[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fl6ed5xXhxUKPMmae0DyuzhIRoyFG-5cS_CELnWfUNbo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":17,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":22,"gutenbergSummary":17,"gutenbergTranslators":23,"gutenbergDownloadCount":17,"aiDescription":24,"preamble":25,"content":26},2161,"Keuruulainen impromptu","Lehtonen, Joel",1881,1934,"2161-lehtonen-joel-keuruulainen-impromptu","2161__Lehtonen_Joel__Keuruulainen_impromptu","Jälkeenjääneitä runoja","runous",[],[],"fi",1961,null,3351,19945,true,[],[],[],"Postuumisti julkaistu kokoelma sisältää melankolisia ja luonnonläheisiä runoja. Tekstit tarkastelevat Sydän-Suomen maisemia, Keuruun vanhaa kirkkoa sekä historian vaiheita ja pohtivat samalla ihmisyyden sisäisiä tuntoja.","Joel Lehtosen 'Keuruulainen impromptu' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2161. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KEURUULAINEN IMPROMPTU\n\nJälkeenjääneitä runoja\n\n\nKirj.\n\nJOEL LEHTONEN\n\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1961.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nKeuruulainen impromptu\n Ollilan yliskamarin ikkunasta\n Kleio\n Te Populum laudamus\n Isoviha\n Sankarilaulu\n Herpmanin pojat\n Heroica\n Elisabet Carbonaria\n Vanha talo\n Keuruun vanha kirkko\nJäähyväiset\nAllegro\nMelankolia\nMacabre\nTestamentti ruohon-piipalle\n\n\n\n\nKEURUULAINEN IMPROMPTU\n\n\n\nOllilan yliskamarin ikkunasta\n\n\n Lehmuskujan päässä\n päivä laskee luoteen\n pilviin, -- helmaan kauniin\n purppuraisen vuoteen.\n\n Lahti, niinkuin jonkin\n linnanpuiston lampi,\n kultaisena hohtaa...\n taivas hohtavampi.\n\n Lahden saarta kaksi\n kuultaa kulisseina...\n Tausta tummuu harmaan\n hienon vivahteina.\n\n Pitkin saarten rantaa\n hopeinen käy juova. --\n Kauimpana korpi,\n tumman varjon luova.\n\n\n\nKleio\n\n\n Kauimpana korpi, --\n vaarajono muhkein,\n rauhallisin viivoin...\n Metsäseutu uhkein!\n\n Aikakirjat vanhat\n seutu elävöittää...\n Järkkyy mieli... hellyys\n silmät kyynelöittää.\n\n Täällä jäkälöitä\n söivät Lapin laumat,\n kunnes näki korpi\n Suomen miehen aumat.\n\n Tääll' on Sydän-Suomi, --\n tääll' on sydän maamme!\n Sykettä sen herkin\n korvin kuunnelkaamme!\n\n Täällä elämämme\n usein säilyi siemen, --\n säilyi kansa kurjan\n lyödyn Suomenniemen.\n\n Tänne leikkiväinen\n väistyi Saimaan lapsi,\n takanaan kun jalka\n Donin ratsun kapsi.\n\n Tänne Hämeen mailta\n miehen hartaan, vankan\n kutsui lohisaalis,\n aarteet salon sankan.\n\n Pohjanmaalta suola:\n urho karski, kuulas, --\n joukko vielä liian\n kalsea tai suulas!\n\n Täällä sodan yössä\n milloin vieras voitti,\n pääsivät he kätköön, --\n kunnes aamu koitti.\n\n Täällä piilopirtit...\n Suuret kaskivaarat...\n Täynnä riistaa metsät,\n kosket, järvenhaarat.\n\n Ah, jo oli silloin\n maahan lyöty lappi:\n voitti voimakkaampi,\n kanssaan vouti, pappi.\n\n Mutta Kleio tuiman\n työn sai voittajista:\n luoda kansa yksi\n eriheimoisista.\n\n Veli vielä toista\n vastaan täällä nousi,\n iski nuija, vaani\n ilves, ampui jousi.\n\n Kunnes viimein vilja\n hurmepeltoon tuohon\n kasvoi, -- vilja kaunis\n Suomen rahkasuohon.\n\n Kansa hymyhuuli,\n hillitty ja vakaa,\n niinpä luulen, -- moinen\n kerran paljon takaa.\n\n\n\nTe Populum laudamus\n\n\n Joki alta pienen\n kauniin sillan holvin\n virtaa niittymaita\n kiertelevin polvin.\n Syvällä ui hauki,\n kravut mustat uivat...\n Askeleni sinne\n aina palautuivat...\n\n Päivä armas paistaa...\n Pesukarttu kalkkaa...\n Saanpa kahvit kuumat\n leikinlaskun palkkaa!\n Seurassani teuhaa\n parvi lapsukaisten...\n Ohi kulkee, laulaa\n perhe mustalaisten...\n\n Päivä armas paistaa...\n Kaikki autuudella\n täyttää rinnan!... Minne\n käännyn kiitoksella!\n\n Oi, jos kansa muinoin\n jaksanut ei puurtaa,\n peltokirjoitustaan\n vaarain kylkiin uurtaa, --\n jos ei lieska pilviin\n kaskimailta lyönyt, --\n kansa kallis nälkään\n petäjäistä syönyt, --\n mies ei kuoloon saakka\n rakastanut lastaan,\n taisteluun ei noussut,\n arka kunniastaan; --\n jos ei keskenäänkin\n käyden tiimellykseen\n taistellut se kansa\n rauhaan, järjestykseen...\n Jos ei marttyyreillä\n kidutus ja turma,\n halla, nälkä, kuolo\n miekkaan, mustasurma...\n\n Niin, jos ei se kansa...\n enpä paistattaisi\n tässä päivää, vielä\n kerran kesää saisi!\n Leikkisi en lasten\n kanssa pientarella,\n nauttisi en naista\n nuorta ihastella...\n Enpä onnen-tilkkaa\n vielä unelmoisi!...\n Suussani ei kaunis\n suomen kieli soisi, --\n ah, se tuhat vertaa\n kauniimpi on sillä\n maalla, jonka tiedän\n täällä ympärillä,\n tuolla Keuruunjärven\n vaaramilla, jotka\n näen tänne, sieltä\n enemmän: ei kotka\n lepäämättä lentää\n jaksa loppuun asti, --\n kukkuloita silmän-\n kantamattomasti!\n Niin, ja lähi aivan,\n ympärillä armaan\n Lintuharjun, jonne\n usein kuljen varmaan:\n siell' on jäkälöistä\n pehmyt, hieno matto,\n yllä ihanainen\n honkametsän katto;\n sinne näen kirkot,\n kylät vainioilta, --\n järvet, kosket, jotka\n lähtee marjasoilta...\n Niin, ja aivan tässä,\n jossa sievin polvin\n joki virtaa alta\n kauniin sillan holvin.\n\n\n\nIsoviha\n\n\n Merkinantopaaden,\n \"Jylkynkellon\", jyly\n kuuluu kukkulalta:\n \"Jatkuu taisto tyly.\"\n\n \"Kaiken tallaa, raiskaa\n Isoviha julma.\n Kylät kauniit nielee\n tulipalon kulma.\n\n \"Vainioista jääneet\n pelkät mustat karret.\n Surmattuja täynnä\n pihat, teitten varret.\n\n \"Mutta suojaa vielä\n antaa korven helma...\n Eikä vielä pääty\n miesten runoelma!\n\n \"Piilopirtteihinne\n viekää lapset, naiset,\n karja, viljan jäännös, --\n sadot tulevaiset!\n\n \"Itse miehet tänne\n Ampialaan käykää, --\n niinkuin ampiaiset\n laaksoon levittäykää!\n\n \"Joukko pieni, kuumat\n nuolet lennätelkää:\n pientä polttavaista\n ylivoima pelkää!\n\n \"Ken ei väisty muuten,\n lyökää maahan peitsin,\n nuijin, aidanseipäin,\n paljastetuin veitsin.\n\n \"Eikä pääty ennen\n vihollisen-seuruu\n kuin on vapaa siitä\n meidän kaunis Keuruu\n\n \"Sitten Suomi suuri! --\n Johtajiksi saatte\n Herpmanien veljet, --\n maineen kaikki jaatte.\"\n\n\nSankarilaulu\n\n Kertoella tietää\n ranta Lapinkankaan,\n kuinka ylivoima\n soutaa vastahankaan!\n Asunta sen tietää\n muistaa Hommosaho,\n ett' on mahti suuri,\n joskus vallan laho!\n Tietää Länkipohja,\n vannoo Halmesmäki:\n orjalaumat voittaa\n pieni, vapaa väki!\n\n\nHerpmanin pojat\n\n Ain' ei uljuus auta...\n voitettu on Suomi, --\n painui parhaimmilta\n kuoloon silmäluomi.\n\n Voitettu on Suomi!\n Taipui liian monta, --\n taipui koko Suomi!\n Kaikki toivotonta...\n\n Herpmanien sissit,\n niin, he melkein yksin\n vielä taipumatta,\n toisin käsityksin:\n\n \"Viel' on riemu yksi:\n kunnialla kuolla!\n Suuri kaiku kerran\n teollamme tuolla.\"\n\n * * *\n\n Ampialaan, niinkuin\n linnoitukseen jaloon,\n saapuivat he joulun-\n viettoon, vanhaan taloon.\n\n Siellä yksinäinen\n pirtti heille hoivan\n usein antoi, yössä\n korven huminoivan.\n\n Seisovat nyt siellä\n päässä isäin pellon,\n luona merkkipaaden,\n pyhän Jylkynkellon:\n\n \"Sydän verta itkee\n kivellä nyt tällä:\n maa ei enää nouse\n kellon jylinällä.\n\n \"Yks' on riemu vielä:\n kunnialla kuolla. --\n Kaiku suuri kerran\n teollamme tuolla!\"\n\n\nHeroica\n\n Pirtissä nyt veljet\n joulurauhan saavat, --\n tähtitaivas säihkyy,\n lunta metsäaavat.\n\n Juodaan häitä, rengin.\n Riemu kattomalkaa\n nostaa. Vierasjoukko\n poistuu. Aamu alkaa...\n\n Ryssän, jota vastaan\n enää Keuruu tohti,\n opas kidutettu\n Ampialaan johti.\n\n \"Vihollinen!\" huutaa\n vartija, \"se töytää\n tänne ratsaslaumoin!\"\n \"Kerran saaliin löytää.\n\n \"Aina antoi ryssä\n meille kuormat kootut,\n maksuna sai otsaan\n Keuruun kelpo plootut.\"\n\n Ratsaslauma saartaa:\n \"Antautukaa, heikot!\" --\n \"Leikataanko parta,\n koirankuonot, peikot?\"\n\n Ken ei voimiin luota,\n keksii keinot: salaa\n tulen nurkkaan tuikkaa\n Ampiala palaa!\n\n Yhden veljen kaataa\n luoti, liekki salpaa\n toisen hengen, -- koskaan\n ei hän nosta kalpaa.\n\n Kolmas, jättiläinen,\n vannoo valan kostaa,\n tulesta pois pyrkii, --\n katon päältä nostaa.\n\n Juoksee pitkin harjaa, --\n noiduttuun ei pysty\n kuula, eikä liekin\n keskellä hän kysty.\n\n Hopeisenpa kuulan\n kalmukki nyt muistaa\n muskettiinsa pistää:\n kuula urhon suistaa.\n\n Seisoo sissi, katsoo, --\n tuleen syöksyy, peittyy...\n Talo sortuu, lieska\n pilviin asti heittyy.\n\n Ampialan vaara!\n Juhlatulet milloin\n ylevämmät poltit\n juhannuksen-illoin?\n\n\n\nElisabet Carbonaria\n\n\n Mustan piiloluolan\n sammalkaton alla, --\n kun nyt yhä myrsky\n pauhaa maailmalla, --\n voittaja kun riehuu:\n miehet, -- ken ei näille\n maille kuollut, -- viedyt\n Siperian jäille; --\n vanhukset ja naiset\n liekkiin korvennettu,\n lapset imeväiset\n seipäin varrastettu...\n Niin, kun vieras riehuu,\n kaiken tallaa, raiskaa, --\n ken ei muuten sorru,\n rutto maahan paiskaa; --\n koht' ei Suomenmaassa\n laula kenokaula...\n pakkasessa jäätyy\n liekki... sammuu taula...\n Ah, kun myrsky julmin\n pauhaa maailmalla,\n siellä piiloluolan\n sammalkaton alla\n nuori Carbonaria,\n papin tytär, rahvaan\n poikaan, armas, kiintyy:\n eipä miekan kahvaan\n päästä, ainoaansa\n tässä maailmassa,\n sotaan sortuneessa, --\n taikka sortuvassa...\n\n Nuorukaisen hellään\n syliinsä hän sulkee.\n\n Aika vierii. -- Viimein\n vaino ohi kulkee.\n\n Kasvaa uusi vilja...\n\n Kasvaa kansan luku.\n\n Viel' ei sukupuuttoon\n kuollut Suomen suku!\n\n Äiti Carbonaria\n kertoo lasten kuullen\n iltalieden luona,\n syksymyrskyn tuullen,\n kertoo, kuinka pakko\n meidät syöksee taistoon:\n \"Suomi, älä luota\n koskaan muukalaistoon!\"\n Kertoo tappioista,\n joissa kansan voima\n silti säilyi, -- voima\n tuskan aateloima...\n Yhä ihanamman\n tarun Herpmaneista,\n tuleen sortuneista\n Keuruun sankareista:\n niin, he tuhoutuivat\n feeniks-linnun lailla!\n Koskaan ei se taru\n kuole Suomen mailla.\n\n\n\nVanha talo\n\n\n Tuossa talo vanha,\n niinkuin linnavuori!\n\n Mitä kätkee kaunis\n vanha ulkokuori, --\n pihan nelikulmaa\n tarkoin ympäröivät\n rakennukset, joita\n helle, sade söivät?\n Miesten tupa, jossa\n kuivuu tarvepuuta;\n naisten, jonka takka\n aukoo mustaa suuta:\n ääressä sen toimii\n kangastuoli, rukki, --\n kotikehrätyillä\n täyttyy rulla, tukki...\n Tuolla uusin puoli:\n sali, monet huoneet...\n myrtit, monen polven\n seppeleitä luoneet...\n Sitten aitat, täynnä\n vaatetta ja muonaa...\n Karjatarha, siellä\n vohlia ja vuonaa...\n Vielä pajat, riihet\n talokummun alla.\n Koppeli ja sauna\n viimein rantamalla...\n\n Mutta kaiken keskus\n pihan tarkka piiri!\n Ylpeänä kuultaa\n kauas musta viiri.\n\n Viiri: eipä suinkaan\n mielten tuuliviiri!\n Mitä kertoo kaunis\n linnoituksen piiri?\n\n Kertoo: vaikka kuinka\n käykööt virrat uudet,\n talo vanha säilyy\n iankaikkisuudet\n entisenä aivan:\n sit' ei aatteet kaada! --\n Talonpoika: yksin\n seiso, yksin raada!\n\n * * *\n\n Täält' ei rahaa lähde\n autoihin ja roskaan,\n mutta kätköön, pankkiin...\n Tääll' ei lainaa koskaan\n laiskureille, vaikka\n sääli ehkä kyllä:\n onni maan ei kasva\n säälin säteilyllä!\n Tääll' ei tunnustettu\n liioin armot muiden:\n \"Suku sutta\", tunnus\n korven taisteluiden...\n Tääll' on selko aina\n vihata ja välttää\n velkaa, vaikk' ois pakko\n petäjäistä jälttää.\n Talo, joss' ei velkaa,\n valtakunta eri!\n Ainoastaan yksi\n täältä rahat peri:\n kruunu: Sille lähtee\n pennit, vaikka soikein\n muodoin, sillä vahva\n tekee aina oikein!\n Niin myös käskee kirja,\n jota hurskas lukee:\n sehän itsekkyyden\n pyhään hahmoon pukee...\n\n Tääll' on selko, kuinka\n syntyy, olla alkaa\n karja, -- ihminenkin:\n aikanaan yöjalkaa\n juoksee, nai ja huolee,\n aikanaan hän nauttii\n aikanaan hän kuolee...\n\n Yksi yli muiden\n laki tuima pantu:\n jatkuminen! -- Kaiken\n ehto maa ja mantu...\n\n Tässä kaikki? Tällä\n talonpoikaa kruunaan:\n vanhaa, jok' ei taivu\n turhiin uusiin kuunaan.\n Tähän melkein täällä\n harrastukset hyytyy:\n Suomi kukkii, milloin\n kukin omaan tyytyy...\n Maamiesseura, kirkko,\n aseharjoitukset,\n joskus vieraat, -- siinä\n seuravaatimukset:\n \"Kokoontukaa, nuoret!\n Autoin matkustelkaa!\n Puhukaa ja juoskaa...\n Tulos? Korviin velkaa!\n Kunnon kansa luota\n ei kuin apuun omaan:\n niin jos kaikki, luota\n maa ei -- pohjattomaan!\"\n\n Talo luottaa vanhaan,\n jok' on ollut kahteen\n vuosisataan samaa:\n poika isän lahteen\n laskee pyydyksensä, --\n kyntää, kylvää, haraa\n isän tapaan. Säästää\n laariin puutteen-varaa\n niinkuin isät ennen...\n Niin, on pojan kuosi\n tehdä tunkiotkin\n niinkuin isä suosi...\n\n Mutta: yli muiden\n laki tuima pantu:\n jatkuminen! -- Kaiken\n pohja maa ja mantu...\n\n Maa ja mantu! Elää\n sille, jolle vaatii\n vaisto... Lapset isän\n muistomerkin laatii...\n joskus pelkkä mantu:\n ettei hajoaisi\n talo, työmme muisto\n hukkaan mennä saisi,\n isä pojist' yhden\n perijäksi säätää, --\n toiset lapset saattaa\n konnulta pois häätää!\n\n Maa ja mantu: ällös\n koskeko sen satoon!...\n Kaikki hetken touhu\n murtuu siihen patoon.\n\n Pyhä maa ja mantu,\n kuinka kuiskuttaakin\n ajan uuden henki...\n Maata -- isänmaakin:\n siispä isänmaata\n varo uhkaamasta!\n Syvin vaisto vastaa\n Suomen kunniasta!\n\n Maa ja mantu! Työtä\n tehdä synnyinmaassa, --\n siellä elää, kuolla, --\n muu on pientä vaassa.\n\n\n\nKeuruun vanha kirkko\n\n\n Salmen kukkulalla\n kirkko vanha, tumma...\n Niinkuin kukka kaunis,\n mielenhaave kumma!\n\n Punaiset on seinät, --\n katto, jonka paanut\n luovat kuvioita,\n mustan värin saanut.\n\n Seinät punamultaa,\n tervaa kattosuomus, --\n kullalla ei kersku\n köyhän kansan luomus.\n\n Mutta niinkuin kulta\n hohtaa kattolevyt...\n Kirkko vakaa, vankka,\n siro, kirkas, kevyt!\n\n Koristelu runsas,\n mutta viivoin selkein...\n Kevyt niinkuin ilmaan\n kohoaisi melkein!\n\n Seinät honkaa, -- omaa\n valtaosa aineen, --\n korven honka kestää\n vuosisatain paineen!\n\n Omaa aine, omaa\n lantit, kootut vaivoin\n Taideteos tehty\n omin käsin, aivoin.\n\n Aikaan, jolloin työhön\n käytiin vyöllä miekka,\n kirkon kauniin veisti\n rahvaan taideniekka.\n\n Kirkko pieni, tumma,\n hiljainen ja nöyrä, --\n mut ei masennettu,\n eikä selkä köyrä:\n\n Kuinka sinkoavat\n ilmaan viirikukot!...\n Rautakukkasilla\n verhottu on lukot...\n\n Kirkko uljas, -- niinkuin\n ennustaisi uutta\n aikaa: meidän vapaan\n Suomen nuorekkuutta!\n\n\n\n\nJÄÄHYVÄISET\n\n\n Aika nopeasti\n rientää... Aik' on kättää\n ystävät ja heille\n jäähyväiset jättää...\n\n Lähtö Sydän-Suomen\n maasta ihanasta, --\n suomalaisen Suomen\n ehkä aidoimmasta...\n\n Miss' ei vieras kieli\n liene herrastellut,\n eikä vieras valta\n koskaan komennellut!\n\n Ero luota kansan\n hienon, herttaisimman...\n (Genius nyt kuiskaa:\n Kiihdyt valtaan vimman!\n\n \"Etkö vielä saanut\n rahvaan-kokemusta?\n Hillitä sen anna\n liikaa innostusta!\n\n \"Lyhyestä laulu\n kaunis -- ehkä vasta\n kauan-katsojasta...\n\n \"Eivätköhän juokse\n täällä juorupussit:\n -- Mit' on tehnyt Anni,\n Sanni, Jassit, Jussit?\n\n \"Oma arvo aina\n meitä sykähdyttää...\n naapuria toinen\n salaa väijyy, kyttää...\n\n \"Meill' on naamiossa\n kaunis joka juonne, --\n kätkössä kyy piilee:\n se on ihmisluonne...\n\n \"Etenkin maarahvaan!\n Harvoin täysin puhtaan\n sielun löydät, -- järjen\n luodun sopusuhtaan.\n\n \"Hylkää toivo turha!\n Viheltele, luikkaa!\n Kanssani taas lähde, --\n maita vaihda, huikkaa.\")\n\n Niinpä Geniuksen\n kuulen armaan kuiskun,\n poskellani tunnen\n hengettären muiskun!\n\n Tottelen ja lähden:\n enpä muinaistapain\n seuraajaksi luotu, --\n kierrän mielin vapain!\n\n Pysyä en missään\n tahdo viime tinkaan...\n Kuinka -- sankareista\n virren uskalsinkaan?\n\n * * *\n\n Pois, ah pois! -- Ja ehkä\n varsin kauas lienee\n minulla jo mieli...\n Minne matka vienee?\n\n Minne vienee... Jospa\n veisi valtamaille\n kuoleman... lie aika:\n jäinkö paljon vaille?\n\n Mutta Genius nauraa:\n \"Kuinka erehdytkään:\n niin jo mielit kauan, --\n muuttunut et nytkään...!\"\n\n\n\n\nALLEGRO\n\n\n Mutta kun nyt lähden,\n kenpä laulaa teille\n kesän päivät, antaa\n värit autereille?\n\n Kenpä kertoo, kuinka\n päässä maantien harmaan\n kimaltavat tornit\n pilvilinnan armaan...?\n\n Kuinka suloisesti\n häilyy, kypsyy laiho, --\n hymyilee ruiskukka\n niinkuin -- kauniin kaiho...\n\n\n\n\nMELANKOLIA\n\n\n Siellä etelässä\n siell' on koti pieni,\n jonne täältä kääntyy,\n toistaiseksi, tieni.\n\n Siellä on jo syksy...\n pian kesä petti...\n Mustana jo kuultaa\n kylän siluetti...\n\n Siellä sähkö syttyy\n pitkään lyhtyriviin,\n heijastellen teihin\n vettä välkehtiviin.\n\n Astun saliin: tuossa,\n riippuu kristalleineen\n kruunu, -- tuossa peili\n kulta-koristeineen.\n\n Kuvastin on kaunis, --\n milloin sain sen? Miksi?\n Nähdäkö syys-illat\n loppumattomiksi?\n\n Kevät toivon antoi...\n Mikä toivon laatu?\n Jotakin vain uutta\n toivoin! Kaikki saatu!\n\n Syksy alkaa vainon:\n ett' on elämäni\n kohta mennyt... mitä\n viel' ois retkelläni?\n\n * * *\n\n Kotiani katson:\n tuskin uskon moista,\n että asuin täällä\n vuotta kuusitoista!\n\n Käykö rakkain tuttu\n vieraaksi, ja vaipuu\n sekin hautaan kerran...?\n Kiihtyy -- kuolonkaipuu!\n\n Tuossa taulu vanha\n _Villa Borghesesta_:\n kovin näännyin siellä\n kesän kuumuudesta...\n\n _Pont Neuf_: erään toisen\n ystäväni lahja.\n Pariisiinko aiot\n jälleen, ukko-rahja?\n\n Sinnekö? Sen arvo?\n Hajuveden tuoksu, --\n työn ja järjettömän\n pyyteen kilpajuoksu.\n\n Vainko sitä? -- Ennen\n huimasi se pääni...\n Muistan nyt: myös _siellä_\n riuduin -- ikävääni.\n\n Mutta -- _Tahitille_!...\n _Kiina_ nähdä toki!...\n Lienee tyhjää, niinkuin\n kaikki, minkä koki.\n\n Minnekään en oikein\n kaipaa. Tänne kuolen...\n ehkä koskematta\n varsin kovan huolen.\n\n Jos vain pessimismi\n jättäisi mun rauhaan, --\n kokemukset, kulta\n jäänyt valinkauhaan!\n\n Kerran olin purtu\n _syyllä_: köyhyydestä...\n Pitkät vuodet haavaa\n eivät voineet pestä.\n\n Silloin toivoin, -- niinkuin\n monet muutkin lampaat, --\n kultaa, jolla välttää\n lähimmäisten hampaat.\n\n Sitä sain sen rahdun,\n että onnekkaina\n pidän niitä, joita\n puute kiihtää aina.\n\n Enpä aprikoisi,\n mihin aikaa syytää.\n \"Nälkäiselle leipä, --\n voita päälle pyytää!\"\n\n * * *\n\n Tuossa siis se kruunu\n riippuu kristalleineen, --\n illoin niinkuin sateen-\n kaari kimalteineen.\n\n Jakaranda-tuolit, --\n malli joutsenista, --\n kas, jo kuvakangas\n rikki istuimista...\n\n Kaikiss' esineissä\n muisto ilon jonkin,\n josta tahdoin maksaa\n pienen tappionkin.\n\n Tässä arkihuone\n lyijy yhteen uuttaa\n ruudut, jotka pilvet\n värikkäiksi muuttaa.\n\n Alkovissa raanu:\n toin sen Saharasta...\n Peite: rakkaus kuiskii\n joka kudelmasta.\n\n Ruokahuoneen kaappi:\n senpä luona itkin\n lapsena... Oi, aika,\n kuinka pakenitkin!\n\n Tuossa gramofoni,\n josta kevään huuman\n alkaessa kaikui\n Massenet tai Schumann...\n\n Kaksi kanteletta\n hämärässä hallin...\n soineet virttä, kilpaa\n kanssa kansanrallin.\n\n Miksi luetella?\n Tääll' on tavaroita\n mulle liikaa, -- yhtä\n enhän niillä voita.\n\n Yhtä: että paukkuu\n pahin vasaroista:\n ruumisarkkuun! Saapuu\n parhain tanssijoista!\n\n Niin, -- en mitään tahdo.\n Muut' ei toivomusta\n kuin vain helppo lähtö:\n ilman kidutusta.\n\n Onnelliset, jotka\n taivaaseen, tai karmaan\n uskovat, tai muuhun\n varmaan -- epävarmaan!\n\n\n\n\nMACABRE\n\n\n Yössä räystäs tippuu,\n käy kuin tahti kello:\n \"Milloin päivä, ettei\n ihmisinho ello\n mieltäsi, -- tuo lauma,\n joka kilvan häärää,\n riistää hyödyn, olkoon\n oikeaa tai väärää?\"\n\n Soi kuin tahtikello...\n Revolveri kuiskii:\n \"Ota, tiesi määrää.\"\n\n Mikä luona huiskii\n siipi suuri? \"Muista\",\n Genius taas kuiskii,\n \"muista, että aina\n jälkeen valtiaina\n riemut suuret soivat,\n keijut karkeloivat.\n\n \"Ah, ei sielussasi\n myrsky kauan vello!\n Eikö soi jo siinä\n niinkuin kirkas sello?\"\n\n \"Sello? Kontrabasso, --\n eikä vieno sello...!\n\n \"Soi ja pauhaa niinkuin\n katedraalin kello!\"\n\n\n\n\nTESTAMENTTI -- RUOHON-PIIPALLE\n\n\n Kiitos! Naurakaamme! --\n Oi, on tuska jättää\n ainut elämämme, --\n perintönsä mättää\n ehkä inhotuille...\n\n Siksi testamentin\n teen, -- ken tietää, milloin\n tyhjyydelle tentin!\n\n Siis: kun kuolen kerran\n taikka sitten vasta\n kun myös puolisoni\n poistuu maailmasta, --\n kun me aloitamme\n uuden riemuretken,\n oltuamme täällä\n tuskin pienen hetken, --\n niin, kun kuolee hänkin,\n uskollinen siippa,\n talon perijäksi\n astuu -- ruohon-piippa!\n\n Ruohon-piippa? Sillä\n rappioitumista\n tarkoitan. Ken liioin\n huolii vainajista?\n\n Ruoste kattopellin\n ruskeaksi läiskii...\n Ikkunaa lyö tuuli...\n Saliin sade räiskii,\n kammioihin, joissa\n ihmislasta kaksi\n asui täällä, tehden\n kodin onnelaksi...\n\n Tiet se ruoho peittää...\n Kukat hukkuu siihen...\n Vieras vaanivaiseen\n tarttuu ruusunpiihen...\n\n Tuoss' on vielä jäännös\n puistopenkin lahon...\n Marjapensaat kuivuu\n rintaan tarhan mahon...\n\n Antonowka-puiden,\n kuivuneitten karteen,\n alla valkojuuri\n yltää miestä varteen.\n\n Luumupuumme nuoret\n seisoo kuivin oksin...\n Polttiainen surmaa\n pienen _kevätfloksin_.\n\n Keskeen villiviinin,\n ikkunamme verhon,\n humala on tehnyt\n humalaisten kerhon...\n\n Tuolla suihkukaivo, --\n omaa työtä, -- vallass'\n ahnaan takiaisen, --\n roskaa täynnä allas...\n\n Eipä nouse varsi\n enää osmankäämin...\n Yksin _pseudacorus_\n elää ylijäämin\n mullasta, jonk' _iris_\n hienompi jo hylki...\n\n Pensasvaahteroista\n helle kuoren nylki...\n Syreeneitä, joista\n ohikäypä nappaa\n kukat kaikki, saarni\n juurillaan jo tappaa...\n _Anemonen_ paikan\n valloittanut vattu...\n Tuoll' on enää tuskin\n yksi ukonhattu...\n\n Entä kultavihma,\n kevyt _solidago?_\n Kas, sen voitti pikku\n kasvi _Tussilago!_\n\n Missä kevään _krookus?_\n Sinikirkas _schilla?_\n Mistä tänne tullut\n vanhus niittyvilla?\n\n _Lilium tigrinum?_...\n Kuollut perhe _malvan_,\n vaikka lisääntyykin\n tapaan köyhän, halvan.\n\n _Berberis_, ja selja...?\n Huumaavat _sersmiinit_,\n lehdokit ja kielot...?\n Vanamot, _lupiinit?_\n\n Entä kaikkein hienoin:\n kirjava _alpinum?_\n Oi, sen peitti varjoon\n _Acer saccharinum!_\n Siinä _sempervivum_\n kukki monta kertaa...\n Sempervivum? Totta,\n jos sen meihin vertaa.\n\n Poissa kaikki, joita\n istuttelin, kitkin...\n Ah: vain kuolemista\n suuret kulttuuritkin!\n\n Tääll' on pelkkää roskaa,\n kaikki vaiva mennyt...\n Niinkuin jokin Ludvig\n Pyhä käyskelen nyt\n tarhassani, jossa\n \"vainajia\" roikkuu.\n Mitä vielä puuttuu?\n Että korppi koikkuu!\n\n * * *\n\n Turhaa etsiskellä\n täällä poikin, pitkin! --\n Mennään sisään! Juostaan\n huoneet, kellaritkin...\n\n Onpas -- perimistä!\n paitsi kruunu, peili,\n myöskin savikukko,\n tyhjä viinileili, --\n ynnä kaunis takka,\n salin ylpeys komein,\n manuskriptit, kirjat\n patinoidut homein, --\n Singer-kone, -- naulat,\n vanhat pieksunpaulat,\n yksi dalailaama,\n _Kuei-Sing_, ja Brahma...\n Hämeen \"tinatooppi\",\n virsikirja-luntat,\n pieni horoskooppi, --\n kuokat, rassit, juntat. --\n Kuva jonkin Hornin, --\n lasit, joista kuurnin, --\n kaivo, jossa uivat\n sveitsittäret kuivat, --\n vanha hiirennakki,\n vanha karvalakki,\n \"Hidalgo fuerte\",\n \"triunfo de la muerte\",\n maurilainen lamppu,\n olkinuora, pamppu;\n nahka, jossa koira\n piili, kunnes Moira\n elonlangan katkoi;\n housut: \"izhe-skratkoi\",\n valmis sikolätti:\n ken sen täyteen mätti\n märkää olkipahnaa?\n Mut ei kuollut kahnaa, --\n ei, vaan lopetankin\n hiukan hauskemmasti,\n teenpä testamentin\n aivan motevasti:\n\n Kaikki nuorisolle, --\n aikain vartiolle!\n\n * * *\n\n Tosin testamentti\n on jo pitkän aikaa\n sitten tehty, mutta\n liekö siitä taikaa? --\n Varmempi on kirjaan\n painettuun se panna,\n ettei \"poskeisille\"\n poskeen joudu manna!\n Sillä koti meidän:\n parhain maailmassa!\n Parempi kuin Rooma,\n Tahiti tai Lhassa!\n Missä se on? Eipä\n aivan Helsingissä,\n mutta ei myös korven\n kurjan hämärissä.\n Niin, ei kaupunkia,\n eikä aivan maata, --\n paremminkin voisin\n taivaaksi sen taata!\n Mutta -- tietköön kissa...\n Se on vaan nyt täällä\n etukaupungissa...\n \"Linna\": tilkku maata,\n siinä pieni \"poksi\",\n jota ehkä voidaan\n väittää rotteloksi. --\n Mutta ryhtykäämme\n asiaan nyt viimein:\n talo, rahat, roskat,\n kaikki oikein riimein\n määrään, niinkuin _daimon_\n käskee, kanssa vaimon\n yksimielisesti,\n täysin \"tolkussamme\",\n jälkeen kuolemamme,\n kynää käyttävälle\n nuorisolle, -- muille\n otsaan pelkkä lesti! --\n Rajoitusta tälle:\n vaimoni jos jonkin\n pikku muutoksensa\n tahtoo, -- niinkuin onkin\n kohtuus, oikeutensa:\n pikku \"säädös\" lesken\n täyttyköön, jos osaan\n tyytyy kymmenenteen,\n niinkuin kahden kesken\n päätimme, kun enteen\n saimme kuolemasta...\n Loppu nuorten \"posaan\",\n aivan kaikki! _Basta!_\n\n Älkää säikähtäkö:\n siihen, minkä meiltä\n saatte, emme \"ruinaa\"\n vastinetta teiltä:\n Tämä on vain temppu,\n jolla päästään siitä,\n ettei joku aivan\n vieras näitä liitä\n \"kätköihinsä\", -- ehkä\n Kiinan-lähetykseen;\n mieluummin ne määrää\n muuhun kehvellykseen...\n\n Siispä: kynäniekat\n kaiken, mutta -- nuoret!\n Erotamme kohta\n ytimet ja kuoret:\n vuotta kolmekymment'\n ylin ikä saajan,\n silloinkin käy ehkä\n avulla puuraajan,\n jok' on _resignaatio_, --\n järkeily ja kuivuus,\n hyödynpyyde, pelko,\n itsekkyys ja nuivuus!\n\n Hiukan vanhoillekin:\n saakoot \"pökötyörit\"\n pienen nahkapussin,\n joss' on kurenyörit, --\n sisältävän ryssän\n home-kopekoita,\n poikasena muinoin\n kokosinhan noita;\n pussi hieno: ilman\n rintaompelusta, --\n suutarina ollut\n muudan pässi musta.\n Siin' on kyllin heille:\n jos ei istuinnahka\n heitä vienyt virkaan, --\n jossa kasvaa rahka\n korviin, luonteeseenkin. --\n vaan jos heist' on vielä\n lyhyt leipävarras:\n juoskoot, neuvotelkoot\n mestareina, salaa --\n aina sameassa\n vedessä saa kalaa; --\n jos on valtaan, rahaan\n yhä hartaus suuri,\n jokaiselle löytyy\n viimein _sinekuuri_:\n jolloin komitea,\n jokin lautakunta...\n (Kuinka monta sataa\n vuotta kelpo unta\n seitsemän ne pyhää\n miestä muinoin kiskoi,\n kunnes uuteen onneen\n heidät täältä viskoi\n Herra, taivaaseensa?)\n Niin, he järjestelkööt\n itse \"afäärinsä\"\n suuret, pikku \"keikat\", --\n vaikka väkivalloin\n nuorisoa vastaan,\n jok' on \"kateellinen\"\n heidän nuhinastaan...\n Järjestelkööt, luokoot\n akatemioita,\n museoita, joissa\n ollaan muumioita.\n Niist' on hyöty: niistä\n joku Daudet pahaa\n kyhäilee, ja ehkä\n mynttää heistä -- rahaa!\n\n Ei, -- me määrätäänkin --\n alavuotisille! --\n Mutta: johan annoin\n kaikki muille! Mille?\n\n * * *\n\n Ruoholle! Se valtaa\n palstan... Portti ruostuu,\n sisään kaikenlaiset\n päästämään se suostuu...\n Taasko ruikutellaan?\n Varsin inhoittavaa\n kuulla, kuinka kuolo\n voittaa, juoksee, ravaa!\n\n Asiaan! -- Oi, nuoret,\n täm' on kiitos teille.\n Mistä? Opettanut\n kokemus on meille:\n jos ei nuori polvi\n auttanut ois hiukan\n miestä yksinäistä,\n tullen hetken tiukan,\n niin nyt enpä söisi\n \"kruununsyöttiläänä\"\n (raha, se on tärkki\n aina harmaapäänä!),\n ei, vaan taivas saisi\n olla torpanmaani:\n kuivaa, jos sen vertaan\n maiseen onnelaani!\n Ei, niin puski vastaan\n moni vanha \"pamppu\",\n rikas entuudestaan,\n suuri älylamppu.\n Siispä maksan velkaa\n nuorille, ja tälleen\n kruunukin saa maksun\n koron kanssa jälleen:\n nuoret maan on toivo, --\n jonka tahdon parhaan\n tappaa köyhyys, tyhmyys\n nousten vastakarhaan...\n\n Siispä, veikot, siskot,\n joita nälveksitään\n nuoruudesta, -- teiltä\n emme pyydä mitään!\n Nousi se, ken meidän\n haudallamme huokaa:\n \"Kelpo vainajille\n kunniaa nyt suokaa.\"\n Huokaa, itkee... Miksi?\n Omaa kuolemistaan! --\n Sitten täällä suuttuu\n tuohon lamppuun, listaan,\n alkaa uudistukset\n innoin hengenvievin:\n poistaa sen, jok' ollut\n meist' on kaikkein sievin.\n Ah, ei huolta siitä,\n nuoret veikot, siskot:\n ihmisiä ollaan --\n liukkaat sisiliskot!\n Se on tapa vanha\n Indiain ja Kiinain, --\n niin myös Euroopassa\n Vilhelmien, Miinain,\n jyskyessä miinain...\n Tyhjää Tutankhamen,\n vaikka pyramiidi\n rosvottaisi! Amen!\n\n Polttakaa vain meidät!\n Tuhka multaan luokaa...\n Poistukaa, -- ja pöytään\n paljon juomaa, ruokaa!\n Perintö? Se mielin\n määrin käsitelkää, --\n pieteetti painaa\n maailmamme selkää!\n Niinkuin tärkein vaatii\n antaa lahjan mennä!\n Siit' en silmillenne,\n se on varmaa, lennä!\n Tehkää vanhastani\n täys-realisointi...\n Luokaa siitä uutta!\n Pitäkää, jos vointi\n vaatii, taikka myykää,\n jos on pennin-puutos!\n Yksi ainoastaan\n entisestä muutos:\n olkaa uljaat, suorat,\n älkää kumarrelko\n mitään väkivaltaa, --\n älkää kitsastelko\n vähiäni, -- siihen\n pikku \"vippi\" tässä.\n\n Niin, oi veikko, sisko,\n muuttele ja murra, --\n älä yhtään pelkää:\n kuollut ei voi purra!\n Ja jos voisin, arvon\n aina eläville\n antaisin, -- ja putsis\n kuolleen nikamille!\n Kuiskuttaisin: \"Veikko,\n sisko, mielin määrin\n raivaa, muuta, murra, --\n siinä et tee väärin:\n Kuollut ei voi purra!\n Kuollut ei voi surra...\"\n\n Siinä testamentti,\n jonka vähintäänkin\n pitää -- ruohon-piippa\n Siihen uskoon jäänkin.\n\n Yksi vain on haitta:\n varmaan kulutamme,\n syömme kaiken itse\n loppumatkallamme,\n -- sitäkään en takaa:\n\n \"Pyyst' ei kahden jakaa!\"\n\nKeuruu, Ollilan kartano, heinäkuulla 1929.\n\n\n\n"]