[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fw6boqAqod0LNvtBpxQc4uFF_-oJyO9Glz_9Hqi9lmsQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":28,"gutenbergTranslators":29,"gutenbergDownloadCount":30,"aiDescription":31,"preamble":32,"content":33},2174,"Kuka nyt vävyksi?","Ruotsalo, Sakari",1869,1935,"2174-ruotsalo-sakari-kuka-nyt-vavyksi","2174__Ruotsalo_Sakari__Kuka_nyt_vävyksi","Kaksinäytöksinen ilveily","naytelma",[14],"huumori",[],"fi",1925,null,7350,43834,false,64256,[24],"Finnish drama",[26,27],"Humour","Plays/Films/Dramas","\"Kuka nyt vävyksi? Kaksinäytöksinen ilveily\" by Aukusti Korhonen is a comedy play written in the early 20th century. The narrative centers around the humorous complications that arise when two suitors vie for the hand of Hanna, the daughter of a newly wealthy blacksmith family. The story explores themes of class, ambition, and romance, set against the backdrop of a society that is evolving from traditional values towards a more modern way of life.  The play unfolds in two acts, introducing a range of characters including the ambitious parents, the modest and clever daughter Hanna, and her suitors, Lieutenant Söderhjelm and the scholarly Master Hellman. The Räsänen family’s aspirations for social status bring forth comedic misunderstandings and rivalries. Hanna, caught between social expectations and her feelings, ultimately reveals her affections for Pekka Ihalainen, a simple man from her past, leading to a resolution that favors genuine relationships over pretentious societal roles. Through lively dialogues and interactions, the play critiques the superficiality of social climbing while celebrating authenticity and true love. (This is an automatically generated summary.)",[],139,"Kaksinäytöksinen hupinäytelmä sijoittuu seppä Räsäsen kotiin, jonne tytär Hanna palaa kaupungista. Sopivan sulhasen etsintä herättää perheessä erimielisyyksiä: äiti tavoittelee hienostunutta elämää ja isä vakautta, kun taas Hanna haluaa kohdata useat eri taustoista tulevat kosijat ennen päätöstään.","Sakari Ruotsalon 'Kuka nyt vävyksi?' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2174. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella,\njoten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen\nsuhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","KUKA NYT VÄVYKSI?\n\nKaksinäytöksinen ilveily\n\n\nKirj.\n\nSakari Ruotsalo\n\n\nUusi Sakari Ruotsalon mukaelma Aukusti Korhosen näytelmästä\n\"Kosijat\" ynnä sen saksalaisesta alkuaiheesta.\n\n\n\n\n\nJyväskylässä,\nK. J. Gummerus O.Y.\n1925.\n\n\n\n\n\n\nHENKILÖT:\n\nRÄSÄNEN, seppä.\nRIKINA, hänen emäntänsä.\nHANNA, heidän tyttärensä.\nSÖDERHJELM, luutnantti (sivilipuku).\nHELLMAN, maisteri.\nIHALAINEN, rusthollari (komeassa maalais-isännän puvussa).\nKAROLIINA, kamarineitsyt.\nHEIKKI, renki.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\n(Arkihuone Räsäsen asunnossa: oikealla, yleisöstä lukien, etualalla\npiironki, jonka päällä iso peili verhoineen, ovi eteiseen ja sohva\nperänurkassa; perällä 2 ikkunaa ja niiden välillä päittäin iso pöytä\nliinoineen, pöydällä savukelaatikoita ja kukkiva kasvi; vasemmalla\nkulmassa kakluuni; vasemmalla, lähellä yleisöä kirjoituspöytä\ntuoleineen, pöydällä m.m. puhelin, sen päässä pieni keinutuoli,\nlähempänä uunia ovi; tuoleja, m.m. pallituoli; mattoja lattialla.)\n\nHEIKKI (Tulee, kuuntelee, ottaa salaa savukkeen pöydältä, sytyttää sen,\nistuu peräpöydälle heiluttaen jalkojaan). Kohta olen kaksi vuotta\npalvellut tätä seppää, mutta enpä ole nähnyt niin paljon ihmisiä täällä\njuoksevan kuin nyt enkä niin paljon ole juomarahoja saanut kuin nyt!\nKyllä minä arvaan, että nyt lähestyvät iloiset päivät, koska Hanna\nneiti eilen tuli Helsingistä kotia. Nyt pidettäneen kestit kestien\nperästä, huoneet täyttyvät herrasväellä ja taskuni juomarahoilla.\n(Kävelee yleisöön, pudistelee taskuaan, istuu keinutuoliin). Kestäköön\ntämä kultainen aika vaikka sata vuotta, en tätä ikäväksi katso. Tällä\ntavoin minäkin tulen vähitellen herraksi -- (Soitetaan). Tullaan,\ntullaan! (Vie savukkeen uunin suuhun).\n\nEMÄNTÄ (Tulee kammaten tekopalmikkoa). Heikki -- Heikki!\n\nHEIKKI. Tässä olen, rouva kulta!\n\nEMÄNTÄ. Häh? Häpeä! Minä olen armollinen rouva! (Panee Heikin pitämään\npalmikkoa, palmikoi itse).\n\nHEIKKI. Armollinen rouva?\n\nEMÄNTÄ. Niin poikaseni! Oman itseni takia en sitä nimitystä vaadi, vaan\nkun vieraita tulee, niin sepä siivotonta, jos olen vain paljas rouva\nenkä muuta. Muualla kun käyn visiiteillä, kuulen aina: \"Rouva\ntohtorinna, rouva pormestarinna, rouva posmestarinna ja rouva neuvotar\nse ja se\". Sentähden täytyy sinunkin kutsua minua armolliseksi rouvaksi\n-- muista se! Onko tyttäreni jo pukeutunut, ja onko se uusi\nkamarineitsyt, joka eilen tuli tyttäreni kanssa, käynyt keittiössä?\n(Vie palmikon piirongille).\n\nHEIKKI. Se uusi kamarineitsyt lepäsi vielä äsken.\n\nEMÄNTÄ. Mutta hänpäs on tottunut herraselämään, koska näin myöhään on\nlevolla! -- Mene ja sano hänelle, kun hän nousee, että minä tahdon\npuhutella häntä! (Heikki poistuu).\n\nEMÄNTÄ (Yksin, ottaa aamutakin taskusta kirjeen ja lukee). Tuo armas\nluutnantti, tuo sievä ylimys lupaa tulla päivälliselle tänään.\n(Suutelee kirjettä, ottaa silmälasit pöydältä). Sanokoot sitte vieläkin\nkadehtijat, etteivät meikäläiset ole herrasväkeä, koska niin ylhäiset\nja sivistyneet herrat käyvät meillä. (Lukee). Hän tahtoo kohdata\nHannaa. Oi se kohtelias luutnantti! Hänestä tulee oiva mies minun\ntyttärelleni. Kunhan nyt vain Hanna tulisi, että saisin nähdä hänet\nuudessa rustingissaan.\n\nHEIKKI (Tulee). Uusi kamarineitsyt pyytää päästä puheillenne!\n\nEMÄNTÄ. Tulee kuin käsketty. (Heikki pois, Karoliina tulee). Jassoo,\nsiinä olet sinä, minun kamarineitsyeni! Mikä nimesi olikaan?\n\nKAROLIINA. Karoliina Rosenqvist, teidän armonne. (Niiaa).\n\nEMÄNTÄ (Erikseen) Hän sanoo: \"Teidän armonne!\" En elämässäni ole nähnyt\nniin ymmärtäväistä tyttöä. (Ääneen ) Sinä olet hyvännäköinen. Jos nyt\nolet yhtä siveä kuin sievä, niin tulee meistä hyvät ystävät.\n\nKAROLIINA. Hartain toiveeni on, ettei tuota luottamuksen ruususidettä,\njoka nyt yhdistää meitä, katkaise muu kuin kuolema.\n\nEMÄNTÄ. Herrajesta, kuinka kauniisti hän puhuu! Sinä näyt, Karoliina\nkulta, paljon palvelleen sivistyneissä perheissä.\n\nKAROLIINA. Minä en milloinkaan palvele alhaisempaa herraa kuin\nkenraalia, valtio- tai kauppaneuvosta. Toivon teidän miehenne olevan\nkauppaneuvoksen kumminkin.\n\nEMÄNTÄ (Hämillään). Kauppaneuvos! -- Niin -- oikein, se tahtoo sanoa:\nei hän vielä ole, mutta kyllä hänellä jo on kauppa, vain ei vielä\nneuvosta.\n\nKAROLIINA. Se on välttämätön vaatimukseni, jos tahdotte minua pitää!\n\nEMÄNTÄ. Ole huoletta! Mieheni on kyllä aivan kohta nimitettävä\nkauppaneuvoksi.\n\nKAROLIINA. Se onkin aivan oikein. Sitä arvelinkin, kun Helsingissä\nHufvudsbladissa luin ilmoituksen: \"I en småstad önskas en bildad och\nhygglig kammarjungfru, som tjänat i förnäma hus, riklig lön och\nhyggligt bemötande utlovas.\" -- Matka on pitkä ja vaivalloinen, sen\ntiesin, mutta kuitenkin läksin tänne.\n\nEMÄNTÄ (On istunut sohvaan. Karoliina seisoo ison pöydän päässä). Me\nemme ole palkitsematta vaivojasi.\n\nKAROLIINA. Minä uskon sen. Helsingissä on kyllä hupainen elämä, mutta\nvaikka siellä onkin paljon kosijoita ja ihailijoita nuorella tytöllä,\nniin en siellä naimisiin joudu kuitenkaan. Sentähden täytyy rehellisen\ntytön matkustaa maaseutukaupunkiin, jos -- --\n\nEMÄNTÄ (Nauraen). Jos miestä haluaa! Minä ymmärrän, ja jos näytät intoa\npalveluksessasi, niin tahdon auttaa sinua hankkeissasi. Mutta koska\nsinä tulet minun palvelukseeni, niin tahdon heti tietää, mitä sinä\nosaat. Kerro siis ensinnäkin, mitä kamarineidon tulee tehdä! (Nostaa\njalkansa pallille, panettaa Karoliinalla kengän nauhat kiinni).\n\nKAROLIINA. Esimerkiksi aamusilla pukea päälle.\n\nEMÄNTÄ (Syrjään). Aha! Tähän asti olen itse pukenut päälleni, mutta\nkoska se osottaa edistymistä sivistyksessä, niin en tahdo minäkään\nhuonompi olla.\n\nKAROLIINA. Sitte tulee kampaus. Siihen tarvitaan hyvä taito ja aisti.\nHyvästi koafeeratut kiharat tekevät rumimmankin kaunottareksi.\n\nEMÄNTÄ. Oikeinko totta? No, muista sitten koperoittaa minunkin kiharani\ntaitavasti. Mutta (Karoliina panee hiukset ylös, emäntä irvistelee ja\nkiljuu kivusta) kuules Karoliina, sinä kun olet palvellut Helsingissä\nylhäistä herrasväkeä, tiedät varmaankin, mitenkä semmoiset ylimykset\npäivänsä viettävät. Kerropas minulle huvikseni jotakin! (Kävelee\netualalle, peilailee.)\n\nKAROLIINA (Tulee perässä). Armollinen rouva. Ylhäisten rouvien elämä on\nhyvin ihanata, sillä he etsivät ensin huvitusta, sitten huvitusta ja\nsitten taas huvitusta! Kaikkein tärkein on sitä varten toaletti.\nSivistynyt ylimysnainen Helsingissä muuttaa vaatteita kolme kertaa\npäivässä! (Hymyilee).\n\nEMÄNTÄ (Lysähtää kiikkutuoliin). Kolme kertaa!? Mistä on heillä aikaa\nsemmoiseen?\n\nKAROLIINA (Seisoo kiikkutuolin luona). Onhan sitä koko päivä. Aamulla\nkello 12 nousee ylhäisön nainen, pukeutuu aamiaispukuun ja lähtee ulos\nkävelemään, ratsastamaan (Emäntä ratsastaa tuolilla) tai tekee muuta\nsellaista. Sitten siinä kello kolme, neljä muutetaan toinen puku, suuri\ntoaletti, ja lähdetään visiitille jonkun ministerin, kenraalin, tai\nneuvoksen luo, ja vasta myöhemmin, jos on tanssiaiset, näytäntöjä\nteatterissa tai konsertti, otetaan ihan pulskin toaletti.\n\nEMÄNTÄ. Onpa se elämätä! Mutta eivätkö he lopulta kyllästy tuohon? Eikö\ntuo elämä tuota päänkivistystä tai muuta tautia?\n\nKAROLIINA. Se on tietty, armollinen rouva. Kivulloisuus, rintatauti\nja hermostuneisuus onkin hyvin sivistynyttä ja aina muodissa.\nHeikkohermoisuus on välttämätön ehto sivistyneelle naiselle. Everstinna\nPikulinski sanoikin aina: \"Ei mikään ole niin sivistymätöntä kuin tuo\ntalonpoikainen terveys\". Minulla (menee peilin luo, panee puuteria) ei\nolekaan, Jumalan kiitos, ollut tervettä hetkeä syntymästäni asti.\n\nEMÄNTÄ. Sydämeni hämmästyy kuullessani tuosta sivistyksestä, jota\nmaailmassa jo löytyy. Niin, onpa tuota mullakin ollut semmoinen\nväristys, -- -- -- semmoinen kihti ja välistä vuktinen koko ruumis\n-- -- -- Tyttö hoi! (Ylös).\n\nKAROLIINA. Armollinen rouva!\n\nEMÄNTÄ (Kävelee peilin luo, puuteroi poskiaan). Me olemme hyvin\nvarakkaita, meillä on rahaa kuin roskaa. Ja mieheni keinottelee lisää\nminun perinnölläni, hän kun osaa ottaa moninkertaiset rosentit. Meidän\ntäytyy tarkasti seurata sivistyksen vaatimuksia. Sillä mikä on\nhullumpaa kuin esimerkiksi se, että joku, joka on rikas, ahneudesta\nsäästää rahojaan, ylpeilee ja kerskaa, mutta ei seuraa yleistä muotia!\nSe on inhottavaa ja osottaa sisällistä raakuutta!\n\nKAROLIINA. He eivät ole nauttineet sivistyksen jaloa valoa, se on\ntietty se!\n\nEMÄNTÄ. Mutta niin en tahdo minä elää! En pentele vieköön! Meillä\n(Kävelee) täytyy olla komeat vaatteet uusinta kuosia silkistä tai\nsametista, se ei tule kysymykseen, kunhan ne ovat pulskat.\n\nKAROLIINA. Se on oikein!!\n\nEMÄNTÄ. Me olemmekin hyvin rikkaita, jos muilla on varaa muuttaa pukua\nkolme kertaa päivässä, niin -- -- --\n\nKAROLIINA. Niin?\n\nEMÄNTÄ. Niin me muutamme niitä kuusi kertaa päivässä!\n\nKAROLIINA (Hämmästyen). Kuusi kertaa! Minä ymmärrän. (Hymyilee).\n\nEMÄNTÄ. Se on päätökseni. Näytä nyt ahkeruutta ammatissasi, niin voitat\nsekä minun että tyttäreni suosion. Me emme ole palkitsematta vaivojasi.\nSinä saat juomarahaakin. Kas tässä on (Ottaa alushameen taskusta vanhan\ntorikukkaron) sinulle 50 penniä. Heh! Mene nyt ja auta (Karoliina\nnakkaa niskojaan) tytärtäni pukemisessa. (Karoliina menee, emäntä\nhuutaa ovelta). Sano neiti tyttärelleni samassa, että luutnantti\nSyöterhelm tulee meille päivälliselle.\n\nRÄSÄNEN (Kirja kädessä, lukee siitä ja muistelee). Verppum aktivum,\npreesens: jak läser, tu läsa, hän läser -- -- --\n\nEMÄNTÄ (Erikseen). Kuinka ahkerasti hän lukee!\n\nRÄSÄNEN. Vi läsen, i läsa, te läser.\n\nEMÄNTÄ. Tuomas kultani -- -- --!\n\nRÄSÄNEN. Mitä, eukkoseni?\n\nEMÄNTÄ. Oletpa sinä hyvin ahkera!\n\nRÄSÄNEN. Vaan mitäs se auttaa, Rikina, mitä se auttaa? Suomalaisen pää\non niin kova tälle ruotsinkielelle. Sitä on melkein mahdoton oppia.\n\nEMÄNTÄ. Mutta, rakas mieheni, meidän välttämätön velvollisuutemme on\noppia ruotsinkieltä, nyt kun me olemme herrasväkeä! (Naurahtaa ilosta).\n\nRÄSÄNEN. Hyvä on niin sanoa. Enkö ole lukenut ruotsin alkeiskirjaa\nummelleen kaksi vuotta tai siitä saakka, kuin maalta tänne muutimme?\nKyllä olen lukenut ja koettanut hoastookin, mutta häpeää olen siitä\nsaanut. Muistatko Vilikreenin häitä? Siellä tahdoin minäkin taitoani\nnäyttää, ja hoastoin ruotsia eräälle röökinälle, mutta tämä antoi\nvastauksen: \"Jak vörstoor int vinskoo\". Mitä hittoa siihen taisin\nvastata? Minä häpesin kuin koira ja pötkin tieheni. (Paiskaa kirjan\nloukkoon).\n\nEMÄNTÄ (Molemmat etualalla). Mutta, kuten sanoin, se on meidän ankara\nvelvollisuutemme, Tuomas! Eikö meillä ole lapsi? Eikö meillä ole\nvelvollisuus häntä kohtaan, ja eikö ole ihana lohdutus kuoltuammekin,\nkun haudassa lepäämme, että lapsemme lapset kylvävät kukkia (Kylvää\nkädellään) haudoillemme ja puhuvat ruotsia, paljasta ruotsia, Tuomas?\n\nRÄSÄNEN. Niin, sinulla on oikein, Rikina. Lapsemme tähden meidän täytyy\noppia sitä. (Ottaa taas kirjan, kävelee sohvan luo). Kun kerran pistäyn\nvävyni luo, ja siellä on vieraita, ja vävyni resentieraa appivaarinsa\nsille ja sille kauppamiehelle tai konsulille, niin mikä häpeä minulle,\njos juku heistä ruotsinkielellä kysyisi minulta, mitenkä jaksan, ja\nminun täytyisi olla vaiti. Ah, se olisi minun kuolemani, jos en osaisi\nvastata \"raa!\" (Lysähtää sohvaan).\n\nEMÄNTÄ (Istuu viereen). Oikein, oikein! Mutta ei siinä kyllä. Meillä on\nkovin raaka ja talonpoikainen nimikin: Räsänen -- hyi! (Sylkäsee). Jos\njoku asia on tärkeä, niin on nimenmuuttaminen.\n\nRÄSÄNEN. Mitä, Rikina? Tahdotko sinä, että minä hylkään vanhan\nsuomalaisen nimeni? -- -- -- Ei, ei -- se on tuiki mahdotonta! Pyydä\njotakin muuta, mutta älä tätä, älä tätä!\n\nEMÄNTÄ. Mutta ajattele! Kun muutat nimesi, niin voit päästä\nkauppaneuvokseksi tai konsuliksi.\n\nRÄSÄNEN. Kauppaneuvokseksiko? (Ilostuu).\n\nEMÄNTÄ. Ihan totisesti. Sinä näytät hyvää ylimerkkiä sivistyksen ja\nruotsinkielen jalostuttavasta voimasta, eikä se jää palkitsematta, usko\nminua.\n\nRÄSÄNEN. No, hyvä! Mutta, rakas vaimoni, tiedätkös sinä minkä nimen\nottaisin?\n\nEMÄNTÄ. Meidän täytyy ottaa ruotsalainen yksitavuinen nimi, sillä muut\novat niin tavallisia. Esimerkiksi Kröön!\n\nRÄSÄNEN. Oikein! Röön! Onpa sinulla hyvä äly. Röön! Hi, hi, hi, jo sen\nhelinästäkin kuulee, että se on herrasnimi. Röön, hi, hi, hi!\n\nEMÄNTÄ (Korjaa). Kröön, k:lla! Herra Tuomas Kröön! (Kumartaen miehensä\nedessä) Herra kauppaneuvos Tuomas Kröön!\n\nRÄSÄNEN. Mutta kun ajattelen, niin täytyy minun sittenkin pysyä\nRäsäsenä. Näes. Minulla on lukemattomia velkakirjoja ja revänsseja\narkussani ja niissä seisoo esimerkiksi näin: \"Minä allekirjoittanut\nmaksan vaadittaessa seppä Tuomas Räsäselle yhden summan 500 Suomen\nmarkkaa ynnä korkoa sille summalle 10 rosenttia vuosittain\". Jos nyt\nottaisin tuon uuden nimen -- -- -- mikä se olikaan? -- -- -- ka Röön,\nniin sanoisivat käräjissä, etteivät he ole Rööniltä rahaa lainaksi\nottaneet, vaan Räsäseltä, jota enään ei ole olemassa. Ja näin häviäisi\nmeiltä tuhansia kuin tina tuhkaan.\n\nEMÄNTÄ. No, kyllä minä keinon tiedän. Otetaan aluksi kumminkin\nkaksoisnimi, sillä ne ne vasta viinejä ovatkin, ja kaksoisnimi on\nkaikilla tunnetuilla suuruuksilla.\n\nRÄSÄNEN. Mitä sinä kohiset? Minä en ymmärrä mitään.\n\nEMÄNTÄ. Ajattele, kuinka viiniltä kuuluu: Aalperk-Kivekäs,\nRaketti-Ilmalaiva, Itävalta-Unkari, Kalamies-Kivanto, Puuta-Pest!\nJa ne, jotka ovat vielä viinimpiä, ottavat kolmoisnimen,\nesimerkiksi Leski-Laurila-Pattijoki, Armas-Parmas-Pianisti,\nPoorn-Vekomaani-Sarvikuono. Yhtä hyvä oikeus sinulla on olla\nKröön-Räsänen, kumminkin aluksi.\n\nRÄSÄNEN. Taidat taaskin olla oikeassa. Mutta soitetaanpa asiasta\nsihteeri Nurkalle (soittaa). Yhdistäkeepä sihteeri Nurkalle! Onko se\nherrassyötinki ite? Vai niin. Tämä on Räsänen, Tuomas Räsänen. Päivee.\nKuulkeepas! Minä on aikona ottoo vähän pulskemman nimen, kun tämä\nRäsänen on niin talonpoikanen. Minkäkö. Röön-Räsänen.\n\nEMÄNTÄ. Kröön-Räsänen.\n\nRÄSÄNEN. Niin, Röön-Kräsämn, K:lla. Mutta saako saatavansa takaisin,\njos ottaa Röönin lisäksi? Vai saapi. -- -- (Nyökkää emännälle\niloisesti) -- -- Virallisessako lehdessä? No, ettekö työ toimita tätä\nasiaa siihen rahalla ja hyvällä sanalla? Kiitos, kiitos! Hyvästi!\n(Soittaa, kävelee mahtavana etualalle) Hyvästi (molemmat tekevät\nkädellä liikkeen yleisölle) kunnialliset esi-isäni, te vanhat Räsäset,\njotka nyt Pielaveden kirkkomaassa haudoissanne lepäätte, hyvästi, minä\nen tahdo olla paljas Räsänen. Minä olen Röön-Kräsänen. Mutta (istuu\nsohvaan Rikiinan viereen) muistatkos vielä noita entisiä päiviä\nPielavedellä, noita armaan vapauden ja ilonpäiviä?\n\nEMÄNTÄ. Me olimme köyhiä silloin.\n\nRÄSÄNEN. Mutta iloisia, niin iloisia. Kuinka minä moukaria heilutin\npajassa (Tekee käsin liikkeitä) ja paljetta kohotin, hevosen kenkiä ja\nkirveitä takoa kalskuttelin. Ja minua kehuttiin parhaaksi sepäksi koko\npitäjässä.\n\nEMÄNTÄ. Ja minä lypsin lehmiäni. (Lypsää ajatuksissaan kauan).\n\nRÄSÄNEN. Ja kirnusit voita (näyttää). Se oli parempata se voi kuin se,\nmitä nyt syömme. Missähän Kaapro Kakkinen, minun paras yätäväni, on\nnyt?\n\nEMÄNTÄ. Entäs Mykkäsen muori ja se hyväsydäminen Helena?\n\nRÄSÄNEN. Entäs Pekka Ihalainen, se nuori rusthollari, joka oli niin\nrakastunut tyttäreemme?\n\nEMÄNTÄ (Ylös). Ei, pois vanhat muistot! Pekka Ihalainen ei saa tästä\nlähtien astua jalallansakaan huoneeseemme. Nyt olemme herrasväkeä, ja\nHannan täytyy saada herrasmieskin itselleen.\n\nRÄSÄNEN. Se on oikein. Jos olisimme köyhät, kuten ennen, niin kyllä\nIhalainen olisi tytön saanut muijakseen, mutta nyt kun Hanna on\nhienosti sivistynyt herrastyttö, täytyy hänen saada herrasmieskin. Minä\nolen ajatellut maisteri Hellmania.\n\nEMÄNTÄ. Mitä sanot!? Maisteri Hellman? Ei sinä ilmoissa ikänä! Hannan\ntäytyy mennä luutnantti Syöterhelmille.\n\nRÄSÄNEN. Luutnantille? Häh, mitä sinä sanot? Ei, se ei ikinä tapahdu.\nVai luutnantille -- -- --!\n\nEMÄNTÄ. Niin juuri. Eikö hän ole pulska nuori mies, sivistynyt,\nylhäisestä perheestä -- sanalla sanoen oikein viini kavaljeeri. Mutta\nmitäs on maisteri! Vanha, yksinkertainen nahjus. Vanha, että kelpaisi\nHannalle isäksi, harmaapäinen, kylmä ja hituroinen. Hänkö Hannan saisi,\nmeidän nuoren tyttäremme! Ei ikinä! Luutnantti Hannan saa!\n\nRÄSÄNEN. Luutnantti? Ei ikinä, sanon minä! Luutnantti on velkaantunut\nkeikari, mutta maisteri on viisas ja oppinut herra, joka on minun\nystäväni. Vai luutnantti? -- --\n\nEMÄNTÄ. Mitä kuulen minä! -- -- -- Sinä pahoitat minua. Minä pyörryn!\nLuutnantti on -- -- --\n\nRÄSÄNEN. Minä en tahdo kuunnella sinua.\n\nEMÄNTÄ. En ikipäivinä tule suostumaan siihen, että maisteri Hannan\nsaisi.\n\nRÄSÄNEN. Enkä minä luutnanttia suvaitse.\n\nHEIKKI (Tulee). Siellä on luutnantti, joka pyytää päästä sisään.\n\nEMÄNTÄ. Anna tulla (Heikki pois, luutnantti tulee). Herr luudnand!\n\nLUUTNANTTI. Jag får önska ers nåd god morgon. (Suutelee emännän kättä).\n\nEMÄNTÄ. Ten vaara myki tuura ilo että herr luudnantti komma ti mittag\nti oss. Vaara mieheni tuura sorkena int koo ti herr luudnand.\n\nRÄSÄNEN (Syrjästä emännälle). Ämmä älä lörpöttele!\n\nEMÄNTÄ. Mieheni, syötä veli, kroota ti töö, voi voi, hän kroota hela\nnattena imillan, on vörkryytätty siitä vaivasta.\n\nRÄSÄNEN (Syrjästä emännälle). Älä valehtele!\n\nEMÄNTÄ. Vaara so praa o tiikati tuura, kranna saalena. Hanna tyttö\nkommer koht'sillään oksoo.\n\nLUUTNANTTI. Min fru! (Menevät, kumarrellen, sisään).\n\nRÄSÄNEN. Kas niin, eikö tuo kiusattu luutnantti, tuo keikari kuitenkin\nensiksi ennättänyt. Mutta maltahan (Pui nyrkkiä) minä tahdon näyttää\nkuka isäntä on!\n\nMAISTERI (Tulee, panee silkkihatun pöydälle).\n\nRÄSÄNEN. Ah, hyvää huomenta, tervetultua! Ole niin hyvä ja istu. Minä\njo kaipasin veljeä. (Tarjoaa savuketta; kun maisteri ei huoli, sytyttää\nitse).\n\nMAISTERI. Minä kuulin vasta tänä aamuna, että sinun tyttäresi oli\ntullut (Istuvat sohvassa).\n\nRÄSÄNEN. Niin hän tahtoi kotona viettää syntymäpäivänsä.\n\nMAISTERI. Tuo herttainen tyttö! Kuinka sieluni ikävöitsee häntä nähdä!\n\nRÄSÄNEN. Se sattui hyvin pahasti, että hän on vähän siukka nyt. Mutta\ntänä iltana on meillä pienet kestit. Ymmärräthän, veikkoseni! Koska on\nhänen syntymäpäivänsä, niin tule sinäkin tänä iltana tänne.\n\nMAISTERI. Minä kiitän. Hyvin halukkaasti tahdon kohdata tytärtäsi --\nkuta pikemmin, sitä parempi. Minä olen muutoin saanut kuulla hyvin\npahoja uutisia. Tuo luutnantti Söderhjelm kuuluu tahtovan kosia\ntytärtäsi, ja koska sinun vaimosi -- -- --\n\nRÄSÄNEN (Paiskaa savukkeen, polkaisee päälle). Se tulen korvennettava\nluutnantti! Minä ajan hänet ulos ovesta, jos hän paljon ylpeilee!\n\nMAISTERI. Mutta kuitenkin, tuo luutnantti! Sinun vaimosi suosii\nhäntä -- --\n\nRÄSÄNEN. Ole rauhassa, veljeni.\n\nMAISTERI. Mutta kuitenkin. Täytyy olia hyvin varova tässä asiassa. Tuo\nluutnantti on aika veijari, ja ken tietää, mitä temppuja hän tekee,\nmitä jalan koukkuja hän virittää. Meidän täytyy olla hyvin varovat\ntässä asiassa.\n\nRÄSÄNEN. Se on totta. Minä en luutnanttia usko pennin edestä.\n\nMAISTERI. Mutta vaimosi suosii häntä.\n\nRÄSÄNEN. Kuulepas, veikkoni! Meidän täytyy keksiä keino, miten asia\nkohta ratkaistaisiin.\n\nMAISTERI. Niin oikein, meidän täytyy keksiä keino. (Kumpainenkin\nvaeltaa äänettömänä edestakaisin ristiin).\n\nRÄSÄNEN. Kuulepas veikkoni!\n\nMAISTERI. Keksitkö jotain?\n\nRÄSÄNEN. Minä tiedän keinon. Tämä luutnantti on, kuten tiedät, hyvin\nvelkaantunut. Ja hänen velkakirjojansa on joka paikassa. Jos sinä\nostaisit pari hänen velkakirjoistaan.\n\nMAISTERI. Ja pantaisiin hänet konkurssiin?\n\nRÄSÄNEN. Niin juuri, niin juuri! Ha ha ha! Se olisi hyvin sukkela\ntemppu!\n\nMAISTERI. Mutta se on hyvin paha seikka, että minulla nyt ei ole\nrahoja käsillä -- -- ja toistaiseksi, se olisi liikaa vaivaa, kun\nvähemmälläkin päästään perille.\n\nRÄSÄNEN. Mitä arvelet?\n\nMAISTERI. Sinä sanoit äsken, että teillä on kestit täällä tänä iltana?\n\nRÄSÄNEN. Tyttäreni syntymäpäivän tähden, niin.\n\nMAISTERI. Hyvä. Eikös silloin ole paljon vieraita koolla? Anna minun jo\ntänä päivänä kosia tytärtäsi, ja sitte tänä iltana -- kenenkään\ntietämättä, kenenkään aavistamatta, kun kaikki vieraat ovat koolla,\ntartut sinä pikariin, esität maljan, kihlausmaljan.\n\nRÄSÄNEN (Tekee liikkeen kuin kohottaisi pikaria). Sinulle ja Hannalle.\nMinä ymmärrän, minä ymmärrän. Ha, ha, ha.\n\nMAISTERI. Siten tulisivat luutnantin vehkeet paikalla katkaistuiksi.\nMitä arvelet?\n\nRÄSÄNEN. Oikein veljeni. Ha, ha! Tuopa nyt oli maailman sukkelin\ntemppu. Tule, veikkoseni, minun kamariini, niin keskustellaan siellä\nasiasta tarkemmin. Voi, miten pitkän nenän hän saa. Tule! (Menevät\npuhellen keskenään).\n\nEMÄNTÄ (Tulee luutnantin kanssa). Niin, sillä lailla on asian laita.\nMieheni tahtoo välttämättömästi maisterille, tuolle vanhalle hupakolle,\nmeidän tytärtämme. Mutta se asia ei ikänä lyö lukkoon, sanon minä.\n\nLUUTNANTTI. Oi, kuinka syvästi minä olen kiitollinen teidän armonne\nsuosiosta. Minä tunnen sydämessäni, että voisin tulla onnelliseksi\nhänen kanssansa. -- -- -- Hanna neitonen mahtaa olla mitä ihanin, mitä\nhempein tyttö -- -- -- koska te olette hänen äitinsä.\n\nEMÄNTÄ. Ha, ha! Te liehakoitsette minua, herra luutnantti. Mutta olkaa\nhuoletta, minä olen keksinyt keinon!\n\nLUUTNANTTI. Minä tottelen teitä kaikessa. Puhukaa!\n\nEMÄNTÄ. Tulkaa päivällisen perästä tänne, niin saatte kohta kohdata\ntyttöä. Te kosaisette, ja tänä iltana, kun kaikki vieraat ovat koolla,\nesitän minä -- -- -- (tekee liikkeen kuin kohottaisi pikaria).\n\nLUUTNANTTI. Meidän kihlausmaljamme! (Suutelee emännän kättä).\n\nEMÄNTÄ. Oikein arvattu. Kun se on tehty, niin asia on ratkaistu ja\nmaisteri saa noin pitkän nenän. (Näyttää). Ha, ha, ha!\n\nLUUTNANTTI. Minä tulen kiitolliseksi teille koko elämäni onnesta. Mutta\nnyt on minulla joitakuita toimituksia. (Katsoo kelloa).\n\nEMÄNTÄ. Mutta päivällisen perästä, herra luutnantti.\n\nLUUTNANTTI. Päivällisen perästä teidän armonne. (He menevät ovelle\nkumarrellen, luutnantti mielii ottaa savukkeen).\n\nEMÄNTÄ. Älkää peljätkö mitään. Ottakaa, minä annan tulta.\n\nLUUTNANTTI. Kuinka saattaisin kiittää teitä!\n\nEMÄNTÄ. Viekää terveisiä kotiin, herr luudnand!\n\nLUUTNANTTI. Nöyrimmästi kiitän, teidän armonne!\n\nEMÄNTÄ. Ätjö, herr luudnand!\n\nLUUTNANTTI. Jag tackar, ers nåd. (Suutelee emännän kättä). Efter\nmiddagen således!\n\nEMÄNTÄ. Klöm inte port -- Vaara so praa. Vaara so praa. Ätjöö!\n(Menevät)\n\nIHALAINEN (Tulee Heikin kanssa). Sano Hannalle, että minä olen täällä.\n\nHEIKKI. Hannalla on nyt herraskosijoita.\n\nIHALAINEN. Vai niin?\n\nHEIKKI. Yksi niistä on oikea renttu, tietäkää se.\n\nIHALAINEN. Kuka?\n\nHEIKKI. Tuo luutnantti rähjä. Tietäkää, hän kehtasi sanoa minua\nlurjukseksi! Mutta sitä minä en unhoita! (Menee nyrkkiä puiden).\n\nIHALAINEN (Yksin). Vihdoin! Kahden vuoden kuluttua kohtaan hänet taas.\nMuistaneeko hän minua vielä? Tosin hän on välistä kirjoittanut minulle,\nmutta kuka tietää, mitenkä pääkaupunki on muuttanut tuon iloisen tytön!\nKelpaako halpa talonpoika tuolle pohatalle immelle, jota ylhäiset\nherrat kosivat? (Katsoo peilistä).\n\nHANNA. (Tulee). Pekka! (Rientää Ihalaisen luo, joka syleilee häntä).\n\nIHALAINEN. Terve Hanna! Sinä olet siis kotona nyt! (Katsoo).\n\nHANNA. Ei olisi taivas saattanut antaa minulle suurempaa iloa\nsyntymäpäivänäni. Terve, Ihalainen, terve! Kuinka sinä olet muuttunut,\nmuuttunut eduksesi! (Pitää kädestä ja katselee).\n\nIHALAINEN. Entäs sinä sitten?\n\nHANNA. Onkos sinulla ollut ikävä, Pekka?\n\nIHALAINEN. Arvaathan sen -- ja sinulla?\n\nHANNA. Välistä --! Mutta miksi en eilen sinua saanut tavata? Tiesithän,\nettä minä tulin Kalevassa. Kun höyry tuli Tuhkaniemellä, niin katseli\nsilmäni väkijoukkoon, mutta sinua en nähnyt. Siiloin arvasin paikalla,\nettä Ihalainen ei ole kaupungissa.\n\nIHALAINEN. Ei, kyllä minä olin, mutta en saattanut tulla väkijoukkoon;\nihmisillä on muutenkin niin paljon puhumista tässä kylässä.\n\nMANNA (Istuu sohvaan). No, mitenkä olet jaksanut siellä Pielavedellä?\nMutta ole niin hyvä ja istu! Kas niin, Pekka, nyt sinun täytyy kertoa\nminulle kaikkityyni, mitä on tapahtunut!\n\nIHALAINEN (Huokaa, katsoo sitten puoleksi nauraen). Sinä olet saanut\nherraskosijoita nyt.\n\nHANNA. Niin. Isäni kertoi mulle eilenillalla maisterista ja pyysi, että\nrupeaisin hänelle rouvaksi. Maisterilla kuuluu olevan paljon lapsia, ja\nsinä tiedät, kuinka minä rakastan lapsia, -- noita pikkuisia. (Osottaa\nkädellään monen pituutta). Etkö luule, Pekka rakas, että minä\nymmärtäisin lapsia kasvattaa ja hoitaa?\n\nIHALAINEN. Toivotan onnea, rouvaseni! Maisterilla on poika, joka on\nylioppilas. (Osoittaa kädellä korkealle).\n\nHANNA. Ylioppilas?\n\nIHALAINEN. Hän on kymmenen vuotta sinua vanhempi ja on kahden mertin\npituinen.\n\nHANNA. Kahden metrinkö?\n\nIHALAINEN. Se pikkuinen lapsi käy sinisissä silmälaseissa ja pöyhkeilee\nsysimystine pulisonkeineen ja tupakkaa hän polttaa kuin turkkilainen.\nEikö se ole sievä lapsi? Kasvata sitä armasta pikkuista hyvin hellästi.\n\nHANNA. No, no, Pekka, älä liian ylpeile! Onhan minulla tässä toinenkin\nkosija, herra luutnantti! Katsoppas (Nousee), sopiiko tämä tyttö niin\nhienolle herralle. Olenko pulska ja komea (Kävelee)? Osaanko kävellä\nkuin ylimysnainen. Katso, Pekka, tämä on juhlakulkua. Taidatko puhua\nranskaa? Parlez vous francais?\n\nIHALAINEN (Nyreästi). Sinä lasket leikkiä --?\n\nHANNA. En ollenkaan. Minä menen luutnantille.\n\nIHALAINEN (Kovasti). Sinä -- oho! Sitä tahtoisin nähdä minä!\n\nHANNA. Jaa, jaa. Sinä saat tulla häihini, koska olet lapsuuteni ystävä.\nMe pidämme hyvin pulskat häät. Sitten matkustamme ulkomaille.\n\nIHALAINEN (Levotonna). Ole vaiti!\n\nHANNA. Kun palaamme niin saat käydä tervehtimässä. (Nähtyään Pekan\nhermostuvan). Ei, älä huoli, Pekkani! En minä huoli luutnantista enkä\nmaisterista. (Istuu Pekan polvelle, asettaa käden kaulalle).\n\nIHALAINEN. Kuka voi sinuun luottaa?\n\nHANNA. Koska jo olen antanut pienen sydänparkani eräälle\npielaveteläiselle, niin mitäs muuta voisin tehdäkään? (Nostaa leuasta).\n\nIHALAINEN. Mutta mitäs isäsi ja äitisi sanovat?\n\nHANNA. Ole huoletta! Kun tulee aika, tulee neuvokin. Mene nyt, Pekka.\nTänä iltana on meillä vieraita, koska tämä on minun syntymäpäiväni,\ntule sinäkin tänne.\n\nIHALAINEN. Niin, se on totta. Toivotan onnea ja iloa. Saako tarjota.\n(Antaa kultaisen rintaneulan, aikoo poistua). Hyvästi, Hanna!\n\nHANNA (Vetää hänet puoleensa). Kiitos Pekka! (Nojaa Pekan rintaa\nvastaan). Onkos sinun talosi valmis vastaanottamaan minua? Minusta\ntulee hyvä vaimo sinulle. Kun sinä menet turkki yllä miehinesi metsään,\nsilloin minä hoidan kototoimia, käsken piikoja ja toimitan kankaita,\nkudon palttinaa ja hoidan maitoaittaa. Hyvästi, Pekka Ihalainen.\nHyvästi!\n\nIHALAINEN. Hyvästi, Ihalaisen emäntä.\n\nHANNA. Muista tulla tänne tänä iltana. (Syleilevät). (Ihalainen menee).\n\nEMÄNTÄ (Tulee toisesta ovesta samalla kun Räsänen toisesta). Nyt minun\ntäytyy puhutella Hannaa.\n\nRÄSÄNEN (Hiljaa). Minun täytyy valmistaa tyttöä.\n\nEMÄNTÄ. Kas, Hanna.\n\nRÄSÄNEN. No, lapseni!\n\nEMÄNTÄ (Räsäselle). Minä tahtoisin puhutella häntä kahden kesken.\n\nRÄSÄNEN. Niin, niin, kultaseni, minullakin olisi hänelle jotain\nsanottavaa.\n\nEMÄNTÄ (Hannalle hiljaa). Luutnantti on pyytänyt sinua vaimokseen. Älä\nkainostele, puhu!\n\nRÄSÄNEN (Hiljaa toisaalta). Herra maisteri Hellman pyytää tavata sinua.\n\nEMÄNTÄ. Hah! Mitä sinä sanoit tytölle?\n\nRÄSÄNEN. Ole vait, ämmä! Herra maisteri, sanon minä, rakastaa sinua.\n\nEMÄNTÄ. Älä huoli koko maisterista, lapseni. Ota luutnantti! Hän on\nsievä ja solakka ja kohtelias herra.\n\nRÄSÄNEN. Älä vainenkaan huoli koko luutnantista; hän on velkaantunut\nkeikari.\n\nEMÄNTÄ. Velkaantunut? Ja tämä sitte onnettomuus! Velkoja tulee monelle\nihmiselle, eikä se ole mikään häpeä, kun vain ne maksetaan.\n\nRÄSÄNEN. Mutta, rakas vaimoni, herra maisteri on kunniallinen mies.\n\nEMÄNTÄ. Kyllä minä sen tiedän, kultaseni. Mutta luutnantti tyttäremme\nsaa!\n\nRÄSÄNEN. No, anna tytön itse päättää. No Hanna, maisteri Hellman?\n\nEMÄNTÄ. Ajattele! Kullatut vaunut, lakeijat, silkkihameet, ylhäiset\nseurat!\n\nRÄSÄNEN. Hurskas, vakava mies! Oppinut maisteri?\n\nHANNA (Vasen käsi äidin, oikea isän kaulaan). Hyvät vanhemmat! Minä en\nvoi nyt sanoa mitään! Enhän minä ole heitä vielä nähnytkään. Antakaa\nminun kohdata nämä herrat ensiksi, ja minä olen valitseva heistä\nkumpaisen näen paremmaksi.\n\nRÄSÄNEN. Oikein, Hanna, oikein! (Syrjään) Se on varmaan maisteri!\n\nEMÄNTÄ. Otathan sinä luutnantin, lapseni?\n\nHANNA. Kenties, äiti kulta, jos minä kelpaan hänelle. Tänä iltana on\nsyntymäpäiväni johdosta laitettava kestit, silloin voin minä tulla\nkihlatuksi.\n\nRÄSÄNEN. Oikein, oikein!\n\nHANNA. Kutsukaa siis vieraat kokoon, mutta antakaa minun ensin kohdata\nkosijani, ja sen minä pyydän, että saan vastaanottaa heidät erikseen,\nyhden ensin, sitte toisen,, lupaatteko sen?\n\nRÄSÄNEN. Sen lupaamme! (Hanna menee).\n\nRÄSÄNEN. Oi, nyt olemme toki niin pitkällä.\n\nEMÄNTÄ. Tuomas! Tuomas! Nyt kutsutaan kaikki kaupungin viinit herrat ja\nrouvat tänne. Jos otettaisiin joitakuita vahtimestareita valkeissa\nhansikkaissa passaamaan.\n\nRÄSÄNEN. Se on tietty! Minä lähden paikalla toimeen.\n\nEMÄNTÄ. Ota isvosikka ja lennätä samassa kutsu kaikille tuttaville.\nOstetaan myös lemunaatia kymmenen koria. Oi, oi! Ilokyyneleet valuvat\nposkilleni! Mitä ihmiset nyt sanovat ja entä kadehtijamme?\n\nRÄSÄNEN. Oikein! -- Kyllä he nyt saavat silmänsä auki. (Huutaa\nikkunasta). Onko siellä kadulla isvossikkaa?\n\nEMÄNTÄ. Ei haittaa, jos annetaan muutamia viittauksin muutamille siitä,\nmitä meillä on tapahtuva.\n\nRÄSÄNEN (Ottaa hatun ja kepin). Onko siellä (Ovesta) palvelijoita?\nHuutakaa isvossikkaa!\n\nEMÄNTÄ. Ja kaupungin pelimannit täytyy ottaa.\n\nRÄSÄNEN. Hyvästi, hyvästi! (Menee, ulkona) Isvossikka, isvossikka!\n\nEMÄNTÄ (Huutaa hänen peräänsä ikkunasta). Ja muista, lemunaatin sekaan\npirtua. Muista vahtimestarit!\n\nRÄSÄNEN (Ulkona). Isvossikka, isvosikka!\n\nEMÄNTÄ (Rientää sisään). Hoi! Kreeta, Heikki, Karolina, Maija ja Tiina!\n\nEsirippu alas.\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nSama Räsäsen huone.\n\nMAISTERI (Tulee). Herralle kiitos, että ennätin hyvään aikaan, ettei\ntuo luutnantti ennen minua ennättänyt! (Luutnantti tulee; kumpaisetkin\nhämmästyvät.)\n\nLUUTNANTTI. Aha! Näyttääpä siltä kuin minulla olisi tässä kilpakosija.\n\nMAISTERI. No, eikö tuo kiusattu luutnantti kuitenkin ole tielläni.\n\nLUUTNANTTI (Ääneen maisterille). Arvoisa maisteri. Kuinka olette\nuskaltanut lähteä ulos tämmöisellä ilmalla?\n\nMAISTERI. Tämmöisellä ilmalla? Onhan meillä ihana sää.\n\nLUUTNANTTI Niin kai, mutta kuitenkin tulee siitä sade tänä päivänä, ja\nte tiedätte, miten vaarallista on se teidän ikäiselle vanhukselle.\n\nMAISTERI. Kiitän nöyrimmästi huolenpidostanne. (Räsänen tulee) Ah, jopa\nsinä tuletkin, veikkoseni.\n\nRÄSÄNEN (Tervehtii kumpaakin kädestä). Tervetultuanne! Tyttäreni on\nvalmis vastaanottamaan teitä, hyvät herrat, mutta yhdellä ehdolla\nkuitenkin.\n\nLUUTNANTTI (Kiikaroi kaksinkerroin käännettyjen rillien läpi). Ehtoja!\n\nMAISTERI. Minä haluan vain kohdata häntä, muuta ei tarvitsekaan! (Lyö\nrintoihinsa).\n\nRÄSÄNEN. Ehto on se, että ainoastaan toinen teistä saa hänet kohdata\nensin.\n\nMAISTERI. Niin, toinen ensiksi, yksi ensiksi -- se on vallan oikein se.\n\nLUUTNANTTI. Minä suostun täydellisesti neidin tahtoon. Ja koska neidin\nkunnioitettava rouva äiti lupasi minulle -- -- --\n\nMAISTERI. Niin, niin, niin, mutta sinä, veli veikkoseni, muistat\nkuitenkin?\n\nRÄSÄNEN. Se on tietty. Minä, minä olen luvannut tälle herra maisterille\nja jos te, herra luutnantti, tahtoisitte suoda hänelle etuoikeuden.\n\nLUUTNANTTI (Keskeyttää). Hänelle? Minä? Mitä te pyydättekään, rakas\nmestari? -- Se on vallan mahdotonta. Minä en suostu ollenkaan siihen\nkauppaan.\n\nMAISTERI. Herra luutnantti, sallikaa minun sanoa, että teidän\nhangoittelunne isännän pyyntöä vastaan on suoraan sanottuna vähintäin\nepäkohteliasta.\n\nLUUTNANTTI. Kiitoksia paljon (Kumartaa), herra maisteri. Mutta pankaa\nmieleenne, etten minä teiltä tarvitse opetusta kohteliaisuuden\nvaatimuksissa.\n\nMAISTERI. Minä olen jo viikon päivät sitte saanut lupauksen herra\nRäsäseltä.\n\nLUUTNANTTI. Ja minä olen jo kaksi viikkoa ollut täällä odottamassa\nneitiä. Jos tahdotte todistusta, niin voin teille näyttää ravintolan\nlaskut.\n\nMAISTERI. Ja myötäseuraavat kuitit myös, hi, hi, hi!\n\nLUUTNANTTI. Te ette tunne kohteliaisuuden vaatimuksia!\n\nMAISTERI (Nyrkit pystyssä). Mitä sinä uskallat?\n\nRÄSÄNEN. Hiljaa, hyvät herrat! Ettehän toki ruvenne tukkanuottasille\ntässä? Herra luutnantti, tämä herra on jo saanut lapseni ja -- -- --\n\nLUUTNANTTI. Kuulkaa mestari. (Vie hänet syrjään). Minä juuri ododan\nkirjettä Helsingistä enoltani, senaattorilta, ja toivon tietoa, että te\nolette nimitetty kauppaneuvokseksi. -- Hiljaa vain. Laittakaa nyt tämä\nvanha herra tiehensä, niin on kaikki hyvin.\n\nRÄSÄNEN. Kauppaneuvos.\n\nMAISTERI. Kuinka on, rakas veljeni? Eikö hän tahdo mennä tiehensä?\n\nLUUTNANTTI. Ja parin kuukauden perästä Stanilain tähti.\n\nRÄSÄNEN. Tanislaukka?\n\nLUUTNANTTI. Herra Maisteri, olkaa niin hyvä ja jättäkää meidät kahden\nkesken. Meillä on vähän keskustelemista.\n\nMAISTERI. Minä en tahdo puhutella teitä. Rakas veljeni, mitä sinä\narvelet?\n\nRÄSÄNEN (Kävelee etualalla). Tanislaukka... Kauppaneuvos. Musta takki\n-- ne suuret velat ja (Töyttää kävellessään luutnanttia, joka\nhuudahtaa:)\n\nLUUTNANTTI. Kauppaneuvos!\n\nMAISTERI. Mutta muista toki lupauksesi -- -- --\n\nRÄSÄNEN (Suuttuen). Antakaa minun olla! Antakaa minun olla! Te teette\nminut hulluksi tällä riidallanne.\n\nMAISTERI. Niin, miksi te sitten riitelette. Parempihan on sovinnossa\nolla ja elää. Antakaa minun mennä neitosen tykö...\n\nRÄSÄNEN. Kuulkaa, hyvät herrat, kuulkaa minua herra kauppaneuvos --\nherra luutnantti piti sanoa! Minä en tässä asiassa näe selvempää keinoa\nkuin sen, että lyötte arpaa etuoikeudesta.\n\nLUUTNANTTI. Niin, lyödään arpaa!\n\nMAISTERI. Arpaa. Mutta se on syntiä, se turmelee ihmisen siveyden, se\non kiellettyä, se on jumalatonta, se ei käy laatuun!\n\nRÄSÄNEN. Niin, mutta, kun te riitelette tuosta tanislaukasta -- Ka --\ntuosta etuoikeudesta, tahdoin sanoa -- -- --\n\nLUUTNANTTI. Niin on arvanlyönti luotettavin asianratkaisija.\n\nRÄSÄNEN. Oikein. Tuokaa tänne lakki. (Kun luutnantti sieppaa maisterin\nhatun, tempaa tämä sen pois, luutnantti tuo omansa). Kas tässä on kaksi\npaperitilkkua. Toiseen teen ristin, toinen jää tyhjäksi. Jolle risti\nnousee, saa ensin kosia. (Nostavat arpaa).\n\nMAISTERI. Mutta minä kiellän sen, sillä se on syntistä.\n\nRÄSÄNEN. No, minä nostan puolestasi. (Nostavat). Herra Hellman. Sinä\nsait ristin.\n\nMAISTERI. Minä? Niin, se oli oikein, vallan oikein, niin sen piti\nollakin!\n\nLUUTNANTTI. Ja te ette pelkää tuota syntiä?\n\nRÄSÄNEN. Odottakaamme sivuhuoneessa, miten se käy. (Luutnantti ja\nRäsänen menevät vasemmalle).\n\nMAISTERI (Yksin sohvassa). Minä tahdon rakkauden hurskaalla puheella\nlähestyä tätä neitoa, toivoen saavani hänestä hyvän vaimon huoneeseeni.\nMinun entinen vaimoni, tuo hyvänsävyinen Agneta, oli kovin hyvä\nminulle. Siksi otti Jumala hänet pois ja teki enkeliksi. Niin, hän oli\noikea enkeli; tyven ja rauhallinen. En milloinkaan nähnyt hänen itkevän\ntai nauravan, en milloinkaan surevan tai riemuitsevan -- -- -- hän oli\naina tyyni ja lauhkea. Piti huolta lapsista ja kototoimista. Niin, hän\non nyt enkeli, mutta hänen lapsensa kaipaavat hoivaavaa kättä, ja sen\ntoivon saavan tästä sepäntytöstä, joka luultavasti on hurskas,\nhiljainen ja hyvänsävyisä?\n\nHANNA (Hyvin pyntätty, suuren maailman naista näytellen, tarjoo kättään\nsuudeltavaksi). Bon jour soyez bien venu de tous, mon coeur. Kuinka\nvoitte?\n\nMAISTERI (Pakenee). Kiitoksia, minä etsin neiti Hannaa.\n\nHANNA. Par grace -- ei tuota nimeä! Löytyykö jotakin enemmän affreux\nkuin tuo talonpoikainen Hanna? Hanna! Ennen kuolen, kuin kuulen jotakin\nsemmoista. Minä olen sentähden valinnut oman mieleni mukaan paremmat\nnimet: Angelique, Asposie, Arominttu, Voila! Te olette luultavasti\nmaisteri Hellman, eikö niin? (Katselee lornetilla).\n\nMAISTERI. Teidän palvelukseksenne.\n\nHANNA. Ah, tulkaa tänne, minä arvasin sen. Isäni kehoitti minua olemaan\nkohtelias ja ystävällinen teitä kohtaan, ja sitä olenkin, koska se\nvoyez vous, varsin hyvin soveltuu omiin ajatuksiini. A la bonne hoeure!\nTe olette kosijani, minä tuleva vaimonne. Te olette vähän iäkäs (Katsoo\narvostellen) Luultavasti seitsemänkymmenen?\n\nMAISTERI. Pyydän anteeksi, minä olen 52.\n\nHANNA. C'est égal! Päätökseni on kuitenkin näin kuuluva: minä otan\nihailijaksi nuoren, miehekseni vanhuksen. Sillä ensiksi on silloin\nenemmän vapautta ja toiseksi tullaan sillä tavalla pikemmin leskeksi.\n\nMAISTERI. Leskeksi (Erikseen) Mitä hän sanoo!\n\nHANNA. Siis tuohon käteen. Avioliitto on päätetty. Ja häitten jälkeen\nme paikalla muutamme Pariisiin -- -- --\n\nMAISTERI (Säikähtäen). Pariisiin!\n\nHANNA. Niin, te tiedätte: on ne vive de Paris, on vegete dans\nl'etranger. Ainoastaan siellä löytyy tuo huvituksen, kauneuden elämä,\nniin sanoakseni fine fleur, jota mieleni halaa: konsertteja, baaleja,\nooppera, aamusella ratsastaminen -- -- -- Apropos! (Marssii, tekee\nliikkeitä käsin) Minä olen oikea amazooni. Illalla mobille, mutta aina\nhuvitusta, aina vaihtelevaisuutta. Se on niinkuin Rigolettossa\nlauletaan (Laulaa) La donna est mobile. Mitä pidätte Rigolettosta --\ntai Sevillan parranajajasta? Tuo parranajaja on ihanteeni.\n\nMAISTERI (Erikseen). Parranajaja hänen ihanteensa -- -- --\n\nHANNA. Te ette vastaa. Quelle morne silence. Was vill der einsame.\nParia, idole mio, paria. Govari golubuschka...\n\nMAISTERI. Herran tähden, neitiseni! En ollenkaan epäile tietoanne\nkielissä, mutta -- -- --\n\nHANNA. Te luulette, että tietoni ovat lopussa. Ei suinkaan! Minä\nlaulan, minä tanssin, minä maalaan. Minulla on oikein ihana ääni.\nTahdotteko kuulla jotakin. La belle Helenasta. Te ette voi arvata,\nkuinka olen pyörälle pannut monen miehen pään, kun viehättävällä\nkoketterialla olen laulanut.\n\nMAISTERI (Erikseen). Taivaan herra. Hän on villitty, kevytmielinen,\nturmeltu tyttö! (Ääneen) Sallikaa -- -- --!\n\nHANNA. Niin, joutukaa, joutukaa puhuttelemaan isääni ja valmistakaa\nkaikki häiksi. Ah, idole mio! Sitte Pariisiin. (Heittää heittomuiskun\nja lähtee).\n\nMAISTERI (Lysähtää sohvaan). Olenko valveilla vai näinkö unta. Oliko se\nHanna? Maasepän hurskas ja nöyrä tytär? Minä olen kuin pilvistä\npudonnut. Mikä riettaus ja kevytmielisyys! Tanssia ja baaleja,\nteattereja ja upseereja -- ja senkö minä vaimokseni ottaisin? En ikinä.\nParasta on, että ajoissa lähden tieheni, niin kauan kuin on aikaa.\n\nRÄSÄNEN (Tulee ovesta). No, veljeni -- -- --!\n\nMAISTERI. Mitä nyt?\n\nRÄSÄNEN. Kuinka on laita?\n\nMAISTERI. Ah, sinäkö se oletkin.\n\nRÄSÄNEN. Mikä sinun on? Sinä näytät niin kummalliselta. Oletko\nkohdannut tytärtäni?\n\nMAISTERI. Tytärtäsi? Niin, kai. Kaiketi minä kohtasin hänet.\n\nRÄSÄNEN (Tiedustellen ystävällisesti). No, asia taitaa siis olla\nratkaistu välillänne -- -- --?\n\nMAISTERI. Niin, niin, ei puhuta nyt siitä, minulla on kiire -- -- --\n\nRÄSÄNEN. Mutta, veli veikkoseni, mitä sinä pidät siitä tytöstä?\n\nMAISTERI. Oi, se on varsin miellyttävä tyttö -- -- -- Hyvästi, hyvästi!\n\nRÄSÄNEN. No, minkä vastauksen hän antoi?\n\nMAISTERI. Sen, sen saat häneltä itseltään kuulla -- -- -- Anna\nanteeksi! -- -- -- Minulla on kiire.\n\nRÄSÄNEN. Eikö se ole soma tyttö? Mutta vastaa toki, veikko!\n\nMAISTERI. Hyvästi, hyvästi. Voalaa! (Menee).\n\nRÄSÄNEN. Eihän hän vain liene päästänsä paleltunut. Puhuu kielillä kuin\nmeidän Rikina. (Menee).\n\nEMÄNTÄ (Tulee). Ei täällä ole ketään. Tule tänne, Karoliina. Minulla on\nsinulle jotakin sanomista.\n\nKAROLIINA. Minä kuulen.\n\nEMÄNTÄ. Meillä on tänä iltana paljon ylhäisiä vieraita, kuten tiedät.\nOn pormestarin rouva, tohtorin herrasväki ja posmestarin, on kaikki\nraatimiehet, sihteerit ja poliisit ja muut paremmat virkamiehet.\n\nKAROLIINA. Aha, se tahtoo sanoa koko kaupunkimme High life, niinkuin\nEnglantilaisella herrasväellä Peelhamissa. (Istuvat, emäntä\nkeinutuolissa).\n\nEMÄNTÄ (Katsoo häneen kun muistellen). Missä semmoista herrasväkeä on?\nKuulepas! Sinä olet paljon nähnyt herrasväen elämätä. Kerropas minulle\nsiis, mitenkä sivistyneen naisen tulee olla sivistyneissä seuroissa!\n\nKAROLIINA. Ei se mikään konsti ole sille, joka siihen on tottunut. Ei\npidä olla kaino kuin maalaistyttö eikä liian rohkea kuten kurtisaani.\nOn vain vapaa ja iloinen, haastaa kaikista aineista eikä mistäkään.\n\nEMÄNTÄ. Häh? Mitä se tahtoo sanoa?\n\nKAROLIINA. Niin, se on vaikeata tehdä ja vielä vaikeampi selittää.\nOletteko, armollinen rouva, lukenut \"Ernst Maltraversiä?\"\n\nEMÄNTÄ. En minä ole lukenut runoja enkä värsyjä. (Kärsimättömästi) En\nminä ole lukenut kuin Genovevaa ja Sipillan ennustusta. Mutta kysymys\noli, miten ylimysnainen käyttäytyy sivistyneitten parissa.\n\nKAROLIINA. Armollinen rouva. On mahdoton sitä selittää. Mutta kyllä\nminä tahdon olla likellänne ja varoittaa teitä footeista.\n\nEMÄNTÄ. Varoittaako? Mitenkä sinä sitä teet?\n\nKAROLIINA. Oh, se ei ole vaikeata. Kun ryöväreitä on uhkaamassa Italian\nmaanteillä, niin viheltää tienosoittaja.\n\nEMÄNTÄ. Mutta se ei sovellu, että sinä vihellät.\n\nKAROLIINA. Sitä en teekään; minä vain yskin tai rykäisen, jos puheenne\nalkaa luisua väärälle tolalle.\n\nEMÄNTÄ (Käskevästi nousten seisoalleen). Minä käsken sinua aina\nistumaan vieressäni kuin varjo. (Istuu sohvaan, vetää Karoliinan\nviereensä. Luutnantti näkyy etuhuoneessa). Aha! (Mennessään erikseen)\nMinun täytyy sanoa luutnantille, että hän odottaa tyttöä täällä, istu\nsinä siinä.\n\nLUUTNANTTI (Tulee). Hän sanoi, että kohtaisin täällä Hannan. (Näkee\nKaroliinan) Aha, onko se tuo? (Katsoo laseillaan) Ei juuri pahan\nnäköinen, räikeät värit, koruja ja kasvonpunaistusta -- Porvarillista\n(Ääneen) Ihana neiti, oletteko nyt täällä?\n\nKAROLIINA (Nousten). Niin, herraseni, tässä minä olen.\n\nLUUTNANTTI. Saanko luvan, armollinen neiti, puhua hetken teidän\nkanssanne? Sydämeni on niin täynnä (Käsi rinnalla).\n\nKAROLIINA. En tiedä, jos -- -- -- Mitä teillä olisi minun kanssani\npuhumista? -- Te olette vieras minulle.\n\nLUUTNANTTI. Oh, heittäkää tuo liiallinen kainous. Eihän se meidän\nvälillämme ole tarpeellista. Meidän sydämillämme on salainen yhteys, on\nsympatiaa.\n\nKAROLIINA. Oh, herra, te puhutte sielujen salaisesta yhteydestä,\nsielujen magneetista, sitä minä ymmärrän.\n\nLUUTNANTTI. Jos te näkisitte sen puhtaan, vilpittömän rakkauden, jonka\nteidän olentonne on sytyttänyt minun rinnassani, niin te\nsurkuttelisitte minua.\n\nKAROLIINA. Minä kyllä käsitän, kuinka rakkaus raivoaa tunnollisissa\nsieluissa. Mutta voisiko se olla mahdollista, että näin lyhyen\ntuttavuuden nojalla, heti ensi kohtauksessa ja näin äkkiä tulette\nvangituksi rakkauden kukkaiskahleilla?\n\nLUUTNANTTI. Epäilettekö te minun rakkauteni syvyyttä, jalo impeni? Minä\nvannon sieluni kautta (Käsi rinnalla, toinen ylhäällä), että teitä iäti\nrakastan. Älkää pahastuko minun suoraa puhettani, sillä se on sydämeni\nkieltä.\n\nKAROLIINA. Sydämenne kieltä, jalo herra! Te rakastatte siis minua. Ah.\nMikä ihana, viehkeä tunne rientää hermojeni läpi ja saa sydämeni\nvapisemaan. (Silittää ruumistaan ylhäältä alas).\n\nLUUTNANTTI (Paatoksella). Antakaa tunteillenne vapaus, sulotar! Minä\nrakastan teitä ja pyydän teitä vaimokseni. (Polvilleen).\n\nKAROLIINA. Vaimoksenne minua? Onko se totta, vai valehtelevatko minun\nkorvani?\n\nLUUTNANTTI. Enkelini!\n\nKAROLIINA. Mikä ihana uni!\n\nLUUTNANTTI. Äitinne on suostunut jo.\n\nKAROLIINA. Äitini? Te luultavasti tarkoitatte isääni?\n\nLUUTNANTTI. Ei. Äitiänne, sitä hurskasta vaimoa.\n\nKAROLIINA (Kirkasee). Ah!\n\nLUUTNANTTI. Mitä nyt, armahani?\n\nKAROLIINA. Te nostatatte vanhan surun minun rinnassani. Äitini kuoli jo\n30 vuotta sitten.\n\nLUUTNANTTI. Häh? Ettekö te olekaan -- -- -- tyttö?\n\nKAROLIINA. Tyttö? Totta kai minä tyttö olen. (Rientää kaulaan). Olkaa\nvarma viattomuudestani.\n\nLUUTNANTTI (Irtautuu). Ettekö te siis olekaan neiti Hanna?\n\nKAROLIINA. En. Olen Karoliina ja olen valmis tulemaan rouvaksenne.\n\nLUUTNANTTI (Sylkee). Fi donk!\n\nKAROLIINA. -- -- -- Rakkaaksi vaimoksenne.\n\nLUUTNANTTI. Se on mahdotonta. Minulla on jo vaimo! (Nauraa).\n\nKAROLIINA (Peräytyy raivoten). Ah, nyt aukeavat silmäni hirmuisesti. Te\nolettekin kavala käärme, joka myrkytitte minun viattoman rauhallisen\nsydämeni, viskasitten minut epätoivon kamalimpaan pimeyteen ja nyt\nnauratte minun tuskalleni. Ah! (Vääntelee käsiään).\n\nLUUTNANTTI. Herran tähden. Tuliko teihin kramppi?\n\nKAROLIINA. Vaiti! (Polkee jalkaa). Te olette itse Lusiferus, te kavala\nviettelijä. Te olette viskannut minut nuoruuteni kukkaislaatikosta\nepätoivon Saharaan. Vaan minun rauhaton haamuni on seuraava teitä\nhaudan partaalle asti. (Näyttää kynsiä, ajaa luutnanttia ympäri\nhuonetta, menee).\n\nLUUTNANTTI. Herra varjelkoon minua tuosta olennosta! Hän on kuin\njalopeura tai tiikeri. Kunpa vain se toinen tulisi! (Peilailee).\n\nHANNA (Hyvin yksinkertainen puku, ruma huivi päässä, sukkaa kutoen,\nniiata jumpsauttaa). Hyvvee päivee, herra luutnantti.\n\nLUUTNANTTI. Tuhat kertaa anteeksi. Onko minulla kunnia puhutella neiti\nHanna?\n\nHANNA. Se on minun ristimänimeni, herra luutnantti. Sukunimeni on\n(leveästi) Räsänen. Mutta olkee niin hyvä ja istukee. (Istuu\nkiikkutuoliin, tuo pallituolin viereensä).\n\nLUUTNANTTI. Kiitoksia, paljon kiitoksia, armollinen neiti!\n\nHANNA (Nauraen). Armollinen neiti, -- mitä turhia te pakisette! Ei\nkukaan ihminen ole armollinen, sillä me olemme kaikki yhtenlaisia,\nvapaita jäseniä vapaassa yhteiskunnassa.\n\nLUUTNANTTI. Niin kai -- -- --\n\nHANNA. Tietättekö, mitenkä asianlaita on Amerikassa? Siellä naiset ovat\npäässeet samoihin oikeuksiin kuin miehet. Siellä ovat naiset lääkärejä,\npormestareita, pappeja, merikapteeneja, vieläpä upseerejakin. Niin\nAmerikassa on. (Nousee kävelemään).\n\nLUUTNANTTI. Minä olen kuullut siitä.\n\nHANNA (Kävelee edestakaisin kädet selän takana). Mutta minä en sitä\nsuvaitse. Naisen vapauttaminen -- niin miksei! Mutta se on kielletty\nsanassa. Ja minä en salli juoppoutta, irstaisuutta ja muuta\nkevytmielisyyttä, ei, siveyttä minä harrastan ja tahton, että myöskin\nmieheni on siveä ja nuhteeton.\n\nLUUTNANTTI. Siveä ja nuhteeton. (Erikseen). Uff!\n\nHANNA. Mieheni pitää olla harras kirkonkävijä ja sanan kuulija. Se on\nsemmoinen asia. Mutta älkää toki luulko, että liioittelen siinäkään. Ei\nhänen kuitenkaan tarvitse olla körttiläinen. Ei, hän saa myös lukea\nromaaneja, mutta ei ranskalaisia, minä itse luen Retrika Remeriä ja\nValter Kottia. -- Niitä tahton, että miehenikin lukee. Sillä sillä\ntavoin ei hän joutu kiusallisiin aatoksiin.\n\nLUUTNANTTI (Erikseen). Kun hän kerran sanoisi amen!\n\nHANNA (Istuu, viittaa luutnanttia pallille). Mutta se on totta, nyt\neksymme kokonaan asiastamme. Äitini kertoi minulle, että teillä on\naikomus kosia minua, pyytää minua akaksenne.\n\nLUUTNANTTI. Niin se oli aikomukseni -- En voi kieltää sitä -- -- -- ja\njos en ole liian halpa (Polvilleen).\n\nHANNA (Taputtaa päätä). Halpa, herra luutnantti. Mikä sana se oli? Ei\nkukaan ihminen ole halpa. Yksi on rikas, toinen köyhä, mutta rikkaus on\nvain ulkonaista hyvää, jota ruoste raiskaa ja koi syö, mutta henkiset\ntavarat ovat meitän yhteiset rikkautemme -- -- eikö niin?\n\nLUUTNANTTI (Istuu pallille). Oikein sanottu. Raha on vain välikappale\nja sentähden en minä panekaan sille mitään arvoa.\n\nHANNA. Arvoa? Ei kyllä rahalle täytyy arvonsa antaa, muuten saapi\nvelkoja.\n\nLUUTNANTTI (Erikseen). Velkoja. Eihän kukaan liene käynyt kantelemassa?\n\nHANNA. Minä olen kuullut, että te olette hurskas ja ajatteleva\nnuorukainen.\n\nLUUTNANTTI. Niin, hyvin hurskas -- -- -- Ihmiset valehtelevat minusta\nkaikenlaista.\n\nHANNA. Minä siis suostun pyyntöönne ja otan teität ukokseni, tässä on\nkäteni sen päälle -- -- --. (Nousee) Ja se soveltuu hyvin, että te\nolette niin siveytellisesti ansiollinen nuori mies, sillä minä tahton\nkäyttää omaisuuteni hyviin tarkoituksiin.\n\nLUUTNANTTI. Hyviin tarkoituksiin?\n\nHANNA. Niin, minä tahton tehtä paktumin eli vakuuttaa itselleni\noikeuten panna rahani ja perintöni minne itse tahton.\n\nLUUTNANTTI. Aha!\n\nHANNA. Minulla on aikomus laittaa koti, jossa köyhät, mutta hurskaat ja\njumaliset lesket saavat turvapaikan viimeisesi elonpäivikseen, ja olen\nminä ajatellut, että te, herra luutnantti, rupeaisitte johtajaksi tähän\nlaitokseen.\n\nLUUTNANTTI. Minä?\n\nHANNA. Niin, te. Eikö se ole kiitettävä työ tämä? Ja tässä laitoksessa\npitettäisiin samassa lastenkoulua, ja te kun olette taitava laulaja ja\nsävelten tuntija, voisitte opettaa lapsia soittamaan urkuja ja\nlaulamaan äänissä.\n\nLUUTNANTTI. Urkuja (Erikseen) Mitenkä pääsisin tästä helvetistä!\n\nHANNA. Niin olisi musiikkitirehtöörin palkka säästetty. -- Mitä\nsanotte?\n\nLUUTNANTTI. Minä olen mykkä paljaasta ihmettelemistä. Te olette?\n-- -- -- nerokas nainen.\n\nHANNA (Kädet ristiin). Siitä kiitän taivasta. Olen minä vähäsen\nrunoilijakin, herra luutnantti. Minä olen kirjoittanut värsyjä ja\nrunoelmia monenlaisista aineista. Antakaahan olla! Minä luen teille\nmuutamia. (Vetää esille suuren pakan papereita taskustaan).\n\nLUUTNANTTI. Runoelmia -- - -- Se on turha vaiva minun tähteni.\n\nHANNA. Ei, ei! Kuulkaa nyt joitakuita. -- -- -- Te voitte\ntuomita -- -- --\n\nLUUTNANTTI. Antakaa anteeksi -- -- -- Minä en ole tuomari -- --\nSallikaa minun (Ottaa hattunsa).\n\nHANNA (Selailee paksua paperivilikoa). Tässä olisi eräs eepillinen\nrunoelma sosialistisesta ihannevaltakunnasta viitessäkolmatta laulussa.\n\nLUUTNANTTI. Eepillinen runo. -- -- -- Ah, se mahtaa olla oikea\nmestariteos. Mutta minulla ei ole aikaa -- -- --\n\nHANNA. Se on suomeksi kuusijalkaisilla värssyillä kirjoitettu. Minä\nlähetän sen sosialistisen kustannusliikkeen painettavaksi, sillä\ntietäkää, minä olen raivokas marksilainen.\n\nLUUTNANTTI. Siis sosialisti. Mjukaste tjänare! (Kumarrus, juoksee\nulos).\n\nHANNA (Yksin, yleisölle). Nyt on kumpainenkin kosija paossa.\nEnkö minä kelpaisi vaikka näyttelijättäreksi kansallisteatteriin?\n(Menee nauraen).\n\nRÄSÄNEN (Ovessa). Olkaa niin hyvät ja menkää salonkiin. Kyllä teitä\najoissa kutsutaan kuulemaan, että tyttäreni on pois luvattua tavaraa.\nNiin, niin. (Puhelua toisesta huoneesta). Koko kaupunki on oikeassa,\nminulta se uutinen on kuultu. Vahtimestarit, tarjotkaa tupakkaa ja\nlemunaatia, mutta pirtua sekaan. (Sisään, ovi kiinni) Ah, missä\ntyttäreni on, missä on Hanna? (Menee toisesta ovesta).\n\nEMÄNTÄ (Ovessa postimestarin rouvalle, jota ei näy). Jaa, jaa. Niin\nHanna totter hoppar kohtsillään i sälonki. Totter pruuva ok taa poo nya\nsilkkihame, syötä kuppen sööpä te i Viipuri, o te maksa fämtie markkaa.\nTen hame, o te vara pätre kuvernöörskans sunnuntaihametta. Ja, jaa,\nrouva posmestarinna. -- Min syötä kuppe vara så arka po talonpoika\nparka. Syötä kuppe ok jak ta ti herrasnimi Kröön. Inte Räsänens fruu,\nvara tupla fruu Kröön-Räsänen. (Kun vieras aikoo tunkeutua peremmäs,\ntyöntää takaisin lausuen). Inte ti hiit, fruu posmestarinna, syötä\nkuppes kamari. Ti sälonki, vaara soo praa. (Vieras pois). Missä on\nHanna?\n\nRÄSÄNEN (Tulee).\n\nEMÄNTÄ (Hienossa puvussa, harsosaali olalla). Sinäkö se oletkin, syötä\nkuppe? Miltä (Juoksee ympäri) näytän? Salongissa rouvat taputtivat\nkäsiään, kun näkivät. Karoliina on hirmuisesti taitava ja opettavainen.\nTämä on Karoliinan huivi. Tänne istun (Istuu keskelle sohvaa ja\nlevittää hamettaan) ja odotan luutnanttia -- -- -- Käske Karoliina\nluokseni.\n\nRÄSÄNEN (Ovelta). Kamarineitsyt!\n\nEMÄNTÄ. Missä on Hanna?\n\nRÄSÄNEN. Kyllä hän tulee, istutaan ja annetaan vierastenkin odottaa. Ne\novat uteliaita. (Istuu keinutuoliin).\n\nKAROLIINA (Tulee kirje porsliinilautasella, emäntä ottaa ja kääntelee,\nsuutelee, Karoliina istuu vieressä).\n\nHEIKKI (Tulee yllä pitkä takki, mutta sarkahousut ja saappaat, vetää\nkirjeen taskustaan, antaa Räsäselle, menee kiikkutuolin taakse\nsilmäillen Karoliinaa). Muuan kerjäläisakka antoi mestarille.\n\nRÄSÄNEN (Lukee). Mestari Räsänen. Vä... väliin tul... tulleesta syystä\nsaan kun... kunnian ilmoit... taa, että tyttä... renne ei mi... minulle\npassaa. Antakaa luut... nan... tille! Kunnioittaen Serafinus Amandus\nHellman, filos. maist. Mitä helvettiä! (Nousee ylös, töyttää kumoon\nHeikin) Korjaa luusi! (Heikki menee, Räsänen kävelee).\n\nKAROLIINA. Armollinen rouva! Se on ruotsia. Minä luen ja selitän\nteille.\n\nEMÄNTÄ (Antaa avatun kirjeen). Lue! Se on rakastetulta luutnantilta.\n\nKAROLIINA. \"Matami Räsänen. Minä olen saanut silmäni auki, ja näin\nollen en huolikaan neitsyt Hannaa, joka on moukkamainen ja passaa\nvanhalle maisterille. Kunnioittaen entinen luutnantti von Söderhjelm.\"\n\nEMÄNTÄ. Mitä, mitä? (Nostaa kätensä, kaappaa kirjeen). Mitä tämä?\n(Lähtee kävelemään ).\n\nKAROLIINA (Yskii).\n\nEMÄNTÄ. Ei tämä ole mikään footi, korjaa sinäkin luusi!\n\nKAROLIINA (Menee).\n\nRÄSÄNEN (Käveltyään, näyttää kirjettä emännälle). Tuhat tulimmaista!\nYmmärrätkö tätä?\n\nEMÄNTÄ (Vaipuu kiikkutuoliin). Luutnantti ei huolikaan Hannasta!\n\nRÄSÄNEN (Vaipuu sohvalle). Kaunis kunnia! Maisteri ei huolikaan\nHannasta!\n\nEMÄNTÄ. Onko tyttäremme niin halpa nyt?\n\nRÄSÄNEN. Siltä näyttää. Kosijat pelkäävät häntä.\n\nEMÄNTÄ (Menee sohvaan, painaa päänsä Räsäsen olkaan). Tuomas! Mitä on\ntehtävä?\n\nRÄSÄNEN. Kuka nyt vävyksi? Vieraat salissa odottavat. Voi minua\nonnetonta, kun levitin huhuja kihlajaisista!\n\nEMÄNTÄ. Niin, kuka vävyksi? Voi minua onnetonta! (Melua kuuluu salista,\navaa oven, huutaa). Vaara soo praa! Hanna tyttö hoppar koht' sillään ti\ntora kranna sälongi.\n\nIHALAINEN (Tulee Hannan kanssa). Päivää mestari. (Kättelee). Terveisiä\nmaalta!\n\nRÄSÄNEN. Rikina, Rikina! Nyt olemme autetut! Tuossa on oikea! Terve,\nPekka! Huolitkos sinä Hannasta?\n\nIHALAINEN (Vetää Hannan ovensuusta). Tottakai, kun olen rakastanut\nhäntä ihan lapsuudestani asti!\n\nRÄSÄNEN. Ja tahdot ottaa hänet emännäksesi?\n\nIHALAINEN. Hän rakastaa myös minua.\n\nRÄSÄNEN. Rikina, Rikina, Ihalainen ottaa Hannan. Tässä on vävy!\n\nEMÄNTÄ (Kättelee Ihalaista). Mutta mitä Hanna sanoo?\n\nHANNA. Ainahan minä olen ollut kuuliainen lapsi. (Nojaa Pekan rintaa\nvasten.)\n\nRÄSÄNEN. Mutta merkillistä, kuinka sukkelasti tämä pulma ratkesikin.\nKuule nyt, rakas Rikina! Eikö olisikin parasta, jos heitettäisiin\nhiiteen tämä herraselämä ja lähdettäisiin takaisin kotipitäjään tämän\nIhalaisen mukana? Mitä sanot?\n\nEMÄNTÄ. Kait meidän täytyy. Mutta voi surkeutta. Silloinhan sammuisi se\nsivistyksen valo ja kirkkaus, joka jo on saavutettu. Täytyykö meidän\nkoko ikämme olla talonpoikia? (Purskahtaa itkuun).\n\nHANNA (On Pekan kanssa vaihtanut sormukset). Armas äitikulta!\n(Hyväilee). Söta mamma!\n\nEMÄNTÄ. Voi, minä tulen onnettomaksi.\n\nHANNA. Onnettomaksi? Ei millään muotoa! Nyt vasta onnelliseksi\ntullaankin. Oikea sivistys tarvitsee vapautta. Ulkokuori on sille saman\ntekevä. Emmekähän me voi olla vapaita tuommoisen teeskennellyn\nsivistyksen kahleissa. Sivistys ei ole koreissa vaatteissa eikä\nruotsinkielen taidossa, kuten tämä kaupunki luulee. Ei, se on\nsisällistä laatua, se on etsittävä meistä itsestämme, se on kyvyssämme\noikein täyttää velvollisuutemme siinä asemassa, johon Luoja on kunkin\nasettanut.\n\nEMÄNTÄ. Onko se sitten niin, Hanna?\n\nRÄSÄNEN. Usko sinä tyttöä, Rikina. Hän puhuu kuin kirjasta lukisi!\n(Erikseen Pekalle). Merkillistä, kuinka paljon se tyttö on oppinutkin.\n\nHANNA. Kyllä se niin on äiti, että me voimme olla sivistyneitä, vaikka\nasummekin maalla emmekä osaakaan ruotsia.\n\nRÄSÄNEN. Sen uskon minäkin. Se on totta, enkä enään ikinäni ota ruotsin\ntunteja. Minä olen saanut häpeää vain koko hommasta. Ajatelkaa, kun\njoku koiransilmä oli ilmoittanut Helsingin lehtilöissä, että ruotsin\nopetusta antaa halvalla Tuomas Räsänen Kuopiossa! Ei! Me elämme tästä\nlähtien suomalaisina emmekä muuta nimeämme.\n\nHANNA. Oikein isä!\n\nEMÄNTÄ. Sama se. Täytyyhän minun suostua. Mutta ne keltaiset kiesit, ne\nviedään maalle; muut saat myödä.\n\nRÄSÄNEN. Ei myödä, rakas Rikina. Nyt olemme siis kaikki onnelliset.\nLähtekäämme julistamaan vieraille tyttäremme kihlautuminen Pekka\nIhalaisen kanssa ja sanomaan jäähyväiset koko moskalle. Ja\nPielavedellä... (Käsillään osottavat yleisölle )\n\nHANNA. Pidämme häät! (Menevät. Esiripun laskettua kuuluu: Eläkööt!\ntoisista suojista).\n\nEsirippu alas.\n\n\n\n"]