKKOLAISET.\n\n\nVähän aikaa sen jälkeen kulkiessamme yli Boston Common torin\nkeskusteluun vaipuneena lankesi tiemme yli varjo ja kun kohotin\nkatseeni, näin vieressämme kohoavan ilmaan suurenkokoisen\nveistokuvaryhmän.\n\n\"Ketä nämät ovat?\" huudahdin.\n\n\"Teidän pitäisi se tietää paremmin kuin kenenkään muun\", sanoi tohtori.\n\"Ne ovat teidän aikalaisianne, jotka teidän päivinänne saivat melkoisia\nhäiriöitä toimeen.\"\n\nJa todella paljaasta tahdottomasta hämmästyksestä oli johtunut\nkysymykseni, keiden kuvia edessäni oli.\n\nSallikaa minun kertoa teille, kahdennenkymmenennen vuosisadan\nlukijat, mitä näin ylhäällä jalustalla ja te tunnette tämän maailman\nkuulun ryhmän. Olka kiinni olassa, ikäänkuin yhtyneinä vastustamaan\nhyökkäystä, seisoi siinä kolme miestä oman aikani työläisten pukuun\npuettuina. He olivat paljain päin ja heidän karkeavaatteiset paitansa,\nhihat kyynärvarsiin käärittyinä ja rinta avoinna päästivät näkyviin\njäntereiset käsivarret ja rinnan. Heidän edessään maassa oli pari\nlapiota ja kuokka. Keskimmäinen henkilö oikea käsi ojennettuna, kämmen\nulospäin käännettynä, osotti hylättyjä työkapineita. Molempien toisten\nkäsivarret olivat ristissä rinnoilla. Kasvot olivat karkeat ja kovat\npiirteiltään ja hoitamattoman parran ympäröimät. Heidän kasvonilmeensä\nosottivat itsepäistä uhmaa ja heidän katseensa olivat kiinnitetyt\nsellaisella äreällä tuimuudella heidän edessään olevaan tyhjään\npaikkaan, että ehdottomasti vilahdin taakseni nähdäkseni, ketä he\nkatsoivat. Ryhmässä oli myöskin kaksi naista, karkeita puvuissaan ja\npiirteissään. Toinen oli polvillaan oikealla olevan veistokuvan edessä\nojentaen hänelle toista kättänsä kuin nälkäinen, puolialaston lapsi\nsamalla kuin hän toisella osotti työkaluja miehen jalkojen juuressa\nrukoilevalla eleellä. Toinen naisista oli tarttunut vasemmalla seisovan\nmiehen hihaan vetääkseen häntä taaksepäin samalla kuin hän toisella\nkädellään suojasi silmiään. Miehet eivät kuitenkaan välittäneet\nollenkaan naisista taikka edes näyttäneet katkeran vihansa vuoksi\nhuomaavankaan, että he olivat siinä.\n\n\"Mitä\", huudahdin, \"nämäthän ovat lakkolaisia!\"\n\n\"Niin ovat\", sanoi tohtori, \"tässä ovat Lakkolaiset, Huntingtonin\nmestariteos, jota pidetään parhaimpana veistokuvaryhmänä tässä\nkaupungissa ja yhtenä paraimmista koko maassa.\"\n\n\"Nuohan ihmiset ovat eläviä!\" sanoin minä.\n\n\"Se on hyvä tunnustus\", vastasi tohtori. \"Vahinko, että Huntington\nkuoli liian aikuisin sen kuullakseen. Hän olisi varmaan siitä ollut\nmielissään.\"\n\nMinä olin, kuten yleensä minun päivinäni rikas ja sivistynyt luokka,\naina halveksinut ja kammonut lakkolaisia sokeina ja vaarallisina\njuonittelijoina, yhtä vähän omia parhaita etujaan käsittävinä kuin he\nvälittävät muittenkaan eduista sekä muutenkin turmiollisina henkilöinä,\njoiden mielenosotuksia, niin kauan kuin ne eivät olleet väkivaltaisia,\nei onnettomuudeksi voitu kukistaa väkivoimalla, mutta jotka olivat aina\ntuomittavat ja pikaisesti rautakourin kukistettava heti kun vähääkään\nvoi puolustaa poliisin sekaantumista. Enemmän tai vähemmän voitiin\nhyvinvoivassa luokassa kärsiä yhteiskunnallisia parannussaarnaajia,\njotka kirjoissa tai puheissa ajoivat hyvinkin jyrkkiä taloudellisia\nmuutoksia niin kauan kuin he pysyivät säädyllisinä sanoissaan, mutta\nlakkolaisilla oli hyvin vähän puolustajia. Luonnollisesti kapitalistit\ntyhjensivät heidän päällensä vihansa ja halveksumisensa ja vieläpä\nkansa, joka arveli olevansa samaa mieltä heidän kanssansa pudisti\npäätänsä lakkoja mainittaessa arvellen niiden pikemmin hidastavan\nkuin edistävän työväen asiaa. Kasvatettu kun olin tällaisissa\nennakkoluuloissa ei näyttäne kummeksuttavalta, joskin tunsin itseni\nhieman loukkautuneeksi huomatessani tällaisen epäkiitollisen aiheen\nvalituksi kaupungin parhaalle paikalle.\n\n\"Vähintäkään ei ole epäilemistä taiteilijan työn erinomaisuudesta\",\nsanoin, \"mutta mikä lakkolaisissa on aiheuttanut teidät ottamaan meidän\najaltamme heidät kunnioituksen esineiksi?\"\n\n\"Me näemme heissä\", vastasi tohtori, \"esitaistelijat kapinassa\nyksityiskapitalismia vastaan, joka on synnyttänyt nykyisen\nkehityskannan. Me kunnioitamme heitä, kuten niitä jotka Winkelriedin\ntavoin tekivät tietä vapaudelle ja kuolivat. Me näemme heissä\nkooperatiivisen teollisuuden ja taloudellisen yhdenvertaisuuden\nesimarttyyrit.\"\n\n\"Mutta voin vakuuttaa teille, tohtori, että näillä miehillä ainakaan\nminun päivinäni ei ollut vähintäkään käsitystä siitä, että he olisivat\nolleet kapinassa yksityiskapitalismia vastaan järjestelmänä. He olivat\nverrattain tietämättömiä ja melkein kykenemättömiä käsittämään niin\nsuurta aatetta. Heillä ei ollut ajatustakaan, että he voisivat tulla\ntoimeen ilman kapitalisteja. Kaikki mitä he kuvailivat mahdollisena\ntai toivottavana oli hiukan parempaa kohtelua työnantajan puolelta,\nmuutamia senttejä enemmän tunnilta, muutamia minuutteja vähemmän\ntyöaikaa päivässä tai ehkä ainoastaan vihatun esimiehen erottamista.\nEnintäin oli heidän vaatimuksinaan ainoastaan joitain pieniä\nparannuksia heidän tilassaan, joiden saavuttamiseksi he eivät epäilleet\nsaattaa koko teollisuuskoneistoa epäjärjestykseen.\"\n\n\"Kaiken sen tiedämme me nykyaikalaiset varsin hyvin\", vastasi\ntohtori. \"Katsokaa noita kasvoja. Onko kuvanveistäjä asettanut\nniihin ihanteita? Ovatko nuo kasvot ajattelijain kasvoja? Eivätkö\nne vahvista teidän väitettänne, että lakkolaiset, kuten työläiset\nyleensä, olivat poikkeuksetta tietämätöntä ahdasmielistä väkeä,\njoilla ei ollut vähintäkään käsitystä suurista kysymyksistä ja jotka\nolivat kykenemättömiä niin suureen aatteeseen kuin ammoisista ajoista\nvallinneen taloudellisen järjestelmän kumoamiseen? Täysin totta\nonkin, että vielä joitakin vuosia sen jälkeen kuin te nukuitte uneen,\nhe eivät käsittäneet, että heidän riitansa oli yksityiskapitalismia\neikä yksilölliskapitalismia vastaan. Tässä heräämisen hitaudessa\nvallankumouksensa täyteen määrään olivat he aivan yhdenarvoisia\nkaikkien suurten vallankumousten alkutaistelijain kanssa. Varaväki\nConcordissa ja Lexingtonissa vuonna 1775 ei käsittänyt, että he\nnostivat aseensa yksinvaltiuden aatetta vastaan. Yhtä vähän ymmärsi\nkolmas sääty Ranskassa konventsiooniin vuonna 1789 mennessään, että\nsen tie oli käyvä yli valtaistuimen raunioiden. Yhtä vähän huomasivat\nEnglannin vapauden esitaistelijat kun he alkoivat vastustaa Kaarle I:n\ntahtoa, että heidän oli pakko ennen päämäärään pääsyään ottaa häneltä\npään. Yhdessäkään näistä tapauksista ei kuitenkaan jälkimaailma ole\narvellut esitaistelijain rajoitetun ennakkotiedon toimintansa täysistä\nseurauksista vähentäneen maailman suurta alkuyrittelijäisyyttä, jota\nilman täydellistä voittoa ei voi koskaan saavuttaa. Lakon päämääränä\noli teollisuuden sopimattoman käytöstavan kukistaminen, jokopa\nlakkolaiset sen sitten tiesivät tai eivät emmekä me voi iloita tämän\nkukistamisen seurauksista kunnioittamatta heitä tavalla, joka hyvin\nluultavasti, kuten te arvelette, tulisi heitä hämmästyttämään, jos he\ntietäisivät siitä, yhtä paljon kuin se hämmästyttää teitä. Sallikaa\nminun koettaa selvittää teille nykyistä katsantokantaa siitä osasta,\njota nämät alkutyöskentelijät näyttelivät.\" Me istuuduimme eräälle\npenkille lähelle patsasta ja tohtori jatkoi:\n\n\"Rakas Julian, pyydän sanokaa, kuka se oli, joka ensiksi herätti\nteidän aikalaismaailmanne käsittämään sitä tosiseikkaa, että löytyi\nolemassa teollisuuskysymys ja liikuttavilla passiivisen vastarinnan\nmielenosotuksilla vääryyttä vastaan viidenkymmenen vuoden ajan piti\nyleistä huomiota kiinnitettynä tähän kysymykseen, kunnes se saatiin\nratkaistuksi? Olivatko ne teidän valtiomiehiänne, tai kenties\ntaloustieteilijöitänne, opettajianne tai muita niin kutsumianne\nviisaita miehiä? Ei. Ne olivat juuri noita halveksittuja, pilkattuja,\nkirottuja ja ahdistettuja olentoja tuolla jalustalla, jotka alituisten\nlakkojensa kautta eivät antaneet maailmalle rauhaa, ennen kuin heidän\nvääryytensä, joka samalla oli koko maailman vääryys oli korjattu.\nTaasen uuden kerran oli jumala valinnut yksinkertaiset välikappaleet\nsaamaan aikaan viisautta, heikot välineet suuraa aikaan saamaan.\"\n\n\"Käsittääksenne, miten voimakkaasti nämät lakot vaikuttivat\npaljastamaan kansalle yksityiskapitalismin sietämätöntä pahennusta\nja järjettömyyttä, on teidän muistettava, että tapaukset opettavat\nihmiskuntaa, että toiminnalla on paljon opettavampi vaikutus kuin\nmillään määrällä opetusta ja etenkin sellaisena aikana kuin teidän\naikanne oli, jolloin suurella kansanjoukolla ei ollut mitään sivistystä\ntai järkiperäisyyttä. Tosin ei puuttunut vallankumouksen aikakautena\nsivistyneitä miehiä ja naisia, jotka sanoin ja kynin ajoivat työväen\nasiaa ja osottivat heille oikeata tietä; mutta heidän sanansa olisivat\nsaaneet vähän aikoihin ilman sitä kauheaa voimaa, jolla nämät miehet\nsitä vahvistivat kuollessaan nälkään sitä todeksi todistaessaan. Nuo\nkarkean näköiset miehet, jotka luultavasti eivät olisi saaneet kokoon\nyhtä kieliopillista lausetta yhteisin voiminkaan todistivat uuden\nkehittyneen teollisuusjärjestelmän välttämättömyyden vakuuttavammalla\ntodistustavalla kuin mitä parhainkaan puhujataito voi esiin tuoda. Kun\nmiehet ottavat henkensä käsiinsä vastustaakseen sortoa, kuten nämät\nmiehet tekivät, on toisten ihmisten pakko kiinnittää heihin huomiotaan.\nMe olemme kaivertaneet tuohon jalustaan jossa näette kirjoitusta,\nsanat, joihin ylläolevan ryhmän toiminta näyttää sisältyvän:\n\n\"Me emme voi kestää kauempaa. Parempi on kuolla nälkään kuin elää\nteidän myöntämillänne ehdoilla. Henkemme, vaimojemme ja lastemme henget\nme asetamme teidän voittojanne vastaan. Jos te nostatte jalkanne meidän\nniskamme päälle, me puremme teitä kantapäähän.\"\n\n\"Tällainen oli heidän huutonsa\", jatkoi tohtori, \"miesten, jotka\nsorto teki epätoivoisiksi, joille olemassaolo täynnä kärsimyksiä ei\nollut mistään arvosta. Se oli sama huuto, joka eri muodossa, mutta\nsamansisältöisenä oli ollut tunnussanana jokaisessa vallankumouksessa,\njoka tarkoitti ihmiskunnan edistymistä -- antakaa meille vapaus tai\nkuolema! -- ja koskaan ei se kaikunut arvokkaamman asian edestä tai\nherättänyt maailmaa mahtavampaan tehtävään kuin näiden ensimmäisten\nyksityiskapitalismin järjettömyyttä ja tyrannivaltaa vastaan\nkapinoivien suussa.\"\n\n\"Teidän aikakaudellanne, sen tiedän, Julian\", jatkoi tohtori\nsuopeammalla äänellä, \"oli tapana yhdistää urhoollisuus aseitten\nkalskeeseen, korskeuteen ja sotatoimiin. Mutta torven ja rummun ääni\nkuuluu meille ainoastaan heikosti eikä meitä ollenkaan liikuta.\nSotilaalla ovat jo hänen päivänsä olleet ja menneet ikuisesti\nmiehuusihanteineen, joita se kuvasi. Mutta tuo ryhmä esittää niin\nsuuressa määrässä itseuhraavaisuutta, että se vaikuttaa meihin\nehdottomasti. Nuo miehet uskalsivat henkensä heittäessään käsistään\ntyökapineensa yhtä hyvin kuin sotamies taisteluun mennessään ja\nantautuivat yhtä epätoivoisen sattuman varaan, eikä yksin itse,\nvaan myös perheineen, joista mikään kiitollinen maa ei ottanut\nhuolehtiakseen onnettomuuden sattuessa. Sotilaat lähtivät taisteluun\nmusiikin soittaessa kunniamarssia ja maansa innostuksen rohkaisemina,\nmutta nämät toiset peitettiin häpeällä ja yleisellä halveksimisella\nja heidän epäonnistumistaan ja tappiotaan tervehdittiin yleisillä\nhyväksymishuudoilla. Ja kuitenkaan eivät he etsineet toisten henkiä,\nvaan ainoastaan että he itse voisivat elää; ja vaikkakin heidän ensi\najatuksenaan oli heidän itsensä ja heidän perheittensä hyvinvointi,\nniin kuitenkin he taistelivat ihmisyyden ja jälkimaailman taistelua\nlyömällä ainoalla heille mahdollisella tavalla, kun kukaan muu ei\nuskaltanut panna ensinkään vastalausettaan taloudellista järjestelmää\nvastaan, joka kuristi maailmaa kurkusta eikä koskaan heittäisi\nkuristustaan hyvien sanojen vaikutuksesta tai ilman voimakkaita iskuja.\nPapisto, taloustieteilijät ja opettajat jätettyään nämät oppimattomat\nmiehet etsimään parhaansa mukaan yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisua\nitse eläen helposti ja kieltäen mitään kysymystä löytyvänkään olivat\nhyvin liukaskielisiä moittimaan työmiesten erehdyksiä, ikään kuin olisi\nmahdollista pyrkiessään ulos yhteiskunnallisesta sekamelskasta tehdä\nerehdystä, joka olisi niin suuri tai niin rikollinen kuin erehdys\nolla ollenkaan etsimättä ratkaisua. Epäilemättä, Julian, olen pannut\nkauniimpia sanoja noiden miesten suuhun, kuin mitä he itse olisivat\nmahdollisesti ymmärtäneet, mutta vaikkei tämä ajatus ilmennytkään\nheidän sanoissaan, ilmeni se heidän töissään. Ja juuri sen vuoksi,\nmitä he tekivät, eikä mitä he sanoivat, me tänään kunnioitamme heitä\nteollisuustasavallan esimarttyyreina ja tuomme lapsemme suutelemaan\nkiitollisuudesta noiden karkeatekoisia jalkoja, jotka meille ovat tien\nraivanneet.\"\n\nKokemukseni heräämiseni jälkeen tänä vuonna 2000 voi sanoa\nolleen yhtämittainen jono vallankumouksellisluontoisia äkillisiä\najatuksenmuutoksia, joissa se mikä ennen minusta oli näyttänyt pahalta,\noli nyt muuttunut hyväksi ja mikä minusta oli näyttänyt viisaudelta,\noli muuttunut järjettömyydeksi. Jos tämä keskustelu lakkolaisista\nolisi tapahtunut jossain muualla, olisi koko uusi vaikutelma, jonka\nolin saanut heidän näyttelemästään osasta suuressa yhteiskunnallisessa\nvallankumouksessa, josta olin osalliseksi tullut, ollut ainoastaan\nyksi uusi tällainen ajatuksen muutos ja kokonaan henkinen. Mutta tämän\nihmeellisen ryhmän läsnäolo, veistoskuvien elävännäköisyys silmissäni\nkuunnellessani tohtorin sanoja, vaikuttivat omituisen persoonallisesti\n-- niin sanoakseni -- tunteen muutokseeni, jonka nyt sain kokea.\nVastustamattomasti liikutettuna nousin seisomaan ja kohottaen hattuani\ntervehdin karkeapiirteisiä veistokuvia, joiden eläviä alkuaiheita olin\naikalaisteni kanssa yhdessä ivannut.\n\nTohtori hymyili vakavana.\n\n\"Tiedättekö, poikani\", hän sanoi, \"useaan ei tapahdu, että ajan pyörä\ntuottaa kostonsa yhtä draamallisella tavoin kuin tällä kertaa?\"\n\n\n\n\nXXVI LUKU.\n\nULKOMAANKAUPPA VOITTOJÄRJESTELMÄN AIKANA; SUOJELUSTULLI JA VAPAAKAUPPA\nTAI HELVETIN JA SYVÄN MEREN VÄLILLÄ.\n\n\nMe saavuimme Arlingtonin koululle hetkistä ennemmin luennon alkua,\njolle meidän oli määrä mennä ja tohtori käytti tilaisuutta esittääkseen\nminut opettajalle. Tämä oli erittäin mielissään saadessaan tietää,\nettä olin ollut läsnä aamuluennolla ja haluissaan saada selville\njotain sen vaikutuksesta minuun. Edessä olevaan luentoon nähden hän\narveli, että jos luokan oppilaat tietäisivät, että heillä oli niin\nhuomattava kuulija, tulisi se heitä varmasti hämmentämään ja sen vuoksi\nei hän sanoisi heille mitään läsnäolostani ennenkuin luennon lopulla,\njolloin hän ottaisi itselleen oikeuden esittää minut persoonallisesti\noppilailleen. Hän toivoi minun siihen suostuvan, kun se olisi heille\nmerkkitapaus koko elämässä, jota heidän lastensalapset eivät koskaan\nväsyisi kuulemaan heidän kertovan. Luokan sisääntulo keskeytti\nkeskustelumme ja kun tohtori ja minä olimme asettuneet kallerille,\njosta voimme nähdä ja kuulla olematta itse näkyvissä, alkoi luento heti.\n\n\"Tänä aamuna\", sanoi opettaja, \"me rajoituimme käsittelemään selvyyden\nvuoksi voittojärjestelmän vaikutusta kansaan tai yhteiskuntaan otaksuen\nettä se oli yksin maailmassa ja ilman suhteita toisiin yhteiskuntiin.\nEi ole olemassa mitään tapaa, jolla nämä ulkonaiset suhteet olisivat\nvaikuttaneet poikkeavasti mihinkään voittojärjestelmän lakiin, joita\naamupäivällä esitimme, mutta ne vaikuttivat usealla huomattavalla\ntavalla näiden lakien seurausten laajentamiseen ja ilman jonkun\nverran käsittelemättä ulkomaankauppaa olisi meidän tutkimuksemme\nvoittojärjestelmästä epätäydellinen.\"\n\n\"Esi-isiemme niin kutsutuissa poliittisissa taloustiedeopeissa me\nolemme lukeneet suuret määrät niistä eduista, joita maalla oli\nulkomaankaupasta. Sen arveltiin olevan yksi kansallisen hyvinvoinnin\nsuurista salaisuuksista ja yhdeksännentoistavuosisadan valtiomiesten\npäätutkimuksena näyttää olleen ulkomaankaupan perustaminen ja\nlaajentaminen. -- No, Paul, tahdotko kertoa meille taloustieteellistä\noppia ulkomaankaupan eduista?\"\n\n\"Se perustuu siihen tosiseikkaan\", sanoi poika Paul, \"että maat eroavat\ntoisistaan ilmanalansa, luonnontuotteittensa ja muiden olosuhteiden\npuolesta, niin että joissakin maissa on aivan mahdotonta tai hyvin\nvaikeaa valmistaa joitain tarve-esineitä, kun taasen on hyvin helppoa\nvalmistaa joitain muita esineitä suuremmassa määrässä kuin on\ntarpeen. Entisinä aikoina oli myös huomattava eroavaisuus eri maiden\nsivistysmäärän ja taiteellisten olojen välillä, joka vielä enemmän\nrajoitti sanottujen maiden rikkauden tuotantokykyä. Kun asianlaita\noli tällainen, oli luonnollisesti keskinäiseksi eduksi maille\nvaihtaa keskenään, mitä ne voivat tuottaa, sellaiseen, mitä he eivät\nvoineet ollenkaan tuottaa tai ainoastaan suurella vaikeudella voivat\ntuottaa ja siten ei ainoastaan hankkia itselleen useita esineitä,\njoita ilman he muuten olisivat saaneet olla, vaan myöskin suuresti\nlisätä teollisuutensa kokonaiskykyä käyttämällä sitä sen laatuiseen\ntuotantoon, mikä paraiten sopi olosuhteisiin. Että kuitenkin sanottujen\nmaiden kansat todella nauttivat tästä edusta tai jotain etua ulkomaan\nvaihtokaupasta, on välttämätöntä, että tätä vaihtokauppaa harjoitetaan\nyhteiseksi eduksi antaakseen itse kansalle kokonaisuudessaan hyödyn\nsiitä, kuten nykyaikana tehdään, jolloin ulkomaankauppaa, kuten\nmuitakin taloudellisia yrityksiä hoitavat eri maiden hallitukset.\nMutta silloin ei luonnollisesti ollut mitään kansallista asioimistoa\nharjoittamassa ulkomaankauppaa. Ulkomaankauppaa kuten kotimaista\ntuotantoa ja kauppatointa harjoittivat kapitalistit voittojärjestelmän\npohjalla. Seurauksena oli, että kaikki edut tästä kauniisti sointuvasta\nulkomaankauppateoriasta joko menivät myttyyn tai muuttuivat kiroukseksi\nja kansainväliset eri maiden kauppasuhteet muodostivat ainoastaan\nlaajemman alueen todistamaan voittojärjestelmän tuhoatuottavia\nseurauksia ja sen valtaa muuttaa hyvä pahaksi ja sulkea sääliväisyyden\nportit ihmiskunnalle.\"\n\n\nMITEN VOITOT TEKIVÄT MITÄTTÖMÄKSI KAUPAN EDUT.\n\n\"Olepas hyvä ja kuvaa voittojärjestelmän osan kansainvälisessä\nkaupassa.\"\n\n\"Otaksukaamme\", sanoi poika Paul, \"että Amerika voi tuottaa viljaa\nja muita ruoka-aineita halvemmalla ja suuremmassa määrässä kuin mitä\nkansa tarvitsi. Otaksukaamme taasen päin vastoin, että Englanti\nerilaisten olosuhteiden vuoksi voi valmistaa vaate- ja rautatavaroita\npaljoa halvemmalla ja runsaammin kuin Amerika. Sellaisessa tapauksessa\nolisi näyttänyt molempien maiden voittavan jos amerikalaiset olisivat\nvaihtaneet ruoka-aineet, joita heidän oli helppo tuottaa, vaatteisiin\nja rautatavaroihin, joita taasen Englannin oli helppo valmistaa.\nLopputuloksen olisi luullut lupaavan selvän ja tasaisen voiton\nkummallekin kansalle. Tämä kuitenkin on otaksuttu siinä tapauksessa,\nettä vaihtokaupan olisi toiminut julkinen asioimisto molempien\nkansojen eduksi kokonaisuudessaan. Mutta kun, kuten sinä aikana\ntapahtui, vaihtokaupan toimittivat kokonaan yksityiskapitalistit\nyksityisvoitokseen kansan kustannuksella, oli seuraus kokonaan toinen.\"\n\n\"Amerikalainen viljakauppias, joka vei viljaansa Englantiin, oli\npakotettu toisten amerikalaisten viljakauppiaiden kilpailun vuoksi\nlaskemaan hintansa Englannissa mahdollisimman alhaiseksi ja tätä\nvoidakseen oli hänen alennettava mahdollisimman alhaiseen hinta\namerikalaiselle farmarille, joka viljan tuotti. Mutta amerikalaisen\nkauppiaan ei täytynyt myydä ainoastaan yhtä halvalla kuin hänen\namerikalainen kilpailijansa teki, vaan hänen täytyi myös myydä\nhalvemmalla kuin viljakauppiaat muista viljaatuottavista maista\nkuten Venäjältä, Egyptistä ja Indiasta. Ja katsokaamme sitten miten\npaljon hyötyä Englannin kansa sai halvasta amerikalaisesta viljasta.\nSanokaamme, että ulkomaisten ruokavarojen vuoksi elämisen hinta aleni\npuolet tai kolmanneksen Englannissa. Tämä näyttäisi varmaan suurelta\nvoitolta; mutta katsokaamme toiselta puolelta. Englantilaisten\noli maksettava viljojen hankinnasta amerikalaisille vaatetta ja\nrautatavaroita, Englantilaiset näiden tuotteiden valmistajat olivat\nsamanlaisia kilpailijoita kuin amerikalaisetkin kauppiaat --\njokainen haluten anastaa niin suuren osan amerikalaista markkinaa\nkuin hän vaan voi. Hänen täytyi sen vuoksi jos mahdollista myydä\nhalvemmalla kuin hänen kotoiset kilpailijansa. Vielä lisäksi, kuten\namerikalaisen viljakauppiaan oli englantilaisen tehtailijan kilpailtava\nulkomaisten kilpailijain kanssa. Belgia ja Saksa valmistivat rauta- ja\nvaatetavaroita halvalla ja amerikalaiset olisivat vaihtaneet viljansa\nnäihin tarvekaluihin belgialaisten ja saksalaisten kanssa, elleivät\nenglantilaiset myyneet niitä halvemmalla. Päämenona vaatteiden ja\nrautatavarain valmistuskustannuksissa olivat nyt työväelle maksetut\npalkat. Luonnollisesti oli varmaa, että jokainen englantilainen\ntehtailija ryhtyi pakottamaan työmiehiään tyytymään alhaisempiin\npalkkoihin voidakseen myydä halvemmalla kuin englantilaiset kilpailijat\nja myöskin voittaakseen saksalaiset ja belgialaiset tehtailijat,\njotka myös koettivat saada itselleen Amerikan kauppaa. Voiko nyt\nenglantilainen työmies elää vähemmällä palkalla kuin ennen? Varmasti\nvoi, sillä hänen ravintonsa hinta on suuresti halvennut. Siten\nhuomaa hän pian palkkansa alennetuksi niin paljolla, kuin halvenneet\nruoka-aineet olivat halventaneet hänen elämiskustannuksiaan ja siten\nhän huomaa olevansa samassa asemassa, kuin ennen Amerikan kaupan\nalkamista, Katsokaamme taasen amerikalaista farmaria. Hän saa nyt\nulkoatuotetut vaatteensa ja työkapineensa paljoa halvemmalla kuin ennen\nja luonnollisesti alhaisin elämisen hinta jolla hän voi myydä viljansa,\non melkoisesti alhaisempi kuin ennen Englannin kaupan alkua -- niin\npaljon alhaisempi todella, kuin mitä hän on säästänyt työkapineissaan\nja vaatteissaan. Tästä viljakauppias luonnollisesti otti itselleen\netua, sillä ellei hän myynyt viljaansa Englannin markkinoilla\nhalvemmalla kuin muut viljakauppiaat, menetti hän kauppansa ja Venäjä,\nEgypti ja Intia olivat valmiina turvaamaan Englannin viljallaan,\nelleivät amerikalaiset voineet tarjota alle heidän hintansa ja hyvästi\nsilloin halvat vaatteet ja työkapineet! Pian alenivat amerikalaisen\nfarmarin viljastaan viljastaan saamat hinnat, kunnes alennus oli\npoistanut kaiken, mitä hän oli voittanut halvemmissa tuotetuissa\nvaatteissa ja rautatavaroissa ja hän samoinkuin hänen uhritoverinsa\nmeren takana -- englantilainen rautatyöläinen tai vaatetehtaalainen --\nei ollut paremmassa asemassa kuin hän oli ennenkuin Englannin kauppaa\noli esitettykään.\"\n\n\"Mutta oliko hän todella yhtä hyvässä asemassa? Oliko amerikalainen tai\nenglantilainen työläinen yhtä hyvässä asemassa kuin ennen tuotteiden\nvaihtokaupan alkua, joka jos sitä olisi oikein harjoitettu olisi niin\nsuuresti hyödyttänyt molempia? Päin vastoin, molemmat olivat yhdellä\nlailla tärkeässä suhteessa huonommassa asemassa. Molemmilla oli tosin\nollut kyllin huono elanto ennemminkin, mutta teollisuusjärjestelmä,\njosta he riippuivat ollen kansallisiin piireihin rajotettuna oli\nverrattain yksinkertaista ja vaillinaista, itsensä ylläpitävää sekä\npaikallisten ja ohimenevien häiriöiden alaista, joiden vaikutusta\nvoitiin jonkun verran otaksua vieläpä mahdollisesti parantaakin. Nyt\nkuitenkin englantilaiset tehdastyöläiset ja amerikalaiset farmarit\nolivat yhdellä lailla tulleet riippuvaisiksi kansainvälisen järjestelyn\nhienosta tasapainosta, joka minä hetkenä hyvänsä voi joutua epäkuntoon,\njolloin heiltä heidän elantonsa riistettiin jättämällä heille edes sitä\npientä tyydytystä, että he olisivat ymmärtäneet, mikä heitä sorti.\nHeidän työnsä ja tuotteittensa hinta ei enää kuten ennen riippunut\npaikallisista elintavoista ja kansallisesta elantokannasta, vaan\noli joutunut yleismaailmallisen kilpailun aiheuttaman säälimättömän\npakon alaiseksi, jossa amerikalainen farmari ja englantilainen\nammattityöläinen pakotettiin kilpailemaan intialaisen vuokramiehen,\negyptiläisen fellahin, puolinälkäisen belgialaisen kaivosmiehen tai\nsaksalaisen kutojan kanssa. Entisinä aikoina, ennenkuin kansainvälinen\nkauppa oli tullut yleiseksi, jolloin toinen kansa oli huonommassa,\ntoinen paremmassa asemassa, oli aina toivoa merien takana; mutta\ntulevaisuus, jonka rajaton kansainvälisen kaupan kehitys aukaisi\nihmiskunnalle loppupuolella yhdeksättätoista vuosisataa, oli sellainen,\nettä yleismaailmallinen elämänkanta järjestetään sen mukaan,\nmillä elämää voitiin ylläpitää alhaisimpien kansojen keskuudessa.\nKansainvälinen kauppa alkoi jo osottautua välineeksi, jonka avulla\nyleismaailmallinen harvain valta pian olisi saatu perustetuksi, jos\nsuuri vallankumous vielä olisi viipynyt.\"\n\n\"Käsitellessäsi otaksuttua keskinäistä kauppaa Englannin ja Amerikan\nvälillä, jota olet käyttänyt kuvauksessasi\", sanoi opettaja,\n\"olet sinä olettanut, että kauppasuhteet olivat tarve-esineitten\nvaihtamista yhtäläisillä ehdoilla. Siinä tapauksessa näyttää, että\nvoittojärjestelmän vaikutuksena oli jättää molempien maiden suuri\nkansan enemmistö jonkun verran huonommalle kannalle kuin he olisivat\nolleet ilman ulkomaankauppaa, voitto sekä Amerikan että Englannin\npuolella langeten kokonaan teollisuus ja kauppakapitalisteille. Mutta\ntodellisuudessa molempien maiden kauppasuhteet eivät tavallisesti\nolleet yhtäläisiin ehtoihin perustuvia. Toisen maan kapitalistit\nolivat useasti paljoa mahtavampia kuin toisen maan ja oli heillä\nkäytettävänään vahvempia ja vanhempia taloudellisia yhdistyksiä\navukseen. Mikä oli tällaisessa tapauksessa seurauksena?\"\n\n\"Voimakkaamman maan kapitalistien ylenmääräinen kilvottelu musersi\nheikomman maan kapitalistien yritykset, jolloin viimemainitun maan\nkansa joutui kokonaan riippuvaiseksi ulkomaisista kapitalisteista\nuseiden tuotteiden kautta, joita muuten olisi valmistettu kotona\nkotimaan kapitalistien voitoksi ja samassa suhteessa kuin riippuvaisen\nmaan kapitalistit tulivat kykenemättömiksi taloudellisesti\nvastustamaan, voimakkaamman maan kapitalistit määräsivät mielensä\nmukaan kauppaehdot. Amerikalaiset siirtomaat pakotettiin vuonna 1776\nkapinaan Englantia vastaan tällaisesta puhteesta syntyneen sorron\nvuoksi. Siirtomaa-asutusten perustamisen tarkoituksena, joka oli\npäätehtäviä seitsemännellä-, kahdeksannella- ja yhdeksännellätoista\nvuosisadalla, oli saattaa uusia yhdyskuntia taloudelliseen\nalamaisuussuhteeseen kotimaan kapitalisteihin nähden, jotka\nsaatettuaan kotimarkkinat köyhyyteen eivät huomanneet itselleen\nolevan muuten toiveita elleivät he kiinnittäneet imupillejään ulkona\noleviin yhdyskuntiin. Iso Britannia, jonka kapitalistit olivat toisia\nmahtavammat, oli luonnollisesti tämän politiikan johtaja ja sen sotien\nja valtioviisauden päätarkoituksena useita vuosisatoja ennen suurta\nvallankumousta oli tällaisten uudisasutusten saavuttaminen sekä\nheikoilta kansoilta kauppamyönnytysten ja avausten hankkiminen --\nrauhallisesti, jos se oli mahdollista-, kanuunan avulla, jos se taas\noli tarpeen.\"\n\n\"Millainen oli varsinaisen kansan asema tällaisessa maassa, joka täten\nalistettiin toisen maan kapitalistien kauppavasalliuden alaiseksi?\nOliko se välttämättömästi huonompi kuin voimakkaamman maan suuren\nkansanjoukon asema?\"\n\n\"Se ei ollut ensinkään sanottua. Meidän tulee aina muistaa,\netteivät kapitalistien ja kansan edut ole keskenään samoja: jonkun\nmaan kapitalistien menestyminen ei missään tapauksessa merkinnyt\nvarallisuutta kansan keskuudessa eikä päinvastoinkaan. Elleivät\nriippuvaisen maan kansanjoukkoja olisi nylkeneet ulkomaiset\nkapitalistit, olisivat niitä nylkeneet kotimaiset kapitalistit.\nSekä he että voimakkaamman maan työläisjoukot olivat samalla lailla\nkapitalistien työvälineitä ja orjia, jotka eivät kohdelleet työmiehiään\nparemmin sillä perusteella että he olivat saman maan kansalaisia kuin\njos he olisivat olleet ulkomaalaisia. Riippuvaisen maan kapitalistit\nne pikemmin olivat kuin varsinainen kansanjoukko, jotka kärsivät\nrajattomien liikeyritysten sorrosta.\"\n\n\nHELVETIN JA SYVÄN MEREN VÄLILLÄ.\n\n\"Se riittää, Paul. -- Kysymme nyt jotain selitystä sinulta, Helen,\nseikalle, jota Paulin viime sanat tarkoittivat. Kahdeksannella-\nja yhdeksännellätoista vuosisadalla raivosi katkera taistelu\nesi-isiemme keskuudessa kahta mielipidettä ja politiikkaa edustavien\npuolueiden välillä, jotka kutsuivat itseään suojelustullilaisiksi ja\nvapaakauppalaisiksi, joista edelliset väittivät, että oli edullista\nsulkea ulkomaisten kapitalistien kilpailulta kotimaiset markkinat\nasettamalla tullijärjestelmä tuotannolle, kun taasen viimemainitut\nväittivät, ettei mitään esteitä saa sallia täydellisesti vapaalle\nkaupalle. Mitä on sinulla sanottavaa tämän erimielisyyden ansioista?\"\n\n\"Paljaastaan\", vastasi tyttö, jota oli kutsuttu Heleneksi, \"että\nerotus molempien politiikkain välillä, mikäli se koski kansaa\nkokonaisuudessaan, supistui paljaaseen kysymykseen, halusiko se\ntulla kotimaisten vai ulkomaisten kapitalistien kautta nyletyksi.\nVapaata kauppaa huusivat ne kapitalistit, jotka tunsivat kykenevänsä\nmurskaamaan kilpaavan maan kapitalistit, jos heille annettiin\ntilaisuus ryhtyä kilpailuun näiden kanssa. Suojelustulli oli niiden\nkapitalistien huutona jotka tunsivat itsensä heikommiksi kuin\ntoisten kansojen kapitalistit ja pelkäsivät, että heidän yrityksensä\nmurskattaisiin ja he menettäisivät voittonsa, jos vapaa kilpailu\nsallittaisiin. Vapaakauppalaiset olivat samallaisia kuin mies, joka\nhuomatessaan, ettei vastustaja vedä hänelle vertoja, vaatii tätä\nvapaaseen taisteluun ilman armoa, kun taasen suojelustullilainen oli\nsamallainen kuin mies, joka nähdessään itsensä huonommaksi, kutsuu\navukseen poliisin. Vapaakauppalainen väitti, että luonnollinen,\njumalalta saatu kapitalistien oikeus keritä kansaa, missä sitä\nvaan tavattiin, oli ylempänä kaikkia heimo-, kansallisuus- tai\nmaanajoja. Suojelustullilainen taasen vaati isänmaallista oikeutta\nyksinään saada keritä omia kansalaisia ulkomaisten kapitalistien\nsiihen sekaantumatta. Itse varsinaiseen kansaan, kansakuntaan nähden\nkokonaisuudessaan oli, kuten Paul jo sanoi, vähemmän eroa, nylkivätkö\nheitä kotimaiset kapitalistit suojelustullin avulla vai ulkomaiset\nkapitalistit vapaakaupan vallitessa. Kirjallisuus tästä taistelusta\nsuojelustullilaisten ja vapaakauppalaisten välillä selittää tämän\nhyvin. Mitä muuta hyvänsä suojelustulli laiset eivät onnistuneetkaan\ntodistamaan, niin pystyivät he näyttämään toteen, että kansan\nasema vapaakauppamaissa oli yhtä huono kuin munallakin ja toiselta\npuolen vapaakauppalaiset olivat yhtä onnistuneita todistuksissaan,\njoita he esittivät, että kansa suojelustullimaassa, muiden olojen\nollessa samallaisia, ei ollut yhtään paremmassa asemassa kuin\nvapaakauppamaissakaan. Kysymys suojelustullista ja vapaakaupasta\nkiinnitti ainoastaan kapitalistien mieliä. Kansalle tarkoitti se\nvalitsemista helvetin ja syvän meren välillä.\"\n\n\"Anna meille asiasta todellinen esimerkki\", sanoi opettaja. \"Ota\nesimerkiksi Englanti. Se oli epäämättömästi yhdeksännellätoista\nvuosisadalla maa, jolla oli suurin ulkomaakauppa ja hallitsi enimmin\nulkomaan markkinoita. Jos kerran suuri määrä ulkomaankauppaa\nkapitalistien todellisuudessa määräämien ehtojen mukaan oli\nvoittojärjestelmän mukaan maan kansallisen hyvinvoinnin lähteenä,\nvoimme me odottaa näkevämme brittein kansan varsinaisen joukon\nyhdeksännentoista vuosisadan lopulla nauttivan tavattomasta onnesta ja\nyleisestä hyvinvoinnista verrattuna muiden kansojen tai sen entiseen\ntilaan, sillä koskaan ennen ei yhden kansan osalle ole tullut niin\nsuurta ulkomaista kauppaa. Millaisia olivat tosiolot?\"\n\n\"Yleistä oli\", vastasi tyttö, \"esi-isillemme epämääräisellä ja\nhämärällä tavallaan, jolla he käyttivät sanoja 'kansakunta' ja\n'kansallinen' puhua Iso Britanniasta rikkaana maana. Mutta ne olivat\nainoastaan sen kapitalistit, muutamia kymmeniä tuhansia miehiä,\nsen neljänkymmenen miljoonan joukossa, jotka olivat rikkaita.\nNäillä oli todellakin uskomattoman suuret omaisuudet, mutta loput\nneljästäkymmenestä miljoonasta -- koko kansa todella, paitsi tätä\npienoista osaa -- oli köyhyyteen vajonnut. On sanottu, että Englannilla\noli ratkaistavana suurempi ja toivottomampi köyhienkysymys, kuin\nmillään muulla sivistyneellä maalla. Sen työläisjoukkojen olot eivät\nolleet ainoastaan paljoa kurjemmat kuin monen muun senaikaisen\nkansan, vaan myöskin huonommat, kuten huolellisista taloudellisista\nvertailuista on nähty, kuin ne olivat olleet viidennellätoista\nvuosisadalla, ennenkuin ulkomaankauppaa alettiin harjoittaa. Kansa\nei muuta pois maasta, jossa sillä on hyvä olla, mutta brittein\nkansa puutteen kartoittamana on pitänyt jäätyneen Canadan ja kuuman\nmaapiirin asuttavampana kuin oman syntymämaansa. Kuvauksena siitä,\nettä työläisjoukkojen asemaa ei millään lailla parantanut se seikka,\nettä maan kapitalistit hallitsivat ulkomaisia markkinoita, on huomioon\notettava se seikka, että englantilaiset siirtolaiset voivat tehdä\nitselleen paremman elannon englantilaisissa siirtomaissa, joiden\nmarkkinoita hallitsivat kokonaan englantilaiset kapitalistit, kuin\nmitä heillä oli ollut ollut kotona ollessaan näiden kapitalistien\npalveluksessa. Meidän on myös muistettava, että Malthus, joka opetti,\nettä parhain, mitä työmiehelle voi sattua, oli olla syntymättä, oli\nenglantilainen ja perusti loppupäätelmänsä luonnollisesti huomioihinsa\nkansanjoukkojen elämästä maassa, joka oli menestynyt paremmin kuin\nmikään muu maa minään aikana anastamaan itselleen ulkomaiset maailman\nkauppamarkkinat kauppansa kautta.\"\n\n\"Tahi\", jatkoi poika, \"ottakaamme Belgian tuon vanhan flemiläisten\nkauppiasten maan, jossa ulkomaan kauppaa oli kauemmin ja tasaisemmin\nharjoitettu kuin missään muussa Europan maassa. Myöhemmällä puoliskolla\nyhdeksättätoista vuosisataa sanottiin Belgian kansan, maailman\nkovimmin työtätekevän kansan olleen ilman poikkeusta ilman tyydyttävää\nravintoa -- olleen sortumaisillaan, toisin sanoen, vähitellen\nnälkään nääntymässä. Heidän samoin kuin Englannin ja Saksan kansan\non todistettu tilastollisten ainetta käsittelevien laskujen mukaan,\njoita meidän aikoihimme on säilynyt, olleen taloudellisesti paljoa\nparemmalla kannalla viidennellä ja alkupuolella kuudettatoista,\njolloin ulkomaankauppaa tuskin tunnettiin, kuin mitä he olivat\nyhdeksännellätoista vuosisadalla. Mahdollisuutta oli ennen kuin\nulkomaankauppa alkoi, että kansakin voi saada jotain osaa\nhedelmällisen maan rikkaudesta juuri sen vuoksi, ettei sille ollut\nmitään ulkoväylää. Mutta kun ulkomaankauppa voittojärjestelmän mukaan\nalkoi, katosi tämä mahdollisuus. Siitä pitäen kaiken hyvän ja halutun\nyli sen, mitä tarvittiin paljaaseen työväestön ylläpitämiseen,\nkokosivat kapitalistit itselleen perusteellisesti ja tyystisti\nvaihdettavaksi ulkomailla kultaan ja jalokiviin, silkkiin, samettiin\nja kamelikurjen höyheniin rikkaita varten. Kilien Goldsmith sanoo:\n\n    \"Around the world each needful product flies\n    For all the luxuries the world supplies.\"\n\n(Ympäri maailman kaikki hyödylliset tuotteet kootaan ylellisyyttä\nvarten, jota maailma synnyttää.)\n\n\"Mihin on kansojen taistelua ulkomaisista markkinoista\nyhdeksännellätoista vuosisadalla sattuvasti verrattu?\"\n\n\"Kilpailuun orjilla miehitettyjen galleerilaivojen kesken, joiden\nomistajat kilpailevat palkinnosta.\"\n\n\"Sellaisessa kilpailussa kummalle miehistölle oli kilpailu vaikeampaa,\nvoittavanko vai häviävän galleerilaivan miehistölle?\"\n\n\"Voittavan galleerilaivan, ymmärrettävästi\", vastasi tyttö, \"sillä\notaksuttavaa on että kun muut seikat olivat molemmissa laivoissa\nsamanlaiset, heitä oli sitä enemmän ruoskittu.\"\n\n\"Juuri niin\", sanoi opettaja, \"ja saman säännön mukaan, kun kahden\nmaan kapitalistit kilpailivat keskenään ulkomaisten markkinain\nvarustamisesta, olivat juuri menestyneen kapitalistijoukon alaiset\ntyömiehet ne, jotka olivat enemmän surkuteltavia, sillä muiden ehtojen\nollessa samanlaisia, he olivat kaikesta päättäen ne, joiden palkat\nolivat alennetut alimmaksi ja joiden yleinen asema oli kurjin.\"\n\n\"Mutta sanoppas meille\", sanoi opettaja, \"eikö ollut yleisen köyhyyden\nkohtauksia maissa, joilla ei ollut mitään ulkomaankauppaa, yhtä suuria\nkuin jo mainitsemissasi maissa?\"\n\n\"Olipa kyllä\", vastasi tyttö. \"Minä en ole tarkoittanut väittää, että\nkun ulkomaisten sääliväiset armolahjat olivat karvaita, kotimaisten\nkapitalistien olisivat sitä olleet vähemmän. Vertaus on ainoastaan\nvoittojärjestelmän käyttämisen välillä suuremmassa tai vähemmässä\nmäärässä. Niin kauvan kuin voittojärjestelmää pidettiin pystyssä, oli\nse lopulla aina sama, joko sitten rakennettiin muurit maan ympäri ja\nkansa jätettiin yksinomaan kotimaisten kapitalistien nylettäväksi tai\nmuuri kaadettiin maahan ja sisälle päästettiin ulkomaalaiset.\"\n\n\n\n\nXXVII LUKU.\n\nMÄÄRÄTTYJEN ETUJEN JÄRJESTELMÄN VIHAMIELISYYS PARANNUKSIA KOHTAAN.\n\n\n\"Nyt Florence\", sanoi opettaja, \"sinun avullasi otamme käsitelläksemme\nloppukysymystä isiemme talousjärjestelmän käsittelyssä -- nimittäin\nsen vihamielisyyttä keksintöjä ja parannuksia kohtaan. Tuskallisena\nvelvollisuutenamme on ollut viitata useaan kohtaan, jossa arvoisat\nesi-isämme ovat olleet tavattoman sokeita taloudellisten laitostensa\noikeista luonteista ja vaikutuksista, mutta ei missään tapauksessa\nhuomattavammassa määrässä kuin tässä. Kaukana siitä, että he olisivat\nhuomanneet välttämättömän vihamielisyyden yksityiskapitalismin ja\nkehityksen kulun välillä, joka meistä on niin selvää, he näyttävät\ntosissaan uskoneen, että heidän järjestelmänsä on tavattoman\nsuotuisa keksintöjen edistymiselle ja, että sen etu tässä suhteessa\noli niin suuri, että se oli tärkeänä vastapainona sen myönnetyille\noikeusopillisille puutteille. Tässä kohdassa ovat mielipiteet niin\naivan täydellisesti eriäviä, mutta onneksi ovat tosiseikat niin hyvin\ntodistetut, ettei meillä ole mitään vaikeutta päättäessämme, mikä\nkatsantokanta on oikea.\"\n\n\"Kysymys jakaantuu kahteen osaan: Ensiksi, vanhan järjestelmän\nluontainen vihamielisyys taloudellisia muutoksia kohtaan; ja toiseksi,\nvoittoprinsiipin vaikutus vähentää, ellei kokonaan tehdä mitättömäksi\nsellaisten taloudellisten parannusten vaikutusta, jotka kykenivät\nvoittamaan tämän vihamielisyyden kylliksi tullakseen käytännössä\nesitetyksi. -- Nyt, Florence, kerropa meille, mikä se oli vanhassa\ntaloudellisessa järjestelmässä, yksityiskapitalistijärjestelmässä, joka\nsen saattoi perusteellisesti vastustamaan muutoksia oloissa.\"\n\n\"Siinä oli se tosiseikka\", vastasi tyttö, \"että sen muodostivat\nriippumattomat määrätyt edut ilman mitään yhteisjärjestelmällistä\ntai yhdistävää periaatetta, seurauksena siitä ollen, että jokaisen\nyksilön tai joukkueen taloudellinen menestyminen riippui kokonaan hänen\ntai tämän joukkueen erityisesti sijoittamista eduista välittämättä\nollenkaan toisten tai kokonaisuuden eduista.\"\n\n\"Ole hyvä ja selitä tarkoituksesi vertaamalla nykyistä järjestelmäämme\npuhumassasi suhteessa yksityiskapitalismiin.\"\n\n\"Meidän järjestelmämme on täydellisesti yhdeksi kokonaisuudeksi\nmuodostettu -- se tahtoo sanoa, kellään ei ole taloudellista etua\nmihinkään osaan taloudellista kokonaisuuttamme, joka eroaisi hänen\nedustaan muihin osiin tätä kokonaisuutta. Hänen ainoana etunaan on\nmahdollisimman suuri tuotanto kokonaisuudesta. Meillä on useat eri\nammattimme, mutta ainoastaan voidaksemme sitä vaikuttavammin toimia\nyleisen kansan hyväksi. Me voimme olla erittäin innostuneita omaan\nerityiseen toimeemme, mutta ainoastaan henkisesti, sillä meidän\ntaloudelliset etumme eivät ole enemmän riippuvaisia erityisammatistamme\nkuin mistään muusta. Me saamme yhtä paljon kokonaistuotannosta, mikä se\nsitten lieneekään.\"\n\n\"Millä tavoin vaikuttaa taloudellisen järjestelmän täydellinen luonne\nsuhteeseemme kaikenlaatuisia taloudellisen kehityksen parannuksia ja\nkeksintöjä kohtaan?\"\n\n\"Me tervehdimme niitä suurella mielihyvällä. Miksi emme sitä tekisi?\nJokainen tämän laatuinen parannus tulee ehdottomasti lisäämään\njokaisen etuja kansakunnassa ja jokaisen etuja vielä samassa määrässä.\nJos tämän keksinnön koskema Ammatti sattuu olemaan juuri meidän oma\nammattimme, emme me menetä mitään, vaikkakin se tekisi koko ammatin\ntarpeettomaksi. Mahdollisesti voisimme siinä tapauksessa tuntea\njonkun verran kaihomielisyyttä siirtyessämme pois vanhoista tavoista,\nmutta siinä olisikin kaikki. Kenenkään yksilön yksityisedut eivät\ntule suuremmassa määrässä kysymykseen kuin toistenkaan. Kaikki ovat\nkansakunnan palveluksessa ja kansakunnan tehtävä ja etu vaatii pitää\nhuolta siitä, että jokaiselle hankitaan toista työtä niin pian kuin\nhänen entinen ammattinsa tulee tarpeettomaksi yleiselle hyvälle eikä\nmissään tapauksessa muutos tule vaikuttamaan hänen toimeentuloonsa.\nKaikessa suhteessa siten jokainen parannus taloudellisessa kehityksessä\non epäämättömäksi siunaukseksi kaikille. Keksijä tuo suuremman\nrikkauden tai vapaa-ajan lahjan jokaiselle maan päällä eikä ole sen\nvuoksi ihmeellistä, että kansan kiitollisuus tekee hänen palkintonsa\nkadehdittavimmaksi, mitä yleinen hyväntekijä voi saavuttaa.\"\n\n\"Nyt. Florence kerropa meille, millä tavalla eri määrättyjen etujen\npaljous, joka muodosti yksityiskapitalismin, vaikutti synnyttämään\nvastenmielisyyttä keksintöjä ja parannuksia kohtaan.\"\n\n\nMILLÄ TAVALLA KEHITYS VASTUSTI MÄÄRÄTTYJÄ ETUJA.\n\n\"Kuten jo olen sanonut\", vastasi tyttö, \"supistui jokaisen etu ja oli\nsidottu siihen erityiseen ammattiin, jota hän harjoitti. Jos hän oli\nkapitalisti, tarkoitti pääoma sitä; jos hän oli käsityöläinen, oli\nhänen pääomanaan jonkun ammatin tai ammatin osan taitaminen ja hänen\nelämänsä riippui sellaisen työn kysynnästä, jota hän oli oppinut\ntekemään. Ei kapitalistina eikä käsityöläisenä, ei työnantajana eikä\ntyöläisenä ollut hänellä taloudellista etua eikä riippuvaisuutta\nulkopuolella eikä suuremmassa määrässä kuin hänen ammatissaan. Jokainen\nuusi aate, keksintö tai parannus taloudellisessa uurastuksessa\ntulee enemmässä tai vähemmässä määrässä eroamaan tällä alalla ennen\nkäytetystä tavasta ja samassa määrässä hävittämään niiden ammattien\ntaloudellista pohjaa, jotka mainittua liikettä koskivat. Meidän\njärjestelmämme aikana, kuten jo olen sanonut, ei tämä merkinnyt\ntappiota kenellekään, vaan ainoastaan työmiesten vaihdosta, tuottaen\npuhdasta voittoa rikkaudessa tai vapaa-ajassa kaikille; mutta\nsilloin merkitsi se häviötä niille, joita muutos koski. Kapitalisti\nmenetti pääomansa, tehtaansa, sijoituksensa kokonaan tai osaksi ja\ntyömiehet menettivät elinkeinonsa ja tulivat heitetyksi kuten te\nkutsuitte maailman kylmän armeliaisuuden käsiin -- armeliaisuuden,\njoka tavallisesti oli nollaa vähempi; ja tämä menetys ilman mitään\nhelpotusta tai korvausta ihmiskunnalle yleensä jonkun yleisen\nedun muodossa, jota keksinnöstä olisi voitu saada. Se oli todella\ntäydellistä tappiota. Siitä seurasi, että kaikkein hyödyllisimmätkin\nkeksinnöt olivat julmia kuin kuolema niille, joiden eläminen tai\nvoitto riippui jostain sen koskemasta ammatista. Kapitalistit tulivat\nharmaiksi pelätessään keksintöjä, jotka päivässä voivat muuttaa heidän\nkalliit tehtaansa vanhaksi rautaromuksi, joka kelpaisi ainoastaan\n**sulimoihin ja käsityöläisen yöpainajaisena oli joku kone, joka ottaisi\nleivän hänen lapsiensa suusta saattaessaan hänen työnantajansa\nkykeneväksi olemaan ilman hänen työtään.\"\n\n\"Tällaisen taloudellisen toiminta-alueen jakaantumisen vuoksi joukkoon\nyksityisiä tai ryhmittäisiä määrättyjä etuja täysin ilman minkäänlaista\nyhteyttä tai keskinäistä suunnitelmaa jokainen pysyen pystyssä tai\nsortuen itsekseen saavutettiin jokainen askel kehityksessä taiteitten\nja tieteitten alalla yksinomaan vasta melkoisen häviön ja tappion\nhinnalla jossain yhteiskunnan osassa ikäänkuin olisi siellä raivonnut\nruoste ja ruttotaudit. Kehityksen polku oli täynnä lukemattomien\nonnettomuusuhrien valkenevia luita. Kehruukone astui rukin sijalle ja\nnälänhätä hiipi englantilaisiin kyliin. Rautatiet anastivat ajurien\ntilan ja tuhansia mäkikyliä katosi samalla kun yhtä useita uusia syntyi\nlaaksoissa ja Idän maanviljelijät köyhtyivät uuden maanviljelyksen\nvuoksi Lännessä. Lamppuöljy seurasi valaanrasvaa ja satoja\nsatamakaupunkeja katosi. Kivihiiltä ja rautaa löydettiin Etelässä\nja heinä alkoi kasvaa Pohjoisessa olevien raudanvalmistuskeskuksien\nkaduilla. Sähkö seurasi kaasua ja biljoonien arvosta rautatieomaisuutta\nkatosi. Mutta mitä kannattaa pitentää luetteloa, jota voisi jatkaa\nloppumattomiin? Perussääntö on aina sama: jokainen tärkeä keksintö\ntoi aina korvaamatonta vahinkoa jollekin osalle kansaa. Lukemattomat\nvararikot, armeijoittani joutilaisuuteen pakotetut työmiehet,\nkokonainen meri kaikenlaatuisia kärsimyksiä olivat hinta, minkä\nesi-isämme maksoivat jokaisesta edistyksen askeleesta.\"\n\n\"Myöhemmin kun uhrit olivat haudatut tai kuljetetut syrjään, oli\nesi-isillämme tapana juhlien viettää näitä teollisuuden voittoja ja\nsellaisissa tilaisuuksissa oli yleisenä sananpartena juhlapuhujain\nsuussa seuraava säe:\n\n\"Peace hath her victories not less renowned than those of war.\"\n\n(Rauhalla on yhtä kunniakkaat voittonsa kuin sodallakin.)\n\n\"Puhujat eivät välittäneet ottaa huomioonsa sitä tosiseikkaa, että nämät\nvoitot, joita he niin väärin kutsuivat rauhanvoitoiksi, tavallisesti\nolivat ostetut yhtä suurella ihmishenkien ja kärsimysten hinnalla --\nvieläpä usein suuremmallakin -- kuin niin kutsuttujen sotien voitot.\nMe olemme kaikki lukeneet Tamerlanin pyramiidistä Damaseuksen luona,\njoka oli tehty seitsemänkymmenen tuhannen hänen uhrinsa pääkallosta.\nSanottakoon tässä ainoastaan, että jos; niiden eri keksintöjen\nuhrit, jotka olivat yhteydessä höyrynkeksinnön kanssa, olisivat\nmyöntyneet antamaan pääkallonsa Stevensonin tai Arkwrightin kunniaksi\nrakennettavaa muistopatsasta varten olisi tämä jättänyt Tamerlanin\nmuistopatsaan mitättömyydeksi. Tamerlan oli raakalainen ja Arkwright\nihmisiä auttamaan lähetetty nero ja kuitenkin vanhanajan taloudellisen\njärjestelmän liettävät juonet saattoivat hyväntekijän aiheuttamaan\nyhtä paljon inhimillistä kärsimystä kuin raakalaisvoittajakin.\nHuonosti asiat todellakin olivat silloin kun miehet kivittivät ja\nristiinnaulitsivat: niitä, jotka tulivat heidän avukseen, mutta\nyksityiskapitalismi teki heille vieläkin pahemman konnatyön muuttamalla\nheidän tuomansa: lahjat kiroukseksi.\n\n\"Ja ryhtyivätkö työmiehet ja kapitalistit, joiden etuja keksintöjen\nkehitys uhkasi, varsinaisiin toimiin tämän kehityksen vastustamiseksi\nja sortaakseen keksintöjä ja keksijöitä?\n\n\"He tekivät kaikkensa tähän suuntaan. Jos työmiehet olisivat olleet\nkyllin voimakkaita, olisivat he panneet täydellisen vastalauseensa\nkeksintöihin nähden, jotka koettivat vähentää raa'an käsityön\nkysyntää heidän ammateissaan. Kuten nyt oli asianlaita, he tekivät\nkaiken vallassaan olevan tätä saavuttaakseen ammattiuniomääräysten\nja väkivaltaisuuksien kautta; eikä kukaan voi moittia miesparkoja\nsiitä, että he vastustivat kaikkia keksintöjä, jotka paransivat heidän\ntilaansa ryöstämällä heiltä elämisen mahdollisuudet. Kuularuisku\ntuskin olisi ollut kuolettavampi, jos se olisi käännetty sellaisena\npäivänä työmiehiä kohti kuin työtä säästävä kone. Sellaisina katkerina\naikoina mies, joka tuli heitetyksi pois työstä, johon hän oli itsensä\nharjoittanut, olisi yhtä hyvin voitu ampua ja ellei hän voinut saada\nmuuta työtä, kuten silloin monelle kävi, olisi hänelle varmasti ollut\nparempi, jos hän olisi kaatunut taistelussa sotatorvien ja rumpujen\nsoidessa ja toivossa hankkia perheelleen eläke. Kuitenkin olisi\ntyömiesten ollut käytävä yksityiskapitalismijärjestelmän eikä työtä\nsäästävän koneen kimppuun, sillä järjellisen taloudellisen järjestelmän\naikana kone olisi ollut paljaastaan hyväntekijä.\"\n\n\"Miten vastustivat kapitalistit keksintöjä?\"\n\n\"Pääasiallisesti negatiivisin keinoin, vaikkakin paljoa vaikuttavammin\nkuin väkivaltaisuudet, joita työmiehet käyttivät. Alkutoiminta kaikessa\nkuului kapitalisteille. Kukaan keksijä ei voinut saada käytäntöön\nkeksintöään, miten mainio se sitten olikaan, ellei saanut kapitalisteja\nsitä hyväksymään ja tätä eivät nämä tavallisesti tehneet, ellei keksijä\njättänyt heille suurinta osaa keksinnöstään toivomistaan voitoista.\nPaljoa tärkeämpi este keksintöjen käytäntöön otolle johtui siitä\nseikasta, että ne, joita liikutti keksinnön lunastaminen, olivat juuri\nniitä, jotka harjottivat liikettä, johon keksintö vaikutti ja heidän\netunsa useimmissa tapauksissa vaati uudistuksen pidättämistä, joka\nuhkasi tehdä arvottomaksi koneiston ja menettelytavat, joihin heidän\npääomansa oli sijoitettu. Kapitalistin tuli olla täysin vakuutettu\nei ainoastaan siitä, että keksintö oli itsessään hyvä, vaan myöskin,\nettä se oli hänelle itselleen siksi voittoa tuottava, että se korvaisi\nhänen pääomalleen syntyneen vahingon ennen kuin hän ryhtyi siihen\nkäsiksi. Jos keksinnöt kokonaan poikkesivat menettelytavoista, jotka\nolivat olleet voitonoton perusteena, oli usein suoranaista itsemurhaa\nkapitalistille hyväksyä niitä käytäntöön. Elleivät he voineet pidättää\ntällaisia keksintöjä muulla tavalla, oli heidän tapanaan ostaa ne\nja poistaa ne siten näyttämöltä. Vallankumouksen jälkeen löydettiin\nkylliksi tällaisia patentteja, joita oli ostettu ja käytäntöön\ntulemasta estetty kapitalistien itsesuojelukseksi pitämään maailmaa\nuusissa keksinnöissä kymmeniä vuosia, ellei uusia olisi keksitty.\nYksi vanhan järjestelmän historian surullisimpia lukuja ovat ne\nvaikeudet, vastukset ja elämän ajan kestävät pettymykset, joiden\nkanssa keksijäin oli taisteltava, ennen kuin he saivat keksintönsä\nhyväksytyiksi sekä petokset, joiden kautta useimmissa tapauksissa\nheidän voittonsa puijasivat kapitalistit, joiden kantta he saivat\nkeksintönsä käytäntöön. Nämä kertomukset tuntuvat todella nykypäivinä\nmelkein mahdottomilta uskoa, jolloin kansa on kernas ja halukas\nkasvattamaan ja innostuttamaan jokaista huomattavampaa keksijähenkeä,\nja jolloin jokainen, jolla vaan on uusi keksintö mielessä, voi\nmaksutta vaatia hallituksen viranomaisia turvaamaan hänen vaatimastaan\netuoikeudesta keksintöön ja hankkimaan hänelle kaikki mahdolliset\nhelpotukset tietojen, aineksien ja laitosten hankkimiseksi keksintöään\ntäydentääkseen.\n\n\"Ottaen huomioon\", sanoi tohtori, \"että näiden seikkain, mikäli ne\nkoskevat yksityisten etujen synnyttämää vastustusta parannusten\neteenpäin marssille, on täytynyt olla vielä selvemmin huomattavia\nesi-isillemme kuin meille, mitä arvelet uskosta, joka heillä todella\nnäyttää olleen, että yksityiskapitalismi järjestelmänä oli suotuisa\nkeksinnöille?\"\n\n\"Epäilemättä\", vastasi tyttö, \"se johtui siitä, että milloin keksintöjä\nesiintyi, ne ilmestyivät kapitalistien suojeluksen alaisina. Tämä\ntaasen luonnollisesti oli välttämätöntä sen johdosta, että kaikin\ntaloudellinen yritteliäisyys supistui kapitalistien käsiin. Meidän\nesi-isämme huomatessaan, että keksinnöt milloin niitä ollenkaan\notettiin käytäntöön, ilmaantuivat yksityiskapitalismin kautta, jättivät\nhuomioonsa ottamatta sen seikan, että tavallisesti vasta sitten, kun\nkapitalismi oli käyttänyt kaikki voimansa vastustaakseen keksintöä, se\nsuostui auttamaan sen käytäntööntuloa. He olivat tässä suhteessa kuten\nlapset, jotka nähdessään veden juoksevan yli sulkupadon, päättävät\nsiitä, että pados oli apulaitoksena virran juoksulle sen sijaan, että\nse olisi ollut sille esteenä, joka päästi vasta sitten virran yli, kun\nsitä ei enää voinut kauempaa pidättää.\"\n\n\"Luentomme\", sanoi opettaja, \"varsinaisesti supistuu ainoastaan vanhan\njärjestelmän taloudellisiin seurauksiin, mutta toisinaan aine osottaa\nentisten yhteiskunnallisten olosuhteitten olevan liian tärkeitä\nvoidakseen ne sivuuttaa mitään mainitsematta. Me olemme nähneet,\nmiten estävää laatua oli yksityisten etujen järjestelmä parannusten\nkäytäntöönpanolle ja keksinnöille taloudellisella alalla. Mutta oli\nolemassa toinenkin ala, jolla sama vaikutus, oli huomattavissa vielä\ntärkeämmin ja vahingollisimmin vaikuttavana. -- Kerropa meille,\nFlorence, jotain tavasta, jolla yksityisten etujen järjestelmä koetti\nvastustaa uusien aatteiden ilmaantumista ajatuksen, moraalin, tieteen\nja uskonnon alalla.\"\n\n\"Ennen suurta vallankumousta\", vastasi tyttö, \"jolloin korkein sivistys\nei ollut niin yleistä kuin se on meillä, vaan supistettuna ainoastaan\npieneen joukkueeseen, tämän joukkueen jäsenet, jotka olivat tunnetut\noppineiden ja tiedemiesluokan nimellä, tulivat välttämättömästi\nkansakunnan moraalisiksi ja sielullisiksi opettajiksi ja johtajiksi.\nHe muodostivat kansalle sen ajatuskannan, asettivat heidät omaan\nkäsitykseensä asioista ja hallitsemalla heidän mielipiteitään\njohtivat heidän taloudellisia etujaan ja määräsivät sivistyksen\nsuunnan. Nykyisin ei mitään tällaista valtaa ole jonkun erityisen\nluokan yksityisoikeutena, koska yleisen kasvatuksen korkea asema\ntekisi mahdottomaksi jollekin miesluokalle johtaa kansaa sokeasti.\nKun kuitenkin huomataan, että sellaista valtaa harjotettiin sinä\naikana, ollen se supistettuna niin pieneen luokkaan, oli mitä\ntärkeintä, että tämä olisi ollut kykenevä täyttämään niin tärkeän\nvelvollisuutensa yleistä parasta tarkoittavassa hengessä ilman\nharhaan johtavia vaikutuksia. Mutta yksityiskapitalismijärjestelmän\naikana, joka teki jokaisen henkilön ja ihmisryhmän taloudellisesti\nriippuvaiseksi yksinomaan hänen itsensä ja: hänen luokkansa edustaman\nammatin edullisuudesta, tämä tarkoitusperä oli mahdoton saavuttaa.\nOppineitten luokka, opettajat, papit, kirjailijat ja tiedemiehet olivat\nlopulla vaan ammattilaisia kuten suutarit ja nikkaritkin ja heidän\nhyvinvointinsa oli ehdottomasti sidottu siitä kysynnästä, jota heidän\nedustamillaan aatteilla ja opeilla ja heidän ammattiinsa kuuluvilla\ntöillä oli. Jokaisen miehen opettaja tai saarnamiesala oli hänen\nyksityinen etunsa -- hänen elantonsa ehto. Kun asianlaita oli täten,\nolivat oppineiden ja virkamiesten luokan jäsenet samalla tapaa heidän\nalallaan ilmenevien muutosten alaisia kuin suutarit tai nikkarit\nolivat heidän ammattiaan koskevien uudistusten alaisia. Siitä seurasi\nvälttämättömästi, että kun jotain uutta aatetta esitettiin uskonnon,\nlääketieteen, tieteitten, taloustieteen, yhteiskuntaopin ja todella\nkaikilla ajattelun aloilla, oli ensimmäisenä kysymyksenä, jonka teki\nitselleen tätä alaa hallitseva ja siitä elantonsa saava oppineiden\njoukko, ei että oliko aate hyvä ja oikea ja yleistä hyvää tarkoittava,\nvaan miten se tulisi heti ja suoranaisesti vaikuttamaan oppeihin,\ntapoihin ja laitoksiin, joiden kanssa heidän omat persoonalliset etunsa\nolivat samat. Jos esitetty oli uusi uskonnollinen kysymys, pohti pappi\nensiksi kaikesta, miten tulisi se vaikuttamaan hänen lahkoonsa ja\nhänen asemaansa siinä. Jos se oli uusi lääketieteellinen aate, kysyi\ntohtori ensiksi, miten se tulisi vaikuttamaan siihen kouluun, jota hän\nedusti. Jos se oli uusi taloustieteellinen kysymys, silloin kaikki ne,\njoiden ammattipääomana oli heidän maineensa opettajina tällä alalla,\nkyselivät ensiksi, miten tämä uusi aate sopi oppeihin ja vaatimuksiin,\njotka muodostivat heidän ammattivarastonsa. Kun nyt täten jokainen\nuusi aate aivan luonnollisesti synnytti epäluuloa saman alan entisten\naatteiden joukossa, oli siitä seurauksena, että oppineitten luokkien\nomat taloudelliset edut vaistomaisesti ja melkein poikkeuksetta olivat\nvastaisia parannuksille ja muutoksille heidän ajatusalallaan.\"\n\n\"Ollen ihmisolentoja voi heitä tuskin moittia enempää sen johdosta,\nettä he katselivat ehdottomasti vastenmielisyydellä uusia aatteita\nheidän erikoisalallaan kuin kutojaa tai tiilentekijää, jotka\nvastustivat uusien keksintöjen käytäntöönottoa, joiden tarkoituksena,\noli ryöstää leipä heidän suustaan. Ja kuitenkin, ajatelkaa millainen\nkauhea, melkein ylipääsemätön este ihmiskunnan kehitykselle syntyi\nsen tosiasian kautta, että kansan henkiset johtajat ja ajatuskannan\nmuodostajat taloudellisen riippuvaisuutensa vuoksi jo nykyisin\nvallassaoleviin aatteisiin, tulivat vastustavalle kannalle edistykseen\nnähden omien etujensa vaikuttimista. Kun ajattelemme kyllin tämän\nseikan tärkeyttä, emme me enää ihmettele ihmiskunnan edistyksen\nhitautta entisaikana, vaan pikemmin sitä seikkaa, että kehitystä on\nollenkaan ollut.\"\n\n\n\n\nXXVIII LUKU.\n\nMITEN VOITTOJÄRJESTELMÄ TEKI MITÄTTÖMÄKSI KEKSINTÖJEN HYÖDYN.\n\n\n\"Kysymys yksityiskapitalismin vihamielisyydestä edistystä kohtaan\",\njatkoi opettaja, \"jakaantuu itsessään, kuten jo olen sanonut\nkahteen osaan. Ensiksi perusteellinen vastakohtaisuus erityisen\nyksityisetujärjestelmän ja kaikkien ratkaisemattomien muutosten\nvälillä, joka huolimatta siitä millainen loppuseuraus tulee\nolemaan, ehdottomasti vahingoittaa näitä etuja. Nyt pyydämme sinua,\nHarold, ottamaan käsitelläksesi toisen osan kysymystä -- nimittäin\nvoittojärjestelmän vaikutusta vähentää, ellei kokonaan tehdä\nmitättömäksi yhteiskunnalle tulevaa hyötyä sellaisista keksinnöistä\nja parannuksista, jotka kykenivät voittamaan yksityisten etujen\nvastustuksen saattamalla itsensä käytäntöön-otetuiksi. Yhdeksästoista\nvuosisata, myös siihen liittyen viimeinen neljännes kahdeksattatoista\nvuosisataa oli huomattava hämmästyttävän ja ennen kuulumattoman lukunsa\nvuoksi suuria keksintöjä taloudellisella alalla. Mistä johtui tämä\nkeksivien nerojen purkaus?\"\n\n\"Samasta syystä.\" vastasi poika, \"mikä aiheutti kansanvaltaisen\nliikkeen nousemisen ja aatteen inhimillisestä yhdenvertaisuudesta tänä\naikana -- se tahtoo sanoa, ajatuskyvyn laajeneminen kansan keskuudessa,\njoka ensi kerran tullen yleiseksi, kertasi kymmentuhansin kerroin\nihmiskunnan ajatusvoimaa ja poliittiselta asiain kannalta siirsi\najattelun tarkoitusperän yksilöiden eduista enemmistön etuihin.\"\n\n\"Meidän esi-isämme\", sanoi opettaja, \"nähdessään tämän keksintöjen\npurkauksen tapahtuvan yksityiskapitalismin aikana, päättivät tästä,\nettä jotain oli olemassa systeemissä, joka oli erittäin suotuisaa\nkeksintökyvyille. Onko sinulla jotain sanomista tässä suhteessa, paitsi\nmitä jo olet sanonut?\"\n\n\"Ei ole muuta\", vastasi poika, \"paitsi että saman säännöin perusteella\nmeidän olisi annettava tunnustuksemme kuninkaallisille laitoksille,\naatelistolle ja ylimysvallalla niistä kansanvaltaisista aatteista,\njotka heidän hallinnossa olonsa aikana kasvoivat kukoistukseensa suuren\nvallankumouksen aikana.\"\n\n\"Arvelen, että se jo riittää siinä suhteessa\", vastasi opettaja.\n\"Nyt pyydämme sinua kertomaan meille jotain yksityiskohtaisempaa\ntästä suuresta keksintöjen aikakaudesta, joka alkoi loppupuolella\nkahdeksattatoista vuosisataa.\"\n\n\nHAROLD PUHUI TOSISEIKOISTA.\n\n\"Muinaisuuden ajoista kahdeksannentoista vuosisadan viimeiseen\nneljännekseen saakka\", sanoi poika, \"ei ole ollut juuri mitään\nkehitystä koneteollisuuden alalla paitsi laivojen ja aseitten\nvalmistuksessa. Vuodesta 1780 tai niiltä paikkeilta ovat alkuinsa\nvoimanlähteitten keksintösarjat ja niiden käyttäminen taloudellista\ntarkoitusta varten käytettäviin koneisiin, joka seuraavan vuosisadan\naikana täydellisesti mullisti teollisuus ja kauppaolot. Höyry ja\nkivihiili merkitsivät ihmisvoiman lisäystä rikkauksien tuotannossa,\njoka oli melkein mahdoton arvostellakaan. Teollisuusoloissa ei ole\nliian paljon sanottu sanoessa niiden muuttaneen ihmisen kääpiöstä\njättiläiseksi. Ne olivat kuitenkin ainoastaan suurimpina tekijöinä\nlukemattomiin uusiin keksintöihin, joiden kautta suunnattomat\ntyönsäästämiset aiheutuivat kaikilla aloilla, joilla ihmiselämää\nylläpidetään ja ohjataan. Maanviljelyksessä, jossa suurena osakkaana\non luonto, jota ei voi suuria kiiruhtaa ja jossa senvuoksi ihmisen\nvalta on vähemmän hallitseva kuin muilla teollisuuden aloilla,\nolisi odottanut tuottavan kyvyn lisääntymisen olevan vähimmän. Ja\nkuitenkin on tällä alalla arvioitu, että maanviljelyskoneisto enimmin\nkehittyneenä Amerikassa oli tehnyt noin viisitoistakertaiseksi\nyksityisen työläisen tuotannon. Useimmissa muissa tuotannon lajeissa,\njotka olivat vähemmän riippuvaisia luonnosta, keksinnöt tänä aikana\nolivat lisänneet työn tuottavaisuutta vieläkin suuremmassa määrässä,\nvaihdellen se viisikymmen ja satakertaisesta määrästä tuhatkertaiseen\nmäärään, yksi mies kyeten saamaan aikaan yhtäpaljon kuin pieni armeija\nkaikkina entisinä aikoina.\"\n\n\"Se tahtoo sanoa\", sanoi opettaja, \"näyttää siltä kuin, vaikkakaan\nihmissuvun tarpeet eivät olleet kasvaneet ollenkaan, sen kyky tuottaa\nnäitä tarpeita oli rajattomassa määrässä kasvanut. Tämä summaton\nkasvu työkyvyssä oli puhdasta taloudellista voittoa maailmalle,\njollaista ihmiskunnan edellinen historia ei voinut näyttää läheskään.\nOli kuin Jumala olisi antanut ihmiselle täydellisen valtakirjansa\nkomentamaan kaikkia luomakunnan voimia itseään palvelemaan. No, Harold,\notaksupa, että sinulle olisi ainoastaan sanottu saman verran kuin\nsinä olet sanonut meille ihmiskunnan tuotantokyvyn satakertaisesta\nlisääntymisestä, joka tänä aikana tapahtui ja ilman enempiä tietoja\nsinut jätettäisiin itseksesi päättämään, miten suuri muutos parempaan\npäin ihmiskunnan oloissa olisi ollut luonnollisena seurauksena, mikä\nolisi otaksuttavana loppupäätöksenä?\"\n\n\"Varmalta näyttäisi otaksua vähintäin\", vastasi poika, \"että jokainen\nmuoto inhimillistä onnettomuutta ja puutetta, joka suoranaisesti tai\nvälillisesti johtuu taloudellisista puutteista, olisi ehdottomasti\ntullut katoamaan maan päältä. Että itse 'köyhyys' sanan merkitys\nolisi kokonaan unohdettu, olisi näyttänyt suoranaiselta seuraukselta\najattelemaan alkaessa. Sen lisäksi me voisimme edelleen kuvitella\nkaikkia yleisen ylellisyyden alalla, mitä vaan haluamme. Arvelun\nperustaksi annetut tosiseikat oikeuttaisivat mahdottomimmatkin unelmat\nyleisestä onnellisuudesta, mikäli aineellinen yltäkylläisyys voi\nsuoranaisesti tai välillisesti sitä aikaan saada.\"\n\n\"Aivan oikein, Harold. Me tiedämme, mitä meillä on odotettavissa,\nkun alat kertoa meille, mitkä historialliset tosiseikat ihmiskunnan\ntaloudellisen kehityksen alalla varsinaisesti johtuivat\nkahdeksannentoista ja yhdeksännentoista vuosisatojen keksinnöistä.\nOta kansanjoukkojen asema kehittyneimmissä maissa yhdeksännentoista\nvuosisadan lopulla, sen jälkeen kuin he olivat saaneet kivihiilen ja\nhöyryn tuottamia etuja ja useimpia muita suuria keksintöjä vuosisadan\nkuluessa ja vertaa niitä heidän asemaansa sanokaamme esimerkiksi vuonna\n1780, jolloin voit meille antaa käsityksen muutoksesta parempaan päin,\njoka heidän taloudellisessa hyvinvoinnissaan on tapahtunut. Epäilemättä\noli se jotain ihmeellistä.\"\n\n\"Monien väittelyjen ja tarkkojen laskujen alaista on ollut\", vastasi\npoika, \"tokkopa kehittyneimmissä maissa eri luokat yhdessä otettuina\nja huomioon ottamatta paljaita muotomuutoksia, mitään varsinaista\nparannusta oli huomattavissa kansan suuren enemmistön taloudellisessa\nasemassa.\"\n\n\"Voiko olla mahdollista, että parannukset olivat olleet niin vähäisiä,\nettä voitiin nostaa kysymystä siitä, oliko niitä ollenkaan ollut?\"\n\n\"Olipa kyllä. Esimerkiksi Englannin kansasta yhdeksännellätoista\nvuosisadalla on Florence meille antanut todistuksia puhuessaan\nulkomaisen kaupan vaikutuksista. Englannilla ei ainoastaan ollut\nsuurempi ulkomainen kauppa kuin millään muulla kansalla, vaan oli\nse myöskin aikuisemmin ja täydellisemmin ottanut käytäntöön suuret\nkeksinnöt kuin muut kansat. Florence on kertonut meille, että\nyhteiskuntaopin tutkijoille ei ollut ollenkaan vaikeaa näyttää\ntoteen, että Englannin kansan taloudellinen tila oli paljoa kurjempi\nyhdeksännentoista vuosisadan loppupuolella kuin se oli ollut\nvuosisatoja ennen, ennen kuin höyrystä osattiin ajatellakaan ja tämä\noli samalla lailla totta Alankomaitten ja Saksan kansojen suhteen.\nMikäli koskee työväen joukkoja Italiassa ja Espanjassa olivat ne\nolleet paljon paremmissa taloudellisissa oloissa Rooman keisarikunnan\naikoina kuin mitä he olivat yhdeksännellätoista vuosisadalla. Jos\nRanskassa oltiinkin hiukan paremmassa asemassa yhdeksännellätoista kuin\nkahdeksannellatoista vuosisadalla, johtui se kokonaan maan jakamisesta,\njonka Ranskan vallankumous aiheutti eikä missään suhteessa suurista\nkeksinnöistä.\"\n\n\"Miten oli asian laita Yhdysvalloissa?\"\n\n\"Jos Amerika\", vastasi poka, \"osottikin huomattavaa parannusta kansan\nasemassa, ei sitä ole ehdottomasti luettava keksintöjen kehityksen\nansioksi, sillä uuden maan ihmeelliset taloudelliset edellytykset\nolivat antaneet kansalle suuren vaikkakin ehdottomasti ainoastaan\nhetkellisen edun muihin kansoihin nähden. Kuitenkaan ei näytä\nsiltä, että olisi oltu enemmän yksimielisiä siitä, oliko todella\nkansanjoukkojen asema enemmän parantunut Amerikassa kuin vanhalla\nmantereellakaan. Viimeisellä vuosikymmenellä yhdeksättätoista\nvuosisataa, jolloin tyytymättömät palkkatyöläiset ja maanviljelijät\nolivat yhtymäisillään alkaen liike paisua vallankumoukselliseksi\nluonteeltaan, julkaisivat Yhdysvaltojen hallituksen asiamiehet\nmuodosteltuja vertailuja palkkojen ja hintojen välillä, joissa he\nväittivät ilmenevän pienen parannuksen kokonaisuudessaan amerikalaisten\nkäsityöläisten taloudellisessa asemassa vuosisadan kuluessa.\nNiin kaukaiselta ajalta emme me luonnollisesti voi arvostella\nnäitä laskuja yksityiskohdissaan, mutta me voimme hyvällä syyllä\nepäillä lopputuloksista, että kansanjoukkojen tila olisi ollut\nsuuresti parantunut päättäen siitä yleisestä tyytymättömyydestä,\njoita asettamaan nämä julkaisut olivat, vaikkakin turhaan sijotut.\nTurvalliselta näyttää olettaa, että kansa tunsi paremmin oman asemansa\nkuin sosiologistit ja varmaa on, että yhä kasvavana vakaumuksena\namerikalaisten kansajoukkojen keskuudessa oli, että he yhä enemmän\nolivat menettämässä taloudellisella alalla ja vaarassa vajota entisen\nja samanaikaisen Europan köyhälistön ja maalaisväestön alhaiseen\nasemaan. Kapitalismin puolustajien työtilastotauluja vastaan voimme\nme lisätä tärkeämpänä ja todistavampana seikkana Amerikan kansan\ntaloudellisesta ahdinkotilasta loppupuolella yhdeksättätoista\nvuosisataa sellaisia ajanmerkkejä kuin kerjäläis- ja kulkurijuukkojen\nkasvamisen vanhalla mantereella tavattuun määrään, palkkatyöläisten\nkatkerat kapinoimiset, jotka pitivät vallalla ainaista taloudellista\nsotaa ja lopuksi vararikkotilan, johon maataviljelevä väestö oli\nvaipumassa.\"\n\n\"Riittää jo tähän kysymykseen\", sanoi opettaja. \"Sellaisessa\nvertauksessa kuin tämä on, ovat pienemmät eroavaisuudet vähemmän\ntärkeitä. On kylliksi tietää, että jos ihmisen tuotantokyvyn rajatonta\nkertautumista keksintöjen edistymisen kautta olisi kehitetty ja\nkäytetty jonkunlaisellakaan harrastuksella yleiseksi hyväksi, köyhyys\nolisi kadonnut ja hyvinvointi ellei täydellinen ylellisyys olisi ollut\nyleisenä seurauksena. Kun tämä tosiasia on selvä kuin aurinko, on\ntarpeetonta ryhtyä pohtimaan taloustieteilijäin hiuksenhalkomiseen\nmeneviä väitelmiä siitä olivatko luokan tai toisen olosuhteet yhdessä\ntai toisessa maassa hiukkaa parempia tai huonompia kuin mitä ne olivat\nolleet. Kylliksi on väitteen todistamiseksi, ettei kukaan missään\nmaassa väittänytkään, että olisi ollut huomattavaa parannusta edes\nalkaakseenkaan täydellistä muutosta ihmiskunnan oloissa parempaan päin,\njoista suuret keksinnöt yleiseen käytäntöön otettuina olivat antaneet\ntäydellisen ja pikaisen lupauksen ja mahdollisuuden.\"\n\n\"Ja nyt kerropa meille, Harold, mitä esi-isillämme oli sanomista tästä\nhämmästyttävästä seikasta -- seikasta, joka oli vielä ihmeellisempi\nkuin itse suuret keksinnöt, nimittäin näiden epäonnistumisesta\nhyödyttää ihmiskuntaa huomattavammassa määrässä. Luonnollisesti jo\nitsessään niin hämmästyttävän ja ihmiskunnan onnellisuuden toiveille\nniin tuhoatuottavan ilmiön on täytynyt saattaa järjellisistä\nihmisistä kokoonpannun maailman miettimään mitä suurimmasti, mikä\nsellaiseen mahtaa olla selityksenä Olisi voinut otaksua, että tämän\nepäonnistumisen, jota esi-isämme saivat kokea, olisi pitänyt olla\nkylliksi vakuuttamaan heille, että jotain täytyi olla suuressa määrässä\nväärin taloudellisessa järjestelmässä, joka tällaisen aiheutti tai\nsalli ja ettei enempiä todistuksia olisi tarvittu kehottamaan heitä\ntekemään radikaalisia muutoksia siinä.\"\n\n\"Niin olisi ainakin luullut\", sanoi poika, \"mutta esi-isillemme ei\nnäytä juolahtaneen mieleen pitää taloudellista järjestelmäänsä syynä\ntällaisiin seurauksiin. Kuten olemme huomanneet, tunnustavat he\nvälittämättä siitä että he väittelivät prosenttimääristä, etteivät\nsuuret keksinnöt olleet onnistuneet saamaan huomattavampaa parannusta\nihmiskunnan oloissa, mutta he eivät koskaan näytä päässeen kylliksi\nkauas tutkiakseen perusteellisemmin, mistä tämä johtui. Sen ajan\ntaloustieteilijäin laajoissa teoksissa emme me löydä mitään pohdiskelua\nvieläpä vähemmän yritystä selittää tätä seikkaa, joka meidän\nmielestämme ehdottomasti peittää varjollaan kaikki muut taloudellisen\naseman piirteet ennen vallankumousta. Ja oudoin seikka kaikessa\ntässä on se, ettei tämä heidän epäonnistumisensa saavuttaa jotain\nmainitsemisen arvoista hyötyä keksintöjen edistymisen kautta näyttänyt\nkuolettavan esi-isiemme harrastuksia keksintöihin. He näyttivät olevan\nhuumaannuksissa töittensä ylpeilemisestä, vaikkakin he olivat suletut\npois niiden tuottamasta edusta ja heidän jokapäiväisenä unelmanaan\nolivat uudet keksinnöt, jotka yhä suuremmassa määrässä saattaisivat\nluomakunnan voimat heidän käytettäväkseen. Kukaan heistä ei nähtävästi\npysähtynyt ajattelemaan, että vaikka Jumala tyhjentäisi varastostaan\nheidän hyväkseen kaikki käytännön ja voiman salaisuudet, ei ihmiskunta\nolisi hituistakaan paremmassa asemassa, elleivät he keksisi jotain\ntaloudellista konetta, jonka kautta nämä keksinnöt voitaisiin saada\nparemmin palvelemaan yleistä hyvää kuin mitä ne olivat tähän saakka\ntehneet. He eivät näytä käsittäneen, että niin kauan kuin köyhyyttä\noli olemassa, jokainen uusi keksintö, joka lisäsi tuotantovoimaa,\noli ainoastaan yksi uusi syytös heidän taloudellista järjestelmäänsä\nvastaan sen kykenemättömyydestä, joka oli yhtä suuri kuin se oli\nkohtuuton. He näyttivät kokonaan jättäneen huomioonsa ottamatta sen\nseikan, että siihen saakka kunnes heidän mahtavat koneensa tullaan\nkäyttämään inhimillisen hyvinvoinnin lisäämiseen, he olivat ja tulivat\nedelleenkin olemaan paljaita hullunkurisia tieteellisiä leikkikaluja,\njoilla ei ollut suurempaa todellista arvoa ja hyötyä ihmiskunnalle kuin\nuseilla hyvinkeksityillä tanssivilla nukeilla. Tämä mieletön halu yhä\nenempiä, suurempia ja laajempia keksintöjä tekemään taloudellisella\nalalla yhdessä nähtävästi täydellisen välinpitämättömyyden kanssa\nsiitä saavuttiko ihmiskunta niistä mitään lopullista hyötyä vai ei,\nvoidaan käsittää ainoastaan pitämällä sitä yhtenä niistä oudoista\nheikkomielisen kiihoituksen kulkutaudinkohtauksista, joiden tiedetään\nvaivanneen vissien ajanjaksojen koko kansakuntia, etenkin keskiaikana.\nMitään järkiperäistä selvitystä ei siihen ole olemassa.\"\n\n\"Hyvällä syyllä voit niin sanoa\", huudahti opettaja. \"Miksi hyödyksi\ntodella olikaan, että kivihiili oli keksitty, kun kuitenkin oli yhtä\npaljon lämmittämättömiä asuntoja kuin koskaan ennen? Miksi hyödyksi\nolivat koneet, joiden avulla yksi mies voi kutoa yhtä paljon vaatteita\nkuin tuhannet sata vuotta ennen, kun kuitenkin oli yhtä paljon\nryysyisiä, vilusta väriseviä olentoja kuin ennenkin? Miksi hyödyksi\nolivat koneet, joiden avulla amerikalainen farmari voi tuottaa tusinan\nkertaa enemmän ruoka-aineita, kuin hänen isoisänsä, kun kuitenkin oli\nolemassa yhä useampia nälkäkuolemakohtauksia ja suurempi määrä huonosti\nravittua väkeä maassa kuin koskaan ennen ja laumoittain kodittomia,\nkurjuuteen vajonneita kulkureita vaelteli maassa kerjäten leipää\njokaiselta ovelta? Nämä meidän esi-isämme olivat keksineet höyrylaivat,\njotka olivat ihmelaitoksia, mutta näiden päätehtävänä oli kuljettaa\nköyhiä maista, jossa he olivat kerjäläisinä kulkeneet työtäsäästävistä\nkoneista huolimatta, uudempiin maihin, jossa heidän välttämättömästi\nlyhyen ajan kuluttua oli uudelleen ryhdyttävä kerjäämään. Noin\nkeskivälillä yhdeksättätoista vuosisataa riemustui maailma kutomakoneen\nkeksimisestä ja siitä, minkä taakan se tulisi nostamaan ihmiskunnan\nhartioilta. Kuitenkin viisikymmentä vuotta myöhemmin pukuteollisuus,\njonka luultiin muuttuvan keksinnön kautta parempain päin, oli muuttunut\norjuudeksi sekä Amerikassa että Europassa joka 'hikipajasysteemin'\nnimellä saattoi silloisenkin hitaan väen häpeämään. Heillä oli helposti\nsyttyviä tulitikkuja piikiven ja teräksen asemasta, paloöljyä ja\nsähkövalo kynttilöiden ja valaanöljyn asemasta, mutta saastan ja\nkurjuuden kuvat joita nämä parannetut valaistusvehkeet valaisivat,\nolivat samat ja näyttivät ainoastaan vielä pahemmilta niiden valossa.\nNe harvat kerjäläiset, joita Amerikassa oli ollut yhdeksännentoista\nvuosisadan ensi neljänneksellä, kulkivat jalan, kun sen sijaan he\nviimeisellä neljänneksellä varastivat kulkunsa höyryhepojen vetämissä\njunissa ja oli heitä tällöin viisikymmentä kertaa enemmän. Maailma\nmatkusti kuusikymmentä mailia tunnissa viiden tai kymmenen mailin\nasemesta vuosisadan alussa, mutta se ei ollut voittanut alaa tuumaakaan\nköyhyydeltä, joka siinä riippui kiinni kuin varjo kilpajuoksijassa.\"\n\n\nHELENA ANTAA SELITYKSEN TOSISEIKOILLE.\n\n\"Nyt, Helena\", jatkoi opettaja, \"me haluaisimme sinun selittämään\nmeille ne tosiseikat, joita Harold on meille niin selvästi esittänyt.\nMe haluamme sinun kertomaan meille, mistä se johtui, että ihmiskunnan\ntaloudelliset olot saavuttivat enintäin tuskin huomattavan parannuksen,\njos ollenkaan keksintöjen kehityksestä, jonka rajattoman tuotantovoiman\nlisääntymisen vuoksi kaiken järjellisen säännön mukaan olisi pitänyt\ntäydellisesti muuttaa parempaan päin ihmissuvun taloudelliset\nolosuhteet ja kokonaan poistaa puutteen maailmasta. Mikä vanhassa\nyksityiskapitalismin systeemissä aiheutti tällaisen epäonnistumisen?\"\n\n\"Sen aiheutti voittojärjestelmän käytännössä olo\", vastasi tyttö Helen.\n\n\"Ole hyvä ja selitä tarkemmin.\"\n\n\"Suuret taloudelliset keksinnöt, joista Harold on puhunut\", vastasi\ntyttö, \"olivat niin kutsuttua työtäsäästävää kone ja parannusmallia\n-- se tahtoo sanoa ne saattoivat miehen kykeneväksi tuottamaan\nenemmän kuin ennen samalla työllä tai tuottamaan saman vähemmällä\ntyöllä. Kollektiivisen teollisuushoidon aikana, yhdenvertaisten\netujen vallitessa, kuten meillä on nyt laita, tulisi jokaisen\ntällaisen keksinnön seurauksena olemaan lisäännys kokonaistuotannossa\ntasanjaettavaksi kaikkien kesken tai jos kansa niin halusi ja äänesti\ntuotanto jäämään siksi mikä se oli ja työn säästäminen jaettavaksi\nvapaa-aikana kaikille. Mutta vanhan järjestelmän aikana ei ollut\nluonnollisesti mitään kollektiivista hallintoa. Kapitalistit olivat\nhaltioita, ollen ainoita henkilöitä, jotka voivat harjoittaa suurempaa\nliikettä tai ryhtyä taloudellisiin yrityksiin ja siinä mitä he tekivät\ntai tekemättä jättävät, ei heillä ollut näkökohtana yleisön etu tai\nyhteinen voitto vaan yksinomaan heidän oma voittonsa. Ainoa syy, mikä\nvoi saada kapitalistin ottamaan käytäntöön joku keksintö, oli toivo\nvoittonsa suurenemisesta tuotannon lisääntymisen kautta samalla työllä\ntai saman tuotteen valmistamisen kautta vähemmällä hinnalla.\"\n\n\"Ottakaamme käsiteltäväksemme ensiksi ensimmäisen tapauksen.\nOtaksukaamme, että joku kapitalisti ottaessaan käytäntöön\ntyötäsäästävän koneen on päättänyt pitää työssä kaikki entiset\ntyöjäisensä ja nauttia voittonsa saamalla suuremman määrän tuotantoa\nsamalla kustannuksella. Nyt, jos kapitalisti halusi lisätä tuotantoaan\nilman koneen apua, oli hänen palkattava lisää työläisiä, joille\noli maksettava palkkaa, joka taasen myöhemmin kulutettiin ostaessa\ntuotteita markkinoilta. Tässä tapauksessa joka kerran tuotannon\nlisääntyessä myöskin oli jonkun verran lisäännystä, vaikkakaan ei\nyhtäpaljon kuin edellistä, myöskin yhteiskunnan ostokyvyssä. Mutta kun\nkapitalisti lisäsi tuotantoaan koneiden avulla lisäämättä työläistensä\nlukua, ei yhteiskunnan ostokyvyn puolella ollut huomattavissa vastaavaa\nlisäännystä korvaamaan kasvanutta tuotantoa. Osa ostokyvystä meni tosin\npalkoissa konetyöläisille, jotka rakensivat työtäsäästävät koneet,\nmutta se oli verrattain vähäistä verrattuna tuotannon lisäykseen, jota\nkapitalisti toivoi saavuttavansa koneistonsa avulla, sillä muussa\ntapauksessa ei hänellä suoranaisesti täyttämään entistä enemmän\njo ennestään tulvillaan olisi ollut mitään syytä ostaa konetta.\nLisätty tuotanto pyrki siten suoranaisesti täyttämään entistä enemmän\nja ennesään tulvillaan olevia markkinoita; ja jos huomattavampi\nmäärä kapitalisteja otti samalla tapaa käytäntöön koneita, tuli\nyltäkylläisyys muuttumaan täydelliseksi kriisiksi ja aiheuttamaan\nyleisen seisauksen tuotannossa.\"\n\n\"Välttääkseen tai pienentääkseen tällaista onnettomuutta voivat\nkapitalistit menetellä kahdella tavalla. He voivat, jos näkivät\nhyväksi, alentaa lisääntyneitten konetuotteittensa hintaa niin että\nyhteiskunnan ostokyky, joka oli pysynyt ennallaan, voisi käyttää\nainakin lähes yhtä kaikki tuotannosta kuin se oli tehnyt vähemmälle\ntuotannolle kalliimmilla hinnoilla ennen koneiden käytäntöön\nottamista. Mutta jos kapitalistit tekivät tämän, eivät he saavuttaneet\nmitään lisäetua koneiden käytäntöön otosta, koko voitto silloin\nlangeten yhteiskunnalle. Tarpeetonta on sanoakaan, ettei tämä ollut\nkapitalistien tarkoitusperänä. Toinen menettelytapa heillä oli pitää\ntuotantoaan samassa määrässä, missä se oli ollut, ennen koneen\nkäytäntöön ottamista ja hankkia voittonsa erottamalla työväkeä siten,\nsäästäen työkustannuksissa. Tällä tavoin useimmassa tapauksessa\ntehtiinkin, sillä tavarain ylipaljous oli niin yleisesti uhkaamassa,\nettä kapitalistit varoivat suuresti lisäämästä tuotantoa paitsi jos\nkeksinnöt aukaisivat kokonaan uusia aloja. Esimerkiksi jos kone saattoi\nyhden miehen kykeneväksi tekemään kahden miehen työn, kapitalisti\nerotti puolet työvoimastaan, pisti säästön työkustannuksista taskuunsa\nja silti pystyi tuottamaan yhtä paljon kuin ennenkin. Vielä lisäksi oli\ntällä menettelytavalla toinenkin etu. Erotetut työmiehet paisuttivat\ntyöttömien lukua, jotka kauppasivat itseään toistaan halvemmasta\ntyötä saadakseen. Tämän kilpailun kiivaus teki pian kapitalistille\nmahdolliseksi alentaa palkkoja entiselle puolelle työvoimalleen,\njonka hän oli työssään pidättänyt. Täten oli tavallisena seurauksena\ntyötä säästävien koneiden käytäntöön ottamisesta; ensiksi työmiesten\nerottaminen ja sitten lyhemmän tai pitemmän ajan kuluttua palkkojen\naleneminen niille, jotka työssä saivat pysyä.\"\n\n\"Jos oikein ymmärrän sinua\", sanoi opettaja, \"siten seurauksena\ntyötäsäästävistä keksinnöistä oli joko tuotannon lisääntyminen ilman\nvastaavaa lisäännystä yhteiskunnan ostokyvyssä siten yhä lisäten\nylijäämää tai muuten ehdottomasti yhteiskunnan ostokyvyn väheneminen\nerottamisten ja palkanalennusten kautta tuotannon kuitenkin pysyessä\nedelleen samana kuin ennenkin. Se tahtoo sanoa, puhtaana tuloksena\ntyötäsäästävistä koneista oli erotuksen lisääminen tuotannon ja\nkulutuksen välillä, joka erotus jäi kapitalistien käsiin voitto-osana.\"\n\n\"Aivan niin. Ainoana johteena kapitalistille ottaa käytäntöön\ntyötäsäästäviä koneita oli suuremman tuotanto-osan pidättäminen omaksi\nvoitokseen kuin ennen vähentämällä työväenluokan osaa -- toisin\nsanoin, työtäsäästävä koneisto, jonka olisi pitänyt hävittää köyhyys\nmaailmasta, muuttui välineeksi voittojärjestelmän aikana köyhdyttämään\nkansan joukkoja vielä nopeammin kuin ennen koskaan.\"\n\n\"Mutta eikö kilpailu kapitalistien kesken pakottanut heitä uhraamaan\nosaa lisääntyneestä voitostaan hintojen alennuksen katitta päästäkseen\ntavaroistaan?\"\n\n\"Epäilemättä, mutta sellaiset hinnanalennukset eivät lisänneet kansan\nkulutuskykyä paitsi milloin se tapahtui voitto-osasta ja kuten\nJohn meille selitti tänä aamuna, kun kapitalistit olivat kilpailun\nkautta pakotettuja alentamaan hintojaan, he säästivät voitto-osaansa\nmahdollisimman kauan korvaamalla hintojen alennuksia tavaran\nlaadun huonontamisella tai alentamalla palkkoja, kunnes yleisöä ja\npalkkatyöläisiä ei voitu enempää nenästä vetää tai kiristää. Silloin\nvasta alkoivat he uhrata omaa voitto-osaansa ja silloin oli liian\nmyöhäistä köyhtyneille kuluttajille lisätä kulutustaan. Aina oli\nasianlaita se kuten John sanoi, että maassa, jossa kansa oli köyhintä,\nolivat hinnat alimmat mutta ilman hyötyä itse kansalle.\"\n\n\nAMERIKALAINEN MAANVILJELIJÄ JA KONEET.\n\n\"Ja nyt\", sanoi opettaja, \"haluan minä kysyä teiltä jotain\ntyötäsäästävien keksintöjen vaikutuksesta siihen luokkaan niin\nkutsutulta kapitalisteja, jotka muodostivat suurimman osan Amerikan\nkansasta -- tarkoitan maanviljelijöitä. Sen johdosta, että he omistivat\nfarminsa ja työkalunsa, vaikkakin velan ja kiinnitysten painamina,\nolivat he jokatapauksessa muodollisesti kapitalisteja, vaikkakin\nyhtä säälittäviä kapitalistien uhreja kuin köyhälistötyöläiset.\nTyötäsäästävät maanviljelyskonekeksinnöt Amerikassa yhdeksännellätoista\nvuosisadalla olivat kerrassaan jotain ihmeteltävää saattaen yhden\nmiehen kuten meille on kerrottu, kykeneväksi tekemään viidentoista\nmiehen työn sataa vuotta ennemmin. Kuitenkin oli amerikalainen\nmaanviljelijä käymässä suoraa perikatoa kohti juuri näitä\nkeksintöjä käytäntöön ottaessa. Minkä syyksi laskette tämän? Miksi\nei maanviljelijä yhdenlaisena kapitalistina läjännyt voittoja\ntyötäsäästävistä koneistaan kuten muutkin kapitalistit?\"\n\n\"Kuten jo olen sanonut\", vastasi tyttö, \"johtuivat työtäsäästävän\nkoneiston antamat voitot palkatun työn lisääntyneestä tuotantokyvystä,\nsiten saattaen kapitalistille mahdolliseksi joka tuottaa suuremman\nmäärän samalla työkustannuksella tai yhtäläisen tuotannon vähemmällä\ntyökustannuksella kun koneen korvaamat työläiset voitiin erottaa.\nVoittojen määrä oli siten riippuvainen harjoitetun liikkeen suuruudesta\n-- se on palkattujen työläisten luvusta ja vastaavasta summasta, minkä\ntyökustannukset koskivat liikkeeseen. Kun maanviljelystä harjoitettiin\ntavattomassa määrässä, kuten oli asian laita niin kutsutuilla bonanza\nfarmeilla Yhdysvalloissa tänä aikana, kuuluen niihin kahdestakymmenestä\nkolmeenkymmeneen tuhanteen eekkeriin maata, tekivät niitä viljelevät\nkapitalistit suuria voittoja, jotka juuri suoranaisesti johtuivat\ntyötäsäästävistä maanviljelyskoneista ja jotka olisivat olleet\nmahdottomia ilman niitä. Nämä koneet tekivät heidät kykeneviksi\nasettamaan markkinoille suuresti lisääntyneen tuotannon vähäisellä\ntyökustannuslisäyksellä tai saman tuotannon suurella työkustannusten\nalennuksella. Mutta amerikalaisten maanviljelijäin varsinainen joukko\ntoimi ainoastaan pienessä määrässä ja palkkasi ainoastaan vähän\ntyövoimaa tehden itse pääasiallisesti oman työnsä. He voivat siten\nsaavuttaa ainoastaan pienen voiton, jos ollenkaan työtäsäästävistä\nkoneista erottamalla työväkeään. Ainoa keino, jolla he voivat niistä\nhyötyä nauttia, oli, ei vähentämällä tuotantokustannuksia, vaan\nlisäämällä tuotantoaan oman työnsä lisääntyneen tuottamiskyvyn kautta.\nMutta ottaen huomioon, ettei tällä välin ollut tapahtunut mitään\nlisäännystä yhteiskunnan ostamiskyvyssä yleensä, ei löytynyt enempää\nrahoja heidän tuotteittensa ostamiseen kuin ennenkään ja luonnollisesti\nsiis, jos maanviljelijäin koko joukko työtäsäästävien koneiden\navulla lisäsi tuotteitaan, he voivat saada kasvaneesta tuotannostaan\nainoastaan halvennetun hinnan, niin että he lopuksi eivät saaneet\nenempää suuremmasta sadosta kuin vähemmästäkään. Vieläpä, he eivät\nvoineet saada niinkään paljoa, sillä vähäinenkin ylijäämä ahtaalla\nolevan kapitalistin käsissä, joka sitä ei voinut säilyttää, vaan\noli pakotettu myymään, vaikutti alentamalla markkinahinnat määrään,\njoka oli kokonaan vähempi suhteellisesti ylijäämään. Yhdysvalloissa\noli tällaisten pikkumaanviljelijäin luku määrä niin suuri ja heidän\npakkonsa myydä tuotteensa niin suuri, että loppupuoliskolla vuosisataa\nhe eivät pilanneet ainoastaan omia markkinoitaan, vaan myöskin suurten\nkapitalistien markkinat, jotka viljelivät suuria farmeja.\"\n\n\"Loppupäätöksenä siis on\", sanoi opettaja, \"että puhdas tulos\ntyötäsäästävistä koneista Yhdysvaltojen pikkufarmarijoukolle oli\nturmiota tuottava.\"\n\n\"Epäilemättä\", vastasi tyttö. \"Tämä on sellainen tapaus, jossa\nhistorialliset tosiseikat ehdottomasti todeksi näyttävät järjellisen\nteorian. Kiitos voittojärjestelmälle keksinnöt, jotka kertasivat\nmaanviljelijän tuotantokyvyn viisitoista kertaiseksi, saattoivat hänet\nvararikkoon ja niin kauan kuin voittojärjestelmää säilytettiin, ei\nhänellä ollut mitään pelastuksen toivoa.\"\n\n\"Olivatko maanviljelijät ainoa pikkukapitalistiluokka, jota\ntyötäsäästävä koneisto pikemmin vahingoitti kuin auttoi?\"\n\n\"Sääntö oli sama kaikille pikkukapitalisteille, missä hyvänsä ammatissa\nhe sitten olivatkaan. Perustana sille oli, kuten olen sanonut, se\nseikka, että kapitalistien saavuttama voitto työtäsäästävistä koneista\noli suhteellinen työmäärään, jonka he koneiden vuoksi voivat erottaa\n-- se tahtoo sanoa, suhteellinen heidän liikkeensä suuruuteen. Jos\nkapitalistin liikkeenharjoitusmäärä oli niin pieni, ettei hän voinut\ntehdä suuria säästöjä työkustannusten vähentämisellä hankkimalla\nkoneistoa, silloin saattoi sellaisen koneen käytäntöönottaminen hänet\nepäedulliseen asemaan verrattuna suurkapitalisteihin. Työtäsäästävät\nkoneet olivat siten yhtenä voimakkaimmista vaikuttimista, jotka\nloppupuolella yhdeksättätoista vuosisataa tekivät pikkukapitalistille\nmahdottomaksi millään alalla kilpailla suurkapitalistien kanssa ja\nauttoivat taloudellisen maailman hallinnon kokoamista aina harvempien\nja harvempien käsiin.\"\n\n\"Otaksutaanpa, Helen, ettei vallankumousta olisi tapahtunut, että\ntyötäsäästäviä koneita olisi edelleen keksitty yhtä nopeaan kuin\nennenkin ja että suurkapitalistien etujen yhdistyminen, jota jo\nennustettiin, olisi saatu täydelliseksi niin että heidän väliseen\nkilpailuun kulutettujen voittojen hukka olisi lakannut, mikä olisi\nsiitä ollut seurauksena?\"\n\n\"Siinä tapauksessa\", vastasi tyttö, \"kaikki se rikkaus, jota oli\ntuhlattu kauppakilpailuun, olisi tuhlattu lisäksi ylellisyyteen,\nmitä jo ennen siihen tuhlattu. Vuosi vuodelta keksityt uudet koneet\nolisivat jatkaneet mahdollisuutta yhä pienemmälle ja pienemmälle\nosalle ihmiskuntaa tuottaa kaikki ihmiskunnan elintarpeet ja muu osa\nihmiskuntaa, näihin lukien työläisten lukemattomat joukot olisivat\nsaaneet työskennellä hyödyttömässä työssä hankkiakseen aineksia\nrikkaiden ylellisyydelle tai saaneet olla näiden persoonallisina\npalkollisina. Maailma olisi siten tullut jaetuksi kolmeen luokkaan:\nisännistöluokka, jonka lukumäärä oli rajotettu; suuri lukuinen\nmäärä hyödyttömässä työssä olevia työläisiä, jotka olivat palkatut\nhankkimaan ylellisyystarpeita isännistöluokalle; ja pienoinen joukko\nhyödyllisesti tuottavia työläisiä, jotka koneiden täydellisen\nkehityksen kautta olisivat kykeneviä hankkimaan kaikille tarpeet.\nTarpeetonta on sanoa, että kaikki muut paitsi isännät olisivat\nolleet alhaisimmassa tilassa elinehtoihinsa nähden. Riutuvat\nvaltakunnat muinaisina aikoina ovat usein tarjonneet tällaisia kuvia\nkeisarillisesta ja aristokraattisesta loistosta, jonka varustamiseksi\nja ylläpitämiseksi nälkäänäkevien kansojen työ käytettiin. Mutta ei\nmikään muinaisuudessa esiintyvä kuva olisi vetänyt vertoja sille, mitä\nkahdennellakymmenennellä vuosisadalla olisi ollut näytettävänä, jos suuri\nvallankumous olisi sallinut yksityiskapitalismin saattaa kehityksensä\nhuippuunsa. Muinaisina aikoina kansan suuria joukkoja on täytynyt\nkäyttää hyödylliseen työhön varustaakseen maailman tarpeet, joten\nisäntien loistoon ja iloituksiin saatavissa oleva työväen osa on ollut\nverrattain pieni. Mutta rahavaltaisessa keisarikunnassa arvelemme me\nkeksintönero työtäsäästävien koneiden avulla olisi saattanut isännät\nkykeneviksi käyttämään suurimman osan alamaisistaan oman valtionsa ja\nylellisyytensä palvelukseen, kuin olisi ollut mahdollista minään muuna\nhistoriallisena itsevaltiuden aikana. Kauhistuttavat näytelmät ihmisten\njumaliksi korottamisesta nöyrälle ja palvelevalle kansalle, joita\nAssyria, Egypti, Persia ja Rooma tietävät kertoa, olisivat nykyisten\nrinnalla himmentyneet pieniksi.\"\n\n\"Jo riittää, Helen\", sanoi opettaja. \"Todistelmiesi nojalla me jätämme\ntutkistelemisemme yksityiskapitalismin taloudellisesta järjestelmästä,\njonka suuri vallankumous on ainaiseksi hävittänyt. Luonnollisesti\non olemassa suuri joukko muita kohtia ja sivuseikkoja kysymyksessä,\njoita voisimme ottaa käsitelläksemme, mutta niiden tutkiminen olisi\nyhtä hyödytöntä kuin mieltämasentavaakin. Minä arvelen, että me\nolemme jo käsitelleet tärkeimmän kohdan. Jos te käsitätte, miksi\nja miten liikevoitto, korko ja vuokra synnyttivät rajoituksen\nyhteiskunnan useimpien kulutusvoimalle pieneen osaan sen tuottavasta\nvoimasta, siten taasen vuorostaan sortaakseen jälkimmäistä, olette\nte käsittäneet salaisuuden maailman köyhyyteen ennen vallankumousta\nsekä mahdottomuuteen saada aikaan mitään huomattavampaa tai pysyväistä\nparannusta millään alalla ihmiskunnan taloudellisia oloja siihen saakka\nkunnes yksityiskapitalismi, josta liikevoittojärjestelmä vuokrineen ja\nkorkoineen olivat tärkeitä ja eroittamattomia osia, tulisi poistetuksi.\"\n\n\n\n\nXXIX LUKU.\n\nMINULLE OSOTETAAN KUNNIOITUSTA.\n\n\n\"Ja nyt\", jatkoi opettaja katsahtaen gallerille, jossa tohtori ja minä\nistuimme piilossa, \"on minulla suuri hämmästys teidän varallenne.\nNiiden joukossa, jotka ovat kuunnelleet luentoanne tänään, sekä\naamu- että iltapäivällä on muuan henkilö, jonka nimen teidän tulisi\nvoida arvata sanoessani, että kaikista henkilöistä maan päällä,\nhän on ehdottomasti pystyvin ja ainoa täysin pätevä arvostelemaan,\nmiten tarkka teidän kuvauksenne yhdeksännentoista vuosisadan oloista\non ollut. Ettei tieto siitä olisi häirinnyt tyyneyttänne, olen minä\ntähän saakka pidättänyt kertomasta, että meidän luonamme on tänään\nsaapuvilla ei vähemmän huomattava vieras kuin Julian West ja että hän\non hyväntahtoisesti suostunut sallimaan minun esittää itsensä teille.\"\n\nMinä olin myöntynyt pikemmin vastenhakoisesti opettajan pyyntöön, kun\nen olisi halunnut asettaa itseäni uteliaisuuden esineeksi. Mutta minun\noli kumminkin vielä tehtävä tuttavuutta kahdennenkymmenennen vuosisadan\npoikien ja tyttöjen kanssa. Kun he saapuivat ympärilleni, oli helppoa\ntyttöjen kiihkeistä silmäyksistä ja poikien liikutetuista kasvoista\nnähdä, miten suuresti heidän mielikuvituksensa oli hämmästyksissä\nläsnäoloni vuoksi heidän joukossaan ja miten kaukana heidän tunteensa\nolivat tavallisesta ja epämiellyttävästä uteliaisuudesta. Mielenkiinto,\njota he minuun osottivat oli niin täydellisesti myötätuntoista, ettei\nse olisi voinut loukata hienotunteisintakaan luonnetta.\n\nTällainen oli itseasiassa ollut kaikkien täysikasvuistenkin\nhenkilöitten käytös minua kohtaan, joita olin tavannut, mutta olin\ntuskin odottanut samaa käytöskykyä koululapsilta. Minä en, kuten\nnäytti, ollut kylliksi ottanut huomioon sitä vaikutusta, joka oli\ntapoihin sillä hienostumisen ilmakehällä, joka ympäröi nykyajan\nlapsia aina kehdosta alkaen. Nämä nuoret olennot eivät olleet koskaan\nnähneet karkeutta, raakuutta tai sopimatonta käytöstä kenenkään\npuolelta. Heidän luottamustaan ei oltu koskaan väärinkäytetty, heidän\ntunteitaan loukattu tai heidän epäluuloaan kiihoitettu. Kun he eivät\nkoskaan olleet kuvitelleetkaan löytyvän sellaista olentoa, kuin\nyhteiskunnallisesti ylempänä tai alempana olevaa henkilöä, eivät he\nolleet oppineet kuin yhden käytöstavan. Kun heillä ei koskaan ollut\nollut tilaisuutta synnyttää väärää tai pettävää vaikutusta tai jotain\nsen tapaista, oli luonnollista, etteivät he tietäneet, mitä teeskentely\noli.\n\nTodenteolla ovat nämä taloudellisen yhdenvertaisuuden toisarvoiset\nseuraukset, nämä siveelliset ja yhteiskunnalliset mullistukset, jotka\nloivat ihmisten kanssakäymiselle ylevän ilmapiirin, kaikesta huolimatta\nolleet suurinta apua jota itse periaatteesta on ollut ihmisonnelle.\n\nHeti jouduin puhumaan ja leikkiä laskemaan tämän nuoren joukon kanssa\nniin kevyesti kuin olisin heidät aina tuntenut, ja heidän hartaasti\nkuunnellessaan mitä heille kerroin vanhan ajan kouluista ja itse\nhuvia nauttien heidän naiivien huomautustensa johdosta livahti tunti\nhuomaamatta ohitse. Nuoriso on aina innostavaa ja näiden raittiiden,\nkauniiden ja nerokkaiden olentojen läsnäolo vaikutti kuin viinikylpy.\n\nFlorence! Ester! Helena! Marion! Margaret! George! Robert! Harald!\nPaul! -- En milloinkaan unohda sitä tähtisilmäisten tyttöjen ja\nkomeitten poikain joukkoa, jossa ensiksi tutustuin kahdennenkymmenennen\nvuosisadan tyttöihin ja poikiin. Voiko olla, että Jumala lähettää\nsuloisempia sieluja maan päälle nyt kun se niille on niin paljon\nsoveliaampi?\n\n\n\n\nLUKU XXX.\n\nMITÄ YLEINEN SIVISTYS MERKITSEE.\n\n\nOli muuan noita intiaanikesän iltapuolia jolloin tuntuu synnilliseltä\ntilaisuuden tuhlaukselta joutilaan hetken sisällä viettäminen. Kun\nmeillä ei ollut minkäänlaista kiirettä, otimme tohtori ja minä\nkahden istuttavat moottorivaunut lähimmältä asemalta ja viiletimme\nkotoa poispäin poikkeillen tieltä aivan päähänpistojen mukaan. Ääntä\npitämättä vieriessämme sileitä katuja, joille laiteilla olevat\npuuryhmät olivat sirotelleet lehtiään, aloin ihmetellä koululasten\nvarhaista kypsyyttä, he kun kolmen-, neljäntoista vuotisina pystyivät\nkäsittelemään aineita jotka minun aikanani tavallisesti oli säästetty\nkorkeakouluihin ja yliopistoihin. Tämän kuitenkin tohtori selitti.\n\n\"Siitä ajasta alkaen\", hän sanoi, \"jolloin maailma hyväksyi työn\nja sen tulosten tasaisen jakoehdotuksen, kävi kansantalous niin\nyksinkertaiseksi tieteeksi että kuka lapsi tahansa, joka osaa\nsoveliaasti jakaa omenan pikku veljiensä kesken, on sen salaisuuden\nperillä. Tietysti on väärän kansantalouden erhetyksien keksiminenkin\nsangen yksinkertainen asia, kun kerran vain voi sitä vertailla oikean\nkanssa.\n\n\"Mitä yleensä tulee varhaiseen henkiseen kehitykseen\", jatkoi tohtori,\n\"en luule että se on erikoisemmin huomattava, meidän lapsissamme\nteidän päiviinne lapsiin verrattuna. Me varmastikaan emme pyri sitä\nkehittämään. Yhdeksännentoista vuosisadan selväjärkinen kahdentoista\nvuotias koululapsi ei luultavastikaan tuloksiin nähden joutuisi\nhuonommalle puolen vertailussa tavallisen kaksitoista vuotiaan kanssa\nmeidän kouluissamme. Vertaillessanne heitä kymmentä vuotta myöhemmin\nnäyttäisi ehkä kasvatusjärjestelmäin erotus vaikutustansa. Yhden- ja\nkahdenkolmatta vuotiaana tavallinen nuorukainen teidän päivinänne\nlienee ollut vain vähän pitemmällä kasvatuksessa kuin neljännellätoista\nvuodellaan, kun hänen luultavasti oli täytynyt lähteä koulusta\ntehtaaseen tai farmille siihen aikaan tai parisen vuotta myöhemmin,\nellei hän sattunut oleman joku rikkaan vähemmistön lapsista. Vastaava\nlapsi meidän järjestelmämme vallitessa olisi jatkanut opintojaan\nkeskeymättä ja yhdenkolmatta ikäisenä saavuttanut sen mitä te\ntavallisesti sanoitte korkeakoulun opetuskurssiksi.\"\n\n\"Kasvatuskoneiston laajennuksen, joka vaadittiin korkeamman kasvatuksen\nvaraamiseksi kaikille, on täytynyt olla tavaton\", sanoin. \"Meidän\nalkeiskoulujärjestelmämme piti alkeistietoja lähes kaikkien lasten\nvaralle, mutta kahdestakymmenestä tuskin yksi kävi edes oppikouluun,\ntuskin yksi sadasta ennätti korkeakouluun eikä täyttä yhtä tuhannesta\nkoskaan nähnytkään opistoa. Minun aikani suurista yliopistoista --\nHarvard, Yale ja muut -- lienee tullut pikku kaupunkeja, jotta voivat\nvastaan ottaa sinne tulvivat ylioppilaat.\"\n\n\"Niiden olisi todellakin tarvinnut olla sangen suuria kaupunkeja\",\nvastasi tohtori, \"jos kysymyksessä olisi ollut nuorisomme\nkorkeamman kasvatuksen luovuttaminen niiden haltuun, sillä joka\nvuosi yliopistollista arvoa meillä ei anneta vain tuhansille ja\nkymmentuhansille, joilla luvuilla teidän korkeakoulunne läpikäyneitä\nlaskettiin, vaan miljoonille. Siitä syystä -- se on, kysymyksessä\nolevan lukumäärän vuoksi -- meillä ei voi enää olla mitään korkeamman\nkasvatuksen keskuksia yhtä vähän kuin teillä alkeiskasvatuksen.\nKullakin yhteiskunnalla on yliopistonsa aivan samoin kuin ennen yleiset\nkoulut, ja kullakin on niissä enemmän oppilaita lähistöltään kuin\nmikään teidän suurista yliopistoista saattoi vetonuotallaan koota\nkaiken maailman ääristä.\"\n\n\"Mutta eikö erikoisten opettajain maine houkuttele oppilaita erikoisiin\nyliopistoihin?\"\n\n\"Siitä asiasta suoriudutaan helposti\", vastasi tohtori. \"Telefooni- ja\nelektroskooppijärjestelmämme täydellisyys antaa tilaisuuden nauttia\nminkä opettajan opetuksia tahansa miltä välimatkalta tahansa. Suosittu\nopettaja luennoi miljoonille oppilaille kuiskaillen, jos hänen äänensä\non sortunut, paljon helpommin kuin kukaan teidän professoreistanne\nsaattoi puhua viisikymmentä oppilasta käsittävälle luokalle, vaikka oli\nselvä-äänisenä.\"\n\n\"Todellakin, tohtori\", sanoin, \"sivistyksessänne ei ole mitään\nkohtaa joka näyttää avaavan niin monia mahdollisuuden näköaloja\nja ratkaisevan ennakolta niin monia mahdollisia vaikeuksia\nyhteiskuntajärjestelmänne järjestämisessä ja toiminnassa kuin tämä\nsivistyksen yleisyys. Minun täytyy sanoa ettei mikään mikä on järkevätä\nnäytä mahdottomalta yhteiskunnan oikomistiellä, kun kerran te olette\nsen olomuodon omaksuneet. Minun omat aikalaiseni täydelleen tunnustivat\nteoriassa, kuten tiedätte, kansan kasvatuksen tärkeyden, jotta hyvä\nkansanvaltainen hallitus olisi voitu toteuttaa; mutta järjestelmämme,\njoka vain opetti kansan joukot tavailemaan, oli todellakin narripeliä\nnykyiseen kansalliseen kasvatukseen verrattuna.\"\n\n\"Ehdottomasti niin\", vastasi tohtori. \"Kasvatuksen peruste on\ntaloudellista laatua, se kun vaatii oppilaan ylläpitoa ilman\ntaloudellisia tuloja kasvatusaikana. Jos mieli kasvatuksen tuottaa\ntuloksia, täytyy sen ajan kestää lapsuusvuodet ja nuoruutta ainakin\nkahdenteenkymmenenteen ikävuoteen asti. Se vaatii sangen suuria\nkustannuksia, joita tuskin yhdet vanhemmat tuhannesta saattoivat kestää\nteidän päivinänne. Valtio sen tietysti olisi voinut ottaa osalleen,\nmutta silloin olisi rikkaitten täytynyt avustaa köyhäin lapsia, eivätkä\nhe luonnollisesti sellaisesta tahtoneet kuulla puhuttavankaan, ainakaan\nkasvatuksen alkeisasteiden yläpuolelle. Ja vaikkakaan ei asiassa\nolisi ollut rahakysymystä, olisivat rikkaat, jos toivoivat voivansa\nvaltaansa säilyttää, olleet hulluja, jos olisivat heidän likaisia\ntöitään suorittamaan määrätyille joukoille varanneet sivistystä joka\nheistä olisi tehnyt yhteiskunnallisia kapinoitsijoita. Näistä kahdesta\nsyystä teidän talousjärjestelmänne oli aivan mahdoton mitään nimensä\narvoista kansallista kasvatusjärjestelmää ylläpitämään. Toiselta puolen\ntaloudellisen tasa-arvoisuuden ensimmäinen vaikutus oli samallaisten\nkasvatuksellisten etujen varaaminen kaikille ja vielä paraitten\nminkä yhteiskunta voi aikaan saada. Vallankumouksen historian mieltä\nkiinnittävimpiä lukuja on se joka kertoo miten heti uuden järjestyksen\nvoimaan astuttua nuoret miehet ja naiset alle kahdenkymmenen ikävuoden,\njotka olivat työskennelleet pelloilla ja tehtaissa ehkä lapsuudesta\nasti, jättivät työnsä ja tulvivat takaisin kouluihin ja opistoihin\nniin pian kuin tilaa heille voitiin valmistaa, jotta olisivat\nmahdollisimman paljon voineet korjata varhaisia tappioitaan. Kaikki\nyksimielisesti nyt ymmärsivät että kasvatus oli taloudellisesti\ntehty kaikille mahdolliseksi, että se oli suurin uuden järjestyksen\ntuottama anti. Kirjoista selviää myös ettei vain nuoriso, mutta\nmiehet ja naiset ja vanhemmatkin, jotka olivat kasvatuksellisia etuja\nvaille jääneet, käyttivät kaiken teollisuusvelvollisuuksistaan vapaan\naikansa täyttääkseen mahdollisuuden mukaan varhaisemman elinaikansa\npuutteita, jotta heidän ei liian suuresti olisi tarvinnut hävetä\nnousevan sukupolven läsnäollessa joka kokonaan oli oleva korkeakoulun\nläpikäyneitä.\n\n\"Puhuaksemme kasvatusjärjestelmästämme nykyisessä muodossaan\", jatkoi\ntohtori, \"tahdon varottaa teitä siitä mahdollisesta erehdyksestä\nettä luulisitte yhdenkolmatta vuoden ijässä päättyvän kurssin\npäättävän myös tavallisen yksilön kasvatuksellisen opintoajan. Se on\npäinvastoin vain vaadittava sivistyksellinen minimi jonka yhteiskunta\njokaiselle nuorukaiselle vaatii annettavaksi heidän alaikäisyytensä\naikana, jotta heistä tulisi vain soveliaita kansalaisia. Me kuitenkin\npitäisimme sangen laihana kasvatuksena sitä joka siihen päättyisi.\nMe arvelemme että yliopistollisen arvon saavuttaminen täysikäisyyden\nalkaessa merkitsee vain että arvon saanut on päässyt sille ikäkaudelle\njolloin hänen katsotaan kykenevän ja olevan oikeutetun täysi-ikäisenä\npitää huolta opinnoistaan ilman valtion johdatusta ja pakotusta.\nTätä tarkoitusta varten keinoja varatakseen kansa ylläpitää laajaa\njärjestelmää jota voitte sanoa oppiarvon saavuttaneitten valittavaksi\nopintokurssiksi jokaisessa tieteen haarassa, ja nämä ovat vapaasti\navoimina jokaiselle elämän loppuun asti niin kauan tai niin lyhyen\najan, niin jatkuvasti tai niin asteettaisesti, niin perinpohjaisesti\ntai niin pintapuolisesti kuin kukin haluaa.\n\n\"Järki ei todellakaan ole mahdollinen monissa tärkeissä\nopintohaaroissa, halu niihin ei heräjä eikä ymmärrys kykene niitä\ntavoittamaan, ennenkuin kypsyneellä ijällä, jolloin kuukauden\npyrkimyksellä saavutetaan käsitys asiassa minkä omaksumisyritykseen\nvuosia olisi hukkaan tuhlattu nuoruudessa. Meidän tarkoituksenamme on\nniin paljon kuin mahdollista lykätä sellaisten haarojen vakava tutkimus\noppiarvon saavuttaneiden kouluihin. Nuoren kansan täytyy saada asioista\nyleinen käsitys, mutta todenteolla heidän elinaikansa ei ole kiinteää\nja tuloksellista tutkimusta varten. Jos tahdotte nähdä innostuneita\noppilaita, joille tietojen tavoittelu on suurinta elämän iloa, täytyy\nteidän etsiä heidät keski-ikäisten isien ja äitien joukosta oppiarvon\nsaavuttaneiden kouluista.\n\n\"Tietojen elinkautisen tavoittelun tilaisuuksien oikein käyttämistä\nvarten ovat meidän mielestämme elämämme vapaa-ajat, jotka teistä\ntuntuvat niin pitkiltä, aivan liian lyhyet. Ja ne joutoajat, niin\npitkiä kuin ovatkin, puolet joka päivästä ja puolet joka vuodesta sekä\nkoko jälkimmäinen puoli elämästä joka on pyhitetty persoonalliselle\nkäyttämiselle -- vieläpä näiden pitkien aikojen lisäyksetkin, yhä\nsuuremmiksi kasvaen jokaisen työtä säästävän keksinnön mukana,\njotka ovat varatut elämän korkeampaa käyttöä varten, näyttävät\nmeistä vähäarvoisilta henkiselle kehitykselle, olosuhteilta joita\nteidän aikananne ei ollut tuskin kenenkään käytettävissä, mutta\njotka meidän laitoksemme ovat kaikille varanneet. Tarkoitan sitä\nrauhan moraalista ilmapiiriä joka johtuu mielen ehdottomasta\nvapauttamisesta häiritsevistä ankeuksista ja kiduttavasta huolesta\noman itsemme ja meille rakkaitten aineellisen toimeentulon suhteen.\nTalousjärjestelmämme saattaa meidät asemaan jossa voimme seurata\nKristuksen oppia, joka niin mahdoton oli teille, olla pitämättä 'huolta\nhuomisesta.' Teidän ei tietysti pidä ymmärtää että koko kansamme on\nvain tutkijoita ja filosoofeja, mutta ymmärtänette että me olemme\nenemmän tai vähemmän uutteria ja järjestelmällisiä oppilaita ja\nkoululaisia koko elämämme ajan.\"\n\n\"Todellakin, tohtori\", sanoin, \"en muista oletteko koskaan puhunut\nminulle mitään mikä olisi osottanut täydellisempää ja räikeämpää\nristiriitaa teidän ja minun aikani välillä kuin tämä puhtaasti\nhenkisten harrastusten pysyvä ja kasvava kehitys läpi eläjään. Minun\naikanani oli kuitenkin vain kuuden tai kahdeksan vuoden erotus\nköyhän miehen pojan ja onnellisemman nuorukaisen henkisen elämän\nkestäväisyyden välillä, edellinen oli tuomittu tehtaaseen neljäntoista\nvanhana, jälkimmäinen läksi opistoon. Jos toisen kehitysaika päättyi\nneljänteentoista ikävuoteen, niin toisen loppui jotenkin yhtä\ntäydellisesti yhden- tai kahdenkolmatta ijässä. Sen sijaan että\nopin arvon saavuttamisella hän olisi päässyt tilaisuuteen alkamaan\ntodellista kasvatustaan, merkitsi se tapaus tavalliselle nuorukaiselle\nopinto-ajan päättymistä ja oli hänen elämänsä vuoksiaika sivistyksen\nja tieteitten ja humaanisuuden tietoon. Tässä suhteessa tavallinen\nyliopistolainen ei koskaan jälkeenpäin omistanut niin paljon tietoja\noppiarvonsa saavuttamispäivänä. Sillä heti senjälkeen, ellei ollut\nrikkainta luokkaa, hänen täytyi suin päin syöksyä liike-elämän\nmelskeeseen ja kilpailuun ja ottaa pesti olemassa olon aineellisten\nvälikappaleiden taistelurekryytiksi. Sortuiko hän vai onnistui,\nse ei suuria vaikuttanut hänen henkisen elämänsä kuihtumisen ja\nkääpiöitymisen estämiseksi tai edistämiseksi. Hänellä ei ollut aikaa\neikä voinut käyttää mitään ajatusta muuhun. Jos hän sortui taikka\ntuskin vältti sortumisen, alituinen ankeus hänen sydäntänsä jäyti: ja\njos hän onnistui, hänen onnensa tavallisesti teki hänestä tylsäpäisen\nja vielä avuttomamman itseensä tyytyväisen aineen orjan kuin jos\nolisi sortunut. Mitään toivoa ei kummallakaan tiellä ollut hänen\nmielelleen ja sielulleen. Jos elämänsä lopussa hänen ponnistuksensa\nolivat voittaneet hänelle hiukan hengityksen tilaa, ei siitä hänen\nkäytettäväkseen ollut, sillä henkiset ja järjelliset osat käytännön\npuutteessa kuihtuvat eivätkä enää kyenneet vastaamaan tilaisuutta.\"\n\n\"Ja tällaista olemassaolonsa puolustusta\", sanoi tohtori, oli niiden\nelämä joita te piditte onnellisimpina ja menestyksellisimpinä --\njoiden arveltiin elämän palkinnon voittaneen. Voitteko ihmetellä\nettä me pidämme suurta vallankumousta ihmisen toisena luomisena,\netenkin kun se täydellisen mielen ja sielun elämän olosuhteet lisäksi\ntuotti siihen pelkkään aineelliseen toimeentuloon joka enemmän tai\nvähemmän kunnollisena oli ollut kaikkien ihmisolentojen, rikkaitten\nja köyhien, melkein koko elämä mitä he siihen asti olivat tienneet?\nOlemassaolon taistelun vaikutus, se kun ehkäsi kokoamishimollaan\nhenkisen kehityksen aikaihmisen elämän kynnykselle, olisi ollut kyllin\nturmiollinen, vaikkapa taistelun luonne riisi ollut siveellisesti\nnuhteetontakin. Kun johdumme ajattelemaan että se taistelu ei vain\nestänyt sielun kehitystä, vaan oli vaikutukseltaan tavattoman\nturmiollinen siveelliselle elämällekin, ymmärrämme täydellisesti\nihmissuvun onnettomat olosuhteet ennen vallankumousta. Nuorisolla\non ylevä pyrkimys velvollisuuteen ja oikeuteen ja korkeat unelmat\nniistä. Se katsoo maailmaa sellaisena kuin sen pitäisi oleman,\neikä sellaisena kuin se on; ja onneksi on ihmiskunnalle, jos\nyhteiskunnan laitokset eivät loukkaa tätä moraalista innostusta,\nvaan pikemmin koettaa sitä säilyttää ja kehittää läpi koko elämän.\nTämän nykyinen yhteiskuntajärjestys tekee, sen luullakseni voimme\nväittää. Taloudellisen järjestelmän avulla, joka perustuu kaiken\ntyön teon korkeimmalle siveysopilliselle aatteelle, huomaa nuoriso\nmaailmalle jouduttuaan että se on kaiken moraalin käytännöllinen\nkoulu. Nuorukainen tapaa tarpeeksi tilaa ja ilmaa velvollisuuksissaan\nja toimissaan ylevälle innostukselle, jokaiselle epäitsekkäälle\npyrkimykselle mitä vain helliä mielii. Hän ei ole voinut muodostaa\nkorkeampaa eikä täydellisempää moraalista kuvaa kuin mikä vallitsee\nmeidän teollisuus- ja jakojärjestyksessämme.\n\n\"Nuoriso oli teidän päivinänne yhtä ylevää kuin se on nyt, jo uneksi\nsamoja suuria unelmia elämän mahdollisuuksista. Mutta kun nuori mies\npääsi eteenpäin käytännöllisen elämän maailmaan, hän huomasi unelmiansa\npilkattavan ja ja ihanteitansa ivailtavan joka käänteessä. Hän huomasi\nolevan pakotettu, tahtoipa sitten laikka ei, ottamaan osaa elämän\ntaisteluun, jossa menestyksen ensimmäisenä ehtona oli siveysopin\nripustaminen hyllylle ja omantunnon äänen tukahuttaminen. Teillä oli\neri lausuntotapoja millä kuvailitte sitä prosessia, kun nuori mies\nvastenmielisesti luopuen ihanteistaan tyytyi innoittavan taistelun\nolosuhteisiin. Te sanoitte hänen 'oppivan käsittelemään maailmaa\nsellaisena kuin se oli', 'pääsevän romanttisista lapsellisuuksista',\n'tulevan käytännölliseksi' ja sen tapaista. Se todellisesti ei ollut\nmuuta kuin sielun turmelemista. Onko se liioittelua?\"\n\n\"Se on vain totuutta ja me sen kaikki tiesimme\", vastasin.\n\n\"Kiittäkää Jumalaa että niistä päivistä on päästy ijäksi. Isän ei\ntarvitse enää opettaa pojallensa kyynillisyyttä, jotta hän ei elämässä\ntappiolle tulisi, eikä äidin tyttärellensä maailmallista viisautta\nsuojatakseen häntä ylevältä vaistolta. Vanhemmat ovat lastensa\narvoisia ja kykenevät heidän kanssansa liittoutumaan; siten meidän\nmielestämme ei ollut eikä voinut olla asian laita teidän päivinänne.\nElämä on kauttaaltansa yhtä laaja ja ylevä kuin se näyttää olevan\nkodin kynnyksellä ikävöivälle lapselle. Täydellisyyden ihanteet,\nitseuhrauksen, kunnian, rakkauden ja velvollisuuden tuottama innostus\nei enää kypsyneempinä vuosina vaihdu halvempiin perustuksiin, vaan\njatkuu elämätä elättäen sen loppuun asti. Muistanette mitä Wordsworth\nsanoi:\n\n    \"Lapsuudessa taivas meitä ympäröi.\n    Poikaijällämme meihin lankeaa\n    Jo varjot vankilan.\"\n\n\"Jos hän olisi osallisena meidän elämässämme, ei luullakseni hänen olisi\ntarvinnut lapsuutta ylistää poikuusijän kustannuksella, sillä elämä\nkohoaa yhä laajemmaksi ja korkeammaksi loppuun asti.\"\n\n\n\n\nLUKU XXXI.\n\n\"EI TÄLLÄ VUORELLA EIKÄ JERUSALEMISSA.\"\n\n\nSeuraavana aamuna, jolloin Edithin taas täytyi lähteä velvollisuuttaan\nsuorittamaan, seurasin häntä rautatieasemalle. Seisoessamme junaa\nodottaen kiintyi huomioni erääseen erikoisemmalta näyttävään mieheen\njoka astui ulos vasta saapuneesta junasta. Hän näytti yhdeksännentoista\nvuosisadan kannalta arvostellen noin kuudenkymmenen vuotiaalta ja oli\nsiis luultavasti kahdeksan- tai yhdeksänkymmenen vuotias, se kun oli\nse arviomäärä jonka olin huomannut tarpeelliseksi uusien aikalaisteni\nikää määritellessäni, sillä näinä aikoina ijällisyyden merkit näkyvät\nmyöhemmin. Huomauttaessani Edithille tästä henkilöstä, herätti hän\nminussa suurta mielenkiintoa, sillä Edith ilmoitti että hän oli Mr.\nBarton jonka telefoonissa kuulemani saarna niin oli vaikuttanut minuun\nuuden elämäni ensimmäisenä sunnuntaina, kuten olen kertonut teoksessani\n\"Vuonna 2000.\" Edith ehti juuri esittää minut ennen junaan astumistaan.\n\nLähtiessämme yhdessä asemalta sanoin toverilleni, suvaitsisiko hän\nminun kysyä mitä erikoista uskon lahkoa tai uskonnollista yhdyskuntaa\nhän edusti.\n\n\"Rakas Mr. West\", oli vastaus, \"teidän kysymyksenne osottaa että\nystäväni tri Leete ei ole luultavasti teille suuria kertonut nykyisestä\nkatsantokannasta uskonnollisiin asioihin nähden.\"\n\n\"Keskustelumme on vain hiukan liikkunut sillä alalla\", vastasin, \"mutta\nminua ei ihmetytä saadessani tietää että teidän aarteenne ja tapanne\novat kokonaan toiset kuin minun aikanani. Uskonnolliset aatteet ja\nkirkolliset laitokset olivat jo sinä aikana kuitenkin niin nopeitten\nja perinpohjaisten mullistusten alaisia että varmasti saattoi ennustaa\nettä jos uskonto oli elävä toisella vuosisadalla, oli se tapahtuva\naivan toisenlaisten muotojen alaisena kuin koskaan ennen oli tunnettu.\"\n\n\"Olette kosketellut asiata\", sanoi seuralaiseni, \"joka minulla on mitä\nsuurimman harrastuksen esineenä. Ellei teillä ole muuta, tehtävää, ja\nhaluatte hiukan puhua tästä, ei mikään ole minulle mieluisempaa.\"\n\nSaatuaan vakuutuksen että minulla ei ollut mitään muuta tointa kuin\ntietojen rypläileminen kahdennestakymmenennestä vuosisadasta, sanoi Mr.\nBarton:\n\n\"Käykäämme sitten tuonne vanhaan kirkkoon, jonka epäilemättä jo olette\ntunteneet teidän aikanne jäännökseksi. Siellä voimme mukavasti istua\nkeskustellessamme sellaisessa ympäristössä joka hyvin soveltuu yhteen\nkeskusteluaineemme kanssa.\"\n\nSilloin huomasin että seisoimme erään viime vuosisadan\nkirkkorakennuksen edustalla, joka on säilytetty historiallisena\nmuistomerkkinä, ja lisäksi kuten kummakseni havaitsin oli tämä se sama\nkirkko jossa minun perheeni oli aina käynyt ja minä samoin -- se on,\nsilloin kuin kirkossa kävin mikä ei usein tapahtunut.\n\n\"Merkillinen sattuma!\" huudahti Mr. Barton kerrottuani hänelle tämän;\n\"kukapa olisi sitä saattanut aavistaa? Luonnollisesti uudelleen\nastuessanne sellaiseen paikkaan joka on niin rikas entisistä\nmuistoista tahdotte olla yksin. Teidän täytyy suoda minulle anteeksi\naavistamattoman varomattomuuteni, kun ehdotin kääntymistä tänne.\"\n\n\"Sattuma\", vastasin, \"on huvittava, vaan ei ollenkaan mieltäliikuttava.\nMinun aikani nuoret eivät kirkkosuhteitaan tavallisesti kovin vakaviksi\nkäsittäneet. Olenpa huvikseni katseleva miltä tämä vanha paikka\nnäyttää. Astukaamme sisälle kaikin mokomin.\"\n\nSisäpuoli oli kokonaan muuttumaton pääkohdissaan siitä viime\nkerrasta jolloin olin sen seinien sisällä käynyt, toista vuosisataa\nsitten. Hyvin muistin että se viimeinen tilaisuus oli ollut\npääsiäisjumalanpalvelus, jonne olin saattanut muutamia kauniita\nmaalaisserkkuja, jotka halusivat kuulla musiikkia ja nähdä koreuksia.\nEpäilemättä olivat rappeutumisjäljet vaatineet monia korjauksia, mutta\nne oli toimitettu niin että kokonaisvaikutuksen eheys oli säilytetty.\n\nKulkien pitkin kuorin pääkäytävää pysähdyin perheeni penkin edustalle.\n\n\"Tämä, Mr. Barton\", sanoin, \"on tai oli minun penkkini. Totta on että\nolen hiukan takapajulla penkin vuokran suhteen, mutta luullakseni\nrohkenen kutsua teidät istumaan kanssani.\"\n\nOlin totta puhunut Mr. Bartonille että sangen vähän tunteellisuutta\nkuului niihin kirkkosuhteisiin joita oli minulla ollut. Ne elivät\ntodella vain perhetraditsiooneja ja yhteiskunnallista omaisuutta.\nMutta toiselta puolen huomasin olevani koko lailla liikutuksissani,\nkun asettuessani tavalliselle paikalleni penkin päähän katsahdin\nhämärää ja äänetöntä huonetta. Katseeni kulkiessa penkistä penkkiin,\nmielikuvituksissani heräsi niiden miesten ja naisten, nuorten poikain\nja neitojen elämä jotka olivat tottuneet sunnuntaisin sata vuotta\nsitten istumaan näissä penkeissä. Muistellessani heidän eri toimiansa,\nkunnianhimoansa, toivojansa, pelkojansa, kateuttansa ja juoniansa, ne\nkaikki kun olivat ollut omistetun, menetetyn tai himoitun rahaihanteen\nvallitsemat, ei minuun niin paljon vaikuttanut se persoonallinen\nkuolema, mikä oli kaikkien näitten vanhojen tuttavieni osaksi tullut,\nkuin ajatus siitä miten täydellisesti koko se yhteiskunnallinen meno,\njossa he olivat eläneet, liikkuneet ja olemuksensa säilyttäneet,\noli hävinnyt. Eivät ainoastaan he itse olleet menneitä, vaan heidän\nmaailmansakin oli mennyt, eikä sen sijalla oleva sitä enää tuntenut.\nMiten outo, miten keinotekoinen, miten luonnoton se maailma oli ollut!\n-- ja kuitenkin oli se heille ja minulle, ollessani yksi heistä,\nnäyttänyt ainoalta mahdolliselta olemassaolon muodolta.\n\nMr. Barton, hienotunteisesti kunnioittaen aatelmiani, odotti minun\nkatkaisevan äänettömyyden.\n\n\"Epäilemättä\", sanoin, \"koskapa säilytätte kirkkojamme\nmerkillisyyksinä, on teillä itsellä parempia käytettävänänne?\"\n\n\"Meillä\", vastasi seuralaiseni, \"toden teolla on sangen vähän tai ei\nollenkaan kirkkoja käytännössä.\"\n\n\"Niin, todellakin! Unohdin hetkeksi että telefoonin avulla kuulin\nsaarnanne. Telefooni nykyisessä täydellisyydessään on tietysti kokonaan\npoistanut kirkkojen tarpeellisuuden kuulijahuoneina.\"\n\n\"Toisin sanoen\", vastasi Mr. Barton, \"kun me kokoonnumme tätä nykyä, ei\nmeidän enää tarvitse tuoda ruumistamme mukanamme. Eriskummallisuutena\non se merkillistä että samalla kuin telefooni ja elektroskooppi,\npoistettuaan etäisyyden olemasta esteenä näölle ja kuulolle, ovat\nsaattaneet ihmiset niin likeiseen myötätuntoiseen ja henkiseen\nkanssakäymiseen ettei sellaista, koskaan ennen ole aavistettu, ovat\nne samalla, vaikka pitävätkin yksilöitä mitä läheisimmässä yhteydessä\nkaiken kanssa mitä maailmassa tapahtuu, saattaneet heidät kykeneviksi\nnauttimaan, jos haluavat, ruumiillista yksinäisyyttä, jommoista vain\nerakko teidän päivinänne sai kokea. Meidän etumme tässä suhteessa ovat\nniin meidät hemmotelleet että joukossa oleminen, mikä oli välttämätön\nrangaistus, jos te jotakin mieltä kiinnittävää halusitte nähdä tai\nkuulla, näyttäisi meistä liian kalliilta hinnalta maksaaksemme sitä\ntuskin mistään nautinnosta.\"\n\n\"Saatan ymmärtää\", sanoin, \"että kirkolliset laitokset ovat\nmerkityksensä menettäneet toisillakin tavoin kuin kirkkorakennusten\nkäyttämättä jättämisellä, kun telefooni järjestelmä on yleisesti\notettu uskonnollisen opetuksen käytettäväksi. Minun aikanani se\nseikka, että kukaan puhuja ei voinut ääntänsä ulotuttaa muuta kuin\npienen kuulijakunnan piiriin, vaikutti että todellinen saarnamiesten\narmeija oli välttämätön -- noin 50,000 yksinomaan Yhdysvalloissa --\nkansan opettamiseksi. Näistä tuskin yhtä monen satojen joukossa oli\nsellaista henkilöä jolla oli sanottavana jotakin todella kuulemisen\narvoista. Esimerkiksi voimme sanoa että 50,000 pappismiestä saarnasi\njoka sunnuntai yhtä monta saarnaa yhtä monelle seurakunnalle. Neljä\nviidettä osaa näistä saarnoista olivat viheliäisiä, puolet jälellä\nolevista ehkä keskiarvoisia, muutamat toisista hyviä ja vain harvat\nkoko joukosta todella oivallisen luokkaan kuuluvia. Tietysti ei nyt\nkukaan halunnut kuulla viheheliäistä esitystä mistään aineesta, kun\nhän aivan yhtä helposti saattoi kuulla oivallista, ja jos me olisimme\nsaaneet telefoonijärjestelmämme sille kannalle kuin se teillä on,\nolisi tuloksena ollut että ensimmäisenä sunnuntaina sen käyntiin panon\njälkeen jokainen, joka olisi halunnut saarnaa kuulla, olisi yhdistänyt\ntelefooninsa muutamana laajalti mainehikkaitten saarnamiesten\nsaarnahuoneitten tai kirkkojen kanssa, eikä toisilla olisi ollut\nkuulijoita ollenkaan, ja heidän olisi vihdoin ollut pakko etsiä uusia\ntoimintaoloja.\"\n\nMr. Barton oli huvitettu. \"Te olette todellakin\", hän sanoi, \"osanneet\nteidän ja meidän aikamme välisten mitä tärkeimpäin ristiriitain\nmekaanilliseen puoleen -- nimittäin keskinkertaisuuden nykyiseen\ntukahuttamiseen opetuksessa, olipa se sitten henkistä tai uskonnollista\nlaatua. Kun tilaisuutta on poimia mitä valituinta hengen ruokaa\nsukukunnan henkevimmiltä moralisteilta ja tietäjiltä, pitää tietysti\njokainen yksimielisesti ajan tuhlauksena kuunnella ketään jolla\non vähemmän painavia tietoja luovutettavana. Ajatellessanne että\nkaikki siten kykenevät saamaan paraat vaikutelmat mitä suurimmat\nhenget voivat antaa, ja yhdistäessänne tämän siihen seikkaan että\nkorkeamman kasvatuksen yleisyyden avulla kaikki ovat ainakin koko\nhyviä arvostelemaan mikä on parasta, ymmärrätte sen salaisuuden jota\nsanottakoon heti sen sivistysasteen tueksi jonka me olemme saavuttaneet\nja korkeimman mahdollisimman edistyskannan varmimmaksi vakuudeksi alati\nparempia olosuhteita kohti -- nimittäin moraalisen ja henkisen neron\njohdannon. Teidän kaltaisellenne, joka on kasvatettu yhdeksännentoista\nvuosisadan aatteiden mukaisesti kansanvaltaisuuteen nähden, saattanee\nnäyttää ristiväitteeltä se että taloudellisten ja kasvatuksellisten\nolosuhteiden yhdenvertaisiksi luomisesta, joka on kansanvaltaisuuden\ntäydentänyt, saattoi johtua mitä täydellisin ylimysvalta, eli paraitten\nhallinto, mikä ajateltavissa olla voi; ja kuitenkin, mikä tulos saattoi\nolla luonnollisempi? Tämänpäiväinen kansa, joka on liian järkevätä\nantaakseen edes puolijumalain johtaa tai vietellä itseään harhaan\nitsekkäisiin tarkoitusperiin, on toiselta puolen valmis ymmärtämään\nja seuraamaan innostuneena kaikkea parempaa johtoa. Tuloksena on\nettä suurimmat miehemme ja naisemme tätä nykyä johtavat epäitsekästä\nvaltakuntaa ehdottomammin kuin teidän tsaarinne uneksivatkaan, ja\nniin laajalta että sen rinnalla Aleksanderin valloitukset näyttävät\nmaakunnallisilta. Maailmassa on ihmisiä, jotka kun hyväksi katsovat\nkanssaihmisiinsä vedota, kykenevät pelkällä ilmoituksella saamaan\nyhden, viiden tai kahdeksan sadan miljoonan ihmisen huomion yhtaikaa\npuoleensa. Jos tilaisuus on suuremmoinen ja puhuja sen arvoinen,\nvallitsee todella koko maailman laajuinen hiljaisuus, toiset auringon\npaistaessa tai tähtien tuikkeessa, toiset päivän nousussa tai\nillan hämärässä, kaikki huomionsa kiinnittävät opettajan huulille.\nSellainen valta teidän päivinänne olisi ehkä näyttänyt vaaralliselta,\nmutta ajatellessanne että sen kestävyys riippuu sen harjoittamisen,\nviisaudesta ja epäitsekkyydestä ja kukistuisi heti ensimmäisen väärän\noireen jälkeen, voitte arvata että se on yhtä varma kuin Jumalan\nvallinta.\"\n\n\"Tri Leete\", sanoin, \"on puhunut minulle jotakin siitä tavasta, miten\nsivistyksen yleisyys yhdessä tieteellisten sovelluttamisienne kanssa\non tehnyt tämän paraitten hallinnon mahdolliseksi; mutta, pyydän\nanteeksi, miten saattaa puhuja esittää sanottavansa niin äärettömälle\nlukumäärälle josta puhuitte, elleivät helluntai-ihmeet uudistu?\nTottapa kuulijakunnan täytyy rajoittua ainakin niihin ainoastaan jotka\nkäytettävää kieltä ymmärtävät.\"\n\n\"Onko mahdollista ettei tri Leete ole teille mitään puhunut\nyleismaailmallisesta kielestämme?\"\n\n\"En ole muuta kieltä kuullut kuin englannin.\"\n\n\"Tietysti puhuu itsekukin oman maansa kieltä kansalaistensa kanssa,\nmutta muun maailman kanssa hän puhuu yleiskieltä -- se on, me\ntätänykyä tarvitsemme vain kahta kieltä voidaksemme puhua kaikkien\nihmisten kanssa -- oman ja yleiskieltä. Me saatamme oppia niin\nmonia kuin haluamme ja tavallisesti meitä huvittaa oppia useampia,\nmutta nämä kaksi vain ovat tarpeelliset käydessämme ympäri maailman\ntai puhuessamme kaikkialle tulkitta. Joukko pienempiä kansoja on\nkokonaan jättänyt sikseen kansalliskielensä ja puhuu vain yleiskieltä.\nSuuremmat kansat, joilla on hienoa kirjallisuutta säilytettävänä omalla\nkielellään, ovat olleet hitaampia siitä luopumaan, ja tällä tavalla\npienemmillä kansoilla on todellisesti ollut jonkinlaista etua suurten\nrinnalla. Taipumus yhden ainoan kielen käyttämiseen elävänä kielenä\nja käsittelemään kaikkia muita kuolleina tai kuolemaan tuomittuina on\nkuitenkin lisääntymässä sellaisessa määrässä että jos olisitte nukkunut\nvielä yhden sukupolven yli, ette ehkä olisi tavannut muita kuin\nfilologisia tuntijoita jotka olisivat osanneet puhua kanssanne.\"\n\n\"Mutta yleisen telefoonin ja yleiskielen rinnalla\", sanoin, \"on\nvielä käsiteltävänä uskonnon juhla- ja kirkonmenojen puoli. Sen\ntäytäntöä varten luullakseni hurskassieluiset yhä tarvitsevat kirkkoja\nkokouspaikoikseen, olkootpa miten kykeneviä tahansa niistä pääsemään\nopetustarkoituksissa.\"\n\n\"Jos joku sitä tarvetta tuntee, ei ole mitään syytä miksi he eivät\nvoi pitää niin monta kirkkoa kuin heitä haluttaa ja kokoontua niin\nusein kuin soveliaiksi näkevät. En tiedä onko vielä sellaisia jotka\nniin tekevät. Mutta korkean henkisyysasteen yleiseksi tultua maailman\noli pakko kasvaa uskonnon juhlapuolesta pois, joka muotoineen\nja tunnustähtineen, pyhine aikoineen ja paikkoineen, uhrineen,\njuhlineen, paastoineen ja uusikuineen merkitsi niin paljon ihmissuvun\nlapsuusaikoina. Se aika on nyt täysin tullut jota Kristus ennusti\npuhuessaan vaimon kanssa Samarian lähteellä, kun Temppeliaatos kaikkine\nperustuksineen oli väistyvä kokonaan henkisen uskonnon tieltä, aikaan\nja paikkaan katsomatta jonka hän eniten sanoi Jumalaa miellyttävän.\"\n\n\"Kun kirkonmenojen ja juhlien puoli uskonnosta on kadonnut\", sanoin,\n\"ja kirkossa käynti on tullut tarpeettomaksi opetustarkoituksissa sekä\nkun kukin valitsee oman saarnamiehensä persoonallisilla perusteilla, on\nkaiketi lahkokuntain täytynyt melkein kokonaan hävitä.\"\n\n\"Niin ovat\", sanoi Mr. Barton. \"Se minua muistuttaa että puheemme\nalkoi teidän tiedustelullanne, mihin uskontokuntaan minä kuulun.\nSiitä on sangen kauan aikaa, kun kansan oli tapana jakautua lahkoihin\nja luokitella itsensä eri nimisinä uskontoasiain mielipiteitten\nvaihtelujen mukaan.\"\n\n\"Onko mahdollista\", huudahdin, \"että tarkoitatte sanoa etteivät ihmiset\nenää riitele uskonnosta? Todellako sanotte minulle että ihmisolennot\novat kyenneet ratkaisemaan erilaiset mielipiteet tulevasta elämästä\ntulematta vihollisiksi tässä elämässä? Tri Leete on pakottanut minun\nuskomaan sangen monia ihmeitä, mutta jo on tässä liian paljon!\"\n\n\"En ihmettele että se tuntuu hämmästyttävältä esitykseltä ensi\nkuulemalta yhdeksännentoista vuosisadan ihmiselle\", vastasi Mr. Barton.\n\"Mutta sittenkin, kuka se alotti ja ylläpiti uskontoriitoja menneinä\npäivinä?\"\n\n\"Ne olivat luonnollisesti kirkolliset yhdyskunnat -- papit ja\nsaarnaajat.\"\n\n\"Mutta niitä ei ollut paljon. Miten he kykenivät niin suuria\nselkkauksia aikaan saamaan?\"\n\n\"Niiden kansajoukkojen avulla, jotka tietämättömyyden pimeässä\neläen olivat vastaavassa määrässä taikauskoisia ja tekopyhiä ja\nvälikappaleita kirkkolaisten käsissä.\"\n\n\"Mutta olihan sivistynyt vähemmistö. Olivatko hekin tekohurskaita?\nOlivatko he kirkon miesten välikappaleita?\"\n\n\"Päinvastoin he aina olivat tyyniä ja suvaitsevaisia uskonnollisiin\nkysymyksiin nähden ja papistosta riippumattomia. He mukautuivat\nkirkollisten vaikutukseen vain siksi että pitivät sitä tarpeellisena\ntietämättömän väestön vallintatarkoituksissa.\"\n\n\"Hyvä on. Te olette selittäneet ihmeenne. Nyt ei ole mitään\ntietämätöntä väestöä, jonka vuoksi järkevimpäin tarvitsisi tinkiä\ntotuuden kanssa. Teidän sivistynyt luokkanne suvaitsevine ja\nfilosoofisine mielipiteineen uskonnollisten erimielisyyksien suhteen ja\nse rikollinen hupsujoukko joka niistä elämätä piti, on tullut yhdeksi\nainoaksi nyt eläväksi luokaksi.\"\n\n\"Miten kauan siitä on kun ihmiset lakkasivat sanomasta itseään\nkatolilaisiksi, protestanteiksi, baptisteiksi, metodisteiksi ja niin\nedespäin?\"\n\n\"Sen luokittelumuodon saattaa sanoa saaneen pahan täräyksen suuren\nvallankumouksen aikaan, jolloin lahkorajat ja oppiriidat, jotka\njo silloin olivat painuneet syrjään, kokonaan lakaistiin pois ja\nunohdettiin veljellisen rakkauden intohimoisen vaikutuksen aikana joka\nsaattoi ihmiset yhteen ylevämpää yhteiskuntajärjestystä perustamaan.\nVanha tapa olisi ehkä uudelleen henkiin herännyt aikanaan, ellei\nuusi sivistys ensimäisen ihmispolven aikana vallankumouksen jälkeen\nolisi hävittänyt tietämättömyyden ja taikauskon maaperää, joka\noli kirkollista vaikutusta ylläpitänyt, ja tehnyt sen virkoamista\nikipäiviksi mahdottomaksi.\n\n\"Vaikka tietysti\", jatkoi seuralaiseni, \"henkisen sivistyksen\nyleistyminen on ainoa syy joka tarvitsee huomioon ottaa uskonnollisen\nlahkolaisuuden kokonaan katoamista harkittaessa, saatte vielä elävämmän\nkäsityksen muinaisten ja nykyisten uskontotapojen välille syntyneestä\njuovasta, jos ajattelette muutamia taloudellisia olosuhteita, jotka\nnyt kokonaan ovat menneitä, mutta jotka teidän aikananne tukivat\nkirkollisten laitosten valtaa jotenkin oleellisessa määrässä. Tietysti\netukädessä kirkkorakennukset olivat tarpeellisia saarnapaikkoja ja\nsamoin uskonnon juhla- ja menopuolta varten. Sitäpaitsi uskonnon\nopetuksen voima, joka pääasiallisesti nojautui traditsioonin perustaan\neikä omaan järkevyyteensä, vaati välttämättä että jokaisen saarnaajan\njoka halusi kuulijoita saada oli astuttava jonkun perustetun\nlahkojärjestön palvelukseen. Uskonto, sanalla sanoen, samoin kuin\nteollisuus ja politiikkakin, oli suurempain tai pienempäin yhteyksien\nkapitaaliyhtiö, joka yksinomaan vallitsi työalaa ja koneistoa ja johti\nsitä toiminimen arvon ja vallan hyväksi. Samoin kuin kaikkien niiden,\njotka halusivat tointa saada politiikassa tai teollisuudessa, oli pakko\ntehdä sitä koneistoa vallitsevain yksilöiden tai yhtiöiden alamaisina,\nsamoin oli uskonnollisissakin asioissa. Henkilöt jotka halusivat ryhtyä\nuskonnolliseen opetustoimeen saattoivat tehdä sen vain alistumalla\njonkun koneistoa, työalaa ja liikkeen tahtoa vallitsevan järjestön\nehtoihin -- se on, yhtymällä johonkin suureen kirkolliseen yhtiöön.\nUskonnon opettaminen näiden yhtiöiden ulkopuolella, ellei ollutkaan\nsuoranaisesti laitonta, oli mitä vaikeinta tointa, olipa opettajan kyky\nmiten suuri tahansa -- yhtä vaikeata kuin oli politiikkaan osalliseksi\npääseminen kantamatta puolueen tunnusmerkkiä, tai onnistuminen liikkeen\nharjoittamisessa suuria kapitalisteja vastaan. Uskonnolliseksi\nopettajaksi aikovan oli sentakia liittyminen johonkin lahkojärjestöön\njonka liepeen kannattajaksi hänen oli suostuminen rupeamaan, jos halusi\nkuulluksi ollenkaan tulla. Järjestö saattoi olla pappisvaltainen, jossa\ntapauksessa hän ohjeensa sai yläpuolelta, tai se oli seurakunnallinen\njossa tapauksessa hän määräyksensä sai alhaalta. Toinen tapa oli\nmonarkillinen, toinen kansanvaltainen, toinen yhtä kurja kuin toinenkin\nuskonnollisen opettajan toimintapaikaksi, jonka ensi ehtona piti olla\nmeidän mielestämme ehdoton itsemääräysvalta tunteeseen nähden ja\nlausuntovapaus.\n\n\"Saattanee sanoa että vanha kirkollinen järjestelmä riippui\nkaksinkertaisista kahleista; toinen oli tietämättömyyden aiheuttama\nkansan henkinen alamaisuus hengellisiin johtajiinsa nähden,\nja toinen itse johtajia lahkojärjestöihin sitova kahle, jotka\njärjestöt hengellisinä kapitalisteina yksinoikeudekseen sitoivat\nopetustilaisuudet. Samoin kuin kahleet olivat kaksinkertaiset, niin\noli myös niistä vapautuminen -- vapautus samalla kansalle ja heidän\nopettajilleen, jotka johtajainsa johdossa olivat muuttuneet itse\npelkiksi nukeiksi. Tätä nykyä saarnaaminen on yhtä vapaata kuin\nkuuleminen ja yhtä avoinna kaikille. Ihminen joka tuntee erikoista\nkutsumusta puhumaan tovereilleen uskonnollisista asioista ei\ntarvitse mitään muuta kapitaalia kuin jotakin sanomisen arvoista.\nJos hänellä sitä on saattaa hän muuta koneistoa tarvitsematta kuin\nvapaan telefoonin saada kuulijakunnan jonka yksinomaan määrää hänen\nsanottavansa voima ja kunnollisuus. Hän ei nyt elä saarnaamisella.\nHänen toimensa ei ole mitään erikoista ammattia. Hän ei kuulu muista\nkansalaisista enemmän kasvatuksen kuin toimialankaan kautta erotettuun\nluokkaan. Mitään tarkoitusta varten hänen ei tarvitse sitä tehdä.\nKorkeampi kasvatus, joka hänellä on samoinkuin toisillakin, tuottaa\nsopivata henkistä ainetta, ja persoonallisia tarkoituksia varten\nvaratut runsaat loma-ajat, joita elämämme on täynnä, sekä, täydellinen\nvapautus velvollisuuksista neljänkymmenen viiden vuotiaana antavat\nyllin kyllin tilaisuutta kutsumuksensa harjoittamiseen. Sanalla sanoen\nnykyaikainen uskonnollinen opettaja on profeetta, ei pappi. Hänen\nsanojensa voima ei riipu inhimillisistä määräyksistä eikä kirkollisesta\nluvasta, vaan samoinkuin muinaisten profeettojen laita oli siitä miten\nhänen sanoillaan on voimaa vaikuttaa ihmissydämmeen.\"\n\n\"Jos kansa\", huomautin, \"olisi yhä pysyttänyt makunsa vanhanaikaisiin\nkirkonmenoihin, juhlatoimiin ja kasvoista kasvoihin saarnaamiseen ja\nhaluaisi saada kirkkoja sekä pappismiehiä erikoisesti palvelukseensa,\nonko mitään sitä estämässä?\"\n\n\"Ei todellakaan. Vapaus on sivistyksemme ensimmäinen ja viimeinen sana.\nTaloudellisen järjestelmämme kanssa täysin sopusoinnussa pysyen saattaa\njoukko yksilöitä tuloistaan luovuttaen kustannukset sekä vuokrata\nrakennuksia joukkotarkoituksia varten että korvaten kansalle yksilön\nmenekin yleisessä palveluksessa ottaa hänet erikoiseksi papikseen.\nVaikka valtio ei tee mitään yksilöllisiä sopimuksia minkäänlaisia, ei\nse liioin kielläkään niitä. Vanhaa kirkollista järjestelmää pitivät\nvanhoilliset jätteet jonkun ajan vallankumouksen jälkeen yllä ja\nsitä olisi voitu tehdä tähän asti, jos joku olisi halunnut. Mutta\nse ala-arvoisuus, johon palkkalaissuhteet olivat joutuneet heti\nvallankumouksen jälkeen, saattoi pian aseman palkatulle pappismiehelle\nsietämättömäksi, eikä lopulta ollut ketään joka olisi tahtonut alentua\nryhtymään niin halveksittuun asemaan eikä ketään joka olisi tahtonut\nnauttia hengellistä palvelusta sellaisilla ehdoilla.\"\n\n\"Kertoessanne tätä\", sanoin, \"näyttää sangen selvältä, miten loikki\nniin kävi eikä toisin voinut käydä; mutta tuskin voitte kuvitella\nmiten yhdeksännentoista vuosisadan ihmiseen, joka on tottunut siihen\näärettömään tilaan mikä kirkollisilla rakennuksilla ja vaikutuksella\noli hallussaan ihmisten asioissa, vaikuttaa aatos maailmasta joka\ntoimeen tulee ilman mitään sellaista.\"\n\n\"Voin jotenkin kuvitella hämmästystänne\", vastasi toverini, \"vaikka\nen suinkaan täydellisesti. Ja kuitenkin täytyy minun sanoa ettei\nmikään vaihdos yhteiskuntajärjestelmässä näytä meistä niin selvästi\nolleen teidän aikanne merkkien heijastama kuin juuri tämä kirkollisen\njärjestelmän menehtyminen. Kuten itse huomautitte juuri ennen tänne\nkirkkoon tuloamme, vallitsi silloin yleinen opin kappaleitten\nhajoamistila, jonka johdosta aikalaisenne arvelivat mitä jäämään piti.\nPapiston vaikutus ja auktoriteetti oli nopeasti häviämässä, lahkorajat\nolivat rikki kulumassa, uskontunnustuksia ruvettiin halveksimaan ja\ntraditsioonien uskottavuuteen ei enää luotettu. Jos jotakin voitiin\nvarmasti ennustaa, niin ainakin sitä että maailman uskonnolliset\naatteet ja laitokset olivat lähenemässä suurta vaihdosta.\"\n\n\"Epäilemättä\", sanoin, \"jos kirkolliset minun aikanani olisivat\narvelleet lopullisen tuloksen riippuvan miesten kesken vallitsevan\najatuskannan vaikutuksesta, niin heidän olisi täytynyt jättää kaiken\ntoivonsa vaikutusvaltansa pysyväisyyden suhteen, mutta asiassapa oli\ntoinenkin vaikutin joka heille rohkeutta antoi.\"\n\n\"Ja mikä se oli?\"\n\n\"Naiset. Heitä minun aikanani sanottiin uskonnolliseksi sukupuoleksi.\nPapisto yleensä oli taipuvainen myöntämään että sivistyneen ja yleensä\nkoko miesluokan harrastus kirkkoa kohtaan oli sangen huonoa, mutta he\nluottivat siihen että naisten hurskaus oli asian pelastava. Nainen oli\nkirkon viimeinen tuki. Naiset eivät yksinomaan olleet uskonnollisissa\ntoimituksissa pääasiallisia läsnäolijoita, vaan suureksi osaksi\nheidän vaikutuksensa kautta miehiin nämä sietivät niinkin paljon\nkuin he tekivät kirkollisia vaatimuksia. Eivätkö siis pappismiehemme\ntäydellisesti voineet luottaa naisten jatkuvaankin kannatukseen,\ntekivätpä sitten miehet mitä tahansa?\"\n\n\"Varmaankin he olisivat voineet, jos naisten kanta olisi muuttumatta\nentiselleen jäänyt, mutta kuten epäilemättä nyt jo hyvin tiedätte,\nnaisten näköpiirin kohoaminen ja laajeneminen joka suuntaan oli ehkä\nmerkittävimpiä vallankumouksen yksityispiirteitä. Jos naisia sanottiin\nuskonnolliseksi sukupuoleksi, niin se olisi ollut suuri ansion osotus,\njos sillä olisi tarkotettu että he olivat henkisesti korkeammalla,\nmutta sitäpä eivät ollenkaan tarkoittaneet ne jotka sitä sanamuotoa\nkäyttivät; sillä vain tarkoitettiin kohteliaalla tavalla huomauttaa\nsitä tosiseikkaa että naiset teidän aikananne olivat alamaista sukua.\nHe kun säännöllisesti olivat ala-arvoisemmin kasvatettuja kuin miehet,\ntottumattomia vastuunalaisuuteen ja tottuneita alamaisuuteen ja\nitseensä luottamattomuuteen, nojausivat he kaikissa asioissa esikuviin\nja auktoriteetteihin. Siksi he luonnollisesti yhä riippuivat kiinni\nuskonnon auktoriteettisen opetuksen periaatteissa kauan sen jälkeen\nkuin miehet sen olivat hyljänneet. Kaikki se vallankumouksessa muuttui\nja oikeastaan alkoi muuttua jo kauan sitä ennen. Vallankumouksen\njälkeen ei ole ollut mitään erotusta sukupuolien kasvatuksessa\neikä liioin heidän taloudellisen yhteiskunnallisen asemansa\nriippumattomuudessa, vastuunalaisuuden ja kokemuksen harjoituksessa\nasiain käytännöllisen johtamisen suhteen. Kuten luonnollisesti olette\nhavainneet he eivät enää ole erikoista alempaa luokkaa kuten ennen\neivätkä he liioin enää kärsi auktoriteettia enemmän uskonnossa,\npolitiikassa, taloudessa kuin heidän veljensäkään. Jokaisessa elämän\npyrkimyksessä he miesten kanssa yhtyvät samoissa olosuhteissa, kaikista\npyrkimyksistämme tärkeimmässä ja valtavimmassakin -- tiedon etsinnässä\nluonnon suhteen, ihmisen tarkoituksen suhteen sekä hänen asemansa\nsuhteen henkiseen ja aineelliseen äärettömyyteen josta hän osa on.\"\n\n\n\n\nLUKU XXXII\n\nERITIS SICUT DEUS.\n\n\n\"Minä otaksuin siis\", sanoin, \"että uskonnollisten osastojen ja\npappisluokan häviäminen ei ole vaikuttanut yleisen uskonnollisen\nharrastuksen vähenemistä.\"\n\n\"Olisitteko voinut arvella että se sitä olisi vaikuttanut?\"\n\n\"En tiedä. En ole milloinkaan suuria ajatuksia niihin asioihin\nkiinnittänyt. Kirkollinen luokka edusti itseään uskonnon säilymisen\noleellisena osana, ja me toiset pidimme varmana että niin oli.\"\n\n\"Jokainen yhteiskunnallinen laitos, joka on olemassa ollut melkoisen\nkauan\", vastasi Mr. Barton, \"on varmasti suorittanut toimia jotka\naikanaan ovat olleet enemmän tai vähemmän hyödyllisiä ja tarpeellisia.\nKuninkaat, kirkon miehet ja kapitalistit -- kaikki heistä tässä\nsuhteessa vain eri kapitalistilajeja -- ovat epäilemättä omina\naikakausinaan suorittaneet toimia jotka, vaikkakin olivat huonosti\ntoimitettuja, olivat välttämättömiä ja joita ei silloin olisi voitu\nparemmin suorittaa. Mutta aivan samoin kuin kuninkuuden poistaminen\noli suoranaisen hallituksen alku, samoin kuin yksityiskapitalismin\npoistaminen oli suuremmoisen varakkuustuotannon alku, niin oli\nkirkkojärjestön ja koneiston eli kirkolliskapitalismin häviäminen\nalkuna maailmaa herättävälle kiihkottomalle harrastukselle sen laajan\nyhteyden suhteen jota kuvataan sanalla uskonto.\n\n\"Inhimillisen kehityksen kulussa on ihmissuvun alamaisuus\npappisauktoriteetin suhteen saattanut olla tarpeellista, mutta se\non ollut vain holhousmuoto jolla enemmän kuin millään muulla on\nollut tarkoituksena kangistaa ja kuolettaa sen yhteydessä olevia\nominaisuuksia, ja kirkollisuuden rappeutuminen vihdoin valmisti\ntilaa suurten ihmisluonnetta ja tarkoitusta koskevien kysymysten\ninnokkaalle harrastukselle, jota tuskin teidän aikanne arvokkaat kirkon\nmiehet olisivat voineet kuvitellakaan, vaikka he niin tuskallisilla\nponnistuksilla ja sangen pieniä tuloksia saavuttaen koettivat herättää\njoukkojansa hengellisiä asioita harrastamaan. Yleisen innostuksen puute\nnäissä asioissa teidän aikananne oli luonnollinen seuraus siitä että\nne olivat yksinoikeutena, erikoisalana pappisluokalla jonka jäsenet\nolivat välittäjinä ihmisen ja häntä ympäröivän salaperäisyyden välillä\nja jotka lupautuivat takaamaan jokaiselle hengellisen hyvinvoinnin,\njos vain heihin luottivat. Papillisen auktoriteetin rappeutumisen\nkautta jokainen sielu joutui itse vastakkain sen salaperäisyyden kanssa\nja sai itse pitää vastuunalaisuuden sen itselleen tulkitsemisesta.\nMuinaisuudesta mieliin piintyneiden jumaluusoppien rappeutuminen\nvapautti koko sen alan joka koski ihmisen suhdetta äärettömyyteen,\nväärien dogma-ehdottomuuksien pusertavasta vaikutuksesta, joka oli\nsiihen asti tehnyt tieteistä rajattomimman mitä typistetyimmäksi\nja ahtaimmaksi. Entisyyden sielua rampaavan jumalanpalveluksen\nsijaan ja nykyisyyden kahlehtimisen sijaan siihen mitä on\nkirjoitettu, kumous osotti ihmisille ettei ollut mitään rajaa heidän\ntietämismahdollisuuksilleen oman luonteensa ja tarkoituksensa suhteen\neikä mitään rajaa sen tarkoituksenkaan suhteen. Papillinen aatos,\nettä menneisyys oli jumalallisempaa kuin nykyisyys, että Jumala oli\nihmissuvun takana, väistyi sen uskon tieltä että meidän tulee katsoa\neteenpäin eikä taaksepäin vaikutuksia saadaksemme ja että nykyisyys\nynnä tulevaisuus lupasivat täydellisempää ja varmempaa tietoa sielusta\nja Jumalasta kuin mikään ennen eletty menneisyys.\"\n\n\"Onko tämä usko\", kysyin, \"saanut jo käytännöllistä vahvistusta\njonkun todellisesti tapahtuneen edistysaskeleen kautta joka olisi\ntuottanut varmuutta, mikä näissä asioissa on totta? Arveletteko\ntodella tietävänne enemmän niistä kuin me eli tuntevanne enemmän\ntodellista niistä asioista joita me vain koetimme uskoa?\" Mr. Barton\noli hetken äänettä, ennenkuin vastasi. \"Te huomautitte hetki sitten\",\nhän sanoi, \"että puheenne tri Leeten kanssa oli tähän asti vain vähän\nkosketellut uskonnollisia asioita. Esittäessään teille nykymaailmaa,\noli aivan oikein ja johdonmukaista että hän ensin pysyi pääasiassa\ntalousjärjestelmän muutoksessa, sillä se tietysti on muodostanut\ntarpeellisen aineellisen perusteen kaikille muille tapahtuneille\nmuutoksille. Mutta olenpa varma että ette milloinkaan voi löytää\nketään joka -- kysyttäessä millä suunnalla ihmissuvun edistys viime\nvuosisadalla on osottanut eniten taipumusta lisäämään inhimillistä\nonnea -- ei vastaisi että se on tapahtunut sielutieteessä ja sen\nsuhteessa ikuisuuteen ja äärettömyyteen.\"\n\n\"Tämä edistys ei ole ollut seurauksena ainoastaan järjellisemmästä\nasian käsityksestä ja täydellisestä henkisestä vapaudesta sen\ntutkimisessa, vaan sangen suuresti myös yhteiskunnallisista\nolosuhteista, jotka ovat päästäneet meidät melkein vapaiksi\naineellisista varallisuuden varastoon keräämisestä. Me olemme nyt\nmelkein vuosisadan ajan nauttineet taloudellista hyvinvointia,\njosta ei ole jäänyt mitään toivomisen varaa aineellisen tyydytyksen\nsuhteen, etenkin kun samassa suhteessa tämän yltäkylläisyyden kanssa\non sivistyksen kautta kehittynyt maun yksinkertaisuus joka estää\nliiallisuutta ja ylöllisyyttä ja yhä vähemmän panee painoa elämän\naineelliseen puoleen ja yhä enemmän sielulliseen ja siveelliseen.\nTämän aineellisen ja siveellisen kehityksen yhteistoiminnan takia\nme tarvitsemme sitä vähemmän mitä enemmän meillä on. Kauan sitten\non tunnustettu että aineellisessa suhteessa ihmissuku on ehtinyt\nkehityksensä päähän. Me olemme suoraan sanoen kadottaneet halun\nenempään edistymiseen siinä suunnassa. Luonnollisena seurauksena on\nollut että jo pitkiä aikoja järjen päätarmo on ollut keskitettynä\nihmisen henkisen kehityksen mahdollisuuksiin, joille aineellisen\nkehityksen täydellisyys on vain valmistanut alun. Mitä olemme siihen\nmennessä vasta varmaksi oppineet, se on vasta ensimmäinen heikko\naavistus siitä tiedosta joka meidän on saavutettava; ja vaikkapa tämän\nmaallisen olotilan rajat olisivat sellaiset ettemme koskaan täällä\nvoisi toivoa saavamme enemmän tietää kuin nyt, niin me emme nureksisi,\nsillä se tieto mikä meillä on, on riittänyt muuttamaan kuoleman\nsynkeyden lupausten kaareksi ja poistamaan suolan ihmiskyyneleistä.\nTe huomaatte, oppiessanne tuntemaan enemmän kirjallisuuttamme, että\neräässä suhteessa se kokonaan eroaa teidän kirjallisuudestanne,\nnimittäin traagillisuuden ehdottomassa puutteessa. Tämä on aivan\nluonnollisesti seurannut todellisen elämämme käsitystä että se on\nvarmuudeltaan mahdoton loukata, se on Jumalan turvissa, kuten Paavali\non sanonut, jonka kautta persoonalliset tapahtumat ja vaiheet ovat\nverraten vähäpätöisiksi menneet.\n\n\"Teidän tietäjänne ja runoilijanne henkevimpinä hetkinään olivat\nnähneet että kuolema oli vain askel elämään, mutta tämä näytti\nuseimmille teistä olleen sangen ankara sana. Nykyaikana, kun elämä\nlähenee loppuansa kohti, niin sen sijaan että sitä synkeys varjostaisi\non sen omituisuutena levollinen kaihova odotus, joka nuoren saattaisi\nvanhusta kadehtimaan, ellei hän tietäisi että hetken kuluttua se sama\novi aukenee hänellekin. Teidän aikananne elämän sävy näyttää olleen\nsanomatonta murhetta, joka samoinkuin meren valitus lähellä valtamerta\nasuville osottautui aina kun vain hetkeksikään taukosi surkean\nvarakkuuspyrkimyksen ääni ja häläkkä. Nyt tämä sävy on niin riemukas\nettä me äänettä olemme sitä kuullaksemme.\"\n\n\"Jos ihmiset jatkuvasti\", sanoin, \"tällä tavoin kasvavat jumalallisten\nasiain tiedoissa sekä jumalallisen elämän nauttimisessa, niin mihin he\nvielä joutuvatkaan?\"\n\nMr. Barton hymyili.\n\n\"Eikö sanonut käärme vanhassa tarinassa: 'Jos te syötte tiedon puun\nhedelmästä, niin te tulette niinkuin jumalat'? Lupaus oli totta\nsanoiltaan, mutta nähtävästi siinä oli jokin erehdys puun suhteen. Ehkä\nse oli itsekkäisen tiedon puun taikka muuten ei ollut hedelmä kypsä.\nTarina on hämärä, Kristus myöhemmin sanoi saman asian, sanoessaan\nihmisille että he voivat tulla Jumalan pojiksi. Mutta hän ei mitenkään\nerehtynyt sen puun suhteen jonka hän heille osotti, ja hedelmä oli\nkypsä. Se oli rakkauden hedelmä, sillä yleinen rakkaus on samalla\nsiemen ja hedelmä, syy ja seuraus korkeimman ja täydellisimmän tiedon.\nRajattoman rakkauden kautta ihmisestä tulee jumala, sillä sen kautta\nhän pääsee tietoisuuteen yhteydestään Jumalan kanssa, ja koko maailma\njoutuu hänen jalkojensa juureen. Vasta kun suuri vallankumous sai\naikaan inhimillisen veljeyden aikakauden, on ihmiskunta voinut yltä\nkyllin syödä tiedon todellisen puun hedelmästä ja sen kautta kasvaa yhä\nenemmän tietoisuuteen jumalallisesta sielusta siinä mielessä että se on\nelämämme oleellinen minuus ja todellinen salaisuus. Niin, todellakin\nmeistä tulee jumalia. Nykyisen sivistyksen ponsilauseena on, _Eritis\nsicut Deus_!\"\n\n\"Te puhutte Kristuksesta. Tuleeko minun ymmärtää että te tätä nykyistä\nuskontoa pidätte samana oppina kuin Kristus opetti?\"\n\n\"Aivan varmaan. Sitä on opetettu historian alusta asti ja epäilemättä\njo ennenkin, mutta Kristuksen opetus on täydellisimpänä ja selvimpänä\nmeille saapunut. Se oli sama oppi jota hän opetti, mutta maailma\nharvoja lukuunottamatta ei silloin voinut sitä omaksua, eikä\nmilloinkaan ole ollut mahdollista maailman yleisesti sitä omaksua eikä\nedes ymmärtää sitä, ennenkuin nykyisenä vuosisatana.\"\n\n\"Miksi ei maailma voinut aikaisemmin omaksua ilmoitusta jonka se nyt\nnäyttää niin helposti ymmärtävän?\"\n\n\"Siksi\", vastasi Mr. Barton, \"että sielun ja Jumalan -- joka on sama\n-- profeetta ja ilmoittaja on rakkaus ja aina viime päiviin asti ei\nmaailma ole tahtonut rakkautta kuulla, vaan sen ristiinnaulinnut.\nKristuksen uskontoa, se kun riippui epäitsekkään innostuksen\nkokemuksesta ja välittömästä näkemisestä, ei voinut hyväksyä eikä\nymmärtää yleisesti maailma joka sieti yhteiskunnallista järjestelmää\nmikä perustui olemassaolosuhteisiinsa nähden veljesmurhaa vaativaan\ntaisteluun. Profeetat, messiaat, tietäjät ja pyhät lienevät todella\nitsessään nähneet Jumalan kasvoista kasvoihin, mutta mahdotonta oli\nettä yleinen käsitys Jumalasta olisi sellaiseksi tullut kuin Kristus\nhänet näki, ennenkuin yhteiskunnallinen oikeus oli saattanut voimaan\nveljellisen rakkauden. Ihmisen täytyi ihmiselle veljenä esiintyä,\nennenkuin Jumala hänelle isänä saattoi ilmestyä. Nimellisesti papisto\nammattinaan hyväksyi ja kertasi Kristuksen opetusta että Jumala on\nrakastava isä, mutta tietysti oli sula mahdottomuus että sellainen\naatos saattoi itää ja juurtua sydämmiin jotka olivat kylmät ja kovat\nkuin kivi lähimmäisiänsä kohtaan ja vihan ja epäilyksen tahmaama. 'Jos\nihminen ei rakasta veljeänsä jonka hän nähnyt on, kuinka hän Jumalaa\nrakastaa taitaisi jota hän ei nähnyt ole'? Papit saarnasivat kuulijansa\nkuuroiksi kehoittaen heitä Jumalata rakastamaan, antamaan sydämmensä\nhänelle. Siten annetut sydämmet Jumalan rakkaus vihdoin sytyttäisi,\nsamoinkuin muinaistarujen mukaan taivaan tuli oli aulis sytyttämään\nuhrit jotka olivat soveliaasti valmistetut.\n\n\"Tuosta saarnatuolista, Mr. West, olette epäilemättä sangen monasti\nkuulleet nämä sanat ja monia muita niiden tapaisia kerrottavan: 'Jos\nme toinen toistamme rakastamme, niin Jumala asuu meissä ja hänen\nrakkautensa on täydellinen meissä.' 'Hän joka veljeänsä rakastaa asuu\nvalossa.' 'Jos joku ihminen sanoo, minä rakastan Jumalaa, mutta vihaa\nveljeänsä, hän on valehtelija.' 'Joka ei veljeänsä rakasta, hän on\nkuolemaan vikapää.' 'Jumala on rakkaus ja joka rakkaudessa vaeltaa, hän\nvaeltaa Jumalassa.' 'Jokainen joka rakastaa tuntee Jumalan.' 'Joka ei\nrakasta, hän ei Jumalata tunne.'\n\n\"Siinä ovat ne pisarat Kristuksen opetuksesta jotka olivat ehtoina\njumalalliseen elämään. Tästä me löydämme tarpeeksi selvitystä, miksi\nsitä ilmoitusta, joka tuli Kristukselle kauan sitten ja muille\nvalistuneille sieluille, ei voinut ihmiskunta yleensä omaksua niin\nkauan kuin epäinhimillinen yhteiskuntajärjestelmä yllä piti vallitusta\nihmisen ja Jumalan välillä, ja miksi sinä hetkenä, jolloin tämä\nvallitus särettiin, ilmoitus tulvi maailmalle kuin auringon valovirta.\n\n\"'Jos me toisiamme rakastamme, niin Jumala meissä asuu', huomatkaa\nmiten nämä sanat selviksi kävivät sen kautta että vihdoinkin ihmissuku\nJumalan löysi. Se ei tapahtunut, se huomatkaa, suoranaisesti,\nvasiten tai tietoisesti Jumalaa etsimällä. Se inhimillisyyden suuri\ninnostus, joka vanhan järjestelmän kumosi ja veljesyhteiskunnan\nsynnytti, ei ollut tarkoitukseltaan eikä tietoisuudeltaan ollenkaan\npyrkimystä Jumalaa kohti. Se oli luonteeltaan inhimillinen liike. Se\noli ihmissydänten sulaantumista ja yhdistymistä toisiinsa, katuvan\nja heräävän tunteellisuuden purkautumista, keskinäisen rakkauden ja\nitseuhrauksen levollista vaikutusta yhteiseksi hyväksi. Mutta 'jos\nme toisiamme rakastamme, niin Jumala meissä asuu', ja niin ihmiset\nhänet löysivät. Näyttää että tuli hetki, ihmissuvun koko historian\nylevin hetki, jolloin vasta toisensa syleilyksissä tavanneitten\nveljien maailman veljellinen hehku näyttää liittyneen jumalallisuuteen\nkuvaamattomassa värähdyksessä, aivan kuin Jumalan käsi olisi liittynyt\nihmisten yhdistyneisiin käsiin. Ja niin on sitä jatkunut tähän päivään\nasti ja alati on jatkuva.\"\n\n\n\n\nLUKU XXXIII.\n\nERINÄISIÄ TÄRKEITÄ ASIOITA KATSELEMASSA.\n\n\nPuolisen jälkeen tohtori sanoi että hänellä oli ehdotettavana\ntarkastelumatka iltapuolta varten.\n\n\"Mieleeni on usein juolahtanut\", hän jatkoi, \"että kun teidän on\nmentävä maailmalle ja tutustuttava sen piirteisiin omien huomioittenne\nnojalla, niin muistellessanne näitä valmistavia opetuksia joita\nolen teille koettanut antaa, saatte mieleenne sangen huonon\nkäsityksen opetuskyvystäni. Olen itse sangen tyytymätön siihen tapaan\njolla olen asiata kehittänyt, se kun sen sijaan että olisi ollut\nfilosoofisesti käsitetty opetussuunnitelma, on ollut vain umpimähkäisiä\nkeskustelusarjoja, pikemmin teidän uteliaisuutenne aiheuttamia kuin\nminkään minusta lähteneen tarkoituksen.\"\n\n\"Minä olen sangen kiitollinen, rakas ystävä ja opettaja\", vastasin,\n\"että olette minut päästänyt filosoofisesta tavasta. Haluamatta\nkerskata että olisin näin pian täydellisesti päässyt ymmärtämään\nnykyaikaisen järjestelmänne, olen kuitenkin aivan varma että tunnen\nsiitä paljon enemmän kuin muuten olisin oppinut siitä syystä että\nolette niin hyväntahtoisesti seuranneet uteliaisuuteni johdatusta\nettekä sitonut minua minkään menettelytavan tavoille.\"\n\n\"Minä todella mielelläni uskoisin\", sanoi tohtori, \"että keskustelumme\novat olleet teille yhtä opettavaisia kuin ne ovat olleet mieluisia\nminulle, ja jos minä olen tehnyt erehdyksiä, tulee kuitenkin muistaa\nettä mahdollisesti kukaan opettaja ei koskaan ole niin suurta tehtävää\nsuorittanut kuin tämä minun tehtäväni on, eikä niin odottamatta\nhaltuunsa saanut eikä liioin sellaista jonka oppilaan luonnollinen\nuteliaisuus on pakottanut suorittamaan kovin lyhyessä ajassa sen\nlaajuuteen nähden.\"\n\n\"Mutta tehän puhuitte jostain tarkastelumatkasta tänä iltapuolena.\"\n\n\"Niin\", sanoi tohtori. \"Se on ehdotus jonka tarkoituksena, on koettaa\nkorvata muutamia liiankin luultavia laiminlyöntejä tärkeitten asiain\nsuhteen yrittämällä tutustaa teitä siihen miten me nyt elämme. Mitä\nsanotte jos ottaisimme ilmavaunun tänä iltana ja läksisimme linnun\ntietä katsastamaan kaupunkia ja ympäristöjä sekä näkemään mitä\npiirteitä nämä eri näkymöt ilmaisevat nykyajan sivistyksessä joita emme\nvielä ole koskettaneet.\"\n\nAatos tuntui minusta ihastuttavalta, ja me heti ryhdyimme sitä\ntoteuttamaan.\n\nNäissä summittaisissa ja katkonaisissa muistelmissa ensimmäisistä\nkokemuksistani nykyaikaisessa maailmassa on tietysti minun mahdotonta\nkosketella yhtäkään sadasta hämmästyttäviä asioita joita kokea sain.\nMutta senkin rajoituksen huomioon ottaen saattanee lukijoistani tuntua\noudolta ettei minulla ole ollut enempää sanomista sen ihmettelyn\njohdosta minkä mielessäni on vaikuttanut suurten minun aikanani\ntuntemattomain konekeksintöjen ja apukeinojen lukumäärä ja luonne, mikä\nauttaa sivistyksenne aineellista rakennusta ja koneistoanne käyttää.\nEsimerkiksi, vaikka tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen ilmaretkeni, en\nkuitenkaan luule ennen kertoneeni tästä kokemukseni laadusta joka viime\nvuosisadan edustajalle on täytynyt olla hämmästyttävää. Saatan vain\nselitykseksi sanoa tälle näennäiselle välinpitämättömyydelle tämän ajan\nkoneihmeitä kohtaan, että vaikkapa ne olisivat olleet kymmenen kertaa\nihmeellisempiä, olisivat ne kuitenkin vaikuttaneet minuun verraten\nvähemmän hämmästyttävästi kuin uuden yhteiskuntajärjestelmänne kuvaama\nmoraalinen vallankumous.\n\nTämän, siitä olen varma, olisi kokenut jokainen minun aikani ihminen\nminun asemassani. Tieteellisten huomioiden ja konekeksintöjen\neteenpäin kulku yhdeksännentoista vuosisadan jälkipuoliskolla oli\nollut jo niin rivakka ja edistynyt niin nopeasti että me olimme\nvalmistuneet odottamaan melkein mitä kehitystuloksia tahansa sillä\ntaholla tulevaisuudessa. Teidän vedenalaisen laivakulkunne olimme jo\nvarmaksi määritelleet ja osittain toteuttaneet. Sähkövoimain keksiminen\noli saattanut melkein kaikki koneaatokset näyttämään mahdollisilta.\nIlmapurjehdukseen nähden täydellisesti odotimme että sen onnellisesti\nratkaisisivat lastemme lapset, elleivät jo lapsemme. Ellen todellakaan\nolisi nähnyt ihmisten purjehtivan ilmassa, olisin tuntenut suurta\npettymystä.\n\nMutta vaikkakin me olimme valmiit odottamaan melkein vaikka mitä\nihmisen henkiseltä kehitykseltä ja hänen herruutensa täydellisyyttä\naineellisen maailman yli, olimme sangen epäilevällä kannalla hänen\nitsensä moraalisen parannuksen mahdollisuuksien suhteen suuremmassa\nmäärässä. Moraalisena olentona me luulimme hänen kehittyneen tarpeeksi\nja että hän tässä maailmassa ei milloinkaan saavuttaisi ylempää\nolemusta. Filosoofisena määritelmänä me tunnustimme yhtä täydellisesti\nkuin tekin että kultainen sääntö loisi sellaisen yhteiskuntaelämän\nperusteen, jossa jokainen olisi tavattoman paljon onnellisempi kuin\nkukaan oli meidän maailmassamme, ja että kaikkien todellinen etu\nedellyttäisi sellaisen yhteiskuntajärjestelmän perustamista; mutta me\nsamalla päättelimme että ihmisen moraalinen perusteettomuus ja sokea\nitsekkäisyys estää ikipäiviksi häntä sellaista ihannetta toteuttamasta.\nTurhaan hänelle oli annettu jumalainen ymmärrys; se ei hänelle voinut\nantaa minkäänlaista elämän korkeampaa käyttöä, sillä moraalinen\nturmelus häntä aina oli oleva estämässä tekemästä sitä mitä hän tiesi\nja piti häntä toivottomassa alamaisuudessa luonteensa alhaisimpain ja\nturmelevimpain vaikutelmani suhteen.\n\n\"Mahdotonta; se on vasten ihmisluonnetta!\" kuului se huuto joka\njokaisen profeetan tai opettajan tapasi, suurimmaksi osaksi huusi\ntukkoon tai vaijenti, joka koetti nostaa maailmaa tyytymättömäksi\nsekasorron hallitukseen ja herättää luottamusta Jumalan valtakunnan\nmahdollisuuteen maan päällä.\n\nOnko siis mikään ihme että minunlaiseni ihminen, joka oli hengittänyt\ntätä moraalisen epätoivon ilmaa, verraten vähäisen huomiota\nkiinnittäen, sivuuttaa tämän ajan ihmeelliset aineelliset ennätykset ja\ntutkii alati kasvavalla kunnioituksella ja ihmetyksellä teidän oikean\nja riemukkaan elämänne salaisuutta?\n\nMuinaisia muistellessani huomaan nyt miten tämä peruskanta\nihmisluonteesta oli suurinta epäuskoa Jumalaa ja ihmistä kohtaan\nmihin ihmissuku saattoi vajota, mutta, herra paratkoon, sitä epäuskoa\nei kirkko tuominnut, vaan kyllä opetti että heidän oppinsa ihmisen\ntoivottomasta turmeluksesta oli ehdottomasti varmaa ja vakaata.\n\nTämä ilmapurjehdus, josta mainitsin, tarjoaa räikeän kuvan siitä\noudosta yhteydestä johon aikalaiseni sitoivat rajattoman uskonsa ja\nihmisen aineellisen edistyksen, samalla kokonaan epäuskon vallassa\nollen hänen moraalisiin mahdollisuuksiinsa nähden. Kuten olen\nsanonut, me täydellisesti odotimme ilmapurjehdus oli tulevaisuudessa\nsaavutettavissa, mutta eniten keskusteltiin sen keksinnön laadusta\nsiltä kannalta, miten käytännöllinen se oli oleva sodassa pudottelemaan\ndynamiittipommeja tiheästi asuttuihin kaupunkeihin. Koettakaa ymmärtää\nsitä, jos voitte. Tennysonkaan tulevaisuuskuvitelmassaan ei mitään\nmuuta nähnyt. Muistanette miten hän kuuli\n\n    \"Taivaan täyden räiskinätä,\n    satoi kalman rakehet\n    kansain ilmalaivastoista\n    jotka luovi auteret.\"\n\n\nMITEN KANSA HOITI HALLITUSTA.\n\n\"Ja nyt\", sanoi tohtori keskeyttäessään vaunumme nousun noin tuhannen\njalan korkeudella, \"käykäämme käsiksi oppiaineisiimme. Mitä näette\ntuolla alhaalla joka jotakin kysymystä aiheuttaisi?\"\n\n\"No, niin, alkaaksemme asian\", sanoin Valtiotalon tornin kiintyessä\nsilmääni, \"mitä maailmassa olette pistänyt tuonne? Se näyttää koko\nmaailmalle sellaiselta itsetoimivalta tuulimyllyltä jommoisia farmarit\nminun aikanani käyttivät veden pumppaamiseen Se varmaankin on jokin\nvanhanaikainen koriste yleistä rakennusta varten.\"\n\n\"Sitä ei ole tarkoitettu koristukseksi, vaan symbooliksi\", vastasi\ntohtori. \"Se edustaa oikean hallitusjärjestelmän nykyistä ihannetta.\nMylly merkitsee hallituskoneistoa, tuuli joka sitä käyttää on yleisen\ntahdon kuvana, ja pyrstö, joka aina pitää myllyn viiriä tuulta vasten,\nkääntyipä tuuli miten nopeasti ja täydellisesti tahansa, osottaa\nsitä tapaa joka alituisesti pitää hallitusta vastuunalaisuudessa ja\nkansan jokaisen käskyn alle alistuvana, vaikkapa se vain kuiskauksena\nesiintyisi.\n\n\"Olen puhunut teille niin paljon tästä asiasta ettei minun tarvitse\nenää selittää minkään nimensä arvoisen kansallisen hallituksen\nmahdottomuutta joka ei ole perustettu kansalaisten taloudellisen\nyhdenvertaisuuden perusteelle kaikkine seurauksineen. Mitkään\nperustuslailliset säädökset taikka parlamenttaarisen koneiston\ntaitavuus eivät ole voineet kansallisista hallituksista tehdä muuta\nkuin pilakuvan, niin kauan kuin kansalaisen yksityiset taloudelliset\nedut olivat erilaiset ja vastakkaiset yhteisetujen kanssa ja niin\nsanottu itsevaltias kansa söi leipänsä kapitalistien käsistä. Kun taas\ntoiselta puolen oli yksityisten ja yhteisten etujen taloudellinen\nyhtenäisyys, jokaisen yksilön täydellinen riippumattomuus jokaisesta\ntoisesta ja yleinen sivistys kaikkien saatavilla, silloin ei\nhallinnollisen koneiston mikään puutteellisuus voinut estää hallitusta\nolemasta hyvä. Mutta me olemme parantaneet koneistonkin niin paljon\nkuin meillä on perusteltua voimaa. Te äänestitte tavallisesti kerran\nvuodessa tai kahdessa vuodessa tai kuudessa vuodessa, miten kulloinkin,\nniistä jotka tulivat teitä hallitsemaan seuraaviin vaaleihin asti, ja\nnämä hallitsevat valitsemishetkestään asti virkakautensa loppuun olivat\nyhtä vapaat vastuunalaisuudesta kuin tsaarit. He olivat vapaammatkin,\nsillä tsaarilla ainakin oli korkeimpana perusteenaan jättää perintönsä\njakamattomana pojalleen, kun taas näillä valituilla tyranneilla ei\nollut muuta harrastusta kuin saada mahdollisimman paljon vallastaan\nsinä aikana kuin se heillä oli.\n\n\"Meidän mielestämme on kansanvaltaisen hallituksen suhteen selviö\nettä valtaa edustettavaksi ei saa koskaan peruuttamattomasti\nantaa tunniksikaan, vaan sen tulee aina olla edustettavan vallan\nperuutettavissa. Yleiset virkamiehet nykyaikana valitaan joksikin\najaksi vain mukavuuden vuoksi, mutta se aika ei ole ehdoton. He\novat velvoitetut luopumaan vallastaan joka hetki päämiestensä\näänestyksen mukaan; ei liioin ole mikään toimenpide muuta kuin\ntavanmukaista luonnetta, jonka joku eduskunta on tehnyt, vetoamatta\nkansaan. Kenenkään edustajan ääni missään tärkeässä asiassa ei voi\nolla lopullinen, ennenkuin hänen päämiehensä -- eli valitsijansa\nkuten te sanoitte -- ovat tilaisuudessa peruuttamaan se. Kansan\nvalittu asiamies, joka rikkoisi valitsijain mielipiteitä vastaan,\nerotettaisiin ja hänen toimenpiteensä peruutettaisiin seuraavana\npäivänä. Te kaiketi haluatte sanoa että tämän järjestelmän vallitessa\nasiamiehen on sangen vaikea pysyä päämiestensä kanssa sopusoinnussa.\nMutta nämä määräykset eivät ole ainoastaan vastuunalaisuudesta vapaata\nlainlaadintaa estämässä, vaan ne vaikuttavat myös sen että alkuperäiset\ntoimenpiteitten esitykset tulevat kansalta useammin kuin heidän\nedustajiltaan.\n\n\"Telefoonijärjestelmämme kautta on monimutkaisinkin äänestysmuoto\nkäynyt niin täydelliseksi että koko kansa on järjestetty toimimaan\nmelkein kuin parlamentti, jos on tarpeellista. Eduskuntamme merkitys,\njotka vastaavat teidän entisiä kongressejanne, lainlaatijakuntianne\nja parlamenttejanne, on tämän järjestelmän aikana pienentynyt niin\nettä ne toimivat vain niitä tehtäviä jotka te annoitte niin sanotuille\nkongressikomiteoille. Kansa hallitsee ei vain nimellisesti, vaan myös\ntodellisesti. Meillä on todellinen kansanvalta.\n\n\"Me emme ota vaivaksemme hoitaa tätä suoranaista ja alituista\nasiaimme valvontaa siksi että epäilisimme tai pelkäisimme valittuja\nasiamiehiämme. Meidän peruuttamattoman, muuttumattoman taloudellisen\nyhdenvertaisuuden aikana ei ole mitään aihetta eikä tilaisuutta\nlahjomiselle. Ei ole mitään aihetta pahan tekoon, joka hetkeksikään\nvoitaisiin asettaa yleisen kunnioituksen ansaitsemisen valtavaa aihetta\nvastaan, mikä todella on ainoa mahdollinen perusta jonka nojalla tätä\nnykyä virkaan suostutaan rupeamaan. Kaikki elinkysymyksemme ratkaistaan\nkiistelemättä yhteiskunnan kehyslaitoksen kautta. Me voisimme huoletta\nuskoa valitun kansalaisyhteyden huostaan yleisten asiain hoidon koko\nheidän elinajakseen. Syy miksi emme sitä tee on se että meitä huvittaa\nsuoranaisesti hoitaa asiain hallitusta. Te voitte verrata meitä oman\naikanne varakkaaseen mieheen, joka, vaikka hänellä oli palveluksessaan\njos minkälaisia taitavia ajureita, halusi kuitenkin mieluummin itse\nkäsitellä ohjaksia huvin vuoksi. Te äänestitte tavallisesti ehkä kerran\nvuodessa, kuluttaen siihen viisi minuuttia ja kiukutellen sen ajan\ntakia mikä oli kulunut siihen yksityisasioistanne, joiden tarkoitusta\nte luullakseni sanoitte pääasiaksi. Meidän yksityisasiamme ovat\nyleisiä asioita eikä meillä muita tärkeitä olekaan. Meidän pääasiamme\non yleinen hyvinvointi eikä meillä muuta olekaan. Me äänestämme ehkä\nsatoja kertoja vuodessa kaikilla tavoilla kysymyksistä, yleisten\nkylpylaitosten lämpimyysasteesta, tai mallista minkä mukaan joku\nyleinen rakennus laitetaan aina suurimpiin maailman yhtenäisyyttä\nkoskeviin kysymyksiin asti, ja pidämme sitä yhtä hupaisana kuin mitä\nopettavimpanakin.\n\n\"Ja nyt, Julian, katsokaahan taas alas ja etsikää ettekö löydä jotain\nmuuta piirrettä näkymöstä joka aiheuttaisi kysymyksen.\"\n\n\nPIKKU SODAT JA SUURI SOTA.\n\n\"Minä huomaan\", sanoin, \"että satamalinnoitukset yhä ovat paikoillaan.\nSäilytätte kai niitä samoinkuin erikoisia vuokrakasarmejakin\nhistoriallisena todistuksena esi-isäinne, minun aikalaisteni\nraakalaisuudesta.\"\n\n\"Teidän ei pidä loukkaantua\", sanoi tohtori, \"jos sanon että meidän\ntodella täytyy pitää täydellinen varasto sellaisia näytteitä\nsen varalta että lapset suoraan kieltäytyisivät uskomasta niitä\nkertomuksia joita kirjat esittävät heidän iso-isäinsä lukemattomista\nmuinaisjätteistä.\"\n\n\"Kansainvälisen rauhan takeita jotka maailman liitto on saanut\naikaan\", sanoin, \"pitänee kansanne varmaan uuden järjestelmän mitä\nmerkittävimpinä tuloksina, ja minua ihmetyttää että te kuitenkin olette\nsangen vähän siitä puhuneet.\"\n\n\"Tietysti\", sanoi tohtori, \"on se suuri asia itsessään, mutta niin\nverrattoman pienempi merkitykseltään kuin taloudellisen sodan\npoistaminen ihmisten väliltä että me pidämme sitä vain sivuasiana\ntämän viimemainitun rinnalla. Mikään ei ole ihmeteltävämpää teidän\naikalaistenne henkisissä hommissa kuin se häläkkä jota he pitivät\ntilapäisten kansanvälisten sotien julmuuksista, kun he samalla\nnähtävästi unohtivat sen olemassaolon taistelun kauhut johon te kaikki\nalituisesti olitte kietoutuneet. Meidän kannaltamme katsoen olivat\nsotanne, vaikkakin tietysti sangen hupsuja, verraten inhimillisiä ja\nkokonaan mitättömiä näytteitä veljesmurhia vaativan taloudellisen\ntaistelun rinnalla. Sotiin ottivat osaa vain miehet, voimakkaat\nvaliomiehet, ainoastaan sangen pieni osa koko väestöstä, Ketään\nnaisia eikä lapsia, ei vanhoja eikä raajarikkoja laskettu sotaan.\nHaavoitettuja huolellisesti hoidettiin joko ystäväin tai vihamiesten\ntoimesta ja parannettiin jälleen terveiksi. Sodan säännöt kielsivät\ntarpeettoman julmuuden, ja joka aika oli kunniallinen antautuminen\nkunnollisen kohtelun ohella tarjolla voitetulle. Tappelut yleisesti\ntapahtuivat rajoilla, poissa kansan silmistä ja kuultavilta. Sodat\nolivat myös sangen harvinaisia, usein yhtäkään ei sukupolvea kohti.\nVihdoin ne tunteet joihin vedottiin kansainvälisissä selkkauksissa,\nolivat tavallisesti rohkeuden ja itseuhrauksen luonnetta. Usein,\nmelkeinpä aina sotien syyt olivat arvottomat näille itseuhrauksen\ntunteille, joita taistelu synnytti, mutta tunteet itse olivat mitä\nylevintä laatua.\n\n\"Verratkaamme nyt tämänlaiseen sodankäyntiin taloudellisen olemassa\nolon taistelun olosuhteitten luonnetta. Se oli sotaa johon eivät osaa\nottaneet vain pienet valitut taistelijaryhmät, vaan johon koko väestön\njoka maassa, lukuunottamatta mitätöntä rikasten joukkoa, oli pakko\nottaa pesti ja palvella. Eivätkä ainoastaan naiset lapset, vanhukset ja\nraajarikot olleet pakoitetut siihen osaa ottamaan, mutta mitä heikommat\nolivat taistelijat, sen ankarammat olivat ne olosuhteet joihin heidän\ntäytyi taipua. Se oli sotaa, jossa ei haavoitetuille apua ollut,\nei leposijaa voitetuille. Se ei ollut kaukaista rajamaitten sotaa,\nvaan sotaa joka kaupungissa, joka kadulla ja joka talossa, ja sen\nhaavoitetut, muserretut ja kuolevat uhrit olivat jaloissa kaikkialla\nja sattuivat silmään joka taholla että aina sai uusia kurjuuden\nmuotoja nähdä. Korva ei voinut säästyä kuulemasta lyötyjen valituksia\neikä heidän turhia huutojaan säälin herättämiseksi. Eikä tämä sota\nsattunut vain kerran tai kahdesti vuosisadassa eikä kestänyt vain\njoitakuita viikko-, kuukausi- tai vuosikausia ja sitten rauhan edestä\nväistynyt, kuten sotilaitten taistelut, vaan se oli lakkaamatonta,\nalituista, ilman aselepoa, elinkautista Se oli vielä sotaa joka ei\nvedonnut mihinkään vievään, jaloon eikä kunnioitettavaan tunteeseen\neikä niitä kehittänyt, vaan päinvastoin palkintoja jakeli ihmisluonteen\nalhaisimmista, petollisimmista ja julmimmista taipumuksista.\n\n\"Katsellessamme teidän aikaanne, on sen tapainen taistelu johon nuo\nvanhat linnoitukset tuolla alhaalla viittaavat, meistä melkein jaloa\nja vain surullista olemassa olon taistelun inhoittavaan näytelmään\nverrattuna.\n\n\"Me voimme myös myötätuntoisuudella lukea eräitten teidän aikanne\nammattisotilaitten lausuntoa että tilapäiset sodat, vedoten -- vaikkapa\nmiten väärin -- yleviin ja itsensä uhraaviin tunteisiin, olivat\nehdottomasti välttämättömiä estämässä yhteiskuntaanne, joka muuten\noli niin saastainen ja itsekäs ihanteissaan, sortumasta ehdottomaan\nmädännäisyyteen.\"\n\n\"Onpa pelättävissä\", kiirehdin huomauttamaan, \"että jälkimaailma ei\nolekaan rakentanut niin korkeata muistopatsasta minun aikani yleisten\nrauhayhdistysten apostoleille kuin he odottivat.\"\n\n\"He olivat kyllä hyvää tarkoittavia sikäli kuin ymmärsivät\nepäilemättä\", sanoi tohtori, \"mutta he näyttävät olleen pelottavan\nlyhytnäköistä ja upposokeata ihmisjoukkoa. Heidän ponnistuksensa sotain\nlakkauttamiseksi kansojen väliltä, samalla kuin he rauhallisesti\njättivät huomioon ottamatta maailman laajuisen olemassaolon taistelun\njoka enemmän ihmishenkiä ja kärsimyksiä maksoi yhdessä kuukaudessa\nkuin kansainväliset sodat kokonaisen ihmispolven eläessä, olivat mitä\nkuvaavimpia tapauksia jolloin sääskiä siivilöitiin ja kameelia nieltiin.\n\n\"Mitä jälleen ihmiskunnan voittoon tulee, joka on johtunut kaikkien\nsotien ja kansainvälisten sotien mahdollisuuksienkin poistamisesta,\nnäyttää meistä siihen vähemmän kuuluvan todellisten verisaunojen\nestäminen kuin vanhan kateuden ja myrkyllisen vihan kuoleentuminen,\njoka katkeroitti kansan toista vastaan yhtä paljon rauhan kuin sodankin\naikana, ja veljellisen myötätuntoisuuden ja keskinäisen hyvän tahdon\nkasvaminen sen tilalle, joka ei mistään heimo- tai maarajoista mitään\ntiedä.\"\n\n\nVANHA ISÄNMAALLISUUS JA UUSI.\n\nTohtorin puhuessa tarttui silmääni kaukana alhaalla liehuvan lipun\nhulmuavat poimut. Se oli tähdikäs lippu. Sydämmeni hytkähti sen\nnähdessäni ja silmäni kostuivat.\n\n\"Ah!\" huudahdin, \"tuollahan on se vanha kunniakas!\" sillä niin oli\ntullut tavaksi kutsu, lippua kansalaissodan aikana ja sen jälkeen.\n\n\"Niin\", vastasi seuralaiseni, kun hänen silmänsä seurasivat katsettani,\n\"mutta se puolustaa uutta kunniata nyt, sillä missään missä se liehuu\nei ole ainoatakaan ihmisolentoa löydettävissä joka sorrettuna olisi tai\nmitään sellaista puutetta kärsisi minkä ihmisapu voi poistaa.\n\n\"Teidän päivienne amerikalaiset\", hän jatkoi, \"olivat ylen\nisänmaallisia omalla tavallaan, mutta erotus vanhan ja uuden\nisänmaallisuuden välillä on niin suuri että se tuskin näyttää\nsamalta tunteelta. Teidän aikananne ja aina ennen lipun vaikutus ja\nyhdistysvoima oli pääasiallisesti sotamaista laatua. Itsensä uhraaminen\nkansalle sodassa toisten kansojen kanssa oli se aate jota yleisesti\nymmärrettiin sanalla 'isänmaallisuus' ja sen johdonnaisilla, Tietysti\ntäytyi asian niin olla aikoina jolloin kansojen tuli alituisesti\nolla valmiina taistelemaan toistensa kanssa olemassa olosta. Mutta\ntuloksena oli että kansallisen yhteenkuuluvaisuuden tunne joutui\nsotakannalle inhimillisen yhteenkuuluvaisuustunteen kanssa. Pienempi\nyhteiskunnallinen innostusvoima asetettiin vastakkain suuremman\nkanssa, ja tuloksena välttämättä täytyi olla koko joukko moraalisia\nvastakohtia. Liiankin usein olisi isänmaanrakkaudeksi sanottua tunnetta\nparemmin voinut kuvata vihaksi ja kateudeksi toisia maita kohtaan, vain\nsiitä syystä että toisia oli olemassa, ja piintyneeksi enakkoluuloksi\nulkomaisia aatteita ja laitoksia kohtaan -- jotka usein olivat paljon\nparempia kuin kotoiset -- vain siitä syystä että ne olivat ulkomaisia.\nTämän laatuinen isänmaallisuus oli vaikuttavimpana esteenä sivistyksen\nkehitykselle lukemattomina aikoina, sillä uusien aatteiden leviämistä\nvastassa olivat rajat korkeammat kuin vuoret, leveämmät kuin joet ja\nsyvemmät kuin meret.\n\n\"Uusi isänmaallisuus on luonnollinen tulos uusista yhteiskunnallisista\nja kansainvälisistä olosuhteista jotka alkoivat suuresta\nvallankumouksesta. Sodat, jotka jo teidän aikananne kävivät\nharvinaisemmiksi, kävivät mahdottomiksi maailman liiton kautta,\nja nyt ne ovat useille sukupolville olleet tuntemattomia. Vanhat\nkansojen verin tahratut rajat merkitsevät nyt tuskin muuta kuin\nhallinnollisen mukavuuden vuoksi maa-alueita erottavia rajoitelmia,\nkuten vartiolinjat Amerikan Yhdysvalloissa. Näiden olosuhteiden\nvallitessa kansainvälinen kateus, epäluulo, viha ja pelko ovat kuolleet\nluonnollisen kuoleman. Taisteluiden ja voittojen vuosijuhlat, joilla\nmuinaista isänmaallisuutta elvyteltiin, ovat jo kauan sitten joutuneet\nunohduksiin. Sanalla sanoen, isänmaallisuus ei ole enää mikään sotainen\ntunnelma eikä siihen ollenkaan kuulu sotaa muistuttavia yhteyksiä.\nSamalla kuin lippu on menettänyt entisen merkityksensä ulospäin\nkohdistuvan ylpeyden esikuvana, on se voittanut uuden tarkoituksen\nsisäisen sopusoinnun ja keskinäisyyden ylimpänä tunnusmerkkinä; se\non tullut yhteiskunnallisen yhteenkuuluvaisuuden näkyväksi merkiksi,\njossa kaikkien hyvinvointi on yhtäläisesti ja peruuttamattomasti\ntaattu. Amerikalainen, nyt nostaessaan katseensa kansallislippuunsa, ei\nmuista sen sotilaallista sankariutta toisiin kansoihin verrattuna, ei\nentisiä taistelujuhlia, eikä mahdollisia tulevaisia voittoja. Hänelle\neivät hulmuavat poimut mitään sellaisia ajatelmia mieleen tuo. Ne\npikemmin muistuttavat niitä veljellisyyden sopimuksia, joiden mukaan\nhän kaikkien kansalaistensa keralla on velvollinen turvaamaan jokaisen\nyhdenlaista arvoa ja hyvinvointia kaikkien yhteisvoimalla.\n\n\"Vanhanaikasten isänmaallisten aatos oli että ulkomaalaiset olivat\nainoita ihmisiä joiden käsissä lippu voi häväistystä kärsiä, ja\nilmoitus etiketin laiminlyömisestä sen suhteen heidän puoleltaan\nkiihoitti tavallisesti kansan isänmaalliseen mielipuolisuuteen.\nSen tapainen tunne olisi nyt yksinkertaisesti käsittämätön. Meidän\nmielestämme ulkomaalaisilla ei ole minkäänlaista voimaa lipun\nhäpäisemiseen, sillä heillä ei ole mitään sen kanssa tekemistä eikä\nsenkään kanssa mitä se edustaa. Sen kunnian tai häpeän täytyy riippua\nsiitä kansasta, jonka velvollisuusluottoa tosiinsa, ylläpitämään\nyhteiskunnallista sopimusta, se edustaa. Vanhan ajan isänmaalliselle\nei ollut mitään sopimatonta siinä näytelmässä, kun kansallisen\nyhtenäisyyden tunnusmerkki liehui kaupungeissa jotka suitsusivat mitä\ninhottavinta sortoa, olivat täynnä irstautta, kerjuuta ja sanomattoman\nkurjuuden luolia. Nykyisen katsantokannan mukaan, jos hetkeksikään maan\njossain kolkassa olisi kansalaiselta riistetty täysi tasa-arvoisuuden\nnautinto-oikeus, se jo muuttaisi lipun merkityksen kopeilevaksi\nvalheeksi ja ihmiset närkästyksissään vaatisivat että se on alas\nhinattava eikä nostettava, ennenkuin vääryys on korjattu.\"\n\n\"Todella\", sanoin, \"se uusi kunnia, jota tämä vanha kunniakas edustaa,\non suurempi kuin vanha kunnia.\"\n\n\nENEMMÄN ULKOMAAMATKOJA, VÄHEMMÄN ULKOMAAN LIIKETTÄ.\n\nPuhuessamme oli tohtori antanut vaunumme ajella länsituulen mukana,\nkunnes nyt olimme sataman kohdalla ja minua suuresti ihmetytti se\nniukka laivajoukko joka oli satamassa.\n\n\"Minusta ei näytä\", sanoin, \"että tuolla olisi enemmän laivoja kuin\nminunkaan aikanani ja paljon vähemmän niitä on kuin ne suuret laivastot\njoita odottaisi näkevänsä väestön ja edellytysten vuosisataisen\nkehityksen jälkeen.\"\n\n\"Uusi järjestelmä\" sanoi tohtori, \"osottaa itse asiassa taipumusta\nvähentämään ulkomaisen liikkeen laajuutta, vaikka toiselta puolen\nulkomaiset matkustukset oppimista ja huvitusta varten ovat tuhat kertaa\nmonilukuisemmat.\"\n\n\"Millä tavalla\", kysyin, \"osottaa taipumusta vähentämään vaihtoa\nulkomaitten kanssa?\"\n\n\"Kahdella tavalla\", vastasi tohtori. \"Ensiksikin on, kuten tiedätte,\nliikevoittojärjestelmä nyt poistettu ulkomaisesta liikkeestä, samoin\nkuin kotimaisesta jaostakin. Kansainvälinen valtuuskunta valvoo kaikkea\nkansainvälistä vaihtoa, eikä minkään toisen kansan toiselle viemän\ntavaran hinta saa olla suurempi kuin se minkä tavarata kuljettava kansa\non siitä omalle väestölleen määrännyt. Sentakia ei ole mitään syytä,\nmiksi kansa välittäisi tuottaa tavarata vientiä varten muuta ja enempää\nkuin se toisen maan tavaroita, joita se itse ei niin hyvin voi tuottaa,\ntarvitsee omaa todellista kulutustaan varten.\n\n\"Uuden järjestelmän toisena ja vaikuttavampana syynä, joka rajoittaa\nulkomaista vaihtoa, on kaikkien kansojen yleinen yhdenvertaisuus joka\non kauan sitten johtanut tieteitten ja taiteitten ymmärrykseen, tietoon\nja käyttämiseen. Nykyinen kansakunta tuntisi itsensä nöyryytetyksi, jos\nsen tarvitsisi muualta tuottaa sellaista tavaraa, jota voittamattomat\nluonnon olosuhteet eivät ole estämässä kotona tuottamasta. Sellaisiin\ntuotteisiin rajoittuu sentakia kauppa, ja niidenkin luettelo yhä\nlyhenee sikäli kuin keksintöjen edistyksen kanssa ihmisen voitto\nluonnon yli käypi täydellisemmäksi. Mitä tulee hiiltä tuottavain maiden\nvanhoihin etuilun teollisuudessa, niin katosi se noin satakunta vuotta\nsitten niiden suurten keksintöjen kautta jotka tekivät sähkövoiman\nrajattoman kehityksen aivan kustannuksettomaksi.\n\n\"Mutta teidän tulee ymmärtää että ainoastaan taloudellisilla\nperusteilla tai oman arvon takia eivät eri kansat kaikkea mahdollista\nhalua tehdä itse mieluummin kuin riippua kaukana olevista ihmisistä.\nSe tapahtuu aivan yhtä paljon vähällä alalla toimivan monihaaraisen\nteollisuusjärjestelmän kasvatuksesta ja mieltä herättävästä\nvaikutuksesta. Meidän tarkoituksemme, mikäli se voidaan taloudellisesti\ntoteuttaa teollisuushaarojen ryhmityksessä, on ei ainoastaan\ntäydelliseksi kokonaisuudeksi muodostaa joka kansan järjestelmä,\nvaan myös ryhmittää eri teollisuushaarat kussakin eri maassa niin\nettä jokainen merkittävämpi piiri voi omien rajainsa sisällä esittää\njonkinlaisen pienoiskuvan teollisuusmaailmasta. Me puhuimme tästä,\nmuistanette kai, muuanna aamuna työn vaihtotoimistossa.\"\n\n\nNYKYISEN LÄÄKÄRIN HELPPO TOIMINTA.\n\nTohtori oli vähäistä ennen kääntänyt suuntaamme ja me liukuilimme nyt\nlänteen päin kaupungin yli.\n\n\"Mikä on tuo rakennus jonka yli juuri kuljemme ja jossa on niin paljon\nlasia?\" kysyin.\n\n\"Se on yksi parantoloista\", vastasi tohtori, \"jonne ihmiset menevät\nhuonossa terveydessä ollessaan eivätkä halua ilmanalaa vaihtaa, jonka\nmielestämme kaikkien henkilöitten tulisi tehdä ja nyt tekevätkin, jos\nhaluavat, kun heitä vaivaa, vakava pitkällinen pahoinvointi. Näissä\nrakennuksissa kaikki on ehdottomasti sovellutettu potilaan olotilan\nmukaan, aivan kuin hän sinä aikana olisi maailmassa jossa hänen\ntautinsa on normaalitilaa.\"\n\n\"Epäilemättä on suuria parannuksia tapahtunut kaikissa teidän\nammattianne koskevissa asioissa -- lääkkeissä, terveyden hoidossa,\nhaavain hoidossa ja muussa -- minun ajastani lukien.\"\n\n\"On\", vastasi tohtori, \"suuria parannuksia on tapahtunut kahdella\ntavalla -- negatiivisesti ja positiivisesti -- ja tärkein näistä\nkahdesta on ehkä negatiivinen tapa, joka merkitsee että terveyttä\nvastustavat olosuhteet ovat kadonneet, joita vastaan lääkärien ennen\noli taisteleminen useissa tapauksissa sangen pienillä menestyksen\nedellytyksillä. Esimerkiksi nyt on kaksi täyttä sukupolvea elänyt\nsiitä jolloin kaikille taattu yhtäläinen toimeentulo päästi naiset\ntaloudellisen itsenäisyyden asemaan ja siten täydellisesti vallitsemaan\nsuhdettaan miehiin. Te saatatte kai ymmärtää nyt miten yhtenä\nseurauksena tästä kuppatauti on kauan sitten erotettu ihmiskunnan\nverestä. Kolme sukupolvea kestänyt yleiset asunto-olojen, vaatetuksen,\nlämmön ja yleensä elämisen mitä puhtaimmat ja hienoimmat olosuhteet,\nyhdessä mitä paraimman sairaustapausten hoidon kanssa, ovat melkein --\ntahdonpa sanoa täydellisesti -- lopettaneet kaikki tarttuvat taudit.\nKertomuksen täydentämiseksi lisätkää näihin kansan terveyssuhteitten\nparannuksiin järjestelmällinen ja yleinen ruumiin hoito, joka on\nosa nuorison kasvatuksesta, ja sitten loppupäätökseksi ajatelkaa\ntämän ruumiillisen uudestisyntymisen vaikutusta -- te voitte sitä\nsanoa naisen toiseksi luomiseksi ruumiillisessa suhteessa -- joka\non puhdistanut elinvirran lähteissään ja siihen uutta elävää voimaa\nvalanut.\"\n\n\"Todellakin, tohtori, tahdonpa sanoa pitemmälle ehtimättä että te\nolette otollisesti tuominneet ammattinne kaikesta toiminnasta irti.\"\n\n\"Te voitte hyvin niin sanoa\", vastasi tohtori. \"Keksintöjen ja\nparannusten edistys teidän päivienne jälkeen ovat monin kerroin\nparantaneet lääkärit irti heidän entisestä toiminnastaan, aivan samoin\nkuin kaikki muutkin työntekijät, mutta vain avatakseen hienomman työn\nuusia ja korkeampia aloja.\n\n\"Ehkä\", jatkoi toverini, \"vielä tärkeämpi negatiivinen tekijä\nlääketieteellisten ja terveyshoidon olosuhteitten parannuksessa\nkuin mitä jo olen maininnut, on se seikka että kansa ei enää ole\nsiinä tietämättömyyden tilassa oman ruumiinsa suhteen kuin se ennen\nnäyttää olleen. Tiedon edistys siinä suhteessa on pysynyt yleisen\nsivistyksen kulun rinnalla. Kaikesta mitä olemme lukeneet käypi\nselväksi että sivistyneetkään luokat teidän päivinänne eivät häpeänä\npitäneet olla kokonaan tietämättömänä fysiologiasta ja terveyden sekä\nsairauden tavallisista suhteista. He näyttävät jättäneen ruumiilliset\netunsa lääkäriensä hoidettaviksi melkein samalla kyynillisellä\nvälinpitämättömyydellä kuin he sielunsa työnsivät papiston huostaan.\nNykyään sellaista kasvatusjärjestelmää pidettäisiin hassunkurisena joka\nei kylliksi tietoa antaisi fysiologian, terveyshoidon ja lääketieteen\nyleisistä periaatteista, jotka saattaisivat henkilön kykeneväksi\nhoitamaan jokaista tavallista ruumiillista selkkausta apua etsimättä\nlääkäriltä. Liian paljon ei liene sanottu että jokainen tätä nykyä\ntietää yhtä paljon tautien hoidosta kuin suuri osa lääketieteellisen\nammatin jäsenistä tiesi teidän päivinänne. Kuten helposti huomaatte\non tämä asema jossa, vaikka huomioon ottamatta jättäisikin yleisen\nterveyden paranemisen, ihmiset tulevat toimeen yhdellä lääkärillä\ntapauksissa missä parikymmentä ennen toimintaa tapasi. Me lääkärit\nolemme vain erikoistuntijoita ja asianymmärtäviä asioissa joissa\njokaisella edellytetään olevan hyvät pohjatiedot. Kun meitä kutsutaan,\ntapahtuu se vain neuvottelua varten, käyttääkseni teidän päivienne\nsanaa, ja toisina neuvottelijoina on potilas ystävineen.\n\n\"Mutta kaikista tekijöistä, jotka ovat lääketiedettä edistäneet, on\ntärkein ollut puoskaroimisen katoaminen, joka on suurimmaksi osaksi\njohtunut niistä samoista siveellisyys- ja taloussyistä mitkä sen\nuskonnosta karkoittivat. Tuskin tarvinnee teille muistuttaa että teidän\naikananne lääketiede, lähinnä jumaluusoppia, kärsi enimmän kuin mikään\nmuu tieteen haara dogmillisten koulujen kohmettavasta vaikutuksesta.\nNäyttääpä olleen melkein yhtä paljon ennakkoluuloa ruumiin\nparantamistieteessä kuin sielunkin, ja sen vaikutus alkuperäisten\najatusten heikentämisessä ja edistyksen hidastuttamisessa oli jotenkin\nsamallainen molemmilla aloilla.\n\n\"Ei ole todella mitään olosuhteita jotka lääkärien kulkua\nrajoittaisivat. Lääketieteellinen kasvatus on mahdollisimman\ntäydellinen, mutta käytäntötavat jätetään lääkärin ja potilaan\nhuostaan. Luonnollisena pidetään että siten kasvatetut ihmiset kuin\nmeikäläiset ovat yhtä kykeneviä valitsemaan hoitotavan ruumistansa\nkuin sieluansakin varten. Lääketieteen edistys, joka on johtunut tästä\ntäydellisestä riippumattomuudesta ja vapaudesta lääkärin alkuunpanon\nsuhteen jota ylläpitää tuloksia täydellisesti tuomitsemaan pystyvän\nkansan arvostelu ja tunnustus, on ollut tavaton. Ei ole ainoastaan\nylläpitämis- ja parantamistaidon erikoisessa kutsumuksessa saavutettu\nlukemattomia voittoja ja keksitty aivan uusia perusteita, vaan me\nolemme edistyneet elämän keskusmysterioiden tietoja kohti, joista\nteidän päivinänne olisi ollut melkein jumalanpilkkaa uneksiakaan.\nKipuja taas me kärsimme vain oireitten osotuksena ja mikäli niiden\njohtoa tarvitsemme taudin alkuperän keksimisessä.\"\n\n\"Arvelen kuitenkin ettette ole kuolemata poistaneet.\"\n\n\"Minä vakuutan teille\", nauroi tohtori, \"että jos sattumalta joku\nkeksisi sen salaisuuden, niin kansa hänet nuijaisi ja polttaisi hänen\nresehtinsä. Luuletteko että me haluamme pysyä täällä ikuisesti?\"\n\n\n\"MITEN TODELLAKIN VOIMME?\"\n\nRyhdyin jälleen tutkimaan liikkuvaa panoraamaa allamme ja huomautin\nlopulta tohtorille että meidän täytyi olla sangen lähellä sen paikan\nyläpuolella jota ennen sanottiin Brightoniksi, kaupungin esikaupunki\njossa karjatarhat kaupungin ruokatarpeiksi olivat pääasiallisesti\nolleet sijoitettuina.\n\n\"Vanhat karjasuojukset ovat näemmä menneet\", sanoin. \"Epäilemättä\non teillä paljon paremmin se asia järjestetty. Sivu mennen, nyt kun\njokainen tulee hyvin toimeen ja voi saada mitä paraita lihapaloja,\narvelen että kysymys, miten suurelle kaupungille varataan tuoretta\nlihaa, on paljon vaikeampi kuin minun aikanani, jolloin köyhät\nsaattoivat käyttää vain hiukan liharuokaa ja sitäkin kehnointa lajia.\"\n\nTohtori katseli vaunun syrjän yli hetkisen ennenkuin vastasi. \"Luulen\",\nhän sanoi, \"ettette ole puhunut kenellekään ennen tästä asiasta.\"\n\n\"En luule puhuneeni. Se ei ennen ole mieleeni juolahtanut.\"\n\n\"Se on samantekevä\", sanoi tohtori. \"Näettehän, Julian, ajatuksen ja\nsopivaisuuskannan tapojen muuttuessa teidän aikanne jälkeen tuskin\nolisi saattanut muuta tapahtua kuin että muutamissa asioissa vaihdot\ntapahtuivat ehdottomasti päinvastaiseen mielenlaatuun entisiin tapoihin\nnähden. En oikein tiedä miten ajatukseni selittäisin, mutta olenpa\niloinen että te ensin puhuitte tästä asiasta minulle.\"\n\nValo minulle välähti ja äkkiä selvitti minulle niiden lukuisten\npuolihämäräin huomioitten merkityksen joita olin ennen tehnyt.\n\n\"Oh!\" huudahdin, \"te tarkoitatte ettette enää syö eläinten lihaa.\"\n\n\"Onko mahdollista ettette ole sitä arvannut? Ettekö ole huomannut ettei\nteille ole sellaista ravintoa tarjottu?\"\n\n\"Asia on niin\", vastasin, \"että keittäminen on niin erilaista kaikissa\nsuhteissa kuin minun aikanani että olen herennyt tunnustelemasta\nkaikkia. Mutta empä varmastikaan ole menettänyt mitään maustani\njohon olin tottunut, vaikka olen saanut nauttia sangen paljon uusia\nruokalajeja.\"\n\n\"Niin\", sanoi tohtori, \"sen yhden tai kahden alkuperäisiltä ihmisiltä\nperityn valmistustavan sijassa, joilla te tavallisesti valmistitte\nruokanne ja sen ominaisuuksia kypsennitte, on meillä sangen useita ja\nerilaisia. Epäilen tokko oli teillä ainoatakaan makua jota me emme\nvoisi tyydyttää, huomioon ottamattakaan sitä suurta uusien lukumäärää\njoka on teidän aikanne jälkeen keksitty.\"\n\n\"Mutta milloin eläinten ravintona käyttäminen lakkasi?\"\n\n\"Pian suuren vallankumouksen jälkeen.\"\n\n\"Mikä aiheutti muutoksen? Oliko se todistus että lihan syönnin\nvälttäminen edistää terveyttä?\"\n\n\"Se vaikutin ei näytä pääasiallisesti muutosta aiheuttaneen.\nEpäilemättä eläinten syöntitavan hylkäämisellä, jonka kautta me perimme\nkaikki niiden tauditkin, on jotakin ollut tekemistä ihmissuvun suurten\nruumiillisten parannustenkin kanssa, mutta ihmiset, eivät nähtävästi\nluopuneet eläimiä syömästä pääasiallisesti terveyden takia enemmän\nkuin ihmissyöjätkään muinaisina aikoina eivät sentakia lähimmäisiään\nsyömästä luopuneet. Se tapahtui tietysti sangen kauan aikaa sitten,\neikä ehkä ollut ollenkaan käytännössä ensimainittu muoto, jota\nihmiset heti sen hyljättyään näyttävät ruvenneen kovin häpeämään.\nTämän takia epäilemättä me löydämme vain laihoja tietoja aikakauden\nhistorioista sen muutoksen, asianhaaroista. Ei näytä kuitenkaan\nolevan epäilemistäkään ettei tavan hylkääminen pääasiallisesti ollut\ninhimillisyystunteen suuren heräämisen vaikutusta, sääliväisyystunteen\nja kaiken kärsimystä synnyttävän katumuksen -- sanalla sanoen, lempeän\nsydämmellisyyden seurausta -- mikä todella oli vallankumouksen taustana\nsuuri moraalinen voima. Kuten odotettavissa oli, tämä ilmiö ei koskenut\nvain ihmisten keskinäisiä suhteita, vaan myös heidän suhdettansa koko\ntunteiseen maailmaan. Veljeyden tunne, yhteenkuuluvaisuuden käsitys,\nei rajoittunut vain miehiin ja naisiin, vaan myös eläimiin, maallisen\nelämämme yksinkertaisempiin tovereihimme ja sen kohtaloitten jakajiin.\nIhmisten keskinäisiin velvollisuuksiin ja oikeuksiin suunnattu\nuusi ja eloisa valo saattoi näkyville ja tunnustettaville myöskin\nalempiosaisten olentojen oikeudet. Tunne kaikellaista eläinjulmuutta\nvastaan oli kauan kasvamassa ollut sivistysmaissa, ja ja muodosti\nsen erikoisen piirteen tapojen yleisessä lieventymisessä joka johti\nvallankumoukseen. Tämä tunne nyt muuttui innostukseksi. Uusi käsitys\nsuhteestamme eläimiin vetosi sydämmeen ja valtasi ihmiskunnan\nmielikuvituksen. Sen sijaan että olisi uhrattu heikommat rodut meidän\nkäytettäviksemme tai huviksemme, ollenkaan ajattelematta niiden\nhyvinvointia, ruvettiin näkemään että meidän pikemmin tulee suuren\nLuonnon perheen vanhempina veljinä niin paljon kuin mahdollista olla\nheikompien auttajia ja suojelijoita, niiden kohtalo kun on meidän\nkäsissämme ja me heihin nähden olemme kuin jumalia. Ettekö näe, Julian,\nmiten tämän uuden katsantokannan ylevämmyys saattoi pian johtaa ihmiset\npitämään eläintovereittensa syöntiä väkivallan tekona, ainakin saman\nsukuisena kuin oli ihmissyöntikin ollut?\"\n\n\"Se on tietysti sangen helposti ymmärrettävissä. Mutta, tohtori, te\nette saa uskoa että minun aikalaiseni tässä asiassa olivat kokonaan\ntunteettomia. Paljon ennenkuin vallankumousta unelmoimiinkaan oli\ntuttavissani sangen monia henkilöitä jotka vakavasti inhosivat\nlihan syöntiä, ja ehkä suurin osa hienostuneita henkilöitä tunsivat\nomantunnon vaivoja eri aikoina sen tavan johdosta. Seikka oli se\nettei todella näyttänyt olevan muuta tehtävää. Asian laita oli aivan\nsama kuin taloudellisen järjestelmämme. Inhimilliset henkilöt yleensä\nmyönsivät että se oli sangen huonoa ja julmaa, mutta vain harvat\nsaattoivat tarkemmin nähdä mitä maailma oli sijaan asettava. Teidän\naikanne ihmiset näyttävät onnistuneen täydellisen keittämisjärjestelmän\nkeksimisessä lihaa käyttämättä, ja minä myönnän että se on joka\npuolelta tyydyttävämpi kuin meidän oli, mutta te ette voi kuvitella,\nmiten ehdottomasti mahdottomalta näytti minun aikanani aatos tulla\ntoimeen eläimellistä ravintoa käyttämättä, kun ei vielä oltu mitään\nmäärätympää esitetty sen tilalle, joka olisi tarjonnut suuhun jotakin\najateltavaa tyydytystä, jospa se nyt elämisen ylläpidon olisi\nantanutkin.\"\n\n\"Minä voin kuvitella sen vaikeuden jossain määrin. Se oli, kuten\nsanotte, samallainen kuin se joka niin kauan esti talousjärjestelmän\nmuutosta. Ihmiset eivät voineet selvästi ymmärtää mitä oli tuleva\ntilalle. Kun suu on täynnä jotakin maukasta, on vaikeata kuvitella\ntoista. Keinotekoisen kuvittelun puute kansan seassa on se este joka on\nollut muinaisten pahojen poistamisen tiellä ja tehnyt välttämättömiksi\nvallankumouksen pakkolaineet työtä tekemään. Sellaiset tunneaallot\nkuin minä olen kuvaillut olivat tarpeelliset tässä asiassa poistamassa\nlihan syönnin ikivanhaa tapaa. Heti kun uusi kanta ihmismielissä\npoisti heidän lihahalunsa ja vaatimuksena oli että se oli korvattava\njollain toisella vastaavalla ravintomuodolla, se näyttää heti tulleen\nkeksityksi.\"\n\n\"Mistä lähteestä?\"\n\n\"Tietysti\", vastasi tohtori, \"pääasiallisesti kasvimaailmasta, vaikka\nei suinkaan kokonaan. Ei ollut koskaan ennen vakavasti koettu varmuutta\nsaada siitä, mitä sen ravintovarastot todella olivat, vielä vähemmin\nmitä niistä voisi tulla tieteellisen käsittelyn avulla, Eikä liioin\nniin kauan kuin ei mitään estettä ollut eläinten tappamiseen eikä\nmitään vääjäämistä siten saatujen ainesten käyttämiseen, voitu mitään\nvarmuutta saadakaan. Rikkaat elivät pääasiallisesti lihasta. Mitä\ntaas työtä tekeviin joukkoihin tulee, joka oli aina saanut voimansa\npääasiallisesti kasvikunnasta, ei kukaan vaikuttavista luokista\nvälittänyt heidän asemansa tekemisestä suvaittavammaksi. Nyt kuitenkin\nkaikki yhteisestä sopimuksesta ryhtyivät tutkimaan minkälaisen\nruokapöydän luonto voi varata ihmisille jotka olivat murhaamisen\nhyljänneet.\n\n\"Aivan samoinkuin raaka ja yksinkertainen orjuus, ensin henkiorjuus,\nsitten palkkaorjuus, oli niin kauan kuin sitä kesti estänyt ihmisiä\nkoettamasta raakojen mukavuuksien tilalle asettaa tieteellisen\nteollisuusjärjestelmän, samalla tavalla lihan ravintona käyttämisen\nraaka tapa oli tähän asti estänyt ihmisiä tarkemmin tutkiskelemasta\nluonnon ravintolähteitä. Viivyttelyä tässä suhteessa edelleen edisti se\nseikka että ruuan valmistus sen teollisuuskäsittelyn vuoksi oli ollut\nvähimmän edistyksen alainen kaikista elämän taidoista.\"\n\n\"Mitä se on?\" sanoin. \"Vähemmän edistyksen alainen taidoista? Miksi\nniin?\"\n\n\"Siksi että sitä oli aina käsitelty erillään olevana talouden pidon\nteollisuushaarana ja sellaisena pääasiallisesti jätetty palvelijain\ntai naisten huostaan, jotka entisaikoina muodostivat vanhoillisimman\nja entisiin tapoihin piintyneimmän yhteiskuntaluokan. Keittämistaidon\nsäännöt olivat jääneet silleen vain hiukan muuttuneina aina siitä asti\njolloin arialaisen lehmipaimenen vaimo laittoi ruokaa miehelleen.\n\n\"Nyt on sangen epäiltävää, tokko heti olisi kapina eläimellistä\nruokaa vastaan onnistunut, jos tavallinen perhekokki, joko vaimo\ntai palkkalainen, olisi jätetty kukin yksikseen omaan keittiöönsä\ntuumiskelemaan kysymystä miten ruokapöytä voidaan varustaa\ntyydyttävästi ilman lihaa. Mutta suuren vallankumouksen monipuolisen\nluonteen takia sen ajan saumaviivat, jolloin inhimillisen tunteen,\nkasvaminen synnytti kapinan eläimellistä ravintoa vastaan, sattuivat\nyhteen kotipalveluksen täydellisen kukistuksen ja naisten laajemman\nelämän vaatimuksen kanssa, jotka seikat pakottivat ruuan varaamisen\nja valmistamisen asettamaan osuustoiminnalliselle pohjalle ja\nmuodostamaan siitä yleisen palveluksen haaran. Niin tapahtui että\nniin pian kuin ihmiset menetettyään syöntihalunsa eläintovereihinsa\nnähden alkoivat vakavasti kysellä mitä muuta voidaan syödä, oli jo\njärjestetty suuri hallituksen osasto, joka palveluksessaan käytti\nkaikkia kansan tieteellisiä kykyjä ja jolla oli selkänojanaan maan\nkaikki edellytykset, kysymyksen ratkaisemista varten. Ja helposti\nsaattaa uskoa että mitään uusia hallitusosastoja ei ponnistuksissaan\nkannustanut kiinteämpi yleinen harrastus kuin tätä, jonka tehtävänä oli\nuuden kansallisen ruokalistan laittaminen. Nämä olivat ne olosuhteet\njoita elantokysymys oli odottanut ihmissuvun alusta alkaen tieteeksi\ntullakseen.\n\n\"Ensiksi ravintoaineet sekä niiden todella saatavissa olevat ja eri\nkansojen käyttämät valmistustavat ensi kerran historian kuluessa\nkoottiin yhteen ja vertailtiin toisiinsa. Yleismaailmallisten\nerilaisuuksien ja kansainvälisen ruokalistan siten ollessa saatavilla\njokaisen kansan keittolaitos tuomittiin siihen asti kulkeneeksi\nsyvää raidetta myöten. Oli selvää etteivät missään suhteessa kansat\nolleet enemmän olleet korpelaisten kannalla eivätkä jäykimpiä\nennakkoluuloja pitäneet toisiltansa oppimista vastaan kuin ravinto- ja\nkeittämisasioissa. Huomattiin, kuten huomioita tehneet matkustajat aina\nolivat tehneet, että joka kansalla ja maalla, usein joka maakunnalla\noli puoli tusinaa vatsasalaisuuksia, jotka eivät koskaan olleet rajan\ntakana käyneet taikka korkeintaan olleet vain sieltä pikimältään\npistäytymässä.\n\n\"Sivumennen on hyvä mainita että kansainvälisten ruokalistojen vertailu\noli vain yksi esimerkki niistä lukemattomista keinoista, joiden avulla\nkansat, niin pian kuin uusi järjestys lopetti vanhat ennakkoluulot,\nalkoivat oikealta ja vasemmalta lainata ja omaksua toistensa aatteita\nja laitoksia suureksi yleiseksi runsastuttamiseksi.\n\n\"Mutta ruoka-aineiden tieteellisen järjestelmän muodostaminen,\nei pysähtynyt jo olemassa olevain ainesten ja käyttötapojen\nkäsittelemiseen. Luonnontutkijat ja kemistit sitten ryhtyivät etsimään\nuusia ravintoaineita ja uusia valmistamistapoja. Heti huomattiin että\nniistä luonnon tuotteista, jotka sopivat ihmisten ravintoaineiksi,\nei koskaan ollut käytännössä ollut kuin vähäpätöinen osa; ainoastaan\nne, ja vain vähäinen osa siitäkin luokasta, jotka helposti sopivat\nsiihen yksinkertaiseen ja alkuperäiseen tapaan millä ihmissuku\ntähän asti oli koettanut ruokaa valmistaa -- nimittäin käyttämällä,\nkuivaa tai kosteata lämpöä. Tähän nyt liitettiin moninaisia toisia\nkemian esittämiä tapoja ja saavutettiin tuloksia jotka esi-isäimme\nmielestä olivat yhtä mieluisina kuin uusinakin. Keittämistieteen\nlaita tähän asti oli ollut sama kuin metallien käsittelyn silloin kun\nyksinkertainen tuli oli sen ainoana keinona.\n\n\"Kirjoitettu on että Israelin lapset, käyttäessään pakosta kasviaineita\nsyötävänään erämaassa, halasivat Egyptin lihapatoja ja luultavasti\nhyvällä syyllä. Esi-isiemme kokemukset näyttävät tässä, suhteessa\nolleen kokonaan toisellaisia. Näyttää siltä että ne tunteet, millä\nhe sangen lyhyen ajan kuluttua muistelivat lihapatoja, joita olivat\njälkeensä jättäneet, olivat aivan päinvastaisia kuin katumus. Siltä\najalta on olemassa sangen huvittava kuva joka osottaa miten lyhyen\najan he vain tarvitsivat huomatakseen miten hyvän työn olivat\nitsellensä tehneet päättäessään säästää eläimiä. Kuva muistaakseni on\nkaksiosainen. Ensimmäinen osottaa Ihmisyyttä, naisolentona kuvattuna ja\nkatsellen eläinjoukkoa jossa on härkä, lammas ja sika. Hänen kasvonsa\nosottavat mitä syvintä katumusta ja hän kyynelsilmin huudahtaa:\n'Olentoraukat! Miten me koskaan olemme voineet teitä syödä?' Toinen\nosaa esittää samaa joukkoa otsakkeella 'Viittä vuotta jälkeenpäin.'\nMutta tässä Ihmisyyden kasvot katsellessaan eläimiä eivät ilmaise\nkatumusta eikä itsesyytöstä, vaan inhoa ja vastenmielisyyttä, ja hän\nhuudahtaa melkein samoilla sanoilla, mutta aivan eri tarkoituksella:\n'Miten todella olemme voineet?'\"\n\n\nMITÄ TULI SUURKAUPUNGEISTA.\n\nJatkaen kulkua länteen päin sisämaata kohti olimme nyt asteettain\njättäneet taaksemme tiheämmin asutut kaupungin osat, jos mitään\nnäiden nykyaikaisten kaupunkien osaa, missä jokaisella talolla on oma\npiirinsä, voi sanoa tiheään asutuksi. Puistot, nurmikot ja isot puut\nolivat tulleet lukuisiksi, ja kyliä ilmestyi näkyviin tavan takaa. Me\nolimme maaseudulla.\n\n\"Tohtori\", sanoin, \"muistanette että on käynyt niin että mitä\nolen nähnyt kahdennenkymmenennen vuosisadan elämästä, se on ollut\npääasiallisesti sen kaupunkielämää. Jos maaseudun elämä on vaihtunut\nminun aikani jälkeen yhtä paljon kuin kaupungin elämä, on sangen\nhauskaa tutustua siihen jälleen. Kertokaahan jotain siitä minulle.\"\n\n\"Muutamissa suhteissa luullakseni\", vastasi tohtori, \"vaikutus\ntuotannon ja jaon kansallistuttamisesta taloudellisen yhdenvertaisuuden\nperusteelle on saanut aikaan suuremman muutoksen kuin kaupungin ja\nmaaseudun suhteissa, ja merkillistä on ettemme ole tästä sattunut\npuhumaan ennenkuin nyt.\"\n\n\"Ollessani viimeksi elävien ihmisten maailmassa\", sanoin, \"kaupunki oli\nmaaseudun tekemäisillään melkein autioksi. Onko sitä menoa jatkunut,\nvai onko se mahdollisesti kääntynyt toisin käsin?\"\n\n\"Ehdottomasti viimemainitun\", vastasi tohtori, \"on täytynyt tapahtua,\nkuten heti näette, ajatellessanne että entisyyden suurkaupunkien\ntavaton kasvaminen on kokonaan yksityiskapitalismijärjestelmän\ntaloudellinen seuraus, se kun välttämättä riippui yksilöllisestä\nalkuunpanosta ja kilpailujärjestelmästä.\"\n\n\"Se on minulle kokonaan vieras käsitys\", sanoin.\n\n\"Luullakseni huomaatte sen sangen selväksi ajatellessanne\", vastasi\ntohtori. \"Yksityiskapitalismin aikana, näettehän, ei ollut mitään\nyleistä eikä hallitusjärjestelmää tuotantotoiminnan muodostamiseksi\neikä sen tulosten jakamiseksi. Ei ollut mitään yleistä ja erehtymätöntä\nkoneistoa joka olisi tuottajat ja kuluttajat yhteen tuonut. Jokaisen\ntuli itse etsiä oma toimialansa ja ylläpitonsa omalla vastuullaan, ja\nonnistuminen riippui siitä, miten hän löysi tilaisuuden vaihtaa työnsä\ntai omaisuutensa toisten omaisuuksiin tai työhön. Tätä tarkoitusta\nvarten tietysti oli paras paikka se jossa oli paljon ihmisiä jotka\nsamoin halusivat ostaa tai myydä työnsä tai tavaransa. Kun siis joko\nsattumalta tai varta vasten joukko ihmisiä oli kokoontunut yhteen,\nliittyi heihin toisia, sillä jokainen sellainen joukko muodosti\nmarkkinapaikan, missä yksinkertaisesti henkilöitten lukumäärän\ntakia, jotkut halusivat ostaa ja myydä, oli löydettävissä parempia\nvaihtotilaisuuksia kuin harvemmassa ihmisjoukossa, ja mitä suurempi\noli ihmisten lukumäärä, sitä paremmat ja suuremmat vaihtotilaisuudet.\nKun kaupunki siten oli alkanut, niin sitä suuremmaksi se tuli, sitä\nvarmemmat sillä oli kasvamismahdollisuudet saman perusteen mukaan mikä\nsen ensi nousun oli aiheuttanut. Työläinen meni sinne löytääkseen\nsuurimman ja varmimman kauppapaikan lihaksilleen ja kapitalisti -- joka\nollen tuotannon johtaja halusi suurimpia ja varmempia työmarkkinoita\n-- meni sinne myös. Kapitalistinen liikemies läksi sinne löytääkseen\ntavarainsa suurimman kuluttajajoukon pienimmällä alalla.\n\n\"Vaikka ensiksi kaupungit syntyivät ja kasvoivat pääasiallisesti\nvaihtomukavuuksien takia niiden omien asukkaitten kesken, niin\nlopulta vaihtomukavuuksien paremman järjestyksen tulos muodosti\nniistä vaihtokeskuksia ympäröivän maaseudun tuotteille. Tällä tavoin\nniillä jotka asuivat kaupungeissa, ei ainoastaan ollut erinomaisia\nrikastumistilaisuuksia täyttämällä tiheästi asuvan väestön tarpeita,\nmutta he myös kykenivät myös ottamaan veroa ympäri maaseutua asuvain\nihmisten tuotteista pakottamalla ne tuotteet kulkemaan heidän kättensä\nkautta kuluttajille, vaikkakin kuluttajat tuottajain tavoin asuivat\nmaaseudulla ja mahdollisesti olivat läheisiä naapureitakin.\n\n\"Tavallisissa oloissa\", jatkoi tohtori, \"tämä aineellisen omaisuuden\nkeskittyminen kaupunkeihin saattoi sinne keskittymään myös kaikki\nelämän ylhäisemmät, hienoimmat, huvittavimmat ja ylellisemmät virat.\nAinoastaan käsillään työtä tekevät ihmiset eivät kasaantuneet\nkaupunkeihin, markkinapaikkoihin missä he paraiten saattoivat vaihtaa\ntyönsä kapitalistien rahoihin, vaan ammatti- ja oppinut luokka muutti\nniihin samassa tarkoituksessa. Lakimiehet, opettajat, tohtorit, puhujat\nja erikoistaitoiset ihmiset kaikilta aloilta läksivät sinne, paraimpiin\npaikkoihin mistä voivat löytää rikkaimmat ja lukuisammat kykyjensä\npaikkaajat ja elämän uransa löytää.\n\n\"Ja samalla tavalla kaikki joilla oli huvitusta myytävänä --\ntaiteilijat, näyttelijät, laulajat, niin ja ilotytötkin -- kasaantuivat\nkaupunkeihin samoista syistä. Ja ne jotka huvitusta halusivat ja joilla\noli varaa sitä ostaa, ne jotka halusivat nauttia elämästä, joko sitten\nsen irstaissa tai hienostuneissa nautinnoissa, seurasivat huvituksen\nantajia. Ja vihdoin varkaat ja rosvot sekä ne jotka olivat eteviä\ntoisten kustannuksella elämisen jumalattomissa taidoissa, seurasivat\nvirtausta kaupunkeihin, koska ne heillekin tarjosivat paraimman alan\nkykyjensä käyttämiseen. Ja siten tuli kaupungeista suuria pyörrepesiä\njotka vetivät itseensä kaiken mikä oli rikkainta ja parasta ja myös\nkaiken mikä oli törkeintä koko maassa.\n\n\"Sellainen, Julian, oli kaupunkien syntymisen ja kasvamisen laki\nja se oli välttämättömänä seurauksena maaseudun ja maaseutuelämän\nsurkastumisen, häviön ja kuoleman laki. Jos vain yksityiskapitalismin\naikakausi Amerikassa olisi kestänyt tarpeeksi kauan, niin maaseudun\nolot olisivat alentuneet samallaisiksi kuin ne olivat Rooman\nkeisarikunnan päivinä ja jokaisen keisarikunnan joka täysin sai\nkehittyä -- nimittäin alueiksi joista kaikki jotka päästä voivat olivat\nlähteneet etsimään onneansa kaupungeista, jättäen jälelle vain orjia ja\npäällysmiehiä.\n\n\"Ollaksemme oikeuden mukaisia aikalaisianne kohtaan myöntäkäämme\nettä he näyttivät ymmärtävän että kun kaupunki nieli maaseudun, ei\nse mitään hyvää ennustanut sivistykselle, ja he olisivat nähtävästi\nolleet mielissään, jos olisivat jonkun parannuskeinon siihen löytäneet,\nmutta eivät ollenkaan huomanneet että kun se oli välttämätön seuraus\nyksityiskapitalismista, voitiin se parantaakin vain sen hävittämisellä.\"\n\n\"Mutta miten\", sanoin, \"yksityiskapitalismin poistaminen ja\nkansallistutetun talousjärjestelmän perustaminen vaikutti kaupunkien\nkasvamisen lakkaamiseen?\"\n\n\"Siten että markkinapaikkain tarve työn ja kauppatavaran vaihtoa\nvarten poistettiin\", vastasi tohtori. \"Kaupunkeihin järjestetyt\nvaihtomukavuudet yksityiskapitalismin aikana tulivat kokonaan\ntarpeettomiksi ja sopimattomiksi tuotannon ja jaon kansallisen\njärjestämisen jälkeen. Maan tuotteita ei enää käsitelty eikä jaettu\nkaupunkien välityksellä, paitsi jos ne tuotettiin ja kulutettiin\nsiellä. Kaikille paikkakunnille luovutettujen tavarain laatu\nsekä kaikilta vaadittu teollisuuspalveluksen määrä oli sama. Kun\ntaloudellinen yhdenvertaisuus hävitti sekä rikkaat että köyhät, niin\nkaupungit eivät enää olleet paikkoja missä suurempaa ylellisyyttä\nvoitiin nauttia tai näytellä kuin maaseudullakaan. Työnteon määräys\nja työtilaisuuksien ylläpito kaikille samoilla ehdoilla riisti eri\npaikkakunnilta elinkeinoja auttavat etuoikeudet. Sanalla sanoen, ei\nollut enää mitään aihetta minkä nojalla joku henkilö olisi voinut\npitää kaupunkielämää maaseudun elämää parempana, ellei pitänyt yhteen\nkasaantumisesta vain sen kasaantumisen takia. Näiden olosuhteiden\nvallitessa ette pitäne outona että kaupunkien kasvaminen loppui ja\nniiden asukkaat alkoivat harveta heti kun vallankumouksen vaikutukset\nalkoivat käydä selviksi.\"\n\n\"Mutta teillä on kaupunkeja yhä vielä?\" huudahdin.\n\n\"On kyllä -- se on meillä on paikkakuntia, missä asukkaita\nsuurkaupungeista ei ole hävinnyt, mutta niiden väestö on vain pieni osa\nsiitä mitä sitä on ollut.\"\n\n\"Mutta Boston on varmasti paljon hienomman näköinen kaupunki kuin minun\naikanani.\"\n\n\"Kaikki nykyajan kaupungit ovat paljon hienompia ja kauniimpia joka\npuolelta kuin niiden edeltäjät ja äärettömän paljon sopivampia ihmisten\nasua, mutta jotta ne sellaisiksi saatiin, oli välttämätöntä päästä\nniiden liikaväestöstä. Tätä nykyä on Bostonissa ehkä vain neljäs osa\nsiitä ihmismäärästä joka asui samain rajojen sisällä teidän aikanne\nBostonissa, ja yksinkertaisesti sentakia että oli neljä kertaa enemmän\nihmisiä niiden rajain sisällä kuin voitiin majoittaa ja ylläpitää\nympäristön mukaan silmällä pitäen nykyistä terveellisen ja mukavan\nelämän aatetta. New York, joka on ollut paljon pahemmin täyteen\nsullottu kuin Boston, on menettänyt vielä paljon enemmän entisestä\nväestöstään. Jos kävisitte Manhattan saarella, niin arvelen että\nensimmäinen vaikutelmanne olisi että teidän aikanne Central Park on\nlaajentunut Batterysta aina Harlemin jokeen asti, vaikka itse asiassa\npaikka on pikemmin tiheämpään rakennettu kuin nykyaikainen käsitys\nsietäisi, siellä kun asuu noin kaksisataa viisikymmentä tuhatta ihmistä\npuistojen ja lähteitten keskellä.\"\n\n\"Ja te sanotte että tämä ihmeellinen väestön väheneminen tapahtui heti\nvallankumouksen jälkeen?\"\n\n\"Silloin se alkoi. Ainoa keino millä vanhain kaupunkien ääretön väestö\nvoitiin saada mahtumaan niin pienelle tilalle oli pakata heidät kuin\nsilakat vuokrakasarmeihin. Heti kun oli päästy siitä selville että\njokaisen tulee saada todella hyvät ja yhtä hyvät asunnot, seurasi\nsiitä että kaupunkien täytyi menettää suurimman osan väestöstään.\nNäille täytyi varata asuntoja maaseudulla. Tietysti niin ääretöntä\ntyötä ei voitu loppuun saattaa heti, mutta siihen käytiin käsiksi\nkaikella mahdollisella kiireellä. Ihmisten kaupungeista vaelluksen\nlisäksi, sentakia ettei siellä ollut tilaa heidän kunnollisesti\nasua, tapahtui myös suuria poisvirtauksia toistenkin puolelta, joita\nnyt, kun kaupunkielämästä kaikki taloudelliset etuisuudet olivat\nloppuneet, viehätti maaseudun luonnollinen suloisuus; helposti siis\nhuomaatte että ensimmäisen vallankumouksen jälkeisen vuosikymmenen\nsuurena tehtävänä oli varustaa koteja kaikkialla niitä varten jotka\nhalusivat kaupungeista lähteä. Maaseudulle vetävää liikettä jatkui,\nkunnes kaupungit olivat tyhjentyneet liikaväestöstään ja mahdollista\noli tehdä perinpohjaisia muutoksia niiden järjestelyn suhteen. Suuri\nosa vanhoja rakennuksia ja kaikki rumat, korkeat ja epätaiteelliset\nrevittiin alas ja tilalle laitettiin matalata, leveätä ja tilavaa\nlaatua olevia rakennuksia, joka olivat sovellutetut uusien elintapojen\nmukaisiksi. Puistoja, puutarhoja ja tilavia kenttiä lisättiin\nkaikkialle ja kulkujärjestelmä muodostettiin siten että siitä meteli ja\npölyäminen lakkasi ja lopuksi sanalla sanoen teidän aikanne kaupunki\nmuutettiin nykyajan kaupungiksi. Kun se siten oli saatu yhtä hauskaksi\nelinpaikaksi kuin oli maaseutukin, lakkasi kansan vaellus kaupungeista\nja tasapaino saatiin perustetuksi.\"\n\n\"Minusta tuntuu\", huomautin, \"että joka tapauksessa kaupungeissa, kun\nniihin kansaa enemmän on keskittynyt, täytyy yhä olla jonkun verran\nparempi yleinen palvelus kuin pikku kylissä, sillä luonnollisesti\nsellaiset mukavuudet kysyvät vähemmän kustannuksia siellä missä\ntiheämmässä asuva väestö on ylläpidettävä.\"\n\n\"Siinä suhteessa\", vastasi tohtori, \"jos joku henkilö haluaa asua\njossain etäisessä kolkassa kaukana naapureista täytyy hänen alistua\nmuutamiin epämukavuuksiin. Hänen tulee noutaa tarpeensa lähimmästä\nyleisestä puodista ja luopua moninaisista yleisistä mukavuuksista joita\nlähempänä toisiaan asuvat saavat nauttia; mutta ollakseen todella\npoissa näiden mukavuuksien ulottuvilta täytyy mennä sangen kauas.\nTeidän tulee muistaa että nykyaikana liikenne- ja kulkulaitoskysymykset\nsekä yleisiä että yksityisiä tarkoituksia varten ovat niin\ntäydellisesti ratkaistut että välimatkat jotka teidän aikananne olivat\nmahdottomat ovat nykyään merkitystä vailla. Viiden ja kymmenen mailin\npäässä olevat kylät ovat yhtä lähellä yhteiskunnallisen kanssakäymisen\nja taloudellisen hallinnon suhteen kuin teidän kaupunkinne vierekkäiset\nvaardit. Joko omillansa tai yhdessä toisten pienempäin kyläkuntain\nkanssa he nauttivat kaikellaisia yleisiä mukavuuksia yhtä täydellisesti\nkuin kaupunkilaisetkin. Kaikilla on yleiset puodit ja keittiöt sekä\ntelefooni- ja jakamisjärjestelmä, yleiset kylpylaitokset, kirjastot\nsekä korkeimmat kasvatuslaitokset. Ja mitä tulee heille varattujen\npalvelusten ja mukavuuksien laatuun, niin ne ovat ehdottomasti yhtä\noivalliset kuin missä tahansa. Telefoonin ja elektroskoopin avulla\njoka puolella maata asuvat, vaikka olisivat miten syvälle uppoutuneet\nmetsiin ja vuorille, voivat sitäpaitsi nauttia teaattereista,\nkonserteista ja puheista aivan yhtä edullisesti kuin suurempienkin\nkaupunkien asukkaat.\"\n\n\nMETSÄIN ELPYMINEN.\n\nYhä me liitelimme mailin toisensa perästä sisämaata kohti ja yhä\nalla oleva maanpinta oli samoin puistomaisen näköinen kuin kaupungin\nläheisimmässä ympäristössäkin. Jokainen luonnon piirre näytti tulleen\nihannoiduksi ja kaikki sen salaiset merkitykset olivat esille tulleet\ntäydellisen maisemataiteilijan rakastavan neron kautta, ja ihmistyöt\nloistivat täydellisessä sopusoinnussa luonnon kasvojen rinnalla.\nSellaiset rakennelmat eivät olleet varsin harvinaisia minunkaan\naikanani, jolloin suurkaupungit valmistelivat kalliita huvituskenttiä,\nmutta en ollut koskaan kuvitellutkaan mitään tällaisessa asteikossa.\n\n\"Miten pitkälle tätä puistoa kestää?\" kysyin vihdoin. \"Sillä ei näytä\nolevan mitään loppua.\"\n\n\"Se ulottuu Tyyneeseen mereen\", vastasi tohtori.\n\n\"Tarkoitatteko että koko Yhdysvallat ovat tällä tavoin muodostetut?\"\n\n\"Ei juuri tällä tavalla suinkaan, vaan sadoilla eri tavoilla maan\npinnan luonnollisten edellytysten mukaan ja mitä vaikuttavimmin\nsen kanssa sopusoinnussa. Tällä alueella esimerkiksi, missä on\nharvoja jyrkkiä luonnon piirteitä saavutettiin paras vaikutus\nhymyilevällä rauhallisella maisemalla, jossa on niin paljon yksityisiä\nvaihtelevaisuuksia kuin mahdollista. Vuorialueilla päinvastoin, jossa\nluonto tarjoaa vaikutelmia joita ihmisen taito ei voi vahvistaa, on\ntoimintamuotona ollut antaa kaiken olla ehdottomasti luonnon jäljellä,\nvain liikenteen ja katselemisen välttämättömät mukavuudet varaten. Kun\nkäytte White Mountainilla tai Berkshire Hillillä, huomaatte luullakseni\nniiden lammet olevan perkamattomammat, kosket hurjemmat, metsät\ntuuheammat ja jylhemmät kuin sata vuotta sitten. Ainoat todistukset\nihmisten kätten töistä joita siellä löytyy ovat tiet jotka johtavat\njokaiseen vuoren solaan ja kukkulan huipulle, saattaen matkustajan\nnähtäville luonnon kaiken viileyden jylhyyden ja kauneuden.\"\n\n\"Mitä metsiin tulee, niin eipä ole minun tarvis käydä vuorilla\nhuomatakseni että puut eivät ainoastaan ole säännöllisesti paljon\ntuuheammat, vaan niitä on äärettömän paljon enemmän kuin minun\naikanani.\"\n\n\"Niin\", sanoi tohtori, \"olisipa merkillistä, ellette huomaisi erotusta\nmaisemassa. Sanotaan että on nykyään viisi tai kymmenen puuta siinä\nmissä vain oli yksi teidän aikananne ja suuri osa noista joita tuolla\nalhaalla näette ovat 75-100 vuoden vanhoja, laskien syntynsä metsien\nuudelleen elpymisestä asti.\"\n\n\"Mikä oli metsien uudelleen elpyminen?\" kysyin.\n\n\"Se oli metsien korjaaminen vallankumouksen jälkeen.\nYksityiskapitalismin aikana yksityisten ahneus tai tarve oli johtanut\nniin yleiseen metsien haaskaamiseen että virrat paljon kuivuivat ja\nmaata alituiseen kiusasi kuivuus. Vallankumouksen jälkeen huomattiin\nettä mitä tärkein tehtävä oli maan uudelleen metsittäminen. Tietysti\non ottanut kauan aikaa ennenkuin uudet istutukset ovat täydellisiksi\nkasvaneet, mutta luullakseni noin viisikolmatta vuotta sitten\nmetsitysaikeet saatiin täydelliseen kuntoon ja muinaisen haaskauksen\nviimeiset jäljet katosivat.\"\n\n\"Tiedättekö\", sanoin vihdoin, \"että muuan maisemasta puuttuva piirre\nvaikuttaa minuun yhtä paljon kuin mikään mikä siinä on.\"\n\n\"Mitä siitä puuttuu?\"\n\n\"Heinäniityt.\"\n\n\"Oh niin, ei ole ihme, jos sen huomaatte puuttuvan\", sanoi tohtori.\n\"Minä ymmärrän että teidän aikananne heinä oli pääasiallisin sato\nUudessa Englannissa.\"\n\n\"Aivan niin\", vastasin, \"ja nyt luullakseni te ette heiniä käytä\nollenkaan. Hyvä isä, miten suuri tärkeitten toimien joukko sekä\nruuan että työn alalla onkaan eläinten käyttämisen lakattua päässyt\nkäytäntöön ihmisten toiminnassa ja harrastuksissa!\"\n\n\"Niinpä todellakin\", sanoi tohtori, \"ja aina yhteiskunnallisten\nolojen merkittäväksi korjaukseksi, vaikka tuntunee kiittämättömältä\nniin sanoa. Esimerkiksi hevosten laita. Sen kauan kärsineen ihmisen\npalvelijan päästyä hyvin ansaittuun lepoon, tulivat tasaiset, kestävät\nja puhtaat maantiet vasta mahdollisiksi; pöly, lika, vaara ja\nepämukavuus lakkasivat olemasta matkustuksen välttämättömiä tapauksia.\n\n\"Hevosten käyttämisen lakattua oli mahdollista kaventaa maanteitä\npuolella tai kolmanneksella, rakentaa ne sileiksi ja kovapintaiseksi\nruohikosta toiseen johon ei mitään maata jäänyt tuulen eikä sateen\nliikutettavaksi, ja sellaiset tiet kun ne kerran ovat rakennetut\nkestävät kuin tiet eivätkä ne koskaan kasva tukkoon rikkaruohoja. Nämä\npolut jotka tunkeutuvat maan joka soppeen ja kolkkaan, tekevät yhdessä\nsähkömoottorien kanssa matkustuksen sellaiseksi ylellisyydeksi että\nme kaikki lyhyet matkat, ja ellei aika ole tiukalla niin pitkätkin,\nsuoritamme omilla kulkuneuvoillamme. Jos maalla kulku olisi jäänyt\nsamaan tilaan missä se oli hevosista riippuessaan, niin ilmavaunun\nkeksiminen olisi voimakkaasti vietellyt ihmisiä kohtelemaan maata\nsamoin kuin linnut tekevät -- vain paikkana minne laskeutua joskus\nlentojen välillä. Nyt näin ollen me pidämme yhdenarvoisena kysymystä,\nonko miellyttävämpää leijua halki ilman kuin liukua maata myöten,\nliike kun on jotenkin yhtä pehmeää, äänetöntä ja helppoa kummassakin\ntapauksessa.\"\n\n\"Myöskin ennen vuotta 1887\", sanoin, \"oli polkupyörä pääsemässä\nsellaiseen suosioon ja sähkön edellytykset alkoivat kangastaa niin\nsuurina että ennustava kansa alkoi arvella hevosten päivien menneen\nohi. Mutta luultiin että vaikka se voidaankin hyljätä tien käytännössä,\nniin sen täytyy aina pysyä välttämättömänä moninaisissa farmityön\ntarkoituksissa, ja niin olisin minäkin olettanut. Miten sen laita on?\"\n\n\nKAHDENNENKYMMENENNEN VUOSISADAN MAANVILJELYS.\n\n\"Odottakaahan hetkinen\", vastasi tohtori; \"kun olemme laskeutuneet\nhiukan alemmaksi, annan teille käytännöllisen vastauksen.\"\n\nKun olimme laskeutuneet ehkä noin tuhannen jalan korkeudelta parin\nsadan korkeudelle, tohtori sanoi:\n\n\"Katsokaa tuonne alas oikealle.\"\n\nKatsoin ja näin suuren pellon josta elo oli leikattu. Sen pinnalla\nliikkui jono suuria koneita joiden takana maa aaltoili ruskeina,\nkankeina laineina. Kussakin koneessa seisoi tai istui keveässä asemassa\nnuori mies tai nainen aivan sen näköisenä kuin olisi ollut huvimatkalla.\n\n\"Nähtävästi\", sanoin, \"nämä ovat auroja, mutta mikä niitä kuljettaa?\"\n\n\"Ne ovat sähköauroja\", vastasi tohtori. \"Näettekö tuota\nkäärmeenmuotoista köyttä joka laahaa murrettua maanpintaa pitkin kunkin\nkoneen jälessä? Se on johtolanka jota myöten voima otetaan. Huomatkaa\nnuo patsaat säännöllisten matkojen päässä pellolla. Tarvitsee vain\nkiinnittää tuollaisen johtolangan patsaaseen saadakseen voimaa joka\nmihin maanviljelyskoneeseen tahansa kiinnitettynä antaa liikekykyä\nmiehen voimasta aina sataan hevosvoimaan asti eikä ohjaamisessa\ntarvitse muuta voimaa kuin mikä lapsen sormissa on.\"\n\nEikä vain tätä, vaan minulle edelleen selitettiin että tämän taipuvan\njohtolankajärjestelmän avulla saatiin kaikellaista sähkövoimaa ei\nainoastaan kaikkiin niihin raskaisiin toimiin, joita ennen eläimet\ntekivät, vaan myös käsityökaluihin -- lapioon, tarikkoon ja hankoon --\njoita käyttääkseen farmarin minun aikanani oli pakko taivuttaa omaa\nselkäänsä, vaikka olisi miten hyvin ollut varustettuna hevosvoimalla.\nEi ollut todellakaan mitään työkalua, olipa se miten pieni tahansa,\nselitti tohtori, jota käytettiin maanviljelyksessä tai muussa työssä,\njohon tätä moottoria ei olisi voinut sovittaa, joten työn tekijälle jäi\nvain laitoksen sovittaminen ja ohjaaminen.\n\n\"Yhdellä meidän lapiollamme\", sanoi tohtori, \"voi ymmärtäväinen poika\nkaivaa ojaa tai mailin matkan perunoita nopeammin kuin miesjoukko\nteidän aikananne, käyttämättä suurempaa ponnistusta kuin käsirattaita\ntyöntäessään.\"\n\nMinulle oli useampia kertoja kerrottu että nykyistä farmityötä\npidettiin yhtä haluttuna kuin mitä tointa tahansa, mutta kun olin\nvanhastaan käsittänyt maanmiehen toimen erikoisen raskaaksi, en ollut\nosannut ymmärtää, miten näin saattoi olla asian laita. Nyt se alkoi\nnäyttää mahdolliselta.\n\nTohtori arveli että mahdollisesti haluaisin astua maalle ja tarkastaa\nhiukan nykyisen farmarin laitoksia, ja mielelläni suostuin siihen.\nMutta ensin hän käytti hyväkseen korkeata asemaamme osottaakseen\nminulle sitä rautatieverkkoa jota myöten koko farmikuletus tapahtui ja\njoiden avulla elo, kun se oli korjattu, vietiin jos haluttiin lähettää\nsuoraan ilman pitempiä käsittelyjä minne paikalle tahansa maassa.\nAstuttuamme vaunusta kuljimme pellon poikki lähinnä olevaa auraa kohti,\njonka kuljettajana oli tummatukkainen nuori nainen maukkaasti puettuna,\njollaista olentoa varmasti ei yksikään yhdeksännentoista vuosisadan\nfarmipelto ikinä ollut nähnyt. Hänen suloisena istuessaan kiiltävän\nmetallihirviön takana joka kulkiessaan penkoi maata peloittavilla\nsarvillaan, saatoin vain muistella Europaa härkänsä selässä. Jos hänen\nkuvansa lie ollut yhtä viehättävä kuin tämän nuoren naisen, niin\nvarmasti voidaan Jupiterille antaa anteeksi että hänen kanssaan läksi\nkarkuteille. [Tarkoitetaan kreikkalaista satua, jonka mukaan Jupiter\nryösti Foinikian kuninkaan Agenorin tyttären, Eusopian, ja muuttaen\nitsensä härän muotoon ui kauniin saaliinsa keralla meren poikki Kreetan\nsaarelle. Suom. muist.]\n\nMeidän lähetessämme hän pysäytti auran ja miellyttävästi kääntyi\npuoleemme tervehtien. Selvää oli että hän tunsi minut ensi näkemällä,\nkuten arvattavasti kuvani levittämisen vuoksi jokainen näytti tekevän.\nSe mielenkiinto millä hän minua katseli olisi tuntunut imartelevalta,\nellen olisi tiennyt että se kokonaan johtui olemisestani luonnon\noikkuna eikä ollenkaan oman persoonani takia.\n\nKun kysyin häneltä mitä laatua eloa he aikoivat kylvää tähän aikaan,\nhän vastasi että kyntäminen tapahtui vain samoin kuin monilla muilla\npaikoin maaperän kunnossa pidon vuoksi.\n\n\"Me käytämme tietysti sangen monia lannoituskeinoja\", hän sanoi, \"mutta\narvelemme että maa itse on paras lannoittajansa, jos sitä pidetään\nliikkeessä.\"\n\n\"Epäilemättä\", sanoin, \"työ on paras maan lannoittaja. Niin vanha\nasianymmärtäjä kuin Aisapos opettaa meille niin tarinassaan 'Maahan\nkätketty aarre', mutta se oli pelottavan kallis lannoituskeino minun\naikanani, kun se oli tuotettava ihmisten ja eläinten lihaksien avulla.\nYksi kyntö vuodessa oli kaikki mitä farmarimme voivat aikaan saada, ja\nsekin melkein heidän selkänsä katkasi.\"\n\n\"Niin\", hän sanoi, \"olen lukenut niistä ihmisparoista. Nyt näette\nasiain olevan toisin. Niin kauan kuin vuoksi ja luode nousee ja laskee\nkahdesti päivässä, lukuunottamattakaan tuulia ja vesitulvia, ei ole\nmitään syytä miksi emme kyntäisi joka päivä jos se on tarpeellista.\nLuullakseni on arveltu että noin kymmenkerroin se voimasumma käytetään\nnyt kutakin eekkeriä kohti maan muokkauksessa kuin entisaikoina oli\nmahdollista aikaan saada.\"\n\nKäytimme jonkun aikaa farmin tarkastamiseen. Tohtori selitti ojitus-\nja pumppujärjestelmän joiden kummankin avulla sateen liijallisuutta\ntai niukkuutta vastaan voidaan suojautua ja antoi minulle tilaisuuden\ntutkia yksityiskohtia myöten muutamia niitä ihmeellisiä työkapineita\njoita hän oli kuvaillut ja jotka todella eivät vaatineet työn tekijältä\nmitään lihasten käyttöä, vain mieltä käyttämisessä.\n\nYhteydessä farmin kanssa oli suuri kasviksien istutuslaitos, josta\nihmiset saavat tuoreita kasviksia talvella, ja sielläkin me kävimme.\nUutteran viljelyksen ihmeet, joita näin siinä suuressa rakennuksessa,\neivät tietysti hämmästyttäisi ketään lukijoistani, mutta minulle\ntuotti alati unohtumattoman vaikutuksen se näky, mitä oli voitu saada\nkasveista kun kaikki valon, lämmön, kosteuden ja maaperän sekoituksen\nmahdollisuudet ovat kokonaan käytettävissä. Minusta tuntui kuin\nolisin varkain pujahtanut itse Luojan laboratorioon ja tavannut hänet\nnäkyvin käsin muodostelemassa maan tomua sekä näkymätöntä ilmaa elämän\nmuotoihin. En ollut koskaan ennen nähnyt kasvien todellisesti kasvavan\nja olin pitänyt Intian silmänkääntäjäin temppuja petoksena. Mutta\ntäällä näin niiden nostavan päätänsä, kehittävän silmikoltansa sekä\navaavan kukkasiansa hetkessä jota silmä saattoi seurata. Tunnustan että\nvakavasti kuuntelin kuullakseni niiden kuiskivan.\n\n\"Minun aikanani kasviksien viljelystä sinä aikana jolloin ne eivät\nulkona kasvaneet toimitettiin vain siinä määrässä että voitiin täyttää\nsuurrikkaitten aivan pienen luokan kysyntää. Ajatus että sellaisia\ntarpeita varattaisiin kohtuhinnoilla koko yhteiskunnalle, niinkuin\nnykyään tehdään, ei tietysti ollut uneksittavissakaan.\"\n\nLähtiessämme kasvihuoneesta iltapuoli oli kulunut ja päivä laskemassa.\nNousimme nopeasti niin korkealle että sen säteet vielä meitä\nlämmittivät, ja laskimme kotia kohti.\n\nVoimakkaimpana kaikista vaikutuksista, mitä olin minulle niin\nihmeellisenä iltapuolena saanut, pysyi mielessäni vahvimmin\npainuneena tämä viimeinen -- nimittäin saamani suoranainen opetus\nmaanviljelysolosuhteiden muuttumisesta, ihmisten suuren alkuperäisen\nja päätoiminnan sekä kaiken teollisuusjärjestelmän perusteen\nmuuttumisesta. Vihdoin sanoin:\n\n\"Kun kerran olette niin menestyksellisesti suoriutuneet toisesta minun\naikanani tunnetusta maanviljelystoimen pääpainajaisesta -- nimittäin\nsen liiallisesta työn vaativaisuudesta -- niin epäilemättä olette myös\nosanneet poistaa toisenkin, joka oli yksinäisyys, erossa olo, yhteisen\nkanssakäymisen ja yhteiskunnallisen sivistyksen puute, mikä farmarin\nelämässä oli piirteenä.\"\n\n\"Kukaan ei varmastikaan tekisi farmityötä\", vastasi tohtori, \"jos se\nyhä edelleen olisi joko erossa muista tai enemmän työtä vaativaa kuin\nmuukaan toimi. Maanviljelijä ei yhteiskunnalliseen ympäristöönsä nähden\nole millään muotoa eri asemassa kuin käsityöläinen tai mikä muu työn\ntekijäin luokka tahansa. Hän asuu samoin kuin toisetkin missä häntä\nhuvittaa, ja heitä kuljettavat sellaisinaan asunto- ja toimipaikkansa\nväliä nopeakulkuiset kulkulinjat joita on maassa ristiin rastiin.\nFarmityö ei enää vaadi farmilla elämään, paitsi jotka siitä pitävät.\"\n\n\"Farmarin elämän ehtona vuodenaikojen vaihtelun takia\", sanoin, \"on\naina ollut vaihtelu kevyen työn ja sellaisten aikojen välillä jotka\nvaativat erikoista vireyttä, kuten kylvö ja korjuu, jolloin äkkinäinen\nmoninkertaisen työvoiman tarve on pakottanut mitä ankarimpiin\nponnistuksiin toisin ajoin. Tämä vaihtelu liian vähän ja liian\npaljon työn välillä lienee luullakseni yhä jatkumassa ja erottaa\nmaanviljelyksen muista toimialoista.\"\n\n\"Epäilemättä\", vastasi tohtori, \"mutta tämä vaihtelu, johon ei\nollenkaan kuulu enemmän ponnistusten suunnaton vähennys kuin työn\ntekijäin liikanainen työntökään, antaa virvoitustilaisuuksia jotka\nerikoista viehätysvoimaa lisäävät maanviljelystoimelle. Kylvön ja\nkorjuun ajat ovat tietysti enemmän tai vähemmän erilaisia eri osissa\nniin laajaa maata kuin tämä on. Tämä seikka saattaa mahdolliseksi\nsen että menestyksellä voidaan kullekin osalle varata niin paljon\nylimääräistä työväestöä toisista piireistä kuin tarvitaan. Ei ole\nollenkaan tavatonta muutaman päivän ilmoitusajalla saada satatuhatta\ntyön tekijää alueelle missä on erikoinen tilapäinen työn kysyntä.\nInnostus näihin suuriin joukkoliikkeisiin on huomattava, ja täytyy\nolla jotakin saman tapaista joka teidän aikananne nähtiin armeijain\nkokoomisessa ja marssittamisessa sotaan.\"\n\nLipuilimme hetken äänettöminä hämärtyvän avaruuden halki.\n\n\"Todellakin, Julian\", sanoi tohtori vihdoin, \"mikään teollisuusmuutos\nteidän aikanne jälkeen ei ole ollut niin täydellinen, eikä mikään\nvarmaankaan ole koskenut niin suurta osaa ihmisistä kuin se mikä\nmaanviljelyksen osaksi on tullut. Runoilijat Virgiliuksesta lähtien\nja ennen häntä ovat maalaistoiminnassa ja maanviljelyksessä nähneet\nmitä suotuisimmat ehdot rauhalliseen ja onnelliseen elämään. Heidän\nkuvitelmiaan tässä suhteessa ovat kuitenkin nykyaikaan asti pilkkaillet\nmaanviljelyksen todelliset olosuhteet, jotka ovat liittoutuneet\ntehdäkseen farmarin, koko maailman ylläpitäjän kohtalon raskaammaksi,\nvaikeammaksi ja toivottomammaksi kuin niitä mikään muu ihmisluokka\non kärsinyt. Aina maailman alusta viime vuosisataan asti on maaperän\njalostaja ollut mitä surkuteltavin olento historiassa. Kaikilla\norjuuden aikakausilla hänen osansa on ollut olla orjain alimpana\nluokkana. Sitten kun orjuus katosi hänen toimensa on ollut tukalin,\nankarin ja epätoivoisin. Hän kärsi enemmän kuin palkkalaisen köyhyyttä\nsaamatta hänen vapauttaan huolien suhteen, ja kaikkea kapitalistin\nsydämmen ahdistusta omaamatta hänen korvaavain voittojensa toivoa.\nToiselta puolen hän oli riippuvainen tuotteistaan enemmän kuin\nmikään muu luokka luonnon oikuista, kun taas toiselta puolen niiden\nkäyttämisen suhteen hän oli täydellisemmin välittäjän armoilla kuin\nkukaan muu tuottaja. Mahtoi hän ajatella, kumpi oli sydämmettömin\nluonto vai ihminenkö. Jos huono vuosi sattui, farmari menehtyi, jos oli\nhyvä vuosi, välittäjä vei voiton. Seisoen kuin puhvarin luonnon voimain\nja inhimillisen yhteiskunnan välillä, hän oli toisen kuritettavana vain\nsiihen asti kuin toinen hänet tölmäsi luotaan. Maahan kiinnitettynä hän\njoutui kaupunkien kauppaorjuuteen melkein yhtä täydellisesti kuin oli\nollut feodaalinen orjuus. Erillään olevan ja yhteiskunnasta irtautuneen\nelämänsä vuoksi hän oli kömpelö, oppimaton, sivistyksestä osaton,\ntilaisuuksia vailla itsensä parantamiseksi, vaikkakin hänen katkera\nraatamisensa olisi jättänyt hänelle intoa tai aikaa sen varalle. Siitä\nsyystä kaupungin asukkaat pitivät häntä johonkin alempaan rotuun\nkuuluvana Kaikissa maissa, kaikkina aikoina maalaista on pidetty\nsopivana pilkkatauluna lurjusmaisten kaupungin asukkaitten puolelta.\nKaupungin katujen nälkiintynyt köyhälistö on pilkannut farmaria\nmoukaksi. Ei ole ketään ollut hänen puolestaan puhumassa ja hänen\nkarkeita epäselviä valituksiaan on ivaten kohdeltu. Bileam ei enemmän\nhämmästynyt, kun aasi jolla hän ratsasti nuhteli häntä kuin Amerikan\njohtoluokat näyttävät hämmästyneen farmarien viime vuosisadan lopulla\nryhtyessä vaatimaan jotakin sanomista maan hallituksessa.\n\n\"Toisin ajoin historian kuluessa on farmarien asema lyhyitä ajan\njaksoja ollut siedettävää. Englannin pikkutilallinen oli kerran\nlyhyen ajan sellaisena joka aatelistoa silmiin katsoi. Myöskin\nAmerikan farmari yhdeksännentoista vuosisadan puolivälille asti nautti\nmaanviljelyksen kulta-aikaa. Silloin lyhyen aikakauden, tuottaen\npääasiassa käytäntöä eikä välikäsien myyntiä varten, hän oli itsenäisin\nihmisistä ja nautti alkuperäistä ylellisyyttä. Mutta, ennenkuin\nyhdeksästoista vuosisata oli ehtinyt viimeiselle kolmannekselleen\noli Amerikan maanviljelys kulkenut pääasiallisesti sopusointuisen\naikakautensa läpi ja yksityiskapitalismin välttämättömän toiminnan\nvaikutuksesta farmari alkoi luisua alaspäin orjuuden tilaa kohti joka\nkaikkina edellisinä aikoina oli ollut hänen tavallinen asemansa ja\ntäytyi olla ijankaikkisesti, niin kauan kuin ihmisten taloudellista\nriistämistä ihmisten kautta oli jatkuva. Jossain suhteessa\ntaloudellinen yhdenvertaisuus tuotti samallaisen siunauksen jokaiselle,\nmutta kahdella luokalla oli erikoisesti syytä tervehtiä sitä korkeamman\naseman tuottajana heille syvemmästä alennustilasta kuin kenellekään\nmuulle. Toinen näistä luokista oli naisluokka, toinen farmarit.\"\n\n\n\n\nLUKU XXXIV.\n\nMITEN ALKOI VALLANKUMOUS.\n\n\nMitä sanoisin teaatterista tänä iltana? oli kysymys jonka Edith minulle\nesitti kotia tullessamme. Selville tuli että kuuluisa historiallinen\ndraama suuresta vallankumouksesta esitettiin Honolulussa sinä iltana ja\nhän oli arvellut että haluaisin sen nähdä.\n\n\"Tosiaankin sinun pitäisi olla läsnä\", hän sanoi, \"sillä kappaleen\nesitys on jonkinlainen kohteliaisuuden osotus sinulle, sillä se on\nuudelleen esille otettu sen yleisen harrastuksen takia jonka sinua\nilmaantumisesi on herättänyt vallankumoushistoriaan.\"\n\nMikään illan viettämistapa ei voinut olla miellyttävämpi minulle ja\nsovittiin että me muodostaisimme perheteaatterijoukon.\n\n\"Ainoa vaikeus\", sanoin istuessamme teepöydän ympärillä, \"on se etten\ntunne vielä tarpeeksi vallankumousta voidakseni seurata esitystä kyllin\nymmärtäväisenä. Olen kyllä kuullut useasti viitattavan vallankumouksen\ntapahtumiin, mutta minulla ei ole mitään yhtenäistä käsitystä\nvallankumouksesta kokonaisuudessaan.\"\n\n\"Se ei vaikuta asiaan\", sanoi Edith. \"On vielä kyllin aikaa, ennen\nesityksen alkamista ja isä voi sillä välin kertoa välttämättömimmän.\nEsitys alkaa vasta kello kolme iltapäivällä Honolulussa ja kun kello\nnyt vasta on kuusi, on meillä ajan erotuksen takia useita tunteja\nennenkuin esirippu nousee.\"\n\n\"Sepä on kuitenkin lyhyt aika ja vielä lyhyempi valmistusaika niin\nsuurta tointa kuin suuren vallankumouksen selittämistä varten\",\nvastusti tohtori lempeästi, \"mutta nämä seikat huomioon ottaen koetan\ntehdä parastani.\"\n\n\"Alku on aina hankala\", hän sanoi, kun suoraan hänelle avasin\nlähtökohdan kysyen milloin suuri vallankumous alkoi. \"Ehkä pyhä\nJohannes sitä asiata käsitteli yksinkertaisemmin sanoessaan että\n'alussa oli Jumala.' Päästäksemme lähemmäksi, saattanee sanoa\nettä Jesus Kristus perusti suuren vallankumouksen oppipohjan ja\nkäytännöllisen tarkoituksen selittäessään että kultainen sääntö\nkaikkien yhtäläisestä ja mitä paraimmasta kohtelemisesta oli ainoa\noikea periaate jonka nojalla ihmiset voivat yhdessä elää. Puhuaksemme\nkuitenkin historioitsijani kielellä, niin suurella vallankumouksella,\nsamoinkuin kaikilla tärkeillä tapahtumilla, oli kaksi syysarjaa --\nensiksi, yleinen, välttämätön ja perussyy jonka täytyi saattaa se\nloppuunsa, olivatpa alempiarvoiset olosuhteet minkälaiset tahansa; ja\ntoiseksi, läheiset eli suoranaisesti vaikuttavat syyt jotka erinäisissä\nrajoissa määräsivät, milloin sen varsinaisesti oli alkaminen\nyhdessä syrjäpiirteitten kanssa. Nämä välittömät eli suoranaisesti\nvaikuttavat syyt olivat tietysti erilaiset eri maissa, mutta yleinen,\nvälttämätön ja perussyy oli sama kaikissa maissa, kun kuten tiedätte\nsuuri vallankumous oli maailmaa käsittävä ja melkein samanaikainen\nedistyneempäin kansojen kesken.\n\n\"Tämä syy, kuten olen usein huomauttanut keskustellessamme, oli\nymmärryksen kasvaminen ja tiedon leviäminen kansan joukkoon, joka\nalkaen kirjapainon käytäntöön pääsemisestä levisi hitaasti kuudennen-,\nseitsemännen- ja kahdeksannentoista vuosisadan kuluessa ja paljon\nnopeammin yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin se maissa, missä\nsuotuisemmat olosuhteet vallitsivat, alkoi olla jo melkein yleistä.\nEnnen tämän valistustoiminnan alkua ihmissuvun suurimman osan asema\nymmärrykseen nähden oli muinaisista ajoista asti ollut suorastaan\nsellaisella kannalla joka vain vähän oli yläpuolella vähäjärkisen\nkantaa. Ajattelematta tai tahtomatta itsensä suhteen enempää kuin savi\nvalajansa käsissä heitä vastustamatta muokkailtiin ymmärtävämpäin\nja vaikuttavampain yksilöiden sekä heidän laatuistensa joukkojen\nkäytettäväksi. Siten sitä jatkui lukemattomia ihmispolvia eikä kukaan\nuneksinutkaan muuta, kunnes vihdoin olosuhteet kypsyivät ja henkistä\nelämää voitiin puhaltaa tähän tylsään ja mielettömään möhkäleeseen. Se\ntapahtumasarja, jonka kautta tämä herääminen johtui, oli äänetöntä,\nasteettaista, huomaamatonta, mutta mitään edellistä tapausta tai\ntapausten sarjaa ihmiskunnan historiassa ei voida sen kanssa verrata\nsiihen vaikutukseen nähden mikä sillä oli oleva ihmisen kohtalon\nsuhteen. Se merkitsi että monien edut harvojen etujen asemasta,\nkaikkien hyvinvointi osan hyvinvoinnin sijasta oli tuleva tästälähin\nyhteiskuntajärjestyksen korkeimmaksi tarkoitukseksi ja kehityksen\npäämääräksi.\n\n\"Hämärästi näyttävät teidän yhdeksännentoista vuosisadan filosoofinne\ntajunneen että ymmärryksen yleinen leviäminen oli uusi ja suuri\ntosiseikka ja että se tuotti sangen tärkeän voiman yhteiskunnalliseen\nkehitykseen, mutta kaihisilmäisinä he eivät voineet nähdä sitä\nvarmuutta että sen takana häämöitti täydellinen yhteiskunnan\ntaloudellisen perusteen kumous koko ihmissuvun eduksi ja kaikkia\nluokkaetuja tai osittaisia etuja vastaan. Sen ensimmäisenä vaikutuksena\noli se kansanvaltainen liike jonka kautta persoonallinen ja luokkajohto\npoliitillisissa asioissa kumottiin kansan ylimpäin etujen ja\nitsenäisyyden nimessä. Merkillistä on että teidän joukossanne piti olla\nainoatakaan ymmärtäväistä henkilöä joka ei älynnyt että poliitillinen\nkansanvaltaisuus oli vain taloudellisen kansanvaltaisuuden tien\nraivaajakunta ja etujoukko joka tietä puhdisti ja varasi keinoja\nohjelman varsinaisen osan suorittamiseksi -- nimittäin työn ja\ntoimeentulon jakamisen saamiseksi yhdenvertaiseksi. Se olkoon sanottu\nyleisestä, välttämättömästä ja pääsyystä suureen vallankumoukseen ja\nsen selittämiseksi -- nimittäin ymmärryksen asteettaisesta leviämisestä\nkansaan kuudenneltatoista vuosisadalta yhdeksännentoista loppuun. Kun\ntämä voima kerran pääsi toimintaan, niin yhteiskunnan taloudellisen\nperusteen kumouksen täytyi ennemmin tai myöhemmin tulla sen\nseuraukseksi kaikkialla: ennemmin tai myöhemmin, millä tavalla ja minkä\nolosuhteitten vallitessa, se riippui siitä miten erilaiset suhteet eri\nmaissa määräsivät.\n\n\"Amerikaan nähden alkoi vallankumouksellisen agitatsioonia\naikakausi, joka aiheutti nykyisen järjestelmän perustamisen, melkein\nheti kansalaissodan loputtua. Muutamat historioitsijat laskevat\nvallankumouksen alkaneen vuodesta 1873.\"\n\n\"Kahdeksantoistasataa seitsemänkymmentäkolme!\" huudahdin. \"Mitenkä,\nsehän oli toistakymmentä vuotta ennenkuin minä vaivuin uneen! Näyttää\nsiis siltä kuin minä olisin ollut ainakin osasta vallankumouksen\naikalainen ja sen todistaja, mutta minä en mitään vallankumousta ole\nnähnyt. Totta on että me huomasimme teollisuussekamelskan ja yleisen\ntyytymättömyyden olevan sangen uhkaavan, mutta me emme ymmärtäneet että\nvallankumous oli menossa.\"\n\n\"Odotettavissa olikin ettette sitä ymmärtäneet\", vastasi tohtori.\n\"Sangen harvoin suurten vallankumousliikkeitten aikalaiset ovat\nymmärtäneet niiden luonnetta, kunnes ne ovat melkein juoksunsa\nlopettaneet. Seuraava sukupuoli aina arvelee että he olisivat olleet\nymmärtäväisimpiä ajan merkkejä lukiessaan, mutta se ei ole luultavaa.\"\n\n\"Mutta mitä sitten\", sanoin, \"tapahtui 1873 joka on saattanut\nhistorioitsijat määräämään sen ajaksi josta voi lukea vallankumouksen\nalun?\"\n\n\"Yksinkertaisesti se seikka että se osotti koko selvällä tavalla\ntaloudellisten selkkausten aikakauden alkaneen Amerikan kansan kesken\njota jatkui ajoittaisia ja osittaisia keskeytyksiä huomioon ottamatta\naina yksityiskapitalismin kumoamiseen asti. Tästä kokemuksesta\naiheutuva yleinen tyytymättömyys oli vallankumouksen suorastaan\nvaikuttava syy. Se herätti amerikalaiset siitä heille mieluisesta\nunelmasta että yhteiskunnallinen kysymys oli ratkaistu tai voitiin\nratkaista kansanvaltaisen järjestelmän kautta joka rajoittui vain\npoliitillisiin muotoihin, ja pani heidät etsimään todellista ratkaisua.\n\n\"Vuosisadan viimeisellä kolmanneksella alkanutta teollisuus --\nselkkausta, joka oli suoranainen vallankumouksen synnyttäjä, verrattiin\nsangen huonosti siihen joka oli ollut toisten kansojen alituinen\nkohtalo ja muinainen perintö. Se edusti vain ensimmäistä tai paria\nensimmäistä sen kiertimen kierrosta jolla kapitalismi sopivana\naikana puristi kuivaksi kansan aina ja kaikkialla. Uuden maansa\ntavaton laajuus ja rikkaus oli antanut amerikalaisille vuosisadan\nviivytyksen yleisestä kohtalosta. Ne edut olivat menneet, armon aika\noli loppunut ja se aika oli tullut, jolloin kansan oli taivuttaminen\nniskansa sen ikeen alle jota kaikki kansat ennen olivat kantaneet.\nMutta kun amerikalaiset olivat kehittyneet korkeahenkisiksi niin\npitkän verrattaisen hyvinvoinnin kokemuksissa, he vastustivat tätä\nkuormaa, ja kun huomasivat vastustuksen turhaksi, he lopettivat\nsen tehden vallankumouksen. Siinä pääasiallisesti on koko kertomus\nsuuren vallankumouksen kulusta Amerikassa. Mutta vaikka tämä ehkä\ntyydyttäisikin väsynyttä kahdennenkymmenennen vuosisadan uteliaisuutta\nniin kauan sitten tapahtuneena asiana, te luonnollisesti haluatte\ntietää hiukan runsaammin yksityiskohtia. Stariotin vallankumouksen\nhistoriassa on erikoinen luku joka selittää miten ja miksi kapitaalin\nvallan kasvaminen sai aikaan suuren kapinan; se suuresti minuun\nvaikutti kouluaikanani, enkä luullakseni voi paremmin käyttää osaa\nlyhyestä ajastanne kuin lukemalla siitä muutamia kappaleita.\"\n\nJa kun Edith oli tuonut kirjan kirjastosta -- sillä me yhä istuimme\nteepöydässä -- tohtori luki:\n\n\"Yksityiskapitalismin järjestelmän sen kehityskohdan perusteella,\njolloin se sai aikaan vallankumouksen uhaten kansan henkeä ja\nvapautta, jakavat historioitsijat Amerikan tasavallan historian sen\nperustamisesta 1787 asti suureen vallankumoukseen, joka siitä teki\ntodellisen tasavallan, kolmeen aikakauteen.\n\n\"Ensimmäinen käsittää vuosikymmenet tasavallan perustamisesta\nyhdeksännentoista vuosisadan ensimmäisen kolmanneksen loppuun -- noin\n1830 tai 1840 luvulle. Tämä oli aikakausi jolloin kapitaalin valta\nyksityisissä käsissä ei ollut vielä osottautunut uhkaavan sortavaksi.\nRahallinen luokka oli pieni ja kapitaalin kasaantuminen vähäpätöistä.\nNeitseellisen maan luonnollisten, tulolähteitten äärettömyys kesti\nvielä ahneuden himoa. Saatavissa olevat avarat maa-alat takasivat\nriippumattomuuden kaikille työn hinnasta. Näillä edellytyksillä\nkenenkään ihmisen ei tarvinnut etsiä itselleen toista herraa. Tätä\nvoidaan pitää tasavallan sopusoinnun aikakautena, aikana jolloin De\nTocqueville näki ja ihaili sitä, vaikkakin ennusti tuomion mikä sitä\nodotti. Kuolinsiemen oli yksityiskapitalismin periaatteen vallinnassa\nja se varmasti oli aikoinaan kasvava ja kypsyvä, mutta nyt vielä eivät\nolosuhteet olleet suosiolliset sen kehitykselle. Kaikki näytti käyvän\nhyvin, eikä outoa ole se Amerikan kansan toivo että heidän tasavaltansa\ntodella oli ratkaissut yhteiskuntakysymyksen.\n\n\"Noin vuoden 1830 tai 1840 jälkeen, puhuen tietysti ajasta vain\nylimalkaan, me katsomme tasavallan astuneen toiselle kehityskaudelleen\n-- nimittäin sille jolloin kapitaalin kasvaminen ja keskittyminen\nalkoi olla nopeata. Rahallinen luokka nyt kasvoi voimakkaaksi ja alkoi\ntavoitella ja itsellensä omistaa maan luonnollisia tulolähteitä sekä\njärjestyä voittoa, saadakseen kansan työstä. Sanalla sanoen, rahavallan\nkasvaminen kävi vilkkaaksi. Se tapaus, joka tälle liikkeelle antoi\nsuuren sysäyksen sekä määräsi rajan ensimmäisen ja toisen aikakauden\nvälillä kansan historiassa, oli tietysti yleinen höyryn käytäntöön otto\nkaupan ja teollisuuden alalla. Aikakauden vaihdon voidaan kuitenkin\nsanoa tapahtuneen hiukkaista ennemmin tehdasjärjestelmän käytäntöön\nastuttua. Tietysti jos ei höyryä eikä niitä keksintöjä, jotka tekivät\ntehdasjärjestelmän mahdolliseksi, olisi koskaan käytäntöön otettu,\nolisi kysymyksessä vain ollut pitempi aika ennenkuin kapitalistiluokka,\ntässä tapauksessa edistyen maanomistuksen ja koronkiskonnan tietä,\nolisi voinut painaa kansan alamaisuuteen ja kukistaa kansanvaltaisuuden\nsamoinkuin muinaisissa tasavalloissa, mutta suuret keksinnöt\nhämmästyttävällä tavalla jouduttivat rahavallan valloitusta. Ensi\nkerran historiassa kapitalistilla lähimmäisiään kukistaessaan oli\nkoneisto liittolaisena ja mitä vaikuttavin olikin. Tämä oli se voimakas\ntekijä joka monin kerroin lisäämällä kapitaalin valtaa ja samassa\nsuhteessa vähentäen työväen merkitystä aiheutti tavattoman nopeuden\njolla toisella ja kolmannella aikakaudella tasavallan valloitus\nrahavallan kautta toimeen pantiin.\n\n\"Amerikalaiselle ansioksi on luettava, että he jo v. 1840 rupesivat\nhavaitsemaan uusien ja vaarallisten vaikutusten häiritsevän\nuhkaavasti tasavaltaa ja pettävän lupaukset hyvinvoinnista. Mainittu\najanjakso on huomattava Amerikan historiassa silloin ilmenneiden\nyleisten yhteiskuntaolojen parannusharrastusten jako-operatiivisten\ntoimintamahdollisuuksien kokeilemisen tähden. Silloin jo valistuneet,\nyleishyvää harrastavat kansalaiset rupesivat huomaamaan ettei niin\nkutsuttu kansan hallitus pienemmässäkään määrin sekaantunut rikkaiden\nvallankäyttöä ehkäisemään, jonka vallankäytön tähden kansakerros\njoutui kokonaan näiden taloudellisten mahtiherrain alammaiseksi.\nHe epäilivät, jos moinen asiain tili jatkuu, tokko on mitään hyvää\ntasavaltaisesta hallitusmuodosta, josta he olivat ennen ylpeilleet.\nEdellämainittu yhteiskunnallisten kysymysten kasvava, jyrkkä pohdinta\nosoittautui Amerikan erikoisten taloudellisten olojen tähden kuitenkin\nvaikutukseltaan ennenaikaiseksi. Vallitsihan täällä maassa vielä\nmaaorjuus. Ihmisten vapauden edistyksen välttämättömänä ehtona oli\nsiis murtaa maaorjuuden kahleet, jotka olivat kauheammat seuraavia\npalkkaorjuuden kahleita. Ilman sen väliasteen saavuttamistaistelua ja\nsiitä johtuvia oloja olisi luultavasti suuri vallankumous tapahtunut\nAmerikassa jo kahtakymmentä viittä vuotta aikaisemmin. Mutta sen tuli\ntehdä; ja niin ollen vuodesta 1840 aina vuoteen 1870 orjuuskysymys,\nvetäen suuret joukot pyörteisiinsä, kiinnitti kansamme kaiken\nsiveellisen, henkisen ja ruumiillisen voiman.\n\n\"Kolmen-, neljänkymmenen vuoden aikana, alkaen vakavasta\norjainvapausliikkeen alusta ja kestäen sen lopulliseen ratkaisuun\nasti, ei kansallemme johtunut mieleenkään tuhlata aikaansa ja\nvoimiansa muihin asioihin. Tänä aikakautena pääomien keskittyminen\nmuutamien aniharvojen käsiin -- joka seikka jo v. 1840 oli muutamien\nvalistuneiden silmiin kajastanut -- sai kaikessa rauhassa suuremman\nyleisön huomaamatta tapahtua ja laskea maa ja kansa vaikutuksensa\nalaiseksi. Siviiliosaston ja siihen johtavan ynnä siitä seuraavan\nkiihotusajan varjossa saivat kapitalistit tilaisuuden varastaa\nylivallan kansalta ja siten kohota maassa määrääviksi.\n\n\"Kahdeksantoistasataa seitsemänkymmentä kolme on lähtökohtana sille\naikakaudelle, jolloin kansamme, vapautuneena orjain vapautustaistelun\nhenkisestä ja aineellisesta jännityksestä, ensikerran rupesi\nhavaitsemaan sen elämän taistelun jonka kapitalismi oli esille\npakoittanut -- taistelun rahavallan ja kansanvallan välillä.\nOlihan kansanvaltaisuuden vaatimuksena kaikille samanlainen oikeus\nelämäntilaisuuteen, oikeuteen ja onnellisuuteen, jotka seikat olivat\nristiriidassa rahavallan etujen keralla. Tästä ajanluvusta alkavaksi\nniin ollen me laskemme lopullisen vallankumoukseen, joka toimitettiin\nvalheellisen Amerikan tasavallan nykyiselle kannalle muodostamiseksi.\n\n\"Historia sisältää lukuisia kuvauksia edellisten tasavaltaisten\nkeskittymisestä johtuvina. Mutta yhtään kuvausta ei löydy, jossa\nilmenisi niin nopea ja täydellinen vallankumous taloudellisissa\nperusteissa kuin Amerikan tasavallassa. Amerikassa ennen sotaa, kuten\nennen jo on kerrottu, oli rikkaus jakautunut melkoisen tasaväkisesti\nkatsoen valtakunnan suuruuteen. Löytyi ainoastaan aniharvoja rikkaita\nja vielä pienempi määrä suuromaisuuksien omistajia. Yksilöillä tai\nluokalla omaisuuden avulla ei ollut tilaisuutta harjoittaa muiden\nyhteiskunnan jäsenten sortoa. Mutta sitte seuraavan kahdenkymmenen\nviiden tai kolmenkymmenen vuoden kuluessa muuttuivat olot aivan\npäinvastaisiksi. Jo kahdeksannella vuosikymmenellä yhdeksättätoista\nsataa oli. Amerika saanut yleisen maineen miljoneerien maana, jossa\nsuurimmat mahdollisuudet yksilöllisten äärettömien rikkauksien\nkokoamiseksi olivat olemassa. Tämä ennen tasaisesti jaetun omaisuuden\nmuutamien aniharvojen käsiin keskittyminen, joka vaikutti kansan\nteollisen, yhteiskunnallisen ja valtiollisen elämän rappeutumiseen, ei\nvoinut olla muuta kuin vallankumouksellista.\n\n\"Liikemaailmassa oli vapaakilpailu lakannut. Persoonallinen\nyrittelijäisyys teollisuuden aloilla oli mahdoton kaikille muille\npaitsi kapitalisteille. Heistäkin ainoastaan suurkapitalisteilla oli\netuoikeus. Ennen suurten tilaisuuksien maaksi tunnettu Amerika oli\nmuuttunut samassa määrin suureksi monopolien maaksi. Ihmistä ei enään\narvioitu sen mukaan mikä hän oli, mutta kuinka paljon hänellä oli\nrikkautta. Järki ja ahkeruus yhdistettynä kuuliaisuuteen voi voittaa\nylipalkollisen aseman itselleen kapitalismia palveluksessa; mutta\nitsenäisyys oli estetty.\n\n\"Maan taloudellisen elämän keskittyminen verrattain harvalukuisen\nsuurkapitalistijoukon käsiin vuorostaan oli pakoitettu keskittämään ja\nmuodostamaan samallaiset tuotanto ja jako-olot. Yksi suuri, mahtavalla\npääomalla varustettu liikelaitos valtasi koko sen alueen jossa ennen\nlukematon joukko pikkuliikkeitä toimi. Tässä kehityskulussa suuret\njoukot pikkuliikkeitä muserrettiin kuin kärpäset ja näiden liikkeiden\nomistajat pakoitettiin liittymään suurliikkeen alammaisiksi ja käskyn\ntäyttäjiksi. Joka hetki näinä vuosina saatettiin havaita, että\nsuuret rikkauksien alueet ja yritteliäisyyden mahdollisuudet, joiden\nolisi tullut kuulua kaikille, joutuivat kapitalististen renkaiden\nja monopoolien käsiin. Sanat 'trusti' ja 'syndikaatti' otettiin\nsanakirjaan merkitsemään näitä taloudellisia hirmulaitoksia, joita\nennen ei tunnettu liike- ja teollisuusmaailmassa.\n\n\"On vaikea sanoa kumpi kahdesta työväenryhmästä, palkkatyöläiset\ntai maanviljelijät, kärsi ankarimmin muuttuneissa oloissa. Ennen\nvallinnut hyvä persoonallinen suhde työnantajan ja tekijän välillä\noli kadonnut. Suuret yhteenliittyneet pääomat, jotka olivat astuneet\nyksityisten liikemiesten tilalle, olivat persoonattomia voimia, jotka\neivät tunteneet työläistä enää ihmisenä vaan voimayhteytenä. Työläinen\noli muodostunut koneen välikappaleeksi, jota pidettiin jonkunlaisena\ntarveaineena, jonka ylöspidosta tuli huolehtia niin kauvan kuin joku\nuusi kone hänet ihan tarpeettomaksi tuotannossa ja sen välityksessä\ntekee.\n\n\"Maanviljelijän taloudellinen peruste ja elämän mahdollisuus samoin\nriistettiin koko maan liike-elämän muutamien käsiin keskittämisellä.\nRautatiet ja viljamarkkinat jakoivat maanviljelijän voitot keskenään.\nJos viljavuosi oli hyvä, jäi maanviljelijälle paikaksi varsinaisen\ntyöläisen palkkaosuus. Mutta jos viljasato oli huonompi, sai hän\ntehdä velkaa elääkseen ja kiinnittää maatilansa kapitalisteille.\nVähitellen tällaisten olojen vallitessa vaipui maanviljelijä yhä\nsuuremman velkakuorman alaiseksi. Vihdoin ei ollut muuta neuvoa\nkuin ottaa yhä uutta velkaa toivomatta milloinkaan velan tekaisin\nsuorittamismahdollisuutta. Moisesta asiaintilasta johtui, että\nmaanviljelijäin asutut ja muokatut maatilat myytiin pakkohuutokaupalla\nsuurille rahayhtiöille. Maanviljelijä joutui veronalaiseksi\nvuokralaiseksi, torppariksi tahi päiväpalkkalaiseksi omalle konnulleen.\n\n\"Vuosien 1873 ja 1896 välillä kertoo historia tapahtuneen kuusi,\nhuomattavaa liikepulaa. Näiden liikepulien väliajat olivat kuitenkin\nniin lyhyet, että voimme sanoa jatkuvan liikepulan vallinneen koko\nmainitun aikakauden. Liikepulat varhaisemman tasavallan keskiaikana\nolivat lukuisat ja vahingolliset, mutta liikejärjestelmä, nojautuen\nsilloin yleiseen alottelijain yritteliäisyyteen, osoittautui\nkimpoavaksi, joten näitä liikepulia seurannut väliaika johdatti ihmiset\nentistä ehompaan varallisuuteen. Mutta sekä kimpoavaisuus että sen\naihe olivat poistuneet myöhemmistä liikejärjestelmistä. Niin ollen\nniissä liikepula merkitsi yhä kasvavaa hätää yleiselle kansalle. Tosin\njonkunlaista vastavaikutusta liikepulan jälkeen saattoi myöhemmän\nliikejärjestelmän vallitessakin havaita; mutta se ei vaikuttanut mitään\netuja köyhälistölle. Päinvastoin elintarpeiden hinnan ja työläisten\nsekä maanviljelijäin palkan eroavaisuus kävi yhä huomattavammaksi.\nEdelliset kohousivat ja jälkimmäiset laskeusivat.\n\n\"Paras todistus maanviljelijäin ja työläisten hyvinvoinnin surkeaan\nalenemiseen löydetään ulkomailta tänne saapuneen siirtolaisuuden\nvähenemisessä ja siirtolaisten ala-arvoisuudessa. Kahdeksannentoista\nvuosisadan puolivälistä alkaen oli siirtolaisuus täällä maassa\nvallitsevien lupaavien olojen tähden yhä kasvanut. Siten oli tänne\nsaapunut parhaita Europan voimia. Mutta heti sisällissodan jälkeen\nmuuttui siirtolaisuuden luonne. Siirtolaisuus johtui myöhempinä\nvuosikymmeninä etupäässä alhaisella kehitysasteella ja melkein\nraakuuden tilassa olevien maiden huonommista aineksista. Ja näitäkin\nsaadakseen olivat siirtolaislaivayhtiöt ja Amerikan maasyndikaatit\npakoitetut lähettämään asiamiehiään Europari kurjimpiin maihin\nvaleilla ynnä houkutuksilla väkeä hankkimaan. Asiat olivat kehittyneet\nsille asteelle, ettei mikään Europan maalainen tai työmies, joka oli\nkerjäläistä hiukankaan paremmissa oloissa, tullut tänne Amerikaan\njakamaan täkäläisen köyhälistön kurjaa kohtaloa.\n\n\"Samaan aikaan kun vaalien edellä politikoitsijat kuvailivat parempien\naikojen tuloa, olivat taloudelliset kirjailijat melkein yksimielisiä\nsiitä, että asia on aivan päinvastoin. Entinen Amerikan olojen\nparemmuus on menneisyyteen kuuluva. Sen sijaan vajoavat olosuhteet yhä\nalemmaksi, kunnes ne vihdoin ovat Europan huonoimpien maiden olojen\nkanssa samalla asteella. Tällaisien olojen vallitessa havaitsemme,\nettä vuodesta 1880 alkaen yhä halventuneiden tuotantokustannusten --\njoista työläisten palkka muodostaa suurimman osan -- vuoksi ryhtyvät\namerikalaiset pääoman omistajat voittamaan ulkomaisilla markkinoilla\nkilpailussa hintojen halpuudessa Englannin, Belgian, Ranskan ja Saksan\nkapitalistien orjain tuotannon kaupan.\n\n\"Tähän aikaan, jolloin taloudellinen hätä pakoitti kansakerroksen\nteolliseen sotaan ja ennen tyytyväiset maanviljelijät\nvallankumouksellisiksi, kehittyivät yksityiset rikkaudet\näärimmäiseen huippuunsa. Miljoneerit, jotka ennen sisällissotaa\nolivat tuntemattomia, olivat nyt jo muodostuneet monimiljoneereiksi.\nEdelleen oli jo lukuisa joukko satojen miljoonien omistajia ja\nmuutamia biljoneereja. Ei tietysti ollut vaikeaa, -- eikä kansa\nsitä sellaisena pitänytkään -- nähdä, mihinkä ne rikkaudet, jotka\nkansa kadotti, joutuivat. Kymmenet tuhannet tavalliset varakkaat\nkatosivat ilmestyäkseen mahdottoman rikkaina. Ja sitä mukaa kuin\nmuutamien aniharvojen rikkaus kasvoi suhdattomasti, laskeusi kansan\nhyvinvointikurjuuden asteelle.\n\n\"Yhteiskunnalliset olot, jotka näin kumosivat entiset taloudelliset\nolot, olivat siis vallankumouksellisia. Amerikassa ennen sotaa kävi\nrikkauksien hankkiminen päinsä persoonallisen yritteliäisyyden avulla.\nYleisenä sananpartena oli, että oli ainoastaan kolme ajanjaksoa\npaidan hihasta paidan hihaan. Se merkitsi, että minkä isä kokosi\nsen poika hävitti ja pojan-poika taas oli ruumiillisena työläisenä.\nTäten taloudellisten olojen ollen vaihtelevia, oli luokkakannan\nselviytyminen vaikea. Silloin ei havaittu selvempää pysyväistä työväen,\nherrasväen tai pääomanomistajain luokka perustetta. Rikkaus ja köyhyys,\njouten-olo tai työnteko, katsottiin riippuvaksi etupäässä hyvästä\ntahi huonosta onnesta eikä luokka-olojen perusteista. Mutta tällainen\nasema muuttui. Uuden taloudellisen järjestelmän perusteella suuret\nomaisuudet pysyivät samoissa käsissä. Pelkoa niiden häviämisestä\nja toisiin käsiin muuttumisesta ei ollut enempää kuin aatelistolla\naatelinimensä katoamisesta. Toiselta, puolen taas tuotanto- ja\nliikeolojen keskityttyä harvalukuisen kapitalistijoukon käsiin kävi\nsuurelle kansan enemmistölle aivan mahdottomaksi kohota varallisuuteen.\nRikkaaksi tulemisen toivo, joka ennen sotaa innostutti ihmisiä toimiin,\noli lakannut vaikuttamasta köyhälistöön. Rikkaiden ja köyhien välillä\novi oli tästälähin suljettu. Yhteiskunnallisen turvallisuuden tie oli\ntukettu rahasäkeillä.\n\n\"Luonnollinen heijastus maamme muuttuneista yhteiskunnallisista\nolosuhteista on nähtävänä uuden luokan tiedesanaluettelossa, joka\nvanhasta maailmasta on lainattu ja joka heti sodan jälkeen tuli\nYhdysvalloissa käytäntöön. Entisen Amerikan ylvästelyn aiheena\non ollut, että jokainen täällä maassa oli työmies; mutta nyt me\nhuomaamme että työmies sanaa käytetään yhä useimmin erottamaan\nköyhää hyvinvoivasta ihmisestä. Ensikerran Amerikan kirjallisuudessa\nme rupeamme lukemaan alaluokasta, yläluokasta ja keskiluokasta,\n-- kaikki määritelmiä, jotka ennen sisällissotaa olisivat olleet\ntarkoituksettomia. Mutta tällöin ne soveltuivat niin sattuvasti\nAmerikan oloihin, ettei niitä voinut olla käyttämättä.\n\n\"Tuhlaavainen ylellinen elämäntapa, jolle ei vertoja Europassa\nvoitu löytää, rupesi käymään yleiseksi uusien, ennen kuulumattomien\nrikkauksien omista jäin keskuudessa. Kultainen loisto, ruhtinaallinen\nmässäys, ja tuhlaavaisuus kiihoitti yleistä tyytymättömyyttä ja loi\nvaloa eroavaisuudelle, joka vallitsi herrojen ja kansan olojen välillä.\n\n\"Samaan aikaan rahakuninkaat eivät olleet kiireisiä salaamaan uskoaan\nsiitä, että kansanvallan päivä oli laskeutumassa ja tasa-arvoisuus\noli päättymässä. Kun yleinen mielipide Amerikassa oli kasvanut heitä\nkohtaan katkeraksi, osoittivat he varsin suorasti vastenmielisyytensä\nkansanvaltaisille laitoksille. Johtavat Amerikan miljoneerit olivat\nmuodostuneet kansainvälisiksi persooniksi, tuhlaten suurimman osan\nomaisuudestaan ja ajastaan Europan maissa ja lähettäen lapsensa\nsiellä kasvatettavaksi. Muutamissa tapauksissa pitivät he Europasta\nsiinä määrin, että uhkailivat antautua jonkun Europan maan\nalamaisiksi. Amerikan suurkapitalistien ylenkatsetta kansanvaltaisia\noloja kohtaan ja mielenkiintoa Eurooppaan nähden osoittaa myöskin\nse, että he naittivat tyttärensä ulkolaisille aatelismiehille.\nNähtävästi amerikalaisen miljoneerin tyttärelle ainoastaan sellainen\navioliitto on kyllin arvokas. Nämä suurkapitalistit olivat hyvin\nkekselijäitä raha-asioissa, joten se seikka, että he kiinnittivät\nmiljoonejaan aatelisnimiin, voi ainoastaan todistaa heidän käsitystään\ntulevaisuudesta, joka heidän mielestään kuului etuoikeutetuille\nsäädyille eikä suinkaan kansalle. He luulivat, että tulevaisuus tulee\nmuodostumaan samanlaiseksi kuin varhainen menneisyys, jolloin harvoilla\noli täydellinen valta kansan ylitse.\n\n\"Kapitalistien vaikutus poliittiseen hallitukseen liike-etujen\nsaamiseksi, oli hyvin huomattava ja aika ajoin aikaan sai suuria ja\nvakavia rettelöltä. Sikäli kuin rikkaudet olivat keskittyneet ja\nyhteenliittyneet, kasvoi rahan vaikutus hallitukseen. Kahdeksannella\nja yhdeksännellä vuosikymmenellä raha oli jo itse asiassa hallituksen\nmäärääjä. Tosin määräysvalta oli koetettu verhota, mutta siinä ei\nsuuresti onnistuttu. Ja myöhemmin ei kapitalistiluokka katsonut\ntarpeelliseksi edes peittää kansalta rahan todellista vaikutusvaltaa\nhallitukseen nähden. Elleivät kansan nimelliset edustajat olisi\nalistuneetkaan valvomaan kapitalistien etuja yksinomaan, niin oli\nkapitalisteilla suuri ja hyvin valittu asiamiesjoukko jokaisessa\nvirastossa heidän etujaan valvomassa. Vähitellen nämä asiamiehet\nsaivat puolivirallisen aseman virastoissa ja sen ajan poliitillisessa\nkoneistossa.\n\n\"Hallituksen historia sisältää muutamia muitakin häpeällisiä lukuja\nlehdillään -- lukuja joissa kerrotaan kuinka tänä aikana kunnallis-,\nvaltio- ja kansallislainlaatijakunnat, seuraten ylioikeuksien ja\ntoimeenpanevien viranomaisten esimerkkejä, kilpailivat keskenään maan,\netuoikeuksien, kontrahtien ja monopoolioikeuksien tukkumyönnytyksissä\nja koko maan rikkauden ja kansan kapitalistiluokan ja heidän\njälkeläistensä vallan alaisuuteen saattamisessa. Yleiset maat,\njoista muutamia vuosikymmeniä sitte toivottiin saatavan pysyväinen,\nrajaton perintö tulevaisille sukupolville, oli lahjoitettu laajoina\nalueina suurille syndikaateille ja kapitalisteille, jotka aitasivat\nne itselleen tulevaisen ajan varalta, jolloin heidän lapsensa\novat maa-aatelistona ja koko kansa heidän verotuksensa alaisena\nmaaorjajoukkona. Eikä ainoastaan aineellinen kansan omaisuus\nyksin-omaan joutunut kapitalistiluokan haltuun, mutta kaikki kauppa- ja\nliikealat ja teollisuudenhaarat olivat joutuneet suurien monopoolien\nhaltuun lainlaatijakuntien myöntämien etuoikeuksien perusteella.\nTäten tulevilta sukupolvilta riistettiin elämisen ja työnsaannin\nmahdollisuus. Heille jäi perinnöksi ainoastaan vapaus vaipua\nkapitalistiluokan nöyriksi ja tottelevaisiksi palvelijoiksi. Vanhoja\nkuningaskunnan oloja kuvaavien aikakauskirjojen lehdillä tapaa synkkiä\nkertomuksia, kuinka kuningas, suuttuneena joillekkin alamaisilleen, möi\nheidät orjuuteen ja heidän omaisuutensa lahjoitti jollekin suosikilleen\nlaiskuudessa ja ylöllisyydessä nautittavaksi. Mutta synkin näistä\nkertomuksista on kirkas niiden rinnalla, joissa kerrotaan Amerikan\nkansan yhteisen perinnön, omaisuuden, ja toiveiden enimmän tarjoovalle\nmyömisestä. Asian vieläkin kamalammaksi tekee tietoisuus, että\nmyyjänä esiintyy niin kutsuttu kansanvaltainen valtio, kansallinen ja\npaikallinen hallitus.\n\n\"Erityisemmin tarpeelliseksi oli yläluokalle käynyt mahdollisuus\nkäyttämään hallituksen valtaa mielensä mukaan sentähden, että\ntyöläisjoukkojen mieli oli kauheasti katkeroitunut ja hurjistunut.\n\n\"Työväen toimeenpanemat työlakot useinkin aiheuttivat niin suuria\nrauhattomuuksia, ettei poliisivoima kyennyt järjestystä ylläpitämään.\nYleiseksi tavaksi kapitalisteille muodostui valtion jopa kansalliseen\nhallitukseen vetoaminen sotaväen suojeluksen omaisuudelleen ja\neduilleen saamiseksi. Siten valtion sotaväen pääasialliseksi\ntoimeksi kehittyi lakkojen lakkauttaminen pistimillä tai kuulilla ja\nkapitalistien omaisuuden suojeleminen. Vihdoin työväestöllä oli ainoana\nmahdollisuutena kuolla nälkään tai palata kapitalistien asettamilla\nehdoilla takaisin työhön.\n\n\"Kahdeksannen vuosikymmenen kuluessa otti valtiohallitus\nohjelmaansa sotaväen järjestämisen tälle uudelle käytännölliselle\nalalle. Kansalliskaarti muutettiin kapitalistien kaartiksi. Koko\nsotajoukko uudelleen järjestettiin ja sen lukumäärä lisättiin.\nSotajoukko harjoitettiin erityisesti ampumaan kapinallista työväkeä.\nKatuampumaharjoitus -- aivan uusi harjoitusala eikä suinkaan mieluinen\namerikalaisille sotilaille -- astui yleiseen päiväjärjestykseen.\nSillä alalla osoitettu taito painoi paljon ylennysasioissa. Kivi\nja tiilikasarmeja varustettuina ampumaluukuilla ja suojeltuina\nkanuunoilla, oli perustettu kaupunkien tärkeimpiin osiin. Muutamissa\ntapauksissa paikallissotaväki, joka suurimmaksi osaksi muodostui\nkansakerroksen lapsista ja siis oli myötätuntoinen kansan vaatimuksille\nja taistelulle, osotti vastenmielisyyttään työväestön ampumiseen ja\nverilöylyjen toimeenpanemiseen niin suuressa määrin, että kapitalistit\nmieluummin kutsuivat avukseen varsinaisia hallituksen vakinaisia,\nmelkoista raaempia ja säälimättömämpiä sotajoukkoja. Vihdoin hallitus\nkapitalistien toivomuksesta ryhtyi perustamaan sotilasleirejä suurten\nkaupunkien lähistöllä Näistä leireistä pitivät sotilaat kapitalistien\nkaupungissa sijaitsevia työmaita ja etuja silmällä. Intiaanisodat\nolivat jo aikoja sitten päättyneet. Sotilaat, jotka ennen olivat\nleiritettyinä lännen valtioihin suojelemaan siellä asuvia asukkaita\nintiaanien hyökkäyksiltä, siirrettiin itävaltioihin suojelemaan\nkapitalistien etuoikeuksia valkea-ihoisten, hätääntyneiden työläisten\nvaatimuksilta. Sellainen oli yksityisomaisuuden ja kapitalismin kehitys.\n\n\"Kuinka suuressa määrin ja laajoilla alueilla kapitalistit saivat\nhallituksen käyttämään valtion sotajoukkoja heidän yksityiseksi\nedukseen, siitä saadaan käsitys kun otetaan huomioon, että yhtenä,\nainoana vuonna 8 à 10 tuhatta sotilasta oli yhtä mittaa liikkeellä\nNew Yorkin ja Pensylvanian valtioiden lakkoalueilla lakkolaisia,\nkukistamassa. Vuonna 1892 viiden valtion sotaväki vakinaisen väen\navustamana, oli alituiseen aseissa lakkolaisia vastaan. Tämän\njoukon lukumäärää voitanee täydellä syyllä verrata armeijaan, joka\nWashingtonilia oli käytettävänään. Semmoista tilaa sopi kyllä jo kutsua\nsisällissodaksi.\n\n\"Amerikalaiset entisinä aikoina olivat nauraneet ulkomaiden\nyksinvaltaisuutta suojaaville sotajoukoille sanoen, että hallitus, joka\ntarvitsee väkivaltaa suojelemaan itseään omalta kansaltaan oli siten\ntunnustanut oman huonoutensa. Tähän samaan tilaan oli Yhdysvaltain\ntaloudellinen järjestelmä nopeasti kehittymässä -- se oli muuttumassa\npajunettihallitukseksi.\n\n\"Näin lyhykäisesti, poikkeamatta erikoiskohtiin, voidaan kuvata\nmuutamat yleisimmät Amerikan kansan oloja koskevien muutosten ilmiöt,\njotka olivat suoranaisia seurauksia pääomien keskittymisestä, joka\nrupesi vakavampaa huolestumista yleisössä herättämään sisällissodan\npäätyttyä.\n\n\"Voitaisiin täydellä syyllä sanoa että pohjoisten valtioiden\nkansalaisarmeijat palatessaan tasavallan pelastussodasta julkista,\nvihollista vastaan löysivät tasavallan salaisten mutta paljon\nvaarallisemman kotiin jättämänsä vihollisen varastamana. Samaan aikaan\nkun he olivat hajoittamassa roturajoja Etelä-valtioissa rakensivat\nkapitalistit Pohjois-valtioissa rikkaudelle nojaavan luokkarajan\nja vallan. Ja tämä rakennus tuli löytämään maaperänsä myöskin\nEtelävalloissa lyhyen ajan sisällä. Samaan aikaan kun tasavallan\narmeija vuodatti suurina virtoina vertaan kansallisen ja valtiollisen\ntasa-arvoisuuden aikaansaamiseksi hyökättiin yhteiskunnallisen\ntasa-arvoisuuden -- jolle kaikki muu tasa-arvoisuus nojaa -- kimppuun\nluokkajaon kautta. Luokkajako ei voi muuhun päättyä kun ennen\nyhtenäisenä olleen, toisiaan kunnioittavista ihmisistä muodostuneen\nkansakunnan täydelliseen jakoon ja puolueryhmitykseen, joita ryhmiä\nyhdessä pitämään tarvitaan hirmuvallan rautaista kouraa. Neljä\nmiljoonaa orjaa oli todellakin vapautettu maaorjuudesta, mutta samaan\naikaan valkeaihoinen kansa oli kulkenut taloudellisten vasallien\nikeen alle, jota Amerikan kansa Europasta oli paennut. Ei kukaan\nolisi uskonut sen tapahtuvan, jos sisällissodan alkaessa olisi sitä\nennustettu.\"\n\nTohtori sulki kirjan josta hän oli lukenut ja heitti sen syrjään.\n\n\"Julian\", hän sanoi, \"tämä kertomus yläluokkalaisten Amerikan\ntasavallassa hallitsemisesta, on kerrassaan hämmästyttävä. Sinä olet\nollut näiden tässä kerrottujen tapauksien silmin-näkijänä ja voit\narvostella josko kertomuksessa on liioittelua.\"\n\n\"Päinvastoin\", vastasin, \"luulin sinun lukevan ääneesi sen ajan\nsanomalehti kokoelmaa. Kaikki poliittiset, yhteiskunnalliset ja\ntaloudelliset asiat ja ilmiöt, joihin kirjoittaja on kajonnut, olivat\nyleisen huomion ja keskustelun alaisia asioita. Jollei ne ennen\nole minuun vaikuttaneet samalla tavalla kuin nyt, johtuu se siitä\nsyystä yksinomaan, etten minä kysymyksessä olevana aikana kuullut\nniitä esitettävän tällaisessa määrättyä tarkoitusta tavoittelevassa\njärjestyksessä ja muodossa.\"\n\nVielä kerran pyysi tohtori Edithin tuomaan erään kirjan kirjastosta.\nKäännellen lehtiä kunnes hän vihdoin löysi etsimänsä kohdan, hän lausui:\n\n\"Jos sinä luulet, että Storiotin yhdeksännentoista vuosisadan kolmannen\nneljänneksen taloudellisia ja yhteiskunnallisia oloja kuvaava kertomus\non voimastaan ja vaikuttavaisuudestaan velassa rhetorilliselle\njärjestykselleen, tahdon minä osoittaa sinulle muutamia suoria\nja kylmiä tilastoja, joissa osoitetaan käytännöllistä rikkauden\njakaantumista ja keskittymistä edellämainittuna ajanjaksona. Tässä\non kirja, kokoonpantu sitä ainetta koskevista tiedonannoista, jotka\nperustuvat sensusilmoitusten, verotuslaskujen, omaisuusoikeusvirastojen\nja virallisten asiakirjojen lausuntoihin ja selityksiin. Minä voin\nantaa sinulle näistä tutkimusten tuloksista kolme eri henkilön\ntoimittamaa laajaa teosta. Itse kukin käsittelee eri alueita. Mutta\nkaikissa niissä tullaan samaan lopputulokseen, joka ollen hyvin tarkoin\ntodistellen perusteltu ei jätä minkäänlaatuista epäilemisen sijaa.\n\n\"Ensimmäinen tilastoteos, joka on tehty vuonna 1903 erään tilastollisen\ntoimituskunnan viranomaisen toimesta Yhdysvaltain tilastotiedollisten\ntutkimusten tuloksista, osoittaa meille, että kuudenkymmenenkahden\nbiljoonan dollarin yleisomaisuudesta joukko miljoneereja ja\nmonimiljoneereja edustaen kolmea sadatta osaa prosenttia koko maan\nväestöstä omisti 12 biljoonan dollarin arvosta yleisomaisuutta eli\nviidennen osan koko yleisomaisuudesta. Vuorostaan vähempi kuin 9\nprosenttia kansasta omisti vuorostaan 33 biljoonaa yleisomaisuudesta\nja muodosti siten niin kutsuttujen hyvinvoipien luokan. Jälelle\njäänyt 91 prosenttia kansasta, siis suuri kansan enemmistö, kuului\nköyhäin luokkaan ja jakoi keskuudessaan jälellä olevan seitsemäntoista\nbiljoonan dollarin yleisomaisuuden.\n\n\"Toinen tilastollinen teos, joka on kokoonpantu New Yorkin valtion\nomaisuusolojen tutkimusten tuloksista vuonna 1894 osoittaa, että\n1 prosentti eli yksi sadas osa kansasta omisti 55 prosenttia\nomaisuuksista. Edelleen siitä käy selville että niin kutsuttu\nhyvinvoipien luokka, joka muodosti 11 prosenttia kansasta, omisti 32\nprosenttia koko omaisuuden määrästä. Näin ollen 12 prosenttia kansasta,\nsuurkapitalistit ja hyvinvoivat omistivat yhteensä 87 prosenttia\nomaisuudesta, joten kansalle, joka muodosti 88 prosenttia väkiluvusta,\njäi ainoastaan 13 prosenttia omaisuutta.\n\n\"Kolmas tilastollinen laitos, joka on laadittu eri aloilla\ntoimitetuista tutkimuksista, hyvin huomattavalla tavalla yhdistyy\nedellisten kanssa samoihin johtopäätöksiin. Tässä teoksessa esitetään\ntietoja, jotka vuosina 1889 ja 1891 on keräilty luotettavista\nlähteistä. Teoksessa jaetaan koko kansa kolmeen luokkaan --\nsuurkapitalisteihin, keski- ja työväenluokkaan. Suurkapitalistit,\nollen 1.04 prosenttia kansasta hallitsevat 70 prosenttia maan\nyleisomaisuudesta yksilöllisenä omaisuutenaan. Keskiluokka, edustaen\n9.02 osaa kansasta, omisti 12 prosenttia yleisomaisuudesta. Siis\nedelliset luokat edustaen 10.06 prosenttia kansasta omistivat 82\nprosenttia yleisomaisuudesta. Näin ollen työväen luokalle, joka edustaa\n89.04 prosenttia kansasta, jää ainoastaan 18 prosenttia omaisuudesta.\"\n\n\"Tohtori\", huudahdin, \"minä tiedän että omaisuus oli hyvin\nepätasaisesti jaettu minun aikakaudellani, mutta mainitsemasi numerot\ntuntuvat hämmästyttäviltä. Sinun ei tarvitse vaivaantua selittämään\nminulle minkätähden kansa yksityisomaisuutta vastaan kapinoitsi.\nEdelliset tilastonumerot muuttavat kivetkin vallankumouksellisiksi.\"\n\n\"Minä aavistin sinun niin sanovan\", vastasi tohtori. \"Muista myöskin\nettä edelliset tilastot osottavat ainoastaan yhden sukupolven aikana\ntapahtuneen omaisuuden keskittymistä koskevat tulokset. Amerikalaiset\nvoivat ihan täydellä syyllä sanoa: 'Jos nämä kaikki asiat tapahtuivat\ntuoreessa puussa, mitä on tapahtuva kuivassa puussa?' Jos kapitalismi,\nmaassa, jossa äsken vielä oli vallinnut ennen tuntematon taloudellinen\ntasavertaisuus, voi toimittaa yleisomaisuuden ynnä koko hallituksen\noman luokkansa käsiin ryöstön kolmen kymmenen vuoden kuluessa, niin\nmitä jäi näin ollen kansalle tuleviksi ajoiksi? Mitä jäi tulevan ajan\nsukupolville perinnöksi?\"\n\n\n\n\nLUKU XXV.\n\nMIKSI VALLANKUMOUS EDISTYI ALUSSA HITAASTI MUTTA LOPULTA NOPEAAN.\n\n\n\"Olkoon edellisessä kylliksi selitystä yleisistä ja periaatteellisista\nAmerikan vallankumouksen syistä. Lisätkäämme ainoastaan yleiseen\ntasa-arvoisuuteen johtava kansan valistus, joka muodostui uudeksi\nyhteiskunnalliseksi tekijäksi ja Amerikalle omituiset paikkakunnalliset\nvaikuttimet, jotka määrittelivät vallankumouksen ilmenemisajan ja\nmäärätyn suunnan. Nyt voidaan lyhykäisesti luoda huomiomme tähän\nsuuntaan, jonka vallankumous sai.\n\n\"Taloudellisen saappaan puristus tuntui ensimmäiseksi siihen luokkaan,\njoka sitä kaikista vähemmän ansaitsi, se on palkkatyöläisiin, ja\nvallankumous saatetaan sanoa alkaneeksi työläisten kapinoilla. Vuonna\n1869 ensimmäinen suuri työväestön liitto perustettiin vastustamaan\nkapitalismin kasvavaa valtaa. Ennen sisällissotaa tapahtuneet\ntyöläisten lakot voitaisiin laskea sormilla. Mutta ennenkuin kuudes\nvuosikymmen oli kulunut laskettiin lakot jo sadoissa, seitsemännellä\nvuosikymmenellä tuhansissa ja kahdeksannella vuosikymmenellä kymmenissä\ntuhansissa työlakoissa, jotka koskivat kolmea miljoonaa työläistä.\nUseammat näistä lakoista olivat koko maata käsittäviä ja sellaisina\ntärisyttivät koko liikemaailmaa aikaansaaden suuria ja yleisiä pulia.\n\n\"Heti palkkatyöläisten kapinoita seurasivat maanviljelijäin taistelut.\nNe olivat luonteeltaan vähemmän melskeisiä mutta paljon vakavimpia\nja turmiollisempia seurauksiltaan. Nämä taistelut saivat salaisten\nyhdistysten ja julkisten poliittisten puolueiden muodon, joilla oli\ntarkoituksena vastustaa niin kutsuttua rahanvaltaa. Jo seitsemännellä\nvuosikymmenellä nämä yhdistykset saivat aikaan valtion ja\nkansallispolitiikassa sekaannuksen ja häiriön ja myöhemmin muodostuivat\nvarsinaisten vallankumouksellisten puolueiden keskukseksi.\n\n\"Sinun aikalaistesi ajattelevia ihmisluokkia ei voida syyttää\nvälinpitämättömyydestä mainittuihin ilmiöihin nähden. Yleinen\nkirjallisuus ja keskustelu kuvastaa sitä huolestumista, joka oli\nvallannut kaikki vakavat ihmiset. Vanhanaikaisen heinäkuun neljännen\npäivän vietto ja sen yhteydessä tapahtunut kerskailu tasavallan\nonnellisuudesta oli hävinnyt kuulumattomiin. Kaikki myönsivät, ettei\ntasavaltainen hallitusmuoto ylimalkaan ollut toteuttanut lupauksiaan\nyleisestä hyvinvoinnista, mutta sen sijaan osottautui varsin heikoksi\nvastustamaan Europan paheiden, varsinkin luokkaetujen ja vihan, tänne\nmaahan kulkeutumasta -- kaikki ilmiöitä joiden ei luultu tasavallan\nilmapiirissä menestyvän. Kaikilla tahoilla havaittiin että vanha\njärjestys kävi huonoksi ja että tasavalta kaikkine sille asetettuine\nhyvine toiveineen oli vaarassa. Yleisenä huutona oli, että jotain\ntuli tehdä turmiollisen asiaintilan korjaamiseksi. Sana 'uudistus'\noli jokaisen suussa. Sitä huusivat kaikki puolueet joko tositeolla\nsitä tarkoittaen tai teeskennellen. Mutta turhaa lienee minun sinulle\nselitellä näitä asioita, Julian, sillä olithan sinä silmännäkijänä aina\nvuoteen 1887 asti.\"\n\n\"Sinun kuvauksesi on aivan yhtäpitävä todellisuuden kanssa. Silloin\ntodellakin vallitsi teollinen ja valtiollinen kiihoitustila ja käsitys\nsiitä, että asiat menivät nurin päin. Yleisenä huutona oli uudistusten\nvaatimus. Mutta, kuten minä jo ennen sanoin, tuntui kiihoitus liian\ntarkoituksettomalta ja sekavalta johdattaakseen vallankumoukseen.\nKaikki olivat samaa mieltä siitä, että jotain oli tehtävä. Mutta tuskin\nkaksi ihmistä oli samaa mielipidettä itse tehtävän laadusta ja tavasta.\"\n\n\"Aivan niin\", vastasi tohtori. \"Meidän historioitsijamme jakavat koko\nvallankumouksellisen ajanjakson -- sodan lopusta tai seitsemännen\nvuosikymmenen alusta nykyisen järjestelmän muodostumiseen\nkahdennenkymmenennen vuosisadan alkupuoliskolla -- kahteen aikakauteen,\nkypsymättömään ja järjestykselliseen. Ensimmäinen aikakausi on ollut\nmeidän keskustelumme aiheena ja siitä Storiotkin minun lukemissani\nkirjoitelmissa kuvaa. Tällä aikakaudella sinä olit tapahtumien\nsilminnäkijänä todistajana. Kuten me olemme havainneet, oli silloinen\naika täynnä levottomuutta, taistelua ja tarkoituksetonta, sekavaa\nkiihotusta ja Babelin mielten sekoitusta. Kansa sokeana ja pimeässä\npotki kapitalismin kallioita vastaan, olematta itsekään täysin selvillä\nmitä ja minkätähden potki.\n\n\"Kumpikin työntekijäin ryhmä, palkkatyöläiset ja maanviljelijät,\nolivat yhtä sokeita nähdäkseen selvästi ja kokonaisuudessaan niiden\nolojen ja voimien todellista luonnetta, joiden uhreja he olivat.\nPalkkatyöläisten ainoana tarkoituksena oli yhdistää käsityöläiset\nja ammattilaiset järjestöihin joiden avulla työpalkkoja voitaisiin\nsaada korotetuksi ja kohtuullisina pidetyiksi. Heillä ei todellakaan\nnäyttänyt olevan enempää tietoa kuin lapsilla voittojärjestelmän\nvaikutuksesta yhteiskunnan kulutuskyvyn pysyttämisessä alapuolella\ntuotantokykyä ja siitä vuorostaan seuraavasta alituisesta työ- ja\ntavaramarkkinoilla ilmenevästä työvoimain ja tavarain runsaudesta. He\neivät myöskään havainneet, että moisia ilmiöitä ei mikään voi poistaa\nniin kauvan kun voittojärjestelmä vallitsee -- voittojärjestelmä,\njoka ehdottomasti pakoittaa työläisten palkat yhä alemmaksi siksi kun\nne eivät enää riitä ylöspitoon. Sentähden niin kauvan, kun työläiset\neivät edellä mainittuja seikkoja havainneet ja jatkoivat toivottomia\nlakkotaistelujaan yksityisiä kapitalisteja vastaan, joista taisteluista\nei mitään mahdollista yleisempää seurausta ollut, oli vallankumous\npakoitettu odottamaan. Ja kapitalistit tällöin eivät nähneet mitään\nsyytä huolehtiakseen asemastaan.\n\n\"Mitä taas maanviljelijöihin tulee, eivät he ottaneet osaa työväestön\ntoimintaan joka kohdistui yksinomaan työläisten etujen ajamiseen.\nSen sijaan toimivat he vuorostaan yksinomaan omien etujensa\neduksi kovalla kiihkolla, joten palkkatyöläiset, pitäen niitä\nmaanviljelijöitä ainoastaan koskevina toimenpiteinä, pysyttelivät\nerillään. Maanviljelijän tarkoitus oli hankkia asemansa parantamiseksi\nhallitukselta apua. He käyttivät samaa keinoa kuin pikkukapitalistit,\njotka olivat joutuneet suurkapitalistien murhaavan voittokulun\njalkoihin. He koettivat estää yksityisen pääoman vallitessa ilmenevän\nluonnollisen kehityksen kulkua, jossa pienet kapitalistit olivat\npakoitettuja sortumaan suurempien tieltä. Heidän käsitteensä mukaan\nmaanviljelijän huono asema pääasiallisesti jollei kokonaan johtui\nraha-asiain lainlaadinnasta, josta he luulivat aiheutuvan rahan\nvähyyden ja kalleuden. He siis vaativat täydellisenä parannuskeinona\nmoisen lainsäädännön kumoamista ja rahan suurempaa ulosjakoa.\nVarsinkin maanviljelijäin luokalle tuultiin moisella toimenpiteellä\naikaansaatavan suurta hyötyä, sillä rahamarkkinoiden vilkastuttua olisi\nhuokeampi saada rahoja velkojen ja niiden koron maksoon.\n\n\"Epäilemättä hallituksen rahaliike ynnä järjestys oli kapitalistien\nvaikutuksen kautta hävyttömästi järjestetty palvelemaan raharuhtinaita\nheidän ryöstöhommissaan, joiden johdosta koko kansan rikkaus siirtyi\ntäydellisesti heidän valtaansa. Mutta samalla kertaa on huomattava,\nettei tämä kapitalistien taloudellinen toimenpide ollut yhtään pahempi\nkun muutkaan heidän muilla aloilla toimeen panemansa järjestelmät.\nHeidän keinottelunsa valtion raha-asioissa ainoastaan soi heille\ntilaisuuden lyhemmässä ajassa kansan varallisuuden omiin käsiinsä\nkeskittämiseen. Muussa tapauksessa olisi heidän tullut tyytyä\nyksinomaan käyttämään laillisiksi nimitettyjä keinoja, kuten vuokraa,\nkorkoa ja voittoa, rikkauksien omiin käsiinsä hankkimiseksi. Tätä tietä\nolisi se yhtä hyvin tapahtunut. Tosin kansan kärsimyksen aikakausi\nolisi tullut pilkallisemmaksi. Kapitalisteilla ei olisi ollut mitään\nsyytä hallituksen raha-asioihin sekaantua, jos he olisivat tyytyneet\nmaltillisempaan rikastumiseen. Mikään raha-asiain järjestys ei\nheitä kuitenkaan olisi voinut estää kansan omaisuuksien omistajiksi\npääsemästä. Kulta, hopea, paperi, kallis raha, halpa raha, kova raha,\nhuono raha ja hyvä raha -- kaikki eri lajit -- ovat aivan samalla\ntavalla eri maissa ja eri aikoina vastanneet kapitalistien toivomuksia\nja pyrkimyksiä. Erikois-seikat mahdollisesti ainoastaan ovat voineet\nmuodostua raha-asiain tähden hieman toisenlaiseksi.\n\n\"Tullakseen varmuuteen taloudellisen pulansa poistamiseksi kongressiin\nvetoamisen ja raha-asioita järjestävän lainsäädännön laatimisen\nhyödyttömyydestä, olisi Amerikan maanviljelijäin ainoastaan tarvinnut\nluoda silmäyksensä Europan maihin; silloin olisivat he saattaneet\nhavaita, että maata viljelevä luokka oli kaikkialla vajonnut vieläkin\nsyvempään kurjuuteen välittämättä minkäänlaatuisista raha-asiain\njärjestyksistä. Maanviljelijäin olisi tullut syventyä tutkimaan\nyleisempiä syitä, jotka ovat johtaneet heidän tilansa kurjuuteen.\nTämän yleisen, kaikkien maiden suhteen vaikuttavan syyn olisivat\nmaanviljelijät havainneet, jos olisivat syventyneet, historiaan. Se\nolisi osoittanut, että kaikissa yhteiskuntaoloissa oli käyty saman\nkehitysasteen kautta; sillä kapitalistien voitto, korko ja vuokra ei\nvoi muuhun johtaa kuin koko kansan varallisuuden kapitalistiluokan\nkäsiin keskittymiseen, joka seikka etupäässä ja kipeämmin koskee\ntyöntekijöitä ja maanviljelijöitä. Hetken aikaa kykeni Amerikan\nkansa niihin luettuna myöskin maanviljelijät laajan maaomaisuutensa\nperusteella pakenemaan sitä yleistä kehityslakia. Muita nyt yleinen\nkohtalo rupesi valtaamaan alaa. Eikä sitä voinut mitenkään muutoin\nehkäistä tapahtumasta paitsi yksityisomaisuuden järjestelmän\npoistamisen kautta.\n\n\"On aivan mahdotonta mainita kaikkia niitä lukemattomia\nuudistusesityksiä, joita pienemmät kansan uudistuspuolueet tekivät.\nNe alkoivat kieltolakipuolueen teoriiasta jonka mukaan pääsyy\ntaloudelliseen hätään -- jota lännen maanviljelijät etupäässä kärsivät\n-- oli väkijuomain liiallinen käyttö. Toiselta puolelta ne pysähtyivät\noletukseen, että Jumala rankaisi kansaa sentähden ettei perustuslaeissa\ntunnustettu virallisesti kolminaisuuden Jumalaa. Tietysti nämä\nolivat erikoishenkilöjen opetusta. Mutta miltei yhtä sokeita\nolivat nekin, jotka lähemmin huomasivat omaisuuden keskittymisen\ntodelliseksi taloudellisen hädän syyksi. He eivät huomanneet että\nse oli luonnollinen yksityisomaisuuden kehityksen tulos, jota\nseurauksiinsa nähden ei voitu ehkäistä muutoin kuin yksityisomaisuuden\nlakkauttamisella.\n\n\"Kuten saattoi odottaakin, olivat nämä palkkatyöläisten ja\nmaanviljelijäin toimenpiteet, puhumattakaan toisarvoisista\nvallankumouksen ensimmäisellä ajanjaksolla esiintyvistä uudistusryhmien\nvaatimuksista, ihan vaikuttamattomia. Suuret työläisten liitot, joita\nheti sodan jälkeen oli perustettu suojelemaan työläisten hyvinvointia,\nkaksikymmentäviisi vuotta taisteltuaan olivat osottaneet oman\nvoimattomuutensa työväestön olojen samanlaatuisina pysyttämisessä.\nParannuksesta ei saattanut olla puhettakaan. Sinä aikana oli noin\nkymmenen eli viisitoista tuhatta lakkoa tapahtunut, mutta niiden\nkokonaistulos osoitti ainoastaan tyhmimmällekin työläiselle, ettei\ntyöväen luokan osaksi tullutta kohtaloa voitu poistaa yksinkertaisella\nluokkajärjestö-toiminnalla puhumattakaan sen korjaamisesta. Kaiken\ntaistelun ja kärsimyksen jälkeen huomasivat työläiset olevansa entistä\nturvattomampia. Maanviljelijät eivät liioin olleet saavuttaneet\ntaisteluillaan minkäänlaatuista huojennusta oloihinsa. Heidän\nliittonsa, vaikka hallitsivatkin miljoonia äänestäjiä, osoittautuivat\njos mahdollista vieläkin suuremmassa määrin kykenemättömiksi\nsuojelemaan heitä rahavallalta. Sielläkin missä he saivat valtiollisen\njärjestysvallan havaitsivat he hyvinkin pian, että rahavallalle oli\njäänyt vaikuttavia vaikka tosin kieroja keinoja, joiden avulla heidän\npyrkimyksensä tulivat tyhjiksi ja toivotut hedelmät muuttuivat Sodoman\nomeniksi, jotka ovat kauniita puissa riippuen, mutta käteen otettuina\nhajoavat tuhkana tuuleen.\n\n\"Mitä oli yleisestä kiihkeästä keskustelusta, joka johtui kysymyksestä\nmitä oli tehtävä kahdenkymmenen viiden vuoden kuluttua käytännöllisenä\ntuloksena? Täydellisesti ei mitään. Jos täällä tai tuolla esitettiinkin\njoku uudistus, niin siitä huolimatta yleisemmässä katsannossa, olojen\nkurjuus yhä lisääntyi. Jos yläluokan valta vuonna 1873 oli ollut niin\npieni että sen sopi verrata miehen pikku sormeen oli se jo vuonna 1895\nmiehen vartalon mittainen. Pintapuolisista aineellisista merkeistä\npäättäen näytti todelliselta että taistelu kulki säännöllistä, kansaan\nnähden toivotonta rataansa nopeasti ja että kapitalistit, jotka\nmiljoonillaan ostivat lapsilleen aatelisnimiä olivat oikeammassa\ntulevaisuuteen nähden kuin uusi, kasvava valon ja oikeuden sukupolvi.\n\n\"Mutta sittenkin heidän katsomuksensa oli kokonaan erehdyttävä.\nTämän parannusyritysten katkeamattoman tappion ja epäonnistumisen\naikana täydellistä yksityisomaisuusjärjestelmän poistamista\ntähtäävä vallankumous oli edistynyt siinä määrin, että valistunut\ntutkija saattoi ennustaa täydellistä voittoa jo heti läheisemmässä\ntulevaisuudessa.\"\n\n\"Mutta missä se edistys saatetaan havaita?\" kysyin. \"Tähän astisesta\nkertomuksesta ei sitä ainakaan ole selville käynyt.\"\n\n\"Se ilmenee kansan keskuudessa kehittyvässä vallankumouksellisessa\nluonteenominaisuudessa\", vastasi tohtori. \"Edelleen se ilmenee kansan\nyleisen mielipiteen muodostumisessa siihen suuntaan, että ryhdyttiin\nhyväksymään taloudellisen järjestelmän uudelleen muodostaminen\nvälttämättömänä tehtävänä. Suuren vallankumouksen, joka täydellisesti\nmuodostaa yhteiskunnallisen järjestelmän tulee saada ylitse\nvuotavaisen siveellisen voiman ja oikeuden tunnon painon päästäkseen\nkunnollisesti alkuun. Se kehitys, jonka avulla tällainen siveellinen\nvoima ja tietoisuus syntyy ja aika jolloinka se rupeaa vaikuttamaan\nei ole niin nopea ja selväpiirteinen kun varsinaisen käytännöllisen\nvallankumouksen kehitys, joka alkuun päästyään suurella nopeudella\nmurskaa tiellään olevat esteet jotka kauvan aikaa ovat sen voimia\ntäyteen vauhtiin pääsemästä ehkäisseet. Mutta tiedemiehelle ensimmäinen\nvallankumouksellisten voimain kehitysaikakansi on paljon tärkeämpi\ntutkittava. Aivan välttämätöntä oli Amerikan kansalle ennenkuin se\nryhtyi työhön, jonka tarkoitus oli toimittaa niinkin suuri tehtävä\nkuin yksityisomaisuuden muuttaminen yleisomaisuudeksi oli, että\nse tuli varmuuteen katkerien käytännöllisten kokemustensa kautta\nsiitä ettei mikään vähempi toimenpide riitä olojen oikealle tolalle\nsaattamiseen. Kansan oli kokemusten perusteella havaittava että\nkapitalismi oli saavuttanut kehitysasteen jossa sitä ei voitu muutoin\nturmioa tuottamasta estää kuin koko järjestelmän lakkauttamisella.\nJa tätä tosin katkeraa mutta kuitenkin tarpeellista kokemusta hankki\nkansa varhaisemmalla vallankumouksen ajalla. Näin ollen kaikki\ntappiot, kärsimykset ja pettymykset, jotka kansa koki seitsemännellä,\nkahdeksannella ja yhdeksännellä vuosikymmenellä, auttoivat sitä\nenemmän kuin sama lukumäärä voittoja lopullista ja voitollista\nhyvinvointia kohti. Todellakin oli tarpeellista, että kaikki tapahtumat\ntapahtui muodostaakseen vallankumouksen mahdolliseksi. Oli aivan\nvälttämätöntä että kapitalismi ja sen luokkatyrannius täydensi itsensä\nja siten kyllin selvästi osoitti voimansa tasavallan ja kansan\nvihollisena ja ihmisten onnen, vapauden ja elämän sortajana taatakseen\nkansassa kyllin vakavan tahdon ja harrastuksen sen järjestelmän\ntäydelliseksi kumoamiseksi. Vallankumoukset jotka hätäisesti syntyvät\npäättyvät ennen aikojaan. Mutta tällöin ihmisten hyvinvointi edellytti,\nettei tämä vallankumous pysähtyisi tai laimenisi ennenkuin viimeinenkin\nsirpale siitä järjestelmästä joka taloudellisen keinon avulla riisti\nihmisten onnen ja vapauden oli poistettu. Sentähden ei yhtään\ntaistelua, sortoa, orjuutusta, sydämmetöntä tekoa, toimeenpanevan\nvallan, lainlaatijakunnan ja oikeuslaitoksen häpeällistä vallankäyttöä,\nhäpeästä vuotavaa isänmaallista kyyneltä, poliisien iskua, kiväärin\nkuulaa tahi sotilaan pajunetin pistoa mennyt tarkoituksettomasti ja\nseurausta tuottamatta hukkaan. Ei mikään muu paitsi tämä epätoivo ja\npettymys, jonka varhaisimmat uudistustaistelijat kärsivät, olisi voinut\nkansaa kasvattaa käsittämään kapitalistisen järjestelmän poistamisen\nehdotonta pakollisuutta.\n\n\"Me havaitsemme vallankumouksen toisen osan alkavan ajasta\njolloin kansan järkevin osa tuli selvään käsitykseen ihmisen\noikeuksien ja edesvastuuttoman yksityiskapitaalivallan perusteiden\nristiriitaisuudesta ja ettei kansan hyvinvoinnin ja onnen saavuttaminen\nvoinut tapahtua muutoin kuin aivan uuden talousjärjestelmäni avulla,\njoka siihen astisen yksilöllisen hoidon alaisena ilmenevän tuotannon ja\njaon saattaa yleisön s.o. kansan hoidon ja hallituksen alaiseksi.\"\n\n\"Mihin aikaan\", minä kysyin tohtorilta, \"sinä luulet vaistomaisen\nvallankumouksen muodostuneen itsetietoiseksi?\"\n\n\"Vaikea on määritellä kuukautta tahi vuotta\", vastasi tohtori,\n\"sillä mainitut kaksi ajanjaksoa liittyvät toisiinsa kehityksellistä.\ntietä. Mikään merkkitapahtuma ei eroita vaistomaista ja itsetietoista\nvallankumousta toisistaan. Mutta siitä huolimatta saatetaan jälkimäisen\najanjakson mainita alkavan ihmisissä havaittavan uuden hengen ja\ntietoisuuden ilmenemisellä. Ensimmäisen ajanjakson vaistomainen\nkiihoitustila ja lyhytnäköisyys kauvan sekoittui aikakauteen jolloin\nitsetietoisuus ja varma tarkoitusperä rupesi ilmenemään, joka\nvoidaan mainita tapahtuneeksi yhdeksännen vuosikymmenen alussa.\nSilloin tarkoitukseton kapinoiminen muuttui tarkoitukselliseksi\nvallankumoukselliseksi liikkeeksi, joka rupesi oloja kehittämään\nnykyiselle kannalle.\n\n\"Jos sinä olisit voinut olla valveilla paria vuotta kauvemmin et\nsinä tarvitsisi nyt näin suuressa määrin ihmetellä meidän teollista\nja erittäinkin taloudellista järjestelmäämme ja sen edellyttämää\ntasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta; sillä muutamaa vuotta\nnukkumistasi myöhemmin tällaiseen järjestelmään johtavat syyt olivat\nkaikkialla havaittavissa ja yleisen keskustelun aiheena.\n\n\"Tietoisuus siitä, että taloudellisen järjestelmän muodostaminen\nyleishyötyä tuottavalle kannalle yhteistyön kautta on mahdollinen,\non yhtä vanha kuin filosoofia. Teoriana se jo ilmenee Platon aikana;\nmutta vaikeaa on määritellä miten kauvan ennen jo käsitys siitä on\nilmennyt. Kuitenkin jo itse tietoisuuden toteuttaminen ei saattanut\nkäydä mahdolliseksi ennenkuin kehityksen määrätyllä asteella,\njossa tietoisuus yksilöiltä oli siirtynyt yleiseksi ja varmaksi\nkäytännölliseksi käsitykseksi. Siihen asti oli tietoisuus pakotettu\nodottamaan ikäänkuin ruumiiseen sidottu sielu ylösnousemisensa\npäivää. Itsekkäät hallitsijat pitivät kansaa yksinomaan heidän\nhyvinvointinsa tähden luotuna raaka-aineena. Jos he siis olisivatkin\njoskus ajatelleet taloudellisen järjestelmän täydellisentämistä, niin\ntekivät he sen yksinomaan tarkoituksella varmistaa valtaansa kansan\nlaajojen kerrosten yli. Sentähden ei ko-operatiiviselle perusteelle\ntaloudellisen järjestelmän muodostamisesta saattanut täyttä totta tulla\nennenkuin kansan kehityttyä asteelle, jossa se itse pystyi esiintymään\nhallitsijana. Jo heti ensimmäisten kansanvaltaisten liikkeiden ilmettyä\nEuropassa kehittyi myöskin kysymys yhteiskunnallisen järjestelmän\nuudistamisesta kansanvaltaisempaan suuntaan. Jo yhdeksännentoista\nvuosisadan puolivälissä Europassa mielipiteet rupesivat kokonaan\npolttopisteeseen uuden yhteiskuntajärjestelmän suunnitelmiin nähden.\nAmerika, kehittymättömien taloudellisten olojensa perusteella\nluonnollisesti jäi niistä osattomaksi.\n\n\"Minä en tarvinne uudelleen huomauttaa, että syynä Amerikan jälelle\njäämiseen edellämainitussa mielipiteessä oli Amerikan kansan\nkeskuudessa niihin aikoihin vallitseva hyvinvointi. Yksilölliset\ntoimenpiteet varallisuuden kokoamisessa olivat muodostuttaneet\nkansan niin suuressa määrin, ettei kansa välittänyt parannuskeinojen\nkeksimisestä. Kansan laajojen kerrosten huomioa herättävät\nvaikuttimet puuttuivat. Vielä varhaisemmalla vallankumouksen ajalla\noli mahdoton saada kansaa ottamaan huomioonsa Europassa ilmeneviä\nenteitä. Vasta kahdeksannella vuosikymmenellä, kahden kymmenen pitkän\nvuoden kapitalistisen yhteiskunnan parannustöissä ja yrityksissä\nkuluttua ilman toivottuja tuloksia, tuli yleisesti niin järkeväksi,\nettä rupesi vakavampaa huomioa kiinnittämään koko kapitalistisen\njärjestelmän muuttamiseen yhteistyölle ja vaikutukselle nojaavaksi\nko-operatiiviseksi järjestelmäksi.\n\n\"Vallankumouksen ohjelman kaksi suurinta vaatimusta -- taloudellisen\nelämän yhdenvertaisuus ja teollisuus-olojen kansallisiksi laitoksiksi\nsaattaminen -- soveltuivat Amerikan kansan luonteen-ominaisuuteen.\nTosin lakimiehet olivat laatineet Yhdysvaltain perustuslait; mutta\ntodellinen perustuslaki, joka oli kansan henkeen kirjoitettu,\noli säilynyt kuolemattomana julistuksena kaikkien ihmisten\nsamanarvoisuudesta. Teollisuuden kansalliselle pohjalle muodostaminen\nynnä ne siveelliset perusteet joihin sen tarkoituksen saavuttamiseksi\ntuli vedota, eivät olleet Amerikan kansalla vieraita ja tuntemattomia.\nPäinvastoin olivat ne johdonmukaisia osuuksia itsehallinnon aatteessa,\njolle Amerikan järjestelmät oli alkujaankin tarkoitettu laskea.\nTämän periaatteen toteuttaminen taloudellisen järjestelmän alalla\noli kerrassaan käytännöllinen ja historiallisesti uusi. Heti saattoi\nyksinkertaisinkin kansanvaltalainen havaita siinä oman sisällisen\ntoivomuksensa samanarvoisuudesta vaikka tosin ihan uudella alalla.\nEnnen oli totuttu ajattelemaan valtiollista saman-arvoisuutta\nolemuksen perusteeksi. Mutta myöhempien kokemuksien kautta tultiin\ntietoisuuteen ettei se ollut riittävä. Sentähden, kun taloudelliseen\nsamanarvoisuuteen ruvettiin vetoamaan, pitivät Amerikalaiset sitä\nluonnollisena ja ihmettelivät ettei se jo ennemmin tullut huomatuksi.\nKo-operatiivisen talous-järjestelmän apostoleilla yksinvaltaisessa\nEuropassa sensijaan oli kahdenkertainen tehtävä. Ensiksi oli kansalle\nopetettava, että heillä oli oikeus itse hallintoon ja toiseksi\nkuinka se taloudellisella alalla ilmenee. Mutta Amerikalaisille\nsensijaan oli ainoastaan tarpeellista osoittaa tähän asti määrätyistä\nsyistä havaitsemattomana piillyt jo ennen tunnetun samanarvoisuuden\nperiaatteen taloudellisille aloille sovelluttamismahdollisuus.\n\n\"Tämän uuden käsityksen hyväksyminen aiheutti ohjelmamuutoksien ohella\nmyöskin muutoksen vallankumousliikkeen yleisessä katsomuksessa. Siihen\nasti oli koetettu estää kapitalismia, anastustyötä ja palauttaa\nennen vallinneita taloudellisia oloja vapaan kilpailun avulla. Moinen\ntarkoitus ei luonnollisesti voinut onnistua. Päivän selväksi kehittyi\nkäsitys, että taloudelliset muutokset olivat luonnollisena seurauksena\nkapitalistisesta kehityksestä, jonka vastustus oli turhaa niin kauvan\nkun itse järjestelmä vallisi.\n\n\"Katsokaa ympärillenne! -- kehoitettiin. -- Taistelkaa eteenpäin eikä\ntakaisin! Marssikaa taloudellisen kehityksen mukana eikä sitä vastaan.\nKilpailujärjestelmää ei koskaan voida eikä ansaitse palauttaa;\nparhaassa tapauksessa se oli yksinomaan epätoivoista taistelua\nelämästä ja kuolemasta. Uudet olot vaativat uusia vastauksia. On aivan\nturhaa koettaa kilpailulla kukistaa nuorta monopooli jättiläistä;\nse on kukistettavissa ainoastaan vieläkin mahtavamman jättiläisen,\nyleisen yhteiskunnallisen monopoolin avulla. Yksityiseduille nojaavat\nliikeliitot on kukistettava yhä suurempien kaupunkien, valtioiden\nja kansakunnan liikeliittojen kautta. Kapitalismi on voitettava\nomaisuuksien kansallistuttamisella. Kapitalistit syrjäyttivät\nkilpailujärjestelmän. Sitä älköön koetettako palauttaa; sen sijaan\nkiittäkää että se on syrjäytetty. Toimikaa ei vanhojen kurjuuden\nluolien takaisin saamiseksi, mutta uuden valoisan ja ihanan ihmisyyden\ntemppelin rakentamiseksi jota jo kauvan odotettu on.\n\n\"Tällaisen uuden opetuksen valossa kansa rupesi havaitsemaan, että\ntasavalta, oli joutunut sille ahtaalle asteelle josta suora kaitainen\npolku johti yleiseen hyvin vointiin ja onnellisuuteen jota ainoastaan\nvanhat juutalaiset profeetat olivat kyenneet kyllin ihanilla väreillä\nkuvaamaan.\n\n\"Uuden filosoofian synnyttämä käsite, joka kansan ja yläluokan välille\nilmeni, ei ollut ensinkään outo ja sattuman tulos, mutta varmojen\nkehityslakien määräämä voima, joka kansanvaltaisen järjestelmän\njohdatti alemmilta asteilta verrattoman paljoa ylemmäksi. Sentähden\nei sitä käsitettä vastustettu vaan tervehdittiin, ei pidätetty\nvaan kiihotettiin. Selvästi havaittiin, ettei sen käsitteen\nmerkityksestä ihmiskunnan kehityksessä ja maailmaa käsittävän laajan\nkansanvaltaisuuden tunteesta saattanut olla epäilystä. Tien varrella,\njota tasavallan kulku kävi puutteen ja vastuksien vuoren pimeistä\nonkaloista ja kuiluista ylös, aivan siinä kohdassa, jossa vuoren\npäällys aukenee tasaisena eteen ja josta silmiin kajastavat ihanat\nhyvinvoinnin ja onnellisuuden maisemat, on aina seisonut sphinxi\nhuutaen arvoitustaan: 'Miten voipi valtio yhdistää kansanvaltaisen\nyhdenvertaisuuden toteuttamisen rikkauden kehittymisen kanssa?'\nArvoitukseen oli löytynyt todellakin yksinkertainen vastaus.\nKansan tuli ainoastaan järjestää olonsa siten, että rikkaudet\njakaantuivat kaikille tasan sitä mukaa kuin ne lisääntyivät, joten\nrikkauden lisääntyminen ei koskaan voinut häiritä yhdenvertaisuutta.\nYhdenvertaisuuden oikeus nojaa valtiolliseen yhdenvertaisuuden\nlähteeseen, ja se kansa joka siitä lähteestä juo tulee aina elämään.\nEnnen ei yksikään tasavalta ollut pystynyt ratkaisemaan sitä arvoitusta\neikä pääsemään sen arvoituksen ratkaisijoille luvatuille ihanille olin\ntiloille.\n\n\"Mutta se aika oli nyt tullut inhimillisen ymmärryksen kehityksessä,\njolloin niin monasti kysytty, mutta koskaan vastaamaton ratkaisu oli\nsaava oikean vastauksen, jolloin sphinxistä oli tehtävä loppu ja tie\nvapautettu ikipäiviksi kaikille kansoille.\n\n\"Tämä varma vakuutus, luottamus ja rajaton toivo oli ominaista uudelle\naatteen levittämistyölle, ja se oli rohkaisevampaa kuin yksipuolinen\nkapitalistipuolueen sileä pessimismi, sekä niiden uudistussaarnaajain\nkurjat tarkoitusperät, luokkaedut, ahtaat näkökannat sekä arka henki\njotka tähän asti olivat heitä vastustaneet.\n\n\"Olisi luullut että oppi, jota voitiin levittää niin vaikuttavalla\nvoimalla ja joka lupasi ihmisille ihmeen ihania tähän asti aivan\ntäydellisesti puuttuneita hedelmiä, saisi koko kansan puolelleen\nyhdessä lyhyessä hetkessä. Ja niin olisi epäilemättä tapahtunutkin\njos kansan mielipiteisiin vaikuttavat tiedonanto ja johtovälineet\nolisivat olleet kansan omissa tahi edes puolueettomissa käsissä sen\nsijaan että ne olivat täydellisesti kapitalistiluokan käsissä. Ennen\nkun sanomalehtiliike oli ollut vähäistä, eivät kapitalistit lainanneet\nsille suurempaa huomiota. Sentähden sanomalehdistö varhaisimmalla\najalla edusti yleistä mielipidettä. Mutta yhdeksännentoista\nvuosisadan loppupuolella kehittyivät sanomalehdet suuriksi ja suuria\npääomia vaativiksi liikeyrityksiksi. Tällöin kapitalistit tulivat\nsanomalehtiyhtiöiden osakkaiksi ja luonnollisesti määräsivät niiden\ntoimituskannan. Lukuunottamatta jalojen ajattelijain ja tiedemiesten\nsanomalehtiä kaikki muut olivat olevien olojen kannalla puolustaen\nja kiittäen kapitalistista järjestelmää sekä vastustaen yhä kasvavaa\nvallankumouksen henkeä ja liikettä. Nämä sanomalehdet edelleen\nvaltasivat tiedonantovälityslaitokset ja jakoa toimittavat virastot\nsekä siten saivat vallan määritellä melkoisen tarkoin mitä kansa sai\ntietää ja mitä ei. Yhtä täydellinen rahan aiheuttama sensuuri vallitsi\nAmerikassa kuin Venäjällä tai Turkissa, jossa sensuuritoimi oli laissa\nmääritelty.\n\n\"Ei ainoastaan sanomalehdistö, mutta myöskin uskonnollinen opetus\noli kapitalistien valvonnan ja määräysten alainen. Kirkot olivat\nriippuvaisia rikkaiden luokan antimista toimintaansa nähden.\nEdelleen yliopistot y.m. korkeat oppilaitokset olivat kiinnitetyt\nkapitalistiluokan etuihin kultaketjuilla. Samoin kuin kirkot,\nriippuivat nekin rikkaiden antipaloista, joiden loukkaaminen oli\nsama kuin itsemurha. Sitäpaitsi ainoastaan kapitalistiluokka kykeni\nlähettämään lapsensa näihin korkeampiin oppilaitoksiin, joten koulujen\nopetussuunnan tuli olla sopusoinnussa pääomaluokan etukatsomuksien\nkanssa.\n\n\"Jos uudistuksen ajajat olisivat saaneet käsiinsä sanomalehdistön,\nsaarnastuolin ja koululaitoksen joita kapitalistit hallitsivat,\nolisivat he voineet herättää kansan omat-tunnot ja mielipiteen\npuolelleen yhdessä kuukaudessa.\n\n\"Tietäen kuinka pian voitto olisi saavutettu jos he vaan olisivat\nvoineet häiritsemättä vaikuttaa kansaan, oli luonnollista että he\ntuskaantuivat niistä jokapäiväisistä vastuksista, jotka kansan laajan\nenemmistön kehitysmahdollisuuden ristiin-naulitsivat. Kukapa ei\nheidän tilallaan olisi käynyt kärsimättömäksi ja huudahtanut: 'Kuinka\nkauvan, oi herra, kuinka kauvan?' Sellaisessa asemassa oleville\nhenkilöille jokainen päivä tuntui vuosisadalta. Jokapäiväisten\ntaistelujen tuoksinassa ollen eivät he olleet täysin selvillä itse\nliikkeen suunnasta ja asemasta enemmän kuin sotilas, joka alituisessa\nhyökkäyksessä kadottaa käsityksen kaikesta muusta paitsi siitä että\neteenpäin on mentävä. Mutta meille, jotka nykyisyydestä katsomme\nmenneisyyttä näyttää silloisen liikkeen kehityksen nopeus, jonka\nkautta Amerikan kansa saatiin vallankumouksellisen ohjelman puolelle,\nkerrassaan hämmästyttävältä. Itse lopulliseen liikkeen päämäärään\nnähden ei saattanut epäilystä olla pienimmässäkään määrin.\n\n\"Noin toisen vallankumouksellisen ajanjakson alussa silloinen\nkirjallisuus rupeaa heijastamaan tavatonta ja aivan jyrkkää\nvastavaikutusta yhteiskunta järjestysten epäoikeudelle. Ei\nainoastaan vakavissa julkaisuissa ja yleisissä teoksissa mutta\nmyöskin kevytmielisissä kaunokirjallisissa kirjoitelmissa\nyhteiskunta-uudistukset valloittavat sijansa. Radikaalisen yhteiskunnan\nuudistuksen vaatimuksia sisältävän kirjallisuuden lukumäärä itsessään\njo selittää vallankumouksen. Orjuutta vastustavalla liikkeellä oli\nainoastaan yksi Setä Tuoman tupa, mutta kapitalismia vastustavalla\nliikkeellä oli niitä paljon.\n\n\"Erityisemmin huomattava seikka ilmeni kaukaisen Lännen maanviljelijäin\ninnossa ja myötätuntoisuudessa jota he ottivat vastaan evankeliumin\ntaloudellisen järjestelmän tasa-arvoisuudesta. Menneisyydessä\nvallankumouksellinen henki löysi jalansijansa varsinaisen työläisluokan\npiireissä. Silloin tavallisesti voi hallitus varmuudella luottaa\nmaanviljelijöihin, jotka eivät vallankumouksellisille virtauksille\nolleet alttiita ja niin ollen antoivat hallitukselle apuaan työläisten\nkumousliikkeiden kukistamiseksi. Mutta tässä vallankumouksessa\nolivat maanviljelijät mukana. Tämä seikka yksinään jo oli varma\nedellytys kumouksen nopeasti voittavasta päämäärästä ja sen suunnasta.\nKapitalistit jo alussa näin ollen kadottivat selkänojansa.\n\n\"Yhdeksännen vuosikymmenen alussa vallankumouksellinen liike ilmenee\nhuomattavimmin valtiollisella alalla. Kaksikymmentä vuotta orjain\nvapautussodasta lukien määräsi Etelä- ja Pohjoisvaltioiden keskinäinen\nsuhde valtiollisten puolueiden rajat ja täten ehkäisi varsinaisten\ntaloudellisten syiden pakosta syntyvien vaikutelmien puhkeamasta esille\nvaltiollisella näyttämöllä. Mutta kahdeksannen vuosikymmenen lopussa\nEtelä- ja Pohjoisvaltioiden välillä siihen asti vallinnut rotuviha\nhaihtui, jättäen heidät vapaaksi ottamaan vastaan uusia tunteita, jotka\njo sisällissodasta saakka olivat yhä selvemmiksi kehittyneet ennustaen\nankaraa läheisen tulevaisuuden taistelua elämästä ja kuolemasta\nkansanvallan ja etuoikeutetun luokan, ihmisoikeuden ja edesvastuuttoman\nkapitalin tyranniuden välillä.\n\n\"Vaikka taloudellisten yritysten yleisön johdon alaisuuteen saattaminen\nei ennen ollut herättänyt pienintäkään myötätuntoisuutta ja huomioa\nAmerikassa, niin kuitenkin jo v. 1890, eli heti kun siitä ryhdyttiin\njulkisesti keskustelemaan, saivat poliittiset puolueet, jotka olivat\nsuosiollisia sen käytäntöön asettamiselle määrätyillä tärkeillä\ntaloudellisilla aloilla, suurta kannatusta vaalien aikana. Vuona 1892\nmiltei jokaisessa Amerikan valtiossa muodostettu puolue sai vähintäin\nnoin miljoonan ääntä rautateiden, sähkösanomaliikkeen, pankkien y.m.\nsellaisten valtion hoidon alle saattamiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin\npuolueen äänimäärä osotti suurta lisäystä ja 1896 sen ohjelman hyväksyi\nyksi maan suurimmista historiallisista puolueista. Siten toinen puoli\nkansasta siirtyi uudistusohjelman puolelle.\n\n\"Pelko, jonka kapitalistiluokkiin tämä yhteiskunnallisesta\ntyytymättömyydestä kehittyneen puolueen voiman ilmaisu synnytti, oli\nkerrassaan merkillinen ottaen huomioon etteivät kapitalistit vielä\nhuomanneet puolueen lopullista tarkoitusta, joka lakkauttaisi kaikki\nheidän etunsa ja oikeutensa. Ei ole epäilemistäkään, että heidän\npelkonsa aiheutui huomiosta että yleinen mielipide, joka vastusti ja\nosittain vihasi kaikkia heidän toimiaan tulisi lopulta vaatimaan yhä\nlaajempia etuja heiltä pois. Orjuutta vastustava puolue ei ryhtynyt\nheti vaatimaan orjuuden täydellistä lakkauttamista, mutta ainoastaan\nsen osittaista rajoittamista. Orjain omistajat eivät kuitenkaan\nerehtyneet liikkeen lopulliseen päämäärään nähden. Kapitalistiluokka\nolisi ollut paljon tyhmempi kuin heidän edeltäjänsä orjain isännät\nelleivät olisi kansan asemasta kapitalistiluokan suhteen osanneet vetää\noikeaa johtopäätöstä, joka olisi ennustanut täydellistä taloudellista\nja yhteiskunnallista vallankumousta läheisemmässä tulevaisuudessa.\"\n\nTällöin minä keskeytin tohtorin puheen huomauttaen: \"Minun mielestäni\nolisi luullut kapitalistiluokan havaitessaan moisen asiaintilan\nvallitsevan ryhtyvän tekemään kansalle myönnytyksiä, siten\npelastaakseen edes osittaisen vallan ja edut itselleen.\"\n\n\"Niin, jos he olisivat sen tehneet\", vastasi tohtori, \"olisivat he\nolleet ensimmäiset laatuaan; sillä suurten vallankumouksellisten\ntulvien noustessa eivät tyrannit arvaa antaa perään ennenkuin se on\ntäydellisesti liian myöhäistä. He sen sijaan asettavat sulkuja eteen\nja pakottavat tulvaveden voiman kasvamaan yhä raivoisammaksi. Katsos,\ntyrannit ovat aina aineellisia jota vastoin suuret vallankumoukset\novat henkisiä ja siveellisiä. Ja sentähden eivät tyrannit koskaan\ntäydellisesti aavista kohtaloaan ennenkuin se on liian myöhäistä.\n\n\"Nyt tahtomattanikin antauduttuani luomaan ylimalkaisen kuvauksen\nvallankumouksen suunnasta, on minun vielä kerrottava siitä yleisestä\nja tavattomasta innostuksesta joka aiheutti edistyksen nopeuden\nmyöhemmillä asteilla. Pidän sen kertomisen sitäkin tärkeämpänä syystä,\nettä teaatterissa johon menemme nyt esillä oleva kappale kuvailee niitä\nasioita.\n\n\"Tietysti on täytynyt olla useoita ihmisiä jotka samalla kuin\nmyönsivät että ko-operatiivinen talousjärjestelmä tulisi ottamaan\nyksityispääoman eduille perustetun järjestelmän paikan Amerikassa ja\nkaikkialla, eivät voineet uskoa sen pikaiseen toteutumiseen. Heidän\nmielestään se tapahtuisi hitaan kehityksen tietä ottaen mahdollisesti\nnoin puolen vuosisadan mahdollisesti pitemmänkin ajan. Mahdollisesti\ntämä käsitys oli hyvinkin yleinen. Mutta he unhottivat tarkata yleistä\ninnostusta, joka valtavana työnsi liikettä eteenpäin yhä kasvaen sitä\nmukaa kuin varsinaiset syvät kansan kerrokset joutuivat virran mukaan.\nKun kansallisen teollisen järjestelmän ja sen tulosten tasaisenjaon\nsuunnitelmalupauksineen yksityisomaisuuden häviämisestä ja yleisestä\nhyvinvoinnista ensikerran kansalle esitettiin, synnytti se epäilystä\nsen toteutumiseen nähden juuri edellyttämänsä suuren pelastuksen\ntähden. Se näytti liian ihanalta ollakseen totta. Suurella vaivalla\nkurjuuteen ja toivottomuuteen alennettu kansan onneton kerros oli\nvoinut uskoa raamatulliseen kuvaukseen jonka mukaan taivaassa ei ollut\nköyhyyttä ja kurjuutta. Mutta, että maan päällä ihan nyt heti täällä\nAmerikassa sellainen paratiisi olisi saatavissa, se oli liikaa heidän\nuskoakseen.\n\n\"Mutta myöhemmin, kun vallankumouksellinen kiihoitus muodosti selvän\nja eittämättömän tietoisuuden perusteen, jolle mahdollisuuden\nvakuutus nojasi, ja kun kumouksellisten joukkojen suuret enemmistöt\nsilmin nähtävästi osoittivat epäuskoisemmillekin, ettei ennustusten\ntoteutuminen enää saattanut kaukana olla, muuttui kansakerroksen\nepäusko toivoksi ja toivo luottamukseksi. Luottamus, vuorostaan antoi\nuutta sytykettä leimuavalle innostukselle. Se sama valoisa edellytys\nonnesta, joka ensin oli heitä lannistanut, innostutti nyt heitä.\nKärsimätön halu päästä toivottuun satamaan valloitti heidät siinä\nmäärin, että jokaisen tunnin viivytys tuntui heistä sietämättömältä.\nNuoret sanoivat; 'kiiruhtakaamme luvattuun maahan ollessamme vielä\nnuoria että tulemme tietämään mitä elämä on! Vanhat vuorostaan\nsanoivat: 'Menkäämme sinne ennenkuin kuolemme jotta voimme sulkea\nsilmämme rauhallisina tietäessämme lastemme tulevaisuuden olevan\ntaatun! Vallankumouksen eturivin taistelijat ja johtajat monta vuotta\nvedottuaan kylmään ja välinpitämättömään yleisöön, havaitsivat nyt\nitse joutuneensa suuren innostuksen hyökyaallon mukaan, jota he eivät\nvoineet vastustaa tai suunnata. Heidän oli mentävä aallon mukana sinne\nmihin se vei.\n\n\"Tähän yleiseen innostukseen, ikäänkuin täytennyksen huipuksi,\nliittyi uskonnollinen herännäisyys, sytyttäen pyhän tunnelmien\ntulen. Tämä uskonnollinen herännäisyys kohdistui pääasiallisesti\nyhteiskunnalliseksi sen sijaan kuin varhaisemmat olivat yksilöön\nkohdistuvia. Herännäisyys kärjistyi toivomukseen Jumalan valtakunnan\nlähestymisestä maan päälle, jota Kristus opetti ihmisien toivomaan.\nTällöin kansassa tapahtui yleinen henkinen ja uskonnollinen\nherääminen joka pyrkii käytännöllisesti ilmenemään taloudellisen ja\nyhteiskunnallisen järjestelmän muuttamisessa sellaiseksi, että se\ntakaisi kaikille ihmisille taloudellisen yhdenvertaisuuden.\n\n\"Mikään, totisesti, ei voinut olla enemmän itsetodistavaa kuin\ntämän takauksen jyrkkä kristillinen käsite. Sen mukaan ei riittänyt\nmikään sen vähempi kuin Kristuksen opin kaikkien samanarvoisuudesta,\nyhdenvertaisuudesta ja toistensa rakkaudesta yhteiskunnallisella\nalalla koko laajuudessaan toteuttaminen. Siitä käsityksestä ja\nsyvästä vakaumuksesta oli ensimmäisenä seurauksena halu pikaisesti\njärjestämään taloudellisesti yhdenvertainen tilaisuus kaikille, sillä\nse oli ensimmäinen ehto hyvinvoinnille. Joku voinee ajatella, että\nnimellisesti kristitylle ja yleisesti Uutta Testamenttia lukeneelle\nkansalle ei kenenkään tarvinnut opettaa näitä asioita, mutta että\nhe heti jo ensi hetkenä niiden ilmettyä ovat käsittäneet, että\nvallankumouksellisten ohjelma oli yksinkertaisesti yksi valtiollisen\nja taloudellisen kultaisen säännön pykälä. Joku olisi voinut sanoa,\nettä välittämättä siitä mitä muut yhteiskunnan jäsenet tekevät,\nkristityt olisivat heti hyökänneet täydestä sydämmestään ja sielustaan\npuolustamaan sellaista liikettä. Mutta niin ei ollut asian laita. He\nolivat hyvinkin hitaita. Ja syynä siihen oli pappien -- juuri sen\nluokan, jonka velvollisuus se olisi ollut -- opetus ja opettamattomuus.\nHe opettivat Kristuksen opetusten käytännössä toteuttamista vastaan. Ja\nkun oli kysymys Kristuksen opetusten käytäntöön asettamiskeinoista ei\nniistä tämä nimellisesti kristitty papisto puhunut mitään.\n\n\"Monet ajanjaksot, aivan kristillisen aikakauden alusta asti ovat\nkirkot ja niiden pyhät papit kääntäneet selkänsä Kristuksen ihanteelle\nJumalan valtakunnan maan päällä toteuttamisesta keskinäisen avunannon\nja vuorovaikutuksen lakien perusteella. Antaen ylön ihmisellisen\nyhteiskunnan uudistamistoiveen toivottomana ja mahdottomana asiana\noli papisto ruvennut kansalle opettamaan Jumalan tahdon maan päällä\ntoteutumisen mahdottomuutta. Suorastaan vastustaen Kristuksen\nihanteiden sovelluttamista käytännöllisessä elämässä, tuli papisto koko\nsielustaan vanhojen, kurjien olojen ja niistä hyötyvien valtaluokkien\npuollustajaksi ja olojen uudistusta vaativien ihmisten kiroojaksi.\nEuropassa papisto oli ollut sankarina etuoikeuksien ja niille\nedullisten virkavaltaisten järjestelmien puolustamistaistelussa. Se oli\nsiunannut etuoikeudet Jumalan antamina ja laatinut niistä erinäisen\nlakikirjan ja huoneentaulun. Kaikkia vapautta ja yhdenvertaisuutta\nvastaan heillä olivat aina valmiit pannajulistuksensa ja\nkidutustelineensä. Sentähden kuninkaat ja muut hallitsijat havaitsivat\npapiston paljon käytännöllisemmäksi palvelijakunnaksi kuin sotilaat\nja poliisit. Amerikassa vuorostaan, kun kuninkaan oli pakko jättää\nvaltansa kapitalisteille, liittoutui tämä pyhä papisto rahavaltaan.\nSen sijaan että se ennen oli saarnannut jumalan kuninkaille yksinomaan\nmääräämästä hallitusvallasta, saarnasi se uudessa liitossaan saman\nvallan olevan kapitalisteilla, joille Jumala armostaan ja viisaudestaan\nmuka oli antanut maallista tavaraa merkiksi suosiostaan. Kansan käski\npapisto täydellisesti ja uskossa alistumaan kapitalistien tahdon\nalaiseksi.\n\n\"Kirkon ainainen taipumus olla vallan ja etuoikeuksien puolella\njokaisessa taistelussa joka ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta\ntaisteltiin kehittyi yleiseksi ivan esineeksi joten jokaisessa\nvallankumouksessa ne kadottivat yleisön kunnioituksen ja\nluottamuksen. Sitä suuremmassa määrin tällöin, kun kansan täydellisen\nyhdenvertaisuuden ja yksityiskapitalismin oikeuden väliltä taisteltiin,\nriippui kirkon menettelystä koko niiden tulevaisuus. Jos papit olisivat\ntehneet erehdyksen asettuen yleiselle mielipiteelle vastakkaiselle\npuolelle, olisi siitä ehdottomasti ollut seurauksena heille joko\nosittainen tahi täydellinen häviö -- häviö joka olisi merkinnyt\nheidän valtansa kansan sydänten ja järjen ylitse loppumista. Mutta\ntoiselta puolen taas, jos he olisivat asettuneet yleisen mielipiteen\npuolelle joka Kristuksen ihannetta käytännölliseen yhteiskunta elämään\npyrki asettamaan, olisivat kirkon johtajat kaikista ennen tehdyistä\nerehdyksistä huolimatta saavuttaneet takaisin menetetyn kunnioituksen\nja kansan myötätuntoisuuden. Muutamat, tai paremmin sanoen useat\npapiston jäsenet huomasivat tämän asian ja koettivat parhaansa mukaan\nsaada ammattikuntansa enemmistöä samalle kannalle. Mutta siinä he eivät\nonnistuneet. Rahanvalta ja vanhoilliset käsitykset pitivät papiston\nenemmistöä kahleissa, joten he eivät havainneet kansassa syntyneen\nhenkisen virtauksen puolelle kääntyä ennenkuin se oli liian myöhäistä.\nPappien ohella löytyi suuri joukko muitakin oppineita, jotka eivät\nkäsittäneet kansassa ilmenevää ja yhä kasvavaa innostuksen hyökyaaltoa,\njoka lainehti maailman yli kaikki olot uudistaen ja muuttaen. Mutta\nnäiden oppineiden ryhmien käsittämättömyys ei vaikuttanut kansassa niin\nsuurta vastenmielisyyttä kuin pappien joiden toimena oli ollut saarnata\nja opettaa vallankumouksen tarkoittamaa ihmisten tasa-arvoisuuden\nja yhdenvertaisuuden kultaista sääntöä. Heiltä vaadittiin etupäässä\nmyötätuntoisuutta liikkeelle joka tarkoitti toteuttaa sen ennustuksen\nveljellisestä rakkaudesta jota he olivat saarnanneet ja opettaneet.\n\n\"Luonnollista oli, että uudistusta tarkoittavat ihmisjoukot olivat\nkerrassaan vihamielisiä papistolle kahdesta syystä: papisto\nei täyttänyt uskonnon eikä ihmisyyden vaatimuksia vastustaen\nvallankumousta sen sijaan, että sitä olisi tullut auttaa. Silloinen\naika synnytti nopeasti jyrkkiä tuomioita, ja etupäässä surkutellen kuin\nhalveksuen ja soimaten nyt arvostellaan sitä seikkaa, ettei papisto\nosannut asettua oikealle puolelle ja niin ollen kadotti suurimman\ntilaisuuden kansan kunnioitukseen mitä koskaan on ilmennyt. Miksi\nasettaisimme kuormaa enää kuorman päälle?\n\n\"Vaikka papiston auktoriteetti tiedon lisääntymisen tähden siihen\naikaan oli Amerikassa jo suuressa määrin kadonnut, niin yleisesti\nheidän epäedullinen ja suorastaan vastaan vaikuttava toimintansa\nkansan yhdenvertaisuuden pyrintöihin nähden vaikutti lamauttavasti\nkansaan, joten liike ei saanut heti alussa sitä kannatusta jota\nolisi sopinut kristityltä kansalta toivoa. Mutta sen kannatuksen\nsaaminen oli ainoastaan ajan kysymys. Kansa oli pakoitettu asioista\nkeskustelemaan, jolloin se myöskin yhä suuremmassa määrin asiaan\ninnostui. Suuri uskonnollinen herännäisyys syntyi siten, että kansa\nkeskinäisen kasvatuksen ja olojen vaikutuksen tietä tuli havaitsemaan,\nettä liike, jota papit vastustivat oli puhtain kristillinen liike mitä\nyksikään Kristuksen opin tunnetuksi tulemisesta laskien, joten kaikkien\ntosikristittyjen velvollisuudeksi tuli edistää sitä parhaiten voimiensa\nmukaan.\n\n\"Amerikan kansa nähtävästi uskonnollisissa asioissaan oli\ntietoperäisempi muita maailman ihmisiä. Kristillisyys amerikalaiseen\nvaikutti hyvin voimakkaasti. Kun kansa tuli havaitsemaan, ettei\nihannemaailma ollutkaan mikään vertauskuva ainoastaan, kuten papit sitä\nolivat nimittäneet, vaan toteutettavissa oleva Kristuksen ennustusten\nmukainen yhteiskunta, niin ei se voinut pidättää innoitustaan, joka\njohti vallankumoukselliseen liikkeeseen. Edelleen havaittiin, ettei\nuuden yhteiskunnan edustajain suunnitelma ja toiminta ollutkaan mikään\ntyhjä ja kiusaava viettelys, mutta todellisuudessa loistava Bethlehemin\ntähti, joka kirouksen yön helmasta johti päivän valoon. Tällöin muuttuu\nvallankumous todelliseksi ristiretkeksi, joka suurimmassa määrin\nkuin mikään muu ennen ilmennyt ansaitsee sen nimen. Kansa oli tullut\nsiihen varmaan käsitykseen, että uuden yhteiskunnan perustamisella\ntäyttäessään oman toivonsa maan päällä ihanan elämän saavuttamisesta\ntoteuttaisi se myöskin Jumalan korkeimman tahdon. Moisen katsomuksen\nvallitessa kehittyi vallankumouksellinen innostus uskonnolliseksi.\nKuten ennen Kristuksenkin aikoina vastasi kansa uuden ihanan\nyhteiskunnan puolesta saarnaajille huutamalla: 'Jumala niin tahtoo!'\nKukaan ei epäillyt sitä. Siten siis vallankumous kulki eteenpäin\nmoraalisen ja uskonnollisen herännäisyyden kiihottamana.\"\n\n\"Mutta miten kävi kirkolle ja papistolle kansan huomattua heidän\nsokeutensa ja vääryytensä\", minä kysyin.\n\n\"Epäilemättä tuntui heistä siltä kuin tuomiopäivä olisi tullut, kun\nkansa raamatun perusteella heiltä vaati vastausta, minkätähden he\nolivat raamattua väärentäneet ja salanneet Jumalan ennustukset ja\ntodellisen tahdon. Mutta kansa, joka oli vihdoinkin löytänyt suuren\nilon ja onnen ihanassa uskossaan uuteen aikakauteen, ei tuntenut\nsuurempaa katkeruutta heitä kohtaan. Kansa oli ainoastaan tullut\nhavaitsemaan sen tosiasian, ettei kirkkosäädyn johtoon olisi koskaan\nsokeasti luotettava. Ihmisinä olivat papit yhtä hyviä kuin muutkin.\nHeidän menettelynsä ei johtunut luonteen pahuudesta, vaan siitä, että\ntaloudelliset vaikuttimet olivat toisenlaatuiset ja vastakkaiseen\nsuuntaan johtavat kuin varsinaisen kansan. Heti herännäisyyden\nkiivaimmilleen noustessa, liittyi papisto vallankumoustaisteluun. Mutta\nnyt se ei enää työntäytynyt johtajaksi vaan sensijaan johdettavaksi. He\nseurasivat kansan tietä kansan mukana.\n\n\"Tästä suuresta herännäisyydestä me laskemme meidän uskontomme\nalkavan -- uskonnon, joka on heittänyt syrjään kaikki kaavat ja\nseremooniat, ahneuden, uskonkappaleet ja pelon sisällisen minuutemme\npahuudesta, uskonnon, joka nojaa ihmiskunnan ja Jumalan täydelliselle\nsolidarisuudelle ja tietoisuudelle ihmisen ainaisesta pyhyydestä.\"\n\n\"Minun lienee tarpeetonta kysyä\", virkoin tohtorille, \"josko vielä\nmitään väliasteita vallankumousliikkeessä ilmeni ottaen huomioon\nherännäisyyden synnyttävän suuren ja kaikki tieltään raivaavan voiman.\"\n\n\"Niin todellakin oli asianlaita\", vastasi tohtori. \"Mutta samalla,\nkuin liike kehittyi vastustamattoman kiivaaksi, jonka tarkoituksena\noli murtaa kaikki esteet yhdenvertaisen hyvinvoinnin tieltä, ei\nnäitä esteitä kuitenkaan murrettu; ne pikemmin sulatettiin pois.\nKapitalistit, kuten itse tietänet kuuluttuasi kerran heidän luokkaansa,\neivät pohjaltaan ihmisinä olleet pahempia kuin toisetkaan ihmisluokat;\nhe olivat ainoastaan toisten taloudellisten luokkavaikutelmien alaisina\nkehittyneet toisenlaisiksi. Omaten samanlaatuisia luonnollisia tunteita\nja ominaisuuksia kuin muutkin ihmiset tarttui yleinen ihmisyyden\ninnostus ja säälin tunne sekä herännäisyyden synnyttämä hellyys\nheihinkin. He eivät voineet parhaalla tahdollaankaan sitä vastustaa.\nHeti kun yleisesti tuli havaituksi, että taistelu vallitsevien olojen\npuolesta uusia vastaan olikin kysymys kaikkivaltiaan dollarin ja\nJumalan voitosta, niin ei ollut suuria aprikoimisia oikean puolen\nvalitsemisessa. Tosin hyvin pieni vähemmistö kapitalistipuolueesta\nloppuun asti taisteli vallankumousta vastaan, mutta sillä ei ollut sen\nsuurempaa merkitystä. Suurin kapitalistien enemmistö liittyi kansan\nmukaan, sillä kyllin selvästi ja oli havaittavissa uuden järjestelmän\netevämmyys vanhaan verraten. Se lupasi kaikille samalaatuisia\netuisuuksia.\"\n\n\"Siis ei tarvittu sotaa?\"\n\n\"Sotaa! Tietysti ei. Kukapa olisi ollut taistelemassa toisella puolen?\nMerkillistä on, miten monet aikaisemmista uudistusmiehistä näyttävät\naavistaneen sotaa, ennenkuin yksityiskapitalismi voitiin kukistaa.\nHe alituisesti viittasivat Yhdysvaltain sisällissotaan ja Ranskan\nvallankumoukseen pitäen niitä ennakkotapauksina jotka oikeuttivat\nheidän pelkonsa, mutta todella ne eivät olleet samankaltaisia\ntapauksia. Orjaselkkauksessa kaksi maantieteellistä ryhmää, jotka\nkeskinäisesti eivät kyenneet sulattamaan toistensa aatteita, oli\nvastakkain ja sota oli välttämätön. Ranskan vallankumouksessa ei olisi\nollut mitään verisaunaa Ranskassa, elleivät naapurikansat törkeine\nkuninkaineen ja eläimellisine ihmisineen olisi tulleet väliin. Suuren\nvallankumouksen rauhallista ratkaisua Amerikassa vielä tanakammin suosi\nvielä syväksi juurtumattomat luokkaerot ja sen takia puuttuva\nluokkaviha. Niiden kasvaminen alkoi edistyä kuitenkin pelottavalla\nnopeudella, mutta se ei ollut ehtinyt vielä kovin pitkälle eikä syvälle\neikä se kyennyt vastustamaan yhteiskunnallisen innostuksen pursuamista,\njoka vallankumouksen huippuvuosina kirkasti koko kansan yhteiseen\nuskoon ja tarkoitukseen.\n\n\"Ällös unhoita, ettei Amerikan suuri vallankumous ollut vallankumous\nsiinä poliittisessa merkityksessä missä edelliset vallankumoukset\nolivat olleet. Kaikissa muissa vallankumouksissa kun kansa oli\ntullut selville mitä oli muutettava, oli sen ryhdyttävä taisteluun\nvaltiollisen vallan hankkimiseksi, joka ei käynyt muutoin päinsä kuin\nentisen valtaluokan kukistamisella. Mutta kansanvaltaisessa maassa, kun\nkansan mielipide siitä mikä oli välttämättömästi saatava oli syntynyt,\nsaattoi varsinaisen vallankumouksen jo sanoa tapahtuneeksi. Ei mikään\nollut vastustamassa kansaa täyttämästä vaatimuksiaan. Amerikan\nvallankumous muiden maiden vallankumouksiin verraten oli rauhallinen\nneuvotteluoikeus, jossa syyt ja tarpeet esitettiin ja sitten tuomio\njulistettiin, sensijaan kuin muiden maiden vallankumoukset olivat\nverisiä ja väkivaltaisia. Tuomioa harjoittavana lautakuntana Amerikassa\noli kansa, ja vastustajalla oli ainoana mahdollisuutena vakuuttaa kansa\noikeudestaan. Tästä oikeuden päätöksestä ei voitu korkeammalle vedota;\nsillä kansan tahto on korkein laki.\n\n\"Vanhan ajan vallankumouksellisten liikkeiden näkyvät ilmiöt olivat\nrunsaampia moninaisine melskeineen. Keinottelu, kavaluus, ruudin\nsavu, veri, melske ja juonittelu oli niissä yleinen. Sentähden nämä\nItalian ja Flemin vallankumoukset antoivatkin paljon rikkaampia\nkiihoitusromaanien aiheita mitä Amerikan vallankumous, jossa kuitenkin\npaljon enemmän toimitettiin.\"\n\n\"Pitääkö minun ymmärtää, ettei todellakaan minkäänlaatuista\nväkivaltaista toimenpidettä ilmennyt tämän suuren muutoksen aikana?\"\n\n\"Oli joitakin moninaisia pikkukahakoita, joissa vuosi verta, mutta\nmitään sellaista jota sodaksi voitaisiin nimittää ja joita entisaikoina\noli välttämättöminä odotettu ei tapahtunut. Moni menneen ajan kuninkaan\nja kansan välillä tapahtunut kahakka, jota pidettiin liian mitättömänä\nhistoriassa mainittavaksi, oli maksanut paljon enemmän verta ja vaivaa\nkuin Amerikan vallankumous, tuo mahtavin kaikista vallankumouksista.\"\n\n\"Pääsivätkö Europan kansat yhtä ehyenä ja onnellisesti tällaisen\ntärkeän tapauksen läpi?\"\n\n\"Niiden olot eivät läheskään olleet yhtä suotuisia kuin Amerikan\nrauhalliselle vallankumoukselle, joten siellä taistelu oli ankarampi ja\npitkäaikaisempi. Mutta siitä huolimatta ei Europassakaan vallankumous\nväsyttänyt ja rasittanut kansoja niin suuressa määrin kuin edelliset\nvallankumoukset. Yli koko maailman oli vallankumous ylimalkaisesti\npuhuen rauhallinen moraalisen voiman toimittama.\"\n\n\n\n\nXXXVI.\n\nTEAATTERISSA KÄYNTI KAHDENNELLA KYMMENELLÄ VUOSISADALLA.\n\n\n\"Minä olen kovin pahoillani häiritessäni\", sanoi Edith, \"mutta nyt on\nenää viisi minuuttia esiripun kohoamiseen. Julianin ei saa myöhästyä\nensimäistä näytöstä näkemästä.\"\n\nTämän Edithin huomautuksen johdosta me kaikin siirryimme\nmusiikkihuoneeseen, jossa neljä mukavaa tuolia oli järjestetty\nmeidän varallemme. Sillä aikaa kun tohtori asetteli telefoonia ja\nelectroskoopia käyttökuntoon, ryhdyin minä vertailemaan entisajan\nteaatterissa käyntiä nykyiseen. Nykyinen oli tietysti kelpo lailla\nedellä entisaikaisesta. Vertausmahdollisuutta tuskin oli; sillä\nnykyinen teaatteri järjestelmä oli kerrassaan etevä.\n\n\"Minun aikanani ainoastaan suurten kaupunkien varakkaat asujamet tai\nsiellä vierailijat voivat nauttia teaatterista ja oopperasta. Laajat\nkansan kerrokset eivät saaneet tilaisuutta sellaiseen, nautintoon.\nMutta nekin, joilla oli varoja ja jotka olivat tilaisuudessa, joutuivat\nniin suurten uhrausten, vaivannäön alaiseksi teaatterissa käydessään,\nettä mieluummin olivat kotosalla. Sitä paitsi jos halusi jotain etevää\ntaiteilijaa kuulla tai katsoa, sai matkustaa toiseen maan osaan tahi\nmaksaa taiteilijan matkakustannukset. Nykyään sensijaan on aivan\ntoisin. Saa olla kotona ja lähettää ainoastaan korvansa ja silmänsä\nulos. Missä ikinä sähköjohdot ovat -- ja ne ovat harvemmin asutuillakin\npaikkakunnilla, joko ilmalaivassa merellä tai jäävuorilla -- siellä\non tilaisuus nauttia näytelmästä ja musiikista, jota maailman muilla\nkulmilla esitetään. Myös on muistettava, että taide on koko maailman\nihmisten arvostelun alaisena, jonka perusteella taiteilijat saavat\nkannatusta, joten ala-arvoinen entis-ajan taide ei nyt enää menesty.\nSellaiset taiteilijat ei saisi nyt enää kannatusta sillä ihmiskunta on\ntottunut arvostelukyvyn kehittymisen perusteella vaatimaan parhainta.\"\n\nNyt soi kello merkiksi esiripun kohoamisesta, jonka jälkeen minun\nhuomioni kiintyi yksinomaan näytelmän seuraamiseen. Minun ei ole\ntarpeellista laajemmin selittää niin yleisesti tunnettua kappaletta\nkuin on \"kultaisen hallituksen ritarit.\" Kylliksi on kun huomautetaan,\nettä kappaleen juoni liikkuu yhdeksännentoista vuosisadan viimeisten\npäivien tapahtumissa, jotka erosivat hyvinkin vähässä määrässä\ntapahtumista minun päivinäni. Pukuihin ja lavaan nähden saattoi havaita\nmuutamia pienempiä erehdyksiä, jotka minä sain myöhemmin kunnian\nkorjata ja poistaa. Mutta varsinainen näytteleminen oli kerrassaan\ntaiteellista ja veti se huomioni heti ensi hetkestä puoleensa. Itse\njuoni ja kuvaus aikakaudellisessa suhteessa oli myöskin ehyt ja oikea.\nNäytöksessä minä tulin siirtyneeksi omaan entiseen aikakauteeni;\nmiehet ja naiset puettuina kuten itse olin entispäivinä. Näyttelijät\nkäyttivät vanhaa puhetapaa, esittivät vanhoja katsomuksia täydellisellä\ntarkkuudella jonka johdosta tuntui niinkuin olisin uudelleen siirtynyt\nentiseen olotilaani yhdeksännellätoista vuosisadalla. Ainoa tunne\njoka häiritsi käsitystä, että katsoin yhdeksännentoista vuosisadan\nnäytelmää, oli ihmettely siitä että minä käsitin enemmän kuin\nitse näyttelijät kappaleen juonen esittämästä yhteiskunnallisen\nvallankumouksen toteutumisesta.\n\nKun ensimmäisen näytöksen jälkeen esirippu sulkeutui ja minä huomasin\nympärilläni tohtorin, hänen vaimonsa ja Edithin, löi käsitys\ntodellisesta, entisestä olemuksestani sähköiskun tavoin minua. Mutta\nminä olin jo uuteen elämään ja persoonaani tottunut siinä määrin,\nettei isku voinut mitään suurempaa häiriöä aikaansaada. Myöhempi\nnäytelmän osa, jossa edelleenkin juoni liikkui kahden toisistaan\naivan erilaatuisen aikakauden ihmisissä, ei enää minua vaivannut niin\nsuuressa määrin, joten minä jo kykenin siitä nauttimaan huviakin.\n\nEsiripun lopullisesti sulkeuduttua, istuimme me pitkän ajan keskenämme\nyleensä näytelmästä puhellen kunnes vihdoin värivalokello muuttui\npullolasin viheriästä valkoiseksi osottaen keskiyön aikaa, jolloin\nnaiset menivät levolle huoneisiinsa. Mutta tohtori ja minä jäimme vielä\nkeskustelemaan omista asioistamme.\n\n\n\n\nXXXVII.\n\nSIIRTYMISAIKA.\n\n\n\"Nyt on jo hyvin myöhä\", sanoin tohtorille, \"mutta minun haluttaa\ntehdä muutamia kysymyksiä vallankumouksen suhteen. Kaikista tähän\nastisista tiedonannoista huolimatta en ole voinut päästä täydellisesti\nkäsittämään mitkä olivat ne suorastaan käytännölliset keinot, joiden\navulla yleisomaisuuden muoto voitiin asettaa yksityisomaisuuden\ntilalle ilman suurempaa melskettä. Minun päivinäni oli kyllin eteviä\ninsinööriä siirtämään suuria rakennuksia puolelta toiselle niin\nvarmalla ja tasaisella tavalla etteivät sisällä olijat siitä vähääkään\nhäiriintyneet, ja varsinaiset koti-askareet voitiin keskeytymättä\nsuorittaa. Samallainen problemi, mutta miljoonia kertoja suurempi ja\ntäydellisempi, syntyi tietysti ratkaistavaksi silloin kun kysymys koko\ntuotannon ja jaon perusteitten muutos ja kaikkien toiminnan ja elämän\nsuhteitten vallankumous tapahtui. Sitäkin ihmeellisempi on tapahtuma,\njos se ilman mitään, rauhallista tietä ja kenenkään elämän toimintaa\nhäiritsemättä tapahtui. Minä olisin hyvin halukas lähemmin tietämään\nmiten se kaikki tehtiin.\"\n\n\"Sinun kysymyksesi\", vastasi tohtori, \"osottaa sinussa piilevän\nsaman tunteen joka vallankumouksellisella aikakaudella koko suuressa\nmäärin aiheutti kapitalistisen järjestelmän jatkuvaa sietämistä\nsen kiusaavista ominaisuuksista huolimatta. Täydellinen muutos\ntaloudellisissa järjestelmissä tuntui heistä kuten sinustakin\nkerrassaan täristyttävältä ja mahdottomalta teolta, jonka tähden\nmoni niistäkin, jotka toivoivat sen toteutuvan vetäytyivät syrjään\ntoiminnasta peljäten järjestelmien välisen siirtymisajan rasituksia.\nTietysti kapitalistit itsekkäistä syistä ylläpitivät moista tunnetta\nvaatien vallankumouksellisia osoittamaan vissejä keinoja, joiden avulla\nhe valtaan päästyään voivat muuttaa yksityisomaisuudelle nojaavan\ntalouden kansallistalouden perusteille, jolloin tuotanto toimitetaan\nkaikille yhtä edullisesti.\n\n\"Yksi vallankumouksellisten koulukunta kieltäytyi laatimasta mitään\nvarmaa toiminta ohjelmaa vallankumouksen rakentavan asteen varalle. He\nväittivät että itse silloinen olin tila ja kehitysaste määrittelee ne\nkeinot, jotka tarpeellisia ovat, joten olisi turhaa ennakolta niistä\nmääritellä ja keskustella. Mutta hyvä kenraali tekee suunnitelman\ntaistelun ylimalkaisista toimenpiteistä. Hänen suunnitelmansa\ntietysti ovat alttiit joutumaan hyvinkin jyrkkien muutosten alaisiksi\nasianhaarojen mukaan. Mutta siitä huolimatta tulee yleinen suunnitelma\nolla. Tämän koulukunnan vastaus ei siis ollut oikea ja tyydyttävä. Niin\nkauvan kun ei parempaa voitu antaa, pysyi vakava ja vanhoillinen yleisö\nvallankumousliikkeeseen nähden odottavalla kannalla.\n\n\"Käsittäen, että jotain täydellisempää kun taistelusuunnitelmaa\ntarvittiin, kokeilivat useammat koulukunnat monenlaisia suunnitelmia\nkeksiä. Eräs väitti, että ammatti-uniot omasivat kylliksi voimia\njärjestääkseen laajat ammatti-alueet ja asettaakseen omat virkailijansa\nkapitalistien tilalle. Siten he tarkoittivat muodostaa ammattiunioiden\nliittokuntaa. Jos tämä oppi olisi voittanut, olisi siitä ollut\nseurauksena ryhmäkapitalismi, joka olisi ollut vielä vaarallisempi ja\nvahingollisempi yleisölle kuin varsinainen yksilöllinen kapitalismi\nolikaan. Mutta tämä käsitys menetti hyvin pian jalansijansa kun tuli\nilmi, että ammatti-unioiden mahti ja voima oli hyvinkin rajoitettu ja\nsellaisena mahdoton ratkaisemaan yhteiskunnallista kysymystä.\n\n\"Oli toinen koulukunta, joka väitti ratkaisun löytyvän siinä,\nettä mahdollisimman suuri lukumäärä pieniä ko-operatiivisille\nperusteille nojaavia vapaa-ehtoisia yhdyskuntia oli perustettava.\nKun näiden esimerkin ja hyödyn kautta koko yleisö vihdoin niihin\nliittyy, niin vihdoin sitä tietä koko yhteiskunta järjestyy yhdeksi\nsuureksi ko-operatiiviseksi laitokseksi. Moni jalo ja etevä sielu\nantautui edustamaan tätä suuntaa. Ja monet vallankumousaikakauden\nyhdyskunnat ovat selviä todistuksia ihmisten halusta parempien\nyhteiskunnallisten olojen saamiseen. Mutta siinäpä se kaikki olikin.\nMuutoin niistä ei ollut eikä voinutkaan olla mitään suurempia\ntuloksia. Taloudellisesti heikkoja, yhdyssiteenä tunnelma vaikutus,\nyleisesti muodostunut etevistä ja arvokkaista henkilöistä sitä paitsi\nympäröityinä turmiollisilta yhteiskunnallisilta ja taloudellisilta\nvastavirtauksilta, oli mahdotonta toivoa, että näistä yhdyskunnista\nmitään käytännöllisesti pysyvää ja hyödyllistä olisi tullut.\n\n\"Edelleen oli koulukunta, joka väitti että uusi yhteiskunta- ja\nelämän-muoto verkalleen ja aivan huomaamatta kehittyy vanhasta\njatkuvan lainlaadinnan kautta. Tällaisen lainlaadinnan tuli käsittää\ntehdaslakeja, päivätyömääräyksiä, vanhuuden eläkesitoumuksia,\nasuntomääritelmiä, siveettömyys- ja juoppouskieltolakeja. Aivan\nmahdotonta on luetella kaikkia yksityisomaisuusjärjestelmän synnyttämiä\npaheita, joita vastaan tuli nyt siis lainlaadinnalla taistella. Nämä\nhyvät ihmiset uskoivat, että kun ajan vieriessä kaikki kapitalismin\nsynnyttämät vääryydet oli poistettu oli helppoa työntää itse\nkapitalismikin syrjään -- se tahtoi sanoa, sen jälkeen kuin vääryyden\npuun kurjat hedelmät oli yksitellen käsin pois puusta noukittu vasta\nvoitiin kaataa itse puu. Tietysti tällaista uskoa vastaan tehtiin\nkerrassaan pätevä väitös: niinkauvan kuin puu annetaan kasvaa eivät\nkurjuuden omenat siitä poimimalla lopu, sillä uusia kasvaa sikäli kuin\npoimitaan. Nämä moninaiset keinot olivat kieltämättä ihmisellisiä\nja ihania, mutta ne eivät voineet kestää, arvostelua silloin kun\noli kysymys koko yhteiskuntajärjestelmän, kaiken paheen lopullisen\nsyyn, kumoamisesta ja toisille perusteille muodostamisesta. Nämä\nparannuspuuhat siinä tapauksessa päinvastoin ehkäisivät lopullisen\nparannuksen toteutumista pidentäen kapitalismin vallan aikaa.\nTodellakin oli vallankumouksellisen liikkeen vauhtiin päästyä aika,\njolloin tämän koulukunnan lakitieteelliset edustajat koettivat eksyttää\nkansan varsinaisen tarkoituksen saavuttamisesta syrjäpoluille,\npersoonallisen parannushommailun aloille kallista aikaa tuhlaamaan.\n\n\"Mutta sinä kysyit, millä käytännöllisellä keinolla tai toimintatavalla\nkumoukselliset valtaan päästyään kumosivat yksityisomistus-oikeuden.\nSe oli todellakin sellainen sotamanööveri osoitus, jota sota historia\nkutsuu sivuliikkeen nimellä. Sivuliike on sellainen liike, jonka kautta\narmeija saa aseman sivulla, jossa se useimmissa tapauksissa laukausta\nampumatta voi pakoittaa vastustavan armeijan poistumaan asemiltaan.\nSellaisen tempun vallankumoukselliset taistelujohtajat tekivät\nviimeisessä ottelussa kapitalisteille.\n\n\"Kapitalistit olivat tulleet siihen vahvaan uskoon, että heidän\nomaisuutensa joukkojen ylivoimalla anastetaan valtiolle. Niin ei\nkuitenkaan käynyt. Vaikka lopussa kansan yleisomaisuus asetettiin\ntäydellisenä ja kaikessa laajuudessaan käytäntöön yksityisomistuksen\ntilalle, niin ei sitä tehty ennenkuin yksityisomaisuus itse oli itsensä\npirstaleiksi tuhonnut. Toisin sanoen vallankumoukselliset eivät\nhyökänneet suoraan päin, mutta sivulta vaikuttivat yksityisomaisuuden\nilmenemisen mahdottomaksi muodostumisen, jonka johdosta sen itsensä oli\ntehtävä peräytymis- ja vihdoin antautumisliike.\n\n\"Tietysti sinä käsität, ettei tätä tehty minkään kapitalistien\noikeuden perusteella. Kauvan aikaa ennen jo oli kansa tottunut\nyksityisomaisuutta pitämään kaiken kurjuuden täydellisenä syynä Se\njohtui päinvastoin koko kansan etukatsomuksesta, jonka mukaan suuremmat\ntaloudelliset häiriöt ja niistä johtuvat pulat tuli välttää niin\ntarkoin kuin suinkin oli mahdollista siirtyessä vanhasta järjestelmästä\nuuteen.\n\n\"Minä en tosin ole erityisemmin tutkinut tätä historian aikakautta\nyliopistosta erottuani, joten mahdollista on että lukiessasi\nhistoriaa, sinä tulet havaitsemaan muutamia poikkeuksia pikkuisiin\nerikoistapahtumiin nähden. Mutta minun tarkoitukseni onkin ainoastaan\nluoda esitys yleisistä tapahtumista parhaan muistini mukaan. Minä olen\njo ennen selittänyt, että yksityisomaisuuden vastustajien tärkein askel\noli ensiksi saada kansa muodostamaan muutamia toimialoja kunnalliselle\nja kansalliselle omistusperusteelle. Sellaisia olivat vesijohdot,\nvalaistuslaitokset, rautatiet lennätinlaitos, telefoonilinjat,\nkivihiilikaivannot, öljytuotanto ja väkijuomaliikkeen veroitus. Nämä\nollen kilpailusta vapaita ja luonteeltaan monopoolisia eivät heti\nkunnallis- ja kansallisomaisuuksiksi muodostuttua voineet häiritä\nyleistä tuotantoa ja jakoa, joten melkoisen vanhoillisetkin voivat\nnäitä asioita ennakkoluulottomina katsella. Koko tämän suurpääoman\nolisi voinut järjestää kansan hallituksen alaiseksi loukkaamatta\nkovinkaan suuressa määrin varsinaisesti yksityispääoma-oikeutta. Ei\nse edes ollut läheisesti vaarallinen kapitalisteillekaan. Vaikka\nkaikki nämä muutamat välitysomaisuudet olisivat siirtyneet kansan\nhaltuun, niin oli kapitalisteilla kilpailevan voittojärjestelmän avulla\nosittainen valta nauttii niistä suoranaista hyötyä.\n\n\"Näin ollen oli tällä liikealojen kansan hoidon alaiseksi muuttamisella\netupäässä toinen tarkoitus. Kapitalismin kimppuun ei sen avulla\ntahdottu suinkaan hyökätä. Ainoastaan oli tarkoitus todistaa\nkansalle yleisomistusoikeuden ja yleisomaisuuden olojen etevämmyys\nyksityisomaisuusoloihin verraten. Samalla oli tarkoitus kasvattaa\nvähitellen kylliksi laaja kuluttajajoukko tällaisen yhteistuotannon\ntakaajaksi, ettei sitten kun laajemmassa muodossa yhteistuotanto\nkäytäntöön asetetaan, synny mitään hankaluuksia. Edelleen tarkoitus\noli kasvattaa kansaa luopumaan yksityiskapitalismin ylläpitämistä\npersoonallisista erikoiseduista.\n\n\"Ja miten suuressa määrin tämä toiminta kehittyi siitä saanee selvän\nkuvauksen tietäessä, että valtion rautatiepalvelijakunnan lukumäärä m.m.\nnousi lähes miljoonaan henkeen. Jos otetaan heidän perheensä lukuun,\nniin edustivat he 4000,000 ihmistä. Edelleen kivihiilikaivantojen\nlennätin, telefooni- ja valaistuslaitoksen työläiset edustivat useimpa\nsatoja tuhansia ihmisiä. Ennen näiden toimialojen hallitukselle\nsiirtymistä oli valtion palveluksessa jo 250,000 siviilivirkamiestä ja\n50,000 sotilasta. Nämä ryhmät perheiden kanssa muodostivat vuorostaan\nnoin miljoonan suuruisen ihmisjoukon. Ja kun näihin vielä lisättiin\nrautatie- y.m. palvelijat, kohosi kokonais-summa noin 5 miljoonaan\nhenkilöön. Tämän lukumäärän ohella tuli huomioon vielä ottaa valtio- ja\nkunnallisvirkamiehet kuvernööreistä aina katujen lakaisijoihin asti.\"\n\n\nYLEISET KANSAN KAUPAT.\n\n\"Kun kumouspuolue kasvoi enemmistöksi ja siten pääsi valtaan, ryhtyi\nse järjestämään yleisiä kansan kauppoja, joissa kansan palkkaamat\npalvelijat jakoivat yleisölle tarve- sekä ylellisyystavaroita niiden\ntodellisesta tuotantohinnasta. Yritys ei hämmästyttänyt yleisöä,\nsillä se ei ollut mikään uutuus. Moni hallitus oli jo sotilaille y.m.\npalvelijoilleen samalla tavalla välittänyt tarvetavaroita. Täten saadut\ntarvetavarat olivat ehdottomasti parhaimpia sekä samalla halvempia kuin\nyksityisistä liikkeistä ostetut, joten sotamiehiä ynnä hallituksen\npalvelijoita jo oli totuttu kadehtimaan noiden etujen tähden. Kun\nhallitus nyt yleisiä kauppoja perusti, niin otettiin ne vastaan\nmieltymyksellä. Nämä kauppalaitokset järjestettiin mahdollisimman\nmonipuolisiksi ja laajoiksi, joten ne kykenivät tyydyttämään yleisön\ntarvetta.\n\n\"Alussa näissä kaupoissa välitettiin ainoastaan tarvetavaroita, joita\nostettiin yksityis-kapitalisteilta ja tuottajilta. Tällöin jo yleisö\nsäästi kaiken sen mikä oli ennen mennyt välitysmiesten ja vähittäin\nmyyjien voitoksi. Yleisö sai tavaransa näistä kaupoista puolella tai\nkahdella kolmatta sitä hintaa jonka he yksityisissä kaupoissa saivat\nmaksaa samalla kun he tällöin saattoivat tavaran laatuun nähden olla\naivan huoleti sillä hallitus tarkasti kaikki tavarat ja takasi ne\nostajille. Mutta nämä etuisuudet olivat sittekin verrattain pieniä\nkun otetaan huomioon, että hallitus välitystoimen lisäksi otti myös\ntuotannon omiin käsiinsä ja ryhtyi niitä suurimmalla vilkkaudella\ntuottamaan moninaisia tarvetavaroita omiin kauppoihinsa sen sijaan että\nne ennen yksityisiltä tuottajilta oli ostettu.\n\n\"Tätä tarkoitusta silmällä pitäen perustettiin suuria pumpuli- ja\nviljakasvatuslaitoksia useampaan maan osaan sekä rakennetuin tehtaita,\njoten pian hallituksen palveluksessa oli ei ainoastaan 5000,000 mutta\npuolta enemmän maanviljelijöitä, käsityöläisiä ja työläisiä kaikesta\nlaadusta. Työläisillä tietysti oli oikeus yleisten laitosten etuihin.\nTäten ostava yleisö säästi ei ainoastaan välittäjien voiton mutta\nmyöskin tuottajan ja teollisuutta harjoittavan pääomanomistajan voiton.\n\n\"Edelleen ei hallitus tyytynyt siihen että ainoastaan tuotti\nyleisölle tarvetavaroita, mutta jatkoi toimintaansa yhä laajemmaksi,\nmuodostaen kaikenlaatuisia tarpeellisia toimikuntia, kuten keittiöitä,\npesulaitoksia, talonrakennustoimitsijoita y.m. yleistä tarvetta varten.\nJa kaikki ainoastaan luonnollisesta hinnasta. Seurauksena oli että\nyleisön palvelija sekä yleisö oli tilaisuudessa saamaan kotona tahi\nravintoloissa parhaan taidon mukaan parhaimmista aineista laitettua\nja mahdollisimman vaihtelevaa ruokaa paljon halvemmalla mitä ennen\nyksityisjärjestelmän vallitessa.\"\n\n\"Kuinka sai hallitus ne maat ja teollisuuslaitokset haltuunsa joita\nse tarvitsi?\" minä kysyin. \"Ostiko se entisiltä omistajiltaan maat ja\nperusti omalla kustannuksellaan teollisuuslaitokset?\"\n\n\"Hallitus olisi voinut ostaa maat sekä rakennuttaa teollisuuslaitokset\nvähääkään joutumatta pulaan, mutta se oli yleisesti tarpeetonta.\nMaihin nähden miljoonat maanviljelijät olivat kerrassaan halukkaita\nantamaan maatilansa hallitukselle ja saamaan hallituksen työläisinä\ntilaisuuden niitä viljellä; sillä hallitus kaikissa tapauksissa takasi\nparemman toimeentulon maanviljelijälle ja hänen perheelleen hallituksen\npalvelijana kuin yksityisenä viljelijänä. Sitä paitsi hallitus ryhtyi\nviljelemään yleisiä luonnon tilassa olevia maita, samalla verotuksella\ntasoittaen tuottokykyä.\n\n\"Miltei samalla tavalla saatiin teollisuuslaitokset ja verstaat joita\nkansallinen tuotantojärjestelmä tarvitsi. Ne seisoivat kaikkialla\njoutilaina tuhansien nälkää kärsivien joutilaiden ympäröiminä. Kun\ntällaiset laitokset kävivät hallitukselle tarpeellisiksi, asetti\nhallitus ne käyntiin, ottaen niiden laitosten entiset joutilaat\ntyöläiset työhön. Useimmissa tapauksissa ylijohtajat ja työpäälliköt\nolivat iloisia saadessaan tehdä entisissä työpaikoissaan työtä\nhallituksen työläisinä. Tällaisten teollisuuslaitosten omistajat, jos\noikein muistan, saivat hallitukselta korvausta, joka vastasi hyvin\nalhaista korkoa siltä omaisuudelta, jota hallitus käytti. Korvausta\nmaksettiin siihen asti kuin uusi järjestys oli täydellisesti asetettu\ntäytäntöön ja kaikille tehtiin edut samanlaisiksi. Ja että sellainen\njärjestelmä hyvinkin pian saataisiin toimeen oli jo silminnähtävissä,\njoten tehtaiden omistajat olivat hyvinkin iloisia saadessaan pienenkään\ntienausmahdollisuuden omaisuuksillaan.\n\n\"Teollisuuslaitokset eivät olleet ainoat joutilaina olevat omaisuudet,\njotka hallitus sai sopivilla ehdoilla haltuunsa. Mahdottomat varastot\nulkomaalaista tuotantoa tarvittiin tyydyttämään yleisten kauppojen\ntarvetta. Välttääkseen kapitalistien voiton kiskomusta näissä\ntuotteissa, ryhtyi hallitus ottamaan käytettäväkseen joutilaat laivat.\nMyös uusia lisäksi rakennettiin, ja siten saadulla laivastolla\nryhtyi hallitus suoranaiseen tavarain vaihtokauppaan ulkomaiden\nkanssa, kuljettaen ulos yleistä oman maan liikatuotantoa ja sillä\nostaen ulkomaan markkinoilta sikäläisiä tavaroita. Kalastuslaivastot\nvuorostaan toivat maahan meren antimia. Nämä rauhalliset laivastot\ntulivat pian sotalaivastoja monilukuisimmiksi Silloin merimies lakkasi\nolemasta orja.\"\n\n\nKUINKA RAHA KADOTTI ARVONSA.\n\n\"Ja ajatteleppas sitten toista vaikutusta, joka johtui kansan yleisestä\nkauppajärjestelmästä. Niissä ei käytetty varsinaista rahaa. Sitä\nei yleisissä kaupoissa otettu vastaan, sen sijaan, oli käytännössä\nluottokortti, johon merkittiin ostoerät. Kortti oli voimassa ainoastaan\nvissin ajan. Yleinen työläinen oli oikeutettu vaihettamaan palkaksi\nsaamansa rahan tällaiseen luottokorttiin työarvon perusteella. Hallitus\nantoi näitä luottokortteja yksinomaan varsinaisille palvelijoilleen.\nMutta yleisissä kaupoissa hyväksyttiin luottokortti olipa se keneltä\ntahansa. Hallitus ainoastaan piti silmällä sitä seikkaa, ettei luottoa\nkulutettu kortissa mainittua työnarvoa suuremmassa määrässä. Täten\nluottokortti tuli arvoksi jolla oli kolme, neljä jopa viisikin sataa\nprosenttia suuremmat edut kuin varsinaisella rahalla, jolla ei voinut\nsaada muuta kuin väärennettyjä ja verrattain kalliita tavaroita jälellä\nolevista yksityisten kauppaliikkeistä. Kulta, jota kapitalistit pitivät\nparhaimpana rahaläjinä, ei yleisiin kauppoihin kelvannut enemmän kuin\nhopea, kupari tai paperirahakaan, joten henkilö joka halusi saada hyvää\ntavaraa kohtuullisella hinnalla yleisestä kaupasta oli onnellinen\ntavatessaan, yleisen työläisen, joka oli kyllin tyhmä vaihettamaan\nneljällä kulta dollarilla yhden dollarin arvon luottokortissa.\n\n\"Rahan arvon katoaminen kävi yhä suuremmaksi sikäli kun yleisten\ntyöläisten lukumäärä kasvoi. Nämä saivat työstään luottokortin jolla\nvälittivät kaikki ostoksensa. Samoin kun hallituksen tuotanto- ja\nvälitysliikkeet tulivat laajemmiksi lakkasi kapitalistisien tuotteiden\ntarve ja sen mukana myöskin rahan käyttö-arvo. Samaan aikaan rahan\nlainaus teollisuus- ja viljelysaloille väheni sentähden, että yleisö\ntuli huomaamaan yksityisen yritteliäisyyden käyvän päivä päivältä\nyhä mahdottomammaksi sen sijaan kun yhteiskunnallinen aina vaan\nkasvoi. Kukaan ei myöskään tahtonut rahaa säästää ja tallettaa, sillä\nsilminnähtävää oli raha-arvon aleneminen ja käytön väheneminen. Minä\näsken sanoin, että yleisten kauppojen luottokortti oli useampia satoja\nprosentteja arvokkaampi kuin varsinainen raha. Se oli niin alkuaikoina.\nSitävastoin vähitellen rahan arvo katosi tykkönään, joten rahalla\nvihdoin ei voinut mitään saada ostetuksi.\n\n\"Voidaksesi käsittää koko rahajärjestelmän kumouksen ja siitä johtuvan\nvaikutuksen ja suhteiden lakkaamisen täydellisesti, tarvitsee sinun\nainoastaan ajatella minkä seurauksen olisi synnyttänyt tieto, joka\nsinun aikanasi olisi varmalta ja luotettavalta taholta vakuuttanut,\nettä maailman loppu tulee muutaman viikon sisällä varmasti tapahtumaan.\nTässä tapauksessa ei maailman loppu tosin tullut, mutta sen sijaan\ntuli täydellinen muutos maailman oloissa; muutos, joka aiheutti ettei\nrahoja ensinkään tarvittu ja ettei rahalla mitään valtaa eikä arvoa\nollut. Siten siis kaikki ne suhteet, jotka rahan tähden olivat olemassa\nlakkasivat vaikuttamasta. Ihmisiä lakattiin arvioimasta rahan mukaan.\"\n\n\"Minua ihmetyttää\", keskeytin minä, \"miten silloin, kun raha kadotti\narvoansa, hallitus voi saada mitään tuloja verotuksesta.\"\n\n\"Vero kuului yksityiskapitalismin järjestelmiin ja katosi sen\nmukana. Veron tarkoitus oli ollut antaa hallitukselle varoja työn\nhallitsemiseksi. Mutta kun valtio kollektiivisesti järjestyi tuottamaan\nomat tarveaineensa ja valtiona pitämään työllään yllä kaikkinaiset\nmenoerät, katosi vero samoinkuin rahakin. Yleisö palvellen yleisöä\nei tarvinnut verotusta sillä ei ollut ketään jota verotuksella olisi\nylläpidetty.\"\n\n\nKUINKA VARSINAINEN KANSA TULI MUKAAN.\n\n\"Minusta tuntuu, että näihin aikoihin, jollei jo ennenkin, suuri\nkansanjoukko, joka tähän asti oli ollut ulkopuolella yleistä\ntuotantojärjestelmää, rupesi hyvinkin kiivaasti vaatimaan oikeutta\nsamanlaisiin etuihin.\"\n\n\"Tietysti; ja sitä oli odotettukin heiltä. Sitäpaitsi kansan\ntähden oli varustettu kaikki laitokset ja tarvittiin ne saada vaan\nsäännölliseen toimintaan. Entiset, pienilukuiset yleiset työläisjoukot\nolivat ainoastaan alkutoimenpiteitä varten. Kun nämä toimenpiteet\noli suoritettu ryhtyi hallitus ottamaan työhön kaikkia työläisiä\neikä ainoastaan rajoitettuja ammattityöläisiä. Siitä alkaen rupesi\nvarsinainen teollisuusarmeija kasvamaan kymmenin tuhansin päivässä\nkunnes vihdoin koko kansa oli hallituksen töissä.\n\n\"Tietysti, jos jollain oli ammatti tahi muu varsinainen toimi,\nannettiin hänen toimia entisellä alallaan. Työnvälitystoimistot\nvuorostaan järjestivät muut työläiset. Myöhemmin kun yleinen järjestely\noli saatu toimitetuksi lajiteltiin työläiset tarkemmin tarpeen mukaan\nmäärättyihin ammatteihin ja työhommiin.\n\n\"Ensimmäiset yleiset hallituksen työläiset olivat tietysti varsinaisia\ntyöläisiä kuten myöhemmin tulijatkin, joten heidän suhteensa\nei syntynyt mitään pelkoa erimielisyyksistä ja viivytystä koko\nyhteiskunnan kollektiiviselle järjestämiselle. Kapitalistien vastaan\notto synnytti sen sijaan hälinää. Mutta heidän liittymistään ei liijoin\nvastustettu. Ainoastaan ehdoista saattoi olla kysymys. Ja ehtona oli,\nettä kapitalisti voi liittyä samoinkuin muutkin työläisenä mutta ei\nmillään etuoikeudella varustettuna. Hän voi ostaa yleisistä kaupoista\nsamoinkuin muutkin työläiset ainoastaan työnsä arvon edestä eikä\nenempää. Kapitalistin muut rahat eivät olleet mistään arvosta. Useita\nrikkaita miehiä ja naisia kumousajan lopussa inhimillisen innostuksen\nvaltaamina siirsivät kaiken omaisuutensa hallitukselle ja ottivat\nvastaan sellaisen toimen kun heille annettiin. Mutta yleisesti ei\nkapitalisteista tuntunut suloiselta ajatus että heidän tuli antautua\ntyöhön samanarvoisina työläisinä entisten palkollistensa keralla, joten\nhe hyvin väkinäisesti liittyivät mukaan.\"\n\n\"Pakoitettiinko kapitalistit sitte väkipakolla mukaan?\"\n\n\"Väkipakolla! Ei suinkaan! Ei minkäänlaatuista pakotusta kohdistettu\nheihin enemmän kuin muihinkaan ihmisiin, ellei oteta lukuun sitä\nvaikeutta, joka vähitellen teki muutoin elämisen mahdottomaksi.\nVaikeaksi kävi palkata työväkeä, sillä ne olivat hallituksen\ntöissä. Samoin myös oli vaikea saada elintarpeita muualta paitsi\nyleisistä kaupoista. Ennenkuin hallitus otti vastaan kaikkia, jotka\nhalusivat työtä yleisön töissä ahdistivat työläisjoukot kapitalisteja\ntyövaatimuksilla. Mutta heti kun kaikilla oli tilaisuus yleisiin\ntöihin, kävi kapitalisteille mahdottomaksi saada työväkeä. He eivät\nvoineet tarjota mitään sellaista, joka olisi ollut kyllin arvokasta\ntai houkuttelevaa työtätekeville ihmisille yleisissä töissä. Jokainen\nmyöskin tiesi että rikkaiden luokilla ei ollut mitään tulevaisuutta,\njoten heidän suosionsa ei ollut mistään arvosta.\n\n\"Sitäpaitsi, kuten mahdollisesti käsität, oli kehittynyt yleinen\nmielipide sellaiseksi, että se halveksui niitä, jotka antautuivat\nmuutamia yksilöjä palvelemaan silloin kun heillä oli tilaisuus\npalvella koko kansaa, johon he jäseninä kuuluivat; tällainen mielipide\nteki yksityistyöläisen tai palvelijan aseman sietämättömäksi. Eikä\nainoastaan kapitalisteille käynyt mahdottomaksi hankkia palvelijoita\nruokaansa laittamaan, vaatteita pesemään, kenkiä kiillottamaan tai\nhuoneita lakaisemaan, mutta heidän markkinoilleen, jossa rahakauppaa\ntehtiin lakkasivat tuottajat tuomasta tarvetavaroita, joten\nelintarpeiden saanti kävi hyvinkin tukalaksi ja vihdoin mahdottomaksi.\nHetken ajan he taistelivat kohtaloaan vastaan eläen ikävää yksinäistä\nelämää kotiensa nurkissa; mutta lopulta, tietysti, heidän oli\nseurattava entisiä palvelijoitaan uuteen valtioon, sillä muuta elämisen\nmahdollisuutta ei ollut. Siten aivan taistelua tai aseellista pakkoa\ntäytyi kapitalistiluokan, joka oli tyrannina työläisiä hallinnut,\nkulkea työläisten työn valtakuntaan ja työn perusteella onneen ja\nelämään.\"\n\n\nMITEN TEHTIIN SIVEETTÖMILLE JA RIKOLLISILLE.\n\n\"Minun mielestäni löytyi eräs toinen aines, joka antoi uudelle\nyhteiskunnalle paljon enämpi työtä ja vaivaa kuin rikasten luokka\",\nsanoin tohtorille. \"Ja se oli siveetönten ja rikoksellisten joukkio.\nRikkaat olivat kaikessa tapauksessa sivistyneitä ja tietäviä ihmisiä\nja sellaisina voivat sulautua uuden yhteiskunnan oloihin. Mutta nämä\ntoiset olivat vaikeampia käsitellä. Ennen vallankumousta oli suuri\njoukko kerjäläisiä, maankiertäjiä, varkaita, tyhjäntoimittajia ja\nkaikenlaatuisia rikoksellisia molempaa sukupuolta. Minä myönnän että\nvanha yhteiskunta oli syypää heidän olemassaoloonsa; mutta se ei\nmuuta asiaa -- uuden yhteiskunnan oli heidät otettava huolenpitonsa\nalaisuuteen. Kaiken lisäksi nämä rikokselliset olivat epäinhimillisiä,\nraakoja ja vaarallisia. Heitä voitiin jonkunlaisessa kurissa pitää\nainoastaan alituisesti vartioivan sotilas- ja poliisivallan avulla.\nTavallisten kiihoitusten aikoina, varsinkin vallankumouksen hetkinä,\noli heillä taipumus liittyä suuriksi aseellisiksi joukoiksi, jotka\nherättivät melskeillään kauhua. Samoin he tietysti tekivät nykyisen\nyhteiskunnan muodostamiseen, tarvittavan vallankumouksen kireimmällä\nhetkellä aikaan saaden paljon häiriöä. Mitä siis uusi yhteiskunta\nteki heille? Sen ihmisellinen ja oikea elämän tapa tuskin lienee\nkiinnittänyt heitä; sillä he eivät olleet järkiolentoja: he tahtoivat\nelää laittomalla ja väkivaltaisella tavalla ennemmin kuin ahkeruudella.\nTietysti uusi yhteiskunta havaitsi tällaisen joukon olevan liian\nvaikean sulattaa.\"\n\n\"Ei läheskään niin vaikeaksi\", vastasi tohtori, \"kun vanha yhteiskunta.\nEnsiksikin vanha yhteiskunta itsessään oli rikollinen, moraaliton\nja siveetön ja puuttui siltä henkistä valtaa voidakseen vaikuttaa\nrikoksellisiin. Yhteiskunta itsessään oli syyllinen rikoksellistenkin\nsilmissä oikeudettomaan menettelyyn, ja se herätti heissä koston\nhalua. Sentähden koko sinun aikalaistesi rikoksellisten tuomitseminen\nmuuttui narrinpeliksi. Jokainen järkevä ihminen tiesi, että\nrikokselliset olivat vääryyden ja välinpitämättömyyden tuloksia, johon\nyhteiskunnalliset olot ja ne ympäristöt, joissa nämä ihmisraukat olivat\npakoitettuja elämään, olivat suoranaisena aiheena Oikeuden mukaan\nolisi yhteiskunnan, sen sijaan että se tuomitsi näitä rikoksellisia,\ntullut seisoa heidän rinnallaan korkeamman tuomio-istuimen edessä.\nYhteiskunnan olisi tullut ottaa päälleen suurin syiden taakka. Tämän\nkäsittivät ainakin vaistomaisesti rikokselliset ja sentähden eivät\nvoineet kunnioittaa lakia jota he pelkäsivät. He tunsivat, että\nyhteiskunta joka esti heidät parantumasta, tarvitsi itse itsessään\nkipeimmin parannusta. Uusi yhteiskunta sitä vastoin ojensi heille\nlämpimän kätensä. Myöntäen vääryyden, jonka alaisena he olivat olleet\nmenneisyydessä, kehoitti se heitä uuteen elämään uusissa oloissa\njotka tarjosivat heille yhdenvertaisen perinnön yhteiskunnallisesta\nperinnöstä. Luuletko sinä koskaan löytyneen niin raakaa ja tunteettoman\nrikoksellista ihmissielua, joka ei tuntisi erotusta vääryyden ja\noikeuden välillä ja ottaisi vastaan oikeutta?\n\n\"Hämmästyttävän suuri lukumäärä rikoksellisista, joista sinä mainitsit\nja jotka vanha yhteiskunta tuomitsi mahdottomiksi vaikka ne itse\nasiassa olivat todistuksia sen yhteiskunnan mahdottomuudesta,\notti vastaan ensimmäisen tilaisuuden tullakseen hyviksi miehiksi\nja naisiksi. Tietysti oli melkoinen joukko niitäkin, jotka olivat\npainetut siinä määrin toivottomuuteen ja tylsämielisyyteen etteivät\nenää voineet luottaa ylösnousemiseensa paraimmalla tahdollakaan. Näitä\nkohtaan menetteli uusi, täydellistä oikeutta harjoittava yhteiskunta\nvakavalla sääliväisyydellä. Uusi yhteiskunta ei luonnollisesti kuten\nvanha rikoksellisia suosinut keskuudessaan. Vanhalla yhteiskunnalla\nei milloinkaan ollut moraalista oikeutta -- kieltää varastamasta tai\ntuomita ryöväreitä, sillä koko sen taloudellinen järjestelmä nojasi\nmuutamien joko väkivaltaisesti tai viekkaudella harjoittavaan kansan\ntyöntulosten ryöstöön ja niillä keinottelemiseen. Sitäkin vähemmän\nsillä oli oikeutta kieltää kerjäämästä ja tuomita väkivaltaisuutta\nnähdessään, että käytännössä oleva järjestelmä synnytti kumpaisenkin.\nMutta uusi yhteiskunta, taaten kaikille yhdenvertaisuuden ja\nelämän yltäkylläisyyden ei jättänyt varkaalle mitään puolustusta\neikä perustetta kerjäämiselle ja väkivaltaisuudelle. Valitessaan\nepärehellisen ja rikoksellisen elämän kunniallisen ja rehellisen\nasemasta, vetivät he päällensä koko yhteiskunnan ylenkatseen. Hyvällä\nomallatunnolla sentähden uusi yhteiskunta menetteli rikoksellisten ja\nsiveettömien keralla samalla lavoin kuin mielisairaidenkin, sulkien\nheidät elämään, ei köyhyydessä ja ankaran rangaistuksen alaisena,\nmutta erillään muista niin etteivät he voineet jatkaa entisiä\npaheitaan. Täten kansa heti jo seuraavan sukupolven aikana suuresta\nvallankumouksesta laskien, voi vapautua perimästään rikollisuudesta,\nsiveettömyydestä ja kurjuudesta. Ja siitä lähtien on kansa elänyt\npuhtaana sukupolvesta sukupolveen.\"\n\n\nKUINKA OLOJEN MUUTOSTA OLISI VOITU JOUDUTTAA.\n\n\"Minulla olisi vielä yksi asia, joka koskee olojen muutosaikakautta,\nja josta minä haluaisin kuulla selityksesi\", sanoin. \"Todellisuudessa,\nsinun väitteesi mukaan, kapitalistit jatkoivat teollista toimintaansa\nja omaa taloudellista elämäänsä niin kauvan kun heillä suinkin oli\nsiihen tilaisuutta, tahi paremmin sanoen, niin kauvan kuin heillä\nriitti työläisiä ja kuluttajia. Ja se tietysti oli ihmisluonteen,\nse on, kapitalistisen ihmisluonteen mukaista, Samalla oli sellainen\nkapitalistien menettely vallankumoukselle edullinen, sillä se antoi\nkyllin pitkän ajan uuden yhteiskunnan hommaajille muodostaa ja\njärjestää uusi taloudellinen järjestelmä käyntiin, että koko kansa\nsaatiin otetuksi mukaan. Mutta yhtä mahdollista minun mielestäni olisi\nollut, että kapitalistit olisivat valinneet toisen tien. Esimerkiksi\najatteleppas, että samalla hetkellä kun vallankumouksellisten käsiin\njoutui hallitusvalta kapitalistit olisivat tehneet lakon, se on,\nlakkauttaneet kaikki laitoksensa ja liikkeensä. Tämä, muista, olisi\ntapahtunut ennen kuin hallitus olisi ehtinyt järjestämään edes uuden\njärjestelmän alkeitakaan. Se olisi tehnyt vallankumouksen paljon\nvaikeammaksi, eikö olisikin?\"\n\n\"Minä en usko että se olisi ollut sen vaikeampi\", vastasi tohtori.\n\"Se olisi ainoastaan vaatinut ryhtymään pikaisempiin toimenpiteisiin.\nHallituksella olisi ollut tehtävänä kaksi työtä ja ne olisi\ntullut tehdä heti paikalla: Ensiksi olisi pitänyt ottaa haltuunsa\nteollisuuslaitokset y.m. ja jatkaa tuotannon suoritusta ja toiseksi\npitää huolta kansan toimeentulosta niinkauvan kun tuotanto olisi saatu\njärjestetyksi. Minä luulen, että kansan toimeentulon turvaamiseksi\nolisi ryhdytty samanlaatuisiin toimenpiteisiin kun tulvien, katovuosien\nja piiritystilan vallitessa ennen. Epäilemättä olisi ensimmäisenä\ntoimenpiteenä ollut ottaa jyvävarastot yleisön käytettäväksi. Samoin\nmyös karjalaumat, lukuunottamatta yksityisiä poikkeuksia, olisi otettu\nyleisen tarpeen tyydyttämiseksi. Jokaisessa sivistyneessä maassa on\naina ylituotantoa ja elintarpeita niin paljon, että ne riittävät\nuseammaksi kuukaudeksi jopa vuodeksikin kansan ylöspitoon. Ja se aika\nolisi ollut kylliksi riittävä hallitukselle asettamaan kapitalistien\npysäyttämä koneisto uudelleen käyntiin uuden järjestelmän alaisena.\nJokaiselle kansalaiselle, joka olisi itsensä ilmoittanut yleisön\npalvelukseen, olisi annettu oikeus yleisistä kaupoista ja varastoista\nelintarpeiden y.m. tavarain saantiin. Samaan aikaan hallitus olisi\nryhtynyt jatkamaan niitä tuotantoaloja, jotka kapitalistit olivat\npysäyttäneet, Kaikki entiset työläiset olisivat luonnollisesti\njatkaneet työtään niillä, ja niille työläisille joilla ei työtä ennen\nollut, olisi yksinkertaisesti sitä hankittu moninaisilla toimialoilla.\nUusi tuotannon tulos sikäli kuin kerittiin tuottaa, olisi lähetetty\nyleisiin kauppoihin ja varastoihin. Näin ollen olisi tulos, ollut aivan\nsama, mutta nopeampi. Jollei se olisi mennytkään aivan tasaisesti\nkiireen tähden, niin ei kuitenkaan mitään sellaista pulaa olisi\nsaattanut syntyä kuin entiset liikepulat olivat. Ne tärisyttivät koko\nkansakuntaa, saaden monenlaista kurjuutta aikaan, joka seitsemäs vuosi\nja loppuaikoina useamminkin.\"\n\n\nMITEN TYÖTTÖMILLE SAATIIN TYÖTÄ.\n\n\"Sinun kysymyksesi muistutti minulle erään seikan, josta mahdollisesti\nsinulle lienee hyvinkin tarpeellista tehdä selkoa, nimittäin:\nkuinka saatiin työttömille työtä ennenkuin uusi talousjärjestelmä\noli saatu niin valmiiksi, että koko kansa voi siihen sisältyä. Se,\nmitä sinun aikalaisesi suvaitsivat kutsua 'työttömyyskysymykseksi'\n-- voittojärjestelmä kun pakollisesti synnytti työttömyyttä -- oli\nkasvanut vallankumouksen alusta lähtien yhä suuremmaksi niin, että\nvuosisadan jamassa jo miljoonat olivat joutilaina. Samalla kun se\nantoi vallankumoukselliselle kiihoitustyölle aineksia, joiden avulla\noli helppo osoittaa mihin kilpaileva ja yksityisvoittojärjestelmään\nnojaava kapitalinen olintila johtaa, samalla se myöskin antoi\nkapitalisteille yhä suuremman vallan työläisten yli. Työnsaannin\nlujituttua äärimmilleen joutuivat työläiset melkoisessa määrin\nkapitalistien armoille, ja siis heidän talutettavikseen. Ne, joilla\noli työtä jo pelkäsivät sen kadottavansa ja ne joilla ei sitä ollut\nja siis toivoivat sitä saavansa, alistuivat pelon ja toivon tähden\nkapitalistiluokan eduksi äänestämään ja muutoinkin toimimaan. Vaalit\nvaalien jälkeen toimitettiin täten kapitalistien voitoksi, sillä heillä\noli valtaa pakoittaa työläiset äänestämään kapitalistien vaalilistalla\nvastoin omia käsityksiään.\n\n\"Tällainen asema pakoitti vallankumouksellisen puolueen ennen yleisen\nhallituksen valloittamista toimeenpanemaan osittaista työnhankintaa\ntyöttömille. Työaloja avattiin työttömiä varten. Näissä töissä taattiin\ntyöläisille kapitalistien ahdistuksilta toimeentulo.\n\n\"Monissa valtioissa sikäli kun vallankumouksellinen puolue sai\njalansijaa, ryhdyttiin käyttämään uusia keinoja työttömyyden\npoistamiseksi. Tavallisesti valtio takasi jokaiselle kansalaiselle\nhakemuksen perusteella toimeentulon mahdollisuuden hakijan työnteon\nperusteella. Hakija otti tällöin palkkansa elintarpeessa, vaatteissa\nja asunnossa. Valtio hankki tointa ja työtä. Voitto, joka jäi yli\njaettiin aina tasan työläisten kesken. Ulkomaalaisia tavaroita\ntahi raaka-aineita saatiin ylituotannon markkinoilla myymisestä.\nValtion, vankilan ja köyhäinkotien tuotteille oli löydetty erikoinen\nostajakunta. Tämä systeemi, jonka avulla valtio avusti ahdinkotilaan\njoutuneet työläiset keskinäisen toiminnan kautta pitämään huolta\nitsestään antaen heille tarpeellista johtoa, työaseita ja välineitä\nyleensä, tuli yleisesti käytäntöön vaikuttaen paljon hyvää kansan\nkeskuudessa. Muutamissa valtioissa tällainen järjestelmä oli\nkehittynyt erittäin täydelliseksi ja sellaisena se takasi työläisille\nverrattain paremmat olosuhteet mitä kapitalistien palveluksessa\nolevilla työläisillä oli. Täten myös työnantajien valta työläisten\nyli heikkeni ja työläiset pääsivät vapaiksi käyttämään omaa järkeään\nyhteiskunnallisissa kysymyksissä. Myöhemmin nämä valtioiden\ntoimeenpanemat sisälliset yhteistoimintaliitot sulautuivat yhdeksi\nlaajaksi työn ja onnen valtakunnaksi.\"\n\n\nNAISTEN KOHTALO.\n\n\"Mitenkä meneteltiin naisten suhteen?\" minä kysyin. \"Voitiinko\nodottaa, että naiset uuden yhteiskunnan muodostuessa olivat\nruumiillisesti ja henkisesti kyvykkäät vastaanottamaan samat tehtävät\nja vastuunalaisuudet kuin miehetkin?\"\n\n\"Missä naiset entuudestaan jo olivat kotoisien askareiden\nsuorittamiseen osaaottamassa\", vastasi tohtori, katsottiin heitä\nyleisöä palveleviksi siihen asti kuin uusi yleistalous astui\ntäydellisyydessään voimaan, tehden yksityiskeittiöt tarpeettomiksi.\nMuussa tapauksessa naiset antautuivat miesten kanssa samoilla\nehdoilla suorittamaan velvollisuuksiaan uudessa yhteiskunnassa\nsillä eroituksella, että heidän ruumiin voimilleen sopivia toimia\njärjestettiin.\n\n\"Jos vallankumous olisi tapahtunut sata vuotta aikaisemmin jolloin\nnaisilla ei ollut muuta ammattia kuin kotiaskareet, niin olisi muutos\nollut huomattava. Mutta nyt naiset olivat jo siirtyneet teollisuus-\nja liike-aloille. Ja kun vallankumous tapahtui oli miltei kaikilla\nnaimattomilla naisilla varma ammatti- tai toimialansa. Naisille\nvallankumous ainoastaan loi samanlaatuiset oikeudet kuin miehillekin.\n\n\"Tietysti naineiden naisten laita oli hieman erilainen. On pitkiä\naikoja, jolloin naineet naiset eivät voi ottaa osaa minkäänlaatuisiin\nyleisiin toimiin. Mutta tällaisia tapauksia lukuunottamatta ei\nlöydy mitään pätevää syytä minkätähden naineet naiset viettäisivät\njoutilaampaa elämää kuin miehetkään. Uuden yhteiskunnan aikana, ne\nolivat naiset itse, jotka vaativat itselleen annettavaksi miesten\nkanssa tasaväkinen tilaisuus yleiseen työn suoritukseen sekä oikeuksien\nnautintoon. Miehet eivät olisi naisia vaatineet työnsuoritukseen.\nTämän ohella on sinun muistettava, että vallankumous koko ajan oli\ntarkoittanut luoda olot, joissa naiset saavat suuremmat oikeudet\nelämään kuin ennen ja että he tulevat tasa-arvoisiksi velvollisuuksien\ntäytössä ja oikeuksien nautinnossa miesten kanssa. Naiset, naineet ja\nnaimattomat, olivat väsyneet holhousasemaan ja vaativat vapauttaan.\nJollei vallankumous olisi taannut naiselle yhdenvertaisuutta ja\ntoveruutta miehen rinnalla, niin ei se koskaan olisi saanut osakseen\nnaisten kannatusta.\n\n\"Lapset kasvatettiin alussa kotona. Ja ne naiset, jotka äiteinä lapsia\nkasvattivat, olivat vapaat muusta toimesta. Mutta äitejä ei sentähden\nestetty osaa-ottamasta, jos heillä aikaa ja halua oli, yleiseen työhön.\nHe saivat itse sen määrätä. Myöhemmin sitten perustettiin etevät\nkasvatuslaitokset, joissa lapset hoidettiin ja kasvatettiin tieteen\nkaikkien sääntöjen mukaan. Tämä vuorostaan vapautti naiset ja antoi\nheille yhä lisääntyvän mahdollisuuden miesten kanssa yhtä suureen\ntoimintavapauteen yleisillä toimialoilla.\"\n\n\nKOSKA TALOUDELLINEN YHDENVERTAISUUS TÄYDELLISESTI ASTUI VOIMAAN.\n\n\"Kun yksityiskapitalismin viimeinenkin jäännös oli hävinnyt\nnäyttämöltä, ryhtyi hallitus turvaamaan koko kansan olemassaoloa ja\nhyvinvoinnin. Siihen asti yleiset työt toimitettiin palkkaperusteilla,\njoka oli ainoa käytäntöön soveltuva aikana, jolloin vielä melkoisen\nsuuri määrä tuotantoa ja kauppaa välitettiin kapitalistien\ntoimesta. Sitäpaitsi teollisen joukon ääretön lisääntyminen\nhallituksen työaloilla, teki toistaiseksi kerrassaan mahdottomaksi\nminkäänlaatuisen jakokeskiarvon laatimisen. Kuitenkin oli hallituksen\ntarkoitus saada mahdollisimman tasaiseksi tulosten jako. Ja se\ntoimitettiin toimialojen työpalkkojen yhtäläistyttämisellä.\n\n\"Esimerkiksi: yksi työläinen oli saanut kaksi dollaria, ja toinen\npuolitoista dollaria päiväpalkkaa. Kun nyt yleisissä kaupoissa\ntavarat olivat huoistuneet puolella entisiin hintoihin verraten, niin\nsaivat työläiset tällöin palkallaan puolta enämpi kuin ennen. Nyt\nhallitus korotti puolentoista dollarin palkan kahteen dollariin Kahden\ndollarin miehen palkasta ei kadonnut mitään. Kumpikin rupesi saamaan\nsaman verran palkkaa. Ja tämä palkankorotus korvattiin vuorostaan\npalkkalisän tuotantokustannuksiin merkitsemällä ja yleisten kauppain\ntavarain hinnan vähäisellä korotuksella, joten kaikki yhteisesti\ntulivat korvaamaan palkankoroituksen tavarain hinnoissa. Kenelläkään\nerityisesti ei voinut olla nurisemista tätä toimenpidettä vastaan,\nsillä se oli yhteistyön tulos, josta jokaisella oli oikeus ainoastaan\nyhtäläiseen osuuteen. Täten aikaa voittaen valtio tuli tilaan, jossa\nsamanlaisen osuuden jako kaikilla työaloilla kävi mahdolliseksi.\nKorkeapalkkaisten virkailijain palkat jyrkästi alennettiin työväen\npalkkojen kanssa samalle asteelle; sillä koko vallankumouksen henki\noli vaatinut, että jokaisen ihmisen tuli olla taloudellisesti\nsaman-arvoisen työläisen ilman taloudellisia etuoikeuksia.\n\n\"Mutta tietysti ei palkkojen samanlaistuttaminen ollut tärkein työ,\njonka kautta taloudellinen yhdenvertaisuus saavutettiin. Paljon\ntärkeämpi ja radikaalisempi oli kysymys työkyvyttömien, ala-ikäisten,\nvanhojen ja sairaiden samanlaatuisen tulososuuden nauttijoiksi\nsaattaminen. Vallankumouksen aikana tuli hallituksen menetellä kuten\nkapitalistienkin ja siten ottaa huolenpitonsa alaisiksi ainoastaan\ntyökykyiset henkilöt. Sairaiden, lapsien ja vanhojen toimeentulosta\nei silloin voitu huolehtia, sillä hallituksen oli kilpailtava\nyksityiskapitalismin keralla. Mutta heti kun valtio sai haltuunsa\nkoko maan taloudellisen elämän välineet, ryhtyi se niiden avulla\ntoimimaan vapauden julistuksen periaatteiden mukaan, jotka siihen asti\nolivat olleet mahdottomia käytännössä toteuttaa. Tämän julistuksen\nperiaatteet vaativat, että kaikilla ihmisillä tuli olla yhdenvertainen\noikeus vapauteen, elämään ja onneen ja että hallitus oikeastaan voi\nolla olemassa hyvän ja oikean toimeenpanemiseksi, jonka ensimmäisenä\nehtona on, että kaikki saavat yhdenvertaisen taloudellisen elämän\nmahdollisuuden. Näin ollen kaikki täysi-ikäiset ihmiset, jotka\nkykenivät työhön, olivat velvollisuudessa sen tekemään, jos he mielivät\nsaada osuutta yhteistyön tuloksista. Mutta samalla kaikki ihmiset,\njotka kerran tunnustivat uuden yhteiskunta- ja talousjärjestelmän\noikeudellisuuden, olivat oikeutetut saamaan samanlaatuisen osuuden sen\ntoiminnan tuloksista katsomatta siihen, josko he olivat työkykyisiä tai\nei. Esimerkiksi lasten suhteen tehtiin sellaisia määritelmiä, jotka\nestivät heidät kärsimästä itsekkäiden vanhempien huolimattomuudesta.\n\n\"Lähimpänä seurauksena tietysti saivat varsinaiset toimivat työläiset\nvähemmän kuin jos he olisivat yksin olleet jako-oikeutettuja,\nalutta jos otetaan huomioon, että he täten säästyivät turvaamasta\nyksilöllisesti työhön kykenemättömien sukulaistensa toimeentulon,\nniin eivät he mitään kadottaneet. Päinvastoin pääsivät he vapaiksi,\nsillä he tiesivät, että kaikki olivat yhteiskunnan toimesta turvatut,\neivätkä siis tarvinneet yksilöllistä armeliaisuuden synnyttämää\napua. Sitäpaitsi jokaisen osuus oli siksi suuri, että yhteiskunnan\ntuli ryhtyä laatimaan yhä enemmän nautintotilaisuutta ja vähentämään\ntyötaakkaa.\"\n\n\nLOPULLINEN TILINTEKO KAPITALISTIEN KANSSA.\n\n\"Eräs asia\" keskeytin minä, \"on minulle vielä hieman epäselvänä.\nKun kansa lopullisesti otti haltuunsa kaikki maat, koneet,\nteollisuuslaitokset ja yleensä pääomat, niin piti epäilemättä kansan\ntehdä jonkunlainen tilitys kapitalistien kanssa, joiden entinen\nomaisuus oli täten kansalliseksi saatettu. Mitenkä se tehtiin? Ja mikä\noli tässä lopullisessa tilinteossa perusteena?\"\n\n\"Kansa syrjäytti tilinteon\", vastasi tohtori. \"Kuillotiini, vankila\nja teloitus ei tullut tässä vallankumouksessa kysymykseen kuten\nentisissä kumouksissa. Tosin kumoustaistelun aikana kapitalistien\närsyttävä vastustus oli synnyttänyt pahaa verta taistelevassa kansassa.\nJa uhkauksia oli tehty kostosta. Mutta voitto toi mukanaan lämpimän\nihmisyyden tuulahduksen, jonka kanssa kaikki katkeruus katosi. Kansa\nantoi menneisyyden anteeksi kapitalisteille.\"\n\n\"Kuulkaas tohtori\", keskeytin; \"en minä sitä tarkoittanut. Sinä käsität\nminun väärin. Muista että minä tässä edustan entisyyden kapitalismin\nhenkistä katsomusta. Ja siis minä tarkoitin kysyä, minkä hyvityksen\nkansa antoi kapitalisteille heidän omaisuudestaan. Kahdennenkymmenennen\nvuosisadan katsomuksen kannalta asioita katsellessa, olivat\nkapitalistit velkojain puolella lopullisessa tilinteossa, jos sitä\ntehtiin.\"\n\n\"Etkö sinä huomaa, ettei kumouksellisilla ollut mitään\ntilivelvollisuutta kapitalisteille. Siinähän oli kysymys oikeudesta.\nJos kumouksellisten olisi tullut kapitalisteille jotain korvausta\nmaksaa, olisi se osottanut, että kapitalistit ovat oikeassa, jolloin\nkumoukselliset olisivat luonnollisesti olleet väärässä. Mutta tässä\ntapauksessa kapitalistit olivat väärässä; ja siinä tapauksessa ne\nolivat kapitalistit, joiden olisi tullut kansalle maksaa hyvityksen\nvääryydestä. Kansa oli päättänyt millä hinnalla tahansa päästä\nvapaaksi entisten orjuuttajiensa kahleista. Kun entisaikoina orjain\nvapautuksesta tuli kysymys, tunsivat orjainomistajat itsensä sangen\nonnelliseksi kuin saivat sen vapauden antamalla säilyttää henkensä.\nJos kapitalistit nyt olisivat nostaneet kysymyksen hyvityksestä, olisi\nse heille ollut hyvin onneton seurauksiltaan. Heidän kysymykseensä,\nkuka maksaisi heille omaisuuksista, jotka valtio otti haltuunsa,\nolisi kansa vastannut: Kuka maksaa siitä vapaudesta, ilosta ja\nelämästä, joka heidän vanhemmiltaan oli ryöstetty. Näin ollen oli\nkapitalisteille viisainta olla vaiti ja kiittää onneaan, ettei mitään\nsellaista lopputilitystä toimitettu. Sitäpaitsi olisi kapitalistien\nhyvitys edelleenkin säilyttänyt yksityisomistuksen käsitteen\nsekä periaatteellisesti että käytännöllisesti. Ja se olisi ollut\nvaarallista.\"\n\n\"Minä nyt täydellisesti käsitän\", vastasin. \"Mutta eräs toinen seikka\non vielä hämäränä minulle. Se on kumouksellisen liikkeen alkuaikoina\nmuodostettujen kunnallisomaisuuksien seikka. Kuten tiedät, otettiin\nkumouksen alkuaikoina sellaiset omaisuudet kuten valaistuslaitokset,\nrautatiet, sähkösanomalinjat j.n.e. kunnallisomaisuudeksi, jolloin\nhallitus kapitalistisena ollen antoi kapitalisteille näillä aloilla\nsaaduista tuloista jonkunlaista voittoa. Yleinen mielipide kun silloin\nei vielä ollut täydellisen kumouksen puolella. Koska tällainen voiton\njako kapitalisteille lakkautettiin?\"\n\n\"Sinä nyt jo käsittänet\", vastasi tohtori, \"että kun yleinen käsitys\nsyntyi siitä, että taloudellinen tasa-arvoisuus oli astumassa\nkäytäntöön, ryhdyttiin vastustamaan voitto-osinkojen maksoa sellaisista\nvälineistä, joilla yksityiskapitalistit eivät kuitenkaan olisi voineet\nmitään tienata ilman kansan suostumusta, Sitäpaitsi yksityisomaisuus,\njoka oli ollut voitto-osingon peruste, kadotti vuosi vuodelta yhä\narvoansa ja siten myös voiton kiskomisarvoa. Kapitalisteilta ei ostettu\nmitään pääomia tai tuotannon välikappaleita. Korkeintaan heille\ntaattiin olemassa olon turva kumousaikana. Sitäpaitsi omistusoikeuden\nannettiin pysyä kapitalistien käsissä; valtio otti omaisuudet\nainoastaan käyttääkseen valtion eduksi. Hallitus estääkseen yleisesti\nilmenevää vääryyttä esim. rautatieliikenteen aloilla jatkumasta,\nryhtyi hoitamaan rautatieliikennettä. Rehellinen omaisuuden arvio\ntoimitettiin. Sen perusteella määrätty voitto-osinko -- jos voittoa\ntuli -- maksettiin omaisuuden omistajille. Tämä menettelytapa ehkäisi\nyksityiskapitalismin väärinkäytökset yleisöä ja työläisiä kohtaan.\nSamalla kun sen avulla miljoona rautatieläistä siirtyi yleisten\ntyöläisten, s.o. kansan palvelijain listalle, nauttimaan suurempaa\nturvallisuutta ja hyvinvointia.\n\n\"Yleinen periaate, joka määritteli kumouksellisten menettelytavan\nkaikenlaatuisten omaisuuden omistajain kanssa myönsi, että silloinen\nomaisuuden jako oli väärä ja omistusoikeus moraalisesti kelpaamaton,\njoten niin pian kuin mahdollista uusi järjestelmä oli saatava aikaan.\nMutta kuitenkin siihen asti kun uusi järjestelmä aikaan saataisiin\nvanhan sijalle tuli omaisuuden omistajain laillisia oikeuksia\nkunnioittaa, ja siinä missä yleisön etu vaati heidän omaisuuksiinsa\nnähden johtovallan valtiolle, tuli valtion turvata heidät kaikelta\nkärsimykseltä. Yksilöllistä elämisen oikeutta ja tilaisuutta ei saa\nottaa pois ennenkuin yleiseltä kansan taholta voidaan tarjota tilaisuus\ntoisenlaisen tuotantoperusteen mukaiseen elämään yhteistuotannon\nnojalla. Tämän periaatteen käyttö oli kumouksellisilla johdonmukainen;\nselvä ja ehdoton. Vanhaa omaisuuslakia, niin kiero kuin se olikin,\neivät he ryhtyneet poistamaan rähinällä ja väkivallalla. He sen\ntekivät niin johdonmukaisella oikeudentuntoon ja järkeen nojaavalla\nmenettelyllä, ettei kukaan siitä todellisesti joutunut kärsimään.\"\n\n\"Muodostaakseni koko asiasta yleisen johtopäätöksen\", keskeytin minä,\n\"tuli kapitalistien uuden yhteiskunnan muodostumisen aikana alistua\nsaman lain alaiseksi kuin täältä elämästä kuoleman kautta tulevaan\nsiirtyessä. Heidän yksinkertaisesti oli jätettävä rahat jälkeensä.\"\n\n\"Johtopäätöksesi todellakin on hyvin sattuva\", vastasi tohtori.\n\"Ainoastaan yksi huomautus on sen suhteen tehtävä. Ennen vanhaan, niin\nkerrotaan, pidettiin muuttoa täältä maailmasta tulevaiseen ikävänä.\nMutta vanhasta yhteiskunnasta uuteen muutto oli iloinen asia. Kun\nyhteiskunta oli ollut vallalla puoli vuosikymmentä niin ei ollut yhtään\nentisistä miljoneereista, joka ei olisi pitänyt elämäänsä siinä toisten\nkanssa yhdenvertaisena parempana kuin ennen rahapohattana oloaan.\"\n\n\"Saatiinko uusi yhteiskuntajärjestelmä niin pian täydellisesti\nmuodostetuksi?\"\n\n\"Tietysti ei se niin täydelliseksi, kun se nyt ilmenee, voinut tulla\nmuutamissa vuosissa. Se otti sukupolven ajan ennenkuin kaikki asiat\nsaatiin järjestetyiksi täydellisemmin. Mutta tämä järjestely oli\nhelppoa, hauskaa ja luonnollista: sillä sitä toimittamassa oli hyvin\nvointiin haluava, toimintavapaa ja kykenevä kansa, jonka tarvitsi\nainoastaan havaita epäkohta niin oli se jo poistettu. On aivan\nmahdotonta kuvailla sinulle sitä yleistä innostusta, joka valtasi\nkansan vallankumouksen tapahduttua. Koko kansa ryhtyi jättiläisvoimin\nkohottamaan kansaa sille elämän asteelle, jossa ennen rikkaat olivat\nolleet. Ei koskaan ennen sellaista jättiläisvoimaa ja harrastusta\nhistoriasta saateta löytää. Ennen vanhaan kansalla ei ollut kylliksi\ntyötä. Miljoonat rikkaat ja köyhät joko haluttomasti tai halusta olivat\nlaiskoina. Sitäpaitsi puoli siitä työstä, joka tehtiin menetettiin\nturhanaikaisessa kilpailussa tai tarpeettomien ylellisyystavarain\ntuottamisessa muutamia aniharvoja varten. Kansa oli aina tyytymätön.\nJoutilaita työvälineitä, joutilasta maata ja joutilasta kaikenlaatuista\npääomaa oli pilkkaamassa kansan puutetta ja kurjuutta. Nyt, yhtäkkiä\nei riittänyt kylliksi käsiä, työvälineitä, sähkö- tai höyryvoimaa ja\naikaa niiden suurten parannusten ja uudistusten aikaansaamiseksi, jotka\nolivat tarpeellisia kaikkien yhdenvertaiselle toimeentulolle. Sillä\nkaikki eivät olleet yhdenvertaisia ja onnellisia ennenkuin kaikki\nsaivat runsasta ja hyvää ruokaa, hauskoja koteja, lämpimiä pukuja ja\niloa.\n\n\"Uuden yhteiskuntajärjestyksen ensimäisenä vuotena oli tuotanto kolmea\nkertaa suurempi mitä vanhan järjestelmän vallitessa. Mutta sitten\nkasvoi tuotantokyky suuremmassa asteikossa. Toisena vuotena se oli jo\ntaas puolella edellisestä kasvanut.\n\n\"Ennen vanhaan riideltiin hyvin paljon palkoista. Viidenkymmenen sentin\npäiväpalkan erotus saattoi merkitä ilmeistä nälänhätää. Se oli jo\nkoko suuri rahamäärä ja sellaisena hyvinkin suuri tekijä ihmisten\nelämässä. Täten emme saata ihmetellä, että näille ihmisille oli\nvaikea käsittää miten taloudellinen yhdenvertaisuus oli mahdollinen.\nSe käsittämättömyys oli ihan luonnollinen. Ihmiset taistelevat\nmuruista, joita rikkaan pöydältä putoaa, kun he ovat nälänhädässä,\nmutta eivät riitele leivästä juhlapöydän ääressä. Kun vallankumouksen\njälkeen uusi yhteiskunta ylöllisen elämän kaikille turvasi, katosi\ntuo entinen kirottu nälkävaikutin ja sen mukana erilaatuinen käsitys\nelämän mahdollisuudesta. Uuden yhteiskunnan työläisten toiminta sai\nkiihotinta yhdenvertaisuuden yhä liittyvästä käsitteestä, oikeuden\nja velvollisuuden tunnosta jota veljeyden ja yhteenkuuluvaisuuden\ntietoisuus kannusti. Työ sai korkeammat edut, joten työ oli\nkunnioitetuin asia. Ja työläinen, yhdeksännentoista vuosisadan\npalkkaorja oli kohonnut ihmisyyden jaloksi ritariksi.\"\n\n\n\n\nXXXVIII.\n\nSOKEAIN KIRJA.\n\n\nLukija, mahdollisesti siitä keskustelusta, joka minulla tohtori\nLeeten keralla on ollut, josta tämän kirjan lehdillä puhutaan, on\ntullut siihen johtopäätökseen, että minun yksinomaisena työnäni oli\ntutkia nykyisen maailman taloustiedettä ja yhteiskunta filosofiaa. Se\njohtopäätös olisi kuitenkin hyvin erehdyttävä. Niin jännittävää kuin\nedellä mainittu tutkimus-ala olikin, käsitti se kuitenkin verrattain\npienen osan harrastuksistani. Sen sijaan olin paljon suuremmassa määrin\nkiintynyt Edithin kanssa tutkimaan erästä toista seikkaa. Tästä ei ole\ntullut ennen mainituksi sentähden, että katsoin sen tutkimuksen alan\nolevan kaikille melkoisen tunnetun. Siksi en siitä tohtori Leetellekään\nmitään pitkiin aikoihin puhunut.\n\nVasta sitten kun hän oli saanut selitetyksi vallankumous-ajan kehitys\ntapahtumat, sattui eräs seikka joka johdatti keskustelun siihen.\n\nEräänä iltana palasin Edithin kanssa kävelyltä. Ja kun ilta oli jo\nmyöhäinen, meni Edith levolle. Minä sitävastoin en halunnut nukkua. Sen\nvuoksi katsahdin tohtori Leeten työhuoneeseen. Ja aivan oikein. Siellä\npaloi lamppu ja tohtori näytti lukevan erästä isohkoa kirjaa.\n\nJouduttuani lähemmäksi, näin nimen kirjan selkämyksessä. Se oli Kenloen\nkirjoittama \"Sokeain kirja.\"\n\n\"Kirjallahan on kummallinen nimi\", virkoin tohtorille, joka jo oli\nhuomannut minut ja pyytänyt kanssaan keskustelemaan.\n\n\"Niin on. Se on myöskin kummallinen kirja, vastasi tohtori. Kirja on\nlähes sata vuotta vanha; se on nähtävästi julaistu heti vallankumouksen\njälkeen. Kaikki olivat silloin iloisia ja onnellisia ja sellaisina\nvalmiit unhottamaan kapitalistien ja oppineen luokan katkeran ja\npitkällisen vallankumouksen vastustamisen. Papit, jotka olivat\nsaarnanneet, opettajat jotka olivat opettaneet ja kirjailijat jotka\nolivat kirjoittaneet vallankumousliikettä ja sen pyrkimyksiä vastaan,\nolivat nyt kovaäänisimmät vallankumouksen ylistäjät. He eivät mitään\nniin suuresti toivoneet kuin sitä, että heidän entinen menettelynsä\nunhoitettaisiin. Mutta Kenloe jonkunlaisen kylmän oikeuden tunteen\nvaltaamana päätti estää unhotuksen peittämästä niitä asioita. Sentähden\notti hän suorittaakseen vaivaloisen työn. Hän kokoili nimiä, päivä-\nja kuukaus-määrät, paikkojen nimet ja suuret joukot puhujien puheita,\npappien saarnoja ja sanomalehtiä, joissa kapitalistisen yhteiskunnan\npuolustajat olivat hurjalla kiihkolla yksityisomistusta puolustaneet\nja siunanneet mutta vallankumouksellisia kironneet. Nämä hän sovitteli\nkaikki yhteen tarkoituksella ikipäiviksi ikuistuttaa sellaisten sokeain\npaimenten maineen, jotka kansakunnan sokeudessaan olivat kurjuuden\nkuiluun johdattaneet ja jotka edelleen sokeudessaan sieltä kuilusta\nylösnousemista vastustivat. Hän aavisti että joskus tulee aika, jolloin\non vaikeanlainen ymmärtää kuinka järkevät ja sen lisäksi oppineet\nihmiset voivat olla niin hulluja, että vastustivat taloudellista\nkehitystä, joka johti taloudelliseen yhdenvertaisuuteen ja yleiseen\nonnellisuuteen. Sellaista aikaa varten hän valmisti tämän teoksen. Sitä\nhän ei tehnytkään suotta. Nyt se on jo käynyt tarpeelliseksi, sillä\ntuntuu melkein mahdottomalta uskoa, että koskaan on saattanut löytyä\nniin typeriä ihmisiä, jotka nykyistä onnea ja siihen johtuvia liikkeitä\nvastustivat. Luonnollisesti kirjan ilmestyminen vaikutti katkeruutta\nsilloin vielä elävissä teoksessa mainituissa vastahangan vetäjissä. Ne\nhenkilöt miltei vihasivat häntä. Kuitenkin olkoon sanottu, että jos\nkoskaan määrätyt henkilöt tarvitsivat sellaista terveellistä rankaisua,\nniin olivat ne juuri ne joista kirjassa kerrottiin.\n\n\"Kun minä kirjaston hyllyllä huomasin eräänä päivänä tämän teoksen,\njuolahti mieleeni, että se on tarpeellinen täydentääkseni sinun\ntietojasi vallankumouksesta. Olinhan sinulle tähän asti selitellyt\netupäässä kansan suhdetta siihen. Siten kapitalistiseen elämän\nymmärrykseen nojaavien luokkien, joihin sinäkin aikoinasi kuuluit,\nsuhde oli jäänyt toisarvoiselle selitykselle. Ja tämä teos on omiaan\nselittämään ne katsomukset, joita kapitalistiluokka omasi suuren\nvallankumouksen suhteen.\"\n\nMinä vakuutin tohtorille olevani kernas kuulemaan. Minä olin\njo vähitellen kasvanut uuteen, kahdennenkymmenennen vuosisadan\nkatsomukseen kiinni siinä määrin, että tuntui ihan oudolta kuulla minua\nluettavan vanhan ajan kapitalistiseen luokkaan. Samalla oli uteliaisuus\nuutuuden viehätyksen kautta herännyt minussa.\n\n\"Edellyttäen, että sinä olet halukas kuulemaan\", virkkoi tohtori, \"olen\nminä järjestänyt erikoiselle listalle ne pääasiat, joista Kenloen\nkokoelma puhuu. Siis nyt voimme käydä niitä tarkastelemaan. Tietysti\nkokoelmassa on useampia muita verrattain opettavia kertomuksia, mutta\nniihin ei ole nyt tilaisuutta syventyä.\"\n\nMinä etsin itselleni mukavan tuolin jonka jälkeen tohtori ryhtyi\nselittelemään Kenloen teoksen pääsisältöä.\n\n\nKIRKON VASTUSTUS.\n\n\"Papisto näyttää sinun päivinäsi olleen kansan johtaja, joten on oikeus\nja kohtuus, että otamme ensin tarkastaaksemme heidän vastaväitteitään\nvallankumouksen suhteen. Silmin nähtävästi papisto ei uskaltanut\nkärjistää kurjien olojen vastustamista äärimmäiseen jyrkkyyteensä\nsentähden, että ne olot itse asiassa perustuivat kristillisyyden\nperusaatteeseen. Sen sijaan heidän vastustuksensa suuntautuu\nsuurimmaksi osaksi käsitysten sekoittamiseen.\n\n\"Papisto järkeili, että perussyy ihmisten yhteiskunnalliseen kurjuuteen\noli synti ja pahuus, joten oli aivan turhaa odottaa mitään hyvää\nyhteiskunnan uudesti järjestämisestä niin kauvan kun ihmiset eivät\nsisällisesti olleet parantuneet ja synnistä luopuneet. Näin ollen\nniinkauvan kuin ihmisissä sisällistä uudesti syntymistä ei tapahtunut,\noli kerrassaan turhaa yrittää minkäänlaatuisten yhteiskunnallisten\nolojen korjaamista ja uudistamista. Uudet järjestelmät olisivat yhtä\nhuonoja elleivät ihmiset sisällisesti olisi parantuneet.\n\n\"Näissä väitteissä oli totuutta ainoastaan siinä, että kansalle on\nturha perustaa mitään malliyhteiskuntaa kenenkään muun. Myöskin\nsiinä väitöksessä, että kansan tulee kehittyä asteelle, jossa se voi\nsulautua uusiin oloihin, on totuus. Kansan tulee taloudellisten ja\nyhteiskunnallisten olojen perusteella tulla varmaan tietoisuuteen\nvallitsevien olojen kehnoudessa ja sitä vaikuttavista syistä. Sen\njälkeen on kansan itsensä taisteltava uusien muotojen järjestämiseksi.\nMutta samalla kun sen myönnämme, on huomautus tehtävä sitä väitöstä\nvastaan, että synnin ja pahuuden tähden olisi yhteiskunnallinen\nkurjuus olemassa, sillä päinvastoin yhteiskunnallisesta kurjuudesta\non seurauksena suurin osa niistä ilmiöistä, joita synnin ja pahuuden\nnimellä tunnemme.\n\n\"Historia todistaa, että kansan valmistuminen määrättyyn olojen\nmuutokseen havaitaan siitä, miten laajalle levinnyt ja syvällinen on\nolojen muutoksen vaatimus. Kun kansat tositeolla rupesivat vaatimaan\nuskonnon ja omantunnon vapautta, todisti se että kansa oli valmistunut\nne vastaanottamaan. Kun kansa voimakkaalla tavalla rupesi vaatimaan\nkansan hallitusta, oli se selvänä todistuksena siitä, että kansa oli\nvalmistautunut sen varalle ja että se voi itsensä sovittaa niiden\nolojen pohjalle. Se ei ollut tarpeellista ottaa huomioon, josko kaikki\nolivat yhtä kyvykkäitä ja hyviä. Myöhempi kokemus kyllä osoitti miten\non toimittava kussakin tapauksessa. Varmaa kaikessa tapauksessa oli,\nettä siellä missä kansa oli tällaisen asteen saavuttanut, kävivät\nvanhat olojen muodot mahdottomiksi. Ja silloin välittämättä siitä,\nkuinka hankalat alussa uudet olot olivatkin, kansan edut vaativat\nniiden omaksumista, joten niiden muutosten vastustaminen oli edistyksen\nvastustamista.\n\n\"Katsoen tässä valossa yhdeksännentoista vuosisadan loppua, mitä\ntodistuksia oli silloin siitä, että maailman kansa oli valmistunut\nuuteen olojen muutokseen? Todistus on se yleinen vaatimus, joka uusia\njärjestelmiä sangen kiihkeästi oli herännyt vaatimaan. Kansa, tärkeät\nmuutokset saadakseen oli valmis taistelemaan vaikka Jumalaa vastaan.\nMitä muita todistuksia siis voitiin vaatia siitä, että kansa oli\nvalmis astumaan uusiin oloihin, uuteen veljeyden ja yhdenvertaisuuden\nvaltakuntaan.\n\n\"Jos papisto, joka vallankumousta vastusti sen tähden ettei parempi\nyhteiskuntamuoto voisi olla miksikään hyödyksi ilman kansan sisällistä\nparannusta, oli rehellisesti vakaumuksensa perusteella sitä mieltä,\nniin olisivat he heti ensi silmäyksellä yleiseen mielipiteeseen\nsaattaneet havaita sen mahtavan siveellisen voiman, joka pyrki uusia\noloja muodostamaan. Silloin heidän käsityksensä olisi täytynyt muuttua.\n\n\"Mutta meillä on hyvin suuri syy luulla etteivät he olleet täysin\nrehellisiä. He väärensivät Kristuksen opin perusajatuksia. Sen sijaan,\nettä he olisivat saarnanneet syntiä synnyttäviä oloja vastaan ja\nryhtyneet muodostamaan oloja sellaisiksi, että niissä todellinen\nkristillisyys, rakkaus, veljeys ja yhdenvertaisuus olisi ollut\nmahdollista, vastustivat he kaikkea sellaista työtä. He myönsivät, että\nvallalla olevat olot olivat kurjia ja epäkristillisiä. Mutta samalla\nhe kielsivät niitä muuttamasta sentähden etteivät ihmiset olleet vielä\nkyllin hyviä kokeakseen parempia oloja. Oli tarpeellista odottaa niin\nkauvan, että oli kyllin hyvä jättääkseen paheet pois. Edelleenkin oli\njatkettava ryöväystä ja siveettömyyttä niinkauvan kun tulee kyllin\nvoimakkaaksi niistä luopumaan.\n\n\"Tämä oli papiston opetuksen ydin, vaikkakin se toisilla sanoilla\nkirkoissa esitettiin. Ja näin ollen ei heidän tuomionsa ote ollut\nläheskään ankara. Kenloe on heitä kerrassaan liian lievästi moittinut.\"\n\n\nKIIHOTTIMIEN PUUTE.\n\n\"Mutta älkäämme pappisparoille olko kovin ankaroita. He olivat\nkuitenkin melkoisen tyhmiä kaikesta päättäen. Sen sijaan luokaamme\nsilmäys sen ajan taloustieteilijöihin. Katsokaamme mitä heillä oli\nsanomista.\n\n\"He väittivät, että uusi järjestelmä ei voi pysyä pystyssä, sillä\nihmiset eivät viitsi tehdä riittävästi työtä kun ei ole yksilöllisiä\nkiihottimia. He edelleen koettivat uskottaa, että ihmisillä kaikkina\naikoina tuli olla melkoinen määrä kurjuutta ja puutetta, jonka pelko\nheidät ainoastaan saattoi pakoittaa ahkeraan yritteliäisyyteen työnteon\naloilla.\n\n\"Katsokaammepa nyt tätä vastaväitettä. Vanhan yhteiskunnan vallitessa\noli pääasiallisesti kaksi toiminnan kiihoitusta: yksi kohdistui\netupäässä laajoihin kansakerroksiin, jotka elivät kädestä suuhun,\nomaamatta mitään muita toiveita; toinen kohdistui rikkaiden\npääomanomistajain luokkaan, kiihoittaen heitä yhä virkeämpään\nomaisuuden kokoamiseen. Kansakerroksien laajoja joukkoja ajoi aina\npelko puutteesta ja nälkäkuolemasta. Rikkaita kiihoitti kullan\nhimo hirveään kamppailuun sen omistamisesta. Sitävastoin uuden\nyhteiskuntajärjestelmän vallitessa kaikilla tuli turvatuksi samanlainen\ntoimeentulo samanlaatuisten velvollisuuksien perusteella, joten\nkärsimyksien epätoivoinen pelko lakkaisi. Kukaan ei liioin voinut\ntoivoa rikkauden kokoamisen kautta etusijaa toistaa ylitse. Edelleen\nsilloin yleinen hyvinvointi olisi paljon suuremmassa määrin yksityisten\nsilmämääränä mitä suoranainen persoonallinen etu. Sentähden väitettiin,\nettä moisen järjestelmän seurauksena olisi ihmisten laiskuus. Jokainen\ntekisi mahdollisimman vähän työtä. Ainoastaan hädin tuskin niin paljon\ntyötä tehtäisiin, että niukasti toimeentullaan, mutta ei enempää. Siten\nelämä uudessa yhteiskunnassa muodostuisi melkoisen köyhäksi.\"\n\n\"Sellainen väitelmä tuntuukin hyvin luonnolliselta\", liitin tohtorin\npuheeseen. \"Minä olisin kernas pitämään sellaista väitöstä hyvinkin\npätevänä.\"\n\n\"Siten sinun aikakautesi kapitalistitkin väitelmistään ajattelivat.\nMutta itse asiassa ne väitelmät olivat kapitalistiselle\nyhteiskuntajärjestelmälle eikä uudelle vaaralliset. Ajattelehan, että\nnäissä väitteissä mitä röyhkeimmällä tavalla huomautetaan, ettei sen\nyhteiskunnan olemassa olo voi muutoin olla mahdollinen kun ainoastaan\nalituisesti vallitsevan nälän ja puutteen perusteella. Ajattelehan,\nJulian, mikä on sen parempi todistus kapitalistisen yhteiskunnan\nkirotusta kieroudesta ja uuden yhteiskunnan välttämättömyydestä,\nkuin tämä kapitalistisen yhteiskunnan suojelijain taholta tehty\npuolustusväite, joka aivan alastomana kertoo, että kansan on aina\nkärsittävä nälkää heidän yhteiskunnassaan. Mikään yhteiskunta ei\nsaattaisi enää olla kurjempi kuin kapitalistinen, jonka vankin\npuolustus on kurjuus ja puute.\"\n\n\"Jos mikään niin tämä kapitalistien taholta tehty väitös heikensi\nheidän omaa asiaansa kun sitä ajatellaan sinun esittämässäsi valossa;\"\nsanoin. \"Alussa, kun ei sitä lähemmin tutki, tuntuu se koko vahvalta\npuolustukselta.\"\n\n\"Syy siihen on löydettävissä siinä, että sinun aikalaisesi rikastumista\npitivät ylimmässä arvossa, joten heistä tuntui koko elämän lopulta, kun\nsellaiset tilaisuudet tulevat loppumaan. Silloinhan ei enään kellään\nolisi ollut tilaisuus rikastua ja sen eduksi taloudellisista toimistaan\ns.o. ryöstöä jatkaa. Ja siinä he olivatkin oikeassa. Mutta varsin eri\nkysymys on, josko se merkitsi yleisen yritteliäisyyden katoamista. Eri\nkysymys on myöskin se, josko yksityinen rikkauden kokoon haaliminen\ntodellisuudessa lisäsi yhteiskunnan rikkautta. Se kyllä yritti kehittää\nrikkauden keskiarvoa silloin kuin se oli ehtona uudelle rikkaudelle,\nmutta ei muutoin. Sitäpaitsi jos otamme huomioon, että kapitalistit\nkeinottelivat suuremmaksi osaksi jo ennen kehitetyn rikkauden\nkustannuksella yksityisten etujen tähden, ei yleisen rikkauden\nkehittäminen tule kysymykseenkään. Edelleen oli kapitalistinen\nyhteiskuntajärjestelmä tuhlaavainen rikkauteen nähden.\n\n\"Kapitalistien rikastumisen halu oli perusvaikutin siihenkin vähään\nrikkauden luontiin, joka entisaikoina tapahtui. Sitä kutsuttiinkin\nvoiton tuotannoksi. Mutta meidän aikakautemme taloustieteilijät\nväittävät että tuotannon harjoittaminen voiton tähden ja sitä varten\non taloudellinen itsemurha sentähden että se asettaa vissit rajat\ntuotannon harjoittamiselle. Ainoastaan voittoa tuottavia tuotannon\naloja harrastetaan. Voittoa tuottamattomat, vaikka ne olisivat\nkuinka tärkeät kansan elämälle tahansa, heitetään syrjään. Muutamat\nrikastuvat ja suurin ihmiskunnan osa jää puille paljaille. Niin\nollen ei liene väärin sanottu, että tällainen rikkauden tuotanto oli\npäin vastoin köyhyyden ja kurjuuden tuotanto. Sillä aina toiminnan\nvaikutukset on laskettava kansakunnan enemmistön eikä suinkaan\nmuutaman aniharvan yksilön olojen mukaan. Luultavasti tässä on\nkylliksi sanottu selitykseksi niille väitteille, joiden mukaan\nihmiskunta tulisi kadottamaan yksityisen rikkauden ylläpitämän\nkiihoituksen lakkauttamisesta. Nyt meillä on todistuksia, että juuri\nsen kiihoituksen lakkauttamisen kautta pääsi kansakunta erilleen\nköyhyydestä ja rikkauden yksilöllisestä kokoon haalimisesta.\n\n\"Nykyisen yhteiskunnan vallitessa ei kenelläkään ole ajatustakaan\npuutteeseen joutumisesta paitsi siinä tapauksessa, että hän\ntahallisesti itse niin tahtoo. Me uskomme, että pelko on heikoin ja\nsamalla kurjin keino yritteliäisyyden aikaan saamiseksi. Me emme\ntahtoisi sitä taloudelliseksi tekijäksemme vaikkapa siitä yleinen\nvoittokin riippuisi. Jo entisajan kapitalistikin tiesi, ettei kädestä\nsuuhun perusteen mukaan työskentelijä ollut luotettavin ja parhain,\nvaan, että henkilö, jonka ajatuksissa ainainen puute ja huoli ei\nkummitellut, oli etevin. Itsekunnioitus ja luottamus antoi henkilölle\ntarmoa olla etevä alallaan.\n\n\"Jos nämä vaikuttimet olivat silloin jo niin tärkeitä, niin\najattelehan, kuinka paljon tärkeämpiä eivätkö ne ole nyt! Entisaikoina\nkun kaksi työläistä työskenteli yhdessä ja toinen laiskotteli, ei\nahkera työläinen siitä kärsinyt, mutta isäntä joka palkan maksoi.\nMutta nyt kun kaikki työskentelevät yhteiseen rahastoon, ryöstää\nlaiskottelija kaikkia työtovereitaan. Nyt on sellaisen henkilön, joka\ntyönteossa toisia petkuttaa, paras hirttää itsensä, sillä hän saa\nosalleen ankaran yleisen halveksumisen.\n\n\"Toinen vanhan ajan taloustieteilijäin väitös, että taloudellinen\nyhdenvertaisuus estäisi henkilöt saamasta ansionsa mukaisen tuloksen,\noli yhtä hatara. Luulo siitä, että raha oli ainoa laatu, jolla ihmisen\netevyys voitiin korvata, osottaa suurta tietämättömyyttä. Jokainen on\nnyt paljon suuremmassa määrin varma oman ansionsa mukaisen korvauksen\nsaannista kuin silloin. Ainoa eroitus on vaan siinä, ettei hän saa\npalkkioksi rahoja. Kuten tiedät, koko yhteiskunnallinen työläisten\njoukko siihen luettuna myöskin kaikki virkamiehet ja kunniajäsenet,\narvostellaan heidän taloudellisessa toiminnassa ilmituomiensa lahjojen\nja ahkeruuden mukaan. Kaikki saa arvonsa yhteiskunnalle yleisesti\nsuorittamansa työn ja palveluksen perusteella, joka oli kerrassaan\nmahdoton asia vanhan yhteiskunnan vallitessa.\n\n\"Koko vanhan yhteiskunnan tiedemiesten katsomus oli äärettömän\nlapsellinen. Luullessaan että korkein arvo voitiin saavuttaa\nulkonaisten vaikuttimien kautta. Ihminen on joko kyvytön tai kykenevä.\nMuutamissa tapauksissa ei tilaisuus eikä mikään ulkonainen vaikutin\nsaa häntä innostumaan. Sitä vastoin toisissa tapauksissa hän on\näärettömästi innostunut ja toiminta-kykyinen. Ellei ihmisessä ole\nsisällistä voimaa ei ulkonainen vaikutin voi liioin häneen vaikuttaa.\nParas mitä taloudellinen järjestelmä voi tehdä, on se, että se antaa\nihmisille tilaisuuden etsiä edullisia oloja sisäiselle itselleen.\nTämän tilaisuuden vanha yhteiskuntamuoto jyrkästi teki mahdottomaksi.\nMutta nykyisessä yhteiskuntamuodossa se on ensimmäisiä olemassa\nolon ehtoja. Tietysti henkilöitä nytkin syntyy sellaisina, etteivät\nomaa mitään taipumuksia ja ovat sairaloisia laiskoja. Näitä tietysti\nei voida auttaa. Mutta ne pois luettuna -- ja niitten lukumäärä on\nmitätön -- kaikki muut löytävät innostuttavan alan ja tilaisuuden\nomille taipumuksilleen. Laiskatkin silti tuottavat yhteiskunnalle\nniin paljon, että heidän kustannuksensa tulee korvatuksi. Entisen\nyhteiskunnan aikana olivat miljoonat täysin terveet ihmiset laiskana.\nVallankumouksen tapahduttua tämä kuorma katosi yhteiskunnan harteilta.\"\n\n\nPELKO SIITÄ, ETTÄ YHDENVERTAISUUS TEKISI KAIKKI SAMANLAISIKSI.\n\n\"Tärkeä väite vanhaan aikaan oli myöskin se, että taloudellinen\nyhdenvertaisuus tekisi kaikki ihmiset samanlaisiksi kaikissa\ntapauksissa, jolloin yksitoikkoisuus kuolettaisi elämän halun yhden\nkuukauden kuluttua. Tämä väitelmä on hyvin kuvaava aikakaudelta,\njolloin kaikki ihmiset arvosteltiin rahan mukaan. Kun siis esitettiin\nrahan hävittämistä ihmisten arvon määräämisestä, niin silloin\nheti oletettiin, että se toimenpide ehdottomasti merkitsi kaiken\npersoonallisen eroavaisuuden katoamista. Tämä katsomus todellakin\non kuvaava sen ajan filosoofiasta, jolloin ihmisiä arvosteltaessa\nsanottiin, hän on niin monen miljoonan arvoinen. Aivan luonnollista\noli, että sellaisissa oloissa elävät ihmiset eivät voineet muuta\nkäsittää, kuin että heidän erilaatuisuutensa riippui pankkisäästöjen\nerilaatuisuudesta.\n\n\"Mutta olkaamme vakavia sen aikakauden suhteen. Heillä tämän kirjan\nmukaan tuntui oikein vakavasti olleen käsitys, että taloudellinen\nyhdenvertaisuus tarkoittaisi ihmisten yhdenlaatuisuutta, sillä kun\nihmisillä ei olisi eri varallisuussuhteita eri harrastuksia, niin\nluonnolliset vaikuttimet erilaatuisuuteen luonnollisesti häviäisivät.\nHe eivät huomanneet, että taloudellinen, yhdenvertaisuus, antamalla\nkaikille vapauden ja tilaisuuden omien kutsumuksiensa mukaisien olojen\nja elämäntapojen valitsemiseen, on ainoa todellinen peruste ihmisten\nitsenäisyyden ja siis toisista eristymisen ilmenemiselle. Vanha\nyhteiskunta asetti taloudellisten rajoitusten kautta luontaisille\ntaipumuksille jyrkän esteen ja siten pakoitti ihmiset suurimmaksi\nosaksi muodostumaan samanlaatuisiksi. Sitävastoin nykyinen yhteiskunta\nolemassa oloonsa ja edistykseensä nähden pääasiallisesti nojasi\nihmisten luonteenomaiseen ja itsenäisesti toimitettavaan työhön.\nSentähden äärettömän moninainen luonteenominaisuuksien, kykyjen\nja tietojen aarre olikin tuloksena. Jokainen on erilainen, oma\nitsensä, joka vuorostaan eri laatuisuuksineen liittyy yhteen suureen\nkokonaisuuteen, rikastuttaakseen sitä omilla väriheijastuksillaan.\"\n\n\nYHDENVERTAISUUS HÄVITTÄÄ KILPAILUJÄRJESTELMÄN.\n\n\"Sitten vastustettiin uutta yhteiskuntajärjestelmää sen perusteella,\nettä se taloudellisen yhdenvertaisuuden kautta hävittää\nkilpailujärjestelmän ja lakkauttaa olemassa olon taistelun, jotka\nolivat vanhan katsomuksen mukaan tärkeitä tekijöitä parhaiden tuloksien\nsaavuttamiseksi. Jos vanhan yhteiskunnan puolustajat olisivat\nväittäneet uutta yhteiskunta järjestelmää vastaan sen perusteella,\netteivät ihmiset vielä olleet kypsyneet vastaanottamaan uutta\nyhteiskuntajärjestelmää, niin ei se olisi ollut niin korkeaa. Mutta\nkun he tekivät väitöksensä siveyteen ja ihmiskunnan onnistumiseen\nvedoten, on sen rehellisyyteen vaikeanlainen luottaa. Sillä mitä oli\nkilpailujärjestelmä muuta kuin surkuteltava taistelu elämän tarpeista,\njossa onnistuminen riippui siitä, ettei ollut kylliksi kilpailijoita,\nja jos häviölle joutuneiden oli kukistuttava onnistuneiden\nkäskyläisiksi? Tällaisen elämän tarpeiden tähden tapahtuvan taistelun\neroituksena taistelusta, jota pyssyjen kanssa toimitettiin itse elämän\npuolustamiseksi ja ottamiseksi ei ollut mitään tosi eroavaisuutta.\nMutta katsokaamme asiaa kuitenkin lähemmin.\n\n\"Ensiksikin, myöntäkäämme, että taistelu elämän tarpeista, eli\ntoisin sanoen kilpailu, kaikessa surkeassa raakuudessaan olisi ollut\npuolustettava, jos se todellakin olisi voinut edellyttää ihmisten\nkehittymistä paremmaksi. Mutta kaiken kilpailun perustuksena tulee\nolla tilaisuuksien tasaväkisyys. Oliko se taattu vanhan yhteiskunnan\nvallitessa? Ei suinkaan. Silloinhan päinvastoin jokaisen toiminnan\nedellytykset olivat erilaatuiset ja rajoitetut. Rikas luonnollisesti\nsai suuremmat edut kuin köyhä, sillä olivathan järjestelmät juuri\nrikkaiden etuoikeuksille nojaavia. Köyhien jo kilpailuun antautuessaan\noli havaittava, että he olivat alakynnessä. Suoraan sanoen sangen\nlaajoilla kansankerroksilla ei saattanut olla kysymystäkään mistään\ntasaväkisestä kilpailusta. Rikkaat omassa keskuudessaan vuorostaan\nolivat eri asemissa. Toiset olivat väkevämpiä ja toiset heikompia. He\ntaistelivat eri laatuisissa voimasuhteissa toisiaan ja koko kansaa\nvastaan. Kilpailu siis yksinkertaisesti oli kilpailua ei paremman\nluonteenominaisuuden ja jalouden voittamiseksi, mutta rikkauksien\nluomiseksi laajojen kansankerroksien elämän ja onnen kustannuksella.\nSellainen kilpailu aina ilmetessään tuotti kurjuutta ja alensi ihmisien\nmoraalia ja ihmisyyttä. Se saattoi heidät raateleviksi pedoiksi,\njoiden silmämääränä oli liikevoitto. Vanhan ajan Roomalaiset olivat\nhuvitettuja katselemaan taistelua elämästä ja kuolemasta, mutta he\nkuitenkin pitivät tarkkaa huolta siitä, että taistelijat olivat\ntasaväkisiä. Inhoa osotettiin katsojien puolelta kaikkea taistelussa\nilmenevää puolueellisuutta ja vääryyttä vastaan.\n\n\"Sanopas sinä Julian, mitä olisi ollut tehtävä vanhan järjestelmän\naikana saattaakseen kaikki taistelijat samanväkisiksi ja heidän\ntaistelu edellytyksensä ja tilaisuutensa yhdenlaisiksi, jottei\nkenelläkään olisi ollut mitään erikoisetuja puolellaan taistelussa?\"\n\n\"Tietysti ensiksi olisi ainakin tullut tehdä yhdenvertaisiksi heidän\nkasvatusopilliset asiansa ja taistelun yleiset edellytykset sekä\ntaloudelliset voimat.\"\n\n\"Aivan niin. Ja juuri sen taloudellinen yhdenvertaisuus tarkoitti\nsuorittaa. Vanhan ajan ihmiset vastustivat taloudellista\nyhdenvertaisuutta sentähden, että se muka hävittää kilpailun, vaikka\nse itse asiassa tarkoitti saada aikaan oikean ja rehellisen kilpailun.\nUusi yhteiskuntamuoto asetti kaikki ihmiset samanväkisinä kilpailemaan.\nKaikilla olivat samat edellytykset. Kaikki kilpailijat kunnioittivat\ntoisiansa, sillä he eivät olleet eri asteilla. Ei ollut rikkaita\nei köyhiä. Kaikki olivat onnellisen ja hyvinvoinnin yhteiskunnan\nkansalaisia. Kaikkien kiihoittimena oli yleinen hyvinvointi, tietoisuus\nomista voimista ja itse-kunnioitus. Sentähden ei taistelu tullut\nhillittömäksi persoonalliseksi vihaksi. Taistelevat kunnioittivat\ntoisiaan. He rakastivat toisiaan. Sillä lopullisesti voittojen voitto\noli häviölle joutuneenkin voitto, sillä eroituksella ainoastaan,\nettä voittaja sai voiton merkin samalla kuin hän oli omaa voimaansa\nkehittäessään kohottanut toisten pyrkimysmäärää.\"\n\n\nVÄITÖS ETTÄ YHDENVERTAISUUS KUOLETTAISI ITSENÄISYYDEN.\n\n\"Tämän väitteen me löydämme seuraavana luettelossamme. Sen mukaan\nväitettiin, että taloudellinen yhdenvertaisuus taatessaan huokealla\nkaikille ihmisille elämän, kuolettaisi heistä itsenäisyyden ja\nomintakeisuuden. Tämä vasta väite voitaisiin yhdistää edelliseen\nkuuluvaksi, sillä ajatus on tässäkin sama; nimittäin, että\ntaloudellinen eriarvoisuus on ainoa kiihotin kaikelle pyrkimyksellä.\nMatta kun väitettä käytettiin koko paljon vallankumouksen\nvastustamisessa, niin otettakoon se tässä huomioon.\n\n\"Väite itsessään kumoaa itsensä. Siinä sanotaan, että henkilöt ovat\nvaarassa kadottaa itsenäisyytensä saavutettuaan itsenäisen aseman.\nJos minä nyt sinulta kysyisin, minkälaatuinen asema, pelkoa vaiko\nluottamusta synnyttävä, oli edullisin itsenäisyyden ja omintakeisuuden\nkehittymiselle, niin mitä sinä sanoisit?\"\n\n\"Minä tietysti sanon, että luottamusta herättävä, turvattu asema on\nomintakeisuuden ja itsenäisyyden peruste.\"\n\n\"Aivan oikein. Sehän on selvää. Ja uusi yhteiskunta järjestelmähän\njuuri tarkoitti sellaisen aseman kaikille ihmisille takaamista.\nMinkätähden siis väitettiin, että sen järjestelmän olot olisivat\nepäedullisia itsenäisyydelle ja omintakeisuudelle? Jos missään elämän\nvarmuus ja taloudellinen riippumattomuus saattaa vaikuttaa edullisesti,\nniin on se juuri siinä, että ihmisen itsenäisyys ja omintakeisuus\nvarmistuu taloudellisen aseman varmuuden kautta, joten ihminen tuntee\nitsensä omaksi herrakseen. Sitävastoin epävarmuus toimeentulosta\npakoittaa ihmiset aina kuolettamaan itsenäisyyttään ja antautumaan\ntoisten voimallisempien turviin.\n\n\"Se olisi mahdollisesti kylliksi kumoamaan koko väitelmän. Mutta\nkapitalistien perusväitelmä, että kaikki muut yhteiskunta järjestelmät\ntulisivat olemaan onnettomia kaikessa suhteessa ihmiskunnalle ja että\nkapitalistinen järjestelmä on vaan ainoa oikea, on siksi laajassa\nmuodossa tehty, että sen selittäminen vaatii tarkempaa syventymistä.\nSentähden ryhtykäämme perusteellisemmin katselemaan niitä seikkoja\njoita väite edellyttää puolustuksekseen ja sitten vuorostaan niitä,\njoita meillä on väitteen kumoamiseen.\n\n\"Tarkastettakoon niitä ilmiöitä, joita vanhan yhteiskunnan aloilla\nesiintyy. Otettakoon ensin naiset, s.o. toinen puoli ihmissuvusta.\nHe olivat ensi kädessä valtiollisesta ja taloudellisesti miesten\nhallinnon alaisia ja toisessa kädessä jonkun miesyksilön holhottavia\nsentähden, että taloudellinen ja yhteiskunnallinen olosuhde oli heidät\npainanut asemaan, jossa he miltei tykkönään olivat joutuneet miehistä\nriippuviksi. Miehet vanhojen tratitionien perusteella muodostivat\nahtaita käsitteitä naisten velvollisuudesta ja rakkaudesta ynnä\nelämäntavoista yleensä. Mutta miltei samanlainen oli miestenkin elämä\nsillä eroituksella ainoastaan, että he jossain määrin olivat naisia\nedellä vallassa. Suurin miesten enemmistö oli vuorostaan riippuvainen\ntyönantajansa armosta. Sentähden tuli heidän sulattaa herrojensa kaikki\nelämän ymmärryksen seikat ja mahtikäskyt ilman vastalauseita. Jos ei\nvoinut niitä ken hyväksyä, tuli hänen kuitenkin olla sangen hiljaa ja\ntekeytyä välinpitämättömäksi. Katso esimerkiksi vanhan ajan salaisen\nvaalitavan lakia. Luultiin sen olevan tarpeellisen sentähden, että\nköyhälistö saa vapaasti äänestää. Eikö se laki itsessään tunnusta, että\ntyöläisiltä vapautta puuttui? Eikö se puhu selvää kieltä työnantajan\nvaikutusvallasta työläiseen. -- Työläisten jälkeen tulevat liikemiehet,\njotka itseään pitivät työläisiä onnellisempina, Liikemiehillä minä\ntarkoitan välityskauppiaita, jotka elättivät itseänsä tyrkyttämällä\nihmisille tavaroitaan. Näitten liikemiesten joukossa on itsenäisyys\nsitäkin harvinaisempi vieras. Liikemiesten menestyäkseen tuli ottaa\ntarkka vaari itseään ylempien tavoista ja viittauksista ja olla sekä\ntukkukauppiasten että ostajiensa kumartava orja.\n\n\"Katsottakoon korkeammalle. Meillä on oikeutta toivoa ajatuksen\nvapautta ja itsenäisyyttä ainakin oppineissa hyvinvoivissa tieteilijäin\npiireissä. Katsottakoon niitä. Otettakoon pappien toimi ensiksi.\nMe havaitsemme, että he olivat seurakuntiensa ja yleisen isäntien\nmielipiteiden alaisia ja saarnasivat palkkaorjiensa mielen mukaan,\nmutta ei kenenkään muiden. Jokaisen sanan minkä he lausuivat\npunnitsivat he tarkoin. Jos havaitsivat siinä vähässäkään määrin\nvapautta herättävää ja ajatuksen unta häiritsevää, oli heidän se\nkarsittava pois, taikka muutoin oli heidän virkapaikkansa mennyttä\nkalua. Entäs sitte korkeamman luokan opetustyö, kutea yliopistoissa ja\nkorkeakouluissa. Kuolleiden kielien opetuksessa vallitsi nähtävästi\njonkunlainen vapaus; mutta jos joku professori uskalsi jonkun elävän\naineen käsittelyssä käyttää kapitalisteilta: vastakkaista selitystä,\nniin tiesi hän hyvin pian mitä hänen rauhaansa sopii. Sanomalehdistö\nja kirjallisuus vuorostaan oli kapitalistisen katsomuksen orja.\nToimittajat eivät olleet oikeutetut kirjoittamaan omia mielipiteitään\nenemmän kuin kutojat voivat määrätä malleja, joita he halusivat kutoa.\nToimittajat palkattiin valvomaan kapitalistien maailmankäsitystä ja\netuja; sillä sanomalehdistö riippui kapitalisteista.\n\n\"Voiko sellaisissa oloissa puhua mitään itsenäisyydestä ja\nomintakeisuudesta? Voiko puhua mitään itsenäisyyden ja omintakeisuuden\nhäviämisestä joita ei pienimmässäkään määrin missään ilmennyt. Olematon\nitsenäisyys ei voi kadota. Ja mikään olojen vaihdos ei voi enää\nhuonommaksi muuttaa itsenäisyyden kohtaloa mikä se kapitalistisessa\nyhteiskunnassa oli.\n\n\"Uudessa yhteiskunnassa sitä vastoin ei ollut mitään hallitsevia ja\nvalta-asemissa olevia yksilöjä enemmän kuin luokkiakaan, jotka olisivat\nmääräilleet joko taloudellisella tai valtiollisella vallallaan mitä\nsai ja mitä ei saanut ajatella, puhua tai kirjoittaa. Kaikki olivat\nsaman arvoisia ja yhtä mahtavia. Kaikilla oli oikeus ja tilaisuus\nitsenäiseen ja omintakeiseen toimintaan. Sitäpaitsi koko olemassaolo ja\nmenestymisen edellytykset nojasivat itsenäisyyteen ja omintakeisuuteen.\nSuurimman kansalaistoveriensa ihailun voitti itsenäinen sielu ja\nomintakeisuus oli paras suositus yleisessä seuraelämässä.\"\n\n\"Sellaisissa oloissa päinvastoin tuli riippuvaisuuden kadota ja\nitsenäisen omintakeisuuden astua valtaistuimelle.\"\n\n\nHALLITUKSEN EPÄREHELLISYYS JA KANSALLINEN TEOLLISUUS.\n\n\"Seuraava vastaväite väittää, että kansallinen yhteisteollisuus ei\nvoi menestyä sentähden, että hallitus ei epärehellinen ja valvoisi\nsellaisena vaan omia etujaan. Tämä väite näyttää heräävän kokemuksista\nyhdeksännellätoista vuosisadalla, jolloin hallituksen hoidettaviksi\nsiirtyi useampia kunnollisia ja yleismaallisia omaisuus- ja toimialoja.\nNäitä hallitessaan, piti silloinen hallitus silmällä yksinomaan omia ja\npääomain omistajain etuja, jotka itse asiassa olivat samat niinkauvan\nkuin pääoman omistajain luokan jäsenet olivat hallituksena tai muutoin\nmääräävästi vaikuttivat hallitusmiesten valintaan. Virkamiehet\nsuorastaan möivät kaikki edut ja oikeudet vallastaan kapitalisteille.\n\n\"Sentähden, kun sellaisia asioita kaikkialla joukottain paljastettiin,\ntuli kansa epäluuloiseksi hallituksiin nähden, jolloin vallankumouksen\nvastustajat saivat tilaisuuden sanoa, että yhä suurempien asiain hoidon\nhallituksen käsiin antaminen olisi suurinta hulluutta.\n\n\"Kapitalistien taloudellisen ja yhteiskunnallisen toiminnan teoria ja\nkäytäntö tarkoitti yksinomaan heidän omaa hyötyänsä. Kapitalistit eivät\npienimmässäkään määrin antaneet arvoa kansan yleisille eduille, jotka\nluonnollisesti olivat heidän eduilleen ristiriitaisia. Sentähden he\ntoimintansa keskittivätkin tuottaakseen yhteiskunnan kustannuksella\nitselleen mahdollisimman suuria etuja ja voittoja. Kansan asettaman\nvirkamiehen ylpeys oli jättää virkapaikka yhtä köyhänä kun oli siihen\nastunutkin. Mutta kapitalistien suurimpana ylpeilyn aiheena oli,\nettä he osasivat asemansa käyttää mahdollisimman suurien rikkauksien\nitselleen kokoomiseksi. Kapitalistien suhteen ei sellaista tointa\nkutsuttu epärehellisyydeksi kuten tehtiin kansan virkailijain paljon\npienempien epärehellisyyden ilmiöiden tähden. Kapitalistien rikkauksia\nnimitettiin laillisiksi voitoiksi. Mutta mistä ne voitot olivat\nlähtöisin? Eikö ne olleet kansalle mitään maksaneet?\n\n\"Nämä kapitalistien luokan -- joka itse asiassa oli silloin todellinen\nhallitus vaikkei aina mahdollisesti sitä nimeä kantanutkaan -- voiton\nkiristämiskeinot olivat kauhean vaarallisia kansalle. Niiden kautta\nkapitalistien luokka todellisesti riisti kaikki kansan tuotannon. Mutta\nhyvien tapojen ja rehellisyyden apostolit eivät sanaakaan sitä vastaan\nsanoneet. Sen sijaan he pitivät kauhean suurta melua, jos kansan\nvirkailijat pienimmässäkään määrin käyttivät yleisiä varoja omiin\nasioihinsa. Pienet varkaat hirtettiin, mutta suuret seppelöitiin. Sen\nkautta kapitalistit saivat olla rauhassa, sillä kun kansan huomio oli\nvirkailijoihin kiintynyt, ei ollut pelkoa, että se joutaa havaitsemaan\npäärosvoja.\n\n\"Näin ollen ei ole suuresti ihmeteltävää, jos löytyi sellaisia\nmielipiteitä, jotka väittivät, että hallitus ei voi johtaa mitään\nrehellisesti. Kapitalistit sen käsityksen itse synnyttivät. Saarnattiin\noppia, että kaikkien asiain hoito on uskottava yksityisille pääoman\nomistajille, jotka itse asiassa kaikessa laajuudessaan tarkoittivat\nasettaa käytäntöön sen ryöstön mistä muutamia virkamiehiä syytettiin.\nSellainen esitys tuntuu siltä kuin talon omistaja, joka ei löytänyt\nsopivaa henkilöä talonsa hoitoon, olisi esittänyt sen hoidon uskomista\nammatti-varkaille.\n\n\"Virkamiesten epärehellisyys oli ainoastaan siinä, että he unhottivat\nvalansa ja asettuivat samalle asteelle millä koko kansakunnan\ntaloudellinen keinotteluolemus seisoi. Tietysti oli oikein, että kansa\noli ankara virkailijoihinsa nähden; mutta se oli väärin, ettei kansa\nhuomannut, että yksityiskapitalistit todellisesti olivat lopullisia\nrikollisuuden ja epärehellisyyden synnyttäjiä. He yhteiskunnan\ntaskusta ilman mitään tyhjensivät kaikki rikkaudet. Käsityksen\nhataruutta osoittaa sekin seikka, kun kansa ei havainnut, että hallitus\nepärehellisimmissäkään tapauksissa ei ryöstänyt ja varastanut kansaa\nlikimainkaan niin suuressa määrin kuin yksityiskapitalistit samassa\nsuhteessa olisivat tehneet.\"\n\n\nVÄITE, ETTÄ KANSALLINEN TEOLLISUUSJÄRJESTELMÄ UHKAISI VAPAUTTA.\n\n\"Useampia muitakin melkoisen tärkeitä vastaväitteitä löytyy vielä tästä\nteoksesta. Muiden muassa väite, että teollisuuden yleiseksi, vaikkapa\nkansan valitseman hallituksenkin valvonnan alaiseksi muodostaminen\ntulisi vahingoittamaan kansalaisten vapautta, oli melkoisen tärkeä.\n\n\"Mainittu väitelmä nojasi sellaiseen oletukseen, että kapitalistisen\ntuotannon ja teollisuuden vallitessa kansa oli vapaa ja ettei sen\ntarvinnut olla kenellekään edesvastuussa. Mutta mikä oletus olisi\nvoinut olla totuudesta enemmän poikkeavaa kuin tämä? Yksityisen\nkapitalismin vallitessa koko teollisuus ja sen käytäntö, joista\nkaikkien elantosuhteet riippuvat, oli täydellisesti despoottisen\nsuurkapitalismin hallinnon alaisena. Teollisuuden kansalliseksi\nmuodostaminenkin suoranaisesti juuri johtui siitä kauheasta sortavasta\nriippuvaisuudesta, jonka alaisena kansa yksityiskapitalismin vallitessa\noli ollut.\n\n\"Vuonna 1776 amerikalaiset kukistivat brittiläisten vallan siirtomaissa\nja perustivat oman valtansa sen tilalle. Ajatteles jos kuningas\nsilloin olisi lähettänyt lähettiläänsä varoittamaan Amerikan\nkansaa, ilmoittaen, että se uuden yhteiskuntavallan perustamisella\nvahingoittaisi yleistä vapautta! Sellaiselle lähetystölle ja väitteelle\ntietysti olisi naurettu. Jos jotain olisi vastattu lähetystölle,\nniin olisi se käsittänyt selityksen, ettei mitään uutta valtaa ollut\ntarkoituskaan perustaa, mutta sen sijaan oli tarkoitus syrjäyttää\nentinen valta ja antaa kansalle oikeus määritellä omat asiansa mielensä\nmukaan. Samoin oli teollisuuden kansalliselle pohjalle järjestämisen\nlaita. Kysymys oli tällöin siitä, josko kansalle ja kansan eduille\nvastakkainen valta sallittiin edelleenkin jatkua tai ottiko kansa itse\nsen vallan käsiinsä, siten voidakseen vapaana teollisuuden aloilla\ntoimia omien etujensa saavuttamiseksi sensijaan, että he ennen olivat\npakoitetut pitämään huolta kapitalistien eduista.\n\n\"Jokainen, joka vähässäkään määrin on selvillä kansan toimeenpanemien\npyrkimysten ilmiöistä, tietää tarkoin kansan aina sorrosta pyrkivän\nvapauteen. Niinpä teollisuuden kansallistuttamisenkin tarkoitus oli\nvapauttaa kansa kapitalistien teollisesta orjuudesta siten, että\nteollisuus siirtyi kansan toiminnan ja huolenpidon alaiseksi, jolloin\njokainen kansalainen oli kenestäkään riippumaton vapaa tuottaja\nja kuluttaja. Tällöin ei tuotantoa ja kulutusta voi yksityinen\nmääritellä ja siten pakoittaa kansakunta ikeensä alaiseksi. Sen\nsijaan kansakunta ja sen jokainen yksilö määräilee tuotannon ja\nkulutuksen erinäiset seikat oman makunsa ja tarpeidensa mukaan.\nKorkeimpana siteenä persoonien vapaudelle saattoi olla ainoastaan\nyleisen hyvinvoinnin edellytys. Siitä yleisestä hyvinvoinnista riippui\nyksityinen hyvinvointi, joten yksityinen oman etunsa pakoituksesta\nvarsin vapaaehtoisesti ja ilman mitään muuta varsinaista pakkoa\ntäytti tehtävänsä. Mahdollisien erimielisyyksien sattuessa tarvittiin\nainoastaan käyttää yleisäänestystä kansan yleisten etukatsomusten\nselville saamiseksi. Ja kaiken tämän vallitessa pysyi kansa kansana\nja sen yksilöt yksilöinä täydellisesti vapaina. Pieninkään pakon\nilmiö ei sitä vapautta himmentää voinut. Meidän ainoastaan tarvitsi\nyhteisesti suostua noudattamaan käytännössä sellaista periaatetta, että\nvelvollisuuksien täyttöön kykenevä henkilö laiminlyöden niiden täytön,\nei ole oikeutettu myöskään nauttimaan tuloksista ja oikeuksista.\"\n\n\nMALTHUSIALAINEN VASTAVÄITE.\n\n\"Heittäen huomioon ottamatta pienimmät vastaväitökset, tulemme\nme viimeiseen, mikä tässä merkillisessä kirjassa esiintyy. Tämä\nväitös eroaa kaikista toisista siinä, että se myöntää taloudellisen\ntasa-arvoisuuden menestyvän ja kohottavan ihmiskuntaa entistä\nkorkeammalle onnellisuuden ja ihmisyyden asteelle. Mutta samalla se\nottaa juuri tämän myönnytyksen vastustuksiensa perusteeksi.\"\n\n\"Sen väitteen tulee olla kerrassaan eriskummaisen\", sanoin. \"Antaapas\nkuulla sen lähemmät perusteet.\"\n\n\"Vastustajat väittivät seuraavalla tavalla: 'Ajatelkaamme, että\nköyhyys, kurjuus ja kaikki muut sellaiset vaikuttimet hävitetään\nmaailmasta. Silloin jokainen tulisi saamaan takeen siitä, että heillä\nja heidän lapsillaan tulisi olemaan yllinkyllin kaikkia tarpeita.\nSiitä vuorostaan olisi seurauksena, että ihmisten lisääntyneistä\nei ole mikään vaikutin rajoittamassa. Kun kaikki seikat olisivat\nkaikille yhdenvertaiset, merkitsisi se, että väkiluku kasvaisi\nhirveän suuressa määrässä, josta vuorostaan seurauksena olisi ruoan\nkulutuksen lisääntyminen siinä määrässä, ettei sitä voitaisi tyydyttää\ntiedossaolevilla keinoilla. Tulisi olettaa, että peräti uusi, tähänasti\nvarsin tuntematon elintarpeiden ja niiden tuotannon muoto löydettäisiin!'\n\n\"Katsottakoon nyt tätä vastaväitöstä lähemmin. Väitös lähtee\nosottamaan, että kun köyhyys ja kurjuus poistuisi, niin ihmissuvun\nnopealle lisääntymiselle ei löydettäisi mitään esteitä ja rajoja. Siis\ntoisin sanoen, tämä väite olettaa, että hyvin vointi ja onnellisuus\nedellyttää lasten syntymisen lisääntymistä.\"\n\n\"Niinpä luulisi\", vastasin minä.\n\n\"Mutta niin ei kuitenkaan todellisuudessa tarvitse olla. Katsoo\nesimerkiksi kapitalistisen aikakauden rikkaita ja sivistyneitä. Heillä\noli yllin kyllin rikkauksia ja ei yhtään puutteista johtuvia huolia.\nNe eivät saattaneet siis vaikuttaa heidän lisääntymisprosenttiinsa.\nJa kuitenkin lähemmin katsottuna havaitsemme, että heidän\nkeskuudessaan perheet ovat sangen pieniä. Tuskin syntymäprosentti\nvastaa kuolevaisuutta. Vieläpä väitetään, että rikasten ja varakasten\nluokkien perheet hävisivät sentähden, että heidän keskuudessaan\nlasten syntymisprosentti oli harvinaisen alhainen. Mikä sen aiheutti?\nHe olivat rikkaita, sivistyneitä ja saivat elää miten tahtoivat. Ja\nkuitenkin heidän piireissään syntyvien lukumäärä oli arveluttavan\npieni. Siis, vielä kerran, mikä sen aiheutti\"?\n\n\"Luultavasti se seikka\", vastasin minä, \"että sivistys ja valistus\noli kehittänyt heidän siveyskäsitteensä niissä asioissa korkeammaksi,\njoten eläimellisyys, joka siihen asti oli siksikin valtavana\nesiintynyt, kadotti heidän piireissään jalansijansa. Samalla myös, kun\nperheet yleisesti valistuivat, kieltäytyivät naiset olemasta miesten\nsukupuoliorjia ja rupesivat saamaan sananvaltaa sukupuolielämän\nkaikissa asioissa.\"\n\n\"Aivan niin. Sinun vastauksesi on kylliksi kumoamaan Malthusilaisten\nvastaväitteen korkeamman ja paremman elämänjärjestelmän perusteita\nvastaan sen nojalla, että ihmiskunnan lisääntyminen siten liijalliseksi\nkävisi. Malthus, kuten tietänet, uskoi, että ihmisillä on suurempi\ntaipumus lisääntyä mitä tuotanto olisi sallinut, joten siitä oli\nseurauksena yhä lisääntyvä elintarpeiden puute. Moinen katsomus\nrikkaiden keskuudessa oli hyvinkin laajalle levinnyt -- rikkaiden,\njotka kuitenkin varsinaisesti olivat maailman kurjuuteen syyllisiä. He\ntietysti olivat varsin tyytyväisiä sellaisesta opetuksesta, joka kaiken\nsyyn heidän niskoiltaan siirsi luonnon syntiluetteloon. Sitäpaitsi oli\nMalthusen oppi rikkaille edullinen toisessakin suhteessa. Se nimittäin\nvastusti kaikkia uudistuspyrkimyksiä sentähden muka, että ihmisten\nehompi onnellisuus tekisi asiat toista tietä yhä entistään huonommiksi.\n\n\"Mutta jätettäköön nyt Malthus sikseen. Vaikka alhainen\nsyntymisprosentti sivistyneiden joukossa -- joiden olot olivat\nkerrassaan vastakkaisia kurjuudelle ja vastasivat yleisiä kansan\noloja taloudellisen yhdenvertaisuuden vallitessa -- olisi kylliksi\npätevä, kumoamaan väitöksen onnellisuuden vaikutuksesta ihmissuvun\nlisääntymiseen, niin on meillä vielä eräs toinen paljon tärkeämpi\ntodiste jälellä. Äsken sinä sanoit yhdeksi syyksi varakkaiden\npiireissä syntymisprosentin alhaisuuteen sen, että naisten sanoille\nniissä asioissa asetettiin enemmän painoa kuin alemmissa luokissa.\nTaloudellisen yhdenvertaisuuden varmana seurauksena on ja on aina\noleva, että kaikkien naisten mielipide ja sana kysymyksen alaisissa\nasioissa painaa enemmän kuin miesten. Niin ollen siis naiset lakkaavat\ntaloudellisen yhdenvertaisuuden vallitessa olemasta sukupuoliorjia\nja yksinomaan lapsensiitoskoneita. Lapsen synnytysvaisto naisille\ntulee luonnolliseksi. Luonnollisuus vuorostaan on takeena siitä, että\nsyntymisprosentti on luonnollisille oloille ja elämän edellytyksille\nsovelias, joten pelkoa suuresta tai pienestä syntymisprosentista ei\ntarvitse olla.\"\n\n\n\n"]