[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fxvmcJyULUlUq5fImAN7lB7d1PUZMOWb6Qh7-MCbRT0U":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":17,"wordCount":18,"charCount":19,"usRestricted":20,"gutenbergId":21,"gutenbergSubjects":22,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},217,"Kuninkaan-alut","Ibsen, Henrik",1828,1926,"217-ibsen-henrik-kuninkaan-alut","217__Ibsen_Henrik__Kuninkaan-alut","Historiallinen näytelmä viidessä näytöksessä","romaani",[],[],"fi",1863,1884,31397,189505,false,18246,[23,24],"Norway -- History -- Haakon Gamli, 1217-1263 -- Drama","Norwegian drama -- Translations into Finnish",[26,27],"Historical Novels","Plays/Films/Dramas","\"Kuninkaan-alut: Historiallinen näytelmä viidessä näytöksessä\" by Henrik Ibsen is a historical drama written in the mid-19th century. The play revolves around the power struggles and personal ambitions of various noble characters in Norway during the 13th century, particularly focusing on the character of Hookon Hookoninpoika, who is vying for the kingship amidst conflict and rivalry. The narrative delves into themes of legitimacy, duty, and the impact of personal choices on political landscapes.  The opening of the play unfolds in the churchyard of Bergen, where characters gather for a significant event: the \"raudankannanta,\" a ceremony that determines the legitimacy of Hookon as a king. As anxiety and anticipation fill the air, Skule Jaarli and Nikolaus Piispa express premonitions of turmoil ahead. The moment culminates with Inga Varteigin's announcement that Hookon has passed the trial of carrying the iron, proving his right to claim the throne. The stage is set for conflict as various factions within the royal court grapple with their ambitions and alliances, hinting at the intricate interplay of personal and political motives that will drive the plot forward. (This is an automatically generated summary.)",[],445,"Historiallinen näytelmä sijoittuu 1200-luvun Norjaan ja kuvaa valtataistelua kuningas Haakonin ja herttua Skulen välillä. Teos tarkastelee vallan oikeutusta, epävarmuutta ja ihmisen kutsumusta sisällissodan varjossa.","Henrik Ibsenin 'Kuninkaan-alut' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 217.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUNINKAAN-ALUT\n\nHistoriallinen näytelmä viidessä näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nHENRIK IBSEN\n\n\nSuomensi Ellei\n\n\nWerner Söderström, Porvoo, 1884.\n\n\n\n\nJOHDATUS.\n\n\nHenrik Ibsen syntyi 20 p. Maaliskuuta v. 1828 pienessä Skien-nimisessä\nkaupungissa Etelä-Norjassa. Hänen isänsä, Knud Ibsen, oli kauppias;\näitinsä nimi oli Marie Cornelia Altenburg.\n\nIsän kauppatoimi ei menestynyt hyvin ja pojan jo varsin nuorena\ntäytyi itsensä hankkia elatustansa. Hän tuli siis 16-vuotiaana\napteekkarin-oppilaaksi vielä pienempään naapurikaupunkiin Grimstadiin,\njoka siihen aikaan oli melkein nykyisen Kajaanin tahi Kaskisen\nsuuruinen.\n\nNuoren oppilaan aikomus ei kuitenkaan ollut koko elämänsä ajaksi jäädä\npilleriä kiertelemään, vaan hän toivoi saavansa tilaisuuden oppia niin\npaljon, että hän apteekkarista voisi päästä lääkäriksi. Mutta hänellä\noli apteekkitoimessa niin paljon työtä, että, niinkuin hän itse kertoo,\nhänen täytyi melkein varastaa joutohetkiä lukemiseen. Ja pian toinen\nseikka uhkasi vielä enemmän häiritä hänen opintojansa. Lukiessansa\nlatinaa hän tutustui Ciceron puheisin Catilinaa vastaan sekä Sallustion\nkertomukseen Catilinan salaliitosta; ja ne kirjat herättivät hänessä\nhalun draaman sepittämiseen, jonka pääsankari tuo onneton Catilina\nolisi. Sitä varten hän nyt varastetuista opintotunneista varasti\nminuutteja runoilemiseen ja tällä tapaa syntyi v. 1849 hänen ensimäinen\nnäytelmänsä _Catilina_.\n\nNiinkuin nuori runoilija ainakin, Ibsen tähän ensimäiseen kokeesensa\nperusti suuria tulevaisuuden toiveita, ja samoin tekivät ne kaksi hänen\nystävistänsä, joille hän oli uskonut muilta huolellisesti salatun\nseikan, että hän oli kirjoittanut draaman. Vaan tosi-olot -- niinkuin\nusein käy -- eivät vastanneet niitä toiveita: Kristianian teaatteri\nei ottanut \"Catilinaa\" näyttääksensä eikä kukaan kustantaja\npainattaaksensa; viimein toinen ystävistä rupesi kustantajaksi --\nlainatuilla rahoilla -- ja kirja ilmestyi keväällä v. 1850.\n\nKohta sen jälkeen Ibsen itsekin tuli Kristianiaan. Hän oli jo niin\nedistynyt opinnoissansa, että hän uskalsi koettaa suorittaa\nylioppilastutkintoa. Ja sen hän tekikin, vaan kauemmaksi\nakateemiallisella uralla hän ei koskaan päässyt -- ennenkuin hän\nUpsalan yliopiston riemujuhlassa v. 1877 nimitettiin kunniatohtoriksi\nfilosofiian tiedekunnassa.\n\nRunous yhä edelleen houkutteli Ibseniä pois tieteen teiltä -- vaikkapa\nensimäinen kokemus ei juuri ollut ilahuttavaa laatua. Toivottu suuri\nvoitto Catilinasta meni surkeasti myttyyn: kirjaa myytiin ainoastaan\nnoin 30 kappaletta. Vaan eivätpä kuitenkaan jäännökset painoksesta\nolleet aivan hyödyttömiä. Kustantaja-ystävä ja runoilija asuivat\nyhdessä ja eleskelivät miten kuten; kerran tuli heidän yhteisen\ntaloutensa tila liian arveluttavaksi; silloin Catilinan täytyi siirtyä\nkauppapuotiin, lähteäksensä siitä ulos maailmaan toisenmuotoisena:\nkatkerat sanat turmeltuneesta Roomasta lievennettiin sokurilla ja\nrusinoilla, joita synkät lehdet saivat sulkea syliinsä -- ja\n\"seuraavina päivinä emme kaivanneet mitään\", sanoo Ibsen itse.\n\nVaan vähät siitä, jos kärsittiin vähän nälkääkin; nuoruuden into\nhelpotti kaipausten kuormaa. Ystävykset usein eivät voineet hankkia\nitsellensä päivällistäkään, vaan olematta siitä millänsäkään menivät\naina päivällisen aikana ulos kaupungille luulotellaksensa\nisäntäväellensä, että menivät syömään; kahvin aikana palasivat taas\nkotiin ja joivat silloin kahvinsa leivän kanssa -- siinä oli koko\nheidän \"runollinen\" päivällisensä.\n\nVihdoin parempi aika koitti. Norjassa heräsi monella taholla\nkansallisia pyrintöjä, ja muun muassa mainio viulunsoittaja Ole Bull,\nkun tuli kotiin voitettuansa koko maailman suosion ja runsaasti kultaa,\nperusti kansallisteaatteria Bergeniin. Siihen otettiin Ibsen v. 1851\njohtajaksi ja näytelmäin kirjoittajaksi ja kaikenlaiseksi muuksi, ja\nsitä varten hän seuraavana vuonna teki matkustuksen Tanskaan ja\nSaksaan.\n\nBergenissä hän sen jälkeen teki ahkerasti työtä: joka vuosi hän\nnäytteli omatekoisen näytelmän: 1853 tilapää-näytelmä \"Juhannusilta\"\n(_Sankthansnatten_), 1854 pieni yksinäytöksinen näytelmä \"Sankarin\nhautakumpu\" (_Ksempehöjen_), joka jo varhemmin oli ollut Kristianiassa\nnäytelty, 1855 \"Inger Östrootin rouva\" (_Fru Inger til Östråt_), 1856\n\"Solhougin kemut\" (_Gildet på Solhoug_) ja 1857 _Olaf Liljekrans_.\n\nIbsenin olo Bergenissä on luettava hänen runolliseksi oppimisajaksensa;\ntähän aikaan kuuluvat näytelmät osoittavat kyllä muutamissa kohden\nedistystä, vaan ovat toiselta puolen taas paljoa heikommat kuin\nseuraavat.\n\nBergenistä Ibsen myös (1858) löysi puolisoksensa Susanne Thoresenin\n(kirjailija Magdalene Thoresenin tytärpuolen). Jo sitä ennen hän oli\n(1857) muuttanut takaisin Kristianiaan, tullaksensa siellä \"Norjalaisen\nteaatterin\" johtajaksi. Kohta seuraavana vuonna ilmestyi \"Helgelannin\nsankarit\" (_Hærmændene på Helgeland_), joka on luettava tekijän\nensimäiseksi tositaiteelliseksi näytelmäksi. Siinä ovat ensikerran\nnähtävinä se mutkaton toiminta, se lyhyt mutta voimakas lausetapa ja ne\nsyvät draamalliset ristiriidat, joita sittemmin olemme tottuneet\nlöytämään Ibsenin draamoista.\n\n\"Helgelannin sankarien\" jälkeen kului Ibseniltä noin neljä vuotta ilman\nuuden draaman julkasemista; sitä vastaan ilmestyi niinä vuosina pari\nsuurta runoelmaa, joista \"Terje Vigen\" on erittäin huomattava. Tämä\nkertomus köyhän kalastajan vaiheista on koristamattoman pukunsa ja\nkuitenkin mahtavan sisällyksensä puolesta sukua \"Vänrikki Stoolin\ntarinain\" kanssa.\n\nSe teos, jolla Ibsen v. 1862 taas palasi draaman alalle, näytti hänet\naivan uuden muotoisena. \"Rakkauden komedia\" (_Kærlighedens komedie_) ei\nenää liiku synkkinä muinaisaikoina, vaan täydessä nykyisyydessä; ja\naseina runoilija ei enää käytä noita syviä mahtisanoja kuin ennen, vaan\nleikillisiä värssyjä, joilla hän ruoskii aikamme heikkouksia ja\nproosaa. Ei kummaa siis että tämä teos suututti hyvin monta, kun se\nmuka oli suoraa pessimismiä, sekä vielä sisälsi hyökkäyksen kirkkoa\nvastaan. Viimeksi mainittu kohta oli vaikuttaa hyvin paljon Ibsenin\nelämän oloihinkin.\n\nNorjalainen teaatteri Kristianiassa, jonka johtajana Ibsen oli, teki v.\n1862 konkurssin, ja Ibsen oli sen jälkeen ilman vakavata elatuskeinoa.\nPian hänen ulkonainen elämänsä taivas synkistymistään synkistyi,\nsamassa kuin hänen ystäväinsä piirikin harveni: pienessä maassa ei ole\nmahdollista koskea ajan heikkouksiin suututtamatta monta ystävääkin.\nEikä Ibsen säästänytkään kansalaisiansa. Tanskan sodan aikana, kun\nnorjalaiset eivät lähteneet Tanskan avuksi, hän kirjoitti tuon\ninnokkaan runon \"Veli hädässä\" (_En broder i nöd_), joka sisältää\nankarampia sanoja kuin mitä ehkä mikään runoilija on kansallensa\nlausunut.\n\nTuli siis Ibsenille viimein liian ahtaaksi Kristianiassa. Mutta oli\nhänellä vielä niin monta ystävää jäljellä, että hänelle voitiin hankkia\napurahaa matkaa varten, ja siten hän v. 1864 pääsi lähtemään pois\nNorjasta ensiksi Roomaan.\n\nMutta vielä sen jälkeen oli hänellä kotimaassaan taistelu taisteltava.\nHän oli hakenut \"runoilijan-apurahaa\" (digtergage), mitä jo oli\nBjörnsonille annettu, vaan kirkollistoimiston päällikkö ensin ei\ntahtonut siihen suostua, koska muka Ibsen \"Rakkauden komediassa\" oli\nsolvaissut kirkkoa. Onnistui kuitenkin Ibsenin ystäville lieventää\nvaltioneuvoksen intoa, ja kun kerran hallitus oli apurahaa ehdottanut,\nniin valtiopäivät myönsivät sen melkein yksimielisesti (1866).\n\nEnnenkuin Ibsen lähti pois kotimaastansa, oli hän jäähyväisiksensä\nkirjoittanut \"Kuninkaan-alut\" (_Kongsemnerne_, 1863). Ja tultuansa\nRoomaan hän pian lähetti kotiin toisen suurenlaisen teoksen, jonka nimi\noli _Brand_ (1866), ja joka hankki hänelle taatun ja pysyväisen paikan\npohjoismaiden runoilijain joukossa. Brandia seurasi samanlaatuiset\nsyväaatteiset kappaleet _Peer Gynt_ (1867) sekä \"Keisari ja\nGalilealainen\" (_Keiser og Galilæer, 1873).\n\nYhä edelleen oleskellen ulkomailla, milloin Italiassa, milloin\nSaksassa, on Ibsen viimeisenä 15 vuotena julistanut ryhmän draamoja,\njotka ovat herättäneet mitä suurinta huomiota ja mitä vilkkainta\nkeskustelua, ne kun usein liikkuvat ajan \"palavien kysymysten\" alalla.\nNämä kappaleet ovat \"Nuorison liitto\" (_De unges förbund_, 1869)\n\"Yhteiskunnan tukeet\" (_Samfundets stötter_, 1877), \"Nora\" (_Et\ndukkehjem_, 1879), \"Haamuja\" (_Gengangere_, 1881), \"Kansan vihollinen\"\n(_En folkefiende_, 1882) ja \"Metsäsorsa\" (_Vildänden_, 1884).\n\nNiinkuin jo tästä lyhyestä elämäkerrasta näkyy, on Ibsenin, varsinkin\nelämänsä alkupuolella, täytynyt kärsiä jotensakin kovaa kohtaloa, ja\nnämä kokemukset ovat tietysti vaikuttaneet hänen runolliseen\nkatsantotapaansakin. Tämä on ylipäätään synkkä: tekijä havaitsee\netupäässä ihmisten puutteita ja heikkouksia. Sitä merkillisempi on\nsiis, että kuitenkin se teos, joka yleisesti myönnetään hänen\ntositaiteellisimmaksi, \"Kuninkaan-alut\", syntyi juuri siihen aikaan\nkuin runoilijan olot olivat mitä ahtaammalla. Ilmestyypä tässä\ndraamassakin kerran se katkeruus, joka silloin täytti runoilijan\nmielen, ja sen Nikolaus piispa lausuu viimeisissä säkeissään. Mutta\ntoiselta puolen esiintyy juuri tässä kappaleessa se henkilö, joka\nselvemmin kuin kukaan muu Ibsenin luomista henkilöistä osottaa\nsaavutettuna sen harmonian, joka muissa draamoissa enimmiten esitetään\nainoastaan vaadittuna.\n\nNähtävästi Ibsenin katsantotapa siis on ollut toisenkin vaikutuksen\nalaisena. Hän on näet elänyt aikakaudella, joka on ollut suuria\nmaailman tapauksia täynnä, ja jolloin Norjassa tapahtui kansallinen\nherääminen, jossa Ibsen on myös varsinkin nuoruutensa aikaan ollut\nosallisna. Jo Catilinaansa kirjoittaessaan hän, niinkuin hän itse\nkertoo, vilkkaasi harrasti aikansa pyrintöjä. Helmikuun vallankumous\nRanskassa, Unkarilaisten vapaussota ja Tanskan sota Saksaa vastaan,\nkaikki ne tapaukset vaikuttivat syvästi häneen: hän kirjoitti hehkuvia\nlauluja Unkarilaisille kehoittaaksensa heitä urhoollisesti taistelemaan\ntiranneja vastaan; samaten koko joukon sonetteja kehoittaaksensa\nkuningas Oskaria rientämään Tanskalaisten avuksi. Ja samalla aikaa oli\nhän itse sotatilassa rehellisiä Grimstadilaisia vastaan, joita hän oli\nsuututtanut ivakuvilla ja pilkkarunoilla.\n\nKummako siis että hänen Catilinansakin taistelee \"vapauden ja\noikeuden\", vieläpä \"muinaisen roomalais-hengen\" edestä, kummako että\ndraaman pääsankari on kuvailtu rohkeaksi ja jalomieliseksi, jota\nvastoin hänen toverinsa ovat kurjia ja pettureja?\n\nSamaten on, niinkuin äsken mainittiin, tekijä mitä hartaimmalla\nmyötätuntoisuudella seurannut Tanskan sotaa Saksaa vastaan 1863-64, ja\nnäihin tapauksiin viittaavat muutamat paikat Brandissa ja Peer\nGyntissä.\n\nMutta juuri tämä valtiollinen harrastus on epäilemättä monessa kohden\nkehittänyt Ibsenin historiallista katsantotapaa. Olkoonpa että\nCatilinan kuva välistä on liian paljon kaunisteltu, mutta toiselta\npuolen jo tämä Ibsenin draamallinen esikko osottaa merkillistä kykyä\nhistoriallisten ristiriitaisuuksien ymmärtämisessä ja kuvailussa.\nSamaten \"Inger Östrootin rouva\" liikkuu historiallisella alalla, ja\nsekä Norjan valtiollinen asema, että kansan ja sen eri luokkien\nmieliala 1500-luvun alkupuolella ovat siinä kuvaillut aivan historian\nmukaisiksi.\n\n\"Kuninkaan-alut\" on kuitenkin tässä kohden edellisiä draamoja vielä\netevämpi, sillä monessa yksityiskohdassakin tekijä on tarkasti\nseurannut vanhan Hookon kuninkaan historiaa eli \"tarinaa\". Siinä löytyy\nesim. Dagfinn Bonden neuvo \"kylmästä teräksestä\", riita jaarlin miesten\nja Iivari Bodden välillä, vieläpä Hookonin ja Margaretan yhtyminen kun\nSkule on ottanut kuninkaan nimen. Tietysti tekijä muuten on käyttänyt\nsemmoisia yksityiskohtia jotensakin vapaasti, draamallisten\ntarkoitustensa saavuttamiseksi, ja mitä taitavimmin hän on osannut\nsovittaa ne draamalliseen kokonaisuuteen: niin on tarinassa esim.\nVegard Væradalin surma, pyrstötähden ilmestyminen ja hyvä vuodentulo\nHookonin hallitus-aikana j.m.s. kerrottu ilman oikeata yhteyttä\ntärkeämpäin tapausten kanssa, kun ne sitä vastoin draamassa vaikuttavat\nsuoraan pääristiriitaisuuden kehitykseksi taikka luonteiden\nkuvailemiseksi. Samoin on tekijä, enentääksensä Skulen epäilemistä,\nitse keksinyt Trondin tunnustuksen, josta historia ei tiedä mitään.\nTärkeämpi kuin nämä yksityiskohdat on kuitenkin se seikka, että draama\nkokonaisuudessaan antaa oikean kuvan niistä historiallisista\npyrinnöistä, jotka Hookon Hookoninpojan aikana taistelivat keskenänsä\nNorjassa. \"Norja on valtakunta, se on tuleva kansaksi\" sanoo Hookon, ja\ntämä hänen \"kuninkaan-ajatus\" on todellakin peräti historiallinen;\nsehän oli Hookon Hookoninpojan tehtävä historiassa, sentähden hänen\nhallituksensa oli niin onnellinen ja hyödyllinen Norjalle. Jos lukee\nNorjan etevimpien historioitsijain kertomukset tästä ajasta, niin\ntäytyy ihmetellä sitä erinomaista taitoa, jolla Ibsen on voinut\ndraamassansa kuvaella taistelua tämän Hookonin edustaman uuden\nkehitysasteen ja \"vanhan tarinan\", Skulen ja Nikolauksen pyrintöjen,\nvälillä.\n\nEipä kuitenkaan Ibsen ole unhottanut että historia on toista kuin\ntaide, ja ett'ei siis historiallinen todenperäisyys yksistään riitä\nsuuren draaman aikaansaamiseen, vaan että henkilöitten täytyy osottaa\nvilkasta persoonallista sielunelämääkin. Niin onkin laita sekä tässä\nettä Ibsenin edellisissä historiallisissa draamoissa.\n\nJo Catilinassa esiintyy, niinkuin Ibsen itse sanoo, paljon siitä, jota\ntekijän myöhemmät teokset koskevat: \"taistelu ky'yn ja halun, tahdon ja\nmahdollisuuden välillä\". Samaten tässä ristiriita kolmen kuninkaan-alun\nvälillä ei yksistään synny siitä että Hookon edustaa \"uutta\", Nikolaus\nja Skule sitä vastoin \"vanhaa tarinaa\", vaan myös siitä että Hookon\nitse uskoo oikeuteensa, molemmat muut epäilevät ja horjuvat. Tämä\nHookonin luottamus kutsumukseensa on hänen väkevyyden-vyö, se vaikuttaa\nettä muutkin häneen luottavat. Hän kuulee \"Herran pettämättömän äänen\nhuutavan sisässänsä: sinun pitää toimittaman suuri kuninkaan-työ\nNorjassa\". Ja kun Skule on ottanut kuninkaan nimen, hän uskaltaa kysyä:\n\"Jumala, Jumala -- miksi rankaiset minua niin kovasti, minua, joka en\nole mitään rikkonut?\". Mutta pian hän havaitseekin rikkoneensa, Ingaa\nja Margaretaa vastaan, joilta hän on sulkenut sydämmensä, voidaksensa\nmuka siten paremmin täyttää kuninkaallisia velvollisuuksiaan. Nyt hän\ntunnustaa rikoksensa ja siten yhdistyttyänsä äitiinsä ja vaimoonsa on\nhän taas vahvistunut. \"Tulkoon mitä tahansa, minä tunnen itsessäni\nHerran voiman!\".\n\nVastakohtina Hookoniin ovat Nikolaus, jolla on palava himo\nhallitsemaan, mutta jolta kyky puuttuu, ja Skule, joka himossa on\nNikolauksen vertainen samassa kuin hänellä on kykyäkin. Mutta kuitenkin\nhänen itsensä täytyy myöntää: \"Minä olen kuninkaan käsi, kentiesi\nkuninkaan pääkin mutta Hookon on täysi kuningas\". Luottamus, joka\nHookonissa on niin vahva, se puuttuu Skulelta, Ja tähänkin seikkaan\nnäemme persoonallisen syyn: Skule on samaten kuin Hookon kutistanut\nosan sisällisestä elämästänsä; hänkin jää vieraaksi niille, jotka häntä\ninnokkaasti rakastavat. Mutta koska hän on sen tehnyt itsekkäisessä\ntarkoituksessa niin tuo synti on hänelle turmiollisempi kuin\nHookonille; vasta kun on liian myöhään hän tuntee ja tunnustaa mitä hän\non rikkonut.\n\nTäten yhdistämällä kuvailtujen henkilöitten persoonallisen ja\nhistoriallisen elämän suurellaiseksi kokonaiskuvaksi on Ibsen luonut\nteoksen semmoisen että joku arvostelija on voinut sanoa Kuninkaan-alut\n\"ehkä suurimmaksi draamaksi, joka on näyttämölle annettu Shakespearen\najoista saakka\".\n\nVALENTIN VASENIUS.\n\n\n\n\n\n\nKUNINKAAN-ALUT\n\n\n\nHenkilöt:\n\nHOOKON HOOKONINPOIKA, Birkebeinien valitsema kuningas.\nInga VARTEIGIN ROUVA, hänen äitinsä.\nSKULE JAARLI.\nRAGNHILD ROUVA, hänen puolisonsa.\nMARGARETA, hänen tyttärensä.\nSIGRID, jaarlin sisar.\nGUTHORM INGENPOIKA.\nSIGURD RIBBUNG.\nNIKOLAUS ARNENPOIKA, Oslon piispa.\nDAGFINN BONDE, Hookonin tallimestari.\nIIVARI BODDE, hänen sotapappinsa.\nVEGARD VÆRADALIN herra, eräs hänen seuruelaisistaan.\nGREGORIUS JUHONPOIKA, läänitysmies.\nPOOL FLIDA, läänitysmies.\nINGEBORG, Antero Skjaldarbandin vaimo.\nPIETARI, hänen poikansa, nuori pappi.\nSIRA VILJAM, Nikolaus piispan huonekappalainen.\nSIGARD MESTARI, Brabantilainen lääkäri.\nJATGEIR RUNOILIJA, Islantilainen.\nBOORD BRATTE, päällikkö Trondhjemin maakunnasta.\nKansaa ja Bergenin, Oslon ja Nidarosin kaupunkien asukkaita.\nRistiveljiä, pappeja, munkkeja ja nunnoja.\nVieraita, asemiehiä ja naisia.\nSotaväkeä j.n.e.\n\nToiminta tapahtuu kolmannentoista vuosisadan alkupuolella.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Kristuksenkirkon tarha Bergenissä. Taka-alalla kirkko, jonka suun ovi\non vastapäätä katsojia. Etualan vasemmalla puolella seisoo Hookon\nHookoninpoika, Dagfinn Bonde, Vegard Væradalin herra, Iivari Bodde sekä\njoukko läänitysmiehiä ja päällikköjä. Vastapäätä niitä seisoo Skule\njaarli, Gregorius Juhonpoika, Pool Flida y.m. jaarlin miehiä. Taempana\nsamalla puolen nähdään Sigurd Ribbung seuralaisinensa ja häntä\netäämpänä Guthorm Ingenpoika ynnä useampia päällikköjä. Kirkon\nsisäänkäytäville on asetettu vartioita; kansa täyttää koko\nkirkkotarhan; useat ovat kiivenneet puihin ja kirkon aidalle; kaikki\nnäyttävät hyvin tuskallisella mielellä odottavan jotakin juuri\ntapahtuvaa. Kaupungin kirkon torneista kaikuu joka haaralta kellojen\nsoitto.)\n\nSKULE JAARLI (levottomasti, alennetulla äänellä Gregorius\nJuhonpojalle). Mitä siellä niin kauvan viivytellään?\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Hiljaa; nyt virttä alotetaan.\n\n    (Suljetusta kirkosta kuuluu pasuunain pauhu sekä:)\n\nMUNKKIEN JA NUNNIEN KUORI. Domine coeli etc. etc.\n\n    (Laulun kaikuessa avataan kirkon ovi sisäpuolelta; etuhuoneessa\n    nähdään Nikolaus piispa pappien ja luostariveljien keskellä.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (kohotettu sauva kädessä, astuu esiin kirkon ovelle,\nja julistaa). Nyt Inga Varteigin rouva kokee raudankannantaa\nkuninkaan-alun Hookonin edestä!\n\n    (Kirkko suljetaan jälleen; laulua jatketaan yhä.)\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (alennetulla äänellä jaarlille). Rukoile pyhää\nOlavi kuningasta oikean asian avuksi.\n\nSKULE JAARLI (äkisti ja poistavaisesti). Ei nyt. Parasta ett'ei minua\nhänelle muistuteta.\n\nIIVARI BODDE (tarttuu Hookonin käsivarteen). Rukoile Jumalaa, Hookon\nHookoninpoika.\n\nHOOKON. Ei ole tarpeen, minä olen varma hänestä.\n\n    (Laulu kirkossa kaikuu kovemmin; kaikki paljastavat päänsä,\n    moni lankeaa polvillensa ja rukoilee.)\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (jaarlille). Ankara on tämä hetki sinulle ja\nmonelle.\n\nSKULE JAARLI (katsoo kiinteästi kirkkoa kohti). Ankara hetki Norjalle.\n\nPOOL FLIDA (jaarlin lähellä). Nyt hän pitelee rautaa.\n\nDAGFINN BONDE (Hookonin puolella). Tullaan kirkon lattiata alaspäin.\n\nIIVARI BODDE. Kristus varjelkoon sinun kirkkaita käsiäsi, Inga\nkuninkaan-äiti!\n\nHOOKON. Totisesti palkitsen minä häntä koko elinaikani tästä hetkestä.\n\nSKULE JAARLI (joka on tarkasti kuunnellut, huudahtaa äkisti). Parkasiko\nhän? Päästikö hän raudan?\n\nPOOL FLIDA (menee ylöspäin). En tiedä mitä se oli.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Vaimot itkevät ääneensä etuhuoneessa.\n\nKUORI KIRKON SISÄLLÄ (alkaa riemuiten). Gloria in excelsis deo!\n\n    [Ovi aukeaa. Inga astuu ulos, nunnat, papit ja munkit jäljessä.]\n\nINGA (kirkon-portailta). Jumala on tuominnut! Katsokaa näitä käsiä;\nnäillä olen raudan kantanut!\n\nÄÄNI KANSASTA. Ne ovat kirkkaat ja valkoiset, niinkuin ennen!\n\nTOISIA ÄÄNIÄ. Vielä ihanammat!\n\nKOKO KANSA. Hän on totisesti Hookon Sverrenpojan poika!\n\nHOOKON (syleilee häntä). Ole kiitetty, kiitetty, sinä iäti siunattu!\n\nNIKOLAUS PIISPA (käyden jaarlin ohitse). Mieletöintä oli panna toimeen\nraudankannanta.\n\nSKULE JAARLI. Ei niinkään, herra piispa, Jumalan täytyi tässä asiassa\npuhua.\n\nHOOKON (syvästi liikutettuna pitäen Ingaa kädestä). Nyt se siis on\ntapahtunut, jota koko sieluni on niin kiivaasti vastustanut, -- jota\nodottaessa sydämmeni on vaikeroinut ja tuskitellut --\n\nDAGFINN BONDE (kansaa kohti). Niin, katsokaa tätä vaimoa ja ajatelkoon\nitseänsä jok'ainoa läsnä oleva! Kuka on epäillyt hänen sanaansa, sillä\nmoniaat pitivät epäilemisen hyödyllisenä?\n\nPOOL FLIDA. Epäilys on kuiskannut joka mökissä siitä hetkestä saakka,\nkun Hookon kuninkaan-alku lasna kannettiin Inge kuninkaan kartanoon.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Ja viime talvena se yleni huudoksi ja leveni\nkorkeaäänisenä maan ylitse pohjoiseen ja etelään; sen voi luullakseni\njoka mies todistaa.\n\nHOOKON. Paraiten minä itse voin sen todistaa. Senpä vuoksi olenkin\nnoudattanut monen uskollisen ystävän neuvoa ja nöyristänyt itseni\nsyvempään kuin pitkään aikaan kukaan muu kuninkaaksi valittu. Minä olen\nraudankannannan kautta todistanut syntyperäni, todistanut oikeuteni,\nHookon Sverrenpojan poikana perimään maan ja valtakunnan. Minä en tahdo\ntarkemmin tiedustella, kuka on epäilyksen pannut alkuun ja tehnyt sen\nniin korkeaääniseksi, kuin jaarlin heimolainen sanoo; sen vaan tiedän,\nkatkerasti olen minä sen alla kärsinyt. Minä olen ollut kuninkaaksi\nvalittu lapsuudesta saakka, mutta vallan niukasti minulle kuninkaan\nkunniaa on osotettu, vieläpä siltäkin taholta, jolta luulisi\nvoivan sitä vakaimmin odottaa. Muistutan ainoastaan viimeisestä\npalmusunnuntaista Nidaros'issa, kun astuin alttarin eteen uhraamaan ja\narkkipiispa käänsi selkänsä eikä ollut minua näkevinään, päästäksensä\nminua tervehtimästä niinkuin tapa on kuninkaita tervehtiä. Kuitenkin\nolisin semmoista helposti jaksanut kärsiä, mutta ilmi sota oli\nsyttymäisillään maassa ja sitä minun täytyi estää.\n\nDAGFINN BONDE. Hyvä voi kuninkaitten olla noudattaa viisaita neuvoja;\nmutta jos minun neuvoani tässä asiassa olisi kuultu, niin olisi Hookon\nHookoninpoika kylmällä teräksellä eikä kuumalla raudalla ratkaissut\nkiistan vihamiestensä kanssa.\n\nHOOKON. Hillitse itses, Dagfinn; se on soveliasta miehelle, jonka tulee\nylimpänä valtakuntaa hallita.\n\nSKULE JAARLI (pienellä hymyllä). Helppo on sanoa kuninkaan vihamieheksi\njokaista, joka kuninkaan tahtoa vastustaa. Minun mielestäni on se\nkuninkaalle pahin, joka kieltelee häntä vakuuttamasta oikeuttansa\nkuninkaan nimeen.\n\nHOOKON. Kuka tiesi. Jos tässä olisi kysytty ainoastaan minun\noikeuttani, niin on mahdollista kyllä, ett'en sitä olisi niin kalliisti\nostanut; mutta meidän on korkeammalle katsominen; tässä kysytään,\nkutsumusta ja velvollisuutta. Minulla on siitä ylevä ja lämmin tunto\nrinnassani, enkä minä häpeä sitä lausua, -- minä olen ainoa, joka tällä\najalla voi onnellisesti ohjata maata; -- kuninkaan-synty siittää\nkuninkaan velvollisuuden --\n\nSKULE JAARLI. On niitä täällä toisiakin, jotka antavat itselleen yhtä\nkauniita puoltolauseita.\n\nSIGURD RIBBUNG. Minä teen niin, ja yhtä täydellä syyllä. Minun isoisäni\noli kuningas Maunu Erlinginpoika --\n\nHOOKON. Niin, jos sinun isäsi, Erling Steinvæg, oli Maunukuninkaan\npoika; mutta useammat sitä epäävät, eikä kukaan ole vielä\nraudankannantaa siitä asiasta kokenut.\n\nSIGURD RIBBUNG. Ribbungit ottivat minun kuninkaaksensa ja vapaasta\ntahdosta, samalla kuin Dagfinn Bonde ja muut Birkebeinit pakolla\ntoimittivat kuninkaan nimen sinulle. Hookon. Juuri niin surkeaan tilaan\nolette Norjan saattaneet, että Sverren sukuperäisen täytyy väkisin\nastua paikkaansa.\n\nGUTHORM INGENPOIKA. Sverren sukuperäinen olen minä yhtä hyvin kuin\nsinäkin --\n\nDAGFINN BONDE. Et kuitenkaan yhtenäisessä polvijaksossa miehestä\nmieheen.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Vaimonpuolinen polvi on välissä, Guthorm.\n\nGUTHORM INGENPOIKA. Sen kuitenkin tiedän, että isäni, Inge\nBoordinpoika, laillisesti otettiin Norjan kuninkaaksi.\n\nHOOKON. Sen vuoksi, ett'ei ollut ketään, joka tiesi Sverren pojanpojan\nolevan elossa. Siitä päivästä saakka, kun se tuli ilmi, hallitsi hän\nvaltakuntaa minun holhojanani, eikä muuten.\n\nSKULE JAARLI. Se ei ole toden mukaan kerrottu; Inge oli koko aikansa\nkuninkaana täydellä laillisella vallalla ja ilman ehtoja. Totta voi\nkyllä olla, että Guthorm'illa on vähän oikeutta; sillä hän on\näpärälapsi; mutta minä olen Ingen veli, aviossa syntynyt, ja laki on\npuolellani, kun minä vaadin ja otan täyden perinnön hänen jälkeensä.\n\nDAGFINN BONDE. Niin, herra jaarli, te olette todella ottanut täyden\nperinnön, ettekä ainoastaan oman isänne sukuomaisuuden, vaan\npäälliseksi kaiken sen, minkä Hookon Sverrenpoikakin jätti jälkeensä.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Eipä kaikkia, hyvä Dagfinn. Pidä totuutta kunniassa;\n-- Hookon kuningas on pitänyt yhden soljen ja sen kultavanteen, joka on\nhänen käsivarressaan.\n\nHOOKON. Olkoon kuinka tahansa; Jumalan avulla voitan jälleen\nomaisuutta. Ja nyt, läänitysmiehet ja laamannit, kirkkoveljet ja\npäälliköt ja asemiehet, nyt on aika pitää valtakokousta vanhan tavan\nmukaan. Tähän päivään saakka olen istunut kädet sidottuna; enkä luulisi\nkenenkään oudoksuvan, että ikävöin päästä siteistä.\n\nSKULE JAARLI. Monella on sama mieli kuin teillä, Hookon Hookoninpoika.\n\nHOOKON (tullen tarkkaavaiseksi). Herra jaarli, mitä tarkoitatte?\n\nSKULE JAARLI. Minä tarkoitan, että kaikilla meillä kuninkaan-aluilla on\nsama syy ikävöimiseen. Kaikki olemme olleet yhtä lujasti sidottuina;\nsillä ei kukaan meistä ole tiennyt, kuinka kauvas hänen oikeutensa on\nulottunut.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Epävakaisina ovat sekä kirkolliset että maalliset olot\nolleet; mutta ratkaiskoon nyt pyhän Olavi kuninkaan laki.\n\nDAGFINN BONDE (puoliääneensä). Uusia juonia!\n\n    (Hookon ja miehet lähestyvät toisiaan.)\n\nHOOKON. (pakoittaa itsensä levolliseksi ja astuu pari askelta jaarlia\nkohden). Tahdon uskoa, ett'en ole tarkoitustanne käsittänyt.\nRaudankannanta on todistanut minun perintöoikeuteni valtakuntaan, enkä\nsiis voi muuta arvata, kuin että valtakokous vaan voi antaa lainvoiman\nminun kuninkaanvaalilleni, joka jo tapahtui keräjillä kuusi vuotta\nsitten.\n\nUSEAT JAARLIN JA SIGURDIN MIEHISTÄ. Ei, ei, -- me emme myönnä sitä!\n\nSKULE JAARLI. Ei koskaan niin ajateltu, kun valtakokous määrättiin\npidettäväksi täällä. Raudankannannan kautta te ette vielä ole\nvaltakuntaa voittanut, vaan ainoastaan todistanut oikeutenne astua tänä\npäivänä meidän toisten kuninkaan-alkujen rinnalle koettamaan saada\nhyväksytyksi vaatimusta, jonka luulette voivanne tehdä --\n\nHOOKON (hillitsee itsensä). Lyhyesti ja suoraan sanottuna, olisin minä\nsiis vastoin oikeutta kuusi vuotta kantanut kuninkaan nimeä, ja kuusi\nvuotta olisitte te, herra jaarli, vastoin oikeutta hallinnut maata\nminun holhojanani.\n\nSKULE JAARLI. Ei suinkaan. Yhden täytyi kantaa kuninkaan nimeä, kun\nveljeni oli kuollut. Birkebeinit, ja Dagfinn Bonde etupäässä, toimivat\nteidän asianne puolesta ja saivat teidän vaalinne toimitetuksi,\nennenkuin me toiset ehdimme tuoda esiin vaatimuksiamme.\n\nNIKOLAUS PIISPA (Hookonille). Jaarli tarkoittaa, että se vaali antoi\nteille ainoastaan käytäntöoikeuden, mutta ei omistamisoikeutta\nkuninkaan valtaan.\n\nSKULE JAARLI. Te olette pitänyt omananne kaikki oikeudet; mutta sekä\nSigurd Ribbung että Guthorm Ingenpoika ja minä pidämme itsemme yhtä\nlikeisinä perillisinä, kuin te itse, ja nyt on laki ratkaiseva meidän\nkesken ja lausuva kenen tulee iäksi päiviksi omistaa perintö.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Totta sanoen on jaarlilla hyvät syyt käsitykseensä\n\nSKULE JAARLI. Useasti on näinä vuosina puhuttu sekä raudankannannasta\nettä valtakokouksesta, mutta aina on joku este ilmaantunut. Ja jos te\nHookon herra piditte oikeutenne peruuttamattomasti vahvistettuna\nensimmäisen kuninkaanvaalin kautta, miksi nyt annoitte suostumuksenne\nraudankannantaan?\n\nDAGFINN BONDE (vihaisena). Käyttäkää aseitanne, kuninkaan miehet, ja\nantakaa _niiden_ ratkaista!\n\nUSEAT SEURUEESTA (ryntäävät esiin). Lyökäät kuninkaan vihamiehet!\n\nSKULE JAARLI (huutaa miehillensä). Elkää tappako! Elkää haavoittako\nketään! Torjukaa heidät vaan päältänne.\n\nHOOKON (pidättää miehiänsä). Miekka tuppeen, joka mies joka siihen\ntarttui! -- Miekka tuppeen, sanon minä! (levollisena.) Tällaisella\nkäytöksellä pahennatte asiani kymmenkertaisesti.\n\nSKULE JAARLI. Sillä tavoin nousee mies miestä vastaan ympäri koko\nmaata. Siitä näitte, Hookon Hookoninpoika; nyt arvatakseni paraiten\nnäkyi, mitä teidän on tekeminen, jos maan rauha ja miesten henki on\nteille kallis.\n\nHOOKON (kotvasen mietittyään). Niin -- minä näen sen (ottaa Ingaa\nkädestä ja kääntyy lähellä seisovaan mieheen.) Torkel, sinä olit\nuskollinen mies isäni seurueessa; ota tämä vaimo kotiisi ja ole lempeä\nhäntä kohtaan; -- Hookon Sverrenpoika häntä hellästi rakasti. -- Jumala\nsiunatkoon sinua, rakas äitini, -- nyt minun on käyminen\nvaltakokoukseen. (Inga likistää hänen kättään ja menee Torkelin kanssa.\nHookon on hetken vaiti, astuu sitten esiin ja lausuu selvästi:)\nTuomitkoon laki; laki yksinänsä. Te Birkebeinit, jotka olitte läsnä\nÖrekeräjillä ja otitte minut kuninkaaksi, te olette nyt vapaat\nvalastanne, jonka siellä minulle vannoitte. Sinä Dagfinn, et enää ole\nminun tallimestarini; en tahdo käydä kokoukseen tallimestarin tahi\nseurueen, kuninkaan miesten tahi vannottujen soturein kanssa; minä olen\nköyhä mies; koko perintöni on tämä solki ja tämä kultarengas; -- se on\nvähäinen omaisuus palkitakseni niin monen kunnon miehen palvelusta.\nNyt, te toiset kuninkaan-alut, nyt on meidän välimme yhtäläinen; minä\nen tahdo mitään edeltä käsin, paitse sitä oikeutta, jonka olen ylhäältä\nsaanut, -- sitä min'en voi, enkä tahdo jakaa kenenkään kanssa. --\nAntakaa torvien soida valtakokoukseen, ja tuomitkoon sitten Jumalan ja\npyhän Olavi kuninkaan laki.\n\n    (Menee miehinensä ulos vasemmalle; torvien toitotus kuuluu kaukaa.)\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (jaarlille, kansan poismennessä). Kun  rautaa\nkannettiin, näytit pelkäävältä, ja nyt olet iloisen ja luottavaisen\nnäköinen.\n\nSKULE JAARLI (mielissään). Näitkös, hänellä oli Sverren silmät, kun hän\npuhui? Vaali on onnellinen, tehkööt kumman tahansa meistä kuninkaaksi.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (levottomasti). Elä vaan väisty. Muista niitä\nkaikkia, jotka lankeevat sinun asiasi kanssa.\n\nSKULE JAARLI. Tässä seison oikeuden pohjalla; nyt en lymyy pyhimysten\nedestä.\n\n    (Menee ulos vasemmalle seurueensa kanssa.)\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kyllä onnistuu, kelpo Dagfinn, kyllä onnistuu; --\nmutta pidä vaan jaarli kaukana kuninkaasta, sittenkuin hän on valittu;\n-- pidä hänet vaan kaukana!\n\n    (Kaikki menevät ulos vasemmalle kirkon taa.)\n\n       *       *       *       *       *\n\n    (Sali kuninkaan kartanossa. Vasemmalla kädellä etualalla on\n    matala akkuna, oikealla kädellä ovi ulkoa; perällä on isompi\n    ovi kuninkaan valtasaliin. Akkunan edessä on pöytä; muuten on\n    huone sisustettu tuoleilla ja penkeillä.)\n\n    (Ragnhild rouva ja Margareta tulevat pienemmästä ovesta; Sigrid\n    seuraa kohta heitä jäljissä.)\n\nRAGNHILD ROUVA. Tänne sisään.\n\nMARGARETA. Niin täällä on hämärin.\n\nRAGNHILD ROUVA (menee ikkunan luo). Ja täältä voimme nähdä alas\nkeräjäkentälle.\n\nMARGARETA (Katsoo varovasti ulos). Niin, tuolla kirkon takana ovat he\nkaikki koossa, (kääntyy itkien.) Tuolla alhaalla nyt tapahtuu se, joka\non tuottava niin paljon seurauksia.\n\nRAGNHILD ROUVA. Kuka hallitsee huomenna tässä salissa?\n\nMARGARETA. Oi hiljaa. En koskaan olisi arvannut näin raskasta päivää\nkohtaavani.\n\nRAGNHILD ROUVA. Sen täytyi tulla; kuninkaanholhojan toimi ei riittänyt\nhänelle.\n\nMARGARETA. Niin -- sen täytyi tulla; kuninkaan nimi yksinänsä ei voinut\nolla _hänelle_ kylläksi.\n\nRAGNHILD ROUVA. Kenestä puhut?\n\nMARGARETA. Hookonista.\n\nRAGNHILD ROUVA. Minä puhuin jaarlista.\n\nMARGARETA. Etevämpiä miehiä kuin ne kaksi, ei maailmassa ole.\n\nRAGNHILD ROUVA. Näetkö Sigurd Ribbungia? Kuinka kavalana hän istuu, --\njuuri kuin susi kahleissa.\n\nMARGARETA. Niin katso --! Hän pitää kätensä miekan nupilla ja nojaa\nniihin leukaansa.\n\nRAGNHILD ROUVA. Hän puree huulipartaansa ja hymyilee --\n\nMARGARETA. Kuinka ilkeästi hän hymyilee.\n\nRAGNHILD ROUVA. Hän tietää, ett'ei kukaan tahdo puollustaa hänen\nasiaansa; -- se tekee hänet vihaiseksi. -- Kuka se laamanni on, joka\nnyt puhuu?\n\nMARGARETA. Se on Gunnar Grjonbak.\n\nRAGNHILD ROUVA. Onko hän jaarlin puolella?\n\nMARGARETA. Ei, kyllä hän on kuninkaan miehiä --\n\nRAGNHILD ROUVA (katsoo häneen). Kenen miehiä sinä sanot?\n\nMARGARETA. Hookon Hookoninpojan.\n\nRAGNHILD ROUVA (katsoo ulos hetken päästä). Missä Guthorm Ingenpoika\nistuu, -- en näe häntä.\n\nMARGARETA. Miestensä takana, tuolla alimpana, -- pitkässä viitassa.\n\nRAGNHILD ROUVA. Niin tuolla.\n\nMARGARETA. Hän näyttää ikäänkuin häpeävän --\n\nRAGNHILD ROUVA. Niin, äitinsä puolesta.\n\nMARGARETA. Niin ei tehnyt Hookon.\n\nRAGNHILD ROUVA. Kuka nyt puhuu?\n\nMARGARETA (katsoo ulos). Tord Skolle, Ranafylkin laamanni.\n\nRAGNHILD ROUVA. Onko hän jaarlin miehiä?\n\nMARGARETA. Ei, -- Hookonin.\n\nRAGNHILD ROUVA. Kuinka järkähtämättömänä jaarli istuu ja kuuntelee.\n\nMARGARETA. Hookon näyttää hiljaiselta, -- mutta kuitenkin voimakkaalta,\n(elävästi.) Jos tässä seisoisi kaukaisilta mailta tullut mies, niin hän\ntuntisi ne kaksi noiden tuhansien toisten joukosta.\n\nRAGNHILD ROUVA. Katso, Margareta; Dagfinn Bonde asettaa esiin kullatun\ntuolin Hookonille.\n\nMARGARETA. Pool Flida asettaa samankaltaisen jaarlin taa --\n\nRAGNHILD ROUVA. Hookonin miehet tahtovat sen estää!\n\nMARGARETA. Jaarli pitää kiinni tuolista --!\n\nRAGNHILD ROUVA. Hookon puhuu vihaisesti hänelle -- (pakenee kirkaisten\nakkunasta.) Oi Jesus Kristus! Näitkös silmät -- ja hymyilemisen --! Ei,\nse ei ollut jaarli!\n\nMARGARETA (joka pelvolla on seurannut häntä). Ei se ollut Hookonikaan!\nEi jaarli eikä Hookon.\n\nSIGRID (akkunassa). Oi kurjaa, kurjaa!\n\nMARGARETA. Sigrid!\n\nRAGNHILD ROUVA. Oletkos sinä täällä!\n\nSIGRID. Niin alhaista polkua täytyy heidän käydä, kiivetäksensä ylös\nkuninkaan istuimelle.\n\nMARGARETA. Oi, rukoile meidän kanssamme, että kaikki kääntyisi\nparaaksi.\n\nRAGNHILD ROUVA (vaaleana ja peljästyneenä Sigridille). Näitkös\nhänet --? Näitkös minun isäntäni --? Silmät ja hymyilemisen, -- en\nolisi häntä tuntenut!\n\nSIGRID. Oliko hän Sigurd Ribbungin näköinen!\n\nRAGNHILD ROUVA (hiljaa). Oli, hän oli Sigurd Ribbungin näköinen!\n\nSIGRID. Hymyilikö hän niinkuin Sigurd?\n\nRAGNHILD ROUVA. Niin juuri!\n\nSIGRID. Silloin tulee meidän kaikkien rukoilla!\n\nRAGNHILD ROUVA (epätoivon voimalla). Jaarlin täytyy tulla valituksi\nkuninkaaksi! Hänen sielunsa turmeltuu, jollei hän tule maan\nylimmäiseksi mieheksi!\n\nSIGRID (voimakkaammin). Siis tulee meidän kaikkien rukoilla!\n\nRAGNHILD ROUVA. Hiljaa, mitä se on! (akkunassa.) Mikä huuto! Kaikki\nmiehet ovat nousseet; kaikki liput ja sotamerkit liehuvat tuulessa.\n\nSIGRID (tarttuu hänen käsivarteensa). Rukoile, vaimo! Rukoile isäntäsi\nedestä!\n\nRAGNHILD ROUVA. Niin, pyhä Olavi, suo hänelle kaikki valta tässä\nmaassa!\n\nSIGRID (raivoisasti). Ei, -- ei ollenkaan! Muutoin hän ei pelastu!\n\nRAGNHILD ROUVA. Hänen _täytyy_ saada valta. Kaikki hyvä hänessä itää ja\nhedelmöi, jos hän sen saa. -- Katso ulos, Margareta! Kuuntele tarkkaan!\n(peräytyy askeleen taapäin.) Kaikki kohottavat kätensä valaan!\n\nMARGARETA (kuuntelee akkunassa).\n\nRAGNHILD ROUVA. Jumala ja pyhä Olavi, ketä se tarkoittaa?\n\nSIGRID. Rukoile!\n\nMARGARETA (kuuntelee ja käskee kohottamalla kätensä vaikenemaan).\n\nRAGNHILD ROUVA (hetken päästä). Puhu!\n\n    (Keräjäkentältä kuuluu kova torvien toitotus.)\n\nRAGNHILD ROUVA. Jumala ja pyhä Olavi, ketä se tarkoitti? (lyhyt\näänettömyys.)\n\nMARGARETA (kääntää päänsä ja sanoo). Nyt he ottivat Hookon\nHookoninpojan kuninkaaksi.\n\n    (Kuninkaansaaton soitto alkaa kuulua, ensin hiljemmin, sitten\n    yhä lähemmältä. Ragnhild rouva turvautuu itkien Sigridiin, joka\n    vie hänet ulos oikealle. Margareta jää liikkumattomana nojaamaan\n    akkunan pieleen. Kuninkaan hovipojat aukaisevat suuret ovet;\n    näky on vapaa valtasaliin, jonka keräjäkentältä tuleva saatto\n    vähitellen täyttää.)\n\nHOOKON (kääntyy ovessa Iivari Bodden puoleen). Tuo mulle kynä ja vahaa\nja silkkiä, -- pergamenttia on minulla täällä sisällä. (Menee hyvin\nliikutettuna pöydän luo ja laskee muutamia pergamenttikääryjä esille.)\nMargareta, nyt olen kuningas!\n\nMARGARETA. Minä tervehdän herraani ja kuningastani.\n\nHOOKON. Kiitos! -- (katsoo häneen ja ottaa häntä kädestä.) Suokaa\nanteeksi; minä en tullut ajatelleeksi, että se varmaan loukkaa teitä.\n\nMARGARETA (vetää kätensä pois). Ei se minua loukannut; -- Te olette\nvarmaan kuninkaaksi syntynyt.\n\nHOOKON (elävästi) Niin eikö täydy jokaisen niin sanoa joka muistaa,\nkuinka ihmeellisesti Jumala ja kaikki pyhät ovat minut pelastaneet\nkaikesta pahasta? Vuoden vanhana kantoivat Birkebeinit minut vuorten\nyli pakkasessa ja pahassa säässä ja niitten keskeltä, jotka minun\nhenkeäni vainosivat. Nidarosissa pääsin minä eheänä Baglein käsistä,\nsilloin kuin he polttivat kaupungin ja surmasivat niin monta meidän\npuoluelaistamme, ja kuin Inge kuningas itse hädintuskin pelastui\nlaivalle kiipeämällä ankkuriköyttä ylös.\n\nMARGARETA. Te olet kokenut kovan kasvatuksen.\n\nHOOKON (katsoo häneen tarkasti). Minusta tuntuu nyt, että te olisitte\nvoinut sitä huojentaa.\n\nMARGARETA. Minäkö?\n\nHOOKON. Te olisitte voinut olla minulle hyvä kasvatussisar niinä\nvuosina, jolloin yhdessä kasvoimme.\n\nMARGARETA. Mutta niin ei käynyt.\n\nHOOKON. Niin, -- niin ei käynyt; -- me katselimme toiseemme, kumpikin\nnurkastansa, mutta harvoin me puhuttelimme toisiamme --\n(kärsimättömästi.) mihinkä hän jäi! (Iivari Bodde tulee kirjoitusneuvot\nkädessä.). Siinäkös olet; anna tänne!\n\n    (Hookon istuu pöytään ja kirjoittaa. Vähän jälkeen tulee Skule\n    jaarli sisään, sitten Dagfinn Bonde. Nikolaus piispa ja Vegard\n    Væradalin herra.)\n\nHOOKON (katsoo ylös ja laskee kynän). Herra jaarli, tiedättekö mitä\nkirjoitan? (jaarli lähestyy.) Minä kirjoitan äidilleni; minä kiitän\nhäntä kaikesta hyvästä ja annan hänelle tuhat suudelmaa -- kirjeessä,\nymmärrättehän. Hän tulee lähetettäväksi itäkulmalle Borgasysseliin,\njossa hän saa asua kaikessa kuninkaallisessa kunniassa.\n\nSKULE JAARLI. Te ette tahdo pitää häntä kuninkaan kartanossa?\n\nHOOKON. Hän on minulle liian rakas, jaarli; -- kuningas ei saa pitää\nluonansa ketään, joka on hänelle liian rakas, kuninkaan täytyy toimia\nkädet vapaina, olla yksinänsä, eikä ohjattuna, viekoteltuna. Täällä\nNorjassa on niin paljon parannettavata (jatkaa kirjoitustansa.)\n\nVEGARD VÆRADALIN HERTTUA (hiljaa Nikolaus piispalle). Se oli minun\nneuvoni, tämä kuninkaan äidistä Ingasta.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Minä tunsin teidät kohta neuvostanne.\n\nVEGARD VÆRADAL. Mutta verta verrasta nyt.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Odottakaa. Minä pidän lupaukseni.\n\nHOOKON (antaa pergamentin Iivari Boddelle). Kääri se ja vie se itse\nhänelle, sekä paljo rakkaita terveisiä --\n\nIIVARI BODDE (joka on luonut silmäyksen pergamenttiin). Herra, -- jo\ntänä päivänä, kirjoitatte te!\n\nHOOKON. Nyt on myötätuuli alaspäin matkustajalle.\n\nDAGFINN BONDE (vitkaan). Muistakaa, herra kuningas, että hän on koko\nyön rukoellen ja paastoten maannut alttarin juurella.\n\nIIVARI BODDE. Ja mahdollisesti on hän väsynyt raudankannannasta.\n\nHOOKON. Totta kyllä, totta kyllä; -- hyvä armas äitini --! (päättäen.)\nNiin, jos hän on liian väsynyt, niin odottakoon huomiseksi.\n\nIIVARI BODDE. Teidän tahtonne on tapahtuva, (panee uuden pergamentin\nesille.) Mutta sitten toinen, herra.\n\nHOOKON. Toinen? -- Iivari Bodde, minä en voi.\n\nDAGFINN BONDE (osottaen Ingan kirjettä). Tuon te kuitenkin voitte.\n\nIIVARI BODDE. Kaikki, joka on syntistä, on rikottava.\n\nNIKOLAUS PIISPA (joka tällä aikaa on lähestynyt). Sitokaa nyt jaarlin\nkädet, Hookon kuningas.\n\nHOOKON (matalammalla äänenä). Pidättekö sen tarpeellisena?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ette koskaan voi maan rauhaa ostaa huokeampaan\nhintaan.\n\nHOOKON. Silloin voin sen tehdä. Kynä tänne! (kirjoittaa.)\n\nSKULE JAARLI (piispalle, joka käy näkymön yli oikealle). Teillä näkyy\nolevan kuninkaan korva vallassanne.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Teidän eduksenne.\n\nSKULE JAARLI. Niinkö sanotte?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ennen iltaa olette minua kiittävä.\n\n    (Astuu etäämmälle.)\n\nHOOKON (tarjoo pergamenttia). Lukekaa tämä, jaarli.\n\nSKULE JAARLI (lukee, katsoo kummastuneena kuninkaasen ja sanoo\npuoliääneensä). Te rikotte kaiken yhteyden nuoren Kangan kanssa?\n\nHOOKON. Kangan kanssa, jota olen rakastanut yli kaiken maailmassa.\nTästä päivästä saakka hän ei enää saa näkyä sillä tiellä, jota kuningas\nkäy.\n\nSKULE JAARLI. Suuri on työnne, Hookon; -- itsestäni hyvin tiedän, miltä\nse tuntuu --\n\nHOOKON. Pois täytyy jokaisen, joka on kuninkaalle liian rakas. -- Sido\nkirje, (antaa sen Iivari Boddelle.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (kumartaa tuolin yli). Herra kuningas, nyt lähestytte\nsuuren askeleen jaarlin ystävyyttä.\n\nHOOKON (ojentaa hänelle kätensä). Kiitos, Nikolaus piispa; paraasen\nneuvoitte minua. Pyytäkää joku armo, ja se on teille myönnetty.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Tahdotteko?\n\nHOOKON. Sen lausun kuninkaan-sanallani.\n\nNIKOLAUS PIISPA. No, tehkää Vegard Væradal Hoologalannin\nkäskynhaltijaksi.\n\nHOOKON. Vegard? Hän on milt'ei uskollisin ystäväni; en mielelläni\nlähettäisi häntä niin kauvas luotani.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuninkaan ystävä on kuninkaallisesti palkittava.\nSitokaa jaarli niinkuin olen neuvonut, niin olette ijäksi turvattu.\n\nHOOKON (ottaa pergamenttilehden). Vegard saakoon viran Hoologalannissa.\n(kirjoittaen.) Tässä annan hänelle kuninkaallisen kirjeeni\nvahvistukseksi.\n\n    (Piispa väistyy etäämmälle.)\n\nSKULE JAARLI (lähestyy pöytää). Mitä kirjoitatte?\n\nHOOKON (ojentaa hänelle lehden). Lukekaa.\n\nSKULE JAARLI (lukee ja katsoo tarkasti kuninkaasen). Vegard Væradal?\nHoologalantiin?\n\nHOOKON. Pohjanpuoliseen, joka on avoinna.\n\nSKULE JAARLI. Ette siis muista, että Antero Skjaldarband myös on\nkäskynhaltijana pohjoisessa? He ovat katkeria vihollisia; -- Antero\nSkjaldarband on minun miehiäni --\n\nHOOKON (hymyilee ja nousee seisoalle). Ja Vegard Væradal minun. Siis\nkatsokoot että sopivat mitä pikemmin, sitä parempi. Tästä lähtein\npoistukoon viha kuninkaan ja jaarlin miesten väliltä.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hm, tässä voi pian käydä hullusti! (lähestyy\nlevottomana.)\n\nSKULE JAARLI. Te ajattelette älykkäästi ja syvästi, Hookon.\n\nHOOKON (lämpimästi). Skule jaarli, tänään otin teiltä valtakunnan, --\nmutta antakaa tyttärenne jakaa se minun kanssani!\n\nSKULE JAARLI. Tyttäreni!\n\nMARGARETA. Jumala!\n\nHOOKON. Margareta, -- tahdotteko olla kuningatar?\n\nMARGARETA (pysyy äänettömänä).\n\nHOOKON (ottaa häntä kädestä). Vastatkaa minulle.\n\nMARGARETA (hiljaa). Tahdon kernaasti olla teidän vaimonne.\n\nSKULE JAARLI (lyöden kättä). Rauha ja sovinto sydämmestäni!\n\nHOOKON. Kiitos!\n\nIIVARI BODDE (Dagfinnille). Jumalan kiitos; nyt päivä koittaa.\n\nDAGFINN BONDE. Melkeinpä luulen niin. En koskaan ennen ole jaarlista\nniin pitänyt kuin nyt.\n\nNIKOLAUS PIISPA (taempana). Olkaa aina varoillanne, hyvä Dagfinn, --,\nolkaa aina varoillanne.\n\nIIVARI BODDE (Vegardille). Nyt olette käskynhaltija Hoologalannissa;\ntässä on teille kuninkaan vahvistus, (antaa hänelle kirjeen.)\n\nVEGARD VÆRADAL. Sitten kiitän kuningasta hänen armostaan, (aikoo\nmennä.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (seisottaa hänet). Antero Skjaldarbandilla on kankea\nniska, elkää antako kukistaa itseänne.\n\nVEGARD VÆRADAL. Se ei ole kellenkään ennen onnistunut, (menee.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (seuraa jäljestä). Olkaa kiven kova Antero\nSkjaldarbandia vastaan, -- ja ottakaa muuten siunaukseni matkallenne.\n\nIIVARI BODDE (joka on kuninkaan takana odottanut, pergamenttikääryt\nkädessä) Tässä ovat kirjeet, herra --\n\nHOOKON. Hyvä; anna ne jaarlille.\n\nIIVARI BODDE. Jaarlille? Ettekö te ensin pane sinettiä päälle?\n\nHOOKON. Sehän on jaarlin toimi; -- hänellä sinetti on.\n\nIIVARI BODDE (hiljaisemmalla äänellä). Niin tähän saakka, -- niin\nkauvan kuin hänellä oli holhojavalta; -- mutta nyt!\n\nHOOKON. Nyt niinkuin ennen; sinetti on jaarlilla, (poistuu.)\n\nSKULE JAARLI. Antakaa kirjeet minulle, Iivari Bodde.\n\n    (Menee kirjeet kädessä pöydän luo, ottaa esiin valtasinetin,\n    jota pitää kätkettynä vyössään, ja sulkee seuraavana aikana\n    kirjeet.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (puoliääneen). Hookon Hookoninpoika on kuningas -- ja\nkuninkaan sinetti on jaarlilla; -- ei ole hätää, ei ole hätää.\n\nHOOKON. Mitä sanotte, herra piispa?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Minä sanon, Jumala ja pyhä Olavi varjelevat pyhää\nkirkkoansa. (Menee sisään kuninkaan saliin.)\n\nHOOKON (lähestyy Margaretaa). Viisas kuningatar voi valtakunnassa\nsuuria vaikuttaa; teidät voin vakaasti valita, sillä minä tiedän, että\nte olette viisas.\n\nMARGARETA. Enkö muuta!\n\nHOOKON. Mitä tarkoitatte?\n\nMARGARETA. En mitään, en mitään, herra.\n\nHOOKON. Ettekä te kanna vihaa minua kohtaan, vaikka minun tähteni\nolette luopuneet ihanista toiveista?\n\nMARGARETA. Minä en ole teidän tähtenne luopunut mistään ihanista\ntoiveista.\n\nHOOKON. Ja te tahdotte olla minua lähellä, ja antaa minulle hyviä\nneuvoja?\n\nMARGARETA. Sydämmestäni haluan olla teitä lähellä.\n\nHOOKON. Ja antaa minulle hyviä neuvoja. Kiitos siitä; vaimojen neuvot\novat hyvät joka miehelle, ja minulla ei tästä lähin ole muuta kuin te;\n-- minun täytyi lähettää pois äitini --\n\nMARGARETA. Niin, hän oli teille liian rakas.\n\nHOOKON. Ja minä olen kuningas. Hyvästi siis, Margareta! Te olette vielä\nniin nuori; mutta tulevana kesänä vietämme häämme, -- ja siitä hetkestä\nlupaan pitää teidät luonani kaikessa kohtuullisessa uskollisuudessa ja\nkunniassa.\n\nMARGARETA (hymyilee surumielisesti). Niin, minä tiedän, että pitkä aika\nkuluu, ennenkuin lähetätte minut pois.\n\nHOOKON (elävästi). Lähettää teidät pois? Sitä en koskaan tee!\n\nMARGARETA (kyynelsilmin). Ette, niin tekee Hookon ainoastaan niille,\njotka ovat hänelle liian rakkaat. (Menee ovea kohti. Hookon katsoo\nmiettiväisenä hänen jälkeensä.)\n\nRAGNHILD ROUVA (oikealta). Kuningas ja jaarli niin kauvan täällä\nsisällä! Levottomuus minut tappaa; -- Margareta, mitä on kuningas\nsanonut ja tehnyt?\n\nMARGARETA. Oi, niin paljon! Viimeksi hän otti käskynhaltijan ja\nkuningattaren.\n\nRAGNHILD ROUVA. Sinun, Margareta!\n\nMARGARETA (äidin kaulassa). Niin!\n\nRAGNHILD ROUVA. Sinä tulet kuningattareksi!\n\nMARGARETA. Ainoastaan kuningattareksi; -- mutta luulen että olen\nsentäänkin iloinen. (Hän ja äiti menevät yhdessä ulos oikealle.)\n\nSKULE JAARLI (Iivari Boddelle). Tässä ovat kirjeemme; viekää ne\nkuninkaan äidille ja Kangalle.\n\n    (Iivari Bodde kumartaa ja menee.)\n\nDAGFINN BONDE (salin ovella). Nidarosin arkkipiispa pyytää saada tehdä\nkunnioituksensa kuningas Hookon Hookoninpojalle!\n\nHOOKON (hengittää täysin rinnoin). Vihdoin olen siis Norjan kuningas.\n\n    (Menee sisään valtasaliin.)\n\nSKULE JAARLI (kätkee kuninkaan sinetin vyöhönsä). Mutta minä hallitsen\nmaata ja valtakuntaa.\n\nEsirippu laskee.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Kestisali Bergenin kuninkaanhovissa. Iso kaariakkuna keskellä\nperäseinää. Pitkin seinää on lava, jolla istuimia naisia varten.\nVasemmalla sivuseinällä on kuninkaan istuin muutama askel lattiaa\nylempänä; suuri ovi vastaisella seinällä. Lippuja, sotamerkkejä, kilpiä\nja aseita sekä kirjavia peitteitä riippuu seinäpylväissä ja\nleikkauksilla koristetusta parvesta. Ympäri salia on asetettu\njuomapöytiä kannuineen, sarvineen ja tuoppineen.)\n\n(Hookon kuningas istuu lavalla Margaretan, Sigridin, Ragnhild rouvan ja\nuseamman muun korkean naisen kanssa. Iivari Bodde seisoo kuninkaan\nistuimen takana. Kuninkaan ja jaarlin miehet sekä vieraat istuvat\njuomapöydissä. Ensimmäisessä pöydässä oikealla kädellä istuu muiden\nmuassa Dagfinn Bonde, Gregorius Juhonpoika ja Pool Flida. Skule jaarli\nja Nikolaus piispa pelaavat lautapeliä eräällä pöydällä vasemmalla\nkädellä. Jaarlin kotoväki liikkuu edes takaisin kantaen juotavia esiin,\nToisesta likeisestä huoneesta kuuluu soittoa seuraavien tapausten\naikana.)\n\nDAGFINN BONDE. Nyt on viides päivä käsissä, ja yhtä virkkuja ovat\npassarit täysiä tuoppia tuomaan.\n\nPOOL FLIDA. Jaarlin ei koskaan ollut tapana vieraitansa janoon\nnäännyttää.\n\nDAGFINN BONDE. Ei, eipä siltä näytä. Näin oivallisia kuninkaan häitä ei\nNorjassa ennen ole kuultu eikä nähty.\n\nPOOL FLIDA. Skule jaarli ei olekkaan ennen tytärtä naittanut.\n\nDAGFINN BONDE. Totta kyllä; jaarli on mahtava mies.\n\nERÄS ASEMIES. Hänellä on kolmas osa valtakuntaa. Enemmän kuin\nyhdelläkään jaarlilla ennen on ollut.\n\nPOOL FLIDA. Kuninkaan osa on kuitenkin suurempi.\n\nDAGFINN BONDE. Siitä emme tässä väittele; nyt olemme ystäviä ja hyvässä\nsovussa, (juo Poolin kanssa.) Olkoon kuningas kuningas ja jaarli olkoon\njaarli.\n\nPOOL FLIDA (hymyilee). Helposti kuulee, että olet kuninkaan miehiä.\n\nDAGFINN BONDE. Niin on jokaisen jaarlinkin miehen velvollisuus.\n\nPOOL FLIDA. Ei koskaan. Me olemme vannoneet valamme jaarlille, emmekä\nkuninkaalle.\n\nDAGFINN BONDE. Se voi vielä tapahtua.\n\nNIKOLAUS PIISPA (matalalla äänellä jaarlille heidän pelatessaan).\nKuuletteko mitä Dagfinn Bonde sanoo?\n\nSKULE JAARLI (katsomatta ylös) Kuulen kyllä.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (katsoo tarkasti Dagfinniin). Miettiikö kuningas\nsemmoista.\n\nDAGFINN BONDE. No, no, -- olkoon menneeksi; -- ei riitaa tänään.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuningas tahtoo valaa teidän miehiltänne, jaarli.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (kovemmin). Miettiikö kuningas semmoista, kysyn\nminä?\n\nDAGFINN BONDE. Minä en vastaa. Juokaamme kuninkaan ja jaarlin rauhan ja\nystävyyden malja. Olut on oivallista.\n\nPOOL FLIDA. Se onkin saanut aikansa seistä.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Kolme kertaa on jaarli valmistanut häitä, kolme\nkertaa lupasi kuningas tulla, -- kolme kertaa jäi hän tulematta.\n\nDAGFINN BONDE. Syyttäkää jaarlia siitä; hän antoi meille täyden työn\nVikenissä.\n\nPOOL FLIDA. Olen kuullut sanottavan, Sigurd Ribbung tuotti teille vielä\nenemmän työtä Vermelannissa.\n\nDAGFINN BONDE (kiihoittuen). Niin, kuka päästi Sigurd Ribbungin irti?\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Sigurd Ribbung karkasi meiltä Nidoros'issa, sen\njokainen tietää.\n\nDAGFINN BONDE. Mutta ei kukaan tiedä teidän estäneen häntä.\n\nNIKOLAUS PIISPA (jaarlille, joka miettii yhtä siirrosta pelissä).\nKuuletteko jaarli, -- te se päästitte Sigurd Ribbungin irti.\n\nSKULE JAARLI (siirtää). Se sävel on vanha.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (Dagfinnille.) Luulin toki sinun kuulleesi\nIislantilaisesta, Antero Torsteinin pojasta, Sigurd Ribbungin\nystävästä --\n\nDAGFINN BONDE. Niin; Sigurd kun oli karannut, niin te hirtitte\nIislantilaisen, sen tiedän.\n\nNIKOLAUS PIISPA (siirtää ja sanoo hymyillen jaarlille). Nyt minä lyön\ntalonpojan, herra jaarli.\n\nSKULE JAARLI, (äänekkäästi). Lyö vaan; vähäinen arvo talonpojalla.\n\n    (Siirtää nopan).\n\nDAGFINN BONDE. Niin kyllä, sen sai Iislantilainen todistaa, kun Sigurd\nRibbung karkasi Vermelantiin.\n\n    (Hillittyä naurua kuninkaan miehissä; kanssapuhetta jatketaan\n    alennettuin äänin; kohta tämän jäljestä tulee mies sisään ja\n    kuiskaa Gregorius Juhonpojalle.)\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ja sitte minä siirrän tuohon; ja te olette voitettu.\n\nSKULE JAARLI. Siltä näyttää.\n\nNIKOLAUS PIISPA (nojauu taapäin tuoliinsa). Te puollustitte huonosti\nkuningasta lopulla.\n\nSKULE JAARLI (kaataa pelin kumoon ja nousee seisoalle.) Minä olen jo\naikoja sitten väsynyt kuningasta puollustamaan.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (lähestyy ja sanoo matalalla äänellä.) Herra\njaarli, Jostein Tamb ilmoittaa, että laiva nyt on valmis purjehtimaan.\n\nSKULE JAARLI (hiljaa). Hyvä. (Ottaa esiin sinetillä suljetun\npergamentin.) Tässä on kirje.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (ravistaa päätänsä). Jaarli, jaarli, -- onko se\nviisaasti?\n\nSKULE JAARLI. Mikä?\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Siinä on kuninkaan sinetti.\n\nSKULE JAARLI. Minä toimin kuninkaan hyväksi.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. No, antakaa sitte kuninkaan itse kieltää\ntarjomus.\n\nSKULE JAARLI. Sitä hän ei tee, jos hän itse saa asiata ajaa. Hän tahtoo\nvaan kaikin mielin ja voimin kukistaa Ribbungilaisia ja sen vuoksi\nvahvistaa itsensä joka suunnalla.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Teidän toimenne on kenties älykäs, -- mutta se on\nvaarallinen.\n\nSKULE JAARLI. Olkoon se minun huolenani. Viekää kirje, ja käskekää\nJostein kohta purjehtimaan.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Teidän tahtonne on tapahtuva, (menee ulos\noikealle ja palaa jälleen hetken päästä.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (jaarlille.) Teillä näkyy olevan paljon toimitettavaa.\n\nSKULE JAARLI. Mutta vähän kiitosta.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuningas on noussut.\n\n    (Hookon astuu alaspäin; kaikki miehet nousevat pöydistä.)\n\nHOOKON (piispalle.) Suuresti meitä ilahuttaa, että te olette niin\nterveenä ja vahvana pysynyt näinä iloisina päivinä.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Toisin kuuroin virkistyn, herra kuningas; mutta\ntuskinpa vaan pitkäksi aikaa. Minä olen maannut sairaana koko pitkän\ntalven.\n\nHOOKON. Niin, niin, -- te olette elänyt toimintarikasta elämää, tehnyt\nmonta kuuluisata työtä.\n\nNIKOLAUS PIISPA (ravistaen päätään). Oh, eipä niinkään; mulla on vielä\npaljon tekemättä, jospa vaan tietäisin, suodaanko aikaa kaikkihin.\n\nHOOKON. Elävät saavat periä pois menevät, kunnianarvoisa\nherra; kaikkihan me tahdomme maan ja kansan parasta, (kääntyy\njaarliin.) Eräs asia minua suuresti kummastuttaa; ei kumpikaan meidän\nkäskynhaltijoistamme Hoologalannista ole saapunut häihin.\n\nSKULE JAARLI. Totta kyllä; Antero Skjaldarbandia minä varmaan odotin.\n\nHOOKON (hymyillen). Ja Vegard Væradalia myös.\n\nSKULE JAARLI. Niin, Vegardia myös.\n\nHOOKON (leikillisesti). Ja minä toivon, että te nyt olisitte paremmin\nvastaan ottanut vanhaa ystävääni, kuin seitsemän vuotta sitten Oslon\nsillalla, jolloin pistitte häntä poskeen, niin että miekka leikkausi\nulos.\n\nSKULE JAARLI (hymyilee väkinäisesti). Niin, silloin kuin teidän enonne,\nGunnulf, löi oikean käden Sira Eiliviltä, minun paraimmalta ystävältäni\nja neuvon-antajaltani.\n\nNIKOLAUS PIISPA (iloisesti). Ja silloin kuin Dagfinn Bonde asemiehineen\nasetti vahvan yövahdin kuninkaan laivalle, koska kuningas muka oli\nhuonossa turvassa jaarlin suojelemana!\n\nHOOKON (totisesti). Ne ajat ovat menneet ja unohdetut.\n\nDAGFINN BONDE (lähestyy). Nyt sopii torvien kutsua miehet kentälle\naseleikkiin, jos teitä haluttaa, herra.\n\nHOOKON. Hyvä. Tänään olkoon ilo valloillaan; huomenna saamme taasen\najatella Ribbungeja ja Orknööjaarlia.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin, hän kuuluu kieltävän veronmaksua?\n\nHOOKON. Kun vaan saisin Ribbungit niskoiltani, niin lähtisin itse\nlänteen.\n\n    (Hookon menee lavaa kohti, tarjoo kätensä Margaretalle ja vie\n    hänet ulos oikealle; vähitellen seuraavat toiset jäljestä.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (Iivari Boddelle). Kuulkaapas sananen. Kuka on mies\nnimeltä Jostein Tamb?\n\nIIVARI BODDE. Täällä on eräs Orknööläinen kauppias senniminen.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Orknööläinen? Vai niin. Ja nyt hän purjehtii kotia?\n\nIIVARI BODDE. Niin varmaankin.\n\nNIKOLAUS PIISPA (hiljemmin). Kallis lasti mukana, Iivari Bodde!\n\nIIVARI BODDE. Jyviä ja kankaita, luullakseni.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ja yksi kirje Skule jaarlilta.\n\nIIVARI BODDE (hämmästyy). Kellenkä?\n\nNIKOLAUS PIISPA. En tiedä; siinä oli kuninkaan sinetti --\n\nIIVARI BODDE (tarttuu häntä käsivarteen). Herra piispa, -- onko\nniinkuin sanotte?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hys, elkää sekoittako minua tähän asiaan, (syrjäytyy.)\n\nIIVARI BODDE. Silloin minun kohta täytyy --! Dagfinn Bonde! Dagfinn,\nDagfinn --! (tunkeutuu ovella olevan kansan läpi.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (osan-ottavaisesti Gregorius Juhonpojalle). El päivää,\njona ei jonkun omaisuutta ja vapautta häirittäisi!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Kuka nyt on vaarassa?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Eräs kauppias parka, -- Jostein Tambiksi luullakseni\nhäntä mainittiin.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Jostein --?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Dagfinn Bonde tahtoo estää häntä purjehtimasta.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Tahtooko Dagfinn estää häntä, sanotteko niin?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Nyt juuri hän meni.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Suokaa anteeksi, herra, minun täytyy kiirehtiä --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin, tehkää niin, kunnon läänitysmies; -- Dagfinn\nBonde on niin pahan-ilkinen.\n\n    (Gregorius Juhonpoika kiirehtii ulos oikealle toisten\n    läsnäolevien keskitse, ainoastaan Skule jaarli ja Nikolaus\n    piispa jäävät saliin.)\n\nSKULE JAARLI (käy miettien edes takaisin; yhtäkkiä on ikäänkuin hän\nheräisi; hän katsoo ympärilleen ja lausuu). Kuinka täällä kerrassaan\ntuli hiljaiseksi.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuningas meni.\n\nSKULE JAARLI. Ja kaikki miehet seurasivat häntä.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kaikki, paitse meitä.\n\nSKULE JAARLI. Suurta on olla kuningas.\n\nNIKOLAUS PIISPA (varovaisesti). Tahdotteko sitä kokea jaarli?\n\nSKULE JAARLI (hymyilee totisesti). Minä _olen_ sitä kokenut; joka yö,\nkun näen unta, olen Norjan kuningas.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Unet ennustavat.\n\nSKULE JAARLI. Ne kiusaavat myös.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Tuskinpa teitä. Ennen aikaan, sen voin käsittää; --\nmutta nyt, kun teillä on kolmas osa valtakuntaa, kun hallitsette\nensimmäisenä miehenä valtakunnassa ja teidän tyttärenne on\nkuningatar --\n\nSKULE JAARLI. Nyt enemmän kuin ennen, -- juuri nyt.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Elkää mitään salatko! Ripittäkää; sillä teillä on\nvarmaan suuri tuska.\n\nSKULE JAARLI. Nyt enemmän kuin ennen, sanon minä. Se on koko elämäni\nkirous seisoa korkeinta niin lähellä -- ainoastaan juopa on välillä --\nhyppäys vaan yli, -- toisella puolen on kuninkaan nimi ja\npurppuraviitta ja hallitsija-istuin ja valta ja kaikki; joka päivä on\ntuo silmieni edessä -- mutta en koskaan pääse ylitse.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Totta, totta, jaarli.\n\nSKULE JAARLI. Kun Guthorm Sigurdinpoika otettiin kuninkaaksi, olin minä\nnuoruuteni kukoistavassa voimassa; silloin huusi kova ääni minun\nsisässäni: poistettakaan lapsi, -- _minä_ olen täys-ikäinen, voimakas\nmies! -- mutta Guthorm oli kuninkaan poika; siinä oli juopa minun ja\nvalta-istuimen välillä.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ja teiltä puuttui uskallusta --\n\nSKULE JAARLI. Sitte Slittungit tunnustivat Erling Steinvægin\nkuninkaaksi. Silloin huusi minussa ääni jälleen: Skule on etevämpi\npäällikkö kuin Erling Steinvæg! Mutta minun olisi täytynyt rikkoa\nvälini Birkebeinien kanssa, -- siinä oli juopa tällä kertaa.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ja Erling tuli Slittungein kuninkaaksi, ja myöhemmin\nRibbungein, ja te odotitte!\n\nSKULE JAARLI. Minä odotin Guthormin kuolemata.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ja Guthorm kuoli, ja Inge Boordinpoika, teidän\nveljenne, tuli kuninkaaksi.\n\nSKULE JAARLI. Sitten odotin veljeni kuolemaa. Hän oli kivuloinen alusta\naikain; joka aamu kun me pyhässä messussa kohtasimme toisemme, istuin\nminä ja vilkistelin, eikö tauti kiihtynyt. Joka tuskan vavahdus, mikä\nilmestyi hänen kasvoissaan, oli minulle kuin tuulen puuska purjeihin ja\nsaatti minut lähemmäksi valta-istuinta. Joka huokaus, jolla hän\nhelpotti vaivaansa ja kipuansa, kuului minusta kuin torvien ääni kaukaa\nkunnasten takaa, kuin lähettiläs, joka oli pitkät taipaleet käynyt,\nilmoittaaksensa, että pian saisin tarttua valtaruoriin. Siten hävitin\nminä juurinensa päivinensä jok'ainoan ajatuksen veljellisestä\nrakkaudesta; ja Inge kuoli ja Hookon tuli, -- ja Birkebeinit valitsivat\n_hänet_ kuninkaaksi.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ja te odotitte.\n\nSKULE JAARLI. Minun mielestäni täytyi avun tulla ylhäältä. Minä tunsin\nitsessäni kuninkaan voiman, mutta vuodet vierivät; jok'ainoa mennyt\npäivä vähensi minun elämäni työtä. Jok'ainoa ilta ajattelin: huomenna\non ihme tapahtuva, joka kaataa hänet ja asettaa minut tyhjälle\nistuimelle.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hookonin valta oli silloin mitätöin; hän oli\nainoastaan lapsi; muuta ei olisi tarvittu kuin askel vaan, mutta te\nette sitä ottanut.\n\nSKULE JAARLI. Se askel oli vaikea ottaa; se olisi minut erottanut koko\nsuvustani ja kaikista ystävistäni.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin _siinäpä_ solmu, Skule jaarli, -- siinä juuri se\nkirous, joka on painanut teidän elämäänne. Te tahdotte hädän hetkeksi\npitää kaikki tiet avoinna, -- te ette uskalla purkaa kaikkia siltoja\npaitse _yhtä_, puollustaa sitä ainoata ja sillä voittaa tai kaatua. Te\nviritätte ansoja vihamiehellenne, te kaivatte kuoppia hänen polullensa\nja ripustatte teräviä miekkoja hänen päänsä ylitse, te ripoitatte\nmyrkkyä kaikkiin vateihin ja teillä on sadoittain pauloja pantuna;\nmutta jos hän on yhteen kietoutumaisillaan, niin ette uskalla\nhäntä siihen kiertää; jos hän tarttuu myrkkyyn, niin katsotte\nmiekkaankuolemista turvallisemmaksi; jos hän on kiinni joutumaisillaan\naamupäivällä, niin te pidätte iltapäivää sopivampana.\n\nSKULE JAARLI (katsoo häneen totisesti). Ja mitä te tekisitte, herra\npiispa?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Elkää minusta puhuko; minun toimenani tässä maassa on\nrakentaa kuninkaan-istuimia, eikä istua siellä ylhäällä kansaa ja\nvaltakuntaa hallitsemassa.\n\nSKULE JAARLI (hetken päästä). Selittäkää minulle _yksi_ asia,\nkunnian-arvoisa herra; mutta selittäkää minulle aivan totuuden mukaan.\nMiksi käy Hookon niin järkähtämättömästi suoraa tietä? Hän ei ole teitä\nälykkäämpi, eikä rohkeampi minua.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuka tekee suurimman työn maailmassa?\n\nSKULE JAARLI. Sen tekee suurin mies.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Mutta kuka on suurin mies?\n\nSKULE JAARLI. Se on rohkein mies.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin sanoo päällikkö. Pappi sanoisi, se jolla on\nvahvin usko, -- viisas, se joka on taitavin. Mutta se ei ole kenkään\nniistä, jaarli. _Onnellisin_ mies on suurin mies. Onnellisin mies tekee\nsuurimmat työt, hän, jonka ajan kutsumus valloittaa ikäänkuin kiimassa,\nsynnyttäen ajatuksia, joita hän ei itse käsitä, ja osottaen hänelle\ntien, jonka loppua hän ei tiedä, mutta jota hän kuitenkin kulkee ja\n_täytyy_ kulkea, siksi kuin hän kuulee kansan riemuiten huutavan ja\nsuurin silmin katsoo taakseen, kummastuu ja havaitsee tehneensä suuren\ntyön.\n\nSKULE JAARLI. Niin, siitä tulee tuo Hookonin varma turvallisuus.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Sitä Roomalaiset tarkoittivat sanalla _ingenium_. --\nMinä en muutoin ole vahva latinan kielessä; mutta sitä tarkoitti\n_ingenium_.\n\nSKULE JAARLI (ensin miettivästi, sitten yhä kiihtyen). Olisiko Hookon\nluotu toisesta aineesta kuin minä? Olisiko hän noita onnellisia? --\nNiin, eikö hänelle kaikki onnistu? Eikö kaikki käänny paraaksi, kun\nasia koskee häntä? Talonpoikakin sen havaitsee; hän sanoo puiden kaksi\nkertaa hedelmöivän, ja lintujen hautovan munia kaksi kertaa joka kesä,\nkun Hookon on kuningas. Vermelannissa, jossa hän poltti ja ryösti,\nloistavat jälleen uudestaan rakennetut huoneet ja joka pellolla\naaltoilee sakea vilja. On ikäänkuin veri ja tuhka höystyttäisi ne\nseudut, joihin Hookon tekee sotaretkiä; on ikäänkuin Luoja viljalla\npeittäisi, minkä Hookon tallaa jalkoihinsa; on ikäänkuin pyhät\nhaltijattaret kiiruusti pyyhkisivät pois joka velan hänen jäljestään.\nJa kuinka helppo hänen oli kuninkaaksi päästä! Hänen etunsa vaati, että\nInge kuolisi varahin, ja Inge kuoli; hän tarvitsi suojelusta ja\npuollustusta, ja hänen miehensä häntä suojelivat ja puollustivat; hän\ntarvitsi raudankannantaa, ja hänen äitinsä tuli ja kantoi sen hänen\nedestänsä.\n\nNIKOLAUS PIISPA (huudahtaa ehdottomasti). Mutta me -- me kaksi -!\n\nSKULE JAARLI. Me?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin te -- te sitte!\n\nSKULE JAARLI. Hookonilla on oikeus, piispa.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hänellä on oikeus, syystä että hän on onnellinen; --\nsuurin onni on se, että on oikeus puolella. Mutta millä oikeudella sai\nHookon oikeuden, ettekä te?\n\nSKULE JAARLI (hetken päästä). On asioita, joita Jumala minua varjelkoon\najattelemasta.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Näittekö koskaan erästä vanhaa kuvaa Nidarosin\nKristuksenkirkossa? Se kuvailee vedenpaisumusta, joka kasvaa yhä ja\nnousee nousemistaan vuorien ylitse, niin että yksi ainoa huippu enää on\nnäkyvissä. Sille kiipee koko perhekunta, isä ja äiti ja poika ja pojan\nvaimo lapsinensa; -- ja poika repii isää alas vedentulvaan saadaksensa\nturvallisemman aseman, ja hän tahtoo repiä äitinsäkin ja vaimonsa ja\nkaikki lapsensa, itse päästäksensä huipulle; -- sillä _siellä_ on jalan\nverta mannerta, siellä voi hän tunnin ajan olla turvassa. -- Se on,\njaarli, viisauden tarina ja jokaisen viisaan miehen tarina.\n\nSKULE JAARLI. Entäs oikeus?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Pojalla oli oikeus. Hänellä oli voimaa ja halua\nelämään; -- noudata haluasi ja käytä voimiasi, jokaisella on se oikeus.\n\nSKULE JAARLI. Niin, hyviin tarkoituksiin, kyllä.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Sanoilla leikkimistä! Hyvää ja pahaa ei ole\nolemassakaan, ei ylhäistä ei alhaista, ei korkeata ei halpaa.\nTuommoiset sanat tulee teidän unohtaa, muutoin ette koskaan uskalla\nviimeistä askelta, ette koskaan tule juovan toiselle puolelle,\n(alennetulla äänellä, mutta pakoittavasti.) Teidän ei pidä vihaaman\njoukkoa eikä puoluetta, siksi että joukko taikka puolue vaatii _sitä_\neikä _tätä_; mutta teidän pitää vihaaman joka miestä joukossa, sen\nvuoksi että hän vastustaa teitä, ja vihaaman jokaista joka harrastaa\njotakin asiata, sen vuoksi että asia ei edistä teidän tahtoanne.\nKaikki, jota voitte käyttää, on hyvää, -- kaikki, joka laskee esteitä\ntiellenne, on pahaa.\n\nSKULE JAARLI (katsoo miettien eteensä). Mitä olenkaan uhrannut sen\nkuninkaan-istuimen tähden, jolle kuitenkaan en ulettunut; -- ja mitä on\nHookon sen vuoksi uhrannut, hän, joka nyt siinä istuu niin\nturvallisena! Olin nuori ja luovuin ihanasta, salaisesta rakkaudestani,\nottaakseni puoliso mahtavasta suvusta. Minä rukoilin pyhimyksiä, että\nminulle suotaisiin poika, -- mutta sain ainoastaan tyttäriä.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hookon saa poikia, jaarli, -- saattepa nähdä!\n\nSKULE JAARLI (menee oikeanpuoleista akkunaa kohti). Niin, -- kaikki käy\nHookonin mielen mukaan.\n\nNIKOLAUS PIISPA (seuraa häntä). Ja te, te sallitte, että teitä\nrauhatoinna ajetaan onnestanne koko elämänne halki! Oletteko sokea?\nEttekö näe, että Hookonin rinnalla on mahtavampi voima kuin\nBirkebeinien joukko edistämässä kaikkia hänen toimiansa? Hän saa apua\nylhäältä päin, niiltä -- niiltä, jotka teitä vastustavat, -- niiltä,\njotka syntymästänne saakka ovat teitä kadehtineet! Ja te kumarratte\nnoita kadehtijoitanne! Nouskaa, mies; ojentakaa selkänne! Miksikä\nteille muuten olisikaan suotu hillitsemätöin sielunne? Muistakaa, että\nensimmäisen suuren työn maailmassa toimitti eräs, joka nousi kapinaan\nvahvaa valtakuntaa vastaan!\n\nSKULE JAARLI. Kuka?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Enkeli, joka nousi kapinaan valoa vastaan.\n\nSKULE JAARLI. Ja joka viskattiin syvyyden kitaan --\n\nNIKOLAUS PIISPA (raivokkaasti). Ja perusti siellä valtakunnan, ja tuli\nkuninkaaksi, mahtavaksi kuninkaaksi, -- mahtavammaksi kuin yksikään\nnoista kymmenestätuhannesta -- jaarlista tuolla ylhäällä! (vaipuu\nrahille juomapöydän ääreen.)\n\nSKULE JAARLI (katsoo häneen kauvan ja lausuu). Piispa Nikolaus,\noletteko enemmän tai vähemmän kuin ihminen?\n\nNIKOLAUS PIISPA (hymyilee). Minä olen viattomuuden tilassa: minä en\ntiedä erotusta hyvän ja pahan välillä.\n\nSKULE JAARLI (puoleksi itsekseen). Miksi minut pantiin maailmaan, kun\nei tahdottu minusta sen parempaa huolta pitää? Hookonilla on niin luja\nja järkähtämätöin luottamus itseensä, -- kaikki hänen miehensä\nluottavat häneen lujasti ja järkähtämättömästi --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Salatkaa, että teillä ei ole semmoista luottamusta\nitseenne! Puhukaa ikäänkuin teillä se olisi; vannokaa korkeasti ja\nkalliisti, että se teillä on, -- ja kaikki teitä uskovat.\n\nSKULE JAARLI. Jos minulla olisi poika! Jos minulla olisi poika, joka\nvoisi ottaa koko tuon suuren perinnön minun jälkeeni!\n\nNIKOLAUS PIISPA (elävästi). Jaarli -- jos teillä olisi poika?\n\nSKULE JAARLI. Minulla ei ole.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hookon saa poikia.\n\nSKULE JAARLI (pusertaa käsiänsä). Ja on kuninkaaksi syntynyt.\n\nNIKOLAUS PIISPA (nousee). Jaarli -- joll'ei hän olisikaan.\n\nSKULE JAARLI. Onpa hän sen todistanut; raudan-kannanta --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ja joll'ei hän olisikaan -- huolimatta\nraudan-kannannasta?\n\nSKULE JAARLI. Tahdotteko sanoa Jumalan valehdelleen kun hän antoi\nraudan-kannannan onnistua?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Mitä asiata todistaaksensa Inga Varteigin rouva\nuskalsi vaatia Jumalan tuomiota.\n\nSKULE JAARLI. Sitä että se poika, jonka hän synnytti, idän puolella,\nBorgasysselissä, oli Hookon Sverrenpojan poika.\n\nNIKOLAUS PIISPA (nyykäyttää päätään, katsoo ympärilleen ja lausuu\nhiljaa). Ja joll'ei nyt Hookon kuningas olisikaan tuo lapsi?\n\nSKULE JAARLI (peräytyy askeleen.) Kaikkivaltias --! (rauhoittuu) Se on\nmahdotointa.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuulkaa minua, jaarli. Minä olen kuudenkahdeksatta\nvanha; aika rupeaa nyt menemään nopeasti alas mäkeä, ja tätä asiata en\nuskalla ottaa muassani toiselle puolen --\n\nSKULE JAARLI. Puhukaa, puhukaa! Eikö hän ole Hookon Sverrenpojan poika?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuulkaa minua. Silloin kuin Inga oli raskaana, ei\nkukaan saanut siitä tietoa. Hookon Sverrenpoika oli juuri kuollut, ja\narvattavasti pelkäsi hän Inge Boordinpoikaa, joka siihen aikaan oli\nkuningas, ja teitä, -- niin, ja Bagleja myöskin, arvatakseni. Hän\nsynnytti piilossa pappi Trondin luona, idän puolella Heggenin\nkihlakunnassa, ja yhdeksän päivää myöhemmin palasi hän kotia; mutta\nkuninkaan lapsi jäi koko vuodeksi papin luo, ilman että äiti uskalsi\nsiitä huolta pitää, ja ilman että kukaan tiesi asiasta, paitse Trond ja\nkaksi hänen poikaansa.\n\nSKULE JAARLI. Niin, niin, -- entä sitte?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kun lapsi oli vuoden vanha oli sitä vaikea kauvemmin\nsalata. Inga ilmoitti silloin asian Erlend Husebyn herralle, --\nniinkuin tiedätte, eräs vanha Birkebeini Sverren ajoilta.\n\nSKULE JAARLI. No?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hän sekä muut ylämaiden päälliköt ottivat lapsen ja\nmatkustivat sen kanssa sydäntalvella vuorten ylitse ja veivät sen\nkuninkaalle, joka silloin piti hovia Nidorosissa.\n\nSKULE JAARLI. Ja kuitenkin voitte sanoa, että --?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Vallan vaarallista, ymmärrättehän, oli halvan\npappismiehen kasvattaa kuninkaan lasta. Kohta lapsen synnyttyä,\nilmoitti hän ripissä asian eräälle kirkolliselle päämiehellensä ja\npyysi häneltä neuvoa. Tämä päämies käski silloin Trondin salaa\nvaihtamaan lapsen, lähettämään oikean kuninkaan lapsen turvalliseen\npaikkaan ja antamaan Ingalle toisen, jos hän taikka Birkebeinit\nmyöhemmin vaatisivat kuninkaan poikaa.\n\nSKULE JAARLI (liikutettuna). Ja kuka oli se koira, joka sen neuvon\nantoi?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Minä se olin.\n\nSKULE JAARLI. Te? Niin, te olette aina vihannut Sverren sukua.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Turvatoin olisi luullakseni kuninkaan poika ollut\nteidän käsissänne.\n\nSKULE JAARLI. Entä pappi?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hän lupasi tehdä minun käskyni mukaan.\n\nSKULE JAARLI (tarttuu häntä käsivarteen). Ja Hookon on tuo vaihdokas!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Jos pappi on pysynyt sanassaan.\n\nSKULE JAARLI. Jos hän on pysynyt?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Trond pappi lähti maasta samana talvena kuin lapsi\ntuli Inge kuninkaan luo. Hän matkusti Tuomas Becketin haudalle ja jäi\nsitte Englantiin kuolemaansa saakka.\n\nSKULE JAARLI. Hän lähti maasta, sanotte te! Silloin hän varmaan on\nlapsen vaihtanut ja peljännyt Birkebeinien kostoa.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Taikka on hän ollut vaihtamatta, ja peljännyt minun\nkostoani.\n\nSKULE JAARLI. Kumpaako te uskotte?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kumpainenkin on yhtä mahdollista.\n\nSKULE JAARLI. Mutta ne papin pojat, joista puhuitte.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ne lähtevät ristiretkeläisten kanssa pyhälle maalle.\n\nSKULE JAARLI. Eikö kukaan ole heistä sittemmin kuullut?\n\nNIKOLAUS PIISPA. On kyllä.\n\nSKULE JAARLI. Missä he ovat?\n\nNIKOLAUS PIISPA. He hukkuivat matkalla Kreikan mereen.\n\nSKULE JAARLI. Entäs Inga?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ei tiedä asiasta mitään, ei papin ripistä eikä minun\nneuvostani.\n\nSKULE JAARLI. Hänen lapsensa oli ainoastaan yhdeksänpäiväinen, kun hän\nlähti; niinhän sanoitte?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin; ja se lapsi, jonka hän sai takaisin, oli yli\nvuoden vanha --\n\nSKULE JAARLI. Siis ei ole ainoatakaan ihmistä maailmassa, joka voi\ntähän valoa luoda! (kävelee muutaman kerran kiivaasti edestakaisin.)\nKaikkivaltias Jumala, voiko tässä olla perää? Hookon -- kuningas --\nhän, joka hallitsee maata ja valtakuntaa, hän olisi syntymäoikeutta\nvailla! -- Ja miksi asia ei voisi niin olla? Onpa häntä kaikissa\nseurannut ihmeteltävä onni, -- miksi siis ei sekin, että hän lapsena\notetaan köyhän mökkiläisen majasta ja lasketaan kuninkaan lapsen\nkätkyeesen --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Samalla kuin koko kansa uskoo häntä kuninkaan\npojaksi --\n\nSKULE JAARLI. Samalla kuin _hän itse_ sen uskoo, piispa, -- se on\nsuurin onni, se on väkevyyden vyö! (menee akkunalle.) Katsokaa, kuinka\nkauniina hän istuu hevosen seljässä. Ei kukaan ole siinä hänen\nvertaisensa. Hänen silmissään on hymy ja välke ikäänkuin auringon\npaiste, hän katsoo vasten päivää niinkuin tietäisi olevansa luotu\nkäymään eteenpäin, yhä eteenpäin, (kääntyy piispaa kohti.) Minä olen\nkuninkaan käsi, kentiesi kuninkaan pääkin; mutta hän on täysi kuningas.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Eikä kenties sittekään ole.\n\nSKULE JAARLI. Niin, -- kenties ei sittekään.\n\nNIKOLAUS PIISPA (panee kätensä hänen olkapäällensä). Jaarli, kuulkaa\nminua --\n\nSKULE JAARLI (katsoo yhä ulos). Tuossa istuu kuningatar. Hookon puhuu\nhänelle lempeästi; hän punehtuu ja vaalenee ilosta. Hän otti hänet\npuolisoksensa, koska oli viisasta valita maan mahtavimman miehen tytär.\nSilloin ei hänen sydämmessään ollut ainoatakaan lämmintä ajatusta häntä\nkohtaan -- mutta niitä tulee; Hookonilla on onni kaikessa. Hänen\nvaimonsa on valaiseva hänen elämänsä -- (vaikenee ja lausuu\nhämmästyen.) Mitä se tietää?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Mikä?\n\nSKULE JAARLI. Dagfinn Bonde tunkeusi väkisin ympärillä seisovan joukon\nläpi. Nyt hän ilmoittaa jotakin kuninkaalle.\n\nNIKOLAUS PIISPA (katsoo ulos jaarlin takaa). Hookon näyttää vihastuvan;\n-- eikös niin? Hän puristaa nyrkkiänsä --\n\nSKULE JAARLI. Hän katsoo tänne ylös, -- mitä se merkinnee? (aikoo\nmennä.)\n\nNIKOLAUS PIISPA. Jaarli, kuulkaa minua, -- yksi keino löytynee\nvarmuuden saamiseen Hookonin oikeudesta.\n\nSKULE JAARLI. Yksi keino, sanotte?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Trond pappi on ennen kuolemaansa kirjoittanut kirjeen\nelämästänsä ja sakramenttein nauttimisella vakuuttanut todeksi sen\nkirjoittamansa.\n\nSKULE JAARLI. Ja se kirje, -- Jumalan armon kautta, -- missä se on?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Tietäkää siis, että -- (katsoo ovelle). Hys, kuningas\ntulee!\n\nSKULE JAARLI. Kirje, piispa, -- kirje!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Tuossa on kuningas.\n\n    (Hookon astuu sisään seurueensa ja usean vieraan seuraamana.\n    Kohta sen jälkeen tulee Margareta; hän on tuskallisen levotoin\n    ja tahtoo rientää kuninkaan luo, mutta häntä estää Ragnhild\n    rouva, joka useamman naisen kanssa on häntä seurannut. Sigrid\n    on vähän erillään perässäpäin. Jaarlin miehet näyttävät\n    levottomilta ja kokoontuvat yhteen oikealle kädelle, jossa\n    Skule seisoo, vaikka hiukan taempana.)\n\nHOOKON (sisällisesti suuresti liikutettuna). Skule jaarli, kuka on\nkuningas tässä maassa?\n\nSKULE JAARLI. Kukako on kuningas?\n\nHOOKON. Niin minä kysyin. Minulla on kuninkaan nimi, mutta kellä on\nkuninkaan valta?\n\nSKULE JAARLI. Kuninkaan vallan pitää oleman siellä, missä kuninkaan\noikeus on.\n\nHOOKON. Niin sen pitäisi oleman; mutta onko se niin?\n\nSKULE JAARLI. Haastatteko minua tässä oikeuteen?\n\nHOOKON. Haastan; sillä se oikeus on minulla, joka miestä kohtaan\nvaltakunnassa.\n\nSKULE JAARLI. Minä luulen voivani töistäni vastata.\n\nHOOKON. Hyvä meidän kaikkein, jos niin on laita (astuu askeleen ylemmä\nkuninkaan-istuimen luokse ja nojaa siihen.) Tässä seison teidän\nkuninkaananne ja kysyn: tiedättekö että Jon jaarli Orknööläinen on\nnoussut kapinaan minua vastaan?\n\nSKULE JAARLI. Tiedän.\n\nHOOKON. Että hän kieltää minulta veron?\n\nSKULE JAARLI. Tiedän.\n\nHOOKON. Ja onko se totta, herra jaarli, että tänään olette lähettänyt\nkirjeen hänelle?\n\nSKULE JAARLI. Kuka sen sanoo?\n\nIIVARI BODDE. Minä sen sanon.\n\nDAGFINN BONDE. Jostein Tamb ei uskaltanut kieltäytä sitä ottamasta, kun\nsiinä oli kuninkaan sinetti.\n\nHOOKON. Te kirjoitatte kuninkaan vihamiehille ja käytätte kuninkaan\nsinettiä, ilman kuninkaan tietämättä mitä kirjoitatte!\n\nSKULE JAARLI. Niin olen tehnyt monta vuotta teidän suostumuksellanne.\n\nHOOKON. Niin, siihen aikaan, jolloin olitte minun holhojani.\n\nSKULE JAARLI. Ei teille koskaan ole siitä vahinkoa tullut. Jon jaarli\nkirjoitti minulle ja pyysi minun välitystäni; hän tarjosi sovintoa,\nmutta kuninkaalle kunnottomilla ehdoilla. Vermelannin retki on\nraskaasti painanut mieltänne; jos itse olisitte saanut asiata ajaa,\nniin olisi Jon jaarli päässyt liian helpolla, -- minä voin selvittää\nasian paremmin.\n\nHOOKON. Me haluaisimme mieluisimmin selvittää asian itse. -- Ja mitä\nolette vastannut?\n\nSKULE JAARLI. Lukekaa kirjeeni.\n\nHOOKON. Antakaa tänne!\n\nSKULE JAARLI. Minä luulin sen teillä olevan?\n\nDAGFINN BONDE. Paremminkin asian laidan tiedätte. Gregorius\nJuhonpojalla oli nopsemmat jalat; kun tulimme laivalle, oli kirje\npoissa.\n\nSKULE JAARLI (kääntyy Gregorius Juhonpoikaan). Herra läänitysmies,\nantakaa kuninkaalle kirje.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (lähestyy levottomana). Kuulkaa minua --!\n\nSKULE JAARLI. Mitä nyt.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (alentaen ääntänsä). Muistattehan, että kirjeessä\noli teräviä sanoja kuninkaasta.\n\nSKULE JAARLI. Niistä kyllä osaan vastata. Kirje!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Se ei ole minulla.\n\nSKULE JAARLI. Se ei ole teillä!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Dagfinn Bonde seurasi kantapäillämme. Minä otin\nkirjeen Jostein Tambilta, sidoin siihen kiven --\n\nSKULE JAARLI. No?\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Se on vuonon pohjassa.\n\nSKULE JAARLI, Pahasti, -- pahasti siinä menettelitte.\n\nHOOKON. Minä odotan kirjettä herra jaarli!\n\nSKULE JAARLI. Minä en voi tuoda sitä esiin.\n\nHOOKON. Te ette voi?\n\nSKULE JAARLI (lähestyy pari askelta kuningasta). Minä olen liian ylpeä\nturvatakseni selityksiin, joita te ja teidän miehenne voisitte sanoa\nverukkeiksi --\n\nHOOKON (hillitsee kiihtyvää vihaansa). Entä sitten?\n\nSKULE JAARLI. Sanalla sanottu; -- minä en tuo sitä esille; -- minä en\ntahdo tuoda sitä esille!\n\nHOOKON. Te siis kohtaatte minua uhalla!\n\nSKULE JAARLI. Joll'ei toisin voi olla, -- no niin, minä kohtaan teitä\nuhalla.\n\nIIVARI BODDE (lujasti). Nyt herra kuningas, nyt luullakseni ovat kaikki\ntodistukset tarpeettomia!\n\nDAGFINN BONDE. Niin, nyt, arvatakseni, tunnemme jaarlin mielen.\n\nHOOKON (kylmästi jaarlille). Suvaitsetteko antaa kuninkaansinetin\nIivari Boddelle.\n\nMARGARETA (rientää kädet ristissä lavaa kohti, jolla kuningas seisoo).\nHookon, ole minulle lempeä ja armollinen isäntä!\n\nHOOKON (osottaa hänelle käskevästi kädellään; hän peittää kasvonsa\nhuntuunsa ja palaa toiselle puolelle äitinsä luokse).\n\nSKULE JAARLI (Iivari Boddelle). Tässä on kuninkaan sinetti.\n\nIIVARI BODDE. Tämä siis oli oleva pitojen viimeinen ilta. Se loppui\nkuninkaalle raskaasen suruun; mutta se oli kerran tuleva, ja minun\nmielestäni täytyy jokaisen uskollisen miehen iloita, että se tuli.\n\nSKULE JAARLI. Ja minun mielestäni täytyy jokaisen uskollisen miehen\nsyvästi närkästyä siitä, että pappi tuolla tavoin saa tuukeutua meidän\nBirkebeinien väliin; -- niin, minä sanon Birkebeinien, sillä minä olen\nBirkebeini niin hyvin kuin kuningas ja hänen miehensä. Minä olen samaa\nsukua, Sverren sukua, kuninkaan sukua, -- mutta te, pappi, olette\nrakentanut epäluulon-kehän kuninkaan ympärille ja sulkenut minut\nulkopuolelle; sitä te olette jo monta vuotta puuhannut.\n\nPOOL FLIDA (kiivastuneena ympärillä seisoville). Jaarlin miehet!\nTuleeko meidän tuommoista kärsiä?\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (astuu esiin). Ei koskaan, me emme enää voi emmekä\nme tahdo kauvemmin tätä kärsiä. Tässä täytyy tulla ääneen sanotuksi, --\nett'ei kukaan jaarlin miehistä voi kuningasta palvella täydellä\nluottamuksella ja rakkaudella, niin kauvan kuin Iivari Bodde käy\nkuninkaan hovissa edestakaisin sytytellen vihaa ja epäluuloa meitä\nkohtaan.\n\nPOOL FLIDA. Pappi! Minä julistan sinut maanheitoksi sekä hengen että\njäsenien puolesta, missä minä sinut tavannenkin vapaalla manterella,\nlaivalla, taikka pyhittämättömässä huoneessa!\n\nUSEA JAARLIN MIES. Minä samoin! Minä samoin! Sinä olet lainhylky meidän\nedessämme!\n\nIIVARI BODDE. Jumala varjelkoon minua olemasta kuninkaan ja niin monen\nmahtavan päällikön välillä. -- Hookon, minun korkea herrani, omatuntoni\nminulle vakuuttaa, että olen teitä uskollisesti palvellut. Jaarlia\nvastaan olen teitä varjellut, se on totta; mutta jos minä jonkun ajan\nolen väärin menetellyt häntä kohtaan, niin suokoon Jumala minulle\nanteeksi. Nyt ei minulla enää ole mitään tehtävää kuninkaan kartanossa;\ntässä on sinettinne; ottakaa se omiin käsiinne; jo kauvan aikaa olisi\nsen pitänyt siellä oleman.\n\nHOOKON (joka on astunut alas lavalta). Te jäätte!\n\nIIVARI BODDE. Minä en voi. Omatuntoni minua vaivaisi ja kalvaisi yöt\npäivät, jos minä jäisin. Suurempaa onnettomuutta ei kukaan voi matkaan\nsaattaa tähän aikaan, kuin se joka asettautuu kuninkaan ja jaarlin\nväliin.\n\nHOOKON. Iivari Bodde, minä käsken sinua jäämään!\n\nIIVARI BODDE. Jos pyhä Olavi kuningas nousisi hopea-arkustaan ja\nkäskisi minua jäämään, niin täytyisi minun kuitenkin nyt mennä (laskee\nsinetin kuninkaan käteen.) Hyvästi, jalo herrani! Jumala edistäköön ja\nsiunatkoon kaikkia teidän toimianne!\n\n    (Menee joukon keskitse ulos oikealle.)\n\nHOOKON (synkkänä, jaarlille ja hänen miehillensä). Siinä kadotin\nuskollisen ystävän teidän tähtenne; suuren korvauksen saatte tarjota,\njos tahdotte tappion maksaa.\n\nSKULE JAARLI. Minä tarjoon itseni ja kaikki mieheni.\n\nHOOKON. Melkeinpä pelkään, että enemmän tarvitaan. Minä tarvitsen nyt\nympärilläni kaikki ne, joihin voin ehdottomasti luottaa. Dagfinn Bonde,\ntoimita kohta sanansaattaja pohjoiseen, Hoologolantiin; Vegard Væradal\non kutsuttava takaisin tänne.\n\nDAGFINN BONDE (joka on seisonut vähän taempana ja puhutellut erästä\nmatkustajan-puvussa olevata miestä, joka on astunut sisään saliin,\nlähestyy ja lausuu kauhistuneena). Vegard ei voi tulla, herra.\n\nHOOKON. Mistä sen tiedät?\n\nDAGFINN BONDE. Juuri nyt saapui tänne sanoma hänestä.\n\nHOOKON. Mitä se ilmoittaa?\n\nDAGFINN BONDE. Vegard Væradal on surmattu.\n\nUSEAT ÄÄNET. Surmattu!\n\nHOOKON. Kuka hänen surmasi?\n\nDAGFINN BONDE. Antero Skjaldarband, jaarlin ystävä.\n\n    (Lyhyt äänettömyys; miehet kuiskaavat levottomasti keskenänsä.)\n\nHOOKON. Missä on sanansaattaja?\n\nDAGFINN BONDE (tuo miehen esiin). Tässä, herra kuningas.\n\nHOOKON. Mikä oli syy surmantekoon?\n\nSANANSAATTAJA. Sitä ei kukaan tietäne. He puhuivat lappalais-verosta ja\nyks kaks hypähti Antero seisaalleen ja iski häneen kuolinhaavan.\n\nHOOKON. Olivatko he ennen riidelleet?\n\nSANANSAATTAJA. Joskus. Antero sanoi usein erään viisaan neuvon-antajan\ntäältä etelästä hänelle kirjoittaneen että hänen piti oleman kiven kova\nVegard Væradalia kohtaan.\n\nDAGFINN BONDE. Outoa totisesti; -- ennenkuin Vegard lähti, kertoi hän\nminulle, erään viisaan neuvon-antajan sanoneen, että _hänen_ piti\noleman kiven kova Antero Skjaldarbandia kohtaan.\n\nNIKOLAUS PIISPA (sylkäisee). Hyi semmoisia neuvonantajia!\n\nHOOKON. Me emme huoli tarkemmin tutkia, mistä juuresta tämä on\nkasvanut. Kaksi uskollista sielua olen tänään kadottanut. Minä voisin\nkyyneleitä vuodattaa Vegardin tähden; mutta tässä on tarvis enemmän\nkuin kyyneleitä; tässä on pantava henki henkeä vastaan. Herra jaarli,\nAntero Skjaldarband on teidän miehiänne; te tarjositte kaiken apunne,\nkorvataksenne Iivari Boddea. Minä tartun sanaanne ja toivon, että te\ntoimitatte niin, että tämä rikos tulee rangaistuksi.\n\nSKULE JAARLI. Pahat enkelit asettuvat varmaan meidän välillemme\ntänä päivänä. Ketä hyvänsä puoluelaistani olisin sallinut koston\nkohtaavan --\n\nHOOKON (tarkasti). No?\n\nSKULE JAARLI. Mutta en Antero Skjaldarbandia.\n\nHOOKON (kiivastuen). Tahdotteko suojella murhamiestä!\n\nSKULE JAARLI. Tätä murhamiestä täytyy minun suojella.\n\nHOOKON. Ja mistä syystä --?\n\nSKULE JAARLI. Sitä ei kukaan saa tietää paitse taivaan Jumala.\n\nNIKOLAUS PIISPA (hiljaa Dagfinnille). Minä sen tiedän.\n\nDAGFINN BONDE. Ja minä sen aavistan.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Elkää mitään virkatko, hyvä Dagfinn!\n\nHOOKON. Jaarli, minä tahdon mitä kauvemmin uskoa ett'ette tosianne\nhaasta siinä, mitä nyt lausutte --\n\nSKULE JAARLI. Jos Antero Skjaldarband olisi oman isäni surmannut, --\npääsisi hän kuitenkin rankaisematta. Elkää kysykö enempätä.\n\nHOOKON. Hyvä. Sitten saamme itse asian suorittaa!\n\nSKULE JAARLI (tuskallisesti). Kuningas! veritöitä tulee molemmin\npuolin!\n\nHOOKON. Olkoon menneeksi; rangaistus on kuitenkin tapahtuva.\n\nSKULE JAARLI. Se ei ole tapahtuva! -- Se ei voi tapahtua!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ei, jaarli on oikeassa.\n\nHOOKON. Ja niin sanotte te, kunnian-arvoisa herra?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Antero Skjaldarband on ottanut ristin merkin.\n\nHOOKON ja SKULE JAARLI. Ottanut ristinmerkin!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ja on jo lähtenyt pois maasta.\n\nSKULE JAARLI. Se oli meille kaikille onneksi.\n\nHOOKON. Päivä laskee; häät olkoot loppuneet. Minä kiitän teitä, herra\njaarli, kaikesta kunniasta, jota tällä ajalla on minulle osoitettu. --\nTe lähdette Nidaroosiin, tietääkseni?\n\nSKULE JAARLI. Niin on aikomukseni.\n\nHOOKON, Ja minä lähden Vikeniin. -- Jos sinä, Margareta mieluisammin\nhaluat jäädä tänne Bergeniin, niin tee niin.\n\nMARGARETA. Minne sinä menet, sinne tahdon tulla jäljessäsi, siksi kuin\nminua kiellät.\n\nHOOKON. Hyvä, seuraa sitten.\n\nSIGRID. Lavealle hajoaa suku nyt. (lankeaa polvillensa Hookonin eteen.)\nSuokaa minulle armo, herra kuningas!\n\nHOOKON. Nouskaa, Sigrid rouva, mitä pyydätte, on tapahtuva.\n\nSIGRID. Minä en voi seurata jaarlia Nidaroosiin. Reinin nunnaluostari\non juuri vihittävä; kirjoittakaa arkkipiispalle -- vaikuttakaa minun\nhyväkseni, että pääsen sinne abbedissaksi.\n\nSKULE JAARLI. Sinä, sisareni?\n\nHOOKON. Te tahdotte mennä luostariin!\n\nSIGRID (nousee). Nidaroosin veri yönä, minun hääpäivänäni, kun Baglit\ntulivat ja löivät minun ylkäni kuoliaaksi ja monta sataa hänen\nkanssansa, samalla kun kaupunki paloi joka kulmalta, -- silloin oli\nikään kuin olisi veri ja murhapalo tehneet näköni tylsäksi ja\nsuljetuksi ulkomaailmaan päin. Mutta minä sain voiman hämärästi\nhuomata, mitä ei kukaan muu voi nähdä, -- ja nyt juuri näen -- suuren\nhirmuajan koittavan maalle!\n\nSKULE JAARLI (kiivaasti). Hän on sairas! Elkää huoliko hänestä!\n\nSIGRID. Runsas vilja on kypsyvä hänelle, joka pimeässä niittää.\nKaikilla Norjan naisilla pitäisi nyt oleman ainoastaan yksi toimi, --\nmaata polvillansa luostareissa ja kirkoissa, ja rukoilla -- rukoilla\nyöt päivät!\n\nHOOKON (kauhistuen). Onko se ennustuslahja vai sieluntauti, joka noin\nhaastaa?\n\nSIGRID. Hyvästi, veljeni, -- me kohtaamme toisemme vielä kerran.\n\nSKULE JAARLI (vastenmielisesti). Koska?\n\nSIGRID (hiljaa). Silloin kuin otat kruunun; silloin kuin vaara on\nläsnä, -- silloin kuin tarvitset minua korkeimmassa hädässä!\n\n    (Menee ulos oikealle Margaretan, Ragnhild rouvan ja toisten\n    naisten kanssa.)\n\nHOOKON (lyhyen äänettömyyden jälkeen vetää miekkansa ja lausuu uljaalla\nja levollisella vakavuudella). Kaikilta jaarlin miehiltä on otettava\nuskollisuuden vala.\n\nSKULE JAARLI (kiivaasti). Onko _se_ teidän vakaa aikomuksenne! (milt'ei\nrukoillen.) Hookon kuningas, luopukaa siitä!\n\nHOOKON. Ei yksikään jaarlin miehistä pääse Bergenistä, ennenkuin hän on\nvannonut kuninkaalle uskollisuutensa.\n\n    (Menee seurueinensa. Kaikki paitse piispa ja jaarli seuraavat\n    jäljestä.)\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kovin kourin on hän teitä tänään pidellyt.\n\nSKULE JAARLI (pysyy sanatonna ja katsoo ääneti kuninkaan jälkeen).\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ja kenties hän ei sittenkään ole kuninkaaksi syntynyt.\n\nSKULE JAARLI (kääntyy äkisti suuresti levotonna ja tarttuu piispan\nkäteen). Trond papin tunnustus -- missä se on?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hän lähetti sen minulle Englannista ennen kuolemaansa;\nen tiedä kenen kanssa, -- enkä minä ole sitä saanut.\n\nSKULE JAARLI. Mutta se on löydettävä!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Sen minä varmaan ja lujasti uskon.\n\nSKULE JAARLI. Ja jos sen löydätte, annatteko sen minun käsiini?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Sen lupaan.\n\nSKULE JAARLI. Vannotteko sen sielunne autuuden kautta!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Minä vannon sen sieluni autuuden kautta!\n\nSKULE JAARLI. Hyvä; siksi tahdon Hookonia vastustaa missä suinkin sopii\nhiljaisuudessa ja salassa. On estettävä hänen olemasta minua\nmahtavampi, kun taistelu alkaa.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Mutta jos tulee ilmi, että hän on oikea kuninkaan\npoika, -- kuinka sitten?\n\nSKULE JAARLI. Sitten saan koettaa rukoilla -- rukoilla nöyrää mieltä\nhäntä palvellakseni kunnollisena päällikkönä ja kaikin voimin.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Entä jos hän on vaihdokas?\n\nSKULE JAARLI. Silloin hän on poistuva minun edestäni! Kuninkaan nimen\nja kuninkaan istuimen, seurueen ja sotaväen, rahaston ja laivaston,\nkaupungit ja linnat, kaikki tahdon minä haltuuni!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hän on etsivä turvaa Vikenistä!\n\nSKULE JAARLI. Minä karkoitan hänet Vikenistä!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Silloin hän asettautuu Nidaroosiin.\n\nSKULE JAARLI. Minä valloitan Nidaroosin!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hän sulkee itsensä Olavin pyhään kirkkoon --\n\nSKULE JAARLI. Minä rikon kirkkorauhan --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hän pakenee ylös pääalttarille ja tarttuu kiinni\nOlavin arkkuun --\n\nSKULE JAARLI. Minä tempaan hänet alas alttarilta, vaikka samalla\nvetäisin pyhän-arkun maahan --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Mutta hänellä on kuitenkin kruunu päässä, jaarli!\n\nSKULE JAARLI. Minä sivallan miekallani kruunun maahan!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Mutta jos se on liian lujassa --?\n\nSKULE JAARLI. No sitten, Jumalan taikka saatanan nimessä -- minä\nsivallan päänkin samalla! (menee ulos oikealle.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (katsoo hänen jälkeensä, nyykäyttää päätänsä vitkalleen\nja lausuu). Niin -- niin; -- semmoisena on jaarli minun mieleeni!\n\nEsirippu laskeupi.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\n(Huone Oslon piispankartanossa. Sisäänkäytävä ovi oikealla. Perällä on\npieni avattu ovi valaistuun kappeliin. Esiripulla peitetty ovi\nvasemmalla seinällä vie piispan makuuhuoneesen. Edessä samalla puolella\non topattu makuupenkki. Vastapäätä oikealla on kirjoituspöytä, jolla on\nnähtävänä kirjeitä, asiapaperia ja palava lamppu.)\n\n(Huoneessa ei alusta ole ketään; esiripun takaa vasemmalla kädellä\nkuuluu munkkien laulu. Vähän myöhemmin tulee Pool Flida matkapuvussa\nsisään oikealta, seisahtuu ovelle, odottaa, katsoo ympärilleen ja\ntömistää sitten kolme kertaa sauvallaan lattiaan.)\n\nSIRA VILJAM (tulee sisään vasemmalta ja lausuu hiljennetyllä äänellä).\nPool Flida! Jumalan kiitos; -- nyt ei jaarli ole kaukana.\n\nPOOL FLIDA. Laivasto purjehtii juuri Hovedsaaren ohitse; minä lähdin\nedeltä päin. Mutta kuinka on piispan laita?\n\nSIRA VILJAM. Hän saa juuri viimeistä voidetta.\n\nPOOL FLIDA. Siis on vaara suuri.\n\nSIRA VILJAM. Sigard mestari Brabantilainen on sanonut, ett'ei hän voi\nyön yli elää.\n\nPOOL FLIDA. Silloin luulen hänen liian myöhään kutsuneen meidät\nluoksensa.\n\nSIRA VILJAM. Ei, ei, -- hän on aivan tunnoissansa ja hänellä on hiukka\nvoimiakin, -- joka hetki kysyy hän, eikö jaarli pian tule.\n\nPOOL FLIDA. Te sanotte häntä vielä jaarliksi; ettekö tiedä, että\nkuningas on antanut hänelle herttuan nimen?\n\nSIRA VILJAM. Tiedän, tiedän kyllä; se on vaan semmoinen vanha tapa.\nHys -- (hän ja Pool Flida tekevät ristinmerkin ja kumartavat. Piispan\nkamarista tulee kaksi kuoripoikaa kynttilät kädessä, sitten kaksi\ntoista kantaen suitsutus-astioita; heidän jäljessään pappeja, jotka\nkantavat kalkkia, öylättilautasta, ristiinnaulitun kuvaa ja\nkirkonlippua; heidän jäljessään tulee joukko pappeja ja munkkeja;\nkuoripojat, kynttilät ja suistutusastiat kädessä, päättävät saaton,\njoka hitaasti liikkuen edelleen menee sisään kappeliin. Ovi suljetaan\nsaaton jälkeen.)\n\nPOOL FLIDA. Nyt on siis vanha herra tehnyt tilinsä tämän maailman\nkanssa.\n\nSIRA VILJAM. Saanko ehkä sanoa, että Skule herttua tulee niin pian kuin\nmahdollista?\n\nPOOL FLIDA. Hän astuu suoraan laiturilta tänne ylös piispan kartanoon.\nHyvästi! (menee.)\n\n    (Usea pappi, joukossa Pietari, sekä piispan palvelijoita tulee\n    ulos vasemmalta, kantaen vaippoja, paljoja ja suurta tuliastiaa.)\n\nSIRA VILJAM. Mihin noita tarvitaan?\n\nERÄS PAPPI (tekee vuodetta penkille). Piispa tahtoo maata täällä\nulkona.\n\nSIRA VILJAM. Mutta onko se hyvä?\n\nPAPPI. Sigard mestari arvelee, että me kernaasti voimme noudattaa hänen\ntahtoansa. Tuossa hän jo on.\n\n    (Nikolaus piispa tulee ulos, nojaten itseään Sigard mestariin\n    ja erääsen pappiin. Hän on piispan puvussa, mutta ilman sauvaa\n    ja hiippaa.)\n\nNIKOLAUS PIISPA. Sytyttäkää enemmän kynttilöitä! (Hän saatetaan\nistumaan penkille tuliastian viereen ja peitetään vaipoilla.) Viljam!\nNyt olen saanut kaikki syntini anteeksi! He ottivat ne kaikkityyni; --\nminä tunnen itseni nyt niin keveäksi.\n\nSIRA VILJAM. Herttua on lähettänyt teille sanan, herra; hän on jo tällä\npuolen Hovedsaarta.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Se on hyvä, vallan hyvä. Kuningas on myöskin pian\ntänne saapuva. Minä olen kaiken aikani ollut syntinen koira, Viljam;\nolen pahasti rikkonut kuningasta kohtaan. Papit tuolla sisällä\nsanoivat, että kaikki syntini muka olivat minulle anteeksi annetut; --\nniin, se voi kyllä olla hyvä; mutta heidän on sangen helppo luvata,\nsillä minä en ole rikkonut heitä vastaan. Ei, ei -- on kuitenkin\nturvallisinta saada se kuulla kuninkaan omasta suusta, (lausuu\nkiivaasti:) Tulta, sanon minä! Täällä sisällä on niin pimeä.\n\nSIRA VILJAM. Täällä on sytytetty --\n\nSIGARD MESTARI (keskeyttää häntä merkinannolla ja lähestyy piispaa).\nKuinka nyt on laitanne, herra?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hyvin, -- hyvin kyllä; käsiäni ja jalkojani kylmää.\n\nSIGARD MESTARI (puoliääneen, muuttaen tuliastiaa likemmäksi). Hm, -- se\non alku loppuun.\n\nNIKOLAUS PIISPA (tuskallisesti Viljamille). Olen sanonut, että\nkahdeksan munkin pitää veisata ja rukoilla minun edestäni kappelissa\ntänä yönä. Pidä heitä silmällä; heidän joukossaan on unisia veitikoita.\n\nSIRA VILJAM (osottaa äänettä kappelia kohti, josta veisu yhä kuuluu\nseuraavana aikana).\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin paljon tekemättä, ja kuitenkin kaikki jättäminen!\nPaljon tekemättä, Viljam!\n\nSIRA VILJAM. Herra, ajatelkaa taivaallisia!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Minulla on aikaa; -- aamupuoleen, arvelee Sigard\nmestari --\n\nSIRA VILJAM. Herra, herra!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Antakaa minulle hiippa ja sauva! -- sinun on hyvä\nsanoa minun tulee ajatella -- (eräs pappi tuo hänen anomansa). Niin,\npane lakki tuohon, se on liian raskas; anna minulle sauva käteen; kas,\nnyt olen varustettu. Piispa! -- Paha henki ei nyt uskalla minuun\nruveta!\n\nSIRA VILJAM. Haluatteko muuten jotakin?\n\nNIKOLAUS PIISPA. En. Niin, sano minulle; -- Pietari, Antero\nSkjalderbandin poika, -- kaikki puhuvat hänestä niin hyvää --\n\nSIRA VILJAM. Hän on varmaan viatoin sielu.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Pietari, sinun pitää valvoman minun luonani siksi kuin\nkuningas taikka herttua tulee. Menkää ulos toiset siksi, mutta olkaa\nsaatavissa.\n\n    (Kaikki paitse Pietari, menevät ulos oikealle.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (lyhyen äänettömyyden jälkeen). Pietari!\n\nPIETARI (lähestyy). Herra?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Oletko koskaan nähnyt vanhan miehen kuolevan?\n\nPIETARI. En koskaan.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kaikki he pelkäävät; sen uskallan vannoa! Tuolla\npöydällä on iso kirja, sinetti päällä; anna se minulle. (Pietari tuo\nkirjeen.) Se on äidillesi.\n\nPIETARI. Äidilleni?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Sinä saat matkustaa pohjoiseen, Hoologalantiin, sitä\nviemään. Olen kirjoittanut hänelle eräästä suuresta ja painavasta\nasiasta; sinun isästäsi on tullut tietoja.\n\nPIETARI. Hän taistelee Herran sankarina pyhässä maassa. Jos hän siellä\nkaatuu, on hän kaatuva siunatulla maalla; sillä _siellä_ on joka\njalan-ala maata pyhää. Minä muistutan Jumalaa hänestä kaikissa\nrukouksissani.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Rakastatko Antero Skjaldarbandia?\n\nPIETARI. Hän on rehellinen mies; mutta toinen mies on olemassa, jonka\nsuuruudella äitini minua ikäänkuin imetti ja elätti.\n\nNIKOLAUS PIISPA (nopeasti). Onko se Skule herttua?\n\nPIETARI. Niin on, herttua, -- Skule Boordinpoika. Äitini tunsi hänet\nnuorena. Herttua on varmaan etevin mies maassa!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Tuossa on kirje; lähde kohta sen kanssa pohjoiseen! --\nVeisaavatko ne tuolla sisällä?\n\nPIETARI. Veisaavat, herra.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kahdeksan vahvaa miestä, kurkut kuin pasuunat,\ntietääkseni täytyy sen jotakin auttaa?\n\nPIETARI. Herra, herra, minä rukoilisin itse!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Minulla on liian paljon tekemättä, Pietari. Elämä on\nliian lyhyt; -- sitä paitse on kuningas kyllä anteeksi antava, kun hän\ntulee -- (kutistuu kokoon tuskissaan).\n\nPIETARI. Te kärsitte varmaan?\n\nNIKOLAUS PIISPA. En kärsi; mutta korvani soivat; silmissäni vilkkuu ja\nvälähtelee --\n\nPIETARI. Taivaalliset kellot soivat teitä kotia; -- välke silmissänne\non valo alttarikynttilöistä, jotka Jumalan enkelit ovat sytyttäneet\nteille.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Varmaan se niin on; -- ei ole mitään hätää, kun eivät\nvaan herkene rukoilemasta tuolla sisällä. -- Hyvästi, lähde heti\nkirjeen kanssa.\n\nPIETARI. Eikö minun ensin pidä --?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ei, mene; minä en pelkää olla yksin.\n\nPIETARI. Onnellista yhtymistä siis, kuin taivaalliset kellot kerta\näännähtävät minullekin, (menee ulos oikealle.)\n\nNIKOLAUS PIISPA. Taivaalliset kellot, -- niin, sellaista on niin helppo\nsanoa, kun seisoo kahdella terveellä jalallaan. -- Niin paljon\ntekemättä! Mutta paljo jää kuitenkin elämään minun jälkeeni. Minä\nlupasin herttualle sieluni autuuden kautta antaa hänelle Trond papin\ntunnustuksen, jos sen saisin käsiini; -- hyvä, etten ole sitä saanut.\nJos hän olisi varma, niin hän joko voittaisi tai kaatuisi; silloin\ntulisi toinen heistä mahtavammaksi mieheksi, kuin koskaan Norjassa on\nelänyt. Ei, ei, -- sitä, jota _minä_ en voinut saavuttaa, sitä ei pidä\nkenenkään saavuttaman. Epävarmuus on paras; niin kauan kuin se painaa\nherttuata, vainovat he molemmat toisiansa, miten vaan voivat; kaupunkia\npoltetaan, viljamaita hävitetään, -- ei kumpanenkaan voita toisen\ntappion kautta -- -- (kauhistuneena) Armoa, sääliä! Minähän se olen,\njoka olen syyllinen -- minä, joka ensi hetkestä saatin kaikki alkuun!\n(rauhoittuen) Niin, niin, niin! mutta nyt tulee kuningas, -- häntäpä se\nenemmin koskee, -- kyllä hän anteeksi antaa -- rukouksia ja messuja\npitää luettaman; ei ole hätää ollenkaan; -- olenpa piispa, enkä ole\nkoskaan ketään surmannut omalla kädelläni. -- Hyvä on, että Trond papin\ntunnustus ei tullut; pyhimykset ovat minun puolellani, he eivät tahdo\nkiusata minua lupaustani rikkomaan. -- Kuka kolkuttaa ovella? Herttua\nse mahtaa olla! (hieroo iloissaan käsiään) Hän aikoo kerjätä\ntodistuksia kuninkaanoikeuteen, -- eikä minulla ole mitään todistuksia\nhänelle antaa!\n\n    (Inga Varteigin rouva tulee sisään; hän on puettu murhepukuun,\n    kaapuun ja huntuun.)\n\nNIKOLAUS PIISPA (kutistuu pelosta). Kuka se on?\n\nINGA. Eräs vaimo Varteigistä Borgasysselistä, kunnianarvoisa herra.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuninkaan äiti!\n\nINGA. Siksi minua kerran mainittiin.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Menkää, menkää! En minä neuvonut Hookonia erottamaan\nteitä luotansa!\n\nINGA. Minkä kuningas tekee, on hyvin tehty; enkä sen vuoksi tule teidän\nluoksenne.\n\nNIKOLAUS PIISPA. No minkä vuoksi sitten?\n\nINGA. Gunnulf veljeni on palannut kotia Englannin retkeltä. --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Englannin retkeltä --!\n\nINGA. Hän on ollut poissa monta vuotta, kuten tiedätte, ja kuljeksinut\navaralta; nyt hän toi kirjeen kotia --\n\nNIKOLAUS PIISPA, (hengetönnä). Kirjeen --?\n\nINGA. Trond papilta. Se on teille, herra, (ojentaa sen hänelle).\n\nNIKOLAUS PIISPA. Vai niin; -- ja te sen tuotte?\n\nINGA. Se oli Trondin tahto. Minä olen hänelle suuressa kiitollisuuden\nvelassa siitä ajasta, kun hän kasvatti Hookonia. Minä sain tiedon\nsairaudestanne; ja lähdin sentähden kohta matkalle; minä olen tullut\ntänne jalkaisin --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Sinun ei olisi pitänyt niin kiirehtiä, Inga!\n\nDAGFINN BONDE (tulee sisään oikealta). Jumalan rauha, kunnianarvoisa\nherra!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Tuleeko kuningas?\n\nDAGFINN BONDE. Nyt hän ratsastaa Ryenvuoria alas kuningatar ja\nkuninkaan lapsi ja suuri seurue keralla.\n\nINGA (juoksee Dagfinniä kohti). Kuningas -- kuningas! tuleeko hän\ntänne?\n\nDAGFINN BONDE. Inga! Tekö täällä, kovaa kokenut vaimo?\n\nINGA. Ei se ole kovaa kokenut, jolla on niin jalo poika.\n\nDAGFINN BONDE. Nyt hänen kova sydämmensä heltyy.\n\nINGA. Ei kuninkaalle sanaakaan minusta. Oi, nähdä minun täytyy hänet\nkuitenkin; -- kuulkaa, -- tuleeko hän tänne?\n\nDAGFINN BONDE. Tulee kohta.\n\nINGA. Ja nyt on pimeä ehtoo. Kuninkaan tietä varmaankin tulisoitoilla\nvalaistaan?\n\nDAGFINN BONDE. Niin kyllä.\n\nINGA. Silloin tahdon asettautua johonkuhun kuistiin, josta hän kulkee\nohitse; -- ja sitten kotia Varteigiin. Mutta ensin Hallvardin kirkkoon;\nsiellä on tänä yönä valaistu; siellä tahdon rukoilla hyvää kuninkaalle,\nminun kauniille pojalleni. (Menee ulos oikealle.)\n\nDAGFINN BONDE. Olen toimittanut asiani; menen kuningasta vastaan.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Vie hänelle sydämelliset tervehdykset, hyvä Dagfinn!\n\nDAGFINN BONDE (mennessään ulos oikealle). En tahtoisi minä olla\nNikolaus piispa huomenna.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Trond papin ripitys --! Siis se kuitenkin tuli; --\ntässä sen pidän kädessäni, (miettii ja tirkistelee eteensä). Ei pitäisi\nkoskaan luvata sielunsa autuuden kautta, kun on niin vanha kuin minä.\nJos olisi vuosia jäljellä niin aina viekottelisin itseni vapaaksi\nsemmoisesta lupauksesta; mutta tänä iltana, viimeisenä iltana -- ei, se\nei ole viisaasti. -- Voinko sitten pitää lupaukseni? Eikö se olisi\npanna kaikki se alttiiksi, jonka eteen olen koko elämäni puuhannut? --\n(kuiskaten). Oi, jos voisin tehdä paholaiselle kepposet, vielä tämän\nainoan kerran! (kuuntelee.) Mitä _se_ on? (huutaa.) Viljam Viljam!\n\nSIRA VILJAM (tulee sisään oikealta).\n\nNIKOLAUS PIISPA. Mikä se on, joka suhisee ja ulvoo niin ilkeästi?\n\nSIRA VILJAM. Se on myrsky, joka kiihtyy.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kiihtyykö myrsky! -- Varmaankin minä lupaukseni pidän!\nMyrskykö, sanot --? Veisaavatko ne tuolla sisällä?\n\nSIRA VILJAM. Veisaavat, herra.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Käske heitä olemaan ahkeria; -- erittäin Aslak veljeä;\nhän lukee aina niin vaillinaisia rukouksia; hän katkoo missä vaan\nsopii; hän tekee hyppäyksiä, Se koira! (tömistää lattiaan piispan\nsauvallansa.) Käy sisään ja sano hänelle, että tämä on viimeinen yö,\njoka minulla on jäljellä; olkoon hän vaan ahkera, taikka minä tulen\nhänen luoksensa ja kummittelen!\n\nSIRA VILJAM. Herra pitääkö minun kutsuman Sigard mestaria?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Käy sisään, sanon minä! (Viljam menee sisään\nkappeliin.) Taivaan tahto mahtaa varmaankin olla, että minä sovitan\nkuninkaan ja herttuan välin, koska se nyt lähettää minulle Trond papin\nkirjeen. Kovaa sinulta vaaditaan, Nikolaus; kerrassaan repiä alas minkä\nolet koko elämäsi työllä rakentanut. Mutta ei muuta neuvoa löydy; minun\non tällä kertaa noudattaminen taivaan tahtoa. -- Jospa vaan voisin\nlukea mitä kirje sisältää; mutta minä en voi nähdä sanaakaan! Sumua\najelehtii silmieni edessä, niissä säkenöitsee ja räiskii -- enkä\nuskalla antaa kenenkään lukea sitä itselleni! Luvata semmoista --! Onko\nsiis ihmisen äly niin kehno, ett'ei se voi ohjata oman työnsä toista ja\nkolmatta polvea? Minä puhuin niin kauvan ja niin pontevasti Vegard\nVæradalille, saadakseni kuningasta lähettämään Ingan pois luotansa,\nettä se viimein tapahtui. Se työ oli hyvä ensi polvessa; mutta jos en\nolisi sitä neuvonut, niin ei Inga nyt olisi ollut Varteigissa, kirje ei\nolisi ajoissa tullut minun käsiini, ja minulla ei olisi ollut lupausta\npidettävänä, -- siis tyhmä toisessa polvessa. Jos vaan olisi aikaa;\nmutta ainoastaan tämä yö loppuun -- ja tuskinpa sitäkään. Minun täytyy,\nminä tahdon elää kauvemmin! (tömistää sauvalla; pappi astuu sisään\noikealta.) Käske Sigard mestari tulemaan! (pappi menee; piispa pusertaa\nkirjettä käsissään.) Tässä, tämän ohuen sinetin alla lepää Norjan\nhistoria sadaksi vuodeksi. Se lepää ja uneksii, niinkuin linnunpoika\nmunassa! Oi, sitä, jolla nyt olisi useampi kuin _yksi_ sielu -- taikka\n_ei yhtäkään!_ (painaa raivokkaasti kirjettä rintaansa.) Oi, jos ei\nloppu olisi kintereilläni -- ja tuomio ja rangaistus -- minä hautoisin\nsinut haukaksi, joka levittäisi pimeän kauhun kaiken maan ylitse ja\niskisi terävät kyntensä joka miehen sydämmeen! (kutistuen.) Mutta\nviimeinen hetki on lähellä, (huutaen.) Ei, ei, -- sinusta pitää tuleman\njoutsen, valkea joutsen! (heittää kirjeen pois kauvas lattialla ja\nhuutaa:) Sigard mestari, Sigard mestari!\n\nSIGARD MESTARI (oikealta). Kuinka laita on, kunnianarvoisa herra?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Sigard mestari, -- myykää minulle kolmen päivän elämä!\n\nSIGARD MESTARI. Minä olen teille sanonut --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin, niin; mutta se ei ollut totta se oli pieni\nrangaistus. Minä olen ollut kohtuuton herra teitä kohtaan; sen vuoksi\ntahdotte te pelottaa minua. Hyi, se oli ilkeätä, -- ei, ei, -- se oli\nparaiksi minulle! Mutta olkaa nyt hyvä ja kiltti! Minä maksan hyvin; --\nkolmen päivän elämä, Sigard mestari, ainoastaan kolmen päivän elämä!\n\nSIGARD MESTARI. Jos minun vaikka itseni olisi mentävä pois samalla\nhetkellä, kuin teidän, niin en kuitenkaan voisi lisätä kolmea päivää.\n\nNIKOLAUS PIISPA. _Yksi_ päivä sitten; ainoastaan yksi päivä! Antakaa\nolla valoisata, antakaa auringon paistaa, silloin kuin minä erkanen!\nKuulkaa Sigard! (viittaa häntä luoksensa ja vetää hänet alas penkille.)\nOlen antanut melkein kaikki kultani ja hopeani kirkolle, saadakseni\nsuuria messuja luetuksi jälkeeni. Tahdon muuttaa tuon; te saatte kaikki\ntyyni! Mitä, Sigard, teemmekö me kaksi pienet kepposet noille tuolla\nsisällä? He, he, he! Te tulette rikkaaksi, Sigard, ja lähdette pois\nmaasta; minä saan vähän viivytystä ja voin vähän asettaa asiani toisin\nja auttaa itseni vähemmilläkin rukouksilla. Mitä Sigard, emmekö --?\n(Sigard koettaa suonta; piispa huudahtaa tuskallisesti:) No, miks'ette\nvastaa?\n\nSIGARD MESTARI (nousee). Minulla ei ole aikaa, herra. Tahdon valmistaa\nteille juoman, joka voi tuottaa teille hiukan helpotusta viimeisellä\nhetkellänne.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ei, viipykää! viipykää -- ja vastatkaa minulle!\n\nSIGARD MESTARI. Minulla ei ole aikaa; juoman täytyy olla valmis tunnin\nsisällä (menee ulos oikealle.)\n\nNIKOLAUS PIISPA. Tunnin sisällä! (tömistää hurjasti.) Viljam! Viljam!\n\nSIRA VILJAM (tulee ulos kappelista).\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ota useampia avuksi sinne sisään! Kahdeksan ei riitä!\n\nSIRA VILJAM. Herra --?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Useampia avuksi, sanon minä! Kolbein ristiveli on\nmaannut sairaana viisi viikkoa, -- sillä aikaa hän ei suinkaan ole\nvoinut paljon syntiä tehdä --\n\nSIRA VILJAM. Hän oli eilen ripillä.\n\nNIKOLAUS PIISPA (innokkaasti). Niin, hän mahtaa olla kelvollinen; ota\nhän! (Viljam menee jälleen sisään kappeliin.) Tunnin sisällä! (pyyhkii\nhien otsastaan.) Puh, kuinka täällä on lämmin! -- Kurja koira, -- mitä\nkaikki hänen oppinsa minua auttaa, kun ei hän voi lisätä tuntiakaan.\nSiellä hän istuu huoneessaan päiväkaudet ja asettaa yhteen konstikkaita\nrattaita ja painoja ja vipuja; hän tahtoo luoda koneen, joka käy ja\nkäy, koskaan seisahtumatta, -- _perpetuum mobile_ nimittää hän sitä.\nMiksi hän ei ennen käytä taitoansa ja älyänsä tehdäksensä ihmisestä\nSemmoisen _perpetuum mobilen_ --? (taukoaa ja miettii; hänen silmänsä\nvalaistuvat.) _Perpetuum mobile_, -- en ole vankka latinan kielessä, --\nmutta se tarkoittaa jotakin, jolla on voima iäisesti vaikuttaa,\nkaikkien aikojen halki. Jos minä nyt itse voisin --? Se olisi työ,\njolla sopisi lopettaa! Se olisi tehdä suurimman työnsä viimeisellä\nhetkellään! Panna rattaita ja painoja ja vipuja kuninkaan ja herttuan\nsielussa käymään; panna ne sillä tavoin käymään, ett'ei mikään voima\nmaan piirillä voi saada niitä seisahtumaan; jos minä sen voin,\nsilloinhan jään elämään, elämään työssäni, -- ja kun asiaa oikein\npunnitaan, niin juuri _se_ se lieneekin se, jota sanotaan\nkuolemattomuudeksi. -- Lohduttavia, vilvoittavia ajatuksia, kuinka\nteette hyvää vanhalle miehelle! (puhaltaa ja ojentaa itseänsä mukavasti\npenkille.) Diabolus on kovasti ahdistanut minua tänä iltana. Se on\nseuraus joutilaana lepäämisestä; _otium est pulvis -- pulveris_ -- no,\nyhtäkaikki, latina siksensä, -- Diabolus ei ole enää saava valtaa minun\nylitseni; tahdon olla toimelias viimeiseen saakka; tahdon --; kuinka he\nammovat tuolla sisällä -- (tömistää; Viljam tulee ulos.) Sano, että he\novat vaiti; he häiritsevät minua. Kuningas ja herttua tulevat paikalla,\nminulla on suuria mietittävänä.\n\nSIRA VILJAM. Herra, pitääkö minun sitten --?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Käskeä heitä herkeämään hetkeksi, että saan miettiä\nrauhassa. Kas tuossa, ota ylös kirje, joka on lattialla. -- Hyvä. Anna\nsitten paperit tänne --\n\nSIRA VILJAM (menee kirjoituspöydän luo). Mitkä, herra?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Yhtä kaikki --; ne, joilla on sinetti päällä; ne,\njotka ovat päällimmäisinä. -- Niin; käy nyt sisään ja sano, että he\novat hiljaa. (Viljam menee.) -- Kuolla, ja kuitenkin hallita Norjassa!\nKuolla, ja toimittaa niin, ett'ei yksikään mies tule kohottamaan\nitseänsä pään vertaa kaikkien toisten ylitse. Tuhat tietä voi saattaa\ntuohon päämaaliin; mutta ainoastaan yksi voi olla, joka kelpaa; -- se\non löydettävä, -- se on käytävä. -- Haa! Onpa tie aivan lähellä, niin\nlähellä! Niin olkoon asia. Minä pidän lupaukseni; herttuan pitää saaman\nkirje käsiinsä; -- mutta kuninkaan -- hm, hänen pitää saaman epäilyksen\noraan sydämeensä. Hookon on rehellinen, niinkuin on tapa lausua;\nkadotettuansa luottamuksen itseensä ja oikeuteensa, on paljo hänessä\nhöltyvä. Molempain pitää uskoman ja epäilemän, keikkuman ylös ja alas,\nkoskaan saamatta vakavaa pohjaa jalkainsa alle, -- _perpetuum mobile!_\n-- Mutta ottaakohan Hookon uskoaksensa minun sanaani? Kyllä kai;\nolenhan kuoleman kourissa; minä syötän häntä ensin tosiasioilla. --\nVoimat horjuvat, mutta sielu virkistyy; -- minä en enää lepää\nsairasvuoteella, minä istun työhuoneessani, tahdon puuhata viimeisen\nyön, puuhata -- siksi kuin kynttilä sammuu --\n\nSKULE HERTTUA (tulee sisään oikealta ja astuu piispaa kohti). Rauhaa ja\nterveyttä, kunnian-arvoisa herra! Kuulen, että laitanne on huono.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Olen ruumiin silmikko, hyvä herttua; tänä yönä\npuhkean; huomenna voipi tuntea, kuinka tuoksun.\n\nSKULE HERTTUA. Tänä yönä, sanotte?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Sigard mestari sanoo: tunnin kuluttua.\n\nSKULE HERTTUA. Ja Trond papin kirje --?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ajatteletteko te vielä sitä?\n\nSKULE HERTTUA, Se ei koskaan lähde mielestäni.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuningas on tehnyt teidät herttuaksi; herttuan nimeä\nei ole yksikään mies, ennen teitä, Norjassa kantanut.\n\nSKULE HERTTUA. Ei ole kylliksi. Joll'ei Hookon ole oikea, niin täytyy\nminun saada kaikki!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuinka täällä on kylmä; kaikkia jäseniäni värisyttää.\n\nSKULE HERTTUA. Trond papin kirje, herra! Jumalan kaikkivaltiaan kautta,\n-- onko se teillä?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kaikissa tapauksissa tiedän, missä se on löydettävänä.\n\nSKULE HERTTUA. Niin sanokaa se, sanokaa se!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Odottakaa --\n\nSKULE HERTTUA. Ei, ei, -- käyttäkää aikaa; näen, että se kuluu\nkiireesti, -- ja minulle on sanottu, kuninkaankin tänne tulevan.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin, kuningas tulee; siitä parhaiten näette, että\nminä valvon teidän asiatanne, vielä nytkin.\n\nSKULE HERTTUA. Mikä on teidän tarkoituksenne?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Muistatteko kuninkaan häissä, -- silloin sanoitte,\nettä Hookonin järkähtämätön luottamus itseensä tekee hänet lujaksi.\n\nSKULE HERTTUA. No?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Jos minä ripitän itseni ja herätän hänessä epäilyksen,\nniin luottamus kukistuu ja voima sen kanssa.\n\nSKULE HERTTUA. Herra, se on syntiä, syntiä; jos hän on oikea!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Se on oleva teidän vallassanne tehdä hänet jälleen\nluottavaiseksi. Ennen kuin täältä erkanen, sanon minä teille, missä\nTrond papin kirje on löydettävänä.\n\nSIRA VILJAM (oikealta). Nyt kuningas tulee tulisoittojen valossa ja\nseurueen keralla katua ylöspäin.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hän olkoon terve tullut. (Viljam menee.) Herttua,\npyydän teiltä viimeisen suosion. Olkaa minun kostajani minun\nvihamiehiäni vastaan (ottaa esiin erään kirjeen.) Tähän minä olen\npannut heidän nimensä. Ne, jotka ensiksi ovat mainitut, tahtoisin\nkernaasti saada hirteen, jos vaan niin sopii.\n\nSKULE HERTTUA. Elkää nyt kostoa ajatelko; teillä ei ole pitkiä\njäljellä --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ei kostoa, vaan rangaistusta. Luvatkaa minulle\nheiluttavanne rangaistuksen miekkaa kaikkien vihamiesteni ylitse, kun\nminä olen poissa. Ne ovat teidän vihamiehiänne yhtä hyvin kuin\nminunkin; kun te tulette kuninkaaksi, täytyy teidän heitä kurittaa;\nlupaatteko sen?\n\nSKULE HERTTUA. Minä lupaan ja vannon; -- mutta Trond papin kirje --!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Te saatte tietää, missä se on; -- mutta, katsokaa --;\nkuningas tulee; kätkekää vihamiestemme luettelo! (Herttua kätkee\npaperin; samassa tulee Hookon sisään oikealta).\n\nNIKOLAUS PIISPA. Terve tullut maahanpaniaisiin, herra kuningas!\n\nHOOKON. Kovasti olette kaiken aikaa minua vastustanut; mutta nyt se\nolkoon unohdettu ja anteeksi annettu; kuolema pyyhkäisee puhtaaksi\nsuurimmankin rätingin.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Se helpotti! Oi, kuinka kuninkaan laupeus on\nihmeellisen suuri! Herra, mitä tänä iltana olette tehnyt vanhaa\nsyntistä kohtaan, olkoon se kymmenkertaisesti --\n\nHOOKON. Jättäkäämme sikseen; mutta minun täytyy sanoa, että minua\nsuuresti kummastuttaa. Te kutsutte minut tänne saadaksenne minun\nanteeksi antamukseni, ja kuitenkin valmistatte minulle tämmöisen\nyhtymisen.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Yhtymisen, herra?\n\nSKULE HERTTUA. Kuningas tarkoittaa minua. Herra piispa, tahdotteko\nvakuuttaa Hookon kuninkaalle minun uskoni ja kunniani kautta, että minä\nen ensinkään tietänyt hänen tulostansa, ennenkuin laskin jalkani Oslon\nlaiturille.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ah, ah; koko syy on minussa! Olen ollut sairas,\nvuoteen-oma koko menneen vuoden; olen vähän taikka en ollenkaan\nhankkinut tietoja maan asioista; minä luulin, että korkeain sukulaisten\nväli nyt olisi hyvä ja sopuisa!\n\nHOOKON. Olen havainnut, että ystävyys herttuan ja minun välilläni\nmenestyy paraiten, kun me pysymme erillämme; sentähden hyvästi,\nNikolaus piispa, ja Jumala olkoon teidän kanssanne siellä, johon nyt\nmenette, (aikoo mennä.)\n\nSKULE HERTTUA (hiljaa ja levottomasti). Piispa, piispa; hän menee!\n\nNIKOLAUS PIISPA (äkkiä ja raivokkaan voimalla). Jääkää, Hookon\nkuningas!\n\nHOOKON (seisahtuu). Mitä nyt?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ette saa mennä tästä huoneesta, ennenkuin vanha\nNikolaus piispa on lausunut viimeisen sanansa!\n\nHOOKON (tarttuen ehdottomasti miekkaansa). Oletteko kenties\nmiesvoimalla saapunut Viikeniin, herttua?\n\nSKULE HERTTUA. Minulla ei ole mitään tämän kanssa tekemistä.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Sanan voimalla olen teidät pidättävä. Missä\nmaahanpaniaisia vietetään, siellä on vainaja ensimmäinen mies seurassa;\nhän voi tehdä ja jättää tekemättä, mitä tahtoo -- niin pitkälle kuin\nhänen voimansa riittää. Senvuoksi tahdon nyt pitää oman ruumissaarnani;\nennenaikaan pelkäsin aina kovasti, että Sverre kuningas tulisi sitä\npitämään --.\n\nHOOKON. Elkää puhuko niin hurjasti, herra!\n\nSKULE HERTTUA. Te lyhennätte sitä kallista aikaa, joka teillä on\njäljellä!\n\nHOOKON. Silmänne ovat jo hämärät!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin, näköni on hämärä; tuskin voin nähdä teitä, missä\nseisotte; mutta minun sisässäni kuvastuu elämäni loistavan kirkkaana\neteeni. Minä näen näkyjä _siinä_ --; kuulkaa ja oppikaa, kuningas! --\nMinun sukuni oli maan mahtavin; moni suuri päällikkö sai siitä\nsyntynsä; _minä_ tahdoin olla suurin heistä kaikista. En ollut kuin\npoika, kun jo rupesin isoamaan suuria töitä; minusta oli, ikään kuin en\nmillään tavoin voisi odottaa siksi kuin tulisin täysikasvuiseksi;\nkuninkaita nousi vähemmän oikeuden nojalla kuin minulla oli, -- Maunu\nErlingin poika, Sverre pappi --; _minä_ myös tahdoin olla kuningas;\nmutta päällikkö ensin, -- se oli välttämätöntä. Silloin piti oleman\ntappelu Ilekentällä; siellä olin ensi kerran muassa. Aurinko nousi, ja\nvälkkyen säteilivät tuhannet kirkkaat asehet. Maunu ja kaikki hänen\nmiehensä astuivat esiin, ikäänkuin kisahan; minä yksin tunsin sydäntäni\nahdistavan. Ankarasti raivasi meidän seurueemme itsellensä tietä; mutta\nminä en voinut olla mukana -- minä olin pelkuri! Kaikki muut Maunun\npäälliköt taistelivat miehuullisesti, ja usea tapellen kaatui; mutta\nminä pakenin vuorta ylös päin, juoksin ja juoksin, enkä seisahtunut\nennenkuin jälleen tulin alas vuonolle, kaukana ulompana. Monen miehen\ntäytyi sinä iltana pestä veriset vaatteensa Trondhjemin vuonossa; --\nminun täytyi myöskin pestä vaatteeni, mutta ei verestä. Niin, kuningas,\nminä olin pelkuri; luotu päälliköksi -- ja pelkuri! Minuun sattui kuin\nukonnuoli; siitä hetkestä vihasin joka miestä; minä rukoilin salaa\nkirkoissa, itkin ja makasin polvillani alttarien edessä, minä annoin\nsuuria lahjoja, tein pyhiä lupauksia; minä yritin ja koetin yhä uusissa\ntappeluissa, Saltöönsalmella, Jonskentillä sinä kesänä kun Baglit\nmajailivat Bergenissä, -- aina turhaan. Sverre se oli, joka asian ensin\nhuomasi, hän puhui siitä kaikkien kuullen ja pilkaten, ja siitä\npäivästä nauroi joka seurueen mies, kun Nikolaus Arnen poika tuli\nnäkyviin sota-asussa. -- Pelkuri, pelkuri ja minä tahdoin kuitenkin\nolla päällikkö, tahdoin olla kuningas, tunsin olevani kuninkaaksi\nluotu, olisin voinut edistää Jumalan valtakuntaa maan päällä; mutta\npyhimykset itse sulkivat minulta tien.\n\nHOOKON. Elkää soimatko taivasta, piispa! Te olette paljon vihannut!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Niin, minä olen paljon vihannut; vihannut joka päätä\ntässä maassa, joka on kohonnut joukon ylitse. Mutta minä vihasin\nsentähden, ett'en voinut rakastaa. Ihania naisia, -- oi, minä voisin\nnielaista heitä vieläkin säkenöivin silmin! Olen kahdeksankymmentä\nvuotta, ja vieläkin minä himoan sortaa miehiä ja naisia syleillä; mutta\n_siinä_ kävi minun samoin kuin tappelussa; tahtoa ja himoa vaan, voima\noli minulta jo syntyessäni varastettu; -- himon kuohuva lahja -- ja\nkuitenkin raajarikko! Niin tulin sitten papiksi; kuningas taikka pappi\ntäytyy sen miehen olla, joka tahtoo saada kaiken vallan haltuunsa,\n(nauraa.) Minä pappi! Minä kirkon mies! Niin, yhteen kirkolliseen\ntoimeen oli Luoja minut erittäin sopivaksi tehnyt, -- laulamaan kimeitä\nääniä, -- veisaamaan nais-äänellä suurissa kirkkojuhlissa. Ja kuitenkin\nvaativat he tuolla ylhäällä minulta -- puolimieheltä --, mitä heillä on\noikeus vaatia kaikilta niiltä, jotka saivat täyden kyvyn elämän työhön!\nOn ollut aikoja, jolloin pidin semmoisen vaatimuksen kohtuullisena;\ntässä olen kuolinvuoteellani maannut, kutistuneena rangaistuksen ja\ntuomioa pelvosta. Nyt se on ohitse; minulla on jälleen ydintä sielun\nsolmuissa! Minä en ole rikkonut mitään; minua kohtaan on vääryyttä\ntehty; minä olen päälle kantaja!\n\nSKULE HERTTUA (alennetulla äänellä). Herra -- kirje! Teillä ei ole\npitkiä jäljellä!\n\nHOOKON. Ajatelkaa sieluanne ja nöyryyttäkää itsenne!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Miehen työ on hänen sielunsa, ja minun työni on yhä\nelävä maan päällä. Mutta teidän, Hookon kuningas, teidän tulisi olla\nvaroillanne; sillä samoin kuin taivas on vastustanut _minua_ ja saanut\nvahinkoa palkinnoksi, samoin vastustatte te sitä miestä, joka pitää\nmaan onnen käsissänsä --\n\nHOOKON. Haa -- herttua, herttua! Nyt minä käsitän yhtymisen täällä!\n\nSKULE HERTTUA (kiivaasti piispalle). Ei sanaakaan enää siitä!\n\nNIKOLAUS PIISPA (Hookonille). Hän on teitä vastustava niin kauvan kuin\nhänen päänsä on kiinni hänen olkapäissänsä. Jakakaa hänen kanssaan!\nMinä en saa rauhaa arkussani, minä palaan jälleen, jos te ette jaa! Ei\nkumpikaan teistä saa lisätä toisen korkeutta omaan vartaloonsa; tässä\nmaassa syntyisi jättiläinen, jos niin kävisi, ja täällä ei pidä\njättiläisiä oleman; sillä minä en koskaan ollut jättiläinen! (vaipuu\ntaapäin penkille.)\n\nSKULE HERTTUA (heittäytyy polvillensa alas penkin viereen ja huutaa\nHookonille). Tuokaa apua! Jumalan laupeuden tähden, piispa ei saa vielä\nkuolla!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Kuinka minun silmäni yhä enemmän pimentyvät! --\nKuningas, viimeinen kerta, -- tahdotteko jakaa herttuan kanssa?\n\nHOOKON. En ropoakaan lahjoita siitä, minkä Jumala minulle antoi!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hyvä. (alennetulla äänellä.) Luottamuksen pitää teidän\nkuitenkin kadottaman, (huutaa:) Viljam!\n\nSKULE HERTTUA (alennetulla äänellä). Kirje! kirje!\n\nNIKOLAUS PIISPA (häntä kuulematta). Viljam! (Viljam tulee; piispa vetää\nhänen aivan viereensä ja kuiskaa:) Kun sain viimeisen voiteen, niin\nsainhan kaikki syntini anteeksi?\n\nSIRA VILJAM. Kaikki syntinne, syntymästänne saakka siihen hetkeen,\njolloin voiteen saitte.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Eikö edemmäksi? Enkö täydelleen siksi kuin menen pois?\n\nSIRA VILJAM. Herra, te ette tee syntiä tänä yönä.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Hm, kuka sen voi tietää --; ota kultamalja, jonka sain\nAbsalon piispan peruja -- anna se kirkolle -- ja lue seitsemän suurta\nkirkkorukousta lisäksi.\n\nSIRA VILJAM. Herra, Jumala olkoon teille armollinen!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Seitsemän rukousta lisäksi, sanon minä -- tämän yön\nsyntien edestä! Mene, mene! (Viljam menee; piispa kääntyy Skulen\npuoleen.) Herttua, jos kerta luette Trond papin kirjeen, ja\nmahdollisesti tulisi ilmi että Hookon on oikea, -- mitä tahdotte\nsilloin tehdä?\n\nSKULE HERTTUA. Jumalan nimessä, -- silloin hän myös on oleva kuningas.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ajatelkaa joka soppi sydämmessänne; vastatkaa, juuri\nkuin tuomio-istuimen edessä! Mitä teette, jos hän on oikea?\n\nSKULE HERTTUA. Nöyrryn ja palvelen häntä.\n\nNIKOLAUS PIISPA (mutisee). Niin, niin, ota sitten seuraukset.\n(Skulelle). Herttua, minä olen voimaton ja väsynyt; mieleni tuntuu niin\nlempeältä ja sovinnolliselta --\n\nSKULE HERTTUA. Se on kuolema! Trond papin kirje! Missä se on?\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ensin eräs toinen asia; -- annoin teille vihamiesteni\nluettelon --\n\nSKULE HERTTUA (kärsimätöinnä). Niin, niin; minä kostan heille kaikki --\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ei, minä olen nyt niin lempeä; minä tahdon anteeksi\nantaa, niinkuin kirjoitettu on. Samoin kuin te luovutte vallasta,\nsamoin minä tahdon luopua kostosta. Polttakaa luettelo!\n\nSKULE HERTTUA. Hyvä, hyvä; teidän tahtonne mukaan.\n\nNIKOLAUS PIISPA. Tuossa tuliastiassa, niin että minä sen näen --\n\nSKULE HERTTUA (heittää paperin valkeaan). Kas niin, nyt se palaa! Ja\nnyt, puhukaa, puhukaa! Tuhansien henki on kysymyksessä, joll'ette nyt\npuhu!\n\nNIKOLAUS PIISPA (kyynelöivin silmin). Tuhansien henki! (huutaa:)\nValoa! ilmaa!\n\nHOOKON (rientää ovelle ja huutaa). Avuksi! piispa kuolee!\n\n    (Sira Viljam sekä usea piispan väkeä tulee sisään.)\n\nSKULE HERTTUA (ravistaa piispan käsivartta). Norjan onni vuosisatojen\nhalki; sen suuruus kenties ijankaikkisiin aikoihin!\n\nNIKOLAUS PIISPA. Ijankaikkisiin aikoihin! (riemuiten:) _Perpetuum\nmobile!_\n\nSKULE HERTTUA. Sielunne autuuden kautta, -- missä on Trond papin kirje!\n\nNIKOLAUS PIISPA (huutaen:) Seitsemän rukousta lisää, Viljam!\n\nSKULE HERTTUA (mieletönnä). Kirje! kirje!\n\nNIKOLAUS PIISPA (hymyilee kuoleman kamppauksessa). Sen te poltitte,\nhyvä herttua. (Vaipuu taapäin penkille ja kuolee.)\n\nSKULE HERTTUA (kirkaisee ehdottomasti, heittäytyen taapäin ja peittäen\nkasvonsa käsillään). Jumala, Sinä kaikkivaltias!\n\nMUNKIT (tulevat paeten ulos kappelista). Pelastakoon itsensä, ken\nvoipi!\n\nYKSITYISIÄ ÄÄNIÄ. Kaikki pahat ovat tänä yönä irti!\n\nTOISIA. Nurkasta kuului äänekäs nauru! -- Huuto kuului \"hän on\nkäsissämme!\" -- Kaikki kynttilät sammuivat!\n\nHOOKON. Nyt kuoli Nikolaus piispa.\n\nMUNKIT (paeten oikealle). _Pater noster -- pater noster!_\n\nHOOKON (lähestyy Skulea ja sanoo alennetulla äänellä). Herttua, minä en\nhuoli tutkia, mitä salaisia neuvoja te laskitte piispan kanssa, ennen\nhänen kuolemaansa, -- mutta huomisesta saakka täytyy teidän jälleen\nlaskea valtanne sekä arvonne minun käsiini; minä näen nyt selvään, --\nme molemmat emme voi käydä yhdessä eteenpäin.\n\nSKULE HERTTUA (katsoo häneen hämmentyneenä). Käydä yhdessä\neteenpäin --?\n\nHOOKON. Huomenna pidän keräjiä kuninkaan kartanossa; siellä täytyy\nkaiken tulla selville meidän välillämme.\n\n    (Menee ulos oikealle.)\n\nSKULE HERTTUA. Piispa on kuollut ja kirje poltettu! Elämä täynnä\nepäilystä ja taistelua ja kauhua! Oi, jospa voisin rukoilla! -- Ei, --\nminun täytyy käydä asiaan; -- tänä iltana on askel otettava täydelleen!\n(Viljamille:) Mihinkä kuningas meni?\n\nSIRA VILJAM (peljästyneenä). Kristus pelastakoon minut, -- mitä hänestä\ntahdotte?\n\nSKULE HERTTUA. Luuletteko kenties, että aion hänet surmata tänä yönä?\n\n    (Menee ulos oikealle.)\n\nSIRA VILJAM (katsoo hänen jälkeensä, ravistaen päätänsä, sillä aikaa\nkuin huoneväki kantaa ruumiin ulos vasemmalle). Piispa sanoi: seitsemän\nrukousta lisää; -- minä arvelen turvallisimmaksi, että luemme\nneljätoista. (Seuraa toisia jäljestä.)\n\n       *       *       *       *       *\n\nHuone kuninkaan kartanossa.\n\n(Perällä on sisäänkäytävä ovi; kummallakin sivu seinällä pienempi ovi;\nakkuna etummaisna oikealla puolella. Lamppu palaa katossa. Oven suussa\nvasemmalla kädellä on penkki, ja etäämpänä kätkyt, jossa kuninkaan\nlapsi nukkuu; Margareta on polvillaan lapsen vieressä.)\n\nMARGARETA (soutaa kätkyttä ja laulaa).\n\n    Nyt suoja väljeneepi\n    Jo tähtikaarten taa;\n    Ja lentoon pikku Hookon\n    Nyt unisiivin saa.\n\n    Tie sätehinen tehty\n    On maasta taivaasen;\n    Sill' liitää pikku Hookon\n    Nyt seurass' enkelten.\n\n    Ja enkelit, ne rauhaa\n    Laps armaan suojaavat;\n    Myös Herra, pikku Hookon,\n    Ja äitis valvovat.\n\n    (Lyhyt äänettömyys. Skule herttua tulee sisään perältä.)\n\nMARGARETA (hypähtää ylös ilohuudolla ja rientää häntä vastaan). Isä! --\nOi, kuinka olen huokaillut ja ikävöinyt tätä yhtymistä!\n\nSKULE HERTTUA. Jumalan rauha kanssasi, Margareta. Missä kuningas on?\n\nMARGARETA. Nikolaus piispan luona.\n\nSKULE HERTTUA. Hm -- no, sitten saapunee hän pian tänne.\n\nMARGARETA. Ja te tahdotte puhutella toisianne ja sopia, tulla jälleen\nystäviksi, niinkuin ennen muinoin?\n\nSKULE HERTTUA. Sen kernaasti soisin.\n\nMARGARETA. Hookon myöskin suo sen kernaasti; ja minä rukoilen joka\npäivä Jumalaa, että se tapahtuisi. Oi, mutta tule tänne ja katso --\n(tarttuu häntä käteen ja vie hänet kätkyeelle.)\n\nSKULE HERTTUA. Sinun lapsesi!\n\nMARGARETA. Niin, tuo ihana lapsi on minun; -- eikö se ole ihmeellistä?\nHänen nimensä on Hookon, niinkuin kuninkaan! Katso tänne, hänen\nsilmänsä -- ei, sinä et nyt voi niitä nähdä, hän nukkuu, -- mutta\nhänellä on isot siniset silmät; ja sitten hän osaa nauraa ja ojentaa\nkätensä ja tavoittaa minua, -- ja hän jo tunteekin minut!\n\n    (Järjestää huolellisesti kätkytvaatteita.)\n\nSKULE HERTTUA. Hookon saa poikia, ennusti piispa.\n\nMARGARETA. Tämä pikku lapsi on minulle tuhat kertaa rakkaampi kuin maa\nja valtakunta, -- ja niin on se Hookonille myös. -- On ikään kuin en\noikein voisi uskoa onneani; minä pidän kätkyen vuoteeni vieressä; joka\nyö kun herään, katson, onko se paikoillaan, -- minä ikäänkuin pelkään,\nettä se on unta --\n\nSKULE HERTTUA (kuuntelee ja menee akkunan luo). Eikö se ole\nkuningas --?\n\nMARGARETA. On; hän menee toisia portaita ylös; minä käyn hänet\ntuomassa! (Ottaa isäänsä kädestä ja vie hänet leikillisesti takaisin\nkätkyeelle.) Skule herttua, seisokaa vahdissa kuninkaan lapsen luona\nsill'aikaa -- niin, sillä hän on myös kuninkaan lapsi -- sitä en\nkoskaan muista! Ja jos hän herää, niin kumarra syvään ja tervehdi\nhäntä, niinkuin kuninkaita tulee tervehtiä! Nyt minä tuon Hookonin; oi\nJumala, Jumala! nyt siis on vihdoin valo ja rauha suvulle koittava!\n\n    (Menee ulos oikealle.)\n\nSKULE HERTTUA (lyhyen ja synkän äänettömyyden jälkeen). Hookonilla on\npoika. Hänen sukunsa on elävä hänen jälkeensä. Jos hän kuolee, niin on\nkuninkaan alku olemassa, joka on valtaistuinta likempänä kuin kaikki\nmuut. Hookonille onnistuu kaikki. Kenties hän ei ole oikea; mutta hänen\nluottamuksensa itseensä pysyy lujana kuin ennen; piispa olisi saanut\nsen horjumaan, mutta kuolema ei suonut hänelle aikaa, Jumala ei sitä\nsallinut. Jumala suojelee Hookonia, hän sai pitää väkivyönsä. Nyt sanoa\nse hänelle? Nyt vannoa piispan sana todeksi? Mitä se hyödyttäisi? Ei\nkukaan minua uskoisi, ei Hookon eivätkä muut. Hän olisi uskonut piispaa\nkuoleman hetkellä; epäilys olisi myrkyttänyt hänet; mutta se ei saanut\ntapahtua. Ja yhtä järkähtämätön kuin luottamus on Hookonilla, yhtä\njärkähtämätön on epäilys minussa; ei ole ihmistä maan päällä, joka\nvoisi perata sen pois. Ei ole, ei ole. Raudankannanta on kannettu,\nJumala on puhunut, ja kuitenkin voi Hookon olla väärä, samalla kuin\nminä hukkaan elämäni. (Istuu miettien pöydän viereen oikealle.) Ja jos\nnyt voittaisin maan ja valtakunnan, niin eikö epäilys kuitenkin minussa\npysyisi ja purisi ja kalvaisi ja kovertaisi minua ijankaikkisilla\njäätipoillaan? -- Niin, niin; mutta parempi on istua ylhäällä\nvaltaistuimella ja epäillä itseänsä, kuin seisoa alhaalla joukossa ja\nepäillä häntä, joka istuu ylhäällä. -- Päätös tulkoon minun ja Hookonin\nvälillä! Päätös? Mutta millä tavoin? (nousee.) Kaikkivaltias, sinä,\njoka olet minun tähän tilaan asettanut, sinä saat vastata siitä, mikä\nseuraa! (kävelee edestakaisin, seisahtuu ja miettii.) Kysymyksenä on\nhajoittaa kaikki sillat, paitse yksi ja _sillä_ voittaa tai kaatua, --\nsanoi piispa kuninkaanhäissä Bergenissä; siitä on jo kolmatta vuotta\nja koko tuon ajan olen minä hukannut ja särkenyt voimiani\npuollustellessani kaikkia siltoja -- (ripeästi.) _Nyt_ tulee minun\npiispan neuvoa noudattaa; nyt taikka ei koskaan! Molemmat olemme täällä\nOslossa; minulla on tällä kertaa suurempi miesvoima kuin Hookonilla;\nmiksi en käyttäisi etuani, -- se onni on harvoin minun puolellani,\n(epäröiden.) Mutta nyt tänä yönä -- paikalla --? Ei, ei! Ei tänä yönä!\n-- Ha, ha, ha, -- kas siinä se on jälleen, miettiminen -- epävakaisuus!\nHookon ei tiedä semmoisesta; hän käy suoraan eteenpäin, hän, ja siten\nhän voittaa! (Kävelee pari askelta lattiaa ylöspäin ja seisahtuu äkkiä\nkätkyen viereen.) Kuninkaan lapsi! -- kuinka kaunis otsa. Hän uneksii.\n(Parantelee peittoa ja katsoo kauvan lasta.) Sinun kaltaisesi voi\npaljon pelastaa miehen sielussa. Minulla ei ole poikaa. (Kumartuu\nkätkyen ylitse.) Hän on Hookonin näköinen. -- (Peräytyy yht'äkkiä.)\nKuninkaan lapsi, sanoi kuningatar! Kumarra syvään ja tervehdi häntä\nniinkuin kuningasta! (hänen levottomuutensa kasvaa yhä.) Tämä lapsi,\nHookonin poika, on istuva ylhäällä sillä istuimella, jota minä kentiesi\nolen lähempänä, -- ja minun pitää seisoman hänen astinlautansa edessä,\nvalkohapsin, iän kangistamana, näkemän koko elämäni työn tekemättä, --\nkuoleman kuninkaana olematta! -- Minulla on suurempi miesvoima kuin\nHookonilla -- myrsky pauhaa tänä iltana, tuuli käy vuonosta ulapalle\npäin --! Jos ottaisin kuninkaan lapsen? Tröndeihin voin luottaa. Mitä\nHookon uskaltaisi, kun hänen lapsensa olisi minun vallassani! Minun\nmieheni seuraavat minua, tappelevat minun edestäni ja voittavat. Kun\nminä palkitsen heidät kuninkaallisesti, niin he sen tekevät. --\nTapahtukoon se! Askel otettu; ensikerran juovan toiselle puolelle! --\nKunpa voisin nähdä, onko sinulla Sverren silmät -- taikka Hookon\nSverrenpojan --! Hän nukkuu. En voi sitä nähdä. (Äänettömyys.) Uni on\nturva. Nuku rauhassa, pikku kuninkaanalku! (Menee pöydän luo.) Hookon\non päättävä; kerran vielä tahdon puhua hänen kanssaan.\n\nMARGARETA (tulee kuninkaan kanssa oikeanpuolisesta huoneesta). Piispa\nkuollut! Oi, uskokaa minua, kaikki rauhattomuus kuolee hänen kanssaan.\n\nHOOKON. Mene levolle, Margareta; olet varmaan väsynyt matkasta.\n\nMARGARETA. Niin, niin! (herttualle:) Isä, ole lempeä ja sopuisa --\nHookon on sen myös luvannut! Tuhansin hyvää yötä, molemmat!\n\n    (Viittaa vasemmanpuoleiselle ovelle, ja menee; kaksi naispalvelijaa\n    kantaa kätkyen sisään.)\n\nSKULE HERTTUA. Hookon kuningas, me emme saata enään erota vihamiehinä.\nÄäretön onnettomuus siitä syntyisi; kauhun aika koittaisi maalle.\n\nHOOKON. Maa on siihen nyt tottunut sukupolvien halki; mutta te näette,\nettä Jumala on kanssani; joka vihollinen kaatuu, joka minua vastustaa.\nBaglit, Glittungit, Ribbungit ovat hävinneet; Jon jaarli on surmattu,\nGuthorm Ingen poika on kuollut, Sigurd Ribbung samoin -- kaikki\nvaatimukset, jotka tulivat esiin Bergenin valtakokouksessa ovat\nosottauneet voimattomiksi, -- kuka sen kauhun ajan nyt herättäisi?\n\nSKULE HERTTUA. Hookon, pelkään, että sen voisin herättää minä!\n\nHOOKON. Kun tulin kuninkaaksi, annoin teille kolmannen osan\nvaltakuntaa --\n\nSKULE HERTTUA. Itse piditte kaksi kolmatta osaa!\n\nHOOKON. Aina te janositte enempää; minä enensin osanne; nyt on puoli\nvaltakuntaa teidän hallussanne.\n\nSKULE HERTTUA. Kymmenen laivakuntaa puuttuu.\n\nHOOKON. Minä tein teidät herttuaksi; ennen ei ole yhdelläkään miehellä\nNorjassa sitä arvoa ollut!\n\nSKULE HERTTUA. Mutta te olette kuningas! Elköön kenkään olko kuningas\nminun ylitseni! Minä en ole luotu teitä palvelemaan; minun täytyy itse\nhallita ja vallita!\n\nHOOKON (katsoo häneen silmänräpäyksen aikaa ja lausuu kylmästi). Taivas\nvarjelkoon teidän järkeänne, herra. Hyvää yötä! (aikoo mennä.)\n\nSKULE HERTTUA (astuu hänen eteensä). Te ette pääse minusta sillä\ntavoin! Olkaa varoillanne, taikka minä lausun itseni irti teistä; te\nette voi kauvemmin olla minun yliherrani; meidän molempain täytyy\njakaa!\n\nHOOKON. Te uskallatte minulle sen sanoa!\n\nSKULE HERTTUA. Olen saapunut Osloon suuremmalla miesvoimalla kuin te,\nHookon Hookoninpoika.\n\nHOOKON. Kentiesi on aikomuksenne --\n\nSKULE HERTTUA. Kuulkaa minua! Muistakaa piispan sanat! Jakakaamme;\nantakaa minulle ne kymmenen laivakuntaa lisäksi; suokaa minun ottaa\nosani vapaana kuningaskuntana, ilman veroitta ja maksuitta teille.\nNorja on ennenkin ollut jaettuna kahteen valtakuntaan; -- me tahdomme\nuskollisesti pitää yhtä --\n\nHOOKON. Herttua, te mahdatte olla sielultanne sairas, kun voitte vaatia\nsemmoista!\n\nSKULE HERTTUA. Niin, minä olen sielultani sairas, enkä minä muulla\ntavoin parane. Meidän on oleminen saman-arvoisia, ei kenenkään pidä\noleman minun ylitseni!\n\nHOOKON. Joka puuton saari on kivi siinä rakennuksessa, jonka Haarald\nKaunotukka ja pyhä Olavi kuningas rakensivat; ja te tahdotte minua\nhajoittamaan, mitä he liittivät yhteen? En koskaan!\n\nSKULE HERTTUA. No, hallitkaamme sitte vuoroitellen kumpikin kolme\nvuotta vuoroonsa! Te olette kauvan hallinnut; nyt on _minun_ aikani\ntullut. Lähtekää maasta kolmeksi vuodeksi; -- minä tahdon olla kuningas\nsillä aikaa; minä tahdon tasoittaa teille tien, siksi kuin palaatte\nkotia, hallita ja ohjata kaikki paraaksi; -- alituisesti vahdissa-olo\nhivuttaa ja tylsyttää. Hookon, kuuletteko, -- kolme vuotta kumpikin;\nkantakaamme kruunua vuorottain!\n\nHOOKON. Luuletteko minun kruununi sopivan teidän ohimoillenne?\n\nSKULE HERTTUA. Ei mikään kruunu ole liian väljä minulle!\n\nHOOKON. Jumalan oikeus ja kutsumus tarvitaan kruunun kantamiseen.\n\nSKULE HERTTUA. Ja uskotteko niin varmaan, että Jumalan oikeus on\nteillä?\n\nHOOKON. Jumalan tuomio on sen vahvistanut.\n\nSKULE HERTTUA. Elkää niin varmasti siihen turvatko. Jos piispa olisi\nsaanut puhua, -- no, nyt se olisi turhaa; te ette uskoisi minua. Niin,\nvarmaan on teillä mahtavia liittolaisia tuolla ylhäällä; mutta minä\nvastustan kuitenkin! -- Te ette tahdo hallita vuoroittain? No, no --\nsitten saamme valita viimeisen keinon; -- Hookon, taistelkaamme, mies\nmiestä vastaan, raskailla aseilla, elämän ja kuoleman uhalla!\n\nHOOKON. Puhutteko tosissanne, herra?\n\nSKULE HERTTUA. Minä puhun elämäni työn ja sieluni autuuden tähden!\n\nHOOKON. Silloin on vähän toivoa sielunne autuudesta.\n\nSKULE HERTTUA. Ette tahdo taistella minun kanssani? Teidän pitää,\nteidän pitää!\n\nHOOKON. Soaistu mies! En voi muuta kuin surkutella teitä. Te luulette\nHerran kutsumuksen käskevän teitä kuninkaan istuimelle, ettekä näe,\nettä se on ainoastaan teidän ylpeytenne. Mikä teitä houkuttelee!\nKuninkaan vanne, viitta purppurareunuksineen, oikeus istua penkissä\nkolme askelta lattiasta; -- kurjaa, kurjaa, -- jos se olisi\nkuninkaana-olemista, niin heittäisin kuninkuuden hattuunne, samoin kuin\nviskaan rovon kerjäläiselle.\n\nSKULE HERTTUA. Te olette tuntenut minun lapsuudesta saakka ja\narvostelette minua tuolla tavalla!\n\nHOOKON. Teillä on kaikki sielun hyvät avut, neroa ja rohkeutta, te\nolette luotu seisomaan kuningasta lähinnä, mutta ette itse olemaan\nkuningas.\n\nSKULE HERTTUA. Sitä saamme koettaa nyt!\n\nHOOKON. Sanokaa minulle yksi ainoa kuninkaantyö, jonka olisitte\ntoimittanut niinä kaikkina vuosina, kun hallitsitte valtakuntaa minun\nedestäni! Ovatko Baglit ja Ribbungit koskaan olleet mahtavammat kuin\nsilloin? Te olitte täysi mies, mutta kapinoitsevat joukot ryöstelivät\nmaata; -- saitteko ainoatakaan nöyrtymään? Minä olin nuori ja\nkokematoin, kun tartuin vallan peräsimeen, -- katsokaa minuun -- kaikki\nlankesi jalkojeni eteen, kun tulin kuninkaaksi; Baglit ovat hävinneet,\nhävinneet ovat Ribbungit!\n\nSKULE HERTTUA. Siitä pitäisi teidän vähemmin kerskaaman; sillä siinä on\nsuurin vaara. Seisköön joukko joukkoa vastaan, vaatimus vaatimusta\nvastaan, maanosa maanosaa vastaan, jos kuningas aikoo pysyä mahtavana.\nJoka seudun, joka suvun tulee joko tarvita taikka peljätä häntä. Jos te\nlopetatte kaiken rauhattomuuden, niin olette samalla ryöstänyt vallan\nitseltänne.\n\nHOOKON. Ja te tahdotte olla kuningas, -- te, joka arvelette noin?\nErling Skakken aikoina olisi teistä voinut tulla kelpo päällikkö; mutta\naika on kasvanut ohitsenne teidän huomaamattanne. Ettekö näe, että\nNorjan valtakunta, semmosena kuin Haarald ja Olavi sen rakensivat, on\nainoastaan kirkon vertainen, joka vielä on vihkimistä vailla? Seinät\nkohoovat vahvoine pilarineen, holvit kaareilevat väljästi, huippu\nosottaa ylöspäin kuin kuusi metsässä; mutta henki, sykkivä sydän,\nraitis verenvirta puuttuu työstä; Jumalan elävä henki ei vielä ole\nsiihen puhallettu; se on vihkimistä vailla. -- Minä tahdon toimittaa\nvihkimisen! Norja oli _valtakunta_, se on tuleva _kansaksi_. Tröndi\nseisoi Vikeniläistä vastaan, Agdelainen Hördalantilaista vastaan,\nHoologalannin mies Sognin miestä vastaan; kaikkien pitää tästälähin\noleman yhtä, ja kaikkien pitää itsessään tietämän ja näkemän, olevansa\nyksi! Se on toimi, jonka Jumala on laskenut hartioilleni; se on työ,\njoka nyt on Norjan kuninkaan tehtävä. Sen työn, herttua, sen\nluullakseni jätätte siksensä, sillä toden totta, teissä ei ole sen\ntekijätä!\n\nSKULE HERTTUA (hämmästyneenä). Yhdistää --? Yhdistää yhdeksi Tröndit ja\nVikeniläiset -- koko Norja --? (epäileväisesti.) Mahdotonta! Sitä ei\nNorjan tarina mainitse ennen!\n\nHOOKON. Teille se on mahdotonta; sillä te voitte ainoastaan tehdä\nvanhaa tarinaa uudestaan; mutta minulle se on helppoa niinkuin haukalle\non helppoa kiitää pilvien halki.\n\nSKULE HERTTUA (levottomana liikutuksesta). Yhdistää koko kansa, --\nherättää se tuntemaan itsensä yhdeksi! Mistä olette saanut sen oudon\najatuksen? Se jäähdyttää ja tulistaa minua, (hurjistuen:) Te olette\nsaanut sen perkeleeltä, Hookon; sitä ei panna koskaan toimeen, niin\nkauan kuin minä jaksan sitoa teräskypärän päähäni!\n\nHOOKON. Jumala on ajatuksen antanut enkä minä siitä luovu, niin kauvan\nkuin minä kannan pyhän Olavi kuninkaan vannetta otsallani!\n\nSKULE HERTTUA. Niin pudotkoon pyhän Olavi kuninkaan vanne!\n\nHOOKON. Kuka sen pudottaa?\n\nSKULE HERTTUA. Minä, joll'ei kukaan muu.\n\nHOOKON. Te, Skule, te tulette voimattomaksi keräjillä huomenna.\n\nSKULE HERTTUA. Hookon! elkää kiusatko Jumalaa. Elkää pakoittako minua\nsyvyyden äärimmäiselle partaalle!\n\nHOOKON (osottaa ovea). Menkää, herra, -- ja olkoon se unohdettu, että\nolemme puhuneet terävin kielin tänä iltana.\n\nSKULE HERTTUA (katsoo silmänräpäyksen jäykästi häneen ja lausuu:) Me\ntulemme puhumaan terävämmin kielin tulevalla kertaa (menee ulos\nperältä.)\n\nHOOKON (lyhyen hiljaisuuden perästä.) Hän uhkaa! -- Ei, ei; sinne\nsaakka ei asian pidä menemän. Hänen täytyy, hänen pitää nöyrtyä ja\ntaipua; minä tarvitsen tätä vahvaa kättä, tätä nerokasta päätä. -- Mikä\ntässä maassa löytyy rohkeutta ja voimaa, sen on Jumala suonut miehille\nminun käytettäväkseni; -- minua palvellaksensa Skule herttua sai kaikki\nhyvät avut; minua uhkaaminen on taivasta uhata; minun on\nvelvollisuuteni rangaista jokaista, joka asettuu taivaan tahtoa\nvastaan, -- sillä taivas on niin paljon tehnyt minun hyväkseni.\n\nDAGFINN BONDE (tulee sisään perältä). Herra, olkaa varoillanne tänä\nyönä; herttua miettii varmaankin pahaa.\n\nHOOKON. Mitä sanot?\n\nDAGFINN BONDE. Ei tiedä, mitä hän ajattelee; mutta todella on jotakin\ntekeillä.\n\nHOOKON. Ajattelisiko hän karata meidän päällemme? Mahdotonta,\nmahdotonta!\n\nDAGFINN BONDE. Ei, se on jotakin muuta. Hänen laivansa ovat valmiit\npurjehtimaan; sanotaan pidettävän keräjiä laivalla.\n\nHOOKON. Sinä olet väärässä --! Mene, Dagfinn, ja tuo minulle tarkka\nsana.\n\nDAGFINN BONDE. Menen, menen; voitte luottaa minuun, (menee.)\n\nHOOKON. Ei, -- se olisi mieletöntä! Herttua ei uskalla nousta minua\nvastaan. Jumala ei sitä salli, -- Jumala, joka tähän saakka on\nasettanut kaikki minulle niin ihmeteltävän hyvästi. _Nyt_ minun täytyy\nsaada rauhaa, _nytpä_ minun on alkaminen! -- Minä olen niin vähän vielä\nvaikuttanut; mutta minä kuulen Herran pettämättömän äänen huutavan\nsisässäni: sinun pitää toimittaman suuri kuninkaantyö Norjassa!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (tulee perältä). Minun herrani ja kuninkaani!\n\nHOOKON. Gregorius Juhonpoika! Tekö tulette tänne?\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Minä tarjoun teidän uskolliseksi mieheksenne;\ntähän saakka olen seurannut herttuata; nyt en uskalla seurata häntä\nkauvemmin.\n\nHOOKON. Mitä on tapahtunut?\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Se, jota ei yksikään mies usko, kun huhu siitä\nlevittää maan ylitse.\n\nHOOKON. Puhu, puhu!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Minä pelkään kuulla omain sanaini sointua; --\ntietäkää siis -- (tarttuu häntä käteen ja kuiskaa.)\n\nHOOKON (peräytyy huudahtaen). Haa, te olette mieletön!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Jumala suokoon, että niin olisin.\n\nHOOKON. Mahdotonta! Se ei voi niin olla!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Kristuksen kalliin veren kautta, se on niin.\n\nHOOKON. Mene, mene; anna torvien kutsua sotakokoukseen; kaikki mieheni\nyhtykööt.\n\n    (Gregorius Juhonpoika menee.)\n\nHOOKON (käy muutaman kerran edestakaisin, lähestyy sitten rivakkaasti\nMargaretan huoneen ovea, kolkuttaa, kävelee taasen pari kertaa\nedestakaisin, menee jälleen ovelle, kolkuttaa ja huutaa:) Margareta!\n(kävelee yhä edestakaisin.)\n\nMARGARETA (ovessa, yöpuvussa, hiukset hajalla; hänellä on hartioilla\npunainen nyörivaippa, jonka hän pitää tiiviisti koossa rinnan yli).\n\nMARGARETA. Hookon! sinäkö se olet?\n\nHOOKON. Minä, minä; tule ulos.\n\nMARGARETA. Oi, mutta sinä et saa katsoa minuun; minä olin jo käynyt\nlevolle.\n\nHOOKON. Muuta on minulla nyt ajateltavata.\n\nMARGARETA. Mitä on tapahtunut!\n\nHOOKON. Anna minulle hyvä neuvo! Juuri vasta tuotiin minulle pahin\nkaikista sanomista.\n\nMARGARETA (tuskallisesti). Mikä sanoma, Hookon?\n\nHOOKON. Että Norjassa nyt on kaksi kuningasta.\n\nMARGARETA. Kaksi kuningasta Norjassa! -- Hookon, missä on isäni?\n\nHOOKON. Hän otti kuninkaan nimen laivalla; nyt hän purjehtii\nNidaroosiin antaaksensa kruunata itsensä.\n\nMARGARETA. Oi, Jumala, kaikkivaltias--! (vaipuu alas penkille, peittää\nkasvonsa käsillään ja itkee.)\n\nHOOKON. Kaksi kuningasta maassa!\n\nMARGARETA. Isäntäni on toinen, -- ja isäni toinen!\n\nHOOKON (kävelee levottomasti edes takaisin). Anna minulle hyvä neuvo,\nMargareta! Menenkö ylämaiden kautta, tullakseni ensin Tröndein\nmaakuntaan estämään kruunausta? Ei, mahdotonta; minulla on liian\nvähäinen sotajoukko koossa; siellä pohjoisessa on hän minua mahtavampi.\n-- Neuvo minua; kuinka saan herttuan surmatuksi, ennenkuin hän tulee\nNidoroosiin?\n\nMARGARETA (rukoillen, kädet ristissä). Hookon, Hookon!\n\nHOOKON. Etkö voi keksiä älykästä neuvoa saada herttua surmatuksi, sanon\nminä!\n\nMARGARETA (vaipuu tuskissaan alas penkiltä ja makaa polvillaan). Oi,\nunohdatko sitte kokonaan, että hän on minun isäni!\n\nHOOKON. Sinun isäsi --; niin, niin, se on totta; sen unohdin, (nostaa\nhänet ylös.) Istu, Margareta; ole pelvotta; elä itke; sinulla ei ole\nsyytä tähän, (menee akkunaa kohti.) Skule herttua tulee minulle\nvaarallisemmaksi kuin kaikki muut viholliset! -- Jumala, Jumala, --\nmiksi rankaiset minua niin kovasti, minua, joka en ole mitään rikkonut!\n(perällä kolkutetaan, hän säpsähtää, kuuntelee ja huutaa:) Kuka siellä\nulkona kolkuttaa niin myöhään ehtoolla?\n\nINGAN ÄÄNI (ulkopuolelta). Eräs viluhinen, Hookon!\n\nHOOKON (huutaa). Äitini!\n\nMARGARETA (hypähtää ylös). Inga!\n\nHOOKON (rientää ovelle ja avaa sen; Inga istuu kynnyksellä). Äitini!\nIstuen kuin koira ulkopuolella poikansa ovea! Ja minä kysyn miksi\nJumala minua rankaisee!\n\nINGA (ojentaa kätensä häntä kohti). Hookon, lapseni! Siunaus sinulle!\n\nHOOKON (nostaa hänet ylös). Tule -- tule sisään; täällä on valoisa ja\nlämmin!\n\nINGA. _Saanko_ minä tulla sisään sinun luoksesi?\n\nHOOKON. Me emme koskaan enää eroa.\n\nINGA. Minun poikani, minun kuninkaani, -- voi, kuinka sinä olet hyvä ja\nlaupias! Minä seisoin eräässä sopessa ja näin sinut, kun menit piispan\nkartanosta; sinä näytit niin murheelliselta; minä en voinut sinusta\nerota sillä tavoin!\n\nHOOKON. Jumalan olkoon siitä kiitos. Sinä olit varmaan paras, joka nyt\nvoi tulla! Margareta, -- äiti, -- minä olen tehnyt suuren synnin; olen\nsulkenut sydämmeni teiltä molemmilta, jotka olette niin täynnä\nrakkautta.\n\nMARGARETA (heittäypi hänen kaulaansa). Oi, Hookon, rakas isäntäni;\nolenko nyt sinua lähellä?\n\nHOOKON. Olet, olet; et antaaksesi minulle hyviä neuvoja, vaan\nvalaistaksesi ja paistaaksesi minun tielläni. Tulkoon mitä tahansa,\nminä tunnen itsessäni Herran voiman!\n\nDAGFINN BONDE (tulee rientäen perältä). Herra, herra! Nyt on pahin\ntapahtunut!\n\nHOOKON (hymyilee luottavaisesti painaen Margaretaa ja Ingaa rintaansa).\nTiedän sen; mutta ei ole hätää, vanha Dagfinn! Olkoonpa kaksi\nkuningasta Norjassa, niin on ainoastaan yksi taivaassa, -- ja hän kyllä\nseikat selvittää!\n\nEsirippu laskee.\n\n\n\n\nNELJÄS NÄYTÖS.\n\n\n(Suuri sali Oslon kuninkaan-kartanossa. Skule kuningas pitää pitoja\nseurueellensa ja päälliköillensä. Etualalla vasemmalla kädellä on\nkunnia-istuin, jolla Skule istuu loistavassa puvussa, purppuraviitassa,\nkuninkaan vanne päässä. Illallispöytä, jossa vieraat istuvat, ulottuu\nkunnia-istuimelta ylös taka-alalle. Skulea vastapäätä istuu Pool Flida\nja Boord Bratte. Muutamia halvempia vieraita kestitetään seisovillaan\noikealla puolella. On myöhäinen ilta; sali on kirkkaasti valaistu.\nPidot ovat loppumaisillaan; miehet ovat hyvin iloisia ja osaksi\nhumalassa; he juovat toistensa kanssa, nauravat ja haastelevat toinen\ntoistansa kuulematta.)\n\nPOOL FLIDA (nousee ja anoo äänenvuoroa). Hiljaa huoneessa; Jatgeir\nrunoilija tahtoo lausua runoelmansa _Skule_ kuninkaan kunniaksi.\n\nJATGEIR (astuu esiin keskelle laattiaa).\n\n    Skule herttua kutsui Örekeräjiin\n    Aikana Olavin päivien;\n    Herttua kuninkaan nimen otti:\n    kellot soi Ja kalske soi aseiden.\n\n    Skule kuningas ja uroita tuhansin\n    Yli Dovren hiihtäen samosivat;\n    Gudbrandilaiset pelvosta parkuin\n    Rahalla rauhaa rukoilivat.\n\n    Skule kuningas retkeili etelään, --\n    Sitä kiroili Ylämaan mies;\n    Skule kuningas kulki Rauman halki\n    Ja Lookaan hän tulla ties.\n\n    Birkebeinit pyhinä paaston\n    Tulit miekkoja mittelemään;\n    Knuut jaarli johti, -- ratkaisi rauta\n    Riidan vallasta kuninkaan.\n\n    Se totta on: ajoist' ei Sverren saakka\n    Niin tuimasti taisteltu;\n    Luminen kenttä, veristen urhoin vuode,\n    Oli kuin kukista kudottu.\n\n    Pakohon pötkivät Birkebeinit,\n    Pois heittivät kirveet ja kilpensä;\n    Satamääriltä pako toki sikseen jäi,\n    Kun lepäsit kylminä kentällä.\n\n    Hookon kuningas käy mieron teitä,\n    Skule kuningas sai vallan sorjan.\n    Terve sä, herra! kauvan uljasna seiso,\n    Terve kuningas, jalo, koko Norjan!\n\nSKULEN MIEHET. (Nousevat seisomaan rajulla riemulla, kohottavat\nmaljojansa, kalistavat aseillaan ja kertovat:)\n\n    Terve sä, herra! kauvan uljasna seiso,\n    Terve kuningas, jalo, koko Norjan!\n\nSKULE KUNINGAS. Kiitos runoelmasta, Jatgeir runoilija! Se on ihan\nmieleni mukaan; sillä se ylistää miehiäni samalla kuin minua itseä.\n\nJATGEIR. Kuninkaan on kunnia, että hänen miehiänsä voi ylistää.\n\nSKULE KUNINGAS. Ota runoilijan palkaksi tämä rannerengas, pysy minun\nluonani ja ole minun avun-antajani; minä tahdon pitää monta runoilijaa\nseurassani.\n\nJATGEIR. Monta tarvitaankin, herra, jos runoelma on tehtävä joka teidän\nurotyöstänne.\n\nSKULE KUNINGAS. Minä tahdon olla Hookonia kolme vertaa anteliaampi;\nrunous on kunnioitettava ja palkittava kuin muu neron työ, niin kauvan\nkuin minä olen kuningas. Istu paikalles; sinä kuulut nyt seurahani;\nkaikki, mitä tarvitset, on sinulle ilmaiseksi annettava.\n\nJATGEIR (istuu). Siitä, jota minä enimmin tarvitsen, on teillä pian\nsuuri puute, herra.\n\nSKULE KUNINGAS. Mistä niin?\n\nJATGEIR. Kuninkaan vihollisista, joiden paosta ja tappiosta minä voin\nrunoilla.\n\nUSEAT MIEHISTÄ (nauraen ja myöntäen). Hyvin lausuttu, Islantilainen!\n\nPOOL FLIDA (Jatgeirille). Laulusi oli oiva; mutta pitäähän vähän\nvaletta oleman joka runoelmassa, ja olipa sitä siinäkin.\n\nJATGEIR. Valetta, herra tallimestari?\n\nPOOL FLIDA. Niin ikään; sinä sanot, ett'ei kukaan tiedä missä Hookon\nkuningas retkeilee; mutta niin ei ole; varmuudella sanotaan Hookonin\nolevan Nidaroosissa.\n\nSKULE KUNINGAS (hymyillen). Niin, hän on antanut valita lapsen\nkuninkaaksi ja suonut sille kuninkaan nimen.\n\nJATGEIR. Olen sen kuullut; mutta en tietänyt, että mies voi antaa, mitä\nhänellä itsellään ei ole.\n\nSKULE KUNINGAS. Helpointa on antaa, mitä itsellä ei ole.\n\nBOORD BRATTE. Mutta vaikeata mahtaa olla matkustaa sydän talvella\nBergenistä Nidaroosiin, kun täytyy kerjäten kulkea eteenpäin.\n\nJATGEIR. Birkebeinit kiertävät ympyrän kehää; he alkoivat näljällä ja\npakkaisella ja nyt he päättävät samoin.\n\nPOOL FLIDA. Bergenissä käy huhu, että Hookon on luopunut kirkosta ja\nkaikesta pyhästä; hän ei kuunnellut messua uuden vuoden päivänä.\n\nBOORD BRATTE. Hänellä oli laillinen syy, Pool; koko päivän hän hakkasi\nhopea-astioitansa ja hopealautasiansa palaisiksi, -- hänellä ei ollut\nmuuta soturien palkaksi.\n\n    (Naurua ja korkeaäänistä puhetta vieraiden kesken.)\n\nSKULE KUNINGAS (kohottaa maljansa). Nyt juon sinun onneksesi, Boord\nBratte, ja kiitän sinua sekä kaikkia uusia miehiäni. Te taistelitte\nmiehuullisesti minun edestäni Lookan luona ja suuri on teidän osanne\nvoitosta.\n\nBOORD BRATTE. Oli ensimmäinen kerta kun taistelin teidän johdollanne,\nherra; mutta minä huomasin pian, että helppo on voittaa, kun teidän\nkaltaisenne päällikkö ratsastaa sotarivin etupäässä. Paha vaan, että\nsurmasimme niin monta ja ajoimme toiset niin kauvas; nyt, pelkään minä,\nkuluu pitkä aika, ennenkuin uudestaan uskaltavat käydä meitä vastaan.\n\nSKULE KUNINGAS. Odottakaamme kevääsen, niin kohtaamme heidät taasen.\nNyt istuu Knuutti jaarli pelastuneitten kanssa Tunsbergin vuorella, ja\nArnbjörn Juhonpoika kokoaa miehiä idästä päin Vikenissä; kun he pitävät\nitsensä kylläksi väkevinä, antavat varmaankin itsestänsä tietoja.\n\nBOORD BRATTE. He eivät uskalla, suuren miestapon jälkeen Lookan luona.\n\nSKULE KUNINGAS. No, saakaamme sitte heidät viekkaudella ulos.\n\nMONTA ÄÄNTÄ. Niin, niin, -- tehkää se, herra!\n\nBOORD BRATTE. Viekkautta on teillä runsaasti, Skule kuningas.\nVihollisenne eivät koskaan tiedä mistään, ennenkuin te olette heidän\nniskoillansa, ja aina te olette siellä, jossa teitä vähemmin varrotaan.\n\nPOOL FLIDA. Sen vuoksi Birkebeinit sanovat meitä Kevätketoiksi.\n\nSKULE KUNINGAS. Toiset sanovat Sudenketoiksi; mutta sen minä vannon,\nettä Birkebeinit, kun me tulevalla kertaa kohtaamme toisemme,\ntunnustavat, että on vaikea nylkeä semmoisia susia.\n\nBOORD BRATTE. Heidän tahdollansa emme kohtaa toisiamme; -- saamme käydä\njahtia ympäri koko maan.\n\nSKULE KUNINGAS. Niin käymmekin. Ensin karkoitamme heidät Vikenistä ja\nlaskemme maan allemme täällä idässä, sitten keräämme laivoja ja menemme\nniemen ympäri ja yhä edelleen Nidaroosiin saakka.\n\nBOORD BRATTE. Ja kun te sillä tavoin tulette Nidaroosiin, niin\narvelenpa ett'eivät ristiveljet kiellä teitä asettamasta Olavin arkkua\nulos keräjäkentälle, niinkuin syksyllä, kun teidät kuninkaaksi\njulistettiin.\n\nSKULE KUNINGAS. Arkku on saatava ulos; minä tahdon kantaa kuninkaan\nnimeä kaikissa kohdin lain mukaan.\n\nJATGEIR. Ja minä lupaan sepittää teille suuren kunniarunon, kun te\nolette surmannut nukkuvan miehen.\n\n    (Naurua miesten joukosta.)\n\nSKULE KUNINGAS. Nukkuvan miehen?\n\nJATGEIR. Ettekö tiedä, herra, että Hookon kuningasta sanotaan\n\"Uni-Hookoniksi\", sen vuoksi että hän on ikäänkuin halvattuna siitä\nsaakka kun te saitte vallan.\n\nBOORD BRATTE. Hän makaa silmät kiinni, kerrotaan. Totta hän uneksii\nvielä olevansa kuningas.\n\nSKULE KUNINGAS. Uneksikoon mitä tahansa; ei hän koskaan uneksi itseään\nkuninkaanvaltaan.\n\nJATGEIR. Nukuttakaa hänet pitkään ja unelmattomaan yöhön, niin saan\nainetta runoon.\n\nMIEHET. Niin, niin, tehkää niinkuin runoniekka sanoo!\n\nSKULE KUNINGAS. Kun niin monta kunnon miestä neuvoo, mahtaa neuvo olla\nhyvä; jätettäköön kuitenkin asia tällä erää. Mutta yhden lupauksen minä\nteen; -- jokainen minun miehistäni periköön sen aseet ja sen puvun,\nkullan ja hopean, jonka hän kaataa; ja jokainen saakoon sen arvon,\njonka hän on voittanut. Joka tappaa läänitysmiehen tulkoon itse\nläänitysmieheksi; joka tappaa käskynhaltijan saakoon kaadetun viran; ja\nkaikki ne, joilla ennestään on semmoisia kunnia-arvoja ja virkoja,\nsaavat jonkun muun kuninkaallisen palkinnon.\n\nMIEHET (hypähtävät ylös hurjasti riemuiten). Eläköön, eläköön Skule\nkuningas! Johda meitä Birkebeiniä vastaan!\n\nBOORD BRATTE. Nyt voitte luottaa siihen, että voitatte joka tappelussa!\n\nPOOL FLIDA. Minä tahdon Dagfinn Bonden osakseni; hänellä on oiva kalpa,\njota minä kauvan olen halunnut.\n\nBOORD BRATTE. Minä tahdon Boord Torsteininpojan rautapaidan; se pelasti\nhänen henkensä Lookan luona, se kestää lyöntiä ja pistoja.\n\nJATGEIR. Ei, anna se mulle; mulle se paremmin sopii -- saat viisi\nnaulaa kultaa väliä.\n\nBOORD BRATTE. Mistä sinä aiot saada viisi naulaa kultaa, runoseppä?\n\nJATGEIR. Aion ottaa ne Gregorius Juhonpojalta, kun tulemme pohjoiseen.\n\nMIEHET (toinen toisiansa kuulematta). Ja minä tahdon -- minä tahdon --\n(muuta ei kuulu melusta)\n\nPOOL FLIDA. Pois nyt, jokainen majapaikkaansa; muistakaa, että olette\nkuninkaan huoneessa.\n\nMIEHET. Niin, niin, -- eläköön kuningas, eläköön Skule kuningas!\n\nSKULE KUNINGAS. Nyt levolle, hyvät miehet! Kauvan olemme tänä yönä\nistuneet juomapöydässä.\n\nERÄS SEURUELAINEN (joukon lähtiessä). Huomenna lyömme arpaa\nBirkebeinien omaisuudesta.\n\nTOINEN. Sattumus määrätköön!\n\nMOMIAAT. Ei, ei!\n\nTOISET. Niin, niin!\n\nBOORD BRATTE. Nyt tappelevat sudenketot karhunnahasta.\n\nPOOL FLIDA. Ja jäljestä päin kaatavat he karhun.\n\n    (Kaikki menevät ulos taka-alalta.)\n\nSKULE KUNINGAS (odottaa siksi kuin miehet ovat menneet; hänen\nkasvojensa kiinteät piirteet veltostuvat, hän vaipuu alas penkille).\nKuinka olen väsynyt, väsynyt kuolemaan saakka. Päivästä päivään seisoa\ntuon joukon keskellä, katsella hymyilevin silmin, ikäänkuin\njärkähtämättömästi luottaisin oikeuteeni ja voittoon ja onneen. Eikä\nsitte ihmistä, jolle voisin puhua siitä, joka minua niin kipeästi\nkalvaa. (Nousee ikäänkuin peljästyneenä.) Entäs Lookan tappelu!\nSiinähän voitin! Hookon lähetti sotajoukkonsa minua vastaan; Jumalan\npiti ratkaiseman kuninkaiden riidan, -- ja minä voitin, voitin niin\nett'ei ikinä siten ole Birkebeiniä voitettu! Kilvet olivat pystyssä\nlumessa, mutta niiden takana ei ollut ketään; -- Birkebeinit pötkivät\nmetsään, lakeiden ja kankaitten ja mäkien yli, niin pitkälle kuin jalat\nkannattivat. -- Uskomattomia tapahtui; Hookon voitettiin ja minä\nvoitin. Siinä voitossa on joku salainen kammo. Taivahan suuri Jumala,\neikö siis olekaan siellä ylähällä järkähtämätöntä lakia, jonka mukaan\nkaikki tapahtuu? Siis ei _oikeudessa_ olekaan voittavata voimaa?\n(hurjasti keskeyttäen) Minä olen sairas, minä olen sairas! -- Miks'ei\noikeus olisi minun puolellani? Eikö Jumala juuri ehkä tahdo itse\nvakuuttaa sitä minulle, koska hän soi minulle voiton? (miettien.)\nMahdollisuus on yhtä suuri; -- ei rahtuakaan enemmän toisella kuin\ntoisellakaan puolen, ja kuitenkin -- (ravistaa päätänsä) kuitenkin\npainuu vaaka Hookonin puolelle. Minulla on vihaa ja palavia himoja\nheittää vaakakuppiini, mutta kuitenkin painuu se Hookonin puolelle. Jos\najatus kuninkaan oikeudesta arvaamatta pistää päähän, niin on hän aina,\nenkä minä koskaan todellinen kuningas. Jos minä pidän itseni oikeana,\nniin pääsen minä siihen päätökseen erityisillä keinoilla, minun täytyy\nrakentaa konstikas rakennus, älykäs teos, minun täytyy karkoittaa\nmuistot mielestäni, ja väkisin valloittaa usko. Ei ollut ennen näin.\nMikä on sitten tullut, joka on tehnyt minun niin epäileväksi? Sekö että\npiispa poltti kirjeen? Ei, -- sen kautta tuli epätieto ijankaikkiseksi;\nmutta ei suuremmaksi. Onko sitten Hookon viime aikana toimittanut\njonkun suuren kuninkaallisen työn? Ei, suurimmat työnsä toimitti hän\nsilloin, kuin vähimmin uskoin häneen, (istahtaa oikealle puolelle.)\nMitä se on? Haa, ihmeellistä; tulee ja häviää kuin virvatuli;\nkielelläni hyppelee, ikäänkuin silloin kun on sanan kadottanut, eikä\nvoi sitä löytää, (hypähtää ylös.) Haa! Siinä se on! Ei --! Niin, niin!\nsiinä se on! -- \"Norja on ollut _valtakunta_; se on tuleva kansaksi;\nkaikkien pitää tuleman yhdeksi ja kaikkien pitää tietämän olevansa\nyksi!\" Sitten kun Hookon lausui nuo mielettömät sanat, seisoo hän aina\nedessäni oikeana kuninkaana. -- (Tuijottaa tuskastuneena eteensä ja\nkuiskaa:) Jos noissa ihmeellisissä sanoissa välkkyisi Jumalan kutsumus?\nJos Jumala olisi pitänyt ajatuksen tähän saakka ja nyt tahtoo kylvää\nsen -- ja on valinnut Hookonin kylvömieheksi?\n\nPOOL FLIDA (tulee sisään taka-alalta). Herra kuningas, minulla on\nuutisia.\n\nSKULE KUNINGAS. Uutisia?\n\nPOOL FLIDA. Eräs mies, joka tulee vuonon suulta, kertoo, että\nBirkebeinit Tunsbergissä ovat laskeneet aluksensa vesille ja että\npaljon miehiä on kokoontunut kaupunkiin viime päivinä.\n\nSKULE KUNINGAS. Hyvä, me tahdomme kohdata heitä! -- huomenna, taikka\nniin.\n\nPOOL FLIDA. Voisi niinkin käydä, herra, että Birkebeinit aikovat ensin\nkäydä meitä vastaan.\n\nSKULE KUNINGAS. Siksi ei heillä ole kylliksi aluksia, eikä väkeä.\n\nPOOL FLIDA. Mutta Arnbjörn Juhonpoika kokoaa miehiä ja aluksia ympäri\nVikeniä.\n\nSKULE KUNINGAS. Sitä parempi; me voitamme heidät yhdessä, niinkuin\nLookan luona.\n\nPOOL FLIDA. Herra, ei ole niin helppo voittaa Birkebeiniä kahta kertaa\nperätysten.\n\nSKULE KUNINGAS. Miksikä ei?\n\nPOOL FLIDA. Siksi, ett'ei Norjan tarina tiedä semmoista ennen\ntapahtuneen. -- Eikö pidä lähettää vakoojia Hovedsaarelle?\n\nSKULE KUNINGAS. Ei tarvitse; yö on pimeä, ja sitä paitse sumuinen.\n\nPOOL FLIDA. Niin, niin, kuningas sen paraiten tietää; mutta muistakaa,\nherra, että kaikki ovat teitä vastaan täällä Vikenissä. Oslon\nkaupunkilaiset vihaavat teitä, ja jos Birkebeinit tulevat, niin ne\nyhtyvät heihin.\n\nSKULE KUNINGAS (elävästi). Pool Flida, eikö voisi ajatella, että minä\nsaisin Vikeniläiset puolelleni?\n\nPOOL FLIDA (katsoo kummastuen häneen ja ravistaa päätänsä). Ei, herra,\nei sitä voi ajatella.\n\nSKULE KUNINGAS. Miksikä ei?\n\nPOOL FLIDA. Sen vuoksi, että Tröndit ovat teidän puolellanne.\n\nSKULE KUNINGAS. Minä tahdon sekä Tröndit että Vikeniläiset puolelleni!\n\nPOOL FLIDA. Ei, herra, se ei ole mahdollista.\n\nSKULE KUNINGAS. Ei voi ajatella; ei ole mahdollista! ja miksikä ei --\nmiksikä ei?\n\nPOOL FLIDA. Sen vuoksi, että Vikeniläinen on Vikeniläinen ja Tröndi on\nTröndi, ja sen vuoksi, ett'ei tarina muuta kerro, ja sen vuoksi että\nniin on aina ollut.\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, niin -- sinä olet oikeassa. Mene.\n\nPOOL FLIDA. Eikö minun pidä lähettää vakoojia?\n\nSKULE KUNINGAS. Odota päivänkoittoon. (Pool Flida menee.) Norjan tarina\nei kerro semmoista; ei koskaan ole niin ollut. Pool Flida vastaa\nminulle, niinkuin minä vastasin Hookonille. Onko siis asteita ylempänä\nja alempana? Onko Hookon sen verran minua ylempänä, kuin minä olen Pool\nFlidaa ylempänä? Olisiko Hookon saanut näön nähdäkseen syntymättömiä\najatuksia, enkä minä? Kuka oli Haarald Kaunotukan tasalla, silloin kuin\neri kuningas vallitsi joka niemellä, ja hän lausui: nyt he kaatukoot,\ntästä lähin olkoon vaan yksi. Hän hävitti vanhan tarinan ja perusti\nuuden, (vaikenee; kävelee miettien edes takaisin; sitten seisahtuu.)\nVoiko mies ottaa Jumalan kutsumuksen toiselta, niin kuin hän voi ottaa\naseet ja kullat kaadetulta viholliseltaan? Voiko kuninkaan-alku ottaa\nkuninkaan tehtävän päällensä, samoin kuin hän voi pukea itsensä\nkuninkaan viittaan? Voiko tammi, joka kaadetaan laivapuuksi, voiko se\nlausua: minä tahdon olla laivan masto, minä tahdon ottaa hongan\ntehtävän, osottaa suorana ja loistavana ylöspäin, kantaa kultaista\nviiriä latvassani, seisoa valkoisin, tuulen pullistamin purjein\nauringon paisteessa ja näkyä kansalle kaukaa, etäältä? -- Ei, ei,\nraskas oksainen tammipuu, sinun paikkas on laivan anturassa; siellä\nsinun tulee virua ja olla hyödyllinen, hiljaisena ja päivän\nnäkymättömänä; sinun pitää estämän laivaa kaatumasta myrskyssä; maston\nkultaisine viirineen ja pullistuneine purjeineen pitää viemän sitä\neteenpäin uutta, outoa kohti, vieraita rantoja, tulevata tarinaa kohti!\n(äkisti.) Sitten kun Hookon lausui suuren kuninkaan-ajatuksensa, en näe\nmuuta ajatusta maailmassa kuin sen ainoan. Joll'en voi sitä ottaa ja\ntehdä sitä todeksi, niin en näe ajatusta, jonka edestä voisi taistella.\n(Miettien.) Ja enhöhän sitä voisi? Joll'en voisi, miksi minä sitten\nrakastan Hookonin ajatusta?\n\nJATGEIR (tulee sisään taka-alalta). Suokaa anteeksi, herra kuningas,\nettä tulen --\n\nSKULE KUNINGAS. Hyvä että tulet, runoniekka!\n\nJATGEIR. Minä kuulin kaupunkilaisten majapaikassa puhuvan\nsalaperäisesti, että --\n\nSKULE KUNINGAS. Jätä se tuonnemmaksi. Sano minulle, runoilija, oletko\nsinä, joka olet lavealti kulkenut vieraissa maissa, oletko sinä koskaan\nnähnyt vaimon rakastavan vierasta lasta? Ei ainoastaan siitä pitävän,\n-- sitä en tarkoita; vaan rakastavan, rakastavan sielun hellimmällä\nrakkaudella?\n\nJATGEIR. Niin tekevät vaan ne vaimot, joilla ei ole omia lapsia\nrakastaa.\n\nSKULE KUNINGAS. Vaan ne vaimot --?\n\nJATGEIR. Ja varsinkin ne vaimot, jotka itse ovat hedelmättömät.\n\nSKULE KUNINGAS. Varsinkin hedelmättömät --? He rakastavat toisten\nlapsia hellimmällä rakkaudellaan?\n\nJATGEIR. Niin tapahtuu usein.\n\nSKULE KUNINGAS. Eikö myös joskus tapahdu, että semmoinen hedelmätön\ntappaa toisen vaimon lapsen, sen vuoksi että hänellä itsellä ei ole\nlasta?\n\nJATGEIR. Kyllä kai; mutta silloin hän ei menettele viisaasti.\n\nSKULE KUNINGAS. Viisaasti?\n\nJATGEIR. Niin, sillä hän antaa surun lahjan sille, jonka lapsen hän\ntappaa.\n\nSKULE KUNINGAS. Pidätkö sinä surun lahjaa niin suurena?\n\nJATGEIR. Pidän, herra.\n\nSKULE KUNINGAS (katsoo häneen tarkasti). Sinussa on ikään kuin kaksi\nmiestä, islantilainen. Kun istut sotilasten iloisessa seurassa, käärit\nsinä joka ajatuksen nuttuun ja viittaan; kun on yksin kanssasi, olet\nsinä joskus niiden kaltainen, joiden joukosta tekee mieli valitsemaan\nystävänsä. Mistä se tulee?\n\nJATGEIR. Kun te menette uimaan virtaan, herra, niin te ette riisu\npäältänne siinä, missä kirkkoväki kulkee ohitse, vaan etsitte\nitsellenne salaisen suojan.\n\nSKULE KUNINGAS. Niin tietysti.\n\nJATGEIR. Minulla on sielun kainous; sen vuoksi en riisu päältäni, kun\non monta huoneessa.\n\nSKULE KUNINGAS. Hm. (lyhyt hiljaisuus). Sano, Jatgeir, kuinka sinusta\ntuli runoilija? Keneltä opit runotaidon?\n\nJATGEIR. Ei runo-taitoa opita, herra.\n\nSKULE KUNINGAS. Eikö opita? Miten se sitte kävi?\n\nJATGEIR. Minä sain surunlahjan ja silloin olin runoilija.\n\nSKULE KUNINGAS. Surunlahjaa siis runoilija tarvitsee.\n\nJATGEIR. Minä tarvitsin surunlahjan; toisia voi olla, jotka tarvitsevat\nuskoa, taikka iloa -- taikka epäilystä --\n\nSKULE KUNINGAS. Epäilystäkin?\n\nJATGEIR. Niin; mutta silloin tulee epäilevän olla vahva ja raitis.\n\nSKULE KUNINGAS. Ketä sanot epäraittiiksi epäilijäksi?\n\nJATGEIR. Sitä, joka epäilee omaa epäilystänsä.\n\nSKULE KUNINGAS (pitkään). Se on mielestäni kuolema.\n\nJATGEIR. Vielä pahempi; se on pimeänhämärä.\n\nSKULE KUNINGAS (reippaasti, ikäänkuin ravistaen ajatukset päältänsä).\nMissä ovat aseeni! Minä tahdon taistella ja toimia -- enkä ajatella.\nMitä tahdoit ilmoittaa, tullessasi?\n\nJATGEIR. Tahdoin ilmoittaa, mitä huomasin majapaikassa. Kaupunkilaiset\npuhuvat salaa keskenänsä; neuvovat pilkallisesti ja kysyvät, tiedämmekö\ntarkkaan, että Hookon kuningas on lännessä; he iloitsevat jostakin.\n\nSKULE KUNINGAS. Ne ovat Vikeniläisiä ja Vikeniläiset ovat minua\nvastaan.\n\nJATGEIR. He tekevät pilkkaa siitä, ett'ei Olavi kuninkaan pyhää arkkua\nvoitu nostaa ulos keräjäkentälle, kun teidät kuninkaaksi julistettiin;\nsanovat sen pahaksi enteeksi.\n\nSKULE KUNINGAS. Kun ensi kerran tulen Nidaroosiin on arkku saatava\nulos; se on seisova paljaan taivaan alla, jos minun täytyisikin ruhtoa\nmurskaksi Olavin kirkko ja laventaa keräjäkenttä yli tontin, jolla se\noli!\n\nJATGEIR. Mahtava teko tuo; mutta minä sepitän siitä runon, yhtä\nmahtavan kuin tekonne.\n\nSKULE KUNINGAS. Onko sinulla varalla monta sepittämätöntä runoa,\nJatgeir?\n\nJATGEIR. Ei, mutta monta syntymätöntä; ne sikiävät toinen toisensa\njälkeen, saavat hengen ja syntyvät.\n\nSKULE KUNINGAS. Ja jos minä, joka olen kuningas, ja jolla on valta,\nsurmauttaisin sinut, kuolisivatko sinun kanssasi kaikki ne\nsyntymättömät runoilija-ajatukset, joita kannat sisässäsi?\n\nJATGEIR. Herra, suuri synti on surmata sorea ajatus.\n\nSKULE KUNINGAS. Minä en kysy, onko se synti; minä kysyn onko se\n_mahdollista!_\n\nJATGEIR. En tiedä.\n\nSKULE KUNINGAS. Onko sinulla koskaan ollut toinen runoilija ystävänä,\nja onko hän koskaan kuvaillut sinulle suurta, ihanaa runoelmaa, jonka\nhän aikoi sepittää?\n\nJATGEIR. On herra.\n\nSKULE KUNINGAS. Etkö sinä toivonut voivasi tappaa häntä ottaaksesi\nhänen mietteensä ja sepittääksesi runoelman itse?\n\nJATGEIR. Herra, en ole hedelmätön; minulla on omia lapsia; minä en ole\npakoitettu rakastamaan toisten. (Menee).\n\nSKULE KUNINGAS (lyhyen hiljaisuuden jälkeen). Islantilainen on todella\nrunoilija. Hän lausuu tietämättänsä Jumalan syvimmän totuuden. --\n_Minä_ olen niinkuin hedelmätön vaimo. Sen vuoksi rakastan Hookonin\nkuninkaallista ajatusta, rakastan sitä sieluni hellimmällä rakkaudella.\nOi, jospa voisinkin sen omakseni saada! Se kuolisi käsiini. Mikä on\nparempi, ettäkö se kuolee minun käsiini, taikka kasvaa isoksi hänen\nhoidossaan? Saako sieluni rauhaa, jos se tapahtuu? Voinko siitä luopua?\nVoinko katsella, kuinka Hookon perustaa itselleen semmoisen\njälkimaineen! -- Kuinka kuollutta ja tyhjää on sisässäni, -- ja\nympärilläni! Ei yhtäkään ystävää --; Islantilainen! (menee ovelle ja\nhuutaa ulospäin:) Onko runoniekka mennyt kuninkaankartanosta?\n\nSEURUELAINEN (ulkona). Ei, herra, hän seisoo etusuojassa puhutellen\nvahtia.\n\nSKULE KUNINGAS. No, käske hänet sisään! (käy pöydän luokse; hetkisen\npäästä tulee Jatgeir). En saa unta, Jatgeir; suuret kuninkaalliset\najatukset, näet, pitävät minua valveilla.\n\nJATGEIR. Kuninkaan ajatukset ovat samoin kuin runoilijan, näen mä. Ne\nlentävät korkeimmalle ja kasvavat paraiten, kun hiljaisuus ja yö on\nympärillä.\n\nSKULE KUNINGAS. Onko runoilijankin niin?\n\nJATGEIR. On, herra; ei ainoakaan runo synny päivän valossa; sen voi\nkirjoittaa auringon paisteessa; mutta se sepittyy hiljaisina yöhetkinä.\n\nSKULE KUNINGAS. Kuka sinulle antoi surun lahjan, Jatgeir?\n\nJATGEIR. Se, jota rakastin.\n\nSKULE KUNINGAS. Hän kuoli siis?\n\nJATGEIR. Ei, hän petti minut.\n\nSKULE KUNINGAS. Ja niin tulit sinä runoilijaksi.\n\nJATGEIR. Niin, niin tulin runoilijaksi.\n\nSKULE KUNINGAS (tarttuu häntä käsivarteen). Minkä lahjan minä tarvitsen\ntullakseni kuninkaaksi?\n\nJATGEIR. Ette suinkaan epäilyksen; sillä silloin te ette kysyisi noin.\n\nSKULE KUNINGAS. Minkä lahjan tarvitsen?\n\nJATGEIR. Herra, olettehan te kuningas.\n\nSKULE KUNINGAS. Uskotko sinä joka hetki varmaan olevasi runoilija.\n\nJATGEIR (katsoo häneen hetken hiljaisena ja kysyy): Oletteko koskaan\nrakastanut?\n\nSKULE KUNINGAS. Olen kerran, -- palavasti, ihanasti ja rikoksellisesti.\n\nJATGEIR. Teillä on vaimo.\n\nSKULE KUNINGAS. Hänen otin, että hän synnyttäisi minulle poikia.\n\nJATGEIR. Mutta teillä on tytär, herra, -- suloinen ja ihana tytär.\n\nSKULE KUNINGAS. Jos tyttäreni olisi poika, niin en kysyisi, mitä lahjaa\ntarvitsen, (äkkiä:) Minulla täytyy olla joku luonani, joka minua\ntottelee itse mitään tahtomatta, -- joka järkähtämättömästi uskoo\nminuun, joka liittäytyy minuun hyvässä ja pahassa, joka elää ainoastaan\nvalaistaksensa ja lämmittääksensä minun elämääni, jonka täytyy kuolla,\njos minä kaadun. Neuvo minua, Jatgeir runoilija!\n\nJATGEIR. Ostakaa koira, herra.\n\nSKULE KUNINGAS. Eikö ihminen riittäisi?\n\nJATGEIR. Semmoista ihmistä saatte kauan etsiä.\n\nSKULE KUNINGAS (Äkisti). Tahdotko _sinä_, Jatgeir, olla se ihminen?\nTahdotko olla poikani! Sinä saat Norjan kruunun perinnöksi, -- sinä\nsaat maan ja valtakunnan, jos tahdot olla minun poikanani, elää minun\nelämäni työn eteen ja uskoa minuun!\n\nJATGEIR. Ja mikä takaus tulisi minun antaa, ett'en teeskentele --?\n\nSKULE KUNINGAS. Jätä sikseen elämäsi kutsumus; elä koskaan enää\nrunoile, niin minä luotan sinuun!\n\nJATGEIR. Ei, herra, -- sillä olisi kruunu liian kalliisti ostettu.\n\nSKULE KUNINGAS. Mieti asiata! Suurempi on olla kuningas kuin runoilija!\n\nJATGEIR. Ei aina.\n\nSKULE KUNINGAS. Sinä uhraat ainoastaan syntymättömät runoelmasi!\n\nJATGEIR. Syntymättömät runoelmat ovat aina ihanimmat.\n\nSKULE KUNINGAS. Mutta minulla täytyy -- minulla täytyy olla ihminen,\njoka voi uskoa minuun! Yksi ainoa! Minä sen tunnen, että -- jos minulla\nse on, niin olen pelastettu!\n\nJATGEIR. Uskokaa itseenne, niin olette pelastettu!\n\nPOOL FLIDA (tulee kiireesti). Skule kuningas, puolustakaa itseänne nyt!\nHookon Hookoninpoika on Elgjarnäsillä koko laivastoinensa!\n\nSKULE KUNINGAS. Elgjarnäsillä --! Silloin hän ei ole kaukana.\n\nJATGEIR. Nyt teräkseen ja aseihin! Jos tässä kaatuu miehiä tän' yönä,\nolen minä mielelläni ensimmäinen, joka kaatuu teidän edestänne!\n\nSKULE KUNINGAS. Sinä, joka et tahtonut elää minun edestäni.\n\nJATGEIR. Mies voi kuolla toisen elämän työn edestä; mutta jos hän jää\nelämään, niin eläköön omansa edestä.\n\n    (Menee.)\n\nPOOL FLIDA (levottomasti). Mitä käskette tekemään, herra? Birkebeinit\nvoivat tunnissa olla Oslossa!\n\nSKULE KUNINGAS. Paras olisi, jos voisimme matkustaa pyhän Tuomas\nBecketin haudalle; hän on pelastanut niin monen murheellisen ja\nkatuvaisen sielun.\n\nPOOL FLIDA (kovemmin). Herra, elkää nyt puhuko hurjasti! Birkebeinit\novat niskoillamme, sanon minä!\n\nSKULE KUNINGAS. Anna avata kaikki kirkot, että voimme niihin paeta ja\nsaada turvan.\n\nPOOL FLIDA, Te voitte lyödä kaikki vihollisenne yhdellä iskulla, ja\ntahdotte paeta kirkkoihin!\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, niin pitäkää kaikki kirkot auki.\n\nPOOL FLIDA. Olkaa siitä varma, Hookon rikkoo kirkkorauhan, kun on\ntekemistä kevätkettojen kanssa.\n\nSKULE KUNINGAS. Sitä hän ei tee; Jumala häntä varjelee semmoisesta\nrikoksesta; -- Jumala varjelee aina Hookonia.\n\nPOOL FLIDA (tuskallisena ja syvästi suuttuen). Sen, joka nyt kuulisi\nteidän puhuvan, täytyisi kysyä: kuka on kuningas tässä maassa?\n\nSKULE KUNINGAS (hymyillen surumielisesti). Niin, Pool Flida, se on se\nsuuri kysymys: _kuka_ on kuningas tässä maassa?\n\nPOOL FLIDA (rukoillen). Sielunne on sairas tänä yönä, herra; suokaa\nminun toimia teidän puolestanne.\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, niin, tee se.\n\nPOOL FLIDA (mennessään). Ensin tahdon särkeä kaikki sillat.\n\nSKULE KUNINGAS. Mieletön mies! seiso! -- Särkeä kaikki sillat! Tiedätkö\nmitä se on? Minä olen sitä kokenut; -- kavahda sitä!\n\nPOOL FLIDA. Mitä sitte tahdotte, herra?\n\nSKULE KUNINGAS. Minä tahdon puhutella Hookonia.\n\nPOOL FLIDA. Hän on teille vastaava miekan kielellä!\n\nSKULE KUNINGAS. Mene, mene! -- sitten saat tietää tahtoni.\n\nPOOL FLIDA. Joka silmänräpäys on kallis! (tarttuu hänen käteensä).\nSkule kuningas, särkekäämme kaikki sillat, tapelkaamme kuin sudet ja\nluottakaamme taivaasen!\n\nSKULE KUNINGAS (matalalla äänellä). Taivas ei luota minuun; enkä\nminäkään uskalla luottaa taivaasen.\n\nPOOL FLIDA. Lyhyeksi tuli sudenkettojen tarina (menee ulos\ntaka-alalta).\n\nSKULE KUNINGAS. Minä hallitsen satoja älykkäitä päitä, tuhansia\naseellisia käsivarsia; mutta en ainoatakaan rakastavaa, uskollista\nsydäntä. Se on kuninkaallinen köyhyys, se; ei enempää, eikä vähempää.\n\nBOORD BRATTE (taka-alalta). Ulkona on kaukaa tulleita, jotka pyytävät\nteitä puhutella, herra.\n\nSKULE KUNINGAS. Ketä ne ovat?\n\nBOORD BRATTE. Vaimo ja pappi.\n\nSKULE KUNINGAS. Antakaa vaimon ja papin tulla.\n\n    (Boord menee; Skule kuningas istuu miettien oikealle; vähän\n    päästä tulee murhevaatteihin puettu vaimo sisään; hän on\n    puettu pitkään kaapuun, päähineesen ja tiheään huntuun, joka\n    peittää kasvot; pappi seuraa häntä ja jää ovelle seisomaan).\n\nSKULE KUNINGAS. Kuka sinä olet?\n\nVAIMO. Muuan, jota olet rakastanut.\n\nSKULE KUNINGAS (ravistaa päätään). Ei ole ketään, joka muistaa\nsemmoista. Kuka olet, kysyn minä?\n\nVAIMO. Muuan, joka sinua rakastaa.\n\nSKULE KUNINGAS. Silloin sinä varmaan olet kuolleiden joukkoa.\n\nVAIMO (lähestyy ja lausuu hiljaa ja sydämmellisesti): Skule\nBoordinpoika!\n\nSKULE KUNINGAS (nousee huudahtaen). Ingeborg!\n\nINGEBORG, Tunnetko minut nyt, Skule!\n\nSKULE KUNINGAS. Ingeborg -- Ingeborg!\n\nINGEBORG. Oo, suo minun katsoa sinuun, -- katsoa sinuun kauvan, kauvan!\n(tarttuu hänen käsiinsä, hiljaa.) Sinä ihana, rakastettu, kavala mies!\n\nSKULE KUNINGAS. Pane pois huntu; katso minuun niillä silmillä, jotka\nkerran olivat kirkkaat ja siniset kuin taivas.\n\nINGEBORG. Ne silmät ovat olleet sateinen taivas kaksikymmentä vuotta;\nsinä et niitä enää tuntisi, etkä saa niitä enää koskaan nähdä.\n\nSKULE KUNINGAS. Mutta äänesi on raitis ja suloinen ja nuori, niinkuin\nsilloin!\n\nINGEBORG. Olen sitä käyttänyt ainoastaan kuiskatakseni sinun nimeäsi,\npainaakseni sinun suuruutesi nuoreen sydämmeen ja rukoillakseni\nsyntisten Jumalalta armoa meille molemmille, jotka olemme rakastaneet\nrikoksellisesti.\n\nSKULE KUNINGAS. Niinkö olet sinä tehnyt?\n\nINGEBORG. Olen ollut hiljaa, kun en puhunut rakkauden sanoja sinusta;\n-- sen vuoksi on ääneni pysynyt raittiina ja suloisena ja nuorena.\n\nSKULE KUNINGAS. Siitä on kulunut kokonainen elämä. Jokaisen kauniin\nmuiston siltä ajalta olen menettänyt ja unohtanut --\n\nINGEBORG. Se oli oikeutesi.\n\nSKULE KUNINGAS. Ja sillä aikaa olet sinä, Ingeborg, sinä hellä,\nuskollinen vaimo, istunut kaukana pohjassa, jäisessä yksinäisyydessä ja\nkoonnut ja pannut talteen!\n\nINGEBORG. Se oli minun onneni.\n\nSKULE KUNINGAS. Sinut olen voinut jättää, voittaakseni valtaa ja\nrikkautta! Jos sinä olisit seisonut vaimona rinnallani, olisi minun\nollut helpompi tulla kuninkaaksi.\n\nINGEBORG. Jumala on ollut hyvä minulle, niin ett'ei niin ole\ntapahtunut. Semmoinen luonto kuin minun tarvitsi suuren rikoksen\nherätäksensä katumukseen ja parannukseen.\n\nSKULE KUNINGAS. Ja nyt sinä tulet --?\n\nINGEBORG. Antero Skjaldarbandin leskenä.\n\nSKULE KUNINGAS. Isäntäsi on kuollut!\n\nINGEBORG. Paluumatkalla Jerusalemista.\n\nSKULE KUNINGAS. Hän on siis sovittanut Vegardin murhan.\n\nINGEBORG. Sen vuoksi ei jalo isäntäni ristiä ottanut.\n\nSKULE KUNINGAS. Eikö sen vuoksi?\n\nINGEBORG. Ei; minun rikokseni hän otti vahvoille, armaille\nolkapäilleen; sitä hän läksi pesemään Jordanin virrassa; sen vuoksi hän\nverensä vuodatti.\n\nSKULE KUNINGAS (hiljaisesti). Hän on tietänyt kaikki?\n\nINGEBORG. Ensi hetkestä saakka. Nikolaus piispa on sen myös tietänyt;\nsillä hänelle minä ripitin; ja oli vieläkin yksi, joka oli saanut sen\ntietää, vaikka minulle on selittämätöntä millä tavoin.\n\nSKULE KUNINGAS. Kuka?\n\nINGEBORG. Vegard Væradal.\n\nSKULE KUNINGAS. Vegard!\n\nINGEBORG. Hän kuiskasi pilkallisen sanan minusta isäntäni korvaan;\nsilloin veti Antero Skjaldarband kalpansa ja surmasi hänet paikalla.\n\nSKULE KUNINGAS. Hän puollusti sitä, jonka minä petin ja unohdin. -- Ja\nmiksi minua nyt etsit?\n\nINGEBORG. Sinulle uhratakseni viimeisen.\n\nSKULE KUNINGAS. Mitä tarkoitat?\n\nINGEBORG (osottaa pappia, joka seisoo ovella). Katso häntä! -- Pietari,\npoikani, lähesty!\n\nSKULE KUNINGAS. Sinun poikasi --!\n\nINGEBORG. Ja sinun, Skule kuningas!\n\nSKULE KUNINGAS (puoleksi hurjistuneena). Ingeborg!\n\nPIETARI (lähestyy vienosti liikutettuna ja heittäytyy polvilleen Skulen\neteen).\n\nINGEBORG. Ota hänet! Hän on ollut elämäni valo ja lohdutus\nkaksikymmentä vuotta; -- nyt olet sinä Norjan kuningas; kuninkaan pojan\ntäytyy päästä perintöönsä; minulla ei ole enää oikeutta häneen.\n\nSKULE KUNINGAS (nostaa hänet ylös hurjalla riemulla). Ylös\nsydämmelleni, sinä, jota niin palavasti olen ikävöinyt! (Likistää häntä\nsyliinsä, päästää hänet taasen, katselee häntä ja syleilee häntä\nuudestaan). Poikani! poikani! Minulla on poika! Ha, ha, ha; kuka voi\nnyt minua vastustaa? (Menee Ingeborgin luokse ja tarttuu hänen\nkäteensä). Ja sinä, sinä annat hänet minulle. Ingeborg! Sinä et\nperuuta, sanaasi? Annathan hänet minulle?\n\nINGEBORG. Raskas on uhri, ja tuskin olisin sen voinut tehdä, ell'ei\nNikolaus piispa olisi lähettänyt häntä luokseni tuomaan kirjettä ja\nsanomaa Antero Skjaldarbandin kuolemasta. Piispa, hän määräsi minulle\nraskaan uhrin rikokseni sovitukseksi.\n\nSKULE KUNINGAS. Siis on rikos sovitettu; ja tästä lähin on hän\nyksistään minun omani; eikö niin, yksistään minun?\n\nINGEBORG. Niin; mutta yhden lupauksen sinulta vaadin.\n\nSKULE KUNINGAS. Taivas ja maa, vaadi, mitä tahdot:\n\nINGEBORG. Hän on puhdas kuin Jumalan karitsa, nyt kun hänet lasken\nkäsiisi. Vaarallinen on tie, joka johtaa kuninkaan istuimelle; elä anna\nhänen sielunsa turmeltua. Kuule sinä, Skule kuningas, elä anna lapseni\nsielun turmeltua!\n\nSKULE KUNINGAS. Sen lupaan ja vannon!\n\nINGEBORG (tarttuu hänen käteensä). Heti kun huomaat hänen sielunsa\nturmeltuvan, niin anna hänelle ennen kuolema!\n\nSKULE KUNINGAS. Ennen kuolema. Sen lupaan ja vannon!\n\nINGEBORG. Nyt palajan turvallisena pohjaan, Hoologalantiin.\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, sinä voit turvallisena palata.\n\nINGEBORG. Siellä tahdon katua ja rukoilla, siksi kuin herra minua\nkutsuu. Ja kun tapaamme toisemme Jumalan edessä, niin tulee hän\npuhtaana ja syyttömänä äitinsä luokse!\n\nSKULE KUNINGAS. Puhtaana ja syyttömänä! (kääntyy Pietariin.) Anna minun\nkatsoa sinua! Niin, minä näen äitisi ja omien kasvojeni piirteet; sinä\nse olet, jota niin kipeästi olen ikävöinyt.\n\nPIETARI. Isäni, suuri, jalo isäni; suokaa minun elää ja taistella\nteidän edestänne! Suokaa teidän asianne olla minunkin omani, ja olkoon\nsitten asianne mikä tahansa, -- minä tiedän kuitenkin, että taistelen\noikeuden edestä!\n\nSKULE KUNINGAS (ilohuudolla.) Sinä uskot minuun! Sinä uskot minuun!\n\nPIETARI. Järkähtämättömästi.\n\nSKULE KUNINGAS. Siis on kaikki hyvin; siis olen todella pelastettu!\nKuule, laske pois papinkaapu; arkkipiispa irroittaa sinut\nkirkkolupauksestasi; kuninkaan pojan tulee kalpaa kantaa, käydä\nseisahtumatta edelleen valtaan ja kunniaan.\n\nPIETARI. Teidän seurassanne, korkea isäni! Yhdessä me käymme!\n\nSKULE KUNINGAS (likistää häntä rintaansa). Niin, yhdessä, me kaksi\nvaan!\n\nINGEBORG (itsekseen). Rakastaa, uhrata kaikki ja tulla unohdetuksi, se\noli minun tarinani. (Menee hiljaa ulos taka-alalta).\n\nSKULE KUNINGAS. Suuri kuninkaan tyo on nyt Norjassa tehtävä! Pietari,\nminun poikani, kuule! Koko kansan tahdomme herättää ja koota yhdeksi;\nVikeniläinen ja Tröndi, Hoologolannin mies ja Agdelainen, Ylämaan ja\nSognin miehien, kaikkien pitää oleman _yksi_ suuri suku, -- arvaathan\nkuinka silloin maa vahvistuu.\n\nPIETARI. Mikä suuri ja huimaava ajatus _se_ on -!\n\nSKULE KUNINGAS. Käsitätkö sen?\n\nPIETARI. Käsitän - käsitän! -- Selvästi --!\n\nSKULE KUNINGAS. Ja uskotko siihen?\n\nPIETARI. Uskon, uskon; sillä minä uskon teihin!\n\nSKULE KUNINGAS (hurjasti). Hookonin Hookoninpojan täytyy kaatua!\n\nPIETARI. Kun te sen tahdotte, niin on oikein, että hän kaatuu.\n\nSKULE KUNINGAS. Se maksaa verta; mutta ei auta.\n\nPIETARI. Ei se veri ole kadotettu, joka vuotaa teidän asianne hyväksi.\n\nSKULE KUNINGAS. Sinun olkoon kaikki valta, kun saan valtakunnan\nperustetuksi. Sinä olet istuva kuninkaan istuimella, kultavanne\notsalla, purpuraviitta valuen väljänä hartioiltasi; joka mies maassa on\nkumartava sinua -- (torven ääniä kuuluu kaukaa.) Haa! mikä se on!\n(huutaen). Birkebeinien sotajoukko! Mitä Pool Flida sanoi --? (rientää\ntaka-alalle).\n\nPOOL FLIDA (tulee sisään ja huutaa). Nyt On hetki tullut, Skule\nkuningas!\n\nSKULE KUNINGAS (hurjistuneena). Birkebeinit! Hookon kuninkaan\nsotajoukko! Missä ne ovat?\n\nPOOL FLIDA. Ne tulla vilistävät tuhansittain alas Ekebergiä.\n\nSKULE KUNINGAS. Käskekää aseihin! käskekää, käskekää! Neuvokaa; missä\nkäymme heitä vastaan?\n\nPOOL FLIDA. Kaikki kirkot ovat avoinna meille.\n\nSKULE KUNINGAS. Birkebeiniä kysyn minä --!\n\nPOOL FLIDA. Heille ovat kaikki sillat avoinna.\n\nSKULE KUNINGAS. Onnetoin mies, mitä olet tehnyt?\n\nPOOL FLIDA. Kuullut kuninkaani käskyä.\n\nSKULE KUNINGAS. Poikani! Poikani! Minä onnetoin; minä olen menettänyt\nkuningaskuntasi!\n\nPIETARI. Ei, te olette voittava. Niin suuri kuninkaan ajatus ei kuole!\n\nSKULE KUNINGAS. Vaiti, vaiti! (torvenääniä ja huutoja lähemmältä.)\nRatsaille; aseihin! Tässä kysytään enempää kuin miehen elämää ja\nkuolemaa! (Rientää ulos taka-alalta; toiset seuraavat jäljestä).\n\n       *       *       *       *       *\n\nKatu Oslon kaupungissa.\n\n(Matalia puurakennuksia kuistineen molemmin puolin. Taka-alalla P.\nHallvardin kirkkomaa, jota ympäröi korkea portitettu muuri. Vasemmalla,\nmuurin päässä näkyy kirkko, jonka pääovi on avoinna. On vielä yö; vähän\npäästä alkaa päivä koittaa. Hätäkello soi; kaukaa oikealta kuuluu\netäisiä sotahuutoja ja sekaista melua.)\n\nSKULE KUNINKAAN TORVEN PUHALTAJA. (Tulee oikealta, puhaltaa torveen ja\nhuutaa). Aseihin! aseihin kaikki Skule kuninkaan miehet! (puhaltaa\njälleen ja käy edelleen; hetken päästä kuuluu hän huutavan\nlähimmäisellä kadulla).\n\nVAIMO (tulee ulos erään huoneen ovelle oikealle). Suuri armollinen\nJumala, mikä nyt on?\n\nKAUPUNKILAINEN (joka on vaan puoleksi puettuna astunut alas huoneesta\ntoisella puolen katua). Birkebeinit ovat kaupungissa! Nyt saa Skule\npalkan kaikista pahoista teoistaan.\n\nERÄS SKULEN MIES (tulee muutamien toisten kanssa, kantaen kaapuja ja\naseita käsivarsillaan, syrjäkadulta vasemmalta). Missä ovat\nBirkebeinit?\n\nTOINEN SKULEN MIES (eräästä huoneesta oikealla). En tiedä!\n\nEENSIMMÄINEN. Hys! Kuulkaa! -- He ovat varmaan Geitesillalla.\n\nTOINEN. Siis alas Geitesillalle! (Kaikki rientävät ulos oikealle, eräs\nkaupunkilainen tulee juosten samalta haaralta.)\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Hei, naapuri, mistäs tulette?\n\nTOINEN KAUPUNKILAINEN. Loojoelta; siellä on paha meteli.\n\nVAIMO. Pyhä Olavi ja Pyhä Hallvard! Ovatko ne Birkebeiniä, vai ketä?\n\nTOINEN KAUPUNKILAINEN. Birkebeiniä aivan varmaan; Hookon kuningas on\nmuassa; koko laivasto laskee laitureille; mutta itse hän kävi maalle\nparaimpine miehineen Ekebergin niityllä.\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Nyt hän kostaa miestapon Lookan luona!\n\nTOINEN KAUPUNKILAINEN. Luottakaa siihen!\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Kas tuossa, -- Siinä jo pakenevat\nKevätketot!\n\n    (Joukko Skulen miehiä rientää paeten sisään oikealta).\n\nERÄS MIEHISTÄ. Sisään kirkkoon! Ei kukaan kestä Birkebeiniä vastaan,\nniin ne ovat rajuja tänä yönä! (Joukko rientää sisään kirkkoon, jonka\noven sulkevat sisäpuolelta).\n\nTOINEN KAUPUNKILAINEN (katsoo oikealle). Tuolla näkyy lippu kaukana\nkadun päässä, se mahtaa olla Hookon kuninkaan.\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Katsokaa, kuinka Kevätketot pakenevat!\n\n    (Uusi joukko tulee esiin oikealta).\n\nERÄS JOUKOSTA. Pelastakaamme itsemme kirkkoon ja rukoilkaamme armoa,\n(rientävät porttia vastaan).\n\nUSEAT KEVÄTKETOT. Se on suljettu; se on suljettu.\n\nENSIMMÄINEN. Mennään sitten ylös Martestokkelle.\n\nTOINEN. Missä Skule kuningas on?\n\nENSIMMÄINEN. En tiedä. Pois, tuolla näkyy Birkebeinien lippu!\n\n    (Pakenevat kirkon sivutse ulos vasemmalle).\n\nHOOKON (tulee oikealta, hänen lipunkantajansa, Gregorius Juhonpoika,\nDagfinn Bonde ynnä useita muita miehiä seurassa).\n\nDAGFINN BONDE. Kuulkaa sotahuutoa! Skule järjestää miehiänsä\nkirkkotarhan takana.\n\nVANHA KAUPUNKILAINEN (huutaa huoneensa etukäytävästä Hookonille). Olkaa\nvaroillanne, hyvä herra; Sudenketot ovat vihoissaan, nyt he taistelevat\nhenkensä edestä.\n\nHOOKON. Sinäkö se olet, vanha Guthurm Erlandin poika? Sinä olet\ntaistellut sekä isäni että isoisäni puolella.\n\nKAUPUNKILAINEN. Jumala suokoon, että voisin taistella teidänkin\npuolellanne.\n\nHOOKON. Sinä olet siksi liian vanha, eikä tarvetta ole; miehiä tulee\nympärilleni joka taholta.\n\nDAGFINN BONDE (osottaa muurin yli oikealle). Tuolla tulee herttuan\nlippu!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Herttua itse! Hän istuu valkoisella ratsullaan.\n\nDAGFINN BONDE. Estäkäämme hänet pääsemästä ulos tämän portin kautta!\n\nHOOKON. Puhalla, puhalla! (Torvensoittaja puhaltaa). Paremmin puhalsit,\nkoiran penikka, kun puhalsit rahan edestä Bergenin sillalla!\n\n    (Torvensoittaja puhaltaa uudestaan, mutta kovemmin kuin ensin;\n    paljo miehiä yhtyy joukkoon.)\n\nERÄS KEVÄTKETTO (oikealta, paeten kirkkoa kohti; yksi Birkebeini ajaa\nhäntä takaa.) Säästä henkeni! Säästä henkeni!\n\nBIRKEBEINI. En vaikka istuisit alttarilla! (lyö hänet maahan). Sinulla\nnäkyy olevan kallis viitta; sitä voin käyttää. (Aikoo ottaa viitan,\nkirkaisee kovasti ja heittää miekan kädestään.) Herra kuningas! En lyö\nenää iskuakaan teidän puolellanne!\n\nDAGFINN BONDE. Ja niin sanot tämmöisellä hetkellä.\n\nBIRKEBEINI. En iskuakaan enää!\n\nDAGFINN BONDE (lyö hänet maahan). No, nyt et enää tarvitsekaan!\n\nBIRKEBEINI (osottaen kuollutta Kevätkettoa). Minä tarkoitin, että olin\nkylläksi tehnyt, kun tapoin oman veljeni (kuolee).\n\nHOOKON. Hänen veljensä!\n\nDAGFINN BONDE. Mitä! (lähestyy Kevätketon ruumista).\n\nHOOKON. Onko se totta?\n\nDAGFINN BONDE. Totta on.\n\nHOOKON (liikutettuna). Tästä näkyy paraiten, mitä sotaa käydään. Veli\nveljeä vastaan, isä poikaa vastaan; -- Jumalani, kaikkivaltiaan kautta,\ntästä on loppu tehtävä!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Tuolla tulee herttua täydessä tappelussa Knuutti\njaarlin joukon kanssa.\n\nDAGFINN BONDE. Sulkekaa häneltä portti, kuninkaan miehet!\n\n    (Muurin sisäpuolella tulevat tappelevat näkyviin. Kevätketot\n    raivaavat itselleen tietä vasemmalle, ajaen Birkebeinit askel\n    askeleelta taapäin. Skule kuningas ratsastaa valkoisella\n    sotahevosellaan, paljastettu kalpa kädessä. Pietari käy hänen\n    rinnallansa pitäen hevoista ohjista, vasemmassa kädessä\n    korkealle kohotettuna ristiinnaulitun kuva. Pool Flida kantaa\n    Skulen lippua, jossa sinisellä pohjalla on kultainen kirvehetön\n    jalopeura.)\n\nSKULE KUNINGAS. Lyökää kaikki maahan! Elkää säästäkö ketään! Uusi\nkuninkaan-alku on ilmestynyt Norjassa!\n\nBIRKEBEINIT. Uusi kuninkaan-alku, sanoo hän!\n\nHOOKON. Skule Boordin poika, jakakaamme valtakunta!\n\nSKULE KUNINGAS. Kaikki taikka ei mitään!\n\nHOOKON. Ajatelkaa kuningatarta, teidän tytärtänne!\n\nSKULE KUNINGAS. Minulla on poika, minulla on poika! En ajattele muita\nkuin häntä!\n\nHOOKON. On minullakin poika; -- jos minä kaadun, niin saa hän\nvaltakunnan!\n\nSKULE KUNINGAS. Surmatkaa kuninkaan lapsi, missä sen löydätte?\nSurmatkaa se kuninkaan istuimella; surmatkaa se, surmatkaa se\nkuningattaren sylissä!\n\nHOOKON. Nyt lausuit oman tuomiosi!\n\nSKULE KUNINGAS (lyö ympärilleen). Surmatkaa, surmatkaa kaikki. Skule\nkuninkaalla on poika. Surmatkaa, surmatkaa!\n\n    (Tappelu vetäytyy ulospäin vasemmalle).\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Sudenketot raivaavat itselleen tien!\n\nDAGFINN BONDE. Niin, mutta ainoastaan paetakseen.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Niin, taivahan nimessä, -- toinen portti on auki;\nsen kautta he pakenevat!\n\nDAGFINN BONDE. Ylös Martestokkelle! (huutaa ulos.) Ajakaa takaa, ajakaa\ntakaa, Knuutti jaarli! Kostakaa miestappo Lookon luona!\n\nHOOKON. Te kuulitte sen; hän tuomitsi lapseni henkipatoksi, --\nviattoman lapseni, Norjan valitun kuninkaan minun jälkeeni!\n\nKUNINKAAN MIEHET. Niin, niin, me kuulimme sen!\n\nHOOKON. Ja mikä rangaistus on määrätty semmoisesta rikoksesta?\n\nMIEHET. Kuolema!\n\nHOOKON. Siis kuolkoon hän! (nostaa kätensä valaan). Tässä sen\nvannon; Skule Boordin poika kuolkoon, missä ikänä hän tavataan\npyhittämättömällä alalla!\n\nDAGFINN BONDE. Jokaisen uskollisen miehen velvollisuus on hänet\nsurmata.\n\nERÄS BIRKEBEINI (vasemmalta). Nyt Skule herttua pakenee!\n\nKAUPUNKILAISET. Birkebeinit ovat voittaneet!\n\nHOOKON. Mitä tietä?\n\nBIRKEBEINI. Martestokken ohitse, ylös Eidsvoldille; useimmilla oli\nhevoset varalla kaduilla, muuten ei yksikään olisi päässyt hengissä.\n\nHOOKON. Jumalalle olkoon kiitos avusta tälläkin kertaa! Nyt voi\nkuningatar vapaasti astua maalle laivastosta.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (osottaa oikealle). Hän on jo maalla, herra;\ntuolla hän tulee.\n\nHOOKON (läheisimmille). Raskain tehtävä on jäljellä; hän on hellä\ntytär; -- kuulkaa, -- ei sanaakaan hänelle vaarasta, joka uhkaa lasta.\nLuvatkaa kaikki, niinkuin yksi mies, puollustaa kuninkaanne poikaa!\nmutta elkää hänelle mitään ilmaisko.\n\nMIEHET (matalalla äänellä). Sen lupaamme!\n\nMARGARETA (tulee rouvineen ja seurueineen oikealta). Hookon,\nisäntäni! Taivas on sinua varjellut; sinä olet voittanut ja olet\nvahingoittumatonna.\n\nHOOKON. Niin, minä olen voittanut. Missä lapsi on?\n\nMARGARETA. Kuninkaan laivalla, taattujen miesten käsissä.\n\nHOOKON. Menkää sinne useampi (moniaat miehistä menevät).\n\nMARGARETA. Hookon, missä on -- Skule herttua?\n\nHOOKON. Hän on painunut Ylämaille.\n\nMARGARETA. Hän elää siis! -- Isäntäni, saanko kiittää Jumalata siitä,\nettä hän elää?\n\nHOOKON (tuskallisesti taistellen itsensä kanssa). Kuule minua,\nMargareta; sinä olet minulle ollut uskollinen vaimo, olet minua\nseurannut hyvässä ja pahassa, sinun rakkautesi on ollut niin\nsanomattoman runsas; -- nyt täytyy minun tuottaa sinulle raskas\nsuru; todella en tahtoisi; mutta minä olen kuningas, sen vuoksi\n_täytyy_ minun --\n\nMARGARETA (kiihkeästi). Koskeeko se -- herttuata?\n\nHOOKON. Koskee. Ei minua voisi kohdata tuskallisempi kohtalo, kuin\ntäytyminen elää kaukana sinusta; mutta jos katsot, että niin pitää\noleman sen johdosta, mitä nyt sinulle sanon, -- jos sinä mielestäsi\ntästä lähin et enää voi istua rinnallani, etkä enää voi minua katsella\nkalpenematta, -- niin, silloin erotkaamme -- eläkäämme erillämme\ntoisistamme, -- enkä minä sinua siitä syystä soimaa.\n\nMARGARETA. Erota sinusta! Kuinka voit sitä ajatella? Anna minulle\nkätesi --!\n\nHOOKON. Elä siihen koske! -- Se oli juuri nostettu valaan. --\n\nMARGARETA. Valaan?\n\nHOOKON. Valaan, joka laski järkähtämättömän sinetin erääsen\nkuolemantuomioon.\n\nMARGARETA (huutaa). Oo, isäni! Oo, isäni! (horjuu; pari naista rientää\nhäntä nojaamaan.)\n\nHOOKON. Niin, Margareta, -- kuninkaana olen tuominnut isäsi kuolemaan.\n\nMARGARETA. Silloin on hän varmaan rikkonut pahemmin, kuin ottaessaan\nkuninkaan nimen.\n\nHOOKON. Niin onkin; -- ja jos meidän nyt täytyy erota, niin tapahtukoon\nse.\n\nMARGARETA (lähempänä ja voimakkaasti). Me emme voi koskaan erota! Minä\nolen sinun vaimosi, en mitään muuta maailmassa kuin sinun vaimosi!\n\nHOOKON. Oletko kylliksi voimakas? Kuulitko ja käsititkö kaikki? Minä\ntuomitsin isäsi.\n\nMARGARETA. Minä kuulin ja käsitin kaikki. Sinä tuomitsit isäni.\n\nHOOKON. Etkö vaadi tietoa hänen rikoksestaan?\n\nMARGARETA. Siinä on kyllä, että sinä sen tiedät.\n\nHOOKON. Mutta minä tuomitsin hänen kuolemaan!\n\nMARGARETA (lankee polvillensa kuninkaan eteen ja suutelee hänen\nkättänsä). Minun isäntäni ja korkea herrani, sinä tuomitset oikein!\n\n(Esirippu laskee.)\n\n\n\n\nVIIDES NÄYTÖS.\n\n\n(Huone Nidaroosin kuninkaankartanossa. Sisäänkäytävä ovi on oikealla;\nlikempänä samalla puolen akkuna. Vasemmalla pienempi ovi. Iltahämärä;\nPool Flida, Boord Bratte ja useat Skule kuninkaan etevimmät miehet\nseisovat akkunassa katsoen ylöspäin.)\n\nSEURUELAINEN. Kuinka punaiselta hohtaa!\n\nTOINEN. Se ulettuu puolen taivahan yli, juuri kuin hehkuva kalpa.\n\nBOORD BRATTE. Pyhä Olavi kuningas, mitä ennustaa tuommoinen\nhirmunmerkki?\n\nVANHA KEVÄTKETTO. Se ennustaa totisesti suuren päällikön kuolemata.\n\nPOOL FLIDA. Hookonin kuolemata, hyvät Kevätketot, hän on ulkona\nlahdella laivastolla; me voimme odottaa häntä kaupunkiin tänä iltana;\n-- tällä kertaa on meidän vuoromme voittaa!\n\nBOORD BRATTE. Elä luota siihen; nyt ei löydy paljo miehuutta väestössä.\n\nVANHA KEVÄTKETTO. Se on luonnollista kyllä; Hamasta Oslon paosta saakka\non Skule kuningas sulkenut itsensä sisään, eikä tahdo nähdä eikä puhua\nmiestensä kanssa.\n\nENSIMMÄINEN SEURUELAINEN. Niitä on kaupungissa, jotka eivät tiedä\npitääkö häntä elävänä vai kuolleena.\n\nPOOL FLIDA. Kuninkaan on tultava ulos, olkoonpa kuinka sairas tahansa.\nPuhuttele häntä, Boord Bratte, -- se koskee kaikkein pelastusta.\n\nBOORD BRATTE. Ei se auta; olen jo ennen häntä puhutellut.\n\nPOOL FLIDA. Silloin täytyy minun itse yrittää, (menee ovelle vasemmalla\nkädellä ja kolkuttaa.) Herra kuningas, ottakaa johto omiin käsiinne;\ntällä tavoin ei käy kauvemmin.\n\nSKULE KUNINGAS (sisältä). Minä olen sairas, Pool Flida!\n\nPOOL FLIDA. Voitteko muuta pyytää? Ettehän ole syönyt kahteen päivään;\nteidän täytyy vahvistaa ja ravita itseänne --\n\nSKULE KUNINGAS. Minä olen sairas.\n\nPOOL FLIDA. Kaikkivaltiaan kautta, ei se auta. Hookon kuningas on\nlaivastolla ulkona lahdella ja voi saapua Nidaroosiin joka hetki.\n\nSKULE KUNINGAS. Lyökää hänet minun puolestani! Surmatkaa hänet ja\nkuninkaan-lapsi!\n\nPOOL FLIDA. Teidän täytyy itse olla muassa.\n\nSKULE KUNINGAS. Ei, ei, ei, -- Onnenne ja voittonne on varmenpi, kun\nminä en ole muassa.\n\nPIETARI (tulee oikealta; hän on aseissa). Levottomuus vallitsee\nkaupunkilaisissa; he kokoontuvat suuriin joukkoihin kuninkaankartanon\nedustalle.\n\nBOORD BRATTE. Joll'ei kuningas heille puhu, niin he pettävät hänet\npahimmalla hetkellä.\n\nPIETARI. Puhukoon hän sitte heille. (Ovella vasemmalla puolen.) Isä!\nTröndit, uskollisimmat miehesi, teistä luopuvat joll'ette anna heille\nrohkeutta!\n\nSKULE KUNINGAS. Mitä sanoi runoilija?\n\nPIETARI. Runoilija?\n\nSKULE KUNINGAS. Runoilija, joka kuoli minun asiani edestä Oslossa. Ei\nvoi antaa, jota ei itsellä ole, sanoi hän.\n\nPIETARI. Siis ette tekään voi antaa pois valtakuntaa; sillä se on minun\nteidän jälkeenne!\n\nSKULE KUNINGAS. Nyt minä tulen!\n\nPOOL FLIDA. Jumalalle olkoon kiitos!\n\nSKULE KUNINGAS (tulee esiin ovesta; hän on vaalea ja laihtunut, hänen\nhiuksensa ovat kovin harmaantuneet). Elkää katsoko minuun! Minä en\nkärsi, että minua katsotte nyt, kun olen sairas! (Menee Pietarin\nluokse.) Ottaa valtakuntaa sinulta, sanot sinä! Suuri taivahan Jumala,\nmitä olin tekemäisilläni.\n\nPIETARI. Oi, suokaa minulle anteeksi; -- tiedänhän että se, jota teette\non oikein.\n\nSKULE KUNINGAS. Ei, ei, ei tähän saakka; -- mutta nyt tahdon olla\nväkevä ja raitis, -- minä tahdon toimia.\n\nKORKEITA HUUTOJA (ulkoa oikealta). Skule kuningas! Skule kuningas!\n\nSKULE KUNINGAS. Mitä se on?\n\nBOORD BRATTE (akkunalla). Kaupunkilaiset kokoontuvat; koko\nkuninkaankartano on täynnä kansaa; -- teidän täytyy heille puhua.\n\nSKULE KUNINGAS. Olenko minä kuninkaan näköinen; voinko minä nyt puhua!\n\nPIETARI. Sinun täytyy, ylhäinen isäni!\n\nSKULE KUNINGAS. Hyvä, olkoon niin. (Menee akkunaan ja vetää uutimen\nsyrjään, mutta heittää sen äkisti ja peräytyy peljästyksestä.) Tuolla\nvälkkyy jälleen hehkuva kalpa päälläni!\n\nPIETARI. Se ennustaa, että voiton kalpa on paljastettu sinun\npuolestasi.\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, jos vaan niin olisi, (menee akkunaan ja puhuu\nulospäin). Tröndit, mitä tahdotte; -- tässä seisoo kuninkaanne.\n\nERÄS KAUPUNKILAINEN (ulkona). Lähtekää ulos kaupungista! Birkebeinit\nmurhaavat teidät täällä.\n\nSKULE KUNINGAS. Meidän kaikkien täytyy pitää yhtä. Minä olen teille\nollut laupias kuningas; olen vaatinut ainoastaan pienen sotaveron --\n\nMIEHEN ÄÄNI (alhaalta kansan keskeltä). Miksikä sitten sanot kaikkea\nverta, joka vuoti Lookalla ja Oslossa?\n\nERÄS NAINEN. Anna minulle minun sulhaseni takaisin!\n\nERÄS POIKA. Anna minulle isäni ja veljeni!\n\nTOINEN NAINEN. Anna minulle kolme poikaani, Skule kuningas!\n\nERÄS MIES. Hän ei ole kuningas; sillä hän ei julistettu kuninkaaksi\npyhän Olavin arkulla!\n\nMONTA ÄÄNTÄ. Niin, niin, -- hän ei ole julistettu kuninkaaksi Olavin\narkulla! Hän ei ole kuningas.\n\nSKULE KUNINGAS (peräytyy uutimen taakse). Ei julistettu --! Ei\nkuningas!\n\nPOOL FLIDA. Onnetonta oli, että ei pyhää arkkua kannettu ulos, kun\nteidät valittiin.\n\nBOORD BRATTE. Jos kaupunkilaiset pettävät, niin emme voi puollustaa\nitseämme Nidaroosissa, kun Birkebeinit tulevat.\n\nSKULE KUNINGAS. Ja ne pettävät, niin kauan kuin en ole kuninkaaksi\njulistettu pyhänarkulla.\n\nPIETARI. No, kannattakaa arkku ulos ja antakaa nyt julistaa itsenne\nkuninkaaksi!\n\nPOOL FLIDA (ravistaa päätänsä). Kuinka se olisi mahdollista?\n\nPIETARI. Onko mikään mahdotonta, joka koskee häntä! Puhaltakaa kansa\nkeräjiin ja kantakaa arkku ulos!\n\nUSEAT MIEHISTÄ (vetäytyen takaisin). Kirkonryöstö!\n\nPIETARI. Ei ole kirkonryöstö; tulkaa, tulkaa! Ristiveljet ovat Skule\nkuninkaalle hyvänsuovat; ne antavat suostumuksensa --\n\nPOOL FLIDA. Sitä he eivät tee; he eivät uskalla arkkipiispan tähden.\n\nPIETARI. Te olette kuninkaan miehiä, ettekä tahdo auttaa, kun niin\nsuurta asiata kysytään. Hyvä, tuolla alhaalla on toisia, jotka ovat\ntaipuvampia. Isäni ja kuninkaani, ristiveljien pitää suostuman; minä\npyydän, minä kerjään; puhalluttakaa kansa keräjiin; te olette kantava\nkuninkaan nimeä oikeudella! (rientää ulos oikealle.)\n\nSKULE KUNINGAS (riemuisena). Näittekö hänet! Näittekö ihanan poikani!\nKuinka hänen silmänsä loistivat! Niin, me kaikki taistelkaamme ja\nvoittakaamme. Kuinka lukuisat ovat Birkebeinit?\n\nPOOL FLIDA. Ei lukuisammat kuin että me kestämme heidät, jos\nkaupunkilaiset pitävät puoltamme.\n\nSKULE KUNINGAS. He _ovat_ puollellamme. Meidän täytyy nyt kaikki olla\nyksimielisiä ja lopettaa tämä hirmutaistelu. Ettekö näe, että se on\ntaivahan käsky, että me lopetamme sen? Taivas on vihastunut Norjaan\nniistä pahoista töistä, joita niin kauan on harjotettu. Tuolla\ntaivahalla loistaa hehkuvia kalpoja joka yö; vaimot lankeavat ja\nsynnyttävät kirkoissa; papit ja luostariveljet tulevat sielunsairaiksi,\nniin että juoksevat kaduilla ja huutavat, että viimeinen päivä on\ntullut. Niin, kaikkivaltiaan kautta, tämä on lopetettava yhdellä\niskulla!\n\nPOOL FLIDA. Mitä käskette tekemään?\n\nSKULE KUNINGAS. Repimään kaikkia siltoja.\n\nPOOL FLIDA. Menkää ja antakaa repiä kaikki sillat.\n\n    (Yksi seuruelaisista menee ulos oikealle).\n\nSKULE KUNINGAS. Kaikki miehet kokoontukoot alas rannalle; ei yksikään\nBirkebeini ole pääsevä Nidaroosiin.\n\nPOOL FLIDA. Hyvin puhuttu, kuningas.\n\nSKULE KUNINGAS. Kun pyhänarkku on kannettu ulos, puhalletaan kansa\nkeräjiin. Sotaväestö ja kaupunkilaiset ovat kutsuttavat kokoon.\n\nPOOL FLIDA (yhdelle miehistä). Mene ulos ja käske torvenpuhaltajan\npuhaltaa kaduilla.\n\n    (Mies menee.)\n\nSKULE KUNINGAS (puhua kansalle akkunasta). Yhtykää minuun, te, jotka\nsurette ja valitatte siellä alhaalla. Rauha ja valo on jälleen tuleva\nmaahan, niinkuin Hookonin ensimmäisinä suloisina päivinä, kun vilja\nantoi kaksi satoa joka suvi. Yhtykää minuun, luottakaa minuun ja\nuskokaa minuun; sitä tarvitsen sanomattomasti. Minä valvon ja taistelen\nteidän edestänne; minä vuodatan vereni ja kaadun teidän edestänne, jos\nvaaditaan; mutta elkää minua pettäkö, elkää epäilkö --! (Korkeita\nhuutoja ikäänkuin kauhistuksesta kuuluu kansan seasta). Mitä se on?\n\nERÄS HURJA ÄÄNI. Tehkää katumusta, tehkää katumusta!\n\nBOORD BRATTE (katsoo ulos). Se on pappi, jota paha henki riivaa!\n\nPOOL FLIDA. Hän repii kaapunsa repaleiksi ja ruoskii itseänsä\nvitsoilla.\n\nÄÄNI. Tehkää katumusta, tehkää katumusta; viimeinen päivä on tullut!\n\nMONTA ÄÄNTÄ. Paetkaa, paetkaa! Voi Nidaroosia! Mikä syntinen teko!\n\nSKULE KUNINGAS. Mitä on tapahtunut?\n\nBOORD BRATTE. Kaikki pakenevat, kaikki peräytyvät, juuri kuin villipeto\nolisi tullut heidän keskellensä.\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, kaikki pakenevat -- (ilohuudolla). Haa! yhtä\nkaikki; -- me olemme pelastetut; katsokaa, katsokaa, -- Olavi kuninkaan\narkku seisoo keskellä kuninkaanpihaa!\n\nPOOL FLIDA. Olavi kuninkaan arkku!\n\nBOORD BRATTE. Niin, taivaan nimessä, -- se se on!\n\nSKULE KUNINGAS. Ristiveljet ovat minulle uskolliset; niin oivaa tekoa\neivät he ole ennen tehneet!\n\nPOOL FLIDA. Kuulkaa; puhalletaan keräjiin.\n\nSKULE KUNINGAS. Nyt siis tulen laillisesti julistetuksi kuninkaaksi.\n\nPIETARI (tulee oikealta). Ota kuninkaanviitta päällesi; nyt on\npyhänarkku ulkona.\n\nSKULE KUNINGAS. Niin olet sinä pelastanut valtakunnan minulle ja\nitselles; ja kymmenkertaisesti kiittäkäämme hurskaita ristiveljiä\nsiitä, että myöntyivät.\n\nPIETARI. Ristiveljiä, isä; -- niitä ei teidän ole ollenkaan\nkiittäminen.\n\nSKULE KUNINGAS. Eivätkö he sinua auttaneet?\n\nPIETARI. He julistivat kirkonkirouksen jokaisen ylitse, joka uskaltaisi\nkoskea pyhään esineesen.\n\nSKULE KUNINGAS. Arkkipiispa siis! Vihdoin on hän siis taipunut.\n\nPIETARI. Arkkipiispa julisti ankaramman kirouksen kuin ristiveljet.\n\nSKULE KUNINGAS. Oi, näenpä, että minulla kuitenkin on uskollisia\nmiehiä. Te seisoitte täällä peljäten ja peräydyitte, te, joiden pitäisi\noleman minua lähinnä, -- ja tuolla alhaalla joukossa on minulla\nsemmoisia, jotka uskalsivat ottaa päällensä niin suuren rikoksen minun\nedestäni.\n\nPIETARI. Ei teillä ole _yhtäkään_ uskollista miestä, joka uskalsi ottaa\nrikoksen päällensä.\n\nSKULE KUNINGAS. Kaikkivaltias Jumala, onko siis ihme tapahtunut -- kuka\nkantoi pyhän arkun ulos?\n\nPIETARI. Minä, isä!\n\nSKULE KUNINGAS (huutaen). Sinäkö!\n\nMIEHET (peräytyvät kauhistuen). Kirkonryöstäjä!\n\n    (Pool Flida, Boord Bratte ja pari muuta menevät.)\n\nPIETARI. Teko oli tehtävä. Ei yhdenkään miehen uskollisuuteen voi\nluottaa, ennenkuin olette laillisesti kuninkaaksi julistettu. Minä\npyysin, minä kerjäsin ristiveljiä; ei mikään auttanut. Silloin mursin\nkirkonoven; ei kukaan uskaltanut seurata minua. Minä hyppäsin ylös\npääalttarille, tartuin sankaan kiinni ja ponnistin polveani vastaan;\noli kuin olisi joku salainen valta antanut minulle yliluonnollisen\nvoiman. Arkku lähti irti, ja minä vedin sen perässäni kirkonlattiaa\nalas, vaikka pannanuoli suhisi kuin myrsky korkealla holvien alla; minä\nvedin sen ulos kirkosta, kaikki pakenivat edestäni; kun olin tullut\nkeskelle kuninkaankartanoa, katkesi sanka; tässä se on! (pitää sitä\nilmassa.)\n\nSKULE KUNINGAS (hiljaisesti, kauhistuksissaan). Kirkonryöstäjä!\n\nPIETARI. Teidän edestänne, teidän suuren kuninkaanajatuksenne edestä!\nMutta te sovitatte rikoksen, kaiken pahan te parannatte. Valo ja rauha\non syntyvä teidän kauttanne; loistava päivä on koittava maalle; -- mitä\nse tekee, jos myrskyinen yö kävi sen edellä?\n\nSKULE KUNINGAS. Pyhänkaari väikkyi sinun pääsi ympärillä, kun äitisi\ntuli sinun kanssas; -- ja nyt on ikäänkuin näkisin pannanuolen\nsalamoivan.\n\nPIETARI. Isä, isä, elkää ajatelko minua; elkää huoliko minun onnestani.\nOlenhan minä täyttänyt teidän tahtonne, -- kuinka sitä voitaisiin lukea\nminulle rikokseksi!\n\nSKULE KUNINGAS. Minä tahdoin saada sinut uskomaan minuun, ja uskosi on\nmuuttunut synniksi.\n\nPIETARI (hurjasti). Teidän edestänne, teidän edestänne! Sen tähden\nJumala ei voi muuta kuin pyyhkiä sen pois!\n\nSKULE KUNINGAS. Puhdas ja syytön, lupasin minä Ingeborgille, -- ja hän\npilkkaa taivasta!\n\nPOOL FLIDA (tulee). Meteli on valloillaan! Hirmutyö on kauhistuttanut\nmiehesi; he pakenevat kirkkoihin.\n\nSKULE KUNINGAS. Niiden pitää; niiden täytyy ulos!\n\nBOORD BRATTE (tulee). Kaupunkilaiset kapinoitsevat teitä vastaan; he\ntappavat Kevätkettoja kaduilla ja huoneissa, missä vaan niitä löytävät!\n\nSEURUELAINEN (tulee). Nyt purjehtivat Birkebeinit ylös jokeen!\n\nSKULE KUNINGAS. Puhaltakaa mieheni kokoon. Elköön kukaan minua pettäkö\nnyt!\n\nPOOL FLIDA. Mahdotonta; peljästys on heidät halvannut.\n\nSKULE KUNINGAS (epätoivossa). Mutta minä en _voi_ nyt kaatua! Poikani\nei saa kuolla kuolemanrikos sielullansa!\n\nPIETARI. Elkää ajatelko minua; te olette ainoa, jota kysytään.\nKoittakaamme mennä Indherrediin; siellä ovat kaikki miehet uskollisia!\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, pakoon! Seuratkoon minua se, joka tahtoo henkensä\npelastaa!\n\nBOORD BRATTE. Mitä tietä?\n\nSKULE KUNINGAS. Sillan ylitse!\n\nPOOL FLIDA. Kaikki sillat ovat revityt, herra.\n\nSKULE KUNINGAS. Revityt --! Kaikki sillat revityt, sanot sinä!\n\nPOOL FLIDA. Jos te olisitte repinyt sillat Oslossa, niin olisitte\nvoinut antaa niiden olla Nidaroosissa.\n\nSKULE KUNINGAS. Joen yli, vaikka mitenkä; -- tässä kysytään hengen ja\nautuuden pelastamista! Pakoon! Pakoon!\n\n    (Hän ja Pietari rientävät ulos vasemmalle.)\n\nBOORD BRATTE. Niin, parempi se on, kuin kaatua kaupunkilaisten ja\nBirkebeinien aseihin.\n\nPOOL FLIDA. Jumalan nimessä, lähtekäämme siis pakoon. (Kaikki seuraavat\nSkulea.)\n\n    (Huone on hetken tyhjä; kaduilta kuuluu kaukaista ja sekaista\n    melskettä, sitten ryntää joukko aseellisia kaupunkilaisia\n    sisään ovesta oikealta).\n\nERÄS KAUPUNKILAINEN. Tänne sisään! Täällä hänen täytyy olla.\n\nTOINEN. Surmatkaa hänet!\n\nUSEAT. Surmatkaa kirkonryöstäjä myös!\n\nYKSITYINEN. Menetelkää varovasti; he purevat.\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Ei ole hätää; Birkebeinit ovat jo kadulla.\n\nERÄS KAUPUNKILAINEN (tulee). Liian myöhään; -- Skule kuningas on\npaennut.\n\nUSEAT. Mihinkä? mihinkä?\n\nTULEVA. Sisään johonkin kirkkoon, arvatakseni; ne ovat täynnä\nSudenkettoja.\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Etsikäämme häntä; suuren kiitoksen ja\npalkinnon suo Hookon sille miehelle, joka Skulen surmaa.\n\nTOINEN. Tuolla Birkebeinit tulevat.\n\nKOLMAS. Hookon kuningas itse.\n\nMONET JOUKOSSA (huutavat): Eläköön kuningas Hookon Hookoninpoika!\n\nHOOKON (tulee sisään oikealta, Gregorius Juhonpoika, Dagfinn Bonde ja\nuseat muut seurassa). Niin, nyt olette nöyriä, Tröndit, te olette\nkauvan kyllä minua vastustaneet.\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN (polvillansa). Armoa, herra; Skule Boordin\npoika on meitä pakoittanut!\n\nTOINEN (myös polvillaan). Hän meitä pakoitti, muuten emme olisi häntä\nseuranneet.\n\nENSIMMÄINEN. Hän otti omaisuutemme ja pakoitti meidät taistelemaan\nväärän asiansa edestä.\n\nTOINEN. Voi, ylhäinen herra, hän on ollut vitsauksena sekä ystävillensä\nettä vihollisillensa.\n\nMONTA ÄÄNTÄ. Niin, niin, -- Skule Boordin poika on ollut vitsauksena\nkoko maalle.\n\nDAGFINN BONDE. Se lienee tosi sana, se.\n\nHOOKON. Hyvä; teitä kaupunkilaisia aion sitten puhutella; aikomukseni\non ankarasti rankaista mitä rikottu on; mutta ensin on toista\najatteleminen. Tietääkö kukaan missä Skule Boordin poika on?\n\nUSEAT. Jonkin kirkon sisällä, herra!\n\nHOOKON. Tiedättekö sen varmaan?\n\nKAUPUNKILAISET. Tiedämme, kaikki Sudenketot ovat siellä.\n\nHOOKON (hiijaa Dagfinn Bondelle). Hän on löydettävä; pane vartijat joka\nkirkon eteen kaupungissa.\n\nDAGFINN BONDE. Ja kun hän löydetään, onko hän viipymättä surmattava.\n\nHOOKON (alhaisella äänellä). Surmattava? Dagfinn, Dagfinn, kuinka\nraskaalta se minusta tuntuu.\n\nDAGFINN BONDE. Herra, te vannoitte sen kalliisti Oslossa.\n\nHOOKON. Ja joka mies valtakunnassa on vaativa hänen kuolemansa.\n(Kääntyy Gregorius Juhonpoikaan toisten kuulematta.) Mene; sinä olit\nkerran hänen ystävänsä; etsi hänet, ja saa hänet pakenemaan maasta.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (iloisena). Tahdotteko sen, herra?\n\nHOOKON. Hurskaan, suloisen vaimoni tähden.\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Mutta joll'ei hän pakene; jos hän ei tahdo,\ntaikka ei voi?\n\nHOOKON. Jumalan nimeen, silloin en voi häntä enää säästää; silloin\npysyköön kuninkaan-sanani järkähtämätöinnä. Mene!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA. Minä menen ja teen parastani. Suokoon taivas,\nettä onnistuisi. (Menee oikealle.)\n\nHOOKON. Sinä, Dagfinn Bonde, menet taattujen miesten seurassa alas\nkuninkaanlaivalle; teidän tulee seurata kuningatarta ja lasta\nElgesäterin luostariin.\n\nDAGFINN BONDE. Herra, luuletteko hänet siellä turvatuksi.\n\nHOOKON. Hän ei ole missään paremmin turvattu. Sudenketot ovat sulkeneet\nitsensä kirkkoihin, ja hän on niin paljon pyytänyt; hänen äitinsä on\nElgesäterillä.\n\nDAGFINN BONDE. Niin, niin, minä tiedän sen.\n\nHOOKON. Vie kuningattarelle hellimmät terveiseni; ja tervehdi myös\nRagnhild rouvaa. Sinä voit sanoa heille, että kohta kun Sudenketot ovat\nnöyrtyneet ja saaneet armoa, soitetaan Nidaroosissa kaikilla kelloilla\nosoitteeksi, että rauha on jälleen tullut maahan. -- Teidän\nkaupunkilaisten tulee huomenna seisoa oikeuteni edessä ja saada\nrangaistus kunkin töittensä mukaan (menee miehinensä).\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Voi meitä huomenna!\n\nTOINEN KAUPUNKILAINEN. Meillä on suuri tili edessä.\n\nENSIMMÄINEN. Me, jotka olemme Hookonia niin kauan vastustaneet, --\njotka huusimme Skulen puolesta, kun hän otti kuninkaan nimen.\n\nTOINEN. Ja annoimme Skulelle sekä laivoja että sotaveron, -- ja ostimme\nkaikki omaisuuden, jonka hän ryösti Hookonin käskynhaltijoilta.\n\nENSIMMÄINEN. Niin, voi meitä huomenna!\n\nERÄS KAUPUNKILAINEN (tulee kiireesti vasemmalta). Missä on Hookon?\nMissä on kuningas?\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Mitä tahdot hänestä?\n\nTULEVA. Saattaa hänelle suuren ja tärkeän sanoman.\n\nUSEAT. Minkä sanoman?\n\nTULEVA. Sitä en sano muille kuin kuninkaalle itselle.\n\nUSEAT. Sano, sano!\n\nTULEVA. Skule Boordin poika pakenee ylös Elgesäteriä kohti.\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Mahdotonta! hän on jossakin kirkossa.\n\nTULEVA. Ei, ei; hän ja poikansa pääsivät veneellä joen yli.\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Haa, sitten me voimme pelastaa itsemme\nHookonin vihan alta.\n\nTOINEN KAUPUNKILAINEN. Niin, ilmoittakaamme hänelle kohta, missä Skule\non.\n\nENSIMMÄINEN. Ei, vielä paremmin; me emme sano mitään, vaan lähdemme\nitse ylös Elgesäterille ja surmaamme Skulen.\n\nTOINEN. Niin, niin, -- tehkäämme niin!\n\nKOLMAS. Mutta eikö moni Kevätketto seurannut häntä joen yli.\n\nTULEVA. Ei, ainoastaan vähän miehiä oli veneessä.\n\nENSIMMÄINEN KAUPUNKILAINEN. Me varustamme itsemme aseilla miten\nparaiten voimme. Oi, nyt kaupunkilaiset ovat pelastetut! Elkää sanoko\nkelienkään, mitä aiomme; me olemme kylläksi väkevät, -- ja nyt ylös\nElgesäterille.\n\nKAIKKI (alhaisella äänellä). Niin ylös Elgesäterillé! (Menevät\nkiireesti, mutta varovasti ulos vasemmalle.)\n\n       *       *       *       *       *\n\nKuusimetsä Nidaroosin yläpuolisilla mäillä.\n\n(Kuutamo; mutta yö on sumuinen, niin että taka-ala vaan näkyy\nepäselvästi ja aina välistä ei ollenkaan. Kantoja ja isoja kiviä\nkaikkialla. Skule kuningas, Pietari, Pool Flida, Boord Bratte ja useita\nmuita Kevätkettoja tulee metsästä vasemmalta.)\n\nPIETARI. Tulkaa tänne ja levähtäkää isä!\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, antakaa minun levähtää, levähtää.\n\n    (Vaipuu alas kiven viereen).\n\nPIETARI. Kuinka teidän on?\n\nSKULE KUNINGAS. Minulla on nälkä! Olen sairas, sairas! Minä näen\nvainajien haamuja!\n\nPIETARI (hypähtää ylös). Auttakaa -- tuokaa leipää kuninkaalle.\n\nBOORD BRATTE. Tässä on jokainen kuningas; sillä tässä kysytään henkeä.\nNouse ylös, Skule Boordin poika, jos olet kuningas, niin elä makaa\nsiinä, maata hallitsemassa.\n\nPIETARI. Jos pilkkaat isääni, lyön sinut kuoliaaksi!\n\nBOORD BRATTE. Minä jos kukaan olen kuoleman oma; Hookon kuningas ei suo\nminulle armoa; sillä minä olin hänen käskynhaltijansa ja petin hänet\nSkulen vuoksi. Keksi jotakin, joka meidät auttaisi! Ei ole niin\ntoivotonta tekoa, johon en nyt uskaltaisi ryhtyä.\n\nERÄS KEVÄTKETTO. Kun vaan pääsisimme Holmin luostarille.\n\nPOOL FLIDA. Parempi olisi tulla Elgesäterille.\n\nBOORD BRATTE (huudahtaa äkisti). Paras on mennä Hookonin laivalle ja\nryöstää kuninkaan-lapsi.\n\nPOOL FLIDA. Oletko raivoissasi!\n\nBOORD BRATTE. En, en ole, se on ainoa pelastuksemme ja helposti tehty.\nBirkebeinit etsivät joka huoneen läpi ja vartioivat kirkkojen edessä;\nhe eivät usko yhdenkään meistä päässeen, kun kaikki sillat ovat\nrevityt. Mahdotonta on, että laivastolla on paljon väkeä; kun kerran\nkuninkaanalku on käsissämme on joko Hookon meille antava rauhan taikka\nkuolee hänen perillisensä meidän kanssamme. Kuka tahtoo olla muassa\npelastamassa henkeänsä?\n\nPOOL FLIDA. Minä en, kun se sillä tavoin on pelastettava.\n\nUSEAT. En minäkään! En minäkään!\n\nPIETARI. Haa, jos se olisi isäni pelastukseksi --!\n\nBOORD BRATTE. Tahdotko olla muassa, niin tule. Nyt menen alas\nHladehammerille; siellä se joukko on, jonka me kohtasimme mäen alla; he\novat hurjimmat uskalikot kaikista Sudenketoista; he ovat uineet joen\nyli, sillä he tiesivät, ett'eivät olisi saaneet armoa kirkoissa. Ne\npojat uskaltavat kyllä käydä kestissä kuninkaan-laivalla! Kuka teistä\nmielii olla muassa?\n\nMONIAAT. Minä, minä!\n\nPIETARI. Kenties minäkin; mutta ensin täytyy minun tietää isäni olevan\nturvallisen katon alla.\n\nBOORD BRATTE. Ennen päivän koittoa laskemme ylös jokeen. Tulkaa, tästä\nkäy oikotie Hladelle.\n\n    (Hän ja muutamat toiset menevät oikealle.)\n\nPIETARI (Pool Flidalle). Elkää puhuko sanaakaan tästä isälleni; hänen\nsielunsa on sairas tänä yönä, meidän tulee toimia hänen edestänsä.\nPelastus on Boord Bratten yrityksessä; ennen päivän koittoa on\nkuninkaan-lapsi käsissämme.\n\nPOOL FLIDA. Surmattavaksi, minä arvaan. Ettekö näe, että se on synti --\n\nPIETARI. Ei se voi olla synti; sillä isä sen tuomion lausui Oslossa.\nKaikessa tapauksessa on se tieltä saatava; se on isälleni esteeksi; se\non sama kuka tai kuinka monta sen edestä kaatuu.\n\nPOOL FLIDA. Onnetoin oli teille se päivä, jona saitte tietää olevanne\nSkule kuninkaan poika. (Kuunnellen). Hys; -- heittäykää pitkäksenne\nmaahan; ihmisiä tulee.\n\n    (Kaikki heittäytyvät maahan kivien ja kantojen taa; joukko\n    ratsastavia ja jalkamiehiä näkyy epäselvästi sumun lävitse\n    puiden välistä; he tulevat vasemmalta ja menevät ulos oikealle).\n\nPIETARI. Se on kuningatar...\n\nPOOL FLIDA. Niin, niin; hän puhuu Dagfinn Bonden kanssa.\n\nPIETARI. He aikovat Elgesäterille. Kuninkaan-lapsi on muassa!\n\nPOOL FLIDA. Ja kuningattaren naiset.\n\nPIETARI. Mutta ainoastaan neljä miestä! Ylös, ylös, Skule kuningas, --\nnyt on valtakuntanne pelastettu!\n\nSKULE KUNINGAS. Minun valtakuntani? Se on pimeä se, -- niinkuin\nenkelin, joka kapinoitsi Jumalaa vastaan.\n\n    (Jonkko ristiveljiä tulee oikealta).\n\nERÄS RISTIVELI. Kuka täällä puhuu? Onko se Skule kuninkaan miehiä?\n\nPOOL FLIDA. Skule kuningas itse.\n\nRISTIVELI (Skulelle). Jumala olkoon kiitetty, että teidät löysimme,\narmas herra! Muutamat kaupunkilaiset tiesivät sanoa teidän lähteneenne\nylöspäin, ja me olemme yhtä turvattomat Nidaroosissa, kuin te itse --\n\nPIETARI. Te olisitte ansainneet kuoleman, kun ette antaneet Olavin\narkkua ulos.\n\nRISTIVELI. Arkkipiispa kielsi sen; mutta me tahdomme kuitenkin\nmielellämme palvella Skule kuningasta; olemmehan aina olleet hänen\npuolellansa. Tässä on meillä muassamme ristikaapuja teille ja\nmiehillenne; pukekaa ne päällenne, niin pääsette helposti johonkin\nluostariin, ja voitte koettaa saada armoa Hookonilta.\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, antakaa minulle ristikaapu päälleni; minun ja\nminun poikani täytyy seisoa pyhällä alalla. Minä tahdon Elgesäterille.\n\nPIETARI (hiljaa Pool Flidalle). Katsokaa, että isäni pääsee\nturvallisesti kulkemaan --\n\nPOOL FLIDA. Ettekö muista, että on Birkebeiniä Elgesäterillä?\n\nPIETARI. Ainoastaan neljä miestä; ne te helposti voitatte, ja luostarin\nmuurin sisäpuolella he eivät uskalla hätyyttää teitä. Minä etsin Boord\nBrattea.\n\nPOOL FLIDA. Olkaa varoillanne.\n\nPIETARI. Ei kuninkaan laivalla, vaan Elgesäterillä tulee henkipattojen\npelastaa valtakunta isälleni!\n\n    (Menee reippaasti oikealle.)\n\nERÄS KEVÄTKETTO (kuiskaten toiselle). Menetko sinä Elgesäterille Skulen\nkanssa?\n\nTOINEN. Hys; en; siellähän on Birkebeiniä.\n\nENSIMMÄINEN. En minäkään; mutta elä hiisku mitään toisille.\n\nPIETARI. Ja nyt matkalle, kaksittain, -- yksi sotilas ja yksi\nristiveli --\n\nTOINEN RISTIVELI (istuu kannolle toisten taakse). Minä otan Skule\nkuninkaan.\n\nSKULE KUNINGAS. Tiedätkö tien?\n\nRISTIVELI. Lavean tien.\n\nENSIMMÄINEN RISTIVELI. Kiiruhtakaa; hajoitkaamme eri poluille ja\nyhtykäämme luostarin portin edessä.\n\n    (Menevät ulos puiden välistä oikealle; sumu hälvenee ja\n    pyrstötähti näkyy punaisena ja hehkuvana utuisessa ilmassa).\n\nSKULE KUNINGAS. Pietari, poikani --! (Peräytyen.) Haa, tuolla on se\nhehkuva kalpa taivahalla!\n\nRISTIVELI (istueu hänen takanansa kannolla). Ja tässä olen minä!\n\nSKULE KUNINGAS. Kuka sinä olet?\n\nRISTIVELI. Vanha tuttu.\n\nSKULE KUNINGAS. Kalpeampaa miestä en ole koskaan nähnyt.\n\nRISTIVELI. Mutta et tunne minua.\n\nSKULE KUNINGAS. Sinä se olet, joka tahdot seurata minua Elgesäterille.\n\nRISTIVELI. Minä se olen, joka seuraan sinua kuninkaan-istuimelle.\n\nSKULE KUNINGAS. Voitko sen?\n\nRISTIVELI. Voin, jos itse tahdot.\n\nSKULE KUNINGAS. Ja millä keinoin.\n\nRISTIVELI. Samoilla keinoin, joita _ennen_ olen käyttänyt; -- minä\ntahdon saattaa sinut korkealle vuorelle ja näyttää sinulle koko\nmaailman kunnian.\n\nSKULE KUNINGAS. Koko maailman kunnian olen ennen nähnyt kiusaavissa\nunelmissa.\n\nRISTIVELI. Minä se olin, joka sinulle unelmat annoin.\n\nSKULE KUNINGAS. Kuka sinä olet?\n\nRISTIVELI. Lähettiläs maailman vanhimmalta kuninkaan-alulta.\n\nSKULE KUNINGAS. Maailman vanhimmalta kuninkaanalulta?\n\nRISTIVELI. Ensimmäiseltä jaarlilta, joka nosti kapinan suurinta valtaa\nvastaan, ja itse perusti vallan, joka on pysyvä ohi tuomiopäivän!\n\nSKULE KUNINGAS (kirkaisten). Nikolaus piispa!\n\nRISTIVELI (nousee).\n\n    Tunnetko mun nyt?\n    Tutut me oltihin; --\n    Sinun vuokses oon jällehen täällä.\n    Yksissä mielin purtta me ohjattiin,\n    Niin hyvällä kuin pahalla säällä.\n    Mä pelvolla erosin; oli myrskyinen yö;\n    Mun sieluani raateli haukka; kov' oli työ:\n    Kerjäämällä kellot soimaan sain,\n    Ja messut munkeilta rahalla hain, --\n    Kerrasta maksoin, he luit kaks kertaa,\n    Vaan porttia ei auaistu sormeni vertaa.\n\nSKULE KUNINGAS. Ja nyt tulet sä sieltä alhaalta päin --?\n\nRISTIVELI.\n\n    Niin, mä tulen ala-vallasta juuri,\n    Jot' aina niin ilkeesti herjataan,\n    Siell' ei ole hullusti ensinkään;\n    Ja peljätty kuumuus ei ole suuri.\n\nSKULE KUNINGAS. Ja sitte, kuuleman, olet oppinut runotaitoa, vanha\nBaglien päällikkö!\n\nRISTIVELI.\n\n    Runotaitoa? niin, ja latinaakin\n    Kuin tohtori paras mä hiastani puistan --\n    Siin' olin mä huono, sen hyvinkin muistan.\n    Siellä päästäkses arvo-paikkoihin,\n    Niin, sisäänkin jo sun tullakses.\n    On täytymys latinaa haastaakses!\n    Ja oppi se onkin kuin leikin työ,\n    Kun yhä vaan arkkiviisaiden seurass' syö --\n    Puol' sataa paavia, puol' tuhat kardinaalia täältä,\n    Runoniekkaa seitsemän tuhatta arvion päältä.\n\nSKULE KUNINGAS. Sano terveisiä herrallesi, ja kiitä häntä kelpo\nystävyydestä. Voit sanoa, että hän on ainoa kuningas, joka lähettää\napua Skule ensimmäiselle Norjassa.\n\nRISTIVELI.\n\n    Mun tääll' oloin syynä on tämmöinen juttu.\n    Häll' alaalla monta on palvelijaa,\n    Ja he kukin soppeaan hoitaa saa;\n    Minä sain Norjan, kun tääll olen tuttu.\n    Hookon Hookoninpoika ei mies ole meille,\n    Ei meistä hän huoli, käy toisille teille;\n    Kas, hän on sortuva, sinä saat maan,\n    Saat kruunua kantaa sä yksinäs vaan.\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, anna minulle kruunu! Jos minulla _se_ on, niin\nhallitsen kyllä sillä lailla, että voin ostaa itseni irti jälleen.\n\nRISTIVELI.\n\n    Niin, kaiken sen tulevaisuus näyttää;\n    Nyt täytyvi vaan yön hetkiä käyttää.\n    Laps Hookonin Elgesäterillä nukkuu; --\n    Jos toimitat että se kuolohon hukkuu,\n    Niin vastukset poistuu kuin tuulehen lastut,\n    Ja kuninkaana sä voittoisan' astut!\n\nSKULE KUNINGAS. Oletko niin varma, että silloin olen voittanut?\n\nRISTIVELI.\n\n    Koko Norja jo rauhan joutuvan sois;\n    Kuninkaalla nyt lapsi oleva ois,\n    Joka sais perinnöks isältänsä vallan;\n    Näes, kansa jo nääntyy vuoks' sodanhallan.\n    Nous, kuningas Skule, tän' yönä tee työ;\n    Nyt vihollinen, jos koskaan, lyö!\n    Kas, kirkastuvan näet pohjoisen taivaan,\n    Näes, kuinka sumu se kohoaa, --\n    Tuoll' liittyvi hiljaa laiva nyt laivaan, --\n    Ja kuule, kuink' kumajaa luto maa!\n    Kaikki sä saat sanan lausumisvaivaan,\n    Tuhansin miehiä matkoilles,\n    Tuhansin laivoja lahdilles!\n\nSKULE KUNINGAS. No sano siis tuo sana!\n\nRISTIVELI.\n\n    Saattaaksein sinut hallitsemaan,\n    Tahdon, sä seuraat haluas vaan;\n    Maan sinä saat, kylät, linnat ja rannat,\n    Jos poikasi jälkees hallita annat!\n\nSKULE KUNINGAS (kohottaa kätensä, niinkuin valaan). Poikani on saava --\n(pysähtyy äkkiä ja huudahtaa kauhistuneena). Kirkonryöstäjä! Kaikki\nvalta hänelle! Haa! nyt älyän sinut; -- sinä tahdot hänen sielunsa\nkadotusta! Poistu minusta, poistu minusta! (ojentaa kätensä taivasta\nkohti.) Ja armahda minua, sinä, jota minä nyt huudan avukseni\nsuurimmassa hädässäni!\n\n    (Heittäypi maahan.)\n\nRISTIVELI.\n\n    Kirous! Kaikki meni Ilmolan teitä;\n    Niin varmaan kun luulin, mä hänet saan;\n    Mut valo on muuttanut noppoaan,\n    Jota minä en nähnyt, -- ja pelisi heitä!\n    No olkoon; toimen on kiiruuton;\n    _Perpetuum mobile_ liikkeill' on;\n    Olen valtuutettuna suvusta sukuun,\n    Valta mull' on valonkieltäjäin lukuun;\n    Heitä mä Norjassa hallitsen, ohjaan,\n    Vaikk' itse he ei näe valtani pohjaan!\n        (likempänä.)\n    Norjan miehet kun toimihin käy\n    Vaan haparoin, kun päämaali ei näy, --\n    Kun sydän heillä ja miel'ala vaipuu,\n    Niin kuni viitakko tuulessa taipuu, --\n    Kun heill' yhdestä vaan sopu on,\n    Siit' että suur' yhä sortukohon, --\n    Kun kehnous kerskuvi rievuistaan,\n    Kunnian saa pako, tappio heillä, --\n    Silloin Nikolaus piispa on teillään,\n    Baglien-piispa on toimessaan!\n\n        (Katsoo sumuun puiden väliin.)\n\nSKULE KUNINGAS (nousee, hetkisen kuluttua, puoleksi pystyyn ja katsoo\nympärilleen). Missä hän on, se musta? (hypähtää ylös.) Opas, opas,\nmissä olet? Poissa! -- Yhtäkaikki; nyt tiedän tien itse, sekä\nElgesäteriin että kauemmaksi.\n\n    (Menee ulos oikealle.)\n\n       *       *       *       *       *\n\nLuosrarinpiha Elgesäterillä.\n\n(Vasemmalla kappeli, johon ovi pihalta; akkunat ovat valaistut. Pitkin\npihan vastaista puolta on muutamia alhaisempia rakennuksia, perämöllä\nluostarinmuuri ja siinä vahva portti, joka on suljettu. Kirkas kuutamo.\nKolme Birkebeinien päällikköä seisoo portin edessä; Margareta, Ragnhild\nrouva ja Dagfinn Bonde astuvat ulos kappelista.)\n\nRAGNHILD ROUVA (puoleksi itsekseen). Skule kuninkaan täytyi paeta\nkirkkoon, sanot sinä! Hän, hän, pakenevana, rauhaa kerjäävänä alttarin\njuurella, -- kerjäävänä kentiesi henkeänsä -- ei, ei, sitä hän ei ole\ntehnyt; mutta Jumala on teitä rankaiseva, kun te päästitte asiat niin\npitkälle.\n\nMARGARETA. Hyvä, rakas äitini, hillitkää itsenne; ette tiedä mitä\nsanotte; murhe teissä puhuu.\n\nRAGNHILD ROUVA. Kuulkaa Birkebeinit! Se oli Hookon Hookoninpojan, jonka\npiti makaaman alttarin juurella ja kerjäämän henkeänsä ja rauhaa Skule\nkuninkaalta!\n\nERÄS BIRKEBEINI. Sopimatonta on uskollisten miesten tuommoisia sanoja\nkuulla.\n\nMARGARETA. Hattu päästä vaimon murheen edessä!\n\nRAGNHILD ROUVA. Skule kuningas tuomittu! Olkaa varoillanne, olkaa\nvaroillanne kaikki, kun hän jälleen saa vallan!\n\nDAGFINN BONDE. Sitä hän ei enää saa, Ragnhild rouva.\n\nMARGARETA. Vaiti, vaiti!\n\nRAGNHILD ROUVA. Uskotko sinä, että Hookon Hookoninpoika uskaltaa\ntäyttää tuomion, jos hän saa kuninkaan kiinni?\n\nDAGFINN BONDE. Hookon kuningas tietää paraiten, voiko kuninkaan-valaa\nrikkoa.\n\nRAGNHILD ROUVA (Margaretalle). Ja semmoista verimiestä olet sinä\nuskolla ja rakkaudella seurannut! Oletko sinä isäsi lapsi! Rangaistus\niskeköön --! Mene luotani, mene pois luotani!\n\nMARGARETA. Siunattu olkoon teidän suunne, vaikka nyt minua kirootte.\n\nRAGNHILD ROUVA. Minun täytyy alas Nidaroosiin, kirkkoon löytääkseni\nSkule kuninkaan. Hän lähetti minut luotansa, kun hän oli onnellinen;\neipä hän minua silloin tarvinnutkaan; -- nyt hän ei vihastu, jos tulen.\nAvatkaa minulle portti, päästäkää minut Nidaroosiin!\n\nMARGARETA. Äiti, Jumalan armon kautta --!\n\n    (Kolkutetaan kovasti luostarin portilla).\n\nDAGFINN BONDE. Kuka kolkuttaa?\n\nSKULE KUNINGAS (ulkona). Eräs kuningas.\n\nDAGFINN BONDE. Skule Boordin poika!\n\nRAGNHILD ROUVA. Skule kuningas!\n\nMARGARETA, Isä!\n\nSKULE KUNINGAS. Avatkaa, avatkaa!\n\nDAGFINN BONDE. Täällä ei avata henkipatoille.\n\nSKULE KUNINGAS. Se on kuningas, joka kolkuttaa sanon minä; kuningas,\njolla ei ole kattoa pään päällä; kuningas, joka tarvitsee pyhää alaa,\nvarjellaksensa henkeänsä.\n\nMARGARETA. Dagfinn, Dagfinn, se on isäni!\n\nDAGFINN BONDE (menee portille ja aukaisee pienen luukun). Tuletteko te\nmonen miehen kanssa luostariin?\n\nSKULE KUNINGAS. Kaikkien, jotka pysyivät minulle uskollisina hädässä.\n\nDAGFINN BONDE. Ja kuinka monta niitä on?\n\nSKULE KUNINGAS. Vähemmän kuin yksi.\n\nMARGARETA. Hän on yksin, Dagfinn!\n\nRAGNHILD ROUVA. Taivaan viha sinuun iskeköön, jos kiellät häneltä pyhän\nalan!\n\nDAGFINN BONDE. Jumalan nimeen sitte!\n\n    (Avaa portin; Birkebeinit paljastavat kunnioituksella päänsä;\n    Skule kuningas tulee sisään luostarin pihalle)\n\nMARGARETA (hänen kaulassansa). Isä! Siunattu, onnetoin isäni!\n\nRAGNHILD ROUVA (asettaa itsensä hurjasti hänen ja Birkebeinien väliin).\nTe teeskentelette nöyryyttä hänen edessänsä ja tahdotte hänet pettää\nniinkuin Juutas. Elkää uskaltako häntä lähestyä! Te ette saa häneen\nkoskea, niin kauvan kuin minä olen hengissä.\n\nDAGFINN BONDE. Täällä hän on turvassa, sillä hän on pyhällä alalla.\n\nMARGARETA. Eikä yhdelläkään miehistänne ollut rohkeutta seurata teitä\ntänä yönä!\n\nSKULE KUNINGAS. Sekä ristiveljiä että sotilaita oli seurassani tiellä;\nmutta he hiipivät syrjään toinen toisensa perästä, sen vuoksi että\ntiesivät Birkebeiniä olevan Elgesäterillä. Pool Flida minut viimeiseksi\njätti, hän seurasi minua luostarin portille; siinä hän antoi minulle\nviimeisen kerran kättä ja kiitti siitä ajasta, jolloin Norjassa oli\nSudenkettoja.\n\nDAGFINN BONDE (Birkebeineille). Menkää sisään, päälliköt, ja seisokaa\nvahtina kuninkaan lapsen ympärillä; minun täytyy mennä Nidaroosiin\nilmoittamaan kuninkaalle, että Skule Boordin poika on Elgesäterillä;\nhän itse toimikoon niin ankarassa asiassa.\n\nMARGARETA. Oi, Dagfinn, Dagfinn, voitko sitä tahtoa!\n\nDAGFINN BONDE. Huonosti muutoin palvelisin kuningasta ja maata.\n(Miehille). Sulkekaa portti jälkeeni, vartioitkaa lasta, ja elkää\navatko kellenkään, ennenkuin kuningas tulee. (Hiljaa Skulelle). Hyvästi\nSkule Boordin poika, -- Jumala suokoon teille autuaan lopun.\n\n    (Menee ulos portista; Birkebeinit sulkevat sen hänen perästään\n    ja menevät sisään kappeliin).\n\nRAGNHILD ROUVA. Niin, Hookon tulkoon; minä en luovu sinusta; minä pidän\nsinut lujasti ja hellästi sylissäni, niinkuin en koskaan ennen.\n\nMARGARETA. Oi, kuinka olette kalpea ja vanhentunut; teitä viluttaa.\n\nSKULE KUNINGAS. Ei minua viluta, -- mutta olen väsynyt, väsynyt.\n\nMARGARETA. No, tule sisään, ja levähdä --\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, niin; lieneepä pian levon aika käsissä.\n\nSIGRID (kappelista). Vihdoin sinä tulet, veli!\n\nSKULE KUNINGAS. Sigrid! oletko sinä täällä?\n\nSIGRID. Lupasinhan, että me silloin kohtaisimme toisemme, kun tarvitset\nminua suurimmassa hädässä.\n\nSKULE KUNINGAS. Missä on lapsesi, Margareta?\n\nMARGARETA. Se nukkuu sakaristossa.\n\nSKULE KUNINGAS. Siis on suku koossa Elgesäterillä tänä yönä.\n\nSIGRID. Niin, koossa pitkien riehuvien aikojen päästä.\n\nSKULE KUNINGAS. Hookon Hookoninpoika vaan puuttuu.\n\nMARGARETA ja RAGNHILD ROUVA (likistyvät häneen tuskallisella\nliikutuksella). Isä! -- Isäntäni!\n\nSKULE KUNINGAS (katsoo heihin liikutettuna). Oletteko te minua\nrakastaneet niin hellästi, te molemmat? Minä etsin onnea ulkoa\nvieraista, enkä koskaan huomannut, että minulla oli koto, jossa olisin\nvoinut löytää sen. Minä ajoin rakkautta takaa synnin ja rikoksen\ntiellä, enkä koskaan tietänyt, että minulla sitä oli Jumalan ja\nihmisten lain kautta. -- Ja sinä, Ragnhild, vaimoni, sinä, jota vastaan\nniin paljon olen rikkonut, sinä likistyt minuun armaana ja hellänä, kun\nhätä on korkeimmilleen noussut, sinä voit peljätä ja vavista sen miehen\nhengen edestä, joka ei koskaan ole heittänyt auringon sädettä sinun\npolullesi.\n\nRAGNHILD ROUVA. Sinäkö rikkonut! Oi, Skule, elä puhu niin; luuletko\nsinä, että minä hetkeäkään olen uskaltanut sinua tuomita! Minä olen\naina ollut liian alhainen sinulle, ylhäinen isäntäni; ei yksikään sinun\ntekosi voi syyllinen olla.\n\nSKULE KUNINGAS. Oletko niin lujasti uskonut minuun, Ragnhild?\n\nRAGNHILD ROUVA. Ensi päivistä, kun sinut näin.\n\nSKULE KUNINGAS (elävästi). Kun Hookon tulee, tahdon rukoilla armoa!\nArmaat, hellät vaimot, -- oi, onpa kuitenkin ihanata elää!\n\nSIGRID (pelvon osoituksena). Skule, veljeni! Voi sinua, jos eksyisit\ntiellä tänä yönä!\n\n    (Melua ulkoa; kohta jälkeen kolkutetaan portilla).\n\nMARGARETA. Kuulkaa, kuulkaa! Kuka se on, joka ryntää esiin!\n\nRAGNHILD ROUVA. Kuka kolkuttaa?\n\nÄÄNIÄ (ulkopuolelta). Nidaroosin kaupunkilaiset! Avatkaa! Me tiedämme,\nettä Skule Boordin poika on sisällä!\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, hän on sisällä; -- mitä tahdotte hänestä?\n\nRIEHUVIA ÄÄNIÄ (ulkopuolelta). Tule ulos, tule ulos! Sinun pitää\nkuolla, ilkeä mies!\n\nMARGARETA. Ja sitäkö te kaupunkilaiset uskallatte vaatia?\n\nYKSITYINEN. Hookon kuningas on hänet tuominnut Oslossa.\n\nTOINEN. Joka miehen velvollisuus on hänet surmata.\n\nMARGARETA. Minä olen kuningatar; minä käsken teitä lähtemään täältä\npois!\n\nERÄS ÄÄNI. Se on Skule Boordin pojan tytär eikä kuningatar, joka niin\npuhuu.\n\nTOINEN. Teillä ei ole valtaa hengen ja kuoleman ylitse; kuningas on\nhänet tuominnut.\n\nRAGNHILD ROUVA. Sisään kirkkoon, Skule! Jumalan laupeuden kautta, elä\nanna verimiesten sinua lähestyä!\n\nSKULE KUNINGAS. Niin, sisään kirkkoon; en tahdo kaatua noiden miesten\niskujen alle. Vaimoni, tyttäreni; minun on kuin olisin löytänyt rauhaa\nja valoa; oi, elköön sitä otettako minulta niin pian!\n\n    (Tahtoo rientää kappeliin).\n\nPIETARI (ulkopuolelta oikealla). Isä --, minun kuninkaani! Nyt on\nteillä pian voitto!\n\nSKULE KUNINGAS (kirkaisten). Hän! Hän! (vaipuu alas kirkon-portaille).\n\nRAGNHILD ROUVA. Kuka se on?\n\nERÄS KAUPUNKILAINEN (ulkopuolelta). Katsokaa, katsokaa; kirkon-ryöstäjä\nkiipee luostarinkaton ylitse!\n\nTOISET. Heittäkää häntä kivellä! Heittäkää häntä kivellä!\n\nPIETARI (tulee näkyviin eräällä katolla oikealla ja hyppää alas\npihalle). Terve, isä!\n\nSKULE KUNINGAS (katsoo häneen kauhistuneena). Sinun -- sinun olin\nunohtanut --! Mistä tulet?\n\nPIETARI (hurjasti). Missä on kuninkaan-lapsi?\n\nMARGARETA. Kuninkaan-lapsi!\n\nSKULE KUNINGAS (hypähtää ylös), Mistä tulet, kysyn minä?\n\nPIETARI. Tulen Hladehammerista; olen ilmaissut Boord Brattelle ja\nSudenketoille, että kuninkaan-lapsi on Elgesäterillä tänä yönä.\n\nMARGARETA. Jumala!\n\nSKULE KUNINGAS. Niinkö olet tehnyt! Ja nyt?\n\nPIETARI. Hän kokoaa joukon, ja sitten he tulevat ylös luostariin. --\nMissä on kuninkaan-lapsi, vaimo?\n\nMARGARETA (joka on asettanut itsensä kirkon ovelle). Se nukkuu\nsakaristossa!\n\nPIETARI. Yhtäkaikki, vaikkapa nukkuisi alttarilla! Minä olen kantanut\nulos pyhän Olavin arkun, -- enkä minä pelkää ottaa kuninkaan-lastakaan!\n\nRAGNHILD ROUVA (huutaa Skulelle). Hänkö se on, jota niin hellästi olet\nrakastanut.\n\nMARGARETA. Isä, isä! Kuinka voit sinä unhoittaa meidät kaikki toiset\nhänen tähtensä!\n\nSKULE KUNINGAS. Hän oli puhdas, kuin Jumalan karitsa, kun katuva nainen\nhänet minulle antoi, -- usko minuun on hänet tehnyt siksi, joka hän nyt\non.\n\nPIETARI (häntä kuulematta). Lapsen täytyy ulos! Surmatkaa se, surmatkaa\nse kuningattaren sylissä, -- niin lausui Skule kuningas Oslossa.\n\nMARGARETA. Syntiä, syntiä\n\nPIETARI. Pyhimys voisi sen huoletta tehdä, kun isäni on sen lausunut!\nIsäni on kuningas; sillä hänellä on suuri kuninkaanajatus!\n\nKAUPUNKILAISET. Avatkaa! Tulkaa ulos, sinä ja kirkonryöstäjä, muuten\npoltamme luostarin tuhaksi!\n\nSKULE KUNINGAS (ikäänkuin lujalla päätöksellä). Suuri kuninkaanajatus!\nNiin, _se_ se on, joka on myrkyttänyt nuoren, armaan sielusi! Puhtaana\nja syyttömänä piti minun antaman sinut takaisin; se on usko minuun,\njoka sinut ajaa niin hurjasti rikoksesta rikokseen, kuolemansynnistä\nkuolemansyntiin! Oi, mutta minä voin sinut vielä pelastaa; voin meidät\nkaikki pelastaa! (huutaa taka-alalle). Odottakaa, odottakaa, --\nkaupunkilaiset; minä tulen.\n\nMARGARETA (tarttuu peljästyksissään hänen käteensä). Isä, mitä aiotte?\n\nRAGNHILD ROUVA (likistyy häneen, huutaen). Skule!\n\nSIGRID (repii heidät hänestä erilleen ja huutaa hurjalla, loistavalla\nilolla): Päästäkää, päästäkää hänet, vaimot; -- nyt siivet kasvavat\nhänen ajatukselleen.\n\nSKULE KUNINGAS (lujasti ja vakavasti Pietarille). Sinä näit\nminussa taivaan valitseman, -- _sen_, jonka piti toimittaa suuren\nkuninkaan-tehtävän maassa. Katso minuun tarkemmin, sinä hurjistunut!\nKuninkaan repaleet, joilla olin itseni koristellut, olivat lainatut ja\nvarastetut, -- nyt riisun ne päältäni, toisen toisensa perästä.\n\nPIETARI (tuskallisesti). Ylhäinen isäni, jalo isäni, elkää puhuko noin!\n\nSKULE KUNINGAS. Kuninkaan-ajatus oli Hookonin eikä minun; ainoastaan\nhän on saannt Herralta voiman sitä toteuttaa. Sinä olet uskonut\nvalhetta; käänny pois minusta ja pelasta sielusi.\n\nPIETARI (murretulla äänellä). Kuninkaan-ajatus on Hookonin!\n\nSKULE KUNINGAS. Tahdoin olla mahtavin maassa. Jumala, Jumala; katso,\nminä nöyrryn etehesi ja seison tässä halvimpia halvimpana.\n\nPIETARI. Ota minut pois maasta; sillä täällä olen minä kodoton nyt!\n\n    (Vaipuu alas kirkonportaille).\n\nSKULE KUNINGAS. Minulla oli ystävä, joka vuodatti verensä minun\nedestäni Oslossa. Hän sanoi: mies voi kuolla toisen elämän tehtävän\nedestä; mutta jos hän jää elohon, niin eläköön omansa eteen. -- Minulla\nei ole elämän tehtävää, jonka eteen eläisin, enkä minä myöskään voi\nelää Hookonin tehtävän eteen, -- mutta minä voin kuolla sen edestä.\n\nMARGARETA. Ei, ei, sitä ei teidän pidä!\n\nSKULE KUNINGAS (tarttuu häntä käteen ja katsoo häneen lempeästi).\nRakastatkos isäntääsi, Margareta?\n\nMARGARETA. Enemmän kuin kaikkea maailmassa.\n\nSKULE KUNINGAS. Sinä voit kärsiä, että hän lausui kuolemantuomion minun\nylitseni; mutta voisitko myös kärsiä jos hänen täytyisi se täyttää?\n\nMARGARETA. Taivaan Herra, suo minulle voimaa!\n\nSKULE KUNINGAS. Voisitkos, Margareta?\n\nMARGARETA (hiljaan ja vavisten). En, en, -- meidän täytyisi erkaantua,\n-- minä en uskaltaisi häntä nähdä sen jälkeen!\n\nSKULE KUNINGAS. Sinä sulkisit ihanimman valon hänen elämästänsä ja\nomastasi; -- ole pelotta, Margareta, -- sinun ei tarvitse sitä tehdä.\n\nRAGNHILD ROUVA. Lähde maasta, Skule; minä sinua seuraan mihin ja kuinka\nkauas vaan tahdot.\n\nSKULE KUNINGAS (ravistaa päätään). Pilkkaava varjo meidän välillämme?\n-- Tänä yönä olen sinut löytänyt ensi kerran; minun ja sinun välilläsi\nelköön olko varjoa, hiljainen, uskollinen vaimoni; -- sen tähden\nelkäämme eläkö yhdessä tässä maailmassa.\n\nSIGRID. Kuninkaallinen veljeni! Minä näen, ett'et enään tarvitse minua;\nminä näen, sinä tiedät, mitä tietä sinun tulee vaeltaa.\n\nSKULE KUNINGAS. On miehiä, jotka luotiin elämään, ja miehiä, jotka\nluotiin kuolemaan. Minun tahtoni tarkoitti aina sinne, johon ei Jumalan\nsormi minua viitannut; sentähden en koskaan nähnyt tietä selvästi,\nennenkuin nyt. Hiljaisen koto-elämäni olen menettänyt; sitä en voi\nvoittaa takaisin; synnin minkä olen tehnyt Hookonia kohtaan, minä voin\nparantaa päästämällä häntä kuninkaan-velvollisuudesta, jonka täytyisi\nerottaa hänet rakkaimmasta, joka hänellä on. Kaupunkilaiset seisovat\nulkopuolella; minä en tahdo odottaa Hookon kuningasta! Sudenketot ovat\nlähellä; niinkauan kuin minä olen hengissä, he eivät luovu aikeestansa;\njos he löytävät minut täältä, en minä voi pelastaa lastasi, Margareta.\n-- Katso, katso, ylös! Katso kuinka vaalenee ja poistuu tuo hehkuva\nkalpa, joka on ollut paljastettu päälläni! Niin, niin, -- Jumala on\npuhunut, ja minä olen hänet ymmärtänyt, ja hänen vihansa on\nrauhoittunut. Minun ei ole Elgesäterin kappelissa heittäyminen maahan\nrukoillakseni armoa eräältä maan kuninkaalta; -- minun on astuttava\nsiihen korkeaan kirkkoon, jonka yli tähtiholvi kaareilee, ja\nkuninkaiden kuninkaalta minun täytyy rukoilla armoa ja pelastusta\nkaikkien elämäni töiden edestä!\n\nSIGRID. Elkää vastustako häntä! Elkää vastustako Jumalan kutsumusta!\nPäivä koittaa; päivä koittaa Norjassa ja päivä koittaa hänen\nlevottomassa sielussaan! Emmekö me peljästyneet naiset jo kylläksi\nkauan ole seisoneet piilokammioissa, kauhistuneina kätkeytyen\npimeimpään soppeen, kuunnellen hirmutöiden hälinää ulkoa, kuunnellen\nveriretken parkunaa, joka ulottui maan halki toisesta päästä toiseen\npäähän? Emmekö me ole maanneet vaaleina ja pelvosta kivettyneinä\nkirkoissa, uskaltamatta katsoa ulos, samoin kuin Kristuksen\nopetuslapset makasivat Jerusalemissa suurena pitkänäperjantaina, kun\nretki kulki Golgatalle! Käytä siipiäsi, ja voi niitä, jotka nyt\ntahtovat sinua sitoa!\n\nRAGNHILD ROUVA. Lähde rauhassa, isäntäni! Lähde sinne, jossa ei\npilkkaava varjo seiso välillämme, kun me jälleen toisemme kohtaamme,\n(rientää sisään kappeliin).\n\nMARGARETA. Isä, hyvästi, hyvästi, -- tuhat kertaa hyvästi! (seuraa\nRagnhild rouvaa).\n\nSIGRID (avaa kirkon ovet ja huutaa sisälle). Esiin, esiin kaikki\nnaiset! Kootkaa itsenne rukoukseen; lähettäkää veisaten sanoma ylös\nHerralle, ja ilmoittakaa hänelle, että Skule Boordin poika nyt palaa\nkatuvana kotiin tottelemattomuutensa retkeltä maan päällä!\n\nSKULE KUNINGAS. Sigrid, uskollinen sisareni, tervehdi Hookon kuningasta\nminulta; sano hänelle, että minä en viimeisessäkään hetkessä tiedä, jos\nhän on kuninkaaksi-syntynyt, mutta sen minä tiedän järkähtämättömästi:\nettä hän on Jumalan valitsema.\n\nSIGRID. Minä toimitan hänelle tervehdyksesi.\n\nSKULE KUNINGAS, Ja vielä _toisenkin_ tervehdyksen saat toimittaa.\nKaukana pohjassa Hoologalannissa istuu katuvainen vaimo; sano hänelle,\nettä hänen poikansa meni edellä; hän seurasi minua, kun hänen sielunsa\noli vaarassa.\n\nSIGRID. Sen teen.\n\nSKULE KUNINGAS. Sano hänelle, että hän ei tehnyt syntiä sydämmellänsä;\npuhtaana ja syyttömänä on hän varmaan hänet jälleen kohtaava.\n\nSIGRID. Sen teen. -- (Osoittaa taka-alalle). Kuule, tuolla he murtavat\nlukon!\n\nSKULE KUNINGAS (osoittaa kappeliin). Kuule, tuolla veisataan ääneen\nJumalalle pelastuksesta ja rauhasta!\n\nSIGRID. Kuule, kuule! Nidaroosin kaikki kellot soivat --!\n\nSKULE KUNINGAS (hymyillen surullisesti). Soivat kuningasta hautaan.\n\nSIGRID. Ei, ne soivat sinun oikeaan kruunaukseesi nyt! Hyvästi,\nveljeni, anna veren purpuravaippa liehua laveana olkapäilläsi, kaikki\nrikokset voivat peittyä sen alle. Mene sisään, mene sisään suureen\nkirkkoon ja ota elämän kruunu! (rientää sisään kappeliin.)\n\n    (Veisua ja kellon soittoa jatketaan yhä seuraavan aikana).\n\nÄÄNIÄ (portin ulkopuolelta). Nyt on lukko irti! Elä meitä pakoita\nrikkomaan kirkonrauhaa!\n\nSKULE KUNINGAS. Minä tulen.\n\nKAUPUNKILAISET. Kirkon-ryöstäjän pitää myös tulla.\n\nSKULE KUNINGAS. Kirkonryöstäjän pitää myös tulla, niin! (menee Pietarin\nluokse). Poikani, oletko valmis?\n\nPIETARI. Olen isä, valmis olen.\n\nSKULE KUNINGAS (katsoo ylöspäin). Jumala, minä olen köyhä mies, minulla\non vaan yksi henki antaa; mutta ota se ja pelasta Hookonin suuri\nkuninkaan-ajatus. -- Kas niin, ojenna minulle kätesi.\n\nPIETARI. Tässä on käteni, isä.\n\nSKULE KUNINGAS. Eläkä pelkää sitä, joka nyt tulee.\n\nPIETARI. En, isä, en minä pelkää, kun menen teidän kanssanne.\n\nSKULE KUNINGAS. Turvallisempaa tietä emme vielä ole yhdessä vaeltaneet.\n(Aukaisee portin; kaupunkilaiset seisovat joukossa aseet nostettuna).\nTässä me olemme; me tulemme vapaehtoisesti; -- mutta elkää lyökö häntä\nkasvoihin.\n\n    (Menevät ulkopuolelle, käsikädessä; portti sulkeutuu).\n\nERÄS ÄÄNI. Elkää tähdätkö, elkää säästäkö; -- iskekää, mihin sattuu!\n\nSKULE KUNINKAAN ÄÄNI. Kunniatonta on niin menetellä päälliköiden\nkanssa!\n\n    (Lyhyt aseiden kalske; sitten kuuluu raskas kaatuminen;\n    kaikki on silmänräpäyksen ääneti).\n\nERÄS ÄÄNI. Molemmat ovat kuolleet! (kuninkaan-torvi kaikuu). Tuolla\nHookon kuningas tulee koko sotajoukollaan!\n\nTOINEN ÄÄNI. Eläköön Hookon Hookoninpoika; nyt ei teillä enää ole\nvihollisia!\n\nGREGORIUS JUHONPOIKA (seisahtuu vähän kuolleiden viereen). Siis tulin\nkuitenkin liian myöhään! (menee sisään luostarin pihalle).\n\nDAGFINN BONDE. Onnetonta Norjalle, jos olisitte ennen tullut! (huutaa\nulos). Tänne sisään, Hookon kuningas!\n\nHOOKON (seisahtaen). Ruumis on tielläni!\n\nDAGFINN BONDE. Jos Hookon Hookoninpoika tahtoo eteenpäin, niin täytyy\nhänen astua Skule Boordin pojan ruumiin ylitse!\n\nHOOKON. Jumalan nimeen sitte! (astuu ruumiin ylitse ja tulee sisään).\n\nDAGFINN BONDE. Vihdoin voitte vapain käsin ryhtyä kuninkaan-tehtävään.\nTuolla sisällä on teillä ne, joita rakastatte; Nidaroosissa soitetaan\nrauha maahan; ja tuolla ulkona makaa hän, joka oli teille pahin\nkaikista.\n\nHOOKON. Joka mies tuomitsi häntä väärin; hänessä oli arvoitus.\n\nDAGFINN BONDE. Arvoitus?\n\nHOOKON (tarttuu häntä käsivarteen ja sanoo hiljaa). Skule Boordin poika\noli Jumalan lapsipuoli maan päällä; se oli hänen arvoituksensa.\n\n    (Naisten veisu kaikuu kovemmin kappelista; kaikki kellot\n    soivat Nidaroosissa).\n\nEsirippu laskee.\n\n\n\n"]