[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fQqbeLELpPd4yZTBea8weJqsyLsA-wYN2mocaqjmjH2A":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":16,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":28,"gutenbergSummary":33,"gutenbergTranslators":34,"gutenbergDownloadCount":35,"aiDescription":36,"preamble":37,"content":38},208,"Eläinten elinkeinot ja teollistoimet","Reuter, Odo Morannal",1850,1913,"208-reuter-o-m-elainten-elinkeinot-ja-teollistoimet","208__Reuter_O._M.__Eläinten_elinkeinot_ja_teollistoimet",null,"lastenkirja",[14,15],"huumori","kansanperinne",[],"fi",1881,1892,20737,143632,false,76217,[25,26,27],"Animals -- Juvenile fiction","Children's stories, Finnish","Fairy tales -- Finland",[29,30,31,32],"Children & Young Adult Reading","Humour","Mythology, Legends & Folklore","Short Stories","\"Eläinten olympialaiset ja muita satuja\" by Kaarlo Hänninen is a collection of fairy tales written in the early 20th century. It follows a grand, humorous animal world that stages its own Olympic Games to keep up with humans, led by the Bear as forest king with the Fox and Wolf as organizers, and contestants arriving from every continent. Expect playful competitions, sly jokes, and a mix of nature lore and Finnish folklore as creatures race, leap, fly, and boast for glory.  The opening of the book sets the scene on a Lapland fell where the Bear convenes all animals and declares the Animal Olympics to counter human prowess. A committee (Bear, Wolf, Fox, and others, plus birds and even insects) designs events—running, wrestling, long and high jumping, flight contests, slow race, head-butting and pushing, and swimming—while elephants and beavers build tracks and the Fox invents quirky measures (distance by a cock’s step, time by a cuckoo’s call). Delegations travel to Petsamo by ingenious routes—whales ferry Austra­lians, herds stream across Asia and Africa under Tiger and Lion—then a grand reception unfolds; wrestling is postponed to avoid early quarrels. The first day brings a dramatic footrace won by a European greyhound ahead of a kangaroo and an ostrich, though the timing collapses in the excitement; a slow race crowns the snail. On the next day, amid Tapio’s forest-fairy fanfare, the flea crushes the long-jump, the condor wins the high-altitude flight, and the common swift takes the distance flight to the Heinäsaaret (with a comic albatross-and-tern incident), and the text moves toward the head-butting contests. (This is an automatically generated summary.)",[],249,"Eläintieteilijä O. M. Reuterin kansantajuinen teos esittelee eläinkunnan moninaisia selviytymiskeinoja ja taitoja. Kirjoituksissa tarkastellaan muun muassa eläinten metsästystapoja, pesänrakennusta ja yhteiskunnallista elämää inhimilliseen teollisuuteen rinnastaen.","O. M. Reuterin 'Eläinten elinkeinot ja teollistoimet' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 208. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","ELÄINTEN ELINKEINOT JA TEOLLISTOIMET\n\nParhaitten lähteitten mukaan kirjoittanut O. M. Reuter\n\n\nSuomentanut Hilja\n\n\nTuhansille kodeille tuhatjärvien maassa N:o 5 ja 6.\n\n\n\nWerner Söderström, Porvoo, 1892.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nAlkulause\n   I. Metsästys ja kalastus\n  II. Rosvoaminen ja sodankäynti\n III. Puolustus\n  IV. Varastojen kokoominen. Maanviljelys\n   V. Karjanhoito. Orjainpito\n  VI. Asunnot. -- Maakuopat\n VII. Palmikoitut ja kudotut pesät\nVIII. Muuratut asunnot\n  IX. Yhdyskunnissa elävien eläinten muuraamat pesät\n   X. Muurahaisten asunnot. Tie- ja siltarakennukset. Kaupungit\n  XI. Pesien hoito. Suojelus- ja puolustuskoneet\n XII. Huolenpito poikasista\nLoppulause\n\n\n\n\nEläinten elinkeinot ja teollistoimet.\n\n\nIhminen on luomisen kruunu. Joskin hän ruumiinsa puolesta on heikommin\nvarustettu kuin monet muut olennot maan päällä, on hän kumminkin\nymmärryksensä kautta kohonnut niiden kaikkien herraksi. Ja juuri hänen\nruumiillinen turvattomuutensa ja heikkoutensa on pakottanut häntä\nkeksimään niitä lukemattomia keinoja, joilla hän itsellensä voittaa\nhallitsijapaikan luonnon valtakunnassa. Tällä tavoin on se kiihottanut\nhäntä ponnistamaan ja yhä enemmän kehittämään ymmärrysvoimaansa.\n\nEi ole tarpeellista tässä lähemmin esittää, että ihminen luontoa\nvallitsee. Tunnemme kyllä jokainen, kuinka hän on miettinyt\ntarkoituksenmukaisimmat välikappaleet, hankkiakseen itsellensä elatusta\nsekä eläin- että kasvimaailmasta, puolustautuakseen vihollisiansa, joko\npetoeläimiä tahi toisia ihmisiä vastaan, suojellakseen itseänsä\nkuumuudelta ja pakkaselta y.m. Eikä hän ole taivuttanut ikeensä alle\nainoastaan muita eläviä olentoja. Myöskin luonnonvoimia, tulta ja\nvettä, höyryä ja sähköä, on hän ymmärtänyt taitavasti käyttää\npalvelukseensa. Hän rakentaa kaupunkeja ja valmistaa ihmeteltävän\nsuuria ja komeita rakennuksia, hän siirtyy muutamissa päivissä satoja\npenikulmia ja vaihtaa ajatuksia vertaistensa kanssa, pian kyllä\nkokonaan matkan pituudesta riippumatta. Kaikkea tätä nimitämme\nlaveammassa merkityksessä inhimillisen teollisuuden työksi.\n\nMutta ihmiskunnan teollisuus ei suinkaan ole aina ollut yhtä suuressa\nmäärässä kehkeytynyt kuin meidän päivinämme. Puhelanka on keksintö,\njonka ensimmäistä käyttämistä itse olemme olleet näkemässä.\nSananlennätin, rautatiet, höyrylaivat ovat kaikki tämän vuosisadan\nkeksintöjä.\n\nJokainen, joka on nähnyt maailmaa vähän laajemmalta, tietää, että\nihmiskunnan kehitys on hyvin erilainen eri paikoissa. Vielä löytyy\nmoniaalla raakalaiskansoja, jotka elävät ainoastaan metsissä kasvavista\nhedelmistä, metsästyksestä ja kalastuksesta, sekä asuvat kurjissa\nmaakuopissa tahi olkimajoissa. Ja näiden ja nykyajan sivistyneitten\nkansojen välillä löytyy suuri joukko sellaisia kansakuntia, jotka\nvähitellen kohoavat yhä korkeammalle teollisessa kehityksessä ja\ntulevat yhä enemmän henkisesti täydellisiksi.\n\nMutta myös meidän aikamme sivistyneimmät kansaheimot ovat samalla\ntavalla kehittyneet. Heidän vanhimmat esi-isänsä eivät ole aikanaan\nolleet korkeammalla kannalla kuin nämä metsäläiset, joiden raakuus ja\ntietämättömyys herättää sääliämme. Vasta vähitellen ovat he\nvuosituhansien vieriessä kehittyneet siksi, mitä he tätä nykyä ovat.\n\nMuinaismuistojen avulla, joita vielä tänäpäivänä voidaan maasta kaivaa,\nja niiden kertomusten nojalla, jotka ovat säilyneet ja käyneet saduissa\nja lauluissa perintönä suvusta sukuun, kunnes historiallinen tiede\nvihdoin on kirjoittanut ne muistiin ja säilyttänyt meille, voimme\npäättää, kuinka esi-isämme askel askeleelta ovat tulleet siksi, mitä\nnyt ovat.\n\nAlkuansa elättivät ihmiset itseänsä metsän hedelmillä, kunnes niiden\npuutteesta tahi jostakin muusta syystä rupesivat elämään eläinten\nlihasta. Hankkiakseen tuota alati pakenevaa saalista, täytyi heidän\nvielä heikon ymmärryskykynsä keksiä joku neuvo. Koko sen voima\ntähdättiin nyt tähän suuntaan. Metsästys- ja kalastustaito olivat\nensimmäiset, jotka ihminen keksi, ja metsästys- ja kalastuskapineet\nmuodostivat ihmisten teollisuuden alun.\n\nIhminen kehittää metsästys- ja pyydystämistaitoansa ja ottaa kiinni\nuseampia eläimiä, kuin hän kulloinkin tarvitsee. Hän pitää ne silloin\nluonansa ja vartioitsee niitä, käyttääksensä niitä, kun nälkä taas\nvaatii. Eläinvarasto lisääntyy, erilaiset eläimet tottuvat\nvartijoihinsa, nämä alkavat hoitaa niitä huolellisemmin ja huomaavat,\nettä heillä saattaa olla hyötyä niistä monessa suhteessa, niiden\nmaidosta, nahoista, villoista j.n.e. He varustavat niille kylliksi\nruokaa, vettä y.m. Ihminen metsästää ja kalastaa tosin vielä, mutta\nnämä elinkeinot ovat nyt hänen sivutoimenansa. Hänen pää-elinkeinokseen\non tullut karjanhoito.\n\nHän kulkee nyt seudusta seutuun karjoineen, joissa usein on monia\nsatoja elukoita, etsii uusia laitumia ja vie mukanaan siirrettävät,\neläinten nahoista tahi villakankaista valmistetut majansa, -- ainoat,\njotka soveltuvat sellaiseen elintapaan. Mutta karjanhoidon kautta oppii\nhän tuntemaan useita kasveja ja ruohoja ja mieltyy niiden siemeniin.\nNäitten etsiminen sieltä täältä kedoilta veisi kovin paljon aikaa ja\nolisi liian vaivaloista. Ihminen kokoo niitä sentähden ja viljelee\nniitä varta vasten muokatussa maassa; hän kylvää ja korjaa eloa. Mutta\nhän ei saata enää jättää näitä seutuja, joissa maa on niin paljon työtä\nhäneltä vaatinut ja joissa sato odottaa. Laidun ei enää riitä noille\nmäärättömille karjoille; hänen täytyy sentähden niitä vähentää.\nMaanviljelys vie suurimman osan hänen ajastansa, ja lopuksi pitää hän\nvaan vähäisen karjan, joka voi saada elatuksensa pienemmältä alalta.\nSamalla jättää hän myös majat, joita saattaa siirtää paikasta toiseen,\nja rupeaa rakentamaan vakituisia kiinteitä asuntoja.\n\nAsunto asunnon vieressä kohoaa suotuisilla paikoilla, ja ihmiset voivat\nnyt liittyä suuremmiksi yhteiskunniksi ja rakentaa kaupunkeja.\nKeskinäinen seurustelu ja ajatusten vaihto kehittää ihmisten järkeä ja\nhenkistä tarmoa. Ihmisen tarpeet lisääntyvät yhä enemmän, ja eri työt\njaetaan eri henkilöille, jotka jokainen voivat yksinomaan antautua\nammattitoimiinsa ja täydellisesti ne täyttää. Nyt vasta voivat ihmisten\nkeksinnöt vapaasti ruveta kehkeytymään kaikessa loistossaan.\n\nElätettyään itseänsä yksinomaan metsästyksellä ja kalastuksella, on\nihminen siten ruvennut harjoittamaan karjanhoitoa, kunnes vihdoin on\ntätä supistanut ja ottanut toimeksensa maanviljelyksen sekä sen\njäljissä seuraavan, supistuneemmassa merkityksessä n.k. teollisuuden.\n\nEmme kuitenkaan ole omistaneet tätä kirjaa ihmiskunnan teollisen\nkehityksen lähempään tarkastelemiseen. Päinvastoin tahdomme siinä\nkatsella eläinten teollistoimia, ja kun olemme alkaneet lyhyesti\nsilmäilemällä ihmisen kehitystä tässä suhteessa, on se tapahtunut\nainoastaan huomauttaaksemme, että hän ei suinkaan yksin harjoita näitä\nelinkeinoja ja teollistoimia, vaan hänellä on vastavertaisensa\neläimissäkin. Monet niistä metsästävät ja kalastavat todellisen\ntaidokkaasti. Toiset eläimet pitävät kotieläimiä, kuten me. Toiset taas\nkorjaavat eloa ja kokoovat talvenvaroja säilytyspaikkoihinsa. Ja monet\nrakentavat taiteellisia asuntoja, jotka toisinaan, kuten esimerkiksi\nvalkoisten muurahaisten tahi termiittien keot, korkeutensa suhteen\nverrattuina pienten rakentajien suuruuteen, monin kerroin voittavat\nihmisten mahtavimmat rakennukset.\n\nTilan ahtauden vuoksi emme yleensä voi kertoa muista eläimistä, kuin\nniistä, jotka elävät omassa maassamme, ja ensi sijassahan meitä\npitäisikin huvittaa juuri niiden tunteminen. Ainoastaan poikkeustilassa\nmainitaan ohimennen yhtä ja toista muutamista erittäin merkillisistä\nulkomaalaisista eläinlajeista.\n\nAlamme siis alimmista elinkeinoista ja teollistoimista eli eläinten\nmetsästyksestä ja kalastuksesta.\n\n\n\n\nI.\n\nMetsästys ja kalastus.\n\n\nKasveja syövät eläimet löytävät vaivatta ravintonsa maasta. Aivan\ntoisin on petoeläinten laita, etenkin jos niiden saalis on niitä\nnopeampi tahi väkevämpi.\n\nKuten ihminen, asettuvat ne joko väijymään saalistaan tahi ajavat sitä\ntakaa aukeilla paikoilla. Löytyypä sellaisiakin lajeja, jotka ampuvat\nriistansa.\n\n_Muurahaiskorento_ on pieni hyönteinen, jonka salakuopat jo aikoja\nsitten ovat vetäneet puoleensa suurta huomiota. Se tavataan suuremmilla\nhiekkakankailla maamme eteläisimmässä osassa, vaikka jotenkin harvoin.\nSen pehmeän, munanmuotoisen ruumiin etupuolella on kuusi jalkaa ja\nlitteä, kahdella pitkällä, terävällä leukaluulla varustettu pää, jota\nhelposti voi taivuttaa ylöspäin ja taaksepäin. Suppilomaisen __\nsalakuoppansa kaivaa muurahaiskorento semmoisille paikoille hiekkaan,\nmissä hyönteiset usein liikkuvat. Tuon usein kolme tuumaa leveän ja\nkaksi tuumaa syvän kuopan pohjaan on se kaivanut itsensä kokonaan\npeittoon; ainoastaan pää ja pitkät leukaluut pistävät esiin.\nOhikulkevat itikat, etenkin muurahaiset, luiskahtavat helposti\nkuoppaan, putoavat alas noita viertäviä seiniä pitkin ja joutuvat\nsilloin muurahaiskorennon aina valmiiksi levitettyjen leukaluitten\nmieluisaksi saaliiksi. Jos kumminkin joku hyönteinen, jonka on\nonnistunut päästä vapaaksi muurahaiskorennon kidasta, taas rupeisi\nkulkemaan ylös kuopan seiniä, hautaa muurahaiskorento äkkiä päänsä\nhiekkaan ja taivuttaa sen taas pikaisesti taaksepäin, sekä heittää\nsiten kokonaisen joukon hiekkajyviä ylöspäin, pakenevaa saalista\nkohden, aina siksi, kunnes osaa siihen ja se jälleen putoo pohjalle.\nTämmöiseen hiekanheittämiseen ryhtyy muurahaiskorento, vaikka ei mitään\nhyönteistä olisikaan pudonnut kuoppaan, jos reunoilta alkaa vieriä alas\nhiekkajyviä, jotka siten ilmoittavat, että joku hyönteinen on kuopan\nsyrjällä. Vielä muutamat muut meidänkin maassamme elävät hyönteiset\nkaivavat maahan väijymispaikkoja, joista äkkiä karkaavat\nohikiirehtivien pikku elävien kimppuun; sitte vetäytyvät ne taas\npiiloonsa ja syövät rauhassa saaliinsa.\n\n_Hämähäkit_ ovat erittäin yleisesti tunnettuja verkoista ja pauloista,\njoita ne virittävät hyönteisten pyyntiä varten. Vaikka tosin niiden\noma ruumis on varustettu aineella, josta ne verkkonsa kutovat, eivätkä\nne siis tarvitse mitään erityistä ymmärrystä, valmistaakseen itse\nraaka-ainetta, osaavat ne kumminkin usein niin hyvin laskea ja tehdä\narvioita edeltäpäin, sommitellessaan taiteellista kudostaan, ettemme\nsaata mitään mainitsematta mennä niiden ohi, kun on kysymys eläinten\nteollistoimista.\n\nKumminkaan eivät suinkaan kaikenlaiset hämähäkit osaa kutoa verkkoja.\nMonet hyppivät tahi kiitävät ympäri maassa, seinillä ja puiden oksilla,\ntahi makaavat kätkössä kukkasissa ja syöksyvät sieltä äkkiä esiin\nsaaliin kimppuun, joka ei mitään aavista. Sen niskaan, lähinnä aivoja,\niskevät ne kyntensä ja tappavat sen siten silmänräpäyksessä. Eräs laji,\nsuuri, mustanruskea, valkoreunainen hämähäkki ei ole meillä harvinainen\nlätäkköjen ja lampien luona. Erittämällä lakkaamatta hienoa lankaa\ntakaruumiinsa päässä olevista kehruunystyröistä, saattaa se helposti\njuosta ympäri vedenpinnalla. Se pitää tässä varalla, kun vesihyönteiset\nja madot tulevat ylös pinnalle, ja syöksyy silloin niiden päälle. Mutta\nse osaa myöskin valmistaa itsellensä mukavan leposijan ja kutoo yhteen\nkuivia lehtiä, korsia ja tikkuja uiskentelevaksi lautaksi, jolla se\najelehtii ympäri tuulen ja aaltojen kuljettamana. Tässä se tähystelee\nkaikille suunnille, karkaa jokaisen pikku hyönteisen kimppuun, joka\ntulee sen näkyviin, vetää sen mukanansa lautalle ja syö siinä\nsaaliinsa. Tässä ei hämähäkki väijy kiinteässä, vaan liikkuvassa\nlymypaikassa, jonka se itse on valmistanut itsellensä.\n\nKauneimpia ja taidokkaimpia verkkoja kutovat meidän maassamme\n_ristihämähäkit_. Verkot ovat pystysuoraan ripustettuja,\nympyränmuotoisia ja valmistettuja lukuisista langoista, joista osa\nkulkee säteentapaisesti kehää kohden, samalla kuin toiset muodostavat\nuseita sisäkkäin olevia ympyröitä. Lanka kehkiää kuudesta takaruumiin\npäässä olevasta nystyrästä, jotka erittävät tahmeaa, ilmassa kohta\njähmettyvää nestettä. Usein sukamaisilla kynsillään voivat hämähäkit\nsitte kerrata yhteen useampia lankoja.\n\nJo valitessaan sijaa verkollensa, osottavat hämähäkit jonkunlaista\nymmärrystä. Ne etsivät siten halukkaimmin paikkoja, missä\nauringonsäteet leikkivät, hyönteisiä houkutellen, missä vieno\ntuulenhenki vetää näitä verkolle tahi kukkia taikka kypsiä hedelmiä\nlöytyy läheisyydessä. Verkon ensimmäinen kiinnittäminen tuottaa usein\nhämähäkille paljon työtä, ja se menetteleekin tässä aina eri\nasianhaarojen mukaan usein hyvin eri tavalla. Kun molemmat\nkiinnityskohdat eivät ole varsin etäällä toisistaan, heittää se\nkostean, tahmean pallon, joka on yhteydessä langan karissa, josta se\npitää kiinni, siihen paikkaan, mihin tahtoo tarttua. Joskus ripustautuu\nhämähäkki ilmaan ja antaa tuulen viedä itsensä sopivalle paikalle.\nToisinaan ryömii se itse sinne ja vetää langan perässään. Usein se\naivan yksinkertaisesti heittää joukon lankoja ilmaan ja odottaa, kunnes\ntuuli on ne sinne tahi tänne kiinnittänyt.\n\nJos nyt verkko tällä tavoin ripustetaan esim. kahden puunoksan väliin,\nkiinnitetään ensin muutamia semmoisia pohjalankoja eri suuntiin.\nHämähäkille on kokonaan yhdentekevää, minkämuotoinen on ala, jonka ne\nsulkevat. Verkon tulee olla ympyränmuotoinen, ja ympyrän voi piirtää\nyhtähyvin kolmioon kuin neliöönkin. Sitävastoin näkee hämähäkki\nkaikenmoista vaivaa, saadakseen nämä peruslangat vahvoiksi ja kyllin\njännitetyiksi. Joka nuora kerrataan sentähden useammista langoista ja\nnäihin liitetään sikin sokin joukko hienoja pikkulankoja, jotka pitävät\npunoksen jännitettynä; Kun nyt kaikki pohjalangat ovat kiinnitetyt ja\nvahvistetut, menee hämähäkki verkon piirin ylimpään kohtaan ja\nlaskeutuu sieltä lankaa pitkin sen alimpaan pisteesen. Hämähäkki kulkee\nsenjälkeen taas tätä samaa lankaa pitkin, siksi kuin tulee jokseenkin\nsen puoliväliin. Siitä kääntyy se takaisin ja kulkee uudestaan alas\naina langan alimpaan päähän. Tällä välin on se vetänyt perässänsä\nirtanaista lankaa. Tämän kuljettaa se mukanansa vähän matkaa ja\nkiinnittää sen läheiseen pisteesen. Näin on hämähäkki jännittänyt kolme\ntulevan ympyrän sädettä, joista kaksi ensimmäistä muodostavat yhden\nsuoran viivan. Samalla tavalla vetää se koko joukon toisia\nkeskipisteestä kehään. Kun nämä ovat tulleet valmiiksi ja niiden\nkiinnitys tarkasti tutkittu, rupeaa hämähäkki kehräämään verkon\nkeskipisteen ympärille niitä pieniä, sisäkkäin olevia ympyröitä, jotka\nmuodostavat paikan, missä se vastedes istuu saalista väijymässä. Kun\ntämä työ on lopetettu, rupeaa se suurella taidolla ja nopeudella,\nkeskusta alkukohtana, yhdistämään säteitä toisiinsa uusilla langoilla.\nVerkko on nyt valmis ja työ päätetty.\n\nJos nyt katselemme verkkoa lähemmin, huomaamme, että sen langat ovat\nkahta lajia. Ne, jotka säteinä kulkevat keskustasta reunaa kohden, ovat\nkuivia, jotavastoin ympyrälangat, lukuunottamatta niitä, jotka ovat\nlähinnä keskipistettä, missä hämähäkki istuu, ovat täynnä pieniä,\ntahmeita jyväsiä. Nämä langat ne yksinomaan pitävät kiinni hyönteisiä,\nsillä välin kuin toiset tarvitaan edentämään verkon keskikohtaan\nliikettä, johon verkko hyönteisen kiinnitarttumisen kautta on joutunut,\nsekä ovat hämähäkin teinä, kun nämä liikkeet ovat herättäneet sen\nhuomion ja se syöksyy esiin lepopaikastaan. Erilaiset langat lähtevät\neri kehruunystyröistä.\n\nVaikka luonto itse onkin varustanut hämähäkit alkuaineella, jota ne\nteollisuuttansa varten tarvitsevat, on kumminkin monta kertaa nähty,\nettä usein samanlajisetkin hämähäkit muuten samoissa suhteissa eri\ntavalla käyttävät tätä ainetta. Tämä edellyttää kieltämättä, että\nniillä on itsenäistä ajatustoimintaa. Tässä täytyy meidän jättää\nsellaisten tapausten perusteellisemmat selitykset, varsinkin, koska ne\nenimmäkseen koskevat ulkomaalaisia lajeja. Mutta edeltäpäin miettimistä\nilmaantuu, kuten äsken olemme nähneet, jo niissä eri tavoissa, joilla\nhämähäkki kiinnittää verkkonsa. Myös muutenkin ymmärtävät hämähäkit eri\nseikkoja varten käyttää kokemustansa hyödyksensä.\n\nErittäin huvittava on kertomus eräästä hämähäkistä, joka oli kehrännyt\nverkkonsa porraskatokseen. Myrsky oli riuhtaissut poikki langan, joka\ntoiselta puolen kannatti verkkoa. Tätä heitteli tuuli nyt sinne tänne,\nkuten lerpallaan olevaa purjetta. Hämähäkki ei kuitenkaan valmistanut\nmitään uutta lankaa, luultavasti peläten, että par'aikaa riehuva myrsky\nsenkin katkaisisi. Mutta se laskeutui maahan ja ryömi paikalle, jossa\noli puolenkolmatta tuuman pituinen ja hanhenkynän paksuinen puupala,\nkiinnitti tämän lankaan, jonka kehräsi alas tullessaan, ja ripusti sen\nvihdoin noin viisi jalkaa korkealle maasta, erääsen verkon alemmasta\nreunasta lähtevään vahvaan lankaan. Puupala oli tarpeeksi painava,\npitääksensä verkkoa pingoitettuna, mutta kumminkin kyllin keveä,\nsoveltuakseen tuulen mukaan ja estääkseen kudelmaa enempää\nvahingoittumasta. Kun myrsky taukosi, parannettiin verkko, hämähäkki\npuri poikki yllämainitun langan ja antoi puupalan pudota maahan.\nEpäilemättä täytyy semmoisessa menettelytavassa huomata taipumusta\nteollistoimiin!\n\nHämähäkit eivät sitäpaitsi käy kiinni kaikkiin hyönteisiin, jotka\ntakertuvat niiden verkkoon. Etenkin kammovat useimmat lajit suuresti\nmehiläisiä, ampiaisia ja muita suuria hyönteisiä, joilla on pistimet,\nsamoin kuin myös isompia muurahaisia. Ne antavat niiden joko itse\nvapauttaa itsensä, tahi vielä purevat poikkikin langat, jotka niitä\npitävät vangittuina. Ne ovat siis yhtä varovaisia ja viisaita saaliinsa\nkimppuun hyökätessään, kuin taitavia virittäessään sille pauloja.\n\nHämähäkki ei kumminkaan ymmärrä, kuten ihminen, houkutella saalistansa\nansaan erityisellä syötillä. Tätä tekee sitävastoin eräs kala,\n_merikilpiö_, suuri, tumma, kömpelö kala, joka elää Jäämeren, Atlannin\nvaltameren ja Pohjanmeren syvyyksissä. Tavallaan on se kalastaja,\nniinkuin ihminenkin. Sen selkäevän etu-osasta lähtee nimittäin pään yli\nkolme liikkuvaa lankaa, joista etummainen on pisin. Kala makaa\nliikkumattomana meren pohjalla, piilossa merikasvien joukossa, joiden\nlehdet ovat hyvin samannäköisiä, kuin hetalemaiset lisäkkeet, mitkä\nverhoovat eläimen ruumista ja ympäröivät sen päätä. Mutta nuo kolme\npitkää lankaa kieppuvat milloin sinne, milloin tänne vedessä, matkien\nmuutamien vesimatojen liikkeitä. Pikku kalat antavat tämän pettää\nitseänsä, lähestyvät ja joutuvat merikilpiön saaliiksi; äkkiä se\nheittäytyy niiden niskaan ja nielaisee ne yhdellä siemauksella.\nMyönnettävä on kumminkin, että tämä pyyntitapa on läheisessä yhteydessä\neläimen ruumiinrakennuksen kanssa ja on sentähden niiden ilmausten\nrajalla, jotka riippuvat enemmän tästä, kuin mistään teollisesta\ntaipumuksesta ja kehityksestä.\n\nUseimmat petoeläimistämme eivät kumminkaan, kuten tähän asti kerrotut,\nodota saalistaan, vaan etsivät sitä itse. Osa hyökkää eläinten päälle\nniiden pesissä ja tappaa ne siellä tahi syö niiden munat ja turvattomat\npoikaset.\n\n_Käärmeet_ ahnehtivat hyvin linnunmunia, vaikka niiden vatsa ei voi\nsulattaa poikasta ympäröivää kuorta. Mutta käärme lyö semmoisissa\ntapauksissa ruumiinsa jotakin kiveä vasten tahi kietoutuu lujasti\nsellaisen ympäri, kunnes vihdoin kuori särkyy sen vatsassa.\n\n_Korppi_ on pahimpia muiden lintujen pesäin ryöstäjiä. Se käy väkevien\nmerilokkienkin kimppuun ja riistää niiltä munat. Se on muuten yhtä\nviekas ja sukkela kuin rohkea ja uskalias. Monet ovat tarut korpin\nkavaluudesta, ja useissa niistä on epäilemättä perää. Se on lintujen\njoukossa, mitä kettu on nisäkkäiden seassa. Sen ruokana on melkein\nkaikenlaista, mitä vaan syödä voi. Kun vesi on matalalla, poimii se\nsimpukoita, ja kun ei se nokallaan voi murtaa auki niiden kuorta,\nkohoaa se vähän matkaa ilmaan, vieden ne mukanaan, ja pudottaa ne sitte\nalas jotakin kalliota tahi isompaa kiveä vasten, niin että kuori menee\nmurskaksi. Nuoria jäniksiä ja myöskin täysikasvuisia karkoittaa se ulos\nniiden pesistä ja ajaa niitä takaa, iskien ja lyöden päähän, kunnes ne\nvaipuvat. Semmoisissa tapauksissa on usein kaksi, kolme korppia yhdessä\nahdistamassa. Ja monta kertaa on nähty, kuinka toinen korppi menee\nsisälle jäniksen koloihin ja ajaa riistan sieltä esille, sillä välin\nkuin toinen odottaa suun luona, valmiina kohta jänistä vastustamaan ja\ntavallisesti ensin iskemään sen silmät puhki.\n\nMyös tekee korppi, samoin kuin _varis_, haittaa ihmisen elinkeinoille.\nNämä linnut ovat sukkelia huomaamaan. Siten ne talvisin näkevät, kuinka\nkalastajat hakkaavat avantoja jäähän, kiinnittävät pienen kalan\nkoukkuun ja laskevat siiman koukkuineen avantoon. Ne näkevät vielä\nkalastajien tulevan kokemaan koukkujansa, ja pian ovat ne huomanneet,\nettä tämä ei ole mitään vaikeata. Seuraavalla kertaa pitävät ne\nvaralla, kun kalastaja on poissa, lentävät avannolle ja vetävät\nnokallaan kalat sieltä, syövät ne ja jättävät siiman ja kiiltävän\nkoukun jään syrjälle avannon viereen. Kun kalastaja tulee, epäilee hän\nnaapuriansa tuosta ilkeästä tepposesta, ja monta riitaa on syntynyt\npetettyjen kalastajien kesken, jotka vihdoin, jos onni suo, saavat\ntietää, kuka heitä on peijannut.\n\nVarsinaisille petolinnuille on luonto yleensä antanut niin paljon\nvoimaa sekä nopean ja kestävän lennon, että niiden ei tarvitse opetella\nmitään erityistä metsästystaitoa. Ainoastaan harvoin ahdistavat ne\nsaalista sen pesässä, vaan ottavat sen kiinni tavallisesti ulkona.\n_Kyyhkyshaukka_ ajaa kumminkin kyyhkysiä takaa aina lakalle asti, eikä\njätä niitä edes siellä, jos sen ei ole onnistunut tavoittaa jotakuta\nniistä. Se istuu silloin kyyhkyslakan katolle, siivet leveillään, ja\nlyö sen lautoja lyömistään, siksi kuin kyyhkyset, säikähtyneinä tuosta\ntavattomasta melusta, jättävät turvapaikkansa ja lentävät ulos, jolloin\nhaukka kohta väijyksistään karkaa kiinni niihin.\n\n_Kettu_ etsii kyllä usein saalistansa sen pesästä. Linnunmunat ja\npoikaset ovat sen herkkua. Kaniinit se vetää esiin niiden koloista ja\nhiipii kanapihoihin. Kumminkin metsästää se avoimillakin paikoilla\nhyvin taitavasti. Sen metsästysluonteessa on sekaisin paljon\nvarovaisuutta ja suurinta rohkeutta. Kettu ei juuri koskaan syöksy\nsaaliinsa päälle suorastaan, vaan hiipii sen luo kiertoteitä ja karkaa\nesiin äkkiarvaamatta. Sen viekkaus on tullut sananparreksi ja tekee\nsille mahdolliseksi tappaa semmoisiakin eläimiä, joille toiset eläimet\neivät mitään voi. Sellainen on esim. siili. Tämän pienen nisäkkään\nruumis on terävien, liikkuvaisten piikkien peitossa, ja sitä tavataan\nAhvenanmaalla suurissa määrin, vaikka se on hyvin harvinainen\nmannermaalla. Kun sitä ahdistetaan, kääriytyy se palloksi, vetää päänsä\nsisään ja nostaa piikit kaikkiin suuntiin. Ei mikään vihollinen voi\nnyt purra sitä, haavoittamatta tuntuvasti kitaansa. Löytyy ainoastaan\nyksi keino, jolla voi saada siilin luopumaan turvallisesta\npuolustusasemastansa: täytyy kastaa sitä. Silloin pistää se esiin\npiikittömän päänsä ja on hukassa. Kettu tietää tämän. Se kierittää\nsentähden liikkumatonta siiliä edessään lähimmälle vedelle. Ja jos ei\nmitään sellaista ole likeisyydessä, väitetään, ettei kettu sittekään\nole keinoja vailla. Se muistaa, että sillä omassa ruumiissaan on\nnestelähde, josta se voi kostuttaa siiliä kyllin tuntuvasti.\n\n_Susi_ on yhtä varovainen metsästäjä kuin kettukin, jos ei varsin kova\nnälkä sitä vaivaa. Sen metsästykset eivät todista ainoastaan sen\nerinomaisen tarkoista aistimista ja suuresta kestävyydestä, vaan myös\nkehittyneestä ymmärryksestä. Se osaa niin äkkiä yllättää eläimet, joita\nse tahtoo anastaa, että ne harvoin pääsevät siltä pakoon, ja myöskin\nsellaisia eläimiä, jotka ovat sitä itseä vahvempia, voittaa se\nviekkaudella. Se syöksyy hevosten ja sarvikarjan niskaan, sillä se\ntuntee hyvin niiden aseet ja tietää huolellisesti välttää niitä. Tarkat\nvaarinottajat ovat useita kertoja vakuuttaneet, että yksinänsä\nmetsästävät sudet monesti kierivät liejussa tahi vedessä, ennenkuin\nhiipivät hevosen kimppuun, ja sitte ravistavat veden hevosen silmille,\nsokaistaksensa sitä äkkiä ja siten helpommin hallitaksensa saalistansa.\nMutta sudet metsästävät myös usein yhdessä ennen mietityn suunnitelman\nmukaan. Harvinaista ei ole ensinkään parittain metsästäminen. Kun ne\novat päässeet nopean saaliin jäljille, sellaisen, jota on kauvemman\naikaa väsytettävä, ajaa uros sitä takaa aluksi, sillä aikaa kuin naaras\nodottaa, rauhallisesti kyykistyneenä määrätylle paikalle. Uros osaa\nsuunnata ajon sinne päin, ja kun on kohdalle saavuttu, jatkaa naaras\nmetsästystä, jättäen kumppaninsa vuorostaan lepäämään. Ajon loputtua\ntulevat molemmat metsästäjät yhteiselle aterialle. Myös kettu ymmärtää\nkäyttää tätä metsästystapaa, joka paljon muistuttaa omastamme.\n\nToisinaan turvautuu susi selviin kujeisiin. Muutamissa seuduissa\nvartioi suuria lammaslaumoja erityistä rotua oleva koira. Se puolustaa\nlaumaansa ja ajaa pakoon jokaisen vihollisen. Sentähden ei yksinäisen\nsuden maksaisi vaivaa hätyyttää laumaa. Kaksi sutta toimii silloin\nyksissä neuvoin. Ne hiipivät lähelle, kunnes äkkiä toinen niistä\nnäyttäytyy koiralle, joka töytää esiin ja ajaa nyt pakenevaa sutta\nsuurimmalla innolla. Sitä käyttää hyväksensä suden tähän asti\nväijyksissä makaava kumppani; se kiirehtii sillä aikaa sieppaamaan\nlampaan ja juoksee, vieden sen mukanaan, metsään. Koira väsyy vihdoin\najamasta takaa nopeaa sutta ja palaa lauman luo. Mutta susi yhtyy\nmetsästystoverinsa kanssa saalista jakamaan.\n\nUseimmissa tapauksissa on hätyytetty eläin niin paljon heikompi\nhätyyttäjää, että se ilman mitään varsinaista taistelua antautuu. Mutta\ntoisinaan on saalis hyvinkin vaarallinen ja metsästäjä voi sen voittaa\nainoastaan erinomaisella taitavuudella, ilman että itse joutuu\nhengenvaaraan. Niinpä elää eräs petolinnuistamme, _hiirihaukka_,\nmyöskin myrkyllisistä käärmeistä, joiden purema helposti voisi sen\ntappaa. Mutta haukka ahdistaa saalistansa niin ymmärtäväisellä tavalla,\nettä vaarallisinkaan käärme ei voi mitään vahingoittaa. Se syöksyy\nkäärmeen päälle, polkee sitä aivan pään taakse toisella jalallaan ja\ntavallisesti kauvemmaksi taapäin toisella, lakkaamatta huimien\nympärillensä siivillään, niillä estääksensä mahdollisia pistoja.\nNokallaan puree se sitte poikki kaikki suonet ja siteet heti pään\ntakaa, ja käärme on nyt sen vallassa eikä enää voi mitään pahaa tehdä.\nOn nähty hiirihaukka, jota käärme kokonaan ympäröi, mutta joka siitä\nhuolimatta piteli niin lujasti kiinni sen päästä, että kaikki sen\nponnistukset olivat turhia.\n\n\n\n\nII.\n\nRosvoaminen ja sodankäynti.\n\n\nKun ihmiset tappavat eläimiä, elättääkseen itseänsä niiden lihalla tahi\nottaaksensa niiltä ne varastot, joita ne ovat koonneet itselleen tahi\npoikueelleen, nimitetään tätä metsästykseksi ja pidetään aivan\nluonnollisena ja luvallisena.\n\nKun ihmiset ahdistavat kaltaisiansa ja tappavat heitä, saadaksensa\nkäsiinsä heidän omaisuutensa, voi sitävastoin olla kaksi tapausta. Jos\npäällekarkaajia on vaan muutamia, nimitetään heitä rosvoiksi ja yleinen\nmielipide tuomitsee heitä ankarasti. Mutta jos he ovat kokoontuneet\nsuuriksi parviksi, sanotaan heidän hankettaan sodaksi, ja tuskin kukaan\ntuomitsee tätä.\n\nMyös eläinten joukossa löytyy sekä metsästäjiä että rosvoja ja\nsotilaita, jotka jälkimmäiset hätyyttävät, ryöstävät ja tappavat myös\nomia kaltaisiansa.\n\nAluksi esitämme muutamia tapauksia, jotka ovat sellaisen rosvoamisen\nrajalla, koska näissä ei ahdisteta samaan, vaikka kyllä läheiseen\nsukuun kuuluvia eläimiä.\n\n_Lokit_ ovat erittäin taitavia kalastajia; ylhäältä ilmasta ne\nsukeltavat veteen saalista ottamaan. Paljo vähemmän taitoa on tässä\nsuhteessa _räiskillä_, jotka ovat suuria, ruskeahtavia, lokintapaisia\nlintuja ja elävät siellä täällä rannikoillamme. Ne antavat sentähden\nlokkien sukeltaa tavoittamaan kalaa, mutta pitävät silmällä niiden\npyyntiä sekä ajavat ja hätyyttävät niitä niin kauvan, että ne hädässään\nantavat ylön jo puoleksi niellyn ruokansa. Erehtymättömän varmasti\nsieppaa räiskä saaliin, ennenkuin se vielä on ehtinyt vedenpintaan\nasti.\n\nVälistä ei tahdota anastaa toisensa ravintoa, vaan asuntoa ja kotia.\n_Mäyrä_ kaivaa, kuten on tunnettu, pitkiä käytäviä, jotka vievät noin\nneljä, viisi jalkaa maan alla olevaan pesään, missä se erittäin pitää\nhuolta suuresta siisteydestä ja puhtaudesta. Myös _kettu_ tekee\nkolojansa maahan, mutta sen työ ei voi kilpailla mäyrän työn kanssa.\nJos se sentähden tapaa mäyränpesän, tahtoo se mielellään ajaa pois\nomistajan ja itse asettua asumaan tuohon somaan, hyvässä suojassa\nolevaan tupaseen. Se tuntee mäyrän arjimmat puolet, sen\npuhtaudenaistin. Kun omistaja on poissa, hiipii kettu sentähden pesään\nja likaa sen mitä ilettävimmin löyhkäävillä ulostuksillansa. Se jatkaa\nhalpamaisuuttaan, kunnes mäyrän on mahdotonta kauvemmin sietää oloa\nomassa kodissaan, ja asettuu nyt itse sinne herraksi.\n\nMyös _hyönteisten_ ja _hämähäkkien_ joukossa nähdään esimerkkejä siitä,\nettä erityiset yksilöt lajeista, jotka tavallisesti itse rakentavat\npesänsä, joskus ovat karkoittaneet kaltaisiansa niiden pesistä ja\nanastaneet nämä asunnoiksensa.\n\nEräänlaista varsin omituista rosvoamista harjoittaa myös _käki_, joka,\nkuten tunnetaan, panee munia useiden varpuslintujen pesiin ja antaa\nniiden hautoa ne pojiksi. Ahnas käenpoika vaatii kasvatusvanhempain\nkoko hoidon, joten niiden omat poikaset tulevat laiminlyödyiksi, ja kun\nse on pesästä heittänyt ulos hoitajainsa oikeat perilliset, on se pian\nniiden kaiken huolenpidon esineenä. Kun käki laskee munansa vieraasen\npesään, ei se silloin varasta poikasellensa ainoastaan toisten lintujen\nkotoa ja asuntoa, vaan myös niiden rakkauden, ja tekee ne tavallaan\norjiksensa, joiden tulee toimittaa se työ, mikä oikeastaan olisi sen\noma tehtävä.\n\nVarsinaisia rosvoliittoja muodostavat kumminkin vasta sellaiset\neläimet; jotka, kuten ihmiset, elävät suuremmissa yhdyskunnissa.\n_Mehiläiset_ ansaitsevat hyvin maineen, joka niillä on ahkeruudestaan\nja työteliäisyydestään. Mutta samoin kuin meidän joukossamme, löytyy\nmyös niiden seassa sellaisia, joiden mielestä varastaminen on\nmukavampaa kuin työnteko. Ne lentävät sentähden vieraalle pesälle,\nhiipivät työntekijöiden joukossa eteenpäin ja asettuvat katolle vähän\nmatkan päähän sisäänkäytävästä. Kun siitepölyä kantava mehiläinen\nlentää kotiin, kiirehtivät ne vastaan, hyväilevät sitä tuntosarvillaan,\nottavat siltä siitepölyn, ikäänkuin taakkaa keventääksensä, ja --\nkiidättävät sen nopeasti omaan pesäänsä.\n\nJos mehiläiset eivät hyvin vartioitse pesän suuta, voi tapahtua\nniinkin, että rohkeitten vieraitten mehiläisten onnistuu pujahtaa\nsisälle ja siellä imeä itsensä kylläisiksi kootusta mesivarastosta.\nTultuansa varastettuine taakkoineen omaan pesään, muodostavat ne\nsiellä, menestyksestä innostuneina, kokonaisia rosvoliittoja, jotka\njättävät entisen uutteran elämänsä ja rupeavat yksinomaan ryöstämään\nvieraita pesiä. Tosin väkirikkaammat yhdyskunnat usein ajavat ne\ntakaisin, saattaen niille suuren tappion, mutta useinpa\nonnistuu niidenkin voittaa ja ryöstää typö tyhjäksi heikompia.\nMehiläiskuningatar eli emo on, kuten tiedämme, mehiläisyhteisön tärkein\njäsen, ja häntä varten elää tavallaan koko mehiläispatsas. Tämän\ntietävät rosvomehiläiset varsin hyvin, ja ne koettavat sentähden ensi\nsijassa päästä emon luo, karkoittaa sen vartijat ja tappaa sen. Jos\nniille kerran tämä onnistuu, on voitto niiden käsissä. Ahdistetut\nmehiläiset kadottavat nyt kaiken rohkeutensa ja antavat rosvojen\nrauhassa ryöstää mielin määrin. Tapahtuupa, että ne itsekin auttavat\nryöstämisessä ja muuttavat hätyyttäjäinsä kanssa näiden pesään, jonka\npalvelukseen ne täst'edes astuvat.\n\nMyös _muurahaiset_ ryöstävät usein toistensa keoista sinne koottuja\nruokavaroja, ja verisesti silloin otellaan niiden kesken. Tavallisesti\nnäihin taisteluihin ryhtyvät eri lajeihin kuuluvat muurahaiset, jotka\naina ovat katkeria vihollisia, mutta joskus myöskin samansukuiset eri\nyhdyskunnista.\n\nMuutamat vievät toisten lajien keoista poikaset eli, niinkuin väärin\nkyllä jokapäiväisessä puheessa sanomme, muurahaismunat. Näitä elätetään\nsitte vieraassa keossa, jossa niiltä kuoritaan kotelo pois ja jonne ne\nmuurahaisina jäävät. Täällä auttavat ne nyt herrojansa kaikissa\nyhdyskunnan töissä. Ne ovat tavallansa niiden orjia.\n\nKieltämättä on tämä muurahaisten orjainpito ihmeteltävimpiä ilmiöitä\neläinmaailmassa. Enemmän kuin mikään muu muistuttaa se suhdetta\nihmisten välillä. Se edellyttää jo suuren joukon ymmärrystä. Sillä\ntässä tulee hallita vertaisiansa ja niiden työllä korvata oma työnsä.\nEdempänä palaamme tähän aineesen ja selitämme nyt ainoastaan lyhyesti,\nmiten ainoa meidän maassamme elävä orjia pitävä muurahainen, niin\nsanottu veripunainen muurahainen, menettelee ryöstöretkillään.\n\nKaikista muurahaisistamme on tämä epäilemättä älykkäin. Niinpä ymmärtää\nse vihollisten keossa erottaa ne kotelot, jotka kehittyvät\ntyömuurahaisiksi, niistä, joista tulee uroksia tahi naaraksia, mitkä\neivät tee työtä. Ainoastaan edelliset laahataan kotiin, jälkimmäiset\njätetään, ettei saataisi tarpeetonta väkeä kodin rasitukseksi.\n\nRyöstöretket kestävät usein koko kuukauden. Muurahaiset marssivat\ntavallisesti pienissä joukoissa, jotka vähitellen saavat vahviketta.\nEnsimmäinen joukko tyytyy lähemmin tarkastelemaan vierasta pesää, jossa\ntavallisesti asuu mustanruskea muurahaislaji. Piiritetyt ottavat usein\nvangiksi muutamia etuvartijoista. Nyt lähetetään noutamaan lisää väkeä\nja piiritys alkaa täydellä todella. Leuat leveillään seisovat\nveripunaiset muurahaiset tiheässä piirissä ahdistamansa pesän ympärillä\nja survaisevat takaisin kaikki piiritettyjen uloshyökkäykset. Kun ne\novat saaneet riveihinsä kyllin suuria lisiä kotoa, rupeavat ne vihdoin\nryntäyksiin ja koettavat nyt varsinkin miehittää keon kaikki sisään- ja\nuloskäytävät. Jokaiselle semmoiselle aukolle lähetetään pieni joukko,\neikä mitään muita muurahaisia lasketa ulos, kuin niitä, jotka tulevat\nilman sikiötä suussa. Mutta nämä saavat vapaasti mennä. Tällä tavoin\novat pian kaikki mustat muurahaiset lähteneet pesästä ja jättäneet\nsinne poikasensa. Pääjoukko tunkeutuu nyt sisälle, kokoo ja vetää nämä\nesiin, sillä välin kuin yksityiset parvet ajavat takaa pakenevia,\nryöstääksensä niiltä ne poikaset, jotka niiden kumminkin mahdollisesti\non onnistunut laahata mukanaan. Harvoin palaavat nuo täydellisesti\ntyhjiksi ryöstetyt muurahaiset pesäänsä. Sen ottaa haltuunsa\nveripunainen muurahainen, jonka yhdyskunnasta osa muuttaa sinne\norjineen. Tämä ei kumminkaan aina pääse voitolle, toisinaan hätyytetyt,\nkannettuansa kotelot sille puolelle kekoa, joka vähimmän on\nryntäykselle alttiina, asettuvat rintamaan hyökkääjää vastaan,\nsurvaisevat sen takaisin ja ajavat sitä joskus aina sen omalla keolle\nsaakka.\n\nYlläkerrotuilla ryöstöretkillä koetetaan etupäässä anastaa poikasia.\nKaikki ponnistukset tehdään tässä tarkoituksessa, ja täysikasvuiset\nsaavat pelastua pakenemalla, jos mielivät, ilman että niiden päälle\nkarataan. Mutta toisissa tapauksissa syttyy eri yhdyskuntain välillä\ntaistelu elämästä ja kuolemasta. Joskus ei tarvita mitään muuta sodan\nsyytä, kuin että toisesta keosta on muurahainen otettu vangiksi ja\nviety toiseen. Mutta tavallisesti tulevat eri pesien rajat liian\nlähelle toisiaan. Naapurikeon muurahaiset tunkevat sille alalle, jota\ntoinen on tottunut pitämään omanansa, arvellut sen olevan juuri omia\nruoanhaku-retkeilyjänsä varten. Vihdoin loppuu kärsivällisyys. Sota\njulistetaan. Tässä tapahtuvia lähempiä menoja emme tunne. Mutta\nmuutamana päivänä näemme kahden sotajoukon suljetuin rivein vaeltavan\ntoisiansa kohden määrätylle paikalle, ja siellä alotetaan\nkaksintaistelu mies miestä vastaan, ilman muuta määrää kuin vihollisen\nkaataminen. Vihdoin sortuu toinen joukko, kokoo, niin paljon kuin voi,\nkuolleitansa ja haavoitettujansa ja pakenee, nämä mukanaan, kentältä.\nVälistä uudistetaan taistelut useita päiviä peräkkäin, kunnes\njompikumpi yhdyskunta on sukupuuttoon kuollut tahi näkee hyväksi\nmuuttaa pois keostansa. Mutta joskus syntyy toistaiseksi aselepo, ja\nmolempien kekojen välille vedetään piiri, jonka yli kummankaan\nyhdyskunnan muurahaiset eivät mene.\n\nKuten monessa muussa asiassa, katsovat muurahaiset myös otteluissansa\nsuhteisiin ja asianhaaroihin. Niinpä esiintyvät ne hyvin eri tavalla\nvihollisiansa vastaan aina paljoutensa mukaan. Rohkeus kasvaa\nnähtävästi samassa määrässä kuin joukon luku. Hyvin pieni yhdyskunta\npakenee halukkaammin kuin antaa henkensä alttiiksi turhassa\ntaistelussa.\n\nMissä löydämme tämän kaiken vertaista, paitsi omassa sukukunnassamme?\nNiinkuin ihminen on korkeammalla kaikkia muita luurankoisia, ovat myös\nmuurahaiset ylinnä kaikista hyönteisistä. Ja edempänä saamme tutustua\nvielä useampiin yhtäläisyyksiin, meidän ja niiden välillä.\n\n\n\n\nIII.\n\nPuolustus.\n\n\nEdellisessä olemme oppineet tuntemaan eri metsästystapoja, joita\neläimet käyttävät metsissämme ja kedoillamme. Mutta hyökkäys synnyttää\npuolustusta ja päätös riippuu taistelevien eri suuresta voimasta.\nVälistä lähtee hätyytettykin voittajana ottelusta.\n\nTahdomme nyt katsoa, millä tavalla eläimet osaavat puolustaa itseänsä.\n\nYksinkertaisin keino vaaran välttämiseen on pako. Erinomaisen\nnopeutensa kautta pääsevätkin muutamat eläimet takaa-ajajistansa.\nToiset taas pakenevat tavalla, jonka tarkoituksena on hämmentää ja\neksyttää vihollista.\n\nNiinpä useat pikkulinnut paetessansa lentävät mutkia tehden sinne\ntänne, jonka kautta petolinnun on vaikeampi niitä saavuttaa.\n\nNiinkuin kaikki tiedämme, kohoaa _leivo_ korkealle ilmaan, yhtä\nkorkealle kuin petolinnut. Sen vaarallisin vihollinen on poutahaukka.\nKun se näkee sellaisen, taukoo iloinen laulu heti, ja se syöksyy\nsilmänräpäyksessä maahan sekä kyykistyy maata vasten. Mutta muutamat\nleivot ovat kohonneet niin korkealle, etteivät ne enää voi toivoa\nsaavuttavansa maata, ilman että haukka ne tiellä tavoittaa. Leivot\ntietävät kumminkin, että niiden ainoastaan silloin tarvitsee pelätä\npetolintua, kun tämä ylhäältä voi heittäytyä niiden niskaan, ja ne\npysytteleivät sentähden aina haukkaa ylempänä sekä kohoavat yhä\nkorkeammalle ja korkeammalle. Vihollinen koettaa päästä vielä\nylemmäksi, mutta turhaan. Se väsyy vihdoin eikä voi seurata leivoa\ntämän pyörryttävän korkealla pilviretkellä, joka sen pelastaa muuten\nvarmasta kuolemasta.\n\n_Kettu_, joka osoittaa olevansa erittäin kekseliäs metsästäjä, ei ole\nvähemmän viisas, kun on oma nahka pelastettava. Kun sitä ajetaan takaa,\nkätkeytyy se ensimmäiseen tuttuun koloon, mutta pettääksensä metsästäjää\njuoksee se ensin joukon kiertoteitä. Melkein jokaisessa kettujahdissa\non muuten tilaisuus ihmetellä ketun sukkeluutta, rohkeutta ja\nmielenmalttia. Koiran kovin hätyyttäessä kääntyy naaraskettu toisinaan\nsitä vastaan ja rupee menestyksellä sitä liehakoimaan. Ainoastaan\nankaran nälän pakottamana antaa se houkutella itseänsä satimiin. Se\ntutkii niitä tarkasti, ja melkein näyttää siltä, kuin sillä olisi\njotakin käsitystä niiden rakennuksesta. Sillä jos pyydys syystä tahi\ntoisesta on epäkunnossa, nauttii se ilman muuta syötin hyvällä halulla.\nUsein nälkä kumminkin voittaa varovaisuuden ja kettu tarttuu rautoihin\nhännästään tahi jalastaan, kun koettaa vetää ulos syöttiä. Sellaisissa\ntapauksissa on sen kumminkin nähty olevan kyllin ymmärtäväisen ja\nrohkean, purrakseen poikki vangitun ruumiinosan ja näin, joskin\nraihnaiseksi silvottuna, pelastaakseen henkensä.\n\nMonet heikot eläinlajit suojelevat itseänsä väkevämpiä vihollisiansa\nvastaan viekkaudella. Niinpä ymmärtävät useat linnut niin hyvin\npiiloutua metsäpensaikkoon, että niiden viholliset eivät enää voi\nsieltä niitä tavoittaa. Mitä kujeita käyttävätkään monet lajit,\npelastaaksensa poikasensa ja kääntääksensä huomion niistä pois! Harvoin\nsattuu näkemään esim. naaraspyyn poikasineen, niin hyvin osaa se pitää\nitsensä ja pienoisensa kätkettynä. Mutta jos se keksitään, käyttää se\nlukemattomia teeskentelytemppuja, ja pikku poikaset, jotka väriltään\novat hyvin maan näköisiä, lymyävät niin taitavasti sammalen ja ruohon,\nkivien, puunjuurien ja muiden sellaisten väliin, että ainoastaan ketun\ntahi lintukoiran tarkka kuono, vaan ei ihmissilmä voi niitä keksiä.\n\nToiset eläimet tekeytyvät kuolleiksi ja välttävät tällä tavoin monta\nvihollista. Etenkin suuri joukko hyönteisiä pudottaa itsensä lehdiltä\nja ruohosta maahan; sinne ne jäävät makaamaan ihan hiljaa,\nliikuttamatta tuntosarviansa ja jalkojansa, jotka ne päinvastoin\nvetävät niin lähelle ruumista kuin mahdollista ja usein kätkevät sen\nkolopaikkoihin. Monet tulevat tämän kautta suuresti useiden kasvien\nhedelmien ja siemenien, linnunlian y.m. näköisiksi, joten tottumattoman\nsilmän on mahdoton niitä keksiä.\n\nJos ei pako eikä viekkaus auta, puolustaa eläin itseänsä tietysti niin\npaljon kuin voi, mutta tavallisesti hätyytetty uupuu ja sortuu.\nSuuremmissa seurueissa elävien eläinten onnistuu kumminkin usein\nyhdistetyin voimin karkoittaa vihollinen, joka vaivatta tappaisi jonkun\nyksityisen niistä.\n\nNiinpä ei isoihin parviin keräytyneitten _varisten_ tarvitse pelätä\nedes suurimpiakaan päiväpetolintuja. Niin pian kuin sellainen lähestyy,\nkäyvät ne sen kimppuun lyöden ja kirkuen, kunnes se huomaa pakenemisen\nparhaaksi. Sitävastoin ovat huuhkajat ja pöllöt niiden pahimpia\nvihollisia, sillä varisten maatessa yöllä hiipivät nämä äänettömästi\nniiden niskaan. Jos ne päivällä näkevät tällaisen sukuvihollisen,\nnostavat ne heti oikean sotahuudon. Kaikenlaiset muut toimet lakkaavat\nja kaikki varikset läheisyydestä kiirehtivät paikalle. Ne hyökkäävät\nmurhaajan päälle, ja suuri, väkevä iso-huuhkajakin on pian höyhennetty\nsekä, puolustuksesta huolimatta, surmattu. Variksen itsenkin\nkarkoittavat usein samalla tavalla _rastas- tahi pääskysjoukot_, kun\nse on koettanut ryöstää näiden pesiä.\n\nMyös _hevosiamme_ ja _sarvikarja_-laumojamme uskaltaa susi ahdistaa\nainoastaan poikkeustilassa, varsinkin jos se on yksin. Tosin se koettaa\nhiipiä yksityisten varsain ja hevosten päälle, jotka ovat menneet liian\netäälle toisista, mutta niin pian kuin nämä huomaavat sen, hyökkäävät\nne suorastaan sen kimppuun ja iskevät sitä etukavioillaan; oriit käyvät\nkiinni hampaillaankin. Usein kaatuu susi jo ensimmäisistä lyönneistä,\nmutta toisinaan tekee se äkkinäisen käännöksen, puree hätyyttävää\nhevosta kurkkuun ja tempaisee sen maahan. Kuitenkin onnistuu harvoin\nedes useampien yhtaikaa päällekarkaavien susien saada hevosjoukkoa\npakenemaan, ja jos ne eivät pian vetäydy takaisin, voivat hevoset\npiirittää ja tappaa ne. Yhtä pelättävästi puolustaa sarvikarja-lauma\nitseänsä sutta vastaan. Koko parvi syöksyy sen niskaan ja koettaa\npuhkaista sitä sarvillaan.\n\nMuutamat yhdyskunnissa elävät eläimet ymmärtävät olla niin varovaisia,\nettä asettavat varsinaisia, erittäin tarkkoja ja valppaita vartijoita,\njoiden ajoissa tulee antaa yhdyskunnalle tieto jokaisesta uhkaavasta\nvaarasta. Sellaisia asettavat esim. apinat ja elefantit lämpimämmissä\nmaissa, murmeli-eläimet keski-Euroopassa ja varikset ja kurjet meidän\nmaassamme.\n\nHyönteisistä ovat myös mehiläiset tunnettuja tällaisten vahtien\nasettamisesta pesän suuhun. Lentoläven ääressä pesänsillalla käy\nnimittäin lakkaamatta muutamia mehiläisiä edestakaisin, sittekin vielä,\nkun kaikki työ on lakannut ja muu yhdyskunta nukkuu. Näiden tehtävänä\non tarkasti katsoa, ettei mitään vihollisia tahi kuokkavieraita pääse\nhiipimään sisälle. Vieraitten pesien mehiläiset, jotka, mikä missäkin\ntarkoituksessa, koettavat tulla sisälle, vartijat tavallisesti\nsäälimättä tappavat. Suuremman vaaran tullessa hälytetään toiset\nliikkeelle.\n\nVielä suurempaa varovaisuutta noudattavat _kurjet_. Ne lähettävät\nvakoojiakin, tutkiaksensa ensin jokaista paikkaa, jonne aikovat\nasettua. Kun niitä kerran on jossakin seudussa häiritty, eivät ne enää\nsinne palaa ilman tarkimpia varokeinoja. Ennenkuin ne uudelleen sinne\nsaapuvat, viipyvät ne läheisyydessä ja lähettävät muutamia\netuvartijoita paikalle, tutkimaan sitä tarkasti ja palaamaan, tuoden\ntietoja näkemästään. Mutta jos ne eivät vielä oikein tyydy näiden\nilmoituksiin, pysyvät ne yhä epäluuloisina ja lähettävät vielä kerran\nuusia vakoojia. Vasta jos nämä huomaavat, ettei mitään vaaraa ole\nodottamassa, seuraavat myöskin toiset paikalle.\n\nNäin ymmärtävät eläimet eri tavoilla pelastaa lakkaamatta uhatun\nhenkensä. Metsästystä ja huvia toiselta puolen, puolustusta ja pakoa\ntoiselta. Koska niiden aina on pakko joko syödä toisia tahi paeta\ntoisten saaliinhimoa, ei niille jää paljoa aikaa mihinkään korkeampaan\nkehitykseen. Kumminkin ovat monet lajit voineet täydentää elintapaansa\nja kohottaneet sen näitä ensimmäisiä huolia ylemmäksi. Seuraavassa\ntulemme tuntemaan useita sellaisia eläimiä sekä niiden elinkeinoja ja\nteollistoimia.\n\n\n\n\nIV.\n\nVarastojen kokoominen. Maanviljelys.\n\n\nMitä kaikkea eläimet keksinevätkään metsästäessänsä, ei tästä\nkumminkaan voi tulla mitään varsinaista, suuremmanarvoista elinkeinoa.\nSe on lähimmässä yhteydessä hetken polttavan tarpeen kanssa.\n\nTavallisesti syödään nimittäin saalis heti kun se on kaadettu, ja jos\nturhan monta eläintä on tapettu, saavat ne tavallisesti jäädä kentälle\nmakaamaan. Hyvin harvoin huomataan petoeläinten ensinkään ajattelevan\ntulevaisuutta. Kumminkin on tästä poikkeuksia. Ja ne lajit, jotka\ntulevia päiviä varten tallentavat varastoja, osottavat sen kautta\nnäkevänsä nykyhetkeä edemmäksi, ja tämä kohottaa ne korkeammalle\ntaitavimpiakin metsästäjiä vertaistensa joukossa.\n\nTämmöisen varojenkokoamisen alottaa _lepinkäinen_, puutarhoissamme\npaljon tavattava varpuslintu, joka kumminkin koko elintavaltaan\nmuistuttaa petolintuja. Se karkaa kaikenlaisten hyönteisten,\nkovakuoriaisten, heinäsirkkojen ja kimalaisten päälle ja tappaa niitä,\nvieläpä hiiriä ja pikkulintujakin. Nämä ripustaa se, ellei se ole\nvarsin nälissään, lähinnä pesäänsä kasvavien pensasten piikkeihin ja\nteräviin oksiin. Tarvitessaan käy se sitte ruokakammiossaan, joka\nvarustaa sen ravinnolla pilvisinä ja sateisinakin päivinä, jolloin sen\non vaikea muuten hankkia itselleen ruokaa. Selvää on kumminkin, että\nsäästöt eivät pysy hyvinä kauvempaa kuin muutamia päiviä.\n\nMyös _varpuspöllö_ kuuluu toisinaan kokoovan säästöjä onttoihin puihin,\nja samoin on _palokärjenkin_ talvi-asunnoissa tavattu varastossa\nkuolleita pikkulintuja y.m.\n\nKaikista nisäkäs-petoeläimistä on tuo aina älykäs _kettu_ ainoa, joka\nymmärtää ajatella tulevainkin päiväin tarpeita. Jos sen onnistuu äkisti\nkarata huonosti vartioituun kanapihaan, murhaa se ja vie mukanaan niin\nmonta kanaa kuin vaan ehtii ja kätkee jokaisen niistä eri paikkaan\npesänsä läheisyydessä, yhden pensaan alle, toisen kallionhalkeamaan,\nkolmannen kuoppaan, jonka se sukkelaan kaivaa ja taas peittää. Jos osa\nlöydetään, jää tällä tavalla kumminkin otaksuttavasti toinen osa\nlöytämättä. Kettu itse ei unohda paikkoja, jonne se saaliin on\npiilottanut. Kumminkin on tämäkin senluontoista, että sitä ei kauvan\nvoi säilyttää.\n\nSitävastoin voivat jyrsijät, jotka elävät kuivista hedelmistä, viljasta\nja muuta sellaisesta, ajatella isompien varastomäärien kokoomista\nuseampia kuukausia varten. Niin tekevätkin monet lajit ja valmistavat\noikeita varastohuoneita eli jyvä-aittoja säästöillensä.\n\nPirteä pikku _orava_ tietää aivan hyvin, että talvi on kova ja kylmä ja\nettä siemenet ja hedelmät silloin ovat paksun lumivaipan alla. Se\nrupeaa sentähden syksyllä kokoomaan kaikenlaisia siemeniä ja\nsilmukoita, tuoreita vesoja, sieniä, ja etenkin mielellään, kun\nsellaisia löytyy, pähkinöitä. Nämä kätkee se kotinsa lähelle onttoihin\npuihin ja puunjuuriin, koloihin, joita se kaivaa jonkun pensaan alle,\ntahi johonkuhun niistä monista pesistä, mitkä se tavallisesti\nkesällä on itsellensä sisustanut ja joista se valitsee vaan yhden\ntalvi-makuusuojaksensa. Niin pian kuin nälkä alkaa ahdistaa, herää se\ntuontuostakin talviunestaan ja käy jossakussa ruokakammiossaan.\n\nNiityillemme ja pelloillemme vahingollinen vesi- eli _ojamyyrä_ kokoo\nmyöskin talvenvaroja. Maan alla se asuu pienessä suojasessa, johon\nsatoja jalkoja pitkät käytävät vievät; mutta syksyllä laajentaa se\nkotinsa ja laittaa lisäksi varastohuoneen, joka yhdistetään käytävällä\nvanhaan pesään. Tämä täytetään sitte herneillä, pavuilla, sipulilla,\nperunoilla j.n.e. Tavallinen pieni peltomyyrä tallentaa myöskin silloin\ntällöin ruokavaroja talveksi. Kerran olen löytänyt suurehkon kiven\npäällä kasvavan sammalen alta useita kourallisia rukiin ja nätkelmän\nsiemeniä, jotka peltomyyrä oli sinne tuonut läheiseltä pellolta ja niin\ntaitavasti kätkenyt sammalpeiton alle, ettei vähintäkään näkynyt, että\nsiihen oli koskettu. Useat ulkomaiset jyrsijät, niinkuin hamsteri\nSaksanmaalla, juurimyyrät Siperiassa y.m., valmistavat itsellensä\nmaahan isoja aittoja, joihin mahtuu suuri paljous viljaa, juuria tahi\nmuuta sellaista ja tuottavat tämän kautta arvaamatonta vahinkoa\nmaamiehelle.\n\nEnemmän kuin muut eläimet, ovat pienet _muurahaiset_ aina kuningas\nSalomon ajoista asti olleet kuuluisia viisaudestaan, huolenpidostaan ja\nahkeruudestaan. Tosin meidänkin muurahaisemme ovat uutterasta\ntyönteostansa tunnettuja, mutta mitään talvenvaroja eivät ne yleensä\nkokoo. Ne viettävät nimittäin kylmän vuodenajan melkein täydellisessä\nhorrostilassa, eivätkä tarvitse silloin ravintoa.\n\nAivan toisin on sitävastoin useiden Salomon kotimaassa elävien\nmuurahaislajien laita. Siellä ei tosin ole mitään talvea pakkasineen ja\nlumineen, mutta talvikuukaudet ovat merkillisiä alituisten sateitten\nvuoksi, jotka estävät muurahaisia ulkona etsimästä ravintoansa. Meidän\nmuurahaislajimme elävät melkein kokonaan hyönteisistä, mutta\nPalestiinassa löytyy sellaisia, jotka syövät ainoastaan siemeniä. Ja\nnäitä ne kokoovat suurissa määrin pesiinsä. Pesät kaivetaan hiekkaisiin\nseutuihin ja sisältävät pelkkiä maanalaisia käytäviä ja kerroksiin\nrakennettuja kammioita. Muutamat kammiot ovat kaarikattoisia ja niiden\nlattia ja seinät ovat muuratut kitillä, joka on valmistettu pienistä\npiikivimuruista ja kissankullasta. Tällä tavoin pysyvät nämä kammiot\naivan kuivina, eivätkä voi käydä kosteiksi. Tämä on tärkeä seikka,\nsillä niissä tallennetaan kootut siemenet, jotka tarkasti ovat\nsuojeltavat kaikelta kosteudelta, etteivät itäisi. Siemenet pysyvät\ntäällä ihan muuttumattomina, kun sitävastoin samanlaiset siemenet pesän\nulkopuolella pian juurtuvat. Näyttää kumminkin siltä, kuin muurahaiset\nitse tuntisivat jonkun keinon, millä itämistä estetään, sillä jos ne\neivät pitempään aikaan käy vara-aitoissa, itävät siemenet siellä\nsittekin. Itämistä ei kuitenkaan estetä ainaiseksi, sillä vähää ennen\nkuin siemenet aiotaan käyttää ravinnoksi, pehmennetään ne ja saatetaan\nitämään. Siemenkuori halkee silloin ja itse siemenet tulevat makeiksi,\njoten maistuvat hyvältä muurahaisille. Itu ei kumminkaan saa enempää\nkasvaa ja muurahaiset purevat sentähden hyvissä ajoin poikki kaikki\nversovat juuret. Muutenkin hoitavat ne huolellisesti varastojansa.\nEnnenkuin nämä pannaan kammioihin poistetaan niistä tarkasti kaikki\nhelpeet, jotka heitetään pesän ulkopuolelle. Jos siemenet kovien pesään\ntunkevien sateitten kautta ovat kastuneet, viedään ne ulos kuivamaan\npäivänpaisteessa ja kannetaan sitte taas säilytyshuoneisiin. Meidän\ntäytyy tunnustaa, että nämä muurahaiset ansaitsevat kaiken sen\nkiitoksen viisaudestaan, minkä suuri kuningas Salomo niistä on\nlausunut. Eivät ne ainoastaan kokoa latoihinsa, ne ovat myöskin\nkeksineet keinoja, mielensä mukaan valmistaaksensa ravintoansa. Ja\nonhan tämä teollistoimi, yhtä hyvä kuin meidän maltaittentekomme, josta\nse paljon muistuttaa.\n\nMutta nämä muurahaiset eivät ainoastaan poimi siemeniä, jotka ovat\nmaahan pudonneina siellä täällä. Ne osaavat myös, kuten me itse,\nkorjata eloa. Ne ryömivät sentähden varsia pitkin kasvien latvaan,\nvalitsevat siemenkodan, jossa on kypsiä siemeniä, tarttuvat sen kantaan\nleuoillaan ja kääntyvät nyt ympäri, pitäen takajaloillaan itseänsä\nkiinni, kunnes kanta on väännetty irti. Sitte laskeutuvat ne maahan\ntaakkoineen tahi myös pudottavat siemenkodan alhaalla odottaville\nmuurahaisille ja ryhtyvät samalla tavalla uuteen.\n\nPohjois-Amerikassa löytyy muurahaislaji, joka vielä suuremmassa\nmäärässä pitää huolta tulevaisuudesta, eikä tässä ensinkään ole\njäljessä ihmisestä. Tämä on n.k. maataviljelevä muurahainen. Tosiaankin\nharjoittavat nämä muurahaiset oikeata maanviljelystä. Niiden keon\nympärillä oleva maa tasoitetaan noin kolmen, neljän jalan laajuudelta,\nja tällä alalla antavat muurahaiset ainoastaan erään määrätyn ruohon,\njoka on hyvin ihmisten viljelemän riissin näköistä, itää ja kasvaa.\nKaikki muut ruohot ja yrtit purevat ne poikki tahi nykäisevät maasta\njuurineen. Tämmöisen hoidon kautta kasvaa muurahaisruoho rehevästi ja\nantaa ahkerille työntekijöille palkinnoksi runsaan siemensadon.\nMuutamat kirjailijat väittävät sitäkin, että muurahaiset itse\nkylväisivät muurahaisruohon siemenet, mutta toiset sanovat, että se saa\nitse kylvää itsensä ja että muurahaisten huolena on ainoastaan paikan\npitäminen puhtaana ja vapaana kaikista muista kasveista. Mutta jo\ntämäkin osottaa kaikissa tapauksissa ymmärrystä, jolla ei ole vertaansa\nmuussa eläinmaailmassa, vaan paljon kyllä muistuttaa ihmisälyä.\n\n\n\n\nV.\n\nKarjanhoito. Orjainpito.\n\n\nKun äsken katselimme, millä eri tavoilla eläimet pitävät huolta\nruokavarojen hankkimisesta tulevaisuutta varten, huomasimme, että tämä\ntoimi enin kehittyneessä muodossaan paljon lähenee maanviljelystä, jota\nitse harjoitamme.\n\nMutta meidän täytyy myöntää, että vielä enemmän ymmärtävät vastaisuutta\najatella ne muurahaiset, jotka kasvattavat ja hoitavat eri eläinlajeja,\nnauttiaksensa niiden erottumia, aivan samaten kuin me itse hoidamme\nkarjaamme, saadaksemme sen maitoa.\n\nUseimmat muurahaisistamme pitävät sellaisia kotieläimiä, moniin\nlajeihin kuuluvia. Enin tunnetut tässä suhteessa ovat pieni, keltainen\nkovakuoriainen, nimeltä _claviger_, ja kirvat.\n\nClaviger on kovakuoriainen, joka löytyy useiden muurahaislajien\npesissä, mutta jota vielä koskaan ei ole havaittu muurahaispesän\nulkopuolella. Voidaan sanoa, että sitä ei enää tavata kesyttömässä\ntilassa, kuten esim. koiraa omain koti-eläintemme joukossa. Se on\nmyöskin suurimmassa määrässä riippuvainen muurahaisista. Sillä ei ole\nlentosiipiä eikä silmiä sekä niin vaillinaiset suuosat, että\nmuurahaisten täytyy ruokkia sitä. Sen takaruumiissa on vähäisiä\nkarva-nippoja, ja näiden yli vuotaa pienistä rauhasista hikoava makea\nneste. Tätä nestettä muurahaiset nuolevat suuhunsa, ja tämä se on, joka\nniille on niin suuri-arvoista. Sen tähden hoitavat ne clavigeria yhtä\nhuolellisesti kuin omia muniaan ja poikasiaan. Kun häiritään\nmuurahaispesää, esim. yhdyskuntaa, jonka kivien ja muiden sellaisten\nalla asuvat pienet keltamuurahaiset muodostavat, nähdään, että ne kohta\nkiirehtivät viemään pois muniaan ja toukkiaan. Mutta usein huomataan\nniiden yhtä innokkaasti koettavan maanalaisiin käytäviinsä kätkeä\npieniä, keltaisia kovakuoriaisia, noita yllämainittuja clavigereita. Ne\ntietävät, että nämä ovat niiden omaisuus, pääoma, joka tuottaa koroksi\nhyvältä maistuvat sokuripisarat ja joka ansaitsee tarkkaa vaarinpitoa.\n\nKun muurahainen tahtoo ottaa clavigerilta mettä lähestyy se sitä ja\nhyväilee sitä hiljaa tuntosarvillaan. Ciaviger pysähtyy ja näyttää\nnauttivan tästä jonkunlaista mielihyvää. Pian kumpuaa karvasuipoista\nnestepisara, jonka muurahainen halukkaasti imee. Tällä tavoin anastaa\nclavigerin hunajaa kolme, neljä muurahaista peräkkäin. Mutta sitte\nlakkaa nesteenerittäminen. Viides koettaa turhaan viekotella jotakin\nitsellensä. Se malttaa kumminkin mielensä, sillä se tietää, että vähän\najan perästä nestettä taas voi houkutella esiin sekä menee jonkun muun\nluo karjalaumasta. Mutta tämän ohessa pitää muurahainen kumminkin\nhuolta clavigeristansa ja vuodattaa, jos se on nälissään, sen suuhun\nruokaa omasta kuvustansa.\n\nHuomattava on, että saman muurahaislajin kaikki yhdyskunnat eivät\nymmärrä hyötyä, minkä claviger tuottaa. On otettu näitä kovakuoriaisia\nmuurahaispesästä ja pantu toiseen, missä sellaisia koti-eläimiä ei\nlöydy. Mutta heti, kun muurahaiset täällä näkivät pikku kovakuoriaiset,\nsyöksyivät ne niiden niskaan ja söivät ne. Tämä on aivan samaa, mitä\nmeidän ihmistenkin joukossa tapahtuisi. Jos muutamia lehmiä\nlaskettaisiin irti metsiin raa'an metsästäjäkansan sekaan, ei sekään\nymmärtäisi niiden hyötyä, vaan kiirehtisi niitä ampumaan, kun sitä\nvastoin paimenkansa, joka on päässyt korkeammalle sivistysasteelle,\niloiten yhdistäisi ne karjoihinsa.\n\nYleisesti tunnettua on, että muurahaiset \"lypsävät\" kirpoja. Jokainen\nvoi huomata sen todeksi, kävellessään kesällä metsiä ja maita. Saattaa\nolla melkein varma siitä, että missä on oksa tahi varsi täynnä kirpoja,\nsiellä löytyy myös pienempi määrä seudussa eläviä muurahaisia. Lähempi\ntarkkaaminen osottaa kohta, että muurahaiset eivät ole missään\nvihamielisessä suhteessa kirpoihin. Ne ainoastaan sivelevät niiden\ntakaruumista tuntosarvillaan, ja kirvat vastaavat tähän hivelyyn,\nlaskemalla takaruumiinsa päästä kirkkaan pisaran makeaa nestettä, jonka\nmuurahaiset heti imevät siitä. Tässä kirpojen lypsämisessä menettelevät\nne samalla tavalla, kuin ennen näimme niiden tekevän clavigerin\nsuhteen.\n\nMonet muurahaiset tyytyvät tällä tavalla ottamaan mettä niiltä\nkirvoilta, joita tapaavat ulkona siellä täällä, mutta eivät pidä mitään\nenempää huolta niistä. Ylenmäärin kylläisinä kirvanhunajasta kulkevat\nne sitte kotiin pesäänsä ja ruokkivat siellä tovereitansa ja\ntoukkiansa, puuskaamalla niiden suuhun osan tuosta makeasta nesteestä.\n\nMutta muutamien muurahaisten, esim. ruskeitten _polttomuurahaisten_, on\ntapana suojella maitokarjaansa toisten hyönteisten hyökkäyksiltä,\nsateelta ja tuulelta, rakentamalla niiden yli savesta muurattuja\nholveja. Tällaiset \"muurahaisnavetat\" voivat usein sijaita kasvein\npäällä, monen jalan korkeudessa maasta. Vaiva, jonka saven hinaaminen\nsinne on muurahaiselle tuottanut, ei siis suinkaan ole ollut vähäinen.\nNavetassa on ainoastaan pieni aukko, juuri niin suuri, että muurahainen\nvoi siitä kulkea ulos ja sisälle. Vielä varovaisempi on pieni musta\nmuurahainen, joka usein, rakennettuansa tällaisia navettoja, myöskin\nyhdistää ne pesäänsä pitkillä, peitetyillä, kaarikattoisilla\nkäytävillä, jotka ovat samanlaisesta saviruukista muuratut. Tällä\ntavalla ovat navetat suoranaisessa yhteydessä kodin kanssa, eivätkä\nmitkään muut hyönteiset näe muurahaisten kulkua koti-eläinten luo. Ne\neivät sentähden voi aavistaa karjan olemassa-oloa, eikä niiden mieleen\nsiis myöskään voi johtua sen häiritseminen.\n\nToiset muurahaislajit, esim. meidän maassamme tavallinen pieni\n_keltamuurahainen_, eivät luule karjansa olevan täydessä turvassa\nmuualla kuin omassa pesässään. Ne elättävät sentähden useita\nruohonjuurista ravintonsa imeviä eri kirpalajeja maanalaisissa\npesissään, joissa hoitavat niitä mitä huolellisimmin ja kiirehtivät\nkantamaan niitä pois, kuten poikasiaankin, jos pesää ahdistetaan. Vielä\nmerkillisempää on, että ne ymmärtävät hoitaa kirpojen pieniä, mustia\nmuniakin, jotka sellaisinaan eivät ole niille miksikään hyödyksi.\nNuolemalla niitä ja pitämällä niitä märkinä saavat ne näistä, samoin\nkuin omistakin munistansa, poikaset esille.\n\nTässä ei kumminkaan ole kylliksi. Vielä sen lisäksi on huomattu, että\nmuurahaiset ovat kirpojen ruokakasveista koonneet sinne munitut munat\nja vieneet ne pesiinsä, missä pakkanen ja märkyys eivät enää ole\nvahingollisesti vaikuttamassa eikä samoja vaarojakaan pelättävänä, kuin\nulkona. Ne vaalivat niitä nyt koko talven mitä suurimmalla huolella. Ja\nHuhtikuussa, kun poikaset vihdoin ovat tulleet kuoresta, kantavat\nmuurahaiset ne ruokakasveille, jotka nyt versovat maasta. Kuuden\nkuukauden ajan ne siis hoitavat munia, jotka vasta seuraavana kesänä\ntuottavat niille jotakin hyötyä. Ne eivät ainoastaan käsitä munain\nmerkitystä, tämä tulevaisuutta ajatteleva huolenpito osottaa viisautta,\njolla ei ole muissa elämissä vertaansa.\n\nTodellakin, muurahaisten ymmärrys ei tässä asiassa, samoin kuin monessa\nmuussakaan, ole paljon jäljessä ihmisälystä. Vasta ihmiskunta voi\nnäyttää jotakin samanlaista.\n\nIhmisten kaltaisia ovat muurahaiset kumminkin täydellisimmin\norjainpidossansa. Muutamat muurahaiset nimittäin hyökkäävät toisten\nkekoihin ja vievät sieltä kotiinsa, kuten aikaisemmin olemme kertoneet,\nsikiöitä eli toukkia ja koteloita, jotka sitte saatetaan ulos kuoresta\nja kasvatetaan ottamaan osaa kaikkiin työntekijän askareihin.\n\nOrjina pidetyt muurahaiset ryöstetään aina toukkina tahi koteloina.\nValmiiksi kehittynyt muurahainen ei koskaan alistuisi palvelemaan\ntoisen keossa. Mutta jos muurahaiset tulevat kuorestansa tässä keossa,\ntottuvat ne pian elämäänsä, eivätkä näytä muistavan mitään\naikaisemmista elonpäivistään toukkina. Useimmiten sitäpaitsi hoitavat\nja kasvattavat niitä uudessa keossa niiden omaan lajiin kuuluvat\nmuurahaiset, jotka ennen on ryöstetty samalla lailla. Ne tulevat tämän\nkautta tavallansa pitämään pesää omanansa ja ovat kohta ystävällisessä\nsuhteessa kaikkiin muurahaisiin, jotka alusta aikain ympäröivät niitä\nkeossa, joko ne sitte kuuluvat niiden omaan lajiin tahi ovat keon\nvarsinaisia haltijoita. Sitäpaitsi kuluu niiden elämä täällä\nmelkein samalla tavalla kuin omassa keossa. Niiden toimena on\npesän rakentaminen ja korjaaminen, ne tekevät myös usein\nruoanhankkimismatkoja, palvelevat ja syöttävät toukkia, sekä\nhaltijainsa omia että ryöstettyjä, hoitavat munia ja koteloita y.m.\nNe tuntevat itsensä täydellisesti kotiutuneiksi; lähtevätpä vielä\nhaltijainsa kanssa ryöstöretkillekin kekoihin, joissa asuu niiden omaan\nlajiin kuuluvia muurahaisia. Veripunainen muurahainen on meidän\nmaassamme melkein ainoa, joka pitää orjia. Nämä ovat enimmiten\nmustanruskeita muurahaisia, ja ainakin etelä-Suomessa on meillä usein\ntilaisuutta nähdä näiden molempien muurahaislajien hyvässä sovussa\njuoksevan toistensa ohi maanteillämme, hakiessansa ruokaa. Tämän lajin\n\"orjia\" voi paremmin pitää jonkunlaisina apulaisina, kuin palvelijoina,\nsillä \"haltijat\" toimittavat itse samoja töitä. Vähän toisin on niiden\norjien laita, joita pitää eräs keski- ja etelä-Euroopassa elävä\nmuurahaislaji, n.k. _amatsoonimuurahainen_. Kaikissa tapauksissa on\nniidenkin kohtalo paljon hauskempi, kuin ihmisorjain.\n\nMuuten huomautettakoon tässä, että kaikki veripunaisten muurahaisten\nmuodostamat yhdyskunnat eivät pidä orjia [esim. Pohjanmaalla ei ole\ntällaisen veripunaisen muurahaisen keoissa orjia]. Muutamat eivät\nensinkään tunne tätä tapaa, vaan toimittavat itse aivan yksin työnsä.\nVieläkin yhtäläisyys ihmisen kanssa! Ei meidänkään joukossamme ole\norjain ryöstämistä tavattu kaikissa kansaheimoissa, vaikka tosin\nuseimmat ovat ainakin jonakin aikana kehityksestään sitä harjoittaneet.\n\n\n\n\nVI.\n\nAsunnot. -- Maakuopat.\n\n\nEdellisessä olemme monta kertaa sivumennen puhuneet eri eläinten\npesistä.\n\nUseat lajit laittavat nimittäin itsellensä tahi muutamissa tapauksissa\nainoastaan poikueellensa asuntoja, hankkiaksensa suojaa pakkasta,\nlämmintä, sadetta ynnä muita ilmansuhteita vastaan, tahi myöskin\nvalmistaaksensa pakopaikan, minne voivat lukuisilta vihollisiltaan\nkätkeytyä. Muutamat käyttävät näitä pesiä ainoastaan sinä aikana,\njolloin ruokkivat poikasiansa tahi hautovat muniansa ja oleskelevat\nmuun osan vuodesta ulkona. Toiset asuvat pesissään ainoastaan talvella.\nMutta monet lajit elävät niissä koko vuoden ja valmistavatkin niitä\nsentähden huolellisemmin.\n\nKuten ruoanetsinnässä ja seikoissa, jotka ovat tämän kanssa yhteydessä,\nosottavat eläimet pesiensä rakentamisessakin hyvin erilaista taitoa.\nMuutamat erittävät itse sellaista ainetta, joka muodostuu peittäväksi\nkuoreksi niiden ympärille. Niin tekevät esim. simpukat ja näkinkengät.\nLukuisat perhostoukat erittävät suustansa hienoja silkkilankoja, joista\nkehräävät verhot ympärillensä siksi ajaksi, jolloin makaavat\nliikkumattomina koteloina. Takaruumiinsa päässä olevista\nkehruunystyröistä saavat samaten hämähäkit sen silkin, josta ne kutovat\nsekä pyyntiverkkonsa että myöskin ne pienet kammiot, minne useat niistä\nkätkeytyvät yöllä tahi sateella.\n\nPesä, jonka _vesihämähäkki_ kehrää, ansaitsee lähempää selitystä. Tämä\nlaji eroaa muista hämähäkeistämme siinä, että se elää vedessä. Se on\nyleinen tyynissä, ruohoisissa lammissa, joihin se vesikasvien lehtien\nja varsien väliin kutoo kummallisen, kellomaisen pesänsä. Niinkuin\nmuutkin hämähäkit, tarvitsee se kumminkin ilmaa, voidaksensa hengittää,\nja kuolisi, ellei se aina välimmiten pääsisi vedenpinnalle ottamaan\nilmaa takaruumiillansa, jossa hengityselimet ovat. Ilma laskeutuu sitte\nitse takaruumiin ja sitä verhoavan öljymäisen, ilmaapitävän kalvon\nväliin. Hämähäkki vie siten aina mukanansa veden alle ilmavaraston ja\nsaa siitä omituisen metallimaisen eli hopeankaltaisen värin. Ennenkuin\nse rupeaa pesäänsä kehräämään, näemme sen tarkasti tutkivan niitä\nkasvinosia, joihin se on päättänyt sen kiinnittää. Nämä se nyt lähentää\ntoisiinsa muutamilla langoilla. Sitte kiinnitetään sen pisteen\nalapuolelle, joka valitaan rakennuksen alkukohdaksi, muutamia taajaan\nasetettuja poikkilankoja. Nyt nousee hämähäkki vedenpinnalle, pistää\ntakaruumiinsa pään vedenrajan yli ja edentää kehruunystyrät toisistaan.\nNiiden välille ottaa se pienen ilmarakon, jonka ympärille heti keräytyy\nkehruunystyröistä erinnyttä vernissaa, ja varustettuna tällä\nilmarakolla ui se alas vastaisen asuntonsa paikalle. Täällä irroitetaan\nilmarakko ja pannaan heti yllämainittujen poikkilankojen alle, jotka\nsen kautta taipuvat vähän ylöspäin. Tuon tuostakin tuodaan tällä tavoin\nensimmäisen lisäksi uusia ilmarakkoja, mitkä sulavat tämän kanssa\nyhteen. Hämähäkki levittää joka kerta kehruunystyröistä kirkasta,\nvernissaa tuon kootun ilman päälle ja ympärille; ilma tietysti ajaa\npois veden aina siinä määrässä, kuin se itse lisääntyy. Kun ilmakupla\nitsestään ottaa pallon muodon, syntyy täten kellomaisen pesän ylin\nholvi. Joskus nähdään myöskin pesiä, jotka ovat melkein pyöreitä,\nainoastaan päähän on leikattu ahdas aukko. Mutta sivut tulevat\ntavallisesti lieriön muotoisiksi senkautta, että niistä lähtee kaikkiin\nsuuntiin vahvoja lankoja, jotka ovat kiinni läheisissä kasveissa ja\nestävät pesää häviämästä. Mutta näiden lankojen kanssa vuorottelevat\nristin rastin käyvät pyyntilangat, jotka ovat varustetut tahmeilla\npalloilla. Vesihämähäkki tavoittaa kumminkin saaliinsa yhtä usein\nuiden, kuin kellossa väijyen. Vihdoin käy lankoja vedenpinnallekin,\njossa ne kiinnitetään lehteen, tikkuun tahi johonkin muuhun sellaiseen.\nNäitä lankoja myöten kulkee hämähäkki ylös ja alas, kun se tahtoo saada\nilmaa.\n\nUros kehrää kellonsa lähelle naaraksen kelloa ja yhdistää molemmat\naukolla tahi peitetyllä käytävällä. Joskus laajennetaan käytävä\nkeskikammioksi, missä naaras mielellänsä oleskelee, sillä välin kuin\nuros milloin toiselta tahi toiselta pesänsuulta puolustaa asuntoansa\nkilpailijoita vastaan.\n\nKellojen muoto vaihtelee kumminkin melkoisesti ympäristön suhteitten\nmukaan. Syvemmällä vedessä sijaitsevat ovat säännöllisimmät. Mitä\nenemmän ne sitävastoin ovat ympäröiviin kasvi-osiin kudottuja tahi mitä\nlähempänä pintaa ne ovat, sitä enemmän ne kadottavat kauniin muotonsa.\nOnpa toisinaan kellon kupukin vedenpinnan yläpuolella. Nämä kellot ovat\nsilloin myöskin ohkaisempaa kudontaa ja tulevat usein jonkunlaisiksi\nuiskenteleviksi pesiksi, joita tuuli ja aallot ajelevat ja jotka siten\nvievät omistajansakin aina uusille aloille. Kun talvi lähestyy,\nsulkeutuu hämähäkki ilmakelloonsa ja tukkii sen suun. Osa hämähäkeistä\nviettää kumminkin talvensa tyhjissä simpukan kuorissa tahi vedessä\nmakaavissa putkissa, joiden seinät ne verhoovat hienolla, tiheällä\nkudelmalla. Senjälkeen hankkivat ne ilmaa putkeen ja ajavat siten veden\nsieltä pois sekä sulkevat suun kehruunystyröistänsä lähtevällä\nvettäpitävällä vernissalla.\n\nNe eläimet, joille luonto itse lahjoittaa niiden omasta ruumista\neriävää valmista rakennusainetta, sellaista kuin esim. hämähäkkien ja\nperhostoukkien kutomisaine, eivät tarvitse yleensä mitään erityistä\nymmärrystä pesänsä valmistamiseen. Ne kätkeytyvät pian kudelmaansa tahi\ntyytyvät muutamilla langoilla harsimaan lehden ympärillensä. Siten\nonnistuu niiden piiloutua monelta viholliselta.\n\nUseimpien eläinten, jotka valmistavat asuntoja itselleen tahi\nperheelleen, täytyy kuitenkin kestää paljon enemmän huolia ja nähdä\nmonin kerroin suurempaa vaivaa, ennenkuin saavat pesänsä valmiiksi.\n\nIhmiskunnan rakennukset ovat vuosisatojen vieriessä melkoisesti\nmuuttuneet. Vanhimmat esi-isämme, jotka elättivät itseänsä ainoastaan\nmetsästyksellä ja kalastuksella, elivät, kuten vieläkin raakalaiset\nmuutamissa maissa, vuorenluolissa tahi maakuopissa, joita kaivoivat\nitsellensä. Kun karjanhoito oli ihmisten etevimpänä elinkeinona, oli\nheidän ymmärryksensä jo pitemmälle kehittynyt ja he olivat oppineet\nkutomaan telttoja, joissa asuivat. Vasta myöhemmin rupesivat he\nrakentamaan oikeita kiinteitä asuntoja puusta, kivestä tahi muista\naineista, joita itse olivat käyttökelpoisiksi valmistaneet.\n\nKaikki nämä erilaiset asunnot tapaamme eläinmaailmassakin, milloin\ntaidokkaammin, milloin vähemmän taitavasti valmistettuina.\n\nVerrattain alhaista kehitystä todistavina täytyy meidän pitää niitä\npesiä, jotka kaivetaan maahan tahi johonkin muuhun aineesen, niinkuin\nesim. lahoon puuhun y.m. Niiden eläinten määrä, jotka tällä tavalla\nlaativat asuntonsa, on lukematon, etenkin hyönteisten luokassa.\nUseimmiten on pesänä yksinkertainen maakuoppa tahi torvi, joka päättyy\nyhteen ainoaan pieneen kammioon. Mutta muutamat hyönteiset, esim. osa\n_maamehiläisiä_, yhdistävät useampia sivukammioita yhteisellä,\ntorvimaisella käytävällä. Jotkut ymmärtävät silittää seinät\nsisäpuolelta mitä huolellisimmin ja päällystävät ne sitte ohuella\nkerroksella sitkeää vernissaa. Joka kammioon pannaan muna ja mettä\nvastaisen toukan elatukseksi; sitte suljetaan kammio paksulla ovella,\nmikä avataan vasta, kun sisällä oleva toukka on kehittynyt\nmehiläiseksi, joka leuoillaan voi murtaa salvan. Näitä varokeinoja\nkäyttää mehiläisemo, suojellaksensa vihollisilta toukkiansa ja\npoikasiansa niiden kehitysaikana.\n\nToiset mehiläiset eivät kaiva kolojansa maahan, vaan jyrsivät\ntorvenmuotoisia läpiä puuseiniin, pölkkyihin tahi varsiin ja jakavat ne\nuseasti lukuisiin perätysten seuraaviin kammioihin väliseinillä, mitkä\novat mehiläisen limasta ja hienoista lastuista laaditut; jokaiseen\nkammioon pannaan mettä ja muna. Jotkut ampiaiset nakertavat samanlaisia\npesiä, minne vievät sikiöillensä ravinnoksi hyönteistoukkia, jotka ne\npistoksellaan ovat hervaisseet. Itsellensä eivät nämä hyönteiset\nvalmista mitään pesiä.\n\nVerrattain harvat lajit luurankoisista tekevät itsellensä tällaisia\nasuntoja.\n\n_Kivikala_ on yksi niistä harvoista kaloista, jotka meidän maassamme\npitävät sikiöstänsä jotakin huolta. Uros kaivaa nimittäin hiekkaan\nkolon, mieluimmin kallion tahi kiven suojaan, ja etsii sitte naarakset,\njotka ajaa sinne mätiä laskemaan. Senjälkeen viipyy se neljä, viisi\nviikkoa kolon ulkopuolella vartioimassa; paikkansa jättää se ainoastaan\nlähteissään ruokaa etsimään ja palaa joka kerta saaliinajon loputtua.\n\n_Käärmeet_ ja _sisiliskot_ elävät myöskin torvissa, joita ovat\nnävertäneet maahan.\n\nYllämainitut maa-asunnot ovat kumminkin kaikki varsin yksinkertaisia ja\nenimmiten valmistettuja yksinomaan munien ja poikasten tarpeita varten.\nMuutamat nisäkkäät laativat kumminkin tempukkaampiakin rakennuksia\nmaahan. Niinpä varustavat ne maakuoppansa useilla sisäänkäytävillä, ja\nlöytyypä niitäkin, jotka tekevät useampia huoneita eri tarkoituksia\nvarten.\n\nKuten tunnettua, etsii _saukko_ ravintonsa veden asukkaista ja hävittää\nniitä pelottavassa määrässä. Mutta kalastuksen päätyttyä oleskelee se\nmielellään maalla, ja voidaksensa täällä elää rauhassa vihollisiltaan,\nkaivaa se itsellensä rantaan tilavan, maanalaisen kammion ja verhoo\nlattian ruoholla. Täällä se lepää urotöistään. Kaita torvi johtaa\nkammiosta maanpinnalle kuten savupiippu, ja tämän kautta tulee raitista\nilmaa pesään. Sen suu asetetaan aina jonkun pensaan alle tahi korkeaa\nruohoa kasvavaan mättääsen, jotta se ei pistäisi silmiin. Pesän\nvarsinaiselle aukolle taas johtaa muutamien jalkojen pituinen vino\nkäytävä ja itse aukko on ranta-uomassa noin puolitoista tahi kaksi\njalkaa vedenpinnan alla. Aivan huomaamatta voi saukko täältä uida ulos\nja melutta syöksyä ohi uiskentelevan saalin niskaan. Tavallisesti tekee\nsaukko useita sellaisia asuntoja eri paikkoihin siinä vesipiirissä,\njonka vitsauksena se on.\n\nJo aikaisemmin olemme ohimennen maininneet _mäyrän_ asuntoja, joita\nkettu toisinaan anastaa. Mäyrä on hyvin arka ja elää suurimman osan\nelämästänsä maan alla. Tänne kaivaa se kammionsa tavallisesti neljän,\nviiden jalan syvälle pinnasta ja sieltä käy vinosti ylöspäin 6-8\nkäytävää, usein kahdenkymmenen, jopa kolmenkymmenenkin jalan pituista.\nNiiden suut saattavat monasti olla aina kolmenkymmenen jalan päässä\ntoisistaan. Jos joku vihollinen sattumalta ajaisi mäyrää takaa, kun se\npakenee koloonsa, ja seuraisi sitä johonkin käytävään, saattaa mäyrä\nsiten paeta ulos toisen tien kautta. Muuten on näiden käytävien\ntarkoituksena johtaa pesään raitista ilmaa, jota eläin pitää suuressa\narvossa. Pesä on myöskin erittäin siisti, eikä mitään vaivoja säästetä,\njotta seinät saataisiin niin tasaisiksi kuin mahdollista.\n\nMyös _kettu_, joka mielellänsä anastaa toisten koteja, milloin vaan on\ntilaisuudessa, osaa kumminkin, jos tarvitaan, valmistaa itsellensä\nvarsin laveita asuntoja maan alle. Ei ole harvinaista, että se tekee\nitsellensä useita kammioita vierekkäin: yhden, jossa se on väijyksissä\ntahi nukkuu, toisen, jossa säilyttää ruokavaransa, kolmannen, missä\npoikasia ruokitaan ja kasvatetaan j.n.e. Usein on sillä sitäpaitsi\nmonta muuta hätävara-pesää pääpesän ohessa, Tämä saattaa olla kymmenen\njalan syvyinen ja ympäri mitaten aina viisikymmentä jalkaa; itse pesän\nsija on läpileikkaukseltaan kolme jalkaa. Useat pitkät, koukertelevat\nkäytävät johtavat ulko-ilmaan, ja varmemmaksi vakuudeksi on näihin\nyhdistetty lukuisia poikkikäytäviä, joiden kautta kettu voi hiipiä\nvihollisiansa pakoon.\n\nKaikista kotimaisista eläimistämme valmistaa kumminkin _myyrä_\ntaidokkaimmat asunnot ja käytävät. Sen eturaajat ovatkin erittäin\nmuodostuneet kaivamista varten. Kaiken saaliinsakin etsii se maan alta,\njonne se sentähden lakkaamatta kaivaa uusia käytäviä eri suuntiin.\nHuolellisimmin valmistettu on sen varsinainen asunto eli pesä.\nTavallisesti sijaitsee tämä paikalla, johon ulkoapäin on hyvin vaikea\npäästä, puunjuurien, kiviaitojen ja muiden sellaisten alla, sekä\nenimmiten kaukana myyrän jokapäiväisiltä metsästysmailta, missä\nmaanalaiset käytävät päivä päivältä yhä enemmän lisääntyvät ja\nhaaroavat ja jonne pesästä vie usein 100-150 jalan pituinen, jotenkin\nsuora torvi. Paitsi tätä torvea laitetaan vielä toisia siittämisaikana.\nMaan pinnalla ilmaisee varsinaisen pesän paikkaa suurenlainen, ontoksi\nkoverrettu multakasa. Se sisältää pyöreän, noin kolme tuumaa laajan\nkammion, joka on eläimen makuuhuoneena, sekä kaksi kehänmuotoista\nkäytävää, josta suurempi on kammion tasalla, ympäröiden sitä 6-10\ntuuman välimatkan päässä; pienempi taas kulkee vähän kammion\nyläpuolella, jotenkin samansuuntaisesti kuin suurempi. Kammiosta käy\ntavallisesti kolme torvea vinosti ylöspäin pienempään kehäkäytävään ja\ntästä taas 5-6 torvea, vuorotellen edellisten kanssa, vinosti alaspäin\nsuurempaan kehätorveen. Tästä viimemainitusta lähtee sitte\nsäteenmuotoisesti kaikkiin suuntiin ulospäin 8-10 yksinkertaista tahi\nhaaroavaa, jotenkin vaakasuoraa käytävää, mitkä jonkun matkan päässä\nkammiosta kaarenmoisesti kääntyvät ja päättyvät yhteiseen torveen, joka\njohtaa metsästysmaille. Myöskin kulkee varokäytävä alaspäin kammiosta\npitkässä kaaressa, joka vihdoin tekee mutkan ylöspäin ja samaten\nyhdistyy pitkään torveen. Sekä kammion että siitä lähtevien käytävien\nseinät ovat hyvin kovaan sullotut ja huolellisesti silitetyt. Kammion\nlattia on ruohojen, lehtien sammalen, hienojen juurien y.m. avulla\nvalmistettu pehmeäksi vuoteeksi. Jos nyt vaara uhkaa ylhäältä, lykkää\nmyyrä vuoteen syrjään ja pudottaa itsensä alas; jos sitä ahdistetaan\nalhaalla tahi sivuilta, pakenee se jonkun torven kautta, joka vie\nylempään kehäkäytävään. Tuo erittäin taidokkaasti kyhätty asunto, joka\non yhden tahi kahden jalan syvällä maanpinnasta, tarjoo sille melkein\nkaikissa tiloissa turvaa ja lepoa. Missään suoranaisessa yhteydessä\nilman kanssa ei myyränpesä ole. Kumminkin tunkee sinne tarpeeksi ilmaa\nmyyrän kokoomien multakasojen rakosista. Mutta eläin tarvitsee vettäkin\nja kaivaa sentähden käytäviä läheisille lätäköille tahi puroille,\ntaikka, ellei sellaisia löydy, erityisiä kuoppia sadeveden kokoomista\nvarten.\n\nMainitsimme äskettäin, että kettu toisinaan käyttää yhtä kammioistansa\nvarastohuoneena. Monet ulkomaiset jyrsijät, jotka samoin kaivavat\nitsellensä maanalaisia pesiä, yhdistävät niihin erityisiä isoja\nkammioita, mitkä yksinomaan ovat viljan tahi juurikkaitten\nsäilytyspaikkoina. Aikaisemmin olemme tässä suhteessa maininneet\nyhden suomalaisista jyrsijöistämme, _ojamyyrän_. Se muistuttaa\nelantotavassaan jonkun verran myyrää ja monissa paikoissa maassamme\nsekoitetaan sitä tähän. Sen sadan jalan pituiset käyttävät kulkevat\nkumminkin ihan juuri maanpinnan alla, aina niin lähellä, että se niistä\nkoskettaa kasvinjuuria. Se kaivaa yhden ainoan vilja-aitan, jossa\ntallentaa talvenvaransa.\n\nÄsken kerrotusta huomaamme, että maahan kaivetut asunnotkin ovat hyvin\nerilaisia. Yksinkertaisista maakuopista tulemme pehmeästi\nsisustettuihin makuusuojiin, jotka ovat yhteydessä pitkien, onnellista\npakoa varten hyvin mietittyjen ja varsin tempukkaasti suunniteltujen\nkäytävien kanssa, tahi ovat varustetut savutorvilla, jotka johtavat\nraitista ilmaa ja täyttävät terveydenhoidon vaatimuksia, taikka on\nniihin liitetty toisia huoneita, mitkä eivät enää ole itse eläinten\nsuojana, vaan säilyttävät niiden ruokatarpeita kylmempänä vuodenaikana.\nMyöskin tässä vielä verrattain alhaisella kehityskannalla olevassa\nteollistoimessa huomaamme asteettaista täydellisentymistä.\n\n\n\n\nVII.\n\nPalmikoitut ja kudotut pesät.\n\n\nNyt ryhdymme kertomaan toisesta asuntolajista eli niistä pesistä, joita\nvoidaan verrata melkein yksinomaan karjanhoidosta elävien kansakuntien\ntelttoihin.\n\nTällaistenkin asuntojen valmistamisessa huomaamme vähempää ja suurempaa\ntaitavuutta. Muutamat eläimet tyytyvät löyhästi yhdistämään eri\naineita, toiset käyttävät esineitä, joita voivat palmikoita yhteen, ja\nvihdoin toiset taidokkaasti sekoittavat pehmeitä ja hienoja aineita\nhuopamaiseksi kankaaksi.\n\nYksinkertaisimmassa, vaikka toki kylläkin merkillisessä muodossa,\nharjoittaa tätä teollisuutta eräs mehiläislaji, niinkutsutut\n_paperoitsijamehiläiset_. Samoin kuin maamehiläiset, kaivavat ne usein\nensiksi käytävän maahan tahi lahoon puunoksaan; tähän torveen ne sitte\nrupeavat kammioitansa rakentamaan. Usein ne kumminkin asettuvat asumaan\nkaikenlaisiin valmiisiin halkeamiin, rakoihin ja lokeroihin, esim.\ntyhjiin simpukankuoriin, rikkinäisiin saviastioihin j.n.e. Nämä\ntorvet tahi rakoset täyttävät ne kokonaan sormustimentapaisilla\ntoukkakammioillaan, joita useimmiten on kuusi tahi seitsemän, niin\nasetettuina, että toisen pohja tarkasti sopii toisen suun sisään. Ja\nnämä kammionsa valmistavat mehiläiset yksinomaan taitavasti\nyhteenliitetyistä lehdenpalasista, joita ne leikkaavat leuoillaan eri\nkasvien lehdistä. Leikkaaminen käy ihmeteltävän nopeasti. Viedessään\nlehdenpalaa kotiin, pitää mehiläinen sitä pystysuorassa asennossa\njalkojensa välissä. -- Ensin valmistetaan kammion ulkokuori, sitte\nsisustetaan se vielä 2-5 lehdenpala-kerroksella. Kaikki lehdet ovat\nniin sovitetut, että sisemmät peittävät ulompien liitteet tahi syrjät\nja taipuvat kammion kapeammassa, suljetussa päässä siten, että tämä\ntulee kuperaksi. Kammio täytetään nyt hunajalla ja siitepölyllä niin\npitkälle, että pari millimeteriä suusta jää tyhjäksi, ja muna pannaan\ntulevan toukan varalle kootun ravinnon päälle. Kaikki tämä peitetään\nnyt ympyränmuotoisilla lehdenpaloilla, jotka täydellisesti liittyvät\nseiniin. Parin millimeterin pituinen osa päästä jätetään kumminkin\npeittämättä ja tämän sisään sovitetaan lähinnä seuraavan kammion pohja.\nNämä pesät rakennetaan ainoastaan tulevia toukkia varten. Vanhemmat\nitse eivät niissä koskaan oleskele.\n\n_Yöpetolintujen_ asunnot eivät oikeastaan paljoa eroa yllämainitusta\nlajista. Samoin kuin paperoitsijamehiläisten pesät, eivät nekään ole\nmitään muuta kuin puussa, kallioissa, vanhoissa muureissa y.m.\ntavattavia lokeroita, mitkä ovat sisustetut pehmeillä ja lämpimillä\naineilla, ruoholla, oljilla j.n.e. Nämä aineet on kuitenkin yhdistetty\nniin löyhästi, että ne eivät pysyisi koossa, elleivät kolon seinät\nolisi tukemassa. Jo tässä voimme sentään löytää palmikoimis- ja\nkutomateollisuuden kaikkein ensimmäiset jäljet. Päiväpetolinnut\nvalmistavat jo pesänsä jonkunlaisella taidolla, vaikka ne käyttävätkin\nrakennusaineiksi kuivia ja kovia puunoksia, joita ainoastaan voi\nasettaa toinen toisensa nojalle, vaan ei varsinaisesti palmikoita.\n\nVähän pitemmälle ovat päässeet _korppi, varis ja harakka_. Korpinpesä\nsijaitsee ylhäällä kalliolla tahi korkean puun latvassa ja on noin\njalan korkuinen sekä kaksi tahi kolme jalkaa leveä. Sen perustus on\nkokoonpantu vahvoista varvuista ja oksista, välirakennus on hienompi,\nja itse sisimmäinen, puolipallon muotoinen kuoppa lämpöisesti\nsisustettu naavalla, ruoholla, lampaanvilloilla y.m. Varis ja varsinkin\nharakka tiivistävät mutakerroksella pesänsä ja jälkimmäinen peittää sen\nvielä lisäksi ylhäältä kuivista, harvaan asetetuista risuista\nmuodostetulla kupukatolla. Kupu on tosin läpinäkyvä, mutta suojelee\nkumminkin hautovaa lintua petolintujen hyökkäyksiltä.\n\nSamanlaatuisia ovat _oravankin_ asunnot. Oleskellessaan\njossakin paikassa lyhemmän aikaa, käyttää se useinkin vanhoja\npetolinnun- korpin- ja variksenpesiä, mutta rakentaa aina itse ne\nasunnot, jotka ovat yömajoina, suovat suojaa kylmällä ilmalla ja sinä\naikana, jolloin naaras hoitaa poikasiaan. Tuon liikkuvaisen ja\nolopaikkaa vaihtelevan oravan sanotaan rakentavan itsellensä kolme tahi\nneljäkin sellaista pesää. Pesänsä tekee se tavallisesti korkealle\npuuhun ja käyttää varsin mielellään sen alustaksi jonkun hyljätyn\nvariksen- tahi harakanpesän savella tiivistettyä pohjaa. Usein tuo se\nkarkeammat rakennusaineensakin jostakin sellaisesta, tahi myöskin\npoimii kuivia oksia maasta. Aluksi laatii se näistä jotenkin karkean\nlattian. Mutta tämän peittää se keilamaisella katolla, ja ne pikku\noksat ja risut, joista se on kyhätty, ovat niin taidokkaasti yhteen\npalmikoitut, että sade ei vähintäkään voi tunkea sisälle. Sisustan\nverhoksi valmistetaan paksu matto kuivasta naavasta ja sammalesta, joka\non koottu puunrungoilta ja sullottu pehmeäksi ja lämpöiseksi vuoteeksi.\nAukko on pesän aliosassa, tavallisesti idän puolella. Vastapäätä on\ntoinen aukko, josta eläin voi paeta jos sitä pää-sisäänkäytävän\npuolelta hätyytetään ja joka myöskin on ilmanvaihdon välittäjänä.\nTäällä viettää orava usein monta päivää; sateen tahi myrskyn tullessa\ntukkii se molemmat aukot sammalilla ja nauttii sisällä suloista ja\nrauhallista lepoa.\n\nTähän asti kerrotut asunnot ovat kaikki kokoonpantuja kovista ja\nkarkeista aineista. Suurempaa täydellisyyttä voidaan kumminkin\nsaavuttaa vasta silloin, kun pesän rakennusaineet ovat pehmeitä ja\ntaipuvaisia, joten on helppo niitä kiertää ja palmikoita.\n\nKaikkein vähimmin varmaankin odottaisi mitään taitoa tässä\nteollisuudessa sellaisilta eläimiltä kuin kalat, koska niiltä kokonaan\nnäyttää puuttuvan kaikki tämmöiseen työhön tarvittavat jäsenet.\nKuitenkin löytyy lajeja, joiden erittäin huolellisesti palmikoitut\npesät saattavat meitä hämmästymään. Enin tunnettu tässä suhteessa on\nrannikoillamme yleinen pieni _kolmipiikkinen rautakala_.\n\nKun kutu-aika lähenee, valitsee kukin uros määrätyn paikan, jota\nhellittämättä ja sodanhaluisena puolustaa kaikkia muita kaloja vastaan,\nmitkä mahdollisesti tahtovat tunkea sitä sieltä pois. Tavallisesti on\ntämä paikka hiekkapohjainen ja tänne alkaa nyt rautakala rakentaa\npesäänsä, joko vapaasti leijumaan vesikasvien vartten välille tahi\nenemmän taikka vähemmän hiekan sisään.\n\nSyynä siihen, että aivan harvoin nähdään näitä pesiä, on kaiketi juuri\nse, että ne useimmiten ovat pohjamudan peitossa. Mutta niitä on\nkuitenkin ihan helppo löytää. Usein nimittäin näkee rautakaloja, mitkä\nliikkumattomina pysyvät samalla paikalla vedessä, antamatta ajaa\nitseänsä siitä. Silloin voi päättää, että ne ovat vartioimassa pesänsä\nyläpuolella. Nyt tarvitsee ainoastaan ruveta kepillä hämmentämään\npohjaa rautakalan ympärillä, niin heti huomaa, miten tämä erittäin\ntarkasti seuraa kaikkia kepin liikuntoja. Äkkiä syöksyy rautakala\nkeppiin ja koettaa, kiivaasti työkkien päällänsä, tuupata sitä pois.\nEtsitty paikka on nyt löytynyt ja pesän voi helposti kaivaa esille, se\nkun on irrallaan hiekan ja mudan peitossa.\n\nPesän rakentaa yksinänsä uros, joka sitä myöskin yksin vartioi.\nValittuansa paikan, laahaa se sinne usein hyvinkin kaukaa juuria ja\nmuita vesikasvien osia, jotka toisinaan ovat sitä itseä pitemmät.\nVälistä nyhtäisee se suurella vaivalla kokonaisia osia elävistä\nkasveista. Se tutkii tarkasti löydettyjä aineksia ja niiden painoa,\nlaskemalla ne irti veteen, ja valitsee ainoastaan sellaiset, mitkä\nnopeasti vajoavat, jota vastoin hylkää sen, mikä on liian kevyttä.\nSitte pinotaan ja järjestetään eri tarve-aineet. Ensin on pesä\nkiinnitettävä pohjaan; tähän käytetään hiekkaa ja pikkukiviä. Sisustan\npyöreys ja ylimalkaan pesän muoto ja kestävyys syntyy senkautta, että\nrautakala hitaasti ui kiinnitettyjen osien yli ja samalla liittää ne\nyhteen vatsastansa eriävillä tahmapisaroilla. Toisinaan pudistelee se\npesää ja painaa sen sitte taas kokoon, toisinaan se uiden pysytteleikse\nihan sen yläpuolella, panee veden virtailemaan, liikuttamalla nopeasti\neviänsä, ja viruttaa siten pesästä kaikki yksityiset, helposti\nirtaantuvat korret, jotka senjälkeen koettaa paremmin sovittaa muihin\npaikkoihin. Keskimäärin ovat pesät miehen nyrkin kokoisia, muodoltaan\ntavallisesti pitkänpyöreitä ja yläpuolelta täydellisesti suljettuja.\nSivulta ovat ne sitävastoin varustetut sisäänkäytävällä ja\nuloskäytävällä, joka kumminkin syntyy vasta myöhemmin. Kun nimittäin\npesä on valmis, lähtee uros etsimään naarasta, jonka kaikin tavoin\nhyväillen saattaa sinne. Vihdoin ajetaan naaras pesään, jos ei hyvällä,\nniin puoliväkisin. Se laskee sinne muutamia mätihelmiä, jonka jälkeen\nraivaa itsellensä tien vastakkaisen seinän läpi ja avaa siten toisen\nsuun. Molempien välillä käy nyt herkeämätön vesivirta, joka huuhtelee\nmätijyväsiä. Seuraavina päivinä tuodaan taas uusia naaraksia, kunnes\ntarpeellinen määrä mätiä on koossa. Uros laskee nyt maitinsa ja estää\ntämän jälkeen tosiaankin raivoisasti kaikkia muita kaloja lähestymästä\npesää, aina siihen asti, että poikaset ovat tulleet kuoresta ja\nsaavuttaneet määrätyn suuruuden. Syynä tähän on huomattu olevan se,\nettä naarakset hyvin ahnehtivat kalanmätiä, vaikkapa se olisikin oman\nlajin.\n\nRautakala ei ole ainoa kaloistamme, joka mätinsä suojaksi valmistaa\npesän. Etenkin lounaisessa saaristossamme tavattava musta _vilukala_\npitää kilvan sen kanssa huolta sikiöistänsä. Tässäkin lajissa on uros\npesän laatijana. Se kaivaa pohjaan syvän, tilavan asunnon, jonka katto\non muodostettu yhteenkiinnitetyistä kasvinjuurista. Muuten menettelee\nse melkein samalla tavalla kun urosrautakala.\n\nVaikka nämä kalat ovatkin veden valtakunnan taitavimmat rakentajat,\neivät niiden työt kumminkaan voi tulla erittäin taidokkaiksi, sekä\nsentähden, että kalan ruumiissa; niinkuin jo on mainittu, ei ole\nmutkallisemman työn valmistamiseen sopivia elimiä, kuin myöskin siitä\nsyystä, että vedessä on puute hienommista rakennusaineista.\n\nSitävastoin saavuttaa tämä teollisuus korkeimman täydellisyytensä\nlintumaailmassa. Jaloillansa ja nokallansa saavat siellä monet aikaan\noikeita pieniä taideteoksia palmikoimisen ja kutomisen alalla. Tässä\nemme voi lähemmin kertoa siitä ihmeellisen tiheästä kankaasta, jota\nmuutamat ulkomaan linnut kutovat, emmekä myöskään selitellä,\nminkälaisiin kummallisiin, mitä tarkoituksenmukaisimpiin muotoihin ne\npesänsä rakentavat. Mainitkaamme ainoastaan, että muutamat lajit\nymmärtävät kiertää lankaa hämähäkinverkosta. Nokallaan tekevät ne sitte\nrivin läpiä kahden vierekkäin olevan lehden kumpaankin sivuun ja\nompelevat nämä langalla kiinni niin hyvin, että saattavat niistä\nmuodostuneen suojelevan pussin sisään rakentaa pienoisen, jouhista tahi\npumpulista valmistetun pesänsä.\n\nKiinnittäkäämme tässä lähempi huomiomme ainoastaan omien lintujemme\nrakennustaitoon. Jo tämä on kylliksi herättävä harrasta ihailuamme.\nTaidokkaita pesiä valmistavat melkein pelkät pikkulinnut. Monet niistä\ntosin kyhäävät pesänsä aivan löyhästi kokoon ruohonkorsista, lehdistä\nja muusta sellaisesta, mutta näistä jotenkin yksinkertaisista pesistä\njohdumme vähitellen, asteettain, erittäin huolellisesti laadittuihin.\nJa mimmoista intoa ja ahkeruutta osottavatkaan pikku lintuset\ntyössänsä! Kaiken päivää etsivät ne metsistä ja kedoilta aineita\npesäänsä varten. Kuivia ruohonkorsia, sammalta, naavaa, pieniä\nvarvunoksia, niittyvillaa, höyheniä, jouhia, hyönteisten- ja\nhämähäkinverkkoja, kaikkia käytetään.\n\nItse pohjarakennus valmistetaan karkeimmista aineista, joiden väliin\nsitte muut palmikoitaan. Sisimmäksi pannaan pehmeimmät, hienoimmat ja\nlämpöisimmät.\n\nParhaimpia pesänkutojiamme on _uunilintu_. Sen pesä on leivinuunin tahi\nkeilan näköinen, ylhäältä kuvulla peitetty. Sivussa on pyöreä\nsisäänkäytävä. Paksut seinät tekevät pesän hyvin isoksi. Sisältä se on\nverhottu kanojen, kyyhkysten, varisten ja muitten lintujen höyhenillä.\n\n_Lehtokerttu_ on samoin taitava pesänrakentaja. Pesä laitetaan johonkin\nhyvin tiheään pensaasen ja se on soma, kukkaromainen, erinomaisen\ntaiteellisesti ja kestävästi kudottu.\n\nMuutamissa etelä-Suomen osissa tavattava kaunis _kuhankeittäjä_\nvalmistaa syvän, maljamaisen pesän, joka riippuu solevassa puunoksassa\nja on puolikuivista ruohonkorsista, oljista, nokkosen nilasta,\nvilloista, koivunsälöistä, sammalesta, hämähäkinverkosta y.m.\nkokoonpantu; sisustettu on se villoilla, höyhenillä ja hienoksi\nsilvotulla ruoholla. Pitkät oljet kiinnitetään ensin syljellä\npuunoksaan ja kierretään sitte moneen kertaan sen ympäri, kunnes pesän\nperusrakennus on valmis. Kaikki muu palmikoidaan ja kudotaan sitte\nnäitten pitkittäin käyvien lankojen väliin. Molemmat sukupuolet ottavat\nyhtä innokkaasti osaa rakentamiseen.\n\nPitkien kuusen- tahi männynhaarojen päähän, missä oksia on tiheässä,\nkiinnittää pikku _hippiäinen_ pallomaisen pesänsä. Ulkopuolelta on se\nkolmen tahi neljän tuuman levyinen, mutta sisältä paksujen seinien\ntähden ainoastaan kaksi tahi puolikolmatta tuumaa syvä ja puolitoista\ntuumaa leveä. Naaras käärii, osaksi lentäen, erittäin taitavasti\npohjalankoja oksien ympärille ja täyttää sitte välipaikat. Ulkokerros\non jäkälistä, männyn- ja puunsammalista. Näiden ympärille kietoo\nlintu hyönteisten ja hämähäkkien verkkoja, taajistaaksensa ja\nvarmemmin varustaaksensa pesäänsä. Sisustaa verhoovat lukuisat\npikkulinnunhöyhenet, jotka kaikki kääntyvät ylhäältä sisäänpäin ja\npistävät reunasta esiin niin pitkälle, että peittävät osan tavallisesti\nhyvin ahtaasta aukosta.\n\nMaassamme perin harvinainen laji on soma _pyrstötiainen_, mutta meidän\ntulee kuitenkin mainita se tässä, koska se valmistaa pesän, joka on\nkauneimpia, mitä metsissämme tavataan. Pesä on suuren munan näköinen,\njonka yläpäässä on sisäänkäytävä sivulta. Korkeudeltaan on tämä pesä\nnoin seitsemän, leveydeltään neljä tuumaa. Ulkoseinä on viheriäistä\nsammalta, joka hämähäkinverkon avulla muodostaa huopamaisen kudelman ja\non päällystetty puunnaavalla, kotelokopilla, koivunsälöillä sekä\nhämähäkinverkoilla; sisustuksena taas on joukko höyheniä, villaa ja\nkarvoja. Mutta pyrstötiainen valitsee aina asuntonsa päällysverhoksi\nainoastaan sellaista sammalta ja naavaa, joka löytyy samassa puussa,\nmihin pesä on kiinnitetty, ja asettaa ne sitäpaitsi aivan samaan\njärjestykseen, kuin ne ovat puussa kasvaessaan. Tämän kautta tulee pesä\nväriltänsä niin lähimmän ympäristönsä näköiseksi, että se hyvin\nhelposti välttää kaiken huomion.\n\nAivan samoin menettelee _peipponen_, jonka pesä myöskin on kauneimpia\nja taidokkaimpia kaikista, mitä kotimaiset lintumme voivat saada\naikaan. Se on melkein pallonpyöreä, ainoastaan ylhäältä ikäänkuin\npoikki leikattu ja eksyttävästi vanhan oksapahkan näköinen.\nTottuneenkaan ei ole suinkaan helppo sitä keksiä.\n\nVielä vaikeampi on löytää _viheriävarpusen_ pesää. Todellakin täytyy\nihmetellä, miten viisaasti tämä pieni lintu useimmiten ymmärtää valita\nsille melkein näkymättömän paikan. Tavallisesti on pesä rakennettu\nvanhaan, tiheäoksaiseen kuuseen, noin 15-40 metrin korkealle maasta ja\nmelkein aina oksalle kauvas ulospäin rungosta sekä sellaiselle\npaikalle, missä kuusenparta tiheissä tukuissa riippuu ylt'ympärillä.\nParin jalan päässä seisoen saattaa pitkän aikaa etsiä sitä silmillään,\nsittekään löytämättä.\n\nKummallista kyllä, löytyy nisäkkäittenkin joukossa laji, joka\npesänrakentamis-taidossansa lintujen kanssa kilpailee. Tämä on pienin\njyrsijämme, vähäinen, ainoastaan puolenkolmatta tuuman pituinen\n_kääpiöhiiri_, joka joskus tavataan maamme etelä- ja keskiosissa.\nTäällä oleskelee se enimmiten kosteilla paikoilla, saraheinää kasvavien\nmättäitten välissä. Ehkäpä se on huomannut, kuinka vaarallista on\nlaskea poikasensa kostealle ja usein kyllä tulvan peittämälle maalle\nsekä sentähden ollut pakotettu valmistamaan niille pesän pari kolme\njalkaa maan yläpuolelle, riippumaan johonkin puunoksaan tahi\nkaisloihin, jotka se on taivuttanut toisiansa kohden ja päistä niin\npalmikoinnut yhteen, että ne kaikilta puolilta ympäröivät varsinaista\npesää. Tämä on muodoltaan ja suuruudeltaan pyöreänlaisen hanhenmunan\nnäköinen. Sen ulkokuoren muodostavat yksinomaan rikkiriistetyt\nsaraheinän- ja kaislanlehdet. Pikku taiteilija ottaa nimittäin joka\nlehden suuhunsa ja vetää sitä edestakaisin etuhampaittensa välissä,\njotka ovat teräviä kuin neulat, siksi että se jakaantuu kuuteen,\nkahdeksaan tahi kymmeneen hienoon säikäleesen eli lankaan. Nämä\npalmikoitaan ja kudotaan sitte kokoon mitä huolellisimmin, joten pesä\ntulee lujaksi ja kestäväksi. Sisustan verhoksi käytetään kaislantähkiä,\nniittyvillaa, pajunurpuja ja kaikenlaisia karvatöyhdöillä varustettuja\nkasvinsiemeniä. Pieni sivussa oleva aukko vie tuohon pehmeään, hienoon\nja sileäseinäiseen pesään, joka on tehty yhtä suurella huolella kuin\nmikään linnunpesistämme. Kaikkien maan nisäkkäitten joukossa ei löydy\nyhtäkään ainoata, joka voisi kutoa sellaisen mestariteoksen, kuin pieni\nkääpiöhiiri.\n\nOn havaittu, että vanhemmat naarakset tekevät työnsä taitavammin kuin\nnuoremmat. Sama on myöskin useitten lintujen laita. Muuten eivät\nsuinkaan kaikki samaan lajiin kuuluvat linnut rakenna aivan samanlaisia\npesiä. Päinvastoin osaavat ne varsin hyvin sovittautua eri suhteitten\nmukaan, jotka niitä ympäröivät. Nähdäksemme mainion esimerkin tästä,\ntarvitsee meidän ainoastaan tarkastella tavallista _kotivarpustamme_,\ntuota pientä, viisasta lintua, joka niin usein rakentaa talojemme\nkattojen alle tahi muihin hyvässä suojassa oleviin paikkoihin. Täällä\non pesä enimmäkseen muodostettu vaan kaikenlaisista käytettäviksi\nmahdollisista aineista, jotka ilman yhteyttä on kasattu päällekkäin,\nniin että niistä syntyy pehmeä alusta hautovalle naarakselle. Mutta\njoskus rakentavat varpuset pensaisiin ja puihinkin. Tulipalon kautta\novat ne esim. kadottaneet entisen hautomispaikkansa talossa, eikä\nniillä nyt ole ensi poikuetta varten muuta neuvoa, kuin rakentaa pesä\npuutarhan puihin. Siten on nähtykin niiden tekevän, ja silloin on\nhuomattu, että nämä pesät, jotka ovat kaikille ilmoille alttiina, ovat\nvalmistetut paljon huolellisemmin kuin varpusen muuten on tapana,\nvarustetut eri katolla j.n.e. Myöskin niiden talvipesät ovat joka\ntapauksessa paljon lämpimämpiä ja tiheämpiä kuin kesäpesät.\n\nToiset lajit taas palmikoivat pesiänsä eri seuduilla vähän eri tavalla.\nNiinpä ne pohjois-Euroopassa tekevät palmikot paksummiksi ja\ntiheämmiksi kuin keski-Euroopassa.\n\nHyönteistenkin joukossa tavataan lajeja, jotka kokoovat aineita ja\nkyhäävät niistä torvenmuotoisia pesiä, missä voivat pysyä piilossa.\nTosin on totta, että ne yhdistävät kerätyt tarpeet omasta ruumiistansa\nlähtevällä aineella, mutta esim. rautakala käyttää samaten ruumiinsa\nlimaerottumia, pitääkseen pesäänsä koossa, eikä monien lintujenkaan\nonnistuisi tehdä pesiänsä niin täydellisiksi, kuin ne ovat, käyttämättä\nsiinä hyväkseen tahmeata sylkeänsä!\n\nEnin tunnetut näistä hyönteisistä ovat niinkutsutut _torvimadot_ eli\nyökorentojen toukat, joita suurissa määrin tavataan ryömimässä\nseisovien vesien pohjalla. Eri lajit laativat torvensa eri aineista.\nMuutamat etsivät esim. ainoastaan pieniä hiekkajyviä ja pikkukiviä,\njoiden pinnat ne sovittavat yhteen niin taitavasti, että saavat aikaan\nerittäin kauniin työn. Toiset taas yhdistävät ainoastaan näkinkenkiä ja\npieniä simpukoita tiheäksi torveksi, osottaen tässä yhtä suurta taitoa\nja arviokykyä. Jotkut purevat ruo'oista irti kappaleita, joita sitte\nliimaavat kokoon kehräämällänsä aineella, toiset palmikoivat yhteen\nsammalpalasia y.m. sellaista. Löytyypä lajeja, jotka eroituksetta\nkäyttävät kaikkea, mitä on saatavissa.\n\nNäillä toukilla ei ole uimiskykyä. Ne voivat ainoastaan ryömiä ympäri\npohjassa kuudella jalallaan, jotka ovat torvesta esiinpistävässä\neturuumiissa. Torvimatojen huoneet eivät sentähden saa olla vettä\nkeveämpiä, jotta ne eivät rakentajineen kohoisi pinnalle. Samoin täytyy\ntorvissa kaikkialla olla yhtä paljon painoa, niin että niitä joka\ntilassa helposti voidaan liikuttaa. Toukat ymmärtävätkin saada toimeen\ntämän, valitsemalla sopivia aineita. Jos torvi käy liian raskaaksi, niin\nettä se vaivaa toukkaa, tämän ryömiessä vesikasvien varsia pitkin,\nkiinnittävät ne siihen ruohonpalan tahi pienen lehdenkappaleen. Jos se\non liian keveä, kutovat ne siihen vähäisen kiven tahi simpukankuoren.\nJuuri painon tasottamisen vuoksi ovat nuo näennäisesti tarpeettomat\npuunkappaleet, lehdenpalat y.m. torviin kiinnitetyt. Jos toukat muuten\ntahtovat kohota tahi laskeutua alemmaksi vedessä, ottavat ne saman\nkeinon avuksensa ja kiinnittävät torveen keveitä tahi raskaita\nesineitä.\n\n\n\n\nVIII.\n\nMuuratut asunnot.\n\n\nVasta kehityksensä myöhempinä jaksoina on ihminen oppinut rakentamaan\nkiinteitä asuntoja kivestä ja savesta. Suuri joukko kansakuntia ei ole\nedes vieläkään saavuttanut tätä taitoa. Myöskin eläinmaailmassa on se\nainoastaan vähän levinnyt.\n\nKaikki nämä työt valmistetaan jostakin aineesta, jonka eläin muodostaa\nmielensä mukaan, kun se vielä on pehmeätä, ja joka kuivuttuansa\nkovettuu ja säilyttää saamansa muodon. Tavallisesti on tämä aine\nhiekkaa tahi mutaa, useimmiten eläimen omalla syljellä liotettua ja\nkokoontahmistettua, mutta toisinaan käytetään murennettuja, lahoja\npuupalasia, hienoja kasvinsyitä y.m.\n\nTämmöinen työ on verrattain hyvin vaikeata, ja sitä saattavat\npitemmälle kehittää ainoastaan sellaiset eläimet, jotka elävät\nyhdyskunnissa, koska silloin suuri joukko yksityisiä työntekijöitä\nyhtyy yhteiseen yritykseen.\n\nKumminkin harjoittavat sitä yksinkertaisemmassa muodossa myöskin jotkut\nerinään elävät eläimet. Muutamat mehiläiset ja ampiaiset, jotka\nkaivavat pesänsä maahan, muuraavat pesän suun ympärille kuopimastansa\nmullasta tahi hiekasta savupiipun tapaisen torven, jonka pää koukistuu,\nestäen siten vettä tunkemasta maanalaiseen pesään. Tämä on eläinkunnan\nensimmäisiä askeleita muuraustyön alalla, ja nämä mehiläiset ovat\nkaivavien ja muuraavien eläinten rajalla. Toiset mehiläislajit ovat\nkokonaan hyljänneet maan alla asumisen ja muuraavat savesta ja hiekasta\npieniä, vierekkäin asetettuja, tavallisesti torvimaisia kammioita eli\nkennoja, joihin kokoovat ravintoa ja panevat munan. Senjälkeen\nsuljetaan kammiot kannella.\n\nLintujenkin joukossa löytyy joitakuita muuraajia. Jo _varis ja harakka_\nymmärtävät tiivistää pesänsä, laahaamalla oksien väliin multaa. Mutta\nvarsinaisia muuraajia eivät ne suinkaan ole. Joka kevät palaa kumminkin\netelämaista sellainen luoksemme, ilahuttaen meitä vilkkaalla lennollaan\nja hauskalla viserryksellään kaikkialla omissa kotinurkissamme. Kukapa\nei olisi nähnyt pienen, ahkeran _haarapääskysen_ muuraavan pesäänsä?\nMutta se tuntee, että muuraustyö on raskasta ja koettaa sentähden\nsupistaa sen kaikkein välttämättömimpään. Siitä syystä rakentaa se\npesänsä sellaiseen paikkaan, jossa jo ennen on ylhäällä turva sadetta\nja märkyyttä vastaan, katonharjan alle tahi jonkun muun rakennuksiemme\nulkonevan kohdan suojaan. Ja kaikkein halukkaimmin tekee se pesänsä\nrakennuksen nurkan räystäskaton alle, missä sillä on kolme pesänsivua\njo edeltä päin valmiina, joten sen tarvitsee muurata ainoastaan neljäs.\nTämä on silloin pallon neljänneksen muotoinen ja kyhätty väkevästä\nmullasta, joka lönttäreettäin tahmistetaan kiinni. Saven siteeksi\npannaan oljenkorsia ja eläinten karvoja. Varsinaisesti koossa pitävänä\naineena on kumminkin linnun oma sylki. Seinä on paksumpi siitä\nkohdastansa, joka on kiinnitetty rakennukseen, pesän leveys on noin\nkahdeksan ja sen syvyys neljä tuumaa. Kauniilla ilmalla kestää\nmuuraaminen lähes kahdeksan päivää. Pesä sisustetaan oljilla,\nkarvoilla, höyhenillä ja muilla semmoisilla aineilla, joita linnut\nyleensä käyttävät tähän tarkoitukseen. Olkien muuraaminen saviseokseen\nmuistuttaa vielä vähän kutomateollisuutta, jota pikkulinnut\ntavallisesti harjoittavat. Meidän maassamme ainakin muutamilla\nseuduilla hiukan harvinaisempi _räystäspääskynen_ muuraa\nsamanlaatuisen, vaikka useimmiten enemmän puolipallon muotoisen pesän,\njossa on koko joukon ahtaampi sisäänkäytävä.\n\nNäitä pesiä valmistavat yksityiset eläimet omin neuvoin. Mitään\nyhteistyötä ei tehdä.\n\nToisin on sitävastoin _majavan_ laita, joka on ihmeellisimpiä eläimiä,\nmitä maan päällä löytyy. Tämä iso jyrsijä, joka voi tulla aina kolmen\njalan pituiseksi, on ennen tavattu meidänkin maassamme, vaikka se nyt\non täältä sukupuuttoon hävitetty, kuten useimmista seuduista\nEuroopassa. Viimeinen ammuttiin Suomessa vähän enemmän kuin\nviisikymmentä vuotta sitten.\n\nKaikkialla, missä majava on löytynyt, on se ollut kiivaamman ajon\nesineenä. Sen kallisarvoinen turkki, sen liha ja rasva sekä lääkkeenä\nniin suuressa arvossa pidetty majavanhausta, joka eriää kahdesta\nsiitinosiin vuotavasta rauhasesta, ovat kauvan tehneet sen erittäin\nhalutuksi saaliiksi. Joka paikassa, missä ihmisiä asuu, on se sentähden\nkovin arka, eikä milloinkaan rakenna näihin seutuihin asuntoja, jotka\nsen olemassaoloa ilmaisisivat. Siellä tyytyy se kaivamaan itsellensä\njoenrantoihin koloja ja käytäviä, jotka paljon muistuttavat saukon\nturvapaikoista, ja kätkeytyy niihin vihollisiltaan.\n\nMutta aivan toisin menettelee se maissa, jotka ovat harvaan tahi\nmelkeinpä ei ensinkään asuttuja. Täällä se rauhassa luo ilmi koko\nihmeellisen rakennustaitonsa. Se ei enää elä parittain, vaan keräytyy\nsuurissa parvissa lammikkojen ja purojen ympärille ja rakentaa veteen\npuunoksista ja savesta pieniä taloja eli majoja, jotka muodostavat\nkokonaisia kyliä.\n\nLammikon rannalla laatii kukin pari erityistä majaansa, eikä tässä\ntehdä mitään yhteistä työtä. Jos majavat sitävastoin valitsevat\nmatalapohjaisen, juoksevan puron kodiksensa, on asian laita toinen.\nNiiden ensimmäisenä huolena on silloin saada puron vesi pysymään\nmäärätyssä korkeudessa, josta se ei nouse eikä laske. Majojen\nsisäänkäytävän täytyy näet aina olla vähintään neljä jalkaa vedenpinnan\nalla, niin että jää talvella ei ulotu sitä sulkemaan.\n\nPitääksensä vettä aina yhtä korkealla, rupeavat majavat, niin pian kuin\novat asettuneet jonkun puron luo, jonka reunoilla löytävät tarpeeksi\npajupuita tahi haapoja, kaikki yhdessä rakentamaan sulkua.\nEnsimmäiseksi työksensä tulee niiden silloin kaataa tarpeellinen määrä\npuita. Ne hajaantuvat sinne tänne rantametsään ja alkavat terävillä\netuhampaillaan nakertaa yltympäri puunrunkoa, vähän matkaa juuren\nyläpuolelta. Senjälkeen jyrsivät ne ainoastaan rungon sitä puolta, joka\non puroa kohden, niin että puu, kun se vihdoin kaatuu, putoo sinne. Nyt\npurraan kaikki oksat irti rungosta ja tämä jaetaan vielä useisiin\nmäärätyn suuriin palasiin. Näitä tarvitaan sitte sulun paaluttamiseen,\njotavastoin haarat ja oksat pääasiallisesti käytetään majoja\nrakentaessa. Irti kiskottu kuori syödään tahi kootaan vastaisiksi\nvaroiksi; mitään muuta ravintoa ei juuri käytetä.\n\nMajavat kaatavat ja paloittelevat sellaisiakin puita, jotka\nläpileikkaukseltaan ovat puolentoista jalkaa. Etujaloillaan kuljettavat\nne sitte palaset puroon. Tavallisesti ovat nämä miehen käsivarren\nvahvuisia ja 4-6 jalan pituisia. Ne vajotetaan nyt syvälle pohjaan,\nkaikki aivan toistensa viereen; pienemmät ja taipuvaisemmat haarat\nlykätään niiden väliin ja lopuksi täytetään tyhjät paikat mudalla.\nSellainen sulku on alhaalta 10-12 jalan paksuinen ja kapenee vähitellen\nylöspäin, niin että sen paksuus siellä on noin kaksi jalkaa. Se on niin\nlujaksi rakennettu, että ihminen huoletta saattaa sen päällä kävellä.\nTyö lakkaa vasta, kun vesi on kohonnut siihen korkeuteen, missä majojen\npohjan tulee olla.\n\nJos lähemmin tutkimme sellaista sulkua, huomaamme, että se on\nrakennettu kaikkien taiteen vaatimusten mukaan. Vedenpuolinen sivu on\nviertävä, toinen pystysuora. Tällä tavoin voidaan parhaiten vastustaa\nvesipaljouden painoa, joka silloin kohtaa kaltevaa pintaa. Mutta vielä\nenemmän osaavat majavat arvata ja laskea edeltäpäin. Jos vesi virtailee\nvaan hitaasti, tehdään sulku melkein suoraksi. Mutta jos virta on\nväkevä, taivutetaan se kaarenmoisesti virtaa kohden. Senkautta\nvastustaa se paljon voimakkaammin veden painoa. Sanalla sanoen, majavat\nrakentavat eri lailla aina eri asianhaarojen mukaan ja ymmärtävät\nmyöskin laatia rakennuksensa juuri sillä tavalla, joka kulloinkin\nnäihin suhteisiin sopii.\n\nKun sulku on valmis, rupeavat ne rakentamaan majojansa sen yläpuolelle,\ntavallisesti eteläänpäin jostakin saaresta, usein myöskin keskelle\nvirtaa. Nämä pesät ovat 4-7 jalan korkuiset, 10-12 jalkaa läpileikaten\nja muodoltaan pienten, jyrkkien kumpujen näköiset. Seinät ovat hyvin\npaksut ja valmistetut kuorituista, sikin sokin viskatuista\npuukappaleista; niitä pitää koossa savi ja multa, jota majavat tuovat\nranta-uomasta ja muuraavat etujaloillaan puuaineen väliin. Tällainen\nasunto sisältää kammion, joka on kaarikattoinen kuten leivinuuni.\nLähellä suuta on seinällä erotettu pieni varastohuone, jonne kootaan\nkuorta, lummekukkain juuria y.m. Lattia on sulkemalla kohotetun\nvedenpinnan tasalla, mutta torvi käy sieltä maahan ja päättyy aina\nneljäkin jalkaa alempana, jotta jää ei kylminäkään talvina tukkisi\nsisäänkäytävää.\n\nTämmöistä asuntoa käytetään kolme tahi neljä vuotta peräkkäin. Usein\nrakentavat majavat kuitenkin uusia majoja tahi korjaavat vanhoja.\nVälistä rakentavat ne vanhan viereen uuden ja yhdistävät ne toisiinsa.\nSiellä elävät ne levossa ja rauhassa kaikilta petoeläimiltä,\nmahdollisesti saukkoa lukuunottamatta. Vasta kun ihminen tulee\nseudulle, on niiden kohtalo määrätty ja ne kaatuvat ennen pitkää hänen\nvoitonhimonsa uhrina.\n\nToisinaan uhkaa kova tulva surmata niitä. Vesi sisällä majoissa kohoaa\nmyöskin niin että se pian ulottuu kattoon asti. Silloin avaavat majavat\ntähän reiän ja pakenevat, mutta palaavat veden laskettua, korjaavat\nasuntonsa ja jatkavat niissä jälleen rauhallista elämäänsä.\n\nMajavat, kuten olemme nähneet, laittelevat parittain majojansa ja\ntyöskentelevät yhdessä ainoastaan sulkua rakentaessaan. Eivät ne\nmyöskään aina elä yhdyskunnissa. Majavakyliä ei ole meidän maassamme\ntavattu. Oikeastaan niitä vielä löytyy ainoastaan Kanadassa\nPohjois-Amerikassa. Olemme kumminkin kertoneet niistä tässä, koska\nniitä on valmistanut eläinlaji, joka muinoin on elänyt meidänkin\nerämaissamme, ja koska ne näyttävät esimerkin eläimen teollistoimesta,\njoka on kohonnut korkeammalle kannalle kuin monien raakojen\nihmisheimojen teollisuus vielä tänäkään päivänä.\n\n\n\n\nIX.\n\nYhdyskunnissa elävien eläinten muuraamat pesät.\n\n\nOmassa maassamme emme tosin ole tilaisuudessa ihailemaan majavan\ntaitavuutta, mutta meillä on toki täälläkin useita muita eläimiä, jotka\nrakennusteollisuudessa tuskin ovat siitä jäljessä, vaikka kooltaan ovat\nmonin verroin pienempiä. Ne korvaavat useimmiten lukemattomalla\npaljoudellaan, mitä niiden ko'osta puuttuu. Sillä nämä pienet eläimet\nelävät aina yhdyskunnissa, joihin monasti kuuluu tuhansittain jäseniä,\nmitkä yhdessä tekevät työtä yleistä hyötyä varten. Tähän, jos\nmihinkään, soveltuu sääntö: yksimielisyys on voima. Rakennuksia, joita\nnuo pienet hyönteiset valmistavat, voidaan usein sanoa todellisiksi\nmestariteoksiksi suuremmalla syyllä kuin omiamme. Nämä hyönteiset ovat\nvanhat tuttavamme, ampiaiset, mesimehiläiset ja muurahaiset.\n\nLämpimissä maissa tavataan sitäpaitsi niinkutsuttuja valkoisia\nmuurahaisia eli _termiittejä_, joita emme kokonaan voi jättää\nmainitsematta, kun kerran on kysymys eläinten rakennusteollisuudesta.\nNämä hyönteiset elävät suurissa yhdyskunnissa, joissa on erilaisia\njäseniä, \"työntekijöitä,\" jotka rakentavat huoneet ja kokoovat\nravintoa, sekä \"sotilaita,\" mitkä puolustavat pesää, kun sitä\nahdistetaan. Sen ohessa löytyy joka yhdyskunnassa vielä kaksi jäsentä,\nkuningas ja kuningatar, ainoat, joilla on kehittyneet siitinosat ja\njoiden yksinomaisen tehtävänä on väkijoukon lisääminen.\n\nAsunnoistaan enin tunnettu termiitti tavataan Afrikassa. Sen pesät ovat\nmuuratut savesta, muodoltaan keilamaisia ja toisinaan 12-20 jalan\nkorkuisia. Seinät ovat niin lujat, että eivät muserru, vaikka\npuhvelihärät ja elefantit niitä pitkin astelisivat. Usein on samassa\nseudussa joukottain sellaisia termiittien torneja, ja matkustaja luulee\nniitä helposti kauvempaa katsoen alku-asukasten majoiksi.\n\nJa kumminkaan eivät nuo pienoiset rakentajat ole muuta kuin noin\nneljäsosa-tuuman pituisia. Ihmiskunnan teollisuuden korkein\nmuistomerkki on, kuten tiedämme, kuuluisa Eiffelin torni Pariisissa. Se\non 300 metrin korkuinen, siis 187 kertaa ihmisen keskimääräistä\npituutta korkeampi. Mutta termiittien tornit saattavat saavuttaa\nkorkeuden, joka on tuhansin kerroin suurempi kuin työntekijäin pituus.\n-- Voidaksensa kilpailla niiden kanssa, pitäisi siis Eiffel-tornin olla\n1600 metrin eli yli 3000 jalan korkuinen!\n\nVielä meidän tulee lisätä muutamia sanoja noitten tornien, kaikista\neläinten rakennustöistä merkillisimpien, sisustuksesta. Niissä löytyy\nsuuri joukko eri muotoisia ja eri tarkoituksia varten aiottuja\nhuoneita, jotka ovat käytävien, kaarien, siltojen ja portaitten kautta\nyhdistetyt toisiinsa sekä rakennetut neljään kerrokseen. Keskellä\nensimmäistä kerrosta, aivan maan pinnalla tahi osaksi sen sisään\nkaivettuna, sijaitsee tilava, kaarikattoisen leivinuunin näköinen,\nkuninkaallinen suoja, missä kuningas ja kuningatar (uros ja naaras)\nasuvat eli oikeammin ovat vangittuina, sillä tämän salin sisään- ja\nuloskäytävät ovat niin ahtaat, että ainoastaan pienet työntekijät\nsaattavat niistä kulkea. Kuninkaallista kennoa ympäröi joka haaralla\nmuutamien jalkojen leveydeltä lukematon joukko pieniä huoneita, joita\nyksinkertaiset aukot tahi katetut käytävät yhdistävät. Lähinnä oleviin\nhuoneisiin, jotka ovat muuratut eläinten gummintapaisella syljellä\nyhteentahmistetuista puun- tahi kasvinosista, viedään kuningattaren\nmunat; täällä ne säilytetään, kunnes poikaset ovat tulleet kuoresta.\nEdempänä seuraavat palvelevien työntekijäin kammiot ja vielä ulompana\nvarastohuoneet, jotka ovat täynnä gummia, hartsia, kuivaneita\nkasvinnesteitä, jauhoja, siemeniä, hedelmiä j.n.e. Näitten kanssa\nvuorottelevat sotilaitten huoneet. Kaikki nämä jälkimmäiset ovat\nmuuratut savesta.\n\nToisen kerroksen muodostaa yksi ainoa, suunnattoman suuri, tyhjä sali,\njoka muistuttaa kirkon sisustaa. Kattoa kannattavat useat lujat, yli\nmetrin korkuiset pylväät. Tämä huone sisältää ainoastaan ilmaa, joka\nsinne saadaan ulkoseiniin laitettujen käytävien kautta, mutta täällä\nsisällä pysyy lämpö tasaisempana, riippumatta ulkoilman vaihdoksista.\nToiset käytävät yhdistävät salin palatsin muihin huoneisiin.\n\nMyöskin kaikkein ylin kerros pesän huipussa sisältää ainoastaan ilmaa.\nMolempien näitten ilmansäilyttimien välillä on kolmas kerros, jonka\nkokonaan täyttävät munien ja toukkien huoneet, järjestetyt eri\nkammioihin eri-ikäisiä varten. Seinät eivät myöskään ole savesta, vaan\nhienommista aineista, jotka vaan hiukan laskevat lämmintä ja kylmää\nlävitsensä, kuten esim. hienoista puunsyistä ja gummista. Siten on\ntäällä ilman lämpömäärä aina melkein sama, joka onkin välttämätöntä\nsikiön kehittymiselle.\n\nSeinissä on käytäviä eri kerrosten yhdistämiseksi ja aukkoja ulospäin.\nSadevesi, joka tunkee näistä sisälle, johdatetaan pois lukuisien\nsavesta rakennettujen maanalaisten kanavien kautta. Toisia maassa\nkulkevia käytäviä pitkin tuodaan rakennusaine, savi. Ne käytävät, jotka\nvievät ylöspäin seinien läpi, ovat rakennetut vinoiksi ja kierteisiksi,\njoten niitä myöten kiipeäminen tulee suuressa määrin helpommaksi.\nPesästä lähtee sitäpaitsi joka taholle käytäviä, joita kaarikatto\npeittää, koska termiitit ovat hyvin valonarkoja eläimiä. Ja termiitit\nrakentavat nämä käytävät aivan samojen vaatimusten mukaan, kuin me itse\nrakennamme tiemme ja kanavamme. Ne tekevät ne leveämmiksi, mitä\nlähempänä ne ovat pesää (kaupunkia) ja yhä ahtaammiksi, mitä edemmäksi\nsieltä ne tulevat. Mutta me tahdomme palata kotimaisiin rakentajiimme.\n\nHyvin etevä sija niiden joukossa on _ampiaisilla_. Pesänsä\nrakennustarpeiksi ottavat ne aineita, jotka ovat huonoja\nlämmönjohtajia, niin että ulkona tapahtuvat ilmanvaihdokset eivät\nsuuresti vaikuta lämpöön pesän sisällä. Ne käyttävät nimittäin\nyksinomaan kasvin- ja puunsyitä, joita ne leuoillaan jyrsivät vanhoista\nseinistä ja kannoista. Nämä ne sotkevat paperimaiseksi tahtaaksi, jota\nvoi venyttää ohkaisiin lehtiin eli liuskoihin. Tätä ainetta saattaa\nhelposti taivuttaa ja kääntää eri tavalla, ja monet ampiaislajit\nvoivatkin sentähden valmistaa erittäin taidokkaita pesiä.\n\nTavalliset ampiaispesämme tuntee jokainen. Niiden suuruus vaihtelee\naina sen mukaan, kuinka väkirikkaita ne ovat. Useinkin ovat ne miehen\npään kokoisia. Onpa keski-Euroopassa tavattu ampiaispesiä, jotka ovat\nolleet metrin pituisia, 80 centimetrin levyisiä ja 25 centimetrin\nkorkuisia. Uloinna on niissä melkein pallomainen peite, tavallisesti\nmuodostettu harmaista, paperimaisista lehdistä, mitkä ovat päällekkäin\nladotut. Sopiviin paikkoihin on jätetty tyhjää välille. Alapuolella on\naukko, josta päästään pesän sisustaan. Tämän täyttävät useat\npäällitysten ripustetut n.k. kakut, joista jokainen sisältää lukuisia\npieniä kuusisärmäisiä kammioita eli kennoja. Ylin kakku on kiinnitetty\npesän ylimpään kohtaan ja sitä seuraavia yhdistävät pienet pylväät,\njotka ovat lujaa pahvia sekä kaikkien taiteen vaatimusten mukaan\nylhäältä ja alhaalta leveämmät, mutta keskeltä kapeimmat. Joka kennoon\nmunitaan muna, josta kehkeytyy valkoinen, matomainen toukka. Sitä\nruokkivat emo ja aikaisemmin kuoresta tulleet siskot, kunnes se muuttuu\nkoteloksi ja vihdoin täysin kehittyneeksi ampiaiseksi. Joka pesän\nperustaa nimittäin ensiksi yksinäinen naaras, mutta heti kun\nensimmäisistä sikiöistä on tullut valmiita ampiaisia, auttavat ne emoa\npesän laajentamisessa ja uusien toukkasarjain ruokkimisessa.\n\nAlimmassa yllämainittujen suurien pesien kolmestatoista kakusta on\nyksin laskettu 35,000 kennoa!\n\nNe lajit, jotka rakentavat pesänsä puunoksiin, pensaisiin, kattojen\nalle j.n.e., varustavat ne lujalla, tiheällä verholla, joka on\nvalmistettu isoista, yhtenäisistä lehdistä. Nämä lehdet taas ovat\nhienoista, useinkin säännöllisesti järjestetyistä kasvinsyistä\nkokoonliimatut. Mutta toiset ampiaiset rakentavat koloihin maan alle\ntahi onttoihin puihin, niinkuin esim. suuri herhiläinen. Näitten lajien\npesiä ympäröivä verho on aivan toisenlainen. Sen ei enää tarvitse,\nkuten vapaasti ulko-ilmaan ripustettujen pesien peitteen, suojella\nsateelta, tuulelta ja kutsumattomilta vierailta. Sellaisen suojan suo\nhyönteiselle jo itse kolo, mihin se rakentaa, ja verhon ainoana\ntehtävänä näyttää tässä olevan tasaisemman lämmön säilyttäminen pesässä\nja kakkujen varjeleminen kosteudelta, joka sateen ja kasteen\nvaikutuksesta helposti tunkee maan läpi. Näitten lajien pesissä onkin\nverho hyvin hauras ja heikko sekä valmistettu ainoastaan pienistä,\nlahoista poikki purruista puupalasista, jotka jokseenkin löyhästi ja\nsäännöttömästi on rahmikoittu kokoon. Vieläpä joskus tapahtuu, että\nherhiläinen kokonaan jättää pois pesän peitteen ja ripustaa kakkunsa\nvapaasti sen kolon seinään, mihin se rakentaa. Toisinaan sattuu\nmyöskin, että ampiaislajit, jotka säännönmukaisesti rakentavat maan\nalle, ripustavat pesänsä ulos johonkin puunoksaan, kuten tavallinen\nampiaisemme, ja usein ne silloin näkevät yhtä paljon vaivaa, kuin\ntämäkin, saadaksensa verhon tiheäksi. Se seikka, että nämä hyönteiset\ntällä tavalla kykenevät valitsemaan erilaisille asunnoille sopivan\nrakennustavan, osoittaa jo hyvin suurta ymmärryksen kehitystä.\n\n_Mesimehiläinen_ on jo ikivanhoista ajoista asti herättänyt ajattelevan\nihmisen ihmettelyä ja ihailua. Tosin hikoilevat mehiläiset itse sitä\nainetta, vahaa, josta ne rakentavat säännölliset kennokakkunsa; siinä\nsuhteessa voidaan ne sentähden asettaa hämähäkkien rinnalle. Mutta\ntapa, millä ne käyttävät vahaa hyväksensä rakentamiseen, on kumminkin\nsellaisessa yhteydessä noiden pikku eläinten ymmärryslahjojen kanssa,\nettä olisi väärin, jos emme tässä tekisi lähempää selkoa siitä.\n\nKesyttömässä tilassa rakentavat mesimehiläiset onttoihin puunrunkoihin.\nKesyt mehiläiset valmistavat kakkunsa patsaisiin, joita sitä\ntarkoitusta varten annetaan niille. Työ on määrätyllä tavalla jaettu\njokaiselle. Osa niistä juo mettä kukkasista; tämä sulaa niiden\nruumiissa ja eriää osaksi vahalevyjen muodossa erityisten takaruumiin\nrenkaitten välistä. Nämä liuskat irroittavat mehiläiset\ntakajaloillansa, tarttuvat niihin sitte etujaloilla ja vievät ne\nsuuhunsa, missä sotkevat niitä ja sekoittavat niihin sylkeä. Siten\nvalmistettu aine kiinnitetään nyt patsaan kattoon. Ensimmäinen\nmehiläinen, joka paikalle saapuu, määrää tulevan kakun suunnan. Muut\nmehiläiset seuraavat ja kiinnittävät vahapalan toisensa perästä. Jos\njoku näistä palasista sattumalta olisi pantu väärään suuntaan, korjaa\nseuraava mehiläinen erehdyksen. Kakun asento on aina pystysuora,\nsyistä, jotka pian saamme nähdä. Tässä mainittakoon vielä, että\nrakennustyö usein alotetaan monesta kohdasta kattoa, joten aluksi\nsyntyy useita vierekkäin asetettuja kakkuja. Ne, jotka ovat samassa\nrivissä, yhdistetään myöhemmin yhdeksi ainoaksi, joka silloin myöskin\nkiinnitetään patsaan seiniin. Tällä tavalla voi suurempi määrä\nmehiläisiä olla työssä yhtaikaa.\n\nAlussa ovat nämä kakut aivan taajoja ja täyteläisiä. Mutta kun työ on\nehtinyt kappaleen matkaa eteenpäin, ryhtyy mehiläisten joukosta\ntoisenlaisen ammatin harjoittaja toimeensa, kaivamaan kennoja kakkuun.\nVaha-aineella on se suuri etu, että kakkua molemmilta puolilta voi\nkovertaa, eivätkä mehiläiset jätäkään tätä hyväksensä käyttämättä.\nSiten voi aina kahdella kennolla olla yhteinen pohja ja kennon sivut\ntulevat samalla olemaan lähimpien kennojenkin sivuina eli seininä.\nTämän kautta säästetään äärettömän paljon aikaa ja työtä. Mutta kun\nnäissä kennoissa myöskin täytyy säilyttää mettä, ei kakkuja voida\nasettaa vaakasuoraan, koska puolet kennoista silloin tulisivat olemaan\nsuu ihan alaspäin ja siis tähän tarkoitukseen mahdottomia. [Kaikki\nkennot ampiaisten kakuissa ovat tällaisessa asennossa, mutta ne eivät\nsisälläkään mettä, vaan ainoastaan toukkia, jotka imunystyrästään ovat\nkiinni pohjassa ja joita vanhemmat ruokkivat kuolleista kärpäsistä y.m.\nvalmistetulla taikinalla.] Yhtä vähän sopisivat ne toukkien kehdoiksi,\nsillä nämä eivät, kuten ampiaisten toukat, voisi pysyä sellaisessa\nasennossa. Ainoastaan pystysuoraan kakkuun voidaan molemmille puolille\nrakentaa käytettäviksi kelpaavia kennoja, ja sentähden ovat mehiläiset\nvalinneet juuri tämän suunnan. Mesi ei myös pääse vuotamaan ulos, sillä\nse tarttuu kiinni kennon seiniin ja on sitkeästi valuvaa laatua.\nSitäpaitsi jähmettyy pian sen ylin kerros ohkaiseksi, tiheämmäksi\nkuoreksi, joka ikäänkuin tukkii suun. Tätä ympäröi sen ohessa kohoava\nvahareuna, joka myöskin osaltansa pidättää mettä.\n\nItse kennot valmistetaan siten, että mehiläiset nopeasti liikuttamalla\npäätänsä kovertavat kuoppia vahapinnan molemmille puolille. Tällä\ntavalla syntyvät aluksi kennopohjat. Uusia mehiläisiä tulee lisäksi; ne\nsyventävät vielä kuoppia ja kohottavat niiden syrjiä vahalla, jota\nkovertaessa on kaivettu ylös ja kasattu yltympäri sivuille. Vielä\ntoiset mehiläiset jatkavat työtä, tekevät leuoillaan ja etujaloillaan\nseinät yhä korkeammiksi ja silittävät pohjat. Alussa ovat kennot\nsylinterin- eli putkenmuotoisia, mutta mitä pitemmälle työ ehtii, sitä\nenemmän alkavat ne muodostua kuusikulmaisiksi. Seinät käyvät erittäin\nohuiksi ja kaikki kennot tulevat jokseenkin yhtä suuriksi. Poikkeuksena\ntästä ovat kumminkin ne kennot, joissa uros- eli niinkutsutut\nkuhnuritoukat kasvatetaan, sekä myöskin suuret, pystysuoraan asetetut\nkennot, joissa asuvat kuningattariksi eli emoiksi kehittyvät toukat.\nKakun ylin puoli, josta se riippuu katossa, on leveämpi ja paksumpi, ja\nkennot ovat täällä useimmiten viisikulmaisia. Muuten eivät kennot ole\nniin aivan säännöllisiä, kuin ennenmuinoin väitettiin. Melkein joka\nkakussa löytyy vajavaisia, ja usein nähdään kaikki mahdolliset\nsylinterin ja kuusikulmion välimuodot. Aivan syyttä on väitetty, että\nmehiläistä sen rakentaessa johtaisi sisällinen, vastustamaton,\nvaistomainen halu säännöllisten, kuusikulmaisten kennojen\nrakentamiseen, jota vaistoa se olisi pakotettu aina noudattamaan.\n\nPäinvastoin osaavat mehiläiset varsin hyvin sovittaa rakennustapansa\neri asianhaarojen mukaan, ja kakun suuntakin voi poiketa tavallisesta,\njos syystä tahi toisesta sitä vaaditaan. Kerran pantiin mehiläisiä\npatsaasen, jonka katto ja pohja olivat pelkästä lasista, Sellaiseen\nsileään pintaan ei voi lujasti kakkuja kiinnittää, eivätkä mehiläiset\nsiis saattaneet rakentaa ylhäältä alaspäin eikä alhaalta ylöspäin. Ne\nrupesivat silloin rakentamaan toisesta sivusta toiseen, mutta laativat\nkumminkin näissä ihan odottamattomissa suhteissa varsin säännönmukaisen\nrakennuksen. Mutta ennenkuin ne olivat saavuttaneet vastakkaisen\nseinän, otettiin tämä pois, ja lasiseinä pantiin senkin paikalle. Sen\nsijasta, että yhä olisivat pitkittäneet rakentamista kerran\nvalitsemaansa suuntaan, taivuttivat mehiläiset kakun polvenmuotoisesti\nsen pisteen äärimmäisestä päästä, minkä olivat saavuttaneet, ja\njatkoivat rakentamista suorakulmaisesti erääsen patsaan sisäpintaan,\njoka ei ollut lasilla peitetty, sekä kiinnittivät vihdoin kakun siihen.\nVälttämätön seuraus tästä oli, että kennojen muodon ja suuruuden sekä\nkoko työjärjestyksen täytyi tulla aivan toisenlaiseksi kuin\ntavallisissa tapauksissa. Mutkan puoleiset kennot tehtiin kaksi, kolme\nkertaa leveämmiksi kuin ne, jotka olivat vastakkaisella puolella, ja\nkuitenkin ymmärsivät mehiläiset sopivalla tavalla yhdistää ne muihin.\nKoko tämä työ todistaa kehittyneestä ajatuskyvystä ja erinomaisesta\ntaitavuudesta. Omituista on myös, että mehiläiset eivät taivuttaneet\nkakkua vasta lasiseinään asti ehdittyänsä, vaan edeltäkäsin huomasivat,\nkuinka vaikeata oli kiinnittää sitä siihen.\n\nMuissakin suhteissa ymmärtävät mehiläiset, jos tarvitaan, tehdä\nmuutoksia rakennuksissansa. Jos koottu mesivarasto tulee hyvin\nrunsaaksi, säästävät ne turhaa työtä ja pidentävät muutamia vanhoista\nkennoista, sen sijaan että rakentaisivat uusia. Pitkät kennotorvet\nestävät kumminkin mehiläisiä vapaasti liikkumasta pesissä, ja ne\nkiirehtivät sentähden, kun kennot talven lopussa ovat tyhjentyneet,\ntaas katkaisemaan niitä entiseen pituuteensa ja siten palauttamaan\ntavallisen etäisyyden kakkujen välille.\n\nVahvistaaksensa muutamia kakkujen osia, panevat mehiläiset usein niiden\nympärille siteen puunpihkasta, johon tavallisesti sekoitetaan sylkeä.\nNäin tehdään varsinkin, jos joku kakku liiallisen mesikuorman painosta\non pudonnut. Se kiinnitetään silloin sekä ylös että patsaan seiniin\nsellaisella pihkavahalla ja toisetkin kakut patsaassa saavat jo hyvissä\najoissa tämmöiset siteet tueksensa.\n\nVoimmeko eläimeltä vaatia todistavampaa esimerkkiä vastaisuutta\najattelevasta huolenpidosta?\n\n\n\n\nX.\n\nMuurahaisten asunnot. Tie- ja siltarakennukset. Kaupungit.\n\n\nNiin huomattava kuin ampiaisten ja mesimehiläisten rakennustyö onkin,\nvievät muurahaiset kumminkin niiltä voiton, varsinkin rakennusmuotojen\nmoninaisuudessa ja vaihtelevaisuudessa, jota ne voivat saada aikaan.\n\nAlkuansa ovat varmaankin kaikki muurahaiset kaivaneet pesänsä maahan.\nTällä tavalla perustetaan vielä tänäkin päivänä jokainen yhdyskunta.\nSamaten kuin ampiaisten, perustaa muurahaistenkin yhdyskunnan\nyksinäinen, hedelmällinen naaras, joka kaivaa soikean kuopan maahan,\nsammalen tahi joskus kannon kuoren alle. Sinne se munii munansa ja\nsiellä se kasvattaa ensimmäiset työmuurahaiset, jotka myöhemmin sen\njohdolla rupeavat pesässä työskentelemään.\n\nVielä nytkin on pelkkä maa monien muurahaisten asuntona. Toisinaan ovat\npesät kokonaan maanalaisia, niinkuin esim. ne, joita pieni musta\nmuurahainen valmistaa. Jos joku kivi niitä peittää, jätetään aina\npaksuja maapylväitä eli muureja kammioitten ja käytävien väliin, kiven\npainoa vastustamaan. Mitä raskaampi kivi on, sitä vahvemmiksi tehdään\nnämä tukipylväät, jotka ovat mullasta, mihin on muurahaisten tahmeaa\nsylkeä sekoitettu.\n\nMaata kaivaessansa ovat nämä muurahaiset kuopineet ylös multaa ja siitä\non kasaantunut kokonaisia pieniä kumpuja pesien suitten ympärille. Ne\nrupeavat silloin kovertamaan niihin uusia toisiinsa yhdistettyjä\nkammioita ja käytäviä. Välistä rakentavat ne ylöspäin yhä korkeammalle\nuusia kerroksia, muodostettuja kosteista multamurusista, joita ne\npainavat päällekkäin, Sentähden työskentelevät ne mieluimmin sateen\njäljestä tahi yöllä, kun kaste on laskenut ja niiden rakennusaine on\nhelpoimmin muodostettavissa. Sellaisen maamuurahaisen pesissä saattaa\nolla aina neljäkymmentäkin kerrosta, kaksikymmentä maan päällä ja\nkaksikymmentä alla, jokainen sisältävä suuren määrän saleja, kammioita\nja käytäviä.\n\nToinen, pikimusta, kiiltävä muurahainen, niinkutsuttu\n_muuraajamuurahainen_, on merkillinen liimamaisen syljen runsaasta\nerittämisestä. Tavallisesti rakentaa tämä laji vanhoihin, kuiviin\npuunrunkoihin ja sotkee puunlustot puuromaiseksi aineeksi, joka kuivuu\nja kovettuu sekä muodostaa tuon taiteellisen rakennuksen seinät, mitkä\nusein ovat ohuet kuin lehti. Sellaiset pesät saattavat toisinaan olla\nerittäin kauniita. Ne ovat kokoonpannut lukuisista vaakasuoraan\nasetetuista kerroksista, jotka sisältävät joukon pystysuorilla seinillä\nerotettuja kennoja eli kammioita. Nämä ovat keskenään yhteydessä\npienien reikien kautta, mitkä toisinaan suurennetaan niin, että seinät\nkokonaan hajoavat pylväsriveiksi.\n\nEnin tunnettuja ovat _metsämuurahaisen_ keot. Muurahaisten kokoon\nverrattuina ovat ne oikeita vuoria. Jos katselemme sellaista kekoa,\nhuomaamme, että sen ulkopuoli on puukappaleista, tikuista,\noljenpalasista, pienistä kivistä, hartsijyväsistä y.m. Vaikka tämä\nulkopinta siis suinkaan ei ole taiteellinen, on kumminkin keon sisusta\nihmeteltävän hyvin järjestetty. Siellä on pelkkiä pieniä, erikokoisia\nkammioita, jotka ovat käytävillä toisiinsa yhdistetyt ja jaetut useihin\ntaidokkaasti päällitysten asetettujen pikku pulikoitten muodostamiin\nkerroksiin. Mutta tässä ei ole kylläksi. Rakennus ulottuu myöskin\nsyvälle maan sisään. Huoneitten lattiat ovat tavallisesti vähän vinot\nja noitten jokseenkin isojen, säännöttömien kammioitten kattoja\nkannattavat lujat, keskeltä kapeammat pylväät. Eri käytävät kulkevat\nkoukerrallen ristin rastin ja päättyvät vihdoin reikiin keon ylimmässä\nkerroksessa. Metsämuurahainen rakentaa suurempia kekoja kuin mikään muu\nmuurahaislaji maassamme. Muodoltaan ne ovat leveäasemaisia kartioita.\nSadevesi virtailee sentähden helposti alas sivuja pitkin, ja ankarakin\nkuuro tunkee tuskin tuuman syvälle kekoon.\n\nTässä olkoon jo tarpeeksi esimerkkejä muurahaistemme rakennustaidosta.\nMonet ulkomaalaiset muurahaiset ovat kumminkin paljon etevämpiä kuin\nmeikäläiset. Niinpä löytyy etelä-Amerikassa lajeja, joiden pesät\nympärimitaten ovat kaksisataa ja korkeudeltaan neljäkymmentä jalkaa.\n\nMuurahaisten rakennustaidolle on omituista, että määrätty, muuttumaton\nkaava kokonaan puuttuu. Jokainen ampiaislaji, samoin kuin\nmesimehiläinenkin, valmistaa pesänsä melkein saman perusmuodon mukaan,\nja ainoastaan pieniä poikkeuksia tästä tapahtuu. Muurahaiset\nsitävastoin milloin kaivavat pesänsä maahan tahi muuraavat maan päälle\nholvikerroksen toisensa perästä mullasta ja savesta, milloin rakentavat\npitkistä tikuista pulikkalaitoksia, milloin taas kovertavat kammioita\nvanhoihin puunrunkoihin ja kantoihin tahi valmistavat paperi-ainetta,\njoka muistuttaa ampiaisten tahtaasta. Ja nämä rakennustavan\nerilaisuudet voidaan tavata saman muurahaislajin eri yhdyskunnissa.\nToisin sanoen, muurahaisten rakennusmuoto saattaa olla hyvin\nmonenlainen ja ne ymmärtävät käyttää eri rakennusaineita aina\nsuhteitten mukaan, joissa ne elävät. Tämän tekevät ne niin helposti ja\ntaidokkaasti, että mikään muu eläin ei siinä voi niille vertoja vetää.\nAinoastaan ihminen saattaa yhtä vapaasti käyttää ymmärrystään. Muuten\nvaihtelee rakennussuunnitelma aina sen mukaan, onko pesä aiottu isompaa\ntahi pienempää asukasmäärää varten, ja tästä riippuu sisäänkäytävienkin\nluku.\n\nYleensä ovat muurahaispesien eri osat hyvin eri lailla kokoonpantuja.\nTämä tulee siitä, että jokainen yksityinen muurahainen rakentaessaan\nseuraa omaa suunnitelmaansa ja käyttää kaikella tavalla hyödyksensä\nsatunnaisia seikkoja, jotka työtä tehdessä kohtaavat. Vasta kun toverit\novat huomanneet sen aikomukset, rupeavat ne sitä auttamaan.\nYritteliäisyys, toimekkaisuus ja rohkeus vaihtelevat muurahaisten\nkesken melkein yhtä suuressa määrässä, kuin meidän ihmistenkin\njoukossa, ja toiset ovat selvästi lahjakkaampia ja taitavampia kuin\ntoiset. Niinpä on nähty, kuinka eräs työntekijä paraikaa rakensi\nkennoa. Toinen seinä oli jo pystytetty, mutta toinen tehtiin niin\nvinoksi, että se oli kohtaamaisillaan teräväkulmaisesti edellistä.\nTavallinen tapa oli rakentaa kaksi yhdensuuntaista seinää ja laatia\nkatto niiden päälle. Mutta muurahainen ei näyttänyt huomaavan\nvirheellistä työtänsä, vaan jatkoi sitä. Silloin tuli toinen\nmuurahainen, pysähtyi vinon seinän eteen, hajoitti sen kohta ilman\nmuuta ja rakensi uuden, yhdensuuntaisen, sekä yhdisti molemmat seinät\nkaarikatolla.\n\nMuurahaisten työssä havaitsemme muuten monta viisaan tuumimisen\nilmausta. Tässä tahdomme esittää sellaisen. Erään mustaruskean\nmuurahaisen piti ruohonkorrella tukkia rako, joka oli mättäässä\nsijaitsevan huoneen katossa. Se kasasi ensin kosteata multaa\nruohonkorren päähän, niin että tämä taipui, minne se tahtoi. Näin oli\nkuitenkin ainoastaan lehden yliosan laita. Muurahainen meni silloin\nlehden juurelle ja jyrsi sitä siihen asti, että lehti koko pituudeltaan\ntaipui ja peitti raon. Mutta kun tämä ei kumminkaan tapahtunut kyllin\ntäydellisesti, kokosi muurahainen kosteata multaa korren ja lehden\nkannan välille, kunnes siten vihdoin saavutti tarkoituksensa.\n\nNäissä asunnoissansa hoitavat muurahaiset sikiöitänsä ja\nkoti-eläimiänsä. Joutuisimme kumminkin liian kauvas aineestamme, jos\ntässä ryhtyisimme lähemmin kertomaan niiden koti-elämästä, niin\nhuvittavaa kuin se ehkä olisikin.\n\nMuurahaiset ovat lakkaamatta ahkerassa työssä, sillä niiden on\nhankkiminen ruokaa poikueellensa, siitineläimillensä ja kotona\npalveleville työtovereille. Sentähden käyvät ne pitkillä partioretkillä\nlähistössä. Jos maa on sileää ja tasaista, ei niiden tarvitse rakentaa\nmitään erityisiä teitä. Mutta useimmissa tapauksissa on kekoa ympäröivä\nseutu enemmän tahi vähemmän ruohoinen. Siitä syystä tehdään täällä eri\npolkuja varastolähteille, joina tavallisesti on kirpainen puu j.n.e.\nMelkeinpä ovat nämä polut yhtä taidokkaasti valmistetut, kuin itse\npesät. Kaikki ruoho on juuria myöten purtu poikki, maa tallattu tahi\nkitillä tasoitettu, kuivat lehdet ja muut roskat syrjään kannetut.\nMissä tienrakentaminen on helpompaa, kuten esim. metsissä, ovat polut\nleveämpiä, korkeaa ruohoa kasvavilla niityillä sitävastoin paljon\nkapeampia. Teiden tekemistä alotetaan yhtaikaa monesta kohdasta, jotka\novat määrätyn matkan päässä toisistaan, jo aikaisemmin olemme kertoneet\nmuurattujen holvien peittämistä käytävistä, jotka vievät useitten\nlajien pesistä kirpanavetoille.\n\nJos muurahaisten tie on hyvin pitkä, tapahtuu toisinaan, että ne\nrakentavat sinne tänne pieniä pysäkkejä varastojen turva- ja\nsäilytyspaikoiksi tahi itse työntekijöitten lepo-asemiksi. Välistä\nainoastaan pienet, maahan kaivetut kolot toimittavat pysäkkien virkaa,\nvälistä taas ovat nämä oikeita vähäisiä kekoja, joissa väsyneet tahi\nauringonhelteestä vaivaantuneet muurahaiset jonkun aikaa lepäävät. Myös\nrankkasateen äkkiä saavuttaessa kiirehtivät työntekijät niihin.\n\nJoskus jättää joukko muurahaisia vanhan keon, siirtyy pois ja perustaa\nuusia kekoja eli niinkutsuttuja siirtokuntia vanhan läheisyyteen.\nTavallisesti yhdistävät tiet näitä pääpesään. Varsinkin eräs niityille\nrakentava muurahainen, joka hyvin on tavallisen kekomuurahaisen\nnäköinen eikä ole aivan harvinainen meidän maassamme, perustaa tällä\ntavalla lukuisia pieniä lähitysten sijaitsevia kekoja kuivista\nruohonkorsista ja hienoista puupuikoista. Toisinaan saattaa kahdensadan\nneliömetrin alalla laskea yhtä monta kekoa, joita kaikkia kapeat,\nruohossa kulkevat käytävät yhdistävät. Näistä keoista muodostuu\nkokonainen muurahaiskaupunki. Ja omituista on, että kaikki siellä\nasuvat muurahaiset tuntevat toisensa muista saman lajin, mutta eri\nseudun muurahaisista, ja seurustelevat aina keskenänsä kuten ystävät.\nJos sitävastoin tähän piiriin tuodaan muukalaisia toisesta kaupungista,\ntapetaan ne paikalla. Kun sellaista muurahaiskaupunkia ahdistetaan,\nnousevat kaikkien kekojen eli talojen asukkaat yhteiseen vastarintaan\nja noille monille maanpäällisille ja -alaisille teille kerääntyvät nyt\npikaisesti kaikki sotavoimat. Ulkomailla, esim. Amerikassa, löytyy\ntoisia muurahaislajeja, jotka perustavat vielä paljon suurempia\nkaupunkeja, kuin meidän lajimme. Näiden pinta-ala saattaa olla yli\nviisikymmentä jalkaa ja niihin voi kuulua aina 1600 keilamaista kekoa.\n\nUseammin kuin kerran olemme jo ennen tässä kirjassa verranneet\nmuurahaisia itseemme. Eikö jälleen oikeitten kaupunkien rakentaminen\ntarjoa meille uutta ja ihmeteltävää tilaisuutta sellaiseen\nvertailemiseen? Tahi missä muualla eläinmaailmassa löytyneekään tätä\nvastaavaa, paitsi omassa yhteiskunnassamme?\n\nEmme myöskään missään muualla näe niin selviä itsenäisen ajattelemisen\njälkiä, kuin muurahaisissa ja itsessämme. Olemme jo selittäneet, miten\ntätä todistaa se tapa, jolla jokainen yksityinen muurahainen ottaa\nrakennustöihin osaa. Vielä tahdomme näyttää siitä pari esimerkkiä,\njotka ovat otetut muurahaisten siltarakennuksista.\n\nPieni musta muurahainen tekee usein paljon haittaa puutarhan puille.\nSentähden puhdistetaan ne muurahaisista, jotka ravistetaan maahan.\nJotta nämä eivät enää pääsisi kiipeämään ylös runkoa pitkin, sivellään\nsen ympärille vähän matkan päähän juuresta tervaa tahi linnunliimaa.\nSilloin on mahdollista, että puut saavat olla muurahaisilta rauhassa.\nVähemmän uskaliaat palaavat takaisin, niin pian kuin ovat tervarenkaan\nsaavuttaneet, rohkeammat ja yritteliäämmät menevät siihen ja hukkuvat.\nMutta ei pidä kuitenkaan liian varmasti luulla päässeensä\nmuurahaisista. Muutamana päivänä tulee muurahainen, astuu renkaan luo,\nkulkee edestakaisin sen reunalla ja kääntyy äkkiä pois sekä kiitää\nmaahan. Mutta hetken perästä tulee se jälleen, kantaen nyt pientä\nmultakokkaretta suussansa. Tämän laskee se tervarenkaan syrjälle. Muut\nmuurahaiset näkevät kumppaninsa hankkeet ja rupeavat käsittämään sen\naikomuksia. Ne seuraavat sen esimerkkiä. Toinen multakokkare pannaan\nihan toisensa viereen tuohon tahmeaan renkaasen ja ennen pitkää ovat\nmuurahaiset rakentaneet sillan, jota myöten taas turvallisesti\nvaeltavat puuta pitkin rakkaitten kirpalaumojensa luo. Ajatus selvisi\neräälle muurahaiselle, joka oli toisia viisaampi, ja tämä pieni\nmuurahainen teki tyhjäksi koko tervarengas-varokeinon. Ei suinkaan ole\nsanottu, että tuollainen älykäs muurahainen täytyy löytyä niiden\njoukossa, jotka puuhun pyrkivät, mutta useita kertoja on oltu näkemässä\näsken kerrottua temppua. Samalla tavalla on havaittu muurahaisten\nrakentavan siltoja veden yli. Ruukku, jossa oli eräs muurahaisten\nmieleinen kasvi, seisoi vedellä täytetyssä astiassa, jotta nämä eivät\npääsisi kasvia turmelemaan. Mutta eräänä päivänä nähtiin siinä sittekin\nsuuria muurahaisparvia. Ja lähemmin tarkastettaessa huomattiin, että ne\nolivat tuoneet mukanansa pieniä puupaloja ja panneet ne poikittain\nveden yli astian seinien ja ruukun välille.\n\nSellainen silta ja lauttarakennus, kuin äsken mainittu, osottaa\ntosiaankin ajatuskykyä ja todellista ymmärrystä. Seuraavassa luvussa\nsaamme oppia tuntemaan vielä muutamia todistuksia tästä eläinten\nkyvystä arvostella ympäröiviä suhteita ja tehdä johtopäätöksiä.\n\n\n\n\nXI.\n\nPesien hoito. Suojelus- ja puolustuskoneet.\n\n\nTarkoitustansa vastaavien ja mukavien asuntojen rakentaminen ei vielä\nole viimeinen näyte eläinten teollistoimista. Ne ilmaantuvat pesien\nhoidossakin ja niissä puolustuskeinoissa, joita eläimet keksivät,\nsuojellaksensa itseänsä kutsumattomilta vierailta ja muilta\nvihollisilta.\n\nMonet eläimet ovat jo rakentaessaan erittäin varovaisia, jotta pesän\npaikkaa ei keksittäisi. Niinpä rupeaa _harakka_ yhtaikaa rakentamaan\nuseita pesiä, mutta tekee valmiiksi ainoastaan yhden niistä. Toisia\nalotetaan ainoastaan meidän ja muiden epämieluisten katselijain\neksyttämiseksi. Näiden jälkimmäisten pesien ympärillä lentelee lintu\nusein ja suurta melua pitäen, kun se sitävastoin kaikessa\nhiljaisuudessa ainoastaan illoin aamuin laatii oikeata pesäänsä.\n\nMyöskin _kurki_ osaa salata alituista oleskeluansa samassa paikassa\npesänrakentamis- ja munimisaikana. Se ei koskaan lennä pesälle, samoin\nkuin se myöskään ei sieltä milloinkaan lentäen lähde, vaan kulkee aina\nensin pitkiä matkoja korkeassa ruohossa, ennenkuin olemassaolonsa\nilmaisee. Kun se hautoo muniansa, ymmärtää se sitäpaitsi tehdä itsensä\nmelkein näkymättömäksi, hieromalla selkäänsä ja siipiinsä mutaa, jota\nse ympäristöstä löytää. Siten tulee se väriltänsä niin paljon kuin\nmahdollista lähiseudun näköiseksi.\n\n_Hamppuvarpunen_ havaitsee varsin hyvin, että poikasten ulostukset\npesän alla helposti tämän ilmaisisivat. Emo ottaa sentähden joka kerta\nne nokkaansa ja lentää viemään niitä kauvas pois. Samoin menettelee\nmuiden muassa harmaa _paarmalintu_. Olen nähnyt erään pesän\nporraskatoksessa ja huomannut, että poikaset usein, kun naaras oli\nlakannut niitä ruokkimasta, kääntyivät pesään ja että emo silloin\nnokallaan otti vastaan ja vei pois, mitä ne pudottivat. Talon asukkaat\nolivat erittäin tyytyväisiä tähän hienoon tapaan ja pitivät sitä\njonkunmoisena kohteliaisuuden osotuksena heitä, paikan oikeita\nomistajia kohtaan.\n\nMyös monet hyönteiset pitävät asuntonsa erittäin siisteinä. Esim.\n_mehiläiset_ vievät huolellisesti pois kaiken tomun ja lian pesistänsä.\nUsein tapahtuu, että vieraitten eläinten, hiirien, yöperhosten y.m.\nonnistuu tunkeutua pesään. Ne pistetään silloin kuoliaaksi ja\npienempien eläinten ruumiit laahataan lentoläven luo sekä heitetään\nalas. Isompia eivät mehiläiset kumminkaan jaksa viedä pois pesästä,\njoka pian tulisi saastutetuksi, jos kuolleet jätettäisiin sinne\nrauhassa mätänemään. Mutta mehiläiset eivät ole neuvottomia. Ne joko\npurevat irti kaikki ruumiin pehmeät osat ja kantavat ne ulos tahi\nmyöskin sulkevat koko eläimen taajaan vaha- ja pihkakerrokseen, joka\nestää ilmaa pääsemästä ruumiin yhteyteen ja saattamasta sitä\nmätänemään. Muutamissa pesissä on toinen keino mukavampi, toisissa\ntoinen. Mainittakoon tässä esimerkki, joka osottaa mehiläisten älyä ja\nkykyä suoriutua varsin tukalistakin seikoista. Suuri tarhasimpukka oli\nnimittäin ryöminyt mehiläispesään. Turhaan käyttivät mehiläiset\npistimiänsä; sen kuori oli kova kuin luu. Ei mikään auttanut. Yhä vaan\nryömi simpukka ympäri pesässä, liaten kennoja ja mettä inhottavalla\nnäljällä, jota se jätti jälkeensä. Vihdoin keksivät mehiläiset\nkumminkin varman keinon, millä saivat sen vaeltamisen loppumaan. Ne\nsulkivat simpukansuun lujasti pihkansekaisella vahalla ja kiinnittivät\neläimen samalla aineella erääsen pesän seinään, missä se kuoli nälkään\ntahi tukehtui.\n\nMuuten ymmärtävät mehiläiset myöskin pitää huolta tarpeellisesta\nilmanvaihdosta. Hyvin väkirikkaissa pesissä käy nimittäin kuumuus\nhelposti niin suureksi, että se vaivaa mehiläisiä ja tuottaa\nhikoilemista ja siitä syntyviä tauteja. Saattaapa lämpömäärä välistä\nkohota niin, että vaha patsaassa alkaa sulaa. Silloin nähdään suuren\njoukon työntekijöitä asettuvan pesänsillalle. Kaikki kääntävät päänsä\nsisäänkäytävää kohden ja rupeavat innokkaasti löyhyttelemään siipiään.\nLöyhyttelemistä pitkittävät toiset mehiläisparvet. Nämä ovat\njärjestetyt samaan suuntaan riveihin, jotka jatkuvat pitkin koko pesän\nsisustaa ja eri kakkukerroksia. Tämän yhteisen löyhyttelemisen kautta\nsyntyy nyt niin väkevä ilmavirta, että kynttiläkin, joka pannaan\npesänsillan viereen, voi siitä sammua, ja sinne ripustetut paperipalat\njoutuvat mitä vilkkaimpaan liikkeesen. Luultavasti ovat mehiläiset\nryhtyneet tähän siipien löyhyttelemiseen etupäässä saadaksensa\nitsellensä vilpoisempaa. On nimittäin huomattu, että täydessä\nsiimeksessä olevat mehiläiset eivät löyhyttele, jota vastoin ne, mitkä\novat kovalle auringonpaisteelle alttiina, heti rupeavat sitä tekemään.\nMutta löyhyttelevien mehiläisten asettuminen järjestettyihin riveihin\nosottaa kumminkin niiden täydellisesti tietävän, että tuulettamisen\ntarkoituksena on raittiin ilman saaminen koko pesään. Jos mehiläiset\nmuutetaan hyvin suuriin, tilaviin ja vilvakkaisiin patsaisiin,\nlakkaavat ne myöskin kohta tuulettamisestansa. Pienissä patsaissa\nsitävastoin jatketaan löyhyttelemistä talvellakin, vaikka kuumuus ei\nole niin suuri, että se yksin voisi olla syynä sellaisiin liikkeisiin.\nNämä tapahtuvat silloin luultavasti sen läpitunkevan, ilkeän hajun\npoistamiseksi, joka syntyy siitä, että nuo lukuisat asukkaat ovat\ntiheästi yhteensullotut, ja todistaa, että ilma on pilaantunutta. Kun\nkesällä on hyvin kuuma, ymmärtävät mehiläiset muuten estää vahan\nsulamista myöskin siten, että suurissa parvissa jättävät pesän ja\nistuvat sen ulkopinnalle sekä senkautta suojelevat asuntoansa\npolttavilta päivänsäteiltä.\n\nEräs suuri iltaperhonen, selässänsä löytyvän kummallisen kuvion takia\n_pääkalloperhoseksi_ nimitetty, on erittäin hunajanahnas, ja niissä\nmaissa, missä se on yleisempi kuin meillä, on sen tapana usein lentää\nmehiläispatsaisiin ja imeä mettä niiden kennoista. Perhosen tiheä\nkarvapeite suojelee sitä mehiläisten pistoilta. Tämmöisiäkin vierailuja\nvastaan, jotka ajan pitkään käyvät jotenkin kalliiksi, tietävät\nmehiläiset kumminkin varmoja keinoja. Eri mehiläis-yhdyskunnat\nmenettelevät siinä vähän eri tavalla. Muutamat nimittäin sulkevat pesän\nsisäänkäytävän vahalla ja jättävät valliin aukon, joka on liian ahdas\ntuolle suurelle varkaalle. Toiset taas rakentavat patsaan suulle rivin\nyhdensuuntaisia valleja eli muureja, jotka ovat asetetut sikin sokin,\nniin että mehiläiset varsin hyvin voivat tunkeutua sisään niiden\nväliaukoista, kun perhonen sitävastoin on liian pitkä ja suuri,\npäästäksensä samaa tietä pesään. Mehiläiset ovat valmistaneet\nsalpauksen, niitten veräjien ja poikkipuiden kaltaisen, joilla me\nestämme karjaa tunkeutumasta aitauksiimme, mutta joiden lomista, vaikka\nne ovatkin eläimillemme liian ahtaat, me itse helposti pääsemme\nkulkemaan. Nämä salpaukset häiritsevät kumminkin mehiläisten työtä ja\nsentähden poistetaankin ne, niin pian kuin perhosvierailut ovat\nlakanneet. Meidän täytyy myöntää, että mehiläiset tämmöisten vallien\nrakentamisella näyttävät meille hyvin kauniin esimerkin siitä, miten\neläimet osaavat suojella itseänsä ja keksiä keinoja sellaisissakin\ntapauksissa, jotka ainoastaan harvoin niitä elämässä kohtaavat.\n\nTahdomme lopettaa tämän luvun, esittämällä vielä tapauksen, josta\nnäemme, että mehiläiset joskus menestyksellä vastustavat itse\nihmistäkin. Suuressa teollisuusnäyttelyssä oli pantu näytteille myöskin\nmehiläispatsas. Yksi pesän seinistä oli lasinen, niin että sen läpi\nsaattoi katsella mehiläisten työhuonetta, jos halusi. Tavallisissa\noloissa peitti kuitenkin lasilevyä lauta, joka voitiin lykätä päälle ja\npois. Mehiläiset nimittäin tekevät mielellänsä työtä pimeässä ja käyvät\nlevottomiksi, jos päivänvaloa tunkee pesän. Mutta näyttelyssä-kävijät\nlykkäsivät lakkaamatta laudan pois, saadaksensa katsella noita pikku\neläimiä. Tästä kiusaantuneina päättivät mehiläiset vihdoin estää noita\nuteliaita tekemästä tuommoista haittaa ja liimasivat laudan kiinni\npatsaan seiniin vahalla ja puunpihkalla. Kitti kuivui ja kovettui, niin\nettä oli mahdotonta avata lasiseinää peittävää ovilautaa!\n\n\n\n\nXII.\n\nHuolenpito poikasista.\n\n\nEdellisessä olemme kertoneet eläinten metsästyksestä ja kalastuksesta,\nkarjanhoidosta ja maanviljelyksestä, sekä myöskin eri tavoista, millä\nne asuntonsa rakentavat.\n\nUseissa tapauksissa ovat tosin omat elatuksen murheet ja huolenpito\nomasta turvallisuudesta opettaneet eläimiä kehittämään teollisia\ntaipumuksiansa. Mutta useimmille on kumminkin huoli poikasista ollut\nvaikuttavana kehottimena. Se on esim. saanut muurahaiset, mehiläiset ja\nmonet nisäkkäät asuntoja rakentamaan ja ruokavarastoja keräämään.\nToisissa tapauksissa koskevat eläinten teollistoimet yksinomaan\npoikasten hoitoa ja elättämistä. Siinä tarkoituksessa rakentavat\nesim. jotkut kalat ja kaikki linnut pesänsä. Sentähden suuri\njoukko hyönteisiäkin laatii rakennuksensa ja kokoo varastonsa,\njoista aikaisemmin olemme puhuneet. Lukemattomat mehiläis- ja\nampiaislajit, mitkä eivät elä yhdyskunnissa, sekä monet niinkutsutut\n_hieta- ja peto-ampiaiset_, jotka enemmän tahi vähemmän ovat\nruumiinrakennukseltaan varsinaisten ampiaisten ja mehiläisten näköisiä,\ntekevät nimittäin väsymättä, taukoamatta työtä poikastensa hyväksi. Ne\nkaivavat kammioita maahan tahi puu-aineesen taikka muuraavat kennoja,\njotka ne täyttävät ravinnolla. Kun tätä on tarpeeksi suuri määrä\nkoossa, munivat ne ruokavarojen päälle munan ja sulkevat huolellisesti\nkennon suun. Niillä itsellä ei usein ole mitään asuntoja, vaan ne\nviettävät yönsä ja etsivät suojaa raju-ilmalta siellä täällä kedoilla\ntahi pensaikoissa. Työnsä tehtyään kuolevat ne, eivätkä milloinkaan saa\nitse nähdä sikiöitänsä. Monet näistä hyönteisistä osottavat niin\nerinomaista taitoa, hankkiessaan ruokaa poikasillensa, ja tuovat esiin\nniin ihmeellisiä ominaisuuksia, että meidän tulee lisätä lyhyt kuvaus\ntästä sen täytteeksi, mitä aikaisemmin olemme lausuneet eläinten\nmetsästyksestä ja varastojen kokoomisesta omia tarpeitansa varten.\n\nJo muutamien kovakuoriaisienkin huomaamme tällä tavalla pitävän huolta\npoikasistaan. Kaikkialle, missä hiiri, pieni lintu, sammakko tahi joku\nmuu sellainen eläin makaa maassa kuolleena, ilmaantuu pian eräitä\nsuuria keltaisen- ja mustankirjavia kovakuoriaisia. Jos niihin koskee,\nleviää niistä omituinen, väkevä, inhottava haju. Ne ovat niinkutsuttuja\n_turkkiloita_. Tarkan haistinsa johdattamina tulevat ne usein kaukaakin\nmunimaan ruumiisen. Toukat elävät nimittäin kuolleista eläimistä. Mutta\nmissä ruumis makaa taivasalla, tulee sen luo samassa tarkoituksessa\npaljo muitakin hyönteisiä, lukemattomia kovakuoriaisia ja kärpäsiä,\njotka kaikki koettavat saada kuollutta eläintä vastaisille sikiöillensä\nruoaksi ja asunnoksi. Nyt on turkkiloitten estäminen tätä ja\npelastaminen eläin itsellensä. Tämä onnistuukin niille siten, että\nne kaivavat saaliinsa maahan, jossa munat ja poikaset sen ohessa\novat jotenkin hyvässä turvassa hyönteisiä syövien eläinten ja\npetohyönteisten hyökkäyksiltä. Jos turkkilot tapaavat kuolleen hiiren\ntahi pienen linnun, yhtyy niitä usein 4-6 yhteisiin ponnistuksiin. Ne\nryömivät eläimen alle ja rupeavat erinomaisen nopeasti kaivamaan multaa\nsieltä sekä heittävät sen jaloillansa kauvas syrjään. Pian nähdään työn\nseuraukset. Ruumis vaipuu yhä syvemmälle kaivettuun kuoppaan, ja jos\nmaa on myöheätä, onnistuu kovakuoriaisten usein parissa tunnissa\nvajottaa saaliinsa kolmenkymmenen centimetrin syvälle. Ne lakkaavat nyt\nkaivamasta, peittävät eläimen ylöskuopimallansa mullalla ja tasoittavat\nvihdoin tuon pienen haudan ympärillä olevan maan tasalle. Naarakset\nryömivät senjälkeen taas alas, munivat munansa ja jättävät sitte paikan\nainaiseksi, turvallisina tietäessään, että ovat varustaneet sikiönsä\nrunsaalla ravinnolla.\n\nRuumis ei kumminkaan aina ole sellaisella paikalla, jonka maanlaatu on\nkaivamiseen sopiva. Tämmöisissä epäsuotuisissa tapauksissa käyvät useat\nturkkilot liittoon, ryömivät eläimen alle, nostavat sitä, osottaen\nsiinä voimaa, joka eläinten pienuuteen katsoen on uskomattoman suuri,\nsekä kierittävät sitä usein muutaman metrin matkan, kunnes löytävät\npaikan, jossa niiden työ voi menestyä. Saattaa kumminkin sattua, ettei\nsemmoista paikkaa ole läheisyydessä. Silloin tutkivat turkkilot\nympäristöä ja luopuvat kaikista enemmistä koetuksista. Ne syövät itse\nruumiin ja odottavat siksi, että löytävät uuden sellaisessa\nmaanlaadussa, jota niiden on helpompi kaivinjaloillaan muokata.\n\nJokainen voi itse nähdä, millä tavalla turkkilot kaivavat ja miten ne\nhuolellisesti ottavat varteen kaikenmoiset seikat. Tarvitsee ainoastaan\npanna maahan jonkun pienen eläimen ruumis, niin nekin melkein varmaan\nvähän ajan perästä saapuvat sinne. Muutamat tarkastelijat ovat huvin\nvuoksi koettaneet tehdä kepposen turkkiloille ja panneet sellaisen\nruumiin tikun kärkeen, jonka toinen pää pistettiin maahan. Turkkilot\ntulivat paikalle, kulkivat edestakaisin tikun ympärillä ja lopettivat\ntämän tutkimuksen rupeamalla kaivamaan multaa sen alta, niin että\nruumis putosi maahan. Senjälkeen hautasivat ne sen tavallisessa\njärjestyksessä. Niiden viisaus saattoi pilantekijöitten sukkeluuden\nhäpeään.\n\nMutta monien hyönteisten toukat eivät tyydykään kuolleisiin eläimiin,\nvaan vaativat ihan tuoretta ravintoa. Emojen täytyy silloin lakkaamatta\ntoimittaa niille sellaista, aivan niinkuin linnutkin alinomaa\npoikasiansa ruokkivat. Niin tekevät esim. tavalliset _ampiaisemme_. Ne\nhyökkäävät toisten hyönteisten, varsinkin kärpästen päälle, pistävät ne\nkuoliaaksi ja lentävät sitte pesäänsä, vieden saaliinsa mukanaan.\nMutta kun kärpästen takaruumiissa usein on vaan vähäinen määrä\nravinto-ainetta ja niiden siivet tekisivät ilmamatkustuksen työlääksi,\npurevat ampiaiset tavallisesti pois nämä ruumiinosat, ennenkuin\nlentävät taakkoinensa kotiin. Täällä pureskelevat ne kärpäsen\njäännökset puuromaiseksi aineeksi, millä toukkia ruokitaan. Eräs toinen\nmeidän maassamme löytyvä musta ampiaislaji, jonka takaruumis on\nkeltatäplikäs (_bembex_), kaivaa mäenrinteisiin pieniä torvia, joiden\npohjalle se munii munan. Senkin toukka tarvitsee aina tuoretta\nravintoa. Ruokana on tässäkin usein kärpäsiä, jotka emo pistää\nkuoliaaksi ja vie kotiin sekä panee pesään toukan viereen. Jos emo\ntoisi isomman kärpäsen, kun toukka vielä on aivan pieni, olisi siitä\nseurauksena, että kärpänen mätänisi, ennenkuin toukka olisi ehtinyt sen\nsyödä. Tätä ymmärtää emo varsin hyvin estää. Toukan ensimmäisinä\nelonpäivinä antaa se sille sentähden ainoastaan vallan pieniä kärpäsiä.\nMitä enemmän toukka kasvaa, sitä suurempia kantaa emo kotiin, kunnes se\nvihdoin tuo niin isoja lajeja kuin huonekärpäsiä ja paarmoja.\n\nTämmöinen ruokkimistapa käy kumminkin kovin vaivaloiseksi ja työlääksi\nsekä vaatii alituista valppautta. Kuinka paljon helpompaa olisikaan,\njos emo yhdellä kertaa voisi varustaa toukan tuoreella ravinnolla, joka\nei olisi mätänemisen vaarassa, sekä sitte saattaisi sulkea kammion ja\njättää toukan, nälältä, kutsumattomilta kuokkavierailta ja muilta\nvihollisilta suojattuna!\n\nTämä voisi tapahtua, jos emo, sen sijaan että sen joka päivä täytyy\nhankkia uutta saalista, saattaisi keksiä jonkun tavan, millä\nravinto-aineita voisi säilyttää tuoreina. Se voisi silloin levollisesti\njättää toukkansa, koottuansa sen ympärille tarpeeksi suuren varaston\nsemmoista pilaantumattomana pysyvää ruokatavaraa.\n\nUseat hyönteiset ovatkin saavuttaneet tämän tarkoituksen, mikä milläkin\ntavalla. Maanteillämme näemme usein erään ampiaisen (_pompilus_), jolla\non mustahtavat siivet sekä mustan ja punaisen kirjava takaruumis.\nNopeasti ja levottomana kiitää se edestakaisin tien yli. Jos seuraamme\nsen kulkua, huomaamme, että se pian ryömii koloon, joka löytyy jossakin\ntiensyrjällä. Me odotamme siksi, että ampiainen on tullut ulos ja\nrupeamme sitte sen koloa kaivamaan. Täältä löydämme joukon päällekkäin\nladottuja hämähäkkejä, joiden kaikkien jalat on purtu juuresta poikki,\nmutta jotka muuten ovat eläviä. Pohjalla on pieni muna, ampiaisen\nmuna, josta toukka on vast'edes tuleva. Mistä on hämähäkit tuotu?\nTarkastelkaamme ympäristöä. Pian huomaamme samanlaisia ampiaisia siellä\ntäällä kukkasissa. Ne kiitävät edestakaisin, eivätkä, kuten näyttää,\njoudu edes mettä imemään. Mutta eräässä kukassa istuu hämähäkki,\nväijyen lähelle tulevia kärpäsiä. Ampiainen kohoaa kappaleen matkaa\nilmaan, leijailee hämähäkin yläpuolella, syöksyy takaapäin tämän\nniskaan ja iskee lujasti leukansa, ennenkuin uhri on ehtinyt tehdä\nvastarintaa, sen hienon osan ympärille, joka yhdistää hämähäkin\ntakaruumista eturuumiisen. Painamalla kovasti tätä kohtaa, saa se\nhämähäkin joksikin aikaa joutumaan ihan kuin tainnoksiin. Ampiainen on\nnyt varoillansa, puree pikaisesti poikki kaikki hämähäkin jalat,\nkiirehtii kotiin ja laahaa saaliinsa johonkuhun toukkakoloistaan.\nSiellä virkoo hämähäkki vähitellen, mutta koska siltä on otettu jalat,\njää se liikkumatta makaamaan. Se voi kumminkin vielä elää hyvin kauvan.\nKun määrätty luku hämähäkkejä on pantu torveen, suljetaan se. Toukka\ntulee munasta ulos ja rupeaa ahmimaan tuota yhä elävää saalista, joka\nei saata itseänsä puolustaa.\n\nToiset lajit saavuttavat saman tarkoituksen vielä ihmeellisemmällä\ntavalla. Meidän maassamme jotenkin yleinen on eräs pitkä, musta\nampiainen (_ammophila_), jolla on läpihohtavat siivet ja juuresta hyvin\nkapea ja pitkäveteinen, punaisen ja mustan kirjava takaruumis. Tämän,\nsamoin kuin äskenmainitunkin ampiaisen, näemme usein kiitävän teillä ja\nhiekkamailla. Usein se silloin laahaa perässänsä näennäisesti kuollutta\nja liikkumatonta perhostoukkaa. Jos seuraamme sitä, huomaamme, että se\nvihdoin vie toukan maahan kaivettuun koloon. Tänne munii se munan\ntoukan päälle, tulee ulos ja sulkee huolellisesti kolon suun. Jos\nolemme panneet paikan mieleemme ja muutaman viikon perästä avaamme\nkolon, löydämme sieltä perhostoukan vielä aivan vereksenä ja tuoreena,\nvaikka nuori ampiaistoukka jo on ruvennut sitä syömään. Vasta aikojen\ntakaa kuolee perhostoukka, mutta silloin onkin ampiaisen toukka jo\nsaanut kylläksi ravintoa ja on valmis muuttumaan koteloksi.\nAmpiaistoukka varoo nimittäin huolellisesti vahingoittamasta\nperhostoukan tärkeämpiä sisäosia ja syö ainoastaan sen suunnattoman\nvahvan rasvakerroksen. Mutta miten on ampiainen menetellyt, tehdessään\nperhostoukan liikkumattomaksi, kumminkaan tappamatta sitä? Jos useammin\npidämme silmällä tätä hyönteistä, onnistuu meidän varmaankin joskus\npäästä näkemään sitä silmänräpäystä, jolloin se ensin käy saaliinsa\nkimppuun. Silloin havaitsemme, ettei se suinkaan umpimähkään toukkaan\npistimiänsä iske. Päinvastoin pistää se säännöllisesti kerran jokaiseen\nruumiinniveleen, paitsi viimeiseen. Ja jokainen nivel, toinen toisensa\nperästä, kadottaa kaiken liikkumiskyvyn kohta, kun siihen on pistetty.\nPitkin toukan keskiviivaa kulkee nimittäin lähinnä vatsaa\nkaksinkertainen hermosäie, mikä jokaisessa nivelessä paisuu solmuksi,\njosta liikuntohermot lähtevät. Juuri näihin solmuihin tunkee ampiainen\npistimensä ja vuodattaa myrkkynsä, joka heti hervaisee hermot ja siten\nryöstää eläimeltä liikkumiskyvyn, kumminkaan vähintäkään lyhentämättä\nsen elämää. Ampiaisen toukkaa ei voi sentähden minkäänlainen vastarinta\nkohdata eikä se ole missään vaarassa, kun se leukainsa avulla rupeaa\nkaivautumaan tuon avuttoman perhostoukan sisään, joka loppuun asti on\nsille tuoreena ravintona.\n\nJoutuisimme kumminkin liian pitkälle, jos vielä viipyisimme\nkatselemassa niitä usein selittämättömän ihmeellisiä tekoja, joita\nuseat muut peto-ampiaiset toimittavat toukkiensa hyväksi. Mainittakoon\nainoastaan, että ne tietävät, mikä määrä ravintoa näitä varten\nvaaditaan, ja että ne aina ymmärtävät panna munansa juuri saaliin\nsiihen kohtaan, joka, kun taintuminen ei ole täydellinen, on nuorelle\ntoukalle edullisin ja vähimmän vaarallinen.\n\nSuurta neuvokkaisuutta ne myöskin osottavat etsiessään ja\ntavoittaessaan saalistansa. Erään _muuraaja-ampiaisen_, joka hankkii\npesäänsä perhostoukkia, piti kerran viemän kotiin sellaista, mutta\ntoukka ponnisteli vastaan ja koetti jaloillansa pysyä maassa kiinni.\nVihdoin käänsi ampiainen aivan yksinkertaisesti toukan selällensä ja\nveti sen nyt helposti mukaansa. Muurahaistenkin on nähty menettelevän\nsamalla tavalla.\n\nToisen kerran tahtoi eräs ampiainen saada haltuunsa perhostoukkaa, joka\noli molemmista päistään kiinnikehrätyn ja kokoonkäärityn\nomenapuunlehden sisällä. Ampiainen puri ensin reiän pesän toiseen\npäähän ja meni sitte vastakkaiselle puolelle, jossa rupesi pitämään\nsemmoista melua, että säikähtynyt toukka ryntäsi avoimelle päälle ja\npisti siitä ulos osan ruumistansa. Nyt ei ampiainen suinkaan ollut\nhidas lentämään esille. Nopeasti se pisti toukan tainnoksiin ja vei sen\npois.\n\nMutta nekin hyönteiset, jotka hankkivat sikiöillensä kasvikunnan\ntuotteita, osottavat suurta taitoa, kootessaan ravintoa, millä ne\ntäyttävät toukkakammiot. Kimalaiset ja mehiläiset näyttävät meille\nmonta esimerkkiä siitä. Useitten kasvien kukissa on terä ylhäältä\ntiukkaan sulkeutunut ja alhaalla on pitkäveteinen kannus, jonka\npohjalla mesi on kätkettynä. Sellaisissa suhteissa on mehiläisten\nvaikea saada mettä haltuunsa. Ne purevat silloin kannukseen läven,\naivan mesipesän yläpuolelle, ja imevät siitä tuon muuten niin työläästi\nsaatavan hunajan. On huomattu, että nuoret mehiläiset tahi kimalaiset\neivät semmoisissa tapauksissa heti ymmärrä mukavinta tapaa, millä mettä\notetaan, vaan oppivat tämän vasta, kun muutamia kertoja ovat turhaan\nkoettaneet saada sitä tavallista tietä kukan suun kautta. Ensi\nmatkoillansa käyvät mehiläiset ja kimalaiset tavallisesti eroituksetta\nkaikenmoisissa kukissa, mutta myöhemmin oppivat ne joka kerta etsimään\nainoastaan samanlaisia kukkia, luultavasti sentähden, että samojen\nkasvilajien siemenpölyjyväset paremmin tarttuvat yhteen ja siten\nkiintyvät takajalkoihin helpommin, kuin jos ne otettaisiin useista eri\nlajeista. Samoin oppivat nämä hyönteiset omasta kokemuksestaan jo\nlennossa aivan pienistä värivivahduksista erottamaan sellaiset\näskenpuhjenneet kukat, joissa vielä on mettä ja siitepölyä, vähän\nvanhemmista, joissa ei enää ole mitään ravintoainetta, ja ne lentävät\nsentähden aina pysähtymättä niiden ohi. Tällä tavalla säästävät ne\nmoninkertaisesti aikaa ja pääsevät turhasta työstä. Toiset mehiläiset\nsitävastoin lentävät kaikenlaisiin kukkiin, niihinkin, jotka ovat\nmedestä ja siitepölystä tyhjiä, ja jättävät ne vasta, menetettyänsä\njoka kerta muutamia sekunteja.\n\n_Muurahaisetkin_ ymmärtävät aivan hyvin säästää työssänsä aikaa ja\nvoittavat sitä varsinkin sen kautta, että jakavat eri osia samasta\ntyöstä useille yksityisille muurahaisille. Meillä on jo ollut tilaisuus\nnäyttää tästä esimerkki, silloin kuin oli kysymys Palestiinan\nsiemeniä-kokoovista muurahaisista. Mutta eivätpä meidänkään lajimme\nole vähemmän ymmärtäväisiä. Siitä todistaa seuraava tapaus:\n\nEräs henkilö oli ripustanut ikkunan poikkipuuhun langan ja kiinnittänyt\ntämän päähän vähäisen lasin, joka oli täynnä hienoa sokeria. Huoneessa\nlöytyi suurissa määrin pieniä mustia muurahaisia, ja pian näki hän\nniiden kulkevan lankaa pitkin sokerilasille ja sieltä takaisin. Mutta\neräänä päivänä huomasi hän langan olevan melkein tyhjän muurahaisista.\nSen sijaan näki hän niiden miehissä kokoontuneen ikkunanpielelle\nsuoraan astian alle. Tässä ottivat ne vastaan sokeria, jota kymmenkunta\nmuurahaista, niin paljon kuin ehti, heitteli niille alas astian\nreunoilta. Kun tietää, miten sokerinahnas jokainen yksityinen\nmuurahainen on ja miten sitkeästi ne yleensä pitävät kiinni\nsaaliistansa, täytyy välttämättä huomata, että tässä on yhteisesti\ntuumittu, millä tavalla mahdollisimman lyhyessä ajassa voitaisiin\ntyydyttää niin suuri määrä kuin suinkin ja sen johdosta ryhdytty äsken\nkerrottuihin toimiin.\n\n       *       *       *       *       *\n\nKun nyt lopetamme kertomuksemme eläinten teollistoimista, tahdomme\nvielä heittää jälkikatsauksen niihin ilmiöihin, jotka ovat meitä\nkohdanneet. Silloin huomaamme, että me eläimissä voimme nähdä jälkiä\nniiden pääasiallisten toimilajien peruspiirteistä, joiden avulla me\nihmisetkin koetamme elämäämme ylläpitää. Näitä jälkiä löytyy hajallaan\nsiellä täällä nisäkkäitten, lintujen, kalojen ja hyönteisten joukossa,\nriippumatta siitä, kuinka kaukana nämä eläimet meistä ruumiinmuotonsa\npuolesta ovat.\n\nVieläpä ovat enin meidän kaltaisiamme juuri sellaiset eläimet, joiden\nruumiinrakennuksessa ei ole meidän kanssamme mitään yhteistä.\nTarkoitamme pieniä muurahaisia. Sillä ymmärrysvoima ei riipu ruumiin\nmuodosta, vaan ainoastaan aivojen kehityksestä. Jo kokoonsa verraten on\nmuurahaisella suuressa määrässä kehittyneet aivot.\n\nJos tarkastelemme eri muurahaislajeja yhtenä kokonaisuutena, voimme\nhuomata elämäntapojen, elinkeinojen ja teollistoimien kehityksen\nkäyneen ihmiskunnan kehityksen kanssa käsi kädessä. Muutamat lajit,\netenkin lämpimissä maissa, elävät pääasiallisesti saaliista, jota ne\najavat takaa, sillä vaikka ne osaksi ulkona kedoilla silloin tällöin\nsyövät kirpojen makeita nesteitäkin, eivät ne kuitenkaan ole tehneet\nnäitä hyönteisiä koti-eläimiksensä. Nämä lajit säilyttävät ne tavat,\njotka luultavasti ennen ovat olleet kaikilla muurahaisilla. Ne ovat\nalempien ihmisrotujen kaltaisia, jotka elättävät itseänsä\npääasiallisesti metsästyksellä. Niinkuin nämäkin, oleskelevat ne\nmetsissä ja sydänmaissa, elävät verrattain pienissä yhdyskunnissa,\najavat kukin erinään saalistansa, ja jos taisteluita syttyy, ovat ne\nenimmäkseen yksityisiä otteluita. Toisissa lajeissa näemme jo\nkorkeampaa yhteiskunta-elämää. Niiden rakennukset ovat taidokkaampia,\nja voimmepa suorastaan sanoa, että ne ovat tehneet muutamat kirpalajit\nkoti-eläimiksensä. Niitä voidaan verrata sellaisiin kansanheimoihin,\njotka elävät karjanhoidosta. Niiden yhdyskunnat ovat jo lukuisampia. Ne\ntoimivat ihan nähtävästi yleisten päätösten mukaan, niiden riidat\nratkaistaan yhteisten ottelujen kautta, jotka tapahtuvat tarkoitusta\nvarten katsotuilla taistelukentillä. Ja vihdoin voidaan maata\nviljeleviä kansakuntia verrata siemeniä korjaaviin muurahaisiin. Tällä\ntavalla näemme siis muurahaisissa aivan saman kehityksen kuin\nihmisissä: metsästyksestä karjanhoitoon ja vihdoin maanviljelykseen.\n\nTosi kyllä, että emme ole nähneet minkään muurahaislajin käyvän koko\ntämän kehitysjakson läpi. Mutta ne ovat sen tietysti tehneet\nvuosituhansien kuluessa, samoin kuin ihmiskuntakin. Ja emmehän saa\ntämänkään kehityksestä mitään kuvaa, tutkimalla yksinänsä jonkun kansan\nnykyistä elämää, vaan ainoastaan vertaamalla sitä muihin kansakuntiin\nja sen perusteella, mitä muinaismuistot ja historian kertomukset meille\nopettavat.\n\nOlemmehan kumminkin eläimiä ja etenkin juuri muurahaisia\ntarkastellessamme nähneet, että aivan saman lajin yhdyskunnillakaan ei\nsuinkaan aina ole samoja tapoja. Muutamat esim. ymmärtävät pitää\nkoti-eläimiä tahi orjia, toiset eivät, ja se juuri todistaa, että nämä\nlajit parhaillaan ovat kehittymässä.\n\nSe aika on jo ollut ja mennyt, jolloin luultiin, että eläimeltä\nkokonaan puuttuisi ymmärrys ja ajatuskyky.\n\nTarkastellessamme eläinten teollistoimia, olemme monta kertaa olleet\ntilaisuudessa huomauttamaan, että niiden toimet selvästi ovat\nhavaintojen ja tarkan tuumimisen kautta saatujen päätösten tuloksia,\nettä sama laji ymmärtää muuttaa elämäntapansa ja tottumuksensa, jos\nasianhaarat vaativat, että eläimet osaavat voittaa semmoisiakin\nsuhteita, jotka yleensä eivät niitä elämässä kohtaa ja että sen ohessa\nsaman lajin eri yhdyskunnat ja yksityiset muurahaiset samoissa\nsuhteissa usein keksivät eri keinoja, jotka vievät niitä tarkoituksen\nperille ja ovat kieltämättömän ajatuskyvyn todisteita. Aivan samaten\nkuin meistä, ovat niistäkin muutamat rohkeampia, älykkäämpiä ja\nkekseliäämpiä, ja näiden antavat muut usein kyllä johtaa itseänsä.\nToiset taas ovat hitaampia, laiskempia ja mukavuutta rakastavampia, ja\nniidenkin esimerkki saattaa tarttua. Mehiläispesän ahkerat asukkaat\nvoivat huonontua viekkaiksi ja hävyttömiksi varasmehiläisiksi, jotka\nottavat omin luvin toisten mettä, ja eläimet, jotka kyllä itsekin\nosaavat pesiä rakentaa, eivät toisinaan viitsi vaivata itseänsä, vaan\nryöstävät julkeasti toisten asuntoja. Tämmöisiä keinottelijoita saattaa\nsiis muodostua yhtä hyvin eläinten kuin ihmistenkin yhteiskunnassa.\n\nMuuten ovat varmaankin samat suhteet vaikuttaneet sekä eläinten että\nihmisen teollistointen kehitykseen. Niinpä muun muassa huomaamme, että\nyhdyskuntien suurempi väkimäärä tuottaa uusia tarpeita ja sen kautta\nmyöskin synnyttää uusia teollisuuskeksintöjä, niinkuin esim.\nmesikennojen pidentämisen ja mehiläispesien tuulettamisen.\n\nKorkeammalle kehittyneitä teollistoimia harjoittavatkin ainoastaan\neläimet, jotka elävät yhdyskunnissa. Monien eläinten, niinkuin esim.\nuseimpien hyönteisten sikiö ei milloinkaan saa nähdä vanhempiansa,\nPoikaset eivät silloin myöskään saata ottaa niistä mitään esimerkkiä.\nMutta suuri joukko muita käy ensi aikoinaan tavallaan vanhempiensa\nkoulussa. Linnut opettavat poikasiansa lentämään ja kasvatus ylimalkaan\non eläinmaailmassakin yleisempi ja suuremmasta merkityksestä, kuin\ntavallisesti luullaan. Erittäin on huomattu, että vanhemmat muurahaiset\njonkun aikaa kantavat nuorempia keon ympäri ja tutustuttavat niitä\ntöihin, joita siellä tehdään. Muuten oppivat eläimet itsekin omasta\nkokemuksestansa, mitä eivät vanhempien esimerkin kautta tule tietämään.\nLinnut, jotka ensimmäistä kertaa hautovat, eivät yleensä vielä taida\nrakentaa pesiänsä yhtä huolellisesti ja taitavasti kuin vanhemmat, ja\nmehiläiset ja kimalaiset, mitkä ensi kerran ovat matkoillansa, eivät,\nkuten ennen olemme nähneet, vielä ole oppineet taitoa, miten mettä\nlöydetään muutamista kukista tahi miten pitemmän matkan päästä\nerotetaan vanhemmat, tyhjät kukat nuoremmista, raittiista ja\nvarastorikkaista.\n\nKaikesta tästä selviää, että eläimilläkin on ymmärrys, joka\npäälaadultaan suuresti on meidän oman ymmärryksemme kaltainen. Juuri\ntämän suuren totuuden olemme oppineet, tarkastelemalla eläinten\nymmärryksen näkyväisiä tuloksia, teollistoimia, jotka sentähden niin\nmonessa suhteessa ovatkin yhtäläiset kuin meidän.\n\nLisätkäämme kumminkin, että nämä yhtäläisyydet muistuttavat vaan\nihmisten teollisuuden alempia asteita ja että ihmisälyn tuotteet joka\ntapauksessa ovat äärettömän paljon korkeammalla kaikkea, mitä eläimet\nvoivat saada aikaan. Jos ainoastaan hetkeksi luomme silmämme tämän\nvuosisadan lukemattomiin keksintöihin, täytyy meidän kohta se huomata.\nEläimet ovat tuskin päässeet niin pitkälle, että olisivat keksineet ja\nvalmistaneet jonkun kapineen, mikä niiden töitä helpottaisi.\nRaaimmatkin kansakunnat ovat kumminkin oppineet laatimaan sekä jousen\nettä nuolia tahi jonkun pyydyksen kalastusta varten.\n\nMutta meidän tulee myöskin muistaa, että luonto itse on meille\nlahjoittanut välikappaleen, jonka avulla voimme mitä erilaisimpia\ntehtäviä toimittaa. Me tarkoitamme ihmiskättä. Ei ainoastaan suurempi\nymmärryksemme ole tehnyt meille ihmisille mahdolliseksi kohota kaikissa\nteollistoimissa niin paljon korkeammalle eläimiä. Ellei ymmärryksen\napuna olisi ollut käsi, tuo kaikista koneista ihmeellisin, ei tämä\nmilloinkaan olisi ollut meille mahdollista. Anna ihmisen ymmärrys\neläimelle, jolla on kaviot tahi sorkat, eikä se kumminkaan koskaan voi\ntehdä mitään mestariteosta teollisuusalalla!\n\nKehittyneet aivomme ja taidokkaasti luotu kätemme joka on niin sopiva\nkaikkialla panemaan toimeen aivojen keksintöjä, ne ovat yhdessä\nasettaneet ihmisen hänen korkeaan asemaansa.\n\nToivomme, ettei meitä ymmärretä väärin. Tässä on kysymys ainoastaan\nihmisen elinkeinoista ja teollistoimista, hänen töistänsä,\ntaistellessaan aineellisesta olemassa-olostaan.\n\nRuumiiltaan on ihminen nimittäin eläin. Ei suinkaan kenenkään mieleen\njohdu kieltää sitä. Hänen ruumiilliset tarpeensa ovat samat kuin\neläimen: ravinto, lepo, suoja ja rauha kaikenlaisilta hyökkäyksiltä.\nTyydyttääksensä tarpeitansa, ovat eläimet keksineet teollistoimensa.\nEri lajit ovat panneet aivojen kehoitukset toimeen niillä\nvälikappaleilla, jotka luonto on jokaiselle niistä lahjoittanut.\nIhmisten teollisuus on syntynyt aivan samalla tavalla. Se on kohonnut\nniin paljon korkeammalle kaikkien eläinten teollisuutta siitä syystä,\nettä kehittyneemmät aivot ovat tässä olleet keksijöinä ja työ on\ntoimeenpantu sellaisen aseen avulla, jonka käytännöllisyydelle ei\nmikään muu koko luomakunnassa vertoja vedä.\n\nEläinten teollistoimet ovat kumminkin, niinkuin olemme huomauttaneet,\nkokonaan samojen kykyjen lapsia, kuin ihmisenkin. Ja että eläinten\nymmärrys, joskin kehittymättömässä muodossa, on ilmestystavaltaan\nmonissa kohdin ihmisymmärryksen kaltainen, sen olemme juuri äsken\ntodistaneet kumoamattomaksi totuudeksi. Eläinten teollistointen\nkatseleminen ei sentähden saa synnyttää meissä itsemme ihailemista,\nvaikka huomaamme, miten alhaisella kannalla nämä ovat meidän\nteollisuutemme suhteen. Päinvastoin tulee meidän ajatella, että mekin\nkuulumme luomakuntaan ja edustamme yhtä astetta, jos kohta korkeinta,\nkehityksen pitkässä sarjassa. Vieläpä täytyy sydämemme täyttyä\nihailullakin, nähdessämme, kuinka pitkälle monet näistä teollistoimista\novat kehittyneet. Sentähden tulisi meidän ajatuksemme eläimistä samoin\nkuin myöskin tunteemme niitä kohtaan olla aivan toinen, kuin se\nvalitettavasti usein on.\n\n\n\n"]