[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$ft5yKNymHpU6Xo0zqux46QlDDAgxVueUWo99_u53RQlo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},2176,"Savolaene kalakukko ja mueta uusia rupatuksia","Hemmo, Kaarlo",1858,1940,"2176-hemmo-kaarlo-savolaene-kalakukko-ja-mueta-uusia-rupatuksia","2176__Hemmo_Kaarlo__Savolaene_kalakukko_ja_mueta_uusia_rupatuksia",null,"novelli",[],[],"fi",1927,26714,158973,true,[],[],[],"Savon murteella kirjoitettu novellikokoelma sisältää humoristisia ja kansanomaisia tarinoita, joita kutsutaan rupatuksiksi. Kokoelman nimikertomus ylistää savolaista kalakukkoa, ja muut lyhyet tekstit kuvaavat paikallista elämänmenoa, markkinatunnelmia sekä ihmisten välisiä sattumuksia leppoisalla otteella.","Kaarlo Hemmon 'Savolaene kalakukko ja mueta uusia rupatuksia' on Projekti\nLönnrotin julkaisu n:o 2176. E-kirja on public domainissa koko EU:n\nalueella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja\nlevityksen suhteen k.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","SAVOLAENE KALAKUKKO JA MUETA UUSIA RUPATUKSIA\n\nKirjuttanna\n\nKaarlo Hemmo\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Södersröm Osakeyhtiö,\n1927.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nSavolaene kalakukko.\nKu urkuja hommattii.\nVihta-Poavo hollissa.\nTiina -- peijakas.\nMitenkä Juonas ryyppimästä herkes.\nPapin veärä usko.\nKilivoetusta.\nKolomoste riijjaus.\nTuppuraene Tappuraesella takkuumiehenä.\nUrkulj-Jussi.\nMaejja-Lienan rautatiematka.\nRikkaat markkinoilla rehkimässä.\nVanahalan Hermannin naemapuuhat.\nIsännä ja mökkiläese naemine.\nNoapurukset sae soutoo.\nMies onnetonna, ku ei oo velekoo.\nParj erreystä.\nKumpasellako etusija.\nAekamies.\nHyvä humala -- hukkaa.\nOllaa voan ennallaa.\nPesjpää tok Räesänennii suusa kerra.\nSitä pienempöö loatuva.\nLex Kopone eli Hei-Aleks torniolaese kyetmiehenä.\nLex Kopone eli Hei-Aleks kärräessä.\nPaholaese kynsissä.\nLassi.\nLakimies laskettelj latinoo.\n\n\n\n\nSAVOLAENE KALAKUKKO.\n\n\nOnhaa niitä monenmoesia muestopahtaeta ja muestomerkkiä pystytetty sekä\nsotasankarjloelle että muelle kansalaesille. Mut kyllä oes kalakuko\nkeksijäkkii pahtaa taekka muun muestomerki ansaenna. Ku keksintö on\nkuetennii tapahtunna hämärässä muenaesuuvvessa, on sen tekijä jeännä\nunneuksii, joskohta jäläkpolovet on soanna keksinnöllä sisuksijjaa\ntäyttee. Jos nyt sitte keksijä taekka oekeemmi sanottuna keksijätär\non tuntemato, voetanee siitä yhtähyvi olla varmoja, että kalakukko on\nsavolaese nerrouve tuote. Sen valamistamistaeto on toasiisa liikkuvae\nsavolaeste mukana levinnä ympär Suomenmoata, jopa ulukomaellennii\nast. Ja kaekkialla sen ylistysvirttä veisataa. Alakujaa sitä lienöö\naenuvastaa evväänä käytetty matkoella ja mehtätöessä, ku ei, neät,\nkeittoruokoo ollunna soatavissa, mut vähitelle huohmattii, että se\nkelepoo vaekka heäpöytää pistee. Ja jos muuttii kansalaeset, ku\nvoan savolaeset, rehellisest ja vilipittömäst tahtoo tunnustoo,\nniin ei kalakukkoo motovampoo ruokaloatuva oukkaa. Sen suurena\nsilimiinpistävänä ja suuhunpistettävänä etuna on se, että se voejjaa\nvalamistoo miltei kaekista kaloesta, tekköövätpä ne kalakukkoja\njäniksistäe. Kuorreita monj mojjuu, mut jos niistä oekee paksuläskise\nvingunpinna eli sianliha kansa kalakukko laetetaa, niin syntyy niin\nmakkee muona, että maha mielhyvästä sihahtaa ja tulloo niin juhlalline\nröystäyssii, että ilikiöö röystäetellä vieraehennii kuulle. Ei totta\ntoekanloekan ou savolaesheimo tehnä kalakukossa turhanaekaesta\nkeksintöö. Ja niinku jo sanottii, oes kalakuko keksijä taekka paremmin\nkeksijätär ansaenna muestopahtaa soaha.\n\nKu tulj tuonnempana maenituks, että kalakukko passoo, vaekka heäpöytää\npistee, niin sopinoo samalla kertoo, että semmoene tappaus on\nsattunnae. Mut se kalakukko olj ollunnae ihko kalakukkoje kuninkaatar,\nja se kala, josta se valamistettii, kaloje kala. Sen juttel mulle koko\nKonnevee kuuluisi kalastaja, Oapel Palamu-vaenoo. Ku tiijjetää, kuenka\nhyviä kala- ja mehtämiehet on juttuja lohkomaa, on minu jo eiltäpäe\nhuohmautettava, että minä kykenen aenuvastaa heiko hoamu siitä kaeke\nkansan kuultavaks tarjoomaa. Ja jottae tämmöestä se Oapel-vaenoo juttel:\n\n-- Minä soutoo luekutteli hiljollee Leppälahe rannikkota, ku tahon\nottoo selevee, oljko lahnoja ollunna yöaekaa liikkeellä. Siinä eillepäe\nkurkistaissan huohmasin, että suur kala lävväyttel purstoosa vettee.\nMulle ei sattunna matkaa uestintakkaa, sillä olin mänössä kaskmehtee\nkarsimaa. Lähestyvessän sitä paekkoo, missä se pursto lävähtel, tahto\nsilimän revetä, nähessän, että ite kala olj moalla, vaekka pursto olj\npitkä matka peässä järvessä läeskämässä. Ku en minä ossoo pelätä,\nkeänsin minä venneen rantaa, nousin moalle ja käpsin kahtomaa. Ja kyllä\nsiinä kahtomista sattu olemaannii: moalla olla ötkötti syrjällää mone\nsyle pittuene hauk, joka olj paksu, niinku järvestä nostettu suur hako.\nSe auko suutaa, niinku kerra mae tek Leäminki peässä puuhu noustessaa,\nja lävväyttel purstoosa vettee, että aekamoene possaus kuulu. Ku mulla\nies ei oekeeta kirvestä matkassan ollunna, voan aenuvastaa pahane nyrhi\nja kassara, arvelutti minuva, millä pelillä minä sen kimppuu käyn.\nMänin kuetennii ottamaa nyrhin ja kassaran ja ku sitte kalan lähelle\npeäsin, iskin nyrhin lähelle kitasia ja toesella käillä aion kassaralla\nkitasten alapuolelta hakata peätä irt. Mut se olj vasta isku, minkä\nse kala kuonollaa mulle anto! Minä yritin siinä koatuva ja joutuva\nsen ala. Mut kaekeks onneks en tok koatunna, voan jatkon lyöntiän. Ja\nvaekka kuono jo olj muusta roasta melekei irrallaa, niin pursto vielä\njärvessä hirmusest läeskähtel. Lopuks siitä kuetennii henk läks. Mut\nmulla olj sitte koko pussoomine, ennenku saen sen venneesee, eikä se\nkokonaa mahtunnakkaa, voan purstopeä pit jättee järvessä uemaa. Kotona\nolj toas tuotava rantaa rek takarekesä kansa, joehinka kala nostettii\nja hevosella veätettii pihamoalle. Akkaväk sitä oekee pelekäs ja jotkut\narvel, että se merkihtöö mulle kuolemata. Minä toas puolestan arvelin,\nettä kyllä minä kerra kuole, vaekken oes tätä kalloo soannakaa. Ja\nku meillä niinä päevinä olj sisar-Akkaata läksiäeset ja heät samalla\nkertoo, sanon minä akkaväille, että soatte nyt olla hyvillänne, ku\nei tarvihe hättäillä, mistee niitä pitoruokia valamistettaa. Sitte\nruvettii miesjoukolla kalloo siivoomaa ja siinä sitä urakkata ollii.\nNiimpä esmerkiks olj selekä suosapelilla halaestava ja ku se siivottuna\ntantereelle levitettii, olj kalloo niin levveeltä, ku usseita\nlehmännahkoja oes siihe rinnakkae asetettuna ollunna. Pittuutta tietyst\nolj samassa suhteessa.\n\nSae siinä akkaväk panna järkpahasesa punneillee, tuummatessa, mittee\nkaekkia reättiä siitä tehhää. Minä toas puolestan peätin, että nyt\nlaetetaa niin suur kalakukko, että siitä piisoo koko pitoväe syötäväks\nja vielä jeä kotjväillennii. Ja ku noapuri riihessä olj tavattoma\nkookas uun, anto noapur luvan tehä kukko häne riihessää. Ku kalakukko\nolj soatu valamiiks, lämmitettii riihe uun oekee kuumaks, purettii sen\nkupu ja sieltä peältäpäe puotettii kalakukko uunii sekä sitte kupu\nasetettii paekoellee. Enkä usko, että sitä ennen, eikä sen jäläkeenkää\nou semmoesta kalakukkoo paestumaa pantu. Ja oljhaa siinä makujakkii,\nku esmerkiks mustalaes-Wiisulta ostettii isonlaene sikayörnikäs, joka\nmelekei kokonaa leikeltii kalakuko sissää. Huomisoamuna toas kupu\nauvvastii ja lavakärrillä vietii kalakukko kottii. Ja hartaalla halulla\npitoväk kalakukkoo poskeesa pistel ja hartaast ne myös sen hyvvyyttä\nkiittel ja kehuksel. Mut voehaa sen ymmärtee sanomatakkii...\n\nParin päevä peästä tulj meille Ruuki Woaja ja oes tarvinna venekyjtiä\nMöhkerömäille, jonne se olj mänössä tukkimehtee kahtomaa ja ostamaa.\nKu ei sattunna olemaa venneitä kotosalla ja ku sillä olj hyvi kiire,\notettii myö sen kalakuko liisteet, pistettii järvee ja melomalla mäntii\nselä toeselle puolelle, niin että laeneet kalakuko laetoehi loesk.\nToesella rannalla se nostettii vähäks aekoo kuevamaa, samalla ku siitä\nsyötii vankka atria. Sitte palasin kottii. Ja semmoene olj minu suurin\nkalan ja semmoene se heäkalakukko.\n\nJos vielä mainihe, että asettamalla sen hauvvinkuonon pystyy rannalle,\nsaen oekee motova verhkohokkelin, jossa pyyvvyksiän säelytin\nvueskausia, niin soattaaki puhelu tähä suuresta kalasta ja kalakukosta\nlopahtoo, niinku viimmene viipale Siekkise sianlihasta.\n\nMulla toas ei oo puolestan tähä Oapel-vaenoo kertomuksee muuta\nlisseemistä, ku voan tähtösin sen maenita, että se on ollunna oekee\n_Savolaene kalakukko_. Vae mittee muut immeiset tuummoo?\n\n\n\n\nKU URKUJA HOMMATTII.\n\n\nLuultavoo on, että alakusyssäys urkuhommaa olj lähtennä siitä oma\npittää poejjasta, joka nerokkuuvellaa ja lahjoellaa olj kohonna\nmussiikitirehtyöriks ja urkuliks Helsinkiin, ja joka olj niin korkeet\nmussiikkikoulut käynnä, että olj ihtesä Ruotimoan kuninkaan vieressä\nistunna. Ku se aena kesillä käv kotjpittäässää sukulaestesa luona, niin\nse tiestyst hoastel urkuloehe tarpeellissuuvesta ja suuresta hyövystä\nkirkonmennoe kohottajana. Pittää rovast olj myössii mussiikimies ja\nimmeiset kerto, että ku se viulullaa soettoo lonkuttaa, niin sitä\nkehtoo kuunnella. Se olj muutennii se rovast viisas mies ja sen peässä\nolj niin paljo oppia ja kollotinta, että se olj sekä Pyhä Roamatu että\nviisauve opi tohtuor. Tietyst se rovast otti het onkeesa Helsingin\nmussiikkitirehtyöri ja urkuli puhheet ja alako ruveta urkuasjoo ajamaa.\nJa rovastista urkuinnostus siirty muuhu herrasväkkee, jolla pittäätä\nolj runsaanlaesest siunattu. Mut kyllä jossae meäri asjanharrastusta\nolj syvvii rivviinnii keskuuvessa. Se harrastus soatto monessa olla\ntoellise halu synnyttämmöö, joskohta lie semmosijjae ollunna, jotka\ntuunamail, että ku niitä urkuja on muuvvallae, niin eihää myökää olla\nPekkoja pahempia. Ja missä ensin savuva tissuvaa, siihe kohta tultae\nilimestyy. Niin käv tässäe urkuhommassa, sillä ku asja olj pienemmässä\npiirissä tullunna niin vatvotuks, että arveltu tule syttyvä, eikä voan\nsavuva tissuvava, jos se oekee julukkokkouksessa käsille otetaa. Ja\nniin peätettii pittee kirkonkokkous. Tosin olj oltu huohmoovinnaa,\nku kirkkoroat asjoo valamistel, että siinä soattaa olla kaks peätä:\ntoene peä ja toene peä, niinku makkarassa, vaekka tutkimalla ytimet\nja munaskuut on kirkkoroatii jäsenet valittu. Seikka on, neät, sillä\ntappoo, ettei kirkkokaa soa tarpeitaa tyyvvytetyks, ellei sanankuulijat\navvoo kukkarottaa. Ja kukkarot on kirkkoroatmiehilläe!\n\nKu sitte se kirkonkokkouspäevä tulj, olj kansoo pittää kaekilta\neäriltä koossa, niinku helluntaiepistola kertoo ennen Jierusalamissa\nollee. Ja kirkonmennoe peätyttyvä ei väk kirkosta vähennä ku ilima\nnimeks, sillä usseimmat jäevät istuva öhöttämmää paekoellee. Kuortii\nalttaraetaukse eustalle tuotii pöytä ja muutamia tuoliloeta. Ku kellää\nei ollunna kokkoukse laellisuutta vastaa mittaa muestuttamista, ehotti\nrovast valittavaks pöytäkirjanpitäjän, joka sekkii vastaa väettelemätä\nvalittii. Sitte rovast nous puhumaa --ja ossoohaa pappi puhuva, etennii\nniin etevä pappi, ku se rovast olj, joka maeniht, että pakanattii\nkoristelioo kurjae epäjumaliisa temppeliä ja niitä laulamalla ja\nsoettamalla palaveloo. Mut onhaa tietyst suuremp velevollissuus\nmeillä ristityellä, joella on oekee tieto Luojastamme ja Herrastamme,\nparraemma ymmärryksemme ja kykymme mukkaa kirkkomme niihe korkeeta\narvoo vastoovaa assuu laettoo ja Herranhuoneesee kaekki maholliset\nvälkappaleet hankkia, joella Taevaallista Issee voejjaa ylistee ja\nkunnioettoo ja kirkonmenomme juhlistoo. Ja tämmöesii välkappaleihi\nkuuluu uruttii, joeta meijjä seurakunta vielä puuttuu. Mitenkä\nherättäviks ja ylistäviks kirkonmenomme muuttueskaa, jos ihanaeäniset\nurut oes veisuutamme juhlistamassa! Ja ku tätä urkuje hankkimisasjoo on\nyksityeset harkinna ja peällepeätteeks kirkoroat vielä valamistellunna,\nminä pyyvvän seurakuntalaesilta kysyvä, ryhytäänkö hommoomaa urut\nmeijjä kirkkoo?\n\n-- Kuka sen pelvärkin sitte maksaa? huus jokkuu eän väkjoukosta.\n\n-- Tietyst seurakuntalaeset. Mut ku maksuaeka asetettaa usseempana\nvuotena suoritettavaks, ei sitä itekunnii osalle hirvittävvöö summoo\nkartu, puhel rovast.\n\n-- No, paljoko se pelvärkki sitte maksaa? huus sama eän väkjoukosta.\n\n-- Hinta riippuu siitä, kuenka suuret ja kalliit tahotaa. Ku meijjä\nseurakunna kirkko on suur ja kommee, ei tähä sovi mitättömiä urkuja\nhankkia, puhel rovast. -- Muute oes hyvä, että itekukkii pyytäs\npuhheevuoroo, jos ajatuksesa ja mielpitteesä tahtoo lausuva.\n\nMut tämä huohmautus olj voan tulta tappuroehe, sillä väkjoukosta alako\nkuuluva:\n\n-- Hyh, vae niin! Vae meijjä se pelvärkki pitäes maksoo... Kyllä\nniitä passoo ostella vaekka mitä välkappaleita, ku seurakuntalaesilla\nmaksatettaa... Mut myöpä ei makseta, eikä jaksetakkaa maksoo...\n\n-- Ei jakseta, sillä maksuja on tarpeeks ast: maksetaa rovasti,\nkappalaese, lukkari, hauvvankaevaja ja kellonsoettaja palakat. Eikö\nnämä jo piisoo? Vae vielä pitäes pelvärkkiä ruveta maksamaa? Ku\ntähä ast on kelevanna Luojoo palavella ja kunnioittoo suullaa ja\nsyvämmellää, minkätähe nyt ruvettaes oekee massiinata käyttämää? Ja\npannaanko lukkar sitte virattomaks vae vieläkö sillennii on palakka\nmaksettava?...\n\n-- Ja ku meijjä pittää lukkarilla on niin hirmuse kova eän, että siitä\nsaes antoo eäntä kolomee pittääsee, niin mittee sillä pelvärkillä\ntehhää? Jos luullaa, ettei lukkari eän kuulu Luojan korvii, niin sen\npittää huutoo kovemmi...\n\nRovast olj istunna tyynenä ja outtanna, että immeiset rauhottus. Mut ku\nmyrsky tuntu voan yltyvä, nous se seisomaa sekä ojens molemmat kätesä\nkirkkoo päe. Ja rovast olj näyttännä niin juhlalliselta, ku jokkii\nrohveetta taekka kuningas ruvetessaa puhumaa tähä tappaa:\n\n-- Hyvät seurakuntalaeset! Hillitkee Herra nimessä ihtenne ja ottakee\nhuohmataksenne, että outte Herranhuoneessa. Ettekö muesta, mittee\nVapahtaja tek kauppiaelle Jierusalemi temppelissä? Kyllä rangaestus\nseuroo teillennii, jos ette taho kunnioettoo tätä huonetta ja\nkäyttäytyvä sen mukkaa. Pysykee nyt tyyninä ja kunnelkee, ku minä luve,\nmillä tavalla kirkkoroat on urkuje ostamista perustellunna.\n\n-- Ei tarvihte lukkee, ei tarvihte lukkee -- myö ei urkuja osteta, eikä\nmueta pelvärkkiä, ei osteta, ei, ei!\n\nJa tämä huuto tulj kirko jokikkiiseltä kulumalta niin voemakkaana,\nettä oekee ilima kirkossa täris ja taes ikkunattii helistä. Sillo nous\nrovast kokkoelemmaa paperijjaa, läks mänemää sakastii ja männessää\nsano, että:\n\n-- En, hyvät seurakuntalaeset ja rakkaat sanankuulijan, oes teistä\ntämmöestä uskonna...\n\n-- Eipähää sitä meitä uskota, voan meitä voajjitaa niin lujast uskomaa\nja maksamaa, että silimät tahtoo peästä ulos pullistuva ja kukkaro\npittää nurin keäntee, huus jokkuu väkjoukosta, joka alako kirkosta poes\npurkautuva semmoesella jytinällä, ku lammaskatras navetastaa.\n\nMut ei se urkuje hankkimishomma vielä tähä peättynnä. Pittäässä, neät,\nolj rikas ja mahtava herra, Pirjel, joka olj melekei itevaltias. Ja\nkestä se herra tykkäs, sen olj hyvä olla ja se sae sekä mahhaasa\nettä muutennii kaekenmoesta hyvvyyttä. Mut ketä se vihapitonaan\nrupes pitämää, niin se sille anto -- selekää, eikä siinä auttanna\nmuu, ku nöyräst olj ryykki otettava ja piettävä hyvänää. Rovastia ja\nmueta urkuloehe hommoojia se olj lohuttanna, että kyllä se pelvärkki\nkirkkoo soahaa, jahka ukkoloehe pannaa oekeeta voejjetta. Se, neät,\nolj oppinna tuntemaa, että immeiste mielalat vaehteloo, niinku ilimat\nluonnossa. Ja nyt on ensinnäkkii maenittava, ettei sinä aekana vielä\nollunna kieltolakia, jos kohta kotjpoltto olj lopetettu. Tällä herralla\ntoas olj kellarissaa tapintakaesia aeneita, vaekka mitä sorttia Kust\nRanniinin vinkkelviinasta ulukomaehe kalliimpii juomii ast. Ja jos\nentiset rupes loppumaa, tuotii hevoskuormittae uusia sijjaa.\n\nKyllähää Pirjel-herralla käv vieraeta muullonnii, mut nyt ryyhyttii\noekeita iltajuhlia viettämää. Ensaluks kututtii ököisäntiä ja sitte\nvähitelle kaekkia muetae, joehenka katottii tarpeelliseks vaekuttoo.\nJa ku ukot sae makkeilla viinoella kulukkujaa huuhtoo, niin ne yöllä\npoesmännessää kilju, että kankaat kaeku ja metät raeku, että:\n\n-- Urut hankitaa meijjä kirkkoo, jumaliste hankitaa, vaekka ne mitä\nmaksas... Urut hankitaa, urut, urut, urut...\n\nJa ku muutamae viikkoe aekana tämmöesiä huutoja miltei jokikkiine\nilta ja yö kankaella ja metissä kajahtel, arvel Pirjel-herra asjan jo\nkypsynee sekä mänj rovasti luo ja sano, että:\n\n-- Laetappas nyt uus kirkonkokkous, niin soat nähä, eikö urut kelepoo.\n\nRovast tek työtä käskettyvä ja kuuluutti uuvve kirkonkokkoukse. Ja ku\nsitte kokkouspäevä tulj, olj kirkossa toas runsaast -- ja sinä aekana\nimmeiset vielä kirkossa kävivättii -- väkkee, vaekkei niin paljoo, ku\nenskertoo urkukokkousta pittäissä. Tavanmukkaeset tievustelut kokkoukse\nlaellissuuvesta ja muesta sen semmoesista seikoesta kyseltyvvää puhel\nrovast vielä lisäks tähä suuntaa:\n\n-- Ku viimme kerralla tätä nyt uuvvistettuva kokkousta pittäissä olj\nasja seurakuntalaesille outo ja äkkinäene, niin sentähe teällä ei\naenuvastaa ylleene rauha tullunna häerityks, voan myös hyövylline ja\narvokas asja joutu karille. Suureks iloksen oun tok kuullunna, että\nmielpitteet on vähitelle muuttunna, niin että seurakuntalaeset haluvas\njuhlallisessa kirkossaa kirkonmennoe arvoo kohottoo urkuje ihanilla\nsävelillä. Ja uutta vauhtia antanoo arvataksen sekkii, että herra\nPirjel on perustaks lahjoettanna 1,000 markkoo, jonka minä kiitoksella\nja kunnioetuksella tahon tässä ilimottoo. Pitempii puhheisii ryyhtymätä\nminä nyt seurakuntalaesilta kysyn, tahtooko seurakuntalaeset, että\nkirkkoomme hankitaa urut? Kuka tahtoo puhheevuoroo käyttee?\n\nMut sillo koko kirkkoväk aevanku yhestä suusta huus, että:\n\n-- Urut otetaa -- hyvät ja kalliit, urut otetaa hyvät ja kalliit!\n\n-- Onko se yksmieline peätös?\n\n-- On! Urut otetaa hyvät ja kalliit!\n\n-- Meijjä pitäes nyt valita erityene komitea...\n\n-- Ei tarvita mittää komitejjoo. Rovast ja kirkkoroat tehköö kaupat. Ja\nostakee hyvät ja kalliit urut.\n\nJa niin ne urut pittää kirkoo soatii että jutkaht, vieläpä hyvät ja\nkalliit.\n\n\n\n\nVIHTA-POAVO HOLLISSA.\n\n\nSanomatakkii soatettannee arvata, että tuo kuuluisa Rautlampilaene\nkansanrunnoelija Poavo Korhone eli Vihta-Poavo, joka olj\n\n    \"sanottava Suomenmoassa,\n    muessa maessa maenittava\",\n\non luonnollisest ollunna aetosavolaene siinäe suhteessa, että se on\nollunna leikilline ja viisasteleva, mikä on savolaese mielenloavu\nominaesuus. Häne henkilöllissyyvesä tästä puolesta kerrottakkoo tässä\nosotukseks muuvva hollissaolo Toholahe kestkievarissa.\n\nOn luultavoo, että Vihta-Poavo on hollii männynnä oekee mielhalustaa.\nToholahessa olj nimittäe kestkievarina Pentti Lyytine, joka myössii\nolj runoniekka, niin että henkveljet soatto vaekka kilipalaulajaesia\npittee. Ku Poavo soapu talosa hollivelevollissuutta jo oamusta peävi\ntäyttämää, vaekka vasta iltasella oes tarvinna tulla, olj sillä aekoo\nmännä kylläelemmäännii. Ja niimpä se läks rovastia tervehtimmää sekä\nlienöö lähtiissää tuumaellunna, että papilta soa pitkä ryypy, Poavolla\nku olj onneto taepuvaesuus väkjuomii. Mut miten ollakkaa, ei pappi\nantanna lyhyttä, eikä pitkee ryyppyvä,voan rupes Poavoo moettimaa\nviinakitkasta. Ja soahaksee neuvvoellee ja nuhteellee ristveljee\nvaekuttavvoo pontta, sano rovast lopuks, että:\n\n-- Ku Korhone on lukutaetone ja lukuhalune mies, tietää Korhone sen,\nettä Sanassa sanotaa, ettei juomar peri taevaa valtakuntoo...\n\n-- No, mut peäspää Pussilahe Pekkavaenoo taevaasee, vaikka se olj\nmiltei ahnaamp viinamies, ku minä raukka ounkaa.\n\n-- Mistees Korhone tietää, että se Pekkavaenoo perj taevaa valtakunna?\n\n-- Ite työ rovast sille ove aukasitte. Minä olin hauvvalla ja kuulin,\nkuenka työ ylistiä sen hurskasta elämee ja vakkuutitte, että se on\nsoanna paekan taevaassa.\n\nRovast muest sillo, että ku hautapuhheesta hyväst maksettii, niin\nhäännii panj parastaa. Ja het sen jäläkee ruvettii puhelemmaa muesta\nasjoesta -- ja ennenku erottii, taes Poavo soaha suuhusa kullauttoo\nusseita pitkiäkkii ryyppyjä, eikä voan pieniä tillikoeta...\n\nVasta toese päevä iltapuolla soapu semmoene reissuvaene, joka\nsattu Poavon kyitjvuorolle. Se näytti mahtavalta ja kaekinpuoli\nöykkäriltä, koska jo portilla tullessaa kiireht hevoesta valamistammaa\najopellii ettee. Poavo ei taenna liikunnoeltaa olla niin tuline, ku\nampiaene, voan hiljoellee kuhnail valjastuspuuhissaa. Sen vuoks herra\nmaltittomana tulla ryykäs rappusille ja komentavalla eänenpaenolla\nsano, että:\n\n-- Kuenka kauvva mun pittää sinuva outtoo?\n\n-- Enemmä aekooha minä oun outtanna herroo, ku oun jo kaks päevee\nteällä ollunna, vastas Vihta-Poavo kuhnaillessaa.\n\nKu sitte lähettii ajjoo körryyttämmää, sattu ajoneuvvo\npihanperärakennukse nurkkaa. Herra suuttuva äsäht, ku tupakka, ja\nkarjas, että:\n\n-- Mikä sika sinä out, ku ajat nurkkaa? Vihta-Poavo keänty herroo\nkahtelemmaa ja sano, että:\n\n-- Kas kummoo ku herra tietää minu nimen, vaekken minä muesta herroo\nennen nähneen.\n\nPoavon hevone ei soattanna olla sen juoksijaorrii Huovin alakusukuva,\nniin että se voan hiljallee tehä maleks matkoo, eikä Poavokaa lie sitä\nliijjaks kiirehtinnä. Herrasta rupes kuluku tuntumaa ikävältä ja se\nkäsk ottamaa piiskan esille.\n\n-- Ei ou mulla piiskoo, sano Vihta-Poavo.\n\nSillo herra potkas Poavoo jalakaa ja äsäht jottae. Vihta-Poavo\npuolestaa kurkist herran jalakoja ja tuummas, että:\n\n-- Kas oekeeha sillä herralla on soapaskengät ja ne taetaa ihko\nuuvvettii olla...\n\nJouvvuttii sitte Loakkola tienhoaraa, josta alakaa pitkä jakso\nmäkiä: Kilipmäk, Kasvannaesmäk, Mustikkamäk jne., joesta muutamat on\npeällepeätteeks jyrkkiäkkii. Hevone tietyst kulukee junni hyvi hiljoo,\nvieläpä tahto seisahtuvakkii. Kyijjittävä kärsimys alako vähetä ja ku\nnäk, että mäk tulj mäin perästä, sano se viimme, että:\n\n-- Kuenka kauvva nämä mäit kestää?\n\nKun kysymys tässä muovossa esitettii, huohmoo jokkaene suomenkieline,\nettei se herra oes nykkyisissä kieltutkinnoessa ollenkaa läväessynnä.\nJa Vihta-Poavolle, jolle herra olj tullunna vastenmieliseksi, anto\nkysymys aehee hyvvää sutkauksee ja sen vuoks se vastas sanomalla, että:\n\n-- Kyllä nää meijjä kumpaesennii elinaejja kestää ja siltä tuntuu, että\ntaetaa ne kestee kauvvemmannii aekoo.\n\nAsjoo tuntemattomille on tarpeellista maenita, että Toholahe ja\nKivsalame kestkievarloehe välj matka on pitkänlaene, eikä ou\nihmettelemistä, jos herra jo ikävöe perille peäsyvä, koskapa se kysäs,\nettä:\n\n-- Millonka se seuroova kestkievar tulloo?\n\nJa Vihta-Poavo vastata naksautti, että:\n\n-- Ei se kestkievar tule, voan meijjä pittää männä sinne.\n\nKu keskustelu olj kuevanlaesta, murnotti herra olla loppumatka\neänettömäst. Ja tietyst Vihta-Poavo seuras herrasa esmerkkiä.\nPerillä sitte sae herra kuulla, että häne hollimiehesä olj \"viisas\nVihta-Poavo\", jonka maene olj hänennii korviisa kaekunna. Sillo muuttu\nse herra Vihta-Poavoo kohtaa ystävälliseksi anto pitkät ryypyt ja\nrunsaat juomarahattii.\n\n\n\n\nTIINA -- PEIJJAKAS...\n\n\nTelehvooni eli puheliini, niinku sitä herrastavalla puhelutavalla\nnimitettää, olj siihe aekaa Syvänmoan seurakunnassa tuntematon, vaekka\njo noapurpittäissä olj se melekei jokkaesella, joka voan tahto jottae\nolla. Ja osottooksee, kennenkä seinällä puhemylly on, herkes yökeet\nnaespuolet toesillee hyvvee päevee sanomasta, voan sen sijjaa ne huus,\nettä:\n\n-- Haloo, haloo!\n\nMut niinku kaekki muuttii uuvvenaekaset rakkineet, samate myös se\ntelehvooni löys tiesä Syvänmoan pittääseennii. Kauppias Hommane,\nneät, rupes innostusta liehtomaa ja sae ku saekii niin monta matkaasa\ntulemaa, että ennen pitkee pistettii pylyväät pystyy ja puhemyllyt\nasetettii Syvänmoan kirkonkylässä joellekkii seinille -- ja niin olj\npeästy muun moalima yhteytee, kuten kauppias Hommane puhel innostusta\nliehtoissaa.\n\nToesta päevee taes puhemylly olla Hommase seinällä, ku puotii sattu\ntulemaa Takalahe Mikko, tuommoene vanahakannan mies, jommoesta ei\nennee lie museoonkaa soatavissa. Ku hiukan lakkiaa kohotettuvaa kysäs\nkauppiasta, neuvvo puotmies Mikon mänemää puotkammarii. Siellä sattu\nkauppias olemaa telehvoonissa hoastelemassa ja ku se seiso seli ovvee\npäe, ei se huohmanna Mikon tulloo ollenkaa. Liekkö puhelu ollunna hyvin\nkauvvas vae tottumattomuusko sen vaekutti, että kauppias ärjy niin\nkovast, ku kiivas pappi soarnatessaa. Mikko kuulost sitä vähä aekoo,\nmut sitte yhtäkkiä melekee ku törmetyksissää luekaht puotii ja kysäs\npuotmieheltä, että:\n\n-- Onko tuo kauppias jo kauvannii ollunna mielenviassa vae minkätähe se\nseinille hoasteloo?\n\nSilloin rupes puotmies selittämmää puhemyllyvä, vaekkei se Mikko\nsoattanna selityksestä tulla hulluva hurskaammaks. Ja ku puotkammarista\nei ennee kiljumista kuullunna, kehotti puotmies, että Mikko mänis\nkammarii, niin saes asjasa toemittoo kauppiaalle ja samalla tutustus\npuhemyllyynnii. Ja Mikko mänj kammarii. Kauppias hypäht het kohteljaast\ntervehtimmää käsk puuta paenamaa ja tievust kuulumiset.\n\n-- Mitteepäs kiireest kerrottavvoo mulle kuuluu -- ei mittää. Mut\nkauppiaalle arvelin ihko kummia kuuluvan, ku luulin, että mieheltä\non järk männä kieroo, huohmatessan seinälle huutamassa... Ja\ntörmetyksissän minä pujjae puotii takas.\n\nSiitäkös kauppias sae vettä myllyysä, ruvetaksee telehvoonia kiittämää\nja ylistämmää. Puhheesa se kauppias lopetti sanomalla, että:\n\n-- Kumpa jo nyt oes Mikonnii kotona seinällä puhemylly, niin ei muuta,\nku voan kampia veännettäs ja kysyttäs, oesko emännällä jottae muuta\nvielä tarvis, ku mistä kottoo lähtiissä on puhetta ollunna...\n\n-- Ei siitä veäntämisestä aenakaa tällä kertoo oes apuva, sillä eukko\non vanahassa kotjtalossaa käymässä.\n\n-- Vae on emäntä siellä. No, ku siinä talossa on jo puhemylly, niin\nsoetataampas sinne, niin Mikko soa kokkee, mikä ihmeelline laetos tää\npuhemylly on ja samalla kuulla, mitenkä emäntä voe.\n\nEmännä ja Miko välit ei ollunna pitkää aekaa ollunna oekee supotillaa\nja sen vuoks se sano, että:\n\n-- Mitteepäs minä häne voennistaa tarvihe tietee -- ja tottapaha ne\nsiellä omasa hoetaa, jos mikä kipristys oes sattunna tulemaa...\n\nMut kauppias olj puhemyllyinnostuksessaa niin sielullaa ja mielellää,\nettä se tuskin lie Mikon vastausta kuullunna, voan olj jo kampia\npyörittämässä ja pyys yhistämmää Koukkumäkkee. Soatuvaa ilimotukse,\nettä sinne on peästy, käsk se kuhtumaa Takalahe emännä hoastamaa sekä\nsano Mikolle, että:\n\n-- Mikko tulloo nyt tänne, ottaa tuon torve kätteesä, paenaa tuon koha\nkorvaasa kiin ja ruppee sitte puhelemmaa, ku kuuloo emäntäsä eäne.\n\nHyvin arkaille Mikko tek kauppiaa neuvvo mukkaa ja aekalaella tutis\nhäne kätesä torvee korvallaa pittäissää. Jonku verra kulu aekoo,\nennenku emäntä joutu puhelimmee ja ku samalla ukkoseilima tek tulloosa,\nkuulu Miko korvaa kummallista surinoo ja rätkäyksiä. Ja Mikko kysäs,\nettä:\n\n-- Jauhaakkoo ne siellä kahvia vae mittee se tuo surina on?\n\nSillo kuetennii tulj Mikon emäntä ja oekee huutamalla hihkas, että:\n\n-- Kuka siellä minuva tarvihtoo?\n\n-- Kas Tiinako se on? yritti Mikko sannoo. Mut samassa\nsilimänräppäyksessä isk ukkone tavattoman voemakkaast ja sen tärräys\nsattu puhemylly torvee ja Mikon korvaa, niin että kuulotorv putos Mikon\nkäistä ja Mikko ite horjaht tuolille istuvallee. Ja jos siinä Mikko\nsäekäht, niin säekäht se kauppiassii. Ku sitte kumpanennii tajjuesa\ntokkeetu, tuummas Mikko, korvallistaa ruopotelle, että:\n\n-- Kyllä minä eänestä tunsin, että mulle korvatilli anto Tiina --\npeijjakas...\n\nJa ku sitte kauppias oes ruvenna vielä puhemyllyvä kehumaa ja\nylistämmää, keskeytti Mikko hänet sanomalla, että:\n\n-- Ei pie puhuva mittää, sillä en aenakaa minä kottiin semmoesta\nrustinkia ota, jolla voe toesesta pittäästä ast korvatilli antoo,\nniinku tek Tiina -- peijjakas...\n\n\n\n\nMITENKÄ JUONAS RYYPPIMÄSTÄ HERKES.\n\n\nSe olj se Juonas sekä rehtmies että reilumies. Mut jokkaesessa\nimmeisessä on pahat ja hyvät puolesa. Ja Juonaksen pahana puolena olj\nse vika ja virhe, että se olj viinaanmänövä. Peällepeätteeks Juonas\nmänj viinaan ja viina Juonaksee niin perinpohjasest, että viina\nkemmers Juonakse allee ja koato niin kylässä ku kotonakkii. Ku Juonas\nolj luonnonloatusa puolesta peräti lauhkee ja hyvänahkane, ei siitä\nviinakaa metänpettoo tehnä. Ja ensimäene se olj vikasa tunnustammaa\nsekä muullonnii ku pohmelossa ollessaa lupas tapasa parantoo. Vanahat\non kuetennii sanonna, että humalaese luppaus ja nukkunee rukkous\nunehtuu. Ja kyllä se vanahoje viisavuus pit paekkasa Juonakseennii\nnähe: se lankes tillaesuuve sattuvessa uuvvestaa. Millon toas ei\ntillaesuutta sattunna, niin se mänj tillaesuuvve ehtimää. Ja sillä\ntavalla olj loppumatonta suruva ja muretta niin Juonaksella itellää ku\nsen perreelläe.\n\nKu toas kerrannii Juonas kylältä tuotii niin reporankana kottiisa,\nettei se tietännä tästä moalimasta mittää ja sitä vähemmä taevaasta,\npeätti emäntä koittoo miehesä parantamiseks sitä konstia, joka\nyhtäkistää häne mieleesä jysäht. Kiiree kautta se emäntä ensinnäe kuhtu\nnoapurissa asuva kätilön luoksee ja yksissä tuummi sitte ruvettii\nkonstilla kokkeelemmaa. Juonakse toene jalaka topostettii tervalla,\npiköljyllä ja muella sopotuksilla yltympäriisä ja jalakapöyvästä\nmelekei reijjejuuree ast asetettii puulastat, jotka keärittii kovvaa\nsitteillä. Ku Juonas tajjuesa tulj, alako se ihmetellä, mitä varte\njalakaa koskoo ja mitä varte se keäreissä on.\n\nSillo rupes emäntä ja kätilö kilivassa selittämmää, että:\n\n-- Kiitä, miesparka, onnees, että tohtuor, kahe viiko reissulle\nmännessää, sattu tästä sivute kulukemaa sekä asetti paekollee ja sito\njalakas, jonka olit katkaessunna, niinku savpiipu varre. Etkä usko,\nkuenka se tohtuor olj hyvillää, että olit tiijjotonna, etkä soattanna\nvalittoo ja potkia sätkytellä, niin että se sae hyväst lussautetuks\njalakas katkennee koha vastakkae ja sitte sijotuks. Ja niin se tohtuor\narvel, että jos voan maltat liikkumattomana moata, voe jalakas parata\nihko entisellee. Mut mikäpä sun on pötköttäissäs, ku kätilö olj niin\nystävälline, että saeraalasta hak kaekki vehkeet, jotta et tarvihe\nselekäpiiltäs heilahtoo. Sen lisäks on kätilö luvanna olla hoetamassa\nja minä toas puolestan laetan mittee mieles tekköö. Kumpa nyt voan tää\nonneton tappaus muuttus onneks sen kautta, ettet ennee millonkaa koko\nelämäs aekana ihtees viinan tähe roajarikoks tekis...\n\nSitä puhhuissaa emäntä itkee tihhautti taekka olj itkövinnää. Kätilö\nmyössii huokail hyvi pitkää. Ja lopuks Juonas itekkii pyyhki silimiisä\nnurkista vettä... Eikä taejja valetta tulla, jos sannoo, että ves olj\nkyyneliä...\n\nMuutamae päevii kulottuva pyys Juonas, että:\n\n-- Ku tässä aeka tuntuu niin kovi pitkältä, eiköö passoes kahvi sekkaa\ntirrauttoo vähä väkevätä?\n\n-- Ei ollenkaa, ei ollenkaa -- selitti emäntä ja kätilö -- sillä\ntohtuor sano, että väkevä on myrkkyvä sinulle ja soattaa vaekuttoo sen,\nettä jeät semmoeseks roajarikoks, ettet peäse kaenalosauvvoellakkaa\nkulukemaa.\n\nJa Juonas-parka huokas, niinku se sae monta kertoo huokaesta, ku sille\nviina ja kaeke muunnii väkevä voarallissuuvesta puhuttii. Ku sitte\nvielä sattu pappi vieraesille tulemaa (vae oesko tuon emäntä vartavaste\nkuhtunna?),niin sillon se Juonas joutu samallaesee pinnistöksee, ku\nhäne kaemasa valaskala mahassa. Tottuus voatii kuetennii sanomaa, ettei\nmiestä millää tavalla ahistettu, eikä pakotettu, voan ystävälline\npuhelu mänj siinä meäri ytimiija munaskuehe ast -- syvämmestä\nmaenihtematakkaa -- että Juonas pyys tuomaa Roamatu rintasa peälle,\naukas sen selekoselällee ja kaks sormeesa Pyhä Kirja peälle asetettuvaa\nvannoo porrautti, ettei ilimoessa ikänää väkeviä maesta muuvvalla ku\nrippikirkossa viiniä, mut sitäkii voan sen verra, että aenuvastaa\nhuuliaa kastaa. Tästä valasta olj pappi, emäntä ja kätilö hyvillää. Ja\nhyvillää se olj Juonas itekkii...\n\nKu kaks viikkoo olj kulunna -- sinä aekana olj tohtuorille käyty\nselittämässä asjan oekee laeta --mäntii hevosella hakemaa tohtuor,\njoka aukas sitteet ja vappautti jala lastoesta. Sitten se käsk\nJuonakse hiljoellee heiluttelemaa varpaetaa ja keäntelemmää keträstä\nja jalakaterree. Soatuvaa kuulla, ettei yhtää kippeeltä tunnu, olj\ntohtuor olovinnaa iloessaa, että jalaka niin hyväst paranj, sekä käsk\nJuonakse ihko vappaast liikkumaa. Tietyst alussa kävely tuntu ouvvolta\nja siitä Juonas tulj vakkuutuksee, että jalaka on ollunna poekki... Ja\ntaes kuluva usseemp, ku kaks viikkoo, ennenku terva, piköljy ja muut\ntopostukset jalasta kulu poes. Mut sitä Juonas pitki ikkeesä vakkuutti,\nettei tunnu merkkiäkkää siitä, että jalaka oes millonkaa poekki männä.\nSamalla se myös olj siitä mielissää, että tohtuor olj häne jalkasa\nsitonna ja sitteistä peästännä, sillä jos kätilö oes ne tehtävät kaekki\ntoemittanna, oes voetu Juonasta ruveta -- noarraana pitämää. Mut ku\nJuonas olj kerra mies, tarviht hää miestohtuorinnii...\n\nJa ku amen on aena virrepeässä, tulukoo tässä amenena se maenituks,\nettä Juonas pit, niinku mies valallise luppauksesa, eikä maestanna\nväkjuomia, eikä ies viiniäkkää muullon, ku rippikirkossa, mut sillonnii\nvoan aenuvastaa kasto huuliaa...\n\n\n\n\nPAPIN VEÄRÄ USKO.\n\n\nOn tiestystkii paha, jos jollae on veärä usko. Mut se paha vasta paha\non, jos papilla on veärä usko. Ja pastuor Mikko Kolasella olj veärä\nusko siinä merkityksessä, että se usko itellää olovan messueäne, vaekka\nsuoraa sannoe olj voan vasikkavaenoon eän. Lisäks vielä lukkar sano,\nettä:\n\n-- Sillä miehellä ei, eänestä puhumatakkaa, ou korvoo ollenkaa...\n\n-- Mut näkkyyhää tuolla olovan kakskii korvoo...\n\n-- Kyllä tosin. Mut niistä ei oo kumpaenenkaa mussiikkikorva.\nSentähehää minä, jos jossae puuhoon lauluva, kokkoon laulajat salloo,\nettei pastuor peäse joukkoo rötöksiä huonolla eänellää ja yhtä huonolla\nmussiikkikorvallaa tekemää.\n\nKu kuetennii pastuor on pastuor ja lukkar on lukkar, ei jäläkimäene\nuskaltanna esmiehellee asjoo niin suuntäyvveltä sannoo, ku muelle tek.\nMut jottae vieromista taes se pastuor ounastella, koska se lakkas\npakkautumasta laulamaa muka sillä tekosyyllä, että ku etupeässä\nlauletaa moallisia loeluja, ei niihi laulamme kirkon- ja hengenmiehelle\nsovi. Ja niin häne harrastuksesa keänty messuvamisee, jota se päevät\npeästää hyrritti, vällii kovvoo ja vällii hiljemmi. Saeraskäynnilläe ei\nmalttanna olla poeslähtiissää huelauttamata:\n\n-- Herra olokoo teijjä kanssanne.\n\nJa jos sitte jokkuu, joko ymmärtämättömyyvvestä taekka liehakoemalla,\nsattu kehasemmaa, että:\n\n-- On se tuo pastuor messupappi ja kyllä se vielä kerra leivä itellee\nmessuvaa ihko suurimmasta pittäästä, niin...\n\n... sillon pastuor ujostelle sivel kätesä selekämyksiä ja sano, että:\n\n-- Pitäeshää sitä messuvamista harrastoo ja harjottoo, se ku ylentää\nkirkonmenon juhlallissuutta.\n\nJa sitte se tavallisest rupes juttelemmaa jottae siihe suuntaa,\nettä aekomuksena on käyvvä Helsingissä oekee erityene messukurssi\nsuorittamassa. Ja ku immeiset huohmas, että kehumme kelepoo, ne\nkehumisillaa vahvist pastuorii jo juurtunutta uskoo, että hänestä\ntulloo messupappi, joka kerra messuvaa itellee suure seurakunnan\nleivän... Sempä vuoks häne kammaristaa kuulu messuvamista oamuvarrae\nja iltamyöhää, päevistä puhumatakkaa. Ite kirkherra, joka nuoruuvessaa\nolj ollunna ihko nuottikota ja laulaja, koitti apulaestaa eskuvvae ja\nkiertoteihe kautta soaha tajuvammaa -- se ei hienona miehenä tahtonna\nsuoraa puhuva -- ettei hänestä messupappia tule, voan hyvä soarnapappi\nsoattaa tulla. Mut ku pastuorii olj juuttunna usko, että messupappi\nhänestä sukkeutuu, se tuskin oes käsittännä suorookaa puhetta. Sitä\npaet se pastuor olj ankara uskonmies, joka pit pinninkisä messutaetoosa\nuskoissaannii. Kirkherra ei auttanna muu, ku pit kirkonmenot järestöö\nsillä tavalla, että se ite, jos suennii olj mahollista, toemitti\nalttartehtävät ja messuvamiset. Mut jos voan kirkherra ei sattunna\nsukkelast joutumaa, niin sillon männä sutkaht pastuor alttarille ja\nvetel messuva, että kaulasuonet olj pinnistyksessää, niinku viulun\nkielet.\n\nMuutamana sunnuntaena toas ku vanaha kirkherra viipy tavallista\nkauvvemmi pukuaa järjestellessää, livaht pastuor alttarille ja ryhtye\ntoemitusta suorittammaa. Ja tälläkertoo se näky tahtovannii ihko\nparastaa panna: asetti vartalosakkii kummallisest kennoo, pullist\nrintoosa, niinku sotamies, kallistel peätää ja auko suutaa, niinku\nkala kuevalla moalla sekä messuta luelotti. Siinä luelottaissaa se\nsattu huohmoomaa, että muuvvan vanaha mummo lähpenkissä turskaht\nitkemää ja oekee hartaast se itkii. Tämä olj vettä pastuori myllyy:\nse lisäs messuusa jos jonniilaesia kiekauksia. Ku sitte kirkonmenot\npeätty, laetto pastuor suntion hakemaa sen itkenee mummo sakaristoo,\njosta jo kirkherra olj harmistunneena lähtennä poes, voan lukkar ja\nkellonsoettaja olj vielä jälellä. Ja suntio olj ovia sulukemassa.\nMummon soavuttuva, mänj pastuor häntä jo ovella tervehtimmää mummon\nsyväst niijjatessa ja panj kätesä olokapeälle sekä imeläeänisest sano,\nettä:\n\n-- Sanoppas, rakas ristisisar, mittee varte sinä kirkossa itkit. Vae\nliikuttiko se mun messuvamisen sun mieltäs ja syväntäs?\n\nJa mummon eän värähtel hänen vastatessaa, että:\n\n-- Niinku pastuori messuvamine muestutti sitä hetkee, jolloenka meijjä\nKukkaselta, parraalta lypsylehmältä, katkes jalaka sen koatuissa kaevon\nluona iljamee -- sillo se elläeparka rupes tuskissaa mölisemmää ja\nynnittämmää ihko samalla tavalla... Ja ku se surkevuus juolaht mielee,\npeäs multa itku ja itku pakkoo toasiisa tulemaa yh, yh, yyh, yyh...\n\n-- Vae niin, sano pastuor -- sepäs olj surulline tappaus, olj se...\n\nSamalla se pastuor keäns mummon ovvee koht mänemää ja hok, että:\n\n-- Hyväst nyt voan. Oljpas se surulline tappaus, olj se... Hyväst,\nhyväst.\n\nMut lukkar ja kellonsoettaja -- ja siinä samassa suntiokkii tulj\nkirkosta sakastii -- keäntyvät kahtelemmaa pitki seiniä, ikkääku ne oes\njottae sieltä ehtinnä, ja sitte vasta ne toesannepäe keänty, ku pastuor\nlähtiissää sano, että:\n\n-- Hyväst, hyväst...\n\nOekeina totisina kirkonmiehinä nämä kolome vasta kirkkorakennuksesta\nja kirkkoaejja ulukopuolelle peästyvää rupes keskenää turskamaa. Ja\nloetompana olovat immeiset luul heijjä nuuskuva nenniisä vetänee ja\naevastelova. Mut ei ne aevastellunna, voan nauro, nauro niin makkeest,\nettä koko miehet nytkähtel...\n\n\n\n\nKILIVOETUSTA...\n\n\nEi se Jere ulukonäkösä puolesta mikkää Lemminkäesee verrattava ollunna\n-- oljpahaa voan tavalline mies, niinku lukkarjvaenoo arvostelemana\nKinnuspoeka, vieläpä veralaltaannii mustanpuhuva. Mut merkilline\nvetovoema hänessä naes- ja akkaväkkee olj, ja naesiimänövä se olj\nitekkii. Ja vaekka muutamia olj niin onnettomiks jo joutunna, että\nne sae itkuvirsiä veillä, ei toeste silimät siitä auvvenna, sillä\nyhä uusia uhria sen pyyvvyksii takertu, niinku kärpäsiä hämähäki\nverkkoo. Se se kuetennii ihko ylleistä kummastusta nost, että Jere sae\nAmaliijjannii puoleesa ketvotelluks, vaekka tää olj vakkaa mieline,\nhurskasta elämise tappoo harrastava ja pinninkisäpitävä immeine, joka\nruukkas sannoo, että:\n\n-- Kauvva on köyhä kallellaa, ennenku koatuu.\n\nJa kuetennii käv sillä laella, että Amaliijja tarttu Jere paulaa\nniin tanakast, että ei oes panna vastaa, vaekka se oes hänet kerälle\nkeärinnä. Eikä varmaa kukkaa oes uskonna, jos eiltäpäe oes sanottu,\nminkälaene leiskar Amaliijjasta ykskaks soatto tulla: siihe sijjaa ku\nse tähäast olj liikkunna nöyränä ja hiljaesena, hyrräelle virsiä, se\nnyt kuluk naurae ja meluavamalla, ikkääku oes ollunna riuhnanviinassa,\nsekä laulel mitä moallisimpia renkutuksia. Ja ei Jeren tarvinna\nAmaliijjoo ehtiä, sillä se seuras häntä, niinku sianporsas mustalaesta.\n\nMut Jere olj luontosa puolesta huekentelevaene, niinku mehiläene:\nsekkii ku on kukasta juur mettä immee ahmimassa, se jo vettää vaenuva\nja pällyy silimillää toesta kukkoo siihe lenteeksee... Ja varmaa\nJerelläe olj toene tyttö mielessää, koskapa se rupes Amaliijjoo\nvälttelemmää ja vieromaa, vaekka se panj parastaa miellyttävä ollaksee.\nErroo pyrkiminen pist jo poskeistennii silimii ja sempätähe yhtenä\niltana, ku Amaliijja kuhtu ja houkuttel Jerree puhheillee, mut Jere ei\nollunna kuulovinnaankaa, vanaha Iisakki sano että:\n\n-- Minkästähe et mäne, ku toene korreest kuhtuu?\n\n-- Mittees kanan koakotuksesta, ku kukko ei kurraukkaa, vastas Jere ja\nkuluk tykkönää toesannepäe.\n\nKukkaa ei hennonna männä mittää Amaliijjalle Jerestä puhumaa, sillä\njokkaene huohmas, että naesparalla olj kärsimistä iliman asjoo\npöyhöttelemätäkkii...\n\nTulj sitte kiirelline heinäntekoaeka. Niityllä tahto Amaliijja\nharavoejja Jeren lähesyyvvessä, mut tämä loekkosii poes, eikä\nies männä niitä rukojakkaa kantamaa, joeta näk Amaliijja tekövä.\nSuhe olj samanlaesta pitki viikkoo. Ja ku lauvvantakiltana oltii\nsaunassa heinähikkee kylyvettämässä ja pesseytymässä, olj Amaliijja\nlöylynlyöjänä ja pesuvein antajana. Lauteet olj miehiä täynnä, Jere\nsiellä joukossa, joka sattu huutamaa, että:\n\n-- Vettä tarvittaes siliminpyttyy.\n\n-- Täytyyhää mun tuuvva, ku toesettii tarvihtoo. Mut sulle\nmustanpuhuvalle kornikalle en toes vettä, vaekka palasit, sinä\nmokomakkii pettur ja viettelijä. Synt ja ite peäryökäle lienöö\nmunnii mielen sokaessunna, että rupesin sun narrikses. Mut sinä olit\njokapaekassa supisemassa korvaa, että heitä poes kerettis ja ruppee\ntoeste tyttölöehe tapaeseks, niin otan sinut akaksen. Ja enkös minä\nhassu uskonna sinuva, niinku on tehnä monet muuttii onnettomat! Nyt\non minulta tuon kornika tähe männä uskon ja ristillissyyven sekä oun\njoutunna jokkaese pilikaks ja naurettavaks. Mittee paremmaks sinä\npakana tulit mun narroomisestan, häh? Sanoppas se! Mut minä raukka oun\nturmellunna moallisen onnen ja ijankaekkise onnen... Mittee varte sinä\nteit näe?\n\nJa Jere, se syntpukki ja viettelijä, kylyvettöö löyhyttel kuppeitaa ja\nsano, että:\n\n-- Sinu pitäes ymmärtee, Amaliijja, että tämä on ollunna kilivoetusta\nsulle, se on ollunna kilivoetusta. Outhaa sinä lukenna, kuullunna ja\nnähnä, ettei vilja kypsy, jos se ei soa myrskyn käsissä kilivoetella.\nEt oes sinäkää oekee kirkastumia, jos et soanna kilivoetusta,\njos ei sulle kilivoetusta sallittu... Mut minkästähe et jaksanna\nkilivoetuksessa seista lujana? Ja mink...\n\n-- Kilivoetusta, kilivoetusta, parkas Amaliijja puoleks itkevällä ja\npuoleks katkeralla eänellä. Vielä sinnäe, mokoma mustanpuhuva kornikas\nja ryökäle immeise hoahmussa, ilikiit hoastoo kilivoetuksesta! Mut jos\nsinä out ollunna kilivoetuksena mulle, niin minä annan sun maestoo sen\nhelevetin esmakuva, joka sinut viimmen poroks ja tuhkaks polttaa sekä\nporojas ja tuhkias ijankaekkisest korventaa...\n\nJa voemalla, joka tavallisessa elämässä oes naesimmeiselle mahoton,\ntarttu Amaliijja löyly veskorvoo, joka olj iso kakskorvaene korvo ja\npeällepeätteeks vettä täynnä, sekä paeskas sen tuljkuumalle kiukoolle.\nSen tuliset kivet uluvaht niin kauheest, ku sata metänpettoo oes\nparaessunna yhtee eänee, ja koko kiukoo puota lusaht uunii, josta\nsyöksäht löylyvä, tuhkoo, hiiliä ja porroo ympärj tervapimmeeks\ntupsahtanutta saunoo, niinku oes viimmene päevä tullunna ja koko\nmoalina oes hajonna... Lauteille nous semmoene kuumuus ja usvapilv,\nettä vaekka miehet oes koittanna huutookkii, ei niistä kukkaa oes\nsoanna eäntä kulukustaa lähtemää. Sen verra ne tok kuetennii tolokussaa\npysy, että kilivassa alako ruveta allaa pyrkimää. Ja ku onneks olj järv\naeva sauna vieressä, ryntäes itekukkii oekopeätä vettee. Miltee lienöö\nJukolan veljekset näyttännä palavasta saunastaa pakkoo juostessaa,\nsiitä kyllä soa selevä asjoo miettimällä. Mut ne miehet, jotka\nAmaliijja löylystä järvee juoks, n'ei ollunna ies immeise näkösiäkää\nja kauvva ne sae pulikoejja, ennenku niitä rupes immeisiks tuntemaa.\nJa järvestä olj puhistus otettava, sillä saunaa ei ollunna sinä iltana\nmänemistä, eikä vielä toesenakkaa, ennenku uus kiukoo tehtii...\n\nJa niin Amaliijja kilivoetuksesta sae kilivoetusta talon koko\nheinäväk...\n\n\n\n\nKOLOMOSTE RIIJJAUS.\n\n\n-- Ku rupes, niin repes, olj karval Valtti-vaenoo sanonna, ku\naviopuolisosa hänelle lajoetti -- kolmoset.\n\nJa vielä se olj lisännä, että:\n\n-- Kumpa nuo oes ies sattunna olemaa poekia, mut pelekiks tyttölöeks\nlöräht...\n\nNäetä sanoja ei soa kuetenkaa kukkaa luulla vihoetteluks, eikä\ntyytymättövyyvve ilimaesuks, sillä semmoesta n'ei ou. Mut ku se karval\nolj arkpäeväene mies ja arkpäeväsissä töessä ollunna koko ikäsä, olj\nsen puhetappae muuttumia arkpäeväseks. Sentähe ei pie kummastella\nseurooviakaa sanoja, jotka se karvalvaenoo lausu, sitteku tämä\nperreelline iloene tappaus sae niin surullise lopu, että aviopuoliso\nmuutamae päeväe kuluttuva synnyttämise jäläkee kuolj. Ja ihko näe se\nukko olj sanonna:\n\n-- Se eukkovaenoo puhue aena, että siinä sitä ellää kaks, missä yksii.\nMut varmaannii se nyt tahtoe koittoo, ellääkkö siinä kolome, missä\nkaks? Se olj kuetennii liijja suur pullistus, koskapa siinä henk män...\n\nJa kyllä asjanlaeta voan niin olj, että se karvalvaenoo surj ja mureht\naviopuolisottaa täyvvellä toella, jos oes voetu ytimii ja munaskuehe\nkahtoo, joskohta pintapuol näytti kovettunneelta. Eikä se lapsiakkaa\nhylykinnä, vaekka ne voan olj tyttölöetä. Niihe hoetajaks otettii laste\noma tät, jo ikäimmeine ja ammatiltaa kiertokoulunopettajatar -- siis\nkasvattajaks ihko luotu. Ja tuskimpa kolomoset oes suurempoo hellyyttä\näejjiltää soanna, ku tätiltää, vieläpä lankomiehellennii annettii\nneuvoja. Lienöökkö oma -- etu vae mikä ollunna kysymyksessä siinä, ku\nsisar veljellee tuontuostae hopatti, että:\n\n-- Elä sinä kiirehi toesta kertoo naemisiin. Sinä kyllä saesit itelles\nvaemon. Mut kukas ossoo sanoo, tulisko siitä äet lapsilles?\n\n-- Kumpa voan toese naemiskaupa ja konkurssi saes siirtymää, niin\nvikana ei oes muu, ku -- hyvvyys, olj karvalvaenoo tavanna vastata.\n\nKu isä ei ollunna moalima miehiä ja tät miltei pyhä Pirkitta,\ntapahtue tyttölöehe kasvattamine tolokulla ja tottuuvessa. Mut\nheistä varttue niin nättiä tyttöjä, että heitä, ollessaa puolvälissä\ntoestakymmentä ikävuottaa ja rinnatuste kulukiissaa, ylleisest kututtii\nruusukolomikoks. Ja ku vielä jokkuu vues kulu, taes monj nuormies\ntuntee rinnassaa rakkauve kirpistyksiä sekä vastaa tullessa heitellä\nmielistelysilimäyksiä kolomikkoo kohi. Seurustelluu olj kuetennii\nvaekee peästä, sillä kolomikko kokonaesuuvessaa ja sen jäsenet\nyksinäännii liikku hyvin harvon iliman, ettei isä taekka tät ollunna\nvörkkölinä -- tästä kuetennii poes luvettuna lapsuusleikit, koulussa\nkulukemiset ja mäinlaskussa käymiset. Ja sillä tavalla kolomoset sae\nkasvoo ikkääku kotelossa jeämällä vieraeks moaliman menoelle...\n\nMut jouvvuttuvvaa kaheksantoesta ikävuotesa korville, ku neijjonver\nalako elinvoemasest suonissa puluppuilla, rupes kolomosijjae\nkaekenmoeset kaehot vaevoomaa ja hyö halus peästä ilimoo haestelemmaa\nkotisa ulukopuolella. Ja saevat ne yhtee ja toesee tillaesuutee\nmännäkkii, vaekka tosin rajjoetetussa meärässä.\n\nSattu sitte tuomari perreesee tulemaa jokkuu nuorherra Helsingistä,\njoka ensinnäe olj liijjan kaunis miehiseks mieheks, niinku immeiset\narvostel. Sillä taes olla huvitteluhalu jo syntymälahjana, joka sitte\npeäkaupunnin ilimapiirissä olj soanna kasvoo ihko kukoestukseesa. Ja\nku se lisäks olj tanssimestar, laulaja ja soettaja, nous paekkakunna\nnaesväe keskuutee ikkääku kuumetaut. Sen johosta, että huhtkuu 1. päevä\nolj lähellä, ryhty se nuorherra puuhoomaa \"iloesta aprilli-iltoo\",\nniinku tillaesuutta eiltäpäe kututtii. Se puuha tuotti riemuva etennii\nnaesväille ja jokkaene,joka voan voe kahtoo ihtesä maholliseks iloesee\naprilli-iltaa peäsemää, rupes tekemää valamistuksia. Olj tottatotisest\nhommoo päevällä jos yölläe!\n\nKu karvalin kolomoset luvettii jo aekaimmeiste joukkoo kuuluviks,\ntarttu se ylleine paekkakunnalla liikkuva kuume ruusukolomikkoonnii.\nMut isä jyräht hetj vastaa, ku ukkone, ja tät vetj yhtä köyttä. Sillo\nkolomikko keks konstin: ne kuhtu värjälin tyttäret ihteesä auttamaa.\nJa ku sitte joukolla käytii tätiä lämmittämmää, niin häne naeselline\nsyvämmesä pehmis. Isä-ukossa olj aeka urakka, ennenku se taepu. Mut ku\ntät löe viimmese valttisa pöytää ja sano, että:\n\n-- Ku värjälistäe kuuluu koko päntyve mänövä, niin annetaa tok sinunnii\nkolomostes ies kerta peästä.\n\n-- Vae niin, vae koko päntyve värjälistä männöö, hm. No, kelepoo minun\ntyttären sinne, minne värjälinnii... Ite minä en kuetenkaa lähe. Mut\nmäne sinä matkassa ja pie silimällä, ettei jokkaene kekkul soa nuehe\nlaste hännässä häklätä, eikä ne itekkää kaekkii perässä pyöri.\n\nJa sillä olj asja ratkaestu.\n\nSepäs olj jottae uutta paekkakunnalla se \"iloene aprilli-ilta\", jonka\nalussa annettii julistus, ettei kukkaa soa olla ikävä, eikä murnottoo.\nJa parastaa näytti jokkaene tahtovan pannakkii. Mikä loest puvullaa,\nmikä naurullaa ja mikä keikaelullaa. Kaekista korkeimmalla kiekuvana\nkukkona olj kuetennii se Helsingin nuorherra, joka olj koko iloese illa\nkuningas.\n\nKarvalin ruusukolomikko ei loistanna erityesemmi puvullaa, eikä juur\nmuullakaa. Mut sisaruste luonnolline kaunevuus ja sen lisäks kaenous\nja ujjous enskertoo jouvvuttuvvaa näe suuree ja iloesee seuraa\nvaekutti sen, ettei kukkaa malttanna olla kolomosii vilikaesemata\njoko -- katteuvesta taekka mieltymyksestä. Eipä taejja tulla lievee\nlasketelluks, jos sannoo, että se nuorherra ja karvalin kolomoset olj\nhuohmattavimmat läsnäolijoesta, se ensiksimaenittu kommeuvellaa ja\nkeikaelutaejjolla, ja ne jäläkimäeset kaunevuuvvellaa ja kaenouvellaa,\nniinku vastikkää auvvennut kukkaterttu ujoesest aurinkoo koht\npäelyissää. Ja pist ne kolomoset sen Helsingin herrannii loestavii\nsilimii. Mut ku se rupes niitä lähestymmää, huohmas hää hetj, että tät\nsano silimillää, että:\n\n-- Tiijjä huutia!\n\nVoan senloatune moaliman markkinamies osaes löytee tiesä: se rupes\nliehakoemaa tätiä! Ja hyvin pia olj asjat sillä kannalla, että \"50\nikävuen hullutus\" heräes vanahassapiijjassa elloo -- ja kohta se oes\nollunna keärittävä vaekka sormen ympär... Ku sitte tät olj voetettu,\nolj tie auk kolomoste kimppuu... Siinä iloesessa mylläkässä huohmas\nnuorherra, että kolomoset on kasvatettu ankarassa yksinkertaesuuvvessa\nja arvel, että niihe kokemattomuutta soppii käyttee aprillipillaa.\nIllan kuiluissa se sitte kosaes jokkaesta purkamalla itekullennii niin\ntulepalvata rakkautta, että tyttölöehe päetä huemas, ne ku ei sanonna\nrakkauvesta muuta ymmärtäväsä, ku mitä on kirjoesta sattunna lukemaa.\n\n-- Kyllä elämä opettaa rakastammaa ja opetan minnäe, jos voan soan\nhuommenna kello 12 aekana tulla isältänne kättänne pyytämää, sano se\nnuorherra.\n\n-- Tervetulloo, jos voan Teille kelepoo.\n\n-- Ei teille, voan sinulle, sano sinulle, sinä ihana lilja. Ja miltei\naevan samanlaeset sanat tulj joka sisarelta ja jokkaeselle sisarelle.\nMut ei se nuorherra unneuttanna olla myös tätiä lämmittämätä.\n\nKu sitte iloene aprilli-ilta loppu, olj ruusukolomikko ja heijjä tätisä\nniin hajamielisinä, että vaevalla osaes kottiisa männä. Eikä ruvenna\nnukuttammaa ollenkaa, voan pitkin oamuyötä ne kysel toesiltaa, että:\n\n-- Minkätähe sinä et nuku?\n\n-- No, minkä stähe sinä et nuku?\n\nOamulla noustuva sitte itekukkii alako ihteesä laetella miltei parempaa\nälstinkii, ku öylösiltana oltiinkaa. Ja samalla alettii kysellä:\n\n-- Mittees varte sinä ihtees niin putsoot?\n\n-- Entäs sinä ite?\n\n-- Mulle tulloo suluhaene.\n\n-- Niin tulloo mullennii.\n\n-- Ja samate tulloo mullennii suluhaene.\n\n-- Kukas on sun suluhaeses?\n\n-- En sano, jos et sinäkää sano.\n\n-- Enkä sano minäkää.\n\n-- No, ettekös virka kellenkää muelle?\n\n-- Ei virketa.\n\n-- Mun suluhasen on se Helsingin nuorherra...\n\n-- Se sama on minunnii...\n\n-- Eipää ou, ku mun suluhasen, sillä se oekee pyys multa kättä ja lupas\nnyt kello 12 tulla isältä mun kättän kysymää sekä kiels kellenkää\nmittää puhumasta...\n\n-- Niin se sano mullennii...\n\n-- Ja mulle myös...\n\nJa niinku oes nauhasta nyvästy, poraht jokkaene sisaruksista kovalla\neänellä itkee kollottammaa ja sanomaa, että:\n\n-- Minä juoksen järvee...\n\n-- Minä hirtän ihten...\n\n-- Minä hukuttauvvu suuree parkkisammioo... Siihe ulinaa sattu isä\ntulemaa. Ja ku se sae kuulla tytärtesä itkun syyn, se rupes kävelemmää\nmulukosilimäesenä, ku vihaene härkä, ja pauhas, että:\n\n-- Vae mun tyttären se herra kutjake on ottanna pilikkatauluksee,\nmokomakkii turkkilaene, eikä oekee ristitty, joka suoroopeätä tahtoo\nkolome morsianta. Elekee, lapsen, itkee yhtää pisarata -- ei tuommoesta\nlurjusta tarvihe itkee. Mut joko se paholaene teille oekee turpoo\ntelläes?\n\nJa ku kolomoset olj tottuutee opetettu, ne vastaes vilipittömäst, että:\n\n-- Kyllä se huulesa mun ohtaan paeno, ku keänsin peätän poes...\n\n-- Minuva taes toesee suupielee vähä koskettoo huulillaa...\n\n-- Minä en arvanna peätän keäntee, niin sattu ihko keskelle, jotta suu\nmän pussaa ja nenä lättää...\n\n-- No, sillä laella... Mut missä se tuo tät hyväkäs sillo olj, se\nteijjä hyvä paemenenne?\n\n-- Sinä et usko, veljmies, kuenka se herra olj kaunis ja kommee,\nettä... Ja niin luulin, että minuva se meinookkii, se ku niin liehakoe\nja kahtel korreest minnuu, että...\n\n-- Kuule nyt kummia! Kyllä minuva out kieltännä naemisii mänemästä ja\nnyt ite taejjat olla kotkotuksissas, ku muniva kana...\n\n-- Minä oun kieltämiä toista kertoo naemisii mänemästä...\n\n-- Mut sinu ijälläs ei tarvihte ensimmäestä eikä toesta kertoo, ei\ntarvihte... Voan annahaa olla, jos se rutale tulloo kello 12 tänne,\nniin sillo minä, niin totta, ku oun soanna härän niskanahastae karvat\nlähtemää, lokkoon sen turkkilaese peän ihko paljaaks, jos se ei\nennestää ou kaljupeä...\n\nTuskin nuo sanat tulj lausutueks, ku soapu kirje, jonka karval ite\naukas, vaekka se olj tyttärille osoetettu, ja kovalla eänellä luk, että:\n\nK. Nejjet! Niinku kaeketi ymmärsitte, olj öylösiltane kosimine\naprillipilloo -- ja työ tietyst sille nauratte yhtä makkeest, ku\nminnäe. Muuten öylösilta olj niin hauska ja lyst, että toevoesin soavan\nseurassanne toese samallaese vielä joskus viettee. Ku tämä kirje teille\nsoapuu, oun minä jo matkae peässä, sillä oamupuhteella lähin mänemää\nHelsinkiä kohi. Kaekkee hyvvee toevottamalla pyyvvän sulukeutuva\nsuosioonne. Kunnioetuksella...\n\n-- Nyt se kirottu lurjus peäs mun kynsistän -- ja mänköö mokoma! Mut\nsen minä sanon, ettei meiltä milloenkaa männä iloesii aprilli-iltoe,\nvaekka niitä oes jokikkiine päevä. Ja pannaampa tämä peätös mielee!\n\nJa kyllä se mielessä piettiinnii, eikä sen hauskuuttakkaa tahottu\nies muestella, soatikka sitte puhheeks ottoo. Mut tähä loppuu voe\nsen kuetennii lisätä, että karval Valtti-vaenoo kolomosista tulj\nruustinnoja itekustae -- ja ihko moanvalioeta n'olj ruustinnoena\nollunnakkii...\n\n\n\n\n\"TUPPURAENE TAPPURAESELLA TAKKUUMIEHENÄ.\"\n\n\nTappuraene ja Tuppuraene olj markkinoella. Ne olj tullunna yhtä matkoo\nja samassa ne olj korttierissae. Ja hyvinä reissukaveruksina ne yhessä\nmän kuuntelemmaa muutamata unpäessää soarnoovata vaemoimmeistä, joka\nolj koko markkinaväe ihmeenä, niin ettei juur muusta osattu puhuvakkaa.\nSen soarnoja käytii niin runsaast kuuntelemassa, että korttierpaekan\nseinät tahto revetä. Tappuraene ja Tuppuraene peäs kuulemaa sillä\nkonstilla, että ne mänj jo monta tuntia enne istuva könöttämää ja\nouttamaa kello seittentä iltasella, jollo henk tulj sen vaemoimmeise\npeälle. Sitä olj meärätyllä hetkellä ruvenna kummallisest raukasemmaa,\neikä auttanna vastaa potkia sen ku voan pit pötkähtöö pitkäksee\nsoarnata posmittammaa, niinku paras pappi. No, arvoohaa sen, että tästä\ntämmöesestä hoastamise aehetta soatii.\n\nJa siitä samasta asjasta synty puhe Tappuraese ja Tuppuraesennii\nsekä muehe samassa korttierissa olovae markkinamieste keske het, sen\njäläkee, ku olj keitätetty kahvi ja juuvvessa sen sekkaa tirrautettu ja\nlorrautettu \"Kustranista\" sekä kuppia terästetty ja karaestu, niin että\nkielenkannat sae voejjetta.\n\n-- No, on se akka ilimone ihme, eikä se tarvihe kirjoja, eikä karttoja,\nvirkko Tappuraene.\n\n-- Mut kuetennii on lehtiä keäntävinnää, niinku mehto loahauttaa\nsiipijää.\n\n-- Jos on jonnii soarnan pakanna peähäsä ja sitte ulukomuestista\npomittaa, sano muuvvan mies, joka ei ollunna soarnoojoo nähnynnä, eikä\nsoarnoja kuullunna.\n\n-- Ei oo asjanlaeta semmoene, voan henk sille jokakerta näyttää, mistee\nkohasta pittää alakoo ja millonka lopettoo sekä mittee on sanottava.\nMut ite ei se ou tässä moalimassa ollenkaa; sillä ku sitä naskalillae\npistee jurskautettii kantapeähä, ei se ies hiivistännäkää. Ja vaikka\nsilimät olj auk, ei se mittää nähnynnä, vaekka jotkut olj sormellaa\nsilimää pistävinnää.\n\n-- Mikä tuo lienöö pejjuen koko akka ja silimänkeäntäjä, arvel muuvvan\nmies.\n\n-- Elä puhu tuommoesta taekka tulet pilikkoojaks, sano Tappuraene,\nsillä siinä vaemossa on ihko Herran henk -- eikä pappikaa ossoes sen\nparemmi Sannoo selittöö. Vae mittee sanot sinä Tuppuraene?\n\n-- Sammoo sanon ku sinnäe, sillä kyllä se latusijjaa myöte näytti armon\nja autuuve järestykse.\n\n-- Mut sannoohaa apostolj Poaval, ettei naene soa opettoo\nseurakunnassa, virkko toas jokkuu mies.\n\n-- Sanokoo Poaval mitä tahhaasa -- alako Tappuraene kiivastella -- mut\nminä sanon, että jos meijjännii seurakunnassa oes tuommoene pappi, niin\nkerta vielä olla pollotettas taevaassa joka kyns, niinku lukkarj vaenoo.\n\n-- No, eikös ou hyvä pappi teijjä pittäässä?\n\n-- Semmoene on meillä pappi, että se on sammoo soarnoosa jo soarnata\njyskyttännä toestakymmentä vuotta.\n\n-- Jopa nyt tulloo kalakukkoo...\n\n-- Totta minä puhun ja tuo Tuppuraene soattaa sanan tosiks vakkuuttoo.\n\n-- Kyllä Tappuraene totta sannoo. Ja niin on asja, ettei meijjä pappi\nmuuta ies tekstij äkkää, voan sekkii on sama ollunna jo toestakymmentä\nvuotta.\n\n-- Outtapas työ koko vetelyksiä, ku että mää piispan puhheille.\n\n-- Mittee se auttaes? sano Tappuraene.\n\n-- Auttaa tok paljonnii! Meijjä pittäessäe olj enne vanahaa ollunna\npappi, joka olj pelanna korttia ja muutennii viettännä sielunpaemenelle\npassoomatonta elämee. Mut ku par isäntämiestä olj pistännä tuummasa\ntukkoo ja ajjoo körötellynnä piispa pakkeille, niin uuniimpa olj pappi\nneljän kuninkaan kirjat viskanna ja ruvenna niin hurskaast elämää, ku\npyhä Pirkitta. Tehkeepäs työkii sama konst, niin soattepas nähä, että\nkäyntinne männöö täyvvestä, ku Räisän housut rättimiehe rekkee, ja\npappinne tekstit ja soarnat muuttuu.\n\n-- Kuulehaa, Tuppuraene, eiköhää huommenna käyvvä piispan puhheilla?\n\n-- Mittees siellä minä tien, sillä kyllä sulla on peässäs hujumenttiä,\nettä yksinässii ossoot asja ajjoo.\n\n-- No, outhaa mukana, ikkääsäku takkuumiehenä.\n\nJa ku kuppia terästäissä juttuva jatkettii, niin se tulj peätökseks,\nettä Tappuraene lähtöö huomenna piispalle puhumaa, että heijjä pittääsä\npappi on sammoo soarnoosa soarnata jyskyttännä toestakymmentä vuotta,\nja Tuppuraene lupas tulla matkaa takkuumieheks.\n\nTaes vähä syväntä hyppyyttöö huommisoamuna piispan rappusia noustessa,\neikä oes takaskeäntyminenkää vastemielistä ollunna, jos ei oes\npalavelustyttö -- semmoene puolmampsel oekee -- ennättännä tulla ovvee\navvoomaa ja turkkia peältä heittämää. Mut oljhaa ne miehet lähtiissää\nrohkaesuryypyttii ottanna!\n\nSe puolmampsel aukas sitte toese ove ja miehet astuva törkki peräkkäe\npiispan kammarii, Tappuraene eillä ja Tuppuraene takkuumiehenä perässä.\nKäellä tukkoo koapasemalla ja jalalla lattioo kumpanennii mies pokkas\npiispalle, joka kättelemällä terveht ja tievust, mittee oes asjoo.\n\n-- Myö ollaa Suoperän pittää Höpsäkkälän kylästä. Minuva sanotaa\nTappuraeseks ja tää toene on Tuppuraene. Yhteise ristillissyyvve\nharrastus on pakottanna meijjät tulemaa piispalle valittammaa sitä\nseikkoo, ku meijjä pappi on toestakymmentä vuotta soarnanna sammoo\nsoarnoosa...\n\n-- Eikä ies oo tekstijäkkää muuttanna, lisäs Tuppuraene.\n\n-- Outtako työ pappinna vihamiehiä?\n\n-- Varjelkoo -- eihää tok! Eikä myö olla vihamiehiä yhellekkää\nimmeiselle.\n\n-- Mut onhaa mahotonta, että pappi voes sammoo soarnoosa soarnata\ntoestakymmentä vuotta.\n\n-- Niin on asjanlaeta kuetennii. Myö ollaa kunniallisia miehiä. Minnäe\nkelepoo lapsenkummiks ja kärräesii toestajaks millon tahhaasa. Eikä ou\ntämä Tuppuraenekaa keähkäallaene mies. Myö puhutaa totta.\n\n-- Niin tehhää, vakkuutti Tuppuraene.\n\n-- No, mikä teijjä papilla on soarnasa tekstinä? kysäs piispa.\n\n-- Katoppas nyt kummoo, ku en muesta, sano Tappuraene ja vilikas\nTuppuraesee.\n\nTuppuraene kurtistel kulumiaa, nostel housujaa ja sano, että:\n\n-- En muesta minäkää, vaekka tuossa kielellän pyörii.\n\n-- Mistees siinä soarnassa puhutaa? kysäs toas piispa.\n\n-- Mikä kumma lie muestin pimittännä, mut en voan muesta, sano\nTappuraene.\n\n-- En muesta minäkää, sano Tuppuraenennii. Sillo piispa alako hyvin\nvakavast katella valittajoeta sekä lopuks sano, että:\n\n-- Kuulkoopas nyt, hyvät ystävät, mänkee rauhassa kottiinne sekä\nruvetkoo käymää ahkerast kirkossa ja tulukee sitte kymmene vuoen\npeästä uuvvestaa, niin jos elossa ollaa, otetaa sitte valituksenne\ntutkittavaks. Ja hyväst nyt sekä jeäkee Herran rauhaa.\n\nKu Tappuraene ja Tuppuraene kuluk rappueta allaa, isk Tappuraene\nTuppuraeselle silimee ja sano, että:\n\n-- Kyllä nuo herrat on yksmielisiä.\n\n-- Eihää korppi korpin silimee puhkaese, tuummas Tuppuraene.\n\nJa tämä tapahtu sillon ku \"Tuppuraene olj Tappuraesella takkuumiehenä.\"\n\n\n\n\nURKULJ-JUSSI.\n\n\nSe olj voan tavallinen renkmies, eikä mikkää urkulj, mut siitä\nhuolimata sitä kaekki kuhtu urkulj-Jussiks eli urkuliks. Tämä költti\nolj sille annettu tavallaa ansiosta, niinku nyt soatte kuulla.\n\nPittää kirkkoo olj hankittu urut -- \"hyvät ja kalliit\", niinku ukot olj\nkokkouksessa kiljaessunna, sitteku Pirjel-herra olj sitä enne niihe\nsueta sukinna ja niille kestilöetä pitännä, niin että kestvieraat\npoesmännessää olj lyyvvä lätkinnä hevosijjaa ja huutoo hoelottanna,\nettä:\n\n-- Urut otetaa kirkkoo, urut otetaa -- hyvät ja kalliit.\n\nLukkarj olj käynnä urkulj koulussa Helsingissä ast ja selekä suorana\nse sitte peltousastaa jos minkämoesia eäniä peästel, eikä ihtesä\ntarvinna sen ku voan leikillää toesella suupielellää sillontällön\nlauloo pojjautti. Muuten lukkarj olj hyvin ylypee siitä peltousasta ja\npit olla ihko könönenä, jos voan peäs kirkonmennnoe aekana urkuparvella\nistumaa. Ja oeshaa ollunnae peätä keikkaa vetävee soaha niin keihkeellä\npaekalla istuva! Mut niinku sanottii, ei lukkarj suvaenna, voan olj\näkäene, niinku karhu pesältää. Jos tuo tuommoene heätämine lie monta\nmuutae sapettanna, mut renk-Jussia se pist jo vanahaa Oatamii ast.\nKu se Jussi usseena sunnuntaena olj koittanna peästä urkuparvelle ja\nyritys olj joka kerralla männä turhaa, rupes Jussi kiukuttelemaa ja\nsano, että:\n\n-- Kylläpäs ne ossoo rahhoo lypsee tuon peltousa maksamissee, niin\nettä viimeset pennisäkkii pittää tiristöö, mut ei sitä sitte peästetä\nies kahtomaa. Sen minä kuetennii sanon, että ku sen vonkumista ja\nrönkymistä oun jo tarpeeksen ast kuullunna, niin mänen minä sitä\nkahtomaa joko hyvällä taekka pahalla. Jos toas ei peästetä kahtomaa, en\nminä ruppee mokoman peltousan hintookaa maksamaa, vaekka nahka selästän\nnylettäes...\n\nJa ku se Jussi olj itepäene törökki, vaekka muuten kunnolline\ntyömies, ei tarvinna eppäillä, ettei se uhkaustaa täytä. Varmana\nsoatto myös siitäe olla, että se jo seuroovana sunnuntaena tekköö\nreistaukse, koskapa kirkkoo läht. Siellä sitte porstuvassa seistä\nvärjötti vahtimassa urkulehterille peäsyvä. Lukkarjurkulilla olj\ntapana männä soarna-aekana kahville lähasumuksii ja ku se sinnäe\nsunnuntaena toas läht livistämmää ja jostae syystä seisaht urkulehterii\novella, peäs renk-Jussi puekahtammaa takapuolite lehterille, josta\nurkuenpolokijakkii olj poestunna. Nytkös Jussi olj mielissää, niinku\nlehmä apilaspeltoo hypättyvvää! Kumarruksissaa se ensinnäe män kahtomaa\nniitä kummallisia laetteita, joehenka peällä olj sen polokijan\nmiestelehteriltä kahtoissaa nähnä pöekkäelövä. Ku ei uskaltanna nousta\nseisomaa, paeno se yhtä polokusinta käillää -- ja hupsis! Se Jussi\nolj, neät, puota kumpsahtoo peällee sen polokusime perästä. Ja ku\ntoesella käillää tappail kiin toesista polokusimista, paenu ne samalla\ntappoo. Kovast säekähtänneenä peäs Jussi viimmenii niistä rakkineista\nerillee. Sen jäläkee se männä kyykki urkue luo, soahaksee sen rustingin\nselevillee.\n\n-- Katoppas -- mietti Jussi iteksee -- ku näessä hyväkkäessä on\npolokimet, niinku kangaspuessa. Ja sen suu on auk, että voan valakoeset\nja mustat hampaat näkkyy. Ja mittee varte ne toeset hampaat on\nvalakoeset ja toeset mustat? Enkä ymmärrä sitäkää, mittee nuella\ntapilla tehhää, joessa on ränttipuustaemia? Mut nuestakoo hampaesta\nse eän lähtöö? Annappas olla, ku paenan sormillan samalla kertoo sekä\nmustia että valakeita hampaeta.\n\nJa ku se Jussi tullessaa olj niitä henkpolokimia käsillää paenellunna,\nolj urkue sissää tullunna ilimoo eli, niinku Tanner laulaa: henkee\npalakeisii. Luonnollisest Jussi olj äkkinäene peltousoo koplimaa, niin\nettä se sormillaa survaes liijja kovoo niihi \"hampaesii\" -- ja sillo\nne jokkaene alako soejja pillittöö. Jussi säekäht ihko tolokuttomaks.\nHätäpäessää se hypäht kykkysiltää ylös, levitti kätesä kyenäspäetää\nmyöte \"hammasrivvii\" peälle, paeno \"hampaeta\" allaa ruummiisa paenolla\nsekä, soahaksee pillittämise muka loppumaa, kiljas koko voemasa\nperästä, niinku potkivalle hevoselle tavataa tehä:\n\n-- Soh, soh, soh, soh, soh!\n\nMut parkaes ne uruttii sillo: ne peäst semmoese porraukse, ettei niistä\nou taenna sitä enne, eikä sen jäläkeenkää yhtä hirmuesta jyrräystä\nlähtee. Ja Jussi säekäht niin sanomattomast, että se keikaht istuvallee\nsekä löe takaraevasa lukkar-urjkulin istunlautaan niin kovast, että\nolj vähällä pökerryksii männä. Voan ei se Jussi yksinää säekähtännä --\nkoko kirkkoväk niin allaalla kirkossa ku lehterilöelläe olj joutunna\nkauhun ja pelon valtaa. Pappi, jolla olj pitkävetteine ja nukuttava\nsoarnatyyl, olj juur peäporraukse sattuissa ehtimässä Uuvvesta\nTestamentista jottae värssyvä. Se törmisty siinä meärässä, että kirja\nputoes häne käistää ja tipaht soarnapöntön alla istuvan Justiina\nJulukuse peähä, joka parraeks olj peässynnä herreimpää unneesa.\nJustiinan peästä kimpos papin Uus Testamentti Justiina virskirjalle,\njonka peällä penkin reunalla olj Justiina suuret silimälasroksakkeet.\nJa nyt ne kaekki kolomyhteisest männä mätkäht lattialle sillä\nseurauksella, että Justiinan silimälasit särkye, niin että yks helläys\nvoan kuulu. Justiina kavaht takajaloellee ja huutoo huelautti, että:\n\n-- Herra siunatkoo! Joko nyt tulloo moalimalloppu, koska passuuna jo\npöräht?\n\nMieste puolella toas Sakarj Korppi puotti paksun ja raskaa Virskirjasa\nlattialle sekä rinkaes, että:\n\n-- Pakene poes, piru, kirkosta, eläkä vie ristity immeise kirjoo, se\nkuluulj, että nyt paholaene on tullunna kirkkoo ja ryöstää häneltä\nkirjan, mitä se Sakarj olj aena pelännä.\n\nMut lisäks olj monta muuta rehmettä kirkossa, ku yks astue\npenkkinoapurisa varpaelle ja soatto sen parkasemmaa, ja toene polokas\njaloessaa kytröttävvöö koerroosa, joka ulaht kaekella muulla tavalla,\nmut ei ollenkaa korreest. Ja kyllä se kokonaesuuvessaa olj rymmäyste\nrymmäys, ku immeiset hyppäes seisomaa ja keänty kahtoo tollottammaa\nurkulehterille päe, niinku oes tahottu vielä uus porraus soaha... Tämä\nsekamelska se pelast Jussin, jolla ei ollunna haluva ruveta ihteesä\nnäyttelemmää, voan kyyrysissää luekki pakkoo, niinku varas karkuu\npeästyvää, eikä koko kirkonkylässä seisotellunna...\n\nVähitelle sitte immeiset rauhoettu ja pappi suoritti kirkonmenot\nloppuu ast, sitteku lukkarjurkulikkii olj ilimestynnä peltousasa\neäree. Pitkäe tievustellue jäläkee soatii seleville, kuka olj\nkirkkorauhan rikkonna. Ei kuitenkaa ruvettu Jussia vastaa syytettä\nnostamaa, ku se vilipittömäst selitti, että hänellä olj aenuvastaa halu\ntutustuva siihe kirkon peltousaa, jota hännii toeste kans soa maksoo.\nMuestutukse se kirkherra Jussille kirkkoroatin nimessä antoe, niinku\nlukkarjurkulillennii, joka siitä lähtii peltousan pist lukkoo, ku ite\nsen eärestä poestu.\n\nVielä samana vuotena olj Jussi markkinoella ja ku rahtyörissä olj sen\nverra ryyppinnä, että korvallisilla jo kihis, alako se himmastoo, että:\n\n-- Kivalter minust oes pitännä tulla. Minkätähe kupernyör ei ou minusta\ntehnä kivalteria, häh?...\n\n-- Mittees sinä kahella viralla tiet, ku sinä jo out urkulj? sano\njokkuu.\n\nSillo luultii, että nyt Jussi kirkastuu. Mut Jussipa ei ollunna\ntoppanaankaa, voan ihko ylypeilemällä tuummas, että:\n\n-- Uskallatkos sanoo, etten minä ou urkuja soettanna? Ja ku minä sillä\npeltousalla pelasin, niin s'ei ollunnakkaa turhoo luritusta, voan minä\npeästin täyvve ratinan...\n\nJa sen erä perästä sitä renk-Jussia ruvettii kuhtumaa urkulj-Jussiks,\njonka költi se sae pittee kuolemaasa ast -- ja vielä jäläkeenniipäe...\n\n\n\n\nMAEJJA-LIENAN RAUTATIEMATKA.\n\n\nSinä aekana taes Savon rata juur valamistuva, ku Kirppumäissä asustava\nMaejja-Liena rupes mielittelemääsä Kuopiossa käymää -- ei niin paljo\nvarsinaese asjan vuoks, ku voan soahaksee kokkeilla, minkälaesta\non kulukee rautatiellä, josta vueskausia on kuullunna puhuttavan.\nAlakumatkasa hää taevals syvänmaehe poekki jalakapatikassa, sillä\nKirppumäkkee, niinkunj se tiijjettänneennii, ei mää kunnollista\nkarjanurrookaa, niin että sinne oekeestaa parraana tienä on linnuntie,\njos kellä oes siivet. Lähellä asemoo yhty Maejja-Liena toesee\nvaemoimmeisee, joka sekkii olj matkalla Kuopioo. Tämä olj ennennii\njunassa kulukenna ja lupas olla avittajana pilettipuuhissa ja muessa\neesottamisissa. Maejja-Lienalla oes ollunna töllistelemistä ja\nounaelemista, mut ku se toene ei mittää halunna katella, täyty paenoo\nhänen perässää. Se häntä kuetennii ennätti ihmetyttöö, ku ei nähnä\nminkäälaesia kulukuneuvvoja -- aenuvastaa peltosaran levvyene aukee\nolj vastakkaesii suuntii ihko silimänkantamattomii ast ja sen aukeen\nkeskessä kaks paksuva rautakankia pölökkyje peällä, joeta voan vähä\nolj näkyvissä hiekan alta. Ja kun tultii suuree sallii, niin se toene\nvaemoimmeine mänj suoroopeätä penkkiä kohi, survas kannikallaa siinä\nistuvia syrjemmälle ja rytkäht istumaa. Ku se kehoetti Maejja-Lienookii\nistumaa, tyrkkäs tämä puolestaa sitä vaemoimmeistä kannikallaa ja\nniin sae häännii istumapaekan penkillä, joskohta ahtaannii. Siinä\nnököttäissä, niinku oes pappia outettu kirkkoo tulemaa, kysäs\nMaejja-Liena:\n\n-- No, tällä laellako sitä rautatietä matkustettaa?\n\n-- Ei, hyvä noapur, nauraht se toene vaemoimmeine. -- Maltahaa olla\nrauhassa. Kohta avataa tuo pilettiluukku ja ku on soatu piletit\nostetukes, männää ulos outtamaa sekä ku juna tulloo, noustaa vaunuu ja\nhuspoes taepaleelle, että jyrinä käy.\n\nJa kohtapa sitte pilettiluukkukii avattii ja immeiset ryykäs sen ettee,\nku lammaskatras veslätäkölle. Maejja-Lienoo jo pelotti, ettei siihe\ntaejja ollenkaa peästä. Mut se toene vaemoimmeine lohuttel häntä,\nettei ou hättee mittää, ku ei junakaa ou vielä asemalle tullunna. Ihko\nviimmesenä taes hää luukulle peästä, ku ei arvanna kannikalla tyrkätä\ntoesia poes tieltä, niinku penkille istumaa ruvetessaa. Outona ja\näkkinäesenä ei hää osanna muuta ku voan rupes töllistelemää luukun\nkautta virkahuoneesee ja sen merkillissyyksiä ihmettelemää.\n\n-- Meinoottako työ pilettiä ostoo vae mittee työ sihtootta? kysäs\npiletinmyöjä. Ja minnekkä teillä on matka?\n\n-- Kuopioo sitä pitäs pyrkiä.\n\n-- Missä luokassa työ haluatta matkustoo?\n\n-- En minä tiijjä luokista enkä längistä...\n\n-- Elekee ruveta viisastelemaa. Mulla ei ou aekoo...\n\n-- Ei sit ou myötäväks mullakaa, ku sielläe kaupunnissa pitäes niin\nmonessa paekassa käyvvä, ku pitäes käyv...\n\n-- Elekee ruveta luvettelloo tekemää, voan sanokoo hetj, missä luokassa\ntyö tahotta matkustoo?\n\n-- Siinä missä muuttii immeiset. Enkä minä sen paremmi ossoo selittöö,\nku enskertoo koko elämässän oun lähtemässä...\n\n-- Ahaa, vae niin. No, niitä luokkia on kolome. Ensimäesessä on maksu\nkaekista kallii, toesessa vähä helepomp ja kolomannessa huokei...\n\n-- Missees sitä joutusammi peäsöö perille? Minun pittää käyvvä niin\nmonessa...\n\n-- Yhtä pian joutuu joka luokassa. Elekeekä ennee viivyttöö minuva...\n\n-- Työhää sitä minuva viivytätte, ku utelette joutavia. Antakoo sitte\nse huokei piletti. Tuoss onrahhoo. Ota siitä maksu.\n\n-- Tässähää tätä on rahhoo palluupilettiinni ast. Tahottakos työ\npalluupiletin?\n\n-- Mikä se palluupiletti sitte on?\n\n-- No, työ soatte matkustoo sillä samalla piletillä eestakas\ntarvihtemata ostoo sieltä periltä uutta pilettiä. Tulettakos työ takas\ntälle asemalle?\n\n-- Ryökälettäkös minä sinne kaupuntiin jeän?... Mut kumpa tuonne nyt\nvoan joutus, että ennättäs käyv...\n\n-- Hyvä on. Tässä on nyt piletti kahannepäen sekä liiat rahanne.\nPitäkee pilettinne tallessa, ettei...\n\n-- Tiijjätkös sinä, ounko minä milloenkaa mittää hävittännä? Viivytät\nvoan toesta, että taetavat jo jättee...\n\n-- Eihää juna ou vielä tullunnakkaa ja sen lisäks ei se lähe, ennenku\nminä tulen luvan antamaa...\n\n-- Ohhoh! Outtakos työ niin suur herra? Antakoo sitte anteeks, ku minun\nmielen yritti tässä kiltraantuva ja taesin jo ihko sinuks sannoo...\nElekee panna pahaksenne. Kyllä toeste jo tiijjä, mitenkä pilettiä\nostetaa...\n\nJa vielä se Maeja-Liena pörpätti jottae muutae männessää ulos sen\nvaemoimmeise luo, jonka kansa olj yhessä tullunna. Pörpätystä oes\nriittännä sillennii vaemoimmeiselle, ellei huohmio oes keäntynnä\ntulovaa junnaa. Kuulleessaa jyrinätä ja nähessää mustoo savuva ja\nhöyryvä nousova ilimaa, kysäes Maeja-Liena, että:\n\n-- Mikäs kummitos se tuolta tulloo?\n\n-- Sehhää se on juna, joka sieltä...\n\n-- Juna ruojako se on, joka tuommoesella kolinalla kulukoo ja savuva\nhirveest tupruuttaa. Kukas tuommoesee vehkeesee uskaltaa männä? Niihä\ntuon ohtakii kiiltää, ku paholaese silimän sanotaa kiiltävä... Ja ihko\nmoa järisöö. Kellokii on aesassa, ku hyvällä rovastilla vae mistee se\nsoettamine kuuluu?\n\n-- Kovimpa sinä taejjat olla pelekur, ihko jänishousu?\n\n-- Ei mulla ies housuja oukkaa, enkä niit ou jalakaan vetännä, ku\njoskus purovalla pakkasella sotkuva huuhtomassa ollessan avannolla oun\nmiesten housuja pitännä.\n\nMut sillo juur vetur männä puhki ohite ja mitä varte lie kulettaja sitä\nkimakast huuvvattanna. Maejja-Liena säekäht ja syrjää hypätessää sano,\nettä:\n\n-- Hyi häväesty, mitenkä rinkas... niinkku mikäkii pajurhärkä mahtiaa\nnäyttäissää... hyi!...\n\nNyt alako kova rynnistys, ku toeset pyrk vaunusta ulos ja toeset\nsissää, eikä matkustajavaunuja ollunna ku yks ainuva, sillä tää\nollii voan tavarajuna ja pitkä, ku nuottaköys. Kunniallaha siinä tok\nselevittii. Maejja-Liena peäs ikkunan vieree istumaa.\n\nSenjohosta, ettei kukkaa tuntunna lähöstä olovan toppanaankaa, rupes\nMaejja-Liena käymää levottomaks ja puhel enemmä itellee, ku muelle:\n\n-- Mittee tässä nyt nökötettää, niinku ruvettas rukkouksia pitämää?\nJa senkötäyteistä tänne tuppauvuttii, ku näläkäeset suvet hoaskallee?\nOeshaa tähä männöö vähemmälläe kyyjjillä ehtinnä! Ja missee se viipyy\nnyt se suur herra, joka kehu semmoene potivoar olovasa, että aenuvastaa\nhäne luvallasa juna soa liikkeelle lähtee? Kumpa tulis mahtiaa\nnäyttämää...\n\n-- Elekee työ turhoo hättee pittee -- sano jokku mies -- sillä junan\ntulolla ja lähöllä on oma varma aekasa...\n\n-- Olokoo voan oma aekasa. Mut oma aekan on mullae. Jos tietäisitte,\nkuenka monessa paekassa on käytävä, ette hätteen ihmettelleis.\nPitäes käyvvä apteekissa ostamassa jeärnesttestamenttiä ja Iiskosen\nmankaroelle täesalvoo, etteivät ihko kaevoo soa lapsia veityks. Ja\nmittee se yks leäke vielä oljkaa -- yheksä miehe voemoo vae mittee\nse olj? Kas, kas, mittee se juna nyt nykkii, että tässä taetaa\nniskanikamat katketa... Ja se vielä reppii eistakas -- mittee\nkuojaeluva se tuo on?\n\n-- Tavaroeta puretaan tälle asemalle ja toesija otetaa tältä asemalta\nja sen vuoks junan täytyy liikkuva, selitti äsköne mies.\n\n-- Liikkukoo sitte siivost, ettei tässä niskat katkii... Ahaa, nytpä\njo tulloo se suur herra pöketyör ja sillä on oekee korree lakki peässä\nsekä niska jäykkänä, ku Lassila härällä... Jo viittas käellää --\nhyvästiäkö lie heittännä?... Hyi mokoma, kuenka ilikeest huutoo rinkas!\nJa nytkö se juna läht? Kovimpa männöö hiljoo... ei totisest tällä\nkyyjjillä pian perille peästä ja niihää tuo kolisookkii jalottuuttaa,\nettä kyllä perunat mahassa puuroks männöö...\n\nSamassa aukes ov ja sissää astu konetyör saksit käessää. Lähinnä ovvee\nolj istumassa Maejja-Liena, jolle konetyör sano, että:\n\n-- Näyttäkeepä matkapiletti.\n\n-- Mittee minä siitä näytän? Min' en anna sitä kellekkää, koska se\nherra pöketyör varottel, etten soa pilettiä hävittöö.\n\nKu Maejja-Liena kuetennii huohmas muehennii näyttelövä pilettijjää ja\nsoavan ne takas, pist hää pilettisä ja kahto teräväst, että sae omasa\ntakas. Siinä männä kolluutellessa jouvvuttii vastamoata nousemaa ja\nkuluku tulj hittaaks, Siitä herue vettä Maejja-Lienan puhemyllyy ja hää\nalako parpattoo, että:\n\n-- No, kyllä on rautatiekyytiä kehuttu, mut nyt minä peäsen\nhoksentieroomaa, että se on ollunna pilapuhetta. Miks pittäkää immeisiä\nnarrata? Tässähää kolisookkii, että hampaat taetaa suussa särkyvä. Ja\nkulukukii on samanlaesta, ku jos märkä täe männä marnis... Eikä taejja\nennee piästä mihinkää, ku pyörät hokkoo, että: 'Jokkoo seison? Jokkoo\nseison?' Eiköö sen kynnet pie, ku tuntuu livettävä? Ja loksis! Nyt se\npahhuus pysähty ihko kerrassaa, niinku kantoo oes takertunna.\n\nJa niin sattukii, että juna seisaht, niinku naulaa oes tullunna\nlyyvvyks.\n\n-- Niimpäs käv, ku ennustinnii, sano Maejja-Liena. Voe onneton immeine,\nku lähätin rahan sille herra pöketyörille. Jos arvasin lähtee jalan\npistämää ja oesin ahkerast muuttanna toesta jalakoo toese ettee, niin\naekasemmi oesin tullunna Kuopioo, ku tämmöene kehuttu rautatierakkine\nkykenöö viemää... Ja nyt se männöö jo takaperin -- ilimankos se herra\nottikii kaksinkertaese maksun... Mut takas minä rahan tahon, takas\npaekalla...\n\n-- Malttakooha vähä mieltänne, sano sama mies, joka äskönnii lohuttel,\nsillä kyllä vielä männää etteepäennii, jahka asemalle jätetää joko\njokkuu vaunu taekka otetaa \"pässi\" auttamaa, jotta sitt...\n\n-- Pässikö auttamaa? Miks ei kerrassaa panna härkee ettee, jos ei\nhevone piisoo? Ja ku tässä oekee syvämmesä purroo, niin vaekka ounnii\nnäe heppane akka, mut jos mänen ja tartun jukkoo kiinn, ei siinä\njäpästely auta, voan junan täytyy perässä tulla. Ei sunkaa tälläe\nkyyjillä perille peästä, jos aena takas männää se, mikä kuletaa\netteepäe?\n\nMut ku juna alamoata män takaperin, niin matka olj oekee hurakkata,\nniin että ykskaks oltii lähtöasemalla. Liekkö sitte vähennetty vaunuja\nvae otettiinko \"pässi\" avuks, on tuntematonta -- se voan männessä\nhuohmattii, ettei vastamoa ollenkaa kiikastanna. Ja siitä toas johtue,\nettä Maejja-Liena olj paljo rauhallisemp, joskohtakii hää kerta alakuu\npeästyvää ruplatti, ku perunapata kovalla tulella kiehuissaa. Salamise\nasemalla tahto kiukkupussi puheta sen johosta, että mielestä tuntu, ku\noes seisottu liijjan kauvva. Ku noapurit leikillisest selittel, että\nhevosta tarvihtoo juottoo, tokaes Maejja-Liena sannoo, että:\n\n-- Kuhhaa ruojat ei voan ruppeis ruokaleppoo makkoomaa?\n\nSitte kuetenii kiukkupussi aukes ihko selekoselällee, ku lähettii\nvastamoata nousemaa Kurkmäkkee kohi: vauhti, neät, hiljenemistää\nhiljen, vaekka ei tuntunnakkaa semmoeselta, että toas pyssäys ettee\ntulloo.\n\n-- No, voe turkane kuetennii -- alako Maejja-Liena rämmentöö -- tämän\nkehutun rautatien kulukuva. Ja eikö tuo toas pysähtyvä töksähtäne\nuuvvestaa? Mut jos voan lähtöasemalle takas männää, niin kylläpä siellä\nkunniasa kuulovat, kuulovat...\n\nSamassa soapu konetyör vaunuu kahtomaa, onko uusia matkustajoeta\ntullunna. Tervetuliaeseks sano Maejja-Liena, että:\n\n-- Kävelette turhanpäete kahtelemassa pilettiä, niinku ne jottae\nerinommaesta nähtävätä oes aekamiehelle. Oes paljo paremp, jos\npitäesitte huolta siitä, ettei tämä värkki tekis sammoo respeliä, ku\näskön, että pittää takas keäntyvä, koska jokkuu teällä tuntu tietävä,\nettä se riippuu konetyöristä, kuenka kovvoo kuletaa. Mut jos noppeus ei\nvoan parane, niin ei myö taijjeta millonkaa perille peästä.\n\n-- Oeskos emännällä kiire?\n\n-- En minä mikkää emäntä ou, sen ku iliman aekojaa akkalampsu. Voan\nen minä tähä vehkeesee oes tullunnakkaa, jos ei kiirettä oes, sillä\nkyllä jaloellannii oesin paremmin peässynnä ja rahat oes jeännä ommaa\npussii, eikä sille herra pöketyörille asemalla. Kahtokoopas, ku minun\npitäes käyvvä apteekista ostamassa jeärnesttestamenttia, täesalavoo,\nyheksänmiehenvoemoo ja sitte vielä yhtä rohtoo, jonka nimmee en muesta,\nennenku aukasen niistinriepun eli nästyykin, jonka sissää oun solominna\njokkaeserahat erj nippuusa. Sen lisäks pitäes käyvvä lankapuojjista\nostamassa koristelankoo Keikkilän Riikan alushammee helemuksee, ku\nsekkii ikäimmeine voatteesiisa kaekenmoesia syöttiä laetteloo, niinku\nkalamies uestimeesa, vaekka hukkaa ne hetulat on tähän ast männynnä ja\neiköpä voan vanahanapiikana kuolla kupsahtane?... Mut nämä on vasta\nasjoehe alakuja, sillä sennii seihteme juoksuva on jälellä... Minä\nolinnii ihko pöllö, ku Karuliinalle ilimoetin kaupuntiin lähöstän.\nSillä immeisellä se on kiel hyvi väljässä kantimessa ja puhetorv niin\nsuora, ku koerran peräsuol -- ja niin se rällä läks ympär kyllee\njuoksemaa sekä soattoe mun matkan kaekkii tietoo... Kyllä sitte alako\nasjoeta evväeksen tulla, enkä tiijjä, mitenkä ennätän ne toemittoo, jos\nloppukuluku on yhtä vaevasta, ku tämä alakupuol... ja ku oes meinink\niltapuolella peästä takas palloomaa...\n\n-- Oljpa ikävee -- sanoe konetyör -- ettette ilimottanna tätä jo\naekasemmi, jotta oesin voenna kovemmi ajattoo. Mut olokoo nyt huoleti\n-- minä käske Kurkmäin asemalla panemaa enemmä pueta uunii, jotta sitte\nmännää ku lentämällä.\n\nJa niinku tiijjetää on matka Kurkmäistä Pitkänlahe asemalle alamäkkee,\neikä sen lisäks asemalla sattunna mittää yljmeäräestä viivykkiä. Ku\nsitte pitkä juna rupes myötämoata mänemää, niin muehennii korvat huris,\neikä voan yksinää Maejja-Lienan. Kaekesta peättäe hänellä oes ollunna\nhaluva suutaa soettoo, mut ei uskaltanna mittää virkkoo, vaekka huulet\nhöppäel... Silimättii olj pyöreinä, ku kissapökillä ja peä pyörähtel,\nku väkkärä tuulessa... Molemmilla käsillä hää puristoo varnist penkin\nreunamuksista... Pitkänlahe asemalta lähettyvä ku konetyör tulj vaunuu\nja tievust Maejja-Lienalta, että:\n\n-- Pitäesköhä meijjä vielä kovemmi ajjoo? sano tämä hättäesest, että:\n\n-- Ei pie ajjoo näenkää kovvoo, sillä minuva jo pelotti...\n\nKu sitte Maejja-Liena postjunassa palaes -- ja toevottavast hää ennätti\nkaekki asjat toemittoo -- eikä mittää vaurioeta sattunna, ei ies\n\"hevostakkaa\" tarvinna juottoo, olj hää ollunna ihko tyytyväene ruunu\nrautatiehe, lisseemällä kehumisseesa kuetennii, että:\n\n-- Mänömatka alakupuolella ne meinaes konstaella, mut ku minä tein\nmuestutukse ja puhuenj selevee savvoo, niin löyspä se juna jalat\nallee...\n\n\n\n\nRIKKAAT MARKKINOELLA REHKIMÄSSÄ.\n\n\nPohjalaene ylypeilöö siitä, ettei ou hyvä sen nenälle hypätä, jota\nvastonj savolaesluontee silimiinpistävä ominaesuus on leppoesa\nmielenloatu ja leikillissyys. Jos näetä kahta heimoo ruppeis toesiisa\nvertailemmaa, sopis miltei sannoo näe:\n\n    \"Minkä savolaene leikiks ottaa,\n    Pohjalaesesta on täyttä totta!\"\n\nEikä kaeketi voe syvämmiköks ja äkäpussiks sannoo sitäkää savoalesta\nvaemoimmeistä, joka, ku sika vihapäessaä siltä nenän haukkas\ntorahampaellaa, tuummas, että:\n\n-- Lyyvvää leikiks koko tappaus -- vae mittee, sika?\n\nMut ossoo savolaenennii suuttuva, etennii sillo, ku on ryyppy\nrohkaesijana. Sempätähe ussei kuuloo sellaese tilantee jäläkee, jossa\noes ollunna syytä myrtyvä, jopa kiukustuvakkii, asjanommaese savolaese\nvalittavan, että:\n\n-- En viihtinnä virkkoo, sitä vähemmä mittää tehä, ku olin ihko\nvesselevä...\n\nJa vasta viimme tingassa savolaene tappelemmaa rupee, voan siihen\nsijjaa heittää koukkuja kiusaniemee, s.o.: \"lyö sanoellaa\", jotka\ntavallisest viilasoo paremmi ku huono puukkotynkä. Eikä koukuttamisee\ntarvii mittää syytäkää olla -- sitä tehhää nuen voan lystin eli huvin\nvuoks, kahtomata ies sitäkää, onko huvittelemise välkappale tuttu\ntaekka tuntemato. Tämmöene lystäely voe männä hyvin pitkällennii,\njohtamata kuetenkaa käsryssyy taekka assee käyttämissee, niinku\npohjalaeste keskuuvessa tapahtuu.\n\nJos toas jollonnii sattuu asja niin kampoesa mänemää, että rötkätappelu\noes selevittäjäks kaekista paras konst eli keino, niin useimmast\nkuetennii savolaeste leppoesa luonnonloatu keäntää riijja suloeseks\nsovinnoks. Niinipä esmerkiks kerran olj Kuopiossa markkina-aekana\nkestkievarravintolan suuressa salissa jämäkkä nousta, mut rauha voan\nsiinäe rakentu, vaekka jo uhkoovalta näytti. Se suur salj olj väkkee\ntäynnä ahinkoosa ast ja olj siinä naesia ja miehiä yhtä monesta\nseutukunnasta, ku ennen vanahaa helluntain epistolassa, jos kohta\nsavolaesaenes olj enemmistönä. Keskellä salia olj suur pyöree pöytä,\njonka ympärillä olj istumassa toestakymmentä moakauppiasta ja taes\njoukossa muehennii yhteiskuntaluokkii kuuluvia henkilöetä olla.\nHuohmattavi ja keskeisin siinä pöyvvässä olj kauppias Kasane Pajupuron\npittäästä, moakunnan kenties varakkae kauppias, jolta lähpittäehe\nkauppiaat peäasjallisest ost tavarasa nimittämällä häntä siitä syystä\n-- Pietariks, silloese Vennäe peäkaupunniks siis. Jokkaese eissä\nolj nautittavana sitä tavaroo, mitä itekukkii tuns mielesä tekövä.\nPuhhee sorinoo, nauruhohotusta ja tupakkasavuva olj salj yhtä täynnä\nku immeisijjäe. Vaekka elämä olj tavallista markkinaelämee, ei se\nkuetenkaa mahottommuuksii männynnä sen enempöö, ku Hämälän mieste\ntappelu.\n\nJoukkoo lisseemää soapu muuvva isäntä mies Koavin pittäästä,\nseutukuntasa rikkae talolline. Se olj jonku verra enemmässä, ku\nnousuviinassa. Palttoo reuhotti auk ja kait housuesa taskussa se\nastuksia lopsuttel ympär salia ja ku joutu moakauppijaehe pöyvvä\nkohalle, pysähty se vähäks aekoo seisomaa sekä sitte rupes hiljallee\nkiertämää ympär ja kahtel ja tarkastel. Siitä ei moakauppiaat tykännä\nja niinipä heistä jokkuu kysäsikkii:\n\n-- Mittees se vieras meistä tirkistellöö vae ettäkö ou enne immeisiä\nnähnä?\n\n-- Immeisä minä oun nähnä paljonnii. Mut nue paljo en ou nähnä\nnappisaksoja yhessä pöyvvässä.\n\n-- Mistees se vieras tietää, mittee myö ollaa?\n\n-- Nappisaksat ja harjasryssät tuntoo karvastaa. Tämä jo loukkas\nmoakauppiaskunnioo ja sen vuoks kauppias Kasane sano kuevanlaesest,\nettä:\n\n-- Työ soatta meiltä rauhan ja antoote työkii meijjä olla rauhassa.\n\n-- Olokoo rauhassa taekka tappelussa koko ikänne ja vielä viis päevee\nkaupantekijäesiks kuoltuvannekkii. Minä voan omalle itellen sanon, että\non siinä nappisaksoja, on jukoliste...\n\n-- Jos ollaa nappisaksoja, niin mikäs on ollessa, ku omilla rahoella on\ntavarat ostettu -- ja tavaroo ne napittii on.\n\n-- Kukas sen tietäjä, kennenkä rahoella nappisaksat osteloo...\n\n-- Ettekö tiijjä, kuka minä oun? kivaht kauppias Kasane puolkiivaast.\n\n-- En tiijjä, enkä ou uteljas tietämäänkää. Ja mittää muuta minä en\ntaho, ku sitä voan itellen sanon, että on siinä nappisaksoja, on\njukoliste...\n\n-- Lähtekeepäs kottii kahtomaa, niin neätte, että on sitä muutae\ntavaroo...\n\n-- No, jopa siinäe reissulle joutus, jos nappisaksan tavaravarastoo\nlähtis kahtomaa -- ohohoh! Ku äkkiä oven avvoes, voes tuulenpuuska\nnuolasta hyllyt tyhjiks -- ja sillo ei oes jälellä muuta ku kurlupsis...\n\n-- Vae kurlupsis, sanoe kauppias Kasane ja keikist mahhoosa. --\nKahtokeeha ensiks ja puhukoo vasta sitte. Näyttääkö tämä keskpaekka\nsiltä, että mahanahka tarttuu selekärankaa kiin, niin että henk\nlähtiissä sannoo kurlupsis? Näytänkö mierolaeselta? Ja sitä paet on\ntähä mahhaa syöty semmoesta ruokoo, että se kelepoes toesennii kerra\nsyötäväks, jos siks tulis... Mut mittees tuollaene laeha kuiritsa on\nsyönnä?\n\n-- Rukkiista meillä leipä tehhää, vieläpä oman pellon kasvattamista, ja\ntehhää leivät niin suuria, että kaks vaemoimmeistä tarvihtoo olla yhtä\nleipee uunii paestumaa kantamassa. Mut nappisaksat ne syyvvä, muekkii\nRyssän jauhokulista poakkuja, jotka sitte mahassa turpoo ja tekköö\nmiehestä samannäköese luntin, ku on tapettavaks syötetty imisäsika...\nNiin, niin -- kyllähää nappisaksat on lihavia, mut kukkaa ei tiijjä,\nkennenkä jauhoesta nappisaksat ja myllärin siat lihhoo...\n\n-- Suu tukkoo! karjas kauppias Kasane ja lyyvvä jyrräyttii nyrkillää\npöytää, että lasit alako Laukaalaesta tanssia, -- eikä tässä muu tule\nneuvvoks, ku voan hetj lähetää meille, niin soatta nähä, että on siellä\nmuutae, ku nappiloeta...\n\n-- En totisest minä lähe nappisaksan puotia enkä harjasryssän laukkua\ntarkastammaa...\n\n-- Missees on korvanna, ku että kuullunna, että on meillä muutae?...\n\n-- Se muu on varmaannii sitä sielun vihollisen pillausta, jolla nimellä\nSarkamäi tyttö hajupihkoo apteikissä karahtieras ja jota sammoo\naenetta harjasryssännii laukussa muun reämä lisäks on, huuvaht muuvvan\npoekenposkeine mies salin toeselta laejjalta.\n\n-- Ei tässä apulaesia tarvita suutaa soettamassa -- tuummas kauppias\nKasane -- mut ku myö kaks on otettu paholaene venneesee, niin kahe myö\nse souvvetaa rantaa ast. No, tahottako lähtee meille -- kyllä minä\nkyyjji maksan, vaekka parilla ajettas...\n\n-- Johhaa oun sanonna, että minä en lähe, enkä mittää muuta tahokkaa,\nku aenuvastaa sannoo, että on siinä nappisaksoja, on jukoliste...\n\nSillo kauppias Kasane peätti, että jollae muulla tavalla on soatava\npueta Koavi miehe suuverrääsee. Hiukkase aekoo mietittyvvää ja huuliaa\nmutisteltuvaa se yht'äkkiä huus, että:\n\n-- Tuokoo kuus putelia samppanjoo ja tuokoo hetj! Pöytätoverit koittel\nestellä ja monj uhkas poestuva.\n\nMut kauppias Kasane komens, ku mikäkii kentroal ja sano, että:\n\n-- Pysykee korreest paekoellanna, sillä ei tässä teijjä kukkaroeta\nkuluteta. Kuus putelia samppanjoo pöytää hetj!\n\nJa samppanjaputelit tuotii ja lasit täyteltii. Kauppias Kasane näytti\ntyytyväeseltä, sillä hää luul toeselta irvistelemishalun lopahtannee.\nMut tuskin ensimäeset lasit ennätettii pohjiisa ast ryypätä, ku jo\nKoavin isäntä huus:\n\n-- Tuokoo tähä pöytää -- se olj, neät, istuennaa erräälle tyhjälle\ntuolille -- kokonaene tusina sampanjaputelia. Tuossa on kymmenise\nsatamarkkaesta ja jos n'ei piisoo,niinteältä povukseltan annan kuenka\nmonta kymmentä tahhaasa lisäks. Samppanjaputelit hetj tänne!\n\nJa pöytää ne tulj nekkii samppanjaputelit. Koavin isäntä käsk:\n\n-- Viekee nuo kaks putelia niille ryssäläesille kasakkisotilaelle,\njotka tuolla etteisessä on ovenvartijoena -- sinä aekana olj tapana\npittee markkinoella ravintolissa kasakkisotilaeta vartioemassa --\nja työ muut vieraat olokoo hyviä ja tuokoo kuppinne tänne, niin\nkoataa niihe samppanjoo -- minä hennon antoo toesillennii, enkä\nvoan pöytätoverillen, niinku nappisaksat... Hei, kuulkoo! Hakekoo\ntallisanko, pankee se samppanjoo täytee ja viekee orriillen, joka on\ntuolla pihamoalla seinässä kiin...\n\nTätä nähessää ja kuullessaa rupes kauppias Kasane kiirehtimmää\ntoverijjaa:\n\n-- Kupit kiireest tyhjiks! Nyt pittää reistata, kennenkä eän ensiks\npaenuu samppanjoo huutaissa...\n\n-- Minuss ei oo ollunna yskee ennenkää, eikä se minnuu\nnappisaksoestakkaa tartu. Ja tämä mies kestää siinä, missä nappisaksae,\npuhel se Koavin isäntä.\n\nNyt alako kauppias Kasane tulla ihko tuohuksiisa. Mut toverit ryhty\nhäntä kaekin voemin tyynnyttämää, mänpä par Koavin isännän korvaannii\nsopottammaa. Ja parempia tiplommoattia ne olivattii, ku nykkyeset\nEuruopan valtiomiehet, sillä ykskaks rakentue suloene sovinto ja rauha\nriitamieste välille. Eikä kauvvan kulunna siihenkää, ku Koavin isäntä\nja kauppias Kasane istue vierekkäe, käit toestesa olokapäellä --\nsuureks harmiks niille, jotka luul peäsöväsä samppanjatuluvaa uemaa...\nJa semmoeseks ystävyys heijjä välillää paesu, että juuvva kumauttivat\nveljenmaljattii -- ei kaljamaljoja, voan oekeet samppanjamaljat. Kun ne\nparrii tovvii olj yritellynnä lauloo, että\n\n    \"Suomi lauleloo,\n    Suomi lauleloo\",\n\nniin Koavin isäntä tuumas, että:\n\n-- Minä en ymmärrä nuottiloesta, kiekauksista ja sävelistä mittää, etkä\ntaejja nuottikota olla sinäkää. Mut mitähää jos pistetää suoroo huutoo?\n\nJa sitte ne suorana huutona porrautti:\n\n    \"Suomi lauleloo,\n    Suomi lauleloo\"...\n\n\n\n\nVANAHALAN HERMANNIN NAEMAPUUHAT.\n\n\nKu siltä Vanahalan Hermannilta tievustettii, että minkätähe se ei mäne\navioliittoo, vastas se tavallisest:\n\n-- Minä löyvvän ilon työstä enkä akoesta.\n\nJa se ollii työmies, jos jokukaa: aena voan hikpäesenä uurast --\nensimäesenä nous pystyy ja viimesenä laskeutu levolle, eikä paljo\nmistää muusta välittännä. Kerta myö satuttii yhsesä monenmoesista\nasjoesta tarinoemaa ja ku sattu avioliitostae kysymys nousemaa, tulj\nHermanni niin avomieliseks, että kerto seuroovoo:\n\n-- Oun sitä jo minnäe kolome erj kertoo höynästellynnän naemapuuhissa,\nmut jokikkiine yrityksen mänj musukoppaa ja kuel nahkoesa. Enskerra se\ntapahtu sinä kesänä, jolloenka rues kypsy hyvin aekasee ja leikkuulla\nolj kiire, ku elot tahto karista. Ku oekee olantakkoo otettii,\nsoatii meillä leikkuu lauvantakiltana lopetetuks. Mut kyllä oltii\nuuvvuksissae, niin ettei tahtonna jaksoo syyvvä, eikä kylypee. Mut\nmäntyvän makkoomaa, ei tullunna unta, vaekka oes kuenka peppuroenna\nja koettanna sitä narrata ja houkutella. Ja mikä ihme lie ollunna,\nettä Turpeise Kaesa juohtu lakkoomata mielee. Ja semmoese porun\nsepanj, että lopuks kavvae jalollen, pistin sarkatakin yllen ja\nsoapaskolopposet jalakaan ja lähin yöjalakaa. Ku mänin oekotietä metän\nläp, ei taenna tuntiakkaa kuluva perille peäsyy, vaekka matka olj\nlouhikoesta. Seistessän siinä Kaesan aetan oven eissä aion muestella\nyöjalaka-loehtuja, joella tyttöe pyyvetää ovveesa aukasemmaa ja joeta\npitkin ikkeen olin kuullunna. Kaekista parraalta minusta tämä tuntu:\n\n    \"Kuuluukko koputus,\n    Raekuukko raputus?\n    Onko aetassa asuvia,\n    Huoneessa huokuvia?\n    Työnnä sinä, Kaesa, lukkorautoo,\n    Minä työnnän ovlautoo.\"\n\nja olin ihko ruppeimaesillan tätä loehtuva lukemaa ja hiljoo ovvee\nkoputtammaa. Mut sillon tuumasin, että vetäsen ensiks piipustan\nmuutamia haekeita rintasavuja ja vasta sen jäläkeen pyrin. Istunj siis\nkynnyksen aluskivelle, latasin kopan täytee ja rupesin tupakoemaa.\nJa eläpäs mittää, ku aion tuntee, että nilikkoo rupes kummast\nkiteloettamaa ja vihavoemaa. Vetäsin soappaa poes jalastan ja äkkäsin,\nettä se mokomakkii soapas koloppone on hieronna nilikan vereslihalle.\nKu sitä nilikkoo vielä muun lisäks rupes pakottammaa, peättelin\nmielessän, ettei tämmöesestä jalasta ou yöjalaks, sillä kukapa tietää,\nminkälaeseks se yltyy yötä myöte, jos esmerkiks Kaesae sattus siihe\njossae tappauksessa jalallaa koskettammaa, niin että parasta on lähtee\npaenamaa kottii soamaa tervoo voeteeks. Ja niin minä loehtemata ja\nkoputtelemata lähin, empä ies uskaltanna soapasta jalakaan panna,\nvoan toessoappaassa linkutin männä. Ja vaekka hetj kottii peästyvä\nlätkäsin tervoo nilikkaa, äety se kuetennii niin pahaks, että monta\npäevee kiireinnä työaekana saen sängyssä pötköttee. Manaten koko\nyöjalakareissuva minä yksinän mietin, että kylläpä soa hyvi monta\nKaesoo juontuva mielee, ennenku minä toese kerran yöjalakaa lähen...\n\n-- Mut sanoethaa sinä kokonaesta kolome kertoo naemapuuhissa ollees.\nMikäs toesella kerralla esteeks tulj?\n\n-- Niin -- sillä toesella kerralla loppu yritys hyvin lyhyvee. Olin\nkuullunna sanottavan, että jos astuu tytön hammeelle ja ku se jälellee\nvilikasoo, sillo sylästä loksauttaa vaste kasvoja, eikä tyttö siitä\nsuutu, niin se tyttö on luonnonloatusa puolesta siks hyväntahtone, että\nsen kansa voe huoleta männä avioliittoo, tarvihtemata pelätä soavasa\npahankurista akkoo. Ja ku kerta Mikkolauvvantaena huohmasin Turpeisen\nKaesan Kauppalan puojjissa kirkolla, aloen pittee silimällä, milloenka\nse ruppee poeslähtemää. Minä lyöttäännyen jäläkee, astuva leäppäsin\nrappusilla helemuksille ja ku Kaesa peäsä keäns, sillo minä, ikkääsku\nvahingossa, syläestä ruelautin ja samalla sanon, että:\n\n-- Eläpäs mäne, että soahaa tuummailla. Mut se Kaesa sinkas, että:\n\n-- Kuka sinun kansas ruppee tuummailemmaa, mokomakkii könttyrä, joka\nastut helemoelle ja revit immeiste hammeet. Ja sitte vielä out semmoene\nvessuu, että sylyk toese noamalle pärskää... Pysy tuummines niin\nkaukana, etten voan yletä potkaesta kimmauttoo...\n\nJa varmaannii se Kaesa oes potkassunna, jos en varroon pitännä.\nKu tulin huohmoomaa, että minkälaene pippurpesä se Kaesa olj\nluonnonloavultaa, olin hyvillän, että molemmat kosimispuuhat olj\nkeskentekosiks jeännä.\n\n-- Mittees kolomannella kerralla sitte tapahtu?\n\n-- Se kolomas kerta saes oekeestaa olla kertomata. Mut ku tässä on\nnyt alakuu peästy, niin mänköö loppuu ast. Tuolla noapurseurakunnan\npapinvannotusjuhlassa satun näkemää tytön, joka heilautti minun\nvertän niin voemakkaast, että peätin käyvvä sen kotona asjoo paremmi\nperustelemassa. Ku huohmasin, että meijjä noapurin Antti olj tytön\nkansa tuttu, pyysin minä häntä miestä mäissä auttamaa. Ja juukel\nkuetennii, kuenka valamis se hetj olj! Kolome keske myö sitte mäntii\nkellonsoettajan lesken kammarii ja pyyvvettii kahvit. Ja olj se\ntyttö herja niin nätti, että oekee varpaesta nyk... Männessä olin jo\nsuhahtanna Antin korvaa, että jos tyttö alakaa meijjä talloutta ja\nhuushollia kysellä, niin Anttikii hiukkase kehaseis. Kernaast Antti\nlupas, vieläpä lisän kansa. Ku siinä juteltii ja minä ikkääsäku\nveärä koevu takkoo, huohmautin, että meijjännii talossa oes vappaa\nminiänpaekka, niin kysäs se tyttö, että:\n\n-- Teillä taetaa olla oekee suur talo?\n\n-- Eipähää niin suure suur, eikä piene pien -- siinähää se on puole\nmanttaalin korvilla, vastasin minä.\n\nMut sillon Antti sannoo sukas, että:\n\n-- Mikset ilimota kohallee? Onhaa teijjä talo koko manttaalin\nsuuruene...\n\n-- Onko monta lehmee ja hevosta? kysäs se tyttö.\n\n-- Parkymmentähää niitä on lehmiä, ja neljä aekahevosta ja muutama\nvarsa.\n\n-- Kumma mies -- sano Antti -- out sinä, ku et puhu totta. Teillähää\non neljäkymmentä lehmee, kaheksa hevosta ja kuenka monta varsoo\nlienöökkää...\n\n-- Ompa se sitte ihko ökötalo. Mut outtakos työ ite missä ijässä?\n\n-- Siinähän minä oun lähempänä kolomeekymmentä.\n\n-- No, joko toas narroot! Johhaa sinä alat olla kuusissakymmenissä,\nsano Antti.\n\nSillon minä huohmasin, että se tyttö oekee säekäht. Ja minun ihten\nvanahaa Oatamiin pist ihan ku puukolla. Minä nousin sannoo sanomata,\nmänin kyökkii maksamaa kahvit, ku olin ne pyytännäe, vaekka ensiks\ntuummasin ne jättee Antin maksettaviks -- valehtelijan palakastaa. Ja\nyksinän minä lähin kotjmatkallennii siitä huolimata, että yhessä olj\nAntin kansa tultuna.\n\nKotona minun luonton ja vihan lauhtu, kuultuvan, että Antti olj sen\nsaman tytön kansa kihlautunna. Ja vuosii kulluessa oun ihko kokonaa\nleppynnä, sillä immeiset kertoo, että Anttiparalla on usseempia\npäiviä viikossa, ku muella immeisillä -- kuuluu, neät, olovan hänen\neukollaa sisus pippurista, vaekka ulukokuor on korree ja kaunis... Ku\nsitte yksinän oun niitä kolomee naemapuuhoon miettinnä, oun vähitelle\ntullunna siihen vakkaumuksee, että vanahanapoekana minä pysyn...\n\nJa niin se on pysynnäkkii.\n\n\n\n\nISÄNNÄ JA MÖKKILÄESE NAEMINE.\n\n\n-- Kyllä se nyt Oatami ennen pitkee kemmertyy, sano immeiset, sitteku\nKaesa Kekkone tulj sille palavelijaks.\n\nSe olj tuo Oatami varakas talolline ja jo ikäsä puolvälin seuvvut\njättännä sekä tarmokas ja kykenövä kaekkee muuhu, mut ei voan\nnaemapuuhii. Jotkut arvel, ettei se akotu, ennenku äejjistä aeka\njättää, jotta äet soa emanuuvve hallussaa pittee loppuu ast. Mut\nhuonoja asjantuntijoeta ne arvelijat olj, sillä äejjin kuoltuva ei\nOatami osottanna sen parempoo akottumishaluva, ku sen elläissäkkää. Sen\njohosta sitte, että Oatamille tulj palaveluksee Kaesa Kekkone, alako\nimmeiset sekä salloo että juluk sannoo, että:\n\n-- Kyllä se nyt Oatami ennen pitkee kemmertyy.\n\nKaesa Kekkone olj, neät, semmoene tyttö, että se panj vere heilumaa\nniin nuorissa ku ikämiehissäe, sillä sille olj annettu sekä kokkoo että\nnäkköö. Ja minkäslaine työimmeine se olj! Monta löntterönaesta oes\nsoanna olla ahertamassa, eikä ne kuetenkaa oes kilipailussa tasalla\npysynnä. Tuskin se olj kokonaesta viikkoo Oatamilassa ollunna, ku talo\nsisuspuoleltaa alako ihko toeselta näyttee: ikkunat ja astiat kiils\npuhtavuuttaa, lattiat lakastuena arkinakkii, eikä sopella ja nurkissa\nrikkatunkioeta ollunna. Siist immeine olj kyllä Oatamin äetii, mut sitä\nhaettas jo vanahuus, eikä toas Oatami naesväe töehe jäläkiä tahtonna\nhaestella. Ja sitte äejji kuoltuva talon sisuspuol vähitelle muuttu\nsemmoeseks, mikskä se emännättömässä talossa tahtoo muuttuva. Mut\nku Oatami nyt kahtel Kaesan hommia ja niihe vaekuttammoo muutosta,\ntuns hää mielhyvvee siitä jo senniipuolesta, ettei mittää suurempia\nmänöjä tullunna. Se olj, neät, se Oatami tarkka miltei itaruutee\nast ja se tarkkuus taes peäasjallisempana esteenä naemapuuhissae\nolla. Mut siinä kuukaus kuukauvvelta nähessää, että vaekka joskus\npit hänestä itestää tarpeettommii ostoksii rahhoo panna, niin Kaesan\ntopakkuuvven kautta niillä rahamenoella soatii tuloja nousemaa, niinku\nesmerkiks aejjamukkaeste maetoastijoehe hankkimisella ja parannetulla\nkarjanruokinnalla. Lystiksee se Oatami tämmöestä huohmas ja lyst\nsen muutennii olj olla tupasalla ja katella Kaesoo, mitenkä sen peä\nkeikahtel ja posket hohtel, niinku puolukkaterttu. Ja sen silimättii\nne loest kirkkaena, ku kynttelpar jouluoamuna kirkon alttarpöyvvällä.\nRintapuoleltaa se Kaesa olj muhkee ja ku sen lanteet somast lyllähtel,\nniin näytti siltä, kunj tuul oes helemoja hulumuutellunna, sillä ne\nliikahtel käymise mukkaa... Ja mitenkäs voemakas se olj sekä reilu\ntöessää! Ei ollunnakkaa kummeksittavoo siinä, että isäntä kulumaesa\nalta kahtomalla palavelijattaa tarkastel -- ja kukapa tietää, mittee\nlienöö miettinnäkkää...\n\nMut ei ollunna Kaesakaa niin sokkee, ettei sen silimää pistännä isännä\ntirkistelyt. Ja siitä se Kaesa sae aehetta panna aena voan parastaa --\neikä sitäkää kukkaa tiijjä, mittee mielessä mahto moata...\n\nHarvon on kahta iliman kolomanneta, sanotaa. Ja kolomantena tässä\nolj Alapetti, mökkiläesen poeka, joka jo enstopakassa olj ruvenna\ntuummailemmaa, että:\n\n-- Jos tässä ruppeis niinku akottummaa, niin tuossa Kaesassa se oes\nkelepoova kampraatti. Ja jahka minä katastelen ja siihe suuntaa alkaa\nriipoja, passoo näe lähnoapurissa koitossii tehä...\n\nSuoraa hoastaessa toas olj sillä tavalla, että akottumine olj\nAlapetille päivän polttava kysymys, sillä äet olj kivuloene, isä jo\nvanahanlaene ja mökissä huusholli lisävoemia kaepas. Ja muuten mökki,\njoka olj Oatamilan moalla, olj omistaa elävä, eikä Alapetti ollunna\nniin repäesemällä tehty, että sit'oes tytöt variksenpelättimenä pitännä.\n\nNo -- niin! Se olj Alapetti iskennä silmäsä Kaesaa hetj sen Oatamillaa\ntultuva. Ja jokkaene viikko poletissa ollessaa ja ussei tikusta\ntekemillää asjoella talossa käyvvessää poekaparka olj tullunna\npikkiytynneeks siihe Kaesaa. Mut yrittäissää sitä lähennellä olj\nse Kaesa, niinku kirppaluontone hevone. Se ei tosin hänteesä\nhueskauttanna, ku sillä sitä ei ollunnae, voan helemukset heilaht ja\npeä ylypeest keikaht merkiks siitä, että on parasta pysyvä loetompana.\nSe sattu kippeest Alapettii, mut hää arvel mielessää, että tottapa tuo\nvielä tulloo kesymmäks.\n\nIsäntä Oatamista olj toas lystiä huohmata, ettei se Kaesa ou nue voan\nkoppoomalla otettava, se ku olj isäntä itekkii ruvenna miettimää, että\ntaetas siitä tuosta Kaesasta emäntänä tulla ihko kunnon kalu talloo. Ja\nkevättalavella olj parrii kertoo lik hipaessunna, ettei naematarjous\ntullunna tehyks. Mut aena olj ruvenna arveluttamaa, että:\n\n-- Entäs jos näe ikämiehelle kommee tyttö tulloo rikkauve tähe?\n\nJa siinä arvelussa olj pelätintä tarpeeks ast ja -- naema-askel jäe\nastumata.\n\nMut kerra sitte kesällä jonnae sunnuntakiltana olj kaekki muu väk\nmännä poes kartanolta, niin että kotosalla olj aenuvastaa isäntä,\nKaesa ja sokkee ruotukko tuvassa. Isäntä olj asettunna rappusille\npäevee paestattammaa ja hetkise kuluttuva tulj Kaesa vastapäeselle\npenkille istumaa. Eikä Kaesa ollunna Oatamista millonkaa näyttännä niin\nkorreelta, eikä sen silimät niin loestanna, ku ne nyt tek. Ensaluks\nsiinä hoasteltii ilimoesta ja tallousasjoesta. Isäntä ei voenna\nkylliksee ihmetellä Kaesan haluva hyövyttöö talloosa ja ikkääsäku\nvahingossa sano Oatami, että:\n\n-- Se se on huusholli-immeine tuo Kaesa ja emännaks luotu.\n\n-- Pyh, vae emännäks luotu! Kukapa se piikatyttörievusta emännäksee\nhuolii -- hyvä jo sekkii, ku työssää ja leivässää jokkuu pittää. Mut\nminusta on kummoo, ettei isäntä emäntee ota, tämmöene talo ku kuetennii\non emännän tarpeessa. Miks ei isäntä ota emäntee?\n\nJa Oatamia tuntu vilustavan ja varistavan samalla kertoo, vällii tuntu\nsuonenvettoo ja vällii toas iho olj kananlihalle käypinää. Mone erj\nyritykse perästä sae se isäntä viimme sanotuks, että:\n\n-- Minne tuo lienöö minuva varte Oatamista, kaemamiehestän, otettu\nkylykluu sotkeutumia, ku en sitä nuorena osunna tappoomaa ja ku...\n\nKaesa ei malttanna outtoo, että isäntä oes lausunna sanottavasa loppuu,\nvoan sano, että:\n\n-- Eipä ou isäntä taenna kylykiä kopliakkaa, ett' oes peässynnä\nseleville, kennenkä kuppeessa oes isännän kylen tyhjää paekkaa passoova\nkylykluu?... Eikä isännässä toas ikä ou vikana, voan paremmin ansiona,\nsillä ei avioliitto ou lastenleikkiä...\n\nJa oes se Kaesa sanonna vielä jottae muutae, mut pihhaa astu mökin\nAlapetti ja sannoo mölläytti, että:\n\n-- Minä tulin tievustammaa, passoesko isännälle lähtee arvaelemmaa,\nmille kohalle myö siitä Hauklammista laskuoja kaevettas, niin saes\ntässä kesätöehe loputtuva ruveta työhö.\n\nKaesa posket läväht monenvärisiks ja ihko se taes isäntäkkii kalaveta,\nku hää sano, että:\n\n-- Mikäpäs tässä lie esteenä. Minä voan pistäyn vähä kammarissan.\n\nKun isäntä mänj, rupes Alapetti häne paekallee istumaa. Peästäksee\njutustamise alakuu se kysäes:\n\n-- Vieläkös Kaesa jeä tulovaks vueks tähä talloo?\n\n-- Mittees varte sitä kysytää?\n\n-- No, ku meilläe oes immeise tarvis, ku se äet on saeraaloene ja...\n\nMut sillo Kaesan helemukset pyöräht, niinku kirppaluontose hevose\nhäntä, peä keikaht kommeest ja miltei kiukkusest se sano, että:\n\n-- Kukapa tuota mökkitöllii lähtöö, jos talosissa taloessa työtä ja\nleipee sekä lämmintä soa...\n\nJa sitä sannoissaa se Kaesa poestu, lisäte vielä männessää, että:\n\n-- Ite pahahenk lie tuon rutalee tuohon lähättännä...\n\nSiitä Alapetti hetj osaes arvata, että rappusilla on ollunna\nkysymys naemiskaupasta taekka on ollunna kysymys tulemaisillaa --\nja se arvelu näykkäes niin ilikeest häne syväntää. Mut ku Kaesa\nhalaveks häntä sentähe, että hää on mökkiläene, niinku mökkiläene ei\nimmeisvärtieringissä oeskaa ja ku vielä rutaleeks sano, niin se ei\naenuvastaa estännä häntä surulliseks muuttumasta, vaan päenvastoe rupes\npernoo kaevamaa. Ja tällä laella se Alapetti siinä yksinää tuummail,\nsamalla ku noama olj vällii punaesena ja vällii valakeena:\n\n-- Ompas sillä sisuva! Ja minä ku sitä oun ihko laupiaana lupsakkeena\npitännä... Tottapa se luuloo tähän emännäks peäsöväsä, ku jo nue\nylypeilöö, että minuvakkii rutaleeks sannoo... Jos nyt oun mökkiläene,\nniin kukapa uskaltaa vannoo, etten talollisena kuole?... Mut Kaesa ite\nei ou mökistäkkää, voan... No, mitteepä minä siitä, mistee Kaesa on --\nkuhhaa ei kuetenkaa liijja aekasee ruppeis ylypeilemmää... Soppiippa\nnyt ottoo isännältä selevä, onko Kaesa tähä talloo emännävoalissa vae\nluulottellooko se turhoo...\n\nKu Kaesa tuvassa tuskittellii Alapetin tulosta ja Alapetti\niteksee rappuella järkeil, ketturoe isäntä sängyssää, johonka se\nsissääpeästyvää heittäety ja paenel syvänalloosa, jota tuntu ahistava\nja mieltä paeno, ikkääku jokkii suur vahinko oes sattunna taekka oes\nsattumaesillaa. Vappautuvaksee paenajaesesta peätti Oatami lähtee\nAlapetin matkassa tuuleutummaa, tulj rappuelle ja sano, että:\n\n-- No, nyt lähetää, eikä käkkeillä.\n\nJa eänettömyyvessä ne miehet astuva harppail Hauklampia koht ja\neänettömyyvessä ne kotvan aekoo tarkastel parraenta laskuojan paekkoo.\nViimme Alapetti katkaes mykkyyve sanomalla, että:\n\n-- Isäntäkkii se voan suunnittelloo ja riittailoo viljelystesä\nloajentamista, vaekka niitä on jo ihko tarpeeks ast. Eiköö oes paremp\nruveta riittailemmaa akottumista?\n\n-- Hm, vae akottumista! Kukapa se näe ikämiehe toveriks ennee tahtoes\ntulla?\n\n-- No, sillä laella! Ja kuetennii oes tulijoeta, vaekka takkavitassa\nkantaes...\n\n-- Niinkö luulet? No, soattaes ehkä samallaesia ikäloppuja soaha, ku\nitekkii on... Mut jos sitä akottues, oes ies toespuoleise oltava nuor,\njoka vanhannii miehe vere panis heilumaa...\n\n-- Niin juur. Ja semmoene on omassa koessanne -- Kaesa. Mittees muuta,\nku kysäsette voan, niin helemat hampaessa se hetj etteenne juoksoo...\n\n-- Ku tässä on näe pitkältä jo puhuttu, niin voenhaa sannoo, että\nsitä oun joskus riittaillunna jo sennii puolesta, että Kaesa on roema\ntyöntekijä ja talloene immeine. Mut entäs, jos tullookki ommaesuuvve\nhimossa?\n\nJa nyt olj Alapetti peässynnä siihe, mihinkä olj pyrkinnäkkii ja miltei\nkeskeyttämällä isännä puhhee sano se, että:\n\n-- Siinä se jurnu just onnii... Eikös isäntä muesta, mitenkä\nToloppivaenoolle käv mäntyvää vanahoella päevillää kovin nuore kansa\nnaemisee? Vaekka tyttö olj köyhä, ku poltettu, mut annappas olla, ku se\nemännäks peäs, niin se istukii pöyvvä peähä ja ite Toloppi sae nurkassa\nolla nuhjottoo, kunnekka kuolema korjas poes surkeutta näkemästä...\n\nJa nähessää isännän nuppatuulelle tulovan, jatko Alapetti:\n\n-- Eihää sitä ossoo povata, minkälaene Kaesa emäntänä oes, mut\npeäsishää siitä seleville, jos tekis piene kokkee. Siinä tappauksessa,\nettä isäntä suostuu, minä oekee mielellän ruppee yhtee juonee...\n\n-- Min oun valmis, ku lukkar laulamaa. Mut mittee sit oes tehtävä?\n\n-- Jahka tässä illat myteröetyy, eikä kotonanne satu jonnae\nsunnuntakiltana olemaa enempee väkkee ku nyt juur olj, sillo teijjä\npittää yht'äkkiä saerastuva kammarissanne, valittoo niinku viimmene\nhetk oes tulossa ja pyytee, että Kaesa oes lähtöönne kahtomassa.\nMinä tulen sitte sissää passoovana aekana -- elekeekä voan sillo\nsäekähtykköö -- ja myö soahaa kokkee, tulisko se Kaesa emännäks miehe\nvae rahhaenko tähe. Eiköhää esmerkiks viikkoo ennen pestuupyhhee oes\npassoovi aeka?\n\n-- No, se passoo, niinku puukko tuppee. Ja myö koitetaa.\n\nSunnuntaena viikkoo ennen pestuupyhhee kehottel Oatamilan isäntä\nväkkeesä mänemää kylläelemmää. Kaesa jäe kotosalle, niinku isäntäkkii.\nJa muuten olj Kaesa miltei entistää suuremmalla ahkeruuvvella\ntyöskennellynnä ja kaekinpuolin pitännä talon puolta, niin että isännän\npeässä naemapuuhat yhäti kiivaammin olj ruvenna pyörimää. Ku sitten\nmyterä tulj, alako isännän kammarista kuuluva voehkinoo ja suureänistä\nvalittamista. Kaesa ihko ryöppynä juoks sinne. Pelästynneenä -- aenakii\nsiltä näytti -- kysäes se, että:\n\n-- Mikäs teällä on hätänä?\n\n-- Nyt on teällä hätä käsissä. Minä saerastun kovin ankarast, eikä\ntästä taejja muuta tulla, ku kuolema. Aeh, aeh, kuenka pistää ja koko\nruummiin pallaa ilimitulessa.\n\n-- Mistee minä ossoesin lähtee apuva hakemaa?\n\n-- Ei mistää, sillä ei tässä apu auta... voeh, voeh... jo taetaa henk\nsalapaantuva kulukkuu, voeh, voeh.\n\n-- Voe kuetennii, jos se tuo isäntä nyt kuoloo, eikä ou ies emäntätä,\njoka rikkauvet peris taekka jos oes ies morsian, jolle ommaesuutesa\nluppoes...\n\n-- Eihää mulla rikkautta oukkaa -- velekoo on niin paljon, että ku\nvelekamiehet tulloo omiaa riistamaa, ei jeä muuta, ku tuhkaläjä\njälelle... Pistää, pistää, voeh, voeh, voeh!...\n\n-- Mittee? Joko isäntä houroo? Ja kaekki isäntätä rikkaana pittää ja\nniin oun minnäe uskonna... Empä sitten ruppeekkaa rukkuilemmaa, että\nkuolema ottaes minut ja antaes isännän jeähä elämää...\n\n-- Rukkuiliskos Kaesa minun eistän, jos oesin rikas?\n\n-- Niin... jos oesin emäntänne taekka ies morsiamenne...\n\nMut sillon auken kammarin ov ja sieltä tulj sissää valakene pitkä\nhoahmu, jolla olj viikate olakapeällä. Sen parta ja tukka olj\nkummallisennäköeset ja levitelle käsiää se jyrisövällä eänellä sano,\nettä:\n\n-- Minä kuulin tuon tytön rukkoukset. Minä oun ite kuolema. Ja koska\nnuor tyttö tahtoo kuolla vanaha miehe eistä -- vae tahtonookko se\nvenaruuvvella peästä tuon saeraa ommaesuuvve omistajaks? -- niin\njeäköö isäntä elämää ja minä otan tuon tytön kylymää kaenaloon, ettei\nse ennättäes moalimassa oppia veäryyttä tekemää. Kas niin -- tuleppas\ntänne kaenaloo...\n\nMut sillon Kaesa lysälit polovillee ja käit ristissä rupes\nrukkuilemmaa, että:\n\n-- Elä, hyvä kuolema, ota minuva nuorta tyttöö, elä vielä! Vie tuo\nvanaha ukkokoppura, joka on niin itarakkii, että se sylykesäkkii\nnieleksii. Anna nuoren ellee ja vie tuo ikäloppu, joka on jo valamiiks\nsaerastunnakii... Enkä minä toenperästä kuolemata rukkuillunna, jos\nniin lien sattunna sanomaa... Hyvä kuolema, seästä nuor ja terve sekä\nvie vanaha ja saeras.\n\nSiinä silimänräppäyksessä pomppoes isäntä sängystä jaloellee ja sano,\nettä:\n\n-- En minä ou saeras ollunnakkaa ja jos oesin ollunna, niin kuoleman\nnäkemine minut parans... Mut mihinkä se kuolema nyt joutu?... Ei sitä\nnäy, eikä kuulu...\n\nSe olj, neät, se Alapetti, joka kuolemana olj, puekahtanna kammarista\npoes ja ympärillää ollee lakanan asettanna pihamoalle nuorallee sekä\nnoavatukkasa ja -- partasa tietä kottiisa männessää repinnä pieniks\npalasiks...\n\nMut kuoleman talossa käytyvä muuttu elämä kuolleeks, sillä isäntä\ntulj harvapuhheiseks ja Kaesa välinpitämättömäks, niin että entisestä\nKaesasta ei ollunna mittää jälellä. Eikä se ottanna pestiä Oatamilan\nisännältä, eikä Alapetiltakkaa, voan köyriltä muutti Helsinkii sekä\nsieltä Pietarii, jonne häepy sen hämärii...\n\nVoan ku rakkauven siemen yritti sekä Oatamissa että Alapetissä ruveta\nitämää, niin se alako kaevata uutta kasvupaekkoo. Ja niin kävvii, että\nennen jouluva olj Oatamilassa suuret jyryheät ja Hauklammin mökissä\npienet ja iloeset kihhaukset...\n\n\n\n\nNOAPURUKSET SAE SOUTOO.\n\n\nNoapuruksilla -- Lintharjun Toakolla ja Suottataepalee Tahvolla --\nolj ollunna harvinaese hyvä kalaonni: kahesta apajasta tulj niin\nrunsaast muekkuja, ettei tahtonna soaha venneisii mahtumaa. Ku heillä\nolj yhteine nuotta, pantiin soalis kahtia ja kiiree kautta puhkaestii\nja suolattii kumpasessae huushollissa se meärä muekkuja, mikä talaven\ntarpeeks arvailtii tarvittavan. Kalat olj parraellaa mätmahoja, niin\nettä meähneekii kerty monta pytyllistä ja paljo jäe vielä myötäväksii,\nniinku niitä muekkujakkii. Jos oes ollunna astioeta ja suoloja, oes\npassanna varata talavella markkinoelle vienttavaraks sekä kaloja että\nmeähnee ja siellähää sitä hintookii saes. Mut ku kumpiakkii puututtii,\ntehtii peätös, että noapurit lähtöö huomisoamuna soutoo luekuttelemaa\nkirkolle ja myövät tavarasa omille kauppioelle. Ku syksykirnuuksista\nolj voetae karttumia, tuummattii sekkii myyvvä yhellä tiellä, ettei\ntarvihe erj matkoja tehä. Mikä päevän kulkiessa ehittii, se kaloja\npuhkaestii ja siivottii sekä loput vietii siivoomata suolinee ja\nmeähninee.\n\nOamulla sitte noapurit lähtivät kakshankaesella venneellä kirkolle\nsoaliita myömää. Harvantoajaa hyö soutoo loksuttel toene kokka- ja\ntoene alatuholla, eikä peränpitäjee tarvittu, sillä järv on pitkä\nja kaetane, ku kurenkaula, niin että rantamaesemasta ossoo meärätä,\nmannaanko suoraa vae veärää. Järvenpohjoesimmassa peässä on kirkonkylä.\nRantapenkereellä on Kustaa Pursialan ja Oatu Männäse kauppapuojjit,\nkahen kilipaelovan kauppiaan, jotka akkunastaa ja rappusiltaa pit\nsilimällä, sattuuko järveltä päe tulijoeta olemaa, männäksee jollae\ntekosyyllä rantamakasiiniisa tulijata ommaa puotiisa houkuttelemaa.\nKu järv on suora, ku mittar oes sitä vartelinjan ajanna, soattaa\njo hoeloetuvalta tulevan huohmata. Ja niin olj tullunna nähyks\nnoapurloehennii vennee tulo. Sen johosta olj kumpaenennii kauppias\nsoanna asjoo rantaa. Mut noapuritpa ei soutanna kumpaesenkaa laeturii,\nvoan vene suhaht seisahtuva keskväli paekkeille. Melekee ku yhestä\nsuusta sano kauppiaat, että:\n\n-- No, hyvvee päevee. Johhaa noapurukset taetaa tuuvva kaloja ja muuta\nvöryä ihko lastkaupalla!\n\nKu ei passoo kehuva, jos soalislykkysä tahtoo säelyttöö ja ku sitä paet\noli kumpanennii heistä kauppiaelle velekoo, olj pakko vastata vähän\nniinku veärä puun takkoo ja siks toene noapur sano, että:\n\n-- Onhaa tässä suku kalojae, jos lienöö muutae. Mut ei kaekki meijjä\nommoo ou.\n\nJa sitte ne rupes venneessää köntystelemällä liikkumaa, nostel ja\npunnael vakkojaa ja mittee ihmettä lienövätkää tissaroenna niin kauvva,\nettä kauppiaehe olj poestuttava soamata muuta sanotuks, ku voan\nhoehkastuks, että:\n\n-- Tulukoohaa puojjissa käymää, niin soatte tupakan hampaesii.\n\nMännessää kauppiaat järkeil, että sentäyteinenkö lie tuo toese siihe\ntielle tuonunna, ettei soanna yksinää käyvvä venneessä kahtomassa,\nmittee kaekkee ne noapurukset on lähtennä soutamaa ja jos oes ollunna\npassoovata tavaroo, oes passanna ostoo summamutikassa. Ne noapurukset\ntoasiisa tuummail, että sattupaes nuo pahhuukset yhtaekoo rantaa\nnäkemää, että meillä on runsaast tuotavoo, niin että ne nyt ossoo\nhinnan alas polokee. Lisäks ne kuetennii lohuttel ihteesä sillä, että\ntämminkaeka on ohi, eikä siis tarvii tämmingin pelossa velekasa tähe\ntavarattaa polokuhinnasta tupata, joskohta onnii omille kauppioelle\nmyötävä, ku mueta ostajoeta ei mahollisest satu olemaa... Ja ku\nnoapurukset sitte vielä hetkise keähkäil, läks heistä toene mänemää\nMännäsee ja toene Pursialan puotii. Niin kauppias Pursiala ku\nMännänennii pist hetj sikartupakan ja sano, että:\n\n-- Pannaampas käry kärsää.\n\nNiin somalta, ku soattaa kuulustoo, voan niin kuetennii käv, että\nkauppiaat alako puhuva sammaa tappaa, että nyt on kalansoalis ollunna\nkaekkialla hyvi runsas, niin että hinta on puota lupsahtanna allaa.\nJa Antti Roeha Parikkalasta olj liikkuissaa ilimotellunna, että voe\nPietarissa on kovast halapoo. Mut siinä venneesä luona keähkäillessää\nolj noapurukset -- Tahvo ja Toakko -- vanahoena kokeneina miehinä\nosanna varustoo sanat ommii suehisa ruppeemalla puhumaa siihe suuntaa,\nettä Sahipohjan Pekka lähtöö kaupuntii ja ottaa tavarat siellä\nmyyvväksee. Ja sitä paet ei heillä kumpaesellakaa ou ku nimeks ommoo\ntavaroo. Ku sekä kauppias Pursiala että Männäne olj huohmanna venneessä\nerlaesia astioeta ollee, tuntue Pekan kaupuntmatka uskottavalta,\nvaekka se ite asjassa olj yhenlaesta tuulentuomoo, ku heijjä ihtesä\npuhe kalansoaliista ja Pietarin hinnoesta. Sillo olj keksittävä toesia\nkonstia ja alettii matlakoejja näe:\n\n-- No, jopa sekkii oes reissu, jos lähettäes vähiä tavaroeta kaupuntii\nviemää. Huonolla kelillä kalat rumppaantuvat ja meähnä sotkeutuu, ettei\nniillä soa ku vähä hinnan haesuva.\n\nKu ei tämäkää puhe näyttännä tehhoova, pit jo hoastoo suurista\nrahantarpeista, joehe tähe on ruvettava omia soatavijjaa tahtomaa.\nMut ei sekkää vaekustusta tehnä. Sillo ei auttanna muu, ku vieras\nolj pyyvvettävä puotkammarii, jossa piirongin lahvi lävväytettii\nauk ja otettii putel esille. Siinä sitte vällii annettii kirkasta\nja makkeeta ja vällii hierottii kauppoo. Sen johosta, että muetae\nasjakkaeta sattu tulemaa, ei lopullista peätöstä syntynnä, vieläpä\npeäs Toakko livahtammaa Pursialasta männäksee Männäsee ja Tahvo\nMännäsestä männäksee Pursiallaa. Ja ku miehet vaehtu, olj alettava\nsamapelj ryyppylöehe ast. Mut sitä myöte ku ryypyt alako korvallisilla\nkihistä, sitä myöte kauppojae rupes tulemaa, joskohta itekukkii astia\nmyötii eriksee sille kauppiaalle, joka himpunverra enemmä makso ja\nanto pitemmät ryypyt. Ja samate toas siltä osteltii, joka hintoo\nalens, eikä ruvenna Vanahoo velekoosa kokonaa voatimaa. Ensinnä\nvietii venneesee Männäsestä ostetut tavarat ja sitte muutettii vene\nPursialan laeturi vieree, jonka puojjista niinikkää kaekenmoesta hörtöö\nkannettii. Ku noapurukset olj nousuviinassa, olj ne ostopeälläe, eikä\nkauppioelta myömähaluva puuttunna. Ja sitte kauppasa tehtyvvää hyö\nläht kirkonkylällä käymää tuttaviisa luona, hörpittii kahvia ja vällii\nputelolttae, joka muun väkevän sekkaa sotkettuna olj omasa höyryvä\nnostamaa, eikä poeslähtöö huohmattu, ennenku immeiset alako asettautuva\nmakkoomaa. Jossae paekassa heitä pyyvvettii yöks jeämää ja peloteltii\npimmeyvellä. Mut sillo sano sekä Tahvo että Toakko, että:\n\n-- Pimmeellähä ei tarvihte pelätä ollenkaa, ku ei neä niittää. Ja kyllä\nnää poejjat on niin monta kertoo tään matkan kulukenna, että osataa\nmännä, vaekka ummessasilimi. Kylypyhää tuo ennätti jättee. Mut lystiähä\non siinäe, ku oamulla päevän noustessa moata kellottaa oma akkasa\nlämpöese kuppee vierellä.\n\nJa taespa se olla evuks, että noapurit läht niin pimmeellä, ettei\nkukkaa nähnä, sillä kävely olj osapuellee samanlaesta, ku tikkuristin\ntanssimme: jalat tahto lyyvvä ristii. Mut kompuroemalla ja mahollisest\nkumpsauksia tekemällä peäs ne kuetennii venneesä luo. Sitä\nirrotellessaa ja soutupaekoellee ryhväytyvessää sipas heitä semmoene\nvahinko, että tultikkuloatikko kimpos järvee -- ja sinne tietyst\njäekii. Ku hyö arvel, ettei pimmeessä oes peränpitämisestä mittää\napuva, ryhty noapurukset kakshangassa soutamaa, niinku tulomatkallae.\nLähtiissä sano Toakko, että:\n\n-- No, nyt ruvetaa vetämää ku venemiehet ja jos moalle männää, niin\ntottapaha kokka jyrähtää.\n\nJa aenakii ensimäeset nykäesyt olj ihko olantakkoo otetueta, niin että\nvene oekee hypäht. Muutama kymmenys sylj ku olj mäntynä, hypäht vene\nuuvvestaa, ku oes tahtonna takapakkia ottoo.\n\n-- Mittee se nyt viisastelloo? kysäs Tahvo.\n\n-- Meijjä voema sen pannoo hyppimää. Ja ku voan tässä tahissa veitää,\nei mää kovin monta tuntia, ku tämä kolome ja puole peninkuorman matka\non katkaestu.\n\nSitte ne noapurit sout ja sout. Vällii ne toesestaa salloo otti\npovellaa olovasta purakosta piene naukun, jota tehessää ne olj voan\nkouraasa sylykäsövinää, että aero paremmi pysyes. Ja toesinaa taes\nolla hetkiä, että toene soutaja torkku, eiköpä joskus lie torkkunna\nkumpanennii yhtaekoo. Viimme alako ruveta oamu valakenemmaa -- ja nyt\nhyö suureks kummaksee ja ihmeeksee huohmas, että hyö ovat -- kauppias\nPursialan rannasta muutaman kymmene sylen peässä! Suutarj Eljakse Lassi\nja Pursialan puotmies Tanel Eäriäene olj, neät, tehnä se koerruuve,\nettä vene olj perärenkaastaa tukkitouvvilla kytketty laeturin pollarii\nkiin. Ku noapurukset tämän honoes, vaekkei ne konnuuven tekijöetä\ntiennä, laskettel hyö kuivassa semmoesia voemasanoja, ettei niitä\nmillonkaa oamusiunauksissa käytetä.\n\n-- Huovataa takas rantaa ja otetaa koko köyskimppu venneesee.\n\n-- Sitä myö ei tehä, niin vältytää varkaeks tulemasta. Ota puukkos ja\nsahhoo köys poekki, että peästää tästä Papyloonista.\n\n-- Mut eikös myö käyvvä oamukahvilla? Samalla koiteltas hankkia jottae\nkismerätä pohmeloo.\n\n-- Vae vielä kahvillae! Ja kyllä kohmelota ei ansaehte ruveta\nhuusloaroomaa...\n\n-- Niin, -- mut Iipper-vaenoo sano, ettei hää muuta mittää niin seäli,\nku kohmeloesta miestä ja kippeetä lehmee ja niitä varte se pit viinoo\naena.\n\n-- Sanokoo Iipper mitä tahhaasa, mut meijjä on peästävä äkkiä poes,\nettei jouvvuta kirkonkylä joutilaehe naurettavaks.\n\nJa irveessä ikeni toene noapur tylsällä puukkonysällää nihras köyttä\npoekki. Ku se lopulta katkes, paenautu hää tuhollee ja sano, että:\n\n-- Nyt männää, että tukka on pujossa.\n\nSitä soutuva soatto souvvuks sanoo, jolla noapurit rupes etteepäe\nmänemää. Mut jonku matka peässä kysäs Toakko, että:\n\n-- Eiköhää heitetä nutut poes?\n\n-- No, kyllä passoo, vastas Tahvo.\n\nSiinä ku sitte noapurit kuotas nutut yltää, puota pulaht kumpasennii\npovtaskusta purakko järvee sanomalla voan molskaukse hyvästiks. Mut ei\npassanna ies kirotakkaa, ettei toene oes soanna toesesa salakassasta\nvaenuvakkaa tietoosa. Hammasta hyö kuetennii purra rassautti aeroesa\ntarttuissaa ja ku hyö sitte sout, niin soatto sannoo, että siinä käv\nkova veto. Kotjrantaa peästyvä höyrys hartiat, ku hikiste hevoste\nkilipa-ajoessa. Ku miehet käsiää kahtel, joessa olj oekee verkuplia,\ntuumas Tahvo:\n\n-- Empä taejja tään sulan aekana lähtee kirkolle soutamaa.\n\n-- Kyllä päevä monast närree kiertää, ennenku lähen minäkää, sano\nToakko.\n\nNoapurloehe emännät, jotka olj outellunna miehiää, tulj\nhölökkäjuoksussa rantaa ja kumpanennii alako miestää auttoo kavveihe\nkokkoomisessa. Toakon emäntä kysäs, että:\n\n-- Pitkin yötäkö työ tulitta vae missee työ yötä piitte?\n\n-- Vettä pitkin myö tultii. Eikä yö pitämistä tarvihe, sillä pyssyy se\naekasa pitämätäkkii...\n\n-- Katoppas, ku sinä out tullunna viisaaks -- sano emäntä -- ja jos\nvoan oesit enemmä aekoo viipynnä, oes sinusta tullunna ihko viisanikki.\nMut Tahvon emäntä tievust, että:\n\n-- Muestitko ostoo sitä muskottia?\n\n-- Muskottiakos se ollii ja ku minä puojjista kysyn hunsvottia, ei sitä\nollunna, voan minuva neuvottii apteikkii. Mut ku apteikista pyysin,\nniin ne rupes nauramaa -- ja sillo minä apteikista läksin.\n\nKotiloehe peästyvää Toakko ja Tahvo syyvvä muohtel sen verran, ku\nkohmelo salli. Syömise peälle män toene saunanlauteille ja toene\ntupasa uunille makkoomaa ja ne korsas iltapuolelle ast, niinku oes\npaksuva kokkelpiimee ryypättävänä ollunna. Sillä ryyppimisellä se sae\nkohmelokkii lähtee, pienet putelpurakot ku puota suljaht järvee...\n\n\n\n\nMIES ONNETONNA, KU EI OO -- VELEKOO.\n\n\nKu on yhtä monta mieltä, ku on peätäe, niin siitä seuroo, että immeiste\nkeskuuvessa on niin erlaesia meininkiä ja tuummia, ku kesällä on\nkukkivalla niityllä erkarvasia kukkia. Jos esmerkiks yks pelekee\nvelekoo, niin toene siihe sijjaa ei muuta työtä tekiskää, ku velekoo.\nJa lisäks toas toeset salloo velekasa ja toeset niillä oekee ylypeilöö,\nniinku muuvvan Pieksämäin poekamies, joka kirkkomailla seisahtuva\ntöksäht suure tyttökatraa ettee ja sano, että:\n\n-- Eikö teistä kukkaa tahtoes tulla mulle emännaks? Mulle kyllä passoes\ntulla, sillä mulla on -- velekookii.\n\nMut Vuorsalon Kalle ei pelännä velekoo, eikä veloellaa kehunna, voan\ntulj onnettomaks, ku joutu -- velattomaks. Tästä onnettomuuvvestaa se\non ite kertonna seuroovoo:\n\n-- Siinähää tuota minnäe ellee kittuuti, niinku märkä pallaa. Ku\naena tiukka tulj, pit ehtiä velekoo. Ei se heleppoo sekkää tehtävä\nkaekistelle ollunna, ku lähteet rupes tukkeutummaa. Mut sillo olj\nlöyvettävä uusia uria ja ku sitä oekee kulukee luputtel, niin aena\nse markka heltis, eikä mun perjakoehen sarvii ou vallesmanni vielä\nmilloenkaa piässynnä tarttumaa. Nyt tuo taetaa elämä kuetennii sekaseks\nmännä, ku peäsin veloestan vappaaks. Se, neät, tässä viimme syksynä\ntulj se kauppaneuvvos Hirven mehtäpomo meille tievustammaa, eikö mun\nhalun hyrreis myyvvä kauppapueta metästän. Onkos siellä mun metässän\nkauppapueta? kysäsin minä.\n\n-- Eikös isäntä ou metässää käynnä? utelj se pomo.\n\n-- Ounhaa siellä joskus pistäytynnä. Mut min en ymmärrä, mitkä ne on\nniitä kauppapueta ja oesko niitä myyvvä ast.\n\n-- No, luvetaa mehtä esmerkiks 8 tuummasta ylöspäe, niin sitte\ntiijjetää. Annattako luvan, niin myö luvetaa.\n\n-- Ku työ varmaannii tykkeette enemmä siitä mehtäe lukemisesta, ku\nkirjan, niin lukaeskoo poespoekkee.\n\nEikä tarvinna kahtaa kertoo käskee, ku se pomo miehinee jo paeno\nmehtää. Minä tuummailin iteksen, että joutaappa miehet lukkee, sillä\nne paremmin ymmärtää, mikä se on kauppapuu ja mikä muu puu. Tää turta\npitkätukkaene ei ossoo kauppapueta erottoo, ku mehtä on eissä. Ja\nmuutamae päeväe kuluttuva ne olj lukusa lukenna ja se pomo rupes\nkauppaa ahistammaa. Mut minä pyysin miettimisaekoo. Lopuks myö sovittii\nniin, että pomo tulloo meille kolome päevä peästä kaupan peättämää.\n\nMut hetj sen lähettyvä minä aprikoen, että huommisoamuna mään laevassa\nihtesä kauppaneuvvoksen puhheille ja jos myö ukkomiehet kauppa tehhää,\nniin se se vasta kauppa on. Ja minä lähin. Laevalla kuulin kahe\ntuntemattoman miehe keskenää peättävä, ettei kukkaa soa mehteesä myyvvä\nrunttoomalla, voan parasta on kauppa tehä runkoluvu mukkaa. Minä pistin\ntämän asjan hampaa kolloo.\n\nKauppaneuvvos olj tapasa mukkaa ystävälline ja sitä ystävällisemmäks\ntulj, ku sae kuulla mun liikkuvan mehtämyönthommissa. Hetj se tievust,\nhaluvanko myyvvä runttoomalla kokonaesuuvessaa vae runkoluvu mukkaanko.\nKu ilimoetin, että runkoluvun mukkaa, niin se paekalla tek tarjouksesa,\njoka olj monta markkoo korkeemp, ku sen häne pomosa tarjous. Minä\nluulin kauppaneuvvokse iliman voan turhanpäete tarjoovan ja sanoen,\nettä mulla on tosaekeet myyvvä ja sentähe pyyvvän, että kauppaneuvvos\ntarjoes hintookii toenperästä. Ja kaeketi se kauppaneuvos luul mun\npitävän hintoo liijjan halapana, koska se paekalla lisäes vielä par\ntaekka kolome markkoo. Suoraa puhhuissa minust olj jo sen pomon tarjous\npassoova ja se kauppaneuvvokse ensimäenennii tarjous melekee mahottoman\nkorkee, voan ku arvelin, että kylläpä se yskäsä ymmärtää, minä ojensin\nkäten ja kättälyyvve kauppa peätettii sekä tehtii vielä kirjutettu\nkontrahtii. Lumkelin jouvvuttuva alakoe veto ja ku se loppu, saen minä\nkäypäset kouraan, joella kävin kaekki velekan maksamassa.\n\n-- No, nytkös sinun passoo velattomana miehenä pötköttöö selälläes,\nniinku hako rannikolla, ja talavellae tuvassa kuunnella, mitenkä\npohjoestuul ulukona nurkissa viheltää -- ihko sin out onnenpoeka.\n\n-- Elä, velveikkone, puhu onnesta mittaa, sillä minä tulen onnettomaks,\nku tässä päevä päevältä tuhmenen ja pöllönen. Katoppas tätä. Kumulla\nolj velekoo pit minun oamu- ja iltapuhteet, jopa päeväsyvämmelläe,\naskaroettoo aevojan, mistee sitä puuttee aekana ossoo männä velekoo\npyytämää. Samalla olj mietittävä, mitenkä soa ne velekamiehesä\nrauhottummaa, jotka pakkaes ahistammaa. Siinä olj koulu, jossa järk\noppi voemistelemaa ja äksieroomaa. Nyt minä velattomana olla nuhjotan\nvoan tässä kotona, en neä toesiaa immeisiä, ku ihmeeks, enkä kuule\nmittee missäe tapahtuu. Siellä kuleksiissa näk ja kuul sekä oppi\njottae. Tässä minä tuppaannun ja tulen vähitelle ihko tökeröks.\nMinusta jo tuntuu, ku tuo peäkoppanii oes muuttunna sissäälämpiiväks\nsavutuvaks. Ja usko poes, että kyllä on paremp olla ies jottae\nymmärtävänä velekaesena, ku pöllönä ja tökerönä velattomana...\n\n\n\n\nPARJ ERREYSTÄ.\n\n\nErreykset on immeisillisiä, sanotaa, vaekka kyllä voe erreys\nelläemellennii sattuva. Toesilla erreyksillä voe olla mitä raskaemmat\nseuraukset ja toeset toas pannoo hymmyilemmää ja nauroo virnottammaa.\nNiitä paria erreystä, joesta tässä puhe tulloo, oes soattanna oekee\nsuur voara seurata, mut ku kaekeks onneks ei niin ou tapahtumia, lienöö\nluvallista julukine nauramislupa antoo, jos kellä on nauramissee\nhaluva. Siitä syystä että ne kumpanennii on johtunna tohtuorin luona\nkäymisestä, pittää ne samalla kertoo hoastoo.\n\nMikä kunneus sen Pörölän Pietun terveyteen lienöö tullunna, ku se\nkeänty huonovoentiseks, niin että sen elämä ommae sannaesa mukkaa\nolj voan kutjotusta Ja ku jokkaene yllytti, peätti se Pietu männä\ntohtuorilla arvuuttammaa, mikä nyt on vikana. Kovin tarkkoo työtä se\ntohtuor tekkii: riisutti paejjannii poes peältä koputtel rintoo ja\nselekee, niinku huonolla jeällä kulukussa sitä kepillä kolokutettaa,\npanjpa korvasa paljasta mahhooki vaste ja kuuntelj sekä korvallaa\nettä kummallisella pillitötteröllää. Sitte se kirjutti paperliuskalle\nkoukerroksia, joesta ei lautamieskää soanna mittää selevee, vaekka\nsillä olj täyvvet ristit kirkonkirjoessa lukutaejjostaa. Sitä\npaperliuskoo antaissaa olj tohtuor sanonna, että:\n\n-- Menge nyt apoteekki ja nautti se, ku ne sielt anda ja tulkke kolmi\npeive pereste sanno, mitte se on vaekutta.\n\nPietu tek työtä käskettyvä, vieläpä atteikissa kahto tarkkaa,\nminkälaesta rohtoo siellä valamistettii. Ja survomalla ja hieromalla\nolj laetettu kolome kattaanmarjan kokkoesta pyöreetä nappulata, ku\nrihlapyssynluotia, joeta ne sano pilleriks. Ne pantii lapsen peukalon\nsuuruesee paperista tehtyy loatikkoo eli tötteröö, johon ne koato\njottae pölyvä ensin ja sitte paenettii kans peälle ja mikä lie\npaperliuska liimattu kuppeesee. Se liuskake olj kuetennii peässynnä irt\nja taskusta puonna.\n\nJa kottiisa tultuvaa panj Rietun peätä punneille, ku ei tahtonna\nkäsittöö, niillä laella se rohto otetaa. Ja onnettommuuvveks putoes\nsekkii paperliuska loatikon kuppeesta, jossa liuskakkeessa toeset arvel\nosviitan ollee. Ku se tohtuor olj sanonna, että se nautitaa, mikä\natteikista annetaa ja vielä lisännä, että nieltessä on pee paenatta\nallaa, niin Pietu olj tievustanna, että mikä p on allaa paenettava\nnieltessää, onko se kirjan puustaen vae mikä? Ja sillo olj tohtuor\ntakapuolta tuupanna Pietuva peähä ja sanonna, että:\n\n-- Teme pee paenetta tell viissi alla.\n\nJa tästä johtu Pietu vuntieroomaa, että kyllä se tuo koko rakkine on\ntuommoesennaa nielastava ja jos ei tunnu mänövän, on peätä paenettava\nallaa. Siinä arvellessaa tuummail Pietu, että kyllähää nue suuria\nperunalohkojae nieleksittää ku on tuo loatikko eli paperrasia. Sitte\nhää pist sen suuhusa, rupes nieleksimmää peätää melekei lattiaa ast\npaenamalla, niin että silimistä ves tippu. Mut ei se ruoja ruvenna\nuppoomaa. Pietu rätnäil, että onhaa keinoja, jos on vastuksijjae, sekä\npureks suussaa aekamoese kimpalee leipee, pistjpä voetae sen peälle.\nJa kun sitte vielä lisäks ryyppäs kokkelpiimee palanpaeneeks sekä\nvoemakkaast nielas, niin mänjpä se puru allaa ja rohtotötterö matkassa,\nettä oekee juthaht. Pietu tietyst olj tyytyväene.\n\nKu neljäs päevä soapu läks Pietu tohtuorii, niinku olj käskettykkii. Ja\nhet kysäes tohtuor, että:\n\n-- Mitte on leeke vaekutta?\n\n-- En min'ou vielä mittää vaekutusta tuntenna, ku se ei ou vielä taenna\nauvveta se kans.\n\n-- Mike kans?\n\n-- Minä nielasin sen atteikista annetun rohtotötterön kokonaesenaa...\n\nJa sillo olj tohtuor näyttännä kovin säekähtänneeltä ja ruvenna yksinää\npuhella höpisemmää. Viimme se olj sanonna, että:\n\n-- Me toevo, ett se sulaa. Mut nyt me anda uus leeke ja te nautti neljä\nrookalusikka peeväs.\n\n-- Mut mitenkäs ne lusikat allaa männöö?\n\n-- Ei lusikka alla menne, ei! Te kyssy apoteekarilt neuvo.\n\nJa sitte Pietu hak atteikista uuvven leäkkee eli rohon jota neuvottii\nottamaa neljästi päevässä ruokalusikalline. Se varmaannii olj hyvvee\nrohtoo, koskapa Pietu jäläkeepäe kehu sitä ja sano, että:\n\n-- Se lusikkarohto se kaeketi aukas sen tötterön kannen. Ja ku ne kaks\nrohtoo alako yhessä vaekuttoo, niin päevä päevältä rupesin parantummaa\nja kalakkomaa siihen kuntoo, missä nyt oun.\n\nSelloatuene se ensimäene erreys olj, ja ku siinä on loppu hyvä, niin\nonhaa se sillo kokonaannii hyvä.\n\nSe toene erreys toas, joka pittää tähä yhtee piustaa pistee,\non pikakirjutuksella pantu paperille ja on siis sanasta sannaa\nsemmukkaene, ku Asikaes-Antti ite hoasto:\n\n-- Ku se tuo mahhae ruppee oekee reistaelemmaa, niin pelissä sitä\nsiinäe immeisparka on. Minunnii maharustinkin ku ensaluks kurahtel ja\nnarahtel, ku vanaha ov ja sitte sille vällii ei kelevanna mikkää ruoka.\nMillo sitä milläe laella rullo ja kipristel ja vähitelle se kovettu\nja poattu, että luul sen kiveks muuttuva, jopa pit ruveta tuummimaa,\nettei sitä soa tyhjennetykskää muuten, ku tulupanveäntime eli\nkorkkiruuvvi avulla. Ja ku vaevojan valitin, sanottii mulle, että mulla\non katarria mahassan. Tievustaissan, että onko ne katarrit matoja,\njotka minä Vappu-vaenoo suokanarvista keittämällä sopotuksella jo\nkerta saen lähtemää, että ne oekee vinkaes männessää, niin selitettii,\nettä katarri on mahavaevan nim sekä kehotettu kiire kaupalla käymää\ntohtuorissa, ennenku minusta tulloo Manalan Matti. Eikä siinä muuta\nkeinoo ollunnakkaa, ku voan pit lähtee tohtuorille. Se tohtuor olj\ntaetava leäkär, mut kuulu ollee niitä vekomoania, jotka vihhoo tätä\noekeehe immeiste kieltä ja mongertaa ommoo mongerrustaa, niinku se tek\nmullennii, sitteku olin vaevan valitellunna juurtajaksae. Se tohtuor\nkysy, että:\n\n-- Mite te on söönä?\n\n-- Immeiste ruokoo meillä syyvvää: pottaattia, muekkuja, joskus\nvingunpintoo eli sianlihhoo, rukkiista hapanleipee ja keitetää\nruespuuroo, piimävelliä, hapanlohkoo sekä kalakeittookii.\n\nJa se tohtuor alako pyörittöö peätää niinku kissapökki ja puhuva, että:\n\n-- Teme pahha, teme pahha -- siite se tullo katarri. Mut minä lopetin\nsen peänpyöritykset ja sanon, että:\n\n-- Mistee ne herrae herkut mökkiläeselle tulloo, eikä niillä leäryllä\nja luerakkeilla työmies jaksaes mittää tehäkkää.\n\nSitte se tohtuor mietti hollin aekoo ja lopuks tuummas, että:\n\n-- Teme vatta pitte ava...\n\n-- Herra siunatkoo -- leikataanko mun mahan auk?\n\n-- Ei leikka, ei. Mine orneera leeke, joka ava vatta. Otta sitte\nillalla ja tule sit huomepeivene tenne.\n\nMinä lippasin atteikkii, ostin leäkkee ja iltasella sitä nielaesta\nlotkautin. Sekös muutaman tunnin peästä nost sisuksissan elämän! Ku\nsitte oamulla mänin tohtuorin luo, kysäes se hetj, että:\n\n-- Onko se lakseera?\n\n-- Ei, ei yhtää...\n\n-- Mike ihme! Nu, mine kirutta uus leeke. Otta se ja tullo huomipeive\ntenne.\n\nJa ku minä sen rohon nielin, niin sitte käv jo ihko ryöppä ja niin\ntulin heikoks, etten tahtonna jaksoo tohtuorii kävellä, eikä sitä\nsoanna ies rauhassa kävelläkkää, ku pit tuontuostae pistäytyvä\nvesakossa, niinku entise Pieksämäe miehe. Ihko samalla tavalla ku\nöilönnii se tohtuor toas sitä laksieruuta tievust ja ku minä en osanna\nmuuta ku kieltee, kirjutti uuvve rohon ja kuhtu oamulla luoksee\ntulemaa. Tämä kolomas roppi olj semmoesta vekarata, että toene\ntarvittii minuva tohtuorii taluttammaa, sillä ite en kyvennä kunnollee\nkävelemmää. Ja toasiisa se tohtuor kysäes, että:\n\n-- Onko se ny lakseeraa?\n\n-- Ei ou, vastasin minä heikolla eänellä.\n\n-- Herre, herre, sano se tohtuor ja mitä lie vielä muuta mongerrustaa\npuhunna lisäks. Ja sitte mänj kirjahyllysä luo -- ja sillä hyllyllä\nolj kirjoja jos kirjae poekiakkii -- ja otti sieltä roamatu kokkoese\nkirjan, jota selaes ja selaes sekä kohta tulj mun etteen ja kysäes,\nettä:\n\n-- Onkko tullu mittää ullostus, onke te ullosta?\n\n-- Voe veikkone kuetennii! Minähää sitä ounnii ulostellunna -- eikö jo\nlie kaekki sisuksetta lähtennä? Ja pelekee minä, että on selekärankae\njo tipose tiessää, kosk' en taho ennee pystyssä pysyvä, eikä tätä\nmännöö kintutkaa ennee kestä, jos ei soaha toppia tulemaa.\n\n-- Se on hyve, että se vatta on tullu ava. Mene nyt kotti ja pittä olla\nsänky peelle muutama peive. Ei saa syö raskas ruokka.\n\nJa sitte minä matelin kottii. Mut en pannunna sänkyvä peällen, voan\nannoen olla sängyn allan ja moata rötkötin siinä.\n\n-- Oljpa kuetennii hyvä, ettet mokomasta kuurista kuollunna, sano\njokkuu kuulija siinä.\n\n-- No, tokkos nuesta tok tohtuorin rohoesta kukkaa kuolenoo. Ja jos\noekee totta hoastan, niin olj se voan semmoene ryykki, etten ou sen\njäläkee katarria mahassan tuntenna, lopetti Asikaes-Antti juttelusa.\n\n\n\n\nKUMPASELLAKO ETUSIJA?\n\n\nSatunj kerra joutumaa väettelyy karjalaeste ja meijjä savolaeste\nerloatusista luonnonloavuesta -- ja kumpanennii kehu ommoosa.\nLopuks tulj puhe hyvänahkaesuuvvesta sekä pitkämielisyyvvestä --\nja niissäe ominaesuuksissa meistä niin toene ku toenennii pitj\noman heimosa puolta. Vastaväettäjä löe pöytää viimmesenä valttinaa\nseuroovan tappaukse, jossa muka karjalaene sekä hyvänahkaesuus että\npitkämielisyys essiytyy voettamattomassa loestossaa:\n\nKerra sattu ryssäläene kauppias puojjissaa Pietarissa julumistununaa\nMuolalaesee miehee ja käskiissää sen puojjistaa ulos mänemää olj vielä\nlisäks sille sanonna, että:\n\n-- Turakka, turakka!\n\nJa tämä turakka-sana kuuluu olova vielä pahemp haukkumasana, ku se,\njonka Heimos-Ville olj kerra sanonna muutamalle harjasryssälle. Se olj\nVille ollunna otrapieleksestä viemässä lyhteitä riihee, ja ku tietä olj\nsattunna harjasryssä astuva vutkittammaa, olj Ville kysynnä toesilta\nmiehiltä, että:\n\n-- Enköö juuttaa vutkittajalle sano venäjäks haukkumasannoo?\n\n-- Sano, sano, olj toeset miehet yllyttännä.\n\nSillo olj Ville huutoo hoelassunna:\n\n-- Tavae rutka, tavae rutka.\n\nHarjasryssä olj männessää molittanna jottae vastaa, mut eihää kukkaa\nvenättä ymmärtännä.\n\nSe turakka-sana kuetennii, joka Muolalaeselle miehelle Pietarissa\nsanottii, kuuluu olovan paljo karkeemp ja ilikeemp haukkumasana.\nMut ku miestä samalla käskettii puojjista ulos, ei auttanna muu, ku\npitj pittee sana hyvänää ja männä mänöjää. Ja niimpä se Muolalaene\nkavaht neljpyöräsillee ja läks kotiaa koht ajjoo karittammaa. Viijje\npeninkuorman peässä juohtu sitte sen mieleen, että minkäs tähe hää\njätti ryssäläeselle kauppiaalle antamata sanan sanasta. Yhtäkistää se\npyöräytti hevosesa ympär ja läht kiireest männä huristammaa Pietarii\ntakas. Tultuvaa sen puojji ettee, jossa haukkumasana lausuttii, nous\nMuolalaene neljpyöräsistää, mänj puojji ovelle jahuus sinne sissää,\nettä:\n\n-- Uo sie isse turakka, uo isse turakka.\n\nSitte toas kapsaht neljpyöräsiisä ja läks uuvvestaa ajjoo karittelemaa\nkotiaa koht, eikä ies kahtonna, tokko puojjissa lie ennee sitä\nmiestäkää ollunna, joka häntä turakaks sano.\n\nMut ei tarvinna minunkaa jeähä tuppisuuks tämän tappaukse kuultuvan,\nsillä hetj tulj muestkopastan esille Lotki-Toavetin pitkämieline ja\nhyvänahkaene mänettely, jota passas hyvi rinnastoo, ku sekkii olj\nkauppapuojjissa alakusa soanna, vaekka ei tosin Pietarissa. Mistee\nsyystä lienöö Kauppalan kauppias sattunna kimmastummaa Lotki-Toavettii,\njoka on moankuulu hyvänahkaesuuvestaa, ja kimmaestuepa niin kovast,\nettä tarttu niskaa kiin ja työns puojjistaa ulos. Liekkö Lotki-Toavetti\nsitte männessää miettinnä, ettei tuo mikkää sankarjtyö ollunna, vae\neikö lie ies sitäkää vuntieranna, sen ku voan kaekessa rauhassa paeno\nkottiisa ja elel tavallista elämeesä huomisiltaa ast. Mut sillon\nmoataruppeemise aekana ku jo istu sänkysä laejjalla ja viimestä\niltapiippuvaa tupakoe, se yhtäkistää karkas pystyy, purist nyrkkiää ja\nsano, että:\n\n-- Voe, voe, jos se Kauppala kauppias oes nyt tässä, niin jo jumaliste\nse näkies, mitenkä minä sitä viskoesin, niinku karvarukkaesta... voe,\nvoe jukoliste!...\n\n-- Tulitko sinä hassuks vae mikä sulla on? kysäs emäntä.\n\n-- En ou tullunna, enkä meinoo tullakkaa. Mut ku juolaht mieleen, että\nse öylön työns minut puojjistaa ulos, niin voe, voe jukoliste!...\n\nJa Lotki-Toavetin emäntä sano, että:\n\n-- Aeka hattuva hakkee: hattu viijje virstan peässä. Eikä sinunkaa\ntarvihe suuttuva ja julumistella nyt vasta vuorokauvve perästä, ja ku\nse kauppiaskaa ei ou maella, eikä halameilla...\n\n-- Paremp myöhää, ku ei millonkaa aenae -- suuttumisessa. Ja sen neuvon\nminä sullennii annan, että elä millonkaa suutu yhtaekoo toese kansa.\nKatoppas, jos minnäe öylön suutunj samalla kertoo, ku se kauppias,\nniin kukapa tietää, mittee siinä oes tapahtunnakaa -- ehkä oes toene\nrauvvoessa ja toene lauvvoessa... Mut nyt mun olj niin voaratonta\npuhaltoo vihapuht sisuksistan -- ja sen peälle peästä rauhallisella\nmielellä moata pötköttämmää. Eipä siis muuta, ku puhalla, eukko, tulet\nsammuksii ja tule tänne viereen vitkottammaa. Ja johhaa tuo makkuuaeka\nonnii.\n\nJa kohta olj koko pere makkuulla -- kuka sitte lie pötköttännä ja kuka\nvitkottanna...\n\nMut lukija asjaks jeä tutkia ja peättee, karjalaesellako vae\nsavolaesella on etusija hyvänahkaesuuvvessa ja pitkämielisyyvvessä.\nMinä ite tahon olla puoluvellisuuve yläpuolia, niinku resitentti.\n\n\n\n\nAEKAMIES.\n\n\nSitä tavataa sannoo, että luonto tekköö työsä täyvvellisiks. Mut\naenae Kust Lapio olj elävä esmerkki siitä, että sattuu luonnoltakkii\nepätasaesuuksia tulemaa. Se nimittäe olj soanunna liijjan lyhköeset\njalat, joskohta muu ruumis olj joka hollilta kookas ja selekäkii olj\nyhtä levee ja pitkä ku köyhän pelto. Mut jalat ne kertakaekkiaa olj\nniin pienet rimpottimet, että niillä käveleminennii ei näyttännä\nastumiselta, voan toarostamiselta -- ja tokko niillä lie ollenkaa\nylettännä juosta?...\n\nVaekka Kust ei ollunna turhamieline, tuns se kuetennii kiusoetusta\nlyhköeste jalakojesa vuoks. Ja mikä pahinta: vastaantulijat, etennii\nouvvot, kahto ihmetelle hännee, vieläpä ne vilikas jäläkeesäkkii ohite\npeästyvää. Se tietyst hermoja ärrytti ja kaevel vanahoo-oatamia. Kust\nosaes kuetennii harmisa salata, eikä ollunna olovinnaa toppanaankaa. Ja\nsoahaksee varmuuve, ettei häntä uskalleta pilikkatauluna pittee, se olj\nottanna tavaksee tuontuostae ringaesta, että:\n\n-- Min' oun aekamies!\n\nJa jos voan olj jottae ertyesempöö huohmoovinnaa taekka että häne\njalakojasa tarkasteltii, sillo se Kust jyrräytti nyrkkiää pöytää taekka\nlyyvvä lävväytti kämmenijjää vastakkae sekä karjasemalla kiljas:\n\n-- Min' oon aekamies, aekamies!\n\nJa niillä sanoella ja liikkeillä näytti tavallisest vaekutusta\nolovannii.\n\nMut sattu sitte kerra, että Kust olj ollunna kilipa-ajoessa, voettae\nensimäese palakinno sekä vielä möe orriisa melekei satumaese korkeesee\nhintaa. Ja siinäpä sitä jo olj syytä ihko \"aekamiehennii\" hörähtöö\nhyvillee. Tätä mielilloosa tahto Kust muellennii jakkoo kuhtumalla\nneljä ystävättää ja kylänmiestää ravintollaa vieraeksee. Ku passoova\nvappaa pöytä löyvvettii, istaht nämä viis miestä sen ympärille,\nja Kust helläytti pöytäkelloo, niinku aekamies aenae. Het soapu\nravintolapalavelija, nuorenlaene poeka, ja kumars sekä kysäes:\n\n-- Mittee herroelle saes luvan olla?\n\n-- Viis lasia totia.\n\nSinä aekana ei nimittäe vielä niitä tuuvvinkloeta eli tyytinkiä\ntunnettukkaa, voan ku miehet mänj kapakkaa, niin ne rupes totisille,\nellei ne pottuoltta ärmättiä juonna.\n\nHyvin pia olj pöytä korreena, niinku on tapana sanoo, ja Kust kehottel\nystävijjää ja kylänmiehiää valamistammaa kuppiaa juotavaa kuntoo.\n\nMut ku se passarjpoeka jäe siihe lähistölle seisomaa, anto Kust sille\nankaran silimäykse. Se ei kuetenkaa tehnä mittää vaekutusta. Sillon\nKust jo ihko vihaesest mulukautti. Vaekutus olj yhtä huono. Siitäpä\nKust rupes arvelemmaa, että passarjpoeka kahteloo hänen lyhköesiä\njalakojaa, jotka ei ylettännä lattiaa ast, voan ne riippu tuolin\nja lattian välillä. Se alako hermostuttoo siinä meäri, että Kustin\nkärsimys lopaht ja hää tievust, että:\n\n-- Mittee siinä seista toljotettaa, niinku Tolovaese akka?...\n\n-- Minä outan maksuva.\n\n-- Kylläpähää maksetaa sitte, ku ensin on soatu nautituks.\n\n-- Ei se pelj vetele, voan maksu on hetjpaekalla suoritettava.\n\n-- Ahaa, meitä pietää rosvoena, jotka...\n\n-- Ei pietä rosvoena, eikä minnää muenakaa, ku tavallisina immeisinä.\nMut minun on tehtävä sen raukkaa, ku herra on käskennä.\n\n-- Herrako käskennä? Ohhoh, vae oekee on passarjpoeka herranpalavelija,\nniinku pappi... No, ei passarjpoejjan, eikä passarjpoejjan herran\ntarvihe pelätä meijjä karkoomista... Tuossa on kärpäespaper,\nviissatamarkkane. Siitä passoo omasa ottoo, niin ei tarvii seista\ntoljottoo ja kahtoo noljottoo.\n\n-- Eikös oes pienempöö rahhoo? Ku nyt markkinaaekana on paljo väkkee ja\nhyvin kiire, ei tässä ennättäes lähtee kaupunnille rahhoo vaehtamaa, ku\npuhvetissa kuuluu olovan pienten puute.\n\n-- Vae on pienten puute... No, meillä ei toasiisa ou suurte puutetta ja\nrahhoo ne on suurettii rahat, sano Kust huohmattavalla koppavuuvvella.\nKu rosvoeks luulette, on parasta ottoo suuresta rahasta, niin ei tarvii\nkarkoomista pelätä...\n\nPassarjpoeka mänj kärpäespaperia vaehtamaa ja hetkise kuluttuva toe 495\nmarkkoo takas sekä setelrahoena että hoppeina. Samalla ku Kust korjaes\nrahat talteesa, samalla se anto silimänmulukaukse merkiks siitä, ettei\npassanna jeähä lähheisyytee seista toljottammaa ja kahtoo noljottammaa.\nMut iliman tätä mulukaustakkii oes se passarjpoeka kaeketi poestunna.\n\nVaston tavallissuuttaa Kust lakkoomatta koppautti lasisa pohjoo pöytää\nkehoettooksee ystävijjää ja kylänmiehiää niin maestamaa, että pohja\nruppeis paestamaa. Ja lassii tyhjettyvä uus samanlaene annos tilattii.\nKu passarjpoeka uuvve annokse tuotuvaa yritti poestuva, pist Kust\nviissatamarkkase häne kätteesä ja sano, että:\n\n-- Tuosta maksu, ettei tarvihe karkoomista pelätä. Ja rosvoloelta on\nmaksu otettava suuresta rahasta, eikä jeätävä toljottammaa...\n\n-- Onhaa teillä pienempöökii rahhoo...\n\n-- Mittees se vieraalle kuuluu, mittee rahaloatuva mulla on, kuhhaa\nvoan talo soa omasa.\n\nEikä siinä auttanna muu, ku rahhoo olj lähettävä vaehtamaa.\n\nJa nytkös se Kust vasta alakokii ystävijjää ja kylänmiehiää kiirehtijä\nryyppeemää. Ja kohtahaa siinä lasiloehe pohjat paestovattii. Sillo toas\njällee heläht pöytäkello ja jällee tulj riisreätti rahanvaehtamisesta.\nMut Kust olj itepintaene, niinku -- suomalaene. Ja kärpäspaper olj\nvaehettava pienemmäks rahaks neljä erj kertoo. Sillä viimesellä\nkerralla olj pakko käyvvä oekee pitkän matkan peässä passoovia\nvaehtorahoja ehtimässä.\n\nKu neljännet totlasit olj pohjaa ast tyhjennetty, tahto Kust vielä\npöytäkelloo helläyttöö uutta annosta tilataksee. Mut sillo ystävät ja\nkylänmiehet karaht vastaa, sillä ne tuns jo juoneesa kylliksee, niinku\nentiset heävieraat. Ankaran neljottelu jäläkee Kust soatii taepumaa.\n\nPoeslähtiissä Kust kuetennii seisaht kesklattialla, oekas ihtesä\nsuoraks ja mahtpontisest sano, että:\n\n-- Ku toeste tämmöese miehe neätte, elekee luulko rosvoks, elekeekä\njeäkee seista toljottamaa ja kahtoo noljottammaa. Ja pankoo mieleenne,\nettä minä -- ja tällöen se lyyvvä lävväytti kämmenijjää vastakkae --\nettä minä oun aikamies... Kuuletteko? _Minä oun aekamies_!\n\n-- Etpää ou, ku aekamiehe puolikas, sano jokkuu nurkasta, mut niin\nhiljoo, ettei sitä Kust kuullunna. Ja se olj oekee hyvä, ettei se\nkuullunna...\n\nJa Kust kävel vieraehesa matkassa ovvee kohi oekee niin pitkillä\nroekkaeluaskelilla, ku lyhköeset tynkäjalat suennii salli, että oes\nparemmi aekamieheltä näyttännä...\n\n\n\n\nHYVÄ HUMALA -- HUKKAA...\n\n\nEi tarvinna lähtee asjantuntijoo mistää ehtimää, sillä itekukkii\nhuohmas, että mies olj rikkonna kieltolakia: astuissa sitä läekytti,\nniinku tuul venettä, kasvolihakset olj riipuksissa, niinku lihavan\nmiehe housut laehan pilleksissä ja puhetta tul ihko tuluvanaa, samalla\nku vällii peästel pitkiä sylykruelauksia sekä viitto käsijää, niinku\noes kärpäsiä hätistellynnä. Se vaevaene mato ja matkamies, joka tällä\nlaella tietä taevals, olj Puumannin puutavaraliikkeen mehtäpomo\nAntti Pöhönen, paksu ja lihavahko miesruhjake, niinku nimesäkkii\nvähä viittoo. Vueskymmenii kulluissa se olj perehtynnä mehtähommii\nja mehtäkauppoetekemissii niin juurta myöte, että oes koko liikkee\nmiehistä numero ensimäene, jos ei oes ollunna sitä heikkoutta, että\njoe, vaekka ei janottannakaa. Ku kuetennii Pöhöse kokemus ja taeto olj\nyhtiölle tarpeelline, kateltii voan avuja, mut silimät sulettii häne\nheikkouvellee.\n\nMut tulj sitte yhtiöö uus phorstmestär, niinku Pöhönen metsänhoetajoo\nnimitti, ja tämä olj tavattoman ankara ja tinkimätö kieltolakimmeine,\njoka Pöhösellennii panj erottamise uhalla sen voatimukse, että\npittää pysyvä väkjuomista erillää. Ja Pöhöne pysykii kaekkii kummaks\nja ihmeeks raettiina pitkät aejjat. Mut ku se nyt nähtii täyvvessä\nseilissä, ei se voenna olla huohmiota herättämätä, vaekka tätä ennen\nsitä oes pietty luonnollisena ja asjaankuuluvana. Muehe muvassa häne\nkulukuvaa tarkastel Oakki Möhöne, kaekenmoeste koukkue keksijä ja\nilomieline veitikka, joka mittää ei niin harrastamia, ku kepposte\naekaasoamista. Nähessää, mitenkä Pöhöstä läekytti, ja arvatessaa,\nettä se männöö Tuohniemee, jossa on tapasa majjaella, Oakki Möhöne\njo miltei suutaa maeskuttel sille herkkupalalle, jota peätti ryhtyvä\nvalamistammaa.\n\nKu Möhöne arvel Pöhöse jo peässee perille, mänj se puhelimmeesa ja\nsoettoo helläytti Tuohniemee. Ite isäntä Juoso otti korvaasa torve ja\nhuutoo kajjautti:\n\n-- Halloo -- kuunnellaa -- halloo!\n\n-- Onkko se Toohiniem?\n\n-- Kyllä on.\n\n-- Onkko seelle piirimees Pöhöne? Keske hente telefooni.\n\n-- Käsketää.\n\nAntti Pöhöne kompuroe puhelimmee ja huus, että:\n\n-- Halloooo! Kuka... hikhiköhöh... minuva tarvihtoo?\n\nJa nyt Oakki Möhöne muutti eäntää ja puhel hyvin ruotinvoettoeset,\nniinku se phorstmestärii tekköö, ja sano:\n\n-- Teme on forstmäestare. Me on matka sinne Rannakse mettä tarkasta. Te\ntule minu matka.\n\n-- Mulla on... hikhikööh... kahe viiko loma... öhhöö...\n\n-- Ei tarvitte kaks viikko, sill kaks peivee vaa aikka mene. Me on\nteelle Pirtala keevaris ja ko me söö vehe, me tule auto kans hakkema,\nehke parikymmene minuutti peeste.\n\n-- No, mieskunnossahaa minä oun... hikhiköhhöhhöö...\n\n-- Ei olle hyve kunto, ko teisse on yske. Mut mull on hyvet fällyt.\nOlla sitte valmis, ko me tule.\n\nAntti Pöhöne paeskas korvatorve paekollee ja loksaht istumaa. Sitte se\nsano:\n\n-- Nyt on paholaene irt poekinee...\n\n-- No, mikä nyt on? kysäs Tuohnieme isäntä. -- Katoppas tätä. Siellä on\nphorstmestär autolla tulossa minuva ottamaa matkaasa Rannaksee.\n\n-- Ethää sinä ou miestä pelännä ennenkää.\n\n-- Mut nyt onnii moalima toesellaene, ku ennen. Se phorstmestär on\nvesapostol ja kieltolakimmeine, eikä kärsi väkevän hajuvakkaa taekka\nsitte miestä hutikassa. Ja minä oun nyt hutikassa. Ku minä saen kahe\nviiko loman ja ku oun jo kuukausmeäriä poastonna -- sinä, neät, et\ntiijjäkkää, että meijjä liikkeessä on ryyppeemine erottamise uhalla\nkielletty -- niin ajattelin nyt loman soatuvan suolian vähä huuhtoo ja\nryyppäsin oekee, niinku mies ryyppee. Ja sillon pahahenk paeskoo tänne\ntuon phorstmestärin, mokoman vesapostolin. Eikä tässä muu taejja tulla\nettee, ku se tekköö minut leivättömäks...\n\n-- No -- elähää nyt vielä hättäile, alako Tuohnieme isäntä puhuva.\nMäne ensinnäe tuonne rantaa, koatele siellä syksykylymee vettä peähäs,\nkatiskele ja puhistele sisustas, voetpa tuota jyrkkee mäkrinnettä\neistakas juostakkii, niin siellähää ihko uuvvesta synnyt. Ku minä\nteällä sitte sinä aekana hommoo sulle haukattavvoo ja keitätä oekee\nväkevöö kahvia, tulloo sinusta syötyväs ja juotuvas semmoenen potra\npoeka, että kelepoot vaekka vihille vietäväks, etkä aenuvastaa\nruohtalaese herra mökkerö vieree autossa istumaa.\n\nHetj ottikii Pöhöne tämän neuvvon vartee ja kohta rupes rannasta\nkuulumaa vesposinoo ja monenlaesta kakistelemista. Ja aeka jytinä ja\njytke käv siinäkii, ku se paksu miesruhjake kovakantaesilla soappaellaa\njuoksentel eistakas jyrkkee rantapengertä sekä toas sitte possuutti\nvettä peähäsä ja kakistel. Palattuvvaa takas näytti mies toeperästä\nuuvvestaa syntyneeltä. Ja kyllä ruokakii uppos -- niin mänj pitkät\nmuekkuvutkakkeet suuhu, että pyrstö voan hueskaht. Ku vielä joetakueta\nkuppiloeta väkevöö kahviae harnastii ja siltä varalta, ettei henk\nhaesis, poahetueta kahvipapuja pureksittii, alako tuntuva siltä, että\nPöhöne soatto rauhoettuneenna ruveta outtamaa herrasa tulloo. Mut ne\nparkymmentä minnuuttia olj jo kauvva sitte männä, kulunna tunt, jopa\nkaksii, eikä mittää phorstmestäriä ruvenna kuulumaa. Viimme Pöhöne\npyöritti puhelime kampia ja tievust Pirtala kestkievarista, joko\nphorstmestär on sieltä lähtennä.\n\n-- Ei teällä -- vastattii Pirtalasta -- ou kettää phorstmestäriä\nollunnakkaa.\n\n-- Mut sieltä äskön soetettii tänne Tuohniemee, että se phorstmestär\nlähtöö hetj syötyvää autollaa sieltä tänne ajamaa.\n\n-- Ei ou voetu teältä soettoo, ku meijjä puheli on ollunna rikki ja\njuur vastikkää monttyör sae sen korjatuks, niin että soetto sieltä\nTuohniemestä on ensimäene soetto tänne korjoomise jäläkee.\n\nJa nyt toas loksaht Pöhöne istuvallee, ensin puhelutorve koukkuusa\npaeskattuvvaa, sekä sano:\n\n-- Joko nyt pahahenk kummittelloo vae mikä riena tässä on? Jos voan\nsoan tietee, kuka tämä kujjee takana on, niin se joutuu tekemää\ntuttavuutta mun nyrkkiin kansa ja minä lyön ihko rystyellä.\n\nJa sitte rupes tulemaa niitä karkeita ärräkirjaemella koristeltuja\nkirosanoja, joeta tukkimetissä ja tukkijoella täytyy vällii\nporrautella, jotta miehet ies sen verra liikkuu, että tuppi heiluu.\nSitte se Pöhöne soetti toas keskuksee soahaksee kuulla, mistä olj se\näsköene soetto. Mut ei siellä muestettu -- ja olj taenna se Möhöne\nkieltee sanomasta, sillä se tietää, ettei Pöhöne ou leikkikalu. Ku ei\nselevee tullunna, rupes Pöhöne toas porrauttelemaa.\n\nMut Tuohnieme isäntä alako lohutella ja sano, että:\n\n-- No, ei tuosta nyt kannata nue paljoella ärrillä kieltäs kuluttoo...\nEihää sulle ou mittää vahinkoo tullunna.\n\n-- Vae ei mittää vahinkoo! Ja kuetennii mänj suurella vaevalla pitkä\npoasto jäläkee hankittu hyvä humala -- hukkaa...\n\nJa toas se Pöhöne porrautti ja taetas se porrauttoo teillennii, jos\nvoan määtte tästä asjasta sille hoastelemniaa. Parraenta on siis pysyvä\nerillää...\n\n\n\n\nOLLAA VOAN ENNALLAA...\n\n\n\"Uus luuta tehköö puhasta jäläkee\" ja nuor pukki on paha puskemaa.\nMut innokas se on vastaleivottu pappikii, sitä innokkaamp vielä,\njos se uskoo, että juur hää on valittu ase kaeke pahhuuve ja synni\nkukistammaa. Ja semmoene mies olj ihko tillillee pastuor Topi Tellukka,\njonka tuomiokapitul kinkerlukkue alakaissa apulaespapiks meijjä\nseurakuntaa lähetti. Hetj jo tulosoarnasta kuultii, ettei Tellukka\noukkaa mikkää kellukka, voan tulenpalava hengelline kiivailija. Ja\nvarmennus tälle kuulemiselle soatii vielä samana iltana Peräkuluman\nSuhosessa, jossa ensimäene kinkerluku olj piettävä. Yhtä suurella\ninnostuksella, ku soarnatuolissa ja muessa kirkkotehtävissä touhus nuor\npastuor kinkerlukukirjutuksessae. Eivätkä ukot soanna kirjutusaekana\ntorkkuva taekka istuva lötjöttöö, miten sattu. Merkinnöessä tarvittavat\nkysymykset pitj vastata ihko rontillee, eikä passanna syleksiä\nloksautella lattialle, sillä pastuor sano hetj, että:\n\n-- Elekee tehä lammikoeta lattialle -- ei tässä kuetenkaa uemaa ruveta.\n\nJa ku kirjutuksessa olleet mänj kotiloehesa, levis tieto kaekkialle,\nettä huomispäevestä tulloo kuuma tukkajuhla. Sillo laeskurille ja\nhuonolukusille tulj hätä kättee ja niskat jäpässä ne taepu lukkuu\nlähtemää. Mut parraat jahvetit joko ei ollenkaa lähtennä taekka keänty\nvälillä poes.\n\nAlakurukkoilut olj mieltäliikuttavia, niin että monj taes\nkyynelkarpalon silimäsä nurkasta pyyhäestä. Mut ku sitte\nluvettamishommii ruvettii j a huonolukusia ilimesty, nous pastuorin\nluonto, ku kiehuva maeto. Ja vasten entistä tappoo luvetti pastuor\nkaekkia, eikä sanonna, että:\n\n-- Nuoret lukkoo ja vanahat kuunteloo.\n\nJa sama lak kohtas jokkaesta luvetettavoo kurituksee nähe, oljpa\nluvetettava vanaha taekka nuor, rikas taekka köyhä, emäntä, isäntä\ntaekka palakolline: jos lukemine ei luestanna, ku rasvattu, tarrasii\npastuor joko rintapielii taekka tukkaa ja puestel oekee voemasa\nperästä, vieläpä toru ja pauhas sekä häpäs. Mut se vasta rävväys olj,\nku vanaha herrastuomarinnii, miltei koko pittää viisaemma ja taetavimma\nmiehe pitj astuva, lukemaa, niinku muehennii. Herrastuomar luul\nkuhnimista ensin leikiks ja sano, että:\n\n-- Eiköö ne minun lukun lie jo luvetut ja pitäeshää siellä kirjoessa\nolla merkit minu taejjostan?\n\n-- Jokkaese on luvettava, kessä henk on. Ja jos kuka niskottelloo, se\ntuotetaa ruununmiehillä pappilaa luvetettavaks.\n\nHerrastuomar astuva loappail pastuori ettee suuree rinkii toeste\njoukkoo -- ja passas sen miehe männäkkii: se olj, neät, se herrastuomar\nmainio lukija ja kirjamies, joka pienenä poekauskina olj roamatunnii\nlukenna kannesta kantee ja sitte lapsiaa ja lastesa lapsia opettaissaa\nsekä pyhäkoulmestärinä olj niin paljo ollunna kirjoessa käsin, että\nniihi sisällys olj tarttunna häne muestluuhusa. Ku nyt pastuor ojens\nTestamenttia herrastuomarille ja näytti kohtoo, josta oes luvettava,\nsano herrastuomar, että:\n\n-- Ei mun silimiin nuen pien räntti ennee ota, eikä ou mukanan\nkunnollisia silimälasiakkaa. Mut jos työ pastuor oesia hyvä ja sanosia\nalun, niin saes kokeillak, vieläkö tuolla peäkopissa on mittää tallella.\n\nPastuor yritti ärähtee siitä, että iliman silimälasia lukkuu lähetää,\nmut sitte se lie miettinnä, että annas ku otan taetamattomuuvvesta\nkiin ja sitte vasta torun, niin ei tie miel ruveta koppeilemmaa. Hyvin\nrauhallisest kahtel pastuor herrastuomarii ja sano, että:\n\n-- Tässä luvussa on Vapahtajan vuorsoarna ja se alakaa san...\n\nMut ei tarvinna pastuorin alakuva sannoo, sillä herrastuomar rupes\nlukkee poristammaa, niinku oes kirjasta kahtonna ja pist luvun\nyhtälyytä loppuu ast, vaekka pastuor jo yrittel kielteekkii. Sitte\nvielä kysäes \"Pitkee Katkysymystä\", ja ku vastaus tulj yhtä herkäst, ku\nsatteella kattorännistä ves, hyppäes pastuor \"Pienee Katkysymyksee\" ja\nkysäes:\n\n-- Mikä jokapäeväne leipä on?\n\nJa sen luvun se herrastuomar vasta posmittikkii, ku paras pappi, niin\nettä pastuor sano, että:\n\n-- Tuommoene on oekee lukumies, joka ossoo lukkee ja kätköö luvut\nmuestiisa. Jos vanahuus näkölahjan heikontaa, on Jumalan Sana muestissa\nlohutusta antamassa. Mänkee nyt istumaa.\n\nKu herrastuomar huohmas olovasa voettaja, pist häne peähäsä tehä ivvoo,\njohonka se olj ihko mestär. Vakavana ku ite tottuus sano herrastuomar,\nettä:\n\n-- Tässä luvussa olj luveteltuna kaekki, mitä tavalline talonpoeka\ntarvihtoo. Mittees varte siihe loppuu on pantuna sanat: ynnä mueta\nsenkaltaesia?\n\n-- Kahtokeepas, niitä on semmoesijjae tarpeita, joeta ei ite ymmärretä\nja niihe antamine jätetää Luojamme armossaa annettaviks iliman\nrukkuilemata.\n\n-- Kiitoksia ohjauksesta. Vae sitä se merkihtöö. Ja ku minä arvelin,\nettä jos se meinoes rautateitä, joeta joka paekkaa tahotaa.\n\nJa kumarrettuvaa läks herrastuomar astuva loappailemmaa penkille\nistumaa, suupielet ja silimät kummallisest virnullaa. Lähtiissää hää\nkäellää viitate sano, että:\n\n-- Näe näestä selevitää.\n\nMut kyllä löyty huonolukusijjae ja monta puesteluva ja pöllyvä siinä\ntulj annetuks ja soavuks, kävpä pastuor saunassae luvettamassa, ku\nparraeta jahvettiä ei soatu tuppaa tulemaa. Niskottelijoehe nimet\nkirjutti kirjaasa ja lupas kuletuttoo köysissä pappilaa, jos voan muu\nei auta.\n\nVähitelle kuetennii rupes pastuoria väsyttämää ja loppuja luvettaissaa\nse olj kutakuennii rauhalline. Ja rauhallisena se myös kysäes, että:\n\n-- Minkälaesta on kinkerkuntalaeste elämä? Onko juoppoutta, pelataanko\nkorttia ja juostaanko yöjalassa?\n\nJokkuu vanahus tuummi tutajavalla eänellä, että:\n\n-- Paha lintuhaa se pesäsä pilloo. Mut ei niitä pahhuuksia pitäes\npiilotellakkaa. Ja jos ylmalakasest sanotaa, niin sekalaesta on\nseurakunta meijännii kinkerissä.\n\n-- Ei semmoene vastaus kelepoo, kivaht pastuor ja oekee hypäht. Pittää\nsannoo suoraa ja kiertelemätä, että peästää syntii ja pahhuutee kiin...\n\nKankur Ieva-Maejja, joka olj koko talaven luvanna, että hää\nlukukinkerillä kielii, ettei nuoret miehet tie muuta ku korttia\npelloovat pyhät ja aret, olj hievertäennäe lähelle pastuoria ja\nkurkottel kauloosa ja höppäyttel huuhaa. Mut ku se Ieva-Maejja törmisty\npastuorin hyppäystä, ei tullunna sannoo suusta. Sillo Koerrarannan\nOapel, oekee korttihuejjar, alako puhuva, että:\n\n-- Tuo kankurhaa tuossa taetas haluta tehä synnintunnustusta. Se on\nkoko päevän kärvistellynnä ja kärkkynnä tuolla uunin eissä, jossa\npapille valamistettavat ruuvvat on paestumassa, sekä on ronkkinna\nsieltä ruokia suuhusa, minkä on ennättännä. Eikö tuo lie jo kieltää\npolttanna, koeskei kykene hoastamaa?...\n\n-- Sinä syntine vaemo, kiljas sillo pastuor. Ku toeset on teällä\nristillissyyvve harrastuksessa ja Herra Sanan eäressä, sinä onneton\nvarastat, vieläpä niitä ruokia, joeta evankeliuumin ilimoettajalle\nlaetetaa. Voe sinä raukka. Pitkästä letistäs talutan sinut tuonne\novenpieleen häppiimää ja soat siinä seistä toemitukse loppuu ast,\nikääku oesit mustassapenkissä keskellä kirkkoo.\n\nJa pastuor talutti kankurin ovensuuhun seisomaa. Pöyvvä luo palattuvvaa\nsano pastuor, että:\n\n-- Missä on varkaeta, siellä on kuuvvennen käskyn rikkojijjae. Voe\ntyö nuoret ja vanahemmattii naeset, jos työ ymmärtäesitte, mikä\nkallis oarre puhtaus on, niin työ ette suvahteis yöjalakajuoksuva. Ja\nminä pyyvvän teitä tekemään tällä hetkellä yhteisen peätökse, että\nyöjalakajuoksu on lopetettava... Eikös ou lopetettava?\n\n-- Ollaa voan entisellää, ollaa entisellää, kuulu naesväe takkoo hyvin\nhallee naeseän, vaekkei se mikkää naenen ollunna, joka puhu, voan\nreätäl Otto, jolla olj nii yhtälaene eän naeste kansa, että se soatto\npettee kennenkä tahaasa. Se olj se reätäl männä astiakoapin taa ja\nhoastel sieltä.\n\n-- Mittee mun pitikää kuuleman, karjas pastuor, ja vielä naeste\npuolelta! Ovatko siis naeset tässä kinkerissä varkaeta ja porttoja?\nVoe moalimoo pahennuste tähe! Ja voe sokkeutta ja poatumusta! Mut miks\nminuva onkaa rangaestu lähettämällä minut pakanoetae pahempae joukkoo?\nVae onko tarkotuksena, että soan harjaantuva oekeeks työtekijäks Herra\nviintarhassa? Jos asja niin on, en taho työstä kieltäytyvä. Minä\nluppoon kinkerlukkue loputtuva tulla tähä kinkerii oekee viikkokaupalla\nroastooksen synnin ja pahhuuve teältä ihko juurinee -- niin totta ku\nminä oun sananpalvelijaks joutunna. Nyt en taho tutkimuksia pitemmälle\njatkoo, voan lopetan tämän tillaesuuve hartaalla rukkouksella.\n\nJa sitte pastuor pitj rukkoukset.\n\n\n\n\nPESJPÄÄ TOK RÄESÄNENNII SUUSA KERRA.\n\n\nSe olj se Räesäs-vaenoo oekee tupakka-jussi, vaekkei sen nim Jussi\nollunnakkaa, se ku sekä poltti että pitj poskessaa tupakkoo oamusta\nvarraesesta iltamyöhää ast, taespa sitä herkkuva tulla nautituks\nyölläe, jos ei nukuttanna. Ku kasvoja voan harvonj pestii ja partoo\najeltii vielä harvempaa, tahto suu ja sen lähseuvvut olla vähä niinku\nroskasiivossa. Mut mitteepä se mies siitä välitti sen ku voan tunk\nkaretsia eli piipunperskoja suuhusa, minkä suennii sae sopimaa, Lisäks\nsillä vielä olj semmoenennii tapa, että se piipunrassilla korttaes\nja kaevel ihvee eli timieroo karetsin joukkoo. Ku jotkut toeset\ntupakkamiehet ihmettel, että Räesäne ihvennii imeksii, olj sillä tapana\nsannoo, että:\n\n-- Se ihvihä se on yhtä makkeeta ku parrae siirappi.\n\nJos toas naesväk sitä moetti ylönpalttisesta tupakan käyttämisestä sekä\npolttamalla että puremalla, tuumaes se tosissaa, että:\n\n-- Ei taut tartu, eikä rutto ruppee oekeesee tupakkamiehee.\n\nJa vaekka sillä Räesäsellä oes ollunna kuenka kiire tahhaasa, rupes se\nrauhallisest karetsia outtamaa, jos voan tupakoehtijoeta tiellä sattu\ntavottammaa, oljvatpa ne tuttuja taekka tuntemattomia.\n\nMut tulj sille Räesäselle ahneuve tähe kerta hätä, jolla toeset\nimmeiset nauroo hirnu niin paljo, että monj tahto tikahtuva. Mahollista\non, että tappaus häntä tuntemattomista maestaa puulle -- se kuetennii\non varmoo, että häne tuttavasa somast suupieliää virnauttelloo,\njoskohta ihko röhänauru ei tätä kuullessa ennee peäsekkää. Ja tämmöene\nse tappaus koko kommeuvessaa olj:\n\nSe Räesäsvaenoo olj heinämiehenä Nipulissa ja heinäväk olj työssä\nsivutalossa Kontuksessa. Sattu olemaa harvinaese hyvät heinäilimat,\nniin että heinä kuevu hetj niittämise jäläkee. Ja hyvä olj ollunna\nheinänkasvukii. Ku kaekki heinät soatii siinä puoljpäeväse korvissa\nkokkoo, livaht Räesäne kennenkää huohmoomata jo eiltäpäe joukosta poes\nja paeno peätalloo, Nipulii, viijjäksee sannoo sekä työn loppumisesta\nettä siitä, mitenkä kuevina heinät olj soatuna kokkoo. Samalla lienöö\nmielessää tuummaellunna, että ehkäpä kahvikuppone annetaa ilosanoman\nsoattamisesta...\n\nTuppaa tultuvaa ei Räesäne suureks ikäväksee nähnä kahvipannuva\nhellalla, vaekka arvel sen siinä parraellaa kiehuva porisovan siitä\nsyystä, että vanaha Ruoste olj reätälöemässä ja se mies olj toas yhtä\nnäpyläene kahvii, ku hää ite timieraa ja piipunperskaa. Kotjtyöt\nolj tuvassa täyvvessä käynnissää ja reätäl rässäes eli silitti juur\nvalamistunneita housuja pöyvvällä, vaekka se nyt tupakoe, ku rauta olj\nhellalla kuumenemassa.\n\n-- Onko siellä niityllä tapaturma sattunna vae minkätähe Räesäne\nyksinää on lähtennä tulemaa? kysäes jokkuu.\n\n-- Vae vahinkota taekka tapaturmoo, sano Räesäne. Ei tok ollenkaa,\nvoan päenvasto pelekkee hyvvee nyt kuuluu. Heinät, neät, on kasvanna\nniin hurjasi, että aeta on tahtonna koatuva, ja tämmöesellä pouvvalla\nne on kuevanna niin hyviks hunteroesiks, että oekee. Kyllä antoekii\nLuoja hyvät heinäilimat... huhhuh, kuenka on lämmin, hik voan pitki\nselekee juoksoo... On nyt heinäilimat... huhhuh, ku tulj käyvvessä\nlämmin, huhhuh. Mut kyllä tulj heinättii hunteroesia ja kaekki soatii\njo kokkoo. Huhuh tätä lämmintä...Kyllä lehmät enstalavena lypsää ihko\ntorvenaa ja kuenka akkaväe selät ja kait kestänöö alituesee niitä\nlypsee, ku ne heinät tulj niin hyviä hunteroesia ja ku niitä tulj niin\npaljo... Huhhuh tätä lämmintä... Mut hyviä hunteroesia tulj heinät...\nHuhhuh...\n\nSiinä Räesäse hoastellessa olj reätäl Ruoste tupakoenna tarpeeksee\nja asetti piippusa ikkunanpielee pystyy sekä läks hellalta rautoosa\nhakemaa. Ku Räesäne huohmas reätäli piippusa jättänee ikkunalle, mänj\nhäähetj siitä perskoja kaevamaa suuhusa ja puhel:\n\n-- Tuoltapa reätälin piipusta soa tuoreet perskat ja hyvät perskat\nreätälin piipusta tullookkii, se ku ei poroks ja tuhkaks polta,\nvoan jättää pohjaa palamatonta tupakkoo, joka on ku kermoo kahvii.\nMut misteepä se kahvi tulloo?... No, hyvän tekköö hyvä karetsikkii\ntämmöesessä kuummuuvessa... Huhhuh. Reätäl alako rässätä eli silittöö\nja olj hyvi veitikkamoese näköne. Nuorena se reätäl olj ollunnae ihko\nrasavilli, mut vielä vanahuuvessannii se olj kujjeita täynnä. Ku se nyt\nryypätä harnaes vettä suuhusa ja meinaes sitä huulijaa puristamalla\nvoatteelle päristöö, niin se onnistu voan puoljluomasest. Sillo alako\nreätäl puhuva, että:\n\n-- Ei mun rässeemisestän ennee tule mittää, ku saen sen kerjpukin\nja mänetin hampaan ja ikenettii tulj semmoesiks, ku vanahan huoneen\nlaho kynnys. Kas, kas, nuen se käy huonost, vaekka se nuorena\nläks, ku mampselilta. Ja että mun pit se kerjpukki hankkijakkii\nturmelemmaa vakkaese suurustingin... Kyllä oun koittanna apuva ehtiä\nsekä kuoharilta että leäkäriltä, mut kaekki on männynnä hukkaa. Ja\nminkälaese rahapaekan oun tuhlanna! Kerrannii ostin kokonaese viijje\nmarkan eistä munnakluuta, eikä se auttanna sekkää... Kas, kas, nue\nsieltä suusta volahtaa... Voe sinä kirottu kerjpukki! Ja se tarttue\nminnuu niin vähästä, ku voan kerran panin kerpukkise miehe piipusta\nperskat suuhun. Mut se kerjpukki on paha tarttumaa, kovin paha... Kas,\nkas -- ei taho rässeemisestä tulla niittää... Kirottu kerjpukki!...\n\nReätälin tätä hoastaissa olj Reäsäsvaenoo silimät pyöristynnä ja\nyht'äkkiä se olj eänettömmää peähä alakanna paenoo tuvasta ulos ja\nmännä kaevolle. Mut jo porstuvassa männessää se olj kakistanna perskat\nkouraasa ja viskanna sitte pihamoalle, ikkääku ne oes kättä polttanna.\nKaevolla se olj ottanna vettä suuhusa, purskuttanna sitä suussaa,\nniinku oes kirnunna, ja toas puhaltanna sen poes ja ottanna uutta\nvettä sijjaa. Tunnin verran aekoo se olj sitä peliä pitännä, eikä\nies huohmanna toeste heinämieste kottii tulloo. Ja ku ne sae kuulla,\nminkätähe Räesäne suursiivousta suussaa pittää, niin ei niitä tarvinna\nkäskee nauramaa sillä tuppaa tulj ihko itestää suur nauruköör... Mut\nRäesäsvaenoosee olj semmoene kunnas tullunna, ettei sen erän perästä\nollunna kennenkät pupusta perskoja ottanna, voan raviht ihtesä piippusa\nantimilla. Ja ku tästä tappauksesta immeiset sattu keskenää puhelemmaa,\nsanottii tavallisesti loppuje lopuks, että:\n\n-- Pesjpää tok Räesänennii suusa kerra.\n\n\n\n\nSITÄ PIENEMPÖÖ LOATUVA.\n\n\nSe värjälvaenoo olj aekanaannii jonkunmoene erlaesuus, mut jos se nyt\nvielä oes elossa, oes se ihko ihmmeihe ihme. Ensinnäe se olj ahkera,\nniinku muurahaene, ja toeseksee tarkka ja itara, niinku Harjasryssä\nkamverttia antaissaa. Leskeks jeätyvää ei roahtinna palavelusimmeistä\nsyömää ottoo, voan laettel portsusa joko ite taekka sillontällön otti\nmillo minnii vaemoimmeise tehtävii suorittajaks. Mut enimmäksee se\nkuetennii olj ite sekä isäntänä että emäntänä. Ja kyllä se mukkii\nmännii yksinää ollessa, voan jos kiireihe tähe pitj kulukovia\nsällismiehiä työhö ottoo, niin sillo olj väljaekasest turvaututtava\nnaesväe appuu. Ite se piittas viis siitä, mitä suuhusa sae, kuhhaa\nvoan jottae hörtöö sisuksiisa tulj. Jonku kerra viikossa se keittee\nturrautti pottaattia, panne muutamia suolamuekkuja sekkaa kiehumaa --\nja kalakeitto olj valamis, jota niin hyvällä halulla syyvvä nassuttel,\nku se oes mitä rasvasinta ollunna. Tavallisissa oloessaa muohtel\nvoan kuevoo kannikkata, jota suolaveissä kastel sekä joskus haukkas\nkalloo särpimeksee ja ryypätä kumautti vettä palanpaenimeksee. Ja ihko\nharvinaesuuveks käv maitotilika ostamassa. Jos vieras sattu syöntaekana\ntulemaa, sillo olj ottavinnaa voeta kakullee -- koaputtamalla tyhjee\nveistä palaseesa, niinku oes voeta silitellynnä. Joskus kuetennii\njuhlapäevinä laetto kaheloatusta ruokoo: pottaattihauvvikkaeta ja\nperunapuuroo. Ja ku ei hennonna huoneitakkaa lämmittöö, mänj aena\niltamyöhällä noapurii, seiso uunin eissä ja keras lieskoovasta\nhiiloksesta lämmintä vanahaa kelsturkkirujjaasa sitä levittelemällä\nja sitte juoksujalassa laputti kottiisa, jossa turkkinee viskaantu\nsänkyysä peitteehe ala. Kerra vuessa, nimpäevänää, hankki väkevätä,\notti ryypy, otti kaks ja otti kokohumalaks sekä sillo sinuttel kaekkia\nimmeisiä, oljpa puhuteltava kentroal taekka kerjäläene, puollustelle\nihteesä sillä tavalla, että:\n\n-- Ku minä oun sekä Aleksanter suure että oman keisari kaema, mulla on\noekevuus sinutella kaekkia.\n\nMut niinku jo sanottii, täyty työmiehiä pittäissä huushollin olla\ntoesenlaesta. Ja kyllä työtä oes etennii kesäesee aekaa ollunna\nmonellennii miehelle. Sällit ei kuetenkaa tahtonna pysyvä, ku voan\nmuutamia päeviä, sillä ku värjälvaenoo peäs miehee tutustummaa, alako\nsapuskat huonota -- ja sillo sällit löi pussisa selekeesä ja marssi\nmoalimalle. Ja varmaannii sen värjälvaenoo tarkkuus ja itaruus lie\nollunna tavallissuuvesta poekkeevoo, koska vielä monnii vueskymmenii\nkuluttuva kuuloo paekkakunnalla sanottava, että:\n\n-- Ennen teällä olj voan kaks harakkoo, joesta toene nauro kauppias\nTinkiäese viekkauvelle ja toene värjälvaenoo nuukuuvelle.\n\nMut olj tok kuetennii olemassa yks sällismies, Jussi Katavaene, joka\nei vanahuutesa vuoks ennee jaksanna moaliman rantoja kierrellä. Se\nKatavaene asettu oekee vueskaupalla olemaa värjälvaenoo apulaesena\nsillä eholla, että jos kesällä tekköö ahkerast työtä, soa pysyvä\npaekollaa talavellae, vaekkei oes työtä, ku voan siks nimeks. Ja\nammattimiehenä olj toas Katavaene värjälvaenoota etevämp. Vanahana\nja villuesena pitj Katavaene huolta siitä, että kesällä kerättii\nrisuja ja mueta pueta talave varalle, että huoneita voetii ies jossae\nmeäri lämmittöö, eikä tarvinna noapuri lieshiiloksesta makkuulämmintä\nhakkee. Ruokahuushollikii olj parempoo, ku värjälvaenoo yksinää\nollessa, joskohta ei rasvassa ja voessa uetuna. Kerra olj mestar\nostanna lihhookii ja keittännä lihaperunoo. Mut sitte keittoo yhteisee\nkuppii pannessaa asetti lihapalase omalle puolellee vatia ja Katavaese\npuolelle luumukaree, jossa lihhoo olj tuski haesukskaa. Ku vatia\npöyvvälle kanto, olj lihapala värjäli huohmoomata siirtynnä Katavaese\npuolelle ja luumukare häne omalle puolellee. Syömää ruvetessa olj\nvärjälvaenoo tarttunna reunaa kiin ja pyöräyttännä vatia ympär sekä\nsanonna, että:\n\n-- Tuosta kupista minä kerta maksonj kaks markkoo.\n\n-- Eikä se ou paljo ollunnakkaa tämmöesestä kupista, olj Katavaene\nsanonna sekä olj samalla pyöräyttännä vatia ympär, niin että lihapala\ntulj toasiisa häne puolellee ja luumukare mestari puolelle. Samalla\nolj Katavaene kopanna lihapalan kässiisä ja ruvenna sitä syyvvä\nmuohtelemmaa.\n\nJa värjälvaenoolla ei ollunna muuta keinoo, ku pitj tarttuva\nluumukareesee, jota sitte kolluuttel ja nuoleks.\n\nMut tämä tappaukse pist värjälvaenoo muestluuhusa ja mietti, millä\ntavalla se joskus kukkurapeänä maksetaa. Ku sitte talavella ei ollunna\njuur mittää töetä ja olj oekee ankarat pakkaset ja pyryilimat, niin\nvärjäl kuevia muekkuja syyvvessä työns kala-astioo Katavaese ettee ja\nsano, että:\n\n-- Pisteleppäs nyt Oulujoi lohta. Ja Katavaene vastas, että:\n\n-- Mittees lohta tässä on! Ei muuta, ku niin kuevia muekkurassia,\nniinku tuljtikkuja.\n\n-- Jos sinä et niitä sano lohiks, niin soat paekalla keske syöntis\nlähtee poes.\n\nSillo olj Katavaene vilassunna ulos, jossa tuisku ja pakkaene riehu.\nTietäissää muntierikisa kehnouven, olj se ottanna muekkurassi kätteesä,\nkeännellynnä ja katellunna sitä sekä lopuks olj tuummanna, että:\n\n-- Kyllä nää soattaa lohkaloja olla, mut nää on sitä pienempöö loatuva.\n\nJa sen vastaukse perustuksella voetii yhteiselämee jatkoo.\n\nMut tuljpa sitte toas kesä ja olj oekee kiirettä ja paljo työtä. Kerta\npäevällistä syyvvessä sano Katavaene yhtäkkiä, että:\n\n-- Johhaa nyt on kumma, ku karhu kävelöö tuolla risuläjässä.\n\nVärjälvaenoo olj hypännä ikkunasta kahtomaa ja sieltä palatessaa olj\npuhellunna, että:\n\n-- Mittee sinä nyt höpsit aekamies? Eihää tuolla ou, ku kissa, joka...\n\n-- Jos jumaliste et sano sitä karhuks, niin minä lähe keske syöntin\nkoko talosta poes.\n\nJa värjälvaenoo olj hetj männynnä ikkunaa uuvvestaa ja jonku aekoo\ntirkisteltyvää olj sanonna, että:\n\n-- Kyllä se taetaa karhu olla, mut on sitä pienempöö loatuva.\n\nJa jällee rakentu rauha ja yhessäolloo jatkettii vueskausia.\n\n\n\n\nLEX-KOPONE eli HEI-ALEKS TORNIOLASE KYETMIEHENÄ.\n\n\nJo vuoskymmeniä aekasemmi ku Lex-Kalliosta ja Lex-Pulukkisesta olj\nies untakaa nähty, olj Kuopio seutuvilla Lex-Kopone eli Hei-Aleks. Se\nei mikkää lak ollunna, eikä evankeeliumkaa, voan tavalline talokas,\njoka kuetennii olj huohmattu merkkihenkilö. Ellei muestluu petä, ei\nse isäsä perinnöellä ollunna talokkaaks peässynnä -- ahkeruus ja\neärimäene seästäväesyys ne hänestä talokkaa tek. Eikä se moantonkimista\npeäammattinnaa pitännäkkää sen ku iliman voan nimeks. Mut sen sijjaa se\nolj aena hollissa eli toesi sannoe kyetjmiehenä, oljpa yö taekka päevä,\nsuvi-ilima taekka pakkane. Samalla se tehä hutki kaekenmoesta kauppoo,\noljpa se ostamista taekka myömistä. Kolomantena hoarana sen toemalassa\nolj velan antamine ja -- velekomine. Vaekk ei se kirjutusmies ollunna\nja taespa lukutaetoe olla niin ja näe, olj sillä kuetennii niin tarkka\nhuohmiokyky, että paksusta velekakirjapinkasta het löys sen paperin,\njosta kysymys sattu tulemaa. Tämä olj ihmeellistä sennii puolesta, että\nmies olj toessilimä. Mut se toessilimäesyys olj Hei-Aleksin ylypeys,\nsillä se tapas sannoo, että:\n\n-- Minä näen paremmi, ku kakssilimäeset: minä neä niillä kaks silimee,\nmut n'ei neä mulla ku yhe silimä.\n\nEikä se Lex-Kopone eli Hei-Aleks paljookaa voatetuksestaa välittännä,\nkuha voan olj semmoesta taminetta, mikä peällä pysy, eikä iho peässynnä\nirvistämmää. Mut ei sitä niistää voatteihe tähe ruvettu heätämää ja\nsamanlaesena se Lex kaekkii luona käv niin herrae kun narriinnii. Ja\nolj se sekä ite että sen kotj tullunna niin mielueseks, ettei monj\nkumpastakkaa sivvuttanna iliman, ettei ies huutanna kulukkusatäyvveltä,\nettä:\n\n-- Hei, hei!\n\nJa vaekka Lex-Kopone eli Hei-Aleks oes ollunna sikkeimmässä unessaa,\nkiljas se hetj vastaa, että:\n\n-- Hei, hei! Se ei oo rosmo, joka huutaa... Kun se kaupunnissa ajel,\nolj sillä tavallisest kaks aesakelloo aesassa muka siltä varalta,\nettä kuurottii kuuloo. Sen johosta, että sen joka immeine tuns ja\nmelekei jokkaene sille huus \"heitä\" ja se jokkaesselle kilju vastaa,\nsynty siitä meluva, mikä ei ollunna mallikelepoesessa suhteessa hyvän\njärjestykse kansa. Ite viskoal ja sen käskystä polliissimiehet vielä\nlisäks tuontuostae varottel ja anto ne uhkauksijjae. Mut niistä\nLex-Kopone eli Hei-Aleks voan äkämysty. Ja se otti tavaksee portista\ntaekka kauppasuojjista kaulle tullessa karjaesta, että:\n\n-- Hei, hei! Onko se viskoal vae mikä muu rosmo?\n\nEikä se tähänkään tyytynnä, voan tahto tehä kepposennii. Ja niin se\nerräänä korreena päivänä ajo roastuvan pihamoalle ja mänj sissää\ntievustammaa, että:\n\n-- Onko teällä kettää virkaherroja? Minu rekkeenj joutu kummalline\nTorniolaene, josta en soa mittää selevee, sillä jos siltä vaekka mitä\nkyssyy, vastoo se voan, niinku sika.\n\nViskoal sattu olemaa roastupapaekassa ja pist hetj virkalaki peähäsä ja\nläks ulos. Ja paljo muuta joukkoo seuras mukana.\n\nLex-Kopone eli Hei-Aleks mänj reellee, nost peitevoatetta, survas sen\nalla olijoo ja kovalla eänellä sano, että:\n\n-- Kuule, Torniolaene! Sano, mihinkä sinut viijjää! Sillo sieltä reestä\nnost peäsä peloettava lihava sika, jonka kauppaneuvvos Kust Ränniin olj\nantanna Koevumäe hoville vietäväks, ja rupes röhkymääj niinku sika,\nettä: -- Öh, öh, öh!...\n\nJa samallaista röhkymistä olj se nauru, mikä immeisjoukolta\npeäs...Viskoal näk parraaks nauroo mukana sekä sävysäst käsk, että:\n\n-- Viekee tavallista pikemmi Torniolaene sinne, minnekkä se on mänövä.\n\n-- Kiitoksia paljo, sano Lex-Kopone eli Hei-Aleks, hyppäs rekkeesä ja\nalako ajjjoo, että aesakellot kilivassa soe...\n\n\n\n\nLEX KOPONE ELI HEI-ALEKS KÄRRÄESSÄ.\n\n\nRikosloatune se asja olj, mut en ossoo sannoo, syytettiinkö siinä\nviinan keittämisestä ja myömisestä vae liekkö siinä tappelu taekka\nryöväys ollunna kysymyksessä. Ja oekeestaa se onnii sivuseikka,\nsillä peäasjana tässä on kärräät, joessa Lex Kopone eli Hei-Aleks\nolj toestejana eli vierasmiehenä. Ite Runnou, kaekkialla tunnettu\ntuomar, olj kärräetä istumassa ja lautakunta olj pittää parraesta\nmoatiaesmiehistä kokkoopantu. Tietyst se olj vallesmannii paekan\npeällä, niinku harakka sian tappajaesissa, mut huutsusriival eli\njahtvout asjalliste sissäähuutamista toemitti.\n\nTulj sitte esille juttu, jossa Hei-Aleks olj toestajana. Tapasa mukkaa\nse olj tavallisessa virkamuntieringissaa: jalassa pitkävartiset,\nvahvast tervalla voejjellut pieksukengät, varret lahkeihe peällä, ja\nku yllä olj tievaatunneenäköene palttoorutjana, ei voenna tietee,\nliekkö pienempöö nuttuva ollunna ollenkaa. Napit palttoosta taes\nolla kissaviikollaa, koskapa ylänapi kohalla olj tikusta tekaestu\nnappi, ja alapuol palttoosta olj vyötäeste kohalta solomittu kiin\nohjasnuorapätkällä. Musta vilthatturäppänäsä se Hei-Aleks tunk\npovuksellee oekeuve ettee astuissaa. Muehe toestajoehe maenetoestukset\nvoajjittii nähtäväks, mut Hei-Aleks olj siks tunnettu mies, ettei\nsitä siltä tievustettukaa. Sempätähe se siinä sohaht viereisesä miehe\nkorvaa, että:\n\n-- Minä vannoo porrautan niin suoran valan, ku korennan iliman\nmaenetoestustakii.\n\nTätä se Hei-Aleks ei kuetenkaa sanonna niin kovvoo, että kaekki oes sen\nkuullunna.\n\nNiinku soattaa arvata, ei nääkää syytetyt ollunna semmoesiä enkeliä,\nettä ne oes rikoksesa tunnustanna ja sen vuoks toestajat olj\nvannotettava. Ku Hei-Aleksi vuoro tulj puhuva, hoastel se pitkät pötkyt\nkaekenmoesta asjaakuulumatonta, selitelle mistä olj tulossa ja mihi olj\nmänössä, minkäkarvaene hevone olj ja kaekkee muuta samanlaesta niin\npaljo, että ite Runnou lopulta kyllästy ja vakavast kysäs, että:\n\n-- Etteköhää työ jättäes asjaa kuulumattomia kertomata ja vastoes\nsuoraa, näittekö niittää semmoesta tekkoo, josta tässä miehiä syytetää?\n\n-- Mitempä minä, korkee oekeus, oesin sitä voenna nähä, sillä ku minä\ntulin niin lähelle, että oesin nähnä, nää miehet otti lipetin.\n\n-- Lipetin, lipetin -- mittee se tahtoo sannoo?\n\n-- Jos korkee oekeus sallii, niin minä näytän, mikä lipetti on.\n\n-- No, näyttäkee, sano tuomar Runnou.\n\nSiinä silimäräppäyksessä muuttu Hei-Aleks kiljuvaks jalopeuraks taekka\nsemmoeseks, niinku takapeähä ammuttu karhu on, sen ilimanriii pörröene\ntukka näytti ihko pystyynousseelta, ja toessilimäne ku olj, sen yks\nsilimä kiils, niinku kissan silimä pimmeessä. Toese kätesä se purist\nnyrkkii ja nost pystyy, niinku lehmä häntäsä poarmoje eissä juostessaa,\nsekä läks rynteemällä mänemää tuomar Runnouta kohi, ikkääku lyyvväksee.\nIskuva vältteeksee paenaetu tuomar pöyvvä varjoo piiloo ja kiljas, että:\n\n-- So, so, so, so!\n\nSillo Hei-Aleks hetj seisahtu ja tulj tavalliseks Hei-Aleksis sekä\nsano, että:\n\n-- Nyt korkee oekeus otti lipetin, ku mänj pakkoo. Ja pakkoo ne läht\nnää miehettii eli toesi sannoe: ne otti lipetin.\n\nTuomar Runnou olj hymysuesena sivellynnä partoosa, ku sae niin\nhauskalla tavalla kieltaetdosa lisätyks, eikä tarvinna erityestä\nkieltutkintoo suorittoo, jota sinä aekana ei vielä voajittukkaa.\nJa arvatennii opastusta palakitaksee se Hei-Aleksille tuomiht\nkorkeemmat kärrääkulut, ku toesille toestajoelle. Mut ehkä se sekkii\njottae vaekutti, että Hei-Aleks olj toesesta pittäästä kotosi ja\npeällepeätteeks olj isäntämies.\n\n\n\n\nPAHOLAESE KYNSISSÄ.\n\n\nKyllä sillä Tanel Tissukaesella mieltä olj, mut enemmä ku tavallista\nmieltä sillä kuetennii olj -- hajamieltä. Ja sitä mukkoo ku ikkee rupes\nkarttumaa, lissäänty hajamielisyyttäe, niin että sen pitj usseinnii\nkaks er kertoo lähteekkii, ennenku peäs lähtemää. Ijä mukana lissäänty\nlihhookii, jopa siinä mitassa, ettei puntar oes sitä miestä noukkaasa\nottanna, voan vuovissa se olj punnittava, jos paenomeärän tahto tietee.\nJos nyt sitte oes elämä muuten ollunnae myötäsukaesta, niin liika\nhajamielisyys ja lihavuus olj vastuksina. Ku ite ei tahtonna soaha\nkenkiä jalakaasa, eikä jaloesta poes, tapas se tuskitelle sannoo:\n\n-- No, annettiiha mulle suuret luuttii, mut kyllä näkkyy lihhookii\nkarttuvan.\n\nSe olj, neät, se Tanel Tissukaene miltei kotahalakoo pitemp tavallisia\nmiehiä ja lihhoo olj toas, vaekka oes myömää ruvenna.\n\nKu sitte yhtenä kesänä jokkii kauppias läht Saksaa ihteesä\nlaehuttammaa, lyöttäyty Tanel yhtee matkaa -- eikä siitä\nhajamielisyytesä tähe yksinää mänijätä oes ollunnakkaa. Ne kuuluu\nsanova, että saksalaene tekköö raha eistä, vaekka mitä. Ja aenakii ne\nolj soanna kauppiaa ja Tanel Tissukaese laehtumaa. Sempä vuoks Tanel\nsyyskuu puoljväli paekkeilla palattuvvaa sanokii, että:\n\n-- Lihavina syöttösikoena myö Saksaa mäntii, mut laehoena Koepeliinina\ntakas tultii.\n\nEnsimmäisiä toemia kottii palattuva olj tiettee sopivia voatteita,\nsillä entiset olj käynnä niin väljiks, että niistä tahto läp\nmännä. Par päevee kotona oltuvaa läht Tanel iltahämärässä Karhuse\nKonttitorravintollaa, joka olj nykkyese Miinna Kaanti kaun varrella\nlähellä Pumpputoria. Ku olj syksy, vaekkei ilima kylymee ollunna, pist\nTanel paksun talavpaltoo peällee -- eikä hajamielisyyvvessää huohmanna,\nettä vielä toene mies oes lisäks sissää mahtunna, ja jätti päevällä\nostamasa sopiva palttoon korreest naulaa riippuva nakottammaa. Tottapa\nvastaatuljoesta lie sen mänö näyttännä outoselta, koska monj keänty\njäläkeesä kahtomaa -- se, neät, se lihavana tietetty paltoo laehtunee\npeällä näytti samallaeselta, ku purje oes väljiltää heikossa tuulessa\nhuplahellunna.\n\nHupaesest se ilta kuluva vilaht ja iloesilla päellä itekukkii läht\nkotiaa koht kompuroemaa ja taes jotkut luovoomallakii kulukee. Ku\nTanel Tissaraene asu jossae Piispantorin lähheisyyvvessä, suuntaatu\nse mänemää viistoo Pumpputorin halak, jonka keskkohalla olj katulyht\npalloo tuekuttamassa. Mikä lie Tanelin peähä pistännä kahtoo kelloosa.\nSitä varte se toesella olokapeällää nojas lyhttoloppoo vaste ja kaevo\nkellosa esille. Siinä kahentoesta korvilla se tuntviisar näytti olova.\nKu se sitte rupes palttoosa nappia kiin naproomaa, niin siinä pit ähkee\nja puhkee, ennenku tehtävä onnistu. Mut siitä selevittyvä tulj toene\ntenä ettee: mies ei peässynnä kulukemaa minnekkaä päe, vaekka kuenka\noes koettanna. Enstopakassa se Tanel luul, että jokkuu tuttava häntä\ntakkoopäe puristaa ja sen vuoks se pyytel, että:\n\n-- Tule tänne etupuolelle, niin minä soan sylleillä vastaa, tule,\ntule...\n\nMut ei sieltä mittaa tullunna. Ja sillo rupes Tanel tuummailemmaa, että\noesko tässä ryöväys kysymyksessä. Voan ku ei pienintäkkää liikettä\nkuullunna, ei voenna ryöväyksestä olla ietiäkkää. Siinä tuskaillessa\npeätti Tanel, ettei tässä apuva ruveta huutamaa, ennenku viimmesessä\ntingassa sekä koittel kaekilla mahollisilla konstilla rimpuilla ihteesä\nirt. Mut mikä on mahotonta, se on mahotonta. Ja kaekista kummallisinta\nolj vielä se, ettei soattanna laskeutuva moaha polovillee, eikä myös\nkyyristyväkkää, ei heittäytyvä selailee, eikä kuppeelle kumpasellekkaa.\nKu pahkakeppi olj hetj alkupelissä puota voklahtanna käsistä, ei ies\nsillä voenna hoaria, oesko siellä takapuolella jottae pijäkettää, sillä\npeätä ei soanna niin paljoo keäntymää, että oes kahtonna, ja käsillää\nei kauvvaks ylettännä. Jo pist peähä, että nyt sitä on paholaese\nkynsissä. Sen meininki Tanel kuetennii luotaa lykkäs sanomalla, että:\n\n-- Ku tässä kaupunnissa lie suurempijjae syntisiä ku minä, niin\nmitteepä se paholaene oes juur minuva tullunna ensimmäeseks kynsiisä\nottamaa...\n\nJa sitte se Tanel rupes tuummimaa, että hää taetaakkii nukkuva kotonaa\nja nukköö unta, vaekka hajamielisyytesä tähe ei sitä huohmoo. Soatuvaa\nsiinä ihko hikkeesä ast reutoo ja rimpuilla, tuntu niin kummallisest\nraukasova, että Tanel nukaht syvvää unnee.\n\nOamu vaietessa tulj jokkii mies katulyhtyjä sammuttelemaa. Hyvi olj\nsammuttajasta kummoo tavata Tanel Tissukaene moata koristamassa\nlyhttoloppoo vaste. Ku se sammuttaja asettel portaetaa toloppaa\nkiin, noustaksee lampputuettulan puhaltammaa sammuksii, heräs Tanel\nTissukaene kollauksesta. Sillo se äkkäs, että yöllä olj tullunna\nlyhttoloppa napitetuks palttoo sissää. Ja ku lyhttoloppa olj kovast\nmoassa kiin ja palttoo sekä sen napit olj niinikkääsä lujjoo tekkoo,\nolj häne mahoto peästä ies ätkähtämmää, voan sae siinä muutamia tuntia\nolla, niinku oes pihissä ollunna. Peältä iskii soattas luulla, että\nhajamieline mies oes puhunna ihtesä pussii, mut eipä niin käynnäkää,\nsillä se Tanel sano, että:\n\n-- Ku minä siellä ulukomaella niin tavattomast laehun ja heikkonin,\ntuntu ruppeevan huemoomaa ja sen vuoks minä ihten napitin tähä toloppaa\nvähä aekoo levätäksen.\n\nSe lyhtyje sammuttaja ymmärs yskän, vaekkei sitä ryvittännäkää, ja\nlähtiissää tuummas, että:\n\n-- Semmoestahaa se on tässä matoesessa moalimassa, että teällä uupuu\nniin lihava ku laehakii... siinä... viinamäe työssä...\n\nMut tuntematonta on, kuulko Tanel niitä sanoja ollenkaa, sillä\ntavallista kiireimmäst se sekkii läht harppailemmaa kotiaa koht, niin\nettä väljä kaprokki huplahtel.\n\n\n\n\nLASSI.\n\n\nTäysverine savolaene se Lassi olj kaeke muunnu puolesta, mut\npuheljaesuuvessa se olj kerrassaa ensimäese rivin miehiä. Ja puheluva\nsiltä tullii niin tuluvanaa, ettei ajatusmeinink jaksanna samassa\ntasossa seurata. Sen kiel olj niin herkissä kantimissa, että se\npyör, niinku väkkärä. Ku ei puhetoveria sattunna olemaa, sillo Lassi\nrupattel yksinää taekka hoastel -- unissaa. Niimpä se soatto kuumimpana\nkesäsyvämmenä tietä tallustaessaa ypöyksinää kysyvä ja vastata, että:\n\n-- Suksillako sinä tulit? Hyh, vae niin.\n\n-- Kuolleenakos sen Ropose Hiliman elävä laps synty? Hyh, vae niin.\n\nRippikirjutuksessa toas ku pappi tievust, vieläkö oes rippivieraeta,\nsannoo hökäs Lassi, että:\n\n-- On teällä tämä Lassi eukkosa kansa Toajasalame kylästä kello\nkuuvvelta.\n\nTyöhö männessää se kerrannii pitkä holli peästä pyöräht takas ja\nverräältä tulj huutamaa, että:\n\n-- Kuulkoopas, kuulkoopas!\n\n-- No, mikä siellä nyt on? kysäs Lassin eukko kartanolta.\n\n-- Jos nyt ruppee satamaa...\n\nMut siinä Lassin ajatusmeinink hyppäs muehe asjoehe, eikä kielkää\nkerinnä mittää sannoo löytee, vaekka se pyör, niinku väkkärä.\n\nSillo Lassi eukko kysäs, että:\n\n-- Niin mittee sitte, jos ruppee satamaa?\n\n-- Sittee sitte, että jos ruppee satamaa, niin antakee sattoo, sano\nLassi, jolta asja ennätti muehe meininkilöehe tähe joutuva unneuksii,\nsekä läht työpaekallee mänemää.\n\nKu hevose ostaja kerra sattu tulemaa ja tievust hevose hintoo, mänj\nLassi lietee piippuvaa kopistelemaa ja sitä tehessää yksinää puhel,\nettä:\n\n-- Kahtasattookahtakymmentä markkoo minä pyyvvän, mut jos ei niin\npaljoo maksa, annan minä sen saallakaheksallakymmenelläe.\n\nJa ku se sitte piippusa siivousmatkalta tulj takas, kysäs se topakast,\nettä:\n\n-- Mittee sinä hevosesta maksat?\n\n-- Satakaheksakymmentä markkoo enkä penniäkkää enempee, vastas ostaja.\n\n-- No puota rahat kouraa ja lähe luupeätä kottiis viemää.\n\nJa niin hevoskauppa synty, että ropsaht.\n\nMut ne Lassi unissaa puhelut olj kerrassaa herrae herkkuja. Vae mittee\nsanotaa esmerkiks tästä:\n\nLassi olj uunilla pärreihe peällä ruokalepojaa makkoomassa. Yhtäkkiä se\nkavaht istumaa ja sano, että:\n\n-- Nyt loppuu pirut moalimasta...\n\n-- No, mikäs ne pirut nyt lopettaa? kysäs jokkuu.\n\n-- Halis-Jussi on kaheksantoesta tappanna ja Töyhtärii on otettu kaks\nelätiks. Ja yhe mahassa on ollunna Renkelvaenoo kello...\n\nJa sen sanottuvvaa Lassi toas pötkäht pitkäksee ja korist kulukkusa\ntäyvveltä, niinku vällii tek siinä hoastaissakkii.\n\nKärräässä sille Lassille oes kummat tullunna, jos tuomar Olssuon ei oes\nollunna niin hyvänahkane mies.\n\nRaja-aejja peällisiä olj Lassille syntynnä riita noapurisa kansa.\nJa ku se toese riitapuole väetteistä peäs tuohtumaa, tulj puhetta,\nniinku kiehuvastas sotkupaasta Tuplatusta, se ku ei noapurkaa tuppisuu\nollunna. Lopuks tuomar hyvi arvokkaast sano, että:\n\n-- Elekeepäs työ syytäkee sanoja, niinku tuiskuilima lunta, että...\n\n-- Pieppäs sinä, Olssuon, suus kiin, että minä soan hoastoo, sähäht\nLassi sillo, vieläpä kätesä viittauksella anto lisävarotukse.\n\n-- No, Lassi on hyvä ja hoastaa, tuummas tuomar Olssuon, joka puolestaa\npanj kätesä ristii ja rupes rauhallisest kuulostammaa.\n\nJa ku riitapuolet aekasa rähis, tyynty ne vähitelle, niin että asjasta\ntehtii tolokulline peätös;\n\nJälestäpäe ku jotkut ihmettel, mitenkä tuomar soatto oekeuve istunnossa\nsemmoesta mänettelyvä suvaeta, sano se naurusuesena, että:\n\n-- Mittees minu tarviht männä Lassia sotkemaa. Ja vaekka se Lassi\ntuntuu kielesä liijjallise kerkeyve tähe omitueselta, olj se kuetennii\nmallikelepone rehtmies. Eikähää se Lassi vika oukkaa, että kiel olj\nvikkelämp, ku ajatusmeinink, sillä meijjä immeiste lahjat on erlaeset.\nJa se Lassi toas puolestaa ei tahtonna olla muuta mittää, ku ommoo\nihteesä, vaekka oes siihe sitkahtanna.\n\n\n\n\nLAKIMIES LASKETTEL LATINOO.\n\n\nLakmies se herra Töller olj sekä olj täyvvelliset tuomartutkinnot ja\nmuut eksalamit suorittanna. Mut ku vielä lisäks rupes viinamieheks,\nniin se alako kasvoo allaapäe, niinku lehmän häntä, eikä siitä lopuks\nollunna muuks, ku sihtiermieheks. Sillä tavalla siitä kuetennii tulj\nkolominkertaene mies, nimittäe lakmies, viinamies ja sihtiermies. Ja\njos rehellisest puhutaa, on pakko sannoo, että se jokkaesessa kolomessa\nominaesuuvessaa taes olla voettajoo vaella. Ku se voan sattu sutkassaa\nolemaa, ei lie koskaan tapahtunna, että se asjanajajana oes häviölle\njoutunna, oljpa riitajuttu minkäloatune tahhaasa. Mittee siihe toas\nryyppymiehenä tulj, niin se vet viinoo ihteesä, niinku sien vettä.\nMut jos sitte kirjuttamisesta kysymys nousoo, eivät soattas nykkyeset\nkonneellakirjuttajat sen eille joutusuuvvessa peästä, vaekka niihe\nnäpit kuenka virveltäes.\n\nKu herra Töller olj jo melekei moanmatoseks vaepumaesillaa, otti\nmuuvva savolaene tuomar -- sivumänne sannoe ylopistotover -- sen\nhoemeniisa. Ei se tuomar kaeketi osanna ounastella, että sille niin\nvaekee urakka herra Tölleristä tulj, ku toellisuuvessa tapahtu. Mut se\ntuomar lohuttel ihteesä sillä, että ku paholaese ottaa venneeseesä, on\nse souvvettava rantaa ast. Ja jos siitä olj vastusta, niin olj siitä\nhyötyväe pulumalliste kysymyste selevittämisessä. Herra Töllerille\nitellee olj samalla tappoo hyötyvä, sillä aenae muntierikisa puolesta\nse tuomarin hoemenissa kohos ihko herraks ast. Siinä viimmeks\nmaenitussa suhteessa autto luonnollisest hyvi paljo se, että ku olj\npakko ies jossae meäri aesossaa pysyvä, kyken olemaa asjanajajajannae\n-- ja siitä tulj vällii rahhoo oekee loksauttamalla. Herra Töller toas\npuolestaa olj valamis asjanajajaks -- jutun loatuu kahtomata.\n\nErräässä syksykärräässä olj jokkuu ketunpyytäjä syytettävänä myrkyllä\npyytämisestä, minkä johosta -- niin arveltii -- olj kesällä kuollunna\nusseita lampaeta. Vastooja tulj pyytämää herra Tölleriä asjanajajaksee\nja ennätti ennen kantajoo, jolla olj samanlaene meinink. Ku vastooja\nolj sittoutunna hyvänlaese palakkio maksamaa, jos voetto soahaa,\nolj herra Töller kantajan tarjouksille aevan kuuro. Sen verran\nvenaruutta se kuetennii käytti, että otti selevän kantajan toestajoehe\ntehokkuuvesta.\n\nJuttupäevänä se herra Töller lyöttäyty kantajalle oekee ystävälliseks,\nvieläpä kuletti sen toesella puolella tietä olovaa kestkievarii, jossa\nalako tarjoilla miestä väkevämpöö, soahaksee kantajan kykenemättömäks\nasjoosa ajamaa. Ku kestkievarissa tunnettii herra Töller, ei väkeviä\nannettu, ku iliman nimeks. Mut lakmiehenä se keks keino: se tilas\nhevose -- ja sillo olj pakko \"reissuvaeselle antoo, mittee se\ntarvihtoo\", niinku herra Töller lakkirjastaa luk. Mut vaekka hevone\nvaljaessa seiso ja vaekka kuppi kupin perästä kallistettii, niin ryypyt\nmän kantajaan, niinku lahokantoo. Se nimittäe ei humaltunna ollenkaa,\nmut siihe siijjaa olj herra Tölleristä tullunna jo täys kattein, ku\nhuutsusriival eli jahtvout juoks hakemaa oekeutee. Synkkänä kahtel\ntuomar herra Töllerii, joka seinee vaste asettu seisomaa -- eikä se oes\nmuuten taonna seisaallaa pysyväkkää.\n\nKantaja tek kanteesa, syytti myrkyllä pyytämisestä, ilimoetti, kuenka\nmonta lammasta on kuollunna ja voati niistä korvausta sekä kulunkijjaa.\n\nHerra Töller turvas seinää ja sano:\n\n-- Kantajan puhhee johosta, minä -- katoppas juu -- pyyvvän\nhuohmauttoo, että vaekka myrkky paloella oes kettuja pyyvettykkii, on\npalat lummii sullaessa kerätty huolellisest poes. Ja jos niistä --\nkatoppas juu -- oes jokkuu lummee jeänynnäe, on se kessää männessä\nkaottanna tehosa, niin että lammas ei siitä syystä ou voenna kuolla.\nMut tuolla Sammalsuolla -- katoppas juu -- kuuluu kasvavan myrkyllistä\nheinee, jota luonnontutkijat ja elläetieteilijät kuhtuu tieteellisellä\nnimellä _Euronymus Europaeus_. Ja minä oun -- katoppas juu -- varma\nsiitä, että lampaat on syönnä tätä _Euronymus Europaeusta_ ja siitä\nniihe nahka on kepille joutunna. Ymmärtäähä tämän lautakuntakii\n-- katoppas juu. Minä pyyvvän, että oikeus ottaes lautakunnalta\nselevee, eikö tätä myrkkyheinee Sammalsuolla kasva. Samalla minä anon\nkanteen aeheettomana kummoomista ja peämiehellen kohtuuliste kullue\ntuomihtemista.\n\nAsjalliset käskettii ulos. Sallaukse aekana tievustettaissa olj jotkut\nlautamiehet tietävinnää, että semmoesta myrkkyheinee kerrotaa löytyvän,\nvaekka kellää ei ollunna kokemusta kertomukse toellissuuvesta.\nJa ku asjalliset jällee oekeutee käskettyvä ja parj vierasmiestä\nkuulusteltuva, jotka ei voenna valallee ottoo, oljko vastooja\nmyrkkypaloja pyyntökeinonaa käyttännä sekä onko kantajan lampaat niistä\nkuollunna, käskettii heijjät uuvvellee ulos. Hetkise asjoo harkittuvvaa\nja asjalliset toas sissää käskettyvvää, julist oekeus peätöksesä,\njossa vastooja vappautettii eisvastuusta ja sen lisäks vielä kulut\nmyönnettii. Herra Töller ei tuntenna voemaesa piisoovan männä peätöstä\nkuulemaa, voan jäe porstuvaa eli etteisee seisomaa. Kuultuvaa, kuenka\noekeuvessa käv, sano se, että:\n\n-- Katoppas juu -- asja on sillä tavalla, että jos lak ei kykene\nauttamaa, niin kyllä latina auttaa...\n\n\n\n"]