[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fxQszIiPdS1CJ4q-srPO9xlsCt9RncMJTS1YFfP86ipI":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},2096,"Talonpoika satimessa","Holberg, Ludvig",1684,1754,"2096-holberg-ludvig-talonpoika-satimessa","2096__Holberg_Ludvig__Talonpoika_satimessa","Kolminäytöksinen huvinäytelmä","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1726,1908,6676,42856,false,52000,[24,25],"Comedy plays","Danish drama -- Translations into Finnish",[27,28],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Talonpoika satimessa: Kolminäytöksinen huvinäytelmä\" by Ludvig Holberg is a comedic play written in the early 18th century. The work offers a satirical glimpse into social hierarchies and human folly through the antics of its characters. It likely addresses themes of deception, identity, and the challenges faced by individuals navigating societal expectations.  The story centers around a simple peasant boy, who inadvertently finds himself mistaken for a wealthy paladin through the manipulations of Leerbeutel, a debt-ridden gentleman. In a series of humorous situations, Leerbeutel and his servant Pernilla attempt to rescue themselves from financial ruin by creating a charade that allows them to deceive others into believing the peasant boy is a high-ranking nobleman. As the plot unfolds, various characters, including city merchants and local authorities, get drawn into the web of lies, leading to a chaotic climax where the true identities are revealed. Ultimately, the play critiques societal pretensions and the ease with which people can be misled based on appearances and status. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Larin-Kyösti",269,"Kolminäytöksinen huvinäytelmä kertoo velkaantuneesta Leerbeutelista ja hänen neuvokkaasta palvelijattarestaan, jotka yrittävät selviytyä talousvaikeuksistaan. He päättävät huijata hyväuskoista maalaispoikaa tekeytymään ylhäiseksi palatsikreiviksi saadakseen lainaa ja luottoa.","Ludvig Holbergin 'Talonpoika satimessa' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2096. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","TALONPOIKA SATIMESSA\n\nKolminäytöksinen huvinäytelmä\n\n\nKirj.\n\nLUDVIG HOLBERG\n\n\nTanskasta suomensi Larin Kyösti\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto,\n1908.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n LEERBEUTEL, velkaantunut mies.\n PERNILLA, hänen palvelustyttönsä.\n MAALAISPOIKA, palatsikreivi.\n ISÄNTÄ, ravintoloitsija.\n KOLME RAATIHERRAA.\n MAALAISPOJAN ISÄ ja ÄITI.\n LEANDER.\n ROUVA STAABI.\n JALOKIVIKAUPPIAS.\n SOITTAJA.\n TOINEN RAVINTOLOITSIJA.\n PIETARI, ravintoloitsijan renki.\n LAKEIJOJA, PALVELIJOITA ja KANTAJIA y.m.\n\n\n\n\nEnsimmäinen näytös.\n\n\nNäyttämö: Ravintolan edusta. Oikealla ravintolarakennus, vasemmalla\ntoinen rakennus, perällä katu. Kaikissa näytöksissä sama.\n\n\nKohtaus 1.\n\n    Pernilla. Leander.\n\nLEANDER (Kohtaa Pernillan). Tuolla taas tulee pahan ilman lintu.\nMamseli Pernilla, eikö niin? Niinpä onkin! Tervetuloa kaupunkiin!\n\nPERNILLA. Kiitän nöyrimmästi, herraseni!\n\nLEANDER. Onko rouva mukana?\n\nPERNILLA. Ei ole. Tulin yksin herrani seurassa.\n\nLEANDER. Sepä kummallista! Eipä taida rouvanne olla kovin\nmustasukkainen, koska hän lähettää kamarineitsyeensä herran mukana\nkaupunkiin.\n\nPERNILLA. Meillä on nykyään kyllä muutakin ajateltavaa kuin vaan\nmustasukkaisuutta.\n\nLEANDER. Kuinka niin?\n\nPERNILLA. Sepä kummallinen kysymys! Herralla ei taidakaan olla\nalmanakkaa.\n\nLEANDER. Kyllä minulla on almanakka.\n\nPERNILLA. No, sitte pitäisi teidän tietämän, että tänään on kesäkuun\nyhdestoista päivä.\n\nLEANDER. Mitä peljättävää teidän herrallanne on kesäkuun\nyhdentenätoista päivänä?\n\nPERNILLA. Ei silloin mitään vaaraa ole, mutta tässä kaupungissa on niin\npaljon hävyttömiä ihmisiä. Ajatelkaas, herra Leander! Minun herrani on\njo seitsemättä päivää kaupungissa eikä vielä ole onnistunut hankkimaan\npientä kymmenentuhannen riksin velkaa, minkä hän tarvitsee. Hän on\nkääntynyt viiden, kuuden kauppiaan puoleen saman kadun varrella, missä\nme asumme, mutta...\n\nLEANDER. Millä kadulla te asutte?\n\nPERNILLA. Kadun nimi taitaa olla Kiertomutkan katu. Sama katu, joka\nkulkee niin viistoon.\n\nLEANDER. Luulenpa, että se kesäkuun kahdeksannentoista päivän tienoissa\nkulkee vielä viistompaan.\n\nKIRJEENKANTAJA (tulee). Anteeksi, hyvät ystävät! Tässä kortteerissa\nasuu kai ylhäinen maalaisherra.\n\nPERNILLA. Mikä on hänen nimensä?\n\nKIRJEENKANTAJA. Hänen nimensä on Leerbeutel.\n\nPERNILLA. Minä tunnen hänet.\n\nKIRJEENKANTAJA. Taitaa olla sellainen hieno pankruttiherra.\n\nPERNILLA. Ei vielä, poikaseni, mutta hän voi siksi tulla. Mikään ei ole\nmahdotonta. Jättäkää minulle kirje, sillä minä olen hänen palvelijansa?\n\n    (Kirjeenkantaja menee).\n\nMutta kas, tuolta tulee hän itse!\n\nLEANDER. En viitsi häntä vielä puhutella. Minun täytyy mennä.\n\n\nKohtaus 2.\n\n    Leerbeutel. Pernilla.\n\nLEERBEUTEL. Tulen toimeen kaikkien muiden vaan en noiden kirottujen\nkarhujen kanssa.\n\nPERNILLA (hiljaa). En minäkään.\n\nLEERBEUTEL. Sellaisia kiilloittamattomia kitupiikkejä!\n\nPERNILLA. Tolloja.\n\nLEERBEUTEL. Seurustelen mieluummin rautaseppien kanssa.\n\nPERNILLA. Tai kattilanpaikkaajien.\n\nLEERBEUTEL. Ne eivät kunnioita sukua eikä säätyä.\n\nPERNILLA. Ne mittailevat ihmisiä samalla mitalla.\n\nLEERBEUTEL. Kas, Pernilla, sinäkö siinä? Mitä sinä täällä toimitat?\n\nPERNILLA. Mietin tässä, miten saisimme kesäkuun yhdennentoista päivän\npoispyyhityksi allakasta.\n\nLEERBEUTEL. Ja minä taas mietin, miten voisin pötkiä pois koko maasta.\nYhtä mittaa saan minä hävyttömiä kirjeitä.\n\nPERNILLA. Eikö herra vielä ole saanut yhtään rahoja?\n\nLEERBEUTEL. En, Pernilla! Hävyttömiä ovat tämän kaupungin ihmiset. Olen\nkohteliaasti tarjonnut eräille 40 prosenttia; vaan he eivät tahdo\nlainata minulle.\n\nPERNILLA. Sehän on hävytöntä!\n\nLEERBEUTEL. Olen sen lisäksi tarjoutunut maksamaan heille korot\netukäteen.\n\nPERNILLA. Hävyttömiä hölmöjä! Eiväthän he missään tapauksessa häviäisi\nenemmän kuin kuusikymmentä rosenttia. Tässä on kirje herralle.\n\nLEERBEUTEL. Kuka sen sinulle antoi?\n\nPERNILLA. Ennustaja.\n\nLEERBEUTEL. Mistä sen tiedät, että se oli ennustaja?\n\nPERNILLA. Sanoi, että kirje oli tuleva pankruttiherralle.\n\nLEERBEUTEL. Sanoiko hän sen ilkeydestä?\n\nPERNILLA. Sitä en usko, luulen, että hän tarkoitti pankkiiriherraa\nTahtooko herra lukea kirjeen?\n\nLEERBEUTEL (Lukee kirjettä). Herra Leerbeutel maksakoon tämän 10 riksin\nvekselin kolmen viikon maksuajan kuluttua. Siitä nyt näet, mitä ihmiset\nminusta ajattelevat: kolmen viikon maksuaika 10 riksin tähden.\nPernilla, olet ennenkin pelastanut minut kepposillasi! Nyt tarvitsen\napuasi enemmän kuin koskaan ennen.\n\nPERNILLA. Me teemme kepposia kunnes lopulta joudumme hirteen.\n\nLEERBEUTEL. Miksmaks! Eihän naisia hirtetä.\n\nPERNILLA. Tahdon mielelläni auttaa herraa pulasta mutta ilman ilveilyä\nse ei käy päinsä.\n\nLEERBEUTEL. Koska kerran rehellisillä keinoilla ei pitkälle päästä,\nniin täytyy keksiä muita keinoja.\n\nPERNILLA. En kiireessä keksi muuta keinoa kuin että herra vielä kerran\ntekee pankruttikeikauksen.\n\nLEERBEUTEL. Kyllähän se kävisi päinsä, jos minulla vaan olisi\nmatkarahoja.\n\nPERNILLA. Tiedänhän minä, että herralla on sen verran luottoa.\n\nLEERBEUTEL. Sinä näet tästä kolmen kuukauden kuluttua maksettavasta\nkymmenen riksin vekselistä, kuinka suuri luotto minulla on.\n\nPERNILLA. Voisinhan minä keksiäkin jonkun hätäkeinon, jollei omatuntoni\nolisi niin arka.\n\nLEERBEUTEL. Siinä sitä ollaan! Mikset koreasti jättänyt omaatuntoasi\nkotiin.\n\nPERNILLA. Eihän sen kuljettaminen maksa mitään. Ja rahti on\nvähäpätöinen asia.\n\nLEERBEUTEL. Sen kyllä uskon, sillä saisipa posti maksaa monen sellaisen\nomantunnon kuljetuskulungit.\n\nPERNILLA. Tosin ne painavat vaakalaudalla hyvin vähän, mutta niin vähän\nkuin sitä omaatuntoa onkin, on sitä sentään kotitarpeiksi.\n\nLEERBEUTEL. Hyvin sopimatonta on kulettaa omaatuntoansa kaupunkiin\nkesäkuun yhdentenätoista päivänä. Mutta pila sikseen, keksikäämme nyt\nkeino, millä pääsisin pälkähästä.\n\nPERNILLA. Osaatteko ilveillä?\n\nLEERBEUTEL. Mikä ihmeellinen kysymys! Olen niin usein turhinpäin\nilveillyt, miksi siis arkailisin nyt kun olen ihan umpikujassa.\n\nPERNILLA. Ensi viikolla minä koitan keksiä jotakin.\n\nLEERBEUTEL. Luvatessasi auttaa minua ensi viikolla merkitsee samaa kuin\njos lupaisit auttaa järveen pudonnutta parin tunnin kuluttua.\n\nPERNILLA. Onnettomuus on siinä, että teillä on liian suuret ajatukset\nminusta. Te luotatte minuun liian paljon.\n\nLEERBEUTEL. Minä tiedän, mihin sinä kykenet.\n\nPERNILLA. Tiedänpä sen itsekin.\n\n\nKohtaus 3.\n\n    Maalaispoika tulee töllistellen. Leerbeutel. Pernilla.\n\nPERNILLA. Voi, ihme, katsokaapas tuota maalaispoikaa kuinka se\ntöllistelee! Varmaankaan ei se ole ennen ollut kaupungissa.\n\nLEERBEUTEL. Kuuleppas maamies, mistäs olet kotoisin?\n\nTALONPOIKA. Maalaiskylästä.\n\nLEERBEUTEL. Mikä sen kylän nimi on?\n\nTALONPOIKA. Sitä en maarin tiedä.\n\nLEERBEUTEL. Kuinka kaukana se kylä on täältä?\n\nTALONPOIKA. Tarkoitatteko tätä kylää täällä?\n\nLEERBEUTEL. Senkin tomppeli! Enhän minä kysy, kuinka kaukana kylä on\nitsestään? Mutta etkö sinä tiedä sen kylän nimeä, missä asut? Mikä on\nvoutisi nimi? Kunhan saan tietää voudin nimen, niin voin sinulle ehkä\nsanoa kylän nimen.\n\nTALONPOIKA. Jaa voudinko nimen? Annas olla... voudilla on sama nimi\nkuin minullakin.\n\nLEERBEUTEL. Mikä se sitte sinun nimesi on?\n\nTALONPOIKA. Sitä en oikein ota muistaakseni. Annas olla... Odottakaas\nvähän, äitini sen kyllä tietää.\n\nLEERBEUTEL. Oikea pähkähölmö.\n\nTALONPOIKA. Kyllä minä tiedän meidän papin nimen.\n\nLEERBEUTEL. Mikä on sitte hänen nimensä?\n\nTALONPOIKA. Hänen nimensä on herra maisteri, eikös vaan olekin niin.\n\nLEERBEUTEL. Hän on tuhmempi kuin mykkä nauta.\n\nTALONPOIKA. Ettehän minuun suutu, hyvä herra, jos kysyn, että mikä talo\ntuo iso talo on?\n\nLEERBEUTEL. Raatihuone.\n\nTALONPOIKA. No hyvänen aika, siihen mahtuisi koko iso lehmäkarja ja\nruokkia siinä voisi ison joukon hevosia ja härkiä. Tuosta isosta\nportista kai menee tie talliin.\n\nLEERBEUTEL. Enpä olisi luullut, että sellaisia ihmisiä on olemassa.\nMutta kuules mies, millä asialla olet tänään kaupungissa?\n\nTALONPOIKA. En juuri milläkään. Mutta, hyvä herra, älkää suuttuko,\nvaikka minä kysyn niin paljon! Mistä elävät kaikki tämän kylän ihmiset?\nSillä en näe peltoja enkä niittyjä, en hevosia enkä härkiä, en edes\nyhtä sikaakaan.\n\nPERNILLA. Härkiä ja sikoja on täällä kylläksikin, muuten eletään täällä\nsinun sekä muiden talonpoikien hiestä ja työstä.\n\nTALONPOIKA. Mutta miksikäs me olemme niin tuhmia, että teemme työtä\nmuiden edestä?\n\nPERNILLA (Leerbeutelille). Kuulkaas, herra, tahdon käyttää tämän miehen\ntomppelimaisuutta hyväkseni rahojen hankkimiseksi. (Talonpojalle). Hyvä\nmaamies, sinun täytyy tunnustaa, että olette hulluja kärsiessänne hien\nja helteen muiden edestä. Olenpa varma siitä, ettei kukaan ole sinua\nsiitä kiittänyt, senjälkeen kuin tulit kaupunkiin.\n\nTALONPOIKA. Eihän niillä ole ollut sen vertaa kunniantuntoa, että\nolisivat kohottaneet hattuaan, kun heille lakkiani nostin.\n\nPERNILLA. Kuules maalainen! Tahtoisitko jäädä tänne kaupunkiin? Pääset\nkaikesta työstä eikä sinun tarvitse muuta tehdä kuin vaan syödä ja\njuoda.\n\nTALONPOIKA. Kiitos vaan tarjouksesta. Sellainen elämä se olisi kuin\nsilkkiä.\n\nPERNILLA. Saat viisi, kuusi ruokalajia joka ateriaksi.\n\nTALONPOIKA. Syökö ne täällä niin monta ruokalajia?\n\nPERNILLA. Kyllä, ainakin useimmat.\n\nTALONPOIKA. Silloin mahtaa monella olla niin iso vatsa kuin tammalla.\n\nPERNILLA. He syövät hiukan kutakin ruokalajia. Mutta jos teet kuten\nkäsken, niin saat yhtä hyvät päivät.\n\nTALONPOIKA. Kyllämaar minä sen tahdon.\n\nPERNILLA. Koita pitää päässäsi kaikki, mitä minä sinulle sanon.\n\nTALONPOIKA. Kyllä minä pidän sen lakissani.\n\nPERNILLA. Johan tästä tulee hulluksi! Hyvä juttu, että mies on\ntollomainen, mutta minä pelkään, että tämä menee liian pitkälle. Kuules\nnyt, maamies, sinun täytyy olla ihan vaiti ja jos joku sinua\npuhuttelee, niin sano vaan näin: kysykää hovimestariltani! Herra,\nteidän täytyy näytellä hovimestaria.\n\nLEERBEUTEL. Mikäs talonpoika sitte olisi?\n\nPERNILLA. Hänestä olen tehnyt palatsikreivin. Hän on muka\nmatkustavinaan ulkomailla ja minä näyttelen palatsikreivitärtä.\nRiisukaa takkinne, niin katson, kuinka se sopii hänelle!\n\n    (Pukevat hänet Leerbeutelin takkiin).\n\nTALONPOIKA. Onpas se hieno takki. Hovin herrallakaan ei ollut parempaa\ntakkia omissa häissään.\n\nPERNILLA. Älä nyt enään puhu hovin herrasta; nyt sinä olet itse herra,\nolet palatsikreivi!\n\nTALONPOIKA. Lempo soi, sitä en ole!\n\nPERNILLA. Kuvittele nyt olevasi meidän herramme!\n\nTALONPOIKA. Onkos sitte palatsikreivi sama kuin meidän herramme?\n\nPERNILLA. Ei, ei! Kuvittele nyt, että minä olen sinun rouvasi ja tämä\ntässä on sinun palvelijasi ja jos joku puhuttelee sinua, niin sano\nniinkuin äsken neuvoin! Nyt olen minä olevinani vieras henkilö, jota\nsinä puhuttelet. Nöyrin palvelijanne! Minua ilahuttaa suuresti, että\nteidän palatsikreivillinen armonne on onnellisesti saapunut tänne. Ole\nrivakka! Rohkenenko kysyä teidän armoltanne, koska saavuitte tänne? Ole\nrivakka! Mitäs sinä siihen vastaat?\n\nTALONPOIKA. Mitäs minä siihen vastaisin? Tehän kujeilette kuin narrit.\n\nPERNILLA. Niin, sellaiseen narripeliin saat sinäkin tottua, kun pääset\nylhäiseksi herraksi.\n\nTALONPOIKA. Mitäs minä vastaan?\n\nPERNILLA. Unohditko sen jo niin pian? Sinä vastaat: kysykää\nhovimestariltani. Tuhat tulimmaista! Ole nyt edes rivakka! Nyt\npuhuttelen sinua taas: koska saapui teidän palatsikreivillinen armonne\ntähän kaupunkiin?\n\nTALONPOIKA. Kysykää hovimestariltani tai puhukaa hovimestarilleni. Ole\nrivakka!\n\nPERNILLA. Voi vietävä, senkin tuhmeliini!\n\nTALONPOIKA. Kysykää hovimestariltani! Mikäs nyt olikaan se toinen asia?\n\nPERNILLA. Oh, minä tulen hulluksi! Riittäähän se, pysy siinä vaan! Nyt\npuhuttelen sinua taas: teidän armonne ei taida vielä olla naimisissa?\n\nTALONPOIKA. Kysykää hovimestariltani!\n\nPERNILLA. Se kysymys ei kelpaa. Teidän armonne on varmaankin tullut\nkatsomaan meidän pientä kaupunkiamme.\n\nTALONPOIKA. Ole rivakka!\n\nPERNILLA. Ei, hänen kanssansa on ihan hukassa. Sinä olet nauta! Sinä et\nsaa vastata muuta kuin: kysykää hovimestariltani!\n\nTALONPOIKA. Nyt, nyt ymmärrän. Kysykää hovimestariltani!\n\nPERNILLA. Sillä tavalla. Muuan mies asuu tässä isossa talossa ja siellä\ntapahtuu ilveilymme. Käykää te herra sinne edeltäpäin tilaamaan\nhienoimmat huoneet eräälle ylhäiselle, rikkaalle palatsikreiville sekä\nhänen rouvallensa!\n\n    (Talonpoika niistää nenäänsä ja pyyhkii sormiaan takkiin).\n\nLEERBEUTEL. Hyi sinua, pyyhitkö sinä sormiasi minun takkiini!\n\nTALONPOIKA. Kysykää hovimestariltani!\n\nPERNILLA. Herra, eihän se merkitse mitään, antaa hänen vaan pitää\ntapansa.\n\nLEERBEUTEL. Kyllä minä huomaan, mitä sinä näillä vehkeilläsi tarkoitat,\nmutta minä pelkään, että meidät tunnetaan.\n\nPERNILLA. Uusissa puvuissa ei meitä kukaan tunne. Täytyyhän jotakin\nuskaltaa, jos mieli pulasta päästä.\n\nLEERBEUTEL. Se on totinen tosi! Jollen yhdellä tai toisella tavalla saa\nrahoja, olen minä päätäni lyhempi.\n\nPERNILLA. Ettehän te, herra, siinä tapauksessa pane alttiiksi mitään,\nminä sitä vastoin kaikki.\n\nLEERBEUTEL. Totta puhut, Pernilla. Sinua saan minä kiittää sekä\nelämästäni että menestyksestäni. Mutta mitä me nyt ensiksi teemme?\n\nPERNILLA. Menkää tähän isoon majataloon tilaamaan hienoimmat huoneet\neräälle ulkomaalaiselle palatsikreiville! Puhukaa murteellisesti ja\nisoisesti!\n\nLEERBEUTEL. Sitä kyllä osataan, siihen olen jo ennestään tottunut.\n\nPERNILLA. Kuules mies, anna herralle takki takaisin!\n\nTALONPOIKA (Itkien). Voi, antakaa minun se pitää!\n\nPERNILLA. Saat sen kohta takaisin. Tule nyt minun kanssani!\n\n\nKohtaus 4.\n\n    Leerbeutel. Isäntä.\n\nLEERBEUTEL. Tuo sukkela tyttö on kuin luotu tekemään suurtöitä. Ryhdyn\nnyt heti toimeen.\n\n    (Kolkuttaa).\n\nISÄNTÄ. Herra, ketä tahdotte tavata?\n\nLEERBEUTEL. Minä olen palatsikreivin hovimestari.\n\nISÄNTÄ. Minkä palatsikreivin?\n\nLEERBEUTEL. Ulkomaalaisen palatsikreivin, joka juuri saapui kaupunkiin;\nhän tahtoo täältä asuntoa, sillä tätä taloa on meille suositeltu\nparaimpana.\n\nISÄNTÄ. Toivon, ettei hänen armoansa missään palvella paremmin kuin\nmeillä.\n\nLEERBEUTEL. Herra isäntä, toimittakaa meille hyvää kalaa, sillä\npalatsikreivi ei juuri pidä liharuuista! Minkälaisia viinejä teillä on?\n\nISÄNTÄ. Kaiken lajisia, olen ulkomailta juuri saanut Burgogne viiniä,\nse on vallan erinomaista. Mutta onko palatsikreivi vielä kaukanakin?\n\nLEERBEUTEL. Hän on matkalla kyytitalosta, missä vaunut pysähtyvät;\nsiellä tilaa hän kantotuolin, sillä hän ei siedä katukivillä ajamista.\n\nISÄNTÄ. Hyvänen aika, joko hän tulee niin pian? Henrik, pane iso sali\nkuntoon! Saamme vieraita.\n\nLEERBEUTEL. Pitäkää kiirettä!\n\nISÄNTÄ. Puolen tunnin kuluttua on kaikki kunnossa. Toivon, että hänen\narmonsa tulee olemaan tyytyväinen. Suvaitsetteko, herra hovimestari,\nettä minä toimitan palvelijani kantamaan hänen tavaroitansa?\n\nLEERBEUTEL. Ei tarvitse. Meillä on kyllä palvelijoita itsellämme.\nHänellä on myös rouvansa mukana.\n\nISÄNTÄ. Jalosukuinen herra hovimestari, älkää pahastuko vaikka kysyn\nyhtä asiaa. Mistä johtuu se, että naimisissa olevalla herralla on\nhovimestari?\n\nLEERBEUTEL. Minun herrani meni naimisiin hyvin nuorena. Sitäpaitsi on\nmuita syitä, ne minä selitän jälkeenpäin. Pankaa nyt vaan kaikki\nkuntoon, sillä puolen tunnin kuluttua olemme täällä!\n\n\nKohtaus 5.\n\n    Leerbeutel. Pernilla.\n\nLEERBEUTEL. Alku on tehty; kuinka tämä muuten päättynee, sitä en voi\nsanoa. Toiset käyttävät koirankujeisiin kepposissaan sukkelia\npalvelijoita, minä käytän palvelijattaria. Sukupuoli ei vaikuta asiaan,\nsillä sukkelin pää ja suurin uskaliaisuus, ne ovat sopivimpia\nvälikappaleita. Tämä tyttö on pelastanut minut monesta selkkauksesta,\nsentähden minä luotan menestykseeni. En pane mitään alttiiksi, sillä\nnäiden armottomien velkojien käsiin joutuminen... Kas tuolta hän taas\ntulee!\n\nPERNILLA. No, herra, oletteko toimittaneet asianne?\n\nLEERBEUTEL. Asunto on tilattu ja kaikki valmiina puolen tunnin\nkuluttua; miten asia sitten luonnistunee.\n\nPERNILLA. Jättäkää se minun huolekseni. Olen jo hankkinut sitä varten\npaljon apuväkeä.\n\nLEERBEUTEL. Mutta missä on palatsikreivi?\n\nPERNILLA. Hän on tätini luona, jolle olen selittänyt koko asian. En\ntahdo ylistää omia sukulaisiani, mutta sen sanon, että tätini on\nsukkela ja avulias vaimoihminen, monta kertaa on hän ollut vähällä\njoutua kehruuhuoneeseen auttaessaan hyviä ystäviä, jotka maksavat hänen\nvaivansa.\n\nLEERBEUTEL. Mutta minä olen huolissani tämän maalaispojan tähden; sillä\nhän on liian kollomainen.\n\nPERNILLA. Ei hänestä olisi mihinkään, jos hän olisi tuumankaan verran\nviisaampi. Jos te vaan näyttelette hovimestarin osaanne yhtä hyvin kuin\nminä rouvan osaani, niin asia käy kuin naulaan. Menkäämme nyt\npukeutumaan.\n\n\n\n\nToinen näytös.\n\n\nKohtaus 1.\n\n    Palatsikreivi kantotuolissa. Toiset kulkevat sivulla. Hattu\n    kädessä ja hääräillen auttaa isäntä häntä kantotuolista.\n\nLEERBEUTEL. Hei, Risto, Pietari, juoskaa heti majatalolle noutamaan\narmollisen herran tavarat ja matkalaukut! Rouva tulee takaportista.\n\nLAKEIJAT. Kuten käskette, herra hovimestari!\n\nISÄNTÄ. Jumala paratkoon, kunnianarvoisa herra hovimestari, minä\npelkään, ettei talossa kaikki ole niin reilassa kuin olla pitäisi. Jos\nolisin hiukan ennemmin saanut tietoa hänen armonsa tulosta, niin olisin\ntoimittanut kaikki parempaan kuntoon.\n\nLEERBEUTEL. Tiedän, että olette jo siivonneet muutamia huoneita.\n\nISÄNTÄ. Niin, iso yläsali, jonne herra vietiin, on jo kunnossa. Pienet\nhuoneet pannaan heti samaan kuntoon.\n\nLEERBEUTEL. Hyvä, hyvä!\n\nISÄNTÄ. Ah, herra hovimestari! Palatsikreivi näyttää hyvin\narmolliselta. Hän on vallan nuori.\n\nLEERBEUTEL. Hän on vasta kahdeksantoista vuoden vanha ja sitäpaitsi,\nollakseen niin suuri herra, on hän hyvin yksinkertainen, niin, että\nkaikkien asioiden täytyy käydä minun pääni kautta. Mikä on tämän\nkaupungin hienoimman rahanvaihtajan nimi?\n\nISÄNTÄ. Hänen nimensä on Andreas Grobsmidt.\n\nLEERBEUTEL (Ottaa kirjeen taskustaan). Sama mies; kirjeenkuoreen on\nmerkitty: Andreas Grobsmidt. Kykeneekö hän muuten lainaamaan minulle\nneljä tuhatta riksiä kolmeksi päiväksi?\n\nISÄNTÄ. Kyllä, kunnianarvoisa herra hovimestari, vaikka kymmenen\ntuhatta. Mutta tarvitseeko palatsikreivi yht'aikaa niin paljon rahoja?\n\nLEERBEUTEL. Niinpä niin. Ei hän pane suurempaa arvoa tuhannelle\nriksille kuin neljälle killinkille. Sellaisia vieraita toivoisitte,\nisäntä, varmaankin joka päivä.\n\nISÄNTÄ. No, se on varma se.\n\n\nKohtaus 2.\n\n    Toinen isäntä tulee. Edelliset.\n\n2 ISÄNTÄ. Oi, herrani, saan suositella halpaa taloani, siellä\npalvellaan teitä paljon paremmin kuin täällä.\n\n1 ISÄNTÄ. Kyllä se kävisi minun sisulleni, jos missään ketään paremmin\npalveltaisi kuin meillä.\n\n2 ISÄNTÄ. Ohoh, oikein minun täytyy sille nauraa. Ethän sinä, Jaakko,\nvoi valmistaa kunnon raguuta.\n\n1 ISÄNTÄ. Saat nähdä, että mestari Herman sen minulle kyllä opettaa.\n\n2 ISÄNTÄ. Kyllä minä tiedän, mitä ne ihmiset puhuivat, jotka olivat\nyötä täällä viime viikolla.\n\n1 ISÄNTÄ. Mitäs ne sitte sanoivat?\n\n2 ISÄNTÄ. Sanoivat, että heitä kohdeltiin huonosti ja nylettiin aika\nlailla.\n\nLEERBEUTEL. Lapsikullat, älkää ruvetko riitelemään!\n\n2 ISÄNTÄ. Kuten sanoin, herrani, jos tahdotte asua minun luonani, niin\nkohdellaan teitä vallan toisella tavalla, eikä teitä nyletä niin\nriivatusti.\n\nLEERBEUTEL. Hyvä mies, se on jo myöhäistä!\n\n1 ISÄNTÄ. Se on lurjus, joka sanoo, että minä nylen ihmisiä.\n\n2 ISÄNTÄ. Ja minä sanon, että sinä olet leipävaras, lähimmäiseltäsi\nsinä viet hänen elinkeinonsa.\n\n1 ISÄNTÄ. Sinä itse olet leipävaras.\n\n    (He käyvät tukkanuottasille, ja hovimestari eroittaa\n    heidät ajaen toisen ulos).\n\nISÄNTÄ. Armollinen herra hovimestari, suokaa anteeksi, että tällaista\non tapahtunut teidän läsnäollessanne. Herra hovimestari, en voi hillitä\nitseäni, kun joku solvaisee hyvää nimeäni ja mainettani väittäessään,\netten minä muka osaa valmistaa raguuta. Eikös se ole harmillista, herra\nhovimestari? Mieluimmin olisi hän saanut haukkua minua vaikka konnaksi\nja petkuttajaksi.\n\n    (Hän itkee).\n\nLEERBEUTEL. Mitäs turhista, herra isäntä! Jos ihminen panisi\nsydämmelleen kaikki, mitä muut hänestä puhuvat, niin kyllä siinä olisi\ntekemistä. Kuinka vanha te nyt olette ja kuinka kauvan olette\nkiehuttanut ja keittänyt ruokia yleisölle?\n\nISÄNTÄ. Yli kolmekymmentä vuotta.\n\nLEERBEUTEL. Niin pitkän ajan kuluttua luulisi teidän kiivaan verenne\njo lakanneen kiehumasta. Jos minä välittäisin kaikellaisista\njuorupuheista, niin olisi mieliharmi jo aikoja sitten syönyt sisukseni;\nsillä jokaisessa kotoa saapuneessa kirjeessä saan minä uutisia\nystäviltäni. Ja he kertovat, mitä ihmiset puhuvat tästä meidän\nulkomaanmatkastamme, nimittäin, että minä muka käytän hyväkseni\npalatsikreivin yksinkertaisuutta ja tuhlaan rahavaroja omiin\ntarpeisiini, vaikka minä voin vannoa, että olen omasta kukkarostani\nsaanut panna lisää yli kolmetuhatta riksiä, sen voi rouvakin minusta\ntodistaa. Mutta, herra isäntä, kun on hyvä omatunto, niin sitä voi\nhalveksia kaikkea tällaista.\n\nISÄNTÄ. Jospa kaikki nuoret kunnon herrat olisivat sellaisissa käsissä\nkuin hovimestarin... Minussa on jotakin omituista, herra hovimestari;\ntavatessani ihmisen voin heti paikalla tarkalleen sanoa, mikä hän on\nmiehiään. Heti ensi näkemältä huomasin, että te, hovimestari, olette\nymmärtäväinen ja siivo herra. Mutta, herra hovimestari, onkos\npalatsikreivi todellakin niin tyhmä?\n\nLEERBEUTEL. Herra isäntä, ei saa puhua pahaa sellaisista suurista\nherroista, en minäkään puhu hänestä pahaa, sillä mitä hän sille mahtaa,\nettei luonto ole tehnyt häntä toisenlaiseksi. Mutta sen minä voin\nsanoa... Älkää sentään kertoko minun sanojani!\n\nISÄNTÄ. Varjelkoon taivas leipäläpeäni, herra hovimestari!\n\nLEERBEUTEL. Sen voin sanoa, ettei hänellä ole ihmisestä juuri muuta\nkuin ruumis, ja vaikka minä kuinka koitan peitellä hänen tyhmyyttänsä,\nhuomaavat ymmärtäväiset ihmiset sen kuitenkin heti. Hänen isänsä, vanha\npalatsikreivi on monasti vääntänyt käsiänsä ja valitellut asiaa\nminulle. Minä lohdutin häntä sillä, että monet, jotka nuoruudessaan\novat olleet yhtä tyhmiä kuin nuori kreivi, ovat vanhemmiten\nviisastuneet. Hänen herra isänsä arveli, että hän vieraissa maissa\nmuuttuisi ja hienontuisi, mutta vielä en ole hänessä huomannut mitään\nmuutosta. Mutta nyt minun täytyy mennä herraani tapaamaan. Hän on\nkutsuttanut luokseen maan ylhäisimmät syömään illallista kanssansa.\nPitäkää huolta, herra isäntä, että pöytä on korea! Saatte hyvän maksun.\nNäkemiin!\n\n\nKohtaus 3.\n\n    Isäntä. Rouva Staabi.\n\nISÄNTÄ (Yksin). Kelpo mies tämä hovimestari. Mutta hyvä olisi,\njollei hän eikä rouvakaan olisi mukana, sillä silloin voisin minä\nyksin pitää herrasta huolen. Ani harvoin lentää suuhumme tällaisia\nlihavia paisteja, sentähden täytyy käyttää tilaisuutta hyväkseen.\nRavintolaliike on kuin arpajaiset. Siinä saa sekä tyhjiä arpoja että\nhuonoja voittoja, mutta tämä palatsikreivi on niitä viidennen luokan\nsuuria arpalippuja, ja ne korvaavat kaiken muun. Kas, hyvää huomenta,\nrouva Staabi! Minuako etsitte?\n\nROUVA STAABI. Kuulin, että tänne on saapunut vieras herra. Minulla\nolisi tarjolla broderieriä, silkkikankaita ja sen semmoista.\n\nISÄNTÄ. Odottakaa kunnes hovimestari tulee, sillä kaikki käy hänen\npäänsä kautta. Kas, tuossa hän onkin! Herra hovimestari, tällä vaimolla\non korutavaroita, ehkä palatsikreivi tahtoo niitä ostaa.\n\nLEERBEUTEL. Paljon mahdollista. Tarvitsisimme noin kolmekymmentä\nkyynärää koruompelusta, mutta hyvää se pitää olla.\n\nROUVA STAABI. Koko kaupungissa ei ole kellään niin hyviä broderieriä.\nKalliinpuoleisia ne ovat. Mutta hyvä maksaa aina.\n\nLEERBEUTEL. Ei ole sanottu, että ne ovat kalliita sen vuoksi, että ne\novat hyviä.\n\nROUVA STAABI. Herra! Jos löydätte tästä kaupungista tämän mallisia ja\nnäin paksuja broderieriä, niin annan ne vaikka ilmaiseksi.\n\nLEERBEUTEL. Onko teillä muuten sieviä tupakkarasioita?\n\nROUVA STAABI. On kyllä. Tässäkin on kultarasia, kannessa sievä kuva,\nmutta se maksaa kaksisataa riksiä, sillä se on tehty puhtaasta\ntukaattikullasta.\n\nLEERBEUTEL. Rasia on todellakin sievä. Luulen kyllä, että kreivi ostaa\nsen sekä koruompeluksen jahka hän ensin ehtii tarkastaa niitä.\nJätättekö ne tänne huomiseksi?\n\nROUVA STAABI. Vallan mielelläni.\n\nLEERBEUTEL. Voitte tulla tänne huomenaamulla kello yhdeksän.\n\nROUVA STAABI. Kyllä tulen.\n\nLEERBEUTEL. Mutta määrätkää koruompeluksista tarkka hinta!\n\nROUVA STAABI. Kyllä siitä sovitaan.\n\nLEERBEUTEL. Onko teillä muuten hienoja jalokiviä?\n\nROUVA STAABI. Ei ole, mutta ihan tässä naapurissa asuu mies, häntä minä\nsuosittelisin.\n\nLEERBEUTEL. Niin, käskekää hänen heti tulla tänne!\n\n    (Rouva Staabi menee).\n\nLEERBEUTEL. Kuulkaas, herra isäntä! Vieraat saapuvat kohta. Näyttäkää\nnyt, että osaatte heitä hyvin kestitä.\n\nISÄNTÄ. Kuninkaallisesti heitä kestitetään.\n\n    (Isäntä menee).\n\n\nKohtaus 4.\n\nLEERBEUTEL. Pilanäytelmä alkaa hyvin. Tosin on hiukan uhkarohkeata\nkutsua tänne ylhäisiä vieraita, ehkä he heti paljastavat meidät ja\nhuomaavat pojan maalaisrengiksi, mutta oppimestarini Pernilla sanoo,\nettä kuta useampia henkilöitä me asetamme näyttämölle, sitä\nuskottavammaksi teemme asiamme ja viemme siten isännän kokonaan\nharhaan. Minä kyllä vedän raatiherroja nenästä ja Pernilla tekee samoin\nheidän rouvillensa. Mutta kas tuolta tulee jalokivikauppias. Nämä\nihmiset rientävät omaan onnettomuuteensa ikäänkuin pelkäisivät,\netteivät ajoissa tulisi petetyiksi.\n\n\nKohtaus 5.\n\n    Leerbeutel. Jalokivikauppias.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Serviteur, herrani! Rouva Staabi käski minun tulla\ntänne; olen jalokivikauppias.\n\nLEERBEUTEL. Näyttäkääpäs, mitä teillä on! Nämä miellyttävät minua\nenimmin. Kenties kreivi ostaa ne, mutta nyi ei hänellä ole aikaa niitä\ntarkastaa, sillä me odotamme tänne raatiherroja. Tahdotteko jättää ne\ntänne huomiseen saakka, niin saatte silloin vastauksen?\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Minä tuon tänne jalokivet huomisaamulla.\n\nLEERBEUTEL. Monsieur! Minä annan teille paremman neuvon. Pysykää vain\npoissa, koska niin kovin pelkäätte! Täällä kävi äskettäin toinenkin\ntarjoomassa meille tavaroitaan ja olisi jättänyt näytteeksi niin monta\nkuin vain olisimme halunneet. Mutta minä annoin hänen mennä koska\nkerran sama vaimo oli puhunut minulle teistä.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Oi, herra hovimestari! En minä sitä tarkoittanut!\n\nLEERBEUTEL. Ei, monsieur. En tahdo johdattaa teitä enkä ketään\nmuutakaan kiusaukseen. Ehkä nukkuisitte yönne levottomasti, jos\nuskoisitte pari jalokiveä pyhän roomalaisen valtakunnan\npalatsikreiville.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Oi, älkää suuttuko, kunnianarvoisa herra hovimestari!\n\nLEERBEUTEL. En minä ollenkaan suutu, kehun vain varovaisuuttanne.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Oi, teidän jalosukuisuutenne!\n\nLEERBEUTEL. Monsieur, minä sanon sen teille, en ole ollenkaan\nvihoissani, mutta te ette myöskään voi moittia minua siitä, että teen\nkauppoja kenen kanssa tahansa.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Oi, jalosukuinen herra hovimestari!\n\nLEERBEUTEL. Tässä saatte jalokivenne. Toivon, etteivät ne minun\nkäsissäni ole pilaantuneet.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Kautta kunniani, minä en ota niitä takaisin. Pyydän\nnöyrimmästi, pitäkää ne huomiseen saakka.\n\nLEERBEUTEL. Minä en ota niitä!\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Pyydän ainoastaan, älköön kreivi olko minulle\nepäsuosiollinen.\n\n    (Menee).\n\nLEERBEUTEL. Kuulkaas, monsieur, koska huomaan, ettette tehnyt tätä\nepäluulosta, niin saatte sitte jättää ne tänne!\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Kiitän teitä, hovimestari.\n\nLEERBEUTEL. Voitte tulla tänne huomisaamuna kello yhdeksän\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Kuten käskette!\n\n\nKohtaus 6.\n\n    3 raatiherraa. Leerbeutel.\n\n1 RAATIHERRA. Nöyrin palvelijanne! En tiedä, kuulutteko palatsikreivin\nseurueeseen.\n\nLEERBEUTEL. Minä olen hänen hovimestarinsa, teidän palvelijanne.\nPalatsikreivi on ottanut itselleen vapauden kutsua teidät illallisille,\nettehän siitä pahastu.\n\n2 RAATIHERRA. Me olemme palatsikreivin alamaisia palvelijoita ja me\nkiitämme meille osoitetusta kunniasta.\n\nLEERBEUTEL. Hänen isänsä, vanha palatsikreivi sanoo nuorena ulkomailla\nmatkustellessaan aina kutsuneensa pitoihin kaupungin esivallan. Samoin\ntoivoo hän rakkaan poikansa tekevän. Raatiherroihin tutustuminen on\nsekä opiksi että hyödyksi. Ei pidä matkustaa ulkomaille katsomaan vain\ntaloja ja rakennuksia vaan keskustelemaan kunnon ihmisten kanssa.\n\n1 RAATIHERRA. Toivomme jollakin lailla huvittavamme hänen armoansa.\nMutta mitä hyötyä on meidän seurustelustamme niin ylhäiselle,\noppineelle ja paljon matkustaneelle herralle? Herra hovimestarin\nkohteliaisuudesta, viisaudesta ja hienosta käytöstavasta päättäen\nvoimme arvata millainen teidän korkea-arvoisa isäntänne on.\n\nLEERBEUTEL. Kiitän teitä nöyrimmästi siitä, että ajattelette minusta\nniin hyvää. Minun ansioni ovat hyvin pienet ja isäntäni... sen\npahempi... Oi, hyvät herrat, minä en voi sitä sanoa.\n\n1 RAATIHERRA. Miksi ette, herra hovimestari? Eihän herrallenne vain ole\ntapahtunut mitään onnettomuutta.\n\nLEERBEUTEL. Hyvät herrat! Luonto on hyvin oikullinen jakaessaan\nlahjojansa. Mitä ruumiiseen tulee niin herraltani ei puutu mitään,\nsillä siinä on kaikki kuten olla pitää, hänellä on hyvä terveys, hän on\nsitäpaitsi rikas ja hänellä on hyvä toimeentulo. Mutta, hyvät herrat...\n(Leerbeutel itkee katkerasti). Oi, minun sydämmeni on murtua sitä\najatellessani.\n\n1 RAATIHERRA. Ehkä palatsikreivi on hiukan huikentelevainen, useilla\nnuorilla herroillahan on se vika.\n\nLEERBEUTEL (itkee taas).\n\n1 RAATIHERRA. Mutta se katoaa ajan pitkään.\n\nLEERBEUTEL. Ei, herrani, oi, jospa hän olisikin hiukan raju ja\nhuikentelevainen, sillä se on hyvä merkki nuorista ihmisistä.\n\n1 RAATIHERRA. Ehkä hän on taipuvainen synkkämielisyyteen.\n\nLEERBEUTEL. Oi, jospa hän olisikin hiukan synkkämielinen, sillä siinä\nvoi olla jotain hyvääkin.\n\n1 RAATIHERRA. Ehkä hän on liian intohimoinen rakastelija ja antaa\nnaisten vietellä itseänsä.\n\nLEERBEUTEL. Oi, jospa hän olisikin rakastelija, siliä rakastelemisesta\njohtuu paljon hyvää, jos pahaakin.\n\n1 RAATIHERRA. Sitte emme voi tietää mikä häntä vaivaa. Ehkä hän\nkohtelee alamaisiaan ankarasti?\n\nLEERBEUTEL. Ei hän ole ankara. Jospa hän olisikin hiukan ankara, sillä\nse saattaa toisinaan olla sellaisille ihmisille hyödyksi.\n\n1 RAATIHERRA. Sitte mahtaa hänen armollaan olla päähänpistoja.\n\nLEERBEUTEL. Ei, hyvät herrat. Ei suuremmassa eikä pienemmässäkään\nmäärässä. Hänellä ei ole mitään päähänpistoja. Kun hänet näette, niin\nvoitte päättää, millainen hän on, luulette hänet pikemmin talonpojaksi\nkuin palatsikreiviksi. Hän on kuin puupölkky, ei ole hänellä älyä eikä\nmuistoa ja kaikki hänen herra isänsä puuhat ovat menneet myttyyn,\n(itkee taas). Oi, sinä jalo, vanha palatsikreivi, sydämmeni on murtua\najatellessani niitä suolaisia kyyneleitä, joita olet vuodattanut, niitä\nhuokauksia, jotka ovat rinnastasi lähteneet! Tämä vanha kunnon herra on\ntehnyt lapsensa tähden kaiken voitavansa, hän on valinnut hänelle maan\nparaimmat kotiopettajat, paraimmat harjoitusmestarit, hän on antanut\nhänen vihdoin matkustaa ulkomaille mutta kaikki on ollut turhaa työtä.\n\n1 RAATIHERRA. Kuinka vanha palatsikreivi nyt on?\n\nLEERBEUTEL. Yhdeksäntoista vuotta.\n\n1 RAATIHERRA. Kyllä hänestä sitte, herra hovimestari, vielä voi paljon\ntoivoa, sillä siitä on nähty paljon esimerkkejä.\n\nLEERBEUTEL. Ha, ha, jospa asian laita olisi niin! Mutta anteeksi, hyvät\nherrat, minä jätän teidät nyt hetkeksi! Lähden saattamaan herraa alas\nhänen huoneestaan.\n\n1 RAATIHERRA. Nöyrin palvelijanne!\n\n\nKohtaus 7.\n\n    Raatiherrat kahdenkesken.\n\n1 RAATIHERRA. Kovin herttainen mies tämä hovimestari, eikö niin, herra\nvirkaveli! Ansioittensa puolesta tulisi hänen olla sitä, mitä hänen\nherransa on.\n\n2 RAATIHERRA. Olen aivan samaa mieltä; sillä olenpa tosiaankin kovin\nihastunut häneen.\n\n3 RAATIHERRA. Olen hyvin utelias näkemään, onko nuori palatsikreivi\ntodella niin tyhmänsekainen.\n\n1 RAATIHERRA. Kyllä mahtaa vanhemmilla olla surua huomatessaan, ettei\nmikään kuri pysty lapseen. Mutta kas tuolta hän varmaan tuleekin!\n\n\nKohtaus 8.\n\n    Palatsikreivi. Leerbeutel. Raatiherrat.\n\n1 RAATIHERRA. Alamaisimmat palvelijanne! Kiitämme teitä, palatsikreivi,\narmosta, jonka olette meille osoittanut kutsuessanne halvat\npalvelijanne tänne.\n\n2 RAATIHERRA. Jos olisimme tienneet palatsikreivin tulosta, niin olisi\nkunniamme vaatinut jo aikoja sitten käymään alamaisimmalla\nkunniatervehdyksellä sekä onnittelemaan teidän armoanne tulonne\njohdosta.\n\nPALATSIKREIVI. Eikös teillä, reilut miehet, ole tupakanpurua, raukasee\nniin riivatusti.\n\n1 RAATIHERRA (hiljaa). Voi taivas, onko tämä palatsikreivin tervehdys!\n\nLEERBEUTEL. Hyvät herrat. Palatsikreivi oli makuulla ja nukahti,\nmaattuansa näin iltapäivällä on hän niin torruksissa, että tulee\ntajuihinsa vasta puolen tunnin kuluttua. Pyydän nöyrimmästi, olkaa hyvä\nja istukaa, silloin myöskin herrani istuu!\n\n1 RAATIHERRA. Kuinka tämä taitava mies osaakaan peitellä herransa\nvikoja!\n\nLEERBEUTEL. Hyvät herrat, suvaitkaa, istukaa, sillä hänen armonsa ei\nistu ennen!\n\n    (Palatsikreivi istuutuu ensiksi, sitten muut, Leerbeutel\n    jää seisomaan hänen tuolinsa viereen).\n\n1 RAATIHERRA. Teidän armonne on joutunut hyvin epäterveelliselle\npaikkakunnalle. Parasta että teidän armonne alussa on hiukan\nvarovainen.\n\n    (Palatsikreivi röykäisee).\n\nLEERBEUTEL. Palatsikreivillä on hirveän huono vatsa ja hän pyytää\nnöyrimmästi anteeksi, että hän teidän läsnäollessanne käyttää hyväkseen\nmukavuuksiansa; sillä pitkiin aikoihin ei hän ole saanut ilmaa sisäänsä\nja sentähden ottaa hän itsellensä oikeuden tehdä sellaista, jota hän ei\nkoskaan tekisi, jollei äärimmäinen hätä häntä siihen pakoiltaisi.\n\n1 RAATIHERRA. Teidän armonne käyttäköön vain hyväkseen vapauttansa,\nsillä terveys on kallein asia maailmassa. Onko teidän armoanne muuten\njo kauvankin vaivannut tuollainen umpitauti?\n\nPALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!\n\n1 RAATIHERRA (hovimestarille). Onko hänen armoansa jo kauvankin\nvaivannut tällainen tauti.\n\nLEERBEUTEL. Jo muutama vuosi.\n\n1 RAATIHERRA. Minulla on vallan erinomaisia vatsatippoja, jos teidän\narmonne suvaitsee niitä koittaa, vakuutan, ettei mikään ole vatsalle\nterveellisempää.\n\nPALATSIKREIVI. Eihän kahdestatoista sellaisesta lääkepullosta tule edes\nkorttelin pulloa täyteen. Ei sillä saa janoansa sammumaan.\n\nLEERBEUTEL. Hyvät herrat, palatsikreivi ei ole tottunut tippoihin. Hän\nkäyttää vain dekoktia, sitä hän juo isot määrät. Hän luuli teidän\ntarkoittavan dekoktia.\n\n1 RAATIHERRA. Teidän palatsikreivillinen armonne, en tarkoittanut\ndekoktia. Vain kymmenen tippaa kerrallaan.\n\nPALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!\n\n1 RAATIHERRA. Tunteeko herra hovimestari näitä tippoja?\n\nLEERBEUTEL. Minä repostelen hiukan lääketieteenkin alalla. Niin, minä\ntunnen heti hajusta, mitä lajin lääkkeet ovat. Tämä on väkevätä\nliuvosta, sitä ei voi kerralla nauttia enempää kuin kymmenen tippaa.\n\n1 RAATIHERRA. Mutta kuinka kaupunkimme muuten miellyttää teidän\npalatsikreivillistä armoanne?\n\nPALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!\n\nLEERBEUTEL. Palatsikreivi tietää, että minä jo hiukan kävin\nkatselemassa kaupunkia, siksi on minun velvollisuuteni kertoa siitä,\nsillä hän itse ei ole vielä nähnyt mitään. Minusta täällä on monta\nkaunista ja kallista rakennusta.\n\n1 RAATIHERRA. Niin, kaupunki on kyllä kaunis. Se on kasvanut muutamassa\nvuodessa. Jos palatsikreivi tahtoo käydä katsomassa kaupunkia, niin\ntarjoudumme alamaisesti oppaaksi kaikkialle.\n\nLEERBEUTEL. Kohteliaisuutenne on niin suuri, ettei hänen armonsa\nkiireessä löydä vastaukseksi kyllin voimakkaita sanoja. Niin, hänen\nvaitiolonsakin osoittaa kuinka syvästi hänen sydämmensä on liikutettu.\n\n1 RAATIHERRA. Sitä ei voi ollenkaan sanoa kohteliaisuudeksi, sillä\nmeidän velvollisuutemme on mikäli mahdollista huvittaa palatsikreiviä.\n\nLEERBEUTEL. Hyvät herrat! Palatsikreivi ei puhu montaa sanaa, mutta hän\najattelee sitä enemmän. Sen on hän perinyt isäherraltaan, sillä kun\njoku tekee hänen isälleen hyvänteon, ei hän kiitä sanoilla, vaan\nosoittaa kiitollisuuttansa teoilla.\n\n1 RAATIHERRA. Onko teidän armonne isäherra vielä hyvissä voimissa?\n\nPALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!\n\nLEERBEUTEL. Hyvät herrat, saan teille ilmoittaa, ettei viime postissa\nsaapunut vanhalta palatsikreiviltä kellekään muulle kirjettä paitsi\nminulle. Sentähden on hänen armonsa hiukan huonolla tuulella. Kiitän\nmuuten hänen armonsa puolesta kohteliaasta kysymyksestä. Vanha\npalatsikreivi niinkuin palatsikreivitärkin ovat hyvissä voimissa.\n\n1 RAATIHERRA. Vai niin, elääkö teidän armonne rouva äitikin?\n\nPALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!\n\nLEERBEUTEL. Ha, ha, hyvät herrat, huomaattehan, että herrani on\nhuonolla tuulella sen johdosta, ettei hän viime postissa saanut yhtään\nkirjettä kotoaan. Ah, rauhoittukaa teidän armonne, ensi postissa saatte\ntaas kirjeitä, enkä minä saa ollenkaan.\n\nISÄNTÄ (tulee). Nyt on kaikki valmiina, herra hovimestari, ja ruoka on\npöydällä jos suvaitsette astua huoneeseen!\n\n    (Palatsikreivi tahtoo kulkea edellä, mutta Leerbeutel pidättää\n    häntä takinliepeestä ja pakoittaa muut käymään edellä).\n\nLEERBEUTEL. Isäntä, ovatko jo tilaamani soittajat tulleet?\n\nISÄNTÄ. Ovat. Saatte kuulla kaupungin parainta musiikkia.\n\nLEERBEUTEL. Antaa niiden soittaa muutamia kauniita kappaleita sillä\naikaa kuin herrat ovat aterialla!\n\n    (Isäntä pyytää soittajia soittamaan. Soitetaan valituita\n    kappaleita. Tanssija tulee esittäen kauniin tanssin).\n\n\n\n\nKolmas näytös.\n\n\nKohtaus 1.\n\n    Rouva Staabi. Isäntä.\n\nROUVA STAABI. Täällä on tavattoman hiljaisia tänään. Eikä ihmisiä näy\nmissään vaikka kello jo on yhdeksän. Enhän voi uskoa että kaikki vielä\nnukkuvat. Minun täytyy koputtaa isännän huoneen ovelle.\n\nISÄNTÄ (tulee puettuna yönuttuun ja henkseleihin, hieroen silmiään).\nHuomenta! Tepäs olette tänään aikaisin liikkeellä.\n\nROUVA STAABI. Onko nyt aikaista? Kello on yhdeksän.\n\nISÄNTÄ (haukoitellen). Hyvänen aika, onko kello jo yhdeksän? Sitä en\nolisi uskonut. Joimme eilen jotenkin vahvasti, niin että pääni on kuin\nrikkirevitty. Palatsikreivi kestitsi meitä niin, että olimme kaikki\nhyvässä hutikassa. Ja sen sanon, että hänen hovimestarinsa on herra\nkiireestä kantapäähän ja niin armollinen, niin armollinen. Voi, rouva\nStaabi, en voi sitä kuvailla! Tämä kunnon mies täytti itse lasini ja\nkehoitti minua juomaan palatsikreivin maljan. Uskokaa minua, nuoresta\npalatsikreivistä tulee vielä hyvä herra! Hän joi toisen maljan toisensa\njälkeen ja kilisteli vanhojen raatiherrojen kanssa ja sen sanon teille,\nrakas rouva Staabi, että hän lopulta kuitenkin joutui alakynteen.\nPalatsikreivi on vielä nuori mies eikä ole vielä kahdenkaankymmenen\nvuoden vanha, kuinka hän siis voisi kestää juomingeissa miesten\nseurassa, jotka ovat olleet raadissa jo monta vuota.\n\nROUVA STAABI. Millainen herra hän muuten on?\n\nISÄNTÄ. Kovin hiljainen. Pöydän ääressä en kuullut hänen sanovan luotua\nsanaa, mutta hovimestari johti sen sijaan yksin puhetta.\n\nROUVA STAABI. Niinpä niin, hovimestari näyttää hyvin kohteliaalta\nmieheltä.\n\nISÄNTÄ. En ole koskaan nähnyt sellaista miestä. Kiitollisuudella olen\nhäntä aina muisteleva. Mutta anteeksi, minun täytyy mennä hiukan\npeseytymään ja kampaamaan tukkaani, sillä, käyttääkseni hienoa kieltä,\nnousinpa vasta äsken vuoteeltani.\n\n\nKohtaus 2.\n\n    Jalokivikauppias. Soittaja. Rouva Staabi.\n\nROUVA STAABI. Palvelijattarenne, herra jalokivikauppias. Olette ehkä\nsamoilla asioilla kuin minäkin.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Niin, hovimestari pyysi minua tulemaan tänne tähän\naikaan. Madame, kiitän teitä muuten siitä, että suosittelitte minua\nhovimestarille, sillä luulenpa hänen ostavan ne kaksi jalokiveä, jotka\nhänelle eilen toin.\n\nSOITTAJA. Minulla myöskin on häneltä saatavaa eilisestä soitosta.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Olikos siellä hauskaa?\n\nSOITTAJA. Oli. Koko soittokunta soitteli. Koko raati aterioitsi. Onkos\nteilläkin, miekkosilla, asiaa palatsikreivin palvelusväelle?\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Niin, minulla on saatavaa kahdesta jalokivestä.\n\nROUVA STAABI. Ja minulla kolmestakymmenestä kyynärästä broderieriä.\n\nSOITTAJA. Minulla ei ole läheskään niin suuria saatavia kuin teillä.\nTe, miekkoset, ansaitsette yhdessä tunnissa niin paljon kuin\nmeikäläiset ammattimiehet koko vuodessa.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Niin, monsieur, ei joka päivä lennä suuhun tällaisia\npaisteja.\n\nROUVA STAABI. Se on varma se.\n\nSOITTAJA. Mutta eikö vielä kukaan palvelijoista ole jalkeilla? Minulle\non aika rahaa ja pitäisi vielä tästä ehtiä erään suutarin häihin.\nSiellä otetaan vieraat vastaan trumpeetin soitolla. Kas tuolta tulee\nisäntä, kysykäämme häneltä!\n\n\nKohtaus 3.\n\n    Jalokivikauppias. Soittaja. Rouva Staabi. Isäntä.\n\nSOITTAJA. Kuulkaas, isäntä, toimittakaa tänne joku palatsikreivin\npalvelijoista.\n\nISÄNTÄ. En ole tänään nähnyt vielä yhtä ainoatakaan.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Kyllähän jo jonkun pitäisi olla hereillä.\n\nISÄNTÄ. Sitä minäkin. Menenpä lakeijain kamariin heitä ravistelemaan,\njolleivät vielä ole heränneet.\n\n    (Menee).\n\nROUVA STAABI. Sehän on kauheata, että palvelijat uskaltavat maata niin\nkauvan.\n\nSOITTAJA. Vasta myöhään yöllä pääsivät he levolle tosin hyvässä\nhutikassa, mutta tällainen makaaminen menee jo liian pitkälle.\n\nISÄNTÄ (palaten). Mitä hemmettiä tämä on? Kamarissa ei ollut ketään.\nTaitavat olla hovimestarin luona, mutta en ole tänään vielä kuullut\nhänen oveansa avattavan.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Juoskaa heti katsomaan! Oh, minä pelkään, että tässä\non piru pelissä.\n\nISÄNTÄ (mennen ja tullen taas). Voi, taivaan talivasara, en\nhovimestarinkaan huoneessa tavannut ketään!\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Ah, sappeni jo kiehuu minussa!\n\nROUVA STAABI. Oih, oih, minä vapisen!\n\nISÄNTÄ. Lähden kurkistamaan palatsikreivin huoneeseen. Ha, ha, ha,\noikein sydämmeni keventyi. Minä näin, että hän makaa vielä.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Hyvä isäntä, minä vakuutan, että minä pelkäsin äsken\nkuin jänis.\n\nISÄNTÄ. Kiihtyneessä mielentilassa ollessaan kuvittelee ihminen\nitselleen mitä tahansa.\n\nROUVA STAABI. Synti ja häpeä, kun epäilin kunnon ihmisiä.\n\n\nKohtaus 4.\n\n    Pietari. Edelliset.\n\nPIETARI (tulee). Voi, isäntä, mitä on tapahtunut! Kaikki kolme hevosta\non viety meidän tallista.\n\nISÄNTÄ. Viety? Mitäs sinä sanot? Oletkos hullu?\n\nPIETARI. Isäntä, se on ihan totinen tosi.\n\nISÄNTÄ. No sun taivaan talivasara! Jollen itse olisi nähnyt\npalatsikreivin nukkuvan, niin luulisin, että tässä on paha pelissä.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Herra isäntä, älkää siinä enää jaaritelko, vaan\nmenkää heti herättämään kreiviä ja sanokaa, että hänen palvelijansa\novat poissa niinkuin teidän hevosennekin. Sillä me tahdomme tietää\nkoko asianlaadun, ottakoon kreivi sen vastaan suosiollisesti tai\nepäsuosiollisesti.\n\nISÄNTÄ (aukaisee kamarinoven ja huutaa): Teidän armonne, teidän\narmonne, teidän armonne!\n\n\nKohtaus 5.\n\n    Palatsikreivi puettuna yönuttuun ja tohveleihin. Edelliset.\n\nPALATSIKREIVI (ojennellen jäseniään). Tahdotteko puhutella minun?\n\nISÄNTÄ. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, että olen tehnyt teidän armonne\nlevottomaksi, mutta...\n\nPALATSIKREIVI. Menkää minun hovimestarini tykö.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Armollinen herra, me emme tiedä, missä hän on. Hän\nkäski minun tulla tänne tähän aikaan, mutta...\n\nPALATSIKREIVI. Johan minä sanoin, menkää hovimestarini tykö!\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Teidän armonne, hovimestaria ei ole missään.\n\nPALATSIKREIVI. No käskekää tänne sitte kamaripalvelija!\n\nISÄNTÄ. Kamaripalvelija on poissa.\n\nPALATSIKREIVI. No sitte mahtaa hän olla hovimestarin tykönä, perhana\nsoikoon, menkää kaikki tyyni hovimestarin tykö!\n\nISÄNTÄ. Hovimestari, kamaripalvelija, lakeijat, hevoset kaikki ovat\npoissa.\n\nPALATSIKREIVI. Minkäs minä sille mahdan!\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Jos herra itse maksaa minun jalokiveni, niin saavat\nmuut olla vaikka kymmenen peninkulman päässä.\n\nROUVA STAABI. Ja minun kolmekymmentä kyynärää broderieriäni!\n\nSOITTAJA. Ja minun musiikini!\n\nISÄNTÄ. Ja minulle ruuasta, juomasta, trahtamenteista ja muusta, mitä\nolen menettänyt.\n\nPALATSIKREIVI. Mitäs minua liikuttaa teidän pörinänne? Menkää senkin\nhirtehiset hovimestarin tykö.\n\nISÄNTÄ. Missäs hovimestari sitten on?\n\nPALATSIKREIVI. Mikä tuhma tolvana, nousinhan juuri äsken ja vielä häntä\nkysyy missä hovimestari on!\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Herra isäntä! Minä vaadin tämän henkilön\nvangittavaksi, kunnes olen saanut maksuni.\n\nISÄNTÄ. Teidän armonne saa jäädä tänne kunnes kaikki olemme saaneet\nmaksumme. Minä huomaan, että kaikki teidän palvelijanne ovat olleet\nyksissä juonissa ja ovat sitte pötkineet tiehensä; kirjoittakaa nyt\nisällenne, että hän lähettää muutama tuhat riksiä teidän lunnaiksenne.\n\nPALATSIKREIVI. Isällenikö? Ei hänellä ole ristin ropoa millä maksaisi\ntämän vuotisen maaveronsa.\n\nISÄNTÄ. Mitä? Ettekö ole palatsikreivi?\n\nPALATSIKREIVI. Se voit itse olla. Minä olen Pekka Niilonpoika Viikistä.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Ettekö ole palatsikreivi?\n\nPALATSIKREIVI. Kälmi sanokoon minusta sellaista!\n\nISÄNTÄ. Mistäs sitte saitte kaiken palvelusväen, minkä eilen toitte\ntänne?\n\nPALATSIKREIVI. Kysykää hovimestarilta! Lempo soikoon, mistäs minä sen\ntiedän. Näin hänet eilen ensi kerran tullessani kaupunkiin tervaa\nostamaan, silloin se kysyi minulta, että tahtoisinko minä seurata häntä\nja jos minä tekisin hänen käskynsä mukaan, niin minulle laulaisi\nkunnian kukko, sanoi, saisin syötävää ja juotavaa, sanoi. No mitäs minä\nsiihen muuta, kuin että kiitos vaan tarjouksesta. Sitte se riisui minun\ntalonpoikaisvaatteeni ja kiskoi niskaani sellaisen takintekeleen,\npainoi päähäni hiustötterön ja ripotti siihen vehnäjauhoja, sitte sanoi\nse minua palatsikreiviksi ja samoin tekivät muutkin. Kummallista, että\ntäällä annetaan sellainen nimi.\n\nISÄNTÄ. Sen... senkin sakramenskattu lurjus, näin hävyttömästi olet\nsinä petkuttanut meitä.\n\nPALATSIKREIVI. Oleks hullu, olenkos minä sinua petkuttanut?\n\nISÄNTÄ. Etkö sinä meitä petkuttanut, koska sanoit olevasi palatsikreivi\nvaikka oletkin vain moukka!\n\nPALATSIKREIVI. Meidän kylässä on kuustoista talonpoikaa, jotka ovat\nolleet kukkaskreivejä eikä meidän vouti koskaan ole heitä sen takia\nrökittänyt, sitä paitsi on tämä tapahtunut vastoin minun tahtoani, te\nitse olette tehnyt minut kukkaskreiviksi vastoin vanhoja, maalaisia\njuhlatapoja, sillä siellä ei kestään tehdä kukkaskreiviä muulloisin\nkuin kevätjuhlissa.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Toimita takaisin minun kalliit kiveni, senkin\npenikka!\n\nPALATSIKREIVI. Kadotitko kivesi? Sepäs oli kuittia sinulle, senkin\nruntti!\n\nROUVA STAABI (itkien). Ja minun kolmekymmentä kyynärää broderieriäni.\n\nPALATSIKREIVI. Rotan vietäviä? Pidä sinä itse huolta rotan\nvietävistäsi!\n\nSOITTAJA. Minä tahdon maksun soitostani. Isäntä, minä turvaudun teihin.\n\nISÄNTÄ. Täytyykö minun kaupanpäällisiksi maksaa vielä soitostakin. Eikö\nminua jo tarpeeksi ole nyletty.\n\nPALATSIKREIVI. Selkäsaunan sinä olisit tarvinnut etkä rahoja, soitit\nkuin viheliäinen. Viime keväänä kun minä olin kukkaskreivinä niin\nsaatiin kuulla toisellaista musiikkia, silloin rummutkin pärisi. Täällä\nei saanut kuulla edes kunnollista tanskanpolskaakaan. Enpä oikein\ntiedä, mitä sekulia se oli. Tuntui kuin olisi vedetty kissoja hännästä,\nensin kirkui yksi, sitte kirkui toinen ja sitte kaikki yhteen samaan\niloon. Isäntä, jos minä olisin teidän sijassanne, niin en maksaisi\nkillinkiäkään.\n\n\nKohtaus 6.\n\n    Raatiherra. Edellisen kohtauksen henkilöt.\n\nRAATIHERRA. Hyvää huomenta, herra isäntä! Kiitos eilisestä! Kestitys\noli oivallinen. Ruuat ja juomat olivat kerrassa erinomaisia.\n\nISÄNTÄ. Niin, sillä seurauksella, että minun kukkarossani nyt on\ntuhannen reikää.\n\nRAATIHERRA. Olen tullut alamaisimmasti tervehtimään palatsikreiviä sekä\nkiittämään teitä eilisestä.\n\nISÄNTÄ. Minä puolestani aioin alamaisimmasti tulla teitä tervehtimään\nanoen nöyrimmästi, että palatsikreivi hirtettäisiin ennen\nauringonlaskua.\n\nRAATIHERRA. Kuinka on asian laita?\n\nISÄNTÄ. Asianlaita on se, että palatsikreivi saa riippua hirressä.\nHovimestari oli emälurjus, palatsikreivi on muuttunut viheliäiseksi\ntalonpojaksi, minut on nyletty puti puhtaaksi, näitä kunnon miehiä on\npetkutettu; tuossa seisoo hän itse, nyt voitte häntä tutkia.\n\nRAATIHERRA. Kuuleppas! Miksi olet sanonut olevasi palatsikreivi?\n\nPALATSIKREIVI. Kysykää hovimestariltani!\n\nRAATIHERRA. Missä hän sitten on?\n\nISÄNTÄ. Hän on pötkinyt tiehensä, ottanut kolme hevostani ja\nmatkakapineet sekä jättänyt tämän viheliäisen talonpojan pantiksi.\n\nRAATIHERRA. Voi, taivas mikä juttu! Hirsipuussa sinä vielä roikut; tämä\non kuulumatonta!\n\nPALATSIKREIVI. Turkanen, minä kantelen voudille jos vain aiotte minut\nhirttää. Hän on mies hirttämään teidät kaikki tyyni.\n\nRAATIHERRA. Viekää hänet raatihuoneeseen! Asia on selvä.\n\n    (Vievät hänet pois).\n\n\nKohtaus 7.\n\n    Pojan isä ja äiti, edellisen kohtauksen henkilöt.\n\nÄITI. Ei se ollut minun tahtoni, että lähetimme tämän yksinkertaisen\npoikamme kaupunkiin.\n\nISÄ. Täytyihän hänen nyt kerran päästä kauppalaan oppiakseen jotakin.\n\nÄITI. Vielä mun mitä, mitä se tuhma luontokappale oppisi. Pahoin\npelkään, että hän on värvätty sotilaaksi.\n\nISÄ. Jollemme häntä löydä, niin saamme maksaa Markus papille hyvät\nrahat hänen peräänkuuluttamisestaan. Sillä jos pappi saarnastuolista\nkuuluttaa poikamme etsittäväksi, luovuttaa kyllä upseeri hänet takaisin\nvaikka hän olisikin jo värvätty.\n\nÄITI. Puhu sinä pukille mutta älä minulle. Upseerit eivät päästä\nhevillä sotamiehiä käsistään.\n\nISÄ. Hyvä jollei hänelle sen pahempaa ole tapahtunut kuin että ovat\nhänet värvänneet. Pahoin pelkään, Kerttu, että poikaviikari on joutunut\npahempaan kiikkiin.\n\nÄITI. Oi, oi, hän oli sentään ainoa poikamme ja vaikka hän onkin aika\ntomppeli, on hänestä sentään apua työssä.\n\nISÄ. Jos hän on kadonnut, niin täytyy meidän, Kerttu, tyytyä\nkohtaloomme.\n\nÄITI. Minä en koskaan tyydy kohtalooni. Sinä saat hankkia pojan\ntakaisin taikka toisen hänen sijaansa.\n\nISÄ. Hanki sitte joku toinen avuksesi, sillä minä olen jo liian vanha\nja heikko sellaiseen.\n\n    (Äiti itkee).\n\nISÄ. Älä itke, eukkoseni. Etsikäämme häntä Karjatalon kievarista. Ehkä\nhän on joutunut sinne.\n\nÄITI. Loruja, kuinka hän olisi sinne joutunut?\n\nISÄ. Menkäämme nyt kuitenkin sinne! Mutta kuules sitä melua. Näissä\nkauppaloissa ei näe muuta kuin paljasta pahaa. Tuossakin kuljetellaan\nkurjaa syntistä raukkaa. (Raatimiehelle). Anteeksi, hyvä herra, mitä\npahaa on tämä kurja syntinen tehnyt?\n\nRAATIHERRA. Hän on hirtettävä.\n\nPOIKA. Voi tokkiinsa, eiväthän silmäni vain ole nurin päässäni,\ntuossahan ovat vanhempani. Oi, rakkaat vanhemmat, nyt tulitte sopivaan\naikaan seurataksenne minua hirsipuulle.\n\nÄITI. Mies hoi, tämä on meidän poikamme, Pekka Niilonpoika!\n\nISÄ. Niin minustakin näyttää. Pekka Niilonpoika! Mitä tämä on? Mitä\npahaa olet tehnyt?\n\nPOIKA. Voi, rakas isä! Älä suutu minuun, kadotin ne neljä killinkiä,\njoilla minun piti ostaa tervaa!\n\nRAATIHERRA. Mikä yksinkertaisuus! Minun tulee häntä sääli. Kuulkaas\nisäntä, onko tämä teidän poikanne?\n\nISÄ (itkien). On, on, armollinen herra. Mutta miksi minun poikani\nhirtetään?\n\nRAATIHERRA. Hän on sanonut olevansa ylhäinen herra ja on hävittänyt\ntässä seisovien kunnon ihmisten onnen ja menestyksen.\n\nÄITI. Oi, armollinen herra, se on mahdotonta. Hän on typerin ihminen,\nmitä maa päällään kantaa. Onko se totta, mistä sinua syytetään?\n\nPOIKA. Hiisi vieköön koko sen hovimestarin! Kyllä minä sen vielä\npehmitän!\n\nRAATIHERRA. Mitenkä sinä tapasit sen hovimestarin?\n\nPOIKA. Kun minä eilen seisoin torilla ja katselin ympärilleni, tuli hän\nminun luokseni ja sanoi: seuraa minua ja tee niinkuin käsken, niin\nsinulle koittaa paremmat päivät kuin mitä sinun herrasväelläsi on.\nHulluhan minä olisin ollut, jollen olisi sellaista tarjousta vastaan\nottanut; minä seurasin häntä, hän puki ylleni sellaisen takintekeleen,\nsanoi minua palatsikreiviksi, vei minut tämän miehen huoneeseen, joka\nmyöskin sanoi minua palatsikreiviksi, antoi minulle kerralla niin\npaljon ruokaa ja juomaa, että se olisi riittänyt minulle koko vuoden\najaksi. Minä panen maata enkä ajattele tuon taivaallista. Aamulla\nsanotaan, että minut hirtetään sentähden, että eilen olin\npalatsikreivi. Lempo ruvetkoon toiste teidän palatsikreiviksenne!\n\nÄITI (itkien). Armollinen herra, huomaattehan hänen\nyksinkertaisuudestaan, ettei hän ole mies tekemään konnankoukkuja,\nmutta toiset ihmiset ovat käyttäneet hänen typeryyttänsä hyväksensä\nsekä ovat pitäneet häntä välikappaleena muita petkuttaaksensa.\nArmahtakaa minua, älkää saattako minua ennenaikaiseen hautaan.\n\nRAATIHERRA. Kunnon kansalaiset, mitä arvelette te, jotka olette\nkärsineet vahinkoa? Tyydyttekö siihen, että tämä yksinkertainen ihminen\nsaa kärsiä viattomasti.\n\nJALOKIVIKAUPPIAS. Ei se hyödytä meitä laisinkaan. Minä itse säälin\nhäntä.\n\nPOIKA. Mielelläni minä maksan kärsityn vahingon. Toinen on menettänyt\nkaksi kiveä, mielelläni hankin minä hänelle kymmenen sijaan, ja toinen\non menettänyt kolmekymmentä rotan vietävää, ne minä kyllä myöskin voin\nhänelle toimittaa.\n\nRAATIHERRA. Olen havainnut pojan aivan syyttömäksi sekä enemmän sääliä\nkuin rangaistusta ansainneeksi. Emme minkään lain mukaan voi rangaista\nhäntä viattomana välikappaleena, vaan luovuttakaamme hänet hänen\nvanhemmillensa sillä varoituksella, etteivät he toiste anna hänen\nominpäin matkustaa kaupunkiin, jottei hän antaisi aihetta useampiin\ntällaisiin murhenäytelmiin.\n\n\n\n"]