[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fz3MsUeXtKOdfNfZvmmgIFbYnrGCrR6fN8Kgs1uZhhGQ":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":14,"language":15,"yearPublished":16,"yearPublishedTranslation":16,"wordCount":17,"charCount":18,"usRestricted":19,"gutenbergId":20,"gutenbergSubjects":21,"gutenbergCategories":23,"gutenbergSummary":25,"gutenbergTranslators":26,"gutenbergDownloadCount":28,"aiDescription":29,"preamble":30,"content":31},2197,"Wulffie ja Kumpp","Lie, Jonas",1833,1908,"2197-lie-jonas-wulffie-ja-kumpp","2197__Lie_Jonas__Wulffie_ja_Kumpp.","Näytelmä kolmessa näytöksessä","naytelma",[],[],"fi",1900,12478,74499,false,61570,[22],"Norwegian drama -- Translations into Finnish",[24],"Plays/Films/Dramas","\"Wulffie ja Kumpp: Näytelmä kolmessa näytöksessä\" by Jonas Lie is a play written in the late 19th century. This drama revolves around the Wulffie family, including the titular character Konsuli Wulffie and his wife, Linda, as well as their children and social acquaintances, exploring themes of wealth, societal status, and interpersonal relationships. The conflict arises as they navigate their social circles and business dealings, infused with humor and reflections on morality.  At the start of the play, we are introduced to a luxurious summer room where Konsuli Wulffie and his daughter Karna engage in a humorous dialogue with the young gardener about the expenses of maintaining their lavish estate. The atmosphere is lively, revealing the family's dynamic through witty banter and discussions about their interests in nature and business. As various characters, including family members and friends, come and go, lively conversations about wealth, love, and societal expectations unfold, setting the stage for deeper conflicts that may arise as the story progresses. Sophie is focused on the social implications of their wealth, while Karna expresses her ambitions in a cleverly critical tone. (This is an automatically generated summary.)",[27],"Aho, Juhani",134,"Kolminäytöksinen draama sijoittuu tukkukauppias Wulffien ylelliseen kesäkartanoon. Näytelmä seuraa konsulin perheen sisäisiä suhteita, avioliittoa ja porvarillisen elämäntavan kulisseja vuonon rannalla.","Jonas Lien 'Wulffie ja Kumpp.' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2197.\nE-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten\nemme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","WULFFIE JA KUMPP.\n\nNäytelmä kolmessa näytöksessä\n\n\nKirj.\n\nJONAS LIE\n\n\nTekijän luvalla suomentanut\n\nJUHANI AHO\n\n\n\n\n\nPorvoossa,\nWerner Söderström,\n1900.\n\n\n\n\n\n\n                                            Paris 16 pnä Tammikuuta\n\nRakas Juhani Aho!\n\nIlolla minä täten annan suostumukseni ja tekijälupani näytelmäni:\nWulffie & Comp. suomentamiseen ja hyvin iloiseksi tulisin, jos kerran\nonnistuisi saada näytelmä esitetyksi suomalaisella näyttämöllä.\n\nKiitos runouttani kohtaan lausumistanne ystävällisistä sanoista, joihin\npanen suurta arvoa. -- -- -- -- --\n\nSydämmellisillä tervehdyksillä ja onnellisen uuden vuoden\ntoivotuksilla!\n\n                                              Ystävyydellä\n                                              _Jonas Lie_.\n\n\n\nHENKILÖT:\n\n WULFF WULFFIE, Konsuli ja Tukkukauppias.\n Rouva LINDA WULFFIE, hänen vaimonsa.\n KARNA, 24 vuotias  |\n ELINA, 17 vuotias  | heidän tyttärensä.\n OTTAR, heidän poikansa.\n SELMA REINSKOUG, hänen morsiamensa.\n Setä MADS, koroillaan eläjä, rouvan sukulainen.\n FRANTS HEIN, puutarhuri.\n Tohtori ALSING, talon vanha lääkäri.\n Tukkukauppias RAMBECK.\n Neiti SVANE.\n Neiti SOLENFEDT.\n Neiti ZINKBAUER.\n MIINA, palvelustyttö.\n\n\n\n\nENSIMMÄINEN NÄYTÖS.\n\n\nKesäaamu. Ylellisesti sisustettu kesähuone, kukkasilla ja suurilla\nkasveilla koristettu. Keskellä lattiaa pöytä, jonka ympärille on\nasetettu sohva, leposohva ja muutamia mukavia tuoleja. Syrjempänä\npöytä, jolla akvarelleja ja koruteoksia, ja keinutuoli vieressä. Ovi\nvasemmalle ja oikealle. Perällä avoin lasiovi verantaan ja puiston\nrappusille. Näköala puistoon, josta näkyy pieni lampi joutsenineen ja\nvene, ja kauvempaa metsien takaa siintää vuono. Verannan suurten\nlasiovien edessä lasinen puistopallo. Vähän sivulla pöytä, jolla\nsanomalehtiä, ja vieressä mukava tuoli.\n\nPUUTARHURI, nuori mies, sinisessä puutarhuri-esiliinassa siirtää ja\nmuuttelee kukkia ja tuo muutamia sisään verannalta.\n\nKONSULI ja KARNA nousevat puutarhan rappusia, tullen ikäänkuin\naamukävelyltään puistosta. Konsuli on leveähkö, arvokas mies, joka\npuhuu tarmokkaasti ja terävästi.\n\n_Konsuli_ (astuessaan huoneesen). Oletteko täällä, puutarhuri!\n\n_Puutarhuri_. Järjestelen täällä hiukan. Rouva saa sitten istua täällä\nkuin lehtimajassa -- kuin Afrikan palmumetsässä. -- Kyllä niitä\nriittääkin, kasvihuone on aivan täynnä!\n\n_Karna_ (ivansekaisesti). Tarvittaisiin vaan vielä joku elefantti sinne\nkävelemään, -- tai kameeli.\n\n_Puutarhuri_. Niin, mutta eipä tiedä vaikka saataisiinkin tänne pieni\neläintarha; tänne voi kyllä kerran tulla kameeliakin.\n\n_Konsuli_ (on ottanut esille muistikirjansa ja seison sitä selaillen).\nTiedättekö, puutarhuri, teistä tulee minulle lopultakin kallis herra!\nOlen tarkastanut menoarvionne. Kaiken sen lisäksi, mitä tänne jo on\nupotettu, ette te pyydä vähempää kuin kahta -- kolmea tuhatta kruunua.\n-- Kaksi -- kolme tuhatta kruunua kaivettavaksi maahan!...\n\n_Puutarhuri_ (puuhaillen työssään keskustellessaan konsulin kanssa).\nRahoja tähän kyllä tarvitaan, -- vesiperäistä uudismaata, hiekkaa ja\nryteikköä kaikki tyyni. (Iloisesti.) Mutta suostuuhan konsuli, että\nkuivaamme suon tuolla ja laitamme sinne vesisäiliön, niin sitten en\npyydä enää mitään ylimääräistä -- tänä vuonna.\n\n_Konsuli_. Järviä ja vesisäiliöitä!... Kuivataan suot ja rämeet! -- ja\nne täytetään minun rahoillani!\n\n_Puutarhuri_. Niin; mutta näettekö, mikä siitä on tulemassa: puisto,\njonka vertaista ei ole koko maassa, -- kokonainen metsästysalue täynnä\nkirkkaita lampia, teitä ja käytäviä tunturille saakka. Ja ajatelkaa,\nmikä se oli ennen: -- epäterveellinen, ruma erämaa, täynnä soita ja\nrämeitä ja pensaikkoja! -- Muistattehan vielä, neiti, mikä raaka sumu\nsiitä aina levisi yli noiden rämeiden!\n\n_Karna_. Mutta sitten tulitte te, ihmeidentekijä, -- siitä tuli\nmetsästysalue, -- Afrika --!\n\n_Konsuli_. Ajatelkaa kuitenkin vähän sitäkin, mitkä rahat siihen\nvähitellen on pantu. Mutta ylipäänsä herra puutarhuri ei näy välittävän\nsiitä roskasta, jota rahaksi kutsutaan. Sen kuulee jo äänestä, kun te\nmainitsette jonkun summan! Te voisitte, silmää räpäyttämättä, päästää\nvaikka kuinka moninollaisen luvun suustanne... Ja jos edes kerran\ntultaisiin valmiiksi! -- Mutta aina vaan uusia aatteita.\n\n_Puutarhuri_. Niin, kun siellä on semmoisiakin paikkoja, että\najoneuvojen täytyy pysähtyä kalliomöhkäleen eteen, joka yht'äkkiä kohoo\nkeskellä tietä,..\n\n_Konsuli_. Paikkoja, jotka minun täytyy kivettää rahoillani, niin, --\nja kaikki tuo alkuperäisten kustannusarvioiden lisäksi!\n\n_Puutarhuri_. ... ja joka täytyy räjähyttää pois, niin...\n\n_Konsuli_. Tässä laahataan minua vaan, niin sanoakseni, yhdestä\npäähänpistosta toiseen.\n\n_Karna_ (kiusoitellen). Kunhan se ei vaan päättyne siihen, että sinne\ntaas ilmestyy istumaan joku afrikalainen apina, niinkuin --\n\n_Puutarhuri_. Sanokaa mieluummin metsälintu, neiti Karna, semmoinen,\njota ette milloinkaan ennen ole nähnyt.\n\n_Karna_. Niin, tietysti, vähintäinkin kotka tai kondoori.\n\n_Konsuli_ (sulkee kärsimättömästi muistikirjansa). Tule nyt, Karna,\nmennään sisään. Minusta tuntuu kuin jo paljas puheleminenkin hänen\nkanssaan maksaisi rahaa.\n\n_Puutarhuri_. Mutta tämä räjähdystyö onkin aijottu vasta kevääksi,\nherra konsuli.\n\n    Menee rappusia alas, kantaen kukkaruukkuja.\n\n_Konsuli_. Tuo mies on tullut vähän liian mahtavaksi tässä talossa...\nMutta ihmeellinen hänellä on silmä, -- ja hän on välttämätön. Toista on\nsitten, kun puisto on niellyt kaikki hänen hyvät aatteensa ja\npäähänpistonsa --\n\n_Karna_. Mitä sitten, isä?\n\n_Konsuli_. ... ja suo on kuivattu.\n\n_Karna_ Niin, mitä sitten --\n\n_Konsuli_. Sitten annamme hänelle luonnollisesti matkapassin.\n\n_Karna_ (ajatuksissaan). Niinkö? -- Niin -- --\n\n    RAMBECK, valkotukkainen, köyryniskainen mies, paksu keppi\n    kädessä, nousee varovasti rappuja.\n\nTukkukauppias Rambeck! -- sitten minä menen, isä...\n\n    Menee vasemmasta sivuovesta. Konsuli menee vierasta vastaan\n    ja tervehtii.\n\n_Rambeck_. Katsoin paremmaksi etsiä teitä täältä kuin alhaalta\nkonttoristanne, herra konsuli, se olisi herättänyt huomiota. --\n\n    Katselee ympärilleen.\n\n-- Voiko -- voiko täällä puhua häiritsemättä?...\n\n_Konsuli_. Istukaa, arvoisa herra! -- Olen hyvin utelias kuulemaan,\nmikä on saanut tukkukauppias Anders Rambeckin lähtemään näin aikaisin\nulos lintujen kanssa livertämään.\n\n_Rambeck_. Niinpä kyllä, tahtoisin vaan sanoa, että tulen kuin\nNikodemus salaisena hetkenä.\n\n_Konsuli_ (äkkiä tarkkaavaisena, ottaessaan tuolin). On siis tapahtunut\njotain, Rambeck!\n\n_Rambeck_. Se tahtoo sanoa, että kohta voi tapahtua jotain. Tai\noikeammin voi tapahtua jotain hyvin, hyvin tärkeää. Mikäli luulen\ntietäväni, olette te, Herra konsuli, tekemisissä Lövendam ja Kumppanin\nkanssa.\n\n_Konsuli_. Yhtiö on antanut meidän konttorimme kautta toimittaa kaikki\njuoksevain vekselien ja osoitustensa maksut, aina siitä saakka, kun se\notti haltuunsa itäiset metsät Parkerin ja Poikain jälkeen.\n\n_Rambeck_. Jos ei vaan mikään hävitä liikevoimaa.\n\n_Konsuli_ (ivallisesti). Niin -- jos nyt esimerkiksi joki jonain\nkauniina päivänä juoksisi kuiville. Minä myönnän sen mahdolliseksi.\nMaailma on katoovainen.\n\n_Rambeck_. Niin -- kyllä! Niin kyllä! Ei nyt sentään vielä puhuta\ntuomiopäivästä. Mutta maanjäristykset voivat olla pahoja, hävittävät\nmuutamat seudut kokonaan! -- Ja sanoohan ranskalainen sananparsikin:\n_sauve qui peut!_ joka merkitsee niin paljon kuin että on katsottava\neteensä ajoissa.\n\n_Konsuli_. Suokaa anteeksi, hra Rambeck, se on sana, jota paljon\nväärinkäytetään.\n\n_Rambeck_. Mutta joka on paikallaan, kun näkyy merkkejä auringossa ja\nkuussa -- eli, että semmoisenkin yhtiön kuin Löwendam ja Kumppanin\nvahvat perusmuuraukset voivat kerran horjahtaa.\n\n_Konsuli_. Joll'en tietäisi, ett'ei vanha Anders Rambeck laske leikkiä\nasioissa --\n\n_Rambeck_ (jatkaa). ... Ryhtyneet suuriin kahvispekulationeihin ja\nkatovuosi Jaavalla...\n\n_Konsuli_ (hypähtää ylös). Löwendam ja Kumppani? -- Sen minä sanon,\nettä jos Löwendam horjuu, niin horjuu taivaan Herrakin! Monen miljoonan\nperitty omaisuus ja tunnetusti kykenevä mies johtajana! -- Turhia,\nturhia -- herra Rambeck, kylmäverisyyttä vaan. Tiedän kyllä, että voi\nyhtäkkiä joutua hädän valtaan, jos ei saa unta yöllä mietteiltään -- on\nkuin tuntisi savun hajua nenässään ja sitten iskee mieleen, että\ntuli kytee jossain... Mutta Löwendam! -- siellä tykkii valtimo\nrauhallisesti. -- Ja sen päälle menemme sisään saamaan kupin kahvia.\n\n_Rambeck_. Jos nyt ilmoitan teille, sama se, mistä ja miten olen sen\nsaanut tietooni että Löwendamilta on vaadittu vakuuksia nimensä ohella,\n-- kuiskaten -- ja on täytynyt siihen suostua! -- ehkä arvoisa herra\nnyt huomaa asioiden ansaitsevan lähempää tarkastusta.\n\n_Konsuli_. Löwendam ja Kumppanin täytynyt antaa vakuuksia!... Mutta\nmitä tietoja te tuottekaan? -- aivan kuin salaman isku poutaisena\npäivänä! --\n\n    Keskeyttää ja panee takkinsa nappiin.\n\n-- Niin! -- suokaa minun heti lausua, että olen teille suuressa\nkiitollisuuden velassa arvokkaasta viittauksestanne, herra Rambeck, --\nja pyydän teidän olemaan vakuutettu siitä, että meidän yhtiömme aina on\nvalmis vastapalvelukseen! -- Minulla on tätä nykyä, niinkuin aivan\noikein olette arvanneet, useita raha-etuja siellä valvottavana...\n\n    Kävelee kiivaasti edestakaisin lattialla.\n\n_Rambeck_ (varovasti). Minun täytyy tunnustaa, ett'ei minulla\nitsellänikään ole aivan pieniä summia sijoitettuna sillä taholla... Ja,\nkun äsken lausuin, että mahdollisesti täytyy _sauve qui peut!_ -- niin\najattelin vähän sitäkin, että konsulin ja minun kenties olisi syytä\nlyödä tuumamme tukkoon. Johon ensimmäiseksi kuuluu molemminpuolinen\nsuoruus ilman -- (yskäsee pari kertaa) -- ilman kainostelematta.\n\n_Konsuli_. Aivan samaa mieltä täydellisesti samaa mieltä. Ei mitään\nkainostelemista, Rambeck.\n\n_Rambeck_. Minä otaksun siis, että arvoisalla herralla on ollut\nsama inhimmillinen heikkous kuin minullakin, ja että teidätkin\npääasiallisesti on johtanut kauppahuoneen yhteyteen nuo mainiot\nkahdeksantoista ja kahdenkymmenen viiden prosentin osakkeet sen viini-,\nlikööri- ja viinatehtaissa. En tahdo urkkia montako osaketta konsuli\nWulffiella on, enkä myöskään tahdo ilmaista, kuinka moneen sellaiseen\nminä olen sijoittanut pienet varani. Mutta yksi asia on varma, josta\nsattumalta olen saanut selkoa että Löwendam henkensä uhalla tarvitsee\npuhdasta rahaa. Ja jos nyt konsuli ja minä kaikessa hiljaisuudessa\nkiristäisimme mekin vaatimuksiamme ja vaatisimme joko kontantteja tai\nsaamisemme maksettaviksi näillä yhtiön viina-osakkeilla korkeimman\nprosentin mukaan.\n\n    Levittää kätensä ja huutaa.\n\n-- Niin, herra konsuli, siten olisimme muuttaneet koko uhkavan vaaran\nmitä edullisimmaksi afääriksi.\n\n_Konsuli_ (ryhdikkäästi, käsi pistettynä takin rinnusten alle). Niin,\nette ole väärässä!... Jos todellakin konkurssi uhkaa korkeampia\nfinanssipiirejä, -- ilmakerroksessa päittemme päällä, niin ehkäpä mekin\npienemmät petolinnut voisimme iskeä kiinni, Rambeck.\n\n_Rambeck_ (hieroo käsiään. Kiihkeästi). Niin, minä itken, sillä minulla\non vaan seitsemän -- kahdeksankymmentä tuhatta siellä.\n\n_Konsuli_ (miettivästi). On todellakin niin, että Löwendam ja Kumppani\novat ihmeekseni tänä viimeisenä puolena vuotena vetäneet aivan\nharvinaisen suuria summia kassastamme. Nyt se selviää.\n\n_Rambeck_. Niin... niin... Se käy yhteen -- käy yhteen. Yhtiö tahtoo\nhenkensä kaupalla puhdasta rahaa, ja me tahdomme osakkeita!\n\n    Nousee ja ottaa keppinsä. Ojentaessaan kätensä konsulille\n    hyvästiksi.\n\nNiin, tällä tavoin voivat toiveet yhtyä, arvoisa herra!\n\n_Konsuli_ (merkitsevästi, saattaessaan häntä ulos). Tässä täytyy toimia\nhiljaa ja salaisesti! -- Ei voi kyllin varovasti...\n\n_Konsuli_ (tulee hetken päästit verkalleen sisään puistonrappusilta.\nJää seisomaan kitsi oikeanpuolisen oven lukossa). Seitsemän\nkahdeksankymmentä tuhatta?... Hänellä on tietysti siellä vähintäinkin\nkolme kertaa niin paljon.\n\n    Menee\n\nPUUTARHURI tulee taas puuhaillen töissään huvihuoneessa ja verannalla.\nPuutarhatikapuilta, joita hän siirtelee korkeiden kasvien välissä,\nleikkelee hän käyrällä veitsellä vesoja ja oksia ja puhdistaa ja\nheittelee alas kuivuneita lehtiä.\n\nROUVA tulee aamupuvussa sisälle vasemmalta ELINAN seuraamana, joka\nkantaa hänen vaippaansa, sekä TOHTORI ALSING, vanhempi herra, hattu ja\nkeppi kädessä. Heidän jälestään KARNA ja SELMA. Nuoret vaaleissa\nkesäpuvuissa. Rouva asettuu leposohvaan, ja Elina peittää keveästi\nhänet vaipalla. Selma heittäytyy keinutuoliin ja kiikkuu hiljakseen.\n\n_Tohtori_ (heittäen hyvästiä). Niin, niin, rouva Wulffie, -- näitä\nunettomia öitä vastaan en tiedä neuvoa teille mitään parempaa kuin\noleskelua raittiissa ilmassa, täällä viheriäin kasvien keskessä ja\nkävelyretkiä puistossa, niin pitkältä kuin voimat riittävät. Ja sitten,\n-- lepoa, lepoa ja rauhaa! -- koko aamupäivän -- kaikenlaisilta\nhyväntekeväisyysehdotuksilta ja päätöksiltä ja vaikutuksilta, jotka\nvoivat tuottaa mielenliikutusta.\n\n    Naputtaa etusormellaan pöytään, ikäänkuin painoa antaakseen\n\n-- Hermot, katsokaas -- hermot ovat rauhoitettavat, --\nsäilytettävät!... Kesään meidän tulee luottaa. Siitä hakea apua...\n(Ja sitten katselee kelloaan) -- voikaa hyvin.\n\n_Rouva_. Hyvästi sitten, rakas tohtori.\n\n    Tohtori menee kumarreltuaan toisille.\n\nTiedätkö, Elina kulta, luulen, ett'en olisi kestänyt kauvempaa tuolla\nsisällä, tuli ihan paha olla nähdessäni hänen istuvan siinä ja\nnaputtelevan pöytään. Ihan kylmähiki kohosi minuun.\n\n_Karna_. Olisit voinut sanoa sanan, äiti!\n\n_Rouva_. En, en, -- loukata vanhaa miestä, -- talon vanhaa, uskollista\nystävää!\n\n_Karna_ (veitikkamaisesti). Sitten saanen kai sanoa Selmalle, että sinä\net kärsi keinutuolin kiikkumistakaan? --\n\n    Selma lakkaa äkkiä kiikkumasta.\n\nMutta että sinä mieluummin kuolet kuin sanot sen hänelle. Ei hän suutu\nyhtään, äiti. Ethän, Selma?\n\n_Selma_ (hymyillen). En, mutta kun näkee tämmöisen harvinaisuuden, niin\ntekee niin kovasti mieli sitä käyttää.\n\n_Karna_. Viittaus meille, ymmärrätkö, äiti! -- senvuoksi ett'ei meillä\nole vanhoja antiikkeja huonekaluja, niinkuin heillä.\n\n_Rouva_. Rakas Karna, eihän voi vaatia, että maailmassa olisi\nainoastaan perintönä kulkeneita kauppahuoneita, niinkuin Reinskougien.\njonkun täytyy nousta ja alottaa alustakin ja rakentaa uutta, niinkuin\nminun Wulffieni!\n\n_Karna_ (keinuttaa jalkaansa). Nousta, -- nousukas... Eikö tunnu siltä\nkuin saisimme vettä niskaamme joka kerta kun olemme yhdessä\nReinskougien kanssa. Että me olemme vaan pari sukua vanhoja!\n\n_Rouva_. Niin, nousukas, sanot sinä! -- Oli aina niin hiljaista meillä\nkotona -- seinillä vaan esi-isien muotokuvia -- virkamiehiä koko suku.\nSitten tuli Wulffie; tuntui kuin olisivat tuolit menneet rikki joka\nkerta kuin hän astui meidän somaan vanhanaikaiseen kotiimme; -- mutta\nminulle oli hän kuin raitis tuulahdus.\n\n_Karna_. Ja sitten on kai suuri armo, että sinä alennut ottamaan\nOttarin, Selma!\n\n    Palvelijatar tulee sisään kantaen tarjotinta, jolla on\n    kananlihalientä, kuppia, keksiä ja korppuja.\n\n_Rouva_ (sekoittaen puheen toisaalle). Tuolla tulee lihaliemi.\n\n_Elina_. Ja minä, äiti, vedän leposohvasi lähemmä pöytää, niin olet\nvarjossa.\n\n    Vetää leposohvan pöydän viereen.\n\n-- Kas niin -- nyt saat aivan kultakengät jalkaasi auringolta... Ja\nminä palvelen sinua, rakas äiti kulta! -- ja kaadan lientä muillekin.\n\n    Hän kaataa kuppeihin ja tarjoilee.\n\n_Rouva_. Niin, sinä olet hyvä ja herttainen olento!\n\n_Karna_. Minun tekee mieleni välistä kuvitella, että sinä leikit\nnukkeja äitisi kanssa, Elina!\n\n_Selma_ (hypähtää äkkiä seisomaan, ja asettaa kupin pois). Voi, niin\nkuumaa!\n\n_Rouva_. Sinä juot liemesi aivan liian joutuun, rakkaani, --\n\n    Leikillisesti.\n\n-- Onhan sinulla vielä hyvästikin puolituntia aikaa siihen kuin\nulkomaanposti tulee ja kirje Ottarilta, niin että ole vaan\nrauhallinen... Annat kupin kauniisti jäähtyä, -- annat sille oman\naikansa ja hetkensä ja maistelet keksejä --\n\n_Karna_ (ivansekaisesti). Ja sitten, -- mukavasti vietetyn puolen\ntunnin kuluttua, asetetaan kuppi tyhjänä syrjälle ja siirrytään\nlukemaan sulhasen hauskaa kirjettä. -- Etkö sinä sitä tiedä, Selma,\nettä polttaminen merkitsee vaan rakkautta.\n\n_Rouva_. Kun polttaa itseänsä, niin se merkitsee vaan iloa ja onnea\nkotiin, sen minä tiedän.\n\n_Karna_. Sitä selitystä en ole milloinkaan ennen kuullut, äiti.\n\n_Rouva_. Minä sen kuulin jo silloin kun olin nuori ja menin naimisiin.\n\n_Karna_. Ettäkö polttaminen merkitsee --?\n\n_Rouva_. Minun häälaulussani seisoi: \"-- Kun sydämmesi polttaa ja\nlämpöä antaa, silloin on helppo sun taakkaasi kantaa!\"\n\n_Karna_. Taakkaasiko?\n\n_Rouva_. Oh, minä pyydän, ett'et rupea arvostelemaan. Niin siinä seisoi\nkaikessa yksinkertaisuudessaan. Ja minä tunnustan teille mielelläni,\nlapset, että vihkiäisten jälkeisenä päivänä löysin neljä reikää\nmorsiushunnustani, Wulffien sikarin jälkiä. Se oli minun ensimmäinen\nsuruni, ja minä vuodatin katkeria kyyneleitä, kunnes minut lohdutettiin\nsillä, että se merkitsi vaan sitä, mitä aikain kuluessa saa antaa\nanteeksi.\n\n_Karna_. Niin, että se merkitsee Ottarille yhtiömieheksi pääsemistä ja\nhäitä syksyksi, sen tiedämme kaikessa tapauksessa varmaan. Paikkakunnan\nmolemmat mahtavimmat yhtiöt menevät naimisiin! -- Tuo nyt vaan esille\npieni, hauska kysymyksesi, Selma -- kyllä äiti siihen pian vastaa.\nTuleeko hän kotiin, niinpiankun on saanut isän kirjeen, jossa häntä\npyydetään yhtiön osakkaaksi, vai jääkö hän sinne kauppakonttoriin vielä\nkesäksi?\n\n_Selma_. Sinulla ei ole, Karna, aavistustakaan siitä, mitä ikävöiminen\non. Sinä ylipäänsä et ymmärrä rakkautta.\n\n_Karna_. Hyi, -- tuommoista köyhää runollista rakkautta, johon kuuluu\nmaja ja sydän ja säännöllinen kirjeenvaihto kaksi kertaa viikossa -- ja\nsitten, notabene, taustana sadantuhannen perintö. Hyi, sanon minä, minä\nen halua väärennettyjä timantteja!\n\n_Rouva_. Mutta, Karna!\n\n_Karna_. Minun vakuutukseni on, että rakkaus kultavadilla ei esiinny\nsamalla tavalla kuin puuvadilla. Se on todellisempaa ja rehellisempää\nsiihen asemaan nähden, johon on maailmassa joutunut.\n\n_Selma_. Pääasia on kuitenkin, onko todella rakkautta vadilla.\n\n_Rouva_. Siinä sanoit järkevän sanan, lapseni!\n\n_Karna_. Kyllä me, Selma, tunnemme toisemme täydellisesti siitä asti\nkun kävelemään opimme; -- tässä olemme asuneet sillan molemmin puolin,\nja perheet ovat seurustelleet ja koko ajan vähäsen panetelleet\ntoisiansa. Elä koetakaan uskotella minua, että kumpikaan meistä menisi\nnaimisiin rakkauden puuskauksesta. Meillä on meidän asemassamme kyllä\nmuitakin asioita, jotka otamme lukuun ja joiden mukaan toimimme, --\njoita köyhällä kansalla ei ole. Tyttö varakkaimmista kodista, joka on\nkasvanut siinä tiedossa, että kerran omistaa miljoonan, huomaa pian,\nettä hän rikkoo muutakin kuin höyhenet hatustaan kumartuessaan köyhän\nmiehen ovesta. Ei, kyllä niitä syitä on monenlaisia, jotka vaakaan\npannaan ja juttu loppuu hyvin järkevästi -- siihen, että rakastutaan\nsiihen, joka kaikissa suhteissa on soveliain... Sitten ovat he\njälkeenpäin piilosilla ja eroavat ja tapaavat taas, laativat idyllin ja\nrakentavat majansa kummankin puutarhan ja puistomuurin sisäpuolelle.\n\n_Rouva_. Mutta, Karna...\n\n_Karna_. Ei, mutta myöntäkäämme nyt vaan suoraan, äiti, että\nrakastettunsa valintavapaus on köyhällä suurempi kuin meillä.\n\n_Selma_. Hyi, hän puhuu niin, että suussa tuntuu kuivalta. Mutta et\nsinä ainakaan minua ja Ottaria saa sillä tavalla vangituksi häkkiin\npuisto- ja puutarhamuuriesi taakse.\n\n_Rouva_ (johtaen puhetta toisaalle). Kuuleppas, Elina, kultaseni,\nvoitko antaa minulle puoli kuppia lisää -- vaan puoli kuppia.\n\n    Soitetaan ulkopuolelta\n\n_Rouva_. Kas, nyt alkaa rauhattomuus.\n\n_Palvelustyttö_ (ilmoittaa). Neiti Knop ja neiti Horning kysyvät,\nsaisivatko puhutella rouvaa?\n\n_Karna_. Tietysti apua pesu- ja silityslaitokselle.\n\n_Rouva_. Sano neideille, että ikävä kyllä en voi ottaa heitä vastaan\nennen kello kolmea...\n\n    Palvelustyttö menee\n\nTohtorihan erityisesti kielsi minua edeltäpuolisen ryhtymästä\nmihinkään, joka voisi minua vähänkin rasittaa. Ja minun täytyy sanoa,\nettä tuo tuuma pesu- ja silityslaitoksesta on kauvan ollut\nsydämmelläni. -- Mutta, onko sitä kannatettava?...\n\n_Karna_. Tietysti, äiti, kun se kerran on sydämmelläsi.\n\n_Rouva_. Ja siinä tapauksessa, miten paljolla?... Miten paljon tohdin\nottaa vastuulleni ja pyytää Wulffieltä?... Ihan jo hiki nousee sitä\najatellessa.\n\n_Karna_. Niin, äiti, aina sinä hikoilet kahden valittavan välillä.\nKunpa joku voisi sinut siitä parantaa.\n\n_Rouva_. Omatunto, lapseni. Mitä enemmän sitä tottelee, sitä\nvoimakkaammin se puhuu.\n\n_Selma_. Isä päätti eilen kirjoittaa viisi sataa kruunua.\n\n_Karna_ (äkkiä). Ja minun isäni sanoi aamulla, että äiti yrityksen\nalkuunpanijana panisi siihen tuhannen.\n\n_Rouva_. Mitä, etkä ole sanonut sitä ennemmin, lapsi! Kokonainen taakka\nputoaa hartioiltani.\n\n    Lämpimästi.\n\n-- Niin, Wulffie on ritarillinen...\n\n_Selma_. Kun isä saa kuulla, että yritys on niin hyvissä varoissa,\nluulen minä, että hän vielä miettii, ennenkun hän --\n\n    Tyytymältömästi Karnalle.\n\nMinä luulin, että sen tapainen kilpailu jo olisi lopussa meidän\nperheittemme välillä!\n\n_Elina_ (kaataa taas vähän lihalientä äidille). Juo äiti, sinä tiedät,\nettä se vahvistaa sinua. Tämä pieni tilkka vaan! Selma, katsos, ei\nkukaan osaa hoitaa häntä niinkuin minä... Eikös niin, äiti?\n\n    Syleilee äitiä.\n\nÄiti, äiti kultani! Eikä kukaan osaa valmistaa voileipääsi niin\nmaukkaasti kuin minä?\n\n_Rouva_ (huoaten). Niin, sinä minun kultamuruni, rakkautta täynnä\naamusta alkaen viimeiseen iltasuuteloomme. Se on niin kuvaavaa, kun\nsetä Mads kutsuu sinua Angela'ksi.\n\n_Elina_. Enkä milloinkaan mene kihloihin, enkä pois luotasi niinkuin\nSelma... Enhän äiti?\n\n_Karna_. Pyh, puh -- hu -- uh?\n\n_Rouva_. Mitä tuo on, Karna?\n\n_Karna_. Minä vaan hieroin yhtä geraniumin lehteä sormieni välissä, ja\nse haisi niin ummehtuneelta... Puutarhuri! -- tulkaa tänne ja ottakaa\nja siirtäkää se verannalle.\n\n_Puutarhuri_ (ottaessaan kukan). Tämä tuore geraniumi! ummehtuneelta?\n\n    Hieroo yhtä lehteä ja haistelee sitä.\n\n-- Neidillä taitaa olla omituiset hermot, vika hajuaistimissa!...\nSeuraus kaikellaisista hajuvesistä...\n\n    Kantaa kukan verannalle.\n\n_Karna_. Ei meillä ole hätää, ymmärrätkö, Selma, joilla on sekä tohtori\nettä hovimestari talossa!\n\n_Selma_. Niin, kyllä minun täytyy sanoa, että hän on hyvin\nrohkeapuheinen herrasmies. Mutta, kun te voitte semmoista kärsiä,\nniin --\n\n_Rouva_. Kyllä sitä oppii antamaan anteeksi yhtä ja toista, Selma. Hän\non oikea nero alallaan. Sinä et voi aavistaa, miten Wulffie pohjaltaan\nnauttii kaikista hänen päähänpistoistaan ja tuumistaan.\n\n    SETÄ MADS, vanhempi herra valkoisessa, villasessa kesäpuvussa,\n    panamahatussa ja päivävarjo kädessä, nousee yskien rappusia\n    verannalle.\n\n_Selma_. Eikö mitään ulkomaanpostia vielä, setä Mads?\n\n_Setä Mads_. Kärsivällisyyttä... Kärsivällisyyttä, neitini! Öhhöh, --\nöhhöh...\n\n    Hän pysähtyy verannalle, pitelee karlsbadipulloa päivää vasten,\n    asettaa sen suulleen ja tyhjentää sen yhdellä siemauksella.\n\nKas niin!\n\n    Viskaa pullon puutarhaan. Omissa toimissaan.\n\nAhaha, -- ohoho! onnistuipa... Pääsinpäs pujahtamaan takaportista. Minä\nnäin heidän väijyvän katuoven luona, -- kahdet avunkerääjät asettamassa\nlankojansa, vangitaksensa setä Madsin! He ahdistavat kuin rosvolokki\nkalatiiraa. Se toinen pitkä, harsohattuinen on pehmittelemässä sydämmiä\nmerimieskirjastolle Bristolissa, ja se, jolla 011 salkku, kerää\nlangenneitten naisten suojelusyhdistykselle. Nyt voivat he kääntyä\nkonsulin puoleen, ja saada puremansa, -- hän puree hän.\n\n_Elina_. Se on vaan senvuoksi, että sinä olet niin hyvä ja helposti\nvoitettu, setä Mads.\n\n_Setä Mads_ -- että he, suoraan sanoen, venyvät ja vahtivat kaduilla ja\npoluilla päästäkseen nylkemään?... Muuten, kuules, Elina, on se setä\nMadsin viimeinen keksintö, että kello on alkanut kulkea hitaammin ja\nhitaammin.\n\n_Elina_. Sen sanot sinä, setä, aina silloin kun vatsakatarrisi vaivaa\nsinua. Mutta nyt sinä saat omenamarmelaadisi juuri semmoisena kuin sinä\nsen tahdot, vähän kaneelilla maustettuna.\n\n_Setä Mads_. Kiitos, kiitos, ystäväni... Sinä Elina! -- Minä olen yöllä\nmaatessani miettinyt, että sinä saat isäni jalokivisen rintaneulan\nminun kuoltuani.\n\n_Elina_. Ole nyt, setä, elä puhu niin ikäviä. Et sinä toki kuole.\n\n_Setä Mads_. Katsos, täytyy keksiä jotakin, aika käy niin pitkäksi\nöisin, -- ja sitten pitää saada päiväkin kulumaan... Katsoppas nyt, --\nistunko minä äitisi luo ja koetan perehtyä hyväntekeväisyyteen, vai\nulos verannalle sanomalehtieni ääreen? Mutta mitä hittoa minä\nvälittäisin kurssinoteerauksista, kun ei minulla enää ole mitään\ntallennettavaa!\n\n_Elina_. Kunhan saat marmelaadisi, setä, on kaikki taas hauskempaa, sen\nsaat nähdä.\n\n_Setä Mads_. Ja tässä on päivän lehti äidillesi...\n\n    Vetää sen esille taskustaan ja antaa sen. Mennessään\n    sanomalehtipöydän luo verannalle.\n\nNoh -- kaikessa tapauksessa voihan sitä istua ja pelata ja voittaa\nrahaa mielikuvituksessaankin, -- niinkuin olisi Mads vielä Mads, niin!\n\n    Hänen nähdään seuraavan kestäessä istuvan (ja ulkona) kuluttavan\n    aikaansa selailemalta sanomalehtiä, toista toisensa jälestä, ja\n    maistelevan marmeladia, jonka Elina on tuonut hänelle. Aina\n    vähän väliä haukottelee hän näkyvästi ja kuuluvasti.\n\n_Rouva_ (joka selailee sanomalehtiä, huudahtaa). Mutta hyvät ihmiset,\ntänä iltanahan päätetään, onko neiti Brönnich saava tuon avonaisen\npaikan Naistenkodissa neitsyt Hjorthöin jälkeen!\n\n_Selma_. Veljeni Jens sanoi, että neiti Altmayer saa paikan. Hän on\nollut kahvitäti ja juorupussi sekä Hostilla että Gjentoftilla jo kauvan\naikaa ja on kyllä tiennyt puhua puolestaan.\n\n_Karna_. Vai niin hän sanoi. Mutta sitten on minun isälläni, joka on\nperustanut laitoksen, myöskin jotain sanomista, -- ja hän aikoo sinne\nneiti Brönnich'in, joka on hakenut sitä jo kerran ennen. Täällä ei saa\npanna toimeen täydellistä suosikkijärjestelmää.\n\n    PUUTARHURI tulee vasemmalta vesikannu kädessä ja alkaa kastella\n    kukkia huoneessa.\n\n_Karna_ (joka istuu erään suuren palmun alla, jota puutarhuri kastelee,\nhypähtää äkkiä ylös). Olkaa toki niin armollinen ja katsokaa eteenne,\npuutarhuri, ett'ette kaada aivan minun kengilleni.\n\n_Puutarhuri_. Ohoh -- pyydän anteeksi. Mutta palmut tarvitsevat vettä,\nkunnollista kastelemista.\n\n    Osoittaa niitä.\n\nNäette itse, -- katsokaa tänne, rouva, -- kolme, neljä aivan keltaista\nlehteä, muut surkastuneita -- melkein kuin rutistunutta paperia, --\novat siinä aivan hädissään ja huutavat vettä! --\n\n    Suuttuneesti.\n\nLuulin toki, että kaikki oli hyvässä turvassa, kun molemmat talon\nneidit olivat ottaneet huolekseen kukkien kastelemisen täällä\nkesähuoneessa niinä päivinä kuin olin poissa sydänmaalla... Se nyt on\npilalla koko kesäksi! Ja kuinka se viihtyi ja kasvoi talvella\nkasvihuoneessa!... Minun täytyy viedä se sinne takaisin taas.\n\n_Rouva_. Sepä oli vahinko, se oli todella komea kasvi.\n\n_Puutarhuri_. Syntyi suuri aukko Afrikaan, niin!\n\n    Nostaa palmun ulos.\n\n_Karna_ (iloisesti, auttaessaan häntä kokoamaan puun latvaa ovessa).\nLuulenpa melkein, että uskotte pelastaneenne hengen.\n\n_Puutarhuri_ (joka on asettanut palmun ulkopuolelle, ja jatkaa kukkien\nkastelemista sisällä). Niin, niin, te tiedätte, että semmoisen saa\nuuden rahoilla, -- ei tarvitse muuta kuin ostaa!\n\n_Karna_ (joka taas on istuutunut). Niin, mutta eivätköhän rahat sentään\nole hyvin hyviä olemassa, hra Hein!...\n\n_Puutarhuri_. Oh, se on vaan taikauskoa!... Pääomat liikkuvat niinkuin\nkaikki muukin maailmassa omien lakiensa mukaan, -- niin että on aivan\nyhdentekevää, onko omistajan nimi Pekka tai Paavo.\n\n_Karna_. Eipä olekaan aivan. Se, jolla ne on, istuutuu esimerkiksi\nvaunun sisään, kun se, jolla niitä ei ole, saa istua kuskipukilla. --\nTai omistaa hän huvilan ja puiston, ja joku puutarhuri haluaa\ntyöskennellä siellä --\n\n_Puutarhuri_. Etupäässä puiston vuoksi, neiti. Se huvittaa häntä.\n\n_Karna_. Minä ajattelin, että tekin olitte sopineet isän kanssa\nmäärätystä palkasta arvokkaan apunne korvaukseksi.\n\n_Puutarhuri_. Minä vakuutan teille, neiti, ett'en tee sitä rahan\nvuoksi. Se oli isänne puiston omituisuus, joka veti minut sinne.\nMinähän tunsin sen jo pienestä pojasta, kun juoksentelin siellä\nveljenne kanssa kouluajan loputtua ja pieni Karna aina tahtoi\nväkisinkin olla mukana ja seurasi meitä pitkin metsäpolkuja, kun teimme\nhuviretkiä, tutkiaksemme Afrikaa niinkuin Stanley.\n\n_Selma_. Niin, koulunpenkillä ovat kaikki yhdenvertaisia.\n\n_Puutarhuri_. Mutta sitten katosi hän omille teillensä ja minä valitsin\nomani.\n\n_Karna_. Puutarhurin ammatin.\n\n_Puutarhuri_. Ei, ensiksi antauduin insinöörialalle, mutta ryhdyin\nsitten puisto- ja puutarhatöihin, joista aina olen ollut huvitettu.\n\n_Karna_. Ja sitten, kun vihdoin tulette täällä valmiiksi, alatte\npuhtaasta puistoharrastuksesta puuhata uudessa paikassa.\n\n_Puutarhuri_ (kulkee koko ajan ja katselee kukkiaan, kastelee niitä ja\nnoukkii pois kuivuneita lehtiä). Valmiiksi? -- Ei sitä milloinkaan\ntulla valmiiksi. Luonnolla on omat oikkunsa, -- aina se tuo esille\njotain aavistamatonta, -- asettaa lakkaamatta vesoja uusiin\nmahdollisuuksiin, -- aivan niinkuin ihmisilläkin. Ensi vuonna on suo\ntuolla kuiva, ja hiekkasärkkä joessa ehkä kohonnut niin, että siitä\nvielä voi muodostaa saaren, jonne laitetaan istutuksia ja silta maihin.\nSitä on aina niin utelias, joka kerta kun talvi on mennyt, näkemään\nmitä siellä taas on uutta.\n\n_Karna_. Ja sitten isä taas saa antaa rahojen luistaa ja te olette\ntyytyväinen.\n\n_Puutarhuri_ (hymyillen). Niin, sen hän tekeekin. Senhän minä sanoin,\nettä sama se, mihin pääoma on sijoitettu.\n\n_Karna_. Mutta kaikessa tapauksessa se ei ole toimetonna maailmassa.\n\n_Puutarhuri_. Niin, mutta mikä sitä johtaa? -- Minä luulen, että sen\nsittenkin tekevät harrastukset... Ja harrastukset, ne ovat niin\nmonenlaisia, sekä semmoisia, joista olemme itsetietoisia, että\nsemmoisia, joita emme tiedä olevankaan. Ne ovat kuin olemassaolon\njohtavia henkiä. Ja me näemme -- näkisimme jos kaikki olisi\nläpikuultavaa -- että se, joka ohjaa huonosti, hän ohjaa vastavirtaan,\n-- vastoin olemassaolon koneistoa, ja silloin se ei kule... Henki se on\nkuitenkin se, joka johtaa.\n\n_Karna_. Tuo teidän henkiuskonne on kyllä hyvä niille, joilla ei mitään\nole.\n\n_Puutarhuri_. Niin, -- kuka tässä lie rikas, ja kuka köyhä? -- siinä on\nmyöskin ratkaisematon kysymys.\n\n_Karna_ (keinuttaa jalkaansa). Se nyt on aivan yhdentekevää... Minä en\nnäe muuta kuin että rahoilla saa, mitä vaan tahtoo, sekä taideteoksia\nettä -- puistoja ja olin vähällä sanoa: puutarhurejakin.\n\n_Puutarhuri_. Niin, neiti! Mutta se, joka saa elää siinä, mihin tuntee\nhalunsa olevan, hän on onnellisempi kuin miksi mikään rahasäkki voisi\nhänet tehdä... Ja kun esimerkiksi voi ihailla suuremmoista näköalaa\ntuossa, --\n\n    Näyttää innostuneesti ulospäin.\n\nkoko vuonoa aina niemeen asti, ja solakkaa, korkeaa metsää, joka runko\nrungon vieressä, ikäänkuin pilaristona, koristaa rantoja, -- ja kun\najattelee, että koko tuo alue vielä joskus voi tulla kuulumaan\nkaupungille, -- niin silloin panee siihen kaiken rakkautensa.\n\n_Selma_ (hypähtää ylös). Kuuletteko, mitä hän sanoo?\n\n_Puutarhuri_. Se on itsestään selvää, -- kuuluu asiain kulkuun, että\ntuommoinen kaupunki ei salli, että sen ainoa, suuri, ihana puisto jää\nyksityisen omaisuudeksi, -- ajanpitkään.\n\n_Karna_. Vai niin, -- eikö kaupunki sitä salli! Koettakoon vaan\nanastaa itselleen meidän puistoamme! -- Niin, kyllä se on hyvin\nviekoittelevan kaunis. Näen koko sunnuntaiyleisön lastenvaunuineen ja\nvoileipäpaketteineen alhaalla käytävillä. --\n\n    Kiivaasti, nousten ylös.\n\n-- Etteköhän jo lopultakin ole tarpeeksi kastellut ja puhunut,\npuutarhuri! -- - Teidän pitäisi kiirehtiä tuonne alas toimimaan suuren\npäämaalinne hyväksi. Ei ole varmaa, että teillä enää on pitkältäkään\naikaa tässä talossa.\n\n_Puutarhuri_ (puoleksi itsekseen, kootessaan tavaransa ja poistuessaan\nkesähuoneesta). Se on menevä silleen kuin virran vetenä juosten, neiti\nhyvä...\n\n_Karna_ (kiihkeästi). Mikä ärsyttävä ylpeys! Hän ikäänkuin nauraa\nmeille sisässään.\n\n_Rouva_. Suoraan sanoen, Karna, kummastuttaa minua, että sinä aina\nantaut puhelemaan hänen kanssaan. Sinä tiedät kyllä, mihin voi johtua,\njos astuu yli rajan.\n\n_Selma_. Niin, minusta näyttää todellakin, että tuo mies on kypsynyt\nsaamaan eronsa.\n\n_Elina_. Meidän puistomme. -- Meidän puistomme, äiti!\n\n_Rouva_. Niin, tyttöseni, sitä ei todellakaan suvaita. Se on kaupungin\nsilmätikkuna... Yleisön käytettäväksi, -- jo vaan tuo ajatuskin! On\nkuin se veisi koko viehätyksen siltä.\n\n_Selma_. Niin, tiedättehän, että rikkautta aina kadehditaan. Tuommoista\nvapaasti kasvanutta Matti Rahatonta harmittaa jo sekin, kun täytyy\nkumartaa parempiosaiselle.\n\n_Karna_. Hänkö? -- kumartaa! -- Tekisi mieli koukistaa vähän sitä\nniskaa.\n\n_Rouva_. Tuolla tulee isä!... Kuulen sen siitä, miten hän -- tarttuu\nlukkoon.\n\n    Konsuli astuu sisään oikeanpuolisesta sisäovesta.\n\n_Karna_ (rientää isän luo ja vetää hänet etualalle. Kiihkeästi). Olen\nsanonut Selmalle sinun tahtovan, että äiti pesulaitoksen perustajana\nlahjoittaisi siihen tuhannen.\n\n_Konsuli_. Vai niin... No, koska sinä olet --\n\n_Karna_. Selman isä on luvannut viisisataa.\n\n_Konsuli_ (käsittäen). Vai niin, vai niin.\n\n_Karna_. Ja sitten on sinun luja päätöksesi, isä, että neiti Brönnich\nsaa paikan Naistenkodissa, hän tietysti! -- Ei Altmayer.\n\n_Konsuli_. Kyllä, kyllä, tyttöseni. Sinä sanot aivan niinkuin itsekin\nolisin päättänyt. Sinä olet ainoa voimakas koko perheessä. Vika on vaan\nsiinä, että sinusta tuli tyttö eikä poika. Sinusta olisi minulle tullut\nyhtiökumppani, sinusta! -- Sillä Ottar, hän on äitiinsä, hän, vähän\nliian hienotunteinen tähän maailmaan.\n\n    Ottaa esille kirjeen ja heiluttelee sitä.\n\nTässä on jotain sinulle, Selma!\n\n    SELMA ottaa sen ja kiiruhtaa verannalle, repii sen auki ja lukee.\n    KONSULI rouvan luo\n\nNyt tulet iloiseksi, äiti, Ottar saapuu Englannista kuudentena päivänä.\n\n_Selma_ (tulee säteilevänä). Niin todella, Orionilla.\n\n_Rouva_. Tunsinhan heti tavasta, jolla tulit, Wulffie, että sinulla oli\njokin ilosanoma minulle. Mitä ravakammin liikut, sitä enemmän rauhoitat\nhermojani.\n\n    Liikutettuna.\n\nOn niin turvallista, niin turvallista sinun luonasi, Wulffie.\n\n_Konsuli_ (sivellen varovasti hänen hiuksiaan). Niin, kun vaan saisi\nparannetuksi nuo hennot, hienot säikeet, joita ne kutsuvat hermoiksi!\n\n    Toisille\n\nMutta, elkää luulkokaan, että saatte pitää Ottarin täällä luonanne.\n\n    Kiusottaen.\n\nSinä saat tuskin nähdäkään häntä, Selma! Hän saa syventyä kokonaan\nasioihin, sieltä hän kohoaa kuin Foenix lintuna ja Yhtiömiehenä...\nSitten vasta on aika ajatella häitä, asunnon sisustamista, mitä\nmuutoksia siellä on tehtävä... Karna ja minä olimme siellä aamulla.\n\n_Setä Mads_ (herää unestaan pitkään haukotellen ja tulee venytellen\nitseään verannalle). Ohoh, -- minä näin niin ihania unia! Olin\nKaliforniassa ja löysin juuri mahtavan kultasuonen ja tutkin sitä...\n\n    Tekee liikkeen taskuunsa päin.\n\nTäytyypä melkein tunnustella, olisiko siellä vielä jotain, yksi tai\nkaksi palasta -- tai edes kultahiekkaa, että saisin aivastaa sitä.\n\n    Vetää esille nenäliinansa.\n\n-- -- Ei kuules, -- ei muuta kuin, -- hm, -- (niistää nenäänsä).\nUsein minä sitä mietin. Mitä tekisinkään, jos tulisin oikein\nupporikkaaksi, ell'en antaisi niitä teille, Wulffielle ja sinulle,\nLinda! -- En tohtisi syödä herkullisemmin, -- en juoda paremmin, muuten\ntulevat vatsavaivat! -- En saisi nukutuksi paremmin. --\n\n    Kohottaen ääntään.\n\n-- Ei vatsa tulisi paremmaksi, vaikka minulla olisi jalokivillä\nkirjailtu kultainen valtaistuin!\n\n_Rouva_ (hymyillen). Voi sinua Mads! Mads! Liikemieheksi ei sinua\nluotu.\n\n_Setä Mads_. Ei, en saanut sitä nousemaan enempään kuin niukkaan\neläkkeesen.\n\n_Konsuli_. Niukkaan!? Jos se olisi ollut suurempi, olisit kyllä\ntiennyt, miten sen hävittäisit, jos sinut oikein tunnen.\n\n_Setä Mads_. Ajatteleppas vaan, kun jaksaisi vielä tehdä kiertomatkan\ntämän maailman ympäri, helistellä rahoja ja --\n\n_Rouva_. Hyi Mads, miten sinä, vanha ihminen, puhut.\n\n_Setä Mads_. Tarkoitin vaan, arvoisa serkku, että saisin taas nähdä\nkaiken sen turhuuden, ajella vielä kerran kautta kaikkien maailman\nmarkkinain kultaisissa vaunuissa ja korkeilla pyörillä.\n\n_Konsuli_. Onneksi sinä matkustat nyt vaan ajatuksissasi, rakas Mads,\nja se tulee halvemmaksi.\n\n_Puutarhuri_ (tulee kiireesti ylös rappusia). Hra Konsuli, ne kolme\nmerimiestä, jotka kuolivat häkään tuolla laivassa, haudataan nyt\ntavallisilla juhlamenoilla. Laivan miehistö nousi maihin niemen\nkohdalla, ja kapteeni pyysi saada kulkea uuden käytäväistutuksen läpi.\nEihän kukaan voinut sitä heiltä kieltää. Se oli vanha oikotie, ennenkun\nse liitettiin puistoon.\n\n_Konsuli_. Niin, siinä meillä nyt ovat seuraukset teidän\npensasaidastanne, joka tarvitsee vielä kymmenen vuotta kasvaakseen\nsuureksi! Korkea, kaunis aita olisi kerrallaan näyttänyt ihmisille eron\nyksityisomaisuuden ja kävelyteiden välillä.\n\n_Puutarhuri_. Elkäähän toki, herra konsuli, emmehän me toki\nvoi istua täällä kuin häkissä ja lukita siihen kaikkea kaunista.\n\n_Rouva_. Surkeat vihkiäiset puistolle tuolla... Ihmisparat! juovat\nitsensä tiedottomiksi ja makaavat sitten siellä laivan ruumassa ja\ntukehtuvat häkään! Neljä aivan nuorta miestä, seisoo tässä.\n\n_Setä Mads_. Se on se neekeriviini, jota he saavat satamakapakoista. --\nSamaa lajia, joka täällä kotonakin tekee ihmiset raivoiksi ja\nhulluiksi. Puhdasta myrkkyä! oikeastaan valmistettua ja laitettua\nmeidän värillisten veljiemme virkistykseksi Afrikassa.\n\n_Rouva_. Voi, tuo kauhea juoppous, joka tekee elämän niin alhaiseksi.\n\n_Setä Mads_. Niin, Lindaseni, tässä maailmassa ei kaikki ole\nsamanlaista! Kuvaileppas vaan, kuinka tuommoista ilotonta janoista\nmiesparkaa viekoittelevat ikkunoissa semmoiset ihanuudet kuin: --\n\"Kultainen likööri\", \"Old Brandy\", \"Jamaika rommi\", \"Skotlannin\nVhisky\", \"Balaklava punssi\", \"Seitsentähden konjakki\", \"Tulikieli\",\n\"Espanjan nektari\", ja \"itse sininen tuli\", -- ja kaikki maailman\nviekoituskeinot, niin että hampaat vedeksi sulavat.\n\n_Rouva_ Mutta, mistä nuo kaikki ovat valmistetut?\n\n_Setä Mads_. Kaikenlaisista sekotuksista, katsos, -- patenteerattua\nsukkelaa kurkun kutkutinta, johon on sekoitettu hiukkasen tulta ja\ntulikiveä... Ja joka kiihoittaa siksi paljon, että hankkivat sitä niin\nkauvan kun heillä on pennikin taskussaan!\n\n_Rouva_. He siis oikein väärentävät.\n\n_Setä Mads_. Yli koko maailman suurissa tehtaissa. Täysin laillisesti,\n-- ei voi vaatia edesvastuusen notabene, kun sitä viedään vieraisiin\nmaihin.\n\n_Karna_. Siis selvää myrkynsekoitusta!\n\n_Setä Mads_ (kohauttaa kartioitaan). Myrkky ja myrkky on kaksi eri\nasiaa. Riippuu siitä... maailman pahuudesta, katsos... Voihan teekin\nlopulta olla pahaa myrkkyä. Linda valittaa kovin, kun olet seisottanut\nsitä liian kauvan.\n\n_Karna_ (liikutettuna). Mutta nehän tulevat hulluiksi siitä, se tappaa\nsekä vaimot, lapset että pojat tai nukuttaa häkään... Ja ajatella, että\nsitä harjoitetaan tehdasliikkeenä.\n\n_Setä Mads_. Katsos, mitä useammilla on edesvastuu, sitä enempi se\nhaihtuu pois!\n\n    Juhlallinen kirkonkellojen soitto kuuluu. He kuuntelevat.\n\n_Karna_. Nyt kulkee ruumissaatto kirkkomaata kohti. Me voimme sen nähdä\nsisältä huoneesta.\n\n    Naiset kiiruhtavat vasemmalle\n\n_Konsuli_ (tyynesti). Niin, Mads, mitenkä onnellisia olisimmekaan ilman\nrahoja... Nuo viinatehdasosakkeet tuottavat vähintäin kahdeksantoista,\nsanoo kahdeksantoista, -- prosenttia.\n\n    Esirippu laskee kellojen soidessa.\n\n\n\n\nTOINEN NÄYTÖS.\n\n\nSama kesähuone.\n\nKONSULI ja SETÄ MADS tulevat oikealta kesähuoneeseen.\n\n_Konsuli_ (innokkaasti selittäen). ... Ainoastaan pari sattuvaa\nsanaa... sopiva kyhäys sanomalehtiin, ymmärrätkö. Sinä kyllä osaat;\nminusta ei ole ollenkaan sellaisten fraasien pyöristelijäksi. Suurin\nosa rantakaupunkia on luultavasti nyt palanut. Nyt on vaan katsottava,\nett'eivät ala toivoa liian suurta apua onnettomuudessa meidän\nkauppahuoneeltamme. Kun vaan alusta alkain saisimme päävelvollisuuden\nsiirretyksi valtion niskoille!\n\n_Setä Mads_ (deklamoi). ... joka erityisesti on velvoitettu auttamaan\njuuri semmoisissa tapauksissa kuin tämä, jolloin vahingot ja tappiot\novat niin mahdottoman suuret, että yksityisten apu ei paraimmallakaan\ntahdolla enää riitä mihinkään. Kelpaako?\n\n_Konsuli_. Juuri niin, -- jatka vaan, Mads -- yksityisten apu ei...\nTulenhan minä tietysti paukauttamaan kelpo summan kaikessa tapauksessa\n-- onhan meillä paljon työmiehiä siellä lautavarastoillamme emmekä anna\nnolata itseämme omalla maapalstallamme! Minä teen sen mielellänikin.\nLiikemiehen täytyy osata pitää kurissa tunteensa. Sain juuri äidin\njotakuinkin rauhoitetuksi.\n\n_Setä Mads_ (deklamoi edelleen). Ja huomattava on, että pikainen apu on\ntässä kaksinkertainen apu, jos vaan semmoinen kapitalisti kuin valtio\n-- mitä sanot siihen?\n\n_Konsuli_. Minä sanon, että saat minulta sata kruunua palkaksi, Mads,\njos keksit vielä pari kaunista käännettä, -- ja hyvän loppupamauksen.\n\n_Setä Mads_ (juhlallisesti). Tässä on isketty syvä haava, jonka\nainoastaan ajan lääkitsevä käsi voi parantaa, -- kova kohtalon kolaus,\njoka tässä kukoistavassa rantakaupungissa musersi monet toiveet ja\nheitti synkät murheen varjot moneen kotiin...\n\n_Konsuli_. Ei, -- ei kelpaa, -- runollista tunteellisuutta! Semmoista\nei kirjoiteta konttoripulpetin ääressä.\n\n_Setä Mads_. No, sanotaan sitten niinkuin Wulff Wulffie -- itse olisi\nsanonut.\n\n    Lausuu napittaessaan takkiansa.\n\nMeidän on kylmäverisesti katsottava tapausta suoraan silmiin ja\nmyönnettävä se onnettomuudeksi ei ainoastaan kaupungille, vaan koko\ntälle maankulmalle, se on merkittävä aineelliseksi tappioksi, joka\nlamauttaa paljon toimeliaisuutta ja jonka seurausten torjumiseksi\ntarvitaan vuosia.\n\n_Konsuli_. Aivan niin. Siinäpä osuit! -- -- Kuuleppas, eikö ole\nomituista, -- tuommoista pientä -- miksi sitä sanoisin -- selontekoa\nyleisön edessä -- minä pelkään -- pelkään todellakin! -- ett'en voisi\npyytää omaa poikaani sitä tekemään. Siinä täytyy punnita ja tutkia joka\nsanan käänne, joka kolkka, ett'eivät ne näyttäisi tarkoittavan\nkenenkään yksityisen etua -- että voisivat pitää paikkansa vaikka\ntaivaallisen tuomion edessä. Tämä nykyajan gentlemannimainen kasvatus\nei opeta heitä käsittämään elämää taisteluna.\n\n_Rouva_ (tulee sisään liikutettuna, Ottarin, Karnan ja\nElinan seurassa). Taivaan nimessä, Wulffie! Ottar tulee juuri\nsähkösanomakonttorista ja kertoo, ett'ei ainoastaan itäinen osa\nrantakaupunkia ole tuhkana, vaan nyt palavat myöskin kirkko ja talot\ntorin varrella.\n\n_Ottar_. Onneksi ei ole ihmisiä palanut. Mutta kaupunki on toistaiseksi\naineellisesti mennyttä kalua, köyhä kuin kerjäläinen.\n\n_Rouva_. Ajatelkaa -- ajatelkaa! kaikkia noita perheitä, joilla ei ole\nkattoa päänsä päällä, -- ei muuta kuin kovat tunturiseinät.\n\n_Karna_. Tässä nyt ei auta \"ajatteleminen\", äiti! Tässä on vaan saatava\nesille meidän säästöpankki-kirjamme, niinkuin Ottar sanoi, ja annettava\njotain tuntuvaa apua. Eikö niin, isä? Äiti antakoon tuhannen, Elina ja\nminä kumpikin kolmisatasemme, jotka jouluksi saimme, ja sinä, Ottar? Ja\nsinä, setä Mads? -- ja sinä, isä?\n\n_Konsuli_ (harvaan, tyynesti). Luulenpa, Mads, että sinä annat ne sata\nkruunua jotka ansaitsit tänään. Ja minä ehdotan, että perheestä\njokainen panee apunsa jauholastiin, jonka me \"Wulff Wulffie\" heti\nlähetämme sinne ensi hätään. Täältä tulee -- kaikkiaan -- katsokaamme\n-- tulee kymmenen tuhatta kruunua. Joka on pidettävä runsaana ja\nriittävänä -- jopa suurenmoisenakin apuna yksityisestä perheestä.\n\n_Rouva_. Oi, sinä aina ritarillinen Wulffie! Sinä pakotat ihan\nitkemään.\n\n_Konsuli_ (tyynesti Ottarille). Elä vaan sano äidille, että minä sillä\ntavoin pääsen jauhoistani. Hän ei käsitä kauppoja, katsos.\n\n_Ottar_. Niin, isä, se oli jalosti tehty.\n\n_Konsuli_. Jalosti?... Jalosti? En vihaa mitään niinkuin tuota sanaa\nliikeasioissa! Niinpiankun joku alkaa jalostella, silloin sekaantuvat\nkaikki käsitteet. Jos tahdot antaa, niin anna. Jos tahdot mennä\nperikatoon, niin mene. Mutta liikeasioissa ei ole sijaa ei\njalomielisyydelle eikä tunteellisuudelle. Siellä ei voi muuta kuin\nlaskea oikein ja pitää omaa etuansa silmällä. Jalomielisyyttään saa\nhoidella toisessa kerroksessa.\n\n_Setä Mads_. Niin, niin, niin, -- minun sata kruunuani... Ei\nminullakaan ole mitään sitä vastaan, että niillä pölyytetään vähän\njauhoja yleisön silmiin, kun ne lopulta kuitenkin joutuvat\nhätääkärsivien kurkkuihin.\n\n_Selma_ (tullen kiireesti. Nähdessään Ottarin). Voi, miten olen\nodottanut sinua, Ottar! Lupasithan sinä --\n\n    Vaikenee nähdessään toiset. Pelästyneenä.\n\nOnko se hyvin vaarallista! Kotona sain kuulla ainoastaan ensimmäisen\nsähkösanoman tulipalosta... Ja sitten olen kävellyt edes takaisin ja\nodottanut vaan sinua --.\n\n_Karna_. Ah -- kuka nyt semmoisesta!\n\n_Konsuli_ (leikillisesti Selmalle). Niin, nyt on päätetty, että hän\nistuu konttorissa koko päivän. Toivon, että pian saat kävellä Wulffie\nnuoremman kanssa, joka kuuluu yhtiöön Wulffie & Poika.\n\n_Selma_ (vie Ottarin yhä enemmin etualalle, sillaikaa kun muut puhuvat\npalosta). Mutta sinähän olit ripustanut nenäliinan konttorin ikkunan\nulkopuolelle. Minä näin sen kiikarilla, niin että täytyihän minun uskoa\nsinun tulevan.\n\n_Ottar_. Tuo tulipalohan se tuli väliin.\n\n_Selma_. Tulipaloko? -- Niin, kun me sitten edes olisimme sen voineet\nsammuttaa. Mutta ajattele, mikä hauska retki meillä olisi ollut\naamulla, ennen menoasi tuonne konttoriin, jossa sinusta piti tehdä\nWulffie nuorempi! Ohhoi, -- täytyihän minun lohdutuksekseni saada tehdä\npieni retki tuonne tulevaan kotiimme... ja arvaappas, mitä minulla on\ntäällä?\n\n    Näyttää hänelle jotain.\n\n-- Sikarikotelosi ja lyijykynäsi!... Eteisessä riippui sinun harmaa\nmatkatakkisi. Minusta tuntui yhtäkkiä aivan kuin olisit sinä itse ollut\nsiellä, -- ja minä painoin pääni sitä vasten ja suutelin sitä ja tulin\ntaas hyvälle tuulelle. Usko pois, että toisenlaiset torat olisit\nsaanut, jos ei tätä olisi tapahtunut.\n\n_Ottar_. Huomenna nousemme me molemmat ylös kello kuusi ja pujahdamme\nulos, emmekö?\n\n_Selma_. Sitten otan minä sinun kellosi ja sinä otat minun.\n\n    Hän irroittaa omansa ja he vaihtavat.\n\nTuntuu niinkuin kaikki tahtoisivat sormillansa kosketella meitä ja mitä\nmeillä on... niinkuin he sanoisivat: -- no, rakastakaa nyt. Te saatte\nluvan siihen... Liike sen sallii...\n\n    Veitikkamaisesti kuiskaten.\n\nOttar! Sallivatko sinun liiketoimesi meidän pujahtaa hetkeksi\npuutarhaan. -- Sinun ja minun! -- sill'aikaa kun muut ovat niin\ninnoissaan palosta.\n\n_Ottar_ (ottaa häntä vyötäisistä). Hiljaa -- joudu, tule, -- minun\ntäytyy taas pian palata!\n\n    He poistuvat puutarhaan.\n\n_Setä Mads_ (huutaa heidän jälkeensä). Mutta, Selma, ethän sinä saanut\nkuulla viimeisiä sähkösanomia tulipalosta...\n\n    Toisille.\n\nNoilla kahdella on oma tulipalonsa vartioitavana.\n\n_Palvelustyttö_ (tulee sisään). Neiti Svane ja neiti Zinkbauer ja neiti\nSolenfeldt laitoksesta ovat täällä ja kysyvät, voisiko rouva uhrata\nedes silmänräpäyksen heille?\n\n_Rouva_. Voi, niin sopimatonta kesken tätä kaikkea. Mutta käske heidät\ntänne kesähuoneesen, Miina.\n\n_Setä Mads_. Tuli ja leimaus! -- silloin on meidän aika paeta, Wulffie.\n\n    Molemmat menevät puistoon.\n\n    Neidit SVANE, SOLENFELDT ja ZINKBAUER tulevat sisään\n    ja tervehtivät.\n\n_Rouva_ (joka istuu sohvan nurkassa, Elinalle). Aseta neideille\nistuimet, Elina.\n\n    Elina asettaa tuolit puoliympyrään pöydän eteen, ja jää\n    seisomaan äidin luo sohvan selustan taa. Karna istuu pöydän\n    ääressä, jossa kuvateokset ovat, olkihattu sylissä, jota\n    hän vaatettaa, seuraten samalla keskustelua\n\n_Neiti Svane_. Niin, elkäähän nyt vaan suuttuko meille, rouva Wulffie,\nme tulisimme niin onnettomiksi. --\n\n    Ottaa esille nenäliinan.\n\nVoi, jos te tietäisitte, mitenkä pelkäsimme, ennenkun tohdimme kääntyä\nteidän puoleenne, hyvä rouva Wulffie! -- Olemmehan me niin turvattomia.\nJa, voisihan se pian näyttää jonkunlaiselta vastustamishalulta, tai\ntyytymättömyydeltä meidän rakasta johtokuntaamme kohtaan.\n\n_Neiti Solenfeldt_. Niin, tohdin totuuden mukaan sanoa, että jos jonkun\nkuva olisi minulla sydämmessäni, kun minä kerran pääsen vapaaksi tästä\nmaallisesta majasta, ja yhdistyksen portit sulkeutuvat takanani, --\nniin --\n\n_Neiti Zinkbauer_ (väräjävällä äänellä). Mutta vanha ihminen on\ntottunut saamaan kahvinsa sekoittumattomana aamusella. Tuntuu niinkuin\nsilloin vasta heräisi eloon, ja siitä on nyt jo monta viikkoa, kun olen\nsaanut kunnon tippaa kielelleni, -- niin että vanha ihminen, kuolkoon\nhän tavalla tai toisella -- --. Ja minä nyt olen vanhin laitoksessa...\n\n    Kiihtyy uudelleen.\n\nSillä sen saatan minä rehellisesti sanoa, niinkuin seisoisin Herrani ja\nLuojani edessä, että jos siinä olisi edes kahvin tuoksuakaan, tahi\nkahvinpapuakaan siinä, niin --. Ja entä kerma! -- Jauhot, joilla ne sen\npaksuntavat, ovat kuin puurona kupin pohjalla.\n\n_Neiti Solenfeldt_ (rauhoittaen). Hys, hys, neiti Zinkbauer, -- kyllä\nvielä keino kahvin parantamiseksi keksitään, sen saatte nähdä, kun vaan\nvähän rauhoitutte.\n\n    Rouvalle.\n\n-- Hänelle sattuu väliin semmoisia kohtauksia, ett'ei hän suoraan\nsanoen voi hallita itseään.\n\n_Karna_ (astuu luokse). Tulkaa istumaan tänne minun luokseni, neiti\nZinkbauer, niin juttelemme me, sill'aikaa kun muut selvittävät asiansa.\n\n_Neiti Zinkbauer_ (lyö äkäisesti ja uhkaavasti käsivartensa\ntuolinkäsinojaan). Se johtaja, se johtaja, sanon minä, joka tärvelee\nvanhojen ihmisten kahvin. Jos vaan häntä ei Jumalan rangaistus kohtaa,\nniin --\n\n_Karna_ (lohdutellen). Saattepa nähdä, kyllä vielä saatte kahvinne. --\nTehän pidätte väkevästä?\n\n_Neiti Zinkbauer_. Väkevästä?... sehän on surkeinta, sekoitettua\nlikaa...\n\n    Huutaa.\n\nJuokoon sen johtaja itse --\n\n_Karna_ (koettaa viedä hänet syrjään toisen pöydän luo). Hys, hys, niin\n--. Katsotaanpas näitä kauniita vesivärimaalauksia, neiti Zinkbauer.\n\n_Neiti Zinkbauer_ (tulisesti). Ei, ei, ei, he tahtovat ajaa asiaa\npetoksella, -- ja niin tulee kahvi yhtä läpikuultavaksi kuin juorut...\nAivan niinkuin silloin, kun Althausen vainajaa vietiin -- Niin niin, --\nsaatiin vaan yhä enempi sikuria ja vatsavaivoja.\n\n_Rouva_. Vanhus parka!\n\n_Neiti Solenfeldt_. Voi, voi, että neiti Zinkbaueria jo voi noin\nlapsettaa --\n\n_Neiti Svane_. Voi -- tuntuu siltä kuin en saisi enää sanotuksi\nsanaakaan siitä, mitä minun piti sanoa.\n\n_Neiti Solenfeldt_. -- että voi purkaa tuommoista surkeaa sisäistä\nkatkeruutta, suoraan sanoen.\n\n_Neiti Svane_. Niin, siinä sen näkee, mikä ihmisestä tulee, jos ei\nhänellä ole todellista sisäistä rauhaa ja vanhuus ja heikkous saavat\nniin valtaansa, ett'ei hän enää voi peittää sydämmensä ajatuksia...\n\n    KONSULI nousee rappusia, puutarhurin seuraamana, jonka kanssa\n    puhelee ja kääntyy vähä väliä hänen puoleensa. Hän pysähtyy\n    kesähuoneen ovelle ja kuuntelee naisten puhetta. Puutarhurilla\n    on suuri vihko sinisiä kukkia, jotka hän laskee kädestään ja\n    alkaa puuhailla kasvien kanssa verannalla. Tässä ja seuraavassa\n    näytöksessä on hän ilman puutarhuriesiliinaa.\n\n_Neiti Svane_ (huomaa äkkiä konsulin). Mutta sitä syvempi olkoon\nkiitollisuutemme niitä kohtaan, jotka niin siunatusti ovat huolehtineet\nmeistä hankkiessaan meille vanhoille kodin ja suojan ja katon päämme\npäälle ja runsaat jokapäiväiset tarpeemme. Ei tarvitse meidän nousta\nylös neuvottomina toimeentulosta eikä panna levolle huolestuneina. Ja\nkaukana meistä jokaisesta -- sen tohdin vapaasti sanoa -- on kaikki\nvalittaminen.\n\n_Neiti Solenfeldt_ (joka myöskin on huomannut konsulin). Neiti\nZinkbauerin puheet tulivatkin niin odottamatta kuin rankkasade. Elkää\ntoki pitäkö sitä meidän mielipiteenämme, hyvä rouva Wulffie!\n\n_Neiti Svane_. Eihän tosin kukaan voi edes ajatellakaan verrata meidän\nkahviamme siihen mokka- ja javasekoitukseen, jolla te, rouva, niin\nanteliaasti ilahdutatte meitä vanhoja joka jouluna. Mutta kun juo\ntodellinen kiitollisuuden tunne sydämmessään --\n\n_Neiti Solenfeldt_. Niin, minulle ainakin tekee rouva Wulffien lahja\nhyvää koko vuodeksi, niin että tunnen mitä kahvi on, uudesta vuodesta\nuuteen vuoteen!\n\n_Karna_. Mutta sittenhän neiti Zinkbauer on oikeassa.\n\n_Neiti Zinkbauer_ (hypähtää ylös). Niin tietysti, -- siinä jouduitte\nviimeinkin kiinni valtioviisaudestanne!... Tietysti on Zinkbauer\noikeassa, sekä mitä kahviin tulee, että potaattijauhoihin kermassa...\nEntä teelehdet!... Entä kalkinsekainen sokeri, josta yhtähyvin voi\nsanoa, että se on sokerinsekaista kalkkia, -- entä se, jota johtaja\nantaa meille oikeana maalaisvoina --? Kyllä kai!\n\n_Neiti Svane_. Rakas, hyvä, rouva kulta, elkää syyttäkö tästä meitä,\n-- elkää asettako meitä raukkoja niin vaikeaan syytteesen... Hän tekee\nmeidät aivan onnettomiksi, tuo Zinkbauer!\n\n_Rouva_. Ja johtaja Wilhelmsen, josta uskoimme niin hyvää, ja jolla on\nniin suuri perhe!\n\n_Neiti Zinkbauer_. Niin, juuri hän. Siinä te sanoitte oikean sanan!\n-- perhe! -- Sinne kaikki tyyni menee. Niin se on, että kun he kuorivat\nkerman, saamme me maidon.\n\n_Karna_. Kuule, äiti, me selitämme isälle sen, niin kyllä asia\ntutkitaan!\n\n_Konsuli_ (tulee lähemmäksi). Ja-h, mitä on sanottava, hyvät naiset. Ei\npidä asettaa vaatimuksia liian korkealle. Pohjaltansa ne ovat\nainoastaan kuninkaat ja kapitalistit, jotka voivat olla varmat siitä,\nettä saavat kaiken puhtaana tässä maailmassa, maidosta, jonka lehmä\nantaa, tähän havannaan tässä.\n\n    Naputtaa tuhan sikaristaan.\n\nSen harvinaisuuden saavuttavat ainoastaan Walesin prinssi ja jotkut\nmuut.\n\n_Neiti Svane_. Niin niin, niin niin, herra konsuli! -- Suuressa\nmaailmanviisaudessanne olette te aivan oikeassa. Meidän on vaan\nsiunattava ja kiitettävä antajan kättä.\n\n_Konsuli_. Niin, eiköhän liene jotenkin vaativaista, että me\npikkuihmiset tahdomme päästä vapaiksi kaikista väärennyksistä. Niinkuin\nei kaikessa, mitä nykyaika tarjoo, olisi useampia tai harvempia\nprosentteja sekoitusta ja lisäystä! -- seurauksena kilpailusta --\nmaailman suurimmasta liikevoimasta!\n\n_Neiti Solenfeldt_. Tuntuu aina konsulin puhetta kuullessa siltä kuin\nyhtäkkiä avautuisi eteen portti, josta näkee laajalti yli oman\njokapäiväisen köyhän ajatuspiirinsä.\n\n_Konsuli_. Erityisesti naistenkodille kasvatettua ja tänne hankittua\noikeata javaa, brasilialaista tahi mokkaa, tai sokeria oikeasta\nlänsi-intialaisesta sokeriputkesta ei johtokunta paraimmalla\ntahdollaankaan voi hankkia arvoisien neitien nautittavaksi. Täällähän\nvalitetaan nyt yli koko maailman siitä samasta kalkista sokerissa ja\nsamoista värjätyistä kahvinpavuista. Johtaja, joka ostaa, valittaa,\nkauppias, joka myy, valittaa, -- laitos, joka nauttii, valittaa --\n\n_Neiti Svane_ (hätäytyneenä). Rakas, rakas rouva Wulffie, puhukaa te\nhyvä sana puolestamme konsulille, ett'ei hän pahastuisi meille --\n\n    Surkeasti.\n\nMehän olemme niin vanhoja -- ymmärryksemme niin heikko, me tulemme kuin\nlapset tänne luoksenne.\n\n_Rouva_ (liikutettuna). Sinä kuulet itse, Wulffie!\n\n_Konsuli_ (ärtyisesti, syrjään Karnalle). Lähetä heidät kotiinsa kukin\nkahvikilonsa kanssa, niin tyyntyvät kyllä.\n\n_Karna_. Mutta minusta tuntuu, että taloudenhoitoa olisi sentään vähän\ntarkastettava laitoksessa, isä!\n\n_Konsuli_. Pieni puhdistus, tarkoitat sinä... Hm, -- semmoinen\nherättäisi vaan ikävää huomiota... Ja kaikki se parin, kolmen vanhan\nneidin juttujen ja lavertelemisien johdosta --\n\n_Karna_. Jahka minä huomenna yllätän heidät kahvin ääressä, niin minä\nkyllä otan selvän!\n\n_Konsuli_. Niin, niin, -- voimmehan sitten kaikessa tapauksessa antaa\njohtajalle yksityisen muistutuksen.\n\n    Ääneen.\n\nMutta Linda, minä näen, mitä sinä ajattelet... lähettää neideille\njokaiselle kilon omaa erinomaista kahviasi?\n\n_Rouva_. Ei, mutta mistä sinä sen keksit, Wulffie!\n\n_Neiti Solenfeldt_ (nousten). Niin, sen voi jokainen totisesti sanoa,\nett'ei kukaan lähde lohdutuksetta tästä talosta.\n\n_Neiti Svane_. Rakas rouva, ja rakas herra konsuli! elkää pitäkö meitä\nsemmoisina, jotka levittelevät perättömiä valituksia ja saattavat\nrauhattomuutta laitokseen.\n\n_Rouva_. Anna minulle puutarhahattuni, Elina kulta, niin saatamme\nneitejä puistotietä, ja sinä etsit heille vähän ruusuja.\n\n_Konsuli_ (rouvan pannessa hattua päähänsä ja neitien niiatessa ja\nhyvästellessä). Ja miten on luuvalon laita, neiti Zinkbauer?\n\n_Neiti Zinkbauer_ (heidän mennessä, uhkaavasti). Niin, sen minä vaan\nsanon, että kun pakoitetaan kumartamaan ja notkistumaan mahtavien\nedessä, mitä he lienevätkin, -- ja kun lanteita alkaa pakottaa,\nniin --\n\n_Konsuli_ (mennessään oikeanpuolisesta ovesta). Hm, karaktääri...\nSemmoiset eivät vaan oikein sovi armeliaisuuslaitoksiin.\n\n_Puutarhuri_ (itsekseen, ottaessaan kukat, jotka toi tullessaan ja\nastuu sisään huoneesen). Prosentittain puhdasta, -- sepä oli mainiosti\nkeksitty ajatus! Prosentittain!... He aivan kivettyivät, nuo vanhat\nihmisparat. Ainoastaan prosentteja vaadittavana vanhurskauden\nportilla! --\n\n    Näyttää kukkia.\n\nMutta tässä näette jotain perin puhdasta, neiti Karna.\n\n_Karna_. Ettekö vieläkään ole täältä selvinnyt! Näyttää kuin tämä\npuutarhahuone lopulta olisikin puutarhuria varten eikä päinvastoin.\n\n_Puutarhuri_. Katsokaahan edes! Tämä on jotain juhlallista tämä...\n\n    Ojentaa kukkia häntä kohden.\n\nKatsokaa tätä kasvia tässä, -- niin voimakas väri kukissa, ja\nvoimakkaat, mehukkaat varret, -- kuin sotaan lähdössä!... Ei, mutta\nkatsokaa tätä! Ette milloinkaan ennen ole sitä nähnyt. Minä olen tuonut\nsen mukanani retkeltäni etelän alpeille. Ja minä olen nyt kolme vuotta\nseurannut ja kokeillut ja tutkinut sen kasvua ja koko elämää ja\nkehitystä, mitenkä se menestyy täällä pohjoisessa kylmässä\nilmanalassamme, -- olen nähnyt sen kukkivan ja antavan siemeniä, ja nyt\nse on jo mahtava kantaherra ja esi-isä --\n\n_Karna_. Esi-isä?\n\n_Puutarhuri_. Niin, ja tässä puistossa se ensiksi häänsä vietti. Mutta\nnyt olen löytänyt sen jo villiytyneenä nurmelta tuolta vastapäätä, niin\nettä näyttää siltä kuin olisi se levittänyt sukunsa jo laajemmallekin.\nToisin sanoen, se on irtautunut yksityiselämästä puistossa ja tahtoo\njuurtua pysyväksi suvuksi maahan. Se tulee aikojen kuluessa antamaan\nnurmikoillemme sinisenviolettejä värijuovia ja muuttamaan niiden\nluonnetta siitä, millaisia ne olivat esi-isäimme aikoina. Minä lähetän\nnyt kertomuksen siitä kasvitieteen professorille.\n\n_Karna_ (ivallisesti). Ja sitten luulette kai saavanne suurenmoisen\nmitalin siitä?\n\n_Puutarhuri_. Mitalin -- mitalin? Tahdotteko te mitalin, neiti, --\n\n    Ojentaa kukkaset hänelle.\n\nNiin piirrän minä muistiin, että tätä kukkaa on ensi kerran tässä\nmaassa kantanut neiti Karna Wulffie. Silloin kuuluu sekin sen\nhistoriaan.\n\n_Karna_ (ottaa äkkiä kukat ja katselee niitä; heittää ne sitten\nkiivaasti pöydälle). Maatkoot siinä siksi, kunnes isä tulee, niin\nsaatte tietää, huoliiko hän niistä nurmilleen.\n\n_Puutarhuri_ (terävästi). Niin, tietysti! --\n\n    Menee ylenkatseellisesti ulko-ovelle; mutta pysähtyy\n    ja jää katsomaan suureen puistopalloon verannan ovella.\n    Huudahtaa:\n\nTässä seisoo mammonan ylpeä tytär kaikessa kierossa surkeudessaan!\n\n    Ottaa askeleen taapäin ja tuijottaa kauhistuneena palloon.\n\n... Melkein vaan kultamöhkäle!\n\n    KARNA hypähtää nopeasti sivulle, ett'ei kuvastuisi pallonpeiliin.\n\nJos voisi ostaa yhden ainoan lämpimän, elävän sydämmenlyönnin... Mutta\nmikä on multaa, se mullaksi jää...\n\n    Poistuessaan ulos puutarhanrappuja. Hurjasti.\n\nKauhea näky... kauhea näky!\n\n_Karna_ (polkee raivoisasti jalkaansa). Hänen täytyy pois! -- Täytyy\npois!\n\n    Juoksee kellonauhan luo ja soittaa. Palvelustyttö tulee.\n\nMene konttoriin ja pyydä isää tulemaan tänne!\n\n    Palvelustyttö menee, on sulkemaisillaau oven.\n\nEi, Miina! Elä sano mitään isälle! minä menen itse hänen luokseen.\n\n    Palvelustyttö poistuu. Miettivästi.\n\n-- Hänen täytyy pois -- niin... Hänen täytyy pois!\n\n    Pudistaa epätoivoisena päätään. Vetäen henkeään.\n\nUh, sitä ihmistä! -- --\n\n    Lähestyy lasipalloa. Seisoo ajatuksissaan hetken. Muuttelee\n    asentoa pari kertaa, katsoen samalla paikkaan, jossa seisoi.\n    Polkee taas jalkaa.\n\nUh -- Äsch!\n\n    Astuu miettiväisenä pöydän hio, jossa ottaa kukat\n    käteensä ja katselee niitä.\n\nKultamöhkäle --\n\n    Heittää kukat kiivaasti takaisin pöydälle.\n\nkivettynyt metalliksi!\n\n_Elina_ (tulee sisään vasemmalta). Karna, Karna, -- oletko täällä? Äiti\ntahtoo, että tuomme tänne pullon vanhaa satavuotista madeiraa, ja\njuomme Ottarin kunniaksi, sittenkun ne ovat valmiit siellä konttorissa\nja ovat allekirjoittaneet yhtiökirjan. Setä Mads meni puutarhurin luo\nhakemaan vähän tuoreita kukkia koristeeksi. Ja sitten annetaan\npalvelijoillekin virvoituksia. -- Voi, minä olen oikein juhlatuulella\ntästä kaikesta, kuuletko! Tästähän syntyykin aivan täydellinen\nmuutos... Ajattele, kun Ottar ottaa isältä kaikki huolet, niin ei äidin\naina tarvitse hätäillä ja aina kuulostella, kun isä tulee, onko\ntekeillä jotain ikävää...\n\n    Palvelustyttö tuo sisään tarjottimen, jolla on viiniä ja laseja,\n    ja asettaa sen pöydälle. Elina järjestää ja puuhailee\n\nKuules, Miina, teidän pitää kaikkien tulla sisään onnittelemaan Ottaria\nja juomaan hänen maljansa.\n\n_Palvelustyttö_. Häntä kai kutsutaan sitten konsuliksi ja päälliköksi,\nneiti? -- Sitä olemme arvelleet.\n\n    PUUTARHURI tuo sisään kimpun ruusuja. Palvelustyttö poistuu.\n\n_Elina_ (ottaa kukat ja katselee niitä). Ihania ruusuja, puutarhuri!\n\n_Puutarhuri_. Niin, kauniita ne ovat, Elina neiti, ne ovatkin\nviimeiset, jotka tähän taloon tuon.\n\n_Elina_ Viimeiset? Mitä?\n\n_Puutarhuri_. Niin, sitä vaan, että huomenna niitä on tuomassa toinen.\n-- Rahalla saa niin monta puutarhuria kuin vaan tahtoo, ettekö sitä\ntiedä!\n\n    Karna säpsähtää. Seisoo silmänräpäyksen ja katsoo häneen.\n    Ottaa sitten, kuin tahtomattaan yhden sinisistä kukista\n    ja pistää rintaansa.\n\n_Elina_. Mitä te tarkoitatte, Hein?\n\n_Puutarhuri_ (hämmentyneenä, sammaltaa). Minä tarkoitin... tarkoitin...\nOlen tuonut niin paljon ruusuja. Tästä lähtien tuon vaan sinisiä\nkukkia...\n\n    Kiiruhtaa alas puistonrappusia.\n\n    Karna seisoo silmänräpäyksen kuin huumautuneena.\n    Hymyilee sitten ivallisesti ja repäsee kukan rinnastaan.\n\nEn ainakaan minä huoli hänen kukistaan!\n\n_Setä Mads_ (tulee sisään puistonrappusia). Aah, -- viinit jo\npöydällä!... Atlantinmeren suolaama vanha Madeira maistuu ihanalta,\nihanalta. Me vaan juomme mitään puheita pitämättä...\n\n_Karna_ (vallattoman iloisesti). Sanoppas minulle, setä Mads,\n-- Amsterdammissako vai Leedsissäkö sinulla oli se vaikea\nrakkaudentautisi? -- Sinähän paranit siitä kahdeksassa päivässä?\n\n_Setä Mads_. Elä nyt, -- se kesti paljoa kauvemmin. Se oli niitä\nsyöpäläisiä, joita ei tahdo saada millään lähtemään.\n\n_Karna_. Ja sinun isäsi täytyi sitten tulla päästämään sinua\npinteestä... Mutta se pähkinä taisi olla kovanlainen purtava, kuules\nsetä Mads?\n\n_Setä Mads_. Niin oli, -- yksi niitä pähkinöitä, joita purressa saa\nhammastaudin koko elämäkseen.\n\n_Karna_ (suuttuneesti). Sen sanon minä, että miehet ovat kurjia\nraukkoja.\n\n_Rouva_ (tulee sisään vasemmalta. Istuessaan tavalliselle paikalleen\nsohvannurkkaan). ... Eikö ole ihanaa, Elina, että me ikäänkuin vihimme\npäivän, -- uuden yhtiön syntymäpäivän, -- tällä suuremmoisella avulla\nnoille raukoille, jotka tulipalossa kärsivät!... Hyväntekeväisyydessä\non minun Wulffieni kaikkia muita edellä! -- Tiedättekö, lapset,\najattelen niin usein sitä, kuinka onnellinen koti meillä on, on kuin\nolisi se onnea kukkurallaan.\n\n_Karna_. Sinä tarkoitat, että meiltä liikenee niin paljon muille, äiti?\n\n_Rouva_. Sitähän tarkoitan. -- Ja ajattele sitäkin, mihin riittäisi\nyksityisen talon hyväntekeväisyys, jos se ei samalla olisi johtona\nmuille. Wulffie on se mies, joka pöyhkeilemättä antaa esimerkin, ja\njonka nimen jälkeen jokainen pitää kunnianaan liittää omansa listaan.\nNiin, miten paljon hän onkaan sillä tavoin tehnyt tämän kaupungin\nhyväksi -- --\n\n_Elina_ (joka katselee puutarhaan). Ottar -- tuolla ulkona... He ovat\nsiis jo valmiit... Mutta, miten väsyneeltä hän näyttää! Kyllä isä on\nmahtanut pitää häntä pihdissään.\n\n_Ottar_ (tulee avopäin, ajatuksiin vaipuneena pari askelta ylös\nrappusia. Tylysti, niinkuin ei huomaisi huoneessa olijoita). Missä,\nmissä on minun hattuni?...\n\n_Elina_ (juoksee häntä vastaan ja huudahtaa). Onnea, onnea! -- Eläköön!\n\n    Riemuissaan.\n\nMinä ensiksi sain onnitella!\n\n_Ottar_ (verannan ovella, -- herää). Jumalani tekö täällä!\n\n    Horjuen ja lattiaan tuijottaen astuu äidin luo. Hän jää siihen\n    seisomaan ja silittelee äitinsä otsaa ja poskia, äiti tarttuu\n    molemmin käsin yhä tuskallisemmin hänen käsivarteensa.\n\nVoi sinua, äiti parka! -- Äiti, äiti parka!...\n\n    Heikosti.\n\nMinusta ovat aina sinun silmäsi näyttäneet niin puhtailta. Niitä helmiä\nei kukaan voi sinulta viedä!\n\n    Valittaen.\n\nÄiti! -- Äiti.\n\n_Rouva_ (pelästyneenä). Mutta, mitä on tapahtunut, Ottar!\n\n_Karna_ (äkkiä). Voi jumalani, ett'ei vaan isä olisi!\n\n    Ryntää oikeanpuoliselle ovelle.\n\n_Rouva_ (hypähtää sohvasta. Huutaen). Isä, sanot sinä, -- isäkö?\n\n_Ottar_ (pysäyttää heidät päättävästi. Terävästi). Ei, isä voi vallan\nhyvin.\n\n_Setä Mads_. Ettekö ole voineet sopia yhtiökontrahdista... Wulffie\ntahtoo koko johdon...?\n\n_Karna_ (tulisesti). Siinä olen sinun puolellasi, Ottar, elä anna\nheidän tehdä itsestäsi nollaa. Isän tulee ymmärtää, että yhtiökumppani\nei ole sama kuin poika...\n\n_Ottar_. Yhtiökumppani? --\n\n    Pudistaa päätään.\n\n-- Ei, siksi en tule koskaan --\n\n    Heittäytyy tuolille. Hiljaa itsekseen.\n\nHäpeä!... Häpeä taloomme...\n\n_Karna_. Mutta, mitä puhetta tämä on, Ottar! Etkö sinä käsitä, että\naivan peloitat meidät?\n\n_Ottar_ (mumisee aivan epätoivoissaan). Äiti! -- Äiti!\n\n_Karna_. Puhu, Ottar! Sano, mitä on tapahtunut.\n\n_Ottar_ (istuu tuijottaen lattiaan, ja huojuu levotonna tuolissaan.\nKoettaa pakoittautua puhumaan). En voi.\n\n_Elina_ (kuiskaa pelästyneesti). Jotain, jota äiti ei kestä kuulla!\n\n_Karna_. Näethän sinä Ottar, mitenkä tämä koskee äitiin!\n\n_Rouva_ (nousee äkkiä suorana ja arvokkaana ja menee poikansa luokse).\nTotuuden tahdomme ja voimme kaikki kuulla. Mikä sinun on, poikani? --\njotain isän kanssa, sen ymmärrän.\n\n_Ottar_ (kiihoittuneena, ikäänkuin tahtoen poistaa sen itsestään).\nMeidän täytyy saada tämä kurjuus käsistämme pois... Tämä\nkuolemankirous, joka lokaviemärinä virtaa läpi talomme! -- meidän\ntäytyy, täytyy heittää se luotamme, luopua, heittää kaikki, minkä\nomistamme! -- kaikki se rikkaus, minkä olemme haalineet kokoon\nliikkeessämme, ja etsiä vaan sitä maan koloa, jossa voimme häpeämme\npeittää!\n\n_Rouva_. Minä en ymmärrä sinua, Ottar. Mutta tässä on jotain... Voi, --\nminua värisyttää...\n\n_Setä Mads_ (itsekseen). Siinä ne nyt ovat ne kahdeksantoista\nprosenttia!\n\n_Ottar_. Parasta olisi, jos salama taivaalta iskisi meidät kaikki\nkuoliaiksi yhdellä kertaa. Niin, äiti, jos olisimme voineet palaa\nkaikki tuolla kirotussa konttorissa. Ilolla olisin minä sytyttänyt\ntulen, minä -- noihin osakepakkoihin... Me omistamme niitä kahden\nmiljoonan edestä! Ja niillä ylläpidämme viinapolttimoita ja tehtaita ja\nkapakoita yli koko maailman. Näihin asti olemme me isä, sinä ja\nKarna ja Elina ja minä ansainneet niillä äärettömästi... Aina\nkahteenkymmeneenviiteen prosenttiin! -- (ivallisesti) -- jok'ikisenä\npäivänä ja yönä ihmiset murhaavat ja lyövät toisiaan kuoliaaksi\njuovuspäissään, -- ja meidän hieno perheemme, jolla on tämän kaupungin\nsiveellinen johto! me kannamme korkoja tästä helvetinliikkeestä --\n\n    Konsuli nähdään seisovan oikealla ovessa.\n\n_Setä Mads_ (kääntyen vuoroon jokaiseen naisista). Rakas, rakas, Linda.\nKarna kulta, kuulkaa toki, -- olkaa järkeviä ihmisiä... Tuota,\n-- sehän ei ole muuta kuin mitä koko maailma tekee! Jos ei Wulffie\nottanut voittoa niin otti sen toinen. Se on kuin pisara meressä...\nAtlantinmer --\n\n_Karna_ (kiivaasti Setä Madsille). Vaiti! -- Vaiti! --\n\n    Ottariin kääntyen.\n\n-- Sano, että valehtelet, Ottar! --\n\n    Polkien jalkaa.\n\n-- Olet tullut hulluksi -- raivoat!\n\n    ROUVA heittäytyy sohvaan, peittäen kasvonsa käsiinsä.\n\n_Elina_ (kumartuu hänen ylitseen, huutaa). Äiti! -- Äiti! --\n\n    Karna seisoo ja katsele Ottaria, joka istuu huojuen\n    epätoivoisena tuolissaan.\n\n_Konsuli_ (astuu sisään). Mitä mielettömyyttä tämä on! Minun täytyy\nsanoa, että minun kiihoittunut herra poikani -- ja jumalan kiitos ei\nvielä yhtiökumppanini! -- ymmärtää asettaa asiat ylösalasin! Rakas\nLinda, etkö ymmärrä, että tässä on kysymys kauppaliikkeestä, jota\nharjoitetaan yli koko maailman. Osakkeet ostetaan niiden hinnan mukaan,\neikä suinkaan sen liikkeen luonnon mukaan, sen yrityksen mukaan, johon\nse on pantu, ja -- jos se on Austraaliassa tai Patagoniassa --\nsamantekevä! -- valitaan vaan edullisimmat. Se on yksinkertainen,\njokapäiväinen pörssiasia. Kilpailu on kaupassa kaiken pohja ja\nperustus, ja siihen, josta ihmiset eivät välittäisi, siihen ovat he\npakoitetut! -- Siinä ei auta yksityisen vastustus.\n\n_Karna_ (huudahtaa epätoivoisena). Se on siis totta! Me harjoitamme\nmyrkynsekoitusliikettä!\n\n_Konsuli_. Lorua ja naisten senttimenttaalisuutta! -- Voisihan sitä\nasettua sillekin kannalle, että koko maailma on hullu! -- No, no,\nLinda, -- tule nyt järkiisi taas -- elä anna hermoillesi valtaa,\nkuuletko ..\n\n    Voimakkaasti.\n\nTotuus on kerran sanottava ja koska minun nyt kerran täytyy puhua suuni\npuhtaaksi -- niin on poika liika paljon saanut oleskella täällä luonasi\nkotimoraalin hienostutettavana ja aivan liika vähän tuolla alhaalla\nkonttorissa, jossa kone jyskyttää ja jossa nenä ei saa tottua\nvaatimaan, että joka osakkeen tulee lemuta hajuvesille.\n\n_Setä Mads_ (ivallisesti). Niin, kunhan se päivä koittaa, että kauppaa\nkäydään ainoastaan hyvää tekeväin tarkoitusten vuoksi, niin -- --. Ei,\ntäällä alkaa ilma käydä aivan liika tukahduttavaksi... Täällä on\ndeklamoitu niin paljon, että tarvitsee nukkua kokonaisen yön, ennenkun\nsaa sen mielestään.\n\n_Rouva_ (painaa kätensä rintaansa vasten ja huutaa). Wulffie!\n\n    Kaatuu pyörtyneenä sohvaan; kaikki rientävät apuun.\n\n    Esirippu laskee.\n\n\n\n\nKOLMAS NÄYTÖS.\n\n\nSama kesähuone.\n\n_Karna_ (tummassa, yksinkertaisessa puvussa, istuu liikkumatonna pöydän\nääressä, pää käsien varassa. Äkkiä nousee hän ja vääntelee niitä\ntuskissaan; -- kävelee edestakaisin aina väliin seisattuen). Olisin\nmielelläni sulkenut heidän kaikkien silmänsä, äidin ja noiden muiden,\nyhden toisensa perästä, jos kuolema olisi ollut niin armollinen, että\nolisi ottanut meidät! -- Tuo häpeän ilme silmissä, minä en kärsi nähdä\nsitä!... Ja isä! -- isä! -- Mitä ajattelee hän ja mitä tekee hän?\n\n    Huutaa.\n\n-- Jatkaa! -- Odottaa kylmäverisesti, että perhe tulisi taas\njärkiinsä!...\n\n    Pysähtyy avonaiselle verannan ovelle.\n\n-- Hän aavisti, tunsi jotakin tuo ihmeellinen mies, joka kävelee\ntuolla, -- kutsui minua mammonan tyttäreksi... Ja oli vähällä olla\noikeassa! --\n\n    Ajatuksissaan.\n\nMinä kai olisin hänen mielestään kuin mikä loiseläin ihmiskunnan\nruumiissa, jos hän tietäisi -- --\n\n    Puutarhuri ilmestyy puutarhan rappusille.\n    Karna kiirehtiessään vasemmalle.\n\n... En kestä sitä, en luullut ennen tarvitsevani välttää kenenkään\nkatsetta --\n\n_Puutarhuri_ (Karnan aikoessa avata ovea). Neiti Karna, -- sananen\nvaan!\n\n    Karna aikoo mennä ovesta.\n\nEi, ei, en nyt puhu kukista enkä puistosta, neiti... Vaan teidän\nisästänne.\n\n_Karna_ (pelästyneenä, kuiskaten). I-isästäkö --?\n\n_Puutarhuri_. Jotain, josta teidän minun nähdäkseni on oltava selvillä.\nSattuuhan joskus, että lähtee yöllä kävelylle raittiiseen ilmaan, kun\nei saa unta... Asia on vaan se, että olen nyt monena yönä nähnyt teidän\nisänne kävelevän puistossa.\n\n_Karna_ (koettaa tointua). Niin, kai on niinkuin te sanoitte, unta\nsaadakseen...\n\n_Puutarhuri_ (varovasti). Niin; mutta hän ei mene sisälle ennen kello\nkolmea, neljää... On hyvin sopimatonta, että veljenne lähtee\nasioimismatkoille juuri nyt.\n\n_Karna_ (jäykästi). Teidän ei suinkaan tarvitse vaivata itseänne\nhuolehtimalla isästä. Miehellä, jolla on niin laaja liike, on tietysti\naina jotain ajateltavaa.\n\n_Puutarhuri_. Ymmärtäkää toki, ett'ei minun päähäni pistäisi vartioida\nhäntä, joll'en olisi huomannut, niin huomannut, neiti, että siinä oli\njotain omituisempaa. En voi vapautua tunteesta, että häntä on kohdannut\nsuru, jota hän ei jaksa kantaa. Hän kävelee ja pysähtyy, kävelee ja\npysähtyy, toistaen aina samaa sanaa tai huudahdusta.\n\n_Karna_. Sanaa?... Huudahdusta?... Ja sitten?... Ja mitä -- olette\nkuullut?...\n\n_Puutarhuri_ (terävästi, päättävästi). En mitään ole kuullut. En mitään\ntiedä -- enkä mitään tahdo tietää.\n\n_Karna_. Niin -- ette tahdo tietää...\n\n    Epätoivoisena.\n\n-- Niin, sellainen on asema!... On asioita, jotka eivät siedä päivän\nvaloa, joista täytyy kääntyä pois. --\n\n    Huudahtaa.\n\n-- Niin, joiden kanssa voi elää!\n\n_Puutarhuri_. Niin, me pelkäämme maailman tuomiota, neiti Karna,\nse on syöpynyt veriimme. Onko omatuntomme paha vai hyvä, se tulee\noikeastaan kysymykseen vasta toisessa sijassa.\n\n_Karna_ (itsekseen). On sellaisia suruun tuomituita.\n\n_Puutarhuri_. Luonto on täynnä lääkelehtiä. Ihmisten puheet ja\npanettelut haihtuvat siellä kuin kaste. Sillä on uudet ilonsa joka\npäivä ja se antaa meille sen innon ja illusionin, jota tarvitsemme,\nett'ei elämämme juoksisi aivan kuiville.\n\n_Karna_. Lääkkeitä? -- Lohdutusta? -- Niin, kun tahtoo lohdutusta, --\ntahtoo unhotusta! -- Nyt tiedän, miltä köyhästä tuntuu, kun rikas\npuhuu!\n\n_Puutarhuri_. Te olitte isänne jumaloima voimakas tytär. Ja sitten\najattelin, -- ehkä hän kuitenkin rakastaa tytärtään enempi kuin --\n\n    Vaikenee hämillään.\n\n_Karna_. Kuin kultaista vasikkaa, tarkoitatte, -- sanokaa suoraan vaan.\n\n    Puistaa epätoivoisena päätään.\n\n_Puutarhuri_. Minä ajattelin enempi sitä, mitenkä hellästi te\nrakastitte häntä.\n\n_Karna_ (itsekseen). Minä ihailin sokeasti isääni!\n\n_Puutarhuri_. Ja tämä teidän isänne hän tarvitsee nyt apua ja\njohdatusta tielle, joka voisi antaa hänen sielulleen rauhan.\n\n_Karna_. Minun pitäisi koittaa, miten kallisarvoinen olisin hänelle,\nniinkö tarkoitatte? -- Niinkuin en minä tietäisi, että repisin hänen\nsydämmensä kahtia, jos hän uhraisi kaiken sen, minkä minä vaatisin\nhäneltä.\n\n    Kiihkoisena.\n\nMeidän täytyy pestä, pestä likaantuneet kätemme. Kaikki -- kaikki pois!\nEi saa jäädä rihmaakaan! --\n\n    Hiljaa.\n\n-- Sitten olen kai kyllin köyhä --\n\n_Puutarhuri_. Voimakas tahto on vahva puu, jota ei myrsky kaada. Ja\njuuri synkimmässä pimeydessä, neiti Karna...\n\n    Reippaasti.\n\nTeidän isänne tulee puistotietä tänne... Ettekö voisi koettaa --\n\n_Karna_. Ei, ei, ei nyt -- ei nyt...\n\n    Kiiruhtaa vasemmalle.\n\n_Konsuli_ (nousee hitaasti puistonrappusia. Hän on kalpean ja\nrasittuneen näköinen ja pyhkii yhtämittaa nenäliinalla otsaansa. Sisään\ntultuaan vaipuu hän tuoliin ja istuu mietteissään). ... Kun vaan voisi\nolla ajattelematta, -- kun saisi kunnollisesti nukutuksi! -- Mutta se\nhyörii ja pyörii ja kiertää taas esiin. Lopuksi minä saan koko\nviinahullun ihmiskunnan kintereilleni.\n\n    Nousee kiivaasti ja pui raivoisasti nyrkkiään\n    vasemmalle ovelle päin.\n\n... Korkeasti kunnioitettu, korkeasti kunnioitettu, korkeasti\nsiveellinen perhe, -- onhan se oikeastaan kokonaisen elämän työ!\n\n    Vetää sanomalehden esille taskustaan, levittää sen ja lyö siihen.\n\nSe on pörssikurssia kaikki tämä ja osakkeita kaikessa siinä, minkä\nihmiset vaan keksivät panna liikkeesen. Mutta minä en saa liata käsiäni\nsiinä, ennenkun olen tutkinut onko se oikein, se tai se! --\n\n    Silmät kattoon luotuina.\n\nMuuten saan omalletunnolleni vainajat ja sairaat ja kaiken maailman\nsynnit ja surkeudet.\n\n    Kävelee edestakaisin ja pysähtyy taas.\n\nJa täällä olen kuin olisin tyhjää ilmaa perheelleni. Talo on kuin\nkiinniruuvattu ruumiskirstu, täynnä ummehtunutta pahaa hajua...\n\n    Vaipuu voimatonna tuoliin takaisin.\n\n_Elina_ (tulet hiljaa ja varovasti sisään vasemmalta. Katselee\nympärilleen. Hiipii isän luo ja kiertää käsivartensa hänen kaulaansa.\nHiljaa). Isä... isä!\n\n    Konsuli katsoo kuin villiytyneenä häneen. Elina tuskallisesti.\n\nIsä, kuule... Isä, minä näen, miten paha sinun on olla.\n\n_Konsuli_ (kumeasti). Entä äitisi --?\n\n_Elina_. -- Ei ole hänenkään hyvä, isä... nuo kovat\nhermonpuistatukset --\n\n_Konsuli_ (puoleksi nousten. Kovaa). Pelosta, että minä näyttäydyn\novessa...\n\n    Heittäytyy taas tuoliin ja vaipuu mietteihinsä. Hän hivelee\n    otsaansa, niinkuin olisi hänen vaikea koota ajatuksiaan.\n\n-- Ja sen hyväksi luovutan omaisuudestani kokonaista koline sataa\ntuhatta...\n\n_Elina_. Minkä hyväksi, isä?\n\n_Konsuli_. Enkö sitä sanonut? -- Sano äidillesi, että minä perustan\nsairaalan niitä ihmisiä varten, joiden elämän onnen juoppous on\nturmellut: Sano se äidillesi, kuuletko, -- ja että hän saa, minkä\ntahtoo.\n\n    Kuiskaten puoleksi kuin unessa.\n\nMutta tiedä se, pikku Elinaseni, että se on maksanut melkein verta.\nKolme sataa tuhatta kruunua! -- jonka ansaitsemiseen ja kokoamiseen\nolen saanut panna koko miehuuteni voiman ja työ-innon... Tuntuu melkein\nkuin täytyisi ne leikata omasta lihastaan... Mutta sairaalan hän saa!\n-- Sano se äidillesi. Etkö luule, että hän tulee siitä iloiseksi?\n\n_Elina_. Kyllä, isä. Hän puhelee nyt vaan vanhasta naistenkodista,\njonka sinä olet perustanut. Ja yöllä hän oli nähnyt unta, että hän\nmakasi ja katseli läpi sen pienien ruutujen ja yli lehmusten latvojen.\n\n_Konsuli_ (katkerasti). Jaha jaha, -- minä ymmärrän. Vai sinne hän nyt\nhalaa. Sitä laitosta olin minä panemassa alkuun ilahduttaakseni häntä\n-- jo kauvan ennenkun, ennenkun no niin -- no niin -- -- --\n\n    Vaipuu taas kokoon. Ikäänkuin ajatuksissaan -- tuttavallisesti.\n\nKuule, Elina -- niinkö on, -- niinkö on, kuuletko... Karna istuu niin\nvarjossa siellä ruokapöydässä... Sinäkö siinä --? Minusta näyttää kuin\nolisi hän saanut harmaita hiuksia.\n\n    Katsoo kysyvästi häneen.\n\n_Elina_ (tuskallisesti). Ei toki, isä --\n\n    Heittäytyy itkien hänen kaulaansa.\n\nRakas isä kulta!\n\n    (Juoksee nyyhkien ulos.)\n\n_Konsuli_ (katselee sekavana hänen jälkeensä). He, he, he -- onhan\nniinkuin huoneessa ei olisi ilmaa...\n\n    Koputetaan oikeanpuoliselle ovelle. Hän oikasekse suoraksi.\n\n_Rambeck_ (astuu sisään). Suokaa anteeksi, herra konsuli; mutta en\nlöytänyt teitä konttorista. Ja sitten tulin ajatelleeksi, että hyvä\nloppusuoritus ei milloinkaan tule sopimattomaan aikaan.\n\n_Konsuli_ (hajamielisesti). Hyvä loppusuoritus?\n\n_Rambeck_ (salaperäisesti, puoliääneen). Tahdoin vaan sanoa teille,\nettä viinatehtaan osakkeet Shluysissä ovat kohonneet kuusi, sanoo kuusi\nprosenttia. Nyt ovat ne kohonneet kahteenkymmeneen viiteen ja kuuteen\nnekin, ukkoseni!\n\n_Konsuli_ (nopeasti, kiivaasti). Ne myöskin!\n\n_Rambeck_ (asettaa sormet suulleen). Niinpä niin. Nuo, jotka aina vähän\nhorjuivat, te tiedätte, ne ovat nyt nekin seuranneet jälestä...\n\n    Hieroo käsiään.\n\nSitä menoa mennen ei liike pysähdy noihin kahteenkymmeneen viiteen. Me\nkohta valloitamme markkinat toistensa perästä yli koko maailman.\n\n_Konsuli_ (raskaasti). Niin, kun vaan keinottelee ihmisten huonoilla\nintohimoilla, niin kyllä silloin kultaa virtaa... Mutta, jos nyt\ntahtoisi päästä vielä pitemmälle, kuuletteko -- jos tahtoisi saada\nosakkeita taivaan valtakuntaan? Siellä ovat korot niukemmat, Rambeck.\n\n_Rambeck_. Minä pyytäisin teitä toimimaan enemmän liikemiehen tavoin --\nyksi asia kerrassaan!\n\n    Kävelee kiivaasti edestakaisin, -- tehden liikkeitä\n    ikäänkuin soittaisi kädellään.\n\nKuusi, kuusi, kuusi, kuusi prosenttia kohonnut, se kuuluu kuin\nkellonsoitolta. Tiesin kyllä ilahuttavani teidän korvianne, konsuli.\n\n_Konsuli_ (ajatuksissaan). Nuo uudet kuusi prosenttia, ne edustavat\nnekin hyvän määrän ihmisonnea, kuuletteko.\n\n_Rambeck_. Ei voi välittää siitä, mitä kuussa tapahtuu. Siitä, mitä\ntapahtuu toisessa maanosassa, Patagoniassa tai Mesopotamiassa, ei\nmeidän tarvitse sen enempää välittää.\n\n_Konsuli_ (nousee). Niin ajattelimme ennen aikaan.\n\n    Tarttuu käsillään päähänsä.\n\nOn kuin olisi kulunut pitkä aika...\n\n    Tointuen.\n\n-- Kuulkaa, Rambeck, tahdotteko vapauttaa minut näistä osakkeista -- al\npari -- vähän kerrassaan -- kaikista!\n\n_Rambeck_ (säpsähtää ja katselee häneen ihmeissään). Teette pilaa,\nkonsuli Wulffie! --\n\n    Rähähtää nauruun.\n\n-- Al pari! -- Voisihan vaatia teitä pysymään sanassanne.\n\n_Konsuli_. Minun täytyy sanoa teille, Rambeck, että tuntuu kuin olisin\nsaanut vatsavaivoja niistä. Minä taisin ahmia niitä --\n\n    Nauraa mielipuolen tavoin.\n\n... On aivan kuin olisin saanut tunnon vaivoja --\n\n_Rambeck_. Vai niin? Vai niin?... Hm, -- hm --\n\n    Nyökäyttää päätään.\n\n-- Soo, soo? -- hm, hm --\n\n    Itsekseen.\n\nJotain osakkeissa, joka -- jotain, josta on saanut vähän vatsanvaivoja?\nMitä hullua se voisi olla -- --? So, so! Lähden sähköittämään itään ja\nlänteen...\n\n    Rientää.\n\nHyvästi, kunnioitettava herra! --\n\n    Mennessään kiireesti ulos.\n\nToivon parannusta vatsavaivoista!\n\n_Konsuli_ (kävelee hitaasti edestakaisin. Kello soi. Hän kuuntelee). Ei\nole tavattavissa, ei.\n\n_Selma_ (tulee kiireesti. Hyvin liikutettuna). Palvelustyttö ei aikonut\npäästää minua sisälle; mutta minä tulin ilman luvatta...\n\n    Epätoivoisesti.\n\nMinä en ymmärrä, mitään, en mitään, ainoastaan -- tämän, -- tämän.\n\n    Ottaa esille kirjeen.\n\nMitä tämä merkitsee, konsuli Wulffie? Palvelustyttö sanoo rouva\nWulffien olevan sairaana, enkä minä ole puhunut kenenkään kanssa,\nsittenkun Ottar lähetti minulle tämän lyhyen kirjeen siitä, että hänen\näkkiä täytyy matkustaa pois asioissa.\n\n_Konsuli_. Asioissa?! Asioissa?... Hm, hm... Me olemme muuten sopineet\nsiitä, että Ottar ei sovi käytännölliseen liike-elämään... Hän saa\nmyötäjäisensä ja sitten perintönsä. Ei, ei, ei sinun tarvitse noin\ntuijottaa minuun...\n\n    Ivallisesti.\n\nSinä saat hänestä mitä hienotunteisimman ja arimmasti siveellisen\nmiehen.\n\n_Selma_ (epätoivoisena). En mitään -- en mitään käsitä enkä ymmärrä --\nainoastaan tämän tämän --\n\n    Ojentaa kirjeen hänelle. Purskahtaa itkuun.\n\nSelittäkää minulle, selittäkää minulle... Raskas kohtalo, kirjoittaa\nhän, on antanut hänelle elämäntehtävän, johon tarvitaan jakamaton mieli\nja hänen kaikki voimansa, -- voidakseen kääntää mielipiteet\nlikemaailmassa toiselle tolalle.\n\n_Konsuli_. Elämäntehtävän? Elämäntehtävän? -- He, he, he, rahat\ntaskussa, -- voi harjoittaa sitä yhtä hyvin kuin muutakin urheilua.\n\n_Selma_ (ankaran nnelenliikutuksen vallassa, -- huutaa). Hän matkustaa,\n-- matkustaa ainiaaksi tästä maasta. Ja minun luotani! -- minun!\n\n_Konsuli_ (päätään pudistaen). Ainiaaksi, -- pah!\n\n_Selma_. Minun luotani --! Hänen omatuntonsa ei salli hänen viedä\nvaimoansa kaikkiin niihin vastoinkäymisiin ja uhrauksiin, jotka nyt\ntulevat hänen osakseen.\n\n_Konsuli_. Matkustaa?... Matkustaa, sanot sinä?\n\n_Selma_. Kirje on pantu postiin Englannissa, silloinkun hän nousi\nAtlantin laivaan.\n\n_Konsuli_ (huutaa). Ottar! -- matkustanut maasta pois! ijäksi -- minun\npoikani! -- -- --\n\n    Huojua ja tarttuu tuoliin.\n\n_Selma_, Mutta selittäkää, selittäkää!\n\n    Katselee hetken epätoivoisena häntä.\n\nJumalani, oi Jumalani, ei hänkään ymmärrä, -- ei tiedä...\n\n    Ulos ovesta, huutaen.\n\nOttar! -- Ottar!...\n\n_Konsuli_ (synkästi). Niin selitä, selitä... Nyt pakenevat ne joka\ntuulen ajamina --\n\n    Tarttuu molemmin käsin päähänsä, huudahtaa tuskasta\n    ja horjuu ulos.\n\n_Tohtori_ (tulee vähän ajan päästä sisälle vasemmalta, Setä Madsin\nseurassa). Niin hermot...\n\n    Pudistaa päätään.\n\n... Nyt hänellä on sekin hullu päähänpisto, että hänen heikkoutensa\nvaatii täydellistä yksinäisyyttä; hän vaan ikävöi rauhaa! -- Jaha,\nniinkuin ei hermojen elastillisuus tarvitsisi jonkunverran vahvistusta.\nJos ne saavat liiaksi tuota hyvää lepoa, niin autuuteni kautta\nnukahtavat ne ainiaaksi. Koetin taas tänään kiihottaa niitä\nnaputtamalla pöytään, mutta aivan ilman vaikutusta. Ei ainoatakaan\nhyvää merkkiä. Veltostumisen merkki... Ei edes pienintä ilmettä siitä,\nettä hän koetti voittaa itseänsä, ei vaikuttanut mitään --\n\n_Setä Mads_ (hämmästyen). Mitä, mitä? -- onko se muuttunut\nparannuskeinoksi tämä hiton ikävä ja väsyttävä, joka -- joka --\n\n_Tohtori_ (tyytyväisesti). Hän oli aina valitellut, minun mentyäni,\nniin juuri. Niin, nähkääs, sattuu väliin, että lääkärin täytyy osata\npetkuttaa, jos sairas on liian arka. Hänen hermonsa ovat olleet\nkokeiluni esineenä. Minä olen niin sanoakseni asteittain mitannut ne\njoka aamu kokeilun jälkeen. Mutta, minä uskon tämän teille sen vuoksi,\nettä tauti on saanut uuden käänteen. Hänen silmissään on omituisen\nraskas, alakuloinen ilme -- hän ei vastaa mihinkään kysymyksiini...\nEttekö te, arvoisa herra, voisi johtaa minua, hänen ja talon vanhaa\nystävää ja lääkäriä, oikeille jälille?\n\n_Setä Mads_. Jälille? -- Jälille? --\n\n    Niistää nenäänsä erityisen vitkallisesti.\n\n_Tohtori_. On tainnut tapahtua jotakin, josta --. Teidän täytyy se\nuskoa minulle, herra Mads. Vaikka se olisi jotain erityisen vaikeaa. Te\ntiedätte, että minä vaikenen kuin hauta.\n\n_Setä Mads_ (omituisella äänenpainolla). Niin tietysti, -- tietysti --\n\n    Itsekseen.\n\n-- Kaupungin salainen posti.\n\n_Tohtori_ (?varovasti). Ei suinkaan ole purettu --? -- -- kihlausta,\ntarkoitan, Ottarin ja Selma Reinskougin välillä? -- Hän matkusti niin\nomituisen äkkiä taas pois ja Selma näytti niin itkettyneeltä harsonsa\ntakaa, kun tapasin hänet tänään.\n\n_Setä Mads_. Vai niin -- tämä kaikki on kaupunkilaisista ihmeellistä?\n\n_Tohtori_. Kaupunkilaisista? -- Kaupunkilaisista? --\n\n    Itsekseen.\n\nVai niin, -- vai siinä se siis puristaa!...\n\n    Ääneen.\n\nTe kyllä tiedätte, että minä olen viimeinen välittämään siitä, mitä\nkaupungissa juorutaan ja puhellaan... Mutta muuten, -- suoraan sanoen,\n-- siellä puhutaan siitä kaikissa piireissä ja lausutaan yleistä ja\nsuurta ihastusta niistä tavattomista summista, joita konsuli näinä\npäivinä niin odottamatta on lahjoittanut sekä merimieskodille että\nkaupungin yksityiselle vaivashoidolle. Siellä on myöskin meidän kesken\nja suurimpana salaisuutena! -- käymässä tuuma, että olisi pyydettävä\nkonsulin suostumusta hänen muotokuvansa ripustamiseksi Pörssiin. Lista\noli jo täyteen merkitty eilen, heti samana aamuna.\n\n    Panee hatun päähänsä.\n\nNiin, hyvästi sitten. Hyvästi, herra Mads...\n\n_Setä Mads_ (saattaessaan tohtoria ovelle). He, he, he, vai niin, vai\ntodellakin, -- todellakin...\n\n    Yksin.\n\nRipustavat hänen muotokuvansa Pörssiin. Näyttää pikemmin siltä kuin\ntahtoisi hän ripustaa itsensä jonnekin täällä kotona... Sikamaista\nmuuten, tuo arvelu, että se olisi kihlaus, joka -- -- Muuten on tämä\nkovin, kovin ikävätä. On kuin olisi meritaudissa. Ja kaikki\nnäyttävätkin merikipeiltä... Tämmöinen kohtaus! -- sen täytyy loppua\nkerran. Eihän nyt sentään tarvitse kutsua pappia ja hankkia hautajaisia\nja mennä maan alle senvuoksi, että huomaa omistavansa liian paljon\nrahoja!...\n\n_Elina_ (pistää päänsä vasemmasta ovesta. Huolestuneella äänellä). Eikö\nisä ole täälläkään?\n\n_Setä Mads_. Ei ole.\n\n_Elina_ (huutaa sisähuoneeseen). Hän ei ole täällä, Karna! -- Minusta\ntuntuu, että se voivotteleminen kuuluikin rappusilta tai käytävästä --\n\n    Poistuu taas.\n\n_Konsuli_ (tulee oikealta ovesta. Hiljaa varovasti). Ei kai sinulla ole\ntulitikkuja, Mads --?\n\n_Setä Mads_. Tulitikkuja... Tulta sikariin... Ei katsos, siitä asti kun\nminut kiellettiin tupakoimasta, ei minulla ole milloinkaan sitä tavaraa\ntaskussa. Tarpeet vähenevät ja ikävyys lisääntyy.\n\n_Konsuli_ (puoliääneen). Sinä olet oikeassa, Mads, minulla täytyy olla\njoku, johon luotan, joku luja lähtöpiste. Naisista ei minun tarvitse\nhuolehtia.\n\n_Setä Mads_ (suuttuneesti). Ei, nyt menee tämä jo liika pitkälle. Elä\nnyt koeta uskotellakaan ketään, että epäilet omaa perhettäsi, mies.\nMinä sanon sinulle syyn kaikkeen tähän, minä! Sinulla on vatsakatarri;\nsama, joka minullakin on. Sinun täytyy lakata tupakoimasta, sinunkin,\nukkoseni, jos vähänkin toivot pääseväsi rauhaan... Sen minä sanon, että\nvatsakatarri sinulla on. Ja kun sitten yöllä makaat ja mietit ja näet\nkaiken liioiteltuna ja pikimustana, niin riittää sitä vielä\npäiväksikin. Sinä et osaa vaan sitä hoitaa. Karlsbaderia sinä\ntarvitset.\n\n_Konsuli_ (vetää syvään henkeä. Tuttavallisesti). Johtuu niin paljon\nmieleeni... tämmöisen raa'an nousukkaan kuin minun ei olisi milloinkaan\npitänyt naida semmoista, jolla on liiaksi paljon vanhaa sivistystä\nveressä. Siitä ei milloinkaan synny hyvää. Siinä on kaksi omaatuntoa,\nsiinä.\n\n    Kuiskaten.\n\nJa hänen hienompi omatuntonsa voittaa ja saattaa minut epätoivoon.\n\n_Setä Mads_. Johan sinä taas puhut pahaa perheestäsi, -- Lindasta! Ja\nusko nyt toki kerran, että Karlsbaderia, Karlsbaderia, Karlsbaderia\nsinä tarvitset! ja sitä tarvitsee sekä ruumiisi että taloutesi. Usko\npois, koko maailma muuttuu yhdellä kertaa kuin taivaanvaltakunnaksi...\nJa sitäpaitsi, Wulffie, tuolla tuulella ollessasi saatat vahinkoa sekä\nitsellesi että lahjoituksellesi, se ei ole ekonomiiaa, se --\n\n_Konsuli_. Sen sanot sinä, kun et tiedä, mitä merkitsee, hyvä, kunnon.\nMads, että väkijuoma-osakkeet ovat kohonneet kahteenkymmeneen viiteen\nprosenttiin. Maailma ei enää kestä väärennystä yli neljännen osan,\nalkoholi voi pian syttyä tuleen. Niin ymmärrät sinä hyvin, minkätähden\nsemmoinen kuin minä, joka nyt anniskelen pian kaikissa maissa ja yli\nkoko maailman, en voi kylliksi tarkkaan varoa tulitikkuja! -- Ja\nsitäpaitsi -- minä (laskee kiihkeästi sormillaan) -- Sokeri\nväärennettyä, kahvi väärennettyä, tee väärennettyä, kaakao\nväärennettyä, tupakka väärennettyä, maito väärennettyä, voi\nväärennettyä, viini väärennettyä, tapeetit väärennettyjä, -- kaikki,\nkaikki, yksin huoneetkin, joissa asumme, -- ainoastaan paperimassaa, --\nniin että herramme kohta täytyy sylkeä koko tämä kurja maamöhkäle\nsuustansa.\n\n_Setä Mads_ (änkyttää). Sinä, sinä, sinä peloitat minua, Wulffie. Sinä\npuhut niin, että minä aivan -- aivan --. Kuulisitpa vaan itse, mitä\nsanot!\n\n_Konsuli_. Kun en vaan olisi tullut katsoneeksi taakseni konttorin\novessa -- siellä oli ihmisiä päällekkäin konttoripöydän tasalle ja ne\nkiemurtelivat, päät ja niskat taapäin väännyksissä, niinkuin olisi\nniiden ollut vaikea hengittää -- olivat häkään tukehtuneet... Hm-m,\nminä tiedän kyllä, minkälaatuisia ihmisiä ne olivat, ja mitenkä ne\nolivat joutuneet perikatoon. Tulitikku vaan tuleen siellä sisällä, ja\nusko pois --. Niin, lähellä olimme me tuomiopäivää, mutta minä\npaiskasin oven kiinni, minä.\n\n_Setä Mads_ (itsekseen, peläten). Mutta hänhän on hermokuumeessa, --\nhurjia mielikuvitelmia! -- Täytyy hakea tohtoria -- lähettää vaunut --\n\n    Viittilöi PUUTARHURILLE, joka nousee rappusia.\n    SETÄ MADS katsoo avutonna häneen.\n\n_Puutarhuri_ (Setä Madsille surullisesti päätä puistaen). Minä olen jo\nkauvan huomannut asiain olevan huonosti; mutta selvästi ymmärsin sen\nvasta yöllä, kun hän tahtoi sulkea suihkulähteen tuolla senvuoksi, että\nse myrkyttää maailman.\n\n    On menevinään työhönsä, samalla tarkastaen konsulia.\n\n_Setä Mads_ (epätoivoissaan). Toivotaan parasta, -- että se vaan on\njotain ohimenevää -- vatsasta johtuvaa, -- jotain, joka estää häntä\najattelemasta.\n\n_Konsuli_ (seisoo ja tuijottaa oveen oikealle. Hiljaa). Kun vaan saisit\nminut viedyksi tuon vanhan naisen ohitse, joka koko ajan istuu ja\nkatselee minua, hänellä on ollut poika, joka -- --\n\n    Salaperäisesti.\n\nMinä uskon sinulle yhden asian, Mads, -- sinulle ainoastaan. Ei kukaan\nsaa sitä tietää! -- Ottar löi minua --\n\n    Koettaen päätään kuin tuskaa tuntien.\n\n-- Tänne jonnekin aivoihin, ennenkun hän matkusti Ameriikkaan...\n\n_Karna_ (tulee vasemmalta, ikäänkuin jotain etsien). Eikö hän ole\ntäällä --?\n\n_Puutarhuri_ (astuu nopeasti häntä vastaan ovessa). On, neiti Karna...\nMutta teidän ei pitäisi tulla sisään tänne -- nyt. Hänen mielensä on\nniin kiihoittunut... Minä pelkään, -- minä olen niin huolissani --\n\n    Koettaa saada häntä poistumaan.\n\n-- Minuun te voitte luottaa, tiedättekö -- aina --\n\n_Karna_. Voi, ei, ei, meidän täytyy saada puhua, isän ja minun.\n\n_Konsuli_ (ojentaa huudahtaen käsivartensa Karnaa kohti). Auta, auta\nminua, kuuletko, Karna! --\n\n    Hengittäen keveämmin.\n\n-- Olinhan aivan unhottanut, että minulla on tytär... Karna ja minä, me\nkaksi!\n\n_Karna_. Ethän voi sanoa meille sen iloisempaa, isä, kuin että otat\nasian mietittäväksesi!\n\n_Konsuli_ (puistaa päätään). Hys, hys, ei se ole niin helppoa kuin\nluulet, -- olkaamme kaikella muotoa kysymättä näiltä tunkeilevilta\nihmisiltä, mikä on ollut syynä heidän kunkin kuolemaansa.\n\n_Karna_. Isä, isä parka! -- Minä tiesin kyllä, että kun se kerran\nselviäisi sinulle, vaikuttaisi se voimakkaammin sinuun kuin kehenkään\nmuuhun. Sinä et ole tottunut näihin sallisiin myrskyihin, -- olet\njoutunut kaikkeen tuohon hirvittävään sitä ajattelematta, niinkuin\nmuutkin liikemiehet.\n\n_Konsuli_ (jatkaa). ... Jos nuo ihmiset saavat vastata, voipi täällä\nsyntyä ilmaa, kaksikymmentäviisi prosenttia alkoholia ilmassa!\n\n_Karna_ (huolestuneesti). Elä nyt noin liioittele, isä -- se on\nsairaaloista.\n\n_Konsuli_. Täällä hiipii ihmisiä esiin sekä katosta että seinistä -- --\njos ne vaan voisivat puhua.\n\n_Karna_ (lohduttaen). Kaikkihan on niin selvää ja yksinkertaista,\nisä... Emme voi olleita asioita toisiksi muuttaa. Mutta kyllä muuttaa\nelintapamme -- käyttää koko omaisuutemme sovittaaksemme... esimerkiksi\nrakennutamme valoisia, terveellisiä asunnoita ja iloisia koteja\ntyöväelle yli koko maan niin pitkältä kuin varoja riittää. Mitä sanot\nsiihen, isä?... Ja puisto --\n\n    Katsahtaa tahtomattaan Heiniin. Syvään huoaten.\n\nKun se kerran on valmiina, annetaan kaupungille, suomaan iloa ja lepoa\nnoille, jotka tulevat tomuisilta kaduilta ja auringottomista kodeista,\nja humisemaan luonnon raikasta ilmaa heihin... Se voisi parantaa paljon\nsiitä, mitä on rikottu.\n\n_Konsuli_ (itkee). Rakkahin tyttäreni, surun päivänä sinä et minua\ntuntenut, poljit minua kovalla kantapäällä...\n\n    Hellästi.\n\nOman isäsi ilo olit sinä. --\n\n    Hypähtää ylös, raivoaa.\n\n-- Minä sanon sinulle, Wulff Wulffie tulee toimeen ilman sinuakin --\n\n    Jää seisomaan ja tuijottamaan jotakin, joka yhä enemmin ja\n    enemmin kiinnittää hänen huomiotaan. Huutaa tuskallisesti.\n\nAuta minua, kuuletko sinä, Karna, -- nyt ne taas alkavat elää, --\nkömpivät ja sukeltavat esiin joka kolosta heittäytyäkseen minun\npäälleni. -- --\n\n    Väristen.\n\nMutta nuo äänettömät kalpeat naiset ovat kaikista pahimmat. Ne eivät\nvirka mitään; mutta niin kovat ovat heidän katseensa, -- ne ovat\nkuiville itkettyneet --\n\n_Karna_ (suuressa tuskassa). Voi, isä, isä, -- etkö ymmärrä, että se on\nvaan sinun kiihoittunut mielikuvituksesi!\n\n\n_Konsuli_ (säpsähtää, pelästyen). Mutta mitä tämä on? Mitä tämä\nmerkitsee? Täytyykö heidän ruumissaattoineen kulkea tätä tietä, --\nkaikkien, jotka ovat juoneet itsensä kuoliaiksi maalla ja merellä.\n\n    Kauhuissaan.\n\nJa nyt, nyt nousee tuolla, niin totta kuin elän, yksi ylös\nensimmäisestä kirstusta... Ja nyt vielä toinen takimmaisesta\nkirstusta... Ja taas yksi, ja taas, ja taas, -- eivätkö milloinkaan\nlopu? -- Hm-m, -- he ovat haistaneet, että täällä on anniskelupaikka\nkaikille kansoille --\n\n    Seisoo aivan menehtyneenä ihmetyksestä.\n\nNyt tulevat ne, tulevat ne tänne.\n\n    Hiljaa, hädissään Karnalle.\n\nKun vaan menisivät portin kautta, -- eivät toki aikone tulla aivan\ntalon läpi!\n\n_Karna_ (vääntelee käsiään). Voi isäni! Kauheata, kauheata --\n\n_Konsuli_. Ne tuijottavat niin... Ja kuule, kuule, miten ne ulvovat --\n\n    Repii mielettömänä tukkaansa.\n\nSe on hautausvirttä se!\n\n    Pitää käsiään silmillään ja korvissaan ja vaipuu tuoliin.\n    Nousee raivostuneena, napittaa tapansa mukaan tiukasti\n    takkinsa yli rinnan, mutta kieroon. Nostaa uhkaavana\n    kätensä. Kovalla käskevällä äänellä.\n\nSikamaisen suurta kielten sekasotkua... Käyttäytyvät kuin olisivat\nhumalassa ruumisvaatteissaan... Ei sellaista sovi tarjota Wulffie ja\nkumppanille!\n\n_Karna_ (syöksee hurjasti puutarhurin luo ja peittää päänsä hänen\nrintaansa). Hein, -- Hein!\n\n    Esirippu laskee.\n\n\n\n"]