[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fLF-ROm2QP69CoCVdWu412TD5wkCIuWwAW5kR2MsvQB8":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":11,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":11,"gutenbergSubjects":20,"gutenbergCategories":21,"gutenbergSummary":11,"gutenbergTranslators":22,"gutenbergDownloadCount":11,"aiDescription":23,"preamble":24,"content":25},2188,"Savolaesia rupatuksia","Hemmo, Kaarlo",1858,1940,"2188-hemmo-kaarlo-savolaesia-rupatuksia","2188__Hemmo_Kaarlo__Savolaesia_rupatuksia",null,"novelli",[],[],"fi",1927,26166,160777,true,[],[],[],"Kokoelma savolaismurteella kirjoitettuja huumoripitoisia tarinoita ja lyhyitä kertomuksia. Tekstit käsittelevät savolaista elämänmenoa, paikallisia persoonia ja arkisia sattumuksia savolaisella otteella ja kielellä.","Kaarlo Hemmon 'Savolaesia rupatuksia' on Projekti Lönnrotin julkaisu\nn:o 2188. E-kirja on public domainissa koko EU:n alueella, joten emme\naseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen\nk.o. maissa.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","SAVOLAESIA RUPATUKSIA\n\nKirj.\n\nKaarlo Hemmo\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström Osakeyhtiö,\n1927.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nMittee... jos... tuota...\nLänssuomalaeset ja savolaene.\nKun piispa vaevas- eli kunnalliskoessa käv.\nKauppiaan rukkouspäevä.\nOljko se veskarpalo kyynel ja mittee se merkiht?\nUuvenaekane pirturokar.\nMitä kirkonkellot sannoo.\nJoakon kirkkomatka joulu-oamuna.\nSumujärven papin pitkät soarnat ja piispantarkastus.\nSumujärven pappi soatavillaa.\nMyrkky-Mikon kummitus.\nApulaesnimismiehen rakkauven loppu.\nSavolaene soettajana Peerliinissä.\nSakarj Ärrätön.\nMitenkä reätälmestär juhaanuskonjoakit sae.\nYhtä suuria rosvoja.\nKun rehut loppu Vuorelasta.\nPietarin kalansaalis.\nAssarjas Tossavaise parranajamine.\nVoalpappi ja ilimat.\nHiakkalan Ierikka Turkissa sottoo käymässä.\nPiru opettajana rippikoulussa.\nAnoppimuor tulloo!\nPelekee herroja.\nMerille mieltymää.\nKun lak' polovistu evankeeliumin eissä.\nKun lamppuöljylähe löyvvettii.\nKun silimänkeäntäjä nolattii.\nSumujärven papin testamentti.\nMullikka-Lassi ja Pata-Jussi.\nUus keksintö kanahoetoalalla.\nLonkeroveen papin pahakuriset poejjat.\n\n\n\n\nMITTEES... JOS... TUOTA...\n\n\nruvettaes kirjuttammaa ihan sitä oekeeta selevee savonsuomee\nkirjakielen voatimuksista mittää piittoomata? Mittää immeiset siitä\nsanoes? Mut arvoohaa sen kysymättäkkii, että sitä varmaannii siunataa,\nsillä kukapa oi mielelläsä näkis, että sana kirjutettaa, niinkun se\nlausutaannii. Etennii Savonmoan oekeet immeiset siitä tykkee, ne kun ei\npuhheessa enempee ku kirjutuksessakkaa taho kenkkuella ja lenkkuella,\nvoan sannoo loksauttavat sanan ihan täyvellä suulla, vieläpä\nsyvämmestää soesivat, että sanat samalla tavalla kirjutettasiinnii.\nJa varmaannii oes muestae kansalaesista lysti nähä, mitenkä sitä\nselevee savvoo neijellisessä puhtauvessaa hoastetaa. Kun nyt alotettaa\nsavolaeste immeiste mielhaluva tyyvyttöö ja muellennii kansalaesille\nselevee savvoo tarjota, soatanoo tok näen espuhheessa etukättee\nhuohmauttoo, että peäasjallisest \"savolaesia rupatuksia\" lasketellaa,\njoell ei oo mittää muuta keskinäestä ja elimellistä yhteyttä toestesa\nkansa, ku voan se, että niillä on yhteine költti eli nim. Eikä niitä\nkennenkään tarvihe täytenä totena taekka loukkauskivinäkkää pittee,\nvaekka toas ei oo syytä suoranaeseks vasenkätisekskää kahtoo, sillä\nkyllä rupatuksissa voe totta enemmä olla ku Matti-vaenoon vävyn\npuhheissa. Niistä neät Matti-vaenoo langetti kovin ankaran tuomion\nsanomalla, että:\n\n-- Se on vasta kuvatos tuo mun vävyhyväkkään, kun se puhheissaa sotkoo\ntoet ja valleet sekasi, niin ettei sen miehe jutuesta peäse tolokkuu\nkirjamieskää. Jos minä ite valehtelen, niin minä pistän sen er pätkää\nja silloin jokkaene tietää, mikä se mittäe on.\n\nTäss oes hyvä osviitta erottoo toet ja valleet. Mut siihe puuhaa ei\nrupatuksissa kuetenkaa ruveta, voan jätetää se muehe tehtäväks, niin\nettä itekukkii soa menetellä, niinku lehmä tekköö: se ensin syyvvä\nahmii pönttösä täytee ja sitte märehtimällä tutkii, mittee sisuksii on\ntullunna mätetyks. Hienotuntoesuus voatii tok huohmauttammaa, ettei oo\ntarvis niin kokonaa lehmäsille ruveta, että aletaa tutkia ytimiä ja\nmunaskueta myöte. Tässä suhteessa annettakkoo kakspuoleine neuvvo: on\njätettävä lukemata, jos eivät tunnu hyviltä maestuvan taekka on ihtesä\nryhyttävä kirjuttammaa parempia -- ja sillonhaa tulloo rapatusta niin\nrunsaasti, että sitä ylettyy vieraallennii antoo. Siitä toassiisa on\npelekkee hyötyvä rakkaa savolaeskiele käyttämiselle.\n\nKun on näen siunattuu alakuu peästy, ku entine pien poeka itkussaa,\nniin sanotaampas sitten vossikka Loakkose tavalla, että:\n\n-- Nyt lähetää!\n\n\n\n\nLÄNSSUOMALAESET JA SAVOLAENE.\n\n\nKerta toesesa perrää minä oon ounastellunna ja tuumaellunna, että\nmistähää se mahtanoo johtuva, että esmerkiks nää Suomen asujamet,\nvaekka ne on sammoo kansoo, niinjku ohtanahka on sammoo nahkoo\nkantapeän nahkan kansa, on riitasia keskenää ja härskää sekä vällii\ntapella kahhauttaakii. Vähitelle oon sitte huomanna, että kun niihe\nkielmurteessa on palj erroo, n'ei voe ymmärtee toesiaa ja siitä\nsyystä ensiks murjottaa ja lopuks heittää tuskanpaenia, jolla nimellä\nvanaha Ruokki tappeluva karahtieras. Ja tämä arvelun on soanna täyvve\nvarmennukse, kun kuulin sen rimietan, mikä Länsisuomessa on Leppävirran\nPekalle tapahtunna. Joka sit ei oo ennen kuullunna, soa nyt kuulla --\nja varmimmast minun kansan tulloo yhtee uskoo siitä, että er kielel ja\nmurteel, ne immeiste välit soattaa samanlaesee sekasotkuu, ku se vanaha\najan Poapelin tappaus -- se siellä Poapelin tornin rakennuksella...\n\nAsja kaekessa lyhykäesyyvessää olj sillä laella, että Leppävirran Pekan\ntytär olj joutunna pyhhää ja ristillissee avioliittoo Länssuomee,\nihan papin rouvaks nousta ryöhähtännä. Kerran Leppävirran Pekka\nreissus tytärtää ja vävyää tervehtimmää. Tietyst hänet otettii vastaa,\nniinku piispa pappilassa, vaekkei hää piispa ollunnakkaa, eikä ies\npappikaa, joskohta sano laeskuuvesa tähe olovasa niin lihava, ku pappi.\nHäne vävysä kuhtu yhtenä iltapäivänä länssuomalaesia ystävijjää ja\nkylänmiehiään vieraeksee, tutustuttookseen heitä savolaesee appeesa.\nNe olj ne länssuomalaiset suuria ja vankkoja ukkoruhjuksia, mut ei\nPekkakaan ollunna lasten leikkikalu. Peällepeätteeks ne vieraat olj\nsuurviljelijöetä ja ponssarmies se olj Pekkakii. Se olj ihastuksissaa\nkatellunna viljelysmaeta ja siinä istuttaessa ja särkee paestettaessa\nyks toeseesa töllistellessä katkas eänettömyyven sanomalla:\n\n-- Ei teällä teijä kyntömäellä kiv oatraan kollau.\n\n-- Ei mar, ei mar, vastas usseemp mies, vaekka varmaa heistä ei kukkaa\nymmärtännä mitä savolaene hoasto.\n\nJa sitte seuras toas särenpaestamine. Keinutuolissa istuva Pekka alako\nuuvvellee puhuva:\n\n-- Tokkos työ teällä otroo viljelette ollenkaa, kun en asemalta\ntullessan missää sitä huohmanna?\n\nLänssuomalaene tuntoo voan ohra sanan, mut otra on sille hepreata. Ja\nsen takia kysymyksee vastattii:\n\n-- Ei mar lainkka sitä viljellä.\n\n-- No mistees työ rieskoja leivotte?\n\nLänssuomalaiselle on lypsymaeto rieskoo, eikä oo kummeksittavoo, että\nvastaukseks tulj:\n\n-- Lehmistä me saara riaska.\n\nLeppävirran Pekka otti pilikaks, että aekamiehet sannoo lehmistä\notrarieskoo leivottavan. Hän nous ylös ja astuksia vunnottel tyttäresä\nluo kyökkipuolelle sekä männessää muraht:\n\n-- Mänkee suolle ja mäkättöö männessänne lehmäinne leipojat.\n\nLänssuomalaeset ei sitä kuullunna, voan puhelivat siinä toesillee:\n\n-- Onks tuo miäs ylppi vai?\n\nMut kun Pekka tapas tyttäresä, sano se:\n\nOnkos immeiset, teällä löylynlyömiä, kun ne sannoo lehmistä otrarieskoo\nleivottavan?\n\nErreys tulj tok selevitetyks. Mut semmone rimietta siinä kuitennii\ntulj, että Leppävirran Pekka olla murnotti eäneti koko illan ja hyvin\nvähän ne puhel ne Länssuomen miehettii. Ja Leppävirran Pekka mietti\nmielessään, että Länssuomen immeiset on mörökölliä ja ne toas puolestaa\narvel, että savolaene on ylypee...\n\n\n\n\nKUN PIISPA VAEVAS- ELI KUNNALLISKOESSA KÄY.\n\n\nVaekka kunnalliskoet onnii lähimäes- ja ihmisrakkauven tuotteita,\nne siitä huolimata kuetennii on kurjuuven kotjpaekkoja, niissä ku\nyhteiskunnan lapspuolet, rujot, rammat ja vaevaset soavat hoevoo ja\nhoetoo -- olokoompa että monj on oman syysä tähe kovaosaseks joutunna.\nOn oekee kaunis asja, että niitä laetoksia on, jos kohtakii soattas\nolla sillä tavalla, että ellei lak nimenommaesest meäreis, mitenkä\nniitä pittää järestee, ne usseimmassa paekassa oes ku entisen miehe\nlukuhalu: ne oes voan niin ja näen. Sitä lähimäes- ja ihmisrakkautta\nneät on monenloatusta -- ja paljohaa niitä on semmoesijjae, jotka sitä\nharjoettaa puhheissa, voan ei töessä. Eikä immeiste vaevastalo-into oo\nmissää muussa niin yksmielistä ku suurte mennoe valittamisessa. Ja sen\ntähe niitä immeisrakkauven laetoksia katellaa vähä kieroella silimillä\nja harvoen niihi männää illoo ja lohutusta viemää. On piettävä iha\nmerkkitappauksena, että hiippakunnan piispa astuu vaevaestalon\nhoejjokkia tervehtimmää, eikä tiettäväst sekkää käsistä puristammaa,\nvoan muuten ies kahtomaa. Mut kun semmonennii ihme on sattumia, niin\nvoejjaahaa siitäe rupatella.\n\nJa sillo se sattu, kun piispa olj tarkastusmatkallaa ottamassa\nselevee, mitenkä sananpalavelijat tehtävijjää täyttää ja miten laumat\npaemenijjaa totteloo. Eikähää pien virkistysmatka itellee piispallekkaa\noo pahaks, kun soa istuva öhöttöö kapitulherrae keskessä vuoskauvvet\nläppeesä. Samalla tuntoo ennestää ison arvosa vielä suuremmaks paesuvan\nhuohmatessaa, mitenkä immeiset rientää hiippakunnan hengelliste asjoehe\nkorkeimpoo hoetajoo kilivassa näkemää. Ja nostaa se piispan arvontuntoo\nsekkii, että pappiihe housut lokattaa pelosta, että heijjän peällee\nruvetaa kielimää ja heitä vastaa valituksia tekemää. Mut peäasja lienöö\nkuetennii se, että kun kerta on tarkastettava, niin tarkastettaa!\n\nNo niin! Se piispa olj tarkastusmatkallaa tekemässä tarkastuksia\nmilloin pappilassa, milloin kirkossa. Vällii se soarnata paukutti,\nvällii toas toruva porruutti ja lommaa sitte kiittee lipostel. Mut\nyhtäkkiä se sano:\n\n-- Kello 4 aekaa minä mään vaevas- eli kunnalliskottii siellä olevia\nristsisaria ja -veljiä kahtomaa.\n\nSe tiijonanto olj ku salamanisku kirkkaalta taevaslailta! Ja muutaman\nhetken perästä vaevastalolla pestä hoskattii, puhistoo honskattii\nniinku suuren juhlan eillä, jotta jokkaene paekka soatas niin loestamaa\nku kaljupeän peälak, vaekka talo olj kiitettävässä kunnossa ilimannii.\n\nJa sitte se piispa tulj. Se astuva toappail kommeest, kunj riikinkukko\nja rist hänen rinnallaa (tae oekeemmin mahasa kohalla) loest niinku\nPetleheemin täht ja silimälasit välähtel, ku kirkkaat valoheijastukset.\nPapit kuluk kumarrelle perästä ja hoejjokit seiso ku oesvat\npelästyksissää. Mut ei se piispa paljokaa heihi kahtonna, se kun voan\nastua toappail. Eikähää se oes voenna kahtookkaa, kun pit peäsä niin\nkovin pystyssä -- lienöökkö luullunna, että kakkulat muuten nenältä\nputtoo?... Viimmen kuetennii seisaht errää vaemon lähelle. Silloin se\nvaemo yskästä kahhautti par kertoo ja rupes puhumaan:\n\n-- Kun piispa on alentunna tänne tulemaa, niin työ varmaannii ootte\ntullunna tuomaa siunausta, armoo ja rauhoo meille. Luoja teitä tästä\npalakitkoo. Elekee nyt panna pahaks, jos minä vanaha vaemoraukka\nrohkenen pyytee teitä antamaa jonkun rahapennin, voejjaksen joetae\nkahvinpapuja ostoo ja kahvilla sitten syväntän virkistöö...\n\n-- En minä voe jokkaeselle ruveta eriksee antamaa, voan minä jätän\nisännöehtijälle, joka sitte soa teitä kestitä minun puolestan.\n\nJa syvä niijaus ja monet kumarrukset olj vastauksena piispan\nluppauksee. Ja kohta se piispa lähtikii poes.\n\nHyvästellessää rappuesten eissä isännöehtijöö vet piispa povukseltaa\npaksun lompakon ja ojens isännöehtijälle 5-markkasen (sannoo\n5-markkasen) sekä pönäkkänä lausu:\n\n-- Tarjotkee hoejjokeille vehnäskahvit.\n\nJa syvän kumarruksen isännöehtijäkkii tek.\n\nMut sitteku piispa olj seurueesa kansa männynnä, sae isännöehtijä\nmonenlaesta miettimistä. Hoejjokkia on hyvän matkoo toestasattoo\nkappaletta ja jos niille 5 markalla vehnäskahvikekkerit laettaa,\nniin siihe ei kuolovaese immeise maht ylety. Jos toas ei kahvia\ntarjoo, ruvetaa syyttämää, että hää on piispan lahjan pistännä ommaa\ntaskuusa. Mittees on tehtävä? Tuumittuvvaa asjaa sinne ja tänne tulj\nisännöehtijä lopulta siihe peätöksee, että häne ihtesä on piispan\nlahjoo kartutettava saan (100) Suomen markan lahjoituksella -- omasta\nkukkarostaa, koskei käy päehesä kummankaa varoja siihe tarkotuksee\nkäyttee. Ja niin se isännöehtijä tekkii. Aekalaella kommool kekkerit\nsitte piettiinnii. Hoejjokit vetivät kahvia kunj sienet vettä, lipovat\nkieltää ja maestelivat huulijaa sekä siunailivat -- piispoo.\n\nMut isännöehtijä kirjutti tiljkirjaasa:\n\n-- Yljmeärästä männöö piispan tähe Smk. 100:-- Ja kun sitten\njäläkeenniipäen kirjoosa kahteloo ja sille kokalle tulloo, niin sannoo\nyksinää:\n\nTuo tapahtu silloinku piispa vaevas- eli kunnalliskoessa käv...\n\n\n\n\nKAUPPIAAN RUKKOUSPÄEVÄ.\n\n\nNiin ne nuo immeiset sannoo, että jos kuka joutuu mammonan\npalavelijaks, siltä sielusa hoeto ja hengellisten asjoehesa harrastus\njeä tuulajolle, niinku piippumieheltä savu. Ja jos jokkuukaa, niin\nainnae kauppias mammonoo palaveloo, vaekka häne ojennusnuoranaa ei\noeskaa tämä:\n\n-- Oekee ja veärin kokkoo keärin. Tahikka tämä:\n\n-- Ei auta sieluva seälimine -- rahhoo hankkia pittää...\n\nMut kun kauppias-ammatti voatii ostamaa ja myömää sekä samalla voettoo\nsoamaa, niin ei siinä auta tulj eikä tervakaan, voan mammonoo siinä\ntulloo palavelemmaa. Jos toas ruppee löröttämmää ja antaa aejjan tulla\nja toesen männä, silloen valapas kilipaelija lotkasoo soalii ommaa\nsuuhusa ja löröttäjä vattii tippuu voan pelekkee vettä. Sentähe on\nkauppiaan yötä-päevee aesoo paenettava eli niinkunj Kuopion Samppo\nsannoo:\n\n-- Kauppiaalla pittää olla niin ohuvet silimäluomet, että hään näkköö\nmoatessaannii.\n\nMitenkäs siinä sitten hengellisiä asjoita joutaa harrastammaa!\n\nMut ei pie kuetenkaa kaekkia kauppiaeta tuomita saman lakpykälän\nmukkaa, ei missää tappauksessa. Tiijjetäähä heijjän joukossaa olovan\nniitäi, joella on lämmin syvän kaikkee jalloo kohtaa oljpa se sitte\nmitä loatuva tahhaasa. Ja mitä toas hengelliste meininkien harrastuksee\ntulloo, ei meijä tarvihe siinä suhteessa etempöö esmerkkiä hakkee,\nku voan maenita Lylymäin kauppias, jonka nim olj aekanaan mitä\nloajimmilla aloella siks tunnettu, ettei se vieläkää oo ennättännä\nunehtuva. Se mies olj tullunna kauppiaaks ihan luonnonlaen pakosta,\nkoska olj semmoseks syntynnäkkii. Jo ihan piennä poekana se neät olj\nmyövinnää, ostavinnaa ja vaehtavinnaa. Kun sitten kynsillee kyken,\nrupes oekeeta kauppoo tekemää. Aluks punniht puntarilla ja päretikusta\nolj kyinäräsäkkii. Kouluva ja opetusta ei ollu voinu soaha, niin että\nkirjutustaeto supistu harakanvarpaesiin, usseimmissa tappauksissa\nkirjuttajan ihtesä käsitettäviin koukeroehi. Mut rätinkpeä sensijjaa\nolj miltei paremp ku Kärkkäälän korreen vävyn poejjalla, jota isäsä\nkehas, että:\n\n-- On sille tuolle mun poejjallen annettu rätinkpeä, on sille! Kun se\nyhtenäkkii päevänä rupes vanahasta kalentaariumista rätneemää, miten\npaljon Suomessa on immeisiä, niin eipä männä monta silimänräppäystä, ku\njo ties ilimottoo, että niitä on ylj kuus miljuonoo, jos mustolaesettii\notetaa lukkuu.\n\nMut Lylymäin kauppiaalla olj luontoperräene ja synnynnäene rätinktaeto\nniin terävä, ettei tarvinna ku voan ohjaukses viittauksia antoo, niin\nyhtäkkiä ihan mestariks tulj. Ja esmerkiks peässärätinktaeto sillä\nolj kerrassaa hämmästyttävä. Mut jos pit numeroeta kirjuttoo, niin\nsillon kyken summissa kilipaelemmaa korree vävyn poejjan kansa. Niinpä\nkerrannii, kun kahtel puotilaesesa Hakmannin konttuorii kirjuttammoo\nsokurtillausta ja pist peähä lisätä kotjtarvista varte parkymmentäviis\ntoppoo, niin tökkäs 1000-luvun perrää 205, jotta summaks tulj 1,000,205\ntoppoo. Kun tillaus olj kiireelline, tievustettii konttuorista, onko\nmeärä het lähetettävä vae voejjaanko vähitelle toemittoo. Ihmeissää\ntuummi kauppias:\n\n-- Mikä sen summan niin korkeeks kiilas, vaekka ne sannoo, ettei nolli\nmerkille mittää?\n\nJa häne kokemustaa nollin merkihtemättömyyvvestä olj lisseemässä\nhäne oma tapasa. Vällii osottooksee rätinktaetoosa se otti pännän ja\npaperille piirustel joetae koukeroeta sekä sano:\n\n-- Nolli kertoo nolli on nolli... hm... hm... no, sillä hollillapa se\non... ilimottain samalla summan suuruuven.\n\nMut kaekista tuommoesista vaellinaesuuksista huolimata se olj\nkauppiaaks syntynnä ja kauppiaaks luotu, sillä sen luonnossa olj\njokkii voema, joka panj huohmoomaa, mistä nauhasta on veittävä, että\noekee leiville lyö. Ja kyllä olj leiville lyönnäe! Sen varallisuus olj\nkohonna miltei moankuuluks.\n\nKun hommat olj monpuoleiset, olj puuhoo niin paljon, että sae ihan\nhikohtasena ahertoo ja huolellisena isäntänä ensiks nousta ja\nviimmesenä männä makkoomaa. Kun sanottii, että miks ei tuo kauppias ota\nemäntee, niin se vastas kiireesä keskessä:\n\nEi tässä ennätä, ei ennätä... Eikä nuilla näy naesillakkaa olovan aekoo\ntulla pyytämää...\n\nTarvihtemata olla niikkää Tuomas voe johtuva tuummimaa, että\ntuommoesessa hötäkässä hengelliste asjoehe harrastus ja ristillissyyvve\nharjoetukset unehtuu, ku nukkunee rukkous. Ja paha kyllä taetaa\nmonelle niin käyväkkii. Mut toesin olj Lylymäin kauppiaan laeta: se jo\nulukonaesessa käytöksessää essiinty hurskaehe tavalla, ei kirroellunna\nku vahingossa, jolloen aina het tek anteekspyynnin, eikä suvanna\nmuehenkaa kirroeleva sekä ylleesä olj eisottamisissaa niinku ristityn\npittääkii olla. Luultavoo on, että kaekki tämä olj häne luontosa\nmukkaista, joskohta lie soanunna eskuvvoo pappiloestai, joehe kansa\njoutu paljo tekemissii ostaissaa niihe soatavia. Samat syyt ne vet\nmiehe niin ahkeraks kirkonkävijäks, että harvoen olj poekessa, ja jos\nvoan pakottava este sattu, sillon kotona hartaushetk piettii, niinku\nsinnäe rukkouspäevänä, josta tähä rupatuksee aehe on soatu.\n\nSinä rukkouspäevänä olj ihana kesäilima. Kun kauppiaalla olj\nkuppikunnassaa paljo perettä, niin olj niitä kottiinnii jeämää,\nvaekka usseita olj kirkkoo männä. Tavan niukkaa olj annettu kielto\nolla kirkkaekana kuleksimmaa lähtemästä, etennii näi rukkouspäevänä.\nKauppias olj pyhäputsingissa, parta olj ajeltu, mut korvasta korvaa\nast olj leuvvan ala jätetty leuvvanalusparta, jota aena hellävarroen\nkoettel käellää ku ajosta ja ku ikkääsä oes pelännä sen karkoovan.\nLihavat kasvot loestivat puhtaena ku kirkas aurinko pilivettömältä\ntaevaalta. Suuren tuvan pöyvvälle olj tuotu kasa hengellisiä kirjoja,\njoeta kauppias järestel, samalla ku koplas leuvvanaluspartoosa ja sano:\n\n-- Istu sinä Heikki pöyvvän taa lukemaa, minä oon vastapeätäs. Sinä\nPekka ja Iisakki istuvoo rahilla, Tanel ja Rietu sivupenkillä, jossa\nnuo toeset miehet on. Naeset olokoo karsinapenkillä ja sinne soa\nlapsettii asettuva. Ja muestakoo olla lapset hiljoo ja korreesti.\nVeisataa aluks jokunen värssy virskirjasta. Alota sinä, Heikki, sulla\nkun on hellee laulueän.\n\nJa ite kauppias veisas mukana. Mut kun sillä ei ollunna laulueäntä eikä\ntaetoo, niin se vettee köllist härkävaenoon nuotilla. Veisuun loputtuva\nse toas käsk:\n\n-- Ota nyt, Heikki, virskirja ja lue sieltä suloene sanoma eli\nevankeeliumi.\n\nHeikki, kauppapalvelija, olj tottunna tottelemmaa. Hetpaikalla -- poika\nollii sukkela ku sähköisku -- löyty kirjasta päevän evankeeliumi, jossa\nopetuslapsille sanotaa:\n\n-- Kulla teistä on ystävä, ja mene puoli-yöstä hänen tykönsä ja sano\nhänelle: ystäväni, lainaas minulle kolm...\n\n-- Kuules, Heikki, onko se Lehikoene jo maksanna velekasa? Vae ei\nvielä. No, jos nyt ei het maksa, nii pittää antoo tämmink että\ntärähtää... Muesta nyt, että annetaan tämmink... Luehaan etteepäin.\n\n-- ... kolme leipää. Sillä minun ystäväni tuli matkasta minun tyköni,\nja ei minulla ole mitä minä panen hänen eteensä. Ja hän vastaa\nhuoneestansa ja sanoo: älä minua vaivaa, ovi on suljettu, ja minun\nlapseni minun kanssani ovat vuoteessa; en minä voi nousta si...\n\n-- Nousta, nousta, niin, -- mikäs nousemine nyt juolahtaa mieleen? Kas,\nkas, on ihan kielen kärkinypykässä... Niin, sokurin hinta on noussunna.\nSitä en oo taenna sannookkaa vielä. Paahan mielees, että hinta on\nnoussunna. Luetaahaan toas etteepäe.\n\n-- ... sinulle antamaan. Ja minä sanon teille, ellei hän nouse ja\nanna hänelle, että hän on hänen ystävänsä, niin hän kuitenkin hänen\nahkeruutensa tähden nousee ja antaa hänelle niin monta kuin hän\ntarvitsee. Ja minä myös sanon teille:\n\n-- Siat pirut -- kiljas kauppias -- on pottaattipellossa! Jopas nyt\nmyrkyn lykkäs keskellä hartaushetkee! Lähetää nyt joukolla ajamaa ne\npoes. Joutukee, joutukee!\n\nJa kauppias läht kynttäkartta juoksemaa ja toeset ryykäs jälestä, ku\noes varasta ajanna. Tuppaa jäe voan kaks vanahoo vaemoimmeistä, toenen\npuolsokkee ja toene jalakavaevane. Viimeksmaenittu rupes puhelemmaa:\n\n-- On sillä tuolla kauppiaalla hohkeet, kun on suur huusholli -- eihään\nsill oo rauhoo ies hartaushetkenäänkää. Mut kellä on, sille annetaa.\nMinä en haluvas suurta huushollia. Mut jospa voesin soaha -- ja soanhan\nkerran iaukaikkissuuvessa -- oman kotjpaekan, se saes olla miten pien\ntahhaasa, kunnaan voan oes oma kotin, niin oesimpa onnelline, oesin\nminä...\n\n-- Mitäpä niistä suurista -- sano se puolsokkee vaemoimmeine --\neiväthään ne oo ku lyhytaekasia teällä moalimassa... Mut kothan se on\npiennii kotj ja niinhään virressäe veisataa että:\n\n    Semmoene mökki ku varpuse häkki,\n    On minun kullallani...\n\nJa tämän \"virren\" vaemo veisas toshartauvella, että eän oekee värähtel.\nLaulaja ei voenna jatkoo, kun sianajajat tulj takas tuppaa. Jokkaene\npyyhk hikkee peästää ja kauppias pomis:\n\n-- Sitä se on, kuu veräjiä ja porttia ei panna kii... Ei, kyllä pittää\nvahit asettoo ja sitte sakottoo jokkaesta, joka portin ja verrään\njättää auki, olokoompa vieras taekka oma immeine. Mut ruvetaa nyt\nlukuva jatkamaa.\n\nJa Heikki alako lukkee poristaa;\n\n-- ... anokaa!, niin teille annetaan, etsikäät, niin te löydätte,\nkolkuttakaat, niin...\n\n-- Kohta ne jo kolokuttaa -- sano kauppias -- kohta ne kolokuttaa...\nKahtokeepas! Lammasmäkeläiset tulloo jo kirkosta ja tuommoene katras\nniitä paenaa tänne meille päen. Ne pyrkii varmaannii puotii. Mut kukas\nnyt rukkouspäevänä ruppee kauppoo tekemää ja rikkoo kalliin sapatin?\nTässä jo ilmannii tulj syntiä tehyks, kun nuehe sikkae ryökäleihe tähe\ntaesin äskön hätäpäessäni kirotakkii? Minä rukkoelen sitä anteeks. Voan\nmitenkää ne noen aekasee on peässynnä kirkosta? Kaeketi ne on lähtennä\nkesken poes? Mut en minä ruppee mittää rukkouspäevänä myömää, vaekka\npolovillaa pyytäsivät. Minä kunnioetan sapattia... Sinä soat, Heikki,\nkuetennii tehä, mitä tahot. Niin, -- Heikki, tie sinä, mitä tahot.\nMut elä anna yhellekkää velekoo, elä ainakaa huonoelle maksajalle. Ja\nparasta on ottoo velekakirja ja asettoo takkaajat. Kyllä sinä, Heikki\nymmärrät, mistä nuorasta vettää. Ja tottahaan muestat, että sokurin\nhinta on noussunna? Kas, johaan niitä etteisessä koluvaa... Minä mänen\npoes. Tie, Heikki, mitä tahot. Tulevana sunnuntaena luvetaan sekä tämän\nrukkouspäevän että tulevan sunnuntaen evankeeliumit ja epistolat.\nPankoo kirjat taltee. Mut muesta, Heikki, ettet anna velekakirjata ja\ntakkoojita velekoo ja että sokerin hinta on nousunna...\n\n\n\n\nOLJKO SE VESKARPALO KYYNEL JA MITTEE SE MERKIHT?\n\n\nVasta vanahuuvessaa minä heijät tulin tuntemaa, enkä siks tiijjä,\nminkälaene Kala-Kust olj nuorena ollunna ja minkälaene häne\nAnna-Maejjasa. Peätelle kuetennii siitä, että vaekka nämä jo elj\nvoarakymmentää, s.o.: olj seihtemännelläkymmenennellä ikävuellaa\nkumpanennii, mut siitä huolimata olj sekä omintakkeista kotia että\nmuutae moallista ommaesuutta ihan tykkänään vaella, soatto arvella,\nettä ne olj ollunna joko leväperräesiä taekka kykenemättömiä\nelämän taestelussa ponnistelemmaa. Kaeketi ei ollunna ilimestynnä\nKustille mittää mahollissuutta peästä peällysmiehe toemii ja kun\nvoemia kysyvii töehi ei tuntenna itessää haluva olovan, koittel\npysyvä kaekenmoesissa kepultehtävissä, etupeässä kalastushommissa\nja kalanpyyvvyste laettamisissa -- niissä puuhissa, josta häntä olj\nruvettu Kala-Kustiks kuhtumaa. Anna-Maejja toas olj taetoesa nähe\nsammoo sorttia: aenuvastaa karkeimpia naestöitä kyken suorittammaa.\nMut kumpanennii heistä olj ihan rehelline, niin että loesina ollessaa\ntalloe ommaesuuksia huolellisemmi vartioevat ku omistajat ite. Miten\nhellät heijä keskinäeset suhteesa avioliito alakuaekona lie ollunna,\nsiitä ei mulla oo tietova. Mut sitä niukkoo ku vanahuus joutu ja olo\ntulj tukalammaks, paha moalima ties kohista, että ne keskenää riitel ja\nnausko herkiimätä...\n\nKuu tutustun Kala-Kustii ja häne Anna-Maejjaansa, ne olj silloin\nasustamassa syntymäkotinj saunassa. Pienillä töellää, kunnan\navustuksilla ja armeljaesuusantimilla ne ellee kittuutti --\ntyytyväesinä ja voatimattomina. Erräänä päevänä saen halun lähtee\nonkimisonnee kokemaa. Arvelle, että Kala-Kust on halukas tapasa\nmukkaa kalastusmatkalle, peätin männä häntä kumppaliksen pyytämää.\nLähestyissän saunun etteisen ovvee huohmasin vanahuste olevan\nsyömispuuhissa. Kun muestin, että \"herrattii tahtoo rauhasen\nruoka-aejja\", jeän verräälle istumaa -- en kuetenkaa salloo\nkuunnellaksen, mitä tappoo minä syväst inihoon. Ja vaekka oesin\ntahtonnae, en oes voenna mittää kuulla, vanahuste suut ku tuntu oleva\nmuonoo niin täynnä, että puhelu olj epäselevee mutinata. Syönt kae lie\nsitte peättynnä, koska soatto Anna-Maejja käsitettäväst sannoo:\n\nKyllä tuo tuoppi on aeva mitätö ranj, eikä sinuss oo miestä parempoo\nhankkimaa taekka tekemää...\n\n-- Vae ei oo miestä minussa! tiuskaht Kust ku nalli oes napsahtanna.\nKyllä minä paremp miehenä oon ku sinä akkana, joka et kelepoo mihinkää.\nJa jos sitä uuvve tuopi ostas taekka tekasis, niin sinä säret sen het,\nmokomakkii kopelokyns!\n\n-- Mittee minä sitte oon särkennä?\n\n-- Vielä sinä ilikiit kysyvä. Särithää sinä sennii valakosesta lasista\ntehy pitkäkaulase putellinnii...\n\n-- Eihää tuosta tarvike ennee puhuva, kun särkymisestä lienöö jo kohta\nlähemmä viiskymmentä vuotta...\n\n-- Tarvihtooppas puhuva ja siitä justii tarvihtookkii! Muestelehhaa,\nmitenkä korree se putelj olj... Sinä kuetennii olit semmoene tokero,\nettä asetit sen vierees tuholle. Soutaissas sen sitte tyrkkäsit\nkäskönkkänälläs rikki, vakkaese korree putelin... Kyllä on immeisellä\nvähä ymmärrystä!\n\n-- Eipä tuo taejja ommookaa peäluutas liika järk ja ymmärrys pakottoo,\nkun nuen vanahoja asjoeta muestelet. Mut tuskimpa lienen muuta\nsärkennäkkää?...\n\n-- No, nyt sinä vasta sanas hokasit! Vae et muuta! Mites sille mun\nvuolimellennii käv? Häh!\n\n-- Siitäe on jo kymmeniä vuosia...\n\n-- Vaekk oes kymmeniä satojatuhansia vuosia! Oekee kirrous tahtoo\npeästä muestellessa sitä hyvvee vuolintan... Ja sinä hyväkäs rupesit\nsillä hiekkaesta rahia muka pyhäks puhistammaa ja siinä karnuttaissas\nturmelit vuolimesta sen parran hiplokoha, ihan sen oekee hiplopaeka\nsinä pilasit... Eihää pien lapskaa nuen oes voena tehä, mitä sitte\naekaimmeine! Kyllä sin oot aena ollunna mitätö akka, etkä tuosta ies\nkuolekkaa...\n\nJa sen sanottuvvaa läks Kust rynteemää saunasta ulos, että jalat\njytkähtel.\n\nMinä nousin seisallen ja olin astuvinan verrää ylj. Huohmattuvvaa minut\nnäytti Kust häpsähtävän, mutta kuetennii rauhottu, kun minä, niinku en\noes mittää kuullunna, sanoen: --\n\n-- Eiköhää mäntäs onkimisonnee kokemaa?\n\nKust olj kovi hanakka tähä esityksee tarttumaa ja vastas:\n\n-- Voe tokkiisa kuetennii, miten hyväst se soppii ja kohta alakaakii\nahvente ruokaukse aeka.\n\nKustin tapa olj kulukee kaks askelta kävelemällä ja kolomas\njuoksemalla. Mut nyt se juoks jokkaese askeleesa, eikä kulunna paljo\naekoo, kun jo männä luokuteltii tyyntä järvenpintoo Kustin osottammoo\nluotoo kohti, jonka ympäristölimakosta suurimmat kyrmyniskat, oekeet\nmolokkar-ahvenet on soatavissa. Ettei eänettömyyvessä oltas, sanoen\nmännessä:\n\n-- Sillä tuolla Kustilla taetaa olla kelevolline vaemo?\n\n-- Eivätkös nuo akat kaekkikii akoeks kelevollisia liene...\n\nJa sitte se rupes osottelemmaa paekkoja, joessa häneltä suurimmat kalat\non uestimesta irt peässynnä sekä juttel kaekellaesia kalastusjuttuja\npitkän elämänsä aejjalta -- kaekissa kuetennii olj se yhtäläesyys,\nettä suurin kala olj aena karanna... Kun tultii perille, molskautettii\nriippa järvee.\n\nOnkimine alako. Ja Kust olj onkimies parraenta loatuva! Kun minä sillon\nja tällön kalan saen, nostel Kust niitä nostamasta peästyvää. Myö\nvaehettii onkijakkii, mut ei tyyl muuttunna: Kust sae paljo, minä voan\nmuutamia. Mut se ollii Kala-Kust! Hyvä soalis muvassamme myö palattii.\n\nAenuvastaa muutamia päeviä tämä jäläkee Kala-Kusti Anna-Maejja keänty\ntautii, vieläpä oekee vakavast. Erräänä iltana män emäntä häntä saunaa\nkahtomaa ja kysäs:\n\n-- Mitenkäs Anna-Maejja voe?\n\n-- Kyllähää muute mänis, mut on ruvenna kovast pistämää hartioehi...\nohoh...\n\nPenkillä loekova Kala-Kust olj hypähtännä pystyy ja sanonna:\n\n-- Vae jo on pistokset! Hyväpä tulloo, hyväpä tulloo!\n\nJa sitte olj lähtennä haehattammaa tuppoo kohti juoksujalassa. Ja\ntuppaa peästyvää olj Aaro-nimiselle poejjalle ikkäasäku riemuessaa\nvirkkanna:\n\n-- Kohta peästää, Aaro, sielukelloja soettamaa... kohta peästää... Anna\nMaejjassa on jo pistokset, jo on pistokset...\n\nJa niin vakavoo Anna-Maejja saeraus ollii, että muutamae päeväe peästä\nhiljallee nukaht ikkuesee unnee. Kun häntä hauvvattii, olj Kala-Kust\nseissunna totisena ja käet ristissä avatun hauvvan eärellä. Papin\nheittäissä ensimäese lapiollise multoo arkulle, joka ouvvost olj\nkumahtarma, olj Kust usseita kertoja pyyhässynnä sormiisa rystyellä\nsilimiää, joesta jottae kosteeta olj tahtonna tipahtoo... Oljkoo sieltä\nveskarpalona kyynel tulossa ja vaekuttiko sen tulon tuul vae tuljko\nse sisällisestä pakotuksesta? Oljko se toellae kyynel ja merkihtkö se\nkatumusta vae pyyskö anteeksantoo tae toevottiko se hauvvalle rauhoo?\nMies semmone ku Kala-Kust ei puhele tunteistaa, eikä ne kuohupäessä\nkohhoilekkaa... Mut Kustin vakava olemus olj osottanna, että jos\nsilmissä kyynel olj, ei se aenakaa ilokyynel ollunna...\n\n\n\n\nUUVVENAEKANE PIRTUROKAR.\n\n\nKovin ankarast niitä pirturokaria kirotaa ja manataa sekä toevotaa,\nettä sen kuumimman paekan ite peäruhtinas tulis tuljkaviohevosillaa ne\nviemää kuumimpaa kattilaasa. Ja kaeketi niillä immeisillä on syytäe\nnäen hirmusia toevomuksia lausuva. Mut jos asjoo toeselta hollilta\nkahtoo, voe tapahtuva verine veäryys, että ne kaekki pannaa sammaa\nluokkaa ku nok-Pekan ja suutar-Antin tuvat sentähe, että toene niistä\nolj tehty vanahasta sikopahnasta ja toene navetasta. Kun kaekki muutkaa\nei oo sammaa vormuu valetusta, voan poekkeuksia on melekee joka\nseännössä, niin miks ei myös rokariinnii joukossa?\n\nJa aenakii se rokar, joka viime juhannuksena meijjän pittään kirkolla\nliikku, tek kerrassaa mullistavan ja uutta aekoo ennustavan poekkeukse\nmuehi amrnattitoveriisa verraten. Minä oonnii tuummiessan tullunua\nsiihe vakkaumuksee, että innokkae kieltolak-immeine ja uutterin\nraettiuvuspolliisi oes valamis hänen kansaa veljesmaljan kallistammaa,\njos heijjä tappoesa kuulunoo juomalla lähemp tuttavuus solomia. Eihää\ntosin yks peäskyne kessee merkihe voan soattaa se kuetennii olla\nenteitä uuvven aejjan koettamisesta. Ja sen vuoks en malta olla häntä\nkaekelle kansalle esittämätä ja suosiollissee huohmijoo sulukemata.\n\nEsittelyssän en valitettavasti voe hänen nimmeesä ja kotjpaekkoosa\nilimottoo, se kun liikuskel tuntemattomana niinku ruhtinaalliset\nhenkilöt ennen vanahaa -- ja taetaa ne nykysikkii samate tehä.\nAsiakkaasa se on kae löytännä vaenusa avulla niinku hyvä metästyskoera\nsoaliisa, taikka lienöö ollunna hanslankaria apurina? Tämän enempöö\nhänestä itestää puhumata minä siirryn hänen kauppoomistappaasa ja\ntavaraasa. Ensinnäe on mainittava maeniot kanisterit, kerrassaa\nmestärkäillä laetetut astiat. Ne voe asettoo povustallee niin ruummiisa\nmukkaesest, ettei mittää tarkastamallakaa huohmanna. Ja kun se tapas\ntarkotuksellee sopivan miehe, suhaht hiljoo korvaa ku uuhuppiaine:\n\n-- Etkö tiijjä, mistä saes pirtuva ostoo taekka pontikkata?\n\n-- Voe, hyvä mies, jos sinä tietäisit mulle neuvoo, niin juoksujalakoo\nmänisin ostamaa.\n\n-- Mut jos lienettii raettiuvuuspolliissi?\n\n-- Raettivuuspolliissille minä antaesin nyrkistän kaeninmerkin ohtaa\ntahikka soappaankannasta sinetin peräpakaroehi... Vannon niin suoran\nvalan, ku korennan, etten ilimiantajaks ruppee...\n\nKun rokar tulj vakkuutuksee kauppalangon toellisesta israelsuuvvesta,\nlähettii ehtimää soveljasta lyyskäpaekkoo. Siellä kaevo povukseltaa\nkiiltävän kanisterin, jonka vasemmassa yläreunassa olj semmone soma\npien pukkula ku nätin tytön nypykkänenä.\n\n-- Tässä on -- sano se rokar -- pirtuva ihan sitä parraenta lajia.\nMut tää on kallista hyvvyyvesä vuoks. Jos varmaan ostat, minä annan\nmaestookses.\n\n-- Tämä poeka ostaa oikii hinnalla tingi.\n\nJa siilon rokar otti tupestaa puukon, sen kärellä irrotti tinnaukse\nsen pukkulan juurelta, nost koko pukkulan poes sekä irrotti korkin ja\nkoatoo lorrautti pirtuva toesessa käissää olovaa läkkipikarii, jonka\nojens kauppalangollee. Tämä ryypätä harnautti, virnist suutaa ja\nirvistel ikenijjää ku äkäne koera sekä sano:\n\n-- Kyllä sun oti tavaras oekeeta miehenruokoo. Tuossa on riihkueval\nrahat ja anna kanister tänne.\n\nRokar paeno korkin lujast paekollee, pist kiin sen pukkulannii, mikä\npysy iliman tinnaustakkii. Ja sitte kauppalangot eros omille teillee.\nKoko iltapäevän käv kauppa ku solomutonta siimoo oes läp kässiisä\nvetännä. Ja hyvillää rokar hyvän seän aekana paekkakunnalta hävis...\n\nJa parasta taes ollakkii, että hyvän sean aekana ennen myrskyn\nnousemista honas lähtee. Ja kyllä kaeketi tähä mielpitteesee ylleisest\nyhytää, kunhan asjan jatko kuullaa. Kun ne ostajat löys ystävijjää\nja kylänmiehiää -- ja ahnaat tek sen yksinäännii -- ne tietyst tahto\nsoaha ottoo oekee aekamoese paukun. Ja niin kanister kaevettii esille,\npukkula irrotettii ja korkki peästettii auk. Mut kun kallistettii, ei\nmittää herunna, vaekka oes miten puesteltu ja vaekka sisuksessa aenetta\ntuntu olovan hölökkämässä. Siinä paekassa, josta se pukkula ja korkki\nirrotettii, alako tosin torv, mut jo tuuman peästä tulj kova pohja\nvastaa, eikä siihe ies terävä rautanaulakaa ja puukonkärk pystynnä. Ei\nauttanna muu ku pit kaevoo reikä kuppeesee. Ja kyllä monj mies alako\nkieltää lippoo, kun siitä reijjästä rupes kirkasta nestettä juosta\nlirittämmää. Hartaalla halulla ruvettii haestamaa ja maestamaa. Kun\nei oo eppäilemistäkää, etteivät miehet oes ollunna asjantuntijoeta,\nvoejjaa tok heijjä arvostelluusa luottookkii. Ja mitäs ne miehet sitte\nsano? Ihan erotukseta jokkaene heistä sylykäs ja porrautti:\n\n-- Voe tuhannentuhatta ryyninkokosta sitä ja sitä -- vettähään tämä\non!...\n\nJa vettä jokkaesessa kanisterissa olj ollunnae. Arvoo sen, että vanaha\nOatami monen miehen sisälmyksissä nous takajalollee. Varmimmast se\nrokar oes soanna kaeninmerkkiä ohtaasa ja sinettiä peräpakaruehisa.\nMut se olj hyvän seän aekana ymmärtännä lähtee omille teillee. Millä\nsanolla kukkii lie syväntää lieventännä, on tuntematonta. Tiilmestärin\nsanat on kuetennii poskeisten tietoon tullunna ja tällä laella se olj\nvirkkanna:\n\n-- No, olj se rokar aeka konna, kun ilikes pettee meitä juoppoja! Oes\njutkauttanna mueta, mokomakkii... hunsvotti...\n\nMut jos ne rokarin kauppalangot häntä mannoo, niin kyllä kaeketi\nkieltolak-immeiset ja raettivuuspolliissit siihe sijjaa ihhaeloo.\nSen vuoks rohkenen ehottoo, että hyö hänet valihtis yhistyksiisä\nkunniajäseneks. Kukatietäs, vaekka tämä kunnianosotus herättäes toesia\nhänen jäläkiää seuroomaan ja niin uus kirkas aeka alakas ruveta\nvalasemmaa pirtu- ja pontikkapimmeyttä...\n\n\n\n\nMITÄ KIRKONKELLOT SANNOO...\n\n\nItekullae aekakauvvella ne on omat kotkotuksesa ja erlaeset hommasa.\nKun ennen pitäjäkkii vasta olj oekee pitäjä suuruuvesa perustuksella,\nniin nykysi niitä toas pienennellää, jotta ne kutistuvat, ku pyy\nmoalimanlopun eillä. Ja monet viisaat sannookkii, että suuret on\nmahottomia pystyssä pysymää ja tässä väetteessää ne velloo historjaa,\njoka muka toestaa, että esmerkiks Ruoman valtakunta ja viimesimmäks\nVennäinmoa hävis liiallise suuruutesa ja loajuutesa vuoks. Tämän\nväettee perustuksella on varmaannii ruvettu pitäjijjäe pienentelemää\nja lisäks on kaeketi uskottu, että pienemp on vähäruokasemp elättöö\nku isomahane suurseurakunta. Kun mulla ei oo kokemusta, kumpko noista\nkahesta on paremp, en taho kallistuva puolelle taekka toeselle, voan\nmaenihen aenuvastaan sen, että oon kuullunna moetittavan niin suurta\nkunj pientäe seurakuntoo. Tosin on pienennyspuuhaa ruvetessa hoaveiltu\nsatteenkoaren kaekkiin värrii kalttaseks sitä onnellissuuve tilloo,\nmikä sitte tullaa soavuttammaa. Niin olj aenae laeta niihi kahtee\nseurakuntaa nähe, jotka äsköttäesin riistäetyevät irrallee äetisä,\nmeijjä seurakunnan, yhteyvestä. Ja että ne luul kaeken moaliman\nmakkeuvet soavasa, kuhan voan ommii hoeveniisa peäsöö, siitä ei oo\neppäelemistä vähheekää, ku kerra kirkon piirustuksettii ja muut\nriitingit tilattii moankuululta arkkitehiltä ja urut tietettiin ihan\nuusinta sorttia. Kirkonkelloista vasta oekee riisreätti tulj, kun\nkelepoovia ei tahottu mistää löytee, sekä loppue lopuks niitä olj\nulukomaeltae tuotettava. Mut kun kerta remmii olj tartuttu kiin, niin\nsiitä pit vettee jutistoo.\n\nJa alussa mänj kaekki ku rasvattu. Mut mitä eemmäks jouvvuttii,\nsitä enemmän näytti vaekeuksia ilimestyvän -- ne vaekeuvet, neät,\ntahtookii tulla lisän kansa ku miniä talloo. Peästii huohmoomaa,\nettä seurakuntookii perustaissa astuu ettee kolome suurta tarvista:\nensimäeseks tarvitaa rahhoo, toeseks tarvitaa rahhoo ja kolomanneks\ntarvitaa rahhoo. Ja kun yhennii tarpeen kansa on välistä tekemistä,\nniin mitä sitte kokonaese kolomen! Ja semmoesia juttuja on ollunna\nkulukemassa, että monta kertoo on korvallisia roavastu... Mut kaekki\nsalamet voan souvvettii ja uusii seurakuntae kirkot valamistu kaekkine\nasjaankuuluvine kompeinee. Sanomatakkii arvoo, että monet rinnat\nylypeyvestä röyhisty, kun vihkimätillaesuuksissa piispat, pipit ja\npapit ylistyksiä ja kiitoksia jakel. Ja monj syvän riemusta sykäht,\nkun kuultii, että omat kirkonkellot ommaa kirkkoo kuhtu immeisiä vielä\nmuenae sunnuntaena ku voan vihkimyspäevänä.\n\nMut vähitelle on leht ruvenna keäntymää, kun velat on alakanna\nahistoo. Ja niistä kanaljoesta ei muuten peäse vappaaks ku maksamalla.\nMaksamine toas voatii maksuvelevolliste kiristämistä. Kun ennen vanahaa\nkirkonkellot enskerran sunnuntaeoamuna kumaht, niijjas vaemoväk ja\nmiespuolet nost lakkiaa. Nyt ei näessä uusissa seurakunnissa niin tehä,\nkun immeisistä tuntuu, että heijjä kirkonkellosa ihan kummia sannoo. Ja\ntoese seurakunnan kirkonkelloesta kuuluu kuuluvan tämmöestä:\n\n-- Veksel lankii, veksel lankii... Maksakee, maksakee, maksakee!...\n\nJa sen toesen seurakunnan kirkonkellot toas sannoo:\n\nMänkee pankkii, mänkee pankkii!... Pankilta pankille, pankilta\npankille, pankilta pankille!\n\nHuohmattavvoo on, että viimmeset sanat on lausuttava ihan hättäesest.\n\nMinä en voe vannoo, onko asja aevan rikullee iällä tavalla. Mut ehkä\njokkuu sattuu niissä -- ja monikii sattuu -- niissä seurakunnissa\nkäymää, niin sillon on itekohtane tillaesuus kuulla.\n\n\n\n\nJOAKON KIRKKOMATKA JOULU-OAMUNA.\n\n\nTätä rupatusta en minä viiti kertoo, voan jätän sen Joakon ihtesä\ntehtäväks. Pankoopas nyt korvanne pystyy, ku jänis, ja kuunnelkoo:\n\n-- Muutamoo viikkoo ennen jouluva olin ostanna Piinu Prpravalilta\nhiiprpakkokarpvasen prpuunan, tein liistprprein ja valamistin\nmutalaejjat siihen, prpuvetaksen muvanvettoo. Joulu-oattona sano sitte\nMaejjaliisa mulle:\n\n-- Kun meillä nyt: on hevone, niin männää oamulla kiprpkoo oekee\nhevosella. Minä käyn Koprpvensolan Otolta pyytämässä laetaprpreen,\nettei taprpvita mutaprpreellä ajjoo.\n\nTämä tuumina passas minun ommiinnii meininkiin, ja Maejjaliisa käväs\nKoprpvensolassa, sae prprein laenaan, jonka minä iltamyteprprässä kävin\nhakemassa. Se prpek olj hyvin pitkä prpresla, ku nuottavene, ja ku\nOtto ei roahtinna ostoo taprpeeks pitkältä ohjasnuoprproo, pit häne\najjaissaa istuva keskellä prpesloo, että kökötti siinä ku keprpinkakko\nkaprpsinanuprkassa. Mut muuten se olj hyvä prpesla ja kiiltäväks\nmoalattukkii.\n\nHyvin varraen myö oamulla lähettii, niinku tapa voatii. Maejjaliisa\nprpupes istuva prpöhöttämmää prpeslan peprprään, niinku prpruustinna\nja minun pit laettoo itellen kusklauta, kun peprprästä käsin en\nylettännä ajjoo. Ja nyt olj iha varovasti ajettava, sillä kaekki tiet\nolj kiprpkkoonmänijöitä täpösentäynnä. Mitkä ajjoo tohotti hevosilla\nkelloninee ja kulukusinnee, mitkä urni jalakapatikassa ja mitkä toas\nsuksillaa männä sujjauttel. Kun ne siinä eilleajjaissaa prprekilöillä\nprproap meijjän prpeslan laetoja, pist se minun sisullen. Minä\nkömmin polovillen prpeslan seppii, viis tahi kuus keprptoo läemäsin\nhiiprpakkoo peprpräpuolille -- ja voe sun peijjakas, mitenkä se läks\nöprpnistämmää! Prpresla mutprpruil, niinku nivelkuprphi tuprpeikossa\nja kallistellii kahenpuolen, niinku vene myprpskytuulessa. Lunta\ntuprprus vast noamoo ja tieprpoja lentel nii hirmusest, ettei ossoo\nsannookkaa. Mut mänö olj semmoesta tuhattulimaesta lentämistä, että\nykskaks oltii kaekista eillimäesenä. Minä en kuitenkaa hellittännä,\nvoan annoen hiiprpakon pistee sammoo polokkoo koulumestaprprin kohalle\nast, jossa keänsin pihhaa, meillä kun on ollunna tapana jokjokkaesella\nkiprpkkoprpreissulla vanahassa palaveluspaekassamme käyvvä. Olin niinku\nmikäkii lumiukko, että tuskin tokenin hiiprpakon seinäprpenkaasee\nsolohmihtemmaa. Lähtiissän käskin Maejjaliisan puestelemmaa ihtesä\nlumesta puhtaaks ja tulemaa sitte vasta sissää, ja ite pelemuuttelin\nihteen prpappusten luona, niinkunj koeprpa tueskulla. Yksinän minä\nsiinä tuummailin, että tuommoese kyyjjin sitä soap, kun on hyvä\nhevone...\n\n(Tässä sulukumerkkiihe välissä pittää minun sannoo, että hevostaa\nkehuvaksee se Joakko koko tappaukse kertokii, vaekka loesol sano, että\non kunnianloukkaus mueta hevosia kohtaa nimittöö Joakon hiiprpakkoo\nhevoseks, joka olj voan ollunna vanaha kahmu ja koakki).\n\nSitte minä astuva töksin sissää, toevotin onnellista ja rauhallista\njoulujuhloo sekä ilimotin, että oon tullunna hevosella, viijjäksen\nkoulumestaprpin koko peprpree kiprpkkoo. Ja kilipoo puhel prpouvva ja\nkoulumestaprp:\n\n-- Kiitoksia toevotuksista ja sammoo Joakolle itelleennii. Mut\nyksinäänkö se Joakko on tullunna?\n\n-- Onhaa se Maejjaliisae matkassa. Mut jäe tuonne prpreslaa istumaa...\n\n-- No, hyväne aeka kuetennii, kun loese kylymmää jättää! Joakko männöö\nnyt het kuhtumaa Maejjaliisan sissää soamaa kupin kuumoo oamukylymää\nsyvämmeesä.\n\nJa minä lähin häntä kuhtumaa. Mut vaekka kuenka hoehkin, ei kuullunna\nvastausta. Mänin sitte prpreslan luo -- ja tuhannen tuprpkasta\nkuetennii, kun prpreslasta olj puomia peprpälauta ja sammoo tietä olj\nMaejjaliisa ja nahkasellii männynnä. Ei auttanna muu ku pit lähtee\ntielle huutelemmaa vastaantulijoelle, että ovatko nähnynnä prpeslan\nperprälautoo ja Maejjastiinoo nahkastesa kansa. Viimmen tulj Päprpin\nOtto, joka ne olj tieltä prpekkeesä korpjanna. Kiittelin ja kostelin\nhäntä sekä oesin maksannae, mut eihää se mittää huolinna. Kohta peästii\nkoulumestaprpii, jossa höprpätti kahvit ja joukolla ajettii kiprpkoo.\nMut minä en ennee antanna hiiprpakkota ohjasprperillä peprpäpuolille,\njoka sen vuoks voan hölökkäprpavia juoks kottii palatessaa. Ja semmoene\nse olj minun kiprpkkomatkan joulu-aamuna, lopetti Joakko.\n\n\n\n\nSUMUJÄRVEN PAPIN PITKÄT SOARNAT JA PIISPANTARKASTUS.\n\n\nOljpa sitä pappi taekka mikä muu immeine tahhaasa, niin pitkäaekane\nsamassa paekassa oleminen soattaa peävänvalloo niin virheet ku\nansiottii. Ja niitähää meillä jokkaesella on, ja lisäks vielä\nsemmosessa suhteessa, että virhepuol voettaa ansiot. Koko olemukseltaa\nniin omaloatusesta miehestä ku se Sumujärven pappi olj, löyvvettii\nheleposti virheitä -- ja hyvin mielusta tehtävee se semmone ehtimine\nmonille onnii. Kun kymmenii vuosii kulkiessa olj seurakuntalaesesa\noppinna melekee jo selekäpuoleltae tuntemaa, soatto se keskellä\nsoarnoosa sannoo paukauttoo:\n\n-- Herree sinä, joka makkoot -- eläkä Iisakkilan Pietukaa hirsiä vettee\njyrryytä.\n\nJa vällii se toas oekee kuumana kesäsunnuntaena alako kipristellä\nnenneesä, kurkistel soarnatuolin reunalta allaapäen ja karjasi\n\n-- Akat! Siat! Hyi!\n\nLukukinkerillä sen konstilla ei ollunna mittää rajjoo ja sen pienempiä\nkolttosia olj vettee huonolukuste ohtii kirjutusläkillä suuret ristit\nja sannoo:\n\n-- Pilikku pikkoo, merkki meijjä lampaasee. Ja kun pappii vanahuuven\nsoapuessa tulj jos jonniilaesia monen sorttisia omaloatusuuksia,\nalako tyytymättömyys vuos vuelta käyvvä yhä suuremmaks, minkä\nlisäks kirkon ystävät olj murreissaa siitä, olla hengelline elämä\nseurakunnassa männöö ihan kokonaa lapiettii. Ruveta näestä asjoesta\npapille muestutuksia antamaa olj seurakuntalaeste mielestä yhtä turhoo\nku ennen vanahaa Oapramista ja Soarasta lapsen soamine, ja siks\npeätettii keäntyvä ihtesä korkeearvosen piispan ja tuomiokapitulherraen\npuolee. Tahtomata loukata sielunpaementaa huohmautti kantelijat, että\nvanahuus on esteenä siihe, ettei virka tule jullillee täytetyks.\nTuomiokapitulherrat olj hienotuntosta väkkee hyökii ja ehottivat, että\npappi ottaes apulaese. Mut sekös olj tulta tappuroehe! Seuroovana\nsunnuntaena neät pappi anto näyttee voemistaa ja kyvystää soarnoomalla\nmonta tuntia yhtälyytä ja vällii tievustamalla:\n\n-- Vieläkös mänette sanomaa, etten minä jaksa soarnata?\n\nJa niin sitte kirkonmenot Sumujärvellä tulj pitkiks ku näläkävuet,\neikä auttanna muu ku olj uuvvella avunhuuvvolla keännyttävä ihtesä\npiispan ja tuomiokapituliherraen puolee. Hyö kuulivattii huuvvon\nja tuljvat lampaetaa auttamaa. Kun pappi on herroesta parrae, niin\ntietyst piispa on herrojae paremp -- vae mitä? Se vakkaumus Sumujärven\nseurakuntalaesilla varmaannii olj, koskapa heitä sinä suursunnuntaina,\njollon piispa pit tarkastusta heijjän kirkossaa, olj kirkko pakaten\ntäynnä -- kukapa tietää, vaekka jotkut oes katollennii kiivennä,\nkun kirkkoon, etteisii ja portaelle ei kaekki mahtunna. Kirkko olj\nlehtpuella koristeltu ja immeiset olj kirkkokimpottimissaa. Kun oman\nseurakunnan pappi sae soarnata, niin se osas hyvin ovelasti tekstiisä\nyhistöö lauseen: \"Viskatkoon se ensimäese kive, joka luulon viaton\nolovasa\" ja sitä ihan juurjupukoeta myöten pertuskoo ja valvo, että\noekee syvämmiä jylkäytti ja ite piispae pyyhkäs silimiää, vaekka olj\nsilimälasiaa kuevoovinnaa. Eikä sen piispankaa puhe ollunna akkaen\nlauluja, jolla se kokkouksen alako.\n\nViranommaeset istuva jutkaht alttarin eustalle asetetun pöyvvän\nympärille. Ensinnä ilimotettii, että hiippakunnan korkeearvone herra\npiispa on suostunna siihe, että piispantarkastuksen yhteyvessä pietään\ntämä kirkonkokkous, jossa keskustellaa ja peätetää toemenpitteistä\ntuomiokapitullii tehtyjen kanteluehe johosta, koskevat mahollisen\napulaespapin ottamista ja liijjan pitkijen kirkonmennoen pitämistä.\nMiten on nyt asjanlaeta: tahotaanko apulaesta?\n\nEnsimäese puhheenvuoron sae seurakunnan pappi, joka höylisti lausu:\n\n-- Minä ite käet parraete ymmärrän, onko apulaene tarpee vae eikö. Ja\njos minä tekojan oekee muestan, en minn'oo pyytännä apulaesta, jota en\nkato tarvihtovanikaa. Papin puutteen vuoks ei oo yhtää ruummista jeännä\nhautoomata eikä avioparia vihkimätä eikä kirkonmennoo toemittamata.\n\nVae voeko kuka rehelline immeine sannoo tätä viäräks puhheeks? Minä\ntarkotan tämän seurakunnan rehelline immeine.\n\nTulj eänettömmyys.\n\nPuhheenjohtaja huohmautti:\n\n-- Mut kun kirkherra on jo nii korkeessa ijässä, on apulaene jo sennii\npuolesta tarpeen, sillä...\n\n-- Herran palavelijan tulloo pysyvä paekallaa kuolemaasa ast niinku\nsotamies lippusa juurella, ehättii Sumujärven pappi sanomaa.\n\n-- Ainuvastaa puhevuoron soatuva teällä puhutaa, sano puheenjohtaja\nsekä jatko:\n\n-- Kun valittajat on ilimottanna, että kirkonmenot on liijjan pitkät,\nniin ne samalla arveloo, että se johtuu papin vanahuuvesta ja heikosta\nvoemista. Pyssyykö valittajat mielpitteessää?\n\nSumujärven pappi pyys puhheenvuoroo, mikä myönnettiinnii.\n\n-- Näehe valittajjii ajatusmeinink on vilskahtanna ristii, kun ne\nilimottaa, että vanahuuven vuoks on apulaene tarpee; ja samassa\nhengenveossa sitten maenihtoo, että kirkonmenot on liijjan pitkiä.\nMut mitenkäs apulaesta tarvihtova kykenöö liijjan pitkiä kirkonmenoja\npitämää?\n\n-- Ne kirkonmenot tulloo -- sano eräs puhheenvuoron soanna\nseurakuntalaene -- liijjan pitkiks sen kautta, että kirkherra\nturhanpäeten venyttää toemituksesa koko päevän kestäväks soarnoomalla\nniin harvakseltaa, että sannaen välillä voes käyvvä vaekka hevosesa\njuottamassa.\n\nSumujärven pappi pyys tuassiisa puhheenvuoroo ja lausu:\n\n-- Kun leäkär kirjuttaa leäkettä, niin se meäree sitä annettavaks sitä\nmukkoo, ku saeras kykenöö vastaanottamaa. Samate on papin annettava\nelämänvettä ei soavista koatamalla, voan pienissä meärissä ja niin\nharvakseltaa, ettei nauttija läkkäy ja tukehu sekä sillon heleposti voe\ntaevaallise ravinnon sulattoo. Sanankuulijoehe parasta oon tarkottanna\nkirkonmenojen pittuutta jatkaessan, samalla ku oon osottanna, että\nmulla vielä voemia on virkan viriäst täyttee.\n\nNyt ilimotaehe ite kantrahtrovast puhumaan ja sano:\n\n-- Oljpa nyt syyt mitkä tahhaasa, mut kyllä minunnii täytyy yhtyvä\nsiihen valittelluu, että kirkonmenot tässä seurakunnassa on liijjan\npitkät, sen oon soanna ite kokkee.\n\n-- Koska se on tapahtunna? kysäs Sumujärven pappi siihen luvan\npyyvettyvvää.\n\n-- No, esmerkiks sinä ja sinä sunnuntaena, jollon minä palasin Viitalan\nkirkolta erästä kokkousta pitämästä. Siellä toemitettii kaekki\nkirkkotehtävät, piettii kokkous ja ollii päivällisellä pappilassa\nsekä sen jäläkee kulin laevassa Veikeleen suuren selän ylj. Tultuvan\nhevoskyyvvillä tälle kirkolle ja kun kirkosta kuulu soarnoomista,\nmänin seinän taa kuuntelemmaa. Ja vaekka olj iltapäevä, olj kirkossa\nparraellaa jumalanpalavelus. Tämä on totta.\n\nSumujärven pappi pyys puhevaltoo ja sano:\n\n-- Nytpäs minä peäsen ymmärtämmää, mistä mulle etennii sillä kertoo\nannettii semmone hengenvoema, etten tahtonna soaha lopetetuks\nollenkaa. Se tulj siitä, kun kontrahtrovast olj kirkon seinän takana\neikä uskaltanna Herranhuoneeseen astuva. Oljpa hyvä, että tuokii\nseikka seleven ja syväst kiitolline oon, että kontrahtrovastin\nulukonaseisomisen kautta heikot lahjan sae miltei ehtymättömät voemat.\n\nKontrahtrovastia ei näyttännä haluttavan puhheevvuoroo pyytee. Ja\nviranommaeset alako seurakuntoo kehotella vapaaehtosest suostumaa\napulaespapille palakan maksamissee, että vanaha sielunpaimen saes\npienet tulosa vähentymätä nauttia. Ja ellen veärin muesta, taes lopulta\nsiihe suuntaa käyvä peätös syntyväkkii.\n\n\n\n\nSUMUJARVEN PAPPI SOATAVILLAA.\n\n\nJos Sumujärven papista ruppees oekee pohjijaa myöte rupattammaa, niin\nsaes tehä suuria kirjoja ja vielä jäes kansiinnii pantavoo. \"Mut ei\nmakkeeta mahan täyveltä\", sannoo viisas sananpars, ja tyyvvytää nyt\nmyökii voan muutamii herkullissii näytteihi, jotka kyllä tarpeeks\nhyväst asjoo valasoo. Siksee soa jeähä elämäkerrannii kertomine\nja tutkistelemukset sekä vuntieraukset siitä, oljko mies papiks\npantu sentähe, ettei jaksanna enempee lukkee ja ymmärtöö, vae oljko\njokkun muu syy siihe ollunna. Papiks se mies voan olj pantu ja\ntuomiokapitulherrat laetto hänet pienee Sumujärve seurakuntaa. Tämä\nseurakunta olj palakkatulloesa puolesta nii laeha, että papin tuloja\nvoe verrata melekeen renkmiehe vuospalakkaa. Kun mokomaa Näläkälää\nei kukkaa tahtonna hakkee vakinaeseks papiks, pysy pappi pitkät ajat\nväljaekasena ja vähitelle veäntäyty vakinaeseks sekä olj mies, joka\npit paekkasa, niin että kengässä seurakuntaa tulj ja sukkasillaa läht.\nJos hänen pappiusaejjaltaa jottae tahtos maenita, niin kehumata voe\nsen tiijjon antoo, ettei hänelle löyvvy koko moan papistossa vertoo\nsiinä suhteessa, että tämä on käynnä 47 voalsoarnoo soarnoomassa\nsoamata muuta ku yhe eäne ja sen yhennii voan siitä syystä, että olj\nvoalmatkalla ollessaa ajanna errää talon toukopeltoo pahhuuve lekkoo\npeässeet noapurin siat poes. Heikoista lahjoestako eänestämättömyyve\nhaluttomuus lie johtunna vae siitäkö, ettei se osanna ärrä-kirjaenta\noekee potillee lausuva, sitä ei oo kukkaa ratkastavaksee ottanna.\nKun se ärrä tulj maenituks, sopinoo yhellä kertoo lisätä, että sen\nkirjaemen se sorlrautti ja porlrautti niin kummallisesti, että se ihan\ntohjoks särky ja että sitä kuullessa olj kova temppu pijättee nauruvaa.\nMut sillä tavallahaa Banetti ennen sanokii, että papin soarnan tulloo\nolla sellaene, että sanankuulijan suu männöö loakeesee nauruu...\n\nKun se sitte olj pakotettu koko ikäsä pienpalakkasessa seurakunnassa\npysymää, niin keks tämän kohan korjoomiseks sen konstin, että kanto\ntavallisten palakkosoatavaesa lisäks ylmeäräset soatavat kulukemalla\nkerruumatkoella sekä kesillä että talvella. Ja näeltä matkoelta se toe\nkaekellaesta rahkamenttiä kuormittaen ja venelastittaen. Eikä tyytynnä\nainuvastaa omassa pittäässää kerruumatkoella liikkumaa, voan käv niissä\npaekoen noapurseurakunnissae, mistä ties Sumujärven kirkossa käytävän.\nKukkaa ei ilennä olla antamata, vaekka monesta taes olla vastenmielistä.\n\nKerran kun se olj tämmösellä kerruumatkalla, satuttii noapurseurakunnan\nTarkkalan talon akkunasta huohmoomaan, että Sumujärven pappi aekamoesen\nkuorman peällä istuva löhjöttäen ajo talova kohti. Silloin isäntä sano:\n\n-- Toas se tuo ruhjake tulloo suoraa sannoen kerjeemää, vaekka jo\nkesälläkkii sae niin paljo, ettei oes luullunna ilikiivän monnee\nvuotee uuvellee soapuva. Mut nyt ei anneta mittää, ei kerassaa mittää!\nMinä mään piiloon ja sano sinä, Kaesa, että min'oon matkoella,\ntämminkreissulla, etkä sinä tiijjä avvaemia.\n\nJa sen sanottuvvaa lautamiesisäntä tuvasta luikaht tiehesä. Mut miespä\nei ennättännä peästä ku porstuvaa, kun pappi jo portaella astuva\nropsuttel. Johonnii lyyskää peästäksee isäntä lähättäyty porstuvan\noven taa. Kun pappi tultuvaa alako hyvveepäivee lausuva, rupes emäntä\npäevittelemää:\n\n-- No, voe kova lykky, kun kirkherra sattu sopimattomana aekana\ntulemaa! Ei oo lautamies kotosalla, voan on tämminkreissulla. Ja kun\navvaemet unneutti taskuusa, niin etten ies soa kahvijakkaa keitetyks,\npuhumatakkaa muesta antimista. Ompas tämä nyt ikävee...\n\n-- Itekullae on omat ikäväsä ja lystisä, sano pappi ja keänty ovvee\npäin, uraht jottae hyvästiks ja tavallista kovemmast loksautti oven\nkiin.\n\nKun isäntä karkumatkallaa tuppaa palas, niin nauroo hohotti ja tuummi:\n\n-- Tuo jutku meillä vastakii tehhää, jos se voan vielä tulloo.\nHohhohhoh!\n\nMut \"se parraete nauraa, joka viimmesimmäks nauraa\" -- tämän\nsanontatavan ytimekkää tottuuve sae Tarkkalan lautamiesisäntä hyvin\npian kokkeeksee. Tapahtu neät sillä tavalla, että Tarkkalan miniä\ntoemitti ilosen peretappaukse talloo ja kun vastasyntynyt tahottii\nmahollisen nuorena soattoo ristillisen seurakunnan yhteytee, läht\nite vanahaisäntä viemää lasta kastettavaks. Mut kun oman pittään\nkirkolle olj 5 ja puolj vihasta peninkuormoo matkoo, peätti ukko,\nettä Sumujärven kirkherra soa lapsen ristiä ripsauttoo. Ja samallaha\nse tulloo äetii kirkotelluks. Miniän toevuttuva läht isäntä sen ja\npiene perillise kansa ajjoo köröttämmää Sumujärve pappilaa, johon\npuolkymmentä vennäenvirstoo olj matkoo.\n\nPerille peästyvä mänj miniä peretuppaa lasta kastekuntoon järestämmää,\nja Tarkkalan lautamies hyvin arvovaltasena porskuttel kirkherran\nvirkahuoneesee. Mutta vaekka se siellä rykästellii ja muuttel\njalakojaa, ei kirkherra näyttännä huohmoovan, voan kahtel kirjojaa,\nkirjuttel ja mitä lienöökkää askartanna. Kun lautamies lopuks muka\nvahingossa koatoo rommautti ratisi akkarauvan, kysäs kirkherra peätään\nkeänlämätä:\n\n-- Mikä jyrräys se olj?\n\n-- Teällä on vieras, joka on tullunna pyytämää kirkherroo lasta\nkastamaa.\n\n-- Kuka se vieras on, koska eän tuntuu niin ouvvolta?\n\n-- Kyllä kirkherra minut tuntoo ja oljhaa kirkherra aevan äsköttäen\nkäynnä meillä, vaekka suureks ikäväksen en sattunna kottii. Sehään minä\noon Tarkkalan lautamies.\n\nVae se työ ootte. Mahoton on minun teitä tuntee, kun en kotonanne\nnähnä teistä muuta ku pieksunkäret porstuvan oven takkoo... Ja siitä\nsyystä minä nyt teitä vuorostan kahtelen selekäpuolellan sekä neuvvon\nhet kohta lähtemää oman pittäänne pappien pakkeille, jos papillista\napuva tarvihette. Minä en ruppee tehtävii semmosten kansa, jotka voan\npieksuukärel näyttää... Hyvästi...\n\nJa niine nimineen sae Tarkkalan lautamies lähtee.\n\n\n\n\nMYRKKY-MIKON KUMMITOS.\n\n\nMyrkky-Mikko -- sepä költti ei tunnu kovinkaa herkulliselta, ja kun\nse peällepeätteeks on annettu miehelle, joka ei oo ies kärpästäkkää\nmyrkyttännä eikä myrkkyvä elläessää nähnä (ja kuoltuvaa sitä vähemmä).\nMut se olj soanna tavaksee myrkky-sannoo aena käyttee, millon ei asjat\nmännä häne mielesä niukkaa. Kun muut miehet (ja monet naesettii)\nkäyttää sielunvihollisen 7-kirjaemista nimmee taekka toesia sen\nkorreempia muotoja, niin Mikko kiros sanomalla:\n\n-- Voe myrkky kuetennii, myrkky soekoon, myrkky vieköön, myrkky, kun\npistää sisullen j.n.e. Ja tästä kaekesta \"myrkytyksestä\" tulj hänestä\nMyrkky-Mikko. Immeiset, neät, on semmosia reähkiä, että ne antaa\ntoesillee kaekenmoesia költtiä. Ilimankos yks hollipoeka ymmärs veärin\nherroo, joka sano itellää olovan parruonin arvonimen. Kun poeka tämän\nkuul, tuumas se nauroo virnistäen:\n\n-- Niin niitä nimiä soa. Teällä meijjän kylällä yks mies varast sian ja\nsitä koko ikäsä kututaa Sika-Mikoks.\n\nMut entäs se Myrkky-Mikon kummitos?\n\nSe asja on nyt sillä laella, ettei se ollunna kummitosta nähnä, voan\nkuullunna hyvin pelottavasta paekasta. Yhteehä se kuetennii ampuu,\nnäkköökö sen vae kuulooko -- kummitos on aena kummitos niinku ryssä\non ryssä, vaekka sen voessa paestas ja tämmöne se olj Myrkky-Mikon\nkummitos.\n\nHauvvankaevaja eli Hauta-Heikki olj jeännä leskeks -- ja kerrankos\nsemmonen tapahtuu, sillä eihää avioliitto kestä ku kuolemaa ast, paet\nturkkilaeset elämäsä jäläkee kuuluvat suavan akkoja oekee Porvoon\nmitalla. Mut pallaahaa rasikii ja leskennii rinnassa voe uus rakkaus\nruveta riksuttammaa. Se teppone se Hauta-Heikillennii tapahtu.\nPappilassa olj kommee ja lihavanivuksine kyökkikarhu eli kyökkipiika,\njoka olj jo hollin matkoo vanhanpiijjan vaevaloesta Kyöpelin tietä\nastuva lopsinna. Hauta-Heikki olj ollunna huohmoovinnaa, että se\nkyökkikarhu olj hännee salavihkoo katella viulautellunna hänen ussein\nrovastin luona käyvvessää, oljpa jo pyytännä kyökkii istumaannii,\nvaekka immeiset puhu, että se on hyvin yökee. Ja omassa mielessää\nalako hauvankaevaja hautoo, että mitähää, jos tässä ruppeis hankoomaa,\nniin eiköö voan syttys ihan ilimitullee -- siihen rakkauventullee\nnimittäen... Ja kun on toesille kuoppia kaevanna, niin mikseikäs passoo\nkaevoo naemiskuoppooki!\n\nKirkollisena miehenä -- se neät, kahto olovasa \"kirkolline virkamies\"\n-- ei hauvankaevaja ruvenna het pistämää, ku ampiaine, voan hissuksee\nkiertel ja koartel ku kissa kuuman puuron ympärillä. Vähitelle hyö\ntappael toesijaa millon missäe sattu. Selevää näk, että se kyökkikarhu\ntahto välttee immeiste silimiä juorupuhheihe vuoks ja aenovastaa --\nsalapaekossa juttelulle ryhty, niinku ennen opetuslapset juutalaisten\npelon tähe. Ja sammoo mieltä se olj hauvankaevajakkii, niinku jo\nmaenittii. Kun sitten hauvankaevaja olj kerran ostanna onnenlehe\npositiiv'ukolta kyökkikarhulle ja kun tämä sitä lukkiissaa makkeesti\nnaoro, milloin siinä puhuttii naemisesta ja avioliitosta, niin että\nrintapuol ja maha lystist nytkähtel, niin sillo hauvankaevaja sae\nvakkuutukse, että kyllä syttyy, jahka siihen oekeesee taulapalasee\nisketää...\n\nErräänä iltana sitten huohmas, että kyökkikarhu män kylälle.\nSilloin hauvankaevaja istuva lippas hautuumoahan sen takasintulloo\noottamaa ja arvel, että siellä on sopiva vaekka istuvakkii kaekessa\nrauhassa, immeiset kun syksyiltoena pelekee hautuumoata eivätkä tule\nhäerihtemmää. Siellä hää suure hoapapuskan varjossa oottoo kökötti ja\nsyvänalassa tuntu ku kissanpoeka oes siellä lankakerän kansa vehanna.\nAlako jo olla myteränlaene, eikä se kyökkikarhu voan tullu. Viho\nviimennii kuulu askeleita. Kun hauvvankaevaja tirkistel, niin huohmas,\nettä tulija olj Myrkky-Mikko, joka hautuumoan vierellä kulukevoo tietä\ntoplakasti kävel, kirves ja kassara käskoukussaa ja kontti selässää\nsekä sen peällä piimälasku. Se Mikko on ollunna leheksiä hakkoomassa\nToholassa ja kaeketi olj sen työn lopettanna ja sen vuoks näen\nmyöhää viipynnä. Tultuvaa hautuumoan keskkohalle tuns Myrkky-Mikko\njonkunmoesta arkuutta mielessää, vaekka ei hätähousu ollunnakkaa.\nKirkollisena miehenä peätti turvautua sanan voemaa ja ihteesä\nrohastaksee kuuluvalla ja kirkkohartaalla eänellä sano:\n\n-- Autuvaat levossa leppee ja oottaa Herrasa tulloo...\n\n-- Ei oo kaekki auluvaeta, kuulu sillon hautuumoalta, ja se tuntu iha\nsyvimmästä manalasta tulovan. Hauvvankaevaja neät tahto kokkeilla, onko\nMyrkky-Mikko niin kova mies ku myrkky, niinku se vällii kehasoo.\n\nMut tuski olj hauvvankaevaja ennättännä nuo neljä sannoosa loppuun\nlausuva, kun Myrkky-Mikko jo löys jalat allee. Ja se pomppos nii\ntulisee juoksuu, ettei immeise luulis peäsövänkää. Kyytiä vielä lisäs\nse, että piimälaskusta piilon tuluppa ja kuu olj vastatuul, puhals se\npiimälaskun sissää ja synnytti niin pelottavan vonkumise, että sitä\nluul viimese tuomion passuuna eäneks. Ja mitä kovemmi Myrkky-Mikko\njuoks, sitä hirveemmältä kuulu se eän... Ja kyllä mies männä\nlippasikkii. Oes siinä soanna olla Hannekset ja Nurmet kilipoomassa,\nniin häntäpuolella ne voan oes pysynnä. Kun sitte viimen peäs Tupsulan\ntuppaa, joka olj tien varrella, niin koatuva könäht lattialle ku ohtaa\nlyöty vasikka ja leähötti niin tavattomasi ku pajapale, eikä soanna\nmuuta sanotuks ku voan vaevasest hok:\n\n-- Kummitos myrkky, kummitos myrkky, kummitos...\n\nKest kauvva aekoo, ennenku peäs tolokkuusa, kun sae siinä syvämmen\nvahvistustippoja ja \"yheksä miehe voemoo\" sekä monia muetai\nleäkkeita. Eikä uskaltanna yksinää kottiisa lähtee, voan pyys Israel\nKarhun toveriksee, joka olj semmone myrnysmies. Sen erän perästä ei\nMyrkky-Mikko kulukenna hautuumoan sivute pimmeenä aekana...\n\n\n\n\nAPULAESNIMISMIEHEN RAKKAUVEN LOPPU.\n\n\nKun pelekeen, ettei naesväk välitä rupatuksista, jos ei puhuta\nvähäse rakkauvestae, niin pietäämpäs puhetta siitäkii. Tosin tässä\nrupatuksessa rakkaus lopahtaa, mutta eihään se liene ensimäene ja\nviimene kerta. Ja taetaskii voan onneks olla rakkauven lopahtaminen\nennen naemisiin männöö, sillä jotkut kokeneet sannoo, että ne\navioliitot on onnellisimmat, joeta ei oo koskaan tehty. Mut jeäkööt\nnämä vuntieraukset ja aprikoemiset ja rupateltakoon nyt siitä, mitenkä\napulaesnimismiehen rakkaus lopaht.\n\n-- Voan kuenkas ne rakkaus ensiku alako? kysynöö jokkuu... sillä jos\nmikä lopahtaa, sillä täytyy alakukkii olla.\n\nAevan oekeen. Kyllä apulaesnimismiehen rakkauvella ennen lopahtamistaan\non ollunna alakukkii. Mut kuenka se on alakuusa peässynnä, silimistäkö\nvae suustako lienöö syvämmeen livahtanna, siitä ei oo vissiä tietoo\n-- se voan on tullunna ku varas yöllä. Ja rovastin tyttäreen se\napulaesnimismies olj rakastunna ihan silimittömästi -- ja sokkeehaan se\nrakkaus onnii. Voes kyllä luulla, että pappiloihe mampselit yljpeätää\non kylymiä rakkauvelle, koskapa niitä on paljon vanahoena piikoena.\nMinun yksityine meininkin on kuetennii sellaene, että tämä suur\nvanahapiikasuus johtuu siitä, että pappiloella on siunavusta lapsiinnii\nnähe, ja kun elova karttuu enemmän ku elomiehiä, jeä yljtuotanto\nkorjoomata. Kyllähä kirkherrat hankkii apulaesia -- mampselijjaa\nnaemaa. Mut kun yks mampselin ottaa, pyssyy tää lötjöttämässä\nvuosikausia appiukon leivissä ruokakuntoo lisseemässä ja toeset\ntyttäret soa valamistuva vanahoeks piijjoeks. Misteepä esmerkiks\nsyvänmoaseurakunnassa mampsellaummalle naemamiehet löytää, vaekka\ntavarat oes kuenka hyvvee sorttia... Mitä toassiisa tähän pappilan\nmampselliin tulloo, johonka apulaesnimismies olj pikkiintynnä, niin\nse kaeketi ei ollunna niitä \"kylymiä luonteita\", joesta leäkärit\npuheloo, koskapa kerran olj rakkauven paulaan sotkeutunna niiku kana\ntappurakuontaloon. Eikähää siinä ihme kummalla ratasta, jos kaks\nnuorta toesiisa jälessä juoksoo ku paarmat kesäkuumalla lehmäin\nkinterillä. Ja mikäs siinä lienöö, ettei pappilan mampsellin passoo\napulaesnimismieheen rakastuva yhtähyvin ku apulaespappiinnii?\nEnsinnäe ei rakkaus kato aekoo eikä paekkoo eikä erityisiä immeisiä,\nja toeseksee voehan apulaesnimismiehestä tulla vallesmanni, jopa\nruununvoutikii, niinku apulaespapista rovast. Lyhyest sanottuna:\npappilan mampselliin ja apulaesnimismiehee olj rakkaus tarttunna\nku terva nahtarii. Ja syrjästä kahtoen ne ainuvastaan toestesa\nlähheisyyvessä näytti niin onnellisilta, että noamat loest ku Noantalin\naurinko.\n\nMut tässä moalimassa ei oo paratiissia kellää sen jäläkee, kun vanaha\nOatam ja Ieva sen talon liiallisella herkuttelullaa hävitti, voan sen\nportilla seisoo Kerupiimi. Ja pappilan mapsellin ja apulaisnimismiehen\nparatiissin portilla olj Kerupiimina -- ite rovast. Sillä ei ollunnu\nmiekkoo, voan paksu pahkakeppi olj käissä ja kova soarnaeän, joka\npanj kirkossa torkkuvaennii housut lokattammaa. Se kova eän olj\njulistanna (ja vahvistukseks olj keppi heilunna ilimassa), että jos\napulaesnimisrmies pappilaan tulloo, niin soa selekääsä, että vollit\nroekaa... Eikä rovast ollunna turhanpuhuja. Ja kun se uskals koko\nmoaliman syntiä vastaa taesteluhoarniskassa seista, niin miksipäs ei\nyhtä apulaesnimismiestä voes kurissa ja nuhteessa pittee. Jos toas\nmampsel vällii itkee voulautti, niin mittees siitä muuta ku voan se,\nettä itku lieventää muretta...\n\n(Sulukumerkkiihe välissä sanottuna olj se rovast kuullunna niin\npaljo pahhoo siitä apulaesinimismiehestä, ettei oes sitä vävyksee\nottanna kaupalla millää. Se olj ollunna viinaanmänevä ja niin huono\nraha-asiainhoetaja, ettei oes rahaministeriks eli komsarjukseks\nkelevanna Polsseviikkiassakaa).\n\nMahtoeko rovast uskoo, että hänen soarnaeänesä ja keppisä pystyy\nkaks rakastunutta erillää pitämää, siitä ei mulla oo tietoo. Mutta\njos siinä uskossa olj, niin sillon ei ollunna oekeeoppine -- eihää\nkahta rakastunutta tulj ja veskään pelota, soatikka sitte soarnaeän\nja keppi! Ja niin uskomattomalta ku soattaa kuulostookkii, kohtas\nrakastu nut mampsel ja apulaesnimismies toesesa -- ite pappilassa.\nKun neät seuroova sunnuntae tulj rovastin lausuman julistuksen jälkee\nja rovast ruustinnasa ja lapskatraasa kansa lähti kirkkoo, tekkeyty\nrakkauven runtelema mampsel saeraaks ja jäe kottii. Mut tuskin olj\nrovast perreinee männä näkymättömii, kun apulaesnimismies tulla luekaht\npappilaa. Ja siilon hävis saeraus ja peleko! Niinku ennen vanaha\nOatami ja Ieva onnellisimpana aekanaa, samate nyt pappilan mampsel ja\napulaesnimismies kuhertel kahenkesken... Siinä huumauksessa eivät ies\nhuomanna seinäkellova tarkastoo, voan toesijaa töllistivät ku lehmä\nuutta konttia... Ja seinäkello kuletti aekoo etteeppäen ja ykskaks hyö\nkauhuksee huohmas, että rovast joukkonee tulla tassuttel kuestia myöte\nkotia koht... Mikä nyt neuvvoks?\n\nHätäpäessää siinä hyppiessää ku sianporsas säkissä, pist silimää\nverannan seinustalla olova kookas loatikko, jossa talavella pietää\nkakluunhalakoja, mut johon nyt kesäks olj pantu kaekenmoesta rojuva\n(ei kuetenkaa korprojuva). Tulisessa tuskassa kiskastii kans auk ja\napulaesnimismies kömpi sinne rojun sekkaa. Pappilan mampsel paenoo\nloksautti kannen kiin ja alako siinä outtoo kirkkoväkkee. Pian ne\ntuljlii. Ukko rovast taputtel mampselijjaa poskpeälle. Mampsel\npuolestaa pist kätesä papan kainaloo ja meinas taluttoo sissää. Mut\nukkopa istaht puuloatikon peälle, pyyhk hikkee otaltaa eikä lähtennä\nliikkeelle, vaekka kahvillekkii houkuteltii, voan sano:\n\n-- Tuokoo kahvikojjeel tänne -- tässäpä sit' on viliposa hörpätä.\n\nEikä auttanna vastaan panna.\n\nMaeniolta näytti kahvi kaekista muesta maestuvan, paet siitä\nrakastuneesta mampselista, joka olj ihanku tulisilla hiilillä oes\nistunna. Se ei jeännä toesilta huohmoomata, ja kun arveltii häne olovan\nvielä saeraana, sae se vakkuuttomalla vakkuuttoo:\n\n-- Minä oon terve ku pukki.\n\nKun kahvit olj juotuna, käsk rovast:\n\n-- Kantakoopa peäalunen tähän, niin leppeen jonkun aekoo.\n\nJa vaekka se rakkauven paulassa olova mampsel pelottel hyttysillä,\npoarmolla ja kärpäsillä, olj ukko härkäpäenen eikä älkähtännä, ennenku\nvasta peäalusen soatuvaa pötkäht pitkällee. Kun sillä olj hyvät\nunenlahjat -- Siitä huolimata, että se muelle pauhas: 'Valavokee\nja rukkoelkee', peäs se het unnee kiin ja, alako koristoo niin\nvoemakkaella korrauksilla, että apulaesnimismiehen evät taes loatikossa\ntäristä. Ja sen mampsellin tuskat on helepomp ynimärtee ku kertoo.\nSe kokkeil rukkoellakkii, että pappa ruppeis uneksimmaa ja puttoes\nlattialle. Ei ollunna apuva: ukko korist ku seihtemen miestä...\n\nViimmen tok valamistu päevälline ja kaekki kerrääntyevät Herran\nnimineen pöytään.\n\nSiinä lomassa peäs mampsel autkahtammaa verannalle, aukas loatikon\nkannen ja lask vangin vappauteesa. Ja kyllä se käskemätä ja\njeähyväispusua pyytämätä lähtikii. Sitä mukkoo ku jalat keänty, sitä\nmukkoo apulaesnimismies löi töppöstä kettoo, ikkäänku kulovalakeeta\noes paenna. Se rovast sano verannalla olovan viliposan. Mut\napulaesnimismiehellä taes olla halakoloatikossa kovin kuuma, koska hik\nyksin nenävarttakii myöten valu. Mokomassa liekissä palo rakkauskii,\nsen erän perästä mies ei ennee tahtonna pappilan mampsellia männä\npappilaan tappoomaa eikä muuvannekkaa, voan ykskantasest tuummas:\n\n-- Se rakkaus lopaht.\n\n\n\n\nSAVOLAENE SOITTAJANA PEERLIINISSÄ.\n\n\nKun pillipiiparit ja muut huelunpuhaltajat on meille ulkomaelta,\netupeässä Saksasta ja Ruotista, tulluuna, on myös ikkäänku luonnonlaen\npakolla jouvuttu siihen harhaoppiin, ettei myö ite kyetä ulukomaella\nsoettokonneita käsittelemmää -- tuskimpa ies rumpalina olemaa. Mut\ntämä harhausko on veäräoppista, kerrassaa puustakahtomista. On neät\nsemmoestae sattumia, että suomalaene on essiintynnä soittajana ihtesä\nSaksan valtakunnan peäkaupunnissa Peerliinissä, vieläpä kaeken arvelun\nmukkaa menestyksellisesti, vaikkei ilimossa ikänään ollunna mittää\nsoetinta sitä ennen (eikä sen jäläkeenkää) kätteesä ottanna, soatikka\nsitte soettanna. Kun nyt vielä peällepeätteeks tämä taeturj sattuu\nolemaa savolaene, oes varmaannii ihan verine veäryys, jos tappauksesta\nei pientä rupatusta kjrjutettaes. Eikä mahtane tulla yl moalin ammutuks\narvellessa, että monj savolaene ylypeyvestä oekee rykäsöö...\n\nVuosluvut ja muut aekameärät soa kuuluva historjaan -- rupatukset\nsattuu joko \"siihe aekaa\" taekka \"kerran\". Ja soettajana essiityminen\ntapahtu ihan rikullee siihen aekaa, kun tuo sittemmin moankuulu leäkär\nja rohvessyör Tanel Aetonen ylioppilaesena män Peerliinin yliopistosta\nlisäviisautta hakemaa. Kun ei ollunna tuhlaajapoeka eikä ies tämän\nkaemakaa, niin eht itellee huokeehintaese ja helepo asumukse, ruvete\nporukassa asumaa errää saksalaese soettajan kansa. Soettoharjaotuksista\nei ollunna haettoo, herra Tanel Aetonen kun kuluk yliopistolla\nhuonekaverin soettoaekona. Sattu sitte jonnae paevänä, että huonekaver\nsano:\n\n-- Kuulehhaa, hyvä velj! Nyt tulloo minun morsiamen täks illaks\nPeerliinii ja minä tahtoesin seurustella sen kansa, voan en peäse, kun\non juhlakonsertti siellä suuressa puestossa. Auta sinä nyt minuvu ja\nmäne eistän soettamaa...\n\n-- Mitäs sinä nyt hoastatkaa! Asja on, veljveikkone, sillä laella,\netten minä oo elläessän ies pajupillillä soettanna, soatikka sitten\nniin monjmutkaesella kojjeella, ku tuo sinun torves on.\n\n-- Eihää sinun tarvihe osata soettoo, kunhan voan mänet mun paekallen\nistumaan, piet tätä puhallinta huuliis eissä, pullistelet poskpäetäs\nja huulias höpläyttelet, työn telet tuota liipasinta eistakasi ja\noot puhaltavinas, niin että niska nytkää. Sun vieressäs istuu toene\nsoettaja, joka soettaa ihan samanlaesta torvee, kunj minnäe, ja kun se\non oekee taetoniekka, ei kukkaa huohmoo, että sinä voan turhoo peliä\npiet.\n\nJa kun se soettaja rupes kuvvaileminaa sitä ikävee, mikä nyt syntyes,\njos hään ei peäse kultasa kansa kahenkesken olemaa ja kuhertelemmaa,\nsae hään savolaese -- ja onhaa savolaeseluonne kepposii hyvin taepusa\n-- huonekaverisa lauhkeen syvämmen niin pehmitetyks, että tämä taepu\nsoettajatehtävee suorittammaa. Ja kylläpä saksalaese pillipiiparin\naskeleet olj kevveet, kun läht kultana parrii!...\n\nKun konserttiaeka rupes lähestymmää, läht herra Tanel Aetonen\ntehtävättää kunniallisest täyttämää. Hään kanto torvee ja nuottia\nkaenalossaa, ku mikä taetoniekka tahhaasa. Puesto olj ylleisötä täynnä\nja uutta joukkoo virtas lisäks. Toeset soettajat jo istu paekollaa,\nlaitto reilaan pelvärkkiää ja kahtel kummissaa, kun uus outo mies\nheijjän joukkoosa ilimesty. Hään -- herra Aetonen -- ties, millä\nkohalla hänen huonekaverisa paekka on ja siihen hyvin toemessaa\nasettu istumaa, nost pystyy telineesä, panj siihe nuottikotasa eli\nnuottivihkosa levveellee ja alako soettokojjeesa lipasinta eistakasi\nveillä, niin ku näk toistennii tekövän. Samalla hättäesest vilahtel,\nettä milloenka se toenen soettaja soapuu... Mut se ei soapunnakkaa,\nvoan olj äkkiä saerastanna -- ja herra Tanel Aetonen jäi yksinää...\n\nEi passanna lähtee käpälämäkkeenkää, sitä vähemmin vielä, kun johtaja\nseiso jo puekkonee paekallaa ja anto merkkiä, että kohta aletaa...\nJa kaeken muun hyvän lisäks olj vielä se kummallisuus, että herra\nTanel Aetosen ja häne soettotoverisa olj alakusoetto soetettava\nensimäesee kappaleesee... Johtajan noama olj näyttämiä kaekelta\nmuulta ku hauskalta, kun hään olj antana viittaukse alakamisesta\nja huohmas, että outo mies huputtaa poskilihaksijjaa, huulijaa\nhöpläyttellöö eikä soa mittää eäntä lähtemää. Ja tietysti ei herra\nTanel Aetonen eäntä pelvärkistää koettannakkaa soaha -- kun ties,\nettei eänettömällä soetolla soeta veärin -- ja tuskimpa oes soanna,\nvaek oes koettannakkii. Mut ahkerast hään olj voan lipasinta veillynnä\neistakasi, luputtellunna poskijaa ku hajallista pajan paletta ja tehnä\ntehtävättää uskollisest soamasa neuvvon mukkaa...\n\nJa samalla ku herra Tanel Aetonen suoritti työtää, niinku rehtmies\nkonsanaannii, samalla olj johtajan kasvoja ja hoamuva vällii täyttännä\nKaenin vihan liekit ja säikäyksen välläykset, niin että olj vähällä\ntahtonna paekaltaa puota... Viimmen tok tokeniin niin paljon, että\nviittas koko soettokunnan soettamaa ja sitte kaekki män korreest ku\nKoavilaisten katrillin tanssimine. Mut kun ensimäene kappale loppu,\nsilloen herra Tanel Aetonen luekaht tiehesä eikä ies johtajalle\nlähtiissää kumartanna... eikä kaeketi johtajakkaa oes hänen kättää\npuristamia... Mitä sitte hänen huonekaverillee on sanottu, siitä voes\nkirjuttoo semmoene, joka on tottunna surulla immeisiä ruokkimaa...\n\nMut kun joskus seuroessa olj sattunna puhe taeteilijoesta ja\nsuursoettajista tulemaa, olj se moankuulu leäkär ja rohvessyör sanonna:\n\n-- Soetteloohaa ne mitä soetteloo. Se kuetennii soettoo olj, minkä minä\naekanan Peerliinissä soetin ja ihan juhlakonsertissa...\n\n\n\n\nSAKARJ ÄRRÄTÖN.\n\n\n-- Sakarj Ärrätön -- mikäs kummalline nim se mahtanoo olla? soattaa\nmonnii lukija kysyvä.\n\nJa hyvässä lykyssä voe jokkuu vielä lisätä:\n\n-- Se on ehkä unkarilaene taekka virolaene?\n\nMut erreyste välttämiseks sanottakkoo jo het alussa, että kyllä mies\non suomalaene, niinku myö muuttii, vieläpä selevä ja vieraalla verellä\nsuastuttamaton savolaene. Eikä tuo nim oekee ookkaa, voan irvihampaehe\nantama költti eli savolaesittae puhuttaissa haukkumanim. Kun immeiste\naevotukset on pahat, ne ilikeyksissää antaa lähimmäesillee kaekellaesia\nkölttiä, jotka soattaa johtuva asjaommaese jostae ominaesuuvesta\ntaekka hänelle sattuneista tappauksista. Mut Sakarj Ärrätön eli\nArrätön Sakarj, niinku häntä kummallae tavalla kututtii, olj ite ihan\nviaton soamaasa haukkumanimmee nähe. Mitäpä se on sille mahtanna,\nettä hänet on Sakariks ristitty ja kastettu sekä sitte on semmoene\nonnettommuus tullunna, ettei hänen kielesä oo taepunna ärree seleväst\njulklausumaa, voan särköö sen pieniks topaleiks, niinku Antti Hyvönen\npyyn haulikolla ampuissaa. Jos Sakarilla oes eänvalta ja puhetaeto\nristimätilasuuvvessaa ollunna ja oes kielesä vikaperräesyyvve tuntenna,\nniin se oes varmaannii takajalallee nouste sanonna:\n\n-- Elekee, hyvät immeiset, Sakaria nimeksen panna, siinä kun on onneton\närrä, jota mun kielen ei keänny lausumaan -- siitä voan irvhampaat soa\npilikkanimmee mieleisesä aehee.\n\nJa luultavasti se olj tahtonna vastalausee pannakkii, koska ristiissä\nolj kauheest huutanna ja parkunna. Mut häntä olj voan hyssytetty ja\nhypitetty ja Sakarj hänestä tehtii kun tehtiinnii.\n\nSe teko olj kuelennii itellee Sakarille suur onnettomuus. Kun se,\nneät, kasvo ja varttu sekä oppi hoastelemmaa, sae se ärrästä pahan\nkiusankappalee. Lapsempana se kyllä ei osanna tarpeeks ast ymmärtöö,\nmittee ne immeiset hänen ärrällee ikenijjää irvistel, voan sitte\nsuuremmaks venyttävvää peäs siitä selevää tolokkuu. Kun Sakarj ei\nmikkää pölökkypeä ollunna, niin alako miettiä keinoja pulasta ja\nvirnistelyestä pelastuvaksee. Ja niin johtu välttämää kaekkia sanoja,\njoessa ärrä sattu olemaa, ja keksimää uusia sanoja sijalle. Mut silloen\nnuo ilikeet irvhampaat antovat hänelle haukkumanimen Sakarj Ärrätön eli\nÄrrätön Sakarj. Ja sillä nimellä sae mies vaeltoo pitkäaekase elämäsä\nläp.\n\n\"Koera nimen antaa, mies nimen kantaa\", sannoo sananpars. Ja miehenä\nSakarrii kuluk ja miehenpaekan täytti, vaekka olj ärrätön. Ei Sakarj\nkyllä herkiimätä hoastanna ja suutaa soettanna, niin ku nää nykyaejja\nimmeiset tekköö, voan mietti ensin ja sitte vasta juttel -- mänettel\nsiis ihan päenvastoin, ku nykyne tapa voatii. Paljo mahollista soattaa\nolla, että miettimissee olj syynä ärrättömmäi sannae ehtimine. Ja\nkernaast soap asjanlaeta niin ollakkii. Kaekissa tappauksissa hään\nkuetennii oes noussunna muestettavvii mieste joukkoo, jos voan oes\ntullunna taltee otetuks hänen keksimäsä uuvvet sanat, eikä voe muuta,\nku valittoo, ettei sanakirjantekijät oo häne parriisa sattunna.\nEttä ies jottae voetaes jäläkmoalimalle pelastoo, maenittakkoo\ntässä muutamia. Ensinnäkkii hään Sakarj nimesä ite sano Sakuks.\nJa kun olj ahkera kalastaja, sae särk nimeksee punasilimän. Merta\ntoas olj punasilimänputka ja verkko vespyyvvys. Aerot olj soutimet.\nTurkin nimeks olj tullunna: pakkasenpelätin ja reuhkan: lämminlakki.\nKirkkorekkee sen maeniht pyhäkekkulalaks ja rattaeta kesäajokalueks.\nRukkiit olj leipäeloja, otrat valakojyviä ja kaurat mustia jyviä. Ja\nmitä erlaesemmissa tillaesuuksissa hän osas pulasta pelastua. Niimpä\nesmerkiks kinkerluvussa, kun hänen luettavaksee sattu näen kuuluva\nkappale: \"Perkele olj soanna minut sahroehisa ja tuonennuoralla\nsolomustanna\", Sakarj laskettel ku ihan ulukopeästä:\n\n-- Soatana olj minut soanna kyntöaesoesa ja tuonenköyvvellä\nsolomustanna.\n\nPappi, joka ties, että luvetettavana olj Sakarj Arrätön, ei ollunna\ntoppanaankaa, voan anto lukemise täyvvestä männä. Mut ei kuetenkaa\nollu uskaltanna lukuväin noamoja katella, ne kun olj ollunna\nkummallisest virnallaa, voan olj istunna arvokkaasti ja vakavasti, ku\nvaskseppävaenoo erräässä toemituksessaa, jota tässä ei passoo maenita.\n\nJa vaekka Sakarj Ärrätön soavutti korkeen ijän, niin aenuvastaa kaks\nkertoo tiijetää tapahtunnee että se tulj ärrän lausuneeks. Arvatennii\non monta, jotka ovat halukkaita ne tappaukset kuulemaa.\n\nMarkkinoella sattu Sakarj kerran hevoskaupassa niin hyvän voeton\nsoavuttammaa, ettei ilon tähe tahtonna nahkassaa mahtuva olemaa. Kun\nhäneltä kysyttii, minkälaese hevose Sakarj vaehtokaupassa sitte sae,\nvastaa hään ihan miettimätä:\n\nRlrluuninkarlrlvase, rlrluuninkarlrlvase, ja muuttue samalla\nvalakoseks, ku vastapesty aevinapaeta.\n\nJa toene erreys hänelle tapahtu Tanun Vilikon nimpäevillä. Siellä\nkun illan kuluvessa jos jostae hoasteltii, niin jouvvuttii viimmen\nimmeiste yhennäkösyyvvestäe juttelemmaa. Yks ties kertoo yhtä kummoo,\ntoene toesta ja lopuks tultii siihe peätöksee, ettei voe kahta ihan\njoka suhteessa yhennäköestä olla. Ja tämän peätökse vahvistukseks sano\nSakarj:\n\n-- Jos ei mittää muuta muunlaesuutta oo, niin voehaa toene olla --\nkaljupeä.\n\nMut tämän otti Honkamäin Olli itellee piikiks, hänen peäsä kun olj\npaljas, ku oes aevan ajeltu ollunna, ja iskuvalamiina tuummas:\n\n-- Niin, -- ja soattaahaan silläe tappoo olla, että toene ei ossoo\närree lausuva.\n\nJa tällä kertoo ei Sakarjkaa muestanna ensin miettiä ja sitten vasta\npuhuva, voan pammautti:\n\n-- Sinä käytit minun rlrluutiani, minun rlrluutian sinä ampuissas\nkäytit, muttue toassiisa valakoseks, ku vastapesty aevinapaeta.\n\nJa ne kaks kertoo sen tiijetää ärree puheessaa käyttäneen. Mut häähää\nollii Ärrätön Sakari eli Sakarj Ärrätön.\n\n\n\n\nMITENKÄ REÄTÄLMESTÄR JUHANNUSKONJOAKIT SAE.\n\n\nSillonku tämä tappaus sattu, ei kieltolak vielä ollunna voemassa\n-- jos sillä sitä voemoo mahtaa ollakkaa. Ja kun nyt ruvetaa\njuhannuskonjoakista rupattelemmaa, niin uskotaa ja lujast luotetaa\nsiihen, ettei kieltolak'intoelijat ensinnäkkää tykkee pahhoo ja\ntoeseksee, ettei tämän johosta heissä juomahimo herree. -- Olokoon tämä\nikkäänku espuhheeks sanottu, espuhe asjassa kun on yhtä välttämätön, ku\nlängissä rinnustin.\n\nNo niin! -- Se reätäl olj peässynnä jo maetopartasena mestäriks\nsillä konstilla, että naejja kopsautti mestärvaenoosa leske, joka\nolj neljännesvuossattoo häntä ihteesä vanhemp. Pappi ollii mustoo\nvalakeelle merkitessää kaukaete puhumalla sanonna:\n\n-- Tässä nuor oksa ympätää vanahaan kantoon.\n\nJa se nuor reätäl olj eskuvallisest puolestaa tuummanna:\n\n-- Vanaha viljelysmoa kuuluu olovan helepompoo viljellä ku koskematon\nkorp, aenae näen vasta-alakajalle.\n\nMut kun liijja nuor mies peäs mestäriks, se nous poekapahasen peähä:\nrupes oekee reuhtomalla elämää, varmaannii tällä laella tuumiskellen:\n\n-- Syö, juo aekanas -- koera oot kuoltuvas.\n\nSillä pelillä oes kuetennii loppulaht pian perinnä, jos ei nuoren\nmestarin vanahana aviosiippana oes ollunna niin toprakka mummo,\nettä hommas reätälmestärin holohonallaeseks. Se tietystikkii olj\nkova kollaus, mut minkäs sille mahto, sillä lak on lak, jota\nuskolliste alamaeste on toteltava. (Vaekka kieltolakia ne ei voan\ntottele). No, kyllähää sitä tok aena konstia keks, että tuontuostae\npienemmän ja suuremman hutikan omistajaks peäs, mut kitkuttamista\nse olj eikä oekeeta repäsevvöö meininkiä. Loaja ja ymmärtäväine\nlukijakunta -- tämän lukijat onnii kaekki ymmärtäväesiä -- arvoo, että\nholohouksenallaesuus ja pienemmät sekä suuremmat hutikat ei pereonnen\nihanuutta lisännä, mut se kuetennii on koko kansan tietoon soatettava,\nettei oekee raevopäestä ukkos-ilimoo lie millonkaa sattunna. Jos toas\npientä marmatusta ja rähinätä olj, niin se voan toe tavanmukkaesta\nvaehteluva avioelämän ohjelmaan.\n\nKerran olj juhannus, se suur kesäjuhla, tulossa, niinku se monast\nolj ennennii ja sen jäläkeennii tehnä. Kun reätälmestärin nim olj\nJussi -- ite se Johannekseks ihteesä kuhtu -- ja olj justiisa oma\nnimpäevä, askartel mestarin aevokopassa monenmoesia mietteitä, niin\nettä sieltä melekee semmone jyske kuulu, ku jos oes riihtä puejja\nluskutettu. Yritti se jo matamillee esittöö, että vieraehe varalle\nhankittaes jottae vähä karkeempatakii, ku voan pelekkee kahvleruva,\nmut sae siilon niin hellän silimäyksen, ettei miel tehnä toestamissee\nruveta siitä puhetta pitämää. Siinä vuntieraellessaa ja tuummaellessaa\nsattu hoksahtammaa hyllyllä seista töröttämässä tyhjän putelin, jonka\nympärillä olj kappias Hallamoan nimlippu ja siihen olj kullatuella\nkirjaemilla räntätty, että putelissa on aekanaa ollunna konjoakkia\n-- ihan sitä parraenta lajia. Ja nyt tek reätälmestär sukkelan\nkeksinnön. Pan siihen putelii vettä, johonka sekotti tervoo ja sitte\npuestoo juttuutti, että terva muutti veen konjoakin karvaseks. Lisäks\ntyöns putelii muutamia ahvenen poekia, joet olj ollunna suurempaen\nkallae joukossa, ja taes par onkmattookii pistee sinne vongertelemaa.\nSen jäläkee lyyvvä loksautti tulupan putelinsuuhu, ja kun sattu\nkäsillä olemaa putelista taltee otettu tinalevy, keäräs sen tulupan\npeälle, niin että putel näytti ihan vastikkääsä ostetulta. Putelin\npistee sutkautti povellee ja läht puoljuoksussa polokemaa Hallamoan\npnotii. Siellä olj väkkee, ku markkina-aekana Soastamose nurkalla,\nja ite Hallamoa touhus, ku oes tuljpalloo ollunna sammuttamassa. Se\nollii semmone kauppias, että se kerkes kymmene kansa tehä kauppoo\nsamalla kertoo. Parraikoo ku se olj poasoomassa sokerin hyvvyyven\ntievustajalle, että tässä kaupassa on sokur niin kovvoo, että\nRyönänkylän emännän pit tulla kaopuntii takasi sokeria hakkuuttammaa,\nkun kotona ei soatu säretyks, ja Kehvon miehille, että nykysillä\ntästä ostetuella suoloella on voetu kolome er voekirnuusta sualata ja\nvielä peällepeätteeks keittee 9 piimävelliä, eikä oo muuta tarvinna,\nku suolat on noppinna voesta ja piimävellistä poes ja panna uuvestaa\nkäytäntöön, -- parraikoo ku se tätä selittöö poasas, astuva ropsuttel\nreätälmestär puotii. Keske muun kiireesä olj kauppias valamis kysymää:\n\n-- Mitä reätälmestärille saes luvan olla?\n\n-- Kun huomenna on Johannes Kastajan päovä ja kun min'oon häne\nkaemasa, pitäs soaha kasteaenetta minunnii, voejaksen kauloo kastella.\nAntakeepa nyt, kauppias, putel oekee hyvvee konjoakkia. Ja tervetulloo\nnimpäeville.\n\n-- Ei meillä muuta ookkaa, ku hyvvee, justiisa sitä sammoo, jota\nsoahessaa kaartilaene lausu pahottelusa, ettei immeise kauloo oo luotu\nyhtä pitkäks ku kurenkaula on, jotta ryyppy viipys hyvin kauvvan\nalasvalluessaa.\n\nTätä puhhuessaa kapsaht Hallamoa ku orava tikapueta myöte ylähyllyltä\nputelia ottamaa ja palattuvvaa yritti sen paperii keärästä. Mut sillon\nreätälmestär kopals putelin kätteesä, pist povellee ja sano:\n\n-- Kyllä se povellan näen lämpösellä ilimalla iliman peitteetäkkii\ntarkenoo.\n\nSitte hetkisen perästä jatko:\n\n-- Kun tässä on rahat männä juhlatarpeihi, niin pistetää tämä putel\nrätingin peälle -- kyllä pyhän jäläkee tulen maksamaa.\n\n-- Ei se vetele. Siilon konjoakki männöö ku Saetan Pekalle taekka\nhukalle, eikä maksu millonkaa kättä lämmitä.\n\n-- No, eikös kauppias nyt tuon vertoo luota?\n\n-- En, en! Rahat taekka putel het tänne! Sillon reätälmestär pist\nkätesä povellee, nost sieltä sen kottoosa tuomasa putelin, joka olj\npettäväst yhennäköene hyllyltä otetun kansa, ja kohottel sitä silimäesä\neissä sekä puolkiukkusest virkaht:\n\n-- Mittees kanaljasotkuva tämä onkaa? Hyi! No, jopas...\n\n-- Mut sillon Hallamoa koppas putelin ja kun huohmas, mille sisus\nnäytti, hyppäs äsköstä vikkelämmi hyllyllee, josta uuvve putelin kansa\ntulj reätälmestärin ettee ja sano:\n\n-- On tullunna erreys, surkee erreys. Tass on toene putel ja ihan\nehta-aenetta. Pistä se povustalles -- se on nimpäevälahja. Ja jos on\naekoo, tulen nimpäeville. Tervetuloa vastakii kaupantekkoo.\n\nEikä reätälmestär lähtiissään keähkäellynnäkää, voan ihampa\nhölökkäravia laputti kotiaan koht männessää. Sen kuetennii vielä kuul,\nkun kauppias huus puotmiehillee:\n\n-- Tulukoo jokkaene tänne konttuorii.\n\nJa kun konttorikammarin akkuna olj auk, kuul reätälmestär vielä lisäks,\nettä kauppias Hallamoa löe nyrkkiää pöytää ja kiivaasti puhel:\n\n-- Enkö oo teille sanonna, ettei Sikolahesta soa ottoo vettä konjoakin\nsekkaa, voan se pittää soutoo selältä ast. Ja pankoo nyt mieleenne,\nettä selältä ast...\n\nSen enempee ei reätälrnestär kuullunna, kun niin kiireest män --\nhyvillää siitä, että soa viettee iloset nimpäevät.\n\nJ.K. -- Rupatus ei oes täyvelline, jos en maenihteis, että reätälmestär\nmakso jonkun aejjan kuluttuva konjoakkiputelit Hallamoalle ihan\nrehellisesti.\n\n\n\n\nYHTÄ SUURIA ROSVOJA.\n\n\nKun tässä tuumailen, että passoesko \"savolaesten\" joukkoo vähä\n\"karjalaestae\" pistee, niin arvelen, että lukijat ihan hökötyksessää\nsannoo:\n\n-- No, jo tok!\n\nJa tämä arvelu rohkasoo esittämmää piene rupatukse Karjalasta ja\ntarkemmin sannoen Implahe pittäästä. Lisäks tulloo vielä se, että sen\nkuntakokkouksen puhheenjohtajana, josta tarina on soatu, olj savolaene\nmies, piirleäkär, joka olj oekee kansanmies.\n\nLeänin herra kupernyör olj tullunna tapasa mukkaesella\ntarkastusmatkallaa Implahellennii. Jotta paremmin peäsis mielalloin\nkuulemissee, olj siks päeväks asetettu kunnankokkous, johon ukkoja olj\nkirkkokimpottimissaa kututta soapumaa. Ja paljo niitä olj tullunnae --\nsuurin osa tietyst korkeeta herroo nähäksee.\n\nKun aluks olj kumarreltu ja pokkuroetu, kyselty satotoeveista ja\nannettu vastauksia sekä keskusteltu erlaesista asjoesta, asettiihe\nherra kupernyör hyvi ryhikkääks ja lausu:\n\n-- Onkos teillä mittää valittamista virkamiehiä vastaa?\n\nKysymys tek kummallise vaekutukse: ukot vilahtel toesiisa ja\nmelekei jokkaene pyrk takapuolella seisovae selekii taa. Aenuvastaa\npikkutilalline Jegor Jelumppijehvi jäe yksinää kesklattialle seisomaa,\nku siemenpuu kaske keskee. Hää pyöräytti peätää, viittaes käillää ja\nnauraht.\n\nTämä pist herra kupernyörin tarkastavvii silimii ja hää kysäs:\n\n-- Miks työ nauratta, kun kupernyörinne kyssyy?\n\nJegor Jelumppijehvi kohhautti olokapäetää ja vastas:\n\n-- Onks siit valittamisest sitte appuu?\n\n-- Mittee työ nyt sanojakkaa? Tietyst valittamisesta on apuva, jos\nvalituksee on laelline syy. Ja minä oon se mies, joka syyllise\nrankasen, tietäkee se!\n\nJegor Jelumppijehvi kohhautti toassiisa olokapäetäe ja sano:\n\n-- Ei ne virkamiehet uo sen suurempii rosvoloi kui sie uot isse...\n\nKukkaa ei tiijjä, mikä oes seuraukseks tullunna, jos ei puhheenjohtaja,\njoka olj herra kupernyörin parraeta ystäviä, oes ryhtynnä\nruotinkielellä selittämmää, että yksinkertaeselle miespahaselle on\ntuhmuus annettava anteeks, niin ettei häne sanoestaa tarvihe olla\ntoppanaankaa. Ja herra kupernyörillä olj ymmärtämystä immeiste\nyksinkertaesuuvvesta -- ja niin kokkousta voan jatkettii, ikkäänku\nJelumppijehvin lausuntoa ei oes ollunnakkaa. Erinommaese ystävällisest\nkumars herra kupernyör kokkouksesta lähtiissää.\n\nSitte jäläkeenpäen, kun puhheenjohtaja tapas Jelumppijehvin, kysäs hää\ntältä:\n\n-- Mitenkäs työ uskalsija sillä tavoe sannoo?\n\nJa Jelumppijehvi vastas:\n\n-- A miks en uskallan vieläkiih sannoo, kun tiijjän, minkälaeneh rosvoh\nhää issekkiih on. Katohaa, herra tohtuor, kun keisar tässä toistalven\nlaitto kulakoit (jauhokulia) rahvaalle tänne Viiburghin leänih, niin\nteä kupernyör män Parriishih jarmankkaah (markkinoille), rupes sielläh\nkarttiih iskemäh ja tappas kaikk kulakat Parriisih herroeh kormanoehe\n(taskuloehe). Kun se tulj keisarih korvilleh, pistettiih kupernyör\ntyrmääh moneks nedaljiks (viikoks). Eipä uskaltant kupernyör mitääh\npakist -- ja jos se rupes pakisemah, niin mie kyll oisin hänt tsakant\n(haukkunna).\n\nLoppuselevitökseks sopinoo maenita, että kun jonnae aekasempana vuonna\nei kupernyör käynnä tarkastusmatkallaa, voan leäninsihtier liikku häne\npuolestaa, sae siitä alakusa juttu, että kupernyör on vankeuvessa sen\njohosta, että olj Parriissin markkinoella korttipelissä hävinnä kaekki\nViipurin leäniin keisarin laettamat jauhokulit. Karjalassa syntyy pian\nsuahkuna (satu).\n\n\n\n\nKUN REHUT LOPPU VUORELASTA.\n\n\nKun immeiset hättee maenihtoo, niin ne tavallisest sannoo:\n\n\"On huutava hätä\" taekka myös: \"on kiljuva hätä\".\n\nMut sen kesä jäläkee, jolloenka niitä niittymatoja liikku -- ja\noljhaa niitä viime kesänäe tarkastelemassa, mitenkä voemaperräestä on\nmoanmiehe heinänviljelys, niin sillon on pitännä (ja vastakii pittää)\nsannoo, että\n\n-- On taekka on ollunna huutava ja meäkivä hätä.\n\nSillä ne on elläemet, jotka hätteesä Himottaa, ja ne puheloo joko\nammumalla tahikka meäkimällä, nimittäe lehmät ja lampaat. Ja niinku\nmuestetaa, olj esmerkiks viimme talavena tämmöestä ammuvata ja\nmeäkivätä, jopa hirnuvata ja röhkivättäe hättee enemmä ku tarpeeks\nast. Mut että hätä tulj Vuorelaannii ja että siitäe talosta rehuvarat\nloppu, se pistää vähä niinku ihmeeks. Vuorelan isännällä on, neät,\nkollotinta peässä, niinku Röyhinä-vainoon koeralla, ja silimee kahtoo\netteepäe sekä viisasta varovaesuutta. Kaeketi olj ammuva ja meäkivä\nhätä tullunna taekka olj ihan tulemaesillaa, koska emäntä höpötti ihan\noamusta iltaa, että:\n\n-- Se tuo meijjä ukko voan vettee immottaa piippuvaa eikä lähe\nhankkimaa rehuja elukoelle, jotka kuoloo näläkää ku torakat pakkasee.\n\n-- Ja sinä kurnit kahvikurroo, että kieles paremmi laulaes, sano isäntä\nkuevanlaesest ja pussauttel savupiliviä sekä suustaa että sieramistaa,\nse kun neät on vankka tupakkamies.\n\nEmäntä huohmas, että isännän puhe olj kuevoo historjoo, eikä jatkanna.\nMut se apu loppumattomasta hopotuksesta on kuetennii ollunna, että\nisäntä sinä päeväjiä tarkastel rehuvarat. Ja varmaannii hää ne keppeiks\nmielessää punniht, koskapa huomisoamuna asetti suure häki liisterrekkee\nja oamiaese syötyvää läht kommeella ajokkitammallaa rehuja ehtimää.\nSillä matkallaa sae vasta oikee kunnollee kokkee, mitenkä ammuvata ja\nmeäkivätä rehuhätä joka paekassa olj. Vasta illansuussa voe täyvve\nkuormasa kansa keäntyvä kottiisa päe takasi, hyvin monessa paekassa\nkäytyvää. Eikä passanna tavaroo valita, voan olj pakko ottoo, mitä\nmistäe onnistu soamaa, niinku pehkuja, takkuheiniä ja kerppukimppuja.\nTäytee se kuorma kuetennii tulj ja olj ku piene kappelseurakunna\nkirkko. Ite ukko kipus kuormasit peälle sieltä hevostaa ohjataksee.\nKäv navakanlaene pohjoestuul ihan vaste noamoo, mut ei passanna seli\nkeäntyvä, kun ei oes sitte nähnä etteepäe. Siinä ajjoo karitellessaa\nukko puoleäneesä puhel yksinää:\n\n-- Tässä tulloo ihan silimäe vilike ettee, jos ei Luoja jo kohtakii\nruppee toenperästä kessee tekemää. Kauppa-Heikki kuuluu rukkoeleva,\nettä piisoes kylymee ja pakkasta, jotta keliä kestäes ja immeiste oes\nparemp törkyjä vettee. Mut mistee niitä soa, kun kellää ei oo? Ja seäl\noes elläemiä tappookkii näe pitkällä niitä elätettyvää... hohoejjaa...\nYöh... tuota kahvikurroosa ne jokkaesessa paekassa pakkoo, että\nihan mieltä keäntää... Pittääpä tässä luehauttoo piipustaa muutamia\nhaekeita haekuja -- tupakkahaa se näläkeekii helepottaa, eikös tuo\nmielenellostustae asettane...\n\nJa Vuorelan ukko kaevo ja kopeloe tupakkavehkeesä käsillee. Monta\ntuljtikkuva pit roavasta, kun näpit olj kylymänkohmetuksessa ja\nvastatuul puhals, ennenku piippu sytty. Ja hyvällepä ne savut\nmaestuvattii, jotka tuul ihan hotkasemalla muvassaa vei, ja piipusta\nlentel säkeniä, ku pajanahjosta ikkääsä. Mut yhtäkkiä lehaht suur\nvalakeus ukon ympärille ja kun ukko alako töllistellä niin luul olovasa\ntakkavalakee sisässä, sillä häne kuormasa olj -- ilimitulessa, vieläpä\noekee riehuvassa, ku palava juhannuskokko. Pelastuvaksee tuhon omaks\njoutumasta pit häne hypätä kuormaltaa alas moantielle. Samalla vilikas\nhevone jälellee päe -- ja hurjistu niin villiks, että kiskas kuorman\nsyrjällee. Ukko pomppos hevose ettee rinnustinta avvoomaa. Mut kun hää\nsae sen auk kiskastuks, sillon hevone läht nelistänimää, ku paholaene\noes ollunna selekää lyömässä, niin että länget, luokki ja mäkvyöt\nputoes tielle. Ukko silimäs kuormoosa, joka oekee vonkumalla palloo\ntupruutti. Hää peätti koatoo pylläyttöö sen alaspäe voejaksee ruveta\nsitä lumen mättämisellä sammuttammaa. Kun hää jalaksesta hartiavoemalla\nriuhtas, män rek alassuen, mut ite ukko samalla uppos rav-ojjaa niin\nsyvvää, että hyvän puoltuntise sae riehuva, ennenku ylös peäs, vieläpä\nolj tukehtuva savvuu ja tullee. Mittee se siinä tuljpalloo katellessaa\nlie miettinnä ja mahollisesti sanonnae, ne kaekki on männä liekissä\niliman avaruutee. Kun sitte hevosvaljaat ja luokki kaenalossaa läht\nastuva talloomaa, niin varmaannii sano iteksee, että:\n\n-- Ei siitä kaeketi reistäkää jeä muuta jälelle ku rauvvat ja\naesanpeät...\n\nKotjväk olj jo makkuulla, kun isännän kommee ajokkitamma korskuvana\nsoapu pihhaa. Muuvvan renk sattu sen älyvämmää. Mut hää lie miettinnä\nmielessää, että jos hää ilimottaa hevose tulemise, voe siitä syntyvä\nkoko yön rauhattommuus, elleipä pie ehtimää isäntee lähtee... Kukaties\ntuummi silläe laella, että isäntä on panemassa olokia lattoo ja jos\nsitä männöö kahtomaa, peäsöö lepoaekanaa sammaa souvvii. Mut soatto se\nrenk olla aeka lyöppär ja peätellä näe:\n\n-- Eipähää se isäntä oo enskertoo pappia kyyjjissä, niin että se kyllä\nnahkasa pelastaa, jos vaekka lie voarassae...\n\nJa niinpä renk kellekkää mittaa virkkamata pist tamma tallii -- ja mänj\nrauhassa nukkumaa.\n\nHik ohtanahassa ja suuttumus sisuksia kaevelemassa tulj ukkokii\nkottiisa ja kun huohmas, että hevone on tallissa, peätti olla emänteesä\nherättämätä ja mänj tuppaa uunille makkoomaa, jotta siellä lämpimässä\niho hyväst kuevas. Kun hää sitte oamulla heräs, olj emäntäkkii jo\ntuvassa ja het kysäs:\n\n-- No, saetkus rehuja mistää?\n\n-- Kyllä saen, mut ne paloevat tullessa...\n\n-- Herran nimessä -- paloevat tullessa! Mitenkä ne paloevat?\n\n-- Etkös oo nähnä, mitenkä tulj pallaa ja mitenkä se polttaa?\n\n-- Varmaannii sinä piipustas lask...\n\n-- Ei! Sinun kahvpannustas se tulj niihi rehhue lens...\n\n-- Herra siunatkoo! Kaekkiko ne paloevat?\n\n-- Vae kaekkiko! Ei ne ies piisannakkaa, voan häkki ja rek män\nvielä kaupanpeäliseks... ja hyvä olj, ettei myö tamman kansa män ly\nsamalla... mut männeistä on tarpeetonta puhuva!\n\nJa kun ukon sannoo olj ennennii toteltuna, niin sitä toteltii tälläe\nkertoo -- ja herettii puhumasta.\n\nJonkun puoltuntise kuluttuva nähtii ukko pihamoalla asettelemassa\ntoesta häkkiä toesee rekkee. Siitä arvattii, että se lähtöö uuvvestaa\nrehuja ehtimää. Tietyst se niitä saekii, kosk' ei oo maenittu, että\nVuorelasta oes karjoo vähennetty taekka että oes elukoeta kuollunna\nnäläkää, niinku torakoeta pakkasee...\n\n\n\n\nPIETARIN KALANSOALIS.\n\n\nMeijjä runnoelijoista on jokkuu taenna laulella siihe suuntaa, että\nviisauven ja opin aurinko tässä meijjä Suomessa lämmittää ja kirkastaa\nvoan kukkuloilla ja korkeilla paekoella eläviä, mut notkoessa asuvat\nsoavat varjossa ja pimmeyvessä olla tuhrustoo. Ja samallaene on\ntaeteennii laeta. Mielhyvällä on kuetennii tunnustettava, että viime\naekona on miltei lehmänhypyellä mäntynä etteenpäen, joskohta on\nolemassa seutuja, joessa esmerkiks ei tiaatterista tiijjetä muuta\nku mahollisest nim. Semmoene seutu on muun muvassa Korppiharjun\npohjakunta, jonka kohtalosa on paeskanna niin syrjää, että se on\nku moalimasta erillää olova pala. Mut pallaahaa se rasikii, sannoo\nsananpars -- ja niin on Korpharjusettii soanna nähä tiatterpeliä\ntaekka oekeemmin olj näkemäesillää. Sinne neät tässä äsköttäen olj\nsoapunna kaks puolherroo (ja kukapa tiennöö, vaekkapa oesvat ollunna\nkokoherrojae), jotka hyyräs suuren tuvan Rutuperän Huttulasta,\nantooksee siinä tiaatterinäytöksen. Tienhoaroen ja asuntoje nurkkii\nnaulatuessa, töhreemällä kirjutetuessa lakoatissa luvettii seuroovoo:\n\n            Hauska Jiltama\n                  ja\n            Deaterinäytelmä\n\n        _Bietarin Galansalis_\n\n    pitetän ens Sunnuntaina kelo 4 Jiltabäivälä\n    Rutuperän Hutulassa, Sissänpäsy isduvalta\n    5 markaa ja seisovalda 3 markaa.\n\n            Dervetulloa!\n\nJa kun tämmöene tappaus sattu enskertoo tämän pohjakunnan\nhistorjallisena aekana, arvoo sen, että ylleesövä karttu niin paljo, ku\nkihupaekossa on markkinoella. Yks olj tietävinnää yhtä, toene toesta\nihmettä siitä, mitä kohta soahaa nähä silimällä ku helemellä. Niinipä\nilimotettii, että karsinalasin vierelle on peitteistä, lakanoesta,\nhelevehurstista ja hevoesloemista laetettu tiaatter-näyttämö, jossa ne\nläpreissulla olovat herrat pelloo tiaatteria. Jokkuu muu toas maeniht\njottae toesenlaesta, niin että jännitys kasvoe ku hyväst happanova\ntaekina. Viimmen alako toene läpreissuherra kantoo peäsymaksuja. Ja\ntupa tulj väkkee tikaten täytee. Sivuseinällä olj sokurtoppapaperille\nvärpännällä roapusteltu\n\n          Borokrammi\n\n      I)\n    Änetöndä laulua... Herra Luikkar\n\n      II)\n    Tueddo-laulua denorilla ja Bassolla Herrat Luikkar ja Mölä\n\n         Väliaika.\n\n      III)\n    Bietarin galansalis... yksinäyt. trakihummoristi. Näydelmä\n\n         Ylleenen danssi.\n\nKun peäsylippuenmyönt olj lopetettu, pist herra Mölä hevoesloemista\nlaetetun esripun lomasta peäsä ja kovalla eänellä sano:\n\n-- Hyvä ja arvosa herrasväki. Kun paekkakunnalla ei oo Plyyjeliä\neikä Porttupiannoo, on meijjän tämän puutteen vuoks asjaankuuluvan\nalakusoeton asemasta pakko esittöö eänetöntä lauluva, jonka toevomme\nherrasväkkee huvittavan.\n\nHelsingissä palaveluksessa ollu Riitta-Kaesan tytär Susanna rupes\nilimotuksen johosta lyömää kämmenijjää vastakkaen -- ja koko ylleisö\nseuras esmerkkiä.\n\nSitten veittii esrippu syrjää. Herra Luikkar asettu kesknäyttämölle\nja herra Mölä, jolla taes olla tahtpuekkona ranstaakkarauta, häne\netteesä, ruveten lyömää tahtia huetomalla rautoosa ja käsiää, ikkäänku\noes ampiaesparven keskessä ollunna. Ja herra Luekkar auko suutaa ku\nkala kuevalla moalla, viruttel kauloosa pitkäks ku kurk ja veäntel\nvartalottaa ku oes pistoksissa ollunna. Mut eäntä ei tirraustakkaa\ntullunna vaekka noamae olj vällii pullistuksessa, ku henkee täytee\npuhallettu rakko. Tätä vehkeilyvä kest nuen neljännestunnin aejjan.\nKun se viimennii loppu, kumartel essiintyjät ja esrippu veittii ettee.\nSusanna-neiti alako lopsuttoo kämmenijjää vastakkaen ja nuorväk tek\nsamalla tappoo sekä nauro oekee hirnumalla. Mut vanahemmat immeiset\nja vakavamieliset henkilöt olj miltei törmistyksissää. Yks sieltä\nnurkkapuolelta uraht hyvin kuivakiskoesest:\n\n-- Elekee tuossa hirnuva ku hevoeset jouluoamuna ja lätkittöö käsiänne\nku pyykinpesijät karttujaa avannolla, voan olokoo immeisiks. Ja mittee\nse tuo kujjeilu olj olovinnaa?\n\n-- Se olj sitä koomiikkia, rupes Susanna selittämmää.\n\n-- Mitä juuttaan miikkiä? Mut kyllä minä miikkiä annan, kun lähen\ntallista, hakemaa ruunankurin eli piiskan ja sillä mokomata\nkujjeilijatu huetelen pitkin selekee ja ympärj korvia -- eiköön\nmiehestä sitte eäntäe löyvvy?...\n\nSamassa kuetennii esrippu veittii toas syrjää ja äsköset essiintyjät\nseiso nyt rinnakkaen ku vihittävä avioparj. Yks-kaks ne kajaht\nlaulamaa. Toene innitti tenoria inisevällä eänellä ku näläkäne\nitikka kesäiltana, ja toene örritti passoo ku oes Woort-auto kulukee\njurrittanna. Ja tämmöene aenae yks värssy heijjä laulussaa olj:\n\n    \"Taetava mies olj Altalon Antti,\n    Joka panj viiniä tynnörii.\n    Siitäpä sae se pien muskantti,\n    Joka puhals tahtia purppurii.\n    Kiitos olokoo Kipakan Antille,\n    Joka tek laulun muskantille.\n    Hei! Antti ja muskantti\n    Turluvalueruva puhaltell\"\n\nJa kun Susanna toas alako kämmenijjää lopsuttoo, tarttu se into\nmuehennii, niin että tupa olj yhtenä lätkeenä. Muuvvan mummo läks\nmänemää ulos ja pomis männessää:\n\n-- No, kaekenlaesia komeljanttia tänne kulukookkii renkutuksiaa\nlaulamaa. Ja minä toen oekee Sijjoonin Wirret muvassan... Mänkööt\nmokomat semmoesee kuoppaa laulamaa, johon ei päevä millonkaa paesta...\n\nJa niin taes tapahtuva, että usseita henkilöetä seuras mummon\nesmerkkiä ja läks koko ilopaekasta poes. Mut olj semmoesijjae, jotka\nuhkas männä tahtomaa rahasa takasi. Välaeka kuetennii loppu ja tulj\nsen tiaatterpelin vuoro. Toassiisa pantii esrippu syrjää. Keskellä\nnäyttämöö olj kaks verkkoo lattialla vierekkäe. Toene miehistä, se\nherra Luekkar, astu verkkoen eäree, nost yhe verkon selekääsä ja\nmännessää syrjää lausu:\n\n-- Minä lähen kalaan nyt.\n\n-- Minä seuroon sinuva, sano se herra Mölä, otti verkon häännii ja\nhävis näkymättömii.\n\nKahtojakunta kuulj voan kaks juplausta ja sen jäläkeen olj hiljasta\nku syvässä hauvvassa. Ja tätä hiljasuutta kest kymmeniä minuuttia,\nkun kukkaa ei uskaltanna niittää virkkoo, voan jokkaene ootti, mittee\ntulova on. Viimmen se Susanna sano:\n\n-- Jyskytettää kantapäetä lattiaa.\n\nJa sillonkos alako jytke ja jyrinä, että siltapalakit hyppi. Mut mittää\nei kuulunna. Lopuks alettii kurkistella näyttämölle. Se olj ihan\ntypösentyhjä. Karsina-akkuna olj auk ja sen kohalla ulukopuolella olj\nmolemmat verkot yhessä rysmässä. Kumpasestakaa miehestä ei ollunna ies\nhajuva jälellä.\n\nJa nyt se vasta jytke, jyrinä, laulaminen ja hulina alako. Talon\nisäntä, vanaha Timoteus, karju minkä jakso:\n\n-- Elekee teällä mun tuvassan reuhata ku juopuneet, voan mänkee korpeen\nkiljumaa -- sinne ne on juossunna nekkii veijjarit, jotka teiltä rahat\npuejjas.\n\n-- Mittees niille tuppoos annoet, että peäsvät puejjoomaa! Mut kun\nteällä näkkyy ilimotetun lopuks tanssittavan, niin otetaampas polskoo\nihan hikhatussa.\n\n-- Minä en anna tuppoon tanssittavaks, eikä siitä oo kysymystä\nollunnae. Yhe hyvä ehotukse minä kuetennii tien ja sen jos paatte\ntoemee, voette saaha korvauksen mänettämistänne rahoesta. Soatte ottoo\nminun molemmat nuottan ja nuottavenneet ja lähtee nuotanvettoo. Minä\nuskon, että nyt näen kauniilla ilimalla on kala moassa. Elekee voan\nrepiä nuottia, elekeekä särkee venneitä. Eikä minulle tarvihe antoo ku\nvoan keittokalat. Jos roekaleita lähette jälestä ajamaa, männöö aekanne\nhukkaa. Mittees sanotte?\n\n-- Myö lähetää, lähetää, kuulu monista suesta ja kirjavannaa alako\nväkkee rantoo kohti paenoo.\n\nJa semmoene olj kalalykky, että venneet tahto upota ja hevosilla\nmuekkuja rannasta pihhaa veittii. Koko kyläkunnan mahilla niitä\nyökaus puhastii. Ja kun oamulla joka asunnossa muekkukeiton liemee\npuhallettii, sanoe ne nuottamiehet:\n\n-- Myö kun kalansoalis näyteltii, niin sepä vasta ollii Pietarin\nkalansoalis.\n\n\n\n\nASSARJAS TOSSAVAISE PARRANAJAMINE.\n\n\nEi ollunna ennee mikkää öylöse töyre poeka Assarjas Tossavaene\nsillon, ku joutu enskertoo suloese Savon peäkaupunnissa Kuopiossa\nkäväsemmää, voan ihan jo ikämies. Paljohaa se olj kaupunnista kuullunna\nkerrottava, mut vielä ihmeellisemmältä kaekki omi silimi nähtynä\nnäytti. Kummastelemasta peästyvää se kummastel sitä, että mikä on\nviennä kollottime immeiste peästä, kun ne on tuppautunna yhtee kokkoo\nku muurahaeset pessääsä. Sitäkii se Assarjas ihmettel, että millee\nne kaekki ellää, kun peltoja ei näy eikä kuulu. Mut huohmatessaa\nkatuloella suuria herrasmampselkatraeta jouten kävelemässä ja soahessaa\nniistä luhtves- eli hajuveslemuva sieramiisa tuumas että:\n\n-- Hyvvee ne ruojat mahtaa syyvvä, kun ne nue hyvältä haesookkii...\n\nMuuten olj Assarjaksella hyvä tillaesuus lörksästellä ja tutustuva\nkaupuntiin, kun korttiertalossa olj poekavolokki, joka tuns iha joka\nkoloka ja mielellää läht näyttelemmää. Ja aekoo olj Assarjaksellae,\nsillä hää olj kuskarina isännällää, joka liikku omilla asjoellae. Kun\nAssarjas kerra männä maleks poekavolokin kansa nykkyestä Miinna Kaantin\nkatuva, niin huohmas yhen talon seinällä taulun riippumassa. Tauluu olj\nsuurilla puustavilla kirjutettu:\n\n    Rakstuga.\n\n-- Onko tuo nyt roastupa? kysäs Assarjas tauluva katellessaa.\n\n-- Ei, veikkone, se mikkää roastupa oo, voan se on semmone paekka,\njossa immeiste partoja roakataa eli ajellaa ja nivuksia leikataa.\n\n-- No, eikös ne immeiset soa kotiloessaa hivuksijjaa leikata ja\npartojaa ajjoo?\n\n-- Herrat ja rikkaat, ei ite viiti sitä vaevoo nähä ja käy ne köyhättii\nparturissa...\n\n-- Partaturrinako? Nytpä minä hoksoon, minkätähe kaupunnissa on niin\npaljon partasueta miehiä, kun ne ei viiti karvojaa keritä...\n\n-- Ei partaturrina, voan partasa ajeluttamassa tässä parturissa eli\nroakkoojassa, joka pienestä maksusta leikkoo tukat ja ajeloo parrat.\n\n-- Mut mitenkä toene toesesa parran ajeloo? Jos vahingossa sipasoo\nkaulan poekki, niin henk mannöö ku koerran henk...\n\n-- Ei se sipase poekki. Se on tämmäe partur oekee ulukomaelta kotosi ja\non iha mestär, joka kuuluu leukoo hivelövän, ku höyhenellä sivelis...\n\n-- Männäämpäs kahtomaa.\n\n-- Ei sinne kahtomaa soa männä. Mut jos annat noamataulus roakata ja\nhivukses laettoo kaupuntilaestyylii, niin männää voan.\n\n-- No, lähetää, eikä ähetä.\n\nJa nyt astu Assarjas Tossavaene korttierpaekkasa poekavolokin kansa\nparturii. Ekkertti vaenoo -- Eckert -- olj sillon vielä nuorenläntä\nmies ja häne suomenkiele taetosa olj vielä nuorempoo.\n\n-- Rakas eller klippas? kysäs hää het.\n\n-- En minä mongerrusta ymmärrä. Mut sanokeepas selevällä Savon\nsuomella, mittee tuo maksaes, jos parransänk sipastaes poes?\n\nEkkert-vaenoo olj leikkisä mies ja kuu se hoksas, että tässä passoo\npilloo tehä, niin sano että:\n\n-- Taktoko, att minu raakka sille dyr veittel, niin maksa viiskymmene\npänni. Mut halppal veittel 5 pänni.\n\n-- No, otetaampas se 5 pennin veiht.\n\n-- Olkka hyve ja istu.\n\nKun Assarjas Tossavaese ympärille levitettä lakana ja alettii\nkiehuvassa veessä kastetulla pensselillä saeppuvata tuhrata, tuummas\nmies että:\n\n-- Meinookkoo tuo tappoo, kun jo oekee ummistaa, ja partakarvattii\ntaetaa ottoo irt kolttoomalla, ku siasta lahatessa?...\n\nSitten Ekkertti eht kaekkee tylsimmä ja ruostuneimma partaveite, jolla\njo lie pottujakkii kuorittu, ja kun se sillä korvan vierustata alako\najella, peäs Assarjakselta oekee ötkyläeän.\n\n-- Ele huutta! Ei olla veelä kippi. Mut kun minu raakka nenä alla, sit\non tekke kippi...\n\n-- Pankoo ite juutas sinut nenäsä alustata ajelemmaa, sano Assarjas,\nkiskas lakanan kaulastaa, viskas 5-pennise pöyvvälle ja ryntäes\nulos. Katuva männessää hää kourillaa koaputti saeppuvan noamastaa ja\nmännessää tuummaes että:\n\n-- Eipä oo kumma, että niin monella miehellä on kaupunnissa partahurri\nleuvvassa...\n\nKun hää sitte huomenna isäntäsä kansa ajjoo körryytti kärryellä\nparturin sivute ja jostae lähheisestä talosta sattu kuulumaa kauhee\nsian vinkumine, arvel Assarjas Tossavaene että:\n\n-- Nyt se ukko peijjakas varmaannii sillä 5-pennin veitellää ajeloo\njonnii nenän alustata...\n\n\n\n\nVOALPAPPI JA ILIMAT.\n\n\nMeijjä immeiste elämä riippuu hyvin paljo ilimoesta ja ilimankos sitä\naena ilimoesta hoastetaannii. Kahtootempas voan, kun kaks tulloo\nvastakkae ja toestesa käsiä oekee puestoo juttuuttaa, niin jos niillä\nei oo mittää muuta puhuttavvoo, ne miltei kilipoo tokasoo:\n\n-- On kaunis ilima. -- Taekka toas:\n\n-- Nyt on iha koerranilima.\n\nJa kyllä asjanlaeta niin on, että ilima soattaa tehä semmoesennii\nteppose, ettei sottookaa voejja käyvvä. Sentähe ne papittii\njok'ikkiine sunnuntae rukkoeloo hyviä säetä. Mut se kuetennii lienöö\nharvinaesempoo, että voalpappi ilimoesta puhumalla soarnoo itellee\nseurakunnasta leivä, vieläpä Loajalan seurakunnasta, joka niinku kaekki\ntuntoo, on tulloesa puolesta evullisimpia koko moassa. Kaks niistä\nvoalpapista olj kuuluja soarnamiehiä ja se kolomas, joka leivän sae,\ntaes olla keskinkertastae alemmalla asteella ja aenuvastaa korkee ikäsä\nperustuksella olj voalsijan soanna. Kun ne kaks olj voalisa soarnanna,\nolj mone pittääläese peät pyörällä, kumpaestako heistä eänestää. Mut\nsittenku se kolomas voalpappi osas ilimoesta soarnata, mänj kaekki peät\npyörälle ja koko seurakunta ihan sekasi...\n\nTosin häne soarnasa ei paljo mistää kotosi ollunna kokonaesuuvessaa,\nvoan ku olj ruvenna hyviä ja otollisia ilimoja rukkoelemmaa, pist hää\nomiaa joukkoo kirjan sannoe lisäks -- ja niillä sanoella hää kuuluesan\nkilipaelijasa voetti, vaekka ne soarnamiehinä olj ihan pappii pappia.\nEikä hää paljoo ilimoestakkaa puhunna, sano hyvin yksinkertaesest, että:\n\nLopuks pyyvvän ilimottoo, että minä voen pittee ilimat ja seät\nsemmoesina, ku seurakuntalaeset tahtoo. Aamen, aamen.\n\nMut siinäpä sitä ollii enemmä ku tarpeeks ast. Ja kuenka paljo\nlienöökkää tätä ennen niistä kahesta hoastettu, niin nyt ei ennee\npuhuttu ku tästä kolomannesta ja -- ilimosta. Kun voalpäevä sitte\ntulj, sae hää kaekki eänet ja niille toesille käv, niinku entiselle\nvaltiopäevämiesehokkaalle: hyö ei soanna yhtää eäntä.\n\nMuutettuvvaa uutee seurakuntaasa hää soarnata kalakuttel ja messuta\nmölläyttel, niinku aenae pappi, jolle ei oo suuria lahjoja annettu. Mut\nilimoesta hää ei puhunna muuta ku mitä tavanmukkaesessa rukkouksessa\nsanotaa. Se alako herättee kummastelemista seurakuntalaeste\nkeskuuvvessa -- ja suuttumusta. Ens aluks olj kummastelu ja suuttumine\nhiljasempoo, mut vähitelle mielet kiihty, ku kasken palamine. Ja lopuks\nmurina ja uhkaukset tulj papin ommiinnii korvii. Ollaksee sanojesa\ntakana pappi erräänä sunnuntaena soarnasa lopetettuvaa sano:\n\n-- Mun korviin on kaekunna, että seurakunnassa on tyytymättömyyttä\nminuva kohtaa, kun en oo ryhtynnä mihinkää toemii ilimoje suhtee. Minä\nkuetennii oon syytön ja viaton ku laps, joka on vast'ikkääsä moalimaa\nsyntynnä. Minä nimittäe oon oottanna, että työ oesitte tullunna\nluoksen keskustelemmaa, voan ykskää ei oo tullunna. Pittää siis minun\nottoo alakuaskel ja täten minä kutun ja pyyvvän enstulovana tiistaena\nkello kymmene oamupäevällä seurakuntalaesia soapumaa pappilaa pitämää\nkokkousta, jossa keskustellaa ja peätetää, mitenkä ilima- ja seäsuhteet\njärjestettää.\n\nJa kyllä sitte tiistaena olj väkkee pappilan pihamoalla ja ympäristöllä\n-- ei kaeketi lie kovinkaa monta immeistä kotiloehe jeännä. Pappi tulj\nportaelle seisomaa, terveht ja kumartel kaekille hollille sekä kysäs:\n\n-- Oottako työ tehnä minkäällaesia yhteisiä sopimuksia ilimoje suhtee?\n\n-- Ei oo tehtynä, kuulu väkjoukosta.\n\n-- Sepä on paha -- oes neät ollunna helepomp tehä peätös, jos asja\noes ollunna valamistettu. No, sanokeepas nyt, minkälaesia ilimoja työ\nhaluvatte?\n\n-- Kun on tässä ollunna -- puhu muuvvan vanaha mies -- jo parisen\nviikkoo poutoo ja suvtouvvot alakaa kuevuuvesta kärsiä, tekis saeilima\nhyvvee.\n\n-- Meillä ruvetaa huomenna heinee tekemää ja taetaa monj muukii ruveta,\nniin kyllä pouvvan pitäes jatkuva, sano jokkuu.\n\nKovia tuulia pitäes soaha, kun meijjä seuvuella ei oo vesmyllyjä, eikä\nlak salli tuulmyllyjä tyynellä panna pyörimää...\n\n-- Ei soa ruveta tuulemaa ja riehumaa taekka noatanveto männöö ihan\nmurrii.\n\nJa sitte nää neljä mielpitteisä ilimasijjoo rupes keskenää kiljumalla\nväettelemmää ja kun itsekullae olj kova eän, kuulu semmoene karjumine,\nku usseita jeähänhukkuvia oes ollunna hätähuutoo huutamassa. Tähä\nkarjumissee yhty ensin yks ja sitte toene sekä vähitelle koko joukko.\nJa kun siinä eukko autto miestää, tytär äitiää ja poeka isseesä, niin\njopa alako pelottoo, että koko pappila hajjoo ku Jerikon muurit ennen\nvanahaa. Eikä vielä huutamisessa ja karjumisessa ollunna tarpeeks, voan\nimmeiset rupes toesiaa ensin salloo ja sitten julukisest tyrkkimää,\npotkimaa ja -- lyömää... Miehiä ja naesia koatuva kupsahtel ja huevia,\nhattuja sekä lakkia lentel ilimaa ku lehtiä syysmyrskyssä. Kaeke\neppäelykse ulukopuolella on, ettei se \"suur tappelu Kalajoinsuussa\",\njosta oekee arkkiviisu on pyvätty, lie ollunna yhtää toesellaene,\nku olj nujakka Loajalan seurakunnan pappilan pihamoalla, sillä\njoukossa olj ollunna mustalaespoekijakkii... Monta rauhotusyritystä\nsae kirkherra tehä, ennenku metel lakkas. Pappi eli paremmi sannoe\nkirkherra tuns nyt olovasa voettaja ja tilantee herra sekä paljo\nmerkihtövällä eänensävyllä lausu:\n\n-- Koska huohmoon, että työ ette ilimoehi nähe voe sopija, niin pitäköö\nLuoja ilimat ja seät oman pyhän tahtosa niukkaa. Mänkäätte itekukkii\nkottiinne ja jeäkee Herran rauhaa.\n\nJa kirkherra astu pytinkiisä ja suluk ove jäläkeesä.\n\n\n\n\nHINKKALAN IERIKKA TURKISSA SOTTOO KÄYMÄSSÄ.\n\n\nKyitkärryellä minä hollihevosella ajjoo körryyttelin ikliikkujana\nollessan sillon ku kyitpoeka yhtäkistää alako lauloo köllistöö että:\n\n    \"Mitteehää se Turkin keisar\n    Tälläe hetkellä meinoo,\n    Kun monta sattoo Ryssän laevoo\n    Turkin vesillä seiloo?\"\n\nJa laulettuvvaa se poeka kahto minnuu ja kysäs:\n\n-- Oljkos teijjän puolelta kettää Turkissa sottoo käymässä?\n\n-- Ei ollunna. Mut oljkos teältä teiltä?\n\n-- Oljhaa se Hinkkalan Ierikka ja sehhää se vastassii kymmeniä\nkutjakemiehiä.\n\n-- Kuka se Hinkkalan Ierikka olj? kysäsin minä, vaikka hänet kyllä olin\ntuntenna, joskohtakaan kyitpoeka ei sitä tiennä.\n\n-- Oljpahan voan yks talonpoeka. Mut se olj niin väkevä ja voemakas,\nettä se mueta miehiä viskel ja nakkel ku karvarukkasia. Kaks tuomarin\njuopposihtierijäkkii, jotka tavallisest tunkopyhinä ja lauvantaepäevinä\ntahto härskee ja tappeluva jokkaese kansa jauhoo, ei uskaltanna sillon\nnäkyvillekkää tulla, kun Ierikka olj kirkolla, voan ne pysy piilossa ku\nhiiret kissoo paossa.\n\n-- No, mitenkäs se Ierikka sinne Turkin sottaa joutu vae oljko se\nSuomen kaartissa sotamiehenä?\n\n-- Ei ollunna. Voan sattu kauppias Kust Jalakanen mänemään ostoksillee\nsinne Pietarii ja kun se pistäyty rahtyörii, olj siellä ollunna\nistumassa ite Vennäe keisar, joka tuns Jalakasen, se kun olj niin ussei\nPietarissa käynnä. Het olj tullunna kättä luppoomaa ja kysässynnä että:\n\n-- Mittees sinne Savvoo kuuluu ja mitenkä työ siellä jaksatta?\n\n-- Kiitoksia kysymästänne. Hyvästhää myö jaksetaa. Mut mitenkäs teijjä\nmajesteettinne voe?\n\n-- Mikäpäs tässä muuten oes voejjessa, mut kun rupesin turkkilaese,\nmokomannii lökäpöksyn kansa sottoo käymää, niin tarvihtoo niin paljo\nväkeviä miehiä. Eikö siellä teijjän puolella oes semmoesia miehiä,\njotka haluvas lähtee sottaa? Kyllä minä hyvän palakan maksan ja\nunvormun annan.\n\n-- Onhaa siellä se Hinkkalan Ierikka. Mut se onnii semmoene poeka, että\nse jo yksinää on ku komppaniia mueta miehiä.\n\nJa sitte se Jalakane olj keisarille jutellunna yhtä ja toesta siitä\nIerikasta ja kun hää lopetti, olj keisar sanonna:\n\n-- Se Ierikka on soatava matkaa. Minun pittää antoo hovherrae ja\nsihtierlöehe kirjuttoo jo tänä päevänä sille Ierikalle. Mut nyt en\nmuesta, kuka siellä on vallesmannina, että käskisin häne luettamaa\nIerikan tänne.\n\n-- Meillähää on usseempijjae vallesmannia, kun sillä siltavout\nIiperilläe on vallesmannin arvokarahtier.\n\n-- Iipper, Iipper -- no, vieläkös se vanaha Iipper ellää? Sehhää\non minun tuttun -- ihan keisarin tuttu. Silleppä pittää lähtee het\nkirjututtamaa.\n\nJa ystävällisest Jalakasen hyvästeltyvää olj keisar rahtyöristä\nlählennä. Mut kyllä olj Jalakasta nöyräst palaveltu, kuu huohmattii,\nettä keisar hänet tuns...\n\nKun sitte keisarilline kirja, jonka sinetissä olj ollunna höyhen\nmerkkinä siitä, että kirja on kiireelline, soapu vallesmanni\nIipperille, olj tämä het viivana lähtennä Hinkkalaa ajamaa. Ja samalla\ntunnilla olj Ierikka jo männä huristanna Pietaria kohti, hyvät\nreissurahat taskussaa. Hyvi ystävällise vastaanoton sae Ierikka ja\nhänet pantii keisarin kaartin miltei parraemmalle paekalle ja ite\nkeisar läht kaartisa kansa sotatantereelle. Ja niinpianku keisar\nkaartinee ja Ierikan kansa peäs perille, alako sotatappaukset männä ku\nitestää, niin että turkkilaeset sae selekääsä, että oekee lätke käv.\nSe Leunan suur linna olj kovvoo vastarintoo tehnä ja sotaherrat olj\narvellunna, että pittää väkrynnäköllä vallottoo makso mitä makso. Mut\nsillon olj Ierikka männä keisarin luo ja sanonna että:\n\n-- Ei ruveta Teijjä majesteettinne miehiä lahtuuttammaa, ennenku\nkäyvvää vallottamassa Hornantuutin linna, ettei Leuna voe sieltä apuva\nsoaha.\n\nEhotus olj keisarille mieluene ja hää käsk kentraal Kurkon lähtee\nHornantuuttia vallottammaa, ja män ite huommisiltana Ierikan kansa\nkahtomaa, mitenkä valloetus luonnistuu. Kun peäsvät perille, olj linna\njo vallattu ja riemu niin suuremmoesta, että hurraahuuto taes kuuluva\nPietarii ast.\n\nPoeslähtiissä ehotti lerikka keisarille että:\n\n-- Ei lähetä pitkee matkoo myöte takas kulukemaa, voan männää\njalakapatikassa tuon niityn poekki lähelle Leunoo, joka oamueinneeks\nvallotettaa.\n\nJa tämännii ehotukse hyväksy keisar, joka olj tottunna Ierikkaa\nluottamaa. Kun hyö sitte rinnakkae polokivat niityn poekki, rupes\nkeisaria janottammaa, se kun ei ollu tottunna tämmöesii kävelyehe.\nKyllähää siellä ja teällä olj veslätäköetä, mut tuskiinpa niihe ves\noes kelevanna muehenkaa juotavaks, soatikka ihtesä keisarin... Kaekeks\nonneks huohmas Ierikka suure lehmä moata köllöttämässä niityllä.\nHää hiip hiljoo sen ettee ja koppas sarvista kiin. Se lehmä kavaht\njaloellee ja alako rimpuella, mut Ierikka pit niin tanakast sarvet\nkäsissää, ettei se peässynnä ies ätkähtämmää. Ja nyt sano Ierikka:\n\n-- Ottakeepas työ majesteetti tuo hoppeine kypärhattu peästänne ja\nkyyristykkee lypsämää tää lehmä. Kun teijjä majesteetin peässä ei oo\neläväesiä eikä muutakaa likkoo, passoo kypärii lypsettyvä maetoo kyllä\njuuvva.\n\nKeisar rupes tekemää työtä käskettyvä, pyyhittyvvää ensin kypärisä\nsisustoo sinellisä helemaa, johon par kertoo sylykäs. Mut varmaannii\nhää olj lypsämissee äkkinäene, koskapa lehmä alako hirveest potkia,\nniin että keisarin peä olj voarassa. Sillon sano Ierikka että:\n\n-- Tulukoopas työ majesteetti tänne sarvii, niin minä lypsän.\n\nJa kun keisar tulj lähelle, lävväytti Ierikka sitä lehmee toeselle\nkuppeelle ja karjas oekee kovast:\n\n-- Vat siihe!\n\nLienöökkö lehmä sitte arvanna, että nyt on majesteetti sarvissa vae\nsitäkö lie lyöntiä säekähtännä, mut ei se karvoosa värräyttännä ja\nkorvoosa loksauttanna Ierikan lypsäissä. Ens aluks Ierikka osas\nherutella, ja kun hää vielä lauloo hyrritti että\n\n    \"Seiso, lehmä, lypsä, lehmä,\n    Anna, lehmä, maetoo,\"\n\nniin maetoo juoks ihan loronaa ja hyvin pian olj kypär pirpinnallaa,\nniin että kyllä kelepas kumpasennii miehe -- keisarin ja Ierikan,\n-- juuvva litkittöö lämmintä maetoo, vieläpä hyö ajo lehmän eillää\nkeisarin peäkorttierii. Ja sitte oamueinneeks vallotettii Leuna,\nniinkunj Ierikka keisarille jo sanokii.\n\nMut silloinpa alakokkii turkkilaeselle tulla lökäpöksye hätä ja\nTurkin keisar kuhtu Vennäen keisarin Aterianooppolii rauhoo hieromaa.\nJa läks se keisar sinne sekä otti Ierikan matkaasa. Kun ne keisarit\nsitte rauhoo hieroessaa ryyppi 2-markan rommia, nousta kihaht se\nkorvallisille. Hiprakka -- päessää sano Turkin keisar että:\n\n-- Kenenkä sotamies uskaltaa teältä kolomannesta kerrasta hypätä moaha,\nsen valtakunnan keisar katotaa voettajaks ja toesen valtakunnan keisar\njoutuu sotakorvaukset maksamaa.\n\nKeisarit lyyvvä paeskas kättä vahvikkeeks. Turkin keisar kuhtu\nhirveennäköese miehe Oasianmoasta ja Vennäe keisar käsk Ierikan\ntulemaa. Turkin keisar sano miehellee että:\n\n-- Rauha tulloo het ja myö voetetaa koko sota, jos uskallat hypätä\ntuosta akkunasta moaha.\n\nMies mänj kahtomaa ja tulj ovesuuhu takas sekä tuummas:\n\n-- Ei siitä uskalla hypätä -- siinä voe loukkaantuva.\n\nVennäe keisar vilikas Ierikkaa, joka käskyvä oottamata män ikkunan luo,\nkavaht karmilauvvalle seisomaa ja kysäs:\n\n-- Voatiiko uskonto, isänmoa ja keisar hyppeemää?\n\nJa kun Vennäe keisar sano että:\n\n-- Voatii,\n\nniin sillon hyppäs Ierikka, että sinellin helemat hulumaht ja töpsäht\njaloellee moaha turkkilaeste sotamieste keskee. Nämä säekäht, kun\nne luul, että paholaene siihe lens ja rupeavat pajunättilöellää\nIerikkata töyhimää. Ierikka syvämmisty tästä, koappas pyssyn yhen\nsotamiehe olalta ja alako lyyyvä hutkia sen peräpuolella miesjoukkoo\nniin tavattomast, että miehiä koatu ku heinee. Molemmat keisarit huus\nakkunasta, mut Ierikka olj niin touhuksissa, ettei se mittää kuullunna.\nJa ties miten monta sattoo miestä se Ierikka oes koatanna, ellei\nmuuvvan Serpian mustolaene oes soanna takkoopäen pistetyks pajunättiää\nsen ruummiin läp. Sillon vasta Ierikka ite koatu... Vennäe keisarilta\nturskaht itku peästä, vaekka ei ne keisarit kuulu soavan itkee ies\nanoppimuorisa kuolemoo... Ja jos voan Ierikka siitä pyykistä hengissä\npeäs, niin vaimon on, että hänet oes korotettu korkeimmaks kentraaliks\nmitä tässä moalimassa on millonkaa ollunna ja tulloo olemaa... Mut\nsitte ne keisarit solomi keskenää rauhan.\n\n\n\n\nPIRU OPETTAJANA RIPPIKOULUSSA.\n\n\nTiina Tursiaes-vaenoo sano poekoosa Pekkoo jäykkäoppiseks. Mut ei\nse taenna Tiinan opetuskaa ihan parraenta loatuva olla, eikä oma\nlukutaetokaa. Kun pappi häne ihtesä nenä alla pit lukukinkerillä kirjoo\nja pottuuttel lukemaa, tuummas Tiina että:\n\n-- Ei se näkis kirkherrakaa lukkee, jos oes toesessa silimässä jeä ja\ntoesee oes olok riihessä pistännä, niinku mulle poloselle on käynnä.\n\nNo, arvoohaa sen, että mitenkä tämmöene äet poekoosa opettaa. Totta\nkuetennii on, että hää usseestikkii voat Pekkasa tulemaa vierellee\nOapisesa kansa ja sillon kirjatikulla osotti höyhenen kuvan eissä\nolovata puustaenta sekä kysäes:\n\n-- Mikä puustaen on ensimäene höyhenessä?\n\n-- Höö, vastas poeka varmana.\n\nSitte äet pist kirjatikkusa kanan kuvan peälle, jossa kana näytti hyvin\nvanahalta, ja kysäes:\n\n-- Mikäs puustaen on kanassa ensimäene?\n\n-- Vanahassa kanassa on kaa, kuulu poejjan miltei miehekäs vastaus.\n\n-- Mää tuosta tiehes -- sano äet sillo tavallisest -- ja rukkoele\nLuojoo, että Hää järkes valasoo.\n\nEikä poekoo tarvinna kahiste käskee.\n\nMut kun poeka joutu äetisä matkasta moalimalle henkeesä elättämmää,\nolj se jäykkäoppisuutesa lisäks muutennii niin jäykistynnä, ettei sitä\nmitenkää soatu lukemise oppimista harjoettammaa. Ja sillä tavalla se\nsae kasvoo rippikoulu-ikkääsä ast. Rippikouluu lähtiissä män kuetennii\nniska niin jäppää, että pit ihan jytyvä jauhoo, ennenku taepu lähtemää.\n\nSiellä ihtesä rovastin vierellä seistessä, kun sisälukutaetoo\ntarkastettii, ei passanna sannoo ies \"höötä\" eikä \"kania\", voan olj\nPekan oltava mykkänä ja mieltää näyttämätä kuunneltava torumista ja\nhäpäisemistä -- ja likeltä olj pitännä, ettei rovast ruvenna tukkoo\nvanuttelemaa. Siks aekoo ku toeste taetoo tarkastettii, pantii Pekka\nistumaa ensimäese penkkirivin peähä alttarin vasemmalle puolelle.\nIhteesä rovastia varte olj pien pöytä ja tuol kuortin keskkohalla.\n\nKu olj tullu hiljaesuutee ja sitä ennen kalakukkoo pistelly liivisä\ntäytee, rupes Pekkoo paenustammaa ja se alako torkkuva sekä vällii\nnukkukii oekee syvvää unnee. Rovastilla olj pikku poekasa matkassaa\nja olj tämä oekee vallaton rasavilli, jolla olj taskussaa aurinko-\neli polttolas. Kun se huohmas Pekan makkoomise, niin se alako isäsä\nselä takana seistessää kesäkuun kirkkaast helottavan auringon sätteitä\nlasisa lävite johtoo tämän kättee taekka paremmi sannoe peukaloo.\nPar kertoo Pekka heräs pyyhkäste äkäsest peukalottaa. Mut sitte se\ntoas vaepu sikkeesee unnee. Sillon rovastin poeka onnistu suuntoomaa\nvoemakkaa polton Pekan peukaloon. Kun peukaloo kirpeest poltti, hyppäs\nPekka puolunissaa seisaallee, pyyhkäs peukalottaa ja kovast kiljas:\n\n-- Voe tuhanne... kele, kun polttaa, polttaa... Rovast säekäht,\nrippikoulupoejjat säikäht ja säekäht se Pekka itekkii -- ja luultavaat\nhää säekäht kaekista enite huohmattuvvaa missä olj ja mitä olj sanonna.\nRovastin rasavilliä oes naurattanna, mut ei uskaltanna nauroo.\n\nPekka kututtii rovasti ettee. Ei kaeketi miel'ala autuvaalta tuntunna.\nRovast kahtel' tutkivast ja viimen kysäs:\n\n-- Tiijjätkö sinä, poekaparka, että sin oot nyt Herran huoneessa? Miten\non käsitettävä, että sinä voet tässä paekassa huutoo sielun vihollisen\nnimen? Ja mitä varte sinä sen nimen huusit?\n\n-- Kun poltti niin saata... sat... sat... sanomattomasti...\n\n-- Mikä poltti?\n\n-- Misteepä minä sen tiijjän. Mut tuommoseks mustaks palo peukalon\nja vieläe vihloo ku puukolla vuolis... Eikä siinä tätä ennen oo\nnoarmuakkaa ollunna...\n\nRovast rupes miettimää. Ja varmaannii hää huohmas, että nyt on\ntillaesuus sannoo paenavia sanoja, koskapa hää olj alakanna hoastoo\nettä:\n\n-- Tässä saet, poekaparka, nähä mikä on seuraus, kun et oo opetellunna\nlukemaa, voan oot jättäennä pakanaks. Nyt on sielun vihollinen, ite\npiru, lyönä merkkisä sinun sormees. Ja jos se soa merkkisä syvämmees\nlyyvvä, niin sillon on sielus männyttä, sillä sorm ensin, käs sitten\nja lopuks ruummis ja sielu. Voe, poekaparka, kun jo nuoruuvessa annat\nvihollise ottoo sinut valtaasa...\n\n-- Neuvvohaa äet, että mun pitäes rukkoella, että Luoja sitte valasoo...\n\n-- Vae neuvvo tok äetis niin. Sepä hyvä. Mut mitempä sinä, raukka,\nrukkoelet, joka et ossoo lukkeekkaa ja kun oot taenna olla\nkovakorvaene, laeska ja hijas?...\n\nJa sen jäläkee rovast rupes puhumaa -- ja ossoohaa pappi puhuva --\nvuoroon torumalla ja vuoroon lohuttamalla niin liikuttavasi, että\nrippikoululaeste keskuuvesta kuulu semmoesia tirskauksia, ku jos kissa\noes savussa aevastellunna. Mutta se Tiina Tursiaes-vaenoon Pekka itkee\nvollotti iha eäneesä...\n\nSittenku kaekki olj tullunna luvetetueks ja Pekka sekä muutamia toesia\npoekia meärätyks lukkarin pitämää laeskankouluu, lopetettii sen päevän\ntehtävät. Suoroo peätä paeno Pekka lukkarin luo pyytämää ens opetusta.\nKoko viikon se sitte lukkee pahkus, että peä oekee höyrys ja lopulla\nviikkoo sae jo \"vaekeistakkii sanoesta\" selevän, eikä ahkeruus kesän\naikanakkaa vähennä. Kun syksyllä ripille peästettii, kysy rovast,\nkaekilta yhteisest että:\n\n-- Mittee varte työ ootte rippikouluu tullunna?\n\nSillon Pekka vastata navvautti, ennenku muut ennätti, että:\n\n-- Myö on tultu kasteenliittoomme uuvvistammaa.\n\nJa Pekka Tursiaene peäs ripille, niinku mies, ja koko ikäsä usko, että\nse vastaus hänet peäst ristillise seurakunnan yhteytee. Mut, kun Pekka\nsattu kuulemaa, että immeiset ihmettel, mitenkä hää oppi lukemaa, niin\nolj sannoo tokaessunna että:\n\n-- Täyty oppia, kun sielun viholline, iha se piru ite, tulj\nrippikoulussa opettammaa...\n\n\n\n\nANOPPIMUOR TULLOO!\n\n\nMinä olin sillon vielä pien poeka, pelekkä paetaressu, kun sen miehen\nkoerrasa kansa näin. Taekka jos oekeen sanotaa, niin hään ei ollunna\nennee mies, voan vaevane ukkorahjus, ja jotennii sammoo moata se\nkoerrae olj. Nuoruuvessa se ukkorahjus lienöö ollunna joko mermiehenä\ntae sirkkuskomeljanttina -- niin aennae arvel reätäl Otto -- koska taes\nosata koko moaliman kielet ja taes kertoo, millee laella sitä missäe\nkolokassa ollaa ja eletää. Ja peällepeätteeks se vielä niin lystikkääst\njuttel, että tupa olj naurusta haleta, eikä immeiset tahtonna mahtuva\nsisässä olemaa.\n\nMut olj sillä ukkorahjuksella muetae ihmeitä. Pienessä putelissa olj\n\"siunatussa veissä\", niinku se ukko ilimotti, kummalline sormenpittuene\npeijjakas, joka hyppimällä sen ukon käskystä ennust, kuenka monta\nvuotta itekukkii tulloo elämää, millonka joutuu naemisii ja montako\nlasta syntyy. Ja kun pyöreestä lasista kahtoo tirkist pimmeesee koppii,\nsae nähä vieraeta maeta ja kaupuntia sekä suuria sotatappelueta. Vielä\nsillä olj kaupaks viisuja \"Pomperin piijjasta\" ja lauluja rakkauvesta.\nJa se ukko olj semmoene nuottakota, että se osas lauloo joka viisun ja\nlaulun ihan nuotillee, vieläpä vaevase jalakasa kantapäetäe kolokutti\nlattiaa aevan tahillee. Arvoohan tuon äkkinäenennii, että ukon kättee\ntippu lantti, niinkii pyhänä kolehtkukkaroo. Kaekista kummallisimma\nkonstisa se kuetennii tek koerasa kansa, enkä minä malta olla sitä\nkokonaesuuvessaa kertomata.\n\nN'ei ollunna vielä konstia eikä mittää, kun se koerra polttoo immotti\npiippuva ja soetella turruutti pientä viuluva, sen tempun rinnalla,\nmikä lopuks tulj -- \"sokurina pohjalla\", niinku se ukko sano.\n\nSe ukkorahjus, neät, olj lattialta löytävinnää luupalase, liekkö se\nollunna siansorkkaluuta taekka lampaankäpälätä, sitä en tiijjä. Ja\nsen luupalasen se ukko pist hampaehesa vällii, ikkäänku oes ruvenna\nsitä puremaa. Mut sillon se koera tarraantu hampaellaa luupalan toesee\npeähän kiiti ja alako sitä kiskoo ukolta irt. Kumpasennii ikenet olj\nkovast irvellää. Mut koerra sae sen kiskastuks itellee ja kun par\nkertoo purasta rouhas, niin luupalaset män sen mahhaa, että ne taes\noekee kolista männessää. Voe turkane kuitennii, miten se ukkorahjus\nsillon suuttu -- hänen silimäsäkkii kiilu ku kissansilimät pimmeessä...\n\nJa silimänräppäyksessä se ukkorahjus koppas taskustaa tussarin, tähtäs\nkoerroo koht -- ja pammautti ampuva... Kovvoo pammansta myö kaekki\nsäekähettii, mut koerralle se suurin tulonen tulj -- se nimittäen koatu\nkuolleena lattialle, kiel volaht suusta ulos ja silimät lupsaht kiinn.\nYks ja toene yritti ukkorahjukselle ruveta kovvuutta jauhamaa. S'ei\nollunna sitä kuulovinnaankaa, alako voan nauroo vornottoo ja sano:\n\n-- Ähäh kutti! Peäsitkös viisavuutes perille ja opit näkemää, kuka\ntässä herra on! Vae sinä tässä ottaesit palan minun suustan... Mut\neläpäs nuolase, ennenku tipahtaa! Ähäh kutti!\n\nJa semmoesta iliveilyä se ukkorahjus pit ison aekoo. Vähän kertaasa\nse kuetennii rupes taittumaa, män kohottelemaa sen koerran häntee,\njalakoja ja kuonoo. Kaeketi huohmas koerrasa kuolleeks, koska s'ei\nmittää elämise merkkiä antanna, vaekka pyöräytti sen toeselle\nkylellennii... Sillon vasta ukkojahjus muuttu surulliseks ja alako\nvalittoo:\n\n-- Voe minuva poloesta, minkä vihapäessän tein, voe, voe! Tuo koerra\nolj aenuva ystävän koko moalimassa -- ja tuossa se nyt kuolleena moata\nrötköttää.\n\nJa ukkorahjuksen silimistä alako suuret veskarpalot tippuva, niinku\nräystäestä suojailimalla. Sitte hään koitte! puhaltoo henkee sen suuhu,\ntaespa yrittöö toeseennii peähä... Mut kun ei apuva lähtennä, alako se\nkysellä:\n\n-- Eikö kukkaa tiijjä konstia, mitenkä kuollut koera virkoes elloo?\n\nMut kukapa semmoese konstin oes osanna! Ja sillon ukkorahjus itk\nuuvvellee, että ihan seäliks käv... Vähitelle kuetennii hänen noamassa\nrupes kirkastummaa ja ikkäänku oes itellee puhelimina hään sano:\n\n-- On tok olemassa yks konst! Ja jos se ei auta, niin sitte ei mikkää\nauta... Sitä pittää nyt koettoo!\n\nJa ukkorahjus män lähelle kuollutta koerroo, kumartu sen korvoo lähelle\nja kutakuennii kovalla eänellä ärjäs:\n\n-- Anoppimuor tulloo, anoppimuor tulloo!\n\nEi tynämiittipanos paremmin kivijä ilimaa visko, ku se kuollut koerra\nsillon hyppäs jaloellee ja asettu ukkorahjuksen ettee seisomaa. Ja\nikenesä se panj irvellee sekä alako tyhjälle hirveesti murista, taespa\nmuutaman kerran haukahtookkii... Lienöö sitä aekaimmeisettii pelännä,\nvoan meistä lapsista se koerra olj ihan hirmuene... Ja se on varma,\nettä äkäesinkää anoppimuor ei oes uskaltanna siihe tulla...\n\nMut ihmeelline hirviö on anoppimuor, kun sen pelekkä maenihtemine voe\nkuollee koerrannii henkii herättee...\n\n\n\n\nPELEKEE HERROJA...\n\n\nPekka Nahjus -- suku taetaa nykyjää olla jo kokonaa sammunna -- olj\nnimesä mukkaene siinä, ettei hää ollunna kiireellä pilattu eikä\nteräväpäesyyvelläkkää. Mut yhessä asjassa hää ei ollunna nahjus eikä\npölökkypeäkää: osas vallesmannia eli nimismiestä puljuttoo ja nenästä\nvettee parin vuoen aekana niin ovelast, että tää olj harmista haleta.\n\nAsja on nyt iha ytimijjää ja munaskuetae myöte kerrottuna sillä\ntavalla, että Pekka Nahjus tahto kostoo nimismiestä, joka häne oma\narvelusa mukkaa olj ollunna häntä kohtaa liijjan ankara ja toesia\nkahtel sormiisa välite. Kun Pekka sattu löytämää naese, joka olj häntä\nvarte luotu, niin peätti männä naemisii ja vietti huommentuopin kansa\noekee viinaheät, vaekka ne olj kielletty kivenkovvaa. Vaikka ei mueta\nhuomentuoppihäehe pitäjiä oltu käräjii körryytetty, annettii Pekka\nNahjukselle mannuu eli paetuu. Tästä puoluveellisuuvesta Pekka äkämysty\nja arvel, että häne pittää sakkorahat ansaeta -- viinanmyömisellä. Ja\nniin hänestä tulj viinasaksa.\n\nKun Pekka Nahjuksen viinarikosjuttu seuroovissa lakmeäräesissä\nkärräessä oes ollunna tutkittavana, ei hää männynnä ollenkaa vastoomaa,\nvieläpä vierasmiehettii sae poesjeämää. Toesia kärräetä oottaessa\nmöi mökäöljyvä, minkä suennii ennätti, tuumaille, että siinäpähä\nsitte männöö yksillä häppeillä, jos voevat sakotetuks soaha. Mut\nei se nimismieskää ollunna joute: hää yhtäpiätä olj liikkeellä\nPekkoo ahistellessaa. Mitä enemmä nimismies verkkojaa viritti,\nsitä varovaesemmaks oppi Pekka. Kun nimismies olj häntä vahtimassa\nJyväskyllää kuuluvan moantien varsilla, sillon Pekka män Mikkelistä\nviinoo hakemaa ja päenvastoen. Vällii hää anto ihtesä kiinikkii ottoo,\nja nimismies olj riemuessaa, kun reestä taekka kärryestä aekamoese\nlekkerin \"ryöst\". Mut kun peäs kottiisa ja lekkerin avas, olj sinä\njoko -- kaljoo taekka vettä. Pekan vaemo män tavallisest lekkerin\nnimismieheltä poeshakemaa, ja kun nimismies tievust, mittee se Pekka\nvettä ja kaljoo muvassaa vettää, selitti vaemo:\n\n-- Mikä sitä oekee vaevannoo, mul aena sitä janottaa. Minä toas en\npuolestaii taho, että se juo äkkinäesiä vesiä ja vieraeta kaljoja, ja\nsen tähe minä aena sen reissulle paan vettä taekka kaljoo evvääks.\n\nTällä tavalla olj kaks vuotta kulunna, eikä nimismies ollu Pekkoo\nsoana sakkoo, vaekka kyllä olj iha ikenet irvessä koettanna. Kun asjoo\noekeuvessa käsiteltii, olj Pekka aena läsnä väettämässä että:\n\n-- Koko juttu on ilikeyvestä nostettu.\n\nViho viimmennii onnistu nimismies soamaa ilimi kaks miestä, joelle\nPekka olj sattunna viinoo myömää ja jotka olj semmoesia taulapäetä,\nettei Pekka soanna niitä kärräestä poes jeämää -- rahan paljouvellakaa,\nsillä miehet usko nimismiehe sannaa; että oekeuve käskyvä pittää\ntotella. Jo Pekka olj heille, niinku parille toesellennii, luvanna\nreissurahat Ameriikkaa, mut ne voan ei lähtennä.\n\nArvoo sen, että nimismies olj hyvillää, ku Rietun Liisa vihittäessä,\nkun ties jo ens kärräessä soavasa kiusanhenkesä sakotetuks. Sekä\ntutuelle että tuntemattomiilennii nimismies tästä riemustaa osan anto\n-- puhumalla siitä kaekille.\n\nKun sitte oekeuvessa ruvettii asjoo tutkimaa, kiels Pekka ylilä lujasi\nku ennennii ja sano:\n\n-- Koko juttu on ilikeyvestä nostettu.\n\nSillon nimismies maeniht vierasmiehesä, jotka kututtii esille. Nimet\nmerkittyvvää kysy oekeuven puhheenjohtaja eli tuomar:\n\n-- Onko mittää muestuttamista vierasmiehiä vastaa?\n\n-- On, sano Pekka Nahjus vakavasti.\n\n-- Mitä ja minkälaesta?\n\n-- Ne pelekee herroja kumpanennii.\n\n-- Minkä tähe ne pelekee herroja?\n\n-- Kun luuloo, että kaekki herrat on pappia.\n\n-- No, mitäs syytä heillä on pelätä pappia?\n\n-- Kun ne ei ossoo lukkee kumpaenenkaa, niin ne pelekee, jos ruvetaa\nluvettammaa.\n\nHöylisti kumarrelle sano nimismies:\n\n-- Pyyvvän nöyrimmäsi, että herra tuomar antaes mieste lukkee, niin\nnähhää, että syytetty tahtoo oekeutta johtoo harhaa.\n\nTuomar otti \"Uuven Testamentin\" esille, kuhtu vierasmiehet lähellee ja\nkäsk toesen lukemaa.\n\n-- En minä, korkee oekeus, ossoo ies niin paljon lukkee, että voesin\n\"iin ässästä\" erottoo.\n\nTievustaessaa toese lukutaetoo sae oekeuven puhheenjohtaja samanlaese\nvastaukse.\n\nAsjoo harkittuvvaa anto oekeus sellasen peätökse, että juttu lykättii\nseuraavii lakmeäräsii käräjii, jolla aekoo kumpasennii vierasmiehe on\nkäytävä papin luona soamassa opastusta valan arvosta ja merkityksestä\nsekä, jos mahollista, opeteltava lukemaa.\n\nMut Pekka Nahjus harjoitti viinakauppoosa seuraavii käräjii ast\ntuummiskelle:\n\n-- Siinäpähä sitte männöö yksillä häppeillää... Ja vällii hää olj\nsanonna tälläe tavalla:\n\n-- Herroo pelekeevät kelepoo vieraiksmiehiks, mut ei voan semmoeset,\njotka pelekee -- herroja...\n\n\n\n\nMERILLE MIELTYMÄÄ...\n\n\nVarmaannii on kauppiasvaenoo, kun nuorimmasta poejjasta on kysymys\ntullunna, lausunna surulla ja murheella:\n\n-- Ristiän minä myös kannan juur ylenmielisest...\n\nSillä se nuorin poeka olj ihan pienestä pittäen semmoene rasavilli,\nettä se olj vanahemmillee vaevaks päevällä ja rasitukseks yöllä. Ja\nmitä suuremmaks se kasvo, sitä pahemp kiusankappale se voan olj. Kun ei\nhyvvyys eikä kur auttanna, peätti ukko:\n\n-- Se poeka pittää laettoo merille mieltymää.\n\nJa sillä tavalla Petter Bondenista tulj mermies, vieläpä niin\nperinpohjasest, että aeva ensimäisellä matkallaa sae olla kokonaesta\nkolome vuotta. Mitenkä hää sillä reissulla mellastel, tiijjot siitä\non tuulien mukana haehtunna avaruuvven kätköksii. Tuntematon on\nsekkii seikka, oljko hää ite uutee allaasa tyytyväene vae eikö. Voan\nhäne vanahempasa tuns helepotusta soahessaa nauttia kolomivuotista\nrauhotusaekoo. Ja heijjä illoosa tulj vielä pien lissäys sen kautta,\nettä Petter kotjmoaha tultuvaa suoritti merkoulussa perämiestutkinnon.\nOlj kyllä ollunna lähellä, ettei suoritus jeännä kolttoste tähe keske\n--ja oes kae jeännäe, jos ei isä ja muutamat tämän arvovaltaeset\nystävät oes voenna kolttosia lankasella paenoo. Ja kun tutkinto olj\nsuoritettu, sano isä:\n\n-- Parasta on, Petter, että määt uuvvestaa merille mieltymää.\n\nJa niin Petter Bonden lähi perämiehenä kiertelemmää moaliman meriä ja\nniihe rantoja. Vanahemmillekkii alako toas rauhotusaeka, jota kesti\nheijjä kuolemaasa ast. Sillä ennenku Petter perämies uuvellee kotjmoaha\npalas, olj sekä äet että isä ennättännä kuolla. Eikä Petter perämies\nihan turhanpäeten palannakkaa, voan olj vakkaalla mielellä peättännä\nmerkoulussa suorittoo merkatteinin tutkinnon. Siinä tarkotuksessa hää\nUuraassa erkan poes ulukolaesesta laevasta ja tulj Viipurii merkoulun\nalakamista oottelemmaa.\n\nNiinku elukat kevväellä, kun navetan lalavisesta vankeuvesta peäsöö\nvappauteesa, juoksoo hännät ojoena ja kirmaeloo, samallaene vaekutus on\nmermiehii laevasta moankamaralle tulolla: eivät taho tietee, mitenkä\nsitä riemuvaa ossoes parraete näyttee. Tietyst ei perämies Petter\nBondenkaa ollu toesellaene. Kun voan tavarasa sae jonnekkii taltee,\nniin läht enstöeksee ostelemmaa puhasta peällee. Mut eipä malttannakkaa\nmuuttopuuhii ruveta, ennenku käy kokemassa, mittee niissä Viipuri\nravintoloessa ja kapakoessa suuhu pannaa. Niitä löyty monenmonta ja\nkun jokkaesessa suuhusa ja mahhaasa sae, tulj väkevänvoemoo lopulta\npeähännii. Ja sillä laella käv, että illan tullessa perämies olj\ntäytenä katteinina iliman tutkinnon ottamista. Katteini toassiisa\non suur herra. Ja suur herra Petter Bondenistae tulj, joka tahto\nmoamyyrille mermiehe kurssin näyttee. Yhessä kapakassa nous neät oekee\nrytkätappelu, eikä rauhanlippuva muuten soatu pystytetyks, ku pit\njoukko polliissia hakkee avuks. Mut vielä sittennii otti kovalle, ku\nkoerraa poekimine, perämies neät olj väkevä, ku merkarhu, joka nakkel\nmiehiä pitkäksee, ku tyhjiä säkkiä. Peällepeätteeks se vielä karju, ku\nmikäkii hirviö, että:\n\n-- Tietäkee lyö tomuhousut, ettei minuva polliissit soa vangituks, voan\nteijjä on tuotava sotaväkkee. Mut jos voan venäläesiä tuotte, sillon\nsoatte nähä uuvve Viipuri pammaukse.\n\nMut lopulta hänet tok soatii talttumaa ja suure soattojouko keskellä\nvietii Pietarin eskaupunnin putkaa. Ja sinne hää putkan pahnoelle nukku.\n\nMahto oamulla hänen peätää keäntee ja sisuksijjaa veäntee, kun huohmas,\nniissä hotellissa olj, sitä enemmä vielä, kun öylöse päevä tappaukset\nmelekei päevällisiltä alakae olj hänelle täyttä hepreejoo. Mut kun\nkerta on vappaasee korttierii tuotuna ja voatteista nappijae irtaunna\nsekä joehinnii paekkoe reppeemisiäe ilimestynnä, niin näestä seikoesta\nhää soatto arvata, ettei loppupäevä: oo ihan tavallisessa sutkassaa\nkulunna.\n\nEikä epäselevä hämäryys poestunna niihenkää polliisimieste kautta,\njotka tulj putkavieraeta herreille longottelemaa ja käskemää\npesseytymmää, että voejjaa viijjä ihtesä polliisimestärin tutkittaviks\nja tuomittaviks. Kun perämies Petter Bonden on koko ikäsä ollunna\nkeikar ja korreilija, olj hänellä kova työ soahessaa ihteesä auttavaa\nreilaa. Kylymä ves tek raskaalle peälle hyvvee, kun sitä kaksin\nkäsin muestluuhusa holovas. Ja onneks putkavieraehe joukossa olj\nmuuvvan reätälmies, joka ommella sukas voatteihe reppeytynneet paekat\nkutakuennii tyyvyttävvää kuntoo. Muun hyvän lisäks ei öylöspäevänä\nostetut kalavokkaat, etumukset, ravatit ja kaulukset ollunna niin\npahast ruttautunna, ettei niistä oekomalla soanna välttäviä kappaleita.\nNiin että kun sitte nuor polliissimies läht häntä peäpolliisikammarille\nviemää, hää olj tavallista puollankasta herroo ison joukon\nkorkeemmalla. Siinä taevallettaessa sae perämies sen verran kuulla,\nettä illalla on ollunna kova tappelu jossaen kapakassa, jonka johosta\nperämies on putkavieraaks joutunna. Komsarjus tulloo kohta perästä ja\ntuo raportin tullessaa. Matkalla synty perämiehe ja polliissimiehe\nvälillä seuroova keskustelu.\n\n-- Kuka teällä on polliissimestär?\n\n-- Everist A., joka on savolaesta sukuperree ja tykkee hyvin paljon\nSavosta ja savolaesista, eikä se polliissikskaa ota niin kernaast\nmueta ku savolaesia. Hänellä on hyvä ystävä everist Essi Kuopiossa,\nja kun voan sille kirjuttaa, laettaa se het polliissimiehe. Sillä\ntavalla minnäe tänne jouvvun. Ja se everist Essi on oekee vonni\nja on tämän meijjä everistin kansa ollunna Haminassa tappelemassa\nenkelismannia vastaa ja on taenna hoavottuvakkii, koska se joka kesä\nkylypylaetoksella ottaa kylypyjä.\n\n-- Essi ja vonni -- mittee nimmee työ tappailette? Ahaa, everistin niin\ntaetaa olla von Essen vae kuenka?\n\n-- Niihää se taetaa ruotiks olla, mut minä en ossoo ruohtia enkä mittää\nmuuta kieltä ku tätä selevee savvoo. Mut meijjä everist se hoastaa\nsaksat, ranskat, ryssät ja vennäet, ruotit ja suomet. Siitä huolimata\nse kuetennii sannoo voan savolaene olovasa, eikä oo mistää löytännä\nniin ihanoo paekkoo, ku on Kuopion ympärillä Väenölänniem, Puejjo,\nKallaves soarinee ja Taevaanpankko, josta sanotaa olovan yks hyppäys\nsiihe oekeesee taevaasee.\n\n-- Miten kauvvan ootte ollunna polliissimiehenä?\n\n-- Neljä kuukautta voan.\n\nKeskustelu olj lopetettava, kun tultii peäpolliissikammarille. Sammaa\naekaa tulj sinne myös everist A., mies läppeesä lepposa ja hyväntahtone\nkotona ja kylässä, mut karski sotilas ja ankara polliissimestär\nvirassaa. Perämies sano soattajapolliissimiehellee:\n\n-- Viekee minut herra everistin ja polliissimestärin puhheille.\n\nKun varsinaene virka-aeka ei ollu vielä alakanna ja kun ennennii olj\npolliissi varjossa olleita soatu peästee polliissimestärin puhheille,\navas polliissimies oven ja sano:\n\n-- Olokoo hyvä.\n\nJa reippaen askelin astu perämies virkahuoneesee ja siellä kumarrelle\nherra everistiä ja polliissimestäriä kohti. Polliissimies seisahtu ove\nsuuhu.\n\nMoalimata liikkuneen miehe tavalla alako perämies ruotinkielellä puhuva:\n\n-- Kohleljaemmalla tavalla pyyvvän nöyrimmäsi anteeks, kun oon tullunna\nherra everistiä ja polliissimestäriä häerihtemmää tänne virkapaekkaa.\nMut ei mulla ollunna muutakaa keinoo. Oon nimittäen läpmatkalla\ntulemassa ihanasta Kuopiosta -- tottuus voatii sanomaa, ettei mies\nikänää ollu Kuopiossa käynnä -- jossa oon ollunna kylypemässä. Siellä\nmulla olj kunnia tutustuva everisti von Esseniin, joka käsk mun tuomaan\nsyvämmellisiä terveisiä teille herra everisti ja polliissimestär. Herra\neveristi von Essen olj sekkii kylypyvieraana, ja nyt tunnen ihten\nonnelliseks, kun oon voenna häne hartaa toeveesa täyttee.\n\nJo melekee ensimäeste sannae johosta olj herra everist ja\npolliissimestär tarttunna kahella käillää perämiehe kättee, jota hää\npuestoo jutist niin kovast, että niskat tutis. Ja kun perämies lopetti,\nrupes hää hoastamaa:\n\n-- Ei mittää anteekspyyntöö, ei mittää. Olokoo ystävälline ja istukoo\nvierellen. Tuntuu kun rakas velj oes tullu, kun mulle terveisiä Savosta\ntuuvvaa. Kiitokset teille, syvällisimmät kiitokset. Vae muesti ystävän\nvon Essen minuva! Sepä olj hauskoo! Iha tahtoo karpalot silimää\nnousta, kun häntä ajattelloo, vanahoo taestelutoveria. Hää olj kaeketi\nkylyvettämässä kippeetä jalakoosa? Vae niin. Mutta muuten olj hyvissä\nvoemissa? Jahah, sepä hauskoo... Vae kuhtu minuva sinne tulemaa...\nKyllä pitäes vielä suloene Savo nähä... Mittee työ tykkäsitte Savosta?\n\n-- Kerrassaa ihanat ja hurmoovat seuvvut. Ja immeiset niin hyviä\n-- kaekki ku sukulaesia... Ja se Puejjo, Väenölänniem, Kallaves\nsoarinee ja Taevaanpankko, josta kuuluu voan hyppäys olovan oekeesee\ntaevaasee... Ah, ihan olen hurmautunna.\n\n-- Ihmekös se... Mut vielä suuremp vetovoimia on minussa Savvoo, jossa\noon syntynnä.\n\nJa sillon se alako kertova Savosta ja savolaesista sekä lämpis\nlämpiimistää. Perämies huohmas, että nyt on häne hetkesä tullunna.\nKohteljaast hää kapsaht nousta seisomaa ja kumarrelle puhel:\n\n-- Anteeks herra everist ja polliissimestär, että kiireen pakottaa mun\nhet lähtemää. Tuhannet lämpimät kiitokset ystävyyvvestä ja parraenta\nvoentia.\n\n-- Vae niin on teillä, hyvä herra, kiire... se olj ikävätä mulle.\nOesin niin mielellän kuhtunna teijjät päevälliselle kottiin. Mut kun\nvasta tulette Viipuriin, soapukee meille ihanku ommaa kottii. Kiitos\nkäynnistä ja tervetulova meille.\n\nJa ovelle ast soatto herra everist ja polliissimestär perämiehen, joka\nsukkelin askelin puekki tiehesä. Polliissimestär keänty ovesuussa\nseisovaa polliissimiehee ja kysäs:\n\n-- Mittee teillä on asjoo?\n\n-- No, eikös se tuo vieras selittännä? Hää olj Pietarin eskaupunnin\nputkassa yötä, kun olj ihan roevioeta tehnä öylösiltana humalapäessää.\nMiten paha raportti komsarjuksella häntä vastaa lienöökää?\n\n-- Nytkö työ lurjus sen vasta ilimotatte? sano herra everist ja\npolliissimestär pammauttae aekamoesella lävväyksellä polliissimiestä\nkorvalle. Ja nyt olj hänestä tuassiisa tullunna karski sotilas ja\nankara polliissimestär.\n\n-- Mitenkäs minä soatan mittää ilimottoo, kun herra everist ja\npolliissimestär otti miehe milteipä sylliisä. Ja työ kun puhuja\nruohtia, en minä ymmärtännä, mittee siinä keskusteltii, voan luulin\nettä se selittää rikostaa ja että kaekki annettii anteeks. Enkä minä\nusko ruohtia korvatillikalla oppivan...\n\n-- Hahhahhahhah! sinä oekee ja turmeltumaton savolaene, puhel\npolliissimestär, joka toas olj muuttunna lepposaks mieheks ja ite\nhyväntahtosuuvveks. Hahahah! Sillä laella aetosavolaene sannoo, ettei\nkorvatillikalla ruohtia opi, hahahah! Eikä teijjä tarvihe oppiakkaa,\nsillä ollaahaa myö suomalaesia. Mutta kun tässä nyt tulj erreys, niin\nollaa vaet koko tappauksesta. Unneutettaa se korvapuusttii, niinku sit\nei oes ollunnakkaa, eivätkähä savolaeset vihhoo kannakkaa. Kas niin!\nMänkee nyt toemiinne.\n\nJa sitte herra everist ja polliissirnestär astu virkatuolisa luo, jolle\nistaht. Muuttumalla karskiks ja ankaraks virkamieheks hää soettoo\nkillautti pöytäkelloo ja käskeväst sano:\n\n-- Komsarjukset sissää.\n\nMut perämies Petter Bonden ihan hölökkäravissa män ottamaa tavarasa ja\nkurierin noppeuvella riens Uuraata kohi. Siellä olj muuvvan ulukolaene\nlaeva justiisa lähössä. Hää otti pestin siihe ja läht nyt omasta eikä\nisäsä tahosta uuvestaa merille mieltymää...\n\n\n\n\nKUN LAK POLOVISTU EVANKEELIUMIN EISSÄ.\n\n\nMeitähää on opetettu siilie, että lak rankasoo ja nuhteloo, mut\nevankelium lohuttaa. Mut ompa semmoestae tapahtunna, että evankelium\non ruvenna rankaesijaks, vieläpä niin ankaraks, että lak on ollunna\npakotettu polovistummaa sen ettee.\n\nTämä sattu siihe aekaa, joUoenka \"iso kirkherra\" olj rovastina meijjä\npittäässä. Tuomarkaa ei ollunna laste leikkikalu. Ja kun hyö molemmat\nolj vielä peällepeätteeks rikkaeta kumpanennii, niin ne mielessää tuns,\nettä: jos sinä oot herra, niin herra sit oon minnäi. Tästä toas johtu,\nettä heijjä välissää olj aena kärree ja riitoo, millon suurempata,\nmillon pienempätä. Usseimmat kokkoukset ja vieraelutillaesuuvvet\ntahto männä murrii sen takia, että \"iso kirkherra\" ja tuomar alako\ntoesijaa nokitella ja lopuks ne nost rymäkkäriijja, joka kuetenkaa\nei ihan tappeluu ast kehittynnä. Kun semmoesta essiitye aena ja joka\npaekassa, missä nuo kaks suurta herroo yhtee sattu, tulj tavaks sannoo,\nettä meijjä pittäässä on lak ja evankelium sotasilla. Ja sota-aeheita\nilimesty milteipä jok'ikkine päevä, sillä \"iso kirkherra\" ja tuomar\nasust noapuruksina, joehenka täyty pakostakkii joutuva lakkoomattomaa\nkosketuksee toestesa kansa. Kun tie tuomarii kuluk osittae \"ison\nkirkherra\" pihamoan läp, olj monta kertoo tukala tuska ja ankara\nahistus, miten sitä voe toesesa sivvuuttoo, jos satuttii vastakkae\ntulemaa -- ja jos voan mahollisuus salli, sillon toene tae toene keänty\ntakas. Mut niinku jo maenittii, ei nuo rakkaat noapurukset ollunna\nmillonkaa vielä käsryssyy ryhtynnä, vaekka monta kertoo lie sisukset\nkukkunna. Kuetennii pit sennii ihan luonnonlaen pakolla tapahtuva,\nniinku se tapahtukkii, kun viha-ajokset tarviht peästä puhkiimaa.\nJa kauvvahaa ne valtiottii kinastelloo, ennenkunj alakaa ilimsottoo\nkäyvvä. Sama lak se kae vallihtoo uskollissii alamaesiinnii nähe, pait\nmitä tulloo pikavihasii, jotka syttyy ku kueva ruut ikkääsä.\n\nIkäväks ja vahingoks historjatutkijoelle ei oo olemassa mittää varmoo\ntietoo siitä, ihanko suostumuksen perustalla vae sattumuksestako\nlie tapahtunna, että \"iso kirkherra\" ja tuomar joutu huonot välisä\ntappelulla ratkasemmaa Märänieme talavkievarissa. Toeset väettää\nheijjä vartavaste sinne männee, vieläpä peräkkäe ajaneennii, toeset\ntoassiisa sannoo heijjä sattumalta yhtaekoo kievarii joutunee. Kun en\nihan tillillee sattuvoo tottuutta ossoo sannoo, niinku historja voatii,\njätän asjan muehe tutkittavaks ja peätettäväks.\n\nKahta kuningasta ei kuulu mahtuvan yhtee linnaa, ja tässä tappauksessa\nei hengenmies ja lakmies taekka toesin sannoe: lak ja evankeelium\nsopinna sammaa kievarhuoneesee. Varmaankaa ei noapuruste ensimäeset\nsanat oo ollunna mettee ja sokurii kastetueta, koskapa melekein het\nyhtee tultuvaa herrae keske nous ookee rytkätappelu. Kun avvae olj\notettu ovesta poes, ei voetu nähä, mitenkä taesteluva suoritettii.\nMut tuskimpa tappelu Kalajoinsuussakaa lie kovempoo ollunna, näellä\nherroella olj neät sekä kokkoo että voemoo kumpasellae. Ja täys\ntos niillä ikenissä olj, koskapa koko pienenläntä piharakennus olj\njytkähellynnä ja lasit ikkunoessa tärähellynnä, oljpa jokune ruutu\nhelähtännä rikkikii männä. Kun kievarinisäntä olj karskluontone mies,\nolj se huutanna oven takkoo:\n\n-- Jos herrat ei kohta asetu, niin minä tulen pyssyn kansa, ja kun vähä\naekoo naputtelen ampuva, on siellä kievarhuoneessa tuoretta lihhoo...\n\nLienevätkö tuota säekähtännä vae tuljko tappelijat huohmoomaa, ettei\nheijjä huonot välisä tälläkää laella selevii -- kaikessa tappauksessa\ntappelu loppu, eikä kumpkaa riitapuol voenna voetollaa kehuva. Kun ov\nauken ja kievar astu sissää, niin näk kaks hikpäestä herroo, jotka\ntoesiisa mulkoelj kahtoo, ku äkäeset sonnit, ja asettelj revityetä\nvoatteitaa paekollee. Lattialla olj hivuslepereitä ja partakarvoja\nosottamassa, että niissä olj harvennusta toimitettu -- peässä ja\nparroessa nimittäen. Särkyneet tuolit toas, että olj asseitae käytetty.\nIlima pitemmitä puhheita kumpanennii herra vetäs lompakkosa essii ja\nmiltei samalla kertoo kysäs:\n\n-- Mittee ollaa velekoo?\n\nJa ennenku isäntä ennätti mittää virkkoo, alako herrat isännän ettee\nsyytee setelrahoja, ikkäänku oes tahtonna kilipailla, kumpko enemmä\nroahtii antoo, niin että isäntä sano:\n\n-- Jo nyt tulloo niin paljo, että hevosella soan liikoja takas tuuvva.\n\nSillon niin \"iso kirkherra\" ku tuomarrii sukas turkkisa peällee ja\nlähtiissää isäntee kiels kylälle tappausta kertomasta. Pihamoalle\npeästyvää hyö kilju kyytmiehillee:\n\n-- Jou lukee hevoset kotia kohi keäntämää -- nyt heti lähetää.\n\nJa niin ne läht mänemää seleville tulemata siitä, kummallako on enemmä\nvoemoo, samalla ku on selevittämätä sekkii, kumpko virka-arvoltaa on\ntoestaa korkeemp, heijjä riitasuutesa yks peäsyy...\n\nKun isäntä niitä setelrahoja sae roppakaupalla, hää arvatennii on\ntotellunna herrae kieltoo ja pitännä suusa korreest kiinn. Mut\nmikäpä apu siitä olj, kun muut immeiset hoasto sitä enemmä -- niin\nkiitollisesta juoruaeheesta. Ja taes niitä juttuja lulla herrae\nommiinnii korvii, koska hyö olj ollunna, niinku hännälle lyötyjä.\nMuutamat olj alakannae arvella, että tätä tietä on riitapukarii\nkeskuutee rakentunna rauha, niinku valtakuntae vällii sotimalla...\n\nMut sattu tulemaa henkherran eli henkriivarin nimpäeväjuhla, jossa\ntavallisest olj pittään kaekki herrasväk ja parraat talonpoekaset vielä\nlisäks. Kun sitte totisille ruvettii ja mielet sekä miehet muuttu\ntotisiks, alako \"iso kirkherra\" ja tuomar toesijaa pistellä tuekkia\n-- ja ykskaks tulj niin tiukka kohta, että hyö oes rynnännä toesiisa\nkäsiks, jos ei miestuummalla estetty. Täyttä peätää ja pullistunutta\nvihasa pussia tyhjentööksee sano tuomar:\n\n-- Kaekki ne sitte on moalimassa herroja olovinnaa ku nuo papittii...\n\n-- Papit ne vasta onnii semmoesia herroja, että tuomarparkoje pittää\nniihe eissä langeta polovillee, karjas \"iso kirkherra\".\n\n-- En ikänän sinun eissäs!\n\n-- Sepähä soahaa nähä...\n\nTämän otti tuomar niin suureks solovaukseks, että kielloesta huolimata\nläht koko nimipäeviltä poes. Eikä rouvvakaa soanna estetyks... Ja\nsitte kotona ei mies soanna hetkekskää leppoo, kun sitä voan mietti,\nmitenkä voes olla mahollista semmoene alennus, että häne täytys \"ison\nkirkherra\" ettee langeta polovillee... Viimmen hää kuetennii huohmas,\nettä rippikirkossa sen täytyy tapahtuva. Mut sillon tuomar nost\nharjaksesa pystyy ja tuettupäesest puhu yksinää:\n\n-- Empäs voan lankii \"ison kirkherra\" ettee polovillen -- minä mään\nrippikirkkoo Honkajärvelle, meijjä kappelseurakuntaa... Ähäh!...\n\nJa sitte kesällä tuomar lähettikkii renkpoekasa pappilasta ottamaa\npapinkirjoo sekä tuomarille itellee että häne rouvalleennii. \"Iso\nkirkherra\" olj renkpoejjalle hyvin ystävälline ja kirjoja kirjuttaiseaa\nkysäs:\n\n-- Lähtöökös tuomarin herrasväk ulukomaelle vae mittee varte\npapinkirjoja tarvitaa?\n\n-- Tuomarinrouva olj kyökissä sanonna, että hyö vaehtee vuoks männöö\nrippikirkkoo Honkajärvelle. Oamulla hyö lähtöö ja minä peäse toeseks\nkuskariks, kun vaunuella lähetää.\n\n-- Vae niin, jaha, sepä soppii... Tässä on papinkirjat. Hyvästi voan.\n\nJa kun tuomar rouvvasa kansa huomenna vaunuellaa ajo pappila ohi, läks\nvähä aekoo sen jäläkee \"iso kirkherra\" samate vaunuellaa ajamaa --\nHonkajärvee kohi, pysytelle kuetennii koko matkan jälessä... Perille\najo tuomar papin luokse yöks. \"Iso kirkherra\" sitävastoe jäe kievarii,\njosta iltasella kirjutti papille kirjee, missä ilimotti tulovasa\noamulla rippisoarnan pitämää ja ehtoollise jakamisseekii ottavasa\nossoo. Mut kiels pappia mittää tuomarille puhumasta...\n\nSunnuntaeoamuna pit \"iso kirkherra\" sitte silimällä, millonka pappi\nvieraenee män kirkkoo. Vähä aekoo sen jälestä läht kirkkoo kohi\nhäännii, voan astu sakastii. Kun sitte jumalanpalavelus alako ja \"iso\nkirkherra\" ilimesty rippisoarnoo pitämää, män moalima mustaks tuomarin\nsilimissä. Tuomar alako rätnäillä lähteeksee poes koko kirkosta. Mut\nhäne syvämmessää olj kunnioetusta kirkkoo ja kirkonmenoja kohtaa ja\nniin istu voan paekollaa. Ei tahtonna kahtoo sitäkää, miten \"iso\nkirkherra\" pöyhistellii alttarilla voetonylypeenä. Ja kun sitte\nehtoollista astuttii nauttimaa, olj tuomar nöyrä rippivieras. Vastoen\ntavallissuutta \"iso kirkherra\" ihan kättää tuomaria kohi viittomalla\nlausu:\n\n-- Langetkee alttaripöyvvän eäree polovillenne.\n\nJa tuomar asettu polovillee niinku kaekki muuttii, ku neät ties, ettei\nhän polovistu \"isolle kirkherralle\", voan sen alttarin Herralle, joka\nnöyrälle polovistuvalle antaa korkeimma armon...\n\nMut \"iso kirkherra\" olj voetonriemune, kun mielessää mietti, että nyt\nlak polovistu evankeeliumin eissä...\n\n\n\n\nKUN LAMPPUÖLJYLÄHE LÖYVVETTII.\n\n\nSe olj se kauppias Heripertti Hallamoa käytökseltää ja koko\nrustingiltaa niin hermostunneelta näyttävä, että outo luul sen pyörän\npeällä kävelövän. Mut sillon se vasta olj jo ihan hätähousu ja melekei\nku oes suunniltaa poes ollunna, kun lamppuöljylähe löyvvettii. Ja tällä\ntavalla se tapahtu:\n\nKauppias olj ruvenna tiettämää kaevoo oman pihamoansa keskee ja olj\nsiinä työssä ihan tos ikenissä, kun pit kalliottae ampuva porrautella,\nettä vällii tuntu siltä, ku oes sottoo käyty. Mut kaekki vastukset\nvoetettii, niin että työ rupes mänemää ku oppinee tanssiparin polokka.\nKaevajat jo arvellii, että vessuonj voe tulla vastaa millä hetkellä\ntahhaasa.\n\nErräänä namuna mikä lie sisälline kuhtumus kauppiaan uskollise rengin,\nTopiaksen, ajanna tavallista aekasemmi ensimmäeselle oamutoemituksellee\nlähtemää ja kun kaevon tekelee ohite kuluk, tuns niin voemakasta\nlamppuöljyn katkuva sieramiisa, että oekee tek pahhoo. Mänömatkallaa\nei Topiaksella ollunna aekoo ruveta selevee ottamaa, voan palatessaa\nkun vetel vaenuva ja tarkastel, niin huohmas, että haju ja katku tulloo\nkaevattavasta kaevosta. Se olj hänestä ihmettä ja kummoo.\n\nTalon öljyvarastot olj kaukana öljykellarissa, eikä toas öisee aekaa\noltu kaevamistyössäkää oltuna, niin ettei öljylampun polttamisesta\noo voenna hajuva ja katkuva jeähä. Kun Topiasta olj neuvvottu aena\nkeäntymää ihtesä kauppiaan puolee, jos talossa jottae huohmattavvoo\nsattuu, peätti hää tehä neuvvon mukkaa. Män siis pitemmitä\npiiskutuksita koputtammaa kauppiaa makkuukammarin akkunaa, jyrräyttipä\njonku kerra oekee kovastikkii. Kauppias kapsaht ikkunaa, vetäs\nkaehtimet syrjää ja näk -- olj neät kirkas elokuun alakupuolen oamu --\nuskollise Topiaksesa siellä seisomassa.\n\n-- Mittee se Topias nyt tahtoo? kysäs kauppias.\n\n-- Tulukoopas kauppias haestamaa...\n\n-- Haestamaa -- mittee sinä puhut? Ootkoo sinä putelista jo näen varrae\nmaestanna ja tahot minuva sitä haestamaa?\n\n-- Elekee puhuva leikkiä vakkaassa asjassa, voan tulukoo het\nhaestamaa...\n\nHermostunnee vikkelänä miehenä sukas kauppias yhtäkkiä sen verra\ntamineita yllee, että soatto ulos lähtee.\n\nTopias kuletti kauppiaan lähemmä kaevosta ja sano:\n\n-- Alakakoopas nyt jo nuuskia.\n\nJa kauppias alako vaenuva vettee, ku hyvä metsästyskoerra, ja mitä\nlikemmä kaevosta tultii, sitä enemmä nenä män kippuraa...\n\n-- Kuka teällä on lamppuöljyvä liikutellunna? kysäs kauppias.\n\n-- Ei kukkaa, eikä oo öljyvä koko kartanollakaa.\n\nPeäsvät ihan reunalle. Kurkistellessaa kaevoksee huohmas kumpanennii,\nettä monessa er paekassa on kaevokse reunat märät ja että pohjalla on\noekee lätäköetäe. Sillon kauppias laskeutu renkisä kansa kaevoksee\npitkiä tikaportaeta myöte. Ja siellä pohjallako vasta ollii väkevä ja\nkitkerä haju ja katku! Kauppiaa noppee ajatuskyky tek pitkiä hyppyjä\nsinne ja tänne, ja lopuks hää sano:\n\n-- Mitähää jos tässä on lamppuöljysuonj?\n\n-- Kas peijjakas, kun tuo ei jysähtännä mun peähän... niin ne varmaan\non...\n\n-- Onko sulla tuljtikkuja? Roapaseppas, niin nähhää paremmi...\n\n-- Ei oteta tulta -- kukaties jos paletaa itekkii tänne...\n\n-- Soatat olla oekeessa. Mut kastetaampas sormia tuossa lätäkössä -- ja\nonhaa tässä montae lätäkköä -- ja haestellaa ja vaekkapa maestetaannii\nsitä...\n\nJa kilivassa nyt sekä isäntä että renk haesto ja maesto. Kauppias sano:\n\n-- Ihan haesoo ja maestuu lamppuöljyltä...\n\n-- Ihan haesoo ja maestuu lamppuöljyltä, toest renk, joka olj tottunna\nkannattammaa isäntäsä mielpitteitä.\n\nKauppiaa aevoessa isk tulta -- niin kiivaassa touhussa ne olj.\nJa mielkuvitus näyttel suuria lamppuöljytehtaita ja eärettömiä\nrikkauksia...\n\n-- Männää nyt ylös. Ja peitä sinä lauvvoella kaevoksen suu, eläkä\nyhellekkää immeiselle puhu halaestuvakaa sannoo siitä, mitä\nmyö on nähty. Tottahaa ymmärrät? Ja ymmärrä sinä sekkii, etten\nsinuva palkihtemata jätä. Muuten sinun pittää käyvvä kieltämässä\nkaevonkaevajia tulemasta muutamaa päevää työtää jatkamaa ja sano\nheille, että soavat täyvve palakan niiltäe päeviltä, joena eivät oo\ntyössä. Mut muesta nyt se, että paat lujan linkun suus ettee.\n\nJa renk Topias sano:\n\n-- Onhaa minun hampaehen takana ennennii asjat pysynnä.\n\nKaevosta ylös peästyvä rupes kauppiaa elämä olemaa kulukemista\npalavae hiilte peällä. Tavalliset tallous- ja kauppahommat siirty\nsyrjää ja aevokonttuor työskentel suuremmissa puuhissa. Hää pit\nkokkouksia, joessa ehottel perustettavaks yhtiötä kymmenii miljuonii\nansaehtemista varte, vaekka toestaseks ei taepunna ilimottammaa, mikä\nyhtiön toem'alaks tulis. Häne intosa tarttu muehinnii, niin että\npaekkakunnan liike- ja rahamiehet kukkii omalla tavallaa elj kymmenii\nmiljuonii ansioessa. Kun kauppias Hallamoa tuns suure Noopel-yhtiön\nerrää peäinsnyöri, kuhtu hää tämän sähkösanomalla tulemaa luoksee ihan\nhetpaikalla -- makso mitä makso.\n\nNoopel-yhtiön peäinsnyörillä sattu olemaa -- hää asust sillon\nPietarissa -- muutae asjoo Suomee, niin että soatto tulla käymää\nkauppias Hallamoannii luona. Sitten häne tultuvaa auvvastii renk\nTopiakse laettamat tukkeet kaevoksen suulta ja kahe miehe peäinsnyör\nja kauppias Hallamoa män ensaluks kaevoo. Siellä pohjalla ei ollunna\nennee mittää läläköetä, eikä nekkää märät paekat reunuksissa ollunna\nyhtää levinnä, voan paremmi kuevanna. Haju ja katkukii olj jo melekei\nolemattomissa. Ja kun Topias kauppiaa käskystä tulj lapiolla kaevamaa,\nei mittää suonta ilimestynnä, vaekka jotennii syvälle hää koetti kolloo\nkaevoo... Ei auttanna mun ku tyhji toemi ja tavallista pitempii nennii\nkansa olj noustava moanpinnalle takasi...\n\nMut mistäs ihmeestä ne märät paekat, lätäköt ja hajut sekä katkut olj\nperäsi, jotka kauppias renkisä kansa huohmas? No siinä olj koerra\nhauvvattuna. Eräs reätälmestär -- sama, joka kerran samalta kauppiaalta\njuhannuskonjoakit itellee hankki, paekkakunnan suurin kujjeilija ja\nkolttoste tekijä -- olj yöllä kantoo kähveltännä muutamia kannuja\nlamppuöljyvä kauppias Hallamoan kaevattavana olovaa kaevoo ja sen\nsinne levitellynnä, soahaksee kauppiaan uskomaa, että nyt on löyvvetty\nlamppuöljyiähe... Ja luo veitikka onnistu tässä kujjeessaa!\n\nMut kauppias suuttu ihan munaskuetaa myöte ja olj vähällä heretä koko\nlamppuöljyvä myömästä. Ja jos sinä aekana voan sähkövaloja oes ollunna,\non ihan varmoo, että kauppias Hallamoan huushollissa oes lamppuvalolle\ntullunna samanlaene loppu ku pärevalolle siihen aikaa kun isä lampun\nost...\n\n\n\n\nKUN SILIMÄNKEÄNTÄJÄ NOLATTII.\n\n\nKihlakunnantuomar Runnou olj jo nuoruuvessaa kuulusa kahesta\nsyystä: toeset häntä kommeen ulukomuon vuoks kuhtuvat Pohjolan\nAlakkipiaatekseks ja toesat toas lentäväen sukkeluuksiisa ja\nlukemattomii viattomniaen keppostesa tähe Suomen Pelmanniks, jonka\nviimeksmaenitun nimine hovnarri olj Ruotin kuninkaalla ollunna. Kun\nmyö savolaeset kaekki ollaa leikkiperräesiä ja piloesta ja kepposista\ntykkeeviä, niin rupateltakoon tässä joetakueta tuomar Runnoun kepposia,\njotka valasoo hänen pilanpitoesta ja sukkelata luonnonloatuvaa ja\nsielunrustinkijjaa.\n\nYl'oppilaesena ollessaan se olj kerran ollunna tanssiaesissa -- ja\nniissä tietyst ite kuninkaana -- sekä siinä mylläkässä sattunna\nkuulemaa, mite eräs naene ja herra olj tehnä sopimuksen salasesta\nkohtauksesta jonnaen loma-aekana sekä keskenään hoastanna ranskoo.\nJollae erityesellä koputuksella pit heijjä toesesa pimmeessä tavata.\nKun Runnou keskustelun ymmärs, sutkaht hään männä sovittuu paekkaa,\njossa tuontuostae sovitulla tavalla koputtel. Eikä kauvvan tarvinna\nkoputtookkaa, ennenku hänen kaulasa ympär kietas kätesä naene ja taes\nhet pusunnii tupata, että oekee loksaht. Lyhyven, mut kumpasennii\nmielestä autuvaan hetken perästä hyö eros. Kun sille se toene\nherrasmies tulj koputtelemaa, ei häne kaulaasa kukkaa käsiää kietonna\n-- pelottava pimmeys voan olj ympärillä. Sillon se arvas, että nyt\non makkeet pusut männä veärää suuhu. Ku se huohmas Runnoun olleen\nliikeliepeellä, kohistu eppäelys tähän Alakkipiaateksee ja Pelmannii.\nTillaesuuvve sattuessa kysäs sitte:\n\n-- Puhuttako työ ranskoo?\n\n-- En minä justii puhuva ossoo, voan kyllä minä taejjan ranskaks\nkoputtoo, kuulu vastaus.\n\nToesen kerran toas yl'oppilasaekanaa sattu Runnou olemaan iltakävelyllä\nenää hyvän ystäväsä ja lukiotoverisa Olsuonin kansa ja kun peäsvät\nSeurahuoneen kohalle, niin se pyys ystävättää outtamaa eustalla,\nvoejjaksee pistäytyvä silimänräppäykses sisälle. Mut se rupessii siellä\nsisällä viipymistää viipymää, niin että ystävä oes jo suuttunna, jos ei\noes uskona soavasa mahasa täyvveltä nauroo, jahka ystävä tulloo takas,\nse ku varmaannii jonnii koerankujjeen vuoks sinne män. Ja kun ystävä\nvihoviimennii tulj, olj Olsuon olovinnaa julumana sanoissaa:\n\n-- No, sinä out kaunis velj ja ystävä, kun jätät toesen tänne villuu\nvärisemmää ja ite määt mahhoos moalimanmakkeuksilla täyttämää, niinku\nluulen voevanj arvella! Mitä juuttaan tekemistä sulla siellä olj ja\npeällepeätteeks niin kauvvan?\n\n-- Suo anteeks, veljen ja ystävän. Asja on lyhykäesyyvvessää\nsemmone, että satunj sanomalehestä lukemaa jonkun herran tarvihtovan\nmatkatoveria Ouluun ast ja että häntä siinä tarkotuksessa soap tavata\nSeurahuoneella. Minä mänin sen luokse ja...\n\n-- Mut ethään sinä matkusta Ouluun...\n\n-- Eläpäs hättäele, ku mikäkii kirpuntappaja! Minä mänin häne\nhuoneeseesa ja kysäsiii, että hänkö tarvihtoo matkatoveria Ouluun.\nHerrasmies kavaht het pystyyn, esittel ihtesä, käsk paenamaa puuta sekä\ntievust, soako luvan tarjota konjoakkia vae viiniä. Minä vastasin, että\notan mielelläni toesta niin kauvvan ku sitä piisoo ja kun se loppuu,\nnautin yhtä kernaast toesta. Siinä olj pöyvvällä kaks karahvia keltasta\nnestettä puolillaa ja myö alettii niihe sisällystä maestella. Kun las\nlasin perästä olj kumautettu, kysäs se vierasvarraene herrasmies, ounko\nminä valamis matkustammaa millon tahhaasa. Minä vastasin sillon, että\nminä tulinnii aenuvastaa ilimottammaa, etten minä matkusta ollenkaa\nOuluu, kiitin vierasvarraesuuvvesta ja läksin poes.\n\n-- Mut eikös se herrasmies suuttunna?\n\n-- Mulla ei ollunna aekoo ruveta sitä kahtomaa, minä kun tiesin, että\nsinä outat minuva teällä.\n\nMut jopa pittää käyvvä käsiks siihe silimänkeäntäjän nolloomissee,\nmikä on aetosavolaesta sennii puolesta, että se on tapahtumia teällä\nmeijjän kuulussa Kuopiossa, tässä Kallaveen korreessa helemassa sen\nmaenittavilla markkinoella. Niihi \"kansanjuhlii\" kokkoontuu sillon\nväkkee ku hiekkoo multamäkkee ja elämä olj oekeeta markinaelämee, ja\nraha hävis olemattomii. Se olj sitä ehtivinnää ja viimen viittas tuomar\nRunnousee sanomalla:\n\n-- Se raha karkas tuon herran taskuun. Olokoo ystävälline ja koetelkoo,\nonko se siellä.\n\nTuomar Runnou, joka istu hoeloetuvilla, eikä rohvessyörin lähellä, nous\nkohtelijjaa moalimanmiehen tavalla seisaallee ja vastas:\n\n-- Äskön kyllä huohmasin, että rohvessyör välaejjalla väktungoksessa\ntippautti kaksmarkkasen minu taskuunj. Minä luulin sen soaneen\nmarkkinarahaks, tilasin lasin totia, josta makson markan ja\nviiskymmentä penniä annon juomarahaks, niin että jälellä on aenuvastaan\nviiskyimmentä penniä. Sen minä kiitollisuuvvella oun valamis takas\nluovuttammaa.\n\nVoe sitä naurunremmausta, mikä nyt salissa peäs! Ja entäs miten se\nrohvessyör tulj nolonnäköseks ku selekääsä soanu, koera... Se tuskin\nkyken ennee mittää konstia tekemää... Siks se ollii vielä samana iltana\npistännä pillisä pussii ja lähtennä paremmille markkinoelle.\n\nMut tuomar Runnoun vanahaa sukkeluusmaeneesee olj toas tullunna uus\nkirkas koristus entiste lisäks.\n\n\n\n\nSUMUJÄRVEN PAPIN TESTAMENTTI.\n\n\nMikä immeisiä pannoo lahjuksia ottamaa, siihen kae jokkaesessa on sama\nvaekutin: ahnevuus ja omanvoetonpyynti. Mut ei lahjotusten antamine\nja testamenttijen tekemine johu siitä syystä. Jos lienöö mahollista,\nettä näessä seikoessa vallihtoo toelline asjanharrastus, niin\ntoeselta puolelta voe houkutuksena olla kunnianhimo ja moalimanmaenee\nsoavuttamine -- aevan tolokullee taetaa tulla sanotuks, että meäreejänä\non itekunnii mielenloatu. Kun Sumujärven pappi olj omaloatusesa mies\nkaekessa, ei se testamenttisä tekemisessäkää tahtonna mittää muuta\nolla, ku voan ommoo ihteesä. Elävänä toestuksena on siitä hänen\nkirjuttamasa\n\n    _Testamentti_.\n\n    Tämän kautta minä allekirjuttaja, täyvvessä järessä ja\n    ruummiillisesti tervennä ollessan, minkä läsnäolovat vieraat\n    miehet hengellisellä valallaa vahvistaa, luppoon ja luovutan,\n    sittenku ajalline kuolema minut ijankaekkisuutee muuttaa, kaks\n    punasenkirjavata lehmee karjastan minuva seuroovalle Sumujärven\n    papille. Hänen tulloo toas puolestaa näestä samoesta lehmistä\n    poloveutuvia punasenkirjavia lehmiä lahjana jättee häntä\n    seuroovalle papille, joka niinikkääsä on velevolline jättämää\n    kaks (sannoo kaks) samannäköestä ja samoesta kantaemistä\n    poloveutuvvoo lehmee ihtesä seuroojalle j.n. e. niinkauvvan,\n    ku Sumujärven seurakunta on olemassa. Ken ei tätä viimmestä\n    tahtovanj täytä, hään mänettää karja- ja lehmälykkysä. Ja\n    kirkonkylän akkaen tehtävänä ja velevollisuutena on visust\n    perrääkahtoo ja valavoo, että nämä lehmät tulloo aejallaa härällä\n    käytetyks.\n\n    Varmemmaks vakkuuveks on tämä testamentti sigillillän vahvistettu\n    ja läsnäolleihe vierasmieste alakirjuituksilla varustettu.\n\n    Sumujärvellä j.n.e.\n\n    (Nimi ja \"sigilli\") (Toestajjii alakirjutukset)\n\nSemmone se olj kaekessa koruttommuuvvessaa ja suorasukasessa\nyksinkertasuuvvessa Sumujärven papin testamentti. Ja niin suorasukane\nja yksinkertane olj puolestaa Sumujärven seurakunta, ettei se ottanna\ntestamenttia vastaan -- liekkö pelätty kirkonkylän akkaen liikoja\nvaevoja vae mitä? Mut varmaannii ne akat olj aekanaan liijjan\npaljo tunkenna nenneesä papin yksityesasijoehe, koskapa hään vielä\nkuoltuvaannii niille jätti tehtävee.\n\nJos ken halunnoo tietee, onko Sumujärven pappilassa huono lehmälykky,\nkun testamentti hylättii, soppii hänen männä sitä paekan peältä\ntievustammaa. Sinne on yhtä pitkä matka pappilasta, ku tiijjonhalukkaa\nkottoo on pappilaa.\n\n\n\n\nMULLIKKA-LASSI JA PATA-JUSSI.\n\n\nLassi Laulaesta ja Jussi Pihtmoata kututtii Mullikka-Lassiks ja\nPata-Jussiks, vaikkei myöhemmällä tiijjetty, mistee nuo haukkumammet\nolj alakusa suanna ja vaikka se olj ylleisest tunnettu, ettei niitä\nuskallettu heijjä ihtesä kuulle käyttee. Käsityksenä lienöö, että\ntuommosija költtijä antaa irvhampaat ilikeyvestä taekka vihasta. Mutt\ntässä tappauksessa olj vakavat noapurukset toisesa ristinnä. Jos jokkuu\nhaluvaa kuulla, minkätähe ne olj nuo nimet toisillee antanna, niin minä\nsoatan kertoo sen. Ja nyt se kertomine alakaa.\n\nNoapuruksina Lassi Laulaene ja Jussi Pihtmoa asust omissa mökissää\nkumpanennii. Ei heijjä välillää ernäestä noapurrakkavuutta ollunna,\nvoan ei toassiisa vihhookaa. Kesäsee aekaa kyllä tahto tuontuostae\nkahnauksija syntyvä, kun elukat kelevottomat vällii toise aituuksii\nmän. Ei niistä kuetenkaa niin suurta riisreättijä kehittynnä, ett oes\ntarvinna kärräätuvan ovija käyvvä aukomassa, vaikka toesinaa ollii\nkovaeänisest jyrähelly toine toisellee. Ainuvastaa kaks tappausta\ntiijjetää sattunee, jotka yritti noapurukset iha käsryssyy johtoo.\nEnsimäene sattu heijjä ollessaa yhteistä kulukutietä mökkilöellee\nraivoomassa. Kovi huono se tie olj miesmuist'ajan ollunna, niin että\nmelekei henkesä kaupalla sitä kärrikelillä soatto ajjoo. Mut kun\ntoene ei ryhtynnä korjoomaa, niin ei toenenkaa. Miten sitte kuetennii\nlienöö nii kerran käynnä, että peättivät ies pahimmat paekat parantoo\nja mänjvät yhessä yhteisestä sovinnosta työhö. Siinä kun oekee\nissoo juurikasta koettivat moasta nostoo ja eiltäpäen olj keskenäsä\nsuostunna, että sillo on yhtaikoo koko voemalla kiskastava, ku toene\nkiljasoo \"Irt moasta!\" Liekkö Lassi pettännä vae erreyskö lienöö Jussin\npanna siihe luuloo, ettei Lassi kiskassunna ollenkaa. Kun neät Jussi\nolj repäsevinnää iha tarmosa takkoo ja kun toene muka voan tavan vuoks\ntarttu juurikkaasee, nii Jussin voema yksinää ei riittännäkkää, jotenka\nheän, kässiisä irtauvuttuva, koatuva kutjaht pitkäm matkam peähä iha\nmoanpentaks, taespa vielä lisäks aekamoese tärräykse soaha, koska\nilikeest noamoosa mutruuttel. Ja rysänpittuiseks se Lassii rytkäht,\nvaekkai hännee liene yhtää kippeest käynnä. Istuvallee peästyvää herist\nJussi nyrkkiää ja sano:\n\n-- Mittee tuo tuommone mies työhö lähtöökää, jok on laeska ku\nvirstanpylyväs. Oesit ies laittanna pahannäköse akkas tänne, nii sill\noes ollunna voemoo sekä tahtoo, koska se sinuttii kurissa pittää.\n\nIte tottuuvessa olj asja kuetennii nii, että Lassilla olj vaemo, jolla\nolj kokkoo ja näkköökii. Mut Jussin aviosiippana olj laeha ja kueva\nku vanaha puukarhi, iliman voan immeise pohjapiirros. Ku Lassikii olj\nveännäinnä istuvallee, sannoo toksautti heän pilikallisest:\n\n-- Kun se sinu akkas on niin ihmee kaunis, niin eiköhä vaehtoo\nhujjauteta? Mittee tahtoesit?\n\n-- Uh, sinä sen pusaturpa!\n\n-- Ja sinä mokomakin rokkonoukka!\n\nSen enempee ei sanoja vaehettu, voan kumpanennii kavaht seisomaa. On\ntarpeellista maenita, että Lassilla olj hyvin paksut huulet ja koko\nsuurustink ikkääku turvoksissa. Jussilla toas olj rokonarpija nenässä.\n\nSiinä hyö seista ökötti ja kahtoo toljotti toisiisa, ku kaks vihasta\nhärkee. Vähän aja kuluttuva rupes kuetennii siltä näyttämää, ku oisvat\nollunna häppeissää, koskapa silimiisä luomet painoo lupsauttivat allaa\nja keäntyvät tuijjottammaa siihe juurikkaasee päe. Lopulta Jussi\nharvaseltaa sannoo jurnautti:\n\n-- Koetetaampas oekee toenperästä, niin eiköhää tuo pahhuus moasta\nnouse.\n\n-- No, koitetaa voan.\n\nJa kun kumpanennii voemalla ja väillä ponnistel, niin niimpä se\njuurikas nous paekaltaa, että ötkäht, ihaku seihtemen miestä oes sen\nkimpussa ollunna. Sitten hyö kaekessa rauhassa jatko tien rustoomista\nja parantuhan se tok sen verran, että sitä myöte soatto hengenvoaroo\npelekeemätä kulukee kärrilläe. Eikä äskö sattunutta suuttumuksen\ntohhausta ennee muestettu, voan noapurit ellee hoilotti samanlaesissa\nvälilöessä ku ennennii: ei ollunna noapurrakkavuutta eikä ollunna\nvihhookaa.\n\nMut sitte muutamae vuosii kuluttuva sattu se toenen tappaus, joka\nyritti noapurukset iha käsryssyy soattoo. Hyö olj yhessä lähtennä\nmarkkinoelle. Jussi hevosella sinne ajjoo körryytti. Lassilla olj\nmyötäväks vietävänä varsa, hyvi pienenläntä, mut muuten luppoovalta\nnäyttävä hevosenalaku, joka olj perehtynnä Jussin luupiähä, ku ommaa\nemmääsä. Ihan irrallaa se mukana juosta lippas, eikä tarvinna pelätä,\nettä se matkasta erroo. Miesten kottoo lähtiissä olj Jussin vaemo\nhuutanna perrää:\n\n-- Muesta ostookkii se pata.\n\nJa het kaupuntii peästyvä ja korttier löyvettyvä läht Jussi pattoo\nehtimää. Tarkotuksena olj ostoo semmonen pien pata, jolla saes\nvähäsempiä keitettäviä turrauttoo, suur pata kun ei niihi oikee\nsopinna. Ja pija heän rautakaupa löytikii ja sieltä semmoesem paannii,\nku tarvis voat ostamaa. Rahat maksettuvvaa heän lask patasa tiskille\neli toikkalauvvalle, ruvete toeste ostajiin kansa kahtelemaan sitä\nrautatavaran meäree, mikä rautapuojinsa olj. Kun sitte keänty pattoosa\nottamaa, ei sitä ennee näkynnä eikä kuulunna. Jussi kirkastu ja rupes\nmelakkata pitämää. Mut kaupanhoetaja tiuskas hänelle:\n\n-- Ei teällä soa huutoo, ikkääku oesija veevoarassa taekka omilla\nsyvänmaillanna. Kuka hönttö jättääkkää tavarasa markkina-aekana\nvartijoemata -- kyllä pitkäkyntiset korjoo huolimattoman kimpsut\nmuuvvallae ku markkinoella.\n\n-- Oesitpas pistännä patas peähäs, niikum minä, niin ei sitä siitä\nvarasteta, jos voan eivät vie peätä sammaa liittoo, puhel siinä eräs\nmies, joka kesklattijalla pata peässä seistä tökötti.\n\n-- No en tuota homanna nii viisas olla, ku sinä oot ollunna. Ja\nhiljallee kirroilemalla hän läks koko puojjista poes, peättäi jättee\ntoisem paan ostamisen sikseesä.\n\nHarmittooksee kuetennii patakauppijasta lähtijä keäns ovensuussa peätää\nja männessää sano:\n\n-- Oeshaa tuota voenna vielä toesennii paan ostoo, mut kun rupesija\nkoeraks ja alakoja haukkuva, nii kukapa tämmösessä voroje ja koerrae\npesässä tahtoo tehä kauppoo...\n\n-- Mies hoe, vastootko sinä puhhees? kuulu sillo rautakauppijaa kova\nhuuto ja vielä lisäks turkase kiivas käsky:\n\n-- Juoskoopa jälestä ja ottakoo kiin, nii annetaa mokomakkii torvelo\npolliissi huostaa, jotta oppii pitämää leipälinkkusa tukossa...\n\nJussin onneks ei kettää lähtennä juoksemaa hänem perrääsä, eikä\nlötkäjuoksija oes tavottannakaa, sillä Jussi otti käpälät allee ja\nmännä oekas, semmoesta kyytijä ku lehmä kesällä ojohäntänä poarmai\nkäsissä.\n\n-- No tulj se mulle kumma turone tällä matkalla, sano Jussi Lassille\nkorttierii piästyvää ja Lassin tavattuvvaa.\n\nJa iliman että Lassi kysy, heän kerto koko kolttosesa.\n\n-- Minkätähe et nostanna harjaksijas pystyy siellä puojissa? tuumas\nLassi.\n\n-- Voi tokkiisa, vae en nostanna! Mut siellä ruvettii haukkumaa...\nJa kun ovelta sanonj, että se puot on vorroe ja koerraen pesä, nii\njopa iha polliissilla ja kiinniottamisella uhattii, jotta minum pit\nhippalivolla ihten pelastoo...\n\n-- Hyh, vae nii... Katoppas mokomija ruojija...\n\n-- Kun markkinoella tulloo harvo käyvvyks, ei sitä ossoo olla nii\nvarullaa ku eräs mies olj siellä patapuojjissa ollunna -- heän neät olj\npistännä patasa peähäsä ja sano mullennii, että oesitpas voan tehnä\nsammaa tappaa, ei pattoos oes varastettu...\n\n-- Mut kuuleppas nyt! Min oon iha varma, että se sama mies varast sinum\npatas ja että justii sinum patas sen hyväkkää peässä olj...\n\n-- Soattaa olla mahollista -- ja kyllä se nii ollii, koskapa se\nsitte äkkimästääm pistäyty puojjista tipotiehesä... On niillä\nmarkkinalurjuksilla metkusa ja kaupuntilaesveijarloilla konstisa --\niha niitä miettiissä tahtoo sappi haleta paukahtoo... Ja mitähää se\nnyt mahtanoo akkakii sannoo, ku iliman pattoo kottii tulloo? Heän on\nneät vuoskausija sen ostamista ratkuttanna ja niiku kuulit, nii sitä\nlähtiissä meijjä jäläkeennii huus. Eikähää tuo pata niin paljoo maksa,\nettei voe toestai ostoo, ku tässä sattuu mueta patapuotija yhyttämmää,\nmulle kun ei taejja olla oekee terveellistä männä siihe sammaa\nkauppaa... Mut jokos sin oot käynnä varsoos kaupittelemassa?\n\n-- En oo vielä, kum minä olin tässä eväskontin kimpussa ja joha\nminä pistiimme vähä kaupunnillae. Nyt minä kuitennii het lähen. Kun\noot soanna kupus täytee, tule hevoslatsille ja oo tuntemattomana\nostelovinas minulta varsoo, niin oot sillä tappoo kihona, puhel Lassi\nnähessää Jussi ruppeevan eväskontin sisustata pöyvälle purkamaa.\n\n-- No, minä tulen, jahka tässä leivällä suolijan oekasen, koska ne\ntuntuu tyhjyyttä kurahtelovan.\n\nJa Lassi läht. Mut Jussi ryhty syyvvä muohtelemmaa. Liekkö unneuttanna\nluppauksesa männä hevoskauppakihoks, ku syötyvää pötkäht pitkäksee.\nEi heän vielä ennättännä ies kissanunneekaam peästä, kun Lassi töyläs\nsissää ja leähättäim puhu:\n\n-- Sinä äskö juttelit itelles turose tullee, mutta minä miesparka sitä\nvasta iha uhhoo yhynj... Tuolla kavulla tulj kaks miestä mun vastaan.\nToene niistä talutti pientä härkämullikkoo perässää ja kysy:\n\n-- Onko varsa myötävä?\n\n-- No, siinä meiningissähä tämä on tänne tuotu.\n\nSiilo se mies ojens sen härkämullikkasa talutusnuoran mun kätteen ja\nryhty sen toese miehe kansa varsoo tarkastammaa. Ne kopli sen kylykijä,\nnostel ja koputtel jalakoja ja lopuks sano:\n\n-- Koetellaampas kulukuvae.\n\nJa sen sanottuvvaa toenem mies nykäs päehtije riimuva ja toene ärjäs\nja levittelj sylijää. Varsaparka säikäht kovin hirveest sekä hypäht\njuoksuu. Kun sitte miehet ja varsa peäs kavunkulumauksee, pyöräht\nne siitä näkymättömii. Minä koetil lähtee perästä paenamaa. Mut se\nhärkämullikka ei paekallaa vänähtännä, vaekka mite oesin repinnä ja\nreuvvonna. Viimme saen tok avuksen piene poijja, jolle pit maksoo\nviiskolomatta pennijä ja joka juoksentel kahtelemassa joka suunnalla.\nMut palattuvvaa ilimotti, ettei missää näy varsoo ja kahta miestä.\nSaman poekase avulla saen härkämullikan roahatuks tänne pihhaa. Varsan\ntaes kuitennii ikpäeviks männä. Mittees nyt neuvvoks pistetää?...\n\nJussi olj torkuksissaa ja sannoo jorrautti:\n\n-- Mittees annot varsoos varastoo?\n\n-- Mittees sinä annot varastoo pattoos?\n\n-- Hyh, vae nii... No, männäämpäs korttieri isännältä neuvvoo kysymää.\nHeän ehkä tietänöö, mitenkä kaupunnissa varkaeta perästä ajetaa.\n\n-- Männää, männää.\n\nJa yhessä hyö sitte hölökkäjuoksussa ryntäs isännän luo, joka seiso\npihamoalla sitä härkämullikkoo kahtelemassa. Isäntä olj kerrassaa\navulijas mies ja läht soattamaa polliissikammarii, jossa asja ensi\ntarkkaa tutkittii ja sitte pantiim polliissimiehijä liikkeelle\nroppakaupalla. Sieltä polliissikamari lattijalta hoksas Jussi pienem\npaa ja sitä kateltuvvaa virkaht:\n\n-- Tuossaha onnii se sama pata, joka multa varastettii patapuojjissa.\n\n-- Mittee? kysäs yks polliissi. Onko sulta pata varastettu? Muutamija\ntuntija sitte vangittii torilla eräs mies, joka parraellaa olj\nvarkautta tekemässä ja jolla olj tämä pata peässää. Kun häntä\npottuuteltii, ilimotti häm paan varastaneesa rautakaupassa. Jos voet\nnäyttee omistusoekevutes pattaa, soat sen kyllä itelles.\n\n-- Siinä olj lohkiima toese korva juuressa ja sen vuoks se myötii\nhelepommalla, sano Jussi.\n\nJa kun pattoo tutkittii, huohmattii halukiima, ja varkaalta kysyttäessä\ntämä tunnusti Jussin siks mieheks, jonka paan heän varast. Sillo Jussi\nsae patasa. Mut kun Jussilta tievustettii, minkälaese rangastukse heän\nvarkaalle voatii, olj häne vastauksesa tämmöne:\n\n-- Vae vielä minä sille rangastusta... Kiittee tuota pitäs, kun anto\nkaks hyvvee opetusta. Ensinnäe mulle opetti, että pata on piettävä\npeässä, nii ei varasteta. Ja ite toassiisa oppi sen, että jos\nvarastettuva pattoo peässääm pittää, peäsöö tiiliä lukemaa. Kun sillä\nmuetae pahoja töetä tuntuu olova, suakoo rangastuksesa niistä. Minä\nhäntä opetuksesta kiitän ja pistän nyt patam peähän, niin ei sitä\ntoesta kertoo varasteta.\n\nJa sitte korttierin isäntä, Jussi ja Lassi läht polliissikammarilta\npoes, isäntä kottiisa, mut Jussi ja Lassi varsoo kahtelemmaa. Voan\nmitem paljo lie kävellä huippelehtineettii, yhtä turhaks se käv ku\npolliissimiestennii nuuskimiset.\n\nKun noapurukset väsymyksestä nuuttautuneina istu korttierissaa, sano\nJussi:\n\n-- Eiköhää oo parasta, että oamulla iha kukompuhteella keännetää kärsät\nkotiloita koht, ettei markkinapeijjuonit vie meiltä housuja jalasta --\nsittehä sit ei ilikii paljasseärisenä kottiisakkaa männä. Vae mittee\ntuummaelet?\n\n-- Mitteepä minä muuta ku voan sitä, ettei meijjä malloo housuttomana\nkottii männä, niiku viipurlaene suutar olj tehnä. Se olj juonna\nLappeenrannassa housusakkii ja pimineenä syksysenä yönä olj juosta\nlipittännä paetasillaa kottiisa, jonka ovesta sissää hypätessää olj\nakallee sannoo suvassunna: Katohan, kultanj, minä juoksin housustan\npoes! Männää myö tok housujalassa kottii ja parasta on huommisaamuna\nlähtee. Ja hyväpä sun on lähteekkii kun saet patas takasi. Toesta\non minun laitan... Vae vienköön tuon härkämullikan tuomiseks? Kyllä\nmun mieltän kirvelöö ku oesim pik'öljyssä kastetun sammakon nielasta\nkurnauttanna...\n\nJa Lassi parastaikoo puhhuissa kuulu pihamoalta kimakka ja hättäine\nhirnumise ipatus. Molemmat noapurukset hyppää akkunaa.\n\n-- Onkoo silimät keäntynnä vae muutenko ne valehtelloo? Vae onkohaa\niha toenperästä tuolla pihamoalla mun varsan ja sillä on oekeet\npislassuitet peässä? Ja se hättäessää hirnuva ipattaa, ku ehtii sinun\ntammoos, joka nii'ikkää tallissa tuntuu hörhöttävä. Nyt pittää joutuva\nottamaa varsa taltee.\n\nJa molemmat miehet juosta koepes pihamoalle ku tulta pakkoo. Siellä\nolj ku ollii Lassin varsa uuvvet pislassuitet peässä, joita olj\npienennetty. Kun se tallii vietii Jussi tamma luo, nii voe tokkiisa,\nmiten ne hirnaht toesillee! Siinä sitten ruvettii arvelemmaa syytä\nsen takasintulloo ja peätettii, että se on mahtanna karata varkaehesa\nkäsistä. Eikä voetu kylliks ihmetellä sen viisauven meäree, kun osas\njuosta korttieri pihamoalle takasi. Silloin peätti Lassi:\n\n-- Tuota varsoo en myö mistää hinnasta, vaekken ikänänj rahhoo\nies unissanjkaa saes nähä, koska se nuin viisas on. Mut mihinkäs\nhärkämullikka pannaa?\n\n-- Annetaa se korttiervuokrasta isännälle. Isäntä sattukii parraeks\ntulemaa siihe ja kun kuulj, mistä puhe on, sano:\n\n-- Kyllä minä sen otan, sillä teillehä se kuuluu niistä kuluista,\njoita teillä on varsoo ehtiissä ollunna. Nouvvattooksen kuetennii\nlaellisuutta minä pistän ilimotuksen sanomalehtee, ja jos ei omistajjoo\nmeäräaja kuluvessa ilimesty, eikähää sitä ilimestykkää, soatetaan\nmullikka nuejjaniemee ja pistetää liivii alle piiloo, sitte ei sitä\nlöyvvä varkaat eikä muutkaa. Pien ja laeha kukkarohaa tuo tosin on, mut\nmuutama paest siitä kuetennii tulloo. Minä korjoon sen ommaa taltee.\n\nJa nii se mullikka män.\n\nKun sitte Jussi ja Lassi toas istu huoneessa, kaevo Jussi kontistaa\nviinaputeli, jonka patapuotii männessää olj ostanna, avas sen, koato\nryypyt kahtee kantalassii, jotka olj koapi reunalla, ja sano:\n\n-- Meinasin tuon viijjä aukasemata kottii. Mut kun meille on nii\nmerkillisijä tapahtunna, kannattaa ja ansahtoo nyt pienet morjekset\nottoo. Ja sitte ne ryyppäs.\n\n-- Olj se hyvä asja, että saet varsas takasi tahikka oesit muuten\npeässynnä Mullikka-Lassiks.\n\n-- Ja jos sinä voan et oes soanna pattoos takasi, oesit puolestas\njeännä Pata-Jussiks ja peällepeätteeks oes akkas vielä selekäs\npehmittännä, koska sitä nii tunnutj pelekeevä, vaekka tietä tekemässä\noltaissa irvistelit minun akkan minuva kurissa pitävä...\n\nIkkääsä ku vivusta oes kiskastuna karkas Jussi seisallee ja ärjäs:\n\n-- Mies hoe!\n\nJa Lassi nous kansa ja karjas:\n\n-- Mies hoe! Rukkiista leipee sitä minnäe oon syönnä ja miehe huutoo\nvastoon, vaekka penkin alta.\n\nJa sitte hyö kahtoo muljotti toesiisa ku vihaset härät. Mut vähitelle\nalako peät painuva allaa ja lopuks sano Jussi:\n\n-- Kuuleppas noapur! Kun meillä on koerrat kumpasellae kotona, niin\nmittee myö ruvetaa ite toesijamme haukkumaa, eikä tarvihe koerraenkaa\nnoapurija haukkuva... Annetaa turparustinkiimme ja nenniimme olla\nsemmoesija ku ne on, eikä ruveta akkojakkaa vaihtelemmaa ja niillä\ntoesillemme irvistellä. Ja suoraa sannoe on niissä akkoja meille, mikä\nmeissä on akkae tarvihtijoetakii... Mut näistä markkinatappauksista ei\nsoaha mittää kotjpuoleHa virkkoo. Vae mittee?\n\n-- Oekeessa oot. Ja oeshaa meijjä aekamieste pitännä jo ennennii\nhoksata, ettei noapuruste passoo pahassa sovussa ellee, vielä vähemmi\ntoesijaa haukkuva, puhelj Lassi.\n\n-- No nyt se semmone lopetettaa ja sen muistoks otetaa ryyppy.\n\n-- Otetaa voan ja minä hommoo eväsputelin. Ja sitte ne toassiisa\nryyppäs.\n\nOamulla hyö sitte kotjmatkalle läht, sitä enne yhtä ja toesta tuomisiks\nostettuvvaa. Ajjoo köröttäissä Lassin varsa nii mielellää juosta lippas\nJussin tammar rinnalla. Ja miehet toas istu veljellisest vierekkäe.\n\nMut vaekka tästä lähtii heijjä välillää iha oekee noapurrakkavuus\nvalliht, ei heistä nii toene kui toenenkaa malttanna jonnae heikkona\nhetkenää olla hoastelemata niistä markkinatappauksista. Ja kun\nharvahampaiset kyläläiset niistä kuul, alako ne noapuruksija nimittee\nMullikka-Lassiks ja Pata-Jussiks -- ei kuetenkaa heijjä ommae korvaesa\nkuulle, voan takanapäe. Nii Jussi ku Lassikii oes neät voinna kavahtoo\ntakajalollee, jos itellee niitä nimijä oes mainittu...\n\n\n\n\nUUS KEKSINTÖ KANAHOETOALALLA.\n\n\nOotte kae kuullunna siitä keksinnöstä, minkä eräs amerikkalaene sukkela\nmies on tehnä tuossa ihmeellissyyksiin moassa. Se on neät valamistanna\nauttomaattisen kananpesän, jonka pohjasta kanammuna puota muklahtaa\ntoesee astiaa, ja kun kana tahtoo työtään tarkastoo eikä munnoosa\nneäkkää, se luuloo erehtyneesä ja jäkertää munia uuvvellee -- kymmeniä\nkertoja päevässä. Teällä meijjän rakkaassa tasavallassamnie tulj herra\nAlapetti Wiuhaus tehneeks kananhoejjonalalla keksinnön häännii, vaekka\ntosin vahingossa. Mutta eiköpä monta muutae keksintöö lie vahingossa\ntehty?\n\nAsja on alusta pittäe semmosta pattoo, että se herra Wiuhaus olj\nonneaa ehtinnä eli tavotellunna monella er alalla. Ja uutta urroo aena\nvaenutessaa olj sattunna tutustummaa kananhoetoo. Intoo kun on hänessä,\nku lämpövoemoo auringossa, nost kananhoeto häne karvasa pystyy, ku\nsianselässä harjakset. Kiiree kaupalla hankittii kaekki maholliset\nkanakirjat, eikä pitkiä aekoja kulunna, ennenku kannaen rotuasjat olj\nhänellä selevinä. Samalla olj hänelle selevinnä ne suuret etusuuvvet,\njoeta kananhoeto tuottaa: hänen vilikkaassa mielkuvitoksessaa\nmuuttuevat kanat pelekäks kullaks, jotka voan kultamunia tunkivat, ku\nhyvät myllynkivet jauhoja. Ja mitä enemmän kanakirjallissuutta luk ja\nsiipkarjanhoetajille kirjuttel, sitä korkeemmaks innostus kohos ja\nkultakasat mielkuvituksessa paesu. Mut kohos se kanalakkii, tosin kyllä\nolloen pakosta vähän voatimattomampana ku oes halunna. Mut passas tok\nalakoo!\n\nJa oekee reilust se herra Wiuhaus alakokii. Kanoja ja kukkoja olj\ntyylii jos sorttiinnii, ja herra Wiuhaus tuns niihe sukujuuret mitä\nettäesimpii aekoehi ast. Toemintahalusessa mielessää se jo suunnittelj\nristsiitosta ja puuhail mitä suuremmoisimpia uuvvistuksia. Koko mies\nol kanakuumeessa, niinku kanat hautomiskuumeessaa. Tapasa mukkaa hää\naena viheltel, ja kun kymmenet kanat koakotti ja kukot parku kiekuuta,\nniin olj siinä huushollissa mussiikkia, ettei siinä suhteessa ollunna\ntoevomisella ennee sijjoo. Ja kun munimisaeka alako, olj vihellystä,\nkoakatusta ja kiekuuta aevan korkeimmassa kuorossa.\n\nVarmaannii herra Wiuhauksen aevoessa näky suuret kultakasat, kun se\nmunia latel issoo pehkuvakkaa sammalte sekkaa lähteeksee niitä viemää\nrautatieasemalle. Hänelle sattu äksy hevoskonkar ajokiksee. Ku olj\njoutuen peästävä asemalle, niin innokas herra Wiuhaus herkiimätä löi ja\nhosu konkaria, joka viimme lopussa syvämmisty ja työns rattaat nurin\nrav'ojjaa. Pelastooksee kallii lastisa pitel ajaja sitä sylissää.\nMut yhtäkkiä hään putos rav'ojjaa vakkonee, vieläpä nii onnettomasi,\nettä könäht polovillee munavakkaasa. Kun hää siinä sitte kumus, nii\npoleks munat ihan mäsäks -- munat kun ei oo tehty poleksittaviks, ei\naenakaa niin kovilla anturoella ku herra Wiuhauksella sillon olj.\nPeästyvää toas matkoosa jatkamaa hään tek kaks huohmiota: ensinnäe\nsen, ettei ennee lähtevälle junalle kerkii joutuva, ja toeseksee sen,\nettei särkyneistä munista oo minnekkää laetettaviks. Sen vuoks hään\nsalavihkoo ajokii kaappias Aapo Hanhisen takapihalle ja kun huohmas\nsuuren hevoslantatunkion, kaevel taekolla siihen kuperon, johon vakkasa\nsisällön kaekkine ihanuuksinee tyhjens sekä koko sopan huolellisest\nlannalla peittel, niinku kissalla on tapana erräessä tappauksissa\ntehä. Eikä sen erän perästä munanvientimatkastaa puhunna kylässä eikä\nkotonaankaa.\n\nMut hänenlaesesa mies ei oes niin eänettömänä ollunna, jos oes osanna\noavistoo, minkä suuren keksinnön hään vahingon kautta ja vahingossa\ntulj tehneeks. Kun joetakueta aekoja kulu ja se lantatunkio rupes\n\"palamaa\", niinku tunkio tekköö, alako sieltä sisältä kuuluva\nkummallisija eäniä, joeta ei ymmärretty arvata tunkiosta tuleviks.\nMonta kertoo hölömistelle kuunneltava ryhyttii arvelemmaa, että\ntunkion sisällä on varmaannii rotanpesä, jossa poejjat vikisöö. Ja sen\narvelun johosta tuotii taekko. Kun sitte tunkiota tongittii, alako\nsieltä juosta vilittöö pieniä korreeta kananpoekia. Voe kuetennii,\nmiten ne kauniist piipitti ja visertel ja miten monenvärisiä niitä\nolj. Ja tässäkös olj ihmettä jos kummookii! Kukkaa ei tiennä, että\nherra Wiuhaus olj tunkijoo hauvvanna särkyneet munat, joehe joukossa\noij ollunna paljo ehjiksii jeäneitä munia. Kun tunkio sitto alako\npalloo, niin ehjät munat kehitty poejjiks, niinku no oes emäsä alla\nhauvottavina ollunna. Ja miten onnellisina ne läht männä piipertämmää\nvankeuvesta peästyvää -- oesitte sitä kulukuva työkii niin ihmetelle\nkatellunna, että silimänne oes tahtonna revetä!\n\nJa hoarat ja sormhoarukat tahto monelta revetä, kun ne juosta ryntäs\nkananpoekasia kiin ottamaa sekä aekueset että lapset. Nyt ylleisest\nkerrotaa, että aseman seutuvilla on kanoja miltei jokkaesessa\nhuushollissa. Mut luultavoo on, ettei kukkaa ossoo panna munia\nlantatunkioo hautumaa, enkä usko, että herra Wiuhaus on koko tappausta\nies kuullunna. Suureks vahingoks on vahingossa tehty keksintö männä\nhukkaa, etennii ku herra Wiuhaus on kananhoetoo ihan hirmusee vihhaa\nast suuttunna ja puuhoo muella aloella. Mikä vahinko hänelle itellee ja\nmoalimalle!\n\n\n\n\nLONKEROVEEN PAPIN PAHAKURISET POEJJAT.\n\n\nEihää sitä pitäes lähimäesestä pahhoo puhuva. Mut kun tarkotuksena ei\nookkaa parjoomine eikä veäräen toestusten antamine, voan aenuvastaa\npikkuse rupatella Lonkeroveen papin pahakurisista poejjista, uskaltaa\nluulla, ettei siinä niittää moetittavvoo maha olla. Olokoonnii\nrupatuksista kaukana loukkoomine ja parjaus!\n\nVarmaannii olj näehe poekaen äejjin ja isän syvämmestä monta kertoo\nnousta vivunna samallaene raskas huokaus ku Nummisuutarilta kanttoorin\nkansa keskusteluva pittäessä:\n\n-- Rangaestukseks ja kuritukseks hyö on meille annettu.\n\nNe poekavintiöt olj ihkasen hillittömiä kakaroeta jo het kapalosta\npeästyväe ja lienöö ne kapaloessae potkinna. Jonkinmoene rauha tok\npappilaa soatii, kun poejjat suuremmiks kasvettuvvaa vietii kaupuntii\nkouluu. Mut se olj voan tyyntä myrskyn eillä. Sillä kottii rupes\nkuulumaa kyvin pahoja jopinposteja ja mitä usseemp vuos kulu, sitä\nharmillisempia postia tulj. Luvut taesii pojilta jeähä syrjäseikoks,\nmut sitä ennemmä hyö ahkeroe reähkyyksissä sekä koulussa että\nulukopuolella kouluva. Että poejjat -- n'ei ollunna kaksoset, vaekka\njotamitennii yhenkokoset -- pysy samalla luokallaa vuoskausia, se\non selevä ku rautatie. Heijjä koulunkäyntisä vet syvväennii rivvii\nimmeisten huohmiota siks paljo puoleesa, että tuntematon runoniekka olj\nsiitä oekee laulun sepittämiä, jonka jok'ikkiine värssy peätty sanoella:\n\n    Ei se tok\n    Hic, haec, hoc\n    Pysty niihe peähä.\n\nJa kun poejjat pysy koulussa paekallaa, ku navat ikkääsä, peätti äet\nja isä, että heijjät on otettava kottii olemaa, niin voe paremmi\nsilimällä pittee ja ies sen verran huolehtia, etteivät unneuta\nsisälukuvaa. Mut siihe sijjaa, ettei kaupunnista joka päevä pahoja\npostia soapunna, rupes niitä kotona tulemaa sekä iltasilla että\noamusilla ja vällii keskellä päeveekii. Jonniimoese rauhan soahaksee\nost isä pittää periltä syvänmoatalon ja siirs poekasa sinne. Ne oljii\njo suuria aekamiesvolokkia ja kylliks vahvoja vaekka niitä työtä\ntehä pullistammaa. Ja jottaehaan ne lienöö tehneettii, etteivät\nliikkumattomuuvven vuoks ruppeis happanemmaa. Kun sieltä syvänmoan\nperukoelta harvon immeisiä liikku eikä siis pahoja tietojakkaa\nherkiimätä soapunna, alako papissa ja hänen rouvvassaa ellee toevo,\nettä pahakuriset poejjat ruppee jo aesossa pysymää.\n\nSattu sitte muutaman vuoen kuluttuva tulemaan vuoro pittee kinkerluku\npapin poekaen talossa ja ite kirkherra olj kinkeriä pitämässä, eikä\nhänelle oltuna mittää moetittavvoo poejjista maenittu, niin että ukon\nlihava noamataulu paesto tyytyväesyyvestä ku muhhoeleva täyskuu.\nPeästyvää lähelle lopputoemitusta kysäes kirkherra:\n\n-- Onkos kellää mittää muestuttamista ja valittamista kinkerkunnan\nelämee ja tapoja vastaa?\n\nTulj semmone eänettömmyys, ku sillon syntyy, jollonka outetaan, että\nies jokkuu avvoes suusa. Viimme muuvvan vanaha harmoopeä isäntä\ntopakast tuummas:\n\n-- No, saeskos sitä muestuttoo ja valittoo?\n\n-- Sitä varte minä tässä tievustin. Olokee hyvä ja puhukoo, jos on\nsanomista.\n\n-- Eihää tuota muuta, voan on nueta isättömiä lapsia ruvenna syntymää\nliijjan paljo teällä meijjän seuvvuella, puhel se vanaha harmoopäene.\n\nKirkherra nytkäht, hään kun hoksas, miltä kohalta kenkä nyt ruppee\npuristammaa. Keksijäksee keinon pulasta pelastuvaksee pist hään\nkätesä selekäsä taa ja alako astuva loappaella väkjoukon eissä. Siinä\nkulukiissaa hään puol'eäneesä hoastel enemmä itellee ku muelle:\n\n-- Vae on isättömiä lapsia ruvenna syntymää _liijjan_ paljo, isättömiä\nlapsia _liijjan_ paljo, _liijjan_ paljo...\n\nYhtäkkiä kirkherra pysähty sen harmoopäesen ettee, kahto tätä suoraa\nsilimii ja sano tiukampuoleisest:\n\n-- Työ sanotta _liijjan_ paljo. No, sanokeepas nyt, mikä on se oekee\nmeärä, mikä niitä saes syntyvä? Mikä se meärä on?\n\nHarmoopäene vanhus häpsäht ku oes pelästynnä. Hään rupes tuppaulummaa\ntoesten miesten taa ja höpötti männessäu:\n\n-- Misteepä minä ne meärät tiijjän...\n\nSamalla alako muuttii eissä seisovat tunkeutuva takapuolelle. Kirkherra\ntoas puolestaa män entiselle paekallee ja noamataulu sae vähitelle\näsköse muhhoelevan sävysä. Sitte hään \"siunatuks lopuks\", kuten sanasa\nkuulu, pit hartaan loppurukkoukse.\n\nJa nii se isättömmäe oekee meärä jäe tuntemattomaks --pahakuristen\npoekaen selevitettäväks...\n\n\n\n"]