[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$f_GwsrjnuAAik2-QEayY-FH6hRjMDYaTG3VTgn7223Qs":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":17,"yearPublished":18,"yearPublishedTranslation":19,"wordCount":20,"charCount":21,"usRestricted":22,"gutenbergId":23,"gutenbergSubjects":24,"gutenbergCategories":28,"gutenbergSummary":31,"gutenbergTranslators":32,"gutenbergDownloadCount":34,"aiDescription":35,"preamble":36,"content":37},2180,"Varastettu sotilassalaisuus","Doyle, Arthur Conan",1859,1930,"2180-doyle-arthur-conan-varastettu-sotilassalaisuus","2180__Doyle_Arthur_Conan__Varastettu_sotilassalaisuus","Bruce-Partington piirustukset","novelli",[14],"rikos",[16],"brittilainen","fi",1098,1915,7179,43594,false,61237,[25,26,27],"Detective and mystery stories","Holmes, Sherlock (Fictitious character) -- Fiction","Private investigators -- England -- Fiction",[29,30],"British Literature","Crime, Thrillers and Mystery","\"Varastettu sotilassalaisuus: Bruce-Partington piirustukset\" by Arthur Conan Doyle is a short story published in 1908. When secret submarine plans vanish and a young government clerk is found dead near the Underground tracks, Sherlock Holmes and his brother Mycroft must recover the missing documents before they reach foreign hands. The case leads Holmes through fog-shrouded London, examining railway lines and breaking into empty houses, as he uncovers a web of espionage, betrayal, and murder that threatens national security. (This is an automatically generated summary.)",[33],"Alpi, Eero",130,"Sherlock Holmes ja tohtori Watson saavat odottamattoman vieraan, kun Holmesin veli Mycroft saapuu Baker Streetille. Valtion tärkeitä sukellusvenepiirustuksia on kadonnut, ja nuori virkamies on löytynyt kuolleena rautatiekiskolta. Holmes ryhtyy selvittämään vakoiluun ja maanpetokseen kytkeytyvää mysteeriä sumuisessa Lontoossa.","Arthur Conan Doylen 'Varastettu sotilassalaisuus' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2180. E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön\nja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","VARASTETTU SOTILASSALAISUUS\n\nBruce-Partington piirustukset\n\n\nKirj.\n\nA. CONAN DOYLE\n\n\nSuomentanut\n\nEero Alpi\n\n\n\n\n\nHämeenlinnassa,\nArvi A. Karisto,\n1915.\n\n\n\n\n\n\nI.\n\n\nMarraskuun lopulla v. 1895 levisi keltaisen harmaa päivä yli Lontoon.\nMaanantaina ja tiistaina oli mahdotonta meidän asunnostamme Baker\nStreetin varrella erottaa taloa kadun toisella puolella.\n\n-- Onko lehdissä mitään luettavaa, Watson? kysyi Holmes.\n\nMinä tiesin hyvin, että \"luettavalla\" tarkotti Holmes rikosasioita.\nLehdissä oli jotain vallankumouksesta ja mahdollisesti syntyvästä\nsodasta sekä odotettavissa olevasta hallituksenmuutoksesta; mutta\nsellaisesta hän ei välittänyt.\n\n-- Lontoon rikokselliset ovat tyhmeliinejä. Katsopas ulos ikkunasta,\nWatson! Ihmiset näkyvät hyvin epäselvästi, ja siinä samassa he myös\nkatoavat näkyvistä. Ihana ilma rikoksien tekemistä varten.\n\n-- Onkin tapahtunut joukko pikku varkauksia, sanoin minä.\n\nHolmes vihelsi ylenkatseellisesti.\n\n-- Tämä ilma on sopiva suuremmille teoille. On siunaus ihmiskunnalle,\nettei minusta ole tullut rikoksentekijää. Mutta tuollahan, jumalan\nkiitos, saapuu jotain, mikä tuottaa vaihtelua tähän kuolettavaan\nyksinäisyyteen.\n\nSe oli palvelijatar, joka toi sähkösanoman. Holmes repi sen auki, luki\nja hymyili.\n\n-- Kas, kas! Ja minkävuoksi, virkkoi hän, veli Mycroft saapuu tänne?\n\n-- No, entä sitten? sanoin minä.\n\n-- Entä sitten? Se on samaa kuin näkisi äkkiä maalaistiellä\nraitiovaunun. Asuntonsa Pall Mallissa ja Diopenesklubi, Whitehall -- ne\novat hänen maailmansa. Yhden ainoan kerran hän on käynyt täällä. Mitä\nmaailmassa hänelle on mahtanut tapahtuakaan?\n\n-- Eikö hän mainitse mitään siitä? Holmes ojensi minulle veljensä\nsähkösanoman.\n\n    \"Puhuisin kanssasi Cadogan Westista. Tulen pian. Mycroft.\"\n\n-- Cadogan West? Olen kuullut sen nimen.\n\n-- Sillä ei ole mitään vastakaikua minun muistissani. Mutta että\nMycroft on poikennut tavoistaan! Yhtä hyvin saattaisi aurinko muuttaa\nrataa. Tiedätkö, mikä Mycroft nykyisin on?\n\n-- Muistelen sinun kerran maininneen, että hänellä on joku pieni virka\nhallituksessa.\n\nHolmes hymyili.\n\n-- En tuntenut sinua vielä hyvin siihen aikaan. Täytyy olla\nsalaperäinen valtioasioista puhuttaessa. Aivan oikein, hänellä on virka\nhallituksessa. Eikä olisi niin kovin väärin sanoa, että hän on itse\nhallitus.\n\n-- Mutta Holmes!\n\n-- Niin, tiesin hyvin, että sinä hämmästyisit. Mycroft ei tosin ole\nkorkeessa virassa ja ansaitseekin vain neljäsataaviisikymmentä puntaa\nvuodessa; hän ei ole ollenkaan kunnianhimoinen, hän ei himoitse kultaa\neikä kunniaa, mutta on kuitenkin välttämätön mies valtakunnassa.\n\n-- Kuinka niin?\n\n-- Hänellä on eräs varsin poikkeuksellinen virka. Milloinkaan ei\nkellään ole ollut sellaista virkaa eikä kukaan halua sellaista saada.\nHän on hyvin teräväpäinen ja omaa mainion vaiston tosiseikkoihin --\nsamallainen ominaisuus, jota minä käytän rikoksien selville saamiseksi.\nKaikki departementin päätökset menevät hänen kauttansa, -- hän on The\nClearinghouse [suoritusosasto, missä pankkiirit selvittävät\nmolemminpuolisia saataviaan], joka selvittää asiat. Hänen erikoisalansa\non kaikkitietäväisyys. Otaksukaamme, että joku ministeri tarvitsee\ntietoja Flanderista, Intiasta tai Kanadasta; hän voi saada\nerikoistietoja asianomaisista osastoista, mutta Mycroft on se, jolla\netukäteen on yleissilmäys kaikesta, ja hän tietää, mitenkä se ja se on\nverrattuna toiseen. Hänen suuret aivonsa toimivat hyvin nopeasti, ja\ntulokset sieltä tulevat silmänräpäyksessä. Kerran toisensa perästä on\nhänen sanansa vaikuttanut valtakunnan politiikkaan. Hän elää siinä. Hän\nei ajattele mitään muuta, paitsi jos minä pyydän häneltä pikkuista apua\njonkun probleemini ratkaisussa. Mutta nyt tänään astuu Jupiter alas.\nMitä Herran nimessä lieneekään tapahtunut? Kuka on Cadogan West ja mitä\nhänellä on tekemistä Mycroftin kanssa?\n\n-- Minä tiedän! huudahdin minä, käännellen sanomalehteä sohvalla. Kas,\ntässä! Cadogan West on se nuori mies, joka löydettiin kuolleena\nmaanalaiselta rautatieltä tiistaiaamuna.\n\nHolmes keskeytti.\n\n-- Se mahtaa olla vakava juttu, Watson. Kuolemantapaus, joka aiheuttaa\nveljeni vastoin tapojaan matkustamaan, se on jotain se. Mitähän\nmaailmassa hänellä on tekemistä sen kanssa? Tapauksella ei ollut mitään\nerikoista luonnetta. Tuo nuori mies on kaikesta päättäen pudonnut\njunasta ja kuollut siihen paikkaan. Häntä ei oltu ryövätty, eikä mikään\nseikka viitannut siihen, että kysymyksessä olisi ollut päällekarkaus.\nEikö niin?\n\n-- Tutkimus on saattanut ilmi joukon tosiseikkoja, joiden nojalla\ntapahtuma, kun sitä katselee tarkemmin, näyttää kyllä merkilliseltä.\n\n-- Siitä päättäen, miten se on vaikuttanut veljeeni, tuntuu se\ntodellakin merkilliseltä.\n\nHolmes vaipui nojatuoliinsa.\n\n-- No, Watson, mitkä sitten ovat ne tosiseikat?\n\n-- Miehen nimi on Arthur Cadogan West. Hän oli 27 vuoden ikäinen,\nnaimaton, sekä toimi konttoristina Woolwich Arsenalessa.\n\n-- Siis valtion virassa, samoin kuin veljeni Mycroft.\n\n-- Äkkiä hän katosi. Se tapahtui maanantai-iltana. Viimeksi nähtiin\nhänet morsiamensa, neiti Violet Westburyn seurassa, jonka hän kuitenkin\npian jätti ja katosi klo 7.30 illalla. Heillä ei ollut mitään epäsopua\nkeskenään ja morsian ei voi keksiä pienintäkään syytä hänen\nkatoamiseensa. Hänestä ei sitten ole kuultu muuta kuin että hänen\nruumiinsa löydettiin radalta Navn Masonissa Aldgaten aseman läheltä\nLontoon maanalaisella rautatiellä.\n\n-- No?\n\n-- Ruumis löydettiin klo 6 tiistai-aamuna kiskojen vasemmalta puolen.\nSe oli kaukana kiskoilta, radan vasemmalla puolen itäänpäin mennessä,\nsiinä paikassa, missä siihen yhtyy tunnelista tuleva linja. Pää oli\nmelkein muserruksissa. Ruumis olisi kuitenkin voinut jäädä linjalle,\nkuten tavallisesti. Jos jotkut ihmiset olisivat kantaneet sen pois\nradalta, olisi se tapahtunut ratapuomin kautta, missä aina on maksun\nkantaja. Se tuntuu minusta selvältä.\n\n-- Aivan oikein, se on selvää. Mies on joko elävänä tai kuolleena\npudonnut tai heitetty junasta. Niin tuntuu minusta. Edelleen!\n\n-- Se juna, joka kulkee niillä kiskoilla, mistä ruumis löydettiin,\nmenee lännestä itäänpäin, on joko yksinkertainen tai vain\npaikallisjuna, muut ovat kauttakulkujunia. On varmaa, että tämä nuori\nmies saadessaan kuolemansa matkusti tähän suuntaan hyvin myöhään yöllä,\nmutta miltä asemalta hän astui junaan, sitä on vaikeata sanoa.\n\n-- Sen saa selville hänen piletistään.\n\n-- Hänellä ei ollut pilettiä lompakossaan.\n\n-- Eikö hänellä ollut pilettiä? Rakas Watson, se on merkillistä. Sikäli\nkuin kokemuksesta tiedän, ei asemasillalle pääse piletittä\npaikallisjunan lähtiessä. Niin mahtoi olla tuon nuoren miehenkin laita.\nEhkä piletti on otettu pois, jotta voitaisiin salata miltä asemalta hän\non noussut junaan? Se on mahdollista. Tai onko hän kadottanut sen\nvaunussa? Voidaan niinkin otaksua. Mutta mikään ei viittaa siihen, että\nkysymyksessä olisi ollut ryöväys?\n\n-- Ei silminnähtävästi kaikissa suhteissa. Tässä on luettelo häneltä\nlöydetyistä esineistä. Hänen kukkarossaan oli rahaa kaksi puntaa ja\nviisitoista sterlingiä. Hänellä oli myöskin shekkikirja Woolwich-pankin\nhaaraosastoihin pääkaupungissa ja maaseudulla. Sen avulla juuri saatiin\nselville, kuka hän on. Vielä löydettiin häneltä permantopiletti\nWoolwich-teatteriin samaksi illaksi sekä paketti, joka sisälsi\nteknillisiä papereita.\n\n-- No, siinäpä se! huudahti Holmes. Hallitus -- Woolwich Arsenal --\npapereita -- veli Mycroft. Ketju on täydellinen. Mutta ellen erehdy,\ntulee hän tuossa ja kertoo meille tarkemmin.\n\nSamassa silmänräpäyksessä näkyi ovella hra Mycroftin kookas, komea\nvartalo. Hän on tukeva ja suurijäseninen, melkeinpä kömpelön näköinen,\nmutta komea otsa ja viisaat, syvät, teräsharmaat silmät ja varma katse\ntekivät päinvastaisen vaikutuksen.\n\nAivan kuin hänen varjossaan astui sisään vanha ystävämme Lestrad\npoliisilaitoksella -- laiha ja juhlallinen. Vakavuus heidän kasvoillaan\nosoitti, että kysymyksessä oli jotain epätavallista. Veljekset\ntervehtivät toisiaan lausumatta sanaakaan. Mycroft Holmes riisui yltään\npalttoon ja istuutui nojatuoliin.\n\n-- Varsin merkillinen juttu, Sherlock, sanoi hän. Sinä tiedät hyvin,\nettä minä harvoin poikkean tavoistani, mutta tämä juttu on nyt saanut\nsen aikaan. Siamissa nykyisin vallitsevien olosuhteiden aikana on\nvarsin vaikeata olla poissa konttorista. En ole koskaan nähnyt\npääministeriä niin huonolla tuulella kuin nykyisin. Mitä\nmerikomennuskuntaan tulee, surisee se kuin mehiläiset pesässään. Oletko\nlukenut tapauksesta?\n\n-- Aivan juuri. Mitä papereita hänellä oli mukanaan?\n\n-- Siinäpä se. Onneksi sitä ei vielä ole kerrottu. Sanomalehdet\ntahtoivat takertua vallan raivoisina kiinni siihen. Paperit, jotka\ntuolla poikasella olivat mukanaan, olivat Bruce-Partingtonin\nvedenalaisen laivan piirustukset.\n\nMycroft Holmes puhui äänellä, josta huomasi, miten tärkeä tämä asia\noli. Veljensä ja minä katselimme häntä odottavina.\n\n-- Olethan kuullut noista piirustuksista? Arvelen kaikkien kuulleen\nniistä.\n\n-- Vain nimeltä.\n\n-- Bruce-Partington-piirustusten arvoa ei koskaan voida asettaa liian\nsuureksi. Se on ollut tärkein kaikista valtiosalaisuuksista. Katsos,\nBruce-Partington-veneet tekevät mahdottomaksi hyökätä meidän kimppuumme\nmeren puolelta. Vuosi sitten uhrattiin suuri summa tämän patentin\nkäyttämiseksi. On edistytty mitä varovaisimmin, jotta salaisuus\nsäilyisi. Piirustuksia, jotka ovat erinomaisen tarkasti suoritetut ja\nkäsittävät useita eri patentteja, joista jokaisella on tärkeä\nmerkityksensä suuressa kokonaisuudessa, on säilytetty vartavasten\nvalmistetussa varmuuskaapissa konttorissa Arsenalessa. On pidetty\nmahdottomana, että piirustukset voitaisiin sieltä varastaa. Kun\nlaivaveistämön päällikkö tahtoi nähdä niitä, täytyi hänen kääntyä\nWoolwichin konttorin puoleen. Ja nyt nuo piirustukset löydetään\nkuolleen nuoren konttoristin lompakosta keskeltä Lontoota.\nHallitusnäkökannalta katsoen on se suorastaan kauheata.\n\n-- Mutta onhan ne saatu takaisin?\n\n-- Ei, Sherlock, ei! Siinäpä se juuri on! Niitä ei ole saatu takaisin.\nKymmenen paperia varastettiin Woolwichista; Cadogan Westin lompakosta\nlöydettiin vain seitsemän. Kolme tärkeintä on -- varastettu. Voit nyt\njättää kaikki omat hommasi, Sherlock! Anna tavallisten pikku asioittesi\nlevätä. Sinun tehtävänäsi on nyt pelastaa valtiosalaisuus. Miksikä otti\nCadogan West nuo paperit, missä on nuo kolme tärkeintä paperia, kuinka\nhän sai kuolemansa, kuinka ruumis oli joutunut sinne ja miten on\nonnettomuudesta pelastuttava? Ota selvä kaikesta tästä, niin sinä teet\nisänmaallesi suuren palveluksen.\n\n\n\n\nII.\n\n\n-- Miksi et ratkaise arvotusta itse, Mycroft? Sinä olet siihen yhtä\nkelvokas kuin minäkin.\n\n-- Voi olla mahdollista, Sherlock. Mutta on joukko seikkoja, joista\nminun on saatava selvä. Kun olen päässyt niiden perille, voin tässä\nnojatuolissa istuen antaa sinulle selvityksen asiasta. Mutta juosta\nsinne ja tänne, pitää ristikuulusteluja rautatiehenkilöiden kanssa ja\nvatsallaan leväten tutkia suurennuslasilla -- ne eivät kuulu minun\ntehtäviini. Ei, sinä olet siinä mies paikallaan. Jos sinulla on halua\nnähdä nimesi ensi komennuslistalla, niin --\n\nYstäväni hymyili ja pudisti päätään. -- Toimin vain työn itsensä\nvuoksi. Asialla on erinäisiä mieltäkiinnittäviä puolia ja minulle on\nilo koettaa saada selvä niistä. Ole hyvä ja kerro vielä joitakin asian\nyhteydessä olevia seikkoja.\n\n-- Olen merkinnyt ne tälle paperille, samoin kuin myöskin muutamia\nosotteita, joista sinulla voi olla hyötyä. Hän, jolla tällä\nhetkellä on suurin edesvastuu noista papereista, on merikonsuli,\nkunnioitettu sir James Walters, jonka arvonimet täyttävät kaksi sivua\nvaltiokalenterissa. Hän on harmaantunut virassaan, hän on kunnioitusta\nnauttiva mies, on tervetullut kaikissa ylhäisemmissä perheissä, sekä\nennen kaikkea henkilö, jonka isänmaanrakkautta ei kenkään voi epäillä.\nHän on toinen niistä kahdesta, joilla on avaimet tuohon kaappiin.\nVoin muuten lisätä, että paperit aivan varmaan olivat kaapissa\nkonttoriaikana maanantaina, ja että sir James matkusti Lontooseen noin\nkello 3 ja vei avaimet mukanaan.\n\n-- Voidaanko se todistaa?\n\n-- Voidaan. Hänen veljensä, eversti Valentin Walters voi todistaa, että\nhän lähti Woolwichistä mainitulla kellonlyönnillä, ja amiraali Sinclair\ntaas voi todistaa sen, että hän saapui Lontooseen. Siinä kaikki, mitä\nsir Jamesilla on tekemistä mainitun asian kanssa.\n\n-- Kuka on tuo toinen, jolla on avaimet?\n\n-- Vanhin konttorivaltuutettu Sidney Johnson. Hän on\nneljännelläkymmenellä oleva mies, nainut ja viiden lapsen isä. Hän on\nmerkillinen persoona, mutta saa päälliköltään erinomaisia lausuntoja.\nHän ei ole ollenkaan virkaveljensä tapainen, mutta ankara mies\nahertamaan. Niinkuin hän itse on sanonut -- ja sen voi hänen vaimonsa\ntodistaa -- hän oli kotona koko maanantai-illan, ja hänen avaimensa\neivät olleet silmänräpäystäkään poissa kellonperistä, joihin ne olivat\nkiinnitetyt.\n\n-- Kerropa minulle Cadogan Westista?\n\n-- Hän on ollut virassa kymmenen vuotta ja oli terävä poika.\nMikään erityinen nero hän ei ollut, mutta järjestyksen mies ja\nkunniantuntoinen. Meillä kenelläkään ei ollut mitään häntä vastaan. Hän\noli konttorissa Sidney Johnsonia lähin. Virkatehtävissään tuli hän joka\npäivä käsitelleeksi noita papereita. Kukaan muu ei hommaillut niiden\nkanssa niin paljon kuin juuri hän.\n\n-- Kuka lukitsi piirustukset kaappiin sinä iltana?\n\n-- Sidney Johnson, vanhin valtuutettu.\n\n-- No, sittenhän on selvää, kuka ne on ottanut. Nehän löydettiin tuon\nkonttoristin, Cadogan Westin, lompakosta. Eikö asia siis ole selvä?\n\n-- Siltä näyttää, mutta eipäs kuitenkaan, Sherlock. Ensiksikin: miksi\nhän ne otti?\n\n-- Otaksun, että ne olivat erittäin paljon arvoiset.\n\n-- Hän saattoi helposti ansaita niillä tuhansia.\n\n-- Voitko sanoa minulle mitään syytä siihen, miksi hän otti paperit\nmukaansa Lontooseen ilman tarkotusta myydä ne?\n\n-- En, sitä en voi sanoa.\n\n-- Ottakaamme siis se lähtökohdaksi. Miten West sai paperit käsiinsä?\nAinoastaan käyttämällä väärää avainta.\n\n-- Käyttämällä useita vääriä avaimia. Hänellä on pitänyt olla avaimet\nmyös itse huoneistoon ja konttoriin.\n\n-- Hänellä oli siis useita vääriä avaimia. Hän otti paperit mukaansa\nLontooseen myydäkseen tuon salaisuuden. Paperit aikoi hän panna\ntakaisin kaappiin seuraavana aamuna ennenkuin niitä ehdittäisiin\nkaivata. Mutta hän kuolikin samana iltana Lontoossa.\n\n-- Mitenkä?\n\n-- Otaksukaamme, että hän oli parhaillaan paluumatkalla Woolwichiin,\nkun hänet murhattiin ja heitettiin ulos rautatievaunusta.\n\n-- Aldgate, mistä ruumis löydettiin, on kylläkin varsin kaukana London\nBridgen asemalta, josta hän on voinut poiketa Woolwichiin.\n\n-- On mahtanut olla monta seikkaa vaikuttamassa siihen, että hän on\nmatkustanut London Bridgen aseman ohi. Lienee ollut vaunussa joku,\njonka kanssa hän on ollut innokkaassa keskustelussa. Tämä keskustelu\naiheutti kiivaan kohtauksen, jonka kestäessä hänet murhattiin. Ehkä\nkoetti hän päästä ulos vaunusta, putosi radalle ja kuoli. Toinen oli\nlukinnut oven. Oli usvainen päivä, joten ei voinut nähdä paljon mitään.\n\n-- Niin, parempaa selvitystä ei kyllä voi antaa asian nykyisillään\nollessa. Mutta ajattelehan, Sherlock, miten paljon vielä on hämärän\npeitossa. Menkäämme nyt ensiksikin siihen, että Cadogan West todellakin\naikoi myydä nuo paperit. Hän on siis kai ollut tapaamassa jotain\nulkomaalaista asiamiestä ja viettänyt illan hänen seurassaan. Hän osti\nkaksi pilettiä teatteriin, saattoi morsiantaan sinne puolen matkaa ja\nhävisi yhtäkkiä.\n\n-- Se on luonnollisesti ollut joku päähänpisto, sanoi Lestrad, joka oli\nrauhattomana kuunnellut keskustelua.\n\n-- Joka tapauksessa merkillinen päähänpisto. Otaksukaamme, että hän\nsaapuu Lontooseen ja tapaa tuon ulkomaalaisen asiamiehen. Hän aikoo\npanna paperit takaisin aamuksi, muuten tulisi heti ilmi, että ne ovat\npoissa. Hän otti kymmenen. Mutta hänen lompakostaan löydettiin vain\nseitsemän. Missä ovat puuttuvat kolme. Ehkei ulkomaalainen asiamies\ntahtonut antaa niitä takaisin hyvällä. Ja niin -- mikä oli hänen\npalkintonsa petoksestaan? Olisi muuten odottanut löytävän suurehkon\nsumman rahaa hänen lompakostaan.\n\n-- Minusta tuntuu kaikki varsin selvältä, virkkoi Lestrad. Hän otti\npaperit myydäkseen ne. Mutta hän ja asiamies eivät päässeet\nyksimielisyyteen hinnasta. Hän tahtoi matkustaa takaisin, mutta\nasiamies seurasi häntä. Junassa murhasi asiamies hänet, otti papereista\ntärkeimmät ja heitti ruumiin ulos vaunusta.\n\n-- Miksi hänellä ei ollut pilettiä?\n\n-- Piletti olisi osottanut, mikä asema on asiamiehen asuntoa lähinnä.\nSenvuoksi otti hän piletin pois uhrinsa lompakosta.\n\n-- Erinomaista, Lestrad, sanoi Holmes. Teidän arvelunne\ntuntuu paikkansa pitävältä. Mutta jos niin on, on asia selvä.\nEnsinnäkin on petturi menettänyt henkensä. Toisekseenkin ovat\nBruce-Partington-piirustukset nyt mannermaalla. Mikä siis jää\ntehtäväksemme?\n\n-- Toimia, Scherlock, toimia! huudahti Mycroft hypähtäen ylös. Kaikki\nvaistoni sanovat, että tämä ratkaisu on päin mäntyä. Pane kykysi\nliikkeelle! Mene murhapaikalle! Puhuttele rautatieläisiä! Tutki\njokainen kivi! Konsanaan ei sinulla ole ollut parempaa tilaisuutta\ntehdä palvelusta isänmaallesi.\n\n-- Niinpä kyllä, virkkoi Holmes ja kohautti olkapäitään. Tule, Watson!\nJa te, Lestrad, tahdotteko tehdä meille sen palveluksen, että seuraatte\nmukana tunnin tai pari? Alotamme käynnillä Aldgaten asemalla. Hyvästi,\nMycroft! Saatpahan jo iltaan mennessä jotain tietoja. Mutta varotan jo\nedeltäkäsin sinua odottamasta mitään erikoisia tuloksia.\n\n\n\n\nIII.\n\n\nTuntia myöhemmin olimme Holmes, Lestrad ja minä sillä paikalla, mistä\nWestin ruumis oli löydetty. Kookas, punatukkainen, vanha mies edusti\nrautatieläisiä.\n\n-- Niin, tästä me hänet löysimme, virkkoi hän, osottaen erästä paikkaa\nnoin kolmen askeleen päässä radalta. Se ei ole voinut vieriä tänne,\nsillä tässä ei ole mitään aukkoa, niinkuin huomaatte. Senvuoksi on se\ntäydytty heittää junasta -- nähtävästikin siitä, joka kulki tästä ohi\nmaanantai-iltana keskiyön aikana.\n\n-- Onko tarkastettu vaunut ja onko huomattu minkäänlaisia jälkiä\nottelusta?\n\n-- Emme ole mitään sellaisia havainneet, eikä mitään pilettiä ole\nlöytynyt.\n\n-- Eikö vaunun ovi ollut jäänyt auki?\n\n-- Ei.\n\n-- Aamulla ilmotettiin meille, sanoi Lestrad, että muuan henkilö, joka\nmatkusti Aldgaten ohi paikallisjunalla 11.40 maanantai-yönä, oli\nkuullut sellaisen äänen kuin jotain olisi pudonnut maahan -- nim.\nsilloin kun juna saapui asemalle. Oli kuitenkin niin samea päivä, ettei\nvoinut nähdä mitään. Mutta mitä maailmassa nuo tuossa ovat, hra Holmes?\n\nYstäväni seisoi ja tirkisteli mitä suurimmalla kiintymyksellä raiteita\nsiinä, missä ne kääntyvät tunnelista. Aldgate on risteys ja siinä\nmuodostavat raiteet kokonaisen verkon. Niihin oli nyt hänen silmänsä\nkiintyneet.\n\n-- Vaihderaiteet, mutisi hän, vaihderaiteet. --\n\n-- No, mitä niissä? Mitä tarkotatte?\n\n-- Eihän vaihderatoja ole niin montaa tällä linjalla?\n\n-- Ei, niitä ei ole montaa.\n\n-- Ja myöskin mutka. Vaihderaiteet ja mutka. Jupiterin nimessä!\n\n-- Mitä se on, hra Holmes? Oletteko huomannut jotain?\n\n-- Ei, iski vain päähäni muuan ajatus, ei muuta. Mutta asiahan tulee\nmieltäkiinnittäväksi. Minä en näe ollenkaan veren jälkiä radalla.\n\n-- Ei, tuskin ollenkaan verta.\n\n-- Mutta sikäli kuin käsitän, on haava hyvin paha.\n\n-- Molemmat jalat ovat murskaantuneet; muuten ei huomattu minkäänlaisia\nulkonaisia väkivallanmerkkejä.\n\n-- Kuitenkin täytyy otaksua, että verta on vuotanut. Olisikohan aihetta\nminunkin tarkastaa se juna, mistä tuo mainittu matkustaja oli kuullut\nputoamisen.\n\n-- Enpä luule, hra Holmes. Veturi on päästetty jo irralleen ja vaunut\novat vaihdetut eri paikkoihin. Voin sitäpaitsi vakuuttaa teille, hra\nHolmes, että jokainen vaunu on tutkittu mitä tarkimmin. Tein sen itse.\n\nYstäväni suurimpia heikkouksia oli se, että hän oli kärsimätön\nsellaisten henkilöiden keskuudessa, jotka olivat lahjattomampia kuin\nhän.\n\n-- Uskon sen mielelläni, virkkoi hän ja siirtyi syrjään, Voi olla,\netten tahtoisi tutkia juuri vaunuja. Watson, olemme valmiit. Emme tahdo\nvaivata teitä enää, hra Lestrad. Luulen, että me nyt menemme\nWoolwichiin.\n\nLondon Bridgessä kirjoitti Holmes veljelleen sähkösanoman. Se kuului:\n\n\"Näkyy vähän valoa pimeydessä, mutta mahdollisesti se sammuu. Toimita\nmeille Baker Streetille täydellinen luettelo kaikista ulkomaalaisista\nvakoilijoista ja kansainvälisistä asiamiehistä Englannissa sekä heidän\nosotteensa. Sherlock.\"\n\n-- Se voi olla meille hyödyksi, Watson, virkkoi hän astuessamme\nWoolwichiin vievään junaan. Olemme todellakin kiitollisuudenvelassa\nMycroftille, joka on antanut meille näin äärettömän mieltäkiinnittävää\ntoimitettavaa. Huomasin hänen jännittyneistä, tarmokkuutta osottavista\nkasvonpiirteistään, että hänen aivoissaan liikkui jotain erityistä.\nTässä jutussa on ainehistoa. Ensin se tuntui hyvin epäselvältä. Olinkin\naika pöllöpää käsittämään mitään.\n\n-- Minä en vieläkään käsitä mitään.\n\n-- Mikä tulee tulokseksi, sitä en minäkään vielä tiedä. Mutta\ntoimintasuunnitelma minulla jo on. Mies kuoli muualla ja hänen\nruumiinsa oli pantu vaunun katolle.\n\n-- Katolleko?\n\n-- Niin, eikö ole harvinaista? Mutta tutkikaamme lähemmin asiaa. Onhan\nkylläkin merkillistä, että se löydettiin siltä paikalta, missä juna\ntekee kierroksen, samalla siirtyessään toisille raiteille. Eikö juuri\ntällaisella paikalla junan päällä ollut esine putoa maahan? Ja\nottakaamme myöskin huomioon, että tällä paikalla ei ollut verta.\nLuonnollisesti ei sitä ollut, koska veri oli valunut siitä jo muualle.\nJokaisella näillä tosiasioilla on itsessään suuri merkitys. Yhteensä ne\nmuodostavat kokonaisuuden.\n\n-- Entä piletti! huudahdin minä.\n\n-- Juuri niin. Me emme voineet ymmärtää sitä, ettei mitään pilettiä\nlöydetty. Sepä sen selittääkin. Kaikki sopii yhteen.\n\n-- Mutta joskin kaikki tämä on oikein, emme sittenkään voi ymmärtää\nhänen kuolemaansa. Se ei ole tullut tästä sen käsitettävämmäksi,\npikemmin vielä sekavammaksi.\n\n-- Ehkä, sanoi Holmes miettiväisenä.\n\nHän vaipui syviin mietteisiin ja pysyi niissä siihen asti kuin juna\nvihdoin oli saapunut Woolwichin asemalle. Siellä hän otti vaunut ja\nveti esille Mycroftin paperit lompakostaan.\n\n-- Meidän on tehtävä iltapäivällä muutamia vierailuita, virkkoi hän, ja\nolen tuuminut, että ensin menisimme sir James Waltersin luo.\n\nHän asui hienossa huvilassa, joka oli aina Themsiin asti ulottuvien\nalueiden ympäröimä. Kun pääsimme perille, hälveni usva ja heikko\nauringonvälke pääsi valaisemaan ympäristöä. Palvelija avasi portin.\n\n-- Sir James kuoli tänä aamuna, herra, virkkoi palvelija juhlallisella\näänellä.\n\n-- Hyvä jumala! huudahti Holmes kauhistuneena. Miten hän kuoli?\n\n-- Ehkä tahdotte mennä sisälle, sir, tervehtimään hänen veljeään,\neversti Valentinia?\n\n-- On kai parasta, että teemme sen.\n\nMeidät vietiin puolipimeään tupaan, missä tapasimme hyvin\nkorkeakasvuisen, kauniin miehen, noin viidenkymmenen vuotiaan, vainajan\nnuoremman veljen. Hänen sekava katseensa, kuumeiset posket ja\nharjaamaton tukkansa -- kaikki puhuivat äkillisestä iskusta, joka oli\nperhettä kohdannut. Hän puhui sekavin sanoin asiasta.\n\n-- Syy oli tuossa hirveässä skandaalissa, sanoi hän. Veljeni, sir\nJames, oli hyvin arka kunniastaan, siksi hän ei voinut kestää tällaista\njuttua. Se musersi hänen sydämensä. Hän oli aina niin ylpeä\nkonttoristaan -- tämä oli julma isku.\n\n-- Olimme toivoneet, että hän antaisi meille joitakin viittauksia,\njotka edistäisivät asian selville saamista.\n\n-- Vakuutan teille, että asia oli hänelle yhtä salaperäinen kuin\nkaikille muille. Hän oli ilmoittanut poliisille kaikki, mitä tiesi.\nTietysti hän ei epäillyt Cadogan Westin syyllisyyttä. Mutta muuten oli\nasia hänelle hämärä.\n\n-- Ja tekään ette voi antaa mitään valaistusta juttuun?\n\n-- En tiedä muuta, kuin mitä olen lukenut ja kuullut. En suinkaan tahdo\nolla epäkohtelias, herra Holmes, mutta te ymmärrätte, että olemme\nnykyään kovasti kuohuksissa, ja pyydän senvuoksi, ettette jatkaisi\nkeskustelua.\n\n-- Tämä oli tosiaankin odottamaton tapaus, virkkoi ystäväni,\npalattuamme jälleen ajoneuvoihin. Lieneekö hän kuollut luonnollisen\nkuoleman, vai oliko tuo vanha kujeilija tehnyt itsemurhan? Jos asia on\njälkimäisellä tavalla, lienee se merkki siitä, että äijällä oli jotain\nkatumista, ettei hän ole täyttänyt velvollisuuksiaan? Tätä kysymystä\nsaamme tulevaisuudessa pohtia. Nyt on meidän mentävä Cadogan Westin\nasuntoon.\n\n\n\n\nIV.\n\n\nCadogan Westin asunto oli pieni, hyvässä kunnossa oleva talo\nsivukaupungilla. Tapasimme hänen äitirukkansa, joka oli niin surun ja\nkauhistuksen vallassa, ettei hyödyttänyt mitään jutella hänen kanssaan.\nMutta siellä oli nainen, jonka kasvot olivat liidunvalkoiset. Hän\nesitteli itsensä neiti Violet Westburyksi, kuolleen miehen morsiameksi.\nHän oli se, joka oli viimeksi nähnyt hänet tuona onnettomana yönä.\n\n-- En voi selittää sitä, hra Holmes, sanoi hän. En ole voinut nukkua\nsilmänräpäystäkään sen jälkeen -- olen vain ajatellut, ajatellut,\najatellut, mitenkä tuo kaikki on mahdollista. Arthur oli rehellisin,\nritarillisin ja eniten isänmaataan rakastava mies koko maailmassa.\nMieluimmin hän olisi hakannut poikki oikean kätensä kuin myynyt jonkun\nvaltiosalaisuuden. Ei kukaan, joka hänet tunsi, voi uskoa, että hän on\npettänyt maansa.\n\n-- Mutta kaikki selvillekäyneet tosiseikat, neiti Westbury?\n\n-- Sanoinhan, että minun on mahdoton selittää tuota kaikkea.\n\n-- Oliko hän rahapulassa?\n\n-- Ei. Hän tarvitsi hyvin vähän ja palkkansa oli varsin riittävä. Hän\noli säästänyt muutamia satoja ja aikomuksemme oli mennä naimisiin\nuutenavuotena.\n\n-- Oliko koskaan huomattu hänessä minkäänlaisia mielisairauden\nmerkkejä? Kuulkaa nyt, neiti Westbury, teidän täytyy olla aivan suora\nminua kohtaan.\n\nYstäväni terävä silmä oli huomannut, että tuo nainen värähti viimeiset\nsanat kuullessaan. Hän punastui ja ajatteli.\n\n-- Niin, sanoi hän lopuksi, minulla oli kyllä viime aikoina aavistus\nsiitä, että hänellä oli jotain sydämellään.\n\n-- Kauanko aikaa?\n\n-- Ainoastaan viime viikon ajan. Hän oli sanaton ja umpimielinen. Hän\npelkäsi jotain, mikä koski hänen virkaansa konttorissa. \"Mutta se on\naivan liian vakavaa voidakseni puhua siitä sinulle.\" Niin hän sanoi.\nEnempää en saanut häneltä tietää.\n\nHolmes näytti totiselta.\n\n-- Edelleen, neiti! Puhukaa sittenkin, vaikka teidän pitäisi puhua\nhäntä vastaan.\n\n-- En tiedä mitään muuta. Erään kerran tuntui minusta kuin hän olisi\nollut melkein sanomaisillaan sen minulle. Hän mainitsi usein, kuinka\ntärkeä tuo salaisuus oli, ja muistelen hänen virkanneen, että\nulkomaalaiset vakoojat tahtoisivat suorittaa hänelle hyvän hinnan, jos\nsaisivat sen.\n\nYstäväni kasvot synkistyivät synkistymistään.\n\n-- Entä sitten?\n\n-- Hän virkkoi, että tuollaisissa asioissa luonne höltyy ja että\npetturin on helppo anastaa nuo piirustukset.\n\n-- Milloin hän sen sanoi?\n\n-- Aivan äskettäin.\n\n-- Kertokaa minulle, mitä tapahtui viimeisenä iltana.\n\n-- Olimme aikoneet mennä teatteriin. Päivä oli sumuinen. Lähdimme ja\najoimme konttorin ohi. Äkkiä hän katosi.\n\n-- Sanomatta mitään?\n\n-- Jotain hän huusi. Minä odotin häntä, mutta hän ei palannut.\nSeuraavana aamuna saimme tiedon konttorista. Niin, kello yhdentoista\najoissa kuulimme tuon kamalan uutisen. Voi, herra Holmes, jospa\nvoisitte pelastaa hänen kunniansa! Se merkitsisi paljon!\n\nHolmes pudisti päätään.\n\n-- Tule, Watson, sanoi hän, menkäämme konttoriin, missä paperit olivat.\n\n-- Tuon nuoren miehen avioliitto on syynä hänen tekoonsa, virkkoi\nHolmes ajaessamme pois. Hän ajatteli tietystikin rahoja. Tuuma oli\nkypsynyt hänessä senjälkeen kun hänelle oli puhuttu asiasta. Hän on\nvoinut tehdä tuon tytön kanssarikolliseksi kertomalla hänelle\nsuunnitelmistaan. Ush, se on likainen juttu!\n\n-- Mutta, Holmes, miehen luonteelle on myös jotain arvoa annettava.\nMiksi hän olisi juossut tytön luota keskellä katua mennessään tekemään\nrikoksensa?\n\n-- Niinpä niin, se kyllä on seikka, joka puhuu vastaan.\n\n-- Asian ilmaiseminen käy tytölle vaikeaksi.\n\nHerra Sidney Johnson, vanhin konttorivaltuutettu, otti meidät vastaan\nsillä kohteliaisuudella, jonka ystäväni nimikortti aina saa aikaan. Hän\noli laiha mies, keski-ikäinen, nenällään silmälasit. Hänen kätensä\nvapisivat paperien katoamisesta johtuneesta mielenliikutuksesta.\n\n-- Tämä on kauheata, herra Holmes, kerrassaan kauheata! Oletteko\nkuullut, että päällikkö on kuollut?\n\n-- Tulemme juuri hänen luotaan.\n\n-- Konttorissa on kaikki ylösalasin. Päällikkö kuollut, Cadogan West\nkuollut, paperit varastetut. Herra jumala, sitä on kauheata ajatella!\nEttä West saattoikin tehdä moisen työn!\n\n-- Onko sitten niin varmaa, että hän on rikoksellinen?\n\n-- En voi muutakaan ymmärtää. Ja kuitenkin luotin minä häneen yhtä\npaljon kuin itseeni.\n\n-- Milloin suljettiin konttori maanantaina?\n\n-- Kello 5.\n\n-- Tekö suljitte?\n\n-- Olen aina viimeinen mies.\n\n-- Missä olivat piirustukset?\n\n-- Rautakaapissa. Panin ne sinne itse.\n\n-- Onko rakennuksessa mitään vahtia?\n\n-- On, mutta hänen tulee vartioida muitakin osastoja. Hän on entinen\nsotamies ja ehdottomasti luotettava. Hän ei huomannut mitään erikoista\nsinä iltana. Päivä olikin hyvin sumuinen.\n\n-- Otaksukaamme, että jos Cadogan West tuli sisään rakennukseen\nkonttoriajan jälkeen, piti hänellä olla kolme eri avainta päästäkseen\nkaappiin -- eikö niin?\n\n-- Aivan niin. Avain ulko-oveen, avain konttoriin ja avain kaappiin.\n\n-- Sir James Walters ja te olitte ainoat, joilla oli nuo avaimet?\n\n-- Minulla ei ollut avaimia oviin, vain kaappiin.\n\n-- Oliko sir James luotettava toimissaan?\n\n-- Luulen, että hän oli. Joka tapauksessa tiedän, että nuo kolme\navainta olivat hänellä erityisessä renkaassa.\n\n-- Oliko tuo rengas hänellä mukanaan matkustaessaan Lontooseen?\n\n-- Niin hän sanoi.\n\n-- Entäs teidän avaimenne, eikö se ole ollut silmänräpäystäkään poissa\nteiltä?\n\n-- Ei koskaan!\n\n-- Silloin on Westillä, jos hän kerran on syyllinen, täytynyt olla\nväärä avain. Häneltä ei kuitenkaan ole sellaista löydetty. Ja toiselta\npuolen: jos joku konttorin virkailijoista olisi aikonut myydä\npiirustukset, eikö siinä tapauksessa hänen olisi ollut viisainta\njäljentää ne kuin ottaa alkuperäiset?\n\n-- Sellaisten jäljentäminen vaatii paljon teknillistä kykyä.\n\n-- Eikö sir Jamesilla, teillä tai Westilla ollut niin paljon sellaista\ntaitoa!\n\n-- Olipa kyllä! Mutta minä pyydän, herra Holmes, älkää sekottako minua\njuttuun! Mitä hyötyä siitä on -- löydettiinhän paperit Westiltä!\n\n-- Eipä niinkään, mutta se juuri on merkillistä, että hän olisi ottanut\npiirustukset, kun hän kerran olisi voinut ne jäljentää.\n\n-- Niin, se on merkillistä, mutta joka tapauksessa on hän sen tehnyt.\n\n-- Tähän juttuun liittyy joukko selittämättömiä seikkoja. Kolmea\njäljennöstähän kaivataan vielä. Ne ovat tärkeimmät, eikö niin?\n\n-- Niin.\n\n-- Arveletteko, että se, jolla on hallussaan nuo kolme paperia, voi\nniistä täydellisesti suunnitella Bruce-Partingtonin vedenalaisen\nlaivan?\n\n-- En ole varma siitä. Ne paperit, joissa on kahdenkertaisten\nilmavaihdosten ja itsetoimivien ovien piirustukset, ovat eräässä niistä\npapereista, jotka on saatu takaisin. Muuan ulkomaalainen teki ennen\nnämä samat keksinnöt, mutta ei osannut rakentaa venettä. Se nyt\ntahdottaisiin oppia.\n\n-- Siis ovat nuo kolme poissaolevaa paperia tärkeimmät?\n\n-- Epäilemättä.\n\n-- Luvallanne tarkastelen vähäsen täällä konttorissa.\n\nHolmes tutki kaapin lukon, konttorin oven ja ikkunaraudoituksen. Mutta\nvasta kun hän oli tullut pihalle huomasin, että hän oli tehnyt jonkun\nmieltäkiinnittävän havainnon. Ikkunan edessä kasvoi laakeripuu ja sen\noksat olivat jonkun verran taipuneet ja reveltyneet. Hän tutki niitä\nhyvin tarkasti, samoinkuin myös melkein näkymättömiä jälkiä maassa sen\nlähellä. Lopuksi pyysi hän ensimäisen konttorivaltuutetun sulkemaan\nikkunan rautatangot, ja Holmes osotti minulle, miten niiden välistä\nsaattoi selvästi nähdä, mitä konttorissa tapahtui.\n\n-- Jäljet ovat jo vanhat, joten niistä on vaikea eroittaa mitään. Ne\nvoivat tai eivät voi merkitä jotain. No niin, Watson, luulenpa, ettei\nmeillä ole enää mitään tekemistä täällä Woolwichissa. Täällä emme ole\nerikoisempaa hyötyneet. Katsotaanpa, olemmeko onnellisempia Lontoossa.\n\nVähän ennenkuin lähdimme asemalta, saimme tietää jotain lisää.\nPilettikonttorin virkamies, joka tunsi Cadogan Westin ulkonäöltä,\nkertoi nähneensä hänet maanantai-iltana ja tiesi, että hän matkusti\nLontooseen 8.15. Hän oli yksin ja osti kolmannen luokan piletin London\nBridgeen. Kertojamme oli huomannut hänen olleen hyvin hermostuneen.\nMaksaessaan piletin vapisivat hänen kätensä huomattavasti. Aikataulusta\nsaimme selville, että juna 8.15 oli ensimäinen, jolla West oli\nsaattanut matkustaa, erottuaan morsiamestaan klo 7.30.\n\n-- En muista, Watson, virkkoi Holmes, hetken mietittyään, että meillä\nmoneen vuoteen on ollut tutkittavanamme jotain näin vaikeata asiaa.\nJoka askeleella tapaamme vastuksia. Mutta kuitenkin olemme joka\ntapauksessa edistyneet.\n\nTutkimuksemme Woolwichissa ovat pääasiallisesti tuottaneet tuloksia,\njotka ovat Cadogan Westiä vastaan. Havaintoni ikkunasta johdattavat\nminut kuitenkin toisiin ajatuksiin. Otaksukaammepa esimerkiksi, että\njoku ulkomaalainen asiamies on lähennellyt häntä. Se on voinut tapahtua\nsellaisella tavalla, ettei hän ole voinut puhua siitä, mutta joka\ntapauksessa on se johdattanut hänen ajatuksensa siihen suuntaan, mitä\nhän on lausunut morsiamelleen. Otaksukaamme sitten, että kun hän oli\nmatkalla teatteriin tuon nuoren naisen kanssa, huomasi hän äkkiä\nsamaisen asiamiehen, joka kulki merikomennuskunnan taloa kohti. Hän oli\ntarmokas, päättäväinen ja velvollisuuden poika. Hän seurasi miestä,\nsaapui ikkunan luo ja nähtyään, että paperit varastettiin, alkoi hän\najaa varasta takaa. Tällä tavalla selvitämme sen, ettei kenkään voinut\nottaa alkuperäisiä papereita, kun hän kerran osasi ne jäljentää.\n\n-- Entäs sitten?\n\n-- Olisi luullut, että Cadogan West olisi tehnyt hälyytyksen, jotta\nvaras olisi saatu kiinni. Miksi hän ei nostanut melua? Olisiko se\nvoinut olla joku hänen päälliköistään konttorissa, joka otti paperit?\nSe selittäisi Cadogan Westin toimintatavan. Tai ehkä oli varas päässyt\nWestiä pakoon junaan, ja West oli rynnännyt Lontooseen tavatakseen\nhänet hänen omassa asunnossaan, tietäen nimittäin, missä varas asui.\nVoi siis selittää, miksi hän niin yht'äkkiä karkasi morsiamensa luota.\nNyt löydämme sitten Westin ruumiin, taskussaan noista papereista\nseitsemän. Sitä emme vielä osaa selittää. Aikomukseni on nyt alottaa\ntutkimukseni toiselta suunnalta. Jos vain Mycroft oli lähettänyt meille\nosoteluettelon, voimme sieltä valita miehen ja alkaa seurata jälkiä...\n\n       *       *       *       *       *\n\nAivan oikein, luettelo on meitä odottamassa Baker Streetillä. Muuan\ndepartementin lähetti oli sen tuonut tulisella kiireellä. Holmes katsoi\nsitä ja heitti sen sitten minulle.\n\n-- Siinä on joukko poikasia, mutta harvoja voi ottaa lukuun, kun on\nkyseessä näin vaikea asia. Ainoat, joita voi hiukan ajatella, ovat:\nAdolph Meyer, Great George Street 13, Westminister, Louis La Rothiere,\nCampden Mansions, Notting Hill sekä Hugo Oberstein, Caulfield\nGardens 13, Kensington. Sähkösanoman loppu kuului seuraavasti:\n\"Viimeksimainitusta tiedämme, että hän oli kaupungissa maanantaina.\nSamoin on saatu tietää, että hän on matkustanut pois. Iloisena siitä,\nettä edes hieman valoa on tullut juttuun, odottaa hallitus tietoja\nsinun toiminnastasi. Korkeimmalta taholta on tehty huomattavia\nesityksiä. Kuningasvalta ja hallitus ovat sinun palveluksessasi, jos\nniitä tarvitset. -- Mycroft.\"\n\n-- Luulenpa, virkkoi Holmes, etteivät kaikki kuningattaren hevoset ja\nhänen sotilaansa voi auttaa minua hituistakaan työssäni.\n\nHän oli levittänyt eteensä suuren Lontoon kartan ja kumartunut\ntutkimaan sitä.\n\n-- Katsopas vain, sanoi hän, tyytyväisenä, onni alkaa olla lopuksikin\nmeille myötäinen. Toivon, että sittenkin selviydymme kaikesta.\n\nHän löi minua olalle äkkinäisessä hullunkurisuuden puuskassa.\n\n-- Minä menen nyt ulos. Toimitan hieman tiedusteluja. En tahdo\nkuitenkaan toimia mitään ilman uskollista toveriani. Jää sinä nyt\nkotiin, minä olen täällä takaisin tunnin kuluttua. Jos aika tuntuu\nsinusta pitkältä, niin ota esille kynä ja mustetta ja ala kuvauksesi\nsiitä, miten pelastimme isänmaamme.\n\n\n\n\nV.\n\n\nKoetin tehdä johtopäätöksiä hänen menettelystään, sillä minä tiesin\nhyvin, että hänen iloisuuteensa olivat täydet syyt. Koko pitkän\nmarraskuun illan odotin kärsimättömänä hänen paluutaan. Viimeinkin\nkello vähän yli yhdeksän tuotiin minulle kirjelappu, joka sisälsi\nseuraavaa:\n\n\"Syön päivällistä Golduisin ravintolassa, Gloucester Road, Kensington.\nTule tänne pian. Ota mukaasi murtorauta, tiiriikka, salalyhty ja\nrevolveri. S.H.\"\n\nSepä vasta oli kaunis kokoelma kapistuksia kunniallisen porvarin\nkannettavaksi. Pistin ne kaikki nutun taskuun, otin ajurin ja ajoin\nmäärättyyn paikkaan. Siellä, kauniisti sisustetussa italialaisessa\nravintolassa istui ystäväni pienen, pyöreän pöydän ääressä.\n\n-- Oletko jo aterioinut? Vai olet, no, juo sitten kanssani kahvia ja\nlikööriä. Muistapa myös isännän sikaareita. Ne eivät ole niinkään\nhuonoja! Onko sinulla muassasi pyytämäni esineet?\n\n-- Ne ovat taskussani.\n\n-- Mainiota! Annapa minun nyt muutamin sanoin tutustuttaa sinut siihen,\nmitä on tekeillä. Olemmehan päässeet selville siitä, Watson, että tuon\nnuoren miehen ruumis oli pantu vaunun katolle. Olin siitä seikasta\nvarma heti kun tein sen johtopäätöksen, että ruumis oli pudonnut\nkatolta eikä vaunusta.\n\n-- Eikö se olisi voinut pudota sillalta?\n\n-- En usko sitä. Jos lähemmin tarkastelet kattoa, huomaat, että se on\nhieman kupera eikä sivuilla ole mitään suojustimia. Senvuoksi voimme\nvarmasti otaksua, että nuori Cadogan West oli pantu sinne.\n\n-- Missä hän sitten olisi sinne pantu?\n\n-- Sepä meidän juuri pitää saada tietää. Se on saattanut tapahtua vain\nyhdellä tavalla. Tiedäthän, että maanalainen rautatie tulee tunnelista\neräässä yksinäisessä paikassa West Endissä. Muistelen hämärästi, että\nerään talon ikkunat olivat vain muutaman askeleen vaunuja korkeammalla.\nVoi olla varsin mahdollista, että ruumis on heitetty vaunun katolle\njuuri tuon talon ikkunasta.\n\n-- Se ei tunnu laisinkaan todenmukaiselta.\n\n-- Epätodenmukainen on useinkin todellisuus. Kun sain tietää, että\nkansainvälinen johtava asiamies, joka on poistunut Lontoosta, asui\neräässä talossa tuon rautatien vieressä, ilostuin niin että -- -- sinä\nvarmaankin hämmästyit riemukkuuttani!\n\n-- Vai niin, siis siitä syystä!\n\n-- Niin. Henkilö on Hugo Oberstein, Caulfield Gardens 13. Alotin\ntutkimukseni Gloucester-Roadin asemalta, missä lähdin erään apumiehen\nkera käymään pitkin linjaa. Tulin tyytyväiseksi huomatessani, että\nCaulfield Gardenin talojen taka-ikkunat ovat radallepäin vielä sitä\nsuuremmalla syyllä kun kuulin, että maanalaisen radan junat usein\nseisovat siinä muutaman minuutin, odottaen vastaantulevaa, suurempaa\njunaa.\n\n-- Suuremmoista, Holmes! Sinulla on siis kaikki selvillä.\n\n-- Niin, sitä myöten. Edistymme, mutta päämaalia ei silti vielä ole\nsaavutettu. No niin, kun olin nähnyt talon takapuolen, kävelin ympäri\nnähdäkseni myöskin fasaadin. Tulin vakuutetuksi siitä, että lintu on\nlentänyt pois. Se oli suuri talo, joka ei suinkaan täyttänyt\nerityisempiä kauneusvaatimuksia. Oberstein asui siellä yhden ainoan\npalvelijan kanssa, joka kaikesta päättäen on hänen liittolaisensa ja\nuskottunsa. Oberstein on matkustanut Europan puolelle viemään saalista\n-- mutta pakenemisaikomusta hänellä ei ole, sillä hänen ei tarvitse\npelätä tulla vangituksi, eikä hän ole voinut ottaa huomioon, että joku\namatööri panisi toimeen kotitarkastuksen. Mutta mepäs panemmekin\ntoimeen salaisen kotitarkastuksen.\n\n-- Emmekö voisi hankkia itsellemme valtuutta tunkeutua sinne sisään\nvapaasti.\n\n-- Tuskin.\n\n-- Mitä meillä muuten on siellä tekemistä?\n\n-- Mistä voi tietää, minkälaisia kirjeitä sieltä löydämme.\n\n-- Tämä ei minusta tunnu oikein hyvältä.\n\n-- Hyvä ystävä, sinä voit vaikka jäädä vain vahtimaan puutarhaan, jos\nniin tahdot. Meillä ei ole aikaa viivytellä. Ajattele vain Mycroftia,\nkorkeita virastoja, hallitusta ja sitä korkeata henkilöä, joka odottaa\nsaavansa meiltä tietoja. Meidän on välttämätöntä lähteä nyt.\n\nVastaukseksi minä nousin pöydästä.\n\n-- Sinä olet oikeassa, Holmes, menkäämme!\n\nHolmes nousi ja puristi kättäni.\n\n-- Tiesin kyllä, ettet sinä peräytyisi, virkkoi hän, ja minä näin hänen\nsilmissään ilmeen, jota melkein voi kutsua helläksi. Seuraavassa\nsilmänräpäyksessä oli hän jälleen sama rautainen, käytännöllinen mies\nkuin ennenkin.\n\n-- Sinne on melkein puolen peninkulmaa. Astukaamme sinne. Älä hukkaa\ntyökalujamme! Jos sinä nyt pidätettäisiin epäiltävänä henkilönä, olisi\nse suuri onnettomuus.\n\nCaulfield Gardens oli rivi pilarifasaadeilla varustettuja taloja, joka\non niin tavallista Lontoon West Endissä Victorian hallituskauden\nkeskivaiheilla. Jossain talossa oleskeli lapsilauma, kuulimme kauas\nlasten helakkaa naurua ja pianon rämpyttämistä. Päivä oli sumuinen, ja\nnäin ollen suojeli se meitä ystävällisesti. Holmes oli sytyttänyt\nlyhdyn ja valaisi sillä talon suurta ovea.\n\n-- Tämä ei käy helpolla, sanoi hän. Oven takana on varmaankin vahva\npuomi. Luulen, että pääsemme paremmin sisään pihan puolelta.\n\nMinuutti sen jälkeen olimme pihamaalla. Juuri kun olimme päässeet\npiiloon, kuulimme poliisin askeleita. Kun ne olivat häipyneet, alkoi\nHolmes työskennellä alimmaisen oven kanssa. Huomasin, mitenkä hän\nponnisti kaikki voimansa. Viimein ovi aukesikin, päästäen terävän\nkirahduksen. Astuimme pitkin pimeätä käytävää ja menimme ylös ylisten\nrappusia. Hänen pieni lamppunsa valaisi erään ikkunan.\n\n-- Katsokaamme nyt, Watson!\n\nHän avasi ikkunan, ja me kuulimme junan kaukaista kohinaa, joka läheni.\n\n-- Tästä ne ovat heittäneet ruumiin. Mutta mitä tuolla on? Ei ole\nepäilystäkään, etteivät nuo olisi veripilkkuja.\n\nHolmes osotti muutamia pikkusia pilkkuja ikkunan laudalla.\n\n-- Niitä on myös kivirappusissa. Näyte on täydellinen. Odottakaamme\ntässä siksi kuin juna menee ohi.\n\nMeidän ei tarvinnut odottaa kauvan. Juna tuli kohisten ja pysähtyi\njuuri ikkunan alle. Ei ollut kuin noin neljä jalkaa ikkunasta vaunun\nkatolle. Holmes sulki hiljaa ikkunan.\n\n-- Näin pitkällä me nyt olemme, Watson. Mitä sinä arvelet?\n\n-- Tämä on mestarinäyte. Milloinkaan sinä et ole tehnyt mitään näin\nsuuremmoista.\n\n-- En ole kanssasi yhtä mieltä siitä. Siinä silmänräpäyksessä kun tein\nsen havainnon, että ruumis on pantu vaunun katolle, seurasi kaikki\nitsestään. Suurimmat vaikeudet kuitenkin ovat vielä edessä. Mutta ehkä\nlöydämme täältä jotain, mikä auttaa meitä.\n\nMenimme kyökin portaita toiseen kerrokseen. Ruokasalissa ja\nmakuuhuoneessa ei ollut mitään merkillistä. Kolmannessa sen sijaan oli\njotakin, jota ystäväni alkoi tarkkaan tutkia. Siellä oli paljon kirjoja\nja papereita, ja oli huone nähtävästi ollut työhuoneena. Lokero\nlokerolta, kaappi kaapilta tarkasti Holmes johdonmukaisesti ja\njärjestyksessä huoneen, mutta ei kertaakaan voinut hänen vakavilla\nkasvoillaan huomata mitään erikoisempaa ilmettä. Tunnin kuluttua emme\nolleet vielä asiassamme pitemmällä kuin tullessammekaan.\n\n-- Se viekas koira on peittänyt kaikki jälkensä, sanoi hän. Hän ei ole\njättänyt jälkeensä mitään, josta voisi päästä hänen kimppuunsa. Hänelle\nvaarallisen kirjevaihtonsa on hän hävittänyt tahi vienyt pois.\n\nHän otti kirjoituspöydältä pienen arkkusen ja avasi sen. Siinä oli\nkaikenlaisia papereita, joissa oli kuvioita ja laskuja, mutta niistä ei\npäässyt selville, mitä niillä tarkoitettiin. Usein toistetut sanat,\nkuten \"seinänpaine\" ja muut sellaiset, viittasivat siihen, että\nkysymyksessä olivat vedenalaiset laitokset. Kärsimättömästi heitti\nHolmes ne syrjään. Sitten hän löysi pienen paperikäärön, jossa oli\nsanomalehtileikkeleitä. Hän levitti ne pöydälle ja samalla näin hänen\nkasvonilmeensä kirkastuvan.\n\n-- Mitähän tämä on Watson? -- Ja tämä? Kokoelma ilmoituksia ja\nvastauksia. \"Daily Telegraph'in\" hakukuulutuksia aluksi. Tämä lienee\nensimäinen:\n\n\"Toivon kuulevani jotakin pian. Olkoon menneeksi hintaan nähden.\nKirjoita perinpohjin kirjeessä tulevalla osotteella. -- Pierrot.\"\nSeuraava: \"Liian monimutkaista kerrottavaksi. Täytyy saada täysin\nselväksi. Rahat saatavana tavaroita vastaan. -- Pierrot.\"\n\nJa näin: \"Alkaa olla kiire. Ottakoon tarjouksensa takaisin, ellei\nsopimusta noudateta sanasta sanaan. Sopimus kirjeellisesti. Vahvistan\nsen ilmotuksessa -- Pierrot.\"\n\nLopuksi: \"Maanantai-iltana yhdeksän jälkeen. Kaksi lyöntiä. Ainoastaan\nme itse. Älkää olko niin epäluuloinen. Maksu kilisevässä kullassa\ntavaroita vastaan. -- Pierrot.\"\n\n-- Selvä ja täydellinen todistus, Watson! Nyt on vain mies saatava\nkiinni!\n\nHän vaipui syviin mietteisiin ja rummutteli sormillaan pöytään. Äkkiä\nhypähti hän ylös.\n\n-- Kentiesi se ei olekaan niin vaikeata. Meillä ei ole enää täällä\nmitään tekemistä, Watson. Käykäämme sen sijaan läpi \"Daily Telegraph\"\nja lopettakaamme hyvin käytetty päivämme.\n\n       *       *       *       *       *\n\nSeuraavana päivänä saapuivat Mycroft Holmes ja Lestrade sopimuksen\nmukaan aamiaisen jälkeen, ja Sherlock Holmes kertoi edellisen päivän\ntoimista. Poliisimies pudisti päätänsä ja oli hämmästyneen näköinen.\nSellaista me emme voi tehdä poliisilaitoksessa, herra Holmes, sanoi\nhän. Eihän se ole harvinaista, että saavutatte parempia tuloksia kuin\nme. Mutta kerran menette liian pitkälle, nähkääs, ja silloin joudutte\nystävinenne vaikeaan asemaan.\n\n-- Englannin, vaimojemme ja lapsiemme tähden, Watson -- mitä?\nMarttyyrejä isänmaan alttarilla. Mutta mitä arvelet asiasta, Mycroft?\n\n-- Erinomaista, Sherlock! Oivallista! Mutta miten käytät sitä\nhyödyksesi?\n\nHolmes otti pöydältä \"Daily Telegraph'in\".\n\n-- Oletko nähnyt Pierrot'in tämänpäiväisen ilmotuksen?\n\n-- Mitä? Onko taas sellainen ilmoitus?\n\n-- Täällä se on: \"Tänä iltana. Samalla kellonlyömällä. Sama paikka.\nKaksi lyöntiä. Äärimmäisen tärkeätä. Oma turvallisuutemme vaarassa. --\nPierrot.\"\n\n-- Mutta, sanoi Lestrade. Jos hän vastaa, että me olemme ottaneet hänet\nvastaan!\n\n-- Tarkotukseni juuri oli panna ilmotus lehteen siihen vastaukseksi.\nLuullaksemme voimme saada arvotuksen ratkaistuksi, jos molemmilla\nherroilla on aikaa tulla meitä tapaamaan kahdeksan aikaan Caulfield\nGardeniin.\n\n\n\n\nVI.\n\n\nEräs Sherlock Holmesin merkillisimpiä ominaisuuksia on hänen taitonsa\nantaa palttua jollekin jatkuvalle työlle joksikin aikaa ja askarrella\nmuissa, keveimmissä hommissa, silloin kun häntä haluttaa ja kun hän on\nväsynyt. Minä en sitä voi ja päivä tuntuikin loppumattoman pitkältä.\nTulin senvuoksi varsin tyytyväiseksi, kun me vihdoinkin kevyen\npäivällisen jälkeen läksimme toimittamaan tehtäväämme. Lestrade ja\nMycroft odottivat meitä sopimuksen mukaan Gloucester Roadin aseman\nedustalla. Ja kello 9 istuimme kaikki Caulfield Gardensin työhuoneessa\nodottamassa miestä saapuvaksi.\n\nKului tunti ja vielä toinenkin. Lestrade ja Mycroft katsoivat kelloaan\npari kertaa minuutissa. Holmes istui vaiti ja ajatuksissaan\nalaspainunein silmäluomin, mutta joka hermo jännityksessä. Vihdoinkin\nkohotti hän päätään.\n\n-- Nyt hän tulee, virkkoi Holmes.\n\nKuulimme askeleita ja sitten lyöntejä oveen. Holmes nousi, antaen\nmeille merkin, että istuisimme rauhassa. Käytävässä paloi kaasu juuri\nsen verran, että saattoi vaivalla toisensa erottaa. Holmes avasi\nulko-oven ja päästi sisään jonkun olennon. \"Tulkaa tänne!\" kuulimme\nhänen sanovan ja silmänräpäys tämän jälkeen seisoi mies meidän\nedessämme. Holmes oli seurannut häntä aivan hänen jälessään ja -- kun\nmies kääntyi takaisin, huudahtaen hämmästyksestä ja säikähdyksestä,\notti Holmes häntä kauluksesta ja veti hänet takaisin. Vankimme huomasi,\nettä ovi oli lukittu ja Holmes seisoi selin sitä vastaan. Mies katseli\nonnettomana ympärilleen ja kaatui tajuttomana lattialle. Hänen\nleveälierinen hattunsa putosi maahan, hänen huivinsa irtautui kaulasta\nja me näimme pitkän parran sekä erotimme eversti Valentin Waltersin\nkauniit kasvonpiirteet.\n\nHolmes hätkähti hämmästyneenä.\n\n-- Voit kirjottaa, Watson, virkkoi hän, että minä tällä kertaa olen\nollut täysi aasi, ellei tuo vain ole se lintu, jota minä olen\nmetsästänyt.\n\n-- Kuka hän on? kysyi Mycroft.\n\n-- Sir James Waltersin nuorin veli, vedenalaisen laivaosaston\npäällikkö.\n\nKannoimme hänet sohvalle. Vankimme kohottautui ylös, katseli\nympärilleen pelokkain silmäyksin, painoi kädellään otsaansa ja näytti\nsellaiselta, joka ei tahdo uskoa omia havainnoitaan.\n\n-- Mitä tämä on? sanoi hän. Minä tulin tänne vierailulle herra\nObersteinin luokse.\n\n-- Me tiedämme kaikki, eversti Walters, virkkoi Holmes. Minä en\nymmärrä, mitenkä englantilainen gentlemanni on voinut käyttäytyä tuolla\ntavalla! Me tunnemme koko teidän kirjevaihtonne ja tuttavuutenne\nObersteinin kanssa. Siis sillä tavoin kuoli nuori Cadogan West! Neuvon\nteitä rauhoittamaan omaatuntoamme kertomalla meille kaikki -- on\nnimittäin muutamia meille vielä tuntemattomia yksityisseikkoja, jotka\ntahtoisimme saada kuulla teidän omasta suustanne.\n\nMiekkonen painoi kasvonsa käsiinsä. Me odotimme, mutta hänen suustaan\nei lähtenyt sanaakaan.\n\n-- Vakuutan teille, sanoi Holmes, että me tunnemme jutun\npääpiirteissään. Me tiedämme, että te tahdoitte saada rahaa, että te\nlaitatitte itsellenne samallaiset avaimet kuin oli teidän veljellänne,\nettä olitte kirjevaihdossa herra Obersteinin kanssa, joka vastasi\nteille \"Daily Telegraph'issa\". Me tiedämme, että te menitte konttoriin\nmaanantai-iltana, ja että nuori Cadogan West, jolla henkilöllä oli\nsyytä epäillä teitä, huomasi sen. Hän näki, että te varastitte paperit,\nmutta hän ei tahtonut tehdä hälyytystä, syystä, että hän luuli teidän\nottaneen paperit veljellenne Lontoossa. Niinkuin vikkelä mies aina\nseurasi nuori West teitä junaan, seurasi siihen saakka kuin te tulitte\ntähän taloon. Täällä tunkeutui hän sisään ja peittääksenne rikoksenne\nteitte te toisen suuremman rikoksen: murhan.\n\n-- Sitä minä en ole tehnyt! Minä en sitä tehnyt. Jumalan kautta minä\nvannon, etten tehnyt sitä! huusi hän.\n\n-- Kertokaa sitten meille, miten Cadogan West kuoli ja kuinka hänen\nruumiinsa pantiin junan katolle!\n\n-- Minä teen sen. Minä kerron teille totuuden. Sen toisen rikoksen minä\nolen tehnyt. Minä tunnustan sen. Asia on kuten te olette kuvannut.\nMinulla oli velkoja, jotka minun piti maksaa. Oberstein tarjosi minulle\nviisi tuhatta. Minä tarvitsin välttämättömästi rahoja. Tarjous oli sama\nkuin minun pelastukseni. Mutta murhaan minä olen viaton.\n\n-- Miten se tapahtui?\n\n-- Niinkuin sanoitte, epäili hän ja seurasi minua. Oli sumuinen päivä\neikä voinut nähdä kolmea askelta eteenpäin. Minä koputin kaksi kertaa\novelle, ja Oberstein tuli itse aukasemaan. Nuori Cadogan West tahtoi\ntietää, mikä tulisi paperien kohtaloksi. Kun hän tunkeutui sisään, iski\nOberstein häntä päähän. Viisi minuuttia sen perästä kuoli hän. Olimme\naivan pyörryksissä siitä, miten nyt menettelisimme. Silloin Oberstein\nkeksi ajatuksen heittää hänet ikkunan ulkopuolella seisahtavan junan\nkatolle. Mutta ensin silmäsi hän niihin papereihin, jotka minä olin\ntuonut hänelle. Hän sanoi, että kolme niistä oli erittäin tärkeätä, ja\nettä hän tahtoi ne pitää. \"Te ette saa niitä pitää, te ette saa niitä\npitää\", sanoin minä. \"Ajatelkaa, mikä melu syntyy Woolwichissä, jos ne\neivät ole takaisin aamulla.\" \"Minä pidän ne, sillä ne ovat laadultaan\nniin vaikeat, että minun on vaikeata tehdä jäljennökset niistä.\" \"Ne\ntäytyy saada takaisin kaappiin\", sanoin minä. \"Kolme niistä tahdon minä\npitää\", vastasi hän. \"Toiset panemme tuon miehen lompakkoon, niin\nlankeaa syy hänelle.\" Minäkään en keksinyt muuta keinoa ja me teimme\nniin. Odotimme ylisillä puolen tuntia junan tuloa. Kuten sanottu, oli\npäivä sumuinen, joten meidän oli varsin helppoa heittää ruumis junan\nkatolle. Siinä kaikki mitä minä tiedän.\n\n-- Entäs teidän veljenne?\n\n-- Hän ei sanonut mitään. Hän oli kerran tiedustellut minulta avaimia,\njoten minä arvelen, että hän epäili minua. Luin sen hänen silmistään.\nTe tiedätte, hän ei milloinkaan saanut tietää mitään enempää.\n\nHuoneessa vallitsi hiljaisuus. Vihdoin virkkoi Myccroft Holmes;\n\n-- Ettekö voi millään tavalla parantaa tekoanne? Voisitte ehkä jotenkin\nlieventää tuomiotanne!\n\n-- Mitä minä voisin tehdä?\n\n-- Missä on Oberstein ja paperit?\n\n-- En tiedä.\n\n-- Eikö hän ilmottanut mitään osotetta?\n\n-- Hän sanoi, että Hotel du Loupreen osotetut kirjeet tulisivat perille\nhänelle.\n\n-- Teidän vallassanne on siis tehdä selvä asiasta, sanoi Holmes.\n\n-- Teen mitä voin. Tahdon tehdä mitä hyvänsä. Tuo mies on saattanut\nminut perikatoon.\n\n-- Tässä on kynä ja paperia. Istukaa pöydän ääreen ja kirjottakaa minun\nsaneluni mukaan. Kirjottakaa ensin tuo mainittu osote: \"Hyvä herra,\nkatsoen meidän asiaamme olette kai huomannut, että eräät paperit ovat\njäljellä. Olen hankkinut ne ja te voitte ne saada. Se on tuottanut\nminulle erikoisia vaikeuksia, joten pyydän siitä korvausta viisi sataa\npuntaa. En luota postiin, jonka vuoksi en tahdo ottaa tuota summaa\nvastaan muuta kuin kullassa tai pankkiosotteena. Haluaisin matkustaa\nluoksenne, mutta se epäilemättä herättäisi huomiota. Siksi varron teitä\nCharingin Grofs-hotellissa kello 9 lauantaina. Otan vastaan joko kultaa\ntai englantilaisen pankkiosotteen.\"\n\n-- Olenpa hämmästynyt, ellei hän mene tähän ansaan!\n\nJa hän meni. Hän saapui -- ja sai istua viisi vuotta brittiläisessä\nvankilassa. Hänen salkustaan löydettiin nuo kadonneet Bruce-Partington-\npiirustukset, joita hän olisi kaupannut kaikille Europan laivastoille.\n\nEversti Walters kuoli vankilassa pari vuotta jälkeenpäin.\n\nKaikkien näiden tapahtumain perästä oli Holmes äärettömän hyvällä\ntuulella. Muutama viikko viimeksi kerrotun kohtauksen jälkeen saapui\nhän erään kerran kotiin mukanaan äärettömän komea, jalokivellä\nvarustettu neula. Kun tiedustelin häneltä, mistä hän oli sen saanut,\nvastasi hän saaneensa sen eräältä hyvin korkeassa asemassa olevalta\nnaiselta, jolleka hän kerran oli saanut tilaisuuden tehdä pienen\npalveluksen. Enempää hän ei sanonut, mutta minä olen varma, että tuo\nneula aina muistuttaa ystävääni Bruce-Partington-piirustuksista.\n\n\n\n"]