[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fJHvjHs4ytXyRm64wQsse5I_M2wULn_DfZbwaub0Oiy8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},2091,"Suomalaisia keskiajan tutkimuksia","Voionmaa, Väinö",1869,1947,"2091-voionmaa-vaino-suomalaisia-keskiajan-tutkimuksia","2091__Voionmaa_Väinö__Suomalaisia_keskiajan_tutkimuksia","Veroja, laitoksia, virkamiehiä","tietokirja",[],[],"fi",1912,null,81721,549980,true,[],[],[],"Voionmaan teos käsittelee Suomen keskiajan hallintoa, verotusta ja yhteiskunnallisia laitoksia. Tutkimuksissa tarkastellaan muun muassa muinaista turkiskulttuuria, oikeuslaitosta, virkamiehistöä sekä asutuksen ja verotuksen alkumuotoja eri maakunnissa.","Väinö Voionmaan 'Suomalaisia keskiajan tutkimuksia' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2091. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","SUOMALAISIA KESKIAJAN TUTKIMUKSIA\n\nVeroja, laitoksia, virkamiehiä\n\n\nKirj.\n\nVÄINÖ VOIONMAA\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1912.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nJOHDANTO.\n      Silmäys aikaisempiin tutkimuksiin.\n   I. KESKIAJAN HALLINTO- JA VEROTUSKAUDET.\n      1. Suomen valloitus.\n      2. Vanhin kruununtalous Suomessa.\n      3. Linnakausi.\n      4. Ylimääräiset verot.\n      5. Uudistuksia 1400-luvulla.\n  II. SUOMALAISIA VEROTUKSEN JA HALLINNON ALKUMUOTOJA.\n      1. \"Verot\" ja \"vakat\".\n      2. \"Perevaara\", \"pitäjä\", \"pokosta\".\n III. SUOMALAINEN TURKISKULTTUURI.\n      1. Itämeren maitten muinaiset turkikset.\n      2. Vanhimmat Lapinkävijät.\n      3. Hämäläisten Lapinretket.\n      4. Pirkkalaiset.\n      5. Piispan \"kiltti\".\n      6. Turkiskäräjät.\n      7. Turkislahjat.\n      8. \"Jouset\" ja jousiverot.\n      9. \"Veronahat\" ja \"oravanmaat\".\n     10. Suomalainen turkiskulttuuri. (Yleiskatsaus.).\n  IV. AHVENANMAA KESKIAJALLA.\n      1. Merikulttuuri\n      2. Ahvenanmaan maakuntakäräjät ja maantuomari.\n      3. Ahvenanmaan \"tridungit\" (kolmannekset).\n      4. Ahvenanmaalainen pitäjä.\n      5. Skandinavialainen \"ledung\" ja \"ledungslama\".\n      6. Markkajärjestelmä ja sotalaitos Ahvenanmaalla.\n      7. Täysiverot ja niiden tehtävät.\n      8. Savu.\n   V. SUOMEN RANNIKKOJEN ASUTUS- JA VEROTUSJÄRJESTELMIÄ.\n      1. Ruotsalainen verotusalue.\n      2. Ala- ja Ylä-Satakunta.\n      3. Pohjanmaa.\n      4. Suomen maakuntain verokyky ja asutusaste unioniajan alussa.\n  VI. KESKIAJAN KANSALLISUUSKYSYMYS.\n      1. Suomalainen ja ruotsalainen oikeus.\n      2. Kansallinen oikeudenkäyttö -- kansallisia laamanneja.\n      3. Muita kansallisuusmuistoja.\n VII. KESKIAJAN MAAKYSYMYKSIÄ.\n      1. Bol.\n      2. Koukku.\n      3. Lounais-Suomen savu.\n      4. Kylän tangoitus.\n      5. Kylvöjärjestelmä ja lohkojako.\nVIII. KESKIAJAN LIIKENNEOLOJA JA ITSEHALLINTOA.\n      1. Tie- ja siltahallinto.\n      2. \"Matkaveneet\".\n      3. Kyytivelvollisuus ja \"pitkätkyydit\".\n  IX. OIKEUSLAITOKSIA.\n      1. Tuomarit.\n      2. Pitäjänkäräjät.\n      3. Maakunnan- ja kihlakunnantuomarit.\n      4. Karjalaisten oikeuslaitoksia.\n   X. KINKERIT.\n      1. Kinkerejä muissa maissa.\n      2. Kuninkaankinkeri Suomessa.\n      3. Ruokaruotsi.\n      4. Kinkeritapoja.\n  XI. LAHJAVEROT.\n      1. Pyhän Martin lahjajänikset.\n      2. Pääsiäislammas -- Olavinlammas.\n      3. \"Kypsi-raha\".\n      4. Kyökkimestarin lahjat.\n XII. KESKIAJAN TYÖVEROJA JA TYÖTAPOJA.\n      1. Työverot naapurimaissa.\n      2. Lampuotien työverot.\n      3. Linnain päivätyöt.\n      4. Rakennusvelvollisuus.\n      5. \"Sotken savea, teen tiiliä\".\n      6. \"Pitkiätyömiehiä\".\n      7. Ajoverot.\nXIII. KESKIAJAN VIRKAMIEHIÄ.\n      1. Lääninmiehet ja linnanvoudit.\n      2. Maanvoudit.\n      3. Vanhat \"nimitysmiehet\".\n      4. Myöhemmät nimismiehet.\n      5. Nimismiesvero.\nViiteselitykset.      \n\nKÄYTETTYJÄ LYHENNYKSIÄ JA MERKKEJÄ.\n\nVA = Suomen valtioarkisto.  MU = Hausen, Reinh., Finlands \nMedeltidsurkunder I.  Mustak. = Hausen, Registrum Ecclesiae Aboensis \neller Åbo  Domkyrkas Svart bok.\n\nMarkan merkkinä on käytetty mk, kirjakkeen ct vastineena th ja ø \nkirjakkeen vastineena ö.\n\nViitteissä on asiakirjain kirjoitustapa säilytetty muuttamatta, koska \nvanhan kirjoitustavan muuttaminen nykyaikaiseksi usein on vaikea ja voi \naiheuttaa erehdyksiä.\n\n\n\n\nJOHDANTO.\n\n\n\nSILMÄYS AIKAISEMPIIN TUTKIMUKSIIN.\n\n\nSeuraavilla lehdillä on koetettu yksityiskohtaisemmin käsitellä ja \nvalaista muutamia Suomen keskiajan yhteiskuntahistorian kysymyksiä.\n\nKeskiajan valtiollisen ja kirkkohistorian tutkimuksen rinnalla tämä \ntutkimushaara näihin saakka on ollut verraten vähäantoinen. Se seikka \nnäyttää johtuneen ensi sijassa keskiaikaisten tietolähteitten \nrunsaudesta edellisellä ja niukkuudesta jälkimäisellä alalla.\n\nTärkeimmät keskiaikamme yhteiskunnalliset asiakirjat havaitsi varmalla \nsilmällä jo H. G. Porthan, ja hän niistä myöskin esitti tulkinnan, joka \nsuurimmaksi osaksi on pätevä tänäkin päivänä. Mutta asiakirjat olivat \nharvalukuiset, ja ne koskivat vain hajanaisia yhteiskunnallisia \nseikkoja. Porthan ei niiden pohjalla yrittänytkään luoda täydellisempää \nkuvaa keskiajan yhteiskunnasta. Ja kun Porthanin jälkeinen keskiajan \ntutkimus ei pitkiin aikoihin sanottavasti poikennut oppi-isän \naukaisemilta urilta, jäi tieto Suomen keskiajan yhteiskuntaelämästä \nnoiden harvain asiakirjain varaan, joista ei uudistettukaan tutkimus \nvoinut saada esiin enempää kuin ne sisälsivät.\n\nMyöhempinä aikoina on kumminkin melkoinen joukko uusia Uusia keskiajan \nyhteiskunnallisia asiakirjoja sekä Suomesta että Ruotsista tuotu päivän \nvaloon ja jatkuva tutkimus siten tehty mahdolliseksi. Tärkeän alustavan \ntyön on suorittanut Suomen valtionarkisto (R. Hausen) ryhtymällä \njulkaisemaan karttuneita lähdevaroja järjestettyinä ja tarkastettuina \nkokoelmina (merkilliset Johan Buren otteet Eerik Pommerilaisen \nverokirjasta 1413, Hämeen ja Varsinais-Suomen tuomiokirjat keskiajan \nlopulta, Birger Trollen linnantilit 1463-1464 ja Kallialan kirkon tilit \n1469-1524, julaistut kokoelmassa Bidrag till Finlands historia I,\n1881-1883; Åbo Domkyrkas Svartbok, julaistu 1890; Finlands \nMedeltidsurkunder I, -- 1400, julaistu 1910).\n\nMutta keskiajan yhteiskunta ei ole jättänyt muistojansa ainoastaan \nomiin asiakirjoihinsa. Myöskin seuraavain aikain asiakirjaperusta niitä \non löydettävissä. Ei ole vain ennakkopäätelmää, että Kustaa Vaasan ajan \nyhteiskunnalliset asiakirjat, etupäässä suunnaton verotiliaineisto, \nsisältävät paljon välillisiä todisteita keskiajankin oloista. A. G. \nFontell on menestyksellä käyttänyt mainittuja verotilejä erään \nkeskiajan hämärän yhteiskunnallisen kysymyksen, suomalaisen ja \nruotsalaisen oikeuden, valaisemiseksi (Om \"svenska och finska rätten\", \n1883) ja J. W. Ruuth on Fontellin alkamaa uraa kulkien esittänyt \nmielenkiintoisia piirteitä Satakunnan ja Etelä-Pohjanmaan \nkeskiaikaisesta asutushistoriasta (Satakunnan asutusoloista \nkeskiajalla, 1896, Hist. Ark. XV; Silmäys Hämäläisten muinaisiin \nasutusoloihin Suupohjassa, 1897, Joukahainen XI). Mutta Kustaa Vaasan \najan kulttuurikerrosta kannattaa keskiajan harrastajan vielä enemmän \nkaivella. Kuten lukija on havaitseva, on seuraavissa tutkimuksissa \nkeskiajan olojen valaisemiseksi runsaassa määrin käytetty asiakirjoja \nuuden ajan alulta ja niiden suomaa tilaisuutta yksityiskohtaisten \nmaakuntaisten ja vielä paikallisempain vertailujen tekemiseen.\n\nKeskiajan yhteiskuntaolojen tutkimuksen suuntaan ovat paljon \nvaikuttaneet vanhemmat käsitykset muinaissuomalaisen yhteiskunnan -- \ntarkemmin määräten pakanuuden ajan loppukauden ja ruotsalaisen \nvalloituskauden suomalaisen yhteisteiskunnan -- luonteesta. \nAsiakirjattomasta suomalaisesta yhteiskunnasta vain harvat \nyhteiskuntaelämään kohdistuvat kulttuurisanat ja Kalevalan runot, \nsitten kuin ne olivat tulleet tunnetuiksi, näyttivät säilyttäneen \njoitakuita enemmän tai vähemmän hämäriä piirteitä; niistä kuitenkin \nluultiin voitavan varmuudella päätellä pakanallisen suomalaisen \nyhteiskuntajärjestyksen kehittymättömyyttä, heikkoutta ja aikuisuutta. \nToiselta puolen Ruotsin maakuntalakien tarkemman tuntemisen ja \npohjoisgermanilaisen oikeushistorian jatkuvan tutkimuksen kautta \nvarmistuivat käsitykset muinaisruotsalaisen yhteiskunnan lujista \nmuodoista ja muista etevistä ominaisuuksista. Yleisessä käsityksessä \npakanallis-suomalainen ja kristillis-ruotsalainen yhteiskunta aivan \nluonnollisesti joutuivat toistensa jyrkimmiksi vastakohdiksi. Juurtui \nse mielipide, että ruotsalainen yhteiskuntalaitos ja järjestetty \nyhteiskuntaelämä Suomessa yleensä merkitsivät samaa ja että \nruotsalaiset valloittajat toivat tänne puhtaasti ruotsalaisen \nyhteiskuntajärjestyksen. Suomen kuuluisimman oikeushistorioitsijan\nJ. J. Nordströmin kirjoittamaa ruotsalaisen yhteiskuntalaitoksen \nhistoriaa (Bidrag till den svenska samhällsförfattningens historia\nI-II, 1839-1840), jonka esipuheessa lyhimmiten käsiteltiin alkuperäistä \nsuomalaista yhteiskuntaa, varmaan kaikki aikalaiset pitivät Suomen \nyhteiskunnan lopullisena historiana.\n\nTätä käsitystä vastaan, joka Suomen tosihistoriallista yhteiskuntaa \ntarkemmin tuntematta kuitenkin teki mitä laajakantoisimpia päätelmiä \nsen laadusta ja vaiheista, Yrjö Koskinen esitti toisen, kotimaan oman \nhistorian huolelliseen tarkkaamiseen perustuvan käsityksen (Suomenmaan \nkeskiaikaisesta aatelistosta, 1880, Hist. Ark. VIII; Tutkimus \nmaanomistus-seikoista Suomenmaassa keskiaikana, 1881). Pääasiallisesti \nkeskiajan hallinto-oloja koskevain havaintojen perusteella Yrjö \nKoskinen osoitti, ettei Suomen Ruotsiin liittämisen seurauksena ollut \nniin paljon Suomen vanhan yhteiskunnan kukistaminen ja uuden \nperustaminen kuin kahden erilaisen yhteiskuntalaitoksen sekaantuminen \nja uusien yhteiskunnallisten muotojen syntyminen, joissa nykyaikaista \nsanontaa käyttääksemme valtakunnallisten piirteitten ohella esiintyi \nsangen huomattavia paikallisia piirteitä. Tätä peruskäsitystä tuki \nmyöskin Y. K. Yrjö-Koskisen vertailevaan sosiologiaan perustuva \ntutkimus \"Suomalaisten heimojen yhteiskunta-järjestyksestä pakanuuden \nloppu-aikoina\" (1890), jossa m.m. ruotsalaisen valloituksen vaikutusta \nSuomen maanomistusoloihin valaistiin. Yrjö Koskisen edustaman kannan \nomaksui myöskin Jaakko Forsman julaistussa luentojaksossaan\n\"Suomen lainsäädännön historia\" (1896), ja suomalaisessa \nhistoriankirjoituksessa se kanta on nykyään yleisesti vallitseva. Mutta \nkun tämä keskiajan yhteiskuntahistoriamme keskuskysymys on useimmissa \nkohdissaan vielä tarkemmin tutkimatta,[1] on vaillinaisiin tietoihin ja \nvääriin otaksumiin perustuvain päätelmäin vaara tällä alalla \nedelleenkin suuri. Niinpä, muihin kohtiin koskematta, ei ole täysin \noikein asettaa ruotsalaisen yhteiskuntajärjestyksen vastakohdaksi \nainoastaan yhdenlainen suomalainen yhteiskuntalaitos, koska Suomessa \nvalloituskaudella ja aikaisemmin oli kaksi toisistaan eroavaa \nyhteiskuntamuotoa, joihin yhdistävä ruotsalainen valtiojärjestys \nvaikutti eri tavalla.\n\nTässä teoksessa esitettäväin tutkimusten pohjana ja lähtökohtana ovat \nkeskiajan vero-olot. Työn on täytynyt mukaantua lähteitten mukaan, \njotka valtaavaksi osaksi -- niin keskiajan omat kuin erittäinkin \nseuraavan aikakauden lähteet koskevat juuri vero-oloja. Mutta \ntodellisuudessa onkin verolaitos se keränpohja, jonka ympäri keskiajan \nhallinto- ja muut yhteiskuntaolot ovat kiinteimmin kiertyneet.\n\nEnsimäisen yleiskatsauksellisen esityksen Suomen vanhimmista \ntunnetuista vero-oloista -- jos jätämme huomioonottamatta J. G. v. \nBonsdorffin suuren kameraliteoksen (Stor-Furstendömet Finlands\nKameral-Lagfarenhet I-III, 1833), joka ainoastaan vähäisessä määrässä \nvalaisee vanhimpia vero-oloja -- on laatinut J. W. Rosenborg (Bidrag \ntill jordbeskattningens historia i Finland, under medlet af sextonde \nseklet, 1860). Tämä paljon käytetty pieni teos sisältää maakunnittain \njärjestetyn luettelon Suomen veroista ja veroperusteista uuden ajan \nalulla, mutta mitään tutkimusta niiden synnystä ja kehityksestä saati \nkeskiajan vero-oloista ei kirjassa ole tehty. Kokonaan toisensuuntainen \non Axel Liljenstrandin verohistoriallinen teos (Finlands jordnaturer \noch äldre skatteväsende 1879, uusi painos 1894). Siinä tapaamme \nmielenkiintoisia piirteitä Suomen vanhimmasta verolaitoksesta, mutta \nnuo rohkeat ja lennokkaat kuvaukset eivät ole kaikissa paikoin olleet \nvärinsäpitäviä, joskin monet huomiot ovat hyvin sattuvia ja saavat \nvahvistuksen uusista todistuskappaleista.\n\nYrjö Koskisen kirjoitus keskiaikaisesta \"ruokaruotsi\" verosta \n(Muutamista keski-aikaisista veroitus-seikoista, 1873, Hist. Ark. IV) \noli onnistunut tutkielma eräästä keskiajan verolaitoksen \nyksityiskohdasta, mutta toisia sellaisia ei ole ilmestynyt.\n\nKäkisalmen Karjalan keskiaikaisten yhteiskuntaolojen tuntemiselle \nsangen tärkeään asiakirjaan perustuu J. V. Ronimuksen tutkimus \n\"Novgorodin vatjalaisen viidenneksen verokirja v. 1500 ja Karjalan \nsilloinen asutus\" (1906, Hist. Ark. XX). Useissa tutkimuksissa on \nesitetty Kustaa Vaasan aikaisia vero-oloja määrätyillä alueilla.[2] \nMonessa niissä on lausuttu arveluita myöskin keskiajan vero-oloista, \nmutta täyttä hyötyä ei niistä keskiajan tutkimukselle ole voinut olla, \nkun yhdistävää kokonaiskäsitystä ja välttämättömiä esitöitä on \npuuttunut.\n\nRuotsin lukuisista historiantutkijoista on C. G. Styffe ainoa, joka \nerityisemmin on kiinnittänyt huomiota Suomen keskiaikaisiin vero- ja \nhallinto-oloihin, ja todellinen vahinko on, ettei hänen alottamaansa \nalueellisia jakoja ja paikallisia laitoksia tarkkaavaa ja \nvarmapohjaista työtään (Skandinavien under unionstiden, 1867, kolmas \npain. 1911) ole Suomessa jatkettu. Styffen muissakin tutkimuksissa, \njoista tässä on mainittava etupäässä kruunun omistuksia koskeva \n(Framställning af de så kallade Grundregalernas uppkomst och \ntillämpning i Sverige intill slutet af sextonde århundradet, 1860, \nVitterh., Hist. o. Ant. Akad. Handl. XXIV) on Suomen keskiaikaisia \nyhteiskuntaoloja ansiokkaalla tavalla valaistu.\n\nSiinä lähimain kaikki, mitä viimeisten sukupolvien aikana on \nerityistutkimuksia tehty Suomen keskiaikaisten vero- ja hallinto-olojen \nalalla. Tähänastiset osittain hyvin ansiokkaat tutkimukset vaativat jo \ntäydennyksekseen yhdistävää kokonaisesitystä samalla kuin näiden \nkysymysten uusi käsittely alkulähteitten perusteella on käynyt kipeäksi \ntarpeeksi.\n\nNiinkuin keskiajan kirkollinen elämä kaikissa kristityissä maissa \nmuodostui samansuuntaiseksi, niin tavataan keskiajan Europan maitten \nmaallisessakin elämässä paljon yhteisiä, kansainvälisiä piirteitä. \nKieltämättömän kotimaisen luonteensa ohella Suomen keskiaikaiset \nyhteiskuntaolot, eritoten verotus- ja hallinto-olot, osoittavat selvää \nkehitysyhteyttä muitten maitten, varsinkin skandinavialaisten, \nvastaavain olojen kanssa. Meidän maamme keskiaikaisten \nyhteiskuntaolojen tutkimuksen täytyy alati pitää silmällä samalla \nalalla tapahtuvaa tutkimusta muissa Europan maissa. Kirjan loppuun \nliitetyssä kirjallisuusluettelossa on mainittu ne tutkimukset, jotka \ntavalla tai toisella valaisevat tässä teoksessa käsiteltyjä kysymyksiä. \nErityisesti tässä muistettakoon Skandinavian maitten, etupäässä Ruotsin \nja Tanskan keskiaikaisten vero- ja hallintolaitosten läheistä suhdetta \nSuomeen. Siltä kannalta katsoen ovat Ruotsin maakuntalait edelleenkin \ntärkeitä lähteitä suomalaistenkin olojen ymmärtämiseen. P. E. \nBergfalkin yhä vieläkin erinomainen verohistoriallinen katkelma ja \nuudemmat ja vanhemmat erikoistutkimukset kuten Skandinavian vanhempia \naluejakoja koskevat, joita C. G. Styffen lisäksi ovat kirjoittaneet\nC. J. Schlyter, Rudolf Tengberg, Joh. C. H. R. Steenstrup ja äsköisin \nS. Tunberg, tärkeää markkajärjestelmää koskevat Kr. Erslevin \ntutkimukset, Gabr. Thulinin perinpohjainen selvitys manttaalin \nkehityksestä, C. W. Ramstedtin Sveanmaan sotalaitoksesta, C. G. \nMalmströmin vanhimmista virkamiehistä, sekä Emil Hildebrandin, H. D. \nRydinin ja Hans Hildebrandin yleisteokset ovat kaikki meikäläisellekin \ntutkimukselle tärkeitä.\n\nSuomalainen tutkimus tällä alalla ei voi sivuuttaa myöskään vastaavia \ntutkimuksia Keski- ja Länsi-Europassa. Sikäläisissä maissa keskiajalla \nvallinnut feodalinen yhteiskuntajärjestys vero- ja hallinto-oloineen on \nkuitenkin pohjoismaisista ja vielä enemmän suomalaisista oloista niin \npoikkeava, että hyöty vertailuista on enimmäkseen ainoastaan \nvälillinen; Englannin keskiaikaista yhteiskuntahistoriaa koskevat \nuudemmat tutkimukset (Th. Rogersin, J. W. Ashleyn, W. Cunninghamin, Fr. \nPollockin, Fr. W. Maitlandin, N. Neilsonin, Fr. Seebohmin, P. \nVinogradoffin y.m.) ovat aiheensa vuoksi pohjoismaiselle tutkimukselle \nmielenkiintoisimmat.\n\nSuomen keskiajan yhteiskuntahistorialla on useita kosketuskohtia \nmyöskin itäisen naapurimaan ja eteläisen heimoalueen vanhan \nyhteiskuntahistorian kanssa. Sikäläisiä keskiajan tietolähteitä (kuten \nliivinmaalaisia ja venäläisiä aikakirjoja) ja erityisiä kokoelmia ja \ntutkimuksia (A. W. Hupelin, Fr. G. v. Bungen, Fr. v. Keusslerin, A. \nTransche-Roseneckin, P. Miljukowin) on seuraavissa tutkimuksissa voitu \nhyväksi käyttää.\n\n\n\n\nI. KESKIAJAN HALLINTO- JA VEROTUSKAUDET.\n\n\n\n1. SUOMEN VALLOITUS.\n\n\nPysyvää, säännöllistä hallinto- ja verolaitosta voidaan ajatella \nolevaksi ainoastaan järjestyneen valtiolaitoksen ja kehittyneen \nyhteiskunnan yhteydessä. Mutta jo alkuisemmissakin yhteiskuntaoloissa \ntavataan kaikkialla jonkinlaista hallintoa ja verotusta. Näillä \nlaitoksilla näyttää olevan kaksi yleistä alkulähdettä, sisäinen ja \nulkonainen, edellinen johtuva paikallisen uskonnollisen ja \nelinkeinollisen elämän tarpeista, jälkimäinen valtiollisista \nalistussuhteista.\n\nNiin oli laita muinaissuomalaisessakin yhteiskunnassa. Seuraavassa \nluvussa (\"Suomalaisia verotuksen ja hallinnon alkumuotoja\") koetetaan \nosoittaa, että Suomessa asuvilla heimoilla jo pakanuuden aikana oli \nuskonnollisen uhritoimen yhteydessä kehittynyt verotusmuotoja, joita \nvoitiin käyttää maallisiinkin tarkoituksiin. Myöskin maanvaltaukseen \ntai omistukseen perustuva aluemuodostus (pitäjä, kihlakunta) ja \nyksinkertainen kansankokous-hallinto (käräjät) näyttävät täällä olleen \njo historiantakaisten heimoaikain laitoksia.\n\nMutta jo niinä muinaisina aikoina liikkui myöskin valloittajia \nsuomalaisilla mailla. Skandinavialaisten ja venäläisten tietolähteitten \nmukaan täytyi suomalaisten heimojen usein suorittaa pakkoveroja \nvoitokkaille vihollisille, jopa pitemminkin ajoin elää heidän \nalaisuudessaan. Samat tietolähteet kertovat myöskin meikäläisten \nheimojen laajoista sota- ja ryöstöretkistä, joiden seuraukset eivät \nolleet vaikuttamatta kotoisiinkaan yhteiskuntaoloihin.\n\nEsihistoriallisten aikain heimojen ja kansain kosketukset saattoivat \nolla rauhallistakin laatua. Suomen merireitit samoinkuin \nmantereittenkin kauppatiet välittivät tänne aineellista ja henkistä \nkulttuuria, joka on suuresti vaikuttanut niihinkin oloihin, joita nämä \ntutkimukset koskevat.\n\nKun ruotsalainen valloitus käänsi kansamme ulkonaiset olot kokonaan \nuusille urille, on muistettava, että suomalaisella yhteiskunnalla oli \nvanhoja perusteita, jotka eivät valloituksen kautta hävinneet, vaikka \ntulivat uusien tarkoitusten palvelukseen.\n\nKuten tunnettu ei ensimäinen ristiretki (n. 1154), joka kohdistui \n\"Suomeen\", s.o. maamme lounaisimpaan osaan, ollut kovin mullistavaa \nlaatua. Valloitusretki, jota ruotsalainen paikalliskuningas johti, oli \nkaikesta päättäen samanlainen tilapäinen meriretkeily, kuin \nruotsalaisten aikaisemmat sotaretket itäisillä vesillä olivat olleet ja \nvielä myöhemmätkin retket olivat. Venäläisissä aikakirjoissa \nmainituista 1142 ja 1164 vuosien retkistä edellinen, jolla kuten Suomen \nretkelläkin piispa oli mukana, tehtiin 60 ja jälkimäinen 55 haahdella.\n\n\"Suomen\" valloitus jäi keskeneräiseksi enemmäksi kuin puoleksi \nvuosisadaksi. Ruotsalaisten omassa maassa ei valtioyhteys ollut vielä \nmaakunnallista liittoutumista pitemmällä, verotuslaitos oli \nkehittymätön ja kilpailevain kuninkaitten sukusodat lamasivat heidän \nmerentakaista toimintaansa. Tanskan vallanpitäjät, käyttäen hyväkseen \ntilaisuutta, tekivät v. 1191 ja mahdollisesti v:n 1202 aikoina retkiä \nSuomeen, mutta pysyvää ei heidänkään valtauksestaan tullut.[3]\n\nKun Suomen piispain kronikka mainitsee Rodulfia Henrikki-piispan \nseuraajana ja kun Turun hiippakunnasta (episcopatus) puhutaan v. \n1192,[4] näyttää ainoastaan katolinen kirkko ensimäistä ristiretkeä \nseuranneina levottomina vuosikymmeninä saaneen Suomessa jalansijaa, \narvatenkin yhtä paljon rauhallisen käännytystoimensa kuin pakkokeinojen \navulla. Mutta senkään olemassaolo ei ollut taattu, kuten selviää vv. \n1209 ja 1221 kirjoitetuista paavin kirjeistä, joissa Suomea mainitaan \n\"äskettäin\" ja \"uudelleen\" kristinuskoon käännetyksi maaksi.[5]\n\nVasta tämän jälkeen alkoi todella Suomen maallinenkin valtaaminen. \nRuotsi oli viimeinkin saavuttanut valtiollisen ykseyden ja sen hallitus \njärjestynyt, vaikkapa vielä sangen ahtaalla alalla. V. 1216 paavi \nvahvisti Ruotsin kuninkaan vallan siinä maassa, jonka kuninkaan \nedeltäjät olivat pakanain käsistä temmanneet ja johon kuningas vielä \nvoisi lisää valloittaa.[6] Paavin kirje ei voinut tarkoittaa muuta \nmaata kuin Suomea. Valloituksen suoritti loppuun voimakas ja \ntoimintahaluinen Folkunga-suku. V. 1249 vallattiin Häme ja v. 1293 \naljettiin Karjalassa valloitustyö, joka v. 1323 päättyi Karjalan ja \nkarjalaisen heimon jakamiseen Ruotsin ja Novgorodin kesken.\n\nNämä valloitusretket näyttävät olleen omaa laatuaan. Ruotsin \nriimikronikka kuvailee peräti loistaviksi soturijoukot, jotka \npurjehtivat Hämettä ja Karjalaa valloittamaan. Valloittajain suurista \nsotateoista samat kronikat kumminkin ovat aivan lyhytsanaisia, vaikka \nne muita samanaikaisia sotatapauksia laajasti kuvailevat. Kronikasta \nsaa sen käsityksen, etteivät hämäläiset ja karjalaiset taistelleet \nviimeiseen mieheen saakka ruotsalaisia vastaan, vaan alistuivat \njokseenkin helpolla. Sellainen tulos olikin sopusoinnussa suomalaisten \nheimojen ja ruotsalaisten edellisten suhteitten kanssa. Yhteistoiminta \nruotsalaisten kanssa ei ollut hämäläisille tuntematonta ennen Hämeen \nBirger jaarlin retkeä; hämäläisten (jäämien) tiheät sotaretket Nevan ja \nLaatokan seuduille eivät varmaankaan aina tapahtuneet ruotsalaisten \ntietämättä, ja v:n 1240 kuuluisalla Nevan retkellä hämäläiset \nesiintyvät suorastaan ruotsalaisten ja suomalaisten (sumien) \nliittolaisina.[7] Hämeen valloittamisessa ei kaiketikaan hämäläisten \nkukistaminen ollut niin tärkeä tehtävä kuin Novgorodin vallan \nvastustaminen ja uhatun maan valtaaminen ja linnoittaminen, ennenkuin \nNovgorod ehtisi sen tekemään. Sitä tarkoittaen riimikronikassa Hämeen \nvalloittamisen johdosta lausutaankin:\n\n    jag tror at rytza konungen mistit[8]\n    (luulenpa ryssän kuninkaan hävinneen)\n\nNiinkuin kävi hämäläisten, niin vähää myöhemmin kävi osan karjalaisia. \nNovgorodin liitto tai pakkovalta ei ajan mittaan ollut karjalaisille \nmieliksi. Venäläiset aikakirjat kertovat v. 1269 aiotusta ja 1278 \ntoimeenpannusta rankaisuretkestä Karjalaan.[9] Toiselta puolen \nkarjalaisten suhteet ruotsalaisiin näyttävät näihin aikoihin \nmuuttuneen, mikä seikka varmaan on yhteydessä kirkollisen lähetystyön \ntai ruotsalaisen uutisasutuksen kanssa, joka kävi ruotsalaisen \nvalloituksen edellä. Länsi-Karjalan rannikkoseutujen asukkaat olivat \nnäet kristittyjä jo ennen Torkel Knuutinpojan retkeä, kuten käy \nselville ruotsalaisen kronikan Viipurin linnan perustamista koskevista \nsanoista:[10]\n\n    Ok bygdo eth hwss a then ända,\n    ther cristin land ather wända\n    ok hedhin land taka widher\n\n    (Ja rakensivat linnan sille äärelle,\n    missä kristitty maa loppuu\n    ja pakanamaa tulee vastaan)\n\nNäihin Karjalan muuttuneihin oloihin nähden on luultavaa, etteivät \nkarjalaiset tehneet veristä vastarintaa Länsi-Karjalan ruotsalaisia \nvalloittajia vastaan eivätkä yleensä omavaltaisesti puuttuneet \ntaisteluihin, joiden ratkaisu jo aikaa sitten oli lakannut heistä \nriippumasta.\n\nNäinpä Suomen valloitus tapahtui ajan tavallisuudesta poikkeavasti, ja \nsaa selityksensä edeltävistä tapauksista ja oloista.\n\nRuotsalainen valloitus ja sen seuraukset herättävät \nyhteiskuntahistoriallisessa suhteessa erityistä mielenkiintoa. \nSaksalaisten vallattua itäisen Saksan laajat alueet hävisivät \nsikäläiset slaavilaiset heimot lyhyessä ajassa miltei olemattomiin. \nSamalla tavoin venäläiset valloittajat jo varhaisena keskiaikana \nhävittivät lukuisia Itä-Europan suomalaisheimoja jäljettömiin. \nKummallakin näillä alueilla tuotti alkuperäisille asukkaille turmion \nvalloitukseen liittynyt vieras asutus, joka osittain karkoitti osittain \nsisäänsä sulatti vanhan väestön. Itämeren maakuntain ja monen muun maan \nhistoriasta nähdään, että vähälukuinen valloittajajoukko yksinäänkin on \nsaattanut kytkeä voitettuja väkirikkaita heimoja vuosisatoja kestävään \nvaltiolliseen ja yhteiskunnalliseen orjuuteen.\n\nAivan toisin kävi Suomessa. Valloituskauden päätyttyä Suomi \nmuodollisestikin tuli Ruotsin valtakunnan täysioikeutetuksi osaksi \n(1362), eikä maatamme aikaisemminkaan kohdeltu sanottavasti toisin kuin \nRuotsin omia nuorempia maakuntia. Turhaan myöskin etsii vanhimmista \nasiakirjoista ilmauksia ruotsalaisten ja suomalaisten heimojen \nkeskinäisestä rotuvihasta. Jo ensi alustaan keskiajan valtiolliset ja \nyhteiskunnalliset olot Suomessa joutuivat kehitysuralle, joka jyrkästi \npoikkesi eteläisten ja itäisten heimomaitten tavasta.\n\nVoidaan esittää useitakin seikkoja tämän omituisen ilmiön \nselittämiseksi. Käy esim. ajatteleminen, että valloitetun maan olojen \nsellainen järjestäminen olisi ollut korkeammalla kannalla olevan \nvalloittajan harkittua tointa. Sellaisia valloittajia kumminkaan tuskin \ntuntee keskiajan todellinen historia, jossa sen sijaan paljon kerrotaan \nylivallan häikäilemättömästä käytöstä ja heikompivoimaisen sorrosta. \nParemmalla perusteella voidaan viitata valloittajain vähälukuisuuteen. \nJos jotain Ruotsista tullutta uutisasutusta olisikin valloituskautena \ntäällä tapahtunut, ei se levinnyt saaristoja ja kapeaa \nrannikkovyöhykettä laajemmalle eikä missään tapauksessa riittänyt \naikaansaamaan mainittavampaa kansallisuusmuutosta valloitetuilla \nalueilla. Hyvin tärkeäksi tekijäksi on vielä katsottava Suomen \nmaantieteellinen asema, joka ylimuistoisista ajoista nykyisiin saakka \non osoittautunut suotuisaksi täällä olevain kansallisuuksien \nsäilymiselle; erittäinkin oli niin laita muinaisina aikoina, jolloin \nmeret ja suunnattomat erämaat enemmän kuin myöhemmin pitivät Suomea \nerillään naapurimaista.\n\nNämä yleiset seikat selvittävät sitä puolta valloituskysymyksestä, joka \nkoskee vanhain kansallisuusolojen säilymistä valloituksen jälkeen.\n\nMitä taas valloituskauden yhteiskunnallisiin ja valtiollisiin oloihin \ntulee, niin on historianesittäjäin huomio yleensä keskittynyt \nvalloittajiin ja Ruotsin olojen vaikutukseen Suomessa. Mutta \nruotsalaisen valloituksen omituisuus ei ollut ainoastaan siinä, mitä se \ntäällä teki, vaan myöskin siinä, mitä se jätti tekemättä. Valloittajain \nperustamain, monessa suhteessa varsin heikkojen, yhteiskuntalaitosten \nohella havaitaan täällä valloituksen vuosisatoina ja yleensä vanhempana \nkeskiaikana runsasta omaperäistä kehitystä. On kerran otettava \ntutkittavaksi tuo viimemainittukin puoli valloituskysymystä ja sen \ntekijät.\n\nNäistä kotimaisista tekijöistä mainittakoon tässä ensinnäkin Suomen oma \nruotsalainen väestö.\n\nTarkastellessa keskiajan oloja tapaa lounaisen Suomen ruotsalaisella \nasutusalueella jätteitä ja merkkejä paikallisista sotalaitoksista, \njotka ilmeisesti ovat skandinavialaista alkuperää ja ijältään varmaan \nvalloituskautta vanhempia.[11] Sellaisia muistoja tavataan, niinkuin \ntuonnempana tarkemmin näytetään, alueellisissa jaoissa, \noikeudenkäytössä, eräissä liikennelaitoksissa y.m. Tämä tekee \nluultavaksi, että puheenaolevat seudut jo varhain Ruotsin \nmuinaismaakuntain tapaan itse ovat hoitaneet paikallista hallintoaan ja \nkyenneet siitä vastaamaan. Varhaisella keskiajalla, valtion \nkeskusvallan vielä heikkona ollessa, tällä maamme ruotsalaisseutujen \nmaakuntaisella itsehallinnolla on ollut mitä suurin valtiollinenkin \narvo, koska siitä ensi sijassa riippui ylimmänkin hallinnon etu ja \nhyöty ja ylin hallinto sitä sen vuoksi suvaitsi. Näitä vanhoja \npaikallisia muotoja tavataan varsinkin Ahvenanmaalla ja siihen \nhistoriallisesti liittyvässä Varsinais-Suomen saaristossa, vieläpä \ntodennäköisesti läntisellä Uudellamaallakin. Maamme vanhat ruotsalaiset \nalueet siten aivan rauhallisella tavalla välittivät skandinavialaisten \nyhteiskuntamuotojen leviämistä Suomeen ja jo edeltäpäin tekivät \nmiekkavallan ja väkivallan piirissään tarpeettomiksi.\n\nSuomen ruotsalaiset olivat myös kristinuskon esijoukkoja maassamme. On \nhyvin uskottava Mikael Agricolan Uuden Testamentin suomennoksen \nesipuheessa antama tieto, että lounaisen saariston ruotsalaiset -- \nluotolaiset kalandis -- olivat kristittyjä kauan ennen kuin muun Suomen \nasukkaat.[12] Viipuriin saakka ulottuva kristitty seutu, jota \nriimikronikka Torkel Knuutinpojan retken yhteydessä mainitsee, \ntarkoittaa todennäköisesti itäisen Uudenmaan ja Länsi-Karjalan rannikon \nruotsalaista asutusta, joka kaiketi on tullut alkuun viimeistään Birger \njaarlin retken aikana. Nämä kristityt ruotsalaiset saaristo- ja \nrantalaiset, jotka olivat ikivanhoissa yhteyksissä Ruotsin asukkaiden \nkanssa, ovat -- Ahvenanmaan varhainen sotalaitos varsinkin sitä \najatusta kannattaa -- kylläkin voineet ruotsalaisten liittolaisina \nottaa osaa Suomen muitten alueitten valloittamiseen.\n\nVaikka kansalliset eroavaisuudet Suomessa valloituksen aikoina olivat \npaljon jyrkemmät ja merkitsevämmät kuin myöhemmin keskiajalla, olivat \nlounaisen Suomen suomalaiset asukkaat jo kauan ennen valloitusta \neläneet läheisessä yhteydessä meripuolen ruotsalaisten kanssa, nousseet \nsamalle elinkeinolliselle tasolle kuin ruotsalaiset naapurinsa ja \nomistaneet samanlaisia yhteiskunnallisia tapoja ja laitoksia kuin he. \nSamoin tuo lounainen suomalainen heimo, jota kaiketi erityisesti \nkutsuttiin \"suomalaiseksi\", vanhemmalla keskiajalla sekä \nelinkeinollisesti että yhteiskunnallisesti huomattavassa määrässä erosi \nsisämaan ikivanhoista heimoista, hämäläisistä ja karjalaisista. Ei \ntähänkään lounaisen Suomen suomalaiseen yhteiskuntaan ruotsalainen \nvalloitus voinut hävittävästi vaikuttaa.\n\nSisä- ja takamaan suomalaiset heimot, hämäläiset ja karjalaiset,\nolivat valloituksen aikoina vielä kaskitalouteen perustuvassa \nheimokuntaisessa tilassa. Mahdotonta olisi ollut Hämeen ja varsinkin \nKarjalan silloisia yhteiskunnallisia oloja välittömästi muuttaa \nruotsalais-länsisuomalaisten olojen mukaisiksi. Valloittaja noudatti \nainoaa mahdollista menettelyä: määräsi verot tai sopi niistä \nasukkaitten kanssa, ja jätti heidät omiin oloihinsa. Sen vuoksi \nlaajalla karjalais-savolaisella asutusalueella vielä vuosisatoja \nmyöhempään tapaamme yhteiskunnan, joka valtiollisesti ja kirkollisesti \noli sulanut muuhun Suomeen, mutta perusteiltaan oli muinaissuomalainen. \nLännessä ruotsalaiset valloittajat joutuivat tutunomaisiin oloihin, \nidässä ventovieraisiin -- kummassakaan tapauksessa ei uuden \nyhteiskuntalaitoksen istuttamista tarvittu eikä perinpohjaista olojen \nmuutosta voinut tapahtua.\n\n\n\n2. VANHIN KRUUNUNTALOUS SUOMESSA.\n\n\nRuotsalainen valtiojärjestys Suomessa alkoi ikäänkuin ulkopuolelta \nvanhaa yhteiskuntaa, hyvin yksityisenä kruununtaloutena, joka \nvähitellen laajeni yhä monipuolisemmaksi valtiolliseksi järjestykseksi \nja kaivautui yhä syvemmälle maakuntaiseen ja paikalliseen \nyhteiskuntaelämään.\n\nSuomen valloituskauden loppupuolella oli verotus niinkuin koko \nkruununtalous Ruotsissa tosin alkeellisella, vaan ei kuitenkaan aivan \nkehittymättömällä kannalla.\n\nVielä 11. ja 12. vuosisadoilla kaikki tärkeämmät valtion tehtävät \npohjoismaissa olivat järjestetyt maakuntaiselle pohjalle ja \nsuoritettiin luonnossa, paikallisina rasituksina (oikeustoimi, tiet ja \nsillat, sotalaitos). Kuninkaalle lienee aluksi maksettu vain \nvapaaehtoisia lahjoja suurina juhlina tai kuninkaan matkoilla ollessa. \nPakollinen veron maksaminen oli kansalle outoa ja vastenmielistä. \nTanskassa menetti Knut pyhä henkensä (1086), kun koetti saada kansaa \nmaksamaan henkiveroa (Nefgjald); vasta satasen vuotta myöhemmin, \nValdemarien aikana, muuttui siellä vanha mieskohtainen sotavelvollisuus \npysyväksi maaveroksi (Leding) ja kuninkaan tilapäinen matkakestitys \npysyväksi lunastukseksi (Stud). Norjassa mainitaan Harald Haarfagren \nvaatineen \"nefgjaldia\" ja maaveroa, mutta myöhemmin onnistui kansan \npäästä näistä veroista, ja vielä Magnus Lagaboterin laissa (1274) \nkiellettiin kuningasta yleisiä veroja ottamasta.[13]\n\nRuotsin vanhat sadut puhuvat verolahjoista (skattgiafir) ja verojen \nhenkiverosta (nefgiäld). Viimemainittua mainitaan historiallisessa \nasiakirjassakin v:lta 1285 Vestmanlannissa maksettuna säännöllisenä \nverona, mutta todennäköisesti on sekin alkuaan kuulunut vapaaehtoisiin \ntai puolipakollisiin verolahjoihin. Maakuntalakien edustamana aikana, \ns.o. pääasiallisesti 1200-luvulla, maksettiin Ruotsissa jo yleisesti \npysyviäkin veroja, missä laivamuonaa (skipvist) tai sotavelvollisuuden \nlunastusta eli sotalomaveroa (ledungslama), missä kinkeriä kuninkaan \nmatkakestityksen lunastamiseksi (gingärd) tai samanaikaisesti \nuseammanlaisia veroja. Tähän vanhimpaan verokerrokseen on luettava \nvielä sukuvero (settargiäld), joka mahdollisesti oli tuon tarunomaisen \nnefgiäldin jatkoa.[14]\n\nKuten E. Hildebrand on huomauttanut, eivät vanhimmat verot Ruotsissa \naina näytä syntyneen vapaan sopimuksen pohjalla; Sigtunan aikakirjoissa \nkerrotaan Uplannin talonpoikain kapinan johdosta joutuneen maksamaan \nveroja.[15]\n\nMuuten oli kuninkaan hankittava omat tulonsa ja palvelijainsa -- \nensimäisten kruunun virkamiesten -- hyvitykset osittain \nyksityistaloudella, kuten muittenkin suurmiesten, osittain kuninkaalle \nvähitellen myönnetyillä tai hänelle muuten karttuneilla julkisilla \neduilla: kruunun tiloista (Upsala öd; Tanskassa Konungslef), jotka jo \nalkuansa lienevät olleet kuninkaan yksityisistä tiloista erotettuja \ntiloja, salamurhasakoista ja sittemmin muunlaisistakin sakoista, \nperijättömäin perinnöistä, sekä asumattomain maitten omistamisesta ja \nasuttamisesta.\n\nEnsimäisten Folkunga-sukuisten hallitsijain aikana Ruotsin \nkruununtalous ja verolaitos nähtävästi ripeästi edistyi ja juurtui. \nNiiltä ajoilta varsinaisesti alkaa Ruotsin verotushistoria.[16]\n\nSuomen verolaitosta voi sanoa kirkon perustamaksi. Ensimäisen \nristiretken jälkeen oli kirkko lähes vuosisadan ainoa hallinnon hoitaja \nja verottaja Suomessa, sikäli kuin täällä hallintoa ja verotusta niinä \naikoina oli olemassa. Katolisella kirkolla oli jo Suomeen tullessaan \nvalmis hallintojärjestelmä, jota se saattoi sovelluttaa tänne, heti \nkuin olot suinkin sen myönsivät. Tähän järjestelmään varmaan jo alusta \nasti niinkuin myöhemmin kuului kirkon taloudellisten etujen valvominen. \nPiispan kymmenysten ja muittenkin kirkollismaksujen suorittamisessa \ntavataan Lounais-Suomessa muotoja, jotka ilmeisesti ovat peräisin \nkristinuskon ensi ajoilta maassamme.\n\nKuinka kauan kirkko täällä yksinänsä harjoitti verotusvaltaa, siitä ei \nole tarkempia tietoja. Eräässä keskiaikaisessa aikakirjan katkelmassa \nkerrotaan, että Bero piispa 1200-luvun puolivälissä olisi luovuttanut \nsuomalaisten veron kuninkaan käsiin.[17] Yleisesti myöskin uskotaan \nsaman aikakirjan katkelman ja Suomen piispain kronikan tiedonantoa, \nettä kirkko (papisto) piispa Ragvaldin aikana (k. 1266) rupesi \nkantamaan n.s. ruokalisäveroa (matskott).[18]\n\nKirkon ja kruunun aikaisimpain verotulojen suhdetta eivät nämä \naikakirjain tiedonannot kumminkaan riittävästi valaise. Emme tiedä, \nmikä se vero, \"tributum\", oli, jonka piispa kuninkaalle luovutti, \nemmekä myöskään, oliko ruokalisävero korvaus kirkolle vähää ennen \nmenetetyistä verotuloista, kuten yleisesti otaksutaan. Kun näyttää \nvarmalta, että piispat Suomessa ovat ensimäisinä kehittäneet \npaikallisverojen ulkopuolelle kuuluvaa pysyvää yleistä verolaitosta, \nniinkuin yleensäkin maan keskushallintoa, ja kun 1300-luvulla huomaamme \nkruunun veronkannossaan ja hallinnossaan noudattavan samoja tapoja, \nvieläpä toimivan yksissä piispan hallinnon kanssa, näyttää \nluultavimmalta, että mikäli kruunulle luovutettiin kirkollisia veroja \nne olivat piispan tuloja. Mutta siinä tapauksessa seurakuntain \npapistolle maksettua ruokalisäveroa tuskin voi pitää kruunulle \nluovutettujen tulolähteitten korvauksena.\n\nKirkosta aivan riippumattakin oli jo 1200-luvulla Suomessa alkanut \nsäännöllinen veronmaksu kruunulle. Ahvenanmaa on todistettavasti \nmuinoin suorittanut merisotavelvollisuutta (ledung), johon kuuluvan \nsotalomaveron (ledungslama) järjestämisessä siellä tapaamme samoja \nmuotoja, joita Skandinavian maissa käytettiin 1100-luvun lopulla ja \n1200-luvun alkupuolella. Samantapaisia muotoja tavataan myös\nVarsinais-Suomen ruotsalaisilla seuduilla. Tämä vero on vanhin tunnettu \nkruununvero Suomessa.\n\nKeskiaikana maksettiin Suomessa yleisesti linnanvoudeille erinäisiä \nlahjaveroja. Vaikkemme voi tarkemmin määrätä aikaa, jolloin nämä verot \novat tulleet käytäntöön, voimme kuitenkin niiden laadusta ja niiden \nsuoritustavoista päättää, että ne ovat ikivanhoja ja kuuluvat \nvanhimpaan veroryhmään maassamme.\n\nYltympäri keskiajan Suomea tavataan useanlaisia kruunulle suoritettuja \nkarja- ja ruokaveroja, jotka kaikki kuuluvat alkuperäisenä pidettävään \nkuninkaankinkeriin. Tämän veron tapaamme kehittyneenä 1300-luvun \nalussa, mutta hyvin luultavasti on sekin melkoista vanhempi.\n\nMuita keskiajan kruununveroja -- paikalliset verot ja rasitukset tässä \nsivuutamme -- emme yhtä suurella varmuudella voi väittää 1300-lukua \nvanhemmiksi.\n\nMyöhempiin keskiaikaisiin veroihin verrattuina vanhimmat kruununverot \nolivat vähälukuiset ja varmaan myöskin vähemmin raskaat. Mainittavampaa \neroa niiden ja Ruotsissa käytettyjen verojen välillä ei voi havaita.\n\nVarhaisen keskiajan kruununtalous Suomessakaan ei saattanut perustua \npysyviin veroihin. Kuninkaan tai hänen valtansa edustajain tuli \ntäälläkin hankkia suuri osa tulojansa muilla keinoin. Ruotsin vallan \nalusta asti kantoi kruunu täällä sakkoja, ja kuten Yrjö Koskinen on \nhuomauttanut, oli kruunun sakotusvalta täällä yleensä suurempi kuin \nRuotsissa -- yksi niitä harvoja aloja, joissa Suomi esiintyy kuninkaan \nvoittomaana, Ruotsin vanhain maakuntain vastakohtana.[19]\n\nMyöskin uutisasutuksista oli kruunulla jo vanhimpana aikana Suomesta \ntuloja, sillä täällä, kuten yleensä muuallakin Europassa, jo varhain \nkatsottiin kruunun omiksi kaikki sellaiset metsät, saaret ja \nasumattomat alat, joilla ei ollut määrättyä omistajaa.\n\nKruunun talouden varsinaisena pohjana keskiajan vanhimpana aikakautena \nSuomessa olivat kruununkartanot,[20] joita todennäköisesti oli kaikissa \nSuomen pääseuduissa. Emme tunne tarkemmin näiden kartanoiden \nsyntymisseikkoja, mutta voimme olettaa, että ne ainakin osittain ovat \nsaaneet alkunsa vanhemmilta omistajilta anastetuista maista, samalla \ntavoin kuin katolinen kirkko otti haltuunsa pakanallisia uhrilehtoja. \nSuomen vanhat kruununkartanot vastasivat oikeudellisesti täydellisesti \nRuotsin \"Upsalan tiloja\" ja pidettiin ne nähtävästi jo alusta alkaen \nerillään kuninkaan yksityisistä kartanoista. Kruununkartanoiden \nvarsinainen kukoistusaika oli todennäköisesti 1200-luvun puolella, \nsillä 1300-luvun alkupuolella, hallinnon keskityttyä suuriin \nkeskuslinnoihin, kruununkartanolaitos jo ilmeisesti oli rappiolla.\n\nTällainen kartanolaitos sopi täydellisesti 1200-luvun yleiseen \nhallintojärjestelmään, joka perustui kiertotalouteen. Siihen aikaan \nnäet ei vielä ollut pysyviä hallituskeskuksia, vaan kuninkaat ja \nvaltaherrat kulkivat joukkoineen paikasta paikkaan, kartanosta toiseen \nnauttimassa veronsa ja saatavansa ja suorittamassa virkatehtävänsä. \nKruununkartanoitten mukaan Suomi jakaantui lukuisiin pieniin \nkartanolääneihin, joihin kuului pääkartano sekä pienempi \n\"lampuotilääni\", jonka asukkaat pitivät kartanon viljelykset ja \nrakennukset kunnossa. Muut talonpojat kaiketi määrätyiltä alueilta \nkuljettivat veronsa näihin kartanoihin ja mahdollisesti suorittivat \nniihin käräjänpito-, työ- ja kyytivelvollisuutensa.[21]\n\nKun kuningas harvoin lienee liikkunut Suomessa ja hänen arvatenkin oli \nvaikea hoitaa kruununkartanoita omaan laskuunsa, käytettiin Suomen \nkruununkartanoita varmaan yleisesti läänitykseksi kuninkaan miehille. \nNämä kruununkartanoitten läänimiehet olivat kuninkaanvallan edustajia \nSuomessa ja siten maamme ensimäisiä kruunun virkamiehiä.\n\n\n\n3. LINNAKAUSI.\n\n\nKolmannen- ja neljännentoista vuosisatain vaihteesta alkoi Suomen \nhallinnon ja verojen historiassa uusi aikakausi. Näiden aikakausien \neroavaisuuden voimme lyhimmästi ilmaista nimityksellä \"kartanokausi\" ja \n\"linnakausi\", koska edellisen aikakauden tunnuksellisten \nkruununkartanoitten, paikallishallinnon ja paikallisverojen sijalle \njälkimäisellä aikakaudella tulivat suuret keskuslinnat, linnahallinto \nja linnaverot.\n\nTämä muutos oli yhteiskunnallisen ja valtiollisen kehityksen mukainen. \nRuotsi vähitellen joutui lähempään yhteyteen ritari- ja läänitysvaltaisen \nEuropan kanssa. Kallis ratsupalvelus syrjäytti pohjoismaissakin \nkansanomaiset sotatavat ja joudutti sotilaallisen rälssisäädyn \nmuodostumista. Mahtavimmat ylimykset, kuningassuvun jäsenet etupäässä, \nrakensivat suuria linnoja, pitivät kalliita hovia ja suuria \nratsumiesjoukkoja ja harjoittivat omin uhkinsa rohkeaa valtiollista \nkeinottelua. Kruunun linnat ja läänitykset joutuivat suureksi osaksi \nkorkeasukuisten, usein ulkomaalaistenkin ylimysten käsiin.\n\nKruununkin oli vastaavalla tavalla muutettava hallintoansa. Koti- ja \nulkomaiset valtasuhteet pakottivat sen keskittämään voimansa varmoihin \nlinnoihin ja hankkimaan palvelukseensa suurempia ratsujoukkoja; uudet \nolot muutenkin suuresti laajensivat kruunun toimialoja ja \nvirkamiehistöä.\n\nTähän kaikkeen ja lisäksi kuninkaan suuresti laajenneeseen \nhovitalouteen tarvittiin paljon varoja, sitäkin kipeämmin kun kruunu \nläänitysten kautta menetti suuren osan entisiä tulojansa. Kruununtalous \nmuuttui monimutkaiseksi läänitystaloudeksi (tilitys-, sopimus-, pantti- \ny.m. läänit), mutta yleinen, kansan suurta enemmistöä koskeva seuraus \najan yhteiskuntakehityksestä oli verojen ja rasitusten suuri \nkasvaminen.\n\nSuomessa niinkuin Ruotsissakin oli linnatalous tämän uuden järjestelmän \nvarsinaisena keskuksena ja ylläpitäjänä. Tänne perustettiin suuria \nlinnoja, joista tuli laajain linnaläänien -- Suomen historiallisten \nmaakuntain -- sotilaallisia ja hallinnollisia pääpaikkoja. Viipurin \nlinnan perustamista voitaneen pitää uuden kauden alkumerkkinä, sillä \ntämä linna riimikronikan mukaan alun pitäin rakennettiin kivestä ja \ntuli heti laajemman valtiollisen toiminnan tukikohdaksi. Muut\nsuuret maakuntalinnat muodostettiin nähtävästi vanhemmista \nkuninkaankartanoista ja kartanolinnoista. Ainakin jo v. 1308 oli \nmaassamme kolme suurta linna-aluetta -- Turun, Hämeen ja Viipurin --, \njoita niiden linnain päälliköt hallitsivat.[22] V. 1326 mainitaan \nVarsinais-Suomi, Ahvenanmaa, Uusimaa, vieläpä Hämekin ja \"muita maita\" \nTurun linnan alueeseen kuuluvina,[23] mistä päättäen maassa \npuheenalaisena aikana oli vain kaksi päälinnaa. Ahvenanmaalle, \nläntiselle Uudellemaalle ja Satakuntaan myöhemmin 1300-luvulla \nrakennetut maakuntalinnat, jotka täyttivät vanhempain \nkruununkartanoitten sijan, olivat, kuten Pohjanmaankin maakuntalinna, \nhallinnollisesti verraten itsenäisessä asemassa, mutta niiden \nvaltiollista ja sotilaallista merkitystä ei voi verrata Turun ja \nViipurin linnain merkitykseen.\n\n\"Hallintoon -- lausuu Styffe 1300-luvun Ruotsista -- kuului oikeittain \nvain linnain ja niiden miehistöjen ylläpitäminen, missä linnoja oli, \nsekä kruunun tulojen kokoaminen läänistä\".[24] Paikalleen sanottu \nSuomestakin. Linnahallinto ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista, \nkuin tästä ehkä voisi luulla, vaan kehittyi se kylläkin monimutkaiseksi \nvanhain ja uusien tapain kudokseksi.\n\nLinnatalous nieli nyt kaikki vanhat verot, ja lisää veroja tarvittiin \nvälttämättä. Silloisella asteellaan kruunu vielä eli kädestä kärsään \nkykenemättä omasta kohdastaan mitään aikaan saamaan; pienimpiinkin \nuusiin menoihin tarvittiin ammentaa varoja alkulähteestä, talonpojan \nvoimasta tai aitasta ja kukkarosta.\n\nNäinä linnainrakennusaikoina linnatyövelvollisuus monenmoisine \nrakennusaineveroineen, ajoineen, \"pitkine töineen\" ja päivätöineen tuli \nyleiseksi pysyväksi rasitukseksi. Tunnettua on, että Albrekt \nMeklenburgilainen v. 1367 käski siirtää pois Kokemäellä olevan linnan, \nkoska se tuotti kansalle liikoja rasituksia, ja että Viipurin ja \nUudenmaan linnaläänin talonpojat samaan aikaan niskoittelivat \nsäännöllisten kruununverojen ja palvelusten (seruicia) suorittamisessa \nViipurin linnaan.[25] Margareta kuningattaren aikana päivätyöveroja \nRuotsissa erityisesti järjestettiin. Kaikesta päättäen tämä rasitus \nSuomessa oli hyvin kiusallinen ja aiheutti työkapinoita ja lakkoja, \njollaiset myöhemminkin uuden ajan alussa olivat hyvin tavallisia. \nKaikissa päälinnoissa, varsinkin Viipurin linnassa, myöhemmin ajoittain \nmyöskin parissa sivulinnassa (Raaseporissa ja Kastelholmassa) \nylläpidettiin lukuisaa varustusväkeä, johon pääasiallisesti kuului \nratsumiehiä eli \"huoveja\". Linnaväkeä ja sen ratsuja elätettiin \nkiertotapaan, kuljettamalla niitä pitäjissä ja verokunnissa \nruokaruotsilla.\n\nAlkujaan kaiketi sellainen kestitys ja ylläpito kuului ainoastaan \nkiertomatkoilla liikkuvalle kuninkaalle (kuninkaan-kinkeri); Ruotsin \nmaakuntalait eivät muunlaista matkaveroa tunne tai tunnusta. Myöhemmin \nsiitä siellä kehittyi pysyvä kruununhevosten syöttövero (årliga hästar, \nkungshästar). Suomen ruokaruotsi oli toisenlainen, sillä täällä \nkulkivat miehet ratsujensa mukana ja kiertoretki oli samalla verojen, \nrästien ja sakkojen ulosottomatka. Se oli siten mitä tärkein osa \nlinnahallinnosta ja todennäköisesti sen mukana kehittynyt, joskin se \nalkujuuriltaan saattoi olla vielä vanhempi.\n\nTurun ja Viipurin linnain isännät olivat useimmiten sijaiskuninkaan \nvallalla varustettuja valtakunnan virkamiehiä, ja muittenkin linnain \nvoudit hoitivat lääninsä hallintoa hyvin itsenäisesti. Tämä hallinto \ntapahtui samaan ikivanhaan kiertotapaan, jota aikaisemmin lienee \nnoudatettu kartanokauden hallinnossa niihin kuuluvilla alueilla. \nLinnanisännät siis tekivät säännöllisiä kiertomatkoja pitääkseen \nkäräjiä ja valvoakseen veronkirjoitusta ja -kantoa, omia erityisiä \nsaataviansa unohtamatta. Alemmillakin virkamiehillä, alavoudeilla, \nkirjureilla, yksin kyökkimestareilla ja kellarirengeillä, piti näillä \njokatalvisilla ja -kesäisillä voudinmatkoilla olla lahjansa ja \nsaatavansa. Nämä vanhat voudinkestitykset ja käräjäkinkerit sulautuivat \npian erityiseksi nimismiesveroksi, joka kuitenkin vasta 1400-luvulla \nesiintyi täysin muodostuneena säännöllisenä paikallisverona.\n\nTämän yhteydessä on huomautettava oikeuslaitoksen eristymistä \nlinnahallinnosta ja joutumista uudenlaisten laamannien ja \nkihlakunnantuomarien hoidettavaksi, mikä muutos lienee tapahtunut\nMaunu Eerikinpojan maanlain käytäntöön tullessa 1300-luvun \nloppupuolella. Linnaläänien jakautuminen pienempiin kihlakuntiin ja \nnimismiehenptäjiin näyttää olleen edellämainitusta kehityksestä \nriippuva seuraus.\n\nSelväpiirteisen kuvan linnakauden verojärjestelmästä antaa Maunu \nEerikinpojan v. 1340 laatima asiakirja, jolla hän neljäksi vuodeksi \nluovuttaa Turun, Hämeen ja Viipurin linnat Dan Niilonpojalle. \nAsiakirjan mainitsemat verot jakautuvat seuraaviin ryhmiin: (1) \nkuninkaanvero, joka Suomesta (Turun läänistä) ja Ahvenanmaalta oli \nkuninkaalle edelleenkin kokonaisuudessaan lähetettävä ja johon kuului \nturkiksia, selvää rahaa, voita ja karjaa, sekä \"kuninkaan karpio\"; (2) \nlinnain rakennusverot ja (3) linnanvoudin- ja linnaväen-verot.[26] V. \n1346 laatimassaan jälkisäädöksessä Maunu kuningas ja Blanka kuningatar \nluettelevat Suomesta tulevina kuninkaan saatavina veron, selvän rahan, \nruiskarpion ja haukkaveron.[27] Tästäkin asiakirjasta näemme, mitä \nveroja siihen aikaan oli kuninkaalle Ruotsiin lähetettävä.\n\nVaikka useat keskiajan verot olivat samat tai samanlaatuiset koko \nmaassa tai suuressa osassa maata, oli kuitenkin jokaisella \nlinnaläänillä oma yhdenmukainen, mutta muista lääneistä poikkeava \nverolaitoksensa. Nämä osittain hyvin suuretkin eroavaisuudet johtuivat \neri heimojen alueitten ikivanhasta taloudellisesta kannasta ja \ntavoista, mutta epäilemättä myöskin siitä, että kunkin linnanläänin \nverolaitos oli järjestetty läänin muodostamisen yhteydessä, eri aikana \nja eri oloissa.\n\nMutta linnakauden veroissa oli samankin läänin alueella suuria \npaikallisia eroavaisuuksia. Niin etenkin nimismiesverossa; Hämeessä ja \nVarsinais-Suomessa sitä tuskin kahdessa pitäjässä maksettiin samalla \ntavalla. Tämä omituinen kirjavuus on selitettävä linnakauden \nvaltiolaitoksen jo ennen mainitusta kehittymättömyydestä ja \nheikkoudesta. Ei ollut vielä keinoja, joilla verotus olisi saatettu \njärjestää yhdenmukaisesti ja pysyvästi koko valtakunnassa. Veroista oli \nkruunun sovittava maakuntain, kihlakuntain ja pitäjäin kanssa -- niitä \nvastaan oli hallituksella kyllin sanan- ja arvovaltaa.[28] Samaa \nvaltiolaitoksen heikkoutta todistaa verojen jakamis- ja \nkantamistapakin, kruunu kun yleensä peri lääniltä, kihlakunnalta tai \npitäjältä määrätyn joukon veroesineitä tai määrätyn summan rahaa, mutta \nei puuttunut niiden jakamiseen yksityisten maksajain kesken, jotka \nsiinä kohden jäivät oman paikallishallintonsa varaan; miten verot \nlopulta tasattiin, se toisinaan pysyi verokunnan talonpoikain \nsalaisuutena -- kunnes Kustaa Vaasa sitäkin seikkaa rupesi peräämään.\n\n\n\n4. YLIMÄÄRÄISET VEROT.\n\n\nLinnakauden verottajalle eivät riittäneet lisätytkään vakinaiset verot. \n14. vuosisadan alusta alkaen otettiin kansalta ehtimiseen ylimääräisiä \nveroja eli apuveroja milloin mitäkin tarkoitusta varten. Ensimäisiä \napuveron ottajia Suomessa lienee ollut Birger kuninkaan veli Valdemar \nherttua, joka v. 1302 tuli Suomen herttuaksi ja lääniherraksi.[29] \nValdemar ja Eerik herttuat samoinkuin kuningaskin olivat tavattoman \nankarain veronkiskojain maineessa. Kuninkaan verotustoimet saivat \nnäihin aikoihin Gotlannin, Helsinglannin ja Smålannin talonpojat \nnousemaan vaarallisiin kapinoihin. Herttuain tiedetään v:sta 1310 \nalkaen joka vuosi ottaneen n.s. \"markka\"-veroja (markgälder), joita \nmaksettiin talonpojan omaisuuden ja perusteella kolmekin kertaa samana \nvuonna, markka (täysitilalta) kullakin kerralla. Markkaverojen ohella \ntai lomassa Valdemar herttua kiristi myöskin ylimääräisiä kinkerejä. \nNiinpä vaati hän kultakin talonväeltä (hjonelag) lehmän, 6 leiv. \nsilavaa ja 6 leiv. voita, ja kultakin talonisännältä pannin maltaita, \nsaman verran ohrajauhoja, kanan ja 1/2 hanhea, ennen määrätyn 15 \nruispannin ja 1/6 härän lisäksi. Nämä verot epäilemättä joutuivat ensi \nsijassa herttuan alaisen Suomen asukkaiden suoritettavaksi.[30] Myöskin \nSuomen kirkkoa herttuain kiristykset näkyvät koskeneen, kuten ilmenee \npaavin v. 1317 antamasta suojeluskirjasta, joka oli osoitettu m.m. \nTurunkin piispalle.[31]\n\nTällaiset verotusolot saattoivat Ruotsin valtaneuvoston v. 1319 \ntekemään ylimääräisiä veroja vastaan tunnetun päätöksensä, jolla \nlaittomat verot kiellettiin. Maunu Eerikinpojan maanlain mukaan oli \nkuninkaalla lupa ottaa apuveroa ainoastaan muutamissa määrätyissä \ntapauksissa. Mutta hyvät päätökset ja säännökset eivät näy vähentäneen \nnäitä veroja. Uusi markkavero (pro solucione marce) määrättiin v:n 1326 \naikoina Skarassa tehdyllä sopimuksella suoritettavaksi niinkuin näkyy \nMatti Kettilmundinpojan jälkisäädöksestä, jossa myöskin mainitaan tätä \nveroa olleen Suomesta (Varsinais-Suomesta) suoritettavana 200 \nhopeamarkkaa.[32] Skenningessä v. 1335 tehdystä päätöksestä selviää, \nettei valtakunnan rahvaan rasittaminen, varsinkaan laiton kestitys ja \nkyyditys, ollut tauonnut, ja Lödösen herrainpäivillä 1346 tehtiin \njälleen turhia päätöksiä ylimääräisiä kinkerejä ja rakennusveroja \nvastaan. Messeniuksen tiedon mukaan Suomen herttua Pentti Algotinpoika \n1350-luvulla verotuksillaan rasitti Pohjanmaata.[33] Seuraavalla \nvuosikymmenellä Albrekt Meklenburgilainen vaati Ruotsin valtakunnan \npapistolta ja aatelilta tavattoman raskaan tilapäisen tuloveron.[34]\n\nVuosisadan loppupuolella ylimääräisten verojen maksaminen jo oli \njuurtunut tapa Suomessa. Bo Joninpojan v. 1381 suomalaiselle \nrälssimiehelle antamassa vapautuskirjassa niitä mainitaan vuotuisen \nveron rinnalla niinkuin ainakin säännöllisiä maksettavia.[35] V. 1387 \nkuningas nimenomaan valtuutti läänitysmiehensä Jaakko Djeknin \nvuosittain kantamaan lääniksi saamaltaan alueelta tarkoin määrätyn \navun,[36] joka yksityiskohdissaankin muistuttaa lounaisessa Suomessa \nvielä uuden ajan alussa suoritettua ruoka- ja karjaveroa \n(kuninkaankinkeriä).\n\nMielenkiintoista on puheena olevaa veroläänitystä koskevassa \nasiakirjassa tavata \"bedhas\" sana, sillä sitä käytetään siinä samassa \nmerkityksessä kuin vanhan saksan \"Bede\" sana, joka merkitsi \nruokaveroa.[37] Esikuvat, joita Ruotsin valtakunnassa tähän aikaan \nverotuksessa pidettiin, olivatkin enemmän keskieuroppalaisia kuin \nkotimaisia.\n\nMyöskin markkaverot olivat näihin aikoihin niin yleisiä, että sitä \ntarkoittava verosana \"markagield\" (margeld) tuli pysyväksi rahaveron \nnimeksi,[38] jollaisena se vielä uuden ajan alussa esiintyi suuressa \nosassa Suomea.\n\nRaskaimmillaan lienevät verot keskiaikaisessa Suomessa ja Ruotsissa \nolleet varhaisempain unionikuninkaitten aikana. Margareta kuningatar ei \nollut heistä vähimmin vaativa. Ruotsin valtaistuimelle noustessaan \nhänelle myönnettiin koko Ruotsin valtakunnasta \"kuningattaren markaksi\" \nnimitetty apuvero, jota \"jokaisen miehen\" oli maksettava markka Ruotsin \nrahaa tai vastaava arvo määrättyjä verotavaroita. Vähää myöhemmin, \nluultavasti Eerik Pommerilaisen kuninkaaksi valitsemisen yhteydessä \n(1396), tuli maksettavaksi n.s. \"15 markan vero\", jota suoritettiin \nkuten näyttää täysiverottain. Tätä veroa maksettiin v:een 1403 saakka, \njolloin se lakkasi ja sen sijaan suostuttiin uuden markkaveron \nsuorittamisesta. Samaan aikaan Ruotsin valtakunnanneuvosto myönsi \nlinnain muonittamiseksi suuren kinkeriveron, johon joka miehen oli \nmaksettava lehmä, 2 lammasta, voita ja rukiita.[39]\n\nAivan sanan mukaan ei siis ollut uskottava kuningattaren vakuutuksia \neikä Thord Bonden sitoumusta v. 1403 pitää Viipurin läänin asukkaille \n\"Eerikin lakia ja oikeutta\".[40]\n\nMuuttuneet valtiolliset ja taloudelliset olot, mutta etenkin suuret \nkansanliikkeet lienevät olleet päävaikuttajana siihen, että raskaammat \napuverot myöhemmin 1400-luvulla olivat verraten harvinaisia. \nRiimikronikka kertoo Kristoffer Baijerilaisen vaatineen tavattomia \nkestityksiä ja Kristian I:n ottaneen uuden laittoman veron.[41] Nämä \nverot mainitaan otetuiksi Ruotsista, mutta arvatenkaan ei Suomeakaan \nunohdettu.\n\nKeskiajan lopulla olivat apuverot Suomessa jälleen hyvin tavallisia. \nVuosien 1504-1513 aikoina koottiin läntisen Suomen linnalääneistä \nmoneen kertaan apuveroja, jotka suoritettiin pääasiallisesti rahassa, \nmutta myöskin verokappaleissa.[42] Kustaa Vaasa oli ahkera käyttämään \ntätä perintötapaa, ja ne muodot, joissa apuveroja hänen aikanaan \notettiin, luultavasti olivat samoja, joita pitkin myöhempää keskiaikaa \nkäytettiin.\n\nKeskiajan ylimääräiset verot jakautuvat kahteen päälaatuun: (1) rahassa \nsuoritettuihin (tai laskettuihin) markkaveroihin, joita maksettiin \nmonenlaisilla perusteilla -- omaisuus- ja tuloverotkin olivat \ntunnettuja --, ja (2) kinkeriveroihin, joita suoritettiin \nverokunnittain. Nämä verot ilmenivät Ruotsin valtakunnassa kasvavan \nylimysvallan mukana ja olivat raskaimpia muukalaisten häiritsijäin \naikana. Näiden raskaitten verojen suorittaminen Suomessa todistaa, \nettei maamme niiden aikana ollut aivan huonossa taloudellisessa \ntilassa.\n\n\n\n5. UUDISTUKSIA 1400-LUVULLA.\n\n\nEerik Pommerilaisen hallitusajasta voidaan jälleen lukea uuden verotus- \nja hallintokauden, keskiajan viimeisen, alku. Tällä aikakaudella astui \nvaltiolliseen ja yhteiskunnalliseen elämään pari uutta tekijää: Ruotsin \nkotimainen puolue ja kapinoiva kansa. 1400-luvun verohistoria \nSuomessakin on senvuoksi paljon vaiherikkaampi ja tärkeämpi kuin \nedellisen vuosisadan. Pääasiassa kyllä vero-olot vieläkin pysyivät \nentisellä linnatalouden pohjalla, mutta nyt niissä tapahtui \nperinpohjaisia muutoksiakin ja järjestelyjä osittain valtion \nrahataloudellisten tarpeitten osittain veroamaksavan luokan eduksi. \nYlipäänsä tulivat vero-olot 1400-luvulla maassamme entistä paljon \nvakaammalle kannalle ja järjestyivät muotoihin, jotka sitten pysyivät \nkäytännössä kauas uudelle ajalle saakka.\n\nKeskiajan vero-oloissa oli veroamaksavan kansan kannalta kolme arkaa \nkohtaa, jotka pitivät parannusvaatimuksia vireillä: ensimäinen oli \nsuoranainen verojen kasvaminen, toinen veronalaisen maan joutuminen \nrälssin alle, minkä kautta veroa maksavan maan kuorma tuli \nraskaammaksi, ja kolmas vihdoin verojen epätasainen jako yksityisten \nveronmaksajain kesken. Näistä kysymyksistä on ensimäistä jonkun verran \njo edellisessä käsitelty; nyt on kohdistettava huomio toisiin. \n\nKuten eräästä v:n 1334 asiakirjasta ilmenee, oli Suomessa jo siihen \naikaan -- ellei jo aikaa ennen -- syntynyt selvä ero veromaan ja \nrälssimaan välille.[43] Siihen aikaan jo, kuten samasta asiakirjasta \nvoi päättää, rälssimiesten maanostojen ja -anastusten vuoksi veromaa ja \nkruununtulot huolta herättävästi vähenivät. Nämä epäkohdat saivat Maunu \nLiehakon yrittämään, vaikka ei jatkamaan, jonkunlaista rälssin \nsupistumista ja rälssin alle joutuneen veromaan peruutusta; \nrälssioikeuksien parempaa valvomista varten hän m.m. rupesi\nantamaan rälssikirjoja.[44] Riimikronikan mukaan myöskin Albrekt \nMeklenburgilainen yritti peruuttaa kruunulle kolmatta osaa aatelin ja \nkirkon anastamia tiloja. Mutta vasta Margareta kuningattaren aikana \nhuomattiin vaaralliseksi lykätä parannusta.\n\nEerik Pommerilaista kuninkaaksi valittaessa päätettiin Ruotsissa, että \nkaikki verotilat, jotka Albrekt Meklenburgilaisen hallitsijaksi \ntulemisesta ruveten (1363) olivat joutuneet rälssin alle, olivat \npalautettavat entisille omistajilleen, anastetut tilat ilman korvausta, \nostetut tilat maksamalla kauppahinnan takaisin. Palauttaminen aiottiin \nsaada toimitetuksi puolessa vuodessa. Se vei Ruotsissa kolmetoista \nvuotta, mutta olikin perinpohjainen, sillä tuhansia taloja lasketaan \nsen kautta jälleen joutuneen veronalaiseksi; yksin Vesteråsin läänissä \noli palautettuja tiloja 500.[45]\n\nSuomessa tapahtui peruutus pääasiallisesti keväällä 1405 pidetyissä \netsikkokäräjissä, joissa tuomarina ja syyttäjinä toimivat kuninkaan \nvaltuuttamat luottamusmiehet. Kutakin kolmea neljää veropitäjää varten \npidettiin etsikkokäräjät, tammi-, maalis- ja huhtikuussa 1405 Turun \nläänissä, helmikuussa Hämeessä, maaliskuussa Raaseporin läänissä. \nKruunun saalis oli niissä paikoin, joista tietoja on, sangen runsas, ja \nepäilemättä voidaan koko peruutuksen tulos arvioida sadoiksi \ntiloiksi.[46]\n\nTämän peruutuksen kautta tuli rälssi- ja veromaan ero entistä \nselvemmäksi, ja seuraavina aikoina sekä kruunu että talonpojat pitivät \ntarkemmin silmällä, ettei veronalaista maata niin helposti kuin ennen \npäässyt pujahtamaan rälssin alle. Sellainen vaara pyöri, milloin esim. \nrälssitilalla oli allaan veromaata tai kun rälssimiehet vaihtoivat \ntoistensa kanssa eri pitäjässä olevia sekaluontoisia tilaryhmiänsä. Kun \nesim. Ulvilassa olevan Koiviston ja Huittisten pitäjässä ja kylässä \nolevain rälssitilain omistajat v. 1419 vaihtoivat näitä tilojansa, niin \njärjestettiin asia siten, että Huittisten tilain puolesta tuli \npysyvästi suoritettavaksi kruunulle kahden savun verot, ja molemmat \npitäjät myönsivät, että kahden kuninkaansavun verot olivat \ntäydellisesti korvatut, niin etteivät kruunun tulot olleet \nvähentyneet.[47] Samoin, kun Yläneen ja Danskilan (Pöytyän veropitäjää) \nomistajat v. 1421 vaihtoivat näitä tiloja, pitäjä antoi samanlaisen \ntodistuksen.[48]\n\nMyöskään kirkollisten tilain verovapaudet eivät näinä aikoina olleet \nyhtä helpot kuin ennen. Kemiön pitäjäläiset vaativat v. 1432, että \neräästä sikäläisestä tuomiokirkon tilasta, jonka verorästit pitäjä oli \nsuorittanut, oli tuomiokirkon itsensä vastedes maksettava verot, ellei \ntalo voisi nauttia verovapautta.[49] Pöytyän ja Ruskon asukkaat ottivat \nv. 1432 maksaakseen erään talon verot, jotta piispa saisi sen pitää \nverovapaana.[50] Kolmantena tämäntapaisena esimerkkinä mainittakoon, \nettä kun v. 1449 piispa valitti Ahvenanmaan pappiloita vastoin Ruotsin \nlakia verotetun, tuomittiin pappilat tosin veroista vapaiksi, mutta \nlisättiin, että jos pappiloille oli jotain veroa laskettu, tuli \npitäjäläisten siitä vastata, ja että pappikin itsensä tuli suorittaa \nverot siltä maalta, mitä niillä oli enemmän kuin laki määräsi.[51] \nTapaukset tällaiset osoittavat, että veroasioita nyt toisinaan \nhoidettiin enemmän vanhain lakien henkeen kuin edellisellä \nlinnakaudella oli ollut tapana.\n\nMerkillinen Eerik Pommerilaisen ajan verouudistus oli hänen kuuluisa \nverojen rahamuutoksensa, joka pantiin toimeen useissa Ruotsin \nmaakunnissa ja Suomessa. Tämän muutoksen kautta kuningas, sanotaan \nHenrik Königsmarkin neuvosta, koetti saada mikäli mahdollista kaikki \nkuninkaalle tulevat verot arvioiduksi ja kannetuksi rahassa. Meillä \nsellainen sopimus saatiin aikaan kuninkaan käydessä Suomessa \nluultavasti 1407. Itse sopimuskirjaa tai sopimuskirjoja ei ole \nsäilynyt, mutta vv:n 1414 ja 1419 asiakirjoista näkyvät ainakin asian \npääkohdat. Veroa oli maksettava kultakin savulta 5, koukulta 2 ja \nbolilta 10 markkaa \"eikä enemmän\". Vero oli laskettu Turun rahassa[52] \nsellaisen kurssin mukaan, että Turun äyrityinen luettiin 6, Preussin \nkillinki 8 ja Tallinnan killinki 3 (Ruotsin) penningiksi. Kaikkia \nveroja ei kuitenkaan vaadittu rahassa, vaan voitiin rahan arvo \nsuorittaa tavallisissa verokappaleissa eli n.s. \"arvoäyreissä\" \n(värdören).\n\nPaitsi säännöstä rahassa arvioidusta pääverosta sisälsi sopimus vielä \nmääräyksiä linnain työveroista, joita niinikään muutettiin rahaksi. \nKaikenlaiset kinkerit ja kestitykset sitävastoin olivat kielletyt -- \nniitä oli suoritettava ainoastaan kuninkaan tai kuningattaren maassa \nkäydessä tai erikseen niitä vaatiessa. Kieltoa ei kuitenkaan \nnoudatettu, kuten kuninkaan omista kirjeistä kyllä selviää.\n\nMyöhemmin kuningas myönsi Turun läänin asukkaille vielä joitakin \nlisähelpotuksia \"arvoäyrien\" hinnoitteluun, verojen kuljetukseen ja \nmaksuaikaan y.m.s. nähden.[53]\n\nVerojärjestelynsä yhteydessä laitatti hallitus nyt, kuten näyttää ensi \nkertaa, suuresta osasta Ruotsia ja Suomea tarkempia maa- tai \nverokirjoja, joihin oli yksityiskohtaisesti merkitty kunkin seudun \nveroyksiöt ja suoritettavat sekä muut vero-olot. Tästä tietolähteestä \non säilynyt vain muutama niukka v:n 1413 verokirjasta tehty ote, jotka \nHausen on julaissut.[54]\n\nSuomesta tulevat verot ovat näissä lyhyissä otteissa merkityt rahassa; \ntuotteissa maksetuksi tai maksettavaksi on merkitty ainoastaan osa \nAhvenanmaan ja Kemin veroja. Viipurin läänistä ei otteissa mainita \nsanaakaan; arvatenkin se lääni on jäänyt Eerik kuninkaan \nverojärjestelyn ulkopuolelle. Veroyksiöinä on otteissa lueteltu Turun \nläänissä savut (1546), bolit (54) ja koukut (345 1/6), Satakunnassa \nsavut (837 1/2), bolit (17) ja koukut (664), Raaseporin läänissä \npitäjät (8), bolit (102) ja miesluku (1011), Korsholman läänissä savut \n(Mustasaaressa 120, Kyrössä 160, Kemissä 20, \"Rannassa\" 40, Torniossa \n30), Hämeenlinnan läänissä toisessa osassa nimismieskunnat (8) ja \nkoukut (400) ja toisessa osassa koukut (555 3/4 ja 2 1/2 kuudesosaa) \nsekä Ahvenanmaalla talonpojat (526) ja nautakunnat (65 1/2).\n\nHuomiota herättää, etteivät veroyksiöt kaikkialla olleet samat saman \nläänin alueella. Niinpä Turun läänissä tavataan ikivanhain \nruotsalaisten bolien ja hämäläisten koukkujen ohella myöskin savuja. \nTällainen veroyksiöiden kirjavuus on muisto kartanokauden aikaisista \nverotusoloista. Savut, jotka v. 1413 olivat yleisiä laajoilla aloilla, \nnäyttävät edustavan uudempaa verotusta.\n\nVeroyksiöiden suoritettavat maksut ovat yleensä suuremmat kuin \nalkuperäisessä sopimuksessa määrätyt, mikä johtunee osittain siitä, \nettä maksut on merkitty Turun rahassa, joka oli 1/4 halvempaa kuin \nRuotsin raha, osittain ehkä siitä, ettei rahaverosopimus ollut \nkaikkialla samanlainen.\n\nEri alueitten loppusummat tekivät:\n\n    Turun läänin                         9 832 mk\n    Satakunnan                           5 882 mk\n    Korsholman läänin                    2 300 mk\n    Tornion                                150 mk\n    Hämeenlinnan läänin                  4 222 mk 4 äyrit.\n    Ahvenanmaan (ilman tuotteiden arvoa)   643 mk\n                              koko alue 23 029 mk 4 äyrit.\n\nTurunkin rahassa laskettuna ja huomioonottaen, etteivät kaikki verot ja \nrasitukset sisältyneet tähän rahaveroon, olivat nämä loppusummat \nkorkeat ja verot maksajille raskaat. Sata vuotta myöhemmin nousivat \nkruununverot, mukaan luettuina rahaksi muutetut verotavaratkin, samalta \nalueelta tasaisin luvuin n. 15 000 silloiseen (arvoltaan alenneeseen) \nmarkkaan.[55]\n\nTämä osoittaa, että Suomen taloudellinen tila viisisataa vuotta sitten \noli keskiajan loppukauteen verraten harvinaisen hyvä tai että -- se on \nluultavampaa -- silloinen verotus oli harvinaisen ankara. Aikalaiset \neivät Eerik Pommerilaisen veronuudistuksiin olleet tyytyväisiä. \nRiimikronikka sisältää pitkiä valituksia veroparsellimuutoksen \nturmiollisuudesta ja silloisten verojen raskaudesta.[56] Toiselta \npuolen ei kuninkaan valtiollisten vastustajain moitteita voi käsittää \npuustavillisesti. Eerik Pommerilainen tuli Suomessa tunnetuksi myöskin \nveronhuojennuksistaan; eivätkä ne olleet ainoat hänen parannuksensa \ntäällä. Toimeenpantu verojen järjestely oli jo itsessään edistysaskel. \nMutta tämä kaikki ei voi kumota sitä tosiasiaa, että verot hänen \naikaansa olivat hirvittävän raskaat.\n\nTaloudelliseen tyytymättömyyteen yhtynyt valtiollinen ja kansallinen \ntyytymättömyys, jota erityiset seikat kiihottivat, saivat Ruotsissa v. \n1434 Engelbrektin kapinan puhkeamaan. Alkaneessa taistelussa veroseikat \nolivat aivan etualalla. Ensi töikseen helpotti Engelbrekt rahvaan \nveroja kolmanneksella. Myöskin kuningas suostui rauhansovitteluissa \nmelkoisiin veronalennuksiin -- talonpoikain jouset merkitsivät näinä \nlevottomina aikoina tavallista enemmän ja kaikki tekivät heille nyt \nmyönnytyksiä.\n\nSuomenkin talonpojille tuli vuoronsa. Juhannuksena 1436 Ruotsin \nvaltaneuvosto, arkkipiispa Olavi, drotsi Kristiern Niilonpoika ja \nmarski ja valtakunnan päämies Kaarle Knuutinpoika etunenässä, antoi \nmerkilliset kaksi julistustansa, joista toisella uskollinen ja \nkuuliainen Suomen rahvas, kun se oli luvannut olla kapinapäällikköä \nitselleen nostamatta, otettiin Ruotsin hallituksen suojelukseen ja \nluvattiin sille samat veronhuojennukset kuin valtakunnan muullekin \nrahvaalle, ja toinen lähemmin määräsi verojen alennukset ja järjesti \nkoko verotuksen.\n\nTodennäköisesti Suomen talonpojat saivat kaksinkertaisen \nveronalennuksen: ensinnä kolmanneksen alennuksen, joka asiakirjan \nilmoituksen mukaan oli jo v. 1435 tullut toimeenpannuksi, ja toiseksi \nsen erityisen alennuksen, joka järjestettiin v. 1436.[57]\n\nEdellisen alennuksen perusteluissa mainitaan, että vero oli \nkuudentoista vuoden ajat ollut kolmatta osaa korkeampi kuin muutoin sen \nkautta, että Turun äyrityinen, joka ennen oli vastannut 6 penninkiä eli \n1/4 äyriä, oli alentunut arvossa 4 penningin eli 1/6 äyrin arvoiseksi. \nTällainen veronnousu tuntuu kummalliselta ja mainitun laskelman \npätevyyttä on epäilty. Laskelma on kuitenkin ymmärrettävä. Suomen \nveronmaksajille oli todella myönnetty sellainen etu, että he \nveronmaksussaan saisivat lukea Turun äyrityisen 6 penningiksi, niinkuin \nEerik kuninkaan kirjelmässä v. 1414 nimenomaan selitetään.[58] \nMyöhemmin (v. 1419) oli Turun rahan huonontuessa kuitenkin ruvettu \nTurun äyrityistä laskemaan vain 4 penningiksi. Veronmaksajat eivät siis \nsaaneet nauttia ennen luvattua etuansa, vaan oli heidän maksaminen \nkolmattaosaa suurempi vero. Mutta taloudellisestikin oli vero varmaan \nylentynyt. Hinnat Suomessa olivat suhteessa oman maan käypään rahaan \n(Turun äyrityiseen) ja, kuten keskiajan hinnat yleensä, sangen hitaasti \nseurasivat rahan hopea-arvon alentumista. On siis hyvin luultavaa, \netteivät hinnat Suomessa puheenaolevana aikana olleet nousseet samassa \nsuhteessa kuin rahan metalliarvo oli alentunut, ja että siis \nveronmaksajat, joiden täytyi suorittaa veronsa käypää hintaa \nkalliimmasti, joutuivat tuntuvaan vahinkoon. V:n 1436 veronalennus ei \nsiinä kohden ollut mikään oikea alennus, vaan ainoastaan palaus \nentiselle kannalle.\n\nErityisen alennuksen järjestely sisälsi seuraavat päämääräykset: (1) \nkaikki maa, mikä tähän saakka oli tullut rälssiksi ja saanut laillisen \nvahvistuksen ja mitä ei ennen oltu poistettu veronalaisesta maasta, oli \nnyt siitä poistettava, niin ettei mitään erimielisyyttä siitä voisi \nsyntyä rälssimiesten ja talonpoikain välillä; (2) sen jälkeen oli \n(varmaan siten syntyneen veronmaksuvähennyksen korvaukseksi) \nvähennettävä talonpojilta joka viides savu, ja miesluku ja markkaluku \n(s.o. veroyksiöltä suoritettava veromäärä) jäävä siksi, minä se silloin \noli; (3) kaikki savut, koukut ja bolit oli tasoitettava pitäjäin kesken \narviomiesten tutkimuksen mukaan; (4) linnantyö- ja -rakennusverot, \njotka olivat muutetut rahaveroksi, oli poistettava rahaverosta \nkohtuullisen arvion mukaan.[59]\n\nV:n 1436 verojärjestelyllä on kaikesta päättäen ollut suuri vaikutus \nmaamme vero-oloihin keskiajan loppupuolella. Sellaisina, miksi\nvero-olot v. 1436 ja sitä seuraavina vuosina muodostuivat, ne sitten \npysyivät. Turun läänin talonpojille osoitetulla julistuksella \nKristoffer kuningas v. 1441 Ruotsin neuvoston neuvolla vahvisti \nedellisen veronalennuksen.[60] Samassa julistuksessa annettiin ohjeita \nlinnan muonittamiseksi suoritettavan veron määräämisestä. V. 1450 \nKaarle kuningas antoi kirjeen Turun läänistä suoritettavan \nvoudinkinkerin järjestämisestä. Nämäkin edellisinä aikoina niin \nepävakaat kinkeriverot siten 1400-luvun keskimaissa näyttävät\nLänsi-Suomessa tulleen lailliselle, sopimusperäiselle kannalle. \nKeskiajan verolaitos alkoi olla valmis. Pääasiallisesti sellaisena, \nmiksi se puheenaolevina aikoina muodostui, sen tapaamme vielä kauan \nuudella ajalla.\n\nV:n 1436 ja sitä seuraavain veroparannusten yhteydessä tapahtui \ntodennäköisesti myös perinpohjaisia uudistuksia maamme pitäjä- ja \nverokuntajaossa. Keskiajan verojen rasittavaisuus riippui suureksi \nosaksi veronsuorittajain ryhmityksestä. Vanhastaan verot suoritettiin \nyleensä siten, että pitäjäin ja sen alaisten verokuntain -- bolien, \nnautakuntain, neljänneskuntain, täysiverokuntain -- maksettavaksi tuli \ntietty veromäärä, jonka suorittamisesta asianomainen pitäjä tai \nverokunta oli vastuussa. Kun jostakin sellaisesta verokunnasta tiloja \njoutui maallisen tai kirkollisen rälssin alaiseksi tai autioksi, \nsuureni siitä toisten maksajain vero ja samanlaisten verokuntainkin \nkesken syntyi ikävää epätasaisuutta. Näiden epäkohtain poistaminen oli \ntärkeää kruunulle ja vielä tärkeämpää talonpojille. Epäkohta oli \nkorjattavissa ainoastaan verontasoituksella, s.o. verokuntia oli \ntarpeellisilla siirroilla ja uudestaanlaskemisilla pidettävä keskenään \nniin tasaväkisinä kuin mahdollista. Sentapaista verontasausta tarkoitti \njo Uplannin lain määräys, että verojen suorittamista varten olivat koko \nhundarin miesluvut verrattavat.[61] Tähän kuuluvia epäkohtia oli \nSuomessakin aikain kuluessa syntynyt paljonkin, kunnes niitä vihdoin \nEngelbrektin kansanliikkeen aikana oli ruvettava korjaamaan. V:n 1436 \nsuuren veronuudistuksen yhteydessä määrättiin, kuten mainittu, \nensinnäkin laillinen rälssi kokonaan poistettavaksi veromaan joukosta, \nminkä jälkeen vero (poiston korvaamiseksi) oli alennettava 1/5:lla ja \nlopuksi kaikki savut, koukut ja bolit tasoitettavat pitäjäin kesken.\n\nTämmöinen tasoitus tulikin toimeenpannuksi. Sen voi päättää jo siitä, \nettä itse veronalennus ilman vastaavaa verontasoitusta olisi\nmenettänyt suuren osan hyötyään. Parhaana todistuksena tasoituksen \ntoimeenpanemisesta ovat 1400-luvun loppupuolen verokirjat, joissa \nverokunnat esiintyvät useilla seuduilla täysin samankokoisina.[62] \nSamoin ensimäiset maakirjat uudelta ajalta. Niissä esiintyvä pitäjä- ja \nverokuntalaitos on näet aivan v:n 1436 säännösten mukainen: veropitäjät \ntosin enään harvemmin ovat aivan toistensa kokoiset, vaikka \nsellaisiakin tapauksia on useita, mutta laajoilla aloilla ovat nuo \ntärkeät neljänneskunnat (tai kolmannekset) samassa pitäjässä, jopa \nuseankin pitäjän alalla niin tarkalleen toistensa kokoiset, sisältävät \nmurto-osia myöten niin samoja määriä veroyksiöitä (savuja, koukkuja), \nettä järjestävän käden vaikutus on ihan ilmeinen. Kun rälssit näissä \npitäjissä ja verokunnissa on jo jätetty kokonaan pois laskusta, ovat \npitäjät ja verokunnat niinmuodoin saaneet muotonsa sen jälkeen kuin \nvanha rälssi oli muodostunut ja jätetty maalaskusta pois, siis jälkeen \nv:n 1436. Mutta aivan lähelle uutta aikaa ei tämä pitäjäin ja \nverokuntain muodostuminen ole voinut lykkäytyä, siksi paljon todisteita \nkeskiajan oloista puheenaolevat maakirjat kuitenkin sisältävät. \nPitäjäin ja verokuntain yhtäläisyydellä ei olisi uudella ajalla enään \nollut olemisen syytäkään, koska kruunu tällöin jo kaikin tavoin pyrki \nyksilöverotukseen ja kollektivisen veronmaksun hylkäämiseen. Mistään \nvuotta 1436 nuoremmasta yleisestä pitäjäjaon uudistamisesta eivät \nasiakirjat tiedäkään kertoa. Sen sijaan esiintyy juuri 1400-luvun \nkeskivaiheilla veropitäjiä, jotka luultavasti ovat niihin aikoihin \nperustettuja.\n\nLoimaalaiset valituksissaan 1540-luvulta mainitsivat heidän pitäjänsä \nvanhan veronpanon olleen Kaarle kuninkaan aikaisen; silloin oli heidän \npitäjässään ollut 4 neljänneskuntaa, kussakin 5 savua -- siis täälläkin \nsangen tasainen määrä.[63]\n\nTällä tavoin sai keskiajan verolaitos ulkonaisestikin sisällystään \nvastaavan muodon.\n\n\n\n\nII. SUOMALAISIA VEROTUKSEN JA HALLINNON ALKUMUOTOJA.\n\n\n\n1. \"VEROT\" JA \"VAKAT\".\n\n\nMaamme vanhimman vero- ja hallintohistorian jälkiä etsiessä huomio ei \nvoi olla kiintymättä muutamiin suomalaisiin nimityksiin, jotka \nnäyttävät luovan jonkin verran valoa Suomen suomalaisten heimojen \nyhteiskunnallisiin oloihin ennen historiallisesti tunnettua aikaa.\n\nEräs sellainen nimitys on vero. Porthan ja Fellman mainitsevat\ntämän sanan lapinkielessä (varro) merkitsevän sekä uhria että veroa; \nmyös Luulajan lapin murteessa sama sana esiintyy sellaisessa \nmerkityksessä.[64] Fellmanin kuvauksesta päättäen lappalaisten \"varro\" \nkohdistui eläin- eli veriuhriin: \"varro muorra\" (veropuu) oli puinen \njumalankuva, joka pystytettiin maahan peitetyn tuohisen uhriastian \nkohdalle ja siveltiin uhrieläimen verellä. Vesisaaren (Vadsön) \nkauppalan lappalaisen nimen \"Vera\" eli \"Värra\" Fellman asettaa \nyhteyteen kauppalan entisellä paikalla olleen tärkeän lappalaisen \nuhripaikan kanssa, jota norjalaiset vielä kertojan aikaan kutsuivat \nnimellä \"Finne kirke\".[65]\n\nLapin kielen sanan perusteella Porthan arvelee \"vero\" sanan suomessakin \nalkuaan merkinneen uhria, mutta kristinuskon vaikutuksesta sittemmin \nsaaneen maallisen veron merkityksen. Tämä käsitys tuntuu varsin \nhyväksyttävältä: onhan matka luonnollinen ja johdonmukainen uhrista \nuhrivarain keräämiseen, uskonnolliseen verotukseen ja vihdoin saman \ntavan käyttämiseen muunkinlaisia tarkoituksia varten. Uskonnollisen \nverotuksen laajeneminen maalliselle alalle on ollut hyvinkin \nmahdollinen jo pakanallisella ajalla, jolloin uskonnollisten ja \nmaallisten asiain välillä ei voi otaksua olleen sellaista selvää \nrajaviivaa, minkä kristinoppi niiden väliin teki. Näin on puheenaoleva \nnimitys omansa tukemaan sitä yleistä katsomusta, että yksi \njulkisoikeudellisen verotuksen juuria menee muinaiseen \nuhriyhteiskuntaan.\n\nToinen suomenkielinen nimitys, joka samalla tavoin näyttää olevan \nyhteydessä toiselta puolen uskonnollisten uhrien ja toiselta puolen \nmaallisen verotuksen kanssa, on vakka.\n\nTämä sana esiintyy yleisesti Suomen historiallisissa asiakirjoissa \nuuden ajan alussa, ja se on täällä ollut tunnettu niin suomalaisilla \nkuin ruotsalaisillakin alueilla. Ruotsissa sitä ei ole tavattu. Aivan \nyleinen sitävastoin se on ollut Itämeren maakuntain sekä virolaisilla \nettä lättiläisillä alueilla.[66] Kun sana ei myöskään liene johtunut \nmistään venäläisestä sanasta, niin sen tunnettu käyttö siten rajoittuu \nItämeren lähimpiin itäisiin alueisiin.\n\nNykyisessä suomenkielessä vakka yleisesti merkitsee määrätynlaista \njuuri- tai tuohikoppaa tai puuastiaa, määrätyntapaista viljan\nmitta-astiaa tai viljamittaa (määrää), joka on eri seuduilla eri \nsuuruinen, missä 4, missä 5 kappaa, j.n.e.[67] Vanhemmissa \nasiakirjoissa vakka yleensä merkitsee määrätyn suuruista \nviljamittaa.[68] Vanhoina aikoina sillä myöskin yleisesti tarkoitettiin \nvirkamiehelle maksettua viljapalkkaa, joko tiettyä palkkamäärää tai \nepämääräisesti virkamiehen saatavia yleensä (lukkarin, papin, \nnimismiehen, voudin, tuomarin \"vakat\").[69] Heinjoelta on tunnettu \nnimitys \"vakan talo\", jolla on tarkoitettu 1/12 manttaalin tilaa.[70]\n\nTällaisessa veroa tarkoittavassa merkityksessä vakka sanaa on kauan \nkäytetty Itämeren maakuntain lättiläisellä alueella. Saksan kieleen \nlainatulla paikallisella nimityksellä \"Wacke\" tarkoitettiin 1500-luvun \nlopulla ja seuraavan sataluvun alussa ritaritilaan kuuluvain \ntalonpoikaistalojen muodostamaa yhtenäistä piiriä, jonka vastakohtana \nolivat hajatilat; vielä v:n 1744 maakirjassa mainitaan Riian lähellä \n\"Wacke\" nimellä kolmea 11, 19 ja 28 alustalaistalon muodostamaa piiriä. \nKun Wacke usein oli yksiönä verojen suorituksessa, kutsutaan Liivinmaan \ntilain maakirjoja nimellä \"Wackenbücher\", rahavero on \"Wackengeld\" ja \nmaksuajastakin käytetään nimitystä \"Wacke\".[71] Erinomaisen valaisevan \nja elävän kuvauksen liivinmaalaisen vakka-piirin verovelvollisuuksista \nantaa Rüssow tunnetussa kronikassaan 1500-luvun loppupuolelta. \nSuomennettakoon tähän asiaankuuluva kohta:\n\n\"Mutta liivinmaalaisten vakkain laita on niin, että kaikkien herrain ja \naatelismiesten kylät on jaettu vakkoihin. Suuria ja varakkaita kyliä on \nvakassa yksi tai kaksi, ja pienempiä ja köyhempiä on useita pantu \nyhteen, niin että itsekullakin herralla ja aatelismiehellä kyläinsä \nluvun mukaan on ollut muutamia vakkoja. Ja kunkin vakan täytyi joka \nvuosi toimittaa herralle tai junkkerille uljaat pidot, joihin silloin \nmyöskin kaikkien siihen vakkaan kuuluvain talonpoikain ja \nvapaatalollisten (Landfreien) oli tultava maksamaan herralle tai \njunkkerille vuotuisia verojaan ja maksujaan. Silloin ovat ritarikunnan \nherrat Mikonpäivänä alkaneet pitää vakkoja, joihin myöskin koko heidän \nhoviväkensä ja kaikki ympärillä asuva aateli ja vapaatilalliset, \nsaksalaiset ja vierasheimoiset, ovat joukolla saapuneet. Ja kun vero \noli maksettu, on ruvettu juomaan ja hummaamaan kaikin voimin. -- -- \nTätä vakkajuhlaa on kautta koko maan kestänyt Mikonpäivästä jouluun \nkaikkien ritarikunnan herrain, haltijain ja aatelin mailla -- --\".[72]\n\nLiivinmaalla 1500-luvulla tunnetun perimystarinan mukaan siis vakoiksi \nkutsuttiin määrättyjä verokuntia ja niiden toimeenpantavia veropitoja.\n\nHuomattava on, että suomenkielessäkin \"vakat\" on tunnettu pitojen \nmerkityksessä.[73] Mutta vakkapitojen alkuperä näyttää olevan \nliivinmaalaisia veropitoja vielä vanhemmissa ja aikuisemmissa \nyhteiskuntaoloissa.\n\nSuomalaisilla ja virolaisilla \"vakka\" sana on merkinnyt myös \nuhriastiaa, uhrivakkaa. Suomalaisilla oli muinoin Ukonvakkansa, joka \nAgricolan tunnetun säkeen mukaan haettiin esille Ukon juhlaan \nkevätkylvön aikana. Virolaisilla oli Kreutzwaldin tietojen mukaan joka \ntalossa tuohesta tai päreistä tehty kannellinen Ukolle pyhitetty \nuhrivakka, jota säilytettiin aitassa ja jolle Ukon juhlassa uhrattiin. \nSamanlainen uhrivakka oli virolaisten \"Tönne vak\" ja \"Vana Tönni \nvak\".[74]\n\nMeille tunnetussa muodossaan uhrivakat ilmeisesti olivat \nmaanviljelysjumaluuden palvelukseen kuuluvia vilja-, leipä- (ja\nolut)-uhria. Tässä kohden aitassa säilytetyn joululeivän esillekanto ja \njakaminen kylvöpäivänä (toukoleipä, kylvöleipä), mikä tapa on tunnettu \neri tahoilta Suomea, muistuttaa niin läheisesti Ukon vakkaa, että ne \ntuskin ovat voineet olla toisilleen vieraita uhreja.[75]\n\nVakan merkitys leipäuhrina on myöskin säilynyt nimityksessä \n\"leipävakat\", joiksi jo v. 1345 Karjalassa ja uuden ajan alussa \nkutsuttiin papinmaksuja, varsinkin rukiissa suoritettua \npapinmaksua.[76] Kun tämän veron aine (rukiit) ja peruste (mies- eli \ntaloluku) Savossa olivat samat kuin Hämeen ruokaverossa, vieläpä \nmääräkin Savossa oli sama kuin Hämeessä (1 pannin- tai 2 karpion \n\"kolmannesta\"),[77] täytyy Savon ruisveroa pitää ruokaverona ja \n\"leipävakkaa\" ruokalisän (matskott) kansanomaisena suomalaisena nimenä. \nKysymyksessä on kaikkein alkuperäisimmän laatuinen ruokalisävero, sillä \nRuotsissa oli Helsinglannin lain mukaan ruokalisän pääosana alttarille \nviety leipäuhri[78] -- pakanallinen suomalainen vakka kristityssä \nruotsalaisessa muodossa. Näin saavat luonnollisen historiallisen \nselityksensä vakkauhrit ja vakkanimen kiintyminen erityisesti \nviljamittaan ja jauhovakkaan.\n\nUhrit ovat helposti voineet tulla suurempain yhdyskuntain yhteisiksi ja \nyksityiset vakkajuhlat suuremmiksi vakkapidoiksi. Agrikolan mainitsema \nkylvöjuhla, johon ukon vakka haettiin, oli yleinen juomajuhla, jota \narvatenkin vietettiin kokonaisin kylittäin, niinkuin Pohjois-Hämeessä \nvielä viime vuosisadan puolivälissä \"Ukon vakkoja\" keväällä \npidettiin.[79] Kustaa Vaasan aikaisessa asiakirjassa Savon asukkaiden \njuomingeista käytetty ruotsalainen nimitys \"thordhns gildhe\" myöskin \nviittaa yhteiseen Ukon juomajuhlaan.[80] Kurkijoella on \"Ukon vakoiksi\" \nkutsuttuja pitoja pidetty kesäkuussa kuivuuden aikana.[81] Inkerinmaan \nTarinaisin kylä on viettänyt yhteistä \"Vakkove\" nimistä olutjuhlaa -- \nilmeisiä Ukon vakkoja -- Eliaanpäivänä.[82] Olemme täten löytäneet \nsuomalaisella alueella liivinmaalaisia vakkajuhlia yksinkertaisemman ja \nvanhemman vakkajuhlan.\n\nTarinaisin Vakkove juhlan olutta varten hankki jokainen isäntä maltaita \nolojensa ja varojensa mukaan. V. 1757 syytettiin muutamia Sortavalan \nRekolan asukkaita siitä, että he Yrjön päivänä -- Ukon vakkoja \nvastaavana juhlana -- \"olivat kokoontuneet Rekolaan ja koonneet varoja \nyhteisiä pitoja varten\".[83] Rautalammilla ja Kurkijoella kustansi \nkukin talo Ukon vakat arvan määräämässä järjestyksessä.[84]\n\nTällaisesta varain kokoamisesta tai vuorojärjestyksestä määrätyn piirin \nyhteisiä uhripitoja varten, joista niin runsaat vakkamuistot kertovat, \nvarmaan on verotuksen alku suomalaisten heimojen keskuudessa haettava.\n\n\n\n2. \"PEREVAARA\", \"PITÄJÄ\", \"POKOSTA\".\n\n\n\"Perevaara\"-kysymystä on viimeksi ja laajimmin käsitellyt J. V. \nRonimus. Vatjan viidenneksen verokirjan muutamissa Laatokan \nrannikkopokostoissa esiintyviä \"perevaara\" nimisiä verokuntia hän kuten \nO. A. Hainari pitää alkuperäisenä suomalaisena (karjalaisena) \nyhteiskuntamuotona, mutta eräitten venäläisten asiakirjain perusteella, \njoissa samannimisiä yhdyskuntia mainitaan Novgorodin alueella, Valdain \ntienoilla, hän katsoo näitä tienoita perevaarain alkukodiksi: \"Valdain \nmetsäisillä ylängöillä olivat luultavasti jo kaukaisessa muinaisuudessa \nperevaarat syntyneet, täältä ne myöskin pohjoiseen siirtyvien \nkarjalaisten mukana olivat Suomeen muuttaneet\".[85]\n\nTähänastiset perevaaran selitykset ovat rakentuneet sille kielelliselle \notaksumalle, että nimitys johtuisi sanoista \"per(h)e\" ja \"vaara\". Tästä \nselityksestä lienee kumminkin luovuttava jo historialliseltakin \nkannalta asiaa arvosteltaessa. Jokaista perevaaraa ei voi selittää \nyhteenkuuluvaksi asutusalueeksi. Kun Niinisyrjän kylän taloja \nJänisjärven lähellä kuului kahteen Sortavalan perevaaraan, niin tuntuu \nhyvin uskottavalta, että Niinisyrjän asukkaat olivat alkuaan kotoisin \nnoista kahdesta perevaarasta.[86] Mutta kun keskellä vanhaa asutusta \npienellä Laatokan saarella olevan Mäkisalon kylän talot, jotka kaiketi \nmuodostivat jokseenkin vanhan yhteenkuuluvan asutuksen, kuuluivat \n_neljään_ eri perevaaraan,[87] niin on vaikea sen perusteella ilman \nmuuta väittää, että nuo talot olivat alkuaan tulleet perustetuiksi eri \nperevaaroista käsin. Ei voi kieltää sitäkään mahdollisuutta; mutta joka \ntapauksessa se aika oli verokirjan olojen vallitessa jo ollut ja mennyt \nja Mäkisalon kylä jo kauan ollut omana yhteenkuuluvana asutuksenaan.\n\nVerokirjasta täysin selviää ainoastaan se, että perevaarat ovat olleet \nmäärättyjä veroalueita, joita yhdessä pokostassa on ollut useita. Mutta \nkun Ronimus katsoo niitä alkuperäisiksi asutusalueiksi, joiden \nolemassaoloa veronkantajat vain ovat käyttäneet hyväksensä, näyttää \nuskottavammalta, että perevaarat ovat muodostetut veronkantoa\nvarten, vaan kerran muodostettuaan muuttuneet uudenlaisiksi, \nverotaloudellisiksi asutusaloiksi. Oli näet luonnollista, että \nperevaaraan sitä muodostettaessa luettiin kaikki perevaaran asukkaille \nkuuluvat etäisetkin omistukset ja että kaikki perevaarasta kenenkään \nomistamattomille takamaille siirtyneet uutisasukkaat joutuivat \nmaksamaan veronsa sen perevaaran mukana, josta olivat lähteneet. Sillä \ntavoin saattoi Laatokan rannalla olevana Sorolan perevaaraan kuulua \nkalapaikkoja ja asutuksia Pielisjoella j.n.e. Juuri sellainen tapa \nvallitsi vielä uuden ajan alussa laajoilla aloilla sisä-Suomea. Tämä \nverotaloudellinen asutustapa on omituista suomalaisten alueitten \nkeskiaikaisille oloille ja on vanhemman sukulaisuuden pohjalle \nrakentuvan heimokunnallisen asutustavan historiallinen vastakohta.\n\nJoka tapauksessa ovat Karjalan perevaara-verokunnat sangen vanhoja \nlaitoksia. 1500-luvun alussa niitä oli tavattavana enään vain Laatokan \npohjoispuolisella alueella. Verokirjassa mainitaan kuitenkin yksinäinen \nperevaara Sakkulassa, josta päättäen perevaarajako oli ollut \nkäytännössä etelämpänäkin.[88]\n\nRonimuksen esittämäin venäläisten asiakirjain mukaan ovat Novgorodin \nalueen perevaarat olleet ruokaveroja, erityisesti olut- ja \nsimakestitystä, suorittavia verokuntia (ven. perevar = oluenkeittovero, \nolut). Siinä on epäilemättä Karjalankin perevaaran alkujuuri. \nKeskiajalla yleisesti, myöskin Suomessa, kinkeriverojen suuruutta \nilmaistiin niiden tärkeimmän erän, oluttynnörien, luvulla. Aivan oikein \nRonimus tätä veroa vertaa muinaisruotsalaiseen kinkeriin. \nVertaamiskohtia löytyy muitakin. Walesin keltiläiset elivät \nheimokaudellaan hajanaisissa asutuksissa, joista oli keinotekoisesti \nmuodostettu veropiirejä kinkeriverojen suorittamista varten. \nIntiassakin keinotekoiset veropiirit ovat olleet yleisiä \nalkuperäisimmissäkin oloissa.[89] Sentapainen, sangen vanha kinkeri- \neli olutkunta lienee ollut Karjalan perevaarakin. Laajemmilla alueilla \nyhdenmukaisesti järjestettyinä veropiireinä Karjalan perevaarat \nvarmaankin ovat vieraan verottajan luomia keinotekoisia laitoksia.[90] \nPerevaaran kehitys siis olisi pääpiirteissään samanlainen kuin \nliivinmaalaisen \"vakan\" tai läntisemmän Suomen suomalaisten \nverokuntain, joista tuonnempana tulee puhe.\n\nEdellä esitettyjen muinaisten olojen perusteella voidaan ottaa \nkysymykseen, eikö \"pitäjä\" nimityskin alkuperäisesti ole tarkoittanut \nmäärätynlaisten verojen suorittamista varten muodostunutta\nalueellista yhdyskuntaa.[91] Varmaan pitäjä on katsottava itäisten \nsuomalaisalueitten vanhan \"pokosta\"-laitoksen läntiseksi vastineeksi. \nVenäläiset aikakirjat kertovat suuriruhtinatar Olgan 900-luvun \npuolivälissä säätäneen pokostia Novgorodin suomalaisilla alueilla. 12. \nvuosisadalla pokostia mainitaan verohallinnollisina piireinä. Vatjan \nviidenneksen verokirjassa v:lta 1500 pokosta-laitos esiintyy \njuurtuneena yhteiskunnallisena laitoksena koko Käkisalmen Karjalassa. \nUusimpain venäläisten tutkijain mukaan pokostat alkuaan olivat \nliikepaikkoja, joihin muinoin eläintenpyytäjät ja hunajankerääjät \nkokoontuivat kaupantekoa, \"gost'haa\" varten; sellaisia paikkoja \nruvettiin kutsumaan \"pokosteiksi\" ja niistä kehittyi veropiiriä.[92]\n\nSamantapaisia keskuspaikkoja ovat myöskin läntisten alueitten \"pitäjät\" \nalkuaan voineet olla ja siitä kehittyä veropiireiksi. Mutta se aika on \nhyvin kaukana, sillä vanhimmat pitäjät, joiden jälkiä paikallisella \ntutkimuksella on voitu seurata, kuntia, ovat olleet jo kehittyneitä \nmaanomistus-yhdyskuntia.[93] On tietysti kulunut pitkiä aikoja, \nennenkuin maanomistusolot ovat ehtineet täysin mukaantua \nhallinnollisten ja elinkeinollisten tarpeitten synnyttämäin \nyhdyskuntain mukaisiksi. Että kehitys on siinä järjestyksessä \ntapahtunut -- s.o. että verollinen ja hallinnollinen alkupitäjä on \nvanhempi kuin maanomistuspitäjä -- selviää Karjalan pokostoista \n(pitäjistä), jotka pysyvinä verohallinnollisina piireinä ovat \nikivanhoja, mutta vasta isonjaon kautta ovat kehittyneet\nmaanomistus-yhdyskunniksi.[94]\n\nEdellisen nojalla saamme suomalaisten verotuksen ja hallinnon \nalkumuotojen kehityksestä seuraavanlaisen yleiskuvan. (1) lähtökohtana \non ollut heimokautinen yhdyskunnallinen uhritoiminta, joka on antanut \naihetta paikalliseen uhriverotukseen ja varmaan muunlaiseenkin \nyhteistoimintaan. (2) Ulkopuolelta tuleva pakkovalta on sittemmin \naiheuttanut uhriverojen kehittymisen pysyväksi veronalaisuudeksi sekä \nuskonnollisten yhdyskuntain muuttumisen pysyviksi verotus- ja \nhallintopiireiksi. (3) Näin syntyneet uudet olot ovat vuorostaan \ntulleet myöhemmän maanomistuksen ja asutuksen perusteiksi.\n\n\n\n\nIII. SUOMALAINEN TURKISKULTTUURL\n\n\n\n1. ITÄMEREN MAITTEN MUINAISET TURKIKSET.\n\n\nTurkisrikkaus saattoi Pohjolan maat jo varhain etelämpäin maitten \nkansain tieto- ja vaikutuspiiriin. Jordanes n. vv:n 551-552 aikoina \nkirjoittamassaan gootilaisten historiassa kertoo svealaisten (Suehans) \nkauppaavan lukemattomain muitten kansain kautta roomalaisten \nkäytettäväksi eräänlaisia nahkoja, jotka olivat kuuluisia tumman \nvärinsä vuoksi.[95] Toiselta puolen kertovat keskiajan arapialaiset \nmaantieteilijät turkiksista, joita Pohjolan maista kaupattiin itämaille \npääasiallisesti Volgan varrella asuvain kauppakansain välityksellä. Ibn \nChordâdhbeh 800-luvun keskivaiheilla laaditussa teoksessaan sanoo \nslaavilaissukuisten Russien (ruotsalaisten) kuljettavan slaavien maan \nkaukaisimmista osista saukon (majavan) ja mustien kettujen nahkoja sekä \nmiekkoja Roomanmerelle (Mustan- tai Välimeren maihin) ja retkeilevän \nKaspianmerellekin, jopa Bagdadiinkin saakka.[96] Eräs vähää myöhemmin \nelänyt arapialainen kirjoittaja Ibn Ruste kertoo (v. 912), että \nsaarella asuvain ja slaavilaisia hätyytteleväin Russien ainoa elinkeino \noli soopelin-, oravan- ja muitten turkisten kauppa.[97]\n\nAl-Masudi, joka eli ennen vuotta 950, kertoo, että mustanketun nahkoja, \njotka olivat kaikista turkiksista arvokkaimpia, saatiin pohjoisessa \nolevasta Burtâsien maasta ja ettei näitä turkiksia ollutkaan muualla \nkuin siellä ja lähiseuduilla. Valkoisen ja punaisen ketun nahkoja \nsaatiin samasta Burtâsien maasta, jonka turkiskauppa oli niin laaja, \nettä mainittuja turkiksia vietiin Frankkien maahan, Andalusiaan \n(Espanjaan) ja Pohjois-Afrikkaan saakka.\n\nBurtâseja pitävät monet tutkijat mordvalaisina.\n\nVielä muudan arapialainen Abû Hâmid (1080-1169 tai 1170) kertoo, kuinka \nkauppiaat matkustivat Bulgârista Isû nimiseen uskottomain maahan, josta \nsaatiin majavia; siellä kauppiaat persialaisilla miekanterillä ostivat \nitselleen majavannahkoja; Isûn asukkaat taas veivät nämä miekat \npimeyden läheiseen maahan synkeän meren äärelle, missä möivät ne \nsoopelinnahkoihin; tuon äärimmäisen maan asukkaat vihdoin uhrasivat \nmiekat mereen, josta Allah antoi nousta vuorenkokoisia kaloja.[98] \nSiinä on muutamalla piirteellä kuvattu koko vaihtokaupan kulku \nPersiasta Jäämerelle ja Jäämereltä Persiaan.\n\nMuillakin arapialaisilla kirjoittajilla on tietoja Wisusta. Jaqutin\n(k. 1229) tietojen mukaan oli Wisun maa kolmen kuukauden matkan päästä \nBulgarista. Majavan-, soopelin- ja oravannahkoja Itilin kauppiaat \nhankkivat Wisusta. Kaikki arapialaiset kirjoittavat tämän maan olevan \nkylmässä pohjoisessa.\n\nArapialaisten käyttämät Isû ja Wîsu nimet lienevät samat kuin Bremenin \nAdamin (n. 1070) mainitsemat Wizzi ja venäläisen Nestorin kronikassa \n(1100-luvun alulta) mainittu Ves'. Nestorin Ves' tarkoitti Valkeajärven \nseuduilla asuvaa suomalaista (vepsäläistä) heimoa, mutta arapialaiset \nWisu nimellä mahdollisesti tarkoittivat yleensä pohjoisen Venäjän \nsuomalaisia kansoja.[99] Myöhemmätkin arapialaiset kirjoittajat \nkertovat Wisun tavattomasta turkisrikkaudesta.[100]\n\nHaluttua turkistavaraa ei Pohjolan mailta aina hankittu \nkaupankäynnillä, vaan otettiin sitä myöskin maan asukkailta väkisin\ntai pysyvänä verona. Svealaiset ja russit, jotka niin aikaisin \nharjoittivat laajaa turkiskauppaa, näkyvät yhtä kauan tunteneen tuon \ntoisenkin hankintatavan. Nestorin kronikassa kerrotaan Varjagien\nv. 859 tulleen meren takaa ja ottaneen veroa tshuudeilta ja \nsloveeneilta, merjalaisilta, vesseiltä ja krivitsheiltä, muutamain \nkronikkatoisintojen mukaan joka mieheltä valkoisen oravan tai joka \nmieheltä oravan ja kärpän.[101] Kun Venäjän valta oli perustettu, sen \nruhtinaat kauan aikaa saivat epäilemättä tärkeimmät tulonsa \nturkisveroista. Rurikin seuraaja Oleg (879-912) otti etelässä asuvilta \ndrevljaneilta veroa mustan näädännahan asutulta talolta eli \nsavulta.[102] Novgorodilaisten mainitaan v. 1018 Jaroslav ruhtinaan \nauttamiseksi nostaneen veroa neljä \"näädännahkaa\" jokaiselta \nmieheltä.[103]\n\nTällä tavoin joutuivat suomalaisetkin alueet usein maksamaan veroja \nvenäläisille valtioille ja todennäköisesti suoritettiin nämä verot \npääasiallisesti turkiksissa.[104]\n\nTämän ajan sotaretkien ja valloitusten tarkoituksena oli nähtävästi \nuseinkin ainoastaan verojen otto. Sattuvasti lausuu venäläisistä \nHenrikki Lättiläinen, ettei heidän ruhtinaittensa tapa ollut saattaa \nvoitettuja kansoja kristinuskon alaisiksi, vaan pakottaa niitä veron ja \nrahan (tributum et pecuniam) maksamiseen.[105] Useissa tapauksissa ei \npysyvämpikään venäläisten valta tai hallitus ulettunut yksinkertaista \nverottamista pitemmälle. Veronottajat tekivät säännöllisempiä tai \nsatunnaisempia retkiä veronmaksajain alueille, ottivat otettavansa ja \nheittivät maksajat jälleen omiin oloihinsa. Saattoipa parikin \nruhtinasta tai valtaa kantaa veroja samalta alueelta, ilman että siitä \nsyntyi sen kummempia valtio-oikeudellisia selkkauksia. Tällaista \nalkuista laatua oli liiviläisten, virolaisten ja todennäköisesti \nmyöskin karjalaisten suhde venäläisiin vallottajiin.[106] \nTurkiskaupalla on siis muinaisuudessa ollut mitä suurin valtiollinen \nmerkitys.\n\nTurkistalouden muinaista suurta merkitystä Itämeren itäpuolella \nolevilla alueilla todistaa turkisten yleinen käyttö rahana vanhoilla \nVenäjän ja Liivinmaan alueilla. Tavallisimpina käypinä rahoina (venäl. \nkuny) olivat oravannahat (venäl. belki, belitshnyj meha, bely), joita \nlaskettiin nelinkymmenin kappalein (vrt. suomal. \"kiihtelys\"). \nArvokkaampia rahoja olivat kärpännahat, joita venäl. nimitys belj \nnäyttää erityisesti tarkoittaneen. Nahkarahoja arvioitiin Venäjällä \nyleensä värinsä mukaan, aivan niinkuin keskiajan ruotsissa erotettiin \n\"gråverk\" ja \"hvitskinn\". Samalla tavoin kuin Suomessa nahkaisen \n\"rahan\" nimitys siirtyi metallisen rahan nimitykseksi, samoin Itämeren \nitäpuolella turkikset antoivat nimensä näiden maitten vanhimmille \nmetallirahoille.\n\nNahkain käyttäminen rahana pysyi kauan tapana Pohjois-Venäjällä. \nAikakirjoissa kerrotaan, että \"kunat\" (rahanahkat) jätettiin pois ja \nkovat rahat otettiin käytäntöön Pihkovassa v. 1409 ja Novgorodissa \n1410,[107] Mutta vielä senkin jälkeen pysyivät turkikset tärkeänä \narvotavarana, jota käytettiin veroina ja lunnaina; v. 1425 ottivat \nnovgorodilaiset ustjugilaisilta sopiaisia 50 000 oravaa ja 240 \n(toisinnon mukaan 2 080) soopelia.[108]\n\n\n\n2. VANHIMMAT LAPINKÄVIJÄT.\n\n\nNorjalainen Ottar, joka 800-luvun lopussa kuningas Alfredille kertoi \nmerkillisestä matkastaan Vienanmerelle, kuvaa kertomuksessaan myöskin \nRuijan lappalaisten silloisia verotusoloja. Lappalaisvero oli \nHaalogalannin ylimysten suurin tulolähde. Veroksi saatiin turkiksia, \nuntuvia, mursunhampaita ja mursun- ja hylkeennahasta tehtyjä \nlaivaköysiä. Kukin maksoi varainsa mukaan; rikkaimman piti suorittaa 5 \nnäädännahkaa, 5 porontaljaa, karhuntalja, 10 vasua untuvia, karhun- tai \nsaukonnahkainen peski ja kaksi 60-kyynäräistä laivaköyttä, toinen \nmursun-, toinen hylkeennahkainen.[109]\n\nNorjalaisessa Egilin sadussa kerrotaan Ottarin aikalaisen ja maamiehen \nThorolf Kveldulfssonin tehneen laajoja verotusmatkoja Lapissa \n(Finmarkissa). Pohjoisimpain Lapin seutujen verotus ja ehkä kauppakin \nnäinä varhaisina aikoina lienee kuulunut yksinoikeutena Norjan \nkuninkaalle, joka määrätyillä ehdoilla luovutti oikeutensa \nläänitysmiehille. Tällaisia lapinveroa kantavia kuninkaanmiehiä \nnäyttävät olleen m.m. edellä mainitut Ottar ja Thorolf. V:n 1100 \naikoina oli lapinvero Sigurd Ranessonin hallussa, jonka kanssa Sigurd \nJorsalfarer kauan käräjöi tästä verosta; tulot Norjan lapinverosta \n(ynnä lapinkaupasta) laskettiin siihen aikaan 120 hopeamarkaksi, mikä \noli melkoinen summa. 1300-luvun alussa oli tämä tulolähde kumminkin jo \nmelkein kokonaan kuivunut.[110]\n\nOttarin esimerkkiä seuraten myöhemmät norjalaiset lapinverottajat usein \njatkoivat matkaansa Vienan vesille saakka. Retkien päätarkoituksena oli \nturkisten hankkiminen. Thore Hund ja hänen toverinsa Karle kuuluisalla \nVienanmatkallaan v. 1026 tekivät permalaisten kanssa edukkaita \nturkiskauppoja; Thoren mainitaan saaneen sangen paljon oravan-, \nmajavan- ja soopelinnahkoja. Rauhallista kaupankäyntiä jatkettiin usein \nryöstöillä. V. 1222 tekemällään Vienanmatkalla norjalaiset ryöstivät \nsuuren saaliin oravannahkoja ja sulatettua hopeaa. Vienankaupan \nturvaamiseksi he v. 1307 perustivat Varjakan (Vardöhusin) linnan.[111]\n\nNorjalaiset eivät olleet ainoita Lapin verottajia. Ottarin \nkertomuksessa kuningas Alfredille sanotaan kainulaisten (Cwênas) joskus \ntekevän erämaan poikki ryöstöretkiä norjalaisten alueelle ja \nnorjalaisten joskus kainulaisten alueelle; erämaassa oli paljon järviä, \njoihin kainulaiset taipaleitten yli kantoivat pieniä kevyitä veneitänsä \nkäydessään norjalaisia ryöstämässä. Kainulaiset olivat varmaan \nPohjanlahden itärannikoille ja perille asettuneita suomalaisia. He \nilmeisesti kilpailivat lappalaisten verottamisessa norjalaisten kanssa \nja siitä syystä joskus joutuivat kahakkaan heidän kanssansa.\n\nMutta Lapin raukoilla rajoilla kuljeskeli vielä kolmansiakin \nverottajia. Egilin sadun mukaan Thorolf Kveldulfsson joutui \nlapinveromatkallaan v. 874 kauaksi itään ja lähti pyynnöstä auttamaan \nkainulaisten kuningasta Faravidia kainulaisten alueella ryösteleviä \nkirjaleja (karjalaisia) vastaan. Palkaksi luvattiin Thorolfille \nsaaliista yhtä suuri osa kuin Faravid itse sai ja jokaiselle Thorolfin \nmiehelle kahden kainulaisen osa. \"Mutta kainulaisilla oli sellainen \nlaki, että kuninkaan tuli saada kolmas osa saaliista ja lisäksi kaikki \nmajavannahat ja soopelinnahat ja näädännahat.\" Sopimus syntyi ja \nkarjalaisia vastaan tehtiin onnekas kostoretki.\n\nLapin rikkaudet, etupäässä tietysti turkikset, olivat siten jo sangen \nvarhaisina aikoina saattaneet norjalaiset, kainulaiset ja karjalaiset\n-- joukkoon lienee lisättävä vielä ruotsalaiset -- käymään kauppa-, \nverotus- ja ryöstöretkillä Lapin laajoilla aloilla ja milloin sopi \nmyöskin toisten verottajain alueilla. Näillä retkillä oli epäilemättä \ntärkeä sijansa Pohjolan muinaiskansain taloudellisessa ja \nvaltiollisessa elämässä. Hoitaakseen kaukaisia tulolähteitänsä ja \npuoltaakseen omaansa ahnaita kilpailijoita vastaan täytyi lapinkävijäin \nperustaa joitakin alkuisia valtiolaitoksia. Sadun sanat kainulaisten \nkuninkaasta ja saaliinjaosta ansaitsevat siinä kohden huomiota, koska \nse on vanhin ja ainoa tunnettuihin oloihin perustuva tieto pakanuuden \najalla suomalaisten keskuudessa tai Suomen alueella vallinneen \nvaltiojärjestyksen laadusta.\n\nJo hyvin aikaisin näkyy karjalaisten valta muita ennen ehtineen \nnykyisen Suomen ja Vienan Karjalan pohjoisille seuduille, aina Jäämeren \nrannoille saakka. Kun karjalaiset joutuivat novgorodilaisten \nalaisuuteen, joutui myöskin lapinverotus Novgorodille. Norjan kuninkaan \nja Novgorodin ruhtinaan v. 1251 tekemästä sopimuksesta on eräs v:n 1330 \naikoina tehty kirjaanpano säilyttänyt mielenkiintoisia tietoja. Aivan \nniinkuin Itämeren maakuntien alueilla oli seutu, jota kaksi \nvalloittajaa verotti, niin täälläkin jätettiin yhteiseksi \nverotusalueeksi Malangin vuonolta Turjanniemeen ja Vieljoelle \nKantalahden rannalle ulottuva alue. Edelleen selviää, että \nveronalaisuuteen nähden oli rotu ratkaiseva: kaikki karjalaiset olivat \njäävät Novgorodin alaisiksi, mutta norjalaiset saivat verottaa paitsi \nlappalaisia myös puolikarjalaisia, joilla oli lappalainen äiti. \nSovitulla alueella verottajat saivat ottaa ainoastaan viisi \noravannahkaa jouselta.[112] Kaikesta näkyy, että lappalaisten \nsuoritettava turkisvero oli varsinaisesti se valtio-asia, joka aiheutti \npohjoisimpain valtain sopimusten teot niinkuin sodatkin.\n\nIkivanhaa juurta oli karjalais-novgorodilainen valta myöskin \nPohjanlahden peräseuduilla. Kemiläisten kuuluisassa valituskirjassa \nv:lta 1490 kerrotaan venäläisten (venäjänkarjalaisten) väittävän\nPerä-Pohjolan maitten ja vesien kuuluvan Venäjälle Pyhäjokeen saakka \netelässä ja venäläisten sillä perusteella vaativan veroa suomalaisilta \n\"kolme valkonahkaa mieheltä\" sekä puolet lohensaaliista.[113] Tässä \ntäysin uskottavassa perinnäismuistossa epäilemättä esiintyy \nkarjalaisten muinainen heimo- ja valtaraja muita suomalaisia heimoja \nvastaan sekä ikivanha turkisvero, joka alkuaan oli näiden seutujen \nlappalaisten karjalaisille isännilleen maksettava.\n\n\n\n3. HÄMÄLÄISTEN LAPINRETKET.\n\n\nEnnen historiassa mainittuja pirkkalaisia ja vielä heidän aikanansa \nliikkuivat myöskin hämäläiset lapinretkillä kaukaisilla Pohjan perillä. \nSe tuntuisi melkein uskomattomalta, elleivät selvät todistuskappaleet \nsitä vahvistaisi.\n\nTornion käräjillä 1420 näet valittivat pirkkalaiset, että \nirtolaismiehet (lösmän) Hämeestä, joilla oli vain hyvin pieniä osuuksia \nlappalaisiin, kuljeksivat kaikkialla Lapissa vahingoittamassa \nvarsinaisia verottajia. Valituksen johdosta kiellettiin lapinkäynti \nniiltä, joiden osuus oli kokonaista oravannahkaa pienempi s.o. joiden \nvero kruunulle ei tehnyt kokonaista oravannahkaa. Niiden, joihin tämä \ntuomio koski, tuli luovuttaa osansa lähimmille sukulaisilleen ja \nosaveljilleen.\n\nToisesta asiakirjasta, joka on v:lta 1454, selviää, että Piitimen ja \nLuulajan pirkkalaiset Länsipohjassa olivat saaneet haltuunsa muutamia \nlappalaisia laillisella jaolla \"jakoveljiltänsä Hämeessä\".\n\nMuistotarinoita hämäläisistä on Perä-Pohjolassa säilynyt vielä \nmyöhempiinkin aikoihin. Erään 1500-luvun Lapin voudin muistoonpanon \nmukaan olivat pirkkalaiset tulleet Hämeestä, asettuneet Kemiin ja \nTornioon ja retkeilleet aina Kuolan niemimaalle saakka. Myös \npaikannimet sellaiset kuin Hämeenjärvi ja Hämeenlammet Kiimingin ja \nHaukiputaan rajamailla sekä Hämeenperän kallio Olhavan ja Kuivaniemen \nvälillä[114] saattavat olla muistoja hämäläisten retkistä täällä \nsaakka.\n\nPerä-Pohjolassa retkeilleet hämäläiset ovat varmaan lähinnä olleet \nSatakunnan asukkaita. Siihen viittaa sekin, että Bo Joninpoika\nPerä-Pohjolaa koskevissa asioissa v. 1374 vetosi myös Kokemäen ja \nPirkkalan asukkaiden vanhimpain todistuksiin.[115]\n\nLappalaisten ja hämäläisten näissä asiakirjoissa ja muistoissa \nesiintyvä suhde on sangen omituinen. Ei tunneta mitään hämäläistä \nvaltiota eikä mitään hämäläistä kuningasta tai ruhtinasta, jonka \nalamaisia lappalaiset olisivat olleet. Ylipäänsä ei puheena oleva suhde \nole verrattava historiallisen ajan valtiollisiin alistussuhteisiin. \nSitä ei voi käsittää muuksi kuin alkuisimmaksi rodulliseksi \nvaltasuhteeksi, joka on verrattava klassillisen muinaisuuden orjuuteen.\n\nMiten tämä hämäläisten ja lappalaisten suhde oli alkanut ja kehittynyt, \nsiitä ei ole mitään varmoja tietoja. Saatamme ainoastaan arvella, että \nalkuperäinen rotuerilaisuus, hämäläisten korkeampi yhteiskunnallinen \nkehityskanta ja kaiketi myöskin turkiskaupan aiheuttamat taloudelliset \nedut ovat olleet muutamia syitä lappalaisten joutumiseen hämäläisten \nnaapuriensa valtaan.\n\nLappalaisten rodullinen alamaisuus nähtävästi järjestyi \nyksinkertaisimpaan perhevaltaiseen tapaan. Määrätyillä hämäläisillä \nsuvuilla tai perheillä oli heimon takamailla lappalaiset orjaperheensä, \njoiden tuli suorittaa omistajalleen tietyt verot. Isännyys niinkuin \norjuuskin jatkuivat perintönä polvesta polveen. Lappalainen pysyi \nhämäläisen isäntänsä veronalaisuudessa kunne kulkikin, Länsipohjaan \nsaakka jouduttuaankin, niinkuin asiakirjat selvästi kertovat.\n\nHämäläisten kiinnyttyä maanviljelykseen lappalaisten verot \nluonnollisesti muuttuivat maatiloihin kuuluviksi tuloiksi. Se näkyy v:n \n1390 lahjakirjasta, jolla Maunu Kasi lahjoitti tuomiokirkolle Vanajassa \nolevan Kantolan tilan \"sen talon alle kuuluvine lappalaisineen\".[116] \nVanha verotusoikeus muuttui näin maaomaisuuden tapaiseksi, tuli \njakojen, vaihdon ja kaupan alaiseksi, niinkuin asiakirjat kertovat. \nTästä syystä ja vielä enemmän kaiketi lappalaisten yhä kauemmaksi \nsiirtymisen vuoksi lapinkäynti etelämmillä hämäläisalueilla keskiajan \nkuluessa vähitellen lakkasi tai muuttui lappalaisten hylkäämäin \nerämaanpaikkain omistamiseksi. Ne hämäläiset taas, jotka eivät \nlappalaisistaan luopuneet, saivat etsiä niitä Kemin ja Tornion \ntakamailta ja muuttaa pirkkalaisiksi Perä-Pohjolaan.\n\n\n\n4. PIRKKALAISET.\n\n\nMyöhemmin keskiajalla pirkkalaiset esiintyvät isäntinä ja verottajina \nsuuressa osassa Lapinmaata. Kun näiden lapinkävijäin olot suuressa \nmäärin valaisevat Perä-Pohjolan ja etelämmänkin Suomen alkuisia \nyhteiskuntaoloja, on lyhyt katsaus niihin tässä paikallaan.[117]\n\nNimitys \"pirkkalainen\" lienee alkuaan merkinnyt yksinkertaisesti vain \nkauppamiestä ja johtunee muinaisruotsalaisesta sanasta \"birka\", \nkauppala, kauppapaikka. Perä-Pohjolan pirkkalaiset esiintyvät keskiajan \nloppupuolella järjestettynä kauppakuntana, joka harjoitti Lapin \nverotusta ja kauppaa yksinoikeutenaan kuninkaan suojeluksessa ja \nsuorittaen kruunulle määrättyä veroa.\n\nOikeuksia nauttivain Perä-Pohjolan pirkkalaisten luku oli verraten \nvähäinen. 1500-luvun puolivälissä oli heitä Piitimessä 16, Luulajassa \n15 ja Torniossa 19; keskiajalla oli lukumäärä arvatenkin vieläkin \npienempi. Kansallisuudeltaan pirkkalaiset nimistä päättäen olivat \nsuurimmaksi osaksi ruotsalaisia ja vain pieneksi osaksi suomalaisia, \nnekin yksinomaan Kemissä ja Torniossa asuvia. Näillä pirkkalaisilla oli \nkieltämättä hämäläisiä (satakuntalaisia) alkujuuria. Mutta aikain \nkuluessa arvatenkin monen hämäläisen lapinosuudet olivat joutuneet \nPerä-Pohjolassa vakituisesti asuvain kauppiaiden käsiin. Näitä \nkauppiaita oli kaiketi alkuaan Ruotsin ja Suomen eri tahoilta \nkerääntynyt Perä-Pohjolaan, missä he ja heidän jälkeläisensä asuivat \ntalonpoikais-porvareina harjoittaen maalaiselinkeinoja, mutta ensi \nsijassa lapinkäyntiä.\n\nJo 1300-luvulla nämä pirkkalaiset muodostivat pysyviä kauppakuntia, \njotka olivat järjestetyt myöhempäin aikain kauppakomppaniain tapaan. \nOikeutensa pirkkalaiset saivat turvatuksi v. 1328 Helsinglannin \nasukkaitten kanssa tekemällään sopimuksella, v. 1358 kuninkaan \nvahvistamilla erioikeuksilla ja useilla myöhemmillä oikeuskirjoilla.\n\nPirkkalaisten kauppakuntia oli neljä, nim. Luulajassa, Piitimessä, \nTorniossa ja Kemissä, joista paikoista niillä oli nimensäkin. Kullakin \nkauppakunnalla oli oma kauppa- ja valta-alueensa, mitkä vastasivat \nmyöhempiä pitäjiä. Kauppakunnalla oli yksinoikeus harjoittaa \nlapinkäyntiä alueellaan. Nähtävästi suorittivat saman alueen \npirkkalaiset retkiänsä osittain yhdessä. Muudan Lapinvouti kertoo v. \n1602 pirkkalaisten jakavan kannetut verot arvalla keskenään \n\"perintölaskunsa\" mukaan.\n\nPirkkalaisten isännyys Lapissa oli ikivanhaa perhevaltaista laatua. \nPiitimessä v. 1424 tehdystä pirkkalaisten lapinkäyntiä koskevasta \nsopimuksesta näkee, että lappalaiset olivat henkilöllisesti jaetut \npirkkalaisten kesken. Kun uuden ajan alussa mainitaan Tornion ja Kemin \npirkkalaisilla olleen kullakin omat lapinkylänsä, niin sillä ilmeisesti \ntarkoitettiin kylässä asuvia määrättyjä sukuja tai perheitä eikä kylän \nmaita.\n\nMutta kehittyvät asutus- ja hallinto-olot aiheuttivat lappalaisten \nvero-oloissa erikoisia muutoksia. Monet lappalaiset joutuivat maksamaan \nveroa yhtaikaa kahdelle isännälle, torniolaiselle ja kemiläiselle. Tämä \nseikka varmaankin johtui Perä-Pohjolan seutujen jakamisesta \nmäärättyihin pirkkalaisalueisiin (pitäjiin) ja lappalaisten \nsiirtymisestä toisesta tällaisesta alueesta toiseen. Sellainen kahden \nisännän alainen lappalainen maksoi kuten ennenkin yhden veron, mutta \nvero jaettiin tasan vanhan heimollisen ja uuden alueellisen isännän \nkesken. Sillä tavoin kehittyneemmät valtiolliset ja hallinnolliset \nseikat muuttivat alkuperäisiä lapinkäyntioloja.\n\nPiitimen sopimuksessa v:lta 1424 mainitaan tärkeimmät kauppatavarat, \njoita pirkkalaiset tapasivat lappalaisille myydä. Niitä olivat verkot, \nkirveet, padat ja kattilat, porot ja ruokatavarat. Mutta lappalaiset \nolivat tarkimmasti jaetut pirkkalaisten kesken, ja ainoastaan \nsuurimmassa hädässä, kun hengen pelastaminen oli kysymyksessä, sai \npirkkalainen auttaa toisen pirkkalaisen lappalaista ja sen jälkeen \npitää lappalaista määrävuodet kauppa-alaisuudessaan.\n\nPirkkalaiset kuten tietty eivät ainoastaan käyneet kauppaa lappalaisten \nkanssa, vaan myöskin verottivat heitä. Näistä lappalaisten maksamista \nveroista on tarkempia tietoja v:lta 1553. Tornion Lapissa maksoi siihen \naikaan kukin lappalainen vuotuista veroa (\"Tornion veroa\") 3 \nporontaljaa tai 3 näädännahkaa tai 6 leiv. haukia, kinkeriä (gingärd) \nväen (lapinkävijäin) elatukseksi 1 leiv. haukia tai määrän poronlihaa, \nja lisäksi vielä lahjanahkoja, joita Tornion lappalaiset puheenaolevana \nvuonna antoivat 5 suden, 1 mustan ketun, 1 ristiketun ja 1 siniketun \nnahkan. Kaikki nämä verot maksettiin alkuaan pirkkalaisille, vaikka v. \n1553 jo kuninkaan vouti kantoi lahjanahat. Tämä verotusjärjestelmä on \nhyvin muinaisaikainen, mutta varsin täydellinen määrättyine \nvuosiveroineen ja veronkantoretkineen ynnä niihin kuuluvine \nkinkereineen ja lahjoineen. Pirkkalaistoiminta Lapissa antaa \nyksityiskohtaisen, elävän kuvan maamme muinaisimmista kauppatavaroista \nja verokäytännöstä.\n\nVerraten myöhään esiintyy kruunu Lapin verottajana. Helposti näkee, \nettä pirkkalaisten oikeudet Lapissa olivat vanhemmat, kruunun \nnuoremmat. Pitkään aikaan ei kruunun verotus suoranaisesti koskenut \nlappalaisia, vaan ainoastaan pirkkalaisten harjoittamaa lapinkauppaa. \nV. 1528 tehdyn sopimuksen mukaan tuli Tornion pirkkalaisten maksaa \nkruunulle vuodessa 16 kiihtelystä oravannahkoja ja 4 näädännahkaa, mikä \noli kahta vertaa suurempi vero kuin ennen.\n\nJo aikaisemmin oli kruunulla ollut Pohjois-Ruotsissa omiakin \nlappalaisia, joita se verotti. Samoin piti kruunu jo 1400-luvulla \npirkkalaisten Lapissa erityistä lapinvoutia, joka ratkaisi lappalaisten \nja pirkkalaisten oikeusasioita. Kustaa Vaasan aikana pirkkalaiset \nvihdoin kokonaan menettivät veronkanto-oikeutensa. Lappalaiset \nmuuttuivat silloin kruunun alamaisiksi ja pirkkalaiset jäivät vain \nerioikeutetuiksi Lapin kauppiaiksi. Kemin lappalaisten kruununvero teki \n1530-luvulla yhteensä 7 näädännahkaa.[118]\n\nTämän kruunun turkisveron suoraa jatkoa on kalastaja-, tunturi- ja \nmetsälappalaisten vielä meidänkin aikanamme valtiolle maksama vero \n(\"Lapin vero\").[119] Se on Suomen vanhin vero ja sen juuret johtavat \npakanuuden aikoihin saakka.\n\n\n\n5. PIISPAN \"KILTTI\".\n\n\nPiispalle kanonisen oikeuden mukaan maksettavaan veroon (piispan \nkymmenyksiin) nähden 1300-luvun alkupuolella, jolta ajankohdalta tästä \nverosta on tarkempia tietoja, havaitaan Suomessa toisistaan eroavia \nalueita. \"Suomalaisen oikeuden\" piirissä s.o. Varsinais-Suomen ja \nalisen Satakunnan vanhoilla suomalaisilla rintamailla ja muutamilla \nmuilla pienemmillä Lounais-Suomen seuduilla sai piispa kolmanneksen \nruiskymmenyksistä ja puolet kevätkylvökymmenyksistä. \"Ruotsalaisen \noikeuden\" piirissä s.o. Varsinais-Suomen ja alisen Satakunnan \nruotsalaisilla rintamailla, joillakuilla myöhemmin syntyneillä \nsuomenkielisilläkin uutisasutusseuduilla samoinkuin \"Uudenmaan \noikeudessa\" s.o. Uudellamaalla ja Länsi-Karjalan rannikkoalueella\nsekä vielä suurimmassa osassa Pohjanmaan rannikkoja sai piispa \nkymmenyksikseen \"nokkaverovoita\", jota maksettiin henkiluvun mukaan. \n\"Kyrön oikeuden\", \"Hämeen Turkisoikeuden\" ja \"Karjalan oikeuden\" \naloilla s.o. ylisessä Satakunnassa, Hämeessä, Savossa ja suurimmassa \nosassa Karjalaa vieläpä Pohjanmaalla Kemin alueella (Kemin, Iin, \nLimingan ja Saloisten vanhoissa pitäjissä) ja osassa Isoakyröä, \nlyhyesti Suomen sisäosissa maksettiin piispan vero turkiksissa.\n\nPiispan turkisverosta on verraten aikaisia tietoja. Niiden mukaan \nolivat hämäläiset maksaneet piispalle alkuaan neljä nahkaa, mutta Maunu \npiispa (1291-1308) oli venäläisten hävitysten vuoksi helpottanut Hämeen \nasukkaille neljännen nahkan, joka sitten jäi maksamatta, kunnes Upsalan \narkkipiispa tuomitsi hämäläisen jälleen maksamaan piispalle kaikki \nneljä nahkaa.[120] Kun v. 1239 Savon asukkaat velvoitettiin maksamaan \nsamanlaisia kymmenyksiä kuin heidän naapurinsa Hämeessä,[121] koski \ntämä määräys varmaan myöskin piispalle suoritettavia nahkoja, joita \nmyöhemminkin Savossa mainitaan. V. 1331 vahvisti Maunu kuningas piispan \nja Viipurin linnaläänin sopimuksen, jonka mukaan oli maksettava \nkultakin \"suitsulta\" (savulta) Karjalan oikeudessa kaksi hyvää \nvalkonahkaa.[122] Ylä-Satakunnan turkisverosta piispalle ei ole näin \nvarhaisia tietoja, mutta kun niillä seuduilla muuten noudatettiin samaa \nkirkollista verotusta kuin Hämeessä, ei ole syytä katsoa ylisen \nSatakunnan jääneen turkisverotuksen ulkopuolelle. Pohjanmaalta \nsuoritettavista piispan turkiksista ei ole suoranaisia todisteita, vaan \nmuista seikoista päättelemme sen sielläkin olleen käytännössä.\n\nEdellisestä havaitsemme, että turkisverojen maksaminen piispalle oli \nsisä-Suomessa tapana jo ensimäisinä kristillisinä aikoina. Vastoin sitä \nmielipidettä, jonka mukaan turkisvero olisi ollut muka aikaisemman \nviljakymmenyksen lunastus,[123] on tätä turkisveroa pidettävä \nalkuperäisenä piispankymmenyksenä. Viljaa saivat sisä-Suomen\nasukkaat kaskistaan jo näihin aikoihin varmaan vielä enemmän kuin \nrannikkoseutujen suomalaiset; Karjalan vanhimpain kymmenyssääntöjen \nmukaan olivat kaikki papin ja kirkon maksut, yksin käsityöläisten ja \nrenkienkin, suoritettavat viljalla tai sillä lunastettavat. Mutta \nsuitsujen piispalle maksettavat kaksi valkonahkaa eivät olleet viljalla \nlunastettavia.[124] Viljan säännöllinen kuljettaminen kaukaisista \nmaanääristä piispalle Turkuun olisi aikaisen keskiajan oloissa \nkäytännössä ollut sangen vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta. Jo siitä \nsyystä oli piispanveroksi valittava toinen verokappale, ja siksi oli \ntietenkin sopivin sisämaitten arvokkain tuote, turkikset.\n\nTämäntapainen luontaisvero suoritettiin muinaisissa oloissa \njärjellisimmin metsääkäyväin miesten tai isäntäin luvun mukaan. Siten \noli Perä-Pohjolassa vielä uuden ajan alussa _jousi_, yleensä kaikkien \nturkisverojen maksuperuste. Etelämmässä Suomessa ei piispan \nturkisveroja säädettäessä nähtävästi enään eletty yhtä alkuperäisissä \noloissa. Mutta ei siellä myöskään vielä oltu niin kehittyneissäkään \noloissa, että tarkempaan maanarvioimiseen (maalukuun) perustuva verotus \nolisi saattanut tulla käytäntöön. Senvuoksi karjalaisilla ja \nhämäläisillä alueilla piispan nahkavero suoritettiin alkuperäisen \ntaloluvun mukaan. Suitsu (rök), jonka perusteella tämä vero \"suitsu\", \nv:n 1345 asiakirjassa mainitaan Karjalassa suoritetuksi,[125] näet \nmerkitsi siinä maakunnassa vielä myöhempäinkin aikain veroselitysten \nmukaan isäntälukua tai talouslukua (alkuperäistä mieslukua), eikä \nmitään maalukua. Hämeessä suoritettiin valkonahat mahdollisesti jo \nalkuansakin koukun perusteella,[126] mutta Hämeen koukku ei \nalkuperäisesti merkinnyt määrättyä maalukua, vaan täysitilaa, täyden \ntilan isäntää. Voinemme siis pitää varmana, että piispan turkikset \nsisä-Suomessa vanhimpina aikoina maksettiin talon eli isäntäluvun \nperusteella.\n\nKeskiajan piispoille maksetut turkikset olivat tavallisia oravannahkoja \narvokkaampia nahkoja, etupäässä näädän ja kärpän. V:n 1331 asiakirja \nniistä käyttää latinankielistä nimitystä \"bonas pelles\", ruotsiksi \n\"huitskin\" ja suomeksi \"palke\".[127]\n\nPiispan turkisveron vaiheita keskiajalla voidaan osittain seurata \nmyöhempäin asiakirjain avulla.\n\nKatolisen ajan lopussa olivat valkonahat jo tulleet niin harvinaisiksi, \nettä piispan saatava yleisesti maksettiin rahassa; Kustaa Vaasan \nhallituksen alussa nämä rahat muitten piispain tulojen mukana joutuivat \nkruunun haltuun.\n\nTällä rahamaksulla oli uuden ajan alussa nimenä _kiltisrahat_. Niitä \nkannettiin tarkalleen turkisveron entiseltä alueelta, mutta niinkuin \nyleensä kaikkia vanhempain aikain rahaveroja ei miesyksiön, vaan \nmaayksiön perusteella.\n\nYlä-Satakunnassa oli v. 1551 kiltisrahoja maksettava 3 äyriä kultakin \n\"kirkon koukulta\".[128] Hämeessä maksettiin näitä rahoja Hollolan \nkihlakunnassa samoin 3 äyriä koukulta, mutta muissa osissa maakuntaa \nkultakin koukulta 4 äyriä ja rälssikoukulta 3 äyriä.[129] Karjalan \noikeuden alalla maksettiin kaikkialla kiltisrahoja 1 äyri (4 killinkiä) \n\"verolta\", jota täällä käytettiin maalukuna.[130] Savossa oli \nmaksettava kiltisrahoja 12 penninkiä (1/2 äyriä) koko ja 6 penninkiä \npuolelta verolta; kokoverot täälläkin perustuivat maan \narvioimiseen.[131] Pohjanmaalla maksettiin piispan vero Kemissä \nkiltisrahoissa,[132] ja suomalaisella Etelä-Pohjanmaalla suoritettiin \n\"nokkaverovoin sijasta\" s.o. piispanveroksi kiltisrahoja maaluvun \nmukaan, punnanmaalta 1 äyri.[133]\n\nSiitä säännöllisyydestä, millä kiltisrahoja uuden ajan alussa koko \nsisä-Suomessa maksettiin, voidaan päättää aikaisemman turkisveron \nyleisyyttä samalla alueella.\n\nPaitsi vanhaa piispan kilttiä esiintyy uuden ajan alussa toisia, \nkruunulle suoritettuja kilttiveroja, jotka vaativat huomiotamme.\n\nKemin alueella kutsuttiin kilteiksi verojousia s.o. miehiä, joilta \npääveroa kannettiin; joskus kutsuttiin kiltiksi itse pääveroa.[134] \nTäällä siis kiltti merkitsi sangen alkuista maallista veroa.\n\nKarjalan oikeuden vanhalla alueella kutsuttiin kilteiksi eräitä \nverotettuja metsäkappaleita.[135] Ajan veroselityksistä nähdään, että \nnämä metsäkappaleet olivat yhteismaalla eli kruununmaalla ja että \nniistä otettiin kruunulle erityistä veroa. Erittäin yleisiä olivat \ntällaiset kiltit Lapveden seuduilla. Kilteiksi sanottuja \"ulkomaita\" \neli pikku metsiä, joissa oravia ja jäniksiä pyydettiin, mainitaan v. \n1539 Lapvedellä 168 ja Taipaleessa 180.[136] V:n 1558 aikoina mainitaan \nsamain seutujen kilttien olevan kruununmaalla ja niitä käytettävän \nkaskenviljelykseen.[137] Äyräpään puolella samaan aikaan ilmoitetaan \nkilttien olevan \"jäniksen metsästykseen tai kaskeamiseen\", sittemmin \nvain kaskenviljelykseen käytettyjä verotettuja \"kruunun ulkomaita\" tai \n\"kihlakunnan ulkomaita\", mutta täällä ei niiden luku näy olleen niin \nsuuri kuin Lapveden seuduilla.[138]\n\nNäistä tiedoista päättäen kruunun kiltti ilmeisesti on merkinnyt \nverometsää tai metsäveroa.\n\nErittäin huomattava on Lapveden seutuja koskeva tieto, että\nkiltti-metsiä vielä uuden ajan alussa käytettiin oravain ja jänisten \nmetsästykseen. Siitä päättäen on kilttivero tarkemmin määrättynä ollut \nmetsästysvero. Myöskin kiltin ja verojousen samuus varmaan johtui \nmetsästysverosta.\n\nMetsästysvero edellyttää, että metsästysmaat ovat jollakin tavoin \njaetut veronmaksajain kesken. Lapveden kilttimetsissä niin olikin \nlaita, koskapa kilttien (joiden nimenomaan aina sanotaan metsiä \nmerkitsevän) lukumääräkin ilmoitetaan. Myöskin läntisemmillä, Hämeen ja \nSatakunnan alueilla nautittiin erämaitten metsiä muinoin määrätyissä \nkappaleissa, joita kutsuttiin miehenmetsiksi (mans skog) tai \nmiehenosiksi (mans del).[139] Tällainen jakaminen on epäilemättä \njohtunut ensi sijassa metsästyksestä ja sen muinaisesta suuresta \ntaloudellisesta arvosta.\n\nOravain ammunta oli vielä myöhemmällä keskiajalla yleinen \nkansanelinkeino Suomessa. V. 1374 mainitaan oravimetsää Lammilla, v. \n1390 puhutaan Vanajan Kantolan ja v. 1437 Kokemäen Grootilan \noravimetsistä niinkuin talon tarvemetsistä ikään.[140] Läntisemmässäkin \nSuomessa oravimetsät siis ovat muinoin olleet tärkeitä \nerikoisomistuksen alaisia tiluksia.\n\nOn täysi syy pitää vanhaa kruunulle maksettua kilttiveroa \nmetsästysverona ja saattaa se yhteyteen muinaisen piispankiltin kanssa. \nKruunun ja piispan kiltit esiintyvät samoilla itä- ja pohjois-Suomen \nalueilla. Molemmilla puheenaolevilla veroilla on sama nimi. Molemmissa \nveroissa on ilmeisiä metsästysveron piirteitä. Huomautettakoon tässä \nerityisesti Savon kirkollisten kiltisrahain ja \"veron\" yhteyttä. \n\"Kiltti on\", eräässä Savon verokirjassa selitetään, \"missä\ntalonpojalla on puoli veroa tai kolme\".[141] Savon verot muodostuivat \n\"veronahoista\", joilla uuden ajan alussa tarkoitettiin kaskiviljelystä, \nmutta alkuperäisesti varmaan metsästysmaita.\n\nPiispalle muinoin maksettu turkisvero tämän mukaan on ollut \nmetsästysvero, jota maksettiin määrätyiltä metsäkappaleilta.\n\n\"Jouset\", \"savut\" ja \"koukut\", joiden perusteella 1300-luvulla piispan \nturkisverot maksettiin, eivät sinänsä ilmaise tämän veron kaikkein \nalkuperäisintä maksuperustetta, vaan on siihen kuulunut myöskin \nmäärätyn metsästysalueen omistaminen, siis kuhunkin \"jouseen\" myös \nmetsästysmaa. Piispan turkisveron jäljet johtavat sangen vanhoihin \naikoihin ja hyvin aikuisiin heimokunnallisiin oloihin, joihin verraten \nmaataloudelliseen koukkuun perustuva verotus jo tuntuu suurelta \nedistykseltä. Alkuperäisellä perusteella kiltti-veroa kauimmin \nmaksettiin Perä-Pohjolassa, jossa taloudellinen elämä kauimmin pysyi \nalkuperäisellä heimokunnallisella kannalla.\n\nPiispan turkisveroa lienee pidettävä vanhimpana varsinaisesti \nhistoriallisena verona Suomessa.\n\nKiltti-sanan kielellistä johtoa ei tähän saakka lukuisillakaan \nyrityksillä ole onnistuttu tyydyttävästi selvittää.[142] Huomattava on \nsuomalaisten käyttämän \"kiltis\", \"kiltti\" sanan samanlaisuus ikivanhain \nskandinavialaisten veroa merkitseväin sanain \"gild\", \"gäld\", \"gille\" \nkanssa. Näillä nimityksillä pohjoismaissa pakanuuden ajoilta saakka \nilmaistiin etenkin maanvuokramaksua[143] ja Suomessakin \nmaanvuokramaksusta keskiaikana ja myöhemmin yleisesti käytettiin samaa \nnimitystä.[144] Toiselta puolen \"gjald\" (gäld, gild) muinaisten \nskandinavialaisten verokäsitteissä merkitsi pakollista veroa. Tällaista \nmuinaisaikaista veroa näyttää Suomen kiltti merkinneen. Se on kaiketi \naikoinaan ollut ainoa yleinen vero, joten siitä voitiin käyttää \nyleisnimeä kiltti. Mahdollisesti pidettiin piispain vaatimaa veroa \nalkuaan jonakin vuokramaksuna, jonka kirkko kantoi vastakäännetyiltä \nsuomalaisilta metsänkävijöiltä, heille vastavuoroon metsästysonnea \nantaen.\n\n\n\n6. TURKISKÄRÄJÄT.\n\n\nPiispan itsen oli koottava nahkaveronsa. Tämä selviää Albrekt kuninkaan \nkirjeestä v:lta 1364, jossa kuningas kertoo Hemminki piispan \nvalittaneen, että vaikka vanhoista ajoista saakka piispa itse tai hänen \nerityiset lähettinsä olivat saaneet periä nahkaveronsa ilman mitään \nvähennystä samassa tilaisuudessa, jossa kuninkaan vero kannettiin, niin \nnyt olivat kuninkaan veronkantajat häirinneet piispan veronkantoa \nlykäten sen myöhemmäksi ja siten tuottaen piispalle vahinkoa; sen \nvuoksi kuningas nyt kohtuuden nimessä ja sakkojen uhalla määrää, että \nsekä kruunun että piispan nahkaveron kantaminen on tapahtuva \nyhdenaikaisesti ja täysin tasapuolisesti, missä nämä verot olivat \nsamanlaiset.[145] Muutamaa vuotta myöhemmin (1370) piispa määrää tämän \nAlbrekt kuninkaan säännön noudatettavaksi Savossa mainiten hämäläisten \nja satakuntalaisten sitä noudattavan ja uhaten 3 markan sakolla, ellei \nnahkoja määräajassa suoriteta.[146]\n\nLuonnolliselta näyttää, että piispa kantoi turkisveronsa tavallisilla \ntarkastusmatkoillaan, jotka todennäköisesti suoritettiin talvisin. Ne \n1300-luvun piispanmatkat, joiden päivämääristä on tietoja, tehtiin \nvuoden parina ensi kuukautena.[147] Talvikinkeriä ilmeisesti tarkoitti \nJuvan seurakuntalaisten sitoumus v:lta 1442;[148] tuskinpa olisi \npiispan ollut mahdollistakaan muulloin kuin talvisin liikkua \nhevosjoukkonsa kanssa Savon sydänmailla.\n\nPiispan virkatoimiin kuului myöskin käräjäin (piispankäräjäin) \npitäminen, joilla piispa käytti hänelle kuuluvaa tuomio- ja \nsakotusvaltaa. Luonnollisimmin nämä käräjätkin pidettiin piispan \ntavanmukaisten virkamatkain yhteydessä. Uuden ajan alussa \npiispankäräjiä pidettiin yleisesti kahdesti vuodessa, talvella ja \nkesällä.[149]\n\nHämeessä kutsuttiin Kustaa Vaasan aikana piispan käräjiä \n\"kilttikäräjiksi\", ilmeisesti siitä syystä, että kilttirahat olivat \nsiinä tilaisuudessa suoritettavat.[150] Aikaisemmin oli piispan \ntalvikäräjillä varmaan suoritettu turkisvero, jonka myöhempi vastine \nkilttirahat olivat.\n\nJoukko merkkejä siten osoittaa, että piispan säännölliset talvimatkat, \npiispan käräjät ja piispan turkisveron kanto kuuluvat yhteen.\n\nMutta v:n 1364 säännöstä näemme, että piispalla tai hänen \nasiamiehellään oli tapana periä turkisveronsa siinä tilaisuudessa, \njossa kruununkin veroja koottiin. Kruununveroilla puheenaolevassa \nsäännössä tarkoitettiin kruunun nahkaveroa. Se tilaisuus taas, jossa \nkruunun nahkaverot koottiin, oli talvikäräjät. Se oli vanha laajalle \nlevinnyt tapa. Helsinglannin lain alueella Ruotsissa maksettiin vero \nmuinoin kahdessa osassa ja kahtena aikana, nim. turkisvero (jousivero) \ntalvella ja rahavero (maavero) kesällä.[151] Suomen Perä-Pohjolassa \nnoudatettiin samaa järjestystä vielä uuden ajan alussa.[152] Muuallakin \nSuomen Pohjanmaalla jaettiin vero talvi- ja kesäveroon.[153] Niinikään \nSatakunnassa.[154] Savossa uuden ajan alussa kannettiin nimenomaan \nnahkaverot talvikäräjillä ja kalaverot kesäkäräjillä.[155] Savon tavan \nkanssa ovat yhdenmukaiset Kaakkois-Hämeen säilyneet tuomiokirjat\n1400-luvun jälkipuoliskolta, joiden mukaan sikäläisiä talvikäräjiä \nkutsuttiin myös \"verokäräjiksi\" (skatting) ja kesäkäräjiä \n\"kalakäräjiksi\" (fiskting).[156] Tällainen järjestys näyttää sangen \nalkuperäiseltä ja verotuksen alkuajoilta saakka sisä-Suomeen \nkotiutuneelta.[157]\n\nKun nyt piispan veroa kannettiin talvikäräjillä ja kruunun veroa \nkannettiin talvikäräjillä, käypi hyvin ymmärrettäväksi, että\n1300-luvulla piispan ja kruunun veronkantajat saattoivat joutua \ntoistensa tielle ja veronkanto vaatia tasapuolisuutta. Piispan \ntalvikäräjät, joihin piispa tai hänen edustajansa saapui, ja kruunun \ntalvikäräjät, jotka olivat vuoden maalliset pääkäräjät (myöh. \nlaamanninkäräjät), lienevät käytännössä olleet samoja tilaisuuksia. \nUpsalan arkkipiispa ja hänen alaisensa piispat ehdottivat v. 1321 tai \n1322 paaville erinäisiä toimenpiteitä, jotta piispantarkastuksilla \nvältettäisiin tunkeilevain aatelismiesten aiheuttamat rasittavat \nkestitykset;[158] tapa ei liene ollut tuntematon Suomessakaan. \nAinoastaan muistoksi maallisten ja kirkollisten herrain yhteisistä \nkäräjistä saatamme ymmärtää sen omituisen seikan, että vielä uuden ajan \nalussa kaikissa Hämeen pitäjissä maaprovasti (piispan edustaja) sai \npuolen puntaa kauroja kruunun käräjäin pitämistä varten kootusta \nnimismiesverosta.[159] Toiselta puolen uuden ajan alussa tapahtui \nusein, että maalliset voudit tai voudinsijaiset istuivat \nprovastinkäräjiä, koska niiden tulot nyt kuuluivat kruunulle.[160] \nMaallista ja kirkollista toimintaa ei muinoin aina niin tarkoin pidetty \nerillään.\n\nOn siis luultavaa, etteivät piispan talvikäräjät ja kruunun \ntalvikäräjät vasta 1300-luvun loppupuoliskon aikana joutuneet toistensa \nyhteyteen, vaan että niillä on vielä vanhempi yhteinen alku, muinaiset \nyhteiset talvikäräjät.\n\nKun otetaan huomioon, että kirkollinen keskusvalta Suomessa yleensä \njärjestyi aikaisemmin kuin maallinen, on piispankäräjät otaksuttavasti \nvanhempi laitos kuin kruunun käräjät ja vanhin maallinen hallinto niin \nkäräjäinpidossa kuin verojen kannossa ja muussakin hallinnossa \nlainannut muodot maamme ensimäiseltä hallinnolta, piispan hallinnolta.\n\n\n\n7. TURKISLAHJAT.\n\n\nSavon linnanvoudin tehtäviin kuuluivat vielä uuden ajan alussa \nsäännölliset kiertoretket läänissä oikeus- ja verotusasiain vuoksi. \nSitävarten piti vouti määrätyissä paikoissa määräaikoina käräjiä. Maan \nvanhan tavan mukaan antoivat talonpoikain omat veronkokoojat, \nneljänneskuntamiehet, näillä käräjillä linnanvoudille minkä mitäkin \ntuomisia, joita sanottiin \"lahjoiksi\", mutta jotka todellisuudessa \nolivat tarkoin määrätty vero, jota kunkin neljäskuntamiehen \nmaksettavaksi karttui kaikkiaan:[161]\n\n    10 oravannahkaa\n     1 revonnahka,\n     6 jänistä tai 12 jäniksen nahkaa,\n     2 leiv. haukia,\n     1 punta ohria.\n\nMutta lisäksi oli Savon neljäsmiesten hankittava viemisiä linnaankin: \nkaritsoja, kanoja ja munia, jäniksiä ja lintuja; sitten erityisenä \nlahjana:\n\n    10 oravannahkaa \"herranlahjaa\"\n    10      \"       \"rouvanlahjaa\"\n     5      \"       \"lastenlahjaa\"\n    10      \"       \"tulkinlahjaa\"\n    12 jänistä      \"joululahjaa\"[162]\n\nNämä linnaan viedyt lahjat merkittiin linnan tileihin ja tulivat siten \nkuninkaan hyväksi. Savon korkeimmalle herralle ne varmaan olivat \nalkuaan aiotutkin, muukalaiselle valloittajalle, joka tarvitsi tulkkia.\n\nMyös Viipurin läänissä oli uuden ajan alussa säilynyt omituinen \nvoudinvero, samantapainen kuin Savossakin. Äyräpään kihlakunnassa \nmaksettiin uuden ajan alussa Viipurin linnanvoudille talvikäräjillä \nrevonnahka kultakin neljäskunnalta.[163]\n\nOn mielenkiintoista, että tapaamme samantapaisen linnanvoudin veron \nmuuallakin Suomessa. Hämeen linnanvouti vaati itselleen Jämsästä \nnahkaveron, yhden valitun oravannahkan tai sen sijasta yhden \"fyrkin\" \nrahaa kultakin talonpojalta, ja karttui siitä nahkoja 4 1/2 kiihtelystä \n(à 40 nahkaa).[164] Tätä veroa tarkoittaa myös Hämeenlinnan v:n 1533 \ntileissä mainittu \"voudin vero -- -- 2 kiihtelystä\".[165]\n\nNäissä Savon ja Karjalan pääpiirteiltään niin yhtäläisissä veroissa \nansaitsevat muutamat seikat erityistä huomiota. Ensinnäkin suuri osa \nnoita \"lahjaveroja\" esiintyy uuden ajan alussa vakinaisena linnaan \nsuoritettavana kruununverona, jonka vapaaehtoisuudesta ei ole \njälkeäkään. Toiseksi maksetaan näitä lahjoja kaikkialla linnaläänissä \nniin samalla tavoin, että niitä täytyy pitää maakunnalle \nkokonaisuudessaan määrättynä verona, josta tuskin on tehty sopimuksia \neri seutujen kanssa. Vielä on huomattava, että näitä lahjoja, sekä \nlinnaan vietäviä että linnanvoudille käräjillä annettavia, maksetaan \nverokunnittain (neljänneskunnittain, nautakunnittain).\n\nKaikki sangen vanhain verojen piirteitä. Epäilemättä meillä näissä \nturkisveroissa on edessämme alkuisin virkamiesvero, piispan turkisveron \nmaallinen vastine.\n\n\n\n8. \"JOUSET\" JA JOUSIVEROT.\n\n\nSuomen, maan etelämpäinkin seutujen, turkisrikkaudesta keskiaikana on \njo karttunut useita todistuksia. Pari vielä mainittakoon. Pähkinäsaaren \nrauhakirjassa mainitaan Vuoksen seuduilla pesiviä majavia. \nMaksuvälineinä eli \"arvoäyreinä\" (värdören) olivat turkikset sitä \nyleisempiä mitä niukemmin kovaa rahaa oli liikkeellä. Puoltatoista \nkiihtelystä vastaan \"jousinahkoja\" v. 1338 pantattiin maata Koroisissa \nTurun lähellä.[166] Keskiajan lopussakin maksettiin sakkoja joskus \nturkiksissa.[167] Vielä uuden ajan alussa ei Savossa maksettu mitään \nveroja rahassa, vaan kaikki suoritettiin luonnontuotteissa, etupäässä \nnahoissa ja turkiksissa, jota varten verokirjoissa oli laadittu \nerityisiä taksoja.[168] Hämeessäkin uuden ajan alussa \nverovelvollisuuksia paikoin vielä lunastettiin nahoilla. Niinpä \nkannettiin muutamilta pitäjiltä yhteensä 8-9 kiihtelystä \npäivätyönahkoja.[169] Samoihin aikoihin kannettiin Hämeessä 13 \nkiihtelystä oravia teistä ja silloista.[170]\n\nMuinaisesta turkisrikkaudesta ja turkistaloudesta Suomen hämäläisillä \nja karjalaisilla alueilla sekä Perä-Pohjolassa on kumminkin puhuvimpana \ntodistuksena jousen yleinen käyttäminen veropohjana näillä alueilla.\n\nJousen tapaamme ensinnäkin vanhoissa kirkon veroissa.\n\nKirkkojen ylläpitämiseksi suoritettujen kymmenyksien maksamisessa \nkeskiajan Suomessa havaitaan samanlainen alueellinen jako kuin piispan \nkymmenysten suorittamisessa. Toisella alueella (n.s. suomalaisen ja \nruotsalaisen sekä Uudenmaan oikeuden alueella) sai kirkko osansa \nruiskymmenyksistä, toisella (s.o. hämäläisellä ja karjalaisella \nalueella sekä Perä-Pohjolassa) kirkonkymmenys maksettiin turkiksissa, \nniinkuin piispanverokin.\n\nKyrön-Hämeen keskiaikaisen kirkollisvero-oppaan mukaan oli kirkolle \nmaksettava kultakin jousimieheltä jousinahka tai 1/2 äyrityistä.[171] \nUuden ajan alussa käytettiin Ylä-Satakunnassa kirkolle menevän \njousirahan maksajista nimitystä \"kirkon orava\".[172] Karjalassa oli v:n \n1345 kymmenysjärjestyksen mukaan kunkin jousimiehen maksettava kirkolle \n\"jousinahka tai kolmannes viljaa\".[173] Samanaikaisen, Kemin ja\nSalon pitäjäin kymmenysjärjestyksen mukaan olivat melkein kaikki\nPerä-Pohjolan kirkolliset verot \"jousinahoissa\" maksettavia, m.m. oli \nkunkin jousen maksettava 2 nahkaa kirkon ja papin tarpeeksi ja kirkon \nsaatava puolet turkiskymmenyksistä.[174]\n\nSelvästi on tämä vero turkisverona alkuperäinen. Perä-Pohjolassa ei \nkeskiaikana tunnettu mitään viljaveroja, vaan melkein kaikki verot \nmaksettiin turkiksissa (tai rahassa) jousien mukaan. Tuskinpa on \n\"jousi\" muuallakaan ollut mikään viljaveron peruste; milloin \nkarjalaisella alueella jousi esiintyy viljamaksun yhteydessä, ei ole \nkysymyksessä viljan lunastaminen nahkoilla, vaan nahkain lunastaminen \nviljalla, mikä muutenkin tuntuu luonnolliselta. Meidän on siis \ntässäkin, kuten piispan kymmenyksissäkin, hyljättävä se mielipide, että \nnahkavero olisi vanhemman viljaveron lunastus.\n\nUuden ajan alussa maksettiin kirkon jousinahat jo kaikkialla rahassa \n(\"jousirahat\", \"kymmenysrahat\", \"kirkkorahat\"). Agricola Turun \ntuomiokirkon v:n 1542 tileihin liittämässään vero-opastuksessa kertoo, \nettä \"ensimäisessä alussa, kun kristinusko tuli Suomeen, maksettiin \noravannahka kultakin jouselta, sitten jonkun aikaa myöhemmin muutettiin \nse rahaksi, koska he eivät voineet saada nahkoja\". Tämä selitys onkin \nuskottava.[175]\n\nJousen tapaamme hämäläis-karjalais-peräpohjalaisella alueellamme \nveroyksiönä myöskin papin maksuissa. Karjalassa se oli yleisenä \nsääntönä. Virolahden, Vehkalahden ja Säkkijärven kirkollisissa tileissä \nv:lta 1557 selitetään, että ne talonpojat, jotka asuivat rannikolla \nVirolahdella ja Vehkalahdella, maksoivat papinmaksunsa kymmenyksen \nmukaan, mutta ne, jotka asuivat Lapveden rajan puolella, maksoivat \npapinmaksunsa jousiluvun mukaan.[176] Näin oli laita jo alkuaankin; \nKarjalan oikeuden kymmenyssäännöksen mukaan v:lta 1345 oli \n\"jousimiesten\" suoritettava suurin osa seurakuntain omain pappien \nkymmenyksistä.[177]\n\nKarjalan papin saataviin jousimieheltä kuului m.m. \"valkonahka\" tai 2 \nkolmannesta viljaa, emmekä erehtyne pitäessämme tässäkin nahkaa \nalkuperäisenä. Samanlaisen järjestyksen tapaamme myöskin hämäläisellä \nalueella, vaikka tietomme siitä ovat myöhemmiltä ajoilta. Akaan \nkirkkopitäjää perustettaessa v. 1483 määrättiin seurakuntalaiset \nmaksamaan papilleen \"koukkunahkansa\" edestä 1 äyrin penninkejä kultakin \nvalkonahalta,[178] mikä on ymmärrettävä niin, että kultakin \n(papin)koukulta oli ennen ollut maksettava valkonahkoja, jotka nyt \nlunastettiin rahalla. Vanhassa Kyrön oikeuden selityksessä ilmoitetaan \nkoukulta maksettavan 2 valkonahkaa,[179] ja tämän mukaisesti maksettiin \nvielä uuden ajan alussa Ylä-Satakunnassa ja suurimmassa osassa Hämettä \n(Hollolan seutu oli poikkeuksena) kultakin koukulta 2 äyriä \n\"koukkurahoja\".[180]\n\nAlkuperäisessä muodossaan tämäkin vero esiintyy Perä-Pohjolassa, jossa \noli kunkin tilallisen (bolfast) talonpojan maksettava pappilan \nylläpitämiseksi 2 valkonahkaa ja kunkin jousimiehen kirkkoherralle \n(ynnä kirkolle) 2 \"jousinahkaa\".[181]\n\nKarjalan ja Hämeen pappien jousinahat olivat, niinkuin veron nimestä ja \nnahkain hintailmoituksista (1 äyri) voi päättää, arvokkaampia turkiksia \n(näädännahkoja), kuten piispallekin suoritettavat turkikset. Ehkäpä \npapin ja piispan turkikset lähtivät alkuperin samasta verosta, joka \naikanansa tuli jaetuksi piispan ja papin kesken. Veron suorittaminen \nturkiksissa näyttää jo varhain käyneen joillakin seuduin vaikeaksi, \nkoskapa Karjalassa jo 1345 se saatiin viljassa suorittaa ja v:n 1413 \ntiliotteissa \"koukkunahan\" arvoksi on ilmoitettu 2 (silloista) \näyrityistä.[182]\n\nJousen käyttämisestä veropohjana maallisessa verotuksessa on puheena \nolevalta alueelta muutamia muistoja. Uuden ajan jousialussa oli \nHämeessä kultakin jouselta suoritettava linnaan 3 päivätyötä, jotka \nvoitiin lunastaa viljalla tai rahalla.[183] Samoin maksettiin\nYlä-Satakunnasta Kokemäen kartanoon kultakin jouselta 6 leiv. \n\"päivätyöhaukia\".[184] Häme ja Ylä-Satakunta ovat tässäkin\nsuhteessa muodostaneet ilmeisesti yhteen kuuluvan alueen, jossa \npäivätyövelvollisuus suoritettiin tuon muinaisen yleisperusteen mukaan.\n\nSamalla alueella tavataan vielä toinenkin jousiverojäte. Hämeen \nSääksmäen ja Ylisen kihlakunnan useimmissa pitäjissä maksettiin uuden \najan alussa kultakin jouselta \"käräjäkaloja\" 3 naulaa, mitkä muutamissa \nvähäkalaisissa pitäjissä lunastettiin muilla esineillä.[185] \nKysymyksessä on varmaankin alkuperäinen jousittain suoritettu kaloissa \nmaksettava käräjävero. Epäilemättä on jousi suomalaisilla alueilla \nmaallisessakin verotuksessa muinoin ollut paljon yleisempi veroyksiö \nkuin meille tunnettuina aikoina. Sitä mielipidettä tukevat sekä \nHämeessä ja Satakunnassa havaitsemamme jäljet että etenkin jousen \nkäyttö Perä-Pohjolassa yleisenä veroperusteena.\n\nMitä oli jousi?\n\nSiitä tapaamme uuden ajan alussa monenlaisia määritelmiä, jotka \nkuitenkin kaikki näyttävät palautuvan yhteiseen alkuun.\n\nHämeestä olemme merkinneet seuraavat määritelmät: \"täysikasvanut mies, \njolla on voimaa virittää jousi\"; \"kaikki, jotka jaksavat mennä jousella \nmetsälle\"; \"kaikki, jotka jaksavat kantaa jousen metsään eläinten \nampumiseksi\".[186] Kemistä: \"jokainen, joka on talonpojan talossa, joka \nvoi eli jaksaa mennä jousella metsään\".[187]\n\nNäiden määritelmäin aikana ei siis veropohjana ollut -- jos koskaan oli \nollutkaan -- esineellinen jousi, jousen omistaminen, vaan \nmetsästyskykyinen mies. Eerik Pommerilaisen verokirjan otteessa v:lta \n1413 tavattava määritelmä: \"jousimiehet, jotka nahkoja etsivät ja \ntekevät nahkaveroa\",[188] ilmoittaa asianlaidan jo vanhastaan olleen \nsellaisen.\n\nEdellä on lausuttu se eräisiin tietoihin perustuva arvelu, että niille \njousimiehille, jotka muinoin suorittivat kilttiveroa piispalle ja \nkruunulle, kuului myöskin määrättyjä metsästysalueita (miehenmetsiä, \nmiehenosia). Mutta jos näin alkuperäisessä jousiverotuksessa olikin \nlaita, ei siitä ole sen enempiä varmoja jälkiä.\n\nSen sijaan tapaamme myöhemmässä verojousessa muita tuon ylipäisen \nmetsästyskykyisyyden rajoituksia. Lähteissämme esiintyy hyvin yleisesti \nyhteiskunnallinen rajoitus: jousiveroja maksoivat ainoastaan talollisen \nperheeseen kuuluvat jouset, isäntä itse, hänen poikansa ja \nvävynsä.[189] Veronalaisuus oli rajoitettu itsenäiseen (myöh. \nmaataomistavaan) talonpoikaisluokkaan. Hämäläisen alueen asiakirjoissa \nnimenomaan sanotaan, etteivät rengit maksa jousiveroja.[190] \nVesterbottenissa luetellaan jousien joukossa myös talonpoikain \nveljet.[191] Ainakin myöhemmän käytännön mukaan oli talon isäntä \nvastuussa talonsa jousien veroista. Paikoin myönnettiin maksualennusta \ntaloille, joilla oli useampia jousia.[192]\n\nMielenkiintoinen on jouseen liittyvä ikämääräys. Sellaiseksi jouseksi, \njonka tuli suorittaa päivätyöhaukia, luettiin Ylä-Satakunnassa jokainen \nvähintäin 15 vuotta täyttänyt talollinen, hänen poikansa ja \nvävynsä.[193] Hämeessä niinikään laskettiin päivätyöjouseksi jokainen \n15 vuotta täyttänyt ja muut määrätyt ehdot pitävä mies.[194] Tämä sama \njousi-ikä tavataan Kajaanin läänissä (Paltamossa) vielä 1600-luvun \nlopulla.[195]\n\nTässä esiintyvä ikäraja ei ole kirkollisen kypsyyden, vaan ilmeisesti \ntyökykyisyyden. 15 vuotta täyttänyt nuorukainen Hämeessä katsottiin \ntyökykyyn nähden täydeksi mieheksi ja vaadittiin häneltä \nlinnapäivätöitä.\n\nTämä aikainen täysi-ikäisyyden määrä näyttää muinoin olleen laajalle \nlevinnyt tapa. Vanhemman Vestmanlannin lain mukaan alkoi \nkäräjäkelpoisuus 15 vuoden ijästä.[196] Huomattava on, että \npuheenaoleva laki oikeittain oli Taalainmaan laki, joka maakunta \nmuinoin kuului Ruotsin jousi- ja turkisveroalueeseen. Niinikään on \nmerkittävä, että vanha laillinen ikä Walesin keltiläisillä oli 14 \nvuotta.[197] On mahdollista, että Suomen jousiverojen yhteydessä 15 \nvuoden ikäraja on ollut laillisen ijän määräaika suomalaisilla \nheimoilla ja sen vuoksi tullut huomioonotetuksi heimokautisessa \njousiverotuksessakin. Ruotsin myöhemmässä, edistyneemmässä \nyhteiskunnassa oli jo hyvin vanhoina aikoina 20 vuotta laillinen \nikä.[198] Tämä laillisen ijän raja lienee Suomenkin edistyneemmissä \nosissa ollut keskiajalla vallitseva. Tavataanpa sitä jousiverojenkin \nalueella. Lapvedellä, karjalaisen oikeuden piirissä, alkoi uuden ajan \nalussa täysi-ikäisyys 20 vuodesta; jouseksi näet siellä luettiin kukin \nmies, \"joka on 20 vuoden vanha ja on vapaa ja työhönpystyvä ja aina \nsiksi kunnes hän tulee 50-vuotiaaksi ja sitten hän poistetaan \njousimiesten luettelosta\".[199] Jousilla oli siis myöskin ylimmät \nikärajansa. Vanhat ja vialliset olivat Savossa jousiveroista \nvapaat.[200] Paltamossa pääsivät 60-vuotiaat kruunun jousiluvusta \nvapaiksi.[201]\n\nMyöhempinä aikoina mainitaan jousen Pohjanmaalla merkinneen talon \nsuuruutta eli maalukua. Sellainen ilmaisutapa luonnollisesti kehittyi \nsellaisena aikana, jolloin talossa olevasta jousiluvusta riippui sen \ntaloudellinen arvo.[202]\n\nUuden ajan alussa oli alkuperäinen jousi-käsite jo suureksi osaksi \nmenettänyt merkityksensä, kuten näyttää kirkonkin vaikutuksesta. \nKirkollisessa verotuksessa Ylä-Satakunnassa pidettiin nyt jousina \ntalonpoikain työkelpoisia poikia, jotka kävivät \"jumalan \npöydässä\".[203] Kemissä ja Salossa otettiin jo v:n 1345 kymmenyssäännön \nmukaan jousiveroja myöskin rengeiltä ja tilattomilta, joita kirkko \nkatsoi seurakunnan jäseniksi.[204] Toiselta puolen kehittyi \njousiverotus Kemissä sellaiseksi, että jouseksi luettiin jokainen \ntalollisen poika olipa suuri tai pieni.[205] Samalla tavoin luettiin \n1600-luvun lopulla Paltamossa \"kirkon jousiksi\" kaikki 12-13 vuotta \ntäyttäneet, Herran ehtoollisella käyvät,[206] ja Pohjois-Savossa jousi \n1600-luvulla merkitsi talonomistaja-pariskuntaa.[207]\n\nNäin merkitessään kirkollisia veroja suorittavia naisiakin oli \nverojousen alkuperäinen merkitys jo kokonaan himmennyt.\n\nSuomalaisia oloja vastaavia vero-oloja tavataan myöskin Suomen \njousialueen lähimmillä naapurialueilla.\n\nSiinä sopimuksessa, jonka Novgorodin ja Norjan hallitsijat v. 1251 \ntekivät Ruijan lappalaisten ja karjalaisten verottamisesta, mainitaan \njousia turkisverojen perusteena.[208] Saamme siitä käsityksen tämän \nveroyksiön ikivanhuudesta pohjoisilla alueilla.\n\nKäkisalmen Karjalan verotusoloja koskee n.s. Vatjan viidenneksen \nverokirja v:lta 1500. Koko pohjoisessa Karjalassa, Kurkijoen, \nSortavalan, Ilomantsin ja Salmin pokostoissa sekä pienemmässä osassa \nkaupungin (Käkisalmen) pokostaa esiintyy tässä verokirjassa ainoana \nveropohjana jousi (dukj). Kaikkiaan oli pohjoisessa Karjalassa 3 111 \njousta etelämmän Karjalan 928 1/2 obsjaa (maayksiötä) vastaan. \nVerokirjasta selviää myöskin, että \"vanhan kirjoituksen aikaan\", joka \noli tapahtunut ennen v:tta 1480, oli veroja ruhtinaalle ja \narkkipiispalle maksettu turkiksissa. Niinpä oli eräällä Kurkijoen \nalueella 49 jousta maksanut 54 oravaa, 11 näätää ja jahtihaukan, \nSortavalassa 66 jousen verolääni Kiteellä suorittanut 880 oravaa, \nIlomantsin Megrijärven 66 jousta 910 oravaa ja eräillä muilla paikoilla \n13 jousta antaneet 30 oravaa ja 2 näätää ja Salmissa 15 jousta \nmaksaneet 75 oravaa. Todennäköisesti oli oravavero ollut yleisempikin. \n\nMutta puheenaoleva verokirja näyttää, että uudet verotavat jo olivat \ntulleet käytäntöön: jousen laskettiin vastaavan obsjaa ja verot \nkannettiin tai laskettiin obsjain ja aurain perusteella rahana ja \nosaviljana.[209]\n\nJos yhtäläisyys Suomen jousialueen ja Käkisalmen Karjalan välillä on \nkouraantuntuva, on se myöskin ilmeinen Suomen ja Pohjois-Ruotsin \nvälillä. Vesterbottenissa ja Ångermanlannissa otettiin aivan samalla \ntavoin kuin Kemissä keskiajalla talvisin jousien mukaan maksettava \nturkisvero. Helsinglannin lain mukaan, joka on 1300-luvun alkupuolelta, \nsuoritettiin sotalomaveroa (ledungslame) Medelpadissa ja \nÅngermanlannissa osittain turkiksissa, ja uloinna pohjoisessa, \nUumajassa ja Bygdessä, pääsivät asukkaat sotilasrasituksestaan vapaaksi \nsuorittamalla jokaiselta jouselta (båga) kaksi nahkaa (två blåskurna \nskinn).[210] Täydellinen turkiskulttuuri vallitsi muinoin Taalaissakin, \njonka maakuntalaki mainitsee asukkaitten veroina \"wighra manna skin\" \n(kelpoisen miehen nahkat), \"leöungx skin\" (sotaveronahkat) ja \n\"bælskin\".[211] Erään tiedon mukaan v:lta 1413 olivat Taalain pitäjät \njaetut \"belghar\" nimisiin piireihin.[212] \"Bælskin\" ja \"belghar\" \nvastannevat suomen \"palke\" nimitystä, joka keskiajalla merkitsi näädän \ntai kärpän nahkoja.\n\nOlemme siis sekä Suomessa että Novgorodin Karjalassa ja\nPohjois-Ruotsissa, vieläpä Jäämeren rannoilla tavanneet ominaisen \nikivanhan verotustavan, jonka perusteet koko alueella ovat niin \nsamanlaiset kuin olisivat ne samain muinaisten verottajain järjestämät.\n\nSamoja verottajia ei tässä tapauksessa kumminkaan tarvitse edellyttää. \nPikemminkin on meidän tämä seikka selitettävä maantieteelliseksi \nilmiöksi, muinaiseksi kansainväliseksi tavaksi, jonka ovat synnyttäneet \nsamanlaiset luonnon, talouden ja yhteiskunnan olot koko tällä laajalla, \nLaatokan ääriltä Taalainmaan järvilaaksoihin saakka ulottuvalla \nriistametsävyöhykkeellä ja jota eri verottajat ovat hyväkseen \nkäyttäneet.\n\n\n\n9. \"VERONAHAT\" JA \"ORAVANMAAT\".\n\n\nJo ennen mainitusta kuninkaan kirjeestä v:lta 1364, joka koskee kruunun \nja piispan turkisverojen kantoa, voi päättää, että vanhemmalla \nkeskiajalla on ollut turkisveroja muitakin kuin mihin jo olemme \ntutustuneet. Muutamat veronimitykset ja tähteet, joita on säilynyt \nKustaa Vaasan ajan verokirjoissa, tätä otaksumaa vahvistavat.\n\nSavossa oli uuden ajan alussa koko verojärjestelmän pohjana n.s. \nveronahka (skattskin), jonka mukaan maksettiin maavero (päävero); \nveronahoista kokoontuivat n.s. verot, jotka taasen olivat kymmenkuntain \nja neljänneskuntain sekä nimismies- ja muunlaisen verotuksen pohjana.\n\nVeronahka tarkoitti mainittuna aikana määrätynsuuruista kylvöalaa, \njolta oli maksettava määrätty viljavero. Käytännössä tätä veroa vain \nvähimmäksi osaksi suoritettiin viljassa, vaan enimmäkseen nahoissa ja \nmuissa arvoäyreissä.\n\nUskottavaa on, että veronahka on ollut alkuperäinen turkisvero, joka on \nollut metsästyskykyisten miesten suoritettava.[213] Varmaan on tätä \nveroa myöskin maksettu tai laskettu oravissa. Orava, oravanmaa on näet \nveronahan vanha savolainen nimitys. Mikkelissä vielä 1850-luvulla \n\"oravan talo\" vastasi 1/2 manttaalia[214] ja toiselta puolen tiedetään \nsavolaisen manttaalin sisältäneen 4 veromarkkaa (veronahkaa).[215] \nKansan kesken oravanmaita on puheessa lystikkäästi ositeltu ja \nyhdistelty: \"oravanpää\" oli 1/4 veromarkkaa eli 1/16 manttaalia, \n\"päätön orava\" 3/16 mtl, \"montako talossa on oravaa?\" merkitsi samaa \nkuin \"mikä on talon manttaali?\".[216]\n\nAlkuperäinen turkisvero Savossa sittemmin muuttui maanviljelys- eli \nmaaveroksi. Oravanmaalta alkuaan maksettavan turkisveron vastineena \ntavataan myöhemmin viljamitta _Oravainen eli orava_. Se oli pieni mitta \nja vastasi karpion kolmannesta, josta sen toisintonimi kolmannes. Uuden \najan alussa tämä mitta oli käytännössä Savossa ja Lapveden \nkihlakunnassa Karjalassa.[217]\n\nSamanlaisen muutoksen kautta kaskiviljelyksen päästyä valta-asemaan \nveronahka tuli merkitsemään määrätynsuuruista viljelysmaata, josta \nlaskettiin viljaveroa 1/2 pannia eli karpio viljaa ja joka sellaisena \ntuli maaverotuksen pohjaksi.\n\nMainitut seikat tekevät ilmeiseksi, että Savon maaverotus on asteittain \nkehittynyt aikaisemmasta metsästysverosta.\n\nSavon veronahan kehityksellä metsästysverosta maaveroksi on ollut \nyksityiskohtaiset vastineensa Käkisalmen Karjalassa. Täällä nähdään \nkeskiajan loppupuolella jousilta maksettavan oravaveron muuttuvan \nmäärätyltä kylvöalalta (obsjalta) maksettavaksi (raha)veroksi. Muutos \ntapahtui yksinkertaisesti siten, että jousi on kirjoitettu obsjaksi. \nObsja oli -- peltoseuduilla -- alkuisin miehen ja hevosen viljeltävä \nala. Kaskiseuduilla sopi verotettavaksi yksiöksi paremmin kylvöala. \nObsjan vanhaksi kylvömääräksi taas ilmoitetaan 4 ruiskorobjaa, mikä \nsuunnilleen vastaa Savon puntaa.[218] Valtiollinen raja ei näy saaneen \naikaan erittäin jyrkkää eroavaisuutta karjalaisten alueitten vanhoissa \nelinkeino- ja yhteiskuntaoloissa. Suomessa tavataan \"veronahkoja\" uuden \najan alussa Savon ulkopuolella Jääskessä, missä v. 1539 mainitaan 4 \nveronahkaa ja annetaan se mielenkiintoinen selitys, että veronahat \nolivat 4 talonpoikaa, jotka maksoivat rahaa \"kruunun takamaista \neläimistä, joita he niillä takamailla ampuvat\".[219] Paria vuotta \nmyöhemmin mainitaan näiden 4 talonpojan ennen maksaneen \nnahkaverorahoja, mutta nyt suorittavan erityiseksi sopimusveroksi \nhaukia.[220] Tässä esimerkissä veronahka esiintyy metsästysverona, \nmutta on jo muuttumassa maaveroksi: ensin alkuperäisten turkisten \nsijasta maksettiin rahaa ja sitten haukia.\n\nLapveden, Taipaleen, Jääsken, Muolan, Hanttulan ja Uudenkirkon \npitäjissä s.o. Karjalan karjalaisen oikeuden alueella suoritettiin \nKustaa Vaasan aikana kruunulle _nahkarahoja_ 1 äyri täysiverolta eli 10 \näyriä nautakunnalta.[221] Tätä aivan säännöllistä maaveroa on vaikea \nymmärtää muuksi kuin muinaisen yleisen savolais-karjalaisen \nheimokunnallisen metsästysveron jätteeksi. Tämän karjalaisen veron \nyleinen yhtäläisyys alkuperäisen savolaisen veronahan kanssa on \nsilmäänpistävä; myöskin veron määrä, äyri kokoverolta, muistuttaa \nvanhaa valkonahan hintaa.\n\nMutta näillä samoilla Karjalan alueilla olemme nähneet (ss. 66-67) \nuuden ajan alussa juuri mainittujen nahkarahain lisäksi otettavan \nmyöskin erityistä \"kiltti\" nimistä veroa kruunun takamailla olevilta \nmetsästys- ja kaskikappaleilta. Kuinka on tämä kaksinainen verotus \nymmärrettävä? Luultavasti niin että kun karjalaisten rintamailla kylät \njo olivat joutuneet kokoverolaskuun perustuvan pysyvän maaverotuksen \nalaiseksi, johon vanha nahkavero nahkarahoina sulautui, jatkettiin yhä \nedelleen vanhoja elintapoja, otettiin uusia metsänkäyntimaita ja \nkaadettiin uusia kaskia. Mutta näiltä uusilta metsäkappaleilta, joita \nvanhasta tavasta kutsuttiin \"kilteiksi\", vaadittiin niinikään vanhasta \ntavasta erityistä veroa, kiltisrahoja.\n\nHämäläinen alue näyttää tässä alkuperäisessä metsästysverotuksessa \nläheisesti liittyneen itäiseen naapurialueeseensa. Sekä Hämeessä että \nYlä-Satakunnassa kruunu uuden ajan alussa kantoi pienempiä määriä \nveronahkoja tai _oravannahkarahoja_.[222] Hämeen vanhimmista \nverokirjoista selviää, että oravannahkarahoja maksettiin Saarioisten \nsekä Padasjoen, Sysmän ja Jämsän pitäjissä kultakin koukulta 1 1/2 \n(Sysmässä 2) äyriä.[223] Epäilemättä on tämäkin viimeinen jäännös \nmuinoin yleisestä metsästysverosta, jota vielä kannettiin varsinaisen \nmaaveron lisäksi ainoastaan niillä seuduilla, jotka harjoittivat \nerämaankäyntiä.\n\nSavon \"veronahat\", Käkisalmen Karjalan obsja-verotus, Jääsken \n\"nahkaverot\", karjalaisen oikeuden \"nahkarahat\" ja \"kilttirahat\" sekä \nHämeen \"oravannahkarahat\" todistavat muinaisen heimokunnallisen \nmetsästysveron yleisyyttä ja antavat meidän aavistaa, millä tavoin tuo \ntärkeä siirtyminen metsästysveroista maaveroihin, metsästysasteelta \nmaanviljelysasteelle on tapahtunut.\n\n\n\n10. SUOMALAINEN TURKISKULTTUURI.\n\n(YLEISKATSAUS.)\n\n\nEdellä esitetyistä piirteistä saamme kuvan maamme vanhoista \nsuomalaisista heimoista metsästysasteella.\n\nTätä metsästysastetta ei ole ajateltava miksikään aivan aikuiseksi \nmaanviljelyksen ja karjanhoidon takaiseksi raakalaisasteeksi, yhtä \nvähän kuin voimme väittää Suomen ruotsalaisten keskiajalla olleen \npaimentolaisia sen vuoksi, että he maan muihin asukkaihin verraten \npitivät paljon karjaa. Se metsäläisaste, jota tässä on käsitelty, on \npäinvastoin ollut alkuista maanviljelystä (kaskitaloutta) ja \nkarjanhoitoa korkeampi viljelyskanta. Sitä on muutamilla alueilla \nkestänyt keskelle myöhäisiä historiallisia aikoja. Vielä uuden ajan \nalussa se oli täydessä voimassa Perä-Pohjolassa. Kalastusta ja \nmetsästystä mainitaan vielä 1600-luvun lopulla Kajaanin seutujen \npääelinkeinoiksi.[224] Pohjois-Karjalan yhteiskunnallisiin epäkohtiin \nkarjalainen Johan Lagus v. 1756 luki myöskin \"muutamissa pitäjissä \ntavallisen oravanammunnan, joka väkirikkaista taloista pitää toimessa \npitkän aikaa 3-4 miestä ynnä pojan, taitavimmankaan voimatta jousineen \nampua enempää kuin 3, korkeintaan 4 kiihtelystä\".[225]\n\nTällaista metsästysastetta muistuttavan kulttuurin olemme havainneet \nvallinneen paljon laajemmilla aloilla Suomea, nim. Pohjanmaan lisäksi \nkoko karjalaisella ja hämäläisellä heimoalueella, johon kuului Karjala \nja Savo sekä Häme ja Ylä-Satakunta. Raja, joka tämän alueen erotti \nlounaisista rannikkomaakunnista, oli tarkalleen sama, joka erotti \nlounaiset oikeusalueet, ruotsalaisen ja suomalaisen oikeuden, \nhämäläisestä ja karjalaisesta oikeudesta. Tuo vanhemman keskiajan \nmerkillinen raja erotti sisämaiden suomalaiset heimoalueet, niiden \nihmiset, elinkeinot, elintavat ja koko kulttuurin lounaisista \nrannikkoseuduista.\n\nViimemainitut seudut olivat jättäneet metsästyskannan nähtävästi jo \nennen ruotsalaisen vallan tuloa, koskapa historia ei ole sikäläisestä \nmetsästysasteesta muistoa säilyttänyt. Se aika, jolloin metsästys oli \nhallitsevana elinkeinona hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla, oli \nkeskiajan loppupuolella näitten alueitten rintamailla ilmeisesti jo \naikaa sitten mennyt: pesäseudut ja suurin osa erämaitakin olivat \nsilloin jo turkiksista niin tyhjentyneet, ettei niiden saantiin enää \nvoitu elämistä perustaa. Näin ollen on metsästyskannan varsinaisena \nhistoriallisena valtakautena hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla \nollut aikaisempi ja aikaisin keskiaika eli valloituksen vuosisadat.\n\nTämä aikamäärä vastaa suunnilleen Volgan seutujen turkisaikakautta.\n11. ja 12. vuosisadalla ne seudut olivat kuuluisia kallisarvoisten \nturkisten runsaudesta, vielä 14. ja 15. vuosisadoilla oli sikäläinen \nriistarikkaus taloudellisen elämän perustuksena, mutta metsän aitat \ntyhjentyivät nopeasti ja 15. vuosisadan alussa oli Moskovan tienoilla \njänis ainoa metsästettävä.[226]\n\nSuomen vanha turkiskulttuuri perustui kauppaan. Maailman turkiskauppa \nveti näkymättömin käsin vihdoin suomalaisetkin alueet vaikutuspiiriinsä \nsaaden aikaan suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Kansan kotoisessa \ntaloudessa vanhaan tapaan kaiketi syötävän riistan pyytämisellä ja \nkaskiviljelyksellä oli tärkein sija. Mutta turkistaloudesta tuli \njohtava elinkeino. Turkikset olivat rahaa ja raha rikkautta ja valtaa. \nTurkiskausi oli varmaan sekä edellisiä että jälkeisiä aikoja \npääomarikkaampi ja pääomavaltaisempi. Rauhallisen kehityksen lisäksi, \nminkä uusi kauppa aiheutti, tuli nyt entistä enemmän myös sotia ja \nverotusretkiä. Heikot lappalaiset joutuivat ahnaitten naapuriensa\nvero-orjuuteen, suomalaiset heimot joutuivat uusiin kohtaloihin.\n\nTaka-Karjalan ja Perä-Pohjolan myöhemmistä oloista voidaan osaksi \npäätellä, minkälaisia turkiskauden olot etelämmässä Suomessa ovat \nolleet. Aikaisemman turkiskauden olot ovat kuitenkin olleet monessa \nsuhteessa toisenlaiset. Silloinen yhteiskunta oli vielä puhtaammin \nheimokuntainen. Kaiken yhteiskunnallisen niinkuin taloudellisenkin \nelämän varsinaisena pylväänä alkuisin oli metsästyskykyinen heimomies, \n\"jousi\". Tietolähteistämme saamme harvapiirteisen, mutta kuitenkin \npaljon puhuvan kuvan turkiskauden yksinkertaisista verotus- ja \nhallintolaitoksista, joiden rinnalla edellisessä pääluvussa kuvatut \nverotukset ja hallinnon alkumuodot myöskin varmaan olivat käytännössä.\n\nOlemme nähneet myöskin piirteitä, kuinka jousesta sitten tuli \n\"suitsuja\" ja \"koukkuja\", turkisveroista vilja- ja rahaveroja, ja \nkuinka ylipäänsä vanha turkiskulttuuri väistyi syrjään pysyvän \nmaanviljelyskulttuurin tieltä.\n\n\n\n\nIV. AHVENANMAA KESKIAJALLA.\n\n\n\n1. MERIKULTTUURI.\n\n\nKuinka toisenlaiseen maailmaan joudummekaan, kun karjalaisten \njousimiesten oravisaloista ja heidän kaskisavuisilta heimomailtaan \nannamme ajatusten siirtyä Ahvenanmaan lauhkeaan saaristoon aavain \nmerten yhtymäkohdalla!\n\nTämä luonnoltaan Suomen mantereen luonnosta poikkeava saarimaa on \nhistoriallisessa viljelyksessäkin muusta maastamme eriävä. Usein on \nhuomattu ja huomautettu saarimaitten erityistä taipumusta säilyttää \noloja, jotka niihin kerran ovat juurtuneet. Sellainen ominaisuus on \nAhvenanmaallakin. Siellä on ollut ja on vieläkin tapoja ja oloja, jotka \nnäyttävät vain paikallisilta poikkeuksilta, mutta lähemmin katsoessa \novat vanhuuden jätteitä, jotka ovat täällä säilyneet, kun ne muualta jo \naikaa ovat hävinneet. Ahvenanmaalla on harjoitettu lammashoitoa \nItämeren saarten ikivanhaan tapaan aina meidän aikoihimme asti, \nlampaanhoidon toisissa Suomen seuduissa seuratessa uusimman \nvillatalouden muutoksia. Ahvenanmaalla lienee hevosrotu säilynyt \naikuisempana kuin muualla, täällä ei kauranviljely vielä uuden ajan \nalussa ollut levinnyt, vaikka se muualla Suomessa jo vuosisatoja oli \nyleiseen maanviljelykseen kuulunut. Radloff Ahvenanmaan kertomuksessaan \nkustavilaiselta ajalta esittää meille pitäjäin jaon \"markkakuntiin\", \njoita sellaisinaan tapaamme Kustaa Vaasan verokirjoissa, jopa \nvuosisatoja aikaisemmin; Böcker kokoelmissaan 19. vuosisadan \nkolmannelta vuosikymmeneltä luettelee Ahvenanmaalla joukon ikivanhoja \n\"yhteismaita\", jollaisia ei muualla tavata. Ahvenanmaan ominaiselle \nkulttuurille on siten vanhanaikaisuus, historiallisuus aivan \ntunnuksellista.\n\nTämä historialliselle elämälle niin suotuisa saarimaa joutui muita \nSuomen osia aikaisemmin merentakaisten vaikutusten alaiseksi. \nAhvenanmaa on kieltämättä Suomen ja välillisesti myöskin suomalaisten \nheimojen läntinen kulttuurikehto. Täällä ovat kaikesta päättäen \npystyssä vanhimmat keskiajan kirkkorakennukset, täältä on vielä \nvanhempain aikain muistoja runsaimmin tavattu.\n\nSuomalaisen keskiajan harrastaja ei voi jättää käymättä tällä \nhistoriallisella muistosaarella.\n\n\n\n2. AHVENANMAAN MAAKUNTAKÄRÄJÄT JA MAANTUOMARI.\n\n\nAhvenanmaa esiintyy jo aikaisin järjestyneenä oikeudellisena j& \nvaltiollisena kokonaisuutena. Jo v:lta 1322 on asiakirja \noikeustoimituksesta, joka on tehty Ahvenanmaan maakunnan yhteisillä \nkäräjillä ja vahvistettu Ahvenanmaan sinetillä.[227] Läpi keskiajan, \nkauas uudelle ajalle saakka pysyivät Ahvenanmaan maakuntakäräjät \nvoimassa.\n\nMaakunnankäräjäin kokoontumispaikka oli vv. 1322, 1414, 1422, 1431, \n1438 ja 1538 Saltvik, v. 1330 Önningevik (luult. Jomalassa) ja 1564 ja \n1565 Färjsundet.[228] Saltvikin kirkko ja sen läheisyydessä muinoin \nollut Saltvikin kruununkartano sekä Färjsundet ovat juuri sen \nvesiväylän varrella, joka muinoin erotti toisistaan Ahvenanmaan pääosat \n(tridungit). Maakunnan eri osain yhteiseksi käräjäpaikaksi oli tämä \nseutu kylläkin luonnollinen. Jos, kuten luultavalta näyttää, muinainen \nSaltvikin kruununkartano on ollut sama saarikartano kuin myöhempi \nGermundsö,[229] niin näyttäisi siltä kuin juuri paikan asema olisi \naiheuttanut sen valitsemisen maakunnan käräjäpaikaksi ja \nkruununkartanoksi. Vähän etelämpänä Saltvikistä on Färjsundet, vanha \ntunnettu lauttasalmi ja 1600-luvulla maakunnan hirsipuu- ja \nmestauspaikka;[230] täällä oli 1500-luvulla maakuntakäräjäin \nkokouspaikka. Onko Färjsundetin eteläpuolella, Saltvikin vuonon suussa \noleva rajapaikka \"Tingö\" (Käräjäsaari) myöskin jossakin tekemisissä \nmaakuntakäräjäin kanssa, jääköön paikallisolojen tuntijain \nratkaistavaksi.\n\nAhvenanmaan maakuntakäräjillä käsiteltiin tärkeämpiä maanluovutuksia ja \nmaariitoja sekä rikoksia, joista seurasi kuolemantuomio, ja niillä \nkuulutettiin tärkeitä julistuksia.[231]\n\nLautakunta Ahvenanmaan maakuntakäräjillä näyttää ainakin uuden ajan \nalussa olleen kaksinkertainen, mikä viittaa siihen, että näihin \nkäräjiin otti osaa Ahvenanmaan eri osia.[232]\n\nMaakuntakäräjille kokoontuivat muinoin kaikki Ahvenan suuret herrat: \nprovasti, kuninkaan vouti (linnanvouti), laamanni ja \"maatuomari\". \nNäistä ovat vouti ja laamanni Ahvenanmaan alkuperäiselle \npaikallishallinnolle vieraita henkilöitä, jotka vasta myöhemmällä \nkeskiajalla astuvat näyttämölle valtiovallan edustajina. Provastin \ntoimi on Ahvenanmaalla kylläkin vanha ja maakunnan kirkollisen \nitsehallinnon varhaisuutta todistava, mutta maakuntakäräjiä ei voi \njohtaa kirkollisesta alusta eikä provastilaitoksesta.\n\nOn jäljellä vielä maantuomari. Kun maakuntakäräjäin varsinaisena \ntarkoituksena oli Ahvenanmaan omain paikallisten asiain hoito ja \nmaantuomarin (landsdomare) jo hänen nimensä ilmaisee paikalliseksi \nviranomaiseksi, näyttävät maakuntakäräjät ja maatuomari ilman muuta \nyhdistettäviltä.\n\nEnsimäinen maatuomari mainitaan Ahvenanmaalla sillä nimellä vasta v. \n1410.[233] Seuraavina aikoina Ahvenanmaalla esiintyy useita \nmaantuomareita, esim. 1428-1433 Knut Jönsson,[234] v. 1451 Nils \nEriksson,[235] vv. 1531 ja 1538 Henrik Jönsson.[236] Nämä \nmaakuntatuomarit eivät esiinny varsinaisina tuomitsijoina, joka toimi \nkeskiajan lopulla jo yleensä oli valtion tuomareilla, vaan olivat läsnä \nkäräjillä maanluovutusten välimiehinä ja asiakirjain todistajina.\n\nTämän mukaisesti on hyvin mahdollista, että v. 1330 maakuntakäräjillä \nvälimiehenä esiintyvä Johan Stryk on ollut tuomari, maantuomari.\n\nKaikki tunnetut maantuomarit Ahvenanmaalla ovat olleet maakunnan omia \nmiehiä, kaikesta päättäen maakunnan rälssimiehiä.[237] Juuri se seikka \ntekee uskottavaksi, että maakunnankäräjät ovat olleet maakunnan \nitsehallinnollisia paikallisia laitoksia, joita maakunnan omat \nkansanvirkamiehet johtivat. Päättäen siitä, että v. 1330 maantuomari \nyksinänsä, muiden herrain olematta läsnä, piti maakunnankäräjiä, oli \ntämä laitos alkuperäisessä voimassaan vielä 1300-luvun alkupuolella. \nMutta valtion oikeusvallan kasvaessa maantuomarit vähitellen joutuivat \nsyrjään, jäivät vain joukon jatkoksi ja käräjäin koristuksiksi.\n\n\n\n3. AHVENANMAAN \"TRIDUNGlT\" (KOLMANNEKSET).\n\n\nSangen tärkeänä osana Ahvenanmaan vanhimmissa oikeus- ja \nitsehallintolaitoksissa oli tridung-laitos.\n\nAhvenanmaa eli oikeittain sen aikaisimmin asutettu pääseutu, Ahvenan \nmanner, oli muinoin jakautuneena tridungeiksi (kolmanneksiksi) \nnimitettyihin osiin. Näiden tridungien rajat ja alueet ovat tiedossa \nKustaa Vaasan ajan asiakirjoista. Itäisen ja keskimäisen tridungin \nrajana oli etelästä pohjoiseen käyvä vesireitti, joka kulki \nLumparsundin, Lumparin selän, Färjsundetin ja Saltvikin vuonon kautta \nRaumanmereen. Tämän rajan itäpuolella olevaan tridungiin -- jolla \nvarmaan on ollut nimenä Saltvikin tridung -- kuului Sundin pitäjä ynnä \nLumparlandin marklag (markkakunta) sekä suurin osa Saltvikin pitäjää \n(\"Saltwijk östen fierden\").[238]\n\nMuut kaksi tridungia olivat kerrotun vesirajan länsipuolella. Toinen \nniistä oli nimeltään Finströmin tridung. Siihen kuului erään \ntiedonannon mukaan v:lta 1544 Saltvikin pitäjästä Ödkarbyn ja Labyn \nmarklagit (= \"Saltwijk westen fierden\"), koko Finströmin pitäjä, \nBredbolstan marklag Hammarlandia ja Ekkerö.[239] Tämä tridung siis \nkäsitti koko luoteisen Ahvenanmaan pohjoisimpine ja läntisimpine \näärineen.\n\nKolmas tridung oli Jomalan tridung, johon kuului jäljellä oleva osa \nAhvenanmaata, s.o. eteläinen osa Hammarlandia, koko Jomala ja Lemland \neli eteläinen ja lounainen Ahvenanmaa.[240]\n\nKaikkien kolmen tridungin rajat yhtyivät Färjsundetin -- Ahvenanmaan \nvanhan merkkipaikan -- tienoolla. Finströmin ja Jomalan tridungit \nmuutamissa suhteissa jo aikaisin kuuluivat lähemmin yhteen, niinkuin \ntuonnempana osoitetaan.\n\nMikä on ollut tämän tridung-jaon tarkoitus?\n\n(1) Uuden ajan alussa valittivat Ahvenanmaan talonpojat Kastelholman \nvoudin sakottaneen muutamia Hammarlandin eteläosan talonpoikia siitä, \nettä he olivat hakanneet palkkeja yhteismaalta, vaikka yhteismaa kuului \nsille tridungille, jossa talonpojat asuivat.[241] Tässä siis nähdään \nselvä jäte tridungin yhteisomistuksesta. Ahvenanmaalla mainitaan uuden \najan alussa useita saaria ja yhteisiä kalastuspaikkoja, jotka olivat \nkruunun hallussa ja joita verotettiin kruunun hyväksi.[242] Borgön \nesimerkin nojalla on pidettävä luultavana, että nämä saaret ja \nkalapaikat aikaisemmin ovat olleet tridungien. Päätämme tästä\ntridung-laitoksen ikivanhaksi, koskapa maanomistus- ja maanvaltausolot \nsen mukaisesti ovat järjestyneet.[243]\n\n(2) Ahvenanmaan tridungien toisena vanhana tehtävänä oli maakunnan \nsiltain ja lauttain rakentaminen. Ahvenanmaan talonpoikain uuden ajan \nalussa tekemissä valituksissa Kastelholman voutia vastaan oli \nsellainenkin, että hän oli ottanut Färjsundetin lautan rakentamista \nvarten 3 äyriä kultakin talonpojalta vuonon itäpuolisesta Saltvikistä, \nkolmesta Sundin marklagista ja Lumparlandista -- siis yhtä marklagia \nvailla juuri Saltvikin tridungin alueelta.[244] Finströmissä olevan \nBjerströmin sillan rakentamiseen velvollisia oli uuden ajan alussa sekä \nHammarlandin että Jomalan pitäjissä, mistä päättäen silta oli Jomalan \ntridungin ylläpidettävä; samoin näyttää Finströmin ja Jomalan rajalla \nolevan Ämnäsin sillan ylläpitäminen olleen tridungien \nvelvollisuutena.[245] Mahdollisesti olivat molemmat nämä \"maansillat\" \nkahden tridungin (Finströmin ja Jomalan) yhteisesti \nylläpidettäviä.[246]\n\n(3) Kyyditysrasitus Ahvenanmaalla oli uuden ajan alussa niinikään \njaettu tridungien kannettavaksi. Nimenomaan mainitaan, että Ahvenanmaa \noli sitä varten jaettu kolmeen osaan. Ensimäisen (Saltvikin) tridungin \ntuli pitää kuljetuslaivansa alati valmiina maansiltansa luona ja viedä \nkyydittävät Suomen puolelle.[247] Toiset \"kaksi Ahvenanmaan osaa\" \nsuorittivat kyyditysvelvollisuutensa yhdessä Ekkerön kyytipaikassa, \njosta kyydittävät vietiin Ruotsin puolelle. Tätä kyyditystä varten \nolivat velvolliset ryhmittyneet kolmeen ryhmään ja suorittivat \ntehtävänsä siten, että kukin marklag kävi kyydissä vuorovuotensa.[248]\n\nNäistä tiedoista käy kieltämättä selville, että \"maansiltain\" \nrakentaminen ja kyyditys alkuaan olivat tridungittain suoritettavia \nrasituksia, vaikka erityisistä syistä Finströmin ja Jomalan tridungit \njoutuivat yhdessä, suorittamaan tätä rasitusta.\n\n(4) Ahvenanmaan verojen kuljetus Ruotsiin suoritettiin muinoin \ntridungittain, siten että kukin tridung huolehti tästä \nkuljetustehtävästä vuorovuotensa. Tästä alkuperäisestä laitoksesta on \ntieto Ahvenanmaan tileissä v:lta 1544, joissa kerrotaan voudin tehneen \nsellaisen sopimuksen Finströmin tridungin kanssa, jonka sinä vuonna \ntuli vastata veronkuljetuksesta Tukholmaan, että jokainen tridungin \nmies maksaisi voudille kyynärän sarkaa, jota vastaan vouti huolehtisi \nveronkuljetuksesta.[249]\n\n(5) Tärkeitten paikallisten tehtäväinsä kautta tridungit tulivat \noikeusyhdyskunniksi, joilla oli oma oikeudenkäyttönsä. Ahvenanmaan \ntridungeilla on todella ollut omat käräjänsä. Kahdet sellaiset ovat \nkeskiajalta meille tunnetut. V. 1433 pitivät vouti, laamanni ja \nmaatuomari lakimääräiset tridungkäräjät Kastelholman ulkopuolella.[250] \nSiellä käsiteltiin maariitaa, jossa esiintyvä 12-miehinen lautakunta \nkotipaikkainsa nimistä päättäen oli Jomalan tridungista, joten käräjät \nvarmaan olivat Jomalan tridungin käräjät, vaikka ne pidettiin \nKastelholmassa, tridungin ulkopuolella. Toiset tunnetut tridungin \nkäräjät piti laamanni linnavoudin läsnäollessa v. 1438 Ödkarbyssä. \nNäitä käräjiä nimitetään laamanninkäräjiksi, mutta koska riita koski \nSaltvikin länsiosassa olevaa tilaa, 12-miehinen lautakunta oli \nSaltvikin länsiosasta ja Finströmistä, ja kun käräjät nimenomaan \nmainitaan pidetyksi Finströmin tridungissa, niin varmaan on tässä \nkysymys Finströmin tridungkäräjistä.[251]\n\nLuultavasti myöskin v. 1428 Finströmin Ämnäsissä pidetyt käräjät olivat \nkoko Finströmin tridungin käräjät, koska niiden lautakunnassa oli \njäseniä Finströmistä, Getasta ja pohjois-Hammarlandista.[252] \nMahdollisesti olivat myöskin Sundissa ja Kastelholmassa v. 1431 pidetyt \nkäräjät samanlaatuiset.[253]\n\nOn myöskin selviä todistuksia siitä, että tridungeilla on ollut omat \ntuomarinsa. Niin on ollut laita vielä uuden ajan alussa. V:n 1537 \nkesäkäräjät Ahvenanmaalla piti säilyneitten sakkoluettelojen mukaan \nKastelholman vouti, Jeppe Olofson nimisen \"kihlakunnantuomarin\" \nläsnäollessa. Seuraavat talvikäräjät (1538) piti Kastelholman vouti \nympäri Ahvenanmaata toisen \"kihlakunnantuomarin\", Henrik Jönssonin \nläsnäollessa.[254] Tämä Henrik Jönsson on sama mies, joka samana\nvuonna 1538 esiintyy maantuomarina (\"landzdomare\") Ahvenanmaan \nmaakuntakäräjillä ja jo v. 1531 esiintyy asiakirjoissa\n\"domar\"-nimellä.[255]\n\nAhvenanmaan tuomariolot näyttävät olleen merkilliset: sama mies \nesiintyy milloin missäkin tuomarinvirassa ja päälle päätteeksi on \ntällaisia kaksoisolioita yhtäaikaa parittain.\n\nMitä olivat nämä tuomarit ja mikä heidän suhteensa? Puheenaolevat \nsakkoluettelot antavat jälkimäiseen kysymykseen selvän vastauksen: \ntuomarit vuorottelivat. Jeppe Olofsonista sanotaan v. 1537 nimenomaan, \nettä hän oli tuomarina \"sinä vuonna, joka edellä on mainittu\".[256] \nVaan aivan samaa sanotaan Henrik Jönssonista seuraavana vuonna.[257] \nTämä lauseparsi toistetaan niin usein, ettei mitenkään voi epäillä \nsillä tahdotun ilmaista määrättyä asianlaitaa. Jeppe Olofson ja Henrik \nJönsson olivat siis kihlakunnantuomareina käräjämatkalla vuorovuotensa.\n\nEdelleen on ilmeistä, että se virka, jossa nämä tuomarit vuorottelivat, \noli maantuomarin virka. Kumpikin \"kihlakunnantuomari\" kulki \nvuorovuotenaan voudin kanssa käräjillä Ahvenanmaan kaikissa \nkäräjäpaikoissa. Henrik Jönssonia sanotaan v. 1538 nimenomaan \n\"maantuomariksi\". Nimitys \"kihlakunnantuomari\" on tässä tapauksessa \nannettu maantuomareille. Ahvenanmaalla elettiin vv. 1537 ja 1538 \nvanhanaikaisissa oloissa: linnanvouti piti käräjät, joilla \nkihlakunnantuomarin sijasta vielä toimivat tuomareina vanhat \nmaantuomarit vuoronsa jälkeen. Nimi oli uusi, mutta asia vanha. Käänne \nuusiin oloihin tapahtui juuri näinä vuosina, sillä v:sta 1544 alkaen \noli Ahvenanmaan säännöllisillä talvi- ja kesäkäräjillä tuomarina \nkuninkaan nimittämä pysyvä tuomari Olaf Trotteson, entinen Kastelholman \nvouti.\n\nVuorottelevaa tuomarijärjestelmää Ahvenanmaalla emme käsittäisi, \nellemme ota tridungeja avuksemme. Usein mainitut tuomarit ovat olleet \ntridungien tuomareita, jotka ovat vuorotelleet maantuomarin toimessa. \nSen saattaa päättää muistakin asianhaaroista. Keskiajalta säilyneissä \nahvenalaisissa maatuomioissa esiintyy huomattava, osittain \nsäännölliseltä näyttävä vaihtelu tuomarien kesken. Tosin ei se yksin \nmitään todista, että v. 1328 tuomarina Ahvenanmaalla esiintyy Sveno \nSkuk ja v. 1330 Johannes Stryk;[258] saattaahan vaihdos olla \nsatunnainen. Mutta Ahvenanmaan maatuomioissa vv. 1428-1433 ilmenevä \ntuomarien (välimiesten) vuorottelu tuskin on ollut vain satunnaista. \nSaamme näistä tuomioista näet seuraavan katsauksen:[259]\n\n        aika                           tuomari\n\n                    lokak.  1428      Nils Djækn\n    jouluk. 1429 -- tammik. 1431      Knut Jönsson\n    tammik. 1431 -- syysk.  1431      Nils Djækn, Gisle Storbjörnson\n    lokak.  1431 -- tammik. 1432      Knut Jönsson\n    tammik. 1432 -- toukok. 1432      Nils Djækn, Finvid Lauridson,\n                                      Olaf Storbjörnson\n    tammik. 1433 -- jouluk. 1433      Knut Jönsson.\n\nTuomarien vuorottelu tämän katsauksen mukaan ei ole aivan säännöllinen. \nOn huomioon otettava, etteivät käräjäajat Ahvenanmaan vaikeakulkuisessa \nsaaristossa aina voineet olla aivan täsmällisimpiä; niinpä pidettiin \nv:n 1538 talvikäräjät Kumlingessa ja Kökarissa vasta kesäkuussa.[260] \nSitten on otettava lukuun mahdolliset tilapäiset säännöttömyydet ja \nennen muita se mahdollisuus, ettei itse tridungtuomarilaitos enään \n1400-luvulla ollut alkuperäisenään, vaan, kuten luettelosta näyttää \nkäyvän ilmi, jakautunut oikeudenkäytössäkin kolmen sijasta kahteen \nryhmään, niinkuin tiedetään niiden uuden ajan alussa kyydityksiinkin \nnähden jakautuneen, siten että Finströmin ja Jomalan tridungit \nmuodostivat toisen ryhmän ja Saltvikin tridung yksinään toisen. Mutta \nnäinkin ollen käy edellä olevasta luettelosta ilmi tridung-jakoon \nliittyvä tuomarin viran vuorottaisuus, jonka osoittaminen tässä on \npääasiana.[261]\n\nTässä esitetyn käsityksen vahvistaa kaikissa kohdin ratkaisevasti se \ntosiseikka, että tridung-laitoksen siihen liittyneine vuorottaisine \nmaantuomarin virkoineen tapaamme Ahvenanmaan vanhassa merinaapurissa \nGotlannissa.\n\nTuon kuulun saaren oikeus- ja hallintolaitokset olivat keskiajalla \nhyvin itsenäiset ja täydelliset. Saari oli oikeudellinen kokonaisuus, \njonka keskuksena olivat saarelaisten yhteiset maakäräjät (Gutnalthing). \nJo 1100-luvulla oli Gotlanti sekä maallisessa että kirkollisessa \nsuhteessa jaettuna kolmeen alueelliseen tridungiin (Thrithiungr), \njoilla oli omat käräjänsä. Kun tridungin-tuomareja ei Gotlannin \nasiakirjoissa mainita, mutta saarella 1400-luvulla samana aikana \nesiintyy 3 maantuomaria, on ilmeisesti kullakin tridungilla ollut \nmaantuomari, joka vuorovuotenaan oli maakäräjäin tuomarina.\n\nGotlanti oli edelleen jaettu kuudenneksiin (siettungr), joita oli kaksi \nkussakin tridungissa (koko saarella kuusi). Kuudennesten alaosina \nolivat \"hundarit\" eli \"thingit\", jotka vielä jakautuivat pienempiin \nalapiireihin, nim. neljänneksiin, kolmanneksiin tai puoliskoihin \nriippuen pikku pitäjäin luvusta, jotka olivat näinä neljänneksinä ja \nkolmanneksina. Kuudenneksilla ja hundareillakin oli omat tuomarinsa ja \nkäräjänsä, joista vedottiin tridungin käräjiin.[262]\n\nMyös Helsinglanti jakautui maakuntalakinsa mukaan \"tridungeihin\", \nvaikkei tiedetä, tarkoittiko tuo jako koko Norrlannin vaiko ahtaamman \nHelsinglannin jakoa. Luultavasti oli tämä jako ainoastaan \nhallinnollinen, kruununkartanoihin liittyvä.[263] Mutta on myös \noikeudellisesta tridungjaosta Helsinglannissa havaittu jälkiä, jotka \nosoittavat tämän jaon vanhemmuutta laivakunta- ja pitäjäjakoon \nnähden.[264]\n\nAhvenanmaan tridung-laitos ei nähdäksemme kuitenkaan ole kotoisin \nHelsinglannista. Yhtäläisyys Helsinglannin tridungien kanssa on vain \nylimalkainen, Gotlannin tridungien kanssa sitävastoin yksityiskohtainen \nmyöskin tuomarilaitokseen nähden. Varmaan on jo hyvin varhaisina \naikoina liikeyhteyttä ollut näiden verraten lähekkäin olevain \nsaarimaiden välillä. Ahvenanmaan kirkkorakennuksissa lienee \nhavaittavissa gotlantilaisia vaikutteita. Ahvenanmaan paikannimistössä \narvellaan olevan eteläruotsalaisia asutusmuistoja.[265] Monet muutkin \nhistorialliset yhtäläisyydet, joista edempänä kohdallansa huomautetaan, \nosoittavat eteläistä vaikutusta Ahvenanmaalla. Näin ollen voidaan \nhyvällä syyllä pitää Ahvenanmaan tridung-laitosta lähinnä Gotlannista \nsaatuna.\n\n\n\n4. AHVENANMAALAINEN PITÄJÄ.\n\n\nKristinusko levisi Ahvenanmaalle aikaisemmin kuin muihin Suomen osiin. \nAhvenanmaan kirkkorakennuksetkin ovat vanhempia kuin Suomen muissa \nseuduissa, arvellaanpa Hammarlandin kirkko rakennetuksi jo 1100-luvun \npuolella.[266] Sikäläiset muut vanhat seurakunnat, Jomala, Finström, \nSaltvik ja Sund, olivat olemassa jo 1300-luvun alkupuolella, \nluultavasti jo aikaisemminkin. Ahvenanmaan provastia mainitaan v. 1322.\n\nMutta Ahvenanmaalla tavataan myöskin maallinen pitäjälaitos, mikä \nalueellisesti täydellisesti sopeutui kirkolliseen pitäjäjakoon, joten \nAhvenanmaan pitäjät olivat sekä seurakuntia että maallisia yhdyskuntia. \n\nNämä Ahvenanmaan maalliset pitäjät ovat ilmeisesti olleet paikallisia \noikeusyhdyskuntia, joilla on ollut omat tuomarinsa. Vielä 1600-luvun \nalkupuolella oli Ahvenanmaalla pitäjäntuomareja. Heitä oli silloin yksi \nkussakin Ahvenanmaan kahdeksassa emäpitäjässä, he olivat \ntalonpoikaisia, kirjoitustaidottomia miehiä ja toimittivat \nmaanmittailua, verojen tasoittelua ja nähtävästi muitakin \ntehtäviä.[267] Paikallishallinnon suureen merkitykseen nähden \nkeskiaikana on luultavaa, että pitäjäntuomareja on Ahvenanmaalla ollut \nkeskiajallakin, vaikkei heistä suoranaisia tietoja olekaan säilynyt.\n\nNe lukuisat käräjät, joita keskiajalla tiedetään pidetyiksi Ahvenanmaan \nkirkoilla, olivat kaiketi yleensä pitäjänkäräjiä, vaikkei sitä \nnimenomaan olisi sanottukaan; v. 1419 mainitaan erityisesti \nFinströmissä pidettyjä pitäjänkäräjiä.[268]\n\nErityistä huomiota herättävät pitäjäin käräjäpaikat. \"Sundin kirkon \nluona\" mainitaan keskiajalla käräjiä tiheään pidetyksi, ensi kerran v. \n1381.[269] Samoin pidettiin käräjiä Saltvikin kirkolla, Jomalan \nkirkolla ja nähtävästi myös Finströmin, Lemlannin ja Ekkerön \nkirkoilla.[270]\n\nPakanuuden aikana ja vielä keskiajalla oli Suomessa tapa pitää käräjiä \ntaivasalla.[271] Kun Ahvenanmaan vanhimmilla kirkoilla ja pitäjillä \nniin yleisesti on luonnonpaikkain eikä kyläin nimiä, on lähellä se \najatus, että pitäjät ovat saaneet nimensä pitäjän yhteisestä \nkäräjäpaikasta. Se omituinen sattuma, että Jomalan pitäjän Jomalan tila \nv. 1700 määrättiin tuomarin puustelliksi,[272] ei ehkä olekaan sattuma, \nvaan muisto ikivanhasta käräjäpaikasta. Huvittava on Radloffin \ntiedonanto, että useat Ahvenanmaan vanhimmat kirkot ovat kruunun \nomistamalla maalla,[273] Jos tosiaan niin on asianlaita, niin \nkruununmaa tässä varmaan edustaa aikaisempaa pitäjän yhteismaata, s.o. \ntodenmukaisesti käräjäpaikkaa. Tämän mukaan Ahvenanmaan vanhimmat \nkirkot olisi rakennettu muinaisille käräjäpaikoille.\n\nVahvistusta näille mielipiteille saamme Gotlannista, jonka muinaisilla \nhundareilla oli nimensä hundarissa olevasta käräjäpaikasta.[274] Samoin \nTanskan \"Herred\" (kihlakunta) nimiset yhteiskunnalliset alueet, jotka \ntodennäköisesti ovat sen maan vanhimpia aluelaitoksia, olivat \nmuodostuneet yhteisen käräjäpaikan perusteella, jolle paikalle \nsittemmin pääkirkot (Herredskirker) rakennettiin.[275]\n\nMyöskin pitäjä (socken) esiintyy Gotlannissa oikeudellisena \nyhdyskuntana, mutta vain hundarin alapiirinä.[276] Ahvenanmaan suuret \nemäpitäjät näyttävät kuitenkin pikemmin verrattavilta Gotlannin \nhundareihin kuin pitäjiin. Näköjään Ahvenanmaan pitäjäjako ei ole \nelimellisessä yhteydessä muinaisen tridung-jaon kanssa, koska Saltvikin \nja Hammarlannin pitäjät kumpikin olivat jaetut kahden tridungin kesken. \nVaikea kuitenkin olisi uskoa, että pitäjä kuuluisi johonkin toiseen \noikeusjärjestelmään kuin siihen, jonka ylempinä asteina esiintyivät \ntridung ja koko maakunta. Pitäjä- ja tridungjaon eroavaisuuden on \nmahdollisesti aiheuttanut kirkollinen aluemuodostus, joka muuten \nkaikissa kohdin noudatti alkuperäistä pitäjäjakoa.\n\nUuden ajan alussa Ahvenanmaan 8 vanhaa pitäjää olivat jakaantuneina 17 \nnimismiespiiriin (länsmansdöme), joissa kussakin oli erityinen \nvirkamies, 10 piirissä varsinainen nimismies (länsman) ja muissa \n\"nimitysmies\" (nempningeman). Nämä nimismiespiirit olivat \nveronkantoalueita ja niissä pidettiin kruununkäräjiä. Ne olivat valtion \nhallinnollis-oikeudellisia alueita, jotka muodostuivat linnahallinnon \nmukana, eikä niillä sellaisina ole välitöntä yhteyttä alkuperäisten \npaikallisten laitosten kanssa.\n\n\n\n5. SKANDINAVIALAINEN \"LEDUNG\" JA \"LEDUNGSLAMA\".\n\n\nKaikissa Skandinavian maissa perustui merisotavelvollisuus (leding, \nledung), kun se tuli järjestetyksi, alueellisiin laivakuntiin, joiden \nnimenä oli Tanskassa \"skipæn\", Norjassa \"skipreitha\", Ruotsissa \n\"skiplagh\", \"skip\", \"snäckiolag\". Kunkin laivakunnan tuli rakentaa ja \nvarustaa sotalaiva. Laivan miehittämistä ja evästämistä varten olivat \nlaivakunnat jaetut pienempiin hamina-, hanka- tai airokuntiin \n(Tanskassa \"hafnæ\", Ruotsissa \"hamna\", \"har\" eli \"ar\"), joiden kunkin \nosalle tuli yhden miehen ja määrättyjen varustusten ja eväitten \nhankkiminen. Tavallisesti laivan miehistöön kuului nelisenkymmentä \nmiestä. Todennäköisesti oli alkuaan jokaisen itsenäisen miehen \nsuoritettava laivastopalvelus mieskohtaisesti. Mutta myöhemmin, \nmaanviljelyksen ja yhteiskunnallisen luokkajaon kehittyessä \nsotapalvelus kytkeytyi maanomistukseen, niin että täysitila tai sen \nosat yhdessä oli velvollinen vastaamaan miehestä ja eväistä ja sitä \nvarten muodosti haminan.\n\nTanskassa toimitettiin Valdemarien hallitusaikana ledingin \nuudelleenjärjestäminen maan arvioimisen perusteella, siten että \nmäärätty arvo maata laskettiin haminaksi, jonka tuli vastata määrätystä \nlaivastopalveluksesta tai sen lunastamisesta. Tällä uudistuksella oli \nvarmaan suuri merkitys: kuorma, joka ennen oli ollut ylipäänsä vain \nmaatilain vanhaan tapaan kannettavana, voitiin nyt sovittaa maan \ntodellisen arvon mukaan ja siten tasoittaa verovelvollisten kesken.\n\nMaan arvioimisessa Tanskassa käytettiin kahta eri järjestelmää. \nVanhempi ja yksinkertaisempi, etupäässä Jyllannissa käytetty \njärjestelmä perustui maan arvioituun pääoma-arvoon eli sen \nmyyntihintaan (Erslevin \"Guldvurdering\"). Maatilain hinnan määrääminen \noli jo hyvin aikaisin tavallinen ja tarpeellinen maan myyntien ja \nsukulunastusten vuoksi. Varmuudella ei tiedetä, mihin maan hinnan \narvioiminen milloinkin perustui, mutta ainakin vuokramaahan nähden oli \nsääntönä, että maan arvo katsottiin 24 kertaa suuremmaksi kuin \nvuotuinen maanvuokra; maa, josta lampuoti maksoi veroa 1 markan, oli \nsiis 24 markan hintainen, maa, josta suoritettiin veroa äyrityinen\n(1/24 markkaa), oli markan arvoinen j.n.e. Tämän saman suhteen mukaan \nlaskettiin nyt lampuotien leding-velvollisuuskin.\n\nToinen täydellisempi järjestelmä tuli käytäntöön hiukan myöhemmin, \nvasta 13. vuosisadalla, ja etupäässä Sjellannissa. Tämän järjestelmän \npohjana oli maan kylvömäärä ja sen mukaan maksettava vero (Erslevin \n\"Skyldtaxation\"). Pohjoismaiset viljamitat näyttävät alkuaan \nrahajärjestelmään sovitetuilta: niinkuin hopeamarkassa oli 8 äyriä, \näyrissä 3 äyrityistä, äyrityisessä 10 penninkiä (Tanskassa), niin \nviljaakin mitattiin markoittain, markassa eli lastissa 8 äyriä, äyrissä \n3 äyrityistä ja äyrityisessä 10 kappaa (\"Skæpper\") normalihintaista \nviljaa (halvempihintaista viljaa luettiin äyrityiseen useampia \nkappoja). Viljamittain arvellaan tulleen rahajärjestelmää vastaaviksi \nsellaisena aikana, jolloin yleisimmin käytetty viljamitta, Skæppe, \nmaksoi hopeapenningin, mikä oli ainoa liikkeessä oleva raha. \nMaanvuokrauksessa noudatettiin jo varhain sellaista sääntöä, että maa, \njohon voitiin kylvää markka viljaa, maksoi markan hopeaa veroa.\nTässä järjestelmässä siis perustui kylvö ja vero suhteeseen 1:1. \nLeding-velvollisuus järjestettiin nyt samalle kannalle. Markan vero \nvastasi täyden haminan velvollisuuksia; leding-velvollisuuden \nlunastamiseksi tuli sellaisen haminan maksaa kuninkaalle veroksi \n(Skyld) markka hopeaa.\n\nTämän järjestelmän etuja oli, että se perustui tarkempaan maan \narvioimiseen kuin pääoma-arvio on ja suorastaan, ilman mutkallisia \nlaskuja, ilmaisi kunkin tilan tai tilanosan ledingvelvollisuuden \nsuuruuden. Luultavaa on, että tämän järjestelmän käytäntöön tulemisen \nyhteydessä tapahtui ledingvelvollisuuden lunastamisen järjestäminen \nrahamaksuksi.[277]\n\nRuotsissa tuli koko itärannikko Ångermanlannin perille saakka, Itämeren \nsuuret saaret, vieläpä suuri osa Sveanmaan sisämaitakin jaetuksi \nlaivakuntiin; lounaisen Suomenkin rannikkoseudut olivat keskiajalla \njaetut sellaisiin alueisiin. Laivakunnat vastasivat missä kihlakuntia \nmissä kihlakuntain osia. Näiden kuntain jako pienempiin alueisiin oli \neri seuduissa erilainen. Ledung-laitos Ruotsissa oli täydessä voimassa \n12. vuosisadan keskipalkoilla, jolloin se pantiin toimeen Gotlannissa. \n13. vuosisadan loppupuolella tämä vanha laitos jo rappeutui, vaikka \nlaivakunnat poikkeuksittain vielä kauan varustivat laivoja, Ruotsissa \nviimeisen kerran v. 1429, Suomessa 1450.\n\nVero, joka oli maksettava laivain muonittamiseksi tai kuninkaalle \nledung-velvollisuuden lunastamiseksi, suoritettiin pääasiallisesti \nhaminoittain. Sitä kutsuttiin nimellä \"skipvist\" (laivaeväät) tai \n\"ledungslama\" (sotalomavero). Veroesineet olivat eri maakunnissa jopa \njo maakunnan osissa erilaiset; Uplannissa ja Vestmanlannissa viljaa ja \nrahaa, Roslagenissa humaloita ja rahaa, Taalaissa, Helsinglannissa ja \npohjoisemmissa maakunnissa turkiksia. Meille erityisemmin huomattavia \novat tähän kuuluvat silava- ja voiverot. Roslagenissa oli \nedellämainitun humala- ja rahaveron lisäksi vielä jokaisen, joka söi \nomaa leipäänsä, maksettava 8 naulaa voita, luultavasti sotalomaveroksi. \nNyköpingin läänissä Södermanlannissa maksoi 1360-luvulla jokainen \nhamina skipvistiä punnan viljaa, 4 leiviskää silavaa ja 2 leiv. voita. \nSmålannissa oli kunkin hamiminan maksettavasta verosta 2/3 silavaa ja \n1/3 voita.[278]\n\nVaikka sotalomaveroa Ruotsissa ja maakuntalakien mukaan maksettiin eri \nseuduilla varsin eri tavalla, havaitaan siinä kuitenkin kaikkialla -- \nPohjois-Ruotsin turkisveroalueita lukuunottamatta -- se yhteinen \npiirre, että sen suorittaminen oli yhteydessä maanomistuksen kanssa. \nNiinikään on todennäköistä, että ledung-verot Ruotsissakin ovat \noikeittain olleet maaveroja ja perustuneet maan arvioimiseen \nhopeamarkoissa ja markan osissa.\n\nSamaan tapaan kuin Tanskan vanhemmassa maanarvioimisessa \n(Guldvurderingen) oli tapahtunut, oli Sveanmaassa jo 12. vuosisadalla \nmaan hinta arvioitu markan-, äyrin- ja äyrityismaihin ja maavero \n(lampuotivero) tullut määrätyksi pääoman ja veron suhteessa 24:1, niin \nettä 24 markan arvoinen maa maksoi veroa 1 markan ja markan arvoinen \nmaa 1/24 mk eli äyrityisen.[279] Maan pääoma-arvo oli siis\ntäälläkin 24 kertaa veron suuruus. Tämä oli Sveanmaan markanmaa\n(markland)-järjestelmä.\n\nSekä maan arvo että vero oli laskettu hopeassa, sillä käyvällä rahalla \noli aluksi hopean arvo. Kun raha huonontui ja verot maksettiin \nhuonontuneella rahalla, täytyi syntyä ero alkuperäisesti lasketun ja \nmyöhemmin käytännössä esiintyvän järjestelmän välillä. Schlyterin \narvelun mukaan pysyi markkaverotus muuttuneiden olojen mukaisena siten, \nettä uusien viljelysten markkaluku määrättiin uudessa rahassa ja että \nvanhoilta markanmailta vaadittiin lisäveroa viljassa.[280] \nMahdollisemmalta kuitenkin tuntuu Åströmin selitys, että veronlaskussa \nedelleenkin pysyttiin puhtaan hopean kannalla, vaadittiin siis \nhopeamarkan arvo käypää rahaa, minkä lisäksi paremmilta markanmailta \notettiin veroksi sekä viljaa että rahaa, huonommilta vain rahaa; \nviimemainittua luokitusta oli jo hyvin varhain käytetty eikä sillä \nollut tekemistä rahan huonontumisen kanssa.[281]\n\nMaan arvioimisen perusteita ei varmuudella tunneta; toisten arvelujen \nmukaan olisi lähtökohtana ollut kylvömäärä, toisten mukaan määrätty \nmittausopillinen pelto-ala.[282]\n\nJo tämä Ruotsin ja Tanskan maanarvioiden yleinen samanlaisuus tekee \nluultavaksi, että molemmilla on ollut sama alku ja tarkoitus. Sitä \nmielipidettä tukee lujasti se Ramstedtin huomauttama seikka, että \nmarkanmaaverot noudattivat ledung-laitokselle ominaista hamina-jakoa ja \nettä laivaeväät ja sotalomaverot suoritettiin markanmaiden mukaan ja \nolivat ainoat sillä perusteella suoritetut verot.[283] Huomattava on \nmyös, että markanmaajärjestelmä oli levinnyt samoilla seuduilla, missä \ntiedetään muinaisen laivakuntajaon vallinneen.\n\nEräistä myöhemmistä veroseikoista voi havaita samaa. Niinpä Ölannissa \nuuden ajan alussa maksettiin useimmat verot \"gerde\"-kunnittain ja \nmiesluvuttain, mutta ledungslamasta nimenomaan sanotaan, ettei sitä \nsuoriteta miesluvun mukaan, vaan sen mukaan kuinka \"heidän tiluksensa \nmääräävät\".[284] Smålannin Sunnerbossa oli samaan aikaan maa jo \nvanhastaan arvioitu äyrinmaihin. Näiltä äyrinmailta suoritettiin 2\\3 \nverosta voissa (kultakin äyrinmaalta 3 1/3 naulaa voita kesäveroksi) ja \n1/3 verosta rahassa (kultakin äyrinmaalta 2 Ruotsin penninkiä \ntalviveroksi).[285] Tämä vero on ilmeinen ledungslama.\n\nVoimme siten huoleti lausua, että Ruotsin rannikkomaakunnissa\nkuten Tanskassakin vanhemmalla keskiajalla maa oli arvioitu \nmarkkajärjestelmän mukaan ja että tämän arvion alkuna ja tarkoituksena \noli merisotavelvollisuuden, ledungin, järjestäminen.\n\n\n\n6. MARKKAJÄRJESTELMÄ JA SOTALAITOS AHVENANMAALLA.\n\n\n1300-luvulta lähtien markanvero (marka skatt, markskatt) esiintyy \nyleisenä maatilain veroarvon ilmaisijana Ahvenanmaalla. Sitä mainitaan \nAhvenanmaan asiakirjoissa varsinaisesti ensi kerran v. 1376, sitten yhä \nuseammin, kunnes se 1400-luvun alkupuolella esiintyy tilain mittana \nkaikkialla Ahvenanmaalla.\n\nAikaisimmat asiakirjakohdat, joissa Ahvenanmaan markanverot esiintyvät, \novat seuraavat:\n\n(i) V. 1333: \"vnum fyaerdingxbol et vnum atansbol terre in villa, dicta \nin Alandia -- -- in quantum se pro octoginta marchis denariorum \nextendit\" (Mustak. s. 45).\n\n(2) V. 1376: \"x marcha skat j Fastolsby ok iiij marcha skat jnnan \nHalwardaby, met allom tiillaghom\" (Mustak. s. 157).\n\n(3) V. 1376: \"mit goz j Ålande, som aer fyra marcha skat j Radhergsböle \nok twa marcha skat inan Svaertinxmarum, met enne öö, ther heter Husö, \nmet allom til laghom, som ær hws, åker, æng, skogh ok fiskewatn, innan \ngardha ok wtan\" (MU s. 361).\n\n(4) V. 1377: \"xviij mracha skat j Alandhe j Thiwdhö, met alla thera \ntillaghom, som aer aengh, skogh, fiskiewatn, jnnan gaardh ok vtan\" \n(Mustak. s. 163).\n\n(5) V. 1381: \"adhirthon march skat jordh liggiande j Tiudhö j \nFinneströms sokn, met allom tiillaghum, skogh, fiskiewatn -- -- engo \nvndhan (taghno), ty ther tiil hörer\" (Mustak. s. 176).\n\n(6) V. 1397: \"eth fierdungx bool jordh j Biornaby, met åker oc eng oc: \nallom androm tillaghom, engo vndantagno, fore xl march redhe peningha \njnnan ij aar tiil oterlösande, swa met skæl, haffuom wi ey thet sama \nbool jordh oterlöst -- -- tho skal han giffua os v march for \nmarkskatten oc ey mere vtöffuer huwdh\" (Mustak. s. 212).\n\n(7) V. 1400: \"j halff booli jordh och tree marker skathe j Syldhödeby j \nSaltwik sokn, met åker och ængh ok met allom tillaghom\" (Mustak. s. \n218).\n\n(8) V. 1400: \"eth booli jordh och fem mark skatte aff myno fäderne j \nSildodhe by j Saltvik sokn, met åker och ængh, fææ markom ok \nfiskiewatnom, och allom androm tillaghum\" (Mustak. s. 219).\n\n(9) V. 1410: \"alt wort godz j Biornaby, som ær eth halfft bool iordh \noch nyo markskatta, met åker och ængh oc allom tillaghum\" (Mustak. s. \n240).\n\nKuten jo näistä asiakirjan paikoista näkyy, ei markan vero niinkuin ei \nbolkaan Ahvenanmaalla esiinny määrättynä pintamittana eikä \nkylvömittana, vaan viljelyskokonaisuuden, tilan, mittana; \nmarkanveroilla tarkoitetaan maatilan kaikkia tiluksia ja etuja, \npeltoja, niittyjä, laitumia, kalavesiä, rakennuksia. Se säännöllisesti \nilmaisee tilan tai sellaisen osan hintaa, arvoa. Markanvero oli markan \narvoinen maa.\n\nMarkanvero nimestä ja yleisestä esiintymisestä Ahvenannmaan kaikissa \nosissa näkyy, että tämä yksiö on syntynyt (hopea)markoissa lasketusta \nja verotustarkoituksessa toimitetusta yleisestä maanarvioimisesta. Yhtä \nilmeistä on, että tämä verotus läksi pääoma-arviosta. Markanvero \nasiakirjoissamme ei milloinkaan merkitse maksettavan veron suuruutta, \nvaan pääomaa, jolta vero maksetaan; verokirjoissa ilmoitetaan tilain \nmarkanverot ja niiden mukaan lasketaan verot. Erehtymättä voimme jo \nlausua, että Ahvenanmaan markanverolaitos on ollut samanlainen kuin \nTanskan \"Guldvurdering\"- ja Ruotsin \"markland\"-järjestelmä.\n\nTämä järjestelmä, kuten jo ennemmin on mainittu, perustui siihen \nsääntöön, että 24 hopeamarkan arvoisesta maasta oli suoritettava veroa \n1 markka ja siis 1 markan arvoisesta maasta 1/24 markkaa eli \näyrityinen.\n\nMyöhemmiltä ajoilta on siitä lukuisia todisteita. Niinpä kantoi kruunu \n1540-luvulla monin paikoin Ahvenanmaalla lampuodeiltaan ja \nulkomaankappaleilta maaveroa (affrads pening) 8 penninkiä (= 1 \näyrityisen) markanmaalta.[286] Ivar Flemingin hallussa olevilta \n(kruunun) lampuotitiloilta Önningebyssä, Dalkarbyssä, Gregsbyssä y.m. \nkannettiin 1543 kruunulle kultakin markalta \"ostomaata\" 1 äyrityinen ja \nmuunlaiselta maalta (\"pieniltä markanmailta\", mahdollisesti \nrälssimaalta) 4 penninkiä eli 1/2 äyrityistä.[287] Tämän tavanomaisen \ntaksan mukaan kannettiin kruunulle v. 1547 maaveroa myöskin 30 markalta \nasumatonta \"kirkon maata\" 8 penninkiä kultakin markalta.[288] Mikä \nkaikki osoittaa, että Ahvenanmaalla samoin kuin Ruotsissa ja Tanskassa \näyrityinen markalta kerran on ollut lampuotiveron peruste.\n\nUuden ajan alussa maksettiin Ahvenanmaalla erityistä veroa niiltä \nmarkanmailta, jotka jäivät liikaa tai käyttämättä suurempia \nveroyksiöitä muodostettaessa. Näitä markanmaita kutsuttiin jäännös- eli \nepäparimarkoiksi (Öfwerlöps eller Vddemarker). Kultakin sellaiselta oli \nmaksettava veroa 8 penninkiä eli äyrityinen, josta veron nimi \njäännösäyrityinen (öfverlöpsörtig).[289] Tämä esimerkki vielä paremmin \nkuin edellämainitut osoittaa järjestelmän muinaista yleisyyttä. \n\nVastikään mainituissa myöhäisissä veroissa on kuitenkin ainoastaan maan \narvon ja veron suhde enään alkuperäinen. Itse markanmaat sitävastoin \nolivat jo muuttuneet. Puheenaolevia veroja ei näet maksettu \nalkuperäisten markanverojen, vaan maan käyvän hinnan (käyvän \nmarkkaluvun) mukaan. Ahvenanmaan verokirjoissa tehdään tarkka ero \nnäiden kahdenlaisten maa-arvioiden välillä. Alkuperäiset markanmaat \novat edelleenkin markanveroja, uudet markanmaat sitävastoin ovat \nmarkanostoja tai vain markanmaita (markaköp, markland).\n\nEttä markanostot eli markanmaat todella vastasivat maan käypää hintaa \nkäyvässä rahassa, siitä on 1400-luvun asiakirjoissa lukuisia \ntodisteita.[290]\n\nTämän erotuksen oli ilmeisesti aikaan saanut rahan arvon alentuminen. \nAlkuperäinen markanvero oli sidottu maahan, joka kerran oli sen \nmukaisesti arvioitu; se jäi vähitellen vain maaluvuksi, veroyksiöksi, \njonka käypä hinta rahan arvon alentuessa nousemistaan nousi. Uusi \nmarkanmaa sen sijaan seurasi muuttuvaa rahaa, oli liikkuva suuruus, \njoka merkitsi sitä maata, minkä kulloinkin käyvällä rahamarkalla \nsaattoi ostaa.\n\nVanhasta markanverosta siten tuli maksettavaksi yhä nousevia näennäisiä \nhintoja ja markan veroa tuli vastaamaan yhä useampi uusi markanmaa. \nMääräävänä oli käyvän markan suhde hopearnarkkaan; niin monta kertaa \nkuin käypä markka oli halvempi hopeamarkkaa, niin monta kertaa suurempi \nhinta oli maksettava markanverosta. Maanhinnat keskiaikana eivät \nkumminkaan äkillisesti vaihdelleet eivätkä seuranneet kaikkia \nrahanarvojen muutteluja, vaan yleensä pysyivät pitkiä aikoja alallaan. \nNiinpä näyttää 1300-luvun lopulla ja seuraavan sataluvun alkupuolella \nmarkanvero Ahvenanmaalla kauan aikaa pysyneen noin 5 rahamarkan \nhinnassa, mikä suhde vastasi hopean ja käyvän rahan suhdetta 1300-luvun \nalkupuolella, kun viimemainittu suhde 1300-luvun lopulla ja seuraavan \nalulla oli suunnilleen 1:6-9. Niinpä myytiin v. 1397 Sundin Björnebyssä \n9 markanveroa maata 52 rahamarkalla ja määrättiin (toisen) maan \nhinnaksi samassa kylässä 5 markkaa markanverolta.[291] V. 1406 \nFinströmin Kullassa myytiin 9 markanveroa 45 markalla, ja v. 1431 \nmyytiin samalla seudulla 1 markanvero maata 5 markalla.[292]\n\nEdellä sanotusta seuraa, että jos vanhain markanverojen ja uusien \nmarkanmaiden lukumäärä jollakin seudulla jonakin aikana on tunnettu, \npitää markanmaiden luvun olla markanverojen lukua niin monta kertaa \nsuurempi kuin silloisia käypiä markkoja sisältyi hopearnarkkaan. \nSellaisen vertailun voi toimittaa v:n 1547 veroselitysten nojalla, \njoissa on ilmoitettu Ahvenanmaan pitäjäin \"maaluku\" käyvän hinnan \nmukaan ja vanha markanveroluku. Tulos on seuraava:[293]\n\n    pitäjä        \"naaluku\"            markan-   \"maaluku\" kutakin\n                  markkoja             veroja    markanveroa kohden\n\n    Saltvik         9 747               l 47l          6.6\n    Sund           14 116 ja 2 äyriä    1 826          7.7\n    Kumlinge        6 319                 507 1/2     12.5\n    Föglö           9 212               1 040 1/2      8.8\n    Lemland        10 936 ja 2 äyriä    1 094 1/2     10.0\n    Jomala         13 609               1 793 1/2      7.6\n    Hammarland      9 756               1 558 1/2      6.2\n    Finström       11 228 ja 6 äyriä    1 672 1/2      6.7\n   koko Ahvenanmaa 84 925 ja 2 äyriä   10 964 1/4      7.7\n\nMarkanmaiden luku kutakin markanveroa kohden tässä asetelmassa ei \nkuitenkaan -- sen heti näkee -- lähimainkaan ilmaise käyvän ja \nhopearahan suhdetta v. 1547, vaan edustaa 1400-luvun keskivaiheen ja \njälkipuoliskon oloja. Tämä taasen nähtävästi riippuu siitä, että \nmarkanmaatkin tulivat verotusyksiöiksi eivätkä luonnollisesti silloin \nenään voineet seurata kaikkia rahan arvon vaihteluita. Lähinnä \nkuvastanee taulukkomme siten jotakuta tai joitakuita 1400-luvulla \ntapahtuneita veronkirjoituksia.\n\nVertailu osoittaa myöskin markanverojen ja markanmaiden suhteissa \nmelkoisia paikallisia eroavaisuuksia, mitkä ovat saattaneet johtua \nmonenlaisistakin syistä. Kun markanverot vanhoissa emäpitäjissä ovat \nsuhteellisesti halvempia kuin saariston uloimmissa pitäjissä, on siihen \nsaattanut olla syynä se, että markanveroon on nuoremmissa pitäjissä \nlaskettu enemmän maata kuin vanhoissa pitäjissä, kuten luonnolliselta \ntuntuukin. Muuten voivat markanverojen myöhemmät erilaisuudet johtua jo \nalkuperäisten bolien erilaisuuksista, uutisasutustavasta y.m.s. \nseikoista, joita emme tarkemmin tunne.\n\nAhvenanmaalla myöhemmällä keskiajalla esiintyvät markanmaat ovat siten \nkieltämättä johdettavat alkuperäisestä markanveroista; ilman noita \nvanhoja markanveroja eivät myöhemmät markanmaat äyrityisveroineen olisi \nkäsitettäviä. Yhtä epäilemätöntä on, että alkuperäiset markanverot \nperustuivat rahan pysyvään arvoon (hopea-arvoon) ja sellaisina jäivät \npysyväksi maaluvuksi. Koko järjestelmä ei ole voinut aiheutua muusta \nkuin verotuksesta. Markanveron nimikin jo ilmaisee, että sitä on \nkäytetty veroa varten, ja veron tarkoin määrätty suhde maan arvoon,\n1:24, samoinkuin sen samanlaisuus koko Ahvenanmaan alueella osoittavat, \nettä kysymys on valtiovallan määräämästä tärkeästä rasituksesta tai \nverosta. Mutta niin ollen tämä vero Ahvenanmaallakin on varmaan ollut \nsama, joka Ruotsissa ja Tanskassa vanhemmalla keskiajalla oli \nmarkkajärjestelmään yhdistetty: sotavelvollisuus ja sotalomavero.\n\nNiin onkin ollut. Ahvenanmaan tileihin uuden ajan alussa on merkitty \nmarkanveroilta maksetuksi erityinen \"markanvero\", kultakin \nmarkanverolta 1 naula voita ja 3 penninkiä rahaa.[294] Tällä \nrahaverolla oli nimenään \"sotalomavero\", ruots. ledungslama.[295]\n\nVeron peruste, nimi ja maksuesineet olivat Ahvenanmaalla samat kuin \nRuotsissa laajalti käytetyt; markkajärjestelmän mukaan suoritettavan \nveron jakautumisen rahaveroon ja markanveroon olemme tavanneet niin \nkaukana kuin Sunnerbossa lounaisessa Smålannissa.\n\nVero esiintyi vielä uuden ajan alussa ikivanhassa muodossa; nuo \nmitättömät 3 penninkiä, jotka nyt maksettiin ala-arvoisessa käyvässä \nrahassa, olivat alkuaan olleet arvokkaampia penninkejä. Voimaksu oli \nniinikään ikivanha. Verosta maksettiin selvästi puolet rahassa ja \npuolet voissa, sillä voinaulan arvo Ruotsissa 1300-luvun alkupuolella, \njolta ajalta varhaisimmat tiedot ovat, oli 3 penninkiä eli sama määrä, \nminkä Ahvenanmaan markanvero suoritti rahassa.[296] Markanverolta \nAhvenanmaalla siis maksettiin sotalomaveroa kaikkiaan vain 6 penninkiä \nRuotsin rahaa, jossa Ahvenanmaan tilit ovat tehdyt. Mutta nyt on \nhuomattava, että Ahvenanmaalla niinkuin Etelä-Ruotsissakin läpi koko \nkeskiajan ja vielä uuden ajan alussa laskettiin yleisesti n.s. Tanskan \nmarkkoja, jotka olivat 1/4 pienempiä kuin Ruotsin markat.[297] Tämän \nmukaan 6 ruotsalaista penninkiä vastasi 8 penninkiä eli täyttä \näyrityistä tanskalaisen markkalaskun mukaan. Ahvenanmaan sotaveron \nsuuruus on siten todennäköisesti alkuaan ollut 1 (Tanskan) äyrityinen \nmarkanverolta.\n\nAhvenanmaan markkajärjestelmä ja sotavero tämän mukaan maan on ollut \neteläruotsalainen. Kuten mainittu on veroesineitten jakotapakin raha- \nja voiveroon lähinnä eteläruotsalainen. Onko mahdollisesti Ahvenanmaan \nmarkka- ja sotalaitoksella ollut suoranaista yhteyttä tanskalaisen \nsotalaitoksen kanssa, emme nykyisillä tietokeinoilla voi ratkaista.\n\nKäännymme vielä tarkastamaan eräitä Ahvenanmaan markkajärjestelmän \nilmiöitä. Ahvenanmaan vanhin tunnettu tilamitta on bol. Aikaisemmalla \nkeskiajalla mainitaan sitä useampia kertoja Ahvenanmaan maatilain \nsuuruuden tai arvon ilmaisijana, ensi kerran v. 1328, viimeisen kerran \nv. 1410. Se esiintyy Sundissa, Saltvikissä, Finströmissä ja Jomalassa, \nja on siitä päättäen ollut varsin yleinen Ahvenanmaalla. Bolin \nperustana ei näy olleen mittausopillinen peltomitta eikä myöskään \nkylvömäärä, vaan tarkoitti bol ainoastaan perittyä täyttä tilaa \nrakennuksineen, peltoineen, niittyineen ja muine etuineen. Siihen \naikaan, jolloin asiakirjat boleista puhuvat, niitä jo jaettiin \ntasaisiin osiin (1/2, 1/4. 18).\n\nBol on yleisskandinavialainen tilusyksiö, joka alkuaan merkitsi yleensä \ntalonpoikaisperheen asuntoa, taloa, tilaa ja myöhemmin oli yleisenä \nverojen ja rasitusten suoritusyksiönä.\n\nTanskassa bol todennäköisesti oli ensi sijassa leding-velvollisuuden \nperusteena. Se näyttää vastanneen \"hafnia\" ja suorittaneen veroksi \ntäyden markan. Bol-jako pysyi Tanskassa paikoin voimassa 1300-luvun \nloppupuolelle saakka. Aikain kuluessa se kuitenkin oli menettänyt \nalkuperäisen merkityksensä ja jäänyt yksinomaan vain \nmaaverotusyksiöksi.[298]\n\nRuotsissakin bol jo aikaisin toisin paikoin esiintyi verotusyksiönä. \nKuten Tanskassa niin Ruotsissakin täyden bolin vero alkuaan oli täysi \nmarkka, minkä vuoksi nimityksiä bol ja \"markabol\" käytettiinkin \nsamanmerkitsevinä; niin oli laita etenkin Ölannin saarella.[299]\n\nAhvenanmaan bolia koskevissa myöhemmissä asiakirjoissa mainitaan bolin \nrinnakkaisena tilusmittana usein \"markanmaita\"; niitä käytetään milloin \nvaihtoehtoisesti bolin sijasta, milloin pienten bolin osain \nmääräämiseksi. Tästä ilmenee, että markkajärjestelmä on ollut \ntunnettuna Ahvenanmaan maanomistuksessa ja verotuksessa boljärjestelmän \nmyöhempänä jaksona sekä etteivät nämä järjestelmät silloin ole olleet \ntoisilleen vieraita.\n\nMarkkajärjestelmälle ominaista oli sen kiinteä suhde maan arvoon eli \nhintaan. Ellei bolilla ennemmin ollut pysyvää raha-arvoa, joutui se \nmarkkajärjestelmän kautta saamaan sellaisen. Tämä arvo varmaan oli \nsellainen, joka soveltui markkajärjestelmään, minkä mukaan täysi \n\"markanvero\" suoritti veroa 1/24 markkaa eli äyrityisen ja 24 markan \narvoinen maa 1 markan. Kun nyt bol sekä Tanskassa että Ruotsissa oli \nsellainen 1 markan veroa suorittava yksiö, on hyvin luultavaa, että \nAhvenanmaankin bol on ollut samanlainen, siis tarkalleen Ruotsin \n\"markabolin\" vastine.\n\nAsiakirjoista siihen saadaan todistuksia. Eräs asiakirja v:lta 1397 \nilmoittaa, että 1/4 bolia Sundin Björnebyssä luovutettiin 40 markasta \nselvää rahaa, mutta sellaisella ehdolla, että luovutettu maa saatiin \nlunastaa takaisin maksamalla 5 markkaa markanverosta. Koska nyt 5 \nmarkalla lunastettiin 1 markan vero, niin 40 markalla voitiin ostaa 8 \nmarkanveroa; mutta kun toiselta puolen asiakirjan mukaan 1/4 bolia \nvastasi 8 markanveroa, niin koko bol vastasi 32 markanveroa. Mutta kun \nAhvenanmaalla vallitsi tanskalainen arvolasku, jonka markat olivat 1/4 \npienemmät kuin ruotsalaiset markat, on ilmeistä, että 32 tanskalaista \nmarkkaa vastasi 24 ruotsalaista markkaa.\n\nJos katsomme 24 markan arvoa bolin oikeaksi arvoksi, olisi tämän mukaan \nAhvenanmaan bol ollut ruotsalainen veroyksiö. Kun toiselta puolen \nnäyttää varmalta, että markanverolta alkuaan on maksettu veroa 1 \näyrityinen tanskalaisen laskun mukaan, ei bolin ja markanveron välillä \ntäten syntynyttä ristiriitaa voitane selvittää muuten kuin olettamalla \nettä Ahvenanmaan verojärjestelmä ennen 1300-luvun loppua on ollut \nruotsalainen, vaikka tanskalaista laskutapaa edelleenkin käytettiin. \nSaman seikan huomasimme ledungslaman maksussakin.\n\nViiden tunnetun hintailmoituksen mukaan w:lta 1333-1410 teki kokonaisen \nbolin hinta 160-213 markkaa käypää rahaa; kun tämä hinta on 5-7 kertaa \nsuurempi kuin 24 markkaa ja hopea- ja rahamarkan suhteena \npuheenaolevana aikana myöskin voidaan pitää 1:5-7, niin nämäkin \nhintailmoitukset tukevat mielipidettä, että bolin hinta on ollut 24 \nmarkkaa.[300]\n\nMarkkajärjestelmän ja bolin läheisestä suhteesta saapi myöskin \nselityksensä Ahvenanmaalla niinkuin Skandinaviassakin ilmenevä bolin \njakaminen säännöllisiin osiin 1/2, 1/4, 1/8. Tämä jako oli epäilemättä \nsyysuhteessa markan jakautumiseen 8 äyriin. Veron ja tilain jakaminen \ntämän perusteen mukaan oli selvää ja käytännöllistä; se melkoisesti \nrajoitti vapaata tilanjakamisoikeutta, mutta nähtävästi kuitenkin antoi \nriittävän tilaisuuden silloin tärkeimpinä pidettyjen tilain \neroavaisuuksien varteenottamiseen. Kun säilyneissä asiakirjoissa ei \nmainita 1/8 pienempää bol-lukua, lienee 1/8 markan eli 1 äyrin tila \nollut pienin siihen aikaan käytetty tilamitta.\n\nTodennäköisesti on Suomenkin markanverojärjestelmän historiallinen \nlähtökohta löydettävä vanhasta bol-laitoksesta. Bol on aikoinaan ollut \nyksiö, joka suoritti markan veroa. Markanvero on syntynyt bolista \nsiten, että bol ja sen vero jaettiin 24 osaan; 1/24 bolia oli \nmarkanvero, joka suoritti veroa äyrityisen. Se on aikoinaan ollut \ntärkeä uudistus, sillä sen kautta bolit tulivat yhtä suuriksi, \npienetkin bolin osat (tytärtalot) joutuivat veronalaisiksi ja kruunun \ntulot melkoisesti kasvoivat.\n\nMutta tämäkään järjestelmä ei ikuisesti tyydyttänyt valtio- ja \nyhteiskuntaelämän kasvavia ja muuttuvia tarpeita. 1400-luvun alulla \nbol-laitos Ahvenanmaallakin, niinkuin muuallakin Skandinaviassa jo \nkuului menneiden muistojen joukkoon.\n\nHämärästä muinaisuudesta uusiin aikoihin saakka ovat _markkakunnat_ \n(marklag) olleet Ahvenanmaalle ominaisia pysyviä alueellisia \nmuodostumia. Radloff v. 1795 painetussa Ahvenanmaan kertomuksessaan \nluettelee sikäläisissä emäpitäjissä suuren joukon markkakuntia, jotka \novat nimiltään ja alueiltaan samat kuin Kustaa Vaasan aikaisissa \nverokirjoissa mainitut.[301]\n\nAhvenanmaan markkakunta oli vielä uuden ajan alussa yhteenkuuluvana \npiirinä melkein poikkeuksetta kaikkien rasitusten ja verojen \nsuorittamisessa, jota varten kullakin markkakunnalla oli oma \nveronkantovirkamiehensä, \"lukumies\" (räkningsman). Toinen markkakunta \nei ollut tekemisissä toisen markkakunnan veronmaksujen kanssa, vaan \nkantoi ja tasasi verokuormansa omassa keskuudessaan. Samassa \nmarkkakunnassa markanverot ja niiden yhtymät (täysiverot ja savut) \nolivat aina yhtä suuret ja samanarvoiset.[302]\n\nToistensa kanssa markkakunnat sitävastoin eivät olleet yhtä suuria \neivätkä veroyksiöihinsäkään nähden aivan samanlaatuisia. Epätietoista \non, tokko markkakuntain veroyksiöitten arvot alkuaankaan olivat aivan \ntasalaatuiset. Erilaisuutta ovat suurentaneet varmaan aatelin ja kirkon \nverovapaudet. Uskonpuhdistusajan verokirjoissa usein huomautetaan tästä \nmarkkakuntain täysiverojen eriarvoisuudesta.[303] Saman pitäjänkin \nmarkkakunnat olivat keskenään melkoisen erisuuruisia.\n\nMarkkakunta kuuluu alkuaan, kuten nimestäkin jo voi päättää, \nmarkkajärjesteimään. Se on kaiketi ollut jokin sotavelvollisuuteen \nkuuluva yksiö. V:n 1545 aikoina otettiin Ahvenanmaalta kruunun \nmerimiehiä Tukholmaan.[304] Jaakko Teitin valitusluettelossa tavataan \nmerimiehien ottoa koskeva merkillinen tieto. Siinä näet kerrotaan, \nettei kukaan tiedä Ahvenanmaan merimiesverosta muuta kuin että 26 \ntalonpoikaa on ollut sellaisessa verokunnassa, mistä tulee 36 3/4 \nverokuntaa koko maalle.[305] Ei voi olla tässä kiinnittämättä huomiota \nsiihen, että Ahvenanmaan markkakuntain lukumäärä ajan alussa oli 37, \nsiis hyvin likeltä sama määrä kuin Teitin merimieskuntain. Tämä \npakottaa pitämään markkakuntia merimieskuntina: Ahvenanmaan markkakunta \nolisi sama kuin skandinavialainen \"hamna\" eli \"hafnæ\" ja kaivattu \nrengas saarimaamme muinaisessa sotalaitoksessa olisi löydetty.\n\nTämän mukaan Ahvenanmaa olisi muinaisuudessa miehittänyt ainoastaan \nyhden laivan. Se on kylläkin uskottavaa siihen nähden, että koko \nGotlanti, jossa oli päälle 20 hundaria, ja päälle 90 pitäjää, varusti \nvain 7 laivaa ja että Suomen lounaisrannikon kihlakunnat muinoin \nmyöskin varustivat laivansa kukin.\n\nTämä laivanmiehitysvelvollisuus oli nähtävästi eri asia kuin \nledungslama-vero, jota bolit suorittivat markanveroittain, äyrityisen \nmarkanverolta. Ahvenanmaalainen ledungslama lieneekin siten käsitettävä \nalkuperäiseksi laivaevääksi (skipvist), vaikka se muuttui \nsotalomaveroksi sen kautta, että se enimmäkseen tuli rauhan aikana \nmaksetuksi.\n\nMarkkakuntain tehtävä sotalaitoksessa ei ole ristiriitainen sen kanssa, \nettä ne Ahvenanmaan vanhoissa mannerpitäjissä näyttävät olleen pitäjän \nneljänneksiä tai kolmanneksia. Markkakuntia oli täällä 5 pitäjässä \nyhteensä 20 (Saltvikissä 5, Sundissa, Jomalassa ja Finströmissä \nkussakin 4, Hammarlandissa 3). Tässä tapauksessa Ahvenanmaan \nmarkkakuntien olisi katsottava vastanneen Ruotsin hundarien \nneljänneksiä, joilla oli oikeudellisia, veronkanto- y.m. tehtäviä, \nniinkuin Ahvenanmaankin markkakunnilla tiedetään olleen.\n\nKun on edellytettävä, että markkakunnat lähinnä ovat olleet bolien \nmuodostamia verokuntia, olisi tärkeää tietää, miten monta bolia \nmarkkakunta on sisältänyt. Siihen nähden voidaan tilastollisella \ntavalla havaita uuden ajan alussa Ahvenanmaalla kaksi aluetta, joista \ntoiseen kuuluivat Ahvenan mantereen vanhat pitäjät, toiseen \nsyrjäisemmät ulkosaaripitäjät (Lemland, Föglö ja Kumlinge). Edellisellä \nalueella tuli kutakin markkakuntaa kohden keskimäärin 17 1/3 kpl. 24 \nveromarkan arvoista yksiötä (bolia), jälkimäisellä ainoastaan 6 1/2 \nkpl. Muinaiset verokunnat tämän mukaan olivat Ahvenan mantereella pian \nkolme kertaa voimakkaampia kuin ulkosaarilla.\n\nManner-Ahvenan markkakunnat tulevat laskumme mukaan hyvin lähelle 16 \nlukua, joka määrä täysiveroja kuului huomattavan useaan markkakuntaan. \nMutta 16 täysiveroa sisältää kaksi 8 täysiveron muodostamaa verokuntaa \n(nautakuntaa), jotka olivat vielä yleisempiä kuin 16 täysiveron \nverokunnat. Näyttää siltä, kuin markkakunnat jo alusta olisivat \nmuodostetut 8 ja 16 yksiön ryhmiä silmällä pitäen.[306]\n\nAhvenanmaan markkakunnilla siis näyttää olleen tekemistä kaiken \nverotuksen ja hallinnon kanssa. Se osoittaa vain, että markkakunnat \novat Ahvenanmaan maahan ja vanhimpaan oikeus- ja talouselämään \njuurtuneita perustavia ja pitäjäin ohella luultavasti kaikkein \nalkuperäisimpiä alueita.\n\n\n\n7. TÄYSIVEROT JA NIIDEN TEHTÄVÄT.\n\n\nV. 1322 asiakirjoissa mainitaan Ahvenanmaalta sellaista henkilöä, joka \nvirkanimestään (exactor) päättäen on kantanut kuninkaan- tai \nkruununveroja Ahvenanmaalla.[307] V. 1340 mainitsee kuningas \nkäskykirjeessään Ahvenanmaalta hänelle tulevaa veroa.[308] Kun nämä \nasiakirjat tuskin koskenevat sotaveroa, jonka taloudellinen merkitys \n1300-luvun alussa jo oli vähentynyt ja jota sitäpaitsi täytyy katsoa \noikeammin paikalliseksi rasitukseksi kuin kuninkaan tulolähteeksi, niin \nsaanemme yllämainitusta päättää, että muitakin varsinaisia veroja kuin \nledungslama on kuninkaalle suoritettu Ahvenanmaalla jo 1300-luvun \nalussa -- luultavasti aikaisemminkin.\n\nJohan Buren otteissa Eerik Pommerilaisen verokirjasta v:lta 1413 on \njälkimaailmalle säilynyt erittäin valaiseva yleislasku Ahvenanmaan \nveroista. Yleislasku on lyhyydessään seuraava:[309]\n\n\n    Åland\n\n    Bönder -- 526 gofue 643 mk       Stadgemän --  25 mk\n              Rogh      175 1/2 te     nöt     --  65 1/2\n              Malt      175 1/3 te     får     -- 131  \n              Korn      175 1/3 te     gäs     --  65 1/2\n              lamb      263            smör    -- 526 pd\n              flesk     263            pd fisk -- 526 pd\n    förutan Gengärden, arbete, hö och vedh\n\nKaikkien veroerien suorittajana tässä luettelossa esiintyy uusi \nveröyksiö, talonpojat (bönder). Kun v. 1384 Ahvenanmaalla maksettiin \nrahaveroa 12 äyriä \"joka mieheltä\" (af huariom manne)[310] ja v. 1413 \nyhtä suuri rahavero meni joka talonpojalta, niin ilmeisesti asiakirjat \ntarkoittavat samaa uutta veroyksiötä, joka siis on ollut käytännössä jo \nennen v. 1384.\n\nNämä \"talonpojat\" ja \"joka miehet\" olivat hyvin pitkäikäisiä, sillä \nvielä 120-130 vuoden päästä, 1530-luvulla ja senkin jälkeen, heidät \ntavataan maksamassa samanlaisia veroja, vaikka nyt täysiverojen (gerd, \nfullgerd) nimisinä. Että yksiöt kumpanakin aikana ovat samat, näkee \nniiden lukumäärästäkin: v. 1413 526 talonpoikaa, v. 1543 514 1/2 ja v. \n1547 507 ja 2 1/2 neljännestä täysiveroa.[311]\n\nAivan uusi ja outo tämä veroyksiö ei kumminkaan ollut, sillä sen \npohjana on ollut vanha verotus, maan arvioiminen veromarkoin.\n\nTäysiverolla ei ole verokirjoissa muuta tunnusta kuin sen hinta, hinta. \nV:n 1556 veroselityksessä sanotaan, ettei täysiveroissa ole yhtä monta \nmarkkaa kaikkialla, vaan että muutamilla on täysiverossa 200, toisilla \n184, toisilla 140 markkaa, mistä on seurannut suuri sekaannus \ntalonpoikain kesken, kun eivät osaa laskea, kuinka paljon kunkin \nmaalukunsa mukaan on täysiveroon maksettava.[312] Tarkempia tietoja \ntäysiveron hinnasta saamme v:n 1547 vero-opastuksesta. Sen mukaan hinta \nvaihteli eri pitäjissä 131-195 markkaa (markanostoa) ja teki koko \nAhvenanmaalla keskimäärin 167 1/2 mk.[313]\n\nMitään tarkoin määrättyä pysyvää hintaa täysiveroilla ei näy olleen \neikä näiden hintailmoitusten perusteella voi määrätä, mitä täysivero \noikeastaan oli. Se vain ilmenee, että täysivero vastasi melkoisen \nsuurta tilaa. On senvuoksi syytä tarkastaa täysiverojen suhdetta \nvanhempaan samanlaatuiseen verotusyksiöön, 24 markanveroa sisältäviin \nboleihin.\n\nTäysiveron keskimääräisenä markanverolukuna eri pitäjissä on 11-29 1/2 \nja koko Ahvenanmaalla 21 markanveroa. Huomataan siis, että täysiveron \nkeskimääräinen arvo tulee sangen lähelle markanbolin veroa. Jos \nlaskuista jätetään pois syrjäisemmät pitäjät Kumlinge, Föglö ja \nLemland, niin tulee Ahvenan mantereen vanhain emäpitäjäin täysiveron \nkeskimääräiseksi markan veroluvuksi 25, joten näillä seuduin on ollut \ntuskin mitään eroa markanbolin ja täysiveron välillä. Tämän perusteella \nvoimme pitää Ahvenanmaan vanhimpain asutusseutujen täysiveroja yleensä \nvanhoja boleja ja markanboleja vastaavina veropohjina.[314]\n\nVielä valaisevampaa on verrata täysiverojen lukua Ahvenanmaan eri \npitäjissä ja koko Ahvenanmaalla laskettuihin markanboleihin (à 24 \nmarkanveroa) samoilla alueilla. Saamme v:n 1547 veroselityksen nojalla \nseuraavat numerot:\n\n                    laskettuja               täysiveroja   täysiver. % \n    pitäjä          markanboleja    täysi-   enemmän (+)   enemmän (+)\n                    (à 24 mknver.)  veroja   vähemmän (-)  vähemmän (-)\n                                             kuin mknbol.  kuin mknbol.\n\n    Saltvik           61 7/24        49 3/8    -11 22/24     - 19\n    Sund              76 2/42        84        +72 2/24      +  9\n    Kumlinge          21 3/24        45        +23 21/24     +113\n    Föglö             43 8/24        70 1/2    +27 4/24      + 63\n    Lemland           45 14/24       59 1/2    +13 22/24     + 30\n    Jomala            74 18/24       76 l/4    + 1 12/34     +  2\n    Hammarland        64 22/24       62        - 2 22/24     -  4\n    Finström          69 18/24       61        - 8 18/24     - 12\n    koko Ahvenanmaa  456 20/24      507        +50 17/24     + 11\n                                    + 2 1/2 nelj.   \n\nKoko Ahvenanmaalla oli 456 20/24 markan bolia ja 507 + 2 1/2 \nneljännestä täysiveroa. Ero ei ole niin suuri, että sen perustuksella \nvoisimme täysiveroja markanboleille vieraaksi laitokseksi sanoa. \nPäinvastoin on yhteys ilmeinen. Markanbolit ovat olleet täysiä tiloja \nja täysiverot ovat olleet täysiä tiloja. Mutta täysiverojen luku on \njonkun verran suurempi kuin samanaikaisten markanbolien. Siitä \npäätämme, että täysiverot ovat nuorempia, ovat myöhemmän ajan \nveroyksiöitä kuin markanbolit. Kun ero ei kuitenkaan ole 50 17/24 \nyksiötä (11 %) suurempi, eivät ne ajat, joiden tiloja nämä veropohjat \nedustavat, voi olla kovin kaukana toisistaan.\n\nNoista numeroista voimme lukea Ahvenanmaan asutushistoriaa. Etelässä ja \nlännessä Ahvenan mantereella, Jomalassa ja Hammarlannissa, talojen luku \nmarkanbolien ja täysiverojen välisenä aikana on pysynyt alallaan, \npohjoisessa ja koillisessa se on suorastaan taantunut, mikä ehkä on \njohtunut poismuutoista. Kuinka lieneekään, markanbolien säätämisen \njälkeen asutus mantereella oli jo saavuttanut korkeimman rajansa. \nAsutusvirta liikkui nyt voimakkaammin kaakossa ja idässä leviävään \nsaarimaailmaan, Lemlantiin sekä Föglön ja etenkin Kumlingen \nsaaristoihin, jonne jo bol-aikakaudella heikkoja asutuksia oli \nsyntynyt. Kumlingessä bol-aikakautta seuranneena, nyt puheenaolevana \najanjaksona täysitalojen luku kasvoi enemmän kuin kahta vertaa \nsuuremmaksi.\n\nAhvenanmaan maanomistus- ja viljelysolot olivat bol-ajan jälkeen siinä \nmäärin muuttuneet, että kun uusien verojen otto tuli, verottajan täytyi \nsekä veronmaksajain että oman etunsa vuoksi käyttää tarjolla olevaa \nuutta veroyksiötä. Olihan kohtuullista, että uudessa verotuksessa \nedellisten sukupolvien aikana syntyneet uudet talot tulivat mukaan \nverokuormaa kantamaan. Veroyksiönä nimittäin todennäköisesti silloin, \nniinkuin aikaisemmin ja myöhemmin, käytettiin todellisia taloja. \nSilloisten tilain veroarvo ei riippunut niinkään talon maan suuruudesta \nverotus. kuin talon karjasta, talon pellosta ja kalavesistä, siis \netupäässä talonväen omasta työstä. Osatila saattoi siten helposti tulla \nsamanarvoiseksi tilaksi kuin koko tila, johon se ennen oli luettu. \nToisin sanoen, talot muinaisaikoina olivat useissa suhteissa\ntasa-arvoisia paljon suuremmassa määrässä kuin meidän aikanamme ja \n\"täyden tilan\" käsite silloin luonnollinen: bol-aikakautena saatettiin \nkaikki täydet tilat arvostella 24 hopeamarkan arvoisiksi. Uusia veroja \nmäärättäessä otettiin ensi sijassa huomioon tilain kasvanut luku. \nJakaessaan verokuormaa keskenänsä veronalaiset saattoivat ottaa \nhuomioon tilainsa suhteellista arvoa ja suuruutta, mutta verottajan \nkannalta sellainen tarkempi jaoitus oli vähemmän arvoinen.\n\nTämän käsityksen mukaan bolit olivat Ahvenanmaan vanhin sotaverojen \nsuorittamista varten määrätty tilaluku, ja täysiverot myöhempäin uusien \nverojen mukana saatu tilaluku. Bol-aikakautta seuranneena aikana siis \n\"talonpojat\", \"joka miehet\" ja \"täysiverot\" olivat toistensa \nvastineita, niinkuin asiakirjat selvään ilmoittavatkin.\n\nAikaa myöten kulloinenkin veroyksiö vanheni ja uusi veroyksiö, uusi \ntaloluku, sysäsi sen syrjään. Niin oli käynyt bolin ja oli käyvä \ntäysiveronkin.\n\nPalaamme nyt tarkastamaan v:n 1413 tiliotteen kuvaamia vero-oloja. \nHuomiomme kiintyy aluksi siinä esiintyvään _karjaveroon_. Näemme että \n526 talonpoikaa suoritti 65 1/2 nautaa, 131 lammasta ja 65 1/2 hanhea. \nHavaitsemme vielä, että tämä vero suoritettiin ryhmittäin, siten että\n8 talonpojan muodostama verokunta suoritti 2 naudan, 2 lammasta ja\n1 hanhen. Tämä 8 talonpojan (täysiveron) muodostama verokunta oli \nmuinainen nautakunta (nöt[s]lag).\n\nVielä v. 1531 oli aivan sama vero merkitty Ahvenanmaan markkakuntain \n(nautakuntain) maksettavaksi; mutta sen jälkeen maksettiin kultakin \ntäysiverolta:\n\n    nautarahoja............ 6 äyriä\n    lammasrahoja........... 1 äyri\n    hanhirahoja............ 6 penninkiä.[315]\n\nKun naudan arvoksi samoissa verokirjoissa on laskettu 6 markkaa\n(= 8 x 6 äyriä), lampaan 1/2 markkaa ja hanhen 2 äyriä, nähdään, että\n8 täysiverolta tuli suoritettavaksi 1 nauta, 2 lammasta ja 1 hanhi eli \njuuri sama määrä, joka oli 8 talonpojan suoritettava v. 1413.\n\nSama seikka selviää myöskin asiakirjain käyttämästä nimityksestä \n\"ottemansnöt\", \"ottemansfår\" (kahdeksanmiehennauta,\nkahdeksanmiehenlammas), jota asiakirjoissa käytetään karjaveron \nnimenä.[316] V:n 1556 veroselityksessä nimenomaan kerrotaankin, että \n\"kun he ostavat naudan 6 markalla, silloin on 8 täysiveroa yhdessä \nnaudassa\".[317] Tässäkin esiintyvät nautakunnan 8 täysiveroa. \n\nKahdeksan täysiveron muodostama nautakunta esiintyy Ahvenanmaalla uuden \najan alussa myöskin alueellisena veropiirinä, jolla on samanlainen \nasema kuin markkakunnalla. V:n 1531 verokirjassa nimitetään useita \nSundin, Jomalan ja Lemlannin 8 täysiveroa käsittäviä markkakuntia \n\"nautakunniksi\".[318] V. 1413, jolloin naudat on merkitty luonnossa \nsuoritettaviksi, alueellinen nautakuntajako luultavasti on ollut \ntäydessä voimassa. Uuden ajan alussa se jo oli menettänyt \nmerkityksensä, niin että se oli vain jätteistään tunnettava.[319]\n\nRyhmittyminen suurempain karjaverojen suorittamista varten oli \ntarpeellinen siitä syystä, ettei verokarjaa muulla tavoin voitu \nsuorittaa; ryhmän muodostettua voitiin karja hankkia yhteisesti tai \nsuorittaa se vuorottaisessa järjestyksessä, jota mukavaa tapaa \nkeskiajalla yleisesti käytettiin.\n\nNautakunnan tapaiset veroyksiöt ovat skandinavialaisilla alueilla \nolleet yhtä yleiset kuin luonnollisetkin. Ahvenanmaan nautakunta vastaa \nlähinnä ruotsalaista \"gärd\" ryhmää, joka oli tavallisesti kokoonpantu\n6 talonpojasta (\"setting\").[320] Ahvenalainen 8 täysiveron yhdistelmä \non nähtävästi johtunut tanskalaisesta laskutavasta, jonka mukaan 8 \ntanskalaista yksiötä vastasi 6 ruotsalaista ja jota muussakin vanhassa \nverotuksessa täällä niin paljon käytettiin.\n\nAhvenanmaalaista nautakuntaa sopii verrata myöskin hundarin \nneljännekseen, jonka Uplannin lain mukaan tuli suorittaa kuninkaalle \nveroksi nauta.[321] Kumpikin tehtävä, sekä \"gärdin\" että neljänneksen, \nkäypi yhteen ja uskottavaa on, että Ahvenanmaan nautakunta on ne \nkummatkin täyttänyt. Kun nautakunta ei ole ristiriitainen \nmarkkajaonkaan kanssa, on otaksuttavaa, että nautakunta-muodostus on \ntapahtunut markkajaon pohjalla.\n\nToisena pääosana v:n 1413 veroissa oli _ruokavero_, jota Ahvenanmaan \n526 talonpojalta karttui 175 1/3 tönniä[322] rukiita, sama määrä ohria \nja niinikään maltaita, 263 karitsaa, 263 leiv. silavaa, 526 leiv. voita \nja sama määrä kalaa.\n\nSamantapainen vero oli täysiverojen suoritettavana vielä uuden ajan \nalussa. Jos vertaamme tähän kuuluvia eriä vuosina 1413 ja esim. 1547 \npitämällä silmällä \"talonpojan\" (täysiveron) ja nautakunnan \nsuoritettavia, saamme seuraavat luvut:\n\n                  vuonna 1413                  vuonna 1547[323]\n              kukin       nautakunta     kukin             nautakunta\n              talonpoika                 täysvero\n\n    rukiita    2 pannia    2 puntaa      1 panni (jauhoja)  1 punta\n    maltaita   2   \"       2   \"         1   \"              1   \"\n    ohria[324] 2   \"       2   \"         1   \"              2   \"\n    voita      1 leiv.     8 leiv.      1/2 leiv.           4 leiv.\n    kalaa      1   \"       8   \"        1/2  \"    Hhaukia)  4   \"\n    silavaa   1/2  \"       4   \"        1/2  \"              4   \"\n    karitsoja[325] 1/2 kpl 4 kpl         --                --\n\nMolemmissa luetteloissa esiintyvät suurimmaksi osaksi samat \nverokappaleet, v. 1547 kuitenkin puolta pienemmissä määrissä. Uuden \najan alussa näistä verokappaleista joskus käytetyt nimitykset \n\"verojauhot\" (skattemjöl), \"veromaltaat\" (skattemalt), \"verovoi\" \n(skattesmör) osoittavat niiden kuuluneen vanhaan pääveroon.[326] \nLisäksi havaitsemme, että nämäkin verot hyvin ovat sopineet \nnautakuntain suoritettaviksi, ja varmaan ne niin ovat suoritetutkin.\n\nTämä ruokavero kuuluu vanhaan kinkeriin. Kun tuonnempana tätä veroa \ntulee erikseen tarkastettavaksi (pääluvussa \"Kinkerit\"), niin tässä nyt \nainoastaan merkitsemme muistoon kinkerin pitkäaikaisen esiintymisen \nAhvenanmaalla.\n\nVielä on tarkastettava v:n 1413 tilien ensimäisenä mainittua pääosaa, \n_rahaveroa_, jota 526 talonpojalta karttui 643 markkaa. Se on varmaan \nsama rahavero, jonka drotsi Bo Joninpoika v. 1384 luovutti Pietari \nÅlänningin kannettavaksi Ahvenanmaalta ja joka silloin teki 12 äyriä \n\"mieheltä\".[327] V:n 1413 rahavero teki tanskalaisen laskutavan mukaan \nhiukan yli 12 äyriä talonpoikaa kohden. Toiselta puolen maksettiin \nAhvenanmaalla uuden ajan alussa rahaveroja kultakin täysiverolta \nkaikkiaan 10 äyriä (12 äyriä tanskal. laskutavan mukaan). Tämäkin vero \nsiis näyttää hyvin pitkäaikaiselta.\n\nKustaa Vaasan ajan tilikirjoista ilmenee, että tämä rahavero on ollut \nkokoonpantu useammasta mielenkiintoisesta osasta. Uuden ajan alussa \nmaksettiin rahavero alussa seuraavasti:[328]\n\n                        täysiverolta   nautakunnalta\n\n    markanmaksurahoja    2 äyriä         =  2 mk\n    heinärahoja          2   \"           =  2  \"\n    nautarahoja          6   \"           =  6  \"\n    yhteensä            10 äyriä         = 10 mk\n\nV:n 1413 rahaveron suuruus teki 643 markkaa. Kun Ahvenanmaan \nmarkanmaksu, heinärahat ja nautarahat v. 1543 nousivat aivan samaan 643 \nmarkan yhteissummaan (2 äyriä vailla), niin sekin mitä selvimmin \nosoittaa, että v:n 1413 rahavero on ollut kokoonpantu mainituista \nosista.\n\nEnsimäinen erä näistä on _markkavero eli markanmaksu_ (markgeld, \nmargäldspen:r). Sen nimi johtuu niistä \"markagield\" nimisistä \nrahaveroista, joita pitkin 1300-lukua, erittäinkin loppupuolella, \notettiin Ruotsista ja Suomesta, usein markka veroyksiöltä. \"Markagell\" \nnimisenä rahaverona tämä sama vero tavataan Raaseporin läänissä v. \n1451, ja koko Uudellamaalla ja Ruotsin Karjalassa samaa veroa \nmaksettiin vielä kauan uskonpuhdistuksen aikakautena.\n\nHeinärahat (höpenningar) ovat nimestään päättäen korvausta \nalkuperäisestä heinäverosta. Muualla Suomessa tavataan luonnossa \nsuoritettavia heiniä jo vanhimmissa veroissa[329] ja uuden ajan alussa \n\"heinärahoja\" pääveron osana.[330] Ahvenanmaallakin heinärahat \ntoisinaan nimenomaan luetaan pääveroon, kuten siitä käytetyt nimitykset \n\"hömarkgeld\" tai \"skatt pen:r\" osoittavat.[331] Vaikkei muita \nperusteita olisikaan, niin jo tämä seikka riittäisi osoittamaan, että \nheinärahat ovat sisältyneet v:n 1413 rahaveroon.\n\nKolmantena eränä uuden ajan alussa Ahvenanmaalla suoritetussa \nrahaverossa ovat _nautarahat_ (nötepen:r).\n\nTämän veroerän vaiheet ovat vanhimman keskiaikamme verohistorian \nmielenkiintoisimpia kohtia.\n\nVarsinais-Suomessa maksettiin uuden ajan alussa kultakin bolilta \n(verokunnalta, neljänneskunnalta) karjaveroa lehmä ja 2 lammasta, mutta \nluettiin nämä erät bolin suoritettavaan pääveroon sillä tavoin, että \nkukin lehmä lyhensi rahaverosta 1 markan ja kukin lammas 2 äyriä eli \nyhteensä lehmä ja 2 lammasta 12 äyriä, niinkuin veroselityksissä \nnimenomaan selitetään.[332] Näistä lehmistä ja lampaista\nkäytetyt nimitykset \"veronaudat\" ja \"verolampaat\" (\"skattanöt\", \n\"skattafår\")[333] myöskin osoittavat, että puhe on varsinaiseen veroon \nkuuluvasta karjasuorituksesta.\n\nKäytännössä tämä vero oli järjestetty siten, että verokuntaan kuuluvat \npienemmät veroyksiöt maksoivat määrätyt äyrit lukumiehelle, joka \ntoimitti lehmän linnaan. Mutta vero oli vielä mutkallisempi. Lapin \n(Rauman) pitäjässä maksoi kukin täysivero 1 äyrin, ja siten \nkarttuneella rahalla ostivat neljännesmiehet lehmiä ja lampaita linnaan \nja käyttivät ylijääneet rahat muihin veromenoihin, linnaan tehtävän \ntyöveron korvaukseen, verokalain suolaamiseen, verojen laivaamiseen \nj.n.e.[334]\n\nTästä päättäen on Varsinais-Suomessa bolin (verokunnan) alkuaan ollut \nsuoritettava linnaan markka, mikä vero on lunastettu lehmällä. Kun tätä \nmarkan lehmää varten paikoin on kultakin täysiverolta maksettu 1 äyri, \nsiis 8 täysiverolta markka, on siis 8 täysiveroa muodostanut \nnautakunnan. Nähtävästi on lehmää alkuaan käytetty arvoäyrinä, niin \nettä rahan niukkuuden vuoksi on saatu markka lunastaa lehmällä, jonka \narvo laskettiin markaksi. Rahan arvon alennuttua oli verottajalle \nedullista ottaa rahamarkan sijasta lehmä, jonka arvo jo oli paljon \nsuurempi kuin käypä markka; siinä luultavasti syy veron säilymiseen \nuudelle ajalle saakka. Veron pysyessä entisellään talonpojatkin vanhaan \ntapaan maksoivat osansa verokunnan lukumiehelle, joka toimitti lehmän \nlinnaan. Kun täysiverojen luku verokunnissa aikain kuluessa kasvoi, \nkarttui nautarahoja enemmän kuin yhden naudan hankkimiseen tarvittiin, \njonka vuoksi jäännös käytettiin verokunnan muihin veromenoihin.\n\nMuuallakin Suomessa nautaveroja keskiajalla maksettiin, vaikkemme aina \ntiedä minkälaatuista veroa tarkoitetaan, koska nautoja on voitu käyttää \nmaksuarvona useammanlaisissa veroissa. Niinpä Raaseporin läänissä v:n \n1451 verokirjan mukaan oli suoritettava \"kolmaskunnan nautaa varten\" \n(för tridiungs nöt) kultakin verokunnalta 20 äyrityistä (kultakin \ntäysiverolta taaskin 1 äyrityinen) sekä koko pitäjältä 18 äyriä 2 \näyrityistä m.m. \"veronautarahoja\" (skatnötpeningar) varten.[335] \n\"Kolmaskunnan nauta\" lienee ollut sama kuin uuden ajan alussa bolin \nsuoritettavana esiintyvä nauta.[336]\n\nViipurin suurella linna-alueella oli uuden ajan alussa nautakunnan \nmaksettava kinkeriveroa m.m. nauta ja 2 lammasta. Kun Viipurin \npitäjästä maksettiin vain 8 kinkerinautaa, vaikka nautakuntia pitäjässä \noli 12, on tämä vero siellä varmaan tullut määrätyksi siihen aikaan, \njolloin Viipurin pitäjässä oli vain 8 nautakuntaa.[337] Luultavasti \nnoita veronautoja tarkoitti v. 1347 annettu kuninkaan kirje, jossa \nViipurin pitäjän asukkaille myönnettiin sellainen oikeus, ettei heidän \n(työ)verolunastukseksi tuomainsa nautain tarvinnut olla 12 äyrin hintaa \nparempia.[338] Tässäkin siis nautaa käytetty veron lunastamiseen.\n\nEdellä esitettyjen olojen valossa Ahvenanmaankin muinaiset\nnautavero-olot käyvät ymmärrettäviksi. Kun v:n 1413 tiliotteessa \nmerkittyyn rahaveroon, 643 mk:aan, epäilemättä sisältyvät nautarahat, \nmutta tiliotteeseen samalla on merkitty nautakuntain luonnossa \nsuoritettava karjavero -- 65 1/2 nautaa, 131 lammasta ja 65 1/2 hanhea \n--, niin naudat tässäkin varmaan ovat käsitettävät rahaveron \nvastineeksi tai päinvastoin, joten vero tileissämme ei ole tarkoitettu \nmaksettavaksi kaksinkertaisesti, vaan vaihtoehtoisesti rahassa tai \nluonnossa.\n\nNaudan, erittäinkin lehmän, käyttäminen rahayksiön vastineena, jopa \nsuorastaan sellaisena yksiönä, on yleismaailmallinen muinaistapa.[339] \nSkandinaviassakin se tapa on ollut niin yleinen, että esim. Norjan \nvanhimmassa laissa, Gulathingin laissa, sukusakot ja muita maksuja on \nmäärätty 2 1/2 äyrin hintaisissa lehmissä.[340] Suomessa on nautakarja \nmuinoin ollut suosittu maksuväline, ja veron, nimenomaan rahaveronkin, \nsuorittaminen naudoilla on edellä kerrotuista esimerkeistä päättäen \nollut muutamissa keskiajan Suomen seuduissa varsin yleistä. Emme \ntarkemmin tunne nautaverotuksen ominaisuuksia ja kehittymistä. \nMahdollisesti voisi kuitenkin veronautain hintasuhteista tehdä \njoitakuita yleisiä päätelmiä tästä verosta.\n\nRuotsin maakuntalakien mukaan teki lehmän hinta 3-4 äyriä hopeaa, mikä \nvastaa 6-8 äyriä silloista käypää rahaa. 1300-luvun puolivälistä \nlähtien oli lehmän tavallinen hinta Suomessa läpi keskiajan 12 äyriä\n(1 1/2 mk).[341] Ahvenanmaan nautakuntain uuden ajan alussa maksamat \nnautarahat -- 6 markkaa --, tuntuvat yhden naudan hinnaksi ilmeisesti \nliian suurelta määrältä. Sitävastoin 6 äyriä eli se määrä, jolla kukin \ntäysivero otti osaa nautakunnan lehmän hankkimiseen, edustaisi hyvin \nlehmän arvoa Ruotsin maakuntalakien aikana. Kun 6 ruotsal. äyriä \nAhvenanmaalla käytetyn laskutavan mukaan vastasi 8 tanskalaista äyriä \neli täyttä markkaa, näyttäisi mahdolliselta, että Ahvenanmaan nautavero \nolisi tullut säädetyksi suunnilleen Ruotsin maakuntalakien aikana ja \nettä aluksi jokaisen bolin (täysiveron) tuli suorittaa markan arvoinen \nnauta. Tämä vero oli luonnollinen eikä sisältänyt muuta kuin että bolit \nsaivat naudalla suorittaa sen markan, jonka ne markkajärjestelmän \nmukaan olivat velvolliset (sota)veroksi suorittamaan. Myöhempinä \naikoina bolit (täysiverot) edelleen maksoivat markkansa verolehmää \nvarten, jonka hankkimiseen veron pysyessä entisellään ja rahan arvon \nalentuessa nyt tarvittiin kokonainen nautakunta. Asutuksen \nlaajentumisen kautta kasvava nautakuntain luku osittain korvasi sen \nverolehmäin luvun vähennyksen, minkä uusi järjestely sai aikaan. Täten \nolisi myöskin nautakuntain synty Ahvenanmaalla määrättävä Ruotsin \nmaakuntalakien valta-ajan loppu- tai jälkiaikaan.\n\nTämä on sanottu ainoastaan mahdollisuutena. Lisävalaisu on tarpeen, \nennenkuin tästä perustavasta kysymyksestä voidaan täysin varmoja \npäätöksiä tehdä.\n\nOlemme v:n 1413 tilien johdolla päässeet tutustumaan Ahvenanmaan \nverojärjestelmään unioniajan alussa ja osittain sitä vanhempina \naikoina. Karjavero ja ruokavero, jotka ovat pääosana v:n 1413\nlistassa, ovat alkujuuriltaan Ruotsin maakuntalaeissa esiintyvää \nkuninkaankinkeriä, ehkäpä osalta ikivanhaa sotalomaveroakin. Alkuun \npäästyään kinkeriverotus nopeasti kehittyi pitkin 1300-lukua. Sen \nkehityksen varmaan aiheuttivat valtiovallan paisuminen, voutihallinnon \njuurtuminen ja maakuntaisten itsehallintolaitosten taantuminen. Tämän \naikakauden uudet verot olivat yleensä ruoka- ja karjaveroja, koska \nniillä oli vanhaa pohjaa ja koska veroja ensi sijassa tarvittiin \nvaltakunnan herrain sekä heidän hoviensa ratsujoukkojen ylläpitämiseen.\n\nSen mukaisesti kehittyivät Ahvenanmaankin vero-olot. Vero rasitti nyt \ntiloja, joiden luku sitten ensimäisten ledungverojen oli huomattavasti \nkasvanut. Kun tämä kasvaminen kuvastuu verokirjoissa, saatamme \nyleisimmissä piirteissä seurata asutuksen levenemistä muinaisella \nAhvenanmaalla. \"Talonpojat\" eli \"täysiverot\" järjestyivät nyt\n8-osaisiin nautakuntiin, joista kukin suoritti määrätyn karja- ja \nruokaveron, tasaten sen keskenään täysiveroluvun perusteella. \nNautakunnan tärkeimpänä verona oli lehmä, nauta, jota mahdollisesti jo \naikaisemminkin bolit olivat suorittaneet alkuperäisen markan veron \nsijasta. Naudan suorittamiseen liittyi ryhmä muitakin veroja, minkä \nkautta nautakunnan verotoiminta tuli huomattavaksi. Syystäpä voitaisiin \ntätä aikakautta Ahvenanmaalla nimittää kinkeri- tai nautakunta-ajaksi.\n\n\n\n8. SAVU.\n\n\nKuninkaan läsnäoloa saivat Ahvenanmaalaiset vanhimpana keskiaikana \ntuntea harvemmin mieskohtaisesti, mutta pysyvästi kuninkaan tilusten ja \nniitä hoitavain kuninkaan miesten kautta. Jo ennen 1300-luvun \npuoliväliä oli Ruotsin kruunulla Ahvenanmaalla Saltvikin kartano, joka \nluultavastikin oli sama kuin myöhemmin kuninkaankartanona esiintyvä \nGermundö. Muitakin tiloja mainitaan kruunulla jo vanhemmalla \nkeskiajalla Ahvenanmaalla olleen.[342]\n\n1300-luvun loppupuolella rakennettiin Ahvenanmaalle oikea kruunun \nsotalinna, Kastelholma. Sen rakentaminen teki käänteen Ahvenanmaan \nsisällisissä oloissa, jotka monella tavoin joutuivat linnan päällikön \nja hänen miestensä hallittaviksi sen sijaan, että maakunta aikaisemmin \noli elänyt omissa oloissaan. Lähinnä toi linnakausi saariston \nasukkaille uusia veroja ja rasituksia, joista linnaan suoritettavat \najot ja päivätyöt olivat raskaimmat.\n\n\"Työtä\" ja \"halkoja\" mainitaan Ahvenanmaan veroissa jo v. 1413. \nLähempiä tietoja näistä rasituksista on kuitenkin vasta uuden ajan \nalulta. Kunkin \"savun\" (rök) oli silloin toimitettava linnaan\n\n     I hirsi\n     1 lauta\n     2 kuormaa halkoja\n     2 tnriä sysiä\n    12 päivätyötä\n\nNeljä ensiksi lueteltua verotavaraa muodostivat oman veroryhmän, jota \nyhteisellä nimellä kutsuttiin _linnanajot_ (husåkar, husåkan, hus oka, \nhusoker).[343] Tavarat olivat määrätynlaatuiset ja olivat ne \nlunastettavat määrätystä hinnasta: hirsi (12-kyynäräinen) 2 äyristä, \nlauta (12-kyynäräinen) 1 äyristä, tynnöri sysiä 1 äyristä, 2 \npuolikuormaa tai 1 kokokuorma halkoja 1 äyristä; yhteensä siis lunastus \n5 äyriä.[344] Tapana lieneekin jo ollut suorittaa kuormat rahassa, \nsillä verokirjoissa ovat nämä erät tavallisesti yhdistetyt 5 äyriksi \n\"linnanajorahoja\" (husokerspenningar) tai \"linnantyörahoja\" \n(husarbetispenningar).\n\nLinnataloudessa oli myöskin maataloudella tärkeä sija. Oikeastaan oli \nKastelholman linna ainoastaan linnoitettu maakartano; sen viljelykseen \nkuului uuden ajan alussa Kullan karjakartano, ja myöskin Germundössä \n(Saltvikin kartanossa), joka uudelleen oli kruunun hallussa, harjoitti \nkruunu omaa maataloutta.[345]\n\nSiihen aikaan ja luultavasti aikaisemminkin suorittivat \npäivätyövelvollisuutta luonnossa ainoastaan linnan lähellä olevat \nSundin 6 ja itäisen Saltvikin 3 markkakuntaa. Verokirjoissa on \nnimenomaan mainittu, että päivätyöt olivat suoritettavat linnan \nkarjakartanoon tai viljelykseen, joten kysymys selvästi oli \nmaanviljelyspäivätöistä. Kunkin savun oli suoritettava 12 päivätyötä. \nKaikkialta muualta Ahvenanmaalta maksettiin päivätyörahoja 4 äyriä \nsavulta, äyrityinen päivätyötä kohden.[346]\n\nTämä rasitus oli kumminkin sangen epämääräinen ja antoi runsaasti \naihetta väärinkäyttöihin. Kastelholman ympärillä asuvat talonpojat \nanoivat v:n 1530 aikoina, että heidän tarvitsisi tehdä ainoastaan niin \nmonta päivätyötä kuin oli oikeudenmukaista ja ainoastaan linnaan, kuten \ntapa oli, eikä muualle.[347] Tuon tuostakin kutsuttiin arpakapulalla \nkoko Ahvenanmaan talonpoikia tekemään rakennuspäivätöitä linnan \nmuurauksiin, kaivantoihin y.m., mistä aiheutui paljon \"kapinoita\" ja \nlakkoja työvelvollisten ja sakotuksia kruunun puolelta.[348] Näitä \nylimääräisiä päivätöitä tarkoittanee asiakirjoissa käytetty nimitys \n_antipäivätyöt_ (giffwe dagswercke),[349] mikä käsitteellisesti vastaa \nKeski- ja Länsi-Europan \"prekarioita\" ja \"Bedeä\". V. 1543 kannettiin \njokaiselta \"mieheltä\" Ahvenanmaalla l 1/2 äyriä linnan muurimestarien \nja kirvesmiesten palkkaamiseksi.[350] Vähän myöhemmin maksettiin \npäivätöitten lunastamiseksi savulta 1 1/2 markkaa, s.o. kolme kertaa \nsuurempi määrä kuin ennen.[351] Tällä tavoin päivätyörasitus linnan \nperustamisen jälkeen on kasvamistaan kasvanut.\n\nEdelläkerrottujen verojen perustana esiintyvä savu näyttää \nsalaperäiseltä veroyksiöltä. Verokirjoissa sillä ei ole muuta tunnusta \nkuin täysiverollakaan: molempain suuruutta ilmoitetaan markanostoissa. \nSavun arvo on huomattavasti pienempi kuin täysiveron;[352] erotus on \nsuurempi kuin markanbolin ja täysiveron välillä. Mutta varmaa suhdetta \nei voi havaita savun ja täysiveron välillä. Ei myöskään huomaa\nmitään yhteyttä savun ja vanhan markanverojaon välillä. Niillä\npääoma-arvoillakaan, mitä savuilla ilmoitetaan olevan, tuskin on ollut \nkäytännöllistä merkitystä. Minkäänlaista tasoittamista savujen kesken, \nniin että suurempi savu olisi maksanut suuremman veron kuin pienempi, \nturhaan hakee.\n\nMikä oli tämä veroyksiö?\n\nSelvästi näkyy, että Ahvenanmaan savut kuuluvat yksinomaan linnan \nrakennus- ja päivätyöveroihin, niin yksinomaan, että savuja joskus \nkutsutaankin suorastansa \"linnanajoiksi\".[353] Todennäköisesti \nsavuverot ovat syntyneet linnanrakentamisvelvollisuuden yhteydessä, \ntässä tapauksessa Kastelholman perustamisen aikana, 1300-luvun \nloppupuolella. Täysiverot ja savut näin ollen ovat eri aikakausien \nveroyksiöitä, edelliset vanhempia, kinkeriverojen aikaisia ja \nsilloisiin oloihin mukautuvia, jälkimäiset myöhempiä, linna-aikakauteen \nkuuluvia ja sen oloihin sopivia.\n\nKumpanakin aikakautena pantiin vero niiden kannettavaksi, joiden tuli \nkantaa kaikki verot: talonpoikaistilain. Aikaisemmin oli tiloja \nharvempia ja niillä suuremmat maat; ne olivat boleja ja sitten \ntäysiveroja, joiden kesken markanverojärjestelmä salli veron \ntasoittamista sitä myöten kuin täysiverotalot jakautuivat osiin. \nMyöhemmän verotuksen aikana olivat nuo entiset talonosatkin kehittyneet \ntodellisiksi täysiksi taloiksi, vaikka niitä nyt oli useampia ja niillä \npienemmät maat. Kunkin sellaisen talon kannettavaksi pantiin uusi vero \nja erotukseksi vanhoista täysiveroista kutsuttiin näitä veroyksiöitä \nsavuiksi.\n\nTäysiverot ja savut ovat siten vain eri aikakausien taloja. Kun menemme \nvielä yhden askeleen ja aikakauden eteenpäin, tapaamme keskiajan \nneljännen ja viimeisen veroyksiön: _miesluvun_ (mantal). Se on \nsamanlainen kuin kaikki nuo muutkin: määrätyn aikakauden verotila, \nnormalitalo, jonka kannettavaksi uusi aikakausi laski erityiset veronsa \nja rasituksensa (m.m. virkamiesverot).\n\nLopuksi esitettäköön seuraava v:n 1547 verokirjoihin perustuva \ntaulukko,[354] joka hauskasti valaisee tätä asutuksen ja verotuksen \nkerroskehitystä eli sanoisimmeko Ahvenanmaan koko historiaa myöhemmällä \nkeskiajalla:\n\n                                           savut verrat-   miesluku\n                                           tuna täysi-     verratt.\n        pitäjät    täysi-   savuja  mies-  veroihin        savuihin\n                   veroja           luku   lis. (+)        lis. (+)\n                                           väh. (-) %      väh. (-) %\n\n        Saltvik    49 3/8   96 3/4   94      +95.4          - 2.9\n        Sund       84      140 1/2  132      +73.2          - 6.4\n        Kumlinge   45       63 1/4   94      +40.4          +32.8\n        Föglö      70 1/2  110      161      +56.0          +31.7\n        Lemland    59 1/2  108      100      +8l.4          - 8.0\n        Jomala     76 1/4  136 3/4  157      +79.4          +12.9\n        Hammarland 62      102 l/4  152      +64.8          +32.8\n        Finström   61      11l 3/4  133      +63.1          +16.0\n  koko Ahvenanmaa 507      869 1/4 1023      +71.3          +15.0\n                 ja 2 1/2 nelj.\n\nKun varsinainen markkaverotus ruotsalaisilla alueilla ei kernaasti voi \nolla aikaisempi Tanskan Valdemarien valtakautta, jolloin markoitus \nTanskassa tapahtui, emme voi katsoa Ahvenanmaankaan markkajärjestelmää \nsitä vanhemmaksi. Täysiveroaste taasen nähdäksemme vastaa Ruotsin \nmaakuntalakien aikakautta, 1200-lukua. Tuo Ruotsin valtion \nvakaantumisen ja Folkungein tarmokkaan hallituksen aika on niinkuin jo \nennen on osoitettu, vaikuttanut Ahvenanmaankin oloihin edistävästi; se \non ollut selvä uutisasutuksen aika Ahvenanmaan ulkosaaristossa.\n\nSiirtymistä täysiverokaudesta savukauteen merkitsee taloluvun suuri \nkasvaminen kaikkialla Ahvenanmaalla, mikä on selitettävä joko siten, \nettä ajat ennen 1300-luvun loppupuolta, jolloin savuverotus \nluullaksemme tapahtui, ovat olleet erittäin suotuisia taloluvun \nkasvamiselle tai että näiden verotusasteiden välillä on kulunut hyvin \npitkä aika. Silloin on tapahtunut Ahvenanmaan keskiajan suurin \nväenlisäys; se ei kuitenkaan ilmene varsinaisessa ulkosaaristoon \nsuuntautuvassa uutisasutuksessa kuin vanhain emäpitäjäin tilaluvun \nkasvamisessa, siis etupäässä kai tilain jakautumisessa ja \npienentymisessä, joka kehitys varmaan oli suoranainen seuraus \nyhteiskunnallisista muutoksista (suurperheitten hajoamisesta). \nTodennäköisesti siis Ahvenanmaan tilat jo ennen 1300-luvun loppua ovat \nsaaneet sen pikkutilaluonteen, joka niillä on uuden ajan alussa ja joka \non niin outoa varhaisimmalle keskiajalle.\n\nTaloluvun suhteellinen kasvaminen 1300-luvun lopusta (savuverokaudesta) \nkeskiajan loppupuolelle (mieslukukauteen) on paljon vähäisempi, \nniinkuin aikakin on paljon lyhempi. Uloimmissa saaripitäjissä \n(Kumlingessa ja Föglössä) sekä äärimäisessä lännessä (Hammarlandissa) \non kasvaminen ripein. Mutta kahdessa vanhassa asutuskeskuksessa, \nSaltvikissä ja Sundissa, sekä Lemlannissa osoittavat numerot \nsuoranaista taantumista, mikä ei ole odottamatonta näillä vanhoilla \nasutusaloilla, joilta puuttui suurempia ulkosaaria ja tilaisuutta \nuutisasutukseen ja myöskin tilain jakamiseen.\n\nAhvenanmaalla tapahtunut kehitys ei varmaankaan niin paljon poikennut \nlounaisen Suomen saaristojen ja rannikkojen kehityksestä, ettei \nylläoleva kuvaus pääasiassa soveltuisi niihinkin.\n\n\n\n\nV. RANNIKKOSEUTUJEN ALUE- JA VEROTUSJÄRJESTELMIÄ.\n\n\n\n1. RUOTSALAINEN VEROTUSALUE.\n\n\nJo vanhemmalla keskiajalla, ja arvatenkin sitäkin ennen, oli lounaisen \nja eteläisen Suomen saaristo- ja rannikkoseuduilla ruotsalainen \nasutusalue, joka käsitti pääasiallisesti samat seudut, mitkä tänäkin \npäivänä ovat ruotsalaisten asumat. Tähän tunnettuun ruotsalaiseen \nasutusalueeseen liittyi varhaisemmalla keskiajalla jatkoina \nrannikkoalueita, joiden silloisia kansallisuusoloja emme varmuudella \ntunne, mutta joiden laitoksissa ruotsalainen vaikutus on hyvin tuntuva. \nIdässä tällainen vaikutusalue ulettui Karjalan perille, lännessä pitkin \nItämeren ja Raumanmeren rannikkoja Satakunnan äärille saakka, missä se \ntapasi Pohjanmaan ruotsalaisen asutuksen. Koska koko tällä alueella tai \nsuuressa osassa sitä tavataan samantapaisia länsiperäisiä ja lähinnä \nAhvenanmaan oloihin verrattavia laitoksia, on näyttänyt olevan syytä \ntässä käsitellä niitä yhdessä koossa.\n\nEnnen linnakaudella tapahtunutta hallinnon keskitystä näyttää\nLounais-Suomen rannikkoseuduilla olleen useampia pienten maakuntain \ntapaisia alueita, joita nimitettäessä käytettiin ruotsalaista \nliitesanaa _land_ (suomalainen vastine parhaiten \"Kaland\". \"maakunta\"). \nSellainen oli _Kaland_, joka alkuaan lienee tarkoittanut pohjoisen \nSuomen ruotsalaista saaristo- ja rannikkoasutusta yleensä. Nimi \nmainitaan asiakirjoissa ensi kerran v. 1332.[355] Jo 1347 Kaland \nesiintyy hallintopiirinä,[356] joka ainakin myöhemmin tarkoitti Vehmaan \nkihlakuntaa. Myöskin pienemmän alueen nimenä Kalandia käytettiin ja \ntarkoitti se silloin Uudenkirkon pitäjää.[357]\n\nV.-Suomen erityisinä osina luetellaan v. 1386 Pohjois-Suomi ja\nEtelä-Suomi ja niiden saaristo ja \"Nybigdh\".[358] Näistä seuduista \nensinmainittu ei alkuaan tarkoittanut koko sitä aluetta, jota sillä \nnimellä myöhemmin on kutsuttu. Kun v. 1407 mainitaan \"kihlakunnan \ntuomaria Pohjois-Suomessa\",[359] niin tarkoitetun alueen\nulkopuolelle jäi Vehmaan kihlakunta, jolla samaan aikaan oli toinen \nkihlakunnantuomari. P.-Suomi siis 1300-luvulla lienee tarkoittanut \nainoastaan Maskun kihlakuntaa, johon kuuluvat pitäjät jo varhain \nmuodostivat yhteenkuuluvan oikeus- ja omistusalueen.[360]\n\nMahdollista on, ettei Etelä-Suomikaan alkuaan ole käsittänyt koko sitä \naluetta, jota myöhemmin siksi sanottiin. E.-Suomen ruotsalaisen \nsaariston laitokset näet vanhemmalla keskiajalla huomattavasti erosivat \nmuun E.-Suomen oloista. Pappien ruokalisän maksamisessa saaristossa \nmuinoin noudatettiin toista tapaa kuin mantereella; vanhin tunnettu \nverokuntalaitos oli eteläisen V.-Suomen ruotsalaisilla alueilla toinen \nkuin suomalaisilla. On siis mahdollista, että nämä ruotsalaiset seudut \novat muodostaneet suomalaisista alueista maakunnallisesti eroavan \nalueen.\n\nPieni Varsinais-Suomen maakunta olisi siten alkuaan ollut vielä \nmelkoista pienempi ja käsittänyt ainoastaan myöhemmän maakunnan \nsuomalaiset seudut, jotka ruotsalaisten seutujen tapaan jakautuivat \nvielä pariin pienempään osaan (kihlakuntaan).\n\nSellaisiin oloihin viittaa myöskin E.-Suomen ruotsalaisen saariston \nmuinainen läheinen yhteys läntisen Uudenmaan kanssa. Molemmat nämä \nseudut kuuluivat papinmaksuissaan samaan Helsinglannin oikeuteen. \nRagvald piispan aikana (1309-1321) näitä maksuja koko oikeuden alalla \nyhteisesti järjestettiin,[361] ja v. 1351 mainitaan Uudenmaan laamannia \noikeustoimituksen osallisena Kemiössä V.-Suomessa.[362]\n\nKun Uusimaa (Nyland) nimitys 1300-luvun alkupuoliskolla varsinaisesti \nnäkyy tarkoittaneen vain Turun linnanpäällikön alaista läntisen \nUudenmaan hallintoaluetta[363] ja vasta myöhemmin myöskin Porvoon \nlääniä ja koko itäistä ruotsalaista ranta-asutusta Viipuriin saakka, ei \nole mahdotonta, että aikaisimpaan Nylandin piiriin on kuulunut\nE.-Suomen ruotsalainen saaristokin.\n\nEdellisen mukaan on siten lounaisimmassa Suomessa ennen linnakaudella \ntapahtunutta hallinnon keskittymistä ollut kolme neljä pikkumaakuntaa: \nKaland, Suomi (Pohjois-Suomi, Etelä-Suomi) ja Uusimaa (läntinen alue). \nNämä maakunnat olivat jo varhain jakautuneet pitäjiin, jotka \nAhvenanmaan pitäjäin tapaan olivat samalla sekä kirkko- että \noikeuspitäjiä (ks. päälukua \"Oikeuslaitoksia\").\n\nLounais-Suomen rannikko- ja saaristoseuduilla esiintyy keskiajalla \n_laivakuntia_ (snæckiolag). Niitä mainitaan kolmessa V.-Suomea \nkoskevassa asiakirjassa myöhemmältä keskiajalta. Ensimäinen asiakirja \nkoskee maariitaa, jota v. 1380 käsiteltiin etsikkokäräjillä Taivassalon \nlaivakunnassa.[364] Toinen asiakirja koskee maanluovutusta, joka samana \nvuonna tapahtui \"laivakunnan käräjillä\" Santamalassa ja Nummenkylässä; \nitse laivakunnan nimeä ei mainita.[365] Näistä tiedoista voidaan \npäättää, että P.-Suomi 1300-luvun lopussa oli sota-alusten hankkimista \nvarten jaettu laivakuntiin, jotka myöskin olivat oikeuspiirejä; \nTaivassalon laivakuntaa nimenomaan kutsutaankin \"käräjäkunnaksi\" \n(thinglag). Mikäli voi havaita, ei laivakuntajako sovellu mihinkään \nmuuhun tunnettuun aluejakoon. Santamalan laivakuntakäräjillä \n(Nousiaisissa) käsiteltävä asia koski Lemussa ja Mynämäellä olevia \nkyliä ja todistajat olivat niiltä seuduilta ja Santamalasta. \nTaivassalon laivakuntakäräjät käsittelivät Taivassalon asiaa, mutta \ntodistajia oli naapuripitäjistäkin, Rymättylästä saakka, joka ainakin \nmyöhemmin kuului toiseen kihlakuntaankin kuin Taivassalo. Laivakunta ei \nsiis olisi vastannut meidän tuntemiamme pitäjiä eikä kihlakuntia. On \njäljellä se mahdollisuus, että laivakunnat olisivat olleet erityistä \ntarkoitustansa varten muodostettuja vero- ja oikeuspiirejä, joihin \nolisi kuulunut eri pitäjäin boleja, tai että laivakunta olisi jonkin \nsuuremman piirin osa.\n\nV.-Suomen laivakuntia mainitaan vielä myöhemminkin, Kaarle kuninkaan \naikana v. 1450, tällä kertaa alkuperäisessä tehtävässään, kukin \nlaivansa varustajana. Tällöin laivakuntia myöskin mainitaan sekä\nP.- että E.-Suomessa. Laivakunnista käytetty toisintonimi \"kihlakunta\" \n(härad) osoittaa, että itsenäinen laivakuntajako, jos sellaista on \nollut, nyt oli hävinnyt ja että laivakunnan tehtävät olivat siirtyneet \nkihlakunnalle.[366]\n\nMuudan lounaisilla seuduilla keskiajalla ilmenevä ruotsalaisalkuinen \nlaitos oli _kolmannes_ (tridung). Niitä oli täällä kahdenlaatuisia: \nmaakunnan kolmanneksia ja pitäjän kolmanneksia.\n\nEdellisen laatuisista kolmanneksista on ainoastaan kaksi vähäsanaista \ntietoa, joista toisesta käy ilmi, että V.-Suomessa,[367] ja\ntoisesta, että Satakunnassa on keskiajan lopulla ollut maakunnan \nkolmanneksia.[368] Kun molemmat nämä tiedot koskevat veronkantoa, \nlienee mainittuja kolmanneksia pidettävä veronkantopiireinä. Satakunnan \nkolmanneksia koskevasta tiedosta päättäen olisi kolmanneksilla ollut \nmäärätyt veronmaksuaikansa; ehkäpä juuri verojen määräaikainen perille \nvieminen oli kolmannesjaon pääkohtia; samanlainen tehtävä oli \nAhvenanmaankin tridungeilla.\n\nPitäjän kolmannekset olivat keskiajalla hyvin tunnettuja etenkin \nSatakunnassa, missä uuden ajan alussa useat pitäjät (Eurajoki, Eura, \nNärpöö, Tyrvää, Karkku, Vesilahti ja Lempäälä) olivat jaetut \nkolmanneksiksi nimitettyihin verokuntiin. P.-Suomessa olivat Lapin, \nUudenkirkon molemmat ja Vehmaan molemmat veropitäjät jaetut \nkolmanneksiin. Mitään muuta kuin alueellista eroa ei voi havaita \npitäjäin kolmannesten ja neljännesten välillä. Kaikilla suomalaisilla \nalueilla ne olivat keskiajan tunnuksellisimpia verolaitoksia; niiden \ntoiminnasta saamme myöhemmin nähdä lukuisia esimerkkejä.\n\nMutta pitäjän kolmanneksia ja neljänneksiä tavataan myöskin eteläisen \nSuomen ruotsalaisilla alueilla, vaikka ne siellä jo keskiaikana\nolivat joutuneet vallitsevan bol-jaon peittoon. Korpossa mainitaan \n1460-luvulla neljä ilmansuuntain nimistä bolia sekä lisäksi \n\"tridingsbol\", johon näyttää kuuluneen kaksi pienempää bolia; sana \nkolmannes esiintyy vielä 1539 verokirjassa.[369] Sauvossa uudenajan \nalussa mainitaan 8 \"puoiibolia\", jotka myöskin esiintyvät 4 \ntäysibolina.[370] Samanlaista suurempien bolien jakamista pienempiin \n\"puoliboleihin\" havaitaan keskiajan lopulla ja uuden ajan alussa \nNauvossa, jonka 5 kokobolia jakautuivat 10 puoliboliin.[371] Näille \nilmiöille ei voida löytää muuta selitystä kuin että V.-Suomen \nruotsalaiset saaristopitäjät muinoin ovat jakautuneet kolmeen tai \nneljään (tai useampaan) pääosaan, jotka vuorostaan ovat jakautuneet \npienempiin verokuntiin (boleihin). Kolmannes- ja neljännesjaon \nvanhemmuutta osoittaa se, että bolit aina, mikäli voi havaita, \nmukautuvat noihin suurempiin verokuntiin. Näitä suurempia boleja on \nsyytä pitää likinnä Ahvenanmaan suurempain markkakuntain ja etäämmästi \nRuotsin hundarin neljännesten vastineina.\n\nMyöskin Raaseporin läänin pitäjissä tavataan 1400-luvun puolivälissä \nvallitsevan bol-jaon ohella kolmannesjako; jokaiselta veroyksiöltä \nsiellä näet kannettiin 1 äyrityinen (koko bolilta 20 äyrityistä) \n\"kolmanneksen nautaa varten\".[372] Hundarin neljänneksen nauta \nluultavasti tässäkin näköpiiriimme ilmestyy.\n\nPorvoon lääni, kuten koko Viipurin linnan alue oli vielä uuden ajan \nalussa jaettu pieniin 10 veroyksiön muodostamiin nautakuntiin. Mutta \nPorvoon läänin ja Eänsi-Karjalan pitäjät olivat sen ohella jaetut \nmyöskin neljänneksiin; näillä neljänneksillä oli puheena olevana aikana \nvielä pieni tehtävä liikenne- ja käräjälaitosten ylläpitämiseksi, \nmuuten ne jo kokonaan olivat menettäneet merkityksensä.[373] \nMerkillinen tähän kuuluva muinaismuisto kuitenkin oli säilynyt Viipurin \npitäjässä. Tämä pitäjä oli jaettu neljään neljännekseen, joissa \nkussakin oli kaksi _tectemen_ nimistä miestä, jotka maksoivat\nkruunulle 4 1/2 markkaa kustakin neljänneksestä erityistä rahaveroa \n(tecktepnr).[374] Nämä omituiset veronmaksajat ovat muinaisia vanhoja \nveronkantajia. Kustaa Vaasan kirjelmässä v:lta 1558 Viipurin läänin \nasukkaille luetellaan \"Tächtemen\" muitten rahvasta rasittavain \nvirkamiesten joukossa.[375] Voidaanpa vielä sanoa, minkälaisen \nverokunnan veroja nämä veronkantajat ovat koonneet. Viipurin pitäjässä \noli uuden ajan alussa päälle 12 nautakuntaa, mutta paljon aikaisemmin \nsiellä oli ollut vain 8 nautakuntaa, jotka kukin suorittivat linnaan \nlehmän. Pitäjän 8 veronkantajaa ovat varmaan olleet noiden 8 \nnautakunnan virkamiehiä. Sen tiedämme siitäkin, että Viipurista länteen \nolevalla rannikolla jo v. 1347 oli \"tsekth\" nimisiä pieniä verokuntia \ntai veroyksiöitä, joiden kunkin tuli suorittaa kuninkaalle leiviskä \nvoita.[376] Varhaisempaan keskiaikaan näyttää kuuluvan se verokunta, \njosta \"tectemen\" nimiset veronkantajat olivat nimensä saaneet. \nYmmärtääksemme 1300-luvun \"tsekth\" on ollut nautakunta tai sen \nedeltäjä.\n\nMutta tämä verokunta veronkantajineen on ruotsalaista juurta. Muutamain \nAhvenanmaan (Ekkerön, Lemlannin, Lumparlannin ja Föglön) markkakuntain \nnimityksenä käytetään v. 1531 sanaa \"techia\" ja Uplannin laissa on \nhundarin neljänneksissä toimivilla kuninkaan veronkantajilla nimi \n\"tækimæn\".[377] Asiallisestikin Viipurin pitäjän kantopiirit ja \nkantomiehet vastaavat ruotsalaisia oloja -- yksi todistus lisää\nL.-Karjalan rannikon muinaisesta ruotsalaisuudesta.\n\nEdellisestä on jo ilmennyt, että koko tässä käsiteltävällä alueella on \nkeskiajalla ollut käytännössä pitäjän neljännestä (kolmannesta) \npienempi veroalue, jolla eteläisessä V.-Suomessa ja L.-Uudellamaalla on \nollut nimi bol, ja idempänä nautakanta (nöt[s]lag).\n\nRuotsalaisessa V.-Suomessa bolit uuden ajan alussa yleensä olivat \npieniä ja erosivat jyrkästi suomalaisten alueitten suurista \nverokunnista, joita myöskin sanottiin boleiksi. Ruotsalaiset bolit \nolivat vanhoja, maahan juurtuneita alueita, joilla usein oli itsenäiset \nnimet. V:n 1413 tiliotteissa esiintyy samassa maakunnassa 54 bolin \nryhmä, joka todennäköisesti tarkoittaa ruotsalaisia boleja.\n\nNauvon 10 bolista vv. 1463-1464 oli 9 sellaista, joihin kuului 8 \nveroyksiötä kuhunkin;[378] myös Kemiön 20 bolia uuden ajan alussa \nolivat mitkä hiukan vaille mitkä hiukan päälle 8 veroyksiön kokoisia \n(19 bolin keskimäärän 8 1/2 veroyksiötä).[379] Vanhimpain säilyneitten \ntilien mukaan oli Kemiössä ja Paraisissa kunkin 8 täysiveron \nsuoritettava kinkerikuorma veroheiniä.[380] Sauvossa ja Kemiössä \nnäyttää 3 markanmaata tehneen täysiveron ja siis 8 täysiveroa\n24-markkaisen kunnan (bolin).[381] On siis joitakin jälkiä siitä, että \nV.-Suomen ruotsalaisen alueen bolit ovat sisältäneet 8 veroyksiötä, \nniinkuin Ahvenanmaan nautakunnat.\n\nRaaseporin läänin aluejärjestelmästä on 1413 v:n tiliotteissa seuraava \nmerkintä:[382]\n\n               Rasborgz län\n                 Nyland\n\n    Sokner -- 8 -- Bol -- 102 -- |: mantal 1 011 man\n\nL.-Uudenmaalla oli 1400-luvun alussa niinkuin myöhemmin lukuisia pieniä \nboleja; v. 1413 niiden luku oli 102, v:sta 1451 uuden ajan alkuun \nsaakka tarkalleen 97 1/2. Kun 1 011 miehellä v. 1413 selvästi on \ntahdottu merkitä silloisia veroyksiöitä, oli Raaseporin läänin \nsilloisten bolien keskimääräinen koko likimmiten 10 veroyksiötä. \nKymmenosainen verolasku oli muinoin käytännössä myöskin Porvoon \nläänissä ja Karjalassa. Muissa suhteissa Raaseporin läänin bolit \nmuistuttavat läntisempäin ruotsalaisten alueitten boleja: sisälsivät \nverraten pienen veroyksiöluvun ja myöhemmistä nimistään päättäen olivat \nhyvin pysyviä alueellisia yhdyskuntia.\n\nV:n 1451 tileissä Raaseporin bolien luku on muutamaa pienempi kuin \nennen, mutta bolit esiintyvät nyt tasan 20 veroyksiötä sisältävinä, \nniin tasamääräisesti 20, ettei sitä voi selittää muuten kuin verottajan \njärjestävän käden laatimaksi. Vuosien 1413 ja 1451 välillä on \nRaaseporin läänissä varmaan tapahtunut uusi veronlasku, jossa \nveroyksiömäärä on ylennetty kaksinkertaiseksi vanhempaan yksiömäärään \nverraten -- rahan alenneeseen arvoon nähden se saattoi todellisuudessa \nolla veronalennus -- ja 10-jako muutettu 20-jaoksi.[383]\n\n20-jakoinen bol oli kumminkin ainoastaan laskettu bol; asiakirjoissa \nmäärätään bol-luku veroyksiöluvun perusteella, siten että 20 yksiötä \nluetaan boliksi.[384] Tällä tavoin suoritettiin varsinainen bol-vero \n(karjavero). Mutta bol-kestitys suoritettiin alueellisten (vanhain) \nbolien mukaan, kuten ilmenee verokirjoista, joissa näistä boleista \nnimenomaan huomautetaan, etteivät kaikki bolit ole yhtä suuria, vaan \nettä muutamissa boleissa oli 20, toisissa vain 12 tai 9 \"bol-\nmiestä\".[385]\n\nItäisempäin rannikkoalueiden 10-osaiset nautakunnat olivat nautakun- \nyleensä laskettuja nautakuntia s.o. niillä oli ainoastaan verollinen, \nvaan ei asutuksellista merkitystä. Yhdestä Karjalan kylästä saattoi \nosia kuulua useampaan nautakuntaan. Suomalaisilla alueilla ruotsalainen \nvaikutus vihdoin häviää.\n\nVielä on selvitettävä puheenaolevain meriseutujen perustavia \nveroyksiöitä koskeva kysymys.\n\nVanhin tunnettu veroyksiö on koko vyöhykkeellä samanniminen ja \nsamanlaatuinen kuin Ahvenanmaalla: _veromarkka_.\n\nTätä veroyksiötä (markaskatt, skattmark) mainitaan Suomessa ja \nRaaseporin läänissä jo vanhemmalla keskiajalla, vieläpä melkoista \nlaajemmalla alalla kuin meille tunnetussa ruotsalaisessa \nasutuspiirissä.[386] Mitään erotusta tämän alueen ja Ahvenanmaan \nvanhimpain veromarkkain välillä ei voi havaita. Myöskin ostomarkat \nesiintyvät puheenaolevalla alueella (tapaukset 10, 11 ja 13) mutta \nveromarkan ja ostomarkan välillä on ainakin Uudellamaalla erotus \nsuurempi kuin Ahvenanmaalla.\n\nVielä paljon myöhemmin tavataan maan markoituksen jälkiä tutkittavalla \nalueella. Varsinais-Suomen vanhimmassa maakirjassa niitä vilisee. \nNauvon Lökholmin asukkailla ei ollut peltoja eikä niittyjä, vaan he \nmaksoivat veronsa markkaluvun (marktal) perusteella, kultakin \nmarkkaluvulta 6 penninkiä.[387] Samoin maksettiin kahdelta Taivassalon \nsaarelta veroa kultakin markan arvolta 6 penninkiä.[388] 6 ruotsal. \npenninkiä vastasi tanskalaisessa laskussa 8 penninkiä eli äyrityistä, \njoten tässä tapauksessa vero alkuaan luultavasti oli markkajärjestelmän \ntavallinen: äyrityinen markalta. Sekä pohjoisen että eteläisen\nV.-Suomen rannikkoseuduilla kylämittauksen ulkopuolelle jääneitä \nmaakappaleita, kuten niittyjä, saaria ja moisioita, yleisesti \nverotettiin arvonsa mukaan, siten että suurimmassa osassa aluetta \nmaksettiin äyri kultakin 10 markan arvolta,[389] mutta Kemiön-Perniön \nalueella äyri kultakin 6 markan arvolta.[390] Näissä tapauksissa näkee \nselvästi, ettei verotettava arvo ole johdettu verosta, vaan \npäinvastoin; yhtä selvää on, että markat näissä tapauksissa ovat käypiä \nhintoja, ostomarkkoja, ja että 10 ja 6 markkaa edustavat yhtä \nalkuperäistä veromarkkaa.\n\nPerniön takaisilla seuduilla (Muurlan läänissä) tavataan \nmarkkajärjestelmän jatkuvaa kehitystä hyvin valaisevia esimerkkiä. \nVeroa otettiin täälläkin äyri 6 markan arvolta, mutta ei maanarvolta \nsinänsä, vaan tankojärjestelmään sovitetulta arvolta (kultakin 6 markan \ntangolta 1 äyri, 12 markan tangolta 2 äyriä j.n.e.). Samaa tapaa \nnoudatettiin muutamissa Perniänkin kylissä.[391]\n\nKun tankojärjestelmäkin V.-Suomessa, niinkuin seuraavassa pääluvussa \nosoitetaan, mukaantui maan markoittamiseen, siten että tanko alkuaan \nvastasi veromarkkaa, on odotettavaakin, että myöskin tangon verona \nvarsin yleisesti täällä tavataan tanskalaista äyrityistä vastaavat 6 \npenninkiä[392] tai (vanha) äyrityinen[393] tai sen myöhempi vastine \näyri. Näitä tapauksia on maakirjassa niin lukuisasti, ettei niiden \nluetteleminen tässä voi tulla kysymykseen.[394]\n\nHuvittava on Rymättylän Ovensaaren kylän suorittama vero, jota \nmaksettiin äyrityinen tangolta ja kutsuttiin \"sovittelupenneiksi\";[395] \nse näyttää tarkalleen vastaavan Ahvenanmaan omituisia epäparimarkkoja \nja jäännösäyrityisiä. Kuinka kotoinen tuo vanha markkaverosuhde 24:1 on \nollut V.-Suomessa keskiajalla, havaitaan siitäkin, että useissa \npohjoisen V.-Suomen pitäjissä uuden ajan alussa maksettiin työrahoja \nkultakin pääveron markalta äyrityinen.[396]\n\nTäten olemme havainneet markkajärjestelmästä selviä jälkiä V.-Suomessa \nkeskiajan varhaisemmalta kaudelta alkaen uudelle ajalle saakka. Näitä \njälkiä olemme tavanneet maakunnan ruotsalaisilla ja niiden läheisillä \nsuomalaisilla alueilla, varsinkin eteläisessä V.-Suomessa. Varmana on \npidettävä, että lounaisen Suomen markkajärjestelmä on samanlaatuinen ja \nkehittynyt samanlaisissa oloissa ja samaan aikaan kuin Ahvenanmaan \nmarkkajärjestelmä. Suomalaisille seuduille tämä järjestelmä on levinnyt \nruotsalaisista naapuriseuduista, sillä kuten seuraavassa pääluvussa \nnäytetään, suomalaisilla seuduilla on aikaisemmin ollut vallalla \n\"koukku\"-järjestelmä.\n\nRaaseporin läänissä käytettiin veromarkkoja (\"skattmark\", \"markland\") \nveroyksiöinä vielä uuden ajan alussa. Niistä olivat bolit muodostetut. \nVeromarkat täällä olivat alkuaan kaikissa suhteissa samanlaiset kuin \nlännempänä, mutta ennen 1400-luvun puoliväliä nostettiin täällä \nmarkkaluku kaksinkertaiseksi. Sellaisina, miksi Raaseporin veromarkat \ntämän veronlaskun kautta muodostuivat, ne pysyivät vielä uuden ajan \nalussa; ne siis eivät silloin olleet tavallisia rahakurssin vaihteluja \nseuraavia ostomarkkoja, vaan edustivat vanhempaa kantaa.[397]\n\nPorvoon läänissäkin näyttää markkajärjestelmä olleen perivanha. Kun v. \n1327 Stensbölen tila Porvoossa myydään \"täydestä hinnasta\",[398] niin \nsillä arvattavasti tarkoitetaan tilalla silloin ollutta pysyvää, \nkiinteää arvoa -- markkalukua. Varsinaisia veromarkkoja ja samalla \nostomarkkoja -- mainitaan Porvoon läänissä vv. 1404 ja 1421.\n\nUuden ajan alussa Porvoon läänissä ilmenee omituisia veroyksiöitä. \nLäänin vanhimmassa verokirjassa selitetään talonpoikain maksavan \nrahaveroa ja muitakin veroja miesluvun eli \"talonpojan rikkauden\" \nmukaan, johon laskettiin kaikki talonpojan \"irtaimisto\" (lösöre), ja \nveroselityksessä lisätään, ettei Porvoon läänissä ollut koskaan \ntoimitettu mitään muuta veronlaskua, vaan on jokainen pitäjä tiennyt \ntekemästään sopimuksesta, kuinka monta mieslukua siellä piti olla ja \nkuinka paljot kunkin miesluvun tuli maksaa.[399]\n\nTäällä siis ei veroa maksettukaan maaomaisuudesta, vaan arvioidusta \nirtaimesta omaisuudesta. Minkälainen omaisuus tuli arvioitavaksi ja \nmillä perusteella arvioiminen tapahtui, siitä Satakunnan verokirjat \nantavat tietoa. Satakunnassa näet ennen Kustaa Vaasan uutta veronpanoa \notettiin rahavero talonpoikain \"irtaimistolta\", johon luettiin \"elävä \nkarja\"; tämä irtaimisto arvioitiin \"veromarkoiksi\" siten, että yhdeksi \nveromarkaksi luettiin:\n\n    2 hevosta        8 hiehoa\n    pari härkiä     32 lammasta\n    4 lehmää\n\nja kultakin sellaiselta veromarkalta suoritettiin veroa 2 äyriä.[400] \nTämä karjamarkkavero oli maakunnan varsinainen päävero, ja tuotti \nkruunulle 2-3 kertaa enemmän kuin maaluvun mukaan otettu rahavero. \n\nSamantapainen karjamarkkaluku kuin Satakunnassa oli uuden ajan alussa \nkäytännössä myös Pohjanmaalla rahaveron maksamisessa. Verorahat, mm v:n \n1540 verokirjassa selitetään, suoritetaan veromarkkaluvuttain ja \nluetaan veromarkkaan kaikki, mitä talonpoika omistaa irtainta ja \nkiinteää, tapahtuneen veronlaskun mukaan. Irtaimistoon luettiin täällä \nhärät, lehmät, hiehot, lampaat tai kutut, ohrat, rukiit, maltaat, \njauhot y.m., joista kukin seuraava ryhmä teki veromarkan:\n\n    2 härkää      3 puntaa rukiita\n    4 lehmää      4   \" ohria tai maltaita\n   20 hiehoa      3 tynn. suoloja\n   20 lammasta tai kuttua\n\nja suoritettiin kultakin veromarkalta veroa 1 äyri.[401]\n\nKarjanomistamista on muistontakaisista ajoista saakka käytetty \nveropohjana. Ruotsissa jo Gotlannin laki määräsi, että verot maan \ntarpeita varten oli maksettava maamarkkain ja irtaimiston (karjan) \nmukaan. Länsi-Göötanmaan lain myöhemmän lisäyksen mukaan oli 3 \nkarjamarkan omistaminen ja äyrityisen kylvö täyden verokykyisyyden \nmitta.[402] Keski-Europassa karjanomistusverot olivat sangen \nvanhoja,[403] ja Ruotsissa sellaista mainitaan Margareta-kuningattaren \naikana. Keskiajalla karja sitäkin paremmin sopi yleisen \nomaisuusverotuksen esineeksi, kun sillä yleisenä maksuvälineenä oli \npysyvä kiinteä hinta, joka vain hitaasti muuttui. Tuskinpa \"talonpojan \nrikkautta\" paremmin olisi voitu arvostellakaan kuin karjan mukaan. \nLuultavaa kuitenkin on, ettei varsinaista karjaverotusta Suomessa \nkeskiajalla yleisemmin käytetty, koskapa sitä vain harvoin mainitaan.\n\nKarjan arvio keskiajalla oli samalla myöskin verraten oikea maan arvio. \nKeskiajalla kuului -- ja kyläomistuksen vuoksi täytyi kuulua -- \nmäärätyn suuruiseen tilaan määrätyn suuruinen karja. Niinpä \nlampuotitiloilla silloin tavallisesti pidettiin määrätynsuuruinen \nkarja. Senvuoksi siirtyminen karjamarkoista varsinaisiin maamarkkoihin \nPorvoon läänissä 1540-luvun alussa ei ollut mikään mullistus. \nPäinvastoin näyttävät maamarkat täällä niinkuin muuallakin olleen \nalkuperäisiä ja karjamarkoitus vain ikäänkuin maamarkoituksen \ntäydennys.\n\nTodellisuudessa olivat maahan perustuvat veromarkat Porvoon läänissäkin \nmuitten veroyksiöiden, etupäässä savujen, perusteena. Savujen suuruus \nmäärättiin veromarkoissa ja kun lukuisissa tapauksissa samassa kylässä \ntavataan kolme 1\\3, neljä 1/4, viisi 1/5, kuusi 1/6 vieläpä seitsemän, \nkahdeksan, yhdeksän, kymmenen, yksitoista ja kaksitoista 1/7, 1/8, 1/9, \n1/10, l/11 ja 1/12 veromarkan suuruista savua, niin on selvää, että \nnämä osat ovat kuuluneet samaan kokonaisuuteen, muodostaneet täyden \nveromarkan.[404] Erittäin huomattavia ovat myöskin Porvoon läänin \nveromarkkain hintailmoitukset, joiden mukaan monessa kylässä veromarkan \nhinta oli tuo muinaisaikoja muistuttava 24 markkaa, harvoin yli 40 ja \nharvoin alle 9 markkaa, mutta yleensä samoilla seuduilla hyvin \ntasainen.[405] Tällöin oli siis läänissä olemassa vielä vanhat \nveromarkat ja ostomarkat. Mullistuksen Porvoon läänin vanhoissa oloissa \nsai aikaan vasta se Kustaa Vaasan toimi, jonka kautta pitäjäin vanhat \nmaamarkkaluvut, 64-75 veromarkkaa pitäjässään, nostettiin pian \nkolminkertaisiin määriin.[406] Sen kautta tämä veroyksiö menetti \nviimeisetkin yhdykkeensä muinaiseen markkajärjestelmään.\n\nTutkittavan alueen myöhemmistä veroyksiöistä, joita uuden ajan alussa \nmainitaan, ei tässä tarvitse pitkältä puhua.\n\nVarsinais-Suomessa niitä olivat savu (rök) ja täysivero (fullgerd). \nNäistä on edellinen muinaisen täysitilan (bolin, koukun) myöhempi \nvastine ja lähinnä verrattava Ahvenanmaan vanhoihin täysiveroihin; \nasian tärkeyden vuoksi otetaan \"savun\" muodostaminen tuonnempana \nerikseen selvitettäväksi. Täysivero oli myöhäissyntyinen taloluku \n(miesluku), jonka mukaan päivätöitä, linnanajoja ja hyvin yleisesti \nmyös nimismiesveroa suoritettiin. Muutamissa jo ennen mainituissa \ntapauksissa V.-Suomen täysivero kumminkin selvästi esiintyi \nahvenanmaalaisen täysiveron tai V.-Suomen savun tehtävässä. Sauvossa ja \nKemiön ulkosaaristossa (Kyrkosundskärissä) on sangen merkillisiä jälkiä \nsiitä, että täysiveroon luettiin määrätty luku markanmaita; \njälkimäisessä seudussa 3 markanmaata teki täysiveron, joten 24 \nmarkanmaasta (bolista) tuli 8 täysiveroa;[407] on siis luultavaa, että \nV.-Suomenkin, ainakin sen ruotsalaisissa osissa, täysiveroluku alkuaan \noli markkajärjestelmän mukainen, vaikka nimitys myöhemmin tarkoitti \ntodellista talolukua.\n\nRaaseporin läänin boleissa suoritettiin suurin osa veroja veromarkkain \nmukaan, mutta bol-kestityksessä oli _miesluku_ (mantal) \nveroyksiönä.[408] Tämä uusi miesluku oli pian kahta vertaa suurempi \nkuin v:n 1413 veromarkkaluku eli vanha miesluku (1011) ja suunnilleen \nyhtä suuri kuin myöhempi veromarkkaluku, josta se kuitenkin Espoossa ja \nLohjalla melkoisesti poikkesi -- merkki uutisasutuksesta tai \nsuomalaisesta väestöstä. Tärkein erotus verokunnan molempain \nveroyksiöiden välillä oli siinä, että 1400-luvun puolivälistä alkaen \nveromarkat olivat ainoastaan laskettuja veroyksiöitä, mutta miesluku \nvarmaan oli -- tai oli verraten äsköisin ollut -- todellinen taloluku.\n\nPorvoon läänissä uuden ajan alussa käytettiin kolmea veroyksiötä, jotka \nedustivat verotuksen ja asutuksen kolmea eri astetta ja aikakautta. Ne \nolivat vanha miesluku, josta jo on ollut puhetta, täysivero\n(fullskatt) ja savu (rök).[409] Näistä ensinmainittu vastaa vanhinta \nmarkkavero-lukua. Täysivero oli myöhempi veromarkka, jonka mukaan \nruoka-, karja- ja muitakin veroja suoritettiin, ja savu myöhäisin, \ntodellinen talollisluku, jonka perusteella maksettiin erinäisiä \npäivätyöveroja ja osa nimismiesveroa.\n\nTäysivero ei siis ollut mikään Kustaa Vaasan verouudistuksen tuoma \nlaitos. Täysiverot esiintyvät jo vanhimmassa tunnetussa maakirjassa \nvanhan miesluvun rinnalla; ne olivat keskenään hyvin eri arvoisia, \nmiten varmaan ei olisi ollut asian laita, jos ne olisivat kokonaan \nuutta maayksiötä edustaneet; vihdoin savut uuden verotuksen jälkeenkin \nosittain luontevasti ryhmittyivät täysiksi veromarkoiksi, niinkuin jo \nedellä on huomautettu, osittain sisälsivät yksinäisiä epätasaisia \ntäysiveron murto-osia. Sellainen ei näytä uudelta maanjaolta, mutta \nkyllä hyvin vanhalta. Kustaa Vaasan verouudistus näyttää olleen siinä, \nettä pääveroakin ruvettiin ottamaan täysiverojen mukaan ja että kylän \nkeskinäisellä tangoituksella kunkin talon vero ja peltoala saatettiin \nsopusointuun keskenänsä.\n\nPorvoon läänin verotusjärjestelmä oli sama, joka oli käytännössä koko \nViipurin linnaläänin muinaisella alueella. On kuitenkin tärkeitä \neroavaisuuksiakin havaittavissa Porvoon läänin ja varsinaisen Viipurin \nläänin välillä. Tarkastaessa Karjalan puolen vanhimpia verokirjoja \nhuomaa,[410] että verot eli täysiverot (skatt, fullskatt) täällä \nedustavat sangen vanhoja veromarkkoja, luultavasti samanlaisia kuin \nPorvoon läänin vanhat miesluvut, ja savut eli suitsut (rök) todellista \ntalo- tai isäntälukua.[411] Täällä siis vanhimmat ja uusimmat \nveroyksiöt rinnan olivat käytännössä. Mutta \"verot\" Karjalassa olivat \nilmeisesti vieraita laitoksia. Ne eivät täällä, paitsi ehkä L.-Karjalan \nrannikolla, perustuneet asutukseen ja maanomistukseen, niinkuin \nruotsalaisilla alueilla oli tapa, vaan verottaja muodosti täysiveroja \nja nautakuntia ainoastaan veron laskua silmällä pitäen; samaan veroon \nsaattoi kuulua taloja eri kylistä ja samasta kylästä saattoi osia \nkuulua eri nautakuntiin.\n\nKaikilla karjalaisilla ja hämäläisillä alueilla se oli yleinen tapa, \njoka ne selvästi erotti ruotsalaisista ja lounaissuomalaisistakin \nalueista. Tämän ilmiön, niinkuin monen muunkin keskiajan \nyhteiskunnallisen seikan syvimpänä syynä oli ruotsalaisen yhteiskunnan \nperustuminen maanomistukseen ja peltoviljelykseen, karjalais-hämäläisen \ntaas heimokuntaisuuteen ja metsätalouteen. Ruotsalaisten alueitten \nvanha verotus oli täydellinen maanomistus- ja asutusjärjestelmä, \nkarjalaisen alueen verotus oli vain laskuopillinen järjestelmä. \nVarsinaisilla karjalaisilla seuduilla tämä verotustapa tosin ei \nrikkonut vanhaa pitäjälaitosta, vaan mukautui siihen. Mutta Savossa, \njoka kaiketi suurimmaksi osaksi tuli asutetuksi historiallisena aikana \nja missä verotuksella ei ollut tiellään vanhempia laitoksia, nuo \nmatematiset veroyksiöt ja -alueet esiintyivät aivan puhtaina: määrätty \nluku jousia tai arvioitu määräsato kaskista laskettiin veroksi, 10 \nveroa kymmenkunnaksi (nautakunnaksi), 6 kymmenkuntaa neljänneskunnaksi, \nneljä neljänneskuntaa pitäjäksi, 5 pitäjää kihlakunnaksi tai \nlääniksi.[412] Savon vanhat veropitäjät olivat Pellosniemi, Visulahti, \nJuva, Sääminki ja Rantasalmi.\n\nNäin kohtasivat äärimmäisyydet toisensa: puhtain ruotsalainen \nverotusjärjestelmä suomalaisimman yhteiskunnan.\n\n\n\n2. ALA- JA YLÄ-SATAKUNTA.\n\n\nJo varhaisena keskiaikana on ollut melkoinen ero Ala-Satakunnan ja\nYlä-Satakunnan välillä.[413]\n\nJätämme sikseen kysymyksen, onko Ala-Satakunta koskaan ollut \nhämäläisten heimoaluetta ja ovatko sen suomalaiset asukkaat hämäläistä \nsukuperää. Joskin niin olisi laita, niin jo varhain keskiajalla\nAla-Satakunnan seudut varmaan muodostivat oman asutus- ja \nviljelysalueen, joka selvästi erosi hämäläisistä alueista.\n\nEnsimäisinä kristillisinä aikoina Ala-Satakunnan asutus näyttää \nläheisesti liittyneen Varsinais-Suomen asutukseen. Vanhin kirkollinen \nverotus oli molemmilla näillä alueilla aivan samanlaatuinen -- \nmolemmissa oli vallalla \"suomalainen\" ja \"ruotsalainen oikeus\" --, mikä \nedellyttää samanlaisia asutus- ja talousoloja.\n\nLinnakauden alussa Ala-Satakunta ilmeisesti kuului Turun päälinnan \nalueeseen. Siihen viittaa sekin, ettei Satakuntaa mainita lounaisen \nSuomen läänejä ja hallintopiirejä lueteltaessa v. 1326, niinkuin \nvarmaan olisi tehty, jos Satakunnassa olisi erityinen lääni ollut. V. \n1331 Satakunnan hallintoaluetta kuitenkin jo mainitaan, joten sen \nsyntyminen lienee niinä vuosina tapahtunut.\n\nVarsinais-Suomen ja Ala-Satakunnan muinaista hallinnollista yhteyttä \ntodistavat vielä samanlaiset veroyksiöt (bolit, savut), jotka\n1400-luvun alussa olivat käytännössä kummallakin alueella.\n\nAla-Satakunnalla ei muinoin ollut selvää rajaa Varsinais-Suomea \nvastaan, vaan oli rajatienoiila alueita, jotka tavallaan kuuluivat \nkumpaankin maakuntaan. Yläneen ja Orippään asutukset olivat uuden ajan \nalussa Pöytyän kirkkopitäjää, mutta Pyhäjärven lähellä olevat Yläneen \nkylät sekä Orippää kuuluivat oikeudellisesti ja hallinnollisesti\nAla-Satakuntaan, jonne luonnon- ja asutusolot niitä yhdistivät.\nKoko Pöytyän kirkkopitäjä luettiin eräässä v. 1540 laaditussa \nluettelossa, joka edustaa sangen vanhoja oloja, Ala-Satakunnan \nprovastikuntaan.[414] Honkilahti Pyhäjärven länsipuolella oli Euran \naluetta, mutta uuden ajan alussa maksoivat Mestilän ja Mannilan kylät \nHonkilahdella veronsa Turun linnaan.[415] Hinnerjoen asutus taas kuului \nkirkollisesti Laitilaan (V.-Suomeen), mutta verollisesti Lapin \npitäjään. Lapin veropitäjä itse keskiajalla luettiin milloin \nSatakuntaan (1413), milloin V.-Suomeen (1463 ja myöhemmin), mutta \nkirkollisesti suuri osa Lappia kuului Eurajokeen Ala-Satakunnassa. \nTällainen rajaolojen epävakaisuus osoittaa, ettei varmaa erotusta\nV.-Suomen ja Ala-Satakunnan välillä keskiajalla ollut olemassa.\n\nToiselta puolen Ylä-Satakunta muinoin jotakuinkin jyrkästi erosi\nAla-Satakunnasta. On tunnettua, että Ylä-Satakunnan kieli melkoisesti \npoikkeaa Ala-Satakunnan vanhain pesäseutujen kielestä. Kansantavoissa \non näiden maakunnan osain välillä ollut eroa, minkä voi päättää esim. \nsiitäkin, että uuden ajan alussa koko Ala-Satakunnassa käytettiin \nkyntöjuhtana härkäparia, Ylä-Satakunnassa taas hevosta; v. 1539 oli \nAla-Satakunnassa ynnä Tyrväällä 2942 härkää, koko Ylä-Satakunnassa \n(ilman Tyrväätä) sitävastoin vain 36.[416]\n\nYhtä selvästi Ylä-Satakunnan vero-olot vanhemmalla keskiajalla erosivat \nAla-Satakunnasta: Ylä-Satakunnassa käytettiin maanveroyksiönä \"koukkua\" \nja vanhimmat kirkolliset verot suoritettiin siellä \"Kyrön (Hämeen) \noikeuden\" mukaan, suureksi osaksi turkiksissa. Ylä-Satakunnan \nerämaatkin olivat toisella taholla kuin Ala-Satakunnan.[417]\n\nYlä-Satakunnan ja Hämeen muinainen yhteenkuuluvaisuus on jo kauan ollut \ntunnettu. Saattaa kuitenkin olla syytä hiukan lähemminkin osoittaa tuon \nyhteyden laatua.\n\nUseat seikat osoittavat Ylä-Satakunnan muinoin lähinnä Sääksmäen Hämeen \nkanssa muodostaneen yhteenkuuluvan asutus- ja omistusalueen. Sääksmäen \nRitvalan ja Jutikkalan eräpalstoja oli muinoin Satakuntaan luetuilla \nKeuruun vesillä ja Tyrvännön kyläin lähellä Hämeenlinnaa tiedetään \nkeskiajalla omistaneen eräpalstoja keskellä Kangasalaa.[418] Satakunnan \nerämaitten joukossa keskiajan lopulla mainitaan myös Sääksmäen ja \nSaarioisten 10 miehenalaa.[419] Vanhat olot saattavat olla syynä \nsiihen, että Sääksmäen Hämeen kirkkopitäjät uuden ajan alussa luettiin \nsamaan provastikuntaan kuin Ylä-Satakunnan pitäjät.[420] Myöskin Hämeen \nja Ylä-Satakunnan vähitellen syntynyt raja todistaa pikemmin näiden \nseutujen muinaista yhteyttä kuin eroa. Muudan suur-Sääksmäen vanhoja \nhallintopitäjiä oli Kangasala. Ylisen Satakunnan eristyessä Hämeestä \nKangasalan pitäjä otettiin Satakunnan puolelle. Koska Kangasalan \nverokunnilla oli erämaankappaleita itäpuolella Längelmävettä ja sieltä \nmyöskin käytiin Kangasalan kirkkoa, joutuivat ne kappaleet, s.o. \nnykyinen Kuhmalahti, Satakuntaan. Niinikään joutui Satakunnan maakunta \ntekemään pitkän kielekkeen poikki Roineen ja Mallasveden aina Hauhon \nrajaan saakka, koska siellä oleva Ruokolan neljänneskunta maksoi \nveronsa Kangasalle, vaikka kirkollisesti kuului Pälkäneeseen, jonka \nkirkon itäpuolella osa neljänneskuntaa oli. Toiselta puolen joutuivat \nKulsialan vanhat erämaankappaleet maksamaan veronsa Hämeeseen ja \nluettiin siis Hämeen maakuntaan, vaikka kirkollisesti kuuluivat \nOrihveteen (Kangasalaan). Tällä tavoin tulivat Häme ja Satakunta \nkeskiajalla tekemään toistensa alueille syviä leikkauksia, jotka \nosittain vielä tänäkin päivänä näkyvät kartalla.\n\nMerkilliseen välitysasemaan näkyvät keskiajalla Tyrvään ja Karkun \nseudut jääneen. Nämä seudut muodostivat ikivanhan Saastamalaksi \nkutsutun asutusalueen, jonka kalastuspaikkoja Pohjanlahden rannalla jo \nv. 1303 mainitaan \"Sastamall\" nimellä (nyk. Merikarvia). Seurakuntana \nSaastamalaa mainitaan ensi kerran v. 1328, ja yhtä vanha se lienee \nmaallisenakin pitäjänä. Myöhemmin tämä suurpitäjä esiintyy \nkahtiajakautuneena tai kaksiosaisena: Yli-Saastamalana (Karkkuna) ja \nAla-Saastamalana (Kallialana, Tyrväänä), joita mainitaan v:n 1390 \naikoina.[421] Saastamalan alue luettiin uuden ajan alussa\nYlä-Satakuntaan, ja sekä Tyrväällä että Karkussa oli maaveroyksiönä \nkoukku. Siitä päättäen olisi siis Saastamalan alue kuulunut hämäläiseen \nalueeseen.\n\nMuutamissa suhteissa kuten vetohärkien käyttämisessä oli puheenaoleva \nseutu Ylä- ja Ala-Satakunnan välittäjä. Karkussa oli v. 1539 härkiä \nvain 19, mutta Tyrväällä 138, siis paljon enemmän kuin Karkussa,\nmutta kuitenkin suhteellisesti melkoista vähemmän kuin yleensä\nAla-Satakunnassa.\n\nToisissa kohdin sitävastoin Saastamala ilmeisesti kuului Ala-Satakunnan \nviljelyspiiriin. Vanhin kirkollinen verotus oli sekä Tyrvään että \nKarkun puolella samanlainen kuin Ala-Satakunnankin suomalaisilla \nseuduilla. Saastamalaisten ikivanhoja takamaita oli, niinkuin alisenkin \nSatakunnan muinaisten pitäjäin, meren puolella Kokemäen ja Huittisten \nkalavesien ja takamaitten pohjoispuolella.[422]\n\nYlä-Satakunta erotettiin Hämeestä ja yhdistettiin samaksi lääniksi\nAla-Satakunnan kanssa todennäköisesti 1300-luvun alulla. Satakunnan \nlääni mainitaan ensi kerran v. 1331.[423] Siitä alkaneet yhteiset \nvaiheet keskiajan kuluessa ehtivät paljonkin muuttaa vanhoja oloja ja \nsulattaa yhteen alkuaan erilaisia asutusaloja.\n\n\n\n3. POHJANMAA.\n\n\nEtelä-Pohjanmaan rikkaista esihistoriallisista muistoista huolimatta \nsikäläinen historiallinen asutus näyttää uutismaalta, jos sitä \nverrataan Lounais-Suomen ikivanhoihin viljelyksiin. E.-Pohjanmaan \nkylänimistö uuden ajan alussa muistuttaa suurelta osaltaan etelämpäin \nseutujen nuorempain asutusten nimistöä. Närpööstä etelään olevat \nrannikkoseudut luettiin v. 1303 Hämeen -- todennäköisesti hämäläisen \nYlä-Satakunnan -- metsiin, joiden asuttamista Hämeen vouti johti.[424] \nYläsatakuntalaiset vielä uuden ajan alussa harjoittivat erämaan käyntiä \nSuupohjan jokilatvoilla, ja satakuntalaiset ja hämäläiset retkeilivät \npohjan pitkille perille ohi E.-Pohjanmaan, jonka omat erämaan oikeudet \nasutuksen nuoruuden vuoksi olivat verraten ahtaat. E.-Pohjanmaalla ei \nhavaita niin selviä aluerajoja eikä sellaista hallinnollista \nitsenäisyyttä kuin vanhemmilla heimoalueilla. Ennen Korsholman linnan \nperustamista, mikä tapahtui jonkun verran vuotta 1374 aikaisemmin, \nPohjanmaan rannikkokaupan valvonta ja nähtävästi Pohjanmaan koko \nhallinto oli jätetty Satakunnan voutien huoleksi. E.-Pohjanmaan vanhin \nasutus on tästä päättäen siirtolaisasutusta, vaikkemme tarkemmin tunne \nsen syntymisaikaa ja alkukotia. Tuoksi alkukodiksi lienee parhailla \nsyillä ajateltu Ylä-Satakuntaa.\n\nE.-Pohjanmaan asutus ei kuitenkaan ole aivan nuori, vaan on sillä ikää \nainakin Ruotsin vallan ensi ajoista saakka. Todistuksena siitä sekä \nsamalla tämän asutuksen hämäläisperäisyydestä on E.-Pohjanmaalla uuden \najan alussa maksettavain piispankymmenysten suorittamistapa.\nLounais-Suomen ruotsalaisilla seuduilla maksettiin vanhimmista ajoista \nsaakka piispanveroksi nokkaverovoita henkiluvun mukaan ja samaa \nmaksutapaa noudatettiin yleensä kaikkialla E.-Pohjanmaalla Närpööstä \nPyhäjoelle saakka. Mutta maakunnan sydämessä, Kyrönjoen varrella \nYlistarosta alkaen Vähäänkyröön (Alastaroon) saakka, ja Ilmajoen, \nLaihian ja Lapuan kirkkojen paikkeilla oli kolmisenkymmentä kyläkuntaa \nkäsittävä asutusseutu, jossa nokkaverovoin sijaan suoritettiin \n\"kilttirahoja\" maayksiön perusteella. Tästä voidaan päättää, että tämä \nseutu todennäköisesti oli hämäläis-yläsatakuntalaista, sillä ainoastaan \nhämäläisillä ja karjalaisilla alueilla tavataan \"kiltti\" ja \n\"kilttirahat\" samanlaisessa merkityksessä.[425]\n\nSuurten erämaiden muusta Suomesta erottamina, maansa omituisissa \nluonnonoloissa eläen ja sen erityisiin elinehtoihin mukautuen Suupohjan \nsuomalaiset, niinkuin toisissa oloissa ja toisella taholla savolaiset, \njo varhain kehittyvät omaksi historialliseksi heimoksi vanhempain \nesihistoriallisten heimojen rinnalle ja ovat sellaisena historiallisena \nheimona asuttaneet suurimman osan maakuntaansa.\n\nEtelä-Pohjanmaan asutushistoriasta ovat Pohjois-Pohjanmaan vanhimmat \nasutusvaiheet kokonaan eroavia. Jo ensimäisinä historiallisesti \ntunnettuina aikoina, 9. vuosisadalla, siellä liikkuvat lappalaiset ja \nheidän verottajinaan salaperäiset kainulaiset ja kaukaa tulleet \nkarjalaiset. Myöskin norjalaiset olivat näillä seuduilla jo silloin \ntunnettuja sotureita ja lapinverottajia, eivätkä liioin ruotsalaiset \n(helsinkiläiset) liene unohtaneet heidän lähellään olevain lappalaisten \nturkiksia. Varmana voimme pitää, etteivät hämäläisetkään laskeneet \nPerä-Pohjolaan kulkevia lappalaisia käsistänsä. Joka taholta oli \nlapinverotus houkutellut retkeilijöitä P.-Pohjanmaalle ja tehnyt tuosta \netäisestä maanperukasta pohjoismaiden yleisen kansa- ja heimomyllyn. \n\nVanhemmalla keskiajalla, kun Suomen merien kaakkoisille ja lounaisille \npuolille oli syntynyt uusia valloitus- ja asutustyötä harjoittavia \nvaltioita, Perä-Pohjolankin oloissa alkoi tapahtua suuria muutoksia. \nKarjalan heimo oli joutunut Novgorodin vaikutuksen ja lopuksi vallan \nalle, ja keskiajan yleiseen tapaan katsoivat karjalaisten isännät \nomikseen kaikki ne alueet, missä karjalaiset harjoittivat \nerämaankäyntiä tai lapinverotusta. Siten Venäjän valta pian kouri \nRuijan rantoja. Samalla tavoin olivat venäläisten vaatimukset\nP.-Pohjanmaallakin alkuaan heimokunnallis-valtiollista laatua. \nSikäläisten oikeuksien varsinaisina omistajina olivat vielä kauan \nmyöhemminkin Käkisalmen ja etenkin Vienan karjalaiset, joiden asian \nheidän herransa ottivat omakseen. Sillä tavoin Pähkinäsaaren \nrauhanteossa (1323) Perä-Pohjola joutui Novgorodin vaikutus- ja \nvaltapiiriin.[426]\n\nNovgorodin ja Ruotsin alueitten rajaksi Pohjanlahden puolella tuli \nPyhäjoki, joka varmaan jo aikaisemmin oli ollut hämäläisen ja \nkarjalaisen heimoalueen rajana. Pyhäjoen nimi voi olla johtunut sen \nmuinaisesta rajatehtävästä. Tärkeille rajapaikoille oli keskiajan \nhallituksilla tapana asettaa linnoja ja kartanoita; kun Turun piispalla \nkeskiajalla oli Pyhäjoella kalastusoikeus ja kartano, joka sittemmin \njoutui kruunun omaksi, niin voinee sitäkin pitää rajapaikan vanhuuden \nmerkkinä.[427]\n\nMutta aikaa ennen Pähkinäsaaren rauhaa oli myöskin Ruotsin kruunun \nvaikutus alkanut P.-Pohjanmaalla. Ammoisista ajoista olivat Ruotsin ja \nSuomen kauppiaat tottuneet kesäisin tekemään kaupparetkiä Pohjanlahden \nperille. Useat kauppamiehistä asettuivat \"pirkkalaisina\" pysyvästi \nKemiin ja Tornioon lapinkäyntiä harjoittamaan. Tämä kauppa ja asutus \ntuskin olisivat pysyneet voimassa ilman Ruotsin kruunun suojelusta ja \ntukea.\n\nMuita uuraammin työskenteli katolinen kirkko kymmenen virran maan \nliittämiseksi kristikuntaan ja Ruotsin valtaan. Tuskin oli \nPähkinäsaaren rauha tehty, kun Salon ja Kemin asukkaat määrättiin \nmaksamaan kymmenyksiä katoliselle kirkolle (1329) ja v:n 1345 aikoina \nolivat mainitut seudut jo järjestyneitä kirkkokuntia papinmaksuineen. \nNäistä puskuripitäjistä käsin harjoitettiin käännytystyötä pakanain ja \ntoisuskoisten keskuudessa; erään tiedon mukaan v:lta 1374 oli \naikaisemmin Torniossa kastettu parikymmentä henkeä lappalaisia sekä \nOulussa, Simossa ja Kemissä asuvia karjalaisia.[428] Näin tuli \nNovgorodin alamaisista hyviä Ruotsin valtakunnan asukkaita ja heidän \nmaastaan jatkoa Ruotsin pohjoiseen valta-alueeseen.\n\nKorsholman linnan perustettua tuli koko Pohjanmaa sen alaiseksi. \nKaakaman joki sovittiin Turun ja Upsalan hiippakuntain rajaksi. Näin \nP.-Pohjanmaa järjestyi Ruotsin valtakunnan osaksi. Mutta Pyhäjoki jakoi \nPohjanmaan kahteen osaan, eteläiseen ja pohjoiseen provastikuntaan, \nmuistuttaen vielä kauan näiden osain muinaisten vaiheitten \nerilaisuutta.\n\nUuden ajan alussa olivat Pohjanmaan aluejaot ja verotusolot hyvin \nalkuiset. Koko Pohjanmaa jakaantui 5 suureen pitäjään, joista kukin \njälleen oli jaettu 4 neljännekseen. Pitäjät olivat Mustasaari, Kyrö, \nPietarsaari, Salo ja Kemi. Näiden pitäjäin neljänneskunnat kehittyivät \nvähitellen omiksi vero- ja kirkkopitäjiksi. Kyrön pitäjän Vöyrin \nneljänneskuntaa mainitaan v. 1531 myös Vöyrin pitäjäksi, Pietarsaaren \nKaarlebyn neljänneskuntaa myös Kaarlebyn pitäjäksi. Liminkaa kutsutaan \nsamaan aikaan pitäjäksi, mutta se sisälsi vain yhden neljänneskunnan, \nniinkuin Iinkin pitäjä; kun Kalajoen ja Hailuodon neljännekset sekä \nLiminka ja Ii kaikki maksoivat samansuuruisen veron, olivat ne jo \nsiitäkin päättäen saman kokonaisuuden (Salon emäpitäjän) osia.[429]\n\nPohjanmaan ja Satakunnan välitysalueeksi jäi Närpöö. Se luettiin uuden \najan alussa kuten kauan ennenkin (1413) Satakuntaan. Toiselta puolen \nNärpöön alue ulettui E.-Pohjanmaan sydänseuduille saakka -- Vargö \n(Bergö) lähellä Merenkurkkua ja Pirttikylän seutu luettiin siihen --, \nse ei ollut selvillä rajoilla erotettu Pohjanmaasta ja sen vanhin \ntunnettu verotuskin oli samantapainen kuin Pohjanmaalla.[430] Närpöö \nsiis lienee luettava alkuperäiseen Pohjanmaahan, vaikka se muun \nPohjanmaan eristyessä omaksi hallintoalueeksi jäi Satakunnan voutien \nhallittavaksi.\n\nPohjanmaan säännöllinen aluejako ilmaisee verottajan olleen sitä \njärjestämässä ja vastaa pääpiirteissään Viipurin ja Savon linnaläänien \nsamanaikuista jakoa, jossa havaitaan kihlakuntia, niissä kussakin 5 \nsuurta pitäjää ja jokaisessa pitäjässä 4 neljänneskuntaa.\n\nTämän säännöllisen aluejaon ijän määräämiseksi saadaan johtoa Eerik \nPommerilaisen v. 1413 laaditun verokirjan säilyneistä otteista. Niissä \nesiintyy Pohjanmaan jako seuraavanlaisena:[431]\n\n                  Korsholm\n\n            Mustzari   120 röker |          än | 12 skipd siäl\n            Kyru       160 röker | 2 300 mk    | Laxfisket i Kim\n    1 so- | Kim         20 röker | hvar rök    | las 1/2 lest\n    ken   | Strand      40 röker | 5 mk\n                                   thet mynt som\n                                   går i Åbo\n\nTästä luettelosta on selvästi poissa yksi 120 savua sisältävä pitäjä, \nniinkuin helposti huomaa vertaamalla savulta maksettavaa 5 mk:n veroa \nloppusummaan 2 300 mk. Poissa oleva pitäjä on varmaan Pietarsaari. \n\"Kim\" ja \"Strand\" näin ollen yhteisesti edustavat koko Salon ja Kemin \naluetta, mikä alueen savuluvustakin päättäen on luultavaa, koskapa \nTorniollakaan ei v. 1413 ollut suurempaa savulukua kuin 30, eikä \nPohjanmaan eteläisellä äärellä olevalla Närpööllä suurempaa savulukua \nkuin 70.\n\nVarteenottamalla nämä huomautukset käy samuus v:n 1413 aluejaon ja \nuuden ajan alussa vallitsevan välillä ilmeiseksi. Kumpanakin aikana oli \nPohjanmaalla samat 5 pitäjää. Kumpanakin aikana oli näiden pitäjäin \nverokyky samassa suhteessa toisiin samanaikaisiin pitäjiin, kuten näkyy \nseuraavista luvuista:\n\n                  savuja v. 1413    veron suuruus v. 1531 mk\n\n    Mustasaari        120                     320\n    Kyrö              160                     400\n    Pietarsaari      (120)                    320\n    Salo (\"Strand\")    40                     128\n    Kemi               20                     128\n\nSekä v. 1413 että v. 1531 oli Kyrön verokykyisyys juuri 1/4 suurempi \nkuin Mustasaaren ja Pietarsaaren, jotka kumpanakin aikana olivat \nkeskenään samanarvoiset. Kumpanakin aikana jäi Salon--Kemin alueen \nverokyky kauas eteläisten pitäjäin taakse.\n\nMolempina aikoina on Pohjanmaan aluejaon täytynyt olla aivan sama. \nSiinä koossa, missä Pohjanmaan pitäjät ja neljäskunnat uudenajan alussa \nesiintyvät, ne siis ovat olleet olemassa jo ennen v. 1413.\n\nOn mahdollista, että Pohjanmaan _savu_-verotus on peräisin Eerik \nPommerilaisen verojärjestelystä. Mutta mahdollista on myöskin, että se \non vähäistä aikaisempi, 1300-luvun loppupuolelta. Savu näet on, kuten \nennen on osoitettu, erityisesti 1300-luvun loppupuoliskolla kestäneellä \nmaakuntalinnain rakennuskaudella käytetty veroyksiö. Tietystikin tuli \nKorsholman linnan rakentamisen yhteydessä Pohjanmaallakin lisätty \nverotus tarpeelliseksi, ja silloin saattoi savulasku sielläkin tulla \nkäytäntöön ja samalla Pohjanmaan keskiaikainen aluejakokin saada \nlopullisen muotonsa. Jos Albrekt Meklenburgilaista pidämme Korsholman \nlinnan rakennuttajana, on hänen hallitustansa pidettävä myöskin \nsavuverotuksen alkuna.\n\nUuden ajan alussa maksoivat Pohjanmaan pitäjät rahaveronsa määrättyinä \nsopimussummina pitäjittäin. Perusteita, joiden mukaan vero oli \nmaksajain kesken jaettava, tilikirjoissa ei mainita. Luonnollisesti on \nvero kuitenkin ollut talonpoikain keskenään tasattava tiettyjen \nperusteiden mukaan. Emme erehtyne väittäessämme, että peruste on uuden \najan alussa ollut samanlaatuinen kuin v. 1413, s.o. savu tai sen \nmyöhempi vastine. Että taasen savu täällä, niinkuin Ahvenanmaalla ja \nlounaisessa Suomessa, on aikanansa merkinnyt todellista tai laskettua \ntäyttä tilaa, täysiarvoa, se käypi selville jo savujen suhteellisen \nvähäisestä lukumäärästä ja niiden maksettavan suuruudesta v. 1413. \n\nSavun suuruuden tai arvon tarkempi määrääminen oli tietysti jo \nvarhaisella asteella välttämätöntä. Uuden ajan alussa toimitettiin \nPohjanmaalla tilain arvioimista \"veromarkoittain\" siten, että \ntalonpojan viljelysmaalle, karjalle ja irtaimelle omaisuudelle \nlaskettiin vissi määrä veromarkkoja ja kultakin sellaiselta \nveromarkalta suoritettiin veroa 1 äyri -- siis samanlainen menettely, \njoka 1530-luvulla oli käytännössä Satakunnassa ja Porvoon läänissä. \nPohjanmaan tilikirjoissa v:lta 1540 mainitaan, että tämän \nveronlaskutavan oli Jacob på Siöö tuonut Pohjanmaalle; myöhemmin \nilmoitetaan Pohjanmaalla olevan tapana, että kansa keskenään joka \nkolmas vuosi arvioi kunkin varallisuuden, jopa \"oluet ja ruuan\" veron \njakamista varten.[432] Jacob på Siöö tätä kansantapaa tuskin on tuonut \nPohjanmaalle, sillä omaisuuden arvioiminen veroa varten on ikivanha \nalkuinen tapa, joka hyvin on saattanut olla Pohjanmaallakin käytännössä \njo keskiaikana; arvioimista on uuden ajan alussa kumminkin voitu \ntoimittaa uusien yhdenmukaisten ja tarkempain perusteiden mukaan ja \nsitä pitää kokonaan uutena veronpanona.\n\nAlkuperäisyyttä tai itsenäisyyttä emme Pohjanmaan veroissa yleensä voi \nhuomata. Ne muistuttavat useissa kohdin Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen \nruotsalaisperäisiä verojärjestelmiä, jotka ilmeisesti ovatkin niiden \nesikuvana olleet. Poikkeuksen tekee ainoastaan Etelä-Pohjanmaan vanhin \nkirkollinen verotus ja Perä-Pohjola, joissa suomalaisten heimojen \nmuinaiset kansaiset olot kuvastuvat eteemme.\n\n\n\n4. SUOMEN MAAKUNTAIN VEROKYKY JA ASUTUSASTE UNIONIAJAN ALUSSA.\n\n\nEerik Pommerilaisen verokirjan ja uuden ajan vanhimpain verokirjain \nnojalla voidaan määrätä Suomen eri maakuntain todennäköinen verokyky ja \nasutusaste unioniajan alussa.\n\nAhvenanmaan täysiverojen luku v. 1413 oli 526. Asutusastetta 1300-luvun \nlopussa kuvaisi paremmin Kustaa Vaasan aikainen savuluku, mutta \nvallitsevina veroyksiöinä olivat vielä v. 1413 täysiverot.\n\nTurun linnaläänin vero Eerik Pommerilaisen aikaan teki kaikkiaan 9 832 \nmk. Kun savun vero teki 5 mk ja kun varmaan niilläkin alueilla, missä \nei savulaskua vielä käytetty, veron suhteellinen suuruus oli \nsamanlainen, tulee koko läänin lasketuksi savuluvuksi 9 832:5 eli\n1 966 savua.\n\nRaaseporin läänissä oli v. 1413 veroyksiöitä, jotka ovat katsottavat \nsavun vastineeksi, 1 011.\n\nPorvoon läänin vanha veromarkkaluku, mikä varmaan vastaa läntisten \nalueitten savua, teki uuden ajan alussa, ja epäilemättä puoltatoista \nsataa vuotta aikaisemmin, 350.\n\nViipurin läänissä oli veromarkkoja uuden ajan alussa 1102, mutta \nunioniajan alussa varmaan jonkin verran vähemmän, koska täällä \nmuodostettiin uusia veromarkkoja sitä myöten kuin uutisasutus kruunun \ntakamailla edistyi; suuresti erehtymättä voidaan Viipurin linnaläänin \nverokykyisyyttä unioniajan alussa osoittaa luvulla 1 000.\n\nSavon alueella oli uuden ajan alussa 600 veromarkkaa, mutta koska \nuutisasutus juuri sillä taholla oli ollut vilkkain, emme uskalla \nunioniajan verolukua Savossa olettaa 300 suuremmaksi.\n\nSatakunnasta (ilman kaupunkeja, mutta Närpöö mukaan laskettuna) sai \nEerik Pommerilainen veroa, laskettuna 4 mk:n mukaan savulta, kaikkiaan \n5 812 mk, josta käyttäen samaa perustetta kuin V.-Suomessa saisimme\n6 995 mk eli 1 395 savua. Pohjanmaan savuluku v. 1413 teki 460, mihin \nlisäksi otamme Tornion 30 savua.\n\nHämeessä oli v. 1413 kaikkiaan hiukan yli 955 koukkua, jotka maksoivat \nyhtä raskaan veron kuin lounaisen Suomen koukut ja siis ovat kyllä \nniihin verrattavia.\n\nSuomen kaikkien maakuntain yleislasku tulee siis seuraavaksi:\n\n                              verokyky       suhdeluku %\n                              yksiöissä      veroyksiöissä\n\n    Ahvenanmaa                  526               6\n    Turun lääni                1 966             24.5\n    Raaseporin lääni           1 011             12.6\n    Porvoon lääni                350              4.4\n    Viipurin lääni             1 000             12.5\n    Savo                         300              3.8\n    Satakunta                  1 395             17.5\n    Pohjanmaa ja Tornio          490              6.1\n    Häme                         955             12.0\n    koko Suomi                 7 993            100.0\n\nTästä laskelmasta näkyy selvästi lounaisten saaristo- ja \nrannikkoseutujen suuri taloudellinen ylivalta; tulihan noista \nmahdollisimman samanarvoisiksi lasketuista veroyksiöistä päälle 61 % \nAhvenanmaan, Turun läänin, Raaseporin läänin ja Satakunnan osalle. \nToisin sanoen: suunnilleen nykyisen Turun läänin ja läntisen Uudenmaan \nalue vastasi unioniajan alussa lähes 2/3 koko Suomen taloudellisesta \nvoimasta. Ahvenanmaa yksin merkitsi verotaloudellisesti enemmän kuin \nkoko Pohjanmaa!\n\nTämäntapaiset laskelmat ovat kumminkin aina luonnollisesti hyvin \nylimalkaisia. Suuremmalla varmuudella laskelmamme osoittaa ainoastaan \nlounaisten ja läntisten rannikkoseutujen keskinäistä suhteellista \ntaloudellista voimaa ja asutusastetta, joka näillä seuduin oli \nveroyksiöiden mukainen. Suomalaistenkin sisämaitten verokyvystä antavat \nnumerot ylimalkaisen luvun, mutta näiden seutujen väkilukua ei voida \ntällä perusteella arvostella. Suomalaisten alueitten ominaisuuksia \nkeskiajalla näet oli sekin, että niillä perustavaa veroyksiötä kohden \ntuli suuri henkilöluku, niinkuin silmäys Viipurin alueen veroluvun ja \nsavuluvun suhteisiin selvästi osoittaa. Suomalainen väestö oli \nryhmittynyt suuriin perhe- ja heimokunnallisiin yhdyskuntiin, jotka \ntaloudellisesti olivat pääasiallisesti vain kulutuskuntia ja siis \nheikkoja veronmaksajia. Merimaakunnissa sitävastoin, missä asutus ja \nviljelys jo olivat ehtineet juurtua, veroyksiöt olivat vähemmin \nväekkäitä omistus- ja tuotantokuntia, joiden taloudellinen kyky juuri \nsiitä syystä voitti umpisuomalaisen yhteiskunnan.\n\n\n\n\nVI. KESKIAJAN KANSALLISUUSKYSYMYS,\n\n\n\n1. SUOMALAINEN JA RUOTSALAINEN OIKEUS.\n\n\nMuinaistieteelliset ja paikannimitutkimukset ovat näyttäneet, että \nsuomalaisten ja ruotsalaisten muinaiset leviämisalueet Suomen \neteläisillä ja lounaisilla rannikkoseuduilla ovat melkoisesti \npoikenneet niiden seutujen nykyisistä kielialueista.\n\nVielä keskiajan ensimäisinä vuosisatoina puheenaolevain seutujen \nkansallisuussuhteet huomattavasti poikkesivat nykyisistä. \nHistoriallinen tutkimus on lisäksi osoittanut, etteivät silloiset \nkansalliset erilaisuudet olleet ainoastaan kielellisiä, vaan ulettuivat \nmyöskin yhteiskunnallisiin oloihin ja laitoksiin.\n\nNämä yhteiskunnalliset erilaisuudet esiintyivät lähinnä niissä \nilmeisesti heimokunnallisissa \"oikeuksissa\" (rätt), joiden perusteella \nkirkollisia veroja keskiajalla suoritettiin. Suomalaisperäisiä \noikeuksia olivat suomalainen, Hämeen ja Karjalan oikeus, \nruotsalaisperäisiä ruotsalainen ja Uudenmaan helsinkiläinen oikeus, \njotka kuuluivat läheisesti yhteen. Eri oikeudet erosivat toisistaan \njyrkimmin ikivanhain piispankymmenysten suorittamisessa: ruotsal. \noikeudessa maksettiin piispalle voita, suomal. oikeudessa viljaa, \nHämeen ja Karjalan oikeudessa turkiksia. Samanlainen ero oli vanhassa, \npapille kuuluvassa \"ruokalisässä\", sekin kun ruotsalaisperäisten \noikeuksien alueella maksettiin voissa, mutta suomalaisperäisissä \noikeuksissa viljassa. Nämä erilaiset maksujärjestelmät riippuivat, \nniinkuin suomalaista turkiskulttuuria ja varsinkin piispan kilttiveroa \nkoskevilla sivuilla on selvitetty, eri seutujen erilaisista \nyhteiskunnallis-taloudellisista oloista.\n\nEnintä mielenkiintoa kansallisessa suhteessa herättävät lounaisen \nSuomen suomalainen ja ruotsalainen oikeus, koska ne täällä esiintyvät \nrinnakkain samoissa seurakunnissa ja muodostavat yhteisen \nkokonaisuuden, mutta kuitenkin selvästi eroavat toisistaan, ja koska \ntäällä voidaan seurata näiden oikeuksien myöhempää kehitystä.\n\nSuomalaisen ja ruotsalaisen oikeuden alueeseen kuului Varsinais-Suomi \nja alinen Satakunta. Tämä alue käsitti epäilemättä ne osat maata, mitkä \naikaisimmin joutuivat kristinopin ja Ruotsin vallan vaikutuksen \nalaisiksi (ensimäisen ristiretken alue). Nimitys suomalainen oikeus \nkohdistuu niin erityisesti tämän alueen suomalaisiin asukkaisiin, että \nsitä on katsottava asukkaiden heimonimeksi. Suomal. oikeuden alue siis \nilmaisee suomalaiseksi nimitetyn heimon leviämisalaa ensimäisen \nkirkollisen verotuksen aikana.\n\nErilaisuus, mikä ilmenee suomal. ja ruotsal. oikeuden välillä niiden \nvanhimmassa kirkollisessa verotuksessa, näyttää riippuneen ensi sijassa \nerilaisista kansallisista taloustavoista. Ruotsalaisella alueella s.o. \nV.-Suomen saaristossa (paitsi Paraisissa) ja rannikoilla oli \nkarjanhoitoon perustuva peltoviljelys ensimäisiä kymmenyksiä \nmäärättäessä jo vakaantunut; vero luonnollisimmin maksettiin väestön \ntärkeimmästä omaisuudesta, karjasta. Suomal. oikeuden alueella \nsitävastoin oli vielä alkuperäisen suomal. heimotavan perintönä \nvallalla viljelysmuoto, joka ei perustunut karjaan ja kotipeltoihin, \nvaan laaja-alaiseen kaskitalouteen; tällä alueella ei nähtävästikään \nollut paljon karjaa,[433] mutta runsaasti viljaa, ja senvuoksi se \nmaksoi ensimäiset kymmenyksensä viljassa, joka täällä meriteitten \nläheisyydessä varmaan oli yhtä tärkeä ja kaupassa käypä kuin \nruotsalaisten seutujen voikin.\n\nPaitsi piispan \"nokkaveroa\", maksettiin ruotsal. oikeudessa voissa \nmyöskin ruokalisä ja n.s. lehmävero (komålssmör). Myöskin maallisessa \nverotuksessa 1300-luvun alkupuolella mainitaan voiveron kuuluvan \nruotsal. oikeuteen.[434] Voiverot tämän mukaan olivat erittäin tärkeä, \nluultavasti aivan hallitseva osa ruotsal. oikeuden verojärjestelmässä. \nOn mahdotonta otaksua, että ratkaisevana tässä kohden olisi ollut \nyksinomaan sellainen tilapäinen seikka, kuin että voi oli veronsaajalle \nedullisempi, mutta hyvin asianmukaista on, että verotus noudatti \ntaloudellis-heimollisia tapoja ja että voita otettiin sieltä, mistä \nvoita saatiin, ja viljaa sieltä, mistä sitä erityisesti liikeni.\n\nSuomal. ja ruotsal. oikeuden keskinäisissä suhteissa näyttää jo varhain \ntapahtuneen muutoksia. Havaitaan näet, että ruotsal. oikeuden myöhempiä \nveroja (ruokalisää y.m.) maksettiin huomattavan paljon laajemmilla \nalueilla kuin saman oikeuden vanhimpia veroja (piispankymmenyksiä). \nToisin sanoen, ruotsal. oikeuden myöhemmät verotavat tulivat käytäntöön \neräillä suomal. oikeuden seuduilla. Näiden oikeuksien levenemisalueita \nyksityiskohtaisesti tutkimalla Fontell on osoittanut, että ruotsal. \noikeuden ruokalisää tuli maksettavaksi kaikilla uutisasutuksilla, \nkansallisuudesta riippumatta,[435] mikä sääntö on selvästi lausuttu \nmyös asiakirjoissa.[436] Jo 1300-luvun alussa tätä sääntöä \nnoudatettiin, mutta luultavasti sitä on käytetty jo 1200-luvulla. \nTaloudelliselta kannalta tällainen kehitys on hyvin ymmärrettävä. \nLounaisen Suomen uutisasutusten metsäoikeudet tulivat varmaan jo \naikaisin rajoitetuiksi siihen tapaan kuin Ruotsissakin tytärkylistä \n(afgärdaby) oli säädetty. Kun uutistaloilla ei ollut tilaisuutta\nesi-isäin laaja-alaiseen kaskiviljelykseen, täytyi niiden perustaa \ntaloutensa kotipeltoihin ja karjaan ja maksaa veronsa voissa. Muutenkin \nheimolliset tavat ja ominaisuudet kirkon, hallinnon ja yleensä uusien \nhistoriallisten olojen vaikutuksesta vähitellen menettivät alkuperäisen \njyrkkyytensä ja tekivät tilaa uusille yhteisille ja yhdenmukaisille \noloille.\n\nV.-Suomen asiakirjoissa säilyneistä useista muistoista päättäen suomal. \nja ruotsal. oikeuteen kuuluvat asukkaat muodostivat eri verokuntia. \nNiinpä v. 1463 mainitaan Paimiossa maallisina verokuntina suomal. \noikeus ja ruotsal. oikeus.[437] Jako täällä tuskin perustui \nkansallisuuteen, sillä kirkolliseen suomal. oikeuteen kuului myöhemmin \nkapea asutusvyöhyke ison joen ja merenlahden varrella sekä Piikkiön \njoen latvaseutu (vanha suomal. asutus), ruotsal. oikeuteen Sauvonjoen \nlatvaseutu ja itäinen takamaa (uutisasutus).\n\nRymättylässäkin v. 1463 ryhmitettiin verokunnat suomal. oikeuteen (4 \nverok.) ja ruotsal. oikeuteen (4 verok.).[438] Jälkimäiseen oikeuteen \nkuului ainoastaan ulkorantoja ja ulkosaaria s.o. nuorempia asutuksia.\n\nNekin tilat, mitkä alkuaan kansallisuuden perusteella olivat joutuneet \nsuomal. tai ruotsal. oikeuteen, pysyivät siinä omistajain vaihdoksista \nhuolimatta ja siten saivat samanlaisen pysyvän veroluonteen kuin \nuutisasutuksilla oli. Kun v. 1335 eräs henkilö vaihtoi Turun piispalle \nRymättylän suomal. oikeudessa olevan tilansa, niin tila varmaan jäi \nsuomal. oikeuteen uuden omistajan kansallisuudesta huolimatta.[439] \nTunnettu on myöskin, että v. 1446 Liedossa käytiin rajoja suomal.\nja ruotsal. oikeuden välillä, joten täälläkin alueet olivat \nmuuttumattomat.[440] Koko tämä alkuaan kansallinen järjestelmä siten \nvähitellen kiintyi maahan, muuttui alue- ja maajärjestelmäksi, jolla ei \nenään ollut mitään tekemistä kansallisuuksien kanssa.\n\nJo varhain näkyvät eri oikeuksiin kuuluvat verokunnat ryhmittyneen eri \nveropitäjiksi. Maskun pitäjässä uuden ajan alussa oli 5 verokuntaa, \njoista 3 (Ylimmäinen, Keskimmäinen ja Utamaan) oli suomal. ja 2 \n(Karvatun ja Koverin) ruotsal. oikeutta. Viimemainitut ruotsal. \noikeuden verokunnat olivat nyk. Merimaskun seudulla ja ne nähtävästi \nmuodostivat sen \"Karvatun pitäjän\", jota mainitaan v. 1405.[441]\n\nVehmaan suomal. oikeutta mainitaan hallinnollisena alueena v. 1418, \nruotsal. oikeutta samalla tavoin v. 1447.[442] Maalliseen verotukseen \nnähden Vehmaa v. 1463 jakautui suomal. ja ruotsal. oikeuteen, joissa \nkummassakin oli 2 verokuntaa.[443] Uuden ajan alussa olivat \"Vehmaan \nsuomalainen\" ja \"Vehmaan ruotsalainen\" pitäjä eli \"lääni\" vielä \nolemassa, kummassakin 3 verokuntaa.\n\nAivan samanlainen jako oli keskiajalla Vehmaan naapuriseudussa, \nUudellakirkolla. Ruotsal. oikeuden alue esiintyy vv. 1463-1464 \"Velluan \npitäjän\" ja myöhemmin \"Pettäisten läänin\" nimisenä veropitäjänä, johon \nalkuaan kuului 2, mutta myöhemmin 3 verokuntaa.[444] Suomal. oikeuteen \nkuului 3 verokuntaa sisältävä \"Hallun pitäjä\", jota asiakirjoissa \nmainitaan vv. 1413, 1437, 1463-1464 ja vielä uuden ajan alussa.[445] \nTämä sama jako oli vielä aikaisemmin käytännössä myöskin kirkollisella \nalalla, sillä 1400-luvun alussa Uudenkirkon kirkkopitäjä oli jaettuna 4 \nyökuntaan, joista 2 vastaa suomal. ja 2 ruotsal. oikeuden alaa.[446] \n\nMutta sekä Velluassa että Hallun pitäjässä (Kodialassa) lienee muinoin \nollut omat kirkkonsakin; jälkimäisen rauniot vieläkin ovat näkyvissä. \nIlmeisesti nämä pienet kirkkokunnat ovat vanhemmat kuin todennäköisesti \n1400-luvun alussa perustettu \"uuden kirkon\" suuri kirkkokunta, johon \nvanhat pienet kirkkokunnat yhdistettiin. Uudenkirkon suomal. ja \nruotsal. oikeuden alueet siis ovat -- niinkuin Meinander ja Rinne \nhuomauttavat -- aikaisemmin olleet myös kirkkopitäjiä.[447]\n\nOnko tämä kirkkokuntajako riippunut alkuperäisistä kansallisuusoloista \nvai uutisasutuksesta? Uudenkirkon suomal. oikeuteen kuuluvat alueet \nolivat Männäisten jokivarrella, ruotsal. oikeuteen pääasiallisesti \nrannikolla ja Velluan jokilaaksossa. Ei voi väittää näiden pitäjäin \nehdottomasti olleen eri kielialueita. Mutta koska ruotsalaisenkin \noikeuden alalla V.-Suomessa tavataan ikivanhoja asutuksia ja koska \nMaskun Karvatun, Vehmaan ruotsal. oikeuden ja Uudenkirkon Velluan \npitäjiin selvästi pääasiallisesti kuului rannikko- ja saaristokyliä, \njoita voi pitää alkuaan ruotsalaisina, on se luulo oikeutettu, että \nruotsal. ja suomal. oikeudessa esiintyvän pitäjäjaonkin, niinkuin \nalkuisin koko suomal. ja ruotsal. oikeuden pohjana ja perustuksena ovat \nolleet ikivanhat kansallisuusolot, vaikka tämä peruste uutisasutuksen \njatkuessa lakkasi olemasta ratkaiseva.\n\nEerik Pommerilaisen maakirjassa v:lta 1413 mainitaan V.-Suomen \nveroyksiöiden joukossa myöskin \"koukkuja\" (krok). Nähtävästi oli \nkoukkulasku tällöin käytännössä ainoastaan pienemmällä V.-Suomen \nalueella, sillä verokirjoissa mainittujen 1 546 savun ja 54 bolin \nrinnalla oli koukkujen luku ainoastaan 345 1/8.[448] Ne harvat \nyksityistapaukset, joissa V.-Suomen koukkuja mainitaan, ovat 1300-luvun \nloppupuolelta ja seuraavan sataluvun alkupuolelta ja kohdistuvat \nMaariaan, Paattisiin, Ruskoon ja Vehmaaseen (?),[449] Kaarinaan,[450] \nSantamalaan ja Lemuun[451] sekä Mynämäkeen.[452] Kaikki nämä koukut, \nlukuunottamatta epävarmaa Vehmaan tapausta, ovat suomalaisen oikeuden \nkylissä. Voidaan siten sanoa koukkulaskun puheenaolevana aikana olleen \nPohjois-Suomeksi kutsutun V.-Suomen osan suomalaisen asutuksen \nkansallisena tunnuksena.\n\n\n\n2. KANSALLINEN OIKEUDENKÄYTTÖ -- KANSALLISIA LAAMANNEJA.\n\n\nVeronmaksu ja oikeudenkäyttö olivat keskiajalla niin yhteenkuuluvia \nasioita, ettei lainkaan ole odottamatonta tavata suomalaisen ja \nruotsalaisen oikeuden veropitäjiä myös käräjäpiireinä. V. 1418 laamanni \nSuni Suninpoika piti kihlakunnankäräjiä Vehmaan suomal. oikeuden \nasukkaiden kanssa,[453] ja v. 1447 pidettiin samanlaisia käräjiä \nVehmaan ruotsal. oikeuden asukkaiden kanssa.[454] Vielä niin myöhään \nkuin v. 1555 pidettiin kolmet käräjät erikseen Vehmaan suomal. ja \nruotsal. oikeuden asukkaiden kanssa, ja samalla tavalla meneteltiin \nsamana vuonna Uudellakirkolla.[455]\n\nUuden ajan alussa oli Vehmaa niinkuin Uusikirkkokin jo kauan ollut \nyhtenä seurakuntana ja niiden väestö valtaavaksi osaksi ellei kokonaan \nsuomenkielinen. Laki, jota kummankinlaisilla käräjillä käytettiin, oli \nsama. Fontellin mainitsemat käräjät pidettiin toistensa välittömässä \nyhteydessä, suomal. oikeuden käräjät yhtenä, ruotsal. oikeuden käräjät \nseuraavana päivänä, tai päinvastoin. Voimme lisätä, että Vehmaalla jo \nv. 1418 luultavasti oli käräjäpaikkakin sama: suomal. oikeuden käräjät \npidettiin \"kirkolla pitäjän tuvalla\", joka tietenkin oli koko pitäjän \nyhteinen kokouspaikka. Kaksien käräjäin pitäminen samassa pitäjässä \nsellaisissa oloissa näyttää vain turhalta muodollisuudelta, \nperinnäistavalta, jota ei ole tullut hävitetyksi.\n\nEräs Fontellin huomauttama seikka paljastaa meille kysymyksen ytimen. \nSuomal. ja ruotsal. oikeuden käräjillä oli kummallakin eri \nlautakuntansa.[456]\n\nOikeudenkäytön kiintyminen määrättyihin maa-alueisiin on verraten \nmyöhäinen historiallinen ilmiö. Vielä keskiajalla, osittain kauan \nmyöhemminkin, muodostivat Suomessakin määrätyt laitokset ja ihmisryhmät \neri oikeuspiirejä; viittaus kirkon oikeuteen, aateliston oikeuteen, \nlinnaoikeuteen, hansakauppiaitten oikeuteen riittää tätä suhdetta \nvalaisemaan. Keskiajan oikeus oli vielä kirjaimellisesti sääty- ja \nluokkaoikeutta. Silloisen yhteiskunnan yleisimpiä periaatteita oli se, \nettä yksilö oli ainoastaan vertaistensa kautta syylliseksi \ntodistettava. Se oli aikuisemmilta yhteiskunta-asteilta peritty tapa ja \nyhtä luonnollinen ja luja yhteiskunnan alemmissa kuin ylemmissäkin \nkerroksissa. Tähän periaatteeseen perustui talonpoikain syylliseksi \ntodistaminen talonpoikaisten todistajain tai lautakunnan kautta. Läpi \nkeskiajan Viron talonpojat syvässä orjuuden tilassaankin säilyttivät \nomat todistus- ja tuomiolaitoksensa, vaikka oikeuden johto ja \nsakotusvalta kuuluikin kartanoherralle.[457] Siltä yleiseltä kannalta \novat meidänkin maassamme keskiaikana kaikkialla esiintyvät ja niin \ntärkeät lautakunnat ja todistajakunnat käsitettävät.\n\nTällaisen oikeudenkäytön juuret ovat heimokunnalliset. \nHeimokunnallisuuden kulmakiviä on ollut juuri heimokunnallinen oikeus \nja oikeudenkäyttö. Kullakin germanilaisella heimolla, usein pienemmillä \nheimon osillakin, oli muinoin omat oikeuslaitoksensa. Heimo-oikeus oli \nheimomiesten oikeus, joka ei ollut mihinkään paikkaan sidottu, vaan \nseurasi heimoa sen kaikissa vaiheissa. Kun saalalaiset frankit \nvalloittivat Gallian, jättivät he roomalaiselle väestölle sen entisen \nroomalaisen oikeuden, mutta itse edelleenkin noudattivat omia \nheimolakejansa, koska pitivät itseänsä ja oikeuttansa roomalaisia ja \nheidän laitoksiansa parempina. Kun heimo hajosi, säilyttivät hajonneet \nosat perittyjä oikeuslaitoksiansa niin kauan kuin mahdollista; missä \nyksinäinen heimomies tai pieni ryhmä heimomiehiä joutui asumaan vieraan \nkansallisuuden keskessä, niin sittenkin se piti luonnollisena \noikeutenaan pysyä omain heimomiestensä tuomiovallan ja oman \nlainkäyttönsä alaisena.[458]\n\nSuomen suomalaisten heimojen muinaisesta oikeudesta on jälkimaailmalle \nsäilynyt ainoastaan hämäriä ja epävarmoja muistoja. Mutta nähdäksemme \non riittävän selviä muistoja siitä, että lounaisen Suomen suomalaisilla \n-- niinkuin toiselta puolen heidän ruotsalaisilla naapureillaan -- \nvielä 1300-luvun alkupuolella on ollut yleinen, kansalliselle pohjalle \njärjestetty oikeudenkäyttö, mikä ilmeisesti oli aikaisemman \nheimokunnallisen oikeuden perintöä.\n\nKuten tunnettua, jo ennen varsinaisen valtakunnallisen laamannivirau \nasettamista Suomessa mainitaan useita yksinäisiä \"laamannin\" nimellisiä \nviranomaisia, joista ensimäinen, Bero \"legifer\", esiintyy v. 1324. \nNäiden virkamiesten asema on näyttänyt hyvin arvoitukselliselta. Yrjö \nKoskisen arvelun mukaan nämä ensimäiset laamannit olivat kuninkaan \ntuomiovaltaa käyttäväin linnanisäntäin apulaisia tai muuten heistä \nriippuvia virkamiehiä. Väitteensä Yrjö Koskinen perustaa \npääasiallisesti siihen, että ensimäiset laamannit tuomitsivat vain \nkuninkaan tuomioita. Asia ei kuitenkaan ole selvä.[459] Mitä taas \nsiihen tulee, että ensimäiset laamannit olivat linnanpäälliköistä \nriippuvia, niin muutamista asiakirjoista päättäen se todella oli \nlaita.[460] Tämä riippuvaisuussuhde ei kuitenkaan ollut päällikön ja \nhänen apulaisensa, vaan ylemmän ja alemman oikeusasteen keskinäinen, \nniin että linnanpäällikkö kuninkaan nimessä vahvisti laamannien \ntuomioita.\n\nYlipäänsä jää ensimäisten laamannien toiminta epäselväksi, jos sitä \ntahdotaan verrata myöhempäin valtakunnallisten laamannien virkaan. \nToiseksi sitävastoin muuttuu asia, jos lähdemme siitä perusteesta, \nminkä asiakirjat itse tarjoovat, nim. että nuo ensimäiset laamannit \novat olleet paikallisia virkamiehiä siihen malliin kuin Ahvenanmaan \nkeskiaikaiset maantuomarit, joista edellä on ollut puhe.\n\nSuomen ensimäisten laamannien kotimaisuus on silmäänpistävä. Se on \nsitäkin huomattavampi kun silloiset linnanpäälliköt enimmäkseen olivat \nruotsinmaalaisia ylimyksiä, jotka eivät Suomeen kotiutuneet, vaan yhtä \npian täältä poistuivat kuin tulivatkin. Ennen vuotta 1362 mainitaan \nSuomessa nimeltä 5 laamannia ja alalaamannia. Heistä esiintyy\nBero täällä kahtena vuosikymmenenä, joten hän lienee ollut\nperinpohjin maahamme perehtynyt; hänen toimintansa uusmaalaisten \npapinpalkka-asiassa saattaa ajattelemaan, että hän oli Uudenmaan ja \nsiinä tapauksessa ehkä Tenholan asukkaita.[461] V. 1326 mainittu \nUudenmaan laamanni Ingo Dyækn oli sukunimestään päättäen kotimainen \nmies.[462] 1340-luvulla esiintyvä laamanni Jaakko Antinpoika oli \nsinetistään päättäen Kokemäen asukkaita.[463] Neljäs laamanni, Mathias \nKogh eli Kogger, piti samaa sukunimeä kuin 1400-luvun alussa eräs suku \nAhvenanmaalla[464] ja viides vihdoin, Jacob Korka, arvatenkin kuului \nmyöhemmin kuuluisaan Kurki-sukuun.[465]\n\nNäiden laamannien toimitapakin ilmaisee heidän paikallista luonnettaan. \nHe näet yleensä toimivat paikallistuomarien tapaan, etenkin välittäen \nomaisuuden luovuttamisia, joiden laillisuus perustui henkilölliseen \ntuntemukseen ja toimitukseen.\n\nMutta asiakirjoista ilmenee vielä se ensi näkemältä omituinen seikka, \nettä täällä 1300-luvun alkupuolella on toiminut samanaikaisia \nlaamanneja kaksittain. Bero laamannin aikana esiintyy kaksikin muuta \nlaamanniksi kutsuttua henkilöä oikeustoimissa, ja v. 1362 täällä \nmyöskin on kaksi laamannin nimen omistajaa.\n\nTähän seikkaan on luonnollinen selitys. Ne Beron virkatoimet, joista on \ntietoa, kohdistuvat Uuteenmaahan ja eteläiseen V.-Suomeen, Raision \nLuonnonmaahan, Maskun Sudinsaloon, Porvoon pitäjään ja Helsingin \noikeuden papinpalkkaukseen, lyhyesti seutuihin, jotka kuuluvat \nhistoriallisen ruotsalaisen oikeuden alaan. Sillä määrätyllä alalla \nBero on ollut laamanni. Hänen v. 1345 käyttämänsä virkanimi \"Uudenmaan \nlaamanni\" (legifer Nylandiæ) on käsitettävä laajemmassa koko Helsingin \noikeuden alaa tarkoittavassa merkityksessä. Berosta muulloin käytetyt \nnimet \"laamanni\" (legifer), \"Suomen laamanni\", \"Suomen itäosain \nlaamanni\" (legifer parcium orientalium Finlandiæ) ovat epämääräisiä \nyleisnimiä, jollaisia keskiajalla usein kyllä käytettiin.[466] \n\nBeron aikalainen toinen laamanni, Jaakko Antinpoika, asui Kokemäellä ja \noli v. 1344 oikeustoimissa Ulvilassa.[467] Häntä mainitaan ainoastaan \nyhdessä muussa asiakirjassa, mutta siitä saamme sen tiedon, että hän \noli suomalaisen oikeuden laamanni.[468]\n\nV:n 1344 aikoina siis Suomessa oli kaksi laamannia, toisen virkapiirinä \nruotsalaisen, toisen suomalaisen oikeuden alue. Tämä järjestys näyttää \nvanhalta ja säännölliseltä. Ruotsalaisia laamanneja olivat Bero\n(1324-1345), Ingo Dyækn (1326) ja Mathias Koog (1351-1356), joka \nsuoritti virkatoimia ruotsalaisen oikeuden alalla tai eteläisessä\nV.-Suomessa (Kemiössä, Kaarinassa ja Sauvossa--Maariassa).[469] \nHuomattava on kuitenkin, että Ingo Dyækn mainitaan Uudenmaan laamannina \nBero laamannin aikana;[470] virka on voinut vuorotella. Suomalainen \nlaamanni oli Jaakko Antinpoika (1344-1347) ja varmaan myös \"Jacob \nKorka\", joka v. 1362 oli virkatoimissa Ulvilassa.\n\nVahvistus siihen mielipiteeseen, että lounaisen Suomen suomalaisella ja \nruotsalaisella alueella 1300-luvun alkupuolella on ollut kaksi \nlaamannia, on löydettävissä Ruotsin maakuntalaeista. Södermanlannin \nlain toisessa vanhassa käsikirjoituksessa (kodeks B), joka Schlyterin \nmukaan on laadittu \"ei kauan vuoden 1335 jälkeen\", on näet sellainen \ntieto, että Turun hiippakunnassa \"on kaksi laamannikuntaa\".[471] Koska \nSuomi vasta v. 1435 jaettiin kahteen alueelliseen laamannikuntaan, \nkatsoo Schlyter Södermanlannin tiedonantoa erehdykseksi ja samoin \nTengberg, joka sanoo huomanneensa kodeks B:ssä muitakin \nuudenaikaisuuksia.[472] Uusin tutkimus on kuitenkin osoittanut, että \nkodeks B, niinkuin tämän maakuntalain muutkin kodeksit, edustavat lain \nainoaa v. 1327 tapahtunutta ja kuninkaan vahvistamaa kirjaanpanoa.[473] \nTosiasiaksi siten jää, että Södermanlannin laissa 1300-luvun \nalkupuolella mainitaan Suomessa olevan kaksi laamannia. Ja ettei tämä \ntieto ole erehdys, sen Suomen omat samanaikaiset asiakirjat todistavat.\n\nV. 1362 tapahtui Suomen laamannilaitoksessa muistettava käänne, kun \nkuningas Haakon Maununpojan ja valtakunnan suurherrain julistuksella \nSuomen laamannille annettiin oikeus olla osallisena Ruotsin kuninkaan \nvaalissa. Julistuksessa nimenomaan sanotaan, että Suomi on yksi \nlaamannikunta ja että herra Niilo Tuurenpoika (Bjelke) sen laamannina \noli kutsuttu osalliseksi kuninkaan vaaliin.\n\nOn kuitenkin mahdollista, että Suomella jo jonkun verran aikaisemmin \noli ollut yhteinen ylilaamanni: v:n 1362 julistusta annettaessa Niilo \nTuurenpoika jo oli Suomen laamanni ja kymmentä vuotta aikaisemmin \n(1352) annetaan Mathias Koogille kerran virkanimi \"Itämaitten \nalalaamanni\", ikäänkuin joku ylilaamannikin olisi ollut olemassa. Joka \ntapauksessa on 1300-luvun puolivälin aikoja pidettävä Suomen \noikeudenkäytön suurena murrosaikana. Silloin syntynyt Maunu \nEerikinpojan maanlaki Ruotsissa päätti maakuntalakien aikakauden ja \nalkoi siellä uuden valtakunnallisen kehityskauden. Suomessakin sama \nmaanlaki merkitsi heimokunnallisen oikeudenkäytön päättymistä ja \nvaltakunnallisen alkamista.[474] Suomen laamannin virasta tuli \nvaltakunnan virka, jota Ruotsin mahtavimmat ylimykset tavoittelivat ja \njoka saattoi vanhat paikalliset ja kansalliset laamanninvirat \ntäydelliseen varjoon.\n\n\n\n3. MUITA KANSALLISUUSMUISTOJA.\n\n\nEdellä kerrotut 1300-luvun alkupuolella toimineet laamannit sekä paljon \nkauemmin pysyneet suomal. ja ruotsal. oikeus erillisine vero-, pitäjä- \nja käräjäjärjestelmineen luovat kuvan kahdesta muinaisesta \nkansallisuudesta Lounais-Suomessa, joiden välillä ei ollut ainoastaan \nkielellinen ero, vaan myöskin yhteiskunnallista ja taloudellista eroa. \n\nKun monellakin lounaisen Suomen seudulla muinoin oli lähekkäin joku \nhyvin vanha Suomenkylä ja Ruotsinkylä, niin on luultavaa, että niiden \nasukkaat kerran ovat kuuluneet eri kansallisuuksiin, jotka useissa \ntärkeissä asioissa olivat toistensa vastakohtia. Juuri tuo jyrkkä raja \nnähtävästi antoi aiheen kyläin nimittämiseen kansallisuuden mukaan. \nTenholassa Raaseporin läänissä v:n 1451 verokirjan mukaan olivat \n\"Ffynnebol\" ja \"Swenskabol\" eri verokuntia, Paraisissa oleva Sysilahden \nkylä jakautui vielä uuden ajan alussa kahteen osaan \"Finsk Sysilax\" ja \n\"Svensk Sysilax\", jotka ilmeisesti kansallisuusolojen vuoksi kuuluivat \neri verokuntiin.[475] Mutta tämä sama esimerkki on kansallisuuksien \nmyöhempää historiaa suuresti valaiseva; Suomen Sysilahdesta uuden ajan \nalussa oli jo suurin osa joutunut ulkokyläläisten haltuun ja m.m. oli \nkahdella Ruotsin Sysilahden isännällä jo taloja Suomen Sysilahdessa.\n\nKylässä oli tapahtunut tai oli tapahtumassa kansallisuusmuutos. Sen oli \naikaansaanut heimokaudella tuntematon voima: valtiojärjestyksen \nsuojaama omistusoikeus, historiallisen elämän synnyttämä maan ostaminen \nja vaihtaminen ja koko uusi taloudellinen taso. \"Suomenkylästä\" saattoi \nnyt tulla ruotsalaisten omistama kylä, \"Ruotsinkylästä\" supisuomalainen \nasutus; kansallisuus ei enään sulkenut yhteiskunnallista ja \ntaloudellista elämää perinnöllisiin kieliryhmiin, vaan kieliryhmät \nsaivat nyt vapaasti levitä yhteiskunnallisen ja taloudellisen elämän \naloille. Se oli vanhemman keskiajan historiallisen kehityksen \npäätuloksia maamme lounaisissa osissa.\n\n\n\n\nVII. KESKIAJAN MAAKYSYMYKSIÄ.\n\n\n\n1. BOL.\n\n\nVanhimpia ja yksinkertaisimpia maanomistus- ja maaverotusyksiöitä \nläntisessä ja luoteisessa Europassa on ollut tila -- täysi ja jakamaton \ntila.\n\nAnglosaksilaisessa Englannissa sellaisen maa- ja verotusyksiön nimenä \noli \"hide\", \"hid\", millä alkuaan tarkoitettiin sellaista tilaa, joka \nriitti perheen elatukseen. Myöhemmin tällaiseen täysitilaan laskettiin \n120 acrea peltoa. Jo varhain täysitiloja jaettiin osiin; niinpä 1/4 \nhiden tila oli \"virgate\". Mutta asutus- ja verotusmuutosten kautta hide \nmenetti entisen merkityksensä, ja feudalismin aikana se esiintyi enään \nvain eräänlaisten verojen yksiönä.[476]\n\nKeski-Europan germanilaisilla aloilla oli vastaavan yksiön nimi \"Hufe\", \n\"huoba\", \"höba\"; sen latinankielinen nimitys \"mansus\" merkitsi \nkartanoa, asuinpaikkaa. Kuudennen vuosisadan lopulla näkyy Hufe\nLänsi-Saksassa menettäneen alkuperäisen heimotilan luonteensa ja \nmuuttuneen määrätynlaatuiseksi veroyksiöksi. Frankkilaisella ajalla \nmainitaan verotilan suuruudeksi usein 30 Morgenia, mutta eri seuduilla \nolivat täysitilat hyvinkin erisuuruisia, mikä kyllä kävi päinsä, koska \ntällaisten tilain ainoastaan samassa jakokunnassa tarvitsi olla \nsamansuuruisia.[477]\n\nSkandinavian maissa oli vanhimmalla verotilalla nimenä \"bol\". Tanskassa \nse vanhemmalla keskiajalla merkitsi yleensä taloa, tilaa, joka elätti \ntalonpoikaisperheen. Uutisraivauksen ja parannetun viljelyksen kautta \nalkuperäisten bolien suhteet aikaa myöten muuttuivat. Jo 11. vuosisadan \nlopulla Tanskassa mainitaan bolin puoliskoja ja pian sen jälkeen bolin \nneljänneksiä ja muita murto-osia. Bol Tanskassa oli myöskin peltojaon \nperusteena kylässä. Kussakin kylässä laskettiin olevan määrätty luku \nboleja. Otaksutaan, että jossakin kylässä oli boleja esim. 8; muudan \nkylän taloista oli koko bolin tila, se oli siis peltojaossa saava 1/8 \nkylän pellosta; toinen talo oli neljännesbolin tila ja sai siis \npellosta 1/32. Bolin suuruuden ja arvon määräsi siis sen suhde toisiin \nsaman kylän boleihin. Eri osissa maata bolit saattoivat olla ja \nolivatkin erikokoisia. Kuinka \"bol\" Tanskassa tuli verojen ja \nrasitusten, etupäässä leding-velvollisuuden, perusteeksi on jo ennen \nesitetty. Aikain kuluessa bol täälläkin jäi yksinomaan vain \nmaanverotusyksiöksi.[478]\n\nBol oli aikaisemmalla keskiajalla yleisesti käytetty nimitys \nRuotsissakin, Skånesta Norlantiin saakka. Alkuaan, kun ei maalla ollut \nmuuta kuin asuntopaikan arvo, bol Ruotsissakin merkitsi asuntopaikkaa, \ntilaa yleensä, viljelmää; niin useimmissa maakuntalaeissa. Siinä \nmerkityksessä se esiintyy vieläkin käytetyissä ruotsinkielisissä \nnimityksissä \"prestbol\", \"klockarebol\" (pappila, lukkarila). Mutta \naikuiselle bolille kävi Ruotsissa, niinkuin sille kävi muuallakin: se \njäi alkuperäisen tila-alueen nimeksi, vaikka alueelle syntyi useita \ntiloja, ja se tuli merkitsemään määrättyä maa-alaa määräämättömän \nviljelmän sijasta. Ruvettiin puhumaan kokonaisista boleista ja bolin \nosista, 1/2 ja 1/4 boleista, ja bol tuli täälläkin verotusyksiöksi \nsamalla lailla kuin Tanskassakin oli tapahtunut.[479]\n\nMyöskin Suomessa esiintyy bol vanhemmalla keskiajalla. Edellä tehty \nlyhyt katsaus jo viittaa siihen, mitä bol Suomessakin alkuaan on \nollut.[480]\n\nSuomen vanhat bolit esiintyvät asiakirjain mukaan ainoastaan Suomen \nlounaisilla ruotsalaisilla alueilla, tarkemmin sanoen Ahvenanmaalla ja \nKemiössä. Jo tämä seikka osoittaa, että meidän maassamme esiintyvä bol \non samaa juurta kuin skandinavialainen. Bolin esiintymisaika Suomessa \nsupistuu varhaisempaan keskiaikaan; ensi kerran bolia täällä mainitaan \nv. 1328 ja viimeisen kerran 1410.\n\nKaikissa 11 asiakirjassa, joissa bolista puhutaan, sillä tarkoitetaan \ntilaa, viljelmää rakennuksineen, peltoineen, niittyineen, metsineen, \nkalavesineen ja muine etuuksineen. Alkuisin on bol varmaan täälläkin \nmerkinnyt normalista tilaa yleensä, sitä sen tarkemmin määräämättä. \nMutta siihen aikaan, jolloin asiakirjamme bolista puhuvat, tämä \nkehityskausi jo oli sivuutettu ja bol tullut merkitsemään määrätyn \nsuuruista tilaa, kuten selviää siitä, että bolia ositettiin 1/2, 1/4 ja \n1/8 boleihin ja että bolilla jo varhain oli määrätty arvo. Tällä tavoin \nbol Suomessakin tuli veroyksiöksi, jollaisena se Ahvenanmaan \nvanhimmassa verotuksessa esiintyy.\n\nSiihen aikaan kuin eri seutujen bolit verotuksen kautta saivat saman \nveroarvon, ne todellisuudessakin luultavasti olivat yleensä \nsamanarvoisia ja -suuruisia. Mutta kun eri seuduilla olevain tilain \nkesken ei voitu toimittaa minkäänlaista tilusten tasoittamista, ne \naikaa myöten, asutuksen ja viljelyksen eri tienoilla eri tavoin \nkehittyessä, varmaan tulivat melkoisenkin erilaisiksi. Tästä yleisestä \nsyystä kaikki vähänkään vanhemmat maaveroyksiöt Suomessa ovat eri \nseuduilla eri suuruisia, vaikka ovat samannimisiä ja alkuaan varmaan \nolleet samansuuruisiakin.\n\nMahdollisesti myöskin samassa kylässä olevat tai samaan asutukseen \nlukeutuvat bolit alkuaan omistivat ja käyttivät omia erillisiä \npeltojaan ja niittyjään, jotka eivät olleet yhteisen kyläjaon alaisia. \nLounaisen Suomen vanhin saaristo- ja rannikkoasutus on suuressa määrin \nsellaisen yksinäisasutuksen luontoista ja lukemattomat maakirjoissa eri \nkyliksi merkityt asutukset ovat ikivanhoja yksinäistiloja tai \nsellaisesta jakautumalla syntyneitä pikkukyliä. \"Lohkojaon\" tapainen \nerillinen omistustapa oli uuden ajan alussa yleinen Ahvenanmaalla ja \nuseilla seuduin lounaisen Suomen mantereella, ja syytä on katsoa tältä \nasutus- ja omistusmuotoa ikivanhaksi.\n\nTodennäköistä kuitenkin on, että tätä kyläjärjestelmää paljon yleisempi \njo muinoin oli toinen kyläjärjestelmä, sellainen, jossa alku-bolit \nkylän peltojen ja niittyjen omistamisessa ja käyttämisessä olivat \ntoisistaan riippuvia, niinkuin ne metsän, laitumen ja kalavesien \nomistamisessa ja käyttämisessä tiettävästi kaikkiallakin olivat.\n\nSellaisissa kylissä bol-järjestelmä varmaan on ollut jaonkin \nperusteena. Kun verotuksen kautta boleille oli tullut lasketuksi sama \narvo ja sama vero, käy luultavaksi, että samassa kylässä olevat bolit \nnyt saatettiin käytännöllisesti samanarvoisiksi ja -suuruisiksi, \nelleivät ne jo aikaisemmin sitä olleet; oikeus ja kohtuus vero-oloissa \noli mahdollista ainoastaan siten, että yhtä suurta veroa maksavat tilat \nsamassa kylässä olivat samansuuruiset ja -arvoiset. Suomen bol-alueella \non siten luultavasti ollut samanlainen kyläjako, kuin Skandinaviassakin \ntiedetään olleen. Tämän kautta bol alueellaan tuli kaiken myöhemmän \nmaaverotuksen pohjaksi ja perustukseksi, ja bolin nimi muuttui \nverokunnan nimeksi.\n\n\n\n2. KOUKKU.\n\n\nKyntöneuvon käyttäminen verotusyksiönä ja viljelyksen alaisen maan \nsuuruuden ilmaiseminen kyntöaseen nimellä kuuluu niihin tapoihin, jotka \nmäärätyissä oloissa ovat samanlaisia kaikkina aikoina ja kaikissa \nmaissa. \"Ikeeksi\" (jugum) Varron mukaan kutsuttiin roomalaisessa \nItaliassa muinoin peltoalaa, jonka härkäpari päivässä saattoi \nkyntää,[481] ja \"auranaloin\" Himalaijan rinteitten asukkaat meidän \naikoinamme arvioivat peltoaloja.[482] Se historiallinen, kyntöaseen \nnimestä johtunut tilamitta, \"koukku\" eli \"aatra\", joka keskiaikana on \nvallitsevana suuressa osassa Suomea, ei tosiaankaan ole yksinomaan \nsuomalainen eikä virolainen, eipä edes europpalainenkaan, vaan \nyleismaailmallinen viljelysyksiö.\n\nSuomen keskiaikaista koukkua ei kuitenkaan ilman muita mutkia sovi \nverrata roomalaisten ja himalaijalaisten auranmaihin. Lähemmin \nmeikäläistä koukkua vastaavat ne laitokset, joita tavataan keskiajan \nEuropassa, niin läntisessä ja keskisessä kuin itäisessäkin.\n\nLännestä alkaaksemme havaitaan, että Englannissa jo ennen Englannin \nnormannilaista valtausta käytettiin auraa ja auranmaata (carucate, \ncarucage, jugum) tilain mittana ja veroyksiönä. Tätä tapaa näkyy \nalkuaan käytetyn tanskalaisten ja norjalaisten hallitsemissa seuduissa. \n\"Carucate\" kohdistui Englannissa käytettyyn raskaaseen, tavallisesti 8 \nhärän vetämään auraan, minkä vuoksi auranmaa oli nimeltä \"bovate\". \nVerotuksessa carucate merkitsi samaa kuin täysi tila (hide), jonka maat \nsiitä päättäen olivat alkuaan yhdellä auralla hoidettavat. \"Carucagen\" \nnimellä taas ovat tunnetut ne auranaloilta maksetut verot, joita \nnormannilaiskuninkaat ottivat aikaisemman \"Danegeldin\" sijasta.[483]\n\nTanskassakin on \"aura\" (Plov, Plovs Land) ollut tilan suuruuden \nilmaisijana. Valdemarin maakirjassa 1200-luvun keskivaiheilta sitä on \nkäytetty sellaisessa merkityksessä kaikkialla Tanskassa. Erittäin \nhuomattava on täysitilan (bolin) ja auranmaan yhteys Tanskassakin. \nJuutin lain mukaan auranmaa (Plovs Aerje) vastasi varsinaista \ntäydellistä maaomaisuutta, ja Erslev osoittaa, että bol ja auranmaa \nmuutenkin ovat olleet toistensa täydellisiä vastineita, niin että \nerotus oli oikeastaan vain nimessä. Auranalalle saatettiin\n1200-1300-luvuilla kylvää n. 40-48 tynnöriä viljaa; myöhemmin \nauranalaksi kutsuttu peltoala pieneni, niin että 1600-luvulla se \nvastasi vain 1/3 tai 1/4 entisestä suuruudestaan.[484]\n\nEri nimisenä auranala (saks. juch, Juchert, lat. terra boum, bovarium \ny.m.) oli käytännössä useammalla taholla Saksaa 11-15. vuosisadoilla. \nNiin paljon kuin auranalan todellinen suuruus Saksan eri seuduissa \nvaihtelikin, niin kaikkialla sielläkin auranala alkuaan tarkoitti \ntäyttä tilaa, jonka katsottiin riittävän yhden perheen \nelatukseksi.[485]\n\nMutta myöskin niissä seuduissa ja maissa, missä sana aura ei esiinny \nomaisuuden ilmaisijana, oli asianlaita kuitenkin sama, täysitilat \n(Huben ja mansi) kun myöskin alkuaan tavallisesti tulivat määrätyiksi \nyhden perheen tarvetta vastaaviksi ja sen vuoksi olivat yhtä suuria \nkuin muualla auranmaat. Verot ja rasitukset pantiin senvuoksi yhtäällä \nmansuksen tai talon, toisaalla taas auran kannettavaksi, mikä oikeutta \nmyöten on ollut sama asia.[486]\n\nMuissa Skandinavian maissa kuin Tanskassa ei auranmaan nimistä \ntilamittaa keskiajalla tunnettu. Suomen vanhoilla ruotsalaisilla \nalueilla, niinkuin Ruotsissakin, se oli tuntematon. Syynä siihen ei \nvoinut olla muu, kuin että näillä alueilla oli ennen kuvaamassamme\nbol-laitoksessa länsi- ja keskieuroppalaista auranalaa vastaava \njärjestelmä.\n\nSuomalaisenkaan koukun lähtökohta ei ole länsi- ja keskieuroppalaisessa \nauranmaassa, vaan Itämeren itäpuolisilla alueilla.\n\nVanhimmista ajoista nykyaikaan saakka on Itämeren maakunnissa \nverotusyksiönä ollut atra eli koukku (saks. Hakenpflug, Haken, lat. \nuncus, lätt. arklis, vir. ader). Tämä verotusyksikkö oli muinoin yhtä \nkotoinen lättiläisillä kuin liiviläisillä ja virolaisilla alueilla. \nSaksalaisen valtauksen ensi aikoina koukun nimellä tarkoitettiin sekä \nkyntöasetta että sillä hoidettavaa sangen epämääräistä kyntöalaa. Koska \nvanhemmissa asiakirjoissa ei koskaan puhuta koukun osista, näyttää \nluultavalta, että vero aluksi kannettiin suorastaan vain kyntöaseitten \nmukaan. Kartanotalouden edistyessä kuitenkin verotus pian siirtyi \nkyntöaseesta maahan, eivätkä asiakirjat 14. vuosisadan lopulta lähtien \npuhukaan muunlaisesta koukusta kuin maakoukusta. Sen suuruutta \nilmaistiin yleisimmin kylvömäärällä. Koukunmaa tuli täten entistä \npaljon tarkemmin määrätyksi, mutta mitään yhteistä tai samaa mittaa \nsillä ei enään ollut, vaan vaihtelivat koukunmaan määritelmät eri \nalueilla ja eri aikoina tuntuvasti. V. 1431 Kuurinmaalla luetellaan \nkuudenlaisia koukkuja.[487] 1500-luvun loppupuolella Itämeren \nmaakunnissa puhutaan suurmestarin, Plettenbergin, arkkipiispan, \nsuurista puolalaisista ja pienistä saksalaisista koukuista. Ilmoitukset \nnäiden erilaatuisten koukkujen mittausopillisesta suuruudesta olivat \nvieläkin hyvin epämääräiset; asiakirjoista käy selville ainoastaan se, \nettä koukunmaita mitattiin niiniköydellä, jonka mukaan koukun osiakin \nnimitettiin (saks. Baste). Koukunmaan varsinaisena määrääjänä lienee \nyhä edelleenkin ollut kylvömäärä. Keskiajan parin viimeisen\nvuosisadan kuluessa koukku Liivinmaalla ja Virossa vihdoin muuttui \nsäännöllisemmäksi veroyksiöksi. Mutta vieläkään se ei ollut kaikkialla \nsamansuuruinen eikä samanlaatuinen. Liivinmaalla laskettiin koukkuun \nkuuluvan 80 taalerin arvosta luokitettuja eri laatuisia viljelys- ja \nkäyttömaita sekä 20 hengen työvoima, Saarenmaalla saatiin tilain \nkoukkumäärä tietää jakamalla 24:llä peltojen, niittyjen ja laitumien \narvo ja laskemalla koukkua kohden 4 työkykyistä miestä. Virossa taasen \ntuli Ruotsin aikana koukkuluku määrätyksi henkiluvun perusteella siten, \nettä sisämaan koukun osalle laskettiin 5 ja rannikkokoukun osalle 10 \ntyökykyistä miestä. Saarenmaan koukun suhde Liivinmaan koukkuun oli \nkuin 3:10. Yleensä merkitsi koukku jo keskiajalta lähtien verraten \nsuurta tilaa, joka harvoin oli yhden talonpojan hallussa.[488]\n\nMyöskin suomalaisten kaakkoisilla naapureilla, venäläisillä, oli sahra \neli atra (ven. coxa, plugj.) muinoin yleisenä verotusyksiönä. \nTavallisesti mainitaan tatarien Venäjällä ensimäisinä käyttäneen tätä \nverotustapaa, ja mahdollisesti tuoneen sen mukanansa sisä-Aasiasta. \nKuitenkin vanhimpain venäläisten aikakirjain mukaan jo v. 981 Wladimir \nruhtinas verotti vjatitseja auralta (ot pluga), niinkuin hänen \nisänsäkin oli tehnyt.[489] Tatarit tekivät aurasta yleisen veroyksiön, \njonka perusteella raskaimmat verot suoritettiin. Heidän valta-aikanaan \nlaskettiin auran pitävän työssä pari kolme työntekijää hevosineen ja \nvaadittiin auralta veroa 5 kopekkaa (nykyisessä Venäjän rahassa \nvähintäin 5 ruplaa). Myöhemmin käyttivät venäläiset ruhtinaat samaa \nverotustapaa alueillaan yhä yleisemmin; 1430-luvulla Novgorodin \nruhtinas otti veroa Torshokin alueelta kultakin auralta, mutta \nauralaskua sovitettiin myös kaikenlaiseen muuhun verotettavaan: \nkarvarinammeisiin, nuottiin, myyntipuoteihin, pyöräauroihin, pajoihin, \njalkatyömiehiin, lotjiin, suolankeittopannuihin. Itsenäisessä Moskovan \nruhtinaskunnassa käytettiin verotuksessa hyvin suuria auraveroyksiöitä. \nV:n 1550 säännön mukaan sisälsi veroaura määrätyn alan peltoa, \ntavallisesti 400 desjatinaa eli 800 tshetvertin (silloinen tshetvertti \npuolet nykyistä) kylvöalan kolmijakoisen vainion kussakin kolmessa \nosassa.[490]\n\nVatjal. viidenneksen verokirjassa ilmoitetaan auran sisältävän 3 \nobsjaa, jokaiseen obsjaan menevän 4 korobjan kylvön, joten laskemalla \nkorobjaan 2 tshetverttiä veroauran-alaan voitiin kylvää 24 \ntshetverttiä.[491]\n\nMainittu vanha verokirja ei mainitse auraa veropohjana Käkisalmen \nKarjalassa. Myöhempinä aikoina kumminkin esiintyy aatra eli aatranmaa \n(ader) veropohjana Käkisalmen Karjalan eteläisimmässä osassa. Tämä \nverotusyksiö ei voine olla Ruotsin suuruuden ajan sinne tuoma, koska \nsiinä tapauksessa se tuskin olisi rajoittunut niin pienelle alueelle. \nEi myöskään ole aatralasku levinnyt itäänpäin Ruotsin Karjalasta käsin, \nmissä verotus jo keskiajalla perustui n.s. \"täysiveroihin\". \nTäytymälläkin täytyy katsoa Käkisalmen aatraa ikivanhaksi paikalliseksi \nlaitokseksi, jonka alkujuuret ovat haettavat Novgorodista tai Virosta \npäin.\n\nKäkisalmelaisen aatranmaan suuruudeksi ilmoitetaan 1600-luvun \npuolivälissä 6 tynnörin kylvömäärä. Toisen tiedon mukaan yhteen obsjaan \n1680-luvulla meni 2 4/45 aatranmaata.\n\nAatranmaa-laskua käytetään vieläkin maalukuna Raudun, Sakkulan, \nPyhäjärven, Räisälän, Kaukolan ja Käkisalmen pitäjäin alueella, missä \nse voimassa olevain säännösten mukaan vastaa koko manttaalia muualla \nItä-Karjalassa.[492]\n\nJo v. 1334 esiintyy aatra eli koukku (aratrum) Hämeessä sekä \nkirkollisen että linnaverotuksen perusteena[493] ja Maunu kuninkaan \nkirjeessä samalta vuodelta samaa yksiötä mainitaan tilusmittana maan \nlounaisissa osissa.[494] Keskiajan alkupuolella on koukku ollut yleinen \nverotusyksiö lounaisen Suomen suomenkielisillä alueilla; ruotsalaisilta \nalueilta ei ole tunnettu ainoatakaan tapausta, missä koukkulukua olisi \nkäytetty. V.-Suomessakin koukun esiintyminen lakkasi jo aikaisin\n1400-luvulla. Uuden ajan alussa koukkulaskun käytäntö supistui \nHämeeseen ja Ylä-Satakuntaan, mutta siellä se vielä kauan 1500-luvulla \noli maan arvioimisen ja verotuksen tärkeimpänä kulmakivenä.\n\nSuomessa tuo yleismaailmallinen maayksiö siten esiintyy yksinomaisesti \nsuomalaisten heimojen, etupäässä v.-suomalaisten ja hämäläisten, \nlaitoksena. Hyvillä syillä on arveltu, että se on Suomessa ollut \nkäytännössä jo pakanuuden aikana.[495]\n\nVerotusyksiönä ei koukku meikäläisissä asiakirjoissa koskaan merkitse \nkyntöasetta, vaan aina veronalaista maata. Kun koukku halki pitkäin \naikain säilyi laajalla alueella tärkeänä verotusyksiönä, täytyi sen \nvähitellen saada tarkempia suuruuden määräyksiä kuin minkä kyntöaseen \nnimi sisälsi. Sellaisena tarkempana suuruusmittana käytettiin \nkeskiajalla kylvömäärää ja raha-arviota. Vanhin tieto koukun \nkylvömäärästä on v:lta 1380, jolloin Lemun Lempoisten kylässä puolen \nkoukkua ilmoitetaan vastaavan 3 suomalaisen punnan kylvöä kummassakin \nvainiossa sekä 8 kuormaa niittyä.[496] Tämä ilmoitus lienee käsitettävä \nniin, että puoleen koukkuun silloin vallinneen kaksijakoviljelyksen \nmukaan kuului 3 kylvettyä punnanalaa toisessa ja 3 kesantona olevaa \npunnanalaa toisessa vainiossa, koko koukkuun siis 6 kylvettyä \npunnanalaa toisessa ja yhtä suuri kylvämätön ala toisessa vainiossa. \nTurun piispan v. 1442 Juvan asukkaiden kanssa tekemän sopimuksen mukaan \noli main. seurakuntaan perustettava \"täysi pappila\", johon oli kuuluva \n6 punnanalaa kummassakin vainiossa ynnä niittyjä; kun Juvalla samalla \nmainitaan veroyksiönä papinkoukkuja, näyttää siltä, että täydellä \npappilalla on tarkoitettu täyden koukun tilaa, johon oli kuuluva 6 \npunnanalaa kummassakin vainiossa.[497]\n\nHattulan ja Hollolan kihlakunnissa ilmoitettiin uuden ajan alussa koko \nkoukun maahan kylvettävän 3 puntaa viljaa.[498] Jos katsomme tähän 3 \npunnan kylvöön kuuluneen yhtä suuren kesannon, olisi siten koukun ala \nHämeessä uuden ajan alussa ollut puolta pienempi kuin V.-Suomessa\n1380-luvun lopulla. Mutta mahdollista on, ettei Hämeen koukun suuruus \nole ensinkään verrattava Nousiaisten ikivanhan peltoseudun koukkuun, \nvaan Savon \"veronahkaan\" eli \"arviopunnanmaahan\", johon aikaisemmin \nnäyttää kuuluneen kolmen viljapunnan -- yhden ruis-, yhden ohra- ja \nyhden kaurapunnan -- kylvö[499] ja joka tarkoitti kaskikylvöä. \nPeltoseutujen koukku on saattanut olla toista kuin kaskiseutujen \nkoukku.\n\nEräässä asiakirjassa, joka koskee Hollolan Lahden kylän tilusten \njärjestelyä v. 1562, kerrotaan määrätyksi, että kylän uudestaan \nverotuksessa oli pantava \"kuhunkin verokoukkuun 2 puntaa ruismaata ja 2 \npuntaa ohramaata peltoa\".[500] Vaikkapa koukun kylvömäärät siten eivät \nkaikin paikoin ja ajoin olisi olleet yhtäpitävät, on kumminkin \ntosiasia, että koukulla on tarkoitettu määrättyä kylvöalaa.\n\nKoukun hinnat olivat Nousiaisten tienoilla v:n 1380 vaiheilla hyvin \nvaihtelevat (40-165 mk),[501] mikä suureksi osaksi näyttää riippuneen \nkoukkuun kuuluvain niittyjen erilaisesta määrästä, mutta varmaan \nmyöskin pellon laajuudesta ja laadusta, jotka näillä ikivanhoilla \nviljelysseuduilla saattoivat eri kyläin koukuissa olla hyvinkin \nerilaiset. Saman kylän koukut sitävastoin näyttävät puheenaolevilla \nseuduilla olleen samanarvoiset; niinpä v. 1380 Inkoisten kylässä \nmyytiin kaksi, eri omistajille kuuluvaa 1/2 koukun tilaa aivan samasta \nhinnasta.[502]\n\n1400-luvun puolivälissä Hämeessä myytiin koko koukun maita 90 ja 88 \nmarkalla.[503] Uuden ajan alussa ilmoitetaan koukun hinnan talonpoikain \nkesken olleen Hämeessä 300 mk.[504] ja Ylä-Satakunnassa 200 mk.[505] \nKun jonkunlainen koukun normalihinta oli olemassa niin myöhään, on \nsellainen luultavasti ollut jo aikaisemminkin.\n\nUuden ajan alussa ilmoitettiin koukun suuruus usein myöskin \n\"tangoissa\". Hämeen koukku sisälsi 6 tankoa. Mutta tämä mittaamistapa, \nkuten tuonnempana osoitetaan, ilmeni koukun yhteydessä vasta myöhään, \neikä ollut siihen alkuaan kuuluva. Tangoitus Hämeessä merkitsi vain \nviljelysmaan tarkempaa jakamista ja verokuorman tasoitusta, mutta itse \nveropohjaa se ei muuttanut.\n\nKun Hämeessä ja Ylä-Satakunnassa koukkua käytettiin mitä erilaisimpain, \nkuninkaalle, nimismiehelle, kirkolle, papille ja piispalle \nsuoritettavain verojen perusteena, tuli tämä puoli koukusta \ntilikirjoissa usein etualalle; niissä puhutaan siten \n\"kuninkaankoukuista\", \"nimismiehenkoukuista\", \"kirkonkoukuista\", \n\"papinkoukuista\" ja \"kilttikoukuista\". Kaikki nämä nimitykset \ntarkoittavat ilmeisesti samaa vanhaa veroyksiötä; laskutavat\nsellaiset, että kuninkaan koukussa oli kolme papinkoukkua ja että \nnimismiehenkoukku teki kaksi papinkoukkua, tahtovat vain ilmaista, että \nkoukulta maksettiin kuninkaalle 3 ja nimismiehelle 2 kertaa enemmän \nkuin papille.\n\nKoukun varsinaisia vanhoja tuntomerkkiä ovat edellisen mukaan siis \nolleet pääasiallisesti kylvömäärä ja raha-arvo. Aikaisempana \nkehityskautenaan koukku ei kuitenkaan merkinnyt ainoastaan pellon \nkylvömäärää eikä raha-arvoa. Lemun Lempoisten kylässä v. 1380 \nlaskettiin puoleen koukunmaahan pellon lisäksi niittyäkin. Toisessa \nsamanaikaisessa kaupassa myytiin \"koukku ja kaikki mitä siihen \nkuuluu\".[506] Tästä näkyy, että koukku mainittuna aikana on ollut \ntilamitta, sellainen täyden tilan edustaja, minä se esiintyy \ngermanilaisillakin aloilla. Suomen koukun myöhempi jakautuminen \nhelposti laskettaviin osiin (1/1, 1/4, l/3, 1/6), joilla tiettävästi ei \nollut erinäisiä nimiä, viittaa alkuperäiseen kokonaisuuteen, jonka nimi \npysyi osissakin. Siihen käsitykseen, että koukku Suomessa alkuaan on \nmerkinnyt täysitilaa, pakottaa sekin seikka, että koukun varhaisempana \nesiintymisaikana bol lounaisen Suomen ruotsalaisilla alueilla oli \nsamanlainen täyden tilan ilmaisija, ja ettei muuntapaisia veroyksiöitä \nsiltä ajalta yleensä tunnetakaan.\n\nSellaiseen täysitilaan, jota koukku varhaisempana aikanaan merkitsi, ei \nole arvatenkaan kuulunut aivan suuria peltoaloja. Koukun tila ei ole \nollut suurviljelystila, vaan alkuistila. Tällaista alkuistilaa kohden \nsaattoi tulla hyvinkin suuri ala maata, mutta sen peltoala ei voinut \nviljelyksen ensi asteilla olla suuri. Uudisraivauksia jatkettaessa, \nkoukuntiloja jaettaessa ja uusia tiloja vanhain koukuntilain maille \nperustettaessa koukku vähitellen sai uuden merkityksen. Koukun maa-ala \npysyi entisellään, mutta kokonaiseen koukkuun kuuluvat peltoalat \nsuurenivat. Pientä peltoalaa merkinnyt koukku tuli vihdoin merkitsemään \nsuurta peltoalaa, suurtilaa, jollaista lopuksi tuskin kukaan omisti. \n\nYhtä luonnollista kuin on, että saman viljelyskauden täysitilat yleensä \nolivat suunnilleen toistensa vertaisia, yhtä luonnollista on, etteivät \nkoukut kaikkialla olleet aivan yhtä suuret peltoalaansa y.m. etuihin \nnähden. Koukkujen laita oli sama kuin bolien: molemmat olivat eri \nkylissä erilaisia, mutta samassa kylässä samanlaisia. Koukku on \nymmärrettävä ainoastaan kylän kautta; vanhemmittain koukku aina \ntarkoittaa määrätyssä kylässä olevaa koukkua; milloin siis koukkua \nmainitaan, muistetaan aina kyläkin, minkä koukusta on kysymys. \nAinoastaan sillä tavoin koukku saattoi olla maan ja verojen \njakoperusteena kylässä, minä se ilmeisesti on ollut. Useissa \nasiakirjoissa keskiajan lopulta koukkua nimenomaan mainitaan kylän \nosuuden perusteeksi.[507]\n\nAikain kuluessa alkuperäiset koukuntilat osittuivat sukujakojen ja \narvatenkin myös kylän alueella tapahtuvan uutisasutuksen kautta. \nNousiaisten seudulla v. 1380 mainitaan 1/2 koukun tiloja ja toisten \ntilain pienet kylvömäärät tietenkin edustavat vastaavia koukun \nosia.[508] Keskiajan loppupuolella koukun ositus oli ehtinyt vielä \npitemmälle: 1/4 ja 1/6 jaettiin vielä kahtia, joten saatiin 1/8 ja \n1/12.[509] Hämeen vanhimmassa maakirjassa v:lta 1539 on lukuisia \nesimerkkiä koukunosatiloista, jotka kuitenkin luontaisesti ryhmittyivät \ntäysiksi tai puoliksi koukunmaiksi. Esimerkkinä olkoon Tuuloksen \nRukkoilan kylä, jossa oli 2 puolen ja 5 koko kuudenneksen sekä 2 puolen \nja 3 koko neljänneskoukun verotilaa (yhteensä siis 2 koukkua).[510] \nKuinka kääpiömäisiksi koukuntilat saattoivat osittua, näkyy Hollolan \nOkeroisten ja Lahden kylistä, joissa v:n 1548 verokirjan mukaan asui \nedellisessä 24 talollista 2 1/2 ja jälkimäisessä 29 talollista 2 5/6 \nkoukun alalla; enimmällä näiden kyläin talollisilla oli hallussaan vain \n1/2 kuudenneksia (= 1/12) koukunmaita.[511]\n\nKoukun jakautumisen perusteella voinee tehdä asutushistoriallisesti \ntärkeitä johtopäätöksiä. Jos kerran koukku alkuaan on ollut täysitila, \nniin koukkuja pienemmät tilat ovat alkuoloissa olleet mahdottomat ja \nsiis kaikki erilliset asutukset ja kylät, joiden koukkuluku myöhempänä \naikana oli koukkua pienempi, niinmuodoin myöhäsyntyisiä, vanhemmista \nkylistä erinneitä tai niiden alueille syntyneitä. Kun, ottaaksemme \nesimerkin Hollolan seuduilta, Jalkarannan, Tiirismaan, Upilan ja \nSiikaniemen kylillä kullakin uudenajan alussa oli maata vain murto-osa \nkoukusta, niin ilmeisesti nämä kylät ovat alkuperäisemmästä suuremmasta \nkoukkukokonaisuudesta (tai useammasta sellaisesta) erinneitä osia. Kun \nkaikkien mainittujen kyläin ja lisäksi Lahden ja Mukkulan kyläin \nyhteenlaskettu koukkumäärä teki tasan 3, niin on hyvin mahdollista, \nettä näiden lähekkäin olevain ja yhdenjaksoisen alueen muodostavain \nkyläin piirissä on kerran ollut 3 alkutilaa, joista kaikki nuo kylät \nvähitellen ovat syntyneet.\n\nKoukun ositustapa oli samanlainen kuin bolin: l/2, l/4, 1/8 tai 1/3, \n1/6, 1/12. Tämä ositustapa on ilmeisesti perivanha ja on luultavastikin \nriippunut verotuksesta. Maanjako ja veronjako tahdottiin pitää \nyksinkertaisessa, helposti havaittavassa ja laskettavassa suhteessa \ntoisiinsa. Mutta tällainen jako ei ajan kuluessa voinut pysyä \ntodellisten omistusolojen kehityksen rinnalla. Kaikkia maan kauppoja, \nvaihtoja ja panttauksia ei koukkujaossa voitu ottaa huomioon.\nSiitä syystä koukkulasku vähitellen kävi yhä hankalammaksi ja \nepäkäytännöllisemmäksi. Se oli muinaisiin perintöoloihin nojautuva \nlaitos eikä sopeutunut vapaisiin maanluovutusoloihin eikä yksilölliseen \nverotukseen. Niinpä koukkulasku jo 1400-luvun alkupuolella hävisi\nV.-Suomesta ja hämäläisilläkin alueilla se kyläjakona jo keskiajan \nloppupuolella alkoi taantua ja väistyä syrjään uusia omistusoloja \nparemmin vastaavan ruotsalaisen tangoituksen tieltä, vaikka veroyksiönä \nyhä edelleenkin säilyi.\n\n\n\n3. LOUNAIS-SUOMEN SAVU.\n\n\nSuomalaisen koukkulaskun katoamisen lounaisesta Suomesta aiheutti uuden \nveroyksiön, _savun_ (rök), tuleminen yleiseen käytäntöön \npuheenalaisessa osassa maatamme. Ensi kerran Lounais-Suomen savuja \nmainitaan Albrekt kuninkaan ja Jeppe Djeknin v. 1387 tekemässä \nsopimuksessa, jossa viimemainittu m.m. oikeutettiin Turun linnaläänistä \nottamaan apuveron kultakin savulta ja 20 savun muodostamalta \nverokunnalta.[512] V. 1405 mainitaan savua tilamittana Sauvossa.[513] \nEerik Pommerilaisen verokirjan otteissa v:lta 1413 savu jo oli \nhallitsevana veroyksiönä suurimmassa osassa V.-Suomea, Ala-Satakunnassa \nja Pohjanmaalla.[514] Sellaisena savu uuden ajan alussa oli käytännössä \nkoko V.-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla. Savulasku on ilmeisesti \ntullut käytäntöön Lounais-Suomessa 14. ja 15. vuosisadan vaihdeaikoina.\n\nLounais-Suomen savu ei ole mikään alkuperäinen asutus- tai \nmaanomistusilmiö, vaan ainoastaan uusi veroyksiö, jonka uudet \nverotustarpeet ovat luoneet. Vanhat veroyksiöt (ruotsal. alueen bolit \nja suomal. alueen koukut) on hyljätty, koska ne eivät enään vastanneet \ntilain todellista verokykyä, ja sijaan on muodostettu uusi parempi \nveroyksiö, savu. Sekä ijältään että laadultaan lounaisen Suomen savu \nvastaa Ahvenanmaan savua, vaikka edellinen muuten tuli paljon \ntärkeämmäksi veroyksiöksi kuin jälkimäinen.\n\nSavun tärkeimpänä tehtävänä Lounais-Suomessa oli rahaverojen \nsuorittaminen. Eerik Pommerilaisen aikana savu oli veroyksiö 5 markan \nmaksamista varten, v:n 1436 verouudistuksen jälkeen ja vielä Kustaa \nVaasan aikana se oli veroyksiö 4 markan maksamista varten. Savun \nmaksettava teki siis aikaisemmin 40, myöhemmin 32 äyriä; sen vuoksi \nuuden ajan alussa sanottiin savun jakautuvan 32 äyriin. Samalla tavoin \njaettiin savu 4 (aikaisemmin 5) markkaan, joita V.-Suomen vanhimmassa \nverokirjassa kutsutaan veromarkoiksi (skattmark).[515] Laajalla alalla \npohjoisessa V.-Suomessa maksettiin aivan ruotsalaiseen tapaan kultakin \nsellaiselta veromarkalta (\"pääveron markalta\") 1 äyrityinen linnan \ntyörahoja.[516]\n\nSavu olikin ilmeisesti ruotsalaiseen markkalaskuun perustuva veroyksiö.\n\n\n\n4. KYLÄN TANGOITUS.\n\n\nEdellisillä lehdillä on jo eri puolilta tutustuttu keskiajan valtion \ntapaan pidellä veroamaksavaa yhteiskuntaa. On nähty, kuinka ensinnä \nalkuisista tiloista ja sitten jälleen myöhempäin aikakausien tiloista \nverottajan käsissä muodostui veroyksiöitä ja verokuntia, joista valtion \nkoko taloudellinen ja hallinnollinen rakenne oli kokoonpantu. Mutta \nvaltion laitelman ulkopuolella keskiajalla seisoi toinenkin yksiöistä \nkokoonpantu laitos,se jossa veroamaksavat talonpojat itse elivät ja \nahersivat, josta heidän toimeentulonsa ja onnensa riippui ja joka \nheille senvuoksi oli muita laitoksia läheisempi ja tärkeämpi: kylä. \nKeskiajan valtion säännötön ja särmikäs rakenne oli kyhätty \nmonenmoisista rakennusaineista; siinä boleja, veromarkkoja, \ntäysiveroja, nautakuntia, neljäskuntia, koukkuja, savuja, yksiöitä jos \njoitakin. Keskiajan kylälaitos maamme lounaisissa, silloin \nedistyneimmissä osissa perustui yhteen pysyvään yksiöön: _tankoon_. \n\nKylän jakaminen tankoihin eli kylän tangoitus oli käytännöllinen \nmittaustoimitus, jolla kylän viljelysmaat ja verot tulivat oikein ja \nsuhteellisesti jaetuksi kylän asukkaiden kesken. Sen tunnuksellisen \nmuodon mukaan, jonka kylän vainiot tangoituksen kautta saivat,\nsitä kutsuttiin \"sarkajaoksi\" (tegskifte). Käytännöllisestä \ntoimitustavastaan se sai nimen \"myötäpäivänjako\" (solskifte) ja \nalkuperästään vihdoin nimen \"ruotsalainen jako\".\n\nAikaisin tieto tangoituksen käyttämisestä Suomessa on v.lta 1332, \njolloin Paraisissa tilan suuruutta määritellään kyynäröin.[517] V. 1351 \nkyynärämitta esiintyy Kemiössä tilan (bolin) yhteydessä.[518] Sitten \ntulee vuoro Paimiolle, jossa Moision kylän tankojakoa v. 1385 \nseikkaperäisesti mainitaan.[519] V. 1405 esiintyy tangoitus sangen \nyleisenä Sauvossa ja Paimiossa.[520] Ahvenanmaalta on tiedossa tapaus \nv:lta 1400,[521] Ala-Satakunnasta v:lta 1402,[522] Raaseporin läänistä \nv:lta 1414.[523] Vasta 1400-luvulla tangoitus yleisemmin levisi \nLounais-Suomen suomalaisille alueille, myöhemmin Hämeeseen, missä se ei \nvielä uuden alussa ollut lähimainkaan yleinen. Historiallisten tietojen \nmukaan siis tangoitus on eteläisen V.-Suomen saaristosta ja rannikolta \nkäsin 1300-luvulla alkanut levitä muihin Länsi-Suomen seutuihin.\n\nMutta varsinaisella leviämisalueellaankaan ei tangoitusta käytetty eikä \nvoitu käyttää aivan kaikissa paikoissa. Sen ulkopuolelle jäivät \nluonnollisesti kaikki yksinäistilat ja yksinäiset tiluskappaleet, \njoissa mitään jakamista ei tarvittu. Edelleen jäi tangoittamatta joukko \nV.-Suomen rälssitiloja nähtävästi siitä syystä, että nekin olivat \nyksinäisiä, kylistä erilleen perustettuja tai kylistä eronneita\ntiloja. Tangoituksen ulkopuolelle jäivät myös varhain Ruonan \nkruununkartanolääni ja Kuusiston piispankartano todennäköisesti sen \nvuoksi, että ne olivat joutuneet eri lääneiksi jo ennen tangoituksen \nyleisempää leviämistä. Vihdoin pohjoisen V.-Suomen äärimmäinen alue \n(Uudenkirkon, Laitilan ja Lapin pitäjät) muodostivat erityisen \nverotuspiirin, jossa maaperä ja viljelystapa estivät tangoituksen \ntoimeenpanemista. Varmaan samasta syystä jäi suurin osa Ahvenanmaata \ntangoittamatta.[524] Mutta muuten oli uuden ajan alussa koko V.-Suomi \njo omistanut uuden kyläjaon.\n\nTangoituksen yhteys muinaisen ruotsalaisperäisen bol- ja \nmarkkajärjestelmän kanssa käy ilmi sen nimestä (\"ruotsalainen jako\") \nsekä sen ensimäisen esiintymisen ajasta ja paikasta. Tangoituksen \nomituinen 24-luku, kylän säännöllinen jakautuminen 24 tankoon, saapi \nbol- ja markkajärjestelmästä luonnollisen selityksensä.\n\nMarkkajärjestelmän mukaan 24 markan arvoiset alkubolit suorittivat \nveroa 1 markan siten, että jokainen markanvero suoritti 1/24 markkaa \neli 1 äyrityisen. Tangoitus ei alkuaan ollut muuta kuin tämä sääntö \nkäytännössä toimeenpantuna; missä bolilla oli useampia asujia, se \njaettiin 24 tankoon, joista kunkin suoritettavaksi tuli 1 äyrityinen.\n\nKun bolin verolliset elivät ja asuivat samoilla kotivainioilla, tämä \nsisällinen jaoitus jäi pysyväksi vielä sittenkin, kun alkubol oli \nmenettänyt merkityksensä ja muuttunut kyläksi. Tulipa kylä suuremmaksi \ntai jäi pienemmäksi, se oli kumminkin samanlainen kokonaisuus, kuin bol \nennen oli ollut, ja jakautui yhä edelleen samalla tavalla.\n\nSiitä syystä varmaan lukuisissa V.-Suomen kylissä vielä uuden ajan \nalussa maksettiin veroa tangolta 1 äyri (alkuaan äyrityinen). Tämä \ntangon vanhin verotus oli myöskin määrätyssä suhteessa tangon \nalkuperäiseen kylvömäärään, joka oli panni.[525] Juuri sellaisia olivat \nnuo 1 äyrin maksavat tangot V.-Suomen kylissä.[526]\n\nMutta kyläin kehitys ei jäänyt sille alkuiselle kannalle. Toiset kylät \nolivat jo alusta alkaen suurempia kuin toiset, viljelykset laajenivat \nenemmän, maat olivat parempia toisissa kylissä kuin toisissa. Siitä oli \nseurauksena, että myöskin tangot olivat suurempia ja arvokkaampia \ntoisissa kylissä kuin toisissa. Veroakaan niin ollen ei voitu määrätä \nkaikille tangoille samanlaiseksi, vaan täytyi veron mukautua tangon \nkylvömäärän tai hinnan mukaan.\n\nMolempia tapoja käytettiin. Kylvömäärää seuratessa pidettiin \nedelleenkin ohjeena 1 äyrin veroa 1 pannin kylvöltä, otettiin siis 2 \näyriä sellaiselta tangolta, jolle kylvettiin 2 pannia, 3 äyriä 3 pannin \ntangolta j.n.e.[527] Yleisempi näkyy kumminkin olleen tangon verotus \narvon mukaan. Minkälaista suhdetta tai taksaa siinä noudatettiin, ei \nole kaikin paikoin tarkemmin tunnettu, mutta verraten yleisenä sääntönä \nuuden ajan alussa oli 1 äyrin vero 10 markalta tangon arvoa.\n\nOlemme edellisestä nähneet, että tangoituksen alkuperäisenä \npäätarkoituksena oli verokuorman jakaminen verollisille heidän \ntodellisen maaomaisuutensa mukaan. Toisena puolena tästä tehtävästä oli \npitää yllä järjestystä ja selvyyttä kyläin yhä pirstoutuvissa ja \nsekaantuvissa tiluksissa.\n\nHistoriallisen ajan alusta asti toimivat monet voimat Länsi-Suomen \nvarsinaisen kyläyhteiskunnan hajoittamiseksi. Aateli irroitti itselleen \nosia vanhoista kylämaista, kirkko kokosi maaomaisuutta joka toisesta \nkylästä, ja lopuksi oli maasta tullut yleinen vaihto- ja kauppatavara, \njoka pilkkoi vanhat sukutalot ja saattoi joka kylässä taloja ja maita \n\"vieraskyläisten\" (utbysmän) haltuun.\n\nTuloksena oli maaomaisuuden suuri pirstoutuminen kaikilla vanhoilla \nasutusseuduilla. Samassa kylässä saattoi olla veromaata, rälssimaata, \nkirkonmaata, ulkokylänmaata, vuokramaata, autiomaata. Talonpoikaistilat \nolivat yleensä kääpiöityneet; maakirjoissa on esimerkkiä siitä, että \nverraten pienissä kylissä oli 2 ja 3 kyynärän tiloja, joiden hallussa \noli 1/72 tai 1/48 kylän maista.[528] Alkuperäisestä tasa-arvoisuudesta \nkylässä ei ollut enään paljon jäljellä; koko Paraisten pitäjässä uuden \najan alussa tuskin oli kahta tilaa, joilla olisi ollut yhtä suuri \ntankoluku ja kylvömäärä.[529]\n\nTähän maaomaisuuden hajoamiseen liittyi häiriöitä viljelyksessä. Kuta \nuseampaan osaan alkutilat jakaantuivat, kuta useampain omistajain \npeltoliuskoja kylän vainiolla oli ja kuta erikokoisemmiksi nämä \npeltoliuskat vielä tulivat, sitä vaikeampi oli pitää selvillä rajoja \neri omistajain maitten välillä ja määrätä kunkin omistuksen suuruus. \nKylvömäärä, joka suurissa omistuksissa vielä riitti maan mitaksi, oli \npienen pienten omistusten mitaksi liian ylimalkainen.\n\nVielä pahempia olivat kylän maaverojen maksamisessa vähitellen \nsyntyneet epäkohdat. Nykyaikana maaverotus kohdistuu yksityisiin \n(maakirja)tiloihin, joilla kullakin on oma muuttumaton \nmanttaalimääränsä. Keskiajan maaverotus oli pohjaltaan toisenlainen. \nMaaverot oli silloin laskettu verokuntain ja kyläin kannettavaksi, \nmutta kylät itse jakoivat ja sovittelivat veron yksityisten talojen \nkesken. Kullakin talolla oli vanha tietty osansa kylän veromäärästä; \nkylä kokonaisuudessaan oli kumminkin vastuussa kylälle kerran määrätyn \nveron suorittamisesta, niin että jonkun talon köyhtyessä tai joutuessa \nautioksi toisten kuorma suureni. Keskiajan verotuksen henkilökohtainen \nluonne ilmeni siten maaveroissakin, joissa oikeana maksajana ei ollut \nmaa eikä talo, vaan talonpoika, kylässä asuva ja sen veroista vastaava \ntalollinen.\n\nKun nyt kylän veronalaisesta maasta kappale toisensa jälkeen oston tai \nperinnön tai muun saannin kautta joutui ulkokyläläisille, jotka eivät \nasuneet kylässä, niin tuli kysymys, kuka oli maksava veron näiden \nkappaleiden puolesta. On selvää, että kylä edelleenkin oli vastuussa \nkoko kylämaan verosta ja että kukin talollinen maksoi vanhan tietyn \nveronsa, vaikkapa hänen talonsa maa oli vähentynytkin. Mutta ottiko \nvieraskyläläinen osaa sen talon veroon, jonka maata oli joutunut \nhänelle, siihen tapaan kuin palstatilat meidän aikanamme maksavat\nvero-osansa päätilalle? Sikäli kuin tällaisesta seikasta voi tietoja \nsaada eivät \"vieraskyläläiset\" maksaneet mitään veroa. Paraisten \npitäjän merkilliseen maakirjaan Kustaa Vaasan ajalta on tarkoin \nmerkitty ulkokyläläisten kappaleet kussakin kylässä, useimmista \nkappaleista on lisäksi mainittu, että ulkokyläläiset itse niitä \nviljelivät, ja kerran on tehty merkintä, että tämä ulkokyläläisten \nviljelys oli niille vahingoksi, jotka omistavat talot.[530] Tämä \nmaakirjan tiedonanto tuskin voi merkitä muuta kuin sitä, että hyöty \nulkokyläläisten viljelemistä kappaleista, joita Paraisissa oli \nlukemattomia, oli mennyt vieraisiin kyliin oman kylän veronmaksajain \nvahingoksi, joiden oli täytynyt maksaa verot kylän kaikista maista.\n\nOlipa nyt ulkokyläläisten maakappaleiden saantitapa mikä hyvänsä, niin \nmaan verokuorman lakkaamaton kasvaminen itse veromaan lakkaamatta \nvähentyessä aikaa myöten synnytti arveluttavia epäkohtia. Tästäkin \nsyystä tuli yhä kipeämmäksi tarve siirtää maavero kylän talollisten \nhartioilta itse maanomistajain hartioille, muuttaa kylän vastattava \nvero itse maan vastattavaksi veroksi, todelliseksi maaveroksi.\n\nTangoituksen kautta kävi mahdolliseksi järjestää kylän maaolot \nnäissäkin suhteissa oikeudenmukaiselle, selvälle, helposti \nhallittavalle kannalle.\n\nOn nyt katsottava, kuinka tangoitus käytännössä toimitettiin. Hyvän \ntilaisuuden siihen tarjoo Paraisten edellä mainittu maakirja, jossa on \nyksityiskohtaisia tietoja kyläin tangoituksestakin.\n\nEsimerkiksi otettakoon Paraisten Tarabyn kylä; kylän vanha maaverotus \nnäkyy perustuneen kylvömäärään. Koko kylvömäärä kylässä teki 12 puntaa \neli 72 pannia ja vero kaikkiaan 24 mk (vast. 6 savua). Kylässä oli 8 \ntaloa ja 9 talollista (2 talollista oli vielä yhteisviljelyksessä). \nMutta näillä 8 talolla, jotka todennäköisesti olivat vastanneet kylän \nkaikista veroista, oli kylvössä vain 9 punnan maata (54 panninmaata); 3 \npunnanmaata oli joutunut 7 ulkokyläläisen haltuun, jotka naapurikylissä \nasuen itse viljelivät Tarabyssä olevia maitansa.\n\nOmistussuhteet kylän 8 talon kesken olivat jo varsin epätasaiset, mikä \nilmenee jokaisen talon erisuuruisesta kylvömäärästä:\n\n    talo A kylvi 11 1/2 pannia\n      \"  B   \"    5       \"    1/2 nelikkoa\n      \" C    \"    6       \"\n      \" D    \"    4       \"\n                    j.n.e.\n\nNyt tuli toimitettavaksi tangoitus. Koko kylän katsottiin käsittävän 24 \ntankoa (à 6 kyynärää), joista mainitulla verotaloilla oli kylvömääränsä \nmukaisesti katsottava olevan 3/4 eli 18 tankoa. Kunkin tangon \nkylvömääräksi tuli siis (54:18 =) 3 pannia, niinkuin verokirjaan on \nmerkitty.\n\nKun näin tiedettiin tangon kylvömäärä, oli muutettava kunkin kylvömäärä \ntankomääräksi. Koska talo A kylvi 11 1/2 pannia ja kukin 3 pannin kylvö \nvastasi täyttä tankoa, niin A:lle tuli (11 1/2:3 =) 3 5/6 tankoa eli 3 \ntankoa 5 kyynärää. Juuri sillä tavoin onkin maakirjaan merkitty:\n\n               kylvömäärä                tankoluku\n\n    talo A    11 l/2 pannia            3 tankoa 5 kyyn.\n      \"  B     5       \"    1/2 nel.   1 tanko  4  \"   1 kortteli\n      \"  C     6       \"               2 tankoa\n      \"  D     4 1/2   \"               1 1/2 tankoa\n                              j. n. e.\n\nTämän muutoksen toimitettua havaittiin, ettei kylän 8 talolle \ntullutkaan aivan täyttä 18 tankoa, vaan 17 tankoa 5 kyyn. 1 kortt. ja \nulkokyläläisille 6 tankoa 3 korttelia.\n\nTangoitus oli nyt toimitettava luonnossa. Sen voi kuvitella tapahtuneen \nesim. seuraavaan tapaan. Otettiin 6 kyyn. pitkä tanko ja merkittiin \nsiihen kyynärät ja korttelit, joten tanko tuli jaetuksi 24 osaan. Siinä \noli nyt pienoiskoossa koko kylä ja kunkin osuus äsken osoitetun laskun \nmukaan; niin suuri osuus kuin kullakin oli kylässä, niin suuri tässä \ntangossa, jossa kortteli vastasi tankoa pellolla. Luultavasti oli \nkunkin osa merkitty tankoon kylänmukaisessa järjestyksessä.\n\nPellot olivat, erottamalla pahimmat kulmat ja pellonpäät pois, \nsovitetut suunnikkaisiksi kappaleiksi (lohkoiksi eli leveiksi \n\"saroiksi\"), niin että kunkin sellaisen voi jakaa yhdensuuntaisiin \nliuskoihin eli kapeisiin sarkoihin. Oli joku peltokappale esim. 7 \ntangonmittaa leveä. Jokainen oli siis saava siinä tankoon merkityn \nosansa 7 kertaisesti; kenellä oli osuutta kylässä 6 tankoa (tangossa 6 \nkorttelia), sai 7 x 6 eli 42 korttelia eli 8 kyynärän levyisen saran, \nj.n.e.[531]\n\nNäin voitiin tehdä hiustarkkaa työtä. Jos ei pellonpäitä voitu jakaa \nosallisille, jäivät ne kylän yhteisesti \"sovitettaviksi\", mikä \nluultavasti kävi päinsä siten, että talot vuorotellen viljelivät niitä \nmaksaen niiden veron. Siten saatiin vero pienimmistä maan murusistakin.\n\nTangoituksesta oli monipuolinen hyöty. Maat voitiin sen kautta jakaa \nviljelijöille paljon tarkemmin kuin kylvön mukaan. Hävinneet peltorajat \nvoitiin tangolla koska hyvänsä määrätä. Maavero voitiin mukavasti ja \ntarkasti jakaa tankoluvun perusteella. Ja ennen kaikkea: se talonpoika, \njoka luuli kärsivänsä vääryyttä ja maksavansa veroa suhteellisesti \nenemmän kuin naapurinsa, voi tankojaon kautta saada tämän vääryyden \nkorjatuksi. Ulkokyläläistenkin tankoluvut voitiin nyt saada määrätyksi \nja ulkokyläläiset itse vastaamaan omistamainsa maitten veroista. \nEpäilemättä juuri siinä tarkoituksessa on määrätty ne tankoluvut, jotka \nlounaisen Suomen maakirjoissa uuden ajan alussa on merkitty \nulkokyläläistenkin palstoille. Talonpojan tukena tässä kohden olivat \nRuotsin maanlait, jotka antoivat yksityiselle oikeuden vaatia \ntangoituksen toimittamista kylässä. Ne olivat tosiaan oikeita maan \nlakeja, sillä vasta niiden kautta valtion vaikutus ulettui kyläelämään, \nkävi mahdolliseksi todellinen maaverotus ja tuli kylän talonpojasta \nmyöskin valtion talonpoika.\n\nTangoitusta voitiin sovittaa mukavasti sellaisiinkin kyliin, missä \nverotus perustui koukkujärjestelmään. Hyvin hitaasti kuitenkin levisi \ntangoitustapa hämäläisille alueille. Vielä 1500-luvun puolivälin \njälkeen ja 1600-luvullakin toimitettiin Etelä-Hämeen kylissä \ntangoituksia nähtävästi ensi kertaa.[532] Hämeessä ei tangoitus siten \nkeskiajalla voinut saada samanlaista merkitystä kuin V.-Suomessa ja \nAla-Satakunnassa. Viimemainituissa seuduissa tangoitus uuden ajan \nalussa oli ilmeisesti verotuksen pohjana laajoilla alueilla, \nverokunnissa, pitäjissä ja kihlakunnissa, joissa 1436 v:n uudistuksessa \nmäärätty savujen vertaus ja sovitteleminen nähtävästi oli tullut \ntoimitetuksi yleisen tangoituksen yhteydessä. Hämeessä sitävastoin, \nmissä tangoitus ei ollut yleinen, täytyi verotuksen edelleenkin \nperustua koukkujärjestelmään, jossa maan ja verojen osittaminen \ntapahtui vanhalla perityllä jakamistavalla, eikä tangoituksella. Kun \nV.-Suomessa laskettiin maavero kutakin tankoa ja kyynärää kohden, \nlaskettiin se Hämeessä koukkua tai sen osia kohden: koukkulaitos \nyksinkertaisine jakoineen ja kylvömittoineen nähtävästi vielä uuden \najan alussakin pystyi tyydyttämään hämäläisen yhteiskunnan vaatimukset \nmaanjakamiseen ja verotukseen nähden.\n\nAinoastaan lounaisimmassa Hämeessä, V.-Suomen tankoalueen \nläheisyydessä, tuli tangoitus nähtävästi jo keskiajalla yleisempään \nkäytäntöön. Mutta täälläkin tangoituksella ilmeisesti tahdottiin vain \njakaa kylän maita kunkin olevan koukkuluvun mukaan, eikä luoda uutta \nveropohjaa koukun sijalle. Tammelan pitäjän hauskasta maakirjasta v:lta \n1556, joka yksityiskohtaisuudessa on Paraisten maakirjan vertainen, \nnäkee runsaasti esimerkkiä, miten parilla tai useammalla talolla oli \nsamat kylvö- ja samat tankomäärät, joten ne selvästi olivat saman \nkokonaisuuden (koukun) osia.[533] Paljon oli kuitenkin sellaisiakin \nkyliä, joissa useammalla talolla oli samat kylvömäärät, mutta eri \ntankomäärät, tai päinvastoin. Sellainen ristiriitaisuus oli voinut \nsyntyä siten, että kylän maat ostojen, perintöjen ja muitten \ntapahtumain kautta olivat muuttuneet ilman että tangoitusta oli \nuudistettu; sellainen olotila edustaisi siis taantunutta tangoitusta.\n\n\n\n5. KYLVÖJÄRJESTELMÄ JA LOHKOJAKO.\n\n\nPellon laajuuden ja arvon arvioiminen kylvömäärän mukaan -- punnan, \npannin, karpion, kolmanneksen maissa -- oli keskiajan Suomessa aivan \nyleistä. Kylvömäärä näkyy hyvin aikaisin ja hyvin yleisesti tulleen \nmyöskin verotuksen pohjaksi, niin että kylän kunkin talon kylvö oli \nsuhteessa talon veroon. Mutta keskiajan verotus tapahtui kylittäin. \nVerotuksen lähtökohtana ei siis ollut yksityisten talojen kylvömäärä, \nvaan koko kylän kylvömäärä, niinkuin jo ensi katsomalta huomaa \nvanhimmista verokirjoista, joissa kyläin kylvömäärät on ilmoitettu \nsuurempina tasaisina määrinä, yksityisten talojen sitävastoin pieninä \nmurto-osina näistä suurista kylvömääristä. Kylän kylvömäärä niinmuodoin \ntuli jaetuksi yksityisten talojen kesken. Mutta koska kaikilla taloilla \noli yhtä hyvä oikeus kylän maahan ja koska kylän maat olivat \neriarvoisia satoonsa nähden, tuli kunkin talon luonnollisesti saada \nsuhteellisia osia kylän hyvistä niinkuin huonoistakin kylvömaista. \nTäten kylvöverotuskin johti tilusten hajautumiseen.\n\nKylvömäärällä saatettiin siten keskiajalla ilmaista talon suhdetta \nsaman kylän muihin taloihin sekä tilan suuruutta ja arvoa ylipäänsä. \nLukuisista esimerkeistä näkyy, että keskiajalla katsottiin määrättyyn \nkylvöalaan kylässä kuuluvan vastaavat osuudet kylän niityistä ja muista \netuuksista, toisin sanoen, että kylvömäärä oli muuttunut täydelliseksi \ntilusyksiöksi. Niinpä pohjoisimmassa V.-Suomessa (Uudenkirkon, Laitilan \nja Lapin pitäjissä) yleisesti laskettiin \"panninmaaksi\" 2 (talonpoikain \nlaskun mukaan 4) pannin kylvöala peltoa sekä 4 kuormaa niittyä.[534] \n\nTällaisena tilusmittana kylvömäärää uuden ajan alussa, ja varmaan \naikaisemmin, käytettiin veroyksiönä yllämainitussa pohjoisen V.-Suomen \nosassa. Siellä näet maksettiin kultakin ja kerrotun laatuiselta \npanninmaalta pääveroa 2 äyriä (karpionmaalta 1 äyri). 32 äyristä (4 \nmarkasta) tällaisia veroyksiöitä muodostui savu.[535] Myöskin Etelä- ja \nKeski-Pohjanmaalla oli uuden ajan alussa kylvöjärjestelmä \nkäytännössä.[536]\n\nPanninmaan verotuksessa otettiin huomioon myöskin maan kasvuisuus ja \nmuut edut, niinkuin nähdään panninmaitten verokirjoihin merkityistä \nerilaisista maitten raha-arvoista (veroarvoista). Uudenkirkon -- \nLaitilan -- Lapin alueella oli panninmaan arvo uuden ajan alussa \nkaikkialla 8 mk, mutta muualla se suuresti vaihteli ja arvatenkin sitä \nmukaan vaikutti veron suuruuteen.\n\nEnnen on jo mainittu, että jo varhain Hämeen koukunmaan mittana oli \nkylvömäärä. Savossakin vanhat \"veronahat\" uuden ajan alussa olivat \nmuuttuneet kylvöverotukseksi, _arviopunniksi_. Tätä Savon \nkylvöjärjestelmää ei ole täysin selvitetty.[537] Vanhimmissa \nverokirjoissa selitetään \"arviopunnan\" ala 3 viljapunnan (rukiin, ohran \nja kauran) alaksi.[538] Todennäköisesti tässä esiintyy aivan ominainen \nsavolainen kaskiverotus, sellainen, että 3 viljapunnan ala tarkoitti \nkaskea, johon ensi vuonna kylvettiin punta rukiita, toisena vuonna \nohraa ja kolmantena vuonna kauraa.[539] Se havaitaan siitäkin, ettei \nkaskimaiden verottaminen (annoiminen) Savossa tapahtunut joka kerran \nkuin kaski oli kylvössä, vaan ainoastaan kerran, silloin kuin kaski oli \nhakattu.[540] Myöskin se seikka, että kylvönä mainitaan kolmenlaista \nviljaa, osoittaa vuorottaisuutta, sillä ruista, kauraa ja ohraa ei \nsopinut viljellä samassa kaskessa samana vuonna, vaan kyllä kolmena \nperättäisenä vuonna.[541]\n\nMyöhempäin tietojen mukaan olivat talonpojat ottaneet suorittaakseen \narviopunnan veron 1 viljapunnan alalta (s.o. 2 pannin alalta ruista, \nohraa ja kauraa).[542] Tämän voisi hyvin ymmärtää niin, että savolaiset \nolivat ottaneet maksaakseen kaskiveroaan kaikilta vuosilta eikä vain \nyhdeltä, mutta kun kaskien arvioimisessa pysyttiin vanhassa tavassa \ns.o. arvioitiin kasket vain yhden eikä kolmea kertaa, täytyi \nveronylennyksen verokirjassa saada sellainen muoto, että entinen vero \nnyt maksettiin kolmannelta osalta entistä arviopuntaa.\n\nSuomessa, niinkuin useimmissa muissakin Europan maissa, on keskiajalla \nollut käytännössä kaksi maanjakotapaa: tangoitus ja lohkojako. \nEdellisessä kylän vainion eri kappaleet jaettiin kylän talojen \nkäytettäviksi yhdensuuntaisina ja yhtä pitkinä sarkoina, joiden leveys \noli suhteellinen talojen veromäärään. Jälkimäisen järjestelmän mukaan \nkylän pellot oli jaettu taloille viljeltäväksi epäsäännöllisinä \nkappaleina (lohkoina), joiden suuruutta voitiin mitata vain \nkylvömäärällä.\n\nKylvöjärjestelmän maanjako oli siis lohkojako. Itä-Suomessa oli muinoin \nrintamaillakin vallalla lohkojako, jonka mukaan kunkin talon tai veron \nmaat olivat erillään toisten viljelyksistä ja takamaan kappaleet siellä \ntäällä yhteisillä erämailla. Hyvin selvästi tämä sanotaan eräässä v:n \n1556 asiakirjassa:\n\n\"Eikä ole Viipurin läänissä pelto eikä niitty sarkajaossa (tega \nskiffte) tangolla ja kyynärällä, niinkuin Turun läänissä tai muualla \nRuotsissa, vaan kullakin talonpojalla tai lampuodilla on lohkokappale \n(hopa stijcke) itsekullakin eikä hän tule aituukseen tai pihaan\n(I gärd eller I gård) naapurinsa kanssa\".[543]\n\nTällainen jakotapa on Pohjanmaalla, Savossa ja Karjalassa, s.o. \nmuinaisella karjalaisella heimoalueella ollut vallitseva vielä \nalkupuolella 1700-lukua.[544] Tämän jakotavan juuret ovat epäilemättä \nhaettavat heimokuntaisista yhteiskuntaoloista. Se on ilmeisesti \nalkuisempi, vanhempi suomalainen jakotapa.\n\nMutta myöskin lounaisessa Suomessa on lohkojakoa käytetty Suomessa \nuseissa paikoin. Vielä uuden ajan alussa sen tapaamme kartanoitten \nalueilla, missä se oli vanhuuttaan säilynyt,[545] sekä pohjoisimmassa \nV.-Suomessa, ulkosaaristossa ja Ahvenanmaalla, missä maan luonto \nnäyttää sellaista jakotapaa vaatineen.\n\nVakka-Suomen ikivanhaa lohkojakoa kuvataan v:n 1556 verokirjassa \nseuraavin sanoin:\n\n\"On tiettävä, että Uudellakirkolla, Laitilassa ja Rauman pitäjässä ei \nole tankolaskua pellossa eikä niityssä, niinkuin muualla Turun \nlinnaläänissä, vaan ovat maat näissä kauan olleet jaettuina panneihin. \nKun näissä pitäjissä löytyy niin vuorista ja kivistä maata, niin ei ole \nsentähden niitä hyvä asettaa tankoihin. Yhden pannin ala maata on niin \npaljon kuin 2 pannia peltoa ja 4 kuorman alaa niittua.\"\n\nMerkillistä on, ettei \"oikea ruotsalainen tangoitus\" koko keskiaikana \nnäy saaneen yleisempää jalansijaa ruotsalaisella Ahvenanmaalla. \nYksinäisenä poikkeuksena siellä mainitaan tangoitusta jo v. 1397,\nmutta vielä uuden ajan alussa eivät Ekkerön talonpojat tienneet \ntankolukuaan,[545] ja niissä maankaupoissa, joita tiedetään \nAhvenanmaalla tehdyksi myöhemmällä keskiajalla, ei kaupanalaista maata \nilmaista tankoluvuin vaan erikseen nimitettyinä peltokappaleina: Herman \nSkallan sarka Mörbyssä, Nissa Sigurdssonin sarka Berströmissä, \nSigbjörnin sarka Sibbabyssä, \"minun sarkani\" Tönitössä.[546] Huomattava \non, että näin nimitetyillä saroilla tarkoitetaan suurempia \nmaakappaleita, joista vain osia myytiin; niinikään on huomattava, \netteivät nämä nimet -- viimeiseksi mainittua tapausta lukuunottamatta\n-- kohdistuneet sarkakappaleiden omistajiin, jotka puheenaolevia \nmaakauppoja tekivät, vaan olivat muiden henkilöiden nimiä, arvatenkin \nsarkain raivaajain tai vanhempain muistettavain viljelijäin. Vaan juuri \nsamanlainen tapa on vallinnut -- vallitsee vielä tänäkin päivänä -- \nItä-Suomen lohkojaossa. Tässä ahvenalaisten ja savolaisten yhteisessä \ntavassa ei ole mitään ihmeellistä, sillä lohkojako on ikivanha yleinen \njakotapa, joka säilyi yhtä hyvin sille sopivissa eristetyissä seuduissa \nkuin heimokuntaisissa oloissa.\n\n\n\n\nVIII. KESKIAJAN LIIKENNEOLOJA JA ITSEHALLINTOA.\n\n\n\n1. TIE- JA SILTAHALLINTO.\n\n\nLiikennevälineisiin nähden ei keskiaika ollut niin neuvoton kuin moni \nehkä luulisi. Talvi- ja vesiliikenteessä meidän maassamme varmaan \naikaisin saavutettiin kaikki täydellisyys, mitä talvikulkuneuvoilla ja \nvenerakenteilla voitiin saavuttaa. Oivallisiksi maateiksi kesäiseen \naikaan tarjoutuvia harjuja ei varmaankaan jätetty käyttämättä. \nPaikallisia teitä ja siltoja mainitaan keskiajan asiakirjoissa niin \nusein, että täytyy otaksua sellaisia olleen maan asutummissa osissa \nvarsin tiheässä. Mutta keskiajan Suomessa oli \"yleisiäkin\" teitä, \nsellaisia, joita pitkämatkainen liikenne käytti. Esteetön kauttakulku \nkaikissa osissa maata oli silloisissa oloissa sitäkin tärkeämpi, kun \nkoko hallinto oli lakkaamatta liikkeellä, oli oikeata matkahallintoa. \nHyvin luultavaa on, että yhdenjaksoiset tiet, miten vaillinaisia ne \nmyöhempäin aikain malliteihin verrattuina olivatkin, yhdistivät \nkeskiajan päälinnat toisiinsa ja eteläisen Suomen pääseudut keskenään. \n\nNäiden valtateitten korkeaa ikää, niinkuin sitä arvoakin, ja mikä \nesteettömälle maantieliikkeelle keskiaikana pantiin, todistavat ne \nmonet suuret sillat, joita jo keskiaikana puheenalaisilla teillä \ntavataan. Turun siltaa mainitaan 1414, Piikkiön siltaa 1385, Paimiossa \nolevaa \"Sillankorvan\" taloa 1407;[547] arvatenkin nämä sillat olivat \nTurusta lähtevillä valtateillä. Todennäköisesti useiden muidenkin \nikivanhoilla valtateillä olevain siltain ikä ulettuu keskiaikaan. \nSellaisia mainittakoon Siuntion \"maansilta\", sillat Kymen suuhaarain \nyli, Viipurin linnansillat (Turun--Viipurin valtatiellä), Korvensuun \n\"maansilta\" Vehmaan--Taivassalon välillä (Ruotsiin menevällä \nvaltatiellä) sekä Huittisten \"kihlakunnansilta\", Vammaskosken silta, \nTammerkosken silta, Hämeenlinnan silta ja Vuolenkosken silta \nsisämaassa, kaikki mainitut 1500-luvulla tai seuraavan sataluvun \nalkupuolella, Kymen sillat Jaakko Teitin 1500-luvun puolivälissä \nkartalle piirtämätkin.[548]\n\nRuotsin maakuntalaeista näkyy kyllin hyvin, kuinka tärkeäksi teitten ja \nsiltain kunnossapitämistä katsottiin keskiajan Ruotsissa. Siitä oli \ntullut tärkeimpiä paikallishallinnon haaroja. Uplannin laki, joka \nsisältää erittäin täydellisiä määräyksiä teistä ja silloista, erottaa \npienet tilussillat jaetuista silloista, jotka olivat niin suuria, että \nniiden ylläpitämiseen tarvittiin suurempien alueitten voimat.\nSääntönä oli, että tällaisten siltain rakentaminen oli tapahtuva \nkollektivisesti, kylittäin, \"attungittain\", neljänneskunnittain ja \nkihlakunnittain. Suurimpina siltoina mainitaan \"folklandien\" väliset \nsillat, ja 5 lueteltua siltaa oli niin suurta, että useiden \"hundarien\" \ntuli niiden rakentamiseen ottaa osaa.[549] Helsinglanninkin lain mukaan \noli maakunnan miesten yhteisesti pidettävä voimassa muutamia \nnimitettyjä siltoja.[550]\n\nTie- ja siltalaitoksen tarpeellista valvomista varten täytyi olla \npaikallishallinnollisia elimiä. Itägöötanmaan laista saamme tietää, \nkuinka paikallinen hallinto siinä kohden toimi. Kihlakunnan teitten ja \nsiltain ylivalvojana oli kihlakunnantuomari. Hänen tuli määrätä teitten \nja siltain tarkastaminen, joka oli tapahtuva kesäiseen aikaan. \nTarkastamisen toimitti neljänneskunnittain neljänneskunnan valitsema \n12-miehinen lautakunta.[551]\n\nLounaisen Suomen tie- ja siltalaitoksen hoito näkyy keskiajalla \njärjestyneen samaan tapaan, kuin mainituissa Ruotsin maakuntalaeissa on \nsäädetty. Sillat olivat täälläkin jo keskiaikana lajittuneet pieniin \npaikallissijoihin ja yleistä liikennettä välittäviin suuriin \n\"maansiltoihin\", joita kokonaiset maakunnat tai maakunnan osat \nylläpitivät. Viimemainittua laatua oli 1414 mainittu Turun silta, jonka \nylläpitämisestä kaupungilla ja maalaisilla oli riitaa.[552] Ahvenkosken \nsiltaa Kymen suussa rakensi 1600-luvun alussa Sipookin, josta päättäen \nse oli koko Porvoon läänin ylläpidettävä vanha \"maansilta\".[553] V. \n1607 kerrotaan, että Korvensuun \"maansillan\" rakentamista vasten oli \nVehmaan kunkin talonpojan joka kymmenes vuosi maksettava 2 äyriä \neräille Taivassalon talonpojille, jotka siltaa heidän puolestaan \nrakensivat; sekin siis laajemman alueen ylläpidettävä silta.[554] \nVuolenkosken siltaa Kymen niskassa rakensivat 1500-luvun lopulla sekä \nLapveden talonpojat että \"hämäläiset\".[555] Ahvenanmaalla olivat \nsuurimmat sillat kolmanneksien ylläpidettäviä.\n\nLinnain suuret sillat pidettiin voimassa koko linnaläänin \nkustannuksella. 1600-luvulla mainitaan Hämeen Ylisessä klk:ssa vanhaksi \ntavaksi, että täysiverolliset joka kuudes vuosi maksoivat 10 kappaa \nviljaa niille linnan lähellä asuville talonpojille, jotka sillan \nkorjuun suorittivat. Viipurin linnan siltain rakentamiseen otti alkuaan \nosaa koko Ruotsin Karjala ja Savo. Vasta 1600-luvun puolivälissä pääsi \nSavo siitä rasituksesta vapaaksi.[556]\n\nEdellä kerrotut esimerkit ovat kyllä myöhäiseltä ajalta, mutta kun ne \nkoskevat kieltämättä jo keskiajalla rakennettuja siltoja ja kun \nrakennuksen kustantaminen 6- ja 10-vuotisilla kiertomaksuilla \nepäilemättä on hyvin keskiajan tapain mukaista, niin voinee mainittujen \nesimerkkien nojalla katsoa, että siltain lajitusta on Suomessakin jo \nkeskiaikana käytetty.\n\nSe tulee näkyviin myöskin Lounais-Hämeen tuomiokirjoissa 1500-luvun \nalulta, joissa tuomitaan yksityisiä taloja ja kyliä, mutta myös \nkokonaisia neljänneskuntia ja pitäjiä sakkoihin rikkonaisista \nsilloista.[557] Siitä päättäen on siltoja rakennettu taloittain, \nneljänneskunnittain ja pitäjittäin. V. 1508 joutui kaksi Kalvohan \npitäjän neljänneskuntaa 10 markan sakkoihin \"kihlakunnan sillan \nrikkoutumisesta\", mistä päättäen suurempienkin siltojen ylläpitäminen \nkäytännössä suoritettiin neljäskunnittain. Säännöllinen siltajako koko \npitäjän kesken pantiin toimeen Ulvilassa 1551.[558]\n\nSillanrakennussakot edellyttävät siltain tarkastamista. Uuden ajan \nalussa sitä ainakin siellä täällä toimittivat erityiset tie- ja \nsiltalautakunnat. Niinpä 1552 tuomittiin Kirkkonummella 12 miestä \nsakkoihin siitä, etteivät lähteneet siltaintarkastukseen, ja\nEspoossa samoin 12 miestä sakkoihin vastahakoisuudestaan lähteä \ntientarkastukseen.[559]\n\nPysyvästä paikallisesta tiehallinnosta on lounaisesta Suomesta aikaisia \nmuistoja.\n\nHämeen vanhimmissa verokirjoissa tavataan kaikkialla linnaläänissä \nneljänneskuntain maksettavan vuotuisen veron joukossa pari \nverokappaletta _teitä ja siltoja varten_. Tämän veron tavallisin määrä \noli 1 punta ohria ja 1 leiv. humaloita kustakin neljänneskunnasta.[560] \n\nMyöskin Satakunnassa tapaamme tämän veron. Tässä maakunnassa 1540- ja \n1550-luvuilla maksettuun \"laamanninkinkeriin\" sisältyi myöskin useita \nneljänneskunnittain (kolmanneskunnittain) suoritettavia verokappaleita, \nniiden joukossa 1 punta siltaohria, jotka Köyliön kappelissa \nlunastettiin pellavilla ja hampuilla ja Luvian kolmanneskunnassa joka \nmiehen maksettavilla kuivilla säynäillä.[561] Vero oli siis yleensä \nSatakunnassa nimeltään, perusteeltaan ja määrältään -- ja epäilemättä \nmyöskin alkuperäiseltä tarkoitukseltaan sama kuin Hämeessä.\n\nTuntuu ensimältä hiukan omituiselta, että kruunulle maksettiin \nerityistä tie- ja siltaveroa, kun teitten ja siltain rakentaminen \nammoisista ajoista kuului paikallisiin, luonnossa suoritettaviin \nrasituksiin. Se ajatus, että puheenaoleva vero olisi tarkoittanut \nlinnain suurten siltain rakentamista ja ylläpitämistä, ei kelpaa, sillä \nensinnäkin linnansiltainkin rakentaminen suoritettiin työllä eikä \nvuotuisena kruununverona, toiseksi tuollaista ylipäistä nimitystä \n\"teitä ja siltoja varten\" tuskin olisi käytetty niin erikoisesta \nverosta kuin linnansillan rakentamisesta, ja vihdoin suoritettiin \nHämeessä 1500-luvulla erikseen vero \"teistä ja silloista\" ja erikseen \nsen lisäksi ylläpidettiin linnansilta.\n\nHämeen ja Satakunnan tie- ja siltaveroa ei myöskään voi verrata niihin \n_siltarahoihin_, joita v. 1538 muutamat Turun linnaläänin \nsaaristopitäjät maksoivat linnaan laivasiltansa rakentamiseksi, ja \ntuskin myöskään niihin sillanrakennusturskiin, joita Kökarin asukkaat \nmaksoivat Kastelholmaan arvatenkin samanlaista tarkoitusta varten kuin \nTurun saaristolaiset Turun linnaan.[562]\n\nLuonnollisempi mielipide on se, että Hämeen ja Satakunnan tie- ja \nsiltaveroa alkuaan olisi maksettu paikallisia liikennelaitoksia varten.\n\nNe verokappaleet, jotka tässä verossa esiintyvät, eivät ole mitään \nrakennusaineita, vaan selvästi aiotut veronsaajan palkaksi \n(oravannahat) tai kestitykseksi (maltaat ja humalat). Vero on alkuaan \nkäytetty sen tai niiden henkilöiden palkkaamiseen, joiden huolena \nteitten ja siltain valvominen oli. Lähinnä johtuu tässä ajattelemaan \ntuonnoin mainittuja siltalautakuntia, mutta vielä suuremmalla syyllä \nkihlakunnan tai oikeammin varmaan pitäjän tuomaria.\n\nTässä kohden on erityisesti huomattava, että Satakunnassa uuden ajan \nalussa maksetut \"siltaohrat\" kuuluivat \"laamannin kinkeriin\" ja että \ntästä verosta Ala-Satakunnassa kihlakunnantuomari nautti osan. Samoin \nkäy ymmärrettäväksi, että Hämeessä tämä vero välikäden kautta saattoi \njoutua kruununverojen joukkoon. Tuomarinvirat näet vähitellen \nmuuttuivat kruunusta riippuviksi läänityksiksi, ja Kustaa Vaasan \nhallituksen ensi vuosina virkamiesten palkkoja ruvettiin ottamaan \nlinnoihin ja virkamiehiä siirtämään kruunun palkalle. Tällä tavoin \njoutui vanha tie- ja siltaverokin Hämeen linnan tilikirjoihin.\n\nEdempänä tulemme näkemään muita todistuksia Suomen keskiajan tuomarien \ntoiminnasta paikallishallinnollisella alalla. Jos mitkä, niin \nliikennelaitokset keskiajalla vaativat tuomarin silmälläpitoa ja \nhallintoa.\n\nAnsaitsee panna huomioon, ettei nimismiehillä keskiajalla ollut \ntekemistä teitten ja siltain hallinnossa, vaikka koko kyydityslaitos \noli heidän hoteissaan. Asia on varmaan ollut sellainen, että tie- ja \nsiltahallinto on vanhempi kuin nimismieslaitos, joka todennäköisesti \njärjestyi vasta unionin aikana. Lisäksi nimismies- ja kyytilaitos oli \nvain osa kruunun linnahallintoa, jotavastoin tie- ja siltahallinto oli \nikivanha paikallishallinnon haara, jolla piti olla omat paikalliset \nhoitajansa.\n\nKuten näkyy, on lounaisen Suomen keskiaikainen tie- ja siltahallintokin \nollut yksityiskohdissaan Uplannin ja Itägöötanmaan maakuntalakien \nkuvaamaa vastaava.\n\nTuomarin seuraaja tie- ja siltahallinnossa ei meillä ollut nimismies, \nvaan siltavouti. Näitä vouteja mainitaan Suomessa sangen useissa \npaikoin 1600-luvun alkupuolella. Tuomarien muinaisen viran perijöinä \nnämä kansanomaiset virkamiehet kuuluvat maamme vanhimpaan \nvirkamiehistöön.[563]\n\n\n\n2. \"MATKAVENEET\".\n\n\nHämeen vanhimpain maakirjain mukaan ei Hollolan alueella maksettu\ntie- ja siltaohria eikä -humaloita vaan _uisko-sopimusohria ja\nuisko-sopimushumaloita_.[564] Vero-oppaiden mukaan \"uisko\" merkitsi \nmatkavenettä tai pitäjänvenettä.[565] Puheenaoleva vero siis Hollolan \nalueella tarkoitti veneitten hankkimista tai veneliikenteen \nylläpitämistä -- hyvin luonnollinen tehtävä tässä vesistöseudussa, \njosta tärkeitä veneteitä haaraantui Pohjois-Hämeeseen ja Savoon. \nSeuraavina aikoina Hollolan alueella usein esiintyvät \"pitäjänveneet\", \njoilla tehtiin virallisia kyytejä.[566]\n\nAikoinaan on tällaisten matkaveneitten ylläpitäminen ollut laillinen \nvelvollisuus muissakin Hämeen vesipitäjissä, koskapa v. 1507 \nSaarioisten ja seur. vuonna Kulsialan pitäjät saivat yhteissakkoja \n\"uiskonsa\" vuoksi.[567]\n\nMyöskin Hämeen itäpuolella, Saimaan vesistön piirissä tapaamme tähän \nkuuluvan kruununveron. Lapveden ja Taipaleen pitäjissä maksettiin uuden \najan alussa neljänneskunnittain erästä veroa siten, että pitäjän \nviidestä neljänneksestä kolme maksoi 72 tynnöriä verotervaa, mutta \nkaksi suoritti -- _veroveneen_.[568] Muolassa ja Hanttulassa asti \nmaksoivat neljänneskunnat tervaveroa, vaikka se siellä suoritettiin \nrahassa.[569] Lapveden veneet kaiketi olivat samanlaisia kuin Hämeen \n\"uiskot\", ja terva oli kai niitä veneitä varten.\n\nSavossa jos missään oli pidettävä huolta kruunun veneliikkeestä ja \nniinpä siellä uuden ajan alussa olikin sitä tarkoittava vero yleinen. \nJärjestys oli täällä sellainen, että Liistonsaaren (Säämingin) pitäjän \nneljänneskunnat vuosittain toimittivat linnaan kukin matkaveneen, mutta \nmuista neljästä pitäjästä maksettiin sen sijaan n.s. kavasohria siten, \nettä jokainen neljäskunta maksoi joka kolmas vuosi 2 puntaa, mikä \nvastasi 4 pantiin maksua vuodessa.[570] Savon neljänneskuntain \nlinnaveroon kuului myöskin terva, 1 tynnöri tai sen vastineeksi 2 \npannia ohria neljänneskunnalta.[571]\n\nMutta meren rannikollakin voimme seurata tämän veron jälkiä. Porvoon \nläänin vuotuinen vero sisälsi uuden ajan alussa erityisen \nneljänneskuntaveron, johon kuului 1/2 tnr. _tervaa_ sekä lisäksi eri \nmääriä kaloja tai niiden vastikkeita.[572] Tämä Porvoon läänin \nneljänneskuntavero jäisi selvittämättömäksi arvoitukseksi, ellemme jo \ntuntisi, mistä on kysymys. Kun asiakirjat kertovat voudin Porvoon \nläänissä tehneen virkamatkoja veneellä,[573] niin arvelemme hänellä \nalkuaan olleen virkavenekin.\n\nSamaa alkuperää lienevät olleet Raaseporinkin läänin _tervarahat_, \njotka ovat merkityt v:n 1451 tileihin jokaiselta pitäjältä maksetuiksi. \nUuden ajan alussa tätä veroa maksettiin verokunnittain.[574]\n\nOn näin saatu selville, että sisä-Suomen järvialueilla on keskiajalla \nylläpidetty virallista liikennettä julkisilla \"matkaveneillä\", joiden \nhankkiminen oli talonpoikain velvollisuus. Hämeessä tämä liikenne \nilmeisesti oli järjestetty siten, että pitäjät ylläpitivät tällaisia \nveneitä määrätyissä paikoissa tai maksoivat sitä varten erityistä \nveroa. Savossa sitävastoin toimitettiin veneet tai niiden korvaus \nlinnaan, joka oli maakunnan vesiteitten keskuksessa. Mielenkiintoinen \non tämän veron esiintyminen Porvoon ja Raaseporin lääneissä. Saamme \ntästä jonkinlaisen käsityksen siitä, miten kruunu vanhimpina aikoina \nveronmaksajain avulla järjesti virkamiestensä ja muun väkensä matkat \nsielläkin, missä teitä ja siltoja ei ollut.\n\n\n\n3. KYYTIVELVOLLISUUS JA \"PITKÄTKYYDIT\".\n\n\nRuotsissa oli jo maakuntalakien aikana kansalla velvollisuus toimittaa \nkruunulle maksutonta väen ja tavarain kuljettamista eli kyyditystä. \nTätä kuninkaan kyytioikeutta mainitsevat Uplannin, Södermanlannin, \nVestmanlannin ja Helsinglannin lait. Siitä, ettei maanlaki tästä \nrasituksesta mitään virka, Rydin päättelee, ettei se myöhemmällä \nkeskiajalla ollut tunnustettu.[575]\n\nSuomessa kumminkin kyyditysrasitus oli myöhemmällä keskiajalla käytetty \nja oikeudellisesti järjestettykin. Saaristen ja Kulsialan pitäjässä \nHämeessä v. 1507 tuomittiin \"kyydintasoitus\" yli koko pitäjän ja\nkahta vuotta myöhemmin samanlainen kyydintasoitus tuomittiin \ntoimeenpantavaksi Kalvoilassakin \"kunkin koukkuluvun mukaan\".[576] \nSaamme siis tietää, minkä perusteenkin mukaan tämä velvollisuus \nkeskiajan lopulla Hämeessä oli jaettu.\n\nLounais-Hämeen tuomiokirjain mukaan keskiajan lopulla oli kolmenlaisia \nkyydityksiä, joiden laiminlyömisestä seurasi sakkoja: (1) valtakunnan \nherrain tai hallituksen kirjettä kuljettavan miehen kyyditys, jota \nvoisi nimittää kuninkaankyyditykseksi,[577] (2) käräjäkyyditys,\njohon nähtävästi kuului kruunun koko käräjäväen kyydittäminen \nnimismiestalosta toiseen,[578] ja (3) pitkäkyyditys, jonka \ntarkoituksena oli kruunun väen tai tavaran kuljettaminen kaukaisempiin \nmääräpaikkoihin.[579]\n\nEnsiksi mainittua lajia kyyditystä saatiin keskiajalla varmaan muita \nseutuja raskaammin kokea Ahvenanmaalla, jonka kautta osittain maisin \nosittain meritse jo aikaisella keskiajalla kulki valtatie Suomen ja \nRuotsin välillä. Varmaankin tästä kauttakulusta johtuvan suuren \nkestitysrasituksen vuoksi Ahvenanmaan papeille jo v. 1335 myönnettiin \nerityisiä palkkaetuja.[580] Kyyditysrasituksen jakaminen Ahvenanmaan \nkolmanneksien kesken sillä tavoin kuin ennen on kerrottu oli siitä \npäättäen varmaan pantu toimeen jo vanhemmalla keskiajalla.\n\nTurun läänin rahvaan hyväksi antamassaan käskykirjassa Eerik \nPommerilainen v. 1419 m.m. määräsi, ettei talonpojilta saanut vaatia \nkyydityksiä muulloin kuin kuninkaan tai kuningattaren itsensä maassa \nollessa tai kuninkaan erityisellä kirjeellä käskettäessä; erityisesti \nkielletään kuninkaan voutia veronkannolla ratsastaessaan kansaa sillä \ntavoin rasittamasta.[581] Kyyditysrasitus lounaisessa Suomessa oli \n1400-luvun alussa varmaan tavattomammin lisääntynyt, koskapa siitä \nTanskassa saakka käytiin kuninkaalle valittamassa. Näyttää siltä, että \ntoiseksi mainitsemamme laji kyyditystä, linnanvoudin ja hänen väkensä \nkäräjäkyydit, oli Turun läänissä erityisen valituksen aiheena. Toiselta \npuolen kuitenkin tällainen kyyditys 1400-luvulla Turun läänissä oli \npysyvä, tunnustettu rasitus; v. 1464 Räntamäen käräjillä sakotettiin \ntalonpoikaa niskoittelusta kyydinteossa, kuten näyttää linnan voudin \nkyydissä.[582] Mahdollistahan on, että käräjä- ja muut paikalliset \nvirkakyydit vasta 1400-luvun kuluessa tulivat järjestyneeksi tavaksi, \naikaisemmin oltuaan mielivallan ja väkivallan alaisia.\n\nKeskiajan lopulla olivat kuten näimme Hämeessä käytännössä myöskin \n_pitkätkyydit_.\n\nNiistä saadaan lähempiä tietoja Kustaa Vaasan hallitusajan \ntilikirjoista. Hämeessä siihen aikaan oli pitkiinkyyteihin velvollinen \nkoko linnalääni. 1520-luvun lopulla tätä rasitusta luonnossa suoritti \nainoastaan lähellä linnaa oleva alue, Saaristen ja Kalvoilan pitäjät \nSääksmäen kihlakuntaa ja Hattulan kihlakunta, lukuunottamatta Hattulan \npitäjää, joka oli tästä rasituksesta vapautettu, koska linnan hevosia \nkesäisin laidunnettiin sen takamailla ja niityillä.\n\nKultakin koukulta oli kerran vuodessa lähetettävä hevonen linnankyytiin \nTurkuun tai minne hyvänsä muualle. Liikennetarpeet eivät kuitenkaan \naina olleet niin suuret, että mainitun ahtaammankaan alueen koko \nhevosmäärää olisi tarvittu. V. 1539 suorittivat \"kyytihevosia\" \nainoastaan Turun tien varrella olevat Mäskälän ja Rengon pitäjät. Kun \nseuraavana vuonna taasen Hauhon pitäjä oli pitkässäkyydissä, näyttää \ntämäkin rasitus olleen jonkinlainen kiertovero. Kyytivelvollisuus \nsuoritettiin nähtävästi kollektivisesti neljänneskunnittain; v. 1507 \nsakotettiin Saarioisten Airanteen neljänneskunnan jokaista talonpoikaa \n3 markkaa pitkänkyydin laiminlyömisestä. Ne, jotka eivät tehneet \npitkääkyytiä, maksoivat lunastusta 1 markan koukulta.[583]\n\nPitkiäkyytejä suoritettiin Savossakin, kultakin neljännekseltä 12 \nhevosta, joskus enemmänkin, miten kuljetettavaakin oli. Savon \npitkätkyydit tavallisesti tehtiin Viipuriin. Kun ei kaikkia hevosia \ntäälläkään tarvittu ajoon ja kun kaukana asuvain olisi ollut hankala \ntulla kyytiin, otettiin sijaan _hevospalkkaa_ 2 1/2 puntaa viljaa \nneljännekseltä.[584]\n\nEräästä Kustaa Fincken kirjeestä v:lta 1553 selviää, että kruunulle \nsuoritettavain pitkäinkyytien lisäksi oli niitä tehtävä vielä \nyksityisille virkamiehillekin: linnanvoudille, maanvoudille, \nlinnankirjurille, maankirjurille, tuomarille ja nimismiehelle,\nkullekin 2. Varmaan nämäkin sangen vanhoja tapoja.[585]\n\nMerimaakunnillakin oli muinoin sisämaitten pitkiäkyytejä vastaava \nkuljetuslaitos.\n\nAhvenanmaalla kuljetti kukin maankolmannes vuorovuotenaan maakunnan \nverot Tukholmaan. 1530- ja 1540-luvuilla täällä maksetut \n_laivaäyrityiset_, joita kukin talollinen suoritti 1 äyrityisen, \nnäyttävät olleen tämän kuljetusveron lunastusta.[586]\n\nVarsinais-Suomen vanhimmissa tilikirjoissa kerrotaan, että Lapin \n(Rauman) pitäjän neljännesmiehet verollisilta kootuilla varoilla \nvuokrasivat aluksia, viedäkseen veroviljansa Turkuun.[587]\n\nRaaseporin läänin rahvaan velvollisuutena oli kuljettaa kuninkaan \nviljaa ja veroja Tukholmaan; milloin sitä ei tarvittu, maksoi kukin \ntalollinen 1/2 äyriä laivarahoja.[588]\n\nKyyditykset joutuivat jo varhain nimismiesten ja maanvoutien \nvalvottaviksi. Siitä niinkuin muustakin toimestaan maanvoudit keskiajan \nyleiseen virkamiestapaan tekivät tulolähteen. Useissa Suomen seuduissa \nmaanvoudit uskonpuhdistusajan alussa kantoivat omaksi hyväkseen \nkyyditysrahoja.\n\nAhvenanmaalla vouti kantoi kyytirahoja pitäjittäin, useimmista \npitäjistä 16 mk (Ekkeröstä 11, Hammarlannista 10, Föglostä 8 ja \nKökarista 8 mk). Vero näyttää vanhastaan olleen järjestetty siten, että \njokainen kyytivelvollisuudesta vapautettu yksiö maksoi nimismiehelle 1 \nmk ja nimismiehet sitten maksoivat voudille yllämainitut summat \n\"taksana\".[589]\n\nKyyditysrahoja kantoi maanvouti myöskin pohjoisessa V.-Suomessa: \"Ne, \njotka ovat olleet vapaita kyydityksestä, ovat antaneet voudille 2 tai 3 \nmk\".[590]\n\nHämeessä -- ainakin Saarioisten, Kalvohan ja Portaan pitäjissä -- \nmaanvouti 1550-luvulla tilapäisten saatavainsa joukossa kantoi \nkyyditysrahoja, joista emme kumminkaan enempää tiedä.[591]\n\nEmme epäile lukea tähän rasitusluokkaan myöskin muutamissa Karjalan \nseuduissa, Lappeen ja Taipaleen pitäjissä sekä koko Äyräpään \nkihlakunnassa uuden ajan alussa maksettuja kyytirahoja. Niitä \nmaksettiin 6 penninkiä (1 killinki) täysiverolta eli 2 1/2 äyriä \nnautakunnalta.[592] Karjalan kyytirahat eivät olleet voudin sivutuloja, \nvaan kannettiin kruunulle.\n\n\n\n\nIX. OIKEUSLAITOKSIA.\n\n\n\n1. TUOMARIT.\n\n\nAlimman tuomarin ruotsinkielisenä virkanimenä Suomessa käytettiin \nkeskiajan lopussa ja uuden ajan alussa yleisesti nimitystä \nhäradshöfding. Omituista kyllä ei tällä nimityksellä näytä olevan \nsuomenkielessä vanhaa, vakaantunutta vastinetta. Herra Martin\n1500-luvun puolivälissä laaditussa maanlain suomennoksessa käytettyjä \nnimityksiä \"kihlakunnan päämies\" ja \"kihlakunnan mies\" (harvemmin) ei \nvoitane sellaisena pitää. Sen sijaan on suomalaisessa kansankielessä \nammoisista ajoista käytetty nimitystä tuomari. Tämän nimityksen \njuurtumiseen suomenkieleen on varmaan vaikuttanut se, että \naikaisemmalla keskiajalla oli Suomessa yleisesti käytännössä \nruotsinkielinen nimitys domare, joka vasta keskiajan myöhemmällä \naikakaudella vähitellen väistyi \"häradshöfding\" nimityksen tieltä. \n\n\"Tuomari\" nimityksen edustaman laitoksen juuria voimme Lounais-Suomessa \nseurata 1300-luvun alkupuoliskolle saakka.\n\nEräässä Turun maakuntakäräjillä 1353 laaditussa asiakirjassa mainitaan \njo edellisinä aikoina annettuja tuomarin tuomioita; erästä henkilöä \nsyytettiin siitä, että hän oli petollisesti kantanut maksettavaksi \njoutuneita uhkasakkoja, nimittäin yhden markan tuomarin tuomiosta ja \nkolme markkaa toisesta tuomiosta. Nähtävästi on tässä kohdassa puhe \nkaksiasteisesta tuomiosta, jossa ensin \"tuomari\" pani 1 mk:n uhkasakon \nja sitten, kun se rikottiin, toinen korkeampi tuomari 3 mk:n uhkasakon, \nkuten myöhemmin kihlakunnantuomarit. Näyttää siis siltä kuin esillä \nolevassa asiakirjassa olisi kysymys vielä alemmasta tuomarista kuin \nkihlakunnantuomarista, jostakin aivan paikallisesta kansantuomarista, \njolla on ollut virkanimenään \"tuomari\". Asiakirja koskenee Mynämäen \nseutuja.[593]\n\nTämä käsitys sopeutuu niihin muihin tietoihin, mitä on 1300-luvun \ntuomareista. V. 1363 esiintyy Turun linnan voudin todistajana m.m. eräs \n\"Vilckin Domare\", josta ei tiedetä muuta kuin nimi.[594] Hiukan enemmän \non tietoja kolmesta muusta pohjoisessa V.-Suomessa toimineesta \ntuomarista. V. 1374 esiintyy \"Otin domare\" välimiehenä \nmaanluovutuksessa Taivassalossa.[595] Samana vuonna esiintyy \nTaivassalossa vielä toinenkin välimies, Gudmar Gudmarsson, varmasti \nsama mies, jota mainitaan kiinnemiehenä Otin tuomaria koskevassa \nasiakirjassa ja nimellä \"Gudhmar domare\" todistajana eräässä saman \nseudun asiakirjassa v:lta 1380.[596] V. 1375 tehdään Mynämäellä \nmaankauppa \"Andris domaren\" edessä.[597] Ja seur. vuonna esiintyy sama \nmies samanlaisissa toimissa Maskussa.[598]\n\nEteläisessä V.-Suomessa mainitsevat asiakirjat 1300-luvun lopulta \nuseampia tällaisia tuomareja. Vv. 1377-1380 mainitaan \"Holmuider \ndomare\" kolmasti maanluovutusasiain välimiehenä ja todistajana Piikkiön \nkäräjillä.[599] Maankaupan välimiehenä esiintyy v. 1378 \"Michiael Rasi, \ndomarin\" Kemiössä[600] ja seur. vuonna tavataan \"Åke Sack, dommare\" \npitäjänkäräjäin pitäjänä ja maankaupan välimiehenä niinikään \nKemiössä.[601]\n\nKaikkien näiden kuuden tuomarin varsinaisena toimena niissä asioissa, \njoita puheenaolevat asiakirjat koskevat, on maanluovutusten erotus- eli \nvälimiehen (\"förskelaman\") tehtävä; välimiehen latinankielinen nimitys \n\"prolocutor\" kävi keskiajalla myöskin tuomarin virkanimestä. Tähän \nnähden voi kysyä, eivätkö \"prolocutoreina\" ja välimiehinä vanhemmalla \nkeskiajalla mainitut henkilöt ole olleet samanlaisia \"tuomareja\" kuin \nne, joihin edellä olemme tutustuneet. Sellaisina mainitaan v. 1350 \nVehmaalla Nikolai Kiimakallio(?)[602] ja v. 1402 Mynämäellä eräs Olaff \nBiörnsson.[603] Inkoossa v. 1452 esiintyy maakiinnemiesten joukossa \nensimäisenä \"Matis domare\" ikäänkuin hän olisi ollut toimituksen \njohtaja.[604]\n\nMuinaisesta tuomarintoimesta lienee myöskin periytynyt \"tuomari\" sanan \nkäyttäminen sukunimenä. Halikossa mainitaan v. 1410 kiinnemiesten \njoukossa \"niclis domare\", kaikesta päättäen tavallinen rahvaanmies eikä \nmikään virkamies.[605] Tenholassa esiintyy w. 1395 ja 1399 kaksi \nveljestä, joilla on sukunimenään \"domare\".[606]\n\n\"Tuomari\" nimen tapaamme vielä vanhoissa paikannimissäkin. Uuden ajan \nalussa, osittain jo aikaisemmin, tavataan asiakirjoissa seuraavat tähän \nkuuluvat paikannimet:\n\n    Vehmaa: Domarla, kylä suomal. oik.,\n    Taivassalo: Domaris, kylä ruotsal. oik.,[607]\n    Parainen: Domarby, kylä (6 taloa) Terffuebolissa,\n    Marttila: Domarla, kylä,[608]\n    Perniä: Domarby, kylä Hirvilahden bolissa,\n    Inkoo: Domarby, kylä Bakombergsbolissa,\n    Kirkkonummi: Domarkulla, kylä Gunnarskullabolissa,\n    Helsinki: Domarby, kylä.[609]\n\nNämä paikannimet ovat ilmeisesti yleensä sangen vanhoja, varmaan \nvanhempia kuin v. 1417, jolloin Helsingin Domarby nimeltä mainitaan. \nSen päätämme varsinkin siitä, että kaikki nämä paikannimet ovat kyläin \neivätkä yksityisten talojen nimiä; mahdollisesti on tuomarin talo ollut \nkoko kylän alkutila tai on tuomareita asunut kylässä hyvin kauan, niin \nettä tuomarin nimi vähitellen syrjäytti kylän alkuperäisen nimen. \n\nKaikki nämä 1300-luvun tuomarimuistot tavataan maamme eteläisillä ja \nlounaisilla rannikkoseuduilla. Nämä seudut olivat vielä 1300-luvulla \nvaltaavaksi osaksi ruotsalaisia. Useimmilla niistä tuomareista, joista \non tietoja, on selvästi ruotsalaiset nimet ja heidän toimensa koskevat \nruotsalaisia pitäjiä; suurin osa tuomari-aiheisista paikannimistäkin on \nruotsalaisten pitäjäin piirissä. 1300-luvun tuomari-laitoksen \nvarsinaisena pesäseutuna lienee niinmuodoin ollut Lounais- ja\nEtelä-Suomen ruotsalainen asutusvyöhyke, eli n.s. ruotsalaisen oikeuden \nalue.\n\nNäiltä ruotsalaisilta pesäseuduilta puheenaoleva laitos näyttää \nlevinneen läheisiin suomalaisiin seutuihin, joiden tuomarinimistöön \ntodennäköisesti kuuluvat \"Nicolai Kumakallia\" ja \"Domarla\" Vehmaalla, \n\"Andris domare\" Mynämäellä ja Maskussa sekä \"niclis domare\" Halikossa.\n\nKoko tuo vanha tuomarilaitos tekee hyvin kansanomaisen ja \npaikkakunnallisen vaikutuksen.\n\nAsiakirjat antavat sen käsityksen, etteivät nuo tuomarit ole kuuluneet \nmaan mahtavimpiin. Useimpien nimi on ilmoitettu vaatimattomasti vain \nristimä- ja virkanimellä. Kolmella heistä (\"Otin tuomarilla\", \"Gudhmar \ntuomarilla\" ja Oiaff Björnssonilla) ei näytä olleen omaa sinettiä, \njolla olisivat sinetöineet asianomaisen asiakirjan, mistä päättäen he \novat olleet talonpoikaisia miehiä. \"Tuomari\" sanasta johtuneet \ntalonpoikaiset sukunimet, tuomari-liitteiset paikannimet, jotka kaikki \novat talonpoikaiskyläin, vaan eivät ylimyskartanoiden nimiä, puhuvat \nalkuperäisen kansanomaisuuden ja talonpoikaisuuden puolesta.\n\nToiselta puolen kuitenkin ovat useimmat 1300-luvulla mainituista \ntuomareista sinetöineet asiakirjansa ja nähtävästi kuuluneet \nalhaisempaan aateliin.[610] Mutta ei näistäkään yksikään ole kuulunut \nmaamme tunnettuihin ylimyssukuihin; he olivat kaiketi vain oman \npaikkakunnan johtohenkilöitä.\n\nMitä vihdoin näiden vanhain tuomarien virkapiiriin tulee, niin \nlukuunottamatta Mynämäellä ja Maskussa toiminutta Antti tuomaria ei \nkukaan heistä esiinny virassa silloista pitäjää laajemmalla alueella. \nVarsinainen kihlakuntalaitos ei vielä 1300-luvun alkupuolella, jolloin \ntuomareja jo esiintyy, ollut olemassa. Erittäin huomattava on, että Åke \nSäck eli Sæk nimittää v:n 1379 asiakirjassa itse itseään \"Kemiön \nkirkkokunnan tuomariksi\" ja toimii yksinään, ilman muitten \ntuomiovaltaisten läsnäoloa, pitäjänkäräjäin tuomarina. Kun pitäjä \nmeidän maassamme kaikesta päättäen on alkuperäinen oikeus- ja \nhallintopiiri, on erityisten tuomarien esiintyminen näissä piireissä \nodotettavaakin. Yllämainitut tuomarit ovat olleet pitäjäntuomareja, sen \ntapaisia, joita Ahvenanmaalla oli vielä 1600-luvun alkupuolella.[611]\n\nMeidän aikamme talonpoikaisilla \"herrastuomareilla\" on ollut todelliset \nalku-isänsä näissä 1300-luvun pitäjäntuomareissa, vaikkapa nimen olisi \nantanutkin Maunu Eerikinpojan maanlain \"häradsdomare\".\n\n\n\n2. PITÄJÄNKÄRÄJÄT.\n\n\nEdellisessä lausuttu käsitys, että lounaisen Suomen vanhat paikalliset \ntuomarit ovat olleet pitäjäntuomareja, saa vahvistuksen niistä \ntiedoista, joiden mukaan samoilla alueilla samoina aikoina on ollut \nolemassa pitäjänkäräjät.\n\nPitäjä on ollut Suomen perustava, historiallinen oikeuspiiri ja \npitäjänkäräjät kaikkien käräjäin yhteinen muoto. \"Laamanninkäräjät\" ja \n\"kihlakunnankäräjät\" keskiajalla olivat säännöllisesti myöskin \npitäjänkäräjiä. Mutta keskiajan kuluessa pitäjänkäräjälaitoksessa \ntapahtui kehitystä. Kun myöhemmällä keskiajalla pitäjänkäräjät jo \nyleensä olivat laamannien ja kihlakunnantuomarien johtamia valtion \nkäräjiä, niin ne aikaisemmalla keskiajalla vielä olivat paikallisten \ntuomarien johtamia paikalliskäräjiä; kun myöhemmän keskiajan käräjät \npidettiin valtion muodostamissa hallintopitäjissä, niin varhaisemmalla \nkeskiajalla käräjät pidettiin vanhoissa emäpitäjissä.\n\nKäräjäpiirinä eli käräjäkuntana (tinglag) vanhempana keskiaikana \nesiintyy kirkkokunta (Kemiö),[612] laivakunta (Taivassalo, \nSantamala),[613] pitäjäyhdistelmä (Santamala, Masku ja Nousiainen; \nSäkylä, Köyliö ja Yläne)[614] sekä pitäjä (Kaarina, Piikkiö).[615] \nMutta kaikki nämä käräjät olivat pitäjänkäräjiä. Useimpia niitä \nkutsuttiinkin pitäjänkäräjiksi, niinkuin viitteistä näkyy. Niin \nKemiössä, Santamalassa, Säkylässä, Piikkiössä. Lisäesimerkkinä \nmainittakoon, että Santamalassa v. 1380 pidettyjä talvikäräjiä \nkutsuttiin milloin laivakuntakäräjiksi milloin pitäjänkäräjiksi.[616] \nTodella kaikki nuo erinimiset käräjäpiirit vastaavatkin vanhoja pitäjiä \ntai yhteenkuuluvia pitäjäalueita.[617] Pitäjä on siis 1300-luvulla \nyleisesti käytetty käräjäkunta.\n\nMutta tämä oikeuspitäjä ei luultavastikaan ole ollut sama kuin myöhempi \nhallintopitäjä, vaan kirkkopitäjä. 1300- ja 1400-luvuilla kirkkopitäjä \nhyvin yleisesti esiintyy maallisena pitäjänä, oikeuspiirinä, \noikeuspitäjänä.\n\nHuomautettakoon tässä vieläkin, että Kemiön tuomaria v. 1379 kutsuttiin \n\"Kemiön kirkkokunnan\" tuomariksi.[618] Suomen mantereella oli niinkuin \nAhvenanmaallakin keskiaikana tapana pitää käräjiä ja suorittaa \noikeustoimituksia kirkoilla. Niinpä v. 1439 tapahtuivat \nmaanluovutusmenot \"Räntamäen kirkkotarhassa\"[619] ja v. 1442 \nsuoritettiin maanluovutus \"pitäjänkokouksessa Räntamäen kirkolla\".[620] \n\"Pitäjäntuvat\", joita jo varhain näyttää olleen usean kirkon lähellä ja \njotka varmaan olivat kirkollisen pitäjän ylläpidettäviä, olivat usein \nmaallisinakin käräjäpaikkoina: v. 1418 pidettiin Vehmaan suomalaisen \noikeuden kihlakunnankäräjät \"kirkolla pitäjäntuvassa\",[621] v. 1455 \nolivat käräjät Kokemäellä \"pitäjäntuvassa\"[622] ja v. 1505 pidettiin \nVesilahdella käräjiä \"kirkontuvassa\".[623] Parissa keskiajan \nasiakirjassa kerrotaan maanluovutusten laillistuttamisesta itse \nkirkonkokouksessa: v. 1419 \"kirkonkokouksessa Ulvilassa\"[624] ja v. \n1436 \"kirkonkokouksessa ja pitäjänkokouksessa\" Halikossa.[625] \nToisinaan kutsutaan pitäjän oikeustilaisuutta eli pitäjänkäräjiä \n\"pitäjänkokoukseksi\" (sockenstämma); niin Lohjalla v. 1382, jolloin \nlaamanni oli läsnä,[626] Kemiössä v. 1406,[627] Räntämäellä v. \n1468.[628]\n\nNäissä asiakirjoissa ei voi havaita mitään erotusta maallisen \noikeuspitäjän ja kirkollisen pitäjän välillä. Ei niissä myöskään näe \nerotusta pitäjänkokouksen ja pitäjänkäräjäin välillä. Herra Martin \nmaanlain suomennoksessa mainitaan samanlaisten oikeusasiain \nkäsittelemistä \"pitäiänn cokoudhes\" ja \"pitäiänn käräiäs\".[629]\n\nKirkkopitäjän käyttöä oikeuspitäjänä keskiajalla täytyy pitää varmana. \nTähänkin laitokseen nähden olot Suomen lounaisosissa olivat Ahvenanmaan \nolojen kaltaiset.\n\nKirkkopitäjäin pitäjänkäräjillä vanhemmalla keskiajalla esiintyvät \ntoimivina kaikki tuomitsijat, linnanvoudista ja laamannista alaspäin. \nNäyttää siltä, ettei varhaisemmalla keskiajalla -- alkuperäisten \npitäjäalueitten menetettyä merkityksensä -- ollut muita paikallisia \noikeuspiirejä kuin kirkkopitäjät ja niiden kansalliset alueet. \nMyöhemmällä keskiajalla valtion käräjillä jo oli kirkkopitäjistä \neroavat oikeusalueensa (hallintopitäjät), joissa vanhain \npitäjäinkäräjäin sijasta pidettiin \"laamanninkäräjiä\" ja \n\"kihlakunnankäräjiä\". Mutta sen ohella, kuten lukuisat esimerkit\novat osoittaneet, jatkettiin kirkkopitäjäin pitäjänkäräjiä \npitäjänkokouksina, joissa edelleenkin eräänlaisia paikallisia \noikeusasioita käsiteltiin.\n\n\n\n3. MAAKUNNANTUOMARIT JA KIHLAKUNNANTUOMARIT.\n\n\nJo 14. vuosisadan alussa Suomessa oli pitäjää suurempia oikeusalueita. \nNiitä olivat silloiset maakunnat, jotka pitivät yhteisiä maankäräjiä ja \nkäyttivät yhteisiä todistusvoimaisia maakunnan sinettejä.[630]\n\nOlemme nähneet, että Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomen suomalaisella ja \nruotsalaisella alueella sekä Uudellamaalla jo varhain oli omat \ntuomarinsa (maantuomarit, laamannit). Tämä seikka herättää kysymyksen, \neikö muissakin maakunnissa ole ollut asia sellainen.\n\nAsiakirjat tähän kysymykseen vastaavat myöntävästi. 1300-luvun \nloppupuolella tavataan täällä tavallisesti tuomareiksi nimitettyjä \nvirkamiehiä, joiden virkapiirinä olivat kokonaiset maakunnat. Tällaisia \nmaakunnantuomareita mainitaan vuosisadan viimeisellä neljänneksellä \nHämeessä useita.[631] Satakunnan tuomaria mainitaan v. 1392[632] ja \nläntisen Uudenmaan tuomaria v. 1395;[633] aikaisemmin oli Ala-Satakunta \nkuulunut suomal. oikeuden laamannin ja läntinen Uusimaa ruotsal. \noikeuden laamannin alueeseen.[634]\n\nEttä nämä maakunnantuomant ovat vastanneet myöhempiä \nkihlakunnantuomareja ja olleet heidän edelläkävijöitään, näkyy muun \nlisäksi siitä, että Hämeen tuomarin sakotusmääräksi useammassa \nasiakirjassa ilmoitetaan 3 mk.[635]\n\nEi tunneta lähemmin maakunnantuomarilaitoksen syntymisaikaa. Ilmeistä \non vain, että se kuuluu vanhempaan keskiaikaan. Nimistään päättäen \nmaakunnantuomarit ovat olleet kotimaisia paikkakunnallisia \nrälssimiehiä, joita tavataan Ahvenanmaan maantuomareina ja suomal. ja \nruotsal. oikeuden laamanneina; varmaan nämä virat kaikki ovat \njuureltaan olleet samanlaisia paikallisia laitoksia.\n\nMaakunnantuomarit Suomen mantereella katosivat pian varsinaisten \nkihlakunnantuomarien tieltä, joiden lopullisina virka-alueina\n1400-luvun alkupuolella esiintyivät kihlakunnat. Vv. 1390, 1417, 1423 \nmuudan \"kihlak. tuomari\" Suni Suninpoika toimi Taivassalossa ja \nVehmaalla, siis varmaankin Vehmaan kihlakunnassa.[636] V. 1407 \nmainitaan kihlak. tuomaria Pohjois-Suomessa,[637] ja lähivuosina Etelä-\nSuomessa ja Itä-Uudellamaalla.\n\nKihlak. tuomarien toimissa ja oloissa keskiajan lopulla ja vielä uuden \najan alussa havaitaan muutamia merkittäviä piirteitä, jotka kuuluvat \npaljon aikaisempaan paikalliseen oikeus- ja itsehallintoelämään.\n\nKihlak. tuomari ei ollut ainoastaan oikeudellinen virkamies. On jo \nennen mainittu, että tuomarit ovat olleet teitten ja siltain valvojia \nja että oli olemassa erityinen tie- ja siltavero, jota tuomari käytti.\n\nKun 1550-luvulla Lapveden talonpojat syyttivät kihlak. tuomaria siitä, \nettä hän piti hallussaan pitäjän yhteisiä saaria, niin syytetty myönsi \nomaavansa yhden yhteissaaren, koska kihlak. tuomarit kaikkialla \nSuomessa käyttävät yhteisiä saaria.[638] Sama käsitys tuomarin \noikeudesta ilmenee eräästä toisestakin asiakirjasta, jossa kerrotaan \nPorvoon tuomarin pyytäneen saada käytettäväkseen Haksalon saaren, \n\"koska hän oli kihlak. tuomari\".[639] Näistä merkeistä voinemme \npäättää, että kihlak. tuomareja Suomessa on muinoin pidetty kihlak. \nulkomaitten ja yhteisen omaisuuden hoitajina, ja että osittain vielä \nuuden ajan alussa sillä perusteella ovat pitäneet ulkosaaria \nhallussaan.\n\nVielä uuden ajan alussa määrättiin kihlak. tuomareja useissa \nSuomen seuduissa laamannien mukana ottamaan osaa verotuksen\npanoon.[640] Samoin v. 1504 vedottiin Satakunnan ja Hämeen kihlak. \ntuomarien myötävaikutukseen silloisen apuveron kokoamisessa.[641] \nSavossa v. 1541 veronpano toimitettiin kihlak. tuomarin \nläsnäollessa.[642]\n\nKihlak. tuomarien tehtävät talvikäräjillä näyttävät myöskin olleen \nhallinnollista laatua, sillä tuomarina talvikäräjillä ei ollut kihlak. \ntuomari, vaan laamanni; mahdollisesti oli kihlak. tuomari \ntalvikäräjillä läsnä virkapiirinsä edustajana.\n\nKihlak. tuomarin palkkaus oli uuden ajan alussa vielä osittain hyvin \nvanhalla kannalla.\n\nRuotsissa oli Kalmarin resessin mukaan v:lta 1483 maksettava \nmanttaalittain (miesluvuttain) erityinen kihlak. tuomarin palkka, jota \nsiellä uuden ajan alussa paikoin suoritettiin 1/2 markkaa kahden \nsyöttöhevosen edestä. Samanlainen vero tavataan Ahvenanmaalla, jossa \nv:n 1556 aikoina kultakin talolta (mantal) maksettiin 1/2 mk kihlak. \ntuomarin rahoja.[643] Samantapaista veroa maksettiin myös\nV.-Suomessa.[644]\n\nVanhempina aikoina näyttää kuitenkin kihlak. tuomarin pääpalkkana \nolleen osa käräjäkestitystä, etupäässä viljaa.\n\nAhvenanmaalla kantoi v. 1543 vouti maakunnan 17 nimismieheltä kultakin \npannin ohria, \"jotka ennen tavallisesti olivat kihlak. tuomarin ohria \ntai kutsuttiin tuomarin ohriksi\".[645] Tämä on kaiketi ymmärrettävä \nsiten, että aikaisemmin kihlak. tuomari ja vielä aikaisemmin\ntuomari (maantuomari) oli saanut osansa nimismiesverosta s.o. \nkäräjäkestityksestä, mutta että tämä vero v. 1543 meni linnanvoudille.\n\nV.-Suomessa näyttää v:n 1537 aikoina klk:ntuomarille kuuluneen 2 \nyökunnan kestitys kunkin nimismiehen luona kolmilla käräjillä, s.o. \ntalvi,- kevät- ja kesäkäräjillä.[646] Lapin pitäjässä v. 1556 \ntuomarille maksettu kappa rukiita tai ohria (talolta) luultavasti \nkuului tähän veroon.[647]\n\nRaaseporin läänin tuomarinverosta ei meillä ole lähempiä tietoja, mutta \neräistä asiakirjain lauseista, joiden mukaan tuomari tässä läänissä \nnautti muonitusta (fodring) ja talonpoikain oli maksettava 4 \nkäräjäkinkeriä vuodessa, voipi päättää, että tuomarilla täälläkin oli \nsäännölliset vuositulonsa käräjäkestityksestä.[648]\n\nNiistä \"härkäkauroista\", joita Satakunnan nimismiesten oli verostaan \nsuoritettava kruunulle, sai klk:n tuomari 1 punnan kustakin pitäjästä, \nminkä lisäksi hänelle tuli joka kolmas käräjälampaanlapa ja -\nsiika.[649] Tämä oli ilmeisesti osa käräjäkestityksestä.\n\nHämeessä kihlak. tuomari nautti samanlaista palkkaa kuin \nSatakunnassa.[650]\n\nKarjalassa kihlak. tuomarit saivat nimismiesverosta kaikkia tämän veron \nesineitä määrätyn osan, joka oli puolta pienempi kuin laamannin \nosa.[651] Tämä vero oli suoritettava nähtävästi joka kerta kuin tuomari \nkävi käräjillä nimismiestaloissa, mikä tapahtui neljästi vuodessa. \nTapana oli, että tuomarin miehet ja useimmiten myös itse tuomari \nkävivät paikalla nauttimassa veronsa.[652]\n\nYhtä alkuperäistä palkkaustapaa käytettiin Savossa, jossa oli määrätty, \nettä tuomari sai olla kunkin nimismiehen luona 4 hevosella kolme \nyökuntaa; ellei hän saapunut, sai hän sen sijaan nimismieheltä 1 punnan \nohria tai 2 puntaa kauroja.[653]\n\nHämäläisillä ja karjalaisilla alueilla kihlak. tuomareilla uuden ajan \nalussa oli tuloja myöskin neljänneskunnilta.\n\nHämeen ruokaruotsia koskevassa tunnetussa asiakirjassa v:lta 1530 \nkerrotaan, että linnanhuovit käyvät maanvoudin johdolla ympäri \nkihlakunnassa kesäkäräjäin jälkeen perimässä sakkoja maaten 1 yön \nkunkin nimismiehen luona, \"ja tuomarin miehet käyvät kestityksellä \n(gesta) saman ruokaruotsin mukana\".[654] Tässä asiakirjassa ei mainita, \nkävivätkö tuomarin miehet sillä ruokaruotsi-kestityksellä, joka \ntapahtui talvi- ja syyskäräjäin jälkeen myöskin neljännysmiesten luona, \nmutta luultavaa se on. V. 1530 peruutettiin kruunun omalle väelle se \nHämeen ruokaruotsi, \"joka oli jonkun aikaa ollut tuomareilla\".[655]\n\nKarjalassa kihlak. tuomarit kävivät käräjillä ja kestityksillä myöskin \nneljänneskunnissa. Näitä kestityksiä oli vuodessa neljät, nim. syys-, \nkevät-, \"margeld-\" ja kesäkestitykset, ja sai tuomari silloin kultakin \nnautakunnalta kestityksen, joka jotensakin tarkoin vastasi \nyllämainittua nimismiestalossa nautittua kestitystä.[656] Näyttää \nsiltä, että tuomari kullakin käynnillään neljänneskunnassa nautti vain \nyhden nautakunnan kestityksen, jonka nautakunnat suorittivat vuoronsa \njälkeen. Ehkäpä nautittiin palkka nimismiestaloissakin saman \nkäytännöllisen järjestelmän mukaan.\n\nSavossa oli kihlak. tuomari saapa kultakin neljännysmieheltä 1 punnan \nohria ja toisen neljän hevosen kestitystä varten kolmena yökuntana, 2 \nleiv. haukia ja 1 revonnahkan. Kymmenysmiehen oli maksettava tuomarille \n1 leiv. haukia.[657]\n\nLuultavasti Karjalan ja Savon tuomarien neljänneskuntakestitykset ovat \nruokaruotsia. Ikivanha ruokaruotsivero ei kuitenkaan liene alkuaan \nkuulunut oikeuslaitokseen; tuomarit näyttävät joutuneen sen \nnauttimiseen vasta myöhemmällä keskiajalla, jolloin kihlak. tuomari oli \nkruununvirkamies ja piti kruunun tarpeiksi miehiä, jotka kruunun omain \nmiesten kanssa kiersivät ruokaruotsilla.\n\nAlkuperäiseltä paikalliselta verolta sitävastoin näyttää Satakunnan ja \nHämeen neljänneskuntain (kolmanneskuntain) uuden ajan alussa kihlak. \ntuomareille maksama tie- ja siltavero.\n\nAla-Satakunnassa nautti kihlak. tuomari kolmanneskuntain suorittamasta \nlaamannin kinkeristä \"siltaohria\" yhden kolmanneskunnan osan.\nYlä-Satakunnassa vastaava verokunta maksoi kihlak. tuomarille punnan \nohria, minkä lisäksi tuomari sai Suomen haukia 17 puntaa nähtävästi \nsellaisista seuduista, joista ei ohria maksettu. Kun täten sekä\nAla- että Ylä-Satakunnassa maksettiin punta ohria verokunnalta, niin \nilmeisesti nämä verot olivat samoja.\n\nV:n 1531 ilmoituksen mukaan Hämeen tuomarit saivat maakunnasta \nerityisen veron, johon kuului viljaa, humaloita, hamppuja ja \nhaukia.[658]\n\nTämän veron pääosana esiintyvät erät, ohrat ja humalat ovat tietenkin \nniitä tie- ja siltaohria ja -humaloita, joita mainitaan Hämeen \nvanhimmissa maakirjoissa ja joita paikoin lunastettiin hauilla. Tie- ja \nsiltaveron ja kihlak. tuomariveron samuus havaitaan toisistakin \nseikoista. Tie- ja siltaveron ohraerä on perusteeseensa ja määräänsä \nnähden sama sekä Hämeessä että Satakunnassa: kummassakin 1 punta \nneljäskunnalta. Mutta tämä vero meni Ylä-Satakunnassa kokonaan ja\nAla-Satakunnassa osittain kihlak. tuomarille. Hämeessä kihlak. tuomari \nnäkyy saaneen tämän saman veron vielä täydellisempänä kuin \nSatakunnassa.\n\nHuomattakoon vielä muudan yhtäläisyys. Köyliössä Satakunnassa \nmaksettiin \"siltaohrain\" sijasta sopimusvero, johon kuului 1 leiv. \npellavia ja 2 leiv. hamppua. Hämeessä esiintyy v. 1532 tuomarinverossa, \njoka alkuaan on ollut tie- ja siltavero, 1 leiv. hamppua.[659]\n\nTämä kaikki tekee hyvin todennäköiseksi, että Satakunnan ja Hämeen \ntuomareilla on ollut tekemistä teitten ja siltain hallinnon kanssa ja \nettä sitä varten on maksettu erityistä tie- ja siltaveroa.\n\nPari omituista kihlak.tuomarinveroa tavataan Pohjanmaalla. \nMustasaarella maksettiin tuomarille _vasikannahka_ kultakin talolta \n(mantal);[660] tällainen vero oli nähtävästi peräisin niiltä ajoilta, \njolloin tärkeimmät asiakirjat kirjoitettiin pergamentille, ja on \nverrattava Vermlannin asukkaitten Skaran piispalle maksettavaan \nvasikannahkaveroon.[661]\n\nIin Maksniemen, Simonniemen ja Simon kylät maksoivat tuomarille \nyhteensä 10 leiv. _merisakkohaukia_.[662]\n\n\n\n4. KARJALAISTEN OIKEUSLAITOKSET.\n\n\nSuomen keskiaikaisia oikeuslaitoksia tarkastaessa tulee selvään \nhuomanneeksi, kuinka hitaasti ruotsalainen oikeusjärjestelmä on edennyt \nja juurtunut. Kun Ahvenanmaalla on jälkiä ikivanhasta gotlantilaisesta \noikeuslaitoksesta, kun Suomen lounaisilla rannikkoseuduilla asuvilla \nheimoilla jo varhaisella keskiajalla oli pitäjänkäräjänsä, \npitäjäntuomarinsa ja kansalliset laamanninsa, ovat Hämeen ensimäisiä \nruotsintapaisia tuomareja vasta 1300-lopulla esiintyvät \nmaakunnantuomarit, ja karjalaisilla alueilla näyttää ruotsalainen \noikeuslaitos läpi koko keskiajan pysyneen tuntemattomana.[663]\n\nTämä ei kumminkaan voi merkitä sitä, että noilla kaukaisemmilla \nsuomalaisilla alueilla olisi läpi koko keskiajan eletty ilman \njärjestettyä oikeutta. Lakia ja oikeutta on sielläkin epäilemättä \nollut, vaikka sitä on käytetty toisella tavoin kuin lännessä. \n\nLaajoilla suomalaisilla aloilla näkyy suntio sana alkuaan merkinneen \nsuuremman piirin vanhinta eli tuomaria.[664] Myöskin kupias sana, joka \nvirolaisilla alueilla on merkinnyt verosta vapautettua talonpoikaista \npäällysmiestä[665] eli työvoutia, tavataan Suomessa jo keskiajalta \nlähtien suku- ja paikannimien aineksena, joten mahdollista on, että \ntäällä on ollut kupiaisiksikin kutsuttuja kansanvirkamiehiä.[666]\n\nHämeen ja Savon muinaisista kansantuomareista on pari \nasiakirjallistakin tietoa. Eräässä Hämeen laamannin tuomiossa \nkeskiajalta (mahdoll. v. 1381) mainitaan Mäskälän ja Janakkalan \nkäräjillä läsnä ollutta \"sikäläistä\" tuomaria, mistä päättäen \nMäskälällä (Vanajalla) ja Janakkalalla olisi ollut pitäjäntuomari.[667]\n\nV. 1422 taas mainitaan \"Pietari Utriaista, Juvan kappelin tuomaria\", \nsiis talonpoikaista pitäjäntuomaria Savossa.[668] Tämä tiedonanto \nvarmentaa kansanomaisen oikeuslaitoksen olemisen keskiajan Savossa, \nmutta savolaisen oikeuslaitoksen laatua ei siitä voi päättää.\n\nSakkotulot ovat läpi keskiajan olleet kaikkialla niin tärkeitä \ntulolähteitä kruunulle, että sakkojen tuomitsemisesta ja perimisestä \nkarjalaisillakin alueilla varmaan on huolta pidetty valloituksen ensi \najoista saakka. Tätä puolta oikeudenhoidosta eivät alkuiset perhe- ja \nheimokuntaiset laitokset varmaankaan voineet täyttää. Senvuoksi \noikeuslaitos Hämeessä ja varsinkin Karjalassa ja Savossa sai \nkeskusvaltaisemman luonteen kuin lounaisessa Suomessa. Lännessä \npaikalliset oikeuslaitokset paikallisine virkamiehineen kykenivät ja \nsopivat käyttämään kruununkin oikeutta. Idempänä paikallinen \noikeuselämä pysyi heimokuntaisissa kätköissään ja voudin täytyi \nalavoutiensa avulla itse pitää huolta kaikesta valtion oikeustoimesta \nja hallinnosta. Karjalan ja Savon kihlak. tuomarit esiintyvät vasta \nmyöhään ja ovat muukalaisia vieraan rahvaan keskuudessa.\n\nMyöhemmän keskiajan käräjälaitos oli ulkopiirteiltään samanlainen \nkaikkialla maassamme. Sen päätunnnuksena olivat jokavuotiset talvi- eli \nlaamanninkäräjät sekä niitä täydentävät kesäkäräjät, jonka lisäksi \nkihlak. tuomarien johdolla pidettiin paikallisia käräjiä parit \nvuodessa. Mutta yksityiskohdissa oli melkoinen ero lounaisten ja \nitäisten alueitten käräjäin välillä. Lounaassakin olivat linnanvoudin \nja laamannin johtamat talvi- (ja kesä)käräjät keskuskäräjiä, joihin \nliittyi tärkeitä veronkantoja. Mutta vuoden muut käräjät olivat \npaikallisen kihlak. tuomarin johtamat, niinkuin näyttää pääasiallisesti \noikeusasioita varten.\n\nToisin hämäläisillä ja karjalaisilla alueilla. Siellä ei \nkäräjälaitoksella ollut perusteena vanhempia paikallisia \nruotsalaisperäisiä oikeustapoja, vaan koko käräjätoimi kehittyi \nerottamattomassa yhteydessä verotoimen kanssa, niin että\nkaikki veronkantotilaisuudet olivat käräjiä, kaikki käräjät \nveronkantotilaisuuksia. Karjalan käräjiä pidettiin alusta alkaen \nverottajan muodostamissa veropitäjissä ja niiden neljänneksissä, ja \nluultavasti oli Hämeessäkin asianlaita ollut sama (neljänneskuntain \nruokaruotsi).[669]\n\nSillä tavoin saattoivat suomalaisten alueitten heimokuntaiset olot \noikeuselämän alalla edelleenkin jatkua Ruotsin lain ja oikeuden \nvallitessakin.\n\n\n\n\nX. KINKERIT.\n\n\n\n1. KINKEREJÄ MUISSA MAISSA.\n\n\nMaanviljelijäin ja muiden alkutuottajain veroksi suorittamilla \nkulutustavaroilla, etupäässä ravintoon ja muonitukseen verojen \nkuuluvilla, oli mitä tärkein tehtävä keskiajan luonnonperäisessä \ntalouselämässä, niin kuninkaan hovissa kuin yksityisen mahtimiehen \nkartanossa. Tällaisia veroja, joita vanhalla kotimaisella yleisnimellä \nkutsumme kinkereiksi, tavataan kaikissa keskiajan Europan maissa.\n\nSamasta yleispätevästä syystä kinkerien historia kaikkialla on \nsamantapainen. Kansain heimokunnallisella asteella ne syntyivät \ntilapäisinä ruoka- tai kestityslahjoina, mutta pian ne muuttuivat \nmäärättyinä juhlina tai merkkiaikoina uudistuviksi säännöllisiksi \n\"lahjaveroiksi\" (lat. dona, Skandinaviassa giöf, skattgiafir). Hämärän \nalkuperänsä vuoksi tämäntapaisia veroja myöhemmin yleisesti kutsuttiin \n\"vanhaksi tavaksi\" (saks. Herkommen, engl. Customary Rents). Hiukan \nkehittyneemmissä oloissa havaitaan jo kahteen pääryhmään lajittuneita \nkinkereitä: toiset olivat matkaveroja eli \"kestityksiä\" (yökuntia), \njoilla kulkevia kuninkaita, heidän väkeään ja muita viranomaisia \nravittiin ja ylläpidettiin, toiset olivat muonituksia, joita \nveronalaiset toivat verottajain linnoihin ja kartanoihin siellä \nkäytettäviksi. Lukemattomat ovat tällaisten verojen muodot ja nimet, \nmutta niiden päämuodot ovat kaikkialla yksinkertaiset, keskiajan \nluonnontaloudellisia oloja vastaavat. Se oli suosittu muoto uusiakin \ntai tilapäisiä veroja otettaessa. Vihdoin enemmän kehittyneellä \nkeskiajalla, valtio- ja talouselämän korkeammalle päästessä, koko \nkinkerilaitos alkoi hajota, joko siten että ne maaolojen muuttuessa \nhävisivät tai rahatalouden levitessä lunastettiin rahaverolla.\n\nTämäntapaisia veroja on muinoin käytetty frankkilaisessa\nvaltakunnassa, jossa myöskin laajassa mitassa esiintyi \nroomalaisperäisiä lähettiläs- ja virkamieskestityksiä, vanhassa Saksan \nvaltakunnassa, anglosaksilaisessa Englannissa, Ranskassa ja \nItaliassa.[670]\n\nMitä erikseen Englantiin tulee, niin näkyy anglosaksilaisilla \nkuninkailla olleen oikeus jokavuotisiin kestityksiin maakunnissa,\nmikä kestitys muuttui pysyväksi veroksi. Myöskin ylimyksillä ja \nkuninkaan virkamiehillä oli varhaisena anglosaksilaisena aikana \nkestitysoikeuksia. Yksityisoikeudellisellakin alalla oli tällainen \nkinkerijärjestelmä tavallinen siitä päättäen että \"Domesday Book'issa\" \ntavataan lukuisia yökunta-veroja. Muonitusverokin oli jo \nanglosaksilaisena aikana käytännössä \"farmin\" nimellisenä; farm (feorm, \nlat. firmæ) oli se elintarvemäärä, mikä tarvittiin veronsaajan talouden \nylläpitämiseksi määrättynä aikana, yhtenä yökuntana tai viikkona tai 14 \nyönä. Peräisin tämä verotapa Englannissa oli niiltä ajoin, jolloin \nsaksilainen tai keltiläinen päällikkö kokosi ja kulutti tulonsa \nkiertäen paikasta toiseen nauttien kussakin paikassa määrätyn ajan \nmajoitusta ja ylläpitoa.[671]\n\nVielä myöhään keskiaikaan tämäntapaiset verot -- varsinkin farmin \nluontoiset -- olivat yleisesti käytännössä Englannin kartano- ja \nluostarialueilla, vieläpä kuninkaankin taloudessa. Niihin kuuluivat \nesim. jouluksi maksettavat kanat, pääsiäislampaat, -karitsat ja -munat, \npaaston ajan kalat, Martinpäivän vilja. Pohjoisessa Englannissa \ntapaamme pohjoismaalaiselle tutunomaisia veroja, sellaisia kuin \"seat \nmalt\", \"scate haver\", \"reek hens\" (\"savulta\" maksettavat, kanat) \nvieläpä suomalaiselle tutun \"mitta\" nimisen viljaveron[672] -- tässä \nollaankin keskiajan kansainvälisellä alalla.\n\nKiertokauden kuninkaankinkeristä Skandinavian maissa Lehmann antaa \nseuraavan eloisan kuvauksen:\n\n\"Pikkukuninkuuden\" ajoista asti pohjoisgermanilaisella kuninkaalla on \nollut oikeus kestitykseen matkoillansa. Aluksi tuskin kenestäkään \nmuusta suurtilallisesta poiketen, ilman pysyviä linnoja, ilman pysyvää \nhovinpitoa, ilman kuninkaallisen virkamiehistön monihaaraista laitosta, \nsuorittaa hän hallitusoikeuksiansa personallisesti matkustamalla \nmaakunnissaan. Niin suuresti esiintyy tämä matkaaminen hänen \nhallitusvelvollisuuksiensa pääosana rauhan aikana, että yfirferth ja \nyfirsókn sanat ovat hallituksen nimityksinä. Matkustukset ovat \ntervetulleita alamaisille. Matkoilla kuningas valvoo voutejansa, \nratkaisee, myöhemmin tuomitsee riitoja, neuvottelee talonpoikain kanssa \nheidän käräjillään, suorittaa arvattavasti uhreja (blót veizla) \npakanuuden aikana, tekee alotteita uudistuksiin. Vastavuoroon häntä \nkestitsevät talonpojat, joiden alueella hän seurueineen oleskelee.\n\nKestitysvelvollisuus on yleinen alamaisvelvollisuus, jota luultavasti \nlajiteltiin maatilain suuruuden mukaan. --\n\nKestityksen laatu, aika ja määrä olivat sen ohessa vanhemman \nkansanoikeuden mukaan tarkoin määrätyt. Kaikista kolmesta Skandinavian \nvaltakunnasta on meillä todistuksia, että kuningas kävi kestityksellä \njoka kolmas vuosi. Norjasta tiedämme, kuinka suuri hänen\nseurueensa sai olla. Kaikkialla oli kestitys alkuperäisesti puhdas \nluontaissuoritus. --\n\nKestityksen edellytyksenä oli kaikkialla alkuperäisesti, että kuningas \nsaapui personallisesti. Juuri sen vuoksi, että se oli korvaus \nhallitusvallan käyttämisestä, ei edusmiestä suvaittu.[673]\n\nLehmannin mukaan kuninkaankestitys kaikissa kolmessa Skandinavian \nmaassa on ollut samantapainen kuin kristillisen ajan piispain \nkirkonvihkimyskestitykset.\n\nMitä erityisesti Ruotsiin tulee, on kuninkaalle suoritettava kinkeri \n(gingerd, gengärd) siellä ikivanhaa juurta. Maakuntalakien aikaan \nkinkereillä tarkoitettiin \"elintarpeiden kokoamista kuninkaan \nnimismiehelle ja hänen tämän kokoamisen yhteydessä pitämiä \nkestejä\".[674]\n\nTarkemmin katsoen Ruotsin kuninkaankinkerissä on havaittavissa vanhempi \nja myöhempi muoto. Alkuaan kinkeriä suoritettiin määrätyssä tapauksessa \nkuninkaan läsnäollessa paikkakunnalla. Se oli siis kuninkaan \nomakohtaisesti käytettävä kestitys (gästning). Uplannin laissa on \nnimenomaan säädetty, että herrain, läänitysmiesten ja laamannien on \nitse huolehdittava elannostaan, milloin pitävät käräjiä. Ainoastaan \nHelsinglannin lain alueella oli kuninkaan sijasta kulkeva \"konungsari\" \noikeutettu saamaan kestitystä (gengiard, veizla). Lisäksi on \nhuomattava, että alkuperäinen Ruotsin kuninkaan kestitys sisälsi vain \nelatuksen, vaan ei majoitusta, sillä kuningas seuroineen piti majaa \nomissa kartanoissaan virkamiestensä luona, niinkuin jo Ynglinga-sadussa \nkerrotaan.\n\nMyöhemmässä muodossa kinkeri sitävastoin jo oli pysyvä vuotuinen vero. \nSellainen todennäköisesti on ollut Uplannin kinkeri, laissa mainittu \nkarja- ja ruokavero, jota häradin tuli suorittaa 4 nautaa, kunkin \nkuuden talonpojan yhteisesti lammas sekä jokaisen talonpojan 4 parmasta \nheiniä sekä kanan; samaan ryhmään kuului myös viljavero (spanne mali,\n1 panni ohria ja 1 panni maltaita).[675]\n\nKehittyneessä muodossa kuninkaankinkeri esiintyy nuor. Länsigöötanmaan \nlaissa, minkä mukaan tämä vero oli määräaikana määrätylle virkamiehelle \nmaksettava. Lakiin kuuluvassa liitteessä, joka on kirjoitettu muistoon \nvasta 1400-luvulla, mutta todennäköisesti sisältää itse lain aikaisia \nsäännöksiä, annetaan hyvinkin tarkkoja tietoja laillisesta kinkeristä \n(laghagingærdh); m.m. oli sen kantamista varten asetettu erityinen \nvirkamies, nimismies (næmdarmathr), jonka piirinä oli \"skire\". Kun \nvuotuinen lakimääräinen kinkeri täten näyttää Ruotsissa aikaisemmin \nkehittyneen Länsigöötanmaalla, on todennäköistä, että se verotustapa on \nsaatu läheisiltä tanskalaisilta alueilta, missä se lienee kehittynyt \naikaisemmin kuin muissa Skandinavian maissa.[676]\n\nVähitellen Ruotsissa ruvettiin ottamaan kinkeriveroja muitakin tarpeita \nvarten. Etenkin näyttävät käräjäkestitykset jo vanhemmalla keskiajalla \nolleen tavallisia. 14. vuosisadalla tuli ylimääräisten kinkeriverojen \n(gärder, pålägg, impositiones) ottaminen tuiki tavalliseksi.\n\nKinkeriverot ja niiden tapaiset tilapäiset apuverot olivat vanhastaan \nmaksettavat talollisluvun mukaan, siten että jokainen, jolla oli maata \nniin paljon, että häntä pidettiin talonpoikana, maksoi saman verran. \nTällaisesta verotustavasta ei muinoin ollut suurempaa haittaa, koska \nsilloisissa oloissa talojen tuotto yleensä oli yhtä suuri. Talojen \nryhmittäminen \"täysi-\" ja \"puoliverollisiin\" näkyy kumminkin olleen jo \nvarhain tavallista; siten saatettiin verokuormaa jonkin verran \ntasoittaa verollisten kesken.\n\nKinkeriverot olivat yleensä sen laatuisia veroja, että niitä saattoi \nsuorittaa ainoastaan useampi talollinen yhdessä. Taloista senvuoksi \nmuodostettiin määrätyn suuruisia ryhmiä eli verokuntia, joiden tuli \nsuorittaa määrätty kinkeri. Veroa jakaessaan keskuudessaan saattoivat \nkinkerikunnan talolliset ottaa huomioon talojen erilaista maksukykyä, \njoka erilaisuus maanjakojen edistyessä tuli yhä suuremmaksi. Usein \nkuitenkin lienee jokainen talollinen joutunut maksamaan yhtä paljon, \nolipa hänen tilansa suuri tai pieni.\n\nSäännöllisten, muuttumattomain verojen suorittamisessa kinkerikunnalla \noli taipumus pysyä muuttumattomana. Verotuksen vakaantuessa kävi yhä \nvaikeammaksi muuttaa vanhoja verokuntia ja talolukuja. Jos alkuperäinen \ntalo jakaantui, luettiin osat kuitenkin yhdeksi kokonaiseksi taloksi. \nToisin sanoen, taloluvustakin tuli maaluku. Tällä tavoin Ruotsin \n\"setting\", joka alkuaan oli kinkerikunnan kuudennes s.o. talo, joka \nmaksoi kuudenneksen kuuden talon yhteisesti suoritettavasta kinkeristä, \nvähitellen muuttui kiinteäksi veroyksiöksi; useimmiten setting \nmelkoisesti poikkesi \"taloluvusta\", jonka mukaan uudempia kinkereitä \nsuoritettiin.[677]\n\nKinkerilaitos on ollut käytännössä keskiajalla ja vielä kauemminkin \nmyöskin itäisessä naapurimaassamme. Veroja vanhan Kiovan vallan \nalueella kannettiin kahdella tavalla: joko toivat alamaiset veronsa \nKiovaan tai matkusti ruhtinas itse sitä keräämässä heimoilta. \nJälkimäisellä veronkantotavalla oli nimenä \"poljudje\" s.o.\n\"kansassa kulkeminen\". On säilynyt Bysantin keisarin Konstantinos \nPorfyrogennetoon 10. vuosisadan puolivälissä laatima kuvaus tällaisesta \nvenäläisen ruhtinaan poljudjesta. Ruhtinas läksi Kiovasta liikkeelle \nmarraskuun alussa \"koko Rusin kanssa\" s.o. saattojoukkoineen, kulki \nveroa kantamassa severjanien, drevljanien, krivitshien ja muitten \nRusille veroa maksavain slaavilaisheimojen luona ja vietti tällä \nmatkallaan koko talven.[678]\n\nTässä näemme muinaisaikaisen verokiertueen alkuisessa muodossaan. \nVarmaankaan ei veronkokoaminen ollut Kiovan ruhtinaan kiertomatkan \nainoa tarkoitus, vaan ruhtinas elätti väkensä ja suoritti \nhallitustehtävänsä tällä yksinkertaisella tavalla.\n\n\n\n2. KUNINKAANKINKERI SUOMESSA.\n\n\nJo varhaisemman keskiajan asiakirjoissa mainitaan Suomessa muutamia \nveroja, jotka ilmeisesti ovat luettavat pysyvään vuotuiseen, linnaan \nmaksettavaan kuninkaankinkeriin.\n\nKirjeessään v:lta 1320 Maunu kuningas pyytää Suomen (Turun linnan) \npäällikköä lähettämään Tukholmaan ruisveron.[679] Eräästä asiakirjasta \nv:lta 1334 taas saadaan tietää, että Hämeessä siihen aikaan oli \nkultakin koukulta maksettava ja vietävä linnaan heiniä.[680] \nVälipuheessa, jolla Maunu kuningas v. 1340 luovutti Dan Niilonpojalle\n4 vuodeksi Turun, Hämeen ja Viipurin linnat, luetellaan Suomesta ja \nAhvenanmaalta kuninkaalle tulevain verojen joukossa voi, karja ja \nkuninkaan karpio.[681]\n\nVerokappaleet, joita näissä asiakirjoissa mainitaan, ovat samanlaisia \nruoka- ja muonaveroja, jotka Ruotsissa kuuluivat vanhimpaan \nkuninkaankinkeriin. Vv. 1320 ja 1340 mainittuja veroja sanotaan \nnimenomaan kuninkaalle kuuluviksi ja kuninkaalle lähetettäviksi; Hämeen \nheinätkin olivat linnaan vietävät. Tämä kaikki varmentaa sitä \nmielipidettä, että puheenaolevat Suomen verot ovat kuuluneet \nkuninkaankinkeriin, joka oli linnaan vietävä.\n\nTämä kinkeri näyttää alkuaan olleen samantapainen kaikkialla maassa ja \npysyneen muuttumattomana läpi keskiajan; vielä uuden ajan alussa \nsuoritettiin Hämeessä linnaan kultakin koukulta 1 kuorma \"veroheiniä\" \n(skattehö)[682] ja samaan aikaan oli kunkin Vehkalahden talonpojan \nvietävä Viipuriin linnaan 1 kuorma \"veroheiniä\".[683]\n\nKuninkaalle suoritettavan rahaveron kanssa, jota myöskin mainitaan v:n \n1340 asiakirjassa, tämä kuninkaankinkeri muodosti pysyvän veron, jota \nuudenajan alussa kutsuttiin pääveroksi. Mutta jo vanhemmalla \nkeskiajalla tapahtui pääveron veroesineissä muutoksia, niin että \ntoisinaan rahaveroakin maksettiin kinkerillä (naudalla), toisinaan \npäinvastoin kinkeriä suoritettiin rahassa. Siitä varmaan osittain \njohtui se ero, joka on havaittavissa eri maakuntain pääverossa\nuuden ajan alussa, rannikkomaakunnissa kun maksettiin raskaita \nrahaveroja, jotka sisämaassa olivat paljoa vähemmät, Savossa varsin \ntuntemattomatkin.\n\n1300-luvulla esiintyvät maassamme ylimääräiset kinkerit, joita \nnähtävästi kannettiin tavallisen kuninkaankinkerin tapaan. Niinpä on \nyleinen yhtäläisyys ilmeinen v. 1387 Jaakko Djeknille luovutetun \napukinkerin ja Eerik Pommerilaisen tiliotteissa v. 1413 mainitun \nAhvenanmaan vakinaisen ruoka- ja karjaveron välillä, kuten lähemmin \nnäkyy seuraavasta:[684]\n\n    V:n 1387 apukinkeri     V:n 1413 vero Ahvenanmaalla\n         \"savulta\":              \"talonpojalta\":\n\n    I panni maltaita             2 pannia maltaita\n    1   \"   rukiita              2   \"    rukiita\n    1   \"   kauroja              2   \"    ohria\n\n    1 kana                       1 leiv. voita\n    I kuorma heiniä              1   \"   kaloja\n    1   \"    halkoja            1/2  \"   silavaa\n   1/2 markkaa rahaa            1/2 karitsaa\n                                \n   \"20 savulta\":                 8 talonpojalta (nautakunnalta)\n   1 nauta                       1 nauta\n   2 lammasta                    2 lammasta\n   1 leiv. voita                 1 hanhi\n   2 leiv. silavaa\n\nNäissä veroluetteloissa ilmenevä erilaisuus johtuu osittain \npaikallisista omituisuuksista. Ahvenanmaalla maksettiin kaurain sijaan \nohria, koska kauraa ei Ahvenanmaalla viljelty. Hanhien suorittaminen \nveroksi oli uuden ajan alussa yksinomaan Ahvenanmaahan ja Suomen \nlounaiseen ruotsalaiseen alueeseen rajoittuva tapa. Niiden ja kalain \npuuttuminen 1387 v:n listasta osoittanee, että tämä lista on kuulunut \nSuomen mantereen seutuihin, lähinnä kaiketi Turun linnalääniin. \nHuomioon ottaen nämä paikalliset eroavaisuudet käypi luettelojen \nyhtäläisyys ja vanhimpain kinkerien laatu yhä selvemmäksi.\n\nEmme tiedä, tuliko v:n 1387 apukinkeri pysyväksi, vai jäikö se \ntilapäiseksi apuveroksi. Kuinka lieneekään, ylimääräisten kinkerien \nmaksaminen näyttää jo 1300-luvun loppupuolella, ja vielä enemmän \nseuraavan sataluvun alkupuolella olleen yleinen vaiva maassamme. Tähän \nkuuluviin oloihin luo valoa Eerik Pommerilaisen v. 1419 Turun läänin \nasukkaiden valitusten johdosta antama kirje, jossa lausutaan:[685]\n\n\"Samoin tahdomme, ettei heille (talonpojille) panna mitään kinkeriä, \nkyyditystä tai kestitystä, paitsi kun niin on, että me eli rakas \npuolisomme Filippa itse olemme siellä maassa, eli meidän erityiset \nkirjeet siitä käyvät; mutta kun voutimme ratsastaa veroamme kokoamassa, \nettä hän silloin niin ratsastaa ja toimittaa, ettei siitä koidu \nrahvaalle rasitusta ja vahinkoa.\"\n\nTässä kirjeessä ei ole puhe vanhasta kuninkaankinkeristä, joka \ntietenkään ei enään ollut silloin tällöin maksettava, vaan pysyvä vero. \nKysymys on jostakin uudesta kinkeristä, jota oli ruvettu vaatimaan \nentisen veron lisäksi. Kirjeen sanoista päättäen oli laki tai \nperintötapa Suomessa sellainen, että tätä uutta kinkeriä oli maksettava \nainoastaan kuninkaalle, ja vain silloin kuin hän itse oli käymässä \nmaassa tai erityisesti sitä vaati. Muinaisen kuninkaankinkerin alkuperä \noli unohtunut ja uusi kuninkaankinkeri alkanut kehittyä.\n\nMutta voudit ja muut herrat rikkoivat jo tätäkin sääntöä. Hekin olivat \nruvenneet vaatimaan itselleen kinkerejä ja kyytejä, pääasiallisesti \nkaiketi käräjätilaisuuksissa. Tätä kasvavaa käräjäkinkeriä \n(nimismiesveroa) vastaan oli 1419 v:n kirje tähdätty, sitä vastaan se \nkoetti talonpoikia suojella.\n\nSaamme kuitenkin nähdä, että tämä suojelu jäi tehottomaksi.\n\nTähän lyhyeen esitykseen kuninkaankinkerin yleisestä kehityksestä \nSuomessa liitettäköön muutamia paikallisia piirteitä kinkeriveroista \nuuden ajan alussa, jolloin vielä keskiajan tavat tässä kohden näyttävät \nolleen vallalla.\n\nVarsinais-Suomessa tavataan hyvin selviä jälkiä vanhasta \nkuninkaankinkeristä. Bolien mukaan suoritettiin ja oli Turun linnaan \nvietävä:\n\n    1 lehmä\n    2 lammasta\n    2 karitsa\n    2-6 kanaa\n\nsekä Paraisissa ja Kemiössä lisäksi kultakin bolilta:\n\n    i hanhi\n    1 jänis\n\nMuu osa V.-Suomen alkuperäistä kinkeriä tavataan uuden ajan alussa \nsavuluvun mukaan suoritettavassa pääverossa, johon kuului verorahain \nlisäksi:\n\n    1 panni rukiita\n    1   \" maltaita\n    1 leiv. voita, sekä\n    heiniä (eri määriä eri seuduilta).\n\nNäitä veroja katsottiin pysyväksi kruununveroksi kuten niistä\nkäytetyt nimitykset \"verolehmä\", \"veroruis\" y.m. osoittavat. Vero \n(skatte)-liitettä käytetään kaikista muista mainituista \nverokappaleista, paitsi karitsoista ja jäniksistä; niitä kutsutaan \n\"lahjakaritsoiksi\" ja \"lahjajäniksiksi\", ja ne kuuluvat jo siitäkin \npäättäen toiseen veroryhmään (ks. päälukua \"Lahjaverot\").\n\nEdellisestä näkyy, että V.-Suomen pääveroon uuden ajan alussa sisältyi \nmelkein muuttamatta 1387 v:n verolista. Onpa mahdollisesti tässä \nmyöhäisessä pääverossa sitäkin aikaisempain olojen muistoja. V:n 1387 \nsäännön verot otettiin \"savun\" ja 20-savuisen verokunnan perusteella. \nMutta Hirviluodon saarella (Räntamäkeä), Piikkiössä, Rymättylässä \nsuoritettiin heinäveron korvaus, Paimiossa, Kemiössä ja Paraisissa itse \nheinävero \"kokoverojen\" perusteella, viimemainitussa pitäjässä 8 \nkokoveron yhdistelmän perusteella, mikä saattaa ajattelemaan, että \nkokovero- tai miesluku on laajemminkin ollut käytännössä heinäveron ja \nvarmaan muittenkin näiden verojen maksamisessa. Siihen viittaa sekin \nseikka, että bolittain suoritettava karjavero pohjoisimmassa\nV.-Suomessa koottiin täysiverojen mukaan.[686]\n\nTästä tulemme siihen loppupäätelmään, että puheenaolevan veron \nmaksuyksiönä on ennen v:n 1387 sääntöä käytetty kokoveroa tai että \nmainitussa säännössä käytetty nimitys \"savu\" ei ole muuta kuin toinen \nnimitys muinaiselle täysiverolle. V.-Suomen vanha kuninkaankinkeri \ntulee näin yhä enemmän Ahvenanmaan ja Ruotsin alkuperäisen \nkuninkaankinkerin kaltaiseksi.\n\nRaaseporin läänissä maksettiin uuden ajan alussa neljänlaista \nkinkeriveroa, nim. veroviljaa ja -voita, bol-veroa, bol-kestitystä ja \nnimismiesveroa. Näistä kolme ensimäistä kuuluvat nyt käsiteltävään \nasiaan.[687]\n\n(1) Kultakin veromarkalta maksettiin tässä läänissä linnaan seuraava \nruokavero:\n\n    11 vakkaa \"verorukiita\"\n    11   \"    \"veromaltaita\"\n    11   \"    \"verokauroja\"\n     7 naul. verovoita\n     6 äyriä 8 penn. rahaa\n\nVerokappaleet ja niiden nimitykset ovat samat kuin V.-Suomessa ja ovat \npidettävät vanhan kuninkaankinkerin osana.\n\n(2) Kinkerin toinen osa, joka pääasiallisesti sisälsi karjaveron, \nsuoritettiin kultakin 20 veromarkkaa käsittävältä bolilta seuraavasti:\n\n     1 lehmä (ynnä \"naudanparannusmaltaita\")\n     2 lammasta\n     1 karitsa\n     1 hanhi\n     7 kanaa\n    40 munaa\n     1 leiv. 7 naul. kapakalaa\n    14 naul. humaloita\n     4 kuormaa heiniä\n     (sekä joukko rakennus- ja tarveaineita)\n\nLehmästä ja lampaista käytetyt nimitykset \"verolehmä\" ja \"verolampaat\" \novat vanhan kuninkaankinkerin tunnuksia. Yhtäläisyys V.-Suomen \nkarjaveron ja 1387 v:n säännön kanssa on muutenkin silmään pistävä.\n\n(3) Paitsi yllämainittua kinkerikarjaa maksettiin boleittain vielä \ntoinenkin kinkeri, \"bol-kestitys\" (bolgestning). Se oli melkoista \nhuokeampi kuin karjavero ja verokappaleisiinsa sekä muihinkin \nseikkoihin nähden karjaverosta poikkeava. Mutta kun se ilmeisesti oli \npaikalliskinkeri, alkuaan paikalla nautittavaksi määrätty ruokavero, \njota muualla vastaa \"ruokaruotsi\", on sen lähempi esittäminen lykättävä \nviimemainittua veroa koskevan esityksen yhteyteen.\n\nMyöskin Porvoon läänissä tavataan sangen säännöllinen kinkerivero, \njohon kuului:[686]\n\n(1) aikaisemmin vanhan \"miesluvun\", sittemmin tarkemmin määrätyn \n\"veromarkan\" eli \"kokoveron\" mukaan maksettavat \"heinärahat\";\n\n(2) kokoveron mukaan maksettava kinkeri, nim.:\n\n      16 vakkaa (myöh. 1 panni) rukiita\n      16   \"           \"        maltaita\n      16   \"           \"        kauroja\n      16 naul. (myöh. 1 leiv.) voita\n       5 1/2 killinkiä silavarahoja\n      10 kpl munia\n      (sekä lisäksi rakennusaineita)\n\n(3) kymmenestä kokoverosta muodostetun nautakunnan suoritettava \nkarjavero:\n\n       1 lehmä\n       2 lammasta.\n\nSiis tutut tavarat vanhoissa tunnetuissa määrissään.\n\nViipurin läänissäkään ei vanha kinkerivero suurin poikkea läntisillä \nalueilla yleisestä muodosta.[689] Vero suoritettiin täälläkin osittain \nkokoveron, osittain nautakunnan mukaan. Täysiverolta meni:\n\n    1 panni rukiita\n    1   \"   maltaita\n    1   \"   kauroja\n    2 kuormaa heiniä\n    1 kana (tai 6 pennink. kanarahoja)\n    voita niittyjen mukaan.\n\nPoikkeuksia näiden eräin määrissä oli paljonkin, mutta runko oli \nkaikkialla sama.\n\nSäännöllisempi oli koko linnaläänissä nautakunnittain maksettu \nkarjavero, johon kuului:\n\n    1 lehmä (lisäksi \"naudanparannuslampaita\")\n    2 lammasta\n    2 sivua silavaa\n    1 leiv. voita (\"nautavoita\")\n\nNäitä nautoja ja lampaita täälläkin kutsuttiin \"veronaudoiksi\" ja \n\"verolampaiksi\". Tärkeä on Karjalassa esiintyvä verojen jako talvi- ja \nkesäveroon. Talviveroon kuului etupäässä raskaita tavaroita: \nedellämainituista verokappaleista vilja, heinät, silava. Kesäveroon \nkuuluivat rahamaksut ja karja; siitä päättäen lienee kinkerikarja \nelävänä kuljetettu linnaan.[690]\n\nHämeessä maksettiin uuden ajan alussa kruunulle näköjään sangen sekavaa \nneljänneskuntaveroa, jossa esiintyy päälle 30 erinimistä veroerää. Tämä \nmoninaisuus johtuu suureksi osaksi siitä, että verokappaleita on \nkäytetty vaihtoehtoisesti s.o. vero maksettu jollakin toisella \nverokappaleella kuin alkuansa; tämäntapaisia vaihtoveroja ovat jo \nnimistään päättäen erät sellaiset kuin \"ohria tynnörikalain edestä\", \n\"ohria neljännesmiehenkalain edestä\", \"humaloita kirvesmiesten ja \nsavityön edestä\", \"haukia tiilihalkojen edestä\", j.n.e. Toinen syy \nHämeen neljänneskuntaveron kirjavuuteen on se, että siihen on \nyhdistetty useita rakennus- ja tarveaineita sekä lahjaveroja, jotka \neivät kuulu tutkittavana olevaan kinkeriveroon. Se, mikä täten jää \njäljelle, on kinkerivero, joka on kokoonpantu meille jo tunnetuista \nosista.\n\nNiinpä tapaamme tässä verossa ryhmän, jossa esiintyy muutanna\n\"vero\"-liitteisiä eriä. Niistä ensi sijassa mainittakoon _veroheinät_, \njoita maksettiin koukulta 1 kuorma. Nämä heinät oli vietävä linnaan, \nniitä siitä syystä joskus kutsutaankin \"linnanheiniksi\".[691] Tämä vero \non ilmeisesti sama; jota jo v. 1334 Hämeessä maksettiin.\n\nToisia kinkerikappaleita olivat seuraavat neljänneskunnittain \nmaksettavat erät:\n\n      3 kupoa \"vero-olkia\"\n      2 (Lounais-Hämeessä 8) leiv. \"verohumaloita\"\n      1 tynn. \"vero-tynnörikaloja\"\n      6 kpl \"verokanoja\"\n    100 kpl \"veromunia\"\n\nKuten näkyy on tähän ryhmään koottu vain sellaisia verokappaleita, \njoiden nimityksissä verokirjoissa on tuo vanhaa, pysyvää kuninkaan \nveroa merkitsevä \"vero\"-liite. Tällä perusteella voidaan nämä \nhämäläiset kinkerikappaleet rinnastaa muitten seutujen \nkuninkaankinkerin kanssa.\n\nKun muutamia näistä veroeristä, kuten \"vero-oljet\" Ylisessä ja \nSääksmäen kihlakunnassa ja vero-tynnörikalat Hattulan kihlakunnassa, \nmaksettiin koukun perusteella, on otaksuttavaa, että näitä veroja \nyleisemminkin on maksettu tuon vanhan veroyksiön perusteella.\n\nKokonaiseksi kuninkaankinkeriksi yllämainitut verokappaleet kumminkin \novat liian vähäpätöiset, ja luultavaa onkin, että pääosa \nkuninkaankinkeristä on vielä poissa, on etsittävä siitä \nneljännesmiehenverosta (bolmansränta), joka varsinaisena runkona \nsisältyi Hämeen neljänneskuntaveroon uuden ajan alussa. Tähän \nneljännesmiehenveroon kuului:\n\n    neljännesmiehen heiniä (i kuorma koukulta)\n    3 kupoa olkia (suurimmassa osassa lääniä koukulta)\n    1 punta \"neljännesmiehen rukiita\"\n    2 puntaa        \"        ohria\n    2   \"           \"        kauroja\n    1 leiv.         \"        voita\n    2-4 leiv.       \"        humaloita\n    1 reki (\"släde\")\"        kaloja\n    1 leiv.         \"        talia (vaihtoeht. 200 kynttilää)\n    2 kpl           \"        lehmää\n    6  \"            \"        lampaita\n\nKun tämä selväpiirteinen vero esiintyy melkein poikkeuksettomana yli \nkoko Hämeen läänin, niin on se omiaan antamaan meille sen käsityksen, \nettä kyseessä on koko maakunnan kanssa yhdenaikaisesti sovittu ja siitä \npäättäen sangen vanha kinkerivero.\n\nKuitenkin on Hämeen verokirjain esittämässä \"neljännesmiehenverossa\" \nilmeisesti pantu yhteen kaksi eri kinkeriä tai kahden kinkeriveron \nosia. \"Neljännesmiehenveronkin\" kappaleista nähdään joskus käytettävän \n\"vero\"-liitettä (\"verorukiita\", \"vero-ohria\", \"verovoita\").[692] Useat \nneljänneskuntaveron erät esiintyvät kahdesti tai kaksin kerroin. Siten \non laita heinäin, joita sekä \"veroheinäin\" että \"neljännesmiehen \nheinäin\" nimellä maksettiin linnaan. Nimestä päättäen ne ovat eri \nveroja ja niin huomaamme asianlaidan alkuansa olleen. Jälkimäiset \nheinät kuuluivat \"ruokaruotsiin\" s.o. paikalliseen kinkeriin. Niinikään \ntiedetään kauroja ja lihaa ennen maksetuksi neljännesmiehelle \nkestitystä varten.[693] Lampaitten lukuun lienee laskettu myöskin \n\"naudanparannuslampaat\", jotka maksettiin verolehmän arvon \nlisäämiseksi. Tästä syystä neljännesmiehen karjavero Hämeessä onkin \nkahta (lampaisiin nähden kolme) vertaa suurempi kuin kuninkaankinkeri \nmuualla. Edellisen perusteella voimme katsoa todennäköiseksi, että \nHämeen neljännesmiehenveroon on sulanut yhteen osia vanhasta linnaan \nvietävästä kuninkaankinkeristä ja paikallisesta \"ruokaruotsista\".\n\nSatakunnan kinkeriverossa tavataan erillisenä verokappaleena \n_veroheinät_, joita oli maksettava 1 \"kinkerikuorma\" kultakin koukulta \ntai savulta. Ala-Satakunnassa maksettiin tämä vero, jolla oli nimenä \nkinkeriheinät (gingersds höö), Kokemäen kartanoon. Myöskin\nYlä-Satakunnassa oli nimitys \"kinkeriheinät\" käytännössä, mutta täällä \nvero tavallisesti lunastettiin rahalla.[694] Perusteeltaan, määrältään \nja tarkoitukseltaan tämä vero täydellisesti vastaa Hämeen \"veroheiniä\" \nja lieneekin alkuperin niiden kanssa sama vero.\n\n1540- ja 1550-luvuilla Satakunnassa sen lisäksi esiintyy erityinen \nkinkeri (gingärd) niminen vero, joka suoritettiin osittain koukun\n(Ala-Satakunnassa savun), osittain kolmanneskuntain (neljänneskuntain) \nmukaan.[695] Koukun tai savun mukaan maksettiin kaikkialta \nSatakunnasta:\n\n    1/6 pannia kinkerirukiita\n    1/3   \"       \"   ohria\n    1/3   \"       \"   kauroja\n     2  naulaa    \"   voita\n     2    \"       \"   silavaa\n     4    \"       \"   lihaa\n     4    \"       \"   haukia\n     8 kpl        \"   kynttilöitä\n\nKolmanneksen (neljänneksen) mukaan taas oli suoritettava:\n\n        1/2 pannia kinkeripapuja\n         1  leiv.     \"   suoloja\n         2  kpl       \"   jäniksiä,\n\n    minkä lisäksi Ala-Satakunnassa tuli:\n\n       1-3 leiv. kinkerilohta\n       1-3   \"      \"   siikaa\n\n    sekä myöhemmin kaikkialta Satakunnassa:\n\n         2 kpl oluttynnöriä (ekeölträ)\n         3  \"  kansitynnöriä (spilträ)\n\nNimestään ja eristään päättäen sekä kun vero esiintyi samanlaatuisena \nyli koko maakunnan, ei ole epäilystä, etteikö tässäkin ole edessämme \nikivanha kinkeri. Sillä näyttää kuitenkin tässä maakunnassa olleen \nmuitten maakuntain oloista poikkeavat vaiheet.\n\nV:n 1531 aikoina Satakunnan kinkeri esiintyy \"laamanninkinkerin\" \nnimellä.[696] Se ei kuitenkaan voi olla alkuperäinen laamanninkinkeri, \nkoska erityinen laamanninpalkkaus Suomessa on kehittynyt vasta \nmyöhemmällä keskiajalla. Ei se myöskään voi olla käräjäkestitys \n(nimismiehenvero), koska Satakunnassa nimismiehenvero esiintyy erikseen \ntämän veron rinnalla. Jääpi niin ollen jäljelle vain se selitys, että \npuheena oleva kinkeri v:n 1531 aikana on ollut laamannille luovutettu \neli läänitetty kuninkaankinkeri tai ruokaruotsi.\n\nOli kuinka oli, niin esiintyy Satakunnan kinkeri uuden ajan alussa \nvaillinaisemmassa muodossa kuin niissä Suomen osissa, joita edellä \nolemme käsitelleet. Kinkeri on huomattavan pieni, ja siitä puuttuvat \nlehmä ja lampaat, joita jo olemme tottuneet pitämään tämän veron \nsäännöllisimpinä tuntimina. Tämä oudostuttava seikka näyttää voivan \nsaada selityksensä siitä, että Satakunnassa uuden ajan alussa (ennen v. \n1545) suurin osa pysyviä kruunulle meneviä veroja suoritettiin \nrahaverona, jolloin kuninkaankinkerikin, joka oli pysyvän veron \ntärkeimpiä osia, joutui muutoksen alaiseksi. Sellainen muutos oli \nmahdollinen ja kruunun haluama varmaan siitä syystä, ettei Satakunnassa \nollut sellaista suurelle miehistölle varustettua varsinaista linnaa, \njoka vaati suurien ruoka- ja muonavarain keräämistä; Kokemäenkartanon \ntarpeet näkyvät jo keskiajalla tulleen tyydytetyiksi lähiseutujen \nveronalaisten luonnossa suorittamilla töillä ja kinkeritavaroilla. \nAinoastaan paikallinen ruokaruotsikestitys pysyi luonnossa \nsuoritettavana sentähden ettei se ollut kruunun varsinaisiin tuloihin \nkuuluva, vaan kruununväen kiertomatkoilla nautittava vero. On senvuoksi \nhyvin mahdollista, että Satakunnan laamanninkinkeri on ollut \nlaamannille läänitetty ruokaruotsi.\n\nSavolaisetkin suorittivat linnaansa kinkeriä.[697] Siihen kuuluivat \nennen kaikkea veroheinät, joita oli maksettava linnaan kultakin koko \nverolta 1 parmas (= 1/4 kuormaa). Tämä Hämeen veroheinäin kaltainen \nvero on varmaan kuulunut vanhaan kuninkaankinkeriin.\n\nAlkuperäiseen kuninkaankinkeriin saattavat kuulua ne verokappaleet, \njoita neljänneskuntamiehet maksoivat Savonlinnaan. Lista, vaikka siitä \nlyhennämmekin kinkeriin kuulumattomia eriä, on kylläkin sisällysrikas:\n\n    2 pannia rukiita\n    1 punta ohria\n    2 puntaa kauroja 1 punta voita\n    1/2-1 1/2 leiv. humaloita\n    1 leiv. suoloja\n    2  \"    lihaa\n    2 kpl karitsoja\n    1 leiv. haukia\n    1 1/4-2 tynn. suolakalaa\n    12 kpl kanoja\n    12  \"  jäniksiä\n    25  \"  lintuja\n    100-120 kpl munia\n    90-100   \"  kynttilöitä\n\nNäillä verokappaleilla on verokirjoissa nimensä toisilla \nneljänneskuntamiehestä, toisilla kinkeristä.[698] Yhteisenä nimenä koko \ntällä veroryhmällä oli myös _ruokaruotsi_.[699] Kun myöskin \nveroheinillä oli ruokaruotsin toisintonimi, niin luulisi sen olevan \njonkun linnaan vaaditun paikallisen ruokaruotsikestityksen. Sellaisesta \nei kuitenkaan saata olla puhe, sillä linnaan maksettavan \nneljänneskuntamiehen veron lisäksi olivat myöskin paikalliset \nruokaruotsit Savossa suuressa voimassa. Asia näyttää olleen sellainen, \nettä Savossa kutsuttiin sekä linnaan vietävää että paikallista kinkeriä \nruokaruotsiksi.\n\nTässä maakunnassa olikin käytännössä hyvin alkuinen kinkerijärjestelmä, \njosta kaikki kinkerit olivat lähtöisin. Kinkerien yhteisenä juurena \nSavossa näet oli neljänneskuntamiesten veropiireistään nostama vero, \njohon kuuluivat seuraavat kappaleet:\n\n    1 1/2-2 pannia ohria\n    1 panni kauroja\n    1-2 leiv. voita\n    1    \"    humaloita\n    1/2  \"    tuoretta kalaa\n    1/2 kpl jäniksiä\n    1 teeri\n    6 kpl munia\n    1/2 parmasta heiniä\n\nTästä verosta neljännysmies suoritti -- näkyy siitä riittäneenkin \ntavaraa -- osan linnaan ja osan nimismiehelle ja osan kulutti omain \nmonien kestitystensä kustannuksiin. Linnaan suoritettavaa osaa \nsanottiin myös neljännysmiehen sopimukseksi (stadga), jolla vanhalla \nveronimityksellä ilmaistiin myöskin nimismiesverosta kruunulle tulevaa \nosaa ja yleensä sellaisia veroja, joissa saaja vain peri sovitun osansa \nrahassa tai määrätyissä verokappaleissa, mutta ei ollut tekemisissä \nveron perusteiden ja kantamisen kanssa. Sangen mahdollista on, että \ntätä alkuista menettelytapaa on noudatettu myöskin Viipurin läänissä ja \nHämeessä. Eri kinkerien yhteen sulautuminen Hämeessä ja koko \nneljännesmieslaitos tulisi täten entistä enemmän valaistuksi.\n\nSavon neljänneskuntamiehen verossa ei esiinny elävää karjaa. Ehkäpä oli \nkarjasta puute tässä kaskiviljelyksen maassa tai oli järvien vuoksi \nvaikea kuljettaa karjaa linnaan. Puute korvattiin osittain lihalla, \nosittain kaloilla.\n\nYli koko Suomen on keskiaikana maksettu kuninkaankinkeriä eli \nlinnakinkeriä. Se esiintyy niin aikaisin, se on niin Ruotsin \nkuninkaankinkerin tapainen, niin yleinen ja yhdenmukainen, että sitä on \npidettävä ensimäisinä valloittajan täällä ottamina varsinaisina \nkuninkaan- tai kruununveroina.\n\nKinkerin alkuperäisenä tarkoituksena oli kuninkaan ja hänen väkensä \nylläpitäminen. Sitä varten vero oli toimitettava kuninkaan linnoihin ja \nkartanoihin, mutta koska kuningas oli Ruotsissa, niin tähän veroon \nkuuluvia ruokatavaroita 1300-luvun alkupuolella ja varmaan \naikaisemminkin lähetettiin kuninkaalle Ruotsiin. Keskiajan \nloppupuolella ja vielä myöhemmin on kinkeritavarain toimittaminen \nRuotsiin tärkeimpiä kuninkaan ja Suomen voutien välisiä asioita. \nMelkoinen osa kinkeriveroja kumminkin kului kuninkaan linnain väen, \nratsujen ja karjan ylläpitämiseen.\n\nLinnakinkeriin kuului kaksi ryhmää verokappaleita, nim. varsinaiset \nruoka- ja rehutavarat ja elävä karja. Karja suoritettiin yhteisesti \nmäärätyiltä verokunnilta ja samalla tavoin muutkin kinkeriverot \nmaksettiin. Veroperusteena käytettiin kaikkialla aikuiseen tapaan \nvanhaa talo- eli mieslukua tai sitä vastaavaa koukku-yksiötä. Veron \nkanto ja toimittaminen linnaan oli kokonaan jätetty verokuntain itsensä \nja niiden veronkantomiesten (\"lukumiesten\", neljänneskuntamiesten) \nhuoleksi. Sisämaan suomalaisilla alueilla on jälkiä hyvin \nalkuperäisestä verokuntain kinkeritoiminnasta.\n\nKeskiajan kuluessa kinkerioloissa tapahtui suuria muutoksia. Uuden ajan \nalussa olivat tuotto-olot jo niin muuttuneet ja talouselämä siksi \nedistynyt, että alkuperäisiä kinkeritavaroita yleisesti vaihdettiin \ntoisiin ja lunastettiin rahalla. Verottajalle ei enään ollut tärkeä \nsaada määrätty tavara, vaan määrätty arvo. Myöskään ei kinkerejä enään \nkäytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa, vaan niitä läänitettiin, \nkäytettiin virkamiesten palkkoihin ja jos johonkin.\n\n\n\n3. RUOKARUOTSI.\n\n\nKeskiajan kinkeriverot voidaan historiallisesti jakaa kahteen suureen \nryhmään siten että toiseen luetaan ne verot, jotka olivat vietävät ja \nsuoritettavat linnoihin, kuninkaan ja kruunun tarpeiksi (varsinaiset \nkinkerit), toiseen taas ne verot, joita hallitusherrat miehineen \nkiertoretkillään itse saapuivat ottamaan ja tavallisesti myöskin \npaikalla nauttimaan (kestitykset).\n\nEdelliseen, keskittyneeseen kinkerijärjestelmään kuului kuninkaan- eli \nlinnakinkeri, jälkimäiseen eli paikallisiin kinkereihin taas \n\"nimismiesvero\" ja \"ruokaruotsi\".\n\nRuokaruotsilla tarkoitettiin keskiaikana pääasiallisesti linnaväen ja \nsen hevosten ylläpitämistä niiden kiertoretkillä. Nimismiesveron \nerityisenä tarkoituksena oli käräjälaitoksen ylläpitäminen. Nämä \npaikalliset kinkerit olivat toisistaan niin suuresti eroavia, että on \nsyytä niitä käsitellä erikseen.\n\nKäymme nyt etupäässä uuden ajan alulta säilyneitten verokirjain \nperusteella tarkastamaan ruokaruotsin esiintymistä Suomen eri \nmaakunnissa.[700]\n\nVarsinais-Suomen ruokaruotsista ei ole suoranaisia tietoja. V:n 1538 \ntileissä mainittu erä \"rahaa syyssyötön edestä\" on kumminkin varma \nmerkki siitä, että ruokaruotsilla on sielläkin päin muinoin \nkuljettu.[701] Luultavasti on ruokaruotsi tässä maakunnassa sulautunut \nnimismiesveroon.\n\nRaaseporin läänissä suoritettiin uuden ajan alussa erityistä \n_verokuntakestitystä_ (bolgestning). Kun tämän kestityksen ohella \nläntisellä Uudellamaalla samaan aikaan maksettiin \"verokuntaveroksi\" \n(bolskatt) kutsuttua, ilmeisesti linnakinkeriä edustavaa kinkeriä sekä \nnimismiesveroa, on syytä pitää bolkestitystä vanhana ruokaruotsina, \njota alkuaan on suoritettu linnaväen kiertomatkoilla.\n\nVerokuntakestitystä maksettiin kustakin verokunnasta seuraavat erät:\n\n     1 panni rukiita\n     2 pannia maltaita\n     3 \" kauroja\n    1/2 leiv. voita\n    1/2   \"   silavaa\n    1/2   \"   kuivaa lihaa\n     1 lammas\n     1 talvikuorma heiniä\n\nKokoonpano on tavallisen kinkerin ja osoittaa tämän veron tarkoituksena \nolleen sekä miesten että hevosten ylläpidon.\n\nTämä vero oli alkuaan yökunnittain nautittava. V. 1537 oli laamanni \nEerik Flemingille läänitetty Raaseporin läänin bol-kestitys, 1 yökunta \nkussakin bolissa.[702] Mitä siihen tulee, että tähän kestitykseen \nnäyttää kuuluneen vain yhden yön majoitus kussakin bolissa, niin on \nhuomattava, että läänin verraten vähäisellä alueella oli 97 1/2 \nkestitysvelvollista bolia, joten niiden yhteenlaskettu kestitysaika \ntämän mukaan teki jo päälle 3 kuukautta (lisäksi tuli vielä läänin \nnimismieskestitys 48 yötä eli päälle 1 1/2 kuukautta). Kunkin \nverokunnan suoritettavan kestityksen vähäisyys osoittanee sitä, että \nkestityksen nauttijoita on ollut vähän tai että kestitystä on käyty \nnauttimassa vähin joukoin.\n\nUuden ajan alussa Raaseporin verokuntakestitys jo oli muutettu linnaan \nmaksettavaksi veroksi.\n\nSatakunnan ruokaruotsista ovat tiedot niukat. On kyllä suoranaisia \ntietoja siitä, että Satakunnassa on neljännesmiehillä ollut \nkestityksiä, vaan ei siitä, kelle nämä kestitykset kuuluivat ja miten \nne olivat järjestetyt.[703]\n\nKuten jo on mainittu, näyttää luultavalta, että Satakunnan \"kinkeri\" \neli \"laamanninkinkeri\" on vanha ruokaruotsi, joka tilapäisesti on ollut \nläänitetty laamannille. Läänittäminen laamannille on huomattava, sillä \njuuri ruokaruotsia vastaava kestitys oli Raaseporinkin läänissä\n1530-luvulla läänitetty laamannille ja samoin oli v:n 1530 aikoina \nHämeessä ruokaruotsi tai osa siitä luovutettuna tuomareille, joilta\nse palautettiin kruunulle.[704] On siis todennäköistä, että \nSatakunnassakin ruokaruotsin tapaista verotusta on käytetty, vaikka \ntietomme siinä kohden rajoittuvatkin muutamain yleisten yhtäläisyyksien \nhavaitsemiseen Satakunnan ja muitten linnaläänien välillä. Kentiesi ei \nruokaruotsi tässä läänissä ole mainittavasti päässyt kasvamaan samasta \nsyystä, jonka vuoksi linnakinkerikin näyttää pysyneen pienenä, nim. \nkoska itse linnatalous Satakunnassa pysyi vähäisenä.\n\nHämeen ruokaruotsista sitävastoin on riittävän selvät tiedot. Siitä \npuhuu seikkaperäisesti tunnettu v:n 1530 asiakirja, jossa kerrotaan \nlinnanvoudin ja tuomarin kestityksestä nimismiestaloissa kolmilla \nkäräjillä vuodessa, ja sen jälkeen jatketaan seuraavasti:[705]\n\n\"Kun nyt nämä käräjät ovat pidetyt ja vouti tulee jälleen kotia \nlinnaan, silloin lähtee ruokaruotsi (rokarosan) liikkeelle ja se \ntapahtuu tällä tavoin, ensin jaetaan kaikki huovit (Svenne) kolmeen \njoukkoon ja niistä ottaa kukin maanvouti yhden joukon kanssaan \nkihlakuntaansa, ja silloin he makaavat ensin 1 yön kunkin nimismiehen \nluona kesäkäräjäin jälkeen ja perivät sakot, ja tuomarin miehet käyvät \nkestityksellä (gesta) saman ruokaruotsin mukana, mutta syyskäräjäin ja \ntalvikäräjäin jälkeen makaavat he yhden yön nimismiesten luona ja 2 \nyötä kunkin neljäsmiehen luona, ja silloin ottavat syöttöä (fodring) \nkunkin nimismiehen luona 1/2 puntaa kauroja 1 yönä ja 1 punnan kauroja \nkunkin neljäsmiehen luona 2 yönä.\"\n\nTämän itse elämästä otetun asiakirjan mukaan ruokaruotsi oli sangen \nrunsas; todennäköisesti olivat kaikki linnan hevoset kiertueissa mukana \nsamoin kuin kaikki huovitkin. Emme varmaankaan erehdy, jos katsomme, \nettä kiertomatkan yhtenä tarkoituksena, ehkäpä tärkeimpinä, oli juuri \nlinnan miesten ja hevosten ylläpitäminen. Perinpohjaiset kiertomatkat \ntapahtuivat syys- ja talvikäräjäin jälkeen, jolloin vierailtiin \njokaisen neljännysmiehen luona kaksi yötä ja nimismiehen luona yksi yö; \nsellainen matka kesti kussakin kihlakunnassa kerrallaan 1 1/2-2 \nkuukautta, joten linnaväki näillä kahdella kestitysretkellään oleskeli \nmailla suuren osan talvikautta, vuosittain kolme neljä kuukautta. Kun \nmuistetaan, että koko linnaväki vielä kulki voudin kanssa varsinaisilla \nkäräjillä, johon meni aikaa toiset kolme neljä kuukautta, niin \nhavaitaan, että linnaväki kulutti kiertomatkoihinsa suurimman osan \nvuotta.\n\nKesäkäräjäin jälkeen tapahtuvalla kiertueella linnan hevoset \nluultavasti eivät olleet mukana, koskapa linnan hevosia kesällä \nHämeessä kuten muuallakin lienee pidetty laitumella linnan hallussa \nolevilla, osittain kaukaisillakin saarilla; siitä syystä varmaan \nkesämatkue jätti käymättä neljännysmiesten luona, kuten asiakirjastamme \nkäy ilmi.\n\nVoimme siten pitää varmana, että Hämeen ruokaruotsin tarkoituksena on \nollut sakkojen perittämisen ohella ylläpitää linnan miehiä ja hevosia \ntalvikuukausina, käräjäin välisenä aikana.\n\nV:n 1530 asiakirja ei ole ainoa tietolähde Hämeen ruokaruotsista. \nMuissakin asiakirjoissa mainitaan maanvoudin kulkevan sakkoja \nkantamassa[706] ja kutsutaan nimismiesten sitä varten pitämiä \nkestityksiä sakkokestityksiksi.[707]\n\nKestitykset olivat Hämeessä etupäässä neljänneskuntamiesten pidettävät. \nLuonnollisesti oli neljänneskunnan talonpoikain suoritettava \nruokaruotsin ruoka- ja rehuvarat. Sääksmäen kihlakunnan talonpoikain \nvalituksissa 1530-luvun lopulta mainitaan neljänneskuntamiesten \nottaneen (neljänneskunnalta) 10 rekeä kestitysheiniä.[708] Toisessa \nnähtävästi samaan asiaan kohdistuvassa, Hämeen rahvaan valituksia \nkoskevassa asiakirjassa samoilta ajoilta mainitaan ruokaruotsiheiniä, \n\"jotka muinoin kulutettiin neljänneskuntamiesten luona\",\ntehdyn 5 kuormaa \"talvikestitykseen\" ja toiset 5 kuormaa \n\"syksykestitykseen\".[709] Tämänkin mukaan oli ruokaruotsiin kaksi \npääkestitystä, talvinen ja syksyinen. Saamme myös tietää, että \nruokaruotsiin kuului v. 1530 mainittujen kaurain lisäksi heiniäkin.\n\nVaan eivätpä miehetkään jääneet osattansa. Kuten jo ennen on \nhuomautettu, on osa uuden ajan alussa linnaan suoritettavaa n.s. \nneljännesmiehenveroa monine muonatavaroineen todennäköisesti ollut \naikaisempaa neljänneskunnissa nautittua ruokaruotsia. Hämeen \nverokirjassa v. 1539 mainitaankin selvään Tuuloksen neljännesmiehen \nrukiit (1 punta), voi (1 leiv.), lehmät (2 kpl) ja lampaat (6 kpl) \nsuoritetuiksi \"voudin kestityksen edestä\",[710] millä tietenkin \ntarkoitetaan puheenaolevaa maanvoudin johtamaa ruokaruotsikestitystä \nneljänneskunnissa. Hämeen rahvaan v:n 1537-1545 vaiheilla laaditussa \nvalituskirjassa ilmoitetaan, että neljänneskunnan 2 lehmän ja 6 lampaan \nsijasta ennen suoritettiin neljänneskunnasta neljännesmiehelle 10 leiv. \n\"lihaa ja silavaa yhteensä\".[711]\n\nNäistä kaikista eristä alkaakin jo kokoontua seuraavantapainen \nvuosittain maksettava ruokaruotsi:\n\n     neljänneskunnalta:           (koukulta:)\n\n     1 punta rukiita              (1/2 pannia rukiita)\n    10 leiv. lihaa ja silavaa     (1 leiv. lihaa ja silavaa)\n     1   \" voita                  (2 naul. voita)\n     2 puntaa kauroja             (1 panni kauroja)\n    10 kuormaa heiniä             (1 kuorma heiniä)\n\nSiinä ruokaruotsin alkuperäinen kokoonpano Hämeessä. Vero on, kuten \nnäkyy, todennäköisesti suoritettu koukkujen mukaan. Kaikissa suhteissa \nse on säännöllinen kinkeri. Juuri näissä määrissään ruokaruotsierät \ntavataan neljänneskuntamiehen verossa yli koko Hämeen, sillä \nerotuksella, että lihan ja silavan tilalla uuden ajan alussa on 2 \nlehmää ja 6 lammasta -- kuten luonnollistakin, koska vero nyt oli \nvietävä linnaan ja liha sinne mukavimmin kulki itse.\n\nHämeen ruokaruotsin loppuvaiheista vielä sana pari. Ensinnäkin v. 1530 \nperuutettiin kruunun omalle väelle ja hevosille se ruokaruotsi, \"joka \noli jonkun aikaa ollut tuomareilla\".[712] Kun Hämeen vanhimmissa \nsäilyneissä tilikirjoissa, jotka ovat 1530-luvulta, koko \nneljännesmiehen vero ja sen mukana myöskin vanha ruokaruotsi\nesiintyy kruunulle kannettuna verona, voimme siitä päättää, että \nruokaruotsimatkat niihin aikoihin lakkasivat ja vero otettiin linnaan. \nLinnan hevoset elätettiin vastaiseksi talven yli osittain siten, että \nniitä jaettiin nimismiestaloihin. Niinpä v. 1545 oli yhdellä Ylisen \nkihlakunnan nimismiehellä 4, kahdella Sääksmäen kihlak. nimismiehellä 8 \nja kolmella Hattulan kihlak. nimismiehellä 12 kuninkaan hevosta talven \nyli.[713]\n\nVarmaan oli linnan hevosia kaikkiaan enempi kuin nämä 24. V. 1540 \nmainitaan niitä olleen 50.[714] Hämeen talonpoikain valitusten mukaan \n1530-luvun loppuvuosilta ei Hämeenlinnan sääntönäinen hevosmäärä ollut \n40 suurempi,[715] vaikka vouti oli ruvennut kulkemaan maakunnassa \npuolentoista sadan hevosen kanssa. Ruokaruotsi-kestityksen suuruudesta \npäättäen ei Hämeenlinnan hevosten luku keskiaikana ollut 40-60 \nsuurempi.\n\nHämeen ruokaruotsista keskiajan lopulla on täten saatu tietää \npääasiallisesti seuraavaa: Vuosittain syys- ja talvikäräjäin jälkeen \nläksi linnan miehistö maanvoutien johdolla pienempinä joukkoina läänin \nverokuntiin kiertomatkalle, jonka tarkoituksena oli sakkojen\nkokoamisen ohella hankkia ylläpito miehille ja hevosille muutamina \ntalvikuukausina. Tätä varten suorittivat veronalaiset kulloinkin \nneljännesmiehelle, jonka luona kestitys tapahtui, tavallisen kinkerin \ntapaan kokoonpannun kestitysveron. Tämä tapa hävisi uuden ajan\nalussa, jolloin kruunu järjesti väkensä ja hevostensa ylläpidon \nosittain uudelle kannalle. Sen johdosta tuli vanha ruokaruotsi \n\"neljänneskuntamiehen verona\" maksettavaksi linnaan yhdessä vanhan \nlinnakinkerin kanssa.\n\nPorvoon läänin ruokaruotsista ei ole tietoja, mutta Karjalaan \ntullessamme joudumme ruokaruotsin luvatulle maalle.\n\nViipurin läänissä suoritettiin uuden ajan alussa vuosittain useampia \nruokaruotseja. Hyväksi aluksi mainitaan pari samanlaatuista kestitystä, \n\"kaksi suurta voudinkestitystä\", nim. kevätkestitys ja syyskestitys, \njoita toisinaan kutsutaan myös syötöiksi (fodringar) tai kevät- ja \nsyyskinkereiksi.[716] Olivatkin ne syöttöjä mokomia, sillä niitä kävi \nottamassa 80 miestä \"hevosineen ja tallirenkeineen\", kuten Äyräpään \nkihlakunnan veroselityksessä v:lta 1551 mainitaan.[717] Kun Viipurin \nlinnaväen lukumäärä oli noin kahta kertaa suurempi, näkyy näitä \nkestityksiä varten linnaväki tulleen jaetuksi kahteen joukkoon, joista \ntoinen kulki Äyräpään toinen Lapveden kihlakunnassa.\n\nKestitys ja syöttö tapahtui neljäskuntamiesten ja nimismiesten \ntaloissa, joissa kussakin oli tuota joukkoa ylläpidettävä 4, Lappeen \nkihlakunnan alueella kumminkin vain 3 yötä; myöhemmin ilmoitetaan \nÄyräpäänkin kihlakunnassa kummankin kestityksen pituudeksi 3 yötä \npaikassaan. Viimemainitusta kihlakunnasta on nimenomainen tieto, että \nnämä kestitykset maksettiin kevät- ja syyskäräjäin pitämistä \nvarten,[718] josta päättäen näitä käräjiä pidettiin \nneljänneskunnittain, mikä muutenkin on tunnettua.[719] Lapveden \nkihlakunnassa kävivät kestitykset neljännesmiesten ja nimismiesten \ntaloissa, mutta käräjiä näkyy pidetyn vain viimemainituissa; \nSäkjärvellä, Virolahdella ja Vehkalahdella eivät kestityksetkään näy \nkäyneen muualla kuin nimismiestaloissa.[720]\n\nPuheena olevat kestitykset ovat varsinaisia neljänneskuntakestityksiä. \nNiitä joskus kutsutaankin \"neljänneskuntamiehen veroksi\".[721] \nNimismiesten esiintyminen kestittäjänä tuskin muuttaa asiaa, sillä \nainakin Äyräpään kihlakunnassa nimismiehet olivat myöskin yhden \nneljänneskunnan neljännysmiehiä,[722] ja toimittivat kestityksen tämän \nneljänneskunnan puolesta.\n\nKestityksen vastaanottajana olivat \"vouti\" ja linnaväki. Voudilla tässä \nalkuaan on tarkoitettu linnanvoutia; asiakirjoissa mainitaan näiden \nkestitysten vastaanottajiksi \"voutia\" tai \"voutia ja kirjuria\", mutta \ntoisten kestitysten vastaanottajaksi nimenomaan \"ratsuvoutia\".[723] \nLuultavasti kuitenkin linnanvouti saatuaan apulaisikseen ratsuvouteja \non lakannut käymästä näillä neljänneskuntaretkillä samoinkuin hän \nvähitellen jätti neljänneskuntain käräjäin pitämisen toisten käsiin.\n\nMyöskin tuomarit näkyvät Karjalassa kulkeneen syys- ja kevätkäräjillä \nja nauttineen osaa kestityksestä. Ei ole kuitenkaan sanottu, että \nkäräjät ja syötöt tapahtuivat yhdenaikaisesti. Eräistä tileistä \npäättäen tapa oli 1550-luvulla sellainen, että ensin kulkivat \nkäräjäherrat ja vasta heidän lähdettyään saapui huovijoukko loppuja \nkestitysvaroja kuluttamaan.\n\nEräässä talonpoikain valituksessa kerrotaan, että Jääsken pitäjässä \nsuoritti jokainen neljännyskunta kumpaakin kestitystä varten:[724]\n\n      6 tnr. olutta\n      4 pannia rukiita leiväksi\n      3 leiv. lihaa\n      3   \"   voita\n      3   \"   haukia\n      3   \"   suoloja\n    180 kpl kynttilöitä\n     30 pannia kauroja\n      6 kuormaa heiniä\n\nja lisäksi tuoretta kalaa niin paljon kuin Jumala antaa, sekä vielä \nsyyskinkeriksi:\n\n     3 lammasta\n    15 kanaa\n     3 jänistä\n    1 1/2 leiv. 6 naul. humaloita,\n\nmutta että tätä veroa oli Niilo Grabben tultua Viipurin linnan \nisännäksi (Grabbe oli siinä virassa 1534-45) lisätty seuraavat määrät:\n\n     6 tnr. olutta\n   120 kpl kynttilöitä\n     2 puntaa rukiita\n   1 1/2 leiv. lihaa\n   1 1/2   \"   haukia\n    10 puntaa kauroja\n     6 kuormaa heiniä\n  1 1/2 tnr. suolakalaa\n\nsekä kevätkinkeriksi:\n\n     3 lammasta\n     1 leiv. 4 naul. humaloita.\n\nMyöhemmissä verokirjoissa ilmoitetaan nämä kestitykset suoritetuiksi \nnautakunnittain, mikä epäilemättä oli alkuperäinen tapa. Kukin \nnautakunta suoritti kumpaakin kestitystä varten samanlaisen veron, \njonka verokappaleet ja määrät olivat jokseenkin samat kaikkialla \nmaakunnassa, kuten tarkemmin näkyy seuraavasta vertailusta:\n\n    Nautakuntain maksettava syys- ja kevätkestitys Karjalassa v. 1551.\n\n                 Säkjärvi,        Lapvesi,       Äyräpään\n               Virol., Vehkal.    Taipale        kihlak.\n\n    rukiita      2 kylm.          3 pannia       2 pannia\n    maltaita     2 pannia         1 punta        1 punta\n    humaloita    5 naulaa         1 leiv.        1 leiv.\n    voita       1/2 leiv.          1  \"          1   \"\n    puntalihaa  1/2   \"            1  \"          2   \"\n    puntakalaa  1/2   \"            1  \"          2   \"\n    suoloja     1/2   \"            1 nelikko     1   \"\n    lampaita     1 kpl             2 kpl         2 kpl\n    jäniksiä*    1  \"              2  \"          2  \"\n    kanoja       5  \"             10  \"         10  \"\n    kauroja     10 kylm.          10 pannia      2 punt. 2 karp.***\n    heiniä       3 parm.          15 parm.      20 parm.\n    olkia       20 kupoa          60 kupoa      20 kupoa\n    kynttilöitä 30 kpl            60 kpl       100 kpl\n    lintuja       --               5  \"          --\n    suolakalaa    --               1 nelik.**  1/2 tnr.\n\n    * maksettiin ainoastaan syksyllä.\n   ** lisäksi 100 lyhdettä \"varsikauraa\" syksyllä (1555). \n  *** keväällä; syksyllä 2 punt. 1 karp.\n\nÄyräpään kihlakunnan kestitys tässä vastaa jokseenkin tarkoin sitä \nmäärää, johon Niilo Grabbe jääskeläisten kestityksen korotti, mistä \npäättäen korotus lienee koskenut koko kihlakuntaa, ehkäpä koko lääniä.\n\nOlemme siis Viipurin läänissä uuden ajan alussa tavanneet Hämeen \nruokaruotsin kaltaisen linnaväelle ja linnanvoudille kuuluvan \nkestityksen, joka suoritettiin nautakunnittain ja nautittiin \nneljänneskunnissa, siten että linnaväki jakautui kahteen joukkoon, \njoista kumpikin teki kiertomatkan kihlakunnassaan. Kestitys oli \nmäärätty, kummallakin kerralla samansuuruinen, ja kesti yhtä kauan,\n3-4 yötä, kussakin neljännysmiestalossa, niihin luettuina \nnimismiestalotkin. Vielä uuden ajan alussa linnanvouti lisäili tätä \nkestitystä.\n\nPaitsi näitä kahta kestitystä, talvikäräjiä varten suoritettavaa \ntavallista nimismiesveroa ja kesäkäräjiä varten neljänneskunnittain \nsuoritettua, mutta vain nimismiestaloissa kulutettua kesäkestitystä, \nsuoritettiin Viipurin läänissä uuden ajan alussa yleisesti vielä \nerityinen kestitys ratsuvoudille hänen kulkiessaan kesällä kokoamassa \nsakkoja ja rahaveroja. Viimemainitun mukaan kutsuttiin tätä kestitystä \n_margeld-syötöksi_; myöskin nimitystä \"kesäkestitys\" nähdään tästäkin \nsyötöstä käytettävän.\n\nÄyräpään kihlakunnasta on tieto, että margeldsyöttö tapahtui \nkesäkäräjäin jälkeen, ja toinen tieto, että tätä syöttöä nautti 50 \nmiestä ja 16 hevosta kussakin neljännesmiehen talossa 3 yönä, \"kun \nveroraha kannettiin Laurin päivän aikana\".[725] Lapveden kihlakunnassa \ntapahtui margeldsyöttö myöskin veronkannon yhteydessä, mutta täällä \nmainitaan myöskin _humalasyöttöä_,[726] jota maksettiin, kun sakot \nkannettiin. Nähtävästi on humalasyöttö ollut sama kuin margeldsyöttö -- \nniiden kokoonpanossa on tuskin mitään eroa --, vaikka kestitys jostakin \nsyystä jakaantui kahteen käyntiin.[727]\n\nKaikki nämä kestitykset eivät ole keskiaikaisia. Jääsken pitäjäläisten \nvalituksissa 1530-luvulta kerrotaan, kuinka näitä syöttöjä syntyi. \nRatsuvoudilla, sanovat jääskeläiset, oli ollut erityinen palkka \nveronkantovaivoistaan. Mutta, kuuluu jatko, \"muutamia vuosia sitten \npanivat voudit päällemme kestityksen, jota he kutsuvat ratsuvoudin \nkestitykseksi,[728] jota ei koskaan ennen ollut\". Samaan aikaan myöskin \nVehkalahden talonpojat valittivat, että \"viidennen kinkerin syksyllä \novat tuomari ja vouti panneet päällemme nyt äskettäin samaten kuin \nLapvedellä ja Jääskessä\".[729] Nämä tiedot varmaan tarkoittavat \nsyyskesällä tapahtunutta ratsuvoudin kestitystä; linnanväen vanhaa \nsuurta syyskestitystä, johon oli yhdistynyt syyskäräjäin pitäminen, \nnämä ratsuvoutien keinottelut eivät varmaankaan koskeneet.\n\nSavon kestitykset uuden ajan alussa jakautuivat kahteen ryhmään. \nLinnanvoudin kestityksiä eli käräjäkestityksiä pidettiin neljästi \nvuodessa nimismiesten ja kahdesti vuodessa neljänneskuntamiesten luona. \nToisen kestitysryhmän muodostivat maanvoudiu kestitykset. Niitä \nsuoritettiin neljänneskunnittain maanvoudeille neljät vuodessa, \"ensin \nkun hän lähtee ottamaan rästejä, toisen kerran kun hän käy sakkoja \nperimässä, kolmannen kerran kun hän antaa merkkiä vero-ohrista ja \nheinistä[730] ja neljännen kerran kun hän kulkee sakkoja ja verokarjaa \nperimässä, kullakin kerralla 2 yötä\".[731] Myöskin nimismiestaloissa \nkävi maanvouti kestityksellä neljästi vuodessa \"kantamassa sakkoja ja \nvuotuista veroa\" ja viipyi kullakin kerralla 1 yön. Näistä \nkestityksistä ilmoitetaan vielä, että ne tapahtuivat kaikki \nlinnanvoudin pitämäin käräjäin jälkeen ja että maanvoudilla oli \nmukanaan talvella 17 ja syksyllä 18 hevosta. Luultavasti maanvoudin \nneljä sakko- ja veronkantokäyntiä neljänneskuntamiesten luona ja hänen \nneljä käyntiään samanlaisissa asioissa nimismiesten luona tapahtuivat \nsamoilla kiertoretkillä ja olivat siis järjestetyt linnanvoudin kevät- \nja syyskiertueitten yhteyteen.\n\nMaanvoudin syksyinen kiertoretki syyskäräjäin jälkeen 18 hevosen kanssa \noli todennäköisesti Savon ruokaruotsi.\n\nMaanvoudilla oli mukanaan talvella 17 ja syksyllä 18 hevosta. Ne \ntekevät yhteensä 35 eli juuri koko linnueen hevosmäärän, joka liikkui \nvoudin kanssa. Linnan hevoset jaettiin kahteen joukkoon, koska Savossa \noli kaksi maanvoudin lääniä, ja nämä joukot kulkivat maanvoutien mukana \nkestityksellä, vieläpä niin että sama joukko kulki ensin yhdessä ja \nsitten toisessa maanvoudin läänissä. Kuten huomaamme oli Savon \nruokaruotsi siis täysin samanlainen kuin Hämeen; varmaan on \nKarjalassakin ruokaruotsi alkuaan ollut tällä samalla tavalla \njärjestetty.\n\nEräässä asiakirjassa mainitaan nimenomaan Savon ruokaruotsin olevan \nsyyskestityksen.[732] Toisessa asiakirjassa selitetääu, että \nlinnanhevoset oikeittain olisivat kulkevat syötöllä neljäsmiesten luona \nainoastaan kahdesti vuodessa, nimittäin kevätkäräjillä ja \nruokaruotsikestityksellä syksyllä.[733]\n\nNäitten alkuperäisten syöttöjen luku näkyy Savossa karttuneen samaan \ntapaan kuin Karjalassa.\n\nValituskirjassaan uuden ajan alulta Savon talonpojat ja neljännysmiehet \nvalittavat pitävänsä neljännyskunnissaan vuosittain 4 kestitystä \n\"hevosten kanssa\", nimittäin \"kevätkäräjät, 2 syyskestitystä ja \nsyyskäräjäkestityksen\".[734] Syyskestityksiä olisi siis ollut \nkokonaista kolme. Yksi niistä oli syyskäräjäkestitys, toinen vanha \nruokaruotsi, kolmas nähtävästi se syksyinen kestitys, joka Savossa \nerään tiedon mukaan tapahtui verohumaloita kannettaessa syksyllä ja \njota varten maksettiin aikaisemmin 9 tynnöriä olutta, myöhemmin \nenemmän.[735] Tämä kestitys oli ilmeisesti Lapveden kihlakunnan \n\"humalakestityksen\" vastine. Asiakirjoista ei käy selville, mikä \nylempänä mainituista maanvoudin neljästä kestityksestä oli \n\"humalakestitys\", mutta tuntuu luonnolliselta, että humalakestitys oli \nsama kuin kesäkäräjiä seurannut maanvoudin kestitys.\n\nKaikkiin näihin maanvoudin kestityksiin ja vielä linnanvoudin syys- ja \nkevätkestityksiin neljänneskuntamiehen piti hankkia varat. Sekä nämä \nkestitykset että maksunsa linnaan ja muut veronsa neljänneskuntamies \nsai verokunnan asukkaitten suorittamista veroista, joista edellä on jo \nollut puhe.\n\nLinnanvoudin syys- ja kevätkestitykset olivat neljänneskunnan \nkestityksistä suurimmat. Savolaiset valittivat, että heidän piti\nnäihin kestityksiin maksaa viljaa ja nahkoja kyökkimestarille, \ntallimestarille, kokille, kellarimiehelle ja \"hollarille\".[736] \nNiinikään saamme valituksista tietää, että Savossa -- niinkuin \nJääskessä -- oli talonpoikain kumpaakin näitä kestityksiä varten \naikoinaan ollut maksettava 6 tynnöriä olutta, mitä määrää sitten oli \nylennetty.[737] Erityisesti vielä tiedetään, että Savossa kunkin \nkymmenmiehen tuli toimittaa neljäskuntamiehelle 3 leiv. tuoretta kalaa \nkevät- ja yhtä paljon syyskestitystä varten.[738]\n\nSavon neljänneskuntakestityksistä eli ruokaruotsijärjestelmästä saamme \nseuraavan yleiskuvan.\n\n(1) Talvikäräjäin pidettyä pitäjässä saapui neljänneskuntiin maanvouti \npuolen linnahevosjoukon (17-18 hevosen) kanssa 2 yönä kunkin \nneljäskuntamiehen luona syöttääkseen hevosia ja selvittääkseen sakko- \nja veroasioita.\n\n(2) Sen jälkeen tuli neljänneskuntaan itse linnanvouti pitämään \nkevätkäräjiä. Kestitystä kesti kolme yötä. Mukanaan linnanvoudilla \nolivat kaikki linnan 35 hevosta.\n\n(3) Kevätkäräjäin jälkeen saapui jälleen maanvouti sakko- ja \nveroasioilleen, tällä kertaa ilman suurempaa hevosjoukkoa.\n\n(4) Kesäkäräjäin pidettyä pitäjässä alkoivat neljännesmiesten \nsyyskestitykset, joilla maanvouti kävi vaatimassa sakot ja humalaveron \nja muut kesäverot tai verojen rästit.\n\n(5) Syksymmällä linnanvouti piti neljäsmiestaloissa taasen käräjät \n(syyskäräjät) samalla tavoin kuin keväällä.\n\n(6) Syyskäräjiä seurasi vihdoin ruokaruotsi, s.o. maanvouti mukanaan \ntoinen puoli linnan hevosia (17-18 hevosta) piti kestitystä ja hoiti \nveroasioita 2 yökuntaa kussakin neljännysmiestalossa.\n\nNäihin kestityksiin tai joihinkin niistä oli neljänneskuntain \nkymmenyskuntain alkuaan suoritettava 1 tynnöri olutta ja muuta särvintä \nsen mukaan; mutta myöhemmin järjestyi kestitysvarain hankkiminen niin, \nettä neljäskuntamies kantoi piirinsä veroilta määrätyt verotavarat ja \nerät ja niistä toimitti kestitykset ja muut maksut.\n\nKokonainen sarja vanhoja paikallisia kestityksiä uuden ajan alulta tai \nkeskiajan lopulta on edellisillä sivuilla liitänyt ohitsemme. Ne olivat \nerilaisia eri osissa maata, hävinneet tai häviämässä läntisissä osissa \nmaata, mutta vielä suuressa kukoistuksessa Karjalassa ja Savossa. Joku \nosa näitä myöhäisen ajan kestityksiä oli vasta äskettäin syntynyt \nvirkamiesten keinotteluiksi, mutta toiset niistä epäilemättä olivat \npaljon vanhempia ja itse tapa oli ikivanha, valtioelämän alkuisimpiin \nasteisiin kuuluva.\n\nNäitten kestitysten joukossa on ruokaruotsiksi kutsutulla ollut \nerikoisempi luonne. Ruokaruotsilla tarkoitettiin linnaväen säännöllisiä \nkestityskiertueita linnaläänin verokuntiin linnan ja hevosten \nruokkimista sekä sakkojen perimistä varten. Uuden ajan alussa tämä \nlaitos esiintyy vielä tunnettuna Hämeessä, ja täydessä vallassa \nKarjalassa ja Savossa.\n\nSuomalaisessa kansankielessä tällä kiertueella on jo vanhoina aikoina \nollut nimenä ruokaruotsi. Länsi-Suomessakin, jonka historiallisista \nasiakirjoista ei tätä nimeä tavata, on se tunnettu vanhassa \nsananparressa:\n\n    täällä on ruotsi ruualla\n    musta kansa murkinalla.\n\nLänsi-Suomen kansan käsitystä muinaisesta ruokaruotsista ilmaisevat \npiispa Henrikin surmavirren tunnetut säkeet:\n\n    Jo kävi tässä ihmisiä,\n    täss' on syöty, tässä juotu,\n    tässä purtua pietty:\n    ruoka-ruotsi, syömä-saksa\n    kiertolaiset kelvottomat,\n    joivat oluen kellarista,\n    vettä viskasit sijahan,\n    kakun söivät kammarista,\n    kiven vierrytit sijahan,\n    veivät heiniä laosta,\n    heitit hieta'a sijahan,\n    kauroja hevosen syöä\n    saivat santa'a sijahan.\n\nHistoriallisen asiakirjan mukaan oli tämän laittoman ja väkivaltaisen \nruokaruotsin ohella vielä uuden ajan alussa suuressa osassa Suomea \nkäytännössä säännöllinen ja suostuttu ruokaruotsi. Sen syntymiseen ja \nkehittymiseen vaikutti kaksi tekijää, nim. linnalaitos ja ratsuväki.\n\nLinnat tietysti tarvitsivat linnamiehistöä, varsinkin sellaiset linnat, \njotka olivat suorastaan vihollisen suussa, kuten Viipurin linna ja \nmyöhemmin Savonlinna. Tärkeää oli linnain miehitys kotoisissakin \noloissa, sillä linnan isännyys merkitsi maakunnan isännyyttä, vieläpä \nusein itsenäistä valtiollista asemaa. Sen jälkeen kuin yleinen \nkansanaseistus oli lakannut ja kuningas- sekä ylimysvalta juurtunut, \noli kaikilla suurherroilla, etupäässä kuninkaan ja valtakunnan \ntärkeimmillä virkamiehillä, aseellinen ratsujoukkonsa, joista koko \nvaltakunnan asevoima pääasiallisesti riippui.\n\nVarsin suureksi emme näitä ratsujoukkoja kumminkaan voi kuvitella, \nsillä sotahevosen ja ajanmukaisesti varustetun ratsumiehen \nylläpitäminen oli keskiajalla kallis asia. Jonkunlaisen käsityksen \ntähän kuuluvista oloista keskiajan puolimaissa saa Maunu kuninkaan v. \n1344 antamista säännöistä, joiden mukaan eri arvohenkilöt olivat \noikeutetut ratsastamaan valtio-asioissa seuraavalla määrällä hevosia: \npiispa 30 hevosella, kuninkaan \"virkamies\" kuninkaan poissa ollessa 45, \nvaltaneuvostoon kuuluva ritari tai \"svenni\" enintäin 12, valtaneuv. \nkuulumaton ritari 8, sam. svenni 6, \"pienempi mies\" 3 hevosella.[739] \nNämä luvut varmaankin ilmaisevat siihen aikaan normalisia määriä. \nKuninkaan \"virkamiehellä\" varmaan tarkoitettiin valtakunnan ylimpiä \nmaallisia herroja, m.m. arvatenkin kuninkaan linnain vouteja. Vielä \nuuden ajan alussa näyttää joissakuissa Suomen linnoissa tavanmukainen \nlinnaläänissä kiertävä huovimäärä olleen suunnilleen Maunu kuninkaan \ntaksan mukainen. Savonlinnassa se oli 35. Viipurin linnan vakinainen \nhevosluku sitävastoin oli uuden ajan alussa harvinaisen suuri,\nnim. 150.\n\nLinnueitten ja niiden hevosten ylläpitäminen oli keskiajan valtion \ntehtävistä tärkeimpiä. Eipä ihmettä, että Suomessakin siinä kohden \nryhdyttiin erityisiin toimiin. Mitä ensinnäkin hevosiin tulee, niin oli \nniiden hoito kesällä kylläkin helppo: kruunun hevoset vietiin \nlaitumelle, etupäässä saarille, joita linnoilla nähtävästi tätä \ntarkoitusta varten oli hallussaan, usein rajaseuduilla. Talvella \nsitävastoin tuotti asia vaikeuksia. Oli kaiketi hankala koota \nrehuvaroja linnaan riittävästi ja oli vaikea vedättää niitä linnaan \nlinnaläänin kaikilta etäisiltä perukoilta. Mukavampaa oli panna \ntalliruokinnan aikana, varsinkin sopivilla talvikeleillä, hevoset \nkiertämään maakuntaa, verokunnasta verokuntaan, jolla tavoin hevoset \ntulivat ylläpidetyiksi ja veronmaksajat pääsivät vähemmällä vaivalla. \nSe oli keskiajan yksinkertainen mutta käytännöllinen tapa ratkaista tuo \ntärkeä kysymys.\n\nHevosten mukana kulki linnaväki; järjestelmä oli näet yhtä edukas \nmyöskin ihmisten ylläpitämiseksi. Esivallalle linnanmiesten \nkiertomatkat tuottivat muitakin merkittäviä etuja. Kiertomatkain \nohjelmaan kuului myöskin verojen ja sakkojen kokoaminen, jota \ntarkoitusta linnamiehistön läsnäolo varmaan suuresti edesauttoi. V. \n1506 lähetti Turun linnan vouti huovejansa kokoamaan kruunun veroja ja \nsakkoja Raaseporin läänistä; v:lta 1508 on Turun läänistä tieto, että \nkestitystä käytettiin ulosottokeinona niskoittelevia veronmaksajia \nkohtaan.[740] Järjestelmä kaikesta päättäen oli tunnettu ja koetettu \nkoko maassa. Myöskin käräjäin pitämisen näemme keskiaikana olleen \nyhdistettynä linnaväen kiertomatkoihin, mikä katsoen ajan levottomiin \noloihin ja itse käräjätoimen luonteeseen varmaan oli harkittu \nparhaaksi. Vielä oli keskiajan virkamiesten itse koottava suuri osa \npalkkaansa kansalta ja tämäkin tärkeä toimitus liittyi linnaväen \nkiertomatkoihin. Niinpä tällä yhdellä ja samalla yleiskeinolla \nkeskiaika ratkaisi sekä sotilas- että hallintokysymyksensä.\n\n\n\n4. KINKERITAPOJA.\n\n\nKinkerilaitoksella oli erittäin tärkeä sija keskiajan yksityisessäkin \ntalouselämässä, kuten ilmenee kinkeriverojen yleisyydestä \nlampuotiveroissa. Keskiajan asiakirjoissa usein mainitaan lampuotien \nisännilleen suoritettavia kinkereitä; niitä maksoivat jotkut piispan \nlampuodit, monet kirkkotalot, luostaritilat, aatelin lampuodit.[741] \nMyöskin monien vanhain kruununkartanoiden alustalais-lampuodit olivat \nvielä uuden ajan alussa velvolliset suorittamaan vuotuista \nkinkeriä.[742]\n\nTarkastaessa tähän kuuluvia asiakirjoja pistää silmään ensinnäkin \nlampuotikinkerin yleisyys. Olipa maanvuokraaja sopimusveron maksaja \n(stadgalandbo, pensionarius) tai osaveron maksaja (skifteslandbo, \nparciarius) tai missä muussa asemassa hyvänsä, näissä kaikissa \ntapauksissa hän saattoi joutua kinkeriä maksamaan. Tämä verotustapa\noli sangen laajalle levinnyt. Sitä tavataan V.-Suomessa, Ala- ja\nYlä-Satakunnassa, Uudellamaalla, Karjalassa. Vaikka aikaisin kinkeriä \nkoskeva asiakirja on vasta v:lta 1414, on kumminkin syytä uskoa, että \nlampuotikinkeri on paljon vanhempi vero.\n\nSen tarkoitus näyttää alkuaan olleen isännän omakohtainen ylläpito, \nsilloin kun hän tuli käymään lampuodin luona. Niinpä oli v:n 1422 \ntapauksessa[743] Pirkkalan kolmen piispanlampuodin maksettava suurempi \nkinkeri piispan itsensä tullessa heidän luoksensa, mutta pienempi \nmilloin piispan edustaja oli saapuva. Selvästi tässä edellytettiin, \nettä kinkeri nautittiin matkalla ollessa lampuodin luona. Matka oli \nnähtävästi säännöllisesti uudistuva, koskapa kinkeri oli varattava \nsijaisille, jos varsinainen isäntä jäi tulematta. Kinkerimatka tapahtui \narvatenkin kerran vuodessa, varmaan veronkanto- ja tarkastusmatkan \nyhteydessä.\n\nMyöskin ruokaruotsin tapaisia retkikuntia lampuotien luoksi mainitaan \nuuden ajan alussa,[744] ja sellaiset ovat varmaan olleet käytännössä \npaljon aikaisemminkin.\n\nLuonnollisesti isäntä joutui usein yöpymään kinkerivelvollisen \njampuotinsa luoksi. Keskiajan lopulla mainitaan muutamain Katarinan \nalttarin lampuotien velvollisuuksien joukossa myöskin yhden tai kahden \nyökunnan ylläpito.[745] Tämä velvollisuus oli ilmeisesti samanlainen \nyökuntavelvollisuus, joka tavataan vanhimmassa kirkollisessa \nverotuksessa (yökunnat).\n\nLampuotikinkerin verokappaleet olivat tavallisia ruokatavaroita; usein \nkumminkin oli kinkeri keskiajan lopulla jo muuttunut määrätyksi \nrahamaksuksi, mikä tietenkin osoittaa kinkerimatkain lakkaamista. \nMilloin taas ruokavaroja suoritettiin, jätettiin veron suuruus usein \ntarkemmin määräämättä. Vaan sellaisessakaan tapauksessa ei vero\nollut mielivaltainen. Vanha tapa oli keskiajalla laki; se mikä\nennen oli maksettu, se edelleenkin maksettiin.[746] Kinkerin\nsuuruuden määräämiseksi keskiajalla sen ohella oli erikoinen keino: \noluttynnöri-lasku.\n\nKeskiajan lampuotikinkeriin, niinkauan kuin sitä nautittiin paikalla, \nkuului säännöllisesti olutta. Tynnöri olutta oli se määrämitta, jonka \nmukaan kinkeriveron suuruus mitattiin, siten että koko tynnöriin olutta \nkuului tietyt määrät muita nautittavia, puoleen tynnöriin olutta puolen \nmäärää j.n.e. Siten koko kinkerin suuruus tavallisesti ilmaistiin vain \noluttynnöreissä tai sellaisen osissa. \"Tynnöri olutta ja siihen kuuluva \nruoka\" oli tavallinen sanantapa.[747] Tällainen sananparren tapainen \nlauselma tärkeissä verosopimuksissa ei voi johtua muusta kuin \njuurtuneesta ja yleisesti tunnetusta tavasta.\n\nMuunkinlaisia kestityksiä kuin puheenaolevia kinkerejä arvioitiin \nkeskiajalla oluttynnöreissä. Niinpä Viipurin pappi Torsten v. 1366 \nlahjoitti Turun koululle m.m. tynnörin olutta ja köyhille m.m. \n\"tynnörin olutta ja niin paljon ruokaa kuin siihen kuuluu\".[748] \nKatarinan alttarin lähellä Turkua olevat kolme lampuotia saivat \nniittotyöstään vuotuiseksi korvaukseksi \"tynnörin olutta ja siihen \nkuuluvan muonan\".[749]\n\nArvatenkin ovat edellä mainitut yökuntaverot olleet tällä tavoin \nsuuruudeltaan määrätyt. Ilman laajempaa todistelua lienee myöskin \nselvää, että asiakirjoissa mainittu \"täysi kinkeri\"[750] tarkoittaa \ntäyden tynnörin kinkeriä.\n\n\"Kinkeriolueen\" laskettiin uuden ajan alussa ja epäilemättä \naikaisemminkin menevän panni maltaita.[751] Tynnörissä kinkeriolutta \nkatsottiin olevan nautittavaa miehelle kuukaudeksi. Keskiajalla oli, \nkuten näkyy, asioissaan helposti muistettavat laskut. Puuttuisi vain \nvielä, että oluttynnörin hinta olisi ollut 1 mk.[752]\n\nMutta kaikkivaltias tapa näkyy keskiajalla määränneen senkin, kuinka \nsuurelta tilalta oluttynnöri oli kinkeriksi maksettava. Skaran \nmaankäräjäin hyväksymässä säännössä v:lta 1416 on määräys sellainen, \nettä lampuodin on kultakin markanbolilta maksettava isännälleen tynnöri \nolutta.[753] Muinaisaikaisen täyden tilan kinkeri tämän mukaan oli \ntäysi tynnöri olutta. Tämän säännön mukaan lienee Suomessakin eletty; \nainakin olivat ne tilat, jotka maksoivat kinkeriolutta täyden tynnörin, \nmelkoisen suuria tiloja, luultavasti vanhoja täysitiloja.\n\nSiten lampuotien kinkeritavoissakin näemme keskiajan yhteiskunnan \nyleisiä tunnuksellisia piirteitä.\n\n\n\n\nXI. LAHJAVEROT.\n\n\n\nI. PYHÄN MARTIN LAHJAJÄNIKSET.\n\n\nUuden ajan alussa Suomen kaikissa linnalääneissä tavataan useampia tai \nharvempia lahjoiksi kutsuttuja veroeriä, jotka verot selvästi ovat \nkeskiajalla yleisesti vallinneen verotavan jälkiä. Vanhimpiin \ntällaisiin lahjaveroihin varmaan kuuluvat turkislahjat, joista jo \nalumpana kirjaa on mainittu.\n\nEteläisen Suomen maanviljelysseuduilla keskiajan lahjaveroja maksettiin \ntoiseen tapaan kuin metsästysseuduilla. Näissä maanviljelijäinkin \nlahjaveroissa havaitaan muutamia mielenkiintoisia historiallisia \npiirteitä, joista tässä lyhyesti esitämme ne, jotka ovat kuuluneet \nkruunulle tai linnaväelle maksettaviin, ja siten varmaan vanhimpiin \ntavanomaisiin veroihin.\n\nUuden ajan alussa maksettiin kaikista Viipurin läänin nautakunnista \nkruunulle lahjavero, johon kuuluivat, tai olivat kuuluneet seuraavat \nkappaleet: lahjat.\n\n      1 lahjakaritsa\n      4 lahjajänistä\n      4 lahjalintua\n      5 lahjakanaa\n    200 lahjamunaa\n\nynnä toisin paikoin lisäksi vehnää ja papuja.[754]\n\nMaakunnan vanhimmassa vero-oppaassa olevan tiedonannon mukaan oli näitä \nnautakunnan lahjoja maksettava neljästi vuodessa: jouluna, laskiaisena, \npääsiäisenä ja Martinpäivänä.[755] Tarkempain tietojen mukaan näistä \nlahjajänikset ja lahjalinnut kuuluivat talviveroon, joka yleensä \nmaksettiin talvikäräjillä, lahjakaritsa ja lahjamunat kesäveroon, joka \noli kesäkäräjäin aikaan suoritettava.[756]\n\nHyvin vanhassa muodossa tämä lahjavero esiintyy Uudenkirkon Kaukjärven \nlampuotialueella, mistä maksettiin voudille (linnanvoudille) erityistä \n\"kinkeriä\", johon kuului (koko alueen puolesta):[757]\n\n    kinkeriä: lahjarahoja       7 1/2 äyriä\n              rukiita           1 punta\n              ohria             7 pannia\n              kauroja           7 pannia\n    pääsiäislahjaa:           200 kpl pääsiäislahjamunia\n                               10  \"  lintuja\n    Pyhän Martin lahjajäniksiä  8 kpl\n\nLahjajänikset tästä päättäen olisivat Karjalassa alkuaan olleet \nsuoritettavat parhaana jänisaikana, syksyllä Martinpäivän (6 p. \nmarrask.) aikana, joka päivä samalla oli suuri kirkollinen \nmerkkipyhä.[758] Pääsiäislahjaan ilmeisesti kuuluivat lahjamunat ja \nmahdollisesti myös lahjakaritsa. Kanat ja linnut kaiketi kuuluivat \njoulu- ja laskiaislahjoihin.\n\n\n\n2. PÄÄSIÄISLAMMAS -- OLAVINLAMMAS.\n\n\nVarsinais-Suomen vanhimpiin verokirjoihin on merkitty jokaisen \nverokunnan linnaan suoritettavan karjaveron joukkoon _lahjakaritsa_ \n(gaffuelamb, giwilamb) niminen erä; vero oli verokuntamiesten \nsuoritettava ja kuten muutkin karjaverot linnaan vietävä. Sitä \nmaksettiin yli koko linnaläänin samalla tavoin: 1 karitsa \nverokunnalta.[759] Nimestään huolimatta lahjakaritsa oli vakinainen \nkruununvero, ja siitä käytettiinkin joskus nimitystä \n\"verokaritsa\".[760]\n\nTämän veron vanhuudesta on pari viittausta. Birger Trollen \nlinnatileissä 1463-64 se esiintyy bolien suoritusten joukossa,[761] ja \nsamoin se tavataan Ruonan kartanoläänin alustalaisten vuotuisten \nverojen joukossa, jotka verot uuden ajan alussa yleensä edustivat \nvanhempaa verotuskantaa. Karitsaveron maksutavasta antavat Ruonan tilit \nhauskan tiedon: kustakin bolista maksettiin lahjakaritsa siten, että \nkukin talonpoika (täysivero) antoi sen vuorotellen vuotensa.[762] Sekin \noli siis keskiajalle ominainen kiertovero.\n\nJohan Buren otteissa Eerik Pommerilaisen verokirjasta v:lta 1413 on \nlause: \"Pääsiäislammas suoritetaan kesällä Olavin päivän aikana\".[763] \nLause on verokirjan otteisiin kuuluvassa sanastossa eli hakemistossa, \njoissa selitetään veroja ja veronimityksiä. Mihin paikkakuntaan tieto \nkohdistuu, ei käy selville, mutta luultavasti siinä kuvastuvat \nSuomenkin silloiset olot. Olavin lammas on näet Suomessa, varsinkin \nsavolaisilla alueilla, muinoin ollut hyvin yleinen uhripito.[764] \nMerkillistä oli vielä, että uhriksi käytettiin keväällä ensimäiseksi \nsyntynyt karitsa, \"villavuona\". Suomen vanhoissa linnoissakin \ntunnettiin Olavinlammas. Varmaan linnan suojeluspyhimyksen uhrina \nelätettiin muinoin Olavinlinnassa mustaa pässiä, ja sitä tapaa \npidettiin siellä 1700-luvun alkupuolellakin, venäläistenkin \nisännöidessä, aina vuoteen 1728 saakka, jolloin viimeinen pässi \ntapaturmaisesti hukkui.[765] Keskiajan lopussa ja uuden ajan alussa oli \nOlavinpäivä Satakunnassa ja Karjalassa tärkeä veronmaksuaika.[766] On \nsiis syytä rinnastaa Suomessa keskiaikana yleisesti suoritettu \nkesäveroon kuuluva \"lahjakaritsa\" Olavin lampaan kanssa. Lahjaverot \nkeskiaikana, kuten Karjalan esimerkki selvästi osoittaa, suoritettiin \nkatolisen kirkon suurina juhla-aikoina. Siltä kannalta katsoen \nmuinaiset verottajat hyvinkin ovat voineet tulla osallisiksi Olavin \nlampaista. Se v:n 1413 verokirjan otteiden tiedonanto, että \npääsiäislammas maksettiin Olavin päivänä, voi siis hyvin sopia \nmuinaisen villavuonan ja Olavin lampaan kirkolliseen ja \nverotaloudelliseen vastineeseen.\n\nLounaisessa Suomessa lahjakaritsa kenties on ollut ensi sijassa \npääsiäislammas. Joka tapauksessa on pääsiäislahjoja muinoin maksettu \nTurun linnaan. Kaikkialla läänissä oli jokaisen miehen (täysiveron) \nuuden ajan alussa maksettava 5 munaa pääsiäislahjaksi.[767]\n\nNämä \"lahjamunat\" eli \"pääsiäislahjamunat\" esiintyvät samanlaisena \nverona V.-Suomessa, kuin kaukana Karjalassakin. Kummallakin alueella \ntavataan myös lahjakaritsa. Kun munaverot ja karitsa- tai lammasverot \nmuuallakin Suomessa ovat keskiaikana olleet yleisiä kinkeri- ja \nkestitysverokappaleita ja lähintä sukua alkuisille lahjaveroille, \nvoidaan V.-Suomen ja Karjalan pääsiäislahjaa syyllä pitää näiden \nverokappaleiden ensimäisenä alkuna.\n\n\n\n3. \"KYPSI-RAHA\".\n\n\nLahjaveroksi on myöskin tulkittava Hämeen merkillinen _kipsis_-vero. \nUuden ajan alussa sitä suoritettiin kaikkialla Hämeessä 1 1/2 äyriä \nsavulta eli täysiverolta. Padasjoella ja Jämsässä tätä veroa kuitenkin \nmaksettiin luonnossa, metsälinnuissa, ja verokirjoissa nimenomaan \nselitetään, että kipsisrahat ovat rahoja lintujen ja jänisten \nedestä.[768] Jaakko Teitin valituskirjassa kerrotaan, että Hollolan \nseuduilla oli kypsi-raha (kypseraha) maksettu joko jäniksissä tai \nteerissä tai 1/2 äyrillä.[769]\n\nTeitin käyttämässä nimityksessä \"kypsi\" mahdollisesti piilee \"kipsis\" \nsanan alkumerkitys.[770]\n\nSatakunnan vanhassa kinkeriverossa (laamanninkinkerissä) maksettiin \nkustakin verokunnasta m.m. 2 _kinkerijänistä_.[771] Tässä on kypsi-vero \nosana paikalliskinkeriä, jonka laamannit nauttivat.\n\nMutta alkuaan oli kruunullakin Satakunnassa kypsi-veronsa.\nAla-Satakunnan pitäjistä maksettiin uuden ajan alussa kruunulle \nnimismiesverosta menevän \"taksan\" mukana myöskin _lahjarahoja_ 1-6 l/2 \nmk pitäjältä.[772] Eräässä kuitissa v:lta 1540 sanotaan selvään, että \nnämä rahat olivat \"lahjarahoja jänisten ja lintujen edestä\".[773] Mutta \nkuinka nämä rahat olivat joutuneet nimismiesveron yhteyteen? Siitä \nsaamme selvän eräästä v:n 1542 verokirjasta, jossa selitetään, että \nmainittuja lahjarahoja, samoinkuin nimismiestaksaan kuuluvia \n\"härkärahoja\", \"lammasrahoja\", \"kyökkimestarinrahoja\" ei kanneta \nsavuluvun eikä miesluvun mukaan, \"vaan talonpojat sen keskenään \nyhteisesti suorittavat niin, että he täyttävät vanhan summan, jonka \nennestään ovat tottuneet suorittamaan, ja verokuntamiehet vievät ne \nesille kukin kolmanneksestaan ja neljänneksestään\".[774] Tästä käy \nilmi, että alkuaan oli verokuntamiesten tuotava käräjille lahjoiksi \nlinnanvoudille ja hänen väelleen jäniksiä ja lintuja, mutta että \nsitten, kaiketi riistan puutteessa, sen sijaan tuli maksettavaksi pieni \nrahavero, joka vanhaan tapaan suoritettiin käräjätilaisuudessa. \nHämeessä suoritettiin kypsirahat linnaan, Ala-Satakunnassa käräjillä -- \nsiinä koko ero.\n\nItse Varsinais-Suomessakin tapaamme kipsisveron. Kemiössä ja Paraisissa \noli kunkin bolin maksettava linnaan jänis;[775] se on varmaan ollut \nlahjajänis, ja varmaan muuallakin vaadittu vero. Kaikkialta muualta \nmaakunnasta paitsi Kemiöstä, Paraisista ja parista muusta pitäjästä \nmaksettiin näet samaan aikaan nimismiesveron taksan joukossa linnaan \n_lahjarahoja_[776] ja Uudenkirkon Pettäisten läänissä mainitaan nämä \nlahjarahat maksetuksi lahjajänisten ja lintujen edestä.[777] \nEpäilemättä on tässä kysymyksessä aivan samanlainen lahjavero, jonka \nolemme tavanneet Ala-Satakunnassa.\n\nKun myöhemmin nimismiesvero V.-Suomessa peruutettiin kruunulle, \nesiintyy sen miesluvun (kokoveron) mukaan maksettavain eräin joukossa \nsuuressa osassa maakuntaa myöskin \"lahjarahoja\" 2 penningistä 1 äyriin \ntäysiverolta.[778] Tämä vero on ilmeisesti muinainen jänis- ja \nlintuvero ja ilmaisee se myös, millä perusteella tätä veroa oli \naikoinaan maksettu.\n\nAhvenanmaan markkakuntain säännöllisten kruununverojen joukkoon kuului \nm.m. kultakin savulta 2 lintua tai niiden arvo ja kultakin \n(täysiverolta) 9 penninkiä jänisrahoja.[779] \"Lahja\" nimitystä ei tästä \nverosta käytetä; sitävastoin tavataan Ahvenanmaalla nimitys \nverolinnut,[780] joka mahdollisesti kohdistuu lahjaveroon.\n\nJo edellä on mainittu, että Viipurin läänin nautakuntain oli kruunulle \nmaksettava 4 lahjajänistä (Martinpäivä-jänistä) ja 4 lahjalintua, jotka \nsuoritettiin talvella.\n\nJokainen Savon 20 verokuntamiehestä maksoi uuden ajan alussa linnaan \n12 jänistä ja 25 lintua, minkä lisäksi yhdeksän verokuntamiestä \nsuoritti linnaan joululahjaksi 12 jänistä.[781] Ilmeisesti kuuluvat \nnämä verokappaleet aikuiseen lahjaveroon. Erikseen vielä maksettiin \nSavossa talvikäräjillä linnanvoudille \"lahjaksi\" m.m. 6 jänistä tai 12 \njäniksen nahkaa.[782] Kun verokuntamiesten suorituksessa nimismiehelle \nesiintyy myöskin lintuja, on luultavaa, että nämä linnut kuuluivat \ntuohon käräjälahjaveroon. Kun sekä linnaan viedyt että käräjillä \nnautitut lahjat kummatkin tulivat samalle saajalle, niin ne alkuaan kai \nolivat yksi ja sama vero.\n\nSuomen muinaishistoriallisiin vero- ja hallinto-oloihin tämä vanha \njänis- ja lintuvero luo erikoista valoa. Tämä vero tavataan melkein \nkoko maassa ja edustaa se niin ollen varmaan yleistä kypsiverokantaa. \nJäniksistä ja linnuista on valmistettu ne herkut, joita veroherralle on \ntarjottu. \"Kypsäksi\" on tätä antia kutsuttu. Veron saajana on ollut \nlinnanvouti, maksajana verokunta lukumiehensä kautta. Siihen aikaan, \njolloin tämä vero tuli käytäntöön, linnanvoudin ja verokuntamiesten \nsuhde Lounais-Suomessakin oli vielä välitön, niinkuin se tavallaan \nvielä uuden ajan alussa oli Savossa; alavouteja, nimismiehiä tai muita \nvirkamiehiä ei vielä ollut. Vero suoritettiin ja nautittiin \ntalvikäräjillä, joilla verokuntamiehet ja linnanvouti tapasivat \ntoisensa.\n\nNäin kypsi-vero keskiajan historian katselijalle kuvaa alkuisinta, \nvalloituksen aikuista, kartanokauden tai alkavan linnakauden olotilaa \nyksinkertaisine käräjäkestityksineen ja hallintotapoineen.\n\nMutta kypsi-veron historia kertoo myös olojen muutoksesta. Nimismies \nvähitellen tulee veron välittäjäksi, riistan puutteen vuoksi kypsi \ntulee yhä yleisemmin maksettavaksi rahassa, rahavero ja koko kypsi \njoutuvat muun varsinaisen linnaveron joukkoon ja -- uusia käräjäveroja \nruvetaan ottamaan.\n\n\n\n4. KYÖKKIMESTARIN LAHJAT.\n\n\nKeskiajan linnoissa olivat kyökkimestarit jo varhain sangen tärkeitä \nviranomaisia. Verokirjoissa uuden ajan alulta tapaa muutamia keskiajan \nverojätteitä, joista voi päätellä niitä oloja, joissa tämä valtion elin \ntoimi.\n\nTurun linnan tileissä 1530-luvulla esiintyy kruunun tulojen joukossa \npieni määrä kyökkimestarinrahoja, joita maksettiin sekä eteläisestä \nettä pohjoisesta V.-Suomesta.[783] Läänin vanhimmista veroselityksistä \nnäkyy, että näitä rahoja suoritettiin sen taksan mukana, joka \nnimismiesverosta maksettiin kruunulle ja jota sanottiin \"kinkeriksi\", \nja että kyökkimestarinrahain määrä teki 12 äyriä kultakin täydeltä \npitäjältä.[784]\n\nKun vertaa tätä omituista kruununveroa samalla tavoin kruunulle \nmaksettuihin \"lahjarahoihin\", joista edellä on ollut puhetta, ei voi \ntorjua sitä päätelmää, että tässäkin on kysymyksessä samanlainen vanha \nverosiirto: alkuaan on linnan kokille käräjillä maksettu pieniä \nlahjoja, jotka sitten ovat muutetut rahaksi ja, kun ei kyökkimestaria \nsyystä tai toisesta enään ollut niitä saamassa, otettiin linnaan \nmuitten kruununverojen mukana.\n\nTämänkin verojätteen tapaamme muissa maakunnissa. Satakunnassa \nmaksettiin vanhan nimismiesveron aikana kaikissa pitäjissä \nnimismiestaksassa kyökkimestarinrahoja, jotka säännöllisesti tekivät 6 \näyriä pitäjästä, paitsi Köyliössä, Eurassa ja Eurajoella, joissa se \nteki vain 2 ja Luvialla, missä se oli 4 äyriä.[785] Vero siis oli \nkaikin puolin V.-Suomen kyökkimestarinveron vastine. Mutta Satakunnasta \nsaamme varmennuksen, että vero alkuaan oli maksettava verokunnittain, \nsillä se kuului täällä niihin rahamaksuihin, joita verokuntamiehet \nkäräjillä maksoivat kruunulle.\n\nHämeen linnantileissä 1533 esiintyy pieni, 11 mkn suuruinen erä \n\"kyökkimestarinrahain\" nimellä.[786] Linnan varsinaisissa tuloissa \nsitävastoin ei näitä rahoja tavata, eikä niistä myöhemminkään näy \njälkiä maakunnan tileissä. Varmaan oli tämä vero Hämeessäkin alkuisin \nkäräjälahja, joka koko nimismiesveron joutuessa linnaan hävisi tai \nsulautui johonkin muuhun veroerään. -- Tiedot tästä muinaisesta verosta \novatkin säilyneet ainoastaan sattumalta, sen kautta että ne muuttuivat \nrahaksi ja sellaisena tarkasti tilitettiin.\n\nPorvoon läänissä maksettiin 1540-luvun alussa nimismiesveron mukana \nneljäskunnittain 4 l/2 äyriä \"kyökkimestarinrahoja\".[787]\n\nLäntisessä osassa Viipurin lääniä oli samoihin aikoihin jokaisen \ntäysiveron maksettava nimismiesveroon m.m. 4-6 penninkiä \n\"kyökkimestarinrahoja\".[788] Äyräpään kihlakunnassa maksettiin\nnäitä rahoja kultakin neljänneskunnalta 1 1/2 markkaa, mitkä\nrahat tilitettiin linnaan. Se oli siis vanha, alkuperäinen \nkyökkimestarinvero. Mutta sen lisäksi maksoivat neljänneskuntamiehet \n\"sille, joka oli kyökkimestarina\", erityisen viljaveron.[789] Se oli \nilmeisesti uusi kyökkimestarinvero, joka tuli maksettavaksi entisen \njouduttua linnaan.\n\nNäitä myöhempiä kyökkimestarinveroja tavataan uuden ajan alussa \nmuissakin Suomen maakunnissa. Mutta tässä on otettu huomioon ainoastaan \nalkuperäinen, rahaksi muuttunut kyökkimestarinvero, joka ei ollut \nkenenkään kyökkimestarin nautittava, vaan oli sulautunut kruununveroon \nja nimessään säilytti muiston valtiohallinnon alkuajoilta, jolloin \ntämänkin veron vastaanottajina oli eläviä kyökkimestareita.\n\n\n\n\nXII. KESKIAJAN TYOVEROJA JA TYÖTAPOJA.\n\n\n\n1. TYÖVEROT NAAPURIMAISSA.\n\n\nKeskiajan työverojen tärkeään ryhmään kuuluivat kruunun tilain \nviljelemisestä ja linnain rakentamisesta johtuneet rasitukset ja verot. \nNiihin on luettava myöskin vaadittujen rakennusaineiden ja erittäin \nkulutusaineiden (halkojen y.m.s.) hankinta, koska näiden veroesineiden \narvo keskiajalla ei ollut niiden aineessa, vaan niihin sisältyneessä \ntyössä.\n\nNäiden verojen kehittymiseen Suomessa ovat muitten maiden vastaavat \nolot ilmeisesti hyvinkin määräävästi vaikuttaneet.\n\nRuotsin asukkaiden lienee jo vanhimpina aikoina ollut suoritettava \ntilapäisesti työtä linnan varustamiseksi, uhritemppelien, sitten \n\"Upsalan tilain\" rakentamiseksi, ehkäpä muihinkin tarkoituksiin. \nArvatenkin myöskin oli tilapäinen kirkollinen rakennusvelvollisuus, \nkuten kirkkojen ja pappilain rakentaminen ja korjaaminen, jo \nkristinuskon ensi ajoista tullut käytäntöön. Säännöllisten \nveropäivätöiden suorittamista sitävastoin on Ruotsissa verraten myöhään \nvaadittu. Vanhempana keskiaikana eivät yksityisten ylimysten eivätkä \nkuninkaan tilat vielä yleensä olleet niin suuria, että niiden \nviljelemiseen olisi omain palvelijain lisäksi pysyvästi tarvittu \nvierasta väkeä. Ylimysten ja kuninkaan tilat olivat enimmäkseen \nhajallaan olevia talonpoikaistiloja, joita omistajat eivät itse \nviljelleet, vaan jättivät lampuotien haltuun, saaden niistä \nkaikenlaisia maksuveroja. Maakuntalaeissa päivätöitä ei ylipäänsä \nmainittu; Itä-Göötanmaassa vain oli säädetty, että lampuodin oli \nisännälleen tehtävä 2 päivätyötä, toinen talvella toinen kesällä. Vielä \n13. vuosisadan lopulla oli päivätyölaitos tuntematon Ruotsin \nitsenäisille talonpojille, niinkuin varmaan enimmille lampuodeillekin.\n\nSeuraavalla vuosisadalla nämä olot muuttuivat, kun lakkaamattomat \nlinnanrakennukset ja suurempi kartanotalous tulivat tavaksi. Pitkin \nvuosisataa kansa valitti rasituksista, joita linnain rakentaminen \ntuotti. Albrekt Meklenburgilaisen hallitusaikana näkyvät rasitukset \nolleen pahimmillaan. Maunu Eerikinpojan maanlaissa oli jo säädettynä, \nettä kuninkaan oli saatava apua linnainsa ja kartanoittensa \nrakentamiseen. Margareta kuningattaren v. 1403 antamassa julistuksessa \nmäärättiin, että lampuotien on suoritettava isännilleen 8 päivätyötä \nvuodessa. Myöhemmin samana vuonna katsoi valtaneuvosto mahdolliseksi \nesittää, että jokaisen talonpojan tulisi suorittaa 12 päivätyötä \nvuodessa sellaisissa lääneissä, missä ei ollut linnaa, mutta muissa\n24 päivätyötä. Tästä lähin sekä maataloudellisista että \nrakennuspäivätöistä tuli pysyvä yhteiskunnallinen laitos \nRuotsissa.[790]\n\nToisessa naapurimaassamme Virossa ja Liivinmaalla tämäntapaiset verot \ntulivat käytäntöön, kuten voi odottaakin, jo saksalaisen valloituksen \nalkuaikoina. Kirkkojen ja linnain rakentamisvelvollisuutta mainitaan \nyleisenä verotapana siellä jo 1280-luvulla. Maatalous, jota saksalaiset \nherrat rupesivat harjoittamaan valloituksen alusta asti, perustui jo \nsilloin osittain alkuasukkaitten päivätöihin, joita mainitaan jo 1211. \nPäivätyörasituksen määrä näinä varhaisina aikoina oli kuitenkin vielä \nverraten vähäinen; niinpä kuurilaisten oli tehtävä vain kaksi \npäivätyötä mieheen kesällä ja kaksi talvella. Seuraavalla vuosisadalla \npäivätyörasitus alkoi nopeasti kasvaa, kun maatalouden edistyessä \nsuurviljelys levisi ja päivätöitten arvo sen kautta kasvoi. Paikoin \naateliset tilanomistajat helpottivat talonpoikainsa maksuveroja \nvoidakseen sitä enemmän lisätä heidän päivätöitänsä. Aatelisilla \nisännillä oli jo sillä vuosisadalla täysi valta määrätä alustalaistensa \npäivätyörasituksen suuruus; ei tarvinne epäillä, etteikö tämä rasitus \npian tullut monta kertaa suuremmaksi kuin alkuaikoina, vaikkakin \ntoiselta puolen tämä niinkuin muutkin verot ei usein vaihdellut, vaan \npysyi pitempiä aikoja sillä kannalla, johon se maataloudellisista \nsyistä kerran oli joutunut.[791]\n\nNäemme siis, että verottaja, olipa se kruunu tai vapaasukuinen \ntilanomistaja, läntisessä ja eteläisessä naapurimaassamme jo\n1300-luvulla, osittain aikaisemminkin, oli saanut lasketuksi \ntalonpoikain hartioille säännöllisen päivätyöverotuksen.\n\n\n\n2. LAMPUOTIEN TYÖVEROT.\n\n\nPysyvän päivätyölaitoksen maanviljelystä varten tapaamme maassamme \naikaisimmin 1300-luvun suurtiloilla. Sellaisia tiloja, joissa \nharjoitettiin suurviljelystä ja joissa siis laajemmalta alueelta \nsuoritettavat päivätyöt saattoivat kysymykseen tulla, on Suomessa ollut \n1300-luvun alkupuolelta asti, ellei jo ennenkin. Tällaisia tiloja oli \nainoastaan kuninkaalla (kruunulla), piispalla ja mahtavimmilla \nylimyksillä.\n\nKruununkartanoista[792] vanhimpia oli Pyhäjoki Perniössä, johon kuului \nsuuri yhteinen lampuotialue (uuden ajan alussa 17 kylää ja niissä 42 \nlampuotia). Maunu kuninkaan v. 1347 Pyhäjoen lampuotien (coloni) \nvalitusten johdosta antamasta päätöksestä selviää, että lampuodit \nsiihen aikaan tekivät, ja jo aikaisemminkin olivat tehneet, \nsäännöllisiä maatalouspäivätöitä kartanon ruuassa.[793] Kartanon \njouduttua seuraavalla vuosisadalla Naantalin luostarin haltuun jatkui \npäivätöiden tekemistä edelleenkin, kuten näkyy eräästä v:n 1447 \ntuomiosta, jolla Pyhäjoen lampuodit määrättiin vanhaan tapaan \"tekemään \nlyhentämättä täyden veronsa ja kaikki päivätyöt ja rakennustyöt ja \npitämään kunnossa lailliset huoneensa ja rakentamaan myllyjä\".[794] \nPyhäjoen päivätöitten luku ei liene keskiajalla ollut sen suurempi kuin \nuuden ajan alussakaan, jolloin niitä tehtiin kultakin \"mieheltä\" \nainoastaan 5.[795]\n\nPyhäjoen päivätöitä koskevain tietojen lisäksi on eräs v:lta 1446 oleva \ntieto, joka koskee muutamasta talosta Maskun ikivanhaan \nkruununkartanoon Stenbergiin (Teinperiin) suoritettavaa 1 markan \nsuuruista päivätyölunastusta,[796] ainoa suoranainen todiste, mitä \nmeillä on keskiajan kruununkartanoitten päivätöistä.\n\nMutta koska Suomessa jo 1300-luvun alkupuolella on ollut useita \nmuitakin suurilla yhtenäisillä lampuotialueilla varustettuja \nkruununkartanoita ja niissä uuden ajan alussa aivan yleisesti esiintyy \nvakaantunut päivätyölaitos, vaikka kartanot siihen aikaan jo olivat \nmenettäneet alkuperäisen taloudellisen merkityksensä, täytyy otaksua, \nettä nämä päivätyöt ovat peräisin kartanoitten varsinaiselta \nkukoistuskaudelta. Niinpä 1300-luvulla usein mainittuun Ruonan \nkartanoon Sauvossa maksoi uuden ajan alussa 56 täysiverollista tilaa \nkäsittävä kartanolääni _työrahoja_ kaikkiaan 28 markkaa eli kultakin \ntäysiverolta 1/2 markkaa s.o. 12 äyrityistä, mikä oli 12 päivätyön \nhinta, koskapa päivätyö keskiajan lopulla yleisesti maksoi vanhan \näyrityisen.[797]\n\nPorvoon kuninkaankartanon 60 lampuotia uuden ajan alussa olivat \njoistakuista veroista vähemmällä voidakseen tehdä sitä enemmän \npäivätöitä, sillä \"mitä hyvänsä kartanonvouti heitä käskee\ntekemään, silloin tulee heidän olla valmiita sekä kylvämään että \nkorjaamaan\". Lampuotien velvollisuuksina mainitaan vielä puiminen, \nmyllynrakentaminen j.n.e Erikseen on mainittu, että Ohkolan kylän (nyk. \nMäntsälä) tuli omin ruokinsa pitää kunnossa kuninkaankartanon pellon \nojat ja aidat. Kartanon kalustoluetteloihin merkittyjen työaseiden \nvähälukuisuudesta voi tehdä sen päätelmän, että lampuotien oli omine \ntyöaseineenkin suoritettava melkein kaikki kartanon ulkotyöt.[798]\n\nSamoin kuin Porvoon samoin oli Kymenkartanonkin lukuisain lampuotien \nuuden ajan alussa oltava aina valmiina tarvittaessa tekemään työtä \nkartanoon.[799] Nämä molemmat kartanot ovat harvinaisia poikkeuksia \nSuomen keskiajan kartanoitten joukossa siinä suhteessa, että niihin \nsuoritettavat päivätyöt ainakin asiakirjain sanoista päättäen olivat \nepämääräiset kartanonvoutien määräysvallasta riippuvia. Sekin lienee \nyksi piirre niistä monista, joita keskiaikana Uudellamaalla ja \nKarjalassa on havaittavana Itämeren maakuntain olojen vaikutuksesta \nSuomeen.\n\nItäisin keskiajan suurista kruununkartanoista, joissa päivätyölaitos \noli kotiutunut, oli Saviniemi Jääskessä. Tähän kartanoon kuului uuden \najan alussa laaja lampuotien (uutistalollisten) alue, jonka 63 talon \neli suitsun tuli tehdä kunkin 12 päivätyötä kartanoon. Kartanon \nmaatalous näyttää olleen kokonaan näiden päivätöiden varassa, kuten \nkartanon kalustoluetteloiden niukkuudesta ja palvelusväen \nharvalukuisuudesta voidaan päättää.[800]\n\nPäivätöitä tehtiin 1300-luvulla myös piispankartanoissa.\n\nTurun piispalla oli Kokemäellä melkoinen lampuotialue, jonka talonpojat \ntietojen mukaan vuosilta 1365-1372 olivat velvolliset tekemään \npäivätöitä ja palveluksia Köyliön kartanoon piispan kartanonvoudin \nvaatiessa.[801]\n\nVielä vanhempi piispan suurkartano oli Kuusisto, jonka lampuotialueena \noli koko Kuusiston saari. Tämän kartanon alustalaisten päivätöistä \nkeskiajalla ei ole tietoja, mutta kun uuden ajan alussa \"talonpojat\" \ntekivät heinää kartanon niityillä ja kartanoa koskevissa tileissä \nerikseen tilitettiin niitto- ja puimamiehille suoritetuista \nruokaveroista, niin siitä voimme päättää, että Kuusiston alustalaiset \njo varhaisempinakin aikoina eivät ainoastaan tehneet päivätöitä \nkartanon niityillä ja riihissä, vaan tekivät nämä päivätyönsä \"talon \nruuassa\".[802] Kuusiston kartanoa mainitaan jo v. 1295 eikä se varmaan \nkauankaan ole ollut ilman lampuotialuetta ja sen päivätöitä.\n\nMyöhemmällä keskiajalla näyttävät päivätyöt olleen käytännössä \njoillakuilla muillakin kirkollisilla tiluksilla. Uuden ajan alussa \nsuorittivat tuomioprovastille kuuluvat Raisiossa ja Ruskossa olevat \nUpalingon, Kauppilan, Luolalan ja Taimon tilat päivätyörahoja 6 äyristä \n-- 1 2/2 markkaan, joista rahoista kolmen viimemainitun tilan olivat \nSkarpakullaan tehtäväin päivätöitten lunastusta.[803] Luultavaa on \nmyöskin, että ne päivätyöt, joita useat Turun tuomiokirkon tilat Kustaa \nVaasan hallitusaikana olivat velvolliset suorittamaan, olivat \nkeskiaikaista alkuperää.[804]\n\nLähteistämme ei ilmene, oliko seurakuntalaisten jo keskiaikana \nsuoritettava pappiloihin maanviljelyspäivätöitä. Erään tiedon mukaan \nkeskiajan lopulta oli lukkarin suoritettava papille 7 päivätyötä \nvuodessa.[805]\n\nPäivätöistä keskiajan aatelin yksityistiloilla ei ole suoranaisia \ntietoja. Koska kuitenkin uskonpuhdistusajan alkupuolella päivätöitä \nmainitaan monella aatelistilalla ja kun päivätöitä todistettavasti \nvarsin laajassa mitassa käytettiin suurimmissa kruununkartanoissa kuten \npiispankartanoissakin jo 1300-luvulla, on samanlainen järjestelmä \nkeskiajan loppupuolella varmaan ollut käytännössä suuremmilla \naatelistiloillakin. Mitä muuten näitten tilain päivätöihin tulee, niin \nnäyttävät tavat uuden ajan alussa kaikkialla olleen samat. Aatelisten \nsekä kuninkaan perintö- ja omain tilain lampuotien päivätyömäärät \nolivat 8-12 päivään vuodessa; Suitian kartanon lampuotien 12 \npäivätyöstä vähän myöhemmällä ajalla oli 6 varsinaista \"vuotuista \npäivätyötä\" ja 6 \"apupäivätyötä\", jotka viimemainitut tehtiin kartanon \nruuassa.[806]\n\n\n\n3. LINNAN PÄIVÄTYÖT.\n\n\nSuurimmat päivätöitten käyttäjät keskiajalla olivat kuitenkin kruunun \npäälinnat. Keskiajan loppupuolella ne olivat maamme tärkeimmät \nmaatalouskeskukset ja niillä oli maanviljelystään varten käytettävänään \nkokonaisten linnaläänien päivätyöt.\n\nNäistä linnain maataloudellisista päivätöistä, jotka ovat erotettavat \nlinnain rakennusvelvollisuudesta, eivät keskiajan omat asiakirjat \npaljoa puhu. V. 1347 mainitaan Viipurin pitäjästä maksetuksi linnaan \nnauta työn lunastukseksi.[807] Ahvenanmaalla esiintyy kruunulle \nsuoritettava työvero jo v:n 1413 tileissä. Lounais-Suomessa tämä \ntyövelvollisuus järjestettiin Eerik Pommerilaisen Suomessa käydessä \n(1407) kuninkaan ja Turun läänin rahvaan sopimuksella, joka v. 1419 \nmäärättiin edelleenkin noudatettavaksi.[808] Kuningas Kaarle \nKnuutinpojan kirjeellä v. 1450 järjestettiin Turun läänin päivätyöt \nsiten, että kuudesta linnan lähipitäjästä oli kunkin talonpojan tehtävä \n8 juhtapäivätyötä karjakartanoon ja lisäksi 4 kuormaa halkoja linnaan, \nmutta muiden pitäjäin oli toimitettava linnaan kultakin 40 savulta yksi \nvuosityömies, eikä rahaa ollut enään otettava työn sijasta.[809]\n\nNäistä asiakirjoista selvästi nähdään, että päivätöitä keskiajan \nlinnoihin tehtiin myöskin maanviljelyksen vuoksi. Vaikkeivät asiakirjat \nnäiden päivätöiden syntymä-aikaa ja -tapaa tarkemmin valaisekaan, niin \njo se seikka, että keskuslinnat todennäköisesti ovat perustetut \nvanhempain kartanoiden yhteyteen ja että yleensä sellaisissa \nkartanoissa päivätyöt olivat käytännössä jo 1300-luvulla, tekee \nluultavaksi, että päälinnainkin maanviljelyspäivätyöt ovat peräisin \n1300-luvulta.\n\nPäivätyövelvollisuuden alaisia olivat keskiajan päättyessä kaikki \nlinnaläänit. Velvollisuuden perusteet olivat eri maakunnissa erilaiset. \nAhvenanmaalla suoritti jokainen savu 12 päivätyötä. V.-Suomessa \nsuoritettiin päivätyöt täysiveroittain ja savuittain, Turun lähellä \nolevissa pitäjissä 5 päivätyötä täysiverolta. Myöskin Raaseporin \nläänissä, Porvoon läänissä ja Savossa päivätyöt suoritettiin \ntäysiveroittain, ensinmainitussa läänissä kultakin täysiverolta 2 \n\"laillista päivätyötä\", vaan 1540-luvulla 3, Porvoon läänissä \nnähtävästi sama verta ja Savossa 12 \"laillista päivätyötä\". Viipurin \nläänissä suoritti kukin savu eli mies 6 (Uudellakirkolla 5) päivätyötä. \nHämeessä ja Ylä-Satakunnassa, jotka alkuaan olivat samaa veroaluetta, \noli päivätyövelvollisuus suoritettava jousittain; jousen määrä oli 3 \npäivätyötä. Ala-Satakunnassa ja Pohjanmaalla taas oli päivätöiden \nalkuperäisenä perusteena miesluku, Satakunnassa 3 päivätyötä kultakin \ntalolliselta.[810] Työvelvollisuus siis yleensä perustui mies- eli \ntalolukuun.\n\nSuoritettavain päivätöiden lukumäärä vaihteli eri maakunnissa osittain \nsiitä syystä, että velvollisuuden perusteet olivat erilaisia, osittain \nsiitä syystä, että toisilla maakunnilla oli raskaampi taakka \nkannettavanaan. Yleensä ei päivätyörasitus kuitenkaan ollut suuri, \nsillä vielä 1530-luvulla oli tämänlaatuinen päivätyö yleensä \nlunastettavissa 1 vanhalla äyrityisellä.\n\nKeskiajan linnat eivät voineet käyttää kaikkia laillisia päivätöitänsä \neikä laajain linnaläänien perukoilta olisi ollut mahdollistakaan niitä \nluonnossa suorittaa. Missä päivätöitä luonnossa tehtiin, teki niitä \ntavallisesti vain linnan lähin ympäristö. Ahvenanmaalla kävi työssä \nvain Sundin pitäjä ja osa Saltvikin pitäjää. Turun linnaan tekivät \npäivätöitä v:n 1450 määräyksen mukaan ainoastaan Räntamäen, Raision, \nRuskon, Kaarinan, Liedon ja Piikkiön pitäjät; 1530-luvulla mainitaan \nPiikkiön sijasta Rymättylä, mutta 1500-luvun lopulla jälleen Piikkiö ja \nPaimiokin päivätyön tekijöinä. Raaseporin tarpeeseen riittivät Karjan \npitäjän päivätyöt, Kokemäenkartano tuli toimeen Kokemäen, Euran, \nKöyliön sekä 1 Eurajoen ja 3 Ulvilan neljänneskunnan päivätöillä. \nHämeessä teki päivätöitä ainoastaan Hattulan kihlakunta. Viipurin \nlinnan päivätöitä suorittivat luultavasti ainoastaan Viipurin, \nSäkkijärven, Lappeen ja Taipaleen pitäjät. Savonlinnan \"laillisia \npäivätöitä\" suoritti ainoastaan Sääminki täyden määrän (12 pt \ntäysiverolta) sekä Rantasalmen 2 ja Juvan 2 neljänneskuntaa puolet \nmäärää (6 pt täysiverolta).\n\nMuualta linnalääneistä lunastettiin päivätyöt raha- ja tavaramaksuilla. \nRahalunastus oli v:n 1451 tilien mukaan yleinen Raaseporin läänissä; \nsitä maksettiin v. 1540 12 killinkiä 3 päivätyöltä, siis äyrityinen \npäivätyöltä (äyrityinen = 4 killinkiä). Porvoon läänissä maksettiin \nuuden ajan alussa työrahoja täysiverolta 9 killinkiä. Hämeessä \nlaskettiin kolmen päivätyön lunastukseksi 5 äyrityistä,\nVarsinais-Suomessa v. 1540 täysiveron päivätyömaksuksi 1 1/2 äyriä, \nmikä summa muutamaa vuotta myöhemmin nostettiin 5 äyriksi. Vallitsevana \npäivätyön hintana keskiajan lopulla oli kuten sanottu 1 äyrityinen.\n\nVeroesineet taas, joilla päivätöitä keskiajan lopulla lunastettiin, \nolivat jos jonkinlaisia: Turun läänissä \"työruis\", \"työmaltaat\", \n\"työvoi\", \"työkalat\", \"työturskat\" (meripitäjissä), Ala-Satakunnassa \nvoi (72 leiv. kultakin talolliselta), Ylä-Satakunnassa \"päivätyöhauit\" \n(jokaiselta jouselta 6 naulaa); Hämeessä maksettiin jouselta 2 karpiota \nohria, Viipurin läänissä Äyräpään kihlakunnassa 1 kyyn. palttinaa \npäivätyöltä,[811] Savossa täysiverolta syli halkoja tai leiviskä \n\"viikkokaloja\". Keskiajan kirjavat verotavat näkyivät tässäkin.\n\nKuten muutkin verot keskiajalla niin päivätyötkin ja niiden \nverovastikkeet yleensä suoritettiin verokunnittain. Turun läänissä \nkruunu vielä keskiajan lopulla vaati boleilta määrätyn tasaisen summan \nrahaa, mistä 1 1/2, mistä 2, mistä 5 markkaa, tai 1 1/2, 2, 3, 4 puntaa \nrukiita tai ohria verokunnalta.\n\nJoskus oli sopimus veron suorittamisesta tehty koko pitäjän kanssa. Kun \nLaitilassa kukin verokanta maksoi 14 äyriä, mutta koko pitäjä 7 mk, ja \nLapissa kukin verokunta 2 1/2 mk 4 äyrityistä, mutta koko pitäjä \nyhteensä 8 mk, niin ilmeisesti oli vero ensin laskettu koko pitäjälle \nja vasta sitten tasattu verokuntain kesken. Muuallakin pitäjät olivat \ntällä alalla verokokonaisuuksia, sillä yleensä suorittivat saman \npitäjän verokunnat samansuuruiset päivätyölunastukset. Yksinäisenä \npoikkeuksena säännöstä oli Sauvon pitäjä, jonka verokunnat suorittivat \nerisuuruisia työveroja. Satakunnan vanhimpain tilikirjain mukaan \nsuoritettiin Ylä-Satakunnan päivätyöhauit pitäjittäin, 48 leiv. \npitäjältä.[812] V:n 1451 tilien mukaan suorittivat verokunnat yli\nkoko Raaseporin läänin samansuuruisen päivätyölunastuksen \n(erfuodespeningar): 20 äyriä 4 äyrityistä.[813]\n\nVerokunnan keskuudessa velvollisuus jaettiin veronalaisille tavallisten \nveroperusteiden mukaan. Mutta harvinaisempiakin tapoja käytettiin. \nNousiaisissa, Lemussa, Mynämäellä, Vehmaalla ja Laitilassa perittiin \ntyörahat siten, että kultakin pääveron markalta maksettiin lisäksi 1 \näyrityinen (Laitilassa 9 penninkiä). Lapin pitäjässä saatiin työrahat \nkokoon siten, että verokuntamiehet ottivat kultakin täysiverolta 1 \näyrin ja siten saaduista varoista maksoivat linnaan vietävän karjan, \npäivätyömaksun ja erinäisiä verokulunkeja. Oli oikea mullistus tällä \nalalla, kun nämä mutkalliset maksutavat v:n 1540 verouudistuksessa \nhävisivät ja muutettiin yhdenmukaiseksi rahalunastukseksi, kultakin \ntäysiverolta 1 1/2, myöhemmin 5 äyriä.[814]\n\nMutta seuratkaamme jo niitäkin, joiden tuli suorittaa päivätyönsä \nlinnan niityillä ja vainioilla. Eräs asiakirja, vaikka onkin sangen \nmyöhäinen (v:lta 1598), antaa hauskoja viittauksia siitä, miten \npäivätöitä Turun linnaan suoritettiin luultavasti varhaisesta \nkeskiajasta saakka.[815] Siinä näet kerrotaan, että Maarian, Raision, \nRuskon ja Liedon talonpojat suorittivat päivätöitään Turun linnan \n\"suureen karjakartanoon\" siten, että kukin täysiverollinen viljeli 1 \ntynnörinalan peltoa. Samoin oli Piikkiön, Kaarinan ja Paimion \ntalonpoikain viljeltävä linnaan kuuluvan Heikkilän kartanon vainiota, \nkunkin täysiveron 1 tynnörinala. Asiakirjassa ilmoitetaan, että suuret \nosat mainittuja kartanoiden vainioita olivat joutuneet autioiksi ja \nviljelemättömiksi siitä syystä, että kruunu oli läänitysten ja \nverotalojen autioitumisen kautta menettänyt päivätöitä; niinpä oli \nsuuren karjakartanon vainiossa 53 miehen osaa eli 53 tynnörinmaata ja \nHeikkilän vainiossa 77 1/2 miehen osaa eli 77 1/2 tynnörinalaa autiona.\n\nJos päivätöitä olisi vain ylipäisesti tehty linnaan ja niitä käytetty \nsen mukaan, kuinka linnan haltija kulloinkin määräsi tai katsoi \ntarvittavan, ei tietystikään noin säännöllistä autioalaa linnan \nvainiossa olisi ilmestynyt. Nähtävästi oli siis kullakin veronalaisella \nlinnan vainiossa määrätyssä paikassa oma pysyvä tarkoin määrätty \nosansa, joka jäi autioksi, ellei viljelijä saapunut velvollisuuttansa \ntäyttämään. Luultavasti vielä saman pitäjän tai verokunnan viljelysosat \nolivat linnan vainioilla sopivasti yhdistetyt ja ryhmitetyt, koskapa \nasiakirjassa puhutaan Heikkilän vainiossa olevasta Kakskerran \nsaarelaisten osasta ikäänkuin jostakin kokonaisuudesta. Tällainen \nviljelystapa vaati juhtapäivätöitä, jollaisia v:n 1450 määräysten \nmukaan Turun linnaan suoritettiinkin. Sitävastoin ei päivätöitten luvun \ntarvinnut olla suuri. Työ varmaankin suoritettiin kollektivisesti, \nmutta talonpojat jättivät kyntämättä ja korjaamatta sellaisen osan, \njonka puolesta ei yhteiseen työhön otettu osaa. Tällä tavoin talonpojat \nlinnan vainiolla suorittivat viljelysvelvollisuutensa samanlaiseen \ntapaan, joka oli vallalla talonpoikain kotikylissäkin.\n\nRaaseporin linnaan suorittivat Karjan pitäjän miehet päivätyönsä \nluonnossa. Linnan vanhoissa tileissä on siitä säilynyt \nyksityispiirteitä, joista nähdään, että työmaana olivat pääasiallisesti \nlinnan kaksi vainiota ja että työ suoritettiin verokunnittain, niin \nettä saman bolin puolesta oltiin samanaikaisesti työssä ja \nsamanlaatuisessa työssä. Tavallisesti tekivät veronalaiset yhden \nhevospäivätyön, joka luettiin kahdeksi päivätyöksi, ja yhden \njalkapäivätyön.[816]\n\nHämeenlinnassa hoidettiin veropäivätöillä linnan lähellä olevat \nSaaristen ja Ojoisten karjakartanoiden kaksijakoiset vainiot sekä \nlinnan niityt. V:n 1547 tileissä on säilynyt hauska kaavake, jonka \nmukaan kesätyöt täällä suoritettiin kollektivisesti pitäjittäin \nmäärätyssä järjestyksessä. Ensin saapui Janakkala tekemään kevätkynnön, \nsitten Renko kertasi ja kylvi herneet ja pavut, Lehijärvi saapui \nniittämään linnan niityt ja Mäskälä leikkasi rukiin, minkä jälkeen \nHattula toimitti syyskynnön ja -kylvön. Näihin töihin kului n. 2 000 \npäivätyötä; jäljellä olevat n. 1 000 päivätyötä käytettiin lannanajoon \nja -levittämiseen y.m.s.[817]\n\nPuiminen oli Hämeenlinnassa järjestetty siten, että eri pitäjistä, \nluultavasti kiertojärjestyksessä, tuli pitemmäksi ajaksi puimatyöhön \njoukko miehiä, jotka saivat palkan kotonaolevilta jousilta. V. 1547 oli \nsillä tavoin Asikkalan puolesta 20 miestä 36 päivää linnan puimatyössä, \nja vielä 1583 tuomittiin Lopella kaikille niille, jotka olivat puineet \nriihiä ja tehneet alinomaistyötä (alinåmaisarbete) linnan \nkarjakartanossa, palkkansa muilta verollisilta.[818]\n\nViipurin linnaan suoritettavain päivätöittensä sijasta Viipurin piirin \npitäjän verolliset vetivät linnaan halkoja, kantoivat ne ylös ja \npitivät kunnossa linnan ankeriaisarkut.[819]\n\nPaitsi edelläkerrottuja säännöllisiä päivätöitä, joita usein \nnimitettiin laillisiksi päivätöiksi, oli talonpoikain uuden ajan alussa \ntoisissa lääneissä tehtävä vielä eri tarkoituksiin lisäpäivätöitä tai \nerikseen ne lunastettava. Ala-Satakunnassa tuli neljänneskunnittain \nKokemäen, Huittisten, Loimaan ja Euran pitäjäin, Köyliön kappelin ja 3 \nUlvilan pitäjän neljänneskunnan \"vetää nuottaa kartanon tarpeeksi omine \nnuottineen niin usein kuin heille sanotaan\", mutta koko muusta \nSatakunnasta suoritettiin sen sijasta nuotanvetohaukia, koko\nYlä-Satakunnassa 5 leiv. neljänneskunnalta, Ala-Satakunnassa \nepätasaisempia määriä. Savonlinnan läänissä vaadittiin kultakin \ntäysiverolta 4 ja puoliverolta 2 apupäivätyötä.[820]\n\nErään veroselityksen mukaan oli Säämingin kolmen neljänneksen \nvelvollisuutena omine halkoineen ja kustannuksineen puida linnan \nmolempain karjakartanoiden vilja ja Säämingin neljännen neljänneksen \nhoitaa Venäjän rajalla oleva Peltosalon niitty. Myöskin linnan \nkaskenpoltto, jota varten Pellosniemen neljänneskuntain oli \ntoimitettava linnaan 2 \"kahdeksan viikon kaskitalonpoikaa\", on \nparhaiten luettava tähän päivätyöryhmään.[821]\n\n\n\n4. RAKENNUSVELVOLLISUUS.\n\n\nRakennusvelvollisuus, sekä seurakuntalaisten että lampuotien ja kruunun \nverollisten, on jo varhaisella keskiajalla juurtunut rasitus.\n\nPappilan rakentaminen oli V.-Suomen Uudellakirkolla jo v. 1411 jaettu \nneljänneskuntain kesken siten, että kullakin neljänneskunnalla oli \nrakennettavanaan määrätyt huoneet.[822] Meillä ei ole keskiajalta \nsamanlaisia todisteita muilta seuduilta, mutta kun uudempina aikoina \nsellainen alkuinen rakennusvelvollisuus oli vallitsevana lukuisissa \nvanhoissa seurakunnissa, on hyvin luultavaa, että niissä on keskiajan \ntapa jatkunut. Samaa on myöskin sanottava kirkkojen \nrakentamisvelvollisuudesta.[823]\n\nLampuotien rakennusvelvollisuutta mainitaan Pyhäjoen kruununkartanon \nalustalaisten veroja koskevassa v. 1447 tuomiossa. Kun useassa vanhassa \nkruununkartanossa oli torneja ja muita varustuksia, on luultavaa, ettei \nniitä rakennettu eikä ylläpidetty ilman lampuotien työtä, vaikkei siitä \nolekaan suoranaisempia todistuksia kuin ne rauniot, jotka vielä niiden \npaikkoja merkkivät.\n\nSuurten päälinnain rakentaminen on jo ensi ajoista saakka \nasiakirjainkin todistuksen mukaan ollut verollisten suoritettava. Sitä \nmainitaan yleisenä verovelvollisuutena Turun, Hämeen ja Viipurin \nlinnoja koskevassa luovutuskirjassa v:lta 1340.[824]\n\nKustaa Vaasan hallitusajan tilikirjoissa on viittauksia siitä, miten \ntämä rakennusvelvollisuus oli keskiajalla järjestetty. Hämeessä oli \nkunkin kihlakunnan rakennettavana määrätty osa linnaa sekä Ojoisten ja \nSaaristen karjakartanoiden rakennuksia. Viimemainitut rakennukset \nolivat kussakin kihlakunnassa taas jaetut eri pitäjäin kesken, ja siitä \npäättäen, että v. 1547 kaikkia Ylisen kihlakunnan neljänneskuntia \nsakotettiin linnan kattojen korjauksen laiminlyömisestä, olivat varmaan \npitäjät ja neljänneskunnat vastuunalaiset kukin määrätystä osastaan \nlinnan rakennuksiakin.[825]\n\nSamanlaista järjestystä noudatettiin myös Viipurin linnan \nrakentamisessa. Kun v. 1548 Viipurin linnassa rakennettiin kalahuoneen \nja nostosillan välistä hirsisiltaa, \"havaittiin kaupungin \nmuistikirjasta (stadzens tänckebok), että Muolan ja Hanttulan piti \nrakentaa\".[826]\n\nTurun linnan rakennuksia varten pitäjät maksoivat linnanrakennusrahoja \nsen mukaan kuin linnanvouti vaati; v. 1538 maksoivat useimmat pitäjät \n8, jotkut 10, jotkut pienet pitäjät 2-7 mk. Paraisten, Kemiön\nja Nauvon pitäjät maksoivat sen lisäksi eri maksun laivasillan \nrakentamisesta.[827] Nähtävästi tämän järjestelmän takana oli vanhempi \npitäjäin ja verokuntain kesken jaettu rakennusvelvollisuus.\n\n\n\n5. \"SOTKEN SAVEA, TEEN TIILIÄ.\"\n\n\nLinnanrakennusvelvollisuus tuotti talonpojille raskaan ja ikävän \nlisätyön: savityön. Vielä uskonpuhdistusajan alussa tiilisavi \nvalmistettiin sotkemalla, ja tiilityöhön tarvittiin uskomattoman paljon \npäivätöitä. Muuraustyössä taas tarvittiin kokeneitten muurimestarien \napua ja sekin niinkuin kaikki linnatyö tuli tietysti talonpoikain \nkustannettavaksi.\n\nHämeessä oli vanhimpain verokirjain mukaan kunkin koukun vastattava\n6 savityöpäivästä; veroperuste oli siis toinen savi- kuin \nmaanviljelyspäivätöissä. Suurin osa Hämettä suoritti tämän veronsa \nneljänneskunnittain kannetulla ohra-, hauki-, voi-, humala- tai \nruokakalamaksulla kirvesmiesten ja savityön edestä ja erityisellä \nmuurimestarimaksulla, jota meni 1 1/2 äyriä koukulta tai määrätty erä \nohria tai humaloita neljänneskunnalta. Luonnossa suorittivat savityön \nainoastaan Hattulan kihlakunnan pitäjät, paitsi Hattulaa, jonka sijasta \nKalvoila sai käydä sotkemassa savea linnan \"tiilisalissa\"; muitakin \npitäjiä tavataan toisinaan tässä työssä, joka siten osittain vuorotteli \neri pitäjäin kesken. Työ suoritettiin neljäskunnittain, siten että \nesim. 11-koukkuinen neljäskunta piti miestä savityössä 66 päivää eli 11 \nviikkoa.[828]\n\nRaaseporin läänissä suoritettiin ennen kerrottujen \"laillisten \npäivätöitten\" lisäksi päivätyö pari muurimestarin työtä varten.[829] \nKoska nämä jälkimäiset päivätyöt suoritettiin saman perusteen \n(täysiveron) mukaan kuin ensiksi mainitutkin, ei niitä linnan \nmyöhemmissä tileissä aina erotettu.\n\n\n\n6. \"PITKIÄTYÖMIEHIÄ\".\n\n\nMuutamissa keskiajan linnoissa oli linnan palveluksessa n.s. \n_pitkiätyömiehiä_ (långarbetskarlar). Ne olivat talonpoikain koko \nvuodeksi tai määrätyksi työkaudeksi linnan palvelukseen palkkaamia \nkirvesmiehiä tai muita työntekijöitä. Tällä alkuisella tavalla \nhankittiin keskiajalla linnoihin tarpeellinen palvelus- ja työväki.\n\nTätä mielenkiintoista työlaitosta selvästi tarkoittaa Turun linnan \ntyöveroja koskeva v:n 1450 asiakirja määrätessään, että niistä \npitäjistä, jotka eivät muita päivätöitä luonnossa suorittaneet, oli \njokaisen 40 savun toimitettava mies linnan työhön vuodessa.[830]\nMyöhemmin ei näitä vuosityömiehiä Turun linnassa kumminkaan tavata.\n\nRaaseporin läänissä tuli uuden ajan alussa jokaisen pitäjän muitten \ntyöverojensa lisäksi pitää kirvesmiestä linnan palveluksessa Valpurista \n(toisinnon mukaan Filippon ja Jaakobin päivästä) Martinpäivään saakka, \nsiis kesä-puolen vuotta. Ellei sellaista miestä linnassa tarvittu, \nmaksettiin kruunulle 2 killinkiä (= l/2 äyriä) joka mieheltä \n\"kirvesmiesrahoja\".[831]\n\nViipurin läänissä oli jokaisen neljänneskunnan (= 30 täysiveron) \npidettävä miestä linnan työssä ympäri vuoden. Miehen palkkaamiseksi \nmaksoi jokainen täysivero pannin rukiita toisen maltaita, millä \nviljalla neljänneskunnan pitkätyömies piti itsensä ruuassa ja \nvaatteessa. Säkjärvi, Virolahti ja Vehkalahti eivät näy tätä veroa \nmaksaneen. V. 1546 lakkasi tämä vanha järjestelmä Viipurin linnassa; \nsinne otettiin silloin omia renkejä ja entisten pitkäintyömiesten \npalkkapannit vietiin kruunulle.[832]\n\nSavonlinnassakin oli pitkiätyömiehiä. Savossakin oli jokaisen \nneljamieskunnan pidettävä linnan palveluksessa miehensä Ristinpäivästä \nkeväällä Ristinpäivään syksyllä s.o. noin 18 viikkoa; kun Savossa \nneljänneskuntia oli 20, oli siis pitkiätyömiehiäkin 20.[833] Myöhemmän \ntiedon mukaan oli jokaisen neljänneskunnan Savossa pidettävä linnan \ntyössä 2 (Säämingissä 1) \"kahdenkymmenen viikon talonpoikaa\", 2 \n(Pellosniemessä 3) \"kuuden viikon talonpoikaa\", minkä lisäksi \nPellosniemen ja Visulahden oli suoritettava hiilenpolttoa linnalle \nerityisen säännön mukaan ja päällepäätteeksi Rantasalmen ja Juvan 8 \nneljänneskunnan vuosittain poltettava linnan kalkkiuunissa 2 uunia \nkalkkia.[834]\n\nSavon päivätyöjärjestelmä oli erinomaisen laaja. Tässä etäisessä \nrajamaakunnassa kruunu nähtävästi tarvitsi paljon työvoimia eivätkä \nverolliset näytä olleen halukkaita vaihtamaan päivätöitä rahamaksuun \ntai muihin veroesineisiin. Se suunnaton päivätyömäärä, mikä \nSavonlinnassa kulutettiin 1500-luvun puolivälissä, oli nähtävästi vain \nperintöä linnan rakennusajalta ja vieläkin varhaisemmista oloista.\n\nKuten olemme nähneet, oli näitä päivätöitä usean laatuisia: (1) \nlailliset päivätyöt, joita kukin täysivero suoritti 12, olivat vanhoja \nmaataloudellisia päivätöitä; (2) apupäivätyöt, kultakin täysiverolta 4, \njoihin olemme lukeneet riihipäivätyöt; (3) pitkättyömiehet, joiden \ntyöhön luemme myöskin hiilenpolton ja kalkinpolton. Tähän tulee vielä \nlisäksi (4) jauhatustalonpojat (Male böndher eller Stampeböndher), \njoita kunkin kymmenysmiehen tuli lähettää nimismiestaloon 6-36 \npäivätyötä varten, sekä (5) nimismiespäivätyöt, joita kunkin täysiveron \ntuli suorittaa nimismiehelle 2 ja kunkin puoliveron yksi niinikään \nnimismiehelle. Molempia viimeksimainittuja päivätöitä, joiden tarkoitus \nkaiketi oli käräjäkestitysten varustaminen ja nimismiehen talon \nviljeleminen, mainitaan 1500-luvun keskivaiheilla jo vanhoiksi \nveroiksi.[835]\n\n\n\n7. AJOVEROT.\n\n\nEmme vieläkään ole päässeet keskiajan työlistan päähän. Jäljellä ovat \najoverot s.o. rakennustarpeiden, kuten hirsien, lautain, tuohien, \nkivien, kalkin hankinta ja kuljetus verottajalle. Myöskin sellaisten \ntarveaineiden kuin halkojen, sysien ja olkienkin hankinta kuuluu \noikeittain tähän veroryhmään. Kuljetusvaivan vuoksi niitä jo \nkeskiajalla kutsuttiin ajoiksi tai ajoveroiksi (akse, okar), jota \nnimitystä jo Helsinglannin laissa käytetään kirkon rakennusaineitten \nhankinnasta.\n\n1500-luvun oloista päättäen kuului muutamain vanhain suurkartanoitten \nlampuotien velvollisuuksiin ajoveroja. Kuusiston lampuodit maksoivat \npiispankartanoon m.m. hiiliä ja halkoja.[836] Ruonan kartanon \nlampuotien tuli kunkin toimittaa kartanoon 2 verohirttä, kuorma \naidaksia ja 1/2 katiskaa.[837]\n\nKruunun linnoihin suoritettiin keskiajalla varmaan paljon ja \nmonenlaisia ajoveroja. Raaseporin läänissä suoritettiin v:n 1451 tilien \nmukaan melkoinen rahavero ajojen lunastukseksi. Keskiajan ajoverojen \nlaadusta saadaan tarkempia tietoja Kustaa Vaasan hallitusajan \ntilikirjoista. Niiden mukaan ajoverot olivat suurimmassa osassa Suomea \npääasiallisesti samaan tapaan järjestetyt, vaikka eri linnain olojen ja \ntarpeen mukaan lukuisia pieniä poikkeuksia tehtiin. Ajojen laadut ja \nmäärät näkyvät seuraavasta asetelmasta:\n\n           Ahv.maa Turun l.   Hämeen l. Raasep.l. PL    VL   Savonl.l.\n Verokpl    (savu) (er. per.) (nelj.k.) (verok.) (tv.) (tv.) (nelj.k.)\n\n hirsiä kpl    1     maks.       5         1       1     1      12\n lautoja \"     1       \"        10         2      --    --      40\n tuohta, levyä --      \"       9-10      400      30    --    1500\n                              kantam.\n kiviä, syltä  --     --        --        --     maks.  --    maks.\n kalkkia, tnr  --     --         1        --      --    --       1\n halk., syltä 2 kuor. maks.      2         2      --   3 1/2  maks.\n hiiliä, tnr    2     --        --        --      --    --      --\n niiniä, naul  --     --        --        14       7   4-10      1\n hamppua, naul --     --        --         7       7    --      20\n köysiä, kpl   --     --        --        --      --    --      12\n tervaa, tnr   --     --        --        --     maks. maks.     1\n\nAhvenanmaan ajoveroista on jo ennen tehty selvää.\n\nTurun läänissä oli uuden ajan alussa jäljellä vain muutamia ajoja. \nYleisesti suoritettiin läänissä vain halkoja, joita maksettiin missä \nsavun, missä täysiveron eli miesluvun mukaan. Hirsiä ja lautoja saatiin \nenään vain Pöytyältä, tuohta ainoastaan Teijon verokunnasta Perniöstä\n-- varmaan viimeisinä jätteinä muinoin yleisemmästä verosta.\n\nHämeen läänin monimutkaiset työ- ja ajoverot uuden ajan alussa ovat \nkauan olleet kameralistien kauhistuksena. Pohjaltaan ei asia Hämeessä \nollut sen kummempi kuin muuallakaan. Työverot olivat yleensä samat kuin \nmuualla, mutta kun ainoastaan linnan lähimmät ympäristöt niitä \nsuorittivat työllä ja ajoilla ja muut seudut niitä lunastivat rahalla \ntai erilaisilla verotavaroilla, seurasi siitä näennäisesti selviämätön \nvyyhti. Mitä erikseen ajoveroihin tulee, niin hirsiä ja lautoja \nsuoritti luonnossa ainoastaan 3 Hattulan kihlakunnan pitäjää; muilta \nseuduilta maksettiin lunastukseksi rahaa (koukulta 1 äyri) tai ohria, \nhaukia, ruokakalaa, voita tai humaloita. Tuohia maksoi luonnossa neljä \nSääksmäen ja neljä Hattulan klk:n pitäjää; muualta tuli rahaa (1/2 \näyriä koukulta) tai ohria tai voita. Kalkkia maksoi 8 Hämeenlinnan \nlähipitäjää. Tiilihalkoja vedättivät 4 Sääksmäen ja 4 Hattulan klk:n \npitäjää; muualta maksettiin rahaa (18 penninkiä koukulta), haukia tai \nlahnoja. Hattulan pitäjä oli vapautettu hirsien, lautain, tuohien\nja tiilipuiden vedätyksestä sekä muurimestarin palkkauksesta\nja \"rekirahoistakin\", koska sen tuli vedättää hieta linnan \nmuuraukseen.[837]\n\nRaaseporin läänissä maksoi v. 1451 jokainen verokunta _ajorahoja_ \n(aksepeningar) 2 mk 8 killinkiä. Uuden ajan alussa suoritettiin ajot \nluonnossa samalla säännöllisellä tavalla kaikissa verokunnissa.\n\nPorvoon läänissä lunastettiin kivien vedätys 2 (Pyhtäällä 4) killingin \nmaksulla täysiverolta. Tervaa maksoi jokainen neljänneskunta 1/2 \ntnr.[839]\n\nViipurin läänissä suorittivat hirsiä ainoastaan Viipurin, Säkjärven, \nLappeen ja Taipaleen pitäjät. Samoista pitäjistä suoritettiin \nverohalkoja 1 syli täysiverolta, Lappeen ja Taipaleen pitäjistä tehtiin \ntäysiverolta 1/2 syltä tiilihalkoja ja samoista pitäjistä ynnä Viipurin \npitäjästä 2 kuormaa hiilipuita. Sitäpaitsi suoritettiin koko läänistä \nnimismiesverossa kultakin savulta kuorma halkoja, mikä velvollisuus \ntavallisesti oli järjestetty niin, että muutamat neljänneskunnat sen \nmaksoivat rahassa (3 killinkiä savulta), mutta yksi neljänneskunta \nsuoritti halot (ja oljet) nimismiestaloon käräjäin ja kestitysten \npitämistä varten. Niiniä maksoivat luonnossa ainoastaan Virolahden ja \nVehkalahden pitäjät: muualla läänissä tämä vero lunastettiin 1 \nkillingin maksulla täysiverolta. Tervaa maksoivat Virolahti ja \nVehkalahti 6 naulaa täysiverolta; Lapveden, Taipaleen, Muolan ja \nHanttulan pitäjät suorittivat neljänneskunnilta 1/2 tnr.\n\nSavossa suoritti kuusitoista neljänneskuntaa kukin 12 hirttä ja 40 \nlautaa ja neljä neljänneskuntaa kukin puolet näistä määristä. Halkoja \nsuorittivat muut pitäjät paitsi Sääminki täysiverolta 1 sylen. \nKivisyliä, jotka olivat mitaltaan halkosylen kokoisia, suorittivat \nPellosniemen ja Visulahden pitäjät sylen kultakin 4 täysiverolta.\n\n\n\n\nXIII. KESKIAJAN VIRKAMIEHIÄ.\n\n\n\n1. LÄÄNINMIEHET JA LINNANVOUDIT.\n\n\nKeskiajan johtavia kruununvirkamiehiä Suomessa ovat olleet \nlinnanvoudit. Mutta kun linnanvoutien viran on katsottava varsinaisesti \nsyntyneen vasta päälinnain perustamisen yhteydessä, tulee vastattavaksi \nkysymys, miten virkamieslaitos täällä on ollut järjestetty \nvarhaisimmalla keskiajalla, ennen linnahallinnon muodostumista.\n\nEnnenkuin lähdemme tähän kysymykseen vastaamaan, mainittakoon pari \nsanaa eräästä Ruotsissa ja Tanskassa varhaisimpana keskiaikana \nilmenevästä hallintoseikasta.\n\nRuotsin tärkein paikallinen viranomainen mainittuna aikana oli \nnimismies, tunnettu m.m. ruotsalaisella nimellä \"länsman\", \"soknare\" ja \nlatinankielisellä nimellä \"exactor, exactor regius\".[840] Mutta on \ntarkoin huomattava, ettei se nimismies, jota Ruotsissa tällä nimellä \nkutsuttiin, ollut samanlainen virkamies kuin nimismies myöhemmällä \nkeskiajalla ja uuden ajan alussa. Maakuntalakien aikana nimismies \nGöötanmaissa \"lænsman\", \"konungsbryti\", \"konungsbryti i Upsala bo\" ja \n\"konungs soknare\" Vestmanlannissa \"husabyman\" nimisenä kuninkaan \npalvelusmiehenä hoiti hänelle uskottua kuninkaan kartanoa ja toimi \nkuninkaan yleisvirkamiehenä piirissään. Vaikkei lähteistä näy, oliko \nSveanmaan \"lænsman\" alkuaan kuninkaankartanon hoitaja, niin näkyy \nkumminkin se, että hän täälläkin oli aikaisin tunnettu varsinainen \nvirkamies, jolla oli mitä monipuolisimmat tehtävät.[841]\n\nErinomaisen selvänä esiintyy vastaava laitos muinaisessa Tanskassa. \n\"Brytiæ\" yksityisoikeudessa merkitsi osa-asukasta tai yhtiömiestä, joka \nyhdessä toisen kanssa harjoitti maanviljelystä tai otti hoitaakseen \ntoisen maata ja karjaa. Kuninkaatkin käyttivät edukseen samaa \njärjestelmää, ja Tanskan vanhoissa asiakirjoissa usein mainitaan \n\"Konungs brytiæ\". Nämä kuninkaan maan viljelijät olivat samalla \nkuninkaan virkamiehiä. Tanskan vanhimmissa laeissa mainitaan useasti \nkuninkaan \"Umbudsman\" eli \"exactor\" nimellä kutsutun virkamiehen \nasunnoksi suorastaan kuninkaan kartano.[842] Siis ilmeisesti sama \nlaitos, jota Göötanmaan \"konungsbryti\" tarkoittaa.\n\nSuomessakin esiintyy parissa 1300-luvun asiakirjassa _exactor_ ja \n_exactor regius_ niminen viranomainen.[843] Tämän nimityksen \nruotsinkieliseksi vastineeksi on katsottu nimitystä \"länsman\".[844] \nItse asiakirjat eivät kumminkaan oikeuta meitä pitämään exactor nimellä \nkutsuttua viranomaista tavallisena, keskiajan lopulta ja uuden ajan \nalulta tunnettuna nimismiehenä. Kumpikin täällä mainittu exactor \nnäyttää olleen kokonaisen pikkumaakunnan virkamies. Kumpikin olivat \nsinettimiehiä. arvattavasti siis rälssimiehiä, toinen lisäksi tuomarina \nesiintyvä. Missään tapauksessa he eivät ole verrattavia myöhemmän \nkeskiajan talonpoikaisiin nimismiehiin.\n\nYhtäläisyys Ruotsin ja Tanskan alkuperäisten \"länsmanien\", kuninkaan \nkartanoissa toimivain \"brytien\" kanssa sitävastoin on sattuva. \nSuomessakin kutsutaan exactoria nimenomaan \"kuninkaan\" virkamieheksi, \njoten hän varmaankin on ollut välittömässä suhteessa kuninkaaseen. \nSuomessakin on varhaisella keskiajalla useita melkoisia kuninkaan tai \nkruunun kartanoita, joita kuninkaan oli vaikea omakohtaisesti hoitaa; \nniissä jos missä olivat eri hoitajat tarpeelliset. Vanhemmalla \nkeskiajalla oli täällä käytännössä aluejako pikku maakuntiin ja \nerityisesti pieniin kartanolääneihin, jotka alueet ovat voineet olla \nnäiden vanhain viranomaisten virkapiireinä.\n\nTätä käsitystä puoltaa lisäksi länsman nimityksen vanhin käyttö \nSuomessa. Tämä nimitys esiintyy ensimäisen kerran v. 1348 päivätyssä, \nSatakuntaa koskevassa asiakirjassa[845] ja sen jälkeen vasta 1400-luvun \nalulla. Mutta nuo aikaisemmat lääninmiehet eivät ole myöhempäin \nkaltaisia. V:n 1348 lääninmies oli kuninkaan oma virkamies, hänen \nluottamusmiehiään. joka voudin kanssa sai tehtäväkseen Ulvilan \nkaupungin oikeuksien valvomisen kaupungista muuttaneita kohtaan; \nmyöhemmän keskiajan nimismiehet olivat alhaisia kansanvirkamiehiä, \njoille kuninkaat tuskin erityisiä luottamustoimia antoivat. Sattuu nyt \nvielä niin, että tiedetään Ulvilan kaupungin viimeistään 1300-luvun \nensimäisinä vuosikymmeninä tulleen siirretyksi Ulvilassa olevan \nkruununkartanon (Isonkartanon, Storgården) maalle ja kartanonkin väen \nkuuluneen kaupunkilaisiin.[846] Todennäköisesti on Satakunnassa v. 1348 \nollut kuninkaan \"vouti\" Kokemäenkartanossa ja muudan kuninkaan \n\"länsman\" Ulvilan Isonkartanon ja sen alaisen kaupungin erityinen \nlääninmies.\n\nSamantapainen virkamiesten ryhmitys näyttää Satakunnassa olleen \nkäytännössä vielä v. 1365, jolloin kuninkaan kirjeessä mainitaan \n\"meidän voutejamme ja virkamiehiämme Satakunnassa\".[847] Voudin ohella \ntässäkin mainitaan vielä toisia kuninkaan välittömästi käskettäviä \nvirkamiehiä, joita tuskin voi pitää muina kuin kruununkartanoitten \nlääninmiehinä.\n\nVanhojen kruununkartanoitten alueita kutsuttiin myöhemmin yleisesti \nlääneiksi (\"Ruonankartanon lääni\" Sauvossa, \"Kuninkaankartanon lääni\" \nPerniössä, j.n.e.). Länsmanit Suomessa ovat luultavasti alkuaan olleet \nnäiden läänien \"läänin\"- eli \"läänitysmiehiä\".\n\nMyöskin tuota v. 1353 tuomittua salaperäistä Bendict Agghæson nimistä \nhenkilöä pitäisimme tämäntapaisena virkamiehenä.[848] Virkamieheksi \nhänet ilmaisee hänen toimensa sakkojen perijänä; toiselta puolen hän \noli välittömässä suhteessa kuninkaaseen, koskapa hänen rikoksiansa oli \nsekin, että hän oli pidättänyt kuninkaalle lähetettäviä muonavaroja. \nTämäkin viranomainen oli läheisissä asioissa kuninkaankartanon \nkanssa.[849] Omasta ja vaimonsa (Aelisif) nimestä päättäen hän kuului \nruotsalaiseen kansallisuuteen ja oli varmaan alhaissyntyinen, koskapa \nei käyttänyt sinettiä. Arvatenkin on lääninmiehiä niinkuin läänejä \nollut eriarvoisia.\n\nKruununkartanoita ja niiden läänejä hoitavat, kuningasta välittömästi \npalvelevat viranomaiset, joilla oli latinankielinen virkanimi \"exactor\" \nja ruotsalainen \"länsman\", tämän mukaan maamme vanhimpia varsinaisia \nkruununvirkamiehiä.\n\nHeidän virkatoimistaan emme paljoa tiedä. Kruununkartanon hoitamisen \nlisäksi niihin kaiketi kuului pääasiallisesti vain verojen kokoaminen \ntai vastaanottaminen niiltä pieniltä maakunta-alueilta, joissa \nkruununkartanot olivat. V. 1326 oli piispalla yksi ainoa nimismies koko \nUuttamaata (luult. läntistä Uuttamaata) varten;[850] kruunu on voinut \nsiinäkin noudattaa kirkon esimerkkiä. Kun varhaisimmalla keskiajalla \nmaakunnilla ja pitäjillä oli kansanomaiset tuomarinsa, ei kruunun \nläänimiesten vaikutus arvatenkaan ulettunut varsin syvälle paikalliseen \nhallintoon.\n\nTämän aikuisen hallintolaitoksen sysäsi syrjään linnahallinto \n_linnanvouteineen_. Tämän hallinnon synty on yhteydessä päälinnain \nperustamisen kanssa. Koska päälinnat v. 1308 jo olivat olemassa, oli \nmaamme hallinnon suuri muutos jo silloin tapahtunut.[851]\n\nVanhimmilla linnanpäälliköillä oli erilaisia virkanimiä, kuten lat. \n\"aduocatus\", \"praefectus\", \"capitaneus\". Viimemainittu nimitys lienee \nerityisesti sotilaspäällikön nimi, mutta kun samaa henkilöä joskus \nkutsutaan sekä \"aduocatus\" että \"capitaneus\" nimellä, eivät ne \nkäytännössä näytä merkinneen jyrkästi erotettuja virkoja.[852] Suomen \nlinnanvoutien asema oli kuitenkin kautta koko keskiajan hyvin \neriarvoinen. Turun ja Viipurin linnain isännyydet olivat enimmäkseen \nRuotsin valtakunnan mahtavimpain miesten hallussa, joiden asema oli \nvaltiollisesti sangen itsenäinen. Usein näillä mahtavilla \nläänitysmiehillä oli hallussaan päälääninsä lisäksi pienempiä \nlinnaläänejä, kuten Turun linnan päälliköllä Raaseporin lääni, \nSatakunta ja Ahvenanmaa.[853] Porvoon lääni näyttää pysyvämmin \nkuuluneen Viipurin linnan alueeseen. Toiselta puolen taas nähdään, että \nkaikki läänit saattoivat olla välittömästi kuninkaan alaisia, jolloin \nniiden linnanvoudit olivat kuninkaan suoranaisia palvelijoita ja \nsuorittivat lääninsä veroja suoraan kuninkaalle Ruotsiin, jossa myöskin \ntekivät tilinsä. Epäilemättä on tämä järjestys alkuperäinen. Suomen \nlinnat olivat kaikki alkuaan kuninkaan linnoja, niihin maksetut verot, \nyksin lahjaverotkin, olivat kuninkaan (kruunun) veroja. Linnanvouti oli \nveronmaksajan kannalta katsoen aina kuninkaan vouti, silloinkin kun hän \noli kuninkaasta aivan riippumaton. Maamme keskiaikaisen linnahallinnon \nvarsinaisena perusteena eivät siten olleet nuo vaihtelevat ja \neriarvoiset linnanvoudit, vaan itse linnaläänit linnoineen, jotka \nkaikissa oloissa muodostivat pysyvän verotus- ja hallintopiirin, vaikka \nlinnan isännyys kulkikin kädestä käteen.\n\nJo 1300-luvun alkupuolella asiakirjoissa useamman kerran mainitaan \npäälinnan voutien alaisia virkamiehiä.[854] Vaikkei näiden virkamiesten \nlaadusta sen enempää puhuta, on luultavaa, ettei näillä nimityksillä \ntarkoiteta ainoastaan päävoutien sijaisia ja päälinnoissa olevia \nvirkamiehiä, vaan myöskin päävoudeista riippuvia alueellisia \nvirkamiehiä, alavouteja. Niitäkin näet jo nimenomaan mainitaan. \nSellaisena esiintyy v. 1346 eräs Maskussa asuva Henrikki, \"Danielin \nvirkamies\".[855] Tämä Daniel oli nähtävästi tunnettu Dan Niklinpoika, \nnäihin aikoihin Turun linnan vouti. Hänen alaisensa Maskussa oleva \nvirkamies ei varmaankaan ollut aivan halpa mies, koskapa käytti \nsinettiä. Seuraavana vuonna mainitaan eräs Esgerus Dan Niklinpojan \n\"voutina\" Kalandissa.[856] Tässä siis toinen, paikallinen, nimenomaan \nvoudiksi kutsuttu virkamies, jonka virkapiirinä on muinainen Kaloinen \neli myöhempi Vehmaan kihlakunta. Todennäköisesti siis jo 1300-luvun \npuolivälissä pohjoisen V.-Suomen kummassakin vanhassa piirissä, \nKalandin ja Maskun-Mynämäen pitäjistöissä eli kihlakunnissa on\ntoiminut erityisiä alavouteja, jotka olivat linnanvoudin alaisia \nveronkanto-virkamiehiä aivan samaan tapaan kuin myöhemmin kihlakunnissa \ntoimivat maanvoudit.[857]\n\nVaikea on sanoa, kuinka näissä uusissa oloissa kruununkartanoitten \nvoutilaitoksen kävi. Mahdollista on, että toisin paikoin vanhoista \n\"lääninmiehistä\" tuli linnanvouteja. Kun Ahvenanmaalla v. 1322 \nmainitaan \"exactor\", v. 1328 \"aduocatus\" ja v. 1381 ja sitten myöhemmin \ntavallinen linnanvouti,[858] niin näyttäisi luultavalta, että tässä \nsama vanha virka esiintyy vaihtelevilla nimillä ja että Ahvenanmaan \nkruununkartanon alkuperäisestä lääninmiehestä on tullut Kastelholman \nlinnanvouti. Mahdollista myös on, että toisin paikoin lääninmiehen \nvirka muodostui alavoudin viraksi.[859] Mutta useimmissa tapauksissa \nkaiketi vanha virka hävisi pois, ja kruununkartanot jäivät vain \nsellaisiksi ylimysten läänityksiksi tai kruunun sivuomistuksiksi, \njollaisina ne myöhemmällä keskiajalla ja vielä uuden ajan alussa \nenimmäkseen esiintyvät.\n\n\n\n2. MAANVOUDIT.\n\n\nKeskiajan lopulla alavoudit eli \"maanvoudit\" maamme pesäseuduilla jo \nesiintyivät vakiintuneina, määrätyillä alueilla toimivina \nvirkamiehinä.[860] Lähempiä tietoja tästä virasta voidaan kumminkin \nsaada ainoastaan myöhemmistä lähteistä, joihin senvuoksi tässäkin on \nkäännyttävä.\n\nKustaa Vaasan aikana ratsuvoutien virka-alueena oli kihlakunta, joskus \npari kihlakuntaa, ja heidän tehtävänään pääasiallisesti kihlakunnan \nverotus- ja veronkantoasiain hallinto. Heitä nimitettiin usein myöskin \n\"ratsuvoudeiksi\" nähtävästi sen johdosta, että heidän vanhimpia ja \nvarsinaisimpia tehtäviään oli kuljettaa linnan ratsujoukkoa \nruokaruotsilla kihlakunnissa ja että he arvatenkin ratsain kulkivat \nasioillaan. Useat ratsuvoudit tähän aikaan olivat halpasäätyisiä \nmiehiä, kyvykkäämpiä huoveja tai entisiä kirjureita, mutta monet olivat \nmyös kotimaisia rälssimiehiä.\n\nRatsuvoutien tulot olivat uuden ajan alussa hyvin kirjavat, mutta \nryhmittyivät kahteen yleisempään luokkaan, nim. vakinaisiin, \nveronalaisten suorittamiin palkkatuloihin ja tilapäisiin, kruunun tai \nlinnanvoudin luovuttamiin tuloihin, jotka olivat luonteeltaan \nelinkeinoveroja tai vapautusmaksuja. Otamme aluksi tarkastaaksemme \nedellisen ryhmän.\n\n(1) Maanvoudit saivat uuden ajan alussa toisinaan suoranaista \nkruununpalkkaa linnasta. Pohjoisesta V.-Suomesta kannettiin v. 1538 \nTurun linnaan kultakin nimismieheltä 1 punta kauroja, joita käytettiin \nm.m. kahden maanvoudin hevosten ruokkimiseen.[861] Viipurin linnan \n\"kirjurintuvasta\" mainitaan ratsuvoudin myöskin saaneen rahaa \nhevosiansa varten.[862] Myöhemmin 1500-luvulla ratsuvoudit tulivat \nmelkein kokonaan kruunun palkoille.\n\nKun ratsuvoudit uuden ajan alussa useimmiten näyttävät asuneen linnassa \nja nauttineen siellä pysyvää palkkaa, on mahdollista, että aikaisimmat \nratsuvoudit ovat suorastaan kuuluneet linnaväkeen ja saaneet palkkansa \nkruunulta samalla tavoin kuin muutkin huovit.\n\n(2) Ratsuvoudin päätulona uuden ajan alussa oli kumminkin se palkka, \njonka hän sai hoitamansa alueen (kihlakunnan) talonpojilta. On helposti \nhavaittavissa, että tällä palkalla oli kaksi alkulähdettä, nim. \nverokuntain (neljänneskuntain, nautakuntain) kestitys ja nimismiesvero.\n\nVerokuntapalkka oli käytännössä Hämeessä, Karjalassa ja Savossa. Hämeen \nSääksmäen kihlak:n neljänneskunnista maksettiin ratsuvoudille 1/2 \n(Portaan pitäjässä 1) puntaa ohria ja 1 leiv. humaloita (Portaan \npitäjässä sen lisäksi koko pitäjältä 3 1/2 mk \"rekirahoja\").[863] \nLuultavasti myöskin Hollolan seudun nimismiesten voudille maksettava \nlahjavero, 3 puntaa ohria ja saman verran humaloita, maksettiin \nneljänneskunnittain, vaikka nimismiehet olivat joutuneet sen \nvälittäjiksi.[864]\n\nKarjalassa tämäntapainen ratsuvoudin palkkaus oli uuden ajan alussa \nsuuressa kukoistuksessa. Kävisi tässä liian pitkäksi luetella kaikkia \nnäitä kestitystavaroita (\"kalapanneja\", \"lahjalampaita\" y.m.), joita \nratsuvoudit säännöllisten viljapanniensa lisäksi nostivat Karjalan \nnautakunnilta neljillä vuotuisilla kestityksillään.[865]\n\nSavon ratsuvoutien palkkaus oli tässä kohden samantapainen kuin \nKarjalassa. Kaikkialla Savossa maksoivat neljänneskunnat ohria 1 punnan \n-- pohjoisessa voutikunnassa sillä olikin nimenä \"Rokarotzi\" -- kauroja \n1 punnan, haukia 1 leiv. ja jäniksiä 6 kpl. eli jäniksennahkoja 12 kpl, \nmihin tuli lisäksi \"lahjaa\" ohria 1 punta ja pohjoisessa voutikunnassa \nvielä haukia 6 leiv. Hyvin valaisevan tiedon vanhimmasta ratsuvoudin \npalkkauksesta sisältää se pohjoista voutikuntaa koskeva ilmoitus, että \n3 kymmenyskuntaa metsäseudussa maksoivat \"oravan nahan kultakin \nverolta, kun ruokaruotsiheiniä kannettiin\". Savossakin näitä kaikkia \nvoudin veroesineitä kutsuttiin \"lahjoiksi\", ja annettiin ne \nasianomaiselle käräjäaikoina.[866]\n\nKun otetaan huomioon, että ratsuvoutien alkuperäisiin tehtäviin on \nkuulunut linnaväen johtaminen kihlakunnan verokunnissa veronotto-, \nsakko- y.m. kestityksillä, on todennäköistä, että ratsuvoudin\nKarjalan ja Savon verokunnista saamat tulot olivat osa linnaväen \nverokestityksestä eli ruokaruotsista. Tuloeräin nimittäminen \n\"lahjoiksi\" näyttää johtuneen niistä erityisistä turkis- y.m. \nlahjoista, joita ratsuvoudille ruokaruotsin lisäksi tuli maksettavaksi.\n\nMahdollisesti ovat myöskin Varsinais-Suomessa uuden ajan alussa \nsuoritetut voudinkapat luettavat tässä puheenaolevaan luokkaan \nratsuvoutien tuloja. Pohjoisessa V.-Suomessa näitä kappoja maksoi kukin \ntalollinen 1 kapan rukiita tai maltaita.[867] Maarian, Pöytyän ja \nKaarinan alueella maksoi kukin verokunta voudinvakkarukiita tai -ohria \n1 punnan.[868]\n\n(3) Ratsuvoudeilla oli myöskin hyvin yleisesti osaa nimismiesverosta, \njonka varsinainen tarkoitus oli käräjälaitoksen ylläpitäminen. Tämä \npalkkaustapa olikin kehittynyt läntisessä Suomessa, missä käräjät jo \nkeskiajalla pidettiin pitäjittäin nimismiesveron varoilla.\n\nTurun läänissä ilmoitetaan Pohjois-Suomen maanvoudin kantaneen kultakin \nnimismieheltä 1 leiv. lihaa ja 12 kynttilää sekä leipää,[868] joten \nkoko \"taksa\" teki kultakin nimismieheltä, kun otetaan huomioon \nnimismiesten linnaan maksamat kauratkin, joista edellä jo oli puhetta:\n\n    lihaa         1 leiv.\n    leipiä       --\n    kynttilöitä  12 kpl\n    kauroja       1 punta\n\nTämä taksa näkyy vähitellen joutuneen pois käytännöstä muunlaisten \ntulojen vakaantuessa.\n\nHämeen ratsuvoudit saivat nimismiesverosta kynttilöitä kaikista \nkihlakunnista ja kauroja Hattulan kihlakunnassa. Kuuluivatko Hattulan \nratsuvoudin ohrasaatavat ja Hollolan voudin haukileiviskät tähän vai \nneljänneskuntaveroon, on ratkaisematta.[870]\n\nLimingan, Iin ja Kemin pitäjissä Pohjanmaalla suoritettiin v. 1556 \nvoudille monikappaleinen vero -- voita, lihaa, leipää, ohria, rahaa, \nsiikaa, kalaa, lampaita (Kemissä) ja kynttilöitä (Iissä ja Kemissä)\n--, joka mahdollisesti oli osa nimismiesverosta.[871]\n\n(4) Maanvoudeilla oli muinoin joitakuita pienempiä tuloja, jotka olivat \nvakinaisen veron luontoisia ja oikeastaan siis kuuluvat ruokaruotsin ja \nnimismiesveron ryhmään, mutta kuitenkin nähtävästi ovat olleet aivan \nerityisiä palkkaveroja.\n\nSellainen ja lisäksi varsin omituinen oli 22 pannin suuruinen \n_tulkinpanni_, joka 1540-luvulla maksettiin Äyräpään kihlakunnassa \nmaanvoudille koko kihlakunnan puolesta. -- Tämä vero maksettiin \nnähtävästi neljäskunnilta, sillä puheenaolevana aikana oli Äyräpään \nkihlak:ssa (Jääsken, Muolan, Hanttulan ja Uudenkirkon pitäjissä) juuri \n22 neljäskuntaa. Mieltäkiinnittävä on tästä verosta annettu tieto, että \nse maksettiin talvella \"kihlakunnankäräjillä\"; varmaan laamanneja ja \nmuita ruotsalaisia herroja varten nämä tulkinpannit alkuaan maksettiin.\n\n(5) Äyräpään klk:ssa Karjalassa mainitaan ratsuvoudin saaneen käräjillä \nlautakunnalta lahjaksi 2-3 puntaa viljaa pitäjää kohden.[873]\n\n(6) Tähän ryhmään maanvoudin tuloja ovat myös luettavat _pitkätkyydit_, \njoita Savossa mainitaan maanvoudille kuuluneen 2 kultakin \nneljänneskunnalta.[874]\n\n(7) Kaikki edellä mainitut maanvoudin tulot olivat veronalaisten \nmaksettavia säännöllisiä veroja. Niiden lisäksi nauttivat maanvoudit \nmonenlaisia epävarmoja tai ylimääräisiä tuloja, jotka ovat parhaiten \nverrattavia elinkeinoveroihin. Niihin kuuluivat ensinnäkin \n_kapakkarahat_. Erään luettelon mukaan, joka on laadittu 1540-luvun \nlopulla nähtävästi verotustarkoituksessa,[875] lasketaan Suomessa ilman \nPohjanmaata olleen 235 (239) maalaiskapakoitsijaa, eikä tämä lukumäärä \nsuinkaan ollut korkein.[876] Tällaisia kapakoita (krögare, taverner), \njoissa tarjottiin olutta ja joita oli kaikkialla eteläisessä Suomessa \nteitten varsilla, arvatenkin kaikkialla verotettiin jo keskiajalta \nsaakka. Kapakkavero näkyy alkuaan menneen linnaan (linnanvoudille). \nEräässä Porvoon läänin asiakirjassa v:lta 1543 seikkaperäisesti \nkerrotaan, miten kapakanpitäjistä \"kukin maksaa 2 leiv. humaloita \nlinnaan oluenmyynnistä ja kutsutaan heitä kapakoitsijoiksi, ja pidetään \nkapakkaa sen mukaan kuin vuodentuloa maassa saadaan, sen mukaan he \nalkavat oluenmyyntiä ja luopuvat siitä, kun itse tahtovat eivätkä \njaksa\".[877] Samasta asiakirjasta nähdään, kuinka vero toisaalta oli \njoutunut maanvoudeille. Siinä näet luetellaan kolmisenkymmentä Pyhtään, \nPernajan ja Porvoon miestä ja sanotaan heidän maksaneen \"herralle\" \n(s.o. linnaan) 4 1/2 äyriä ja voudille 13 1/2 äyriä oluenmyynnistä ja \n\"ovat ne nyt suodut ratsuvoudille vuosipalkaksi, koska ei hän\nlinnasta mitään rahaa eikä verkaa saa, ja pitää hän sen edestä 2 \nratsuvarustusta\". Luultavasti muuallakin Suomessa alkuaan linnaan \nhumaloissa suoritettu vero samalla tavoin muuttui maanvoudille \nsuoritettavaksi rahaveroksi. Kapakkaveroa tiedetään maksetuksi paitsi \nPorvoon läänissä myöskin Varsinais-Suomessa,[878] Viipurin läänissä, \nmissä veron määrä vaihteli 1-6 mk:aan kapakoitsijalta,[879] sekä \nHämeessä, missä maavoutien kapakkarahoja useissa seuduin mainitaan, \nvaikkei veromäärästä ole tietoa.[880]\n\n(8) Sukua edellisen veron kanssa olivat _laivarahat_. Ahvenanmaalla \notti vouti 12 äyriä -- 2 mk kultakin talonpojalta, joka purjehti \nRiikaan tai Rääveliin.[881] Nämä rahat olivat samoja kuin \nkauppiasrahat, joita Ahvenanmaan voudin mainitaan kantaneen \nkauppiailta.[882] V.-Suomessa kantoi maanvouti \"kauppiasrahoja\" \nlaivoilta; v. 1555 Pohjois-Suomessa kuulon mukaan 90 laivalta.[883] \nHämeenlinnan alueella kauppiasrahoja havaitaan maksetuksi Vihdissä ja \nElimäellä;[884] siellä ne tietenkään eivät olleet laivarahoja. Viipurin \nläänistä on ainoastaan Viipurin pitäjästä ja Koivistolta tietoja \nlaivarahain maksamisesta ratsuvoudille.[885]\n\nTämäkin vero ilmeisesti oli ollut linnanvoudin tuloja, ennenkuin joutui \nratsuvoutien tuloksi.\n\n(9) Viipurin pitäjässä ja arvatenkin muuallakin rajaseuduilla \nverotettiin voudin hyväksi erikseen hevoskauppiaita, joista kukin \nmaksoi 4 äyriä.[886]\n\n(10) Elinkeinoveroihin kuuluivat vielä _markkinarahat eli \npuotipaikkarahat_, joita maanvouti kantoi markkina-aikoina\nPohjois-Suomessa \"Mynämäen, Vehmaan ja Lemun kirkoilla kultakin \npuodilta 1 äyrin\".[887]\n\nSamantapainen vero oli puodinvuokrarahat, joita uuden ajan alussa, ja \nluultavasti jo kauan aikaisemmin, otettiin Pohjanmaan satamain \n\"haminapuodeista\", v. 1542 Kemin haminasta 10, Iin 12 ja Oulun \nhaminasta 39 haminapuodilta, kultakin l/2 mk.[888] Nämä maksut \nmainitaan Pohjanmaan pysyväin kruununverojen joukossa. Myöskin\nV.-Suomen \"puotipaikkarahat\" ovat todennäköisesti kuuluneet linnan \ntuloihin ennen maanvoudille joutumistaan.\n\n(11) Maanvoudin tuloihin kuuluivat pohjoisessa V.-Suomessa _passirahat_ \n\"passeista (passbort), joita on annettu, toisilta 1 mk toisilta \nvähemmän\".[889] Ulkomaille purjehtivat laivuritko vai ketkä näitä \npasseja lunastivat, ei käy lähteistämme selville.\n\n(12) Hämeen Sääksmäen kihlak:n ja Hollolan kihlak:n maanvoutien tulojen \njoukossa mainitaan erärahoja,[890] joita nähtävästi maksettiin \nerämaassa nautituista kalastusoikeuksista.\n\n(13) Viimeksi luetelluista elinkeinoveroista poikkeava oli laajalti \nmaassa tavattava talottomain vero. Ahvenanmaalla otettiin \nitsellisrahoja (Husemandz peninger) kultakin itselliseltä 1 mk tai 12 \näyriä. V:n 1555 aikoina talonpojat valittivat, että vouti oli kantanut \nnäitä rahoja 6 vuotta, mutta siitä huolimatta vaatinut maksajilta \nriihityötä.[891] Itsellisrahoja (husmanne peninga) mainitaan\n1530-luvulla maanvoudin tuloina useissa Hämeen seuduissa.[892] Maksu \noli paikoin 1 mk itsellisparilta.[893] Karjalassakin verotettiin \nitsellisiä ainakin paikoin (Lapveden ja Viipurin pitäjissä) 1 markalla \nvuodessa.[894] Samoin tiedetään Savossa itsellisiltä vaaditun veroksi 6 \npäivätyötä, jotka aluksi lienee tehty linnaan. Luultavasti muuallakin \noli itsellisten alkuperäisesti verokseen suoritettava päivätöitä \nlinnaan, vaikka vero myöhemmin muutettiin rahaksi ja luovutettiin \nmaanvoudille.\n\n(14) Maanvoutien vanhoja tulolähteitä olivat vielä kyyditysrahat, \njoista ennen on puhuttu (ss. 228-229).\n\nOn tietysti mahdotonta kaikissa yksityiskohdissa tarkoin uudentaa \nkeskiajan maanvoutihallintoa myöhemmän ajan tietojen perusteella. Mutta \nkeskiajan maanhallinnon yleinen laatu ilmenee näistäkin tiedoista. \nKapakoita, laivoja, markkinapuoteja, itsellisiä varmaan on verotettu jo \nkeskiajalla. Nämä verot ja yleensä maanvoutien tehtävät ovat kaikesta \npäättäen alkuaan kuuluneet linnanvoutien tehtäviin. Missä, kuten \nAhvenanmaalla, ei ollut erityisiä maanvouteja, siellä linnanvouti \ntoimitti ne tehtävät, joita maanvoudit muualla suorittivat, ja nautti \nsamanlaisia tuloja kuin maanvoudit; Kastelholman vouti kantoi \nvoudinveroa (fogderänta) nimismiehiltä[895] sekä laivarahoja, \nkauppiasrahoja, kyyditysrahoja.\n\nVähitellen linnanvouti, varsinkin suuremmissa linnoissa, jätti yhä \nuseampia hallintotehtäviä erityisille linnaväkeen kuuluville miehille. \nSillä tavoin syntyi ratsuvoudin virka. Kun vihdoin ratsuvoudit saivat \nhoitaakseen voudin tehtäviä kukin määrätyssä kihlakunnassaan, oli uusi \nvirka täysin valmis.\n\nVoutihallinto ja voutitavat olivat kaikkialla pääasiallisesti \nsamanlaiset. Maanvoudilla oli mitä monenlaisimpia tehtäviä, joita hän \nsuoritti lakkaamattomilla kestitysretkillään verokunnissa ja pitäjissä. \nVoudinpalkkauksessa näkyy räikeimmässä valossa keskiajan koko \npalkkausjärjestelmä; jokainen virkamies oli kansan erikseen\npalkattava, jokaisen virkamiehen oli erikseen koottava palkkansa \nveronmaksajilta. Virkamies oli matkoillaan kansan ruokittava; jokainen \nyksityinen virantoimitus oli erikseen korvattava. Kaikki ne olivat \naito-keskiaikaisia tapoja ja laitoksia, yhtä tuntemattomia keskiajan \nalussa kuin yleisiä keskiajan lopussa.\n\n\n\n3. VANHAT \"NIMITYSMIEHET\".\n\n\nTämän pääluvun ensimäisessä kappaleessa on osoitettu, ettei vanhimmalla \nkeskiajalla esiintyviä kruununkartanoita hoitavia \"lääninmiehiä\" \n(länsman) ilman muuta voi rinnastaa keskiajan lopulla esiintyväin \npitäjäin nimismiesten (länsman) kanssa tai ensinmainittuja pitää \nviimemainittujen suoranaisina edeltäjinä, vaikka virkanimien \nyhtäläisyys sellaiseen yhdistämiseen näyttäisikin houkuttelevan.\n\nMutta ennen myöhempiä pitäjäin nimismiehiä (länsman) mainitaan \nasiakirjoissa eräitä toisennimisiä virkamiehiä, joita täydellä syyllä \nvoidaan pitää myöhempäin nimismiesten edeltäjinä. Tarkoitamme\n1300-luvun lopussa ja seuraavina aikoina esiintyviä \"nimitysmiehiä\" \n(nemdeman, næmdeman).[896]\n\nVoimme todeta, että näitä virkamiehiä on ollut Suomen eteläisellä \nrannikolla ja Satakunnassa. He ovat selvästi pitäjän virkamiehiä. He \novat halpasäätyisiä, nähtävästikin talonpoikia ja virkaansa määräajaksi \nvalittuja; mainitaanhan nimenomaan muudanta, joka nyt on (tapaus 2) ja \ntoista, joka _siihen aikaan oli_ (tapaus 5) sellaisena virkamiehenä. \nIlmeisesti oli pitäjässä vain yksi tällainen viranomainen, sillä heitä \nmainitaan vain yksi paikassaan.\n\nTämä kaikki osoittaa, ettei kysymys ole mistään lautamiehistä, joita \nmyöhemmin on kutsuttu ruotsalaisella nimellä \"nämdeman\", vaan pitäjäin \nnimismiehistä. Herra Martin maanlain suomennoksessa tavataan vanha \nsuomalainen virkanimi nimitysmies, kuten myöhempi \"nimismies\", on suora \nkäännös tästä keskiajan \"nemdemanista\".\n\nSuomen keskiajan nimismiehillä oli sekä asiallinen että kielellinen \nvastineensa Ruotsissa. Maakuntalakien aikana mainitaan Länsi-\nGöötanmaalla \"næmdarmather\" nimistä kihlakunnan alapiireissä (\"skiri\") \ntoimivaa, ja Södermanlannissa \"næmningaman\" nimistä tuomiovaltaista \nviranomaista.[897]\n\nRuotsissa, niinkuin ruotsalaisen vaikutuksen alaisessa Suomessakin, \nmuinainen nimitysmies todennäköisesti oli paikallisen itsehallinnon \nmies, jonka toimi jyrkästi erosi kuninkaan läänimiesten ja myöhemmin \nkuninkaan voutien toiminnasta. Suoranaisena viittauksena siihen on \nRuotsin næmdarmanin esiintyminen tuomarina.[898] Suomenkin \nnimitysmiesten toiminta maanluovutusasioissa antaa syytä samaan \nkäsitykseen (tapaukset 1, 2, 7). Nimitysmies Suomessa on lähinnä \nverrattava pitäjän tuomariin, eikä ole liian rohkeaa ajatella sitä \nmahdollisuutta, ettei nimitysmies alkujuurin olekaan muuta kuin \npitäjäntuomari toisella nimellä.\n\nMutta tämän alkuperäisen asemansa nimitysmiehet keskiajan kuluessa \nmenettivät. Nimi ja virka tosin jatkuivat kautta koko keskiajan, \nvieläpä hyvän matkaa uudellakin ajalla, mutta ei enään oikeudellisena, \nvaan halpana paikallishallinnollisena laitoksena.\n\nAhvenanmaa oli vielä 1530- ja 1540-luvuilla jaettu 17 (16) \nnimismiespiiriin (\"länsmansdöme\"), joissa toisissa oli viranomaisena \n\"länsman\", toisissa \"nempningeman\". Vaikka asiakirjoissa näillä\nnimityksillä tehdään eroa, käytetään niitä kuitenkin selvästi toistensa \nvastineina, niin että mainittavaa eroa länsmanin ja nempningemanin \ntehtävien välillä ei voi havaita. Kumpainkin tuli huolehtia \nkyydityksistä ja pitää taloissaan käräjäkestityksiä; kumpaisetkin \nnauttivat samanlaisia vapautuksia ja etuja.[899]\n\nRaaseporin läänissä oli 1540-luvulla ja myöhemminkin viisi länsmania ja \nkaksi \"nempningemania\" eli \"kyytinimismiestä\" (skiutznepnare); näiden \njälkimäisten päätehtäviä oli kestitysten ja kyyditysten \ntoimittaminen.[900]\n\nSäännöllinen kyytinimismieslaitos oli kehittynyt Savossa. Savon \nkaikissa 20 neljänneskunnassa mainitaan v. 1539 sellainen \n\"kyytinimismies\" (skjutsnemnare), joka korvaukseksi vaivoistaan nautti \nverovapautuksia.[901] Säämingin, Juvan ja Pellosniemen pitäjissä \nmainitaan 1540-luvulla neljän kyytinimismiehen lisäksi viides \nkuninkaanmies (konungsman), joka nautti osittaista verovapautta \n\"yösijan edestä, jonka hän pitää linnanvoudille ja hänen miehilleen \nsiihen aikaan, kuin hän kulkee ympäri lääniä käräjillä\".[902] \nNähtävästi siis kyytinimismiehiä ja kuninkaanmiehiä asetettiin pitkille \ntaipaleille kruunun väen majanpitäjiksi.\n\nSellaista tarkoitusta varten oli Hämeessäkin uuden ajan alulla kruunun \nyösijan pitäjä Tuuloksen Jutilassa.[903] Portaan pitäjän pitkille \ntaipaleille oli asetettu pari \"neljännesmiestä\", joiden tehtävänä oli \nkruunun väen matkakestitys, jotavastoin varsinainen käräjäkestitys ei \nnäy heille kuuluneen.[904]\n\nUuden ajan alussa siten nimitysmies merkitsi vain kyytirättäriä, joka \ntoimitti kyytejä ja matkakestityksiä kruunun väelle. Siihen tapaan \nmyöskin Ruotsissa Strengnäsin valtiopäiväpäätöksessä 1529 määritellään \n\"nemningsmanin\" tehtäviä.[905] Mutta on ilmeistä, että ainakin Suomessa \ntämä halpa virka todella on vanhemman pitäjän-nimitysmiehen viran \njatko. Sen osoittaa varsinkin suomenkielisen \"nimitysmies\" tai \n\"nimismies\" sanan käyttäminen pitäjän nimismiehen virkanimenä, \nAhvenanmaan nimitysmiesten toiminta myöskin käräjäinpitäjinä, ja \nvihdoin se seikka, että juureltaan sekä vanhain nimitysmiesten että \nmyöhempäin kyytinimismiesten tehtävät ovat paikallishallinnollisia \ntehtäviä.\n\nVoidaan myöskin käsittää, miksi vanhain nimitysmiesten virassa\ntapahtui perinpohjainen muutos. Syy ei voinut olla muu kuin keskiajan \nkuluessa tapahtunut paikallisen oikeustoimen johdon siirtyminen \nkorkeampisäätyisten maantuomarien ja kihlakunnantuomarien haltuun sekä \nkuninkaan paikallishallinnon keskittyminen linnanvoutien ja heidän \nalavoutiensa käsiin. Sitä myöten kuin nämä laitokset vahvistuivat, \nheikkoni ja hävisi vanha nimitysmieslaitos jäädäkseen lopuksi elämään \nainoastaan kyytinimismiehen toimessa ja nimessä.\n\n\n\n4. MYÖHEMMÄT NIMISMIEHET.\n\n\nMyöhemmälläkin keskiajalla oli Suomen pitäjillä pitäjännimismiehensä. \nMutta näiden uusien nimismiesten virkanimenä ei ole enään \n\"nemningeman\", vaan \"länsman\". Ero ei ole ainoastaan nimessä, vaan \nasiassakin; uudet nimismiehet ovat ensi sijassa kruununhallinnon \npaikallisia virkamiehiä, joilla ei ole syvempää yhteyttä vanhan \npaikallisen itsehallinnon kanssa.\n\nEerik Pommerilaisen kirjeessä v:lta 1414 mainitaan _nimismiesveroa_ \n(lændzmandz gieldh), ikäänkuin Suomessa yleisesti tunnettua \nlaitosta,[906] ja Johan Buren otteissa Eerik Pommerilaisen verokirjasta \n1413 mainitaan Hämeessä 8 nimismieskuntaa (Länsmänsdö: 8), ilmeisesti \nvain toisessa puolen Hämettä.[907] Tästä päättäen olivat maamme \nlounaiset osat Eerik Pommerilaisen aikana varsin yleisesti jaetut \nnimismieskuntiin, joita \"länsman\" nimiset viranomaiset hoitivat.\n\nOn hyvin luultavaa, että uusien nimitysten käytäntöön tuleminen \nmerkitsee uutta kehitysastetta laitoksissakin. Vielä 1300-luvun lopulla \nnäyttävät vanhat suurpitäjät olleen maanomistus- niinkuin \nkirkollisenkin elämän alueellisena perustuksena lounaisessa Suomessa, \nvaikka todennäköisesti jo esihistoriallisina aikoina niiden \nsisäpuolelle oli muodostunut kansallisuuden mukaisia vero- ja \noikeuspiirejä. Kruununhallinto 1400-luvun alussa jo kokonaan perustui \nnäihin vero- ja oikeuspiireihin, jotka nyt esiintyvät nimismiespitäjinä \n(nimismiespiireinä). Myöhemmällä 1400-luvulla näitä piirejä \nmahdollisuuden mukaan muodosteltiin ja tasoiteltiin, mutta vanhoja \naluejakoja ne siltä eivät hävittäneet. Hämäläisillä alueilla vastaava \nuudennus oli tullut alulle jo 1300-luvun[908] lopulla. Savossa \nmainitaan nimismiehiä ensi kerran v. 1442.[909]\n\nKoko tämä uusi nimismiespiirilaitos oli nähtävästi yhteydessä \nkruununhallinnossa samaan aikaan tapahtuneitten muutosten kanssa. \nSveanmaissa Maunu Eerikinpojan maanlain vaikutusmuodostumisen aikoina \nkorkeasäätyinen kihlakunnantuomari (häradshöfding) lopullisesti \nsyrjäytti kansaiset tuomarit, kruunun voutihallinto työnsi syrjään \nkruununkartanohallinnon ja vihdoin kuninkaan länsman varjosti vanhemman \nnemdarmanlaitoksen.[910] Samanlaisen yleisen muutoksen voi todeta \nSuomessakin. Varmaan on maanlaki edistänyt uuden \"länsman\" käsitteen ja \nlaitoksen leviämistä Suomeen. \"Domare\" ja \"nemdeman\" häviävät \ntäältäkin, ja niiden sijaan tulevat \"häradshöfding\" ja \"länsman\".\n1400-luvun alussa näyttää muutos jo olleen pääasiallisesti suoritettu.\n\nNimismiehen päätehtävänä oli toimittaa vuotuisten käräjäin pito \ntalossansa ja järjestää kruununväen kyyditystä ja kestitystä. \nMonenmoisia muitakin toimia voidaan osoittaa nimismiehelle \nkuuluneen.[911] Ylipäänsä nimismies oli hallituksen palvelusmies, \nlähinnä verrattava järjestysmieheen.\n\nSitävastoin on syytä tähdentää, ettei nimismiehellä missään Suomessa \nollut varsinaisen säännöllisen veronkannon kanssa tekemistä. \nVeronkantajana oli verokuntamies (bolman), joka kaikkialla Suomessa \nteki kruunun varsinaisista veroista tilin linnanvoutien ja ratsuvoutien \nkanssa. Asia ei muuttunut siitä, että osa veroja aikoinaan maksettiin \nkäräjillä nimismiestaloissa, sillä veroviranomaisia olivat sielläkin \nneljännesmiehet ja voudit. Ainoastaan se vero, joka maksettiin itse \nkäräjäin ylläpitämiseksi, suoritettiin nimismiehelle (nimismiesvero), \nmutta vanha ja vielä uuden ajan alussa monesti käytetty tapa oli se, \nettä tämäkin vero suoritettiin neljäskunnittain neljäsmiesten \nkautta.[912]\n\nMutta vaikka nimismies siten oli kokonaan kruunun ja voutien alainen \nvirkamies, niin ei hallitus alkuaan näy miehiä virkaan ottaneen. \nHallitus vaati, että nimismiehiä piti sen käytettävänä olla,\nmutta sopivan nimismiehen hankkiminen jäi pitäjän asiaksi.\nKaikkialla Suomessa lienevät nimismiehet alkuaan käräjillä määrätyt \nvirkaansa.[913] Virka ei aina ollut haluttu, koskapa keskiajan lopulta \non esimerkkejä siitä, että miehiä oli sakotettava, kun eivät ruvenneet \nveronkantajiksi.[914]\n\nSamasta syystä kaiketi virkaan ruvettiin vain määrävuovuosiksi, vuoron \nperään.[915]\n\nMilloin kruunu itse halusi asettaa nimismiehiä, ei siihen estettä liene \nollut.[916] Karjalassa ja Savossakin uuden ajan alussa jotkut \nnimismiehet asuivat kruununkartanoissa; tiedetään, että näitä \nkartanoita alkuaan oli perustettukin kruunun käräjäpaikoiksi\nja nimismiestaloiksi.[917] Ikivanha skandinavialainen\nkuninkaankartano-järjestelmä lääninmiehineen siten uudistui Karjalan \nalkuisissa oloissa vielä keskiajan lopulla.\n\nNimismiesvirkain täyttämistä varten oli keskiajalla olemassa valmis \nhenkilökunta. On näet hyvin todennäköistä, että nimismieheksi \ntavallisesti joutui joku pitäjän verokuntamiehiä, tai että joku pitäjän \nverokuntamiehiä samalla oli nimismiehenä. Niin oli laita uuden ajan \nalussa paikoin Karjalassa, niin Savossa, ja niin keskiajan lopulla itse \nV.-Suomessa, koskapa sielläkin nimismiehiä tavataan verokuntamiesten \ntehtävissä.[918]\n\nVaikka nimismiehen ja verokuntamiehen tehtävät olivat aivan erilaiset, \nja vaikkei nimismiestä ole pidettävä verokuntamiehen esimiehenä, on \nnäiden virkain välillä kuitenkin historiallista yhteyttä.\n\nKeskiajalla oli oma tapansa suorittaa korvausta paikallisille \nviranomaisille: he saivat tilansa osittain tai täydellisesti verosta \nvapaaksi. Sellainen on ollut varmaan nimismiestenkin vanhin palkkaus. \nKyytinimismiehet uuden ajan alussa nauttivat kaikkialla sellaista \nkorvausta, ja luultava on, että pääasiallisesti sellainen oli heidän \nedeltäjäinsä palkka ollut.\n\nVerokuntamiehiin nähden oli sama tapa yleisesti käytännössä\nV.-Suomessa uuden ajan alussa; verotileissä mainitaan säännöllisesti \nverokuntamiesten \"pidättäneen itselleen\" pienempiä rahaveroeriä.[919] \nJuuri samalla tavoin samoissa verotileissä lyhennetään vakinaisesta \nkruunun rahaverosta nimismiestenkin hyväksi määrättyjä rahaeriä. \nIlmeistä on edelleen, että tämä lyhennys oli asianom. tilan \nverovapautta, sillä tileissä nimenomaan mainitaan nimismiesten ja \nverokuntamiesten pitäneen rahoja \"savuluvun mukaan\". Saadaanpa vielä \ntietää sekin, että nimismiehellä oli vapaana koko savun tila.[920] \nTästä voisi päättää, että tämä vapautus on myönnetty sellaiseen aikaan, \njolloin nimismiehellä säännöllisesti oli koko savun tila. Että \ntodellakin tässä on kysymys jostakin hyvin vanhasta vapautuksesta, \nnäkyy siitä, että ainoastaan kolmen pitäjän, Maarian, Kaarinan ja \nLiedon, nimismiehillä oli tämä etu. Tämä palkkaustapa on \nhistoriallisesti ymmärrettävä. Vanhimpina aikoina, jolloin ei \npakollista käräjäkestitystä ollut, täytyi varmaan käräjätalon isännän \nomastaankin kestitä käräjäherroja ja yhtä luonnollisesti saada siitä \nkorvaus, jota ei voitu antaa muussa muodossa kuin verovapautena. \nMyöhemmin käräjäkestityksen tullessa yleiseksi tavaksi ja veroksi, voi \nnimismies saada korvauksen käräjäverosta. Tämän mukaisesti näemme\nV.-Suomessakin ainoastaan parin kolmen ikivanhalla seudulla olevan \nnimismiehen nauttivan verovapautta, mutta muiden nimismiesten saavan \nkorvausta käräjäkestityksestä.\n\nMyöskin Hämeessä oli uuden ajan alussa nimismiehen tila säännöllisesti \nlaskettu täydeksi koukuksi ja vapautettu muutamista veroista.[921] \nAhvenanmaankin nimismiehillä saman aikuisen palkkaustavan mukaan oli \ntalonsa verovapaa.[922]\n\n\n\n5. NIMISMIESVERO.\n\n\nVielä on tässä pääluvussa tutustuttava siihen veroon, joka oli \nmyöhemmän keskiajan koko virkamieskunnan yhteinen suuri varastoaitta: \nnimismiesveroon (länsmansränta).\n\nTätä monessa suhteessa merkillistä veroa mainitaan harvoin keskiajan ja \nvielä uudenkaan ajan vanhimmissa verokirjoissa, syystä ettei kruunulla \nollut suoranaista tekemistä sen kanssa. Tämä vero oli näet syntynyt ja \nkehittynyt kokonaan ulkopuolella kruunun vakinaisen verolaitoksen. Se \noli alkuaan paikallinen kinkerivero käräjäin ylläpitämiseksi ja \nkäräjillä käyväin virkamiesten palkkaamiseksi; se suoritettiin, \nkannettiin ja suureksi osaksi nautittiinkin pitäjäin käräjäpaikoissa, \nnimismiestaloissa. Se jäi siten pitäjäin ja virkamiesten keskinäiseksi \nasiaksi.\n\nVasta uuden ajan alussa tämä vero kokonaisuudessaan joutui kruunun \nhaltuun, jolloin kruunun luonnollisesti myöskin tuli vastattavaksi \nvirkamiestensä palkasta; mutta senkin jälkeen jäi osa nimismiesverosta \nkäytettäväksi vanhaan paikalliseen tarkoitukseensa.\n\nAinoa keino nimismiesveron tuntemiseen on sen jälkien seuraaminen \nkruunun tileistä uuden ajan alussa.\n\nSelvässä ja yksinkertaisessa muodossa esiintyy nimismiesvero uuden ajan \nalussa Raaseporin läänissä. Nimismiehet nostivat pitäjissään erityistä \nnimismiesveroa seuraavalla tavalla:[923]\n\n    kultakin veromarkalta\n\n    3 1/2 vakkaa rukiita\n    3 1/2   \"    ohria\n    3 1/2   \"    kauroja, sekä\n\n    kultakin 10 veromarkalta\n    1 talvikuorma heiniä.\n\nVeroa maksettiin kaikissa läänin pitäjissä samalla tavalla. Näin \nkertyneestä verosta otettiin kaurat linnaan, mutta muut erät olivat \njätetyt nimismiesten käytettäväksi käräjäkestityksissä. Käräjöin \npitäminen oli nimismiesten tärkein velvollisuus, ja ilmeistä on, että \nnimismiesveron varsinainen tarkoitus on ollut juuri käräjille \nkokoontuneiden hallitusherrain ja kruununväen ruokkiminen ja \nmajoittaminen.\n\nRaaseporin läänin nimismiesvero kokonaisuudessaan ilmestyi v. 1540 \nkruununtileihin ja niihin jäi. Sen kautta tuli koko vero uudelle \nkannalle, muuttui luonteeltaan kruununveroksi, vaikka todellisuudessa \nvero vielä jäi käräjäin yhteydessä käytettäväksi, siten että määrätyt \nvirkamiehet siitä saivat määrätyt osansa. Myöhemmin tapaamme osia \nläänin nimismiesverosta virkamiesten palkkaetuina.[924]\n\nAhvenanmaalla nimismiesvero maksettiin taloluvun (mantal) mukaan. \nVaikka verokirjoissa sanotaan, että vero suoritettiin eri pitäjissä eri \ntavalla, sen mukaan miten ovat yleisen tien varrella, olivat maksut \nkuitenkin hyvin samanlaatuiset kaikkialla maakunnassa, kuten \nseuraavasta 1540-luvun verokirjain mukaan tehdystä taulukosta \nnäkyy:[925]\n\n               Saltvik Sund Kuml. Föglö Leml. Jomala Hammarl. Finström\n\n ohria, pannia    1     1    1      1     1      1      1        1\n rukiita         1/4   1/4  1/4    1/4   1/4    1/4    1/4      1/4\n lihaa, leiv.    1/2   1/2  1/4    1/4   1/2    1/2    2/2      1/2\n voita, naul.     2     2    2      1     2      2      2        2\n humaloita, naul. 2     2    2      1     2      2      2        2\n leipiä, kpl      4     4   --     --    --      4      4        4\n kynttilöitä, kpl 3    4(3)  3      2     4      4      3        3\n olkia, kupoa     3     3    1      4     3     4(3)    3        3\n heiniä, syltä    2     2    2      2     2      2      2        2\n\nAhvenanmaan nimismiesvero uuden ajan alussa oli, sen jälkeen kuin \nkruunu sen oli haltuunsa ottanut, suureksi osaksi luovutettu eri \nvirkamiesten palkoiksi. Niinpä sai vouti \"vanhastaan\" kustakin 17 \nnimismieskunnasta:[926]\n\n     4 pannia ohria\n     1 leiv. lihaa\n     1   \"   voita\n    20 kynttilää (\"lensmans spiseljus\").\n\nLinnankirjuri sai 6 kynttilää nimismieskunnasta. Tuomarille tuli panni \nohria nimismieskunnasta, mutta tämä erä joutui voudille. Nimismiehet \n(erään tiedon mukaan 10 nimismiestä) saivat pidättää itselleen 2-6 \npuntaa ohria kestityksiä varten.[927]\n\nAhvenanmaalta siirrymme Hämeeseen.\n\nHämeessä maksoivat veronalaiset nimismiesveroa Kustaa Vaasan \nhallituksen loppupuolella yleensä seuraavaan tapaan:\n\n    koukulta:  rukiita       1/2-3     pannia\n               maltaita      1/2-4 1/2   \"\n               kauroja       1/2-4 1/2   \"\n               humaloita     3-18      naulaa\n               lihaa         1 leiv.\n               heiniä        1 talvikuorma\n               kynttilöitä  30-40 kpl\n    jouselta:  käräjäkaloja  3 naulaa\n    savulta:   olkia         1 kupo\n\nTämän veron suorittamisessa esiintyy maakunnassa paljon samanlaisuutta \nja paljon erilaisuutta. Samanlaisella tavalla maksettiin kaikissa \nvarsinaisissa pitäjissä lihaa (1 leiv.) ja heiniä (1 talvikuorma).[928] \nKäräjäkalain määrä oli 3 naulaa kaikkialla, missä niitä maksettiin, \nmutta niitä ei maksettu sellaisissa pitäjissä, missä kalastus oli \nvähemmän arvoinen.[929] Olkien määrä oli 1 kupo savulta, mutta niitä \nmaksettiin vain Sääksmäen kihlakunnassa sekä Lammilla, Asikkalassa ja \nVillähteellä Ylistä ja Lopella Hattulan kihlakuntaa.\n\nLähekkäin olevissa pitäjissä oli nimismiesvero useissa tapauksissa \nhyvin samantapainen; niin Hollolassa ja Villähteellä ja kaikissa \nSääksmäen kihlakunnan pitäjissä, paitsi Portaassa. Tarkalle ottaen oli \nkumminkin ainoastaan Sääksmäen ja Pälkäneen pitäjissä täysin \nsamanlainen nimismiesvero. Kaikkialla muualla oli pitäjäin kesken \npaikallisia eroavaisuuksia, etupäässä viljan ja humalain maksussa. \nHuomioon sattuu, että jokaisessa pitäjässä maksettiin kauroja aina sama \nmäärä kuin ohria.\n\nViidessä Ylisen kihlakunnan pitäjässä (Asikkalassa, Villähteellä, \nElimäellä, Sysmässä ja Jämsässä) otettiin nimismiesveroon lisäksi lehmä \npari ja muutama lammas kultakin pitäjältä, yhteensä viidestä pitäjästä \n7 lehmää ja 20 lammasta. Nämä elukat suoritettiin \"pitäjän sopimuksena\" \nkäräjain pitämistä varten. Jämsässä maksettiin myöskin lihaa, silavaa \nja voita erityisen sopimuksen mukaisesti. Puheenaolevat pitäjät olivat \nkihlakunnan nuorempia ja syrjäisempiä seutuja.[930] Nimismiesveroon \nkuului paikoittain vielä muitakin pikku eriä, joiden luetteleminen \nkumminkaan ei ole tässä tarpeellinen.\n\nHämeessä oli pitäjittäin sovittu, koukuittain maksettava vero. Se oli \nnimismiehelle suoritettu kestitysvero; sen useimmat erät olivat \nkestitystavaroita ja joskus siitä suoraan käytetäänkin nimeä \n\"kinkeri\".[931] Verokappaleista käytetyt nimitykset sellaiset kuin \n\"käräjälahjat\", \"käräjälehmä\", \"käräjälampaat\", osoittavat sitä, mikä \nmonesta muustakin seikasta selviää, että nimittäin tämä vero oikeastaan \noli pitäjän käräjain ylläpitämistä varten suoritettu paikallinen vero.\n\nLisävalaistusta tässä kohden saamme eräästä Hämettä koskevasta \nveroselityksestä v:lta 1531, jossa nimismiehen verosta nimenomaan \nsanotaan, ettei siitä \"ole mitään tullut tähän saakka linnaan\", vaan \nettä \"tällä mainitulla verolla on vouti kaikkien miesten kanssa \nkulkenut kestityksellä kolme kertaa vuodessa kolmilla käräjillä, \nkesäkäräjillä, syyskäräjillä ja talvikäräjillä\".[932] Vouti, jota tässä \ntarkoitetaan, oli linnanvouti, ja pitäjän käräjät pidettiin \nnimismiestaloissa, joissa siis nimismiesvero alkuaan kulutettiin.\n\nMutta käräjiä ei voitu näin säännöllisesti pitää, ja se seikka aiheutti \nmuutoksia nimismiesveron käyttämisessä. Juuri mainittu v:n 1531 \nasiakirja kertoo vielä:\n\n\"Kolmasti vuodessa pidetään käräjiä yli koko läänin, kesällä, syksyllä \nja talvella. Käräjät pidetään nimismiesten luona ja silloin vouti ja \ntuomari makaavat kaksi yötä kunkin nimismiehen luona; koska läänissä on \n24 nimismiestä, niin jokainen kestitys kestää 7 viikkoa. Jos \nkesäkäräjät myöhästyvät, niin eivät ehdi olemaan muuta kuin yhden yön; \ntoisen sijaan otetaan linnaan karjaa. Talvella hevoset apetetaan; mutta \nkun ei kesällä tarvitse apettaa, niin sen sijaan otetaan käräjäkauroja \nlinnaan\".\n\nAivan tämäntapaisesti käytettiin Hämeen nimismiesveroa vielä 1540-luvun \nalussa. Linnaan näet silloin kannettiin kultakin pitäjältä 4 \nyösijalehmää eli \"lehmiä kesäkäräjäkestityksen edestä\" ynnä 8 samaan \nveroon kuuluvaa lammasta (muutamissa vaillinaisissa pitäjissä teki tämä \nerä 1-2 lehmää ja 4-6 lammasta). V:n 1530 tilien mukaan tuli sillä \ntavoin linnaan 42 yösijalehmää ja 87 yösijalammasta.[933]\n\nNiinikään perittiin 1540-luvun alussa linnaan \"kinkerikauroja\" eli \n\"nimismiehen kauroja\" -- \"voudin kestityksen ja yösijan edestä\", \nlisätään Kulsialan tileissä -- 1 punta kultakin neljänneskunnalta eli \n3-4 puntaa pitäjältä riippuen neljänneskuntain luvusta. V:n 1530 \ntileissä tämä erä linnan tileissä mainitaan käräjäkaurain nimellä.[934] \n\nNäiden eräin lisäksi perittiin linnaan puheenaolevana aikana \nnimismiehiltä vielä rahaverokin, jota v. 1539 maksettiin jokaisesta \nHämeen pitäjästä 12 ja seur. vuonna 10 markkaa (muutamista pitäjistä \nvielä vähemmän). Näitä yösijarahoja eli kestitysrahoja maksettiin \nlinnanvoudin käräjäkestityksen edestä. Nämä rahat eivät näy olleen \nsidotut määrättyihin käräjiin, vaan maksettiin niitä milloin \ntalvikäräjäin, milloin kesäkäräjäin, milloin yleensä vain vuotuisten \nkäräjäin edestä. Tämä vero tavataan v:n 1530 linnatileissä \n\"kestitysrahain\" nimisenä eränä.[935]\n\nOsaa nimismiesverosta oli siten lakattu kuluttamasta käräjillä ja \nruvettu sitä osaa ottamaan linnaan. Tähän linnan osaan nimismiesverosta \nkuului:\n\n                             pitäjältä     neljänneskunnalta\n\n    lehmä (yösijalehmiä)      (2-)4    eli (1/2-)1\n    lampaita yösijalampaita)  (4-)8     \"  (1-)2\n    kauroja (käräjäkauroja)   4 puntaa  \"  1 punta\n    rahaa (yösijarahaa)       10-12 mk  \"  2 1/2-3 mk\n\nTämä vero, se on tarkoin huomattava, ei ollut mikään lisäys \ntalonpoikain veroihin, vaan otettiin se nimismieheltä, hänelle \nkertyneistä nimismiesveron varoista, niinkuin vanhimmissa \nlinnantileissä nimenomaan sanotaan.[936] Tätä osuutta nimitetään \ntileissä nimismiehen sopimukseksi eli taksaksi. Se ei ollut, vaikka \nniin on arveltu, mikään urakkasumma, jonka nimismies maksoi kruunulle \nsaadakseen omaksi hyväkseen pitää pitäjän nimismiesveron, vaan, kuten \non nähty, linnanvoudille ja linnaväelle kuuluva osuus \nnimismieskestityksestä, joka oli suoritettava linnaan, kun sitä ei \nvoitu paikalla käydä nauttimassa.[937]\n\nHämeen nimismiesverosta tulivat määrätyt osat määrätyille \nvirkamiehille.\n\nTuomarien velvollisuuteen kuului käydä kaikilla kolmilla käräjillä, ja \nheille oli tuleva määrätty osa nimismiesverosta. V. 1545 nauttivat \nHämeen tuomarit nimismiesverosta seuraavat osat:\n\n                             Ylinen   Sääksmäen       Hattulan\n                             kildak.   kihlak.        kihlak.\n\n    kauroja, puntaa......     9 1/2    6                 7\n    \"ruokakalaa\", kippunt.    2        1 kipp. 2 leiv.  --\n    kynttilöitä, kpl        700      580               560\n    heiniä, talvikuorm       26 1/5   18                21\n\nErään tiedon mukaan tuli tuomarin saada 1 punta kauroja ja 3 koukun \nheinät kultakin pitäjältä; yllämainitut määrät vastaavatkin jokseenkin \ntarkoin tätä sääntöä.[938]\n\nMyöskin maanvouti sai osansa nimismiesverosta. Paitsi  \nvarsinaista käräjäkestitystä tuli Hämeen nimismiesten pitää \nvuodessa kolmet kestitykset maanvoudeille, jotka jokaisten käräjäin \njälkeen kulkivat sakkoja kantamassa alueellaan majaillen kunkin \nnimismiehen luona. Syys- ja talvikäräjäin jälkeen oli maanvoudin mukana \nlinnanhevosia, joiden syöttämiseksi silloin kussakin nimismiestalossa \noli suoritettava 1 punta kauroja.[939] Näitä kestityksiä varten \njaettiin linnan hevoset kolmeen osaan, joista kukin maanvouti otti \nkihlakuntaansa yhden. Kun maanvouti myöhemmin sai nimismiesverosta \nkauroja ja kynttilöitä, näyttää tuo osuus johtuneen juuri mainitusta \nsakkokestityksestä.\n\nKuinka Hämeen nimismiesvero alkuaan lieneekään järjestetty, uuden ajan \nalussa se suureksi osaksi tuli käytetyksi niin, että kukin \nkäräjäkestitykseen oikeutettu sai siitä osansa. Tietysti täytyi jotain \njäädä nimismiehelle itselleenkin, jonka senkin jälkeen kuin herrat \nsaivat määräosansa tärkeimmistä verotavaroista edelleenkin arvatenkin \ntuli pitää varsinaista käräjäkestitystä ja sakkokestitystä sekä sen \nlisäksi kestittää kaikenlaista kruunun kulkevaa väkeä. Tätä varten \nnimismies kaiketi sai käyttää sen osan nimismiesveroa, mikä jäi, kun \nvirkamiesten määräosat siitä oli otettu pois.\n\nMutta tämä järjestely muuttui, kun v. 1540 nimismiesvero ruvettiin \nmerkitsemään linnan tilikirjoihin ja koko tätä veroa katsomaan kruunun \npysyväksi tuloksi. Nyt määrättiin nimismiehellekin tarkoin laskettu \nosansa. V:n 1541 tilien mukaan nauttivat nimismiehet jokseenkin \nsäännöllisesti 10 koukun (= 1 neljäskunnan) veron. Milloin \nnimismiehille tuli säännöllisten rasitusten lisäksi lisärasituksia, \nkuten kruunun hevosten talvisyöttöä, määrättiin heille siitä erityinen \nkorvaus.[940] Käräjäkestitysten tähteetkin kuuluivat nyt kruunulle ja \nmyytiin kruunun hyväksi tai vietiin linnaan.[941]\n\nSavon nimismiesverossa tapaamme useita samanlaisia piirteitä kuin \nHämeessä, mutta myöskin huomattavia lisäpiirteitä.\n\nSavossa olivat nimismiesveron perusteet uuden ajan alussa kruunulle \nniin tuntemattomat, että niistä täytyi erityisellä tiedustelulla selvää \nottaa.[942] Eikä ihmekään, sillä vero oli todellakin varsin \nmonimutkainen. Nimismiehet saivat veronsa kolmesta eri lähteestä \nseuraavaan tapaan:\n\n(1) Kultakin neljänneskuntamieheltä sai nimismies erityisen veron, \njohon kuului lähes pariakymmentä erilaista kinkeritavaraa. Näistä \neristä maksoivat neljänneskuntamiehet osan talvi- ja osan kesäkäräjiä \nvarten. Se oli epäilemättä alkuisimpia tapoja hankkia tarpeellisia \nkestitysvaroja.[943]\n\n(2) Kultakin kymmenysmieheltä nimismies sai kuhunkin kestitykseensä \nmääräämättömän joukon lintuja, kanoja, jäniksiä, munia, tuoretta kalaa \n\"ja yhtä ja toista muuta, mitä hänellä on, vaikkei hänellä siitä mitään \nmääräsopimusta ole\", sekä 2 lammasta, joista toinen sanottiin olevan \nsotamiesten linnaleiriä varten ja toinen \"vanhaa nimismiesveroa\". \nKymmenyskunnittain kävi nimismiestaloissa jauhatustyössä mies (Male \nböndher, Stampebönder), joka siellä työskenteli tavallisesti 8 \npäivää.[944]\n\nTämäkin vero käsinkiviä vääntävine talonpoikineen ja epämääräisine \nkäräjätuomisineen tekee mitä alkuisimman vaikutuksen.\n\n(3) Varsinaiseksi nimismiesveroksi jokainen täysivero Savossa maksoi \nmäärätyt erät viljaa (m.m. \"kenkärahaohria\"), voita, humaloita, heiniä, \nolkia, halkoja ja päivätöitä.[945]\n\nTämä vero maksettiin hyvin samanlaatuisena kaikkialla Savossa. Pääosana \nsiinä olivat sellaiset verotavarat, joita keskiaikana käytettiin \nvirkamiesten palkkauksiin ja hevosten syöttöön. Todella menikin suuri \nosa nyt puheenaolevasta verosta sellaisiin tarkoituksiin. Tästä verosta \nnäet nimismies suoritti linnaan melkoisen \"kinkerin\" ja \"taksan\".\n\nKinkeri esiintyy Savon vanhemmissa verokirjoissa erityisenä linnaan \nmaksettavana verona, jota suoritettiin kaikkialla maakunnassa samalla \ntavalla, nimittäin kultakin täysiverolta:[946]\n\n    1 panni \"kinkerikauroja\"\n    1 parmas \"kinkeriheiniä\"\n\nNämä kaurat ja heinät olivat samat, jotka tavataan nimismiesverossa \n(kohta 3). Niiden suorittaminen oli järjestetty sillä tavalla, että \npitäjästä kaksi neljänneskuntaa maksoi kinkerikaurat ja kinkeriheinät \nlinnaan ja kaksi nimismiehelle. Ettei tässä ole kysymys alkuperäisestä \nlinnakinkeristä, vaan nimismiesverosta, selviää siitä, että eräissä \nveroselityksissä nimenomaan mainitaan nimismiehen maksaneen nämä erät \nlinnaan, ja että \"kinkeriheinäin\" lisäksi linnaan maksettiin erityisiä \n\"veroheiniä\".\n\nNimismiehen muista verotavaroista perittiin linnaan jokaiselta \npitäjältä suuri taksa, johon kuului:[947]\n\n    rukiita        5 puntaa\n    ohria         10   \"\n    voita          5 leiv.\n    humaloita      5   \"\n    härkä          1\n    lampaita       8\n\nNäitä eriä kutsutaan myös \"nimismiehentaksarukiiksi\", \n\"nimismiehentaksaohriksi\" j.n.e. Myöskin nimityksiä \"kinkerirukiita\", \n\"kinkeriohria\" käytetään. Tällaiset nimitykset osoittavat niiden \nkuuluvaisuutta samaan ryhmään \"kinkerikaurain\" ja \"kinkeriheinäin\" \nkanssa.\n\nKun nimismiehen \"taksa\" eli \"kinkeri\" täten otettiin määrätyllä tavalla \nhankitusta osasta nimismiesveroa, näyttää uskottavalta, että tämän koko \npitäjältä kokoverojen mukaan kannetun nimismiesveron osan alkuperäinen \ntarkoitus on ollut juuri tämän taksan hankkiminen, ja että siis \nvarsinainen käräjäkestitys on alkuaan ylläpidetty vain niillä\nvaroilla, joita neljäs- ja kymmenysmiehet edelläkerrotulla tavalla \nnimismiestaloon hankkivat. Mistään urakoimisesta nimismiesverolla ei \nsiis täälläkään voi olla puhetta. Se on ollut suurherrain harjoittamaa \nsuoranaista kiskomista, joka alkoi linnassa ja jatkui alinomaisilla \nkäräjillä.\n\nKun Savon nimismiehen velvollisuuksista on jo ennen mainittu, emme \ntässä sen pitemmältä puutu niihin. Koko nimismiesvero joutui Savossakin \nv:n 1540 vaiheilla kruunun haltuun. Nimismiehelle jätettiin \nkorvaukseksi nimismiesverosta määrätty osa, joka näkyy tehneen 1/5 \nnimismiestaksasta eli yhden pitäjän taksaa vastaavan määrän, sekä \nentiset määrät kinkerikauroja ja kinkeriheiniä ynnä joitakuita muita \neriä.[948]\n\nViipurin linnaläänin s.o. Karjalan ja Porvoon läänin nimismiesvero oli \nuuden ajan alussa yleensä samantapainen kuin Hämeessä ja Savossa. Vasta \nsen jälkeen kuin kruunu v. 1541 otti Viipurin läänin nimismiesveron \nvälittömään hoitoonsa, tuli verokirjoihin merkityksi, mitä talonpoikain \noli täksi veroksi maksaminen. Vero kannettiin täälläkin useampain eri \nperusteiden mukaan ja oli eri pitäjissä erilainen.\n\n(1) Pitäjän oli nimismiesveroon suoritettava:[949]\n\n    2-3 lehmää\n    4-8 lammasta\n\nNämä lehmät ja lampaat näyttävät vastaavan Viipurin lääniä lähimmässä \nHämeen osassa niinikään pitäjittäin suoritettuja \"käräjänautoja\" ja \n\"käräjälampaita\". Todennäköistä on, että tämä vero oikeastaan oli \nneljänneskunnittain suoritettava. Sillä tavoin suoritettiin vero \nJääskessä, jossa kunkin neljänneskunnan tuli suorittaa 1 \n\"teurastusnauta ja 4 lammasta\".\n\nMyös Porvoon läänin pitäjät suorittivat naudat ja lampaat \nneljänneskunnittain, siten että kolme neljännestä suoritti kukin 1 \nnaudan ja neljäs neljänneskunta 6 lammasta.[950] Kuten muistamme, tuli \nSavonkin neljännysmiesten suorittaa nimismiesveroon nauta ja lampaita.\n\nKäräjäkarjan hankkiminen nimismiehelle on siten varmaan koko itäisessä \nSuomessa tapahtunut alkuaan neljänneskunnittain. Se oli käytännöllisin \nmaksutapa, sillä olisi mutkalliselle keskiajallekin varmaan ollut liian \nmutkallista järjestää koko pitäjää yhden ja kahden lehmän osakkaaksi. \nPorvoon läänin tavasta voimme päättää, että neljänneskuntain tuli \nkiertovuorossa hankkia lehmä ja lampaat. Ehkäpä ulettui kiertovuoro \npitemmällekin siten että \"nautakunnat\", joista Viipurin läänin \nneljänneskunnat olivat kokoonpannut, vuoronsa jälkeen hankkivat \nneljänneskunnan suoritettavan karjan.\n\nKarjalan puolella lääniä oli nimismiesveroon pitäjittäin maksettava \nsuolakalaa 2 1/2-3 tnr, mikä mahdollisesti myöskin toimitettiin \nneljänneskunnittain.\n\n(2) Nautakunnittain maksettiin Karjalan puolella nimismiesveroon 1-2 \njänistä ja lisäksi paikoin 3 kanaa, paikoin \"nautakuntasilavaa\". \nPorvoon läänissä ei nautakunnittain ole merkitty maksetuksi mitään, \nmutta edustavat neljänneskuntain kanarahat nähtävästi vanhempia \nnautakuntain kanoja. Tällä nautakuntaverolla on vastineensa Savon \nkymmenysmiesten nimismiehelle maksettavissa jäniksissä, kanoissa y.m. \npienissä epämääräisissä antimissa.\n\n(3) Yli koko Viipurin läänin maksettiin nimismiehelle kultakin savulta \n(s.o. talolta tai talonmieheltä)\n\n    1 kuorma halkoja\n    1 kupo olkia.\n\nTämä halko- ja olkivero tavataan suurimmassa osassa Suomea ja \nyleisimmin savun tai manttaalin mukaan maksettavana. Se on luettava \nalkuisimpiin käräjävarustuksiin.\n\n(4) Varsinaiseksi nimismiesveroksi Viipurin läänissäkin jääpi \ntäysiverojen suoritettava, monia kestitystavaraeriä sisältävä vero, \njonka määrät melkoisesti vaihtelivat eri pitäjissä.[951]\n\nKaikella toivottavalla selvyydellä ilmoitetaan Viipurin läänin \nverokirjoissa nimismiesveron tarkoitus: se maksettiin kuhunkin \nnimismiestaloon talvi- eli laamannikäräjäin pitämiseksi. Eräässä \nopastuksessa nimenomaan mainitaan, että nimismiesvero maksettiin \ntalvikäräjäin aikana kussakin nimismiestalossa. Toisessa sanotaan: \n\"Talvikäräjät pidetään neljässä käräjäpaikassa nimismiesten luona \nkolmena yönä 150 miehelle renkineen ja hevosineen, niitä kutsutaan \nlaamanninkäräjiksi, ja tämä kestitys tapahtuu nimismiesverolla, ja mitä \njää, sen saavat nimismiehet pitääkseen kestityksiä ympäri vuoden\".[952]\n\nPaitsi tätä suurta talvikäräjäin pitoa oli Viipurin läänin nimismiesten \nsuoritettava suuri joukko muita kestityksiä.\n\nViipurin läänin nimismiehillä ei uuden ajan alussa ollut suurtakaan \nkäyttövaltaa nimismiesveroon nähden. Jo ennen nimismiesveron lopullista \njoutumista kruunun haltuun kantoi kruunu täällä kinkerin eli taksan \nnimellä suurimman osan nimismiesveroa itselleen, myöntäen sitten tästä \ntaksasta \"lyhennyksiä\" asianomaisille virkamiehille. Tämä taksa \nkannettiin pitäjittäin verokappaleissa, jotka yleensä olivat samat, \njoita talonpojat maksoivat nimismiesveroksi, ja määrissä, jotka eivät \nolleet sanottavasti pienempiä kuin ne määrät, jotka talonpoikain \nmaksuista keräytyivät. V:n 1539 verokirjassa sanotaan, että \"ei vouti \neikä kirjuri tiedä mieslukua siitä, kuinka se kinkeri suoritetaan eli \nmitä kunkin tulee vuosittain suorittaa, vaan ovat vuosittain merkinneet \ntaksaksi ja sopimukseksi, mitä kukin pitäjä suorittaa\".[953] Myöhemmin \ntässä tapahtui vain se muutos, että kruunu hankki tiedon, minkä \nperusteiden mukaan talonpojat nimismiesveron maksoivat, ja merkitsi ne \ntileihinsä saaden siten veron kruunun eduksi nousemaan jonkun verran \nsuuremmaksi.\n\nKoska kuitenkin nimismiesveron perusteet vielä uuden ajan alussa olivat \nkruunulle tuntemattomat, on ilmeistä, ettei tämä vero aikaisemmin ole \nollut mikään kruunulle menevä kinkeri, vaan erityinen, varsinaisista \nlinnaveroista poikkeava, paikallinen vero. Viipurin läänin olot \nviittaavat ratkaisevasti siihen, että tämän erikoisveron tarkoituksena \non ollut yksinomaan talvikäräjäin ylläpitäminen eikä mikään muu.\n\nVirkamiesten osallisuus nimismiesveroon oli Viipurin läänissä \nsamantapainen kuin muualla.\n\nLopuksi katsahdamme Varsinais-Suomenkin oloja.\n\nV.-Suomessa maksoivat talonpojat uuden ajan alussa nimismiesveroa \nyleensä samanlaisissa verokappaleissa kuin Hämeessä, vieläpä \nsuunnilleen yhtä suurissa määrissäkin. Lähempää selvää veron \nperusteista ja määristä ei tässä tarvitse tehdä, koska siitä jo on \nolemassa esitys.[954]\n\nNimismiesveroa käytettiin V.-Suomessakin käräjäin pitämiseen. Läänin \nnimismiesten tuli uuden ajan alussa \"pitää kestitystä niin usein kuin \nkäräjiä pidetään\".[955] Tiedon mukaan v:lta 1537 oli Etelä-Suomen \nnimismiesten kestitettävä tuomaria kolmilla käräjillä vuodessa 2 yötä \nkerrallaan.[956]\n\nJo 1530-luvun alussa nimismiehiltä kannettiin linnaan melkoinen osa \ntätä veroa. V:n 1539 verokirjan mukaan maksoivat nimismiehet \nsuurimmassa osassa maakuntaa linnaan melkoisen kinkerin \"sopimuksen \nmukaan, ja se oli taksa nimismiesveron edestä\". Taksaa karttui eri \npitäjistä hyvinkin erilaisia määriä.[957]\n\nVehmaan ruots. ja Uudenkirkon Hallun lääni muodostivat piirin, josta \nmaksettiin linnaan aivan sama kinkeri kuin Taivassalossa ja Lapissa. \nTäydellisesti samanlainen oli kinkeri ainoastaan tällä alueella, sillä \nkaikkialla muualla oli pitäjäin maksuissa erotusta, ellei muussa, niin \npienissä lisämaksuissa. Kunkin pitäjän tai nimismiehen kanssa erikseen \ntehdyt sopimukset siten lienevät olleet tämän kinkerin maksamisen \nperusteena.\n\nMuutamat nimismieskinkerin kappaleet muistuttavat niin suuresti Hämeen \noloja, ettei voi olla epäilystä niiden alkusyyn samanlaisuudesta. \nEnsinnäkin maksettiin 17 V.-Suomen pitäjästä linnaan härkä, \nkinkerihärkä, joka epäilemättä vastaa Hämeen kinkerilehmiä. V:n 1531 \nverokirjassa mainitaan näitä kinkerihärkiä tulleen linnaan 15-20 kpl. \nKinkerihärkä maksettiin Laitilasta vielä senkin jälkeen kuin vero \nmuualla oli lakannut, ja v:n 1556 verokirjassa on hauska esitys siitä, \nmiten Laitilan härkä hankittiin: nimismies kantoi vuosittain 6 mk \n(vanhempain vero-opastusten mukaan 3 penninkiä kultakin talolta) avuksi \nkelpaavan kinkerihärän hankkimiseksi, jonka hänen tuli suorittaa \nlinnaan, \"ja on tiedettävä, että joka kolmas vuosi perii Kustavi Fincke \nHallun bolista kinkerihärän, koska kukin boli sen hankkii joka kolmas \nvuosi\".[958] Se oli siis vieläkin kerran keskiajalla niin suosittu \nvuorovero.\n\nSeitsemästä V.-Suomen pitäjästä ja lisäksi Iniön saari-verokunnasta \nmaksettiin nimismiestaksassa v. 1539 myöskin kinkerirahoja, 2-19 mk \npitäjältä. Kun näistä pitäjistä (Paimiota lukuunottamatta) ei maksettu \nkinkerihärkiä, on se oletus lähellä, että kinkerirahoja on maksettu \nhärkäin korvaukseksi.\n\nKauroja maksoivat nimismiehet linnaan 2-5 puntaa pitäjältä, kauroja \nmaksettiin sellaisistakin pitäjistä, joiden muita tähän kuuluvia \nruokaparselleja ei lähteissämme mainita, mistä päättäen kauroja \nerityisesti haluttiin saada linnaan. Tämä kauravero tavataan v:n 1531 \nlinnantileissä kinkerikaurain nimellisenä -- sama nimitys ja varmaan \nasiakin, jonka olemme tavanneet Hämeessäkin. Näitä kinkerikauroja \nkäytettiin maanvoudin y.m. virkamiesten hevosten syöttämiseen \ntalviviikkoina, mikä viitannee tämän veron alkuperään.[959]\n\nYlemmillä ja alemmilla virkamiehillä oli V.-Suomessakin tavalliset \nosuutensa nimismiesverosta. Kruunun haltuun koko tämä vero joutui v. \n1540.[960]\n\nEdellisestä on selvinnyt, että nimismiesvero kaikkialla Suomessa on \nalkuaan ollut käräjiä varten suoritettu kinkeri. Tämä kinkeri on \ntavallaan keskiajan vanhimpia ja nuorimpia veroja. Alkuperäisimpään \nkäräjäkestitykseen kuuluivat sisämaassa talonpoikain epämääräinen \nnuotanveto, josta lukuisissa asiakirjoissa puhutaan, jousien \nsuorittamat varsinaiset käräjäverot ja kipsis- y.m. lahjat. Vasta \nvähitellen ja ikäänkuin ulkopuolella lakia näkyy vero kasvaneen siksi \nsuureksi kinkeriksi, josta riitti jakaa ylhäisille ja alhaisille \nvirkamiehille. Vielä V. 1414 Eerik Pommerilainen yrittää ehkäistä \nnimismiesveron kasvamista Suomessa määräten, että nimismiesveroksi \n(lændzmandz gieldh) maksetun 1 1/2 viljapannin ja heinäin sijasta oli 1 \näyri rahaa savulta riittävä.[961] V:lta 1419 on toinen Eerik kuninkaan \nkäskykirje, jossa vielä koetetaan kestityksiä rajoittaa. Tapa näyttää \njo olleen juurtunut, ja aljetulla uralla kehitys sitten kävi nopeasti. \nKaarle kuninkaan kirjeestä v:lta 1450 Turun läänin asukkaille nähdään, \nettä voudinkinkeri jo oli pysyvä vero Turun läänissä; kysymys oli enään \nvain siitä, kuinka suuren kinkerin kukin pitäjä oli maksava Turun \nlinnanvoudille, koska toiset pitäjät olivat suuria, toiset pieniä.[962]\n\nEmme kumminkaan erehtyne katsoessamme laamannilaitoksen kehittymistä \nyhdeksi käräjäkestityksen pääaiheuttajaksi. Mutta piirteet sellaiset \nkuin Hämeen ja V.-Suomen \"yösijalehmät\" ja yleensä \"kinkerin\" ja \n\"taksan\" ottaminen linnaan näyttävät varsin vanhoilta, vaikkemme \ntarkemmin osaa sanoa, kuinka vanhoja ne ovat.\n\nTämän keskiajan tunnuksellisen veron joutuminen kokonaan kruunun \nhaltuun merkitsee samalla koko keskiaikaisen virkamiesjärjestelmän \nmuuttumista, virkamies- ja paikallishallinnon lopullista joutumista \nvaltion valvonnan ja määräysvallan alaiseksi.\n\n\n\n\nVIITESELITYKSET:\n\n\n[1] \"Miten Ruotsin oikeus vähitellen voitti alaa meidän maassa ja miten \nse tunki Suomalaisten alkuperäiset oikeustavat syrjälle, mutta itse \npuolestaan, epäilemättä monessa kohden täytymyksestä, käytännössä \nmukaantui näiden oikeustapain mukaan -- on vielä kirjoittamaton \nhistoria\" (Jaakko Forsman, Suomen lainsäädännön historia 6).\n\n[2] Niistä mainittakoon tässä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran \"Suomi\" \nja \"Pitäjänkertomuksia\" sarjoissa ilmestyneiden pitäjänkertomusten \nlisäksi seuraavat:\n\nGaribaldi Nyström, Tietoja Saarion pitäjän asemasta ja veroista v. \n1539-1572 (1884, Hist. Ark. VIII);\n\nHannes Gebhard, Savonlinnan läänin oloista vuoteen 1571 (1889);\n\nKaarlo Ignatius, Tietoja Kangasalan pitäjästä ja vero-oloista\nYlä-Satakunnassa v. 1540-1577 (1890, Länsisuomalaisen osakunnan \njulkaisu Länsi-Suomi IV);\n\nK. J. Jalkanen, Pohjois-Hämeen erämaat, asutus ja olot vuoteen 1620 \n(1892);\n\nAnders Allardt, Borgå läns sociala och ekonomiska förhållanden åren \n539-1571 (1898).\n\n[3] Ruuth, Tanskan keskiaik. kronikkojen mainitsemista tanskalaisten \nretkistä Suomeen vuosina 1191 ja 1202 (Suomal. Tiedeakat. Esit. 1910 I, \n1-16) sekä Lisiä esitelmään tanskalaisten retkistä Suomeen v:ina 1191 \nja 1202 (Suomal. Tiedeakat. Esit. 1910 II 57-63).\n\n[4] MU s. 16.\n\n[5] MU ss. 19, 24.\n\n[6] MU s. 21.\n\n[7] MU s. 30.\n\n[8] MU s. 40.\n\n[9] MU ss. 33, 60.\n\n[10] MU s. 77.\n\n[11] Vrt. Liljenstrandin huomautuksia, Finlands jordnaturer (1874)\n44-46.\n\n[12] Vrt. Gummerus, Suomalaisten käännytys kristinuskoon,\nOma Maa I 251.\n\n[13] Vrt. Nielsenin, Tarangerin ja Hertzbergin väittelyä Norjan \nvanhimmista verotusoloista, Hist. Tidskrift (Norjan), 4. sarjan 4. side \n(1907), 39 seur., 98 seur., 161 seur.\n\n[14] Hildebrand, Medeltid I 264, 265.\n\n[15] Hildebrand, Svenska statsförfattn. hist. utveckling 81.\n\n[16] Kuinka monenlaisia veroja jo 1200-luvun lopulla Ruotsissa \ntunnettiin ja kuinka tarkoin niiden laatuja erotettiin, näkyy hyvin \nMaunu Latolukon v. 1281 annetusta kirjeestä, jossa on puhe papiston \nvapautuksista \"ab omni iure regio et causis regalibus, solucionibus \nquoque wlgariter dictis skiphwister, spannemaale, ettergiaeld, \nledunxlame ac talliis, muneribus, exaccionibus seu quibuscunque \ntributis, rebus uel personis impositis uel imponendis, quibuscunque \nnominibus censeantur acsi nominatim et specialiter essent expressa.\" \n(Dipl. Sv. I. 586.)\n\n[17] \"Bero Vestgotus est; alienauit tributum Finonum ad manus regis, \ncuius erat consanguineus et cancellarius\", MU s. 48. Vrt. Porthan, \nChronicon 141.\n\n[18] \"Raguald, Ostgotus; hic primo maskot instituit\", MU s. 52. Vrt. \nPorthan, Chronicon 142-144.\n\n[19] Yrjö Koskinen, Suomenmaan keskiaikaisesta aatelistosta, Hist. Ark. \nVIII 9 seur.\n\n[20] Niistä tarkemmin ks. kirjoitustani Keskiajan kruununkartanot \nSuomessa, Hist. Ark. XXII, II 1-27.\n\n[21] Useat kruununkartanot olivat varustetut linnoilla, mutta toisin \nkuin myöhemmän ajan suurlinnat nämä vanhat kartanolinnat olivat \nyksinäisiä tornia, joiden varustusväeksi riitti kourallinen sotureja. \nTätä linnamallia ovat olleet m.m. Koroisten linna Rantamäellä, Stenberg \nMaskussa ja (myöhemmät) Kokemäen ja Korsholman linnat. Satakunnan \nlinnaväeksi v. 1367 määrättiin 8 miestä ja Korsholmassa oli keskiajan \nlopulla koko 6 miestä, päällikkö mukaan laskettuna (Mustak. s. 134; \nAspelin, Korsholman linna ja lääni 44).\n\n[22] \"castra omnia Finlandiae et partium orientalium, videlicet Aaboo \net Tauestahus et Wiborgh cum terris adiacentibus eisdem; et -- -- \nmandabimus praefectis nostris ibidem\" (MU s. 100).\n\n[23] \"terras Finlandie, Alandie, Nylandie, Thawistie ceterasque alias \nterras advocacie Aboensis subiacentes\" (MU s. 132).\n\n[24] Bidr. IV s. XCL.\n\n[25] Mustak. s. 129, 134.\n\n[26] \"tributum nostrum -- carpo regio -- residuum vero in aliis juribus \n-- pro dictorum castrorum edificiis ac suis et castrensium mibi \nexpensis et sumptibus\", (MU ss. 178-179).\n\n[27] \"all var ingiæld i Finlande -- -- skatten, rethupennynge, \nrughkarper, falcalæghit\" (MU s. 196).\n\n[28] Eräässä asiakirjassa Albrekt Meklenburgilainen mainitsee \nvahvistaneensa sopimuksia ja päätöksiä, joita linnanvoudit olivat \ntehneet Suomen maakuntain, kihlakuntain ja pitäjäin kanssa\n(Mustak. s. 129).\n\n[29] Valdemar oli Suomen herttuana kuolemaansa saakka (1318) sillä \npoikkeuksella, että vv. 1308-10 hän ja Eerik herttua yhdessä \nhallitsivat alueitaan ja että v. 1310 Viipurin linnalääni joutui \nkuninkaan alaiseksi.\n\n[30] Carlsson, Grundskatterna 163.\n\n[31] MU s. 109-111.\n\n[32] MU s. 130.\n\n[33] Vrt. Porthan, Chronicon 256, 257.\n\n[34] MU s. 319.\n\n[35] \"af allom arlikom scatwm, alæghnom oc markagieldom oc af allom \nthunga lidhugt\" (MU s. 383). -- Sana \"alæghnom\" näkyy tässä erityisesti \ntarkoittavan ylimääräisiä veronmaksuja; siinä merkityksessä sitä \nkäytetään myöskin Albrekt kuninkaan ja Jaakko Djeknin Suomen veroja \nkoskevassa sopimuksessa v. 1387 \"alt Abo föghati, Satagunna oc Borgha \nföghati mædh allom ærlikom ingiældom, alæghnom oc sakörom oc allom \nkonungelikom ræt\" (MU s. 410).\n\n[36] \"item vnnom wi at Jæppe ma bedhas ok upbæra hwart aar ena hielp at \nenast aff thæm landom oc stadhom han jnne hafuir, swasom aff hwariom \nrök en span malt, en span rugh, en span hafra, eet höns, eet las hö, \neet las widh ok ena halff mark penningae, ok aff hwariom thiughu rökiom \neet nöt, tw faar, eet pund smör och tw pund flæsk\" (MU 411).\n\n[37] v. Below, \"Grundsteuer in älterer Zeit\", Handwörterb. d. \nStaatswissensch.\n\n[38] MU ss. 383, 392. -- Omituinen erehdyttävä selitys Hildebrandilla, \nMedeltid I 282.\n\n[39] MU ss. 421-422. -- Riimikronikassa puhutaan vielä Gotlannin \nlunastamiseksi suoritetusta 12 äyrin verosta joka \"tuvalta\" ja Ericus \nOlai mainitsee Margaretan aikaista \"savuveroa\" sekä erästä vihattua \nkarjaveroa (\"Rumpeskatt\"), mutta näillä nimityksillä arvattavasti \ntarkoitettiin joitakin niitä veroja, joita ylempänä mainitaan \n(Lagerbring, Svea Rikes hist. III 745-747, IV 238; Erslev, Dronning \nMargrethe 307-308, 314-316, 492).\n\n[40] Grönblad, Nya källor 29.\n\n[41] Nya Rimkr., ed. Klemming s. 246 (Kristoffer Baijerilaisesta):\n\n    ä hwar han gönom rikit redh,\n    han hade jo sa manga hesta\n    arma böndher han forgästa\n    han fodrade V lester korn mest huaria nath -- --\n\nSture-Krön. 24 (Kristian I) ja 143-144 (pitkä luettelo v:n 1496 \nkinkeriverosta, jonka jokaisen 6 miehen tuli suorittaa).\n\n[42] Grönblad, Nya källor 216, 219, 236, 317, 382, 609.\n\n[43] (1334) \"bona, que tributorum et exhibicionum ad nos spectancium \ngrauaminibus subjacentes bonorum suorum libertate congaudentibus ex \nnunc jn posterum vendiderint, omnibus nichilominus pristinis \nexhibicionum oneribus subjaceant in futurum\" (Mustak. s. 47).\n\n[44] Styffe, Bidrag II s. LX seur.\n\n[45] Erslev, Dronning Margrethe 296-298.\n\n[46] Arv. Handl. II 18, 19-20, 20-21, 21-22; Grönblad, Nya källor ss. \n31-34; Mustak. ss. 225-231; Styffe, Bidrag II s. LXV.\n\n[47] \"oc sta badhe soknene til -- -- at fult ær geen fullo twa konunx \nrökia frælst j schat swa at hwargen kronona jngeld minschas\" (Arv. \nHandl. II 48-49).\n\n[48] Arv. Handl. II 52-53.\n\n[49] Mustak. s. 335.\n\n[50] Mustak. s. 338.\n\n[51] Mustak. s. 437.\n\n[52] Se näkyy m.m. 1413 v:n katkelmasta, jossa Korsholman tileihin on \nmerkitty kunkin savun maksettavaksi 5 mk \"sitä rahaa, joka käy Turussa\" \n(Hausen, Bidr. I 305).\n\n[53] Asiakirjat vv:lta 1414 ja 1419 (Mustak. ss. 260-261, 288-289),\n\n[54] Hausen, Bidr. I 301-319. Vrt. Erslev, Erik af Pommern 299.\n\n[55] Grotenfelt, Suomen hist. uskonp. aik. 82-83.\n\n[56] Nya eller Karls-krönikan (ed. Klemming) 19, 23:\n\n     -- -- -- -- --\n     Och monde han sverige meer förderffwa\n     alle then skat ther riket kunne werffua,\n     bönder sculle thz j reedho penunga vtgöra\n     them loth han alla til danmark föra\n     vtan som neppest fogadana gaatha\n     bespijsa slotten j nokra matha\n     före ärffwode togh han peninge samalund,\n     thy rothnado slotten nider j grundh\n     thy är riket förarmat swa\n     Reeda peninga är ther vndt at fa\n     -- -- -- -- --\n     The fatige bönder j sverige ära\n     höglica the her mote kära\n     konungin en pänningh stadga stichtade\n     herra henning koningxmark thz dichtade\n     Sidan then penning stadga war sath\n     tha wordo mang gozen ödhalagt\n     Riket plagadis mz stora dödha\n     ther mz lagdis gozen ödha\n     the fatiga bönder som ater liffwa\n     jämstor stadga sculle the giffwa\n     -- -- -- -- --\n\n[57] Näin käsittävät asian Paavali Juusten Suomen piispan kronikassaan \nja Porthan (Chronicon 373, 448). Sama asia ilmenee julistusten \notsikosta.\n\n[58] Vrt. Porthan, Chronicon 446.\n\n[59] Mustak. s. 352-354.\n\n[60] Mustak. s. 399. Vielä Kustaa Vaasan aikana Satakunnan talonpojat \nmuistelivat arkkipiispa Olavin -- v:n 1436 julistusten allekirjoittajan \n-- veronalennusta (Arv. Handl. VI 180-181).\n\n[61] UL, KB X 6 2.\n\n[62] Raaseporin läänin verokirja v:lta 1451, Hausenin kok. VA. -- Vrt. \nBirger Trollen tilejä Turun linnaläänistä 1463-64, Hausen, Bidr. I\n323-356.\n\n[63] Arv. Handl. VI 317.\n\n[64] Porthan, Chronicon 52-53; Fellman, Ur lappsk mytologi, Anteckn. II \n40-41; Wiklund, Lule-lappisches Wörterbuch: \"väru\". Vrt. suomessa \nruokavero = ateria.\n\n[65] Fellman, Ur lappsk mytologi, Anteckn. Il 47-48, 186. Vrt. Krohn, \nSuomen suvun pak. jumalanpalv. 76 ja 168-169.\n\n[66] Ahlqvist, Kulturwörter 199; Melander, Muistoonp. Suomen niittäjä \npainosuhteista, Hist. Ark. XI 31-36, missä myös huomautetaan \nhunajavakan esiintymistä eräässä kohdassa Norjan keskiaikaisia lakeja \n(vrt. Ruotsissakin v. 1413 \"3 aske hånigh\", Hausen, Bidr. I 313).\n\n[67] Paitsi ed. viitteessä main. lähteitä ks. Renvallin ja Lönnrotin \nsanakirjoja (vakka); Niemi, Kalevalan selityksiä (1910) 85 \n(jauhovakka).\n\n[68] Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Raaseporin läänissä oli uuden \najan alussa vakka sama kuin kappa, joita 20 meni \"Suomen panniin\" \n(Melander, main. teos 24-27). Viimemainitussa läänissä maksettiin suuri \nosa linnan- ja muita veroja sellaisissa vakoissa (VA 2918 us.; Jaakko \nTeitti 193, 278). Mitta-astiaa tarkoittavat asiakirjain käyttämät \nnimitykset \"karp wacka\" (Arv. Handl. IX 27) ja markvakka (Melander, \nmain. teos 25).\n\n[69] Melander, main. teos 32-35. -- Vrt. \"skrifftewacke\" Espoossa \n(Teitti 193), \"fougdewackarog\" Varsinais-Suomessa (VA 697: 100), \ntuomarin \"vakka\" Vesilahdella (Teitti 299) ja \"domar vackar\" Kokemäellä \n(VA 216 a: 119), kaikki 1500-luvun keskivaiheilta.\n\n[70] Reinholmin kok. 17; 101.\n\n[71] v. Transehe-Roseneck, Gutsherr und Bauer 13-14.\n\n[72] Rüssow-Pabst, Chronik (1845) 75.\n\n[73] Lönnrot, Sanak. (vakka): \"en kulu minä kutsuissa, enkä vanhene \nvakoissa\".\n\n[74] Krohn, Suomen suvun pak. jumalanpalv. 51, 57-58; Varonen, \nVainajain palvelus 205, 229.\n\n[75] Varonen, Vainajainpalvelus 194-195, 280, 290; lisäksi Suometar \n1854: 9 (Kyntöleipä Mikkelissä). Kyntöleipä yksityiskohdissaan \nmuistuttaa ruotsalaisten Ukon karjua (Tors galt), joka jouluksi \nleivottiin ja keväällä nautittiin.\n\n[76] Mustak. s. 69 (\"före sen brodwakka j tridiung rog\"); Arv. Handl. \nIII 329 (\"Brödhwackar\").\n\n[77] VA 6: 214-232.\n\n[78] Hildebrand, Medeltid I 294.\n\n[79] Krohn, Suomen suvun pak. jumalanpalv. 184-185.\n\n[80] Arv. Handl. VI 309.\n\n[81] Krohn, \"Ukon vakat\", Kotiseutu 1910: 63,-64.\n\n[82] Suomi II, 6: 321-322.\n\n[83] Smedbergin kertomus matkalta v. 1864. -- Ilomantsin kylissä ennen \nkukin talous vuoroonsa piti Olavin pidot, joissa \"villavuonna\" \nuhrattiin, (U. Suometar 1878: 21).\n\n[84] Krohn, \"Ukon vakat\", Kotiseutu 1910: 63-64.\n\n[85] Ronimus, Vatj. viid. verokirja 71-80 (lainattu kohta 78); \nForsström (Hainari), Suomen keskiajan historia 515.\n\n[86] Kamer. Asiak. VI 172, 176.\n\n[87] Kamer. Asiak. VI 184, 189, 191.\n\n[88] Kamer. Asiak. VI 40.\n\n[89] Hildebrand, Recht und Sitte 184.\n\n[90] Venäläisten asiakirjain mukaan suuriruhtinatar Olga v. 947 läksi \nNovgorodiin ja sääti pitkin Mstan varsia pitäjiä (pokostia) ja veroja \nja pitkin Laukaan varsia veroja (Akiander 16).\n\n[91] Ahlqvist, Kulturwörter 224-225, johtaa \"pitäjän\" \"pitää\" \nteonsanasta antamatta sen tarkempaa selitystä sanan vaiheista. -- Voisi \nmyöskin ajatella \"pitäjä\" sanan johtuvan \"pito\" (pidot) juuresta.\n\n[92] Kljutshevskij, Venäjän hist. pääpiirteet 28, 54. Vanhempia \nselityksiä ks. Ronimus, Vatj. viid. verokirja 70 (Nevolinin selitys).\n\n[93] Sitä on tarkemmin selvitetty kirjoituksessa Suomen vanhin \nmaakunta- ja pitäjälaitos, Suomal. Tiedeakat. Esit. 1911, 1: 44-56.\n\n[94] Suomal. Tiedeakat. Esit. 1911, 1: 52. -- Vasta pysyvä maallinen \nverotus olisi siis aiheuttanut pitäjän maanomistuksen eristymisen \nmuista pitäjistä, samoinkuin verotalous vaikutti kokoavasti pienempäin \nveropiirien (neljänneskuntain) omistussuhteisiin.\n\n[95] \"Sappherinas pelles\", mahdollisesti \"sinisiä\" eli siniketun \nnahkoja. Nansen, Nebelheim I 140-141; Snellman, Itämeren suomal. I 59. \n\n[96] Nansen II 144-145; Snellman I 67.\n\n[97] Nansen II 145-146.\n\n[98] Nansen II 90-91.\n\n[99] Snellman I 55; Nansen II 87-88.\n\n[100] Nansen II 88-90.\n\n[101] Akiander 12-13.\n\n[102] Snellman I 81.\n\n[103] Snellman I 102.\n\n[104] Vrt. Aspelin, Korsholman linna ja lääni 7.\n\n[105] v. Keussler, Der Ausgang der ersten russ. Herrschaft in \nOstseeprov. 9.\n\n[106] Österbladh, Viron-, Liivin- ja Kuurinmaan alkuasukasten \nrasitukset saksal. vall. aikana, Hist. Ark. XIX 36, 47-49. -- Vrt. \nnovgorodilaisten ja susdalilaisten retket vv. 1169 l. 1171 Vienan \nseuduille, (Akiander 34).\n\n[107] Akiander 135.\n\n[108] Akiander 143.\n\n[109] Nansen I 188-189.\n\n[110] Hansen, Oldtidens Nordmænd 77, 79, 80, 99.\n\n[111] Nansen II 80, 83, 85.\n\n[112] Rydberg, Sv. Traktater I 506-508; Aspelin, Korsholman linna ja \nlääni 9.\n\n[113] Hadorph, Then Andra Delen til Rijm-Crönikorne (1676) 345.\n\n[114] Snellman, Oulun kihlak. 141.\n\n[115] MU s.350.\n\n[116] Mustak. s. 197.\n\n[117] Esitys perustuu suureksi osaksi J. Nordlanderin kirjoituksessa \n\"Om birkarlarne\", Historisk Tidskrift (Ruotsin) 1906 ja 1907, oleviin \ntietoihin.\n\n[118] Kamer. Asiak. I 135; VA 1:109. -- Savon lappalaisten \nkruununverosta uuden ajan alussa ks. VA 6134: 6 ja 8:113.\n\n[119] v. Bonsdorff, Kamerallagf. II 580; Ekon. och Politie lag II\n§ 300.\n\n[120] Mustak. ss. 32-33, 40-41, 43, 50-51.\n\n[121] Mustak. s. 33.\n\n[122] \"de quolibet fumo in iure Karelico duas bonas pelles siue palke\"; \n\"ij huithskin aff huario röök\" (Mustak. ss. 42, 69).\n\n[123] Fontell, 33-37.\n\n[124] Mustak. s. 69.\n\n[125] Mustak. s. 69.\n\n[126] \"jtem biscops ræth aff hwar konungx krok iiij hwithskin eller iij \nore denariorum\" (vuosiluvuton selitys Mustak. s. 586).\n\n[127] \"Palke\" sana lienee samaa alkua kuin keskiajan ruotsin \"bälskin\" \n(Schlyter, Gloss.: bälskin, skinn ovisst af hvad slag, hvilket erlades \nsåsom utskyld). Sanan venäjänkielinen vastine oli belj, joka merkitsi \nerityisesti kärpän nahkaa (ks. ed.).\n\n[128] VA 1945: 2, 16. \"Kirkon koukku\" oli sama kuin tavallinen \nverokoukku, mutta edellisiin luettiin rälssikoukutkin.\n\n[129] VA 3698: 8; 3755: 8; Fontell 50.\n\n[130] VA 5050: 1; 5092: 2; 5123: 96; 5160: 13; Gebhard, Hist. Ark.\nXI 429.\n\n[131] Gebhard, Savonl. lääni 70; Arv. Handl. III 329; VA 6217 a: 1.\n\n[132] Fontell 32.\n\n[133] Fontell 32; VA 4559: 11.\n\n[134] VA 1: 108; Hist. Ark. XI 428, 429; XII 370.\n\n[135] Niistä puhutaan kaikessa yleisyydessä eräässä Kustaa Vaasan \nkirjeessä Viipurin läänin asukkaille v:!ta 1558. \"Like som mongestedis \nfinnes skog hosz edher Dannemenn vdi Viborgs Län, synnerligen som \nkallis kijlter\" (Arv. Handl. IX 308).\n\n[136] VA 1: 11, 13.\n\n[137] \"skatt för Cronones urmark och kalles kilthr the Böndne plägo \nbruka theris Swedelandh och Same kan Såå 2 sp och Same 3 spn wdi kilte \nJordh\" (VA 5162: 3).\n\n[138] VA 5042: 2; Hist. Ark. XI 428.\n\n[139] Mustak. ss. 586-588 julaistussa Satakunnan metsäin laajassa \nluettelossa, joka siinä esiintyvistä nimistä päättäen on laadittu\n1400-luvun alkupuolella, ilmoitetaan metsäin suuruus 1 1/2-14 \n\"miehenmetsissä\". Hämeen erämaitten \"miehenosista\" ks. VA 131 ja\n3750 a us.\n\n[140] MU s. 353, Mustak. ss. 197, 357.\n\n[141] VA 6217 a: 1.\n\n[142] Porthan, Chronicon 636; Rosenborg, Jordbeskattn. 85, 86; Nyström, \nHist. Ark. VIII 61, 62; Melander, Hist. Ark. X 433-435; Gebhard, Hist. \nArk. XI 427-430, Melander, Hist. Ark. XII 368-371, 396-397.\n\n[143] Taranger, Hist. Tidskr. (Norjan) 4 sarja 4: 112, 113.\n\n[144] 1422: \"aarligit landh geldh -- aarligit affgildh\" (Mustak. s. \n295); 1422: \"landga;ld\" (Mustak. s. 299); 1542: \"landgilles pgr\" (VA 5: \n370); 1579: \"landkillis Smör\" (VA 1354: 26 seur.).\n\n[145] Mustak. ss. 121-122.\n\n[146] Mustak. ss. 140-141.\n\n[147] Mustak. ss. 140, 145-146.\n\n[148] Mustak. s. 400.\n\n[149] VA 3755: 20 seur.; 3002: us.\n\n[150] VA 3755: us.\n\n[151] Hildebrand, Medeltid I 280.\n\n[152] VA 1: 108-109.\n\n[153] Kamer. Asiak. I 127 seur.\n\n[154] Kamer. Asiak. I 10.\n\n[155] VA 1: 42.\n\n[156] Hausen, Bidr. I 4, 20, 21, 23, 29, 30, 32, 41, 57, 58, 68, 69, \n76, 85, 86, 88, 90, 94, 96, 115, 120.\n\n[157] Koska kruununverot Karjalassakin uuden ajan alussa jaettiin \n\"talviveroon\" ja \"kesäveroon\" (VA 5013: 18-19, 55-56) ja kun \nHeikinpäivän aika talvella oli vanha veronmaksuaika V.-Suomessakin \n(Grönblad, Nya Källor 407), näyttää talvisydän eli talvikäräjäin aika \nkaikkialla Suomessa olleen vanha veronmaksuaika.\n\n[158] MU ss. 117-118.\n\n[159] VA 3672: 65 seur.\n\n[160] Esim. VA 2033: 4 seur.; 3002: 139 seur.\n\n[161] VA 6134; 20-21. Tätä veroa sanottiin linnanvoudin veroksi ja \nkuului siihen myöhemmin myös 12 kyntteliä (Arv. Handl. VIII 42). \nLinnanvouti peri ohrat talvikäräjillä ja hauit kesäkäräjillä (Teitti \n19). Myöskin kymmenmiesten oli annettava voudille lahjaksi haukia (Arv. \nHandl. III 249).\n\n[162] VA 6134: 20-11.\n\n[163] VA 5043: 112; Teitti 33.\n\n[164] Teitti 69-70.\n\n[165] Kamer. Asiak. I 21.\n\n[166] Mustak. s. 57.\n\n[167] Grönblad, Nya Källor 236.\n\n[168] Esim. seuraava v:lta 1539 (VA 1: 42)\n\n     nahkat         arvoluku\n\n    hirven                   5-7\n    ahman                    4\n    ketun                    3\n    saukon                   3\n    näädän                   2\n    tuhkurin                 1\n    hillerin                 1/2\n    kärpän                   1/2\n    oravan                   1/7\n    sekalaisten (\"samfong\")  1/9-1/8\n\n[169] \"Daxuärkskin\" (Kamer. Aisak. I 10).\n\n[170] \"Gråwerk xiij tijmber för wäger och broor\" (Kamer. Asiak. I 21).\n\n[171] Mustak. s. 586.\n\n[172] VA 1945: 18 (kijrkon oraua).\n\n[173] Mustak. s. 69.\n\n[174] Mustak. ss. 71, 585.\n\n[175] Porthan, Chronicon 636. Kirkolle maksettava nahka oli oravan \nnahka. Sen ilmaisee yläsatakuntalainen nimitys \"kirkon orava\" ja \nAgricolan käyttämä nimitys \"eth groskin\", joka merkitsee oravannahkaa \n(Hildebrand, Medeltid 1207). Kun jousirahaa uuden ajan alussa \nmaksettiin läntisessä Suomessa yleensä äyrityinen jouselta (VA 6: us.), \nlienee oravannahan arvo siellä siihen aikaan ollut äyrityinen (käypää \nrahaa). Savossa ja Karjalassa oli jousimaksu yleensä vain \"fyrkki\" eli \n6 penninkiä (Arv. III 329; VA 5123: 26).\n\n[176] VA 5123: 11.\n\n[177] Mustak. s. 69.\n\n[178] Mustak. s. 546.\n\n[179] Mustak. s. 586. Asiakirjassa mainitut 2 valkonahkaa pitänee olla \n2 äyriä tai 2 valkonahkaa.\n\n[180] VA 6 us. (krokpeningar).\n\n[181] Mustak. ss. 70, 585.\n\n[182] Hausen, Bidr. I 319.\n\n[183] VA 1: 142; 3672: 2.\n\n[184] Ignatius, Kangasala 69, 70.\n\n[185] VA 3670: 49, 69, 70. Ylä-Satakunnassa suoritti kukin jousi \n\"käräjäverona\" (tingskott) kolmille käräjille vuodessa 1 lampaanlavan \n(Ignatius, Kangasala 72). Kustaa Vaasan kirjeessä v:lta 1554 Satakunnan \nvoudille mainitaan yläsatakuntalaisten lähettiläiden käyneen \nvalittamassa kuninkaalle \"joistakin lampaanlavoista, joita heidän tulee \nsuorittaa käräjätaloon 4 kertaa vuodessa, vaikkei se koskaan ennen \nollut tapana ollut ennenkuin Maunu Niilonpoika sen pani maksettavaksi\" \n(VA 1998: 52). Kukatiesi liioittelivat talonpojat, sillä puheenaoleva \nvero tuntuu perivanhalta. Ehkäpä oli Maunu Niilonpoika ruvennut \nottamaan lampaanlapoja vuodessa neljästi, vaikka niitä ennen oli \nmaksettu vain kolmasti, ja se antanut aiheen valitukseen.\n\n[186] Fontell 50; VA 1: 142; 1: 115.\n\n[187] VA 4529: 1; Hist. Ark. XI 428.\n\n[188] Hausen, Bidr. I 317.\n\n[189] VA 3672: 2; Ignatius, Kangasala 69; VA 6217 a: 1 (Savon jousi: \ntalonpoika ja hänen poikansa).\n\n[190] VA 3672: 2; Ignatius, Kangasala 70.\n\n[191] Thulin, Mantalet 91.\n\n[192] \"v skilling for huar boga, och then som 2 boga haffr giör wt ix \nsk och thn som 3 bogar ägar gor ut xii sk\" (VA 6: 229; Iitin \nkarjalainen oikeus 1543).\n\n[193] Ignatius, Kangasala 70.\n\n[194] VA 3672: 2.\n\n[195] \"Cronobågar, hvilket namn deraf är tagit, at hwar mans-person när \nhan fyller 15 år, at han kan opspänna och föra en stålbåga, blifver han \nkallad Joutzi, båga\" (Åbo Tidn. 1777, s. 133).\n\n[196] \"hwar sum fæmton ara gammal ær han ær inggildir\"\n(ÄWmL, ThB pr).\n\n[197] Seebohm, Tribal Custom in Anglo-Saxon Law 22-23.\n\n[198] Thulin, Mantalet 6.\n\n[199] Fontell 50; VA 5162.\n\n[200] Arv. Handl. III 329.\n[201] Åbo Tidn. 1777 s. 143.\n\n[202] \"_Joutsi_ Botn. porcio certa prædii rustici [Sv. mantal]. -- -- \nmagnitudo enim prædiorum temporibus antiquioribus, ex numero virorum \narcipotentium cujusque familiae censeri, tributumque capitale in \npellibus max. sciurorum, arcu l. jaculando captorum pendi solebat, unde \n_montako jousta talossa?_ -- -- vel cujus magnitudinis est prædium? \nonko poika joutsella? num puer est arcipotens l. tributarius?\" \n(Renvall, Suomal. Sanakirja).\n\n[203] VA 2033: 1.\n\n[204] Mustak. s. 69.\n\n[205] Rosenborg, Jordbeskattn. 95-96.\n\n[206] Åbo Tidn. 1777, s. 134.\n\n[207] S. Rissanen, Iisalmen kirkollisia vaiheita (käsikirjoitus).\n\n[208] Aspelin, Korsholman linna ja lääni 9. Vrt. ed. s. 57.\n\n[209] Ronimus, Vatj. viid. verokirja 87, 93, 107; Kamer. Asiak. VI 145, \n171, 199, 208, 209, 210, 213.\n\n[210] Hildebrand, Medeltid I 280; Hjärne, Helsingelif under Helsingelag \n27.\n\n[211] ÄWmL, ThB 7 § 2.\n\n[212] Hausen, Bidr. I 316.\n\n[213] Rosenborg, Jordbeskattn. 87-88; Gebhard, Savonlinnan lääni 62.\n\n[214] Reinholmin kok. 19: 110.\n\n[215] v. Knorring, Gamla Finland 116.\n\n[216] Lönnrot, Suomal.-Ruotsal. Sanakirja: \"Orava\"; (Lisävihko:) \n\"Oravanmaa\", \"Oravanpää\".\n\n[217] Melander Suomen mitta- ja painosuht., Hist. Ark. XI 36-38.\n\n[218] Ronimus, Vatj. viid. verokirja 58, 60-62. -- 1 korobja = n. 2 hl, \n4 korobjaa = n. 8 hl; 1 punta = 6 pannia eli n. 6 hl.\n\n[219] VA 1: 15.\n\n[220] VA 4994: 11; 5043: 3.\n\n[221] VA 1: 10-18; 4994; 6-14.\n\n[222] Kamer. Asiak. I 8, 10, 11 (\"skattaskin\", \"gråskins peninga\").\n\n[223] VA 3670.\n\n[224] Åbo Tidn. 1777: 134.\n\n[225] Kraftman-Lagus, Tanckar om hushållningens uphjelpande\ni Carelen 25.\n\n[226] Milukow, Skizzen russischer Kulturgeschichte I 53-55.\n\n[227] \"in communi placito\" (Mustak. ss. 19-20).\n\n[228] 1330: \"in generali placito -- -- in Øningiawiik habito\" (Mustak. \ns. 37); 1414: \"een tiidh ther soknamennena aff Salthwiik och andre \ngodhe mæn aff allo landena wore saman kompne widh Saltwika kirkio\" \n(Mustak. s. 259); 1538: \"eth almening ting på Oland j saltwik\" (Arv. \nHandl. IX 15-17); 1564: \"till landztingett till Färgesundett\" (Hausen, \nBidr. II 178); 1565: \"landsting vid fergesundet\" (VA 215 1: 59). Vrt. \nHausen, Sv. Litt. Sällsk. Förh. och uppsatser 8: 195-196. Vielä v:n \n1565 maakunnankäräjillä käytettiin Ahvenanmaan maakuntasinettiä.\n\n[229] Hist. Ark. XXII, II 2.\n\n[230] Hausen, Något om Ålands forna afrättsplatser, Sv. Litt. Sällsk. \nFörh. och uppsatser 8: 195-202.\n\n[231] Viimemainitussa suhteessa on valaiseva eräs v:n 1564 tuomio, \njolla 3 Kumlingen miestä langetettiin sakkoihin siitä, että he \nhalveksumistaan osoittaakseen olivat jättäneet menemättä Färjsundetissa \npidettyihin maakuntakäräjiin kuulemaan siellä \"koko pitäjän puolesta\" \nkuninkaan kirjettä, \"joka koski koko maata\" (Hausen, Bidr. II 178. Vrt. \nBomansson, Om Ålands fornminnen 13).\n\n[232] V. 1538 luetellaan lautakunnassa 20 nimeä, v. 1565 mainitaan \nsiinä \"tvenne tolfter\".\n\n[233] \"Larens Olaffson, lansdomare\" (Mustak. ss. 240, 242).\n\n[234] Arv. Handl. II 68, 69, 73-76; IV 4; vrt. myös II 79, 81, 83-85. \n8789, 98.\n\n[235] Arv. Handl. VII 23.\n\n[236] VA 2598: 49. Arv. Handl. IV 16.\n\n[237] Henrik Jönsson, joka 1530-luvulla mainitaan Ahvenanmaan \nmaantuomarina (myös \"kihlakunnantuomarina\", \"häradshöfding\") oli \naikaisemmin Turun linnan vouti. Ahvenanmaan maantuomarina hän \nilmeisesti oli paikallisista syistä, sillä hänellä oli siellä \nperintötilana ylinen Haga, jolle hän sai ikuisen rälssioikeuden\n(Arv. Handl. II 214-215; V 282).\n\n[238] Arv. Handl. IX 266; Hausen, Bidr. II 375.\n\n[239] \"ij Saltuick sockn i ödekara mklag oc i Laby mklag 45 men oc huar \nma(n) i finström sockn 140 me(n) oc i hamar Landz sock(en) bredebolste \nmklag nordan skirkyon 46 me(n) oc i äccröö mklag 58 me(n) löp sama \nT(r)idiugr mantalz i en summo 289 me(n).\" -- \"Item giorde huar ma(n) i \nfinneströms T(r)iding i alin vadmall huar ma(n), oc är mantalz 289 \nme(n)\" (VA 2603: 29, 55; vrt. Arv. Handl. II 115, IX 266-267).\n\n[240] Hausen, Bidr. II 375; Arv. Handl. IX 266-267.\n\n[241] \"för thet the hade hugget til theris behoff 10 tillier opå en \nalmenningx öö benembd Borgöö, som log vnder Jomale tridung, ändog the \nlågo i samme tridung\" (Hausen, Bidr. II 375).\n\n[242] VA 5: 93, 94; 2603: 3, 44; Hausen, Bidr. II 214. --\n\n[243] Borgön saari on Hammarlandia ja Ekkerötä erottavan Marsundin \nsalmen suussa. Saarella lienee pakanuuden aikana ollut linnavarustus, \njoka ehkä sekin on ollut tridungin yhteinen. 1600-luvulla kuului saari \nGrelsbyn kuninkaankartanon alle (Appelgren, Suomen muinaislinnat 1-2). \nVielä 1830-luvulla oli Ahvenanmaalla useita yhteissaaria \n(\"allmänningsholmar\") kruunun hallussa (VA, Böckerin kokoelmat, \nkertomuksia Ahvenanmaalta).\n\n[244] Hausen, Bidr. II 375.\n\n[245] Hausen, Bidr. II 20, 21, 23.\n\n[246] Vrt. Arv. Handl. IX 268.\n\n[247] \"I förste triungen är Sundh Socknn och Saltwijk östen fierden, \nthe holle theris ferie städes rede förr theris landzbroo. Alle the \nförer som komme westen, them före the öffwer Delen och til Kumbling \nSockn, Kumbling Sockn förer them anthen till Inio i Töffuesall, eller \noch til Korpo Sockn\" (Arv. Handl. IX 266).\n\n[248] Arv. Handl. IX 266-267.\n\n[249] VA 2603: 29, 55; vrt. Arv. Handl. IX 261, 264.\n\n[250] \"et laghcallat trydiunxting vtan for castalholm\" (Arv. Handl. II \n98-99).\n\n[251] Arv. Handl. II 115-116. -- Näistä kahdesta käräjästä on \nhuomauttanut jo Styffe, joka niiden perusteella mainitsee Ahvenanmaan \njakautuneen 3 \"käräjäkuntaan (tingslag) eli tridungiin\" (Skandinavien \n407).\n\n[252] Arv. Handl. II 67-68.\n\n[253] Arv. Handl. II 75-76, 79-80.\n\n[254] Hausen, Bidr. II 1-5, 6-11, 12-17.\n\n[255] Arv. Handl. IX 16; VA 2598: 49.\n\n[256] Hausen, Bidr. II, 3, 4. 5.\n\n[257] \"nervarendes erlig mandh Hinrik Jönsson ppa Hagha, \nherreshöffdinge wnder samma oor som fför skriffuad stoor\" (Hausen, \nBidr. II 6, 7, 8, 9, 10, n, 13, 14, 15, 16).\n\n[258] Mustak. ss. 29, 37, 38.\n\n[259] Arv. Handl. I 67-69.\n\n[260] Hausen, Bidr. II 17.\n\n[261] Uuden ajan alussa mainituista kihlakunnantuomareista toinen asui \nFinströmissä (Getassa) ja oli varmaan Finströmin tridungin tuomari, \ntoinen Saltvikin Hagassa, joka tosin on Finströmin tridungiin \nkuuluneessa osassa Saltvikiä, mutta kuitenkin Saltvikin keskusseudussa, \njoten tätä toista voinemme pitää Saltvikin tridungin tuomarina. \nAhvenanmaan vanhain maantuomarien virka mahdollisesti kulki perintönä \nsamoissa suvuissa.\n\n[262] Lindström, Om de gotländska Domarena, Anteckn. om Gotlands \nMedeltid I 480-487. Vrt. Schlyter, Jurid. Afhandl. II 64-65; Styffe, \nSkandinavien 428.\n\n[263] Bergfalk, Sv. jordens beskattn. 51-52.\n\n[264] Tunberg, Skandin. äldsta polit. indeln. 136. Myöskin Nerikessä, \nTaalainmaassa ja Norjassa on tridung-jako Tunbergin mukaan kotoinen. \nHelsinglannin haaksikuntain (skeppslag) kolmanneksiin ei Ahvenanmaan \ntridungeja voitane verrata.\n\n[265] Saxén, Den svenska befolkningens ålder i Finland, belyst af \nortnamnen, SMMY:n Aikakausk. XXI, 3: 33.\n\n[266] Oma Maa I 316.\n\n[267] Melanderin tiedonanto Hist. Ark. X 431-433.\n\n[268] \"sokna thingh\" (Arv. Handl. II 49).\n\n[269] Mustak. ss. 176, 240; Arv. Handl. II 78-79.\n\n[270] Arv. Handl. II 74, 78, 83, 87, 95, 97.\n\n[271] \"tå jag för rätta satt på wallen vthan för Raseborg\" (VA, \nHausenin kok. 30.7.1513); \"oppo tingx backan i Saltvik\" (Hausen, Bidr. \nII 31); v. 1601 pidettiin kesäkäräjät \"vid Casterholms hus\" (VA 222, \nSundin käräjät 17.6.1601). \"Tingön\" saaresta ed. s. 91.\n\n[272] Weckström, Geogr. stat. lex. 35.\n\n[273] Radloff, Åland 56, 70, 82, 99, 111, 125, 134, 147.\n\n[274] Nordisk Familjebok, Gottland; Styffe, Skandinavien 428.\n\n[275] Steenstrup, Danmarks ældste Inddelning, D. Vidensk. Selsk. \nOversigt 1896, 396-402.\n\n[276] Bergfalk, Sv. jordens beskatta. 15.\n\n[277] Esitys perustuu pääasialliseti Erslevin teokseen Valdemarernes \nStorhedstid. Vrt. Vinogradoff, English Society in the Eleventh Century \n37; Steenstrup, Danm. Riges Hist. I 790-791.\n\n[278] Rydin 37; Styffe, Bidr I: XCV seur. Vrt. Hildebrand, Medeltid I \n266.\n\n[279] Styffe, Bidr. III: CXII.\n\n[280] Schlyter, UL, Gloss.: Markland.\n\n[281] Åström, Om svensk jordäganderätt 23-24.\n\n[282] Ramstedt, Om krigs- och skatteväsendet 31; Hildebrand, Medeltid I \n243-245.\n\n[283] Ramstedt, Om krigs- och skatteväsendet 28.\n\n[284] Berg, Bidr. till den inre statsförvaltn. hist. 293.\n\n[285] Berg, sama teos 286-287.\n\n[286] Saltvik 1547: \"Item en affradz peninge opburett vtoff 60 mk wtth \niord ssom ær liggiandes J lagmandzby 8 pening effter huar mk\" (Arv. \nHandl. IX 53).\n\nJomala 1547: \"Item är opburet affradz pening wtoff 40 mk wtt iord ssom \när liggiandes ij möcleby (Jomala) 8 pening effter huar mk -- --. Item \næn är affradz pening opburit wtoff 15 mk wtt iord ssom är liggiandes i \nDalkarby 8 pening effter huar mk\" (Arv. Handl. IX 75).\n\nFinström 1547: \"Item är affradz pening opburit aff bransböle fför 13 mk \niord ssom är liggiandes görs 8 d:r effter huar mk\" (Arv. Handl. IX 84).\n\nToisinaan on lampuodin vero ilmoitettu yhteenlaskettuna summana, mutta \nsilloinkin näkyy, että vero tekee suunnilleen äyrityisen markalta (Arv. \nHandl. IX 53, 58).\n\n[287] VA 2603: 3.\n\n[288] Arv. Handl. IX 71.\n\n[289] Selitys tästä verosta Arv. Handl. IX 53. Toinen täydellisempi, \nluultavasti Jaakko Teitin laatima selitys Arv. Handl. IX 260.\n\n[290] Finström 1431: \"VIII markaköp jord. liggiandis j Berström for \nVIII mark peninger\" (Arv. Handl. II 73). Muita samanlaisia tapauksia \nvv. 14311432 eri seuduilta Ahvenanmaata ks. Arv. Handl. II 77, 78, 79, \n84-85, 86, 89, 91, 115. -- V:lta 1438 on tiedossa tapaus, jolloin 10 \nmarkanostolta maata maksettiin 10 mk ja kuorma (heiniä) (Arv. Handl. II \n114).\n\nLuonnollisesti myöskin jonkun seudun markanostoja vaihdettiin samaan \nmäärään markanostoja toisella seudulla. Esim. Hammarland 1428: \"jöns \nbagge gaff IX markaköp j mörby liggiandis j hamarlandz sokn j herman \nskallas tegh for IX markaköp jord liggiandis j ödha j wigars bole\" \n(Arv. Handl. 1167); -- Muita samanlaisia tapauksia eri pitäjäinkin \nkesken ks. Arv. II 76, 82, 88, 90, 91, 94, 97. -- Poikkeuksena olen \nmerkinnyt tapauksen, jolloin 8 markanostoa vaihdettiin 9 markanostoon \n(Arv. Handl. IV 4).\n\n[291] Mustak. s. 212.\n\n[292] Arv. Handl. II 25, 74.\n\n[293] Arv. Handl. IX 51, 55, 60, 64, 69, 73. 77-\n\n[294] Arv. Handl. IX 53, 57, 62, 65-66, 71, 75, 79, 84, 258-259.\n\n[295] \"Ledingx lamb\", \"Lendings lambz penninge\", \"leydinx lambs \npenninger\", VA 2598: 1 seur.; Arv. Handl. IX 87, 258-259.\n\n[296] Skenningen sääntö 1335, § 5 (Nordström, Penningeväsendet\n362-363); Ruuth, Om varupris 14-15.\n\n[297] Forssell, Anteckn. om mynt 40, 42. -- Koska tällä seikalla on \nmerkitystä Ahvenanmaan muinaisessa taloudessa, otettakoon tähän \nForssellin sanat:\n\n\"Kuten jo Hallenberg laajasti on osoittanut, on tästä todellisesta \nTanskan markasta äärimmäisen tarkoin erotettava ne _tanskalaiset \nmarkat_ (mark danska), jotka keskiajalla ja vielä kauan Kustaan \nhallitusajalla esiintyvät Ruotsin Göötanmaakuntain asiakirjoissa ja \ntileissä. Nämä tanskalaiset markat olivat kokonaan _laskutapa_, joka \nrahan todellisesta laadusta aivan riippumatta oli pysyvässä suhteessa \nRuotsin _äyrityismarkkaan_ (mark örtugar), eli niinkuin 3:4, niin että \ntanskalainen markka Itä-Göötanmaalla, Länsi-Göötanmaalla ja Smålannissa \n16 killinkineen (kukin à 3 valkoista) laskettiin = _kuudeksi_ äyriksi \näyrityisiä, jota vastoin äyrityismarkka oli = _kahdeksan_ äyriä \näyrityisiä.\"\n\n[298] Erslev, Valdemarerne 48-50, 143; Steenstrup, Danm. Riges Hist.\nI 789.\n\n[299] Hildebrand, Medeltid I 247-248; Thulin, Mantalet 26-27; \nSöderwall, Ordbok: mark (märka bol); Bergfalk, Sv. jordens beskattn. \n66.\n\n[300] Bolin hinnat Ahvenanmaalla olivat seuraavat (Mustak. ss. 37-38 ja \ned. s. 108):\n\n              myyty        saatu     koko bolin   suhdeluku 24 markan\n              boleja      hinta mk   hinta mk     arvoiseen boliin\n\n  1) V. 1330   1/8          60          480            20 (?)\n  2) \"  1333   1/4 ja 1/8   80          213             6.6\n  3) \"  1397   1/4          40          160             5\n  4) \"  1400   1/2          85          170             7\n  5) \"  1400   1           175          175             5-5\n  6) \"  1410   1/2         106 /1/2     213             6.6\n\nKahdessa viimemainitussa tapauksessa kuului kauppaan lisäksi joitakuita \n\"markanveroja\", joiden hinta, siihen aikaan 5 mk markanverolta, on \nkauppahinnasta vähennetty. Tapauksissa 1 ja 4 tarkoittaa hinta Ruotsin \nrahaa, tapauksessa 1 on hinta epäiltävän suuri.\n\n[301] Radloff, Åland 35-56, 68-69, 81-82, 108-109.\n\n[302] Että veroyksiöt olivat samassa markkakunnassa saman suuruiset, \nnäkyy seuraavasta v:n 1556 veroselityksestä, joka koskee Ekkerön \nmarkkakuntaa (Arv. Handl. IX 262):\n\nEffter thette sätte vtgiörs Skatten på Äkerööen, och Recknes i huar \nRock, och fulgärd, som her effter folier hele Marcklaget vtöffwer.\n\n               | Röck           85 mk\n    I huar ful | Gerdh         148 mk 7 öre 13 d:r\n               | Marckskatther 616 mk\n\nSamasta asiakirjasta nähdään, että nuo merkilliset epäparimarkat \n(uddemarker) tasattiin markkakunnan kesken: \"Huilkit Bönderne i så \nmåtthe betyge, att then ena byen, hielper medt sin öfuerlöps marker til \nthen andre, heele Marcklaget igenom, Och när the haffwe fyltt alle \nfulgärdz skatter, tå göre the öffuerlöps marker, wtaff thet \nöffwerbliffwer\" (Arv. Handl. IX 260).\n\n[303] V:n 1556 veroselityksestä (Arv. Handl. IX 259):\n\n         Fulgärdz skatt.\n\nFölier aff samme iordh, fullgärdz skatt, och haffuer icke huartt \nMarcklagh, like månge marker vnder fulgerden. Ty en partt haffuer 200 \nmk:r wnder fulgerden. En partt 184 mk:r, En part 140 mk & c Huilkit är \noch en stoor wille ibland almogen.\n\n[304] Hausen, Bidr. II 46.\n\n[305] \"Båtzmandzgerden\", Teitti 311.\n\n[306] V:n 1531 verokirjan markkakuntaluettelon (VA 2598) ja v. 1547 \npitäjittäin ilmoitettujen veromarkkamäärien (Arv. Handl. IX 51 seur.) \nlaskelma on seuraava:\n\n                  markka-   verp-       veromarkk.    24 mk bojeja\n                  kuntia   markkoja     markkakunt.   markkakunt.\n                                        kohden        kohden\n\n    Saltvik          5      1 471          296           12 1/3\n    Sund             4      1 826          456           19\n    Jomala           4      1 793 1/2      448           18 1/2\n    Hammarland       3      1 588 1/2      319           13 7/24\n    Finström         4      1 672 1/2 1/4  418           13 1/3\n    manner-Ahvena   20      8 321 1/2 1/4  416           17 1/3\n    Lemland          6      1 094 1/2      182            5 7/24\n    Föglö            7      1 040 /1/2     146            6 1/12\n    Kumlinge         4        507 1/2      127            7 7/12\n    ulkosaaristo    17      2 642 1/2      156            6 1/2\n    koko Ahvenanmaa 37     10 964 1/4      291           12 1/6\n\n[307] Mustak. s. 19.\n\n[308] \"Tributum nostrum de Alandia\" (MU s. 179).\n\n[309] Hausen, Bidr. I 306.\n\n[310] MU 8. 392.\n[311] VA 2601: 1; Arv. Handl. IX 87.\n\n[312] Arv. Handl. IX 259.\n\n[313] V:n 1547 veroselitysten perusteella (Arv. Handl. IX 51, 55-56, \n60, 64, 69, 73, 77, 82, 86-87) saamme seuraavat keskimääräiset \ntäysiveron hinnat:\n\n    pitäjät          täysiveroja      markanostoja     täysiveron\n                                                     keskim. hinta mk\n\n    Saltvik            49 3/8            9 747             195\n    Sund               84               14 116 ja 2 äyriä  166\n    Kumlinge           45                6 319             140\n    Föglö              70 1/2            9 212             131\n    Lemland            59 2/2           10 936 ja 2 ä.     182\n    Jomala             76 1/4           13 609             179\n    Hammarland         62                9 756             157\n    Finström           61               11 228 ja 6 ä.     184\n    koko Ahvenanmaa   507 + 2 1/2 nelj. 84 925 ja 2 ä.     167 1/2\n\n[314] Täysiverojen keskimääräiset markanveroluvut olivat v:n 1547 \nveroselitysten mukaan seuraavat (Arv. Handl. IX 51, 55-56, 60, 64, 69, \n73, 77, 82, 86-87):\n\n                                                        markanver.\n    pitäjä          täysi-         markan täysiver.     kut. täysiver.\n                    veroluku       veroluku             kohden\n\n    Saltvik            49 3/8             1 4?1             29 1/2\n    Sund               84                 1 826             22\n    Kumlinge           45                   507 1/2         11\n    Föglö              70 1/2             1 040 1/2         15\n    Lemland            59 1/2             l 094 1/2         18\n    Jomala             76 1/4             1 793 1/2         23\n    Hammarland         62                 1 558 1/2         25\n    Finström           61                 1 672 1/2 1/4     27\n    koko Ahvenanmaa   507 + 2 1/2 nelj.  10 964 21\n\n[315] VA 1: 152-153; 2598: 1 seur., 107 seur.; 2601: 1.\n\n[316] VA 2624: 4, 10, 16.\n\n[317] Arv. Handl. IX 259.\n\n[318] VA 2598: us.\n\n[319]  Lähemmin tästä \"Veropiiri-järjestelmästä Suomessa uuden ajan \nalussa\" Hist. Ark. XXI, II, 5: 1-2.\n\n[320] Vrt. Hildebrand, Medeltid I 263.\n\n[321] UL, KB X § 3.\n\n[322] Asiakirjassa käytetty merkki te vastaa tarkoin Itägöötanmaan \n\"thon\" eli \"tynna\" mittaa, joka sisälsi 6 pannia. Jokaisen \nahvenanmaalaisen talonpojan suoritettava oli siten 1/3 tynnaa eli 2 \npannia.\n\nSveanmaassa oli käytännössä punta, joka sisälsi 8 pannia samaa kokoa \nkuin Itägöötanmaassa (Forssell, Om mynt 116-117).\n\n[323] Arv. Handl. IX 52.\n\n[324] V. 1413 suoritetut ohrat vastannevat uuden ajan alussa\nerikseen tilitettyjä \"hevosohria\" eli \"hevoskulkuohria\" (hestekorn, \nhestelöpskorn), joita suoritettiin miesluvuittain (täysitiloittain). \n(VA 2598: 1 seur.).\n\n[325] Tämän verokappaleen vastine saattaa olla uuden ajan alussa \ntäysiverojen suoritettava jänisvero (\"harapenningar 9 d:r\").\n\n[326] VA 2602: 2 seur.\n\n[327] MU s. 392.\n\n[328] VA 2601: 1.\n\n[329] Esim. Hämeessä 1334 (Mustak. s. 47).\n\n[330] Allardt, Borgå län 21, 30-31 (Rosenborgin antama selitys \nkuitenkin väärä).\n\n[331] VA 2598: 1 seur.; Arv. Handl. IX 259.\n\n[332] VA i: 63-78. \"Ja ken on lukumies (boleman) pitäjässä, hän \nlyhentää vuorostaan markan joka lehmältä, jonka hän suorittaa linnaan \nvuosittain\" (VA 484: 1).\n\n[333] Kamer. Asiak. I 9.\n\n[334] VA 484: 6.\n\n[335] VA, Hausenin kok.\n\n[336] VA 2918: 1.\n\n[337] Se näkyy siitäkin, että Viipurin 12 nautakuntaa suorittivat kukin \nhyvin epätasaisen summan \"nautarahoja\" (1 mk 2 äyriä 2 äyrityistä), \njotavastoin koko pitäjän oli maksettava 16 mk 8 lehmästä à 2 mk\n(VA 1; 31).\n\n[338] \"nöthet -- -- fore thera ærifuidz lösn\" (MU s. 203).\n\n[339] Schrader, Linguistisch-historische Forschungen zur \nHandelsgeschichte und Warenkunde I (1886) 113-117.\n\n[340] Seebohm, Tribal Custom in Anglosaxon Law 246 seur.\n\n[341] Nordström, Penningeväsendet 358, 362-363, 364; Ruuth,\nOm varupris II.\n\n[342] Hist. Ark. XXII, II 1:2.\n\n[343] Nimitys \"husåker\", joka tavataan joskus asiakirjoissa, on antanut \naihetta väärinkäsityksiin (Rosenborg, Jordbeskattn. 38, \n\"husåkerskatten\").\n\n[344] Arv. IX 258. Ekkerön markkakunta oli ajoveroihin nähden \npoikkeusasemassa (Arv. Handl. IX 78).\n\n[345] VA 2598: 27, 30.\n\n[346] VA 2598: us.\n\n[347] VA 215 1:1.\n\n[348] Hausen, Bidr. II 47, 52-56, 72, 74, 75, 77, 78.\n\n[349] Hausen, Bidr. II 45.\n\n[350] VA 2602: 3.\n\n[351] Arv. Handl. IX 61, 65, 70, 74, 78.\n\n[352] Savun arvoksi ilmoitetaan v. 1556 100 \"markkaa maata\", muutamin \npaikoin enemmän, toisin paikoin vähemmän. Ekkerössä sen arvo samana \nvuonna oli 85 mk (Arv. Handl. IX 258).\n\n[353] VA 2598: 55.\n\n[354] Arv. Handl. IX 51 seur.\n\n[355] MU s. 155. -- Yhdysnimi \"Kalenningiatekt\" esiintyy jo v. 1316 \n(Mustak. s. 15).\n\n[356] \"Esgerus, aduocatus ex parte Danielis Niclisson super Kalandiam\" \n(Neovius 163).\n\n[357] Meinander ja Rinne, Finlands kyrkor I. Nykyrko och Nystad 1-2,\n\n[358] MU s. 404.\n\n[359] Mustak. s. 235, 280, 304; MU s. 428.\n\n[360] Suomal. Tiedeakat. Esit. 1911, 1: 54.\n\n[361] Mustak. s. 67.\n\n[362] Mustak. s. 88.\n\n[363] MU ss. 132, 180, 240, 231; Mustak. s. 27.\n\n[364] MU 37 ss. 376-377.\n\n[365] Mustak. s. 173.\n\n[366] Mustak. s. 441.\n\n[367] \"Thzta hawer jach op boret syden aff lænet aff annen tridingen\" \n(Birger Trollen tilit Turun läänistä 1463, Hausen, Bidr. I 323).\n\n[368] \"iak har opboreth skatten aff lenith, bode the tridungene, som vt \nbör ga om sancti Olaffs tiidh och Michelss messe, som är vij c (700) \nmarcher\" (Satakunnan voudin kirje v. 1513, Grönblad, Nya Källor 607).\n\n[369] Hausen, Bidr. I 332, 346-347; VA 1:61.\n\n[370] VA 1:77; 485:00.\n\n[371] Hausen, Bidr. I 326-327; VA 1: 78; 485.\n\n[372] \"för tridungs nöt\" (VA, Hausenin kok., Raaseporin l:n tilit v:lta \n1451).\n\n[373] Suomalaisen Karjalan ja Savon suurten pitäjäin jako \nneljänneksiin, jotka olivat tärkeitä veronkanto- ja oikeuspiirejä, ei \nkuulu tähän.\n\n[374] VA 4994: 17; 5000: 113; 5008: 17.\n\n[375] \"med the swåre gestninger, som till thänne dagh sketh ähr, både \naff Lendzmen, Fiärdingzmen, Bolemänn, Tächtemen\" (Arv. Handl. IX 309).\n\n[376] MU s. 203.\n\n[377] ZA 2898: 9' 12' 15' 20; UL' KB X §§ 2' 4; Gloss. \"Tadriuman\".\n\n[378] Hausen, Bidr. I 326-327.\n\n[379] VA 485: 209-229.\n\n[380] Oksanen, V.-Suomi 9.\n\n[381] VA 484: 39.\n\n[382] Hausen, Bidr. I 305.\n\n[383] V:n 1451 tilien mukaan oli bolin maksettava useampia veromääriä, \njotka hyvin sopivat 20-jakoisen verokunnan suoritettavaksi: \"työrahoja\" \n20 äyriä 4 äyrit., \"kolmanneksen nauta\" 20 äyrit., ja \"ajorahoja\" 20 \näyriä 10 kill. Pienet ylijäämät keskiajalla tavallisesti suoritettiin \nyhteisesti (vuoronsa perään kukin yksiö).\n\n[384] VA 2918: 1-18.\n\n[385] VA 2918: us. (Bolegestning).\n\n[386] Aikaisimmat asiakirjain mainitsemat tapaukset ovat seuraavat:\n\n(1) 1326: \"v oras terre in Lundenum\" (Mu s. 130);\n\n(2) 1345: \"predia mea sedecim talentorum in agris -- -- jn villa, que \ndicitur Keris\" (Kaarinassa) (Mustak. s. 68);\n\n(3) n. 1361: \"II skattmarker jord, liggiande i Gudhlogsböle\" (Inkoossa) \n(Neovius 193);\n\n(4) 1376: \"en tolftinx marcha skat och tre marcha skat jnnan Wartiasara \nj Vemo sokn\" (Mustak. s. 157);\n\n(5) 1383: \"ij marcha skat jnnan Warthiasara i Vemo sokn\" (Mustak. s. \n179);\n\n(6) 1392: \"allan thenna ægholot j Sandanes, liggiande j Karisa sokn, \nswa som ær ij skatmarc enom fierthung minna\" (MU s. 437);\n\n(7) 1400: \"1/2 skatmark jordh, liggiande i Offwanæng\" (Inkoossa) \n(Neovius 254);\n\n(8) 1402: \"alt vart godsz som wj i löpö liggiande attom som ær fæm skat \nmark -- -- oc een trydiung aff fæm skat markom -- -- oc ena siættungx \nskat mark\" (Taivassalossa) (Arv. Handl. II 16);\n\n(9) 1404: -- \"godz i Borgo, somær halfannan skattmarck jordh, \nliggiandes i Åkerby\" (Neovius 253);\n\n(10) 1411: \"siæxtighi marka kööp iordh j Hiruonpä, liggiande j Pemara \nsokn\" (Mustak. s. 244);\n\n(11) 1421: \"alt thera gothz aa Kwsakosche liggiande -- -- som ær III \nscat-mark jordh, for II mark ok sivtighi mark reflist tall\" \n(Pernajassa) (Arv. Handl. II 54).\n\n(12) 1437: \"ena skatmark jordh liggiande j Mayalaby\" (Inkoossa) \n(Mustak. s. 361);\n\n(13) 1438: \"ena skatmark jordh liggiande j Mayalaby -- -- war laglica \nköpt före xxxviij mark Abo peningha\" (Mustak. s. 362).\n\n[387] VA 485: 251.\n\n[388] VA 485: 94-\n\n[389] VA 485: 29 (Nousiainen), 35, 36 (Pöytyä), 42, 43 (Maaria), 50 \n(Raisio), 87, 99 (Vehmaa), 162, 164 (Paimio), 172, 175, 176 (Halikko), \n181 (Salo).\n\n[390] VA 485: 182 (Salo), 198, 204 (Perniö), 215 (Kemiö).\n\n[391] VA 485: 190-197 (Muurla), 197, 199 (Perniö).\n\n[392] VA 485: 198 (Perniö), 247, 248 (Sauvon Ruonan kuninkaankart. \nikivanha lääni, useita tapauksia).\n\n[393] VA 485: 176, 182 (Halikko), 206 (Perniön kuninkaankart. lääni), \n222 (Kemiö), 248 (Ruonan kart. lääni).\n\n[394] Muutamissa tapauksissa maksettiin tangolta kokonainen markka (6 \näyriä = tanskal. markka); 1 kyynärältä 1 vanha äyrityinen eli tangolta 6 \näyriä (= tanskal. markka); niin Nousiaisten Santamalassa (VA 485: 29), \nHalikon Rompsilan kruununkylässä (VA 485: 185), Kemiön Engelsbyn \nrälssiltä (VA 485: 229). Nämä tapaukset näyttävät edustavan vanhinta \najateltavaa verokantaa, mihin mainittujen paikkain korkea ikä ja \nerikoinen veroluonnekin näyttää viittaavan.\n\n[395] \"skattar fförskriffna by i ort Rök af huar stong kallas jencka \ndr\" (VA 485: 52). -- Toisessa Rymättylän kylässä samanlaista veroa \nkutsuttiin nimellä \"stong penigr\" (sam.).\n\n[396] VA 484: 2, 4.\n\n[397] VA 2918 us. -- Koko Raaseporin läänin markkaluku nousi uuden ajan \nalussa (VA 2975: 1 seur.) n. 1 878 uuteen eli 939 vanhaan markkaan, \nmikä oli hiukan pienempi kuin 1413 v:n veroyksiöluku eikä varsin kahta \nvertaa niin suuri kuin Ahvenanmaan silloinen veroyksiöluku. Tämän \nperusteella voidaan katsoa Raaseporin läänin 1400-luvun alussa \nviljelyksensä ja väkilukunsa puolesta olleen kaksi Ahvenanmaan vertaa.\n\n[398] \"pro pleno precio\" (Mustak. s. 27).\n\n[399] Allardt, Borgå län 20 seur.\n\n[400] VA 1: 87 seur.; Arv. Handl. VI 181. Satakunnan karjamarkkain \nhävittyä kutsuttiin \"savuja\" usein \"veromarkoiksi\" (VA 330: 38).\n\n[401] VA 2: 103; Rosenborg, Jordbeskattn. 97.\n\n[402] Schmoller, Staats- und socialwissensch. Forschungen IV, 5: 6.; \nSchanz, Finanzarchiv I 398.\n\n[403] Bergfalk, Sv. jordens beskattn. 47, 48.\n\n[404] Allardt, Borgä län, TaululIiiteet II a-c.\n\n[405] Allardt BOrgå län, TauluIiite III c.\n\n[406] Allardt BOrgå län 21 ja Taululiite I.\n\n[407] VA 484: 39.\n\n[408] V:n 1555 verokirjassa (VA 3033: 12-23) on Raaseporin läänin \npitäjille merkitty seuraavat veroyksiöt:\n\n    pitäjä      veromarkkoja       mieslukua\n\n    Tenhola         312              292\n    Pohja           238 1/2          355\n    Karja           267 7/18         288\n    Lohja           216 3/4          350\n    Inkoo           289 2/4          280\n    Siuntio         213 1/2          180\n    Kirkkonummi     210              190\n    Espoo           167 13/16         21\n    koko lääni    1 916 43/48      2 256\n\n[409] Näiden veroyksiöiden keskinäiset suhteet näkyvät seuraavasta\n(VA 1 ja 4994):\n\n                vanha miesluku     täysiveroja     savuja\n    pitäjä        (v. 1539)         (v. 1539)     (v. 1541)\n\n    Helsinki         75               200           352\n    Sipoo            75               160           358\n    Porvoo           72               190           467\n    Pernaja          64               180           388\n    Pyhtää           64               110           367\n    koko lääni      350               840         1 932\n\n[410] Viipurin läänin täysiverojen ja savujen suhteet uuden ajan alussa \nolivat seuraavat (VA 1 ja 4994):\n\n               täysiveroja    savuja             täysiveroja   savuja\n  pitäjä        (v. 1539)    (v. 1541)   pitäjä   (v. 1539)   (v. 1541)\n\n  Vehkalahti       84 1/2      459       Jääski     168 1/2     1 016\n  Virolahti        75          276       Muola      130           289\n  Säkjärvi         60          246       Hanttula   104           270\n  Lapvesi         123          668       Uusikirkko  96           216\n  Taipale         141          721       Viipuri    120           460\n\n[411] Savujen laatua kuvaa erinomaisesti v:n 1541 verokirjan ilmoitus, \nettä savuja oli edell. vuonna ollut Muolassa 310, joista 21 oli \nkarannut Venäjälle, ja Uudellakirkolla 359, joista 1430 (!) karannut \nVenäjälle (VA 4994: 13, 15).\n\n[412] Viiden pitäjän muodostamat kokonaisuudet (kihlakunnat) näyttävät \nkuuluneen järjestelmään niillä alueilla, jotka myöhemmin joutuivat \nRuotsin alle. Sellaisia viisikuntia olivat vielä uuden ajan alussa \nPorvoon lääni, Lapveden kihlakunta, Äyräpään kihlakunta, Savon \nlinnalääni ja Pohjanmaa.\n\n[413] Satakunnan vanhimmista asutusseikoista ks. Ruuth, Satakunnan \nasutusoloista keskiajalla (Hist. Ark. XV 1-28). Muutamia näkökohtia \nmyös kirjoituksessa \"Suomen vanhin maakunta- ja pitäjälaitos\" (Suomal. \nTiedeak. Esit. 1911, I 44-56).\n\n[414] VA 9.\n\n[415] VA 216 b: 89.\n\n[416] VA 1: 87-100.\n\n[417] Tiedetään tapaus, että Ylä-Satakunnassa olevan Vesilahden Palhon \nkylän mies on omistanut erämaata nyk. Laukaassa (VA 131).\n\n[418] VA, Hausenin kok. 24.8.1427; 29.11.1470.\n\n[419] Mustak. s. 583.\n\n[420] VA 9.\n\n[421] MU ss. 97, 144, 430.\n\n[422] Ruuth, Satak. asutusol. 12-16.\n\n[423] Ala-Satakuntaa mainitaan eräässä v:n 1335 asiakirjassa (MU s. \n165), jonka alkuperäisyyttä on epäilty (Neovius 145). Ala-Satakunnan \nasiallista olemassaoloa v. 1335 ei ole syytä epäillä.\n\n[424] MU s. 97.\n\n[425] Piispanmaksut Pohjanmaalla eivät niinmuodoin olleet samanlaiset \nkuin lounaisessa Suomessa, missä vanhimmat suomalaiset asutukset \nmaksoivat piispalle viljaa. Pohjanmaalla ei \"ruotsalaisen oikeuden\" \n(voi-järjestelmän) vastakohtana ollut \"Suomen oikeus\", vaan \"Hämeen \n(Kyrön) oikeus\". (Vrt. Ruuth, Joukahainen XI 136). \"Kilttirahat\" olivat \naikaisemman turkisveron lunastusta. Lisätodisteena siihen, että\nEtelä-Pohjanmaalla muinoin on käytetty turkisverotusta, mainittakoon, \nettä vielä 1550-luvulla Ilmajoelta suoritettaviin kymmenyksiin kuului\n2 kiihtelystä oravannahkoja (lukkarintaksa) (VA 4555: 1).\n\nJussi Lauroselan kainulais- ja pirkkalaiskysymystä valaisevassa \nkirjoituksessa \"Kveen-Kainulais-kysymys\" (Hist. Ark. XXII, II, 4) \nesitetty mielipide, että Pohjanmaan suomalainen väestö polveutuisi \npääasiallisesti itsenäisestä esihistoriallisesta heimosta, \nkainulaisista, ei ole riittävästi perusteltu. Vaikka, kuten main. \nkirjoituksessa syylläkin huomautetaan, useimmat n.s. asutustarinat ovat \nepäluotettavia ja harhaanjohtavia, eivät kysymystä myöskään ratkaise \nenimmäkseen kielteiset tai epävarmat asutusnimien vertailut. Suupohjan \nkeskiaikaiseen suomalaiseen asutukseen nähden, josta tässä on puhe, ei \nole aihetta luopua Ruuthin kirjoituksessa \"Silmäys Hämäläisten \nmuinaisiin asutusoloihin Suupohjassa\" (Joukahainen XI) kehitetystä \nmielipiteestä etelä-pohjalaisten hämäläis(satakuntalais)peräisyydestä.\n\n[426] Vrt. Aspelin, Korsholman linna ja lääni 9, 15, 18.\n\n[427] Mustak. s. 564; VA 4560: 1; Hist. Ark. X 278; Ruuth, Joukahainen \nXI 138-139; Aspelin, Korsholman linna ja lääni 18.\n\n[428] Mustak. ss. 33, 70, 154.\n\n[429] Kamer. Asiak. I 126-129; Rosenborg, Jordbeskattn. 96.\n\n[430] VA 4779; Aspelin, Kert. Maalahden pit:stä (Suomi II 6) 116, 117. \n\n[431] Hausen, Bidr. I 305.\n\n[432] Rosenborg, Jordbeskattn. 97; VA, 2: 103; 4554: 00; 2555: 00.\n\n[433] Myöhemminkin kaskenpolttoseuduilla yleensä oli vähän karjaa. Vrt. \nesim. VA 6: 226 (Hollola).\n\n[434] Mustak. s. 55.\n\n[435] Fontell 67 seur.\n\n[436] Mustak s. 55.\n\n[437] Hausen, Bidr. I 330.\n\n[438] Hansen, Bidr. I 337.\n\n[439] Mustak. s. 49- 50.\n\n[440] Fontell 80-82.\n\n[441] \"Karuatho sokn\" (Arv. Handl. II 22-23).\n\n[442] Arv. Handl. II 44; Fontell 78-70.\n\n[443] Hausen, Bidr. I 331, 351.\n\n[444] \"Wællo sokn\" (Hausen, Bidr. I 334, 356).\n\n[445] VA, Iivar Flemingin maakirja (1413); Arv. Handl. II 105 (1437); \nHausen, Bidr. I 334-335. 353-354.\n\n[446] Meinander-Rinne, Nykyrko och Nystad (Finlands kyrkor I) 8-9.\n\n[447] Nykyrko och Nystad (Finlands kyrkor I) 3-6.\n\n[448] Hausen, Bidr. I 305.\n\n[449] 1417: \"twa röke i Brusaby, -- -- eeth godz i Virmismæky, -- -- \neth torp i Patis, -- -- eth torp j Rusko oc eth torp j Pankioki, -- -- \neth godz i Biorneby oc -- -- eth godz i Bastöö -- -- ok swa mikit göra \nfyre röke ok tre kroka j Finlandh\" (Mustak. s. 276). Koska Brusabyn \nkaksi tilaa lienevät Kemiössä ja Björneby ja Bastö Ahvenanmaalla, \nkaikki siis ruotsalaisella alueella, vastannevat ne asiakirjan 4 savua, \nmihin näiden tilain lukumääräkin viittaa; Virmusmäen (Maariassa), \nPaattisten, Ruskon ja Pankijoen (Vehmaalla?) tilat vastaavat siis \nasiakirjan kolmea koukkua.\n\n[450] n. 1350: \"itt Konungh Kristierns stadfestilse breff vppå fordom \nKonung Eriks breff lydhandis ath stadhenom vnt war af köpa -- -- itt \nheelt krookland jord -- -- j for:da Rettis godz och Pissuby\" (Arv. \nHandl. V 267; vrt. Neovius 179). -- 1378: \"en halffuer kroker, \nlighiande j Pysw j sancta Katherine soken\" (Mustak. s. 163).\n\n[451] 1380: \"innan Ingolsby j Santamalum oc Lemmo -- -- en halffwan \nkroch jord j Ingosby\" (Mustak. s. 174).\n\n[452] 1380: \"j Lempoys by oc j Runoys by jnnan Virmo soken -- -- en \nhelan kroch j akronom oc XV lass æng j bodhom byomen\" (Mustak. s. 173). \n\n[453] Arv. Handl. II 44. -- Myös vv:n 1446 ja 1474 oikeustapaukset \nnäkyvät edellyttävän Liedon pitäjän jakautumista suomal. ruotsal. \noikeuden käräjäpiireihin (Porthan, Chronicon 270).\n\n[454] Arv. Handl. III 95.\n\n[455] Fontell 78-79.\n\n[456] Fontell 78.\n\n[457] v. Engelhardt, Entstehung der Gutsherrschaft in Livland 62, 102.\n\n[458] Vrt. Brunner, Rechtsgeschichte I 333, 377, 382, 383, 386.\n\n[459] V:lta 1362 edeltävältä ajalta tunnetaan vain kaksi laamannin \nsakkotuomiota. Toisessa, v:lta 1352 (Mustak. s. 98), \"alalaamanni\" \npanee 40 markan sakko-uhan, mutta kysymys oli Aurajoen salpaamisesta, \njollainen asia kaiketi koski kuninkaan oikeutta. Toisessa tapauksessa, \njoka on v:lta 1353, mainitaan laamannin tuomitsemaa 40 markan sakkoa, \nmutta tässäkin oli rikoksen laatu erikoinen, nim. moninkertainen \ntuomionrikkominen (MU ss. 261-262). Kuninkaansakko siis kummassakin \ntapauksessa näyttää johtuneen asian laadusta pikemmin kuin tuomarin \nvirka-asemasta.\n\n[460] V. 1324 eräässä maajutussa oli läsnä Bero laamanni, mutta tuomion \nlausui linnanpäällikkö (Mustak. ss. 23-24). V. 1333 Suomen vouti antoi \nuudelleen Beron edell. vuonna antaman tuomion (Mustak. ss. 44, 46). V. \n1337 Turun linnanvouti \"herran kuninkaan puolesta\" tarkastaa ja \nvahvistaa laamannin ja muiden asianomaisten tuomion (Mustak. s. 56).\n\n[461] Mustak. s. 67.\n\n[462] MU s. 133.\n\n[463] \"S. Iacobi Andriss de Kvmv\" (MU s. 187).\n\n[464] Mustak. ss. 88, 240, 284.\n\n[465] Mustak. s. 116.\n\n[466] Huomautettakoon, ettei viimeksi mainittu nimitys voi tarkoittaa \nItäSuomea, vaan tarkoittaa \"itämaita\" eli Suomea; Beron enempää kuin v. \n1347 \"itäisten osain laamannina\" esiintyvän Jaakko Antinpojan \nvaikutuksesta Itä-Suomessa ei ole mitään tietoa.\n\n[467] MU s. 186-187.\n\n[468] \"legifer parcium orientalium iuris finnonici\" (MU s. 200).\n\n[469] Mathias Koogin virkanimet olivat \"legifer\", \"legifer Nylandie\" ja \n\"undilaghman i Österlandum\" (Mustak. ss. 88, 98, 105-106).\n\n[470] Kahdessa asiakirjassa (vv:lta 1351 ja 1356) mainitaan erään jo \nkuolleen Holmger laamannin Rantamäen Koroisissa omistamia ja kruunulle \njoutuneita tiluksia (Mustak. ss. 96, 106). Mahdollisesti on siinäkin \nyksi maamme vanhoja laamanneja.\n\n[471] Schlyter, Södermannalagen: pr. V-VI, s. 184 (Addit.).\n\n[472] Tengberg, Om den äldsta territor. indeln. 64-66.\n\n[473] Bååth, Till frågan om en eller tvenne redaktioner af SmL, Hist. \nTidskrift (Ruots.) 1903: 172-183.\n\n[474] Maanlain myöhemmissä käsikirjoituksissa mainitaan Turun \nhiippakunta yhtenä laamannikuntana (Neovius 162).\n\n[475] VA 632: 63-65.\n\n[476] Cunningham, Growth of Engl. Industry I 125, 164.\n[477] Brunner, Rechtsgeschichte I 88, 89, 285; Lamprecht, Deutsche \nGeschichte I 117, 140-142.\n\n[478] Erslev, Valdemarerne 48-50, 143; Steenstrup, Danm. Riges Hist.\nI 789.\n\n[479] Hildebrand, Medeltid I 247-248; Thulin, Mantalet 26-27; Bergfalk,\nSv. jordens beskattn. 66.\n\n[480] Asiakirjakohdat, joissa Suomen bol vanhemmalla keskiajalla \nesiintyy, ovat seuraavat:\n\n(1) 1328: \"vnum dimidium bool in Sibboby cum omnibus suis attinenciis, \nmobilibus et immobilibus\" (Mustak. s. 29).\n\n(2) 1322-1338 (?): \"bona mea in Alandia, villa dicta Getu -- -- \nvidelicet vnum bool, similiter cum domibus, agris, pratis, siluis, \npiscariis, pascuis et aliis quibuscunque adiacenciis\" (Mustak. s. 19).\n\n(3) 1330: \"bona nostra in Öninggeby, videlicet vnum bool et vnum \nattungxbool cum omnibus edificiis domorum in eisdem bonis existentibus, \nnecnon pratis, agris, piscariis, ceterisque aliis eisdem bonis \nattinenciis\" (Mustak. s. 36).\n\n(4) 1330: \"bona nostra, videlicet vnum attungxbool in Sybbaby, cum \nomnibus edificiis domorum in eisdem bonis existentibus, cum agris, \npratis, siluis, piscariis, ceterisque aliis dictiis bonis adiacenciis\" \n(Mustak. s. 37).\n\n(5) 1333: \"vnum fyærduaxbol et vnum atansbol terre in villa, dicta \nJumalaby\" (Mustak. s. 45).\n\n(6) 1351: \"bona mea jn Brvsaby -- -- parrochia Kimitto, videlicet \nquartam vnius baal, vlna et duabus terciis vnius vlne minus\" (Mustak. \ns. 88).\n\n(7) 1353: \"vnum fiærdunx bool terre in villa Biorneby, parrochia Sunda \nin Alandia sita, cum omnibus suis pertinenciis, agris, pratis, pascuis, \nsiluis, piscarijs et exitibus aliis quibuscunque\" (Mustak. s. 99).\n\n(8) 1397: \"eth fiærdungx bool jordh j Biornaby, met åker oc eng oc \nallom androm tillaghom, engs vndantagno\" (Mustak. s. 212).\n\n(9) 1400: \"j halff booll jordh och tree marker skatthe j Syldhödeby j \nSaltwik sokn, met åker och ængh ok met allom tillaghom\" (Mustak. s. \n218).\n\n(10) 1400: \"eth booll jordh och fem mark skattas aff myno faderne j \nSildodhe by j Saltwik sokn, met åker och ængh, fææ markorn ok \nfiskiewatnom, ok allom androm tillaghum\" (Mustak. s. 219).\n\n(11) 1410: \"alt wort godz j Biornaby, som ær eth halfft bool iordh och \nnyo markskatta, met åker och ængh oc allom tillaghum\" (Mustak. s. 240).\n\n[481] v. Maurer, Einleitung zur Gesch. d. Mark-, Hof-, Dorf- und \nStadtverf. 134.\n\n[482] Roscher, Syst. d. Finanzwiss. 453.\n\n[483] Cunningham, Growth of Engl. Industry I 126, 151; Vinogradoff, \nEnglish Society in the Eleventh Century 147.\n\n[484] Erslev, Valdemarerne 50, 124-125, 127-128.\n\n[485] v. Maurer, Einleitung zur Gesch. d. Mark-, Hof-, Dorf- und \nStadtverf. 129-134-\n\n[486] v. Maurer 134.\n\n[487] \"inter uncos antiquos et noovs et inter uncos feodalium et \nneophitorum rurales et censuales\" (v. Engelhardt, Gutsherrschaft 121).\n\n[488] Hupel, Topogr. Nachrichten I 189; II 202; v. Hagemeister, \nMaterialien 1-4; v. Bunge, Privatrecht 130, 132-134, 137-141. v. \nEngelhardt, Gutsherrschaft (116-128).\n\n[489] Akiander 17.\n\n[490] Milukow, Skizzen russ. Kulturgesch. I 129-130; Simkhovitsch, \nFeldgemeinschaft in Russland 43-44.\n\n[491] Ronimus, Vatj. viid. verokirja 94-97.\n\n[492] Forsström, Kuvaus Inkerinmaan oloista 107; v. Knorring, Gamla \nFinland 116.\n\n[493] Mustak. s. 47.\n\n[494] \"de iugis boum, dictis vobiscum kroka\" (Mustak. s. 46).\n\n[495] Yrjö-Koskinen, Suomal. heim. yhteisk.järj. 140.\n\n[496] Mustak. s. 173.\n\n[497] Mustek, ss. 399-400.\n\n[498] VA 3863: 1, 6, 88.\n\n[499] VA 1:42.\n\n[500] VA 3959: 31.\n\n[501] Mustak. 173-175.\n\n[502] Mustak. s. 174.\n\n[503] VA, Hausenin kok., Tavastin talouskirja.\n\n[504] VA 3863: 88.\n\n[505] VA 1938: 1.\n\n[506] Mustak. s. 174.\n\n[507] 1400-luvun puolivälissä Sääksmäen Huittulassa: \"en siettings \nkrogh lijghendis öffuer allen hijvttalaby\" (Arv. Handl. IX 2;\nYrjö-Koskinen, Suomal. heim. yhteisk.-järj. 144); v. 1506 Kulsialassa: \n\"Dömdes en reth swensk skifft wtöffuer all vhinemiby effter theris krok \ntal och andel\" (Hausen, Bidr. I 235); v. 1507 Loimossa: \"at skiffte och \njäncke them millan theris wtmark som kallas reggon ma epter theris \nandel och krock tal\" (Hausen, Bidr. I 142); v. 1508 Pälkäneellä: \"en \nreth swenske skiffte wtöffner all packalaby at jäncke och skiffte \neffter theris krock tal\" (Hausen. Bidr. I 264).\n\n[508] Mustak. s. 175 (4 punnanmaata = 2/3 koukkua; 1 1/2 punnanmaata = \n1/6 koukkua).\n\n[509] \"1/2 qt\" = 1/2 qvarter = 1/8; \"1/2 S\" = 1/2 setting = 1/12.\n\n[510] VA 3668: 7.\n\n[511] VA 3707: 11-12.\n\n[512] MU s. 411.\n\n[513] Grönblad, Nya källor 34.\n\n[514] Hausen, Bidr. I 305.\n\n[515] VA 484: 28.\n\n[516] VA 484: 2. 4.\n\n[517] \"octo vlnis minus quam dimidiam villani dictam Hasnikuby\"\n(MU s. 156)\n\n[518] \"jn Brvsaby -- -- quartam vnius baal, vlna et duabus terciis \nunius vlne minus\" (Mustak. s. 88).\n\n[519] \"Katerina gaard j Moysis j Pemare -- -- three stænger j hwariom \ntegom wm allan aker -- -- thwa stænger oc halff anner alin j hwariom \ntegenom -- -- ena stangh j hwariom tegenom\" (Mustak. s. 186).\n\n[520] Grönblad, Nya källor 23, 34.\n\n[521] Mustak. s. 217.\n\n[522] Mustak. s. 220 (Noormarkku).\n\n[523] Mustak. s. 237.\n\n[524] Vakka-Suomi ja Ahvenanmaa ovat molemmat rapakivialueita, jotka \novat tunnettavia lukemattomista pienistä kallioistaan ja kivikoistaan.\n\n[525] 24 tangon (koko bolin) kylvömäärä tämän mukaan teki 3 puntaa, jos \nruotsalaiseen tapaan laskettiin 8 pannia puntaan. 3 puntaa oli \nkoukunkin muinainen kylvömäärä. Jos taas suomalaiseen tapaan puntaan \nlaskettiin 6 pannia, tuli 24 tangon kylvömääräksi 4 puntaa.\n\n[526] Sellaisia kyliä oli esim. Lemussa, Mynämäellä, Pöytyällä, \nMaariassa, Raisiossa, Vehmaalla, Muurlassa ja Perniässä (VA 485: 8, 12, \n21, 25, 34, 40, 43, 45. 48, 71. 73, 193, 194. 206).\n\n[527] Esimerkkejä useimmista V.-Suomen pitäjistä (VA 485: 8-9, 12-14, \n16, 23, 27, 30-37, 40, 41, 43-45. 47-52. 55, 74, 77, 192-196, 198,\n206-207). Huomattakoon tässä erityisesti kylvöverotuksen yleisyydestä \nMaskun kihlak:ssa, jossa jo 1300-luvulla tilain arvio punnanmaista oli \nkäytännössä.\n\n[528] VA 485: 195, 196.\n\n[529] VA 632.\n\n[530] VA 632: 1 c.\n\n[531] Muunlaisiakin tangoitustapoja voi ajatella ja on varmaan \nkäytettykin. P. J. Raamin tangoitusoppaassa (Then Swenske Åkermätningen \neller Ortuga Deelo Book, Strängnäs 1670) neuvotaan jakamaan tanko yhtä \nmoneen osaan kuin kylässä on äyrilukua. Tangon normalipituus oli 9 \nkyyn., mutta tangoituksen toimittaminen ei riippunut tangon pituudesta, \njoka sai olla mielivaltainen.\n\nEnglannissa uuden ajan alussa mitattiin maata puisella 16-18 jalan \npituisella tangolla (\"perch\", \"pole\") (Sir R. Benese, Measuring book, \nLondon 1540). Acren neljännes (\"rood\") oli 1 \"rod\" (5 1/2 yardia) leveä \n(Cunningham, Growth of Engl. Industry I 119-120). Keskiajan Englannin \n\"virgate\" johtuu tangon latinankielisestä nimestä \"virga\", jota \nSuomessakin käytettiin (Mustak. ss. 500-501).\n\nSaksassa oli tangon nimi \"Rute\" (Ruthe); tangoitus oli\nsaksalaisillakin  alueilla ikivanha tapa (v. Inama-Sternegg,\nDeutsche Wirtschaftsgeschichte I).\n\nTangoituksella on Europassa ollut vanha ja laaja käytäntö, jonka \nhistorian esittäminen pääpiirteittäinkään ei voi tässä tulla \nkysymykseen.\n\n[532] Esim. Ruotsin VA, Hattula härads Db 31.7.1609 Hattula (Hurttala).\n\n[533] VA 3806. Sen on julaissut laskelmilla ja selityksillä valaistuna \nMalin, Hämeen koukku- ja tankomitoista Kustaa Vaasan aikana, Hist. Ark. \nX 214-223. -- Otettakoon tähän pari esimerkkiä kylvömäärän ja \ntangoituksen suhteista:\n\n                        kunkin   kunkin ta-\n                        talon    lon kylvö-  kunkin talon\n      kylä      taloja  koukku-    määrä     tankomäärä\n                        luku       pannia\n\n    Torro          2     1/12      1 1/2      1 1/1 t.\n    Perttula       4     1/6       4          3     t. 2 kyyn.\n    Vieremä        4     1/24      2          3     t\n\n[534] VA 617 us.\n\n[535] VA 485: 106 seur.\n\n[536] Pietarsaaressa ja Kokkolassa jaettiin veromaa penninmaihin, \nkarpionmaihin ja punnanmaihin, joilta maksettiin erilainen vero\nmaan laadun mukaan; maa oli lisäksi jyvitetty kolmeen luokkaan\n(VA 4562: 48).\n\n[537] Rosenborg, Jordbeskattn. 87-89, Gebhard, Savonlinnan lääni 62-65.\n\n[538] \"efter skattskinnetal, thz är ept arffpundelandh, och kallis itt \narffpundelandh ett skattskinn thz är try Sädis pundelandh ssom är, \nRogh, kornn och haffra\" (VA 1: 42).\n\n[539] Tästä on Santeri Rissanen ensimäisenä huomauttanut \nkirjoituksessaan \"Iisalmen seurakunnan vaiheita\" (käsikirj.).\n\n[540] \"Ock när som sodane swidier äro optagne blifna. skijckas thr \nsynmän till, som thm verdera och skatta skålla wiidh theres eedh huru \nmonge skatteskynn iordh sodane swidiar kumme gelles och giöre skell \nför\" (VA 6134: 1).\n\n[541] Santeri Rissasen ilmoituksen mukaan oli Savossa muinoin tapana \nviljellä samassa kaskessa yhtenä vuonna ruista, toisena ohraa ja \nkolmantena kauraa.\n\n[542] Arv. Handl. III 281-282.\n\n[543] VA 49 b: 1.\n\n[544] Piponius, Oma Maa II 470-471.\n\n[545] Kuusiston kartanon lampuodeista on nimenomaan mainittu, ettei \nheillä ollut tangoitettuja maita, vaan lohkokappaleita (hop stycke) (VA \n485: 240). Kun Ruonan kartanon alue ei ollut laskettu savuihin, vaan \nainoastaan täysiveroihin, ei sielläkään liene tangoitus ollut tunnettu.\n\n[545] Arv. Handl. IX 263.\n\n[546] Arv. Handl. II 67, 74-75, 89, 91.\n\n[547] Mustak. ss. 260, 262, 233.\n\n[548] Mustak. s. 280; Teitti 15, 224-225; VA 220, Vehmaan käräjät\n24.10.1601; Boisman, Rättskontrollerna 214; Wallin, Suomen maantiet, \nFennia VIII, 2: 5-7, 50, 59-60, 65.\n\n[549] UL, WithB. XXIII alk., §§ 2, 5.\n\n[550] HL, WithB. XVIII § 32.\n\n[551] ÖGL, RæfstaB. IV alk.\n\nSuomen herttua Pentti ja Linköpingin piispa julkaisivat v. 1288 käskyn, \nettei kirkon tiloja ja henkilöitä saanut vaivata millään rasituksilla \nvaltion hyväksi, paitsi milloin oli kysymys kihlakunnan silloista ja \nhaaksista (Neovius 97).\n\nEnglannissa oli keskiajalla teitten ja siltain ylläpitäminen \njärjestetty useissa yksityiskohdissakin samaan tapaan kuin \nSkandinaviassa (Neilson, Customary Rents 137-141, \"Pontage\"; Cannan, \nHistory of Local Rates in England 6-9).\n\n[552] Mustak. s. 260.\n\n[553] Ruotsin VA, Porvoon läänin tuomiok. 2.3.1607. Sipoo.\n\n[554] VA 220, Vehmaan käräjät 24.10.1601; vrt. VA 616: 2 (Uudenkirkon \npitäjän sillanrakennusvelv.).\n\n[555] Wallin, Suomen maantiet, Fennia VIII 2: 60.\n\n[556] VA, Hollolan kihlak. tuomiok. 30.10.1643, Hauhon, Tuuloksen ja \nLammin ja 13.11.1643 Asikkalan käräjät; Wallin, Suomen maantiet, Fennia \nVIII, 2: 5-8. Kruunun omistamina keskussiltoina linnain sillat \noikeittain eivät kuulukaan paikallisten siltain ryhmään.\n\n[557] Hausen, Bidr. I 131, 149, 272.\n\n[558] VA 216b: 109.\n\n[559] VA 3002: 127, 129. -- Esimerkkiä Ahvenanmaalta, Hausen, Bidr.\nII 88.\n\n[560] Humalain sijasta maksettiin kalarikkaissa seuduissa \"haukia\" \n(Padasjoki, Sysmä, Jämsä) tai \"ruokakalaa\" (Pälkäne). Ohrainkin sijasta \nmaksettiin Jämsässä ruokakalaa. Vihdissä maksettiin ainoastaan ohria (4 \npuntaa neljänneskunnalta), Lopella rukiita, humaloita ja kauroja, \nElimäellä rukiita, ohria ja \"kuivia ankeriaita\" (VA 3670 us.). V. 1533 \nmaksettiin Hämeessä 13 kiihtelystä oravannahkoja \"teitä ja siltoja \nvarten\" (Kamer. Asiak. I 21), mikä nähtävästi edustaa vanhempaa \nverokantaa tässä kohden tai sellaisen paikallista jäännöstä.\n\n[561] VA 1931: 31-43.\n\n[562] VA 484: 13-14; Arv. Handl. IX 69, 89.\n\n[563] Luullaksemme kunink. kirje 7.8.1801 oli aivan oikeassa \nmäärätessään silta- ja jahtivoudin kapat näiden virkain lakatessa \notettavaksi kruunulle, koska nämä kapat olivat osa varsinaisesta \nmaaverosta ja olivat otetut huomioon talojen verotuksessa (Bergh, Vår \nstyrelse och våra landtdagar I 647; vrt. v. Bonsdorff, Debiterings- och \nBeskattn.-verket i Åbo län I 244).\n\n[564] \"Semie korn for vskon\" -- \"Semie humbla for vskon\" -- \"viskon\" \n(VA 1: 122, 124, 129). Tuo omituinen sana viskon on kaiketi \nsuomalaisessa asussaan ollut \"uisko\", \"uiska\", joka mahd. on \njohdannainen jostakin \"ui\" juurisanasta.\n\n[565] VA 1: 122, 5: 237.\n\n[566] V. 1568 sakotettiin Padasjoella erään kylän miehiä siitä, \netteivät tahtoneet soutaa \"venettä, jonka pitäjä omistaa\"\n(VA 4045: 43).\n\nV:n 1639 käräjillä tuomittiin koko Asikkalan pitäjä \"hankkimaan \npitäjänveneen Pulkkilan rantaan\", jolla kruunun väkeä voitiin kuljettaa \nPäijänteen ja Vesijärven yli (VA, Hollolan kihlak. Tuomiok. 5.2.1639 \nAsikkala).\n\n[567] Hausen, Bidr. I 187, 248. Uuden ajan alussa oli Jokioisten \nneljänneskunnan velvollisuus yllä pitää haapioita kyytejä varten\n(VA 3830: 52).\n\n[568] VA 4494: 7, 9.\n\n[569] VA 1: 16, 17.\n\n[570] VA 6134: 14; Arv. Handl. III 283, 289, 294, 299, 305, 310; \nGebhard, Savonlinnan lääni 68, jossa myös huomautetaan, että \"kavassi\" \nvoisi johtua  venäl. sanasta \"karbas\" = vene.\n\n[571] VA 6134: 14.\n\n[572] VA 1: 22-24. Allardt, Borgå län 32. Helsingin pitäjässä tapaamme \ntämän veron maksukappaleena \"kuivat säynäät\" -- aivan niinkuin Luvialla \nSatakunnassa.\n\n[573] Allardt, Borgå Iän 94.\n\n[574] VA, Hausenin kok., Raasep. l:n verokirja 1451; VA 2118: 4, 11, \n14; 2974: 5.\n\n[575] Rydin 33.\n\n[576] Hausen, Bidr. I 187, 242, 278.\n\n[577] Hausen, Bidr. I 157, 287.\n\n[578] Hausen, Bidr. I 141, 261.\n\n[579] \"longh skiwdz fierd\", Hausen, Bidr. I 187.\n\n[580] \"ad mensas presbiterorum parrochialium ecclesiarum earundem, in \nimmensi grauaminis intuitu, quod racione hospitalitatis sustinere \nnoscuntur\" (Mustak. s. 52).\n\n[581] Mustak. s. 288.\n\n[582] Hausen, Bidr. I 128.\n\n[583] Hist. Handl. XI 15; VA 1: 147, 148; Hausen, Bidr. I 187.\n\nUuden ajan alussa Padasjoella, Sysmässä, Jämsässä lunastettiin \npitkätkyydit hauinmahoilla (\"geddemagor\") tai ruokakalalla tai \nkummallakin.\n\nSuurimmassa osassa Hämettä, nim. Sääksmäen ja Hattulan klk:issa (paitsi \nHattulan p:ssä) sekä Hauholla ja Tuuloksessa maksettiin linnaan \nkultakin koukulta 5 penninkiä rekirahoja (\"slädepeningar\") tai \nrekimaltaita (Hist. Handl. XI 14-15; VA 3670 us). Tämä vero, jota ei \nole sekoitettava samoista paikoista samaan aikaan maksettuihin \nneljännesmiehen rekikaloihin ja niiden lunastuksiin, on arvatenkin joku \nliikennelaitosvero. Kun rekiveroa ja uisko-veroa ei maksettu toistensa \nalueilla, on mahdollista, että toisten Hämeen seutujen muinoin tuli \nylläpitää pitäjän veneitä, toisten pitäjänrekiä.\n\n[584] \"hestelega\" (VA 1: 43).\n\n[585] Arv. Handl. III 197, 249.\n\n[586] \"skepsortugar\" (VA 2598: 1; 2602: 2).\n\n[587] VA 484: 6. -- Samanlaatuisen veron lunastusta ehkä olivat Ulvilan \nförslepgr (Hist. Haudl. XI: 12).\n\n[588] \"skipspeningar\" (VA 5: 115; Rosenborg, Jordbeskattn. 75-76).\n\n[589] Arv. Handl. IX 261; Hausen Bidr. II 370-371; Teitti 304-305. \nYllämainittujen kyytirahain lisäksi vouti kantoi kultakin Ahvenanmaan \npitäjältä (nimismieheltä) 6 mk Röije peninger eli rijepenninger (Arv. \nHandl. IX 261; Hausen, Bidr. II 371-372). Kenties on tämä se vanha \nRedhegiäld, joka Eerik Pommerilaisen tiliotteissa v:lta 1413 mainitaan \nmaksetuksi \"Olandista.\" (Hausen, Bidr. I 315).\n\n[590] VA 585: 61.\n\n[591] \"Skiutz Resse pngr\" (VA 3801: 19; 3801: 1).\n\n[592] \"skiutz pnr\" (VA 1: 10-18).\n\n[593] MU s. 262. Vrt. selostusta Hist. Ark. XXII, II 1: 10-11.\n\n[594] Mustak. s. 118.\n\n[595] MU s. 355.\n[596] MU ss. 351, 355, 376.\n\n[597] \"for beskedlighen man Andris domare\" (Mustak. s. 156).\n\n[598] Mustak. s. 157.\n\n[599] MU ss. 363, 370, 379.\n\n[600] MU s. 371.\n\n[601] MU s. 375.\n\n[602] \"cum prolocutore Nicolao in Kummikællæ -- Kumakallia\" (Mustak. s. \n86).\n\n[603] Mustak. s. 221.\n\n[604] VA, Hausenin kok. 5.7.1452.\n\n[605] Arv. Handl. IV 1.\n\n[606] MU ss. 445, 485.\n\n[607] \"domare by\" 1462 (Arv. Handl. IV 79).\n\n[608] \"Domaraby\" (Mustak. s. 574).\n\n[609] \"Domarby\" 1417 (Mustak. s. 275).\n\n[610] Niinpä Vehmaan Kiimakalliota, josta eräs 1300-luvun välimies oli \nkotoisin, mainitaan uuden ajan alussa \"flöte\"-tilana s.o. entisenä \nrälssinä.\n\n[611] Lounais-Suomen tuomarilaitoksen alkujuuria voisi löytää myös \nSveanmaan maakuntalakien hundarin tuomarilaitoksesta. Sillä tavoin \nselvenisi, kuinka Taivassalossa 1370-luvulla samanaikaisesti saattoi \ntoimia kaksi tuomaria; Sveanmaankin hundarissa oli tuomareja kaksi.\n\n[612] 1379: \"dommare i Kimmetoo kyrkiolaagh -- tå iagh hulth \nsochnatingh -- thà stodo ther för alle tingz lagino\" (MU s. 375).\n\n[613] 1380: \"ræfstæ thing met Theuesala snækkiolagh -- -- fore \nræfstenne oc alle thinglaghino withnadho\" (MU s. 376); 1380: \"aa \nsnæckielagx tingeno j Santamalum\" (Mustak. s. 173).\n\n[614] 1380: \"vpa sokna tingheno -- -- met them j Santamalom, Masko ok \nNowsis\" (Mustak. s. 174). -- 1392: \"tha jak sokna tingh [hioit] j \nSakilæ by met Sækilæ sokn, Kiulæ ok Ylælæ -- -- tha stodo thær fore \nallo tinglageno\" (Mustak. s. 205).\n\n[615] 1352: \"in placito parochiali apud parochiam Nummis\" (MU s. 257); \n1380: \"a sokna thingeno j Pike sokn\" (MU s. 379).\n\n[616] Mustak. ss. 173, 174.\n\n[617] Lähemmin \"Suomen vanhin maakunta- ja pitäjälaitos\", Suomal. \nTiedeakat. Esit. 1911, 1: 44-56.\n\n[618] MU s. 375.\n\n[619] \"vpa Rænthamækj kirkiagord\" (Mustak. s. 380).\n\n[620] \"vpa sokne stæmpnone wiidh Ræntemækj kirkio\" (Mustak. s. 405).\n\n[621] Arv. Handl. II 44.\n\n[622] Mustak. s. 455.\n\n[623] \"i kirkestufvun\" (VA, Hausenin kok. 17 ja 24.7.1505).\n\n[624] Arv. Handl. II 47.\n\n[625] Arv. Handl. II 101; Mustak. s. 352.\n\n[626] MU s. 386.\n\n[627] Mustak. s. 233.\n\n[628] Arv. Handl. V 54.\n\n[629] Suomen kielen muistomerkkejä II, 1: 86, 95.\n\n[630] Maakunnan sinetillä vahvistettu maanluovutus Hämeessä v. 1319 \n(Mustak. ss. 17-18). Ahvenanmaan sinetillä varustettu maanluovutus v. \n1322 (Mustak. s. 19). Maakunnan käräjät ja sinetti V.-Suomessa 1322 \n(Mustak. s. 21).\n\n[631] \"domare jnnan Tavistelande\", Lammi 1374 (MU s. 353). -- \"Clafvs, \ndomare ther sama stadh [j Tavistalanda]\", Hämeenlinna 1383 (MU s. 390) \n-- \"iak Clawus Dyækn, domare j Tauestalande\", Tennilä 1390 (MU s. 420). \n\"Claus Diægn, domare j Thawaste landhe\", Saarioinen 1390 (Mustak. s. \n197).\n\n[632] \"domore j Sathagunnom\" Säkylä 1392 (Mnstak. s. 205).\n\n[633] \"domare j westra Nyland\", Tenhola 1395 (MU s. 444).\n\n[634] Oliko suomal. ja ruotsal. oikeuden alueilla pitäjäntuomarien ja \nlaamannien välillä vielä joitakin tuomareja, on epätietoista. V. 1353 \nkumminkin mainitaan V.-Suomessa sellaista tuomaria, joka tuomitsi 3 \nmarkan sakkoon (MU s. 262).\n\n[635] MU ss. 390. 392, 429.\n\n[636] MU s. 428; Mustak. ss. 280, 304.\n\n[637] Mustak. s. 235.\n\n[638] \"almening öer\" (VA 215 1: 22).\n\n[639] Teitti 64, 240. Vrt. \"kihlakunnan ulkomaita\" Karjalassa.\n\n[640] Arv. Handl. VI 189-195.\n\n[641] Grönblad, Nya källor 216.\n\n[642] VA 6133: 1, 24, 48, 77, 108.\n\n[643] Arv. Handl. IX 261.\n\n[644] VA 1106: 55.\n\n[645] \"häredzhöfdingekorn\", \"domarkorn\" (VA 2602: 14).\n\n[646] Kamer. Asiak. II 3, 9.\n\n[647] Teitti 296, 297.\n\n[648] Kamcr. Asiak. II 6; Teitti 192.\n\n[649] VA 1994; 2026.\n\n[650] Hämeessä kihlak. tuomarin lyhennys nimismiehen verosta v. 1545 \nteki (VA 8: 145, 147, 148):\n\n                                Ylisessä       Sääksmäen      Hattulan\n                                klk:ssa        klk:ssa        klk:ssa\n\n    kauroja                      9 1/2 puntaa  6 puntaa       7 puntaa\n    ruokakaloja (käräjäkaloja)   2 kipp.       1 kipp. 2 leiv.   --\n    kynttilöitä                700 kpl       580 kpl        560 kpl\n    heiniä                      26 2/5 kuorm. 18 kuorm.      21 kuorm.\n\nTätä palkkausta sanotaan v. 1547 Sääksmäen kihlakunnassa \"vanhaksi \ntavaksi\" (VA 3696: 52, 53). V. 1541 mainitaan Hauholla tuomarin saaneen \npalkakseen kultakin pitäjältä 1 punnan kauroja ja kolmen koukun heinät \n(VA 3672: 65 seur.). Se sopii täydellisesti taulukossa oleviin määriin.\n\n[651] VA 5123: 11.\n\n[652] VA 5121: 36.\n\n[653] Arv. Handl. III 245, 246, 248, 249. -- Mainittu punta ohria oli \nilmeisesti tuomarin osa nimismiesverosta. V. 1560 mainitaan tuomarin \ntulona Juvan pitäjästä 1 punta \"nimismiehenverorukiita\"; kun tällä \nnähtävästi tarkoitettiin tuomarin koko vuotuista korvausta, \ntarkoittavat edellämainitut 1 ohrapunta tai 2 kaurapuntaa luultavasti \nmyöskin tuomarin koko vuoden korvausta (VA 6309: 12).\n\n[654] Hist. Handl. XI 16-17.\n\n[655] Arv. Handl. V 260.\n\n[656] VA 5123: 6.\n\n[657] Arv. Handl. III 245, 246, 248, 249.\n\n[658] Hist. Handl. XI 17. -- Veroa karttui koko läänistä:\n\n    viljaa      10 lästiä 7 puntaa\n    humaloita    6 kipp.\n    hamppua      1 leiv.\n    haukia       1 1/2 leiv.\n\nToisen tiedon mukaan v:lta 1537 (Kamer. Asiak. II 5) Sääksmäen \nkihlakunnasta tätä veroa karttui:\n\n    ohria         2 lästiä 3 puntaa\n    humaloita     1/2 kipp.\n    Suomen haukia 5 puntaa\n\n[659] VA 1929: 31.\n\n[660] VA 201: 21 seur.; 4563: 12, 26.\n\n[661] Hildebrand, Medeltid I 293.\n\n[662] \"merisacko\" (VA 4744: 2).\n\n[663] Vrt. sattuvaa lausuntoa Yrjö-Koskinen, Suomal. heimojen \nyhteiskuntajärj. 180.\n\n[664] Ahlqvist, Kulturwörter 228-229; Yrjö-Koskinen, Suomal. heimojen \nyhteiskuntajärj. 168-169.\n\n[665] Hupel, Topogr. Nachrichten I 61.\n\n[666] \"Jon Cupiasson\" Lammilla 1374 (MU s. 353); \"Cubias\" lautamiehen \nnimenä Säkjärvellä 1654 (VA 8613: 324); \"Kupiala\" ja \"Kupiainen\" kylän \nja suvun nimi Säämingissä 1654 (VA 8613: 1292).\n\n[667] MU s. 494.\n\n[668] \"Pæder Udraaynen domare i Jokas Capelle\" (Mustak. s. 399).\n\n[669] Ruotsal. käräjälaitoksesta ks. Nordström II 516, 526, 527; \nUppström, Öfversigt af den svenska processens hist. 10. -- Suomen \nkäräjälaitoksesta ks. Ståhlberg, Suomen käräjälaitoksesta 1500-luvun \nkeskipalkoilla, Valvoja 1890: 349-362.\n\n[670] Lehmann, Gastung 74-96.\n\n[671] Lehmann, Gastung 76-77; Vinogradoff, Villeinage 301.\n\n[672] Neilson, Customary Rents 29, 30, 38.\n\n[673] Lehmann 70-74. -- Vastaväitteitä Amiran arvostelussa Götting, \nGelehrte Anzeigen 1889: 249 seur.\n\n[674] Schlyter, UL, Gloss.: Gingærth. -- Tanskalaisilla alueilla \ntällaisia kiertokauden kinkerejä olivat \"stud\" ja \"nathold\" (servitium \nnoctium).\n\n[675] UL, KgB X §§2, 3, 8. Kuninkaankinkeriksi näitä veroja katsovat \nStrinnholm (Svenska folkets hist. IV 661), Hildebrand (Medeltid I 268) \nja Ramstedt (Om krigs- och skatteväsendet 34-36). Lehmann on toista \nmieltä (Gastung 57), vaan ei perustele mielipidettään.\n\nKarjaveron kuulumisen kuninkaankinkeriin näkee siitäkin, että \nHelsinglannin laissa, kuten Ramstedt (36) on huomauttanut, ei mainita \nkarjaveroa, vaan sen sijaan kestitysvero (väsla, gingärd).\n\n[676] Lehmann, Gastung 46-55, 57-70.\n\n[677] Thulin, Mantalet 7, 14, 15, 20-24. -- Vastaavista Ahvenanmaan \noloista ks. kappaletta \"Täysiverot ja niiden tehtävät\".\n\n[678] Kljutshevskij, Venäjän historian pääpiirteet 41-42. Vrt. Milukow, \nSkizzen russ. Kulturgesch. I 124-125.\n\n[679] \"rogamus ut de siligine tributaria, dicta wlgariter rughskat, \nquantum plus dimittere potestis, nobis destinare velitis\" (MU s. 115).\n\n[680] \"tantum feni de tribus aratris, quantum de vno aratro ad castrum \ndari et deferri solet\" (Mustak. s. 47).\n\n[681] \"tributum nostrum de Finlandia et Alandia -- in -- bytiro et \npecoribus ac carpo regio proueniens\" (MU s. 179).\n\n[682] VA 1: us.\n\n[683] VA 1; 7 seur.\n\n[684] MU s. 411; Hansen, Bidr. I 306.\n\n[685] Mustak. ss. 288-289.\n\n[686] Oksanen, V.-Suomi 9. Vrt. ed. s. 146.\n\n[687] VA 2918: us.\n\n[688] Allardt, Borgå län 20-21, 30, 32.\n\n[689] VA 1: 7 seur.\n\n[690] VA 5013: 18, 19, 53, 56.\n\n[691] Arv. Handl. IX 23.\n\n[692] Kamer. Asiak. I 10.\n\n[693] Arv. Handl. VI 313.\n\n[694] VA 1923: 1; 1925: 147; Ignatius, Kangasala 71, 74.\n\n[695] VA 1931:31 seur.; 1994: 7 seur.\n\n[696] Kamer. Asiak. I 11.\n\n[697] VA 1: 47.\n\n[698] \"bolmansråg\", \"bolmanskorn\", \"bolmanshafra\", \"bolmanslamb\", \n\"gingerdssmör\", \"gingerdskött\", \"gingerdshumla\", \"gingerdssalt\" (VA \n6133: 146).\n\n[699] \"boolmas rokarotzi\" (VA 1: 47).\n\n[700] Vrt. Yrjö Koskisen valaisevaa kirjoitusta \"Ruokaruotsi\" (Hist. \nArk. IV 107-113).\n\n[701] Kamer. Asiak. I 35.\n\n[702] Kamer. Asiak. II 2-3.\n\n[703] VA 370: 26, 30.\n\n[704] Arv. Handl. V 260.\n\n[705] Hist. Handl. XI 16-17.\n\n[706] VA 3696: 54.\n\n[707] VA 3030: 15.\n\n[708] Arv. Handl. IX 23.\n\n[709] Arv. Handl. VI 313.\n\n[710] \"för fougdens gestning\" (VA 1: 157).\n\n[711] Arv. Handl. VI 313.\n\n[712] Arv. Handl. V 260.\n\n[713] VA 8: 148.\n\n[714] VA 3670: 48.\n\n[715] \"män inthe foores vppå slotthet öffuer XL hästa\" (Arv. Handl. IX \n29).\n\n[716] VA 5014: 1 seur.; Arv. Handl. VI 301-303.\n\n[717] VA 5042: 16.\n\n[718] VA 5097: 48.\n\n[719] VA 5137:32.\n\n[720] VA 5041: 102-103, 111-112, 118-120.\n\n[721] VA 5014: 1 seur.\n\n[722] \"lensmans fjerding\" (VA 5000: 73, 89. 95).\n\n[723] VA 5014: 4 seur.; 5097: 52.\n\n[724] Arv. Handl. VI 301-302.\n\n[725] VA 5042: 16.\n\n[726] \"humble foringen\" (VA 5094: 48).\n\n[727] VA 5094:47, 48; 2151: 27.\n\n[728] \"Ridfougthens ein (?) gestning\" (Arv. Handl. VI 302-303).\n\n[729] Arv. Handl. VI 302-303, 306.\n\n[730] \"gifver ut märckie påå skattkornet och höt\".\n\n[731] VA 6134: 22.\n\n[732] \"Rokarotzj gesthningh om hösthen\" (Arv. Handl. VI 308).\n\n[733] Arv. Handl. VI 308.\n\n[734] Arv. Handl. VI 308\n\n[735] Arv. Handl. VI 311.\n\n[736] Arv. Handl. VI 308.\n\n[737] Arv. VI 311. Oluttynnörien 6-luku on huomiota kiinnittävä. Kun \nnäet Perevaara kussakin neljänneskunnassa oli 6 kymmenkuntaa, tuli \nkunkin kymmenkunnan suoritettavaksi tynnöri olutta -- siis suomalainen \nolutkunta samantapainen kuin venäläisten aikakirjain perevaarat.\n\n[738] Arv. Handl. III 246.\n\n[739] Dipl. Sv. V n:o 3864.\n\n[740] Grönblad, Nya källor 269, 358.\n\n[741] Arv. Handl. II 37; V 51-52; Mustak. ss. 295, 299, 428, 569, 578, \n579-580; VA, Hausenin kok. 26.4.1490.\n\n[742] VA 8: 22; 485 A: 259, 317; 5043: 4.\n\n[743] Mustak. s. 295.\n\n[744] \"Och när Jöns Knutssons tienere komme till Säkile, att gäste hans \nlandboor\" (Teitti 29).\n\n[745] \"Yros jn Masko. Dabit -- et victum pro vna nocte\" -- \"Poktis in \nparrochia Wemo -- J te colonus procurabit expensas pro vna nocte\" -- \n\"In Lemo -- prima Moukula -- dabit pro duabus noctibus\" (Mustak. s. \n581).\n\n[746] Monen seudun verokirjoissa uuden ajan alussa lausutaan, ettei \nkukaan tiedä, minkä perusteiden mukaan veroja oli maksettava, vaan että \nniitä maksettiin niinkuin esi-isät olivat maksaneet.\n\n[747] Esimerkkejä: Pirkkala v. 1422: \"och till gingerdh hwar thera 1/2 \ntunna ööl och kosten, som ther till hörer -- ena tunna ööll alla til \nsaman -- met swa mykyn kost som til ena tunna hörer\" (Mustak. s. 295); \nSund v. 1422:\n\n\"1/2 tunna ööl met allom kost ther tiil hörir, for aarliga gingerd\" \n(Mustak. siv. s. 299); Mynämäki v. 1439: \"ena tunno ööll met kost ok \nfodher som ther tiil böör fore gengerdh\" (Mustak. s. 372); Ahvenanmaa \nv. 1448: \"1/2 tunna ööl met kost ther till hörer\" (Mustak. s. 428); \nPerniä v. 1464: \"eena twnno ööl met kosth oc gingerden\" (Mustak. s. \n479).\n\n[748] Mustak. s. 131.\n\n[749] Mustak. s. 580.\n\n[750] Mustak. s. 579.\n\n[751] Ahvenanmaan apuverossa v. 1543 laskettiin tynnöriin \"huoviolutta\" \n(svenneöl) menevän 1 ja tynnöriin \"herraolutta\" 1 l/2 pannia (VA 2602: \n17). Kokemäenkartanon lampuotien \"kinkeriolueen\" v. 1561 laskettiin \nmenevän panni maltaita ja 4 1/6 naulaa humaloita tynnöriin. (VA 2120). \nKustaa Vaasa, aina kitsailija, määräsi voutisäännössään v:lta 1556, \nettä 3/4 pannista (= 1/2 tynnöristä) maltaita piti tulla tynnöri \n\"voutiolutta\" (Arv. Handl. IV 104).\n\n[752] Oluttynnöriin menevän mallaspannin hinta lienee kerran ollut\n1 äyri ja uuden ajan alussa se Suomessa todellakin oli 1 markan \nvaiheilla.\n\n[753] Styffe, Bidr. IV s. XCVII.\n\n[754] VA 1: 7-19; 4994 us.; 5000 us.; 5043 us. Lapvedellä ja \nTaipaleella maksettiin yleisten lahjakappaleitten lisäksi vehnää ja \npapuja, kumpiakin panni nautakunnalta, Äyräpään kihlak:n alueella \n(paitsi Viipurissa) vehnää panni nautakunnalta.\n\nVehnälahja lienee maksettu vehnäleipänä. Eräässä muistoonpanossa \nLapveden veroista sanotaan: \"on heidän vanhemmillaan (foreldre) ollut \nvanhastaan tapana lahjoittaa linnaan jonkun verran (någet) vehnäleipää \nja munia.\"\n\nUuden ajan alussa näitä veroja melkoiselta osalta suoritettiin rahassa \n(\"karitsarahoja\", \"munarahoja\", \"jänisrahoja\"). Lapveden ja Äyräpään \nkihlakunnissa maksettiin \"kanarahoja\"; nähtävästi ei sielläpäin \nkananhoito ollut yleinen.\n\n[755] VA 1: 7, 8.\n\n[756] VA 5013: 18-19.\n\n[757] VA 5149: 59.\n\n[758] Itämeren maakunnissa on Martinpäivä muinoin ollut tärkeä kansan \nmerkkipäivä. Suomen Karjalan vanhat olot näyttävät tässäkin kohden \nsamanlaisia yhteyksiä Itämeren maakuntiin päin, joita muillakin aloilla \nhavaitaan. Vrt. Setälän lausumaa mielipidettä, että suomen \"Marraskuu\" \nolisi samoin kuin viron \"Mardikuu\" Martinpäivästä nimensä saanut \n(Virittäjä 1897: 44, 45).\n\n[759] Oksanen 8: VA 484: 49. Vehmaalla maksoi kaksi bolia kumpikin 2 \nkaritsaa.\n\n[760] VA 8: 1 seur.\n\n[761] Hausen, Bidr. I 345, 346, 350, 351, 353.\n\n[762] VA 485 A: 317.\n\n[763] \"Påskelamb gofues ut om Sommeren Olai tijdh\" (Hausen, Bidr. I \n316).\n\n[764] Krohn, Suomen suvun pakanall. jumalanpalv. 183-184.\n\n[765] Ote Säämingin pitäjän kirkonkirjasta, Suometar 1853: 50. Saman \ntietolähteen mukaan linnan pässin hyvät päivät olivat koko maakunnassa \ntunnetut, kuten todistaa Savossa usein kuultu sananlasku \"elää kuin \nlinnan pässi\".\n\n[766] Grönblad, Nya källor 607; Arv. Handl. VI 289.\n\n[767] VA 5: 14.\n\n[768] VA 3670: 5, 13, 15.\n\n[769] Teitti 271.\n\n[770] Vert. \"Kypsis, szom är hara och fogla\" (Kamer. Asiak. II 4). Joka \ntapauksessa on \"kypsi\" parempi kuin Rosenborgin \"kipsahtaa\", jota hän \npitää mahdollisena juurisanana (Jordbeskattn. 65). \"Kypsi\" tässä \ntapauksessa merkitsisi valmista ateriaa.\n\n[771] VA 1929: 31 seur.; 1931: 32-43.\n\n[772] VA 1: 95-103.\n\n[773] \"gaffua pgr för harar och foglar\" (VA 4: 32).\n\n[774] VA 1922: 3.\n\n[775] Oksanen, V.-Suomi 10.\n\n[776] VA 5:49.\n\n[777] \"för gavehara och fogla\" (VA 484: 5).\n\n[778] Oksanen, V.-Suomi 14-15.\n\n[779] VA 5: 91; Arv. Handl. IX 48.\n\n[780] \"Skatt ffoglar\" (Arv. Handl. IX 90).\n\n[781] VA 6134: 19, 20. Vrt. summia VA 8: 115. Aikaisemmin näyttävät \nmäärät olleen pienemmät (VA 1:46).\n\n[782] VA 6134: 20, 21.\n\n[783] \"Kögemester penninger\", \"Kökömesteres penningen\" (Kamer. Asiak.\nI 17)\n\n[784] VA 1: 57 seur.; 4: 39.\n\n[785] VA 1919: 2; 1920: 162; 1922: 3.\n\n[786] Kamer. Asiak. 1 20.\n\n[787] Allardt, Borgå län 35.\n\n[788] VA 5000: 118-120.\n\n[789] Arv. Handl. VIII 41.\n\n[790] Rydin 8-10; Bergfalk, Om utomordentliga penningehjälper 8, 9; \nHildebrand, Medeltid I 185, 271-272; Styffe, Bidr. I: XCI seur. V: \nXVIII.\n\n[791] Österbladh 55-58; v. Engelhardt, Entstehung der Gutsherrschaft \n3435, 49, 65-70.\n\n[792] Esitys kruununkartanoitten päivätöistä perustuu tekijän \nkirjoitukseen \"Keskiajan kruununkartanot Suomessa\" (Hist. Aik. XXII, II \n1-27) sekä muutamiin uusiin tietoihin.\n\n[793] \"nec ad labores et operas ad vsus curie nostre Hælghuaa predicte \nimpendendas quomodolibet tenebuntur, nisi sicud consueuerunt ex \nantiquo. Ymmo cum ad curiam et quociens ex debito laborabunt, ex ipsius \ncurie prouisore, quamdiu laborauerint, recipiunt alimenta\" (MU s. 204).\n\n[794] \"ok theris fulla affurath göra vthan affslagh och all dagxwerke \nok ærffuode ok theris lagahws wppe halla ok qwærnana byggia -- -- som \nthe aff aller förra haffua varith vane ath göra\" (Arv. Handl.\nIII 103-104).\n\n[795] VA 485 A: 253.\n\n[796] Arv. Handl. VI 143.\n\n[797] VA 485 A: 313.\n\n[798] Allardt, Borgå län 80-81.\n\n[799] VA 5437: 10.\n\n[800] VA 5043: 4; 5138: 29.\n\n[801] \"laboricia et obsequia\" (Mustak. ss. 307-308, 326, 345-346).\n\n[802] VA 484: 42, 45. 47, 51, 54, 55.\n\n[803] VA 9: 22.\n\n[804] VA 10: 1 seur; 49 b: 1, 6, 9.\n\n[805] VA, Hausenin kok., asiakirja 1480-luvulta.\n\n[806] VA, Ivar Flemingin maakirja 8 (Sundholma); 1354: 26-36 (Yläne); \n212 a: 54 (Suitia); 15: 34 (kunink. perintötilat).\n\n[807] \"fore thera ærffuidz lösn\" (MU s. 203). Keskiajalla usein \nkäytetty sana \"ærffuid\", \"ærwede\", \"arffwode\" merkitsee työtä, maatyötä \n(Söderwall, Ordbok). Englannissa keskiajalla oli \"erw\" kynnöksen nimi \n(Cunningham, Growth of English Industry I 41).\n\n[808] Mustak. s. 258.\n\n[809] \"viij dagxwerkas met sin ök\" -- \"hwarie lx rokæ en man til \nslotsins arffwode om aaret\" (Mustak. s. 441).\n\n[810] Rosenborg, Jordbeskattn. 38, 48-49, 54. 66, 75. 78, 84, 90, 98.\n\n[811] Arv. Handl. VI 132; VA 1 ja 484 us.\n\n[812] VA 1: 88.\n\n[813] VA, Hausenin kok., Raaseporin l:n verokirja v:lta 1451.\n\n[814] Oksanen, V.-Suomi 10, 12, 17.\n\n[815] VA 348: 128.\n\n[816] VA 2919: 82-83.\n\n[817] VA 3672: 59; 3696: 97.\n\n[818] Hist. Handl. XI 15; VA 3696: 97; 217, Lopen käräjät 18.3.1583.\n\n[819] 5008: 17; 5016: 50.\n\n[820] VA 1: 88; 1919: 1; 8: 157.\n\n[821] Arv. Handl. III 279.\n\n[822] Meinander--Rinne, Nykyrko och Nystad (Finlands kyrkor I) 8-II.\n\n[823] Uuden ajan alussa oli Ahvenanmaalla Föglön ja Lemlannin pappilain \nrakennuksia jaettu määrättyjen talojen rakennettavaksi (Hausen, Bidr. \nIl 103, 104), -- V.-Suomessa oli vielä 19. vuosisadan alkupuolella \nParaisten pappilan rakentaminen vanhan sopimuksen mukaan jaettu kyläin \nkesken ja Raision pappilan kaikki rakennukset jaetut yökuntain \nrakennettaviksi (Tengström, Afhandl. om presterl. tjenstgörn. i Åbo \nerkestift II 162, 209). -- Satakunnassa oli 1600-luvulla pappilain \nrakentaminen neljänneskuntain velvollisuutena; Alastaron \nneljänneskunnan rakennettavana oli v. 1645 Loimaan pappilan riihi ja \nVampulan neljänneskunnan piti samana vuonna rakentaa Huittisten \npappilan pirtti (Boisman, Om rättskontrollerna 194). -- Uuden ajan \nalulta on Uudeltamaalta ja Hämeestä tietoja siitä, että määrätyillä \ntaloilla oli määrätyt rakennusvelvollisuudet pappilassa (Karjalohja, VA \n3002: 142; Tammela, VA 3755: 24; Hattula, VA 3755: 40). Hauholla ja \nTuuloksessa oli tämä velvollisuus niihin aikoihin jaettu \nneljänneskuntain kesken (Heikel, Kertomus Hauhon klk:n \nmuinaisjäännöksistä 115). Sääksmäellä oli v:n 1703 aikoina pappilan \ntupa Saarioisten yökunnan, talli Ritvalan yökunnan, kaksi riihtä ja \nluhti Salon ja Ritvalan yökuntain, kaksi navettaa Ritvalan ja \nMetsäkansan, ulkohuoneet Voipaalan yökunnan rakennettavat (Gunnar \nSuolahden tiedonanto). Samalla tavoin kuin pappilaa rakennettiin \nmyöskin kirkkoa uuden ajan alussa yökunnittain (Vanaja ja Renko VA \n3755: 39). Boismanin mukaan (Om rättskontrollerna 194) oli \nkirkonrakennuksessa koko pitäjä yhtenä piirinä.\n\n[824] \"residuum vero in aliis juribus et causis nostris jbidem \nemergentibus proueniens annis singulis pro dictorum castrorum \nedificiis\" (MU s. 179).\n\n[825] VA 3668: 149-150, painettuna Bomansson, Om Ålands fornminnen\n47-49; VA 3696, sakkoluettelot.\n\n[826] VA 5016: 49.\n\n[827] VA 484: 13-14.\n\n[828] VA 1: 115 senr.; 3672: 3; 3696: 1 seur.; Hist. Handl. XI 15.\n\n[829] Kamer. Asiak. I 13.\n\n[830] \"och i andhra soknar göra hwarie lx rökas en man til slotsins \narffwode om aaret\" (Mustak. s. 441).\n\n[831] Rosenborg, Jordbeskattn. 75; VA 2118: 43; 2119: 2.\n\n[832] VA 5008: 12, 14; 5043: 1; 215 1: 27.\n\n[833] VA 1: 49.\n\n[834] VA 1: 48.\n\n[835] Arv. Handl. III 197.\n\n[836] VA 5: 38.\n\n[837] VA 485 A: 313.\n\n[838] VA 3696: us., eritt. 34.\n\n[839] VA 1: 22-24.\n\n[840] Malmström, Centralisation 266; Forssell, Sveriges inre hist. 5; \nHildebrand, Medeltid II 101.\n\n[841] Malmström, Centralisation 272-273. Samanlaista käsitystä \nedustavat Forssell (Bidrag till hist. om Sveriges förvaltn. 6, 91 ja \nSveriges inre hist. 4) ja Hildebrand (Medeltid II 101, 103, 104). Vrt. \nSchlyter, Gloss.: Læn; Lænsmather, lænsman. -- Hildebrand katsoo, ettei \nyhdessä häradissa ollut yhtä useampaa nimismiestä ja että hän oli \nkuninkaan virkaan ottama.\n\n[842] Velschow, Om Bryderne, (Tanskan) Hist. Tidskr. I (1840) 112-147, \neritt. 127-120.\n\n[843] Ahvenanmaa 1322: \"cum Jacobo, tunc exactore in Alandia\" (Mustak. \ns. 19). -- Uusimaa 1373: \"Simonis Jonsson, prout exactoris regii in \nNylandia\" (Mustak. s. 146).\n\n[844] MU ja Mustak. hakemistot: \"Exactor\", \"Länsman\".\n\n[845] \"varom foghatom oc länsmannom i Satagunnom\" (MU s. 211).\n\n[846] Hist. Ark. XXII, II, 1: 17.\n\n[847] \"Biudom ok wi allom warom foghatom ok embijdzmannom i Satagundom\" \n(MU s. 303).\n\n[848] MU ss. 261-262.\n\n[849] Hist Ark XXII, II, 1: 10-11.\n\n[850] \"Lindwidus, exactor domini Aboensis super Nyland\" (MU s. 139).\n\n[851] Jo v. 1297 mainitaan \"entistä Hämeen voutia\" -- \"quondam aduocati \nTavestie\" (MU s. 83; Neovius 109).\n\n[852] Vrt. Radloff Das landesfürstliche Beamtentum Meklenburgs im \nMittelalter 40-41.\n\n[853] MU s. 132.\n\n[854] 1334: \"Aeringislo Anderson uel substituti eius\" (Mustak. s. 46). \n1347: \"ne quis aduocatorum nostrorum seu eorum officialium\" (Mustak. s. \n79). 1348: \"aduocatorum nostrorum eorundemque officialium\" (MU s. 213).\n\n[855] \"curatus in Masku, Hinrichinus ibidem, officialis Danielis\" \n(Mustak. ss. 73, 74).\n\n[856] \"Esgerus, aduocatus ex parte Danielis Niclisson super Kalandiam\" \n(Neovius 163).\n\n[857] Läänitysvaltaisissa oloissa luonnollisesti saattoi syntyä \nmonenlaisia poikkeuksellisia suhteita voutihallinnossa. Kun v. 1326 \nTurun läänin alaisina maina mainitaan Suomi, Ahvenanmaa, Uusimaa ja \nHäme ja näissä maakunnissa samaan aikaan mainitaan nimeltä erityisiä \nvouteja, kuten v. 1327 Hämeessä ja Uudellamaalla (Mustak. s. 27) ja v. \n1328 Ahvenanmaalla (Mustak. s. 28), niin näyttäisivät mainitut \nsyrjämaakuntain voudit olevan Turun linnanvoudin alavouteja. Niin \ntuskin kumminkaan on ollut, vaan on Turun linnan päällikkö hallinnut \nsyrjämaakuntia kuninkaan sijaisena (läänitysmiehenä) ja näiden \nmaakuntain voudit edelleenkin olleet linnanvouteja eivätkä alavouteja.\n\n[858] Mustak. ss. 19, 28, 99, 176; MU s. 362.\n\n[859] Mustak. s. 473; Neovius, Anteckningar rör. Borgå stads och \nsockens hist. 14.\n\n[860] Maanvoutien toiminnasta ja tavoista uuden ajan alussa antavat \neloisan kuvauksen Jaakko Teitin keräämät valitukset, jotka ovat \njulaistut Todistuskappaleissa Suomen historiaan V, ja Ahvenanmaan \ntalonpoikain valituskirja Kastelholman voutia vastaan, julaistu \nHausenin Bidrag'eissa II 370-377.\n\n[861] VA 484: 34, 38.\n\n[862] Arv. Handl. VIII 41.\n\n[863] Arv. Handl. VIII 44.\n\n[864] Teitti 270-271.\n\n[865] Arv. Handl. VIII 37, 42; VA 5121: 75; 5123: 9, 15, 24; Teitti 42. \nÄyräpään pitäjän voudinveroon kuului m.m. 10 kyyn. palttinaa \nnautakunnalta.\n\n[866] VA 6134: 20-21.\n\n[867] VA 585: 61; Teitti 297. Vero paikoin ylennetty (VA 215 1: 4; Arv. \nHandl. VIII 45).\n\n[868] VA 697: 4. Eteläisessä V.-Suomessa maksettiin \"voudin veroksi\" \nrukiita tai ohria 1-3 puntaa pitäjältä, Halikosta ja Salosta 2 puntaa \nrukiita, 2 pannia ohria ja 4 pannia kauroja (VA 1106: 55; Arv. Handl. \nVIII 45).\n\n[869] VA 585: 61.\n\n[870] VA 8: 145, 147, 148; Arv. Handl. VIII 45.\n\n[871] VA 4565: 49.\n\n[872] Arv. Handl. VIII 39.\n\n[873] Arv. Handl. VIII 41.\n\n[874] Arv. Handl. III 197; VA 215 1: 139.\n\n[875] Arv. Handl. VIII 33-36.\n\n[876] Arv. Handl. VIII 38, 40.\n\n[877] VA 5000: 132.\n\n[878] VA 585: 61.\n\n[879] VA 5121: 75; 5123: 15.\n\n[880] Kamer. Asiak. II 11, 13, 14; Arv. Handl. V 321; VA 215 1: 42.\n\n[881] Hausen, Bidr. II 371.\n\n[882] Arv, Handl. IX 81.\n\n[883] VA 585: 61.\n\n[884] Kamer. Asiak. II 13, 14.\n\n[885] VA 5123: 24; Arv. Handl. VIII 39.\n\n[886] VA 5123: 24.\n\n[887] VA 585: 61.\n\n[888] VA 5: 365, 366.\n\n[889] VA 585:61.\n\n[890] \"äri raha\", \"Ari peninger\" (Arv. Handl. VIII 43, 45).\n\n[891] Arv. Handl. IX 261; Hausen, Bidr. II 571.\n\n[892] Arv. Handl. V 321; Kamer. Asiak. II 11, 13, 14.\n\n[893] VA 2151:41, 42.\n\n[894] Arv. Handl. VIII 37; VA 5123: 24.\n\n[895] VA 2602: 14; Hausen, Bidr. II 373.\n\n[896] Aikaisimmat maininnat ovat seuraavat:\n\n(1) V. 1392 mainitaan Karjan pitäjässä maanluovutusta toimittavassa \nlautakunnassa \"Jon nempdaman\" (MU s. 437).\n\n(2) V. 1396 myy Viipurin linnan isäntä Vehkalahdella olevia \nkruununtiluksia Erkki Laurinpojalle, \"såm nu är nempdemann i Wekelax\" \n(MU s. 465).\n\n(3) V. 1411 mainitaan Maarian pitäjässä maanluovutus-lautakunnassa \n\"Niles næmpdeman\" (Mustak. s. 244).\n\n(4) 1419 esiintyy Huittisten käräjillä \"jonis jaopson nemdeman\" (Arv.\nHandl. II 46).\n\n(5) V. 1419 mainitaan \"Olaff Korala, som pa then tiid nempdman war j \nsancta Katerina sokn\" (Mustak. s. 285).\n\n(6) V. 1420 esiintyy todistajana Köyliössä ja Säkylässä \"Marthin \nnemphdema\" (Mustak. s. 300).\n\n(7) V. 1442 esiintyy omistussopimuksen todistajain joukossa \"Anders \nJonisson næmdeman (j) Pyttis\" (Mustak. s. 402).\n\n[897] Schlyter, Gloss. \"Næmdarmather\", \"Næmningaman\"; Malmström, \nCentralisation 261; Kjellén, Stat och samhälle i det gamla \nVestergötland (Vestergötalands Fornminn. Tidskr. 10) 14.\n\n[898] Schlyter, Gloss: \"Næmningaman\".\n\n[899] VA 2: 75; 2602: 33; Arv. Handl. VI 244-253; IX 55, 59, 63, 72, \n76, 85: Teitti 307.\n\n[900] VA 8: 70; 2974: 56; 2981: 43.\n\n[901] VA 1: 49.\n\n[902] VA 6134: 3, 7, 11\n\n[903] VA 3696: 3.\n\n[904] VA 3783: 5, 20, 3784: 13.\n\n[905] Paasikivi, Kyydinpito ja kestikievarilaitos 18.\n\n[906] Mustak. s. 260.\n\n[907] Hausen, Bidr. I 306.\n\n[908] Hämeessä mainitaan Saarioisten ja Tennilän nimismiespitäjät v. \n1390, Kulsiala 1405. Viimemain. vuonna mainitaan Satakunnassa Ylä- ja \nAla-Saastamala.\n\n[909] Mustak. s. 399.\n\n[910] Malmström, Centralisation 275-280.\n\n[911] Savon nimismiehen velvollisuudet uuden ajan alussa olivat sangen \nraskaat. Hänen oli pidettävä vuosittain linnanvoudille neljät \nkäräjäkestitykset ja ratsuvoudille niitä seuraavat neljät sakko- ja \nverokestitykset. Kutakin kestitystä kesti säännöllisesti 3 yökuntaa. \nTalvi- ja syyskäräjillä kulki linnanvouti kaikkien 35 hevosen kanssa. \nRatsuvouti kiersi talvikäräjiä seuraavalla kestityksellään 17 ja \nsyyskäräjäin jälkeen 18 hevosella.\n\n[912] Rosenborg, Jordbeskattn. s. 80; Allardt, Borgå län 33; Arv. \nHandl. IX 28. -- Vrt. muuten seuraavaa kappaletta \"Nimismiesvero\".\n\n[913] Vrt. VA 217: Hatt. ja Lehij. kär. 21.1.1583; Allardt,\nBorgå län 98.\n\n[914] Hausen, Bidr. I 236.\n\n[915] Esim. Ahvenanmaalta V. 1547: \"som thet åår lendzman war\" (Teitti \n177). Karjalassa vielä 1600-luvun alussa tässä virassa kovin ahkeraan \nvuoroteltiin. Mikä oli 4 mikä 5 vuotta; Jääskessä kerran ensimäisenä \nvuonna A, toisena ja kolmantena B, neljäntenä C, viidentenä D, \nkuudentena B j.n.e. (VA 483 G 1: 38, 63; 483 r: 85, 89).\n\n[916] Vrt. Jalkanen, Rautalammin pit. hist. 105.\n\n[917] Hist. Ark. XXII, II 1: 22-23. Vrt. Salenius, Tietoja Tavisalmen \neli Kuopion pit. 14.\n\n[918] V. 1463 \"lænsman boleman\" Nauvossa ja nimismies lukumiehen \ntehtävissä Nousiaisissa (Hausen, Bidr. I 326, 349).\n\n[919] \"haffua inne mz sig\" (VA 484: 1-12).\n\n[920] VA 484: 2, 10, n, 28.\n\n[921] VA 3755: 14.\n\n[922] Arv. Handl. IX 261.\n\n[923] VA S: 70; 2119: 74.\n\n[924] VA 2981: 43.\n\n[925] Arv. Handl. VI 244 seur.; IX 54 seur., IX 260-261. Taulukkoon ei \nole merkitty Kökarin eikä Ekkerön nimismiesveroa, joka näillä \nsyrjäseuduilla poikkesi säännöllisestä.\n\n[926] VA 2602: 14, 26, 32, 33.\n\n[927] Arv. Handl. IX 261: VA 2602: 15.\n\n[928] Ainoastaan parissa nuoressa Päijänteen pitäjässä oli lihan määrä \n1/2 leiv. ja heinäin 1/2 kuormaa..\n\nKynttilöitäkin maksettiin yleensä 30 kpl koukulta; poikkeuksen teki 9 \npitäjää.\n\n[929] Hattulan kihlakunnassa, Portaan ja Kalvoilan pitäjissä Sääksmäen \nkihlakuntaa sekä Lammin, Hollolan, Tennilän, Villähteen ja Elimäen \npitäjissä Ylistä kihlakuntaa; Lammilla ja Hollolassa maksettiin \nkorvausta viljassa.\n\n[930] VA 8: 137-138; 3696: 43.\n\n[931] Hausen, Bidr. I 150; Arv. Handl. VI 313.\n\n[932] Hist. Handl. XI 16-17.\n\n[933] Hist. Handl. XI 14-15; vrt. VA 3670: 73, 74.\n\n[934] VA 1: 114 seur.; Hist. Handl. XI 14-15.\n\n[935] VA 1: 114 seur.; Kamer. Asiak. I 10.\n\n[936] VA 1: 114 seur., 3671: 4, 16.\n\n[937] Ainoastaan Vihdissä oli nimismiesvero järjestetty \nurakkasopimuksen tavoin; siellä nimismies sai pitää koko \nnimismiesveron, josta hänen tuli suorittaa kestitykset sekä taksaa \nlinnaan 35 mk (VA 3670; 50).\n\n[938] VA 8: 145, 147, 148; 3672: 65 seur.\n\n[939] VA 3696: 54; vrt. ed. ss. 269 seur.\n\n[940] VA 8: 148.\n\n[941] VA 3670: 48; 3671: 76.\n\n[942] Arv. Hanell. III 243.\n\n[943] VA 6134: 15, 19-23; Arv. Handl. III 244.\n\n[944] Arv. Handl. VIII 197, 284.\n\n[945] VA 6134: 15 seur.; Arv. Handl. III 283-317.\n\n[946] VA 6134: 3 seur.\n\n[947] VA 1: 46; 8: 115.\n\n[948] VA 8: 119-122.\n\n[949] VA 5000: 118 seur.\n\n[950] Allardt, Borgå län 45.\n\n[951] VA 5000: 118 seur.\n\n[952] VA 5041: 17.\n\n[953] VA 1: 28.\n\n[954] Oksanen, V.-Suomi 14-15.\n\n[955] VA 8: 14, 17, 20.\n\n[956] Kamer. Asiak. Il 3\n\n[957] VA I 55.\n\n[958] VA 617: 9.\n\n[959] VA 484: 38.\n\n[960] Arv. Handl. VI 190.\n\n[961] Mustak. s. 260.\n\n[962] Mustak. s. 441.\n\n\n\n"]