[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fpsKMDdzYXKnPR_Aj5MPX-sZbFCjaQbxwaNCI-Htvdf4":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":25,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":31,"aiDescription":32,"preamble":33,"content":34},2205,"Elämänpuu","Harva, Uno",1882,1949,"2205-harva-uno-elamanpuu","2205__Harva_Uno__Elämänpuu","Uskontotieteellisiä tutkielmia","tietokirja",[14],"kansanperinne",[],"fi",1920,null,19907,148462,false,61623,[24],"Tree of life",[26,27,28],"Archaeology & Anthropology","Mythology, Legends & Folklore","Religion/Spirituality","\"Elämänpuu: Uskontotieteellisiä tutkielmia\" by Uno Harva is a scientific publication written in the early 20th century. The work explores the themes of mythology and cosmology, particularly focusing on the ancient belief systems of various cultures and their interpretations of significant symbols such as the tree of life, the world axis, and creation myths. Through its examination of these subjects, the book seeks to uncover the cultural underpinnings of human spirituality and thought.  At the start of the work, the author introduces the premise of sacred trees and the concept of a central cosmic axis in relation to ancient civilizations. The text discusses how different peoples perceive their world, particularly how a central point of focus, such as a tree or mountain, represents a connection between the earth and the heavens. It sets the stage for a deeper exploration of how these ancient beliefs shaped the understanding of existence across various cultures, particularly those in Asia and their associations with spiritual structures like the tree of life. Harva reflects on historical views of celestial bodies' movements and their influence on terrestrial beliefs, alluding to the central role such concepts played in shaping cultural identities and religious practices. (This is an automatically generated summary.)",[],354,"Kokoelma uskontotieteellisiä tutkielmia tarkastelee muinaisia maailmankuvia ja myyttisiä symboleja, kuten maailmanpatsasta, Babelin tornia ja elämänpuuta. Harva selvittää uskomusten alkuperää ja vertailee eri kansojen käsityksiä maailmankaikkeuden rakenteesta ja kohtalosta.","Uno Harvan 'Elämänpuu' on Projekti Lönnrotin julkaisu n:o 2205. E-kirja\non public domainissa sekä EU:ssa että sen ulkopuolella, joten emme aseta\nmitään rajoituksia kirjan vapaan käytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Tapio Riikonen ja Projekti Lönnrot.","ELÄMÄNPUU\n\nUskontotieteellisiä tutkielmia\n\n\nKirj.\n\nUNO HOLMBERG [Uno Harva]\n\n\n\n\n\nHelsingissä,\nKustannusosakeyhtiö Otava,\n1920.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\nAlkulause.\nJohdanto.\nMaailmanpatsas.\nBabelin torni.\nElämänpuu.\nParatiisin virrat.\nÄitijumalatar.\nElämänlanka.\nKohtalo.\n\n\n\n\nALKULAUSE.\n\n\nOlen tähän asti julkaisemissani uskontotieteellisissä tutkimuksissa\nliikkunut etupäässä aloilla, jotka koskevat suomalais-ugrilaisia\nkansoja. V. 1917 tekemäni matka pohjois-Siperiaan ulotutti työmaani\nturkinsukuistenkin kansojen keskuuteen, joiden henkistä kulttuuria eräs\npiakkoin ilmestyvä esitykseni kuvailee. Mutta täällä \"itäisillä mailla\"\naukeni eteeni paljoa suurempikin maailma, joka ei ole voinut olla\nluokseen houkuttelematta. Osoituksena siitä ovat seuraavat tutkielmat.\n\nSamalla kun olen tämän teoksen kirjoittanut suurta yleisöä varten, olen\npitänyt tarpeellisena liittää esityksen loppuun myös tutkijain\nkaipaamia lähdeviittauksia. [Ei mukana tässä laitoksessa.]\n\nHelsingissä jouluk. 1 p:nä 1920.\n\nTekijä.\n\n\n\n\nJohdanto.\n\n\n    Kaiken keskus, mik' on se?\n\n                       J.H. Erkko.\n\nKun Kopernikus 1543 julkaisi teoksensa, jossa hän rohkeni esittää\najatuksen, ettei maa ole maailman keskus, vaan että se muiden\npallonkaltaisten kiertotähtien tavalla kulkee renkaanmuotoista rataa\nauringon ympäri, kohtasi häntä ankara paheksumisen myrsky. Ei\nainoastaan katolinen kirkko tuominnut tätä \"mahdotonta, väärää ja\nharhaanviepää\" oppia, vaan Lutherkin piti sen keksijää \"narrina, joka\ntahtoi kääntää ylösalaisin koko astronomisen tieteen\". Ajan ankarat\narvostelut johtuivat pääasiallisesti siitä, että tämä kumouksellinen\nkeksintö soti raamatun kirjoissa vallitsevaa käsitystä vastaan, mutta\nse oli samalla ristiriidassa kaiken sen kanssa, mikä ammoisista ajoista\nasti on ollut ihmisen maailmankatsomukselle ominaista.\n\nKaikista ennakkoluuloista ja niihin liittyvistä tunteista huolimatta\npääsi Kopernikuksen keksintö pian oikeuksiinsa. Tiedon maailmassa\ntapahtui suuri, säälimätön vallankumous, joka oli aukova uudet urat\ntuleville tutkijoille. Tuo vanhan ajan katsantokanta osoittautui\nperustuvan vain pettävään harhanäkyyn ja oli sellaisena täydellisesti\nhyljättävä. Näin sai sortua ikiajoiksi se maailmankaikkeuden komea\nrakennelma, jota oli luotu vuosituhansien kuluessa ja jonka\nkehittämiseen muinaisajan sivistyskansat olivat uhranneet kaikki\nälylliset lahjansa. Voimme verrata tätä taivaan korkeuksiin ylettyvää,\ntaitehikkaasti kehitettyä haaverakennusta itämaisen tarun Babelin\ntorniin, joka nyt yhdellä iskulla oli syösty raunioiksi. Mutta\nharhapäätelmiinkin perustuen on tähän menneen ajan maailmankuvaan\nsisältynyt ihmiskunnan ihmeellisimpiä uskomuksia ja unelmia, joiden ei\nsoisi koskaan tykkänään joutuvan unhoon.\n\nVaikkakin suotuisissa olosuhteissa pisimmälle päässeet kulttuurikansat\novat tuon Europassa vielä keskiajalla vallinneen maailmankuvan\nvarsinaiset kehittäjät, kätkeytyvät sen alkuaiheet kuitenkin\nepäilemättä jo verrattain varhaiskantaiseen ajatteluun. Itse\nmuinaisajan sivistyskansojenkin uskomuksissa huomaa erinäisiä\nkerrostumia ja rinnakkaiskäsityksiä, jotka ilmeisesti ovat eri\naikakausilta polveutuvia muistomerkkejä. Ryhtyessämme seuraavassa\nesittämään eräitä tämän maailmankuvan merkillisimpiä piirteitä on\nmeidän senvuoksi kohdistettava katseemme myöskin alemmalla\nsivistystasolla elävien kansojen vastaaviin kuvitelmiin.\n\nYksinkertaisin ja samalla varhaisin on se kuva kaikkeudesta, jota\nrajoittaa ainoastaan alhaalla maa ja ylhäällä korkea, salaperäinen\ntaivas. Luonnonihminen ei syvenny pohtimaan niiden syntyä. Samoinkuin\ntaivas on maakin aina ollut olemassa, tosin ne tuon varhaiskantaisen\nkäsityksen mukaan näyttävät aikaisemmin olleen lähempänä toisiaan ja\nvähitellen pienestä alusta, kuten kaikki luonnossa, kasvaneen yhä\nsuuremmiksi, jommoisia ajatuksia on muistiinpantu kaukanakin toisistaan\nelävien kansojen keskuudessa, mutta kaikki varsinaiset luomistarut ovat\nvasta myöhemmän kehityksen tuotteita. Aivan itsestään eri tahoilla on\nsyntynyt myös maan ulkopiirin kuvittelu joko ympyränmuotoiseksi, mikä\non yleisintä ja jommoisena maahan laskeutuva taivaanranta häämöittää\nkatsojan silmään, tai neli-, myöhemmin kahdeksankinnurkkaiseksi\nilmansuuntien mukaan. Varhain on merenrantalaisilla vielä saattanut\nherätä käsitys suuresta maata ympäröivästä merestä, joka kiinteästi on\nliittynyt m.m. eräiden intiaaniheimojen, mutta ennenkaikkea itämaiseen\nmaailmankuvaan. Tällöin aletaan ihmisten asuma, litteäksi kuviteltu maa\nsijoittaa tuon suuren alkumeren helmaan. Sitä seuranneisiin\nkysymyksiin, mitenkä maa siihen on ilmaantunut ja mikä estää sitä\nsyvyyteen vajoamasta, ovat eri kansojen tarut kukin omalla tavallaan\npyrkineet vastaamaan. Pohdinnan alaisena on aikojen kuluessa lisäksi\nollut maanalainen maailma, vainajien tyyssija, mutta eniten tuossa\nmenneen ajan maailmankuvassa kiinnittää mieltämme itse kaikkeuden\nkeskus, johon on liittynyt niin monien kauniiden mielikuvien värittämiä\nkäsityksiä.\n\nMikä on kohdistanut ihmisten huomion kuvittelemaan tällaista kaiken\nolevaisen keskusta?\n\nLaajan vertailuainehiston perustalla rohkenemme väittää, että sen on\naiheuttanut lähinnä tähtitaivaan säännöllinen, vuorokautinen liike\npohjantähden kohdalla olevan taivaannavan ympäri. Tämän herkeämättä\nkiertävän liikkeen syytä, jonka me tiedämme aiheutuvan siitä, että\nmaapallo päinvastaiseen suuntaan kiertyy akselinsa ympäri, ei ihminen\nalkuaan ole tuntenut, mutta jo varhain hän on keksinyt taivaalla tuon\nihmeellisen keskuspisteen. Kuten amerikkalainen tutkijatar Zelia\nNuttall huomauttaa, on tämän havainnon merkitys ollut aavistamattoman\nsuuri ihmiskunnan sivistyshistoriassa. Vähitellen vuosituhansien\nkuluessa se on kannustanut ihmistä, joka alkuaan on nähnyt ympärillään\nvain satunnaisesti vaikuttavia voimia ja tuntenut olevansa\nkaikenlaisten oikullisten henkien hallittavana, etsimään luonnosta\nsuurta, yhtenäistä, lainalaista maailmanjärjestystä. Erikoisesti on\notava, joka säännöllisesti kiertää pohjantähteä ja joka ei milloinkaan\nhäviä näköpiiristä taivaanrannan taakse, puhunut ihmisille ihmeellistä\nkieltään. Ei ainoastaan esi-isämme, vaan kaikkikin pohjoisen\npallonpuoliskon kansat ovat olleet \"otavaista oppimassa\". Paitsi yön\nkiitävien hetkien mittaajana on tätä tähtikuviota pidetty\nvuodenaikojenkin määrääjänä. \"Kun otavan pyrstö viittaa itään päin\",\nsanoivat muinaiset kiinalaiset, \"on kevät koko maailmassa, kun se\nviittaa etelään päin, on kesä, ja länteen, syksy, mutta kun se kääntää\npyrstönsä pohjosta kohti, on talvi koko maailmassa.\" Siitä asennosta,\njossa otava eri vuodenaikoina on pohjantähteen, johtaa yllämainittu\ntutkijatar meilläkin tunnetun hakaristin alkuperän, mikä elämän\nvertauskuva ja \"vuoden merkki\" on ollut hyvin yleinen sekä intiaanien\nettä useiden muidenkin pohjoisen pallonpuoliskon, kansojen taiteessa.\n\nMutta juuri se seikka, että otava ja muut kiintotähdet lakkaamatta\nkiertävät pohjantähteä, on ollut omiansa kohottamaan tämän taivaalla\nmuita ylempänä olevan tähden arvoa. Siitä kehittyy helposti taivaan\nkorkein olento tai sijoitetaan taivaan ylijumala pohjantähden äärille.\nUseiden intiaaniheimojen käsityksen mukaan on tuo taivaan \"liikkumaton\ntähti\" muiden tähtien päällikkö. Meksikon aztekit pitivät sitä\nkorkeampana ja mahtavampana olentona kuin itse aurinkoa. Muidenkin\nmaanosien jumalamaailmassa näyttää tällä tähdellä olleen aivan\nerikoinen asema. Niinkin alhaisella sivistystasolla elävän kansan, kuin\ntshuktshien pääjumala on pohjantähden jumala puhumattakaan\nkulttuurikansoista, kuten kiinalaisista, jotka ammoisista ajoista asti\novat palvoneet pohjantähteä \"taivaan suurena hallitsijana\", tai\nmuinaisbabylonilaisista, jotka sijoittivat ylijumalansa Anun istuimen\nkaikkeuden korkeimmalle huipulle eli taivaannavalle. Ja mistä muualta\nolisivatkaan ihmiset voineet löytää sille jumaluudelle, joka itse on\nikuinen ja muuttumaton, sen vankempaa ja ikuisempaa asuntoa tai\nistuinta, josta hänen silmäyksensä saattaa tunkeutua yli kaiken\nolevaisen ja josta hän kaikkinäkevänä parhaiten voi ohjata ja johtaa\nmonenlaisten muutosten ja vaihtelujen alaista maailmaa? Mutta ne\nmielikuvat, jotka liittyvät tällaiseen luonnon korkeimman ja kaikkeuden\nkeskeisimmän olennon käsitteeseen, yhtenäisen maailmanjärjestyksen\nluojaan ja ylläpitäjään, ovat ilmeisesti kehittyneet käsikädessä niiden\nhuomioiden syventyessä, joita ihmiset ovat tehneet juuri\npohjantähdestä. Niinkuin tämä tähti jo varhain on ollut vaeltajan\nvarmimpana oppaana, on myös siihen liittyvä jumaluus enemmän kuin\nmikään voinut herättää ihmisrinnassa turvallisuuden ja luottamuksen\ntunteita.\n\nMutta monella muullakin tavalla on tämä taivaan keskuspiste\naskaroittanut ihmisen ajatusta, mikä ilmenee niistä mielenkiintoisista\nkuvitelmista, joita eri aikoina on luotu vastaamaan kysymykseen,\nmillainen tuo keskus, jonka ympäri taivaankaikkeus kiertää ja josta\ntähdet näyttävät olevan riippuvaisia, itse asiassa on. Yhtä uteliaita\novat ihmiset ajatuskykynsä kasvaessa olleet tietämään, mikä vaikutus\ntaivaan säännöllisellä liikkeellä on luontoon ja elämään, ja eritoten,\nmikä tehtävä on noilla omituisilla aurinkokuntaamme kuuluvilla\nkiertotähdillä, jotka näyttävät kulkevan maan yli ikäänkuin eri kehissä\nomia ratojaan. Mutta ennenkaikkea, missä suhteessa itse taivaankeskus\non ihmisten asumaan maahan.\n\nViimeksimainittu kysymys on herättänyt ajatuksen jonkinlaisesta\ntaivaannavan vastineesta maankin päällä siinä maakehän keskuspaikassa,\njoka on kohtisuorassa taivaannapaan ja jota huomattavan asemansa vuoksi\non kuviteltu aivan erikoisluontoiseksi. Siten on maankin \"napa\"\nsamoinkuin taivaan keskus joutunut näyttelemään varsin merkille\npantavaa osaa kaikkien muinaisten sivistyskansaan, myös Meksikonlahden\nrantalaisten uskomuksissa siirtyen vähitellen alemmallakin tasolla\nelävien kansojen tarustoon. Jotkut ovat tästä maan \"navasta\"\nmuodostaneet kuviakin, kuten muinaiset kreikkalaiset, joiden taiteessa\nsiitä on säilynyt useita muistomerkkejä. Mutta erikoisesti ovat tähän\nliittyvät kuvittelut kiinnittäneet muinaisten aasialaisten\nsivistyskansain mieltä, joiden käsityksiä kerraten turkinsukuisten\nheimojen vanhat tarut yhä vieläkin tietävät puhua \"hiljaisesta\npaikasta, maan navasta\", \"kahdeksanreunaisen maan keltaisesta navasta\"\ntai \"loistavasta, hopeisen keskinäisen paikan (maan) navasta\", jota\ntoisinaan nimitetään myös \"korkeapoviseksi\" sekä \"parhaimmaksi,\nrikkaimmaksi ja ylellisimmäksi paikaksi\". Lisäksi on taivaan ja maan\n\"napojen\" kuviteltu olevan niin läheisessä suhteessa keskenään, että\njonkinlaisen yhdyssiteen on ajateltu liittävän ne toisiinsa. Selvästi\nkuvastuu näiden napojen välinen suhde m.m. seuraavasta altailaisen\ntietäjän laulussa esitetystä toivomuksesta: \"Olkoon taivaannapa maassa\nja maannapa taivaassa!\"\n\nKuten eräät jo mainitut esimerkit osoittavat on tuota maakehän\nkeskeisintä paikkaa kuviteltu varsin loistavaksi ja yltäkylläiseksi.\nJakuttien kansanrunoudessa mainitaan nimenomaan, että tämä tarunomainen\nseutu sijaitsee mettä ja mahlaa tihkuvassa paikassa. Samalle sadun\nihannoimalle maannavalle sijoittivat itämaiset tarut elämän\nalkulähteen, _paratiisin_, jonka keskellä kohosi korkea, ikivihreä\n_elämänpuu_.\n\nTähän ihmeelliseen puuhun, ihmissuvun suuremmoisimpaan satuluomaan, sen\nesihistoriaan sekä eräisiin siihen läheisesti liittyviin uskomuksiin,\njoilla useimmilla on vastineensa raamatussakin, pyrimme seuraavissa\ntutkielmissa tutustumaan.\n\n\n\n\nMAAILMAN PATSAS.\n\n\n    Kun taivas ja maa alkoivat kasvaa,\n    kasvoin minä niiden kera.\n\n                        Jakuttilainen taru.\n\nPuhtaasti aineellisen katsantokannan vallitessa ovat luonnonkansat jo\nvarhain joutuneet kuvittelemaan, että tuon pohjantähden kohdalla\nsijaitsevan maailmankeskuksen muodostaa jonkinlainen havainnollisesti\nesitettävissä oleva esine, jota tähtitaivas kiertää ja jonka samalla\nuskotaan tukevan tai kannattavan taivaankantta. Muistomerkkejä siitä on\nsäilynyt melkein kaikilla pohjoisen pallonpuoliskon kansoilla.\n\nVirolaisten tähän liittyviä kuvitelmia Holzmayer selostaa seuraavin\nsanoin: \"Taivaan keskuksessa tai pohjassa on taivaankupu kiinnitetty\nnaulaan, kuitenkin siten, että se voi kiertyä naulan ympäri, mikä\nkiertyminen aiheuttaa tähtien liikkeen. Kun pohjantähti sijaitsee juuri\ntuossa keskuspisteessä, nimitetään sitä 'pohjannaulaksi' (põhjanael).\"\nSama nimitys on pohjantähdellä ollut suomessakin, koska se siitä on\nlainautunut lappiin: _bohinavlle_ (pohjannaula). Lappalaisten kerrotaan\nuskoneen, että jos tämä naula pettää, putoaa taivas alas. Skandinavien\nvastaavan käsityksen muistomerkkinä on islantilaisessa kansanrunoudessa\nsäilynyt nimi _veraldarnagli_ ('maailmannaula'). Mutta etäämpänäkin\nolevat kansat, kuten Turuhanskin piirin samojedit, nimittävät\npohjantähteä \"taivaannaulaksi\".\n\nLuultavasti juuri tällaiseen maailmankeskuksen kuvitteluun liittyy\nusko, että taivaan muodostaa jonkinlainen maan yli kaareutuva, kiinteä\nkansi. Muinaissuomalaisetkin ovat puhuneet \"taivaankannesta\". Tuon\npallonpuoliskoa muistuttavan taivaankannen äärien uskotaan yhtyvän\nmaakehän ulkoreunaan. Burjatit, jotka toisin paikoin kuvittelevat\ntaivasta suuren, alassuin käännetyn padan muotoiseksi, selittävät, että\ntaivas sellaisena on alituisessa liikkeessä vuoroin kohoutuen, vuoroin,\nlaskeutuen. Taivaankannen kohoutuessa syntyy aukko sen äären ja maan\nreunan väliin. Heidän tarunsa kertovat, mitenkä muuan sankari käyttäen\ntätä tilaisuutta hyväkseen asetti jousensa tueksi taivaankannen ja\nmaankehän äärien välille syntyneeseen aukkoon ja siten pääsi\npujahtamaan maailman ulkopuolelle. Myöskin venäläisissä kansantaruissa\nmainitaan, että paikassa, missä taivas ja maa yhtyvät, voidaan\nsuorastaan maasta kavuta taivaan kuperalle kannelle. Tällainen käsitys\nsaattaa eri kansoilla syntyä ihan itsestään, taivaanranta kun\nnäköpiirissämme todella näyttää ulottuvan alas maanpiirin reunaan.\nMutta ei tuokaan kuvittelu, että taivas vuoroin kohoutuu, vuoroin\nlaskeutuu, ole luonnonkansojen keskuudessa harvinainen. Ehrenreich\nhuomauttaa, että se kerta on ollut aivan vallitseva usko pohjoisella\npallonpuoliskolla. Tshuktshit selittävät tuulien aiheutuvan tästä\ntaivaan alituisesta liikkeestä. Algonkin-intiaanit kertovat tarun\nneljästä veljestä, jotka noustakseen taivaankannelle käyttivät\nhyväkseen tuota hetkeä, jolloin taivas ja maa lähestyivät toisiaan;\nyhden heistä kuitenkin sanotaan saaneen surmansa joutuessaan taivaan ja\nmaan väliin.\n\nUseimmat Aasian ja Europan kansat ovat kuvitelleet taivaan\nkannattajana vielä naulaa vankemman ja kestävämmän tuen, jonkinlaisen\n_jättiläispatsaan_, jonka huippu on taivaalla pohjantähden äärillä.\nTästä käsityksestä johtuvat ne omituiset nimitykset, joita Altain suvun\nkansat ovat antaneet pohjantähdelle. Mongolit, burjatit ja kalmukit\nsekä Altain tatarit ja uigurit sanovat mainittua tähteä \"kultaiseksi\npylvääksi\", kirgisit, bashkirit ynnä eräät muut Siperian tatariheimot\n\"rautaiseksi patsaaksi\", teleutit \"yksinäiseksi paaluksi\" sekä\ntungusi-orotshonit \"kultaiseksi paaluksi\". Näistä kaukana toisistaan\nasuvien kansojen yhteisistä nimityksistä näemme, että käsitys taivasta\nkannattavasta patsaasta palautuu Altain suvun keskuudessa verraten\nvarhaiseen aikaan. Jakuttien taruissa, joissa maailman oletetaan\npienestä alusta vähitellen kehittyneen, tämä \"rautainen puu\" kerskaa:\n\"Kun taivas ja maa alkoivat kasvaa, kasvoin minä niiden kera.\"\n\nVaikkakaan käytettävissä olevat lähteet eivät nimenomaan mainitse,\novatko keski-Aasian kansat tehneet kuvia tästä mahtavasta\nmaailmanpatsaasta, voimme kuitenkin olla asiasta verraten varmoja\npäättäen siitä, että tämä tapa on nykyaikoihin asti säilynyt eräillä\npohjoisemmilla kansoilla, vieläpä Siperian suomensukuisillakin\nheimoilla, jotka todistettavasti ovat olleet turkkilaistatarilaisen\nvaikutusvallan alaisina. Ostjakit nimittävät näitä puusta tehtyjä\npylväitä, joille he toimittavat teurasuhreja \"kaupunginpatsaiksi\"\neli \"kaupungin keskuksen vahvoiksi patsaiksi\". Tekotavaltaan\nyksinkertaisimmat, selittää Karjalainen, ovat hiukan maahan upottamalla\npystyyn asetetut ja tuskin koskaan niissä lienee huomattavissa\nminkäänlaista hahmoittelua. Tsingalan kylän patsas oli noin parin sylen\nkorkuinen, nelitahkoiseksi veistetty, ei kovin vanha, ohut hirsi.\nNykyään, huomauttaa mainittu tutkija, tavataan näitä patsaita\nuskomuksellisen kohtelun esineinä ainoastaan muutamissa Irtyshin\nrantakylissä, toisten sikäläisten kylien omistamien sanotaan\nrantavyöryjen mukana joutuneen jokeen virran vietäviksi. Tsingalan\nkylän \"kaupunginpatsasta\", vaikkakin se on aivan \"asuntojen keskessä,\nei suinkaan missään kunnioitusta herättävässä paikassa\", palvotaan\nuhrilahjoin aivan kuin jotakin jumaluusolentoa. Karjalainen kertoo,\nettä \"veronmaksuun kokoontuneet oman kylän ja muiden samaan kuntaan\nkuuluvien kylien asukkaat ostavat yhteisesti lehmän tai härän ja\nuhraavat patsaan juurella saadakseen menestystä elinkeinoissa ja\nperheen lisääntymistä\". Tätä jumalaksi kuvittelemaansa puupylvästä\nTsingalan ostjakit nimittävät \"Rautapatsasmieheksi\", mikä myös on erään\ntoisen Irtyshin kylän Semeikinin patsaan nimi ja mikä nimi suuresti\nmuistuttaa tatarien ennen mainittua \"rautaista patsasta\". On siis\nilmeistä, ettei ostjakkien \"kaupungin keskuksen vahva patsas\", jota\nmuuan satu sanoo \"jumalan laskemaksi puuksi\", voi, kuten Karjalainen\nolettaa, olla ainoastaan \"uhrieläimen sitomista, uhriantien\nripustamista sekä haltioiden sille asettumista varten pystytetty\npaalu\", vaan itse taivasta kannattavan patsaan jumaloimus. Se ilmenee\nmyös patsaan äärellä luetuista rukoussanoista.\n\nNiissä \"kaupungin keskuksen vahvoissa patsaissa\", joita Patkanov\nkertoo nähneensä Kondalla oli \"usein päässä pieni katon tapainen,\njolla oli nähtävissä tökerösti veistetty linnunkuva\". Muillakin\nympärillä asuvilla kansoilla, kuten eräillä samojediheimoilla,\nJenisei-ostjakeilla sekä Hatanga-joen dolganeilla, joiden sanotaan\nolevan jakuttilaistuneita tunguseja, on samanlaisia pyhiä,\nlinnunkuvalla varustettuja riukuja. Linnunkuvan, jonka Lehtisalo näki\nhyvin pitkän seipään päässä erään sukupuuttoon kuolleen samojediheimon\nasuinsijoilla, selitti hänen oppaansa tarkoittavan taivaallista\ntarulintua. Dolganit tekevät tästä \"lintukerrasta\" (tojon kotör) usein\n_kaksipäisen kotkan_ muotoisen kuvan, jonka he asettavat\nmaailmanpatsaan päätän. Saman linnun, jota ostjakit nimittävät\n_Num-sives_ ('taivaankotka'), mutta jonka alkuperää Siperian kansat\neivät osaa selittää, ovat jo Aasian muinaiset sivistyskansat tunteneet\nkäyttäen sen kuvaa m.m. vallan tunnusmerkkinä. Nimenomaan kaksipäisenä\nesiintyy taivaankotka heettiläisten vaakunassa, Vähässä Aasiassa, mistä\nse todennäköisesti on siirtynyt myöhemmin eräille Europankin kansoille.\n\nNelitahkoiseksi veistettyä patsasta, jonka päähän tämä taivaallisten\nvoimain edustajaa esittävä kotkankuva on asetettu, dolganit nimittävät\n\"kukistumattomaksi tueksi\" sekä kuvittelevat, että sen vastine, joka\n\"ei koskaan vanhene eikä sorru\" on Ylijumalan asunnon edustalla. Usein\nnäissä patsaissa näkee linnunkuvan alapuolella vielä taivasta kuvaavan\nkatoksen. Toisin paikoin on saman katoksen kannattajina paitsi tuota\nkeskellä olevaa \"kukistumatonta tukea\" lisäksi kullakin ilmansuunnalla\nerikoinen, jonkun verran tätä lyhyempi patsas. Joskus nuo sivupatsaat\novat erillään ensiksimainitun, kaksoiskotkan kuvalla varustetun\nkeskuspatsaan ympärillä.\n\nVanhat juuret on maailmanpatsaan kuvittelulla ollut Europankin\npuolella. Muinaiset germanit nimittivät sitä nimellä _irminsul_\n('maailmanpatsas') ja tekivät siitä kuvan, joka Rudolf v. Fuldan\ntiedonannon mukaan oli maahan paljaan taivaan alle pystytetty\ntavattoman suuri puupaalu. Puun selitettiin olevan \"maailmanpylvään,\njoka kannattaa kaikkea\". Kaarle Suuri hävitti v. 772 erään tällaisen\nirminsulpatsaan. Skandinavien jo täydellisesti unhoon joutuneita\nvastaavia uskomuksia ja tapoja ovat heidän maassaan asuvat lappalaiset\njäljitelleet viime aikoihin asti. Vierasnimistä ylijumalaansa,\n_Veraldenrad'ia_ ('maailmanhaltiaa') palvoessaan nämä pystyttivät\npuisen pylvään, jota he uhritilaisuudessa voitelivat teuraan verellä ja\njota he nimittivät \"maailmanpatsaaksi\". Pylvään he sanoivat\npystyttävänsä, \"jottei jumala antaisi taivaan pudota\" tai \"jotta hän\nvoisi tukea maailmaa ja pitää sitä kunnossa, niin ettei se vanhenisi\neikä sortuisi entisestä asennostaan\". Se maailmanpatsas, jonka Leeni\nnäki Porsangerin vuonon läheisyydessä, oli kuten Tsingalan ostjakkien\nnelitahkoinen maahan pystytetty hirsi, mutta sen päässä oli rautapiikki\n(vrt. veraldarnagli). Sekä germanien että lappalaisten sanotut pylväät\nolivat joko tilapäisesti pystytettyjä tahi pitempiaikaisia ja samoin\nnäyttää olleen asianlaita myös pohjois-Siperiassa. Todistuksen siitä,\nettä lappalaistenkin patsailla oli taivaallinen esikuva, tarjoo m.m.\nnäiden pohjantähdelle antama nimitys 'maailmanpatsas' (Skand. lapp.\n_veraldentshuold_) tai 'taivaanpatsas' (Ven. lapp. _almetshuolda_),\nmikä siis palauttaa mieleen Altain suvun vastaavan nimityksen.\n\nMuinaisten suomalaisten tätä koskevan kuvittelun muistomerkkinä elää\nkansan huulilla ainoastaan eräitä vanhoja sanontatapoja, joiden\najatusta on vaikea väärinkäsittää. Niinpä toisin paikoin maassamme\nkuulee sanottavan hyvin pitkäikäisestä henkilöstä: \"Hän elää\n_maailmantolpaksi tai -patsaaksi_\". Vielä vanhanaikaisempi on Lönnrotin\nmuistiinpanema samaa tarkoittava sananparsi: \"Eihän tuo toki eläne\n_maasammaksi_\", jota virossa vastaa: \"Ega ta või _ilmasambaks_ jäädä.\"\n\nTodennäköisesti on muillakin Europan kansoilla, ainakin\nmuinaiskreikkalaisilla sekä slaaveilla, joiden puheenparsissa \"maailman\npylväs\" esiintyy, ollut sama käsitys tuosta taivaankaikkeutta\nkannattavasta patsaasta. Siihen liittyvän maailmanlopun pelon, mikä\nilmenee lappalaistenkin selityksistä, ovat tunteneet myös muinaiset\nkelttiläiset, joiden Strabo kertoo lausuneen: \"Me pelkäämme ainoastaan\nyhtä asiaa, nim. sitä, että taivas saattaa pudota päällemme.\"\n\nMutta eivät ainoastaan yllämainitut kansat ole tunteneet näitä\nuskomuksia ja kuvitteluja, vaan kaukana Japanissakin kertovat tarut\n\"pohjosessa, _maan keskipisteestä_ kohoavasta metallipaalusta\" ja\nvieläpä Pohjois-Amerikan intiaanienkin keskuudessa on omituisia\npaalujumalia, joiden asiantuntijat sanovat edustavan \"kosmillista\njärjestystä\". Aikaisimmin tiedetään vastaavien uskomusten esiintyneen\nmyös Aasian muinaisilla sivistyskansoilla. Intialainen Atharvaveda\nopettaa, mitenkä tuo \"patsas\" (skambhá) on taivaan ja maan tuki sekä\nkaiken olevaisen keskus.\n\nVarsin mielenkiintoista on tietää, millaiseksi alkuaan ajateltiin itse\ntaivas, jota tuon ihmeellisen paalun tai patsaan uskottiin kannattavan.\nTuskin erehdymme olettaessamme, että taivasta tällöin on kuviteltu\njonkinlaiseksi katoksen kaltaiseksi laitteeksi, jonka tarkoituksena on\nsuojata maata ja maanpäällistä elämää. Siihen viittaa vieläkin toisin\npaikoin vallitseva käsitys, että taivas on suuri maan yli kaartuva\nteltanpeite. Jakutit selittävät, että taivas on laadittu useista\ntoisiaan peittävistä, tiukoiksi pingoitetuista nahkoista. Burjatit\nnäkevät linnunradassa \"neulotun sauman\" ja muuan olento kerskaa:\n\"Kauan, kauan sitten, kun vielä olin nuori, ompelin taivaan yhteen.\"\nJoskus jumalat raoittavat taivaan peitteitä nähdäkseen, mitä maan\npäällä tapahtuu. Tällä tavalla m.m. tshuvassit selittävät\nmeteoori-ilmiötä. Onnellinen se, joka sattuu näkemään tämän \"taivaan\nraon\", sillä hän saa sen, mitä hän sillä hetkellä toivoo tai anoo\nJumalalta. Samoin uskovat ostjakit, että Jumala suo ihmisille kaiken,\nmitä he \"taivaan oven\" avoimena ollessa sattuvat häneltä anomaan. Samaa\nilmiötä tarkoittavat myös burjatit puhuessaan \"taivaan ovesta\", jota\njumalat toisinaan pikaisesti raottavat. Kun tuo \"ovi\" on auki, jota\nkestää vain silmänräpäyksen, \"hohtaa taivaasta ihmeellinen valo, joka\nsaa koko maan loistamaan omituisella tavalla\". Tämä lapsellinen käsitys\nvaloilmiöstä, joka syntyy, kun meteori putoaa ilmapiiriin, on\nentisaikaan ollut hyvin yleinen sekä Aasiassa että Europassa. Yhtä\nyleisesti on ollut tapana tällöin lausua jokin toivomus, jonka uskotaan\ntoteutuvan.\n\nKun siis taivas tämän käsityskannan mukaan on teltanpeitteen kaltainen\nsuojus, joka suuren paalun tai pylvään varaan pingoitettuna leviää yli\nmaan, on ymmärrettävää, että tähdet tuolloin ovat olleet ainoastaan\njonkinlaisia reikiä tuossa peitteessä. Pahin reikä on ollut seulasten\nmuodostama aukko, josta maan päälle on uskottu virtaavan tuulta ja\nkylmää. Paitsi Aasiassa ja Europassa on tämän uskon muistomerkkejä\nkirjaanpantu Pohjois-Amerikassa ja Australian saaristossa. Lämpimissä\nseuduissa seulaset useimmiten ovat tuulen tuottajia, mutta pohjoiset\nkansat sanovat niiden synnyttävän talven. Viimeksimainittu käsitys\nnäyttää aiheutuneen siitä, että seulasten ilmaantumista taivaalle\nseuraa kylmä ajanjakso, kun taas niiden katoaminen taivaanrannan taakse\nsattuu lämpimän vuodenajan alkuun. Jakutit, jotka sattuvasti\nnimittävätkin seulasia \"ilmareiäksi\" (vrt. suom. \"seula, seulanen\")\ntarinoivat, mitenkä muuan sankari kerta kokosi kolmekymmentä paria\nsudenkoipinahkoja ja valmisti niistä itselleen rukkaset tukkiakseen\ntuon tuulisen reijän, joka \"lakkaamatta puhalsi pakkasta ja viimaa\".\n\nTällainen taivaan kuvittelu katoksen kaltaiseksi laitteeksi on\nepäilemättä ikivanha ja peräti varhaiskantaisen kulttuurin luoma.\nNähtävästi on ihmisen silloinen oma vaatimaton asunto ohjannut hänen\nmielikuvitustaan, kun hän on pyrkinyt luomaan kuvan itseään\nympäröivästä maailmasta. Telttaa muistuttavana esiintyy taivas myös\neräissä Vanhan Testamentin kuvauksissa, kuten esim. Jesajan kirjan\n40:nnessä luvussa, jossa sanotaan: \"Hän on se, joka levittää taivaan\nniinkuin ohukaisen vaatteen ja venyttää sen asuttavaksi majaksi.\"\n\nYllämainitun kuvittelun ohella, jolloin maailmanpatsas siis esiintyy\n_taivaan kannattajana_, tavataan toinenkin, jonka mukaan se on\njonkinlainen _taivaalla vaeltavien tähtien liekapylväs_. Se seikka,\nettä ympärillä olevat tähdet maasta katsoen näyttävät herkeämättä\nkiertävän taivaankeskusta, on herättänyt ajatuksen näiden välillä\nolevista siteistä. Kirgisit sanovat kolmea lähinnä tuota \"rautaista\npaalua\" olevaa pikku otavan tähteä, jotka muodostavat kaaren,\n\"köydeksi\", johon saman tähtikuvion kaksi suurempaa tähteä, \"kaksi\nratsua\" ovat sidotut. Samaten kuvitellaan, että suuren otavan seitsemän\neläintä ovat kiinnitetyt taivaan paaluun yhdellä köydellä. Kun nämä\nsiteet kerran katkeavat, syntyy taivaalla suuria häiriöitä.\nMongoliheimot näkevät koko tähdistössä suuren hevoslauman, jota ratsun\nselässä istuva Solbon (= Venus) ja hänen Dogedoi tai Toklok niminen\nrenkinsä kaitsevat (vrt. intial. Asvin). Mainitsemme nämä esimerkit\nainoastaan, jotta voisimme ymmärtää, minkä vuoksi maailmanpatsasta\nturkkilais-tatarilaisten kansain tarustossa usein kuvitellaan\nmahtavaksi hevospaaluksi. Sellaisena jakutit nimittävät sitä\n\"hevospaalu-herraksi\". Burjatit tarinoivat Boshintoi nimisen taivaassa\nasuvan haltian yhdeksästä pojasta, jotka taitavina seppinä ovat\nopettaneet ihmisiäkin valmistamaan rautaa ja joita senvuoksi palvotaan\nja ylistetään m.m. seuraavin sanoin: \"Boshintoin yhdeksän valkoista\nseppää ... tekivät pohjantähdestä hevospaalun ja kultaisesta järvestä\nkilparadan\". Samoin kuin keski-Aasian nomadeilla on asuntonsa edustalla\npaalu ratsujen sitomista varten, samoin selitetään jumalienkin sitovan\nratsunsa taivaanpaaluun. Eräät Siperian tatariheimot uskovat jumalien\nasuvan taivaalla teltassa, jonka edessä on \"kultainen hevospaalu\".\nKuten Karjalainen huomauttaa, ovat Vasjuganin ostjakitkin saaneet\ntatareilta satuihinsa \"auringon puolella olevan rautapylvään,\nkivipylvään, Toremin (Taivaanjumalan) luoman, missä on hihaisen käden\nmentävä rautarengas\", johon ajoporo sidotaan. Samaten vogulit kertovat\nTaivaanjumalan asunnon edessä olevasta \"kirjavareisisen, pyhän eläimen\nsitomista varten pystytetystä jumalan pyhästä, rautaisesta patsaasta\".\n\nOstjakkien kansanrunoudessa, kuten ylläolevasta esimerkistä ilmenee,\npuhutaan siis myös \"kivisestä\" pylväästä. Omituinen nelitahkoinen\nkolmen sylen korkuinen läpikuultava kivipatsas esiintyy jakuttienkin\ntarussa erään rautaisen alueen keskellä; siinä muuan sankari rukoilee\nTaivaan jumalaa. Mahdollisesti myös keski-Aasian aroille pystytettyjen\nkivipatsaiden joukossa piilee tällaisia maailmanpylväitä, mitkä samalla\nsaattavat olla maannavan havainnollisesti esitettyjä merkkejä.\n\nMutta eniten kiinnittää huomiotamme se seikka, että noita jugralaisten\npyhiä patsaita usein kuviteltiin _seitsenkerroksisiksi_. Niin oli\nTsingalankin kaupunginpatsaan esikuvan laita, sillä vaikka itse\nesineessä ei ole tähän viittaavia merkkejä, sanotaan rukoussanoissa,\njossa Taivaanjumala on mitä läheisimmässä suhteessa patsasjumalaan,\nseuraavasti: \"Seitsenlomainen ylhäinen mies isäni sinä olet,\nkuuslomainen ylhäinen mies sinä olet! Rautapatsasmies-isäni pyhän puun\njuurelle, Metallipatsasmies-isäni pyhän puun juurelle päälihasta\nrunsaalle vadille, rintalihasta runsaalle vadille me sinut\nkutsuimme\". Sana \"kuuslomainen\" eli pykäläinen on tässä ainoastaan\nrunollisena kertona. Toinen kirjaanpantu rukous, jossa Sänke ('valo')\nnimistä taivaanjumalaa puhutellaan patsaan ohella, on seuraava:\n\"Seitsenlomainen ylhäinen mies, Sänke isäni, kolmelle taholle\nvalvova mies isäni, kolmelle taholle suojeleva mies isäni!\nRautapatsasmies-isäni pyhään maahan, viattomaan maahan, hänen\nistuttamansa pyhän puun juurelle minä seisotan verieläimisen veriuhrin,\nleppäeläimisen veriurin\".\n\nNäissä jugralaisten patsaisiin liittyvissä uskomuksissa on 7-luvun\nmerkitys varsin silmäänpistävä. Ostjakkien tarut kertovat, mitenkä\nkosiomatkalle lähtevän henkilön on toimitettava uhri tämän\n\"jumalakasvoisen Pyhän puun\" juurella eli \"seisotettava sinne yhteen\nhihnaan sidottujen seitsemän porohärän uhri\" sekä tehtävä\n\"jumalakasvoisen pyhän puun juurella seitsemän hyvää pään taivutusta\".\nNuo seitsemän eläintä mainitaan myös eräissä vaaralliselle matkalle\nlähtevälle sankarille annetuissa neuvoissa: \"Kutsu kylä-täyden monet\nmiehesi, kaupunki-täyden monet miehesi yhteen, tuo yhteen hihnaan\nsidotut seitsemän eläintä ja sido ne vahvaan kaupunginpatsaaseen.\"\nJakuttilaisissakin taruissa puhutaan \"rautaisen puun\" äärellä olevasta\nseitsemästä porosta. Todennäköisesti on noilla yhteen hihnaan\nsidotuilla \"seitsemällä eläimellä\", samaten kuin itse patsaalla,\nesikuvansa taivaalla ja tulemme silloin ajatelleeksi otavaa, jonka\n\"seitsemän eläintä\" kuvitellaan olevan sidottuja pohjantähteen \"yhdellä\nköydellä\".\n\nMutta 7-luku ilmenee myös itse jumalan puhuttelusanoissa\n\"seitsenlomainen eli -pykäläinen mies\", mikä saattaa viitata siihen,\nettä itse patsasta on kuviteltu seitsenkerroksiseksi. Ja esimerkkejä\nsiitä onkin olemassa. Niinpä uhratessaan Salymin latvoilla\nAhvenjärvenukko nimiselle haltialle sikäläiset ostjakit pystyttävät\njärven jäälle n. sylen pituisen kuusisen pylvään, johon veitsellä\ntekevät \"seitsemään kohtaan seitsemän pilkkaa\". Pylvään päähän he\nsitovat kirjavaa kangasta ja asettavat uhriruuat pylvään eteen, johon\nuhriteuras sidotaan rukousten ja kumartelujen ajaksi; teurastettaessa\non verisuihkun lennettävä pylvään päälle. Samanlaisia pylväitä ovat\nJenisei-ostjakitkin entisaikaan pystyttäneet virtansa rannoille hyvän\nkalansaannin vuoksi. Nykyään ei niitä tietääksemme enää missään tapaa\nkäytännössä, vaikkakin vanhukset tietävät niistä kertoa. Krasnojarskin\nmuseossa näkee niitä tallella, ja ne ovat n. pari syltä pitkiä\njotakuinkin ohuita riukuja, joihin on seitsemään kohtaan toinen\ntoistaan ylemmäksi veistetty syvä pykälä; niiden vastineita tapaamme\nsamojedeillakin. Pykälien asemesta on toisin paikoin ollut tapana\njättää tähän paaluun seitsemän oksankantaa. Niinpä kerrotaan Irtyshin\nostjakkien avannon ääressä uhratessaan pystyttävän jäälle pylvään,\njohon jätetään seitsemän oksantynkää. Karjalainen olettaa kysymyksessä\nolevan ainoastaan keinotekoisen uhripuun, mutta tuskin näitäkään\ntilapäisesti pystytettyjä pylväitä voidaan eristää yllämainituista\nmaailmanpatsaista. Joka tapauksessa on seitsenpykäläisellä\nrautapatsasmiehellä taivaallinen esikuva, sillä vogulien tarut tietävät\nkertoa \"seitsenjatkoisesta puhdashopeisesta pyhästä patsaasta\", johon\njumalanpoika sitoo ratsunsa tullessaan isänsä luo.\n\nPerehtyessämme aasialaiseen maailmankuvaan ei meidän ole vaikeata\nselittää, mitä nuo seitsemän jatkosta, pykälää tai oksantynkää\nkuvastavat. Epäilemättä ne edustavat taivaan seitsemää kerrosta, mikä\nkuvitelma on yleinen ostjakkien y.m. keskuudessa. Nuo \"pykälät\"\nesiintyvät myös Altain tatarien shamanimenoissa, vaikkakin täällä\ntaivaankerroksia kuvitellaan olevan yhdeksän. Loitsimaan ryhdyttäessä\nrakennetaan Altailla erikoinen teltta, jonka keskelle pystytetään koivu\nsiten, että puun latva kohoaa ilmaan katoksen keskessä olevan reppanan\npuhki. Koivun runkoon veistetään yhdeksän pykälää, joiden selitetään\nolevan yhdeksänkerroksisen taivaan vertauskuvia. Pyrkiessään puuta\nmyöten ylimpään taivaaseen on shamanin noustava kaikkien kerrosten\nläpi. Se tapahtuu siten, että noita loitsiessaan vähitellen kapuaa\nylöspäin pykälä pykälältä. Kun hän on asettanut jalkansa alimmalle\nportaalle, on hän saapunut ensimäiseen taivaaseen ja niin hän kohoutuu\nvihdoin yhdeksänteen asti.\n\nSamaten dolganit kuvittelevat, että kun shamanin on vietävä kuolleen\nsielu taivaaseen, on hänen henkimatkansa päämääränä juuri tuo\ntaivaallinen puu, johon hän saattaa sielun ylijumalan poikien huostaan\nja missä se elää edelleen pienen linnun hahmossa. Kuvatessaan tämän\n\"kukistumattoman tuen\" dolganit usein piirtävät veitsellä sen kylkeen\ntaivaan eri kerroksissa asuvien jumalanpoikien kasvot. Samanlainen tapa\nnäyttää olleen muillakin luoteis-Siperian kansoilla, kuten ostjakkienkin\nKuva jenisei-ostjakkien maailmanpatsaalle antama nimi _jumalakasvoinen\npuu_ osoittaa.\n\nTodennäköisesti maailmanpaalua tarkoittaa myös Jenisei-ostjakkien\nrautainen shamaninsauva tai -valtikka, jonka oksamaisille poikkipuille\nniiden henkien uskotaan laskeutuvan, joita noita kutsuu avukseen.\nSamoinkuin taivaan tarukotkaa on tätäkin pidetty yliluonnollisen mahdin\nja vallan tunnuskuvana.\n\nKuten mainittu, on puu, jota myöten altailainen shamani pyrkii\ntaivaaseen, pykälillä varustettu, mutta ei varsinainen paalu, vaan\nvihreälatvainen koivu. Näin ollen voimme siinä nähdä jonkinlaisen\nvälimuodon edellämainittujen patsaiden ja maakehän keskuksesta\nkohoavaksi kuvitellun oksallisen maailmanpuun välillä. Toisin paikoin\nnäkee dolganienkin patsaissa poikkipuita, joiden selitetään esittävän\nYlijumalan asunnon edessä olevan \"kahdeksanoksaisen\" puun oksia, joiden\nsuojassa jumalanpojat taivaassa asuvat. Samoinkuin ostjakkien pyhissä\npylväissä oli seitsemän pykälää tai seitsemän oksantynkää kertoo\nAbakan-tatarien sankariruno \"maapiirin keskellä rautaisella vuorella\nolevasta valkoisesta, _seitsenoksaisesta_ koivusta\". Ennenkuin ryhdymme\nlähemmin selostamaan tuota maanavalla ruhtinoivaa, mahtavaa\nmaailmanpuuta, on meidän suunnattava huomiomme vielä samassa paikassa\nsijaitsevaan _vuoreen_, jonka huipulta tämä puu erinäisten tarujen\nmukaan kohoaa.\n\n\n\n\nBABELIN TORNI.\n\n\n    Ja he sanoivat: käykäämme, rakentakaamme itsellemme\n    kaupunki ja torni, joka taivaaseen ulottuu.\n\n                                        I Moos. 11:4.\n\nRaamatun taru kertoo, mitenkä muinaisajan ihmiset kerta ryhtyivät\nrakentamaan suurta taivaaseen ylettyvää tornia ja mitenkä Jumala\nkeskeytti heidän työnsä. Myöhemmältä ajalta polveutuvien kertomusten\nmukaan tuo jättiläisrakennus sortui raunioiksi joko taivaasta isketyn\ntulen tai ankarien tuulien tuhoamana. Mikä lieneekin ollut syynä\ntarumme syntymiseen, ovat tutkijat yksimielisiä siitä, että raamatun\nkertoma Babelin torni on jossakin suhteessa niihin ihmeellisiin\ntemppelitorneihin, joita muinaiset babylonialaiset rakensivat ja joiden\nmahtavat rauniot yhä vieläkin ovat omiansa herättämään kummastusta.\n\nKun europpalaiset tutkijat ensi kerran tutustuivat näihin suuremmoisiin\nmuinaisjäännöksiin, luulivat he niissä näkevänsä juuri tuon\ntarunomaisen tornin rauniot ja samalla heissä heräsi halu ryhtyä\nvilkkaan mielikuvituksensa avulla hahmoittelemaan tätä muinaisuuden\nihmerakennusta, jonka ulkomuodosta ei raamattu kerro muuta kuin että se\noli tornimainen, hyvin korkeaksi suunniteltu rakennus. Arvokkaimpana\nosviittana tässä suhteessa on ollut Herodotoksen historiassa säilynyt\nkuvaus babylonilaisen jumalan, Zeus Beloksen pyhäköstä, johon liittyvää\ntornia historioitsija selostaa seuraavin sanoin: \"Pyhäkön keskelle on\npystytetty mahtava torni, stadionin pituinen ja levyinen, ja tämän\ntornin yläpuolelle on rakennettu toinen torni ja senkin päälle toinen\naina kahdeksaan torniin saakka. Niihin johtava käytävä on ulkosivulla\nmuodostaen piirin kaikkien tornien ympäri... Ylimmässä tornissa on\nsuuri temppeli, temppelissä suuri hienolaitteinen sohva ja sen ääressä\nkultainen pöytä. Ei ainoatakaan jumalankuvaa ole sinne asetettu.\"\nMyöhemmän ajan tutkijat ovat muinaisjäännöksien perusteella voineet\nosoittaa, että nämä Kaksoisvirran maan mahtavat tornit, joita jo\nsumerilaiset rakensivat ja joita he nimittivät zikkuratu, todella ovat\nolleet päällekkäisillä terasseilla varustettuja rakennuksia, useimmiten\nnelisivuisia ja että niiden neljä nurkkaa on ollut läheisessä suhteessa\nneljään ilmansuuntaan. Tällainen nelisivuinen terassitorni oli m.m.\nBabylonin ylpeys, Etemenanki, minkä seitsenkerroksisen rakennuksen eri\nkerrosten sivujen pituus- ja korkeussuhteet voidaan nykyaikaan asti\nsäilyneen mittakaavion nojalla jotenkin tarkoin määrätä. Yleensä nämä\nterassitornit, vaikka niissä olleiden kerrosten lukumäärä on vaihdellut\nkolmesta seitsemään asti, ovat olleet Babylonian eri asutuskeskuksissa\njotenkin samanlaisia.\n\nNelisivuisten tornien ohella on oletettu olleen myös kartion tai\nnäkinkengän muotoisia, mutta niiden olemassa olo on ollut vaikeammin\ntodettavissa. Osoituksena siitä, että muinaisbabylonilaiset olisivat\nsellaisiakin rakentaneet, ovat tutkijat pitäneet m.m. Tigriksen\nrannalla sijaitsevan Samarran minareettia. Vaikka tämä lähellä\nolevaan moskeaan liittyvä kivitorni polveutuukin vasta 800-luvulta\nj.Kr., pidetään todennäköisenä, että sen esikuva palautuu jo\nbabylonilais-assyyrilaiseen aikaan. Näinollen tämä minareetti muodostaa\njonkinlaisen yhdyssiteen muinaisbabylonilaisen ja islamilaisen\nrakennustaiteen välillä. Mahdollisesti itse paikalla suoritettu\njatkuva tutkimus on luova vielä runsaasti valoa näiden itämaisten\nihmerakennusten ulkoasuun.\n\nMutta sekin ainehisto, mikä jo on käytettävissä, asettaa\nvastattavaksemme kysymyksen, mikä on ollut näiden Babelin tornien\nalkuperäinen tarkoitus. Minkävuoksi muinaiset sumerilaiset, joiden\ntiedetään niitä ensiksi rakentaneen, ovat ryhtyneet tähän\nsuurisuuntaiseen työhön? Yleisimmin ovat tutkijat omaksuneet ajatuksen,\netteivät nämä jättiläistornit saata alunpitäen olla, kuten jotkut\naikaisemmin ovat olettaneet, kuninkaiden hautakammioita, eikä myöskään\nvain tähtitieteellisiä havaintoasemia, vaan, kuten jo Herodotoksen\nkuvauksesta ilmenee, jonkinlaisia jumalien kunniaksi rakennettuja\npyhäkköjä. Huomauttaahan mainittu historioitsija nimenomaan, että\nseitsenkerroksisen tornin yläpuolella olevassa kahdeksannessa osastossa\noli temppeli, vaikkakaan siellä ei ollut jumalankuvaa. Myöskin\nNebukadnezar kertoo, mitenkä hän rakennutti Babylonissa Etemenanki- ja\nBorsippassa Euriminanki-tornien huipulle \"loistavan jumalanasunnon,\ntaitehikkaan pyhäkön\". Se seikka, että itse tornin muodostaa kiinteä\ntiilimassa ja että sitä usein nimitetään \"vuoreksi\", osoittaa, että\ntämä merkillinen rakennus on ollut sen huipulla olevan temppelin vuorta\njäljittelevä jalusta. Tästä asiasta tuskin voidaan olla eri mieltä;\nmutta vaikeampaa on ollut vastata kysymykseen, mikä tuo korkeaksi\nkuviteltu \"vuori\" itse asiassa on.\n\nRuotsinmaalainen professori Axel Moberg, joka äskettäin ilmestyneessä\ntutkimuksessaan arvostelee kaikkia noiden tornien suhteen ennen tehtyjä\nolettamuksia, vetoaa niiden \"vuorta\" merkitseviin nimiin ja huomauttaa,\nettä nämä nimet \"tuskin ilmaisevat ainoastaan, että torni oli vuoren\nnäköinen, vaan myöskin että se todella oli aijottu kuvaamaan tahi\npikemmin olemaan vuori, jolle jumala oli asettuva asumaan\".\nKäsityksensä näiden vuori-rakennusten alkuperästä hän esittää seuraavin\nsanoin: \"Vuori näyttelee vallitsevaa osaa sumerilaisten uskomuksissa ja\nniiden ilmaisumuodoissa, niin merkitsevää, että on vaikeata ajatella,\netteivät nämä käsitykset olisi muodostuneet vuoriseuduissa, joista\nkansa sittemmin on siirtynyt virtamaahan. Mikä onkaan silloin\nluonnollisempaa kuin että kansan jumala, joka on tottunut asumaan\nvuorten huipuilla, myös täällä vaatii vuorta tyyssijakseen? Ja niin\novat hänen palvojansa rakentaneet hänelle Babylonin ensimäisen tornin.\"\n\nTältä näkökannalta asiaa katsoessaan Moberg vastustaa niitä, varsinkin\nsaksalaisten tutkijain esittämiä olettamuksia, joiden mukaan nämä\nporrastornit edustavat kosmologisia kuvitteluja.\n\nEpäilemättä on Moberg oikeassa painostaessaan vuoren mytologista\nmerkitystä muinaisten sumerilaisten uskomuksissa. Olihan heidän suuri\njumalansa Enlil juuri vuorijumala, jota toisinaan nimitetään suorastaan\n\"suureksi vuoreksi\". Mutta hyvin vähässä määrin uskottavalta tuntuu\ntutkijamme selitys, että kansa tasangolle siirryttyään siellä suurin\nkustannuksin olisi ryhtynyt jäljittelemään vain entisen kotiseutunsa\nvuoria. Minkään muun kansan keskuudesta ei voida löytää tähän\nverrattavia esimerkkejä.\n\nTuon toisen, kosmologisen katsantokannan tueksi on esitetty m.m. eräitä\nnimityksiä, joita jo sumerilaiset ovat antaneet noille \"taivaaseen\nylettyville\" torneilleen. Tässä suhteessa todistusvoimaisimmat ovat\nnimet sellaiset kuin Duranki ('taivaan ja maan yhdysside') ja\nEtemenanki ('taivaan ja maan perustuksen talo'). Huomattava on lisäksi\nnimi Euriminanki ('taivaan ja maan seitsemän käskynkuljettajan\ntemppeli'), minkä on oletettu olevan jossakin suhteessa tornin\nseitsemään kerrokseen, samoin kuin lagashilaisen temppelin määreen\n\"Seitsemän taivaankehän temppeli\", joskaan ei nimenomaan tiedetä, että\nviimeksimainittu nimi tarkoittaisi itse tornia. Mobergin mielestä eivät\nnämä nimitykset ole riittäviä todistamaan, että kysymyksessä olevien\ntornien esikuvana todella olisi ollut jokin kosmologinen,\ntaivaankerroksia esittävä kuvitelma. Vaikkakin, niin hän huomauttaa,\nsellaiseen nimeen, kuin \"Taivaan ja maan yhdysside\", mahdollisesti\nsisältyy käsitys, että tämä torni, jonka perustus on ollut syvällä\nmaassa ja huippu taivaalla, muodostaa jonkinlaisen yhdyssiteen taivaan\nja maan välillä, täytyy tämän tapaisen kuvittelun kuitenkin olla\ntoisella sijalla, se ei koskaan ole saattanut olla itse tornin\npystyttämisen syynä.\n\nMahdollisesti ei tätä ongelmaa voidakaan tyydyttävästi ratkaista\nyksinomaan muinaisbabylonialaisen tutkimusainehiston perustalla. Mutta\nsilti ei meidän tarvitse jäädä epätietoisiksi siitä, mikä tämä \"taivaan\nja maan yhdysside\", jota myös nimitetään \"vuoreksi\", asiallisesti on.\nSen selittämiseksi on meidän luotava silmäys Aasian muillakin kansoilla\nvallinneisiin vastaaviin uskomuksiin ja kuvitteluihin.\n\nAivan yleinen yhä vieläkin keski-Aasian kansoilla on käsitys, että\n_maakehän keskessä_ sijaitsee mahtava vuori, jonka huippu hipoo\nihmisten saavuttamattomia korkeuksia ja tarjoaa jumalille heidän\narvoaan vastaavan asuinsijan. Samoinkuin tuo ennenmainittu \"rautainen\npatsas\" kerskaa kasvaneensa taivaan ja maan kera, samaten puhuvat\nturkinsukuisten kansain vanhat tarut kaukaisesta ajasta, jolloin\nmaakehän keskusvuori vielä oli pieni kukkulapahainen. Kumpikin uskomus\nedellyttää siis, että maailma vähitellen pienestä alusta on kasvanut\nyhä suuremmaksi, ja liittyy yhtä kiinteästi itse maailmankuvaan.\n\nVaikkakin Altain kansat ovat jumaloineet vuoriaan, varsinkin tarujen\nylistämää Altaita, jota ne nimittävät \"ruhtinaaksi\", ei käsitys\nmaanpiirin keskusvuoresta kuitenkaan ole ollut sidottu mihinkään\npaikalliseen, keski-aasialaiseen vuoreen, vaan on tämä kuvitelma tullut\ntänne muualta jo valmiiseen maailmankuvaan kuuluvana. Huomattava on\nlisäksi, että tämä tarunomainen vuori usein sijoitetaan itse\ntaivaaseen. Niin esim. Altain tatarien ylijumala, Bai-Ulgön\n('suuri-rikas') asuu taivaassa \"kultaisella vuorella\". Samoin jakuttien\ntarut puhuvat taivaan \"maidonvalkoisesta kivisestä vuoresta\". Usein\ntämän läpikuultavan vuoren kuvitellaan kohoutuvan kerroksittain, joiden\nlukumäärä vaihtelee, mutta joita tavallisesti mainitaan olevan yhtä\nmonta kuin on itse taivaankerroksia kunkin kansan käsityksen mukaan.\nMuuan keski-aasialainen taru kuvailee maakehän keskusvuorta\nkolmiporraksiseksi. Ostjakit puhuvat taivaan \"seitsenkerroksisesta\nvuoresta\". Kuvitellaanpa joskus itse taivastakin sellaisenaan vuoreksi;\nsen alapuoli, jonka me ihmiset näemme, on pyöreän holvin muotoinen.\nEräs altailainen luomistaru kertoo, mitenkä Ulgen luodessaan maailman\nistui \"kultaisella vuorella\", missä aurinko ja kuu aina loistavat ja\nmitenkä tämä vuori sittemmin laskeutui alas peittäen maan; taivaan\nreunat eivät kuitenkaan kosketa itse maata, ne kun eivät ulotu aivan\nmaakehän ääriviivaan asti.\n\nKäsitys taivaan vuoresta kuvastuu myös seuraavasta koillis-Siperiassa\nasuvien goldien tarusta: \"Kun jumalat rakensivat taivaan, tekivät he\nsen kivistä, mutta sen valmistuttua alkoivat ihmiset pelätä, että se\nsaattaa pudota heidän päälleen, sen vuoksi jumalat puhalsivat henkeään\nholvin alle, niin että siten muodostunut ilma verhosi kivet ihmisten\nkatseilta.\" Epäilemättä tämäkin taivaankuva on läheisessä suhteessa\ntuohon \"vuoreen\" ja siitä kehittynyt. Goldien keskuudessa ei tällaisen\nkiviholvin kuvittelu ole voinut syntyä, sillä heille, samoinkuin\nmuillekin pohjois-Siperian kansoille, on tällainen rakennustapa\ntäydellisesti vieras.\n\nMongolien, burjattien ja kalmukkien tarustossa on maailmanvuoren nimenä\nSumbur, Sumur eli Sumer, jossa nimityksessä helposti tuntee\nintialaisten keskusvuoren, Sumerun nimen ja johon liittyvät uskomukset\novat valmiina Intiasta lähteneen sivistysvirtauksen mukana kulkeutuneet\nkeski-Aasian kansoille. Onko tämä Sumeru- eli Meru-vuoren kuvitelma\nalkuaan Intiassa syntynyt ja siellä mahdollisesti jonkin mahtavan\npaikallisen vuoren välityksellä, on vaikea ratkaista. Jo niin varhain,\nkuin sen tunnemme, on se ollut kosmologinen kuvitelma.\n\nMutta missä on tämän korkean maanpiirin keskuksesta nousevan\nmaailmanvuoren huippu? Saattaisimme olettaa, että se olisi taivaan\nlaella kohtisuorassa päämme päällä eli siis kuperalta näyttävän\ntaivaankannen pohjassa. Sellaisessa asennossa olevaksi ei vuortamme\nkuitenkaan ole kuviteltu, vaan kohoutuu sen huippu _pohjantähden_ luona\nolevaa taivaannapaa kohti, missä myös on vuoren huipulla sijaitseva\nYlijumalan asunto ja \"kultainen istuin\". Juuri tällaiseen käsitykseen\nviittaa kaikkialla Aasiassa vallitseva käsitys, että maailmanvuori on\n_pohjosessa_. Selvästi tämä käsitys ilmenee seuraavasta burjattien\nkeskuudessa muistiinpannusta intialaisen maailmankatsomuksen\nvärittämästä tarusta: \"Alkuaan oli ainoastaan vettä ja sammakko (=\nkilpikonna), joka tuijotti veteen. Jumala käänsi tämän eläimen nurin ja\nloi sen vatsalle maailman. Eläimen kullekin jalalle hän muodosti\nmaanosan, mutta sammakon _navalle_ hän perusti Sumbur-vuoren. Tämän\nvuoren huipussa on _pohjantähti_\". Toisessa tarussa, jossa\nSumbur-vuoren huipulle on sijoitettu temppeli, sanotaan, että\n_pohjantähti_ on tämän temppelin tornin kultainen kärki.\n\nSamalla ilmansuunnalla kohoavan kosmillisen vuoren tunsivat jo ammoin\netu-Aasian suuret kulttuurikansat. Myös raamatussa esiintyy tämä\nkuvitelma; Jesajan kirjan 14:nnessä luvussa kuvataan ylpeätä olentoa,\njoka halusi \"asettaa itsensä korkeimman vertaiseksi\" seuraavin sanoin:\n\"Sinä sanoit sydämessäsi: taivaaseen tahdon minä astua, Jumalan tähtien\nyli minä istuimeni korotan ja istun _todistuksen vuorelle pohjan\nperillä_.\" Kun Jumalan istuimen uskotaan olevan maailmanvuoren huipulla\npohjosessa, on tämä ilmansuunta ollut mandealaisilla rukoussuuntana.\nMyöskin Kiinan keisarilla on ollut tapana palvoa Taivaanjumalaa kasvot\nkäännettyinä pohjosta kohti.\n\nVaikkakin tuon ihmeellisen, kosmillisen vuoren kuvitelma, kuten itse\nvuoren nimikin todistaa, on Intiasta lähteneen sivistysvirtauksen\nmukana vaeltanut mongoliheimojen keskuuteen, on sama uskomus tullut\nturkkilais-tatarilaisille kansoille toistakin tietä. Epäilemättä\nPersiasta peräisin on Altain tatarien tarustossa esiintyvä Sürö\n('majesteetti')-vuori, kuten ne seitsemän jumalaakin, joiden uskotaan\nasuvan tällä taivaallisella vuorella ja joiden nimitys _kudai_ on\npersialainen lainasana. Että käsitys taivaanvuoresta on ollut tunnettu\nkaukana Europassakin, osoittaa Skandinavien tarustossa esiintyvä\nHiminbjorg ('taivaanvuori') sekä seuraava suomalainen tulensyntyruno:\n\n    \"Miss' on tulta tuuiteltu,\n    raaputettu valkeata?\n    Tuolla taivahan navalla,\n    kuulun _vuoren_ kukkulalla\".\n\nVertaillessamme yllämainittuja kansan suussa eläviä perinnäistietoja\nkeskenään huomaamme niissä kaksi pääkuvittelua, joko tämä maailmanvuori\non ainoastaan maakehän keskellä sijaitseva, taivaan huippua hipova\njättiläisvuori, joskus semmoisena myös itse taivaaseen siirtynyt, tahi\non taivaankupu kokonaisuudessaan kuviteltu vuoreksi. Mikäli näillä\nmielikuvilla ei ole eri alkuperää, on todennäköisintä, että\njälkimmäinen on edellisestä kehittynyt. Ainakin muinaisajan kansain\nmaailmanvuoret, kuten intialaisten Sumeru ja iranilaisten\nHara-berezaiti, ovat olleet maakehän keskusvuoria. Bundehesli selittää,\nmitenkä kaikki tähdet, sekä kiinto- että kiertotähdet, liikkuvat\nviimeksimainitun vuoren ympäri, johon ne aivan kuin maailmanpaaluun\novat siteillä kiinnitetyt. Mielenkiintoisella tavalla yhdistää\nkummankin kuvittelun kiinalaisissa kuvissa esitetty Sumeru, jossa tämä\nvuori muistuttaa tuntilasia ollen keskikohdalta verraten hoikka, mutta\nlaajeten sekä alas että ylöspäin; vuoren yläosa leviää maata kattavaksi\ntaivaaksi. Vielä omituisempia muodostuksia näemme japanilaisten\ntaiteessa, missä tämä ohuenlainen keskusvuori määrättyjen välimatkojen\npäässä leviää kuvastamaan eri taivaankerroksia. Tällaisena Sumeru\nmuistuttaa enemmän puuta kuin varsinaista vuorta ja on omiansa luomaan\nvaloa siihen, mitenkä oksallinen maailmanpuu on saattanut\nmaailmanpatsaasta kehittyä.\n\nMuuan keski-aasialainen taru sijoittaa tälle korkealle, koillisessa\n(pohjosessa) olevalle, kolmiporraksiselle keskusvuorelle vielä mahtavan\nmaailmanpuun. Että tätä porrasvuorta on kuviteltu nelisivuiseksi,\nosoittaa m.m. se, että sen huipulla, missä tuo jättiläispuu sijaitsee,\non \"neliönmuotoinen alue\". Lisäksi sanotaan keskusvuoren sivuilla\nolevan neljä kumpua, joita nimitetään neljäksi maanosaksi, jommoisia\nintialaiset kuvittelivat olevan Sumerun ympärillä, yksi kullakin\nilmansuunnalla. Mitenkä suuremmoinen näköala aukenee tuon korkealla\nvuorella olevan maailmanpuun latvasta, ilmenee jo siitä, että sieltä\nkatsoen, kuten tarumme huomauttaa, valtameressä uiva maa näyttää\npieneltä kuin hevosen kavio. Puun korkeutta kuvaa lisäksi käsitys, että\njos sen latvasta heittää alas härän kokoisen kiven, ennättää se maahan\nvasta 50 vuoden kuluttua ja on sillävälin pienentynyt lampaan\nkokoiseksi.\n\nKohoten maakehän navalta ja ylettyen pohjantähden äärillä olevaan\ntaivaannapaan muodostaa siis tämä aasialainen maailmanvuori\njonkinlaisen taivaan ja maan yhdyssiteen. Jos me palautamme muistiimme\nne tähän useampikerroksiseen tai -porraksiseen keskusvuoreen liittyvät\nuskomukset, jotka sille ja maailmanpatsaalle ovat yhteisiä ja alamme\nmielessämme kuvitella, että muinaisajan ihmiset olisivat ryhtyneet\nhavainnollisesti esittämään tätä keskusvuortakin, kuten he ovat tehneet\nkuvia sekä maannavasta että maailmanpatsaasta, millaiseksi\najattelisimme heidän sen hahmoitelleen? Emmekö juuri sellaiseksi kuin\nmitä nuo jättiläistornit Kaksoisvirranmaassa osoittavat? Ainoastaan\ntällaisen aatteen elähyttäminä nuo ihmeelliset tornit sekä\nulkomuotoineen että myös niihin liittyvine nimineen, kuten \"taivaan ja\nmaan perustuksen talo\" ja \"taivaan ja maan yhdysside\", saavat\ntyydyttävän ja tieteellisesti pätevän selityksen. Yhtä luonnollinen on\ntällöin myös niiden nimityksenä \"vuori\", joksi keskiaasialaiset Babelin\ntornin rakentamista selostavat tarut tätäkin tornia nimittävät, samalla\nkun ne nimittävät sitä \"taivaaksi\".\n\nYleinen usko, että Jumala tai jumalat asuvat tämän keskusvuoren\nhuipulla selittää myös, minkävuoksi muinaisbabylonilaiset torninsa\nhuippuun rakensivat temppelin, mutta ei sekään ajatus, että torni\nsellaisenaan on saattanut kuvata jotakin jumaluusolentoa, kuten\n\"suureksi vuoreksi\" nimitettyä Enlil'iä, ole keski-Aasiassa\nvastinetta vailla, sillä täälläkin asuvien kansojen kuulemme puhuvan\n\"Sumer-vuori-isästä\", jota uhrijuhlissa rukoillaan aivan kuin Taivaan\njumalaa. Tämä ei ole sen odottamattomampaa kuin se että ostjakit,\nmuinaisegyptiläiset y.m. ovat personoineet maailmanpatsaan.\n\nPisimmälle kehitettynä esiintyy maailmankuva, jonka keskuksen muodostaa\nSumeru-vuori, buddhalaisuuden mukana keski- ja itä-Aasiaan tulleissa\nopeissa. Kalmukkien keskuudessa tehtyjen muistiinpanojen mukaan on\nmaailmankaikkeuden kaikki mittasuhteetkin tarkoin määrätyt.\nKeskusvuoren korkeus on 80.000 pkm valtameren pinnasta ylöspäin ja yhtä\nsyvässä on sen perustus maailmanmeressä, missä se lepää kultakerroksen\npäällä, jota taas vuorostaan kannattaa kilpikonna. Sumerun ympärillä\nsijaitsee seitsemän kehänmuotoista \"kultaista\" vuorijonoa, jotka tästä\nja toisistaan eroittaa seitsemän merta. Luonnollisesti ovat nämä\nmeretkin renkaanmuotoisia. Mitä lähempänä vuorijonot ovat itse\nkeskusvuorta, sitä korkeampia ne ovat. Ensimäinen 40.000 pkm, toinen\n20.000, kolmas 10.000, neljäs 5.000, viides 2.500, kuudes 1.250 ja\nseitsemäs, eli äärimäinen 625 pkm. Samoinkuin korkeus on vuorten\nvälinen etäisyys tarkoin määrätty. Mitä korkeampia vuoret ovat, sitä\netäämpänä ne ovat toisistaan. Ensimäisen vuorikehän etäisyys\nkeskusvuoresta on yhtä monta pkm kuin itse keskusvuori on korkea eli\nsiis 80.000 pkm. Toisen etäisyys taas ensimäisestä ympärysvuoresta yhtä\nsuuri kuin tämän korkeus eli siis 40.000 pkm. Ja niin yhä edelleen.\nKaikkien yllämainittujen sisämerien vesi on makea, mutta äärimäistä\nvuorikehää ympäröi suuri suolainen valtameri, jota vuorostaan kiertää\n\"rautainen\" 312 1/2 pkm korkea vuorirengas. Tämä rautainen rengas,\njonka ympärysmitta on 3.602.625 pkm ja joka sijaitsee 322.000 pkman\netäisyydessä lähimpänä olevasta vuorijonosta, muodostaa maailman\nulkoreunan. Tuon suolaisen valtameren ympärysmitta on 3.600.750 pkm.\n\nItse Sumeru-vuori on huipusta jonkun verran katkaistun pyramiidin\nmuotoinen. Sen meren tasalla olevan aseman ympäryspiiri on 2.000 pkm ja\nhuipun pinta-alan 3 1/2 pkm. Pyramiidin eri ilmansuuntia kohti olevilla\nsivupinnoilla on kullakin oma erikoinen värihohteensa. Eteläinen kylki\non sininen, läntinen punainen, pohjoinen keltainen ja itäinen\nvalkoinen. Näiden eri värien selitetään johtuvan Sumerun sivupintoja\nverhoavasta jalokivi- tai metallipeitteestä. Sen eteläisellä kyljellä\nvälkkyy muuan siniseltä siintävä ja läntisellä punaiselta hohtava\njalokiviverho, pohjoiseen päin viettävä pinta taas on kultaa ja itään\npäin viettävä hopeaa. Nämä neljä väriä antavat värityksensä vastaavalla\nilmansuunnalla sijaitsevalle maailmanosalle. Senvuoksi nimitetäänkin\netelää siniseksi, länttä punaiseksi, pohjosta keltaiseksi ja itää\nvalkoiseksi ilmansuunnaksi.\n\nKullakin ilmansuunnalla sijaitsee suolaisessa valtameressä erikoinen\nmaanosa, joita näinollen on neljä eli yhtä monta kuin eräissä jo\nennenmainituissa taruissa. Nämä maanosat kuvitellaan suuriksi saariksi,\njoiden kunkin kummallakin sivulla vielä on pienempi saari, joten noiden\nmaailmankeskustaa ympäröivien saarien kokonaislukumäärä on 12.\nEpäilemättä tässä käsityksessä, joka ei voi perustua minkäänmoisiin\nmaantieteellisiin tosiasioihin, kuvastuu kosmologinen, eläinradan\n12:nteen kuvioon perustuva usko. Eläinrataa ovat etu-Aasian kansat jo\nammoin kuvitelleet \"taivaan maaksi\". Kuten ylhäällä on alhaallakin 12\nmaata.\n\nNoissa neljällä taholla olevissa maanosissa asuvat olennot eroavat\ntoisistaan ennenkaikkea kasvojensa muodon puolesta. Eteläisen eli sen\nmaanosan asukkailla, johon alkuaan Intia, myöhemmin monet muut maat\nsisältyvät, on soikeat kasvot, läntisen pyöreät, pohjoisen\nneliönmuotoiset ja itäisen kuun sirppiä muistuttavat kasvot. Itse\nmaanosatkin ovat saman muotoiset.\n\nTämä maailmankuva, joka vallitsee Tibetissä y.m. buddhalaisuuden\npiirissä, kätkee juurensa kauas muinaisuuden hämärään. Omituista on,\nettä tuo ilmansuuntiin liittyvä värikuvitelma tavataan paitsi Aasiassa\nmyös eräillä Pohjois-Amerikan intianiheimoilla. Luonnollisesti\nsaattavat eri ilmansuuntien värit kuitenkin vaihdella eri kansoilla.\nKiinalaiset kuvittelevat itää siniseksi, etelää punaiseksi, länttä\nvalkoiseksi ja pohjoista mustaksi. Amerikkalaisten pääilmansuuntien\nvärit ovat olleet musta, valkoinen, keltainen ja sininen tahi musta,\nvalkoinen, punainen ja sininen (vihreä). Tällaisella värikuvittelulla\nnäkyy olleen vastineensa myös etu-Aasian sivistyslähteillä.\n\nSamaten nuo yllämainitut \"seitsemän kultaista\" vuorikehää, jotka\ntarkoin määrättyjen välimatkojen päässä kiertävät pohjantähteen\nkohtisuorassa olevaa keskusvuorta, vastaavat etu-Aasian muinaisten\nsivistyskansain käsitystä seitsemästä kiertotähtikehästä, joiden\nkeskeisiä mittasuhteita Etemenanki-tornin rakennuskaavassa mainitut\nmittasuhteet ilmeisesti kuvastavat. Aivan kuin olettamamme\nmuinaisbabylonilaisten temppelitornit pyrkivät myös buddhalaisten\npagodit noita jonkun verran horjuvia mittasuhteita noudattamalla\nolemaan jumalten asuman keskusvuoren maallisia esikuvia. Mutta\nsuorastaan keinotekoisen vuorenkin muodossa, jommoisia Intian kuninkaat\nrakennuttivat, on pyhää Merua palvottu. Muuan sellainen vuodelta 1027\non Benares kaupungin läheisyydessä. Nämäkin tosiasiat ovat siis omiansa\nluomaan valoa babylonilaisten temppelitornien hämärään alkuperään.\n\n\n\n\nELÄMÄNPUU.\n\n\n    Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaiset puut,\n    ihanaiset nähdä ja hyvät syödä, ja elämänpuun\n    keskelle paratiisia.\n\n                                         1. Moos 2:9.\n\nItämaiden ja samalla koko ihmissuvun suuremmoisin satuluoma on\nepäilemättä muuan ihmeellinen puu, joka on jättänyt lukemattomia\nmuistomerkkejä muinaisten sivistyskansain taiteeseen ja jonka kuva\npersialaisten korukudoksien välityksellä on siirtynyt vieläpä\npohjoismaisiin ryijyihinkin. Raamatun kirjoissa, missä tämä puu jo\nmainitaan, sitä sanotaan _elämänpuuksi_.\n\nKaikki aasialaiset tarut sijoittavat tämän suureksi ja korkeaksi\nkuvitellun puun maakehän keskuspisteeseen. Niin kertoo m.m. altailainen\ntaru, mitenkä \"_maan navalla_, kaiken keskipisteessä\" kohoaa maan\npuista korkein, jättiläissuuri hopeakuusi, jonka latva ylettyy\nylijumalan, Bai-Ylgönin asunnoille. Tässä tapaamme siis maan\ntarunomaiselle navalle sijoitettuna tuon saman mahtavan maailmanpuun,\njonka jo ennen olemme nähneet Sumeru-vuoren ylävällä huipulla.\nTavallisesti kuvitellaankin tämän puun kasvavan jollakin korkealla\nkummulla tai vuorella ja nimenomaan maakehän keskusvuorella, kuten\nilmenee myös aikaisemmin mainitun runon sanoista: \"Maakehän keskellä\non rautainen vuori ja tällä rautaisella vuorella valkoinen,\nseitsenoksainen koivu.\" Mutta kun maakehän keskusvuoren yleensä\nuskotaan kätkevän huippunsa taivaankerrosten yläpuolelle, on helposti\nymmärrettävästä syystä itse puukin kohoutunut taivaalle, missä se\nerinäisten uskomusten ja tarujen mukaan sijaitsee.\n\nTurkinsukuisten kansain käsityksen mukaan tämä puu, jonka\nmaailmankaikkeuden kasvaessa sanotaan pienestä vesasta nousseen\nnykyiseen mittaansa, liittyy samoinkuin maailmanvuorikin itse\nmaailmanrakenteeseen. Ja huolimatta siitä, kohoutuuko se maasta,\nkorkealta vuorelta tai jostakin taivaankerroksesta muistuttaa se aina\nasentonsa puolesta maailmanpatsasta; aivan kuin tätä käyttävät jumalat\nsitäkin ratsujensa hevospaaluna. Maailmanpatsasta se muistuttaa myös\nsiinä, että sitä toisinaan kuvitellaan useampikerroksiseksi. Niin esim.\nVasjuganin ostjakkien shamaninlaulussa, jossa ilmeisesti on tatareilta\nsaatuja kuvitelmia, sanotaan tässä puussa, kuten itse taivaassakin,\nolevan seitsemän kerrosta. Useimmiten kuitenkin kuvitellaan, että\nkysymyksessä oleva puu kohoutuu taivaan eri kerrosten tai kehien puhki,\nsamalla kun se maakehän keskusvuoren lailla työntää juurensa\nmaanalaisiin syvyyksiin.\n\nMaailmanpatsaasta tämä kosmillinen puu taas eroaa ennenkaikkea siinä,\nettä sitä aina kuvitellaan oksalliseksi, eläväksi puuksi, jonka\noleellisin ja samalla merkillisin piirre on sen tuoreus ja mehevyys.\nEri kansojen tarut sijoittavatkin puumme tavallisesti jonkin lähteen,\njärven tai meren partaalle, jopa itse veteenkin. Ostjakit puhuvat\n\"taivaankeskuksen vetisestä merestä\", jonka äärellä tämä suuri puu\nkasvaa. Millaiseksi vesi, josta puu imee ravintonsa, kuvitellaan,\nilmenee m.m. seuraavasta Minusinskin tatarien runosta:\n\n    \"Kahdentoista taivaan puhki\n    kasvaa vuoren kukkulalla\n    koivu ilman auterissa.\n    Kultaiset on koivun lehdet,\n    kultainen on koivun kuori,\n    maassa juurella sen allas\n    täynnä _elämän_ on _vettä_,\n    altahassa kultakuppi...\"\n\nRunossa mainitaan lisäksi, että tätä \"koivua\" vartioi tatarien esi-isä,\nvanha Tata, jolle itse Luoja on tämän toimen uskonut.\n\nSama ihmeellinen koivu tavataan itä-Europankin kansojen tarustosta.\nNiin esim. mordvalaiset tarinoivat metsän keskellä kummulla kasvavasta\njättiläiskoivusta, jonka juuret kiertävät maan yli ja oksat piirittävät\ntaivaan. Sen lehdet ovat suuret kuin kämmen ja sen norkot pitkät kuin\npiiskansiima. Koivun juurella on veistetyin laudoin ja valkoisin\nliinoin katettu lähde, lähteen suojuksella punainen puukannu, kannussa\nmakeata hunajajuomaa ja juomassa hopeainen kauha, jonka pohjaan ovat\nkuvatut aurinko ja kuu sekä kahvaan pienemmät tähdet. Sikäli kuin\naurinko taivaalla siirtyy, kääntyy myös kauhan varsi.\n\nPaljoa mielenkiintoisempana esiintyy tämä elämää uhkuva puu jakuttien\nkansanrunoudessa.\n\nKahdeksanreunaisen maan _keltaisella navalla_, niin kertoo muuan\nsikäläinen taru, on tuuhea kahdeksanoksainen puu. Sen kaarna ja pahkat\novat hopeaisia, sen mahla kullanhohtava, sen kävyt ovat kuin\nyhdeksänkuhmuiset maljakot ja lehdet laajat kuin hevosennahka. Puun\nlatvasta vuotaa vaahdoten jumalallinen, kellertävä neste. Kun\nohikulkijat sitä nauttivat, virkistyvät väsyneet ja nälkäiset tulevat\nkylläisiksi.\n\nTämän elämää antavan puun alue on jakuttien tarujen mukaan \"ensimäisen\nihmisen\" asuinpaikka eli siis jonkinlainen paratiisi. Kun \"ensimäinen\nihminen\" maailmaan ilmaannuttuaan haluaa tietää, minkävuoksi hän on\nolemassa, astuu hän tuon jättiläispuun luokse, jonka latva kohoaa\n\"kolmikerroksisen taivaan puhki\" ja jonka \"oksia myöten valuu vaalea\nneste tuottaen sitä nauttivalle autuuden\", huomaa hän, mitenkä ihmepuun\nrunkoon yhtäkkiä ilmaantuu aukko, josta muuan naisolento näyttäytyy\nvyötäröitään myöten ja ilmoittaa hänelle, että hän on ilmestynyt\nmaailmaan tullakseen ihmissuvun kantaisäksi.\n\nSaman tarun toisinto nimittää tätä ensimäistä ihmistä \"Valkoiseksi\nnuorukaiseksi\". \"Laajan, liikkumattoman syvyyden yläpuolella, taivaan\nseitsemän kerroksen, yhdeksän kehän alapuolella, keskimäisimmässä\npaikassa, _maan navalla_, hiljaisimmassa maankohdassa, missä kuu ei\nvähene, eikä aurinko alene, missä vallitsee kesä ilman talvea ja käki\nherkeämättä kukahtelee, oli Valkoinen nuorukainen.\" Hän läksi\nkäyskentelemään nähdäkseen, minne hän oli ilmaantunut ja millainen\nhänen asuinpaikkansa oli. Idässä oli avara, vaaleahko kenttä, sen\nkeskellä mahtava kumpu ja kummulla suuri jättiläispuu. Puun pihka oli\nläpikuultava ja hyvätuoksuinen, sen kaarna ei koskaan kuivunut eikä\nhalkeillut, sen mahla oli hopeanhohtava, sen rehevät lehdet eivät\nmilloinkaan surkastuneet ja sen kävyt olivat kuin rivi alassuin\nkäännettyjä maljoja. Puun latva kohoutui taivaan seitsemän kerroksen\nyli ollen ylijumalan Yryn-ai-tojon'in hevospaaluna ja sen juuret\nlaskeutuivat maanalaisiin syvyyksiin, missä ne olivat sikäläisten\nomituisten taruolentojen asuntopylväinä. Lehtiensä välityksellä puu\nkeskusteli taivaallisten kera.\n\nAstuessaan etelään päin \"Valkoinen nuorukainen\" näki vihreän\nruohokentän keskellä tyynen \"maitojärven\", jota ei mikään tuulenhenki\nkoskaan saattanut väreilemään ja jonka rannalla oli piimäisiä soita.\nPohjosessa oli tumma metsä, jonka puut humisivat päivät ja yöt ja\n_jossa liikkui kaikenlaisia eläimiä_. Metsän takana kohosivat korkeat\nvuoret, joilla oli päässään ikäänkuin valkoiset, jäniksennahkaiset\nlakit; vuoret nojautuivat taivaita vastaan ja suojelivat tätä paikkaa\nkylmiltä tuulilta. Lännessä kasvoi matalapensainen viidakko, sen takana\nkorkea kuusimetsä ja metsän takana häämöitti yksikseen seisovia\ntylppäpäisiä vuoria.\n\nTällainen oli maailma, jossa \"Valkoinen nuorukainen\" näki päivänvalon.\nYksinäiseen oloonsa ikävystyneenä hän astui elämänpuun luokse ja\nlausui: \"Kunnioitettu korkea herratar, puuni ja asuinpaikkani\nhaltiatar, kaikki, mikä elää, on parittain ja synnyttää jälkeläisiä,\nmutta minä olen yksin. Haluan lähteä matkalle ja etsiä itselleni\nvertaiseni puolison, tahdon koetella voimiani kaltaisteni kanssa,\ntahdon tutustua ihmisiin ja elää, kuin ihmisen tulee. Älä kieltäydy\nantamasta minulle siunaustasi, rukoilen sinua nöyrin, kumarretuin päin\nja notkistetuin polvin.\"\n\nTällöin alkoivat puun lehdet tohista ja niistä tihkui hieno,\nmaidonvalkoinen sade Valkoisen nuorukaisen päälle. Tuntui lämmin\ntuulenhenki, puu alkoi narista ja sen juurien alta kohoutui esiin muuan\nnaisolento vyötäröitään myöten. Tätä puun ja paikan haltiatarta kuvaa\ntarumme keski-ikäiseksi, vakavakatseiseksi naiseksi, jolla oli vapaina\nhulmuvat hiukset ja paljaat rinnat. Jumalatar tarjosi uhkuvista\nrinnoistaan maitoa nuorukaiselle ja juotuaan tämä heti tunsi, mitenkä\nhänen voimansa kasvoivat satakertaisiksi. Samalla jumalatar lupasi\nnuorukaiselle kaikkea onnea ja siunasi häntä, niin etteivät vesi, tuli,\nrauta eikä muukaan voineet häntä vahingoittaa.\n\nOn itsestään selvää, ettei tämä taru ole voinut syntyä jakuttien\nkeskuudessa pohjois-Siperian koleassa ilmanalassa, vaan kuten tuon\nloistavan paratiisin kuvittelu viittaa, paljoa rikkaamman ja rehevämmän\nluonnon helmassa. Käyttämällä hyväksemme ylläolevaa luonnonkuvausta,\nmissä nuo pohjoseen sijoitetut valkoisen jäniksen nahkalla päällystetyt\nvuoret ilmeisesti tarkoittavat lumivuoria, voimme lähteä etsimään tämän\nparatiisikertomuksen kotimaata, tarumme kun edellyttää samalla kertaa\nrehevän luonnon ja lumivuorien tuntemista. Katseemme kääntyy silloin\njoko pohjois-Intiaan tai etu-Aasiaan. Emme kuitenkaan voi tätä\nparatiisimaisemaa sellaisenaan käyttää oppaanamme, sillä \"maitojärvi\"\ny.m. seikat siinä kuuluvat itse maannavan kuvitteluihin. Sitäpaitsi\nnämä maisemat jonkun verran vaihtelevat tarumme eri toisinnoissa.\n\nEnnenkuin ryhdymme taruamme lähemmin tarkastamaan, esitämme vielä\neräitä elämänpuuta valaisevia lisäpiirteitä, joita tapaamme\nMiddendorffin julkaisemista jakuttilaisista kielennäytteistä.\nNiissä tätä ensimäistä ihmistä, \"jakuttien kantaisää\" nimitetään\nÄräidäh-buruidah-ar-soghotoh ('vaivojen ja syiden alainen yksinäinen\nmies'). Kerrotaanpa hänen asunnostaankin, joka sijaitsee kentän\nkeskessä ja jossa on neljä hopeanhohtavaa nurkkaa, 40 ikkunaa, 50\npylvästä ja 30 kattohirttä; seinät ja kultainen lattia ovat\nnelinkertaiset sekä hopeainen katto kolmikerroksinen. Kaikkiaan näyttää\nsiis tässä rakennuksessa olleen seitsemän kerrosta. Itse elämänpuuta\nkuvaillaan seuraavin sanoin: \"Kun hän astuu asuntonsa itää kohden\nsuunnatulta kuistilta seutua katselemaan, niin hänen edessään on puiden\nkuningas, joka kasvaa ruohikon keskellä. Tämä puu, jonka yläpuolella\nhäilyy sininen ilma, on niin vanha, ettei sen vuosisatoja voida laskea.\nSen juuret ulottuvat manalan läpi ja sen latva kohoaa yhdeksän taivaan\npuhki. Sen jokaisen lehden pituus on seitsemän syltä ja sen jokaisen\nkävyn yhdeksän syltä. Puun juurien alta kuohuu 'ikuinen vesi'. Kun sen\nvanhaksi käynyt, nälkiintynyt ja uupunut, valkoinen tai tumma karja,\nlentävä tai juokseva riista juo tai nuolee mahlaa ja pihkaa, joka\nvaluu tämän puun oksista ja kävyistä kerääntyen ja muodostuen\nkohisevaksi puroksi, saavuttaa se uudelleen entisen nuoruutensa ja\nyltäkylläisyytensä.\" Lisäksi kerrotaan, että, kun puun haltiatar,\n\"valkohapsinen, ijäkäs jumalatar\", joka on ruumiiltaan \"kirjava kuin\npeltokana\" ja jolla on rinnat suuret kuin \"nahkasäkit\", astuu esiin,\nmuuttuu puu naristen ja kitisten yhä pienemmäksi, kunnes se jälleen,\nkun haltiatar on vetäytynyt takaisin, kohoutuu entiseen mittaansa.\nTältä puun haltiattarelta saa tuo yksinäinen mies tietää, että hänen\nisänsä on taivaanjumala Ar-tojon ('Ylhäinen herra') ja äitinsä\nKybäi-khotun ('Kybäi-herratar'), jotka niin pian kuin he olivat hänet\nsynnyttäneet, laskivat kolmannesta taivaasta maan päälle, jotta hänestä\ntulisi ihmissuvun kantaisä. Samalla haltiatar ammentaa elämän vettä\npuun juurien alta ja kaataa sitä rakkoon, jonka tarjoaa suojatilleen\nsanoen: \"Sido tämä vasemman käsivartesi alle, äärimmäisessä hädässä se\npelastaa sinut.\" Myöhemmin kerrotaan tarussamme, mitenkä tämä sankari\nkosintaretkellään joutuu kaksintaisteluun pahan hirviön kanssa saaden\ntältä iskun sydämeensä ja mitenkä, kun rakko samalla särkyy ja sen\nsisältö valuu haavaan, sydän tervehtyy silmänräpäyksessä, antaapa tämä\nelämänvesi sankarillemme vielä yhdeksänkertaiset voimatkin.\n\nMissä ja milloin tämä jakuttilaisten tarujen elämänpuunkuvitelma onkin\nmuinaisuuden hämärässä syntynyt, tapaamme sen sukulaisia jo ammoin\nsilloisilla sivistyskansoilla Intiassa, etu-Aasian eri kansoilla ja\nvieläpä Egyptissäkin. Kuten tunnettu, kuvastuu muinaisten seemiläisten\nvastaava uskomus raamatunkin kirjoista. \"Ja Herra Jumala kasvatti\nmaasta kaikkinaiset puut, ihanaiset nähdä ja hyvät syödä ja _elämänpuun\nkeskelle paratiisia_.\" Aivan kuin jakuttilaisessa tarussa oleskelee\nensimäinen ihminen täälläkin elämänpuun ääressä. Samoin on elämänpuun\nantama ravinto täälläkin kuolemattomuutta tuottava. Paitsi itse puun\nnimestä ja paratiisikertomuksesta ilmenee tämä käsitys myös seuraavista\nIlmestyskirjan sanoista: \"Sen, joka voittaa, minä annan syödä\nelämänpuusta, joka on Jumalan paratiisissa.\" Ja vielä tuollekin\nkäsitykselle, että elämänpuun juurien alta virtaa elämänvesi, löydämme\nvastineen saman kirjan toisista sanoista: \"Ja hän näytti minulle\nelämänveden virran ... molemmin puolin virtaa seisoi elämänpuu, joka\nkasvoi kaksitoistakertaisen hedelmän, antaen kunakin kuukautena\nhedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.\" Tässä siis\nsamalla huomautetaan elämänpuun terveyttä tuottavasta voimasta. On siis\nilmeistä, että jakuttien tarut ja raamatun kuvitelmat juontavat\njuurensa samasta kanta-aiheesta. Edellisissä on kuitenkin eräitä\nlisäpiirteitä, kuten tuo puun maitorintainen haltiatar, joita ei\nraamattu tunne ja joita ei myöskään voida johtaa vasta raamatun\nkertomuksen perustalla syntyrneistä legendoista, vaan joilla on\ntäytynyt olla jokin toinen tälle sukua oleva taru esikuvana.\n\nSamoinkuin useat keski- ja pohjois-aasialaiset tarut sijoittavat\nelämänpuun korkealle kummulle tai vuorelle, vieläpä taivaaseenkin,\nsamaten seemiläisten paratiisia on kuviteltu milloin maan\nkeskusvuorella, milloin taivaassa olevaksi. Myöhemmän ajan\netu-aasialaisissa taruissa sanotaan paratiisin olleen niin korkealla\nvuorella, että se säilyi vedenpaisumuksen tuhoilta. Taivaassa olevasta\nparatiisista puhutaan sekä raamatussa että koranissa. Siihen katsoen,\nettä myös muinaiset babylonilaiset jo ammoisina aikoina tunsivat\nsekä jumalien asuman paratiisivuoren, että elämänpuun ja -veden,\nvoimme päättää, että tämä kuvitelma, jonka muistomerkkejä meille\nvarhaisimmilta ajoilta on säilynyt vain hajanaisina rippeinä, on\netu-Aasian sivistyskansoilla ikivanha.\n\nIntialaisten vastaaviin kuvitteluihin viittaa jo ennenmainittu\nkeski-aasialainen taru, joka sijoittaa mahtavan maailmanpuun korkealle\nSumeru-vuorelle. Että tämä puu täälläkin on ollut elämänpuu, osoittaa\nseuraava myös keski-Aasiassa muistiinpantu taru: Alkuaan ei ollut\nmaata, vaan ainoastaan vettä, josta kohosi kaksi suurta vuorta. Toisen\nhuipulla oli kolme temppeliä, joissa asui 33 tengeria eli jumalaa.\nVuoren juurella oli kolmikulmainen kenttä, josta kohosi ylen korkea\nZambu-puu kohottaen latvansa vuoren yli. Tengerit söivät sen hedelmiä,\nmutta puun alla asuvat olennot, asurat huusivat tengereille: \"Miksikä\nte syötte puusta, joka kasvaa meidän maallamme?\" Vihdoin nämä\nkiihtyivät niin, että ryhtyivät taisteluun tengereitä vastaan; siinä he\nkuitenkin joutuivat häviölle ja kukistuivat. Sen jälkeen jumalat\nheittivät vuorelta alas hiekkaa, vieläpä kultaakin ja niin syntyi maa,\njonne kaksi jumalaa, mies- ja naispuolinen, astuivat jälkeläisineen\nkansoittamaan maata.\n\nTarumme alussa puhutaan siis kahdesta kaikkeuden perusvuoresta, jotka\nvuosituhansia aikaisemmin esiintyivät etu-Aasian muinaisten\nsivistyskansain luonnonhistoriassa ja jotka vastaavat intialaisten\nrunojen käsitystä kahdesta, vastakkaisilla ilmansuunnilla olevasta\nmaailmanpatsaasta, mutta lähemmin kerrotaan vain toisesta, jonka\nhuipulla asuvat tengerit ovat intialaisten 33 Sumeru-vuorella\nhallitsevaa jumalaa. Nuo vuoren juurella asuvat olennot ovat\nintialaisten asura-jättiläisiä, joiden uskottiin asuvan Sumerun\npohjattomissa kuiluissa ja sieltä yrittäneen taistella Indraa ja muita\njumalia vastaan. Vieläpä itse Zambu-puukin, josta jumalat saavat\nravintonsa, on kuten nimikin osoittaa intialaisten elämänpuu Janibu.\nBuddhalaisen mytologian mukaan tässä Jambupuussa on 16 suurta oksaa,\nmutta pieniä lukemattomat määrät. Sen punertavanharmaat lehdet ovat\nhienot kuin paras silkki ja sen kukat kullanhohtavat. Sen hedelmien\nsisässä on satoja makeita, hanhenmunan suuruisia pähkylöitä, jotka\nkarkoittavat kaikki taudit. Puun kullankeltainen mahla valuu sulavan\nvoin lailla. Olennot, jotka asuvat sen läheisyydessä, saavat ravintonsa\ntästä elämänpuusta. Brahmalaisten kirjallisuudessa kerrotaan soomaa\ntihkuvan viikunapuun sijaitsevan kolmannessa taivaassa Airam-madija\njärven partaalla.\n\nOn todennäknöistä, että tällainen elämänpuun kielikuva intialaisillakin\nkätkee juurensa kaukaiseen muinaisuuteen, sillä jo Veda-runoudessa\npuhutaan vuorella kasvavasta kuolemattomuudenravintoa tuottavasta\nSoomasta. Sitä vastaa intialaisten tarujen Haoma, jota nämä ovat\nkuvitelleet meheväksi, kultakukkaiseksi elämänpuuksi ja sellaisena\nsijoittaneet sen Hara-berezaiti nimiselle maailman keskusvuorelle.\nIntialaisen Suparnadhyaya-runon kertoma korkea Rauhina-puu, josta muuan\ntarukotka, sooman ryöstäjänä tunnettu Garuda, taittaa oksan, lienee\nmyös muistomerkki elämänpuusta, jossa sanottu lintu varhaisemman\nkäsityksen mukaan oleksii. Samaten iranilaisessa kansanrunoudessa ja\nvieläpä muinaisbabylonilaistenkin taiteessa tapaamme tämän tarulinnun,\njonka pohjois-Siperiassa olemme nähneet maailmanpatsaan päässä, itse\nelämänpuun latvassa. Tällaiset silmäänpistävät yhtäläisyydet eivät\nsaata olla ainoastaan sattuman aiheuttamia.\n\nIntialaisia taruja emme kuitenkaan voi pitää tuon jakuttien\nparatiisikertomuksen esikuvana. Eniten muistuttaa heidän elämänpuunsa\nmuinaisegyptiläisiä kuvia, joissa osaksi puuna, osaksi naisena esitetty\ntaatelipalmu tai jokin muu, tarunomainen puu tarjoaa suojatilleen\nkuolemattomuuden ravintoa. Joskus näkee tämän puun kuvattuna itse\nelämänvedenlähteen partaalle. Kuten tunnettua, on egyptiläistenkin\nmaailmankuvaan sisältynyt taivaaseen ylettyvä kosmillinen puu, jonka\njuurella istuu istuu kohtalonjumalatar ja jonka lehtiin on kirjoitettu\nkaikkien ihmisten kohtalot.\n\nJakuttien elämänpuuta sen juurelta ilmaantuvine jumalattarineen\nmuistuttaa lisäksi Skandinavien Edda-runoudessa esiintyvä\nYggdrasil-saarni, \"joka on suurin ja paras kaikista puista\", jonka\n\"oksat verhoavat koko maailman ja kohoavat taivaan yli\", jonka \"korkea\nrunko on valkoisen nesteen peittämä\" ja joka \"horjuu vasta maailman\nlopulla\". Tämän \"ikuisesti viheriöitsevän puun\" alla on ihmeellinen\nlähde, Urdarbrunn, jonka ääressä puun juuriston alla asuu kolme synnyn-\nja kohtalonsäätäjätärtä, Nornaa. Lisäksi uskotaan, että jumalat\n\"langettavat tuomionsa\" Yggdrasil-saarnen luona. Mitenkä läheisessä\nsuhteessa nämä jumalattaret, joiden kolmiluku todistaa myöhempää\nkehitystä, olivat itse puuhun, osoittaa m.m. seuraava Snorrin\nhuomautus: \"Ja kerrotaan, että Nornat, jotka asuvat Urdarbrunnin luona,\nottavat joka päivä vettä lähteestä ja sen mukana lähteen ympärillä\nolevaa mutaa ja pirskoittavat sitä saarnen päälle, jotteivät sen oksat\nkuivuisi eivätkä mätänisi.\" Samalla hän huomauttaa, että Urdarbrunnissa\noleva \"vesi on niin pyhää, että kaikki mikä joutuu lähteeseen, tulee\nyhtä valkoiseksi kuin munankuoren sisäpuolella oleva kalvo\" ja että\nkastetta, joka tuosta mehevästä puusta tihkuu maahan sanotaan\n\"hunajakasteeksi\". Samaa maailman- ja elämänpuuta tarkoittaa myös\nmerkillinen Mimepuu, jonka \"syntyä ei kukaan tunne\", jonka \"oksat\nleviävät kaikkien maiden yli\", jota \"ei tuli eikä rauta voi kukistaa\"\nja jonka hedelmien uskotaan parantavan \"hysteeriset naiset\".\nSamanlaisia, vaikka eri nimisiä, maailman- ja elämänpuita näyttävät\nlisäksi olleen Lärad ja Glasir, joiden sanotaan sijaitsevan jumalien\nasunnon edustalla.\n\nUseat tutkijat ovat olettaneet, että tämä Skandinavien\nelämänpuunkuvittelu olisi johtunut eräistä keskiajalla Europassa\nvaeltaneista legendoista, joissa paratiisinpuu ja Kristuksen risti ovat\nsulautuneet yhteen ihmeelliseksi taruluomaksi. Vaikeata on kuitenkin\nollut selittää, mitenkä Yggdrasil-saarneen liittyvät yksityispiirteet\nolisivat voineet syntyä noiden kristillisten tarujen perustuksella.\nMutta jos vertaa Yggdrasilia jakuttien elämänpuuhun, on ilmeistä, että\nne vastaavat toisiaan, jopa aivan yksityiskohtiaan myöten, paitsi että\nSkandinavien runoudessa elämänpuun alla on kolme, jakuttien ainoastaan\nyksi jumalatar. Samoinkuin Nornien uskotaan myös viimeksimainittujen\njumalattaren säätävän ihmisten kohtalot. Kysymys, miksi juuri tämän\npuun juurella, jossa olemme nähneet egyptiläistenkin kohtalon\nhaltiattaren oleksivan, on, kuten Eddassa sanotaan, jumalien\ntuomiopaikka, saa selityksensä kohtalouskon alkuperää valaisevista\nkuvitelmista.\n\nSnorrin Eddassa mainitaan, että yksi Yggdrasilin kolmesta juuresta\nhaarautui jääjättiläisten luokse; näitä olentoja voimme verrata\nintialaisen tarun asurajättiläisiin sekä noihin omituisiin maanalaisiin\nolentoihin, jotka jakuttien tarun mukaan käyttävät elämänpuun juuria\nasuntojensa pylväinä. Kuten Eddan kuvailema kotka elämänpuun latvassa\nedustaa myös Nidhugg-käärme sen juurien alla aasialaisen elämänpuun\nyhteyteen kiinteästi liittyviä piirteitä. Kalmukit tarinoivat, mitenkä\nmuuan lohikäärme Zambu-puun juurella sijaitsevassa meressä vaanii\nelämänpuusta putoavia lehtiä. Ne lehdistä, joita se ei ennätä kerätä ja\njoiden siis onnistuu pudota pohjaan, muuttuvat siellä kullaksi.\nBurjattien runossa sanotaan Abyrga-nimisen tarukäärmeen asuvan puun\njuurella olevassa \"maitojärvessä\". Eräissä keski-aasialaisissa taruissa\nAbyrga-käärme kiemurtelee itse puun ympärillä samalla kun puun latvassa\noleksiva Garide-kotka ahdistaa ja nokkii sitä. Tämä Garide, joka\nvinhasti lentäessään synnyttää rajuilman, on kuten nimikin osoittaa,\nintialaisten Garuda, ennenmainittu sooman ryöstäjä. Myöskin muissa\nmaakehän keskuspaikkaa, vuorta tai napaa kuvailevissa itämaisissa\ntaruissa ja taideteoksissa näemme usein nämä kaksi olentoa, joista\nkäärme varmaankin on maan syvyyksissä piilevien voimien edustaja ja\nkotka taivaan korkeimman vallan vertauskuva.\n\nKaikki yllämainitut elämänpuun yksityispiirteet osoittavat, ettei\nmeillä siis ole syytä johtaa skandinavienkaan kuvitteluja vasta\nraamatun kertomusten pohjalla syntyneistä legendoista. Silti emme saata\nolettaa, että näin täydellisesti toisiaan muistuttavat uskomukset\nolisivat voineet erikseen syntyä kaukana toisistaan elävillä kansoilla,\nvaan täytyy niiden, mitenkä se lieneekin selitettävissä, välttämättä\nolla läheistä sukua keskenään.\n\nTodennäköisesti ovat muinaisiranilaisten paratiisikuvittelut olleet\nainakin jakuttien vastaavien tarujen esikuvana samoinkuin noiden\nlänsi-siperialaistenkin uskomusten, jotka sijoittavat tuon mahtavan\npuun maakehän keskustasta kohoavalle \"rautaiselle vuorelle\".\nMuinaispersialaisten kirjallisuudesta näemme, että hekin nimittivät\nmaailman keskusvuorta, Hara-berezaitia, jonka huipulla he uskoivat\nelämänpuun sijaitsevan, \"rautaiseksi vuoreksi\". Tällä vuorella, missä\nelämänpuun alla on elämänvedenlähde, Ardvisura ja iranilaisten ihana\nparatiisi, oleskelee myös ensimäinen ihminen, Gajomartan, aivan kuin\njakuttien paratiisissa. Kuten viimeksimainitut ovat iranilaisetkin\nkuvitelleet häntä \"valkoiseksi\" olennoksi. Näihin tosiasioihin viitaten\nvoimme siis olettaa, että tarumme iranilaisen sivistysvirtauksen mukana\non kulkeutunut turkkilais-tatarilaisille kansoille ja jakuttien\nmukana vaeltanut aina etäiselle Lena-joelle asti. Täällä on heidän\nkansanrunoutensa säilyttänyt sen meille näin alkutuoreena ja siten\npelastanut nykypolvelle perin arvokkaan muistomerkin muinaisten\niranilaisten ja samalla koko Itämaiden paratiisikuvittelusta, josta\nainoastaan vähän ja hajanaisia tietoja on säilynyt kirjallisuudessa.\n\nSitä enemmän meillä on syytä kohdistaa huomiomme juuri jakuttien\nkäsitykseen elämänpuusta. Olemme jo ylläesitetyistä kertomuksista\nnähneet, että tämän tarunomaisen puun lähettyvillä oleskelee paitsi\n\"ensimäistä ihmistä\" myös luomakunnan koko eläimistö sekä että tätä\npuuta kuvitellaan kaikkien elättäjättäreksi. Mutta vielä ihmeellisempi\nmerkitys näyttää tällä puulla alkuaan olleen. Tosin kerrotaan eräässä\ntarumme toisinnossa, että Ylijumala sekä synnynhaltiatar, Kybäi-khotun,\njoksi juuri tuota puussa asuvaa jumalatarta nimitetään, synnyttivät\nkantaihmisen kolmannessa taivaassa, mistä he laskivat hänet maan\npäälle, mutta siitä huolimatta esittää tämäkin tarutoisinto myöhemmin\neräitä piirteitä, jotka ovat omiansa osoittamaan, mitenkä tuo ihmisten\nkantaisä itse asiassa on ilmaantunut elämää kuohuvan olinpaikkansa\nhelmaan. Uteliaana tietämään, mistä hän oikeastaan on tullut, tulee\nhänen alkuperänsä ongelmaa lähemmin pohtiessaan siihen käsitykseen,\nettä _hän on syntynyt itse tässä tarunomaisessa paikassa_. Se ilmenee\nm.m. hänen seuraavista sanoistaan: \"Jos olisin pudonnut taivaasta,\nolisi minun ylläni lunta ja huurretta, jos olisin tullut keskimäisen\npaikan (maan) eteläiseltä tai pohjoiselta, itäiseltä tai läntiseltä\nilmansuunnalta, olisi minussa puiden ja ruohojen merkkejä ja minussa\ntuntuisi tuulien tuoksu; jos taas olisin noussut maan uumenista, olisi\nminussa maan tomua.\" Näyttää siis todennäköiseltä, että juuri tuo\nihmeellinen puu maitorintaisine haltiattarineen on \"ensimäisen ihmisen\"\nsynnyttäjätär sekä että ihminen osuu oikeaan lausuessaan tälle: \"Ole\nminun äitini, ikäänkuin olisit minut synnyttänyt, ole minun\nluojattareni, ikäänkuin olisit minut luonut!\" Äidillistä huolenpitoa\nkuvastavat myös sanat: \"Sinä olet minut, orvon, mieheksi kasvattanut,\nsinä olet minut, pienen, suonut varttua suureksi.\"\n\nJa tuskin erehdymme olettaessamme, että kaikkikin elävät olennot, joita\nvilisee tuon ihmepuun ympärillä, saavat kiittää sitä olemassaolostaan.\nAinakin saattaa ihminen tunnustaa: \"Sinä olet minun valkoisen karjani\nkasvattanut, minun mustista elukoistani huolta pitänyt, minun lintuni\nja riistani suojellut ja minun mustien vesieni kalat koolla pitänyt.\"\n\nVieläpä kaiken kasvillisuudenkin äitinä esiintyy tämä ihmeellinen puu.\nSitä osoittaa m.m. eräässä venäläisessä, 1600-luvun käsikirjoituksessa\nsäilynyt apokryfinen taru, jossa kerrotaan, että paratiisin keskellä\nolevassa sulotuoksuisessa elämänpuussa, jonka latva hiposi taivasta,\njonka oksat verhosivat paratiisin ja jonka juurelta pulppusi 12 maito-\nja hunajalähdettä, oli _jokaisen puulajin lehvät ja hedelmät_. Että\nmuinais-irlantilaisillakin on aikoinaan ollut samanlainen käsitys,\nviittaa muuan nimitys, jonka he ovat antaneet elämänpuulle: Vispatokma\n('kaikkien siemenien puu'). Tällaisena monipuolisena luontoemona ovat\nseemiläisetkin elämänpuuta, aseraa palvoneet. Ja läheisessä suhteessa\nsiihen on ollut useiden muidenkin itämaisten kansain suuri\n_äitijumalatar_, johonka tutustuminen vaatii erikoisen lukunsa. Sitä\nennen on meidän luotava lyhyt silmäys n.s. paratiisin virtoihin.\n\n\n\n\nPARATIISlVIRRAT.\n\n\n    Ja Edenistä kävi virta, joka kasteli paratiisia;\n    ja sitten se jakaantui neljään päähaaraan.\n\n                                      1 Moos. 2:10.\n\nYhtä oleellinen ja merkityksellinen kuin itse elämänpuu on sen alla\noleva lähde, virta, järvi tai meri itämaisen maailmankuvan keskuksessa.\nMutta vesi tässä maakehän keskuspaikassa on yleisen kuvittelun mukaan\naivan erikoislaatuista. Olemme jo usein kuulleet sitä nimitettävän\n_elämänvedeksi_, mikä nimitys on meille tuttu raamatustakin: \"Ja hän\nnäytti minulle elämänveden virran ... molemmin puolin virtaa seisoi\nelämänpuu\". Jakuttien taruissa kerrotaan, mitenkä itse puusta valuu\nniin runsaasti mahlamaista nestettä, että puun juurelle muodostuu\nkohiseva puro. Useimmiten kuvitellaankin tästä puusta vuotavaa nestettä\n_keltaiseksi, medenkaltaiseksi_ juomaksi. Skandinavien runoudessa\nmainitaan, että Yggdrasil-saarnesta tihkuu maahan \"hunajakastetta\". Ja\nintialaisten Jamhu-puusta vuotaa \"kullankeltainen mahla sulavan voin\nlailla\". Toisinaan sanotaan tätä mehevän elämänpuun nestettä myös\nvalkoiseksi ja maitomaiseksi, niin esim. jakuttien taru kertoo, mitenkä\npuun lehvistä tihkui Valkoisen nuorukaisen päälle maidon valkoinen\nsade, mutta edellämainittu mielikuva näyttää yleisimmin liittyvän itse\npuun yhteyteen, jälkimäinen taas pääasiallisesti puun juurella olevaan\nveteen. Joskus ovat nämä molemmat mielikuvat aivan erottamattomasti\nyhtyneet toisiinsa.\n\nSamaa jumalien juomaa nimittivät muinaisintialaiset _soomaksi_, jota he\nkuvittelivat milloin mahlan ja meden, milloin maidonkaltaiseksi\nnesteeksi. Toisin paikoin Rigveda sanoo sitä \"taivaan ternimaidoksi\".\nHyvin yleisesti sijoittavat Veda-runot tämän ihmeellisen nesteen\nkotipaikan taivaalle, mistä sooman ryöstäjänä tunnettu kotka noutaa\nsitä jumalille, varsinkin ukkosenjumalalle, Indralle, jonka lempijuomaa\nsen uskotaan olevan. Toisen käsityksen mukaan, joka ilmeisesti\npolveutuu jo indo-iranilaiselta ajalta, kasvoi tämä soomaa \"tihkuva\"\nkasvi tai puu _vuorella_ ja epäilemättä juuri maakehän keskusvuorella.\nSyistä, joista jo ennen olemme huomauttaneet, on tämä sooman korkealla\nsijaitseva kotiseutu tällöinkin saattanut tarkoittaa taivasta.\nErehdyttävää on kuitenkin olettaa, että sen olinpaikkaa saattaa\ntaivaalta etsiä mistä hyvänsä. Monet tutkijat ovat luulleet näkevänsä\ntämän kuolemattomuuden juoman alkulähteen kuussa. Vaikkakin myöhempinä\naikoina itse Intiassakin näyttää olleen sellaisia kuvitteluja, ovat ne\nepäilemättä sooman alkuperää tutkiessamme harhaanjohtavia. Taivaalle\ntämän nesteen sijoittaessaan mainitsee Rigveda sooman tyyssijana\nnimenomaan itse taivaannavan. Ainoastaan maailman satumaisessa\nkeskuspaikassa olevana ymmärrämme kaikki sooman yhteyteen liittyvät\npiirteet m.m. mitenkä kotka toisissa taruissa ryöstää sitä taivaasta,\ntoisissa taas vuorelta. Samoin käsitys, jonka mukaan tämä vuori kohoaa\nitse maasta, selittää miksi sooman vartiana saattaa esiintyä juuri\nmaa-emon elinvoimia edustava käärme. Meillä ei siis ole vähintäkään\nsyytä eristää intialaisten sooma-kuvitteluja muiden itämaisten kansojen\nvastaavista uskomuksista.\n\nMielenkiintoista on mainita, että sillä nesteellä, jota Indian\ntarukotka ryöstää yläilmoista, on yhä vieläkin vastineensa eräiden\nkeski-aasialaisten kansojen uskomuksissa. Niin kertovat, m.m. burjatit,\nettä ukkosilman aikana muuan jumaluusolento pudottaa taivaasta\n\"ternimaitoa\" maan päälle. Sen vuoksi tätä olentoa nimitetäänkin\n\"ternimaidon pudottajaksi\". Sanottua nestettä uskotaan ilmaantuvan\nihmisten ruoka-astioihin, etupäässä maitopurtiloihin. Tavallisesti\neivät ihmiset kuitenkaan itse sitä huomaa, vaikka sen sanotaan olevan\n\"keltaista, kerman kaltaista\" nestettä, mutta shamani sen tietää ja\nhänen tehtävänään on asettaa se heti jollekin ylävälle paikalle, josta\nsen uskotaan jälleen kohoutuvan taivaaseen. Ihmisten ei sovi sitä\nnauttia eikä myöskään mitenkään saastuttaa. Se henkilö, jonka astiaan\njumala tätä pyhää nestettä pudottaa, tulee siitä päivin huomattavasti\nvaurastumaan. Yhdistämällä nämä vielä nykyään keski-Aasiassa elävät\nuskomukset niihin tietoihin, joita tapaamme muinaisintialaisten\nkirjallisuudesta, voimme olettaa, että tuo Indran lintu, soomaa\nryöstävä kotka, on alkuaan ollut ukkoslintu, jommoiseksi useimmat\npohjois-Aasian kansat yhä vieläkin tätä luonnonilmiötä kuvittelevat.\n\nMutta, kuten sanottu, yleisimmin kuin itse puusta uskotaan tätä\n_maitomaista_ nestettä virtaavan tuosta elämänpuun alla sijaitsevasta\nlähteestä tai järvestä. Keski-Aasiassa ja jakuttienkin keskuudessa\nkohtaamme kaikkialla käsityksen, että paratiisissa, minne se\nsijoitetaankin maan päälle tai taivaaseen, on omituinen \"maitomeri\".\n\"Maitoa sisältäviä järviä\" on jakuttien kuvittelun mukaan myös itse\ntaivaanjumalan istuimen ympärillä, jonka muodostaa \"maidonvalkoinen\nkivinen vuori\". Altain tatarit, jotka toisinaan sijoittavat paratiisin,\nkuten iranilaisetkin, kolmanteen taivaaseen, kertovat siellä olevan,\nihanan maitojärven. Taivaalle näyttää tämän satumaisen järven\nsijoittavan myös keski-aasialainen taru, joka kuvailee, mitenkä muuan\nmahtava kaani oli luvannut antaa tyttärensä avioksi sille, joka voi\nhankkia hänelle Garuda-kotkan siiven. Pyyntimatkalla liittyy muiden\nurhojen seuraan nuorukainen, joka haluaa tietää, missä tämä tarulintu\noleksii. Kun sankarit ovat saapuneet korkealle vuorelle, huomaavat he,\nettä taivas heidän yläpuolellaan alkaa käydä valkoiseksi. Silloin kysyy\nnuorukainen: \"Mitä on tuolla taivaan takana?\" Hänelle selitettiin, että\nse on \"maitojärvi\". \"Mutta mitä on tuo tumma sen keskellä?\" kysyy\nnuorukainen jälleen, ja hänelle huomautetaan, että se on \"metsä, jossa\nlintu asustaa\". Ilmeisesti on siis tarumme \"maitojärven\" kuviteltu\nsijaitsevan jollakin taivaaseen asti ylettyvällä vuorella, jota myöten,\nsankarit kapuavat. Maitojärven keskellä oleva metsä vastaa itse\nelämänpuuta, jonka latvassa tämä satulintu toisten tarujen mukaan\noleksii.\n\nEttä etu-Aasian muinaisilla sivistyskansoilla on aikoinaan ollut aivan\nsamanlaiset käsitykset paratiisilähteen pyhistä nesteistä, osoittavat\nm.m. keskiajalla Europassa vaeltaneet kristilliset legendat,\njotka kuvailevat, mitenkä elämänpuun juurilla hersyy maito- ja\nhunajalähteitä. Hunajan ja maidon maaksi kuvittelevat myös juutalaisten\nmyöhemmän ajan tarut paratiisia, samoin kuin heidän esi-isänsä jo\nammoin pitivät ihannemaanaan seutua, jossa \"maito ja hunaja vuotaa\".\nKuten elämänpuu on siis hunajan ja maidon maakin läheisesti liittynyt\nitse maannavan kuvitteluihin.\n\nHindulaisten kuvittelun mukaan, jota heidän kuvansakin esittävät,\npyörii paalumaiseksi ajateltu maailman keskusvuori \"maitomeressä\"\nikäänkuin jonkinlainen _kirnunmäntä_. Vuoren ympäri on kierretty\nkosmillinen käärme, jonka pääpuolessa ovat eläinpäiset demonit ja\npyrstössä jumalat. Kun kumpikin puoli vuorotellen kiskoo käärmettä, on\nvuori pakoitettu olemaan alituisessa liikkeessä. Näin näiden olentojen\nselitetään kirnuvan sanottua maitomaista elämännestettä. Toisten\ntarujen mukaan jumalat samalla tavalla pyörittävät vuoren huipulla\nolevaa puuta jonkinlaisena _tulenhiertimenä_.\n\nVielä erikoisemmin selostettua nestettä tapaamme tuossa maakehän\nkeskusjärvessä. Lamalaisten kalmukkien käsityksen mukaan kohoaa\nennenmainittu Zambu-puu Marvo-nimisestä merestä, joka on \"yhtä leveä\nkuin syvä\" ja jossa on _kahdeksaa alkuainetta_ sisältävää vettä. Tästä\nmerestä lähtee neljää suurta virtaa, joiden sanotaan juoksevan kutakin\nilmansuuntaa kohti ja tehtyään seitsemän kierrosta palaavan takaisin\nmereen, josta saivat alkunsa. Matkalla saa kukin virta 500 sivujokea.\nItse merta kuvitellaan korkealla sijaitsevaksi vuoristojärveksi, josta\nvirrat vuotavat alas kallioiden puhki.\n\nNämä buddhanuskoisten kalmukkien käsitykset muistuttavat niin suuresti\nmuinaisseemiläisten maailmankuvaan liittyviä uskomuksia, että meidän on\npakko olettaa niiden olevan sukua keskenään. Ylläolevaan voimme verrata\nseuraavaa raamatun kohtaa: \"Ja Edenistä kävi virta, joka kasteli\nparatiisia; sitten se jakaantui neljään päähaaraan. Ensimäinen\nkutsutaan Piison, se juoksee koko Hevilan maan ympäri, jossa on\nkultaa... Toinen virta kutsutaan Giihon, se juoksee koko Etiopian maan\nympäri. Kolmas virta kutsutaan Hiddekel, se juoksee Assyyrian editse;\nja neljäs virta on Erat.\" Myöhemmän ajan juutalaisista taruista ilmenee\nselvästi, kuten Ilmestyskirjankin sanoista, että näiden vesien\nalkulähde oli itse elämänpuun alla. Muuan juutalainen perinnäistieto\nkuvaileekin paratiisin keskuspaikkaa seuraavin sanoin: \"Elämänpuu oli\n500 vuosimatkan korkuinen ja alkuvesi virtasi sen juurien alta.\"\n\nSe seikka, että noiden maailmanvirtojen uskotaan juoksevan eri\nilmansuuntia kohti, on jonkinlainen lisätodistus siitä, että paratiisin\non ajateltu sijaitsevan maakehän korkeimmalla kohdalla, jommoisena\nmaan keskus useimmiten esiintyy itämaisessa maailmankuvassa. Sen\njohdosta, että raamatun kertomuksessa mainitut virrat, jotka ovat\nmaantieteellisesti tunnettuja, kuten Erat eli Eufrat, saattaisivat\njohtaa meitä etsimään paratiisia niiden lähteiltä, huomauttaa Efraim\nSyyrialainen: \"Vaikkakin me tunnemme seudut, joista ne virtaavat, niin\nei tämä kuitenkaan ole lähteen alku, sillä paratiisi sijaitsee\nhuomattavan korkealla. Sen läheisyydessä nuo virrat nousevat ylös\npudoten sieltä merta kohti ikäänkuin korkeasta kanavasta.\"\n\nKalmukeille ei yllämainittu kuvittelu ole kuitenkaan saapunut\netu-Aasian kansoilta, vaan kuten Zambu-puu y.m. seikat osoittavat,\nIntiasta, missä myös esiintyy käsitys paratiisin neljästä virrasta.\nPurana-kirjallisuudessa kerrotaan näet, mitenkä mainittujen virtojen\nlähteet ovat taivaassa ja mitenkä vedet sieltä putoavat Meru-vuoren\nhuipulla olevaan paratiisi-järveen jakautuen siellä neljäksi\nmaailmanvirraksi.\n\nMyöskin muinais-iranilaisten käsityksen mukaan sijaitsi maailman\nvirtojen alkulähde, Ardvisura-järvi elämänpuun alla Hara-berezaiti\nnimisellä keskusvuorella. Varmaankin samaa käsitystä kuvastaa lisäksi\nmordvalaisten vaimojen lapsensaannin vuoksi jokiensa partailla lukema\nloitsu, jossa vedenjumalattaren puoleen käännytään seuraavin sanoin:\n\"Vesi-emo, pajari-emo, sinä tulet _merestä_ (oik. 'suuresta vedestä')\nleviät yli koko maan, kuljet omia paikkojasi, virtaat omia teitäsi...\"\nItse elämänpuun juurelta maailmanvirrat lähtevät myös islantilaisessa\nGrimismal-runossa, jossa kerrotaan, mitenkä Eiktyrne niminen hirvi\nseisoo jumalien asunnon katolla syöden elämänpuun (Lärad'in) oksia ja\nmitenkä sen sarvista tihkuu pisaroita Hvergelmir-lähteeseen, \"josta\nkaikki joet tulevat\". Runomme, jossa hedelmällisyyttä edustava hirvi on\njoutunut näyttelemään samaa osaa kuin itse elämänpuu muissa taruissa,\nmainitsee useita tällaisia maailmanvirtoja, kuitenkin näyttää siltä\nkuin täälläkin olisi ollut käsitys myös neljästä päävirrasta,\ntarkoitamme noita, joiden poikki Thorr'in sanotaan kahlaavan joka\npäivä, kun hän menee Yggdrasilin juurelle langettamaan tuomioitaan.\nNiinä mainitaan Kormt ja Ormt sekä kaksi Kerlaug'ia. Todennäköisesti\npiilevät nämä neljä paratiisin virtaa vielä \"neljässä maitojoessa\",\njotka juoksevat elämän syntyä edustavan Audumla-lehmän utarista ja\njoista alkuolento Ymir sai ravintonsa. Olemmehan jo huomauttaneet,\nmitenkä aasialaisiinkin taruihin, joissa lehmä synnyn ja\nhedelmällisyyden vertauskuvana on hyvin yleinen, sisältyy käsitys, että\nkysymyksessä olevissa virroissa vuotaa maitomaista nestettä. Ja\nnimitetäänhän itse järveäkin, josta noiden virtojen uskotaan lähtevän,\nusein juuri \"maitojärveksi\". Ohimennen viittaamme vielä Aunuksessa\nmuistiinpantuun itkuvirteen, jossa venäläisiltä saatujen esikuvien\nmukaan puhutaan autuaitten mailla virtaavista \"maitojoista\" ja siellä\nkasvavista \"mesimarjapuista\".\n\nMielenkiintoinen piirre tuossa kalmukkien vuoristojärvessä, josta\nneljälle eri ilmansuunnalle lähtevät virrat saavat alkunsa, on lisäksi\nse, että kalliot, joiden puhki ne juoksevat, muistuttavat ulkomuodoltaan\njotakin eläintä. Itään päin juokseva virta lähtee _norsunkitaa_\nmuistuttavasta kalliosta, eteläänpäin juokseva _häränkitaa_,\nlänteenpäin juokseva _hevosenkitaa_ ja pohjoiseen päin juokseva\n_leijonankitaa_ muistuttavasta kalliosta. Että nämä neljä virtaa\ntodella lähtevät itse maailmankeskuksesta, osoittaa m.m. se, että\nniiden ajatellaan kulettavan mukanaan aineita, joiden olemme nähneet\nkaunistavan maakehän keskusvuoren kylkiä. Itäisen virran vedessä on\nhopeahiekkaa, eteläisen sinistä jalokivihiekkaa, läntisen punaista\njalokivihiekkaa ja pohjoisen kultahiekkaa. Jonkinlainen kalpea kuva\ntällaisesta kuvittelusta esiintyy raamatussakin: \"Ensimäinen kutsutaan\nPiison, se juoksee koko Hevilan maan ympäri, jossa on kultaa.\" Käsitys\nparatiisissa olevista jaloista metalleista ja kalliista kivistä ilmenee\nuseista eri raamatun kirjoista.\n\nEläimet tarussamme edustavat ilmansuuntia, mikä kuvitelma ainakin\netu-Aasian kansoilla on ikivanha, mutta jonka muistomerkkejä tavataan\nkaikiltakin Aasian sivistyskansoilta, joskin itse eläimet saattavat\nvaihdella. Kiinalaisten käsityksen mukaan itää edustaa sininen\nlohikäärme, etelää punainen lintu, länttä valkoinen tiikeri ja\npohjoista musta kilpikonna. Mongolien kerrotaan tautien välttämiseksi\nrakentaneen vanhan kiinalaiskaupungin kohdalle pyhäkön, jonka neljälle\nsivulle he pystyttivät kutakin ilmansuuntaa edustavan puukuvan, nim.\ntiikerin, leijonan, kotkan ja lohikäärmeen muotoisen. Etu-aasialaisten\nkansain eri ilmansuuntiin liittyvät eläinkuvitelmat ovat meille\nraamatustakin tuttuja. Ilmestyskirjan 4:ssä luvussa, jossa kuvataan\nJumalan taivaallista istuinta itämaisen maailmankatsomuksen valossa,\nsanotaan: \"Ja valtaistuimen edessä oli kuin lasinen meri, kristallin\nnäköinen; ja etupuolella valtaistuinta ja valtaistuimen ympärillä oli\nneljä olentoa... Ensimäinen olento oli jalopeuran näköinen, toinen\nolento härkävasikan näköinen, kolmannella olennolla oli ikäänkuin\nihmisen kasvot ja neljäs olento oli lentävän kotkan näköinen.\"\n\nTuo \"kristallin näköinen lasinen meri\" Jumalan valtaistuimen edessä\nvastaa, kuten jakuttienkin uskomuksista näemme, monesti mainittua\n\"maitojärveä\", samoinkuin se \"virta, joka kirkkaana kuin kristalli\njuoksee Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta\" ja jonka partaalla \"seisoo\nelämänpuu\" (Joh. Ilm. 22: 1-2) vastaa paratiisista lähtevää elämänveden\nvirtaa. Näitä vertauskuvia ovat raamatun kirjoittajat joutuneet\nkäyttämään senvuoksi, että he kuvittelivat Jumalan istuimen sijaitsevan\njuuri maakehän keskuspisteestä kohoavalla paratiisin vuorella. Samalla\nvuorella elämän puun ääressä me tapaamme myös Itämaiden suuren\näitijumalattaren.\n\n\n\n\nÄITIJUMALATAR.\n\n\n    Taivas ylhäällä on isämme, maa alhaalla on äitimme,\n    ihminen on niiden kummankin lapsi.\n\n                      Muinaisturkkilainen kivikirjoitus.\n\nKun Neitsyt Maaria Efeson kirkolliskokouksessa v. 431 virallisesti\njulistettiin Jumalanäidiksi, toteutui niiden kirkkoisien harras\ntoivomus, jotka jo edellisellä vuosisadalla olivat käyttäneet hänestä\ntätä ylevää nimitystä, mutta se seikka, että tällainen käsityskanta\njulkisesti hyväksyttiin juuri Efesossa, on omiansa palauttamaan mieleen\ntämän kaupungin suuren äitijumalattaren, jonka piirteet katolisen\nkansan uskomuksissa ovat lainautuneet Neitsyt Maarialle. On kuin tämä\nvanha jumalatar tällöin olisi uuden nimen varjossa lähtenyt entistä\nmahtavampana jatkamaan voittokulkuaan maailmassa.\n\nMitenkä kuuluisa tämä jumalatar, jonka palvonnan yhtenä keskuspaikkana\noli yllämainittu kaupunki, on ollut kristinuskon levitessä Vähään\nAasiaan, osoittaa m.m. Apostolienteoissa oleva kuvaus. Siinä kerrotaan,\nmitenkä Demetrius niminen hopeaseppä, jonka ammattina oli valmistaa\nhopeisia, kaupungissa sijaitsevan Dianan temppelin kuvia, ryhtyi\nkiihoittamaan ammattiveljiään sekä muita kaupunkilaisia Paavalia\nvastaan huomauttaen niistä seurauksista, joita tuo uusi oppi oli tuova\ntullessaan: \"Nyt uhkaa vaara, ettei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme\njoudu halveksituksi, vaan myöskin, ettei suuren Dianajumalattaren\ntemppeliä pidetä minäkään ja että hänen mahtavuutensa siitä kärsii,\nhänen, jota koko Aasia ja koko maanpiiri kunnioittaa.\" Demetriuksen\nkiihoituspuhe sai aikaan, että kaupungin asukkaat kokoontuivat yhteen\nja alkoivat vihan vimmassa huutaa: \"Suuri on efesolaisten Diana!\"\n\nTämä Diana eli, kuten kreikkalaiset häntä nimittivät, Artemis oli\näitijumalatar, jota palvottiin kaiken hedelmällisyyden vaalijattarena,\nluomakunnan _synnyttäjättärenä_ ja samalla myös sen suurena\n_elättäjättärenä_. Viimeksimainittua puolta hänessä todistaa m.m. hänen\nkuvansa, jossa hän esitetään _monirintaisena_. Esimerkin siitä, että\ntämän äitijumalattaren sijalle Efesossa virallisesti kohonnut katolisen\nkirkon Madonna, emojen ja pienokaisten sekä synnytyksen suojeluspyhä,\non suurelta edeltäjältään lainannut myös tämän elättäjäpiirteen, tarjoo\nm.m. suomalainen kansanruno, joka Marian ominaisuuksia kuvatessaan\nmainitsee hänellä olevan \"tuhat rinnassa niseä\". Tällaista ihmeellistä\näitijumalatarta palvoivat aikoinaan kaikki Vähän Aasian kansat,\nvaikkakin hänellä on eri paikoissa eri nimiä, joista tunnetuimpia on\nfryygialainen Kybele. Tämän nimisen jumalattaren pesäpaikkana oli\nPessinus kaupunki, josta hänen kuvansa siirrettiin v. 204 e.Kr.\nRoomaan, missä tälle \"suurelle äidille\" _magna materille_ rakennettiin\ntemppeli Palatinus kukkulalle. Niistä muistomerkeistä, joita useat\nVähän Aasian kaupungit ovat jättäneet jälkimaailmalle, huomaa, että\nkysymyksessä olevan jumalattaren pyhäköt ovat aikoinaan täällä olleet\njokseenkin yleisiä. Varmaankin muinaisten heettiläisten verraten korkea\nkulttuuri on osaltaan ollut omiansa kohottamaan jumalattaremme\narvovaltaa Vähän Aasian erirotuisten ja -kielisten kansojen\nkeskuudessa.\n\nTäydellisesti näiden seutujen \"suurta äitiä\" muistuttava jumaluusolento\ntavataan myös kanaanilais-seemiläisten kansain uskomuksista. Eri\nseemiläismurteissa on jumalattarellamme samasta sanajuuresta johtuva\nnimi, kuten babylonilainen Ishtar, syyrialainen Astarte y.m.\nosoittavat. Lukuisista Palestiinassa löydetyistä kuvista huomaa, että\nhän on ollut täällä yleisesti tunnettu jo esi-israelilaisena aikana.\nFoinikian rannalla Byblos kaupungissa oli yksi tämän jumalattaren\ntunnetuimpia pyhäkköjä, joka paikkakunnan kuuluisuutena on jättänyt\nmuistomerkkinsä sikäläisiin rahoihinkin. Tässä temppelissä harjoitettua\npalvontaa selostaa Lukianos teoksessaan \"De dea Syria\". Foinikialaisten\nsiirtolaisten mukana levisi Astarten palvelus jo varhain Kyproon, missä\nPaafos kaupunki oli sen keskuksena ja useihin muihin Välimeren\nseutuihin, vieläpä kaukaiseen Kartagoonkin. Viimeksimainitun kaupungin\nTaanit nimistä \"suurta äitiä\" roomalaiset sanoivat \"taivaalliseksi\",\nhänellä on helmassaan aurinko ja kuu. Puoliympyrää hänen päänsä\nyläpuolella on selitetty eläinradaksi. Muinaislöytöjen ja vanhojen\ntietojen perustalla ovat tutkijat yleisesti omaksuneet käsityksen, että\nVähän Aasiankin äitijumalatar, jonka muistomerkkejä on tavattu\nenimmäkseen tämän suuren niemimaan rannikkokaupungeista, on, kuten\nhäntä esittävät kuvat sekä häneen liittyvät uskomuksetkin osoittavat,\nidästä päin tulleiden sivistysvirtauksien tuoma. Tätä olettamusta ei\nmitenkään voi kumota se seikka, että tuo \"suuri äiti\" vieraaseen\nseutuun saavuttuaan siellä mahdollisesti on sulautunut johonkin\npaikalla ennen palvottuun, tätä jossain määrin muistuttavaan\njumaluusolentoon.\n\nSeuraamme näinollen äitijumalatartamme etu-Aasian muinaisten\nsivistyskansain keskuuteen, missä hänen mahtiaan ja merkitystään\ntodistaa ennenkaikkea se, että hän yleisen babylonialais-assyyrialaisen\nkäsityksen mukaan oli aivan erikoisasemassa muihin lukuisiin\njumalattariin verraten, jotka useimmiten olivat ainoastaan miespuolisen\nvastineensa varjomaisia seuralaisia. Mutta samalla tämä kunniakas asema\non ollut syynä siihen, että hänen personaansa on aikojen kuluessa\nliittynyt mitä erilaisimpia, joskus keskenään ristiriitaisiakin\nuskomuksia ja kuvitteluja. Sen vuoksi on sen kysymyksen ratkaisemista,\nmikä tämä ihmeellinen \"äiti\" alkuaan on ollut, pidetty yhtenä\nuskonnontutkimuksen vaikeimmista tehtävistä.\n\nMyöhemmin on jumalatartamme kuviteltu m.m. kuunhaltiattareksi, hänen\nkuvissaan kun usein esiintyy kuukin, mutta mitään suoranaisia\ntodistuksia siitä, että häntä ja kuuta todella alkuaan olisi pidetty\nsamana olentona, ei ole olemassa. Ei hän myöskään ole ollut\nauringonjumalatar. Babylonilaisten Ishtarilla on kyllä ollut taivaalla\nerikoinen edustaja, m.m. Venus tähti, ja on tätä tähteä nimitetty hänen\nnimelläänkin, mutta itämaiset tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen,\nettei tämäkään kuvittelu ole alkuperäinen. Ei häntä myöskään, vaikkakin\nhäntä usein palvotaan \"jumalainäitinä\" ja \"taivaanhaltiattarena\", voi\npitää itse taivaan elollistamisesta sekä sen naispuoliseksi\nkuvittelemisesta syntyneenä olentona, jommoisena egyptiläisten Nut\nesiintyy. Vaikeata on myös nähdä hänessä vain tavallista maan, metsän\ntai veden haltiaa sellaisena, kuin useimmat luonnonkansat ovat niitä\npalvoneet, sillä mitenkä hän tässä tapauksessa olisi voinut\nkohoutua siihen huomattavaan asemaan ja arvovaltaan, mikä hänellä\ntodellisuudessa on ollut.\n\nKaukaisimpana historiallisena aikana esiintyy jumalattaremme\nmuinaisilla sumerilaisilla, joiden sivistyksen perijöitä\nseemiläiskansat ovat olleet. Täälläkin jumalattaremme, samalla kun hän\noli suuri synnyttäjätär, oli myös suuri elättäjätär. Sumerilaiset\nnimittivät häntä Ninharsag. Heidän vanhin valtakautensa, jolta\nkirjallisia muistomerkkejä on olemassa, oli loistavimmillaan Eannatum\nkuninkaan hallitessa Lagash nimisessä kaupungissa, ja jo silloin\nkerrotaan täällä Ninharsagia palvotun. Eräässä muistokirjoituksessa,\nmissä mainitaan useita jumaluusolentoja, joiden etunenässä esiintyy\nylijumala Enlil, on Ninharsag jo toisella sijalla. Tämän kirjoituksen\naloittavat seuraavat sanat:\n\n    \"Eannatum Lagashin kuningas,\n    jolle voiman on antanut Enlil,\n    jota pyhällä maidollaan on ruokkinut Ninharsag\".\n\nKun sumerilaiset suurten valtiollisten vastoinkäymisten jälkeen\nsaattoivat seemiläisen akkadialaisvallan kukistuttua uudelleen\nitsenäisemmin kehittää yhteiskunnallisia olojaan, muodostuu heidän\nkeskuudessaan ruhtinaskuntia, joista huomattavimpia oli juuri Lagash,\nmissä Gudea-nimisen ruhtinaan hallitessa vanha sumerilainen kulttuuri\nkohoaa huippuunsa. Suurelta osaltaan tämä oli uskonnollista laatua,\njoten ymmärtää, miksi vanhoille jumalille aletaan jälleen rakentaa\nuusia pyhäkköjä. Eräässä muistokirjoituksessa, jossa luetellaan ne\njumalat, joille Lagashin ensimäinen ruhtinas rakennutti temppeleitä,\n011 Ninharsag aivan ensi sijalla: \"Ninharsagille, jumalien äidille,\nrakensi hän temppelin Girsuun.\" Myöskin Gudea pitää kunnianasianaan\nrakentaa Ninharsagille temppelin. Sitä esittävässä kirjoituksessa\nmainitaan, mitenkä hän tuotti Maganin vuorelta dioriittikiveä, josta\njumalattaren kuvapatsas hakattiin. Patsasta pyhäkköön asetettaessa\nantoi ruhtinas Ninharsagille seuraavan juhlallisen nimen: \"Jumalatar,\njoka taivaassa ja maassa säätää kohtalon, Nintud, jumalien äiti,\npidentäköön Gudean elämää, joka on rakentanut temppelin.\"\n\nMainitun pitkän nimen sanoista käy siis ilmi, että sumerilaiset\nkuvittelivat tätä jumalatarta m.m. _kohtalon määrääjäksi_. Nintud, joka\ntoisinaan esiintyy yksinäänkin Ninharsagin toisintonimenä, merkitsee\nsynnyttäjätärtä. Sumerilaisten paratiisitarun muistomerkeissä tapaamme\ntämän jumalattaren myös jonkinlaisena luojana. Lukuunottamatta\nkertomuksia, joissa Ninharsagin luomistoimintaa kuvataan\nhavainnollisesti esitettynä siten, että hän muodostaa ihmiset savesta\nja senjälkeen elävöittää ne, on olemassa toisiakin, joissa hän\nesiintyy, niinkuin hän itse asiassa onkin, suurena synnyttäjättärenä.\nVedenpaisumustarussa hän ilmaisee surunsa ihmiskunnan perikadon\njohdosta ja kääntyy ylijumalan Enlil'in puoleen valittaen: \"Minä,\nNinharsag, synnytin sinulle lapsia ja mikä on minun palkkani?\"\nEpäilemättä on siis Ninharsag jo alusta alkaen sumerilaisten käsityksen\nmukaan ollut ihmissuvun ja varmaankin myös koko luomakunnan \"suuri\näiti\".\n\nMahdollisesti häntä, mutta ainakin hänen vastinettaan\nbabylonilais-seemiläisten Ishtaria, esittävät nuo Kaksoisvirranmaasta\nlöydetyt äitijumalattaren kuvat, joissa hänellä toisinaan on äitiyden\nmerkkinä pieni lapsikin sylissään. Muuan kuva esittää hänet istumassa\nelämänpuun juurella. Kasvillisuuden yhteyteen asettaa hänet myös hyvin\nvanha korkokuva, jossa alaston pappi uhrikannu kädessään kastelee\njumalattaren edessä olevaa maljakkoa, missä on taatelipuun oksa\nriippuvine hedelmineen. Itse jumalatar istuu vuorella, jommoiseksi koko\nseutukin kuvataan. Asiantuntijat näkevät viimeksimainitun kuvan\nesittämässä hedelmällisyydenjumalattaressa juuri Ninharsagin, jonka\nnimikin \"vuoren herratar\" osoittaa, että häntä on kuviteltu vuorella\nasuvaksi samoinkuin sitä miespuolista jumalaakin, Enliliä, johon tämä\njo sumerilaisten uskomuksissa verraten itsenäinen jumalatar näyttää\nolleen jossakin suhteessa. Olemme ennen huomauttaneet, että tuon\nmiespuolisen jumalan toisintonimi \"suuri vuori\" ilmeisesti tarkoittaa\ntarunomaista maakehän keskusvuorta, josta tehtiin tornimaisia kuvia.\nOsoituksena siitä, että kysymyksessä olevien jumaluusolentojen\najateltiin olevan suhteessa toisiinsa, josta on useitakin todistuksia\nolemassa, esitettäköön tässä ainoastaan seuraavat Nintudille omistetun\nhymnin sanat: \"Suuri vuori Enlil tarttui hänen (jumalattaren) käteensä,\nNintud puhui ilomielin lehmien ja niiden vasikkain puolesta, tuo\nlaupias Nintud Keshin suuri hallitsijatar\".\n\nTuntuu yllättävältä, että näitä kumpaakin suuresti muistuttavat\njumaluusolennot ovat vielä meidän päivinämme keski-Aasiassa palvonnan\nkohteina. Kun Altain tatarit kukkien puhjetessa viettävät keväistä\nuhrijuhlaansa muistelevat he maanhaltian ohella kahta omituisilla\nnimillä varustettua jumaluusolentoa, nim. \"Sumer-vuorta\" ja\n\"Maitojärveä\". Edellinen on mies-, jälkimäinen naispuolinen olento.\nHyvin yleisiä altailaisten rukouksissa ovat sanat: \"Sumer-vuori isämme,\nMaitojärvi äitimme.\" Sumer-vuoren, josta jo on ollut puhe, voimme tässä\nsyrjäyttää, sitävastoin on meidän kohdistettava huomiomme tuohon\nihmeelliseen \"äitiin\". Osoituksena siitä, että tämä suuri jumalatar,\njota kuvitellaan kaiken elämän synnyttäjäksi, on aikoinaan ollut\ntunnettu verraten laajalla alueella turkkilais-tatarilaisten kansain\nkeskuudessa, on m.m. se tosiasia, että \"Maitojärvi-emo\" esiintyy\nVolgalla asuvien tshuvassienkin jumalain luettelossa. Mutta mainittujen\nkansojen käsityksen mukaan tämä jumaloitu, tarunomainen järvi\nsijaitsee, kuten aikaisemmin olemme huomauttaneet, maan navalta tai\nmaakehän keskusvuorelta nousevaksi kuvitellun elämänpuun juurella.\nEräät Altain heimot, jotka sijoittavat paratiisin kolmanteen\ntaivaaseen, puhuvat siellä olevasta \"maitojärvestä\", mistä synnynhaltia\nJajutsi ('Säätäjä') ottaa \"elämänvoimaa joka kerta kun lapsi syntyy\nmaailmaan\". Tshuvassit uskovat, että lapsien sielut tuodaan maan päälle\ntaivaan paratiisista.\n\nTällainen kuvitelma ei ole kotoperäinen turkkilais-tatarilaisilla\nkansoilla, vaan heille valmiina muualta kulkeutunut. Esikuvan\nkysymyksessä oleville uskomuksille löydämme lähinnä muinaisiranilaisten\nparatiisitaruista, missä Maitojärvi-emoamme vastaa maakehän\nkeskusvuorella elämänpuun alla päilyvä Ardvisura-järvi. Että\niranilaisetkin ovat kuvitelleet tätä paratiisijärveä naispuoliseksi\nsynnynjumalattareksi, ilmenee monella tavalla heidän uskomuksistaan.\nJumalattarena tämän järven nimi on Ardvisura-anahita (puhdas, tahraton\nArdvisura) tai ainoastaan Anahita, johon nimeen siis jo sisältyy\nkäsitys äitijumalattaren _neitsyydestä_. Persialaisten pyhä kirja,\nAvesta mainitsee, mitenkä häntä on palvottu kaikenlaisen elämän\nsynnyttäjättärenä. Yhtä paljon hän huolehtii ihmisten ja eläinten\nlisääntymisestä kuin kasvillisuuden karttumisesta. Hän puhdistaa\nmiesten siemenen sekä siistii ja hoitaa naisten kohdut, tuottaapa vielä\nmaidonkin heidän rintoihinsa. Runoissa häntä ylistetään\nkomeavartaloiseksi, kukkeapoviseksi naiseksi.\n\nMitenkä huomattava tämä muinaisiranilaisten \"suuri äiti\" on ollut,\nosoittaa parhaiten se seikka, että mitä erilaisimmat heimot ja rodut\nkotimaan ulkopuolellakin ovat häntä palvoneet, ja että hän on voinut\nsulkea vaikutusvaltansa piiriin paitsi suuret alat keski- ja\npohjois-Aasiaa, vielä joukon itä-Europankin kansoja. Eräät\nsuomensukuisetkin heimot ovat päässeet tämän armollisen\näitijumalattaren turviin. Tsheremissit nimittävät häntä \"suureksi\nsyntyemoksi\", myöskin votjakit ja mordvalaiset ovat hänet tunteneet,\nvieläpä pohjois-Siperiassa asuvat vogulit ja ostjakitkin ovat hänelle\nuhria kantaneet. Samalla kun hän on suuri synnyttäjätär, jonka ostjakit\ntoisin paikoin kuvittelevat asuvan taivaan seitsenkerroksisella\nvuorella, missä hän seitsemää kehtoa heilahuttamaila valmistaa\nsyntyvien sieluja, on hän myös ihmisten elinijän ja kohtaloiden\nmäärääjä. Pohjois-ostjakit sanovat, että hän lapsen syntyessä merkitsee\n\"kultakirjaiseen seitsenoksaan, kultapiirteiseen seitsenoksaan\"\nsyntyneen elämänsuunnan, onko ihminen maan päällä elävä rikkaasti vai\nköyhästi, onko hän yrityksissään onnistuva vai onko hän oleva\nonnettomuuksien uhri. Vanhojen lähteiden mukaan ovat ostjakit palvoneet\nhäntä, kuten äitijumalatarta ainakin, lapsen kera kuvattuna. Heidän\nkansanrunoudessaan puhutaan paljon tämän sankarillisesta pojasta,\n\"Maailmaa katsovasta miehestä\". Joskus hänet mainitaan vielä\ntaivaanjumalan puolisona sekä \"jumalanpoikien\" äitinä.\n\nTuo \"kultakirjainen seitsenoksa\", johon jumalattaremme merkitsee\nihmisen elämänvaiheet jo hänen syntyessään, tarkoittaa epäilemättä itse\nseitsenoksaista elämänpuuta, jonka juurella sekä iranilaisten\näitijumalatar että jakuttienkin y.m. vastaava haltiatar oleksii.\nSamanlainen mielikuva kohtaa meitä muinaisessa Egyptissä, missä\nkohtalonjumalatar useissa kuvissa esitetään suuren, taivasta kuvaavan\npuun juurella piirtämässä puun lehviin faraoiden nimiä ja heidän\nelämänsä vaiheita. Päättäen siitä, etteivät ostjakit, kirjoitustaitoa\nvailla ollen, itse ole kyenneet luomaan tätä kuvitelmaa, eivätkä\nmyöskään ole voineet saada sitä suoraan Egyptistä, on ilmeistä, että\netu-Aasiankin kirjoittajakansoilla on täytynyt olla vastaava mielikuva.\n\nPaitsi sekä ihmisten että eläinten synnyttäjättärenä sekä\nkohtalojen säätäjänä ovat Siperiankin kansat palvoneet häntä myös\n_elättäjättärenä_. Juuri tällaisena suurena äitinä jakutit nimittivät\nhäntä nimellä \"Synnyttäjä-elättäjä-emo tai -herratar\". Heidän\ntaruissaan kerrotaan, mitenkä tämä jumalatar vuodattaa taivaasta\nsynnytystuskissa kärsiville vaimoille valkoista elämännestettä. Hänen\nrintojensa maidon runsautta kuvailee myös burjattien satu linnunradan\nsynnystä, missä luonnonilmiössä he näkevät jumalanäidin rinnoista\ntaivaalle pirskahtaneen maitojuovan. Samaa aihetta käsittelevässä\nkreikkalaisessa tarussa selitetään linnunradan syntyneen, kun\nTaivaanjumalan puoliso Hera yhtäkkiä kiskaisi rintansa Herakles lapsen\nsuusta. Epäilemättä tämänlaisesta tarusta on myös johtunut useissa\neuroppalaisissa kielissä esiintyvä linnunradan nimitys \"maitorata\".\nHyvin luultavaa on, että iranilaisten kosmillisella vuorella\nsijaitsevaksi kuviteltu maitojärvikin on läheisessä suhteessa juuri\ntähän luonnonilmiöön, jota muinaiset intialaiset nimittivät\n\"sooma-virraksi\" (soma-dhara).\n\nTällainen kuvitelma näyttää antavan aiheen olettaa, että jumalattaremme\nsittenkin on jonkin taivaalla olevan ilmiön, ehkäpä juuri linnunradan\nherättämän mielijohteen luoma. Todennäköisesti onkin viimeksimainittu\nilmiö ollut omiansa ainakin rikastuttamaan tähän suureen äitiin\nliittyviä mielikuvia, mutta muista seikoista päättäen ei jumalattaremme\nkuitenkaan alkuaan ole taivaasta lähtöisin.\n\nIranilaisten Anahita on ollut kyllin mahtava levittämään valtaansa myös\nsivistyneempien kansojen keskuuteen. Vähässä Aasiassa, missä hän\nainakin jo niinä aikoina kun persialainen suurkuningas Kyyros valloitti\ntämän niemimaan, tulee tunnetuksi, hän sulautuu pian sikäläisiin häntä\nmuistuttaviin äitijumalattariin. Useissa täällä säilyneissä\nmuistokirjoituksissa on hänen oma nimensäkin: _Anaïtis_. Kuitenkin\nvasta persialaisen, ylevähenkisen Mithra-uskon levitessä Välimeren\nmaihin sai tämä \"suuri äiti\" entistä huomattavamman aseman, sillä\nsamalla kun miespuolisen Mithra-jumalan mysterioista ainoastaan miehet\nsaattoivat päästä osallisiksi, oli äitijumalatar tarpeen naisväen\nuskonnollisten tarpeitten tyydyttäjänä.\n\nMutta se seikka, että iranilaisten Anahita ja Välimeren itärannikolta\nsaapunut Astarte kumpikin Vähän Aasian kansojen käsityksen mukaan\nedustivat samaa suurta sekä synnyttävää että elättävää \"äitiä\", asettaa\nmeille kysymyksen: Eivätköhän nämä itämaiset jumalattaret olekin jo\nalkuaan samasta käsityspiiristä lähteneet?\n\nOlemme ylläolevassa todenneet, että iranilaisten \"suurta äitiä\" on\nalkuaan kuviteltu jonkinlaiseksi maitomaista nestettä sisältäväksi\nmaakehän keskusvuorella olevaksi järveksi. Jakuteilla hän esiintyy\nmaannavalla kasvavan elämänpuun maitorintaisena haltiattarena.\nSkandinavien käsityksen mukaan itämaista synnynhaltiatarta edustavat\nNornat asuvat vastaavan puun juurien alla. Ja ilmeisesti paratiisin\nvuorella olevaksi on kuviteltu myös jo muinaisten sumerilaisten\näitijumalatarta. Kaikkialla tapaamme hänet siis alkuaan samassa,\nmaakehän keskuskohtaa edustavassa paikassa. Jakuttien vanhat\ntarut ihannoivat tätä satumaista maankohtaa kaiken elämän\nalkulähteenä silloinkin, kun he eivät nimenomaan mainitse siellä\nkasvavasta elämänpuusta. Se on ainoastaan \"napa\", \"hopeanhohtava\",\n\"medenkaltainen\", \"korkea\", ja \"yltäkylläinen\", \"kahdeksanreunaisen\nmaanpiiri-emon keltainen napa\". Toisien tarujen mukaan siinä paikassa,\nmissä on \"maan napa, taivaan huippu\" kohoaa maa-emon \"korkea rinta\".\n\nJakuttilaisten tarujen perustuksella saatamme siis olettaa, että\nitämaisten kansojen \"suuri äiti\" alkuaan on ollut juuri kosmologisesti\nkuviteltu maakehä, jonka napa on kaiken elämän lähde ja kaikkien\nsynnyttävien voimien vertauskuva. Tätä kansanomaista kuvittelua\noppaanamme käyttäen on meidän siirryttävä lähemmin tarkastamaan\netu-aasialaiseen äitijumalattareen liittyviä varhaisimpia uskomuksia.\nSitkeämmin kuin runollisissa esityksissä ja ylistyspuheissa saattavat\nkansain alkuperäiset käsitykset säilyä itse palvontamenojen yhteyteen\nliittyvissä tavoissa.\n\nKohdistaessamme huomiomme sen jumalattaren kuviin, joka Välimeren\nitärannikolta lähtee levittämään valtaansa lännempänä asuvien kansojen\nkeskuuteen, näemme niissä joukon yhteisiä piirteitä, joista\nmainittakoon hänen omituinen, kreikkalaisten muurikruunuksi nimittämä\npäähineensä, mikä esine itämaisen jumalanäidin päässä on yhtä silmään\npistävä Syyrian kuin Vähän Aasian ja Länsimaidenkin taiteessa. Hyvin\nyleisiä näissä kuvissa ovat myös leijonat, kyyhkyset y.m., joiden\nseurassa jumalattaremme kuvataan. Mutta vaikka nämä _naishahmoiset_\nkuvat kyllä ovat omiansa todistamaan eri kansojen kesken vallinneita\nkulttuurisuhteita, eivät ne saata luoda valoa kaikkein varhaisimpiin\nkuvitteluihin, vaan ovat jo verraten korkealle kehittyneen taiteen\nilmaisumuotoja. Paitsi maitorintaisena äitinä on tätä kaiken\nhedelmällisyyden edustajaa toisinaan kuviteltu myöskin _lehmää_\nmuistuttavaksi olennoksi sekä vaimoksi, jonka avoimilla rinnoilla lepää\nlapsi, mutta jonka alaruumis vyötäröistä alkaen on _käärmeen_\nmuotoinen. Viimeksimainittu piirre ja se seikka, että käärme on.\nIshtarin pyhä eläin, osoittaa, että jumalattaremme on uskottu olevan\nmitä läheisimmässä suhteessa maahan.\n\nKuitenkin on olemassa sellaisiakin muistomerkkejä, jotka kuvastavat\nsitä aikaa, jolloin kysymyksessä olevan jumalattaren uhrikuvilla ei\nvielä ollut ihmisen eikä eläimen kaltaisia piirteitä. Se Kybelen kuva,\nmikä v. 204 e.Kr. juhlallisesti siirrettiin Roomaan, oli ainoastaan\nmuodoton kivimöhkäle. Syyrialaisessa rahassa, jossa on kuvattuna\nBybloksessa palvotun Astarten temppeli, näemme pyhäkön sisässä\nomituisen _keilanmuotoisen esineen_. Myöskin Vähän Aasian eri\nkaupunkien rahoissa on samanlainen kivipatsas paikkakunnan pyhäkköä\nesittävissä kuvissa. Niiden selitetään olevan Artemis jumalattaren\npatsaita. Saman pyhän esineen näemme Paafonkin rahoissa, missä\nfoinikialaisten perustamassa kaupungissa oli hyvin kuuluisa Astarten\ntemppeli. Että tämä patsas todella on ollut jossakin suhteessa juuri\n\"suureen äitiin\", osoittaa m.m. Kartagolaisen Taanit jumalattaren kuva,\njossa saman keilanmuotoisen patsaan näemme jumalattaremme alapuolella.\nSitäpaitsi on meillä muinaisajan kirjallisuudessa siitä suoranaisia\ntodistuksia. Niin esim. Tacitus selostaa Paafon pyhäkön Artemista\nseuraavin sanoin: \"Jumalattaren kuva ei ole ihmisen muotoinen, vaan\nkartiomainen esine, joka laajemmasta pohjasta nousten suippenee keilan\ntavoin huippuun päin\" (Simulacrum Deae non effigie humana: continuus\norbis latiore initio tenuem in ambitum metae modo exsurgens).\nVerratessamme tätä esinettä, joka oli hakattu valkoisesta kivestä,\nniihin kuviin, joiden tarkoituksena on esittää _maannapaa_, voimme olla\nvarmoja siitä, että paafolaisen Astarten patsas edusti juuri täällä\nsijaitsevaa, hyvin laajalti tunnettua maannapaa. Eräs toinen\nroomalainen kirjailija esittääkin asian siten huomauttaessaan, että\n\"kyprolaiset palvovat Venusta, jonka kuva on _navan_ tai muutamien\nmukaan keilan muotoinen\" (Apud Cyprios Venus in modum _umbilici_ vel,\nut quidam volunt, metae colitur).\n\nMielenkiintoista on todeta, että muinaiset kreikkalaisetkin, jotka\nitämaisten kansojen tavalla palvoivat havainnollisesti esitettyä\n_omphalosta_ eli maannapaa, kuvittelivat sen läheisyydessä olevan\nlähteen, joka pulppusi maan uumenista ja jossa oli aivan\nerikoislaatuista vettä. Jakuttien uskoa, että maannapa on mettä\ntihkuvan alueen keskellä, muistuttavat m. m. Simonideksen sanat, joka\npuhuessaan Delfin omphalos-pyhäköstä, huomauttaa että pyhäkön kätköistä\njuoksi hyvältä tuoksuvaa ambrosian kaltaista nestettä. Niinikään\neräisiin tyyrolaisiin maankeskusta esittäviin roomalaisvallan aikuisiin\nrahoihin on latinaksi kirjoitettu: Ambrosie ftetre (= kr. _ambrosiai\npetrai_, 'a:set vuoret').\n\nSamoinkuin Delfissä ynnä muualla, missä muinaiset kreikkalaiset\npalvoivat tätä kivipatsaan edustamaa maannapaa, oli Paafossakin hyvin\nkuuluisa oraakkeli. Yleensä on oraakkeli ja maannapa, samoinkuin\nedellinen ja äitijumalatar olleet hyvin läheisissä suhteissa toisiinsa.\nSuuren äidin palvonnan yhteyteen on tulevaisuuden tiedustaminen\nliittynyt yhtä hyvin Kaksoisvirranmaassa kuin kaukaisessa\nKartagossakin. Epätietoista on, onko noita eri seutujen \"napoja\"\nalkuaan kuviteltu todella sellaisiksi, vaiko vain tuon tarunomaisessa\nseudussa olevan maannavan kuviksi, samoinkuin mainittuja ihmiskäsin\npystytettyjä maailmanpatsaita ja -vuoria näyttää pidetyn vain tuon\nyhden suuren patsaan ja vuoren vertauskuvina, mutta epäilemättä usko,\nettä \"suuri äiti\" on kohtalojen säätäjä, jommoisena lukemattomat\nAasian ja Europan kansat ovat häntä palvoneet ja samalla myös\noraakkelijumalatar, johtuu juuri siitä, että hänen asuinpaikkansa on\nitse maakehän arvoituksellinen napa.\n\nJos lopuksi vielä luomme katseen aikaisemmin esitettyyn, jo korkeata\nkehitystä todistavaan efesolaisen Artemiin kuvapatsaaseen, huomaamme\nsiinäkin piirteitä, joiden olemme nähneet liittyvän juuri maannavan\nkuvitteluihin. Ennenkaikkea kertovat hänen maitorikkaat rintansa sekä\npatsaan alaosaan kuvatut mehiläiset siitä tarunomaisesta paikasta,\nmissä maito ja hunaja vuotaa. Maailman keskuksen haltiattarena on\nhänellä kaulan alaosaa ympäröivässä vaatteessa eläinradan kuviot.\nSiivillä varustetut eläimet, jotka eri kerroksissa kaunistavat patsaan\nsivupintoja, ovat ilmeisesti, kuten Wendland huomauttaa, noiden\nIlmestyskirjastakin tunnettujen, eri ilmansuuntia edustavien eläinten\nkuvia. Jumalattaren tummat kasvot, kädet ja jalat taas saattavat olla\nosoituksena hänen läheisestä suhteestaan \"mustaan maaemoon\".\n\n\n\n\nELÄMÄNLANKA.\n\n\n    -- -- -- sitte hän kärsiköhön,\n    mitä hälle kehräsi Kohtalotar\n    elonlankaan, konsa hän syntyi.\n\n                      Homeros: Ilias.\n\nItäisten tsheremissien maahanpaniaismenoihin liittyy muuan omituinen\nennustamistapa, jonka tarkoituksena on tiedustaa, mitenkä kauan\nvainajan jälkeenjääneet omaiset tulevat elämään. Kun saattajat ovat\npalanneet haudalta ja ryhtyneet viettämään peijaisjuhlaa kuolleen\nkunniaksi, tuo joku neidoista lankavyyhdin, leikkelee siitä eripituisia\nlankoja, kerää niiden päät käteensä sekä kehoittaa kutakin läsnäolevaa\nnyhtämään itselleen langan sanoen: \"Olkoon sinun elämäsi pitkä!\" Se,\njoka sattuu saamaan pitkänlaisen langan, ilmaisee ilonsa osoittamalla\nsitä ystävilleen sekä huomauttamalla, että tämä lanka ennustaa hänelle\npitkäaikaista elämää. Lyhyen langan saamista pidetään pian päättyvän\nelämän enteenä.\n\nLangan elämänpituuden vertauskuvana tuntevat useat muutkin Europan\nja Aasian kansat. Henkilön kuollessa on tapana sanoa: \"Hänen\nelämänlankansa katkesi.\" Kun elämänlangan käsitteeseen sisältyy\nusko, että sanottu lanka laaditaan jo ihmisen syntyessä, ovat\nsynnynjumalattaret saaneet sen valmistamisen toimekseen.\nEuroppalaisissa taruissa nämä jumalattaret joko punovat tai värttinällä\nkehräävät sen. Islantilaisten runoudessa kuvaillaan, mitenkä Nornat,\njotka jo ennen olemme tavanneet elämänpuun juurella, käsittelevät näitä\nelämän- ja kohtalonlankoja. Saksalaisten \"Luojattarien\" (Schepfen)\nvastaavia toimia kuvailee muuan keskiajan runoilija seuraavin sanoin:\n\"Kaksi Luojatarta punoi minulle langan, niiden vieressä istui kolmas,\ntämä onnettomuudekseni katkaisi sen.\" Näiden kolmen synnyn- ja\nkohtalonhaltiattaren esikuvina ovat olleet muinaiskreikkalaisten\nmoirat: Klotho, Lakesis ja Atropos, jotka roomalaisten tarustossa\nesiintyvät nimellä Parcae (Synnyttäret). Antiikin myöhemmän ajan\nkuvista näemme, mitenkä ensiksimainittu värttinänsä ääressä istuen\nkehrää elämänlankaa, toinen heittää ihmisten kohtaloista arpaa ja\nkolmas kirjoittaa muistiin hänen elämänsä vaiheet. Näihin uskomuksiin\nperustuu myös Balkanin kansojen keskuudessa vielä nykyään vallitseva\nkuvittelu kolmesta kohtalonhaltiattaresta, joista yksi kehrää\nkysymyksessä olevaa lankaa, toinen mittaa sitä ja kolmas katkaisee sen\npoikki.\n\nRiippuen siitä, että näiden jumalattarien toiminnan on kuviteltu\nkoskevan koko ihmisen elinikää, _menneisyyttä, nykyisyyttä ja\ntulevaisuutta_, tapaamme islantilaisten Nornien niminä juuri näitä\nmerkitsevät määreet: Urd, Verdandi ja Skuld. Samaa merkitsevät\nnimet esiintyvät antiikin vastaavilla jumalattarilla keskiajan\nkirjallisuudessa: Praeteritum, Praesens ja Futurum. Kuvaillessaan näitä\njumalattaria Plato kertoo niiden valkopukuisina, seppele päässä\nlaulavan värttinänsä ääressä kohtalon laulua, Lakesis käsittelee\nmennyttä, Klotho olevaa ja Atropos tulevaa aikaa. Apuleius kertoo vähän\ntoisin sanoessaan Klothon huolehtivan nykyisyydestä, Atropoksen\nmenneisyydestä ja Lakesiksen tulevaisuudesta. Näiden kolmen, eri\najanjaksoja edustavien synnyn ja kohtalon haltiattarien sijalla\nesiintyy itämaisten kansain tarustossa ainoastaan yksi niitä vastaava\njumalatar. Erään roomalaisen kirjailijan mukaan liittyvät nuo\nmenneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta merkitsevät määreet vielä\neroittamattomina m.m. egyptiläisen Isis jumalattaren nimeen, milloin\ntätä palvottiin kohtaloiden säätäjänä.\n\nVarhemmin ovat muinaiskreikkalaisetkin kuvitelleet, että kohtalo itse,\nMoira eli Aisa, toimii kehrääjättärenä laatien kullekin kuolevaiselle\ntämän syntyessä langan, jonka säikeisiin hän punoo kaikki ihmisen sekä\nonnen että vastoinkäymisen vaiheet. Tämä käsitys ilmenee selvästi\nHomeroksen runoista (II. 20:128, 24:209), jotka edustavat kreikkalaisen\nmytologian varhaisempaa kehityskautta. Odysseiassa (7:197) esiintyy\nKohtalo kuitenkin joskus myös erikoisten \"kehrääjättärien\" avustamana,\njotka tällöin vielä ovat varsin hämäriä olentoja ja joiden lukumäärä ei\nole lähemmin määrätty. Tuo kolmijako on siis itse kreikkalaisillakin\nmyöhempää perua.\n\nItämaisten kansojen tarustossa kehrääjättärenä esiintyy itse \"suuri\näiti\", kaiken synnyn vaalija ja samalla kohtalojen säätäjä. Kehrääjätär\noli babylonilaisten Ishtar ja Syyrian suuri jumalatar. Viimeksimainittu\ntavataan m.m. kreikkalaiseen rahaan värttinä vasemmassa kädessään\nkuvattuna. Selostaessaan erästä tämän jumalattaren kuvaa Lukianos\nkertoo hänen seisovan leijonan selässä puettuna taivaankuningattaren\nvyöhön ja pitäen toisessa kädessään valtikkaa, toisessa värttinää. Kun\non syytä päättää, ettei tämä värttinä ollut ainoastaan koristeena\nhänen kädessään, vaan että siihen on liittynyt jokin salaperäinen,\nitämaismytologinen kuvittelu, johdumme olettamaan, että jumalattaremme,\njoka monessa suhteessa on olut hänen europalaisten vastineittensa\nesikuvana ja jonka uskottiin säätävän ihmisten elämän pituuden, oli jo\nkaukaisessa kotimaassaan elämänlangan kehrääjä.\n\nTodistuksen siitä, että Aasian kansat todella ovat kuvitelleet\nkohtalonjumalatarta elämänlangan laatijaksi, tarjoo Siperiassa\nasuvien ostjakkien usko. Täällä, missä sanottua jumalatarta edustaa\njuuri Itämaiden \"suuri äiti\", ei hän tosin toimi varsinaisena\nkehrääjättärenä, mutta hänellä on kädessään sauva, johon,\njonkinlaiseksi elämänlangaksi kutakin syntyvää varten on kiinnitetty\njännerihmoja. Ostjakit kuvittelevat, että synnynjumalatar, joka kerta\nkun ihminen syntyy, tekee yhteen rihmaan solmun, jonka \"etäisyys\nsauvasta osoittaa syntyneen elämän pituutta\". Lisäksi he kertovat,\nettei tämä jumalatar muuta määräystään, \"vaikka hänelle kuinka\nuhrattaisiin\".\n\nOstjakeille tällainen käsitys lienee tullut lähinnä tatareilta,\njoiden äitijumalatar taas vuorostaan polveutuu Aasian muinaisten\nsivistyskansain jumalamaailmasta. Missään tapauksessa ei ostjakkien\nyllämainittu usko yhtä vähän kuin heidän suuri äitijumalattarensakaan,\njoka toisen tiedon mukaan kirjoittaa \"kultaiseen kirjaan, pitkäksikö ja\nmillaiseksi lapsen maallinen elämä on muodostuva\" saata olla\nkotoperäinen. Yleensä kuvittelu, että ihmisen elämänlangan pituus\njo syntymässä on näin järkähtämättömästi määrätty, poikkeaa\nsilmäänpistävästi niistä uskomuksista, jotka ovat luonnonkansojen\nmaailmankatsomukselle ominaisia. Ei ainoastaan siperialaisten, vaan\nkaikkienkin alhaisella sivistystasolla elävien kansojen keskuudessa,\nkuten lukemattomat tutkimusmatkailijat ovat todenneet, uskotaan aivan\nyleisesti, että kuolema, mikäli se ei ole tapaturmaisesti tai toisen\nkäden kautta aiheutunut, on pahansuopien henkiolentojen työtä. Hyvin\nlaajalti vallitsevan käsityskannan mukaan johtuu hengenlähtö, jonka\nluonnollisia syitä ei villi-ihminen tunne, siitä, että jostakin syystä\ntilapäisesti vihastuneet henget ovat anastaneet asianomaisen sielun.\nMutta samalla tähän uskoon sisältyy se lohdullinen käsitys, että noita\npahastuneita henkiä voidaan helposti uhrilahjoin lepyttää ja että jo\nruumiistaan irtautunut sielu voidaan vielä palauttaa takaisin\nasuntoonsa, josta seurauksena on sairaan tervehtyminen ja elämän\nedelleen jatkuminen.\n\nAjatus, että ihmisen elämän pituus on ennakolta määrätty, todistaa siis\nnoihin luonnonkansojen varhaiskantaisiin uskomuksiin verraten melkoisen\nkorkeata kulttuuria. Senvuoksi on aivan mahdotonta olettaa, että\nsellainen jumalatar, jonka kädessä on jokaisen ihmisen tarkoin mitattu\nelämänlanka, olisi voinut syntyä synkän Siperian takamailla. Ikäänkuin\nitsestään kääntyy siis katseemme muualle, mutta eniten kiinnittää\nmieltämme kysymys: mitenkä käsitys jo syntymässä määrätystä elämän\npituudesta, jonka vertauskuvana on lanka, alkuaan on syntynyt.\n\nJotkut tutkijat ovat esittäneet olettamuksenaan, että elämän\nvertaaminen lankaan, joka kuolemassa katkeaa, on tapahtunut ennenkuin\najatus tuon langan kehräämisestä on syntynyt. Kuitenkin tavataan\neräillä kansoilla, itämaisillakin, tämän mielikuvan rinnalla myös\ntoinen, missä elämää verrataan kankaaseen, jonka kohtalonjumalattaret\nkutovat. Muinaisten liettualaisten tarustossa kerrotaan seitsemästä\njumalattaresta, joista ensimäinen kehrää, toinen kerii, kolmas kutoo,\nneljäs lumoo edelliset laulullaan ja samalla turmelee kudokset, joista\naiheutuvat monet asianomaisen ihmisen vastoinkäymiset; viides koettaa\nsuojella tältä elämänkangasta, kuudes leikkaa sen poikki, jolloin\nihminen kuolee; seitsemännen tehtävänä on pestä kangas sekä antaa se\nJumalalle. Näin valmistetusta kankaasta tehdään vainajalle paita, johon\nhänen tulee pukeutua ja jossa hänellä toisessa maailmassa aina on\ntilaisuus nähdä kaikki menneen elämänsä vaiheet. Yhtä kiinteästi kuin\nviimeksimainitussa kuvittelussa kangas ja kutominen, näyttävät myös\nedellisessä lanka ja kehrääminen liittyvän toisiinsa. Samaten sisältyy\nkumpaankin kuvitteluun käsitys peruuttamattomasta, ennakolta\nmäärätyistä kohtalosta.\n\nOlemme jo aikaisemmin huomauttaneet, että ainoastaan tähtitaivas on\nsaattanut opastaa ihmistä etsimään luonnosta järkähtämättömien lakien\nalaista maailmanjärjestystä. Lisäksi tiedämme, mikä merkitys tähdillä\nammoisista ajoista asti on ollut ajan säännöllisenä ja horjumattomana\nmittaajana. Herää siis kysymys: onko elämänlangan kehrääminenkin\njossakin suhteessa tähtitaivaan liikkeeseen?\n\nTähän mielenkiintoiseen ongelmaan saamme selvityksen\nmuinaiskreikkalaisten kirjallisuudesta. Orphilaisten Itämailta\nlainaamissa opeissa kerrotaan, mitenkä \"väsymätön\" Khronos (Aika), jota\nmyös sanotaan \"kaikkea kaitsevaksi jumalaksi\", valvoo _taivaan navalla_\nmaailmanpatsaan _pyörimistä_ ja siitä riippuvaa ajan säännöllistä\nkulkua. Tällaisena ankaran järjestyksen jumalana hän on samalla Moira\nja Ananké (välttämättömyys). Mutta samanlainen kohtalojen haltia on\nmyös tuo Itämailta tullut, suuri äiti, Rhea-Kybele, jolla niinikään on\nistuin maailmankaikkeuden keskuksessa (kosmoio mesos thronos).\nSenvuoksi nämä jumaluusolennot helposti sulautuvat toisiinsa. Tuota\nherkeämättä pyörivää paalua, jota sellaisena toisinaan kuvitellaan\n_siivekkääksi_ (hypopteros axón) Plato nimittää _värttinäksi_, mikä\nnimitys edellyttää, että sen ääressä olevan jumaluusolennon on uskottu\nsillä kehräävän kosmillista lankaa. Että tällaisena kehrääjättärenä\nesiintyy lukuunottamatta Homeroksen mainitsemaa Moiraa, myös itse\näitijumalatar, osoittaa m.m. se seikka, että pientä ja suurta otavaa,\njoiden sanotaan kaitsevan taivaannavan pyörimistä nimitetään \"Rhean\nkäsiksi\". Kerrotaanpa jo eräässä Assurbanipalin kirjastoon kuuluvassa\ntekstissäkin, mitenkä muuan Ishtarin neidoista jumalattaren käskystä\nkehrää nuoran, jolla on yön ja päivän värit, musta ja valkea. Ei siis\nole kumma, että, niinkuin taivaanpaalun kuvaa on käytetty jumalien ja\nkuninkaiden vallan merkkinä eli valtikkana, samoin myös tuo\ntarunomainen värttinä tavataan, joskus vielä valtikan ohella,\näitijumalattaren kädessä.\n\nMutta mitenkä on ymmärrettävissä, että tämä suuri, taivaallinen\nkehrääjätär valmistaa _kullekin_ kuolevaiselle _erikoisen_, juuri hänen\nelämänsä pituisen langan, kuten esim. ostjakkien uskomuksista ilmenee?\n\nEnnenkuin voimme vastata tähän kysymykseen, on meidän esitettävä\ntoinen: Onko taivaan lukemattomien tähtien ehkä kuviteltu olevan\njossakin suhteessa ihmisiin?\n\nTähän viittaavia uskomuksia on kirjaanpantu m.m. intiaanien\nkeskuudessa. Niinpä kerrotaan esim. Mandan-intiaanien uskovan, että\ntähdet ovat vainajien henkiä. \"Kun lapsi syntyy, laskeutuu tähti maan\npäälle ihmisenmuodossa, kun ihminen kuolee, ilmaantuu tähti uudelleen\ntaivaalle.\" Mutta päinvastaisestakin käsityksestä on runsaasti\nesimerkkejä olemassa. Hyvin yleinen usko intiaanien keskuudessa on se,\nettä taivaalta putoava tähti ennustaa kuolemaa. Tuskin lienee syytä\nolettaa, että tällaiset kuvittelut olisivat saapuneet heille vasta\nsenjälkeen, kun valkoihoset ovat siirtyneet heidän maahansa. Kuoleman\nenteen ovat tähden putoamisessa nähneet myös useat Aasian ja Europan\nkansat. Pohjois-Siperian paimentolaistungusitkin uskovat, että kullakin\nihmisellä on tähtensä taivaalla. Turkinsukuisten kansain käsityksen\nmukaan ilmaantuu uusi tähti joka kerta, kun ihminen syntyy, mutta\nputoaa ja katoaa, kun ihminen kuolee. Kun tähdenlentoa siis pidetään\nkuoleman julistajana on Volgan varrella asuvilla tshuvasseilla ollut\ntähden pudotessa tapana huudahtaa: \"Minun tähteni on vielä ylhäällä!\"\n\nTätä ihmisen syntymähetkellä syttyvää tähteä, jonka kirkkaus riippuu\nsyntyvän henkilön elämän merkityksestä, kuten itämainen taru Betlehemin\ntähdestä osoittaa, kuvitellaan tavallisesti myös jonkinlaiseksi ihmisen\nsuojelushaltiaksi. Kunkin yksilön \"onni\" oli se hyvä tai huono, on\nhänen tähdestään riippuva. Slaavit ovat uskoneet, että kullekin\nihmiselle ilmaantuu syntymähetkenä taivaalle tähti ja maan päälle\nsynnynhaltiatar (rozhanitsa). Viimeksimainitun selitetään olevan\njonkinlaisen kohtalonhaltiattaren, joka jo tullessaan säätää ihmisen\nkoko elämän suunnan. Valkovenäläisten käsityksen mukaan valvoo jokaisen\nihmisen kohtaloa hänen erikoinen onnenhaltiansa, Zirka, mikä nimitys\nalkuaan merkitsee tähteä. Että samanlainen usko on vallinnut\nlänsi-Europassakin, todistaa m.m. puhe, jolla Radulphus niminen pappi\n1000-luvulla taisteli aikalaistensa aikauskoa vastaan ja jossa hän\nlausuu: \"Varokaa, veljet, niitä, jotka luulevat, että kun ihminen\nsyntyy, syntyy hänen kerallaan hänen tähtensä, joka määrää hänen\nkohtalonsa.\" Tämän erehdyksensä todistuskappaleena he käyttävät pyhän\nkirjan sanoja: \"hänen tähtensä.\" Kertomus Betlehemin tähdestä on siis\nollut omiansa ylläpitämään tätä taikauskoa Europassa.\n\nToisenlainen, jo melkoista kehitystä todistava kuvittelu piilee\nkäsityksessä, että tähti, jonka \"alla\" lapsi syntyy, määrää tämän\nkohtalon, mikä usko keskiajalla kaikkialla meidänkin maanosassamme\naskaroitti oppineiden aivoja ja jonka muistomerkkejä yhä vieläkin on\nsäilynyt eri kansojen runoudessa. Niin esim. eräs kovan onnen poika\nlaulaa venäläisessä kansanlaulussa äidilleen: \"Oi sano, sano, sa kallis\nkantajani, minkä tähden alla minut synnytit, minkälaisella onnella\nminut varustit!\" Onnestaan ylpeä sankari taas lausuu: \"Ei turhaan\nantanut minulle onnea tuottava tähti sankarin voimaa!\" Tämänlaiset\nuskomukset perustuvat jo pitkälle kehittyneeseen tähtifatalismiin ja\ntähtien asennosta ennustamiseen.\n\nPalataksemme tuohon alkuperäisempään katsantokantaan, joka samoinkuin\ntähdistä ennustaminenkin on Itämaiden kansoilla ikivanha ja jonka\nmukaan siis tähdet ovat ihmisten edustajia taivaalla, ei huomiomme voi\nolla kohdistumatta siihen tosiasiaan, että ihmisen yläilmoissa oleva\nvastine näinollen on edustamassa häntä ja hänen elämäänsä tähtitaivaan\nsäännöllisessä, lainalaisessa liikkeessä. Mutta yleisen käsityksen\nmukaan tähdet ovat sidotut näkymättömillä siteillä pohjantähteen tai\ntuohon tarunomaiseen esineeseen, jonka kuvitellaan muodostavan\nkaikkeuden keskuksen. Jälkiä tästä käsityksestä emme tapaa\nainoastaan muinaisten sivistyskansojen opeista, vaan hyvin useiden\nluonnonkansojenkin uskomuksista. Varsinkin pohjantähteä lähinnä olevat\ntähdet ja tähtikuviot on jo ammoin selitetty olevan tähän köydellä\nsidottuja, mutta muidenkin tähtien liikettä tarkoin määrätyillä\nradoillaan on luonnonihmisen vaikea selittää yhtä havainnollisesti\nmuulla tavalla. Muistomerkkinä tästä käsityskannasta esiintyy\nraamatussakin kysymys: \"Taidatko solmia Plejadien siteet tai päästää\nOrionin köydet?\" (Job. 38:31). Täydellisimmin kehitettynä tämä\nkuvittelu ilmenee m.m. persialaisen Bundehesh kirjan sanoista, että\nkaikki tähdet, niinhyvin kiinto- kuin kiertotähdetkin, ovat sidotut\nmaailman keskusvuoreen, Hara-berezaiti'in, jonka ympäri ne liikkuvat.\nBraamalaisten vastaavia uskomuksia kuvailee Vishnupurana huomauttaen,\nettä sidelankoja, jotka yhdistävät eri tähdet pohjantähteen, on yhtä\nmonta kuin on tähteä taivaalla. Milloin jokin näistä sidelangoista\nkatkeaa, aiheutuu tähden putoaminen. Sekin käsitys esiintyy myös\nintialaisten uskomuksissa, että kaiken keskuksena oleva paalumaiseksi\nkuviteltu esine _pyörii_ lakkaamatta samalla kun taivaan lukemattomat\ntähdet kiertävät sitä.\n\nJos siis palautamme mieleemme kaikki yllämainitut tähtitaivaaseen\nliittyvät uskomukset, mitenkä noiden eri langoissa kiertävien tähtien\non kuviteltu edustavan maan päällä eläviä ihmisiä ja mitenkä tähden\nputoamista on pidetty sitä vastaavan henkilön kuoleman merkkinä,\nymmärrämme, että helposti on saattanut syntyä käsitys olennosta, jonka\nhaltuun nuo satumaiset langat ovat uskotut. Kun Itämaiden suuri\nsynnynjumalatar oleksii, kuten olemme osoittaneet, juuri tuossa\nkaikkeuden keskuskohdassa, on luonnollista, että hän paremmin kuin\nkukaan on soveltunut kohtalon haltiattareksi ja elämänlangan\nlaatijaksi. Tuo sauva, johon ostjakkien uskomusten mukaan jokaisen\nelämänlanka on kiinnitetty ja jolla oletamme olevan taivaallisen\nesikuvan, onkin siis syystä joutunut hänen äidilliseen käteensä.\nAinoastaan näin olettamalla voimme ymmärtää, mitenkä synnynjumalattaren\non uskottu jo syntymähetkenä _peruuttamattomasti määräävän_ kunkin\nihmisen elämän pituuden.\n\nMitä selvimmin kuvastuu kysymyksessä olevan uskon alkuperä muinaisten\nliettualaisten perin naiskäsityksistä, joiden mukaan \"kohtalon\njumalatar. Verpeja (Kehrääjätär) istuu taivaan kannella (navalla) ja\nniin pian kun lapsi syntyy, alkaa kehrätä hänen elämänsä lankaa, langan\npään hän sitoo uuteen tähteen, mikä välttämättömyyden pakosta ilmaantuu\ntaivaalle heti lapsen syntyessä. Kun ihmisen viimeinen hetki lähestyy,\nkatkaisee Verpeja langan, tähti putoaa, sammuu ilmaan ja ihminen\nkuolee.\"\n\nNuo liettualaisten vanhoissa taruissa esiintyvät kutojattaret taas,\njoiden sanotaan olevan seitsemän sisarusta, ovat ilmeisesti\nkiertotähtiin liittyvien kuvittelujen luomat. Samanlaista mielikuvaa\ntulkitsee kauniisti V.A. Koskenniemi runossaan \"Planeettain laulu\",\njossa kiertotähdet laulavat:\n\n    \"Yli tyhjyyden ja hämärän\n    me kudomme kangasta elämän.\"\n\n\n\n\nKOHTALO.\n\n\n    Fata regunt orbem, certa stant omnia lege.\n\n                                 Manilius.\n\n\"Sijan tiedän, kussa synnyin, en tiedä sitä sijoa, kussa kuolo\nkohtanevi.\" Tämä suomalainen sananlasku tulkitsee kauniisti ihmisen\nhillittyä surua sen johdosta, että hänen tulevat päivänsä ovat\ntykkänään hämärän peitossa. Tietämätöntä on sekin, mitä huominen päivä\non tuova tullessaan. Siitä huolimatta on ihmisessä jo varhain herännyt\nhalu jollakin tavalla tyydyttää uteliaisuuttaan myös tuleviin\ntapahtumiin nähden. Luonnonkansojen tietämishalu ja siitä johtuva\nennakolta tiedustaminen keskittyy kuitenkin vain läheisimpään\ntulevaisuuteen, siihen miten heidän aikomansa hankkeet, kuten\nmetsänkäyntinsä, kalastuksensa tai sotaretkensä menestyvät.\nKun jokaisen yrityksen onnistumisen samaten kuin jokaisen\nvastoinkäymisenkin uskotaan olevan erinäisten henkiolentojen\naikaansaamaa, on ymmärrettävää, että juuri näiden mielialan tunteminen\non alkeellisen tiedustamisen pääasiallisena kohteena.\n\nKäsitys, että salaperäiset henkiolennot ympäröivät ihmistä ja tavalla\ntai toisella saattavat häiritä hänen onneaan, on pallollamme yleinen ja\nihmissuvun lapsuudenuskonnon oleellisimpia piirteitä. Ei ainoastaan\ntapaturmat, sairaudet, tuhotulvat ja maanjäristykset ole niiden\naiheuttamia, vaan niinkin vähäpätöisissä seikoissa kuin tiellä\nlankeamisessa tai viritetyn pyydyksen itsestään laukeamisessa näkee\nluonnonlapsi jonkin pahansuovan henkiolennon kujeita. Vieläpä itse\nkuolemakin, kuten olemme huomauttaneet, johtuu hänen ajatuskantansa\nmukaan siitä, että kateelliset henget ovat anastaneet asianomaisen\nsielun tai muulla tavalla lopettaneet hänen elämänsä. Mutta niin\noikullisten olentojen käsiin kuin tämä usko asettaakin ihmisen\nelämänjuoksun, sisältyy siihen kuitenkin se lohdullinen piirre, että\nnäitä henkiä uskotaan voitavan hyvittää ihmisille suosiollisiksi.\n\nTästä katsantokannasta jyrkästi poikkeava on tuo lohduton oppi kaikkea\nhallitsevasta, ennakolta määrätystä kohtalosta, jonka alaiseksi\njokainen kuolevainen jo syntymässään on tuomittu. Miten ristiriitainen\ntämä ankara oppi onkaan tuon alkukantaisen animistisen käsityksen\nkanssa, ilmenee siitäkin, että se, mikäli siitä tehdään oikeat\njohtopäätökset, tykkänään syrjäyttää uskon jumalien apuun ja sen mukana\nrukoukset ja uhrit. Eivät mitkään ihmisen mielenlaadun ilmaukset, eivät\nkatumukset, eivätkä parannukset ylety koneellisesti toimivan kohtalon\nkorviin. Se ei tunne mitään armoa, se vaatii täydellistä alistumista,\nmikä puolestaan on omiansa herättämään tämän uskon omaksujissa joko\nhuoletonta leväperäisyyttä, koska kaikki, mikä tapahtuu, tapahtuu\nihmisen tahdosta ja ponnistuksista huolimatta, tai uhkamielisyyttä ja\nkuoleman halveksimista, koska kunkin on kuoltava jo ennakolta\nmäärättynä hetkenä. Mutta samalla on tämä omituinen oppi herättänyt\nihmisissä entistä kiihkeämmän kaipuun päästä jollakin tavalla\nkohottamaan tulevaisuuden esirippua, se on sitä viekottelevampaa, kun\nkaikki ihmisen vaiheet aina elämäniltaan asti ovat tarkoin säädetyt.\nMonenlaiset tiedustamistavat ja arpomisvälineet, jotka ovat kulkeneet\nkohtalouskon kintereillä, saavatkin nyt sananvuoron ja elävät sitkeästi\nvielä senkin jälkeen, kun muut vanhat pakanalliset uskomukset ja tavat\novat alkaneet häipyä unhoon.\n\nMutta jos siis kuvittelu ihmisen ennakolta määrätystä kohtalosta ei\nsovellu luonnonkansojen maailmankatsomukseen, on meidän sen alkuperää\netsiessämme suunnattava katseemme jo jonkun verran korkeammalla\nsivistystasolla eläneiden kansojen uskomuksiin.\n\nFatalismi, joksi tätä katsantokantaa nimitämme, johtuu latinalaisesta\n_fatum_ sanasta, jota vastaa muinaiskreikkalaisten _moira_ ja merkitsee\nperuuttamattomasti määrättyä kohtaloa. Homeroksen runoissa moira, josta\nmyöhemmin kehittyy sallimuksen jumalatar, esiintyy vielä etupäässä vain\npersonattomana, kaikkien kohtalot syntymästä kuolemaan saakka säätävänä\nvaltana. Vaikkakin taivaanjumala Zeus on läheisessä suhteessa moiraan,\nompa häntä palvottu kohtalon säätäjänäkin (_Zeus moiragetes_) ei hänen\nkuitenkaan, puhumattakaan muista jumalista, ole uskottu voivan\nvähimmässäkään määrin muuttaa sitä, mikä on ennakolta säädetty. Varsin\nopettava tässä suhteessa on Ilias runoelman 16 luku, jossa kerrotaan,\nettä Zeus oli halukas pelastamaan Sarpedon nimisen sankarin hengen\naikoen temmata hänet elävänä toivottoman taistelun tuoksinasta, mutta\nkun Hera huomautti hänelle, että hän yhdessä kohdin sallimusta vastaan\nrikkomalla saattaisi koko maailmanjärjestyksen horjumaan, oli\nylijumalan pakko alistua. Tällainen jo Homeroksella esiintyvä käsitys\nyhtenäisestä, lainalaisesta, kaikki piiriinsä sulkevasta\nmaailmanjärjestyksestä ei voi olla huomiota herättämättä.\n\nVähitellen on tämä katsantokanta levinnyt laajalle Europan eri kansojen\nkeskuuteen. Maanosassamme, missä fatalismi jonkun verran uudessa\nmuodossa vielä keskiajalla pääsee oppineidenkin kannattamana kaikkialla\nvaltaan, on sanotun uskon varhaisinta kehitystä sekä sen leviämistä\nkansalta toiselle varsin vaikea seurata. Toisin on laita Aasian\nkansojen keskuudessa, missä uskotaan, että _ennakolta määrätty kohtalo\naina on taivaasta tai taivaallisista haltioista riippuva_.\n\nNiinkin kaukana pohjois-Siperiassa kuin suomensukuisten ostjakkien\nkeskuudessa tunnetaan tämä usko. Kuvatessaan Irtyshin ostjakkien\nTaivaanjumalaa, huomauttaa Karjalainen, että hänellä \"nykyään katsotaan\nolevan suurin valta ihmisten kohtaloiden määräämisessä\". \"Hän voi\nsäätää elämän onnistumisen määrän, antaa terveyttä, antaa lapsia ja\nhänen kädessään on ihmisen elämän pituus. Kun lapsi syntyy, sanelee hän\napulaisilleen _kohtalonkirjaan_ kirjoitettavaksi, montako vuotta uuden\ntulokkaan on sallittu viettää maallista elämää, vieläpä senkin, onko\nsyntyneen elämä muodostuva suurin piirtein onnekkaaksi vai\nonnettomaksi.\"\n\nNäin kehittynyt käsitys taivaanjumaluudesta ei kuitenkaan ole Aasian\npohjoisimmilla kansoilla yleinen. \"Ainoastaan vaistomaisesti\", sanoo\nDonner, \"tuntevat samojedit, että korkein olento hallitsee maailmaa\".\nUseimmiten hän ei ole muuta kuin abstraktinen käsite, joka melkein\nsulautuu taivaan käsitteeseen ja on samaa merkitsevä kuin se, niin\nettei oikein saa selville kumpi näistä käsitteistä on alkuperäinen. Hän\non niin tuntematon ja hän elää niin kaukana, että on turha hänen\npuoleensa rukouksilla kääntyä tai häntä uhreilla lepyttää, ja\nainoastaan poikkeustapauksissa shamani häneltä neuvoa kysyy. Hänestä\nniinkuin taivaastakin samojedeilla on sangen hämärä käsitys,\njotavastoin heillä luonnonkansoille hyvin ominaisella tavalla on mitä\ntarkimmat tiedot manalasta ja siellä asuvista hengistä.\n\nSamaten ei pohjois-Siperian muillakaan kansoilla ole mitään\nvakiintunutta uskoa Taivaanjumalan eli, kuten ne häntä nimittävät,\nTaivaan kohtaloita säätävään toimintaan. Jenisei-ostjakkien ja\ntungusien taivaanjumaluus käsitetään niin itsekseen olevaksi ja maan\npäällisestä elämästä välinpitämättömäksi, ettei häntä koskaan ole syytä\npelätä. Jakuttien taivaanjumaluudesta sanotaan nimenomaan, ettei hän\nsekaannu maailmanmenoon eikä ihmisten kohtaloihin. Muuan taru kertoo\nJumalan lausuneen ihmisistä: \"käskiessäni heidät alas maan päälle en\nsanonut heille: tulkaa takaisin! Jos he lisääntyvät, lisääntykööt, jos\nkuolevat, kuolkoot!\" Näyttää kuitenkin siltä kuin jakuteilla toisin\npaikoin olisi tästä eriäviäkin käsityksiä.\n\nMutta kysymyksessä oleva käsityskanta vakiintuu siirtyessämme\nkeski-Aasiaan. Varsinkin mongolien maailmankatsomuksessa on\nsallimususkolla jo varsin silmäänpistävä osa. He puhuvat usein taivaan,\n'sallimuksesta' (dzajaga) tarkoittaen sillä jonkinlaista korkeinta\nmaailmanjärjestystä, jota ei kukaan kuolevainen voi muuttaa tai\nvastustaa. Sanang-Setsen'in kronikassa sanotaan, että Tshingiskan, tuo\n\"leijona ihmisten keskuudessa\" ilmaantui maan päälle, \"sinisen, ikuisen\ntaivaan sallimuksesta\". Mutta eivät ainoastaan hallitsijat ja\nruhtinaat, jotka erikoisemmassa mielessä ovat \"taivaan poikia\", vaan\nmyös tavalliset kuolevaiset syntyvät maailmaan saman sallimuksen\nmäärääminä. Sanalla sanoen, kaikki, mikä tapahtuu, on ennakolta\nmäärätty ja kutoutuu vastustamattomasti koko maailmaa hallitsevan,\ntaivaallisen lainalaisuuden piiriin. Tähän oli mongoliruhtinailla\ntapana vedota, sillä säädöksiään julkaistessaan he liittivät niihin\nvaltuuksinaan sanat: \"ikuisen taivaan sallimuksesta\", aivan kuin\nkristityt hallitsijat ovat esiintyneet itsevaltiaina \"Jumalan armosta\".\n\nMongolien 'sallimusta' vastaa kiinalaisten tien-shing ('taivaan\nmääräys'). Samoinkuin edelliset näkevät jälkimäisetkin taivaan\nhorjumattomassa lainalaisuudessa kaiken maallisenkin järjestyksen\nesikuvan, vieläpä uskovat, että maanpäällinen elämä on jollakin\nsalaperäisellä tavalla taivaasta riippuvainen.\n\nSiirtyessämme indo-iranilaisten kansojen keskuuteen kohtaa meitä\nsielläkin sama usko. Veda-runoudessa tätä ihmeellistä horjumatonta\nluonnonjärjestystä nimitetään _rita_. Se kaitsee vuodenaikojen\nvaihteluja, kutsuu aamulla auringon esiin, määrää virtojen kulun ja\nsäätää ihmisten elämänjuoksun. Rigvedassa tämä rita samoinkuin\nHomeroksen moira edustaa vain personatonta lainalaisuutta, mutta sen\nvastine iranilaisten pyhässä kirjassa, Avestassa, jossa sen nimenä on\n_asha_, on se jo kehittynyt personalliseksi olennoksi saaden osakseen\nrukouksia ja palvomista. Näiden kansojen erikoistutkijat ovat tulleet\nsiihen tulokseen, että tämä verrattain korkeata sivistyksellistä\nkehitystä osoittava käsitys lakiperäisestä maailmanjärjestyksestä\npalautuu jo indo-iranilaiseen aikaan.\n\nHyvin mielenkiintoinen piirre Veda-runouden uskomuksissa on se, että\nritan johtajina tai vartioina esiintyy muuan jumalasarja, johon\nalunpitäen on kuulunut seitsemän olentoa, Adityat. Näilläkin on\nvastineensa iranilaisten taholla, Amesha-spentat, jotka samoinkuin\nedelliset muodostavat seitsikon. Mitä nämä jumalat, joista ei ole\nolemassa myyttejä, alkuaan ovat olleet, ei käy ilmi niitä koskevista\nlähteistä. Edellämainitun sarjan ensi sijalla mainitaan usein taivaan\njumala Varuna, myös tämän rinnalla Mitra, joita yksinäänkin usein\nnimitetään 'ritan vartioiksi', mutta paitsi noita kahta pääjumalaa ovat\nsarjan muut olennot, joille annetaan sellaisia epämääräisiä nimityksiä\nkuin Bhaga ('onni, rikkaus'), Amsa ('osa') ja Daksha ('kunto'), perin\nhämäriä. Yhtä epätietoisiksi mainittujen jumalien alkuperästä jättävät\nmeidät iranilaisten vastaavien olentojen luettelossa nimet 'Terveys',\n'Kuolemattomuus', 'Hyvä ajatus' y.m., kuitenkin sarjan johtajana\ntäälläkin on taivaan ylijumala, Ahura.\n\nSe seikka, että nämä olennot suurimmalta osaltaan eivät näytä olevan\nmuuta kuin paljaita nimiä, on omiansa yhä enemmän kiinnittämään\nhuomiotamme itse jumalien _lukuun_, mikä useampien tutkijoiden mukaan\nedustaa yhtä vanhaa käsityskantaa kuin itse rita eli asha, johon ne\novat mitä läheisimmässä suhteessa. Oldenberg näkee tässä jumalasarjassa\nvierailta saadun kuvitelman ja olettaa, että siinä piilee\nbabylonilaisten seitsemän planettijumalaa. Schroeder asettuu kuitenkin\nhiljattain ilmestyneessä teoksessaan vastustamaan tätä oletusta, mikä\nhänen mielestään on ylen heikosti perusteltu, \"Oldenbergin\ntodistusainehisto kun on kauttaaltaan riittämätön\". Schroederin mukaan\nvoi korkeintaan seitsenluku olla Babyloniasta peräisin, mutta itse\nhaltiat ovat omaperäisiä ja vaikkakin ne ovat \"taivaallisia\nvalojumalia, eivät ne silti ole minkään valoilmiön tai tähden\nedustajia\". Ne ovat ainoastaan \"ikuisen, horjumattoman sekä fyysillisen\nettä siveellisen maailmanjärjestyksen luojia, ohjaajia ja vartioita\".\nNe ovat \"hyviä, ystävällisiä, synnittömiä jumalia\", jotka eivät tunne\n\"oikkuja, päähänpistoja eikä paheita, kuten muut jumalat\". Vielä hän\nolettaa, että vähemmät näistä ovat ikäänkuin itsestään syntyneet sarjan\netunenässä esiintyvän Ylijumalan ympärille \"edustaen melkein vain hänen\nerikoisnimiään\".\n\nTätä ongelmaa emme näin ollen näytä voivan ratkaista yksinomaan\nindo-iranilaiselta pohjalta lähtien. Onneksi tarjoavat\nindo-iranilaisten naapuruudessa eläneet kansat meille runsaasti asiaa\nvalaisevaa vertailuainehistoa, jonka perustalla ensiksi ryhdymme\ntarkastamaan noiden seitsemän jumalan alkuperää ja sen jälkeen niiden\nsuhdetta maailmanjärjestykseen.\n\nSeitsenlukuinen jumalaparvi on hyvin yleinen keski- ja\npohjois-Aasiassa. Sellaisen tuntevat kirgisit ja läntiset tatariheimot\nuskoen näiden jumalien asuvan taivaassa. Altain, tatarien tarustossa\npuhutaan seitsemästä Kudai ('jumala') nimisestä olennosta, jotka\nsijoitetaan taivaan kolmannessa kerroksessa olevalle Sürö\n('majesteetti')-vuorelle. Jakutit nimittävät tätä seitsemän jumalan\nparvea, jonka he sanovat muodostavan ylijumalan Ai-tojonin\n('Luojaherran') seurueen Sättä-kürö-dzüsägäi-ai (sättä = 7); näiden\nuskotaan olevan hevosten suojelushaltioita ja niille uhrataan\nkevätjuhlissa kaatamalla kumissia tuleen. Toisin paikoin näitä\nryhmähaltioita sanotaan \"Ylijumalan pojiksi\". Eräät Altain heimot\nosaavat luetella Ulgenin \"seitsemän pojan\" nimetkin: Jashigan,\nIvarshit, Bakhtagan, Kara, Kushkan, Kanym ja Jaik. Näihin nimiin ei\nkuitenkaan voi paljoakaan perustaa, ne kun eri seuduilla suuresti\nvaihtelevat. Yhtä hämäriä kuin nämä nimitykset ovat tähän jumalasarjaan\nkuuluvien olentojen toimialat. Lebed-tatarien vastaavassa luettelossa\nKanym esiintyy Ulgenin puolisona. Kara ('musta'), myös Kara-kan on\nviimeksimainittujen tiedonannon mukaan luopunut isästään ja valinnut\ntaivaan valoisien asuntojen asemasta manalan pimeiköt omakseen. Jaik\neli Jaik-kan on jonkinlainen vedenpaisumuksen ruhtinas, Nooan tapainen;\nsille uhrataan keväisin valkoinen lammas korkealla vuorella, myös\nshamanimenojen aikana rukoillaan häntä, jotta hän johdattaisi tietäjän\nUlgenin luo. Sitäpaitsi hänet kutsutaan asunnonpuhdistajaisiin, mitkä\ntoimitetaan 40:tenä päivänä kuoleman jälkeen. Hän on näet tällöin\nkodistaan eroavien, Tuonelaan poistuvien sielujen saattomies.\n\nNimiä ovat taivaan jumalan seitsemälle \"pojalle\" keksineet myös vogulit\nja ostjakit, vaikka ne enimmäkseen ovat omien maanpäällisten\naluehaltiain nimityksiä. Vogulien \"jumalanpoikien\" luetteloon sisältyy\nGondattin mukaan seuraavat haltiat: Pelymin jumala, Obinlatvan jumala,\nPyhä Uralin ukko, Autjoen ruhtinas, Pikku-Obin jumala, Sosvan-keskuksen\njumala ja 'Maailmaa-katsova-mies'. Munkácsin Sygvalta saamissa\ntiedoissa luetellaan: Pelymin jumala, Tek-kylän ukko, Lozvaveden pyhä\nruhtinas, Sosvan keskuksen jumala, Pikku-Obin jumala, Lopmuskylän ukko\nja 'Maailmaa-katsova-mies'. Vertailun vuoksi mainittakoon vielä\nseuraava Tremjuganin ostjakkien luettelo: Kin-lungk ('taudin haltia')\n'Metsäneläimiä-jakava-mies', Nälkähaltia, Obin ukko, Mosemin ukko,\nKuullos-ojelmuksen ukko ja taivaanjumalan \"nuorin poika\" Kan-iki\n('ruhtinas-ukko'). Taivaassa asuva haltia on tässä ostjakkien\nluettelossa ainakin 'Metsäneläimiä-jakava-mies', jolta rukoillaan\nmetsänriistaa, ja jolle, kuten taivaallisille haltioille ainakin, on\nuhrattava valkea uhriteuras. Enimmän huomiota herättää kuitenkin\njumalan \"nuorin poika\" ja äiti jumalattaren lempilapsi, vogulien\n'Maailmaa-katsova mies', joka on sama olento kuin ostjakkien Kan-iki.\nViimeksimainittu, johon liittyy mitä erilaisimpia taruja, ei\nvarmaankaan ole alkuaan jugralaisten jumala.\n\nOikeastaan emme siis ole vielä päässeet sen pitemmälle kuin että\n_seitsenlukuinen_ jumalasarja, jonka yksityiset jäsenet ovat hämärän\npeitossa, on monella taholla tullut todetuksi.\n\nEnemmän valoa näiden alkuperään luo Vasjuganin ostjakkien\ntaivaankuva, jonka shamanit \"sielunsa silmillä\" ovat itse nähneet ja\njota he matkalauluissaan selostavat. Niiden mukaan on taivas\nseitsenkerroksinen, joista ylimmässä asuu itse ylijumala, Num-torem ja\nalemmissa hänen poikansa. Näitä taivaankerrosten asukkaita nimitetään\nmyös tatareilta lainatuilla nimillä torem-talmas ('taivaan tulkki',\ntalmas tat. tolmats) tai torem karevel ('taivaan vartia', karevel tat.\nkaravel). Kunkin yksityisen tulkin nimeä ei kansa tunne eikä niiden\ntoimistakaan kyetä selkoa tekemään, mutta niiden uskotaan asuvan _yksi\nkussakin taivaankerroksessa_. Karjalainen sanoo ostjakkien nimittävän\nniitä vain kunkin saaman uhrin mukaisesti, 1. 'Nuoli-uhrinen-torem' saa\nminne tahansa ilmaan ammutun nuolen, 2. 'Vaatteus-uhrinen-torem'\nvalkeasta mitkalista tehdyn kauhtanan, joka metsälle mentäessä\nripustetaan johonkin erämetsän koivuun, 3. 'Sopuli-uhrinen-torem',\nsopulinnahkan, jota säilytetään metsäretkelle mukaanotettavassa\nlaatikossa, 4. 'Kuppi-uhrinen-torem', sen kunniaksi säilytetään\ntinakuppi talousaitassa, 5. 'Sarvipeura-uhrinen-torem', sille\nripustetaan erämetsän koivuun kaadetun peuran nahka sarvineen ja\nkavioilleen. Tämän haltian uskotaan laskevan metsänriistaa ja veden\nviljaa maahan ihmisten saatavaksi ja on sama olento kuin ennenmainittu\n'Metsäneläimiä-jakava-mies'. 6:tena mainitaan venäläinen pyhimys\nNikolai-Ihmeidentekijä, Mikola-torem, vesillä kulkijain suojeluspyhä,\njolle ostjakit ripustavat uhriksi näädännahkan talousaittaansa.\n\nKuten Karjalainen huomauttaa, ei tämä karevel-laitos ole ostjakeilla\nkotoperäinen, vaan heille saapunut lähinnä tatareilta. Ikävä kyllä, ei\nmeillä ole riittävästi tietoja sen tatariheimon pakanuuden aikaisista\nuskomuksista, joka maantieteellisesti on ollut ugrilaisia lähinnä ja\njolta nämä ovat omaksuneet paljon mielenkiintoista kulttuuriperintöä,\nmutta etäämpänä elävillä vielä esi-isiensä uskon säilyttäneillä\nheimoilla me tapaamme ostjakkien karevel-laitosta vastaavan kuvittelun,\nmikä ilmenee siinä, että ylijumalan \"pojat\" sijoitetaan kukin erikseen\ntoinen toistaan ylempänä olevaan taivaankerrokseen. Radloff kertoo\nmatkoillaan saaneensa lebed-tatareilta seuraavan näiden taivasta\nvalaisevan selostuksen: \"Alkuisä, joka on kaikki luonut, on Kudai\nBai-Ylgön; tällä on neljä poikaa: Pyrshak-kan, Tös-kan, Kara-kan ja\nSuilap. Suilapin poika on Sary-kan, Pyrshak-kanin poika on Kyrgys-kan,\nsikäläisten tatarien suojelushaltia. Kaikki nämä jumalat Kara-kania\nlukuunottamatta tuottavat ihmisille onnea. Ne antavat hänelle ruokaa\nravinnoksi ja suojelevat häntä vaaroista. Ylimmälle jumalalle,\nYlgönille, uhrataan valkoisia hevosia, Pyrshakille ja hänen\njälkeläiselleen ruskeita; kaikille jumalille uhrataan sitäpaitsi pellon\nhedelmiä. Jumalat asuvat taivaassa, joka sikäläisten tatarien\nkäsityksen mukaan sisältää seitsemän kerrosta. Ylimmässä asuu Ylgön ja\nhänen puolisonsa Kanym, toisessa Pyrshak-kan, kolmannessa Tös-kan,\nneljännessä Kyrgys-kan, viidennessä Suilap, kuudennessa Sary-kan ja\nseitsemännessä lähetit, joita jumalat lähettävät ihmisten luo.\nKara-kanin ('mustan ruhtinaan') sanotaan luopuneen isästään ja\nsiirtyneen taivaan valoisista asunnoista maan alla oleviin\npimeikköihin.\"\n\nYmmärrettävää on, ettei tällainen taivaallinen järjestys ole\nturkkilais-tatarilaisten kansain keksintöä, vaan heillekin muualta\nvaeltanut. Senvuoksi onkin noiden yksityisten jumalien merkitys itse\nkansalle perin epäselvä samoinkuin itse seitsensarjan synty. Tutkijalta\nnuo seitsenkerroksisen taivaan eri kerroksissa ruhtinoivat jumalat\neivät kuitenkaan voi alkuperäistä olemustaan salata, ne kun niin\nilmeisesti viittaavat babylonilaisten _planettijumaliiu_, jotka jo\nkaukaisessa kotimaassaan hallitsivat seitsemää toinen toistaan ylempänä\nolevaa tähtikehää.\n\nEräässä toisessa Radloffin muistiinpanemassa kuvauksessa, jossa tosin\npuhutaan 17:sta taivaankerroksesta, mikä kuitenkin on aivan tilapäinen,\nerään Altain heimon keskuudessa tavattava muodostus, mainitaan, että\naurinko asuu seitsemännessä ja kuu kuudennessa kerroksessa. Tämän\nmukaan siis aurinko ja kuu hallitsevat kahta päällekkäistä tähtikehää.\nSeitsemännessä eli samassa kerroksessa kuin aurinko asuu lisäksi muuan\nkaikkitietävä Mergen-tengere ('tarkka-ampuja-jumala'), joka palauttaa\nmieleemme ostjakkien Nuoli-uhrisen-toremin. Uskaltaisimmeko ajatella\ntämän jumalan kuvastavan muinaisbabylonilaisten jousella ampuvaa\nauringonjumalaa?\n\nYhdeksännen taivaankerroksen haltiana Radloff mainitsee\nKysagan-tengeren. Mongolien vastaava Kisagan-tengri oli sodanjumala,\njonka uskottiin suojelevan sotajoukkoa, ohjaavan sitä vaarallisissa ja\nvaikeakulkuisissa paikoissa sekä tuottavan sille voiton kukistamalla\nviholliset. Viidennessä kerroksessa asuu Kudai Jajutsi (J = säätäjä,\nluoja). Jos nämäkin, kuten näyttää alkuaan ovat tähtijumalia, on\nedellisen vastine babylonilaisten Nergal (Mars). Taivaan ylempien\nkerrosten haltioista mainitaan ainoastaan Kaira-kan ('armollinen\nkaani') ja Bai-Ulgön ('suuri-rikas'), joista edellinen sijoitetaan\n17:nteen ja jälkimäinen 16:nteen kerrokseen; tavallisen käsityksen\nmukaan nämä kuitenkin ovat vain saman Ylijumalan eri nimiä.\nErikoisemman huomion saa osakseen edellisissä luetteloissa esiintynyt\n\"musta\" taivaasta manalaan laskeutunut Kara eli Kara-kan, joka\nepäilemättä on tähtijumala; mustan värinsä ja muunkin puolesta se\nvastaa Saturnusta, jota muinaisbabylonilaiset sanoivat \"mustaksi\ntähdeksi\".\n\nTuon alkuperäisemmän jumalaseitsikon sijalla esiintyy toisin paikoin\nmyös yhdeksän Jumalan \"poikaa\" tai \"palvelijaa\". Niinpä mongolien\ntaruissa kohtaamme usein \"yhdeksän tengeriä, suojelijaa ja veljestä\",\njota mainintaa niistä käytetään. Burjatit tietävät luetella Ylijumalan\n\"yhdeksän pojan\" nimet. Nämä ovat kuitenkin peräti teennäisiä,\nsitäpaitsi mainitaan eri alueilla aivan eri nimiä. Epäilemättä\nnäihinkin \"yhdeksään poikaan\" tai \"veljeen\" ovat alkuaan sisältyneet\nnuo planettijumalat, jotka ovat antaneet viikonpäiville nimensä, vaikka\nniiden lisäksi vielä on tullut uusia samalla kun taivaan seitsemästä\nkerroksesta on kasvanut yhdeksän. Banzarov sanookin mongolien\njumaloineen \"yhdeksää suurta tähteä, jotka vastasivat yhdeksää\ntengeriä\". Yhdeksänjumalainen sarja ei kuitenkaan ole ollut yhtä\nyleinen Aasiassa kuin tuo seitsenlukuinen, joka on itä-Aasiassakin\ntunnettu. Jo vanhoina aikoina ovat näet kiinalaisetkin palvoneet\ntaivaan \"seitsemää valtiasta\" eli \"johtajaa\", joilla heidän sanotaan\ntarkoittaneen aurinkoa, kuuta ja viittä planettia. Siellä, missä 7 ja\n9-luku ovat alkaneet kilpailla keskenään, huomaa edellisen syrjäytyvän\nja osaksi syrjäytyneenkin jälkimäisen tieltä.\n\nNämä jumalten pyhät luvut ovat jättäneet muistomerkkejä myös\nuhripalvontaan. Volgalla asuvien tshuvassien uhrikuvauksissa mainitaan\nusein 9 uhripappia, 9 uhrieläintä, 9 kattilaa y.m. Luonnollisesti on\nnäiden uhrien vastaanottajiakin alkuaan ollut yhtä monta; sen vuoksi\nrahvas vieläkin pyrkii järjestämään jumalainluettelonsa 9-olentoa\nkäsittäviin sarjoihin. Samaan kuvitteluun perustuu itä-Venäjällä\nasuvien suomensukuisten kansain, etenkin pakanallisten tsheremissien\ntapa, jotka Taivaanjumalalle uhratessaan toisin paikoin asettavat\nuhrialttarilleen yhdeksän uhrileipää ja yhtä monta mesijuomakuppia.\nJakuttienkin uhritelineellä näemme joskus yhdeksän pientä maljakkoa.\n\nMutta palatkaamme jälleen tuohon vanhempaan, seitsenjumalaiseen\nsarjaan; jonka edustajia ostjakit nimittävät \"taivaan tulkeiksi\" tai\n\"vartioiksi\". Käsitys, että planettijumalat ovat jonkinlaisia tulkkeja\nnäyttää olevan ikivanha. Siitä puhuu jo Diodorus selostaessaan\nkaldealaisten tähdistä ennustamista seuraavin sanoin: \"Tärkeintä on\nheille noiden viiden tähden liikkeen tutkiminen, joita sanotaan\nplaneteiksi. He nimittävät niitä 'tulkeiksi' (hermeneis); sille, jota\nme sanomme Saturnukseksi antavat he muita erinomaisempana nimen\n'auringon tähti', koska he sitä saavat kiittää useimmista ja\nmerkityksellisimmistä ennustuksista. 'Tulkeiksi' he nimittävät\nplanetteja senvuoksi, että ainoastaan nämä, sillä aikaa kun muut tähdet\neivät poikkea säännöllisiltä radoiltaan, kulkevat omia teitään ja sillä\ntavoin tulkitsevat tulevaisuutta sekä ilmaisevat ihmisille jumalien\narmon\". Varmaankin aurinko, kuu ja viisi planettia taivaanjumalan\nkäskyläisinä piilee jo Borsippan temppelitornin muinaisbabylonilaisessa\nnimessä Euriminanki ('Taivaan ja maan seitsemän käskynkuljettajan\ntemppeli').\n\nMitä noiden taivaallisten \"tulkkien\" uskottiin ihmisille ilmaisevan,\nselviää Diodoruksen sanoista, että ne \"tulkitsevat tulevaisuutta\".\nKaldealaisten käsityksen mukaan tähtitaivas on jonkinlainen\nkohtalonkirja, joka kuvastaa kaiken maallisen elämän menon ja josta\nviisas voi lukea tulevatkin tapahtumat. Jo muinaisbabylonilaiset\ntunsivat \"kohtalontaulut\" ja \"elämän-kirja\" on meille itse\nraamatustakin tunnettu. Näihin ikivanhoihin esikuviin perustuu\nostjakkien yllämainittu usko, että Taivaanjumalan apulaiset\nkirjoittavat tämän sanelun mukaan \"kohtalonkirjaan\", joka kerta kun\nlapsi syntyy maailmaan, sekä hänen elinikänsä että kaikki hänen\nelämänsä vaiheet. Että nämä apulaiset ovat juuri nuo seitsemän jumalaa,\nilmenee Siperian läntisten tatariheimojen vanhoista taruista, joissa\nkerrotaan, mitenkä seitsemän Kudai nimistä jumalaa asuvat taivaalla\nteltassa, jonka edustalla on kultainen hevospaalu. Täällä jumalat\nistuvat asunnossaan esiripun takana ja heillä on edessään suuri _elämän\nkirja_, johon he merkitsevät kaikki sekä syntyvät että kuolevat ja\nsamalla säätävät ihmisten kohtalot.\n\nJuuri tähän fatalistiseen uskoon perustuu tähdistä ennustaminen, mikä\naikojen kuluessa levisi Europankin puolelle ja varsinkin keskiajalla\nnäytteli hyvin huomattavaa, joskin toisinaan kovin kohtalostakin osaa.\nErittäinkin ihmisen syntymähetkenä pidettiin silmällä tähtien asentoa,\nsiitä kun uskottiin voitavan päättää, millaiseksi asianomaisen\nelämä oli muodostuva. Mitä \"tähtiin oli kirjoitettu\" toteutui\nvastustamattomien lakien mukaan. Tämä tähtikirjoitus on ollut\nmuinaisina aikoina niin suuren huomion alaisena, että eräät tutkijat\nluulevat voivansa taivaan merkeistä johtaa kirjaimiston alkuperän.\n\nMuinaisille kreikkalaisille oli tähdistä ennustaminen varhaisimpina\naikoina vielä täydellisesti vieras. Kun platonikot Eudoxos ja\nTheofrastos ensiksi tutustuivat tähän kaldealaiseen viisauteen,\nilmaisevat he tämän johdosta ihmettelynsä. Vasta senjälkeen kun\nbabylonilainen pappi Berossos kirjoitti Antiokos I:lle (281-261 e.Kr.)\nomistetun itämaista kulttuuria selostavan teoksensa, näyttävät\nastrologiset opit päässeen kreikkalaisessa maailmassa laajemmalta\ntunnetuiksi.\n\nVaikkakin tuo fatalistinen usko myös islamin mukana, joka sen omaksui,\non saattanut levitä kaikkialle, missä tämä uskonto on saavuttanut\ntunnustajia ja siis turkkilais-tatarilaistenkin kansojen keskuuteen, on\nkuitenkin ilmeistä, että se jo paljoa aikaisemmin on juurtunut\nkeski-Aasian kansain katsantokantaan. Huomattava on näet, että nuo\n'jumalan pojat' esiintyvät jo pakanoiden uskomuksissa, vieläpä\nmaailmanpatsaaseen kuvattuina. Siperian läntisten tatariheimojen Kudai\nnimiset jumalat ovat nähtävästi saapuneet Persiasta käsin, kuten niiden\nnimikin, joka on persialainen lainasana (pers. hudai = jumala),\nosoittaa. Omakielisellä nimellä sanotut tatarit nimittävät niitä\n'säätäjiksi' (tsajan \u003C tsaja = säätää, määrätä).\n\nTätä laajaa vertailuainehistoa silmällä pitäen ja varsinkin huomioon\nottamalla indo-iranilaiselta taholta yleensä turkkilais-tatarilaisille\ntulleet voimakkaat kulttuurivirtaukset emme siis voi tulla muuhun\njohtopäätökseen kuin että sekä intialaisten taivaallisen järjestyksen\nkaitsijat, Adityat, että iranilaisten Amesha-spentat, jotka\nlukumääränsä ja toimintansa puolesta vastaavat turkkilais-tatarilaisten\ntaivaan eri kerroksissa ruhtinoivia 'jumalan poikia' tai\n'taivaan tulkkeja' ja 'vartioita', ovat alkuaan samoja olentoja ja\nsiis pohjaltaan babylonilaisia planettijumalia. Samoin kuin\nindo-iranilaisten jumalasarjan etunenässä tavallisesti mainitaan yksi\nmuita mahtavampana, samoin turkinsukuisilla kansoilla ja jugralaisilla\nitse Taivaan jumala tavallisesti on ylin kohtalon määrääjä. Vaikkakin\nmongolit uskovat, että sallimus (dzajaga) on ainoastaan persoonaton\nmaailmanjärjestys, puhuvat he toisinaan myös sitä ohjaavasta\n'säätäjästä' (Dzajagatsi \u003C dzaja 'säätää, määrätä, käskeä'), joka\nheidän käsityksensä mukaan on itse \"ikuinen, sininen taivas\"\njumaloituna. Orkhonin kivikirjoituksessa, jossa sodan onnistumisen\nkuvitellaan taivaasta riippuvan, näyttää tuo säätämistä merkitsevä sana\nsaavan myös merkityksen 'komentaa': \"taivas komensi joukkojamme sodassa\nja me voitimme\".\n\nMongolien Dzajagatsia vastaa altailaisten Jajutsi; toinenkin samaa\nmerkitsevä jumalannimi on tatarien Bujuruktsi, mikä on lainautunut\njugralaisillekin (ostj. Pairekse), vogulit liittävät sen Jumalansa\nomakieliseen nimeen: Num-torem-paireks. Viimeksimainittua sanajuurta on\nvielä tsheremissien Puirso.\n\nKaikki nämä 'säätäjät', missä ne tapaammekin, ovat sallimuksen ja\nsamalla syntymisen jumalia. Toisin paikoin uskotaan, että jokaisella\nihmisellä on oma tällainen haltiansa, joka syntymästä asti seuraa\nihmisen elämää määräten hänen onnensa. Tämä usko muistuttaa\nennenmainittua käsitystä kunkin ihmisen taivaalla olevasta tähdestä ja\non todennäköisesti juuri siitä johtunut.\n\nVielä mainitsematta on muuan jumaluusolento, joka\nturkkilais-tatarilaisten kansain välityksellä on saapunut kaukaisille\nostjakkimaille. Tällä on aivan erikoinen tehtävä, kuten hänen\nnimensäkin 'Kirjoittajamies' osoittaa. Demjankalla häntä pidetään\nTaivaanjumalan \"ensimäisenä apulaisena\" ja uskotaan, että hän asuu\ntaivaassa vähää alempana kuin itse Ylijumala. Hänen tehtävänsä sanotaan\nolevan Ylijumalan \"sanelun mukaan kirjoittaa kohtalojenkirjaan, kauanko\nja millaisissa oloissa ihminen saa elää maan päällä\". Kun ihminen\nkuolee, on ostjakeilla tapana lausua: \"Hänen Kirjoittajamiehen\nkirjoittamat päivänsä ovat loppuneet.\" Muilla ostjakkialueilla ei tämän\nnimistä jumalaa tunneta ja senvuoksi Karjalainen olettaa, että hän on\nmyöhäsyntyinen ja itse Taivaanjumalasta lähtöisin, vain eräästä tämän\nmääreestä kehittynyt olento, sillä hänen Tsingalasta saamansa\nselityksen mukaan on nimitys 'Elin-iän kirjoittava, elinkauden\nkirjoittava mies' itse Ylijumalan määrenimi. Tuskin tämä olettamus\nkuitenkaan on oikea, sillä paitsi kohtalojen kirjoittajana esiintyy\ntämä haltia myös Taivaanjumalan käskyjen kuljettajana. Irtyshin\nostjakit nimittävät häntä tatareilta lainatulla nimellä Pairekse ja\nuskovat, että hänen tehtävänään on käydä taivaan lähettinä\ntiedusteluretkillä maan päällä, samalla on hänen kirjoitettava\nkohtalojen kirjaan jokaisen syntyvän ihmisen elinaika ja elämänlaatu.\nYlijumalan lähettiläänä ja tiedustajana on hän saanut määrenimen\n'monien maiden mies, kulkeva mies'. Ostjakkien käsityksen mukaan hän\ntekee matkansa usein jonkin eläimen hahmoisena, joskus kulkien hanhena.\nTällaisena hän muistuttaa ennenmainittua Jumalan nuorinta poikaa,\n'Maailmaa-katsovaa-miestä' eli Ort-ikia, joka vaeltaa hanhena tai\n\"istuutuen hanhen siiville lähtee haluamaansa paikkaan\" ja jota\nsaduissa sanotaankin 'hanhi-haltiaksi'. Lisäksi puhutaan tämän\nsiivellisestä ratsusta, jolla hän Taivaanjumalan ja ihmisten\nvälittäjänä kiitää ilmojen teitä ja jonka \"toisesta sieraimesta käy\ntuli, toisesta savu\". Miten paljon näihin nimiin onkin sekaantunut\nkaikenlaisia taruja, on todennäköistä, ettei tämä Jumalan lähetti\n'monien maiden mies, kulkeva mies' ole ostjakeilla omaperäinen. Vielä\nvähemmin on kirjoittava jumala voinut syntyä kansan keskuudessa, joka\nitse ei koskaan ole omannut kirjoitustaitoa.\n\nSaman olennon ovat tunteneet myös Volgalla asuvat tshuvassit\nuskoessaan, että kohtalon jumala Käbä ('kohtalo') lähettää maan päälle\nlapsen syntyessä Püleh nimisen olennon, joka säätää lapsen\nelämänvaiheet sekä kirjoittaa muistiin tämän nimen. Tehtävänsä\ntoimitettuaan haltia palaa jälleen taivaaseen ja esittää asian\nkohtalonjumalalle. Mahdollisesti sama haltia on tsheremissien \"Jumalan\nesittelijä\", jolle Taivaanjumalalle uhrattaessa toimitetaan\nerikoinen uhri, jotta hän esittäisi tälle tsheremissikansan huolet.\nVotjakeillakin on hevosuhrin ohella tapana teurastaa hanhi enää\ntietämättä, mille haltialle se toimitetaan, he huomauttavat vain, että\nhanhi saattaa uhrihevosen taivaaseen.\n\nEtsiessämme tämän kirjoitustaitoisen jumalan syntyperää kääntyy\nkatseemme jälleen Kaksoisvirranmaahan, jossa kirjoitustaito ennenkuin\nmissään muualla Aasiassa on ollut tunnettu. Tänne on meidät jo ennen\njohtanut tuon ennakolta määrätyn kohtalon usko ja täällä me kuulemme jo\nammoin puhuttavan myös kohtalontauluista ja elämänkirjasta. Ostjakkien\nKirjoittajamiestä täysin vastaava jumala onkin ollut jo muinaisilla\nbabylonilaisilla, jotka tätä jumalien kirjuria nimittivät Nabuksi.\nKohtalojenkirjan kirjoittajana hän kuvataan kynäntapainen kädessään ja\nitse kirjoitustaitoa sanotaan \"Nabun viisaudeksi\". Kiertotähden\nparvessa hän esiintyy Merkuriuksena. Saman olennon me tapaamme vielä\ntoisestakin muinaisesta kirjoitustaidon maasta Egyptistä, jossa\nbabylonilaisten jumalienkirjuria vastaa Thout. Tämä ibispäinen jumala\nkuvataan usein, kuten Nabukin, taulu ja kirjoitusvälineet kädessään.\nKun muinais-egyptiläiset kuvittelivat maailman- ja elämänpuuta myös\nkohtalon puuksi, näemme tämän jumaluusolennon joskus puun juurella\nasuvan kohtalon jumalattaren ja erään toisen haltian kanssa\nkirjoittamassa ihmisten, varsinkin kuninkaiden kohtaloja tuon\ntaivaallisen puun lehtiin. Nuo taivaalliseen puuhun piirretyt merkit\neivät kuitenkaan ole muuta kuin mitä on \"tähtiin kirjoitettu\", sillä\negyptiläistenkin usko ihmisten ennakolta määrättyyn kohtaloon on,\njollei se ole suorastaan babylonilaista lainaa tai yhteistyön tulos,\nainakin samasta käsityspiiristä lähtenyt.\n\nMilloin elämänpuuhun, milloin kultaiseen kirjaan ihmisten vaiheita\nkirjoittamassa olemme jo aikaisemmin nähneet \"jumalanpoikien äidin\",\njoka kaikkeuden keskuksessa, elämänpuun ääressä ruhtinoivana\njumalattarena, kaiken synnyttäjänä ja elättäjänä samalla on kohonnut\nelämänlangan laatijaksi ja kohtalojen säätäjäksi.\n\n\n\n"]