[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fily_oBAAqAWQEJVD7ay1f12P9yuy6-l9Z52Y3pr4qzo":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},2178,"Mordvalaisten muinaisusko","Harva, Uno",1882,1949,"2178-harva-uno-mordvalaisten-muinaisusko","2178__Harva_Uno__Mordvalaisten_muinaisusko",null,"tietokirja",[],[],"fi",1942,80205,562018,true,[],[],[],"Teos tarkastelee mordvalaisten kansojen perinteistä uskomusmaailmaa, sielu-uskoa ja vainajakulttia. Kirja esittelee laajasti eri luonnonhaltijoita, kodin ja kylän suojelijoita sekä maanviljelyyn ja karjanhoitoon liittyviä uhritapoja ja juhlia.","Uno Harvan 'Mordvalaisten muinaisusko' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2178. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","MORDVALAISTYEN MUINAISUSKO\n\nKirj.\n\nUno Harva\n\n\n\n\n\nPorvoo * Helsinki,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1942.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nJohdanto.\nSielu-usko.\nKuolema, maahanpaniaiset ja kalmisto.\nYksityisen vainajan muistojuhlat.\nYleiset muistojuhlat.\nTilapäiset muistajaiset.\nTuonela.\nMaailmansynty ja maailmankuva.\nTaivaanjumala.\nUkkonen.\nAurinko ja kuu, aamu- ja iltarusko.\nSade, sumu, tuuli ja pakkanen.\nTuli.\nMaan, pellon ja niityn haltijat.\nMaa-emo.\nPellonhaltijat.\nVilja-emo.\nPeltouhrit.\nNiitynhaltijat.\nMetsän ja mehiläistarhan haltijat.\nMetsänhaltijat.\nMehiläistarhan haltijat.\nVedenhaltijat.\nKodin ja kylän haltijat.\nTalon ja tuvan haltijat.\nKartanon ja karjapihan haltijat.\nHaltijan hankkiminen uuteen kotiin.\nKodinhaltijoille toimitettuja uhreja.\nSaunanhaltijat.\nRiihenhaltijat.\nKyläkunnanhaltija.\nVarallisuuden hankkija.\nKeremet.\nEräät kalenteripäiviin liittyvät juhlat.\nAkkojenpuuro.\nMordvalaisten bratshinat.\nKarjan ajaminen maakäytävän ja uuden tulen läpi.\nKylän ympärikyntö.\nMordvalaisten uhritapojen erikoispiirteitä.\n\n\n\n\nJOHDANTO\n\n\nNestorin kronikassa mainitaan, että venäläisille veroa maksava mordva\nasui aikoinaan Okajoen suulla. Sitä osoittaa sekin, että mordvalaiset\njoutuivat usein taistelemaan Muromin -- ainakin jo v. 1103 -- sekä\nVladimirin ja Rjazanin ruhtinaita ynnä Nizhnij-Novgorodia vastaan, joka\n1220-luvulla perustettiin \"pakanallisten mordvalaisten hallussa olevaan\nmaahan\". Vielä 1500-luvun puolimaissa mordvalaisten asuma-alue oli\nverraten yhtenäinen, itärajana oli Volgaan etelästä laskeva Surajoki.\nVasta myöhempien vaiheittensa aikana tämä, nykyään jo melko väkirikas\nkansa (noin 1.400.000 h.), joutui hajalle ja pirstoutui vähäisiin,\nenintään kymmenisen kylää käsittäviin asutusryhmiin, jotka muodostavat\nikään kuin saarelmia vieraiden kansallisuuksien meressä. Nykyään\nmordvalaisia asuu hyvin laajalla alueella keski- ja itä-Venäjällä,\nentisissä Nizhnij-Novgorodin, Pensan, Tambovin, Saratovin, Samaran,\nSimbirskin, Kasanin, Ufan ja Orenburgin lääneissä. Onpa niitä viime\nvuosisadalla siirtynyt Siperiankin puolelle.\n\nKieleltään mordvalaiset jakaantuvat kahteen eri ryhmään tai heimoon,\n_mokshalaisiin ja ersalaisiin_, joilla ei ole omakielistä yhteisnimeä.\nMokshalaiset ovat aikaisemmin asuneet etupäässä Okan sivujoen Mokshan\nja sen vesistön varsilla. Pensan ja Tambovin läänin mordvalainen väestö\non vieläkin suurimmaksi osaksi tätä heimoa, jota tavataan jonkin verran\nmyös Simbirskin ja Saratovin lääneissä. Ersalaiset näyttävät\naikaisemmin asuneen mokshalaisten pohjoispuolella.\n\nOsa mordvalaisia on jo ennättänyt sulautua naapurikansoihin. Niinpä\nKasanin läänin eteläosassa asuvat _karatai_-mordvalaiset, jotka vielä\n1600-luvulla, ehkä myöhemminkin, puhuivat mordvaa, ovat nykyisillä\nasuinpaikoillaan täysin tataarilaistuneet. Samoin _terjuhaanit_\nNizhnij-Novgorodin läänissä ovat venäläistyneet säilyttäen kuitenkin\nmuistomerkkejä ersalaisesta alkuperästään.\n\nVarhemmin kuin venäläisissä kronikoissa mordvan nimi esiintyy eräissä\nmuissa historiallisissa lähteissä. Niinpä goottien historioitsija\nJordanes kertoo (noin 551 j.Kr.), että itägoottien kuningas Ermanarik\notti 300-luvulla valtaansa mm. _mordens_ (ns-pääte johtuu gootinkielen\nakkusatiivimuodosta) nimisen kansan. Bysanttilainen tieteiden suosija,\nkeisari Konstantinos VII Porphyrogennetos (noin 950) taas tietää, että\n_Mordia_ niminen maa sijaitsi kymmenen päivämatkan päässä petshenegien\nmaasta. 1200-luvulla mordvalaiset mainitaan jo useassa eri lähteessä.\nUnkarilainen dominikaanimunkki Julianus, joka 1236 matkusti heidän\nmaansa läpi, käyttää heistä _morduani_ l. _mordani_ nimeä. Hän sanoo\nheidän olleen sotaisia: ihmisen surmaamista pidettiin täällä\nmainetekona, sankarit antoivat kantaa edellään ihmisten päitä\nvoitonmerkkinä, tehtiinpä ihmisten pääkalloista juomasarkkojakin.\nMordvalaisista puhuvat myös saman vuosisadan Aasian-retkeilijät. Niinpä\nPlano Carpini, jonka paavi Innocentius IV lähetti 1245 Mongoliaan,\nkertoo, että tataarit olivat valloittaneet _mordui_ l. _morduini_\nnimisen kansan, joka asuu kumandiinien pohjoispuolella venäläisten ja\nbolgaarien välissä. Samoin Marco Polon tunnetussa matkakuvauksessa\n_mordui_ mainitaan mongolien valtaamien kansojen joukossa.\nYksityiskohtaisempia tietoja esittää Ruysbroeck, joka 1253 matkusti\nLudvig Hurskaan lähettinä Aasiaan etelä-Venäjän halki. Kuvatessaan\nDonin (Tanais) takaisia maita, jotka ovat \"täynnä jokia ja metsiä\", hän\nkertoo: \"Pohjoisessa on laajoja metsäseutuja, joissa asuu kaksi kansaa:\n_moxel_, joka on ilman uskontoa, pelkkiä pakanoita, ja jolla ei ole\nkaupunkeja, vaan ainoastaan pieniä kyliä metsien kätköissä. -- -- --\nNiillä on runsaasti sikoja, hunajaa, vahaa, kallisarvoisia turkiksia ja\nmetsästyshaukkoja. Niiden takana asuu toisia, joita nimitetään _merdas_\ntai latinalaisten tavalla _merdui_, ne ovat saraseeneja.\" On\ntodennäköistä, että _merdui_ on sama nimi kuin Carpinin ym. _mordui;\nmoxel_ taas tarkoittanee mokshaa, jota nimitystä tataarit (_muqse_) ja\nnäiden tavalla votjakitkin (_muksha_) käyttävät mordvalaisista yleensä.\nMoksha onkin ilmeisesti ollut mordvalaisten pääheimo. Varsin kiintoisa\non Ruysbroeckin kuvaus mordvalaisten elinkeinoista. Mitä näiden\nsilloiseen maanviljelykseen tulee, näyttää hirssin viljely olleen\netualalla, se kun, kuten Ruysbroeck huomauttaa, oli Donin takaisilla\nmailla tärkein viljelyskasvi.\n\nMordvalaiset ovat tietenkin eri aikoina joutuneet vastaanottamaan eri\ntahoilta tulleita kulttuurivirtauksia. Voimakkaimmin on heihin\nvaikuttanut kosketus venäläisten kanssa, joiden uudisasutus jo verraten\nvarhain alkoi tunkeutua mordvalaisten alueelle. Kuitenkin vasta Kasanin\ntataarilaisvallan kukistuttua (1552) ryhdytään mordvalaisia\nkäännyttämään kristinuskoon. Kun tämä toimenpide aluksi oli varsin\nväkivaltaista laatua, se sai ankaraa vastustusta osakseen. Seurauksena\noli väestön siirtyminen itää ja kaakkoa kohti, missä silloin vielä oli\nasumattomia seutuja. Vasta kun alettiin turvautua sopiviin\nhoukutuskeinoihin lupaamalla kääntyneille verojen vähennystä ym. etuja,\ntaipui kansa vähitellen vastaanottamaan kasteen. Käänteentekeviä\nnäyttävät tässä suhteessa olleen vuodet 1740-1750, jolloin\njoukkokäännytystä harjoitettiin siinä määrin, että tämän jälkeen\nvoitiin katsoa koko mordvan kansan liittyneen ainakin nimellisesti\nkreikkalaiskatoliseen kirkkoon. Tämä ei tietenkään merkinnyt sitä, että\nvanhat isiltä perityt tavat olisivat heti joutuneet unhoon, monin\npaikoin etenkin itäisillä alueilla luotettiin yhä edelleen, ainakin\nhädän hetkinä, entisiin keinoihin. Uhrimenoja pyrittiin kuitenkin\nsalaamaan viranomaisilta, ja samalla alettiin uhrilahjoin suostutella\nmyös venäläisen kirkon pyhimyksiä, mikä tapa ei niihin aikoihin ollut\nvierasta venäläisellekään rahvaalle. Näin mordvalainen pakanuus,\nkreikkalaiskatolisen kirkon kansanomaiset tavat ja vanha venäläinen\nkansanusko sotkeutuvat yhä enemmän toisiinsa ja vaikeuttavat\ntutkimusta, jonka täytyy turvautua melko myöhäisen ajan lähteisiin.\n\nAika, jolloin mordvalaiset samoin kuin venäläisetkin olivat\ntataarivallan alaisina ja joka venäläisten aikakirjain mukaan alkoi\n1239, ei ennättänyt jättää mordvalaisten henkiseen kulttuuriin kovin\ntuntuvia jälkiä. Tosin karatai-mordvalaiset ovat, kuten mainittu,\ntataarien naapuruudessa eläen kieleltäänkin tataarilaistuneet, mutta\ntämä on tapahtunut vasta venäläisen valtakauden aikana. Melko vähän\ntavataan vanhoja tataarilaisia kulttuurilainoja mokshalaisillakin,\njotka aikoinaan joutuivat hyvin läheisiin suhteisiin tataarien kanssa\nja joiden maahan myös tataarilaisten pikkuruhtinaiden tiedetään\nasettuneen. Uskonnon alalle kuuluvista lainasanoista mainittakoon\narapialais-tataarilainen _shaitan_ (paholainen), joka on tunnettu koko\nmordvalaisalueella. Myös bolgaarit, jotka tataareja aikaisemmin\nisännöivät itä-Venäjällä, varsinkin Volgan mutkan varsilla ja jotka\novat jättäneet runsaasti muistomerkkejä etenkin tsheremissien\nmuinaisuskoon ja -tapoihin, ovat olleet kosketuksissa mordvalaisten\nkanssa. Mordvalaisten uhripalvonnan yhteydessä säilynyt sana\n_k'eräm'ät_, jonka merkitykseen tutustumme myöhemmin, on bolgaareilta\nlainattu (tshuv. _kirämäl_). Mordvalaisten vanhoja suhteita länteen\npäin todistaa taas ersalaisten liettualaisilta lainaama ukkosenjumalan\nnimitys, _p'urg'ine_ (liett. perkunas). Sen jälkeen kun\nitämerensuomalaiset olivat loitonneet mordvalaisista eli jo vuosisatoja\nennen ajanlaskumme alkua, ovat jälkimmäiset olleet kosketuksissa myös\njonkin iraanilaisen kansan kanssa, jonka kielestä heille on lainautunut\nmm. jumalaa merkitsevä sana, ers. _pas_, moksh. _pavas, bavas_\n(muinaisint. bhagas, muinaispers. baga). Näitä eri tahoilta tulleita\nkulttuurivirtauksia on siis pidettävä silmällä mordvalaisten uskomuksia\nja uskonnollisia tapoja tutkittaessa.\n\nVanhin mordvalaisten uhrimenoja kuvaileva tieto on venetsialaisen\nJosaphat Barbaron teoksessa 1400-luvulta, jossa mokshalaisten (moxij)\nkerrotaan toimittaneen hevosuhrin seuraavalla tavalla: \"Heillä on\ntapana ottaa määrättynä vuoden aikana hevonen, jonka he tuovat\nkokouspaikalle, missä he sitovat sen kaikki neljä jalkaa neljään maahan\npystytettyyn paaluun ja samoin pään (erikoiseen) paaluun. Kun he sen\novat tehneet, asettuu yksi heistä jousen ja nuolen kera sopivan\nvälimatkan päähän, ampuu eläintä päähän ja siten surmaa sen. Sen\njälkeen he täyttävät nahan oljilla, ja ommeltuaan sen yhteen, jotta se\nnäyttäisi eheältä, he pistävät kunkin jalan läpi suoran seipään, niin\nettä se (hevonen) voi seisoa jaloillaan ikään kuin se olisi elävä.\nLopuksi he menevät suuren puun luo, josta katkaisevat oksia sopivasta\nkohdasta, laativat siihen korokkeen (solaro) ja asettavat sille hevosen\njalkoineen, ja niin he palvovat sitä tuomalla sille soopeleita,\nkärppiä, oravia -- -- ja kettuja, jotka he kiinnittävät puuhun,\nniinkuin me uhraamme kynttilöitä, niin että se on täynnä tällaisia\nturkiksia.\"\n\nJulius Krohn, joka teoksessaan \"Suomen suvun pakanallinen\njumalanpalvelus\" kiinnittää huomiota tähän Barbaron kuvaukseen, pitää\nsitä luotettavana \"paitsi mitä uhrieläimen palvelemiseen tulee\".\nSamalla hän viittaa Siperian tataarien vastaavalla tavalla toimittamaan\nhevosuhriin, josta Radloff kertoo. Lisäksi on muistettava, että Turjan\nlappalaisillakin oli ennen vanhaan tapana täyttää nyljetyn uhriporon\nnahka risuilla ja asettaa se päineen ja siihen jätettyine sarvineen\neräänlaisen puulaitteen varaan, niin että se muistutti elävää poroa.\nNäin ollen Barbaron tiedonanto perustunee tosiasioihin, vaikka tämä\nmuinaismordvalainen tapa onkin myöhemmille lähteille täysin tuntematon.\n\nMyöhemmän lähteiden sarjan, joissa käsitellään mordvalaisten\nuskomuksia, aloittaa hollantilainen Nicolaes Witsen, joka 1664 matkusti\nMoskovaan ja viipyi Venäjällä muutamia vuosia keräten tietoja siellä\nolevista kansoista. Näitä tietojaan hän vielä myöhemmin kartutti, joten\nhänen Amsterdamissa 1672 ilmestynyt teoksensa \"Noord en Oost Tartarye\"\nsai 1705 seuraajakseen lisätyn laitoksen, johon sisältyy mm.\nmordvalainen sanasto. Eräät siinä esiintyvät jumalain nimet, kuten\n_scabas, sibas, cobas, alumzara_, joiden hän sanoo tarkoittavan\njumalaa, aurinkoa, kuuta ja ukkosta, osoittavat, että ne ovat\nmokshalaisilta peräisin. Hänen mordvalaisten uskomuksia ja tapoja\nesittävät tietonsa ovat kuitenkin perin niukkoja ja vähäpätöisiä.\nHuomiota ansaitsee vain hänen mainintansa, että mordvalaiset ripustavat\nuhriteuraiden nahat puihin.\n\nPhilipp Johann von Strahlenberg puhuu teoksessaan \"Das Nord- und\nOstliche Theil von Europa und Asia\" v. 1730 erikseen mordvalaisista\n(Morduiner) ja mokshalaisista (Mochschiani). Edellisillä, joiden hän\nsanoo asuvan Nizhnij-Novgorodin läänissä, tarkoitetaan ersalaisia.\nNäiden hän kertoo käyttävän jumalasta nimeä _jumishipas_, joka hänen\nvertailevassa sanastossaan (Harmonia linguarum) tavataan jaettuna\n_jumis-hipas_. Paasonen olettaa, että nimen ensi osassa piilee\ntsheremissien _juma_ (vrt. suom. _jumala_) ja loppuosana joko _shipas_\n(aurinkojumala) tai todennäköisemmin _shkipas_ (luojajumala). Varmempi\non kuitenkin Ravilan minulle esittämä olettamus, että nimi on luettava\n_juti shipas_ ('vaeltava aurinkojumala'), jommoista sanontaa\nmordvalaiset käyttävät. Kirjoitusvirhe on saattanut syntyä helposti,\nkun ven. t. muistuttaa eur. m-kirjainta. Mokshalaisista Strahlenberg\nkertoo lyhyesti, että tällä \"pakanallisella kansalla\" on samat tavat ja\ntottumukset kuin tshuvasseilla.\n\nIvan Lepehin, joka syksyllä 1768 matkusti mordvalaisten asuinsijoilla,\nesittää matkakirjassaan samalla kertaa sekä mordvalaisten että\ntshuvassien tapoja sotkien niitä toisiinsa. Kun hän lähemmin kuvailee\nerästä metsässä sijaitsevaa pyhäkköä, voisi helposti luulla -- ja niin\non joku luullutkin -- hänen tarkoittavan mordvalaisten _keremetiä_,\nmutta onneksi hän mainitsee eräiden siellä olleiden esineiden nimet,\njotka ovat tshuvassinkielisiä. Mordvankieliset jumalain nimet ovat\nmokshalaisia, esim. _shkabas_ sekä _shibavas_ ja _koubavas_. Rukoukset,\njotka hän esittää auringon ja kuun palvonnasta puhuessaan, ovat\nmordvankielisessä asussaan virheellisiä ja venäjäksikin väärin\ntulkittuja. Lepehinin kuvaamat uhrimenot kotona ja kalmistossa\nansaitsevat huomiota. Teos ilmestyi venäjänkielisenä ensi kerran 1771.\n\nSamana syksynä kuin Lepehin liikkui mordvalaisten mailla toinenkin\nluonnontutkija, Peter Simon Pallas, tutustuen mm. Pensan läänin\nmokshalaisiin, jotka väittivät palvovansa vain korkeinta olentoa. Siitä\nhe eivät käytä, Pallas huomauttaa, Paas (_pas_) nimitystä, kuten\nersalaiset, vaan Schkai (_shkaj_), jolla he tarkoittavat myös itse\ntaivasta. Tälle he suorittavat rukouksensa itää kohti. Pallas tietää\nlisäksi, että heillä on ollut metsässä uhripaikkoja, joissa on uhrattu\nhevosia, härkiä ja pientä karjaa. Vainajain palveluksen yhteydessä hän\nmainitsee naisilla olleen tapana esittää kuolleille itkuja. Pallaksen\nmatkakirjan ensimmäinen osa, jossa mordvalaisista puhutaan, ilmestyi\nsaksaksi 1771.\n\nKolmaskin luonnontutkija, Johann Gottlieb Georgi, joka suoritti\nVenäjän-matkansa 1773-1774 ja joka julkaisi saksankielisen\nalkuteoksensa 1775, kuvailee mordvalaisten uskontoa matkakirjansa\ntoisessa osassa. Onko Georgilla ollut näistä asioista omakohtaisiakin\ntietoja, on epävarmaa. Mainov väittää hänen ammentaneen kaiken tietonsa\nPallakselta, ja Smirnov sanoo hänen käyttäneen lähteinään lisäksi\nLepehinin ja K. Millerin kuvauksia. Smirnovin mainitsema K. Millerin\nteos on kuitenkin vain venäjänkielinen laitos Georgin matkakirjan ynnä\neräiden muiden kuvausten perusteella laadittua, Carl Wilhelm Müllerin\nkustantamaa kansatieteellistä esitystä Beschreibung aller Nationen des\nRussischen Reichs, joka ilmestyi sekä saksaksi että venäjäksi 1776.\nSitä vastoin huomaa, että Georgilla ja maanmittari Milkovitshilla,\njonka mordvalaisia käsittelevä käsikirjoitus on tietääkseni painettu\nensi kerran vasta 1851 Simbirskin lääninlehdessä, mutta joka mainitaan\njätetyn jo 1783 herra Maslennitskijn käytettäväksi tämän aikoessa\nkirjoittaa monografian Simbirskin hallintopiirin oloista, on paljon\nyhteistä. Niinpä kumpikin esittää eräät jumalat samassa järjestyksessä.\nKumpikin puhuu myös mm. \"jumalien äidistä\" ja käyttää \"jumalan pojasta\"\nnimitystä _initshi-pas_, joka oikeastaan merkitsee \"suuren päivän l.\npääsiäisen jumalaa\". Kumpikin sanoo mordvalaisten pyytävän uudelta\nkuulta onnea tämän \"hallinnan aikana\". Paljon muitakin yhtäläisyyksiä\non olemassa, joten ei voi olla epäilystäkään siitä, että Georgin ja\nMilkovitshin tiedot, joita emme tapaa muilta sen ajan kirjailijoilta,\novat läheisessä suhteessa toisiinsa. Jos Milkovitshin kuvaus, kuten\nyleisesti on selitetty, on syntynyt vasta 1783 eli aikana, jolloin se\nensi kerran mainitaan, on Milkovitshin täytynyt käyttää Georgia\nlähteenään, tai on kumpaisellakin ollut jokin yhteinen lähde. Siihen\nkatsoen, että Milkovitshin esitys liittyy läheisesti juuri hänen\ntuntemaansa Simbirskin lääniin ja että se sitä paitsi on erittäin\nyksityiskohtainen Georgin kuvaukseen verraten, on vaikea ajatella, että\nedellinen olisi turvautunut jälkimmäisen tietoihin, joiden\nsaantipaikkaa Georgin matkakuvauksessa ei myöskään mainita. Vaikea on\nmyös ajatella kumpaisellekin yhteistä lähdettä. Tulemme sen vuoksi\nsiihen tulokseen, että Milkovitshin käsikirjoitus tai otteita siitä on\nollut jo Georgin käytettävissä, joka taas edellyttää, että mainittu\nkäsikirjoitus on vanhempi kuin on oletettu. Tuossa tiedonannossa\nvuodelta 1783 sanotaankin ainoastaan, että käsikirjoitus on peräisin\n\"piirin maanmittarin, Milkovitshin muistiinpanoista\", joten siinä ei\nole mitään mainintaa sen iästä. Milkovitshin painetuista kuvauksista on\ntätä kirjoitettaessa käytetty lähteenä Tambovin hiippakunnanlehdessä\n1905 julkaistua esitystä. Vaikka painetussa esityksessä on\npainovirheitä, varsinkin mitä mordvankielisiin sanoihin tulee, voi\nmordvalaisten muinaisuskon tutkija Milkovitshin muistiinpanoja\nkriitillisesti käyttämällä löytää niistä silti paljonkin luotettavia\ntietoja.\n\nMistä Georgi on saanut eräät vähäiset lisätietonsa, esim. sellaisen\njumalannimen kuin Pas Atschuskoi, johon ilmeisesti kätkeytyy\nmokshalaisten _at'su shkaj_ ('suuri luoja'), on epätietoista.\n\nPainettujen vanhemman ajan lähteiden ohella on olemassa myös\nkäsikirjoituksia, joita säilytetään Venäjän arkistoissa ja joista\ntoiset tarjoavat tutkimukselle erittäin arvokasta aineistoa. Jo\n1780-luvulla on Nizhnij-Novgorodin arkkipiispa Damaskin liittänyt\nVolgan varsilla asuvien kansojen sanastoon, jonka hän laati Katariina\nII:n kehoituksesta ja jota julkaisemattomana on säilytetty\nNizhnij-Novgorodin pappisseminaarin arkistossa, pieniä kansa- ja\nuskontotieteellisiä tiedonantoja mm. mordvalaisista. Teos valmistui\n1785. Melko laajasti esittää mokshalaisten uskontoa ja kansantapoja\nsitä vastoin Nizhnij-Novgorodin hiippakunnan Knjaginin piirin\nShahmanovin seurakunnan diakoni, Vasilij Orlov kuvauksessaan \"Mordvan\nhistorian ja muinaistutkimuksen alkeiskokeita\". Kun mainitun läänin\nmordvalaiset ovat ersalaisia, on oletettu, että Orlovin tiedot ovat\nperäisin Pensan läänistä, mistä muistiinpanija lienee ollut kotoisin.\nRukoussanojen kaavamaisuudesta ja eräänlaisesta\nmytologisoimispyrkimyksestä huolimatta Orlovin tiedonantoja voi pitää\nerittäin asiallisina ja luotettavina. Milloin mainittu esitys, jonka\njäljennös on Suomalais-ugrilaisen Seuran hallussa, on syntynyt, on\ntuntematonta, mutta varmaankin se on kirjoitettu viime vuosisadan\nalkupuoliskolla. Toinen samanaikainen hengenmies, jota mordvalaisten\nmuinaisusko kiinnosti, oli arkkimandriitti Makarij. Hänen mokshalaisia\nkoskevat tietonsa osoittavat, että hän on käyttänyt hyväkseen Orlovin\nkuvausta, vaikka hänen käsikirjoituksissaan on joukko lisätietoja.\nKolmaskin hengenmies, Jakov, joka vuosina 1832-47 toimi Saratovin\npiispana ja sittemmin Nizhnij-Novgorodin arkkipiispana ja\njoka kuoli 1850, keräili tietoja mordvalaisten harjoittamasta\nepäjumalanpalveluksesta taistellessaan pakanuutta vastaan. Saratovissa\nollessaan hänen tärkein tiedoittajansa oli kantonisti Timofej Leontjev\nSaratovin läänin Hvalynskin piirin Teljatnikovon kylästä. Leontjevin\npiispa Jakoville 1840-1842 toimittamat mordvalaisten menojen kuvaukset\non julkaistu ruhtinas Golitsynin ja A.N. Minhin esittäminä. Myöhemmin\non Jakovin kokoelmiin kerääntynyt tietoja myös Nizhnij-Novgorodin\nläänin mordvalaisista. Eniten huomiota ovat saaneet osakseen\nTerjushevon volostin Sivuhan kylän papin, Tshernovskijn hänelle\nhankkimat tiedot terjuhaanien uskomuksista ja menoista. Näiden\nkeskuudessa mainitaan mordvalaisten jumalilla olleen eräitä muualla\ntuntemattomia, vaikeasti selitettäviä nimiä. Sellaisia ovat _tshanpas,\nvapas, voltshipas_ ja _nazorom-pas_, joista _voltshipasille_ uhrattiin\narkkienkeli Mikaelin päivänä (8/XI) ja _nazorom-pasille_ talvella\nNikolai Ihmeitätekevän päivänä (6/XII), sekä _ange-pat'e_ l.\n_ange-pat'e-pas_. Viimeksi mainitulla, jota pidettiin pyhänä\nJumalanäitinä, oli uskomusten ja tarinain mukaan neljä sisarta, joista\nkäytettiin nimitystä _patjaj_ (pat'a_ 'vanpempi sisar, täti'). Kunkin\nkunniaksi vietettiin uhrijuhlaa. Volostijuhlassa rukous alkoi\nsanoilla: \"_Tshanpas, vapas, nazorom-pas_, armahda meitä! _Nishki-pas,\nsvjet-vereski, velenbas_, varjele meitä! _Svjetvoltshipas_, suojele\nmeitä!\" Bratsinoissa rukoiltiin mm.: \"_Tshanpas, nazorom-pas_, armahda\nmeitä! _Velenbas, voltshipas_ varjele meitä! _Nishki-pas_, isä, kuule\nmeitä!\" Lisäksi kerrotaan, että terjuhaaneilla oli tapana rukoilla\naamulla ja illalla kädet kohotettuina itää kohti; päivällisaikaan taas\nkoko perhe kulki kotona kolme kertaa pöydän ympäri ja kumarsi samalla\nkolmesti syvään akkunaa kohti lausuen: _voltshipas, velenbas,\nnishki-pas_, armahda meitä! Näillä venäläistyneillä ersalaisilla on\nvieraan vaikutuksen kosketus yleensä varsin huomattava.\n\nKäyttäen hyväkseen tuntemiaan vanhempia lähteitä P.I. Melnikov ryhtyi\njo 1800-luvun puolimaissa laatimaan myös mordvalaisten muinaisuskon\nyleisesitystä. Hänellä oli tarjolla muitakin muistiinpanoja, mm. pappi\nFedor Shaverskijn keräelmät Samaran läänin Buguruslanin piirin\nVetshkanovosta. Melnikovin venäläisessä aikakauskirjassa Russkij\nVestnik 1867 ilmestynyt esitys on kuitenkin aivan epätieteellinen,\nsillä hän on käsitellyt lähdeaineistoaan, miten häntä kulloinkin on\nhaluttanut, ja antanut mielikuvituksensa värittää asiat, niin että\nalkuperäisistä lähteistä ammennetut tiedot ovat häipyneet hämärän\npeittoon. Hän on laatinut myös omalaatuisen, merkillisen mytologian,\njossa terjuhaanien _ange-patjaj_ esiintyy neljän jumalan ja neljän\njumalattaren äitinä. Miten vapaasti hän todella menettelee, osoittaa\nmm. se, että tämän äitijumalattaren vanhimman tyttären nimenä mainitaan\nNishkende-tevtjar ja toisen Norrov-ava-Aparutshi, jotka kumpikin ovat\nMilkovitshilta lainattuja, kuten näiden nimien turmeltunut kieliasu\nselvästi osoittaa. Hän rohkenee esittää rukouksiakin, joissa\nterjuhaanien jumalainnimien rinnalle on liitetty Milkovitshin\nkuvauksesta poimittuja nimiä. Mordvalaisten uhripalvontaa esittäessään\nhän taas turvautuu mm. Lepehinin tshuvasseilta saatuihin\nmuistiinpanoihin. Näin hän aineeseensa syventymättä sotkee eri asioita\ntoisiinsa ja muodostelee niitä mielensä mukaan. On ymmärrettävää, ettei\nMelnikovin sepustus, joka Kirjallisessa kuukauslehdessä (1873-1874) on\nsuomenkielisenäkin julkaistu, mitenkään sovellu oppaaksi sille, joka\nhaluaa tutustua mordvalaisten muinaisuskoon.\n\nYhtä sotkuinen, epäluotettava ja edesvastuuttomasti kirjoitettu on\nMainovin vastaavanlainen teos, joka on ranskankielellä julkaistu\nSuomalais-ugrilaisen Seuran Aikakauskirjassa 1883.\n\nAivan toisenlaatuinen mordvalaisten uskontoa käsittelevä yleiskuvaus\nsisältyy Kasanin yliopiston professorin, I.N. Smirnovin\nkansatieteelliseen esitykseen \"Mordva\", joka ilmestyi Kasanissa\nvenäjänkielisenä 1892-1895 ja P. Boyerin ranskantamana Pariisissa 1898\nja jonka loppuun on liitetty laaja kirjallisuuden luettelo. Vaikka\nSmirnovilla on eräitä omiakin, kansan suusta saatuja tietoja, perustuu\nhänen kuvauksensa kuitenkin etupäässä vain painettuihin lähteisiin.\n\nPaljon suuremman palveluksen mordvalaisten muinaisuskon tutkimukselle\non tehnyt prof. Heikki Paasonen, joka kerätessään kielitieteellisillä\ntutkimusmatkoillaan mordvalaisten keskuudessa 1889-90, 1898-99 ja 1901\nsuuret määrät sanastoa ja kielennäytteitä samalla kohdisti huomionsa\nmyös mordvalaisten uskomuksiin ja menoihin. Paitsi aikaisemmin\nSuomalais-ugrilaisen Seuran Aikakauskirjassa 1891 ja 1894 julkaistuja\ntekstejä ovat hänen muutkin kokoelmansa professori Paavo Ravilan\nkääntäminä ja toimittamina alkaneet ilmestyä mainitun seuran\ntoimituksissa. Niistä on jo kolme laajahkoa nidettä tutkijain\nkäytettävissä. Toiseen niteeseen sisältyy mm. ersalaisten hautajais- ja\nmuistajaismenojen kuvaus itkuvirsineen. Paasosen kehoittamina ja\ninnostamina ovat eräät mordvan kansan omatkin jäsenet keränneet rahvaan\nkeskuudesta suuriarvoista aineistoa mordvalaisalueen eri puolilta. Nämä\nns. talonpoikaisstipendiaatit, joiden rikkaat kokoelmat nyt ovat\nSuomalais-ugrilaisen Seuran omaisuutta, ovat S. Sirikin, I. Zorin,\nA. Shuvalov, A. Leontjev, R. Utshajev, V. Savkin, I. Shkolnikov ja\nS. Tshigin. Kaksi viimeksi mainittua olivat mordvalaissyntyisiä\nkansakoulunopettajia, muut kirjoitustaitoisia, valistuneita\ntalonpoikia. Kun vielä mainitsemme A. Shahmatovin 1910 toimittaman\nlaajan mordvalaisten kansanrunoutta ja kansantietoa sisältävän\njulkaisun sekä Albert Hämäläisen häitä, hautaustapoja ja kuolleiden\nmuistojuhlia käsittelevät muistiinpanot ynnä Paavo Ravilan ja A.O.\nVäisäsen keräelmät, voimme muut lähteet tässä syrjäyttää ja esittää ne\nvasta teoksemme loppuun liitetyssä kirjallisuuden luettelossa.\n\nKun professori Kaarle Krohnin aloitteesta noin 30 vuotta sitten\nryhdyttiin suunnittelemaan \"Suomen suvun uskonnot\" nimistä julkaisua,\nsuostui professori Paasonen ottamaan osalleen mordvalaiset, joiden\nuskomukset ja menot olivat jo kauan häntä suuresti kiinnostaneet. Hänen\nvakavaa uskontotieteellistä harrastustaan osoittivat myös ne luennot,\njotka hän piti sekä mordvalaisten että eräiden muidenkin sukukansojemme\nmuinaisuskosta kevätlukukaudella 1911 ja 1915 Helsingin yliopistossa ja\njoista on muistiinpanoja olemassa. Teos, jota Paasoselta hartaasti\nodotettiin ja jota varten hän oli painetuistakin lähteistä kerännyt\naineistoa useiden vuosien aikana, jäi kuitenkin ilmestymättä.\nVarmaankin hänen kielitieteelliset tutkimuksensa hidastuttivat hänen\ntyötään puheena olevalla alalla, kunnes odottamaton kuolema yllätti\nhänet elokuussa 1919. Erinäisistä syistä syntyi käsitys, että\nPaasosella olisi kuollessaan ollut mordvalaisten uskontoa käsittelevä\nkäsikirjoitus jo jotenkin valmiina. Sitä ei kuitenkaan ole tavattu\nhänen kirjallisesta jäämistöstään, ja tuskin sellaista lieneekään ollut\nolemassa. Ei hänen aineskokoelmistaan, jotka ovat tutkijain\nkäytettävissä, löydy edes mordvankielisten keräelmien suomennoksia,\nsamoin monet venäläisestä kirjallisuudesta tehdyt otteet ovat\nkääntämättä. Ilmeisesti hän siis luennoillaan käytti alkukielisiä\nlähteitä, joita tietenkin tulkitsi suomeksi kuulijoilleen. Paasosen\nuskontotieteellinen toiminta ei kuitenkaan rajoittunut ainoastaan\nainesten keräilyyn, hän on kirjoittanut paitsi eräitä arvokkaita\nerikoistutkimuksia, joihin viittaamme lähdeluettelossa, myös\nmordvalaisten mytologiaa valaisevan yleiskatsauksen Tietosanakirjaan ja\njonkin verran laajemman James Hastingsin toimittamaan Encyclopaedia of\nreligion and ethics.\n\nKun Suomalais-ugrilaisen Seuran esimiehen, prof. Artturi Kanniston ja\nmuiden toivomuksesta nyt olen ryhtynyt esittämään mordvalaisten\nmuinaisuskoa, on minulla ollut onni saada käyttää hyväkseni professori\nPaasosen esitöitä, jonka täten kiitollisena mainitsen. Samalla tunnen\nolevani suuressa kiitollisuuden velassa professori Paavo Ravilalle,\njoka on seurannut esitystäni luku luvulta ja aina avuliaasti\ntiedoillaan tukenut työtäni. Lämpimän kiitoksen ansaitsevat myös hänen\noppilaansa, maisterit Kaino Heikkilä ja Heikki Aikio, joista varsinkin\nedellinen on mordvalaisten tekstien suomennostyössä ja muutenkin tehnyt\nminulle suuren palveluksen.\n\nLukijalle on vielä huomautettava, että Venäjän läänit, piirikunnat ja\nhiippakunnat mainitaan tässä teoksessa niiden entisillä nimillä, samoin\nkalenteripäivistä puhuttaessa seurataan aina vanhaa lukua.\n\n\n\n\nSIELU-USKO.\n\n\nKun ihminen kuolee, mordvalainen sanoo: \"hänen henkensä lähti\"\n(_ojm'eze l'iss_) tai \"hän heitti henkensä\" (_ojm'enze noldas_), sillä\nyleisesti uskotaan, että _ojm'e_ l. _vajm'ä_ (vir. _vaim_ 'henki',\nlapp. _vaibmo_ 'sydän', suom. _vaimo_, hellittelysana), joka alun perin\nmerkitsee hengitystä, henkeä, on sekä ihmisen että eläimen elämän\nylläpitäjä. Tämä henki kuvitellaan valoisaksi, koska kansanrunoudessa\nsen määreenä esiintyy miltei aina sana _valdo_ ('valoisa'). _Vajm'ä_\nvoi myös muuttua sinertäväksi savuksi. Lisäksi sanotaan uskotun, että\n_vajm'ä_ siirtyy ihmisen kuollessa lapseen, joka silloin syntyy, tai\nsen naisen kohtuun, joka silloin hedelmöityy.\n\nPaitsi ojm'ea, jonka poistuminen ehdottomasti merkitsee kuolemaa, on\nihmisen elämän jatkumiselle välttämätön myös _arne_. Tämän ainoastaan\nersalaisilla tavattavan sanan alkuperäinen merkitys on tuntematon.\n_Antshak arneze kadovsh_ ('hänellä ei ole kuin henki jäljellä'),\nsanotaan kovin huonoksi menneestä, menehtymäisillään olevasta ihmisestä\nja -- huomattakoon erikoisesti -- eläimestä.\n\nVainajan _haamun_ yleisenä nimenä on ersalaisilla _tshopatsha_,\nmokshalaisilla _shopatsha_. Jollei sille uhrata, se kulkee kummituksena\npaikasta toiseen. Etenkin muistojuhlissa uskotaan vainajan haamun\nolevan läsnä. Sana _tshopatsha_ on yhdyssana, mikä ilmenee jo siitä,\nettä sitä taivutettaessa kumpikin osa, _tshov_ ja _patsha_, saa\nerikseen päätteen. Edellinen, jolla on vastineita ugrilaisissakin\nkielissä, on yhdistetty suomen _huu_ sanaan (esim. huun purema);\n_patsha_ taas, jolla _tshovin_ kertona epäilemättä on ollut sama\nmerkitys kuin tällä, lienee sama sana kuin ostjakkien _patshak_, jolla\non ymmärretty mm. \"kuolleena syntyneen lapsen kummittelevaa\nhahmosielua\". Mordvalaisen _tshopatsha_ sanan käyttöä valaisevat\nsellaiset esimerkit kuin: _ul'i. arash, avakaj, tshovol-tshopatshat_\n('onkohan se, äiti, sinun haamusi') tai _greshnoj tshovzo-pathsazo\nt'ese ul'i_ ('hänen sieluparkansa on täällä'). _Tshovzo-patshazo arash_\n('sillä ei ole hahmoa') sanotaan taas mädänneestä raadosta, \"josta ei\ntiedä, mikä se alkuaan on ollut, koira, kissa vai vasikka\". Paha\ntoivomus sisältyy sanoihin: _kutat jomat ton p'ine, tshopatshatkak a\nul'i_ ('kuolet, menehdyt, koira, sinulle ei jää hahmoakaan'). Kun\njonkun henkilön haamu näyttäytyy esim. unessa tai näyssä, sanotaan:\n_tshopatshazo sash_ ('hänen haamunsa tuli') tai _avol' sont'sh,\nshopatshazo ut'nesh_ ('ei se ollut hän, se oli hänen haamunsa'). 3\n\nPaitsi ihmisen 'sielua' tai 'haamua' _tshopatsha_ sana merkitsee myös\n'kuvaa', valokuvaakin ja epäjumalankuvaa (ven. kumir). Jo v. 1790\nkirjoitetussa mordvankielisessä raamatunhistoriassa sanotaan, kuten\nPaasonen on todennut, _il'a lej estet tshopatshat_ ('älä tee itsellesi\nkuvaa'). Samassa teoksessa _tshopatsha_ merkitsee lisäksi paholaista:\n_i pant'sekshnes tshopatshat_ ('ja karkoitti pirut'). Tarinoissa se\ntarkoittaa henkiolentoa yleensä. Sitä osoittaa mm. Shahmatovin\nSaratovin piirin Suhoj Karbulakissa muistiinpanema kuvaus: Ennen\nvanhaan _tsopatshat_ elivät ihmisten joukossa. Ne ovat kuin ihmiset,\ntulevat viereen, kisailevat tyttöjen kanssa, mutta selkäänsä ne eivät\nnäytä. Sitä ei niillä oikeastaan olekaan, vaan suolet ja sisälmykset\novat näkyvissä. _Tshopatsha_ voi myös muuttaa muotoaan esiintyen\nmilloin nuorukaisena, milloin sikana, milloin heinäsuovana tai\nniinitukkona. _Tshopatshat_ kokoontuvat etenkin häihin, sillä ne\npitävät huveista, ja parempia tanssijoita kuin ne ei ole olemassa.\n\nSeuraavassa Zorinin Buguruslanin piirin ersalaisten keskuudessa\ntekemässä muistiinpanossa _tshopatshalla_ ymmärretään sekä kuolleen\nettä elävän ihmisen haamua tai haltijaa: Jos vaimolta kuolee mies tai\nmieheltä vaimo tai jos toinen puolisoista on jossakin poissa, esim.\nmies sotaväessä, ja kotonaolija kovasti kaipaa, itkee ja ajattelee\nhäntä, niin tämä alkaa ilmestyä hänelle vaivaten häntä joskus\nhenkihieveriin asti. Ellei asianomainen tästä kenellekään mitään virka,\nalkaa hän hiljalleen kuihtua, kunnes sivulliset huomattuaan hänen\ntilansa pakottavat hänet tunnustamaan eivätkä päästä häntä yksinään\nmihinkään, ei yöllä eikä päivällä. Mutta _tshopatsha_ ilmestyy yhä\nedelleen sairaan vuoteen viereen, paukuttelee tuvan seiniä, joskus\ntarttuu nukkujaa jalasta ja vetää hänet lattialle. Tällöin pyritään\n_tshopatshasta_ vapautumaan seuraavalla tavalla: otetaan palanen koiran\nja sian maksaa sekä pieni kekäle sellaisista haloista, joita on\nkäytetty sikoja kärvennettäessä, ja ripustetaan asianomaisen kaulaan.\nSamalla tietäjä lukee yöllä hänen luonaan seuraavan loitsun: \"Uhriton\n_tshopatsha_, sinulla ei ole kotia, ei asuinpaikkaa; mitä teitä ihmiset\neivät kulje, niitä sinä kuljet; missä sinua ei odoteta, sinne sinä\nmenet. Ihmisiä et pelkää, sikaa pelkäät, ihminen ei sinuun voi tarttua,\nkoira voi sinuun tarttua, ihminen ei voi sinua tappaa, koira voi sinut\nsurmata. Sille, joka ei sinua tunne, näytät ihmiseltä, sille, joka\nsinut tuntee, olet sinä _shajtan_ (paholainen), joka sinua ei tunne, se\nodottaa sinua, joka sinut tuntee, se pelkää sinua. Jätä\nkuljeskelemisesi! Jollet minua pelkää ja jätä käymistäsi, niin suuren\nveden (meren) pohjassa, rautaisessa talossa asuu rautainen ukko, se ei\npelkää sikaa, ei koiraa, sille ei noitakaan mitään mahda, sen käsken\nsinut karkoittamaan, se ajakoon sinut lahoon kantoon, siellä on sinun\nasuntosi, elä siellä siksi, kunnes maa ja taivas yhtyvät!\"\n\nTaianomaisen kohtelun ja loitsinnan esineenä on ihmisen _varjokin_\nollut saman piirikunnan Vetshkanovossa, jossa säikähtynyttä lasta on\nparannettu siten, että tietäjä on kuutamossa nuolaissut lapsen kasvoja\nja sitten sylkäissyt lapsen varjoon lukemalla seuraavan loitsun:\n\"Suvuton heimoton 'varjo' (_sult'ej_), juureton oksaton varjo, ei ole\nsinulla sukua, ei heimoa, ei isää, ei äitiä, ei sisaria, ei vuoteen\ntekijää, ei päänaluksen asettajaa, ei vieressä makaajaa, ei luoksensa\nvetäjää, ei huulenpäittesi suutelijaa. Otapa nyt pois Vasilin\nsäikähdys, ehkä hän on säikähtänyt ihmistä, koiraa, sikaa, kiliä, ota\npois hänen säikähdyksensä hänen ruumiistaan!\"\n\nPaasosen sanastossa esiintyy mokshalainen sana _shopatsha_ vielä erään\nkäen kokoisen ja näköisen iltahämärässä liikkuvan linnun nimenä.\nTodennäköisesti puheena olevalla sanalla on tällöin tarkoitettu\nennuseläimenä näyttäytyvää sielulintua.\n\nLisäksi kuolleen henki voi liikkua _tulena_. Sellaisena pahan ihmisen\nsielu voi saapua haudastaan imemään elossa olevien verta surmaten nämä.\nNäin menehtyneet ihmiset voidaan kuitenkin palauttaa eloon voitelemalla\nniiden ruumiit mustan vasikan verellä; pahasta vainajasta taas voidaan\nvapautua iskemällä sen ruumiin läpi seitsemän vuotta vankkureissa\ntoiminut pyörän akseli. Vastaavan käsityksen tuntevat venäläisetkin.\n\nMutta vaikka 'sielun' uskotaankin voivan näyttäytyä monenmoisissa\nmuodoissa, on vainajankin haamu silti alunperin mitä läheisimmässä\nsuhteessa itse ruumiiseen, joka vielä kuoleman jälkeen säilyttää\nsalaperäisen elämänsä, niin kauan kuin ruumis on olemassa. \"Elävä\nruumis\", joka asuu haudassaan ja jonka kuvitellaan sieltä käsin\nlähtevän liikkeelle, onkin kaikkien kansain varhaisimpia uskomuksia.\n\n\n\n\nKUOLEMA, MAAHANPANIAISET JA KALMISTO.\n\n\nKun sairaan voimat alkavat huomattavasti heiketä, Utshajev kertoo, on\nPetrovskin piirin ersalaisilla tapana levittää pöydälle liina, sytyttää\nkynttilä ja rukoilla taivaan jumalalta ja esi-isiltä armoa kuolevalle\nsanoen: \"Esivanhemmat, vainajat, ensinnä kuollut, Oshka, autuudessa\neläjät, oikean ja väärän tietäjät, _vere-pasin_ luona olijat, te jotka\nhäntä rukoilette, olkoon teidän puoleltanne siunaus, olkaa hyvänsuopia,\nrukoilkaa _vere-pasia_, ehkei Ivanin kuoleman aika ole vielä tullut,\nälkää ottako hänen henkeään, jättäkää Ivan elämään, maan päällä\nkulkemaan!\"\n\nJos sairas kaikesta huolimatta tekee loppua, riennetään asettamaan\nikkunalle _vesikuppi_ ja lastu sen ylitse. Hengen lähdettyä sielu näet\nkylpeytyy vedessä (_ojm'e-v'ed'_ 'henki-vesi') ja kulkee sitten lastua\nmyöten _vere-pasin_ eteen. Vesikupin (_ojm'e-kedkä_ l. _vajmä-kädgä_\n'hengen kuppi',) asettaminen lähi-ikkunalle kuoleman hetkellä on ollut\nmelko yleinen tapa sekä mordvalaisilla että muillakin itä-Euroopan\nkansoilla. Venäläisiltä se on saapunut eräille itämerensuomalaisillekin\nheimoille. Mordvalaiset ovat selittäneet veden olevan tarpeen joko sen\nvuoksi, että vainajan sielu voi ruumiista poistuttuaan siinä\npuhdistautua, tai sen vuoksi, että kuolema voi siinä pestä aseensa.\nSamoin kuin venäläiset ovat mordvalaisetkin joskus olleet näkevinään,\nmiten vesi väreilee sielun siinä huuhdellessa itseään. Mainittu lastu\ntaas tarkoittanee \"siltaa\", jonka yli vainajan on mentävä toiseen\nmaailmaan. Kun uskottiin, että kuolevan suuhun tuli kuolinhetkellä\njotakin katkeraa, oli ainakin Petrovskin piirissä tapana sivellä hänen\nhuuliinsa hunajaa. Tärkeänä toimituksena täällä samoin kuin muuallakin\non pidetty myös _kuolevan kasvojen peittämistä_ liinalla, sillä jos\nelämästä poistuva pääsee luomaan viimeisen katseensa johonkuhun\nläsnäolevaan, niin asianomaisen uskotaan varmasti kuolevan vielä\n\"samana vuonna\". Manalle menevä katsoo näet viime hetkellä itselleen\nseuralaista. Kuoleman tullen mordvalaiset vielä, kuten Milkovitsh\nmainitsee, _katkaisivat kanalta pään_ ja heittivät linnun kylän kujalle\nsanoen: \"Tässä on sinulle kana toiseen maailmaan (_tona shi_)!\" Samaa\ntapaa ovat mordvalaisten naapurikansat noudattaneet.\n\nKun kuolema on käynyt talossa, perheenjäsenet osoittavat\nulkonaisestikin suruaan, josta käytetään nimitystä _kal'ams_ (vrt. ven.\nkaljat 'liata'), esim. _kal'an täräzen_ ('suren äitiäni'). Niinpä tytär\nheittää kuuden viikon ajaksi pois koristuksensa, käy aina huonoissa\njokapäiväisissä pukimissa, ei laula, ei naura eikä laske leikkiä.\n\nSamoin kuin lukemattomien muiden kansojen on mordvalaistenkin\nkeskuudessa kuolleesta huolehtiminen ollut omaisten pyhä velvollisuus.\nHeti kun joku on eronnut elämästä, Orlov huomauttaa, hänen perheensä\njäsenet ja muut läheiset sukulaiset jättävät kaikki kotoiset työnsä ja\naskareensa voidakseen suorittaa vainajalle viimeisiä palveluksia.\nNiistä ensimmäisiä on kuolleen ruumiin peseminen. Kun kuollut tätä\ntoimitusta varten nostetaan penkille, pitää vainajan jalat suunnata\novea kohti. Monin paikoin kuolleen pesu toimitetaan pyhäinkuvain\nkohdalla. Milloin vainaja on miespuolinen, käytetään miespesijää,\nmilloin naispuolinen, naista. Näiden kerrotaan enimmäkseen olleen\nkuolleen sukulaisia. Utshajev sanoo, että vainajan pää oli pestävä\nmunalla, sillä _vere-pasin_ eteen ei sopinut mennä saippualta\ntuoksuvana. Hiukset kammattiin \"huonolla kammalla\".\n\nRuumiin pesua seuraa _kuolleen pukeminen_, jota Orlov mokshalaisten\nkeskuudessa tekemiensä huomioiden perusteella kuvailee seuraavasti:\nPestyään hänet he pukivat hänen ylleen paidan, housut, (lyhyen) turkin\ntai palttinaviitan, vyöttivät hänet vyöllä, panivat jalkaan virsut,\npäähän hatun ja käteen rukkaset. Jos vainaja oli nainen, pantiin hänen\nylleen kolme paitaa ja kolmet alushousut, hänetkin vyötettiin vyöllä ja\npuettiin täydelliseen kirjoasuun. Sekä mies- että naisvainajat\npeitettiin sitten palttinakankaalla. Jokaista esinettä, joka vainajan\npäälle pantiin, mordvalaiset raaputtivat veitsellä \"irroittaakseen\nesineestä sen aineettoman osan\" vainajan sielua varten.\n\nMelko yksityiskohtainen on myös Utshajevin kuvaus Saratovin läänin\nPetrovskin piirin ersalaisten vastaavista tavoista: Kun kuollut oli\npesty -- jota tehtäessä pyydettiin anteeksiantoa pesijälle -- puettiin\nvainajan ylle housut ja paita sekä niiden päälle erikoiset\nkuolinvaatteet, _odrat_ (\u003C ven. odr), samalla ripustettiin hänen\nkaulaansa risti. Kuolleen jalkaan pantiin virsut, mutta virsunpaulat\nkäärittiin vastapäivään ja päät jätettiin ulkopuolelle (elävällä\nihmisellä ne ovat sisäpuolella). Jos vainaja oli mies, neulottiin hänen\npäähänsä kankaasta tehty lakki. Lakki ja _odrat_ oli neulottava yhdellä\nlangalla, jota ei saanut katkaista. Jos kuollut oli vaimo, palmikoitiin\nhänen hiuksensa vastapäivään ja päähän pantiin _panga_ (naidun naisen\npäähine). Jos hän oli vanha akka, sidottiin _pangan_ päälle vielä\npääliina. Tytön tukka taas palmikoitiin oikein päin ja palmikon päähän\nsidottiin nauha, minkä lisäksi hänen otsansa koristettiin kankaasta tai\npaperista tehdyin kukkasin. Kuolleen alustana penkillä oli ruohoja tai\nolkia ja niiden päällä vaate. Jalat sidottiin toisiinsa kiinni\nniinellä, \"jotteivät ne leviäisi\", samoin kädet sidottiin rinnalle,\nkunnes ne jäykistyivät; myös silmät suljettiin ja leuan alle asetettiin\nkangastukko, jotta suu pysyisi kiinni. Vainajan vyön alle pantiin\nkangasliina (pyyheliinaksi toisessa maailmassa). Kun vainaja oli\npuettu, rukoiltiin hänelle hyvää paikkaa. Rukouksen jälkeen\n_ojm'ev'ed'_ kaadettiin pesuveden joukkoon. Nyt alkoivat kuolleen\n_itkut (lajshimat)_, joita joko vainajan puoliso, tytär tai muu\nnaissukulainen esitti ja joita jatkettiin joka päivä aina hautajaisiin\nasti.\n\nEsittäessään Samaran läänin Buguruslanin piirin Vetshkanovon\nkuolinmenoja Paasonen mainitsee, että sen jälkeen kun vaimot olivat\nvaatettaneet kuolleen täydellisesti: paitaan, housuihin, virsuihin,\nsäärikääreisiin, hattuun ja viittaan, he omistivat hänelle nuo\nvaatekappaleet yhden vaimoista raaputtaessa veitsellä kuparirahaa ja\nkääntyessä kuolleen puoleen seuraavin sanoin: \"Katso, virsut ovat\nomasi, katso, virsunpaulat ovat omasi, katso, säärikääreet ovat omasi,\nkatso, housut ovat omasi, katso, paita on omasi, katso, vyö, katso,\nliinamekko ovat omasi, katso, hattu on omasi, älä mene ihmisiin, älä\nkulje alasti, älä anna niitä kenellekään, on alasti-kulkijoita, on\nvaatteettomia!\"\n\nKuvatessaan saman piirin Nujkinon kylän menoja Zorin taas kertoo, että\nkun kuollut oli pesty ja puettu, polvistui se naishenkilö, joka oli\nvainajaa varustellut, tämän ruumiin ääreen ja siinä kumarrellen lausui:\n\"Auttaos _nishk'epas_, auttaos _v'er'e-pas_! Kul'a-vanhukselle tuli\naika erota valoisasta maailmasta ja lähteä mustaan multaan, tuonelaan\nelämään, jumalan eteen menemään. Hän ei ole kyennyt pukeutumaan omin\nkäsin, ei saamaan paitaa yllensä, ei paidan päällistä viittaansa, ei\nkäärimään säärikääreitään eikä vetämään virsuja jalkaansa. Minä olen\nsen tehnyt, älä siitä minulle pahastu, kauan sinua katseltuani, kun et\njäsentäkään liikuttanut, uskalsin ryhtyä sinua pukemaan, hyvin sinut\nolenkin pukenut. Rauha olkoon sinulle! Siunaa minut elämään, niin ettei\ntästä koidu mitään vikaa järkeeni, silmiini tai korviini!\"\n\nLuvun loppuosaan, joka siis on itse vainajalle omistettu, kätkeytyy\npelko siitä, että kuollut voi jostakin syystä olla tyytymätön.\nMordvalaiset uskovat esim., että jos asianomainen nainen tulee myöhään\nruumista pesemään ja pukemaan, taikka jos hän tekee tehtävänsä\nhuonosti, aiheutuu siitä -- varsinkin jos joku häntä sen johdosta\nmoittii -- _kulin erin saft_ niminen tauti, s.o. joko hän itse\nsairastuu tai tulee hedelmättömäksi taikka hänen lapsensa sairastuvat\nja kuolevat.\n\nMordvalaisilla on lisäksi ollut tapana _asettaa kuolintalossa esille\njokin vainajan puvuista_ ikään kuin poislähteneen muistoksi. Siitä\nkertoo mm. Utshajev sanoessaan, että kun kuollut vielä oli tuvan\npenkillä, otti hautajaisissa toimihenkilöksi valittu vanhin\nsukulaisakka, _azitsha baba_, hänen vaatteensa ja raaputtamalla\nvaskirahaa niiden yläpuolella omisti ne vainajalle kehoittaen tätä\npitämään ne ja olemaan antamatta niitä kenellekään. Tämän jälkeen hän\nsitoi vaatteet yhteen ja ripusti ne tuvan seinässä olevaan naulaan,\nmissä niitä pidettiin kuusi viikkoa kuoleman jälkeen.\n\nVainajan vaatteiden esille asettaminen on ollut useilla kansoilla, myös\ntsheremisseillä ja votjakeilla yleinen tapa. Sitä vastoin vanhimman\nsukulaisvaimon välittäjätoimi ja erikoisesti tuo usein toistuva _rahan\nraaputtaminen_, jota eivät edellä mainitut suomensukuiset kansat\ntietääkseni tunne, on mordvalaisilla epäilemättä venäläisiltä saatua\nkulttuurilainaa. Jälkimmäisten vastaavasta tavasta kertoo mm. Shein\nkuvatessaan valkovenäläisten maahanpaniaismenoja.\n\nVainajan matkalle varustamiseen liittyy oleellisena osana myös\n_kuolleen kestitseminen_. Jo Milkovitsh mainitsee, että kun kuollut oli\npuettu parhaaseen pukuun ja asetettu siistille alustalle, pantiin\nvainajan viereen pöydälle leivonnaisia. Lisäksi siihen asetettiin\nolutmalja ja syvään kumartaen kehoitettiin kuollutta juomaan. Vähäisen\nolutta kaadettiin vielä erikoiseen astiaan, lopun joivat kestitsijät\nitse. Pensan läänin Narovtshatin piirin mokshalaisten keskuudessa\nvainajan kestitseminen alkoi heti kuoleman tultua. Kaikki sukulaiset\nkerääntyivät tällöin tuoden mukanaan piiraita ja puuroa. Ruoat pantiin\npöydälle kuolleen eteen. Näin vainajaa viihdytellessään omaiset samalla\npyysivät tätä sanomaan toisessa maailmassa oleville sukulaisille, että\nhe elävät ja voivat hyvin ja että leipää riittää, samalla he\nilmoittivat ikävöivänsä vainajaa.\n\nUtshajev huomauttaa, ettei Petrovskin piirikunnassa leivottu piiraita\nennen hautajaispitoja, vaan surutalossa syötiin yksinomaan niitä\nruokia, joita sukulaiset toivat tullessaan.\n\nMonin paikoin on ollut tapana, että kunkin sukulaisen tuomat antimet\nesitetään vainajalle aina erikseen. Sitä varten valitaan joku vanhus,\njoka toimii välittäjänä ja joka kuolleen puoleen kääntyen lausuu\nkäyttääksemme Listovin Saratovin läänin ersalaisilta muistiinpanemia\nsanoja: \"Katso, se tai se (lahjoittajan nimi mainitaan) toi sinulle\nohukaisia, munia, lihaa ym., syö itse kyllin, jottet olisi nälkäinen,\nkestitse myös vieraitasi (s.o. muita kuolleita) ja rukoile jumalaa,\nettä kaikkea sitä, mitä sinulle on tuotu, olisi meilläkin, että vilja\nkasvaisi ja karja eläisi!\" Näin sanoessaan mainittu vanhus samalla\nraaputtaa veitsellä kaikkia antimia. Tällaisena välittäjänä toimii\ntavallisesti joku naispuolinen, harvemmin miespuolinen sukulainen.\n\nPaasosen Vetshkanovossa muistiinpanemassa kuvauksessa kerrotaan koko\nsuvun kokoontuneen tuoden mukanaan ruokaa, joka asetettiin pöydälle\n(_poksh-stol'_ 'iso pöytä'). Syömään ryhdyttäessä kukin pani palasen\njokaista ruokaa ja hiukan viinaa pieneen ruumiin vieressä olevaan\nastiaan (_kadmo-par_) lausuen samalla: \"Rauha olkoon sinulle, meille\nterveydeksi, sinulle hyödyksi!\" Muudan vanha vaimo omisti tällöin\nvainajalle myös tämän hevosen sanomalla vaskirahaa raaputtaen: \"Katso,\ntässä on hevonen sinun nimeesi, rusko olkoon sinun, älä kulje\njalkaisin!\" Näin 'omistettu hevonen' (_azon ishm'e_) ei mordvalaisten\nkäsityksen mukaan elä kauan. Mokshalaisten keskuudessa, jotka käyttivät\nsiitä nimeä _karmanks_, ratsasti _vast-ozaj_ (ks. jäljempänä) sillä,\nkun sukulaisia käytiin kutsumassa 40. päivän muistajaisjuhlaan.\n\nVainajaa kestitessään mordvalaiset eivät unohda niitäkään omaisia,\njotka ovat aikaisemmin kuolleet. Niinpä rukouksessa, jonka Paasonen on\nmuistiinpannut Hlystovkassa, Ardatovin piirikunnassa, mainitaan uhrin\nsaajina myös esipolvien edustajat. Tämän rukouksen, joka on kiintoisa\nsenkin vuoksi, että siinä 'tuuli-akka' (_varma-ava_), 'tuuli-ukko'\n(_varma-at'a_) ja 'maa-jumala' (_mastur-pas_) mainitaan uhrin\nvälittäjinä, luki suvun vanhin naishenkilö, samalla kun hän paloitteli\nruokaa ja kaatoi juomaa penkillä makaavan kuolleen eteen sekä raaputti\nnaisten tuomia vaskirahoja: \"Tulkoon tämä, _nishk'e-pas_, elättäjä,\nsuurten esivanhempain, kunnianarvoisten esivanhempain hyväksi! Suuret\nesivanhemmat, kunnianarvoisat esivanhemmat, tulkoon se, mikä teille on\nomistettu, teidän hyväksenne, jumala, jumala! Täyttäkää nälkäiset\nvatsanne, kostuttakaa janoiset kurkkunne; 'tuuli-akka', 'tuuli-ukko'\nviekööt sen perille, 'maa-jumala' kuljettakoon sen teille, asettakoon\nsen teidän kätenne keskelle, kohottakoon sen teidän suuhunne! Menkööt,\nsaavuttakoot nämä uhriruoat, jotka on teille omistettu, teidät!\nSukulaiset ja omaiset, kootkaa lapsenne, kestitkää toisianne! Älköön\nolko ketään, joka 'silmään katsoo' (s.o. joka pahoin silmäyksin tuottaa\nonnettomuutta)!\"\n\nKun mordvalaiset uskovat, että _ennen kuolleet saapuvat vainajaa\nvastaanottamaan_, on niitäkin peijaisissa kestittävä. Joskus niitä\nnimenomaan kutsutaan pitoihin. T. Leontjev kertoo, että kun sukulaiset\nja naapurit saapuivat tuomaan vainajalle rahaa, piiraita ym. antimia,\nniin muudan toimitusmieheksi valittu vanhus otti näiden tuomiset\nvastaan, asetti ne pöydälle ja sitten kuolleen viereen polvistuen\nraaputti veitsellä rahaa, mursi palan kaikista ruoista ja kutsui\naikaisemmin manalle menneitä kesteihin.\n\nUtshajev mainitsee, että noiden surutaloon tuotujen lahjojen nimenä,\njotka _azitsha-baba_ otti vastaan, oli _ojm'et'ks_ (= _ojm'e-it'ks_\n'sielun lunnas', _id'ems_ 'lunastaa'). Paitsi kakkuja, rinkeleitä,\nlihaa, kaloja, sipulia ja maitoa, jotka kaikki asetettiin tuvan\npöydälle, tuotiin tavallisesti myös rahaa. Etenkin naisilla oli\nmukanaan pieni vaskiraha, jota _azitsha-baba_ aina kuolleen pääpuoleen\nasettuen raaputti, samalla kun hän rukoili, että jumala ja ennen\nkuolleet muistaisivat lahjan tuojaa.\n\nMonin paikoin on rahan antaminen ollut jokaisen sukulaisen\nvelvollisuus. Paasonen kertoo, että näitä _ojm'et'ks_-rahoja jaettiin\nmyöhemmin myös köyhille. Alun perin ne tietenkin omistettiin yksinomaan\nvainajalle ja muille aikaisemmin kuolleille. Saratovin piirin Orkinossa\non rahaa raaputeltaessa lausuttu: \"Tässä on sinulle rahaa, menet ehkä\nkesteihin, ristiäisiin, häihin ym., ennusta siellä onnea ja tervehdi\nIivanaa, Dariaa, Nadjaa ym. (ennen kuolleiden sukulaisten nimet\nmainitaan).\" Toisinaan taas sanotaan: \"Vanhemmat, isoisät ja isoäidit,\ntässä lähetämme teille 40 naulaa kuparia, 40 naulaa hopeaa, kokonaisen\nkopan hopeaa!\" Esitettäköön vielä Paasosen Ardatovin piirin\nHlystovkassa muistiinpanemat sanat: \"Katso, Anna, me annamme sinulle\nlahjan; siitä iloitsevat ne, jotka tulevat sinua vastaan, kolme puutaa\nkuparia, kolme puutaa hopeaa, kolme puutaa kultaa. Me suomme sen teille\nantimeksi, lahjaksi! Jaa se, Anna, kaiken sukusi ja heimosi kesken!\nÄlköön löytykö ketään, joka moittii, älköön olko ketään, joka on\nvihoissaan!\"\n\nUtshajev mainitsee, että kuollut makaa \"penkin päässä\" ruohoilla arkun\nvalmistumiseen asti. Mordvalaisilla on näet nykyään yleisenä tapana\ntehdä vainajalle _laatikontapainen arkku_, johon ruumis sijoitetaan jo\nkotona. Petrovskin piirissä lahjoitetaan sille, joka arkkua tehtäessä\nveistää kirveellään ensimmäisen lastun, pyyhinliina. Ennen käyttöä\narkku savustetaan, ja sen pohjalle pannaan hajalle revitty luuta,\nkuolleen päänaluseksi asetetaan ajuruoholla täytetty pielus. Aluksi\narkku kannetaan kuolleen viereen, jolloin tätä itketään jonkin aikaa,\nkunnes ruumis nostetaan arkkuun. Buguruslanin piirin Vetshkanovossa on\nollut tapana, että ennen kuin ruumis sijoitetaan viimeiseen\nleposijaansa, joku vanha vaimo taas raaputtaa vainajan pään kohdalla\nvaskirahaa ja pyytää sille, joka on kuolleen ruumiista huolehtinut,\nanteeksiantoa seuraavin sanoin: \"Kalmiston haltija, Natalja-sisko,\nkylän haltija, kyläportin vartija, Juha-isoisä! Kuzjma-ukko (vainajan\nnimi), olkoon siunauksesi suuri ja hyvä, päivä on sinun, juhla on\nsinun! Katso, Tjumka on tullut laittamaan sinua kuntoon, anna hänelle\nanteeksi ja siunaa häntä, armahda hänet kasvavaa viljaa myöten, armahda\nhänet lisääntyvää karjaa myöten, päässä olevaa järkeä myöten, päässä\nolevia ytimiä myöten, hiuksia ja hiusten juuria myöten, hiusten juuria\nja kärkiä myöten, kahta kuulevaa korvaa myöten, otsaa ja otsaluuta\nmyöten, kahta näkevää silmää myöten, armahda hänet nuuskivaa nenää\nmyöten, armahda hänet maiskuttelevaa suuta myöten, kahtakymmentä\nhammasta ja hampaan juurta myöten, armahda hänet puhuvaa kieltä myöten,\nkielen juurta myöten, armahda hänet ruoka- ja henkitorvea myöten,\nkasvavia sydänvoimia myöten, suolia ja sisuksia myöten, armahda hänet\nruumiissa olevaa siementä myöten, kahta tekevää kättä myöten, kymmentä\npistävää sormea myöten, armahda hänet sormia myöten, sormissa olevia\nkynsiä myöten, kynsien alla olevaa likaa myöten, armahda hänet kahdelta\nkäyvältä jalaltaan, jalkavoimiltaan, kymmentä varvasta myöten, varpaan\nkynsiä myöten, kynsien alla olevaa likaa myöten, kahta jalan anturaa\nmyöten, anturassa olevaa likaa myöten, anna hänelle anteeksi, armahda\nhäntä, Tjumaa!\"\n\nOmituinen, eräillä muillakin kansoilla, kuten venäläisillä, esiintyvä\nkäsitys on se, että kuollutta arkkuun asetettaessa sinne on ruumiin\nmukana pantava _vainajan kynnet_, jotka tämä elämänsä aikana on\ntallettanut. Toiset kuvittelevat, että kuollut tarvitsee niitä taivaan\nliukasta kristallivuorta kavutessaan. Toiset uskovat, että niistä\ntehdään tikapuut, joita myöten sielu nousee taivaaseen. Jevsevjev\nselittää mordvalaisten panneen leikatut kyntensä säilöön sen vuoksi,\nettä kuolleen, jos hänen kyntensä joutuvat hajalle, on ne kerättävä\nkoolle toisessa maailmassa.\n\nVainajaa viimeiselle matkalle varustettaessa on huolehdittu myös hänen\n_koristeistaan_. Näin on asian laita ollut varsinkin, mitä naisväkeen\ntulee, joiden tuonelassakin on uskottu kaipaavan heidän kauneuttaan ja\nkansallisuuttaan tehostavia koruja. Sitä osoittavat mm. vanhojen\nasutuskeskuksien lukemattomat hautalöydöt, jotka ovat omiansa\nkuvastamaan muinaisten mordvatarten uhkeaa ulkoasua komeine\ntukkalaitteineen, monenmoisine rintasolkineen, renkaineen ja\nriipuksineen. Neito on saanut mukaansa vielä naidun naisen päähineen\nvoidakseen mennä miehelään toisessa maailmassa.\n\nSitä paitsi on vainajalle varattu monenmoisia _työ- ja tarve-esineitä_\nsukupuolesta riippuen. Niinpä Zorin kertoo Buguruslanin piirin\nersalaisten panneen naispuolisen vainajan varusteiksi neulan ja lankaa,\nkoukkuniekan ompelupussin sekä palttinapalasen, johon kunkin suvun\nnaispuolisen jäsenen oli tehtävä pistos, niin että syntyi kokonainen\n\"kuosi\" (_art_); lisäksi pantiin naisen arkkuun pellavatukko ja\npellavaharja, jolla kukin naispuolinen omainen kerran pyyhkäisi\npellavatukkoa, sekä värttinä. Jos vainaja oli mies, hän sai mukaansa\nvirsuneulan ja niinenpalasen, piipun, rahoja ym. Ottaen huomioon\nvainajan eläessään tässä suhteessa lausumat toivomukset pantiin\nkummallekin sukupuolelle sitä paitsi kakkuja, munia ja suolaa sekä\nniiden vaatekappaleiden lisäksi, joihin ruumis oli puettu, vielä\nerikseen paita, takki, lakki ym. \"vaihtovaatteiksi\". Kun ruumis\nkaikkine varusteineen oli arkussa, polvistuivat omaiset ja kumartelivat\nkuollutta tässä asennossa; muudan läsnäolevista akoista omisti nämä\nesineet vainajalle raaputtaen vaskirahaa.\n\nEräässä Zorinin muistiinpanemassa rukouksessa, jossa luetellaan\nnaisvainajalle varattuja tarve-esineitä, mainitaan edellisten lisäksi\nvärttinä ja värttinänkehrä, häkilä, vyyhdinpuut ja sukkula.\nHautalöydöistä päättäen on sirppikin ollut naisten tärkeimpiä\ntarve-esineitä. Paitsi naskalia ja niinitukkoa, joita tarvitaan virsujen\nvalmistamista varten, ovat miesvainajan varusteista huomattavimmat\nveitsi, kirves ja tulukset, vieläpä keppikin \"koirien karkoittamista\nvarten manalan matkalla\". Lapsen arkkuun on pantu kuppi, lusikka ja\nmakeisia, omenia ja pähkinöitä. Kerrotaan, että kun äiti ennen vanhaan\npani pienokaisensa pään kohdalle pellavaharjan, hän samalla lausui:\n\"toisella puolella on meri, toisella kaislikko!\" Hänen sanotaan\nuskoneen, että hän näin voi estää lasta takaisin palaamasta.\n\nHyvin yleisesti on lisäksi ollut tapana kiinnittää raha tai rahoja\nvainajan vaatteisiin tai asettaa niitä irralleen arkkuun \"paikan\nlunastamista varten\" tahi jotta kuollut tuolla voisi antaa korvauksen\nsille, joka hänet kuljettaa \"tulisen virran yli\". Viimeksi mainittu\nkäsitys tuo mieleen \"Kaaronin rahan\", joka on näytellyt tärkeätä osaa\nmonien kansojen maahanpaniaismenoissa.\n\nOlemme jo nähneet, ettei eväitäkään sopinut unohtaa. \"Jos sinun tulee\nnälkä\", sanotaan kuolleelle eräässä Zorinin muistiinpanemassa\nrukouksessa, \"olemme siltä varalta panneet mukaasi leipää ja suolaa,\nvoihin leivottuja rieskaleipiä sekä keltaisia munia, älä kärsi nälkää,\nälä ole ilman työtä!\" Toisin paikoin on pantu leipä tai leivos vainajan\npoveen. Pensan läänin mordvalaisten kerrotaan lausuneen pannessaan\nvainajan paidan rintamukseen leivoksen: \"Syö itse ja vie loput muille!\"\nMilloin kaksi kuolemantapausta sattuu peräkkäin samassa suvussa, on\nSimbirskin läänin mokshalaisilla ollut tapana asettaa viimeksi lähtevän\narkkuun leipä myös aikaisemmin eronneelle annettavaksi. Usein on\nvainajalle varattu tupakkaa ja viinaakin sekä omaksi iloksi että muiden\nkuolleiden kestitsemiseksi.\n\nJos kuolema sattui yöllä tai aamulla, haudattiin vainaja ennen\nvanhaan usein jo samana päivänä, niin pian kuin hauta oli valmis.\nMaahanpaniaiset voitiin toimittaa myös vasta vuorokauden tai parin\nkuluttua. Niin kauan kuin ruumis oli tuvassa, oli kaikkea sopimatonta\npuhetta ja riitaa sekä melua ja hälinää kartettava, ei myöskään nukuttu\npaljon. Samoin kuin slaavilaisten on mordvalaistenkin keskuudessa\nniillä, jotka yön aikana valvovat ruumiin ääressä, ollut tapana\nnakerrella ajan kuluksi pähkinöitä, joita vanhat ihmiset tällaista\ntilaisuutta varten säästivät vuosikausia, joskus vuosikymmeniäkin.\nOrlov mainitsee, että vainajan perheen jäsenet pitävät mitä suurimpana\nsyntinä jalkineiden ottamista jaloista tai riisuutumista tänä aikana,\nsen vuoksi he nukkuvatkin, jos asettuvat levolle, jalkineet jalassa ja\nvaatteet yllä. Gorodishtshen piirikunnassa naiset menivät sydänyöllä\nkujalle ja kutsuivat itkien esi-isiä noutamaan keskuuteensa uuden\njäsenen. Mahdollisesti Tambovin läänin mokshalaisilla on ollut sama\ntarkoitus käydessään portilla itää kohti kumartelemassa, heti kun\nruumiin pesu oli toimitettu. Saratovin läänin ersalaisten kerrotaan\nkiinnittäneen suurta huomiota niihin uniin, joita nähdään sinä yönä,\nkun kuollut on kotona. Kuollut saattaa näet silloin ilmoittaa\nmielialansa ja toivomuksensa.\n\nEnnen kuin lähdettiin kaivamaan hautaa, Utshajev kertoo, levitettiin\nPetrovskin piirikunnassa pöydälle liina, sille asetettiin leipä ja\nsuolaa, ja luettiin rukous, jossa jumalalta ja esi-isiltä pyydettiin\nkuolleelle hyvää paikkaa. Leipä käärittiin sitten pöytäliinaan ja\nvietiin hautausmaalle. Kun haudan paikka oli määrätty, asetettiin\nsiihen levitetylle pöytäliinalle leipä ja raha lausuen: \"Esi-isät, Iva\n(vainaja) on tuonut teille _ojm'e-it'ks_ ('sielun-lunnas')-leivän\n(tällöin kosketettiin leipää) sekä hopeaa ja kultaa (tällöin\nraaputettiin rahaa), rukoilkaa jumalan edessä Ivan puolesta!\" Tämän\njälkeen alettiin kaivaa hautaa. Se, joka ensimmäisenä iski lapionsa\nmaahan, sai lahjaksi pyyhinliinan. Leipä käärittiin jälleen\npöytäliinaan ja tuotiin takaisin kotiin.\n\nKuznetskin piirin Skaftymissa mordvalaisten kerrotaan, ennen kuin\nruumis vietiin kirkkoon siunattavaksi, langenneen maahan kuolleen eteen\nja siinä asennossa puoliääneen puhutelleen vainajaa enemmän kuin\nkymmenen minuutin ajan, he mainitsivat mm., milloin olivat olleet\npahoissa väleissä tämän kanssa. Samalla he pyysivät vainajaa käymään\nusein heidän luonaan.\n\nMyös Vetshkanovossa, kuten Paasonen kuvailee, on ollut tapana, että kun\nvainajan hoitaminen ja varustaminen kotona on päättynyt, kaikki\nasettuvat polvilleen kasvot arkkuun päin ja painavat otsansa lattiaan,\njolloin välittäjänä toimiva vanhus raaputtaa vaskirahaa ja lukee\nrukouksen. Ruumista tuvasta kannettaessa hän sitten kulkee arkun\nperässä ja kehoittaa muitakin vainajia, joiden luullaan tulleen tähän\ntilaisuuteen, poistumaan: \"Tulkaa, älköön jääkö ketään, te olette\nsyöneet ja juoneet, tulkaa nyt, me saatamme teitä!\" Jos joku tällöin\nsattuu puhumaan jostakin aikaisemmin kuolleesta jotakin, hän huomauttaa\nsamalla: \"Kenties olet juuri tässä, älä pane pahaksesi, että sinusta\npuhun!\"\n\nMordvalaisilla mainitaan olleen myös surupukuja. Jo Orlov kertoo, että\nnaiset pukeutuivat sellaiseen vainajaa saattaessaan. Kuten venäläisten\noli mokshalaistenkin surupukuna valkoinen, päähän sidottu\npalttinaliina, joka oli niin pitkä, että sen päät ulottuivat selkää\nmyöten kantapäihin asti. Liinan päälle kiedottiin vielä pään ympäri\nkerran punaisia ja mustia villalankoja, joiden päät solmittiin niskassa\nyhteen. Myös Nizhnij-Novgorodin läänin Sergatshin piirikunnassa naiset\nsitoivat päänsä ympäri pitkän valkoisen käsiliinan surun merkiksi.\nSmirnov sanoo tyttären saattavan äitivainajaa hautaan hiukset hajalla\nja erivärisiä lankoja kaulassa. Samanlainen tieto on Kuznetskin piirin\nSkaftymista. Täälläkin tyttären kerrotaan purkavan surun merkiksi\npalmikkonsa ja ripustavan kaulaansa kimpun erivärisiä lankoja.\nSimbirskin läänissä saattoi kuollutta neitoa kuusi ystävätärtä, joista\nneljä kantoi arkkua, kaksi sen kantta. Kukin oli pukeutunut vainajan\nsarafaaniin ja esiliinaan; jos vainaja oli varakas, saattajat\nsaattoivat pukea ylleen kolmekin sarafaania. Näissä pukimissa he myös\nhaudalta palattuaan istuutuivat aterialle.\n\nMelko yleinen, venäläistenkin tuntema tapa on _arkun kolahduttaminen\nkolmesti oven sekä kamanaan että kynnykseen_ sitä tuvasta kannettaessa.\nSmirnov selittää sen tarkoittavan uuden kuolemantapauksen ehkäisemistä.\nZorin sanoo, että kun arkkua näin kolahdutettiin sekä kamanaan että\nkynnykseen, lausuttiin samalla: \"Kula-vanhus, siunaa meitä, siunaus\nolkoon myös sinulle, vie kaikki raskas ja paha mukanasi sekä ylhäältä\nettä alhaalta, jätä kaikki kevyt ja hyvä jälkeesi, tänne tuleville ja\ntäältä meneville, jos joku satuttaa päänsä (kamanaan), älköön hän\nmenettäkö järkeään, jos joku satuttaa jalkansa (kynnykseen), älä vie\nhänen jaloistaan voimia!\"\n\nNe sukulaisista, jotka vainajaa saatettaessa jäävät tupaan, varovat\nkatsahtamasta kuolleen jälkeen. Paikoitellen, kuten Simbirskin läänin\nKarsunin piirin ersalaisilla, on ollut tapana pysähtyä ruumista\nkantaessaan portin taakse ja kutsua ennen kuolleita sukulaisia vainajaa\nvastaanottamaan. Smirnov mainitsee lisäksi, että tällöin heitettiin\nmaahan leivän palasia. Sukulaisvainajien uskotaan näet joukolla\nodottavan täällä uutta tulokasta.\n\nOrlov kertoo, että kun hauta, _kalmo_ (suom. _kalma_), oli kaivettu,\nmordvalaiset kuljettivat vainajan kotoa aina kalmistoon saakka\nhevosella. Jos vainaja oli nainen, hevosen ohjakset tehtiin\npalttinasta, jommoinen tapa on ollut myös valkovenäläisillä. Insarin\npiirin mokshalaiset kuljettivat ruumista sillä hevosella, joka oli\nvainajalle luvattu. Arkkimandriitti Makarij mainitsee, ettei kuollutta\nviety kotoa arkussa, vaan _paareilla_, arkkua kannettiin ruumiin\nrinnalla, kunnes vasta tietyssä paikassa noin virstan päässä kylästä\npaarit jätettiin, kuollut nostettiin arkkuun ja vietiin sitten\npalttinalla peitettynä kirkkoon ja sieltä kalmistoon.\n\nKristillisen tavan mukaisesti ruumis kannetaan paareilla kirkkoon myös\nmm. Gorodishtshen piirikunnassa. Kantajien jäljessä ajetaan hevosta,\njolla ruumis sitten viedään kalmistoon ja jonka vemmel on valkoisella\npalttinaliinalla kääritty. Tätä seuraa toinen hevonen, jonka\najoneuvoihin on asetettu arkunlastut ja ruumiin pesuastia. Viimeksi\nmainittu hevonen ohjataan suoraan hautausmaalle; lastut ja astia\nheitetään sen läheisyyteen. Vainajaa vetävän hevosen luokkiin kääritty\npalttinaliina muistuttaa Suomessakin tunnettua tapaa sitoa valkoinen\nliina tai nauha valjaisiin, jotta vastaantulijat tietäisivät\nkohtaavansa ruumissaaton.\n\nKun hautaussaattue on saapunut kalmistoon, arkku nostetaan aluksi\nhaudan viereen ja aletaan \"itkeä\". Muutamin paikoin heitetään jo haudan\npohjalle raha ja ruokia kalmiston haltijoille sekä ennen kuolleille.\nEnnen kuin ruumis lasketaan viimeiseen lepopaikkaansa, pyydetään\nkuolleelta anteeksi, samalla lausutaan toivomus, ettei vainaja pelkäisi\nuutta asuntoaan. Samoin kuin tsheremissit mordvalaisetkin laskivat ja\nkohottivat arkkua ennen vanhaan kolmesti sitä hautaan asettaessaan. Pää\nsuunnattiin länttä, jalat itää kohti.\n\nVainajan asettaminen arkkuun jo kotona ei kuitenkaan edusta\nmordvalaisten aikaisinta tapaa. Vielä 1700-luvulla näiden\nmaahanpaniaisista puhuessaan Milkovitsh mainitsee nimenomaan, etteivät\nhe valmista arkkua ruumiin suojaksi, vaan vievät vainajan haudalle\nsillä hevosella, jota tämä työskennellessään käytti ja josta hän eniten\npiti. Samalta vuosisadalta on Lepehinin kuvaus, jossa mainitaan, että\nkuollut pannaan hautaan niinivuoteelle tai laudalle. Köyhiä on vielä\nmyöhään haudattu maahan sellaisinaan. Hautalöydöistä päättäen on\naikaisemmin käytetty tuohiakin ruumiin verhona. Nykyään on\nmordvalaisilla yleisenä tapana asettaa vainaja jo kotona laatikon\ntapaiseen kannelliseen arkkuun. Arkkua tehtäessä on pidetty silmällä,\nettä puun latvapuoli joutuu pään puolelle, tyvi jalkopäähän. Ennen\nvanhaan tehtiin _arkkuun myös ikkuna-aukko_ (_kandalaz-val'ma_ 'arkun\nikkuna'). Monin paikoin, kuten Saratovin läänin Kuznetskin\npiirikunnassa, se tehtiin arkun sivulautaan silmien kohdalle, \"jotta\nvainajalla olisi valoisaa ja jotta hän näkisi työskennellä\". Tämä\najatus on lausuttu julki myös Samaran läänin Buguruslanin piirissä\nmuistiinpannussa hautajaisrukouksessa, jossa naispuoliselle vainajalle\nsanotaan: \"Me teimme sinulle ikkunalla varustetun asunnon, jotta\nnäkisit kehrätä ja ommella\". Paasosen keräelmissä taas sanotaan ikkunan\nolevan tarpeen, \"jotta kuollut voisi siitä katsella\". Pensan läänin\nNarovtshatin piirin mokshalaiset veistivät kuolleen arkkuun kaksi\naukkoa \"ikkunaksi ja oveksi, jotta vainaja niistä voisi katsella ja\nkulkea\". Buguruslanin piirissä on arkun sivuun pään kohdalle toisinaan\ntehty lasi-ikkunakin. Tietoja on myös kolmesta, jopa neljästäkin\nikkuna-aukosta, joista kaksi oli toisella, kaksi toisella arkun\nsivustalla.\n\nPuheena ollut arkku, jolla ikkunoineen on esikuva venäläisten taholla,\non todennäköisesti verraten myöhäinen tulokas mordvalaisten\nkeskuudessa. Varhemmin näyttää täällä olleen tapana käyttää _puusta\nkoverrettua ruumiin suojaa_. Perimätieto kertoo vielä nykyään, miten\nennen vanhaan kuolleen arkku (_kandalast_) tehtiin pyöreän puun\npuolikkaista. Utshajev mainitsee, että kun paksu puu oli kaadettu ja\nhalkaistu, sen molemmat puoliskot koverrettiin ontoiksi ja ruumis\npantiin näiden puoliskojen väliin. Kuvatessaan Tambovin läänin\nmokshalaisten tapoja, jotka myös ovat kovertaneet paksun puun puoliskot\nkaukalonmuotoisiksi, Mitropolskij huomauttaa, että toinen puolisko oli\nvarsinainen arkku, toinen kansi. Pensan läänin Krasnoslobodskin\nmokshalaisten sanotaan lävistäneen kaukaloarkunkin kanteen \"ikkunan\".\nHätätilassa on kuollut haudattu maahan vain hevosen syöttökaukalossa.\nTällainen pölkkyarkku, jota Karjalassa on sanottu ruuheksi tai koloksi,\non ikivanhaa perua. Mordvan vanhoista kalmistoista, joista on tavattu\ntämän tavan lukuisia muistomerkkejä, huomaa, että nämä kaukaloarkutkin\novat olleet maahan kätkettyjä.\n\nSmirnov arvelee mordvalaisen kansanrunouden viittaavan siihen, että\nruumiin suojus olisi ennen vanhaan asetettu ilmaan patsaiden päälle\nkolmen tien haarautumaan, mutta prof. Ravila on minulle huomauttanut,\nettä tämä maininta esiintyy vain yhdessä kansainväliseen satuun\nperustuvassa laulussa, josta on olemassa erilaisia toisintoja. Eräässä\nniistä, joka on Shahmatovin julkaisussa, tyttö pyytää, että hänet\nhaudattaisiin puuhun:\n\n    Älä hautaa minua, isä, hautausmaahan,\n    käske kantaa minut suuren tien haaraan,\n    anna panna minut, isä, koivun latvaan!\n\nMarkelovin tiedonanto, että mordvalaiset olisivat sijoittaneet talvella\nkuolleet koivuihin, on tuskin mainitsemisen arvoinen. Luotettavampia\novat tiedot siitä, että mordvalaiset ovat rakentaneet vainajalle\nhautaan puukehyksen tai salvoksen, niin että hauta on muodostunut\n\"asunnon kaltaiseksi\". Siihen viittaa jo Orlov sanoessaan: \"Miten\nmordvalaiset muinaisaikoina hautasivat (kuolleitaan), joko ruumisarkkua\nkäyttäen tai ilman niitä, ei tiedetä, mutta on huhuiltu, että kun\nLukojanovin piirin Lobaski nimisessä kylässä vanha mordvalaishauta\nluhistui, niin luiden yläpuolella oli muka ollut muutamasta\npienoishirrestä kyhätty maja, jossa oli pikkuruinen ikkuna itää kohti.\"\nTällaisia maanalaisia salvoksia on tavattu Karjalankin vanhoista\nkalmistoista. Niihin ruumis sijoitettiin tavallisesti ilman arkkua joko\ntuohi- tai lauta-alustalle, minkä jälkeen kehys katettiin\nlautakannella. Nizhnij-Novgorodin läänin ersalaisten, joiden kerrotaan\ntehneen haudan salvoksineen ja katoksineen \"kellarin\" kaltaiseksi,\nsanotaan kuitenkin asettaneen vainajan sinne arkussa, niin että\nkuolleen kasvot tulivat itää kohti. Tällainen hautamaja muistuttaa sitä\nihmisasuntoa, josta Ibn-Dastan kertoo sanoessaan: \"Slaavien maassa on\nniin kylmää, että he kaivavat itselleen maahan kellarin tapaisen ja\nkattavat sen samanlaisella terävällä katolla, joka nähdään kristittyjen\nkirkoissa, ja sen katon päälle he luovat multaa. -- -- Tällaisessa\nasunnossa he asuvat kevääseen asti.\"\n\nViimeksi mainittujen tiedonantojen ohella puhutaan _maanpäällisestä\nhautasalvoksesta_, jommoisia mordvalaiset myös paikoitellen ovat\nrakentaneet. Niinpä Melnikov kertoo heidän toimittaneen rukousmenoja\nhaudoilla, jotka \"enimmäkseen olivat katetut viisi hirsikerrosta\nkorkeilla lautakattoisilla hirsisalvoksilla\". Tällaisia\nhautarakennuksia mainitaan olleen etenkin terjuhaanien hautausmailla.\nKuten jo Melnikov huomauttaa, ei tämä tapa kuitenkaan ole rajoittunut\nvain mordvalaisten keskuuteen, vaan on ollut melko yleinen\nvenäläistenkin asumilla alueilla, joiden hautarakennuksille erikoista\non vain se, että niiden kattoon on pystytetty risti. Zelenin pitää\npuheena olevien hautamajojen rakentamista pääasiallisesti pohjoisten\nisovenäläisten tapana; venäläisten uudisasukkaiden mukana, joiden\nkalmistoissa samanlaisia rakennuksia tavataan Siperiassakin, kuten itse\nolen todennut, tämä tapa on levinnyt itäänpäin aina jakuuttien\nkeskuuteen asti. Kuten tunnettu, voidaan sen muistomerkkejä nähdä\nSuomessakin kreikkalaiskatolisten karjalaisten ja kolttain keskuudessa.\n\nMilloin vainaja tuotiin arkutta kalmistoon, annettiin hänelle vasta\ntäällä ne esineet, joita hänen uskottiin toisessa maailmassa\ntarvitsevan. Siitä jo Milkovitsh kertoo sanoessaan, että kun\nmordvalaiset laskevat miesvainajan hautaan, he panevat tälle mukaan\nrahaa, leipää, veitsen ja virsunpunontavälineitä, naisvainajalle taas\nannetaan mukaan palttinaa, neula ja lankaa. Ennenkuolleille\nomaisillekin lähetetään lahjaksi erilaisia pieniä esineitä ja\npyydetään, että vainaja veisi heille terveiset. Lopuksi syödään\nhaudalla piirakoita ja juodaan olutta, sinne jätetään myös vähän ruokaa\nja juomaa. Orlovin kuvauksessa mainitaan myös mokshalaisten asettaneen\nvainajan hautaan rahoja, veitsen, eräänlaisen naskalin ja niiniä niitä\nveitsellä raaputtaen. Jos kuollut oli metsästäjä, niin hänen mukaansa\npantiin vielä metsästyskeihäs, vanhanaikainen tuliase tai luodikko.\nNainen sai mukaansa paistettuja leivonnaisia ja ohukaisia sekä\nvärttinöitä, kamman ym. Kaikki tämä, Orlov sanoo, annettiin vainajalle,\njotta hän tulisi toimeen toisessa maailmassa. Toisissa lähteissä\nsanotaan miesvainajalle joskus annetun suitsetkin ja naisvainajalle\nlypsinkiulu. Onpa kuolleen lempikoirakin saanut seurata isäntäänsä\nmanalan matkalle. Kalatshev kertoo, että jotkut heittivät hautaan myös\nkananjalan ja jäniksen. Lähdettä ilmoittamatta Mainov mainitsee, että\nnaisvainajan rinnan päälle pantiin \"kanan pää ja jalat\", jotta hänellä\ntoisessa maailmassa olisi \"munia ja kananpoikasia\". Onko tämä selitys\noikea, on epävarmaa, mutta tiedonanto on silti kovin kiintoisa sen\nvuoksi, että tämä hautalahja muistuttaa esineitä, joita on tavattu mm.\nKostroman alueen vanhoista hautalöydöistä.\n\nKun ruumis oli laskettu hautaan, otti jokainen läsnäolija --\nseurataksemme Utshajevin Petrovskin piirissä tekemää kuvausta --\nkourallisen multaa ja heitti hautaan sanoen: \"Olkoon multa sinun\npäälläsi (kevyt) kuin tattarijauho!\" Perinnäistapaa noudattaen Pensan\nläänin Krasnoslobodskin piirin mokshattaret ulvoivat ennen vanhaan\nhautaa umpeen luotaessa \"kaamealla tavalla\" ja _raapivat kynsillään\nkasvojaan_. Haudan päällys muodostettiin pienoiseksi kummuksi, jonka\nääressä taas raaputettiin vaskirahaa ja vainajalle lausuttiin\njäähyväiset. Jotkut tekivät hautakumpuun vielä reiän, jotta vainaja\nvoisi sen läpi katsella tätä maailmaa, tai toisen käsityksen mukaan,\njotta vainajan 'sielulla' olisi kulkureikä.\n\nEnnen kuin ruumiin saattajat poistuivat kalmistosta, pidettiin\n_haudalla vielä pitoja_. Jo Lepehin kertoo, että jos joku varakkaasta\ntalosta kuolee, mordvalaiset keittävät olutta ja mesijuomaa sekä\npaistavat piirakoita ja ohukaisia ja kantavat kaiken sen haudalle.\nTäällä sitten syödään ja juodaan, mitä on valmistettu, mutta sitä ennen\non jokaisen heitettävä tai valettava vähäisen myös haudalle vainajan\nhyväksi. Köyhän kuoltua riitti vain pehmeä leipä. Tällaisista haudalla\nvietetyistä maahanpaniaispidoista on runsaasti tietoja olemassa\nmyöhemmältäkin ajalta. Niinpä Utshajev kuvailee, miten Petrovskin\npiirissä heti, kun hauta oli luotu umpeen, sen yli levitettiin\npöytäliina, jolle asetettiin leipä, suolaa ja hunajaa. Samalla\nrukoiltiin jumalaa ja esi-isiä auttamaan vainajaa toisessa maailmassa.\nRukouksen jälkeen leipä jaettiin Iäsnäolijain kesken, jolloin jokainen\nmeni leipäpala kädessään hunaja-astian luo, kastoi leipänsä siihen ja\npyysi _v'ere-pasilta_ siunausta. Sitten kaikki söivät osuutensa ja\nlähtivät kuolleen kotitaloon.\n\nSaratovin läänissä pantiin paikoitellen vielä hautakumpuun tehtyyn\nkuoppaseen muistajaisruokien palasia. Myös ennen mainitun _kadmo-parin_\nsisältö, kuten Paasonen kertoo, kaadettiin haudalle, mutta itse astia\nvietiin takaisin kotiin.\n\nEnnen vanhaan _eivät teurasuhritkaan olleet harvinaisia_. Niinpä\nNizhnij-Novgorodin läänin Lukojanovin piirikunnassa oli tapana\nteurastaa miesvainajan haudan ääressä ori, naisvainajan lehmä. Osa\nlihoista syötiin kalmistossa, osa vietiin kotiin; teuraan nahka\nripustettiin joko haudalle pystytettyyn pylvääseen tai kalmistossa\nkasvavan puun oksalle. Simbirskin läänissä, jossa haudalle pystytetty\npylväs oli haarukkapäinen, ripustettiin siihen vasta kolmantena päivänä\nkuolemasta vietettyjen muistajaisten jälkeen uhriteuraan nahka. Aivan\nerikoinen on Pensan läänissä vallinnut tapa, josta Prozin kertoo\nmainitun läänin lehdessä v. 1865 sanoessaan, että kun pappi oli\npoistunut hautajaisista, sinne tuotiin musta oinas, jonka sarviin oli\nkiedottu punainen liina. Kun eläin oli talutettu takajaloillaan haudan\nympäri, se teurastettiin kalmistossa.\n\nOnko tämä tapa alkuperältään mordvalainen, on kuitenkin epävarmaa,\nvertailun vuoksi mainittakoon, että eräissä muinaiskreikkalaisten\nuhrimenoissa esiintyi kenkiin puettu vasikka, jota aivan kuin\nihmislasta kuljetettiin uhrialttarin ääreen. Tämän on selitetty olleen\nihmisuhrin korvike.\n\nYhtä tärkeätä kuin vainajan varustaminen on omaisille ollut\ntarpeellisiin _varokeinoihin turvautuminen_, jottei vainaja veisi eloon\njääneitä mukanaan tai muulla tavalla tuottaisi näille epämieluisia\nyllätyksiä. Varokeinoista, joihin ryhdytään jo ennen hengen lähtöä,\nmainittakoon kuolevan kasvojen peittäminen sekä tämän siirtäminen\nvuoteelta penkille. Jälkimmäistä tapaa Utshajev kuvailee sanoessaan:\nKuolinhetkellä ei kuolevan annettu maata pehmeällä pieluksella, vaan\npaljaalla penkillä, uskottiin näet, että kuollut muuten joutuu\ntulevassa elämässä laskemaan pieluksessa olevien höyhenien lukumäärän.\nJos kuolema kuitenkin tuli niin huomaamatta, ettei vainajaa sitä ennen\nennätetty siirtää, otettiin pieluksesta kolme höyhentä ja heitettiin\nmuiden hautajaisissa hävitettävien esineiden mukana \"rotkoon\"; samalla\npyydettiin jumalalta ja esi-isiltä, ettei vainajan tarvitsisi laskea\nenempää kuin nämä kolme höyhentä.\n\nPuheena oleva tapa, joka alun perin ilmeisesti on tarkoittanut kuolleen\npieluksen tai patjan suojelemista kalman tartunnalta, on edellä\nmainittuine selityksineen ollut tunnettu muuallakin kuin Volgan mailla,\nmm. Ruotsissa.\n\nErikoisesti on _kuolinpaikkaa_ kaikkialla varottu. Paasonen kertoo\nVetshkanovosta, että kun ruumis siirrettiin vuoteelta arkkuun, niin\njoku asettui veitsi tai kirves kädessä vuoteen viereen, ja heti kun\nkuollut oli nostettu paikaltaan, pisti tai iski siihen aseellaan,\njottei vainajan haamu (_tshopatsha_) jäisi jäljelle. Toisin paikoin,\nkuten Simbirskin läänin Zivajkinossa, sirotettiin kuolleen\nmakuupaikalle tuhkaa ja lisäksi siihen lyötiin veitsi tai pärepuukko.\nSamaan taikaan on turvauduttu mm. Nizhnij-Novgorodin läänissä. Ennen\nvanhaan sanotaan mordvalaisten iskeneen vainajan kuolinpaikkaan\nmiekalla. Yleisimpiä tapoja on ollut kirveellä lyöminen tai sen\nasettaminen ruumiin sijalle. Bogoljubov, joka jo 1862 kertoo, että kun\nruumis pantiin arkkuun, perheen vanhin jäsen löi kirveellä penkkiin,\nhuomauttaa samalla, että tätä toimitusta sanottiin \"kuoleman pään\nkatkaisemiseksi\". Paikoittain tehtiin veitsellä vielä piiri kuolleen\nympäri ja samalla kuljetettiin asetta, kuten Butuzov kertoo, vainajan\nkaulan, rinnan ja jalkojen ylitse. Smirnov selittää, että täten\npyrittiin osoittamaan, miten kuolema leikkaa kuolevan palasiksi. Tavan\nalkuperäinen tarkoitus lienee kuitenkin ollut kuolleen haamun\nkarkoittaminen.\n\nSamat menot uudistuivat tai toimitettiin vasta, kun vainaja arkussaan\nkannettiin tuvasta. Simbirskin läänissä on arkun paikalle lyöty puukko\ntai pantu tulinen hiili. T. Leontjev kertoo, että kuollutta kalmistoon\nvietäessä asetettiin arkun paikalle kirves ja pielus. Zorin sanoo\nBuguruslanin piirin ersalaisten lyöneen kirveellä mainittuun kohtaan,\njottei kuolleen 'hahmosielu' (_tshopatsha_) jäisi siihen. Mordovtsev\ntaas selittää, samoin kuin Bogoljubov, että näin \"lyötiin kuoleman pää\npoikki\", jottei joku toinen perheen jäsenistä pian joutuisi sen\nuhriksi. Vastaavanlaisia varokeinoja on käytetty venäläistenkin ynnä\nmonien muiden kansojen keskuudessa. Niihin on luettava myös arkun\nkolahduttaminen oven kamanaan ja kynnykseen.\n\nVälttämätön toimitus on lisäksi ollut _tuvan puhdistaminen_. Butuzov\nsanoo, että kun kuollut on kannettu tuvasta, pirskoitetaan vastalla\nvettä kaikkialle ja samalla anotaan vainajalta jälkeenjääneille pitkää\nelinikää. Erittäin kiintoisa on seuraava Utshajevin kuvaus Petrovskin\npiiristä: Kun itku oli päättynyt, lähdettiin arkkua viemään\nhautausmaalle; sinne meni koko suku, ainoastaan muutamia vanhoja akkoja\njäi taloon. Siroteltuaan ensi töikseen tuhkaa sille paikalle, missä\nkuollut oli ollut, vieläpä lattiallekin, akat pesivät pöydän, penkin ja\nikkunalaudan sekä viimeksi lattian. Peseminen oli suoritettava ovea\nkohti. Lopuksi pestiin ovenrivatkin. Pestessä ei saanut käyttää luutaa,\neikä tupaa muutenkaan sopinut lakaista kuuden viikon aikana kuoleman\njälkeen, koska arveltiin, että esi-isät voivat olla talossa koko tämän\najan. Lastakaan ei pantu kehtoon tai kiikuteltu siinä, koska esi-isät\nolisivat voineet siihen kolhia itsensä.\n\nToisin paikoin on tuvan lakaiseminen ollut kielletty vain niin kauan\nkuin ruumis on kotona. Sitä osoittaa mm. seuraava tiedonanto: \"Heti kun\nruumiin saattajat olivat poistuneet, ryhtyi kotiin jäänyt nainen\nmahdollisimman nopeasti sitä siivoamaan, hän lakaisi tuvan ja pyyhki\nlavitsat märällä rätillä vastapäivään sekä heitti lakaisemansa rikat\npurkamansa vastan kera pihalle puhtaaseen paikkaan.\" Toisinaan rikat\nvietiin arkun lastujen mukana kalmiston lähellä olevaan rotkoon. Monet\nlähteet puhuvat tällaisesta hautausmaan läheisyydessä sijaitsevasta\nyhteisestä heittopaikasta, jonne kerätään kaikki kuolleen ruumiin\nsaastuttamat esineet. Jo Makarij mainitsee, että hautausmaan viereen\nheitettiin arkunlastut, pesuastia ja tapetun kanan höyhenet sekä\npaarit, joilla ruumista kannettiin. Petrovskin piirissä vietiin sinne\nkuolleen kampa, pesuvati ja -vesi sekä vainajan käyttämät virsut ja\nsäärisiteet ynnä arkunlastut. Samaran läänin Kozlovkassa arkunlastut\nkuljetettiin tavallisesti hautajaissaaton mukana tähän _sht'epka-lango_\n('lastukko-paikka') nimiseen paikkaan, jota pelättiin, siitä kun\nuskottiin tautien aiheutuvan. Varsinkin jos siihen heitti jonkun\nhenkilön vaatteista leikatun tilkun tai hiuskarvoja hänen päästään,\nsairastui asianomainen ja parani vasta, kun tuosta lastukosta käytiin\nnoutamassa lastu, joka yhdessä leivän ja suolan kera asetettiin\nliinalla katetulle pöydälle, samalla kun \"lastukon komissaaria\"\nrukoiltiin seuraavin sanoin: \"Lastukon komissaari, lastukon atamaani,\nlastukon päämies (_jasaul_), lastukon _il'izor_ (?), lastukon\n'kyyditsijä' (_jamshtshik_), lastukon 'metsänvartija' (_l'esnoj_),\nveteen hukkuneet, tulessa palaneet, hirttäytyneet, (kaatuneen) puun\nalle kuolleet, viinaan sortuneet, kuuman veden kuoliaaksi polttamat,\nkoirien repimät, susien raatelemat, 77-kieliset vainajat, votjakit,\npuolalaiset (_pol'aki_), (?) tsheremissit (_tsheremuhi_) ja bukaarit\n(_buhari_)! Suokaa Ivanille anteeksi, antakaa hänelle hänen terveytensä\ntakaisin!\"\n\nMuutamin paikoin tämä lastukko sijaitsi jo kalmistoon johtavan tien\nvarrella jossakin kylän ulkopuolella. Sen ohi kuljettaessa on\nsaattoväellä ollut tapana pysähtyä ja \"ottaa vainajalta ikuiset\njäähyväiset\". T. Leontjev sanoo, että tähän pysähdyspaikkaan heitettiin\nruokaa ja rahaa myös joka kerta, kun mentiin kalmistoon muistajaisia\nviettämään. Jos joku sinne sattumalta joutunut tuli koskettaneeksi\nsiellä olevia arkunlastuja, hän sai vaikean taudin, josta voitiin\nvapautua vain erikoisin rukouksin ja menoin. Tällaisia kuoleman\nsaastuttamien esineiden heittopaikkoja on ollut myös venäläisillä ja\nmuilla itä-Euroopan kansoilla. Pohjois-Karjalassa niitä on sanottu\n\"kalmapaikoiksi\" ja niistä on uskottu \"kalman\" tarttuvan \"joko\nkolottajana jalkaan, käteen tai silmään\". Kun mordvalaiset, kuten\nmainittu, veivät tupaa kuoleman jälkeen puhdistettaessa kerääntyneet\nrikat myös pihalla tai kujalla olevaan rikkaläjään, on ymmärrettävää,\nettä senkin ääressä on voitu vainajia lepytellä.\n\nVainajaa kalmistoon vietäessä oli syrjäistenkin oltava varuillaan.\nVälttääkseen kuolleen aiheuttaman taudin, _kulin erin saftin_, oli\nBaganassa sen, joka kohtasi tiellä ruumiin, tällöin sanottava:\n\"Ryteikkö hänen jäljillensä, kekäle hänen takapuoleensa, rikkinäinen\npata hänen päähänsä!\"\n\nVarovaisuustoimenpiteet ja \"puhdistukset\" jatkuivat vielä kalmistosta\npalattaessa. Niinpä Tambovin läänissä saattajien on jo haudalta\nlähdettäessä ollut tapana pysähtyä muutaman sylen päähän haudasta,\njossa joku piirtää kirveellä kolmesti piirin koko saattojoukon,\nviimeksi myös itsensä ympäri. Nizhnij-Novgorodin läänissä tämä piiri on\ntehty kahdessa eri paikassa sillä rautalapiolla, jolla hauta\nkaivettiin. Petrovskin piirikunnassa kotiin jääneet akat tulivat\nhautajaisväen saapuessa pihalle näitä vastaan mukanaan pesuvettä ja\npyyhkeitä; saattajien pestessä käsiään heitettiin vielä kirves\npesupaikalle \"kuoleman karkoittamiseksi\". Kuznetskin piirin Skaftymissa\nkotonaolija heitti tulijoiden jalkoihin suuren veitsen karkoittaakseen\nheidän joukostaan vainajan haamun, jonka kuviteltiin seuraavan\nsaattoväkeä kalmistosta kotiin. Nizhnij-Novgorodin läänissä perheen\nvanhin naishenkilö heitti saattajien saapuessa näitä vastaan halon ja\nvesurin, joiden yli heidän oli astuttava tullessaan tupaan. Portailla\nkukin vielä vaihtoi jalkineita, jolloin joku vanha vaimo samalla\npirskoitti vettä tulijoiden päälle. Hautaa kaivaneiden oli lisäksi\nravistettava hautausmaan hiekka tyystin jalkineistaan, jotteivät\ntuottaisi kotiväelle ja karjalle onnettomuutta. Monin paikoin\nmordvalaiset ovat haudalta tultuaan käyneet saunassakin\npuhdistautumassa. Siitä kertoo jo Makarij aikoinaan. Hän mainitsee\nsamalla, että myös vankkurit, joilla ruumista oli kuljetettu, jätettiin\nkolmeksi vuorokaudeksi, joskus kauemmaksikin aikaa kadulle, \"jotta sade\ntai lumi ne puhdistaisi\". Kukaan ei tällöin mennyt niiden lähelle.\nKuitenkin sukulaiset kulkivat kolmena aamuna peräkkäin valittaen niiden\nympäri. Veitsi, joka oli lyöty tuvan penkkiin ruumiin viimeiselle\nlepopaikalle, irroitettiin nyt haudalta tultua. Tehtyään tällä\nveitsellä oveen ristinmerkin isäntä heitti sen vauhdikkaasti kattoa\nkohti. Jos veitsi ei tällöin tarttunut kattoon, vaan kimposi takaisin\ntupaan, oli uusi kuolemantapaus odotettavissa.\n\n_Hautausmaan_ mordvankielisiä nimityksiä on ersalaisilla _kalmolango,\nkalmazer, kalmazur, kalmonzer_, mokshalaisilla _kalmanezar,\nkalmajänzar, kalma-kuzha_ ('hauta-kenttä'), toisin paikoin _kalmajazar_\ntarkoittaa sitä alaa hautausmaasta, johon kukin suku erikseen hautaa\nkuolleensa, toisin paikoin _kalma-nezir_ merkitsee hautakumpua eli\nsamaa kuin _kalma-mar (mar_ 'kasa, kumpu'), tarkoittaapa _kalmazirna_\nvielä itse haudassa olevaa vainajaakin. Kun uusi hautausmaa otetaan\nkäytäntöön, tulee ensimmäisestä siihen haudatusta hautausmaan haltija\n(_kalmon k'ird'i_) tai päämies (_kalmon pravt, kalmon boksh,\nkalmazir-poksh_) tai perustaja (_kalm-ushudij_) Shugurovossa,\nGorodishtshen piirikunnassa, kerrotaan hautausmaahan haudatun ensiksi\ntamminen miehenkuva, nimeltä _tumaj-at'a_, ja koivuinen naisenkuva,\n_b'erdish-baba_, uskottiin näet, että tammi on miespuolinen ja koivu\nnaispuolinen. Näitäkin sanottiin hautausmaan perustajiksi, ja niille\nuhrattiin kesäisin vietetyssä muistojuhlassa lampaita.\n\nMilkovitsh sanoo mordvalaisten hautausmaiden sijainneen \"ylävillä ja\nhyvillä paikoilla\". Terjuhaanien kerrotaan haudanneen kuolleitaan myös\njokien äyräille. Varhemmin näyttävät kalmistot yleensä olleen metsän\npeitossa. Niinpä Vertelimin kylän ympärillä asuvien mokshalaisten\nkerrotaan ennen vanhaan tuoneen kuolleensa aina 40-50 virstan päästä\nhaudatakseen ne raivaamattomalle ja vaikeakulkuiselle paikalle tiheän\nmetsän aukeamaan. Tätä pakanuuden aikaista kalmistoa on pidetty\nloukkaamattomana aina meidän päiviimme asti. Hyvin vanha\nmokshalaiskalmisto sijaitsee myös Krasnoslobodskin piirikunnassa Parka\nnimisen kylän lähellä. Vielä viime vuosisadan alkupuoliskolla\nmordvalaisten kerrotaan saapuneen tänne 70-100 virstan takaisilta\ntaipaleilta muistojuhlia viettämään. Kalmistoa pidettiin niin pyhänä,\nettei siitä sopinut edes heinää niittää eikä raivata sitä pelloksi. Kun\npuidenkin kaataminen oli raskas rikos, ovat vanhat kalmistot jääneet\ntuuheina metsikköinä kertomaan entisen metsän olemassaolosta näillä\nnykyään miltei puuttomilla tantereilla.\n\nParista edellä mainitusta esimerkistä käy ilmi, että mordvalainen\nhautauspaikka saattoi joskus olla laajahkon asumusalueen yhteinen\npyhäkkö. Terjuhaanien mailla sanotaan kokonaisen volostin juhlineen\nsamassa kalmistossa. Kun kylä varhemmin oli sukukylä, oli sen\nkalmistokin epäilemättä alun perin sukukalmisto, jonka arvo ja merkitys\nkasvoi suvun kasvaessa. Mordvalaisilla on yhä edelleen ollut tapana\nhaudata kuolleet, mikäli mahdollista, varhemmin manalle menneiden\nsukulaisten seuraan. Vainaja, joka syystä tai toisesta ei pääse\nomaistensa joukkoon, on jälkeenjääneissä herättänyt syvää sääliä.\n\nSiellä, missä haudoille on rakennettu hautamajoja, voidaan vanhankin\nkalmiston paikka helposti todeta. Eräs terjuhaanien ikivanha pyhäkkö,\njoka sijaitsi sankassa lehtimetsässä korkeiden puiden varjossa ja\njossa oli suuri määrä matalia hirsisalvoksia, joutui aikoinaan\nNizhnij-Novgorodin piispan Dmitrij Setshenovin huomion kohteeksi.\nPiispan kerrotaan kysyneen, mitä tämä tällainen on, johon hänelle\nvastattiin, että se on mordvalainen kalmisto. V:n 1743 paikkeilla\nSarlein vastakristityt terjuhaanit hautasivat kuolleensa jo kirkon luo,\nmutta siitä huolimatta haudoilla törrötti ristin asemesta \"seipäitä ja\nvanhoja vankkurien akseleita\". Kun piispa antoi hävittää nämä\nhautamerkit, kansa kokoontui lähikylään, Siskinoon, josta se seipäillä\nja keihäillä varustettuna tuli joukolla tappamaan \"suurta pappia\".\n\nNizhnij-Novgorodin läänin Lukojanovin piirikunnassa saattoi vanhan\nmordvalaisen kalmiston taas tuntea siinä olevista korkeista\n_kummuista_, jotka muistuttivat kurgaaneja. Viime vuosisadan\npuolimaissa kerrotaan sellaisia nähdyn myös Krasnoslobodskin piirissä\nlähellä Rybkinon kylää. Aunovskij sanoo niiden olleen vähäisiä\nkurgaanintapaisia hiekkaperäiseen maastoon tehtyjä hautakumpuja. Niitä\nkaivettaessa on paljastunut kaukalonmuotoisten ruumisarkkujen sijoja.\nNaisten luurangoissa oli kaulan kohdalla \"käärmeenpäitä\" (_kumbra_,\nkoruna käytetty pieni näkinkenkä) ja erivärisiä rihmaan pujotettuja\nlasihelmiä. Rinnan ja vyötärön kohdalla oli kolmi- tai nelikulmaisia\nvaskiheloja. Hiukset oli kierretty vitsan ympäri ja päältä\nvaskilangalla kiedottu.\n\nSamantapainen alisen Okan hautalöydöistä tavattu naisen muinaisasu,\njota A.M. Tallgren syystä pitää mordvalaisena (\"muromalaisena\"), antaa\nhänelle aiheen huomauttaa, että \"eräät pukujen yksityiskohdat, sykeröt,\nhame ja hamevyö, osoittavat suurinta sukulaisuutta Inkerin vanhaan\npuvustoon\". Tallgren liittää esitykseensä Podbolotjen hautalöytöä\nedustavan naishahmon ja esittää sitä seuraavin sanoin: \"Päässä oli\nusein korkeat irtosykeröt (kankaasta, remelistä, tuohesta; sisus\nhiuksia tai jouhia, ympäri pronssispiraaleja). Nähtävästi oli naisen\npää peitetty tamilia, ja pään ympäri kulki kaksinkertainen sepeli.\nSykeröjen päihin oli kummallekin ohimolle kiinnitetty 6-7 raskasta\npronssista, joskus hopeista ohimorengasta.\" -- \"Sepelit olivat n. 1 sm\nleveät; takaa ne olivat joskus kiinni soljella, mutta tavallisesti ne\nolivat solmussa. Päät olivat pujotetut pronssispiraaleihin, tai niissä\noli koristeina vaskiheloja. Palmikon peitteenä oli usein vaate, jossa\noli runsaasti vaskikoruja, kuten nykyisin mordvalaisilla. Itse\nsepelit olivat tavallisesti nahkaa, ja päällimmäinen niistä oli\nvaskisilauksilla päällystetty. Siitä riippui myös väliin heloja tai\nrenkaita koristeina. Eräät sepelit osoittavat ilmeistä sukulaisuutta\nbalttilaisiin. Kaularenkaat palautuvat balttilaisiin. Rinnalla olevat\nlevyt ja rengassoljet sen sijaan ovat kansallisia Muroman alueella.\nVaatteen koristuksina oli vaskiriipuksia, samoin kengän ja esiliinan.\nEsiliinana on käytetty liinaa, joka pantiin vyölle kaksinkerroin.\nRiippuvat päät olivat vaskisilauksilla koristetut. Hame oli avoin\ntoiselta sivulta, ja sillä kohdalla oli koristeena kaksinkerroin\ntaivutettu vyö, riippuvin päin.\"\n\nAunovskijn tutkimissa haudoissa oli miesten luurankojen sivulla usein\nmetalli- tai piikärjellä varustettuja keihäitä, ikäänkuin vainajat\nolisivat kaatuneet sodassa. Vaatteita ei enää ollut huomattavissa.\nAinoastaan muutamien luurankojen alla näkyi huovan jätteitä. Tarkkaan\nrahoja etsittäessä löydettiin ainoastaan pari pientä, aivan kulunutta\nja vaikeasti tunnettavaa vaskirahaa, jotka nekin olivat muodoltaan\nvenyneitä ja reunoistaan lohjenneita. Kalmisto, joka oli noin puolen\nvirstan pituisella alueella, jakaantui kahteen osaan, toisessa oli\nmies-, toisessa naispuolisia kuolleita.\n\nVanhoja hautakumpuja (_mar_) on lisäksi ollut mm. Insarin\npiirikunnassa. Niinpä Pshenevon talonpojat tiesivät kertoa, että muudan\ntällainen vanha kalmisto sijaitsi metsässä jonkin matkaa heidän\nkylästään etelää kohti; siihen oli ruton aikana haudattu kylän\npohatoita perheineen. Palajevkan luona olevilla kalmoilla, jotka\nmenneinä aikoina olivat metsän keskellä ja joiden ääressä paikkakunnan\nmokshalaiset ennen viettivät uhrijuhlia, käydään joskus vieläkin\npyytämässä vainajilta apua, kun jokin suuri onnettomuus on kohdannut\nkylää. Ankaran kuivuuden vallitessa on sinne joskus kutsuttu pappikin\ntoimittamaan rukous.\n\nHautakumpuja ylläpidettiin siten, että niihin luotiin uutta multaa\nmuistajaisjuhlissa. Ruumiinpolttoon tai polttamalla hautaamiseen\nviittaavia muistomerkkejä ei ole tavattu mordvalaisten asumilta\nalueilta.\n\nErikoisen maininnan ansaitsevat tapaturmaisesti surmansa saaneet,\nitsemurhan tehneet, veteen hukkuneet ja viinaan kuolleet. Menneinä\naikoina nämä onnettomat haudattiin kalmiston ulkopuolelle tai vain\nkuopattiin metsään kauas kylästä. Sellaisia paikkoja pelättiin\nsuuresti, varsinkin metsään haudatun itsemurhaajan uskottiin lähtevän\nliikkeelle hämärän tultua ja säikähdyttelevän ihmisiä kammottavalla\nhuudollaan. Rauhattoman, itse päivänsä päättäneen vainajan kuviteltiin\nkuitenkin saavan levon, kun hänen luonnollisen kuolemansa aika oli\ntullut.\n\nEi viinaan kuollutkaan saanut kylän kalmistossa leposijaa, vaan\nkuopattiin metsään tai heitettiin järveen, joskus lyötiin vielä\nhaapaseipäällä pohjaan kiinni, jottei ruumis nousisi pinnalle. Utshajev\nsanoo kylissä olleen henkilöitä, jotka erikoisesti valvoivat viinaan\nkuolleita. Jos omaiset hautasivat sellaisen kirkkomaahan, menivät\nmainitut henkilöt sinne seuraavana yönä, kaivoivat ruumiin maasta ja\nveivät sen järveen. Joskus näiltä onnettomilta leikattiin vielä\nkantapäät pois. Samoin kuin venäläiset ovat mordvalaisetkin uskoneet,\nettä viinaan kuolleet aiheuttavat kuivuutta imemällä kosteuden maasta.\nSen vuoksi on sateettomana aikana valettu vettä heidän haudoilleen.\nMetsissä olevista \"viinakalmoista\", jonne viinaan kuolleita on\nhaudattu, puhutaan Inkerissäkin.\n\n\n\n\nYKSITYISEN VAINAJAN MUISTOJUHLAT.\n\n\nKun kuolleen uskottiin tarvitsevan maan päällä asuvien omaistensa apua\nja huolenpitoa tulevassakin elämässä, pitivät mordvalaiset ennen\nvanhaan erittäin tärkeänä, että vainajalla oli elossa joku \"nimen\nmuistaja\" (_l'em'en l'iv'il. l'em'en kundi_), jonka velvollisuutena oli\nmm. muistojuhlien toimeenpaneminen.\n\nMuistojuhlia, joita mordvalaiset viettivät vainajain kunniaksi, oli\nlukuisia, sekä yksityisiä että yleisiä, sekä määräaikaisia että\ntilapäisiä. Yksityisten eli yksityiselle vainajalle omistettujen\nmääräaikaisten muistajaisten viettopäivät eivät ole olleet aivan samat\nkaikilla paikkakunnilla. Ainakin on niistä olemassa eriäviä tietoja.\nOrlov sanoo mokshalaisten pitäneen vainajan muistoksi kolmet juhlat,\nensimmäinen oli 20., toinen 40. päivänä kuoleman jälkeen, kolmas juhla\noli elonleikkuun sekä pellavan ja hampun kitkennän päättyessä. Makarij\nmainitsee tällaisina muistopäivinä 3., 7. ja 40. päivän sekä\npuolivuosi- ja vuosipäivän. Seitsemännen päivän muistojuhla, jota mm.\nvotjakit, tsheremissit ja tshuvassit ovat viettäneet, mainitaan jo\neräässä asiakirjassa v. 1766. Yleisimmin vietettyjä ovat mordvalaisten\nkeskuudessa olleet 3., 9., 20. ja 40. päivä sekä puolivuosi- ja\nvuosipäivä; 20. ja 40. päivän juhlia mordvalaiset ovat venäläisten\ntavalla muutamin paikoin, samoin kuin Vienan karjalaisetkin, sanoneet\nkolmen viikon ja kuuden viikon muistajaisiksi. Kuvatessaan Tambovin\nläänin tapoja Tshigin mainitsee muistojuhlia pidetyn 3. tai 5., 7. tai\n9. päivänä sekä 20. ja 40. päivänä kuoleman jälkeen. Mitropolskij taas\nhuomauttaa, ettei niitä täällä kaikkialla ole vietetty venäläisen\nkirkon tavan mukaisesti 3., 9., 20. ja 40. päivänä, vaan aina\nlauantaisin kuusi kertaa peräkkäin. Eroavaisuutta huomaa myös eri\npäivien viettotavoissa. Suurinta huomiota näyttävät saaneen osakseen\n20. ja 40. päivän muistojuhlat, varsinkin viimeksi mainittu, josta\nTshigin sanoo, että siihen liittyy eräitä juuri sille luonteenomaisia\nerikoisuuksia muihin muistopäiviin verraten.\n\nMilloin vainaja, kuten kirkollinen tapa on vaatinut, on haudattu\nkolmantena päivänä kuoleman jälkeen, on maahanpaniaispäivästä\nmuodostunut samalla ensimmäinen muistajaispäivä. Mutta siinäkin\ntapauksessa, että kuolleen ruumis on jo sitä ennen saatettu kalmistoon,\non paikoitellen vallinnut käsitys, että kuolleen \"haamu\" oleskelee\nkotona ainakin kolmen päivän ajan. Sen vuoksi mordvalaiset ovat monin\npaikoin asettaneet täksi ajaksi ruokia tuvan ikkunalle ja kehoittaneet\nvainajaa syömään. Kun kuollut aikaisemman tavan mukaisesti haudattiin,\nniin pian kuin tämä oli ennättänyt saada tarpeelliset varusteensa,\n_vietettiin jo kolmatta päivää erikoisena muistajaispäivänä_.\n\nKuten yksityisten vainajain muistajaisissa yleensä, valittiin jo\nkolmannenkin päivän viettoa varten, milloin muistettava oli\ntäysikasvuinen, joskus joku vainajan ikäinen ja samaa sukupuolta oleva\nhenkilö _kuolleen edustajaksi tai sijaiseksi_. Joskus kuoleva itse\nmääräsi itselleen edustajan. Tämä asetettiin istumaan kuolleen\npaikalle, ja hänestä käytettiin nimitystä _ezem' ozaj_ ('paikalla\nistuja'). Petrovskin piirikunnassa hänelle annettiin käteen vainajan\npielus, johon oli kiinnitetty solki. Usein hän esiintyi myös vainajan\npukimissa. Kuolleen omaiset kohtelivat ja kestitsivät häntä aivan kuin\nitse vainajaa, poika esim. sanoi häntä \"isäksi\". Sama henkilö istui\ntavallisesti kuolleen paikalla sitten muinakin muistopäivinä kuuden\nviikon aikana, joskus vielä häissäkin ynnä muissa juhlatilaisuuksissa.\n\nSaratovin läänissä sanotaan lisäksi olevan tapana, että kun vainajan\nedustaja 3. ja 9. päivän muistojuhlassa asettuu pöydän päähän istumaan,\nkukin suvun naisista \"itkee\" hänelle nojaten käsivarsillaan hänen\npäähänsä. Samoilta seuduilta tiedoitetaan vielä, että kun kaikki\nkokoontuvat ruoan ja juoman kera kuolleen sijaisen luo tämän istuessa\nhuovalla tuvan peränurkassa, niin \"vainaja\" pitää heille puheen neuvoen\nheitä, kuinka elämä on elettävä ja samalla kehoittaa kodinhaltijaa\nsiunaamaan perhettä viljalla, karjalla ja kaikella hyvällä.\n\nToisinaan on _vainajan edustajana ollut vain hänen pukunsa_. Niinpä\nUtshajev mainitsee, että Saratovin piirin Orkinossa vainajan vaatteet,\nnim. paita ja viitta, jos kuollut oli nainen, mutta paita ja housut,\njos kuollut oli mies, _käärittiin nuken muotoiseksi_ ja asetettiin\nmuistajaisten ajaksi peräpenkille. Myöhemmin nämä 'omistetut vaatteet'\n(_azan ortsha mul'he_) annettiin jollekin henkilölle, jolla ei ollut\nsukulaisia.\n\nYksityisen vainajan muistoksi järjestettyihin _pitoihin uskotaan myös\naikaisemmin kuolleiden osallistuvan_. Etenkin sukulaisvainajien\nsanotaan olevan niihin tervetulleita, mutta hyvä on kutsua vieraitakin.\nSitä osoittavat mm. seuraavat Utshajevin muistiinpaneman kutsun sanat:\n\"Ensinnä kuollut Garashka, Petra ukko, Matra eukko, ja sinä (tässä\nmainitaan viimeksi manalle menneen nimi), kutsukaa esivanhemmat, kaikki\nvainajat, veteen hukkuneet, tulessa palaneet, kastamatta (nimettä)\nkuolleet, vieraan kylän vainajat jne.\" (Kaikki eri tavalla kuolleet\nluetellaan, jottei olisi syrjäytettyjä, silmäilijöitä.) \"Kaikki\nsyöttäkää ja juottakaa, kaikkia kestitkää!\"\n\nMordvalaiset ovat uskoneet, että on olemassa henkilöitä, etenkin\nnaisväen keskuudessa, joilla on kyky nähdä muistajaisiin kerääntyneet\nvainajat. Hvalynskin piirissä kerrotaan olleen tapana, että joku\nnäkijäeukko istui muistojuhlan aikana tuvan kynnyksellä silmät luotuina\npöytää kohti. Vieraaksi tulleita vainajia katseltuaan hän saattoi\nmyöhemmin kuvailla, keitä hän näki, mitä ne tekivät tai mitä puhelivat\nkeskenään.\n\nToisin paikoin on _vainajan muistajaisiksi lämmitetty saunakin_. Pensan\nhiippakunnan lehdessä kerrotaan, että hautajaisten jälkeisenä päivänä\nmordvalaiset lämmittivät saunan \"sitä henkilöä varten, josta tuli\nperheen uusi päämies\". Häntä pestiin ja kylvetettiin, samalla kun\npyydettiin, että kuollut antaisi hänelle älynsä. Todennäköisesti kylpy\nolikin alun perin juuri kuolleelle tarkoitettu.\n\nNiin on asian laita ollut ainakin Orkinossa, josta on muistiinpantu\nseuraava 3. päivän muistojuhlan viettoa valaiseva kiintoisa kuvaus: Kun\nihminen kuolee, haudataan hänet ja pidetään peijaiset. Kolmannen päivän\nillalla lämmitetään sauna, jonne kokoonnutaan kylpemään; ensin kylpevät\nmiehet, sitten naiset, ja viimeksi joku vanha eukko. Otettuaan vainajan\npaidan sekä veitsen ja vaskirahan tämä heittää paidan saunan\nkynnykselle ja kumartuen paidan ylitse vaskiraha vasemmassa, veitsi\noikeassa kädessä hän rahaa raaputtaen kehottaa vainajaa kylpemään.\nSamalla hän pyytää tätä kutsumaan saunaan esivanhempiakin: \"Heitä\nvarten sauna on lämmitetty, pyydä nöyrästi heitä tulemaan, sinä kun\nolet uusi tulokas!\" Sen jälkeen eukko rukoilee ennen kuolleita, että he\nottaisivat uuden tulokkaan joukkoonsa. Lähimmät sukulaisvainajat\nmainitaan nimeltä, ja heitä pyydetään tuomaan toverinsakin: vettä on,\nlöylyä on, vastoja on, kenelläkään ei ole syytä suuttua! Sitten eukko\nasettaa vastan lauteille varsipuoli edellä, kaataa saaviin vettä ja\npanee vesikupin varsi edellä veteen. Vielä kerran hän kehoittaa\nvainajia kylpemään sekä tulemaan sen jälkeen tupaan aterialle. Sitten\nhän lähtee tupaan ja asettuu siellä peränurkkaan pöydän taakse. Täällä\non myös vainajan vaatteet (jos mies, niin paita ja housut, jos nainen,\nniin paita ja liina). Pantuaan vaskirahan vaatteitten päälle eukko\nistuutuu niille itsekin.\n\nTupaan alkaa tällöin kerääntyä 'yönvalvojia' (_v'ävantstytshat_), jotka\ntuovat mukanaan kaikenlaisia ruokatarpeita: leipää-suolaa, munia,\nsipulia, vaskirahoja, kynttilöitä ym. Kumartuen maahan asti jokainen\nantaa 'raaputustavaransa' (_kyrgama p'el'enza_) eukolle. Tämä rupeaa\nnyt raaputtamaan vaskirahaa, munaa tai sipulia. Ensimmäisen kerran\nraapaistessaan hän aina mainitsee tuojan nimen. Samalla hän kehoittaa\nkuolleita: \"Tulkaa katsomaan leipää-suolaa, katsokaa, teidän sukunne on\ntullut ja tuonut teille leipää-suolaa, tulkaa ja syökää, olkaa\nkylläiset, älkää olko nälkäisiä, ja rukoilkaa tämän vuoksi\n_v'ere-pasia. Vere-pas_ antakoon (menestystä) tupaan, karjopihaan ja\npellolle!\" Kun tuojien nimet on mainittu, eukko antaa päänsä hitaasti\npainua, mutta ruokatavaroiden tuojat kumartavat maahan asti ja pantuaan\nvakkansa pöydälle aina siirtyvät syrjään. Menoa jatkuu, kunnes kaikki\novat kokoontuneet. Vasta kun puolen yön hetki lähestyy, ruvetaan\naterioimaan, ja sitä jatketaan kukonlauluun asti. Ennen syöntiä taas\nrukoillaan; eukko nousee ja vaskirahaa raaputtaen kutsuu vainajia\nsyömään. Sillä aikaa kaikki seisovat pää kumarassa. Sitten eukko ottaa\ntoiseen käteensä puuropadan, jonka päälle hän asettaa piirakan, ja\ntoiseen käteensä suola-astian, jonka päälle hän panee savutuskulhon, ja\nnäin hän kulkee ympäri pöydän rukoillen _nishk'e-pasilta_ kaikenlaista\nviljankasvua. Sen jälkeen hän vie savutuskulhon jumalankuva-nurkkaan ja\nsanoo: \"No, antakaa nyt, mitä teillä on, mitä jumala on teille antanut,\nälkää hävetkö meitä, älkää pelätkö esivanhempia!\" Sen jälkeen hän panee\nkuolleen vaatteitten päälle puuastian ja lusikan, joiden tulee olla\nuusia. Kaikki menevät nyt ruokavakkoineen eukon luo, tämä tekee\nlusikalla niiden ylle ristinmerkin ja ottaen kustakin vähäisen syötävää\npanee sen takakäteen kuolleen astiaan ja lausuu: \"Syö, Mitja, kestitse\nmyös tovereitasi!\" Syömään ryhdyttäessä ei kukaan puhu. Syötyä ruvetaan\nvainajaa ylistämään. Sen jälkeen vielä rukoillaan. Lopuksi eukko ottaa\nkuolleen astian ja lusikan, kerää murut, sipulin kuoret, omenan\njätteet, munan kuoret ym. ja samalla hän ottaa myös vainajan vaatteet\nja menee kadulla olevalle rikkatunkiolle. Siellä hän taas raaputtaa\nmainittua astiaa ja lusikkaa sekä vaatteita kumartuneena maahan\nniinkuin muutkin. Raaputtaessaan hän rukoilee, etteivät vainajat olisi\nkestitykseen tyytymättömiä, ja pyytää, että jos joku heistä olisi\nunohdettu, tällekin vietäisiin hänen osansa: \"älköön hänkään moittiko,\nvaan tulkoon syömään!\" Tämän jälkeen eukko heittää ruoan tähteet\nrikkatunkiolle ja menee portille, jossa kaikki kumartelevat ja sanovat\nkumartaessaan: \"Jääkää hyvästi, jääkää hyvästi!\" Seuraavana päivänä\nkaikki kokoontuvat jälleen, mutta jo päivällä, tuoden mukanaan\nleipää-suolaa, eukko raaputtaa taas vaskirahaa, ja samalla tavalla\nmennään rikkatunkiollekin.\n\nListov mainitsee Saratovin hiippakunnan lehdessä v. 1866, että\nvainajalla oli edustaja paitsi 3. päivän myös _7. päivän\nmuistojuhlassa_. Jälkimmäisen päivän menoista kerrotaan jo edellä\nmainitussa v:n 1766 asiakirjassa, että mordvalaiset pukivat tällöin\nkuolleen vaatteet vainajan sukupuolesta riippuen joko mies- tai\nnaishenkilön ylle ja sitten kumarsivat tätä maahan asti. \"Vainaja\"\nantoi sukulaisilleen ohjeita, miten heidän on elettävä ja millaisiin\ntoimiin ryhdyttävä. Yön tultua he sitten saattoivat hänet portista\nulos.\n\nSaman tapaiset olivat _9. päivän_ ja yleensä muidenkin\nmuistajaispäivien viettämismenot. Samoin kuin kolmannen on Orkinossa\nvalvottu myös 9. päivän edellinen yö. Yön valvominen on yleensä ollut\nkuolleiden muistojuhlille ominaista.\n\nOrlov, joka vainajan ensimmäisenä muistojuhlana mainitsee _20. päivän_,\nkuvailee sen viettoa seuraavasti: Ensimmäistä muistojuhlaa vietettäessä\nmordvalaiset kutsuivat vainajan kotiinsa vieraisille. Kuollutta\nkutsumaan lähdettiin jo juhlan aattona, jolloin haudalle ajettiin\nhevosilla, jotta vainaja voisi ottaa mukaansa myös kaikki ne kuolleet,\njotka olivat hänelle rakkaat. Vainajaa varten tehtiin tuvan\nperänurkkaan vuode, jolle muistojuhlapäivänä asetettiin joku mies- tai\nnaishenkilö, vainajan sukupuolesta riippuen, istumaan ja osoittamaan\npidoissa vainajan sielun läsnäoloa. Tälle tarjottiin nyt kaikenlaisia\nmordvalaisia juomia ja ruokia, ja muillekin vainajille varattiin kaksi\nastiaa, joista toiseen pantiin leipää, lihaa ja muuta syötävää, toiseen\njuomia. Halutessaan osoittaa vainajia kohtaan hellyyttä he esittivät\nniille itkuja. Vakuuttuneena siitä, että vainajien sielut todella\nolivat vierailleet heidän luonaan muistojuhlan aikana, he illan suussa\nmukanaan leipää, suolaa ja ruokatarpeita saattoivat nämä takaisin\nhautausmaalle. Vainajille omistamansa uhriantimet he kaatoivat\nmuistojuhlan varsinaisena kohteena olleen vainajan haudalle. Pidettyään\nvielä haudalla jonkin aikaa pitoja he palasivat kotiin iloiten ja\nriemuiten sekä lauluja laulaen.\n\n_Huomattavin mordvalaisten muistojuhlista on se, jota vietetään 40.\npäivänä kuoleman jälkeen_. Lukojanovin piirikunnassa ja muuallakin\nuskotaan näet, että vainaja saattaa aina tähän saakka tai toisin sanoen\nkuusi ensimmäistä viikkoa olla kotona näkymättömänä vieraana. Pensan\nläänissä sanotaan, kuten Illjustrov mainitsee, että kuolleen sielu\noleskelee maan päällä 40 päivää syöden ja juoden sukulaistensa\nkeskuudessa. Tämän jälkeen sielu muuttaa toiseen maailmaan. Tällä\n\"kuuden viikon\" ajalla on erikoinen nimikin, _kulin pora_ ('kuolleen\naika'), jonka kuluttua vasta \"vainajan saattajaiset\" suoritetaan.\nPuheena olevana aikana on myös turvauduttu erinäisiin varokeinoihin.\nNiinpä Utshajev kertoo, ettei sen kuluessa sopinut lakaista lattiaa,\njottei vastalla loukattaisi vainajan jalkoja tai panna lasta kätkyeen\nsitomatta ensin liinaa kehdon päälle, sillä jos kehtoa kannattavat\nnyörit ovat hajallaan, voi vainaja sotkeutua niihin. Monin paikoin,\nkuten Gorodishtshen piirikunnassa, on ollut lisäksi tapana jättää\nkuudeksi viikoksi vainajan varalle pöytään kuppi ja lusikka sekä\npaikka, johon ei kenenkään sovi istua; vainajan uskotaan näet siinä\nsyövän ja juovan yhdessä perheen kanssa. Yhtä yleinen tapa on ollut\nvainajan vaatteiden esillä pitäminen mainittuna aikana. Mainitussa\npiirikunnassa on paitsi kuolleen koko pukua, lakkia, takkia, vyötä,\npaitaa ja housuja myös tämän pielus ollut tuvan peränurkassa esillä\nkuusi ensimmäistä viikkoa kuolinhetkestä lukien. Sen jälkeen kuolleen\nvaatteet on ollut tapana lahjoittaa joko \"kuolleen paikalla istujalle\"\ntai jollekin muulle kullakin paikkakunnalla vallitsevan tavan\nmukaisesti. Paasonen kertoo mokshalaisten vieneen 40. päivänä vainajan\nhaudalle \"hyvän juhlapuvun\" (paidan, housut, virsut, säärisiteet,\nvirsunpaulat ja vyön), joka levitettiin haudalle. Joku suvun jäsenistä\n(tavallisesti vanha akka) raaputti tällöin jokaista esinettä veitsellä\nja vielä vaskirahaakin sanoen: \"Kas tässä sinulle paita, älä käy\npaidatta jne.\" Sillä aikaa toiset hänen takanaan kumartuivat maahan\nasti. Sitten puku vietiin kotiin ja lahjoitettiin jollekin köyhälle\nsukulaiselle tai kerjäläiselle.\n\nUsein teurastettiin juuri 40. päivänä myös vainajalle omistettu\nkotieläin. Sitä ennen se oli omaisten erikoisen huolenpidon kohteena.\nNiinpä vainajan hevosella ei saanut ollenkaan ajaa, vaan sitä oli\nruokittava hyvin puheena olevaan muistopäivään asti. Ei sitä myöskään,\nkuten jo Makarij huomauttaa, sopinut myydä. Jos hevonen sitä ennen\nsattui kuolemaan, eivät vainajan omaiset tohtineet käyttää edes sen\nnahkaa hyväkseen.\n\nJuhlan merkityksestä johtuu, että siitä on olemassa varsin lukuisia\nkuvauksia. Mokshalaisten vanhaa viettotapaa kuvailee jo Orlov melko\nyksityiskohtaisesti: Kun maahanpaniaisista oli kulunut 40 päivää,\nmordvalaiset teurastivat tavallisesti jonkin kotieläimen,\nmiespuoliselle vainajalle hevosen, naispuoliselle lehmän, hiehon tai\nlampaan, jolla jälkeläiset tahtoivat edistää tämän taloutta toisessa\nmaailmassa. Muistojuhlaan käytiin vainajaa kutsumassa hevosella hakien,\nmutta muiden kuolleiden, jotka myös pyydettiin pitoihin, oli tultava\njalan, jottei liikanainen paino tuottaisi hevoselle vahinkoa. Kun\nkaikki näkymättömät vieraat olivat saapuneet perille, annettiin uhriksi\naiotulle eläimelle ennen teurastusta ohukaisia, olutta ja mesijuomaa,\nja se kiedottiin palttinaliinalla. Eläimelle esitettiin vielä itkuja ja\npyydettiin, että se kuolleiden maailmassa anoisi siltä vainajalta,\njonka muistajaisia nyt vietettiin, hyvää toimeentuloa juhlan\njärjestäjille. Kun eläin teurastettiin, veri laskettiin erityiseen\nastiaan. Liha keitettiin kokonaan, ja verta valettiin jokaiseen\nruokaan, mutta pää, jalat ja talja pantiin erilleen. Juhlassa oli\npäähenkilönä kuolleen edustaja, jonka vainaja jo eläessään oli valinnut\nja jonka tietenkin tuli olla samaa sukupuolta kuin kuollut.\nMiespuolisen edustajan nimenä oli _vastozaj_, naispuolisen _vastozava_.\nKestitys ja uhrimenot olivat jotenkin samanlaiset kuin 20. päivän\nmuistojuhlassa. Erotuksena oli vain se, että nyt sytytettiin pihalle\ntai kadulle tuli, leikattiin hiuksia tukasta ja karvoja parrasta ja\nheitettiin tuleen, vieläpä hypittiinkin tulen yli. Vainajan kera\nvierailleet kuolleet saatettiin pois jalkaisin, jottei hevonen\nrasittuisi. Niiden perään heitettiin samalla teuraan luita niin kauas\nkuin suinkin, sillä uskottiin, että se, jonka heittämä luu putoaa\nkauimmaksi, elää kauimmin. Sitä vainajaa, joka oli ollut juhlan\nvarsinaisena kohteena, taas saatettiin hevosella aina kalmistoon asti\nsiinä varmassa uskossa, että vainajan sielu istuu ajoneuvoissa\nsaattajien kanssa. Kaikki muistojuhlan aikana kuolleille omistetut\nantimet kaadettiin astioista vainajan haudalle. Myös uhriteuraan pää,\njalat ja talja haudattiin maahan vainajan ruumiin yläpuolelle.\nTällaista kuolleen juhlaa mordvalaiset sanoivat \"suureksi\nmuistojuhlaksi\".\n\nOrlovin kuvauksessa kerrotaan siis, mitenkä mokshalaiset _omistaessaan\nvainajalle tämän lempihevosen tai jonkin muun kotieläimen_ kohtelivat\nja kunnioittivat eläintä melkein kuin kuollutta itseään. Muitakin\nsamantapaisia tietoja on olemassa. Niinpä Makarij mainitessaan, että\nmokshalaiset teurastivat 40. päivän muistajaisissa miesvainajalle härän\ntai oinaan ja naispuoliselle lehmän tai lampaan, huomauttaa samalla,\nettä eläintä itkettiin sitä teurastettaessa, siltä pyydettiin anteeksi,\nja sille luvattiin paljon heiniä, jauhoja ja suolaa siellä, missä se\njoutuu kuollutta palvelemaan. Samoin N. Smirnov kertoo Pensan\nhiippakunnan lehdessä v. 1875 sanoessaan, että mokshalaiset kumarsivat\n40. päivän aamuna muistajaistalon pihalla uhrihärkää, jonka sarviin\nnaiset heittivät liinoja ja palttinaa ja jolle he esittivät itkuja\nlangeten maahan sen jalkoihin. Myös Damaskinin 1785 toimittaman\nsanakirjan esipuheessa kuvataan mordvalaisten 40. päivän muistojuhlaa\nmm. seuraavin sanoin: \"Tällöin hankitaan härkä tai lammas, joka\nverhotaan palttinalla. Ensin eläintä itketään, kumarretaan ja\nsuudellaan, ja sitten se teurastetaan ja käytetään ruoaksi.\"\n\nErikoista osaa on miesvainajalle luvattu hevonen näytellyt 40. päivän\nmuistajaismenoissa silloinkin, kun sitä ei ole teurastettu juhlapitoja\nvarten, sillä on näet käyty kuollutta hautausmaalta hakemassa, ja usein\non vainaja sillä myös saatettu sinne takaisin. Monin paikoin on\nkuolleen sijaisella vielä ollut tapana ratsastaa sillä muistojuhlan\naikana. Pensan läänin Insarin piirissä _vast-ozaj_ ratsasti vainajalle\npyhitetyllä hevosella aina kalmistoon asti, missä hevosen hännästä\nnyhdettyjä jouhia heitettiin haudalle sanoen: \"Katso, me olemme\npyhittäneet sinulle hevosen, ratsasta sillä, älä anna sitä\nkenellekään!\" Todennäköisesti ei hevosta tällöin teurastettu, sillä\nhäntäjouhet yksin ovat useiden muidenkin, kuten turkinsukuisten ja\nKaukaasian kansain keskuudessa riittäneet edustamaan itse eläintä.\n\nToisin paikoin, kuten Saratovin läänin Kuznetskin piirikunnassa,\nvainajan sijainen ratsasti kuolleen hevosella ennen vanhaan vain ympäri\npihaa. Kiintoisin kuolleen edustajan ratsastamista esittävä kuvaus on\nmuistiinpantu Pensan läänin ja piirin mokshalaisilta ja julkaistu jo\n1834. Siinä kerrotaan, että sillä aikaa kun vieraat syövät ja juovat ja\nylistävät vainajaa itkuvirsin, talon isäntä tuo kuistin eteen\nsatuloidun hevosen, jonka selkään kaikkein raihnaisin ukko istuu\nratsastaakseen katua pitkin kolme kertaa. Ensi kerralla hän ratsastaa\nvain pienen matkan, toisella kertaa vähän kauemmaksi, mutta kolmannella\nkerralla aina kadun päähän asti. Viimeisellä kerralla hän karahuttaa\ntakaisin täyttä laukkaa tai niin kovaa kuin maalaishevosesta lähtee.\nTällöin kuistille kokoontuneet vieraat ryntäävät hälisten ja meluten\nukon ympärille. Hevosen he jättävät siihen paikkaan, mutta kuolleen\nsijaisen he ottavat vastaan ikäänkuin tämä olisi se vainaja, jonka\nmuistojuhlaa paraikaa vietetään. Ukko asetetaan istumaan peränurkkaan,\nja hänelle tarjotaan runsaasti ruokia ja juomia. Lopuksi hän jakaa\nlahjoja, korvarenkaita ym. koristeita vainajan vaimolle, miniälle ja\nmuille sukulaisille.\n\nTähän mokshalaisten muistajaismenoja käsittelevään esitykseen sisältyy\neräitä muitakin kiintoisia piirteitä. Niinpä vainajaa saatettaessa\npyydetään tätä viemään ennen kuolleille terveiset: joku lähettää niitä\nmiehelleen, toinen pojalleen, kolmas tyttärelleen. Ukko kumartaa\nkaikille ja lupaa viedä terveiset perille. Jonkin matkaa \"vainajaa\"\nsaatettuaan juhlavieraat asettuvat keskelle katua, johon on levitetty\nolkia ja tuotu ohukaisia ja sianlihaa. Istuen oljilla nämä kestitsevät\ntäällä toinen toistaan, kunnes \"vanha akka\" ottaa piirakan ja vie sen\nkylän nurkassa sijaitsevan talon aidan alle vainajalle syötäväksi.\n\"Vainaja\" ilmestyykin siihen äkkiä -- sopimuksen mukaisesti, jolloin\nakka alkaa juosta kuin mieletön, \"jottei vainaja söisi häntä\". Samalla\nkansa huutaa: \"Nopeammin, nopeammin, hän saavuttaa, ai, ai, hän\nsaavutti, saavutti!\" Pelästynyt akka juoksee suin päin toisten luo,\njotka koottuaan ruoan tähteet pian hajaantuvat sanoen: \"Ukot (vainajat)\nkäskivät elää, käskivät kasvattaa lapsia!\" Pensan läänin lehdessä v.\n1876 olevassa mokshalaisten menojen kuvauksessa mainitaan vainajan\nedustajana vain tämän vaatteet. Siinä kerrotaan, että vanhat akat,\njoita jo 40. päivän vastaisena yönä oli kokoontunut kuolleen\nkotitaloon, kokosivat vainajan vaatteet ja jalkineet sekä asettivat ne\nsille paikalle, jossa vainajan ruumis oli levännyt. Vainajan takki\nkäärittiin kokoon, pantiin pystyasentoon penkille ja vyötettiin vyöllä,\npäähän pantiin vielä hattu ja jalkopäähän säärykset ja virsut. Sitten\nalkoi juomingit, jotka jatkuivat aina aamun sarastukseen asti. Aamulla\ntaas paistettiin ohukaisia, ja vainajan poika kävi kutsumassa\nsukulaisia pitoihin, joita ruoalla ja juomalla kaikin tavoin\nkestittiin. Iltapuolella mentiin sukulaistenkin luo vuoron perään\nvieraisille, kunnes taas palattiin kuolintaloon. Kun täällä vielä\njonkin aikaa oli juhlittu, akat lähtivät ulos, toivat tallista pihalle\nvainajan lempihevosen ja syöttivät sille vakasta kaura- tai\ntavallisemmin hirssikakkaroita, piiraita ym. niin paljon kuin eläin\nvain jaksoi syödä. Hevosen syödessä akat vielä peittivät sen viitalla\nja palttinalla sekä sälyttivät sen selkään peränurkasta tuodut vainajan\nvaatteet, jalkineet ja hatun ja lähtivät sitten taluttamaan hevosta\nkalmistoon vievää tietä myöten. Matkalla pysähdyttiin lastukon\nkohdalle, jossa syötiin ja juotiin, tarjottiinpa osa \"vainajallekin\"\nkaatamalla juomaa hevosen selkään ja viitan liepeisiin. Samalla\npyydettiin, ettei kuollut enää ilmestyisi omaistensa joukkoon. Tämä\n\"lopullinen\" vainajan saattaminen päättyi tavallisesti siihen, että\nkulkueen edelle meni kaksi akkaa, jotka asettuivat rinnakkain ja\nlähtivät juoksemaan täyttä vauhtia vainajan kotitaloa kohti. Sen, joka\njoutui häviölle, uskottiin kuolevan aikaisemmin. Vielä kokoonnuttiin\nvainajan kotiin syömään, juomaan ja laulamaan.\n\nEdellä esitetyssä tiedonannossa mainitaan vainajan edustajana siis\ntämän vaatteet, jotka kokoon käärimällä, vyöttämällä ja pystyasentoon\nasettamalla, vieläpä päähineelläkin varustamalla ilmeisesti on pyritty\nmuodostamaan vainajan kuvan kaltaiseksi. Tällaisesta tavasta, jonka\neräät Kaukaasiankin kansat tuntevat, on muitakin tietoja. Niinpä\nIlljustrov kertoo Pensan hiippakunnan lehdessä v. 1866, että\nmokshalaiset tekivät vainajan vaatteista \"pöpön\" (tshutshelu),\nasettivat sen tuvan peränurkkaan ja panivat jokaisesta pöydällä\nolevasta astiasta ja ruokalajista muutamia lusikallisia erilleen\n\"pöpöä\" varten. Kun ensimmäisen kestityksen jälkeen lähdettiin\nkalmistoon ruokien kera, \"pöpö\" jätettiin kotiin paikoilleen. Haudalta\npalattua alettiin taas kotona pitää pitoja, jolloin kestittiin myös\nvainajan kuvaa. Kirjoittaja mainitsee, että muistajaisten aikana jokin\neläin, nim. hevonen, jos vainaja oli mies, mutta lehmä, jos hän oli\nnainen, oli sidottu pihalle lähelle kuistia, jossa kaikki kävivät sitä\nkumartamassa.\n\nTambovin läänin mokshalaisten keskuudessa on säilynyt vielä eräitä\nkiintoisia lisäpiirteitä, kuten Tshiginin täällä tekemistä\nmuistiinpanoista käy ilmi: Jo jonkin aikaa ennen kuin ryhdytään\nviettämään 40. päivän muistajaisia, vainajan sukulaiset lähtevät\nhevosella metsään hakemaan tuoretta puuta ja kaatavat siellä sen puun,\njonka ääreen hevonen seisahtuu. Katkaisematta yhtään oksaa he vievät\nsen kokonaisena kotiin. Täällä siitä sahataan pölkky, ns. \"edustajan\nistumapölkky\" (_vasta ozama mokar_), joka sitten 40. päivänä tuodaan\ntupaan. Tällöin, kun muistajaisväki kokoontuu, levitetään myös\nperänurkan penkille vainajan puvusto sanoen: \"Kas tässä on paitasi,\nhoususi, lakkisi, virsusi ja säärikääreesi, tule, pane ne poveesi! Me\nitkemme sinua, me lausumme julki surumme ja murheemme, kuule meitä, näe\nmeidät! Tule, syö ja juo meidän kanssamme, kutsu mukaasi myös koko\nsukusi ja heimosi!\"\n\nJokainen vaateparsi pannaan penkille vasta sen jälkeen, kun sitä on\nveitsellä raaputettu. Puvuston pääpuoliselle kohdalle asetetaan nyt\nedellä mainittu pölkky, jolle kuolleen edustaja istuutuu. Pölkkyäkin\nraaputetaan, ja raaputettaessa sanotaan: \"Kas tässä on tämä pölkky,\nolkoon se sinun omasi, älä anna sitä kenellekään, ei venäläiselle eikä\nmetsäemolle, puno sillä istuen virsuja. se olkoon sinun omasi!\"\n\nKun on luettu rukous, jossa äsken kuollutta ja kaikkia manalle menneitä\non muistettu, istuutuu kaksi vanhimmista läsnäolijoista, mies ja\nnainen, toinen vaatekerran päänpuolelle, pölkylle, toinen vaatekerran\njalkopäähän penkille. Milloin juhlitaan miesvainajaa, pölkyllä istuu\nmieshenkilö, milloin naisvainajaa, naishenkilö. Vaatteiden päänpuolelle\nasetetaan myös kortteli viinaa. Menojen ohjaajaeukko kohottaa nyt,\nkädet hihojen suissa, ei siis paljain käsin, kaukaloa, johon\nmuistajaisruokia paloitellaan, ja kutsuu kaikki kuolleet pitoihin\nsanoen: \"Tulkaa kaikki, sellaisetkin, joilla ei ole muistelijaa,\nmuistojuhlan viettäjää, syrjästä katsojia myöten! Sukulaisenne,\nheimolaisenne, kaikki toinen toisenne kootkaa! Tulkaa, juokaa ja\nsyökää, kaikki olkaa kylläiset! Hyvyydet tulkoot teidän osaksenne,\nmakeus maistukoon!\"\n\nKaikkia muitakin pöydällä olevia esineitä kohotetaan kolmesti, jokaista\nerikseen, ja samalla niitä raaputetaan veitsellä. Kuppia ja lusikkaa\nraaputettaessa lausutaan vainajalle: \"Kas tässä, olkoot lusikat ja\nvadit sinun omasi, älä anna niitä kenellekään, älä katso pahalla\nsilmällä!\"\n\nAterioimaan ryhdyttäessä menojen ohjaaja-eukko leikkaa nyt kokonaisesta\nleivästä viipaleen ja sirottaa sille suolaa, sitten jokainen\nläsnäolevista murtaa eukon tarjoamasta viipaleesta pienoisen palan ja\nvielä kerran muistelee äskenkuollutta. Tämän jälkeen johtuu juhlan\njärjestäjien mieleen, että vainaja piti myös viina-kullasta, sen vuoksi\ntätä juomaa valetaan hänen vaatteilleen sanoen: \"Kas tässä, juo nyt,\ntulkoon viinan maku suuhusi, sinähän olit viinan suosija, sinähän olit\nviinan tuttava!\"\n\nNyt muutkin, kuolleen edustajista alkaen, maistelevat viinaa, ja kun\nvieraat vihdoin ovat saaneet kestitystä kyllikseen, pöytä viedään\nruokineen pihamaalle tai kadulle portin taakse, missä vainajalle\nesitetään seuraava valitusitku: \"Näkymätön kulkija-liikkuja, nyt on\nsinun viimeinen juhlasi, nyt lähdet kodistamme, konnultamme, me\nsaatamme sinua.\"\n\nTäälläkin nautitaan kestitystä, kunnes jotkut ukot _virittävät\nkitkatulella rovion_, jonka polttoaineiksi käytetään aikaisemmin\nmainitun, metsästä tuodun puun jätteitä. Näin sytytettyä tulta sanotaan\n\"uudeksi tuleksi\" tai \"saattajaistuleksi\". Sen yli kaikki hyppivät\nnauraen ja laulaen palavat kynttilät kädessä. Sitten he kiertävät\nkynttilöillä toistensa päät ja nyhtävät samalla päästään muutamia\nhiuksia, joiden selitetään olevan vainajalle tarpeen sillan\nrakentamista varten, kun \"meri\" tulee vastaan. Pian tämän jälkeen kaksi\nikäloppua eukkoa ottaa mukaansa kaluttuja luita ja lähtee kylän\nulkopuolelle vainajaa saattamaan. Täällä he suuntaavat kasvonsa\nkalmistoa kohti, lausuvat tavanmukaiset jäähyväiset ja palaavat\ntakaisin huvittelevan juhlajoukon luo. Noin 8-10 sylen päässä pöydästä\neukot heittävät käsistään luut ja ryhtyvät _juoksemaan kilpaa_. Sen,\njoka jää jälkeen, sanotaan kuolevan ensiksi. Pöytä kannetaan laulaen ja\ntanssien takaisin tupaan, jossa vielä ilonpitoa jatketaan.\n\nPaitsi luiden heittoa ja kilpajuoksua on mokshalaisten\nmuistajaismenoihin, kuten Mitropolskij Tambovin hiippakunnan lehdessä\nv. 1876 kertoo, joskus kuulunut _ainikilpailukin_ Sen suorittaa kaksi\nvanhaa eukkoa, milloin naisvainajaa muistellaan, mutta kaksi ukkoa, jos\nmuistojuhlan kohteena on mieshenkilö. Kumpi painijoista häviää, se\nkuolee ensiksi.\n\nJoskin mokshalaisilla on säilynyt paljon varsin vanhaa kantaa edustavia\npiirteitä, eivät ersalaistenkaan muistajaismenot ole mielenkiintoa\nvailla. Sitä osoittaa mm. seuraava Shuvalovin muistiinpanema kuvaus\nsiitä, miten Saratovin läänin Hvalynskin piirikunnassa ennen vanhaan\nvietettiin 40. päivän muistojuhlaa:\n\nKun suvun vanhukset ovat kokoontuneet vainajan kotitaloon, käyvät ukot\nensiksi portilla kutsumassa vainajaa: Vasjá (Kuolleen nimen viimeinen\ntavu lausutaan pitkäveteisesti.) Silloin ilmestyy portille heidän\nluokseen kuolleen edustaja, _tarka-ozej_, joka on jossakin\nulkohuoneessa puettu vainajan vaatteisiin. Ottaen hänet mukaansa ukot\nastuvat tupaan ja ilmoittavat tuvassa olijoille: \"Vasja on tullut,\nVasja on tullut!\" Nyt sytytetään kynttilä ja vanha eukko (menojen\nohjaaja) rukoilee: \"Esivanhemmat, kalmiston alkaja (_kalm ushudij_)\nAlosha, siunatkaa meitä elämään ja hyvää näkemään!\" Rukouksen jälkeen\nistutaan pöytään, jossa \"vainaja\" syö muiden kera kunniasijalla. Syötyä\n\"vainaja\" viedään riihelle, missä hänelle annetaan käteen lapio ja\nvarsta, mutta hän ei huoli niistä, vaan mitään sanomatta heittää pois.\nRiiheltä palataan takaisin tupaan, lopuksi vanha eukko lausuu:\n\"Esivanhemmat ja kaikki kuolleet sukulaiset, olkaa armollisia! Vasja,\nsinullekin olkoon hyvää! Tuuli-emo kantaa sen, maa-emo saattaa sen\n(sinulle). Enempää älkää mankuko! Nimeltä ei teitä kaikkia voi mainita.\nSukulaiset, nyt on aika lähteä saattamaan vainajaa.\"\n\nJos \"vainaja\" on nainen, kannetaan hänet portin ulkopuolelle käsin,\nmies taas istuu jakkaralla häntä tuvasta kannettaessa. Portin takana\n\"vainaja\" jakaa koko suvulle lahjoja: rahoja, korvarenkaita, sormuksia\nym., jonka jälkeen hänet jalkaisin saatetaan hautausmaalle vaimojen\nesittäessä itkuvirsiä. Takaisin tullessa tanssitaan ja lauletaan.\nPihalle saavuttuaan saattajat sanovat: \"Ikuiseen paikkaan olemme hänet\nsaattaneet.\"\n\nShuvalov huomauttaa, että tällaisin menoin on juhlittu vain talon\nisäntä- tai emäntä-vainajaa.\n\nVetshkanovossa, Samaran läänin Buguruslanin piirikunnassa oli\nPaasosellakin 1898 tilaisuus tutustua tähän ersalaisten yksityiselle\nkuolleelle omistamaan, suurimpaan muistojuhlaan: Muistajaistaloon\nkokoontui koko suku tuoden mukanaan ruokia, viinaa ja olutta, jotka\nasetettiin juhlapöydälle (_poksh-stol'_). Jos vainaja oli ollut\ntalonvanhin (_kudon praft_), niin hänellä oli muistojuhlassa\nsijainen, _tarka-ozi_ ('paikalla istuja' = _moksh vast-ozaj_) taikka\n_suren-patsha-vaksso-ashtitsha_ ('lankaliinan vieressä istuja'; liinaa\nei tällä kuitenkaan enää viime aikoina ole ollut vieressään). Kun tämä\noli tullut vainajan taloon, puettiin hänen ylleen vainajan vaatteet,\nminkä jälkeen hänet kainaloista tukien kannettiin pöydän luo. Tällöin\nhän näytteli kuolleen osaa, tekeytyipä kankeaksikin kuin kuollut;\nistuessaan hän nojautui seinää vasten eikä puhunut sanaakaan. Kun\n_tarka-ozi_ näin oli sijoitettu pöydän ääreen, esitti vainajan tytär\ntai miniä seuraavan itkun: \"Pajaritar, kälyseni, vedä juhlapöytäsi\nesiin, pane pöydällesi keitetyt ja paistetut ruokasi, valmista pöydän\npäähän hyvä oluesi. Me kestitsemme nyt ruokkija-vaalija isäämme. Kuusi\nviikkoa hän on kärsinyt nälkäistä vatsaa, kuusi viikkoa hän on kärsinyt\njanon polttamaa kurkkua, ruokkikaamme hänen nälkäinen vatsansa,\nkostuttakaamme hänen janon polttama kurkkunsa.\"\n\nMiniä toi nyt ruokaa ja juomaa pöytään, ja tytär kehoitti läsnäolijoita\ntervehtimään vainajaa ja jatkoi itkuaan seuraavasti: \"Kas niin, tehkää\nhyvin, hyvän suvun isoisät, tervehtikää elättäjä-isääni. Elättäjä-isäni\non tullut nälkä, kuusi viikkoa hän on kärsinyt nälkäistä vatsaa, kuusi\nviikkoa hän on kärsinyt janon polttamaa kurkkua.\"\n\nSitten tytär tarjosi kaikille olutta. Ennen ensimmäistä kulausta\njokainen kaatoi vähän \"vainajan\" vieressä olevaan astiaan (_kadmo-par_)\nja kääntyen hänen puoleensa sanoi: \"Ole tervehditty, rauha olkoon\nsinulle, meille terveydeksi, sinulle hyödyksi!\" Lopuksi tytär toi\n\"vainajalle\" olutta, jonka tämä joikin, samalla tytär lahjoitti hänelle\npalttinaisen vaatekappaleen ja kolmen tai viiden kopekan kuparirahan\nitkien: \"Kas tässä, isä, ota kädestäni haarikkani, juo, isä, haarikasta\nhyvää oluttani! Kas tässä, isä, minä lahjoitan sinulle jalkoihisi\nsäärikääreet, vielä lahjoitan sinulle keisarin kuvan, siinä on kahden\npuolen pisteitä, siinä on 200, ne riittäkööt sinulle maailman loppuun\nasti. Juo ja syö, isä, täytä nälkäinen vatsasi, kostuta janon polttama\nkurkkusi! Viimeisen kerran olet tullut syömään ja juomaan, viimeisen\nkerran olet tullut nälkäisen vatsasi täyttämään. Tämän juhlan olemme\njärjestäneet, isä, sinun muistoksesi, me sanoimme: kutsukaamme\nruokkija-vaalija isämme, viettäkäämme ruokkija-isän muistoa!\"\n\nSamoinkuin vainaja on pitoihin kutsuttava, samoin hän on myös\nsaatettava takaisin kalmistoon.\n\nEräässä 40. päivän muistojuhlassa vanha vaimo lausui, vähää ennen kuin\nvainajan sijaista (_tarka-ozi_) lähdettiin viemään hautausmaalle, rahaa\nraaputtaen seuraavan rukouksen: \"Olemme sinua syöttäneet, juottaneet ja\nkestinneet, katso, nyt me annamme sinulle lahjoja, annamme sinulle\nviimeiset lahjat. Niin kuin me kuoltuasi puimme ja vaatetimme sinut,\nniin me nytkin annamme sinulle vaihdettavia vaatteita, älä kulje\nlikaisena, älä kulje pölyisenä, kas, tässä viitat, paidat, virsut ja\nsäärikääreet, ne olkoot sinulle vaihtovaatteiksi, ne riittäkööt sinulle\nmaailman loppuun saakka! Älä moiti, älä syytä, kas tässä, me annamme\nsinulle kuparia, hopeaa ja kultaa. Tämä lahja olkoon sinun kutsuttuja\nvieraitasi varten. Älköön olko kiukuttelijaa, älköön olko syyttäjää,\nkaikille olen lahjoittanut: langoillesi, veljillesi, annetuille ja\notetuille tyttärillesi, vävyillesi, lasten lapsillesi. Tämä lahja\nolkoon kaikille, se on lähtenyt keisarin pankista, kulkenut maan\nympäri. Niin paljon kuin siinä on pisteitä, niin paljon on lahjoja,\npuuta hopeaa, puuta kuparia, puuta kultaa, 100 ruplaa. Se olkoon teille\nikuisena lahjana, ikuisena antimena. Olkaa ikuisesti suosiollisia,\narmahtakaa ikuisesti niitä, jotka ovat keittäneet ja paistaneet, niitä,\njotka ovat ruoan tehneet ja valmistaneet, sekä niitä, jotka ovat\nsyöneet ja juoneet! Älköön olko sivusta katselijaa, syrjässä olijaa,\nsyyttäjää! Kaikki ovat teille kumartaneet, olkaa kaikille armollisia!\nTulkaa, me saatamme teidät sinne, mihin jumala teidät on asettanut,\nomaan kaupunkiinne, omaan oikeudenmukaiseen oikeuteenne! Missä on\npäivänne, siellä olkoon yönne, älkää olko mielessä(mme), älkää olko\nsydämessä(mme), älkää ilmestykö päivänvalossa eikä unessa! Tämä lahja\nolkoon teille matkaa varten, kapakkaa ja tupakkaa varten, riittäköön se\nteille maailman loppuun saakka!\"\n\nKun kaikki, elossa olevat ja \"vainaja\" olivat syöneet ja juoneet,\ntarttui kaksi miestä \"vainajaa\" kainaloista ja kantoi hänet\npystyasennossa vartavasten häntä varten tehdylle penkille (_tarka-ozin\nskam'ilta_), minkä jälkeen he nostivat hänet vankkureihin. Tällöin\ntytär itki seuraavasti: \"Jää hyvästi, isä, elättäjäni, jää hyvästi,\nisä, vaalijani! Kiitos, isä, että tulit yhdessä syömään ja juomaan, et\ntule enää kanssamme aterioimaan, emme näe enää sinun haudanomia\nkasvojasi, emme näe enää sinun mullanomaa, kaunista ruumistasi. Tule,\nisä, viimeistä kertaa kulkemaan hyvän kaupungin kultaista kujaa pitkin,\nkauniita kaupunginkatuja pitkin, sen jälkeen lähdet, isä, mustan mullan\ntietä.\"\n\nNyt alkoi matka hautausmaalle, jolloin \"vainaja\" istui toisten tukemana\npenkillään naisten esittäessä kilvan itkuja.\n\nHautausmaalle saavuttua tytär itkien huomautti: \"Hyvän suvun isoisät,\nhyvän suvun isoäidit, katsokaa, me olemme tulleet elättäjäisän\nympäröityyn pihaan, jossa elättäjä-isäni vilja on leikkaamatta,\nelättäjälläni ei ole auttajia.\"\n\nTätä kehoitusta noudattaen jokainen otti nyt vuoron perään sirpin\nkäteensä ja pitäen sitä kiinni terästä leikkasi sillä muutamia korsia\nmukana tuodusta viljalyhteestä. (Näin talvella. Syksyllä sitä vastoin\non menty hautausmaalta viljapellolle, jonne on tahallisesti jätetty\npieni osa leikkaamatta. Siellä jokainen sitten on leikannut vähän\nkasvamaan jätetystä viljasta. Myöhemmin on jotakin köyhää kehoitettu\nkorjaamaan \"vainajan talkoota\" varten säästetty vilja.) Tämän\nviljanleikkuun jälkeen tytär kääntyi penkillään välinpitämättömänä\nistuvan \"vainajan\" puoleen ja valitti: \"Oi isä, elättäjäni, oi isä,\nvaalijani, katso, me olemme tuoneet sinut, isä, omaan ympäröityyn\npihaasi, omaan rakennettuun taloosi, aukaise saranaton ovesi, aukaise\nnostolaitetta vailla oleva ikkunasi, astu omaan rakennettuun taloosi!\nMe kutsuimme sinut tällä tavalla syömään ja juomaan, me syötimme ja\njuotimme sinua ja annoimme sinulle lahjoja. Me annoimme sinulle\nmaukkaita ruokia, hyviä lahjoja, sinä olit hyvän tuntija, sinä olit\nkauniin tuntija, älä moiti, isä, älä syytä! Jää hyvästi, haudanoma\nisäni, jää hyvästi mullanoma kaunis päämieheni, siunaa meitä, isäni,\nsiunaa meitä, elättäjäni, voidaksemme elää elämämme hyvin!\"\n\nLopuksi kotona vielä syötiin ja juotiin aika lailla, viritettiinpä\nlaulukin ja pyörähdeltiin viulun säestyksellä. Paasonen huomauttaa,\nettei varakkaan henkilön muistojuhla eronnut suurestikaan häistä.\n\nUtshajev on ersalaisten keskuudessa muistiinpannut seuraavat\nhautausmaalla pitoja pidettäessä luetut rukoussanat, joissa mainitaan\nmyös hautausmaan haltijat: \"Ensinnä kuollut Garashka (ven. Gerasim),\nMat'ra-baba, ensinnä kuolleet, sinäkin D'riga (vasta kuollut). Katso,\nme olemme tulleet muistoasi viettämään, maan tomuasi hälventämään.\nKaikki vainajat kutsu luoksesi, olkootpa suvuttomia, heimottomia,\nvieraan kylän vainajia, kestitse kaikkia, ravitse heidän vatsansa,\nvahvista heidän sydämensä, sammuta heidän janonsa!\"\n\nYleismordvalaisia piirteitä, jotka liittyvät sekä ersalaisten että\nmokshalaisten 40. päivän muistajaismenoihin, on \"vainajan\" tapa kertoa\nelossa oleville haudantakaisesta elämästä, sikäläisestä vuodentulosta\nsekä siitä, miten manalle menneet siellä jaksavat ja menestyvät.\nKotiväki tiedustelee samalla juhlimansa vainajan omaa kohtaloa, johon\ntämä vastaa, että hän siellä kyntää peltoa, kylvää viljaa, keittää\nolutta ja seurustelee aikaisemmin kuolleitten sukulaistensa kanssa.\nJotkut läsnäolevista haluavat erikoistietoja myös heille läheisistä\ntuonelaisista, jolloin \"vainaja\" selittää kunkin toimeentulon\nmahdollisuuksia: kuka siellä kasvattaa hyviä hevosia, kuka käy tukin-\ntai rahdinajossa, kuka on tuhlannut omaisuutensa, kuka harjoittaa\nmehiläishoitoa, kuka juopottelee, kuka on mennyt naimisiin ym. Kaikista\n\"kuollut\" antaa tietoja. Hyviä uutisia saaneet juhlivat nyt entistä\nenemmän, mutta huonoja tietoja saaneet poistuvat surullisina pidoista\nennen muita.\n\nYhtä yleisesti _vainajan edustajalla on ollut tapana esittää\nomaisilleen neuvoja ja toivomuksia_, kun kaikki puoliyön aikaan\nkokoontuvat pöydän ääreen \"kuollutta\" kuuntelemaan. Vanhemmat\nperhekunnan jäsenet asettuvat tällöin etualalle ja nuoremmat näiden\ntaakse kaikkien kumartaessa syvään \"kuolleen\" edessä. Ennen kaikkea\n\"vainaja\" kehoittaa omaisiaan ja sukulaisiaan elämään sovinnossa,\nhoitamaan hyvin elinkeinojaan, viljelemään peltoja ja kasvattamaan\nkarjaa, karttamaan juopottelua, varkautta ym. rikoksia. Lopuksi hän\nlausuu toivomuksen, että kaikilla olisi hyvä toimeentulo sekä\nriittävästi myös mesijuomaa ja olutta.\n\nMelko yleinen on ollut sekin tapa, että ennen kuin \"kuollut\" aamun\nsarastaessa palaa takaisin hautaansa, omaiset tiedustelevat\n\"vainajalta\" jättäessään tälle jäähyväisiä, _mitä hän ehkä vielä\ntarvitsee mukaansa toiseen maailmaan_: tarvitseeko hän puita,\nvaatteita, ruokaa tai muuta. Kun käy ilmi, että vainajalla on ruokaa\nriittämiin eikä puvuistakaan ole puutetta, voidaan \"metsänhakkuu\"\njättää \"kuolleen\" itsensä hoidettavaksi. Tämä toimitus, joka muutamin\npaikoin liittyy juuri 40. päivän muistojuhlaan, kuuluu ns. vainajan\naskarruttamismenoihin: keskelle tupaa nostetaan tuoli, ja sille\nasetetaan pielus, jolle vainajan sijaista kehoitetaan istuutumaan.\n\"Kuolleen\" käteen pannaan vielä suuri veitsi, ja sitten hänet kannetaan\ntuolilla riihen luo paikkaan, johon jo ennakolta on pystytetty\npuunoksa. Tätä \"puuta\" hän nyt ryhtyy kaatamaan. Vakavana oksan ympäri\nkulkien hän hakkaa sitä joka puolelta, ikään kuin todella jokin suuri\npuu olisi kaadettava. Kun \"puu\" vihdoin on kaadettu, istuutuu \"kuollut\"\njälleen tuolille ja hänet kannetaan taas takaisin tupaan, jossa hän\nasettuu kunniapaikalle pöydän taakse. \"Puu\" pannaan hänen viereensä\nlattialle. Erikoisin menoin kuvataan vielä \"kuolleen\" kaataman \"puun\"\nkuljetusta tuonelaan.\n\nSimbirskin läänin Ardatovin piirin ersalaiskylissä oli omaisilla ennen\nvanhaan tapana ajaa kuolleen sijaisen kera suorastaan metsään, missä\njokin puu katkaistiin ja kannon ympäri käärittiin palttinaa. Lisäksi\nasetettiin kannon päähän rahaa. Kaadetusta puusta valmistettiin\nmyöhemmin jokin talousesine.\n\nEniten eroavat toisistaan vainajan saattamistavat eri seuduilla, niin\nkuin jo edellä olevista kuvauksista käy ilmi. Kun 40. päivän\nmuistajaisissa juuri kuolleen saattaminen on ollut menojen huippukohta,\nesitettäköön siitä vielä eräitä lisäesimerkkejä. Jo 1847 Pensan läänin\nlehteen painetussa kuvauksessa kerrotaan, että kuolleen sijainen\nnostettiin hevosen selkään ja vietiin hautausmaalle, missä tämä vihdoin\nmuutti ylleen omat vaatteensa ja palasi kylään muiden perässä\nyksikseen. Smirnovin teoksessa taas mainitaan, että kuolleen sijainen\ntuotiin vankkureilla hautausmaalle, kannettiin pieluksineen vainajan\nhaudalle ja asetettiin siihen istumaan selkä itää kohti. Jalkojen\nkohdalle levitettiin liina, ja sille asetettiin ruokia ja juomaa,\nsamalla kun kuollutta kehoitettiin käyttämään niitä hyväkseen. Myös\nsaattajat maistoivat ruokia, ja kun kaikki olivat syöneet kyllikseen,\njätettiin kuolleelle jäähyväiset. \"Vainaja\" kiitti saattajiaan ja\nsitten äkkiä pystyyn hypähtäen heitti pieluksen vankkureille. Muudan\npensalainen tiedonanto kertoo lisäksi, että kun sijaiselta oli haudalla\nriisuttu kuolleen puku, lähdettiin kilpaa kotiin, sijainen mukana.\nUskottiin, että se, joka jää viimeiseksi, kuolee ensiksi.\n\nAina ei vainajaa kuitenkaan ole saatettu kalmistoon asti, vaan\nainoastaan lastukolle tai vieläkin lyhyemmän matkan päähän.\nBuguruslanin piirin Shantalassa \"vainaja\" vietiin käsipuolista kantaen\nvain pellolle noin parin sadan sylen päähän kylän laidasta; kun täällä\noli itketty ja juotu jonkin aikaa, päättyi kuolleen sijaisen osa.\nMokshalaisten sanotaan joskus vainajaa saattaessaan menneen kylän\nkadulle noin 15 askeleen päähän portista; kadulla, johon asetettiin\nruokavati, viinaa ja olutta, pidettiin vielä kerran muistajaispitoja.\nSitten kaikki kumarsivat itää kohti ja sanoivat vainajalle: \"No, mene\nnyt omiesi luo, älä enää tule meille, ja katso, ettet enää sairastele!\"\nKoirat saivat kadulle jätettyjen ruokien tähteet, ja sen koiran, jonka\ntoiset karkoittivat ruokien äärestä, uskottiin olevan itse vainaja.\nEsimerkkejä on siitäkin, että vainajaa on saatettu vain portin taakse.\nNiinpä Lobaskin kylän ersalaiset kylvetettyään saunassa ja kestittyään\ntuvassa vainajan vaatteisiin puetun kuolleen sijaista saattoivat tämän\nseuraavana päivänä oluen ja hunajan kera portille, jossa hetkisen\nkeskustelivat hänen kanssaan, sitten työnsivät hänet ulos portista,\nheittivät rikkoja ja roskaa hänen jälkeensä ja huusivat, ettei hän enää\ntulisi heidän luokseen eikä anastaisi heiltä mitään.\n\nGolitsyn, joka kuvailee Hvalynskin piirin ersalaisten tapoja, sanoo,\nettä kuolleen sijainen, jonka tuli olla vainajan kokoinen ja näköinen,\nkannettiin tuvasta nojatuolissa ja asetettiin aluksi keskelle pihaa\nkasvot porttia kohti. Läsnäolijain kumartuessa maahan käsilleen\nkuolleen sijainen lausui seuraavanlaisen rukouksen: \"Elättäjä jumala!\nSuo rahojen karttua! Anna hevosten, lehmien, lampaiden ja sikojen\nsiitä! Anna hanhien, kanojen ja sorsien syntyä! Anna kasvaa maasta\nentistä enemmän ruista, vehnää, kauraa, herneitä ja tattaria!\" Sitten\nkaikki nousivat ja menivät saranainpuoleisen portinpylvään ääreen ja\npolvistuen sen edessä alkoivat itkeä ja jättää jäähyväisiä vainajan\nsielulle, joka mordvalaisten käsityksen mukaan tällöin poistuu\ntaivaaseen portinpylvästä myöten. Sen jälkeen kaikki menivät\nkalmistoon, ja sieltä palattiin taas vainajan kotiin, jossa tanssittiin\nja laulettiin.\n\nTässä kuvauksessa herättää kiinnostusta tuo saranainpuoleisen\nportinpylvään ääreen asettuminen vainajaa saatettaessa, mutta selitys,\nettä kuollut tällöin poistuu taivaaseen tuota pylvästä myöten, on\nilmeinen erehdys, sillä käsitys sielun nousemisesta taivaaseen on\nepäilemättä myöhempi kuin puheena oleva tapa. Saranainpuoleinen\nportinpylväs näyttelee tässä todennäköisesti samaa osaa kuin ovessa\nsaranainpuoli henkiolennoille uhrattaessa, mikä taas perustuu siihen,\nettä henkiolennot pyrkivät ovesta sisään ja ulos saranain puolelta.\n\nVietettyään täten \"vainajan saattajaiset\" oli ersalaisillakin samoin\nkuin mokshalaisilla tapana tehdä _uusi tuli_, jonka yli hyppimiseen\npuheena olevat menot päättyivät. Niinpä Simbirskin läänin Ardatovin\npiirin Kosogoryssa tehtiin, kun \"vainaja\" oli käsillä kannettu portin\ntaakse, portille tuli, jonka yli kaikki hyppivät ja johon vielä\nviskattiin ohimoilta leikattuja hiuksia. Tullessaan takaisin saattajat\nkertoivat tupaan jääneille vainajan kiitokset ja terveiset. Napolnojen\nkylän ersalaisten sanotaan tällöin käyttäneen mm. seuraavaa sanontaa:\n\"Me saatoimme häntä, ja hän käski meitä naittamaan naimattomat poikansa\nja toimittamaan hänen tyttärensä miehelään. Käskipä vielä viimeiseksi\nterveisiäkin sanoa.\"\n\nKuten mainittu, mordvalaiset ovat yksityisen kuolleen kunniaksi joskus\nviettäneet vielä _puolen vuoden_ ja _vuoden muistojuhlaa_. Näiden\njuhlien viettotavoista ei lähteissä kuitenkaan ole lähempää kuvausta.\nMainitaan vain lyhyesti, että menot tällöinkin olivat samanlaiset kuin\nmuina muistajaispäivinä. Vainajaa käytiin kalmistosta kutsumassa ja\nsaatettiin sinne juhlallisesti takaisin. Haudalla syötäessä ja\njuotaessa oli paitsi viimeksikuollutta muitakin vainajia muistettava.\nVielä vuosipäivänä kuoleman jälkeen esiintyi myös vainajan sijainen,\njoka puettiin kuolleen pukuun. Sijaista puhuteltiin kuolleen nimellä,\nlapset sanoivat häntä joko isäksi tai äidiksi, lastenlapset joko\nisoisäksi tai isoäidiksi. Vuosipäivää näyttää vietetyn etupäässä vain\nvarakkaimpien henkilöiden muistoksi.\n\nSekä ersalaisilla että mokshalaisilla kuului yksityisen vainajan\nmuistajaismenoihin melko yleisenä tapana vielä pikkuruisen _pelto-osan\njättäminen ensimmäisenä vuonna kuoleman jälkeen vainajan viljamaaksi_.\nKun kuolema kävi talossa talvella, muistettiin vainajaa toisin paikoin\njo keväällä toukotöihin ryhdyttäessä, jolloin rukoiltiin, että jumala\nkasvattaisi viljaa sekä elävien että kuolleiden hyväksi.\n\nVanhin kuvaus, joka valaisee ersalaisten \"vainajan viljan leikkuuta\",\non Milkovitshin muistiinpanema: He muistelevat vainajaansa mm. syksyn\nalkaessa, jolloin he vievät keskelle pihaa härän, peittävät sen silmät\nvalkoisella liinalla ja teurastavat. Menoihin kutsutaan puolet kylän\nasukkaista, jotka menevät pellolle, missä vainajan vaimo tai mies\nleikkaa vähäisen kuolleen osalle jätetystä viljasta ja tekee siitä\nvyön, jättäen myös paikalle kourallisen leikattua viljaa sekä sirpin.\nKaikki itkevät nyt kuollutta ja ryhtyvät lieventämään suruansa oluella\nja erilaisilla ruoilla. Kotiin palattaessa ei kukaan katso taakseen.\nIllan tultua lähdetään vainajan haudalle, jossa myös juodaan ja\nsyödään, annetaanpa vähän koirillekin. Sen jälkeen mordvalaiset\nkylpevät saunassa ja huvittelevat vielä kolmisen päivää.\n\nMilkovitshin kuvauksen vanhemmassa asussa, jota Smirnovilla on ollut\ntilaisuus käyttää, lienee ollut eräitä lisätietoja. Mm. mainitaan, että\ntärkeintä osaa näissä muistajaisissa näytteli isäntävainajan\nleskivaimo, joka tällöin leikatuista oljista teki itselleen vyön ja\npiti sitä yllään kaiken päivää. Lisäksi huomautetaan, että se, joka\nkoski vainajalle jätettyyn viljaan tai sirppiin, oli kuoleman oma.\n\nMoksalaisten vastaavasta muistojuhlasta on seikkaperäinen kuvaus jo\ndiakoni Orlovin käsikirjoituksessa: Elonkorjuun ja pellavannyhdännän\naikana jaettiin sinä vuonna kuolleiden vainajien toimeentulon\nparantamiseksi miespuolisille vainajille osa viljasta, naispuolisille\nosa hampusta tai pellavasta. Kun kuolleet oli kutsuttu taloon, otettiin\nmukaan olutta ja mesijuomaa sekä erilaisia ruoka-aineita ja ajettiin\npellolle. Vaikka vainajalle ei leikattu viittä lyhdettä enempää,\njatkettiin työtä ainakin kolmisen tuntia, sillä sitä tehtiin\nmahdollisimman hitaasti, kerrallaan katkaistiin vain korsi. Työn\nkestäessä, johon koko suku itkusilmin osallistui, istuuduttiin kaksi\nkertaa syömään ja juomaan, edellisellä kerralla \"aamiaiselle\",\njälkimmäisellä \"päivälliselle\". Leikkuun jälkeen lyhteet asetettiin\nkuhilaaksi ja jätettiin paikoilleen. Kotiin palattua vielä syötiin ja\njuotiin, kunnes vainaja vihdoin saatettiin hautaan hevosella samoin\nkuin aikaisemmissakin juhlissa. Vainajalle leikattu vilja sai pellolla\nmädätä, omaiset eivät käyttäneet sitä hyväkseen, koska se olisi ollut\nraskas rikos esivanhempia kohtaan.\n\nToisin paikoin, kuten Saratovin läänin Skaftymissa on ollut tapana\njättää vainajalle osa kaikista viljalajeista, rukiista, kaurasta,\nhirssistä ym.: Vasta sen jälkeen kun kaikki vilja on korjattu ja ajettu\nriihelle, vainajan poika tai veli ilmoittaa suvulle, ettei hän yksin\njaksa leikata \"vainajan osaa\", jonka vuoksi sukulaisten on tultava\ntalkooseen. Nämä kokoontuvatkin taloon jo aamun koittaessa, mutta heitä\nkestitään siellä puolipäivään asti, jonka jälkeen vasta lähdetään\npellolle ajoneuvoissa, joihin varataan sekä ruokia että juomia.\nSaavuttuaan ensimmäiselle peltosaralle leikkaajat lausuvat: \"Suo\nanteeksi, että näin myöhään tulimme talkooseen!\" Sitten kukin leikkaa\nsirpillä yhden oljen, jotta työtä riittäisi kaikille, kunnes puoliyön\naikana palataan kotiin.\n\nJo eräistä edellä esitetyistä kuvauksista käy ilmi, että kuolleiden\nmenoissa oli meneteltävä _takaperoisesti_ eli aivan kuin kuolleiden\nitsensä uskottiin toimivan. Samoin oli meneteltävä myös \"vainajan osaa\"\nleikattaessa: pidettiin kiinni sirpin kärjestä ja näin leikatut oljet\nheitettiin pään yli taaksepäin. Tällainen tapa on ollut ainakin\nSaratovin ersalaisilla.\n\nMilkovitshin mainitsema härän teurastus juuri vainajan viljajuhlan\nyhteydessä ansaitsee myös erikoista huomiota, sillä se ei ole\nrajoittunut vain Simbirskin lääniin, vaan on ollut tunnettu muuallakin.\nNiinpä Pensan läänin Insarin piirin mokshalaisilla on tällöin ollut\ntapana teurastaa vainajan jo elämänsä aikana määräämä härkä.\nKristillistä vaikutusta täällä osoittanee tapa panna lyhteet ristiin\npeltosaralle samoin kuin hamputkin, jotka jätetään naisvainajalle.\n\nPensan läänin Gorodishtshen piirikunnassa on kuolleen sijainen\nedustanut vainajaa myös viljapellolla; hänet on saatettu sinne\nerikoisin menoin ja johdettu paikalle, johon tien viereen on jätetty\nnoin kolmen lyhteen osa ruista leikkaamatta. \"Kuolleen\" leikatessa\nviljaosuuttaan omaiset kumartuivat hänen jalkoihinsa ja kiittivät häntä\nsiitä, että hän oli jättänyt heille sekä talonsa että muun\nomaisuutensa, viljan ja karjan. Naisvainajan leikattavaksi jätettiin\npikkuruinen osa hamppua.\n\nYleensä näyttää viljan- ja hampunleikkuu liittyneen vain\ntäysikasvuisille tai oikeastaan vain talon isäntä- ja emäntävainajalle\nomistettuihin menoihin.\n\n\n\n\nYLEISET MUISTOJUHLAT.\n\n\nYksityisten määräaikaisten muistojuhlien lisäksi mordvalaisilla on\nollut yleisiäkin vainajain juhlia, joiden viettoajat yleensä ovat\nliittyneet samoihin vuodenkohtiin, vaikka vuotuisten juhlien lukumäärä\nonkin vaihdellut eri seuduilla. Niin esim. Pensan läänin Tshembarin\npiirin mokshalaiset ovat viettäneet yleisiä muistajaisia laskiaisen\nedellisenä lauantaina, pääsiäisen jälkeisenä lauantaina,\nhelluntailauantaina ja Dmitrin (15/X) päivän aattona. Saratovin läänin\nKuznetskin piirissä samat juhlat vietettiin pääsiäisenä, helluntaina,\nPietarin päivänä (29/VI) ja Dmitrin lauantaina. Simbirskin läänin\nArdatovin piirissä oli tapana viettää yleisiä muistajaispäiviä Tuomaan\nviikon s.o. pääsiäisviikkoa seuraavan viikon tiistaina sekä Dmitrin\nlauantaina. Saman läänin Karsunin piirissä pidettiin ennen vanhaan\nyleisiä muistojuhlia laskiaissunnuntain, helluntain ja kasanilaisen\njumalanäidin päivän (8/VII) aattona. Tärkeimmät määräaikaiset\nmuistopäivät Tambovin läänin Temnikovin piirissä olivat _semik_ eli\nhelluntain edellinen torstai sekä Dmitrin lauantai. Melnikov sanoo\nmordvalaisten toimittaneen kuolleille esi-isilleen rukouksia\nkalmistoissa niinä päivinä, jotka oikeauskoinen kirkko on vainajain\nmuistamista varten säätänyt, s.o. perjantaina (kristityillä lauantaina)\nennen laskiaista ja Tuomaan viikolla (radonitsana) sekä sitä paitsi\nsyyskuun ja lokakuun 1. päivänä. Kirkon säätämiä ja sen kalenteriin\nsidottuja muistajaispäiviä ovat laskiaissunnuntain edellinen lauantai,\nTuomaan viikon tiistai (radonitsa), helluntailauantai ja \"Dmitrin\nlauantai\", joina päivinä mordvalaiset monin paikoin ovat käyneet\nhaudoilla, asettaneet esille ruoka- ja juomauhreja ja kutsuneet\nkuolleita pitoihin. Lisäksi on muistettava, että venäläisellä\nrahvaalla, jonka menoja mordvalaiset ilmeisesti ovat käyttäneet\nesikuvanaan, on ollut myös kirkon ajoista ja tavoista poikkeavia\nvainajainjuhlia.\n\nVanhimmissa lähteissä puhutaan vain kahdesta yleisestä muistojuhlasta,\njoista toista vietettiin syksyllä, toista keväällä. Näin kertoo mm.\nOrlov, joka samalla huomauttaa mordvalaisten uskoneen, että esi-isien\nhenget tulevat jo näiden juhlien aattona entisiin koteihinsa\nnäkymättöminä vieraina. Sen vuoksi ei noina juhlaöinä sopinut nukkua.\nItse juhlapäivänä mordvalaisilla oli rukousten jälkeen tapana\nkuljeskella toistensa kanssa ikään kuin esi-isiensä kanssa. Näkyvänä\nmerkkinä siitä, että vainajat todella käyskentelivät heidän kanssaan,\nhe kuljettivat mukanaan metallisia, esi-isiltä jääneitä esineitä kuten\nmiesten rauta- ja vaskirenkaita ja naisten rauta- ja vaskisolkia.\nArveltiin, että kun esi-isät ja esiäidit näin ovat omaistensa kanssa\nseurustelleet, ne poistuvat takaisin asuntoihinsa. Sen vuoksi jonakin\npäivänä juhlien jälkeen ennen auringonlaskua koko kylän väki puolestaan\nmeni tervehtimään esi-isiään. He ajoivat hevosilla näiden haudoille ja\nveivät mukanaan parhaita ruokia sekä olutta ja mesijuomaa. Perille\ntultuaan kukin perhe rukoili omiensa haudoilla ja toimitti uhrin\nasettaen sinne leipää, lihaa, munaa ja ohukaisia. Raaputtaen rahaa\ntai leikellen palasia eläimentaljasta uhrin toimittaja pyysi\nviimeksikuolleita jakamaan heille tuoduista uhreista myös aikaisemmin\nkuolleille. Näin omilleen uhrattuaan mordvalaisperheet vierailivat\nvielä muillakin haudoilla, missä myös syötiin ja juotiin. Kun kaiken\nyötä oli huviteltu varta vasten sytytettyjen tulien valossa, palattiin\nkotiin aamun valjetessa.\n\nTämä Orlovin kuvaus perustuu ilmeisesti Pensan läänin mokshalaisten\nkeskuudessa tehtyihin havaintoihin. Seuraavat Milkovitshin\nesittämät tiedot ovat todennäköisesti joltakin Simbirskin läänin\nmordvalaisalueelta: Aikaisemmin kuolleita he muistelevat kaksi kertaa\nvuodessa, nim. syksyllä ja keväällä. Syksyllä he samoin kuin tshuvassit\najavat kalmistoon, vievät mukanaan juomaa ja laulavat lauluja, tällöin\nei heillä kuitenkaan ole tapana soittaa. Keväällä pääsiäismaanantaina\nhe kattavat pöydän oluella ja leivonnaisilla ja levittävät peränurkkaan\npatjan ja pieluksia, sitten talon isäntä ottaa valkoisen pitkän\nkäsiliinan ja menee portin luo, missä kuolleitten nimet mainiten kutsuu\nnäitä asettumaan liinaan, johon ne hänen pyynnöstään silloin\nsijoittuvat. Liinan isäntä vie tupaan ja levittää sen pieluksille;\nkaikille kutsutuille hän vielä kaataa olutta maljoihin ja asettaa\npöydälle. Kumartaen maahan pielusten päälle levitetyn liinan eteen\nisäntä aluksi pyytää vainajia juomaan ja mainitsee samalla kunkin\nkuolleen nimen. Sen jälkeen hän kaataa vähän juomaa maljastaan\nerikoiseen astiaan, ikään kuin kuolleet eivät vielä olisi saaneet\ntarpeeksi, ja juo itse; samoin menettelee hänen vaimonsa ja muut\nomaiset kukin vuoron perään kuolleita muistellessaan. Lopuksi naapurit,\nnoin kymmenestä talosta, liittyvät yhteen ja antavat kukin liinansa\neräälle iäkkäälle vanhukselle, jolla on tarkka muistajaismenojen\ntuntemus. Vanhuksen tehtävänä on sitoa yhteen liinat niihin\nsijoitettuine vainajineen, kulkea talosta taloon, asettaa liinat\npieluksille sekä niiden viereen istuutuen tyhjentää olutmaljat, joita\nliinojen luvun mukaan on asetettu pöydälle. Samalla kun kuolleita\nmuistellaan, mainitaan jokaisen nimet. Menojen aikana isäntäväki ja\nvieraat juovat ja laulavat, mutta tytöt ja nuoret naiset tanssivat\nsoiton raikuessa uskoen, että he täten tuottavat huvia myös vainajille,\njoiden he kuvittelevat olevan heidän seurassaan. Kulkiessaan talosta\ntaloon vanhus liinoineen astuu aina edellä, hänen jäljessään kulkevat\nisäntäväet ja sukulaiset laulaen ja tanssien. Kun muistajaisia puoliyön\naikana jo on vietetty viimeisessäkin talossa, on jokaisen lunastettava\nliinansa takaisin menojen johtajalta, jolle tällöin annetaan palkkioksi\nrahaa ja munia. Kotiin tullessaan kukin perheenpää sytyttää kylän\nkujalle talonsa kohdalle vielä tulen ja täytettyään olutastian juo\nperheensä kera. Näin he saattavat kuolleita takaisin hautoihin. Samalla\nhe ravistavat mainittua liinaa tulessa, jotta vainajat siitä pikemmin\nirtautuisivat ja palaisivat kalmistoon. Lopuksi he itse hyppivät tulen\nyli peläten, että joku vainajista voisi asettua elävään ihmiseen, joka\ntällöin muka ei koskaan kuole. Loput oluesta kaadetaan tuleen.\n\nKeväällä vietettyä vainajain juhlaa tarkoittanevat myös ne Saratovin\nläänin Hvalynskin piirin ersalaisten muistajaismenot, joita\nmordvalainen T. Leontjev kuvailee piispa Jakoville 1840: Kun he\nmuistelevat esivanhempiaan, niin jokainen perhe asettaa sinä päivänä\nennen päivällistä pöydälle ruokia. Sitten he rukoilevat aluksi ikonain\nedessä sytytetyn kynttilän kera, kuten tulee, mutta lopuksi ottavat\npuurovadin, menevät ovelle, joka avataan raolleen, ja muudan\nvanhimmista naisista rukoilee supattamalla talonhaltijaa ja pyytää\ntältä kaikenlaista suojelusta, samalla hän raaputtaa veitsellä\nvaskirahaa ikään kuin lähettääkseen vainajille varallisuutta. Sen\njälkeen toiset syövät kotona, toiset menevät kalmistoon, jossa\nkestitsevät vainajia kaataen kunkin haudalle maljallisen olutta tai\nmuuta juotavaa sekä asettaen pieneen haudalle tehtyyn kuoppaan kaikkien\nruokien palasia. Kun itsekin ovat kuolleita muistellen syöneet, kaikki\nhajaantuvat koteihinsa.\n\nSekä kesällä että talvella vietetystä muistojuhlasta puhutaan taas\nNevostrujevin 1849 kirjoittamassa Simbirskin piirin Kildjushevo nimisen\nmokshalaiskylän menoja käsittelevässä kuvauksessa, jossa kiintoisin\nkohta on vainajain karkoittaminen. Siinä sanotaan näet, että jokainen\notti käteensä uuniluudan, hiilihangon tms. ja huusi niillä huitoen:\n\"pois, pois, menkää paikkaanne!\" Sitten kaikki menivät pihalle, jossa\nemäntä asettui peräpuoli porttia kohti ja heitteli vasemman olkapäänsä\nyli vainajille hypisteltyjä ruoanpalasia ja lisäksi talvella lunta,\nkesällä vettä, \"jotta kuolleet palaisivat takaisin hautausmaahan\".\nToiset sytyttivät portille tulen, jonka yli hypättiin.\n\nHuomattavin yleisistä vainajain muistojuhlista liittyy _pääsiäiseen_,\nvaikkei sitä kaikkialla olekaan vietetty aivan samana päivänä. Pensan\nläänin Insarin piirissä oli ennen vanhaan tapana lämmittää kuolleille\nsauna jo kiirastorstain aattona. Saunaan varattiin kylpyvastoja ja\npuurokuppeja, ja vainajia kehoitettiin kylpemään. Seuraavana päivänä\neli kiirastorstaina suoritettiin sitten kuolleiden kestitseminen. Sitä\nvarten teurastettiin tavallisesti sika, jonka verestä valmistettiin\nohukaisia. Katetulle pöydälle asetettiin kuolleille kuppeja ja\nlusikoita. Myös seinälle ripustettiin naisvainajien helmikoristeita\nsekä miesvainajien viittoja. Vasta illalla toimitettiin varsinaiset\nrukousmenot vanhusten ollessa etualalla. Tällöin sytytettiin\nkynnykselle kynttilöitä, ja kynnyksen ääreen pantiin puuroa,\nmunakokkelia, sianlihaa ja olutta. Perheen vanhin kutsui nyt kuolleita\nsanoen: \"Tulkaa te, jotka tunnemme, ja te, joita emme tunne, sekin,\njolla ei ole sukulaisia (elossa) tai jolle olemme tehneet pahoin, näin\npyydämme, emme ainoastaan me, vaan kaikki muutkin vanhukset.\"\n\nKäsitys, että kiirastorstai on vainajain yleinen vaelluspäivä, joka\non ollut tunnettu myös votjakkien ym. itä-Venäjällä asuvien\nsukulaiskansojemme keskuudessa, on epäilemättä saatu venäläisiltä,\njotka kiirastorstaita ovat nimittäneet \"kuolleiden pääsiäiseksi\".\n\nSamaran läänin Bugulman piirin Baganassa vietettiin vainajain\njokavuotista juhlaa (_pominka-osks) pääsiäislauantaina_, jolloin kukin\nsuku (ven. rod) kokoontui erikseen. Suvun kantatalossa tapettiin kana,\nvalmistettiin tavanomaisia juhlaruokia ja keitettiin olutta tai kaljaa.\nKun kaikki suvun jäsenet olivat koolla, otti joku vanha vaimo mukaansa\nvähäisen jokaista ruokalajia sekä liinan ja meni pajunoksa kädessä\nriihelle, jossa hän asetti ruoat maahan levittämälleen liinalle,\nlankesi polvilleen, raaputti veitsellä vaskirahaa ja kutsui vainajia\njuhlaan sanoen: \"Sukumme vainajat, manalan asukkaat! Te olette\nhurskaat, teillä ei ole syntejä, viljavassa maassa on ruumiinne,\njumalan edessä sielunne. Kutsun teitä muistojuhlaan, kaikille\nyhteisesti yksi sana, yksi kieli! Luokaa päältänne ne kolme kourallista\nmultaa, jotka teitä peittävät, aukaiskaa saranattomat ovenne, tulkaa\nmaanalaista tietä! Älkää pelätkö koiria eikä sikoja eikä kekäle kädessä\nkulkevia ihmisiä! Katsokaa, olen tullut teitä kutsumaan, olen laittanut\nteille pöydän valmiiksi, olen asettanut sille suolaa ja leipää. Kas\ntässä pehmeät ohukaiset, kakut, piirakat ja valmiiksi paistettu kana.\nItse olen sen paistanut valkoisilla kätösilläni, ilomielin. Päätin\nlähteä teitä kutsumaan muistojuhlaan, pesin ruumiini puhtoiseksi,\npukeuduin juhlavaatteisiini. Sukumme vainajat, tulkaa, ottakaa mukaanne\nlapsenne, lastenlapset ja lastenlastenlapset ja lähtekää minun\nkanssani! Tämä päivä on teidän, tänään vietämme teidän juhlaanne.\nSyökää, juokaa, tanssikaa, laulakaa!\"\n\nSillä aikaa kun vaimo viipyi riihellä, laitettiin tuvassa pöytä\nvalmiiksi ja vainajia varten levitettiin penkille valkoinen huopa.\nTupaan tultuaan vaimo kehoitti nyt vainajia syömään ja juomaan. Hän\nlausui: \"Sukumme vainajat, vanhat ja nuoret! Olemme kutsuneet teitä\nsyömään ja juomaan, olemme valmistaneet juhlapöydän ja asettaneet sille\nleipää ja suolaa, olemme laskeneet ämpärillisen olutta ja panneet\nesille ämpärillisen viinaa. Syökää ja juokaa, ravitkaa nälkäinen\nvatsanne, vahvistakaa virvoituksen tarpeessa olevaa sydäntänne!\"\n\nTalon emäntä kantoi sitten pöydältä kaikille läsnäoleville sukulaisille\nruokaa ja juomaa, joita nautittiin seisaalta, penkit kun oli\nvarattu vainajille. Lähellä pöytää oli jakkaralla muistajaisastia\n(_pominka-par_), johon jokainen, ennenkuin itse maistoi, heitti palasen\nkutakin ruokaa ja kaatoi vähän juomaakin sanoen: \"Sukumme vainajat,\nantakaa meille siunauksenne, siunatkaa koko elämämme!\"\n\nAterian väliaikoina laulettiin lauluja. Kun oli kylliksi syöty ja\njuotu, lähdettiin vielä toiseen taloon, sieltä kolmanteen jne., kunnes\nkaikki suvun talot oli käyty päästä päähän samanlaisin menoin. Lopuksi\npalattiin takaisin ensimmäiseen taloon, jossa pöytä taas oli katettuna.\nJuhlan päättäjäisiksi mainittu vanha vaimo lausui seuraavat sanat:\n\"Sukumme vainajat, manalan asukkaat! Te olette tulleet maan alatse,\nolette syöneet ja juoneet, tanssineet ja laulaneet, kylläinen on nyt\nnälkäinen vatsanne, vahvistunut on virvoituksen tarpeessa ollut\nsydämenne. Kokoontukaa nyt kaikki yhteen paikkaan, kootkaa yhteen koko\nsukunne, kootkaa lastenlapset ja lastenlastenlapset! Me kumarramme\nteitä, suokaa meille anteeksi ja siunatkaa meitä! Kenties emme ole\nosanneet olla teille mieliksi, kenties olette suutuksissa, kenties\nolemme tulleet teitä ohikulkiessa tyrkkineeksi taikka kädellämme\nsatuttaneeksi, älkää siitä vihastuko, suokaa anteeksi, ettei siitä\ntulisi meille mitään vahinkoa, ei ymmärryksen, ei näön eikä kuulon, ei\nruumiin eikä lihaksien puolesta! Älköön kukaan teistä pysytelkö\nsyrjässä, älköön katsoko kieroon älköönkä lausuko pahaa sanaa!\nSiunatkaa meitä ja koko meidän elämäämme! Varjelkaa meidät noidilta ja\npahansuovilta, siunatkaa viljamme kasvamaan ja karjamme karttumaan,\nantakaa kasvu kaikenlainen! Kaikissa sukumme taloissa olemme nyt\nkäyneet. Lähtekää nyt, me saatamme teidät omiin taloihinne, koteihinne,\nomille asuinsijoillenne, jonne jumala on teidät pannut. Ilman\nnimenomaista kutsua älkää ilmestykö, ei yöllä eikä päivällä, ei\nihmisten nukkuessa eikä valvoessa! Rikkoja, tuhkaa tiellenne, kekäle\ntakapuoleenne, patarani päähänne! Kun teille muistojuhlaa vietämme,\nsilloin siunatkaa meitä!\"\n\nNäin lausuessaan vaimo raaputti veitsellä vaskirahaa, ja kaikki\nläsnäolijat olivat polvillaan. Sitten lähdettiin saattamaan vainajia\nhautausmaalle.\n\nMissä pääsiäislauantai oli vainajain juhlapäivä, lämmitettiin \"isien\nsauna\" (_at'an bana_) tavallisesti pitkäperjantaina, jolloin\nnäkymättömien vieraiden varalle pantiin saunan lauteille lämmintä vettä\nja kylpyvasta.\n\nSaratovin läänin Kuznetskin piirin Naskaftymissa oli kuolleiden\npääjuhla _pääsiäispäivänä_: Pääsiäislauantain iltana kunkin talon\nisäntä meni rikkaläjälle (_tshuksh-p'r'a_), toisessa kädessä\nkalja-astia (_tsaplashka_), toisessa liina (_pat'sha_). Täällä hän\nrukoili ja pyysi vainajia saapumaan juhlaan. Paitsi sukulaisia hän\nkutsui sellaisiakin, jotka olivat saaneet satunnaisen kuoleman,\nkaatuneet sodassa, paleltuneet pakkasessa tai kuolleet nälkään ja\njoilla ei ollut elossa \"nimen mainitsijaa\". Tuttuja ja tuntemattomia\nvainajia varten oli tuvassa katettu pöytä ja penkille pantu pielus\n(_todov_), jolle isäntä levitti rikkaläjältä palattuaan liinansa.\nMyöhemmin isäntä lähti liina käsivarrellaan saunaan kutsuen sinnekin\nvainajia mukaansa. Riisuuduttuaan hän nousi liina vasemmassa kädessä\nlauteille, jossa hän taas kääntyi vainajien puoleen kehoittaen näitä\npuhdistautumaan maan tomusta. Riiputtaen liinaa kädessään isäntä\nripsautti sitä vastalla kolme kertaa alareunaan, jonka jälkeen hän\npeseytyi. Lopuksi hän kehoitti vainajia lähtemään tupaan, jonne\ntultuaan hän levitti liinan taas pielukselle, johon se jäi yöksi.\nVainajille annettiin sitten illallistakin, ja koko yö poltettiin tulta.\nPääsiäispäivänä, kun oli tultu puolipäiväjumalanpalveluksesta, isäntä\nryhtyi jakamaan talonväelle munia. Jos hän oli suvun kantatalon isäntä,\nhän lähetti poikasen kutsumaan suvun muutkin jäsenet muistajaisiin. Kun\nnämä olivat saapuneet, liinaan kääritty piirakka mukanaan, luettiin\nensin lyhyt rukous Kristukselle, sitten ylijumalalle (_v'ere-pas_),\ntalonhaltijalle (_jurt-ava_) ja vainajille. Kun kantatalossa oli syöty\nja juotu, lähdettiin jatkamaan toisiin sukulaistaloihin. Kun vainajat\nsitten iltapuolella saatettiin pois, mentiin jonkin matkaa\nhautausmaalle päin, asetettiin maahan ruokaa ja juomaa (leipää, suolaa,\nlihapiirakoita, kakkuja, kaljaämpäri) ja rukoiltiin. Toisena\npääsiäispäivänä vietettiin vielä vainajien pohmelojuhla (_oznasaz\nkutshaml'ijast_) hautausmaalle vievällä tiellä.\n\nPensan läänin Gorodishtshen piirin Kardaflejssa asuvat ersalaiset\npaistoivat pääsiäislauantaina joka talossa ohukaisia ja levittivät\ntuvan peräpenkille huovan, jolle pantiin valkoisella käsiliinalla\nverhottu pielus. Kun pöytä oli ruoilla ja juomilla katettu ja\nikonakynttilät oli sytytetty sekä ovi avattu raolleen, jotta vainajat\nvoisivat tulla tupaan, emäntä otti hunajalla sivellyn ohukaisen ja\nisäntä oluttuopin, ja niin he kääntyen ovea kohti alkoivat kutsua\nkuolleita juhlaan: \"Esi-isät, esiäidit, tulkoon teidän siunauksenne\nmeidän osaksemme! Karistakaa päältänne maan tomu! Teitä varten olemme\npaistaneet ohukaisia ja keittäneet kaljaa. Tulkaa, juokaa ja syökää!\nKootkaa kaikki sukulaisenne, kaikkien nimiä ei voi muistaa, te itse\nkootkaa kaikki, älkää jättäkö ketään (kutsumatta)! Kenties on olemassa\njoku onneton, jolla ei ole sukulaisia, muistojuhlan viettäjiä, älköön\nhän tunteko kateutta, tuokaa hänetkin, -- kaikille riittää, kaikki\njuokoot ja syökööt! Me valmistimme teille vuoteen, olkoon se pehmeä!\"\nKun rukous oli luettu, istuuduttiin pöytään ja alettiin syödä ohukaisia\nja juoda olutta.\n\nSiinä suvun talossa, jolla sinä vuonna oli edustusvuoro, valmistettiin\nsamana lauantaina yhteisvaroin mesijuomaa, jota sanottiin \"isien\nmesijuomaksi\" (_at'an pure_) ja jolla kestittiin pääsiäisenä vieraiksi\nkutsuttuja vainajia. Asianomaiseen taloon, jota juhlan aikana\nnimitettiin \"mesijuoma taloksi\" (_pure-kud_), kokoontui pääsiäispäivänä\nkoko suku paitsi sinä vuonna taloihin tuotuja nuorikoita. Tuvan\nkumpaankin peränurkkaan katettiin pöytä, pyhäinkuvain puolelle \"isien\npöytä\" ja vastakkaiselle puolelle \"äitien pöytä\". Kun emäntä oli\nkattanut pöydät, tuotiin tupaan \"isien tuohus\" (_at'an shtatol;\nshtatol_ 'vahatuli') ja pystytettiin penkille ikonain eteen. Tätä\nvanhaa suvun yhteistä, omatekoista, erittäin jykevää vahakynttilää,\njoka sytytettiin palamaan vain kerran vuodessa, säilytettiin vuoron\nperään aina siinä suvun talossa, johon kuolleet esivanhemmat kunakin\nvuonna oli kutsuttava pääsiäistä juhlimaan. Tuohus joutui siis\nviettämään vuoden kussakin suvun talossa, jossa sitä pidettiin\npalttinaan käärittynä. Kun siihen joka vuosi lisättiin vahaa, pysyi se\ntavallaan \"ikuisena\". Juhlapäivänä sidottiin sen tyveen vielä muutamia\npunareunaisia käsiliinoja, joita sukuun tuoduilla nuorikoilla oli tähän\ntarkoitukseen tapana lahjoittaa. \"Isien tuohuksen\" viereen vietiin\nperänurkkaan asetetulle pielukselle myös \"isien lakki\" (_at'an\nshapka_), johon pantiin rahoja, munia ym. vainajille lahjaksi.\n\nRukous, joka tällöin luettiin, kohdistui aluksi itse pääsiäisjuhlaan:\n\"Oi, siunaa, ylhäinen elättäjä, suuri päivä pääsiäinen,\nherratar-emonen! Niin onnellisesti kuin olemme sinua odottaneet, niin\nonnellisesti myös mene ohi! Sinua varten, pääsiäinen herratar, me\nvalmistimme leivän-suolan puhtain käsin, hyvin ajatuksin. Tässä sinulle\nsuuri savipata puuroa, niin paljon kuin padassa on suurimoita, niin\nrunsaasti anna meille hyvää! -- -- Me annamme sinulle, pääsiäinen\nherratar, yhdellä kädellä, anna sinä meille kahdella kädellä, kasvakoon\nvilja kaikkien osaksi, myös ohikulkevien kerjäläisten ja lasten\nosaksi!\"\n\nSitten käännyttiin vainajien puoleen sanomalla: \"Esi-isät, esiäidit,\npääsiäinen on tullut, me juomme ja syömme. Myös teitä varten on\npääsiäinen, syökää ja juokaa tekin. Paavali-ukko (vanhin suvun\nkuolleista), sinä olet päämies, kokoa kaikki sukusi ja heimosi,\nlapsesi, lastenlapsesi ja lastenlastenlapsesi. Kaikkia heitä syötä ja\njuota, kaikkia kestitse. Tässä on teille leipää ja suolaa, tulkoon se\nteidän hyödyksenne. Tässä on teille olutta, vuotakoon se virtana! Tässä\non teille viinaa, hopeanväristä juomaa, kallista juomaa. Tässä on\nteille puuta hopeaa ja vaskea (näin sanoessaan hän raaputti veitsellä\nrahaa ja pani sen sitten tuohon lakkiin vainajia varten). Kenties\ntarvitsette sitä kapakkaan ja tupakkaan. Armahtakaa meitä, esi-isät ja\nesiäidit, olettepa saaneet kylliksi tai ette! Siunatkaa meitä, jotta\nhyvin eläisimme, jotta vilja kasvaisi ja kotikarja lisääntyisi.\nSuojatkaa meitä kaikelta pahalta kulkiessamme, liikkuessamme. Pahassa\npaikassa kohottakaa kätenne, asettakaa suojaksi oikea liepeenne. Älkää\nsalliko noitien koskevan. Nyt, suvun miehet ja naiset, kumartakaa\npääsiäis-herrattarelle esi-isien ja esiäitien muistoksi!\" Rukouksen\npäätyttyä kumarrettiin kummankin pöydän ääressä ja alettiin maistella\nmesijuomaa. Sen jälkeen siirryttiin tavanmukaista järjestystä\nnoudattaen muihin sukulaistaloihin, jolloin sen talon isäntä, jonne\nseurue kulloinkin oli matkalla, kantoi \"isien tuohusta\" ja \"lakkia\".\nPerille tultua talon emäntä aina pani \"isien lakkiin\" vaskirahan ja\nmunan. Nuorikko taas, jos sellainen oli talossa, lahjoitti valkoisen\nkäsiliinan kynttilän koristeeksi. Kun kaikissa suvun kodeissa oli\nkäyty, palattiin takaisin \"mesijuomataloon\". Samalla tuotiin sinne\njokaisesta talosta sianreisi, joista kustakin isäntä leikkasi palan\nseuraavan päivän eli pohmelopäivän kestejä varten.\n\nAuringon laskiessa lähdettiin sitten vainajia saattamaan riihen taakse,\njonne samalla vietiin vainajain vuode (huopa ja pielus), lakki\nrahoineen ja munineen sekä \"isien tuohus\". Sitä paitsi sinne tuotiin\njokaisesta talosta leivoksia ja viinaa. Kun vainajia täällä oli\nviimeisen kerran kestitty, raaputettiin rahaa ja pyydettiin, että\nkuolleet poistuisivat omaan paikkaansa. Vielä ammuttiin, heitettiin\nmunia kalmistoa kohti ja juostiin, kunnes suku hajaantui. Se, jonka\nvuoro oli koota sukulaiset tulevalla kerralla, otti nyt 'isien\ntuohuksen' säilyttääkseen sen seuraavaan pääsiäiseen.\n\nSmirnov, joka kuvaa saman piirikunnan tapoja, kertoo, että \"isien\ntuohus\" asetettiin kiertomatkalla joka talossa aina vainajille tehdyn\nvuoteen ääreen. Hän mainitsee myös, että vainajat lopuksi saatettiin\nkalmistoon asti, jonne jokaisesta talosta samalla vietiin leipää,\nsuolaa, munia ja sianreisi ynnä olutta ja mesijuomaa kalmoilla\npidettäviä pitoja varten. Toisin paikoin, kuten Pitshilejkassa, toimi\nkuolleiden saattajina vain kaksi akkaa kustakin suvusta. \"Isien\nkynttilä\" jätettiin toisena pääsiäispäivänä seuraavalle tallettajalle,\njoka säilytti sitä sitten aitassaan vuoden päivät liinalla käärittynä\nja pitkään, kapeaan tuohikoteloon kätkettynä.\n\nViimeksi esitetyissä kuvauksissa mainitut menot eroavat monilla muilla\nseuduilla noudatetuista siinä, että niissä kukin sukuun kuuluva talo\nesiintyy vuoron perään juhlan päätoimeenpanijana sen sijaan, että\nmuualla kokoonnutaan aluksi ja lopuksi aina suvun kantataloon. Näitä\ntapoja toisiinsa verratessa huomio kiintyy siihen, että suvun kantatalo\nvainajain juhlan keskuspaikkana on yleisemmän ja vanhemman tavan\nmukainen, jonka tapaamme esim. votjakeilla ja tsheremisseillä, kun taas\ntuolla vuorottelumenetelmällä, jolle tunnusomaista on yhteisen\ntuohuksen säilyttäminen vuoron perään kussakin suvun talossa ja joka\nrajoittuu suppeammalle alalle, on läheinen vastine venäläisten taholla.\nVarhaisempaa tapaa edustaa myös seuraava Pensan läänin mokshalaisiin\nkohdistuva kuvaus: Kun pääsiäistä pidettiin vainajien vaellusaikana,\neivät mordvattaret tohtineet tällöin kulkea avojaloin vainajia peläten.\nJo pääsiäislauantaina oli työn tekoa, vieläpä huoneiden siivoamistakin\nkartettava. Tämän päivän iltana suvun päämies toi aitasta tuvan\nseinässä olevaan naulaan _vajmä kätkt_ nimisen vakan, jota aina\nsäilytettiin suvun vanhimman luona eli \"vanhassa talossa\" (_sitä\nkutsa_) ja jossa talletettiin erinäisiä vainajille kuuluneita useiden\nsukupolvien takaisia esineitä. Uskottiin, että kaikki suvun vainajat\ntulivat tämän vakan mukana tupaan viikon kestävälle vierailulle. Samana\niltana levitettiin \"penkin päähän\" (_ezem pras_) kunniasijalle vainajia\nvarten huopa tai jokin muu vaate, jolle ei kenenkään elossa olevan\nsopinut istuutua. Pöydälle pantiin parhaita ruokalajeja. Sitten\npidettiin rukous, jossa vainajia käskettiin syömään ja juomaan. Vasta\npääsiäispäivänä koko \"suku\" (_juram_) kokoontui tuohon kantataloon.\nTupaan astuessaan kaikki kumarsivat ensin _vajmä kätkt_ vakkaa ja\nsitten pyhäinkuvia. Kun vieraat olivat saaneet kestitystä, lähdettiin\nmuihin suvun taloihin, joissa kaikissa muisteltiin vainajia sekä\nsyötiin ja juotiin. Toisena pääsiäispäivänä suku kokoontui taas\nuudelleen kantataloon \"ukkojen viinajuhlaan\" (_at'än v'inas_), jossa\njatkettiin juhlimista. Näin tehtiin vielä torstainakin.\n\nTässä arvokkaassa tiedonannossa mainittu vakka, jota siis säilytettiin\nsuvun kantatalossa ja joka esivanhempain muistopäivänä otettiin esille\nikään kuin palvonnan kohteeksi, tuo lähinnä mieleen votjakkien\n_vorshud_-vakan, jossa ennen vanhaan epäilemättä on säilytetty\nesi-isien kuvia. Mahdollisesti jonkinlaiset kuvat tai nuket ovat myös\naikoinaan mordvalaisten keskuudessa, ainakin suvun kantatalossa,\nedustaneet esivanhempia näiden muistojuhlissa, ennen kuin erinäiset\nvainajille kuuluneet esineet ovat päässeet näyttelemään vastaavanlaista\nosaa.\n\nKasanin läänin Tetjushin piirin mokshalaisilla kerrotaan olleen tapana\nkutsua vainajat vieraisille vasta toisena pääsiäispäivänä, jolloin\nniitä varten valmistettiin ruokaa ja juomaa sekä vuode asettamalla\ntuvan penkille peränurkkaan huopa ja pielus. Kutsuminen suoritettiin\nkadulla, paikalla, jota sanotaan \"isien kutsuntapaikaksi\" ja jonne\ntalonvanhin meni puhdas käsiliina, olutkousikko ja ohukaisia mukanaan.\nTällainen paikka, jota suojeltiin saastutukselta ja jota tauteja\npeläten kartettiin, oli jokaisella talolla. Tälle paikalle perheen\nvanhin nyt asettui kasvot pohjoista eli \"puoliyötä\" kohti (_p'el'even\np'el'i_) ja syvään kumartaen lausui: \"Esivanhemmat, tulkaa vieraisiin,\nnimeltä en voi teitä kaikkia mainita, tulkaa kaikki!\" Mordvalaisten\nkerrotaan uskoneen, että vainajat juhlivat sitten iltaan asti\nsukulaistensa seurassa. Mainitussa käsiliinassa niitä kuljetettiin myös\nsukulaistalosta toiseen ja lopuksi vähän ennen auringonlaskua takaisin\nomille sijoilleen.\n\nMuita yleisiä muistojuhlia eivät mordvalaiset ole viettäneet yhtä\nrikkain menoin. Usein ne rajoittuivat vain kalmistossa käyntiin. Niinpä\nLukin kertoo, että mordvalaiset viettivät ennen vanhaan Tuomaan päivänä\neli pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina yleistä muistojuhlaa\nhautausmaalla, jossa teurastettiin hevonen ja nahka ripustettiin\nhautapylvääseen. Myös lihat keitettiin ja syötiin kalmistossa, jonne\nlisäksi oli tapana tuoda olutta. Menojen jälkeen hypittiin tulen yli.\n\nNe muistajaiset, joita esim. Saratovin piirin Suhoj Karbulakissa\nvietettiin _Tuomaan viikon tiistaina_ eli radonitsana, eivät menojensa\npuolesta suurinkaan eroa venäläisen rahvaan hautausmailla tällöin\ntoimeenpanemista kuolleiden kestityksistä. Muutamin paikoin on\nkalmoilla käyty myös Tuomaan viikon lauantaina.\n\nSuhoj Karbulakissa vietettiin vainajain juhlaa lisäksi _helatorstaina_,\njolloin paistettiin ohukaisia ja keitettiin puuroa. Kun ruoat pantiin\npöydälle, kaikki lankesivat polvilleen ja rukoilivat _nishk'e-pasia_\nantamaan viljankasvua ja työn tekijöille terveyttä. Sitten levitettiin\nkynnykselle pöytäliina, ja sille asetettiin ruokia, minkä jälkeen\nluettiin rukous: \"Kuolleet esivanhemmat, hedelmällisessä mullassa on\nruumiinne, suuren jumalan (_poksh pas_) edessä sielunne, rukoilkaa\nhäneltä viljankasvua, karjan ja siipikarjan menestystä sekä terveyttä!\"\n\nHyvin yleinen \"kalmiston päivä\" (moksh. _kalma-langan shi_) on ollut\n_helluntai_, jolloin hautausmaille on virrannut suuret määrät ihmisiä\nruokineen ja juomineen. Saratovin läänin Kuznetskin piirin\nNaskaftymissa vietiin hautausmaalle tällöin kotona teurastettu kana,\nmunakaakku, pieni leipä ja kaljaa. Uhrin tuoja lausui: \"Isoisä,\nisoäiti, isä ja äiti, olkoon teiltä siunaus, olkaa hyvänsuopia, antakaa\nminulle terveyttä, siunatkaa minua, jotta vilja kasvaisi, karja\nlisääntyisi ja terveyteni säilyisi! Siunatkaa minulle myös lapsia,\ntulkoon minulle teidän puoleltanne hyvää, suokaa minun elää\nhyvinvoivana!\"\n\n_Pietarin päivänä_ (29/VI), jolloin muutamin paikoin, kuten\nNaskaftymissa, teurastettiin oinas, menot haudoilla olivat samat kuin\nhelluntain muistajaisten aikana. Fuks sanoo mordvalaisten viettävän\nkuolleiden muistajaisia myös _kasanilaisen jumalanäidin päivänä_\n(8/VII), jolloin haudoille vietiin leivänpaloja ja luettiin\nrukoussanoja. Muistajaismenot voitiin kuitenkin suorittaa myös talon\nkasvitarhassa tai muussa suojatussa paikassa.\n\nSuuremmin menoin mordvalaiset näyttävät viettäneen syyskauden\nmuistojuhlaa _Dmitrin lauantaina_ (15/X). Puhutaanhan jo vanhemmissa\nlähteissä keväisen muistojuhlan ohella syksyisestäkin. S. Melnikov\nsanoo Kasanin läänin Tetjushin piirissä asuvien karataj-mordvalaisten\ntoimittaneen tällöin ruoka- ja juomauhreja sekä haudoilla että kotona.\nHän mainitsee myös nähneensä, mitenkä muudan mordvatar levitti haudalle\nmukanaan tuomansa uuden, kauniin pääliinan sekä valkoisen käsiliinan ja\nmiten hän sitten leikkasi kummankin kulmasta palasen ja kätki ne\nkuoppaan pannen sen jälkeen liinat takaisin poveensa. Kun\nmuistajaispitoja oli vietetty vielä kotona, kaadettiin vainajalle\nomistettu osa \"takaportin saranapuun alle\". Juhla jatkui useita päiviä.\n\nPensan läänin Insarin piirin Pshenevon mokshalaiset viettivät\nkuolleiden juhlaa (_räts-ozks_) syksyllä jo viikkoa ennen Dmitrin\nlauantaita.\n\nMainitaanpa esimerkkejä siitäkin, että mordvalaiset ovat järjestäneet\nvainajille myös sellaisia vuotuisia juhlia, jotka liittyvät heidän\nelinkeinoihinsa. Niinpä _keväällä kynnön alkaessa ja syksyllä viljan\nvalmistuttua_ on kuolleita muistettu.\n\n1600-luvun asiakirjoista käy ilmi, että mordvalaisilla on ollut hyvin\nsuuriakin, _laajan sukukunnan tai heimon keskeisiä muistojuhlia_, joita\nvietettiin keväisin noin 50 ja useammankin vuoden kuluttua.\nUhriteuraina mainitaan hevosia ja lehmiä. Tällöin on myös ollut tapana\nluoda uutta multaa sortuneille hautakummuille (_mar_) ja saattaa ne\nasianmukaiseen kuntoon. Erään mordvalaisen, Andrjuska Ignatovin\nvalallisen todistuksen mukaan oli Vanha ja Uusi Tshukaly nimisten\nkylien asukkailla, joiden juhlassa oli läsnä myös Arzamasin ja\nNizhnij-Novgorodin piirin mordvalaisia vaimoineen ja lapsineen,\ntällainen suuri vainajain juhla vielä v. 1628.\n\nVerratessamme mordvalaisten ja venäläisten yleisten muistojuhlain\nviettotapoja keskenään huomaamme niissä runsaasti yhteisiä piirteitä,\njoita emme tässä yhteydessä voi ryhtyä lähemmin erittelemään.\nYhtäläisyyksistä mainittakoon vain esim. _käsiliinan_ näissä menoissa\nnäyttelemä osa, _vuoteen teko vainajille, vainajain sauna,\nvahakynttilä, jota vuoden päivät säilytettiin vuoron perään kussakin\nsuvun talossa_ ja jonka tyveen sidottiin punareunaisia käsiliinoja,\n_rahan raaputtaminen_ ja _vaimojen esiintyminen rukousten esittäjinä_.\nAivan kuin mordvalaisilla oli ainakin valkovenäläisillä tapana, että\njoku vanhimmista vaimoista otti muistojuhlaa vietettäessä käteensä\nleivänkannikan, kääntyi ovea kohti ja vaskirahaa raaputtaen sekä\nerilaisia sukulaisnimiä mainiten kutsui kuolleita pitoihin. Tämä vieras\nvaikutus, jonka suhde balttilaiseenkin kulttuuripiiriin ansaitsee\nerikoista tutkimista, saattaa mordvalaisten muistajaismenoissa olla\nainakin osaksi jo melko vanhaa perua.\n\n\n\n\nTILAPÄISET MUISTAJAISET.\n\n\nSirikin kertoo, että vainajat ovat mordvalaisten käsityksen mukaan\nyleensä suopeita jälkeenjääneille. Erinäisistä, usein vaikeasti\nselitettävistä syistä ne voivat kuitenkin myös vihastua ja aiheuttaa\nomaisilleen paljon huolta ja vaivaa, vieläpä kärsimyksiäkin. Vain\ntavanomaisiin lepytyskeinoihin turvautumalla voidaan niiden tuottamista\nvastoinkäymisistä vapautua. Paitsi uhrin antamista tai aluksi sen\nlupaamista mordvalaiset ovat tällöin käyttäneet myös erikoisia\nlepytyssanoja tai loitsuja, joihin tavallisesti sisältyy\nanteeksipyyntö.\n\nTilapäisiä kuolleiden muistajaisia on toimeenpantu milloin mistäkin\nsyystä. Joskus joku yksityinen vainaja antaa siihen aihetta jo\npelkästään omaistensa _uniin ilmestymällä_, varsinkin jos hänellä on\njoitakin toivomuksia tai valituksia esitettävänä. Omaiset paistavat\ntällöin ohukaisia ja teurastavat kanan, jonka jäännökset viedään\nkalmistoon tai sen läheisyydessä olevaan heittopaikkaan. Muista\npaikoista, joissa mordvalaiset yleisimmin ovat kuolleitaan lähestyneet,\nmainittakoon tienristeys ja \"rikkaläjä\". Toisin paikoin puhutaan\nerikoisesta \"rikkaläjän haltijastakin\" (_shuksh-p'ran k'ird'i_). Pensan\nläänin Gorodishtshen piirikunnassa on rikkatunkiolla luettu sairauden\njohdosta seuraava loitsu: \"Rikkatunkio-isoisä (_tshuksh-poksh-tshäj,\ntshuksh-d'edaj_), kadun varrella on asuntosi, kadulle sinun akkunasi\n(rikkaläjä oli tällöin ilmeisesti kadulla), sinä saatat ja otat vastaan\nvieraat. Saadakseni apua olen valmistanut sinulle ruokia, kauan olet\nodottanut, nopeasti ota! Mikä Ivanin tauti onkin, ota se pois hänen\nruumiistaan, verestään, jäsenistään. Syö itsesi kylläiseksi! Kas tässä\non sinulle lahja, keisarin kirje (= raha), anna Ivanille apusi, anna\nhänelle terveytensä!\"\n\nZorin kertoo, että Bugulman piirin Afonkinossa mentiin vainajia\nrukoilemaan myös ladon katolle taikka humalistoon tehtyyn \"puhtaaseen\npaikkaan\", johon pöytäliinaksi levitetylle palttinalle pantiin\nhirssipuuroa, humalia, suolaa, olutta ja viinaa. Sopivin kuolleiden\nkohtaamisaika on täällä samoin kuin muuallakin ollut yö. Sen vuoksi\nmordvalaisilla oli tapana mennä tilapäisistä syistä öiseen aikaan\nvainajien kalmoille mukanaan ruokaa ja juomaa. Muissakin kuolleitten\nkohtaamispaikoissa käytiin tarpeen tullen yöllä, mieluimmin keskiyöllä.\n\nEi ole kuitenkaan aina helppo päättää, kuka perhekunnan tai suvun\nvainajista kulloinkin odottaa omaistensa puolelta muistelua tai\nanteeksipyyntöä. Sitä paitsi on olemassa rajaton joukko rauhattomia\nkuolleita, joilla ei ole elossa olevia sukulaisia ja joiden\nvälttämättömimmätkin tarpeet jäävät tyydyttämättä. Eräässä\nanteeksipyynnössä mainitaan paitsi sukulaisia, nim. esivanhempia\n(_at'at babat_), setiä ja setien vaimoja, seitsemän vuoden (ammoin\nkuolleita?) ukkoja (_at'ät'nä_), seitsemän vuoden akkoja (_pabat'nä_),\nseitsemän vuoden elätettyjä, vaalittuja poikia, seitsemän vuoden\nhaettuja, otettuja miniöitä, seitsemän vuoden annettuja, otettuja\ntyttäriä lisäksi vielä kastamattomat, kädettömät, jalattomat,\nsuvuttomat ja heimottomat. Satunnaiset syyt ovat mordvalaisille\nantaneet aiheen muistella myös \"kalmiston alkajia\" (_kalmon\nushodit'sat_) eli niitä, jotka jollakin paikkakunnalla ovat\nensimmäisinä saaneet sijansa hautausmaassa. Monin paikoin, varsinkin\nsiellä, minne mordvalaisia on uudisasukkaina siirtynyt vasta parin\nviimeisen vuosisadan aikana, tunnetaan kalmiston haltijain nimetkin.\nNiinpä Kuznetskin piirin Naskaftymissa on muistiinpantu seuraava\nrukous: Haudan alkaja Miketa-ukko ja Darija-eukko! Sinun puoleltasi,\nMiketa, pyydämme apua ja parannusta, sinun puoleltasi, Darija-eukko,\npyydämme apua. Kutsu eteesi kaikki ne, joiden päämies sinä olet! Anna\ntälle ihmiselle apu, anteeksianto. Jos jollakulla on päällään vihat,\nanna hänelle kuitenkin anteeksi! Älä kanna kaunaa! Vaikka ihminen olisi\nennen kuolemaasi sanonut sinulle pahan sanan, anna hänelle sittenkin\nanteeksi, anna hänelle sittenkin apusi! Katso, olemme tuoneet sinulle\npuhtain käsin ja kevein mielin tuliaisia, ruokatavaraa, valmiiksi\nkeitettyä ja paistettua. Ehkä emme ole tuoneet kylliksi, saata sinä se\nriittämään! Olemme tuoneet sinulle lahjaksi puudan kuparia, puudan\nhopeaa, sata ruplaa rahaa, kapakkaan ja tupakkaan, viinaan ja olueen.\n\nEttä nämä nimeltä tunnetut mordvalaisten hautausmaanhaltijat ovat melko\nmyöhäisiä, käy ilmi jo siitä, että niillä tavallisesti on\nkristillisperäinen nimi. Sellaisia ovat edellämainitut Miketa ja\nDarija, ja sellainen esiintyy seuraavassakin Hvalynskin piirin\nGolodjafkassa muistiinpannussa hevostaudin johdosta luetussa\nrukouksessa: \"Esivanhemmat, haudanalkaja Al'aksij, isoisä, teidän\nluoksenne olemme tulleet hakemaan apua, antakaa parannus!\"\n\nMyöhäisperäinen on nimestä päättäen myös Bugulman piirin Vezofkassa\n\"kalmiston haltijana\" (_kalmon kirdi_) esiintyvä Vera-eukko, jota\ntaudin tultua on kehoitettu etsimään sairaalle parantaja: \"Kylästäsi,\nkaupungistasi, valtakunnastasi etsi hyväntekijä, tolkun tietäjä, vamman\nparantaja!\"\n\nTavallisin syy, minkä vuoksi mordvalaiset menevät sydänyöllä\nhautausmaalle vieden mukanaan ruokia ja juomia, on juuri sairaus, jonka\nusein uskotaan johtuvan \"vainajien vihasta\". Mainittu tauti saattaa\njoskus aiheutua perin vähäpätöisestäkin syystä. Niinpä jos joku\nvahingossa on koskenut kuolleelle tehdyn arkun lastuun, voidaan jo\nrukoilla, että vainaja vapauttaisi asianomaisen tuon kosketuksen\ntuottamasta taudista.\n\nMonenmoisia syitä, joiden johdosta vainajain uskotaan rankaisevan\njälkeenjääneitä, mainitaan mm. seuraavassa Orlovin mokshalaisilta\nmuistiinpanemassa rukouksessa: \"Manalle menneet isoisät ja isoäidit,\nisot ja emot, apet ja anopit. Tulin luoksenne mukanani leipää, suolaa\nja kirkasta hopeaa uhrin toimittamista varten. Jos olen löytänyt\njotakin kalmistosta ja anastanut sen, tai jos silloin, kun joku teistä\nkuoli, tein työtä tai jos teidän juhlassanne nukuin paljain jaloin tai\nsöin ja join rukoilematta teitä, tai jos jossakin muussa suhteessa olen\nedessänne syntiä tehnyt, osoittakaa minulle armonne! Antakaa\nhyvinvointia, ravintoa ja terveyttä!\"\n\nLasten tai lesken sairaus voi johtua siitäkin, että toinen riitaisista\naviopuolisoista kuolee. Tietäjän on tällöin mentävä sairaan kanssa\nsydänyön aikana hautausmaalle ja vietävä sen vainajan haudalle, josta\nonnettomuuden uskotaan johtuvan, kolmen ruplan raha sekä viinaa,\nhunajaa, vehnäkakku ja pikkuleipiä. Ruoat asetetaan haudalle\nlevitetylle liinalle, jonka ääreen sairas lankeaa polvilleen tietäjän\nesittäessä anteeksipyyntöjä sekä kutsuessa kuolleita kesteihin.\n\nKun kuolleitten aikaansaaman sairauden johdosta on toimitettava\nlepytysuhri ja kun onnettomuuden aiheuttajaa on vaikea löytää lukuisien\nkalmistossa asuvien joukosta, on tällöin _edullisinta kääntyä itse\nhautausmaan vanhimman puoleen_. Bugulman piirin Afonkinossa on tällöin\nlausuttu mm.: \"No, kalmiston haltija, Marjo-eukko, sinä olet kalmiston\nhallitsija, sinä olet kaikkien kuolleitten päämies, millaisesta\nkuolleesta Petran tauti onkin lähtöisin, armahda sinä häntä!\"\n\nSamoin joutuu nimetön hautausmaan haltija Bugulman piirin\nOd-Shantalassa huolehtimaan alamaistensa aikaansaaman taudin\nparantamisesta. Loitsunkaltaisessa rukouksessa, joka on luettava\nkolmeen kertaan, sanotaan näet: \"Haudan haltija (_kalmon k'ird'i_),\nhaudan herra (_kalmon praft_), olkoon sinun puoleltasi armo Petralle!\nPetra on tullut pyytämään terveyttään takaisin, armahda häntä! Ehkä\ntauti on tullut 77 kuolleesta, 77 muistojuhlapäivänä, syötäessä,\njuotaessa, sellaisesta, joka nurisi miehestä mieheen kiertävästä\nhaarikasta juotaessa; tämä ehkä kuolleesta tullut vaiva tarttui häneen\n(Petraan) muistojuhlapäivänä.\"\n\nMuutamin paikoin muistetaan kalmiston haltijan hautapaikkakin.\nSaratovin piirin Orkinosta on olemassa kuvaus, jossa kerrotaan, miten\ntietäjällä saapuessaan sairaan kera hautausmaalle on ollut tapana\nlausua aluksi: \"Esivanhemmat, olkaa armollisia! Me tulemme hakemaan\napua, parannusta!\" Sitten tulijat menevät sen haudan ääreen, jossa\nensiksi kalmistoon haudatut lepäävät. Levitettyään haudan pääpuoleen\npöytäliinan ja asetettuaan sille ruokia, hunajaa ym. tietäjä raaputtaa\nvaskirahaa ja rukoilee: \"Kalmiston alkajat, Tjuma ukko ja pikku lapsi\nKirej, etsikää sellainen, joka voi antaa apua, parannusta!\" Sitten\ntietäjä jatkaa: \"Esivanhemmat, armahtakaa tekin puolestanne! Me olemme\ntulleet sairaan kanssa hakemaan parannusta. Mistä sairaus on tullut?\nEhkä se on tullut riidasta, ehkä kaatumisesta, ehkä pahan sanan\nsanomisesta. Me olemme tulleet teidän luoksenne ruokinemme ja\njuominemme, antakaa sairaalle anteeksi.\" Maisteltuaan ruokia tietäjä\nvielä lausuu: \"Kiitos lievityksen ja parannuksen antajalle. Kas nyt\nminä raaputan teille naulan kuparia, naulan hopeaa, jakakaa se tasan\nkeskenänne, kopekka kopekalta, deneska deneskalta, riittäköön se\nkaikille!\" Sitten hän suojaa sairaan loitsimalla ja kumartaa kolmesti\nmaahan asti, ennen kuin he lähtevät kotiin.\n\nBuguruslanin piirin Vetshkanovossa on ollut tapana, kun kasvavan puun\nhalkeamasta läpi vetäminen ei ole pelastanut sairasta lasta, turvautua\n\"viimeiseen keinoon\", so. kalmistossa käyntiin. Tietäjä ottaa illalla\nlapsen ja sen äidin mukaansa kalmistoon, jossa leipää, suolaa ja munan\npalasia pannaan maahan palttinaliinalle. Myös lapsi asetetaan maahan\npitkälleen. Tietäjä lukee nyt vaskirahaa raaputtaen seuraavan\nrukouksen: \"Kalmiston haltija (_kalmon k'ird'i_), Konka-ukko,\nsilkkipartainen Konka-ukko, hopeapalmikkoinen Konka-eukko, käännymme\nteidän puoleenne. Jos nukutte, herätkää, jos valvotte, kuulkaa! Ol'ona\n(sairas) on tullut leivän ja suolan kera pyytämään terveyttä, hän\nsyöttää ja juottaa teitä, hän ei ole saanut parannusta, vaikka olemme\nvieneet hänet puhtaalle paikalle ja vetäneet hänet puun läpi. -- --\nEtsikää te teidän valtakunnastanne sellainen hyväntekijä, tietäjä, joka\nsylkee ja puhaltaa taudin pois potilaasta. Me jätämme lapsen\nhuostaanne, parantakaa hänet niin hyvin kuin voitte -- --!\" Lapsi\njätetään sitten yön ajaksi kalmistoon, josta äiti seuraavana aamuna\npäivän sarastaessa käy hänet hakemassa. Samalla hän tuo takaisin\nmainitut ruoka-aineet; ne liotetaan kotona vedessä, ja vesi juotetaan\nlapselle.\n\nMainittujen Vetshkanovon kalmistonhaltijain puoleen on käännytty myös\n_teiden haarautumissa_, joissa jo muinaisuuden kansat uskoivat voivansa\nhenkiolentoja lähestyä. Tietäjä, joka lapsettomaksi jääneen sairaan\nvaimon kanssa on saapunut tällaiseen paikkaan, on vaskirahaa raaputtaen\nlukenut siellä seuraavan rukouksen: \"Esivanhemmat, tulkoon teiltä\nsiunaus! Kalmiston haltija Konka-ukko, kalmiston haltija Konka-eukko,\nkatsokaa, hän (sairas) on tullut teitä rukoilemaan, teitä kumartamaan\n(ruokien ja lahjojen kera) -- --, antakaa hänelle terveys ja\nhyvinvointi, korjatkaa, parantakaa hänet, saattakaa hänet ihmisten\nkirjoihin!\"\n\nTienhaarautumassa sanotaan etenkin lapsettomien tai niiden, joiden\nlapset ovat kuolemaisillaan, käyneen palvomassa. Myös ulkosalla\nkaatuminen on antanut siihen aihetta. Tällöin sairas asettuu polvilleen\nmaahan levitetylle kankaalle, ja tietäjä kuljetettuaan uhrituomisia\n(vähän hirssiä, humalia, viinaa ja kolmen ruplan raha) kolme kertaa\nsairaan pään ympäri sirottelee ruokia eri suuntiin sekä kaataa viinaa\nuseampaan paikkaan. Samalla hän lausuu: \"Olen tuonut syötävää ja\njuotavaa, mesijuomaa ja olutta, padallisen puuroa, tynnyrin juovuttavaa\nolutta. Tulkaa ja syökää, juokaa ja olkaa tyytyväisiä, antakaa Aidalle\nterveys ja lapsia sekä kaikki anteeksi!\" Sen jälkeen sairas nousee ja\nkumartaa seitsemään suuntaan, alkaen idästä, tietäjän lausuessa\nseuraavat sanat: \"Seitsemässä tienhaarassa kulkee seitsemän joukkoa,\nkaikilta Aida pyytää anteeksi. Antakaa hänelle anteeksi ikuisiksi\najoiksi.\"\n\nBugulman piirin Vezofkassa, jossa, kuten mainittu, hautausmaan\nhaltijana on Vera-akka, tietäjä menee sairaan kera \"puhtaalle paikalle\"\n(_vanks tarka_), esim. joen rannalle tai tienhaaraan. Pantuaan maahan\nkaalinlehden sekä sen päälle leipäpalasen ja suolaa, tietäjä raaputtaa\nvaskirahaa ja lukee rukouksen. Sinä aikana sairas on polvillaan pää\npystyssä. Sanotaan, että jos hän silloin näkee hirmuja, on se hyvä\nmerkki. Rukoillessaan tietäjä lausuu mm.: \"Kalman haltija Vera-baba,\nhuudan sinun nimeäsi -- --, matkaa varten raaputan sinulle vaskirahaa,\ntulkaa maanalaisia teitä myöten, pajun latvaa pitkin kulkevaa siltaa\nmyöten, älkää pelätkö koiria eikä sikoja tai vastaan tulevia!\" Samalla\nhän pyytää anteeksi, jos Malaj (sairas), joka on levittänyt liinansa ja\nkattanut sen ruoilla, on tullut häiritsemään vainajia sopimattomaan\naikaan, päivänä, jona kenties joku on kuollut. Lisäksi hän rukoilee,\nettä milloin, missä ja kenestä sairaus on tullutkin, haudan haltija,\nVera-baba, etsisi valtakunnastaan sellaisen hyväntekijän, joka poistaa\nsen!\n\nKuolleitten \"maanalaisista teistä\" puhutaan myös seuraavassa Zorinin\nsamoilla seuduilla muistiinpanemassa kertomuksessa: Turhaan rikkaat\nkävivät kosimassa Utshal'a nimistä tyttöä, kunnes Radaj niminen noita\nviimein huomasi hänet ja kosi häntä, mutta tyttö ei suostunut menemään\nhänellekään. Silloin noita suuttui, kosketti häntä keskelle selkää ja\nnoitui hänet narisevaan puuhun. Kun neito sairastui, ja saatuaan\npistoksia sydämeensä ja menetettyään järkensä jätti työnsä, käveli\nrauhattomana, itki ja huononi, niin vanhemmat vihdoin lupasivat antaa\nhänet sille, joka voi hänet parantaa. Tämän kuultuaan noita tuli\nuudelleen kosimaan. Hän vei nyt tytön metsään narisevan puun luokse,\nkohotti kätensä ylös, kumarsi kolmelle haaralle ja kääntyen kalmiston\nhaltijain puoleen lausui: \"Kalmiston haltija, Kopo-ukko, kalmiston\nhaltija Kopo-eukko, kuulkaa minua, tulkaa maanalaisia teitä, tuokaa\nUtshal'alle terveys, antakaa lapsiraukalle hyvinvointi, keventäkää\nhänen valko-koivu-vartalonsa, ilostuttakaa hänen kauniit\nomenakasvonsa!\" Sitten noita kääntyi puun puoleen sanoen: \"Sinä\nnariseva puu, yöt päivät sinä nariset, ota pois Utshal'a-raukan tauti,\nanna hänelle hänen terveytensä, vapaa elämänsä!\" Pian tyttö paranikin\nja tuli noidan vaimoksi.\n\nPaitsi sairaus ovat monet _muutkin vastoinkäymiset_ olleet omiansa\nohjaamaan ihmisten askeleet kuolleiden kalmoille. Etenkin elinkeinojen\nepäonnistumisen on usein uskottu aiheutuvan siitä, että vainajat ovat\njättäneet jälkeenjääneet tarpeellista huolenpitoa vaille, tai että ne\njostakin syystä ovat täten tahtoneet muistuttaa elossa olevia\nolemassaolostaan. Sellaisenkin seikan kuin sateen saamisen on selitetty\nriippuvan vainajista. Ainakin Hvalynskin piirin Teljatnikovossa\nkerrotaan akkojen käyneen ankaran kuivuuden aikana kesä-Mikolan (9/V)\njälkeen pakanuudenaikaisessa kalmistossa rukoilemassa. Uhrilahjana\nheillä oli mukanaan leipää ja suolaa. Polvistuttuaan maahan he nostivat\nkätensä taivasta kohti, ja yksi heistä luki seuraavan rukouksen, jossa\nvainajien ohella mainitaan myös aurinkojumala ja pyhä Nikolaj (Mikola):\n\"Haudan (kalmiston) alkaja, Ilim, esivanhemmat, hedelmöittävä\naurinko-jumala, elättäjä, illan-aamun jumala, elättäjä, hyväniminen\nMikola, antakaa meille hyvää sadetta, hiljaista tuulta, kasvavaa\nviljaa, lisääntyvää karjaa, loppumatonta hyvinvointia, maanmuokkaajille\nterveyttä, pitkää ikää, viljan juureen kosteutta, tähkään kastetta!\nÄlkää jättäkö meitä kuolemaan! Olkoon teiltä siunaus, antakaa meille\nhyvinvointia!\" Vielä enemmän kuin viljan kasvu näyttää karjan terveys\nja menestyminen olleen vainajien huolenpidon kohteena. Tosin vainajien\nrinnalla toimivat tällöin myös kodinhaltijat, jotka muutenkin, kuten\nlukuisista mordvalaisten rukouksista käy ilmi, ovat näihin mitä\nläheisimmässä suhteessa. Jo Orlov kertoo mokshalaisten uhranneen sekä\nkodinhaltijoille että vainajille kunakin vuonna ensimmäisinä syntyneet\nkotieläimet. Uhratessaan vuoden ensimmäisen karitsan he rukoilivat\nsanoen: \"_Jurt-azar, jurt-azarava, kud-azar, kud-azarava_ (talo-herra,\ntalo-herratar, tupa-herra, tupa-herratar)! Manalle menneet isoisät ja\nisoäidit, isot ja emot, apet ja anopit! Tuomme teille uhriksi leipää ja\nsuolaa sekä lihaa ensimmäisenä syntyneen karitsan päästä ja jaloista,\njonka te meille lahjoititte ja kasvatitte. Antakaa meille\nvastaisuudessakin nuorta karjaa!\"\n\n_Vainajat voivat myös suojella elossa olevia monenmoisilta vaaroilta_.\nNiinpä ersalaisvaimo lausuu sotaan lähtevälle miehelleen omistamassaan\nitkussa: \"Kumarra _nishk'e-pasille_, käänny esivanhempien puoleen!\n-- -- Ajattele niitä, suo niille kumarruksesi. Ne suojelevat sinua ja\npiilottavat sinut vihollisen silmältä!\" Kerrotaan, että kun Pshenevon\nmokshalaiset joutuivat sotaan venäläisten kanssa ja sen vuoksi kävivät\nentisessä kalmistossaan anomassa vainajien apua, niin esi-isät kulkivat\ntaistelun aikana jättiläishaamuina heidän eturivissään.\n\n_Vainajain muistamista ja suostuttelemista edellyttävät myös tärkeimmät\nperhetapahtumat_, ennen muita avioliiton solmiminen. Mordvalaisista ei\nnäet ole yhdentekevää, miten esivanhemmat tällaiseen hankkeeseen\nsuhtautuvat. Muutamin paikoin on ollut tapana, että sulhasen vanhemmat,\npatvaska (_uredev_) ja muut häiden toimihenkilöt (_kudat_) käyvät\nhääpäivänä, vähää ennen kuin lähtevät morsiustaloon, \"rikkaläjällä\"\n(_shuksh-p'ra_), jossa syödään vartavasten leivottu \"rikkaläjän\npiirakka\" (_shuksh-p'ran p'raka_). Ennen syöntiä kaikki kumartavat ja\npuhemies rukoilee: \"Esivanhemmat, olkoon teiltä siunaus! Te olette\nhurskaita ihmisiä, hedelmällisessä maassa on ruumiinne, jumalan edessä\nsielunne. Varjelkaa meidät huonoista teoista, mitä emme ymmärrä, siihen\nmeidät opastakaa, suojelkaa meidät noidilta ja pahansuovilta!\"\n\nMorsian taas puolestaan muistelee esivanhempiaan jo häiden aattoiltana,\nkun hän morsiussaunaan lähtiessään aloittaa itkunsa sanoen:\n\"Esivanhempani (_poksh poksht'inen bab'inen_), kalman omat setäni,\ntulkaa kanssani lämpimään saunaan kylpemään, raikkaalla vedellä\n(itseänne) valelemaan, maan pöly on teidät peittänyt, maan tomu on\nteidät vallannut.\"\n\nMyös itkiessään pihalla häiden edellisenä yönä morsian pyytää sekä\ntaivaanjumalan (_v'ere-shki-pas_) että esi-isien ja esiäitien (_poksh\npoksht'aj, poksh babaj_) siunausta. Hääpäivänä kirkkoon lähdön edellä\non hänen pitänyt käydä taas mm. rikkatunkiolla rukoilemassa. Nämä\nvainajien muistelut toistuvat sitten häämenojen eri vaiheissa. Jo Orlov\nsanoo, että rukouksissa, jotka luettiin eri menojen yhteydessä ennen\nhäitä, häiden aikana ja häiden jälkeen, anottiin jumalilta ja manalle\nmenneiltä esi-isiltä sulhaselle ja morsiamelle terveyttä, hyvinvointia,\nhyvää toimeentuloa ja lapsirikkautta. Mordvalaisten häämenojen\nkuvauksista huomaa, että vainajien rinnalla kodinhaltijat tällöinkin\novat olleet erikoisen huomion kohteina. Vielä nuorikon päänpeittäjäisiä\nvietettäessä noin viiden tai kuuden viikon kuluttua häiden jälkeen\nmordvalaisilla oli tapana toimittaa uhri kodinhaltijoille ja manalle\nmenneille esi-isille. Samoja olentoja rukoiltiin sitten lapsen\nsyntyessä sanomalla: \"_Jurt-azar, jurt-azarava, kud-azar, kud-azarava!_\nManalle menneet isoisät ja isoäidit, isot ja emot, apet ja anopit!\nOlemme tuoneet teille uhriksi leipää, suolaa, lihaa ja maukasta\nkotitekoista olutta, kiitokseksi siitä, että olette lahjoittaneet\nmeille lapsen. Olkaa suopeamielisiä! Kasvattakaa lapsi aikuiseksi!\"\n\nKun _vainajia on lisäksi pidetty yhteiskunnallisten tapojen valvojina\nja rikosten rankaisijoina_, on ymmärrettävää, että niihin on vedottu\nmyös jälkeläisten kesken syntyneiden riitaisuuksien johdosta. Jo\nMilkovitsh sanoo \"usein sattuvan, että kun he riitaantuvat keskenään,\nniin he menevät kuolleen luo haudalle toinen toisensa jälkeen ja\nvalittavat kuvitellen, että vainajat tutkivat heidän asiansa ja\nrankaisevat rikollista\". Skaftymissä kerrotaan, että kun eräässä\nmordvalaisperheessä syntyi riita jonkun kuoleman jälkeen, niin loukattu\nmeni pyytämään haudassa olijaa puolustajakseen.\n\nMoksalaisilla mainitaan olleen tapana kääntyä sekä kodinhaltijain että\nvainajien puoleen myös, milloin joku perheen jäsenistä oli tehnyt\nrikoksen, mutta ei tunnustanut sitä, vaikka syyttäjä oli valmis sen\ntodistamaan valallaan. Kun näin ollen oli vaikea tietää kumpi heistä\noli oikeassa, niin perheenpää toimitti uhrin ja jätti heidät\nhenkiolentojen käsiin. Tällaisesta tilaisuudesta on olemassa seuraava\nrukous: \"_Jurt-azar, jurt-azarava, kud-azar, kud-azarava!_ Manalle\nmenneet isoisät ja isoäidit, isot ja emot! Me rukoilemme teitä,\nkumarramme teitä, tutkikaa asiamme. Tjazaj-miniä valallisesti todistaa,\nettä Mazaj-miniä muka on tahtonut noituudella hänet pilata, mutta\nMazaj-miniä valalla vakuuttaa, että Tjazaj väärin panettelee häntä.\nKumpi heistä valehtelee, on meille tuntematonta, sen vuoksi me jätämme\nheidät teidän huostaanne. Te itse tutkikaa, kumpi heistä on väärä\ntodistaja! Itse rangaiskaa syyllinen!\"\n\nMordvalaisilla oli ennen vanhaan tapana _tehdä valakin esi-isien\nnimessä_. Orlov kertoo, että he ottivat tällöin multaa haudalta,\nsekoittivat sitä raikkaaseen veteen ja pakottivat syytetyn tai\ntodistajan juomaan tätä vettä. Samalla tämän tuli sanoa: \"Ottakaa minut\nluoksenne, manalle menneet esi-isät, jotta kuolisin ja minut\nhaudattaisiin tänä vuonna (jos nimittäin valani on väärä)!\"\n\nTilapäisistä syistä _mordvalaiset kävivät esi-isiensä haudoilla myös\ntietoja hankkimassa_. Orlov sanoo heidän ennen vanhaan tiedustelleen\nvainajien mieltä kaikissa tärkeimmissä tapauksissa. Esimerkkinä hän\nmainitsee, että jos vihollinen oli hyökännyt mordvalaisen kimppuun ja\ntätä solvannut joko pellolla tai metsässä, niin asianomainen, ennen\nkuin ryhtyi kostamaan, meni yöllä kalmistoon, jossa leipää ja suolaa\nuhrattuaan asettautui nukkumaan isän tai isoisän haudalle saadakseen\ntietää, uskaltaisiko hän kostaa viholliselleen ja olisiko siitä hyötyä.\nHaudalla näkemästään unesta hän sitten päätti, minkä neuvon vainajat\nhänelle antoivat ja mitenkä hänen aikomuksensa oli onnistuva. Jollei\nhän tällöin nähnyt unta ollenkaan, hän piti sitä merkkinä siitä, ettei\nhänen hankkeensa miellyttänyt esi-isiä.\n\nOn ymmärrettävää, että esivanhempain kalliita neuvoja tarvittiin moniin\ntarkoituksiin. Niinpä Zorinin muistiinpanemassa ersalaisessa laulussa\nmainitaan, miten Tsymbulat niminen ukko, joka lähti hakemaan vaimoa\npojalleen tuohusta sytyttämättä, jumalaa kumartamatta ja vainajia\nmuistelematta ja jolla sen vuoksi ei ollut menestystä matkallaan,\nvahingosta viisastuneena kääntyi esivanhempien puoleen saaden näiltä\nhyviä neuvoja. Tshiginin mokshalaisilta saamassa tarinassa kerrotaan,\nettä kun rikkaalta mursalta (tataarilaiselta ruhtinaalta), jolla oli 9\npoikaa, 9 miniää ja 3 kertaa 9 lastenlasta, \"pojat kaikki kuolivat,\nmenehtyivät miniät, orvoiksi jäivät lastenlapset\", tämä lausui:\n\"-- -- -- eukkoseni, paista leveitä ohukaisia, pane mustaa olutta,\nkutsukaamme, kääntykäämme isien ja äitien puoleen (tiedustellen), miten\nnyt rupeamme elämään.\" Orkinossa lauletaan Darusha nimisestä tytöstä,\njoka, kun hänen piti noutaa äitipuolensa sairaalle lapselle elämänvettä\ntietämättä, mistä sitä saisi, meni äitinsä haudalle neuvoa kysymään:\n\n    \"Kosketti hänen hautaristiään,\n    kohosi hänen kumpunsa,\n    nousi ylös Darushan äiti,\n    tarttui Darushaa kädestä,\n    vei hänet elämänveden luo.\"\n\nMordvalaisten kerrotaan pitäneen esi-isiään myös _ihmisten ja jumalien\nvälittäjinä_ sekä uskoneen, että vainajat voivat taivutella jumalia\nihmisille suosiollisiksi.\n\nMutta _kuolleiden apua on voitu käyttää pahaakin tehtäessä_ tai\nvihamiehiä rangaistaessa. Esimerkkinä siitä viitattakoon Zorinin\nkokoelmissa olevaan runoon, jossa kerrotaan, miten eräässä perheessä,\njossa vaimo oli vanhan uskon kannalla palvoen maa-emoa, vesi-emoa ja\nkodinhaltijoita, mutta mies taas oli omaksunut uuden uskon, jatkui\nriitaa ja kinastelua, kunnes vaimo nähdessään, ettei hän voinut hyvällä\nmiestään taivuttaa, otti kauhan, pani sen kumolleen hautausmaalle,\nkääntyi esivanhempien puoleen, sirotteli maahan munanpalasia ja\nraaputti vaskirahaa saattaen siten miehensä tekemisiin kuolleiden\nkanssa. Mies alkoi nyt sairastuttuaan rukoilla Jumalaa, mutta kun se ei\nauttanut, oli hänen viimein turvauduttava vanhan kansan haltijoihin,\njoille hän teurasti lampaan ja keitti puuroa. Kun vaimo tällöin haki\nkauhan pois kalmistosta, alkoi mies tervehtyä jälleen.\n\nPahaa uskotaan varsinkin kuolleiden pahantekijäin tai väkivaltaisen\nkuoleman kärsineiden saavan aikaan. Od-Shurkinossa on muistiinpantu\nloitsu, \"jolla voidaan ihmisiä tappaa\" ja jossa rukouksen kohteina\novat: Ot'ap, Pol'ap ja Tsheremon ja keitä on valtanne alla\ntyömiehiänne, apulaisianne, viinaan kuolleita, hirttäytyneitä,\nkuoliaaksi paleltuneita, (kaatuneen) puun alle kuolleita, itsensä\nampuneita, tappaneita ja hulluina kuolleita -- -- --.\n\nIhmisen voi saattaa kuolleiden pilattavaksi myös siten, että hänen\nruokaansa sekoitetaan hautausmaan multaa. Eräissä _kotavt_ (taikomalla\naikaansaadun) taudin johdosta luetuissa loitsuissa tapaakin sanat:\n\"ehkä joku on minulle syöttänyt kalmiston multaa\".\n\n\n\n\nTUONELA.\n\n\nOrlov kertoo mordvalaisten uskoneen, että sinne, minne ihmisten\n\"sielut\" kuolemassa siirtyvät, siirtyvät myös vainajille omistettujen\neläinten hahmot, jotka surmatuista teuraista irtauduttuaan joutuvat\npalvelemaan kuolleita toisessa maailmassa. Kun vainajien kuviteltiin\ntuolla lisäksi tarvitsevan ruokaa, vaatteita ja monenmoisia työ- ja\ntalousesineitä, oli niistäkin -- veitsellä raaputtamalla -- hahmo\nirroitettava. Todistukseksi siitä, että mordvalaiset todella ovat\nkuvitelleet haudantakaisen elämän kaikkine toimineen ja tarpeineen\ntämän elämän kaltaiseksi, jopa sen jatkoksikin, viitattakoon vain\nnoihin välttämättöminä pidettyihin varustuksiin, joista edellä on ollut\npuhe ja joita aivan vailla ei varattomimmankaan vainajan ole tarvinnut\ntäältä lähteä. Onpa kuolleella katsottu olevan suorastaan oikeus vaatia\nniitä jälkeläisiltään.\n\nLisäksi Orlov mainitsee mordvalaisten kuvitelleen, että heidän\nesi-isänsä muuttuvat manalle mentyään kaikkitietäviksi ja -voipaisiksi,\nniin että heillä on mahdollisuus huolehtia jälkeläistensä\nhyvinvoinnista, mutta he saattavat myös rangaista näitä, jos elossa\nolevat laiminlyövät velvollisuutensa.\n\nOrlov kertoo edelleen, että vainajaa mordvalaisten käsityksen mukaan\nkohtaa kuolleitten valtakunnassa vielä toinen kuolema. Tämä toinen\nkuolema saattaa vainajan uuteen olotilaan ja ylempään asemaan kuin\nensimmäinen kuolema. Kerran kuolleista käytetään nimeä _at'at_,\nkahdesti kuolleista _shar-atat_. Sama tieto on Makarijn kuvauksessa,\njohon viitaten Mainov huomauttaa, ettei Makarij ilmoita, milloin tämä\ntoinen kuolema tapahtuu, mutta hän sanoo itse kuulleensa vanhoilta\nnaisilta, että se tapahtuu silloin, kun samasta perheestä joku toinen\nhenkilö kuolee. Mainov, jonka tiedonannot kuitenkin yleensä ovat\nomiansa herättämään epäilyksiä, mainitsee samalla, etteivät _shar-atat_\nole enää välittömässä yhteydessä elossa olevien kanssa, mutta muiden\nkuolleiden välityksellä ne voivat ulottaa vaikutuksensa myös\nmaanpäälliseen elämään.\n\nTuonpuoleisesta maailmasta ersalaiset ovat käyttäneet nimitystä _tona\ntshi_, mokshalaiset _tona shi_ ('tuonpuoleisuus'). Jälkimmäiset\nnimittävät tuonelan asukkaitakin nimellä _tona shin lomal't_ tai\n_tona-shit'nä_.\n\nKuolleitten maailman sijaintia maan alla kuvastavat monet\nhautajaisrukouksissa tavattavat sanonnat. Kun esim. vainajaa\nhyvästellään, sanotaan Vetshkanovossa: \"Nyt lähdet, isä, mustan maan\ntietä myöten kulkemaan.\" Kun kuolleita kehoitetaan saapumaan\nmuistojuhlaan, sanotaan: \"Tulkaa maanalaista tietä, pajunlatvoja pitkin\nkulkevaa siltaa myöten!\" Mitä tuolla jälkimmäisellä sanonnalla\ntarkoitetaan, on epätietoista. Toisinaan puhutaan myös valkeasta\ntiestä. Maanalaisuuden kuvitteluun liittyy läheisesti uskomus, että\n_tuonpuoleisessa maailmassa yleensä kaikki on päinvastoin kuin tässä\nmaailmassa_. Siihen viittaa kuolleitten vaatettaminenkin elävistä\nihmisistä eroavalla tavalla.\n\nMaanalaisena tuota toista maailmaa kuvitellaan myös auringottomaksi ja\npimeäksi. Orkinolaisessa itkussa tytär lausuu: \"-- -- sinä lähdet nyt,\nisä, sinne, minne ei päivä lämpimästi paista, minne ei tuuli leppeästi\npuhalla.\" Tuonelan synkkyyteen viittaa lisäksi seuraava mokshalainen\nsanontatapa: \"Joka ei pidä tulen vartioimisesta, sen tuleva elämä on\npimeä.\" Toisen maailman tulen vartiointi mainitaan muussakin\nyhteydessä, _tona shin tol vani_ ('toisen maailman tulen vartija')\ntarkoittaa näet huonoa, jo haudan partaalla olevaa ihmistä.\n\nKreikkalaiskatolisen kirkon kansanomaisiin käsityksiin perustuu usko,\nettä kuollut joutuu kuuden viikon kuluttua kuoleman jälkeen jumalan\ntuomiolle ja että hurskaat pääsevät sen jälkeen taivaan vuorella\nsijaitsevaan paratiisiin, kun taas syntisiä keitetään tervakattilassa.\nTällaisten uskomusten myöhäisperäisyyttä osoittaa sekin, että\nparatiisilla on mordvankielessä venäläinen nimitys (_raj_) samoin kuin\nhelvetilläkin (_ad_).\n\nVieraan kulttuurin tuomia ajatuksia sisältyy myös Zorinin\nmuistiinpanemaan tuonelan elämää esittävään lauluun (_moro tona-tshin\neramodo_), jossa kerrotaan, että tuonelassa on elämä paras ersalaisilla\nja tshuvasseilla, mutta noitien, muiden pelto-osien rajavaoilla\nliikkuneitten, viljaonnen viejien, ihmislihan syöjien, punaisen veren\njuojien sekä hirttäytyneiden ja veteen hukuttautuneiden ei ole siellä\nhyvä olla. Joissakin asioissa, kuten on kerrottu, niidenkin nimiin\nsentään turvaudutaan. Se käy ilmi myös puheena olevan laulun\nseuraavasta kuvauksesta: Isäni hukuttautui veteen, äitini kuuli sen ja\nhirttäytyi. Olin ainoa lapsi, jäin yksin tyhjään tupaan. Nukkumaan\nmennessäni rukoilen aina isäni ja äitini puolesta (_t'et'an avan l'emt'\nkundan)_. Kerran näin heidät unessa. Vaikka isäni olikin suljetussa\npaikassa, oli hän sentään vapaana. Äitini taas oli pimeässä paikassa,\ntulessa kaulaan asti. Yöt päivät hän itki ja kirosi itseään. Kysyin\näidiltä, voisinko hänet pelastaa. \"Sitä et sinä voi tehdä, lapseni\",\näiti sanoi, \"minä palan tässä maailman loppuun asti. Kun maailman loppu\ntulee, pääsen pois tulesta, mutta en sittenkään hyvään paikkaan, sillä\njo ennen syntymääni on _nishk'e-pas_ minut kironnut.\" -- Menin isäni\nluo, kysyin häneltä, miten voisin hänet pelastaa. \"Et voi minua\npelastaa\", hän vastasi, \"maailman loppuun asti saan olla täällä, sitten\ntuodaan äitisi tänne ja minä pääsen hyvään paikkaan.\" Kysyin vielä,\nminkä vuoksi heidän nimeensä silti turvaudutaan, ja sain tietää, että\njuuri ne, jotka ovat hukuttautuneet veteen tai hirttäytyneet, voivat\nkarkoittaa tauteja. Noiden onnettomien muistaminen on myös heistä\nitsestään mieluisaa: \"Kun meidän nimeemme turvaudutaan, sen päivän\nsaamme olla vapaana, silloin liitymme toinen toiseemme ja puhelemme\".\n\nMonet esimerkit osoittavat, että mordvalaisten kalmistot olivat ennen\nvanhaan suvun tai heimon yhteisiä. Jokainen uusi tulokas liittyy siellä\nennen kuolleisiin omaisiinsa, _tuonelassakin eletään näet suvuittain_.\nSamoin kuin muilla Volgan kansoilla oli mordvalaisilla tapana huolehtia\nsiitä, että myös vieraalla seudulla kuolleet tuotiin, mikäli\nmahdollista, sukulaisvainajien seuraan. Alun perin uskottiinkin\nvainajan asuvan itse kalmistossa, mikä ilmenee mm. siitä, että kutakin\nkuollutta oli lähestyttävä tämän haudan ääressä, josta myös tämän\nkuviteltiin saapuvan kylään joko kutsuttuna tai kutsumattomana\nvieraana. Olemme jo maininneet, että _kullakin kalmistolla oli\nhaltijansakin (kalmon k'ird'i)_. Semmoisena toimi _ensiksi kuollut_,\njota pidettiin muiden hautausmaahan haudattujen esimiehenä. Kalmiston\nhaltija saattoi olla joko mies- tai naispuolinen vainaja. Joskus\npuhutaan kahdestakin haltijasta, joista toinen on mies-, toinen\nnaispuolinen. Rukouksissaan mokshalaiset käyttivät niistä nimitystä\n_kalm-azar, kalm-azarava_. Jälkimmäisen sanotaan näyttäytyvän\nmordvattaren valkeissa pukimissa. Buinskin piirin Karmalyn\nmokshalaiset ovat kertoneet, että ensimmäinen ihminen, joka haudattiin\nuuteen kalmistoon, haudattiin muka pystyasentoon ja hänelle annettiin\nkeppi käteen, hänestä kun tuli \"hautausmaan herra\" (_kalmaziren\npoksh_). Eräässä Shkolnikovin Gorodishtshen piirin Shugurovossa\nmuistiinmerkitsemässä rukouksessa, joka luetaan yksityisen vainajan\nhautajaisissa ja muistojuhlissa, mainitaan \"kalmiston-alkajina\"\n_(kalmon-ushodit'shat) Tumaj-at'a ja B'erdish-baba_. Paikkakunnalla\nselitetään näiden nimien johtuvan siitä, että vanhaan\npakanuudenaikaiseen hautausmaahan (_tasto kalmazir_) haudattiin\nensiksi tammesta tehty miehenkuva, _Tumaj-at'a_ ja koivunen\nnaisenkuva, _B'erdish-baba_. Sanotaan, että vielä melko myöhään\nuhrattiin tämän valehaudan luona kasvavan tammen alla lampaita eräässä\nkesällä vietetyssä muistojuhlassa, joka oli omistettu näille\n\"kalmiston-alkajille\".\n\nMordvalaisten \"toisen maailman\" kuvittelut ilmenevät paitsi\nhautausvarustuksista lisäksi niistä kuvauksista, joita yksityisillä\n\"vainajilla\" on tapana muistojuhlissaan esittää: Kuollut kylvää\nsiemenen ja korjaa sadon, pitää karjaa, kasvattaa hevosia, harjoittaa\nmehiläishoitoa, kulkee markkinoilla, tekee kauppaa sekä käy kesteissä\nja kapakoissa. Neito menee miehelään, ja mies etsii itselleen sopivan\npuolison. Saadaanpa siellä lapsiakin. Näistä mordvalaisten kuvitelmista\njo Milkovitsh kertoo sanoessaan, että kun he pukevat kuolleensa\nparhaisiin pukimiin, he uskovat, että ne esiintyvät juuri sellaisina\nvainajien valtakunnassa. Lisäksi hän sanoo heidän uskovan, että\nkunnialliset ihmiset elävät tuonelassa varakkaina ja että heillä siellä\non karjaa ja laitumia, kun taas kunniattomat saavat kärsiä paikassa,\nmissä tervapata (_smola sargavas_) kiehuu.\n\nOlemme nähneet, että vainajat ennättävät omilta toimiltaan huolehtia\nmyös elossa olevien omaistensa terveydestä ja toimeentulosta. Näin ne\npalkitsevat maahanpaniaisissa ja muistajaisissa saamansa uhrilahjat.\nSiitä, miten monella tavalla kuolleiden apuun on turvauduttu, on jo\nriittävästi esimerkkejä esitetty. Tässä yhteydessä mainittakoon\nkuitenkin vielä seuraavat eräässä muistojuhlassa vainajaan kohdistetut\nsanat, jotka osoittavat, että vainajat ovat olleet uskollisia\nvähässäkin: \"Kas tässä sinulle, Semjon, piirakka, muna, naudanlihaa,\nvoita ja rahaa! Marfa toi nämä sinulle. Pidä hänestä huolta, suojele,\nSemjon, hänen karjaansa ja viljaansa. -- -- Kun minä menen viljaa\nleikkaamaan, ruoki sinä kananpojat ja pidä huolta talosta!\"\n\nKreikkalaiskatolisen kirkon pyhimysten palvonnasta johtunee\nmordvalaisten käsitys, että vainajat voivat esiintyä elossa olevien\npuoltajina myös taivaanjumalan edessä. Kaunopuheisena todistuksena\ntästä esitettäköön seuraava Utshajevin muistiinpanema rukous, jonka\nmuudan \"rukoilija-akka\" (_oznet'sha-bab'ine_) esitti rahaa\nraaputtaessaan Ul'an nimisen kuolleen muistojuhlassa: \"Mat'ran (rahan\nja ruoaksien tuojan nimi) esivanhemmat, sukulaisvainajat, katsokaa.\nMat'ra toi teille puudan vaskea (tai leipää-suolaa). Olkoon teiltä\nsiunaus, tehkää hyvää! Rukoilkaa _v'ere-pasin_ luona, antakaa\neläjälle-olijalle terveyttä, kasvavaa viljaa, lisääntyvää karjaa! Älkää\nmoittiko sitä, mitä Mat'ra teille antaa, mitä Mat'ra itse syö ja juo,\nkaikella sillä hän teitäkin kestitsee. Ja sinä, Ul'an (vasta kuollut),\nälä ole meille suutuksissa siitä, että me muistelemme Mat'ran\nesivanhempia! Ne ovat sinullekin tarpeen. Ne tulevat sinua puoltamaan\n_v'ere-pasin_ edessä. Sinä olet toisessa maailmassa uusi tulokas,\ntarvitset neuvojia. Ja te, Mat'ran esivanhemmat, sukulaisvainajat,\nneuvokaa Ul'ania, puoltakaa häntä _v'ere-pasin_ edessä!\"\n\nNiistä neuvoista, joita \"vainaja\" muistojuhlassa omaisilleen antaa\nkehoittaessaan näitä elämään sovinnossa, karttamaan riitaa, juopottelua\nym., käy lisäksi ilmi, että vainajia on pidetty myös hyvien tapojen\nvalvojina. Ja samoin ne ovat olleet huonojen tekojen rankaisijoita.\nKurinpitoa harjoitetaan vielä kuolleitten yhteiskunnassa, jonne kunnon\nkansalaiset eivät halua rikollisia seuraansa.\n\n\n\n\nMAAILMANSYNTY JA MAAILMANKUVA.\n\n\nVenäläinen pappi Fedor Shaverskij on Samaran läänin Buguruslanin\npiirikunnassa 1853 muistiinpannut mordvalaisen luomistarun, jossa\nkerrotaan, mitenkä Jumala alussa istui aavan meren keskellä\nsijaitsevalla kivellä ja mietiskeli _maailman luomista_. Kun hänellä ei\nollut ketään, jonka kanssa hän olisi voinut asiasta neuvotella, hän\nharmistui ja sylkäisi veteen. Vedessä ajelehtiva sylki alkoi hänen\nhämmästyksekseen kasvaa, ja kun Jumala löi sitä sauvallaan, ilmestyi\nsiitä paholainen (_shaitan_), joka lupautui Jumalan avustajaksi\nluomistyössä. Jumala kehoitti häntä sukeltamaan syvyyteen ja noutamaan\nhiekkaa meren pohjasta. Vasta kolmannella kerralla paholaisen onnistui\ntuoda sitä suussaan, mutta hän antoi siitä vain osan Jumalalle, osan\nkätki poskiinsa aikoen luoda itselleen oman maan. Kun Jumala sitten\nsirotti paholaisen tuoman hiekan alkumeren pinnalle, alkoi hiekka heti\nkasvaa suureksi maaksi. Samalla kasvoi sekin osa, jonka paholainen oli\nkätkenyt poskiinsa, niin että hänen tuskissaan oli poistettava se\nsuustaan. Näin kerrotaan vuorten ja kukkulain muodostuneen maan\npinnalle.\n\nMelnikov, joka on painattanut tämän tarun, julkaisee myös erään\ntoisinnon, jossa paholainen mereen sukeltaessaan toimii hanhen\nhahmossa. Kuten teoksessani \"Altain suvun uskonto\" olen osoittanut, on\npuheena olevalla luomistarulla, joka mordvalaisten keskuuteen on\nilmeisesti saapunut venäläisten lahkolaisten mukana, laaja\nlevinneisyys; jotenkin samanlaisena se tunnetaan itä-Suomesta aina\nSiperian sydänmaille asti.\n\nSamaan tarustoon sisältyy myös mordvalaisten kertomus _ihmisen\nluomisesta_. Kun Jumala oli muodostanut savesta ihmisen, joka vielä oli\nhenkeä vailla, hän asetti koiran sitä vartioimaan, jottei paholainen\nolisi päässyt sitä turmelemaan sillä aikaa, kun Jumalan piti käydä\nihmiselle henkeä hakemassa. Lupaamalla koiralle, joka tällöin vielä oli\nalaston, karvapeitteen paholaisen onnistui kuitenkin lähestyä tuota\nJumalan luomaa olentoa ja saastuttaa se syljellään. Sen vuoksi Jumala\npalattuaan käänsi paholaisen likaaman ihmisruumiin nurin, niin että\nsairautta aiheuttava saasta joutui ruumiin sisäpuolelle.\n\nVenäläisten taholta tullut taru on sekin, jossa kerrotaan, mitenkä\nJumala (_v'ärd'ä-shkaj_ 'ylhäinen luoja') iskemällä yhteen kahta kiveä\nsynnytti hyvät haltijat, jotka säkenien lailla sinkoilivat esiin\nkivestä, ja mitenkä paholainen sen nähdessään teki samoin ja loi\nmaailmaan pahat henget.\n\nOnpa mordvalaisilla niiden omien heimojenkin alkuperää esittäviä\nkertomuksia. Ainakin ersalaisten alkuperää kuvataan Zorinin\nmuistiinpanemissa kansanrunouden näytteissä, joihin sisältyy mm.\nseuraava luomistaru:\n\n    Kuulkaa ersat ja mokshat,\n    kerron ersojen synnyn,\n    ersojen synnyn, ersojen kielen,\n    mistä ersat ensinnä ovat tulleet,\n    kuka ersat on luonut,\n    maaemon päälle saattanut,\n    kuka antoi heille hyvän ymmärryksen,\n    hyvän ymmärryksen, järjen.\n    Ensinnä syntyi _nishk'e-pas_ (taivaanjumala),\n    _nishk'e-pas_ loi maan ja taivaan,\n    taivaalle _nishk'e-pas_ antoi\n    nousevan auringon, vaeltavan kuun,\n    maan päälle _nishk'e-pas_ loi\n    mustan metsän ja vihreän ruohon;\n    vielä jumala teki maan päälle\n    suuren veden, suuren veden,\n    suureen veteen (mereen) jumala laski\n    maata hallitsevat kolme kalaa.\n    Jumala katselee maata,\n    sen päällä ei ole eläjää,\n    ei ole metsän kaatajaa,\n    ei ruohon leikkaajaa,\n    kaatamatta metsä lahoo,\n    leikkaamatta ruoho mätänee.\n    _nishk'e-pas_ ajattelee,\n    ajattelee yksikseen,\n    minäpä teen nyt ihmisen,\n    panen alulle elämisenjärjestyksen (_kojne_),\n    ensinnä teen ersalaisen,\n    ensinnä panen alulle ersalaisen elämäntavan,\n    ersalaisen elämäntavan, ersan kielen.\n    Niinkuin _nishk'e-pas_ oli ajatellut,\n    niin hän myös teki ersamiehen,\n    jumala toi hänelle vaimon,\n    jumala antoi sen hänen kätensä alle (valtansa alle).\n    Tällä tavalla jumala sanoi:\n    katso, ersa, tämä olkoon vaimosi,\n    sinä olet nyt hänen päänsä,\n    hänen hallitsijansa ja vallitsijansa.\n    Vaimolle jumala puhui:\n    katso tämä olkoon sinun puolisos,\n    tämä olkoon nyt sinun pääsi,\n    tämä olkoon sinun hallitsijasi,\n    tämä olkoon sinun vallitsijasi.\n    Kuuntele hänen sanaansa,\n    noudata hänen mieltänsä,\n    kärsi hänen ärtyisyyttänsä.\n    Jos noudatat hänen mieltänsä,\n    jos kärsit hänen ärtyisyyttänsä,\n    niin sydämesi voi levätä,\n    niin sinun on hyvä elää.\n    Miehelle jumala sanoi:\n    ole sinä kyntäjä, äestäjä,\n    ole sinä viljan kylväjä,\n    ole sinä vatsan ruokkija.\n    Vaimolle jumala sanoi:\n    ole sinä keittäjä ja paistaja,\n    ole sinä ruumiin verhooja,\n    ole sinä vuoteen laittaja.\n    _nishk'e-pas_ siunasi heidät\n    elämään ja lisääntymään.\n    Ersat elivät, elivät,\n    eivät poikenneet jumalan sanasta,\n    seitsemäksi kyläkunnaksi he lisääntyivät -- --.\n\nVielä kansanomaisempi sisällöltään on seuraava Zorinin muistiinpanema\nersalainen luomistaru:\n\n_Nishk'e-pas, shki-pas_, aikoo perustaa maan päälle elämänjärjestyksen\n(_kojne_). Siihen ei hänen oma viisautensa kuitenkaan riitä. Hän kutsuu\nsen vuoksi luokseen tyttärensä Kastargon ja Vezorgon, joista edellisen\nlähettää etsimään avukseen _purg'ine-pasia_ (ukkosenjumalaa),\njälkimmäisen _Mikula-pasia_ (pyhää Nikolaita). Nämä tulevatkin, ja\nsitten he istuvat kolmisin juhlapöytään. Kastargo tarjoilee ruokia\n(leipää-suolaa), Vezorgo olutta. Tyhjennettyään haarikoita, ensin\nyksitellen, sitten kaksittain ja viimein kolmittain, he tulevat\nviisautta täyteen. _Nishk'e-pas_ pukeutuu nyt rautaiseen sotisopaan ja\nkypärään, ottaa rautaisen sauvan käteensä ja rupeaa selittämään\naikomustansa. Hän sanoo ajatelleensa luoda ersalaisen. \"Luo pois, sinun\nvallassasihan se on\", vastaavat toiset. \"Jos pidät venäläisestä, niin\ntee venäläinen, jos tataarista, niin tee tataari, jos tshuvassista,\nniin tee tshuvassi\". _Nishk'e-pas_ loi silloin ersan kansan ja kielen\nja tyytyväisenä kättensä töihin antoi niille siunauksensa. Ersat elivät\nsitten 70 vuotta ja lisääntyivät 70 kyläkunnaksi ja täyttivät maan. He\npukeutuivat kaikki samalla tavalla, rakastivat toisiaan ja pelkäsivät\n_Nishk'e-pasia_ sekä nuoret että vanhat. Jumala (_v'ere-pas_, sekin\ntaivaanjumalan nimitys) tuli sitten kerran maan päälle heitä katsomaan.\nErsat kokoontuivat hänen ympärilleen ja kumarsivat häntä. Jumala tuli\nkovin hyvälle tuulelle ja sanoi: \"Minä olen teidät luonut ja rakastan\nteitä, mitä pyydätte, sen annan.\" Ersalaiset pyysivät vehnäpuuroa ja\nmaitoa sekä joka taloon _jurt-avan_ (talonhaltijan) ja joka pihalle\n_kardas-sarkon_ (pihanhaltijan) sekä maa-emon maan haltijaksi ja\nvilja-emon viljan haltijaksi. Jumala teki niin. Tultuaan taas maan\npäälle Jumala sanoi: Minä annoin teille, mitä pyysitte. Jokaisella\nhaltijalla olkoon myös oma kumarruksensa (kulttinsa) ja uhrinsa. Niin\nkuin minua pelkäätte, pelätkää niitäkin, määrätkää jokaiselle oma\nuhripäivä, teurastakaa lampaita ja hanhia, keittäkää olutta ja\nmesijuomaa. Jos näin teette, tulette menestymään, viljanne kasvaa,\nkarjanne lisääntyy, vaimonne synnyttävät. Ersalaiset tottelivat, ja\nheillä on ollut vehnäpuuroa ja maitoa yltä kyllin.\n\nZorinin muistiinpanemassa, aikaisemmin esitetyssä luomisrunossa\npuhutaan _kolmesta maata hallitsevasta kalasta_. Toisin paikoin\nTambovin läänissä tarinoidaan vain yhdestä suuresta kalasta, jonka\ntehtävänä on meressä kelluvan maan tukeminen. Yleisempi mordvalaisten\nkeskuudessa on kuitenkin käsitys, että maan alla meressä on kolme\nsuurta kalaa, jotka kannattavat maata ja joiden liikahdus aiheuttaa\nmaanjäristyksen. Eräissä mordvalaisissa loitsuissa maan kannattajat\novat valaita. Niin on asian laita esim. seuraavissa, lypsettävänä\nolevan lehmän rauhoitussanoissa: \"Niin kuin maa on perustettu kolmen\nvalaan päälle, jottei maa siirtyisi paikasta paikkaan, niin älköön\nrakas elukkakaan liikahtako paikaltaan!\" Käärmeen pistoa vastaan\nluetussa loitsussa mainitaan kolme kalaa: \"Auta _nishk'e-pas,\nv'ere-pas!_ Mistä sinä olet syntynyt, ei kukaan maan päällä käsitä. Kun\noman suunnitelmasi mukaan loit maan, sinä kasvatit sille ruohon ja\nmetsän. Kun loit taivaan, teit sinne auringon ja kuun; sinun sanasi\nmukaan ne kulkevat. Maan päälle sinä teit 'suuren veden' (meren) ja\nlaskit sinne kolme kalaa, jotka hallitsevat maata. Vielä teit maan\npäälle kaikki olennot (_ojm'e_, oik. 'henki'), kaikki kielet, teit\nkarhut, sudet, ketut, jänikset, kärpät ym. ja kaikkein viimeiseksi\nkäärmeen; käärmeen kirosit, jätit sen ilman käsiä ja jalkoja,\nruumiillaan sen täytyy kulkea, piileskellen madella, kenet se tapaa,\nsitä se pistää, keneen se piikkinsä jättää, se kuolee. On ihmisiä,\njotka ymmärtävät käärmeen kieltä, minä (taikuri) ymmärrän sitä, en\npelkää käärmettä -- --.\"\n\nMordvalaisten kansanrunoudessa puhutaan joskus myös kolmesta\n\"valkoisesta kalasta\", jotka kannattavat maata sen \"kolmesta nurkasta\".\nTällaisina maan tukina mainitaan tällöin eräät sammensukuiset kalat:\n_sevruga, b'el'uga ja osotra_. Käsitys, että yksi tai useampi kala\nkannattaa maata ja estää sitä uppoamasta mereen, tavataan myös\nvenäläisten ynnä eräiden muiden itä-Euroopan ja Aasian kansain\nmaansyntytaruissa.\n\n_Maata ympäröivä meri, k'ijän mora_ (k. \u003C ven. okean 'valtameri' ja\nm. \u003C ven. more 'meri') virtaa pohjattomaan kuiluun. Maailman\nnimityksenä mordvalaiset käyttävät joko venäläistä lainasanaa _sv'et_,\nturkkilaista _tshakhar_ tai omaperäistä \"maata\" merkitsevää sanaa\n_mastor_. Taivas, _m'enel'_ (vrt. unk. _menny_), on jonkinlainen maan\nylitse kaartuva kansi. Mordvalaiset puhuvat myös \"taivaan kalvosta\"\n(_m'enel' jozo_). Joskus taivaita mainitaan useampiakin, väliin kaksi,\nväliin seitsemän. Samoin kuin venäläiset ovat mordvalaisetkin --\nilmeisesti edellisiltä saadun esikuvan mukaisesti -- kuvitelleet\ntaivasta vielä jonkinlaiseksi kristallikuvuksi, jonka yläpuolella on\njumalan asunto ja paratiisi. Siellä vallitseva ikuinen valo loistaa\nmaan päälle taivaan kuvussa olevista rei'istä ja rakosista. Uskotaan,\nettä sielujen tie tuonelaan kulkee taivaan kupua myöten, joka on niin\nliukas, että sinne kavuttaessa on turvauduttava kynsiin.\n\nTaru ajasta, jolloin _taivas oli lähempänä maata kuin nykyään_ on\nmordvalaisille yhtä tuttu kuin lukemattomille muille kansoille. Niinpä\nSimbirskin läänissä kerrotaan taivaan olleen ennen vanhaan niin\nalhaalla, että pilvet hipaisivat asuntojen kattoja, kunnes muudan vaimo\ntyönsi uuniluudalla taivaan ylemmäksi. Mokshalaisen tiedon mukaan\ntaivaan loitontaminen suoritettiin pannunvarrella. Kasanin läänin\nersalaiset selittävät taivaan aluksi olleen niin alhaalla, että siihen\nylettyi kädellä katonharjalta. Silloin taivaanjumala, _nishk'e-pas_,\nkuuli helposti ihmisten rukoukset. Kun muudan ersalaisvaimo sitten\nryhtyi soimaamaan jumalaa siitä, että hänen tupaansa tuli savua sitä\nlämmitettäessä, suuttui jumala ja nosti taivaansa ylemmäksi.\n\nPaitsi ympyrän muotoisena maa esiintyy mordvalaisten uskomuksissa myös\nnelinurkkaisena. Näin kuvittelevat ainakin ersalaiset selittäessään,\nettä maan neljässä nurkassa on kussakin suuri tynnyri, jossa tuuli-emo\nistuu. Nämä tynnyrit ovat suljetut, mutta ajoittain jokin niistä\navautuu, ja silloin siinä asuva tuuli-emo lentää ulos saaden aikaan\nsen, että tuuli alkaa puhaltaa siltä ilmansuunnalta. On ilmeistä,\nettä nuo maan neljä nurkkaa ovat läheisessä suhteessa neljään\npääilmansuuntaan.\n\nMelko varhaista ajatuskantaa edustanee se mordvalaisten käsitys, että\nmaa on pienestä alusta kasvamistaan kasvanut ja vihdoin saavuttanut\nnykyisen kokonsa. Myös maan pinnalla, vedessä ja ilmassa asustavat\neläimet ovat kasvaneet maan mukana. Kun _nishk'e-pas_ näki, että metsä\nja ruoho tarvitsivat hoitajaa, hän lähetti maan päälle ihmisen, so.\nmordvalaisen. Saduissa sanotaan maailmassa nykyisin olevan 77 kansaa,\nkieltä ja uskoa.\n\nSyntytaruihin on luettava vielä Buguruslanin piirin ersalaisilta\nmuistiinpantu kolmen sisarushaltijan alkuperää valaiseva kertomus: Maan\nkeskustassa kasvoi suunnaton koivu; kolmihaarainen oli sen latva,\nkolmihaarainen sen juuri, auringon se peitti lehvillään. Ei ollut sillä\nnäkijää, ei kuulijaa. Jumalan lähettämä suuri lintu löysi sen, teki\npesän sen latvaan, muni kolme munaa, hautoi niistä kolme poikasta.\nYhdestä munasta tuli _norov-ava_ ('vilja-emo'), toisesta _varma-ava_\n('tuuli-emo') ja kolmannesta _vir-ava_ ('metsä-emo'). Kolmeen suuntaan\nsuuri lintu lähetti nämä poikasensa, _norov-avan_ suurelle pellolle,\n_varma-avan_ tuulen mukana, _vir-avan_ suureen metsään. _Norov-ava_\nteki kotinsa pellolle, rajavaolle. Kun kyläkunta keväällä lähtee\nkylvöön, turvautuvat kaikki hänen nimeensä ja kumartavat häntä, ja kun\n_norov-ava_ näkee heidän kumarruksensa, hän antaa heille kasvavaa\nviljaa. _Varma-ava_ lähti tuulen mukana viuhuen puhaltamaan pitkin maan\npintaa. Missä hänen puoleensa käännytään, siellä hän puhaltaa leppeästi\nja tekee suurta hyötyä, mutta siellä, missä ei hänen puoleensa\nkäännytä, hän päästää myrskyn valloilleen, survoo viljan ja kantaa\nkootun heinän hajalle. _Vir-ava_ taas lähti suureen metsään ja teki\nsinne kotinsa, siellä hän elää ja kuljeskelee metsänhaltijana. Kun hän\näänekkäästi huutaa, hänen huutonsa kuuluu yli koko metsän. Ken marjaan\nhankkiutuu, tekee ensimmäisen kumarruksen _vir-avalle_, jolloin\n_vir-ava_ neuvoo ja ohjaa häntä, niin että hän palaa metsästä täysin\nkäsin.\n\n\n\n\nTAIVAANJUMALA.\n\n\nEnsi sijalla mordvalaisten jumalistossa on tietenkin _taivaanjumala_.\nMokshalaisten rukouksissa hänen nimensä on _shkaj_ ('synnyttäjä,\nluoja') tahi _shkabavas, shkajbas_ eli _shkabas_, jossa jälkiosana on\niraanilaisperäinen sana _pavas, pas_ ('jumala'). _Scabas_ mainitaan\njumalaa merkitsevänä jo siinä mordvalaisten sanojen luettelossa, joka\non liitetty hollantilaisen oppineen Nicolaes Witsenin teokseen.\nMokshalaisten _shkabavas_ esiintyy ersalaisilla _shki-pas_ muodossa.\nJälkimmäisen asemesta tai sen ohella mainitaan myös _nishk'e (nishk'i_)\ntai _nishk'e-pas_. Melnikov, Mainov ym. ovat erehtyneet samastaessaan\n_nishk'e_ ja mehiläiskekoa merkitsevän _neshk'e_ sanan, jonka vuoksi he\novat päättäneet, että tämä jumala on ollut erikoisesti mehiläisten\nsuojeluhaltija.\n\n_Nishk'e_ on kuitenkin lyhennys aikaisemmasta _ineshke (ine-shki)_\nmuodosta, jommoisena tämä nimi on säilynyt eräissä vanhimmissa\nersalaisten uskontoa käsittelevissä lähteissä kuten Nizhnij-Novgorodin\npiispan, Damaskinin v. 1785 toimittaman sanakirjan johdannossa, jossa\nmainitaan _ineshke-pas_ niminen jumala ja esitetään sille osoitettu\nrukous. Samassa lähteessä selitetään, että Nizhnij-Novgorodin\nhiippakunnan kristityt mordvalaiset nimittävät tällä nimellä\nIsä-Jumalaa. Jumalanpojan nimenä muka on _pas_, Jumalanäidin _pazon\nava_.\n\n_Ineshke_-muoto tavataan lisäksi parissa 1700-luvulta säilyneessä,\nhengellistä laatua olevassa käsikirjoituksessa, joita säilytetään\nPietarin Yleisessä kirjastossa ja joissa kummassakin tällä nimityksellä\ntarkoitetaan Kristusta. Toinen niistä on raamatunhistoria v:lta 1790,\ntoinen Lyhyt katekismus v:lta 1788. Kumpikin käsikirjoitus on sekä\nersan- että venäjänkielinen. Edellisessä esiintyy Kristuksen nimenä\n_ineshke-pazin_ ohella myös lyhyempi _nishke-paz_. Sama merkitys on\n_nishk'e-pasilla_ ollut ersalaisten keskuudessa monin paikoin\nmyöhemminkin. Loitsuissa _nishk'e-pas_ mainitaan usein myös\nJumalanäidin rinnalla. Kristillistä vaikutusta osoittaa lisäksi\nkäsitys, että kun _nishke-pas_ oli maan päällä, ihmiset surmasivat\nhänet, minkä jälkeen hän poistui ihmisten ilmoilta ja nousi taivaaseen.\n\nPaasonen, joka edellä mainittuja lähteitä käyttäen on kirjoittanut\nerikoisen tutkielman mordvalaisten taivaanjumalasta, osoittaa, että\nersalaisten _ineshk'e_ on yhdyssana, jonka ensi osana on _ine_\n('suuri'), jälkiosana _iki_ ja jolla mokshan murteessa on samaa\nmerkitsevä vastine: _ot'su_ ('suuri') _shkaj_. \"Suureksi\" ovat\ntaivaanjumalaa sanoneet myös islamin oppiin kääntyneet tataarit samoin\nkuin -- mahdollisesti näiden esimerkkiä seuraten -- votjakit (_budzim\ninmar_) ja tsheremissit (_kugu juma_).\n\nYhtä yleinen taivaanjumalan määre on \"ylhäinen\" tai \"ylhäällä oleva\",\nmokshalaisten _v'ärd'ä_, esim. _v'ärd'ä shkabavas_, ersalaisten\n_v'ere_. esim. _v'ere pas, v'ere shkipas, v'ere nishk'e_ ym.\nErsalaisten loitsurukouksissa mainitaan nimet _shki-pas, nishk'e-pas,\nv'ere pas_ usein peräkkäin ilmeisesti samaa jumaluutta tarkoittaen.\n\nMokshalaisten maan syntytarinassa _shkaj_ esiintyy jo persoonallisena\nluojana, mutta tällainen usko ei näytä kuvastavan alkuperäistä kantaa\nyhtä vähän kuin luomisen aate, joka, kuten Paasonen huomauttaa, on\nollut mordvalaisille vieras. Teonsana _shka-ms_, jonka partisiipimuoto\nmoksh. _shkaj_, ers. _iki_ on ja joka on säilynyt vain\nkansanrunoudessa, merkitseekin alunperin _siittämistä tai\nsynnyttämistä_. Paasonen pitää todennäköisenä, että _shkaj_ sana tässä\nmielessä on tulkinnut vain näkyvälle taivaalle omistettua ominaisuutta.\nMilkovitsh, jonka kuvaus, kuten mainittu, on 1700-luvulta, kertoo\nmokshalaisten nimittävän _shkaj_ nimellä myös itse taivasta. Saman\ntiedon esittää Pallas. Sitä osoittavia muistomerkkejä on myöhemmin\ntavattu itse kansanrunoudesta. Esimerkkinä mainittakoon: _shkajsh\nmazams_, \"taivas on punertunut\". Paasonen osoittaa lisäksi, että\nmordvalaisten _ot'su shkaj_ tai _ineshk'i_ vastaa nimen merkityksen\npuolesta tsheremissien _kugu shotshan_ ('suuri siittäjä' tai\n'synnyttäjä') jumaluutta, johon ei ole liittynyt kristillistä luojan\nkäsitystä. Sitä vastoin sen votjakkilainen vastine _kildisin_\n('siittävä l. synnyttävä taivas l. jumala') tarkoittaa samoin kuin\nersalaisten _ineshk'e_ myös Kristusta varsinkin legendanomaisissa\ntaruissa. Votjakkien taivaanjumalan määreenä esiintyviä sanoja _kildis\nvordis_ ('synnyttävä-elättävä') vastaavat ersalaisten samaa merkitsevät\n_shki t'ri_. Esim. sadetta pyydettäessä on _shki t'ri pas_ toisinaan\nrukouksen kohteena.\n\nMordvalaiset puhuvat _naispuolisestakin_ taivaanjumaluudesta. Sellainen\non ersalaisten _nishk'e-ava_ l. _shki-ava_ (_ava_ 'emo, vaimo'), jotka\nmolemmat nimitykset saattavat esiintyä rinnan samassa rukouksessa.\nMokshalaisilla sitä vastaa _shkabas-ava_. Eräässä mokshalaisessa\nlaulussa _shkabas-ava_ \"kiskoo päreitä\" taivaassa. Ersalaisessa\nloitsussa taas _nishk'e-ava, pas-ava_ mainitaan _nishk'e-pasin_\npuolisona, jolla on käskyläisiä käytettävänään. Joskus häntä kuvataan\nkuten Efeson Artemista ja suomalaisten kansanrunojen neitsyt Maariaa\nmonirintaiseksi: On suuren suuri pelto, pellolla suuri kumpu, kummulla\n_nishk'e-pasin_ eukko, jolla on 77 rintaa (nänniä), hän puhaltaa pois\nIvanin 77 tautia. Kun _nishk'e-ava_ ei rukouksissa koskaan esiinny\nmuodossa _nishk'en ava_, on Paasonen olettanut, että samaa \"siittävää\"\neli \"synnyttävää\" taivasta olisi kansanuskossa pidetty milloin mies-,\nmilloin naispuolisena.\n\nOnpa personoidulla taivaanjumalalla _tytärkin tai tyttäriä_.\nMokshalaisessa laulussa _shkabas-avan_ tytär kirjailee\nhöyhenpieluksella istuen lumivalkeaa käsityötä, joka on hänen\nhelmassaan. Paljon suurempaa osaa näyttelee taivaanjumalan tytär\n(_nishk'en t'ejt'er_) ersalaisten kansanrunoudessa. Jo Milkovitsh\nkertoo, että ersalaiset uhraavat sekä _nishk'e-pasille_, jota hän\nselittää \"taivaan sallimukseksi\", että _nishk'e-aval\\e_ ja _nishk'en_\ntyttärelle eri vuodenaikoina suurkarjaa sekä pyytävät näiltä onnea ja\npitkää ikää. Ersalaiset puhuvat useammastakin taivaanjumalan\ntyttärestä. Niinpä eräässä sikäläisessä loitsussa mainitaan taudin\nparantajina kolme _nishk'e-pasin_ tytärtä (vrt. roomalaisten parcae);\nvanhimmalla on valkoinen paita ja viitta, keskimmäisellä sininen paita\nja viitta, nuorimmalla taas on vihreä puku. Melko yleinen on\nersalaisten käsitys kahdesta taivaanjumalan tyttärestä, joilla on\nerikoiset nimetkin, Kastargo ja Vezorgo. Kastargo ei ole loitsuissakaan\nharvinainen. Mm. seuraavat kaihensanat kertovat hänestä: Valkoista\nkaihta puhallan, mustaa kaihta puhallan, harmaata kaihta puhallan.\n_Nishk'e-pasilla_ on täysikasvuinen, suuri tytär Kastargo. Kastargon\nportilla on lumivuori, maan suuruinen, taivaan korkuinen. Kastargo\nhajoittaa sen yhden tunnin, yhden minuutin kuluessa. _Nishk'e-pasin_\ntyttären portaitten edustalla on hopeainen pylväs, maan levyinen,\ntaivaan korkuinen. Yhdessä tunnissa, yhdessä minuutissa hän sen\nhävittää. _Nishk'e-pasin_ tyttären pihalla on väärä leppä, lepän alla\nlähde, se kumpuaa kultana, pulppuaa hopeana, se se pesee Ivanin\nsilmästä kaihen pois ja kuivattaa sen valkoisella silkkipyyhkeellä.\n-- -- _Nishk'e-pasin_ iso tytär kulkee ja kulkee, löytää maan äärestä\nvalkoisen koivun, jonka alimmalla oksalla istuu valkoinen haukka, se se\nparantaa kaihen, oikealla siivellään, kultaisilla sulillaan se\nkuivattaa sen pois, suurilla kynsillään se repii sen irti, nuolee sen\nkielenpäällään ja sulattaa sen hengähdyksellään.\n\nMyös _nishk'en pojasta_ puhutaan ersalaisissa lauluissa. Eräs Samaran\nläänissä muistiinpantu runo kertoo, mitenkä muudan pohatta, joka ei\njuhlapäivinä rukoillut jumalaa, kehuskeli varallisuuttaan ja\nlapsirikkauttaan sekä halveksi ylijumalaa sanomalla:\n\n    -- -- -- -- --\n    siksi en rukoile _nish'e-pasia_,\n    siksi en rukoile _v'ere-pasia_,\n    -- -- -- -- --\n    _nishk'e-pasilla_ on vain yksi poika,\n    _v'ere-pasilla_ on vain yksi miniä,\n    vain yksi kiikkukehto,\n    siinäkin kehdossa tyttölapsi,\n    tyttölapsi, narttukakara -- -- --.\n\nMordvalaiset kertovat tarinoita siitäkin, miten joku mainen neito on\njoutunut _ylijumalan miniäksi_. Seuraava taru on saatu Pensan läänin\nmokshalaisilta: Kerran eli vanha lapseton pariskunta. Vihdoin vaimo\ntuli raskaaksi, \"kolme vuotta kantoi, kolme viikkoa synnytti\". Lapsi\nitki yöt päivät. Äiti sanoi: \"Voi _shkabavas_, elättäjä, ken lapseni\nitkun lakkauttaisi, sille antaisin hänet miniäksi\". Pian saapui kaksi\nkerjäläistä, toisen heilauttaessa lasta tämä herkesi itkemästä, toisen\nheilauttaessa lapsi nukahti. -- -- Vartuttuaan tyttö ompeli ikkunan\nääressä. Ikkunan alatse kulki valkoinen ukko: \"Ompele, lapsukaiseni,\nminiäni! Tänään on juhlapäivä, en ota sinua, huomenna on arki, otan\nsinut\". Tyttö vääntelee käsiään ja itkee, kertoo äidilleen. -- \"Älä\nitke, kerjäläiselle en sinua anna!\" -- Tyttöä tultiin kutsumaan\nkylälle. Kun hän palasi kotiportille, nousi kova tuuli, joka kantoi\nhänet ylijumalan luo. Tämä otti hänet miniäkseen. Tyttö valitteli.\nJumala puhui: \"Miniäni, lapsukaiseni, ala-aitassa älä käy, alaikkunasta\nälä katso!\" Tyttö katsoi kuitenkin, ja nähtyään isänsä ja äitinsä hän\nalkoi itkeä. Kotiin tultuaan _shkabavas_ kysyi, miksi itket? Miniä\nvastasi: \"Istuin uuden tuvan sivupenkillä ja tapoin syöpäläisiä poikasi\npäästä, silloin akkunan ohi lensi harakkaparvi tahrien silmäni.\" Sitten\nylijumala lähti taas maansa ympäri kulkemaan ja uudisti saman kiellon.\nMiniä, joka ei nytkään totellut, näki toverinsa leikkimässä. Kun jumala\npalasi ja huomasi miniän taas itkevän, hän kysyi: \"Miksi itket?\" Miniä\nvastasi: \"Kävin rikkoja viskaamassa, tuuli-emo (_varm-ava_) kulki\nohitseni, täytti silmäni\". Jumala meni tuuli-emon luo: \"Missä olet\nkäynyt ilman lupaani?\" -- \"Missä minä ilman sinun lupaasi\", tuuli-emo\nvastasi. \"Miniäsi kävi ala-aitassa, katsoi alaikkunasta, näki\nkotikylänsä ja toverinsa leikkimässä.\"\n\nMoksalaisilta saatu on myös Sirikinin muistiinpanema laulu, jossa äiti\nkiroaa tottelemattoman tyttärensä. Kun tämä sitten vuosien perästä\neräänä helluntaina menee toisten tyttöjen kanssa joelle tavan\nmukaisesti seppeleitä heittämään, niin hänen seppeleensä lähtee,\npäinvastoin kuin muiden, kulkemaan vastavirtaan. Hetken kuluttua nousee\nkova myrsky, joka nostaa tytön kuin höyhenen ja kantaa hänet _shkajn_\nikkunan alle. Tällöin _shkaj_ ottaa hänet miniäkseen.\n\nJevsevjevin sanakirjassa viitataan Samaran läänin ersalaisten lauluun,\njossa on esitetty saman tarun toisinto ja jonka loppuosa on seuraava:\n_Nishk'e-pas_ kysyy miniältään: \"Miksi itket? Onko sinun tullut\nkoti-ikävä?\" Tyttö vastaa (valehtelee): \"Ei minun ikävä ole, tuuli-emo\n(_varm-ava_) vain laski tuulensa ajattomaan aikaan valloilleen ja\nlennätti rikkoja silmiini\". Jumala tutkii: \"Tuulenhaltija, tuuli-emo,\nmiksi olet laskenut tuulesi ajattomaan aikaan?\" Tämä vastaa: \"Siihen\naikaan olivat lapseni nukkumassa, ei kukaan ole voinut päästää tuulia\nvalloilleen, ei kukaan ole voinut irroittaa salpaa\".\n\nJoskus kerrotaan myös maisen miehen joutuneen avioliittoon\n_nishk'e-pasin_ tyttären kanssa. Niinpä Zorin on eräästä Samaran läänin\nersalaiskylästä (N. Bajtermish) muistiinpannut runon onnettomasta\nmiehestä, joka ei löydä itselleen puolisoa ja joka pyydettyään\nvanhempien siunauksen lähtee mieron tielle. Kulkiessaan hän sättii\n_nishk'e-pasia_ kovasta onnestaan. Yhtäkkiä ilmaantuu hänen eteensä\nkaunis tyttö. Tämä sanoo olevansa _nishk'e-pasin_ nuorin tytär, jonka\nisä on lähettänyt onnettomalle miehelle puolisoksi. _Nishk'e-pas_ antaa\nheille siunauksensa, he elävät, kasvattavat seitsemän poikaa ja saavat\nseitsemän miniää.\n\n_Nishk'en apulaisina_, jotka ovat tämän ja ihmisten välimiehiä,\nmainitaan toisinaan venäläisen kirkon pyhimyksiä. Kansanrunoudessa\n_haukka_ esiintyy ylijumalan sanansaattajana.\n\n_Taivaanjumalan asuinpaikkaa_ kuvataan etenkin loitsurunoudessa, jossa\nsen yleensä sanotaan olevan ylhäällä; \"Ylhäällä sinä elät, katso alas!\"\nMuudan loitsu, joka luetaan oikeuteen lähdettäessä, alkaa sanoilla:\n\"_Nishk'e-pas, shki-pas_, ylhäällä oleva _nishk'e-pas_, alhaalla oleva\n_mastor-ava_ ('maa-emo') suojelkaa minua! _Nishk'e-pasilla,\nshki-pasilla_ on ylös johtavat ja alas laskeutuvat portaansa, tulo- ja\nmeno-ovensa -- -- --.\" Viimeksi mainitussa loitsussa taivaanjumalaa on\nilmeisesti kuviteltu ihmisenkaltaiseksi olennoksi. Samoin on asian\nlaita seuraavassakin Zorinin Vetshkanovosta muistiinpanemassa \"kuivan\npernan\" parantamissanoissa, joissa kerrotaan, että _\"nishk'e-pasilla,\nshki-pasilla, v'ere-pasilla_, suurella jumalalla on asuntonsa pilvien\nyläpuolella\". Joskus sen mainitaan sijaitsevan \"kahden taivaan\nvälissä\". Loitsussa sukupuolista kyvyttömyyttä vastaan taas sanotaan\nmm.: \"_Nishk'e-pas, shki-pas, v'ere-pas_, suuri jumala! Sinun asuntosi\non tuulen haltian (_varmazejn_) vaikutuspiirin ulkopuolella, seitsemän\ntaivaan takana, se on rautaisen aidan ympäröimä, sinne ei salama pääse.\nSiellä asuu myös ylijumalan puoliso _nishk'e-ava, pas-ava_\"; lisäksi\n\"hänellä on omat kirjurinsa, jotka tekevät hänen tahtonsa.\"\nArkkimandriitti Makarij kuvailee mokshalaisten vastaavia käsityksiä\nseuraavin sanoin: \"He vakuuttivat, että _ot'su shkaj_ asustaa taivaassa\nja hallitsee yksinomaan taivasta. Aineellisen maailman hallitsemisen\nhän on luovuttanut muille, alemnille jumalille.\"\n\nPallas, joka mainitsee, etteivät mokshalaiset käytä korkeimmasta\nolennosta ersalaisten tavalla Paas (_pas_) nimitystä, vaan Schkai\n(_shkaj_) kuten itse taivaastakin, huomauttaa samalla, että he tälle\nrukousmenoja suorittaessaan kääntyvät _itää kohti_. Melnikov kertoo,\netteivät mordvalaiset missään vietä ylijumalan kunniaksi erikoista\nuhrijuhlaa, mutta että he kaikissa juhlissaan muistelevat häntä\nensiksi. Orlov taas sanoo, että mordvalaiset kääntyessään eri jumalien\npuoleen aina ensin omistavat _shkajlle_ lyhyen rukouksen. Sitä vastoin\non Orlovin mukaan tuntematonta, uskoivatko mokshalaiset _shkajn_\ntarvitsevan ruokaa ja vaatteita niin kuin muiden jumalien, joiden\ntodella ajateltiin \"syövän, juovan ja tarvitsevan vaatetusta\". Eräiden\ntietojen nojalla voidaan kuitenkin päättää, ettei mokshalaistenkaan\ntaivaanjumala jäänyt ainakaan uhrikestityksestä osattomaksi. Esimerkin\nsiitä tarjoaa mm. pääsiäisviikon perjantaina vietetty kotoinen juhla,\njosta on olemassa seuraava kuvaus: Vanhin rukoili kynnyksellä\n_skabavasia_, että tämä kasvattaisi runsaasti viljaa ja kartuttaisi\nkarjaa. Sitten kaadettiin muutama pisara kaljaa kynnykselle. Vielä\npantiin leipä- ja lihakappale (uunin) savureikään, jonne myös\nkaadettiin vähän kaljaa. Sitä tehdessä sanottiin: \"_Skabavas_, anna\ntämän savun mukana uhrimme nousta sinun luoksesi!\" Tässä kuvatut menot\nnäyttävät kuitenkin alun perin kuuluneen vainajain palvonnan yhteyteen.\n\nTeuraita uhrattaessa ei ole aina helppo päättää, milloin jokin uhri\ntodella on juuri taivaanjumalalle tarkoitettu, etenkin kun samalla\nusein muisteltiin muitakin jumalia. Epävarmaa on myös, palvottiinko\ntaivaanjumalaa, ukkosenhaltijaa vaiko jotakin muuta jumaluusolentoa,\nkun esim. Simbirskin läänin ersalaiset teurastivat pellolla härän,\nkaivoivat luut maahan ja rukoilivat: \"Paz, anna sadetta!\" Pieniä uhreja\nnäyttävät _nishk'e-ava_ ja _niskh'en_ tytärkin, Kastargo, joskus\nsaaneen osakseen. Niinpä Samaran läänin Stavropolin piirin Stepnoje\nShantalassa sanotaan _nishk'e-avalle_ keitetyn puuroa pääsiäisenä ja\nKastargolle valmistetun mesikakkuja pääsiäislauantaina.\n\nPiispa Jakoville v. 1840 antamassaan esityksessä Timofej Leontjev\nsanoo Hvalynskin piirin ersalaisten palvoneen \"ylhäällä olevaa\"\n(_v'ere-pas_), \"suurta jumalaa\" (_poksh-pas_) paitsi uhrijuhlien aikana\nmyös päivittäin päivällisen edellä ja lisäksi matkalle lähdettäessä.\nHän esittää myös eräitä rukousten näytteitä. Matkalle lähdettäessä\nluettiin: \"Jumala, suuri jumala, _niskh'e-pas_, elättäjä! Suojele sinä\nmeitä, kun olemme matkalla, kun nousemme vuoteesta tai laskeudumme\nlevolle joko päivän lepohetken tai yön unen aikana. Illan ja aamun\njumala, auringon ja kuun valossa suojele meitä pahansuovalta ihmiseltä,\npahantekijältä ja ilkeämieliseltä, pahalta sattumalta, pahalta\nkohtaukselta, jotta terveinä voisimme taas palata kotiin!\" Toinen\nLeontjevin esittämä rukous on seuraava: \"_Vere-pas_, suuri jumala,\nelättäjä, auta sinä meitä kaikissa asioissa, suojele meitä\nvastoinkäymiseltä ja onnettomuudelta, pahalta sattumalta, pahalta\nkohtaukselta, pahalta silmäykseltä, pahansuovalta, pahantekijältä ja\nilkeältä ihmiseltä, ojenna kätesi, kohota helmasi, sulje, peitä ja\nympäröi meidät kuin aidalla!\"\n\n\"Aidalla ympäröimisestä\" puhutaan myös seuraavissa morsiamen suojelua\ntarkoittavissa sanoissa, jotka ersalainen patvaska, _ured'ev_, lausuu\nhäämenojen aikana, ennen kuin nuori pari jätetään kahden kesken\naittaan: \"Auta, _nishk'e-pas_, suojele, _v'ere-pas!_ Sinä tiedät\nkaiken, näet kaiken, katsele silmilläsi, kuuntele korvillasi, mitä\npyydän, se anna, mitä pelkään, siltä suojele! Itselleni en pyydä\nmitään, olen vain _ured'ev_, joka on pyydetty toimittamaan kunniakasta\ntehtävää, olen nuorikon edessä kulkija, hänen puolestaan sanan lausuja.\nKatso, jumala, edessäsi olevaa morsianta ja sulhasta, he ovat kuin\nhentoja kukkia, kuin vastasyntyneitä lapsia, he eivät voi vastustaa\nsilmäystä (_osud_), heitä voivat noidat vahingoittaa, he ovat\noikeamielisiä ihmisiä, jotka pelkäävät _nishk'e-pasia_. Suojele sinä,\n_nishk'e-pas_, heitä noidilta, ympäröi heidät rautaisella aidalla,\nsulje heidät rautaisella salvalla, anna heille onnea, salli\nkohdunhedelmä(n kehittyä).\"\n\n\"Rautainen aita\" ihmisten suojana turmiollisia voimia vastaan mainitaan\nvenäläisissä ja samoin suomalaisissakin loitsurukouksissa. Paitsi\nkaikenlaista suojelua mordvalaiset ovat anoneet taivaanjumalalta myös\nmonipuolista menestystä. Erinäisissä rukouksissa pyydetään kumpaakin,\nesim. seuraavassa Zorinin ersalaisilta muistiinkirjoittamassa:\n\"_Nishk'e-pas, shki-pas_, kaikkein suurin jumala, seitsemäs jumala,\nelättäjä, seitsemännessä paikassa (_tarkaso_) sinä olet, kuuden jumalan\npäämies sinä olet. Olemme tuoneet uhrin, tulleet sinun eteesi,\nkumarramme sinua, ota vastaan uhrimme, näe meidän kumarruksemme, anna\nviljankasvua, omaisuutta, terveyttä, pitkää ikää, varjele noidilta,\npahantekijöiltä, kateilta, pahansuovilta, pellon rajavakoja pitkin\nkulkevilta tähkien solmijoilta, viljaonnen viejiltä, kovalta tuulelta,\nrakeilta ja hävittävältä hallalta.\"\n\nPelkästään maallista onnea ja menestystä anotaan myös rukouksessa, joka\non Damaskinin sanakirjateoksen johdannossa ja josta käy ilmi, että\nmordvalaisten taivaanjumala on varsin monipuolisten antimien antaja:\n\"_Ineshke pas!_ Sinä olet minua varjellut! _Ineshke pas_, älä minua\njätä! Anna minulle paljon poikia ja tyttäriä! _Ineshke pas_, anna\nminulle paljon viljavuoria, täytä vilja-aittani! _Ineshke pas_, anna\nminulle viljaa, hunajaa, syötävää, juotavaa, terveyttä, rauhallinen\nelämä! _Ineshke pas_, täytä karjapihani hevosilla, lampailla ja\nvuohilla! _Ineshke pas_, siunaa taloani, niin että voin tulijat laskea\n(sisään), kattaa pöydän, kestitä ja ravita! _Ineshke pas_, varjele\nvaltakuntaa ja keisarinnaa!\"\n\nEnnen kaikkea uskottiin säiden ja ilmojen olevan taivaanjumalan\nmäärättävissä. Se ilmenee mm. eräästä ersalaisesta laulusta, jossa\n\"vilja-emo\" kertoo:\n\n    Ensin he rukoilevat _nishk'e-pas'a_,\n    polvillaan pyytävät laupeutta,\n    sitten rupeavat minua rukoilemaan.\n    _Nishk'e-pasin_ he rukoilevat näin:\n    \"Anna, _nishk'e-pas_, illalla tyyntä, lämmintä säätä,\n    anna, _v'ere-pas_, hiljaista sadetta,\n    anna kyntäjälle terveyttä,\n    anna auran vetäjälle voimaa!\"\n\nIlmojen haltijana esiintyy mokshalaistenkin taivaanjumala, jota\nrukoiltaessa joskus muistellaan myös aurinkojumalaa (_shi-bavas_).\nSeuraavat rukoussanat ovat Pensan läänin Insarin piirikunnasta:\n\"Elättäjä (_t'raka) shkabavas_, elättäjä (_kormal'et's),\nv'ärd'ä-shkabavas_, elättäjä (_kormal'et's_), nouseva, laskeva,\nkiertävä _shi-bavas_, elättäjä (_kormal'et'ts_), anna sateita ja\nlämpimiä ilmoja, anna hiljaisia tuulia!\"\n\nMordvalaisilla on monin paikoin ollut tapana valita taivaanjumalalle\nmyös _elävä edustaja_ uhrimenojen ajaksi. Tällainen tapa on ollut mm.\nSaratovin läänin Petrovskin piirin Dubrofkan kylän ersalaisilla, joiden\nkeväällä ennen vanhaan viettämää kylän yhteistä uhrijuhlaa (_v'el'en\nosks_) Utshajev kuvailee seuraavasti: Kevätkynnön alkajaisissa, kun\nvanhat leskivaimot olivat keittäneet _nishk'en pure_ nimisen\nmesijuoman, joka kolmessa astiassa asetettiin tuvan suureen soppeen,\nkokoontuivat 80-vuotiaat ukot ja akat ja valitsivat keskuudestaan\n_nishk'en_. Tämä kiipesi nyt ylisille, jolloin joku ukoista huusi\nalhaalta: _nishk'e, nishk'e, nishk'e\\_ Siihen tuo ylisillä oleva\nvastasi: _a, a, a!_ Taas ukko huusi kolme kertaa: \"Kuulitko?\" --\n\"Kuulin, kuulin, kuulin\", _nishk'e_ vastasi. -- \"Oletko saanut\nkiivetyksi?\" -- \"Olen.\" (Kysymykset ja vastaukset esitettiin aina kolme\nkertaa.) -- \"Kas tässä, annan sinulle _nishk'en_ astian!\" Sitten ukko\nvielä alhaalta lausui: \"Anna elävien elää terveinä, (anna) heidän\nviljansa kasvaa ja karjansa lisääntyä! Anna elävien elää kirkkaammin\nkuin kirkas päivä, kullassa ja hopeassa, anna hyvä terveys!\" Rukouksen\nkuultuaan _nishk'e_ vastasi ylisiltä: \"Annan\". Näin ukko rukoili\n_nishk'eä_ jokaista astiaa antaessaan, ja _nishk'e_ ottaessaan ne\nvastaan lupasi kullakin kerralla antaa, mitä häneltä pyydettiin. Sitten\n_nishk'e_ ripusti astiat ylisille kattoon ja laskeutui sen jälkeen\nalas. Näitä astioita, jolleivät sattuneet palamaan tulipalossa,\nsäilytettiin kauan. Joka kevät valittiin _nishk'elle_ edustaja, mutta\naina sama henkilö, joka näin joutui suorittamaan tämän toimituksen\nkuolemaansa asti.\n\nSamanlainen tapa on muistiinpantu Saratovin piirin Orkinossa, jossa\nmyös _nishk'e-pasin_ kerrotaan kiivenneen tuvan ullakolle muun väen\nkokoontuessa tupaan, joka sijaitsi vanhassa rukouspaikassa järven\nrannalla. Rukoiltaessa pyydettiin: \"Nishk'e-pas, poksh pas_, anna\nmeille viljaa!\" _Nishk'e-pas_ vastasi ullakolta: \"Annan!\" -- \"Tulkoon\nolki aisan paksuista.\" -- \"Tulee!\" -- \"Anna karjalle terveyttä!\" --\n\"Annan!\", Tähän tapaan anottiin, mitä mieleen muistui. Rukouksen\npäätyttyä _nishk'e-pas_ piilottautui kaislikkoon, kunnes kansa oli\nhajaantunut koteihinsa.\n\nPaasosen kokoelmissa taas mainitaan, että Samaran läänin Bugulman\npiirin Karmalkan kylässä oli muinoin tapana, että joku mies kiipesi\nuhrijuhlan aikana puuhun, jolloin hänelle esitettiin seuraava rukous:\n\"Nishk'e-pas, shkaj-bas_, anna meille lisääntyvää karjaa, kasvavaa\nviljaa, hiljaista sadetta ja hiljaista tuulta.\" Puuhun noussut mies\nvastasi: \"Annan!\"\n\nSamoin kertoo Dubasov Tambovin läänin mokshalaisista: Muutamia päiviä\nennen uhrijuhlaa pantiin olutta, keitettiin lihaa ja paistettiin\npiirakoita sekä vietiin sitten määräaikana pyhään metsikköön. Kun\nuhriyleisö oli kokoontunut, niin arvossapidetyin ukko kiipesi korkean\npuun latvaan, ja muut rukoilivat polvillaan: \"Suo meille terveyttä!\"\nTähän puussa olija vastasi kovalla äänellä: \"Annan, annan!\" Sitten\nrukoilijat pyysivät jumalalta hyvää viljankasvua, karjaonnea ym.\ntaloudellista hyvää ja saivat kaikkiin rukouksiinsa ylhäältä saman\nvastauksen: \"Annan, annan!\"\n\n_Nishk'e-pasille_ on valittu edustaja tilapäisestäkin syystä. Siitä\nesimerkin Paasonen esittää Bugulman piiristä. Kun uusi talo oli\nrakennettu, puettiin vanha ukko kiireestä kantapäähän uusiin\nvaatteisiin. Tällaisena hän kulki talon ikkunan alla edestakaisin,\nkunnes isäntä kutsui hänet tupaan, jossa pöytä oli valmiiksi katettuna.\nKutsuessaan isäntä sanoi: \"_Shkaj bas, nishk'e pas_, astu sisään, me\nolemme rakentaneet talon, anna lisääntyvää karjaa ym.\" Vastattuaan:\n\"Annan sen, mitä pyydätte, sen annan\", ukko astui tupaan, jossa häntä\npalvottiin.\n\nLisäksi on Saratovin läänissä paikoitellen ollut tapana valita\npääsiäisenä, vainajain juhlaa vietettäessä, joku vanhus\n_shkaj-paziksi_, jonka tuli pääsiäispäivän edellisenä yönä kulkea\nkaikkien ikkunain alatse ja jokaisen ikkunan alla kysyä isäntää.\nSamalla tuo ulkona kulkija aina koputti kepillään ikkunaan kolme\nkertaa, jolloin sisällä olijat sen kuultuaan kysyivät: \"Kuka siellä?\"\nIkkunan takaa kuului vastaus: \"Shkaj_.\" -- \"Mitä käskee _shkaj_\ntekemään?\" -- \"Käskee siunaamaan, elämään, viljan kasvamaan, karjan\nlisääntymään, terveenä olemaan ym.\"\n\nNäissä kuvauksissa, jotka perustuvat perintätietoihin, tapaamme siis\nitse taivaanjumalalla elävän edustajan, joka samoin kuin kuolleen\nsijainen vainajain muistojuhlissa joutuu palvojiensa uhriantimien ja\nrukousten kohteeksi. Kun vainajiin kohdistuneet menot yleensä ulottavat\nvaikutuksensa myös luonnonjumalien palvontaan ja kun vainajan sijainen\non sukukansojemme uskonnollisissa menoissa yleisempi ja tavallinen\nsielläkin, missä taivaanjumalan edustaja on tuntematon, on\ntodennäköistä, että jälkimmäisen esiintyminen on edellistä tapaa\nmyöhäisempi ja siitä aiheutunut. Tätä olettamusta tukee sekin, että\ntaivaanjumalan edustaja toimii toisinaan, kuten viimeksi esitetystä\nesimerkistä ilmenee, sellaisena yönä, jolloin vainajain on uskottu\nolevan liikkeellä. Orkinosta saatu perintätieto kertoo lisäksi, että\nkun _nishk'e-pas_ kulki yöllä ympäri kylää, niin joku ojensi sille\nikkunasta housut, paidan, munia ym. ja pyysi, että _nishk'e-pas_\ntoimittaisi ne hänen pojalleen tuonelaan. _Nishk'e-pas_ otti lahjat\nvastaan ja lupasi toimittaa ne perille.\n\n\n\n\nUKKONEN.\n\n\nErsalaisilla tavattu erikoisniminen ukkosjumala _purg'ine l. pirg'ine_\nmainitaan jo vanhimmissa lähteissä. Georgi sanoo, ettei tälle\njumaluudelle uhrattu, mutta jo Milkovitsh kertoo nimenomaan, että\nmordvalaiset uhraavat ukonilmalla lampaan, mikä uhritoimitus\nsuoritetaan kotona. Lisäksi hän kertoo samoin kuin Georgi, että\nmordvalaisilla on tapana lausua ukonilman aikana: \"Armahda meitä,\nukkosenjumala!\" Useimmiten on ukkosenjumalalta rukoiltu sadetta etenkin\nankaran kuivuuden aikana. _Purg'ine-pas_ saakin toisinaan\nkertonimekseen _p'izeme-pas_ ('sade-jumala'). Sen uhripuuksi on\nmieluimmin valittu sellainen puu, johon ukkonen on iskenyt.\n\nErsalaisten käyttämä ukkosjumalan nimi _purg'ine_, joka merkitsee myös\nukkosta luonnonilmiönä, on liettualaisilta (liett. _perkuna-s_, vrt.\nsuom. _perkule, perkele_) lainattu. Mokshalaisilla tämän nimityksen\nvastine on _at'am(a)_, joka on johdannainen _at'a_ ('ukko') sanasta.\nPersonoimastaan ukkosesta ovat myös mm. virolaiset ja suomalaiset\nkäyttäneet _ukkoa_ merkitsevää nimitystä. Kun ukkonen jyrisee,\nmokshalaiset sanovat _at'amsh dubardi_, mikä merkitykseltään jokseenkin\ntarkkaan vastaa suomen kielessä käytettyä sanontaa. Vielä tavallisempi,\nmokshalaisten runoudessa ja muulloinkin esiintyvä sanonta on _at'ämnä\ntoraj_ ('ukkonen puhuu'), jota vastaa ersalaisten: _purg'ine sejeri_\n('ukkonen huutaa') tai _p'irg'ine azor son p'izhni_ ('ukkosherra\nhuutaa'). Mokshalaiset sanovat, että ukkosen \"puhuessa\" ei ole lupa\nsyödä, sillä se ärsyttää ukkosta.\n\n_Salamat_ käsitetään yleensä ukkosen ammuksiksi (ers. _p'irg'ine\nl'ed'ima_; moksh. _at'äm lälilsa_), joilla tämä surmaa pahoja henkiä.\nMaasta löydettyjä vanhoja kiviaseita, nuolen tai keihään kärkiä taikka\nniiden muotoisia piikiviä kansa sanookin \"ukkosen kiviksi\" tai \"ukkosen\nnuoliksi\" (ers. _purg'ine-k'ev_; moksh. _at'aman-k'ev, at'am l'ät'sf\nk'ev, at'am-givni_ tai _at'am-nal_). Salaman tavallisin nimitys on\n_jondol_, jonka alkuosan on selitetty johtuneen jo unohtuneesta\n'taivasta' merkinneestä sanasta (tsherem. _juma_, suom. _juma-la_),\njoten _jondol_ olisi alun perin merkinnyt 'taivaantulta'. Prof. Ravila\non kuitenkin minulle huomauttanut epäilevänsä tätä selitystä ja\nlausunut arvelun, että puheena olevan nimityksen alkuosassa voisi\npiillä suomen _janaa_ vastaava sana (vrt. suom. _pitkäinen_).\nRukouksissa esiintyy ukkosjumalan, _purg'ine-pasin_ ohella myös\nsalamanjumala, _jondol-pas_. Loitsuissa mainitaan vielä _jondol-baba_\n('salama-akka') niminen haltija, jolta voidaan pyytää apua tauteihin.\n\n_Sateenkaarta_ mordvalaiset sanovat milloin sateen, milloin jumalan,\nmilloin ukkosen kaareksi (_p'izem'e-thsirk'e, pazon tshirke,\npurg'ine-tshirk'e_), mutta muita yleisempi nimitys on \"ukkosen jousi\"\n(ers. _p'irg'im'jonks, purg'ine-jonks_; moksh. _at'ama-jonks, at'am\njonga_). Simbirskin läänissä tavataan lisäksi nimitys _purg'ine-k'iks_\n('ukkosen viiru'). Sateenkaarta ei sovi sormella näyttää; jos niin\ntekee, sormi kuivuu.\n\nSamoin kuin monien muiden itä-Euroopan kansojen on mordvalaistenkin\nukkosjumala yhtynyt profeetta Eliaaseen. Etenkin ersalaisten\n_purg'ine-pas_ ajaa Ilija nimisenä taivaalla kaksi- tai\nkolmivaljakolla, niin että vankkurien pyörät jyrisevät. Muudan\nukkosjumalalle omistettu rukous alkaa sanoilla: \"_Purg'ine-pas,\np'izeme-pas_, vihainen jumala, Il'usha, tulisilla hevosilla ajat\ntaivasta pitkin, maa tärisee, ihmiset pelkäävät ääntäsi, salamallasi\nvalaiset koko maan\". Eliaan päivää (20/VII) onkin täällä vietetty\n_purg'ine-pasin_ juhlapäivänä. Niinpä esim. Mordovskij Buguruslanissa,\njoka sijaitsee noin 20-30 virstan päässä Buguruslanin kaupungista,\nvalmistettiin _purg'ine-pazne osks_ ('uhrijuhla ukkosenjumalalle')\nnimistä juhlaa varten jo Eliaan päivän edellisellä viikolla mesijuomaa\neräässä metsässä olevassa rotkossa, jonne juhlapäivänä kokoontui kylän\nmiespuolinen väki tuoden mukanaan ruokia. Ennen kuin ruvettiin syömään\nja juomaan, yksi ukoista rukoili: \"_Purg'ine-pas_, elättäjä, taivaalla\non sinun asuntosi, taivaalla sinä kuljet kahden tulisen hevosen\nvetämissä vaunuissa, oikeassa kädessäsi on sade, vasemmassa rakeet,\nsinä olet sateen haltija, sinä olet rakeitten lähettäjä, sinä saat\naikaan sekä hyvää että pahaa; ketä sinä rakastat, sen sinä salamallasi\ntapat, kenelle sinä olet vihainen, sille sinä lähetät rakeita, ketä\nsinä säälit, sille sinä lähetät hiljaista sadetta, kostutat hänen\nlaihonsa ja täytät hänen vatsansa. _Purg'ine-pas_, -- -- olemme sinun\nnimeesi valmistaneet kolme astiallista mesijuomaa, koonneet kylän\nmiehet yhteen, asettaneet esille leipämme ja suolamme ja kumartaneet\nsinua, suo hiljaista sadetta, älä laske laihoa turmelevia rakeita,\nkenestä sinä pidät, surmaa se salamallasi (ukkosellasi)!\"\n\nUkkosenjumalaan liittyy tarujakin. _Purg'ine-pasin_ alkuperää selittää\nmm. seuraava Zorinin muistiinpanema 94-säkeinen laulu Kasanin läänin\nTajaban kylästä: Muinoin oli ersalaisten hyvä elää. Taivas oli niin\nalhaalla, että siihen ylettyi kädellä katonharjalta, ja _nishk'e-pas_\nkuuli kaikki kansansa rukoukset. Kun eräs ersalaisvaimo soimasi\n_nishk'e-pasia_ sen vuoksi, että tupaan tuli savua, jumala suuttui ja\nnosti taivaansa ylös. Tämän tehtyään hän loi ukkosjumalan ja kohosi\nitse vieläkin korkeammalle. Kun ersalaiset huolissaan siitä, että\njumala oli heidät hylännyt, kääntyivät hänen puoleensa, hän lähetti\nheille \"vävynsä\" hallitsijaksi. Tätä uutta hallitsijaa ersalaiset\nlupasivat totella kuin jumalaa, mutta hän ei kuitenkaan yksinään\nkyennyt heitä hallitsemaan, jonka vuoksi jumala loi vielä _jurt-avan_\n('kodinhaltijan') ja _kardas-sarkon_ ('kartanonhaltijan') ja käski\nersalaisten palvella niitä. Senpä vuoksi ersalaiset uhraavatkin\n_kardas-sarkolle_ kiharavillaisia oinaita ja _jurt-avalle_ harmahtavia\nlampaita, josta hyvästä _kardas-sarko_ suojelee heidän karjansa ja\n_jurt-ava_ heidän perheensä.\n\nTässä tarussa mainittu _nishk'e-pasin_ \"vävy\" tarkoittaa ilmeisesti\njuuri _purg'ine-pasia_, sillä ukkosjumalaa sanotaan usein ersalaisten\ntaruissa ja joskus rukouksissakin taivaan jumalan \"vävyksi\". Myös\nsotaanlähtevien rukoussanoissa, joihin sisältyvässä jumalain\nluettelossa mainitaan mm. \"_nishk'e-ava, shki-ava, nishk'en_ tytär,\nKastargo, _purg'ine-pas, jondol-pas, nishk'e-pasin_ vävy, _v'ere-pasin_\nläheinen sukulainen\", on _purg'ine-pas_, jonka rinnalla esiintyvä\n_jondol-pas_ näyttää olevan vain edellisen toisintonimi, epäilemättä\nsama kuin _nishk'e-pasin_ vävy. Mistä syystä ukkosjumalaa nimitetään\ntaivaanjumalan vävyksi, käy ilmi eräistä ersalaisten taruista, joissa\n_purg'ine-pasin_ kerrotaan solmineen avioliiton _nishk'e-pasin_\ntyttären kanssa.\n\nSeuraavan tarun, jossa kuvataan _purg'ine-pasin_ häitä taivaanjumalan\ntyttären kanssa, Zorin on muistiinpannut Samaran läänin Buguruslanin\npiirin Vetshkanovon kylästä: Ukkosjumala ajattelee naimisiinmenoa,\nmutta ei löydä maan päältä sopivaa puolisoa. Kuultuaan, että ukkonen\netsii itselleen vaimoa, _norov-ava_ ('vilja-emo') laittaa itsensä\nkoreaksi ja lähtee _purg'ine-pasin_ luo, vieden tuliaisiksi kokonaisen\nleivän. Tämä ottaa hänet ystävällisesti vastaan ja järjestettyään\njuhlapöydän tyhjentää ensin itse oluthaarikan, sitten tarjoaa\n_norov-avalle_. Samalla ukkosjumala ryhtyy tiedustelemaan, millä\nasioilla _norov-ava_ liikkuu. _Norov-ava_ sanoo tietävänsä sopivan\nnaishenkilön, josta, jos hänet saadaan kosituksi, tulee hyvä puoliso.\n\"_Nishk'e-pasilla, shki-pasilla, v'ere-pasilla_, suurella jumalalla\" on\nnäet kaksi tytärtä, vanhempi Kastargo, nuorempi Vezorgo. Kastargo on\nkaunis ja viisas, Vezorgo vielä kauniimpi ja viisaampi. Vezorgo on sitä\npaitsi tuuminut miehelään menoa. Ukkosjumala ihastuu suuresti,\nja _norov-ava_ lähtee _nishk'e-pasin_ luo esittämään asiansa.\n_Nishk'e-pas_ kutsuu nyt tyttärensä ja kysyy, onko tämä halukas\nmenemään ukkosjumalan puolisoksi. Vezorgo ilmoittaa suostuvansa ja\njättää kapionsa vilja-emolle, joka vie ne _purg'ine-pasin_ nähtäväksi.\nLähtiessään noutamaan morsiantaan _purg'ine-pas_ ottaa kaikki jumalat\nhääsaattueeseensa johtomiehiksi (_kudat_), _norov-avan_, \"pyylevän\nnaisen\" (_kuj ava_) itkijäksi ja _mastor-avan_ (maa-emon), \"mustan\nnaisen\" (_ravzh-ava_), anopin virkaa hoitamaan. Maa tärisee ja salamat\nleiskuvat vaunujen pyöristä, kun ukkosjumala ajaa kolmella hevosellaan.\nJumalan asunnossa vietetään sitten komeat häät, siellä syödään ja\ntanssitaan seitsemän päivää. Tämän avioliittonsa vuoksi ukkosjumala on\n_nishk'e-pas'in_ vävy.\n\nEräissä ersalaisilta saaduissa taruissa kerrotaan myös, että\nukkosenjumalan puoliso on maan päältä noudettu neito. Onpa Zorinkin\nmerkinnyt muistiin tällaisen kansanrunon Samaran läänin Bugulman piirin\nTashta Moklauz nimisestä kylästä. Siinä kerrotaan nuoresta, kauniista\ntytöstä, jolla ei ollut onnea maan päällä ja joka ei löytänyt itselleen\npuolisoa. Tyttö kuuli, että _nishk'e-pasin_ poika, _purg'ine-pas_ oli\nmyöskin puolisoa vailla. Kun tytön isä kerran toimitti uhria\n_jurt-avalle_, otti tyttö palasen uhrilihaa, meni lammaskarsinaan,\nkertoi _jurt-avalle_. kohtalonsa ja pyysi tätä näyttämään tien\n_nishk'e-pasin_ luo. _Jurt-ava_ kuuli tytön rukouksen, tuli jäniksen\nhahmossa hänen luokseen ja alkoi ihmiskielin puhua: \"Ei ole maan päällä\nketään, joka tietäisi tien _nishk'e-pasiu_ luo. Tee, niin kuin minä\nkäsken, pukeudu juhlavaatteisiin, mene hautausmaalle ja käänny\nesivanhempiesi puoleen. Mene sen jälkeen suurelle pellolle, kolmen tien\nhaaraan, aukaise hiuksesi hajalle ja kumarra kerran auringon nousua\nkohden, silloin löydät tien _nishk'e-pas'in_ luo.\" Tyttö noudatti\nsaamaansa neuvoa, eikä hänen tarvinnutkaan kauan odottaa, ennenkuin\nidästä kohosi musta pilvi, punainen salama välähteli, tuli kohdalle ja\nnosti tytön pilven päälle. _Purg'ine-pas_ vei tytön _nishk'e-pasin_\nluo, ja tämä antoi hänet ukkosenjumalalle puolisoksi.\n\nTodennäköisesti saman tarun toisintoja tai sirpaleita ovat eräät\nmuutkin samaa aihetta käsittelevät runomittaiset tai suorasanaiset\nkertomukset. Bugulman piirikunnassa sanotaan _v'ere-pasin,\nnishk'e-pasin_ ottaneen tytön maan päältä vaskivitjaisessa\nhopeakätkyessä taivaaseen. Sitä ennen tyttö oli kuullut ukkosen\njyrisevän ja peloissaan lausunut: \"Älä peloita minua, _nishk'e-pas,\nv'ere-pas_, rupean sinulle puolisoksi!\" Tässäkin kertomuksessa piilee\nsiis viittaus siihen, että jumala, jolle tyttö lupautuu aviovaimoksi,\non alun perin ollut ukkosenjumala. Sitä osoittavat myös tarumme sanat:\n\"Hän nousi nyt _v'ere-pasin_ luo, meni _nishk'e-pasin_ luo, vihainen\nukkonen on hänen appensa, musta pilvi anoppinsa, terävä salama\npuolisonsa.\"\n\nEpäilemättä nämä tarut kuuluvat samaan ryhmään kuin taivaanjumalan\nyhteydessä esittämämme kertomukset. Niinpä eräs ersalaisilta saatu runo\nmuistuttaa suuresti sitä mokshalaistarua, jossa puhutaan taivaaseen\nnaidun neidon koti-ikävästä ja jossa häntä kielletään ala-aitassa\nkäymästä. Tässä ersalaisrunossakin kerrotaan näet, mitenkä muudan\ntyttö, joka oli joutunut taivaaseen ukkosenjumalan puolisoksi,\n_nishk'e-pasin_ miniäksi, siellä kaipasi entistä kotiaan. Koti-ikävän\nhaihduttamiseksi _nishk'e-pas_ antoi hänelle seitsemän aitan avaimet,\nmutta kielsi avaamasta seitsemättä aittaa. Tyttö avasi ne sitten vuoron\nperään. Ensimmäisessä aitassa oli Pakkanen (_k'el'm'e_), toisessa\nSumu-ukko (_suv-at'a_), kolmannessa Perjantai-ukko (_pet'sh(a)-at'a_),\nneljännessä Sunnuntai (_ned'la-tshi_), viidennessä Talvi-ukko\n(_t'el'e-at'a_) ja kuudennessa Kesä-ukko (_k'ize-at'a_). Kun tyttö\nsitten kiellosta huolimatta aukaisi vielä seitsemännenkin aitan, hän\nnäki syntymämaansa ja mitenkä hänen muistojuhlaansa paraikaa\nvietettiin. Sitä suurempi ikävä valtasi nyt hänen mielensä.\n\nToisin paikoin mainitaan puheena olevan tytön nimikin. Niinpä laulussa,\njoka on julkaistu Kasanissa ilmestyneissä mordvalaisten kansanrunouden\nnäytteissä, on taivaaseen noudetun neidon nimi Litova. Kerrotaan,\netteivät Litovan vanhemmat pitäneet kauniista tyttärestään, mutta\n_v'ere pas_ rakasti häntä. Tyttö oleskelee aitan luhdissa kapioita\nvalmistaen. Kesän kauneimmillaan ollessa nuoriso karkeloi ulkona, mutta\nLitovaa ei näy nuorten parissa. Vasta kun toverit saapuvat häntä\nhakemaan, Litova pukeutuu juhlapukuun ja lähtee mukaan. Silloin nousee\nkova myrsky, ukkonen jyrisee ja salamat välähtelevät. Myrskyn tauottua\nhuomataan, että Litova on poissa. Myrsky on vienyt hänet. \"Tuima tuuli\non nyt Litovan anoppi, ankara ukkonen hänen appensa ja salama hänen\nmiehensä.\" Tytön valtaa kuitenkin koti-ikävä. Hän pyytää mieheltään\nlupaa käydä maan päällä. Salama taas vuorostaan kysyy lupaa Ukkoselta.\n\"Valjasta troikkasi\", tämä lausuu, \"tunnin olkoon siellä, tunnissa\npalatkoon takaisin!\" Kun he lähtevät liikkeelle, tärisee maa, ja jymy\nkuuluu seitsemän päivämatkan päähän. Heidän saapuessaan kaikki ihmiset\novat kylän kadulla polvillaan, mutta tytär ei tapaa isäänsä eikä\näitiään. Kun nämä vihdoin palaavat kylään, he lankeavat itkien maahan,\nsillä tytär on sillä välin jo poistunut.\n\nVastaava taru on terjuhaaneilla niin kotoinen, että muudan\nperintätapakin mainitaan sen yhteydessä. Täällä ukkosjumalan lemmittynä\nmainitaan kaunis Syrzha niminen neito. Osoituksena hänen kauneudestaan\nkerrotaan mm., että hänen säärensä olivat pölkynpaksuiset, jota\nmordvalaismiesten maku pitää naisellisuuden tuntomerkkinä. Lisäksi\nkerrotaan, että Syrzha oli erittäin ahkera tyttö. Näiden avujensa\nvuoksi häntä suuresti ihailtiin. Hän ei kuitenkaan joutunut maisen\nmiehen puolisoksi. Tapahtui näet kerran, että kun ankara ukkonen, jonka\njyristessä kaikki kaatuivat maahan kuin kuolleet, oli mennyt ohi,\nilmestyi Syrzhan kotikylään kaukainen, tuntematon vieras, joka oli\nkauttaaltaan musta ja jonka silmät hehkuivat kuin tuli. Tämä kosi\nSyrzhaa, ja tytön isä ja äiti antoivat hänelle tyttärensä ilomielin,\nvaikkeivät tietäneet, mistä vieras oli kotoisin. Hääpitojen aikana\nsulhanen alkoi käyttäytyä oudolla tavalla, hän alkoi näet tanssia\nmaljojen, lusikkain, penkkien ja hyllyjen päällä ja samalla huutaa yhä\näänekkäämmin. Kun sitten tuli aika lähteä nuorikon kera kotimatkalle,\nniin sulhanen huusi aivan kuin ukkonen, ja hänen silmistään leimahtivat\nsalamat, tällöin tupa syttyi palamaan, ja kaikki häävieraat lankesivat\nmaahan ikään kuin kuolleet, samalla äskennaineet katosivat. Todettiin,\nettä sulhanen oli itse _purg'ine-pas_, joka lensi vaimonsa Syrzhan kera\ntaivaalle. Vieläkin, kun ukonjyry kuuluu, mordvalaiset uskovat, että\n_purg'ine-pas_ tanssii taivaassa penkkien ja hyllyjen, kuppien ja\nlusikkain päällä, kuten hän teki häissään. Tällöin terjuhaanit menevät\ntuvistaan ulos ja luoden katseensa taivaalle sekä kohottaen kätensä\nylös huutavat: \"Hiljemmin, hiljemmin, olethan sinä meidän!\"\n\nJonkin ihmisryhmän ja ukkosen välisellä sukulaissuhteella on vastineita\nmuuallakin maailmassa. Paitsi mongoleilla tavataan siitä esimerkkejä\nmm. afrikkalaisen Nandi-heimon keskuudessa, jossa eräällä\nukkosklaanilla on rajuilman raivotessa ollut tapana heittää lieden\ntuhkaan hierottu kirves pihalle huutaen: \"Ukkonen, vaikene meidän\nkylässämme!\" Tällaisissa uskomuksissa ja tavoissa on nähty ns.\ntotemismin peruja.\n\n\n\n\nAURINKO JA KUU, AAMU- JA ILTARUSKO.\n\n\nSamoin kuin lukemattomat muut kansat ovat mordvalaisetkin elollistaneet\nauringon (ers. _tshi_, moksh. shi, suom. _kehä_) ja kuun (_kov, kon_,\nsuom. _kuu_). Aurinko esiintyy usein naispuolisena, jolla\nvenäläisperäisissä loitsuissa on lisänimenä Vara (ven. Varvara) ja\njolla joskus mainitaan tytärkin, Proskofija; kuu sen sijaan on\nmiespuolinen, etenkin taruissa. Auringon ajatellaan kiertävän maan\nympäri taivaankantta pitkin. Sen sanotaan aamulla kulkevan härän,\npäivällä suden ja illalla jäniksen selässä. Tällainen sanonta, jonka\nvenäläiset ja tshuvassitkin tuntevat, tarkoittanee sitä, että auringon\nnopeus ikään kuin kiihtyy päivän edetessä iltaa kohti. Yhteinen\nmordvalaisilla, venäläisillä ja tshuvasseilla on myös käsitys, että\naurinko nukkuu yöllä suuren vuoren takana. Rukoussanoissa puhutellaan\nusein aurinkoa sellaisenaan. Niinpä mokshalaislapsilla on pilvisellä\nsäällä tapana huutaa: \"Paista, aurinkoinen, paista, aurinkoinen, ellet\npaista, ei tule mitään, jos paistat, hyvää leipää tulee, annan kirjavan\nkanani, annan kirjavan munani!\" Sukua tälle huudahdukselle, jolla on\nvastine ja esikuva venäläisten taholla, on seuraava poutasään (_manej_)\ntoivotus: \"Poutasää, tule esiin, tule esiin, annan kauniin munan,\nteurastan valkean kukon!\" Esimerkkinä itse aurinkoon sellaisenaan\nkohdistuvista, illan tultua lausutuista sanoista mainittakoon vielä:\n\"Kiitos, kaunis aurinko-kulta, että olen saanut koko päivän terveenä\nahertaa!\"\n\nPaitsi illalla mordvalaiset ovat monin paikoin rukoilleet aurinkoa\netenkin aamulla päivän sarastaessa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että\nvastaava tapa on ollut Vienan karjalaisilla, jotka päivän koittaessa\novat menneet pellon päivänrinteelle, \"puhtaalle maalle\" ja päivän\nnousuun päin kumarrellen lausuneet: \"Armas päiväseni, anna rauhaa,\nterveyttä päivän aluksi, kaikessa katso, vartioitse!\" Tässä saattaa\nkuitenkin piillä venäläistä vaikutusta, sillä isovenäläisestäkin\ntalonpojasta kerrotaan, että tämä aamulla vuoteelta noustuaan ja ensi\nkerran ulos mentyään rukoilee kääntyen aurinkoa ja neljää ilmansuuntaa\nkohti. Neljälle ilmansuunnalle kumartamisesta puhutaan myös\nmordvalaisissa lähteissä. Rukouksen kohteena mainitaan tällöin\nkuitenkin usein _nishk'e-pas, v'ere-pas_.\n\nSekä aurinkoa että kuuta mordvalaiset sanovat myös jumalaksi (_pas,\npavas_), ers. _thsi-pas_, moksh. _shi-bavas_; ers. _kov-pas_, moksh.\n_kov-pavas_. Tällöinkin ovat taivaankappaleet itse olleet puhuttelun\nkohteena, kuten käy ilmi mm. seuraavista mokshalaisten rukoussanoista:\n\"Korkealla kiertävä _shi-pas_, anna minulle onnea, matalalla kiertävä\n_kov-pas_, anna minulle onnea!\" Myös on sanottu: \"Korkealla kiertävä\n_shi-pas_, matalalla kiertävä _kov-pas_, suojele lapsiani!\" Pensan\nläänin Insarin piirin Palajevkassa rukoiltiin syksyllä viljankorjuun\njälkeen vietetyssä juhlassa, jossa erikoisesti \"peltoherratar\"\n(_paksä-azarava_) oli palvonnan kohteena, aurinkojumalaa sanomalla:\n\"Nouseva, laskeva, kiertävä _shi-bavas_, anna sateita, lämpimiä ilmoja,\nhiljaisia tuulia!\" Tällaisesta auringon ja kuun puhuttelutavasta on\nesimerkkejä jo Lepehinillä. Kertoessaan mokshalaisten uhranneen\nauringolle keväällä toukoa tehtäessä ja kuulle aina uuden kuun aikana,\nhän esittää näet pari näiltä saatua rukousta, jotka, vaikka niiden\nkieliasu samoin kuin käännöskin on virheellinen, voidaan kuitenkin\npalauttaa ymmärrettävään alkumuotoon. Toisen sisältö on suomeksi\ntulkittuna seuraavantapainen: \"Nouseva, laskeva aurinkojumala\n(_shi-bavas_), kuujumala (_ku-bavas_), elättäkää, suojelkaa!\" Toinen on\njotenkin samantapainen: \"Nouseva, laskeva kuujumala (_kau-bavas_)!\nElättäkää, suojelkaa, aurinkojumala (_shi-bavas_) ja kuujumala\n(_ku-bavas)!\"_ Lepehin sanoo, että edelliset sanat lausuttiin kuuta,\njälkimmäiset aurinkoa rukoiltaessa. Asian laita lienee kuitenkin ollut\npäinvastoin. Joka tapauksessa nämäkin rukoussanat osoittavat, että\naurinko ja kuu ovat sellaisinaan olleet palvonnan kohteina.\n\nMordvalaisten auringonpalvonnasta puhutaan rakennustavankin yhteydessä.\nStrahlenberg mainitsee näet 1730 ilmestyneessä teoksessaan, että \"he\nasettavat, samoin kuin tshuvassit, asuntojensa ovet _etelään päin_,\njotta voisivat toimittaa rukouksensa aurinkoa kohti\". Strahlenbergin\nmainitsema asuntojen suuntaamistapa on ennen vanhaan vallinnut\nmuillakin Volgan kansoilla. Niinpä votjakkien ja tsheremissien vanhan\nhirsikodan ovi on ollut etelän eli päivän puolella. Vastaava tapa on\nollut melko yleinen myös Aasiassa. Jo Ruysbroek kertoo 1200-luvulla,\nettä kun mongolit pystyttivät telttansa, he aina suuntasivat\nsisäänkäytävän etelää kohti. Samalla hän mainitsee, että miehet näin\nsuunnatussa teltassa oleskelivat ovesta katsoen vasemmalla, naiset\noikealla puolella. Tästä jälleen johtui, että kodinhaltijain kuvat,\njotka periytyvät isältä pojalle, ovat aina meidän aikoihimme asti mm.\nAltain tataarien keskuudessa olleet ovesta katsoen jurtan vasemmalla\neli miesten puolella. Samoin on Volgan suomensukuisilla kansoilla,\nainakin votjakeilla, kodinhaltijain uhrihylly ja vakka olleet vanhan\nhirsikodan vasemmassa peränurkassa. Samalla on miesten osasto täälläkin\nollut asunnon vasemmalla sivustalla kodan päivänpuolella sijaitsevasta\novesta katsoen.\n\nAsunnon suuntaamisen etelää kohti, jolla alun perin ilmeisesti on ollut\nkäytännölliset syynsä, Strahlenberg siis selittää aiheutuvan\nauringonpalvonnasta. Pallas, joka 1769 matkusti mordvan alueella,\nsanoo, että Strahlenberg on oikeassa väittäessään, että mordvalaisten\nvanhojen asuntojen ovet ovat yleensä suunnatut \"itää kohti\".\nStrahlenberg ei kuitenkaan puhu itäisestä vaan eteläisestä\nilmansuunnasta. Itä mainitaan sitä vastoin niissä kansatieteellisissä\nviittauksissa, jotka liittyvät Nizhnij-Novgorodin piispan Damaskinin\ntoimittamaan vierassukuisten kansain sanastoon v. 1785. Siinä\nkerrotaan, että mordvalaisten, tsheremissien ja tshuvassien asunnoissa\novet ovat aina itää kohti, ja että kun aurinko noustuaan heittää\nsäteensä pieneen ovi-ikkunaan, he kumartavat sitä ja lukevat\nrukouksensa.\n\nTodennäköisesti vanhoihin kirjallisiin lähteisiin perustuu sekin\nkuvaus, joka tavataan Nizhnij-Novgorodin hiippakunnan lehdessä v. 1887\nja jossa Lobaskin kylän mordvalaisista sanotaan: \"Ikonain puutteen\ntakia mordvalaiset rukoilivat itää kohti, ja sen vuoksi oli majojen\noviin, jotka olivat itään päin, tehty pieni ikkuna.\" Terjuhaaneilla\ntaas sanotaan säilyneen perinnäistiedon siitä, että jumalaa (_paz_) oli\nulkona rukoiltaessa kumarrettava aurinkoa kohti, kotona ikkunaa, valoa\nkohti.\n\nAsunnon oveen tehty ikkuna, josta eräät lähteet siis puhuvat\njonkinlaisena auringonpalvonnan välineenä, herättää kysymyksen, mistä\ntällainen tapa on tullut ja miten vanha se on. Entisajan hirsikodassa,\njoka votjakeilla ja paikoitellen tsheremisseilläkin on säilynyt\nkotipyhäkkönä, ei tiettävästi ole ollut mitään ovi-ikkunaa. Asiaa\npohdittaessa on myös muistettava, että pakanain on yleensä kuviteltu\nolleen auringon palvojia, joiden sen vuoksi oli suunnattava ikkunansa\nitää kohti. Tämä käsitys on jättänyt jälkiä myös kirjallisuuteen.\nNiinpä Saban kuningattaresta on olemassa myöhäsyntyinen kertomus, jossa\nsanotaan, että hänen makuuhuoneensa ikkuna oli itää kohti, ja että joka\naamu, kun aurinko heitti ensimmäiset säteensä ikkunan läpi, kuningatar\nlankesi maahan auringon edessä. Vanha kiinalainen lähde selittää myös,\nettä mongolikaanin teltan ovi oli idän puolella sen vuoksi, että kaani\ntahtoi osoittaa kunnioitustaan nousevalle auringolle.\n\nMutta vaikka päivän puolelle käytännöllisistä syistä avautuvissa\nasunnoissa tarjoutuukin sopiva tilaisuus myös auringolle omistettuihin\nkunnianosoituksiin, ei se, että perheenväki kääntyy palvoessaan ovea\nkohti, vielä todista sitä, että tämä menettely perustuisi alun perin\njuuri auringon palvontaan, se kun on erikoisesti vainajain\nmuistajaismenoille ominaista. Itse auringon palvomista ei myöskään\ntodista mordvalaisten keskuuteen levinnyt tapa kääntyä tiettyjen\nuhrimenojen aikana itää kohti, sillä, niin kuin jo G.F. Miller\n1700-luvun puolimaissa on huomauttanut, rukoussuunta on aina sama,\nvaikka aurinko luonnollisesti siirtyy, niin että se, kun uhri\ntoimitetaan illalla, on palvojien selän takana.\n\nVanhin mordvalaisten kotona toimittamaa auringon palvontaa kuvaileva\nyksityiskohtainen esitys on maanmittari Milkovitshin tunnetussa\nkuvauksessa, jossa kerrotaan mm.: \"Kotona -- -- -- he palvovat myös\naurinkoa, _shi-pasia_; jokainen isäntä uhraa sille pieniä kotieläimiä,\nlintuja, piirakoita ja olutta seuraavalla tavalla: uhripidot\nvalmistetaan, eläimen pää ja jalat ja samoin piirakat asetetaan\npöydälle ja jätetään siihen kynttilöineen, kunnes talon isäntä ottaa\npöydältä pään ja jalat, asettaa ne kynnykselle ja aukaistuaan oven\nasettuu etualalle, hänen takanaan rukoilee hänen vaimonsa leipä kädessä\nja koko perhe.\" Milkovitsh puhuu toisessakin kohdin auringonpalvonnasta\nsanoessaan: \"Syksyllä he toimittavat shi-pasille kotoisen uhrin ja\npyytävät siltä hyvää talvea.\"\n\nTällainen kynnyksen ja aukaistun oven ääressä suoritettu uhrimeno ei\nmordvalaisilla kuitenkaan, kuten mainittu, rajoitu vain\nauringonpalvontaan, jolle ominaista on itse auringon puoleen\nkääntyminen.\n\nPaitsi kotona on aurinkoa muistettu muiden jumalien ohella myös\nyleisissä uhrijuhlissa. Tällaista auringonpalvontaa, jossa esiintyy\neräitä varhaiskantaisia piirteitä, valaisee Shkolnikovin \"akkojenpuuro\"\nnimisen juhlan kuvaus, jonka hän on muistiinpannut Pensan läänin\nGorodishtshen piirin Sobakinon kylän ersalaisilta. Kun ensin oli\nkäännytty _v'ere-nisk'en, v'ere-pasin_ puoleen, lausuttiin auringolle:\n\"_Tshi-pas_, elättäjä, suojele leipäämme-suolaamme, suojele\nvilja-emoamme pakkaselta, kylmänä aikana lähetä hellettä, kovalla\nhelteellä lähetä viileyttä!\" Sitten rukoilija-akka (_poksh baba_), joka\nsamalla oli juhlamenojen ylivalvoja, kosketti kaikkia patoja, joissa\noli puuroa, siirtäen tai kääntäen niitä vähän paikoiltaan ja jatkoi:\n\"Katso, _tshi-pas_, sinua varten olemme valmistaneet leipää-suolaa ja\n'vilja-emon' (puuron)!\" Näitä sanoja lausuessaan hän leikkasi kustakin\nleivästä veitsellä kolmikulmaisen palasen ja otti kustakin padasta\nlusikallisen puuroa. Tämän kaiken hän antoi toiselle akalle,\napulaiselleen, joka taas vuorostaan antoi ne ukolle, joka vei ne\nkorkeimmalle uhripaikan läheisyydessä olevalle korokkeelle, jotta\naurinko seuraavana aamuna ensimmäisillä säteillään voisi vastaanottaa\nsille annetun uhrin. Rukouksen aikana väki oli polvillaan.\n\nKäsitys, että _aurinko omaksuu uhrin säteillään_, lienee vanhaa perua.\nNorjan lappalaistenkin tiedetään sivelleen voita asuntojensa oveen, kun\naurinko keskitalven jälkeen ensi kerran heitti siihen säteensä.\nTodennäköisesti lappalaiset ovat kuitenkin lainanneet tämän tavan\nnorjalaisilta, jotka myös tällöin ovat uhranneet voita auringolle\npanemalla sitä räppänään, ikkunan pieleen tai siihen kohtaan tuvassa,\njohon aurinko paistaa, jotta voi sulaisi ja tuottaisi edelleenkin\nauringonpaistetta.\n\nPuhuessaan auringolle omistetuista uhriteuraista Lepehin huomauttaa,\netteivät mordvalaiset uhraa sille arvokkainta uhriaan, syötettyä\noritta, vaan muita eläimiä kuten lampaita ja hanhia. Samoin kuin\nMilkovitsh Georgi sanoo, että jokainen mordvalainen perheenpää uhraa\nauringolle (_tshi-pas_) tshuvassien ym. tavalla lintuja, leivoksia ja\nväkevää juomaa. Uhrilauluissa siltä anotaan hyvää viljan satoa.\n\nMonien muiden kansojen tavalla mordvalaiset ovat tehneet myös valan\naurinkojumalan nimessä, jolloin on sanottu: \"Hävittäköön minut\n_tshi-pas_, jos sanani on väärä!\" Utshajev kertoo, että Pensan läänin\nSaranskin piirin ersalaiset lausuvat valansa vähän eri tavalla\nvuorokauden eri hetkinä. Aamulla vedotaan aurinkoon sanomalla: \"Niin\ntotta kuin nouseva aurinko on päälläni!\" Keskipäivällä: \"Niin totta\nkuin aurinko on päälläni!\" Illalla taas: \"Niin totta kuin laskeva\naurinko on päälläni!\" Orlov sanoo mokshalaisten tehneen valan _shkajn_\nnimessä katselemalla aurinkoa kohti ja lausumalla: \"Rangaiskoon suuri\njumala minua silmieni vahingoittumisella ja sokeudella, jotten näkisi\nhänen kirkasta aurinkoaan.\" Samoin kuin venäläiset ovat sanoneet\naurinkoa \"oikeamieliseksi\", samoin tarkoittanee mordvalaisten\n\"oikeudenjumala\" (_v'id'e-tshin-pas_) juuri aurinkoa.\n\nPiispa Jakovin kokoelmissa mainittu terjuhaanien _tshan-pas_, jota nämä\npalvoivat aamuin ja illoin päivänkoittoon päin kääntyneinä, on myös\nselitetty auringonjumalaksi. Niinpä joku on esittänyt olettamuksen,\nettä _tshan-pas_ olisi kirjoitusvirhe, joka olisi korjattava muotoon\n_tshin pas_ ('auringon jumala'). Mordvalaisten auringonjumalan nimi ei\nkuitenkaan ole _tshin pas_, vaan _tshi-pas_.\n\nKuujumalan palvonnasta puhutaan pääasiallisesti vain _uuden kuun_\nyhteydessä. Jo Milkovitsh mainitsee, että kun mordvalaiset näkevät ensi\nkerran uuden kuun, he kumartavat ja pyytävät, että se tuottaisi heille\nonnea \"valtakautensa aikana\". Georgi esittää asian jotenkin samoin\nsanoin. Uuden kuun tervehtimiseen liittyy tavallisesti erikoinen luku,\njoka muistiinpanoista päättäen on ollut vähän erilainen eri seuduilla.\nSaratovin läänissä on sanottu mm.: \"Uusi kuu, emonen (_od kou,\nmatushka_), minulle terveys, sinulle loistavampi valo!\" Hyvin yleinen\non Maresevossa lausuttu toivotus: \"Terve, uusi kuu, minulle terveyttä,\nsinulle kokonainen leipä!\" tai: \"Ole tervehditty, uusi kuu, toinen\nsarvesi olkoon hopeata, toinen kultaa!\" Pensan läänin Gorodishtshen\npiirikunnassa lausutaan tällöin mm.: \"Sinulle hopeaiset sarvet, minulle\nterveet silmät!\" Kuun \"kultaisista sarvista\" puhutaan venäläistenkin\nvastaavissa uuden kuun tervehdyssanoissa. \"Kokonainen leipä\" (_shumbra\nkshi_) ja \"terveys\" (_shumbra-tshi_) soveltuvat hyvin toistensa\nrinnalle jo sanojen soinnun yhtäläisyyden vuoksi. Shahmatov on\nSaratovin ersalaisilta saanut puheena olevan sanonnan mm. seuraavassa\nmuodossa: \"Terve, uusi kuu, pää-äiti (_b'ra matushka_), sinä olet\nelättäjäni. Ennen minua on 77 airutta (_andamo_) nähnyt sinut, kasvaos\nkokonaisen leivän suuruiseksi, minulle olkoon terveys!\" Toisin\npaikoin on uuden kuun tervehtiminen muodostunut jo varhain melko\nlaajasanaiseksi. Niinpä Zorin tapasi Samaran läänin Buguruslanin piirin\nNujkinon kylässä sattumalta vanhan vaimon portilla uudelle kuulle\nkumartelemassa ja näin rukoilemassa: \"Uusi kuuhut emonen (_od kovushka,\nmatushka), nishk'e-pasin_ lähetti, katso hyvällä silmällä puoleeni,\nsuojele, varjele minua! Sinä kuljet taivaan poikki, menet\n_nishk'e-pasin_ luo, kerro minusta _nishk'e-pasille_, hän lähettäköön\nterveytensä minulle, antakoon minun terveenä odottaa seuraavaa uutta\nkuuta!\" Paasosen kokoelmissa on myös seuraava uudelle kuulle osoitettu\nrukous: \"Vastasyntynyt uusi kuu, _shki-pasin_ sanansaattaja, jumalan\nedessä elät, jumalan asiat tiedät. Sinulla ei ole rakennettua taloa, ei\naidattua pihaa, taivaalla elät, omaa työtäsi teet, taivaalla kuljet,\nsen tiet ja polut tunnet. Terävästi katsovat silmäsi, kauas kuulevat\nkorvasi, silmilläsi näe minut, korvillasi kuule minut, näe\nkumarrukseni, kuule sanani. Kun menet jumalan luo, kerro minusta\n_nishk'e-pasille_. Minä tuon sinulle kokonaisen leivän, tuo sinä\nminulle terveys!\"\n\nUuteen kuuhun liittyvät toivomukset johtuvat tietenkin siitä, että\nmordvalaiset lukemattomien kansojen tavalla ovat ajanlaskussaan\nseuranneet kuun vaiheita. Uuden kuun merkitystä osoittaa mm. se, että\n_monet mordvalaisten uhrijuhlat on vietetty juuri uuden kuun aikana_.\nMordvalaisten palvontaa esittävistä kuvauksista ei kuitenkaan käy ilmi,\nettä kuuta olisi yleisissä uhrijuhlissa erikoisin uhrein palvottu.\nKasanin läänin Tetjushin piirin Urjumissa on tosin Pietarin päivän\nuhrijuhlassa luettu rukous, jossa mainitaan kuujumalakin (_kovbas_),\nmutta erikoisemman huomion kohteena ei se tällöinkään näytä olleen.\n\nSamoin kuin monet itä-Euroopan kansat ovat myös ainakin Simbirskin\nläänin mordvalaiset uskoneet, että pahat henget aiheuttavat auringon ja\nkuunpimennyksen, \"jotta heillä pimeyden aikana olisi parempi kietoa\nihmiset pauloihinsa\". Toisen lähteen mukaan mordvalaiset pitävät\nkuunpimennystä noituuden aiheuttamana: noidat lentävät kuuhun ja\npeittävät sen.\n\nKun mordvalainen näkee _aamuruskon_ leviävän itäiselle taivaalle, hän\ntoteaa, että \"ruskotus (ven. zarjá) on puhaltanut tulensa palamaan\"\n(_zora puvash tolinde_). Aivan kuin venäläisissä mainitaan\nmordvalaisissakin loitsuissa sekä aamu- että iltarusko naispuolisina\nolentoina, joilla usein vielä on venäläisperäiset lisänimet. Edellisen\nnimenä on ersalaisilla Marija, mokshalaisilla Mara, jälkimmäisen\nvastaavasti Darija ja Tará. Nämä vierasperäiset nimet tavataan myös eri\nmuotoihin vääntyneinä. Niinpä seuraavassa loitsussa, joka on\nmuistiinpantu Sobakinossa Pensan läänin Gorodishtshen piirikunnassa,\nsanotaan:\n\n    Illan rusko Orina,\n    aamun rusko Marina,\n    maanhaltija Katerina,\n    antakaa apu, parannus!\n\nPaikoittain ruskotusta sanotaan \"jumalaksikin\" (_zora-pas,\nkorm'inet'sh_). Milkovitsh mainitsee mordvalaisten uhraavan\naamunkoitolle pieniä happamattomia kakkuja.\n\nLoitsuissa on _keskiyölläkin_ oma haltijansa, _polunotshnoj_ Natal'a\ntai muu, joka mainitaan aamu- ja iltaruskon yhteydessä. Samanlainen\nhaltija lienee miespuolinen _v'en_ Maksimka ('yön Maksimka'). Myös\n_keskipäivän_ haltijasta puhutaan loitsuissa.\n\n_Tähdenlennot_ johtuvat mordvalaisten käsityksen mukaan siitä, että\ntaivas rakoilee (_m'enel'esh lazovs_). Mitä ikinä silloin ennättää\ntoivoa, sen myös saa. Mokshalaiset puhuvat vielä _ujsud_ l. _ujveshid_\nnimisestä yläilmoissa asuvasta olennosta, jolle neidot uhraavat\nhiuksiaan ja johon myös liittyy edellä mainittu kuvitelma. Mokshalaiset\nuskovat näet, että se, joka nähdessään pilkahduksen tästä haltijasta\nennättää esittää sille toivomuksensa, saa, mitä haluaa. Paasonen\narvelee, että tuo merkitykseltään hämärä mokshalainen nimitys\ntarkoittaa personoitua meteori-ilmiötä, jota useat kansat ovat\nnimittäneet taivaan raoksi tai oveksi ja uskoneet, että sen auki\nollessa esitetty toivomus toteutuu. Toisin paikoin mordvalaiset pitävät\ntähdenlentoja tulikäärmeinä ja pahoina henkinä.\n\n\n\n\nSADE, SUMU, TUULI JA PAKKANEN.\n\n\n\"Pilvessä kulkeva hiljainen, hyvä sade\" ei näytä sellaisenaan olleen\nmordvalaisten palvonnan kohteena, vaan sadetta on anottu milloin\n\"vesi-emolta\" jonkin lähteen, joen tai järven partaalla, milloin itse\ntaivaan- tahi ukkosenjumalalta. \"Sadejumala\" (_p'izem'e-pas_) tosin\nmainitaan joskus rukouksissa, mutta tavallisesti vain ukkosjumalan\nkertonimenä. Toisin paikoin sateen selitetään syntyvän, kun Jumala\naukaisee taivaan oven.\n\n_Sumulla_ sen sijaan on kansanrunoudessa oma, vaikkakin vähäpätöinen\nhaltija, \"sumu-ukko\" (_suv-at'a_), joka tarussa asuu taivaan aitassa ja\njolle ilmeisestikään ei ole toimitettu uhreja.\n\nPaljon huomattavampi on _tuulen haltija_, jonka yleisin nimitys on\n_varma-ava_ ('tuuli-emo'). Ennen mainitussa ersalaisessa luomistarussa\nsanotaan, että _varma-ava_ on vilja-emon ja metsä-emon sisar. Tyynellä\nilmalla tuuli-emo \"nukkuu\", mutta kun tuuli vähitellen yltyy, sanotaan\n\"tuuli-emo on noussut\" (_varm-avash sdrkash_). Saduissa kerrotaan, että\n_varm-ava_ asuu taivaalla ja pitää siellä tuulia lujien telkien takana.\nSieltä hän laskee niitä tarpeen mukaan, vähän kerrallaan valloilleen.\n\nSadunomainen on myös kuvittelu, että maan kussakin neljässä nurkassa on\ntynnyri, jossa tuuli-emo istuu. Tavataanpa sellainenkin käsitys, että\ntuuli-emo asuu meren takana, mikä todennäköisesti on venäläisiltä\nsaatu. Täällä hänellä on tynnyreihin suljettuna 12 poikaa. Kun hän\nhaluaa lähettää jonkin niistä tuulemaan, hän vain kurkistaa\nasianomaiseen tynnyriin.\n\nTuuli-emon lapsista puhutaan melko yleisesti sekä mokshalaisten että\nersalaisten keskuudessa. Tuuli-emon lasten uskotaan mm. voivan laskea\ntuulet valloilleen. Myrskytuulen selitetään aiheutuvan siitä, että\ntuuli-emon lapset telmivät. Tuulen viheltäessä sanotaan tuuli-emon\nniitä kutsuvan. Kun talvella tuulee ja pyryttää, sanotaan, että\ntuuli-emo tällöin piilottaa lapsiaan. Eräässä Shadymin mokshalaisilta\nsaadussa tarinassa kerrotaan, miten matkamiehet kerran tapasivat\n\"tuuli-emon lapsen\": Kun miehet olivat niityltä heiniä tuomassa, tuli\nheitä vastaan hyinen olento, jonka he nostivat kuorman päälle ja\naikoivat viedä mukanaan, mutta silloin tuuli alkoi kiskoa sitä niin\nlujasti, etteivät he voineet kuljettaa sitä perille.\n\nTuuli-emon asemesta loitsuissa puhutaan toisinaan myös \"tuuli-akasta\"\n(_varma-baba_), jota venäläisten esikuvien mukaan sanotaan Varvaraksi\n(Barbara); \"tuuli-tätikin\" mainitaan (_varma-pat'a Varushka_). Joskus\ntuuli-emon lisänimenä on Martta-Magdalena. Eräässä loitsussa sanotaan\nDarijan ja Marijan olevan myrskytuulen miniöitä.\n\nTunnetaanpa miespuolinenkin tuulenhaltija. Hänen nimensä on\n_varm(a)-at'a_ ('tuuli-ukko') tai _varma-t'ät'ä_ ('tuuli-isä'); samaa\nhaltijaa tarkoittanee _varman k'ird'i varmal'te_ ('tuulen haltija\n_varmal't'e'_). Naispuolisen Varvaran rinnalla tavataan\nvenäläisperäisissä loitsuissa toisinaan myös miespuolinen Aleksei:\n\"Puhaltava tuuli Varvara, kantava tuuli Leksei, kantakaa (tauti)\nkohtaamattomiin, saavuttamattomiin!\"\n\nMiespuolinen _varm(a)-at'a_ näyttää olevan varhaisemman _varm(a)-avan_\nrinnalla myöhempi tulokas. Usein nämä nimet esiintyvät ikään kuin saman\nolennon eri nimityksinä. Niin on asian laita esim. seuraavassa\nmokshalaisten loitsussa: \"_Varm-at'a, varm-ava_, niin kaukaa kuin\ntulet, niin kaukaa tuo Ivanille hyvää, niin kauas kuin menet, niin\nkauas vie Ivanin tauti. Katso, olen tuonut sinulle humalia ja ryynejä.\nNiinkuin humalat leviävät tuulessa, niin hajaantukoon Ivanin tauti,\nniinkuin ryynit ovat puhtaita, niin puhdistukoon Ivan!\"\n\nSmirnov kertoo, ettei _varm-at'a_ tiedä mitään, vaan istuu joutilaana\nvaimonsa talossa. Kuitenkin _varm-t'ät'ä_ ('tuuli-isä') mainitaan\njoskus rukouksissakin yksin: \"Tämän 'vilja-emon' (leivän) on\n_mastor-pas_ ('maa-jumala') idättänyt, _varma-t'ät'ä_ kasvattanut\n-- ---.\"\n\nVarsinaisen uhripalvonnan kohteena on kuitenkin vain _varm-ava_ ollut.\n\"Seitsemälle vanhalle jumalalle\" vietetyssä juhlassa on tämä haltija\nsaanut osakseen homeenvärisen kanan. Vetshkanovon akkojen puuro\n(_baban-kasha_)-juhlassa tuli tuuli-emolle uhratun kanan olla kirjava.\nErikoisesti omistettiin tuuli-emolle kanan kynät ja sulat. Milkovitsh\nsanoo ersalaisten uhranneen tuulelle myös pieniä happamattomia kakkuja.\nMitä tuulenhaltijalta on anottu, ilmenee mm. seuraavasta Zorinin\nmuistiinpanemasta rukouksesta: \"_Varma-ava, varmazej, varma-ava,\npuvazej_ (\u003C _puvams_ 'puhaltaa'), sinulla ei ole käsiä, ei jalkoja eikä\nsiipiä, jalattomana kuljet, siivettömänä lennät, vaikka kielesi ei voi\npuhua, äänesi kuitenkin kuuluu, päästät viheltävän äänesi lapsiasi\netsiessäsi. Olemme tulleet sinua kumartamaan ja teurastaneet\nhomeenharmaan kanan, ota vastaan tämä vähä, anna se, mitä pyydämme,\nvarjele siltä, mitä pelkäämme. Keväällä, kun oras nousee, puhalla, kun\nnäet sinisen pilven, mene sen taakse, aja sitä edelläsi viljamme\nyläpuolelle! Kun tähkä tulee täyteläiseksi, silloin puhalla hiljaa, älä\nlaske ääntäsi irti, älä lyö viljaamme lakoon, älä myöskään vahingoita\nnaisiamme, jos he ovat niin ymmärtämättömiä, että heittävät vetensä\nvastatuuleen ja saavat _narjot'_-taudin, anna heille anteeksi ja\npalauta heille terveys!\"\n\nYmmärrettävää on, että elinkeinojen vuoksi kovaa tuulta on pyritty\ntyynnyttämään. Saratovin läänissä sanotaan: \"Herkeä, _varm-ava_, älä\npuhalla!\" Varsinkin viljan kasvulle on tuulen nähty tuottavan tuhoja.\nSen vuoksi sitä on tällöin rukoiltu: \"_Varma-ava_, emonen, _varman\nk'ird'i varmanzej!_ Suuren veden toiselta puolen nouset, vettä myöten\nkuljet, kaikki merenkulkijat rukoilevat sinua. Suuren veden poikki\nkuljet, nouset maalle, kuljet maan päästä päähän. Hiljaa puhallat,\nhyvää teet, kovaa puhallat, pahaa teet -- ---. Älä päästä tuultasi irti\nviljan tuleentumisaikana tai heinänkorjuun tai olkien aumaan kokoamisen\naikana, puhalla silloin leppeästi -- --!\"\n\nUtshajev sanoo, että tuuli-emoa rukoillaan kaikissa uhrijuhlissa,\njottei se lähettäisi ankaria tuulia. Akkojen puurojuhlassa sanottiin:\n\"Tuulta hallitseva tuuli-emo, varjele viljaamme pahalta tuulelta ja\nrakeilta. Olkoot ne metsää varten!\" _Varma-avaa_. rukoiltiin myös, kun\nviljaa viskattiin tai kun hamppu levitettiin kuivamaan. Jälkimmäisessä\ntapauksessa mordvalaiset heittivät sitä rukoilemaan ruvetessaan aluksi\nikään kuin uhriksi kourallisen hamppua sille paikalle, jossa hampun\nkuivaaminen oli suoritettava.\n\nSmirnov sanoo puutarhurienkin rukoilleen tuuli-emoa, ja myös tulipalon\naikana on tuulenhaltijaa palvottu. Tällöin sitä lepytettiin heittämällä\ntuleen nahkamuna tai ensimmäinen omena, joka oli poimittava Kristuksen\nkirkastuspäivänä. Samalla lausuttiin: \"_Varm-ava_ emonen (_matushka_)\nsuojele meitä, älä laske tulta luoksemme!\" Jos tuuli-emo silloin\nleppyy, niin tuuli kääntyy ja tulipalo taukoaa.\n\nJo edellä on nähty esimerkki siitäkin, että tuulen puoleen on käännytty\nmyös, milloin jonkun ihmisen on uskottu sairastuneen tuulen tuomaan\ntautiin. Mordvalaisilla on ollut myös tähän tilaisuuteen soveltuvia\nloitsuja. Samoin on muistojuhlissa, esim. uhrirahaa raaputettaessa,\ntoisinaan turvauduttu tuuli-emon apuun. Niinpä on sanottu: \"Vasha\n(vainajan nimi), tulkoon sinullekin hyvää, tuuli-emo kantakoon sen\n(sinulle), maa-emo saattakoon sen (sinulle)!\"\n\nMordvalaiset ovat lisäksi lukemattomien kansojen tavalla pelänneet\n_tuulenpyörrettä_ uskoen, että se pysähtyy, jos siihen ennättää heittää\nveitsen. Yleisesti on täällä myös kuviteltu, että _tuulispää_ voi viedä\nnaisia ja lapsia mukanaan.\n\nSanotaan, että halla harvoin vierailee mordvalaisten viljavainioissa,\nsiitä huolimatta heidän jumalistossaan tavataan _hallankin haltija_\n_kelme-at'a_ ('kylmä-ukko') eli _moroz-at'a_ ('pakkasukko'), niinkuin\nsitä useimmiten rukouksissa nimitetään. Kuten tunnettu, _moroz_ on\nvenäläisperäinen sana (ven. moróz). \"Pakkas-ukko, ystäväiseni, on\nkulkenut, polviin asti, ystäväiseni, on lunta satanut\", sanotaan\neräässä ersalaisessa kansanrunossa. _Moroz-at'alle_ on toimitettu ennen\nvanhaan uhrejakin, vieläpä määräaikana. Yleisin pakkasjumalan uhripäivä\nsekä ersalaisilla että mokshalaisilla oli kiirastorstai. Tällöin\nkeitettiin jokaisessa talossa kiisseliä, josta osa pantiin avatulle\njuoksuakkunalle paistinpannussa tai lusikassa pakkasukkoa varten.\nSamalla tätä kutsuttiin syömään ja pyydettiin, ettei se tuhoaisi\nkylvettyä viljaa, vaan varjelisi sitä. Pensan läänissä on tällöin\nlausuttu: \"Pakkas-ukkoa me kumarramme, sinun nimessäsi olemme\nvalmistaneet kiisseliä, suojele sitä, mitä kylvämme, äläkä turmele\nsitä!\"\n\nSamasta perheuhrista kertoo Tshigin: Pääsiäisen edellisenä torstaina\njoku perheen vanhimmista jäsenistä avaa päivällisaikaan savutorven ja\ntarjoaa siitä pakkaselle ruokaa sanoen: \"Pakkanen, pakkanen, älä tallaa\nkauraa, älä kulje viljan päällä, kulje soiden, rämeitten ja kaislojen\npäällä! Tule, me kestitsemme sinua, kas tässä sinulle suviviljasta\ntehtyä ruokaa!\" Samalla pistetään lusikalla kiisseliä savutorveen. Kun\npakkasta näin on hetken ruokittu, karkoitetaan se hiilihangolla.\nShahmatovin julkaisemissa mordvalaisten kansanrunouden näytteissä on\nseuraava pakkasjumalalle omistettu rukous: \"_Moroz-at'a_, kas tässä,\n_moroz-at'a_, ota ja hörppää lusikallinen velliä, pane vain meidän\nkauramme, mutta pane sentään mieluummin suot ja niityt!\" Loitsija\nasettaa vellilusikan räppänään, mutta ottaa sen jälleen ja syö itse.\n\nSekä pakkasjumalan nimi, jota venäläisten deduska moróz ('pakkas-ukko')\nvastaa, että mordvalaisten rukouksissa ja loitsuissa esiintyvät\nvenäläiset sanat ja sanontatavat osoittavat selvästi, mistä päin\npuheena oleva jumaluus on mordvalaisille saapunut. Samoin kuin\nmordvalaisten on venäläistenkin keskuudessa perheen vanhin ottanut\npääsiäisen edellä lusikallisen kaurakiisseliä, pistänyt päänsä esiin\nuuninräppänästä ja lausunut: \"Moróz, moróz, tule syömään!\"\n\nPaitsi keväällä on pakkasjumalaa toisin paikoin palvottu myös syksyllä\nja jouluna. Suojellakseen kylvämäänsä viljaa syyshalloilta mordvalaiset\novat tällöin toimittaneet _moroz-at'alle_ uhrin kotona samanlaisin\nmenoin kuin keväällä. Samalla anotaan, että pakkanen kulkisi vuorilla,\nmetsissä ja rotkoissa ja ettei se tuhoisi ihmisten kylvöjä.\n\nJouluaattona on Suhoj Karbulakissa keitetty pakkaselle jauhovelliä,\njosta osa on pantu kynnykselle sanoen: \"Pakkanen, pakkanen, älä pane\nkauraa, pane pellavat ja hamput, lyö'ös ne pitkälleen maahan!\" Sen\njälkeen perheenväki itse ryhtyy syömään velliä.\n\nPaitsi kiirastorstaina ovat venäläisetkin tarjonneet pakkaselle\nuhriruokaa myös jouluna ja joskus muulloinkin.\n\n\n\n\nTULI.\n\n\nMordvalaisten tulenjumalan (_tol-pas, tolan-pas_) suhdetta itse tuleen\nvalaisee seuraava Zorinin kokoelmista poimittu rukous, jossa puhutaan\nmm. tulenjumalan tulenvärisestä eli _punaisesta_ puvusta: \"Tulenjumala,\ntulen pää, leikkivä jumala, pyörivä jumala, ilman tuulenhenkeä sinä\nleikit ja tanssit, suuri on voimasi, suuri on tuottamasi hyöty. Sinun\nvoimallasi me keitämme ja paistamme (ruokamme), eikä meidän tarvitse\npakkasta pelätä. Tulenjumala, kesät talvet olet samassa asussa,\npunaisissa housuissa ja paidassa, sinä et pelkää herroja etkä rikkaita,\nvain yhtä sinä pelkäät, virtaavaa vettä, virtaava vesi on sinun isäsi,\nvirtaava vesi on sinun äitisi. Olemme tulleet kumartamaan sinua ja\nteurastaneet nimeesi _punaisen kukon_, ota uhrimme vastaan, näe\nkumarruksemme, mitä me sinun päälläsi keitämme syötävää tai juotavaa,\nse koitukoon terveydeksi ja voimaksi; mene, mihin sinua käsketään, syö,\nmitä sinulle annetaan!\"\n\nTulen yleisin puhuttelunimitys, joka tavataan varsinkin loitsuissa ja\nlauluissa, on _tol-ava_ ('tuli-emo'). Kansanrunoudessa tuli-emo\nesiintyy myös personoituna, vieläpä myytillisenä olentona. Kiintoisan\nesimerkin siitä tarjoaa Pensan läänin Krasnoslobodskin piirin\nmokshalaisilta muistiinpantu tarun katkelma, jossa tuli-emon ja\nvesi-emon välistä suhdetta kuvataan seuraavasti: Tuli-emolle\n(_tol-ava_) syntyi lapsi. Sen vuoksi se kutsui vieraita, kutsui\nvesi-emon (_v'ed'-ava_) ja vesi-ukon (_v'ed'-at'a_) ja asetti heidän\neteensä mesijuomaa. Juotuaan nämä humaltuivat. Tuli-emo ja vesi-emo\nalkoivat nyt laulaa, jutella ja riidellä, kumpikin kehuskeli itseään\ntoistaan sättien. Vihdoin vesi-emo alkoi virrata liristä, tuli-emo taas\nsähistä ja leimuta. Kun tuli-emolle vihdoin tuli hätä, asettui se\npellon kiveen ja asuskeli siinä. Vesi-emo läksi iloiten pois jättäen\ntuli-emon itkemään. Tuli-emo valitti: \"Sinä, vesi-emo, leikkasit\nmolemmat siipeni ja veit päästäni järjen!\" Vesi-emo vastasi: \"Älä sure,\nälä itke, tuli-emo, ei minullakaan ole (siihen) aikaa, minun on\nkulkijoita odoteltava, vettä pitkin soutavia otettava vastaan,\ntietämättömille tien näytän, tietäville neuvot sanon. Älä polta köyhiä,\nälä itketä kerjäläisiä! Jos niitä poltat, varo itseäsi! Tanssi ja\nlaula, kunnes minä tulen, vasta kun tulen, itke!\"\n\nTuli-emon rinnalla esiintyy loitsuissa usein myös \"tuli-ukko\"\n(_tol-at'a_). Edellisen epiteettinä on tavallisesti \"silkkihiuksinen\",\njälkimmäisen \"hopeapartainen\". Sirikinin kokoelmista tapaamme myös\nloitsun, jossa tulen savu ja lämpö ovat rukouksen kohteina:\n\"Hopeapartainen tuli-ukko, silkkihiuksinen tuli-emo, antakaa anteeksi!\nYlös kohoava savu, alas laskeutuva lämpö, antakaa tekin anteeksi,\nauttakaa --- --.\"\n\nLoitsuluvuissa tuli-emolle annetaan toisinaan vielä venäläisperäinen\nerikoisnimi Paraskeva-Pjatnitsa.\n\nPaitsi _tulipalon_ aiheuttajana tuli saattaa muutenkin olla\nvaarallinen. Niinpä jos lapsi seisoo uunin edessä, voi hänen\nkasvoihinsa tulla visvaa vuotavia näppyjä; tämä tulen tauti (_tolan\nnarfat'f'_) voidaan parantaa siten, että tuluksilla isketään tulta\nlapsen kasvojen edessä 27 kertaa.\n\n_Palohaavan_ parantamiseksi mordvalaiset ovat turvautuneet myös\nloitsuihin, joista näytteenä esitettäköön seuraavat Pensan läänin\nGorodishtshen piirikunnasta talteensaadut sanat: \"_Tol-pas, tol-ava_,\npunainen nainen! Liedellä istuva punainen tyttö, ota verhosi pois,\nkatso tänne hyvällä mielellä, sinulla on punainen liina päässäsi,\npunainen keppi kädessäsi, punaiset korvarenkaat, anna apusi!\nJalattomana se (tuli) saavutti sen, kädettömänä se tarttui siihen,\nsilmättömänä se näki, korvattomana se kuuli sen, suuttomana se haukkasi\nsen, hampaattomana se puri sen, kielettömänä se nieli sen, otti pois\npunoituksen, veti valkoisen lihan päälle.\"\n\nLuku luetaan kolmesti samoin sanoin, ainoastaan tuli-emon ja sen\nesineiden väri on toisella kertaa sininen ja kolmannella kertaa vihreä.\nMainitut värit kuvastavat varmaankin tulenliekin erilaisia vivahduksia.\n\nKiintoisa on myös seuraava Sirikin muistiinpanema palohaavanloitsu: \"En\nminä sylje enkä puhalla! Hiilloksella on akka, vaskihipiäinen, suussa\nkolme hammasta, päässä valkoinen liina, siinä tuli-emonen, hopeasormus\nsormessa, sulkaputki kädessä. Se puhaltaa, pesee ja kuivattaa\n(palohaavan) Vasilin kädestä, sormista -- --.\"\n\nGeorgi kertoo mordvalaisten eroavan tsheremisseistä ja tshuvaseista\nsiinä, etteivät he teuraita uhratessaan anna mitään tulelle. Tuli ei\nmyöhempienkään tietojen mukaan näytä mordvalaisilla esiintyneen\nteurasuhrin välittäjänä uhrijuhlissa. Tulelle toimitetuista kotoisista\nuhreista puhumme kodinhaltijain yhteydessä.\n\nSmirnov mainitsee, että uhrituli sytytettiin ennen vanhaan kahta kuivaa\npuuta toisiinsa hankaamalla ja että näin sytytettyä tulta vietiin\nkotienkin liedelle, kun vanha tuli sitä ennen oli sammutettu. Missä\ntilaisuuksissa näin meneteltiin, käy ilmi vuotuisjuhlien kuvauksista.\nMyös neljännenkymmenennen muistajaispäivän ja eräiden muidenkin\nvainajainjuhlien menoihin kuului \"uuden tulen\" virittäminen edellä\nmainitulla tavalla.\n\nNe salaperäiset äänet, jotka syntyvät tulen palaessa, ovat antaneet\naihetta puhua tulen \"kielestä\", jonka perille ihmisen sanotaan joskus\npääsevän. Hänestä tulee tällöin tulen herra, joka sanan voimalla\nkykenee sammuttamaan tulipalon ja jota tulen liekit eivät voi\nvahingoittaa.\n\n\n\n\nMAAN, PELLON JA NIITYN HALTIJAT.\n\n\n\nMaa-emo.\n\n\nOn ymmärrettävää, että maa on maata viljelevällä kansalla ollut\nerikoisten uskomusten ja pitämysten kohteena. Palvoessaan sitä\njumaluutena mordvalaiset ovat lukemattomien kansojen tavalla käyttäneet\nsiitä nimitystä \"maa-emo\", ers. _mastor-ava_, moksh. _mastar-ava_.\n\"Maa-emolla\" tarkoitetaankin -- etenkin ersalaisten kansanrunoudessa --\nusein vain _maata sellaisenaan_. Niinpä esi-isien sanotaan olevan\n\"maa-emossa olijoita\". Myös Zorinin talteen saamassa luomistarussa\nkerrotaan, kuka ersat on luonut, \"maa-emon päälle\" saattanut. Vielä\nkiintoisampi on seuraava Bugulman piirin Baganassa luetun rukouksen\nkohta: \"_Mastor-ava, matushka_, elättäjäsuojelija, vatsan ruokkija\n-- --, sinun päälläsi kuljemme, nousemme, kaadumme -- --\".\n\nErsalaiset puhuvat myös \"maa-emon\" kaivamisesta tai siihen\nkylvämisestä, ja samaa kantaa kuvastaa mokshalaisten maanhaltijaan\nkohdistamat rukoussanat: \"Katso, sinun päällesi ovat heittäneet\njyväsen, kasvata leveä juuri, anna paksu olki, pitkä tähkä, täysi\njyvä!\"\n\nKerrotaan, etteivät ersalaiset ole tohtineet lyödä maata kepillä tai\nmuulla esineellä, jotteivät sitä vihoittaisi.\n\n\"Maa-emo\" esiintyy kuitenkin myös personoituna, annetaanpa sille\ninhimillisiäkin piirteitä ja ominaisuuksia. Varsinkin loitsuissa\npuhutaan mm. sen talosta, taloudesta ja perheestä. \"Maa-emon\" ohella\nmainitaan usein \"maa-ukko\", mikä lienee kuitenkin vain kielettären\nluoma rinnakkaisnimitys. Niinpä mokshalaisten rukouksissa _mastar-ava,\nmastar-at'ä_ seuraavat välittömästi toisiaan. Ersalaisten keskuudessa\nesiintyy vielä _mastor-pas_ ('maa-jumala') palvonnan kohteena. Jo\nMilkovitsh selittää, että \"_mastor-pas_ on maan keskuksessa asuva\njumaluus, joka kasvattaa siihen kylvetyt siemenet\". Toisessa kohdin hän\nkertoo, että _mastor-pasille_ uhrattiin \"musta lehmä\", mikä tiedonanto,\njonka Georgi toistaa, osoittaa, mordvalaisten pitäneen maan jumaluutta\njo alun perin naispuolisena olentona. _Mastor-pas_ onkin useimmiten\nvain _mastor-avan_ sijaisnimitys. Saratovin piirin Orkinossa niiden on\nselitetty olevan saman olennon eri nimiä. Siihen viittaavat myös\nsellaiset rukouksen alkusanat kuin: _mastyr-ava, mastyr-pas_, anna jne.\nKansanrunoudessa _mastor-pas_ ja _mastor-ava_ voivat kuitenkin joskus\nesiintyä eri olentoina. Niinpä Zorinin muistiinpanemassa myytillisessä\nrunossa _mastor-pas_ tuumiessaan, ketä hän lähtisi kosimaan, lausuu:\n\n    Voisin kosia _mastor-avaa_,\n    mutta _mastor-ava_ on ruma,\n    hänen kasvonsa ovat mustat,\n    hänen nenänsä pitkä,\n    hänen huulensa paksut,\n    hänen rintansa pienet -- -- --.\n\nEräs loitsu mainitsee, että _mastor-avan_ puoliso on \"maan haltija\"\n(_mastoron k'ird'i_) Kanaj, mikä nimi lienee, niin kuin Paasonen on\narvellut, tataarilaisen _kan_ ('ruhtinas') sanan johdannainen.\n\nVenäläisperäisissä loitsuissa maa-emolla on eräitä kristillisiä\nlisänimiä kuten Marija ja Eva (Jevga). Miespuolisen maanhaltijan nimiä\ntaas ovat Adam, Maksim ym.\n\nRukouksissa maa-emo saattaa kohota myös taivaanjumalan rinnalle:\n\"Ensiksi kumarramme taivaanjumalaa, sitten maa-emoa. Myös sanotaan:\n_v'ere-pas_ isämme, _mastir-ava_ äitimme\". Kun taivaanjumala ja maa-emo\ntoimivat yhdessä viljankasvun antajina, palvotaan niitä usein samalla\nkertaa. Kasanin yliopiston professorin Fuksin onnistui jo v. 1839 saada\ntalteen rukous, jossa taivaanjumalan ja maa-emon lisäksi muistellaan\nvielä vilja-emoakin (_norov-ava_). Rukous, joka on julkaistu sekä\nmordvan- että venäjänkielisenä, on suoraan mordvasta käännettynä\nseuraava: \"_Nishk'e-pas, v'ere-pas, norov-ava_, viljan kasvattaja\njumala, _mastor-ava_, emonen (_matushka_), anna, mitä pyydän, pyydän\nkasvavaa viljaa! Elättäjä jumala, anna mitä pyydän, pyydän kasvavaa\nviljaa, anna sitä, elättäjä jumala! Vielä pyydän karjaonnea, kasvata\nminulle sellaisia elukoita, minkä värisistä pidät, kasvata sellainen\nhevonen, joka voi vetää auraa! Elättäjä jumala, anna auran jäljessä\nkulkijoita, auraa ohjaavia lapsia! Elättäjä jumala, anna, mitä pyydän!\nAnna, jumala, kasvavaa viljaa! Anna, mitä pyydän! Mitä pelkään, siltä\nsuojele, noitia ja velhoja pelkään.\"\n\nOn selvää, että viljan kasvattaminen on maanhaltijan erikoistehtävä.\nSitä onkin siltä anottu vuoden lukuisissa uhrijuhlissa. Niin esim.\nSimbirskin läänin Ardatovin piirin Tshavunza nimisessä ersalaiskylässä\nlausuttiin pitopöydän ääressä, \"akkojenpuuro\" (_baban-kasha_) nimistä\njuhlaa vietettäessä: \"_Mastor-pasia_ me rukoilemme, hänen on pöytä,\nhänen on pöytäliina. Tästä pöydästä me syömme ja juomme sekä anomme\nviljankasvua.\" Eräässä piispa Jakovin kokoelmiin liittyvissä\nterjuhaanien uhrikuvauksessa kerrotaan, että _mastor-pasia_ muistettiin\nmyös sadetta synnyteltäessä. Muudan toimitusmies otti näet tällöin\njuomaa suuhunsa ja pirskoitti sitä kaikkien päälle huutaen: _dur dur\ndur paro mastor-bas_ (paro mastor-pas_ 'hyvä maajumala')!\n\n_Mastor-pasin_ puoleen on lisäksi käännytty maasta _aarteita\netsittäessä_. Ersalainen aarteenkaivaja lausuu: \"_Mastor-pas_,\nelättäjä, siunaa minua! Minä menen kaivamaan esille aarretta. Mitä\nsaankin kaivetuksi, mitä löydänkin, sinua en unohda, sinulle aion antaa\nsiitä osan. Minä lupaan sinulle myös sen, josta en itse mitään tiedä,\nse tulee sinun omaksesi!\" Sanoilla \"josta en mitään tiedä\" tarkoitetaan\nsaduissa sillä välin syntynyttä lasta.\n\nErsalaisten uskomuksissa _mastor-pas_ toimii vielä _vainajienkin\nsuojelijana_. \"Kaikki mustassa mullassa eläjät\", sanotaan loitsuissa,\n\"ovat sinun valtasi alaisia, sinä olet heidän hallitsijansa.\" Ruumiin\nääressä taas, missä ruokaa ja juomaa uhrattaessa muistellaan mm. ennen\nkuolleita vainajia, lausutaan samalla: \"Tuuli-emo (_varm-ava_),\ntuuli-isä (_varm-at'a_) kantavat sen, _mastor-pas_ saattaa sen teille,\npanee sen käteenne, nostaa sen suuhunne.\" Erään loitsun lopussa muudan\nonneton tyttö valittaa:\n\n    Ellei jumala ole antanut minulle onnea,\n    suokoon hän minun joutua maan alle,\n    musta multa minut peittäköön,\n    _mastor-pas_ minut ottakoon!\n\nKuolleiden haltijana _mastor-pas_ esiintyy pelättynä olentona, jonka\nhuostaan noita voi kirota vihaamansa naapurin.\n\nUsko, että maasta -- etenkin maahan lankeamalla -- aiheutuneesta\nvammasta tai _taudista_ voidaan vapautua turvautumalla maa-emon apuun,\non melko yleinen mordvalaisten keskuudessa. Tähän liittyvät loitsut\novat kiintoisia varsinkin sen vuoksi, että personoitu maa-emo niissä on\nläheisessä suhteessa _maahisiin tai maanalaisiin olentoihin_.\nEsitettäköön siitä näytteenä muudan Bugulman piirin Od-Surkinossa\nmuistiinpantu luku, jossa venäläinen esikuva on erittäin tuntuva:\n\n\"Terve, terve, maan haltija Adam, maa-emo Jevga -- -- ehkä siinä\npaikassa, missä Petra kaatui, sattui olemaan sinun juhlapöytäsi,\nruokavatisi, ammennuskauhasi, ehkä laitettu vuoteesi, asetettu\npieluksesi -- -- ehkä olet sitonut hänen terveytensä valkoiseen\nliinaan, pannut sen säilytysarkkuusi, 77 lukon taakse, nyt on tullut\naika, -- etsi liinasi, aukaise nyyttisi, anna Petralle hänen\nterveytensä! -- -- Terve, vamman parantaja, _Jakala-baba_,\nsinua rukoilen, sinä olet vamman parantaja, keittäjä-paistaja,\nkestitsijä-taritsija, -- katso Petra on tuonut naulan ryynejä, naulan\nsuolaa, naulan jauhoja, mene sinä (maa-emon ja hänen perheensä) eteen\nja kestitse maa-emon palvelijat, siat ja koirat -- -- kaikki antakoot\nPetralle anteeksi, armahtakaa Kristuksen tähden, armahtakaa Jumalan\ntähden!\"\n\nMaa-emon \"juhlapöydästä\" ja \"vuoteesta\" puhutaan seuraavassakin sairaan\npuolesta luetussa loitsussa: \"-- -- -- maa-emo Marija, maanhaltija\nMaksimka -- -- -- armahda häntä, ehkä hän kaatui maa-emon\njuhlapöydälle, ehkä tämän juomakauhan tai lusikan päälle tai tämän\nlaitetulle vuoteelle tahi ehkä hän on tätä töytäissyt ja tämän\nsäikähdyttänyt, armahda häntä, Maksimka!\"\n\nSaman piirin Vezofkan kylässä tietäjä asettuu sairaan kera _portin\nkeskikohdalle_, ja samalla kun sairas ehtimiseen kumartelee, tietäjä\nraaputtaa siinä vaskirahaa lausuen: \"_Mastor-ava_, Marija, jos nukut,\nniin herää, jos valvot, niin kuule! -- Ush'ta on säryn takia tullut\npyytämään sinulta anteeksi, hän on tuonut mukanaan puudan hopeaa ja\nkultaa, määrättömän aarteen tämän säryn, tämän maa-emon lähettämän\n_narfot'_-taudin takia; -- -- mihin hän lienee kaatunutkin,\n_mastor-ava_, Marija sen (paikan) portin keskustasta löytää, hän hänet\narmahtaa.\" Uskotaan, että _mastor-ava_ ihastuu hänen hopeaansa ja\nkultaansa, hänen määrättömään aarteeseensa ja syviin kumarruksiinsa ja\nantaa hänelle terveyden.\n\nMyös mokshalaisten keskuudessa on sairaan, joka on pihalla kaatunut,\nmentävä yöllä tietäjän kera portille mukanaan kolme mesileipää ja\nkolmen ruplan raha. Asettuen portinpylväiden väliin portin edustalle\nsairas lankeaa polvilleen ja kumartaa, niin että kasvot koskettavat\nmaata. Samalla tietäjä lausuu: \"Hopeapartainen _mastar-at'ä_,\nsilkkihiuksinen _mastar-ava!_ Ivan on tullut pyytämään teiltä\nterveyttään. Katsokaa hän on tuonut teille lahjoja, syötävää, juotavaa\nja 300 rahaa.\" Sitten tietäjä kuljettaa uhriantimet kolme kertaa\nsairaan pään ympäri ja heittää mesileivistä yhden portin eteen ja yhden\nkummallekin sivustalle sanoen: \"Olkaa näihin lahjoihin tyytyväisiä,\nsyökää! Mistä tauti on tullutkin, kaatumapaikasta, pahasta ajasta tai\nriidasta, armahtakaa hänet ikuisesti!\" Sairaan on palattava tupaan\ntaakseen katsomatta.\n\nTässä kohden voidaan viitata mm. inkeroisten vastaaviin uskomuksiin ja\ntapoihin. Jälkimmäisetkin ovat näet kuvitelleet taudin aiheutuvan\nmaahan lankeamisesta, jolloin sairaan on tietäjän kera mentävä\nkaatumapaikalle kumartelemaan ja vietävä verhaksi (uhriksi) raha,\nvaatekappale, suolaa ym. Täälläkin on uhriantimet pitänyt kiertää kolme\nkertaa sairaan ympäri, ennen kuin ne viskataan onnettomuuspaikalle.\nLoitsussa, joka tällöin luetaan, sanotaan mm.: \"Maalle verhat,\nJuhanalle (sairaan nimi) iäinen terveys!\" Nämä yhtäläisyydet johtuvat\ntietenkin siitä, että venäläinen kansankulttuuri on ulottanut\nvaikutuksensa kummallekin taholle.\n\nMordvalaiset ovat esittäneet _maanhaltijalle osoitettuja\nanteeksipyyntöjä myös hautausmaalla_ ja mieluimmin perjantaipäivänä.\nSeuraavan tähän toimitukseen liittyvän loitsun Paasonen on\nmuistiinpannut Gorodishtshen piirikunnassa: \"Maanhaltija, maa-emo, ehkä\nIvan on kaatunut sinuun, ehkä sinä tulit töytäisseeksi, ehkä hän tuli\ntöytäisseeksi, olen tullut sinulta anteeksi pyytämään lahjoineni, katso\nolen tuonut puudan kuparia, puudan hopeaa, keisarin kuvan (rahan), niin\npaljon kuin siinä on merkkejä, niin monta lahjaa se merkitköön, --\njakakaa kaikille, _v'id'e-tshin-pasille_ ('oikeuden jumalalle'),\n_zdor-pasille_ ('riidan jumalalle'), _saft-pasille_ ('taudin\njumalalle) ja _mastor-avalle_, jakakaa se --- --! _Kotshkor-baba,\nkotshkor-pokshtshäj, v'ere-pas, v'ere-pasin_ eteen menevä -- --\n_tshi-pas_, sinua varten olen sytyttänyt kynttilän -- --.\nPerjantai-herratar (_sudarna p'ät'nitsa_), perjantain seitsemän\ntytärtä, seitsemän apulaista --, seitsemään suuntaan saattakaa tämä\nkaatumapaikasta saatu tauti!\"\n\nHyvin yleinen anteeksipyyntöpaikka on lisäksi _tien haarautuma_, jonne\nmokshalainen tietäjäakka vie sairaan keskiyöllä ottaen käteensä\nkananpojan ja palttinakäärön. Tien haarassa sairas asettuu polvilleen\nja akka rukoilee kumartaen maahan asti: _Mastar-at'ä, mastar-ava_,\narmollinen äiti, kahdella tiellä ovat elämänpäivät, kahta tietä tulevat\nhyvät päivät. Paljon on sinulla kävijöitä, kulkijoita, paljon\nsellaisia, jotka sinuun satuttavat. Ehkä Matja on sinuun satuttanut,\nehkä hän on kaatunut sinun rakennettuun taloosi, ehkä aidattuun\npihaasi, ehkä hän on tarttunut sinun hopeaiseen porttiisi, ehkä\nkoputtanut sinun kultaista ikkunaasi, ehkä säikähdyttänyt sinun\nrauhallisen perheesi. Nyt on Matja tullut pyytämään armahdusta. Hän ei\nole tullut tyhjin käsin, hän on tullut täyttämään molemmat kätesi,\ntyydyttämään molemmat silmäsi. Matja antaa elävän hengen, valkoisen\nhevosen suitsineen, satuloineen. Sinä kuljet maata, jos kauas menet,\nvaljasta hevonen, jos lähelle menet, nouse ratsaille. Lopeta Matjan\nsairastaminen! Odottava, pyytävä kaatumapaikka, ehkä olet kauan\nodottanut meitä, kenties kauan katsellut meitä (tuleviksi). Älä ole\nmeille vihoissasi, äitiseni! Sinun nimeesi olemme tuoneet valkoisen\npalttinan. Matja on sen sinulle lahjoittanut. Lopeta sinäkin Matjan\nsairastaminen! Sitten kananpoika kääritään kankaaseen ja jätetään\nanteeksipyyntöpaikalle. Paluumatkalla ei ole ollut tapana puhua.\n\nEräässä loitsussa oletetaan sairaan langenneen maanhaltijan lasten\npäälle: \"Ehkä sairas on kaatunut sinun hyvän pajaripoikasi, -- -- hyvän\npajarityttäresi päälle.\"\n\nNäissä anteeksipyyntöloitsuissa, joiden vastineita on muistiinmerkitty\nmyös venäläisiltä, maa-emon puhuttelunimet vaihtelevat suuresti.\nSellaisia ovat _modan k'ird'i, matushka_ ('mullan haltija, emonen'),\n_mastorin paz-ava_ ('maan jumalatar'), _mastorin k'ird'i, Ul't'ava_\n('maan haltija, Ul't'ava'), _mastorin k'ird'i-pas, Ul'ana_ ('maan\nhaltijajumala, Ul'ana), _mastorin mastor-ava, Marija_ ('maan maa-emo.\nMaaria') y.m. Eräässä kozlofkalaisessa loitsussa sanotaan vielä: Maan\nhaltija, Kidaj, Kidajn tytär Marija, katso, Mat'ra on tullut pyytämään\narmahdusta, ehkä hän on kaatunut maa-emon päälle, ehkä 77 tien haaraan,\nehkä kuoppaan, jossa vesi virtaa, armahda, maa-emo, hänet ruumista,\nsydäntä, verta ja hiuskarvaa myöten!\n\nMilloin maa-emon perheen jäsenistä tai niiden vihoittamisesta puhutaan,\non alun perin todennäköisesti tarkoitettu yleensä maan alla asuvia\nhenkiä.\n\n\n\nPellonhaltijat.\n\n\nViljan kasvattajana mordvalaiset palvovat myös \"pelto-emoa\"\n(_paksh-ava_) tai \"pelto-herratarta\" (_paksh-azarava_), kuten\nmokshalaiset sitä tavallisesti nimittävät. Jälkimmäisten\nrukouksissa mainitaan lisäksi \"pelto-vilja-emo\" (_pakshä-noru-ava_),\n\"viljapelto-herratar\" (_noru-pakshä-azarava_) tai\n\"pellonhaltija-herratar\" (_paksänkard-azarava_). Joskus \"pelto-emo\"\n(_paksh-ava_) on saanut rinnalleen \"pelto-ukon\" (_piksh-at'ä_).\nEräässä mokshalaisten rukouksessa mainitaan \"hopeapartainen\n_paksh-at'ä_\", \"silkkihiuksinen _paksh-ava_\". Yleisempiä ovat täällä\n_paksh-azar_ ja _paksh-azarava_, jotka jo Orlov mainitsee. Kasanin\nläänin Tetjushin piirin Urjumissa ersalaisvaimot taas rukoilivat\n_pakshän t'ät'ä_ ('pellon isä') ja _pakshän ava_ ('pellon emo')\nnimisiä haltijoita, joilta ensimmäisenä helluntaipäivänä vietetyssä\nuhrijuhlassa anottiin hyvää satoa. Samaran läänin Buguruslanin\npiirissä tunnetaan pellon haltijana vielä _paksal'_-ukko\n(_paksal'-at'a_). Vetshkanovossa peloitellaan lapsia sanomalla, että\nmainittu ukko asuu viljapellossa. Shestajkinossa rukoillaan kyläportin\nulkopuolella, kun lähdetään pellolle keräämään marjoja tai muuta,\nseuraavasti: \"Pellon haltija, _pakshal'_-ukko, ruohojen ja kasvien\nkomissaari, pellon rajavaossa on sinun asuntosi, pellon hedelmät ovat\nruokasi, pellon sinä kuljet päästä päähän, kasvit sinä lasket\nviimeistä myöten, tunnet kaikki nimeltä, kaikki hedelmä on sinun\nedessäsi -- --, en lähde marjaan kääntymättä puoleesi -- --, siunaa\nminut marjoja poimimaan, älä vie jaloistani voimia, älä silmistäni\nnäköä, -- -- salli tyhjin astioin mennä, täysinäisin tulla, hedelmiäsi\nsyödä, terveenä elää!\"\n\nUtshajev mainitsee, että _pakshal'_ annetaan nimeksi myös lapselle,\njoka syntyy peltotöiden aikana. Toisin paikoin ersalaiset puhuvat\nyleensä vain \"pellon haltijasta\" (_pakshän k'ird'i_), jota joskus\nsanotaan \"emoksi\" (_matushka_). Ruhtinas Golitsin kertoo, että\nSaratovin läänin Hvalynskin piirissä naiset rukoilivat _pakshän\nk'ird'iä_ yöllä.\n\nEsimerkkejä on siitäkin, että itse _viljapelto sellaisenaan_ on ollut\npalvonnan kohteena. Mokshalaisten jumalien luettelossa mainitaan näet\npellonhaltijana _noru-paksha_ ('viljapelto'). Ja samassa rukouksessa,\njossa puhutaan mm. pellonhaltijan lapsista, saattaa silti esiintyä\npiirteitä, jotka todistavat pelto-emon ja pellon läheistä\nsukulaisuutta. Näytteenä siitä mainittakoon seuraavat Urjumissa\nmuistiinpannut rukoussanat: \"Kokoa lapsesi päivälliselle, iltaruoalle!\nSyötä ja juota! Ehkä olet joutunut hajalle, ehkä olet satutettu, ehkä\non hevosen jalka kuljettanut sinut pois (vieraaseen peltoon). Älä\nkävele vieraalla pellolla, älä itke pellon keskellä!\" Yleisimmin\npellonhaltija esiintyy kuitenkin täysin persoonallisena olentona.\nSellainen on joka talolla, jopa joka pellollakin. Sen sanotaan ääntävän\nrukiinkukinta-aikana keskiyöllä: jos se tällöin viheltää, ennustaa se\nhyvää satoa; sen vaikeroiminen taas tietää katoa. Sinä aikana on\nvaarallista vihoittaa sitä. Varsinkin meluamista on kartettava, paras\nistua silloin hiljaa tuvassa ja pitää ikkunat suljettuina, pelto-emo\nrakastaa näet hiljaisuutta. Pellonhaltijat voivat, samoin kuin\ntalonhaltijat, joutua toisinaan taisteluunkin keskenään. Kukin\npelto-emo pyrkii näet suojelemaan omaa peltoaan vieraalta pelto-emolta.\nPelto-emon häviölle joutuminen merkitsee viljankatoa. Myös sanotaan,\nettä jos vieras pelto-emo pääsee naapurin viljaan käsiksi, tulee täällä\nkatovuosi.\n\nTodennäköisesti mokshalaisten _pelto-herrattarella on ollut elävä\nedustajakin_ entisajan menoissa. Siihen viittaa muudan tapa juhlassa,\njota on vietetty Pietarin päivän tienoissa Alkinossa _paksh-azaravan_\nkunniaksi: Hyvin myöhään illalla auringon laskettua alkoi kansaa\nkerääntyä tiettyyn kokouspaikkaan, josta sitten kuljettiin --\nlaulamalla niin äänekkäästi kuin keuhkoista lähti -- kylän läpi\nvainiolle. Juhlalla oli hyvin vallaton luonne; akat ja näiden apulaiset\nolivat varustetut sauvoilla, joilla he löivät sitä, joka pyrki liian\nläheltä katselemaan erästä _lystikkäästi puettua akkaa_, jommoinen ei\nkoskaan saa tästä juhlasta puuttua ja jota muut akat kuljettivat\nrivinsä keskellä. Pellolle tultua levitettiin maahan liina, jolle\nmukana tuodut herkut, munat, ohukaiset ym. ladottiin. Innokkaasti\nristinmerkkejä tehden akat sitten rukoilivat pellonhaltijatarta\nkasvattamaan viljaa, kastelemaan sitä hiljaisella sateella ja\nsuojelemaan sitä tuhoisilta rakeilta.\n\nPellonhaltijan seuraan ovat joskus jotkut vainajatkin päässeet, kuten\nPetrovskin piirin Dubrovkan kylän ensimmäisinä kuolleet esivanhemmat,\nVetshkentov, Tarshtshej ja L'ozhok. Peltouhrin aikana täällä luettu\nrukous alkaa näet sanoilla: \"Pellonhaltija, Vetshkentov, Tarshtshej,\nL'ozhok, esivanhemmat, maa-emossa olijat -- -- --\".\n\n\n\nVilja-emo.\n\n\nVarsinaista viljankasvun vaalijaa ersalaiset ovat sanoneet\n\"viljajumalaksi\" (_norov-pas_) tahi vielä yleisemmin \"vilja-emoksi\"\n(_norov-ava_), jonka jo Milkovitsh mainitsee. Eräässä rukouksessa sitä\npuhutellaan sanomalla: _norov-ava, matushka, norovon poksh korm'inet's_\n('viljaemo, emonen, viljan suuri elättäjä'). Lauluissa ja loitsuissa\n\"viljaemo\" saa \"viljaukon\" (_norov-at'a_) rinnalleen. Joskus\n\"vilja-ukko\" toimii yksikseenkin pellon kyntäjänä ja kylväjänä.\nMokshalaisilla _noru-ava_ l. _noruz-ava_ ('vilja-emo') esiintyy usein\n\"pelto-emon\" (_pakshä-avan_) rinnakkaisnimityksenä. Mokshalaisten\nloitsuissa ja lauluissa tavataan vielä _shor-ava_ ('vilja-emo'), jolla\non seuralaisena _shor-at'a_ ('vilja-ukko'). Jokaisella viljapellolla\nsanotaan olevan oma viljaemonsa, jonka uskotaan asuvan itse pellossa\ntai sen rajavaolla. Pellon rajavaolla toimitettiin ennen vanhaan myös\nrajarukouksia (_gran-osks_), jottei viljaemo siirtyisi naapurin\npeltoon.\n\nViljaonnen voi anastaa myös erinäisillä taikatempuilla. Niin esim.\nBugulman piirin Od-Surkinon ersalaiset uskovat, että kun vieras menee\nja ottaa toisen pelto-osalta muutamia tähkäpäitä, sitoo ne nyyttiin ja\nvie pois sekä sitä tehdessään loitsii, ei vilja kasva siinä pellossa\nseuraavana vuonna. Jos taas aumasta ottaa muutamia lyhteitä, sitoo ne\njouhiohjaksiin ja vetää niitä perässään sekä niiden laahatessa maata\nlausuu: \"En minä sinua vedä, sinä se tulet minun perässäni\", niin\npuidessa ei tule kuin puolet tavallisesta määrästä jyviä eikä vilja\nvastedeskään kasva hyvin.\n\nPaitsi viljan haltijaa (_norovon k'ird'ij_) \"vilja-emo\" merkitsee koko\nersalaisalueella myös _viljaa semmoisenaan_. Kansanrunoudesta on helppo\nlöytää tätä koskevia näytteitä. Niinpä eräässä loitsussa sanotaan:\n\"Tämän 'vilja-emon' on _mastor-pas_ ('maa-jumala') idättänyt,\n_varma-t'ät'ä_ ('tuuli-ukko') kasvattanut.\" Myös leipää jumalille\nuhrattaessa on ollut tapana lausua: \"Teitä varten olen kohottanut tämän\n'vilja-emon' (leivän) taivasta kohti.\" Kuvaavat ovat tässä suhteessa\nlisäksi seuraavat Zorinin muistiinpanemat vanhanaikaista valantekotapaa\nvalaisevat sanat:\n\n    \"Niin vain en sano sisäistä sanaani:\n    ensin, sisarenmies, panen sinut puremaan 'leipää' (_norov-ava_),\n    jotta et kertoisi tästä asiasta kenellekään,\n    sitten, sisarenmies, panen sinut puremaan mustaa multaa,\n    jotta ei kukaan tästä asiasta saisi tietää.\n    Jos tällä tavoin, sisarenmies, vannot,\n    silloin rupean sinua rakastamaan.\"\n    -- -- -- -- --\n    \"Silloin minä rupesin hänen edessään vannomaan:\n    purin (hampaani) kokonaiseen leipään, vannoin näin:\n    katso, käly, _norov-ava_ repiköön minut,\n    jos puhun tästä asiasta kenellekään,\n    purin (hampaani) mustaan multaan, vannoin näin:\n    jos kurkustani, käly, sanakin tulee,\n    silloin korjatkoon _mastor-pas_ minut.\"\n\nRavilan Buguruslanin piirissä tekemissä muistiinpanoissa kerrotaan,\nettä jos syödessä puhuu sopimattomia, sanotaan: \"_Lotkak, lolkak,\nnorov-ava sezhd'anzat_\" (lopeta, lopeta, vilja-emo repii sinut).\nErsalaisilla _norov-ava_ merkitsee myös _torajyvää_.\n\nMordvalaisten kansanrunoudessa \"vilja-emo\" esiintyy usein\n_ihmisenkaltaisenakin olentona_, jonka kauneutta ja komeata pukua\nylistellään. Mokshalaisten _shor-avalls_. on yllään hopeita ja kultia,\nhänellä on päässään vaskihattu. Vilja-emo saattaa myös itkeä ja\nvalittaa tai laulaa ja tanssia kuin ihminen. Mokshalaisessa laulussa\npuhutaan sen lapsistakin: Tietä pitkin kulkee _noruz-ava_. -- \"Minne\nmenet, _noruz-ava_!\" -- \"Menen lapsiani nukuttamaan.\" Mutta silloinkin\nkun vilja-emo (_shor-ava_) juhlavaatteissaan, valkoiseen viittaan,\nvalkoiseen liinaan ja teräksisiin kenkiin puettuna laulaa, \"kuinka\nkaunis hän on, kuinka kuuluisa päällä maan ja maineikas taivaan alla\",\nhän silti laulunsa jatkossa kertoo olevansa \"aamuhämärässä kylvetty,\niltahämärässä korjattu, rikkaan miehen aittaan kaadettu, pääsiäiseksi\nkaljaksi, Mikolan päiväksi olueksi, jouluksi piirakoiksi, helluntaiksi\nleivoksiksi.\" Näistä sanoista käy siis selvästi ilmi vilja-emon\nläheinen suhde itse _viljaan_.\n\nVarsin kiintoisia ovat mordvalaisten tarut pidoista, joissa vilja-emoa\non huonosti kohdeltu tai joihin hän tykkänään on jäänyt kutsumatta.\nLaulussa, jonka Sirikin on saanut Pensan läänin Krasnoslobodskin piirin\nmokshalaisilta, kerrotaan, että kun muudan pohatta tiedusteli noidalta,\nmistä syystä hänen hevosensa olivat kuolleet, hänen aumansa luhistuneet\nja hänen viljansa pellolla lakastunut, niin noita selitti\nonnettomuuksien johtuneen siitä, että talon \"vilja-emoa\" (_shor-ava_)\nja \"talo-emoa\" (_jurt-ava_) oli loukattu: Eilen oli sinulla pidot,\njoissa tanssittiin ja laulettiin, mutta vilja-emosi itkeskeli pöydän\nalla, talo-emosi nyyhki uuninnurkassa, ne purivat hampaitaan ja\nkatselivat kättensä alta. Talo-emo kirosi tallissa olevat hevosesi,\nvilja-emo aumasi ja viljasi. Sitten ne muuttivat, vilja-emo ketoa\njuoksevan jäniksen, talo-emo ylhäällä lentävän linnun hahmossa toiseen\npaikkaan, erään avioparin luo, joka asuu kylän perällä uudessa,\nniinenkuorisessa tuvassa. Näiden penkin päässä entinen vilja-emosi nyt\nlaulaa ja tanssii, näiden uuninnurkassa entinen talo-emosi nyt\niloitsee; heidän puimatanterensa täyttyy pyöreistä aumoista, heidän\ntallinsa täyttyy hevosista.\n\nToisessa saman seudun mokshalaislaulussa \"vilja-emo\" (_shor-ava_)\nkertoo \"humala-emolle\" (_koml-ava_), kuinka hän rikkaalta mieheltä,\njoka oli pitoihin kutsunut humala-emon, mutta ei häntä, oli vienyt\nkostoksi viljaonnen ja antanut sen köyhälle, joka oli häntä hyvin\nkohdellut: \"Rikkaan miehen viljaonnen otin, valkoiseen liinaan sen\nsidoin -- -- --.\"\n\nVilja-emon kostosta puhutaan vielä seuraavassakin Sirikinin\nmuistiinpanossa, jossa vilja-emo kiroaa koko kylän, kun ei saa\nuhrijuhlassa kestitystä kyllikseen. Siitä kylän väki suruissaan kertoo:\n\"Eilen panimme toimeen juhlan, mesijuomaa valmistimme, uhrihärän\nteurastimme, kutsuimme pitoihin _noruvan_, hänen kanssaan tuli\n_v'ed'uva_ ('vesiemo'). _V'ed'uva_ sai riittävästi ruokaa ja juomaa,\n_noruva_ ei saanut kyllikseen (s.o. vilja-emo ei ollut tyytyväinen).\nVoi, se meidät kirosi, ei kuoloon menehtymään, (vaan) viljamme\nkasvamattomaksi, karjamme lisääntymättömäksi.\"\n\nErsalaisten kansanrunoudessa _norov-ava_ näyttelee erikoista osaa itse\n_jumalienkin pidoissa_. Niinpä Shkolnikovin kokoelmissa tavataan runo,\njossa kerrotaan, mitenkä taivaanjumala, _nishk'e-pas_ järjesti juhlan\nsuuren omenapuun alle ja mitenkä kaikki muut jumalat oli kutsuttu\npitoihin, ainoastaan _norov-ava_ oli poissa. Lähetettiin Mikula häntä\nkutsumaan. Tämä nousi ratsun selkään ja löysi _norov-avan_ Volgan\nrannalta: \"Tule, _norov-ava_, syömään ja juomaan!\" _Norov-ava_ vastasi:\n\"En tule! Aamulla lähtevät rikkaat kylvölle, tuovat kuormittain\nsiemeniä, kuormien päällä on mesiastiat, leivät-suolat, leipien päällä\nkymmenen kopekan kynttilä, minun täytyy mennä niitä vastaanottamaan.\nSitten tulevat köyhät kylvämään; niillä on pienissä säkeissä vähäiset\nsiemenensä, käsissään kaljakannu, kainalossaan kokonainen leipä,\nleipien päällä viiden kopekan kynttilä. Niitäkin täytyy mennä\nvastaanottamaan.\"\n\nSnezhnitskij on aikoinaan kuullut Pensan läänin Gorodishtshen\npiirikunnan mokshalaisilta seuraavan tarun. _Shkajta_, joka asuu\ntaivaassa, ympäröi 12 hyvää olentoa. Ne palvelevat häntä, ja niiltä hän\nsaa tietää, mitä maan päällä tapahtuu, sillä hän lähettää ne ottamaan\nselkoa ihmisten asioista. Kerran nämä ylhäiset olennot kokoontuivat\nkorkeimman luo tekemään tiliä toimistaan, mutta yksi heistä myöhästyi\ntullen viimeiseksi. Se oli _norov-ava_, joka selitti: \"Minut otettiin\nmaan päällä vastaan viinan, oluen, kanauhrin sekä leivän ja suolan\nkera. Ihmiset palvoivat minua anoen viljaa. Minä annoinkin sitä heille\nkaikille.\" Kaikkeinkorkein asetti hänet tämän johdosta muita suurempaan\nkunniaan ja arvoon ja antoi hänelle oikeuden yksinään antaa viljaa\nihmisille.\n\nJumalien pidoista, joihin _norov-ava_ aluksi jää kutsumatta, mutta\njoihin hänet sitten erikoisesti etsitään ja kutsutaan, kerrotaan myös\nseuraavassa runossa, joka on julkaistu Kasanissa ilmestyneissä\nmordvalaisten kansanrunouden näytteissä: \"On suuren suuri pelto,\nsuurella pellolla kukkula, kukkulalla laakso, laaksossa omenapuu.\nOmenapuun juuret piirittävät maan, sen oksat piirittävät taivaan.\nOksien päässä on kukkaterttuja, 'terttujen päästä metensä vuotaa,\nlehdillä vahansa lepää, lehtien päässä kynttilät palaa'. _Vere-pas_\nteki juotavaa ja syötävää, _v'ere-pas_ teki oluet, kaljat ja\ntynnyrillisen mesijuomaa, kaikki jumalat hän kutsui, kaikki _nishk'et_\nhän huusi luokseen, vain _norov-pas_ puuttui, vain _norov-ava_ oli\npoissa. Kenet lähetämme kutsumaan _norov-pasia_, kenet lähetämme\nnoutamaan _norov-avaa_? Lähettäkäämme nopea lähetti, Mikila, armollinen\nMikila.\" -- \"Mikila, mene nopeasti!\" -- \"Missä oleskelee _norov-ava_,\nmissä oleskelee viljan jumala (_suron pas_)?\" -- \"_Norov_ oleskelee\nvehnäsaralla, vehnäsaralla, suorassa rajavaossa.\"\n\nMordvalaisten puheena olevaa tarua, jonka Paasosen kokoelmiin\nsisältyvässä toisinnossa vilja-emon paikalla esiintyy valkoinen Mikola,\nMansikka vertaa venäläiseen kansanlauluun, jossa jonkun pyhimyksen\nsanotaan jääneen saapumatta pyhien pitoihin. Puuttuva pyhimys on\nmilloin Mikola, milloin joku muu. Huomattava on, että Mikola esiintyy\ntällöin viljan kasvattajana. Kun häneltä kysytään, missä hän on\nviipynyt, hän näet vastaa: \"Kuljin pitkin peltoa ja kostutin sitä\nkasteella, kuljin pitkin piennarta ja kasvatin viljaa -- --.\"\n\nErsalaisten toukomenoissa _vilja-emolla on ollut myös elävä edustaja_,\nesim. Saratovin läänin Hvalynskin piirin Bajevkassa, josta Shuvalov on\nmuistiinmerkinnyt seuraavan kiintoisan kuvauksen: Sinä päivänä, jolloin\nmiehet aloittavat kevätkynnön, kokoontuvat kuhunkin kylälohkoon\n(_kurinka_) kuuluvat vaimot aluksi juhlimaan yhteen taloon, josta\nsitten lähtevät muihinkin taloihin. Vanhanpuoleinen vaimo (noin\n40-vuotias tai sitäkin vanhempi) puetaan \"vilja-emoksi\", hänen ylleen\npannaan parhaat pukimet ja päähän vartavasten laitettu _olosnek_, joka\non tavallista matalampi ja jolla on nimenä _lenta-pula_. Samoin puetaan\nkymmenkunta nuorta vaimoa sekä kymmenkunta pikku tyttöä (kymmenen\nvuoden vaiheilla), joiden kaikkien tulee olla samankokoisia,\njuhlavaatteisiin, niin yhdenlaisiin kuin suinkin. \"Vilja-emo\"\nseurueineen tuodaan nyt \"takatuvasta\", jossa pukeminen on toimitettu,\njuhla-tupaan, jossa \"vilja-emo\" pikku tyttöineen asetetaan istumaan\npöydän ääreen; nuoret vaimot jäävät seisomaan hänen eteensä toiselle\npuolelle pöytää. Ensiksi lauletaan laulu, jona aikana ei kenenkään sovi\nkoskea ruokaan eikä juomaan. Laulun sisältö on seuraava: \"_Norov-ava\nnorov-pas, norov-ava_, elättäjä, sinä istut katetun pöydän takana\nperäpenkillä, valoisan ikkunan ääressä. Sinulla on tyttäret sivuillasi\nvaimot edessäsi, sinä jaat terveyttäsi jaksaaksemme perata leveitä\nsarkoja, niittää pitkiä sarkoja, tehdä taajoja kuhilaita, solmia\nkauniita lyhteitä, niittää leveitä laistoja. -- -- _Norov-at'a_ on\npellolla, hän kyntää hedelmällistä kesantoa, kylvää kasvavaa viljaa;\nharvaan hän sen kylvi, tiheänä se kasvaa, aisan paksuista on olki,\nkintaan kokoisia tähkät, munanruskuaisen suuruisia jyvät, kuin\nkaupungin vehnäleipä on niistä valmistettu piirakka. Kun kevät saapuu\nja nuoret miehet lähtevät kyntämään, pitkällä saralla _norov-at'a,\nnorov-pas_ terveyttä jakaa, kestävyyttä antaa, myöhäistä maatamenoa,\naikaista nousua, (ehtiäksemme) kyntää pitkiä sarkoja, äestää leveitä\nsarkoja, (jaksaaksemme) kestää raskasta työtä ja vuodattaa mustaa\nhikeä, niittää pitkiä sarkoja, solmia tiiviitä lyhteitä, tehdä tiheitä\nkuhilaita, kantaa kuusia lyhteitä, tehdä kauniita aumoja.\nIltamyöhäsellä nukkumaan mentäessä älä meitä jätä, aamulla varhain\nylösnoustaessa älä meitä unohda!\"\n\n_Eri viljalajien erikoishaltijoita ei mordvalaisilla ole_. Vilja-emo\nsuojelee kaikenlaista viljaa. Vilja-emon ohella mainitaan erikseen\nainoastaan \"humala-emo\" (_koml'-ava_), jonka jo olemme tavanneet\npitoihin kutsuttuna mokshalaisessa tarussa. Toisessa lähteessä\nkerrotaan, että se pukeutuu kuin mokshalaisvaimo. Sillä on yllään vyö,\nsäärikääreet ja _panga_ (naidun naisen päähine). Humala-emon\njuomingeistakin puhutaan.\n\nMokshalaisten loitsuissa mainitaan joskus myös \"leivän-suolan jumala\",\n_kshin-saln pavas_; ersalaisilla sitä vastaa _kshe-salin pas_, jonka\nkertona tavataan vielä _suron salin pas_ ('viljan-suolan jumala').\n\n\n\nPeltouhrit.\n\n\nDiakoni Orlov sanoo mokshalaisten uhranneen _paksh-azarille_ ja\n_paksh-azaravalle_ sekä kylvön edellä että viljan leikkuun jälkeen.\nPalvonta toimitettiin itse peltosaralla, jota paraikaa joko kynnettiin\ntai jossa viljanleikkuuta lopetettiin. Edellisellä kerralla tuotiin\nuhrilahjoiksi leipää, lihaa, mesijuomaa tai kotona pantua olutta,\njoista osa kätkettiin tai kaadettiin maahan. Kylvön aikana käytettiin\nseuraavia rukoussanoja: \"_Paksh-azar, paksh-azarava_, me rukoilemme ja\nkumarramme teitä, olkaa suopeamielisiä, varjelkaa toukoa kaikesta\nvahingosta ja antakaa meille (hyvä) sato!\"\n\nArkkimandriitti Makarij esittää asian vähän toisin kertoessaan, että\nmokshalaiset valmistivat jokaisen _kylvön edellä_ kaljaa (braga),\nlihakeittoa, ohukaisia ja piirakoita ja suorittivat osan rukousmenoista\njo kotona, jolloin naiset näyttelivät pääosaa. Rukoussanat olivat\nseuraavanlaiset: \"_Paksh-azarava, jurt-azarava, kud-azarava!_ Apet ja\nanopit! Olkaa hyvänsuopia, kasvattakaa viljaa!\" Uhriksi näille\njumalille pantiin oven alle saranatapin kohdalle vähän leipää, suolaa,\nlihalientä ja naudanlihaa. Sen jälkeen kaikki istuutuivat pöytään\nsyömään ja juomaan, kunnes miehet yksin lähtivät kylvölle. Pellolla\nmiehet rukoilivat itään päin kääntyneinä sanoen: \"'_Paksh-azar,\npaksh-azarava_!' Olkaa hyvänsuopia, kasvattakaa vilja!\" Kun vielä oli\npantu maahan vähän leipää, suolaa ja kaljaa uhriksi, aloitettiin kyntö\nja kylvö. Kylvöpäivinä ei mokshalaisten käsityksen mukaan sovi antaa\ntalosta mitään lahjaa tai almua, ei myöskään myydä mitään. Se\nvähentäisi näet vuoden tuloa ja ehkäisisi muunkin omaisuuden\nenenemistä.\n\nInsarin piirin mokshalaisista kerrotaan, että he lähtivät kyntämään\nvarhain aamulla rukoiltuaan sitä ennen kotona sekä esivanhempia että\nkodinhaltijaa. Jokaisen talon isäntä meni pellolle salaa varoen, ettei\nkukaan joutuisi kulkemaan hänen tiensä poikki. Pellolle miehet toivat\nmukanaan leipiä ja sianlihaa ja asetettuaan ne saran reunalle\nrukoilivat \"pelto-emoa\" (_paksha-ava_). Sen jälkeen he istuutuivat\nsyömään ja pantuaan pelto-emolle leipää ja olutta erikoiseen astiaan\npyysivät tätä syömään yhdessä heidän kanssaan. Samalla he anoivat, että\npelto-emo auttaisi heitä heidän työssään. Uhriksi teurastetun hanhen\npää, jalat ja siivet kätkettiin pellon vakoon.\n\nSaman piirin Sadymin kylässä anottiin \"kylvöönlähtö-juhlassa\"\n(_v'id'am'ä l'isem ozks) pakshä-azaravalta_ rikkaruohon tuhoamista ja\nhyvää viljankasvua. Samalla sille omistettiin rieskaleipä ja piirakka.\nSamanniminen (_v'id'm'e l'isman osks_) kylvöjuhla on ollut tunnettu\nainakin Simbirskin läänin Buinskin ja Alatyrin piirikunnissa. Pensan\nläänin Saranskin piirissä mainitaan puheena olevan juhlan nimenä\n\"kylvöliina-juhla\" (_v'id'm'e rut'san ozks_), jolloin rukoiltiin, että\nvilja-emo kasvattaisi viljaa sekä ihmisten että eläinten tarpeeksi.\nPyydettiin, että olki kasvaisi aisan paksuiseksi ja jyvät\nmunanruskuaisen suuruisiksi. Sen vuoksi, kuten Jevsevjev huomauttaa,\nkananmunat muodostivat olennaisen osan uhrijuhlassa käytetyistä\nruokatavaroista. Muna pantiin myös siemenien joukkoon niinivasuun, joka\nasetettiin pöydälle rukouksen ajaksi. Kotshkurovossa valmistettiin\nvielä erikoinen leipä, jonka sisälle pantiin kolme kuorimatonta munaa\nja joka jaettiin toukopitoihin osallistuvien kesken. Simbirskin\nläänissä on kyntämään ruvettaessa kaivettu muna maahankin. Tällaiset\nhedelmällisyysmenot tunnetaan myös venäläisten ym. itä-Euroopassa\nasuvien maanviljelijäkansain keskuudessa.\n\nSamoin kuin mokshalaisten on ersalaistenkin toukojuhlasta olemassa\nmelko yksityiskohtaisia tiedonantoja. Saratovin läänin Hvalynskin\npiirin tapoja kuvaili jo Leontjev aikoinaan piispa Jakoville\nmainitessaan, että mordvalaiset valmistivat keväällä toukotöihin\nryhtyessään kodeissaan parhaita ruokia ja veivät ne sekä olutta ja\nviinaa pellolle, missä he suorittivat tavanmukaiset menonsa.\nLeikattuaan leivästä viipaleen ja pantuaan sille palasen kaikista\nruoista he kaivoivat sen maahan. Sitten he ryhtyivät syömään ja kävivät\ntervehtimässä ja kestitsemässä naapureitaankin, kunnes aloittivat\ntouonteon. Leontjev huomauttaa, että (kylän) veroa maksavat talonpojat\nmenivät kaikki samana päivänä pellolle asettuen kukin omalle saralleen.\n\nPetrovskin piirin Skaftymissa pantiin tällöin joka talossa olutta ja\nkeitettiin kanan- ja sianlihaa. Kylän äärimmäisen talon emäntä kattoi\npöydän oluella ja parhailla ruoilla sekä sytytti vahakynttilän ikonain\neteen. Kun kaikki oli valmiina, saapui tupaan ukkoja, ja niin alkoi\nrukoustoimitus, jolloin emäntä anoi menestystä toukotyölle ja hyvää\nsatoa. Sitten hän istuutui pöydän päähän ja kutsui muut läsnäolevat\nympärilleen. Hän joi myös ensiksi olutta, sitten muut. Näin tässä kylän\näärimmäisessä talossa juhlittuaan ukot lähtivät toisiinkin, joissa\nsamat menot toistuivat. Jokaisessa talossa joku naishenkilö toimitti\nrukouksen, sillä miesten ei tällöin sopinut sitä tehdä. Milloin\njossakin talossa ei ollut tähän toimeen soveltuvaa naista, oli\nsellainen kutsuttava jostakin toisesta talosta. Vasta seuraavana\npäivänä aamun valjetessa kylväjät lähtivät työhön; kylän muu väki istui\nsinä aikana kotosalla eikä näyttäytynyt kadulla.\n\nZorinin arvokkaissa kokoelmissa kuvataan Samaran läänin Bugulman piirin\nvastaavia tapoja: Kun keväällä lumen sulettua ja maa-emon paljastuttua\nruvettiin hankkiutumaan kylvöön, jokainen suku kokoontui yhteen taloon,\njossa talon isäntä järjesti juhlapöydän kuntoon ja sytytti jumalalle\nkynttilän ja jossa kaikki rukoilivat jumalaa kädet kohotettuina sekä\nkumarsivat maa-emolle anoen viljan ja karjan kasvua sekä hiljaista\nsadetta. Rukouksen jälkeen aterioitiin, juotiin olutta ja laulettiin\nvilja-emosta lauluja: Vilja, vilja, vilja-emo, pajaritar, paljon\nihmisiä sinä ruokit, paljon kiitosta saat. Kaunissilmäinen vilja-emo,\nkatso meidän uhrimme puoleen! Kumarrathan sinäkin _nishk'e-pasia_,\npyydä meille viljan kasvua, hiljaista sadetta, itsellemme terveyttä!\n\nBuguruslanin piirin Vetshkanovossa lähti kevätkynnön alkajaispäivänä jo\nennen aamun koittoa mies kustakin talosta ratsain talon pelto-osalle\nvieden pikkaraisessa pussissa mukanaan jyviä, jotka hän siellä\nsirotti maahan. Toimitus, jota sanottiin \"kylvökoura-uhriksi\"\n(_v'id'm'e-komoro-osks_), jatkui sitten uhripidoilla kylässä. Siellä\nkukin suku (ven. _rod_) erikseen kokoontui ensin yhteen taloon, jossa\nteurastettiin kukko ja josta sitten yhdessä lähdettiin suvun\nmuihinkin taloihin. Kotona luettiin ikonain edessä seuraava rukous:\n_Nishk'e-ava_, katso, me rukoilemme. Me heitämme kourallisen\nsiemenjyviä: kasvakoon vilja, antakoon jumala hyvän elämän. Me\nkasvatamme viljaa, emme ainoastaan itsellemme, vaan jokaiselle. Me\nrukoilemme _nishk'e-pasia_ myös kerjäläisten, raajarikkojen ja\nvanhusten puolesta. Viljeltäköön (viljaa) jokaisen onneksi!\n\nMilkovitsh, jonka esittämässä mordvalaisten jumalain luettelossa\nmainitaan _keret-ozais_ niminen \"aurojen, sahrojen ja peltokalujen\njumala\", sanoo, että tälle uhrattiin kevät- ja kesantokynnön\nalkaessa: Tällöin vietiin piirakoita ja olutta kylän takana olevalle\nniitylle, missä rukoiltiin menestystä peltotyölle ja kestävyyttä\nmaanviljelysvälineille. Milkovitshin mainitsema _keret-ozais_ (lue:\n_keret-osks_) e; kuitenkaan ole mikään jumalan nimi, vaan merkitsee\n\"aura-uhria\". Vastaava nimitys tällä juhlalla on myös tshuvassien ja\ntsheremissien keskuudessa.\n\nPensan läänin Gorodishtshen piirikunnassa on toisin paikoin ollut\ntapana viettää toukojuhla _noru-avan_ kunniaksi _vasta kevätkynnön\npäätyttyä_. Uhriteuraina mainitaan lammas ja hanhi. Palanen lampaan\npäästä sekä hanhen pää, siivet ja jalat mullataan ruohotukossa pellon\nvakoon. Höyhenet ja untuvat pannaan siihen kuoppaan, johon uhrieläinten\nveri laskettiin. Ersalaisten akkojenpuuro (_baban kasha_)-juhlassa taas\nuhrattiin viljaemolle kellertävä lintu. Paasonen osuu epäilemättä\noikeaan olettaessaan, että vilja-emolle uhratulla linnulla tuli olla\nviljan väri.\n\nSimbirskin läänin Alatyrin piirin ersalaisten tiedetään toimittaneen\njokavuotinen härkäuhri (_buka-oznoma_) pellon haltijalle myös\n_rukiin tullessa tähkään_. Tästä on perintätieto säilynyt ainakin\nSabantshejevossa, jossa jo juhlan aattona joku toimihenkilö kävi\ntalosta taloon ilmoittamassa, että seuraavana päivänä on kylässä\nhärkäuhrijuhla. Uhriteuras kustannettiin yhteisin varoin. Juhlaan, joka\npidettiin ruispellolla, osallistuivat ennen vanhaan ainoastaan miehet.\nHärkä, jonka \"tuli olla kirjava\" (kuten toisin paikoin ukkoselle\nuhrattaessa), teurastettiin täällä, ja samalla anottiin sadetta sekä\nhyvää viljankasvua. Luut, jotka syödessä jätettiin lautasille, koottiin\nlopuksi ja kaivettiin maahan. Uhritulta ei ollut tapana sammuttaa, vaan\nse jätettiin yksikseen palamaan. Rukouksessa käännyttiin sekä\npelto-emon (_paksha-ava_) että vilja-emon (_norov-ava_) puoleen.\n\nErikoisen huomion kohteina pellon haltijat ovat tietenkin olleet\n_uudesta sadosta iloittaessa_. Simbirskin läänin Karsunin piirin\nZivajkinossa kutsuttiin sekä pelto-emo että Kuzma-Demjana (ven.\npyhimykset Kosma ja Damian) kesteihin jo silloin, kun leikkuuväki työn\nalkaessa istuutui syömään. Suuremmat pidot pidettiin kuitenkin vasta\n_leikkuun loputtua_, jolloin mordvalaiset jättivät samoin kuin\ntsheremissit viimeistä sarkaa leikatessaan vähän ruista \"sirpin\nruokkimista varten\", \"jotta vilja kasvaisi\". Mokshalaisten\nelonkorjuujuhlasta puhuessaan Orlov sanoo, että uhriantimet olivat\nsamat kuin kylvöjuhlassa. Rukous oli seuraavanlainen: \"_Paksh-azar,\npaksh-azarava!_ Uhraamme teille leipää, suolaa, lihaa ja hyvää\nmesijuomaa sekä kotitekoista olutta (kiitokseksi siitä), että olette\npeltoa suojelleet ja sadon antaneet. Antakaa meille vastakin runsas\nsato!\"\n\nMakarij mainitsee lisäksi, että miehet ja naiset lähtivät tällöin\nhevosella vainiolle, missä kaikki mukana tuodut antimet asetettiin\nmaahan ja jossa rukoiltiin kasvot itää kohti sanoen: \"_Paksh-azar,\npaksh-azarava_, leivän, suolan ja oluen kera olemme tulleet teidän\nluoksenne rukoilemaan viljankasvua, kasvattakaa edelleenkin viljamme!\"\nOsa jumalille tuoduista uhriruoista heitettiin maahan, osan käyttivät\nuhraajat itse.\n\nMoksalaisilla on toisin paikoin ollut tapana viettää pelto-emon\nuhrijuhlaa myös vasta _viljankorjuun jälkeisenä uuden kuun aikana_.\nNiinpä Pensan läänin Insarin piirin Palajevkassa palvottiin syksyllä,\nkun vilja oli korjattu, \"pelto-herratarta\" (_pakshä-azarava_) uudella\nkuulla, jolloin rukoiltiin, että viljanhaltija elättäisi ja suojelisi\nihmisiä. Pensan läänin Pshenevossa teurastettiin tällöin yhteisin\nvaroin hankittu lammas. Uhrimenot suoritettiin joen rannalla, missä\nluettiin seuraava rukous: \"_Shkabavas_ ('luoja-jumala'), elättäjä,\n_noru-shama_, ('viljarinne'), _noru-pakshä_ ('viljapelto'), elättäjä,\nhopeapartainen _paksh(ä)-at'ä_ ('pelto-ukko'), silkkihiuksinen\n_paksh(ä)-ava_ ('pelto-emo'), antakaa (yltäkylläinen) elämä, tehkää\nmeistä hyvinvoipia eläjiä, antakaa meidän vaurastua, antakaa hiljaista\nsadetta, kauniita lämpimiä ilmoja, saattakaa meidät varoihimme, jotta\nmeillä olisi, millä (teitä) kestitä. Me annamme teille antimet puhtain\nsydämin, ottakaa ne vastaan valkoisin käsin!\" Uhripalat, lampaan sydän,\nperna ja jalat heitettiin jokeen.\n\nTsiftamaz nimisessä mokshalaiskylässä toimitettiin ennen vanhaan\nsyksyllä viljankorjuun jälkeen uuden kuun aikana pelto-emolle\nhärkäuhri. Teuras hankittiin kylän yhteisillä varoilla. Vartavasten\nvalitut ukot menivät teurastamaan sen _Kargadam-l'aj_ nimisen joen\nrannalle, joka sijaitsee lähellä kylää. Härkää taluttamaan kutsuttiin\nkaksi nuorta miestä; ne olivat olevinaan \"aurinko ja kuu\". Härän\nperässä taas kulki kaksi vanhaa ukkoa, jotka olivat olevinaan \"taivas\nja maa\". Toisella ukolla oli kädessä piiska, toisella teurastuspuukko.\nPuukko oli joka vuonna sama. Koko kylän väki meni härkää saattamaan,\nnaiset lauloivat itkuvirsiä ja lahjoittivat härälle kangasta tai rahaa.\nJokaisen, joka tuli härkää vastaan, oli langettava polvilleen.\nUhripaikalle saavuttua härkä pestiin kylmällä vedellä, sitten se\nteurastettiin ja lihat keitettiin padassa, josta niitä jaettiin koko\nkylälle. Teuraan kurkkutorvi heitettiin puroon, josta puro onkin saanut\nnimensä \"kurkun-jättö-joki\" (_karga-kadam-l'aj_). Uhrijuhlassa\nrukoiltiin sanoen: \"_Shkabavas, kormal'et'sh, v'ärd'ä-shkabavas,\nkormal'et'sh_, anna sateita ja lämpimiä ilmoja, anna hiljaisia tuulia!\n_Paksh-azarava, kormal'et'shk'aj_, suojele sinä meitä, elätä sinä\nmeitä! Suojele meitä pahantekijöiltä, asetu meille suojaksi! Missä\njalkamme kulkevat, siellä tulkoon hyvää! Mihin silmämme katsovat, siinä\nanna armosi! _Vel'(a)-ozks-pavax_ ('kyläuhri-jumala') _kormal'et'sh_,\nsaata meidät varoihin! Olkoon, millä kestitä sinua! Kasvata pellolle\nviljaa, anna terveyttä ja hyvinvointia!\"\n\nTodennäköisesti samaa mokshalaisten uhrijuhlaa tarkoittaa Pensan\nläänin Saranskin piirin Levzhan kylän _v'el'an ozks_ ('kylän uhri'),\njota on vietetty pellolla ja jota vietettäessä on luettu seuraava\nrukous: Katso, me rukoilemme, palvomme sinua, _pakshä-noru-ava_\n('peltovilja-emo'), _noru-pakshä-azarava_ ('viljapelto-herratar'),\nelättäjä, hyvällä sydämelläsi odota meitä, hyvällä silmällä katso\nmeitä. Tulemme lahja-annin kanssa. Suuret lahjat vedättäen vedätimme,\npienet lahjat kantaen kannoimme. Hyvällä sydämellä ne omistamme\nsinulle, valkoisilla (puhtailla) käsillä ne annamme sinulle. Kunnan\n(varoilla ostetun) hiehon talutimme (tänne), hiljaisella vedellä\npesimme, valelimme, terävän veitsen päähän sen nostimme, sen punaisen\nveren kuoppaan laskimme, sen lämpimän hengen taivaalle päästimme.\nJäljelle jäävät (eläimet) tee tuhatlukuisiksi! Peltoon kasvakoon vilja,\npuimatantereet tulkoon aumoja täyteen!\n\nToisin paikoin on ollut tapana toimittaa syksyllä, tavallisesti\nsyyskuun ensimmäisenä eli Simeonin päivänä, myös _uhri oraspellolla_\n(_ozam-osks_ 'syysvilja-uhri'). Tästä uhrijuhlasta on tietoja Pensan\nläänin Gorodishtshen piirikunnasta, jossa sitä on vietetty ainakin\nAlovon ja Pitshelejkan kylissä. Smirnov mainitsee, että Pitshelejkassa\nteurastettiin tällöin erään lähteen luona kyläkunnan varoilla hankittu\nlehmä tai pari lammasta. Shkolnikov taas kertoo, että uhraamaan\nkokoonnuttiin oraspellolle, jossa teuraana oli lammas ja jossa kaksi\nukkoa luki seuraavanlaisen rukouksen: \"Ylhäinen _nishk'e_, elättäjä,\nolkoon meille armo sinulta, sääli meitä, omaa kansaasi! Kasvata meille\nviljamme-suolamme, vilja-emomme! Varjele viljaamme kovilta tuulilta,\nankarilta rakeilta, halloilta ja polttavalta helteeltä! Sinäkin 'pellon\nhaltija, emonen' (_pakshän k'ird'i, matushka_), sääli meitä,\nkatso, me kestitsemme sinua. Tekin esivanhemmat, jotka olette\nhurskaita, rukoilkaa puolestamme! Mikola-pas, elättäjä, kasvata\nviljamme-suolamme!\"\n\nVastaavaa _ozim_ (ven. ozim 'syysvilja')-juhlaa orasmaalla ovat myös\nmm. Glazovin piirin votjakit viettäneet.\n\nOraiden vuoksi mokshalaiset ovat toimittaneet uhrin _tilapäisestäkin\nsyystä_. Makarij kertoo näet, että kun oraat olivat huonot, he\nkääntyivät _paksh-azaravan_ puoleen viettäen uhrijuhlaa pellolla.\nJumalattarelle uhrattiin maahan vähäisen leipää, lihaa, keitettyä\nvelliä, olutta ja viinaa.\n\nMoksalaisten kerrotaan muistaneen pellonhaltijoita silloinkin, kun\nhevoset päästettiin peltolaitumelle. Orlov sanoo, että tällöin\nkäytettiin seuraavia rukoussanoja: \"_Paksh-azar, paksh-azarava_, olkaa\nhyvänsuopia! Suojelkaa hevosia pellolla kaikelta pahalta ja\npahanilkiseltä ihmiseltä!\"\n\nMyös anteeksipyyntöjä on pellonhaltijoille esitetty, milloin jonkin\n_sairauden_ tai muun vastoinkäymisen on uskottu aiheutuneen _pellolla\nlankeamisesta_ tai siitä, että pellonhaltijaa on muulla tavalla\nloukattu. Seuraavassa Orlovin muistiinpanemassa anteeksipyynnössä tämän\narvellaan tapahtuneen elonkorjuun aikana: \"_Paksh-azar, paksh-azarava_,\nteidän nimeenne valmistin, teille uhriksi toin leipää, suolaa ja\nmakeata puuroa. Jos elonkorjuun aikana jotakin pahaa ajattelin, tein\ntai pellolla langettuani lausuin pahan sadatuksen tahi jollen teitä\nhartaasti rukoillut taikka jos joskus muulloin olen edessänne rikkonut,\nosoittakaa minulle armonne. Suokaa hyvinvointia, elatusta ja\nterveyttä!\"\n\nMakarij kertoo lisäksi, että tällöin mentiin pellolle yöllä\ntietäjävaimon kera. Pshenevon mokshalaiset selittävät, että\npellonhaltijoiden puoleen on käännyttävä varsinkin, jos joku pellolla\non sattunut putoamaan vankkureista. Tällöin on rukoiltu paitsi\n\"pelto-herratarta\" (_pakshä-azarava_) myös itse \"kaatumapaikkaa\"\n(_vast-ezam_) ja \"vilja-emoa\" (_noruz-ava_).\n\nPalvoessaan viljanhaltijoita taudin johdosta alkinolainen\nmokshalaistietäjä lausui kuljettaessaan leivänpaloja ym. sairaan\npään ympäri: \"Elättäjä, _shor-at'ä_ ('vilja-ukko'), _shor-ava_\n('vilja-emo'), karkoita hänen tautinsa!\" Shahmatov esittää Orkinosta\nseuraavat ersalaiset parannussanat: \"_Norou-ava, norou-pas_, elättäjä,\nkoko maailman elättäjä, koko maailmasta sinä pidät huolen, teet sille\nhyvää, vahvistat sydämiä, niinpä anna Ivanillekin parannus!\"\n\n\n\nNiitynhaltijat.\n\n\nOrlovin mainitsemien mokshalaisten haltijain joukossa tavataan vielä\n_niitynhaltijat_, _nar-azar_ ('niitty-herra') ja _nar-azarava_\n('niitty-herratar'). Orlov sanoo, että on epätietoista, uhrattiinko\nniille yleisissä uhrijuhlissa tai edes sellaisissa, joihin koko\nperhekunta osallistui, sillä ainakin Nizhnij-Novgorodin läänin\nmordvalaisten keskuudesta tätä koskevat muistomerkit ovat hävinneet.\nTiedetään vain, että jokainen rukoili niitä erikseen ennen heinäntekoa.\nSamalla kun niittomies heitti maahan muutamia leivänpaloja, hän lausui:\n\"_Nar-azar, nar-azarava_, olkaa suopeamielisiä! Niittyjen niittämisen\naikana varjelkaa minua kaikesta pahasta, myös ilkeämieliseltä\nihmiseltä!\"\n\nMakarij käyttää niitynhaltijoista nimityksiä _lug-azar_ (ven. _lug_\n'niitty') ja _lug-azarava_ ja kertoo niille uhratun leipää ja suolaa,\nkun ensi kerran ryhdyttiin heinäntekoon. Sama tiedoittaja mainitsee,\nettä näitä niitynhaltijoita rukoiltiin lisäksi, kun karja ensi kerran\nlaskettiin laitumelle. Orlov sanoo mokshalaisten hevosia niitylle\npäästäessään lausuneen: \"_Nar-azar, nar-azarava!_ Olkaa suopeamielisiä!\nVarjelkaa hevoseni niityllä kaikelta vahingolta, ryöstöltä sekä\npahansuovalta ihmiseltä!\"\n\nNiitynhaltijoihin kohdistuvat myös mordvalaisille ozninaiset\nanteeksipyynnöt. Niistä näytteenä esitettäköön Orlovin kuvauksessa\nolevat sanat: \"_Nar-azar, nar-azarava!_ Teitä varten valmistin ja\nteille uhriksi toin leipää, suolaa ja rasvaisia ohukaisia. Jos\nheinänteon aikana olen ollut teitä rukoilematta tai niityllä\nlangetessani olen pahan sadatuksen sanonut tai teistä pahaa ajatellut\ntahi jos jossakin muussa suhteessa teitä vastaan rikkonut, osoittakaa\nminulle armonne! Suokaa minulle hyvinvointia, elatusta ja terveyttä!\"\n\nMakarij mainitsee, että tällainen anteeksipyyntö oli esitettävä _yöllä_\nniityllä.\n\nNiitynhaltijasta (_lugan k'ird'i_) puhutaan joskus kansanrunoudessakin.\nNiinpä Pensan läänin Krasnoslobodskin piirin Tsjarnofkassa on\nmuistiinpantu tarina, jossa kerrotaan, miten muudan tyttö, joka\nsynnyttää pojan, menee niitylle ja rukoilee siellä olevaa mätästä\nsanoen: \"Voi, maan mätäs, niityn haltija (_lugan k'ird'i_), viime yönä\npoikalapsen synnytin. -- -- -- Annan sen sinulle, tuudita sitä kovalla\ntuulella, imetä sitä vahvalla kasteella, vaateta vihreällä ruoholla,\nruohon kukilla. Kun se kasvaa suureksi, pidä sitä palvelijanasi!\" --\nKolmantena kesänä niittoväki näkee, että poika istuu mättäällä ja\npuhuttelee äitiään: \"Hylkäsit minut kolme vuotta sitten, mutta en\njoutunut hukkaan. Sano, äiti, ken on isäni, kutka ovat sukulaisiani!\"\n\n\n\n\nMETSÄN JA MEHILÄISTARHAN HALTIJAT.\n\n\n\nMetsänhaltijat.\n\n\nOrlov kertoo mokshalaisten palvovan _vir-azar_ ('metsä-herra') ja\n_vir-azarava_ ('metsä-herratar') nimisiä haltijoita, joiden tehtävänä\non sekä metsän että metsäeläinten suojeleminen. Makarij sanoo, että\ntällainen jumala ja jumalatar on jokaisella metsällä ja että niitä\nyleensä pidetään hyvinä haltijoina. Yleisissä uhrijuhlissa ei niitä\ntosin muistella, mutta metsämiehet sekä marjain, pähkinäin ja sienien\npoimijat anovat niiltä metsän antimia sekä pyytävät, että ne\nsuojelisivat heitä pedoilta, käärmeiltä ynnä muilta metsässä uhkaavilta\nvaaroilta. Metsänhaltijoille on asetettu metsään, kannonpäähän tai\npuunkoloon, myös pieniä antimia, leipää, suolaa, rahaa, joskus\njuomaakin.\n\nLeipäuhrista kertoessaan Orlov sanoo, että kun mokshalaiset asettuivat\nmetsään pitemmäksi aikaa joko niintä kiskomaan tai sieniä poimimaan,\nniin heillä oli tapana heittää maahan leivänpala ja lausua: \"_Vir-azar,\nvir-azarava!_ Olkaa hyvänsuopia metsässä ollessani! Suojelkaa minua\nkarhulta, sudelta, käärmeen puremalta ja kaikelta vahingolta!\" Samoin\nMakarij mainitsee, että metsään työhön mentäessä heitettiin osa eväistä\nmaahan uhriksi. Hän esittää myös seuraavat rukoussanat: \"_Vir-azar,\nvir-azarava!_ Olen tuonut teille lahjaksi leipää ja suolaa, varjelkaa\nminua kaikelta pahalta metsässä oloni aikana!\"\n\nOrlov kertoo, että etenkin erämiehet panivat leipäuhrin ohella rahaa\npuun koloon. Näin he toivoivat onnea metsästysretkilleen. Mitä\nmetsästäjä metsän haltijoilta halusi, käy ilmi hänen esittämästään\nrukouksesta: \"Metsä-herra, metsä-herratar! Tulin tänne kaatamaan\nkarhuja, susia, kettuja ja jäniksiä. Olkaa hyvänsuopia! Älkää salliko\npetojen syödä minua!\"\n\nOnpa _vir-pavas_ ('metsä-jumala'), jota nimitystä mokshalaiset joskus\nmyös ovat metsänhaltijasta käyttäneet, saanut arvokkaampiakin\nuhrilahjoja. Siihen viittaavat seuraavat rukoussanat: \"_V'ira-pavas_,\nelättäjä, metsän haltija, emonen! Tänä hyvänä päivänä, hehkuvan\naamuruskon aikana lähden vierailemaan luoksesi, lähden sinua katsomaan.\n_V'ira-pavas_, elättäjä, metsän puut sinä tunnet, lehteä myöten ne\nlasket, tiet ja polut sinä kuljet. Ohjaa minua hyviä teitä, johdata\nminut hyville poluille! Anna hyvää ymmärrystä, kahteen silmääni näköä,\nkahteen korvaani kuuloa, jotta metsän korvalla kuulisin, jotta ahon\nsilmällä näkisin! _V'ira-pavas_, elättäjä, suojele minua ylhäällä\nkulkijoilta, suojele minua vahingontekijöiltä (noidilta), jotta\nkuulisin ylhäällä lentäjät, jotta näkisin maassa kulkijat! Anna humalia\nkasoittain, osoita pähkinöitä pensaikoittain! Pähkinöitä ja marjoja älä\nkätke! Käsissämme olevat kantamukset täyttykööt! Anna voimaa ja\nkestävyyttä, jotta lähtisimme metsästä karhun voimin, (anna voimaa)\npellolla kannettavaa säkkiä varten! Hyvän (tavaran) korvauksena on\nhyvää: lahjoitan lahjan puhdasta silkkiä, syödä(ksesi) annan valkoisen\nhanhen.\"\n\nErsalaisilla on metsänhaltijan yleisimpänä nimenä _v'ir-ava_\n('metsä-emo'), jonka rinnalla varsinkin saduissa mainitaan myös\n_v'ir-at'a_ ('metsä-ukko') tai _v'irin t'at'a_ ('metsän isä').\n_V'ir-avan_ tuntevat mokshalaisetkin, vaikka sanovat sitä rukoillessaan\ntavallisesti _vir-azaravaksi_, ersalaisilla sitä vastoin _v'ir-ava_ on\npaitsi uskomusten ja satujen myös rukousten kohteena. Seuraavasta\nbuguruslanilaisen marjanpoimijan rukouksesta vilahtaa esiin eräitä\nkiintoisia, metsänhaltijan olemusta valaisevia piirteitä: \"Metsän\nhaltija, _v'ir-ava_, -- sinä tunnet metsän viimeistä puuta myöten, sinä\nkuljet metsän (ristiin rastiin) viimeistä kantoa myöten, mustassa\nmetsässä on kotisi ja kontusi, asuinpaikkasi. Metsässä kulkiessasi olet\nmetsän korkuinen, kun tulet metsän ulkopuolelle, olet ruohon pituinen,\nsuuressa metsässä kulkiessasi ei sinua voi erottaa puista, suurella\npellolla kulkiessasi ei sinua voi erottaa ruohosta. Kun sinä metsässä\nhuudat, kuuluu äänesi läpi koko metsän, kun suurella pellolla huudat,\nkuuluu äänesi yli koko pellon, äänesi tärisyttää maata, kansa pelkää\nääntäsi. Metsän haltija, _v'ir-ava_, 'puiden ja kantojen jumala'\n(_tshuvton-kandon pas_), elättäjä, siunaa minua astuessani metsääsi,\nsiellä kulkiessani, marjoja poimiessani, älä vie ymmärrystäni, -- laske\ntyhjin käsin sisään, täysin käsin ulos!\"\n\nKäsitys, että _metsänhaltija voi pidentää ja lyhentää kokoansa_, on\nyleinen kaikkialla mordvalaisten keskuudessa. Niinpä Pensan läänissä\n_v'ir-ava_, vaikka se esiintyykin ihmisenkaltaisena olentona, on\nmetsässä puiden, pellolla oljen, niityllä korren korkuinen.\nMokshalaisilla on arvoituskin: \"Mikä on niityllä ruohon, metsässä\npuiden korkuinen?\" Tällainen kuvitelma ei kuitenkaan rajoitu vain\nmordvalaisalueelle, vaan tavataan venäläisillä ja monilla muilla\nkansoilla. Yhteisomaisuutta ovat myös sellaiset metsänhaltijan piirteet\nkuin _v'ir-avan_ suuret rinnat, jotka se toisinaan heittää hartiainsa\nyli. Fitingofov kertoo, että kun miehet kerran olivat yötä metsässä ja\ntekivät sinne tulen, _v'ir-ava_ tuli heidän luokseen äkkiarvaamatta,\nheitti rintansa olkapäiden yli ja työnsi pitkät kätensä tulta kohti\nlämmitellen niitä. Tarinoita siitä, miten _v'ir-ava_ saapuu yöllä\nerämiesten nuotioille, on muistiinpantu mordvalaisasutuksen eri\npuolilla. Toisin paikoin kerrotaan, että _v'ir-ava_ on hyvin kaunis,\nettä sillä on pitkät hiukset ja että sen jalat ovat paksut kuin\nportinpylväät. Paitsi ihmisen kaltaisena se näyttäytyy milloin tulena,\nmilloin tuulispäänä, usein se pukeutuu eläintenkin hahmoon. Niinpä\nkerrotaan, että se voi saapua kylään ihmisasunnoille mm. kissan, koiran\ntai suden hahmossa. _Vir-ava_ saattaa samoinkuin tsheremissien\nmetsänhaltija näyttäytyä hevosenakin, varsinkin Nizhnij-Novgorodin\nläänissä.\n\nIhmisille ilmaantuessaan _v'ir-avan_ sanotaan ennustavan jotakin\nonnettomuutta, ja muutenkin sitä pidetään pahanlaisena olentona.\nMetsässä yöpyjäin on sen vuoksi ollut tapana kulkea, ennen kuin\nasettuvat levolle, palava tuohitötterö kädessä muutaman kerran\nmakuupaikkansa ympäri uskoen, että _v'ir-ava_ tällöin jättää heidät\nrauhaan. Mutta varsinkin lasten on syytä sitä pelätä. Sen uskotaan näet\nryöstävän lapsia heidän ollessaan sienestämässä tai marjamatkalla.\nButuzov kertoo mordvattarien vieneen sille tällöin metsään munia,\nohukaisia ym., jottei se veisi luokseen heidän lapsiaan. _Vir-avan_\npelätään _kutkuttavan_ uhrinsa kuoliaaksi, joskus syövänkin sen. Myös\nkotieläimiä se ahdistaa, ainakin hevosen se ottaa mielellään laitumelta\nja ratsastaa sillä ympäri metsiä. Tullessaan pahantuulisena erämiesten\nnuotioille, se hajoittaa näiden tulet. Pahaenteinen on _v'ir-avan_\näänikin, kun se alkaa meluta metsässä tai huutaa kovasti. Sen sanotaan\nmyös kimeästi hirnumalla houkuttelevan luokseen ihmisiä. Pahalla\nmetsänhaltijalla on jäljistä päättäen kolme suurta kynttä jalassaan.\n\nPuhutaanpa myös _v'ir-avan_ talosta ja taloudesta sekä lapsista, joita\nsen on nähty kantavan selässään. Jotkut ovat kuulleet sen laulavan\nlastaan tuudittaessaan.\n\nLapsia saadessaan _v'ir-avan_ on toisinaan pitänyt turvautua kätilöakan\napuun. Onpa se vuorostaan itsekin voinut esiintyä ihmislapsen ilmoille\npäästäjänä. Muudan satu kertoo, miten _v'ir-ava_ toimiessaan kätilönä\nupotti ensimmäisen lapsen veteen, toisen viskasi tuleen, mutta\nkolmannen säästi. Näin sen selitetään menetelleen tietäessään\nedeltäpäin lasten vastaiset kohtalot.\n\nMyös lapsettomilla ersalaisvaimoilla sanotaan ainakin Simbirskin\nläänissä ennen vanhaan olleen tapana viedä _v'ir-avalle_ lahjoja.\nSamoin menettelivät ne äidit, joiden lapset olivat kuolemaisillaan.\nUhriantimina vietiin metsän aukeamaan vehnää, hirssiä, ohraa ym.\n\nMokshalaisten tiedetään lepytelleen metsänhaltijaa lisäksi sellaisen\n_taudin_ johdosta, jonka he uskoivat saaneensa metsästä. Makarij\nkertoo, että sairaan piti tällöin mennä tietäjän kera sydänyöllä\nmetsään, jossa uhriruoat asetettiin maahan ja jossa sairas\npolvistuneena raaputti rahaa sanoen: \"_Vir-azar, vir-azarava!_ Teidän\nnimeenne olen valmistanut ja tuonut lahjaksi leipää, suolaa ja\nkeitettyä lihaa. Ehkä olen metsässä ollessani ajatellut tai tehnyt\npahaa, armahtakaa minua, antakaa minulle lapsia ja terveyttä!\" Orlov\nesittää nämä rukoussanat seuraavassa asussa: \"_Vir-azar, vir-azarava!_\nTeidän nimeenne valmistin ja teille uhratakseni toin leipää, suolaa,\nlihaa ja kirkasta hopeaa. Ehkä olen metsässä langennut ja teistä pahaa\najatellut tai muuten jotenkin edessänne rikkonut, armahtakaa minua!\nSuokaa hyvinvointia, elatusta ja terveyttä!\"\n\nEsittäessään mordvalaisten mytologiaa Mainov puhuu vielä erikoisten\npuulajien haltijoista: _k'elu-ozais_ l. _k'elu-pas, pekshe-ozais_ ja\n_tumo-ozais_ l. _tumo-pas_. Vastaavanlainen luettelo sisältyy myös\nMelnikovin esitykseen, jossa metsänjumalattaren alaisina olentoina\nmainitaan: _k'olu-özais_, koivun haltija, _tumo-özais_, tammen haltija,\n_pekshe-özais_, lehmuksen haltija ja _pitshe-özais_, petäjän haltija.\nSmirnov arvelee, että Melnikov on saanut tietonsa Makarijlta, mutta\nepäilemättä hänen luettelonsa perustuu Milkovitshin kuvaukseen, jossa\nmordvalaisten jumalina mainitaan mm. _tumo_ ('tammi'), _pekshe_\n('lehmus'), _k'elu_ ('koivu') ja _pitshe_ ('petäjä'). Edellisissä\nluetteloissa näiden puiden nimiin liittyvä _ozais (özais)_ ei\nkuitenkaan tarkoita \"jumalaa\", kuten Milkovitsh sanan tulkitsee, vaan\n\"uhria\" (_osks_). Niin esim. _pekshe-ozais_ merkitsee ainoastaan\nlehmuksen ääressä toimitettua uhria. Milkovitshin kuvauksessa, joka\npohjautuu etupäässä Simbirskin läänin uskomuksiin ja tapoihin, esiintyy\nkuitenkin myös sellainen olento kuin _tumo-pas_ ('tammi-jumala'), jolta\non rukoiltu sadetta sanomalla: \"_Tumo-pas_, anna sadetta!\" Onko\ntällainen \"tammi-jumala\" ollut mordvalaisten keskuudessa laajemmalti\ntunnettu, on epätietoista. Milkovitshin kuvauksessa kerrotaan lisäksi,\nettä tammelle uhrattaessa joku otti mesijuoma-astian ja pienen luudan\nsekä kapusi pyhään tammeen, jonka juurella uhripappi ja tämän takana\nuhrikansa maahan kumartuen rukoili sadetta. Toimituksen aikana puun\noksien ja lehtien suojaan piiloutunut henkilö kastoi luutansa\nmesijuomaan ja pirskoitti sitä kansan päälle. Kun rukous oli päättynyt\nja puussa ollut oli laskeutunut maahan, ripustettiin puun oksaan\nuhriruokaa niinenkuorisessa tötterössä. Milkovitsh ei mainitse, oliko\nersalaisten _tumo-pas_ jossakin suhteessa ukkosjumalaan, jonka pyhänä\npuuna eräiden kansojen sanotaan pitäneen tammea, Milkovitsh kertoo\nuhrijuhlassa, jota vietettiin kesäkuulla, palvotun tammen ohella myös\nlehmusta ja koivua. Lehmukselta anottiin hedelmällisyyttä, koivulta\nhevosten lisääntymistä. Toimitettiinpa lehmukselle ja koivulle\nerikoisuhrejakin. Edelliselle naiset uhrasivat kesällä vieden kanoja\nmetsään ja anoen sadetta, viljankasvua ja kotilintuja; koivulle\nuhrattiin koko kylänväen kokoontuessa lampaita ja rahaa sekä\nkarkausvuotena valkoinen hevonen. Tällöin valmistettiin hyvin runsaasti\nmesijuomaa, uhriyleisöä saapui näet eri asutusalueilta. Milkovitsh\nhuomauttaa lisäksi, että tällä tavalla toimitettiin heidän\nkeskuudessaan uhri myös petäjälle. On kuitenkin todennäköistä, että\nMilkovitshin mainitsemat puut tarkoittavat pyhän paikan uhripuita eikä\nsitä, että eräät puulajit sellaisinaan olisivat olleet uhripalvonnan\nkohteina.\n\nMordvalaisten kansanrunoudessa esiintyy silti erinäisiä esimerkkejä\npuiden runollisesta personoimisesta. Niinpä eräässä mokshalaisessa\nloitsussa käytetään lehmuksesta sanoja _p'äsh-at'ä, p'äsh-ava_\n('lehnms-ukko, lehmus-akka'). Lehmuksella on ollut erikoinen merkitys\nmm. _valanteossa_, kuten seuraavista Zorinin muistiinpanemista\nvalansanoista ilmenee: \"_Nishk'e-pas, v'ere-pas_, suuri jumala, sinä\nteit taivaan ja maan, taivaalle auringon ja kuun, maan päälle suuren\nveden ja mustan metsän. Metsällä on haltijansa, _v'ir-t'et'a_ ja\n_v'ir-ava_, ne tuntevat metsän jokaista puuta ja kantoa myöten. Metsän\nhaltijat, _v'ir-t'et'a_ ja _v'ir-ava_, kuulkaa sanani, te olette metsän\nisäntiä, minä olen kodin päämies (_kudon p'raft_), olen koonnut lapseni\nvannomaan, lehmusraipan yli astumaan. Minulta on kadonnut 30 ruplaa,\nolen hyvällä koettanut kysyä, ei ole ollut hyvällä kertojaa, ei\nnäkijää, ei kuulijaa. Kas nyt minä asetan lehmusraipan, sen on\n_nishk'e-pas_ kylvänyt, _purg'ine-pas_ kastellut ja _v'ere-pas_\nkasvattanut, sen on terävä kirves katkaissut, nouseva aurinko\n(_tshi-pas_) kuivattanut. Kuka tietää asiasta, kuka on siitä kuullut,\nkuka silmin nähnyt tai käsin koskenut, kuka tietää syyllisyytensä ja\nmenee tämän lehmusraipan ylitse, hänet puiden jumala (_tshuvton pas_)\nmurskatkoon, hänet kantojen jumala (_kandon pas_) taivuttakoon,\nkuivattakoon hänet kuin kolotun lehmuksen, tehköön hänet raajarikoksi,\nkuivukoot hänen jalkansa ja kätensä, vuotakoot silmänsä ulos, tulkoot\nkorvansa kuuroiksi. Joka ei ole syyllinen, joka ei asiasta mitään\ntiedä, sitä jumala varjelkoon kaikelta pahalta!\" Sen jälkeen vannoja\nsanoo: \"Jos olen syyllinen, jos tiedän asiasta, jos olen nähnyt tai\nkuullut, kuivukoot käteni ja jalkani, menköön kuuloni ja järkeni, puun\njumala tappakoon minut. Jos olen syytön, suojelkoon _nishk'e-pas_\nkaikelta pahalta!\"\n\nSen seikan, että lehmusraippa on valanteossa näytellyt näin tärkeätä\nosaa, on selitetty johtuvan siitä, että lehmus kuivettuu pikemmin kuin\nmuut puut. Jo Orlovkin on kuullut tästä valantekotavasta, vaikka hän\nepäileekin sen todenperäisyyttä, tapaa kun ei silloin enää\npaikkakunnalla tunnettu. Ainoastaan venäläisen rahvaan keskuudessa hän\nsanoo kerrottavan tarinoita, joissa muinaisten mordvalaisten mainitaan\nmenetelleen siten, että valantekijä kuljetettiin kuivan oljenkorren tai\nkuoritun niinipuunoksan yli, ja samalla tämän oli todistuksena\nvakuudeksi sanottava: \"Jumala minut kuivatkoon tätä oljenkortta tai\nniinipuun kuorittua oksaa kuivemmaksi!\"\n\nAnsainnee myös mainitsemista, että mordvalaisessa kansanuskossa tammea\non pidetty mies- ja koivua naispuolisena. Tämä on otettu huomioon\netenkin taikoja tehtäessä. Esimerkkinä esitettäköön seuraava Paasosen\nBuguruslanin piirin Vetshkanovossa muistiinpanema parannustaika: Kun\nlapsi kauan potee ja kuihtuu, niin ettei ole jäljellä kuin luu ja\nnahka, eivätkä muut keinot auta, päätetään, että siinä on\n_k'il'ej-p'ra-ev's_ niminen tauti. Tietäjä ottaa tällöin lapsen\näiteineen mukaansa metsään, jonne myös joku miehinen mies lähtee\navuksi. Jos tyttölapsi on sairas, halkaistaan koivu parin kyynärän\nkorkeudelta maasta, jos poikalapsi, tammi, ja kasvavaan tuoreeseen\npuuhun lyödään kaksi kiilaa, joiden välille jää ammottava rako.\nReväistyään lapsen paidan kauluksen kohdalta tietäjä ottaa oikealla\nkädellään raon lävitse lasta ruumiista kiinni, samalla hän tarttuu\nvasemmalla sen paitaan ja vetää lapsen puun raon läpi antaen sen äidin\nhuostaan. Sitten lyödään kiilat pois, niin että paita jää puuhun\npuristuksiin -- ja samalla myös tauti. Kun lapsi on vedetty puun läpi,\ntietäjä lausuu: \"Ota, koivu (tai tammi), potilaasta tauti, -- anna oma\nterveytesi --, kuivu sinä potilaan sijasta!\"\n\nSaman taian Shahmatov esittää Saratovin läänin ersalaisilta. Täälläkin\nhalkaistaan puu (tammi poikaa, koivu tyttölasta varten) keskikohdalta,\nniin että latva ja tyvipuoli jäävät eheiksi. Lasta halkeaman läpi\npujoteltaessa sanotaan: \"Pyhä puu, vihreä tammi (jos nim. sairas on\npoikalapsi), ota orjalta (lapsen nimi mainitaan) hänen itkunsa, poista\nse hänestä, anna hänelle terveys -- -- --!\" Sen jälkeen sairaan\nvaatteet ripustetaan puuhun ja lähdetään kotiin.\n\nMainittu tapa on mordvalaisille todennäköisesti tullut venäläisten\ntaholta. Slaavilaisilla tapaamme myös kuvitelman, että tammi on\nmiehinen puu, koivu naispuolinen.\n\n'Puiden jumalasta', _t'shuvton pas_, jonka jo tapasimme mordvalaisesta\nvalankaavasta, puhutaan myös loitsuissa. Niin esim. horkkaa sairastavan\npuolesta tietäjä lausuu: \"_Tshuvton pas_, elättäjä, sinä olet apu ja\nparannus, metsässä sinä seisot jaloillasi, sinun latvasi kautta on\nmonta pritkaa mennyt, talvinen myrsky ja kesäinen tuuli sekä ankara\nsade, se sade puhdistaa sinut, samoin puhdista sinä tämä tauti -- --!\"\n\nLoitsua luettaessa sairas makaa metsässä polvillaan, ja samalla tietäjä\nraaputtaa veitsellä vaskirahaa. Loitsun sanoista, jotka on\nmuistiinpantu Saratovin läänin Hvalynskin piirikunnassa, huomaa\nselvästi, että \"puiden jumalan\" takana häämöttää itse elollistettu puu\njuurineen ja latvoineen. Anteeksipyyntöloitsuissa mainitaan vielä\n\"puu-emokin\", _tshuvto-ava: \"Tshuvto-ava_, elättäjä, en ole sinua\nloukannut, älä sinäkään loukkaa minua! Armahda minua Kristuksen\ntähden!\" _Tshufta-ava, tshufta-pas_ esiintyy mm. horkan loitsussa.\n\n\n\nMehiläistarhan haltijat.\n\n\nOrlov kertoo mokshalaisten uhranneen metsän herralle ja herrattarelle\nmyös _mehiläistarhoissa_. Samalla uhrattiin, kuten hän huomauttaa,\nerikoisille _mehiläistarhojen jumalille_, joista mokshalaiset käyttivät\nnimiä _neshkep'er-azar_ ('mehiläistarha-herra') ja _neskep'er-azarava_\n('mehiläistarha-herratar'). Näille tuotiin uhriksi hunajaa, mesijuomaa\nja erilaisia ruokatarpeita, joita asetettiin mehiläistarhassa olevan\nmajan kynnykselle ovenkannan kohdalle tai itse mehiläiskekoon,\npuunkoloon ym. Tällöin luettiin seuraavanlainen rukous: \"Metsä-herra,\nmetsä-herratar! Mehiläistarha-herra, mehiläistarha-herratar! Olkaa\nhyvänsuopia! Enentäkää mehiläisiä! Antakaa meille runsaasti hunajaa!\"\n\nPensan läänin Saranskin piirin Levzha nimisessä mokshalaiskylässä\nrukoiltiin mehiläistarha-uhrin (_p'ernä-ozks_) aikana\nmehiläisten haltijaa, jonka nimenä mainitaan _p'ernä-azarava_\n('mehiläistarha-herratar'), seuraavasti: \"_P'ernä-azarava_, elättäjä,\nanna mehiläistemme lisääntyä -- -- --, olkoot kätemme täynnä, täynnä\nuhriastiamme!\"\n\nSaman läänin Gorodishtshen piirin Vertelimin kylän mokshalaisilla on\nollut tapana viettää juhlaa mehiläistarhassa Iljan päivänä (20/VII),\njonka vietosta kertoessaan Savkin mainitsee mm., että tällöin uhrattiin\nlehmuksen alla valkoinen hanhi sanoen: \"_Ol'suna azarava_, sinulle\ntuomme elävän hengen, enentyköön mehiläispesämme edelleen tuhanneksi\nmehiläispesäksi, suojele meidän mehiläistarhaamme pahantekijöiltä ja\npahansuovilta sekä pahalta silmältä ja noidilta!\" Sitten asetettiin\npöytä metsässä sijaitsevan vanhan rukoushuoneen (tshasovenka)\nedustalle, ja emäntä kattoi pöydän leivällä ja suolalla sekä hunajalla,\npuurolla ja mesijuomalla. Rukous, jonka emäntä luki ikonan edessä,\nkuului seuraavasti: \"Ylhäinen jumala, luojajumala, enennä meidän\nmehiläispesyettämme -- -- --! Olkoon meillä puhdasta vahaa, jotta\nkynttilämme palaisi Jumalan (kuvan) edessä. Anna, Herra, meille vahaa\nmyös kuolleitten vanhempiemme varalle, jotta meillä olisi, millä heitä\nheidän rauhansa vuoksi muistelemme -- -- --!\" Sen jälkeen emäntä\nmaistaa hunajaa ja mesijuomaa ja antaa vähän kaikille vanhimmasta\nalkaen, kunnes taas rukoilee sanoen: \"Sinä, metsän herratar, suojele\nmehiläisiämme pahantekijöiltä ja ilkeämielisiltä! Isät ja esi-isät,\napet ja anopit! Tämä oli teidän mieluisin mehiläistarhanne, te itse\nolette sitä hoitaneet. Te itse olette omin käsin istuttaneet nämä puut.\nHerra, säilytä tämä isien siunaus meille, meidän lapsillemme ja\nlapsiemme lapsille!\" Sen jälkeen emäntä koskettaa puuroa ja lausuu:\n\"Niin paljon kuin tässä on suurimoita, niin monta olkoon meillä\nmehiläispönttöä, suojele meidän mehiläistarhaamme ohikulkevien\npyhiinvaeltajienkin vuoksi, jotta meillä olisi mahdollisuus ruokkia\nheitä hunajalla! -- -- -- Anna meille terveyttä mehiläistarhan\nhoitamista varten. Älköön mehiläisparvemme nousko korkealle, suojele\nmeitä häviöltä ja erehdyksiltä parven keräämisen aikana, suojele myös\nmehiläistarhaamme vierailta mehiläisvarkailta. Herra Ilia, Zosima ja\nSavvatij, suojelkaa mehiläistarhaamme!\"\n\nRukouksen jälkeen kaikki istuutuivat pöydän ääreen. Kun aterioiminen\noli päättynyt, otti mehiläistarhan hoitaja-ukko kousallisen mesijuomaa\nja kaatoi sitä lähellä sijaitsevaan lähteeseen ikäänkuin\nmetsänhaltijalle uhriksi. Samalla hän äänekkäästi kutsui:\n\"Seitsemänkymmenen rotkon, seitsemänkymmenen vuoren ja puron ukko, koko\nmetsä ja mitä metsässä on, tulkaa luokseni mehiläistarhaani juhlaan!\"\nLopuksi emäntä pyysi vielä, että mehiläisten suojelijapyhimykset, Sosim\nja Savvatij suojelisivat mehiläistarhaa.\n\nVertelimin mokshalaiskylässä on Iljan päivän mehiläistarhajuhlassa\nluetussa rukouksessa joskus mainittu itse Iljan päiväkin palvonnan\nkohteena: \"Tljanpäivä-herra' (_Iljän-shi-azar_)! Sinuakin rukoilemme,\nvarjele mehiläistarhojamme!\"\n\nMehiläistarhajuhlaa (_neshkä-p'ern-ozaks_) on Pensan läänin\nNarovtshatin piirin Alkinossa vietetty myös pari viikkoa ennen Pokrovan\npäivää (l/X) luultavasti Savvatijn päivänä (19/IX). Tällöinkin\nuhrattiin koko perheen läsnäollessa mehiläistarhassa hanhi, joka siellä\nkeitettiin ja syötiin leivän, hunajan ja mesijuoman kera. Rukouksessa\nkäännyttiin \"mehiläistarha-ukon\" ja \"mehiläistarha-emon\" puoleen\nsanomalla: \"_P'ern-at'ä, p'ern-ava_, anna mehiläisteni lisääntyä,\nkantakoot hunajaa, varjele pahoilta ihmisiltä!\" Näistä mokshalaisten\nrukoussanoista huomaa, että _p'ern-at'ä_ ja _p'ern-ava_ oikeastaan\nedustavat yhtä haltijaolentoa.\n\nErsalaisten keskuudessa mehiläistenhaltijan nimenä on _neshk'e-pas_\n('mehiläispönttö-jumala'), myös _neshk'e-ava_. Butuzov kertoo, että\njokaisella mehiläistarhalla on oma haltijansa, joka asuu jossakin\ntarhan mehiläispöntöistä. Kun hunajasato korjataan, pannaan pönttöjen\neteen pieni kuppi mesijuomaa, ja haltija kutsutaan juomaan. Näin on\nmenetelty ainakin Simbirskin läänin Karsunin piirikunnassa. Smirnov\nmainitsee, että _neshk'e-pas_, joka suojelee mehiläisiä, asuu yleensä\nsuurimmassa mehiläispesässä. Muudan nuorukainen, joka ei uskonut, että\ntällainen olento on olemassa, yritti väkisin ottaa hunajaa sen asumasta\npesästä, mutta siitä alkoi vuotaa verta, ja kaikki mehiläiset lensivät\nhajalle.\n\nSamoin kuin mokshalaiset ovat ersalaisetkin viettäneet venäläisten\ntavalla Iljan päivää mehiläisten ja uuden meden juhlana. Saratovin\nläänissä on tällöin menty joukolla metsään mehiläispönttöjä kokemaan.\nMesijuomaa (_pure_) nautitaan paitsi kotona, missä sytytetään\nikonain eteen vahakynttilä ja rukoillaan, myös luonnon helmassa\nmehiläistarhasta toiseen kuljettaessa, jota voi jatkua parikin päivää.\n\nMordvalaiset ovat kääntyneet mehiläistarhan haltijain puoleen myös\n_tilapäisestä syystä_. Niinpä Orlov kertoo mokshalaisten käyneen\nesittämässä niille anteeksipyyntönsä, kun päättivät, että _tauti_\naiheutui niiden vihoista. Anteeksipyyntö esitettiin mehiläistarhassa\nseuraavin sanoin: \"_Neshkeper-azar, neshkeper-azarava_, tulin luoksenne\nleivän, suolan ja hunajan kera uhratakseni teille. Jos olen\nsanonut pahan sanan teille pyhitettyä mesijuomaa juodessani tai\nmehiläistarhassa langetessani rumasti sadatellut tai ajatellut teistä\npahaa, armahtakaa minua! Suokaa minulle hyvinvointia, elatusta ja\nterveyttä!\"\n\n\n\n\nVEDENHALTIJAT.\n\n\nPuhuessaan vedenhaltijasta sekä mokshalaiset että ersalaiset käyttävät\nsiitä yleisimmin nimitystä _v'ed'-ava_ ('vesi-emo'). Saratovin läänin\nSuhoj Karbulakissa muudan akka oli joen rantaa kulkiessaan nähnyt,\nmitenkä _v'ed'-ava_ istui kannon päässä ja piti jalkojaan vedessä;\nsillä oli kädessään vaskinen kampa, jolla se ahkerasti kampasi\nhiuksiaan. Nähtyään akan se naurahti ja hävisi veteen. Mordvalaisten\nvedenhaltijoista, joilla on ihmisen piirteet, puhutaan muissakin\nlähteissä. Niinpä Mitropolskij mainitsee erään tambovilaisen talonpojan\nnähneen kahden naisen istuvan joen rannalla vihreitä hiuksiaan\nkampaamassa. Myös Moshkov tietää kertoa, että mordvalaiset\nkuvittelevat _v'ed'-avaa_ ihmistä muistuttavaksi olennoksi, milloin\nsilkkitukkaiseksi kaunottareksi, jonka pää on verhottu huiviin ja jolla\non vyötäisillään hopeainen vyö, milloin rumaksi akaksi, jolla on\nkellahtava ruumis, pitkät mustat hiukset ja kauheat kasvot. Shkolnikov\nsanoo, että _v'ed'-avan_ silmät ovat suuret kuin vadit. Zorinin\nmuistiinpanoissa sen kasvot ovat kauniit, silmät mustat, hiukset\nvalkeat, nenä pieni, huulet ohuet ja rinnat lihavat. Nämä naispuolisen\nvedenhaltijan vakiintuneet piirteet, jotka tavataan venäläistenkin\nvastaavalla haltijalla, esiintyvät myös saduissa. Ymmärrettävää onkin,\nettä _v'ed'-ava_ juuri saduissa toimii ihmisenkaltaisena olentona,\nvaikka sen asunto onkin veden alla. Mordvalaisessa kansanrunoudessa\n_v'ed'-ava_ istuu joskus myös meren pohjassa, palatsinsa peräpenkillä\nja kehrää siellä hopealankaa tai kutoo silkkikangasta.\n\n_V'ed'-ava_ saattaa samoin kuin venäläisten vedenhaltija esiintyä\nkuitenkin muussakin kuin ihmisen muodossa, esim. suurena kalana, jolla\non joukko pienempiä kaloja ympärillään; niitä se kuljettaa mukanaan eri\njärviin ja jokiin. Toisinaan se pienen linnun hahmossa liitelee\nloistavin siivin veden pinnan yläpuolella. Saduissa _v'ed'-avalla_ on\nlapsiakin, jotka voivat eksyä kalastajan pyydyksiin; jos kalastaja\narmahtaa vedenhaltijan lasta ja vapauttaa sen, on hänellä mordvalaisten\nkäsityksen mukaan siitä päivin aina onnea kalanpyynnissä. Paitsi\nhämärissä _v'ed'-ava_ näyttäytyy toisinaan myös keskipäivällä. Siinäkin\nmordvalaisten vesi-emo muistuttaa venäläisten vedenhaltijaa, että se\npelkää ristiä ja että risti muuttaa sen heti ihmiseksi, jos tämä esine\njotenkin voidaan ripustaa vesi-emon kaulaan. Jälkimmäinen käsitys\nviittaa siihen, että vesi-emo on tällöin edustanut veteen hukkuneen\nhenkeä.\n\nNäiden kehitystä osoittavien piirteiden ohella, jotka mordvalaisten\nvesi-emo on suurimmaksi osaksi saanut slaavilaisilta, _v'ed'-ava_\nmainitaan myös varsin hämäränä tai epäselvästi hahmoteltuna olentona.\nTällaisena se esiintyy etenkin uhrirukousten kohteena. Määreistä, joita\nmordvalainen antaa vedenjumaluudelle palvontamenojen aikana, kuvastuu\ntuskin muuta, kuin että sitä on kuviteltu naispuoliseksi olennoksi.\nToisinaan sitä on ylistetty myös ylhäiseksi naiseksi, kuten käy ilmi\nesim. Shuvalovin muistiinkirjoittamasta uhrirukouksesta: _v'äd'in\nk'ird'ij, v'äd'-ava, v'äd'in k'ird'ij, Tatjana, bojar-ava matushka_\n('veden haltija, vesi-emo, veden haltija Tatjana, pajaritar, emonen').\nTatjana vesi-emon nimityksenä osoittaa kuitenkin samoin kuin\nmatushkakin venäläisten loitsulukujen vaikutusta. Venäläisiltä lainattu\non lisäksi \"elättäjä\" (ven. kormilet's) vesi-emon määreenä, joka\nliittyy moniin muihinkin mordvalaisten jumaluusolentoihin ja joka\nesiintyy mm. seuraavassa Zorinin muistiinpanossa: _v'ed'-ava, matushka,\nv'ed'en k'ird'i, korminets_ ('vesi-emo, emonen, veden haltija,\nelättäjä'). Itse veden välkettä voisi tulkita sana \"hopeainen\"\n(_sijaka_) esim. sellaisissa laulun säkeissä kuin: _v'ed'-avushka,\nmatushka, v'ed'en k'ird'i sijaka_ ('vesi-emo, emonen, veden haltija\nhopeainen'), jollei tämäkin määre liittyisi myös muihin\njumaluusolentoihin.\n\nJoskus esiintyy mordvalaisten kansanrunoudessa _v'ed'-avan_ kertona\nvielä _kumbava (kumbo-ava, k_. 'mätäs vedessä'), esim.: _v'ed'en\nk'ird'i, v'ed'-ava, v'ed'en k'ird'i, kumbava_. Vesi-emon uskotaan näet\nasuvan vedessä ruohomättään alla. Lisäksi tavataan ersalaisessa\nrukouksessa _v'ed'kan_ l. _v'ed'en kan_ ('veden kaani').\n\nEnemmän kuin rukouksissa _v'ed'-ava_ tavoittelee loitsuissa ihmistä\nmuistuttavia piirteitä. Niinpä eräässä Zorinin muistiinkirjoittamassa\nluvussa tietäjä puhuttelee sitä seuraavalla tavalla: \"Hopeapalmikkoinen\nvesi-emo, jos nukut, niin herää, jos olet valveilla, niin kuule!\"\nToisessa saman kerääjän kokoelmiin sisältyvässä loitsussa\n_v'ed'-avalla_ on perhekin ja talous; samalla kun siltä pyydetään\nsairaalle anteeksiantoa ja parannusta, sanotaan näet: \"kenties hän on\nvahingossa tallannut jotakuta lapsistasi, kenties hän on istuutunut\npöydällesi, älä sen takia ole vihoissasi, anna anteeksi!\" Eräässä\nTshiginin muistiinkirjoittamassa loitsussa puhutaan sitä paitsi\nvesi-emon vaatetuksesta, viitatessaan palttinapalaseen loitsija näet\nlausuu: \"Katso, tässä sinulle, silkkitukkainen vesi-emo, paita ja\nhousut, huntu ja liina, kelvatkoon se kaikkeen!\"\n\nMutta on olemassa myös sellaisia esimerkkejä, jotka selvästi\nosoittavat, että vesi-emolle omistettujen mainintojen lävitse kuultaa\npelkkä elollistettu vesi. Niinpä seuraava Shahmatovin toimittamista\nkielen näytteistä poimittu _v'ed'-avaan_ kohdistettu rukous soveltuu\nyhtä hyvin itse puroon: \"Veden haltija, vesi-emo, emonen\" (_v'ed'en\nk'ird'i, v'ed'-ava, matushka_), \"monia ravitset, monia juotat, monille\nannat terveyttä, anna myös halvalle (anojalle) menestystä, anna armoa\nhopeaisena juoksevasta vedestä, kultaisena keinuvasta kaislasta,\nhopeaisena helmeilevästä purosta, kultaiselta rannalta.\" Itse veden\nelollistamiseen viittaa myös Shuvalovin muistiinkirjoittama rukous,\njoka lausutaan, kun keremetille pyhitetyt uhrilinnut yleisen tavan\nmukaisesti huuhdotaan vedessä: \"Veden haltija, vesi-emo, veden haltija,\nherratar (_v'äd'in k'ird'i, v'äd'-ava, v'äd'in k'ird'i, azar-ava_),\nkatso, olemme tulleet luoksesi, olemme tuoneet hanhen ja kanan, pese ja\npuhdista ne!\" Vielä selvemmin tulee elollistetun veden alkuperäinen\nolemus esiin seuraavassa Melnikovin kuvaukseen liitetyssä rukouksessa:\n\"Vesi-emo, anna kaikille kristityille hyvä terveys! Sille, joka sinua\nsyö, joka sinua juo, anna terveyttä, sille, joka kylpee, anna keveyttä\nja iloa! Anna hyvä terveys myös karjalle, joka sinua juo!\"\n\nTällä kannalla ovat monet loitsuluvut silloinkin, kun _v'ed'-avalla_\nniissä on joitakin ihmiseltä lainaamiaan piirteitä. Niinpä loitsussa,\njossa puhutaan vesi-emon \"hopeaisesta palmikosta\", sanotaan samalla:\n\"Vesi-emo, pajaritar, sinä nouset merestä, leviät yli koko maan, kuljet\nomia teitäsi, teet paljon hyvää, näet paljon kumarruksia, hopeana\nvirtaat, kultana vyöryt, tasaisesti et virtaa, paikoin virtaat\nkohisten, paikoin vaieten -- --.\" Myös eräässä loitsuluvussa, jossa\nvesi-emolla mainitaan olevan lapsia ja pöytä, sanotaan siitä\nhuolimatta: \"hopeaisena virtaat, kultaisena vyöryt\". Sama kanta\nkuvastuu lisäksi Zorinin kokoelmiin sisältyvästä laulusta, jolla nuoret\ntytöt helluntain vastaanottojuhlassa puhuttelevat vesi-emoa, samalla\nkun he huuhtovat koristamaansa juhlakoivua purossa: \"Vesi-emo, emonen,\nvesi-emo, elättäjä, sinä tulet maan alta, virtaat maata pitkin,\nhopeaisena vyöryt, kultaisena virtaat, huuhdo 'kesämme', pese\nkauneutemme!\"\n\nEi kuitenkaan ole helppo päättää, missä määrin mordvalaisten loitsut\novat kotoperäisiä hengentuotteita, niillä kun on lukuisia yhteisiä,\npiirteitä venäläisten loitsujen kanssa. Jo ajatus, että vesi tulee\nmerestä ja juoksee maan läpi, vastaa täysin venäläisen rahvaan\nkäsitystä, että vesi on lähtöisin merestä, missä se on karvasta, mutta\njuostessaan maan läpi puhdistuu niin, että se joissa, puroissa ja\nlähteissä on makeata. Myöskin veden puhuttelusanat sellaiset kuin\n\"vesi-emo\" ym. sekä veden virtaamisen ja rantojen huuhtelemisen kuvailu\non molempien kansojen loitsuille yhteistä.\n\nSamoin kuin itse veden puoleen kääntyessään mordvalaiset ovat\nkäyttäneet \"emo\" nimitystä lähdettäkin puhutellessaan. Utshajev sanoo\nOrkinon ersalaisten palvoneen _l'isma-avaa_ ('lähde-emoa'), ja Smirnov\nmainitsee mordvalaisten vedenhaltijain joukossa _kolodtsa-avan_\n('kaivo-emon'; k. \u003C ven. kolodets 'kaivo'). Lisäksi \"emo\" esiintyy joen\npuhuttelusanana: _rav-ava_ ('joki-emo'), jolla joskus tarkoitetaan itse\nVolgaa. Niinpä muudan laivuri, jonka alus äkkiä pysähtyy keskellä\nvirtaa, rukoilee Volga-emoa sanoen: \"_Rav-avushka matushka_, päästä\nkulkeva veneeni, liikkuvat aironi, niin annan sinulle sen, josta en\ntiedä (nimittäin sillä välin syntyneen lapsen)!\" Myös venäläiset ovat\nsanoneet Volgaa \"emoksi\" (matushka). Mordvalaisten venäläisiltä\nlainaamissa saduissa tavataan vielä _mor-ava_ ('meri-emo'; m. \u003C ven.\nmore 'meri').\n\nJoen haltijoita mainitaan muunkin nimisiä. Mokshalainen tietäjäakka\nselitti erään tytön taudin aiheutuneen siitä, että tytön mennessä puron\nyli porraspuuta myöten puu oli kääntynyt ja sen alla asustava\n_rav-at'ä_ ('joki-ukko') sekä tämän vaimo, _rava(räs)-baba_\n('joki-akka') ja poika, _ravan odsora_ ('joen poika') olivat\nloukkaantuneet. \"Toisella jalallasi koskit _v'ed'-at'ään_, toisella\n_v'ed'-avaan_. Ukko kuivetutti kätesi, akka jalkasi, poika pilasi\nsydämesi. Nyt odottavat sinulta lahjoja: ukko viittä ruplaa, akka\nyhdeksää, poika ei huoli lahjoista, hän vaanii sinua itseäsi, yrittää\ntarttua paitaasi.\"\n\nNaispuolisen _v'ed'-avan_ tai _rav-avan_ rinnalla esiintyy\nmordvalaisten kansanrunoudessa siis myös miespuolinen _v'ed'-at'a_ tai\n_rav-at'a_. Kuten _v'ed'-ava_ esiintyy _v'ed'-at'akin_ saduissa ja\nuskomuksissa ihmisen muotoisena. Butuzov kertoo, että jokaisessa joessa\non _v'ed'-ava_ ja _v'ed'-at'a_, \"joiden luona monet ovat olleet\nvieraisilla.\" Mokshalaisessa laulussa kerrotaan, mitenkä veneen toiseen\npäähän istui silkkitukkainen _v'ed'ava_ ja toiseen hopeapartainen\n_v'ed'-at'ä_. Eräässä jo mainitun sadun toisinnossa talonpoika lupaa\n_v'ed'-at'alle_ uhriksi \"sen, josta hän ei tiedä\", jotta vedenhaltija\npäästäisi irti hänen partansa, johon se oli tarttunut miehen juodessa\nkaivosta. Rukouksissa ja loitsuissa ei _v'ed'-at'a_ koskaan esiinny\nyksin, vaan säännöllisesti _v'ed'-avan_ rinnalla tämän uskollisena\nseuralaisena. Tällöin _v'ed'-at'a_ on myös yhtä hämäräpiirteinen\nolento kuin _v'ed'-ava_. Sellaiset maininnat kuin \"hopeapartainen\"\n_v'ed'-at'a_ ja \"silkkihiuksinen\" _v'ed'-ava_, esim. eräässä Tshiginin\nmuistiinkirjoittamassa loitsussa, ovat vain runollisia koristuksia.\nMilloin taas, kuten Utshajev mainitsee, vesi-emoa sanotaan \"isoäidiksi\"\n(_v'ed'-ava babai_) ja vesi-ukkoa \"isoisäksi\" (_v'ed'-at'a\npokshtshai_), saattavat nämä sukulaisnimitykset johtua vainajiin\nkohdistetuista rukoussanoista. Niistä siirtyneitä piirteitä tavataan\nmyös seuraavissa Tshiginin muistiinpanemissa kehoitussanoissa: \"Tulkaa,\nottakaa vastaan (uhri), hopeapartainen _v'ed'-at'a_, silkkihiuksinen\n_v'ed'-ava_, kutsukaa myös sukulaisenne ja heimolaisenne, syökää,\njuokaa, nauttikaa ja mässätkää, juhlikaa ja huvitelkaa!\" Osoituksena\nsiitä, että _v'ed'-avaa_ ja _v'ed'-at'aa_ on palvottaessa joskus\npidetty erillisinä olentoina, mainittakoon muutamissa uhrimenoissa\nesiintyvä tapa antaa kumpaisellekin erikoinen uhrilahja. Tshigin\nkertoo, että vesi-emo sai palttinaa ja vesi-ukko rahaa. Utshajevin\nmukaan annettiin edelliselle eräässä kevätjuhlassa sipuleita ja\njälkimmäiselle tupakkaa. Kun _v'ed'-at'a_ yleisempään _v'ed'-avaan_\nverrattuna on harvinaisempi ja kun sillä sitä paitsi on vähäisempi\nmerkitys, voi hyvällä syyllä olettaa, että kieletär on myöhemmin luonut\n_v'ed'-at'an v'ed'-avalle_ seuralaiseksi. Samoin \"lähde-emo\"\n(_kolodtsa-ava_) on saanut seuralaisekseen \"lähde-ukon\"\n(_kolodtsa-at'a_).\n\n_V'ed'-avan_ ja _v'ed'-at'an_ ohella mokshalaiset ovat palvoneet myös\n_v'ed'-azar_ ('vesi-herra') ja _v'ed'-azarava_ ('vesi-herratar')\nnimisiä haltijoita. Orlov väittää, että paikallisilla järvien ja jokien\nhaltijoilla on lisäksi ollut ylijumalat _otshu-v'ed'-azdr_ ja\n_otshu-v'ed'-azarava_, joiden asuntona muinaismordvalaiset muka pitivät\nvaltamerta. Muut lähteet eivät kuitenkaan anna tukea näille Orlovin\noletuksille. Yhtä hämärähahmoisia kuin _v'ed'-ava_ ja _v'ed'-at'a_ ovat\n_v'ed'-azar_ ja _v'ed'-azarava_ rukouksissa, vaikka kieletär niille\nantaakin sellaiset ihmistä muistuttavat piirteet kuin: \"hopeapartainen\nvesi-herra, silkkihiuksinen vesi-herratar\". \"Vesi-herratar\" tavataan\njoskus myös \"vesi-emon\" ohella samassa rukouksessa: _v'äd'in k'ird'i\nv'äd'-ava, v'äd'in k'ird'i azarava_.\n\n_V'äd'-azar_ ja _v'äd'-azarava_ nimityksiä mokshalaiset käyttävät yhtä\nhyvin jokien ja järvien kuin lähteenkin haltijoita palvoessaan.\nJälkimmäisillä Orlov mainitsee olleen myös erikoisnimet _äsh-azar_\n('lähde-herra') ja _äsh-azarava_ ('lähde-herratar'), mutta nämäkään\nnimitykset eivät liene olleet muuta kuin elollistetun lähteen\npalvontaepiteettejä. Vedenhaltijasta puhuessaan ersalainen tyytyy\njoskus vain _v'ed'en k'ird'i_ ('veden haltija'), myös _l'isman k'ird'i_\n('lähteen haltija') nimityksiin. Jälkimmäinen mainitaan mm. Paasosen\njulkaisemissa kielennäytteissä: _l'isman k'ird'i, korminets, l'isman\nk'ird'i, matushka_. Tämän haltijan olemusta valaisevat sanat: \"kuin\nhopea pulppuaa sinun vetesi, kuin kulta vyöryy sinun vetesi\".\nHarvinaisempi on _pas_ ('jumala') sanan käyttö tässä yhteydessä:\n_v'ed'-pas_ tai _l'isman-g'ird'e-paz_, jonka jatkoksi Simbirskin läänin\nersalaiset liittävät toisinaan venäläisen _matushka_ sanan:\n_l'isman-g'ird'e-paz, matushka_.\n\nToisin paikoin kuten Insarin piirin Terezmorgassa _v'ed'-avan_\nrinnakkaisnimityksenä mainitaan vielä _v'ed'-mastar-ava_\n('vesi-maa-emo'), joka tuo mieleen _v'ed' mastyr-pasin_, jo\nMilkovitshin aikoinaan esittämän ersalaisten vedenjumalan nimen. 42\n\nPaha ja pelätty vedenhaltija on mordvalaisten _v'ed'-erav_\n('vesieläjä'), jonka nimi muistuttaa vatjalaisten _järv-elaj_ (vrt.\nven. vodjanoj) nimistä haltijaa. Jevsevjev selittää Simbirskin läänin\nersalaisten uskovan, että _v'ed'-erav_ lähettää parantumattomia tauteja\nniihin, jotka häiritsevät sen lepoa. Paasonen esittää tämän\nvedenhaltijan nimen muodossa _v'ed'-eräj_ ja _v'etsa-eräj_ ('vedessä\neläjä') ja sanoo, että sellaisia olentoja on useita. Mordvalaiset\nkuvittelevat \"vesi-eläjän\" vainoavan myös vastasyntyneitä lapsia.\nSuojellakseen pienokaistaan äideillä on ollut tapana panna lapsi\nkätkyeen ja laskea kätkyt kolmesti lattian alle, _v'ed'-eräj_ ei\nsilloin näet huomaa lasta ja _kud-ava_ suojelee sitä. Simbirskin\nläänin ersalaiset kertovat _v'ed'-avankin_ ryöstävän vastasyntyneitä\nlapsia. Pahoja vedenhaltijoita on toisin paikoin nimitetty myös\npaholaisiksi, shajtaneiksi.\n\nTärkeimpiä syitä, jonka vuoksi mordvalaiset ovat palvoneet vesi-emoa,\non ollut virkistävän _sateen saaminen_ pitkällisen poudan\nnäännyttämille vainioille. Naapurikansojen tavalla he ovat pyrkineet\naikaansaamaan sadetta myös taianomaisin keinoin, nimittäin pelkästään\nvettä pirskoittamalla, jommoisiin menoihin he ovat turvautuneet sekä\nsatunnaisista syistä että maanviljelyksen edistämistä tarkoittavien\nuhrijuhlien yhteydessä. Tämä sateentekemisen taika voi yhtyä myös itse\nuhritoimitukseen. Kuvatessaan terjuhaanien uhrimenoja piispa Jakovin\ntiedoittaja, kuten jo olemme maininneet, kertoo, mitenkä uhripappi otti\nsadetta anoessaan suuhunsa uhrijuomaa, pirskoitti sitä eri\nilmansuuntiin ja lausui neljä kertaa: \"_dur, dur, dur, paro\nmastor-pas_!\" Näissä rukoussanoissa ei tosin tavata itse vedenjumalan\nnimeä, mutta eräässä toisessa kuvauksessa, jossa niinikään puhutaan\nkansan pirskoittamisesta oluella, \"jotta saataisiin hyvä sato\",\nmainitaan muiden jumalien ohella sateen antajana _ved-mastyr-pas_. Myös\nBenevolenskij, joka kuvailee erästä määräaikaista helluntaiviikolla\nvietettyä maanviljelysjuhlaa, mainitsee, että yhdellä vanhimmista\nukoista oli tapana ammentaa lähteestä vettä ja pirskoittaa sitä kansan\npäälle lausuen: \"_V'ed'-azarava, matushka_, anna sadetta, kostuta\nsiemen, anna sille elämä!\"\n\nVarsinaisia _sadeuhreja_ on vedenhaltijan kunniaksi toimitettu joko\nmääräaikoina tai satunnaisesta syystä. Smirnov sanoo mordvalaisten\nkerääntyneen keväällä lähteen tai järven partaalle pyytääkseen\n_v'ed'-avalta_ sadetta ja hyvää satoa. Enimmäkseen sadeuhri\ntoimitettiin kuitenkin satunnaisesta syystä ankaran kuivuuden\nvallitessa. Silloin se suoritettiin vanhan tavan mukaisesti aina\nsellaisen lähteen, järven tai joen partaalla, josta hedelmällisen\nsateen uskottiin aiheutuvan. Fitingofov kertoo, että Simbirskin piirin\nersalaisilla oli pitkällisen kuivuuden vallitessa tapana lähettää joku\nukko, joskus useampiakin metsässä sijaitsevalle järvelle noutamaan\nsadetta siltä suunnalta, jolta sadepilvet tavallisesti tulivat. Sateen\nhankkijat, joilla piti olla mukana muutamia teurastettuja sorsia,\nkulkivat kolme kertaa järven ympäri, keittivät sen jälkeen uhrilinnut\nja söivät ne sekä palasivat kotiin sateen kera.\n\nFuks mainitsee tällaisena sateenantajana erään lähteen, joka sijaitsee\nneljän virstan päässä Berezofkasta.\n\nEi aina kuitenkaan ole ollut helppoa löytää hyvää sadelähdettä.\nSitä osoittaa seuraava Lukinin Simbirskin läänin ersalaisilta\nmuistiinkirjoittama perintätieto: \"Kun kolmen vuoden aikana ei satanut,\nvaan kuivuus vallitsi, vilja ei kasvanut ja kansa kuoli nälkään,\nmordvalaiset rukoilivat monien lähteiden ääressä ja pyysivät jumalalta\nsadetta, mutta turhaan. Silloin eräs Saban niminen ukko teurasti härän,\nkeitti sen lihan ja täytti sillä suuren repun, jonka hän asetti\nolkapäilleen, lisäksi hän otti astiallisen mesijuomaa ja lähti anomaan\nvedenhaltijalta sadetta. Hän kulki vuoron perään useiden vesien\nvarsilla, kunnes lopulta tuli sellaiselle lähteelle, että hänen siellä\nrukoillessaan heti alkoi rankasti sataa. Siitä lähtien mordvalaiset\novat tältä lähteeltä, jota sanotaan 'ukko-lähteeksi' (_at'a-l'isma_),\nrukoilleet sadetta. Sadelähdettä rukoiltiin sanomalla: _l'isman\ng'ird'i paz, matushka_, anna sadetta!\"\n\nMonin seuduin on sellainenkin usko ollut vallalla, että pitkällinen\n_kuivuus voi johtua sadetta antavan lähteen tukkeutumisesta_. Smirnovin\nteoksessa on tästä seuraava esimerkki: Kun muudan akka levitti Alatyrin\npiirissä kuivan kesän aikana huhua, että jos vanhan keremetin paikalla\noleva, jo täyttynyt lähde puhdistettaisiin, saataisiin sadetta, menivät\nsuuret joukot heti lapioin ja kuokin aukomaan tuota tukkeutunutta\nlähdettä. Muutamin paikoin on suuren kuivuuden vallitessa tapana\nrukoilla kahtena ensimmäisenä päivänä jonkin lähteen äärellä ja\nkolmantena hautausmaalla.\n\nVedenjumaluutta mordvalaiset ovat palvoneet paitsi maan myös _ihmisten\nja karjan hedelmöittäjänä_. Samoin kuin sadetta synnyteltäessä on\ntällöinkin toisinaan pidetty riittävänä vain vedellä pirskoittamista.\nTällainen taianomainen kastelu on säilynyt mm. häämenojen yhteydessä.\nMuudan nimetön kirjoittaja kuvailee Pensan läänin lehdessä 1847,\nmitenkä tytöt, kun morsian häiden jälkeisenä päivänä meni lähteelle,\npirskoittivat tämän päälle vettä paluumatkalla. \"Vesille menoon\"\nliittyi usein kastelun lisäksi uhrin toimittaminen. Niinpä Dubasov\nkertoo Tambovin läänin häätapoja kuvatessaan, että nuorikko viedään\ntoisena hääpäivänä lähteelle, missä tämä heitettyään rahan veteen\nammentaa vettä sankoon ja kantaa kotiin, häävieraat ottavat sitten\nhäneltä sangon ja valelevat vedellä toisiaan. Mainov mainitsee\nmokshalaisilla olleen tapana viedä nuori vaimo suoraan aviovuoteesta\njoelle. Tällöin hänellä tuli olla mukanaan teurastettu tai elävä kana,\njoka hukutettiin veteen _v'ed'-azaravalle_ uhriksi. Veteen heitettiin\nmyös pyöreä leipä ja munakakku samalla kun rukoilija-akka lausui\nseuraavat sanat: \"_V'ed'-azarava_, emonen, sinä olet puhdas, puhdista\nhänet sairaudesta ja huonoudesta, anna hänen synnyttää usein ja\nonnellisesti, anna hänen nähdä lastensa lapset, ole hänelle äiti,\nrakasta tytärtäsi!\" Tämän rukouksen jälkeen vastanainut astui joko\nkokonaan veteen tai häntä vain pirskoitettiin vedellä. Primerov\nhuomauttaa Krasnoslobodskin piirin tapoja esittävässä kuvauksessaan,\nettä tielle, jota pitkin morsianta saatettiin lähteelle tai joelle,\nvalettiin mesijuomaa. Kun tavanomainen palvonta oli veden ääressä\nsuoritettu, täytettiin sanko vedellä, ja kulkue palasi kotiin.\n\nMonin paikoin on uhripalvonta syrjäyttänyt vedellä pirskoittamisen.\nNiinpä Tambovin läänin mordvalaisilla oli tapana, kuten Mitropolskij\nkertoo, saattaa nuorikko joen rannalle, missä tämä pitäen käsiään\npäänsä päällä kumarsi kolmesti vettä kohti; muudan vaimo taittoi\ntällöin leivästä palasen ja heitti sen veteen polvistuen ja kumartaen\nkolmesti pohjoista kohti. Sen jälkeen noudettiin häätalosta sanko,\ntäytettiin vedellä ja kannettiin kotiin tanssien. Makarij mainitsee\nmokshalaisnuorikkojen uhranneen \"joen jumalattarelle\" rahaa, palttinaa,\nleipää ja suolaa jokeen, \"jotta hän puhdistaisi heidän likaiset\nvaatteensa ja antaisi heille lapsia.\" Enemmän pyyntöjä sisältää Orlovin\nesittämä nuorikon rukous, jonka hän lukee häiden jälkeen joen, järven\ntai lähteen partaalla uhratessaan veteen leipää, palttinatilkkuja sekä\nrahaa: \"Hopeapartainen _v'ed'-azar_, silkkihiuksinen _v'ed'-azarava!_\nOlen tullut luoksenne leivän, suolan, palttinan ja rahan kera\nuhratakseni, olkaa hyvänsuopia! Koko avioelämäni aikana antakaa minulle\nonnea, elatusta ja terveyttä ja lahjoittakaa minulle paljon poikia ja\ntyttäriä. Kun tulen veden luo, varjelkaa minua kaikelta\nonnettomuudelta! Peskää puhtaaksi minun likaisuuteni ja mustuuteni!\"\n\nPaitsi häiden aikana mordvattaret turvautuivat perheasioissa\nvesi-emon apuun satunnaisistakin syistä. Niinpä Makarij mainitsee\nNizhnij-Novgorodin läänin mordvalaisten kääntyneen \"veden jumalattaren\"\npuoleen _hedelmättömyyden vuoksi_. Uhrin toimittivat tällöin mies ja\nvaimo yhdessä mennen keskiyöllä syrjäisten ja omaistenkin tietämättä\njoelle mukanaan palttinaa, leipää, suolaa ja muita salaa valmistettuja\nruokia. Osa ruoista heitettiin jokeen sovitusuhriksi, osan uhraajat\nsöivät itse toivoen, että heidän hedelmättömyytensä loppuisi.\n\nSamoin Orlov, jonka kuvauksessa puhutaan myös salaa valmistetuista\nruoista, kertoo, mitenkä lapsettomat mokshattaret valmistivat salaa\nöiseen aikaan jauhoja ja leipoivat pieniä kakkuja happamattomasta\ntaikinasta \"vesi-herralle\" ja \"vesi-herrattarelle\" uhriksi. Uhrin\naviopuolisot toimittivat yhdessä yöllä joen tai järven rannalla.\nOrlovin kuvaukseen sisältyy myös seuraava rukous; \"Hopeapartainen\n_v'ed'-azar_, silkkihiuksinen _v'ed'-azarava!_ Teitä varten olemme\nvalmistaneet, teille olemme tuoneet happamattoman kakun ja suolaa. Ehkä\nemme ole palvoneet teitä kyllin hartaasti kylpiessämme, vaatteita\npestessämme tai palttinaa huuhtoessamme. Ei ollut hyvä, jos riitelimme,\nei ollut hyvä, jos jotakin pahaa teistä ajattelimme tai jos muulla\ntavoin rikoimme teitä vastaan. Osoittakaa meille armonne, antakaa\nmeille poikia ja tyttäriä!\"\n\nTambovin läänissä asianomaiset veivät tällöin joelle kukon, jonka he\nsitoivat silkillä ja jonka kaulaan he ripustivat tiukuja. Palvoessaan\nvedenhaltijaa keskiyöllä he heittivät linnun veteen ja pyysivät, että\nvedenhaltija vastaanottaisi uhrin ja tekisi hedelmättömän\nhedelmälliseksi. Mitropolskij sanoo tämän toimituksen nimenä olleen\n\"vesi-uhri\" (_v'ed'-ozks_).\n\nErikoislaatuinen oli eräiden ersalaisvaimojen tapa, josta Shahmatov\nkertoo: Nämä turvautuivat tietäjä-akkaan, joka teki taikinasta nuken\n(lapsen) ja meni avun pyytäjän kera keskiyöllä joen rannalle, missä\nhedelmätön vaimo vyöttömänä ja hiukset hajallaan lankesi maahan\nkasvoilleen, samalla kun tietäjä-akka supatti ja puhalsi sanoen: \"No\nkas tässä, tämä on sinua varten, anna meille omasi! Me anomme sinulta\nja annamme myös puolestamme sinulle!\"\n\nHedelmättömyyden uskotaan johtuvan etenkin siitä, että vesi-emoa on\nloukattu. Butuzov sanoo ersalaisvaimojen menneen tällöin joelle\npyytämään anteeksi sanoen: \"_V'ed'-ava_, emonen, anna minulle anteeksi,\nehkä olen loukannut sinua ja sen vuoksi en synnytä lapsia.\" Bugulman\npiirin Shantalassa on uskottu, että jos vaimo uidessaan on vajonnut\nveteen taikka rannalla vaatteita pestessään on horjahtanut jokeen,\ntulee häneen _v'ed'-narfot'_, joka estää häntä saamasta lapsia. Tällöin\npiti tämän mennä tietäjän kera joen yli vievän sillan tai puron yli\njohtavien porraspuiden keskikohdalle, jossa tietäjä luki seuraavan\nanteeksipyynnön: \"Veden kaani, veden isäntä (_poksh), mastor-ava_\n('maa-emo') Marija, anna anteeksi! Ehkä hän kaatui vaatteita\npestessään, kylpiessään tai rannalla leikkiessään, ehkä hän tuli\nsanoneeksi (pahan) sanan, -- anna hänelle anteeksi!\"\n\nPensan läänin mokshalaisvaimo otti puheena olevassa tapauksessa\nmukaansa ryynejä, hirssiä, humalaa ja kopekanrahan, asetti nämä\nuhrilahjat joen rannalle ja pyysi, että _v'ed'-ava_ antaisi hänelle\nanteeksi ja \"löytäisi hänessä paikan itselleen\". Mainov sanoo\nmokshalaisten vastaavan lapsilleen, kun nämä kysyvät, mistä uusi\nperheenjäsen on tullut: \"_V'ed'-ava_ lahjoitti\".\n\nPaitsi hedelmällisyyden vuoksi ovat mordvattaret kääntyneet\n_v'ed'-avan_ puoleen myös synnytystuskissa uskoen, että vesi-emo voi\nvaimentaa äidiksi tulevan vaivoja ja suojella tämän lasta. Paasonen on\nBugulman piirin Kozlofkassa muistiinpannut tätä esittävän loitsun:\n\"Silkkipalmikkoinen _v'el'd'aj-baba_, silkkipartainen _v'el'd'aj-at'a,\nv'ed'mastor-ava, matushka_, armahda Mat'ran sikiötä (_shkaft traft_),\npäästä hänen sikiönsä (ilmoille), ehkä hän on kaatunut, ehkä hänen\njalkansa on luiskahtanut, ehkä hän on kironnut, armahda häntä, päästä\nhänen sikiönsä!\"\n\nMutta mordvalaisten käsityksen mukaan vesi ei ole vain ihmisten vaan\nmyös _karjan hedelmöittäjä_. Siihen viittaa mm. karjan vedellä\npirskoittaminen, mikä toimitetaan, kun elukat keväällä Yrjön päivänä\najetaan laitumelle. Karjaonnen vuoksi on vesi-emon puoleen käännytty\netenkin \"akkojenpuuro\" nimisessä naisten juhlassa, jolloin\n_v'ed'-avalta_ on rukoiltu paitsi viljan kasvua, myös lehmien ja\nkotilintujen lisääntymistä.\n\nLisäksi mordvalaiset ovat palvoneet vesi-emoa sellaisen taudin vuoksi,\njonka uskotaan aiheutuvan vedestä, Jo Makarij kertoo, että mokshalaiset\nkääntyivät sairaustapauksissa joen jumalattaren puoleen pyytäen siltä\nparannusta ja uhraten sille leipää ja suolaa. Zorinin muistiinpanojen\nmukaan mordvalaiset uskovat, että ihminen, joka putoaa veteen, saa\n_v'ed'-narfotin_, jonka parantamiseksi on asianomaisesta paikasta\nnoudettava \"vedenpää\" (_v'ed'-pra_). \"Veden pään\" noutaminen\ntoimitetaan keskiyöllä kenenkään tietämättä siten, että veden\nyläpuolelle, johon ei kukaan vielä keskiyön jälkeen ole koskenut,\ntehdään ristinmerkki, ja sen jälkeen loitsua lausuen otetaan saksilla\ntai veitsellä vettä pisaroittain. Loitsussa käännytään _v'ed'-avan_\npuoleen, joka on ensin herätettävä, sitten mainitaan uhrilahjat ja\nilmoitetaan asia, minkä vuoksi apua anotaan, lisäksi pyydetään sairaan\npuolesta ja hänen nimissään anteeksi, jos tämä jotenkin on loukannut\nvedenhaltijaa. Lopuksi, kun vettä on ammennettu tarpeeksi, kiitetään\n_v'ed'-avan_ avusta. Näin noudetulla \"veden päällä\" eli ensi vedellä\nsairas sitten pestään joko kotona tai kysymyksessä olevan joen tai\nlähteen rannalla.\n\nPaasosen kokoelmissa on seuraava \"veden pään\" noutamiseen liittyvä,\nBuguruslanin piirin Vetshkanovosta saatu kiintoisa loitsu: \"Iltarusko\nDarija, aamurusko Marija, keskiyön Maffona, _v'ed'-mastor-ava,\nmatushka_, jos olet valveilla, nouse, jos nukut, herää! Olga on tullut\npeseytymään, hakemaan sinulta parannusta. Hopeana sinä nouset, kultana\nsinä vyöryt, kaiken sinä peset --, pese -- Olgan tauti pois!\"\n\nEtenkin _silmätautiin_ on \"veden pää\" erikoisen tehokas. Tällöin\ntietäjä nostaa alituiseen kädenpäällyksellä vettä joesta tai lähteestä\nja pesee sairaan silmiä. Samalla hän lukee silmätaudin loitsun. Erään\nsellaisen Paasonen on muistiinmerkinnyt myös Vetshkanovossa:\n\"_Ved'-mastor-ava, matushka_, kaukaisessa paikassa elät, maan alla\nkuljet, kaikki maanalaiset tiet tunnet, hopeana nouset, kultana vyöryt.\nNiinkuin rantoja ja valkoisia kiviä huuhtelet, samoin huuhtele Grunan\nsilmät, tulipa tauti sitten miehestä tai naisesta, -- pahasta silmästä\ntai pahasta mielestä, vainajasta (tämän ollessa tuvassa), tuulesta tai\nmyrskystä, -- huuhtele sinä se pois! Sinä virtaat Sokiin, Sok Volgaan,\nVolga mereen, meri kurimukseen, siellä on sinulla katettu pöytä,\nsyötävää ja juotavaa, siellä syövät, juovat, tanssivat, laulavat,\nodottavat sinua, ottavat sinut vastaan.\"\n\nToisinaan on vedestä saatu tauti parannettu vedessä kylpemällä. Siitä\nSmirnov kertoo sanoessaan, että se, jota veden aiheuttama sairaus on\nkohdannut, lähtee loitsija-akan saattamana joelle, asettaa rannalle\nlihaa, maljallisen viinaa, hiukan tupakkaa ja kopekanrahan sanoen:\n\"Katso, olen tuonut sinulle 100 ruplaa, 1/4 ämpäriä (ven. mitta) viinaa\nsekä pöytäliinan, anna minulle anteeksi!\" Sen jälkeen hän kylpee\njoessa. Jos vesi silloin kuohuu ja kohisee, loitsija-akka päättelee\nsiitä, että sairas paranee. Shahmatov mainitsee vesi-emon uhrilahjoina\ntällöin piirakan, kangastilkun, korvarenkaat, sormukset ja\nkoristenauhan. Tshigin huomauttaa, että uhrilahjat, jommoisina hän\nluettelee leivonnaiset, viinan, hunajan ja palttinan, kuljetetaan ennen\nuhraamista kolme kertaa sairaan pään ympäri vastapäivään loitsua\nlukien. Muissakin kuin veden vihan aiheuttamissa sairauksissa käytetään\n\"veden päätä\" hyvänä lääkkeenä. Shahmatov kertoo, että se tepsii\nkaikkia kipuja vastaan. Zorinin mukaan sitä käytetään toisten\nturmioksikin.\n\nPaitsi käsitystä, että vedestä voi aiheutua tauti (veden vihat), ovat\nsellaiset tavat kuin \"veden väen\" noutaminen keskiyöllä, ristinmerkin\ntekeminen veden yläpuolella, veden herättäminen, uhrilahjain\nkuljettaminen sairaan pään ympäri sekä anteeksipyyntö tunnettuja myös\nSuomen itärajalla ja sen takana. Tällaiset tavat eivät kuitenkaan\npohjaudu suomalais-mordvalaisiin kulttuuriperintöihin, vaan ovat\nkummallakin taholla ilmeisesti venäläisiltä lainattuja. Mordvalaisten\n\"veden päätä\" vastaa venäläisten \"alkamaton vesi\" (nepotshata voda),\njota on myös käytetty parannuskeinona. Samoin ovat veden ääressä\nesitetyt anteeksipyyntöloitsut sekä mordvalaisilla että karjalaisilla\nvarmaankin venäläisperäisiä. Vertailun vuoksi esitettäköön seuraavat\nkarjalaisen loitsun sanat: \"Veden kultani kuningas, prosti milma (anna\nminulle anteeksi), jos lienen pahaa ajatellut!\"\n\nSamoin kuin karjalaiset ovat vedeltä apua anoessaan raaputtaneet sille\nhopearahaa uhriksi, samoin ovat mordvalaisetkin menetelleet, se käy\nilmi mm. seuraavasta Makarijn kuvailemasta veden jumalain\nlepytysuhrista: Asianomainen menee sydänyöllä tietäjä-akan tai oman\nvaimonsa kanssa salaa joelle ottaen mukaansa leivän, jonka hän itse tai\nhänen vaimonsa on sitä varten leiponut, sekä suolaa ja hopearahan. Joen\nrannalla hän polvistuu ja rukoilee: \"Hopeapartainen _v'ed'-at'a_,\nsilkkihiuksinen _v'ed'-ava!_ Olen tuonut teitä varten leipää, suolaa ja\nhopeankirkkaan lahjan, ehkä olen tässä paikassa joskus sadatellut tai\nteitä palvoessani tehnyt jotakin pahaa, antakaa armonne, antakaa\nhyvinvointia, elatusta ja terveyttä!\" Sitten leipä ja suolat heitetään\njokeen, mutta hopearahaa vain raaputetaan rukousta luettaessa.\n\nOrlovilla tapaamme vastaavan loitsurukouksen seuraavassa muodossa:\n\"Hopeapartainen _v'ed'-azar_, silkkihiuksinen _v'ed'-azarava!_ Olen\ntullut luoksenne leivän, suolan ja hopea valkoisen kera. Ehkä olen\nkylpiessäni pahasti sadatellut, ehkä olen veteen pudotessani jotakin\npahaa sanonut tai teistä pahaa ajatellut tahi muuten tehnyt pahaa\nteidän edessänne, antakaa minulle armonne, antakaa minulle\nhyvinvointia, elatusta ja terveyttä!\"\n\nOrlov esittää myös seuraavat lähteen ääressä luetut sanat: \"_Äsh-azar_\n('lähde-herra'), _äsh-azarava_ ('lähde-herratar')! Olen tullut\nluoksenne uhratakseni teille leipää, suolaa ja lihaa, ehkä olen vettä\nammentaessani pahasti sadatellut, ehkä olen lähteen viereen kaatuessani\nkironnut tai tehnyt jotakin muuta pahaa edessänne, armahtakaa minua,\nantakaa menestystä, elatusta ja terveyttä!\"\n\nJokien ja järvien herraa ja herratarta mokshalaisnaiset ovat palvoneet\nmyös _pellavan valkaisemisen_ aikana uhraamalla niille veteen\nleivänpaloja ja pieniä palttinatilkkuja. Työhön ryhdyttäessä\nrukoiltiin: \"Hopeapartainen _v'ed'-azar_, silkkihiuksinen\n_v'ed'-azarava!_ Tuon teille uhriksi leipää, suolaa ja palttinaa, olkaa\nhyvänsuopia, varjelkaa minua pellavan valkaisemisen aikana kaikelta\npahalta. Valkaiskaa palttina asianmukaisesti!\" Työn päätyttyä uhrattiin\ntaas leipää, suolaa ja palttinaa kiitokseksi sekä pyydettiin, etteivät\nveden herra ja herratar jättäisi työntekijää vastedeskään varjelusta\nvaille palttinaa valkaistaessa tai liinavaatteita pestäessä.\n\nKuten mainittu, mordvalaiset palvoivat vesi-emoa myös, milloin\nuhrieläin tai helluntaikoivu oli yleisen tavan mukaisesti vedellä\nhuuhdeltava. Edellisessä tapauksessa raaputettiin vesi-emolle\nhopearahaa.\n\nOrlov kertoo, että mokshalaisilla oli _jokikalastuksen alkaessa_ tapana\nlausua: \"_V'ed'-azar, v'ed'-azarava!_ Olkaa hyvänsuopia, suojelkaa\nmeitä kalanpyynnin aikana hukkumiselta ja kaikelta pahalta. Antakaa\nmeille runsas kalansaalis!\"\n\nKalaan lähtiessä on luettu myös loitsuja, joista näytteeksi\nesitettäköön seuraava Zorinin muistiinpanema: \"Meri, meri, meri!\nMerellä on haltijansa (_pokshonzo_). Meren haltijat ovat _v'ed'-at'a_\nja _v'ed'-ava_. Meressä elää vesilintuja, nimettömiä kaloja,\nkäärmekaloja, samassa vedessä elää hyviä kaloja. Hankkiudun kalaan,\nmenen rannalle, kumarran _v'ed'-at'alle_ ja _v'ed'-avalle_. Silkkiparta\n_v'ed'-at'a_, hopeapalmikko _v'ed'-ava_, missä asutte, sitä en tiedä,\ntunnen vain teidän kauniit nimenne, tiedän, että asutte meressä ja\nymmärrätte kalojen kieltä, olen tullut kalaan, mutta en uskalla heittää\nonkeani, ennen kuin olen teille kumartanut. Lähettäkää onkeeni paljon\nhyviä kaloja, niin minä tulen teitä aina kumartamaan.\"\n\nMordvalaisten käsityksen mukaan _vesi-emo on ennen vanhaan vaatinut\nihmisuhrejakin_. Butuzov kertoo kuulleensa, että vesimyllyä\nrakennettaessa heitettiin eläimiä veteen ja lisäksi luvattiin\nvesiemolle ihmisenpää. Tällaisen lupauksen jälkeen nähtiinkin sitten\nmuka hukkuneen ruumis joessa. Joskus on asiasta selviydytty siten, että\nveteen on viskattu vain joltakin varastettu lakki sanomalla: \"Kas tässä\non sinulle ihmisen pää!\" Smirnov sanoo, että _v'ed'-avalle_ uhrattiin\navioton lapsi, joka kätkettiin vesimyllyn perustaan. Shahmatov esittää\ntarinan, mitenkä vesimyllyn rakentajat ajavat troikalla toiseen kylään\nja ryöstävät sieltä lapsen, tytön tai pojan. Sitten lämmitetään sauna\nja lapsi pestään puhtaaksi, minkä jälkeen hänet asetetaan ensimmäistä\npaalua varten kaivettuun kuoppaan ja surmataan lyömällä paalu hänen\npäällensä. Samalla sanotaan: \"Ole sinä myllyn haltija, _m'el'netsa-ava_\n('mylly-emo')!\" Lisäksi lausutaan myllylle: \"Älä nyt enää vaadi\nihmisuhria, ei rakentajilta, ei mylläriltä eikä jauhattajilta!\"\n\nTällaiset naapurikansojenkin tuntemat tavat ja tarinat ovat\nmordvalaisille saapuneet lähinnä venäläisiltä kuten jo nimestä päättäen\nitse vesimyllykin. Ersalaisten vesimyllynhaltijaa, _m'el'netsa-avaa_.\nvastaa mokshalaisten _m'el'nits-azarava_.\n\nKansainvälisiä ovat lisäksi sadut, joissa vedenhaltijalle luvataan\njostakin syystä se, \"josta asianomainen ei tiedä\" s.o. hänen äsken\nsyntynyt lapsensa. Esimerkkejä on myös siitä, että vedenhaltijat\nvaativat ihmisten maailmasta emännän pojalleen. Niinpä Patran\nmokshalaiskylästä on muistiinpantu runo, jossa kerrotaan, mitenkä\n_v'ed'at'a_ ja _v'ed'-ava_ pysäyttävät miehen veneen Volgalla ja\nvaativat hänen henkeään. Mies tarjoaa silloin turhaan puolisoansa ja\npoikaansa. Vasta kun hän lupaa morsiuskapioita neulovan tyttärensä,\nlaskevat vedenhaltijat hänen veneensä irti. Hänen tuskin kotiin\nehdittyään saapuvat _v'ed'-at'a_ ja _v'ed'-ava_ vaunuilla ajaen\nnoutamaan tytärtä ilmoittaen tälle: \"Sinun miehesi on jo kauan\nodottanut sinua.\"\n\nSeuraava tarina on muistiinpantu Insarin piirin mokshalaisilta:\nNuorelta mokshalaiselta häviää kaksi hyvää hevosta. Hän lähtee metsään\nniitä etsimään. Mättäikössä, saraikossa \"joen poika\" (_ravan odsora_)\nkaupitsee niitä hänelle. Mokshalainen lupaa lunnaiksi isänsä, lupaa\näitinsä, mutta joen poika ei niistä huoli, vaan vaatii Kula nimistä\nsisarta. Tämän luvattuaan mies saa hevosensa takaisin. Tultuaan kotiin\nhän tapaa sisarensa surun murtamana. Mies kertoo luvanneensa hänet joen\npojalle lunnaiksi. Kohta kuuluukin kumu sillalta, kohina juoksevasta\nvedestä, ja pian kosijat tulevat kylää pitkin kahdellatoista hevosella\ntiukujen ja kulkusten helistessä. Maa tärisee hevosten kavioiden alla,\nja portti lennähtää auki itsestään niiden lähestyessä. _V'ed'-ava_ on\ntakimmaisissa ajoneuvoissa, yllään lumivalkoinen viitta, päässä\nvaahtinen _panga_, morsiuslunnaat kädessä: \"Tule, miniäni, ei\nkuolemaan, ei hukkaan joutumaan, vaan vanhoja, nuoria vaatettamaan!\"\nNostettuaan neidon vaunuihin veden väki vei hänet kylää pitkin, kunnes\njoen rannalle pysähtyivät ja saaliinsa veden valtaan saattoivat.\n\nKotoperäinen on epäilemättä Insarin piirin mordvalaisten käsitys, että\n_veteen hukkuvaa ei ole hyvä pelastaa_, sillä vesi-emo ja vesi-ukko\nvoivat suuttua, kun saalis viedään heidän käsistään. Tästä kertoo jo\nMakarij ja mainitsee, että hukkuvan pelastamisesta voi rangaistuksena\naiheutua tauti, hedelmättömyys tai lasten kuolema. Jos pelastajan\nonnistuu lepyttää vedenhaltijat uhrilahjoilla, uskotaan niiden vihan\nkääntyvän siihen, joka oli hukkumaisillaan. Makarij esittää myös\nrukouksen, jossa vedenhaltijoilta pyydetään anteeksi, että \"on ehkä\nveteen vajonneen vetänyt ylös\".\n\nPaitsi satunnaisista syistä mordvalaiset ovat toimittaneet\n_vedenhaltijoille uhreja myös määräaikoina_. Orlovin kuvauksessa\nmainitaan, että mokshalaiset viettivät tällaisen uhrijuhlan keväällä\njäidenlähdön jälkeen, suunnilleen huhtikuun keskivaiheilla. Uhripaikka\noli läheisen järven tai joen ranta. Uhrimenoja varten, joihin koko kylä\nosallistui, tuotiin rannalle erilaisia ruokia sekä mesijuomaa ja\nviinaa. Mainitessaan eri juhlaruoat uhraajat heittivät osan niistä\nveteen. Samalla esitettiin seuraava rukous: \"_Otshu-v'ed'-azar,\notshu-v'ed'-azarava_, me rukoilemme teitä ja kumarramme teitä, antakaa\nmeille tänä vuonna kaloja entistä enemmän ja peskää pois likamme ja\nmustuutemme!\" Uhritoimituksen nimi oli _v'ed'-azaren ozks_\n('vesi-herran uhri'). Makarijn mukaan toimitettiin määräaikainen uhri\nvedenhaltijoille ensimmäisenä sunnuntaina pääsiäisen jälkeen\npaikkakunnan joen rannalla, jonne koko kylä kerääntyi mukanaan viinaa,\nolutta, munia ja muuta syötävää. Rukoiltaessa heitettiin ruokia veteen.\n\nMakarij esittää myös tällöin lausutut rukoussanat: \"Hopeapartainen\n_v'ed'-at'a_, silkkihiuksinen _v'ed'-ava!_ Teidän nimeenne olemme\nvalmistaneet ja tuoneet lahjoja, suokaa armonne ja antakaa koko kesäksi\nhyvinvointia, elatusta ja terveyttä!\"\n\nMelnikov mainitsee, että vedenhaltijain kevätuhri toimitettiin\nhuhtikuun 3 p:nä ja sanoo ersalaisten tällöin hukuttaneen hevosen\npaikkakunnan jokeen. Hän puhuu vielä syyspuolellakin, nim. elokuun 15\np:nä vietetystä uhrijuhlasta, jolloin mordvalaiset vedenjumaluutta\n(_ved-mastyr-avaa_) lepyttääkseen katkaisivat hanhelta pään ja\nheittivät uhrilinnun veteen.\n\nMordvalaisten vedenjumalien kunniaksi viettämää kevätjuhlaa\npermalaiskansojen vastaavaan uhrijuhlaan verrattaessa huomataan\nmolempien välillä jo uhrijuhlan viettoajassa paljon yhtäläisyyttä.\nNäiden uhrimenojen samanaikaisuus pistää silmiin myös slaavilaisilla.\nMelnikov vertaakin mordvalaisten keväistä jäänsaattojuhlaa venäläisten\nvastaaviin menoihin, joissa myös tiedetään olleen tapana uhrata\nvedenhaltijalle hevonen jäidenlähdön aikana. Saharov kertoo, että\nhevosen suuhun siveltiin hunajaa ja suolaa, sen harjaan ripustettiin\nsieviä nauhoja, sen jalat sidottiin köysillä ja sen kaulaan\nkiinnitettiin kaksi myllynratasta, kun uhrieläin hukutettiin veteen,\njotta vedenhaltija tulisi sovinnolliseksi, ajaisi kaloja kalastajien\nverkkoon ja suojelisi heitä myrskyiltä.\n\nMordvalaisten syyspuolellakin viettämälle uhrijuhlalle Melnikov\nmainitsee venäläisen vastineen.\n\nPaitsi mainituissa yksinomaan vedenhaltijoille pyhitetyissä\nuhrijuhlissa mordvalaiset ovat palvoneet näitä myös naisten viettämässä\n\"akkojenpuuro\" nimisessä kevätjuhlassa, missä kuitenkin samalla on\nmuisteltu monia muitakin jumalia. Melnikovin mukaan vesi-emoa\nrukoiltiin tällöin jonkin joen tai lähteen partaalla, ja siltä\npyydettiin terveyttä ihmisille ja karjalle. Smirnov kertoo puuroa\nveteen heitettäessä lausutun: \"Tässä on sinulle puuroa, _v'ed'-ava_\nemonen, anna meille tattaria, lehmiä, sorsia ja kanoja!\" Shuvalovin\nHvalynskin piirissä muistiinkirjoittamassa rukouksessa pyydetään\n_v'ed'-avalta_ mm.: \"Anna meille terveyttä, pitkää ikää, varjele\nlapsiamme, kun synnytämme, anna viljallemme hyvä kasvu, anna elukkain\nlisääntyä, anna karjalle terveyttä!\" Shuvalov mainitsee samalla, että\nnaiset kerääntyvät tällöin kylässä olevan lähteen luo mukanaan\npuurokattila, hunajaa, munaleivoksia, happamatonta leipää ja raakoja\nmunia. Utshajev, jonka mukaan puheena oleva juhla vietettiin\nkevätkynnön jälkeen, kertoo, että vedenjumalilta pyydettiin suojaa\nvesillä oltaessa, sekä veneellä liikuttaessa että uitaessa.\n\n\n\n\nKODIN JA KYLÄN HALTIJAT.\n\n\n\nTalon ja tuvan haltijat.\n\n\nMordvalaisten erinimisiä kodinhaltijoita on pyritty ryhmittelemään\nniiden olinpaikan tai toimialueen perusteella. Tällaiselle\nryhmittelylle tuottaa kuitenkin rajojen löytäminen vaikeuksia.\n\nTaloa kaikkine rakennuksineen, josta mordvalaiset käyttävät\ntataarilaisperäistä nimitystä, ers. _jurt_, moksh. _jurta_, suojelee\n_jurt-ava_ ('talo-emo'), jonka jo Milkovitsh mainitsee ja jonka nimen\nhän tulkitsee venäjäksi sanalla domovoj (kodinhaltija). Rukouksissa ja\nloitsuissa _jurt-ava_ saa miltei koko mordvalaisalueella rinnalleen\nvielä' _at'an_ l. _at'än_ ('ukon'). Niin esim. Simbirskin läänin\nersalaiset puhuttelevat kodinhaltijaa hyvin yleisesti sanoilla _jurton\nk'ird'i jurt at'a, jurton k'ird'i jurt-ava_. Kun Pensan läänin Insarin\npiirin mokshalaiset uuteen kotiin muuttaessaan kutsuvat mukaansa\n_jurt-at'än_ ja _jurt-avan_, he käyttävät niistä samalla usein\nyhteismainintaa _jurta-pavas_ ('talo-jumala'), ikään kuin rukouksen\nkohteena olisi vain yksi olento. Toisinaan sanotaan: _jurt-at'ä,\njurt-ava, jurtan k'ird'i azarava_ ('taloiso, talo-emo, talon haltija\nherratar'). Kahta eri sukupuolta talonhaltijat edustavat selvimmin\nsellaisissa runollisissa sanonnoissa kuin \"silkkipartainen _jurt-at'ä_,\nsilkkipalmikkoinen _jurt-ava_\". Paitsi _jurt-avaa_, joka siis on\nkodinhaltijan yleismordvalainen nimitys, esiintyy mokshalaisten\nkansanrunoudessa myös _jurt-azarava_ ('talo-herratar') hyvin yleisenä.\nJa samoin kuin _ava_ saa rinnalleen at'än, myös _azarava_ saa\nrukouksissa ja loitsuissa rinnalleen _azarin_. Jo Orlov ja Makarij\nesittävät rukousnäytteitä, jotka säännöllisesti alkavat sanoilla:\n_jurt-azar, jurt-azarava_. Mokshalaisalueella on tämän kodinhaltijan\npuhuttelumainintoja vielä _jurta-pavas, jurtan k'ird'i_ ('talo-jumala,\ntalon haltija').\n\nOrlovin ja Makarijn esittämissä mokshalaisten rukousnäytteissä tavataan\n_jurt-azarin_ ja _jurt-azaravan_ ohella usein _kud-azar_ ('tupaherra')\nja _kud-azarava_ ('tupa-herratar'). Makarij selittää, että jälkimmäiset\nhaltijat ovat arvoltaan vähäisempiä ja että ne sen vuoksi mainitaan\naina edellisten jälkeen. Orlov antaa kummallekin omat toimensa\nsanoessaan, että _jurt-azar_ ja _jurt-azarava_ suojelevat taloa\nukkoselta ja tulipalolta sekä varjelevat kotieläimiä ja kotilintuja\nkaikelta vahingolta; _kud-azarin_ ja _kud-azaravan_ suojelukseen\nmordvalainen taas uskoo asuntonsa, itsensä ja perheensä.\n\nJälkimmäisten nimien ensimmäisenä yhdysosana oleva sana moksh. _kud_,\ners. _kudo_ (suom. _kota_), merkitsee tupaa, mordvalaisten nykyistä\nasuinrakennusta. _Kud-azar_ ja _kud-azarava_ tarkoittavat siis\nerikoisesti itse asuinrakennuksen haltijoita. Tavallisessa puheessa\nmokshalaiset sanovat tuvan haltijaa kuitenkin vain joko _kud-avaksi_\ntai _kud-azaravaksi_. Mokshalaisten loitsuissa esiintyvät vielä nimet\n_kud-shi-azarava_ tai _kud-shi-pavas_, joissa _shi_, ers. _tshi_, on\n_kudon_ kertosana. Ersalaisilla tavattu _kudon-tshin pas_ saa\nrukouksissa ja loitsuissa usein liitteekseen sanat _k'eren-shotshkon\npas_ ('niinenkuorien ja hirsien jumala'). Kun eräässä jälkimmäisiltä\nmuistiinpannussa rukouksessa sanotaan \"_kudon-tshin pas, k'eren\nshotshkon pas_, elättäjä, kas tässä minä kestitsen sinua\", on ilmeistä,\nettä kumpikin nimitys tarkoittaa samaa haltijaa. _K'eren-shotshkon pas_\nesiintyy kuitenkin erikseenkin palvonnan kohteena. Jo Milkovitsh\nmainitsee sen kuvauksessaan, vaikka tämä nimi siinä onkin\npainovirheiden turmelema. Hän kertoo samalla, että mordvalaiset\nrukoilevat puheena olevaa haltijaa varjelemaan heitä paholaiselta ja\nnoidilta. Vielä myöhään ovat mm. Simbirskin läänin ersalaiset pyytäneet\nsiltä terveyttä ja lapsia, myös miehelään menevää tytärtä ovat\nvanhemmat siunanneet sanomalla: \"_K'eren-shotshkon pas_ siunatkoon\nsinua!\" Tämän haltijan nimi on epäilemättä johtunut siitä, että\nmordvalaiset ovat asuneet hirsituvissa, joissa on niinenkuorinen katto.\nEräässä loitsussa, joka luetaan uutta asuntoa rakennettaessa,\nmainitaankin, että _k'eren-shotshkon pas_ \"elää kuorikaton alla\".\nToisessa loitsussa taas sanotaan: \"_kudo-jurt-ava_, emonen (matushka),\nylhäällä on kuoresi, alhaalla hirtesi.\" Tämä sanonta on kiintoisa\nerikoisesti sen vuoksi, että se osoittaa, miten läheisessä suhteessa\nhaltijan ja rakennuksen on kuviteltu olevan toisiinsa. Samaa\nkäsityskantaa kuvastavat Jevsevjevin muistiinpaneman morsiamen\nitkuvirren alkusanat: _T'et'an kudon k'ird'ize, d'irin\nk'erze-shotshkozo, il'a landat vajg'el'd'en_ ('isäni tuvan haltija,\nelättäjäni kuori-hirsi, älä pelästy ääntäni'). \"Kuori-hirsi\" näyttää\nsiis tässä olevan itse asuinrakennuksen runollinen nimitys.\n\nElollistettuun asuntoon kohdistaa myös Vertelimin kylän\nmokshalaismorsian sanansa, kun hän käydessään häiden aattona jättämässä\njäähyväisiä kullekin sukulaiskodille lausuu: \"Lämmin tupa, valoisa\ntupa, lämpimässä tuvassasi olen oleskellut.\" Tähän verrattakoon\nseuraavia samalta heimolta saatuja rukoussanoja: \"Kas tässä (uhri),\n_kud-azarava_, elättäjä, anna anteeksi eläjällesi, olijallesi,\nkulkijallesi, liikkujallesi, rakentajallesi, lämmittäjällesi!\"\nRakennuksen elollistamisesta kertoo toinenkin mokshalainen\nanteeksipyyntö: \"_Kud-shi-azarava_, elättäjä! Tuvassa on neljä nurkkaa,\nte kaikki neljä nurkkaa, niin paljon kuin teissä on sammalia, antakaa\nminulle anteeksi!\"\n\nSilti voidaan puhua myös tuvanhaltijan jälkeläisistä ja esi-isistä,\nkuten seuraavat ersalaisen loitsun sanat osoittavat: \"_Kudon-tshin pas,\nk'erin-shotshkon pas_, minä lahjoitan sinulle puudan kuparia ym. -- --\nole sillä lahjottu miniöinesi, poikinesi, lastenlapsinesi, koko\nsukuinesi, heimoinesi, esi-isinesi, esi-äiteinesi!\"\n\nVaikka _kud-avalla_ tavataankin venäläistä domovojta muistuttavia\npiirteitä, ei se kuitenkaan kaikkialla ole näytellyt sellaista yleisen\nkodinhaltijan osaa kuin _jurt-ava_, jonka nimen ersalaiset usein\nliittävät myös _kudo_ sanan yhteyteen. _Kudo-jurt-avalla_ ymmärretään\nkuitenkin pääasiallisesti juuri asuinrakennuksessa asuvaa\nkodinhaltijaa, joka tällöin vielä saa lisänimekseen _k'eren shotshkon\npas_. Niinpä Samaran läänin Buguruslanin Vetshkanovossa on lähtevällä\nmorsiamella tapana istuutuessaan hääpäivän aattona vuoteen reunalle\nitkemään lausua kodinhaltijalle: \"_Kudo-jurt-ava, matushka, k'eren\nshotshkon pas_, elättäjä, älä säikähdä ääntäni!\" Eräässä laulussa taas\ntoinen ersalaisneito rukoilee: \"_Kudo-jurt-ava, matushka, k'eren\nshotshkon pas_, elättäjä, kuule ääneni, näe kuumat kyyneleeni!\"\nVastaavanlaisen esimerkin Shahmatov esittää kertoessaan, että jollei\näiti yöllä kuule lapsensa itkua, rukoilee hän illalla maata mennessään:\n\"_Kudi-jurt-ava_, äitiseni, kuorien ja hirsien (jumala), elättävä,\nsuojeleva jumala (_t'ri vani pas_), sinä olet elättäjäni, älä anna\nlapseni kauan itkeä, herätä minut, älä anna minun sikeästi nukkua!\"\n\n_Jurt-avaa_ kuvitellaan tavallisesti _ihmisenkaltaiseksi olennoksi_,\nmutta _se voi tilapäisesti muuttautua myös jonkin eläimen hahmoon_.\nOlemme jo nähneet, miten se rikkaan miehen pidoissa unohdettuna nyyhkii\nuuninnurkassa, puree hampaitaan ja katsoo kätensä alta, kunnes se\nlinnun muodossa muuttaa erääseen uudistaloon vieden hevosonnen\nmukanaan. Melko yleinen on sen näyttäytyminen kissan hahmossa. Siitä\nmuudan ersalaisvaimo kertoo: \"Kerran kun istuin yksinäni tuvassa, meni\n_kudi-jurt-ava_ ovipenkin alta uunin alle. Se oli valkea, kissan\nnäköinen, ja sillä oli pitkä häntä.\" Butuzov taas sanoo, että kun\nkissat tappelevat katolla, ne eivät mordvalaisten käsityksen mukaan ole\ntavallisia kissoja, vaan oman ja vieraan talon haltijat siellä\ntappelevat keskenään.\n\n_Jurt-avan_ näkeminen on kuitenkin harvinaista, useimmiten se ilmaisee\nitsensä synnyttämällä erinäisiä ääniä. Muudan Saratovin läänin\nersalaisukko on kertonut, mitenkä hänen istuessaan pöydässä erään\ntoisen ukon kanssa yhtäkkiä kuului heidän altaan: _a-a-a-a_! Sama ääni\nkuului seuraavana iltana lieden alta. Miehet olivat pelästyneet,\nvaikkeivät sitä toisilleen myöntäneet. Sanotaan, että \"kun\n_kudi-jurt-ava_ itkee, se tietää pahaa, kun se on hiljaa, se tietää\nhyvää; jos se itkee ja siltä kysyt syytä siihen, se ei vastaa, mutta\nsitten kun onnettomuus on tullut, ymmärrät kyllä, miksi se itki\".\nSamassa läänissä sanotaan: \"Jos olet hädässä, niin _jurt-ava_ itkee\".\nMyös Simbirskin ersalaiset uskovat, että kodinhaltija \"huokaa ja\nnyyhkyttää\" tietäessään jonkin onnettomuuden kohtaavan taloa.\n\nJo parista edellä esitetystä kuvauksesta käy ilmi, että _jurt-ava_\noleskelee tuvassa _uunin alla_. Tämä onkin melko yleinen käsitys. Se\nsisältyy myös erääseen Zorinin muistiinpanemaan runoon, jossa samalla\npuhutaan _jurt-avan_ ulkomuodosta. Runon sisältö on lyhyesti esitettynä\nseuraava: Tyttö istui käsityötä tehden ikkunan ääressä. Oli keskipäivän\nhetki, jolloin mordvalaisten käsityksen mukaan _jurt-ava_ liikkuu.\nTytön valtasi äkkiä syvä alakuloisuus. Kun hän ei tietänyt sen syytä,\nhän kysyi sitä _jurt-avalta_. Kuullessaan tytön kysymyksen _jurt-ava_\ntuli esiin uunin alta. Hänen ruumiinsa oli käsivarren kokoinen, hänen\nkasvonsa mustat, hänen silmänsä pienet kuin lasihelmet. _Jurt-ava_,\njoka puhui ihmiskieltä, ennusti tytölle onnettomuutta ja hävisi taas\nuunin alle. Tyttö ei uskonut _jurt-avan_ sanoja. Marjamatkalla sitten\nbaskiirit ryöstivät hänet ja veivät baskiirien maahan. Tyttö eli siellä\nseitsemän vuotta kovaa koti-ikävää kokien, kunnes hän viekkautta\nkäyttäen vihdoin sai miehensä teurastamaan mustavillaisen lampaan. Nyt\nhän valmisti uhripöydän ja rukoili ensin esivanhempiaan, sitten\n_jurt-avaa_. Hän ei kuitenkaan ennättänyt lukea rukoustaan loppuun,\nennen kuin vanhan kodin _jurt-ava_ ilmestyi rikkanurkkaan, tarttui\ntyttöä kädestä ja vei hänet takaisin vanhaan kotiin.\n\nHyvin yleinen on myös käsitys, että kodinhaltija asuu _tuvan alustassa_\nja että sille on siellä toimitettava uhri. Uhrina mainitaan\ntavallisesti _mustavillainen lammas_. Niinpä Zorin kertoo, että Samaran\nläänin Buguruslanin piirin ersalaiset uhraavat syksyllä peltotöiden\npäätyttyä kussakin talossa permannon alla (kashkaso) _jurt-avalle_\nmustan lampaan. Rukouksessa sanotaan: \"Talon haltija _jurt-ava_, olet\n_nishk'e-pasin_ lähettämä, suuren jumalan asettama, sinä olet tähän\ntaloon lähetetty hallitaksesi tätä taloa, katso, olemme tuoneet sinulle\nmustavillaisen lampaan, sinun nimeesi olemme sen teurastaneet, sinun\nmieliksesi olemme näin tehneet, varjele perhettä tuvassa noidilta ja\npahantekijöiltä, me suomme sinulle kumarruksemme, anna sinä meille\nterveytesi!\"\n\nSama tapa on ollut mokshalaisiila ainakin Pensan läänin Insarin\npiirissä, jossa syksyllä teurastettiin musta lammas _kud-avalle_,\nkeitettiin kokonaisena padassa ja vietiin alustaan. Asetuttuaan täällä\nperänurkkaan, valaistun ikonan eteen, palvojat pyysivät haltijaa\nsuojelemaan kotia painajaiselta. Teuraan lihan uhraajat söivät itse,\nluut kätkettiin maahan.\n\nVanhin tieto tällaisesta uhrista on Milkovitshin kuvauksessa, jossa\nsanotaan: \"Kodinhaltijalle he uhraavat kussakin kodissa mustan lampaan,\nja luut he kätkevät maahan peränurkkaan.\" Saratovin läänin Hvalynskin\npiirissä on ollut tapana panna astiaan, johon on laskettu uhrilampaan\nveri, palanen jokaisesta ruokalajista, minkä jälkeen tämä astia on\nasetettu permannon alle sen nurkan kohdalle, jossa pyhäinkuvat ovat.\nRukoiltaessa pyydetään _jurt-avaa_ suojelemaan perhettä taudeilta,\npahalta silmältä ym. Samaran läänin ersalaisten kerrotaan\nkodinhaltijalle uhratessaan leikkaavan ruisleivästä kannikan ja\ntyhjentävän sen sisustan, johon rukousmenojen aikana panevat pieniä\nnaudanlihan ja piirakan palasia, suolaa ym. Näin täytettynä kannikka\nasetetaan sitten oljilla käärittyyn maljaan ja viedään lattian alle\nperänurkkaan _jurt-avalle_ ruoaksi.\n\nErsalaisten karjaonnen hyväksi toimittaman \"perheuhrin\" aikana, jolloin\nuseita eri haltijoita muistellaan, käydään myös lattian alla. Utshajev\nkuvailee sitä seuraavin sanoin: Isäntä teurastaa lampaan, veri\njuoksutetaan vatiin ja keitetään puuroksi. Pää keitetään erikseen ja\npannaan vatiin yhdessä leipäkannikan kanssa, sitten isäntä menee vati\nkädessä lattian alle ja rukoilee: \"Talon haltija _jurt-ava,\nkardas-sarka_ emoseni, sinun nimeesi olen teurastanut lampaan, kas\ntässä on sinun osasi!\" Sitten hän jättää lampaan pään ja leipäkannikan\nsinne, mutta vadin tuo takaisin. Tuvassa laitetaan nyt pöytä kuntoon,\nisäntä panee -- aivan kuin vainajainjuhlissa -- penkille pieluksen,\npielukselle valkean liinan ja liinalle rahan, sitten koko perhe alkaa\nrukoilla: \"Kaikkein korkein jumala, alhaalla oleva maan haltija\n_mastor-ava_ ('maa-emo'), talon haltija _jurt-ava, kardas-sarka_,\nelättäjä-suojelija-jumala (_t'ri vani pas_), talonhaltija\n_kudo-jurt-ava_, veistetty hirsi, elättävä, suojeleva jumala,\ntuulenhaltija _varm-ava_ ('tuuli-emo'), Hrola ja Lavra (kr.-katol.\npyhimyksiä), karjan jumalat, teidän nimeenne olemme teurastaneet\nlampaan, asettaneet (pöydälle) leipämme-suolamme, hopeat-kullat,\nvarjelkaa karjaamme ja siipikarjaamme kaikelta vastoinkäymiseltä,\ntaudeilta, pahalta silmältä, moitteelta, veteen hukkumiselta,\nkuolemalta ja varkaudelta.\" He rukoilevat vielä ensinnä kuollutta ja\nkaikkia vainajia. Sen jälkeen isäntä menee pieluksen luo, koskettaa\nsitä sormella ja kumartaa. Samoin tekevät kaikki perheen jäsenet. Sen\njälkeen ruvetaan syömään veripuuroa.\n\nMokshalaiset puhuvat erikoisista _tuvanalustan haltijoistakin_, joiden\nniminä Orlov mainitsee _boharjam-azar, boharjam-azarava (boharjam_ \u003C\nven. pogreb 'alusta, kellari') ja joille hän sanoo mordvattarien,\netenkin vastanaineiden vieneen uhriksi leipäpaloja, palttinan tilkkuja\nsekä hopea- tai kuparirahan. Uhriesineet kaivettiin alustassa maahan.\nSamalla luettiin seuraavanlainen rukous: \"_Boharjam-azar,\nboharjam-azarava!_ Toin teille uhriksi leipää, suolaa, palttinaa ja\nrahaa. Olkaa minulle suopeita! Antakaa minulle koko avioelämäni aikana\nonnea, elatusta ja terveyttä! Varjelkaa minua tuvan alustassa\nkäydessäni kaikelta vahingolta!\"\n\nOrlov kertoo niille esitetyn myös anteeksipyyntöjä sanomalla:\n\"_Boharjam-azar, boharjam-azarava!_ Teitä varten valmistin ja teille\nuhratakseni toin leipää, suolaa ja makeata puuroa. Jos tuvanalustassa\nollessani olen edessänne jotakin pahaa tehnyt, jos alustassa\nlangetessani olen käyttänyt kehnoa kirosanaa, jos olen teistä jotakin\npahaa ajatellut tai jos jossakin muussa suhteessa olen edessänne syntiä\ntehnyt, antakaa minulle anteeksi! Suokaa hyvinvointia, elatusta ja\nterveyttä!\"\n\nOvatpa eräät tuvan esineetkin saaneet erikoiset haltijansa. Osoituksena\nsiitä esitettäköön seuraava mokshalaisilta saatu loitsu, joka on luettu\nasunnosta aiheutuneeksi ajatellun taudin johdosta ja jossa useiden eri\nesineiden haltijat mainitaan. Kun on käännytty itse _kud-azaravan_\npuoleen, jatkuu luku: \"'Ovi-ukko, ovi-akka' (_k'enksh-at'ä,\nk'enksh-ava_), niin monta kuin sinulla on menijää-tulijaa,\nkulkijaa-liikkujaa, sulkijaa-aukaisijaa, niin paljon olkoon hyvää\nVasjalle. 'Peräpenkki-ukko, peräpenkki-akka' (_ezam-b'ra-at'ä,\nezam-b'ra-ava_), antakaa tekin anteeksi! 'Pöytä-ukko, pöytä-akka'\n(_stol-at'ä, stol-ava_), hopeainen pöytä, kultainen pöytä, niin monta\nkuin sinulla on syöjää-juojaa, ympärillä istujaa-olijaa, niin paljon\nolkoon hyvää Vasjalle. Makuupaikka, elättäjä, anna sinäkin Vasjalle\nanteeksi. Katso, hän on tuonut sinun nimeesi puudan humalia, kelpaavat\nolueen, kelpaavat viinaan, kelpaavat mesijuomaan, keitä ne! Kokoa\nsukulaisesi, syötä ja juota kaikki! Katso minä olen tuonut puudan\nryynejä, kelpaavat piirakkaan, kelpaavat puuroon, keitä ne! Ole\nVasjalle armollinen, olipa tauti sitten tullut kaatuessa, kulkiessa,\nvalvoessa, nukkuessa --. Katso minä, Anna, olen tuonut 700 ruplaa,\nkeisarin kirjeen (setelin). Niin monen kädessä kuin se on ollut, niin\npaljon hyvää anna! Humalien lailla (sairas) keventyköön, ryynien lailla\npuhdistukoon! Ne humalat ja ryynit olen tuonut kotoa, kantanut kahden\ntien haaraan, seitsemälle tielle olen ne sirottanut. Armahtakaa hänet\ntaudista!\" Edellä olevassa loitsussa puhutellaan siis eri esineiden\nhaltijoita, joita tällöin sanotaan \"ukoksi\" ja \"akaksi\". Ensi sijalla\nmainitaan \"ovi-ukko\" ja \"ovi-akka\". Oven seutu onkin kotiuhreissa\nyleensä ollut silmäänpistävän huomion kohteena. Monenmoiset uhriantimet\non ollut tapana asettaa joko kynnykselle tai sen ääreen. Pannessaan\npaistamansa leivän kynnykselle ersalaisemäntä kohdistaa rukouksensa\nitse oveen sanoen: \"Ovi, terveyttä, leipää anna ja pihalle karjaa!\"\nSitten hän käytyään leipä kädessä talon ympäri antaa leivän\nkerjäläiselle. Kuvatessaan ersalaisten _jurt-ajn_ kunniaksi kevätkynnön\nalkaessa viettämää juhlaa, jolloin suvulla on tapana kokoontua tiettyyn\ntaloon, muudan tuntematon kirjoittaja kertoo Saratovin läänin lehdessä\nv. 1848 mm.: Vanhin kiinnittää nyt kaksi tuohusta, toisen juhlapöydällä\nolevan puuropadan laitaan, toisen oven kamanaan, sitten hän kantaa\npuuropadan kolme kertaa pöydän ympäri ja _jurt-a'ta_ rukoillen menee\nkynnyksen ääreen, jonka alle hän panee muutaman lusikallisen puuroa ja\nkaataa sinne myös kaljaa. Kun hän on palannut pöydän luo, alkavat\npidot. Nizhnij-Novgorodin läänissä mordvalaisperheen sanotaan\nasettuneen kotiuhreja toimitettaessa kasvot kohti ulko-ovea, jonka\nääreen jo ennakolta oli asetettu puuropata. Saratovin läänissä\n_levitettiin tuvan kynnykselle palttina_, minkä jälkeen vanhin joukosta\notti leipäkannikan, poisti siitä sen sisuksen ja pantuaan sijaan\nsianlihaa, munaa ja suolaa asetti sen kynnykselle. Lisäksi pantiin\nkynnykselle lasi olutta ja viinaryyppy. Rukoiltaessa kaikki lankesivat\npolvilleen ja kumartelivat ovea kohti. Kuten mainittu, tätä tapaa on\nnoudatettu etenkin vainajia palvottaessa. Ja niihin kohdistuviin\nmenoihin se ilmeisesti alun perin kuuluukin.\n\nTässä yhteydessä mainittakoon, että mokshalaiset ovat käyneet taudin\ntultua rukoilemassa \"_jurt-at'ää, jurt-avaa_, elättäjää, _mastor-at'ää,\nmastor-avaa_, maan haltijaa\" portinpatsaankin ääressä. Makarij sanoo\nmokshalaisten panneen tällöin portin saranapuun alle uhriksi\nleivänpaloja, suolaa ja lihaa.\n\nTuvan eri esineiden haltijoista tärkeimpiä on _uuninhaltija_, joka\nsamalla on läheisessä suhteessa itse tuleen. Mokshalaisten rukouksissa\nsen nimi on _p'ätnakud-azarava_ ('uuni-herratar', Smirnovilla:\n_p'etnadz-azerava_), jota vastaa ersalaisten _kashtom-ava_ ('uuni-emo')\ntai_kashtoman_ l. _ushtuman k'ird'i_ ('uunin haltija'). Jälkimmäinen\nnimitys tavataan mm. Paasosen julkaisemissa ersalaisten kansanrunouden\nnäytteissä, joissa nuorikko, kun hänet uuteen kotiin tultuaan viedään\nuunin ääreen, puhuttelee sitä sanomalla: _ushtuman k'ird'i, korminet's,\nushtuman k'ird'i, matushka_.\n\nUuninhaltijaa puhutellaan usein, etenkin milloin jokin tauti on tullut\nuunin ääressä askaroitaessa. Niinpä eräässä mokshalaisessa\nanteeksipyyntöloitsussa sanotaan: _p'ätnäkad-azarava, sovan at'änä,\nsovan avanä_ ('uuni-herratar, savi-ukko, savi-akka') anna minulle\nanteeksi! Mokshalaisilta saatu on myös seuraava Paasosen kokoelmassa\noleva tautia parannettaessa luettu loitsu: \"_P'ätnakud-azarav(nä_)\n('uuni-herratar'), keltainen savi, ehkä tauti on tullut vettä\nkantaessa, puita tuodessa, pataa täyttäessä -- -- --. _Tol-at'änä_\n('tuli-isänen'), _tol-avanä_ ('tuli-emonen'), niinkuin savusi nousee\nylös, niinkuin lämpösi laskee alas, antakaa anteeksi, olipa tauti\nsitten tullut ohukaisia paistettaessa, piirakoita paistettaessa,\nsuurten-pienten (vainajien) ruoasta.\"\n\nJevsevjev mainitsee, että ersalaiset heittivät kotoisissa uhrijuhlissa\ntavallisesti ensimmäiset palat ruoista uuniin sanoen: \"_Kashtom-ava_,\nemonen, sinä olet keittänyt, paistanut, sinulle olkoon ensimmäinen\npala!\" Häitä varten leivottaessa vanhat vaimot taas lausuivat\npannessaan piirakoita uuniin: \"_Kashtomon k'ird'i_, emonen, _kashtomon\nk'ird'i_ hopeainen (_sijaka_, hellittelysana), paista ne hyvin, tee ne\nsellaisiksi, että ne ovat mieluisia!\"\n\nJo Milkovitsh kertoo, että mordvalaiset vuodattivat \"suurena päivänä\"\neli pääsiäisenä uhrijuomaa lieteen sekä asettivat lihan ja\nleivonnaisten palasia hehkuville hiilille, samalla kun joku vanhus\nniiden palaessa ja savun kohotessa kiitti \"uuni-herratarta\"\n(_p'etshka-azarava_) ja lausui toivomuksen, että uuni säilyisi kauan\nhajoamatta. Melnikov sanoo uhreja asetetun uunin arinalle tai lieden\nvasempaan nurkkaan, jonne kuumuus kerääntyy.\n\nSeuraava uunin ääressä esitetty hedelmättömän vaimon rukous, joka on\nsaatu Pensan läänin mokshalaisilta, osoittaa, että uunin herrattaren on\nuskottu voivan edistää myös lapsen syntymistä: \"_Tol-at'ä(nä),\ntol-ava(nä), p'ätnakud-azarava_, päästä pienokainen maailmaan ja\nvarjele häntä (kaikilta vioilta), anna helppo synnytys!\"\n\nKaikki edellä mainitut tuvan paikat ja esineet esiintyvät samalla\nkertaa palvonnan kohteena seuraavissa Tshiginin Tambovin läänin\nmokshalaisilta muistiinpanemissa menoissa: Kun lapset kotona\nkaaduttuaan ovat loukanneet kodinhaltijoita, on siitä johtuvan\nsairauden johdosta tietäjän avulla haltijoita hyviteltävä. Tämä\nsuoritetaan seuraavalla tavalla. Jo etukäteen valmistetaan haltijoille\nlahja: kolme hyppysellistä humalia ja hirssiä sekä kolmen kopekan raha\nsidotaan nyyttiin. Talon väkeä kehoitetaan poistumaan, sillä yleensä\nkatsotaan, ettei lapsen äitiä lukuunottamatta kenenkään sovi tällöin\nolla läsnä. Tietäjä menee nyt lapsen ja uhrilahjan kera lattian alle\nasettuen kasvot peränurkkaan päin. Sitten hän kuljettaa lahjanyyttiä\nkolme kertaa vastapäivään lapsen pään ympäri ja lapsen kumartaessa\nlausuu: \"Ivan on tullut teidän luoksenne, _jurta-at'ä, jurta-ava_,\npyytämään anteeksi ja anomaan terveyttä. Hän on tuonut teille lahjoja,\nsyötävää, juotavaa, padallisen puuroa, tynnyrin olutta ja rahaa 300\".\nSamalla tietäjä kumartaa lapsen kera sekä vasenta että oikeaa\nperänurkkaa kohden. Sen jälkeen hän saattaa lapsen tuvan penkille\nistumaan ja menee lahjoineen pyhäin nurkkaan sanoen: \"Tietäjä-akka\n(_aga-baba_) on tullut pyytämään Ivanille terveyttä, sen voivat löytää\nvain _jurta-at'ä, jurta-ava_ sekä talon haltija, _sifä-kud-azarava\"_\n('vanhan kodin herratar'; _sifä-kud_ merkitsee tässä sitä taloa, josta\nsuku on lähtöisin). Heittäen hirssit ja humalat peränurkan penkin alle\nhän jatkaa: \"_jurta-at'ä, jurla-ava_, talon haltija, _sirä-kud\nazarava_, ottakaa vastaan Ivanin tynnyri olutta, pata puuroa sekä 300\nrahaa, antakaa hänelle ja hänen puolestaan rukoilijalle anteeksi!\"\nSamalla hän kumartaa kolmeen suuntaan, eteen, oikealle ja vasemmalle.\nSen tehtyään hän menee lieden ääreen ja sanoo taas, että tietäjä\non tullut pyytämään Ivanille anteeksi. Samalla hän rukoilee\n\"keittäjää-paistajaa, kokkia, (pöydälle) asettajaa sekä syöjää\":\n\"Ottakaa vastaan hänen ruokansa ja lahjansa, tynnyri olutta, pata\npuuroa ja 300 rahaa. Olipa tauti sitten tullut kaatumisesta tai pahasta\najasta, antakaa hänelle anteeksi ikuisesti!\" Hän kumartaa liettä kohden\nja lisäksi oikealle ja vasemmalle. Sen jälkeen hän menee ovelle sanoen:\n\"Tietäjä on tullut _p'ätan_ (saranapuun) ja hänen vaimonsa luo\npyytämään Ivanille terveyttä. Ottakaa vastaan hänen syötävänsä ja\njuotavansa (hirssit ja humalat) sekä 300 rahaa! Niin paljon kuin teillä\non aukaisijoita-sulkijoita, ulosmenijöitä-sisälletulijoita, salvan\nnyöriin tarttujia, niin paljon antakaa hänelle hyvää! Antakaa hänelle\nikuisesti anteeksi!\" Sen jälkeen tietäjä kääntyy vielä pöytään päin ja\nrupeaa veitsellä raaputtamaan kolmen kopekan rahaa lausuen: \"Jos joku\n(teistä) kulkee kapakoissa, syö ja juo, kuljeskelee ja tekee kauppoja,\nottakaa te vastaan Ivanin 300! Olkaa siihen kaikki tyytyväisiä ja\nantakaa Ivanille ikuisesti anteeksi!\"\n\n\n\nKartanon ja karjapihan haltijat.\n\n\nSitä kodinhaltijaa, jonka yleisimmin uskotaan asuvan pihalla,\nersalaiset sanovat _kardas_ ('piha')-sarkoksi (vrt. ven. _dvorovoj_).\nToisin paikoin puhutaan myös _kardas-jurt-avasta_ erotukseksi\n_kudo-jurt-avasta_, jonka asuinpaikka on tuvassa. Sekin voi näyttäytyä\nkotiväelle kissan hahmossa. Muudan ersalainen kertoo: \"Kerran menin\nyöllä pihan perälle ja näin _kardas-jurt-avan_. Se oli aivan kuin\nvalkoinen kissa. Otin sen kiinni ja läksin kulkemaan tupaa kohti\nnäyttääkseni sitä muille, mutta juuri kun olin astumassa sisälle, se\nponnahti käsistäni ja hävisi.\"\n\n_Kardas-sarko_ ja _jurt-ava_ esiintyvät ersalaisten kansanrunoudessa\nmyös toistensa yhteydessä tai rinnalla. Seuraavassa laulussa, jonka\nFitingofov on muistiinpannut Simbirskin läänin ersalaisilta, kumpikin\nilmituo surunsa isännän kuoleman johdosta:\n\n    _Kardas-sarko_ parkuu,\n    _jurt-ava_ itkee.\n    Mitä _kardas-sarko_ parkuu,\n    mitä _jurt-ava_ itkee?\n    Miksikä emme itkisi,\n    rakkain ihminen lähtee talosta.\n\nRinnakkain nämä nimet esiintyvät myös Zorinin muistiinpanemassa vaimon\nitkussa miehen sotaan lähtiessä, jossa vaimo lausuu puolisolleen: \"Älä\nunohda, puoliso, lähtiessäsi _kardas-sarkoa_ ja _jurt-avaa_!\" Samalla\nvaimo vielä rukoilee: \"Oi, _kardas-sarko_ ja _jurt-ava_, älkää nukkuko,\nkuulkaa, -- -- älkää antako baskiiri-joukon häntä vangita, rautaisin\naidoin hänet ympäröikää, mustalla verholla hänet peittäkää, älkööt\nnähkö häntä ampua, älkööt pääskö häntä halkaisemaan!\"\n\nJotkut tutkijat, kuten Smirnov, ovat pitäneet _kardas-sarkoa_ ja\n_jurt-avaa_ samana olentona. Paasonen esittää kuitenkin eriävän kannan\nsanoessaan: \"Edellinen, joka pitää asuntoa pihalla olevan kiven alla,\non miespuoli, jonka vuoksi hänelle on uhrattava oinas; uunin alla asuva\n_jurt-ava_ on, niinkuin jo nimestäkin näkyy, naispuoli, joka saa\nuhriksi lampaan.\"\n\nKertoessaan, että _kardas-sarkon_ asuinpaikka oli kiven alla pihan\nkeskellä olevassa kuopassa, Melnikov mainitsee, että tuolla kivellä oli\nsama nimi kuin itse haltijalla. Toisessa kohdassa hän kuvailee asiaa\nlaajemmin sanoessaan, että mordvalaistalon pihan keskellä oli maan\ntasalla suuri- tai pienikokoinen kivilaatta, jonka alle oli kaivettu\nkuoppa; aina kun eläimiä teurastettiin kotoisia uhreja varten,\nvuodatettiin sinne niiden veri. Mutta silloinkin, kun jokin kotieläin\nteurastettiin vain talonväen ravinnoksi, mordvalaiset toimittivat\nteurastuksen pihan keskellä ja laskivat kivilaattaa kohottaen veren sen\nalla olevaan kuoppaan. Teuraan (paitsi lintujen) veren vuodattaminen\njohonkin muuhun paikkaan oli mordvalaisten käsityksen mukaan\nanteeksiantamaton synti, joka saattoi koko talon kirouksen alaiseksi.\n\nTästä pihalla olevasta kivestä, jonka alle uhrin jätteet kätkettiin,\npuhuu jo Milkovitsh, vaikka kiven asettaminen jollekin laudalle, kuten\nhän mainitsee, lienee aivan tilapäistä tai väärinkäsityksestä johtuvaa.\nEsitämme hänen kuvauksensa semmoisenaan: \"Koko talon ja karjan\npääjumalalle he uhraavat lokakuun ensi päivinä valkoisen hanhen; he\nasettavat pihan keskelle auringon nousua kohti laudan ja sille kiven,\ntämän eteen he panevat hanhen sekä piirakkaa. Seisten uhrin edessä\ntalon isäntä kotiväkensä ja sukulaistensa kera lukee rukouksia, minkä\njälkeen he syövät hanhen jättäen luut ja sulat kiven alle, kaiken sen\nhe säilyttävät puhtaana jatkaen juhlimista talon isännän luona kolmisen\npäivää ja enemmänkin. Koko sinä aikana ei kukaan kotiväestä tee työtä\neikä juhtiakaan käytetä työhön. Jos joku silloin tulee taloon\ntervehdyskäynnille, on hänen tuotava kupillinen jauhoja mukanaan.\"\n\n_Kardas-sarkolle_ pyhitetystä pihan keskellä tai yleensä vain pihalla\nolevasta kivilaatan peittämästä uhrikuopasta puhutaan useissa\nersalaisten uskonnollisia menoja esittävissä lähteissä. Pihan\nnurkkaukseen sijoittavat _kardas-sarkon_ seuraavat Nizhnij-Novgorodin\nläänin Velikij-Vragissa muistiinpannun morsiamen itkuvirren sanat:\n\"_Kardas-sarko_, elättäjä, kallis kartanon haltija, missä olet,\nelättäjä? Oikean käden puolisessa nurkassa, aurinkoisessa paikassa,\neläinten ruokkimapaikassa.\" Krylov taas kertoo Simbirskin läänin\nlehdessä v. 1853, että Nizhnij-Novgorodin läänin Ardatovin piirin\nIgnatovo nimisessä ersalaiskylässä oli joka pihan nurkassa erityinen\nteurastuspaikka: vähäinen kuoppa ja sen päällä kivi. Teuras vietiin\npaikalle, kivi nostettiin syrjään, ja veri juoksutettiin kuoppaan.\nSitten kuoppa jälleen peitettiin kivellä.\n\nVarsin kiintoisa on seuraava Samaran läänin Bugulman piirissä\nmuistiinpantu _kardas-sarkolle_ luettu uhrirukous, jossa tämä tärkeä\ntoiminen haltija esiintyy maahisena: Pihan haltija, _kardas-sarkc\nmatushka_, -- olen teurastanut ja valmistanut sinulle määkivän lampaan,\nsytyttänyt kirkkaan kynttilän ja rukoilen sinua -- --. Rukoilen kerran\nvuodessa, älä jätä elättämistäsi ja suojeluasi, olkoon uhrini sinulle\notollinen, -- anna karjani, hevosien, lampaiden ja lehmien lisääntyä,\nälä päästä karjani kimppuun noitia ja pahantekijöitä --! Mitä lapseni\npellolle kylvävät, varjele sitä noidilta! -- Anna yltäkylläinen elämä!\n-- Anna varallisuutta niin paljon kuin on ryynejä padassani. Mitä\nvaivoja karjassani ja perheelläni onkin, ota sinä ne pois! -- Ota\nuhrini vastaan, -- olkoon se sinulle mieleen! Kun ryhdyttiin\naterioimaan ei lampaan huulia eikä kielenkärkeä sopinut syödä, vaan ne\nvietiin luiden kera pihalle _kardas-sarkon_ kiven alle, johon myöskin\nlampaan veri, joka teurastettaessa juoksutettiin astiaan, kaadettiin.\nSitä tehtäessä taas rukoiltiin: Pihan haltija, _kardas-sarko,\nmatushka_, kas tässä tuon lampaan veren, luut, kielen ja huulet. Älä\nmene naapureihin, älä mene kylälle kuljeskelemaan, älä usuta koiria,\nälköön myöskään ihmiset usuttako koiria sinun jälkeesi -- -- --,\nminulla on perhe ja jälkeläisiä, jos joku heistä kaatuu sinun päällesi,\nälä siitä heidän kimppuunsa käy, jos tyhmät ihmiset tekevät tarpeensa\nsinun päällesi, älä heidänkään kimppuunsa käy!\n\nRukouksen loppusanat osoittavat, että tuo talon pihalla oleva\n\"verenlaskupaikka\" (_v'er-noldamo-tarka_) oli pidettävä puhtaana.\nSiihen sylkeminenkin tai sen muulla tavalla saastuttaminen saattoi\naiheuttaa taudin. Zorinin muistiinpanemassa runossa tietäjä selittää\nerään vaimon hedelmättömyyden johtuneen siitä, että tämä oli käynyt\ntarpeillaan \"verenlaskupaikalla\". Siinä kohdin kaatumistakin saattoi\nseurata sairaus.\n\nKuten Paasonen huomauttaa, on _kardas-sarko_ tavallisesti kuviteltu\nmiespuoliseksi olennoksi. Miehen pukimissa se esiintyy mm. eräässä\nVelikij-Vragista kotoisin olleen morsiamen häävirressä. Lisäksi on\nmuudan mordvatar (Ivasha-baba) selittänyt, että _kardas-sarkolle_ oli\nuhrattava oinas (eikä lammas kuten _jurt-avalle_), sillä _kardas-sarko_\non miehinen mies (_t'sora_). Pihan haltijalle omistettuihin rukouksiin\nliittyy kuitenkin, kuten olemme nähneet, toisinaan sana _matushka_.\nLisäesimerkkinä mainittakoon, että ersalaismorsian aloittaa itkunsa\nsulhasen kotiin saavuttuaan sanomalla: \"_Kardazin k'ird'i, korminet's,\nkardas-sarko, matushka_\". Saratovin läänin Hvalynskin piirin Bajeykassa\nsitä on joskus puhuteltu näinkin: \"_Karda(s)-sarka matushka,\nkarda(s)-sarka bojar-ava_ ('pajaritar'), _matushka_, varjele karjaani,\nanna sen lisääntyä, varjele sitä noidilta ja pahansuovilta -- -- --!\"\n\nEsimerkkejä on myös siitä, ettei _kardas-sarkolle_ uhrattu vain\noinaita, vaan lampaitakin. Tämän haltijan sukupuoli näyttää riippuneen\nsiitä, kuviteltiinko sitä hevosten vaiko nautakarjan suojelijaksi.\nMuutamin seuduin _kardas-sarkoa_ on palvottu etupäässä hevosten\nhaltijana. Eräässä pihalla luetussa rukouksessa sanotaan nimenomaan:\n\"Me rukoilemme hevostallin puolesta, jotta hevosemme lisääntyisivät\".\nHevosonnea on anottu myös seuraavin sanoin: \"_Jurt-ava, kardas-sarko_,\nelättäjä, me olemme teurastaneet hanhen. Lentäkööt hevoset kuin hanhi!\nHanhi on kevyt, samoin jumala antakoon hevosille kevyen käynnin!\nSaakoot ne varsoja, lisääntykööt ne tallissa! Niin paljon kuin tallissa\non hirsiä, niin runsaslukuisiksi ne lisääntykööt!\"\n\nKerrotaan, että mordvalaiset pyytävät pihanhaltijaa antamaan heille\njuuri sellaista karjaa, jonka karvaväri sitä miellyttää. Uskotaan näet,\nettä jos _kardas-sarko_ pitää eläimistä, eläimet viihtyvät ja säilyvät\nterveinä, mutta jos se laiminlyö niiden hoidon, karja laihtuu ja\nsairastuu. Samanlaisia käsityksiä liittyy _jurt-avan_ nimeen. Tästäkin\nsanotaan, että jos se pitää hevosesta, niin se sukii ja puhdistaa\nsitä sekä palmikoi sen harjan; lisäksi se pitää huolta hevosen\njuoma-astiasta. Jos se taas eläintä vihaa, niin se nyppii sen harjan ja\nhännän, ja ellei isäntä silloin hevostaan myy, voi eläinparka pian\nmaata kuolleena pilttuussaan.\n\n_Kardas-sarkon_ huolenpitoa kuvastaa vielä käsitys, että se samoin kuin\nvenäläinen talonhaltija kantaa rehua vierailta pihoilta omalle pihalle.\nKiintoisa tässä suhteessa on seuraava Saratovin läänin ersalaisilta\nsaatu kertomus: Muudan ukko oli kerran iltamyöhäsellä käynyt antamassa\nhevosille heiniä, minkä jälkeen hänen vaimonsa lähti pistäytymään\nulkona. Tämä palasi kuitenkin pian säikähtyneenä takaisin ja kertoi\nnähneensä, kuinka naapurin _kardas-jurt-ava_ kävi ottamassa heinät\nhevosten edestä ja vei niitä paraikaa lakan yli naapurin puolelle.\nHaltija ei kuitenkaan itse ollut näkyvissä, heinätukko vain liikkui\nikään kuin itsekseen. Ihmekös, että naapurin hevoset olivat kauniita ja\nsileäkarvaisia!\n\nEräiden käsitysten mukaan _kardas-sarko_ asuukin tallissa, missä se\nhoitaa hevosia. Joskus on hevosten haltijalle omistettuja uhriantimia\nasetettu samalla kertaa sekä talliin että pihalla olevan pyhän kiven\nääreen. Niinpä Maresevossa teurastettiin syksyllä peltotöiden päätyttyä\nhevostallin kynnyksellä hanhi, niin että sen veri virtasi talliin.\nEnsimmäiset palat uhrilihaa, edelleen paloja kolmesta kakusta\n(_sukoro_), lusikallinen puuroa ja ensi suupalat muita ruokalajeja,\njotka oli tätä juhlaa varten valmistettu, asetettiin tallin\nkynnykselle; kaljaa taas kaadettiin maahan tallin nurkkaan, jonka\njälkeen luettiin rukous. Sitten ruoat otettiin kynnykseltä ja pantiin\npihanhaltijalle pyhitetyn kiven alle.\n\nErsalaiset puhuvat myös erikoisesta _tallin tai navetan haltijasta_,\njota he nimittävät _kardo-sarkoksi_ (ers. _kardo_, moksh. _karda_\n'talli, navetta'). Samoin kuin asuinrakennuksen haltija saa sekin\njoskus rukouksissa lisämaininnan \"kuorien-hirsien jumala\".\n_Kardo-sarkon_ ja _kardas-sarkon_ välinen ero on kuitenkin epäselvä.\nEdellisenkin uhri voidaan toimittaa pihalla. Samaran läänin Bugulman\npiirin Vezofka nimisessä kylässä on _kardo-sarkoa_ rukoiltu sanomalla\nmm.: _Kardo-sarko, matushka_, kuorien-hirsien jumala, olemme\nteurastaneet sinulle mustan lampaan -- -- --, älä lakkaa meille hyvää\ntekemästä, varjele meitä noidilta, pahansuovilta varkailta ym., anna\nmeille ymmärrystä, -- -- älä laske vierasta _jurt-avaa_ karjaamme\ntuhoamaan -- --! Rukous luettiin tuvassa, mutta lammas teurastettiin\npihalla suuren kiven luona, jonka mies vaivoin jaksoi nostaa, ja veri\nlaskettiin kiven alla olevaan kuoppaan.\n\nJoskus _kardo-sarkolla_ tarkoitetaan kodinhaltijaa yleensä. Niinpä\neräässä ersalaisessa itkuvirressä morsian lausuu: \"Isän talon haltija,\nisän _kardo-sarko_, älä säikähdä ääntäni!\" _Kardo-sarko_ on kuitenkin\npääasiallisesti vain kotikarjan suojelija. Bajevossa ersalaiset\nrukoilivat sitä hevosten juhlassa sanomalla: \"_Kardo-sarko, matushka_,\nsyötä ja juota niitä (hevosia), kaitse, varjele ja suojele pahoilta\nihmisiltä!\" Bugulman piirissä taas pyydetään _kardo-sarkoa_ suojelemaan\nkotieläimiä taudeilta, noidilta ja pahantekijöiltä sekä täyttämään\nkarjapiha karjalla. _Karda-sarka_ on ollut tunnettu myös mokshalaisten\nkeskuudessa, missä Pensan läänin Gorodishtshen piirikunnasta on\nmuistiinpantu seuraava rukous: \"_Karda-sarka_, elättäjä, suojele\nkarjaani laitumella, varjele laitumella syöviä hevosiani sekä paimenia,\njotka niiden perässä kulkevat. Valmistetut ruokani (leivän-suolan) tuon\nkevein mielin, annan sen valkoisin käsin. Niin paljon kuin vadissa on\nryynejä, niin paljon tulkoon hyvinvointia!\"\n\nMoksalaisten varsinainen karjapihan (_kaldaz_) haltija on\n_kaldaz-k'ird'i_ ('karjapiha-haltija') tai _kaldaz-ava_\n('karjapiha-emo'), rukouksissa mainitaan myös _kaldaz-azar_\n('karjapiha-herra') ja _kaldaz-azarava_ ('karjapiha-herratar'). Pensan\nläänissä palvottiin karjapihanhaltijaa talvella toisella viikolla ennen\nlaskiaista \"eli tullimiehen ja fariseuksen viikolla\" (nedelja mytarja i\nfariseja), jolloin valmistettiin monenlaisia ruokia ja lähdettiin ennen\nsyöntiä navettaan, missä uhriruoat asetettiin maahan levitetyille\nheinille. Samalla rukoiltiin: \"_Kaldaz-ava_, elättäjä, anna hevostemme,\nlehmiemme ja lampaittemme lisääntyä, varjele niitä susilta ja\nkaikenlaisilta pahoilta ihmisiltä!\" Sitten mentiin talliin, jonne\npaitsi muuta vietiin uhriksi hanhi, \"jotta hevoset nopeammin\njuoksisivat\". Uhripaloista pääsivät kaikki eläimet koiratkin\nosallisiksi. Uhrin nimi oli _kaldaz-ozks_ ('karjapiha-uhri').\n\nTshiginin mukaan mokshalaiset toimittivat jokavuotisen karjapihauhrin\nmyös syksyllä Dmitrijn lauantain (15/X) jälkeen, kun karja oli tuotu\ntalveksi kotiin. Toimitus oli suoritettava välttämättömästi yöllä uuden\nkuun aikana. Uhripitoja varten, joihin lähimmät sukulaiset\nosallistuivat, teurastettiin jokin elukka tai kotilintu, lisäksi\nvalmistettiin hirssiohukaisia. Illallisen aikana luettiin rukous\nkotona, mutta seuraavana päivänä, jolloin jo aamulla aikaisin taas\npaistettiin ohukaisia ja keitettiin uhrilihaa, asetettiin osa pieneen\nkaukaloon ja mentiin pihalle rukoilemaan. Täällä sytytettiin kaukalon\nreunalle kynttilä ja luettiin mm. seuraava rukous: Tekin, _jurta-at'ä_\nja _jurta-ava_, antakaa karjamme lisääntyä tuhanneksi pääksi, älkööt\ntapelko ja tappako toisiaan, älkööt koskeko toisiinsa, vaan eläkööt\nrauhassa! Syömään ryhdyttäessä isäntä vei mainituille kodinhaltijoille\nvakkasessa vähän ohukaisia, piirakoita ja lihaa sekä sanoi: Kas tässä,\n_jurta-at'ä, jurta-ava_, olemme tuoneet teille ruokaa, syökää ja\njuokaa, juhlikaa ja huvitelkaa! Suojelkaa karjaamme, antakaa eläinten\ntuhansittain lisääntyä! Sitten vakkanen peitettiin kankaalla ja\njätettiin riippumaan rakennuksen poikkipuuhun pariksi päiväksi, mutta\nsen sisältö annettiin kotieläinten syötäväksi. Pihan jokaiseen neljään\nnurkkaan pantiin vielä piirakka.\n\nToisin paikoin, kuten Pensan läänin Gorodishtshen piirissä,\nmokshalaiset ovat palvoneet karjan kaitsijana myös \"pihapäällikköä\"\n(_koram-ot'shunä_), jonka kertonimenä mainitaan \"talo-isäntä\"\n(_jurta-ot'shunä_). Esimerkkinä esitettäköön seuraava mokshalaisen\nkansanrunouden näyte:\n\n    Minäpä teen kesäjuhlan,\n    leivon vehnäpiirakoita,\n    valmistan mesijuomaa,\n    syötän, juotan kartano-isännän (_koram-ot'sunä_),\n    kestitsen, lahjon talo-isännän (_jurta-ot'sunä_),\n    niin lehmämme lakkaavat ynisemästä\n    ja vasikkamme rupeavat lisääntymään.\n\n\n\nHaltijan hankkiminen uuteen kotiin.\n\n\nZorin kertoo, että Samaran läänin Buguruslanin piirikunnassa oli uutta\nasuntoa rakennettaessa tapana panna jokaiseen neljään nurkkaan pieni\nkivi ensimmäisen hirsikerran väliin; pyhäin nurkan kohdalle pantiin\nvielä nyytti, jossa oli ryynejä, suolaa, vahakimpale ja hiiliä. Ryynit\nja suola asetettiin, jotta vilja kasvaisi, vaha ja hiilet taas noitaa\nja \"punaista tulta\" vastaan. Isäntä tai tämän sijainen luki seuraavan\nrukouksen: Ylhäällä elää _v'ere-pas_ korkeassa paikassa, alhaalla elää\n_mastor-pas_ maan alla; kuoren-hirren jumala (_k'eren shotshkon pas_)\nelää kuorikaton alla. Minä rukoilen _v'ere-pasia_, pyydän tihkusadetta;\njos hän sen antaa, niin maa-emo kostuu, vilja kasvaa ja vatsa täyttyy.\nMinä rukoilen _mastor-pasia_ ja kumarran maahan asti, pyydän häneltä\nterveyttä, jos sitä saan, niin leipää riittää. Minä rakennan taloa,\nkuorikattoa, rukoilen kuorien jumalaa, hirsien jumalaa, kuorien-hirsien\njumala, kuule minua, puiden-kantojen jumala (_tshuvton kandon pas_),\nkatso minun puoleeni, mitä pyydän, se anna, mitä käsken, se tee!\nRakennan taloa, suojele se rautaisella aidalla, sulje se rautaisin\nsalvoin, varjele noidilta ja punaiselta tulelta, ole suojelijamme,\ntalon vartija! Toisin paikoin on tapana panna taloa rakennettaessa myös\nrahaa \"penkinperänurkkaan\" (_ezam-p'rä-ugal_), jotta talo rikastuisi.\n\nSmirnov sanoo mordvalaisten toimittaneen useampiakin\ntalonperustamisuhreja. Jo perustuksen alle kaivettuun kuoppaan\nasetettiin maanjumalattarelle uhrileivän pala. Toinen uhritoimitus\nsuoritettiin, kun kurkihirsi sijoitettiin salvokseen, jolloin\nkurkihirteen sidottiin piirakka. Uunin valmistuttua \"uuni-herratarkin\"\n(_pet'nadz-azarava_) sai uhrinsa.\n\nJuhlallisin hetki, Smirnov jatkaa, on uuteen tupaan asettuminen. Jo\nedellisenä yönä, ennen kuin muuttoon ryhdytään, minkä yleensä tulee\ntapahtua uudenkuun aikana, isäntä kulkee leivän-suolan kera vanhan\nkodin suojissa ja pihalla sekä pyytää, etteivät _jurt-ava_ ja\n_jurt-at'a_ vihastuisi, kun perhe jättää vanhan kodin, vaan\nmuuttaisivat perheenväen seurassa uuteen paikkaan. Toisessa kohdin\nSmirnov kertoo mokshalaisten ottavan uuteen kotiin muuttaessaan\nmukanaan myös vanhan kodin liedeltä tulta ja tuhkaa, kodinhaltija kun\non erottamattomasti sidottu asuntoon ja lieteen. Pensan läänin Insarin\npiirin Shadymissa mokshalaiset rukoilivat uudisasuntoon asettuessaan\nmm.: \"_Kud-shi-pavas, kormal'et's, jurt-azar-ava, matushka_, pankaa\nmeidät elämään-olemaan! Vanhan talon _jurt-ava_, sinä olet suojellut\nmeitä vanhassa talossa, älä sulje silmiäsi uudessakaan! -- -- -- täytä\ntyhjät kätemme, anna rikkautta! Varjele taudeilta, anna terveyttä, anna\nymmärrystä elääksemme! Suojele pihalla karja, tallissa hevoset!\"\n\nSamaran läänin Buguruslanin piirissä valmistetaan, kuten Zorin kertoo,\njo noin viikkoa ennen, kuin siirrytään uuteen taloon, juhlaruokia,\njotka vanhassa talossa ensin asetetaan tuvan lattialle ja sitten\nviedään uuteen taloon, missä ne pannaan uunin alle vievän aukon eteen.\nRukouksen lukee tavallisesti emäntä, joka vanhassa talossa pyytää\n_jurt-avaa_ ensin käymään häntä varten valmistetulle juhla-aterialle ja\nsitten lähtemään uuteen taloon. Sen jälkeen hän taas uudessa talossa\npyytää, että _jurt-ava_ ottaisi uuden talon kodikseen, että hän sitä\nhyvin hoitaisi, neuvoisi sen asukkaita hyviin töihin ja varoittaisi\npahoista sekä että hän yleensä viihtyisi uudessa kodissa eikä lähtisi\nkuljeskelemaan tai kantamaan talon tavaraa muualle. Vastaavat\nuskomukset ja tavat ovat olleet slaavilaisilla kansoilla yleisiä.\n\nSimbirskin läänin Napolnojen kylän ersalaiset, jotka pitävät\nkodinhaltijaa lattianalaisena olentona, uskovat, että jollei sitä\nkutsuta mukaan uuteen taloon, se ilmestyy isäntäväelle nurkuvana\nkummituksena. Kutsu toimitetaan seuraavasti: Uuden talon isäntä ottaa\npuuropadan, leipää ja suolaa ja pyytää avukseen asiantuntevia akkoja\nsekä menee näiden kera vanhan kodin paikalle, missä entisen peränurkan\nkohdalle asetuttuaan lausuu: \"_Kardas-sarko sijaka_ (s. 'hopeainen')!\nSinulla on jo uusi kotipaikka, tule nyt meidän kanssamme ja aja sen\netua. Vanhan, hävitetyn talon paikalle älä jää!\" Tämän pyynnön jälkeen\nnaiset lankeavat polvilleen ja kumartavat kolmesti näkymättömälle\nkodinhaltijalle. Sitten palataan takaisin uuteen taloon, jossa lattian\nalle (alustaan) levitetään peränurkan kohdalle sulkia ja höyheniä\nkodinhaltijaa varten. Epäilemättä on _kardas-sarko_ tässä tullut\ntuvanhaltijan tilalle.\n\nSaman läänin Karsunin piirissä oli vanhan kodin haltija hankittava\nuuteen yöllä, jolloin sitä kutsuttiin sanomalla: \"_Jurton k'ird'i\njurt-at'a, jurton k'ird'i jurt-ava_, tulkaa meidän kanssamme uuteen\ntaloon!\" Tambovin läänin mokshalaiset ovat kertoneet, että kodinhaltija\ntuotiin uuteen taloon isännän paitaan käärittynä.\n\nSisältyykö viimeksi mainittuun tiedonantoon jokin hämärä muisto\nkodinhaltijain kuvista, jommoisia mordvalaisilla muinoin epäilemättä on\nollut, vaikka käytettävissämme olevat lähteet eivät tiedä niistä\nkertoa? Aikaisemmin esitetyn runon kuvaus _jurt-avasta_ soveltuu\nkuitenkin hyvin vanhanaikaiseen haltijankuvaan: \"Hänen ruumiinsa oli\nkäsivarren kokoinen, hänen kasvonsa mustat, hänen silmänsä pienet\nkuin lasihelmet.\"\n\nMilloin uudistalon isännällä ei ennestään ollut _jurt-avaa_, oli\nsellainen tehtävä. Shahmatov kertoo siitä seuraavasti: Yöllä kokoontui\nvanhoja tietäjä-akkoja yhteen, he ottivat tulikiveä ja mustan kanan\nsekä kaivoivat keskelle pihaa pienen kuopan; sen ääressä he teurastivat\nkanan ja laskivat veren kuoppaan. Verta laskettaessa sanottiin:\n\"Syntyköön uudelle asukkaalle uusi _jurt-ava_, olkoon se ihmisille,\nkarjalle ja koko pihalle ystävällinen, älköön päästäkö vierasta\n_jurt-avaa_ itseään häpäisemään tai karjaa vahingoittamaan, älköön\nmyöskään itse kulkeko vieraissa, eläköön ja hallitkoon omalla pihallaan\npitäen huolta karjasta! Karja olkoon kaunista ja lisääntyköön! Tätä\nvarten panemme kuoppaan leipää ja suolaa, lihaa, kermaa ja sulatettua\nrasvaa.\" Kuoppaan siroteltiin sitten uhriruoat, ja kanan verestä\nuskottiin _jurt-avan_ syntyvän.\n\nTässä Orkinon ersalaisilta saadussa tiedonannossa _jurt-ava_ näyttää\nsiis edustavan pihakuopan haltijaa, _kardas-sarkoa_. Samoin lienee\nasian laita seuraavassakin Shahmatovin samoilta seuduilta\nmuistiinpanemassa kuvauksessa: Kertojan isoisän isoäidin kotitalo oli\npalanut. Kun uutta taloa rakennettiin, asuttiin sen valmistumiseen\nsaakka maakuopassa. Kun sitten oltiin hakemassa muuttotavaraa, niin\nhevonen ei jaksanutkaan vetää viimeistä kuormaa. Hevosta lyötiin, ja\nnaiset pantiin työntämään takaa, mutta pyörät eivät liikahtaneet.\nKutsuttiin tietäjä-akkoja. Nämä huomasivat heti, mistä oli kysymys:\n\"Etkö ole ottanut _jurt-avaa_ mukaan?\" Isäntä epäröi: \"Mistäpä minä sen\nolisin ottanut?\" -- \"Tyhmyri, olisit kutsunut, niin se olisi tullut\n-- -- --.\" Miehelle tuli hätä. Akat kehoittivat häntä nyt valjastamaan\ntroikan ja rukoilemaan _jurt-avaa_ lähtemään mukaan sekä lupasivat\npuolestaan lepyttää sitä. He kaivoivat pihalle kuopan, nostivat kiven\nylös ja kokosivat veret, jotka sinne oli aikojen kuluessa laskettu sekä\npyysivät anteeksi miehen ymmärtämättömyyttä. Sitten he nostivat kiven\nvankkureille, hevoset valjastettiin, ja lähdettiin liikkeelle. Siinä\noli vain kivi, joka painoi tuskin puolta naulaa, mutta pyörät\ntarttuivat taas hiekkaan. _Jurt-ava_ oli tullut mukaan, ja siksi kuorma\noli niin raskas. Kun ajaja sitten pyysi _jurt-avaa_ laskeutumaan alas,\nniin hevoset lähtivät heti juoksuun.\n\nButuzov kertoo, että myös poika, joka eroaa isän perheestä ja perustaa\noman talouden, kutsuu kodinhaltijan taloonsa sanoen: \"Isoisä\nkodinhaltija, älä jätä meitä, lähtekäämme yhdessä elämään, tahdotko\ntulla hevosella vaiko jalan?\"\n\nMilloin talo myydään tai vaihdetaan, niin _jurt-ava_ jää tavallisesti\nvanhaan taloon, ellei sitä kutsuta muualle. Jos tupa palaa eikä uutta\nrakenneta, on asuntoa ja ruokkijaa vaille jääneen kodinhaltijan\netsittävä turvapaikka vieraasta talosta. Kun tällöin yhteen taloon voi\nkerääntyä useampia haltijoita, saattaa niiden kesken syntyä riita\nomistusoikeudesta. Jos vieras silloin saa vallan, se alkaa öisin\nkiusata karjaa ja ahdistaa ihmisiä painajaisena.\n\n\n\nKodinhaltijoille toimitettuja uhreja.\n\n\nJo eräistä edellä esitetyistä esimerkeistä käy ilmi, että _kodin\nhaltijoille on toimitettava sekä määräaikaisia että satunnaisia\nuhreja_. Määräaikaiset uhrit ovat olleet erikoisiin vuodenaikoihin,\njopa kalenteripäiviinkin sidottuja. Hyvin yleisesti on _jurt-osks_\n('talo-uhri') vietetty syksyllä peltotöiden päätyttyä uuden kuun\naikana. Samaran läänin Bugulman piirin Baganassa on tällöin, kun\nuhrilampaan pää ja sorkat on tuotu keitettyinä tuvan pöydälle, luettu\nseuraava rukous: \"Kodinhaltija, _kudo-jurt-ava_, emonen,\nkuorien-hirsien jumala, elättäjä, katso, olemme teurastaneet sinulle\nharmahtavan lampaan, olemme leikanneet silta pään ja sorkat ja\nkeittäneet sen, olemme kattaneet juhlapöydän, levittäneet pöytäliinan,\nsytyttäneet kirkkaan kynttilämme, olemme panneet 'vilja-emomme'\n(leipämme) pöydälle, katso, tässä on sinulle kokonainen leipä, anna\nmeille terveyttä, tässä sinulle malja olutta, anna meille vieraita,\nolutmaljan juojia, tässä puuropatamme, niin paljon kuin siinä on\nsuurimoita, niin paljon anna meille hyvää! Kodin haltija _jurt-ava_,\nemonen, varjele karjopihassa olevaa karjaa, hevosia, lehmiä ja\nlampaita, älä laske vierasta _jurt-avaa_ karjaamme tuhoamaan, varjele\nnoidilta, pahantekijöiltä ja pahansuovilta! Kodin haltija,\n_kudo-jurt-ava_, varjele perhettä tuvassa, varjele perheemme taudeilta,\nkaikenlaisilta vaivoilta, anna terveyttä ja asioille menestystä, mihin\nsilmämme näkee, sinne kätemme ulottukoon! Mitä me ikinä haluamme, anna\nse meille, hyvin mielin me kumarramme, katso sinä meitä hyvällä\nsilmällä!\"\n\nSaman piirin Kozlofkassa on tällöin rukoiltu: Talon haltija,\n_jurt-ava_, kuorien-hirsien jumala! Kirkkaan kynttilän palaessa\nrukoilemme sinua, anna terveyttä perheelle, saata karja lisääntymään,\nminkälaisesta eläimestä pidät, anna sen lisääntyä!\n\nOn ymmärrettävää, että karjasta huolehtivia haltijoita on palvottu\nvarsinkin keväällä, kun elukat lasketaan laitumelle, sekä syksyllä, kun\nne palaavat takaisin talon suojiin. Tietyt kalenteria noudattavat\nuhripäivät ovat ilmeisesti myöhäistä venäläisiltä saatua\nkulttuurilainaa.\n\n_Satunnaisia syitä_, joiden vuoksi kodinhaltijoita on muistettu, on\nedellä esitettyjen sairaus- ja perhetapahtumain lisäksi vielä\nmainittava lapsen syntyminen. Orlov sanoo mokshalaisten lukeneen lapsen\nsynnyttyä uhratessaan seuraavan rukouksen: \"_Jurt-azar, jurt-azarava,\nkud-azar, kud-azarava!_ Manalle menneet isoisät ja isoäidit, taatot ja\nmaammot, apet ja anopit! Me tuomme teille uhriksi leipää-suolaa, lihaa\nja hyvää kotitekoista olutta sen johdosta, että olette lahjoittaneet\nmeille lapsen. Olkaa hyvänsuopia! Kasvattakaa lapsemme aikuiseksi!\"\n\n_Uhritoimitus liittyi myös elukkain ensikertaiseen poikimiseen_. Jo\nMilkovitsh kertoo, että mordvalaiset uhrasivat kantaneen lehmän ensi\nvoin kotikarjan-jumalalle. Samoin oli sille uhrattava ensimmäinen\nvuona. Orlov sanoo kodinhaltijoille uhratun esikoisvarsan, -vasikan tai\nmuun esikoiseläimen synnyttyä leipää, suolaa, lihaa ym.; samalla\npyydettiin, että kodinhaltijat suojelisivat eläimiä. Varsinainen\nteurasuhri toimitettiin myöhemmin. Milloin teurastettiin karitsa,\nluettiin seuraava rukous: \"Tuomme teille uhriksi leipää-suolaa sekä\nesikoiskaritsan päästä ja jaloista leikattua lihaa sen johdosta, että\nolette sen meille lahjoittaneet ja kasvattaneet. Antakaa meille nuorta\nkarjaa vastakin!\"\n\nAivan kuin maahisia lepytetään _jurt-at'aa_ ja _jurt-avaa_ Sirikinin\nmokshalaisilta saamassa taudin johdosta luetussa loitsussa: \"-- -- ehkä\nIluza on sattunut katsahtamaan teihin, ehkä hän on kompastunut\npöytäänne, ehkä ruokannekin kaatanut, teidän vieraanne hajoittanut,\nehkä hän on saattanut teidät häpeään -- -- --.\"\n\nSamalla kertaa kun manalle menneitä on kodinhaltijoita huudettu avuksi\nmyös väärän _valan rankaisijoina_. Sitä osoittavat Orlovin aikaisemmin\nesittämämme valansanat, joissa _jurt-azar, jurt-azarava, kud-azar,\nkud-azarava_ mainitaan manalle menneiden isoisien ja isoäitien,\ntaattojen ja maammojen rinnalla. Orlov huomauttaa samalla, että\nsyyllinen, joka tällöin jätetään näiden haltijain tutkittavaksi ja\ntuomittavaksi, ehdottomasti kokee jonkin onnettomuuden tai kohtaa\npikaisen kuoleman.\n\n\n\nSaunanhaltijat.\n\n\nJo Orlov ja Makarij puhuvat mordvalaisten, lähinnä mokshalaisten\n_saunanhaltijoistakin_, joiden nimien, _ban-azar, ban-azarava_,\nensimmäisenä yhdysosana on ven. _banja_ ('sauna'). Orlov sanoo, että\nsaunanhaltijat suojelevat saunaa tulipalolta ja varjelevat siellä\nkylpeviä ihmisiä kaikelta pahalta. Lisäksi hän kertoo, että\nmordvalaiset palvoivat saunanhaltijoita sekä määräaikana että\ntilapäisestä syystä. Määräaikainen 'puhdistusuhri' (_vaniksen ozks_)\ntoimitettiin alkukeväästä lumen sulaessa. Tällöin vietiin saunaan\nkeitettyä maitovelliä, jota asetettiin oven saranapuun alle, ja\nrukoiltiin sanomalla: \"_Ban-azar, ban-azarava!_ Me rukoilemme teitä ja\nkumarramme teitä sekä tuomme teille uhriksi makeata velliä. Olkaa\nhyvänsuopia! Suojelkaa sauna tulipalolta! Peskää likaisuutemme ja\nmustuutemme! Varjelkaa meitä saunassa peseytymisen aikana kaikelta\nvahingolta ja sairaudelta!\"\n\nMakarij sanoo tätä juhlaa, jota hän nimittää venäläisperäisellä sanalla\n_tshistaj_ (puhdistusjuhla), vietetyn kiirastorstaina siten, että\nsaunassa paistettiin ohukaisia ja keitettiin maitopuuroa, jota pantiin\n_ban-azaravalle_ uhriksi saunan saranapuun alle. Rukouksessaan\nmordvalaiset pyysivät, että 'sauna-herratar' pesisi koko tulevana\nvuonna heistä lian ja varjelisi heitä kaikesta ruumiillisesta\nlikaisuudesta.\n\nTodennäköisesti tämä mokshalaisten viettämä kiirastorstain saunajuhla\non venäläisperäinen tapa. Kiirastorstaihin on muillakin itä-Euroopan\nkansoilla liittynyt erinäisiä puhdistusmenoja uhreineen.\n\nTilapäisiä syitä, joiden vuoksi saunanhaltijaa on muistettu, mainitaan\nuseitakin. Niinpä ersalaismorsian, kun hän viettäessään neitoiltaa\nhäidenaattopäivänä menee ystävättärien saattamana saunaan kylpemään,\nesittää 'sauna-emolle' (_bana-ava_) itkuvirren. Samaran läänin\nVetshkanovossa hän toveriensa häntä saunan eteisessä riisuessa itkee:\n\"Sauna-emo, emonen, älä säikähdä ruumis-itku-ääntäni, nyt olen tullut\nkylpemään viimeisen kerran kuumassa saunassasi.\" Kylvyn jälkeen hän\nvielä esittää kiitositkun: \"Sauna-emo, emonen, kiitos kuumasta\nlöylystäsi, raikkaasta vedestäsi, olen kylpenyt kuumassa saunassasi,\nolen valellut päälleni raikasta vettäsi!\"\n\nSamoin mokshalaisnuorikko miehensä kodin saunassa palvoo\nsaunanhaltijoita tuoden tullessaan uhrilahjoina leipää-suolaa,\npalttinaa ja rahaa, jotka hän kätkee saunan permannon tai lauteitten\nalle sanomalla \"_Ban-azar, ban-azarava!_ Tulin luoksenne leivän,\nsuolan, palttinan ja rahan kera uhratakseni teille. Olkaa hyvänsuopia!\nVarjelkaa minua koko avioelämäni aikana saunassa peseytyessäni kaikelta\nvahingolta! Peskää likaisuuteni ja mustuuteni!\" Tämän Orlovin kuvauksen\nMakarij toistaa jotenkin samoin sanoin.\n\nSaunanhaltijaa on rukoiltu myös lapsen syntyessä, saunaa kun yleensä on\nkäytetty synnyttämispaikkana.\n\nLisäksi on saunanhaltijoille esitetty tilapäisiä anteeksipyyntöjä ja\nrukouksia, milloin niiden on kuviteltu jostakin syystä loukkaantuneen.\nJo Orlovilla tapaamme tällaisen anteeksipyynnön: \"_Ban-azar,\nban-azarava!_ Teitä varten valmistin, teille uhratakseni toin leipää,\nsuolaa ja makeata puuroa. Jos minä saunassa peseytyessäni olen rumasti\nsadatellut tai teistä pahaa ajatellut tahi muuten edessänne syntiä\ntehnyt, osoittakaa minulle armonne! Suokaa hyvinvointia, toimeentuloa\nja terveyttä!\" Makarij sanoo, että tällöin oli mentävä saunaan\nkeskiyöllä tietäjän tai jonkun muun henkilön kanssa. Samalla hän\nmainitsee, että uhri asetettiin saunan oven saranapuun alle.\n\nSaunasta saadun taudin vuoksi luetun loitsun on Paasonenkin\nmuistiinmerkinnyt Samaran läänin Karmalkan kylästä: \"Saunan haltija,\n_bana-jurt-ava, matushka_, Ivan on tullut pyytämään armoa. Saunalla on\nneljä nurkkaa, 40 kylpijää, 40 anteeksiantoa, -- ehkä tauti on tullut\nkuumasta löylystä ja likaisesta vastasta. Saunanhaltija, _bana-ava,\nmatushka_, pelasta hänet näistä salaisista taudin aiheuttajista! Kiitos\npelastamisestasi!\"\n\n\n\nRiihen haltijat.\n\n\nMoksalaisten _riihenhaltija_ on _avyn-ava_ ('riihi-emo', avyn \u003C ven.\novin 'riihi'). Rukouksissa mainitaan vielä _avyn-azar_ ja\n_avyn-azarava_, joiden Orlov sanoo varjelevan riihtä ukkoselta ja\ntulenvaaralta. Makarij selittää, että jokaisella riihellä on omat\nhaltijansa, joiden päätehtävänä on riihen suojeleminen tulelta. Sitä\nosoittavat myös niihin kohdistetut rukoukset. Samaa tointa on hoitanut\nersalaisten _avnan k'ird'i_ ('riihen haltija'), jonka yleisin nimitys\ntäällä on _avna-ava_ ('riihi-emo'); myös _avna-jurt-ava_ tunnetaan\nSaratovin läänin Petrovskin piirissä. Eräissä ersalaisten\nrukoussanoissa mainitaan, että _avna-ava_ on \"kuumuudessa ja savussa\nliikkuva, punaisen tulen haltija\". Kun sitä paitsi riihikuoppa, josta\nriihtä lämmitetään (_avna-matst-kurgo_), on tämän haltijan asunto ja\nuhripaikka, osoittaa sekin sen läheistä suhdetta tuleen samoin kuin sen\nerikoisuhri _punainen_ kukko. Kuitenkin on huomattava, että\nriihenhaltijoille on asetettu uhreja myös mm. riihen parsille.\n\nRiihenhaltijoilla on eräitä muitakin kuin venäläisperäiseen _avyn, ovn,\navna_ sanaan liittyviä nimityksiä. Niinpä Pensan läänin Gorodishtshen\npiirikunnassa mainitaan _ovn-avan_ rinnalla rukouksissa joskus\n_p'ir-ava_ (_p'ir_ 'luva'). _P'ire-ava_ tunnetaan myös ainakin\nSaratovin läänin puolella. Riihenhaltijoita ovat lisäksi mokshalaisten\n_t'ing'a-at'ä(nä_) 'puimatanner-ukko(nen)', _t'ing'a-ava(nä_)\n'puimatanner-akka(nen)' ja _toka_ (\u003C ven. tok 'puimatanner')\n_-paba(nä_) 'puimatanner-eukko(nen)'. Alkinon mokshalaisilla on vielä\n_t'ing'äräs_ niminen _t'ing'a-at'än_ vaimo.\n\nRiihenhaltijoille mordvalaiset ovat toimittaneet uhreja vuosittain\nmääräaikoina, jotka usein ovat olleet johonkin kalenteripäivään\nsidottuja. Orlov kertoo, että _avyn-azaren ozks_ toimitettiin muutamin\npaikoin vähää ennen kevätkylvöä, toisin paikoin rukiinleikkuun edellä.\nUhrattaessa asetettiin riihen orsille leipää ja lihaa, ja samalla\nkaadettiin sinne mesijuomaa ja olutta. Orlov esittää lisäksi seuraavan\nrukouksen: \"_Avyn-azar, avyn-azarava!_ Tuomme teille uhriksi leipää,\nsuolaa, lihaa ja hyvää kotitekoista olutta sen johdosta, että olette\nsuojelleet riihtä ja kuivattaneet siinä viljan. Varjelkaa vastakin\nriihtä tulipalolta ja ukonilmalta! Kuivattakaa siinä vilja\nlaatuisasti!\" Jevsevjev, joka sanoo riihenhaltijan asuvan\nriihenkuopassa, kertoo samalla, että sille toimitettiin kaksi uhria,\ntoinen ennen puinnin alkua, ettei vilja kuivatuksen aikana palaisi,\ntoinen pääsiäisen jälkeisenä torstaina kiitokseksi puinnin onnellisesta\npäättymisestä. Puimatanterelle vietiin ämpäri olutta, paistettu kukko\nym. ruokia. Kukon pää ja luut heitettiin riihenhaltijalle uhriksi\nriihen alle, samoin kaadettiin sinne ensimmäinen malja olutta. Uhraajat\nsöivät itse loput. Sitä paitsi jokainen, juotuaan olutmaljan pohjaan,\nheitti sen ilmaan ja sanoi: \"Noin korkeaksi kasvakoon tulevana vuonna\nvilja!\"\n\nPääsiäisen tienoissa toimitetusta riihiuhrista kertovat eräät muutkin\nlähteet. Jo Makarij mainitsee, että mokshalaiset viettivät\nriihenhaltijain kunniaksi juhlaa kerran vuodessa, nim. pääsiäisviikon\njälkeisellä Tuomaan viikolla, jolloin he menivät riihelle varhain\naamulla ja heittivät sille paikalle, johon vilja pannaan kuivamaan,\nvähän leipää, suolaa, lihaa ja munaa sekä olutta ja viinaa.\nRistinmerkkejä tehden he samalla lausuivat: \"_Avyn-azar,\navyn-azarava!_ Teitä rukoilemme, olkaa suosiollisia, varjelkaa riihtä\ntulipalolta ja kaikelta pahalta, kuivatkaa vilja!\" Toisessa\nkuvauksessaan hän sanoo tätä juhlaa vietetyn Tuomaan viikon sunnuntain\naamuna, jolloin riihenhaltijoita rukoiltiin varjelemaan riihtä\nukonilmalta ja tulipalolta, samoin kuin ne ovat varjelleet sitä\nedellisenäkin vuonna.\n\nTerezmorgan mokshalaiset viettivät puheena olevaa juhlaa (_tingelang\nozks_) myös ensimmäisenä sunnuntaina pääsiäisen jälkeen.\n\nSamoin Zorin kertoo ersalaisten viettäneen riihi-emon (_avna-ava_)\njuhlaa pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina, jolloin jokainen suku --\njuhlaa vietettiin näet suvuittain -- kokoontui yhteen taloon, missä\nteurastettiin punainen kukko. Ensin suoritettiin menot \"riihi-emon\nnimeen\" (_avna-avan l'ems_) tuvassa siten, että kukin, ennen kuin itse\nryhtyi mitään maistamaan, heitti palan ruokaa ja kaatoi vähän juomaa\nvarta vasten asetettuun pieneen astiaan (_park'ine_) tai vatiin\n(_vakan_) lausuen: \"Tämä uhripala olkoon riihi-emolle, kuumuudessa ja\nsavussa liikkujalle, punaisen tulen haltijalle!\" Sitten mentiin\nuhriastia mukana riihelle, jossa kaikki polvistuivat tai lankesivat\nmaahan ja jossa joku vanha vaimo rukoili pyytäen riihi-emoa ottamaan\nuhrikukon vastaan ja kuivattamaan hyvin heidän viljansa sekä\nvarjelemaan sitä tulelta. Laskeuduttuaan sitten ennen mainittuun\nriihikuoppaan, josta riihtä lämmitetään, rukoilija-akka kaivoi\nuhriastiassa olevat uhripalat (_oznuma-palt_) maahan.\n\nErsalaisten sanotaan toisin paikoin pitäneen näitä pitoja, joiden\ntarkoituksena oli viljasadon edistäminen, pääsiäisen jälkeisenä\ntorstaina, jolloin isäntä kutsui suvun koolle. Runsaiden juomien kera\nmentiin puimatanterelle, jossa kunkin oli juotava olutsarkka pohjaan ja\nsitten vieritettävä se puimatantereen yli lausuen: \"Kasvata, jumala,\nvilja! Sinä, riihi, kuivata se hyvin! Ja sinä, puimatanner, pui se\npuhtaaksi!\" Se, joka ei juonut maljaansa pohjaan, sai loput päälleen.\n\nSimbirskin läänin Ardatovin piirikunnassa mentiin riihelle myös\npääsiäisviikon torstaina mukana elävä kukko ja olutta. Kukko\nteurastettiin, ja pää ja jalat pantiin riihen kuoppaan. Samalla\nkiitettiin jumalaa riihen varjeluksesta.\n\nSaman läänin Alatyrin piirissä kukko teurastettiin riihessä jo\nkiirastorstaina, mutta syötiin vasta pääsiäisenä. Koko suku kutsuttiin\npitoihin, jonka jälkeen käytiin myös sukulaistaloissa. Lisäksi oli\ntapana uhrata riihenhaltijalle kukko tai urossorsa viljankorjuun\njälkeen. Teurastus toimitettiin riihessä, jonne linnun pää jätettiin\n_avyn-avalle_. Pokrovin päivän (l/X) tienoissa kutsuttiin nyt\nsukulaiset koolle, keitetty kukko tai urossorsa asetettiin pöydälle ja\nluettiin rukous. Sen jälkeen aterioitiin ja juotiin olutta. Syötyä\nlähdettiin talosta taloon kaikkien uhrijuhlaan osallistuneiden\nsukulaisten luo.\n\nSaratovin läänin Hvalynskin piirin Bajevkassa \"uhri riihen edustalla\"\n(_avna ik'it'ä osks_) toimitettiin, kuten Shuvalov kertoo, jo kaksi\nviikkoa ennen pokrovia (luultavasti Nikitan eli Mikitan päivänä 15/IX),\njolloin jokaisessa talossa teurastettiin kukko ja kana sekä keitettiin\nhöyhenineen. Kaksi akkaa meni riihelle ottaen mukaansa linnut ynnä\npiirakan ja kaksi munaa. Piirakka ja munat asetettiin aluksi riihen\nhyllylle, kunnes linnut oli höyhennetty. Sitten sekä ne että linnut\nvietiin savureikään (_pälada_). Tällöin akat polvistuivat, ja toinen\nheistä lausui vaskirahaa raaputtaessaan: \"_M'ik'ita podav'inik',\nTumaj-baba matushka_ ('M., riihenalainen haltija, T.-akka emonen')\nolemme tulleet teitä rukoilemaan ja tuoneet teille kukon, kanan,\npiirakan ja munia. _M'ik'ita podav'inik'_, kukko olkoon sinulle,\nvarjele riihtämme ja viljaamme punaiselta tulelta. Sinulle, Tumaj-akka\nolemme tuoneet kanan, olkoon sinulla hellä naisensydän, suojele\nmiehiämme viljan kuivatuksen aikana, levitä nuttusi liepeet, levitä ne\nheidän päällensä kovan kuumuuden vallitessa. Antakaa menestystä, viljaa\nja omaisuutta! Teitä kahta varten olemme panneet savureikään kukon ja\nkanan, piirakan ja munia. Vielä raaputamme teille rahaa. Niinkuin me\nemme unhoita teitä, älkää tekään unhoittako meitä! Voikaa itse hyvin ja\nantakaa meille terveyttä!\" Smirnov mainitsee, että mordvalaiset\ntoimittivat riihiuhrin kasanilaisen jumalanäidin päivän (22/X)\ntienoissa, jolloin talon isäntä emäntineen kävi kanan kera riihessä\nanomassa, ettei _avyn-ava_ polttaisi viljaa.\n\nSimbirskin läänin Alatyrin piirissä asetettiin puinnin päättyessä puitu\nlyhde riihen katolle, mutta itse riiheen jätettiin puimaton lyhde.\n\nSamoin kuin monille muille haltijoilleen mordvalaiset ovat toimittaneet\nriihenhaltijoille myös tilapäisiä uhreja. Hyvin yleisenä syynä\nmainitaan riihestä aiheutunut sairaus, jonka uskottiin johtuneen siitä,\nettä riihenhaltija oli tavalla tai toisella vihoitettu. Sen vuoksi oli\nsiltä välttämättä pyydettävä anteeksi. Orlov esittää tällaisen pyynnön\nmokshalaisheimon keskuudesta: \"_Avyn-azar, avyn-azarava!_ Teitä varten\nvalmistin, teille uhratakseni toin leipää, suolaa ja makeata puuroa.\nJos viljan kuivatuksen aikana olen lausunut ruman kirosanan, jos riihen\nluona langetessani olen käyttänyt herjaussanoja tai jos yleensä olen\nteistä pahaa ajatellut tahi muuten edessänne syntiä tehnyt, osoittakaa\nminulle armonne! Suokaa hyvinvointia, toimeentuloa ja terveyttä!\"\n\nMakarij huomauttaa taas, että anteeksipyyntö oli tällöinkin\ntoimitettava yösydännä.\n\nSamoin Lukin kertoo ersalaisten käyneen taudin tultua rukoilemassa\n_avyn-avaa_ keskiyöllä pyytäen, että tämä poistaisi sairauden. Hän\nhuomauttaa samalla, että äidit vievät riihelle kipeitä lapsiaankin.\nPaasosen kokoelmissa on seuraava mokshalainen, riihenhaltijoille\nosoitettu anteeksipyyntö: \"_Tinga-at'ä(nä_) 'puimatanner-ukko(nen)',\n_linga-ava(nä_) 'puimatanner-akka(nen)', _toka-paba(nä_)\n'puimatanner-eukko(nen)', niin paljon kuin sinulla onkin puijia, anna\nheille kaikille anteeksi!\"\n\nRiihenhaltija voi rangaista muistakin kuin sitä itseään kohdanneista\nloukkauksista. Shahmatov kertoo, että kun muudan ersalaisnuorukainen,\njoka ei ollut noudattanut vanhempainsa mieltä, meni riihelle lyhteitä\nkuivattamaan, niin riihenhaltija (_avna-ava_) kävi hänen kimppuunsa ja\nkuristi hänet kuoliaaksi.\n\n\n\nKyläkunnan haltija.\n\n\nPaitsi yksityisen kodin ja kartanon piiriin kuuluvien\nerikoisrakennusten suojelijoita tapaamme mordvalaisilla laajemmankin\nasumusalan, kokonaisen kyläkunnan haltijan. Ersalaiset ovat käyttäneet\nsiitä nimitystä _v'el'en pas_ ('kylän jumala') tai _v'el'en k'ird'i\npas_ ('kylän haltija jumala'), mokshalaisten rukouksissa sen\npuhuttelusanoja ovat _v'el'en k'ird'i azarava_ ('kylän haltija\nherratar'), johon toisinaan vielä liitetään sanat: _v'el'-at'ä,\nvel'-ava_ ('kylä-ukko, kylä-akka').\n\nButuzov sanoo, että _v'el'en pas_ on kodinhaltijan kaltainen olento.\nJoskus sitä on _jurt-avaksikin_ nimitetty. Niinpä ersalaisten saduissa,\nlauluissa ja rukouksissa mainitaan usein _v'el'e-jurt-ava_ tai _v'el'en\nk'ird'i v'el'e-jurt-ava_. Samaran läänin Bugulman piirissä rukoillaan\n_v'el'e-osks_ ('kylä-uhri') nimisessä juhlassa myös _v''el'en-sadon\njurt-avaa_ ('kyläkunnan _jurt-avaa'_).\n\nSamoin kuin kodinhaltija on läheisessä suhteessa perheen esivanhempiin,\non kylänhaltijakin läheisessä suhteessa kyläsuvun kantaisiin.\nKylänhaltijan ohella muistellaan usein myös manalle menneitä. Siitä\nesimerkkinä esitettäköön seuraava mokshalaisten \"vaimojen olutjuhlassa\"\n(_avan-poza-osks_) luettu rukous: \"_V'el'an k'ird'i azarava, v'el'at'ä,\nv'el'-ava_, esivanhemmat (_at'ät'nä pabat'nä_)! Kasvakoon vilja, olkoon\nyltä kyllin, millä teidän muistoanne viettää! Naiset synnyttäkööt\npoikalapsia! Syökää ja juokaa!\"\n\nMuudan Vertelimin mokshalaisilta muistiinpantu _v'el'an-ozks_ juhlassa\nluettu rukous alkaa sanoilla: \"_Vel'en-saduvan azarava_, (nyt on) kylän\nuhrijuhla, esivanhemmat, me rukoilemme, antakaa terveyttä jne.!\"\n\nPensan läänin Gorodishtshen piirikunnassa _v'el'en k'ird'iä_ on\npalvottu ikään kuin pyhimystä sanomalla: \"Rukoile puolestamme, ja sinä\nitsekin suojele kyläämme karjarutolta, tulipalolta ja pahoilta\nihmisiltä!\" Joskus kylänhaltija kohoaa rukouksissa taivaanjumalan\nrinnalle. Niinpä Pensan läänin Insarin piirin Bajmak nimisestä\nmokshalaiskylästä on muistiinpantu rukous: \"Elättäjä _shkabavas,\nkormalat's, v'el'an g'ird'i, kormalat's, v'el'en g'ird'i azarava_,\nvarjele kyläämme, asuinpaikkaamme tulelta, tulipalolta, pahoilta\nihmisiltä, anna pellolle kasvavaa viljaa ja työntekijöille hyvää\nterveyttä!\" Ersalaiset ovat _v'el'eri-jurt-avalta_ anoneet mm.\nterveyttä, viljan ja karjan kasvua sekä yleensä rikkautta.\n\nKylänhaltijaa ei ole hyvä vihoittaa, sillä sen uskotaan voivan kostaa\nkyläläisilleen. Eräässä mokshalaisessa laulussa, jossa kylänhaltijan\nkertonimenä on _v'el'-ot'shunä_ ('kylän päämies'), sanotaan mm.:\n_V'el'-ot-shunä_ ei ole kotona, _v'el'an k'ird'i_ ei ole täällä\n-- -- -- sen vuoksi kyläkunta itkee ja menee (häntä) etsimään. Metsässä\njänis sanoo nähneensä hänet \"suuren rotkon rinteellä, kahden laakson\nyhtymässä\" itkemässä, valkea liinamekko yllään ja kiroamassa kylää\nmenettämään viljansa ja karjansa.\n\nOnpa _kylän osallakin_ ollut oma haltijansa. Sitä tarkoittaa\nersalaisten \"katujumala\", _ul't'sä-pas (u. \u003C ven. ulitsa 'katu'), jonka\nkunniaksi Simbirskin läänin Alatyrin piirissä vietettiin uhrijuhlaa\nhelluntain tienoissa. Kyläläiset muodostivat ns. bratsinoita eli\nveljeskuntia, joihin vain saman kadun tai tietyn kylänosan talolliset\nosallistuivat ja joiden oli valmistettava yhteisolutta juhlaa varten.\nJuhlapäivänä tämän olutyhtiön osakkaat kerääntyivät jollekin pihalle,\njonne he toivat tullessaan myös ohukaisia, piirakoita, kananmunia ym.\nOlutastia kannettiin pihalle pystytetyn pöydän viereen, jonka ääreen\nuhrikansa asettui rukoillen: \"_Ul'l'sä-pas_, suojele meitä!\" Sitten\nmuudan ukko kaatoi olutta suureen kousaan ja tarjosi sen ensin kaikkein\nvanhimmalle lausuen: \"_Shuro-shki-pas_, viljan tuottaja jumala,\nantakoon elämänpäiviä!\" Vanhus otti nyt kousan käteensä, ja kaikki\nrupesivat rukoilemaan: \"_Shki-pas_ antakoon viljaa, _shki-pas_ kuulkoon\nrukouksemme, _shki-pas_ antakoon sadetta!\" Rukouksen jälkeen vanhus joi\nja antoi sitten kousan seuraavalle. Aina kun olut kousasta loppui, se\ntäytettiin uudelleen. Juomanlaskija toi sen aina sille, jonka vuoro oli\njuoda ja sanoi juomaa tarjotessaan: \"naisten suuri kousa!\" Taas kaikki\nrukoilivat. Kestejä jatkettaessa käytettiin kahtakin kousaa.\n\n\n\nVarallisuuden hankkija.\n\n\nMordvalaiset puhuvat myös erikoisesta varallisuuden hankkijasta, joka\nkantaa omistajalleen kaikkea, mitä tämä haluaa. Sellainen tarunomainen\nolento on mokshalaisten _kuigarash_ (_kui_ 'käärme', _koros_ 'pöllö')\nja ersalaisten _t'ramo_ l. _t'ramka_ (_t'ra-_ 'elättää'), jonka\nuskotaan syntyvän, kun kukon munaa haudotaan kainalokuopassa seitsemän\ntai kaksitoista viikkoa. Zorin esittää Bugulman piirin Tashto Moklaush\nnimisessä kylässä muistiinpanemansa runonkin köyhästä miehestä, joka\nseitsemän vuotta elätti punaista kukkoa, kunnes se muni kaksi munaa.\nPidettyään niitä kainalonsa alla seitsemän viikkoa, syntyivät t'ramot,\njotka mies piilotti uunin alle seitsemän vuoden ajaksi. Kun ne siellä\nolivat kasvaneet kyynärän mittaisiksi, ne sanoivat miehelle: \"Sinä olet\nmeidän isäntämme, mihin työhön sinä meidät määräät, sen teemme!\" Mies\nkehoitti niitä varastamaan hänelle muiden omaisuutta, ja niin hänelle\nkarttui viljaa kylvämättä ja heiniä niittämättä. Kun naapuri huomasi\nviljansa vähenevän, hän tyhjensi jyvälaarin ja asettui väijyksiin.\nNähdessään, miten varkaat kiipesivät laarin reunalle ja putosivat\ntyhjään laariin, hänen onnistui surmata ne. Seurauksena oli, että\nniiden omistaja pian alkoi köyhtyä.\n\nNämä mordvalaisten kuvitelmat perustuvat Venäjällä ja etenkin\nkeski-Euroopassa tunnettuun basiliski-uskoon, jonka mukaan tuolla\nrikkautta keräävällä olennolla, joka syntyy kainalokuopassa haudotusta\n\"kukon munasta\", on linnun pää ja käärmeen pyrstö. Tällaiseen olentoon\nviittaa myös mokshalaisten sille antama nimitys.\n\n\n\n\nKEREMET.\n\n\nTimofej Leontjev, joka oli syntyperältään mordvalainen, kirjoittaa\nhelmikuussa 1840 Saratovin silloiselle piispalle, Jakoville,\nlaatimassaan kuvauksessa Hvalynskin piirin Teljatnikovon kylän\nkeremet-palvonnasta seuraavaa:\n\nLokakuussa pokrovan (l/X) juhlan aikana tai muutamia päiviä sitä ennen\nmordvalaiset toimittavat ns. saltan-kerem'ät_-uhrimenot vähän matkan\npäässä kylästä sijaitsevassa rotkopaikassa, jossa kasvaa pyhä tammi,\n_ini-thsin tuma_ ('suuren päivän tammi'). Sen luokse he kokoontuvat, ja\njokainen perhe tuo mukanaan jotakin juotavaa, kaljaa (braga),\nmesijuomaa tai viinaa sekä suuret määrät syötävää, keitettyä lampaan-,\nkanan- ja hanhenlihaa, piirakoita, juustoleivoksia ym. Kaikki se, mitä\naiotaan syödä ja juoda _saltan-kerem'ätin_ kunniaksi, asetetaan rotkon\npartaalle, tammen ympärille levitetyille pöytäliinoille. Ruokien ja\njuomien ääressä on kullakin perheellä oma erikoinen paikkansa. Ukot\n(3-4), jotka on valittu menojen johtajiksi, kulkevat puhtaisiin\npalttinamekkoihin pukeutuneina peräkkäin kolme kertaa jokaiselle\nperhekunnalle varattujen ruokien ympäri, ja koskettaen samalla vuoron\nperään jokaista ruoka-astiaa he lausuvat: \"Valkojalkainen _kerem'ät_,\nmetsässä kulkeva _kerem'ät_, pellolla kulkeva _kerem'ät!_ Me\nkunnioitamme sinua, suojele sinä meitä!\" Näin kaikkien ruokien ympäri\nkuljettuaan ukot asettuvat polvilleen ja kumartavat tammen edessä\nmaahan asti. Samoin menettelevät muut. Sitten ukot ottavat kultakin\nleivän, leikkaavat siitä kannikan, jolle panevat palan jokaista\nruokalajia, ja näitä herkkuja maisteltuaan tarjoavat niitä\ntoisilleen; syömättä jääneet palat kuopataan maahan. Ruoan paloja\npannaan myös tammeen, ja jos siinä on onteloja, niin onteloon. Sinne\nheitetään lisäksi rahaa lepytysuhriksi suurelle ja ankaralle\n_saltan-kerem'ätille_. Lahjoja annettaessa kumarretaan tammelle ja\nrukoillaan. Menot päättyvät pitoihin, joissa vielä nautitaan paikalle\ntuotuja ruokia ja juomia; tähteet kaadetaan taas tammen juurelle\ntehtyyn kuoppaan lahjaksi _saltan-kerem'ätille_. Mekot, joihin\nuhripapit olivat pukeutuneet, annetaan nyt niille, jotka haluavat\ntoimia uhrimenojen johtajina seuraavana vuonna. Tammella, jonka\njuurella uhri toimitetaan, uskotaan olevan ihmeitä aikaansaava voima;\nsen vuoksi mordvattaret tuovat mukanaan palttinanpaloja, asettavat ne\ntammeen ja vievät kotiin. Jos sitten sattuu sairaudentapaus, he panevat\npyhitettyä palttinaa sairaan päälle toivoen sen antavan tautiin\nlievitystä. Tällaisia palttinanpaloja on tapana säilyttää perheen\nkeskuudessa muutamia vuosia, kunnes niistä valmistetaan paitoja\nuhrimenojen johtajille.\n\nOn olemassa toinenkin Teljatnikovon kylästä saatu pokrovan päivänä\nvietetyn _keremet_-juhlan (_kärämäd-osks_) kuvaus. Tässä Shuvalovin\npuolen vuosisataa myöhemmin tekemässä muistiinpanossa tapaa juhlan\nmenoissa edellisestä eroavia piirteitä. Niinpä tällöin ovat etualalla\nvaimot, jotka juhlapäivänä kokoontuvat kylässä olevalle lähteelle.\nUhriksi teurastetaan kana tai hanhi, joka \"naisissa\" noudetaan linnun\nlahjoittajan luota. Kaksi vaimoa, joista toinen kantaa hanhea, kulkee\nedellä. Kulkiessaan he käyttävät keremetistä seuraavia puhuttelusanoja:\n\"_Kärämäd_ jumala, _soltan-kärämäd_, korkealla lentävä _kärämäd_,\nalhaalla kulkeva _kärämäd_!\" Kun lintu on teurastettu ja muutamat\nvaimot ovat sen keittäneet, jatkavat toiset rukoustoimitusta vanhan\nakan johdolla, joka vaskirahaa raaputtaen lausuu: \"Valkohattu\n_kärämäd_, valkosukka _kärämäd_, kiemas tyttö _kärämäd_, maan päällä\nkulkeva _kärämäd_, sorsan, naudan, lampaan (suojelija) _kärämäd_,\nkatso, me olemme tuoneet sinulle leipää ja suolaa, olemme valmistaneet\nsinulle valkosulkaisen hanhen, olkoon se kokonaan sinun, (olemme\ntuoneet) rahakukkaron, lahjoittaneet sinulle kopekkoja ja ropoja,\nenempää älä pyydä! Anna terveyttä ja loppumatonta hyvinvointia, suojele\nhevosiamme, nautakarjaamme, lampaitamme, kanojamme ja hanhiamme sekä\nniiden poikasia! Katso, olemme tuoneet munia, me syötämme ja juotamme\nsinua.\" Ennen kuin ryhdytään syömään, heitetään kaikista ruoista\npalasia lähteeseen, samalla kun kaikki lankeavat kolmesti maahan.\n\nNaisten toimeenpanemaa _kräramäd_-uhrijuhlaa vietettiin pokrovan\npäivänä myös Hvalynskin piirin Andrejevkassa. Uhrilinnut, hanhi ja\nkana, pestiin joessa ennen uhritoimitusta. Tällöin rukoilija-akka\nlausui: \"Veden haltija, vesi-emo (_v'äd'-ava_), veden haltija herratar\n(_azor-ava_)! Olemme tulleet luoksesi ja tuoneet hanhen ja kanan. Pese\nsinä ne puhtaiksi!\" Kun linnut näin oli pesty ja kuivattu, kaikki\nkumarsivat syvään ja rukoilija-akka raaputti veitsellä vaskirahaa\nvesi-emolle uhriksi. Sitten lähdettiin kotiin, ja aineksista, jotka oli\nyhteisesti kerätty, ryhdyttiin valmistamaan ruokia.\n\nSamoin kuin ersalaiset ovat mokshalaisetkin viettäneet pokrovan päivänä\n_soltanille_ omistettua uhrijuhlaa, jonka menoja arkkimandriitti\nMakarij kuvailee seuraavasti: _Soltanin_ juhlaa vietetään yöllä,\nviljankorjuun jälkeen, enimmäkseen pokrovan päivänä. Noin kolme päivää\nennen juhlaa mokshalaiset kokoontuvat tuoden leipiä, hunajaa, rahaa ja\npalttinaa sen talonpojan taloon, jonka luona edellisenä juhlana\nmyydystä mesijuomasta kerääntynyt rahasumma sekä hyvin vanha\n_soltanille_ omistettu, pyhänä pidetty kynttilä on ollut säilytettävänä\nkokonaisen vuoden. Mesijuoman valmistukseen varatut _soltanin_ rahat\nsäilytetään näet heidän muinaisen epäjumalansa (idol) ja kynttilän kera\nvuoden päivät vuoron perään kussakin talossa. Jotkut mokshalaiset\narvelevat, että mainittu kynttilä on ollut olemassa hamasta maailman\nalusta, mutta toiset sanovat sen olevan peräisin vasta Kristuksen\najoilta, joka muka antoi heille mehiläispuun mehiläisineen. Tämä\nkynttilä on tehty vahasta ja painaa noin 10 naulaa; sen nimi on heidän\nkielellään _keräm''ät-shta-tol_ (_shta-tol_ 'vaha-tuli'). Muodoltaan se\neroaa tavallisesta kynttilästä siinä, että sen päässä on muutama kerta\nrenkaan muotoon kierretty spiraali. Käsikirjoitukseen liitetyssä\nmuistutuksessa sanotaan vielä, että _soltanin_ kynttilä on oheisen\npiirroksen näköinen ja että se sytytetään aina vain hetkeksi, jotta se\nsiirtyisi kokonaisena mitä etäisimmille jälkipolville. Lisäksi\nmainitaan, että mordvalaiset sammutettuaan tämän kynttilän savuttavat\nsen savulla hunajan, naudanlihan, leivän ja itsensä.\n\nItse juhlapäivän vietosta kerrotaan, että lokakuun 1 p:nä saapuu\nkustakin perheestä mies- ja naispuolinen henkilö kulloinkin vuorossa\nolevaan taloon, jossa valmistettu mesijuoma (_pure_) kaadetaan isoon\nsaaviin. Saavin reunalle sidotaan tai tartutetaan kiinni _soltanille_\npyhitetty kynttilä. Sytytettyään sen yhdessä muiden kynttiläin kanssa\nja käärittyään jumalankuvan (idol) tuomaansa palttinaan he rukoilevat\nsaavin edessä kristilliseen tapaan kumartaen aina maahan saakka, mutta\nkasvot ovat suunnattuina oveen päin, joten selkäpuoli on pyhäinkuvia\nkohti. Näin rukoillessaan he kääntyvät _soltanin_ puoleen seuraavin\nsanoin: \"_Soltan keräm'ät_, valkoinen _keräm'ät_, maanhaltija\n_keräm'ät_, maan kanssa syntynyt, maan kanssa kasvanut, varjele meitä!\"\nRukouksen jälkeen he asettavat kappaleen hanhenlihaa ja vähän hirssi-\ntai tattarivelliä, jossa hanhi on keitetty, sekä leipää ja suolaa oven\nsaranapuun alle ja jättävät _soltanille_ uhriksi; sitten koirat\ntavallisesti syövät sen suihinsa. Kun toimitus on päättynyt, kukin\nostaa varallisuutensa mukaan rahalla tai palttinaan vaihtamalla\nuhrijuomaa, jota pidetään pyhänä ja jota kousikalla ammennetaan mukana\ntuotuihin astioihin kotiin vietäväksi. Siellä sitä juodaan perheen\nkeskuudessa suurella hartaudella, samalla kun siitä toivotaan koituvan\nterveyttä ja menestystä. Mesijuomasta kerääntynyt rahasumma viedään\nkynttilän kera säilytettäväksi seuraavaan taloon, jotta taas voitaisiin\nostaa hunajaa, kun seuraavana vuonna lokakuun 1 p:nä valmistetaan\nsamanlaista mesijuomaa. Näin _soltan-keräm'ät_ niminen juhla uudistuu\nvuosittain.\n\nMakarijn kuvauksessa huomautetaan vielä, että puheena olevaa juhlaa\nvietettiin ennen vanhaan toisella tavalla, nim. pellolla pyhän jalavan\njuurella, jolloin myös itse menot olivat juhlallisemmat. Mokshalaiset\nteurastivat tällöin härän ja sen sijaan, että olisivat asettaneet\nuhripalat kotona oven saranapuun alle, kätkivät ne jalavan juurelle.\nTällöin koko kyläkunta kerääntyi uhripuun ääreen, ja joku akoista\nkulki muiden ympäri ikona kädessä. Tähän kohtaan on toisessa\nkäsikirjoituksessa (Etnogr. zapiski) tehty seuraava lisäys: \"Tämän\njalavan kaatoi kylän (Temashevon) pappi Jevgraf Rudnev hallituksen\nkäskystä 1813.\" Juhlan vanhemmasta viettotavasta puhuessaan Makarij\nkertoo edelleen, että Pensan läänin mokshalaiset teurastavat \"vielä\nnytkin\" viljan korjuun jälkeen kailavan varsan tai härän ja verhoavat\npuun, jonka alla uhri toimitetaan, teurastetun eläimen nahalla. Mutta\njottei kukaan varastaisi tätä nahkaa, he tekevät siihen joukon reikiä\nsillä veitsellä, jota käytetään teurastuksessa. Näin he saattavat nahan\nkäyttökelvottomaksi. Mokshalaiset nimittävät tätä uhria \"kyläkunnan\nuhriksi\" (_v'el-ozks_), ja siihen osallistuvat vain 40 vuotta\ntäyttäneet ja vanhemmat henkilöt. Päähenkilöinä toimii kaksi arvokasta\nvanhusta, mies- ja naispuolinen. Sekä mesijuomaa keitettäessä että\nuhrieläintä teurastettaessa mokshalaiset esiintyvät hartaina lausumatta\nainoatakaan turhaa sanaa. Myös jalkineiden ja vaatteiden tulee tällöin\nolla mahdollisimman siistit.\n\nTuossa toisessa käsikirjoituksessa on vielä seuraava muistutus:\n\"Uhriksi teurastetun hanhen höyhenet ja luut he polttavat tai, kuten\nenimmäkseen on tapana, heittävät jokeen, jottei niitä enää mihinkään\nkäytettäisi.\"\n\nMakarijn kuvauksessa on siis eräitä kiintoisia lisätietoja. Sellaisia\novat mm. juhlan viettäminen yöllä sekä erikoisen vahakynttilän\nkäyttäminen, jolla on oma nimikin, _keräm'ät-shtatol_. Renkaan muotoon\nkierretty spiraali kynttilän alapäässä lienee johtunut siitä, että\nkynttilälle on siten annettu tarpeellinen tuki, jotta se pysyisi\npystyssä. Makarijn mainitsemassa tapauksessa se kuitenkin, kuten\nuhrijuhlakynttilät yleensä -- myös venäläisten ja inkeroistenkin\nkeskuudessa --, kiinnitettiin juoma-astian reunaan. Makarij puhui myös\njumalankuvasta, idolista, joka käärittiin palttinaan, mutta tässä hän\nilmeisesti erehtyy, sillä tuskin voidaan olettaa, että mordvalaisilla\nvielä näin myöhään olisi ollut pakanuuden aikaisia jumalankuvia\npalvonnan kohteina. Itse kynttilän ympärille on kyllä palttinaa\nkääritty. Kiintoisa on myös Makarijn maininta, että _soltania_ on\naikaisemmin palvottu erikoisessa pyhäkössä uhripuun juurella.\n\nMinkä seudun mokshalaisia Makarij tarkoittaa, on epävarmaa, kun Pensan\nläänin mokshalaisten sanotaan menetelleen samoin. Täällä tapaamme myös\ntuon keremet-kynttilän. Niinpä kun Insarin piirin Terezmorga nimisessä\nkylässä vietettiin syksyllä uuden kuun aikana keremet-juhlaa\njalavistossa lähellä jokea, vietiin uhripaikalle aina vahakynttilä,\n_keremedin shtatol_, jota säilytettiin vuosi kerrallaan vuorotellen\nkussakin talossa juhlasta toiseen. Kynttilä ei ollut kovin suuri, mutta\n\"ikuinen\", sillä siihen lisättiin aina vahaa sen verran, kuin sitä\nkulutettiin. Uhrijuhlassa, johon ainoastaan miehet osallistuivat,\nteurastettiin hanhi. Linnun veri ja höyhenet kannettiin joen rannalle,\njossa ne heitettiin veteen sanoen: \"_Keremed azarava_, tässä hyvään\nnimeesi hanhi, juo sen veri, tässä höyhenet ja sulat, nuku niiden\npäällä!\" Jokainen uhrasi hanhen vielä kotona. Uhrijuhlassa annettiin\nkullekin lasillinen mesijuomaa ilmaiseksi, mutta lisästä oli maksettava\nkolme kopekkaa lasillisesta. Rahat annettiin silloiselle kynttilän\nhaltijalle, joka myös oli mesijuoman valmistanut. Samalla kun tuohus\nluovutettiin vuorossa olevalle, annettiin tälle myös kerääntyneet\nrahat, sillä tämän tuli huolehtia seuraavana juhlana tarvittavasta\nmesijuomasta. Keremetille esitetyn rukouksen alussa on tapana lausua\nsanat: \"Valkoinen Mikola, keltainen _keremed_!\"\n\nKertoessaan, että jossakin Insarin piirin alueella keremet-juhlaa\nvietettiin ensimmäisenä sunnuntaina syyskuuhun sattuvan täysikuun\njälkeen, N. Smirnov mainitsee samoin kuin Makarij, että tällöin\nkäytetty vahakynttilä, johon aina lisättiin uutta vahaa, oli\nspiraalinmuotoinen. Hän mainitsee myös, että uhripaikalle, erääseen\nrotkoon, tuotiin uhreiksi hanhia, sorsia ja kanoja.\n\nKynttilästä ei sitä vastoin puhuta ollenkaan siinä kuvauksessa, joka\nkäsittelee Insarin piirin Boldovon kylän _k'ära'm'ed_-juhlaa ja jossa\nkerrotaan, että sitä täällä samoin kuin Terezmorgassa vietettiin\npeltotöiden päätyttyä syksyllä uuden kuun aikana, jolloin valmistettiin\nmesijuomaa ja teurastettiin härkä. Uhrijuhlassa luettiin seuraava\nrukous: \"Elättäjä _(trak) shkaj_, elättäjä, _soltaj-at'ä k'äräm'ed_,\nhyvä _k'äräm'ed, Insara-p'rä_ ('Insarin pää') _k'äräm'ed_, anna\nterveyttä ja hyvinvointia, ajoittain sadetta, ajoittain poutaa,\nkarttukoon karjaa karjapihaan, lisääntyköön tupaan perhettä!\"\n\nSimbirskin läänin muistokirjassa v:lta 1869 sanotaan mokshalaisten\nviettäneen keremet-juhlaa ennen vanhaan syksyllä syyskuun 22 päivän\ntienoissa, jolloin otettiin mukaan hanhenlihaa, leipiä, rieskoja ja\nkaljaa ja mentiin pellolle pyhien lehmusten luo, missä uhrilahjat\npantiin puiden onteloihin. Pappi Arhangelskij taas sanoo, että\nmordvalaisten keremet-juhla, jossa mesijuomalla oli tärkeä sija, oli jo\nelokuun 18 eli Florin ja Lavrin päivänä. Hän selittää samalla, että\nkeremetiä pidettiin metsiä ja peltoja suojelevana jumaluutena, sillä\ntälle osoitetussa rukouksessa lausutaan: \"Valkojalkainen _k'erem'et_,\nkulje metsiä pitkin, _k'erem'et_, kulje peltoja pitkin! Me rakastamme\nsinua, sinäkin elätä ja suojele meitä!\"\n\nPaitsi syksyllä on keremetin kunniaksi toisin paikoin toimeenpantu\nuhrijuhlia myös keväällä. Pensan läänin Krasnoslobodskin piirikunnassa\nkerrotaan _keram'äd_-juhlaa vietetyn sekä syksyllä viljankorjuun että\nkeväällä pääsiäisen jälkeen. Keväällä riitti kestitykseksi vain\nyhteinen olut ja kalja, mutta syksyllä oli teurastettava härkä.\n\nYleisimmin on puheena olevaa juhlaa keväällä vietetty helluntain\ntienoissa. Insarin piirin Muravjevkassa toimitettiin _keremet-osks_\ntällöin pellolla sijaitsevan suuren kiven ääressä, jossa teurastettiin\nhanhi ja juotiin mesijuomaa. Hanhen pää pantiin kiven ääreen, jota\npelättiin lähestyä, siitä kun uskottiin aiheutuvan taudin.\n\nToisin paikoin on mokshalaisten helluntaina viettämässä\nkeremet-juhlassa käytetty myös kynttilää. Savkin, joka näin kertoo,\nmainitsee vielä, että rukouksen toimitti naishenkilö kotona sanoen:\n\"_Kerämät, soltan kerämät, kerämät azarava!_ Me rukoilemme sinua,\nkasvakoon vilja, lisääntyköön karja, lampaat, lehmät ja hevoset!\n_Kerämät azarava!_ Me olemme asettuneet sinua rukoilemaan, asetu sinä\nmeitä elättämään, varjelemaan! Varjele tuvassa perhettä! Varjele miehiä\nja naisia heidän töissään!\"\n\nInsarin piirin Palajevka nimisessä mokshalaiskylässä oli vastaava juhla\nvasta Pietarin päivänä (29/VI). Uhrina oli lammas, joka teurastettiin\n_keremet_-lähteen (_k.-jäshi_) luona. Naistenkin sanotaan osallistuneen\nuhrimenoihin.\n\nVuosikymmeniä sitten oli Samaran läänin Buguruslanin piirin itäosassa\nsijaitsevassa Boklassa tapana toimittaa \"_keremet_-jumalan\" uhri jo\nhelluntain edellisenä sunnuntaina, jolloin metsän keskellä noin virstan\npäässä kylästä olevan lähteen vierellä sijaitsevassa rotkossa\nteurastettiin härkä ja neljä lammasta. Uhritoimituksen ajaksi\nasetettiin ikona puun oksalle. Mies- ja naispuolisen uhriyleisön\nläsnäollessa muudan ukko rukoili sanoen: \"_Keremet_-jumala, elättäjä,\n_keremet_-jumala, suojelijamme, sinä voit tehdä sekä hyvää että pahaa,\nvaikka olet jumalaa pienempi, tunnet jumalallisia asioita, kun lennät\nkorkealla, viet päästä järjen, kun kuljet maan päällä, viet\njalkavoimat, sinä olet kasvavan viljan antaja, elukkain kartuttaja,\nesivanhempiemme jumala ja elättäjä, esivanhempamme rukoilivat ja\nkumarsivat sinua, teurastivat sinulle härän ja valmistivat sinun\nnimeesi olutta, me olemme tehneet samoin vanhan tavan mukaan ja tulleet\ntähän paikkaan kumartamaan sinua sekä pyytämään terveyttä: korkealla\nlentävä _keremet_, alhaalla lentävä _keremet_, suojele kyläkuntaa, suo\nterveyttä ja ymmärrystä, suojele kylää raskailta vaivoilta,\npahansuovilta, viljaonnen viejiltä, kovalta tuulelta ja hyytävältä\nhallalta!\"\n\nPakanallista keremet-juhlaa ovat siis joskus pyhäinkuvatkin päässeet\nkunnioittamaan. Toisinaan on tässä uhrijuhlassa muisteltu myös taivaan\njumalaa kuten Saratovin läänin Baranovkan volostin Bajevossa, jossa\n_k'äräm'äd'-osks_ viime vuosisadan puolivälissä oli laskiaisviikon\nmaanantaina. Tällöin koko kylän väki, miehet, naiset ja lapset,\nkokoontui erään pellolla kasvavan koivun luo noin 300 sylen päähän\nkylästä. Ruokavarat ja juomat, jotka olivat yhteisiä, kerättiin jo\nedeltäpäin. Rukouksen toimitti vanha akka, Mika-baba, \"joka kaikissa\nuhrijuhlissa suoritti tämän tehtävän\". Kehoitettuaan uhriyleisöä\nensiksi kumartamaan hän itse ja koko kylän väki hänen kerallaan lankesi\npolvilleen ja painoi kerran otsansakin maahan. Rukous oli seuraava:\n\"_Verä-pas_ ('ylhäinen jumala'), suuri jumala, elättäjä, katso, kuinka\npaljon me olemme tuoneet leipää-suolaa, mettä, olutta, maitoa ja\njuustoa keremetin kunniaksi, suojelkaa meitä kuolemalta ja antakaa\nterveyttä!\" Sitten rukoilija-akka otti leivän, kohotti sen molemmilla\nkäsillä taivasta kohti ja lausui: \"Kohotan ylös kokonaisen leivän,\npyydän _v'erä-pasilta_ terveyttä. Lasken käteni alas rukoilen\n_mastar-avaa_ ('maa-emoa'). Pysäytän käteni vaakasuoraan asentoon,\nrukoilen _vid'ä-tshin pasia_ ('oikeuden jumalaa'). _K'ärämätille_\nolkoon mesi, maito ja puuro, enempää älköön pyytäkö! Kuolleet\nesivanhemmat ja muut sukulaiset, älköön teidän joukossanne olko\nsyrjästä katsojaa! Kas tässä, _k'ärämät'_, suuri jumala, _v'erä-pas_,\nantakaa kaikille terveyttä, kasvakoon vilja, jotta voisimme teidän\nnimeänne juhlia seuraavanakin vuonna!\" Rukouksen toimitettuaan akka\nkaatoi lusikalla kaikkia juomia koivun juurelle ja ripusti hunajaa\nsisältävän astian koivun oksaan. Lopuksi hän kääntyi polvillaan olevan\nuhriyleisön puoleen kehoittaen sitä nousemaan.\n\nMoksalaisilla on aikoinaan ollut myös _aidattuja ja erikoisella\nrakennuksella varustettuja keremet-pyhäkköjä_. Tämä käy ilmi\nseuraavasta diakoni Orlovin kiintoisasta kuvauksesta:\n\nMordvalaiset rakensivat tälle jumalalliselle olennolle lähelle kylää\nmetsään tai pellolle etupäässä paksun jalavapuun luo pyhäköksi majan,\njossa ei ollut ikkunoita ja jossa oli vain yksi ovi. Kohtalaisen\nvälimatkan päässä tästä majasta he ympäröivät sen punotulla säle- tai\nrehtoaidalla, niin että tämä ympäröity ala oli pihana. Oliko\n_soltan-kerämätin_ majassa jonkinlaisia epäjumalankuvia, ei tiedetä.\nNizhnij-Novgorodin läänin mordvalaiset eivät sitä mainitse.\n\nKuitenkin nähtiin näissä majoissa riippumassa kaksi tahi kolme\n_soltanille_ ja _azaravalle_ pyhitettyä vahakynttilää, joihin sydämen\nsijalle oli pantu pellavakuituja. Nämä kynttilät eivät olleet\ntavallisen kynttilän näköisiä, vaan ne oli kierretty spiraalin\nmuotoisiksi. _Soltan-kerämätille_ pyhitetyt kynttilät painoivat kolme\nnaulaa ja enemmänkin, _azaravalle_ pyhitetyt taas noin 1 1/2 naulaa.\nNiitä säilytettiin _soltanin_ pyhäkköön ripustetuissa suojuksissa\npalttinaan käärittyinä. Arvattavasti nämä mordvalaisten kynttilät ovat\ntoimittaneet epäjumalankuvien virkaa, koska niitä nykypäiviin saakka on\nkunnioitettu erittäin pyhinä esineinä.\n\n_Soltan-kerämätin_ kunniaksi mordvalaiset juhlivat syksyllä, kun olivat\nkorjanneet pelloilta viljan. Juhlan viettoa varten he ostivat riittävän\nmäärän hunajaa, valmistivat siitä monta tynnyriä _pure_ nimistä\nmesijuomaa. Uhriteuraaksi ostettiin varsa, jolla oli vaalea täplä\ntoisessa kyljessä. Juhlapäivänä tuotiin sitten mesijuomatynnyrit\n_soltanin_ majan pihaan. Myös varsa teurastettiin tässä pihassa, ja sen\ntaljalla verhottiin puu, jonka viereen maja oli rakennettu; nahkaan\npuhkaistiin kuitenkin veitsellä useita reikiä, jottei kukaan\nkuolevaisista olisi voinut sitä käyttää omiin tarpeisiinsa. Varsan veri\nlaskettiin teurastuksen aikana puhtaaseen astiaan, ja teurastuksen\njälkeen keitettiin suuren hartauden vallitessa lihat hirssivellissä,\njota oli palvontapihassa isossa kattilassa ja johon myös varsan veri\nkaadettiin. Tiedoituksen saatuaan koko kylän väki kokoontui nyt\npyhäkköön, mutta vain muutamat heistä astuivat majaan. Kun mesijuoma\noli kaadettu isoihin astioihin, vietiin yksi niistäkin majaan ja muut\nasetettiin pihalle. Vatiin tai suureen maljaan kaadettiin vielä velliä,\nsamalla otettiin kattilasta varsan pää ja jalat, joiden lihasta osa\nleikattiin pieniksi palasiksi ja pantiin vellimaljaan. Kaikki nämä\nruokavarat vietiin sitten leivän ja suolan kera _soltanin_ majassa\nolevalle pöydälle. Kun myös \"_soltanin_ kynttilä\" oli sidottu täällä\nolevaan mesijuoma-astiaan ja sytytetty palamaan, ryhtyivät vanhemmat\nmordvalaiset majassa, nuoremmat taas pihalla rukoilemaan _soltania_\nlausuen _shkajlle_ esitetyn rukouksen jälkeen seuraavat sanat:\n\"_Soltan-kerämät!_ Valkoinen _kerämät!_ Maan haltija _kerämät!_ Yhdessä\nmaan kanssa syntynyt, yhdessä maan kanssa kasvanut! Me rukoilemme\nsinua, me kumarramme sinua, suojele meitä!\"\n\nNäiden rukoussanojen jälkeen kukin mordvalainen anoi itselleen sitä,\nmitä hänen tunteensa kehoitti häntä pyytämään, jolloin kukin esitti\nrukouksensa niinkuin osasi. Sitten yksi ukoista lähestyi pöytää, otti\nsiitä käteensä paistetun leivän ja leikkasi sen kahtia. Samalla muudan\nakka otti pöydältä vadin, jossa oli velliä, sekä laittoi siihen suolaa;\ntoinen eukko taas otti pöydältä purtilon, jossa oli varsan pää ja\njalat; vielä muudan ukko kaatoi majassa olleesta astiasta mesijuomaa\nkauhaan. Kaikki nämä neljä lähestyivät nyt majan ovea ja uhrasivat\n_soltan-kerämätille_ asettamalla oven kannan alle leipäpaloja ja\nvarsanlihan palasia, joita otettiin sekä vellivadista että purtilossa\nolevasta varsan päästä ja jaloista; lisäksi kaadettiin oven kannan alle\nhiukkasen mesijuomaa. Sen jälkeen uhripapit lähestyivät palvontapihassa\nolevaa puuta ja uhrasivat samalla tavalla toistamiseen _soltanille_,\nasettaen osan kutakin yllämainituista ruokavaroista puun juurien alle.\nUhriainesten jäännökset jaettiin sitten vähin erin kaikkien palvonnassa\nläsnäolleiden kesken, ja niitä nautittiin suurella hartaudella. Tämän\njälkeen kerättiin uhriyleisöltä heidän _soltan-kerämätille_ tuomansa\nlahjat, palttinat, eläinten taljat ym. Kynttilä käärittiin nyt jälleen\npalttinaan ja korjattiin omaan paikkaansa. Astiasta, johon kynttilä oli\nollut sidottuna, kaadettiin pyhitettyä mesijuomaa kaikkien maljoihin,\nsuurin osa siitä myytiin rahasta tai vaihdettiin palttinaan tahi\neläinten taljoihin, loput juotiin palvontapihassa. Myös padasta, jossa\nvarsan liha oli keitetty, syötiin velli hartaalla kunnioituksella.\nVarsan luut vietiin joelle tai järvelle ja heitettiin veteen, jottei\nkukaan epäpuhdas niihin koskisi. _Soltan-kerämätille_ lahjaksi kerätyt\nja mesijuoman myynnistä saadut rahat ja erilaiset muut esineet\nsäilytettiin seuraavana vuonna _soltanin_ uhrijuhlassa tarvittavan\nhunajan ja varsan ostamista varten. Tällaisesta uhrijuhlasta käytettiin\nmordvalaisten keskuudessa nimitystä _vel-ozks_ ('kyläkunnan uhri').\nEnsimmäisinä toimihenkilöinä olivat kylän valitsemat vanhukset, mies ja\nnainen, joiden piti olla kunnollisia sekä ymmärrykseltään että\nelämältään. Heitä sanottiin \"suureksi ukoksi\" (_inatjaj_) ja \"suureksi\nakaksi\" (_imbabaj_).\n\nVanhimmissa painetuissa lähteissä on mordvalaisten keremet-pyhäköistä\nniin niukkoja tietoja olemassa, etteivät ne voi luoda asiaan mitään\nlisävaloa. Lepehin, joka syksyllä 1768 matkusti mordvalaisten ja\ntshuvassien asuinsijoilla, kuvailee näiden keremet-metsiköistä\npuhuessaan vain erästä tshuvassien aidattua uhripyhäkköä, jonka\nPallaskin -- porttien suunnasta päättäen -- näyttää tunteneen.\nPelkästään Lepehinin esitykseen perustuu Melnikovin kuvaus, kuten jo\nsiihen sisältyvistä tshuvassinkielisistä sanoista huomaa. Yhtä\nepäluotettava on Melnikovin väite, että mordvalaiset olisivat\nnimittäneet kalmistojaankin keremeteiksi. Georgi tietää vain, että\nmordvalaiset viettivät keväällä yleistä keremet-juhlaa, mutta missä\ntätä juhlaa vietettiin, kotonako vai metsässä, jää mainitsematta.\nMilkovitsh, jonka kuvaus, kuten tunnettu, on 1700-luvulta, selittää\nmordvalaisilla olevan kahdenlaisia keremetejä, suuria ja pieniä, \"mutta\nheillä ei ole useita erinimisiä keremetejä eikä niistä sellaista\nkäsitystä kuin tshuvasseilla, eivät he myöskään toimita niille useita\nuhreja lupauksen perusteella\".\n\nNämä vanhat lähteet, niin puutteellisia kuin ne ovatkin, osuvat\nkuitenkin oikeaan verratessaan mordvalaisten ja tshuvassien\nkeremet-pyhäkköjä toisiinsa. Tämä vertailu on oikeutettu jo senkin\nvuoksi, että mordvan sana _kerämät_ on tshuvassilainen (_kirämät_)\nlainasana. Se on kulkeutunut myös tsheremisseille, ja muukalaiset ovat\nsitä käyttäneet votjakkienkin _lud_ nimisistä metsiköistä. Epäilemättä\nvotjakkien _lud_ vastaakin muiden keremetiä. Yhteistä näille pyhäköille\non mm. se, että ne kaikki ovat aikoinaan olleet aidattuja metsiköitä,\nja ainakin tshuvasseilla ja votjakeilla tapaamme vastineen myös\nmordvalaisten keremet-rakennukselle. Kun tällaiset rakennukset, joita\nei tiedetä olleen luonnonjumalille pyhitetyissä uhripaikoissa,\nilmeisesti edellyttävät jumalankuvia, viittaa jo se puolestaan siihen,\nettä keremet-haltijaa on alun perin kuviteltu ihmisenkaltaiseksi\nolennoksi. Suurten vainajain palvontaan viittaavat sitä paitsi monet\nkeremet-haltijoihin liittyvät tarinat ynnä erinäiset juuri näiden\npalvontamenoille ominaiset tavat, kuten yölliset, kynttilän valossa\ntoimitetut uhrit.\n\nKeremet-haltijan inhimillistä alkuperää todistaa myös tämän usein\nmainittu arvonimi _soltan_ l. _saltan_, jonka puoleen myös\ntshuvassien, tsheremissien ja votjakkien tiedetään kääntyneen\nuhrirukouksissaan ja joka epäilemättä tarkoittaa sultania, hallitsijan\narabialais-turkkilaista arvonimeä. Miespuolisen keremet-haltijan ohella\npuhutaan toisin paikoin naispuolisestakin. Niinpä edellä esitetyssä\nSavkinin muistiinpanemassa uhrirukouksessa mainitaan _soltan-kerämätin_\nrinnalla _kerämät-azarava_. Samoin _soltan_ ja _azarava_ esiintyvät\nOrlovin kuvauksessa niin läheisessä suhteessa toisiinsa, että niiden\nkynttilätkin säilytetään samassa pyhäkössä. Orlov tosin selittää, että\nmordvalaiset luulivat _azaravan_ asuvan yläilmoissa, häntä kun\npidettiin sateen lähettäjänä ja viljan kasvattajana, mutta muut seikat\nasettavat hänet _soltanin_ ja tämän kaltaisten haltijain seuraan.\nPuheena olevan _azaravan_ juhlaa Orlov kertoo vietetyn kevätkylvön\njälkeen seuraavasti:\n\nKoko kylän väki kokoontui häntä palvomaan, ainakin yksi henkilö joka\nperheestä. Muutamin paikoin kokoonnuttiin tällöin _soltan-kerämätin_\npyhäkköön, toisin paikoin oli _azaravalie_ pyhitetty erikoinen pieni\nlehto, joka sijaitsi lähteen tai joen rannalla. Tämänkin kunniaksi\nmordvalaiset keittivät samoin kuin _soltanin_ uhrijuhlaa varten\nmesijuomaa sekä teurastivat härän. Juhlan palvontamenot olivat niin\nikään samat kuin _soltan-kerämätille_ toimitetuissa uhreissa. Myös\n_azar-avan_ kynttilä kiinnitettiin mesijuoma-astian reunaan ja\nsytytettiin; juoma myytiin. Uhria toimitettaessa pantiin leivän ja\nlihan palasia uhripuun juurien alle, jonne lisäksi kaadettiin velliä ja\nmesijuomaa. Rukouksessa anottiin _azaravailz_ lämmintä sadetta ja\nviljankasvua.\n\n_Soltanin_ ja _azaravan_ läheistä suhdetta toisiinsa osoittaa lisäksi\nkummankin nimeen tehty vala. Orlov selittää, että tällöin piirrettiin\nmaahan _soltan-kerämätin_ kynttilää muistuttava kuvio, jota syytetyn\npiti suudella sanoen: \"Rangaiskoon minua _soltan-kerämät_ ja _azarava_,\nniin että (jollen puhu totta) kuluvana vuonna kuolen ja maa sulkee\nminut uumeniinsa!\" Kumpaakin keremet-haltijaa rukoiltiin myös yleisen\noikeudenkäynnin aikana, milloin syyttäjän ja syytetyn valalla\nvahvistamat väitteet olivat ristiriidassa keskenään. Tällöin _inatjaj_\nja _imbabaj_ suorittivat uhritoimituksen _soltan-kerämätin_ majassa\nsyyttäjän ja syytetyn läsnäollessa lausuen seuraavan rukouksen:\n\"_Soltan-kerämät_, valkoinen _kerämät_, rauhan ylläpitäjä _kerämät_,\nmaan kanssa syntynyt, maan kanssa kasvanut, suojele meitä! Meidän\nhyvinvointiamme ajatteleva, hyväntekijä _azarava_, suojele meitä! Me\nrukoilemme ja kumarramme teitä. Tutkikaa asiamme! Rangaj valallisesti\ntodistaa, että muka Porjaj on tahtonut ryöstää häneltä hänen\nomaisuutensa, mutta Porjaj valallisesti vakuuttaa, että muka Rangaj\ntässä häntä valheellisesti herjaa. Kumpi heistä puhuu väärin, on meille\nepätietoista. Sen vuoksi me jätämme nyt heidät teidän huostaanne. Itse\ntutkikaa, kumpi heistä valehtelee! Itse rangaiskaa syyllinen!\"\n\nRinnan mainitaan _soltan-kerämät_ ja _azarava_ myös morsiamen\nsiunaamismenoissa tämän kotoa lähtiessä. Kun morsiamen vanhemmat\nantoivat häätalon pöydällä mesijuoma-astian reunalla palaneen\nsoltaninkynttilän muotoisen, mutta vain noin 1/4 naulaa painavan\ntuohuksen tyttärelleen, kynttilää sammuttamatta, he sanoivat näet:\n\"_Soltan-kerämät_ ja _azarava_ pelastakoot sinut avioliittosi aikana\nkaikesta pahasta! Elä kunnollisesti! Miestäsi rakasta! Appea ja anoppia\nkunnioita! Mitä he käskevätkin sinua tekemään, tottele!\" Kun morsian\nsitten palavine tuohuksineen saapui kuomuvankkureissa sulhasen taloon,\notettiin \"soltanin kynttilä\" hänen kädestään ja kiinnitettiin täälläkin\nmesijuoma-astian reunaan. Kun kynttilä rukousmenojen jälkeen\nirroitettiin, sammutettiin se mesijuomaan kastamalla.\n\nOsoituksena siitä, että puheena oleva _azarava_ on alkuperältään\n_soltaniin_ verrattava olento, mainittakoon vielä, että kumpaakin on\nkäyty palvomassa sydänyöllä sellaisen taudin johdosta, jonka on uskottu\naiheutuvan siitä, että sairas on näille haltijoille omistetussa\npyhäkössä langennut maahan tai siellä sanonut tai tehnyt jotakin\nsopimatonta.\n\nVaikka _soltanin_ rukouksissa tätä ylistelläänkin mm. sanomalla, että\nhän on \"maan kanssa syntynyt\" ja \"maan kanssa kasvanut\", on itse\n_soltanin_ nimi ilmeisenä todistuksena siitä, että vierasta valtaa\nedustavan hallitsijan henki on joutunut valloitetun kansan palvonnan\nkohteeksi. _Azarava_ ('herratar') voi tällöin tarkoittaa hallitsijan\npuolisoa.\n\nMuukalaisesta hallitsijasta kertovat lisäksi erinäisissä rukouksissa\nmainitut _kan-pas_ ja _kuvan-pas_, sillä _kan_ nimitys on epäilemättä\nturkkilais-tataarilainen, ruhtinasta merkitsevä lainasana, ja samoin on\n_kuvan_, kuten Paasonen on osoittanut, sama kuin _kagan_, joka\ntshuvassien esi-isien, bolgaarien ääntämänä on kuulunut _kogan_ l.\n_kugan_. Toisin paikoin näiden ja yleensä keremet-haltijain määreenä on\nvielä ollut _staka-pas_ ('raskas l. ankara jumala'), kuten käy ilmi mm.\nseuraavasta Zorinin uhrikuvauksesta, jonka hän on saanut Kasanin läänin\nSedelkinasta:\n\nUhrijuhlaa _staka-pasille (osks staka-pazne)_ vietettiin keväällä ennen\nkevätviljan kylvöä, päivänä, josta yhteisesti sovittiin ja jolloin koko\nkylän väki, miehet ja naiset, lähtivät erääseen rotkoon, missä\nteurastettiin ja keitettiin valkoinen härkä. Samalla keitettiin myös\nolutta. Jokainen toi vielä kotoa mukanaan leipää ja munia. Uhrin\ntoimittajaksi oli tapana valita joku ukko aina seitsemäksi vuodeksi\nkerrallaan. Jos häneen yleensä oltiin tyytyväisiä, valittiin hänet\nuudelleen taas seitsenvuotiskaudeksi, mutta jos hänen toimikautenaan\noli ollut huonoja viljavuosia tai jos kansa oli sairastellut, valittiin\nuusi parempi. Samoin voitiin uusi vaali toimittaa jo ennen\nseitsenvuotiskauden loppuakin, jos ukko huomattiin juopoksi tai toisten\nvaimoihin meneväksi. Toimikautenaan uhripappi, josta käytettiin\nnimitystä _staka-pas-at'a_ tai _kan-_ l. _kuvan-pas-at'a_, nautti\nsuurta arvonantoa, ja kansa pelkäsi häntä. Rukous, joka tällöin\nluettiin, oli seuraavanlainen: \"_Kan-pas, kuvan-pas_, maan haltijat ja\nvaltiaat (_mastoron k'ird'it' kandit'_), suuret jumalat! Missä te\nelätte! Mustassa mullassa te elätte, maan vaivat (_staka_) te tunnette,\njo edeltäpäin te näette ja kuulette kaiken. Minä käännyn nyt teidän\npuoleenne, nouskaa mustasta mullasta, ottakaa iloinen ilme, kuunnelkaa\nja katsokaa minua, nähkää meidän uhrimme, kuulkaa minun sanani, mitä me\nolemme tuoneet, se ottakaa vastaan, mitä minä pyydän, se antakaa.\n_Kan-pas, kuvan-pas_, teidän nimeenne olemme teurastaneet valkoisen\nhärän ja vuodattaneet sen veren, tuoneet vilja-emomme (s.o. leipämme),\nkeittäneet oluemme, olemme asettaneet esille leipämme ja suolamme sekä\nkeltaisiksi värjätyt munat, olemme langenneet polvillemme ja tehneet\nkumarruksemme. Me pyydämme viljan kasvua ja hiljaista sadetta, me\npelkäämme noitia ja kaikkia vaivoja, ota kaikki vaivamme koko kylästä\nniinkuin kerma maidon päältä, puhalla ne niinkuin höyhenet, lähettäkää\nne koirille! _Shki-pas, tri-pas_ ('elättäjä-jumala'), _kan-pas,\nkuvan-pas_, varjelkaa (meitä) noidilta, punaiselta tulelta,\npahansuovilta mulkosilmiltä, ohjatkaa meitä hyviin toimiin, estäkää\nhuonoista! Suojelkaa kyläämme kaikkineen päivineen!\"\n\nTässä sanotaan siis, että _staka-pasille_ uhrattiin valkoinen härkä,\ntoisessa Zorinin kuvauksessa kerrotaan kuitenkin, että Buguruslanin\nVetshkanovossa, jossa teurastettiin eri jumaluusolennoille erivärisiä\nkanoja, uhrattiin maa-emolle ja _staka-pasille_ kummallekin _musta_.\nTämän värinen uhri soveltuukin hyvin olennolle, jonka sanotaan asuvan\n\"mustassa mullassa\". Toisinaan näitä \"raskaita\" tai \"ankaria jumalia\",\njoiden uskottiin lähettävän nälkävuosia ym. onnettomuutta, mainitaan\nnimeltäkin. Niinpä siinä uhrijuhlassa, jonka vaimot toimeenpanivat\n_staka-pasin_ kunniaksi Bugulman piirin Vezofkassa kevätkynnön\npäätyttyä ja jossa kaksi akkaa esiintyi uhripappeina, on tällöin ollut\ntapana lausua: _Staka-pas, nishk'e-pas, staka-pas, v'ere-pas!_ Ul'gaj\nja Vergaj, missä kuljettekin, suurella pellolla, suurella tiellä,\npellon rajaa myöten, älkää sieltä lähettäkö kylään raskaita vaivoja,\nantakaa -- -- karjalle terveyttä! Älkää lähettäkö pahaa tuulta, ankaraa\nraesadetta, Ul'gaj ja Vergaj! _Staka-pas, v'ere-pas, staka-pas,\nnishke-pas_, levittäkää takkinne liepeet suojaksi tuulta ja rakeita\nvastaan! Rukoilkaa _nishk'e-pasia_ antamaan hiljaista sadetta, Ul'gaj\nja Vergaj. -- -- -- Staka-pas, v'ere-pas, staka-pas, nishk'e-pas_,\nkääntykää pahansuopia vastaan, olkaa hyvänsuoville ystävällisiä! Teitä\nrukoilemme ja kumarramme, kas tässä teille leipää-suolaa, voita ja\nmunia, syökää ja olkaa tyytyväisiä!\n\nUl'gaj ja Vergaj, jotka aina mainitaan rinnan ja joiden Paasonen\nolettaa edustavan pariskuntaa, esiintyvät saman piirikunnan Kozlofkasta\nsaadussa loitsussa välimiehinä, joita kehoitetaan pyytämään taivaan\njumalalta (_nishk'e-pasilta_) ihmisille \"hiljaista sadetta,\nleipää-suolaa, (viljan) juureen kosteutta, tähkään kastetta\".\n\nEräässä Kozlofkasta saadussa, _staka-pasille_ omistetussa uhrijuhIassa,\njohon vain vaimot osallistuvat, mainitaan \"raskaina jumalina\" myös Onto\nja Bonto: _Staka-pas, nishk'e-pas, staka-pas, v'ere-pas_, Onto ja\nBonto, maan vaivojen haltijat -- -- --. Älkää lähettäkö vaivoja ja\nkärsimyksiä kylään, ei ihmisille eikä eläimille; jos kylässä on noitia,\nkäykää niiden kimppuun kuin karhut! -- -- Antakaa viljaa ja omaisuutta,\ntyöntekijöille keveyttä, älkää lähettäkö synnyttäjille vaivoja, ottakaa\nkaikilta vaivat pois ja antakaa koko kyläkunnalle helpot oltavat!\n\nPaasonen olettaa, että ersalaisten palvoma _staka-pas_ l. _stakan\nk'ird'i_ Onto olisi mies- ja Bonto taas naispuolinen olento eli\nedellisen vaimo. Hän huomauttaa samalla, että kun näiden uskotaan\nlähettävän ihmisille kaikenlaisia rasituksia, on ymmärrettävää, että\nniistä on käytetty _staka-pas_ ('raskas jumala') nimitystä. Paasonen on\nZorinilta tiedustellut myös mordvalaisten omaa käsitystä Ontosta ja\nBontosta sekä Ul'gajsta ja Vergajsta, koska Zorin lausuu\nvastauskirjeessään: \"Vezovkan Malaj-baba selitti, että Onto ja Bonto\nolivat mahtavia jumalia ja että Ul'gaj ja Vergaj joskus muinoin olivat\nheidän vaimojansa. _Staka-pasia_ rukoiltiin silloin, kun ihmisten\nkeskuudessa raivosi tarttuva tauti (_zaraza_).\"\n\nNähtävästi ei mordvalaisilla kuitenkaan enää tällöin ollut selvä\nkäsitystä palvomiensa olentojen alkuperästä.\n\nViettäessään helatorstain tienoissa veretöntä uhrijuhlaa Od-Surkinon\nkylän vaimot ovat rukouksessaan esittäneet vielä muitakin nimiä:\n\"Abashke Labashke, kiukkuinen jumala (_k'ezhej pas_), paha jumala\n(_blagoj pas_) Kasijan.\" Miten nuo ensimmäiset nimet onkin selitettävä,\non ilmeistä, että Kasijan, kuten Paasonen huomauttaa, tarkoittaa\nsamannimistä pyhimystä, jota myös venäläinen rahvas pitää onnettomuutta\ntuottavana olentona.\n\nNäissä erikoisnimin palvotuissa haltijoissa Paasonen on taipuvainen\nnäkemään kotoperäistäkin heerospalvontaa. Niinpä Onto ja Bonto\nsaattavat hänen mielestään olla muinaismordvalainen ruhtinaspari.\n\nEntisenä mordvalaisena ruhtinaana ovat ainakin perintätarinat pitäneet\nT'usht'an nimistä haltijaa, joka vielä myöhään on mordvalaisten\nvanhoilla asuinsijoilla saanut palvontaa osakseen. Kiintoisa kuvaus\nT'usht'anille omistetusta uhrijuhlasta on Pensan läänin lehdessä v.\n1876, jonka koulujen tarkastaja N.P. Orlov on kirjoittanut osaksi\nomakohtaisten tietojen, osaksi pappi Matvejeviltä saamiensa vanhojen\nmuistiinpanojen perusteella. Kuvauksessa kerrotaan, että\nKrasnoslobodskin piirin Mordovskije Junki nimisen kylän mokshalaisilla\noli salainen uhrijuhla, jossa käytettiin niin vanhaa, sukupolvesta\ntoiseen siirtyvää vahakynttilää, että sen alkuperä oli kaikille\ntuntematon. Sitä nimitettiin T'usht'anin nimellä ja säilytettiin jonkun\nkäytökseltään parhaimmaksi tunnetun leskiukon luona hyvin salaisessa\npaikassa, jonne ei kenenkään hoitajaa lukuunottamatta sopinut mennä.\nKynttilä oli silminnäkijäin vakuutuksen mukaan ylen inhottavan\nnäköinen, muodottoman ruma ja likainen sekä täynnä samanlaisia siihen\nkiinnitettyjä kynttilänpätkiä. Syksyllä peltotöiden päätyttyä\nkeitettiin mainitun ukon luona \"veljesolut\" (ven. bratskoje pivo), ja\ntänne kynttilän vartijan taloon kokoonnuttiin sitten uhrijuhlapäivänä.\nKun juoma oli kaadettu erikoiseen astiaan, kiinnitettiin\n\"T'usht'an-kynttilä\" sen reunalle ja sytytettiin palamaan. Sinä aikana,\nkun sitä rukoiltiin, ei ketään sivullista laskettu lähelle. Kun rukous\noli toimitettu, kynttilä sammutettiin ja vietiin sille määrättyyn\npaikkaan. Sitten alkoi juomingit, joihin sellaisetkin näyttävät\nosallistuneen, jotka eivät olleet mukana kynttilää rukoiltaessa.\n\nTästä kuvauksesta voisi päättää, että sama henkilö toimi \"kynttilän\nvartijana\" pitkähkön aikaa, mutta \"veljesoluen\" (bratskoje pivo)\nvalmistaminen viittaa kuitenkin velvollisuuksiin, jotka yleensä ovat\nsiirtyneet talosta taloon vuoron perään.\n\nMiten asian laita lieneekin ollut, ei ole epäilystäkään siitä, että\nT'usht'an on _entisen yhteiskunnallisen asemansa vuoksi_ nauttinut\njumalallista arvonantoa. Ankara olento hän on vieläkin, sillä \"aina\nnykypäiviin asti on jokaista katovuotta pidetty T'usht'anin\nkirouksena\".\n\nPerintätiedon mukaan T'usht'an oli mahtava mordvalainen ruhtinas, jonka\nsanotaan eläneen 1500-luvulla. Hänen muistonsa elää etenkin tarinoissa,\nvieläpä runomitallisissakin, joista Zorinin kokoelmiin sisältyvä\nT'usht'an-ruhtinaan runo vetää pituudessa vertoja, kuten jo Paasonen on\nhuomauttanut, eräille painetun Kalevalan kertoville runoille (262\nsäettä). Muudan tarina mainitsee \"mokshalaisten valkoisen tsaarin\"\nasuinpaikan sijainneen Sura-joen rannalla, Koparts-vuoren huipulla,\njossa hänellä oli viisikerroksinen puupalatsi. T'usht'an oli hyvä\nhallitsija, mutta kun mehiläiskuningatar kerran hänelle puhua pörisi,\nettä häntä uhkaa suuri onnettomuus, kun Moskovan tsaari, julma Ivan\nVasiljevits nousee häntä vastaan, niin hän poistui maastaan, lähti\nSura-joen rannalta pajareineen, sotilaineen ja pienen kansanosan kanssa\nja kulki Volgan yli Belyj Otshagin luona. Toinen tarina kertoo, miten\nvenäläiset, kun maasta oli puutos, pyysivät T'usht'anilta vain niin\nsuuren asuma-alan kuin ihmisen pään ympäri käärityllä hamppurihmalla\nvoidaan ympäröidä. Kun ruhtinas suostui venäläisten pyyntöön, niin nämä\nvalitsivat joukostaan jykevimmän miehen, käärivät rihman hänen päänsä\nympäri niin paksulta, että pää näytti vuorelta, ja ympäröivät sitten\ntällä rihmalla koko mordvalaisten maan. Silloin T'usht'an\nvapaaehtoisesti poistui kansoineen.\n\nMordvalaisten kansanrunoudessa kerrotaan myös T'usht'anin kuolemasta:\nKun hänen kuolemansa aika oli tullut, hän asetti alamaisilleen\nkysymyksen, pitikö hänen kuolla heidän silmäinsä edessä, vaiko siirtyä\nelävänä jonnekin muualle ja kuolla siellä. Kansankokous vastasi hänelle\nkyyneleet silmissä: jos omin silmin näemme kuolemasi, on se monin\nverroin surullisempaa kuin sellainen poismenosi, josta emme tiedä\nmitään. Jos sinä meidän nähtemme kuolet, ei meille jää mitään\nlohdutusta, mutta jos menet jonnekin muualle ja kuolet siellä, niin me\ntulemme odottamaan sinun paluutasi. T'usht'anin sanotaan noudattaneen\nkansansa tahtoa ja menneen jonnekin, ei tiedetä minne. Mutta muistoksi\nitsestään hän jätti torvensa pensaikkoon lähelle Kerenskin kaupunkia.\nRajuilman raivotessa, kun tuuli ulvoo, tämä torvi pauhaa; sen\nkuullessaan mordvalaiset sanovat iloisina: tsaarimme elää!\n\nTsaarina T'usht'an mainitaan lisäksi eräässä Zorinin Bugulman piirin\nBaganassa muistiinkirjoittamassa rukouksessa, jossa häntä puhutellaan\nmm. seuraavin sanoin: \"T'usht'a-keisari, puolijumala, käännymme\npuoleesi -- --, suojele omaa lihaasi ja vertasi, omaa sukuasi -- --!\"\nSamassa rukouksessa nimet _staka-pas_ ja T'usht'a-keisari esiintyvät\nrinnakkain.\n\nT'usht'an nimen mordvalaista alkuperää voidaan kuitenkin epäillä. Prof.\nRavila pitääkin muiden lähteiden nojalla mahdollisena, että tässä\npiilee venäläinen sana tysjatskij (oik. tuhannen päämies), sennimisiä\npäälliköitä tiedetään näet olleen mordvalaisten keskuudessa\n_T'usht'ania_ voidaan näin ollen verrata _kan-pas_ ja _kuvan-pas_\nnimityksiin. Se T'usht'an, jota palvotaan ja josta perintätieto kertoo,\non silti voinut olla mordvalaissyntyinen.\n\nT'usht'an-tarinat ovat kuitenkin lainanneet piirteitä myös\nkansainvälisistä saduista. Sellaisia näyttävät olevan tarunomainen\nvirran yli meno, asuma-alan rihmalla ympäröiminen ja muualle kuolemaan\nvetäytyminen. Samaran läänissä kerrotaan, että T'usht'an muuttaa\najoittain ulkomuotoaan: yläkuun aikana hän on nuori, täysikuun aikana\nhän miehistyy, mutta alakuun aikana hänestä tulee arvokas vanhus.\nMuualla on vastaavat ulkomuodon vaihtelut nähty itse kuun vaiheissa.\n\nNizhnij-Novgorodin läänin Arzamasin piirin Velikij Vragissa on\nmuistiinpantu rukous, jossa mainitaan mm. \"Tsymbulat isoisäni,\nTsymbulatin vaimo, isoäitini\". Tämä kohta on kiintoisa sen vuoksi että\nTsembulat niminen haltija tavataan tsheremissienkin keskuudessa, jossa\ntämän kerrotaan olleen entinen ruhtinas. Ruhtinaan asuntopaikan\nsanotaan sijainneen Jaranskin piirissä Nemda-joen rannalla nykyisen\nTsembulatovan kylän läheisyydessä. Pelättynä keremet-haltijana\ntsheremissit käyttävät hänen nimeään myös kiroussanana. Sellaisena\nesiintyy mordvalaistenkin _staka-pas_, esim. huudahduksessa: _staka-pas\nsainzat_ (staka-pas sinut vieköön).\n\n\n\n\nERÄÄT KALENTERIPÄIVIIN LIITTYVÄT JUHLAT.\n\n\nMilkovitsh sanoo 1700-luvulla kirjoittamassaan kuvauksessa, että\nmordvalaiset panevat toimeen juhlan _koljadalle_ (mordv. _kalada_)\njoulukuun viimeisinä päivinä, jolloin nuoriso kulkee soittaen ja\nlaulaen kyläläisten ikkunain alla saaden palkakseen piirakoita. Hän\nhuomauttaa lisäksi, ettei heillä olekaan siitä muuta käsitystä, eivätkä\nhe toimita sille mitään uhria tai rukousta. Muutamin paikoin, kuten\nSaratovin läänin Suhoj Karbulakissa, lapset pukeutuvat, ottavat säkin\nselkäänsä ja vaeltavat sitten kukin toverinsa kera jouluaaton aamuna\ntalosta taloon esittämässä ikkunain alla _koljada_-lauluja.\nLauluistaan, jotka ovat yksiäänisiä ja jotka aina käsittelevät samaa\naihetta, he saavat leivonnaisia palkakseen. Tapa ei kuitenkaan ole\nalunperin mordvalainen, vaan samoin kuin itse nimitys, _koljada_ (\u003C\nlat. calendae) ovat laulutkin sekä sisältönsä että sävelensä puolesta\nvenäläisperäisiä.\n\nJevsevjev sanoo, että näissä joululauluissa pyydettiin _kaladalta_\nhyvää viljansatoa. Hän mainitsee lisäksi, että laulajilla oli,\nennenkuin he aloittivat laulunsa, tapana heittää jokaiseen tupaan\nkourallinen erilaisia jyviä sanoen: \"Titi-piti, kanaset, niin monta\njyvää kuin heitin, niin monta aumaa tulkoon riihenne ääreen.\"\n\nVenäläisten välityksellä saatuja _joulunviettotapoja ovat lisäksi tuvan\nlattian peittäminen oljilla_ sekä _lampaan, sian- ja kananmuotoisten\nleivonnaisten leipominen_, joista Melnikov kertoo, sekä sian\nteurastaminen juhlaruoaksi. Varsinkin _sianpää_ on tällöin näytellyt\nerikoista osaa. Saratovin piirin Orkinossa on ersalaisilla ollut\ntapana, että kun suku on kokoontunut syömään keitettyä sian päätä,\nvanhin akka menee sen kera ensin pihalla olevan uhrikiven luo, jossa\nkaikki lankeavat maahan akan rukoillessa: \"Jurtan haltija, _jurt-ava_,\nkuorien ja hirsien jumala, elättäjä, katso, me olemme teurastaneet sian\nsinun nimeesi ja tuoneet sinulle sen kokonaisen pään. Mitä sinä annat\nmeille? Anna perheelle terveyttä sekä karjalle hyvinvointia, jotta se\nlisääntyisi!\" Sianpää mukana käydään vielä sikolätissäkin rukoilemassa.\nJokainen leikkaa sitten siitä itselleen palan, minkä jälkeen lähdetään\nkylän eri taloihin syömään ja huvittelemaan.\n\nNarovtshatin piirin mokshalaisten, joilla myös ensimmäisenä\njoulupäivänä piti olla sianpää pöydällä, kerrotaan tällöin rukoilleen\n_shkabavasia_. Sitä ennen käytiin kuitenkin karjapihassa (_kaldaz_),\njonne vietiin hanhi tai lammas, maitopuuroa, rieskaa ja kaljaa (_poza_)\nja jossa palvottiin _jurt-azaravaa_. Gorodishtshen piirin Kardaflejssa\ntalon emäntä luki jouluna tuvassa seuraavan rukouksen: \"_Vere pas,\npoksh pas_, elättäjä, _kardas-sarko matushka_, keskiviikko herratar\n(_sereda azarava_), perjantai Praskovija, iltarusko Darija, aamurusko\nMarija! Teitä varten asetimme sianpään, valmistimme leipää-suolaa\n(ruokaa). Suojelkaa, mitä teidän on suojeltava, elättäkää, keitä teidän\non elätettävä! Niin paljon kuin tässä savipadassa on suurimoita,\nantakaa meille hyvää ja rikkautta! Suojelkaa meitä maan päällä\nkulkiessamme kaikelta pahalta, pahansuovilta ja pahantekijöiltä! Olkoon\ntoisella puolellamme aurinko-jumala, toisella kuu-jumala ja päällämme\nitse Jumala. Esi-isät ja esiäidit (kaikki luetellaan), tekin suojelkaa\nmeitä, kun me kuljemme, nousemme tai asetumme levolle! Samoin sinä\nkodin suojelija, _jurt-ava_, elättäjä, varjele meitä!\"\n\nMakarij kertoo, että mokshalaiset uhrasivat _jurt-azaravaile_\njoulupäivänä vain hanhenpään, vähän piirakkaa ja suolaa läävän nurkkaan\ntai oven saranapuun alle. Samalla rukoiltiin, että kodinhaltija\nsuojelisi taloa rajuilmalta ja tulipalolta sekä kartuttaisi karjaa.\nSimbirskin läänin ersalaiset, joiden sanotaan toimittaneen uhrin\nkotikarjan onneksi uuden vuoden, edellä, teurastivat tällöin lehmän ja\nasettivat sen pään läävään anoen _kaldas-avalta_ karjan lisääntymistä.\nJouluna _kudo-jurt-avalle_ toimeenpantavasta perheuhrista puhutaan\nvielä mm. Utshajevin kokoelmissa, joissa mainitaan, että piiraita ja\npuuroa uhrattaessa luettiin seuraava rukous: \"_Kudo-jurtava_, emoseni,\nkuorien ja hirsien jumala, elättäjä-suojelija jumala! Sinulle olemme\nleiponeet toukoviljasta leivän, keittäneet padan puuroa, asettaneet\nhopeaa ja kultaa. Kiitos sinulle _kudo-jurtava_, kuorien ja hirsien\njumala, elättäjä-suojelija jumala, talosi suojelemisesta, perheesi\nsuojelemisesta!\"\n\nGeorgi mainitsee personoidun joulujuhlan nimenä Roschtawa Pas (mordv.\n_roshtuva_ \u003C ven. rozhdestvó).\n\nSiinä mordvalaisten tapojen kuvauksessa, jonka Leontjev 1841 lähetti\npiispa Jakoville, kerrotaan, että _nuorisolla_ Hvalynskin piirissä oli\njoulun aikana tapana kokoontua _viettämään iltaa johonkin edeltäpäin\nvarattuun tupaan_, jonne saapui sekä poikia että tyttöjä ja jossa\nhuviteltiin kaiken yötä kristityille sopimattomalla tavalla, kunnes\naamun sarastaessa hajaannuttiin. Leontjev mainitsee samalla, että\nnuoret tällöin _tekivät oljista kuvan, jonka sitten polttivat_. Onpa\nolemassa muitakin tietoja siitä, että joululeikit täällä aloitettiin\npolttamalla yhteistoimin valmistettu olkinen pöpö (tshutshelo).\nKrasnoslobodskin piirissä tätä oljista tehtyä kuvaa kuljetettiin pitkin\nkylää. Puheena oleva olkikuva on todennäköisesti edustanut vanhaa\nvuotta, jonka joulun tienoissa on siirryttävä syrjään uuden vuoden\ntieltä.\n\nMordvalaisten _joulutuvan (roshtuvan kudo_) menoista on useita\nkuvauksia olemassa. Shahmatov sanoo, että ainakin Suhoj Karbulakissa\nlaulettiin jouluviikon illatsuissa rivoja lauluja. Omalaatuisia olivat\nmyös _joululeikit_, joista mainittakoon _pojan pukeminen karhuksi_ ja\nsen tanssittaminen; _pässin nylkeminen_, so. nuorukaiselta, joka\nhousunnyöristä ripustetaan köyteen, vedetään paita ja housut pois;\n_mehiläispesän teko_, joka suoritetaan siten, että nuori mies kääritään\nolkiin ja pannaan nurkkaan mehiläispesäksi, minkä jälkeen oljet\nsytytetään palamaan; _hevosen kengittäminen_, jolloin poikien ja\ntyttöjen istuessa penkillä, joku nuorukaisista lähtee ryömimään penkin\nalle ja leikkaa kaikilta poikki virsun paulat sekä niinirenkaat, joihin\npaulat kiinnitetään. Simbirskin läänin Ardatovin piirissä taas oli\nennen vanhaan tapana, että kun pojat ja tytöt kokoontuivat\njouluviikolla erityiseen tupaan, yksi pojista käärittiin olkiin, jotka\nsytytettiin palamaan ja sitten sammutettiin vedellä. Samasta\npiirikunnasta kerrotaan lisäksi, että nuoret pukeutuivat mitä\nkevyimpiin pukimiin ja viettivät iltaa laulaen ja tanssien, kunnes\nkukin lopuksi otti olkitukon, sytytti sen palamaan ja löi sillä\nkumppaniaan. Eräät mordvalaisten joulutupien leikit ja laulut ovat sen\nlaatuisia, ettemme niitä tässä yhteydessä voi ollenkaan esittää.\n\nJouluviikon viettoon, kuten ainakin vuoden vaihteeseen, liittyi myös\nerinäisiä _tiedustelutapoja_. Suhoj Karbulakissa otettiin ensimmäisen\njoulupäreen tynkä ja käytiin ihmisten ikkunain alla kuuntelemassa,\njolloin jokainen piti tietenkin omien asioittensa menestymistä\nsilmällä. Jos kuultiin hyvää puhetta, se merkitsi hyvää, jos taas\npahaa, niin pahaa. Toisin paikoin pidettiin parhaina kuuntelupaikkoina\npeltoa, jokea (avantoa) tai teidenristeystä. Siitä, minkälaisia ääniä\n(esim. sirpin, varstan, tanssin, itkun) tällöin kuultiin, pääteltiin,\nmitä tuleva vuosi oli tuova tullessaan. Toisin paikoin pantiin pöydälle\nsuolaa kahteentoista kohtaan vuoden 12 kuukauden osalle. Suolarakeiden\nkuivuus tai kosteus, kun niitä myöhemmin tarkastettiin, ennusti tulevan\nvuoden kuukausien sääsuhteita.\n\nVaikka vasta Pietari Suuri määräsi, että vuosi, joka Venäjällä sitä\nennen oli alettu syksyllä, oli aloitettava tammikuun 1 päivänä, on\nviimeksi mainittuun päivään mordvalaisillakin liittynyt tapoja, jotka\novat vuoden alkajaispäivälle ominaisia. Mordvalaiset ovat tällöin\ntoisin paikoin rukoilleetkin _od-god-matushkaa_ ('uusivuosi-emoa').\nTällainen Gorodishtshen piirin Sobakinon ersalaisilta saatu rukous on\nPaasosen kokoelmissa: \"Uusivuosi-äiti, me rukoilemme uuden vuoden\ntakia. Kas tässä _bar-bar_-piirakoita! Me rukoilemme lampaiden takia,\nlisääntyköön karjamme, täyttäköön se karjapihat, anna työntekijöille\nterveyttä!\" Sitten syödään piirakoita ja loput annetaan lampaille.\n\nMyös Narovtshatin piirin mokshalaiset toimittivat uutena vuotena menot\nkarjaonnen vuoksi, mutta _erikoisesti rukoiltiin tällöin sikojen\nmenestystä_. Teurastettuaan sian he irroittivat siitä jalat, korvat,\nhännän ja pään sekä keittivät ne heti ja veivät läävään. Monilla\nmuillakin seuduilla piti uudenvuodenpäivänä olla _sianlihaa\njuhlaruokana_. Jotkut teurastivat sian sekä jouluksi että uudeksi\nvuodeksi, toiset tekivät sen vain jouluna säilyttäen jälkimmäistä\njuhlaa varten ainoastaan osia, esim. sorkat, toiset taas pitävät\nuudenvuodenpäivää erikoisesti \"sikauhri\" (_tuvon-ozks_)-päivänä,\njolloin \"sikojen jumalaa\" (ersal. _tuvon-pas_) on muistettava. Viimeksi\nmainitun jumalan mainitsee jo Milkovitsh. Zelenin arvelee, että\nsianlihan rituaalinen syönti uudenvuodenpäivänä polveutuu\nmuinaisroomalaisten saturnalia-menoista. Tämä olettamus, joka soveltuu\nmyös jouluporsaaseen, pitäneekin paikkansa, vaikka mordvalaiset\ntietenkin ovat saaneet tapansa venäläisiltä, joiden kalenterissa\ntammikuun 1 päivä on pyhitetty sikojen suojelushaltijana tunnetulle\nVasilij Suurelle.\n\nShahmatovin mordvankielennäytteissä on seuraava ersalaisten\nuudenvuodenviettoa kuvaileva esitys: Ennen uudenvuodenaattoa akat\nkeittävät kanoja, hanhia, porsaita, munia ja padallisen puuroa sekä\npaistavat voihin leivottuja rieskaleipiä ja kakkuja. Näihin ei kosketa\nennen uudenvuodenaatto-iltaa. Aatto-yönä he ottavat nämä mukaansa ja\nmenevät veden partaalle, johon he levittävät pöytäliinan ja kattavat\nsen ruoalla. Sitten he lankeavat polvilleen ja rukoilevat mm. sanoen:\n_Nishk'i-pas, poksh-pas, v'eri-pas_, kasvakoon vilja, niin että\nmaankuori repeää, tulkoon tähkään jyviä! Varjele viljaa myrskyltä,\nrakeilta ja kovilta sateilta, anna sille hyvä kasvu, anna karjalle ja\nsiipikarjalle menestystä, anna terveyttä! Joku akoista nousee nyt,\nkohottaa leivän ja panee sen takaisin sanoen: Kuolleet esivanhemmat,\nhedelmällisessä mullassa on ruumiinne, _v'eri-pasin_ edessä sielunne,\nrukoilkaa häneltä viljankasvua ja kaikkea hyvää! Sitten hän kohottaa\ntaas leivän ja kiittää _nishk'i-pasia_ tämän menneenä vuonna suomasta\nhyvästä. Sitten akat vielä suutelevat leipää ja sanovat: \"Viljan\nhaltija, _norov-ava_, anna terveyttä!\"\n\nJevsevjev kertoo nuorukaisten pukeutuneen iltasella nurinkäännettyihin\nturkkeihin ja päähineisiin sekä käyneen vihta kädessä keräämässä\nleivonnaisia (orjeshki) kustakin talosta. Niitä antaessaan emännät\nkehoittivat anojia rukoilemaan heille viljan ja karjan onnea. Niitä,\njotka kieltäytyivät antamasta leivonnaisia, lyötiin vihdoilla.\n\nSamoin kuin jouluna harjoitetaan uudenvuodenaattonakin _enteiden\nvaarinottoa_. Saratovin läänissä on tällöin valettu tinaa, menty kolmen\ntien haaraan kuuntelemaan tai puimatanterelle tähkiä vetämään tahi\nkirkon ovelle katselemaan. Kolmen tien haarautumassa, jonne on mentävä\nhiukset hajalla ilman vyötä ja ristiä, on painettava korva maata vasten\nja kuunneltava päätä nostamatta. Jos on tulossa hyvä vuosi, kuuluu\nikään kuin vankkureilla kuljetettaisiin lyhteitä, jos tulossa on\nkatovuosi, kuuluu tyhjien ajopelien räminää. Lehmän ammuminen ennustaa\nkarjaruttoa, jos taas karja säilyy terveenä, kuuluu lehmien puskemista\njne.\n\nOrlovin mukaan tämä kuunteleminen toimitettiin seuraavalla tavalla:\nviisi, seitsemän, yhdeksän henkilöä tai useampiakin, kunhan vain\nmuodostui pariton luku, meni joulun ja loppiaisen välisenä aikana\nkeskiyöllä tienristeykseen, jossa kaikkien tuli riisua vyönsä, naisten\nmyös rintasolkensa, kaulakoristeensa ja korvarenkaansa, ja jossa\nnaisillakin piti olla päässä miehen hattu. Painaen hatun syvälle\npäähänsä kaikki asettuivat makaamaan jo edeltäkäsin tänne levitetyille\noljille kasvot alaspäin. Yksi joukosta, nim. pariton, piirsi vielä\nhiilihangolla kehän vastapäivään oljilla makaavien ympäri suojaksi\n\"shajtaneita\" vastaan, sitten hänkin asettui kehän sisäpuolelle seisten\nsiellä hattu syvälle päähän painettuna hiilihankoon nojaten. Kehässä\nmakaajien uskottiin nyt kuulevan, mitä uusi vuosi oli tuova tullessaan.\nHäiden enteenä kuului soittoa, hyvän sadon enteenä viljan puimista,\nnälänhädän enteenä kuultiin ihmisten keskustelevan huonosta sadosta,\nkuoleman enteenä kuului itkua jne. Toisin paikoin akat menivät\nuudenvuodenaattona tienhaarautumaan tai avannon reunalle kuuntelemaan\nluudalla ratsastaen.\n\nTähkän veto taas toimitettiin puimatanterella vilja-auman vieressä,\njosta oli vedettävä olki hampaita käyttäen. Jos oljen päässä oli\ntäysinäinen tähkä, ei ollut puutteesta pelkoa, mutta tyhjä tähkä tiesi\nkatoa ja köyhyyttä.\n\nKirkon ovella oli käytävä yksitellen. Mitä silloin näki, oli jonkin\ntulevan tapahtuman enne. Kertojan vanhempi sisar oli käynyt tällä\ntavoin kirkon ovella ja nähnyt ihmisen tulevan häntä kohti. Kun hän\nlähemmin tarkasti tulijaa, tunsi hän sen omaksi itsekseen. Pelästyneenä\nhän juoksi kotiin kertomaan, mitä oli nähnyt. Jonkin ajan päästä hän\nalkoi sairastella ja kuoli ennen pitkää.\n\nTällaiset tavat ovat mordvalaisilla epäilemättä venäläistä\nkulttuurilainaa. Ja venäläisten esimerkkiä seuraten mordvalaiset ovat\nuudenvuodenaattona myös piirtäneet veitsellä tai liidulla\nristinmerkkejä asuntojensa oviin ja ikkunoihin suojellakseen kotejaan\nvuoden vaihteessa liikkuvilta henkiolennoilta.\n\nMilkovitsh sanoo, että \"tammikuun ensimmäisinä päivinä\" mordvalaisilla\non _l'ishm'en-osks_ ('hevosuhri') niminen juhla. \"He tekevät tällöin\nhevosen muotoisia leivonnaisia, vievät ne illalla talliin ja jättävät\nsinne aamuun asti, aamulla niiden kera rukoillaan; koko päivän he\nsitten ratsastavat hevosilla käyttäen tällöin myös päihdyttäviä\njuomia.\"\n\nTätä Milkovitshin kuvaamaa hevosjuhlaa on muiden tietojen mukaan\nvietetty _loppiaisena_. Niinpä Nevostrujevin käsikirjoituksessa\nkerrotaan v. 1849, että Simbirskin läänin Ardatovin piirikunnassa\nleivottiin loppiaisena taikinasta _hevosta muistuttavia leivonnaisia_\n(ven. _konjka_), jotka asetettiin kauroilla täytettyyn astiaan, sitten\nkäännyttiin avattua ovea kohti ja pyydettiin hevosonnea edelleenkin,\nsamalla kun kiitettiin tähänastisesta. Kun leivonnaisten palasia oli\nviety hevosille, ryhdyttiin aterioimaan. Syötyä lähdettiin ajelulle.\nMyös Gorodishtshen piirissä leivottiin loppiaisaattona tattarijauhoista\n\"hevosia\".\n\nOrlov sanoo loppiaisena leivotun useamman eri kotieläimen, kuten\n_hevosen, lehmän, lampaan, sian, koiran, kissan, hanhen ja kanan\nmuotoisia leivonnaisia_. Narovtshatin mokshalaisista kerrotaan, että he\npaistoivat loppiaisena pyöreän piirakan ja asettivat sille taikinasta\ntehdyn tallin hevosineen sekä navetan. Kardaflejssa loppiaisleivokset\nkuvasivat paitsi hevosia vielä mehiläispesiä, vilja-aumoja,\nkarjatarhoja lehmineen, lampaineen ja sikoineen sekä kananpesiä\nkanoineen ja munineen. Shahmatov mainitsee, että _konjka_-leivonnaiset\nolivat miehiä ja kotieläimiä varten, naisia varten valmistettiin\n\"kananpesä\" nimisiä leivonnaisia. Utshajev taas tietää loppiaisaattona\ntehdyn voitaikinasta hevosia, kanoja ja hanhia. Myös todellinen hanhi\nteurastettiin loppiaisena, jolloin hevostalliin vietiin muudan\nleivonnainen sekä hanhen siipi. Täällä luettiin seuraavanlainen rukous:\n\"Talonhaltija, _jurt-ava, kardas-sarko_ elättäjä, suojelijajumala, kas\ntässä on sinulle _konjka_ karjan kaitsemisesta, kas tässä hanhen siipi\nlintujen suojelemisesta!\" Nämä esineet on tapana piilottaa talliin,\njosta lapset sitten käyvät niitä etsimässä. Se, joka löytää\nleivonnaisen, syö sen. Orlov esittää seuraavan loppiaisena luetun\nrukouksen: \"_Jurt-azar, jurt-azarava, kud-azar, kud-azarava_, manalle\nmenneet isoisät ja isoäidit, taatot ja maammot, apet ja anopit! Olkaa\nsuopeamielisiä, kartuttakaa karjaamme, suojelkaa sitä kaikelta\nvahingolta, taudeilta, rutolta ja pahoilta ihmisiltä!\"\n\nKuten mainittu, puhuu jo Milkovitsh _ratsastamisesta_ tämän juhlan\nyhteydessä. Tämä tapa onkin ollut melko yleinen sekä ersalaisten että\nmokshalaisten keskuudessa. Niinpä Saratovin läänissä sanotaan\nnuorukaisten ja lasten ratsastaneen loppiaisena ympäri kylää ja\nkeränneen loppiaisleivoksia. Gorodishtshen piirin Kardafleissa\nmordvalaiset ajavat loppiaisena hevosilla \"niinkuin venäläiset\nlaskiaisena\". Lobaskin ersalaiset selittävät, että kun Jumalaa\nkehoitetaan loppiaisena suojelemaan hevosia, on niillä tällöin kaiken\npäivää ajettava. Suhoj Karbulakissa ajellaan hevosilla pitkin kujia ja\nlauletaan. Lopuksi esitettäköön vielä seuraava Gorodishtshen\npiirikunnassa muistiinpantu rukous: \"Loppiais-herratar, (nyt on)\nhevosten juhla, hevosien alttari, anna niille terveyttä, kevyet\noltavat, jalkavoimia niiden vetäessä raskasta kuormaa!\"\n\n_Laskiaista_ mordvalaiset ovat viettäneet venäläisten tavalla: he ovat\nsyöneet ohukaisia (bliny), ajaneet hevosilla, ja lapset ovat _liukuneet\nmäkiä alas kelkoilla_. Muullakin tavoin mordvalaiset ovat tällöin\nhuvitelleet.\n\nMordvalaisten personoimista kristillisistä juhlapäivistä tarjoaa\nesimerkin lisäksi _palmusunnuntai, verm-ava_ (verm \u003C ven. verba 'paju',\n'pääsiäispalmu'), jota on jonkinlaisena jumaluutena palvottu.\nGorodishtshen piirin Kardaflejssa neidot kerääntyvät jo palmusunnuntain\naattona illanviettoon, jossa nautitaan yhteisvaroin valmistettuja\nkalapiirakoita ja jossa jokin mukaan kutsuttu vanha vaimo rukoilee\n_verm-avaa_ antamaan tytöille terveyttä ja suojelemaan heitä pahalta\nmaineelta. _Verm-avalta_ pyydetään lisäksi vilja- ja karjaonnea.\nAamulla varhain lähdetään sitten _pajuvitsoilla virpomaan_ niitä, jotka\nvielä nukkuvat. Samalla lauletaan: \"Nukkukaa, nukkukaa! Älkää pelätkö\nheräämistänne! Pajuvitsoilla teitä virvomme, jotta toisenkin kerran\ntämän ajan eläisitte, jotta vilja kasvaisi, jotta terveyttä riittäisi!\"\n\nZorin sanoo, että juhlasta, jota tytöt ja pojat viettävät\npalmusunnuntain aattona, on Samaran läänin Baganassa käytetty nimitystä\n_v'erban-salmat_. Keräten ruoka-aineita nuoret kulkevat ympäri kylää ja\nlyövät versovilla pajunoksilla kussakin talossa tapaamiansa ihmisiä\nsanoen: \"Valkoisin, hyvin käsin lyömme teitä pajuvitsoilla, jotta\nseuraavanakin vuonna eläisitte tämän ajankohdan terveinä; sallikoon\njumala teidän elää, elää vielä seuraavanakin vuonna tähän aikaan!\"\nVihdoin nuoret kokoontuvat johonkin taloon, jossa tytöt keittävät\n_salmat_ nimistä ruokaa so. 'voissa ja vedessä keitettyjä\njauhomöykkyjä' sekä lihakeittoa. Sitä paitsi on tällöin tapana syödä\nmunia ja juoda maitoa. Juhla, jossa lauletaan lauluja, jatkuu\npalmusunnuntain aamuun asti.\n\nTietenkin mordvalaiset ovat viettäneet myös _pääsiäistä_, itämaisen\nkirkon suurinta juhlaa. Kun he ovat nimittäneet sitä \"suureksi\npäiväksi\" (moksh. _ine shi_, ers. _ine thsi_) samoin kuin tshuvassit\n(_munkun_), tsheremissit (_kugu ketshe_) ja votjakit (_budzim nunat_),\non syntynyt ajatus, että kaikilla näillä kansoilla on jo pakanuuden\naikana ollut tämänniminen kevätjuhla, jonka nimi sittemmin on siirtynyt\nsamanaikaiselle kirkolliselle juhlapäivälle. Kun \"suuri päivä\"\npääsiäisen nimenä kuitenkin tavataan myös _kristityillä_ tataareilla\n(_olo kön_), ja kun lisäksi venäläisetkin ovat ennen vanhaan käyttäneet\nvastaavaa nimitystä (velik-den), on ilmeistä, että mainitut kansat ovat\nsaaneet tämännimisen juhlan venäläisiltä. Samalta taholta on \"äijä\npäivä\" (suuri päivä) tullut karjalaisille.\n\nOsoitukseksi siitä, että pääsiäisjuhlalla olisi ollut edeltäjä jo\npakanuuden aikana, voidaan ehkä viitata Snezhnitskijn Pensan\nhiippakunnan lehdessä 1870 esittämään tiedonantoon: Pakanuuden aikana\nmordvalaiset viettivät perintätiedon mukaan keväällä suurta uhrijuhlaa\n_shkajn_ kunniaksi. Juuri niihin aikoihin, kuin nyt on pääsiäinen,\nteurastettiin komea, lihava orivarsa, joka oli ostettu jo vuotta tai\nparia ennen kyseessä olevaa uhrijuhlaa ja jota oli joka talossa vuoron\nperään lihotettu. Tämän tiedonannon perusteella, joka ei saa tukea\nmuista lähteistä, ei kuitenkaan voi tehdä mitään varmaa johtopäätöstä.\n\nVanhin esitys mordvalaisten pääsiäisen vietosta tavataan taaskin\nMilkovitshin kuvauksesta. Todennäköisesti siinä mainitut tiedot\nperustuvat Simbirskin läänin tapoihin. Milkovitsh kirjoittaa: 'Jumalan\npojalle' toimitetaan uhri ensimmäisenä pääsiäispäivänä seuraavalla\ntavalla: Jonkun varakkaan ja arvokkaan mordvalaisen taloon kerääntyy\nsekä miehiä että naisia noin viidestä jopa kymmenestäkin talosta;\nperänurkassa olevalle pöydälle asetetaan erilaisia piirakoita, munia,\nolutta ja mesijuomaa sekä sytytetyt kynttilät. Muiden seistessä\ntaempana joku vanhus lähestyy pöytää, koskettelee sitä ja lausuu\ntavanmukaiset uhrisanat, joissa hän mainitsee kaikki \"suurella\npöydällä\" olevat ruoat ja juomat ja sanoo palvovansa \"suuren päivän\njumalaa\" (_ine-tshi-paz_). Sitten hän kaataa seuran vanhimmille olutta\nmaljoihin ja annettuaan kullekin sekä otettuaan itsekin maljan hän\nmenee eukkonsa kanssa ovelle, aukaisee sen ja asettuu etualalle, muut\nasettuvat hänen taakseen pitäen olutmaljaa kädessään. Tällöin vanhus\nlausuu: \"Suuren päivän jumala, minun oveni iloitsee ja aukenee\nsinulle!\" Samalla hän kaataa maljasta juomaa oven saranankantaan.\nSitten hän menee lieden luo ja vuodattaa sinnekin vähäisen, lisäksi hän\npanee hehkuville hiilille lihan ja leivän palasia. Sillä aikaa kun ne\npalavat ja savuavat, hän kiittää \"uuni-herratarta\" (_p'etska-azarava_).\nLopuksi hän astuu pöydän luo ja kaadettuaan olutta pöydällä olevaan\nastiaan kääntyy yleisöön päin ja lausuu: \"Suuren päivän jumala on\ntullut tupaamme!\" Tällöin kaikki tyhjentävät olutmaljansa. Sitten\nuhrimenojen johtaja-vanhus istuutuu peränurkkaan, ja isäntä ottaa\npöydältä muna-astian sekä toistaen edellämainitut sanat jakaa munat.\nSamalla tavalla nämä menot suoritetaan päivän kuluessa jokaisessa\ntalossa.\n\nJo 1762 esipappi (protoierej) Nikita Aleksejev kantelee Pahomille,\nTambovin ja Pensan piispalle, että mordvalainen vastakristitty Kozjma\nIvanov -- aikaisemmin Puzhanka Satishev -- ja muutamat muut olivat\n\"suurena lauantaina\" (pääsiäislauantaina) vanhan mordvalaisen\ntavan mukaisesti lukeneet rukouksen kumartaen kohti kynnystä.\nKrasnoslobodskin piirin Kangus kylän pappi taas valittaa piispalle\n1765, että vastakastetut valmistavat kristillisinä juhlapäivinä\nkaikenlaisia ruokia ja juomia, kumartavat pohjoista kohti sekä kaatavat\njuomaa uunin tuhkareikään ja asettavat ruoan palasia tuleen. Samoin\neräs v:n 1766 asiakirja mainitsee mordvalaisten ottavan pääsiäisenä\nkaikista ruoista ja juomista osan sekä kaatavan nesteet uunin\ntuhkareikään, mutta ruoan palaset tuleen. Näin tehtyään he rukoilevat\npohjoista kohti. Mitropolskij huomauttaa Tambovin hiippakunnan lehdessä\n1876, että muutamat tekivät näin vielä hänen aikanaan. Pohjoinen\nrukoussuunta viittaa vainajainpalvontaan.\n\n_Kynnys ja liesi_ näyttävät melko yleisesti olleen pääsiäismenojen\nerikoisena kohteena mordvalaisten keskuudessa. Mokshalaisista kerrotaan\nvielä myöhään, että kun he pääsiäisviikon perjantaina viettivät kotona\njuhlaa, perheenpää otti leivänkannikan ja lihaviipaleen, meni ovelle,\njonka puoleksi aukaisi, ja kumartuen kynnyksen yli rukoili\n_shkabavasta_, että tämä kasvattaisi runsaasti viljaa ja karjaa. Poika\ntai joku muu perheen jäsen toi samalla maljallisen kaljaa, josta\nperheenpää kaatoi vähän kynnykselle. Sen jälkeen molemmat menivät uunin\nluo, missä isä pani leipäpalan ja lihaviipaleen tuhkareikään, poika\ntaas kaatoi sinne vähän kaljaa. Näin tehdessään uhraajat sanoivat:\n\"Shkabavas, anna tämän savun mukana uhrimme nousta sinun luoksesi!\"\n\nNäytteenä kodin piirissä suoritetusta pääsiäisen palvonnasta\nesitettäköön vielä seuraava Simbirskin läänin lehdessä 1866 ollut\nkuvaus Napolnojen kylästä: Kun tuohukset on sytytetty ja liinalla\nkatetulle pöydälle on pantu puuropata ynnä lihaa, piirakoita ja\nmunakokkelia, alkaa perheen vanhin nainen rukoilla puurolusikka kädessä\nperheelle ja karjalle terveyttä sekä hyvää viljankasvua. Muutkin\nrukoilevat hänen perässään hiljaa itsekseen. Rukouksen jälkeen istutaan\npöytään ja maistellaan niitä ruokia, jotka rukouksen ajaksi on asetettu\npöydälle.\n\nToisin paikoin kyläläiset ovat viettäneet myös _pääsiäisjuominkeja_\nyhdessä. Sellaisista pidoista, _ine-tshin pure_ ('suuren päivän\nmesijuoma'), joita pääsiäisenä vietettiin Bugulman piirin Baganassa,\nZorin kuvailee seuraavasti: Kyläkunnan yhteiseen laskuun ostettiin\nhunajaa, ja siitä keitettiin mesijuomaa (_pure_); keittämisestä piti\nhuolen kukin kylänosa (_kurmuzh_) vuoron perään. Kun mesijuoma oli\nvalmista, lähti kaksi nuorta miestä ratsain kutsumaan kansaa. Kutsujat\najoivat hevosineen joskus tupaan asti, jossa lausuivat: \"Lähtekää\njuomaan pääsiäis-mesijuomaa!\" Heille vastattiin: \"Kiitos hyvästä\nsanastanne, se joka menee, sillä on vapaa pääsy, kutsuja on, kantajaa\nei ole.\" Kaikkia kestittiin sitten oluella, kaadettiinpa olutta\nhevosienkin päähän. Kuitenkin vain miesten sanotaan kokoontuneen tähän\njuhlaan, jota vietettiin jonkin talon pihamaalla.\n\nIlmeisesti venäläisten esikuvaa seuraten mordvalaisilla on toisin\npaikoin ollut vielä erikoiset _pääsiäisen vastaanottomenot_. Zorinin\nmuistiinpanoista käy ilmi, miten juhla vastaanotettiin Buguruslanin\npiirin Saposkinan ersalaiskylässä: Kylän tytöt pukivat ensimmäisenä\npääsiäispäivänä parhaimman joukostaan juhla-asuun \"pääsiäiseksi\". Tämä\nlähti kylän ulkopuolelle itäänpäin kylästä, jonne piilottautui. Toiset\ntytöt lähtivät sitten mukanaan ämpärillinen olutta laulaen kylän\nportille \"pääsiäistä\" vastaanottamaan. Portilla laulamassaan laulussa\nhe aluksi totesivat, että nyt on tultu \"pääsiäistä\" vastaanottamaan ja\nettä tämä saapuu idästä päin _nishk'e-pasin_ luota ja tulee\nilahduttamaan kylää. Sen jälkeen olutämpäri asetettiin maahan, ja tytöt\nseisahtuivat virittäen uuden, nopeammassa tahdissa esitetyn laulun,\njossa \"pääsiäistä\" (_ine-tshi_) -- sitä nimitettiin myös\n_nishk'e-pasin_ tyttäreksi, _v'ere-pasin_ lähettämäksi -- pyydettiin\njuomaan olutta. \"Pääsiäinen\" tulikin kutsujia kohti, ja hänet\nnähdessään tytöt lähtivät olutämpäri mukanaan laulaen häntä vastaan.\n\"Pääsiäiselle\" tarjottiin nyt olutta, ja kaikki kumarsivat hänelle\ntaivuttaen polvensa mordvalaiseen tapaan (siten, että oikea jalka\nsiirretään taaksepäin, joten oikean jalan polvi tulee alemmaksi kuin\nvasemman jalan kuitenkaan koskettamatta maata). Kun \"pääsiäinen\" oli\ntyhjentänyt olutmaljan, tytöt ottivat häntä käsistä kiinni ja lähtivät\nlaulaen saattamaan häntä kylään. Kylän portilla oli kylän muu väki\nvastassa. Koko pääsiäisviikon tytöt sitten viettivät juhlat käyden\ntalosta taloon \"pääsiäinen\" mukanaan. Vasta pääsiäisen jälkeisenä\nsunnuntaina toimitettiin _pääsiäisen saattaminen_, jolloin koko kylän\nväki kokoontui seuraamaan sitä kylän portille asti länttä kohti,\nedemmäksi pellolle menivät tytöt yksinään. Jo päivällä oli kylän\nläheisille mäkilöille varattu olkia, jotka nyt sytytettiin palamaan.\nSaattaessaan tytöt lauloivat todeten laulussaan, että \"pääsiäisen\",\n_nishk'e-pasin_ tyttären, taas oli palattava isänsä kotiin,samalla he\nlupasivat tulla vuoden päästä jälleen \"pääsiäistä\" vastaanottamaan.\n\"Pääsiäiselle\" tarjottiin lopuksi olutta, ja kaikki kumarsivat hänelle\nniin kuin aikaisemmin häntä vastaanotettaessa. Sitten \"pääsiäinen\"\neteni yhä edemmäksi pellolle poistuen vihdoin näkyvistä, ja häntä\nsaattamassa olleet tytöt palasivat kylään, jossa muu väki heitä odotti.\nTäällä he vielä lauloivat laulun, jossa pääsiäisen mainittiin menneen\nja tulevan takaisin vasta vuoden päästä.\n\nPääsiäisen saattaminen on ersalaisten keskuudessa ollut melko yleinen\ntapa. Saratovin piirin Suhoj Karbulakissa tytöt saattoivat pääsiäistä\nlaulaen kylän lähellä olevalla kukkulalla kasvavan koivun juurelle.\nSyötyään täällä munia ja voitaikinasta tehtyjä leivonnaisia he\nkoristivat koivun kangastilkuilla ja munankuorilla, minkä jälkeen he\npalasivat kotiin.\n\nKolmannen ersalaisalueelta saadun tiedon mukaan kylän väki kokoontui\npääsiäisviikon viimeisenä päivänä kylän pääkadulle, jossa maisteltiin\nmaljoja ja jossa pojat ampuivat ilmaan. Täällä kaikki lopuksi\nlankesivat maahan, suutelivat maata ja huusivat valittavalla äänellä:\n\"Jää hyvästi, juhla, jää hyvästi!\"\n\nPensan läänin Gorodishtshen piirin Kardaflejssa saatetaan pääsiäistä\nTuomaan viikon sunnuntaina, jolloin jokaisessa kodissa valmistetaan\njuhlaruokia, sytytetään kynttilä ikonain eteen ja rukoillaan. Emäntä\nosoittaa katettua pöytää ja lausuu: \"Tule, syö, pääsiäis-emo, viimeisen\nkerran, sitten me saatamme sinua, sinua varten olemme valmistaneet\nmunaruokaa!\" Kun kaikki ovat syöneet, emäntä ottaa lopuksi juustokakun,\nkiinnittää sen reunaan sytytetyn kynttilän, asettaa leivälle vielä\nkaikkien ruokien palasia ja menee muiden häntä seuratessa ovelle.\nTäällä hän asettuu kynnykselle ja kädellä viitaten kehoittaa pääsiäistä\nlähtemään tuvasta: \"Lähde, pääsiäis-emonen, me saatamme sinua, tule\ntaas tulevana vuonna, me otamme sinut iloiten vastaan, kasvata meille\nenemmän viljaa, anna hyvää terveyttä, kartuta karjaamme ja kaikkea\nvarallisuutta, jotta meillä olisi, millä sinut vastaanottaisimme ja\nkestitsisimme!\" Sen jälkeen lähdetään pellolle pääsiäistä saattamaan.\n\nKertoessaan mokshalaisten \"pääsiäisen saattamisesta\" Makarij mainitsee,\nettä he laskevat tällöin jokeen kokonaisen olkiauman ja sytyttävät sen\npalamaan, jotta se palavana kulkisi vettä myöten. Sen jälkeen he vielä\nampuvat pyssyillä, juovat ja syövät sekä pitävät iloa soittaen, laulaen\nja tanssien.\n\nErsalaisten kerrotaan pääsiäiseksi valmistaneen myös erikoisen _kulza_\nnimisen vehnäleivän, jota koskemattomana pidettiin pöydällä koko\npääsiäisviikko, mutta joka myöhemmin pantiin piiloon ja otettiin esille\nvasta toukoa tehtäessä, jolloin se paloiteltiin hevosten syötäväksi.\n\n_Yrjön päivänä_ (23/IV) mordvalaisilla on tapana rukoilla pyhää Yrjänää\nkarjaonnen vuoksi. Mokshalaisten Jagoräj on samalla susien haltija,\njonka on nähty ajelevan susivaljakolla valkeaan mekkoon puettuna. Susia\nkutsutaankin hänen koirikseen. Yrjön päivänä syödään Jagoräjlle\nomistettu sian kaula, joka sitä varten säästetään aina joulusta asti.\nKun karja näihin aikoihin lasketaan laitumelle, on mokshalainen\nrukoillut pyhää Yrjänää seuraavin sanoin: \"Kelpo Jagoräj, suojele minun\nelukoitani niiden kulkiessa laitumella, niiden syödessä ja juodessa,\nälä anna niitä koirille!\"\n\nSaratovin läänin Hvalynskin piirin Androfkassa vietettiin\n_kesä-Mikolan_ (Nikolai ihmeidentekijän) päivänä (9/V) myöhään illalla\ntai vasta yön tultua ulkosalla uhrijuhlaa (_ini-tshin k'il'ijin-osks_\n'suuren päivän koivun uhrijuhla') erään lähteen luona, jossa kasvoi\ntammi ja koivu ja jossa teurastettiin joko härkä tai lammas. Härän veri\nlaskettiin tammen juurelle, \"sillä tammi on miehinen mies\", lampaan\nveri taas koivun juurelle, \"sillä koivu on naispuolinen\". Kun\nvahakynttilä oli sytytetty, rukoiltiin: \"Yön jumala (_v'än pas_)\nMaksimka, lehmien jumala F'edoseja, härkien jumala Lasej (ven. Vlasij)\nDonesej, lehmien jumala, elättäjä, kaikki naudat ovat sinun, suojele\nsinä niitä! Katso, me olemme teurastaneet sinulle härän; me kohotamme\nkätemme taivasta kohden ja rukoilemme _v'ere-pasia_, pyydämme ylhäältä\nsadetta, antakoon hän karjalle hyvää rehua. Me asetamme kätemme\nvaakasuoraan asentoon ja rukoilemme _v'id'i-tshin pasia_ (oikeuden\njumalaa) ja pyydämme terveyttä; me kumarrumme maahan asti ja rukoilemme\nmaa-emoa, jotta hän antaisi maukasta ravintoa, jotta olisi, millä\nsydäntä vahvistaa.\" Kustakin ruoasta heitettiin palasia puun juurelle.\n\nToisin paikoin mordvalaiset ovat viettäneet kesäistä Nikolain päivää\njonkinlaisena kevätjuhlana, jolloin juodaan yhteisvaroin kunnantuvassa\n(_v'el'en kudo_) valmistettua \"kylän olutta\". Piispa Jakovin\nkokoelmissa sanotaan terjuhaanien palvoneen \"Nikoly-pasia\" kesäisen\nNikolain päivän jälkeisenä päivänä.\n\nEräät mordvalaisten uhrimenot toimitettiin ennen vanhaan myös\n_helatorstain_ tienoissa. Niinpä Hvalynskin piirin Teljatnikovossa\nkerrotaan olleen tapana, että kun ankara kuivuus vaivasi syysviljan\noraita, vanhat vaimot, noin kymmenkunta, joskus enemmänkin, menivät\nviitisen päivää ennen helatorstaita ruokien kera yöllä viljapellolle,\njossa joku eukoista muiden etunenässä luki seuraavanlaisen rukouksen:\nMaan haltijat, Aatami ja Eeva, miksei meille kasva vilja, täyttäkää\nmeidän vatsamme! Akima ja Anna, antakaa meille sadetta! Ilija\nprofeetta, Aatami ja Eeva, antakaa hiljaista, hyvää sadetta, viljan\njuureen kosteutta! Maanmittari Mikila, olemme tulleet sinua\nrukoilemaan, tuoneet sinulle leipää-suolaa ja kauniita munia. Te olette\nhurskaita ihmisiä, elätte jumalan edessä, antakaa meille terveyttä,\npitkää ikää, kasvavaa viljaa, karttuvaa karjaa, eläimiä varten hyvää\nsadetta, raikasta vettä voin ja maidon keräämistä varten! Rukoiltua\nruvettiin syömään, jolloin mukana tuodut leivät jaettiin, niin että\nkukin sai kaksi kappaletta. Paitsi rieskaa syötiin vielä punaisiksi\nvärjättyjä munia.\n\nSaman piirikunnan Bajevka nimisessä kylässä toimitettiin aina\nhelatorstain edellisenä tiistaina \"härkäuhri\" (_buka-osks_), jota\nvarten teuras sekä leipää ja muita uhritarpeita hankittiin kunnan\nvaroilla. Yhteistoimin keitettiin myös kaljaa ja mesijuomaa. Koko\nkyläkunnan kokoontuessa kukin toi mukanaan vadin, lusikan ja\npiirakoita. Kokouspaikka oli Gorotka-panda nimisellä mäellä, jolla\nkasvoi kymmenkunta koivua. Uhrimenoista, jotka suoritettiin erään\nkoivun alla, huolehti neljä miestä. Kunakin vuonna valittiin eri\nhenkilöt vuoron perään tähän toimeen. Uhrikoivuun kiipesi leskiukko\nja -akka, jotka istuivat siellä uhritoimituksen ajan. Kun rukous oli\npidetty ja ruvettiin syömään, annettiin heille uhrilihasta ja muista\nruoista paloja, jotka nämä asettivat yläpuolellaan olevalle oksalle\nsitä varten laitettuun astiaan. Uhrihärän nahka ripustettiin puun\nalimmalle oksalle, siitä se kuitenkin toimituksen päätyttyä otettiin ja\nmyytiin kunnan rahaston hyväksi. Nahkaa ripustettaessa kaikki\nlankesivat polvilleen ja nostivat kätensä ylös, samalla kun yksi\ntoimitusmiehistä luki seuraavan rukouksen: \"_Vere-pas_, suuri jumala,\n_nishk'e-pas_, elättäjä, me kohotamme kätemme ylös ja rukoilemme\n_v'ere-pasia_, me asetamme kätemme vaakasuoraan ja rukoilemme oikeuden\njumalaa (_v'id'i-tshin-pas_), me laskemme kätemme alas ja annamme\nmaaemolle kumarruksen. _V'ere-pasilta_ me pyydämme terveyttä, oikeuden\njumalaa rukoilemme antamaan oikean lain, maa-emoa rukoilemme, jotta\nvilja kasvaisi, karja ja muu omaisuus karttuisi.\" Tämän jälkeen\nruvettiin uhriaterialle.\n\nSnezhnitskij kertoo Pensan hiippakunnan lehdessä v. 1870, että\nmordvalaiset rukoilivat toisin paikoin myös _hevostensa puolesta_\nhelatorstaina, toisin paikoin taas vasta Florin ja Lavrin päivänä\n(18/VIII). Helatorstain uhrijuhlasta onkin Gorodishtshen piirissä\nkäytetty nimitystä _alashan pure_ l. _alashan ozks_ (_alasha_\n'hevonen'), joka ilmaisee juhlan tarkoitusperän. Menojen suorituksessa\non eri kylissä kuitenkin voitu seurata erilaisia perintätapoja.\nPitshilejkassa ukot kokoontuivat jokaisesta talosta eräälle kedolle,\nteurastivat siellä varta vasten kaivetun kuopan päällä sian ja pari\nlammasta, jotka oli tapana hankkia kyläkunnan yhteisvaroilla. Joku\nkylän ukoista esiintyi menojen valvojana vuosittain vuoron perään. Kun\nuhrilihat oli keitetty, lähetettiin sana kyläläisille, joista kuitenkin\nvain miehet osallistuivat näihin pitoihin saapuen uhripaikkaan ratsun\nselässä. Uhripuun edessä, johon oli ripustettu ikona, joku ukoista\nrukoili, että jumala antaisi hevosonnea sekä lähettäisi sateita ja\nkasvattaisi viljaa.\n\nGorodishtshen piirin Kardaflejn kylässä oli vuoron perään aina kolme\nisäntää tämän juhlan toimihenkilöinä, joille kylänvanhin hankki jo\nedeltäpäin yhteisvaroilla hunajaa sekä sian- ja hanhenlihaa ja jotka jo\njuhlan aattona veivät erään pyhän petäjän ääreen halkoja, patoja ja\nkuppeja ja valmistivat siellä mesijuomaa ym. Jokaisesta talosta tuli\njuhlaan vain yksi henkilö, joka toi tullessaan munalla varustetun kakun\nsekä suolaa ja lusikan. Kakut asetettiin maahan riviin, ja niiden eteen\npystytettyyn paaluun kiinnitettiin Florin ja Lavrin ikona sytytettyine\nkynttilöineen. Kolme valittua ukkoa astuivat nyt etualalle, ja kääntyen\nitää kohti he alkoivat lukea rukousta, jossa muisteltiin myös manalle\nmenneitä esi-isiä. Sitten he kulkivat kolme kertaa maahan ladotun\nleipärivin ympäri. Parin kierroksen aikana he koskettivat kummallakin\nkädellä jokaista uhrikakkua, mutta kolmannella kierroksella se ukoista,\njoka astui etumaisena ja jolla oli toisessa kädessä puuvati, toisessa\nveitsi, leikkasi palasen jokaisesta kakusta ja asetti ne vatiin.\nIrroitetut leivänpalaset kätkettiin sitten erään pensaan juurelle\nmaahan tehtyyn kuoppaan.\n\nJevsevjev huomauttaa, että pakanuuden aikana teurastettiin tässä\nhevosten uhrijuhlassa varsa.\n\nSnezhnitskij sanoo Pensan läänin mordvalaisten rukoilleen vielä\nhelatorstain jälkeisenä sunnuntaina sarvikarjan lisääntymistä.\n\nSamoin kuin pääsiäiseen on mordvalaisilla liittynyt _helluntaihinkin_\nkiintoisia _juhlan vastaanottomenoja_, jotka neitojen muodostamine\nkulkueineen muistuttavat jossakin määrin Ritvalan helkamenoja ja jotka\nepäilemättä ovat venäläistä alkuperää. Paras käytettävissämme oleva\nkuvaus, jossa ei kuitenkaan puhuta helluntain vaan \"kesäpäivän\"\ntuomisesta kylään, on saatu Buguruslanin piirin Pavlushkino nimisestä\nersalaiskylästä: Kaikki kylän tytöt kokoontuvat helluntai-aamuna yhteen\nja valitsevat keskuudestaan johtajikseen kaksi tyttöä, jotka puetaan\npojan vaatteisiin ja joita sanotaan and'amoiksi. Sitä paitsi tytöt\nkutsuvat kaksi nuorta miestä avukseen. Ennen kuin kylästä lähdetään\nliikkeelle, lauletaan laulu, jonka sisältö on lyhyesti esitettynä\nseuraava: Olemme pukeutuneet juhlavaatteisiin, pukeneet kaksi tyttöä\nmiehiksi, kutsuneet kaksi miestä joukkoomme ja lähdemme nyt hakemaan\n\"kesäpäivää\" (_kize-tshi_) vihreältä niityltä. Kun kaikki ovat\nasettuneet riveihin, _and'amot_ keskelle, kuljetaan käsi kädessä\nniitylle. Matkalla lauletaan: menemme hakemaan \"kesäpäivää\" niityltä,\nkauniista paikasta, katkaisemme sen juuresta poikki ja tuomme kylään.\nNiityllä tytöt solmivat itselleen kukka- ja lehtiseppeleitä\n(_p'ra-sure_) sekä laulavat: olemme tulleet niitylle, näytä, niitty,\nmissä \"kesäpäivä\" on, me hakkaamme sen juuresta poikki ja viemme\nkylään. Mukana tulleet kaksi nuorta miestä kaatavat nyt kirveillään\nnuoren koivun, jonka tytöt koristavat heleänvärisillä nauhoilla ja\nkukkaseppeleillä laulaen: Tyttölapset, pajarittaret, heittäkää\npäästänne seppeleet, koristakaamme \"kesäpäivä\" ja viekäämme se kylään!\nKun koivu on valmiiksi koristettu, kannetaan se ensin joelle\n\"pestäväksi\". Täällä _and'amot_ kääntyvät vesi-emon puoleen seuraavalla\nlaululla: \"Vesi-emo, äitinen, vesi-emo, elättäjä, maan alta sinä\nnouset, maan pinnalla sinä virtaat, hopeana sinä nouset, kultana\nvyöryt, huuhtele 'kesäpäivämme' (_kize-tshi_), pese meidän 'kaunis\npäivämme' (_mazi-tshi_), valkaise se hopeanlaiseksi, kaunista se kullan\nkaltaiseksi, me viemme sitten tämän kaunokaisen kylään.\" Kun koivu on\nvedessä kasteltu, lähdetään käsiä yhteen lyöden ja tanssien _and'amot_\netunenässä ja nuoret miehet koivua kantaen kylää kohti. Kylässä on koko\nkylänväki vastassa. Joku nuori vaimo tuo tytöille tervetuliaisiksi\nämpärillisen olutta, jonka ympärillä nämä vielä tanssivat ja laulavat\nseuraavaan tapaan: Pajarit ja pajarittaret, kuljimme vihreällä\nniityllä, kukkien keskellä, löysimme \"kesäpäivän\", katkaisimme sen\njuuresta poikki, koristelimme sen, veimme sen vesi-emolle pestäväksi,\nvalkoisin käsin olemme nyt sen tuoneet kylään. Täyttäkää, siskot,\noluthaarikka (_norov-ploshka_ 'vilja-haarikka'), juomme jokainen\nhaarikan ja tanssimme \"kesäpäivän\" kunniaksi. Sen jälkeen he kulkevat\npitkin kylää, jossa heitä vähän väliä kestitään samalla tavalla.\n\nNämä tyttöjen kevätmenot ovat joskus liittyneet myös jo kesä-Mikolan\n(9/V) päivään. Niinpä Saratovin piirin Suhoj Karbulakissa tytöt\nkokoontuivat tällöin aitalle, missä pukivat kaksi tyttöä pajareiksi ja\nkaksi tyttöä pajarittariksi ja lähtivät sitten käsi kädessä rivittäin\nkulkemaan pitkin kujia lauluja laulaen. Pajarit, jotka kulkivat edellä,\nlöivät vitsoilla sitä, joka yritti pidättää tyttöjä. Missä naisia\ntavattiin kadulla, pysähdyttiin, tytöt muodostivat yhdessä näiden\nkanssa piirin, ja samalla alettiin laulaa. Toinen pajari läksi nyt\npajarittarensa kanssa tanssimaan ja kohta toinen perässä. Matkaa\njatkettaessa sama näytös yhä uudistui. Kylän päähän päästyään tytöt\nriisuivat vaatteensa ja palasivat sitten kiertotietä takaisin.\n\nVenäläisten tavalla mordvalaisneidot ovat helluntaina menneet myös\nmetsään solmimaan koivun lehvistä seppeleitä (_konafks_ \u003C _kona_ 'otsa'\ntai _p'rasal_ \u003C _p'ra_ 'pää'). Vihreät seppeleet päässä he menivät\nsitten kulkueena joen tai puron rantaan, jossa seppeleet heitettiin\nveteen. Tällöin kukin seurasi tarkoin seppeleensä vaiheita vedessä.\nUskottiin näet, että jos se vaipuu pohjaan tai lähtee kulkemaan\nvastavirtaan, sen omistaja kuolee; jos se taas pysyy pinnalla tai\nkulkee myötävirtaan, se merkitsee onnea. Tapa on ollut yleinen sekä\nersalaisten että mokshalaisten keskuudessa.\n\nToisin paikoin valitaan vanhin neidoista juhlan kuningattareksi. Tämä\npunoo suurimman seppeleen, \"keisarin kruunun\" (_otsh-azarava vaz_) ja\npanee sen päähänsä; sitten kaikki lähtevät laulaen, käsi kädessä,\nlähellä sijaitsevan puron luo, missä kuningatar ensimmäisenä heittää\nseppeleensä veteen huutaen: \"Jos seppele jää pinnalle kellumaan, niin\nkeisarimme elää kauan!\" Jos tämä toive toteutuu, on ilo suuri. Sen\njälkeen kukin tytöistä heittää veteen seppeleensä, jonka vaiheisiin\nhänen oma kohtalonsa on sidottu.\n\nSimbirskin läänin Napolnojessa käytettiin vaahteraseppeleitä. Saratovin\nläänin Orkinossa taas kerrotaan tyttöjen solmineen päähänsä seppeleitä\nmetsästä poimimistaan kukista. Täällä heillä oli lisäksi tapana kulkea\nkäsi kädessä rivittäin pitkin kyläkatua, ennenkuin he heittivät\nseppeleensä veteen.\n\nKertoessaan, että mordvalaisneidot viettivät juhlaa torstaina ennen\nhelluntaita (ven. semik), jolloin he kokoontuivat julkisiin kokouksiin\nja kisoihin, Milkovitsh huomauttaa, että heidän laulujensa sävelet\nolivat samat kuin venäläisten ja että niissä mainittiin myös sanat\n_dij, lada, lemo_, joita loppuhuudahduksia Milkovitsh erehtyy pitämään\nslaavilaisten vanhojen jumalien niminä. Myös Saratovin läänin Orkinossa\nja muuallakin ovat mordvalaisten puheena olevat kevätlaulut olleet\nvenäläisperäisiä, usein vielä venäjänkielisiäkin.\n\nMonin paikoin sekä ersalaisten että mokshalaisten keskuudessa oli\nhelluntaina tapana toimittaa härkäuhri, johon koko kyläkunta\nosallistui. Sen vuoksi tätä juhlaa sanottiinkin \"kylän uhriksi\"\n(_v'el'en osks_). Miten ersalaiset sitä viettivät Bugulman piirin\nBaganassa, käy ilmi seuraavasta Zorinin muistiinpanemasta kuvauksesta:\nKoko kylän väki kokoontui uhripaikkaan, joka sijaitsi noin 300 sylen\npäässä kylästä, tuoden ruokia mukanaan. Uhriteuraina oli härkä ja neljä\nlammasta. Paikalle tuotiin myös tynnyrittäin olutta, joka oli kylän\nolutkeittimössä (_puvarnä_) keitetty. Oluen valmistuttua kaksi miestä\najoi ratsain ympäri kylää huutaen: \"Tulkaa kylän uhrijuhlaan, kylän\nolutta juomaan!\" Uhrin toimitti kolme ukkoa, jotka tavallisesti\nolivat samat joka vuosi, vaikkei varsinaista vaalia ollutkaan.\nLihankeittäjiksi valittiin miehiä vuorotellen kustakin kylänlohkosta\n(_kurmuz_). Uhrirukouksen aikana, jolloin kaikki asettuivat polvilleen,\nnuo kolme uhripappia olivat etualalla pyhäinkuva ja palava vahakynttilä\nedessään. Rukouksessa käännyttiin esivanhempain, _shki t'ri pasin_\n('luoja-elättäjä-jumalan'), _Lapaz-pasin_ sekä Onton ja Bonton puoleen:\n\"_Shki t'ri pas_, anna viljan kasvaa, omaisuuden karttua, karjan\nlisääntyä, anna hiljaisia sadekuuroja! _Lapaz-pas_, varjele kylää\ntaudeilta, raskaasta verosta, noidilta, pahansuovilta ja varkailta!\nOnto ja Bonto, vaivojen haltijat (_mastoron stakan k'ird'it'sat_ 'maan\nraskauden haltijat'), älkää laskeko vaivoja kylään!\" Rukouksen\npäätyttyä uhripapit lähestyivät uhriyleisöä, joka oli asettunut\nvalkoisille huoville ja joka siinä istui perheittäin leipää, munia ym.\nsisältävän vatinsa ääressä. Uhripapit, joilla oli kädessään valkoinen\nliina, painalsivat sillä jokaista vatia ikään kuin siunaten uhriruoat.\nSitten he asettuivat seisomaan vierekkäin ja heidän edessään oli viisi\ntyhjää vatia (_vakan_) uhripaloja (_oznuma-palt_) varten. Kun kansa\ntällöin kulki heidän ohitseen kunkin kantaessa omia vatejaan, ukot\ntaittoivat palasen jokaisesta kakusta (_shukor_) ja heittivät\nuhrivatiin, samoin he ottivat kultakin ohiastujalta yhden munan. Sen\njälkeen ukot ottivat vielä paloja uhrilihasta ja heittivät ne, samoin\nkuin pieniä palasia saamistaan munistakin, uhrivateihin, samoin\nkaadettiin niihin juhlaoluesta vähäisen. Nuoret miehet veivät sitten\nuhrivadit erään mättään luo, jossa uhripalat kätkettiin mättään alle\nkaivettuun kuoppaan maa-emolle (_mastor-avane_). Sitten he menivät\nläheiselle lähteelle ja rupesivat uhrivadeilla viskelemään lähteen\nvettä kansan päälle huutaen: \"Tällaisen sateen 'luoja-elättäjä-jumala'\n(_shki t'ri pas_) antakoon!\" Vastaukseksi kansa heitteli munia ilmaan\nja huusi: \"Munan ruskuaisen kaltaiseksi tulkoon jyvä!\" Sitten\nkeittomiehet jakoivat uhrilihat kansalle ja samoin oluen. Kun oli syöty\nja juotu kylliksi, uhrintoimittajat läksivät vähän matkan päähän ja\nhuutaa huhuilivat: _shki t'ri pas!_, ja kun kaiku vastasi, ukot\nsanoivat: \"Hän on kuullut rukouksemme!\" Taas ukot huusivat:\n_Lapaz-pas!_ ja kolmanneksi: Onto ja Bonto!\n\nBugulman piirin Boriskinossa uhrattiin helluntaina joko härkä tai lehmä\nsekä lammas ja kaksi hanhea. Myös uhripuuro keitettiin. Lisäksi piti\nolla runsaasti kananmunia, kuten kevätjuhlissa yleensä on ollut tapana.\nUhripappeina esiintyi kaksi ukkoa, jotka rukoilivat yhtaikaa: \"_Nishk'e\npas_, anna sadetta, anna kasvavaa viljaa, anna terveyttä!\"\n\nNarovtshatin piirin Shadymin mokshalaiskylässä oli jokaisen talon\nisäntä vuosittain vuoron perään juhlan toimeenpanijana. Hän kokosi jo\nmuutamia päiviä tai viikkoja aikaisemmin jauhot, joista olut\nkeitettiin, ja osti kyläkunnan varoilla myös uhriteuraan, härän tai\nlampaan. Eläin laskettiin erikseen laitumelle, jotta se hyvin lihoaisi.\nJuhlan toimeenpanija kutsui sitten avukseen neljä muuta miestä, jotka\nkaiken aikaa uhrijuhlan loppuun asti olivat hänen talossaan. Aamulla\nvarhain teuras vietiin noin virstan päässä kylästä sijaitsevalle\nuhripaikalle, jonne tuotiin myös uhriolut. Itse juhlan toimeenpanija\nkävi talosta taloon kutsumassa kansaa uhripaikalle saaden kustakin\ntalosta palkkioksi kananmunan. Jokaisen talon isäntä toi uhripaikalle\ntullessaan mukanaan ruispiirakan (_kopsa_), josta rukouksen jälkeen\nmurrettiin pala yhteiselle pöydälle pantavaksi, suurin osa vietiin\ntakaisin kotiin. Uhrilihat jaettiin perhekuntien kesken ja syötiin.\nOlutta tarjottaessa naiset antoivat oluentuojille munan.\n\nMuutamin paikoin, esim. Pensan läänin Pshenevossa, ei kansa syönyt\nuhrihärän lihaa, joka sille jaettiin, itse uhripaikalla, vaan kukin vei\nosansa kotiin siellä syödäkseen. Ainoastaan olutta juotiin uhrimäellä,\njossa myös uhripalat ripustettiin kasvavaan leppään tuohesta tehdyssä\nkopassa.\n\nSamaran läänin ersalaiset eivät kaikkialla toimittaneet teurasuhreja,\nvaan viettivät helluntaita pääasiallisesti _olutjuhlana_. Karmalkan\nkyläläiset pitivät näitä juominkeja kahdessa paikassa, mikä johtui\nsiitä, että kummankin kadun väki kokoontui erikseen. Pari päivää\naikaisemmin käytiin hevosella keräämässä juhlaa varten jauhoja, munia\nja rahaa. Vasta kirkonmenojen jälkeen kutsuttiin kansa koolle.\nKutsujina toimi kaksi poikaa, jotka kummallakin kylän kadulla huusivat:\n\"Tulkaa kylän olutjuhlaan (_v'el'en-bija_ 'kylän-olut') rukoilemaan!\"\nSamalla he keräsivät munia hattuihinsa. Rukoilemaan ruvettaessa osa\nuhriruokia, leipää ja puuroa sekä olutta asetettiin erilleen.\nUhripöydän edessä oli pihlaja maahan pistettynä. Kun oli rukoiltu ja\nsyöty, nuoriso tanssi jossakin vajassa (_lat alo_) viulun soidessa.\nJuhla saattoi kestää kolmekin päivää.\n\nInsarin piirin Bajmak nimisessä mokshalaiskylässä rukoiltiin\nhelluntaina, jolloin täällä uhrattiin neljä lammasta, seuraavasti:\n\"Elättäjä _shkabavas_,_kormalat's, v'el'an-g'ird'i kormal'ats,\nv'el'an-g'ird'i azarava!_ Varjele kyläämme, asuinpaikkaamme tulelta,\ntulipalolta, pahoilta ihmisiltä, anna pellolle kasvavaa viljaa ja\ntyöntekijöille hyvää terveyttä!\"\n\nSamanlaista juhlaa on melko yleisesti vietetty vasta helluntain\njälkeisenä torstaina. Niinpä Rusanov sanoo 1868 Pensan hiippakunnan\nlehteen laatimassaan kuvauksessa, että kaikissa ersalaisten asumissa\nkylissä Saratovin, Simbirskin, Karsunin, Ardatovin ja Alatyrin\npiirikunnissa pidetään uhripitoja helluntain jälkeisenä torstaina.\nSamoin on asian laita ollut paikoitellen Pensan läänissä. Rusanov\nkertoo, miten tähän juhlaan valmistauduttiin keräämällä jauhoja,\nsuurimoita, voita, munia ym. sekä panemalla olutta 200-400 ämpäriä\nyhteisesti, jonka lisäksi sitä jokaisessa talossa vielä keitettiin\nerikseen. Uhriateria syötiin suvuittain, ja rukoiltaessa käännyttiin\nitää kohti. Uhriteuraan nahka, johon tehtiin veitsellä reikiä,\nripustettiin uhripuuhun.\n\nSimbirskin läänin Alatyrin piirissä helluntaiviikon torstaina kuivuuden\njohdosta toimitettua härkäuhria kuvailee Ivantsev seuraavasti: Jo kolme\nviikkoa aikaisemmin kyläkunta osti yhteisesti härän, jota, jotta se\nlihoaisi, paimennettiin pellolla. Juhlapäivänä härän sarvet\nkoristettiin nauhoilla ja teuras vietiin uhripaikalle, jonne myös\ntuotiin edeltäpäin keitettyä kaljaa (braga). Kun muutamat leskimiehet\nolivat sitoneet härän köydellä ja kaataneet vettä sen selkään, he\nryhtyivät sitä nylkemään eläimen vielä eläessä. Härän mylviessä\nuhrikansa lankesi polvilleen rukoilemaan sanoen: \"Kuule, jumala, härän\nääntä!\" tai: \"Jumala, anna sadetta!\" Sen jälkeen härkä paloiteltiin ja\nkeitettiin kattilassa. Uhrijuhlaan osallistuivat vain miehet, jotka\nrukoilivat pellolla etelään päin kääntyneinä. Teuraan luut kuopattiin\nmaahan. Uhrituli sytytettiin puita hankaamalla.\n\nVastaavanlaista kyläkunnan uhrijuhlaa (_v'el'e-osks_), jota myös\nnimitettiin \"ukkojen uhriksi\" (_at'a-osks_) tai \"härkä-uhriksi\"\n(_buka-osks_), uhriteuraana kun tällöin oli härkä, vietettiin Bugulman\nKozlofkassa helluntain jälkeisenä lauantaina. Milloin uhriteuraaksi\nhankittu härkä sattui olemaan liian pieni, teurastettiin lisäksi pari\nlammasta. Uhrin toimittajina oli kolme ukkoa, joita menojen tuntijoina\npidettiin sopivina tähän toimeen. Kuten paikkakunnan uhrijuhlissa\nyleensä käännyttiin tällöinkin rukoiltaessa itään päin. Uhrieläimen\nteurastaminen toimitettiin aina samassa paikassa, ja myös veri\nlaskettiin aina samaan \"verenlaskupaikkaan\" (_veren noldamo tarka_).\nTällöin muistiinpannussa rukouksessa mainitaan aluksi, että nyt\nvietetään koko kyläkunnan yhteistä uhrijuhlaa, esivanhempien uhrijuhlaa\nja pyydetään koko kyläkunnan _jurt-avaa_ antamaan kyläkunnalle ja sen\nkarjalle helpot oltavat. Vielä lausutaan: Lasej (ven. Vlasij) lehmien\njumala, Nastasija, lampaiden jumala, suojelkaa lehmiämme ja\nlampaitamme! _Nishke-pas_, anna hiljaista sadetta, tee viljamme\ntäyteläiseksi, suojele pahalta tuulelta ja ankaralta rae-ilmalta!\n\nSaman piirikunnan Karmalkassa, jossa helluntaita vietettiin\nolutjuhlana, uhrattiin lammas tai oinas sekä hanhi vasta helluntain\njälkeisenä sunnuntaina. Staarosta (kylänvanhin) osti uhrieläimet\nkyläkunnan varoilla. Uhripaikalle, jonka läheisyydessä oli lähde,\npystytettiin maahan metsästä juurineen tuotu pihlaja kuten\nhelluntainkin juhlassa. Uhraajina toimivat vuorotellen eri kylänosien\nmiehet, naiset eivät osallistuneet näihin menoihin. Ennen teurastusta\njoku ukoista rukoili _nishk'e-pasia_ antamaan viljaa, sadetta,\nhiljaista tuulta sekä karjaonnea. Kaikki polvistuivat itää kohti\npihlajaan ripustetun pyhänkuvan edessä. Ruoka-ainesten kerääminen ja\nuhrijuhlaan kutsuminen toimitettiin samoin kuin jo aikaisemmin on\nkerrottu.\n\nMordvalaisten suurimpia keskikesän juhlia on ollut _Pietarin päivä_\n(29/VI), joka venäläisenkin rahvaan keskuudessa on saanut suurta\nhuomiota osakseen. Nizhnij-Novgorodin läänin lehdessä kerrotaan v.\n1865, että mordvalaistytöillä oli tällöin tapana lämmittää sauna ja\nvalmistaa itselleen erilaisista kasveista ja kukista kylpyvastat, jotka\nhe kylvettyään heittivät saunan katolle. Saunassa syötiin munakokkelia\nja saunan edustalla tanssittiin. Nevostrujev taas mainitsee\nkuvauksessaan v. 1849, että Simbirskin piirin mokshalaistytöt\nkoristivat itsensä sinä päivänä kukilla ja vihreillä kasveilla ja\nkokoontuivat kedolle kisailemaan. Sitä paitsi nuorilla oli tällöin\ntapana lyödä toisiaan oksilla, joita he jo edellisenä iltana taittoivat\npuista. Lyödessään he lausuivat: _laba, laba, hlystj_ (ven. hlyst\n'vitsa')!\n\nPietarin päivänä toimitettiin myös \"Pietarin uhri\" (_Petro-osks_),\njolloin jokin kotieläin, joskus useampikin teurastettiin. Snezhnitskij\nsanoo mordvalaisten muinoin teurastaneen varsan Pietarin päivän\ntienoissa heinänteon edellä. Tavallisimpia uhriteuraita ovat tällöin\nkuitenkin olleet lampaat, joita uhrattaessa on anottu sadetta ja\nviljankasvua, paikoitellen myös lammasonnea. Joskus uhrattiin härkäkin\ntai lehmä. Uhripaikka sijaitsi tavallisesti kylän ulkopuolella jonkin\njoen tai lähteen läheisyydessä. Uhriteuraat ostettiin yhteisön\nvaroilla. Muutamin paikoin, kuten Pensan läänin Pshenevossa, _naiset\neivät osallistuneet Pietarin päivän uhrijuhlaan_.\n\nPaasonen, joka 1889 itse oli läsnä Pshenevon puheena olevassa juhlassa,\nkertoo, että täällä uhrattiin tällöin lammas lähes kolmen virstan\npäässä kylästä länteen päin sijaitsevassa lehdossa. Uhrilihan söivät\nmiehet, naisia kun ei tilaisuudessa näkynyt. Uhrianti (_ozalma_)\nripustettiin tammeen. Teurastettaessa, jota ennen eläin valeltiin\nvedellä, uhriteuraan kaula suunnattiin itää kohti.\n\nKasanin läänin Tetjushin piirin Urjum nimisessä mokshalaiskylässä tämä\nPietarin päivään liittyvä \"kylän uhrijuhla\" (_v'el'en osks_) kesti\nkolme päivää. Ensimmäisenä päivänä teurastettiin lehmä ja toisena\nlampaita, mutta kolmantena, joka oli \"sotilasjuhla\" (_saldat-osks_), ei\nverisiä uhreja toimitettu. Silloin rukoiltiin edellisenä syksynä\notettujen sotamiesten puolesta. Täällä oli molemmilla sukupuolilla\noikeus osallistua juhlaan. Rukouksessa mainitut jumalat olivat: suuri\n_shkajbas_, aamurusko Darija, iltarusko Marija, nouseva aurinkojumala\n(_shibas_), kiertävä kuujumala (_kovbas_), maata hallitsevat\n_mastar-ava_ ja _mastar-at'a_. Menestystä anottiin ennen kaikkea\nkasvavalle viljalle, lisääntyvälle karjalle ja terveydelle.\nSanottaessa: \"sinulta pyydämme\" -- ei mainita keneen tuo pyyntö\nkohdistuu, mutta että tässä tarkoitetaan maanhaltijaa, käy ilmi\nrukouksen keskikohdasta: \"katso, sinun päällesi ovat heittäneet\njyväsen, kasvata leveä juuri, anna paksu olki, pitkä tähkä, täysi\njyvä!\"\n\nBalakovskij kertoo 1867 Pensan läänin Gorodishtshen piirin\nSamodurovkassa olleen tapana ostaa kyläkunnan yhteistä uhrijuhlaa\nvarten härkä jo aikaisin keväällä. Härän tuli olla valkoinen ja sillä\ntuli olla otsassa mustia täpliä, samoin sillä piti olla musta täplä\nvatsan alla. Muussa tapauksessa, kertoja väittää, ei sen uhraamisesta\nollut mitään hyötyä. Tällaisin tuntomerkein varustettua härkää\npaimennettiin Pietarin päivään asti muun karjan joukossa, mutta sitä\nvarjeltiin kuin silmäterää. Kukin otti vuoron perään sen pihaansa\niltaisin ja syötti sitä, kunnes härkä Pietarin päivän jälkeisenä\ntorstaina teurastettiin. Balakovskij huomauttaa, että toisessa kylässä\nuhrattiin tällöin kolme lammasta.\n\nVarsin kiintoisa on Snezhnitskijn Pensan hiippakunnan lehteen 1870\nkirjoittama mokshalaisten Pietarin päivän uhrijuhlaa (Petro-osks)\nkäsittelevä kuvaus. Jo pari kolme päivää ennen juhlan viettoa määrätään\nkyläkokouksessa uhrieläimen hinta, joka peritään kustakin talosta\nasukkaiden lukumäärän mukaan, taikka eläin ostetaan niillä\nyhteisvaroilla, joita entisestään on olemassa. Kokouksessa valitaan\nmyös uskottumies huolehtimaan jauhojen keräämisestä kaljaa varten, jota\nkeitetään vuorossa olevien ruoankeittäjien (_kashevar_) kodeissa.\nPietarin päivän aamuna staarosta sitten yhdessä kyläkunnan johtomiesten\nkanssa lähtee kyläportille, josta karja ajetaan laitumelle, ja osoittaa\nedellisenä päivänä ostetun härän sekä jättää sen \"teurastajalle\", joka\nyhdessä muiden kanssa vie eläimen uhripaikalle. Uhripaikalla, joka\nsijaitsee pellolla lähellä jokea ja lähdettä, oli muinoin vankka koivu.\nKun pöytä on asetettu paikolleen ja sille ikona, rukoillaan itää kohti:\n\"_Shkaj kormilet's_, siunaa meitä!\" Nyt eläin teurastetaan, ja veri\nlasketaan ennen kaivettuun kuoppaan, joka sitten peitetään mullalla.\nIltasella, kun uhrikeitto on valmis, ruoankeittäjät lähettävät lapsensa\nkylään ilmoittamaan uhriateriasta. Lapset juoksevat keppi kädessä ja\nlyövät joka porttiin huutaen: \"Rieskaleipä mukaan!\" Miehet tuovatkin\ntullessaan rieskoja ja naiset puurokuppeja, joissa on lusikka sekä\nvoita ja kaksi munaa. Rieskaleivät asetetaan maahan piiriin pöydän\nympärille, kupit taas suoraan riviin pöydän vasemmalle puolelle.\nLiinalla katetulla pöydällä on kokonainen leipä, jonka ympärillä on\nkolme pientä puuroastiaa sekä ikona, jälkimmäisen edessä on uhrihärän\npää vadissa. Miehet asettuvat nyt pöydän, naiset kuppiensa luo, jolloin\nkolme taitavaa, tietäjien suvusta valittua miestä suorittaa\nrukousmenot. Kumarrettuaan syvään kolmesti he polvistuvat samoin kuin\nmuutkin ja lukevat tavanmukaiset rukoussanat. Sitten he kulkevat\nleipien ympäri koskettaen niitä kutakin sanoen: \"Anna, _Shkaj_,\nhiljaista sadetta, suo, että vilja kasvaisi ja karja lisääntyisi, anna\nhelppo elanto sekä terveyttä sille perheelle, jonka rieskaleipä tämä\non!\"\n\nNäin meneteltyään uhripapit polvistuvat jälleen ja lukevat rukouksen.\nSitten ensimmäinen heistä leikkaa pöydällä olevasta leivästä kannikan,\nkäy uudestaan sen kera rieskojen ympäri, ja kohottaen kutakin niistä,\nikään kuin antaisi uhrin jumalalle, lausuu itsekseen saman rukouksen.\nToinen käy hänen perässään veitsi kädessä ja leikkaa kustakin rieskasta\npienen palasen, ns. \"uhripalan\" (_ozandam-pal_); kolmannen tehtävänä on\nnäiden palasten kuppiin kokoaminen. Kun jokaisesta rieskasta tällä\ntavoin on otettu pala, uhripapit kulkevat taas kolme kertaa leipien\nympäri, yksi liemikupin, toinen kaljakupin ja kolmas sen kupin kera,\njohon uhripalat koottiin. Uhritoimituksen päättyessä papit kumartavat\nkolmesti, polvistuvat, ja lukevat edellä mainitun rukouksen.\nRistinmerkin tehtyään he lausuvat vielä: \"_Shkaj_, siunaa meitä!\"\nSitten he ottavat kukin palasen leipää ja munaa ja maistelevat niitä\nhartaasti. Myös pöydällä olevasta kaljakupista he ryyppäävät kaljaa.\nRuoanpalasia ja kaljakuppeja jaetaan nyt muillekin vieressä seisoville\ntalonisännille.\n\nVarsinaiset uhripalat ripustettiin ennen vanhaan vasussa koivuun. Sen\njälkeen kun koivu hävisi, ne on kääritty heinätukkoon ja kaivettu\nmaahan entisen koivun kohdalle. Paitsi leivän ja munan palasia pannaan\nmaahan myös osia uhrihärän päästä; samoin siihen kaadetaan lientä ja\nkaljaa jumalalle uhriksi. Sillä aikaa miehet ottavat kukin oman\nkakkunsa, leikkaavat siitä kannikan, menevät oman sukunsa naisten luo\nja istuvat suvuittain piireihin, joissa kussakin on 7-10 henkeä.\nUhrijuhlan toimitsijamiesten paikka on etualalla. Kullekin piirille\nruoankeittäjät jakavat nyt lientä ja uhrihärän lihaa henkiluvun mukaan;\nsamalla kukin piiri saa ämpärillisen kaljaa. Syötyä rukoillaan vielä\nitää kohti, kunnes lähdetään kotiin miehet ja naiset erikseen.\nUhrihärän jäännösten parhaat osat sekä kakkujen ja munien jäännökset\nviedään arvossa pidettyjen isäntäin kestitsemistä varten johonkin\nkeittohuoneeseen, jossa kaiken yötä juodaan ja juhlitaan. Myös nuoriso\nvalvoo ja laulaa laulujaan kukonlauluun asti.\n\nVenäläisistä kotieläinten suojeluspyhimyksistä, joita mordvalaiset ovat\npalvoneet, on Frol-Lavrol ennen muita mainittava. Vaikka tähän\nnimitykseen sisältyykin kaksi pyhimystä, Flor ja Lavr, mordvalaiset\novat ymmärtäneet sillä tarkoitettavan vain yhtä olentoa, jota myös\nsanotaan \"hevosten jumalaksi\" (_alashan pas_). Florin ja Lavrin päivän\n(18/VIII) menoista on tietoja mordvalaisasutuksen eri puolilta.\nSaratovin läänin Kuznetskin piirin Skaftymissa kerättiin jo kolmisen\npäivää aikaisemmin hunajaa, josta sitten metsässä olevassa uhripaikassa\nkeitettiin mesijuomaa noin 20 ämpäriä. Uhriteuraina oli pari pässiä tai\nhärkä ynnä hanhia. Lihat keitettiin suurissa padoissa, ja liemeen\nsekoitettiin tattariryynejä. Vasta iltasella saapui sinne miehiä ja\nnaisia joukoittain tuoden mukanaan kuppeja, lusikoita ja leipää.\nUhripapin kehoituksesta kaikki lankesivat maahan suuren koivun eteen,\njonka alla uhripappi luki pitkänlaisen rukouksen. Sen jälkeen kaikki\nkokoontuivat uhripatojen ääreen, joista kunkin astiaan ammennettiin\nlientä ja lihaa.\n\nHvalynskin piirin Bajevkassa vietettiin tätä \"hevosjumalalle\"\nomistettua \"hevosjuhlaa\" (_alashan osks_) kotona, jolloin käännyttiin\nmyös _v'ere-pasin_, vainajien ja lopuksi _karda-sarkon_ puoleen.\nPaasosen muistiinpanemasta rukouksesta käy ilmi, että juuri hevosten\nmenestyminen on tällöin ollut erikoisen huolenpidon kohteena:\nFrol-Lavrol, hevosten jumala, elättäjä! Rukoilemme sinua leivän ja\nsuolan kera. Katso, olemme sytyttäneet kirkkaan kynttilämme, rukoilemme\n_v'ere-pasia. Vere-pas_, anna hevosillemme voimia ja terveyttä, suojele\nniitä niiden kylillä kulkiessa noidilta, laske ne vihreille laitumille!\nEsivanhemmat, tulkoon teiltäkin siunaus, olkaa hyvänsuopia.\n_Kardasarka_, ruoki ja juota niitä, suojele ja varjele niitä pahoilta\nihmisiltä!\n\nMarkelov on Petrovskin piiristä muistiinpannut perintätiedon, josta käy\nilmi, että mordvalaiset ovat ennen vanhaan teurastaneet tällöin varsan.\nLapsia ei tähän uhrijuhlaan laskettu.\n\nPuheena olevaan juhlaan liittyi ennen vanhaan vielä erikoiset _hevosten\nsuojelemista tarkoittavat menot_. Niinpä eräässä nimettömässä\nkäsikirjoituksessa kerrotaan, että tätä juhlaa varten oli kylän\nulkopuolelle pystytetty maahan kaksi pylvästä niin etäälle toisistaan,\nettä hevonen juuri sopi kulkemaan niiden välitse. Pylväiden päät\nyhdisti toisiinsa poikkipuu. Paikalle, minne tällainen portti oli\nrakennettu, mordvalaiset kokoontuivat jo Florin ja Lavrin päivän aamuna\ntuoden sinne mukanaan runsaasti mesijuomaa, jonka lisäksi keitettiin\nolutta suurissa kattiloissa. Portin oikealle puolelle asetettiin vielä\nvesisaavi pirskoitusvastoineen. Puolen päivän aikaan alkoi tänne sitten\nsaapua joka puolelta hevosia, joita ei sinä päivänä sopinut käyttää\ntyöhön. Kun uhripappi kaikkien langettua polvilleen oli rukoillut\nhevosille terveyttä, ajettiin ne portin läpi, ja samalla uhripappi\npirskoitti vettä niiden päälle. Samoin kasteltiin ihmisiäkin.\n\nSaratovin piirissä kerrotaan tällöin pystytetyn kokoontumispaikalle\nneljä pitkää paalua, joiden ylitse sijoitettiin kaksi poikkipuuta;\npoikkipuiden päälle, jotka katettiin tuoreilla ja lehtevillä lehmuksen\noksilla, mätettiin vielä maata. Lisäksi sytytettiin tuli laitteen\nkummallekin puolelle. Sitten ratsastettiin mainittujen pylväiden\nvälitse. Myöhemmin tuli tavaksi pyhittää hevosia vain vedellä, jonka\nvenäläinen pappi suoritti siunattuaan veden. Paikalla juotiin myös\nyhteisesti hankitusta hunajasta valmistettua mesijuomaa.\n\nEräässä Saratovin kuvernöörin kirjelmässä (v. 1826) sanotaan\nmordvalaisten teurastaneen heinäkuussa uuden kuun aikana vuohen ja\nrukoilleen hevosonnea. Samalla he kaivoivat kaivannon, sytyttivät sen\npäälle kahta puuta vastakkain hieromalla \"uuden tulen\" ja ajoivat\nhevoset kaivannon läpi. Vastaavanlainen tapa on ollut venäläisillä.\n\nV:lta 1839 olevassa kertomuksessaan prof. Fuks sanoo, että\nmordvalaisilla oli neljä juhlaa: Mikaelin päivä, laskiainen, pääsiäinen\nja kesäinen Nikolain päivä. Mikaelin päivän (8/XI) vietosta on\nkuitenkin vain vähän tietoja olemassa. Melnikov tosin väittää, että\nterjuhaanit ja ersalaiset viettivät tällöin \"suurta juhlaa\"\n_voltsy-pasin_ kunniaksi, joka on \"riistanpyynnin jumala\" ja joka\nheidän käsityksensä mukaan on sama kuin arkkienkeli Mikael. Tämä väite,\nmihin se perustuneekin, ei saa tukea ainakaan siitä rukouksesta, joka\non luettu puheena olevana päivänä Saratovin läänin Bugulman piirin\nOd-Surkinon kylässä. Siinä pyydetään näet, että _nishk'e-pas,\nv'ere-pas_ ja nurkassa oleva pyhimyksen kuva (_tri vani pas_ 'elättäjä\nsuojelija jumala') antaisivat ihmisille yltäkylläisen elannon. Samalla\nanotaan kasvavaa viljaa ja karttuvaa karjaa suola-astiassa olevalta,\nmaata hallitsevalta valkoiselta suolalta. Vielä pyydetään\n_nishk'e-pasia_ suojelemaan laihoja pakkaselta ja noidilta. Tällaisen\nrukouksen luki vanha naishenkilö, jota kaikki sitten kiittivät\nlankeamalla toiselle polvelleen.\n\nMilkovitshin mukaan Melnikov mainitsee, että mordvalaisilla oli lisäksi\n_rev-özais_ (oik. _rev-osks_ 'lammasuhri') niminen jumalatar, joka\nsuojeli lampaita ja jota rukoiltiin Anastasijan päivänä (29/X) tai sitä\nlähinnä olevana perjantaina. Venäläistä tapaa seuraten mordvalaiset\novatkin todella palvoneet Nastasijaa (ven. Anastasija) ja nimittäneet\nsitä \"lampaiden jumalaksi\" (_reven-pas_). Samoin on sarvikarjan\nsuojeluspyhä Lasej (ven. Vlasij) saanut lisänimen \"lehmien jumala\"\n(_skalon pas_). Vlasijn päivä on venäläisten kalenterissa (11/II).\n\nEräät muutkin pyhimykset ovat eri paikkakunnilla päässeet palvonnan\nkohteiksi. Niinpä Narovtshatin piirin Alkinossa on siipikarjan\nsuojeluspyhien, Kosman ja Damianin päivänä (1/XI) uhrattu hanhi\n_Kuzma-azaravalle_, jota siis tällöin on pidetty naispuolisena\nolentona. Hanhi tai muu eläin on monin paikoin teurastettu myös\ntalvisena Nikolain päivänä (6/XII) _Mikola-pasin_ tai _Mikola-azarin_\nkunniaksi, josta terjuhaanit Melnikovin mukaan ovat käyttäneet nimeä\n_nasorom-pas_.\n\nSen viikon aikana, joka alkaa lokakuun ensi l. pokrovin päivästä,\nvietettiin vielä 1800-luvulla, ainakin Saratovin ja Samaran läänin\nersalaisten keskuudessa _tyttöjen olutjuhlaa_, jolla Orkinossa oli\nvenäjänkielinen nimi _sspytshina_ ('keräys'). Tytöt varasivat tällöin\nerikoisen huoneiston, keräsivät sinne ruokatarpeita, keittivät olutta\nsekä valmistivat piirakoita ym. ruokia. Näin näyttävät tytöt\nkokoontuneen alun perin kehruutyöhön, johon huvipuolena liittyi lauluja\nja tansseja. Pojatkin olivat tervetulleita näihin illatsuihin. Tyttöjen\njuhlapukimista mainitaan erikoisesti heidän koristeelliset\n_pokaj_- paitansa, jommoisia ei enää missään käytetä. Pojat toivat\nhuvituvalle toisinaan tulisia ratsujakin, jotka koristettiin\nerivärisillä nauhoilla. Kuljettuaan kolmesti hevosten ympäri tytöt\nhyppäsivät sukkelasti satulaan ja laskivat reippaasti, piiska kädessä,\npitkin kylää. Kerrotaan, että tytöillä oli myös ratsastuspuku, nim.\nmiesten housut ja erikoinen päähine, jonka helistimet peloittivat\nhevosia, niin että ne usein viskasivat rohkean ratsastajan selästään.\n\nBuguruslanin piirin Vetshkanovossa sanottiin vastaavaa juhlaa, jota\ntäälläkin vietettiin viikon aika lokakuun ensi päivästä alkaen,\n\"tyttöjen olueksi\" (_tejteren-pija_). Zorin on muistiinpannut laulun,\njolla palkattu viuluniekka \"vielä muutamia vuosikymmeniä sitten\" joka\naamu herätti tytöt, kun hän viululla lauluaan säestäen kulki huvituvan\nlattialla makaavien tyttörivien välitse. Puheena olevassa laulussa\nkehoitetaan neitoja nousemaan ylös, pukeutumaan juhlavaatteisiin ja\npeseytymään, sillä _nishk'e-pasin_ aurinko on jo noussut, syömisen,\njuomisen ja tanssimisen aika on tullut. Erikoisesti kehoitetaan\njohtajia, _and'amoja_ (miehinä esiintyviä tyttöjä), ennen muita\npukeutumaan, rukoilemaan _nishk'e-pasia_ ja kumartamaan maa-emolle.\n\"Jumala näkee teidän kumarruksenne ja antaa hiljaista sadetta, se mitä\nveljenne kylvävät maahan, se kasvaa korkeaksi ja tähkät tulevat\ntäyteläisiksi vieraanakävijoitten ja tyttölasten onneksi. Nouskaa\nkiireesti ylös, laulakaa kauniita lauluja ja murskatkaa miesten\nsydämet, herättäkää ahkera mies, laiska vaivuttakaa uneen!\"\n\n\n\n\nAKKOJENPUURO.\n\n\nLaatimassaan mordvalaisten olojen ja uskomusten kuvauksessa Milkovitsh\nkertoo erikoisesta naisten palvomasta jumaluudesta sanoessaan: \"Vanhat\nakat rukoilevat 'jumalien äidiltä' (mater bogov) terveyttä ja\nmenestystä ja pyhittävät sille mesijuomaa ja puuroa.\" Toisessa kohdassa\nhän mainitsee, että \"jumalien äidin\" nimenä on _baba-ozais_, joka\nkuitenkin merkitsee \"akkojen uhria\". \"Akkojen uhrista\" (_baba-ozks_)\npuhuu myös jo Orlov ja tätä seuraten Makarij. Orlov kertoo, että\ntällaista juhlaa vietettiin kevätkylvön jälkeen ja että johtajana siinä\ntoimi aina naishenkilö, jota sanottiin \"suureksi akaksi\" (_imbabaj_).\nPalvonnan kohteena hän mainitsee _azar-avan_ ('herrattaren'), jota\npidettiin sateen antajana ja viljan kasvattajana. Puheena olevasta\nnaisten uhrijuhlasta, josta myös Melnikov käyttäen Shaverskijn\nkäsikirjoitusta lähteenään omalla tavallaan kertoo, on myöhemmältä\najalta useita yksityiskohtaisiakin kuvauksia olemassa.\n\nJuhlan _viettoaikana_, joka eri alueilla on jonkin verran vaihdellut,\nmainitaan yleisimmin _kesän alku_. Samaran läänissä _baban kashaa_ on\nvietetty kevätkylvön jälkeen helatorstain tai helluntain aikaan, joskus\nvasta kasanilaisen jumalanäidin päivänä (8/VII), Saratovin läänissä\nenimmäkseen helluntaina, joskus Pietarin päivänä, Simbirskin läänissä\nhelluntaina ja Pensan läänissä keväällä toukotöiden jälkeen tai\nPietarin päivän tienoissa, harvemmin kahdeksannella viikolla pääsiäisen\njälkeen tai vasta Florin ja Lavrin päivänä. Kasanin läänin Tetjushin\npiirin Urjumissa sitä sanotaan vietetyn ensimmäisenä helluntaipäivänä.\n\nSamaran läänin Bugulman piirin Kozlofkassa kerrotaan, että tätä juhlaa\nvietettiin ennen vanhaan seuraavalla tavalla: Akat kokoontuivat\nhelatorstain aattona ja ryhtyivät keräämään kylästä jauhoja, suolaa,\nmunia, voita, maitoa ja juustoa. Helatorstaina he sitten tekivät\njauhoista taikinan, joka vietiin säkissä pellolle joen rannalle. Myös\npatoja otettiin mukaan. Täällä sytytettiin tuli ja valmistettiin muna-\nja juustopiirakoita, munakokkelia ja salmaa (jauhosta valmistettuja\nmöykkyjä). Maahan levitetylle ruohoalustalle asetettiin ikona, ja sen\neteen sytytettiin vahakynttilä. Maahan ikonan eteen ladottiin sitten\nmuna- ja juustopiirakat sekä salmavadit. Kaksi akkaa alkoi nyt rukoilla\nkohottaen kätensä taivasta kohden ja kumartaen kolmesti maahan asti.\nMuutkin naiset rukoilivat hiljaa, kunnes pieni uhrikynttilä oli palanut\nloppuun. Rukouksessa pyydettiin _nishk'e-pasia_ antamaan terveyttä,\nvarjelemaan kylää noidilta ja pahansuovilta sekä kasvattamaan viljaa ja\nlisäämään karjaa: Kas tässä munapiirakat hevosten takia, tässä\njuustopiirakat lehmien takia, tässä salmavadit lampaiden takia, niin\npaljon kuin vadeissa on salmaa uhriksi esivanhemmille, niin paljon\nlisääntykööt tomunharmaat lampaat! Kun rukous oli luettu, mainitut\nkaksi akkaa menivät joelle ja heittivät palasen kaikista ruoista\nveteen. Joen partaalla rukoiltiin vielä Onto ja Bonto nimisiä\nhaltijoita.\n\nEräissä Bugulman piirikunnan kylissä on ollut tapana teurastaa tässä\ntilaisuudessa (_baba-osks_) myös lammas tai kanoja. Teurastajaksi\nkutsuttiin aina joku mieshenkilö, joka työnsä tehtyään tavallisesti\nheti poistui osallistumatta uhripitoihin. Muutamin paikoin käytettiin\nakkojen uhrijuhlassa myös värjättyjä munia. Uhripitojen päätyttyä\nlähdettiin toisin paikoin vielä _karkoittamaan pellosta heinäsirkkoja_,\njolloin akat aukaisivat vyönsä ja hiuksensa sekä paitaansa kohottaen\njuoksivat pitkin pellon sarkoja uskoen, että he paljastamalla\ntakapuolensa saattoivat peloittaa sirkat lähtemään pois viljapellosta.\n\nOd-Surkinon _baba-osks'_-juhlassa, joka täälläkin vietettiin\nhelatorstaina ja johon ainoastaan naidut naiset ja niiden mukana pienet\nlapset osallistuivat lukuunottamatta eräitä apumiehiä, kuten\nkeittopuiden hakkuussa käytettyjä leskiukkoja, luki muudan asiaan\nperehtynyt akka itään päin kääntyneenä rukouksen: Abashk'e, Labashk'e,\nvihainen jumala, ankara jumala, Kashijan, koko kyläkunta on järjestänyt\nsinun uhrijuhlasi juhlapöytineen, kirkkaine kynttilöineen, kyläkunta ei\njätä rukoilematta sinua, älä sinäkään jätä suojelematta sitä kaikelta\npahalta, anna karjan lisääntyä, anna loppumatonta hyvinvointia,\nmaanmuokkaajille terveyttä, vetojuhdille karhun voimat, anna viljalle\nkasvua, pitkiä tähkiä, keltaisia jyviä! Mitä vaivoja ihmisillä ja\nkarjalla onkin, ota sinä ne pois! Varjele kunnan viljaa noidilta ja\nviljaonnen viejiltä!\n\nMyös Buguruslanin piirin Vetshkanovossa, jossa _baban-kashaa_\nvietettiin helluntaiviikon jälkeisenä torstaina, osallistuivat\nuhrimenoihin vain naidut naiset. Nämä ottivat kuitenkin pieniä\nlapsiakin mukaansa sekä yhden ukon apumieheksi teurastustehtäviä\nvarten. Uhripaikka oli joen rannalla noin virstan päässä kylästä. Sinne\nvietiin kaikenlaisia ruokatarpeita sekä kukko ja kuusi kanaa. Ukko\nteurasti linnut ja kutakin lintua teurastaessaan lausui: Tämä kana\n(musta) olkoon maa-emolle; tämä (keltainen) vilja-emolle; tämä\n(kirjava) ukkosjumalalle; tämä (musta) _staka-pasille_ ('raskaalle so.\nvaivoja tuottavalle jumalalle'); tämä (kirjava) tuuli-emolle; tämä\n(valkea) vesi-emolle; tämä kukko (punainen) olkoon _nishk'e-pasille_.\nTeurastus toimitettiin erään kuopan kohdalla, johon veri laskettiin ja\njohon kaikki luut lopuksi kätkettiin. Kuopan päällä ollut kivi\nnostettiin uhrimenojen ajaksi syrjään.\n\nKun linnut ja muut ruoat oli keitetty, levitettiin maahan seitsemän\nliinaa ja niille kullekin vadissa yksi lintu. Kaksi akkaa asettui nyt\ntoisten etunenään, mutta vain toinen heistä rukoili. Muut olivat maassa\npolvillaan kasvot itään päin ja kädet ilmassa, kämmenpuoli ylöspäin\nkäännettynä. Rukoillessaan akat koskettivat jokaista vatia vuoron\nperään liinalla, joka heillä oli kädessä. Vilja-emoa käytiin\nrukoilemassa kahden saran rajalla, _staka-pasia_ eräällä kummulla\n(_Surka-mar_) ja vesi-emoa joen partaalla, johon myös uhripalat\nheitettiin; muita haltijoita rukoiltiin itse uhripaikalla.\n\nMaa-emoa puhuteltiin sanomalla: _mastor-ava_ matushka, _mastoron_\n_stakan k'ird'it'sa_ ('maa-emo emonen, maan raskauden haltija'). Siltä\nanottiin viljalle kasvua sekä maanmuokkaajille ja yleensä maan päällä\nkulkeville terveyttä.\n\nVilja-emolle lausuttiin: _norov-ava, norov-pas_, viljan suuri elättäjä,\nrajavaossa on sinun kotisi ja asuinpaikkasi, siellä sinä elät, kuljet\nympäri peltoa kynnetyllä maalla, kylvetyn viljan joukossa. -- Anna\nviljalle kasvua, paksu olki ja raskas tähkä, niinkuin me nyt\nkumarramme, niin nuokkukoon vilja. Kas tässä sinulle munia ja\nrieskaleipiä. Kumartaen olemme tuoneet ne sinulle, ota vanha vastaan ja\nanna uutta, täytä sarkamme, täytä puimatanteremme! Ukkosjumalalle\nsanottiin: Ukkosjumala, Ilija, taivaan keisari, kolmella tulisella\nratsulla sinä ajat taivaalla, tuli säihkyy vaunujesi pyöristä,\nvasemmassa kädessäsi sinulla on ukkonen, oikeassa sade, sinä kostutat\nmaa-emon, kasvatat viljan ja ravitset vatsat. Anna hiljaisia,\nkuuroittaisia sateita, älä lähetä tuhoavia rakeita, älä saata meitä\nnäkemään nälkää, sääli heikkoja vanhuksia ja keskenkasvuisia lapsia!\n\n_Staka-pasille_ luettiin seuraava rukous: _Staka-pas_ elättäjä, maan\nraskauden haltija, kevyen (elämän) antaja -- --. Anna sitä, mitä\npyydämme, suojele siltä, mitä pelkäämme! Anna kevyttä (elämää) maan\npäälle, älä laske karjan päälle raskauttasi, ei synnyttävien naisten,\nei kyntäjien, äestäjien, ei viljan kylväjien eikä niiden päälle, jotka\nvatsan ravitsevat ja ruumiin verhoavat! Anna kaikkien asioiden hyvin\nonnistua!\n\nTuuli-emolle sanottiin: _Varma-ava, matushka_, tuulen haltija\n_varmanzej_, suuren veden toiselta puolelta lähdet, kuljet meren yli ja\nmenet maan toiseen ääreen; hiljaa puhaltaessasi viljalle hyvää teet,\nsaat kuulla hyviä sanoja, kovasti puhaltaessasi survot viljan, silloin\nkuulet pahoja sanoja. Polvistuneina, kädet kohotettuina rukoilemme\nsinua, älä laske tuultasi viljan kypsymisen aikaan, heinänkorjuun\naikaan eikä puitujen olkien korjaamisen aikaan!\n\nVesi-emoa puhuteltiin seuraavin sanoin: _V'ed'-ava, matushka_, meressä\nelät, merestä nouset, hopeana vyöryt, kultana kierit, kaikki sinä\npeset; mitä me pyydämme, se anna, mitä me pelkäämme, siltä suojele! Jos\njoku sinuun putoaa, älköön hän saako _narfot_-tautia, älä ota hänen\nterveyttään! Joka sinua rukoilee, anna hänelle anteeksi, anna hänelle\nhänen terveytensä takaisin!\n\n_Nishk'e-pasia_ pyydettiin antamaan viljan kasvua, hiljaista sadetta,\nsuojelemaan rakeilta, antamaan maanmuokkaajille terveyttä -- --.\n\nToisessa samasta kylästä saadussa, Paasosen muistiinpanemassa\nkuvauksessa mainitaan uhriteuraina lammas, jonka kylänvanhin kyläkunnan\nyhteisillä varoilla ostaa, sekä kymmenen kanaa. Teurastuksen alkaessa,\njonka joku ukko toimittaa, nostetaan uhripaikalla olevan kuopan päälle\nasetettu kivi syrjään ja veri lasketaan kuoppaan. Sinne heitetään myös\nsyötyä kaikki luut. Ennen ateriaa kaksi vaimoa lausuu itään päin\nkääntyneinä: \"_Nishk'e-pas_, olemme tulleet sinua kumartamaan -- --,\nanna meille kasvavaa viljaa, paksuja korsia, suuria tähkiä. Kas tässä\nsinulle munia, tee jyvät täyteläisiksi kuin munan keltuainen, anna\nhiljaista sadetta, suojele pahalta tuulelta ja rakeilta, anna\nmaanmuokkaajille terveyttä, älä lähetä vaivoja kylään, anna karjalle\nterveyttä ja kylälle hyvinvointia!\" Kun uhriruoat on keitetty,\nrukoillaan uudelleen samaan tapaan ja sitten syödään ja juodaan kaiken\npäivää. Lopuksi kerätään rieskojen tähteet pussiin, jonka kaksi akkaa\nvie eräälle niitylle ja ripustaa siellä puuhun. Täällä he samalla\nrukoilevat \"raskasta jumalaa\" (_staka-pas_) jottei se lähettäisi\nvaikeita aikoja tai nälkävuotta. Myöhemmin paimenet käyttävät noita\nuhripaloja hyväkseen. Aterian jälkeen akat lähtevät vielä luudilla\nratsastaen ajamaan pois heinäsirkkoja viljapeltoja turmelemasta.\n\nSaratovin läänin Hvalynskin piirin puheena olevat menot mainitaan jo\nLeontjevin 1840 piispa Jakoville laatimassa kirjelmässä. Siinä\nkerrotaan näet lyhyesti, mitenkä naiset toimeenpanevat keväällä puron\nrannalla uhrimenot, joita varten teurastetaan lammas ja valmistetaan\nmuita tavanomaisia uhriruokia.\n\nMiten saman piirin Bajevkassa vietettiin pääsiäisen jälkeisenä\ntorstaina _baban kashaa_, käy ilmi Shuvalovin muistiinpanoista:\nKussakin talossa tapetaan kana, joka keitetään höyhenineen, ja lisäksi\nvalmistetaan savipadallinen puuroa. Naiset kokoontuvat sitten kylässä\nolevalle lähteelle tuoden mukanaan kanan, puuropadan, hunajaa,\npiirakoita, rieskaleipiä sekä raakoja munia, joista vasta uhripaikalla\nkeitetään munaruokaa. Kun kaikki on valmista, uhriantimet asetetaan\nmaahan levitetylle pöytäliinalle, kynttilä sytytetään, ja joku akoista\nmuiden etupuolella seisten kehoittaa uhrikansaa polvistumaan. Samalla\nhän ryhtyy rukoilemaan. Rukouksessa, joka alkaa sanoilla: _v'äd'in\nk'ird'ij v'äd'-ava, v'äd'in k'ird'ij Tat'jana_ -- --, pyydetään\nvesi-emoa antamaan terveyttä, pitkää ikää, viljalle kasvua ja karjalle\nterveyttä. \"Kana, mesi, piirakat, rieskat ja puuro, kaikki olkoon sinua\nvarten, niin paljon kuin puurossa on suurimoita, niin paljon anna\nhyvää, loputonta rikkautta! Tulkoon (siitä) teidänkin hyväksenne,\nesivanhemmat, tuuli-emo kantakoon sen (teille), maa-emo saattakoon sen\nperille!\" Jokaisesta ruoasta heitetään sitten palasia lähteeseen,\njolloin rukoilija-akka jatkaa sanoen: \"Vesi-emo, älä moiti meitä, anna\nmeille terveyttä ja pitkää ikää!\"\n\nSimbirskin läänin Ardatovin piirin Maresevossa on _baban\nkasha_-juhlassa luettu seuraava rukous: \"Elättäjä jumalatar,\n_nishk'e-ava_, menestyköön vilja. Jumala varjelkoon sitä kylmältä,\nrakeilta, turmiollisilta myrskyiltä, tuhoa tuottavilta tuulilta!\nTuulenhaltija _varmal't'e, v'ere-pas_ suojelkoon sitä tuulilta!\"\n\nKusovatovan ersalaiset ovat _baban-kasha-juhlassa_ muistelleet paitsi\njumalia myös vainajia ja kylän perustajia. Rukoiltuaan he asettivat\npuuroa pieniin astioihin, joista yhden veivät pellolle ja toisen\njoelle. Heittäessään puuroa veteen he sanoivat: \"Tässä on sinulle,\n_v'ed'-ava matushka_, puuroa, kasvata meille tattaria, lehmiä,\nsorsia ja kanoja!\" Puuroa he asettivat vielä männyn haarukkaan\n_tshuvton-pasille_ ('puun jumalalle') uhriksi. Muu ruoka jaettiin\ntaloittain.\n\nPensan läänin Gorodishtshen piirin Sobakinossa, jossa _baban-kashaa_\nvietettiin torstaina 8. viikolla pääsiäisen jälkeen, staarosta kutsui\nvarhain aamulla koolle kyläkokouksen, jossa päätettiin, montako\nlammasta oli yhteisvaroilla hankittava. Vasta päivällisen jälkeen\nvaimot läksivät valkoisissa liinamekoissaan uhripaikalle. Samoihin\naikoihin tytötkin ilmestyivät kylän kadulle jakaantuen kahteen osaan:\ntoiset menivät ämpärit kädessä keräämään taloista hapanmaitoa, toiset\nkävivät niinivakkoineen munia keräämässä. Uhripaikassa, jonka lähellä\noli pieni joki, oli tamminen pylväs, johon ripustettiin pyhänkuva\n(tavallisesti Mikolan ikona). Juhlamenojen johtajana toimi ns.\n_poksh-baba_ ('suuri akka').\n\nStaarosta ja muut läsnäolevat miehet teurastivat ja keittivät lampaat,\nliemi (_baba-l'em_ 'akka-liemi') kaadettiin suureen astiaan, jonne myös\ntyttöjen tuoma hapanmaito sekoitettiin ja jonne lisäksi kaadettiin\nvettä. Näin valmistettua juomaa (_uren_) juotiin ja särvittiin puuron\nkera. Lihakaukalo asetettiin pylvään luo ja muut ruoka- ja juoma-astiat\nsen ympärille. Johtaja-akan rukoillessa kaikki olivat polvillaan.\nRukouksessa käännyttiin ensin _v'ere-nishk'en, v'ere-pas'in_ puoleen\npyytämällä, että hän varjelisi viljat pahalta tuulelta, hallalta ja\nhelteeltä sekä tuhoisilta rakeilta. Sitten lausuttiin: _Tshi-pas_,\nelättäjä, suojele viljaamme-suolaamme, vilja-emoamme pakkaselta, lähetä\nkylmänä aikana hellettä, kovalla helteellä viileyttä! _V'ere-nishk'e_,\nanna terveyttä ja voimia! Vielä vainajiakin pyydettiin rukoilemaan\nelossa olevien puolesta, myös \"kylän haltijalle\" (_v'el'en k'ird'i_)\nsanottiin: Rukoile puolestamme, ja sinä itsekin suojele kyläämme\nkarjarutolta, tulipalolta ja pahoilta ihmisiltä!\n\nSaman piirikunnan Kardaflejssa _baban kashaa_ vietettiin Pietarin\npäivän jälkeisenä sunnuntaina, mutta Ylä-Muvalissa, jossa miehetkin\nosallistuivat uhrimenoihin, itse Pietarin päivänä. Jevsevjev huomauttaa\nkuitenkin, että tällöin on ilmeisesti kaksi eri juhlaa, nim. _baban\nkasha_ ja _Petrov osks_, sulautunut yhteen. Tätä kaksoisjuhlaa\nkuvatessaan hän mainitsee, että kylän staarosta osti yhteisvaroin\nuhrilampaat, joiden asemesta varhemmin oli tapana teurastaa ruskea\nhärkä (valkoinen, musta tai kirjava ei kelvannut), ja että uhripöytä\noli ikonapylvään edessä, jonka juurelle teuraiden veri laskettiin ja\npeitettiin mullalla. Uhripöydän ääreen pystytettiin vielä pieni\nirtonainen koivu. Rukousmenojen aikana, jotka toimitti kaksi naista ja\nyksi mies ja jolloin pieni kynttilä paloi ikonan edessä, käännyttiin\nesi-isien puoleen. Teuraan luut kaivettiin maahan ja uhrituleen pantiin\nvähän voita.\n\nSamassa piirikunnassa mainitaan paikoitellen olleen tapana asettaa\n_baban-kasha_-puuroa lusikallinen vitsaksista punottuun kopsaan, joka\nsitten nostettiin puuhun, jotta vilja kasvaisi korkeaksi.\n\nToisin paikoin on puheena olevaan juhlaan liittynyt muudan merkillinen\nmeno, jonka Zernovskij mainitsee jo 1869 kuvatessaan Simbirskin läänin\nKarsunin piirin Sabajevossa helluntaina vietettyä _baban kashaa_. Hän\nkertoo näet, että joku akoista laskeutui tällöin nöyrin ilmein, ikään\nkuin hänet olisi määrätty uhriksi jumalalle, pitkälleen maahan kasvot\nylöspäin, jolloin _toinen akka vei veitsen muutaman kerran makaajan\nkaulalle_ ja oli lukevinaan loitsulukua. Sitten hän otti makaajalta\nmekon (_suspan_) ja ripusti sen lähellä olevien vankkurien aisalle.\n\nSen jälkeen teurastettiin kanoja eri jumalille (ukkoselle, tuulelle,\nvesi-emolle ym.) erikoisin rukouksin. Lasten puolesta rukoiltaessa\nkäännyttiin länttä kohti. Menojen aikana muutamat akat menivät liina\nkädessä verkkaan astuen patojen luo, joista ottivat pari kanaa ja\nsitten jatkoivat matkaansa peräkkäin ja ääneti joen rannalle.\nEnsimmäisellä heistä oli palava vahakynttilä kädessään, toisella\nuhriruoat ja kaljaämpäri, muilla taas oli valkoiset liinat kädessään.\nRannalle levitetylle liinalle asetettiin sitten ruoka-astia, jonka\nreunaan kiinnitettiin kynttilä. Kun kaikki olivat asettuneet polvilleen\nperäkkäin, ryhtyi yksi rukoilemaan: \"Anna, vesi-emo, tyttärillemme onni\npäästä miehelään, anna tuvan täydeltä poikalapsia, suo heidän\n(tyttärien) rikkaana elää ja miestään rakastaa vanhempiaan unohtamatta!\nNäin me rukoilemme sinua, vesi-emo, lastemme puolesta!\" Kun muutamia\nkertoja oli maahan asti kumarrettu, juotiin kolme kousikallista kaljaa\nja syötiin palanen piirakkaa ja kananlihaa; muut palaset heitettiin\njokeen, jonne myös kaljan jäännös kaadettiin.\n\nKun akat olivat palanneet joelta, lähti vielä kahdeksan akkaa\nperäkanaa, kynttilät kädessä, veden luo, mutta toiseen paikkaan.\nPolvistuen rannalle vastavirtaan he lukivat rukouksia toinen toisensa\njälkeen. Yksi rukoili Ilja-profeettaa, toinen pyysi jumalaa varjelemaan\nsalamoilta, kolmas suojelemaan viljaa rakeilta ja ihmisiä rajuilmoilta.\nNeljäs lausui: \"Suuri jumala, pieni jumala, varjelkaa meidät\ntulipalolta ja kaikelta onnettomuudelta!\" Viides sanoi: \"Suojele meitä,\nettei kukaan joisi itseään kuoliaaksi, varjele kaikenlaiselta\ntapaturmaiselta kuolemalta!\" Kuudes pyysi varjelemaan karjaa susilta ja\nihmisiä taudeilta, seitsemäs suojelemaan kanoja petolinnuilta,\nkahdeksas varjelemaan ja lisäämään hanhia. Kun muutaman kerran oli\nkumarrettu maahan asti, akat palasivat takaisin. Sen jälkeen taas kolme\nakkaa, mukanaan kana, kynttilä ja rieskaleivän kannikka, meni\nkesantopellolle, jossa he myös polvistuivat ja kumartelivat yhden\nrukoillessa: \"Armahda meitä, kostea maa-emo! Kuule rukouksemme tammen,\nkoivun, lehmuksen ja koko metsän puolesta! Armahda meitä kaikkia,\nemonen!\" Heti kun he olivat palanneet, ruvettiin ruokailemaan\nsuvuittain.\n\nSaman läänin Ardatovin piirin Hlystovkassa kerrottiin vielä Paasosen\naikana, miten _baban-kasha_-juhlaa varten, joka vietettiin viikkoa\nennen helluntaita, valittiin ennen vanhaan joku leskeksi jäänyt vaimo,\nvietiin uhripaikalle ja siellä kädet ja jalat lujasti sidottuina\nasetettiin poikittain kahden puun päälle. Ne miehet, joiden tehtävänä\noli uhrin toimittaminen, asettuivat samalla \"sellaiseen asentoon kuin\nhe olisivat aikoneet leikata naiselta kurkun poikki\". Sitten tämä,\nliikkumattomana kuin ruumis, pantiin vaunuihin ja vietiin kylään, josta\nhänen ei enää suotu palata uhripaikalle takaisin. Paasonen olettaa,\nettä tässä on säilynyt muistomerkki muinaisista ihmisuhreista. Myös\nArdatovin piirin Maresevossa tiedettiin tällaisista menoista kertoa,\nvaikka niitä täällä selitettiin suoritetun vain leikillä. Varsinaisena\nuhriteuraana käytettiin härkää, ja ensimmäiset uhripalat\n(_oznuma-palt_) pantiin onttoon tammeen.\n\nSama merkillinen perintätieto on säilynyt Pensan läänin Gorodishtshen\npiirin Vertelimin mokshalaiskylässä. Siellä eukot kokoontuivat\nhelluntain jälkeisenä sunnuntaina jo aamupäivällä uhripaikalle, jossa\nkeitettiin puuroa ja jonne tuotiin muitakin ruoka-aineita kuten\nrieskaleipiä. Sitten sidottiin jonkun akan kädet ja jalat, ja toinen\nakka oli puuveitsellä teurastavinaan hänet, jolloin uhrilta riisuttiin\nliinamekko, ikään kuin häneltä olisi nahka nyljetty, ja levitettiin\nuhripaikalle.\n\nPuheena olevassa uhrijuhlassa luettiin seuraava Savkinin muistiinpanema\nrukous: \"Ylhäinen _shkaj!_ Kasvakoon vilja, lisääntyköön karja!\n_V'el'en saduvan azarava_ ('kyläkunnan herratar'), (nyt on) kylän\nuhrijuhla! Esivanhemmat, katsokaa, me rukoilemme, antakaa terveyttä,\nviljan kylväjille terveyttä, nuorille naisille hedelmällisyyttä!\"\nIltapuolella saapui paikalle myös ukkoja pyhän Nikolain kuva mukanaan.\nMuudan arvossa pidetty vaimo asettui sitten kuvan eteen rukoilemaan, ja\nlopuksi uhrikansa jakautui suvuittain, jolloin kukin otti kupillisen\npuuroa yhteisestä padasta. Vielä juotiin ja laulettiin ns. humala-emon\nlaulua.\n\nAkkojenpuuro-juhlaa muistuttaa myös Zorinin kuvaama \"salainen\nuhrijuhla\" (_salava osks_), jonka muutamat akat panivat toimeen\nlauantaina neljännellä viikolla pääsiäisen jälkeen. Jo edellisenä\npäivänä he keräsivät kylältä jauhoja, munia ja voita ja leipoivat\nillalla voitaikinasta rieskaleipiä. Kun rieskat olivat kypsiä, lähti\njoku kaikessa hiljaisuudessa ilmoittamaan muille uhrijuhlan vietosta.\nKaikki akat kokoontuivat nyt yksitellen ja kaksitellen sille paikalle,\nmissä jokavuotinen uhrijuhla pidettiin, ja toivat mukanaan munia sekä\nrieskoja, joita kukin oli kotonaan valmistanut. Viimeiseksi saapui\nvanha ukko vankkureilla tuoden juhlaa varten ostetun lampaan sekä\nsuuren kattilan ja halkoja. Perille saavuttuaan hän ensi\ntöikseen teurasti lampaan _lej-sarkon_ ('-puro-sarkon') nimeen.\nTeurastuspaikalla oli suuri kivi, jota ei kuitenkaan siirretty\npaikoiltaan, vaan ainoastaan vähän multaa kaavittiin pois sen vierestä\nja eläimen veri laskettiin kiven alle; sinne kätkettiin myös teuraan\nluut. Ennen teurastusta ukko puhdisti lampaan vedellä, jolloin kaikki\nlankesivat polvilleen ja eräs akoista lausui seuraavan rukouksen:\n\"_Lej-sarko_, jumalamme, kylänsuojelijamme, jos nukut, herää, jos\nvalvot, kuule, näe meidän uhrimme, kuule meidän sanamme, olemme tuoneet\nsinulle mustan, pehmeävillaisen lampaan, sinulle olkoon sen punainen\nveri, meille sen valkea liha!\"\n\nKun liha oli kiehunut kypsäksi, pantiin siitä pieni osa ja lisäksi\nmuutamia munan ja rieskaleivän palasia erään puun juurelle, jota\nnimitettiin \"uhripuuksi\" (_osks-tshuvlo_). Samalla rukoiltiin:\n\"_shk'i-pas, tri-pas, nishk'e-pas, poksh-pas_, olemme tulleet sinua\nrukoilemaan, pyytämään sinulta menestystä, olemme teurastaneet nimeesi\nmustan, eheän lampaan, laskeneet sen veren, keittäneet sen lihan,\npanneet sen suureen kulhoon ja asettaneet sen sinun eteesi, olemme\nantaneet sinulle kumarruksemme, kuule sanamme! Kas tässä keitetty liha,\nkauniit keltaiset munat, nimeesi leivotut rieskat, ota ne vastaan ja\nanna, mitä me pyydämme! Anna viljan kasvua, aisan paksuisia olkia,\nmunanruskuaisen kokoisia jyviä, juureen kosteutta, tähkään kastetta.\nVarjele pahoilta ihmisiltä, viljaonnen viejiltä!\" Rukouksessa mainittu\n\"musta lammas\" osoittaa, ettei tämä uhri ole alun perin\ntaivaanjumalalle tarkoitettu.\n\nEdellä esitettyjä akkojenpuuro-juhlan menoja tarkastaessa huomio\nkiintyy erikoisesti _vanhan leskivaimon valeteurastukseen_ ja hänen\nkuljettamiseensa -- liikkumattomana kuin ruumis -- vankkureilla kylään,\njosta hänen ei enää sopinut palata takaisin uhripaikalle. Vaikka _baban\nkasha_, kuten jo itse nimikin viittaa, lienee mordvalaisilla venäläistä\nperua, ei ole tiedossani, että muisto kyseessä olevasta erikoismenosta\nolisi säilynyt venäläisten taholla. Mainittakoon ohimennen, että\nlänsi-Inkerissä, tosin muunlaatuisen vaimojenjuhlan yhteydessä, jota on\nvietetty keväällä Jyrin päivänä ja joka ilmeisesti on venäläisiltä\nlainattu, oli ennen vanhaan tapana kantaa tai vetää nyöristä pitkin\nkylää kaukaloa, jossa joku vanha vaimo makasi selällään. Tämän\nvaleteurastuksesta ei kuitenkaan ole tietoja olemassa.\n\nHeinäsirkkojen karkoitusmenoilla, jotka mordvalaisilla toisin paikoin\novat liittyneet akkojenpuuro-juhlan yhteyteen, tavataan suoranainen\nvastine mm. votjakeilla, joiden keskuudessa akat ajavat kesällä\npellosta toukkia \"hiukset silmillä, paitasillaan tai aivan alastomina\nuuniluuta tai hiilihanko kädessä\".\n\n\n\n\nMORDVALAISTEN BRATSHINAT.\n\n\nJevsevjev kertoo, että Pensan läänin Krasnoslobodskin piirin Valgapino\nnimisessä mokshalaiskylässä vietettiin helluntain jälkeisenä päivänä\nuhripitoja bratshinoittain, joihin kuhunkin kuului vain samasta\nsuvunalkajasta polveutuvia perheitä. Tällaisia bratshina- eli\nveljeysryhmiä oli Valgapinon 162 taloa käsittävässä kylässä yksitoista.\nNe eivät tietenkään kaikki olleet yhtä suuria, toisiin lukeutui\nainoastaan 10-15 taloa, kun taas toisissa niiden lukumäärä saattoi olla\n30-40.\n\nKullakin bratshinalla oli jonkinlaisena näkyvänä yhdyssiteenä suvun\nyhteinen, jykevätekoinen vahakynttilä, _shtatol_ ('vahatuli'), jota\nsäilytettiin vuoden päivät vuoron perään kussakin ryhmäkunnan talossa.\nKynttilän vuotuisena säilytyspaikkana oli tavallisesti aitta, jossa\nsitä pidettiin pitkähköön, kapeaan, jalavan kuoresta tehtyyn koteloon\nsuljettuna. Vain palvonnan ajaksi se otettiin esille ja tuotiin tupaan,\njohon bratshinan jäsenet tällöin kokoontuivat juhlimaan ja jonne\nnaisväki toi tullessaan erilaisia ruokia ja juomaa (braga).\nSitä paitsi naiset toivat mukanaan puolentoista arsinan pituisia\npalttinankaistaleita ja pieniä vaskirahoja. Ruoat pantiin pöydälle,\nmutta juoma kaadettiin tuvan keskelle asetettuun korvoon. Vasta kun\nkaikki olivat koolla, isäntä lähti aittaan noutamaan tuohusta, jonka\nhän antoi koteloineen suvun vanhimmalle. Tämä irroitti nyt kynttilän\nsuojuksesta ja kiinnitti sen siihen sidotulla liinalla lattian keskellä\nolevan juoma-astian korvaan. Kun kynttilä oli sytytetty, alettiin\nrukoilla.\n\nKumpaankin tuvan peränurkkaan oli katettu pöytä sekä omilla että muista\nbratshinan taloista tuoduilla ruoilla. Toinen pöytä, pyhäinkuvain\nnurkassa oleva, oli miehiä, toinen naisia varten. Ennen syöntiä vanhin\nakoista asettui kynttilän ääreen ja luki seuraavan rukouksen: \"Elättäjä\nvaha, katso, juhlasi on tullut, kaikki olemme kokoontuneet luoksesi\nleivän ja suolan kera, anna meille terveyttä ja hyvää elämää! Kasvakoon\nviljamme, karttukoon karjamme! Varjele kotejamme tulelta ja kaikelta\nonnettomuudelta!\" Sen jälkeen naiset antoivat kukin vuoron perään\ntuomansa palttinat ja rahat rukoilija-akalle, joka aina siveli tai\nkosketteli tuohusta kunkin tuomalla palttinankaistaleella, ennen kuin\nasetti sen pöydälle. Näin hän menetteli myös vastaanottaessaan\nuhrirahat. Samalla hän mainitsi kunkin lahjoittajan nimen ja luki tämän\npuolesta rukouksen, esim.: \"Katso, Ivanin vaimo toi sinulle lahjaksi\npalttinaa ja rahaa, anna hänelle terveyttä ja onnea, kartuta hänen\nomaisuuttaan, jotta hänellä olisi, millä tulevanakin vuonna voitaisiin\njärjestää sinulle juhla!\" Menojen loputtua akka sammutti kynttilän\nkaatamalla siihen juomaa, ja ukot ryhtyivät laskemaan, miten paljon\npalttinaa ja rahaa oli kerääntynyt. Sitten miehet ja naiset asettuivat\npöytiensä ääreen aterioimaan.\n\nIllan tultua oli kynttilä vielä juhlallisesti saatettava seuraavan\njuhlan järjestäjälle tämän taloon. Kosov niminen mies, joka vuoronsa\nmukaisesti nyt joutui kynttilän säilyttäjäksi, kiirehti tällöin\nkotiinsa noutamaan ikonaa ja asettui sitten ikona kädessä kynttilän\nääreen. Myös nykyinen isäntä otti oman ikonansa ja asettui Kosovin\nviereen. Samalla joku läsnäolevista irroitti kynttilän juoma-astian\nkorvasta, kääri sen palttinaan ja antoi Kosoville. Kun vielä kynttilän\nkotelo ja viinan tähteet oli otettu mukaan, kaikki lähtivät Kosovin\ntaloon. Joukon etunenässä kulkivat kynttilän entinen ja uusi isäntä\nrinnakkain kantaen tuohusta ja pyhimystenkuvia, muut seurasivat\njäljessä lakittomin päin. Viimeksi tulivat naiset.\n\nMyös Kosovin kotona oli katettu kaksi pöytää. Tultuaan tupaan miehet\nnostivat ikonat peränurkkaan, ja niiden alapuolelle asetettiin koteloon\npantu kynttilä. Sitten alkoi taas syömingit, kunnes kukin kylläisenä\nvihdoin poistui kotiinsa. Vasta seuraavana aamuna Kosov vei kynttilän\naittaansa, missä sitä sitten oli säilytettävä seuraavaan helluntaihin\nasti.\n\nJevsevjev huomauttaa, että tällainen pyhä kynttilä sytytettiin vain\nkerran vuodessa sitä varten määrättynä päivänä. Muulloin sen tuli olla\nrauhassa, sillä sen häiritsemisestä uskottiin aiheutuvan ikäviä\nseuraamuksia. Jevsevjevin näkemä ja valokuvaama tuohus oli noin 16 cm:n\npituinen, sen läpimitta oli yli 6 cm ja paino noin 400 gr. Ennen\nvanhaan mordvalaiset ovat käyttäneet paljon jykevämpiäkin\njuhlakynttilöitä.\n\nToisin paikoin on mokshalaisten keskuudessa vietetty samanlaista juhlaa\nsyksyllä. Niinpä Pensan läänin Narovtshatin piirin Shadymissa sitä\nvietettiin viikkoa jälkeen pokrovinpäivän (1/X). Kerrotaan, että kun\nolut oli valmistettu yhteisvaroin, tuotiin vuorossa olevaan taloon jo\njuhlan aattona myös rahaa, jolla juhlan järjestäjä osti hanhia ja\nlisävahaa uhrikynttilää varten. Hanhet tapettiin jo samana iltana, ja\nruoka valmistettiin yötä myöten. Aamulla kokoontuivat sitten sekä\nvanhat että nuoret, pöytä katettiin, ja juhlan järjestäjä lähti neljän\napulaisensa kanssa, jotka olivat olleet olutta keittämässä, hakemaan\narkkua, jossa juhlakynttilät säilytettiin. Arkkua, jota ei koko vuoden\naikana aukaistu, pidettiin niin pyhänä, ettei kukaan tohtinut siihen\nedes koskea ennen kuin puheena olevan uhrijuhlan alkaessa, jolloin se\nnoudettiin jostakin ulkorakennuksesta tupaan ja asetettiin pöydälle.\nJuhlan järjestäjä otti nyt kynttilät esille, asetti ne tuvan pyhään\nnurkkaan sekä sytytti ne palamaan. Kynttilöitä mainitaan täällä olleen\nkolme, yksi oli käsivartta vankempi, toiset vain sormen paksuisia.\nJuhlaa kesti tavallisesti pari päivää, ja vasta kolmantena arkku\nvietiin naapuritaloon. Sitä ennen oli kynttilöihin kuitenkin lisättävä\nvahaa.\n\n\"Ikuista kyläkunnan kynttilää\" (ven. vetshnaja mirskaja svetshá)\ntiedetään käytetyn myös Pensan läänin Gorodishtshen piirin Katmis\nnimisessä mokshalaiskylässä, jossa \"suuri, käsivarren paksuinen\nvahakynttilä\" tuotiin juhlapäivän iltana \"kyläkunnan tupaan\" (ven.\nmirskaja izbá). Kynttilä, jota täällä säilytettiin pienessä perin\nnuhruisessa säkissä ja sitä taas erikoisessa astiassa, oli muodostettu\nerisuuruisista vahapalleroista, jotka oli sulatettu hamppusydämen\nympärille. Samassa säkissä oli vielä irtonaisiakin vahapalleroita,\njoista kynttilään aina lisättiin uutta polttoainesta. Näin siitä\nvoitiin sanoa, että \"vaikka se palaa, se ei koskaan pala loppuun\",\njoten se siis tavallaan oli \"ikuinen\". Täälläkin säilytettiin tuohusta\njuhlasta juhlaan kynttiläkunnan eri taloissa vuoron perään kussakin.\n\nJo Melnikov huomauttaa, että mordvalaisten _bratshina_ nimitys on\nlainattu venäläisiltä (ven. brattshina 'veljeskunta'). Sitä paitsi\ntiedetään venäläisillä olleen vastaavanlaisissa juhlissa samanlainen\nvankka vahakynttilä, ns. \"veljeys-\" tai \"kunnan kynttilä\" (bratshkaja\ntai mirskaja svetshá), jota heidänkin keskuudessaan on säilytetty vuosi\nkerrallaan kussakin veljeskuntaan kuuluvassa talossa. Muutamin paikoin\nsekä venäläisillä, mm. Mogilevin läänissä, että mordvalaisilla, esim.\nPensan läänin Narovtshatin piirin Vetshkeninossa, kynttilä oli myös\nulkomuodoltaan samanlainen, keilamainen, hamppukuitujen ympärille\nvalettu vahamöhkäle, joka paksummasta alaosasta lähtien oheni ylöspäin\nja jonka paino saattoi nousta joskus noin kuuteen kiloon asti. Lisäksi\noli kumpaisellakin taholla tapana sitoa tuohuksen ympärille kapeita\npäistään kirjailtuja palttinaliinoja. Yhteinen oli lisäksi tapa lisätä\ntuohukseen aina uutta vahaa. Syystä onkin venäläinen tutkija D. Zelenin\nselittänyt, että mordvalaiset ovat omaksuneet puheena olevat tapansa\nvenäläisiltä. Jo aikaisemmin on tämän kirjoittaja osoittanut, että\nvastaavaa tapaa voidaan seurata myös Viron setukaisten keskuuteen,\nmissä se on esiintynyt _peko_ nimisen haltijan palvonnan yhteydessä.\nEräänlaiset veljeskunnat ovat näet täälläkin ylläpitäneet yhteistä\nkynttilää, johon vuosittain on lisätty vahaa ja jota on säilytetty\nvuoron perään vuosi kerrallaan kussakin ryhmäkunnan talossa.\n\nNiinkuin jo mordvalaisten yleisistä vainajain muistojuhlista\npuhuttaessa on mainittu, on Pensan läänin Gorodishtshen piirin\nKardaflejssa käytetty myös pääsiäisenä suurta, jykevätekoista\nvahakynttilää, _at'an shtatol_ ('isien kynttilä'), jota on säilytetty\nvuoron perään aina siinä suvun talossa, johon kuolleet esivanhemmat\nkunakin vuonna on kutsuttu pääsiäistä juhlimaan. \"Sukujuhlaa\" on\n\"nyrkinpaksuisen vainajainkynttilän\" ääressä vietetty eteläslaavienkin,\nmm. serbialaisten keskuudessa, mutta täällä ei sellainen vuorottelu\nkuin edellä mainituissa bratshina-juhlissa näytä olleen tapana.\n\nPensan läänin mokshalaisilla on toisin paikoin ollut sellaisiakin\nbratshinoita, joihin ainoastaan _naimisissa olevat naiset_ ovat\nosallistuneet ja jotka menojensa puolesta eroavat suuresti edellä\nmainituista. Viimeksi on tällaista vaimojenjuhlaa, jossa ei miesväen\nmitenkään sopinut olla läsnä, vietetty Narovtshatin piirin\nVetshkeninossa. Perintätiedon perusteella Jevsevjev kuvailee sitä\nseuraavasti:\n\nVetshkeninossa oli kaksi vaimojen bratshinaa, toinen käsitti toisen,\ntoinen toisen puolen kylää. Kummallakin oli kaksi keilan (katkaistun\nsokeritopan pään) muotoista kynttilää, joiden pituus ja kannan ympärys\noli puolen arsinaa (s.o. noin 36 cm) ja joiden kunkin paino oli 6-7\nnaulaa. Kummankin bratshinan kynttilät säilytettiin kaksittain, mutta\nkumpikin omassa tuohikotelossaan, vuoden aika jokaisessa bratshinan\ntalossa. Jevsevjev huomauttaa, että tuohusten säilyttämisvuoro ei\nriippunut täällä, niin kuin Valgapinossa, talojen iästä, vaan niiden\njärjestyksestä.\n\nKun menoihin osallistuivat vain vaimot, oli näiden tehtävänä myös\nkynttiläin saattaminen talosta toiseen. Erikoista oli tällöin se, että\nsaattajat käyttivät _alashat_ ('hevoset') l. _l'ul'amat_\n(onomatopoieettinen sana) nimisiä kulkuvälineitä. _Alashan_ kaulaan oli\nsidottu hirssillä täytetty pussi ja koristettu nauhoilla. Tämän pussin\ntuli ilmeisesti olla hevosen mahana. Erään \"hevosen\" mahan alle oli\nvielä kiinnitetty kaksi punaisesta kankaasta neulottua pientä palloa --\noriin kivekset. Puheena olevaa naisten bratshina-juhlaa vietettiin\ntäällä ensimmäisenä sunnuntaina pääsiäisen jälkeen. Juhlan valmistukset\naloitettiin torstaina, ja jo keskiviikon iltana lähetettiin siitä\ntalosta, jossa kynttilöitä silloin säilytettiin, pari nuorta vaimoa\nkutsumaan väkeä valmistamaan seuraavana päivänä kaljaa (braga).\nKustakin talosta annettiin läheteille muna, joista seuraavana aamuna\nkeitettiin munakokkelia. Naisväen kokoontuessa jokainen toi tullessaan\nämpärillisen jauhoja tai maltaita kaljan valmistamista varten. Kun\nkaljanteko oli hyvällä alulla, talon emäntä asetti pöydälle vehnäkakun,\nsuola-astian, ohukaismaljan ja munakokkelipadan. Samalla sytytettiin\nikonain eteen \"kirkollinen kynttilä\" ja alettiin rukoilla. Rukousmenon\ntoimitti joku akoista sanoen: \"_Shkabavas_, elättäjä, anna meille\nterveyttä, kasvakoon vilja, karttukoon karja, jotta olisi millä\nvainajia muistella!\" Sen jälkeen kukin otti munakokkelia lusikkaansa ja\nmuisteli vainajiaan. Seuraavana päivänä kokoonnuttiin jatkamaan oluen\nkeittoa.\n\nVasta sunnuntaina alettiin sitten viettää itse bratshina-juhlaa,\njolloin kustakin talosta saapui yksi naishenkilö tuoden mukanaan kakun,\nohukaisia, leivoksia ja munia. Tuomiset asetettiin pöydälle ja alettiin\nrukoilla. Tällä kertaa tuotiin tupaan myös edellä mainitut pyhät\nvahakynttilät eli _shtatolit_, jotka asetettiin penkille ikonain ääreen\nja joihin kumpaiseenkin tartutettiin kiinni kirkollinen kynttilä.\nAinoastaan jälkimmäiset sytytettiin, mutta ei itse _shtatoleja_, jotka\ntällöin olivat ikään kuin kirkollisten kynttiläin jalustana.\nRukoiltaessa lausuttiin samat sanat kuin torstaina kaljaa tehtäessä.\nRukouksen jälkeen osanottajat ryhtyivät syömään mukanaan tuomiaan\nruokia sekä juomaan kaljaa. Usein oli tilaisuuteen hankittu viinaakin.\nRukousmenojen jälkeen saapui talon edustalle laulavia nuorikkoja, jotka\ntähän asti olivat seisoneet kujalla jonkin matkan päässä talosta.\nVanhemmat vaimot lähtivät näitä vastaan ja aukaisivat heille portin\nselko selälleen. Nuorikot pysähtyivät nyt portin eteen ja kumarsivat\nsyvään vanhemmille vaimoille.. Sitten heidät saatettiin tupaan, jossa\njokainen kuluneen vuoden aikana miehelään mennyt vietiin ruokapöydän\nääreen, hänen päänsä taivutettiin alas ja häntä lyötiin kevyesti\nruoskalla kolme kertaa sanoen: \"muni, muni!\" Kukin nuorikoista otti\ntällöin povestaan keitetyn kananmunan ja asetti pöydälle. Sitten akat\ntoivat hänelle olutmaljan ja johtivat hänet pihalle, jossa nuorikoita\nodotti heitä varten valmistettu penkki. Täällä nämä nyt alkoivat\njuhlia, juoda ja laulaa.\n\nPaloiteltuaan saamansa munat akat söivät ne ja toivottivat nuorikoille\nterveyttä ja paljon lapsia. Näin jonkin aikaa juhlittuaan toisen\nkylänosan bratshina lähti vierailulle toisen luo. Tällainen saattue\nkulki kylän kadulla aina suuresti meluten ja huutaen. Muutamat akat\nratsastivat tällöin sauvoilla muiden etunenässä hypähdellen ja hirnuen:\niho-ho. Niiden perässä tuli kolme vaimoa \"hevoset\" (_alashat_) kädessä,\nja muut seurasivat sitten rivissä kulkien ja laulaen. Jonkin ajan\npäästä bratshina palasi samalla tavalla takaisin. Toisen bratshinan\nsitä saattaessa melu kadulla kasvoi kaksinkertaiseksi.\n\nSeuraavana päivänä kaikki kokoontuivat jälleen bratshinaansa, jonne\ntuotiin uusia ruokavaroja ja jossa edellisen päivän menot uusiutuivat,\nmutta ilman nuorikkoja. Tällöin tuli myös toisen kylän bratshina\nvastavierailulle samalla tavalla meluten.\n\nIllalla oli pyhät _shtatolit_ juhlallisesti vietävä naapuritaloon,\njolloin edellä kulki kolme akkaa koukkusauvat kädessä ja niiden perässä\nkolme muuta sauvalla ratsastaen. Sitten seurasi rinnakkain sen talon\nemäntä, jonne _shtatolit_ saatettiin, sekä sen talon, jossa niitä\nviimeksi oli säilytetty. Edellinen kantoi pyhiä tuohuksia, jälkimmäinen\ntaas vehnäkakkua ja kalja-astiaa. Sen talon emäntä, jonne _shtatolit_\nnäin tuotiin talletettaviksi, kestitsi sitten kaikkia illallisella,\njolloin myös oluen jäännös juotiin.\n\nJevsevjevin mainitsemilla _keilanmuotoisilla shtatoleilla_, jotka\ntällöin toimivat vain niihin kiinni tartutetun pienen kynttilän\n_jalustana_, on suoranainen vastine mm. Mogilevin läänin\nvalkovenäläisillä.\n\nJo varhemmin kuin Jevsevjev on Smirnov nähtävästi samasta kylästä,\njonka nimen hän kirjoittaa Vetshkino (Votshkinino), saanut saman juhlan\nkuvauksen. Hän kertoo näet, miten täällä pyhien kynttiläin saattaminen\ntalosta toiseen toimitettiin Tuomaan viikon maanantaina (s.o.\npääsiäistä seuraavan sunnuntain jälkeisenä päivänä). Menoihin\nosallistuivat vain vaimot. Keräännyttyään siihen taloon, jossa\nkynttilöitä oli kuluneen vuoden aikana säilytetty, akat aluksi\nrukoilivat, että jumala suojelisi kalastajia kesällä veteen hukkumasta,\nettä entistä enemmän syntyisi lapsia, että jumala antaisi kyntäjille\nterveyttä sekä suojelisi heitä kaikilta vahingoilta. Kun oli rukoiltu,\nsyöty ja juotu, kynttilät vietiin naapuriin merkillisin menoin.\nEtunenässä kulki kolme akkaa ns. _alashat_-sauvojen kera, joiden päät\noli veistetty hevosenpään muotoiseksi. Kynttilöitä kantoi se akoista,\njonka kotiin ne kulloinkin oli saatettava. Kaksi muuta kantoi leipiä,\nlihaa, vehnäpiirakoita, viinaa ja kaljaa. Näiden jäljessä ratsasti\nvielä kolme akkaa 2-2 1/2 arsinan pituisilla sauvoilla. Koko saattue\nlauloi karkean eroottisia lauluja. Jätettyään _shtatolit_ sen huostaan,\njonka nyt vuorostaan tuli niitä säilyttää, juopuneet akat lähtivät\nratsastamaan sauvoillaan pitkin katua. Miesten sanotaan varoneen niiden\nkohtaamista sen vuoksi, että se, joka sattui akkojen käsiin, joutui\nsiivottoman ivan uhriksi. He riisuivat hänet alasti, nostivat\nhartioilleen ja kuljettivat pitkin katua esittäen sangen suorasukaisia\nväitteitä uhrinsa fyysillisistä kyvyistä. Todettuaan miehen heikosti\nkehittyneeksi he vihjailivat, että tämän vaimo muka seurustelee muiden\nmiesten kanssa, vankkarakenteisesta he taas lausuivat, että vieraat\nvaimot epäilemättä kulkevat hänen luonaan.\n\nSmirnov sanoo, että puheena olevan juhlan nimenä oli \"akkojenkalja\"\n(_avan poza_). \"Akkojenkalja-juhla\" (_avan poza ozks_) esiintyy\njoltakin mokshalaisalueelta muistiinpantuna myös Paasosen sanastossa,\njohon liittyy selitys, että \"kylän vaimot yhdessä viettävät sitä\njossakin talossa toisena sunnuntaina pääsiäisestä\". Lisäksi Paasonen\nmainitsee, että Narovtshatin piirin Alkinossa _avan-poza-ozks_ oli\nYrjön päivänä (23/IV).\n\nEdellä esitetyt akkojenkalja-juhlan merkilliset menot eivät varmaankaan\nole rajoittuneet vain siihen mokshalaiskylään, josta ne perintätiedon\nperusteella on kirjaanpantu. Jotenkin samanlaisin menoin ovat\nSimbirskin läänin mordvalaiset vieneet ennen vanhaan häitä vietettäessä\nhääpiirakoita aittaan, jonne nuorelle parille tehtiin morsiusvuode.\nYhdelle akoista pantiin näet tällöin suitset päähän, ja häntä\nkuljetettiin muiden edellä. Samalla hänen tuli tömistää maata\njaloillaan sekä hyppiä ja oritta jäljitellen huutaa: iho-ho! Kaikesta\npäättäen näiden menojen tarkoituksena oli sukupuolivietin\nkiihottaminen.\n\nLuodessaan katsauksen venäläisiin kansantapoihin Zelenin mainitsee vain\nVjatkan läänistä sellaisen bratshinan, johon yksinomaan vaimot ovat\nosallistuneet. Milloin joku mieskin laskettiin näiden pitoihin, piti\nhänellä olla naisen päähine, tai hänen silmilleen asetettiin side.\nZelenin arvelee, että vastaava tapa on ollut muualla venäläisten\nkeskuudessa tuntematon.\n\nNäin ei kuitenkaan ole ollut asian laita, sillä ainakin Volgan\nitäpuolella vastapäätä Saratovin kaupunkia sijaitsevassa\nPokrovskajassa, jossa asuu vähävenäläisiä, on Tuomaan viikolla -- siis\nsamoihin aikoihin kuin mordvalaisilla -- ollut tapana viettää vaimojen\njuhlaa, jolloin nämä perusteellisesti juotuaan muodostavat saattueen ja\nlähtevät kulkemaan pitkin kylän katua laulaen ja tanssien. Nähdessään\njonkun mieshenkilön vaimot hyökkäävät joukolla hänen kimppuunsa, sanoen\nsitä itse juhla-ajan mukaan \"Tuomaan pyydystämiseksi\". Mies, joka\ntällöin joutuu heidän uhrikseen, varsinkin jos tämä on isovenäläinen,\nei helposti pääse noiden huimapäiden käsistä, ei ainakaan maksamatta\nheille varojensa mukaista avustusta juominkeja varten. Myös\nvanhatpiiat, jotka ovat ylittäneet 25 vuoden iän, joutuvat saman\nkohtalon alaisiksi. Niitäkin tuo juopunut joukko pyydystää ja saatuaan\nsellaisen käsiinsä vie mukanaan laulaen ivalauluja seuraavaan tapaan:\n\n    Mikitan aidan yli kannetaan\n    Hapka helmat ylhäällä;\n    Hapka huutaa ja kirkuu,\n    kukaan ei pelasta Hapkaa.\n\nTällaiset vaimojen yhtymät juhlineen, joihin eivät miehet eivätkä\nneidotkaan pääse osallisiksi ja joita on vietetty vuoron perään kylän\neri taloissa, tunnetaan myös venäläisasutuksen länsirajoilla sekä\nvenäläisiltä lainattuna mm. Viron setukaisten keskuudessa. Täälläkin\nniihin liittyy eriskummallisia menoja, joita virolainen tutkija Oskar\nLoorits on esittänyt ja jotka suuresti muistuttavat edellä mainittuja\ntapoja. Yhteisiä piirteitä niissä ovat, paitsi rajoitetun seuran\nkeskeisiä juominkeja, vaimojen hullunkuriset kulkueet karkeine,\neroottisine lauluineen ja leikkeineen sekä toisen kylän vaimojen\nsamanaikaisiin pitoihin tehtyine vierailuineen. Samoin kuin\nmordvattaret ovat setukais-akatkin tällöin kylän kujalla kulkiessaan\ntoisinaan jäljitelleet hevosen hirnuntaa. Täällä ovat juopuneet vaimot\nharjoittaneet keskenään myös varsin irstasta kujeilua leikkien \"koiran\nhäitä\" ym., mikä osoittaa, että näillä menoilla on alun perin\ntarkoitettu sukupuolivietin kiihottamista ja hedelmällisyyden\nedistämistä. Mordvalaisten tapoja muistuttaa täällä lisäksi kiinni\nsaatujen miesten kohtelu, joita ivataan ja joilta usein kiskotaan\nhousut jalasta. Ivan esineenä ovat lisäksi olleet vanhatpiiat, jotka\ntietenkin jäävät vaimojen yhtymän ulkopuolelle. Aivan erikoista\nhuomiota saavat sitä vastoin viimeksi kuluneen vuoden aikana naimisiin\njoutuneet nuorikot osakseen, joita nostetaan, hurrataan, juotetaan ja\njoille toivotetaan hedelmällisyyttä. Tästä lähtien heidät myös luetaan\nnaitujen naisten yhtymään kuuluviksi.\n\nViron vanhauskoiset venäläiset ovat puheena olevaa akkojen juomajuhlaa\nviettäneet samoin kuin Alkinon mokshalaiset keväällä Yrjön päivänä.\nSamana päivänä on vastaavaa juhlaa vietetty myös länsi-Inkerissä\ninkeroisten keskuudessa, missä jo edeltäpäin kerättiin maltaita\nvaimojen yhteisolutta varten, jota toisin paikoin juotiin joka vuosi\n\"samassa talossa\", toisin paikoin taas \"milloin missäkin talossa\". Myös\nviinaa varten kerättiin rahaa. Sitä paitsi juhlavieraat toivat ruokia\ntullessaan. Kesteihin osallistuivat vain vaimot ja leskivaimot, mutta\nei naimattomat naiset eikä miesväki. Erikoista huomiota saivat\ntäälläkin osakseen nuorikot, jotka ensi kerran saapuivat näihin\npitoihin. Niitä nostettiin ja hurrattiin ja otettiin siten \"naisien\nartteliin\" tai \"naisien omaks\" s.o. vaimojen joukkoon. Jokaisen, joka\nvuoden aikana oli morsiamena tuotu kylään ja joka nyt \"pääsi naiseksi\"\nmuiden seuraan, piti antaa kassaan 20 kopekkaa. Seuraavana päivänä oli\nSoikkolassa vielä tapana kastella nämä nuorikot upottamalla heidät\ntäysissä tamineissaan veteen korvia myöten.\n\nSyötyään ja juotuaan humalaiset akat lähtivät laulaen ja kujeillen\nkulkemaan pitkin kylää. Kohdatessaan mieshenkilön, varsinkin jos tämä\noli vieraasta kylästä, akat tarttuivat häneen sekä ryhtyivät huutaen\nhäntä kantamaan tai \"muokkaamaan, miten vain tahtoivat\". Joskus akat\nheittivät vettäänkin hänen päälleen tai otettuaan hänet kiinni\n\"vaativat nähdäkseen hänen genitaalioitaan\". Miesten sanotaan päässeen\npälkähästä antamalla akoille rahaa juomaa varten.\n\nVastaavanlaista vaimojen juomajuhlaa (Weibertrunk, Weiberzeche,\nWeiberkitz) on kerran vuodessa keväällä vietetty mm. Reinin\nyläjuoksulla ja Baijerissa. Täälläkin oli miesten tällöin oltava\nvaruillaan, sillä tapaamansa mieshenkilön vaimot ottivat kiinni,\nanastivat hänen hattunsa, takkinsa tai saappaansa ja vaativat lunnaita\nhuvitteluaan varten. Toisin paikoin oli vaimoilla vielä tapana kulkea\nkylän läpi naamiopukimissa. Juotuaan itsensä humalaan heidän kerrotaan\nusein kadottaneen naisellisen kainoutensa. Nuorikkojen, jotka viimeksi\nvietetyn juhlan jälkeen olivat naimisiin mentyään siirtyneet\npaikkakunnalle, tuli kustantaa vanhemmille vaimoille kahvia, olutta tai\nviiniä, ja samalla heidät otettiin täysiarvoisina muiden vaimojen\njoukkoon.\n\nVaimojen juomajuhlan menoissa esiintyy siis eri tahoilla samantapaisia\npiirteitä. Myös mordvattarien käyttämä keppihevonen on monilla\nkansoilla kuulunut tämänkaltaisiin menoihin.\n\n\n\n\nKARJAN AJAMINEN MAAKÄYTÄVÄN JA UUDEN TULEN LÄPI.\n\n\nSamaran läänin Buguruslanin piirin Vetshkanovossa vietettiin toisena\nlauantaina helluntain jälkeen \"ukkojen uhri\" (_at'a-osks_) nimistä\nuhrijuhlaa, jota varten kyläkunnan yhteisillä varoilla ostettiin härkä\nja pari lammasta uhriteuraiksi. Usein ne saatiin ilmaiseksikin eläinten\nomistajilta. Kukin kylänosa, _sotna_, joita oli kuusi, keitti olutta\njoissakin yksityisten kyläläisten olutkeittimöissä ja toimitti sen\ntynnyreissä uhripaikalle. Jokainen perhe toi sinne mukanaan vielä\nrieskaleipiä, munia ym. Uhritoimituksessa, jossa koko kylän väki oli\nläsnä, miehet esiintyivät valkoisissa juhlamekoissaan; juhlapukimissaan\nolivat naisetkin.\n\nKokouspaikalla, joka sijaitsi kylän läpi juoksevan Bazma-joen lähteen\nluona, missä ennen vanhaan kasvoi koivumetsää, oli kaksi kiveä ja\nkummankin alla kuoppa. Toisen kiven vieressä teurastettiin aamulla\nvarhain härkä ja kaksi lammasta, niin että veri juoksi kiven alaiseen\nkuoppaan. Ennen kuin käytiin uhriaterialle, _tuotiin paikalle kylän\nkarja, joka ajettiin eräänlaisen maakäytävän läpi_. Tämä käytävä oli\nrakennettu siten, että maahan tehty kaivanto oli katettu seipäillä ja\nturpeilla. Katokselle oli vielä kerätty puita, jotka sytytettiin\npalamaan, joten karja joutui kulkemaan tulen alitse. Vasta kun\nuhrikaali oli valmis, vietiin tieto siitä kylän staarostalle, joka heti\nlähetti sananviejät ratsain kutsumaan kyläläisiä uhrijuhlaan. Sinne\nlähdettiin hevosilla, joskus kolmivaljakoillakin, ja kukin perhe otti\nmukaansa huovan, jolla ulkona aterioitaessa istuttiin. Kun kaikki\nolivat kokoontuneet ja kun karjakin oli \"savutettu\", kaksi vanhusta,\njotka vuosittain, mutta usein uudelleen, valittiin tähän toimeen, luki\nuhrirukouksen. Rukoillessaan he olivat itää kohti kääntyneinä\npolvillaan edellä mainitun kiven ja kuopan viereen pystytetyn patsaan\nedessä, jonka päähän oli asetettu pyhimyksenkuva. Rukouksessaan he\npyysivät _nishk'e-pasia_ antamaan viljalle hiljaista sadetta,\nsuojelemaan sitä tuulelta ja rakeilta sekä antamaan maan muokkaajille\nterveyttä. Lisäksi he pyysivät, ettei jumala laskisi kylään tauteja,\npahansuopia ihmisiä tai viljankasvun viejiä. Sen jälkeen ukot kulkivat\nperäkkäin liina kädessä ruokavatien luo, jotka olivat maassa kiven\nluona heidän edessään ja joissa oli kunkin kylästä tuomia ruokia.\nYhdessä vadissa oli myös uhrilihaa. Tehdessään liinallaan ristinmerkin\nkunkin vadin yläpuolelle uhripapit lausuivat: \"Kauan olet odottanut,\nnopeasti ota!\" Sitten joku henkilö kustakin perheestä meni noutamaan\najoneuvoista lisää vateja, joista valmiiksi kiehunutta kaalia syötiin.\nKaalin jälkeen syötiin myös lihat, joista ensiksi erotettiin luut ja\nvietiin toisen kiven alla olevaan kuoppaan. Lopuksi juotiin olutta.\nUhriteuraiden nahat oli juhlan ajaksi ripustettu erikoiselle\ntelineelle. Niitä ei kuitenkaan jätetty uhripaikalle, vaan myytiin, ja\nniistä saadut rahat tulivat koko kyläkunnan hyväksi.\n\nSamoilta seuduilta Zorin on muistiinpannut runon, jossa puheena olevaa,\nkylvön jälkeen vietettyä \"kyläkunnan uhrijuhlaa\" (_v'el'en sadon osks_)\neli \"ukkojen uhria\" (_at'a-osks_) kuvataan seuraavasti: Juhlan\ntoimitsijat, joiden tehtävänä oli uhrioluen valmistaminen, härän\nteurastaminen ja sen lihojen keittäminen, valittiin kyläkokouksessa.\nHeidän tuli myös huolehtia siitä, että teuraan luut, jotka pyhitettiin\n\"kyläkunnan _kardo-sarkolle_\" (_v'el'en sadon kardo-sarko_), kerättiin\nuhripaikalla olevan kiven alle. Kun olut oli valmista ja härkä\nkeitetty, lähetti kylänvanhin kutsumaan väkeä juhlaan. Uhripaikalle\ntultiin hevosella, kaikki olivat mukana, sekä nuoret että vanhat,\nkarjakin ajettiin sinne, myös leipää-suolaa otettiin mukaan. Kaksi\nukkoa, jotka valittiin rukousta toimittamaan, rukoilivat jumalaa koko\nkylän puolesta kädet kohotettuina, kaikki muut olivat polvillaan. Kun\nrukous oli pidetty, ukot ottivat kumpikin valkoisen liinan käteensä,\nlähtivät uhrikansan joukkoon, koskettivat liinalla jokaista\nruoka-astiaa ja lausuivat: \"_Nishk'e-pas, shk'i-pas, nishk'e-pas_ suuri\njumala, kuule rukouksemme, näe uhrimme, kauan olet odottanut, nopeasti\nota!\" Sitten kaikki kokoontuivat suvuittain yhteen ja rupesivat syömään\nja juomaan. Syötyä ja juotua tanssittiin ja laulettiin. Pitojen jälkeen\ntaas kokoonnuttiin yhteen. Nuo kaksi ukkoa ottivat nyt kaksi puuta,\npystyttivät ne vierekkäin viistoon, niin että ne muodostivat portin, ja\ntekivät niiden ääreen \"elävän tulen\" (kitkatulen). Koko kylän karja,\nlehmät, hevoset, lampaat ja siat ajettiin sitten portista savun läpi.\nUhritoimituksen päätyttyä hevoset valjastettiin ja palattiin kotiin.\n\nSaratovin läänin Petrovskin piirin K'irzhamant nimisessä kylässä\nvietettiin vastaava juhla pääsiäisen jälkeisenä lauantaina, mutta\nmuutamissa muissa kylissä helatorstaina. Erään lähteen luona\nteurastettiin ja keitettiin lammas ja hanhi. Kunnan varoilla ostettiin\nmyös puuta hunajaa mesijuomaa varten, joka sitten uhripaikalla jaettiin\nhevosluvun mukaan. Uhrin toimittajina oli kaksi ukkoa, jotka aina\nolivat samat, niin kauan kuin elivät; heitä kutsuttiin nimellä\n_varit'st_ (ven. varets 'keittäjä'). Uhripaikan lähelle tehtiin maahan\nkaivanto, joka osaksi katettiin kahdella hirrellä ja niiden päälle\npannuilla turpeilla. Sitä kaivantoa pitkin ajettiin sitten kylän koko\nkarja, hevoset, nautakarja, siat ja lampaat, jolla aikaa kansa oli\nmaassa polvillaan kädet taivasta kohti nostettuina, etunenässä olivat\nuhrin toimittajat, jotka samalla rukoilivat sanoen: \"_V'ere-pas_, suuri\njumala, elättäjä, anna meille kasvavaa viljaa, karttukoon lisääntyvä\nkarja! Varjele meitä pahalta tuulelta ja sateelta sekä pahasilmäisiltä\nihmisiltä!\" Kun uhrivieraita vielä oli kestitty, annettiin jäännökset\nkerjäläisille.\n\nKarjan maanläpiajoon liittyi useimmiten \"uuden tulen\" tekeminen kahta\nkuivaa puuta toisiinsa hankaamalla. Niinpä Napolnojessa, jossa hevoset\nja sarvikarja ajettiin joka vuosi helluntain jälkeisenä torstaina\nturpeilla katetun kaivannon läpi, sytytettiin edellä mainitulla tavalla\nuusi tuli, jota ennen vanha tuli oli jokaisella liedellä sammutettava.\nIlmeisesti kukin vei sitten kotiinsa palopaikalta uutta hehkua, jota\nennen vanhaan ylläpidettiin yöt päivät, kunnes taas ainakin kerran\nvuodessa vanha tuli oli uusittava.\n\nSamoin meneteltiin Kasanin läänin Tetjushin piirin Urjumissa, missä\nmaahan kaivettiin laudoilla ja mullalla katettu käytävä ja missä myös\ntehtiin \"uusi tuli\" (_od-dol_). Tuli, jota sitten tuotiin kylään,\nsaatiin aikaan tammisia lautoja vastakkain hankaamalla. Samalla tulta\npalvottiin sanomalla: \"Tulen isä (_tolan t'ät'ä_), tulen emo (_tolan\nava_) -- -- -- älä lakkaa meitä elättämästä, me emme lakkaa sinua\nrukoilemasta!\" Tällä Pietarin päivän tienoissa vietetyllä uhrijuhlalla,\njolloin teurastettiin valkoinen lammas ja johon ainoastaan miehet\nosallistuivat, oli nimenä \"ulos- ja sisäänajo-uhri\" (_l'if't'ama\nsuvaftama osks_). Milkovitsh, joka kirjoittaa tämän nimen omalla\ntavallaan, erehtyy selittäessään sillä tarkoitetun \"peltojen jumalaa\npeltojen, karjojen ja laitumen suojelijaa\".\n\nKil'd'ushevon ersalaiset viettivät tämän nimiset uhripidot jo keväällä,\nennen kuin karja oli laskettu laitumelle. Tällöin valittiin karjasta\npari lammasta, jotka teurastettiin ja syötiin kyläläisten kesken.\n\nPuheena oleva kaiken karjan \"puhdistaminen\" toimitettiin Pensan läänin\nSaranskin piirin Teplofkassa vasta Iljan päivän tienoissa ja Samaran\nläänin Bugulman piirin Baganassa hevospyhimysten Florin ja Lavrin\npäivänä. Onpa tilapäisistäkin syistä, etenkin karjaruton aikana,\nturvauduttu maanalaiseen käytävään, \"uuteen\" tuleen ja vielä vedellä\npirskoittamiseen. Toisin paikoin on \"tunneli\" hajoitettu heti, kun\nkarja on ajettu siitä läpi. Vastaavanlaiset karjan puhdistus- ja\nsuojelutaiat, joita on käytetty myös edellä kuvattujen hevosjuhlien\nyhteydessä, ovat aikoinaan olleet yhtä tunnettuja venäläisten ja\nmuidenkin mordvalaisten naapuruudessa elävien kansojen keskuudessa.\n\n\n\n\nKYLÄN YMPÄRIKYNTÖ.\n\n\nTilapäisistä syistä, etenkin karjaruton uhatessa, mordvalaiset ovat\nturvautuneet toisenlaiseenkin menettelytapaan. Niinpä Saratovin läänin\nHvalynskin piirin Bajevossa oli kylän leskiukoilla ja -akoilla\nkarjaruton aikana tapana kokoontua ja tuoda mukanaan munia, voita ja\njauhoja uhritoimitusta varten, jonka jälkeen he yön tultua menivät\nauran kera kylän portille. Aluksi kaksi akkaa lähti pitkin kylän katua,\nkumpikin eri puolta kulkien, pieksemään huoneiden seiniä vitsoilla ja\nnokkosilla. Keskellä katua kulki samanaikaisesti uuniluudalla\nratsastava ukko, jolla oli oikeassa kädessään pärepuukko, iso naskali,\nneula tai (loitsuluvuista päättäen) nokkosia, vasemmassa _kasks-ilij_\n(jonkinlainen taikasauva). Kulkiessaan akat lausuivat seuraavan\nloitsun: \"Kylän haltija, 'kylä-emo' (_v'äl'-ava_), aja vaivat ja taudit\npois! Katso, suuren veden takaa on tullut ukko, hänellä on rautainen\npää, hattu, silmät, suu, jalat, kintaat, toisessa kädessä hänellä on\n_kasks-il'ij_, toisessa nokkosia, kyllä hän karkoittaa sinut (taudin),\nmene tiehesi äläkä raivoa ihmisten keskuudessa!\" Tämän toimitettuaan he\npalasivat kyläportille, jossa toiset heitä odottivat. Sitten lähdettiin\nvetämään auraa kylän ympäri, niin että maahan syntyi vako. Tultuaan\ntakaisin portille kyntäjät lausuivat: \"Älä nyt enää tule! Me olemme\nvetäneet eteesi rautaisen aidan. Mene autiolle arolle, synkkään\nmetsään, seitsemän pellon toiselle puolelle, tummaan veteen! Me\nruokimme ja juotamme sinua, pysy siellä!\" Viime sanoja lausuttaessa\nheitettiin ruton perään ruoanpalasia.\n\nSaman läänin Orkinossa on tarttuvan taudin ahdistaessa joko ihmisiä tai\nkotieläimiä pyritty suojaamaan kylä siten, että _auran eteen on\nvaljastettu nuoria tyttöjä_, jotka ilman vyötä ja hiukset hajalla\nvetävät auraa kylän ympäri. Vetäessään he hokevat itsekseen: _tshur_\n(ven. huudahdus), _pas tshangot_ ('jumala auttakoon')! Joskus he\nkyntävät vaon kaikille kylän kujille. Sanotaan, että jos he kyntävät\nristin jonkun vanhuksen asunnon edustalle, omistavat he tämän\nkuolemalle. Tiedonantaja huomauttaa, etteivät vaimot eivätkä ukotkaan\nkelpaa auran vetäjiksi.\n\nMokshalaisista kerrotaan vielä, että kun arvalla valitut tytöt olivat\nvetäneet auran kylän ympäri ja palanneet takaisin lähtökohtaansa,\nkuopattiin sille kohdalle maahan musta kissanpoika, koiranpenikka tai\nkukko. Tyttöjen asemesta, mikä varmaankin on ollut yleisin tapa, on\ntoisin paikoin poikiakin käytetty auran vetäjinä. Niin oli asian laita\nesim. Napolnojessa, jossa vain auran ohjaajana oli \"siveä tyttö\".\nMuiden edellä astui tällöin joku vanhus, jolla oli pyhimyksenkuva\nkädessään. Kerrotaan, että kyntöväki joskus kuljetti mukanaan myös\nmustaa kissaa korissa \"ikään kuin uhrina\".\n\nKylän ympärikyntö on toisin paikoin esiintynyt paitsi tilapäisenä,\nruton ym. vaarallisen taudin aiheuttamana myös jokavuotisena tapana.\nAinakin Smirnovin teoksessa kerrotaan, että puheena oleva toimitus\nsuoritettiin keväällä muutama päivä ennen helatorstaita. Kylänvanhimman\nkodissa valmistettiin silloin yhteisin kustannuksin erilaisia ruokia,\nhankittiin olutta, mesijuomaa ym. Illalla kutsuttiin koolle joukko\nnaisia, leskivaimoja ja neitoja. Kun kylän hälinä oli hiljentynyt,\nkaikki menivät ruokineen ensin kalmistoon, jonne tytöt saapuivat vöittä\nja pääsiteittä tuoden mukanaan auran sekä ämpärillisen hehkuvia hiiliä.\nKylänvanhimmalla itsellään oli pyssy matkassa. Kalmistossa ruoat\nasetettiin kylän ensimmäisen asukkaan haudalle, jonka ääressä tätä\nrukoiltiin koko yhteisön nimessä suojelemaan kylää kaikelta pahalta.\nKun kalmistosta oli siirrytty kylän rajalle, ryhdyttiin vetämään auraa\nkylän ympäri. Vetäjinä olivat tytöt vuoron perään, mutta muudan\nleskivaimo oli ohjaajana. Kulkueen edellä kannettiin hiiliämpäriä.\nJokaisen kylälohkon kohdalla pysähdyttiin, ammuttiin pyssyllä ilmaan ja\nkätkettiin pieni kupariraha maahan kylänhaltijalle uhriksi. Kynnettyään\nnäin kylän ympäri \"rautaisen aidan\", kaikki menivät uudelleen\nkalmistoon, jossa söivät ja joivat tuomisiaan, kunnes joukko vihdoin\nhajaantui kunkin lähtiessä kotiinsa.\n\nTässä kylän ympärikyntö liittyy siis läheisesti vainajainpalvontaan.\n\nMuita kiintoisampi on seuraava Zorinin kuvaus Bugulman piirin\nBaganasta, jossa puheena olevat menot toimeenpantiin vielä toukokuussa\n1910, kun kyläläiset pelkäsivät silloin ennustettua pyrstötähden\naiheuttamaa tuhoa. Samalla päätettiin toimittaa uhri seitsemälle\njumalalle, nim. _staka-pasille_, v'ere-pasille, _pur'g'ine-pasille,\nmastor-avalle, norov-avalle, varma-availe_ ja _tolon-pasille_.\nUhrintoimittajiksi kyläläiset valitsivat keskuudestaan seitsemän akkaa\nja kolme ukkoa, jotka puolestaan määräsivät, että jokaiselle jumalalle\noli uhriksi valmistettava kananlihasta piirakka. Kanojen tuli olla\nerivärisiä: _staka-pasille_ keltainen, _v'ere-pasille_ sinertävä,\n_purg'ine-pasille_ kirjava, _mastor-avalle_ musta, _norov-avalle_\nvalkea, _varma-availe_ homeenharmaa, _tolon-pasille_ punainen. Sitä\npaitsi he valmistivat itseään varten seitsemän kanapiirakkaa, jotka\nsyötiin rukouksen päätyttyä; lisäksi he keittivät seitsemän padallista\npuuroa, yhden joka jumalan kunniaksi sekä paistoivat rieskaleipiä ja\npiirakoita. Kaksi akkaa oli kylältä koonnut myös munia, joita\nkeitettiin kolme jokaista jumalaa varten ja samoin kolme jokaista\nuhrijuhlassa läsnä olevaa henkilöä varten. Kaikki ruoat tuotiin nyt\nsiihen taloon, jossa vanhin akka asui; siellä myös eräs ukoista\nteurasti kanat uhria varten. Laskiessaan veren kiven alle, joka\nammoisista ajoista oli ollut samassa paikassa ja jonka ääressä jo\nesi-isät olivat aikoinaan uhranneet oinaita sekä hanhia ja kanoja eri\njumalille, ukko sanoi ensimmäistä kanaa teurastaessaan: \"_Staka-pas_,\nsuuri jumala, _staka-pas_, suojelija-jumala, katso meitä hyvällä\nsilmällä, kas tässä keltainen kana, jonka olen sinun nimeesi\nteurastanut ja jonka punaisen veren olen vuodattanut, juo sen veri, syö\nsen liha, mitä pyydämme, se anna, mitä annamme, se ota!\" Samoin\nuhripappi kääntyi jokaista kanaa teurastaessaan aina sen jumalan\npuoleen, jolle uhri oli tarkoitettu.\n\nSitten ukot laittoivat kuntoon vanhanaikaisen auran (_saban_) ja kolme\npitkää köyttä, akat taas puolestaan etsivät kylästä 27 nuorta tyttöä,\njoiden tuli olla moitteettomia. Tytöt olivat puetut kantapäihin asti\nulottuvaan valkoiseen vyöttömään paitaan. Kaikki nämä toimet oli\npidettävä salassa, ettei pappi saisi kuulla, sillä pappi oli nimittänyt\nheidän jumaliaan epäjumaliksi ja heitä itseään pakanoiksi. Sen vuoksi\ntämä toimitus muka suoritettiin yöllä. Auran olivat ukot jo aikaisemmin\nlaittaneet kuntoon ensimmäiselle uhripaikalle, suurelle kyläportille,\nmutta vasta auringonlaskun jälkeen tuo mainittu joukko, nim. 3 ukkoa, 7\nakkaa ja 27 tyttöä, kokoontui yhteen taloon. Kaikki kumarsivat täällä\nvanhalle rukoilija-akalle, joka oli valittu siunausta antamaan. Akka\nistui nyt penkillä valkoisella huovalla, hänen jalkainsa alle oli tuotu\njakkara, hänellä oli yllään vanhanaikuinen, 6-koristeinen paita\n(_kotova targan pal'a_), päässään _panga_ ja kädessään kokonainen\nleipä. Siunatessaan hän lausui: \"_Staka-pas_, suojelijajumala,\n_v'ere-pas_, suuri jumala, _purg'ine-pas_, vihainen jumala,\n_mastor-ava_, elättäjä-suojelija, _norov-ava matushka, varma-ava_,\npuhaltava jumala, _tolon pas_, polttava jumala, me käännymme teidän\npuoleenne, yksitellen jokaisen puoleen, olen vanhan ajan ihminen, olen\nollut monissa uhrijuhlissa ja teitä paljon kumartanut, lapseni (s.o.\nnuorempi sukupolvi) ovat päättäneet kääntyä teidän puoleenne, he ovat\nvalmistaneet uhriaterian, valinneet 3 ukkoa, 7 akkaa ja 27 tyttöä,\nkaikki puhtaisiin puettuja vanhan tavan mukaisesti, suojelkaa heitä\nnoidilta ja pahoilta ihmisiltä: terveinä menevät, terveinä palatkoot!\"\nKun rukous oli päättynyt, kaikki menivät yksitellen akan eteen, ensin\nukot, sitten vaimot ja viimeksi tytöt. Siunatessaan heidät akka\nkosketti heitä leivällä päähän ja lausui: \"Kokonaisella leivällä teitä\nsaatan, terveinä teitä odotan takaisin!\"\n\nSen jälkeen hän leikkasi leivän kahtia ja pani toiselle puolikkaalle\nkananlihan palasia. Jokainen taittoi nyt leivästä ja lihasta palan ja\nalkoi syödä. Kullakin oli mukanaan, mitä menoja varten tarvittiin,\nvaimoilla piirakat, yhdellä ukoista oli pienen padan kaltainen\nsavutusastia, johon rukoustoimituksen aikana pantiin hiiliä ja\najuruohoja (_t'shapor_, Thymus), toisella taas omatekoinen lyhty, jossa\noli omatekoinen talikynttilä, kolmas ukko, jonka toimena oli auran\nohjaaminen, oli tuomisia vailla, samoin tytöt, joiden tehtävänä oli\nauran vetäminen. Ennen kuin lähdettiin talosta, kaikki käänsivät\nkasvonsa itään päin, ja kaksi ensiksi mainittua ukkoa kiersivät puheena\nolevan joukon seitsemän kertaa lyhty ja savutusastia kädessään, samalla\nsavutettiin kaikki läsnäolijat. Lopuksi rukoilija-akka, joka oli heidät\nsiunannut, avasi heille portin ja lausui: \"_Nishk'e-pas, shk'i-pas,\nnishk'e-pas, shki-pas! Nishke-pasilla_ on saattajia (_and'amo_) ja\nesittelijöitä (_podjat'sej_, ven. podjatshij), edellä ja takana\nkulkijoita, lähettäköön hän ne suojelemaan teitä noidilta! Kädet\nkuivukoot ja silmät vuotakoot ulos noidilta!\" Sitten lähdettiin\nliikkeelle riveissä, kolme henkeä rinnakkain. Edessä kulki kaksi ukkoa\nsavutusastioineen ja lyhtyineen sekä yksi akka leipää ja suolaa\nkantaen, heidän takanaan muut akat. kahdessa kolmen hengen rivissä,\nheidän jälkeensä tulivat tytöt yhdeksässä kolmen hengen rivissä,\nkaikkein viimeisenä astui piiska kädessä se ukko, jonka tehtävänä oli\nauran ohjaaminen. Kun he olivat saapuneet suurelle kyläportille, jossa\naura jo oli heitä odottamassa, niin se akka, joka kulki edellä ukkojen\nkanssa, laski ruokatarpeet kädestään tien oikealle laidalle, jolloin\nkaikki lankesivat polvilleen. Uhritavaroiden oikealle puolelle asettui\nnyt lyhtyä kantava ukko ja vasemmalle toinen savutusastioineen.\nLyhdyssä oleva kynttilä sytytettiin, ja samalla savutusastia täytettiin\nsavuavilla ajuruohoilla. Se akoista, joka parhaiten osasi, piti tällöin\nrukouksen _staka-pasille_ sanoen: \"_Staka-pas_, suuri jumala,\n_staka-pas_, suojelijajumala, olemme päättäneet kääntyä puoleesi,\nolemme tehneet kumarruksemme, levittäneet valkean liinan, panneet sille\nleipämme ja suolamme, katso meidän puoleemme, kuule meidän sanamme,\nsinä olet suurin jumala, sinun nimeesi on paistettu suuri piirakka,\nsinä olet jalomielinen, ota vastaan suuri rieskaleipä, sinä elät\nalhaalla, ota vastaan kolme munaa (sanaleikki: _alo_ 'alhaalla', _alt_\n'munia'). _Staka-pas_, suojelija-jumala, _staka-pas_, säälijä-jumala,\nälä laske raskautta, pahaa ihmisille, ei tauteja eikä noitia, ei\npahansuopia jne. _Staka-pas_, suuri jumala, taivaalle on ilmestynyt\nkäärmetähti, seitsemän penikulmaa on sen pyrstö, herrat kertovat, että\nse on ruma, sillä on _id'em-ev'sin_ (_id'em_ 'villi'); _ev's, evas_,\nmoksh. _äves, jävas_ 'paha henki' pää ja käärmeen pyrstö, auringon\nnousua kohden on sen pää, auringon laskua kohden on sen pyrstö, älä\nanna sen pudota ersalaisten keskuuteen, sinun nimeäsi palvovien\nihmisten päälle, pudota se venäläisten joukkoon, herrojen pajarien\njoukkoon, jotka eivät sinua palvo; jos taas venäläisiä säälit, niin ota\nsitä pyrstöstä kiinni ja heitä mereen, vettä et pelkää, tuli ei sinua\npolta. Sinunkin puoleesi, _T'usht'a_-keisari, puolijumala, käännymme,\njos elät tai olet kuollut, kuule meidän sanamme, suojele omaa lihaasi\nja vertasi, omaa sukuasi, sinun nimeesi olemme keittäneet voisen\npuuron, vaikka elät kaukana, suuren meren toisella puolella, emme sinua\nunhoita, neuvo meitä (oikealla tavalla) jumalia rukoilemaan. Vaikka\nelämme kaukana sinusta venäläisten joukossa, kuitenkin joka\nuhrijuhlassa sinun nimesi mainitsemme ja sinulle padan puuroa keitämme.\nRukoile sinä _staka-pasia_, ettei hän päästäisi käärmetähteä putoamaan\nersalaiskylään, vaan pudottaisi sen venäläisten, tataarien tai\ntshuvassien keskuuteen tahi mereen. Iskeköön sitten siellä selkänsä\npoikki! _Staka-pas_ ja _T'usht'a_-keisari, mitä pyydämme, se antakaa,\nmitä pelkäämme, siltä suojelkaa!\"\n\nTämän rukouksen lukenut akka otti sitten pieniä paloja uhriruoasta ja\nkuoppasi ne maahan lausuen: \"_Staka-pas_, suojelija-jumala, kauan olet\nodottanut, nopeasti ota!\" Lopun piirakasta kaikki söivät yhteisesti\n_staka-pasin_ kunniaksi.\n\nSe ukko, jonka tehtävänä oli auran ohjaaminen, kutsui nyt tytöt ja\nantoi heille vetoköydet. Kun tytöt oli kytketty köysiin, kaikki\nasettuivat taas määräpaikoilleen, ensimmäisiksi ukot savutusastioineen\nja kynttilöineen sekä se akoista, jolla oli kädessään leipää ja suolaa,\nsitten muut akat uhritavaroineen. Viimeisenä saattueessa oli auran\nohjaaja. Ennenkuin lähdettiin liikkeelle, nuo kaksi ukkoa ja tuo\nensimmäinen akka kävivät vielä seitsemän kertaa (jumalien luku)\nkaikkien ympäri ja savuttivat heidät jälleen suojaksi noitia vastaan.\nTämän jälkeen leipää ja suolaa kantava akka lausui matkalle\nlähdettäessä aikaisemmin mainitut huudahdukset: \"_tshur, pas tshangot,\ntshur, amen_!\" ja jatkoi: \"Nyt teidät on suojattu ja piiritetty\nnoidilta, ajuruohon savulla teidät on savutettu, jotteivät noidat voisi\nnähdä ja vahingoittaa, edessänne kulkee esittelijä (_podjat'sej_),\ntakananne _and'amo_.\"\n\nKun oli saavuttu toiselle uhripaikalle, jonka kolme akkaa oli\nedeltäpäin määrännyt, niin se akoista, joka kantoi _v'ere-pasille_\nvalmistettua piirakkaa, levitti liinan ja lausui: \"Kaikkein korkein\njumala (_v'erd'ev'ere pas), v'ere-nishk'e-pas_, suojelijamme, käännymme\npuoleesi, olemme levittäneet liinamme, teurastaneet sinisen kanan\n-- -- --, pyydämme sinulta viljankasvua ja karjan karttumista,\nterveyttä ja menestystä, varjele pahansuovilta ja noidilta,\nsellaisilta, jotka ylhäällä lentävät ja järjen vievät, sellaisilta,\njotka alhaalla kulkevat ja jalkasuonet katkaisevat. Heitä sellaiset\nseitsemän puun korkeuteen ja iske sitten mäsäksi maahan!\" Menot olivat\ntäällä yleensä samat kuin edellisessä uhripaikassa. Palasia ruoasta ei\nkuitenkaan kaivettu maahan, vaan vietiin vasta seuraavana päivänä\npienessä kangaspussissa metsään puuhun.\n\nSeuraava uhripaikka oli pyhitetty ukkosenjumalalle, jota rukoiltiin\nseuraavin sanoin: \"_Purg'ine-pas, pizeme-pas_ ('sade-jumala'), vihainen\njumala, Il'usa, tulisilla ratsuilla ajat taivasta pitkin, maa tärisee,\nihmiset pelkäävät ääntäsi, salamallasi valaiset koko maan, jota\nrakastat, sen tapat -- -- --. Olemme tuoneet sinulle uhriksi kirjavan\nkanan -- -- --. Keväällä kun kylvämme, anna äänesi kuulua, tee taivaasi\nkirjavaksi (senkö johdosta kirjava kana?), kun viljamme varttuu, älä\nlaske silloin rankkasateita eikä rakeita --- --. Jos tahdot jonkun\nsurmata, niin surmaa oman nimesi palvoja rakastaaksesi häntä, vie hänet\n_v'ere-pasin_ luo, nousevan auringon eteen! Kuka ei sinua palvo, polta\nse salamallasi!\" Ukkoselle omistettu piirakka leikattiin nyt ja\nsyötiin, palasia pantiin myös pieneen pussiin, jonka rukoilija-akka\nripusti seuraavana päivänä _purg'ine-pasia_ varten _purg'ine-palaks_\nnimiseen kasviin.\n\nMatkaa jatkettiin sitten seuraavaan uhripaikkaan, jossa käännyttiin\nmaa-emon puoleen: \"_Mastor-ava_, matushka, elättäjä-suojelija, viljan\nkasvattaja, vatsan ruokkija, sinun nimesi on raskas (_staka_), sinun\nmielesi on suuri, sinun päälläsi kuljemme, nousemme, kaadumme -- -- --.\nSinulle olemme teurastaneet mustan kanan, leiponeet rieskaleipiä,\nkeittäneet kauniita keltaisia munia, kas tässä puuropata, ole meille\nsuosiollinen, mitä me maahan kylvämme, anna se seitsenkertaisena\ntakaisin -- -- --. Kun sinun päällesi kaadumme ja saamme\n_narfot'_-taudin, ota sinä se pois -- --, kun et jätä elättämistäsi,\nemme mekään unohda sinulle uhrata.\"\n\nVilja-emolle lausuttiin tämän uhripaikassa: \"_Norov-ava_,\näitimme, elättäjämme, viljamme kasvattaja, viljaonnen antajamme,\nkatso juhlapöytäämme, oluthaarikkaamme (_norov-ploshka_),\nleipäämme-suolaamme; ota tämä vähä vastaan, pyydämme sinulta\nviljankasvua, aisan paksuista olkea, käsivarren paksuista tähkää,\nviljan juureen kosteutta, tähkään kastetta, varjele sitä viljaonnen\nviejiltä ja vihreältä ruosteelta, vie niiltä järki, jotka yrittävät\nviedä viljaonnemme!\" Viljaemon uhripalat rukoilija-akka vie seuraavana\npäivänä peltoon saranrajalle.\n\nTodennäköisesti on vastaava uhri toimitettu myös tuulen ja tulen\nhaltijoille, vaikkei siitä Zorinin muistiinpanossa erikseen mainita.\n\nKun vihdoin oli palattu takaisin sille paikalle, josta auran\nkera lähdettiin liikkeelle, toimitettiin vielä rukousmenot\nkiitollisuudenosoitukseksi jumalille siitä, että he olivat matkan\naikana suojelleet kyntäjiä kaikelta pahalta: \"_Staka-pas, v'ere-pas,\npurg'ine-pas, mastor-ava, norov-ava, varma-ava, varmazej_ ('tuulija'),\n_tolon-pas, pultazej_ ('polttaja'), olemme kulkeneet ympäri kylän,\nkattaneet seitsemän pöytää, tehneet seitsemän kumarrusta. Mitä olemme\nteille antaneet, olkoon se teille mieleen, mitä olemme itse syöneet,\nkoitukoon se meille voimaksi, mitä me teiltä pyysimme, te annoitte\nseitsenkertaisena, kun tietä pitkin kuljimme, suojasitte meidät\nnoidilta, suojasitte seitsemältä puolelta rautaisin salvoin. Kiitos\nsinulle, _nishk'e-pas_, saattajastasi (_and'amo_) ja esittelijästäsi\n(_podjat'sej_), kylän ympäri kulkiessamme he estivät noitia näkemästä\nmeitä. Elättävät, suojelevat jumalat, suojelkaa meitä, antakaa meidän\nedelleenkin tähän aikaan elää, teidän nimeänne palvoa ja teitä\nkumartaa!\" Vielä kerran läsnäolijat savutettiin kulkemalla seitsemän\nkertaa savustusastia ja kynttilä kädessä väkijoukon ympäri. Sitten\nmentiin takaisin siihen taloon, josta lähdettiin liikkeelle. Sama akka,\njoka saattoi kylän ympärikyntäjät matkalle, oli taas leipineen ja\nsuoloineen tulijoita vastassa. Vastaavanlainen taianomainen kylän\nympärikyntö auralla, jota tytöt hiukset hajalla vetävät, tavataan\ntshuvasseillakin, joille tämä tapa samoin kuin mordvalaisille on\ntodennäköisesti tullut venäläisten välityksellä.\n\n\n\n\nMORDVALAISTEN UHRITAPOJEN ERIKOISPIIRTEITÄ.\n\n\nLuodessaan katsauksen mordvalaisten uhritoimituksiin yleensä Milkovitsh\nlausuu: Heillä on kahdenlaisia uhrijuhlia. Toisiin, joita vietetään\npääasiallisesti kesällä, osallistuu koko kyläkunnan kansa. Uhrit\ntoimitetaan tällöin joko pellolla tai aidatussa metsikössä, jonka\npituus ja leveys on noin 20-30 syltä ja jossa uhriteuraiden lihat\nkeitetään, mutta uhrialttareita tai muita uhripalvontaan kuuluvia pyhiä\nrakennuksia (trebishtshe) ei heillä ole kuten tshuvasseilla. Toisia\nuhrijuhlia taas vietetään yksityisen henkilön talossa samaan\nperhekuntaan kuuluvien kesken kaikkina vuodenaikoina. Menot pellolla\nsuoritetaan seuraavalla tavalla: he vievät sinne uhriksi lehmiä, ja\nsiistiin pukuun pukeutuneet ukot teurastavat ne. Uhriyleisön\nkokoonnuttua ukot asettuvat etualalle ja lukevat muutamia rukouksia\nanoen itselleen ja kansalle onnea ja vaurastumista; naiset ja nuoriso\nseisovat ja kumartavat heidän takanaan. Kun uhrilihat on keitetty ja\nrukoukset vielä kerrattu, aletaan syödä sekä juoda mesijuomaa ja\nolutta, joita kukin on tuonut tullessaan. Uhriteuraan veri juoksutetaan\npieneen kuoppaan ja peitetään mullalla, sinne kätketään myös muutamia\nuhrin osia, luut heitetään jokeen ja nahat jäävät uhraajien osaksi.\nNäin he menettelevät uhritoimituksissa yleensä.\n\nMilkovitshin muusta esityksestä käy lisäksi ilmi, että mordvalaisilla\non ollut melko suuriakin uhrijuhlia. Hän mainitsee näet, että\nkarkausvuotena vietettiin eri asuinpaikkojenkin välinen yhteinen juhla,\njohon suuri määrä kansaa osallistui ja jonka nimenä oli \"seitsemän\nkylän uhri\" (_sisem-v'el'e-osks_). Myös _uhrieläimiä_ hänen\nesityksessään luetellaan useammanlaisia, hevosia, lehmiä, lampaita,\nsikoja, hanhia ja kanoja, puhuupa hän heinäkuun lopulla toimitetusta\n\"valkoisen kalankin uhrista\". Muissa lähteissä mainitaan vuohiuhrikin.\nKiintoisin uhrieläin on mordvalaisilla sika, jota ei tavata\ntsheremissien eikä votjakkien uhrimenojen kuvauksissa ja jonka lihaa\njälkimmäiset kansat eivät ole käyttäneet edes ravinnokseen.\nMainitessaan, ettei mordvalaisilla ole ollut minkäänlaisia rakennuksia\npyhäköissään, Milkovitsh kuitenkin erehtyy, sillä Orlov kertoo\nkeremet-palvonnan yhteydessä nimenomaan _uhrimajasta_, joka sijaitsi\naidatussa pyhäkössä. Sellaisista (kapishtshe) puhutaan myös 1700-luvun\nalkupuoliskon asiakirjoissa.\n\nSamoin kuin muiden suomensukuisten kansain on mordvalaistenkin\npyhäköissä _uhripuu (osks-tshuvlo)_ näytellyt hyvin tärkeätä osaa.\nMilkovitsh mainitsee sellaisena tammen, lehmuksen, koivun ja petäjän.\nTarpeen vaatiessa on kuitenkin muitakin puulajeja käytetty tähän\ntarkoitukseen. Uhripuuta pidettiin tietenkin pyhänä ja sen loukkaamista\nsuurena rikoksena. Eräässä mokshalaisessa laulussa kerrotaan, mitenkä\nmieheltä, joka oli katkaissut uhrilehmuksesta kolme oksaa kiskoakseen\nniistä niintä virsuja varten, silmät sokenivat, kädet ja jalat\nhalpaantuivat ja ymmärrys sekosi. Vanhojen uhripuiden hävittyä\nmordvalaiset ovat toisinaan käyttäneet irrallistakin uhripuuta, esim.\nmaahan pystytettyä pihlajaa, tai puu on korvattu pylväällä, johon\nmyöhempinä aikoina on asetettu pyhimyksenkuva. Muutamissa lähteissä\npuhutaan myös jonkinlaisesta puun edessä olleesta uhripöydästä, mutta\nvanhimman tavan mukaisesti _uhriruoat asetettiin maahan levitetyille\nkoivunlehville tai ruohoalustalle_. Vastaava tapa on ollut Volgan\nmailla ja muuallakin yleinen. Jo Herodotos kertoo persialaisten, joilla\nei ollut alttareita, asettaneen uhrilihojen alle tuoreita ruohoja.\n\n_Uhriteuraat_, joiden hankkiminen mordvalaisten samoinkuin esim.\ninkeroisten, syrjäänien ja venäläisten keskuudessa oli _kylänvanhimman_\nl. staarostan huolena, ostettiin yhteisvaroin, milloin kyseessä oli\nkoko kyläkunnan toimeenpanema uhri (_v'el'en oskz_). Muinaistapaa\nnoudattaen teuraiden tuli olla, vaikka poikkeuksia onkin olemassa,\n_yksivärisiä_; niiden väri taas riippui täällä kuten muuallakin uhrin\nvastaanottajasta. Huomattava on, että vanhimmat lähteet yleensä\nkorostavat uhrieläimen yksivärisyyttä.\n\nUhriteuraaksi valitun eläimen kaulaan oli tapana sitoa pitkä, kapea\nkäsiliina, toisin paikoin härän tai lehmän sarviin solmittiin vielä\nnauhoja. Tällaista _uhriteuraan koristelua_ suosivat jo antiikin\nkansat. Uhrieläimen lihottamista syöttämällä sitä jonkin aikaa\nuhrijuhlan edellä, josta on mainittu esimerkkejä, ovat venäläisetkin\nharjoittaneet pyhimyksiä palvoessaan.\n\nTärkeä toimitus oli mordvalaisilla lisäksi uhriteuraan _vedellä\nvaleleminen_ eli peseminen. Smirnov väittää, että mordvalaiset\nkaatoivat vettä teuraan selkään tutkiakseen sen otollisuutta uskoen,\nettä jos eläin tällöin värisee, jumala ottaa uhrin vastaan. Kun\nSmirnovin mainitsema tapa on ollut yleinen votjakkien, tsheremissien ja\ntshuvassien keskuudessa, voinee olettaa, että mordvalaisetkin ovat sen\ntunteneet, vaikk'eivät muut lähteet sitä mainitse.\n\nInsarin piirin Pshenevossa kosketeltiin vielä, kun eläin oli nyljetty,\nsen ruhoa kolme kertaa taljalla sanoen: \"anna anteeksi!\" Tämä\nmuistuttaa arktisten kansain karhunpeijaisissa noudattamaa tapaa.\n\nYleisiä uhrimenoissa esiintyviä piirteitä, joita tapaamme myös mm.\ninkeroisilla ja setukaisilla, on _yhteisoluen_ keittäminen, uhrileipien\nja -astioiden asettaminen riviin, niiden kohottaminen tai\nkosketteleminen rukousmenojen aikana, vahakynttiläin kiinnittäminen\nuhriastiain reunaan ja uhriruokien jakaminen ja syöminen sukulaisten\nmuodostamien ryhmien kesken, jolloin samaan ryhmään asettuivat vain ne,\njotka perintätietoa tai -tapaa seuraten katsoivat polveutuvansa samasta\nesi-isästä, vaikk'eivät olisikaan osanneet selittää keskenäistä\nsukulaissuhdettaan. Kaikki nämä tavat ovat aikoinaan olleet tunnettuja\nvenäläistenkin taholla.\n\n_Toimihenkilöitä_, jotka esiintyivät uhrijuhlissa ja joiden nimityksiä\nsekä erikoistehtäviä Melnikov kuvailee piispa Jakovin keräämien\ntietojen perusteella, on terjuhaaneilla ollut useammanlaisia. Kun nämä\ntiedot, jotka tapaamme myös Julius Krohnin teoksesta \"Suomen suvun\npakanallinen jumalanpalvelus\", ovat osaksi mielikuvituksen värittämiä,\nvoinemme ne tässä syrjäyttää. Huomiota ansaitsee sitä vastoin\nMilkovitshin tiedonanto, ettei mordvalaisilla ole ollut varsinaisia\nuhripappeja, vaan että sellaisena saattoi toimia kuka hyvänsä kunnon\nihminen. Uhripapin nimenä hän mainitsee _at'a-poksht'aj_ ('isä-ukko').\nUtshajev sanoo, että uhripapit usein valittiin määräajaksi, jonka\nkuitenkin kuolema tai huono elämä voi keskeyttää. Uhripapit saattoivat\ntoimia myös vuorotellen, joskus seisoi pappeja kolmekin rivissä\nrinnakkain. Paitsi miespuolisia uhrirukousten esittäjiä (_voz-at'a_\n'uhraajaukko') oli naispuolisiakin _(oznit'sa_ 'uhraaja, palvoja'\n_ozni-baba_ 'uhriakka' l. _poksh-baba_ 'suuri akka'), kuten olemme\nnähneet edellä kuvatuista uhritoimituksista. Mokshalaisilla esiintyi\neräissä uhrimenoissa samoin kuin häissä vielä erikoinen juhlan isäntä\n(_in-at'a_ 'suuri ukko') ja emäntä (_im-baba_ 'suuri akka'), joilla on\nvastineet mm. votjakkien keskuudessa.\n\nMordvalaisten _kotiuhreissa_ oli perheenpää (_kudon pruft_)\nitseoikeutettu uhripappi. Useimmiten vainajien muistajaisissa ja aina\nnaisten uhrijuhlissa suoritti rukoustoimitukset joku leskivaimo. Samoin\noli asian laita venäläisten vastaavissa juhlissa. Uhripappien piti\nesiintyä pestyissä tai mikäli mahdollista aivan uusissa pukimissa\nsäärisiteitä ja virsuja myöten. Keremet-palvontaa kuvatessaan Leontjev\nsanoo piispa Jakoville 1840 osoittamassaan kirjelmässä, että\nuhripapeilla oli erikoiset palttinapaidat ja että ne menojen jälkeen\njätettiin niille, jotka seuraavana vuonna joutuivat suorittamaan tämän\ntoimituksen. Tällainen \"virkapuku\" noudattaa varmaankin vieraita\nesikuvia.\n\nOlemme jo aikaisemmin huomauttaneet siitä, että vainajainpalvonnasta on\nlainautunut piirteitä muihin uhrimenoihin. Merkittävin niistä on _elävä\nedustaja_, jommoinen valittiin toisinaan taivaanjumalallekin.\n\nUseat mordvalaisten _uhriajat_ ovat olleet _uudesta kuusta_\nriippuvaisia. Niin kuin monilla muinaiskansoilla oli _itä_\nmordvalaisilla yleisin rukoussuunta. Milkovitsh arvelee, että maahan\nulottuvat uhrikumarrukset olisivat täällä tataarilaista lainaa, mutta\nvastaava tapa on, kuten tunnettua, ollut venäläisilläkin (zemnoj\npoklon), joilta se on levinnyt mm. Inkeriin ja Vienan Karjalaan.\nKiintoisampi on monien lähteiden mainitsema tieto siitä, että\nmordvalaiset _kohottivat rukoillessaan kätensä_ muinaiskreikkalaisten\ntavalla _taivasta kohti kämmenpuoli ylöspäin_. Mainitsemista\nansaitsevat vielä uhritoimituksen aikana esitetyt _runopukuiset\nrukoukset, laulut sekä kielisoittimen käyttö_, josta eräät lähteet\nkertovat.\n\nUhrimenojen keskeisin toimitus oli palasien kerääminen kaikista\nuhriruoista kulloinkin palvonnan kohteena olleen jumaluuden hyväksi.\nTämä suoritettiin, ennen kuin uhriyleisö asettui aterialle. Näitä\nuhriantimia mokshalaiset nimittivät _ozalmaksi_ ('uhri'); _ozandam-pal_\n('uhri-pala') taas oli Paasosen sanastosta päättäen niiden palojen\nnimenä, jotka heti rukouksen jälkeen ensiksi syötiin. Jälkimmäistä\nnimitystä näyttää kuitenkin joskus käytetyn myös edellisessä\nmerkityksessä.\n\nMilkovitsh kertoo, että pieneen kuoppaan, jonne uhriteuraan veri\njuoksutettiin, kätkettiin myös muutamia uhrin osia ja peitettiin\nmullalla; luut taas heitettiin jokeen, mutta nahan perivät uhraajat\nitse. _Uhriantimien maahan hautaamisesta_ on lukuisia tietoja olemassa.\nSamaran läänin Bugulman ja Buguruslanin piirin ersalaiskylissä oli\nuhripaikoissa kaksi kiveä, joista toisen alla olevaan kuoppaan\nlaskettiin uhriteuraan veri, toisen alle kätkettiin luut. Täällä on\nsiis kylän yhteisessä uhrijuhlassa menetelty samoin kuin\n_kardas-sarkolle_ talon pihalla uhrattaessa. Hyvin yleinen tapa on\nollut myös _uhriantimien veteen heittäminen_ silloinkin, kun ei\nvedenhaltijan lepyttämisestä ollut kysymys. Niinpä Insarin piirin\nPshenevossa heitettiin viljankorjuun päätyttyä pellon ja viljan\nhaltijoille omistetussa uhrijuhlassa _ozalma_ (s.o. lampaan sydän,\nperna ja sorkat) jokeen. Myös inkeroisten keskuudessa heitettiin ne\nuhriteuraan osat, joita ei syöty tai jotka eivät kelvanneet ravinnoksi,\nuhripaikan läheisyydessä sijaitsevaan jokeen tai järveen.\n\nLisäksi on mordvalaisilla ollut tapana _ripustaa uhriantimet kopassa\ntai tuohivakassa puuhun_. Jo 1854 kerrotaan Saratovin läänin lehdessä,\nettä mordvalaiset ottivat kaikista ruoista palasen ja panivat vasuun,\njohon vielä ripottivat jyviä ja kaatoivat kaljaa, viinaa ja mesijuomaa,\nsitten vasu peitettiin ja ripustettiin korkeimpaan puuhun, jolloin\nkaikki lankesivat maahan ja rukoilivat. Nämä eri uhritavat luetellaan\nmyös Paasosen sanastossa, jossa mainitaan, että _ozalma_ (uhrieläimen\nlihaa, kakkua, kaljaa ym.) \"kaivetaan maahan pieneen kuoppaan tai\nviskataan veteen tahi pannaan astiassa puuhun riippumaan\".\n\n_Uhrieläinten luut_ on kaikkien käytettävissä olevien lähteiden mukaan\njoko kätketty maahan tai viskattu veteen. Niiden asettamisesta puuhun,\nniinkuin esim. votjakeilla on ollut tapana, ei mordvalaisten\nkeskuudesta ole tietoa olemassa. Sitä vastoin _suurien teuraiden\nnahat_, niitä kun ei alun perin ole sopinut käyttää ihmisten\ntarpeisiin, ripustettiin ennen vanhaan puihin. Strahlenberg tosin\nväittää, etteivät mordvalaiset aseta hevosentaljaa puuhun, niinkuin\ntsheremissit, eivätkä edes syö hevosenlihaa, mutta sianlihaa kyllä\nkuten kristityt. Vielä melko myöhäisissäkin lähteissä puhutaan\nkuitenkin paitsi härkien myös hevosten nahkain puuhun asettamisesta,\nvaikka ne pitikin, jotteivät sivulliset olisi voineet käyttää niitä\nhyväkseen, pilata tekemällä niihin veitsellä reikiä.\n\nOnpa eräiden paikannimienkin selitetty kuvastavan mordvalaisten vanhaa\nuhritapaa. Esimerkkinä siitä mainitaan mm. Nizhnij-Novgorodin läänin\nSelishtshen läheisyydessä sijaitsevan metsäahon nimi \"nahka-aho\"\n(kozjana poljana).\n\nVanhin mordvalaisten uhritoimitusta kuvaileva tieto käsittelee juuri\nhevosuhria. Niinkuin jo johdannossa mainitsimme, Josaphat Barbaro\nkertoo 1400-luvulla, mitenkä mokshalaiset (moxij) uhrasivat hevosen\nmerkillisin menoin. Kun eläin oli teurastettu, muodostettiin sen\noljilla täytetystä, yhteen ommellusta taljasta, johon jalkojen tueksi\npistettiin sauvat, ikään kuin elävä hevonen. Sellaisena se asetettiin\npuuhun, josta katkottiin oksia ja jonne \"hevosen\" alustaksi tehtiin\njonkinlainen lava.\n\n_Polttouhri_, jolloin tuli esiintyy uhrin välittäjänä ja joka\ntsheremissien keskuudessa on ollut aivan yleinen paitsi maa- ja\nvesiemolle uhrattaessa, ei ole juurtunut mordvalaisten keskuuteen.\nTerjuhaaneja koskevassa tiedonannossa mainitaan vain, että he\ntoimittaessaan härkäuhrin panivat osan uhriteuraan kielestä ja lihasta\ntuleen. Makarij sanoo, että keremet-juhlaa varten teurastetun hanhen\nhöyhenet ja luut poltettiin tai, niinkuin enimmäkseen oli tapana,\nheitettiin jokeen. Insarin piirin Pshenevossa teuraan ensimmäiset\nveripisarat laskettiin astiaan ja heitettiin leipäpalan, liemitilkan\nym. kera tuleen, \"kun liemi oli hyvästi kiehunut\". Sitä tehdessä\nlausuttiin: \"Ylös kiipeävä savu, ota se uhriksi!\" Toisin paikoin taas\non uhrituleen pantu vähän voita. Nämä vähäiset antimet on kuitenkin\nilmeisesti omistettu _itse tulelle_, jota uhriruoan keittäjänä oli\nmuistettava. Siihen viittaavat myös nuo Pshenevossa tällöin lausutut\nrukoussanat.\n\nErikoista huomiota herättää _naisten_ esiintyminen useissa\nuhritoimituksissa rukoussanojen lausujina, jommoinen tapa\ntsheremissien, votjakkien ja muidenkin suomensukuisten kansain\nkeskuudessa on miltei tuntematon. Tässä todettava vieras vaikutus on\nepäilemättä tullut venäläisten taholta. Samalle taholle viittaa sekin,\nettä uhrin yhteydessä luetut sanat usein muistuttavat loitsulukuja,\njotka siitä huolimatta, että niissä mainitaan mordvalaisten jumalain ja\nhaltijain nimiä, ovat sävyltään venäläisperäisiä. Venäläisen loitsun\nluontoisia ovat varsinkin ne rukoukset, joita tietäjät (_orozhija,\nvorazjä_ \u003C ven. vorozheja, myös mordv. _sodit'ssa_ 'tietäjä') esittävät\nuhratessaan taudinhaltijoille (_alganzhej_), \"kiro-jumalalle\"\n(_ert'-pas_) ym. onnettomuutta aikaansaaville henkiolennoille. Näihin\nuhritoimituksiin, jotka pääasiallisesti ovat naisten tehtäviä, liittyy\nusein henkien karkoittamismenoja.\n\nMordvalaisten loitsinnan yhteydessä puhutaan usein myös\n\"puhaltamisesta\" ja \"sylkemisestä\", ja samoin on asian laita ollut mm.\ntsheremissien ja votjakkien keskuudessa. Nämä tavat omistetaan manalle\nmenneillekin, kuten esim. seuraavista rukoussanoista käy ilmi:\n\"Vid'asha isoisä, Tsetsko iso-äiti, -- -- auttakaa minua! Puhaltakaa ja\nsylkekää te, minä puhallan ja syljen teidän henkäyksellänne, teidän\npuoleltanne pyydän armoa!\" Tällaisina avunantajina, joita uhrilahjoilla\non muistettava, esiintyy joskus suuri joukko muinaisia mahtimiehiä:\n\"Tsymbulat isoisäni, Tsymbulatin vaimo isoäitini, Jaguda isoäitini,\nGavdaj, Latish, Gord'aj M'isej, M'ik'ej, Shetshej, Grusha, isoäitini,\nTashka, tätini, Minus, isoisäni, Utshul'a, isoäitini, te ersanuskoiset\nvainajat, papitta haudatut, vailla pyhää savua pyhitetyt, linnunlehtien\npeittämät, ruohonjuurien kätkemät, terveyden antajat, vanhan\nhyvinvoinnin tuottajat, armahtakaa meitä, pelastakaa meidät,\ntyydyttäköön teitä kankaankudelma, kuparinen puolen ruplan raha,\nhopeainen ruplan raha, armahtakaa meitä!\"\n\nNämä rukoussanat samoin kuin monet edellä esittämämme esimerkit\nosoittavat samalla, että uhriteuraiden ohella on varsinkin vainajille\nuhrattu myös kangasta, rahaa ym.\n\nLopuksi on syytä huomauttaa, että kun Itämeren suomalaisheimot ovat\nkielellisesti lähempänä mordvalaisia kuin muita suomalais-ugrilaisia\nkansoja, on selvää, että mordvalaisten uskonnolliset käsitykset ja\ntavat voivat tarjota arvokasta vertailuaineistoa paitsi niiden\nnaapuruudessa elävien tai eläneiden kansain myös oman muinaisuskomme\ntutkimukselle. Mutta suurin merkitys on mordvalaisilla säilyneillä\nmuinaistavoilla tietenkin slaavilaiselle kansatieteelle.\n\n\n\n"]