[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ffFuFnZ1sPFg1X-1RWDDIX-ZfOTt2zn2elIiHzI7wtvM":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":7,"slug":8,"bookId":9,"genreRaw":7,"genre":10,"themes":11,"origin":13,"language":14,"yearPublished":15,"yearPublishedTranslation":7,"wordCount":16,"charCount":17,"usRestricted":18,"gutenbergId":19,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":27,"aiDescription":28,"preamble":29,"content":30},2125,"Suomalaisia lauluja","Keinänen, O. A. J.",null,"2125-keinanen-o-a-j-suomalaisia-lauluja","2125__Keinänen_O._A._J.__Suomalaisia_lauluja","runous",[12],"kansanperinne",[],"fi",1867,5361,30632,false,54359,[21],"Finnish poetry",[23,24],"Mythology, Legends & Folklore","Poetry","\"Suomalaisia\" by Niilo E. Wainio is a collection of poems and narratives written during the late 19th century. The book encompasses various aspects of Finnish history and culture, celebrating national identity and heritage through verses that invoke themes of resilience, love for the homeland, and significant historical figures. Wainio presents a profound exploration of Finnish folklore, traditions, and the struggles faced by the Finnish people, making it a poignant cultural artifact of its time.  The content of \"Suomalaisia\" consists of a series of lyrical portrayals touching on both historical events and legendary figures central to Finnish history. The poems reflect on notable individuals like Mikael Agricola, a key figure in the development of the Finnish language, and tales of heroism during conflicts, such as the battles fought against oppression. Wainio’s verses also delve into personal experiences, highlighting the emotional landscapes of love, loss, and the quest for freedom faced by the people of Finland. Each piece serves as a testament to the Nordic spirit, making the collection a rich tapestry of national pride and artistic expression. (This is an automatically generated summary.)",[],139,"Runokokoelma sisältää lyyrisiä ja kansallisromanttisia säkeitä sekä lauluja. Teoksen aiheina ovat muun muassa suomalainen luonto, kansanperinne, lapsuus ja historialliset muistot. Runot kuvaavat elämän eri vaiheita ja vuodenkiertoa hartaan isänmaallisessa hengessä.","O.A.J. Keinäsen 'Suomalaisia lauluja' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2125. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Jari Koivisto ja Projekti Lönnrot.","SUOMALAISIA LAULUJA\n\nTehnyt\n\nO.A.J. KEINÄNEN\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nJ.C. Frenckellin ja Pojan kirjapainossa,\n1867.\n\n\n\n\n\n\nAINEISTO:\n\nMuistomerkki muinaisista ajoista.\nNuorukaiselle.\nAinosta.\nHannelle.\nRuusulle.\nAavistus.\nKäki.\nIlta.\nNuoruus.\nKevät.\nSavonlinnan sillalla.\nLintuinen.\nPietarista kääntynyt Karjalan neiti.\nLammin tyttö.\nSulho.\nMetsä.\nLapsensa murhaaja.\nAnnon koetus.\nMaija ja Sulhonsa.\nSerenadi.\nSulhasen haudalla.\nLauri ja Elsa.\nKesä yö.\nUkko pirtistä.\nLapsien kevät.\nOdottajat.\nJuolu.\nÄiti.\nVakaa Sanna.\nÄiti lapsine.\nPienen lapsen rukous.\nPikku Heikki ja Laukku-ryssä.\nPojan kätkyellä.\nIsä ja poika.\nKauno kylyllä.\nOnnettoman kaipaus.\nKaksi vanhaa.\nIllan rusottaessa.\nKuu.\nHaluvainen.\nAamu.\nNiemessä.\nLampi.\nMerimiehen morsiamen kuolo.\nLinnun pesä.\nPalvelus neiti.\nVarpunen.\nHelka ja Anni.\nLahja.\nKääntynyt.\nHimon antauva.\nUkon lähdöstä.\nSyksy.\n\nPaimenien soittoja.\n\n 1. Kiiltävänä talvipäinä.\n 2. Lapsen päivät.\n 3. Käet.\n 4. Paimen.\n 5. Maan lapset kevähällä.\n 6. Lapsuus.\n\n\n\n\nMuistomerkki muinaisista ajoista.\n\n\n    Männikössä ompi, alla oksien\n    Wanha kivi kumpu, sammal ruohonen.\n\n    Kuu siihen yöllä laskee valonsa\n    Ja hiljaus on suuri siinä paikassa,\n\n    Sillä siinä nukkuu meidän isiä\n    Niistä vaikeista sota ajoista.\n\n    Käypäläinen sattuu siitä kulkemaan,\n    Kuorma ompi raskas, jok'on kannossaan,\n\n    Toki tuosta muisti käypi muinoseen\n    -- Suuri tytyväisyys saapi sydämmeen.\n\n    Pelto mailta tulee talon isäntä,\n    Sepä kaskun tietää siitä haudasta.\n\n    Nostaa lakkiansa siinä itsekseen:\n    \"Rauha teille olkoon\" huokaa hiljakseen.\n\n    \"Viel' on mulla miekka eräs tallella,\n    Jolla vihollinen kävi tapolla,\n\n    Silloin teistä oli apu tuskassa,\n    Tekonne se olkoon iän muistossa.\"\n\n    Vaan nuorukainen käypi kummulla --\n    Siillon alta kuuluu haudan pakina:\n\n    \"Tahdot sinä elää maasi takia\n    Ja kerran kuolta Suomen edestä?\"\n\n\n\n\nNuorukaiselle.\n\n(Kuva ihmisen elämästä.)\n\n\n    Kaunokainen nuorukainen\n    Ole vahva,\n    Pidä kätesi melalla,\n    Anna kyntää vaolla.\n\n    Jos on tuuli myötäinen\n    Anna mennä,\n    Anna kulkea iloja,\n    Ihaellen hetkiä.\n\n    Vaan kun ompi syrjäinen\n    Ota vaari,\n    Älä laske kääntymään\n    Kierteihen, luotolaan.\n\n    Siellä kohta viekkaissa --\n    Untuvissa\n    Veno saisi särkymään,\n    Itse saisit nääntymään.\n\n    Mutta kun on vastainen\n    Ota airo,\n    Eip'oo täällä epäillä,\n    Vedä ja sodi vakaana.\n\n    Kerran saat sa satamahan\n    Tyynneähän --\n    Siin'on eessä onnesi,\n    Isänmaa ja kotosi.\n\n\n\n\nAinosta.\n\n\n    Valko-vaatteissa\n    Kuinka sulo sä olet,\n    Kaunis niinkuin joutsen\n    Aallon sinillä;\n\n    Toki sielustasi\n    Tulee suurempi valo,\n    Kumma, autua hyvyys\n    Sieltä loistelee.\n\n    Oi jos armahani\n    Jos sun omaksi saisin --\n    Kylläpä maailmassa\n    Elämä onnea.\n\n\n\n\nHannelle.\n\n\n    O kuin olet onnellinen\n                  sinä rakkain Hanne,\n    Kodissasi eleleepi yhä ilo ja lempi.\n    Niin ompi emäntäsi\n                  kun on kesällä päivä\n    Lämmin sekä heloittava\n                  iki-rakkaudesta,\n    Niin on sulla iloset lapset\n                  kuin on metässä linnut,\n    Ihaileevat ympärillä\n                  pieninä enkelinä.\n\n\n\n\nRuusulle.\n\n\n    Posket ovat aamun ruskoja,\n    Silmät ovat kauneet, siniä,\n\n    Kaula ompi lumi-valkia,\n    Kasvu on kun järven joutsolla.\n\n    Vaan sydämmess'on rakkaus,\n    Tuopa luonnon suurin kauneus.\n\n    Varjoele häntä elämää --\n    Älä häntä laske kuolemaan,\n\n    Katso kaino muu se katoaa,\n    \"Mik'on taivon alla, häviää.\"\n\n    Hän on yksinänsä oleva,\n    Päivä ajan kaiken paistava,\n\n    Maalimassa tääl'on turvasi,\n    Ikuisassa siellä olosi.\n\n\n\n\nAavistus.[1]\n\n\n    Metsä seisoo hiljaksehen\n    Syksy iltana,\n    Ilman pielet käypi\n    Lammin kuvassa.\n\n    Iki-toivo itseksensä\n    Tekee matkansa --\n    Pilvet pojes eroo\n    Kuun valossa. --\n\n    Mustat pilvet poikkenevat\n    Sielun pohjasta --\n    Kerran taivas ompi\n    Aivan kirskasna.\n\n[1] Ruots: = Aningen.\n\n\n\n\nKäki.\n\n\n    \"Kussa olet kultaiseni\n    Jopa sua odotan,\n    Tule kohta suloni,\n    Ikävä on oloni.\n\n    Kuule päivä pimenevi,\n    Aurinko jo laskehen,\n    Tule sieltä ilolla,\n    Täällä o'otan salolla.\n\n    Tule kulta tuntemahan\n    Sulovaista lempeä,\n    Ettkös enää rakasta\n    Hiljaudessa haastella?\n\n    Ettkö anna suutelmoa\n    Huokuvalle sulholle?\n    Miksi sinä pakenet,\n    Kaukaisessa olelet?\"\n\n    Vaan se tuli kultaisensa,\n    Hengen ilo ilmestyi,\n    Nytpä saapi nauttia\n    Lempeyden suloja,\n\n    Saa yhessä itkuella\n    Lempeyden ilosta,\n    Suutaellen tutkia\n    Min' on maassa taivoa.\n\n\n\n\nIlta.\n\n\n    Ilta on sulo. Kulta kunnahilla\n    Hyvä on lepo päivän kaiken työstä,\n    Armas on olla koska tunto nauttii\n                     kultaista mettä.\n\n    Sydän se kuvaa järven tyynneyttä,\n    Mieli se iloi luonnon lempeyttä,\n    Rukous nousee yössä hiljaksehen\n                     Taivahaan sinne.\n\n    Ja sieltä loistaa iki-rakkautta,\n    Punaset sulot vuoriloijen taasta,\n    Unin ja turvin tulee hiljaksehen\n                     Enkelit alhaa.\n\n\n\n\nNuoruus.\n\n\n    Ystäväni\n    Ole nyt ilonen kukassasi,[2]\n    Katso aurinko paistaa,\n    Iloa loistaa.\n\n    Nuoruudessa\n    Koska on elämä kauniassa,\n    Sillon lemmi ja laula,\n    Suruja paina;\n\n    Neitoasi\n    Likistä vakahan rintahasi.\n    Nauti lempyen säätä --\n    Taivoa, maata.\n\n    Elämällä\n    Kullonka vielä on kevähä,\n    Sillon iloita aika,\n    Lemmetä päivä.\n\n    Ikäisenä -- --\n    Kun o'ot' jo tuoneen menemässä,\n    Sillon on luonnossa talvi --\n    Rinta on kylmä.\n\n[2] \"Kukka vuotenasi\", nuoruudesi aikana.\n\n\n\n\nKevät.\n\n\n    Istukamme ilo kivellen\n    Katsomahan kaunoa,\n    Laulamahan tuntoa,\n    Kevät on jo joutununna\n           kunnillemme.\n\n    Järvet, jäästä vapahana,\n    Katseleevat taivoa,\n    Ihaileevat ilmoa.\n    Iki-lempi lieviävi\n           auringosta.\n\n    Kultaisilla kunnahilla\n    Kukkia jo kasvelee,\n    Perhosia elelee.\n    Orahat on kiiltävissä\n           kyynnelmissä.\n\n    Tuulet käy tervehinä;\n    Joka silmä ilmottaa\n    Terveyttä, toivoa.\n    Kaunis ompi päivä paiste\n           metsilöissä.\n\n    Ja tuhannet lintu parvet\n    Laulelevat kiitosta\n    Sulosesta ajasta,\n    Kaukaisehen ylenevät\n           taivahillen.\n\n\n\n\nSavonlinnan sillalla.\n\n\n    Nyt on kesä ilta, kaunonen,\n    Ilma ompi armas, lämpönen,\n    Sillalla jo käypi nuoria\n    Nauttimassa luonnon kaunoja.\n\n    Aurinko se menee maillensa,\n    Punertaavi taivas pohjassa.\n    Sydämmessä syttyy tulia,\n    Rinnan kätkehissä suloja.\n\n    Minulla on impi syrjällä,\n    Vieno lempiväinen, vierellä;\n    Saimahan on silmät kaunoa,\n    Jotka kuvoavat -- taivoa.\n\n    Katsoppa tuolta Ainoni\n    Kullaista saarta, suloni,\n    Kuin on ruunu armas tammella,\n    Joka siellä seisoo vuorella.\n\n    Teemme tässä liitto valalla\n    Kerran yhtyneenä olella,\n    Elämämme saari asua\n    Päivän saakka iltaan rakasna.\n\n\n\n\nLintuinen.\n\n\n    Oksalla istun\n    Kaunoisen koivun,\n    Laulan ja laulan\n    Ilosena,\n    Mitäpä surra\n    Maailmassa?\n    Pitäiskö itkee\n    Kauniassa,\n    Jonka Luojani\n    Tehnyt on,\n    Jonka Luojani\n    Tehnyt on?\n\n    Jos tuo huomenna\n    Vastahan käypi --\n    Voisinko sitä\n    Uneksia?\n    Joss'oil syntiä\n    Mielelläni,\n    Pahoa paljon\n    Kielelläni,\n    Miksi ma niitä\n    Muistaisin --\n    Suruni jälleen\n    Kutsuisin?\n\n    Ja jos pedoll'on\n    Pahat paulat,\n    Auttaisko elää\n    Pelkona?\n    Ei. -- On Herra\n    Se katselepi,\n    Isä rakkahin\n    Varjelepi;\n    Hänessä tahdon\n    Iloita,\n    Elää hyvässä\n    Turvassa.\n\n\n\n\nPietarista kääntynyt Karjalan neito.\n\n\n    Omilla koti kylillä\n    Hyvä on tuttuja käydä onnelan,\n    Laulaen kuluupi päivä iltahan,\n    Huolta ei sydämmeni täällä muistakan.\n\n    Kultia kiiltääpi kyllä\n    Pietarin koukkaista ikkunaisista;\n    Mitä tok maailman rikkauksista,\n    Sulo ja raittius ei kasva kullista.\n\n    Kyllä on koriat ruuat\n    Pietarin ylpeissä herkkupöydissä --\n    Työllänsä ainaki saapi leipänsä,\n    Vaan täällä terveys on elon ystävä.\n\n    Kiiltävät silkit on siellä,\n    Vaate on kaduilla taivon hohtona --\n    Parempi ompi tok Suomen kukkana\n    Liinassa, kunniana, käydä tuttuna.\n\n    Sulot on Suomenki sulhot\n    Vakuhus yksi on heidän rinnassa -- --\n    Rakkaus vuosia ompi vahvassa.\n    Eikä se loppunekan täällä elossa.\n\n    Kotona kaikki on hyvä\n    Suomessa kaikki on elo kevättä,\n    Aamu se ei kulu täällä laulutta,\n    Sydän ei iltasella tunne muretta.\n\n\n\n\nLammin tyttö.\n\n\n    Äärellä punasen pilven,\n    Kauno kaaren kannikalla\n    Ompi impi olemassa\n    Kannel kullan kainalossa,\n    Hopeainen polven päällä.\n\n    Tuonpa näki tuvan tytti\n    Ikkunalla istuessa,\n    Kohta kävi itkemähän,\n    Tuota tuon valittamahan:\n    \"Oi kuu oisin onnelassa,\n    Käveleisin kestilässä,\n    Kuningaissa kuljeskisin,\n    Autuissa asteleisin;\n    Hyvä oisi eleä päivä,\n    Ihannapa ilta saaha,\n    Mettä söisi, oltta joisi,\n    Nukkusi ja uneleisi,\n    Noustaessa näytteleisi,\n    Silkit päällä sihahtaisi,\n    Kullat korvan kutisisi.\"\n\n    Meni aikoa vähäisen,\n    Pirahteli pikkaraisen,\n    Jo on kaari kadonnunna,\n    Kaunis impi kaaren päältä.\n    Mutta taivon tippuessa,\n    Suloisesti sadellessa\n    Ääni kuuluu kummallinen,\n    Hiljainen järven päästä:\n    \"Tästä olin kainu impi\n    Yllä päivän pelaamassa,\n    Liki taivon laulamassa --\n    Tulin tänne kotihini,\n    Rauhaisehen rantahani.\n    Onpa tässä kaunis lampi,\n    Tyyni selkä, kulta-niemi,\n    Se kuun katseleevi\n    Ja tähdet tieteleevi --\n    Luoda taivon taiteleepi.\"\n\n\n\n\nSulho.\n\n\n    Tässä istun yksinäni,\n    Venno kattelen rannassa\n    Kuinka kaunis on kevät-ilta\n    Ja kuin järvi on rauhassa.\n\n    Kulta nukkuu aittoessa\n    Tuolla toisella puolella,\n    Jospa ääntyen huuteleisin,\n    Kohta oisi hän rannalla.\n\n    Venoisen hän päästeleisi,\n    Kaunis luokseni tulisi\n    Rakkaudesta haastamahan\n    Eikä vanhat nuo kuulisi.\n\n    Toki uno kulta turva,\n    Lempi lintuinen pesässä,\n    Nuku rauhaisna empä yössä\n    Taida lepoa häiritä.\n\n    Tuosta häät jo likenevi,\n    Kuitse joutuupi Juhannus,\n    Sitte jos tuo ei tuoni liene\n    Nukut luona o lempeys!\n\n\n\n\nMetsä.\n\n\n    Nostavaa on astua\n    Ihmehellä salolla,\n    Jossa hongat kasvelee,\n    Tervehenä elelee.\n\n    Viherjä on alla maa\n    Vakasien juurilla --\n    Yh'on rauha asuva\n    Alla mäen, lonnossa.\n\n\n\n\nLapsensa murhaaja.\n\n\n    \"Oi nyt ompi valju yö\n    Ja ei nyt kuukan paista,\n    Kaikki suree -- ihme työ\n    Joll'ei oo toista laista,\n    Oh! sä emo tuhonen\n    Min' teit sä sokeanna?\n    Ja missä on nyt pienonen,\n    Jon' sait sä siunattunna?\n\n    Missä on nyt veresi\n    Ja missä luusi polvi?\n    Itke silmä -- vetesi\n    Se ompi lian tulvi!\n    Missä on se henki nyt,\n    Ja missä sielun pilke,\n    Jon' oil' Herra antanut --\n    Miss on se taivon tilke?\n\n    Oi kuin yössä muistutti\n    Se sua monta kertaa:\n    Katso hyvin lastasi\n    Ei kullat oo sen vertaa --\n    Sinä raukka päivällä\n    Ett sitä muistanunna,\n    Olit kauas kylällä\n    Ja lapsi unohtunna.\n\n    Ja tokko pesit pientäsi?\n    Myös koira pennun pesee\n    Ja yskä jos se vaivasi --\n    Niin sinä uotit kesee,\n    Kuhunka se sairas nyt,\n    Sen häly sinun polki,\n    Nyt sä oot sen peittänyt\n    Ja tuhon tehnyt julki.\n\n    Voipa Herra tutkiva\n    En löydä mä nyt rauhaa,\n    Pääni ompi paahtava\n    Ja sydämmessä pauhaa,\n    -- Perihimmän käskysi\n    Mä olin rikkonunna,\n    'Maata täyttää' sanasi,\n    Mä olin polkenunna.\"\n\n    Niinpä emo itkelee\n    Ja polttavanna yössä\n    Sinne tänne kiitelee\n    Ja rintansa on hiessä,\n    Viimme juuttui vedelle\n    Ja jättihikse sinne --\n    Kuten tuli sammusi\n    Ja kuluis yöstä rinne.\n\n\n\n\nAunon koetus.\n\n\nAuno:\n\n    Mikset sinä rahakasta kultaseni naina,\n    Hyvä olis eleä kun oisit rikkahanna,\n    Otit köyhän omaksesi saatpa työtä tehdä,\n    Pisaroita otsastasi illan, aamun lähtä.\n\nPietari:\n\n    Sulo ompi työtä tehdä, se on sinun eestäis,\n    Väkevyys tuo rummihini jopa työnki kiistäis,\n    Vaan kun ompi lempyestä mikä kasvanunna,\n    Siit'on uusi sydämmelle sulo karttununna.\n\nAuno:\n\n    Toki katso toinen käypi yhä kestilöitä,\n    Sinä olet niitylläsi tahi raadat soita,\n    Eikö onni oleleisi sulla Appelassa,\n    Nytpä päivä sulla kuluu aina ikävässä.\n\nPietari:\n\n    Eipä siinä ikävä, joss' Herran päivä paistaa,\n    Jossa lähde terveyttä, ilma sulon loistaa\n    Ja kun tulen pirttihini, onko maailmassa\n    Semmosia iloja kun ompi mulla tässä?\n\nAuno:\n\n    Vaan kun kerran työsi teko halveaksi menee,\n    Pakas viepi vähät riistat, halla touon panee;\n    Pettuapa sillon tulee talvipäivän purra,\n    Eikö sua mure vielä sillonkana murra?\n\nPietari:\n\n    Metsä ehken siilon ompi sitä lintusempi,\n    Ja on järvi kaloja se karttaa viel' enempi --\n    Vaan ei ole kärsimys niin paha ihmiselle\n    Katso Pyhät ristihin ne näänty rakastellen.\n\nAuno:\n\n    Vahva, rakas ystävä niin oli isät enne\n    Korkeana kävivät ja vaivat kaikki kannoi,\n    Jäykkänä hee vastustaivat vihollista vastaan\n    Eikä heitä kaipoavan kuultu vielä koskaan.\n\n\n\n\nMaija ja Sulhonsa.\n\n(Legenda).[3]\n\n    Maija eli\n    luostarissa\n    neitsenä,\n    Musta vaippa\n    päässä,\n    keltissä.[4]\n\n    Ja hän siinä\n    istueli\n    surussa,\n    Muisteleepi\n    muinais-\n    aikoja,\n\n    Kullon oli\n    sulho sulo\n    elossa --\n    Se on kauas\n    kuoli\n    sodassa.\n\n    Toki siinä\n    Ilta kello\n    kilahtaa,\n    Kirkkohon\n    on aika\n    koontua.\n\n    Ja hän lähti\n    porttikata[5]\n    käymähän.\n    Jo on joku\n    ihme\n    luonahan.\n\n    Hiljaksehen\n    etehensä\n    tulelee,\n    Jota illan\n    varjo\n    peittelee...\n\n    \"Onko se\n    siskoloita,\n    sanele?\n    Vai on kuka\n    sairas,\n    virkkele?\n\n    Vai olet\n    vierahia\n    etsiä?\n    Ku' on sulla\n    tarvis\n    tulla -- -- --?\n\n    Vai ollet\n    paha henki\n    pakene,\n    Kohta\n    Pyhän paikka\n    heittele!\"\n\n    \"Ääni kuuluu\n    kummallinen\n    ennestä,\n    Oipa oman\n    kullan\n    illasta,\n\n    Niinkuin yökön[6]\n    kulta soitto\n    rannalta,\n    Koska tähdet\n    kai on\n    taivaalla.\n\n    Ettpä miestä\n    mitätöintä\n    kuuntele,\n    Ääni ompi\n    sulhon,\n    suloitse,\n\n    Jota jopa\n    kuolleheksi\n    sanotaan,\n    pojes maasta\n    menneeks'\n    kerrotaan!\n\n    Sotiloissa\n    olin minä\n    käynynä,\n    Kaukaisista\n    viimein\n    kääntynä,\n\n    Vaan kun tulin\n    kotihini\n    katselin,\n    Toivottuni\n    iloo\n    Etsiskin,\n\n    Tuota aina\n    sydämmeni\n    ruusua\n    Sekä\n    tämän sielun\n    valkoa,\n\n    Jonka tautta\n    kauan olin\n    elännä\n    Sekä arvon\n    kaiken\n    etsinä;\n\n    Toki vasta täällä\n    sinun\n    tapailen,\n    Sankta Briitan\n    luona\n    havaitsen,\n\n    Tänne olit\n    uskollinen\n    vierrynä,\n    Iän\n    kaatunutta\n    itkeä. -- -- --\n\n    Vaan mee o'omme\n    eronnehet\n    todella,\n    Toisistamme\n    käyty\n    Herrassa:\n\n    Katso tänne\n    kulkiessa\n    näkemään,\n    Täältä,\n    muinaistani\n    löytämään.\n\n    Portin luona\n    ahtahassa\n    otteli,\n    Vahdin\n    kuolo nuoli\n    kohtasi.\n\n    Niinpä oli\n    määrä päivä\n    tulluna,\n    Päivä hyvä --\n    valon --\n    saanuna.\n\n    Yks'on suuri\n    vannoma tuo\n    päättynyt --\n    Edestäsi\n    kuolta,\n    täyttynyt.\"\n\n    Ja nyt kohta\n    rauta asu\n    ramahti,\n    Multa\n    jalon sulhon\n    aleni. --\n\n    Tuosta on nyt\n    suru suuri\n    Maijassa,\n    Itseksensä\n    pyytää\n    kävellä,\n\n    Pyhän emon\n    kuvan eessä\n    kumartaa,\n    Pyhiä hän\n    etsii\n    itkulla.\n\n    Ja hän saapi\n    taivahasta\n    turvoa,\n    Kynttilätä\n    suurta\n    luoksensa,\n\n    Joka oli\n    elämänsä\n    ystävä,\n    Henkyessä\n    on nyt\n    luonansa;\n\n    Päivällä hän\n    päänsä päällä\n    olelee,\n    Yöllä\n    nukkunutta\n    varjelee.\n\n    Ja nyt pyhän\n    Kerubinsa\n    nojassa\n    Maija käypi\n    sangen\n    kaunisna:\n\n    Askaretta\n    teeskelevi\n    nerona,\n    Hyvissä on\n    töissä\n    väkevä,\n\n    Sairahia\n    hoitelee hän\n    hyvänä,\n    Surulle\n    hän saattaa\n    lohdetta,\n\n    Pikkuisia\n    lapsia\n    hän oppettaa,\n    Köyhille\n    hän kantaa\n    almuja.\n\n    Ja niin siitä\n    päivä päivin\n    kaunenee,\n    Katsantonsa\n    yhä\n    ylenee,\n\n    Kunnes vimme\n    kattelee\n    kun aurinko,\n    Viaton\n    ja armas\n    valonto.\n\n    Ja kun sitte\n    maasta\n    täält'on\n    lähteä,\n    Viimme pojes\n    kuoloon\n    hävitä --\n\n    Silloin häntä\n    sulhasensa\n    vastustaa --\n    Taivahasen\n    ylös\n    taluttaa,\n\n    Kirkossa on\n    kirkkahassa\n    olemaan,\n    Ikuisia\n    häitä\n    pitämään.\n\n[3] Tehty nunnasta Nantaalin luostariosa, seudussa\nlöydetyn kaskun mukaan.\n\n[4] Siskojen asunto ruots: cell.\n\n[5] (Porticus) peitetty tie luostarissa.\n\n[6] Yö rastas, ruots: vaka.\n\n\n\n\nSerenadi.\n\n\n    Tuuli huokuu ja tuho valvoo ja synnissä\n    Pahat kulkee kun musta sulkee -- vaan selkiä\n    Sieltä loistaavi asunnostasi, kaunia!\n    Olon rauha ja tähden tyyni nyt hiljassa.\n\n    Eipä kaiheet ja eikä murheet ja huokumat\n    Sua tienneet, ei luoksi saaneet, ei katumat;\n    Yö se joutuu ja päivä laskee, vaan kultana\n    Uni tulee ja tyynen sulkee juur' surutta.\n\n    Niin elä kauan sä sulo lilja niin kaunisna,\n    Pidä ilo ja lempi tähtelän rakasna,\n    Rukouksella hiljaudessa tuttuna\n    Ole kauneille Enkeleille ain' siskona!\n\n\n\n\nSulhasen haudalla.\n\n\n    Mont'on mulla surupäivää\n    Täällä elossa,\n    Oma kulta maassa lepää,\n    Haudan povessa.\n\n    Sulo oli katsantonsa,\n    Niinkuin illan kuu,\n    Aivan sievä elantonsa\n    Sekä käynti muu.\n\n    Silmä oli kaunokainen\n    Tähti taivahan,\n    Sielu oli vakavainen\n    Hyvän, rakkahan.\n\n    Tuota itken imp' ikäni\n    Yksin haudalla,\n    Joss' on koti tyynneäni,\n    Pyydän Jumalaa.\n\n    Ehken Herra yhdistääpi\n    Meidät kerran taas,\n    Jossa rakkaat kereääpi,\n    Turvan taivahass'.\n\n\n\n\nLauri ja Elsa.\n\n\nLauri:\n\n    Kaunokainen neitokainen\n    Anna mulle kättä,\n    Suoppa että mainiskelen\n    Sydämmeni täyttä:\n    Oi ma sua katseskelin\n    Jopa monta vuotta,\n    Yhä sua lempielin,\n    Enpä puhu suotta.\n\nElsa:\n\n    Niin yhä kauneutta\n    Sinä kurkistelit,\n    Tuota posken soreutta\n    Kauan katsoelit;\n    Kutenpa mä aina voisin\n    Huivi silmin käydä,\n    Kuinka aina varoaisin,\n    Ettei sinun nähdä?\n\nLauri:\n\n    Ei, se ompi sydämmesi,\n    Joka minun voitti,\n    Viaton tuo olentosi\n    Sieluni se koitti,\n    Hiljainen hyvyytesi\n    Se se mua taistaa\n    Niinpä että sulhoksesi\n    Haluaisin päästä.\n\nElsa:\n\n    -- Vaan jos mummo metsästä\n    Nyt tässä meidät sattuu,\n    Saamme vielä vuoden päästä\n    Tämä hetki katuu,\n    Laske pojes tekohoni,\n    Jätä käsi irti,\n    Korkiata kotiani\n    Enpä heitä järki.\n\nLauri:\n\n    Tuolla lammin rannassa\n    Mä asuntoni katsoin,\n    Hiljaisessa koivukossa\n    Olantoni etsin;\n    Tule rakas lempyessä\n    Pirttihini sinne,\n    Hiljaisessa sulossa\n    Mee elon kävisimme.\n\nElsa:\n\n    Oi Lauri sydämmessä\n    Sinua mä lemmin,\n    Rinnassani kätkehessä\n    Pienestä jo kannoin,\n    Aina siitä leikissä\n    Kun \"kuninkaana\" olit,\n    Minut \"paimen tyttösestä\"\n    Rottninkiksi otit.\n\nLauri:\n\n    Onnelliset, kaunokaiset\n    Unet kevät hetken,\n    Itse yhä armahaiset\n    Rinnassani kätken,\n    Edestäsi vannon mä\n    Nyt eleä ja raataa,\n    Eipä kovin talvipäivä\n    Voi nyt mua kaataa.\n\nElsa:\n\n    Lempeänä sinulle\n    Mä tahdon työni tehdä,\n    Kauniana hyödylle --\n    Mä elän sinun eestä;\n    Ei tunne suru mua\n    Turvassasi ollen,\n    Enkä tiedä vaihteloista\n    Vierelläsi käyden.\n\n\n\n\nKesä yö.\n\n\n    Mikä nyt on kiiru\n    Meillä Aino kulta,\n    Anna venhe kulkee\n    Tässä hiljakseen.\n    Katso metsilöitä\n    Kuinka ovat rakkaat,\n    Katso kummastelle\n    Tuonne siimmeheen!\n\n    Aurinko on kaonnut\n    Mäkilöijen taakse,\n    Rusko pohjoisesta\n    Koht'on tummana -- --\n    Kultaisena antoi\n    Kauan valoansa --\n    Nyt on rauhan aika\n    Pyhä, armaha.\n\n    Taivon sulot linnut\n    Ovat nukkumassa\n    Pienokaisen pesän,\n    Hennon sisässä,\n    Saapi kieli unta,\n    Siipi levähellä\n    Rakkahasta työstä\n    Eestä pienensä. --\n\n    Oi kun ompi sulo\n    Kaikki suuri luonto,\n    Rakkaus tuo yksi\n    Ompi kaikessa,\n    Sininen on taivas,\n    Kuvansa on alla;\n    Eikö ole sulo\n    Kulta, rakkaha?\n\n    Katso kuu nousee\n    Tuolla kauniana,\n    Tie on vettä myöten\n    Ylös taivahaan;\n    Oi jos oisi henki\n    Maasta vapahana --\n    Jo jos saataisimme\n    Sinne lähteä!\n\n    Toki katso venhe\n    Tässä käypi maalle --\n    Ole tytyväinen\n    Täällä kodissa,\n    Hyvä myös on täällä,\n    Hyvä, Aino kulta! --\n    Kun on emon maahan\n    Lempi vakaha.\n\n\n\n\nUkko pirtistä.\n\n\n    Oi pirttini,\n    Sä suloni!\n    Mä kiitän kaunoais,\n    Vaikk' olit köyhä,\n    Kotini!\n    Mä vertaan onneais.\n\n    Jo vuosia,\n    Jo pitkiä,\n    Sä olit asuntoin,\n    Mutt' ett' sä tiennyt\n    Riitoja,\n    Ett kuullut surutoin.\n\n    Ja vaimoni\n    Se eleli,\n    Ain' oli rakkaha,\n    Hän oli vaka\n    Turvani\n    Ja maassa varana.\n\n    Ja lapseni\n    Ne yleni\n    Ja saivat lujiksi,\n    Siit' oli yhä\n    Kevoni\n    Ain' olon iloksi.\n\n    Niin kiittelen,\n    Niin itkelen\n    O! sua kotini\n    Ja rinnassani\n    Siunailen\n    O! sua lempeni.\n\n    En osaisi --\n    Ei, kuoloni --\n    Sinusta luopua,\n    Ja yks' on paikka\n    Maksosi,\n    Se ompi -- taivaha.\n\n\n\n\nLapsien kevät.\n\n\n    Puro kiitää mä'en alle,\n    Luoksi nurmen hyppäjää,\n    Yli kannon helähtää --\n    Koreina timeltää.\n\n    Viherjässä lehdikossa\n    Terve tuuli puhasee,\n    Koivun lehti lippasee,\n    Rattosana tanssailee.\n\n    Perho parvet lentelevät\n    Iloisina kukissaan,\n    Suuteleevat ainiaan\n    Kultaisia tuttujaan.\n\n    Oksiloilla intoellen\n    Lintukaiset iloaa,\n    Tuolla käkö kukahtaa --\n    Tässä rastas naurahtaa.\n\n    Pikku pojat ajelevat\n    Varsonensa niityllä,\n    Sauvoloijen kylellä\n    Ilo ompi hypellä.\n\n    Pikku tytöt katseleevat\n    Tulevia tarhassa,\n    Hiljaisessa paikassa,\n    Kiven taassa piilossa.\n\n    Mutta siihen joutuessa\n    Hevoismiesten halulla,\n    Juokselevat kukilla\n    Etehensa ilolla;\n\n    Viskeleevät vastojansa\n    Herttaisella hälyllä,\n    Tanssaileevat vierellä\n    Taputellen käsiä,\n\n    Syleleevät intoisesti\n    Rakkaina veikkoja,\n    Kunnes saavat uupua\n    Armahasta työstänsä. -- --\n\n    Leikkikätten pienokaiset\n    Keskenänne kevättä --\n    Kellä sydän sortoa\n    Viatointa iloa?\n\n    Leikkikätten tervehenä\n    Rakkahassa tarhassa,\n    Viel' on turva vanhassa\n    Kultaisesta kevosta.\n\n\n\n\nOdottajat.\n\n\n    Äiti istuu yksinänsä\n    Luona lasten pirtissänsä,\n    Isä käypi markkinaa,\n    Maailmata vaeltaa.\n\n    Siinä pienet hilkkelevät,\n    Valko-paidat leikitsevät,\n    Äiti katsoo kultiaan,\n    Huokajaapi rinnassaan:\n\n    Valkoiset kyhkyseni,\n    Iloitkaatte hempuseni\n    Äiti paran turvaksi,\n    Haluiseksi iloksi\n\n    Isä käypi markkinoita,\n    Kussa asti kulkuloita --\n    Joutuneeko konsanaan,\n    Sieltä kerran kotiaan.[7]\n\n[7] Tehty Antrealla. Ennen painettu Wiipurin sanomalehdessä Otavassa.\n\n\n\n\nJoulu.\n\n(Paavin uskon aikana.)\n\n\n    Tulet loistaa ikkunoista,\n    Nyt on joulu!\n    Kellot pienet pimajaa,\n    Varsat jäällä heläjää.\n    Kirkkohon kaikki käy,\n    Kirkkohon kaikki käy.\n\n    Nyt on Kriste syntynynnä,\n    Nyt on ilo!\n    Katso tähdet kimeltää,\n    Taivahalta timeltää,\n    Siell'on suuri riemu,\n    Siell'on suuri riemu.\n\n    Ja kansat tulee kokoon\n    Herran temppeliin,\n    Siellä hee käyvät polvilleen,\n    Rikkahat, köyhät yhteiseen;\n    Vedet silmistä saa,\n    Vedet silmistä saa.\n\n    Ja urut soivat kauniaan\n    Kristen kunniaa,\n    Rinnat yhtehen sulelee,\n    Lempi kaikista kiiltelee.\n    Pyhä on rauha maass'\n    Pyhä on rauha maas'.\n\n\n\n\nÄiti.\n\n\n    Jalo, rakas emo ompi sairahana,\n    Kaikki hänen katsoo kohta kuolevan,\n    Sängyn eessä seisoo heimo surevana --\n    Vaan vaka haastoi polvellensa näin:\n\n    Älä lapsi itke, pieni mammoasi\n    Eipä rakas kohta jätä lastansa,\n    Äiti vielä valvoo täällä turvanasi\n    Vielä kauan, kauan täällä olossa.\n\n    Ei kukkaseni saakka iltasella\n    Oma vielä ka'ota pojes ruusunsa,\n    Hänen eestä viel'on kauan eleskella,\n    Jon' eestä antaa kaikki päivänsä.\n\n    Ja se oli tosi äidin ennustama\n    Siinä pimiässä illan tunnissa,\n    Vielä nyt hän elää suurna rakastava --\n    Ja on tyttärensä ylen kaunia.\n\n\n\n\nVakaa Sanna.\n\n\n    Kerran maata matkustaissa\n    Kuninkahan poika\n    Näki neiden kukkamaassa\n    Teeskelevän tointa.\n\n    Ja se ompi kaunis Sanna,\n    Silmä on kun tähti,\n    Joka pyhä aamuisena\n    Taivon päältä lähti.\n\n    Ja sen posket rusottaavi\n    Kuten kaunis ruusu,\n    Jota päivä kasvattaavi --\n    Yrttitarhan kuulu. --\n\n    Mutta sielu ompi puhdas:\n    Sulo, armas kyyhky,\n    Joka rähinästä kauas\n    Tempplin päälle yhtyy.\n\n    Sitä tuossa näkiessä\n    Jalo herra nuori,\n    Himon pahan vääntehessä\n    Kulmallensa suori.\n\n    Sillkkiä hän sovitteli\n    -- Eipä Sanna taivu,\n    Hopeilla houkutteli,\n    Eipä kauno vaivu,\n\n    Päärlyjä hän paneskeli,\n    Eipä sulo suovu,\n    Kultia hän kuletteli,\n    Eipä loitto luovu,\n\n    Hovia hän rukoili,\n    Eipä vaka vaivu,\n    Linnoa hän liittäeli,\n    Vaan ei kuulu kaadu.\n\n    Sillon mieli-äkehessä\n    Käski miehiänsä\n    \"Tulkaa, viekää kahlehessa\n    Onnen-vasta kansa.\"\n\n    Mutta Sanna pakenevi\n    Saapi kosken luoksi:\n    \"Kumma ompi kuolo tässä\n    Iki-valon vuoksi.\"\n\n    Ja hän siitä pudotikse\n    Valko kuohumahan --\n    -- Henki kohta luotelikse\n    Yltä parempahan.\n\n\n\n\nÄiti lapsine.\n\n\n    Kuinka sulo äiti ompi,\n                joll'on sylissä lapsi?\n    Ainoistansa katselevi\n                niinkuin aurinko katsoo\n    Hiljaisessa iltasessa\n                tuolta vuorien taasta.\n    Tuota toinen suloitseevi --\n                sielusta ihaileepi,\n    Nosteleevi käsiänsä\n                häntä armasta vasten\n    Niinkuin kiuru kohotaikse\n                taivon puhtaudelle.\n\n\n\n\nPienen lapsen rukous.\n\n\n    Mä rukoelen Jumala\n    Ja ristissä on kädet,\n    Älä mua unhota,\n    Sä kyllä minun näet.\n\n    Tuolta, tuolta korkiasta,\n    Josta tähdet kiiluu,\n    Aina katsot pyytäjätä\n    Ja nyt yö jo hiiluu.\n\n    Anna mulle terveyttä\n    Niinkuin kukkaselle,\n    Anna vielä rattosuutta\n    Niinkuin lintuselle.\n\n    Sievä ompi veikkoseni\n    Sinulta se tulee,\n    Rakas pieni sisareni,\n    Kaikki Sulta tulee.\n\n    Hyvä ompi naapurista\n    Leikki-veikkoseni,\n    Hyvät kaikki kaukaisesta\n    Pienet tuttuseni.\n\n    Rakkahatpa maailmassa\n    Kaikki muutkin ovat,\n    Jotka siellä etähässä\n    Elämänsä ovat. -- --\n\n    Ja anna isälleni\n    Monta ilopäivää,\n    Koko vuosi hyvälleni\n    Aina hyvin käypää.\n\n    Anna hänen pellollensa\n    Kaunis riista kasvaa,\n    Suo aina toimellensa\n    Suuri onni vastaan.\n\n    Ja tuolle emolleni,\n    Joka mua katsoo,\n    Suo aina hyvälleni\n    Mitenkä hän tahtoo,\n\n    Anna minun rakkahana\n    Elää häntä vastaan,\n    Niin että armahana\n    Suuteleisi lastaan.\n\n    Ja vielä vanhanaki\n    Mua rakastaisi,\n    Niinkuin yöllä päivälläki,\n    Vielä lempiäisi.\n\n    Ja anna viimmeiseksi\n    Vanhaks' tultuani, --\n    Ja sitte ainaseksi\n    Täältä kuoltuani.\n\n    Päästä sinne taivahasen,\n    Joss'on aina joulu,\n    Rakkahien Enkelien\n    Kallis, suuri riemu.\n\n\n\n\nPikku Heikki ja Laukku-ryssä.\n\n\n    Saksa meillä käydessänsä houkutteli niin:\n    \"Tule minun pojakseni, veisin Pietariin.\n\n    Siellä annan uuden mammon, silkki viittasen\n    Sekä ostan suuren hevon, kulta karvasen.\n\n    Vielä annan tasku kellon aivan joka käy\n    Sekä niinpä sievän, että taskusta ei näy\".\n\n    Minä toki kohta läksin\n    Oman äidin kaulaan,\n    Haluisesti pääni syöksin\n    Rakkahasen rintaan.\n\n    Ja kun siitä nostuelin\n    Katsoin tuonne päälleen,\n    Hyvin kauan katselin\n    Ja viimme virkin hällen:\n\n    \"Eipä ole vieras hyvä isän näössä,\n    Kun on teillä paha parta, suu on sähkässä,[8]\n\n    Eikä ole tämänlaista\n    Mammoo siellä maassa,\n\n    Oman äidin verraista\n    Ei ole missään maassa.\"\n\n    Siitä vielä oma mammo mua suuteli\n    Sekä sille vierahalle vielä saneli:\n\n    Eipä lapsi hyviänsä\n    Kuunna jättää saata,\n    Ei koti-kyliänsä,\n    Eikä ison maata.\n\n                 1859.\n\n[8] Pikku Heikki sanoi suun olevan sähkässä, koska vieraan\nkieli-murre oli karvas luonnostansa.\n\n\n\n\nPojan kätkyellä.\n\n\n    Nuku, nuku nukkani,\n    Pienokainen poikani,\n    Lemmityssä lullussa,\n    Uhkeassa unessa;\n    Sitte ylös kasvat,\n    Sitte ylös kasvat.\n\n    Kohta pieni niityllä,\n    Äidin kulta kukissa\n    Perhosena peloaa,\n    Suutelevi kukkia.\n    Suuret marjat löytää :,:\n\n    Hiiren karva hevosen\n    Sitte saapi sopuisen,\n    Etähällä ajelee,\n    Kaikki hyvät katselee.\n    Kirkkohon se pääsee :,:\n\n    Kaunihiksi kasvelee,\n    Pitkäksi jo pääselee,\n    Tuvan tekee itselleen,\n    Lykky-linnan kodikseen.\n    Morsiamen ottaa :,:\n\n    Siinä elää päivänsä\n    Sievän kanssa yhtenä,\n    Herra häntä katselee,\n    Taivahasta ihailee\n    Viimein sinne ottaa,\n    Viimein sinne ottaa.\n\n\n\n\nIsä ja poika.\n\n\nPoika:\n\n    Onko tämä kevätpäivä:\n    Tuul' on tuima taivahalla,\n    Kylmä karsii rummistani,\n    Pakas kättäni panevi?\n\nIsä:\n\n    Onpa tämä kevätpäivä;\n    Eilen soitti kaunis kiuru,\n    Eilen paistoi taivon päivä,\n    Jää tok' oli järvilöillä.\n    Nyt on sade sitä vasten\n    Sekä tuli taivahasta\n    Jään järviltä lähöksi,\n    Pakkasien poistajaksi,\n    Että lehti koivupuussa\n    Pääsisi jo puhkeemahan,\n    Oras kaunis kasvamahan\n    Sekä niitty heintymähän.\n    Niinpä oli poikueni\n    Sinun kevät päivänäsi,\n    Käski kyllä sanomahan,\n    Lapsukaista neuvomahan,\n    Moni vetre kyynnel vieri,\n    Moni huokaus pakeni\n    Raskahasta rinnastani.\n    Ilman sitä ilotoinna\n    Vanhuuden vaeltaisin\n    Enkä tietäsi kevättä\n    Enkä tuntisi suloa\n    Ainoasta lapsestani,\n    Jos ei oisi jää ka'onnut,\n    Kylmä routa kukistuna\n    Lapsena sydämmestäsi.\n\n\n\n\nKauno kylyllä.\n\n\n    Lehdon viherjässä\n    Koski pauhuaa,\n    Pienokainen vesi,\n    Tekee kuhinaa.\n\n    Siinä hän kulkee\n    Puitten välissä,\n    Tuskin syltä kahta\n    Ompi leviä.\n\n    Vaan keskessänsä\n    Nousee kiviä,\n    Jossa pehmyt sammal\n    Ompi viherjä;\n\n    Niitten ympärillä\n    Vesi vaaluaa,\n    Sulosena käypi\n    Kylmä, armaha.\n\n    Käypä tuossa impi\n    Aamu kylyllä,\n    Armas punaposki\n    Lehdon hiljassa.\n\n    Jalkoja hän pesee\n    Sekä rintoa,\n    Siinä viherjällä\n    Kosken kivellä,\n\n    Eikä häntä näe\n    Muut kun Enkelit,\n    Eikä siitä tiedä,\n    Muut kun Kerubit.\n\n    Ne yksinänsä\n    Tuota kummeksii,\n    Luojan inehmoista,\n    Siitä ihmeksii.\n\n\n\n\nOnnettoman kaipaus.\n\n\n    Voi kuinka heikko olin\n    Mä nuorna lähtemään --\n    Kun kaukaisehen kulin\n    Ja heitin kotimaan,\n\n    Ja heitin kaikki rakkaat\n    Ja omat rantani\n    Ja tuttavani vakaat\n    Ja oman kultani. --\n\n    Niin tääll' on raskas olla\n    Ja aivan ahtaha,\n    Ei tahdo ilta tulla,\n    Ei uni tavata,\n\n    Ja eikä myöskän tahdo\n    Tuo kuolo kohdata --\n    Kun olo tääll' on outo\n    Ja kulku ikävä.\n\n    Niin lennä pieni lintu\n    Sä kauas kotiaan\n    Ja kulje tutut siellä\n    Nerolla katsomaan\n\n    Ja tiedä tarkkaseni\n    Mun muinais-rakasta,\n    Jos elää kultaiseni?\n    Vai jo on kuollunna?\n\n    Sä sano haluvani --\n    Ja sinne toivovan,\n    Ja ehken kotiaani\n    Mun Herran auttavan.\n\n    Sill' oisi kotimaassa\n    Mun kevyt levätä\n    Ja siellä kirkon hamassa\n    Ois' turva lempeä.\n\n\n\n\nKaksi vanhaa.\n\n\nUkko:\n\n    Tässä kiitän Herraa itsekseni,\n    Hän on meille lopen hyvin laatinut --\n    Kuin on hetki kumma rinnalleni:\n    Maailmass' on kaikki hyvin tointunut.\n\nMummo:\n\n    Kuinka moni muistuu mieleheni\n    Kova talvi ilta vaiis ennestä,\n    Koska sodan vaino kunnillani\n    Polttaellen teki tuhon kaikesta.\n\nUkko:\n\n    Kiitetty hän olkoon vahva Luoja\n    Koska rauhan aika maassa elelee,\n    Lontehessa elää kyll'on suoja,\n    Vuori kun se kodin, kunnan suojelee.\n\nMummo:\n\n    -- Eipä ollut hyvää peltomaista,\n    Jyvä siilon maahan -- rippu' tulelle --\n    Sitt' ei ollut kerran kotokaista,\n    Vakahinna tuli lähtö kululle.\n\nUkko:\n\n    Mutta totuus voittaa maailmassa --\n    Työ ja ahkeruus se voittaa kuoleman,\n    Nyt me oomme rikkaat aittoessa\n    On nyt köyhällekin anto ilovan.\n\nMummo:\n\n    Ja meidän lapset rakastetut,\n    Kerran siirtynehet kauas maailmaan,\n    Taltehessa ovat, taloitetut,\n    Rehellisnä eläät hyvin aikojaan.\n\nUkko:\n\n    Niinkö ei jo onni sydämmelle --\n    Se on sulo rusko ilta taivahan,\n    Ylähästä kultii tyynnehille,\n    Sulous ja lepo ompi Jumalan.\n\n\n\n\nIllan rusottaessa.\n\n\n    Ilta ompi herttainen\n    Kesän kaunis ilta,\n    Linnun laulu hiljainen\n    Kuuluu rantasilta;\n\n    Morsian on sulhonensa\n    Ruohon luona istuu -- --\n    Joutsen kanssa rakkahansa\n    Etäisessä muiskuu --\n\n    Maa heilt' on unohtunna,\n    Lempi yksi valvoo --\n    Kulta, korko[9] kadonnunna --\n    Taivon onni tulvoo.\n\n[9] Arvon tai nimen korkeus.\n\n\n\n\nKuu.\n\n\n    Taivahalla hiljaisessa loistaa kulta kuu,\n    Unelmana kauniana lonto kummistuu.\n    Yli järven lempivänä taivas kantelee,\n    Suloutta yli määrin maahan siittelee.\n\n    Nytpä suru sekä huoli ovat levossa,\n    Nektaria ihoaapi mi on sairasna,\n    Taaksi päivän armahana taivas luontone\n    Tuopi levon, kulta rauhan, toivon turvine.\n\n    O ei sitä ihmishenki tiedä käsittää\n    Herran suurta rakkautta täytä ylistää,\n    Vakaana se taaksi haudan kauas ulottuu\n    Ikuisena lapsillensa kallis valistuu.\n\n\n\n\nHaluvainen.\n\n\n    Mä seisoin meren rannalla --\n    Mä olin vieraass' maass',\n    O kuinka halu mielellä\n    Oil' päästä kotio taas.\n\n    Laivan näin mi eteni, --\n    Mä itkin halusta,\n    Ei ollut emo luonani,\n    Ei omaa rakasta.\n\n    O sinä kuolit kultani\n    Mun jätit suremaan,\n    Vaan konsa saan mä suutasi,\n    Kons' sua tietämään?\n\n    Mun haluni, mun toivoni\n    On päästä maasta pois\n    Ja sattuu siellä kultani\n    Kuss' aina turva ois.\n\n\n\n\nAamu.\n\n\n    Kuntiloissa valkee,\n    Olo uudistuu,\n    Nurmi, lehdot virkee,\n    Metsä elostuu.\n\n    Nossut ompi päivä\n    Hiljaudessa;\n    Viel' on rauha käyvä --\n    Asuu lonnossa;\n\n    Siks' kun terve huoku\n    Ompi kulkena --\n    Taivon kyynneleitä\n    Maahan satanna.[10]\n\n    Siitä herra luonnon\n    Tekoon heräjää,\n    Totuudessa tunnon\n    Luojaa ylistää,\n\n    Joka lemmessänsä\n    Maan on tehnynnä,\n    Sitä armostansa\n    Yh' on lempivä.\n\n[10] Kaste\n\n\n\n\nNiemessä.\n\n\n    Niemi oli sulo järven rannalla,\n    Siinä kävi kaksi ani aamulla,\n\n    Jotka vakahana toistans' lempivät,\n    Ilona ne siinä toiste istuvat.\n\n    Ja suru se ei tiennyt sitä paikkoa,\n    Eikä murhe, petos sitä tiloa,\n\n    Sillä siinä onni yksi eleli,\n    Jossa vakahana kaksi rakasti.\n\n\n\n\nLampi.\n\n\n    Kaukaisessa metsässä\n    On lampi hiljainen\n    Ja siellä vuorten suojassa\n    On olla rauhainen.\n\n    Pariskunta hanhoja\n    Siin elää puhdasna,\n    Hee rakastaavat henttuna\n    Siin' taivon muodossa --\n\n    Hiljaisella rannalla\n    On ihmis-asunto,\n    Alla puitten, lonnossa\n    Yks köyhän olanto.\n\n    Ei ilkeys, ei sairaus\n    Oo sinne löytänä,\n    Siell' asuu aina terveys\n    Ja lempi tyynenä.\n\n    Suuri totuus, tyytymys\n    Siell' ovat kotona\n    Ja heille lepo, iloisuus\n    On iki-keväänä.\n\n\n\n\nMerimiehen morsiamen kuolo.\n\n\n    Tässä istun itsekseni\n    Itkeskelen iltasella,\n    Noita muistan menneheitä,\n    Parempia päiviäni.\n\n    Ilo oli mielessäni,\n    Sulopa sydämmelläni,\n    Oma kulta oleskeli\n    Rakkahana vierelläni.\n\n    Nyt on kauas kulkenunna,\n    Ilo pojes lähtenynnä,\n    Kulta purjehti merille\n    Kaukaisehen maailmahan.\n\n    Vuosi tulee vuodeltansa\n    Ja kevät kevähältä,\n    Linnut tule lehtohonsa -- --\n    Sinä lintu kauas viivyt!\n\n    Tokko tullet milloinkana?\n    Tuskin saatat tullakana;\n    Jopa taisit sinne jäädä,\n    Sulo sinne menehtyä?\n\n    Oi jo tiedänkin hyvästi --\n    Olet loitos kuollunaki --\n    Itse kuolen täältä kohta,\n    Jätän surun, mureheni.\n\n    Saan päästä luoksehesi,\n    Tuttuani tapaella,\n    Iän täällä rakastani,\n    Aina siellä lempyellä.\n\n\n\n\nLinnun pesä.\n\n\n    Kaukaisista maista tuli lintu kotio\n    Yli vuoriloijen, yli merien,\n    Suloselta kuuluu kaunokaisen soitto\n    Ja hän teki pesää läpi päivien.\n\n    Heiniä hän kävi kauas hakevana,\n    Oksia hän taitti pikku nokallaan,\n    Pirtin sievän laati aivan ahkerana,\n    Untuvia noppi kauno rinnastaan.\n\n    Siihen teki viisi kultaista munaa --\n    Pieniä ei henno lapsi kohdata --\n    Itse puussa sitte kiittävännä laulaa\n    Koska pelastettu oli kuormasta.\n\n    Ja siitä kohta kävi hautomahan,\n    Viikkaudet tuottaa iki-lämmintä -- --\n    Pienoisien tautta emo maailmahan --\n    Eikä hän myös tiedä kovin nälästä.\n\n    Jopa siitä sitten rinta sulomahan,\n    Koska pienet alkaa katsoo kuoresta,\n    Yksi toisen perään saapi maailmahan\n    Alastoin tuo raukka sekä typerä.\n\n    Vaan siin'ei vielä emo muista vaivaa --\n    Kallis esimerkki ihmiselle -- niin --\n    Siivet varjovana vielä istua aikaa --\n    Rakkaus se taitaa perihimmätkin.\n\n    Nytpä toki päällä ompi untuvia\n    Ja emo pääse ulos vapahaan,\n    Ilolla hän lentää, tuopi einehiä\n    Ja kukan päästä tuopi juotavan.\n\n    Ja pojat kasvaa yhä kasvamalla,\n    Yltä kauneneevat, saavat siipiä,\n    Kohtapa hee lentäät taivahien alla,\n    Siellä lauleleevat Herran hyvyyttä.\n\n\n\n\nPalvelus-neiti.\n\n\n    Väänny vilkas värttinäni,\n    Joudu ilta laulaessa,\n    Luonnu lanka armahaista,\n    Siliätä, kaunokaista.\n\n    Viere, viere viikkoseni --\n    Pääse pyhä piikaselle,\n    Temppelihin tullakseni\n    Herran sanan kuulemaan.\n\n    Ehken kanssa kirkkomäellä\n    Tuttavia kohteleisin\n    Kaukaisesta kodistani,\n    Sukulaista rakkahata;\n\n    Saisin siinä kättyellä\n    Vakaista sulhoani,\n    Saisin kera puheskella\n    Pirttisisestä omasta.\n\n    Sangen väänny värttinäni,\n    Joudu työni laulaessa,\n    Toivot kukkii rinnassani,\n    Ilo ompi mielessäin.\n\n\n\n\nVarpunen.\n\n\n    Pikkuinen on varpu\n    Ja vähä-varanen,\n    Vaan hän on hyvän-lainen\n    Ja yhä tytyväinen\n    Ja laulaa riksuttaa\n    Ja laulaa riksuttaa.\n\n    Kukko käveleepi\n    Kulta puvussa;\n    Vaan varpu hänt'ei kaihoo,\n    Ei sano eikä vainnoo,\n    Hän laulaa riksuttaa :,:\n\n    Ja hiirellä on pöytä\n    Täynnä herkkuja;\n    Ei varpu heitä himoo,\n    Ei tarvitse, ei kinoo,\n    Hän laulaa riksuttaa :,:\n\n    Ja siitä onkin onni\n    Varpun talossa,\n    Kun hän on hyvänlainen\n    Ja yhä tytyväinen,\n    Ja laulaa riksuttaa :,:\n\n\n\n\nHelka ja Anni.\n\n\n    Anni istui yksinänsä,\n    Teki siinä työtänsä --\n    Muinais-leikki-ystävänsä\n    Käveskeli kesteissä.\n\n    Tuskin katsoi kohdatessa\n    Köyhän päälle silkkinen,\n    Tarpehessa haastattaissa\n    Vielä sorti rahainen.\n\n    Saipa Annin itkemähän\n    Useasti ylpeä --\n    Onnehensa tytymähän\n    Saatti kerran äkäisnä. --\n\n    Siitä Helka käveskeli\n    Luona \"suurten\" kestiä,\n    Kiiltäväisen ympärillä\n    Hääri monta sulhoa --\n\n    Saattelivat kotiansa\n    Haastaellen syrjällä,\n    Iloisia kokkiansa\n    Kantelivat kilvalla.\n\n    Laulelivat kanssa yöllä\n    Alla hänen ikkunan,\n    Liehakoitsemisen-työllä\n    Toivat hälle kukkiaan.\n\n    Mutta aika ajoltansa\n    Kulkee tuosta eellehen,\n    Saapi nöyrä iloansa,\n    Teeskelevä turvasen.\n\n    Ajat kulkee eellehensä,\n    Moni vuosi pakenee --\n    Ylpeälle pyytehensä,\n    Pahan palkka varmenee:\n\n    Helka asuu yksinänsä,\n    Eronneena miehestään,\n    Suru asuu tykönänsä\n    Myöski köyhyys vieressään.\n\n    Paha tora oli ollut,\n    Kauho joka-päiväinen,\n    Miehen lähtä oli tullut\n    Viinahan ja kurjuuteen;\n\n    Sekä tappelua siitä,\n    Nimetöintä ristiä --\n    Nyt hän saapi itkee niitä\n    Muinaisia syntiä.\n\n    Mutta Anni eleleepi --\n    Rouva sievän kanttorin,\n    Onni luona käveleepi,\n    Sulo illan aamuisin.\n\n    Lempi häntä kohteleepi,\n    Kons'on luona tuttavan,\n    Myöskin köyhä kiitteleepi,\n    Saneleepi hyvyyttän.\n\n    Kodissansa ompi tyyni,\n    Tyty sekä kauno muu,\n    Joka elon kaikkityyni --\n    Asti kuoloon ulottuu.\n\n\n\n\nLahja.\n\n\n    Kuka huonoo muisti pikku pirtissä?\n    Kuka laittoi leivät näljän vaivassa?\n    Kuka saatti vaateet alastomilleni?\n    Mistä lahja tuotiin huonoon pirttiini?\n\n    Onko ihmisissä niin sulo-rintaista,\n    Että köyhän tiesi täält' salon taasta?\n    Vai mistä lahja tuli leivin, vaatteihin,\n    Ei pannut nimeänsä, ett' köyhä kiittäisin.\n\n    Vaan taivaan suuri Herra tok Sinä näet sen,\n    Sä tiedät meidän matkat ja tunnet myös hänen,\n    Anna huokauksein Sinulle kuulua\n    Ja köyhä kyynneleni Sinulle sopia.\n\n    Maksa monin kerroin hänelle lahjansa\n    Ja suo ett' vaiva, puutos on kauas poikessa\n    Ja että onni eläis tuon hyvän kodissa,\n    Sen hempi-rintaisen, mi muisti köyheä.\n\n    Ja niinkuin se myös muisti lapsi-raukkojain,\n    Niin muista Sinä Herra hänenkin lapsiaan,\n    Ett' oisi niistä turva viel' harmaa-haapsena\n    Ja ilo kaunokainen viel' haudan kulmalla.\n\n    Vaan jos ne jonkun kerran tääll' vaihteen aalloilla\n    Oisi tarpehessa ja vaivan alalla,\n    Niin turvaa heitä Herra -- ja laita Enkelis\n    Surut kantamahan, ett' sydän iloitsis'.\n\n\n\n\nKääntynyt.\n\n\n    Salpaihen istumaan,\n    Yksinäni lukemaan,\n    \"Ilon\" kaiken \"kaottamaan\",\n    Suremaan ja suremaan.\n\n    Ystäväni hylkäsin -- --\n    Mielestäni kadotin,\n    Ainoasti syntiä\n    Sangen ompi miittiä.\n\n    Mainen olo minusta\n    Oli aivan sairasta,\n    Kauno kai on pahuutta,\n    Työ ja hanke turhuutta.\n\n    Herran laki muottina\n    Aina kieltää kovana -- -- --\n    Sairas siitä oleskin --\n    Hautoani likenin.\n\n    Toki vielä lempeä\n    Sydämmess' on virkeä,\n    Läksi tuosta syttymään,\n    Valo taivon elpymään.\n\n    Kohta sain ma nousemaan,\n    Elämähän uudestaan -- -- --\n    Lämpimä on maailma,\n    Min' on Herra luonuna;\n\n    Arvoisat on ihmiset\n    Tuttavat on suloiset\n    Kyll' on terve, iloisa\n    Korkiassa luonnossa.\n\n    Sitä tahdon lemmetä,\n    Vapahana elellä.\n    Ystävissä kävellä --\n    Kultiani sylellä.\n\n\n\n\nHimoon antauva.\n\n(Vertaus.)\n\n\n    Poika nosti melan\n                 venheesen:\n    Anna hänen kulkee\n                 onnekseen.\n\n    Ja hän unoeli\n                 sulossa,\n    Jopa pani maata\n                 kokassa.\n\n    Vene' se nyt vieree\n                 valloillaan,\n    Kohta virta vetää\n                 kovempaan.\n\n    Viimmein tuli koski,\n                 kuohuisa,\n    Joka pojan nieli\n                 kitaansa. -- --\n\n    Siten täällä käypi\n                 miehelle,\n    Itsensä mi heittää\n                 himolle;\n\n    Synnin pyörtehissä\n                 ajeltaa --\n    Kunnes Tuoni kohta\n                 saavuttaa.\n\n\n\n\nUkon lähdöstä.\n\n(Tietä-anti sukulaiselle.)\n\n\n    Niitty-maa se oli kulossa,\n    Lehti oli tuullut koivusta,\n    Ikävänä oli maailma\n    Vielä eilesessä illassa.\n\n    Nyt on yöllä lumen satanna,\n    Valkiaksi kaikki muuttuna,\n    Rauha ompi uusi kunnassa,\n    Hiljainen pyhyys kaikessa -- --\n\n    Mi oil' meidän vanha sairasna\n    Pojes ompi mennyt vaivasta,\n    Yks'on kylmä haamu jälellä --\n    Henki ompi maasta paenna.\n\n\n\n\nSyksy.\n\n\n    Syksy nyt on,\n    Päivä on pimiä, iloton,\n    Tuuli se puhuu,\n    Metsässä huokuu.\n\n    Sydämmellä\n    Ompi synkkiä vaivoja;\n    Kullon ne loppuu,\n    Suruni sammuu?\n\n    Laineilla\n    Käypi kolkkoja myrskyjä;\n    Kullon se tyyntyy,\n    Rauhaksi kääntyy?\n\n    Elämällä\n    Ompi vakaa pelastaja,\n    Vaivat ja huolet --\n    Kerran on kuolleet. --\n\n    Vapahassa\n    Sielu on silloin kahleista\n    -- Järvet on jäässä,\n    Talvi on maassa.\n\n\n\n\n\n\nPaimenien soittoja.\n\n\n\n\n1.\n\nKiiltävänä talvipäinä.\n\n\n    Kauniana kevätpäinä,\n    Kiiltävänä talvipäinä,\n    Pieni Helmi juoksenteli,\n    Lumi hangella hypähti:\n    Kasvot oli kauniana,\n    Punaisessa purppurassa,\n    Silmät oli kiiltävänä,\n    Känniä taputteleevi,\n    Ilo oli luonnossansa.\n    Ja se oli sinä päinä,\n    Jolloin taivas on sinisnä,\n    Aivan kirkas, kaunokainen;\n    Ja se oli sinä päinä,\n    Jolloin valkea on maassa,\n    Aivan armas maa-kylissä;\n    Ja se oli sinä päinä,\n    Jolloin kuusi on viherjä,\n    Herttainen Herran kasvu;\n    Ja se oli sinä päinä\n    Jolloin koreat on koivut\n    Kiiltävistä tähtilöistä,\n    Hilkkavista hopeista;\n    Ja se oli sinä päinä,\n    Jolloin taivon kiuru soitti,\n    Ensi kerran uutta vuotta\n    Suloisessa Suomenmaassa.\n\n       Kaisaniemellä 20 p. Maalisk. 1864.\n\n\n\n\n2.\n\nLapsen päivät.\n\n\n    Niin ne oli lapsen päivät,\n    Onnen hetket heloittivat,\n    Niin ne luopui lapsen päivät,\n    Onnen hetket hävisivät,\n    Niinkuin puro pakeneevi,\n    Hypäseevi, helkkaseevi\n    Kauno kukkien välitse,\n    Mesi kuntien ohitse,\n    Kevät päivän paistaessa,\n    Kevät tuulen tuutiessa,\n    Kevät linnun laulaessa,\n    Luonnon kaiken kullitessa.\n\n\n\n\n3.\n\nKäet.\n\n\n    Käki kukkuu kultarinta\n    Korkealla kuusessaan,\n    Huokuuvi yksinään\n    Kullaistansa tulemaan -- -- --\n\n    Jopa lehto leuhahtaavi,\n    Sulorinta saavustuu --\n    Siinä kohta haastellaan,\n    Sukkelahan suudellaan.\n\n\n\n\n4.\n\nPalaen.\n\n\n    Lampahat hyppii iloaan --\n    Kevät jo ompi alussaan.\n\n    Ulos on päässeet leikkimään,\n    Vapaudessa elämään;\n\n    Niitty se ompi tuoksuva,\n    Siinä on hyvä oltava.\n\n    Paimen istuu kivellään,\n    Torvea soittaa yksinään.\n\n    Itkeevi hiljaan iloaan --\n    Joutsen soipi lammillaan.\n\n\n\n\n5.\n\nMaan lapset kevähällä.\n\n\n    Hyv'on päivää paistatella,\n    Tarhasilla oleskella\n    Kaunialla kalliolla,\n    Korkialla kukkulalla.\n    Nytpä saamme jälttä syödä,\n    Jälttä syödä, mettä juoda,\n    Kultasesta koppisesta,\n    Makiasta maljuesta.\n    Kirjakepit on käsissä,\n    Hevot jalkojen välissä,\n    Paju pillit huuliloilla,\n    Soro pillit sormiloissa.\n    Kohtapa saamme marjaisia,\n    Tuohiset on valmihina,\n    Katsotaanpa mansikoita,\n    Joko mansikat kukalla.\n    Lähe metsään katsomahan,\n    Sieltä kuuluu lehmän kellot,\n    Paimenien tuutitokset,\n    Siellä laulaa pienet linnut,\n    Pesileevät jouhilinnut,\n    Käet kukkuu kultarinnat,\n    Hopeaiset helkyttäävät.\n\n\n\n\n6.\n\nLapsuus.\n\n\n    Oi sulot lapsen päivät,\n    Ne kohta pakeni!\n    Oi onnen kulta-hetket,\n    Ne heitti iäksi!\n\n    Vaan miksi niitä itkee,\n    O rinta kaivata?\n    Ei koetto täällä pitkee,\n    Se kohton loppuva.\n\n    Ja lammet sulaa jälleen\n    Ja tulee kevähä -- --\n    Niin kerran soittaellen\n    Oot' lapsi taivaassa.\n\n\n\n"]