[{"data":1,"prerenderedAt":-1},["ShallowReactive",2],{"$fk5j2qZV0g3v96Szf9cAmvisAhoU2Vqy9cTK0X2W6SFg":3},{"number":4,"title":5,"author":6,"authorBirth":7,"authorDeath":8,"slug":9,"bookId":10,"genreRaw":11,"genre":12,"themes":13,"origin":15,"language":16,"yearPublished":17,"yearPublishedTranslation":18,"wordCount":19,"charCount":20,"usRestricted":21,"gutenbergId":22,"gutenbergSubjects":23,"gutenbergCategories":26,"gutenbergSummary":29,"gutenbergTranslators":30,"gutenbergDownloadCount":32,"aiDescription":33,"preamble":34,"content":35},2210,"Lynne Courtin salaisuus","Fletcher, J. S.",1863,1935,"2210-fletcher-j-s-lynne-courtin-salaisuus","2210__Fletcher_J._S.__Lynne_Courtin_salaisuus",null,"romaani",[14],"rikos",[],"fi",1916,1925,57512,368004,false,67081,[24,25],"Detective and mystery stories","Murder -- Investigation -- Fiction",[27,28],"Crime, Thrillers and Mystery","Novels","\"Lynne Courtin salaisuus\" by J. S. Fletcher is a mystery novel written in the early 20th century. The story revolves around a young doctor named Hextall, who is called upon to attend to a woman named Paquita Tress after an incident involving a gunshot wound. As the narrative unfolds, it hints at complicated relationships and unsettling dynamics among a group of individuals, including Paquita's brother and a mysterious acquaintance named Kesteven.  The opening of the book introduces Hextall as he struggles to enter his home late at night, only to be interrupted by a frantic messenger seeking medical help for Paquita Tress, who has allegedly shot herself. As Hextall rushes to her aid, the scene quickly reveals tensions and intrigues involving gambling, jealousy, and the potential for deeper deceit amidst the wealthy elite. The incident appears to be more than a mere accident, highlighting underlying motivations and relationships, particularly between Paquita and her brother, Darrell Tress, as well as the enigmatic Kesteven, raising questions about loyalty and betrayal from the very start of the narrative. (This is an automatically generated summary.)",[31],"Kupiainen, Alpo",239,"Tohtori Hextall joutuu keskelle rikosvyyhtiä, kun hänet kutsutaan yölliselle sairauskäynnille korttipelikiistan jälkeen. Lynne Courtin kartanolla tapahtunut murha käynnistää tutkimukset, joissa salaisuudet ja henkilöllisyydet alkavat vähitellen paljastua.","J. S. Fletcherin 'Lynne Courtin salaisuus' on Projekti Lönnrotin\njulkaisu n:o 2576 E-kirja on public domainissa sekä EU:ssa että sen\nulkopuolella, joten emme aseta mitään rajoituksia kirjan vapaan\nkäytön ja levityksen suhteen.\n\nTämän e-kirjan ovat tuottaneet Juhani Kärkkäinen ja Projekti Lönnrot.","LYNNE COURTIN SALAISUUS\n\nKirj.\n\nJ. S. Fletcher\n\n\nEnglanninkielestä suomentanut (The Mystery of Lynne Court)\n\nAlpo Kupiainen\n\n\nEnglantilaisia romaaneja 4\n\n\n\n\n\nHämeenlinna,\nArvi A. Karisto Oy,\n1925.\n\n\n\n\n\n\nSISÄLLYS:\n\n     I. Kutsu kello kahdelta.\n    II. Paholainen ihmishahmossa.\n   III. Loistava kurjuus.\n    IV. Kuka on Kesteven?\n     V. Kreikkalaiset herrat.\n    VI. Herra Smith pumppupihasta.\n   VII. Varhaiset aamun sähkösanomat.\n  VIII. Selvä murha.\n    IX. Saippuakuppi.\n     X. Nainen menee, toinen tulee.\n    XI. Kaalinistuttaja.\n   XII. Salaperäisiä miehiä.\n  XIII. Karttaluonnoksen muistiinpanot.\n   XIV. Hyytävä pelko.\n    XV. Valpas palvelija.\n   XVI. Järjestelmällistä päättelyä.\n  XVII. Neiti Brock.\n XVIII. Merikapteeni.\n   XIX. Pyy pivossa.\n    XX. Kukkavihko ja taikakoru.\n   XXI. Keskipäivän lisälehti.\n  XXII. Selvitystä neiti Brockista.\n XXIII. Smithin selostus asemasta.\n  XXIV. Rouva Rentonin kertomus.\n   XXV. Sopiva sähkösanoma.\n  XXVI. Stylerin havaintoja.\n XXVII. Esmonhaughien sukutaulu.\nXXVIII. Kreikkalaiset taas esillä.\n  XXIX. Café Noir.\n   XXX. Valaistu ikkuna.\n  XXXI. Koputus ovelle.\n XXXII. Sisempi huone.\nXXXIII. Selvitys.\n\n\n\n\nI\n\nKUTSU KELLO KAHDELTA\n\n\nKerrankin oli sattunut jokin vika Hextallin avaimeen -- tahi lukkoon,\njohon hän koetti sitä sovittaa. Harjaantuneena perin kärsivälliseksi\nnuori mies kulutti viisi minuuttia päästäkseen tästä pulasta. Olihan\nkello jo kaksi aamulla, eikä hän halunnut soittaa ovikelloa ja herättää\nkotiväkeään. Ja hänen seisoessaan siinä talonsa portailla, joskus\nluoden silmäyksen oikealle ja vasemmalle Wimpole-kadun valoihin ja\nvarjoihin, tuntui hänestä kummalliselta, että tämän piti tapahtua\nensimmäisenä yönä, jolloin hän kuuden viime kuukauden aikana oli jäänyt\nkaupungille.\n\nJoku voisi ehkä sanoa, ettei kyvyttömyys pistää avainta lukkoon\nollut mikään tavaton seuraus ulkona vietetystä yöstä. Mutta kukaan,\njoka tunsi Hextallin, ei olisi yhdistänyt sattunutta vaikeutta hänen\nhuvitteluunsa. Hän olikin vain tahtonut virkistää itseään ottamalla\nosaa vuosipäivällisiin eräässä tieteellisessä yhdistyksessä, johon\nhän kuului. Kun päivälliset olivat päättyneet, oli hän lähtenyt erään\nentisen opintotoverinsa mukana tämän kotiin polttamaan piipullisen\nja tarinoimaan ja jotakin uutta teoriaa pohtiessa viivähtänyt\npikkutunneille asti. Nyt hän oli hyvin väsynyt ja uninen, ja\ntunsi taipumusta kiroomaan juuri tämän erikoislukon keksijää --\namerikkalaisen kojeen, joka vasta äskettäin oli oveen kiinnitetty. Kun\nläheisen kirkon kello löi kaksi, luopui hän ponnistuksistaan ja soitti\novikelloa. Samalla hetkellä ilmestyi nurkan takaa eräs mies juosten ja\nhuohottaen.\n\nHextallin talo oli kadun kulmassa, ja juuri siinä paloi kaasulyhty.\nSen keltaisessa valossa loi Hextall uteliaan silmäyksen juoksevaan ja\nhuohottavaan mieheen. Tämä oli kookas seurustelupukuinen mies; hänellä\noli hyvin leveät ja lihavat kasvot, jotka tällä hetkellä loistivat\nikäänkuin pelosta tahi mielenliikutuksesta kalpeina. Miehellä ei ollut\nhattua päässä. Hänen korkealla, paljaalla otsallaan Hextall huomasi\nsuurten hikipisarain kihoavan ja vierivän. Vaistomaisesti kohotti\njuoksija pullean kätensä ja pyyhkäisi ne pois, samalla mutisten\nitsekseen. Sitten hän äkkiä huomasi oven varjon puolittain katkeaman\nHextallin ja hyökkäsi eteenpäin tempoen ja nytkäytellen ruumistaan\nkovassa kiireessä. Hän loi terävän silmäyksen Hextallin pitkään\nvartaloon, katsahti pikaisesti taloon ja lähestyi. Sillä välin Hextall,\njolla oli terävä huomiokyky, luokitti tulijan kellarimestariksi tahi\nuskotuksi palvelijaksi, jollaisen merkit esiintyivät selvästi hänen\nsuurissa, veltoissa kasvoissaan.\n\n\"Anteeksi, sir\", huohotti mies. \"Oletteko lääkäri?\"\n\n\"Olen\", vastasi Hextall.\n\n\"Voitteko lähteä kanssani, sir -- tähän lähelle? Minä -- minä olen\nhakemassa lääkäriä. Nyt heti, olkaa hyvä, sir!\"\n\n\"Olitteko menossa kutsumaan jotakin määrättyä lääkäriä? Onko teillä\njoku perhelääkäri?\" kysyi Hextall.\n\n\"Ei, sir, koskaan ennen ei ole ollut tarvetta\", vastasi mies. \"Olisin\niloinen, jos te, sir, tulisitte nyt heti kanssani. Se on ihan nurkan\ntakana -- yksi noista Queen-Annekadun uusista asuinrakennuksista --\nherra Tressin luo, sir.\"\n\n\"Minä tulen -- heti kun palvelijani avaa oven\", sanoi Hextall\nlevollisesti. \"Sillä aikaa voitte kertoa, mikä on hätänä.\"\n\nMies vilkaisi hermostuneesti autiolle kadulle, ikäänkuin olisi pelännyt\nkuiskatakin sen valoille ja varjoille. Taas hän pyyhki otsaansa\nsiirtyessään lähemmäksi nuorta lääkäriä.\n\n\"Tapaturma, sir, -- vahingonlaukaus -- revolveri laukesi\", vastasi hän\nmatalalla äänellä. \"Ja se on nainen.\"\n\n\"Nainen?\" virkkoi Hextall.\n\n\"Herra Tressin sisar, sir, nuori neiti.\"\n\nTällöin aukeni ovi, ja Hextall kehoitti miestä seuraamaan sisälle.\nHän meni suoraan eteishallin lävitse vastaanottohuoneeseensa, väänsi\nsähkövalon palamaan ja, siepattuaan käteensä salkun, joka oli valmiina\nkaiken varalta, avasi sen ja silmäsi sen sisältöä. Sanantuoja seisoi\ntarkastellen hänen puuhiaan ja hengähti.\n\n\"Mihin kohtaan tuo nuori neiti on haavoittunut?\" kysyi Hextall\nkoneellisesti.\n\n\"Minä -- minä luulen olkapäähän, sir -- en ole oikein varma. Siihen\ntahi käsivarteen jollakin tavalla, sir\", vastasi mies. \"Minä en\ntietystikään ollut läsnä.\"\n\n\"Kuka on hänen luonaan?\" tiedusti Hextall.\n\n\"Siellä on hänen veljensä, herra Tress, sir\", vastasi toinen hieman\nhämillään. \"Ja -- ja muutamia toisia herroja.\"\n\n\"Eikö ketään naista?\"\n\n\"Ei naista, sir.\"\n\nHextall otti salkun, johon oli pannut muutamia lisätarvikkeita.\n\n\"No niin -- sairaanhoitajattaren saamme viidessä minuutissa\", virkkoi\nhän. \"Lähtekäämme siis.\"\n\nMies seurasi häntä ulos huoaten ilmeisesti huojentuneena ja päästyään\nhiljaiselle kadulle pyyhkäisi uudelleen otsaansa.\n\n\"Saattoipa tuo minut suunniltani, sir\", sanoi hän kuin anteeksi\npyytäen. \"Järkyttävä tapaus, sir!\"\n\n\"Teidän olisi parempi selittää minulle, kuinka se tapahtui\", huomautti\nHextall. \"Rohkenen olettaa teidän varsin hyvin tietävän, että voitte\nlääkärille kertoa kaikki.\"\n\n\"Minä en tiedä kuinka se oikein tapahtui, sir\", vastasi mies. \"Minä\ntiedän ainoastaan -- että se tapahtui. En ole ollut herra Tressillä\nkauvan -- vasta muutaman kuukauden -- enkä tiedä paljoakaan heistä.\nNähkääs, hän on hyvin rikas nuori herra ja omistaa kauniin kartanon\n-- Lynne Courtin -- Surreyssä, ja pari kuukautta sitten hän vuokrasi\nja kalusti tämän asuinhuoneiston. Hän -- no, se on totta, on pitänyt\nhauskaa melkolailla, sir. Ja tänä iltana hänen sisarensa, neiti Paquita\n--\"\n\n\"Paquita?\" toisti Hextall tahtomattaankin.\n\n\"He ovat puolittain ulkomaalaisia, sir\", selitti mies. \"Puolittain\nespanjalaisia, luullakseni. Hän saapui eilisiltana Lynne Courtista\nja ilmoitti asettuvansa tänne. En luule herra Tressin siitä oikein\npitäneen, mutta siitä huolimatta hän vei sisarensa ulos päivälliselle\nja teatteriin. Heidän palattuaan saapui myöhään yöllä, kuten monasti\nennenkin, pari kolme herra Tressin ystävää. Neiti Paquita meni levolle\n-- silloin oli puoli yksi. Minun oli kuitenkin valvottava. Vähää ennen\nkello kahta, torkkuessani tarjoiluhuoneessa, kuulin laukauksen. Sitten\nilmestyi luokseni herra Kesteven -- hän on herra Tressin läheinen\nystävä -- ja ilmoitti, että oli sattunut tapaturma ja neiti Tress oli\nampunut itseään, ja lähetti minut hakemaan lääkäriä.\"\n\n\"Ampunut itseään, niinkö?\" virkkoi Hextall.\n\n\"Niin hän sanoi, sir -- mutta ei vaarallisesti. Nyt olemme perillä,\nsir\".\n\nHän oli opastanut Hextallin kadunkulman toiselle puolelle muutamien\näsken rakennettujen talojen likelle ja joudutti nyt lääkäriä yövartijan\nohitse, iskien tälle merkitsevästi silmää, porrasjakson päässä olevalle\novelle, jonka eteen hän hetkeksi pysähtyi. Hän loi seuralaiseensa\npuhuvan silmäyksen.\n\n\"He kaikki ovat jonkun verran -- ymmärrättehän, sir\", virkkoi hän.\n\"Minä tarkoitan, kaikki herrat ovat ryypiskelleet melkoisesti, paitsi\nherra Kesteven. Hän ei koskaan pidä siitä. Mutta ehkäpä tämä tapaus on\nheidät selvittänyt.\"\n\nHextall nyökkäsi ääneti ja seurasi opastaan himmeästi valaistuun ja\nrikkaasti kalustettuun eteishalliin, jonka tammilaudoituksessa oli\nuseita ovia. Mies veti niistä erään hieman raollaan olevan auki, ja\nlääkäri astui häikäisevään valoon näyttämölle, joka millä muulla\nhetkellä hyvänsä olisi vaikuttanut häneen puolittain teatterimaisella\nasullaan. Todellakin, jos äkkiä olisi esirippu vedetty ylös\npaljastamaan hänelle, mitä hän nyt näki, niin hän olisi väittänyt sen\nolevan näyteltäväksi järjestetyn kohtauksen. Paitsi yhtä eroavaisuutta\n-- hänen terävä lääkärinsilmänsä huomasi heti lämpöistä ja valkoista\nihoa pitkin virtaavat veripisarat.\n\nHän seisoi hetkisen tuijottaen siihen, mitä oli hänen edessään; hänen\ntakanaan mutisi opas hämillään. Heidän ja erittäin sopusuhtaisen,\naistikkaasti koristetun ja kalustetun huoneen muun osan keskivaiheilla,\nvärillisten lamppujen hehkun puolittain valaisemana, seisoi tyttö, joka\ntoisella kädellään nojasi korkean kaapin sivuun ja toisella ojensi\nilkeän uhkaavasti revolveria.\n\nTyttö näytti olevan kahdeksantoista tahi kahdenkymmenen ikäinen, ja\nhänen epäenglantilaisen häikäisevän kauneutensa teki tällä hetkellä\nerittäin huomattavaksi kalpeus, jota korostivat viehättävän pään\nympäri raskaiksi sykkyröiksi kootut tummat hiukset. Hän oli hieman\nkeskikokoa pitempi solakka ja notkea vartaloltaan, yllään iltapuku,\njonka paljaaksi jättämästä, kaappiin nojaavasta käsivarresta tihkui\npunaista verta. Hextallin astuttua huoneeseen, loi tyttö häneen\nnopean silmäyksen tummista silmistään, jotka silloin leimusivat\nsuuttumuksesta, mutta tuokion verran tarkastettuaan vierasta kääntyi\njälleen tuijottamaan neljään mieheen, jotka joko seisoivat tahi\nistuivat huoneen toisella puolella sijaitsevan, viheriällä veralla\nkatetun pöydän takana. Pöydällä oli muutamia kortteja ja kapineita,\njotka osoittivat, että joku oli äkkiä keskeyttänyt hyvin tunnetun\nuhkapelin.\n\nHextallin nopeat silmät seurasivat tytön katsetta. Suoraan tytön\nedessä pelipöydän vieressä, tarkaten valppaana ja valmiina jokaista\nhänen liikettään, seisoi kookas, sileäksi ajeltu, teräväkasvoinen\nmies, jonka jännitys nähtävästi laukesi Hextallin tultua. Hän oli\nhyvännäköinen ja ilmeisesti älykäs ja neuvokas. Ja kun hän oli yhtä\nilmeisesti selvä ja täysin tolkullaan, oletti Hextall hänet heti herra\nKesteveniksi, josta palvelija oli puhunut. Sitten hänen katseensa\nsiirtyi Kestevenin ohitse takan luokse, missä eräs nuorempi mies istua\nretkotti nojatuolissa. Yhdennäköisyyden perusteella Hextall päätteli\nhänet tytön veljeksi. Hän oli ojentanut jalkansa suoriksi ja työntänyt\nkädet syvälle housuntaskuihin. Leuka oli painunut rintaa vasten; suu\noli hieman raollaan; sameat ja tylsät silmät suuntautuivat tyttöön,\nikäänkuin huumaantuneet aivot niiden takana olisivat yrittäneet\nkäsittää mitä oikeastaan oli tekeillä. Puoleksi palanut sikari virui\nmatolla nuoren miehen jaloissa; hänen leveällä, hohtavan valkoisella\npaidanrintamuksellaan oli viinipilkkuja. Ja keskellä hiljaisuutta, joka\nnyt vallitsi huoneessa, hän äkkiä ummisti silmänsä ja alkoi kuorsata.\n\nSiellä oli vielä kaksi muutakin henkilöä -- vieraspukuisia nuorehkoja\nmiehiä, jotka seisoivat takalistolla lähekkäin kuiskutellen. Hextall\noletti heidät heti ulkomaalaisiksi, vaikkei ollutkaan varma heidän\nkansallisuudestaan. Toinen nähtävästi tyynnytteli ja suostutteli;\ntoinen kuunteli ilmeisen vastahakoisena. Jälkimäinen oli tummaihoinen,\nyrmeännäköinen mies ja silmäili olkansa yli vihaisesti tyttöön,\nikäänkuin hänelle tapahtuisi jotakin vääryyttä. Hextall huomasi, että\njuuri tätä miestä tyttö pääasiallisesti piti silmällä.\n\nTämän kaiken näkivät lääkäri ja kamaripalvelija heti huoneeseen\ntultuaan. Hextall käsitti tilanteen silmänräpäyksessä. Arvelematta hän\nastui tytön luokse ja ojensi kätensä.\n\n\"Antakaa minulle tuo revolveri ja sallikaa minun tutkia vammaanne\",\nsanoi hän päättävästi.\n\nPaquita Tress ojentautui kuullessaan äkillisen, kylmällä äänellä\nlausutun käskyn. Hän silmäsi Hextallia ylhäältä alas; sitten ilmestyi\nhänen otsalleen kiusaantumisen ryppy, ja hän muutti hieman asentoaan.\n\n\"En ennenkuin nuo miehet luovuttavat takaisin rahat, jotka he\novat saaneet veljeltäni\", vastasi hän jyrkästi. \"Tuo mies tuolla,\nerikoisesti -- hän on petturi!\"\n\nPöytään nojaava pitkä mies käänsi päätään ja kuiskasi jotakin taempana\nkiukuttelevalle miehelle. Sitten hän astui esille, heikosti hymyillen.\n\n\"Täällä on tapahtunut vähäinen häiriö\", virkkoi hän sovittavasti,\nsamalla kumartaen Hextallille. \"Neiti Tress sai päähänsä ajatuksen,\nettä hänen veljensä ja vieraiden peli oli epärehellistä, minkä johdosta\nhän sekaantui asiaan, valitettavasti, uhaten väkivallalla. Hänen\nomaa parastaan tarkoittaen minä yritin ottaa häneltä revolveria.\nKamppailussa se laukesi, ja minä pelkään, että hänellä on haava.\"\n\n\"Ja myöskin revolveri\", lisäsi tyttö uhmailevasti naurahtaen.\n\"Ja minä pysyn sanassani! Älkää välittäkö hänestä\", jatkoi hän\nkääntyen hetkiseksi Hextalliin päin ja viitaten kookkaaseen mieheen\nylenkatseellinen ilme kasvoillaan. \"Hän on yhtä kehno kuin toisetkin --\nkehnompikin! Tuo mies tuolla takana ei poistu täältä, ennenkuin panee\nrahat takaisin pöydälle -- minä olen pitänyt häntä silmällä. Jos kukaan\nteistä -- kuka tahansa! -- rohkenee vielä koskea minuun, niin minä\nammun kuoliaaksi!\"\n\nKookas mies katsoi lääkäriin, hymyili ja kohautti olkapäitään. Sitten\nhän kääntyi ja astahti pari askelta peremmällä olevia miehiä kohti.\nTällöin Hextall uudelleen puhutteli tyttöä.\n\n\"Teidän olisi parasta noudattaa neuvoani\", sanoi hän rauhallisesti. \"Te\nette saa aikaan mitään hyvää, ja teidän haavanne saattaa olla vakavampi\nkuin luulettekaan.\"\n\n\"Minä kyllä tiedän, millainen se haava on\", tiuskasi hän. \"Minä sain\nkuulan olkapäähäni, jos tahdotte tietää. Mutta mitä sanoin, sen minä\nsanoin, ja minä teen mitä uhkasinkin, ellei... katsokaahan tuota!\"\nhuudahti hän äkkiä, osoittaen nojatuolissa nukkuvaa veljeänsä.\n\"Luuletteko, että hän kykeni pelaamaan? He ovat petkuttaneet häntä --\nkaikki nuo!\"\n\nKookas mies tuli takaisin toisten seuraamana -- synkkäsilmäinen\nilmeisesti vimmoissaan.\n\n\"Neiti Tress liioittelee\", sanoi kookas mies levollisesti. \"Petkutusta\nei ole tapahtunut. Mutta rauhan ja hiljaisuuden vuoksi tämä herra\njättää pöydälle herra Tressiltä voittamansa rahat. Me toiset emme\nvoittaneet, vaan hävisimme. Jättäkää siis rahat ja lopettakaamme tämä\njuttu\", jatkoi hän kääntyen kiukuttelevaan mieheen. \"Kiiruhtakaa!\"\n\nPuhuteltu murisi ja ärisi, mutta sitten äkkiä työnsi kätensä\ntaskuunsa, veti sen ulos täynnä seteleitä ja kultaa, heitti ne pöydälle\nja kääntyi ovelle hiljaa kiroten. Hänen toverinsa seurasi; palvelija\nriensi ääneti heidän edellään salin läpi, auttoi heitä saamaan hattunsa\nja päällystakkinsa ja päästi heidät ulos. Salissa oli nyt hiljaista,\neikä kuulunut muuta kuin nuoremman miehen kuorsaus.\n\n\"Antakaa minulle nyt tuo revolveri\", sanoi Hextall. \"Antakaa!\"\n\nVastauksen asemasta Paquita Tress äkkiä pudotti revolverin lattialle ja\nkaatui sitten itse pyörtyneenä.\n\n\n\n\nII\n\nPAHOLAINEN IHMISHAHMOSSA\n\n\nLähes kaksi tuntia myöhemmin ilmestyi Hextall avukseen kutsumansa\nammattitoverin seuraamana makuuhuoneesta, mihin hän oli potilaansa\njättänyt kahden koulutetun hoitajattaren huomaan, ja astui saliin,\njohon palvelija oli hänet opastanut heidän taloon saavuttuaan. Nyt\nse näytti kokonaan toisenlaiselta. Värilliset lamput eivät enää\nvalaisseet sitä punaisella ja violettivalollaan; akkunat oli avattu,\nja ensimmäinen kevätpäivän kajastus sekaantui aamuilman raikkaaseen\ntuulahdukseen. Poissa olivat viheriä pelipöytä ja sen ominaiset\nvälineet; poissa myös oli runsas kokoelma pulloja ja pikareja, jotka\nolivat sijainneet sivupöydällä; koko huone näytti puhdistetulta ja\nsiivotulta kaikista hurjistelun merkeistä ja samalla hyvin arvokkaalta\nja raittiilta. Ja erään akkunan luona sijaitsevan pienen pöydän\nvieressä, ajeltuna, kylpeneenä, sopusuhtainen vartalonsa huolellisesti\npuettuna aistikkaaseen villapukuun tuore kukka napinlävessä, istui\nherra Kesteven pureskellen leivosta ja hörppien tuoksuavaa kahvia.\nMikä hurjistelu lieneekään vallinnut varemmin aamulla, oli ilmeistä\nlääkäreille, että tämä selväkatseinen, vakavakätinen ja valpas\nherra oli siihen ottanut osaa vain sivustakatselijana. Kesteven,\njoka lueskeli edellisen iltaista sanomalehteä, nousi lääkärit\nhuomattuaan nopeasti nojatuolistaan ja astui esille kotonaan olevan\nmiehen levollisuudella ja varmuudella. Hän nyökkäsi kohteliaan\ntuttavallisesti, joka ei kuitenkaan erikoisemmin vaikuttanut Hextalliin.\n\n\"No, tohtori?\" sanoi hän. \"Toivoakseni voipi potilaanne hyvin?\nLuultavasti haava ei ole vaarallinen?\"\n\n\"Haava ei ole vaarallinen\", vastasi Hextall. \"Mutta neiti Tress\ntarvitsee täydellistä hiljaisuutta kunnes hänet voidaan siirtää kotiin.\"\n\n\"Oh!\" sanoi Kesteven auliisti. \"Hänellä tulee täällä olemaan riittävän\nhiljaista. Nuo hoitajattaret tietysti ottavat hänet kokonaan hoitoonsa.\"\n\n\"Hänen on saatava hiljaisuutta yöllä\", huomautti Hextall.\n\n\"Tietysti! Te ajattelette -- mitä näitte tänä aamuna\", virkkoi Kesteven\nhymyillen. \"Surkuttelen, että neiti Tress kiihottui jonninjoutavasta.\nHänen veljeään ei petkutettu -- minä olisin sen estänyt.\nEtelä-amerikalaisen veren ryöpsähdys, käsitättehän, herra tohtori! --\nkuuma, äkkinäinen, kiihkeä.\"\n\n\"Näkemästäni päättäen\", huomautti Hextall kuivasti, \"ei herra Tress\nollut kykenevä --\"\n\n\"Estämään joutumasta kerityksi, eh?\" keskeytti Kesteven hymyillen\ntavalla, joka lähenteli irvistystä. \"No niin -- no niin! -- mutta hän\nsortui vasta teidän saavuttuanne -- siihen asti hän kykeni oivallisesti\nhuolehtimaan itsestään. Ja minäkin olin saapuvilla -- ja minä juon vain\nruokaillessa, enkä silloinkaan paljoa. Neiti Tress toimi erheellisen\nvaikutelman alaisena -- ja hänen oma syynsä oli, että hän sai haavan.\nEllen minä olisi koettanut ottaa häneltä revolveria, olisi teidät tuotu\nkuolleen miehen eikä lievästi haavoittuneen naisen luokse.\"\n\nHextall ei vastannut. Hän oli epävarma Kestevenin asemasta talossa.\nMutta Kesteven itse pian selitti sen.\n\n\"Minä jaan tämän asunnon herra Tressin kanssa toistaiseksi\", hän\njatkoi. \"Te voitte uskoa minulle huolehtimisen siitä, että neiti Tress\nsaapi ehdottoman rauhan kunnes hän voi palata Lynne Courtiin. Mutta,\nkuinkahan pian se voi tapahtua?\"\n\n\"Muutaman päivän kuluttua -- jos kaikki sujuu säännöllisesti\", vastasi\nHextall. \"Täydellinen hiljaisuus on välttämätön.\"\n\n\"Tämä huoneusto pidetään hiljaisena niinkuin metsämaja\", vakuutti\nKesteven. \"Todellisuudessa saavat potilas ja hoitajattaret huoneuston\nitselleen. Minä vien Tressin pois muutamiksi päiviksi. Luottakaa\nminuun. Ja nyt, sallikaa minun tarjota teille hieman kahvia.\"\n\nHextall kieltäytyi kahvista ja poistui toverinsa kanssa. Viereisessä\nhuoneessa he kohtasivat palvelijan, joka katsoi Hextalliin kysyvästi.\n\n\"Siellä ei ole mitään vakavampaa vaaraa\", virkkoi Hextall. \"Neiti Tress\ntervehtyy pian, jos hän saa olla rauhassa. Minä olen sitä painostanut\nherra Kestevenille, ja hän on luvannut huolehtia siitä. Mikäli\nymmärrän, jakaa hän tämän huoneuston herra Tressin kanssa.\"\n\nPalvelija irvisti. Hän katsahti sen huoneen oveen, johon tohtori oli\njättänyt Kestevenin juomaan kahvia.\n\n\"Jakaa!\" hän mutisi. \"Niin -- hän saattoi sen niinkin sanoa.\"\n\n\"Kaikessa tapauksessa hän takaa hiljaisuuden\", sanoi Hextall.\n\"Voidaanko siihen luottaa?\"\n\n\"Epäilemättä täällä tulee olemaan kyllin hiljaista, sir, kunnes neiti\nTress matkustaa Lynne Courtiin\", vastasi palvelija. \"Eilisillan\ntapaus pelästytti joitakin heistä hieman -- he tulevat puhumaan siitä\nkeskenään.\"\n\n\"Sairaanhoitajattaret tulevat jäämään\", jatkoi Hextall. \"Onko ketään,\njoka voisi tulla neiti Tressin luokse -- onko sisaria?\"\n\nPalvelija pudisti päätänsä.\n\n\"Paitsi heitä kolmea ei ole ketään, sir, mikäli minä tiedän\", vastasi\nhän hiljaisella äänellä, uudelleen katsahtaen suljettuun oveen, jonka\ntakana istui Kesteven. \"Herra Tress, hänen sisarensa ja pieni veli. En\nluule heillä olevan sukulaisia Englannissa -- en ole koskaan heistä\nkuullut tahi heitä nähnyt.\"\n\n\"Hyvä on, huolehtikaa hiljaisuudesta\", sanoi Hextall. \"Minä tulen\nkäymään myöhemmin aamulla.\"\n\n\"Siinä on jotakin kummallista\", huomautti hän toverilleen, kun\npalvelija oli päästänyt heidät ulos ja he kävelivät Wimpole-katua\nkohti. \"Mitä sinä arvelit herrasta, joka joi kahvia?\"\n\n\"Kylmä miekkonen\", vastasi toinen. \"Tavattoman kylmä!\"\n\n\"Kuinka sinä häntä arvostelet?\" kysyi Hextall.\n\n\"Minä en arvostele häntä ennenkuin näen nuoren Tressin. Minkä näköinen\nhän on? Sisar on kaunotar.\"\n\n\"Poika on samanlainen kuin sisarensa -- mutta heikko siinä, missä\nhän on vahva. Kaunis poikanen -- puoliespanjalaisella tavallaan. Sen\nperusteella, mitä näin pojasta pikaisessa silmäyksessä, olen pakotettu\nsanomaan, että hän oli vaarassa juoda itsensä kuoliaaksi.\"\n\n\"Mihin hän sitten joutui tämän homman aikana?\" kysyi Hextallin\nkumppani, joka nyt oli saanut vihiä välikohtauksista ja oli\nymmärrettävästi utelias. \"Vuoteeseenko?\"\n\n\"Palvelija otti hänet hoitoonsa\", vastasi Hextall purevasti. \"Minä näen\nhänet varmasti -- myöhemmin.\"\n\nHextallin palatessa kello seitsemän seisoi Darrell Tress aamiaispöydän\nääressä. Hän oli Kestevenin tavoin huolellisesti puettuna, mutta hänen\nhuulensa värisivät ja kätensä vapisivat; huoneessa oli selvä konjakin\ntuoksu, ja hän katsoi lääkäriin arasti ja kartellen.\n\n\"Minä valitan, minä olen kauhean suruissani tämän -- tämän ilkeän\ntapauksen johdosta\", hän sopersi Hextallin saavuttua, joka hieman\nkumarrettuaan seisoi katsellen häneen äänettömänä. \"Sisareni teki\nhirveän erehdyksen -- menetellessään sillä tavoin, kuin sattui. Hän --\ntietysti jos minä olisin tietänyt, että hänellä oli revolveri --\"\n\n\"Minä en välitä siitä, mitä tapahtui\", sanoi Hextall. \"Minun\nvelvollisuuteni on huolehtia, ettei siitä tule mitään seurauksia.\nTeidän sisarenne on saatava hiljaisuutta muutamiksi vuorokausiksi.\"\n\n\"Oh, se käy päinsä!\" vastasi nuorukainen huomattavasti huojentuneena.\n\"Me huolehdimme, ettei häntä mikään häiritse. Kesteven ja minä menemme\nviikon päiviksi tiehemme -- tietysti hoitajat jäävät hänen luokseen?\"\n\nHextall, joka riisui käsineitään, katsoi tarkkaavasti hoidokkinsa\nveljeä. Hänen ammattisilmänsä huomasi eräitä varmoja merkkejä\nviimeaikoina jatkuneesta epäsäännöllisestä elämästä -- mutta hän näki\nmyös, että Darrell Tress oli kylliksi tolkullaan kuunnellakseen hieman\nsuoraa puhetta; hän myös havaitsi hänessä riittäviä merkkejä hyvästä\ntahdosta sen kuulemiseen mieheltä, joka ei ollut häntä kovin paljoa\nvanhempi.\n\n\"Se merkitsee, että te jätätte sisarenne yksinomaan ventovieraiden\nhoitoon\", hän sanoi kuivasti.\n\nDarrellin tummat kasvot punastuivat.\n\n\"Minä -- asia on niin, ettemme me tunne ketään\", hän vastasi. \"Me\nolemme olleet Englannissa vain muutaman kuukauden, ja...\"\n\n\"Eikö sisarellanne ole naistuttavia?\" kysyi Hextall.\n\n\"Pelkään, ettei ole\", vastasi Darrell.\n\n\"Sitten minä esittäisin\", virkkoi Hextall, \"että te luopuisitte\nmuutamiksi päiviksi omista ystävistänne ja omistaisitte itsenne\nhuolehtimaan, että sisarenne tulee kunnollisesti hoidetuksi. Minä\nhuolehdin hänestä lääkärinä, mutta lääkäri ja hoitajattaret eivät ole\nomaisia, te tiedätte, ja --\"\n\nKesteven saapui heidän luokseen sivuovesta aikataulu kädessään. Hän\nkumarsi tyynesti Hextallille ja kääntyi Tressiin päin.\n\n\"Yksi ja kaksikymmentäviisi lähtee sopiva juna\", hän sanoi. \"Ajatteles,\nme --\"\n\nDarrell Tress katsahti Hextalliin.\n\n\"Tohtori arvelee että minun olisi jäätävä kotiin huolehtimaan\nPaquitasta\", hän sanoi. \"Minä -- minä luulen, että minun on se tehtävä.\nMinä en siis tule, Kesteven. Mene sinä.\"\n\nHextall havaitsi nopean välähdyksen Kestevenin silmissä. Hän\nkäsitti sen merkityksen -- se osoitti niin selvästi kuin katse voi\nosoittaa, ettei Kesteven ollut niitä miehiä, joitten suunnitelmia\nvoitiin häiritä. Mutta välähdys oli poissa yhtä nopeasti kuin oli\nilmaantunutkin -- ja Kesteven käänsi tyynen ja suopean katseen\nHextalliin.\n\n\"Oh, tietysti, jos kerran tohtori Hextall arvelee niin!\" hän virkkoi.\n\"Tietysti -- varmastikin! Mutta minä käsitin tarvittavan ehdotonta\nhiljaisuutta, joten oletin parhaimmaksi, että me olisimme tieltä\npoissa. Jos sinä siis haluat jäädä sisaresi luokse --\"\n\nHextall poistui hoidokkinsa huoneeseen, mutta täällä ei ollutkaan\nriippuvainen ja alistunut potilas, vaan itseensä luottava,\nlujatahtoinen nuori nainen, joka vastasi itseään koskeviin kysymyksiin\nhalukkaasti ja vaati toisilta vastauksen omiinsa.\n\n\"Minä en suostu makaamaan täällä\", hän sanoi. \"Kaikki moisen pienen\nnaarmun vuoksi! Sehän on naurettavaa!\"\n\nYksi hoitajattarista, vanhemman puoleinen nainen, hymyili kainostellen\ntohtorille.\n\n\"Neiti Tress tahtoo nousta ylös\", hän huomautti.\n\n\"Ei missään tapauksessa tänään\", määräsi Hextall katsahtaen häneen\nkohdistettuihin kapinallisesti vetoaviin silmiin. \"Te saisitte kuumeen\nja silloin en minä voi vastata mahdollisista seurauksista. Tämä oli\nenemmän kuin pelkkä naarmu, kuten tiedätte. Kuulahan oli tunkeutunut\nkoko lailla syvälle.\"\n\nPaquita Tress käänsi hitaasti päätään ja silmäili Hextallia vakavasti\nminuutin ajan.\n\n\"Lähettäkää nuo naiset pois\", hän sanoi odottamattoman päättävästi.\n\"Minä tahdon puhua teille -- kahdenkesken.\"\n\nHoitajattaret poistuivat, ja Hextall istuutui vuoteen viereen.\n\n\"No niin?\" hän kysyi rauhallisesti. \"Mitä teillä olisi sanottavaa?\"\n\n\"Sitä, minkä te luultavasti voitte arvata, jos teillä vaan on\nolettamani määrä huomiokykyä\", hän vastasi. \"Mikä tekee minut\nkuumeiseksi, mikä turmelee kaiken sen hyvän minkä te minulle teette, on\nlevottomuus. Se juuri -- näettekö te? Mitä minun veljeni hommailee?\"\n\n\"Teidän veljenne miettii kuinka hän parhaiten voisi teistä huolehtia\nja poistaa levottomuutenne\", vastasi Hextall. \"Hän aikoi matkustaa,\nettä te hoitajattarinenne olisitte saaneet olla rauhassa. Mutta\nkäsittääkseni hän on muuttanut mielensä.\"\n\nPaquita katsoi häneen tiukasti ja kauan.\n\n\"Ja -- Kesteven?\" kysyi hän vihdoin.\n\n\"Viimeksi kuulemassani lauseessa myönsi Kesteven, että jos veljenne\nkerran halusi jäädä luoksenne, niin oli hänen tietenkin jäätävä\",\nvastasi Hextall, joka jo aikoja sitten oli huomannut, että häntä\nkohtaan oli paras olla vilpitön.\n\n\"Oh\", mutisi Paquita. Sitten hänen silmissään äkisti välähti.\n\"Kesteven\", hän virkkoi katkerasti, \"on toinen piru ihmishahmossa\".\n\n\"Siinä tapauksessa hänet on voitettava\", naurahti Hextall huvitettuna.\n\"No, mitä te nyt erityisemmin haluatte? Parasta, että sanotte sen\nminulle.\"\n\n\"Voinko puhutella veljeäni muutaman minuutin?\" hän kysyi.\n\nHextall meni takaisin saliin. Ja siellä hän löysi Kestevenin ja nuoren\nTressin seisomassa samanlaisessa asennossa kahden puolen aamiaispöytää.\nHeidän asentonsa ilmaisi, että he olivat syvissä aatoksissa -- toisin\nsanoen, kumpikin seisoi kädet housuntaskuissa ja tuijotti pää kumarassa\nlattiamattoon. Tohtorin saavuttua katsahti Kesteven ylös ja loi häneen\nhymyilevän katseen, joka ainakin ulkonaisesti oli vilpitön.\n\n\"Kuulkaahan nyt, tohtori\", hän sanoi. \"Olkaamme suoria. Me olemme\npuhelleet Tressin kanssa, ja -- lyhyesti sanoen, minä luulen parhaaksi,\nettä menen matkoihini joksikin ajaksi, eikö niin, ja jätän Tressin\nhuolehtimaan, sisarestaan, koska hänellä kerran on sairas kotonaan --\nniinhän?\"\n\nHextall vastasi ulkonaisesti vilpittömään katseeseen todellisesti\nvilpittömällä.\n\n\"Minä ajattelen ehdottomasti, että olisi hyvä, jos neiti Tress\njätettäisiin muutamaksi vuorokaudeksi täydelliseen rauhaan\", hän\nvastasi.\n\n\"Aivan niin\", myönsi Kesteven. \"Hyvä on -- minä poistun tunnin\nkuluessa.\"\n\nHän hävisi nopeasti viereiseen huoneeseen, ja Hextall kääntyi Tressin\npuoleen.\n\n\"Teidän sisarenne haluaa nähdä teitä\", hän sanoi ja lisäsi sitten\nmerkitsevästi katsoen: \"Ja luulen ilahuttavanne sisartanne, jos te\nhänelle ilmoitatte, että teidän ystävänne menee matkoihinne ja te\njäätte kotiin.\"\n\nDarrell Tress läksi sisarensa huoneeseen jonkunlainen hirtetyn koiran\nilme kauniilla kasvoillaan, ja Hextall poistui talosta ja meni\nsairaskäynneilleen. Mutta hänet oli vallannut omituinen salaperäisyyden\ntuntu, ja monasti sen päivän kuluessa hän huomasi ajattelevansa\nmitä Paquita Tress oli tarkoittanut sanoessaan, että Kesteven oli\ntoinen piru ihmishahmossa. Hän ajatteli sitä vielä myöhään illallakin\nrauhallisesti tupakoidessaan, kun hänen oveltaan äkkiä kuului hälinää.\nSieltä kantautui kova kellonsoittoja hätäisiä ääniä, joista toinen\nkuulosti estelevänä ja toinen jyrkästi vaativana. Ja se vaativa ääni\noli -- Paquitan!\n\n\n\n\nIII\n\nLOISTAVA KURJUUS\n\n\nHextall syöksähti lepotuolistaan harmistuneena murahtaen. Hän tempaisi\nhuoneensa oven auki ja katsahti eteishalliin. Siellä seisoi hänen\nhoidokkinsa, jonka olisi tähän aikaan pitänyt olla vuoteessa sikeässä\nunessa, kovaäänisesti selittämässä palvelijattarelle että hänen oli\nvälttämättömästi heti tavattava tohtori Hextall; hänen takanaan liehui\nnuorempi sairaanhoitajatar hätääntyneenä ja silminnähtävästi avuttomana\nitkien. Heti kun hän huomasi Hextallin, rupesi hän tälle selittämään:\n\n\"Minä en ole tähän syyllinen, tohtori\", hän valitti väännellen käsiään.\n\"Minä en voinut pidättää häntä -- hän tahtoi tulla!\"\n\nPaquita käänsi tähtiparin kaltaiset silmänsä ja hehkuvat kasvonsa\nHextallin ankaroihin ja tyytymättömiin kasvoihin. Hän hymyili tavalla,\njoka olisi hellyttänyt askeetinkin ja astahti avonaista ovea kohti,\njonka luona Hextall seisoi.\n\n\"Saanko tulla sisälle?\" hän kysyi hartaasti. \"Kaikki on hyvin -- koko\ntämä hälinä on tarpeeton. Minä tahdon puhua teille -- minun täytyy\npuhua teille! Eikö hoitajatar saisi istua jossakin odottamassa? Ja\nälkää olko hänelle vihainen -- ei hän ole syyllinen. Ei kukaan voi\nminua vastustaa, jos minä jotakin tahdon.\"\n\nÄänettömästi viitaten kehoitti Hextall hoitajatarta siirtymään\nviereiseen odotushuoneeseen; sitten hän otti Paquitan käsivarren ja\ntalutti hänet tuolille, jonka hän vastikään oli jättänyt, sulki oven ja\nkohdisti tyttöön ankaran paheksuvan katseen, jonka säilyttämiseksi hän\nankarasti ponnisteli.\n\n\"Sanonpa teille mitä seuraa!\" sanoi hän äärettömästi pahastuneen\nrauhallisuudella; \"jos te käyttäydytte näin, niin on teidän\nhyväntahtoisesti käännyttävä toisen lääkärin puoleen. Tarpeetonta on\nvihoitella hoitajattarelle, sillä te nähtävästi olette hillitön. Mutta\nte kohtelette häntä kovin huonosti, ja --\"\n\n\"Minä hyvitän sen hänelle\", virkkoi Paquita innokkaasti. \"Minä annan\nhänelle -- mitä hän vain tahtoo.\"\n\n\"Mikään antinne ei voi korvata menettelyänne\", vastasi Hextall. \"Ja\nminuakin te kohtelette huonosti. Mitä hyödyttää minun -- mutta onhan\nhyödytöntä puhua teille. Oletteko te vielä vain lapsi? -- koskapa\nmenettelette näin tyhmällä ja itsepäisellä tavalla!\"\n\nPaquita kohotti häneen ihmettelevän katseensa. Hänen poskensa hehkuivat\npunaisina ja hänen silmänsä olivat tummat, kosteat ja täynnä valoa. Hän\noli varmastikin ihanin nainen minkä Hextall oli koskaan nähnyt, joten\nhän, seisoessaan ja katsellessaan häntä, miltei unhotti kaiken muun\npaitsi sen.\n\nYlläpitääkseen asianmukaista tieteellistä arvokkuuttaan täytyi hänen\nponnistella ja kääntää pois silmänsä tytöstä.\n\n\"Lapsellinen -- lapsellinen käytös!\" hän väitti. \"Moista käyttäytymistä\nolisi saattanut odottaa kaksitoistavuotiaalta hemmoitetulta lapselta.\"\n\n\"Minä en ole kaksitoistavuotias hemmoiteltu lapsi!\" huudahti Paquita.\n\"Minä olen aikuinen nainen, jolla on maailman täysi suruja. Sentähden\ntulin luoksennekin. Koko tässä suuressa kaupungissa minä en tunne\nyhtään ristinsielua, jonka puoleen voisin kääntyä. Mutta jos te olette\nnoin vihainen minulle, niin minä poistun.\"\n\nPuhuessaan hän nousi, ja Hextall, joka kaikkien vanhanpojan kokelaiden\ntavoin oli merkillisen helläsydäminen, näki hänen suloisten huultensa\nvärähtelevän ja muutamien suurten kyynelhelmien kihoavan silmiin.\nHellästi hän painoi tytön takaisin tuoliin, siirsi toisen tuolin hänen\nviereensä ja tiedottomasti sovitti runsaan määrän myötätuntoa ja\nhuolenpitoa ääneensä.\n\n\"Jaha!\" hän kehoitti. \"Mitä se on? Antakaa kuulua! Se helpottaa teitä.\"\n\nPaquita kosketti silmiään hienolla pitsinenäliinallaan ja pudisti\npäätään.\n\n\"Darrel on mennyt!\" hän sanoi.\n\n\"Veljenne!\" huudahti Hextall rypistäen otsaansa. \"Miksi -- minä luulin\nhänen jäävän ja huolehtivan teistä?\"\n\n\"Niin hän teki -- muutaman tunnin\", vastasi hän surullisesti. \"Minä\nkyllä aavistin, ettei sitä kestäisi pitkälle. Enkö teille jo sanonut,\nettä Kesteven on piru ihmishahmossa? Se hän on -- ja minä tiesin, ettei\nDarrell saisi rauhaa ennenkuin -- ennenkuin pääsi lähtemään hänen\nluokseen. Minä kyllä huomasin miten hän hyöri ja pyöri päästäkseen\nmatkalle. Ja -- ja vihdoin hän meni! Mitä te tekisitte, jos teillä\nolisi veli, jota te rakastatte hyvin suuresti ja jonka te näkisitte\nluisumassa suoraa päätä helvettiin?\"\n\nKysymys sisälsi jotakin niin ehdottoman viatonta ja naivia, että\nHextall töintuskin kykeni pidättämään hymyilyn. Mutta tytön\nyksinkertaisuus pakotti hänet vastaamaan hyvin vakavasti.\n\n\"Minä panisin taivaan ja maan liikkeelle pysäyttääkseni hänet.\"\n\n\"Minä olen pannut taivaan ja maan liikkeelle -- mutta tähän asti\nsiitä ei ole ollut apua\", vastasi Paquita. \"Minä olen rukoillut hänen\ntähtensä enemmän kuin minkään muun -- minä olen tehnyt kaikki mitä vain\nolen voinut, joka mahdollisesti ei olekaan paljon. Ei mitään tulosta!\n-- tähän mennessä. Tuo piru -- Kesteven -- on liikaa taivaalle ja\nmaalle ja minulle, kaikki käärittynä yhteen myttyyn.\"\n\n\"Kuka on miehiään herra Kesteven?\" kysyi Hextall. \"Ja miten hän voipi\nvaikuttaa noin turmiollisesti veljeenne?\"\n\n\"Antaisin mitä tahansa, jos saisin tietää kuka on Kesteven!\" hän\nhuudahti. \"Mitä toiseen kysymykseenne tulee -- niin hän aivan\nyksinkertaisesti on saanut Darrellin valtoihinsa, siinä kaikki.\nAinoastaan saanut hänet valtoihinsa -- ja menettelee nyt hänen kanssaan\nniin kuin haluaa. Ja hänen vaikutuksensa on paha -- paha -- paha!\"\n\n\"Ehkäpä teette parhaiten, jos kerrotte minulle, kuinka hän on saanut\nveljenne valtoihinsa\", esitti Hextall. Hän näki, että tyttö halusi\npuhua ja että hänen täytyi puhua, joten hän huomasi parhaaksi sallia\nsen tapahtua hänen mielensä kevennykseksi. Tosin tämä ei kuulunut\nhänelle, mutta hän käsitti, että ellei tyttö saanut keventää mieltään,\nniin hän rasittuisi kuumeiseksi. \"Tunsiko veljenne herra Kestevenin\nennen Englantiin saapumistanne?\" hän kysyi. \"Tahi onko hän äskeinen\ntuttavuus?\"\n\n\"Minä kerron teille kaikki\", sanoi tyttö odottamattoman kiihkeästi.\n\"Sitähän varten minä tulinkin -- minä olisin raivostunut, tahi minulle\nolisi tapahtunut jotakin muuta, maatessani tuolla innoittavassa\nhuoneustossa, Darrellin ollessa poissa ja ainoastaan tuo hoitajatar\nnähtävänä. Sitäpaitsi minä tiesin voivani luottaa teihin --\nsaavuttuanne eilisiltana minä tarkastin teidät hyvin. Minä luulen --\nminä luulen, että te olette ensimmäinen mies -- mies! -- jonka olen\nnähnyt Englantiin saavuttuani\".\n\n\"Sitä minä en totisesti usko!\" virkkoi Hextall yrmeästi hymyillen.\n\"Toivokaamme teidän erehtyneen. Mutta nyt kertokaa minulle -- mitä\nhyvänsä se lieneekin. Koska tämä kaikki on kovin tavatonta, enkä minä\nhalua, että puhuisitte liiaksi -- teidän pitäisi jo olla vuoteessa ja\nsikeässä unessa.\"\n\n\"Vuoteessa oleminen on minulle viimeaikoina merkinnyt koko yön\nmakaamista valveilla\", hän sanoi. \"Ajatellen ja ajatellen, tiedättehän?\nNo niin -- mutta, nähkääs, te ette vielä tiedä mitään meistä. Meitä on\nkolme -- Darrel ja minä sekä meidän pieni veljemme, Ronald -- hän on\nvain seitsemän vuoden ikäinen. Englannissa emme ole olleet ennenkuin\nsaavuimme tänne kahdeksan kuukautta sitten -- se oli viime syyskuussa.\nNähkääs, meidän isämme oli karjakartanon omistaja Etelä-Amerikassa --\nArgentinassa. Hän meni naimisiin espanjattaren kanssa -- se selittää,\nmistä johtuu nimeni Paquita; se oli äitinikin nimi. Hän kuoli Ronaldin\nollessa noin kahden vuoden ikäinen. Kolme vuotta myöhemmin kuoli sitten\nisäni, jonka jälkeen Darrell, vaikka hän olikin vasta poikanen, ryhtyi\nhoitamaan tilaa. Nähtävästi eivät asiat oikein luonnistuneet, koskapa\nme rupesimme tulemaan melkoisen köyhiksi -- siellä vain ei ole köyhänä\noleminen niin hirmuista kuin täällä Englannissa. Ja sitte -- viime\nvuonna -- me tulimme, oh, hirmuisen rikkaiksi! James-setä, jota emme\nolleet koskaan nähneet, kuoli ja jätti meille kaikki rahansa ja paikan,\nmissä me nyt asumme -- Lynne Courtin, Surreyssä. Niinpä me tulimme\nkotiin -- ja nyt minä toivon, että olisimme pysyneet estanciallamme\nkuinka köyhinä hyvänsä, koskapa silloin Darrel ei olisi kohdannut\nKesteveniä!\"\n\n\"Missä hän tämän kohtasi -- ja milloin?\" kysyi Hextall pakotettuna\njohtamaan keskustelua.\n\n\"Minä en tiedä missä -- mutta se tapahtui pian saavuttuamme. Nähkääs,\nJames-setä, joka oli eläessään mahtava kauppias Lontoossa, jätti puolet\nrahoistaan ja Lynne Courtin Darrellille ja toisen puolen minulle\nja Ronaldille. Asetuttuamme Lynne Courtiin käväisi Darrell usein\nLontoossa, ja luullakseni hän silloin kohtasi Kestevenin jossakin.\nKaikissa tapauksissa rupesi Kesteven käymään Lynne Courtissa jo\naikoja ennen joulua, ja sitten hän ja Darrell olivat aina yhdessä,\nmatkustellen kilpa-ajotilaisuuksissa ja kaupungissa, ja kuljettivat\nkartanoon inhoittavia ihmisiä -- samanlaisia kuin nekin, jotka näitte\nviime yönä -- ihmisiä jotka joivat ja pelasivat, ja oh -- minä en\nkehtaa kertoakaan kaikkea! Ja sitten Kesteven houkutteli Darrellin\nvuokraamaan tuon huoneuston, että hänellä olisi asunto myöskin\nkaupungissa -- ja siitä, mitä siellä harjoitetaan, on teillä oman\nhuomionne perusteella riittävä käsitys. Ja vaikka Kesteven ei itse juo\n-- luullakseni se osoittaa minkälainen harkitseva piru hän on! -- niin\nolen vakuutettu, että hän on rohkaissut Darrellia sillä tiellä, ja minä\ntiedän hänen saavan rahoja veljeltäni ja hän seisoo sivussa kun toiset,\nluullakseni hänen liittolaisensa, ottavat. Te ymmärrätte, niinhän? Ah,\nminun sydämeni on murtunut! Eilisiltana minä saavuin kaupunkiin, koska\ntahdoin tietää mitä tapahtui tuossa inhoittavassa huoneustossa, ja kun\nhe luulivat minun menneen vuoteeseen, pidinkin silmällä, heitä, joten\nolen varma, että Darrellia petkutettiin. Petkutettiin! -- tietysti,\nhäntä on petkutettu joka päivä -- häneltä tullaan petkuttamaan joka\nainoa penni -- minkä hän omistaa!\"\n\n\"Katsokaahan nyt\", sanoi Hextall. \"Luullakseni ette pahastu, jos minä\nteen teille muutaman kysymyksen. Kuinka paljon rahaa teidän setänne\njätti veljellenne?\"\n\n\"Hän jätti Darrellille noin puoli miljoonaa ja saman verran\njaettavaksi minun ja Ronaldin välillä\", vastasi Paquita tyynesti ja\nvälinpitämättömästi. \"Mutta Darrell omistaa myös Lynne Courtin, joka on\nkaunis paikka -- rakennus, maa, puisto ja suuri viljelystila.\"\n\n\"Onko teidän veljenne kaiken tuon ehdoton omistaja?\" kysyi Hextall.\n\"Minä tarkoitan -- ettei sitä ole jätetty ainoastaan hänen\nhoidettavakseen?\"\n\n\"On, kaikki on Darrellin, joka penni ja joka hehtaari\", hän vastasi.\n\"Lakimiehet ilmoittivat sen minulle -- he sanoivat, että hän saisi\nsillä tehdä mitä vain halusi. Näettekö, minä kävin heille valittamassa\nKestevenistä.\"\n\n\"Ah! Ja mitä he sanoivat?\" kysyi Hextall.\n\n\"Luulenpa heidän olleen epähienoja. He nauroivat; he olivat\ntylynnäköisiä miehiä. He sanoivat, että kun Darrell on täysi-ikäinen\nja omaisuus on hänen omansa, niin ei kukaan voinut sekaantua hänen\nasioihinsa. Eräs heistä sanoi myös, ettei ollut syytä pelkoon --\nDarrell kyllä vakiintuisi. Mutta -- hän ei vakiinnu.\"\n\nHextall huomasi vastassaan saman vaikeuden, minkä lakimiehet olivat\nnähneet. Kun Darrell Tress oli täysi-ikäinen ja rahojensa ja maansa\nehdoton omistaja, niin ei kukaan voinut sekaantua.\n\n\"Ilmoititteko heille käsityksenne Kestevenistä?\" hän kysyi.\n\n\"Kyllä minä sen tein. He nauroivat uudelleen ja puhuivat jotakin\nhaukoista ja kyyhkysistä, jota minä en ymmärtänyt -- kuinka minä olisin\nvoinutkaan ymmärtää, mitään tietämättä? Eräs heistä, joka oli hieman\nystävällisempi, sanoi minulle, että nuoret miehet, päästyään rahoihin\nkäsiksi, olivat aina hieman villejä, ja neuvoi minua koettamaan\nsiveellistä painostusta, kuten hän sitä nimitti. Niinkuin minä\ntietäisin mikä siveellinen painostus on!\"\n\n\"Hän tarkoitti -- teidän on puhuttava veljellenne, mitä hänen rauhaansa\nsopii\", selitti Hextall.\n\n\"Minä olen puhunut hänelle siitä! Minä olen ollut sisar, äiti,\nisoäiti, täti ja serkku hänelle. Tänäänkin minä puhuin hänelle -- minä\nolen pyytänyt ja rukoillut häntä olemaan hyvä poika ja hylkäämään\njuopottelun ja pelin sekä potkaisemaan Kestevenin ulos ovesta -- mutta\nsiitä ei ole ollut vielä mitään tulosta. Hän kuuntelee ja joskus lupaa\nja itkee silloin tällöin, ja sitten Kesteven saapi hänet taas jollakin\nuudella pirullisuudella valtoihinsa, jolloin hän lankeaa takaisin\npahuuteen. Näettehän tänään! -- nytkin hän taas on tipotiessään. Minä\ntiesin, ettei hän jaksaisi olla suljettuna sairaan sisaren ja kahden\nhoitajattaren seuraan, hän on mennyt, Kestevenin luokse tietysti. Ah!\n-- minä toivon, että olisin ampunut Kestevenin kuusi kuukautta sitten!\nKerran minulla oli siihen tilaisuus -- eikä kukaan olisi siitä saanut\nmilloinkaan vihiä.\"\n\nHextall, joka oli ajatuksissaan tuijottanut tuleen, kääntyi\nvieraaseensa päin hätkähtäen hämmästyksestä.\n\n\"Lörpötystä!\" hän sanoi terävästi. \"Te ette tarkoita mitä sanotte!\"\n\nMutta Paquitan kasvoilla oli vakaa ja rauhallinen ilme ja hän hymyili\nhieman.\n\n\"Enkö tarkoita?\" hän vastasi. \"Kyllä vainenkin! Ajatelkaahan mistä\ntuskasta se olisi säästänyt minut ja meidät kaikki! Tuo mies turmelee\nDarrellin ruumiin ja sielun; sentähden hän ei ole mikään sen parempi\neikä pahempi kuin vaarallinen villipeto, joka pitäisi hävittää. Siellä,\nmissä minut on kasvatettu, ei ihmiselämää pidetä niin tärkeänä kuin\ntäällä. Jos minä olisin ampunut Kestevenin siellä -- samoista syistä\n-- niin olisi minua, kiitetty ja onniteltu. Täällä, minä luulen\", hän\nlisäsi miettivästi, \"minut olisi hirtetty\".\n\n\"Te joudutte varmasti vaikeuksiin, jos te olette yhtä nopsa\nturvautumaan revolveriin kuin viime yönäkin\", virkkoi Hextall. \"Se ei\nkäy päinsä täällä, Englannissa me olemme sivistyneitä.\"\n\nPaquita loi häneen pitkien, tummien silmäripsiensä alta katseen.\n\n\"En ole tyhmä\", hän sanoi. \"Kyllä minä tiedän minkä arvoinen teidän\nkehuttu sivistyksenne on! Miksi suurin osa englantilaisista on moisia\ntomppeleita?\"\n\nHextall nousi pikaisesti ylös.\n\n\"Mitä te pyydätte minua tekemään?\" hän kysyi.\n\n\"Ettekö voisi auttaa minua? Minä -- minä arvelin -- te voisitte\njotenkin -- ja tahtoisitte...\"\n\n\"Minä tahdon, todellakin -- jos vain voin!\" vastasi Hextall lämpimästi.\n\"Mutta -- miten?\"\n\n\"Ettekö voisi tehdä jotakin vieroittaaksenne Darrellia tuosta\nmiehestä?\" selitti tyttö. \"Tahi -- poistaaksemme hänet Darrellin\nseurasta? Minulla ei ole ystäviä -- ja minä arvelin, että suostuisitte\nystäväkseni. Auttakaa minua jotenkin, niin -- minä teen mitä vain\npyydätte.\"\n\nHextall tuijotti häneen -- tuijotti, kunnes tunsi vajoavansa vaaran\naaltoihin. Hän palautti tasapainonsa äkisti.\n\n\"Totelkaa sitten minua heti menemällä kotiin ja vuoteeseen ja\nosoittamalla hoitajattarillenne kuuliaisuutta\", sanoi hän hymyillen.\n\"Minä autan teitä -- vointini mukaan. Me teemme jotakin.\"\n\nHuomaamattaan hän ojensi kätensä vahvistaakseen lupauksensa. Hänen\näärettömäksi hämmästyksekseen kohotti Paquita sen värähteleville\nhuulilleen.\n\n\n\n\nIV\n\nKUKA ON KESTEVEN?\n\n\nKun Paquita, hymyillen ja tottelevaisena oli poistunut hoitajattarensa\nseurassa, jolle nyt oli ystävällinen niinkuin sisarelleen, vetäytyi\nHextall ruokasaliinsa ja katsoi kätensä selkään. Hän oletti yhä\nvieläkin tuntevansa siinä Paquitan lämpöisten huulten kosketuksen. Hän\npelkäsi kohdata omia silmiänsä tulisijan yläpuolella sijaitsevassa\npeilissä. Ja hänen kätensä vapisivat, kun hän tarttui mielipiippuunsa\nja koetti sitä sytyttää.\n\n\"Hyvä Jumala!\" hän mutisi. \"Saanko minä aivopehmennyksen? Ja -- minä\nolen luvannut auttaa häntä! Häntä!\"\n\nHän oli sytyttänyt useita tulitikkuja ja heittänyt ne pois ennenkuin\nsai piippuunsa tulen, ja kun vihdoin tupakka paloi, kävi hän niin\nhajamieliseksi, että se pian uudelleen sammui. Silloin hän hiljaa\nkiroten viskasi piipun pois ja meni vuoteeseen.\n\n\"Paquita\", hän muisteli kallistaessaan päänsä tyynylle. \"Paquita on\nhyvin ihana -- ja hyvin vaarallinen. Olenpa hyvilläni, milloin Paquita\npalaa Lynne Courtiin.\"\n\nMutta samaan aikaan Paquita oli lähellä, ja tohtorin oli kohdattava\nhänet ainakin kahdesti vuorokaudessa. Seuraavalla käynnillä hän tapasi\ntytön paljon taipuvaisempana noudattamaan määräyksiä ja iloisemmalla\nmielellä; ilmeisesti oli sydänyön keskustelu hänen kanssaan\naiheuttanut Paquitan elämänkatsomuksessa muutoksen. Luonteeltaan\nteeskentelemättömänä ja tulisena hän ei viivytellyt osoittamasta, että\nhän piti tohtoria ystävänä, ja Hextall käsitti, että hänen odotettiin\ntäyttävän lupauksensa vilpittömällä ja ritarillisella tavalla.\n\n\"Mutta meidän on toimittava varovasti\", sanoi hän ehkäistäkseen tyttöä\nodottamasta liikoja. \"Tiedättekö missä nuo kaksi ovat?\"\n\n\"Oh, kyllä minä tiedän!\" vastasi tyttö. \"Fowler -- se on Darrellin\npalvelija -- ilmoitti minulle aamulla. On saatu selville, että Kesteven\nsoitti eilisiltana Darrellille Brightonista, jolloin Darrell keksi\nselityksen Fowlerille ja läksi heti sinne, jättäen Fowlerin huoneiston\nhoitajaksi. Tietysti hän ilmoitti matkustavansa liikeasioille ja\npalaavansa mahdollisimman pian, mutta minä tiedän mitä se merkitsee. He\nviipyvät siellä niin kauan kuin heillä on lystiä, jonka jälkeen menevät\nLynne Courtiin, ja kun minä palaan sinne, löydän minä talon täynnä\ntuota tavallista ihmislajia. Vaan mitäpä tuosta! Olenhan varma teidän\navustanne.\"\n\nHextall jätti hänet, tuntien luvanneensa enemmän kuin helposti voi\ntäyttää. Darrellin laisen nuoren miehen parantaminen ja hyveentielle\nsaattaminen oli vaikea tehtävä, eikä hän nykyhetkellä tietänyt miten\nsiihen olisi ryhdyttävä. Ollen verrattain hyväuskoinen, hän taipui\nomaksumaan saman kannan kuin lakimiehetkin, joihin Paquita oli vedonnut\nja joilta hän oli saanut niin niukasti myötätuntoa. Juttuhan ei\nollut mitenkään harvinainen tahi erikoinen -- se oli vain tavallinen\ntarina rikkaasta nuorukaisesta, joka oli joutunut rosvojen pariin,\njoiden tarkoitusperiä hän ei kyennyt tajuamaan eikä omannut riittävää\nhalua suojelemaan itseään. Kaikissa näissä tapauksissa oli kaksi\nmahdollisuutta -- Darrell Tress ehkä äkkiä kyllästyy epäilyttävien\nhuvitusten liiallisuuteen, tempautuu niistä irti ja parantuu, tahi\nhän vajoaa pohjaan ennenkuin kukaan ehtii häntä parantamaan. Mutta\nHextall tunsi riittävästi elämää ollakseen vakuutettu, että kaikissa\ntapauksissa tulisi Kesteven, jos hän nimittäin oli haukka kuten\nasianhaarat näyttivät viittaavan, tekemään voitavansa kyyhkysensä\nkynimisessä ennenkuin tämä pääsisi hänen kynsistään.\n\nHänen poistuessaan sinä aamuna huoneustosta kohtasi Fowler hänet\neteisessä ja katsoi häneen merkitsevästi.\n\n\"Haluatteko puhua minulle?\" kysyi Hextall, tulkiten katseen keskustelun\npyynnöksi.\n\n\"Parisen sanaa, jos sallitte, sir\", virkkoi Fowler. Hän meni edellä\nnähtävästi häntä varten varattuun pieneen huoneeseen ja sulki oven. \"Se\non tuon toissayönä näkemänne johdosta, sir\", hän jatkoi. \"Ajattelin,\nettä oli parasta mainita siitä teille, koskapa te neiti Tressin\nhoitajana ette halua häntä häirittävän.\"\n\n\"No, mitä se on?\"\n\n\"Näittekö te, sir, tuon miehen, joka pani rahat pöydälle?\" kysyi\nFowler. \"Sen tummakasvoisen veitikan pienine suippoine viiksineen?\"\n\n\"Minä näin.\"\n\n\"Hän oli täällä eilisiltana. Minulla oli kova urakka, ennenkuin sain\nhänet poistumaan. Hän tahtoi tavata herra Kesteveniä. Se oli heti sen\njälkeen kun herra Tress oli matkustanut. Minä -- minä pelkään, sir,\nettä me saamme tuosta miehestä harmia.\"\n\n\"Miten?\" kysyi Hextall.\n\n\"Hän sanoi, että Kesteven pakotti hänet antamaan rahat takaisin --\njotka hän vannoi voittaneensa rehellisesti -- jotta neiti Paquita\nrauhoittuisi, ja että herra Kesteven lupasi kohdata hänet eilen\npuolenpäivän aikaan ja palauttaa rahat. Se on totta, että Kesteven\npisti ne taskuunsa senjälkeen kun te ja hoitajattaret olitte vieneet\nneiti Paquitan huoneeseensa -- minä näin hänen ne ottavan ryhtyessäni\njärjestelemään huonetta kuntoon. Mutta tuo mies väitti, ettei Kesteven\nsaapunutkaan kohtauspaikalle. Ja niin hän tuli tänne häntä tapaamaan --\nja kylläpä hän olikin raivoissaan! Kuten jo sanoin, minulla oli kova\ntyö ennenkuin sain hänet poistumaan. Ja -- hän poistui uhkaillen, sir.\"\n\n\"Kuinka uhkaillen?\"\n\n\"No, hän uhkasi, että ellei herra Kesteven palauta heti rahoja,\nilmoittaa hän poliisille tuon revolverijutun ja syyttää Paquitaa\nhenkensä uhkaamisesta. Ja minä en tiedä, sir, missä Kesteven tai herra\nTress ovat.\"\n\n\"Luulin heidän olevan Brightonissa\", sanoi Hextall.\n\n\"Ei, sir! Minä sanoin Paquitalle niin -- minun oli hänen\nrauhoittamisekseen jotakin sanottava. Herra Kesteven matkusti eilen\npuolen päivän aikaan ja soitti herra Tressille illalla kello seitsemän\ntienoissa, ja herra Tressillä oli pari matkalaukkua valmiina ja hän\nmatkusti autolla jonnekin, luullakseni, kohtaamaan häntä. Mutta minä\nen tiedä missä he ovat. Mitä minun on tehtävä, jos tuo mies tulee\nuudelleen, sir?\"\n\n\"Tunnetteko hänet?\" kysyi Hextall.\n\n\"En, sir, minä en tunne. Täällä kyllä käypi pelaamassa eräs ryhmä,\nmutta hän ei ole kukaan siitä -- hän ei ole ollut milloinkaan täällä\nennen tuota yötä. Minä en tuntenut häntä enemmän kuin tuota toistakaan\nmiestä -- hänkään ei ole koskaan ennemmin ollut täällä. Herra Kesteven\ntoi heidät molemmat -- he tulivat kolmisin heti herra ja neiti Tressin\npalattua teatterista.\"\n\n\"Ettekö edes tiedä heidän nimiään?\"\n\n\"En edes sitä, sir. Minä tunnen joukon -- suuren joukon! -- kaupungin\nherroja, mutta milloinkaan en ole nähnyt kumpaakaan noista kahdesta --\nen milloinkaan.\"\n\n\"Oliko suurempikin rahasumma kysymyksessä?\" kysyi Hextall.\n\nFowler hymyili.\n\n\"Ennenkuin Kesteven ne korjasi pois, huomasin useita sadan punnan\npankkiseteleitä joukossa, sir\", hän vastasi. \"He pelasivat suurilla\npanoksilla, sir, hyvin suurilla todellakin -- en koskaan ole nähnyt\nsellaista. Tietenkään ei minun sopisi tehdä huomautuksia, mutta minä\nvedän omat johtopäätökseni, ja olipa jo aika että herra Tress sai\npuolustajan.\"\n\n\"Ketä vastaan!\" tiedusti Hextall. Hän vihasi ja inhosi koko tätä\nlikaista paljastusta ja hän tunsi eräänlaista pahoinvointia\nkysellessään -- mutta Paquita oli lähellä ja hänen tytölle antamansa\nlupaus oli velvoittavana hänen tietoisuudessaan.\n\nPalvelija irvisti ja heilautti päätään.\n\n\"Kesteveniä!\" hän virkkoi. \"Kesteveniä! Hän on saanut nuoren isäntäni\nvaltoihinsa ja kynii häntä -- niinkuin te kynisitte kananpoikaa!\"\n\nHextall katsoi jonkun hetken ääneti palvelijaan. Hän tiesi, että tämän\nluokan palvelijat olivat täysin tietoisia isäntäväkensä asioista;\nFowler näytti kyllin vanhalta ollakseen monen salaisuuden haltijana.\nPuhuessaan Kestevenistä oli hänen nuoreen tohtoriin kohdistuneissa\nsilmissään ymmärtävä välke, ja Hextall, niin vastenmielistä kuin se\nolikin, ei voinut olla varteenottamatta viittausta.\n\n\"Kun te kerran olette sanonut noin paljon\", hän huomautti, \"niin\nminä voin yhtä hyvin ilmoittaa teille, että neiti Tress on minulle\nvalittanut siitä vaikutuksesta, joka Kestevenillä on hänen veljeensä.\nHän näkyy ajattelevan --\"\n\nFowler hieman naurahti.\n\n\"Oh, minä tiedän, sir! Minä olen ollut Lynne Courtissa useita kertoja.\nMinä säälin neiti Paquitaa sydämeni pohjasta. Oh -- niin!\"\n\n\"Tiedättekö mitään Kestevenistä?\" kysyi Hextall. \"Te sanoitte\ntuntevanne koko joukon kaupungin herroja. Tunsitteko hänet, kun hän\nsaapui ensi kerran tänne?\"\n\n\"Kummallista kyllä, sir -- en! Minä olen aikoinani tuntenut paljonkin\nhänen laisiaan -- tiedättehän, sir, sellaisia miehiä, jotka kiintyvät\nrikkaisiin nuorukaisiin ja imeytyvät heihin niinkuin iilimadot kunnes\novat imeneet heidät kuiviin -- haukkoja, kuten heitä nuoruudessani\nnimitettiin. Mutta häntä minä en tuntenut -- ja mikä vielä\nihmeellisempi, ei kukaan minun ystävistänikään häntä tuntenut. Me\nkeskustelimme -- kuten herrojen palvelijat keskustelevat, sir, tokko\nkukaan häntä tuntisi -- mutta ei kukaan meistä tunne Kesteveniä. Me\nemme voi muistaa häntä. Minulla on ystäviä, jotka tuntevat jokaisen\ntuollaisen miehen West Endin hienostokorttelissa, ja minä olen\nosoittanut Kestevenin heille; kukaan ei tunne häntä.\"\n\nHextall tunsi nyt jo joutuneensa pitkälle asioihin, joten hän rupesi\narastelematta jatkamaan kyselyjään. \"Tiedättekö miten ja milloin herra\nTress kohtasi hänet?\"\n\n\"En varmasti, sir\", vastasi Fowler. \"Se on -- miten he kohtasivat.\nMinä kyllä tiedän, milloin se tapahtui. Herra Tress oli juuri ottanut\nminut palvelukseensa: hänellä oli siihen aikaan viime talvena huoneusto\nCarlton-hotellissa. Hän matkusti Newburyn esteratsastuskilpailuihin\npariksi päiväksi ja asui Readingissa -- minä en ollut hänen kanssaan,\nsillä minä olin ankarasti vilustunut. Sieltä tullessaan hän toi\nKestevenin -- eikä tämä senjälkeen enää hänestä eronnut. Silloin he\nsiis kohtasivat, sir; mutta miten he kohtasivat tahi kuka heidät\nteki tuttaviksi, sitä minä en tiedä. Minä oletan, että he aivan\nyksinkertaisesti löysivät toinen toisensa -- kilpa-ajoradalla.\"\n\n\"Rohkenen sanoa, että te voitte vastata kysymykseen, joka mahdollisesti\non hyvin epäsovelias\", huomautti Hextall. \"Missä tilassa Kesteven oli\ntänne saapuessaan? Minä tarkoitan -- miltä hän teistä näytti? Oliko hän\nhyvin puettu -- näyttikö hän olevan hyvissä varoissa?\"\n\nPalvelija nauroi ivallisesti.\n\n\"Hän oli kyllin hyvin puettu, sir\", vastasi hän, \"mutta se olikin\nhänen ainoa pukunsa: ensiluokan villapuku. Se ja soma päällystakki\nsekä hyvillä liinavaatteilla ja pukeutumisvälineillä täytetty pieni\nmatkalaukku -- siinä kaikki mitä tullessaan toi. Mutta\", hän lisäsi\nsilmää iskien, \"parin viikon kuluttua oli hänellä jo yllin kyllin --\nainakin enemmän kuin mitä tusinalliseen hänen matkalaukkuunsa olisi\nmahtunut!\"\n\n\"Tarkoitatte -- herra Tressin kustannuksella?\" esitti Hextall.\n\n\"Aivan niin, sir -- herra Tressin kustannuksella. Minä tietenkin\ntiedän, sillä kauppiaat puhuvat. Herra Tress vei hänet kaikkien\nhankkijoittensa luokse -- vaattureille, sukkakauppaan, suutarille,\nhattuliikkeeseen -- kaikki he lähettivät laskunsa herra Tressille.\nHerra siunatkoon, sir!\" huudahti Fowler. \"Ei kukaan Piccadillyssa\nesiintyvä mies ole Kesteveniä paremmin puettu! Oh, hän kerää höyheniä\npesäänsä, siitä ei ole epäilemistäkään! Julkea herra, sir, ja ovela.\nNauttii lasillisesta hyvää viiniä ja tuntee mikä on hyvää, mutta ei\nkoskaan maista väkijuomia aterioitten väliaikoina, ja aterioidessaankin\nvarsin kohtuullisesti. Hän ei ole niitä miehiä, jotka heti aamulla\ntahtovat konjakkia ja soodavettä tahi samppanjapuolikkaan --\nkiinalainen tee tahi hyvä kahvi on hänen merkkinsä. Ovathan miehen\nainoana pääomana hänen aivonsa, sir -- vai mitä?\"\n\n\"Tarkoitatteko, että Kesteven osaa huolehtia omastaan?\" virkkoi Hextall\nhymyillen.\n\n\"Ei kukaan paremmin, sir. Hänellä on aina järki tallella. Minä olen\nhuomannut, että kun he aikovat pelata illalla täällä tahi Lynne\nCourtissa, niin ei Kesteven nauti väkijuomia edes ruokapöydässä. Ei\nmissään nimessä! -- hörppäys sitruunamehulla höystettyä kivennäisvettä\non ainoa mitä hän tahtoo.\"\n\n\"Erästä seikkaa minä en oikein käsitä\", huomautti Hextall. \"Minä en\nymmärrä, minkätähden hän viettelee herra Tressiä juopotteluun.\"\n\nFowler pudisti päätänsä.\n\n\"Sitä hän ei tee, sir -- se minun on sanominen hänen puolustuksekseen\",\nvastasi hän vilpittömästi. \"Neiti Paquita syyttää häntä siitä, mutta\nhän on väärässä. Totuus on se, että herra Tress on joutunut siihen\npeliin jo ennenkuin Kesteven esiintyi näyttämölle. Tullessani hänen\npalvelukseensa, hän oli jonkun ajan asunut yksin tuossa huoneustossa,\njoka hänellä oli Carltonissa, ja minä huomasin, että hän oli ottanut\ntavakseen juoda kolmanneksen samppanjaa heti vuoteesta noustuaan. Nyt\nhän on jo pitemmällä, sir -- väkevä konjakki ja soodavesisekoitus\non nyt hänen aamujuomansa. Ei! -- se ei ole Kestevenin syy! Minun\nmielipiteeni on -- mutta mahdollisesti minulla ei ole oikeutta sen\nesittämiseen.\"\n\n\"Sanokaa vain mitä ajattelette\", keskeytti Hextall. \"Se ei mene\npitemmälle.\"\n\n\"Nähkääs, minä luulen, että Kesteven näkee miten asiat ovat ja paikkaa\nkukkaroaan mahdollisimman nopeasti\", vastasi palvelija. \"Ja siksipä\nminä käsitän minkävuoksi hän toissayönä toi nuo kaksi miestä tänne --\nja sitte jätti palauttamatta rahat tummalle miehelle, joka palasi tänne\neilisiltana. Minä tunnen kaikki muut, jotka ovat käyneet täällä, mutta\nen noita kahta -- heitä minä en tunne, ja olenpa vakuutettu, että on\nolemassa jotakin salaperäistä heissä ja tuossa yössä. Kuulkaahan, mitä\nminun on tehtävä, sir, jos tuo mies palaa? Varoitanko minä...?\"\n\nSamalla kuului ulko-ovelta ovikellon kilahdus. Fowler pyysi anteeksi ja\nmeni avaamaan. Hetkistä myöhemmin hän palasi puistellen päätään.\n\n\"Tohtori, hän on taas täällä!\" kuiskasi hän. \"Hän on ovella ja se\ntoinen mies on hänen seurassaan.\"\n\n\n\n\nV\n\nKREIKKALAISET HERRAT\n\n\nKuullessaan tuon uutisen kuohahti Hextallin sisimmässä. Hän huomasi\njoutuneensa epämiellyttävään tilanteeseen. Ilmeisesti oli noilla\nmiehillä paha mielessä. Ja huoneuston isäntä oli poissa ja hänen\nneuvonantajansa hänen seurassaan; Fowler oli sittenkin vain palvelija.\nMutta tuolla, oven tahi parin takana oli sairas.\n\n\"No, entä sitten?\" hän kysyi katsahtaen palvelijaan.\n\nFowler vastasi kysymykseen puistelemalla päätään; se ilmaisi\nhämmennystä ja avuttomuutta. Selvästi huomasi, että hän kuului\nniihin ihmisiin, jotka vaistomaisesti ovat riippuvaisia omaansa\nvoimakkaammasta tahdosta.\n\n\"He eivät poistu minun pyynnöstäni, sir\", hän sanoi. \"He ilmoittivat\njäävänsä paikoilleen kunnes tapaavat jonkun talonväestä. Minä\najattelin, että mahdollisesti te puhuttelisitte heitä -- olettehan te\ntohtori.\"\n\n\"Missä he ovat?\" kysyi Hextall vastenmielisesti. \"Salissako?\"\n\n\"Ei, sir, -- minä en päästänyt heitä sisään. He ovat portailla. Minä\nilmoitin heille, ettei herra Tress ja Kesteven ole kotona, mutta he\neivät uskoneet minua. Mahdollisesti, jos te sanotte -- ah! --\" Hän\nkeskeytti, kun ovikello kilahti uudelleen. \"Siellä he ovat, kuten\nhuomaatte, sir! Jos he alkavat tuon pelin --\"\n\nHextall poistui huoneesta ja astui etuovelle. Hän avasi sen hiljaa ja,\npujahdettuaan ulos, sulki sen perässään. Ulkona odottelevat miehet,\njotka olivat keskikokoisia ja hentovartaloisia, vetäytyivät taaksepäin\nhänen ilmaantuessaan ja katsoivat hieman hämillään hänen kookkaaseen\nvartaloonsa. Ja toinen mutisi seuralaiselleen pari sanaa:\n\n\"Se on tohtori!\"\n\n\"Kuulkaahan nyt!\" sanoi Hextall luonteenomaisella mutkattomuudellaan.\n\"Teidän on hyväntahtoisesti poistuttava. Minä en salli teidän häiritä\npotilastani soitollanne ja kolkutuksillanne. Palvelija on teille\nsanonut, etteivät herrat Tress ja Kesteven ole täällä -- he ovat poissa\nkotoa. Te olette tietoisia, että neiti Tressiä kohtasi vakava tapaturma\ntoissayönä -- teidän läsnäollessanne. Hänen lääkärinään --\"\n\nYrmeäkatseinen mies keskeytti hänet hymyillen puolittain epäuskoisesti\nja ivallisesti.\n\n\"Tuo kaikki on oikein\", hän sanoi huomattavasti muukalaisella\nmurteella. \"Mutta me emme tiedä mitään neiti Tressistä tahi neiti\nKenhyvästä -- me emme tiedä kenenkään täällä asujan nimeä -- neidin,\nrouvan tahi herran. Me haemme noita kahta miestä, jotka tapasimme\ntäällä toissa yönä -- miehen, joka toi meidät tänne, ja sen toisen,\njonka kohtasimme täällä -- nuoren naisen seurassa.\" Hextall säpsähti\nkuullessaan sen ylenkatseellisen äänensävyn, jolla viimeiset sanat oli\nlausuttu. Hän punastui ja suoristautui ja loi puhujaan varoittavan\nkatseen.\n\n\"Teidän on parasta käyttää kohteliaampaa äänensävyä\", hän huomautti.\nPuhuteltu naurahti, näyttäen mustien viiksien alta valkoiset hampaansa,\nja hänen silmiinsä tuli närkästynyt ilme.\n\n\"Hyvä on -- aivan niin!\" hän virkkoi silmäten toveriinsa. \"Jos minä\npuhun teille peittelemättömästi, niin vieläkin peittelemättömämmin\nvoin puhua poliisille -- eikö niin? Me kutsumme poliisin, ellemme saa\nhyvitystä täällä, ymmärrättehän? Teitä emme tarkoita loukata -- te\nolette lääkäri -- niinpä niin! Mutta -- te ette tiedä kaikkea.\"\n\n\"Minä en voi sallia sairaani häiritsemistä\", toisti Hextall, joka ei\nosannut muutakaan sanoa. \"Minun on pyydettävä teitä poistumaan. Tulkaa\ntakaisin -- jos teidän täytyy -- kun herra Tress koteutuu.\"\n\n\"Herra Tress? Oh, niin, mutta me emme tunne ketään herra Tressiä\",\nväitti puhetta johtava samalla kun hänen toverinsa nauroi epäilevästi.\n\"Ainoa minkä tunnemme on -- tämä huoneusto. Ja mitä meille täällä\ntapahtui. Osan te siitä näitte -- lopun. Kuulkaahan!\" hän jatkoi\nvilkkaammin. \"Me selitämme teille, miten asian laita on, niin. Sitten\nte ymmärrätte. Me olemme kreikkalaisia herrasmiehiä -- liikealalla\nManchesterissa -- hyvin tunnettuja herrasmiehiä. Me tulimme Lontooseen\nhieman huvittelemaan, niinpä niin. Toissailtana söimme päivällistä\nImperial-kahvilassa -- hyvä on. Jouduimme puheisiin -- tiedättehän --\ntuon täällä näkemänne vanhemman hienonnäköisen miehen kanssa. Joimme\npari lasillista hänen seurassaan -- hyvin miellyttävä mies, kerrassaan\nmukava. Hän esitti, että pelaisimme hieman korttia erään hänen\nystävänsä luona. Hyvä on -- meillä ei ole mitään pientä peliseuraa\nvastaan, niinhän? Me tulemme hänen mukanaan tänne ja tapaamme tuon\nnuoren miehen ja -- nuoren naisen. Kaikki sujuu alussa hyvin --\nnautimme toiset lasilliset -- puhelemme -- peräti miellyttävää -- oh\nperäti! Sitten nuori nainen poistuu, ja me ryhdymme pelaamaan. Me\npelaamme jonkun ajan ja minä rupean voittamaan -- täysin rehellisesti\nminä voitan. Minä en harjoita petosta -- en! Miksi minä niin tekisin?\n-- Minä olen herrasmies; minulla itselläni on kylliksi rahoja -- mutta!\n-- minä annan teille nimikorttini, osoittaakseni kuka olen -- ystäväni\nantaa myös nimikorttinsa. Kysykää Manchesterissa keltä tahansa tokko he\ntuntevat meidän nimemme -- ah, niin!\"\n\nEnnenkuin Hextall oli ennättänyt tekemään mitään heitä estääkseen,\nveti kumpainenkin esille kauniin nimikorttikotelon ja pakotti hänet\nvastaanottamaan erinomaisesti valmistetun ja piirretyn nimikortin.\nHän silmäsi niihin ja luki: Mr. Victor Demetriadi -- Mr. George\nChimbouloglos. Kumpaisenkin kortin kulmaan oli merkitty osoite, joka\nviittasi erääseen Manchesterin parhaista asuntokortteleista.\n\n\"Nämä! -- kaikki oikein -- niinhän?\" jatkoi herra Victor Demetriadi.\n\"Peräti mukiinmeneviä -- eikö niin? No hyvä, minä kerron teille\nedelleen. Me jatkamme pelaamista -- minä voitan enemmän -- minä voitan\nkaksitoista sataa puntaa -- niin!\"\n\n\"Kaksitoista sataa puntaa!\" huudahti Hextall.\n\n\"Niin, mutta puoli tuntia varemmin minä olin häviöllä viisitoista\nsataa!\" kivahti Demetriadi. \"Silloin ei ollut puhetta petoksesta --\nei! Mutta, nähkääs, me olimme sopineet, että peli lopetettaisiin\ntäsmällisesti kello kaksi. No, viittä minuuttia vaille kaksi minä\nolen voitolla kaksitoista sataa -- ne ovat minun taskussani, koska me\nsuoritimme häviömme pelin aikana. Silloin tulee tyttö -- tuo nuori\nnainen -- revolverin kanssa ja sanoo, että me olemme petkuttaneet hänen\nveljeään -- varsinkin minä! -- ja uhkaa ampua -- varsinkin minut -- ja\npitää revolveria päätäni kohti ojennettuna. Oh! -- se oli niin sanottu\nsuunniteltu kuje! Kujepa tietystikin. Jos minä olisin ollut häviöllä --\njos minun ystäväni Chimbouloglos olisi ollut häviöllä kello kaksi --\nmitä?\"\n\n\"Se ei ainakaan ollut kuje, että minun hoidokkiani ammuttiin\",\nhuomautti Hextall tyynesti.\n\nNuoret miehet kääntyivät ja katsahtivat toisiinsa. Heidän\nsilmäyksessään välähti yhteisymmärrys, joka ei jäänyt Hextallilta\nhuomaamatta. Mutta kumpikaan ei puhunut, ja Hextallin mieleen juolahti\näkkiä kysyä heiltä erästä seikkaa.\n\n\"Koska te näitte tapauksen, niin tietänette miten hän sai ampumahaavan?\"\n\nVielä kerran he katsahtivat toisiinsa. Sitten toisen katse näytti\nvastaavan toisen kysymykseen, jonka jälkeen vaiti ollut mies puhui.\n\n\"Vanhempi miehistä riensi ottamaan häneltä revolveria\", sanoi hän\ntyynesti ja vähemmän murteellisesti kuin hänen toverinsa. \"Nainen\ntaisteli sen puolesta, jolloin revolveri laukesi. Mutta hän onnistui\nsen sittenkin pitämään ja uhkasi sillä meitä kunnes te saavuitte.\"\n\nDemetriadi nauroi.\n\n\"Lorua!\" virkkoi hän ivallisesti. \"Kaikki tuo kuului juoneen! Sanonpa\nteille, että jos minä olisin hävinnyt -- jos minun ystäväni olisi\nhävinnyt paljon -- ah, silloin olisi kaikki ollut hyvin. Se oli pelkkää\nhuijausta -- kaikki tietysti olivat liittolaisia.\"\n\n\"Mikäli minä ymmärrän\", sanoi Hextall, joka nyt oli päättänyt selvittää\nasian perinpohjin, \"kuulutte te suostuneen luovuttamaan rahat sillä\nehdolla, että ne palautettaisiin teille takaisin eilispäivänä. Onko se\nniin?\"\n\n\"On! Vanhempi mies sanoi: 'Pankaa rahat takaisin ja rauhoittakaa\ntyttö, ja minä tuon ne teille Imperial-kahvilaan puolen päivän aikaan\n-- varmasti!' Ja Chimbouloglos tässä sanoi samoin. Niinpä minä annoin\ntakaisin. Mutta -- me menemme Imperial-kahvilaan eilen puolen päivän\naikaan ja odotamme -- ei kuulu miestä eikä rahoja! Ei, minut on\npuijattu -- johdettu ansaan! Mutta --\"\n\nHän viittasi sormellaan suljettuun oveen Hextallin takana, ja hänen\nvalkoiset hampaansa välähtivät tummien viiksien varjosta.\n\n\"Minä tahdon rahani, jotka olen rehellisesti voittanut, tahi minä\nkostan!\" hän huudahti. \"Minä käännyn poliisiin. Chimbouloglos, hän\nsanoo: 'Jätä sikseen -- älä vaivaa itseäsi -- tuo raha ei merkitse\nmitään!' Aivan niin -- raha ei merkitse mitään -- minulla on paljon\nrahaa -- minä olen hyvin rikas mies. Mutta -- minun kunniani! Minut\ntuodaan tänne -- peliluolaan, niinpä niinkin. Minä voitan rahat\nrehellisesti ja suorasti, kuten sanotaan -- silloin minua uhataan\nrevolverilla ja pakotetaan luovuttamaan rahat pois eräällä lupauksella\n-- ja miehet livistävät! Mutta -- nainen on täällä -- satimessa! Lorua!\n-- Chimbouloglos on mitä rahvaan pojat nimittävät tomppeliksi!\"\n\n\"Herra Chimbouloglos on hyvin viisas mies\", sanoi Hextall. \"Minä annan\nteille saman neuvon. Ja minä vakuutan, että teillä on väärä käsitys\nsisällä olevasta nuoresta naisesta -- kerrassaan väärä!\"\n\n\"Väärä!\" huudahti loukattu. \"Mitä! -- Vaikka hän ojentaa revolverin\notsaani ja uhkaa ampua ulos aivoni ellen luovuttaisi rahoja, jotka\nrehellisesti voitin? Oh, ei, ei, ei! -- minä en ole hupsu, herra\ntohtori -- älkäähän toki!\"\n\nLyhyen hiljaisuuden vallitessa tarkasti tohtori miehiä lähemmin.\nHerra George Chimbouloglos näytti hyväluontoiselta ja levolliselta\nnuorukaiselta; herra Victor Demetriadi, huolimatta hänen yrmeistä\nsilmistään, näytti omaavan muutamia hyviä ominaisuuksia. Paquitan\näskettäin hankkima ritari päätti hänen hyväkseen noudattaa\nvaltioviisautta ja koettaa mitä vetoaminen nuorten miesten\nkunniantuntoon vaikuttaisi.\n\n\"Minä olen vakuutettu, ettette te, herra Demetriadi, ole hupsu\", sanoi\nhän, \"ja minä olen myöskin varma, että te molemmat olette kunnian\nmiehiä. Olettakaahan, että minä annan kunniasanani siitä, että te\nolette erehtyneet?\"\n\nChimbouloglos nyökkäsi heti hyväksyvästi, mutta Demetriadi haritti\nvastaan. \"Mutta minähän näin itse!\" hän huudahti. \"Mitä! -- arveletteko\netten tiedä mikä revolveri on -- minä?\"\n\n\"Meidän ei sovi seisoa täällä puhelemassa koko päivää\", sanoi Hextall.\n\"Tulkaa minun luokseni hetkiseksi, ja minä luulen voivani selittää\nteille asiat -- kaikki paitsi yhtä.\"\n\nKreikkalaiset seurasivat häntä vitkastelematta. Ja johdattaessaan heitä\nWimpole-kadulle, mietti Hextall syvästi ihmetellen tämän maailman\nääretöntä pienuutta. Hän oli itse Lancashirestä ja oli suorittanut\nlääketieteelliset opintonsa ja sairaalakokeensa Victoria-yliopistossa\nManchesterissa; niin ollen hän tunsi Manchesterin hyvin, joten oli\nmyös heti huomannut, että noiden kreikkalaisten nimet olivat samoja,\njotka edustivat kahta johtavinta kauppataloa tuon suuren Lancashiren\nkaupungin kreikkalaisessa kauppayhdyskunnassa. Nämä olivat nähtävästi\nnoiden talojen nuorina vesoina saapuneet Lontooseen huvittelemaan --\nja nyt oli herra Victor Demetriadin itserakkaus ja kunniantunto saanut\nkolauksen. Paquitan tähden hänen siis oli kreikkalaisille annettava\nselitys -- Kestevenin kustannuksella.\n\nOllen jossakin määrin valtioviisas, puhui Hextall ensin Manchesterista\nja omista suhteistaan siellä -- se johti asian ystävällisemmälle\npohjalle. Sitten, vannottaen heidät säilyttämään kaikki salaisuutenaan\nja vedoten heidän kunniantuntoonsa, hän kertoi heille niin paljon kuin\nkatsoi tarpeelliseksi. Ja hänen suureksi huojennuksekseen hyväksyi\nDemetriadi heti selityksen.\n\n\"Oh, siinä tapauksessa!\" hän huudahti, levittäen käsiään; \"tietenkään\nei minulla ole mitään sanomista, niinpä niin. Ei mitään! Olen\npahoillani nuoren neidin puolesta. Mutta tuo veitikka -- jota te\nnimitätte Kesteveniksi, mitä? Ah! Ja --\" Hän keskeytti äkisti ja\nkatsahti toveriinsa. Taas he vaihtoivat puhuvia katseita, kuten Hextall\noli jo kahdesti ennenkin huomannut. Vihdoin Demetriadi sai sanotuksi:\n\n\"Mahdollisesti meidän on paras kertoa teille mitä me näimme tahi\nluulimme nähneemme. Jotakin, mikä sai meidät --\"\n\nChimbouloglos keskeytti hänet rauhallisesti.\n\n\"Minä en ainoastaan luule nähneeni\", hän virkkoi. \"Minä näin!\"\n\n\"Kerro sinä hänelle, sitten\", kehoitti Demetriadi. \"Nähkääpä\", hän\nlisäsi kääntyen Hextalliin, \"minä -- mahdollisesti minä en nähnyt\nniin selvästi kuin Chimbouloglos tuona yönä -- minä olin nauttinut\naika runsaasti viiniä, niinpä niinkin. En tosin liiaksi, mutta\nkylliksi. Mutta Chimbouloglos ei nauttinut -- hän siis näki selvästi,\nymmärrättehän.\"\n\n\"Mitä te näitte?\" kysyi Hextall. Chimbouloglos karisti tuhkan\nsavukkeestaan ja katsoi miettivästi sen jälkeen. Kun hän sitten katsoi\nHextalliin, oli hänen ilmeensä hyvin vakava ja hän pudisti päätään.\n\n\"Sen sanominen on vakava asia\", hän vastasi, \"enkä minä sitä\nsanoisikaan, ellen olisi varma. Mutta kun te kerran kerroitte meille\ntietonne tuosta Kestevenistä, niin minäkin kerron teille siitä. Tuo\nrevolveri ei lauennut vahingossa.\"\n\n\"Mitä!\" huudahti Hextall. \"Tarkoitatteko --\"\n\n\"Tarkoitan olevani ehdottomasti varma, että Kesteven laukaisi sen\nkoettaessaan valloittaa sitä neidiltä\", sanoi Chimbouloglos. \"Minä\nkäsitin silloin, että Kesteven aikoi ampua hänet. Olin ihan heidän\ntakanaan, joten näin Kestevenin käden. Silloin juuri teki neiti\näkillisen liikkeen -- ilman sitä olisi luoti lävistänyt hänen\nsydämensä. Siitä olen varma.\"\n\n\"Te voitte luottaa Chimbouloglosiin\", huomautti Demetriadi. \"Jos hän\nsanoo nähneensä, niin hän näki.\"\n\nHextall vastaanotti nämä tiedot äänettömänä. Ja kun hänen vieraansa\nolivat poistuneet, istui hän kauan tuijottaen tyhjyyteen ja miettien.\nSalaisuuden ilmakehän syvensi äkkiä jokin, joka näytti murhan enteeltä.\nYhdessä noita nopeita sisällisiä näkemyksiä, jotka tulevat ikäänkuin\nsuoraan kutsuttuina, näki hän kuinka Kestevenille, jos hän todella\nhalusi vapautua Paquita Tressistä, tarjoutui revolverista taisteltaessa\nhyvä tilaisuus tarkoituksensa saavuttamiseen itseään vaaraanpanematta.\nKukaan ei olisi epäillyt, että hän tarkoitti ampua hänet: hänellähän\noli mahdollisimman hyvä syy väliintuloon ennenkuin tyttö olisi\nvahingoittanut toisia ja itseään. Se olisi siis käynyt helposti päinsä\n-- Kestevenillä ei ollut aavistustakaan, että nuorella kreikkalaisella\noli erinomaisen tarkkaavat silmät. Helposti tehty! Mitä enemmän Hextall\najatteli, sitä kernaammin hän uskoi kuulemaansa kertomukseen. Mutta\n-- miksi Kesteven halusi tappaa Paquitan? Se oli suuri kysymys -- ja\nsellainen, joka nostatti monta muuta kysymystä, mietelmää ja pulmaa.\nKaikkien näiden varjosta kohosi eräs tosiasia -- Paquita oli vaarassa.\nHän ryhtyi päivän työhön todeten, että lupaus auttaa Paquitaa kietoisi\nhänet tapausten sarjaan, jonka tulosta nyt vielä oli mahdoton ennustaa.\n\n\n\n\nVI\n\nHERRA SMITH PUMPPUPIHASTA\n\n\nKello viisi samana iltapäivänä hyppäsi Hextall vuokra-autosta Middle\nTemplen kujan päässä ja, nopeasti laskeutuen pitkin ikivanhaa\nkulkuväylää, kääntyi Pumppupihaan, missä kiipesi erään jakson hyvin\nkuluneita portaita, kunnes saapui tammiovelle, jonka kamanaan oli\nmaalattu himmennein valkoisin kirjaimin nimi \"John Smith\". Jotka olivat\nselvillä pihan moninaisten asuntojen omituisista salaisuuksista,\nolisivat noista himmenneistä kirjaimista ja ovenkamanasta vetäneet\nkaksi tosiasiallista johtopäätöstä, nimittäin ensiksi sen, että herra\nJohn Smith oli omistanut kaksoisoven takana olevan huoneuston jo jonkun\najan, ja toiseksi, ettei hän sitä jakanut kenenkään kanssa. Näistä\nkahdesta tosiasiasta he ehkä olisivat edelleen päätelleet, että herra\nJohn Smith oli menestyksellinen asianajaja, jonka ei tarvinnut jakaa\nhuoneitaan ja kirjureitaan, vaan piti niitä komeillakseen. Siinä he\nkuitenkin olisivat olleet väärässä -- yksinkertainen totuus oli; että\nSmith, Hextallin vanha koulutoveri, oli huomattavan varakas mies,\njoka huvittelihe hieman asianajolla ja teki kovasti sellaista työtä,\njota toiset olisivat nimittäneet hölynpölyksi. Hän nautti monista\nhuoneistaan, eikä hän niissä milloinkaan tuntenut ikävää huolimatta\nsiitä tosiasiasta, että hän piti vain yhtä sihteeriä, joka oli\ntäsmällisesti tavattavissa kello kymmenen ja puoli kuuden välillä.\n\nVastaukseksi Hextallin koputukseen avasi tämä sihteeri ulommaisen\ntammioven. Hän oli omituisen muotoinen, hieman karsassilmäinen\nja punatukkainen olento, ja John Smith kerskui, että tältä kului\njokaisena iltapäivänä puoli viiden ja puoli kuuden välinen aika niiden\nmustetahrojen pesemiseen, jotka hän oli koonnut päivän kuluessa,\nkoskapa musteen läikytteleminen ja tuhraaminen käsiin ja naamaan näytti\nolevan yksi hänen elämänsä päätarkoituksista. Hextall tapasi hänet\ntässä peseytymishommassa ja katsoi häneen tarkkaavasti, nimittäin\nmikäli häntä saattoi eroittaa saippuavaahdon ja pyyhinröykkiön takaa.\n\n\"Hyvää iltapäivää, Styler\", sanoi Hextall. \"Onko herra Smith kotona?\"\n\n\"Ei, hän ei ole, tohtori Hextall, ja se on totuus, niin tavaton kuin\nse onkin\", vastasi Styler iloisesti ja ujostelematta. \"Asia on niin,\nsir, että erittäin mielenkiintoinen juttu on esillä rikosasiain\nkeskusoikeudessa, ja herra Smith on ollut siellä koko päivän. Minä\nkatsahdin sinne itsekin iltapäivällä, sir, ja silloin jutun oletettiin\npäättyvän kello viisi tahi ennemmin, joten minä en luule hänen enää\nkauan viipyvän. Ettekö tule sisälle, tohtori? Kuulemani perusteella\narvelen jutun päättyvän pian -- se on tavallinen murhajuttu, mutta on\nsiinä eräitä hyvin sieviä ja mielenkiintoisia yksityiskohtia: nepä ovat\ntietysti esimiehenikin houkutelleet.\"\n\n\"Murhajutut ynnä muut sellaiset luullakseni miellyttävät teitä, Styler,\nniinhän?\" huomautti Hextall astuessaan Smithin sisimpään huoneeseen ja\nistuutuen. \"Te pidätte sellaisesta kiihoituksesta.\"\n\n\"Suorastaan rakastan sitä!\" vastasi Styler, hangaten pontevasti\npyyhkeellä itseään. \"Se on, tohtori Hextall, minun ruokani, juomani,\nlämpöni, tupakkani ja mielitiettyni! Ah, minä olen edistynyt, niinpä\nvainkin! Tänne tultuani -- kolme vuotta sitten -- minä olen kehittänyt\ntietojani rikosoikeudessa ihan ihmeellisesti! Herra Smith on ollut\nminulle äärettömän hyvä: minulla on käytettävänäni kaikki nämä kirjat,\nsir, ja arvaamattoman suurena etuoikeutena olen saanut istua herra\nSmithin jalkojen juuressa, ja asuntooni minä olen keräillyt kauniin\npikkukokoelman rikosoikeudellisia kirjoja ja oikeuspäätöksiä -- ja,\ntohtori Hextall, näin puheen tullen, jos minun sopii huomauttaa siitä,\nolisin kiitollinen, jos teillä olisi jokin hyvä oikeuslääketieteellinen\nteos, jonka voisitte luovuttaa? Joko Guyn ja Ferrierin, sir, tahi\nTaylorin? Minä olen kuukausimääriä haeskellut sellaista vanhojen\nkirjojen myymälöistä, mutta --\"\n\n\"Minä katson\", vastasi Hextall huvitettuna. \"Mutta mitä te teette\nkaikella tuolla tiedon paljoudella, Styler?\"\n\nSihteeri, joka antoi viimeistä kiilloitusta suurille ja ulkoneville\nkorvilleen, alkoi hymyillä. Hymy sai alkunsa huulien keskustasta\nja laajeni sitten asteittain, kunnes se verkalleen paljasti suuret\nhaikalan hampaat. Hextallille juolahti vaistomaisesti mieleen\nEläintieteellisen puutarhan altaassa kitaansa avaava alligaattori.\n\n\"Ah, sittenpä nähdään, sir\", vastasi Styler häveliäästi. \"Perästä\nkuuluu! Roomaa ei ole luullakseni päivässä rakennettu, tohtori Hextall.\nMinulta ei puutu kunnianhimoa, sir, ja -- täällä tulee esimies.\"\n\nSäteillen mielihyvästä Hextallille, tuli huoneeseen pieni, lihava,\npyöreäkasvoinen herra, kultasankaiset silmälasit lauhkeakatseisten\nsilmiensä edessä. Hän näytti miltei kunnianarvoiselta huolimatta\nsiitä seikasta, ettei hän ilmeisestikään ollut vielä kolmeakymmentä\nvuotta vanhempi. Hän oli puettu peruukkiin ja viittaan, peruukki\nhieman vinossa ja viitta nostettuna sykkyrään valkoisella kädellä,\nja hän näytti lauhkeatapaisimmalta mieheltä mikä koskaan oli\nvaihtanut sävyisiä sukkeluuksia lainopillisen pilailijan kanssa.\nHänen ulkomuodostaan päättäen ei kukaan olisi arvannut, että herra\nJohn Smithillä oli rikosasioihin nähden sama maku kuin hänen\nsihteerilläänkin.\n\n\"Halloo, Hextall!\" sanoi hän äänellä, joka oli yhtä lauhkea ja sävyisä\nkuin hänen katseensakin. \"Enpä odottanut tapaavani sinua täältä. Mikä\nsinut on tänne tuonut?\"\n\n\"Asia, joka miellyttää sinua\", vastasi Hextall. \"Eräs -- juttu.\"\n\n\"Senpä minä arvasin jo sinut nähdessäni\", huomautti Smith. Hän heitti\nviitan yltään, antoi peruukin Stylerille, istuutui nojatuoliin ja veti\nsavukekotelon esille. \"Jotakin alaasi kuuluvaa?\" hän tiedusti sihteerin\npoistuttua. \"Ja se on tietenkin erittäin tärkeä. Muutoin sinä et\nolisikaan täällä; luultavasti olisit odottanut kunnes olisi tavattu.\nOta savuke ja kerro mitä se on.\"\n\nHän sijoittautui paremmin istuimelle, nojasi päänsä mukavasti tuolin\ntäytettyyn selkänojaan, sulki kultasankaisten silmälasien verhoamat\nsilmänsä ja kuunteli keskeyttämättä Hextallin kertomusta. Kun se\noli päättynyt, heitti hän pois savukkeensa, riisui silmälasinsa ja\nkohottautui istuimellaan. Lauhkeat siniset silmät välähtivät äkkiä\ntarkkaaviksi.\n\n\"Tuohan on syvästi mielenkiintoista, Hextall\", hän sanoi. \"Se herättää\n-- mielenkiintoani. Se on jo paljon myönnetty. Jutun pinnallisten\ntosiasiain takana on paljon muuta.\"\n\n\"Niinkö luulet?\" kysyi Hextall väkinäisesti. Hän oli puolittain\ntoivonut, että Smith olisi jutulle hymähtänyt ja nauranut. \"Sinä siis\narvelet asiaa suuremman huomion arvoiseksi?\"\n\n\"Oh, varmastikin! Pelkäänpä, että sinun on tartuttava siihen niin\nvakavasti kuin tuolle nuorelle neidille vakuutitkin\", vastasi\nSmith levollisesti hymyillen. \"Ja kun minä tunnen sinun hieman\nritarillisuuteen taipuvan luonteesi, niin olenpa varma, että sen tulet\ntekemäänkin. Nyt minä teen pari huomautusta. Kaikkein ensiksi tuon\nnuorten kreikkalaisten kertomuksen suhteen. Kun minä satun olemaan\nmanchesterilainen, niin ei ole ollenkaan ihme, että minä tunnen\nnuo veitikat -- ainoastaan tunnen heidät -- minä kohtasin molemmat\nollessani viimeksi Manchesterissa. Nuori Victor on vanhan suurkauppiaan\nAntonio Demetriadin veljenpoika -- hän on äskettäin saapunut siihen\nliikkeeseen Ateenasta ja on hiukan taipuva hurjasteluun. Toinen\npoikanen on säännöllisempää lajia. Jos George Chimbouloglos sanoo\nolevansa varma, että hän näki tuon Kestevenin yrittävän ampua neiti\nPaquitaa, niin voit olla vakuutettu, että hän näki -- jotakin\nsellaista.\"\n\nHextallin kasvot synkistyivät ja hän huokasi syvään.\n\n\"Silloin -- hän on vaarassa?\" mutisi hän.\n\n\"Minä sanoisin, hän ja hänen molemmat veljensä ovat uhatut --\nKestevenin puolelta\", vastasi Smith yksinkertaisesti. \"Seuraava kysymys\non -- miksi? Se on saatava selville.\"\n\n\"Kerroinhan minä sinulle, mitä kamaripalvelija Fowler sanoi\", huomautti\ntohtori Hextall. \"Kukaan ei tunne Kesteveniä.\"\n\n\"Ei kukaan niistä, jotka Fowler tuntee\", oikaisi Smith. \"Mutta Fowlerin\nmaailma on rajoitettu hänen kaltaisiinsa -- Fowlerin miestoverien\nherroihin. Joku kyllä tuntee Kestevenin. Haluatko saada minut avuksesi?\"\n\n\"Jos sinä suostut!\" huudahti Hextall. \"Minä tiedän, että kunhan sinä\nvain ryhdyt, niin teet sen perusteellisesti. Mutta -- mitä me voimme\ntehdä?\"\n\nSmith hymyili ja sytytti uuden savukkeen.\n\n\"Enpä arvioisi kykyäni paljoksikaan, ellen voisi jotakin saada aikaan\",\nhän vastasi. \"Meidän on saatava selville Kestevenistä -- kuka hän on.\nNo, voitko sinä luottaa tuohon palvelijaan, Fowleriin?\"\n\n\"Luullakseni\", virkkoi Hextall. \"Hän ei varmastikaan pidä Kestevenistä.\"\n\n\"Voisitko saada Fowlerin tulemaan tänä iltana asuntoosi tunnin ajaksi?\"\nkysyi Smith. \"Sinä voit? Hyvä -- järjestä kello yhdeksäksi. Minä\nlähetän Stylerin häntä kohtaamaan. Jätä sinä heidät kahdenkesken. Ja\npyydä sinä Fowleria tuomaan, jos mahdollista, Kestevenin ja Darrellin\nvalokuvat.\"\n\n\"Styler!\" huudahti Hextall. \"Aiotko panna hänet työhön?\"\n\n\"Minä aion panna työhön nerokkaimman vainukoiran minkä tunnen\", vastasi\nSmith. \"Jätä se minun huolekseni! Mentyäsi minä selostan omalla\ntavallani Stylerille kertomasi ja lähetän hänet pakinoimaan Fowlerin\nseurassa tänä iltana. Sen jälkeen ryhtyy Styler omalla tavallaan\nottamaan selvää Kestevenistä. Mutta -- hän kyllä tulee onnistumaan.\"\n\n\"Luuletko niin?\" kysyi Hextall puolittain epäillen.\n\n\"Siitä lyön veikkaa uuden silinterihattuni!\" vastasi Smith. \"Eikä hän\nsiinä kauan viivy.\"\n\n\"Mutta oletahan, ettei hänestä ole mitään selville saatavissa?\"\nhuomautti Hextall.\n\nSmithin kasvot kävivät harkitseviksi.\n\n\"Hyvä ystäväiseni!\" hän sanoi. \"Noh -- noh! Jokaisesta ihmisestä on\njotakin selville saatavissa. Missä on sinun tietosi ihmisluonteesta?\nJätä Styler tuohon hommaan. Se asia on siis päätetty. Nyt me tulemme\nkysymykseen numero kaksi -- se koskee neiti Paquitaa. Hän näyttää\nnykyään olevan huolellisessa hoidossa -- joku hoitajattarista on aina\nhänen seurassaan?\"\n\n\"Aina\", vastasi Hextall.\n\n\"Se on oikein hyvä\", virkkoi Smith. \"Kuinka pian hänet voidaan siirtää\nLynne Courtiin?\"\n\n\"Oh -- kolmen päivän kuluttua.\"\n\n\"Se on myös hyvä. Nyt sinun on noudatettava ohjeitani. Sinun itsesi\non vietävä neiti Paquita sinne -- sinähän suoritat tuon matkan\nautolla vajaassa kahdessa tunnissa -- ja sitten, sinä silmäilet\nsiellä paikkoja. Mutta -- tärkeämpi kuin tuo -- on vakuuttaa hänelle,\nettä hänen on ainakin jonkun aikaa pidettävä nuo kaksi hoitajatarta.\nHeidän on matkustettava hänen seurassaan. Sinun on annettava heille\ntiukka määräys, että jonkun heistä, kunnes toisin määrätään, on häntä\npidettävä silmällä alituisesti -- alituisesti. Ymmärräthän, yöllä\nja päivällä. Huolehdithan siitä? -- voithan täysin luottaa noihin\nhoitajattariin?\"\n\nHextall muisti Paquitan äskeisen sydänyöhairahduksen. Silloin hän ei\nollut paljoakaan välittänyt hoitajattarestaan. Mutta mietittyään hän\npäätteli, että Paquita oli nyt paljon tottelevaisempi, joten hän uskoi\ntämän noudattavan hänen määräyksiään.\n\n\"Hyvä on\", hän vastasi. \"Minä huolehdin siitä. Häntä vartioidaan yöllä\nja päivällä.\"\n\n\"Mainiota -- että niin teet\", sanoi Smith. \"Minä annan sinulle nämä\nohjeet tarkoituksella. Samassa mielessä minä vaadin sinua matkustamaan\npotilaasi seurassa Lynne Courtiin. Minä tahdon, että sinä näet tuon\npienen veljen, josta hän on puhunut.\"\n\n\"Niinkö?\" tiedusti Hextall ihmetellen. \"Minkä tähden?\"\n\n\"Sinä olet nähnyt neiti Paquitan; sinä olet nähnyt vanhemman veljen;\nnyt sinun on nähtävä nuorempikin. Minä haluan, että sinä otat huomioon,\nonko hän terve poikanen; kuka on hänen hoitajansa; kaikki mitä satut\nhänestä ja hänen oloistaan huomaamaan. Älä välinä minkätähden, -- mutta\nanna minulle palattuasi selostus havainnoistasi.\"\n\n\"Minä en tiedä mihin sinä pyrit\", sanoi Hextall, \"mutta minä tottelen\nsinua\".\n\n\"Minä tiedän mihin pyrin. Samalla kun sinä toimitat näitä asioita,\ntulen minä tekemään jotakin muuta -- tutustumaan läpikotaisin\nTress-suvun historiaan ja asianhaaroihin, joiden perusteella nämä\nnuoret saavuttivat nykyisen rikkautensa. Onpa hyvä asia, Hextall, että\ntämänluontoisissa tapauksissa sinun ja minun laiseni suojelusenkelit\nvoivat penkoa asiat selviksi -- ja tässä erikoistapauksessa varsinkin.\nMinä luulen tuon nuoren väen kaipaavan suojelusta. Mutta onko sinulla\naavistustakaan, mihin tuo nuori aasi Darrell on joutunut?\"\n\n\"Ei vähäistäkään! Mutta tietenkin hän on Kestevenin seurassa.\"\n\n\"Oh, tietysti! Mutta mitäs tuosta! Joko he itse tahi tiedot heistä\nkyllä aikoinaan saapuvat. Ja nyt olemme tehneet kaikki mitä\nnykyhetkellä on ollut tehtävissä, joten sinä voit poistua järjestämään\nFowlerin ja Stylerin kohtausta kotiisi kello yhdeksältä tänä iltana.\nKun sitten olet vienyt neiti Paquitan ja hänen hoitajattarensa Lynne\nCourtiin, niin tule takaisin ja anna minulle selostus.\"\n\nHextall otti aina John Smithin sanat vakavalta kannalta, joten hän\nnousi tottelevaisesti ja astahti ovelle. Mutta ennenkuin hän sen avasi,\nrohkeni hän vielä tehdä erään kysymyksen.\n\n\"Onko minun jätettävä Styler ja palvelija yksin?\"\n\n\"Ehdottomasti -- äläkä jälkeenpäinkään tee Stylerille mitään\nkysymyksiä\", vastasi Smith suopeasti hymyillen. \"Stylerin omituiset\nmenettelytavat ovat niinkuin myyrän, eikä hän, kuten muutkaan myyrät,\nhalua tulla nähdyksi penkoessaan maanalaista käytävää. Hän kuitenkin\npoikkeaa myyrästä eräässä tärkeässä suhteessa -- hän ei hävitä työnsä\ntodistuksia. Nyt sinä poistut ja jätät asiat minulle.\"\n\nHextall palasi West Endiin ja tapasi Fowlerin ja järjesti hänen\nkanssaan kohtausta koskevat seikat, erikoisesti painostaen, että oli\npidettävä asia salaisuutena. Kuten hän oli odottanutkin, tapasi hän\npalvelijan valmiina ja halukkaana ryhtymään vaikka mihin juoneen\nKesteveniä vastaan; kävi ilmi, että hänellä oli useampia riita-asioita\nratkaistavana tuon olennon kanssa, joten hän oli hyvinkin iloinen\nsaadessaan aloittaa leikin. Mitä sitten hänen ja Stylerin välisessä\nneuvottelussa tuona iltana ilmeni, sitä ei Hextall tietänyt,\nmutta hän sattui näkemään heidät poislähtiessä eteisessään ja,\npäättäen määrätystä välkkeestä palvelijan silmissä ja teikaroivasta\ntyytyväisyyden ilmeestä sihteerin omituisilla kasvoilla, hän kuvitteli,\nettä heidän salainen keskustelunsa oli tuottanut kumpaisellekin\nnautintoa.\n\n\n\n\nVII\n\nVARHAISET AAMUN SÄHKÖSANOMAT\n\n\nViimeistellessään seuraavana aamuna pukeutumistaan, kuuli Hextall\nvuokra-auton pysähtyvän ovensa eteen, ja katsahdettuaan akkunasta, hän\nnäki John Smithin laskeutuvan siitä erään kookkaan, yksinkertaisesti\npuetun keski-ikäisen naisen seuraamana. Nopeasti hän päätti\npukeutumisensa ja kiirehti vastaan, tavaten vieraansa eteisessään.\n\n\"Pari sanaa kanssasi\", sanoi Smith. \"Tämä on sairaanhoitajatar\nPalliser. Salli hänen istua jossakin odotushuoneessasi muutama\nminuutti, kunnes me puhelemme. Kuulehan nyt\", hän jatkoi heidän\npäästyään kahden vastaanottohuoneeseen. \"Tuo nainen tuolla on täysin\nkoulutettu ja asianmukaisesti laillistettu sairaanhoitajatar. Hän on\nmyös minun arvokkaimpia avustajiani.\"\n\n\"Ja-ha!\" myönsi Hextall, joka jo huomasi mitä Smith tarkoitti. \"Ja sinä\ntahdot --\"\n\n\"Minä tahdon, että sinä viet hänet yhtenä potilaasi hoitajattarena\nLynne Courtiin. Sinähän voit helposti päästä vapaaksi yhdestä\nnykyisestä hoitajattaresta ja ottaa Palliserin hänen tilalleen. Tee\nse herättämättä mitään epäilyksiä tuossa toisessa hoitajattaressa.\nMitä hoitajatar Palliseriin tulee, niin hän kyllä pitää hyvän huolen,\nettei herätä kenessäkään epäilyksiä -- hän on niin älykäs kuin sillä\nkoulutuksella suinkin voi olla. Minä olen käyttänyt hänen palveluksiaan\nennemmin -- usean kerran. Sinun on ainoastaan järjestettävä hänen\nkanssaan -- no -- milloin hänen on saavuttava sairaan luokse.\"\n\n\"Luullakseni sinä haluat hänet toimeen, että hän voisi antaa sinulle\ntietoja?\" virkkoi Hextall.\n\n\"Aivan niin -- varsinkin sen jälkeen, mitä Styler kertoi minulle eilen\nillalla. Hän sai Fowlerilta tietoonsa paljon sellaista, mitä sinä et\nolisi saanut. Mutta älä välitä siitä nyt. Järjestä sinä tämä asia ja\nvie neiti Paquita kahden hoitajattaren kanssa Surreyhin -- milloin se\nvoi tapahtua?\"\n\n\"Ylihuomenna\", vastasi Hextall arvelematta. \"Iltapäivällä.\"\n\nHänellä ei ollut vaikeuksia Smithin toivomusten toteuttamisessa.\n\nPaquita, nopeasti toipuen tapaturman ensimmäisestä iskusta, oli\nilmeisesti hyvinkin mielissään, kun sai jättää lääkärin ja uuden\nystävänsä huoleksi kaikki järjestelytoimet, joita tämä katsoi\ntarpeellisiksi. Niinpä hän jätti huoneuston hilpein mielin. Hän ja\nHextall matkustivat yhdessä autossa, hoitajattaret toisessa. Koko\nmatkan Surreyn maanteillä hän nauroi ja liverteli iloisen vilkkaasti.\nMutta kun he olivat tulleet Sussexin rajalla vuoristoseutuun, kävi hän\nmiettiväksi, jopa melkein synkäksi.\n\n\"Tuolla on Lynne Court!\" huudahti hän äkkiä, viitaten erääseen taloon,\njoka näkyi taivaan rannalla kaukaisella mäellä. \"Tuolla -- ylhäällä\nmetsän keskellä. Minä luulin tulevani sen nähdessäni iloiseksi -- ja\nnyt ei niin käynytkään.\"\n\n\"Miksi?\" kysyi Hextall.\n\n\"Koska minä en tiedä mitä siellä tullessani kohtaan'\" hän vastasi.\n\"He saattavat olla siellä -- Darrell ja Kesteven. Jos he ovat, niin\non siellä heidän seurassaan enemmänkin Kestevenin laisia. Siinä\ntapauksessa --\"\n\n\"En luule teidän tapaavan heitä siellä\", virkkoi Hextall. \"Ja jos he\novat -- no, silloin minun on puhuttava heille melko selvästi.\"\n\nPaquita huokasi.\n\n\"Mikä siunattu asia, että Fowler sattui löytämään teidät!\" sanoi\nhän koruttomasti. \"Ja mikä lohdutus, että on lähellä mies, johon\nvoi turvautua! Onko teidän todellakin palattava Lontooseen -- heti\npaikalla?\"\n\n\"Täytyy!\" vastasi Hextall pakotetulla päättäväisyydellä. \"Mutta minä\nolen aina tavattavissa, tiedättehän.\"\n\nLynne Courtissa ei ollut Darrellia eikä Kesteveniä. Ja itse Lynne\nCourt, vanha, harmaaseinäinen ja puolittain hirsistä rakennettu\naateliskartano, joka sijaitsi kuusipuiden keskellä Sussexin tasangon\nyläpuolelle kohoavan mäki jonon rinteellä, näytti Hextallista\nainoastaan rauhanajatuksia herättävältä.\n\nRakennus itsessään oli vanhanaikainen ja kuvankaunis; sen puutarhat\nja leikkikentät olivat ihanat: eteläiseltä parvekkeelta vilahti\nsilmiin Englannin kanaali; koko paikka oli sellainen, missä saattoi\nelää unelmoiden elämänsä. Nähtävästi Paquita huomasi mitä hänen\nseuralaisensa ajatteli, joten hän, heidän saavuttuaan taloon, kääntyi\nhänen puoleensa ja virkkoi hiljaisella äänellä:\n\n\"Se on ihana ja kaikki olisi hyvin -- ellei olisi -- te tiedätte mitä.\n-- Tässä on minun pieni veljeni, Ronnie.\"\n\nKuuliaisena John Smithille antamalleen lupaukselle, katsoi Hextall\nmielenkiintoisesti poikaan, joka saapui juosten tervehtimään\nsisartaan. Hän oli sievä, terveennäköinen seitsemän vanha, valpas\nja vilkasluontoinen poikanen. Hextall kuvitteli, että espanjalaisen\nrodun merkit ilmenivät hänessä selvempinä kuin sisaressa ja veljessä.\nSilminnähtävästi hänessä ei ollut mitään vikaa ruumiillisesti tahi\nhenkisesti, joten Hextall kohdisti huomionsa poikaa seuranneeseen\nnuoreen naiseen, solakkaan, sievännäköiseen, päättävän vakavaan\nja kunnolliseen, jonka Paquita hänelle esitti neiti Brockiksi,\nkotiopettajattareksi. Näiden kahden taakse, oven lähettyville,\noli kerääntynyt muutamia ylimpiä palvelijoita, kuten arvokas\ntaloudenhoitajatar, vakavakasvoinen isännöitsijä, lakeija tahi\npari, kaikki ilmeisesti iloissaan nuoren emäntänsä näkemisestä.\nMuutamassa minuutissa sai Hextall vaikutuksen suuresta mukavuudesta\nja yltäkylläisyydestä -- suuri talo, joukottain palvelijoita, kaikki\nnykyajan mukavuudet mitä vain sydän saattoi vaatia, hyvin rasvattu\nperhekoneisto, josta, ulkonaisesti, ei puuttunut mitään. Ja tämän nuori\nisäntä oli poissa, reuhaamassa ja mässäämässä -- missä?\n\nPaquita, pontevana huolimatta äskeisestä tapaturmasta, tahtoi itse\nsaattaa hoitajattaret heille kuuluviin huoneisiin. Hextall jäi hetkeksi\nyksinään kirjastoon, joka sijaitsi rakennuksen eteläisessä sivussa. Hän\noli miettimässä miten tämä kaikki tulisi päättymään, kun Paquita palasi\nhänen luokseen koko lailla huolissaan. Hän sulki oven perässään ja vei\nHextallin erääseen akkunasyvennykseen.\n\n\"Ronnie kertoi minulle jotakin kummallista\", hän sanoi. \"Hän kertoi\ntoissailtana nähneensä Kestevenin!\"\n\n\"Kestevenin! Missä?\" huudahti Hextall.\n\nPaquita katsahti oveen ja alensi äänensä kuiskaukseksi.\n\n\"Minä kerron mitä hän sanoi minulle\", virkkoi Paquita. \"Hän on näppärä\npoika ja hänellä on ikäisekseen kyllin älyä säilyttämään asiat omana\ntietonaan. Hän sanoo, että toissailtana -- joku ilta sitten -- hän ei\nvuoteeseen käytyään voinut nukkua, joten hän nousi ylös ihailemaan\nakkunasta kuutamoa. Ja parvekkeella, lähellä marjakuusta, hän näki\nKestevenin -- neiti Brockin seurassa.\"\n\n\"Kotiopettajattaren!\"\n\n\"Niin. Hän johtui kertomaan tämän minulle kuullessaan minun kysyvän\ntaloudenhoitajattarelta tokko herra Tress tahi herra Kesteven ovat\ntahi ovat olleet täällä senjälkeen kun minä poistuin. Kun hän vastasi\nkielteisesti, niin Ronnie veti minut syrjään ja kertoi tuon. Ja nyt\nse tuottaa minulle huolta, koska juuri Kesteven hankki neiti Brockin\nmeille. Minä tarvitsin kotiopettajatarta Ronnielle, ja hän toi neiti\nBrockin.\"\n\n\"Ettekö arvele pojan erehtyneen?\" kysyi Hextall äänettömyyden jälkeen.\n\n\"En! Minä olen varma, ettei hän ole erehtynyt. Ronnie on hyvin\ntarkkanäköinen. Mitä minun on tehtävä? Onko minun kysyttävä neiti\nBrockilta, mitä Kesteven täällä teki?\"\n\nHextall pohti nopeasti asiaa.\n\n\"Ei!\" hän vastasi. \"Älkää! Odottakaa. Katsokaahan!\" hän jatkoi\nvakuuttavasti. \"Minä tahdon, että te tunnette itsenne täysin\nlevolliseksi niin kauvan kuin nuo kaksi hoitajatarta ovat luonanne.\nOlkaa hyvä ja totelkaa heitä -- minun mielikseni. Jos milloin hyvänsä\ntarvitsette minua, niin on teidän ainoastaan sähkötettävä, jolloin minä\nilmestyn tänne niin pian kuin auto vain kuljettaa. Kaikissa tapauksissa\nminä tulen tänne teitä katsomaan ylihuomenna -- lääkärinä, tiedättehän.\"\n\n\"Minä en pelkää omasta puolestani\", vastasi Paquita. \"Minä ihmettelen,\nmissä minun onneton veljeni on. Tietenkin minä tiedän, mitä tapahtuu.\nHän ilmestyy takaisin päivän tahi parin kuluttua katuvana ja\nonnettomana, koska jätti minut Lontoossa, ja hän tulee lupaamaan\nparannusta, ja sitten Kesteven tulee uudelleen näyttämölle, jolloin --\nmutta mitäpä hyödyttää puhua? Tulkaa ottamaan hieman teetä.\"\n\nHextall viipyi Lynne Courtissa illansuuhun, ja sitten keskusteltuaan\nluottamuksellisesti kahden hoitajattaren kanssa ja luvattuaan\nPaquitalle palata seuraavana päivänä, hän ohjasi autonsa Lontoota\nkohden. Tuntia myöhemmin, hiljaa ajaessaan Epsomin esikaupunkikatua\npitkin ja silmäillessään äsken ostamaansa iltalehteä, kuuli hän\nitseään huudettavan nimeltä ja, silmätessään ylös, näki Fowlerin, joka\najoi autossaan vastakkaiseen suuntaan. Palvelija selitti merkeillä\nhaluavansa puhua ja seisauttaen autonsa astui ulos, jolloin Hextall\nkiiruhti liittymään häneen. He kävelivät tien sivuun.\n\n\"Minä olen matkalla Lynne Courtiin, sir\", sanoi Fowler. \"Minä sain\ntämän sähkösanoman pari tuntia sitten.\"\n\nHän veti esille sähkösanoman ja antoi sen Hextallille, joka heti\nhuomasi, että se oli lähetetty Folkestonesta. Se oli osoitettu\nFowlerille Queen-Anne-kadun asuntoon ja sisälsi:\n\n    \"Ottakaa heti Rolls-Royce vajasta, ajakaa Lynne Courtiin ja\n    odottakaa siellä kunnes tulen.\n\n                                           DARRELL TRESS.\"\n\n\"Näettekö mistä se on lähetetty, sir?\" sanoi Fowler osoittaen\npostimerkkiin. \"Minä oletan heidän olleen merimatkalla Boulognessa,\nkoettaen sikäläistä kasinoa. He tulevat Lynne Courtiin jolloinkin tänä\niltana.\"\n\nHextall tuijotti sähkösanomaan näkemättä sen sanoja. Hänen ajatuksensa\nolivat toisaalla. Hän harkitsi tokko hänen olisi kerrottava Fowlerille,\nmitä Ronnie Tress oli ilmoittanut sisarelleen. Hän toivoi, että Smith\ntahi edes Styler olisi ollut saapuvilla.\n\n\"Kuulkaahan nyt, Fowler\", sanoi hän äkkiä. \"Teihin on luotettu\nmelkoisesti ja teihin tullaan luottamaan enemmän. Minä en tiedä, mitä\nherra Smithin sihteeri järjesteli teidän kanssanne eilen illalla --\"\n\n\"Ankarasti meidän välinen asia -- toistaiseksi, sir\", sanoi Fowler.\n\n\"Aivan niin. Aikomukseni oli jatkaa -- mutta minä uskon teidän olevan\ntietoisen, että tämä on tahi tulee olemaan vakava tehtävä, joten\njokaisen tähän kuuluvan on pidettävä silmänsä auki -- nuoren väen\nhyväksi, jota te palvelette. Ymmärrättehän?\"\n\n\"Oivallisesti, sir -- ei kukaan paremmin. Minä teen parhaani, tohtori\nHextall. Luottakaa minuun.\"\n\n\"Hyvä! Lynne Courtissa minä äsken kuulin jotakin, joka tekee\nlevottomaksi\", jatkoi Hextall. \"Mahdollisesti se ei merkitse mitään\n-- mutta saattaa myös merkitä paljonkin. Minä uskon sen teille.\" Hän\nkertoi palvelijalle, mitä poika oli nähnyt. Ja kuullessaan mainittavan\nneiti Brockin nimen, Fowler väläytti silmiään ja hymyili ymmärtävästi.\n\n\"Ah, aivan niin, sir!\" hän huudahti. \"Minua ei tuo tieto hämmästytä.\nOlen nähnyt ennenkin Kestevenin ja tuon kotiopettajattaren\nkeskustelevan kaikessa rauhassa. Tuollaisessa suuressa talossa, sir,\njossa on viljalti soppia ja nurkkia ja jossa kuljeskellaan kaikkina\naikoina -- asioilla ja muuten -- joutuu tutustumaan kummallisiin\nasioihin. Oh, niin -- minä en ole hämmästynyt! Mutta se osoittaa, että\nKesteven on käynyt siellä salaisesti senjälkeen kun hän ja isäntä\njättivät Queen-Anne-kadun.\"\n\n\"Nähtävästi\", myönsi Hextall. Hän ei voinut keksiä mitään asiallista\nsanottavaa, mutta joku vaisto sai hänet pidättämään Fowleria. \"No\",\njatkoi hän lyhyen äänettömyyden kuluttua, \"en voi muistaa mitään\nsanottavaa, Fowler. Pitäkää silmät auki -- tutkikaa kaikkea mitä voitte\n-- ja sähköttäkää heti kun minua tarvitaan. Minä katson, mitä sillä\naikaa voimme tehdä.\"\n\n\"Hyvä on, sir; luottakaa minuun\", vastasi Fowler. \"Jos ilmenee jotakin\nepäilyttävää, niin kyllä lähetän tiedon heti.\"\n\nHextall tervehti, palasi vaunulleen ja jatkoi matkaansa. Ennenkuin\nhän pääsi Lontooseen, halusi hän useamman kerran käskeä ohjaajaa\nkääntämään takaisin Lynne Courtiin. Hän olisi voinut helposti\nselittää takaisintulonsa, ja silloin hän olisi ollut paikalla Darrell\nTressin ja tämän seuralaisen palatessa illalla, kuten he varmasti\ntekisivät. Mutta hän pelkäsi herättävänsä liikaa hälinää ja Kestevenin\nepäluuloja; sitäpaitsi, olihan Paquitalla kykenevät henkivartijat.\nHän siis lopultakin päätyi kotiinsa aprikoiden, mikä tulisi olemaan\nseuraava kehitysaste tässä omituisessa salaisuudessa, johon hänet oli\nvedetty niin äkkiä ja ihmeellisellä tavalla. Hän olisi mielellään\nvaihtanut ajatuksia John Smithin kanssa, ja pari kertaa soittikin tälle\npuhelimella -- kerran Smithin huoneustoon Adelphi-rakennusryhmässä ja\nkerran hänen kerhoonsa. Mutta Smith ei ollut kotona eikä kerhossakaan,\neikä hän saanut mitään tietoja.\n\nSinä yönä erään potilaan tilan paheneminen sai Hextallin valvomaan\nkello kolmeen asti; tästä johtuen hän seuraavana aamuna heräsi\ntavallista myöhemmin. Hän heräsi makuuhuoneensa oven ulkopuolelta\nkuuluviin ääniin; hetkistä myöhemmin, kovan koputuksen jälkeen, ovi\naukeni ja sisään astui John Smith. Ja kädessään kantoi Smith kahta\nsähkösanomaa.\n\n\"Sinun palvelijattaresi otti tämän vastaan minun saapuessani ovellesi\",\nsanoi hän lyhyellä tavallaan, samalla ojentaen vaaleankeltaisen\nkirjekuoren Hextallille. \"Niinpä minä toin sen sinulle. Luehan --\nminulla on verrattain hyvä aavistus sen sisällöstä.\"\n\nPuolinukuksissa repäisi Hextall kuoren auki ja luki. Sähkösanoma oli\nlähetetty kylän toimistosta kello kahdeksan. Ja se sisälsi:\n\n    \"Kesteven löydettiin varhain tänä aamuna täältä kuoliaaksi\n    ammuttuna. FOWLER.\"\n\nMutisten hämmästyksestä lykkäsi Hextall sähkösanoman Smithille. Mutta\nSmith silmäsi siihen miltei välinpitämättömästi.\n\n\"Fowlerilta -- tietenkin\", hän sanoi. \"Aivan niin! Ammuttu kuoliaaksi?\nAivan niin -- mutta kuinka? Mutta katso nyt minun sähkösanomaani,\nHextall. Tämä on hoitajatar Palliserilta. Hän, kuten huomaat, on\ntäsmällisempi tiedonannoissaan. Katso!\"\n\nSmith ojensi toisen sähkösanoman, ja Hextall, joka nyt oli\ntäydellisesti valveilla, luki sen sisällön yhdellä silmäyksellä.\n\n\"Kesteven murhattiin viime yön kuluessa Lynne Courtin kuusistossa.\"\n\n\n\n\nVIII\n\nSELVÄ MURHA\n\n\nHextall viskasi sähkösanomat takaisin Smithille ja hyppäsi vuoteeltaan.\nNyt hän oli jo täydellisesti valveilla ja hänen aivonsa ponnistautuivat\nkiivaasti pohtimaan näiden merkillisten uutisten esille asettamaa\npulmaa. Syntyvien ajatusten ja tunteiden joukosta pakottautui yksi\njärkähtämätön vakaumus esille.\n\n\"Minun on mentävä heti Lynne Courtiin!\" sanoi hän ryhtyessään\npukeutumaan. \"Se on varma!\"\n\n\"Entä sinun päivätyösi?\" huomautti Smith. \"Sekin on otettava huomioon.\"\n\n\"Minä tiedän. Onneksi minä voin ilman vaikeutta saada apua eräältä\nlääkäriltä tässä vieressä. Taivaan nimessä, Smith! mikä tavaton\nyllätys! Luultavasti sinun Palliserisi tietää, mitä hän kirjoittaa?\"\n\n\"Jos hoitajatar Palliser sanoo, että Kesteven on murhattu, on hän\nmurhattu\", vastasi Smith. \"Hän tarkoitti painostaa sitä asiaa minulle,\nettei tarvitsisi epäillä kuolemaa itsemurhasta tahi tapaturmasta\njohtuneeksi. Hän on viisas nainen ja hän pääsee asioista selville\nparissa minuutissa. Seuraavana tehtävänä on Kestevenin murhaajan\nselville saaminen. Kuulehan -- minä lähden mukaasi.\"\n\n\"Hyvä -- hyvä!\" huudahti Hextall kiirehtien pukeutumistaan. \"Sehän on\nsuuri huojennus.\"\n\n\"Niin on myöskin Styler -- joka on ulkona autossa. Ja kun meistä\nkumpikaan ei ole saanut aamiaista, niin minä pistäydyn ilmoittamassa\npalvelijallesi, että me aterioimme yhdessä kiireesti. Meidän on\npäästävä Lynne Courtiin mahdollisimman pian.\"\n\nJäätyään yksin tulvahti Hextallin mieleen muisto, joka nostatti kauhun\nväreet hänen ruumiissaan. Hän muisti Paquitan sanat, jotka hän oli\nlausunut kaikella vakavuudella, istuessaan nojatuolissa ja purkaessaan\nhuoliaan hänelle.\n\n_\"Minä olen monasti joutunut kiusaukseen ampua hänet! -- Minä olisin\nkerran sen voinut tehdä, eikä kukaan olisi sitä koskaan tietänyt!\"_\n\nOliko eilis-iltana mahdollisesti tapahtunut jotakin sellaista, joka\nolisi saattanut tytön epätoivoon; oliko hän epätoivoissaan ehkä\ntappanut miehen, joka oli aiheuttanut niin paljon harmia? Niin saattoi\nolla -- ja kuitenkin sitä oletusta vastusti tosiasia, että Hextall\noli hänet jättänyt tarkan valvonnan ja huolenpidon alaiseksi; näytti\nsiis mahdottomalta, että hän voisi tehdä mitään noiden kahden naisen\ntietämättä, jotka hän oli jättänyt tytöstä huolehtimaan. Hän muisteli\nuudestaan Fowlerin sähkösanoman sisältöä. \"Löydetty ammuttuna täältä\",\nilmoitti Fowler. \"Murhattu Lynne Courtin kuusistossa\", sanoi hoitajatar\nPalliser täsmällisemmin. Se siis oli ulkona, poissa talosta. Sen\njälkeen Hextall tunsi itsensä iloisemmaksi -- hän ei voinut pitää\ntodenmukaisena, että Paquita olisi voinut karata hoitajattariltaan ulos\nyöllä. Kuitenkin painosti häntä Lynne Courtiin mennessä raskas huoli,\nja hän oli pakotettu itselleen tunnustamaan mielenkiintonsa Paquitaan\njohtuvan siitä epäilemättömästä tosiasiasta, että hän oli korviaan\nmyöten häneen rakastunut.\n\nKukaan kolmesta ei matkalla paljoakaan puhunut ennenkuin he saivat\nnäkyviinsä korkealla kuusimetsäisellä mäenrinteellä seisovan Lynne\nCourtin. Kun he kääntyivät kylään mäen juurella, nykäisi Smith\nautonkuljettajaa.\n\n\"Katsohan\", sanoi hän Hextallille. \"Styler ja minä emme ainakaan\nhalua tulla sinun mukanasi taloon. Minä tunnen tämän paikkakunnan --\ntäällä on maantien varrella hyvä majatalo -- me poistumme sen luona ja\nodotamme tapahtumain kehitystä. Ajakaa _Lynnen Vaakunaan_\", jatkoi hän\nkääntyen ohjaajaan. \"Me pysähdymme sinne.\"\n\nMajatalon edustalla he näkivät Fowlerin puhumassa virkapukuiselle\npoliisikomisariukselle. Nähtyään Hextallin astui hän nopeasti esille ja\navasi vaunun oven.\n\n\"Iloitsen, että tulitte, sir\", sanoi hän. \"Minä juuri nyt lähetin\nteille toisen sähkösanoman -- neiti Tressiltä. Hän pyysi teitä tulemaan\ntänne.\"\n\n\"Voiko neiti Tress hyvin?\" kysyi Hextall.\n\n\"Kyllä, sir -- tietenkin poissa suunniltaan. Kaikki ovat suunniltaan.\nMinä myös samalla lähetin sähkösanoman herra Tressiltä hänen\nlainopilliselle neuvonantajilleen. Siinä pyydetään jotakuta heistä heti\nsaapumaan tänne ja tuomaan etsivä mukanaan. Mutta, niinkuin minä jo\nsanoin tälle komisariukselle, minä luulen, että tarvitaan koko lauma\netsiviä tämän jutun selvittämiseen!\"\n\n\"Hextall\", sanoi Smith, \"meidän lienee paras mennä majataloon ja\nkuulla mitä Fowlerilla on kerrottavaa. Mahdollisesti komisarius tulee\nmukanamme? No nyt\", jatkoi hän hetkistä myöhemmin, kun oli sijoituttu\nyksityishuoneeseen, \"ehkä te, Fowler, kerrotte meille tapahtuman\ntärkeimmät tosiasiat. Oletan teidän ne tuntevan?\"\n\nFowler, joka oli vaihtanut muutaman sanan Stylerin kanssa kahden\nkesken, loi Smithiin kunnioittavan katseen.\n\n\"Niin, minä tiedän mitä tapahtui, sir\", rastasi hän. \"Minä tunnen ne\nulkonaiset seikat, joita te ehkä nimitätte tosiasioiksi, sir. Mutta\nniiden ohella on paljon muuta, sir!\"\n\n\"Kertokaa meille selvät tosiasiat, olkaa hyvä\", sanoi Smith.\n\n\"Hyvä on, sir, se kävi näin\", vastasi Fowler. \"Minä saavuin Lynne\nCourtiin kello seitsemän tienoissa eilen illalla, odottamaan herra\nTressin kotiin palaamista. Hän saapui kello kymmenen. Herra Kesteven\noli hänen seurassaan. He olivat ajaneet autolla Brightonista;\nohjaajalta minä sain kuulla, että he olivat aterioineet siellä hotelli\nMetropolissa. Ja he toivat herra Tickellin mukanaan.\"\n\n\"Kuka\", kysyi Smith, \"on herra Tickell?\"\n\n\"Herra Maurice Tickell, sir. Minä en voi määritellä -- tarkemmin.\nHän on herra, joka on vieraillut herra Tressin huoneustossa\nQueen-Anne-kadulla, mutta täällä hänen en luule koskaan olleen.\"\nKomisarius liitti sanasen. \"Hän ei ole ollut\", virkkoi hän. \"Sen\ntosiasian minä sain tietää isännöitsijältä. Tämä oli ensimmäinen kerta,\nkun herra Tickell vieraili Lynne Courtissa.\"\n\nSmith viittasi Fowleria jatkamaan.\n\n\"Niin, sir\", jatkoi Fowler pudistaen päätään, \"herra Tress oli\nnähtävästi aterioinut melko ylellisesti -- ymmärrättehän? Minä\nsaatoin hänet heti vuoteeseen. Hän oli aina tuossa tilanteessa\nhelposti hoidettavissa, sir -- hän ei milloinkaan: riitele tahi melua\n-- ja kun huomasin hänen nukahtaneen, ilmoitin minä neiti Tressin\nhoitajattarille, että hän oli saapunut -- arvelin parhaimmaksi antaa\nneiti Tressille siitä tiedon.\"\n\n\"Ilmoittivatko he hänelle?\" kysyi Hextall.\n\n\"Kyllä, sir; hoitajatar Palliser ilmoitti hänelle. Ja myöskin,\nettä herra Kesteven ja Tickell olivat talossa; minä arvelin, että\noli parasta antaa hänen tietää kaikki. Minä odotin hänen huoneensa\nulkopuolella hoitajatar Palliserin ilmoittaessa hänelle. Hoitajatar\nPalliser sanoi neidin rauhoittuneen kuultuaan herra Tressin nukkuvan.\nSitten minä poistuin. Herra Mountain -- se on isännöitsijä -- kertoi\nminulle noiden toisten menneen biljardihuoneeseen, johon heille oli\nviety voileipiä ja viskiä ja soodavettä. Minä katsahdin sisälle --\nomaksi huvikseni. He pelasivat pyramidia.\"\n\n\"Kumpikin selvinä?\" kysyi Smith.\n\nFowler katsoi Hextalliin merkitsevästi hymyillen.\n\n\"Minä en ole nähnyt heitä koskaan muunlaisina, sir\", vastasi hän.\n\"Herra Kesteven oli liian viisas edes vieteltäväksi juoppouteen,\nenkä minä ole nähnyt herra Tickellinkään juovan juuri paljoa. Ei;\nhe vain huvittivat itseään ja söivät välillä voileipiä. Ja he\nolivat edelleen siellä biljardihuoneessa, mutta ei enää pelaten,\nvaan istuen ja tupakoiden, kun herra Mountain liikkui tavallisella\niltatarkastuksellaan. Herra Kesteven sanoi hänelle, ettei hänen\ntarvitsisi odottaa, sillä hän kyllä sammuttaisi valot. Sellaista oli\ntapahtunut usein ennenkin -- hänellä oli tapana istua myöhään ylhäällä\n-- niin Kestevenillä oli, täällä ja kaupungissa. Niinpä Mountain meni\nvuoteeseen. Ja kun hän oli noussut ylös aamulla -- kello kuusi --\ntapasi hän biljardihuoneen valot yhä palamassa, ja yksi nurmikolle päin\naukeavista oviakkunoista oli auki --\"\n\n\"Kokonaan auki -- vai vähän raollaan?\" kysyi Smith.\n\n\"Se oli vähän raollaan, sir. Minä näin sen itse muutamia minuutteja\nmyöhemmin, sillä Mountain huomautti minulle siitä. Minä olin noussut\ntavallista aikaisemmin ja käynyt katsomassa herra Tressiä, joka\nnukkui sikeästi, jonka jälkeen menin alas saamaan kupin aamuteetä,\nkun Mountain kutsui minut biljardihuoneeseen ja näytti minulle\nikkunaa. Hän on hieman levoton sellaisissa asioissa. Seisoessamme\ntuon akkunan ääressä viittasi yksi puutarhureista kentän toiselta\npuolelta kuusiston laidalta meille. Me saatoimme eroittaa, että hän oli\njostakin kuohuksissaan, ja heti kun hän oli viitannut meille läksi hän\njuoksemaan luoksemme, ja me menimme häntä vastaan. Hän asuu eräässä\nmajassa puiston laidassa aivan tämän kylän ulkopuolella ja saapuu joka\naamu työhönsä kuusikkoon. Me saatoimme nähdä, että jokin asia sai hänet\nhätäilemään, ja hän purkikin sen esille meitä lähestyessään. 'Tuolla\nedempänä kuusikossa makaa eräs herra kuolleena!' sanoi hän. 'Se on\nherra Kesteven. Ja hänen kasvoillaan on verta!' Silloin Mountain ja\nminä kiirehdimme miehen seurassa, ja hän vei meidät suoraan paikalle\n-- pienelle aukeamalle, missä oli yksinkertainen istuin. Kesteven\nmakasi sen vieressä, ja hän oli varmasti kuollut, kylmä ja kankea.\nMe huomasimme heti kuinka hänet oli murhattu -- ammuttu ohimon läpi.\nSilloin me ryhdyimme asianmukaisiin toimiin.\"\n\n\"Minkä luontoisiin?\" kysyi Smith. \"Mountain lähetti puutarhurin\nnoutamaan kylästä poliisia ja lääkäriä, ja hän jäi ruumiin luokse siksi\najaksi kun minä menin taloon kertomaan asiasta herra Tressille ja herra\nTickellille\", vastasi Fowler. \"Kun minä oletin herra Tressin tuohon\naikaan aamulla olevan hieman uneliaan, menin ensiksi herra Tickellin\nhuoneeseen. Mutta hän ei ollut siellä!\"\n\nPoliisikomisarius, joka oli seurannut Fowlerin kertomusta hyväksyvän\nnäköisenä, rykäisi, puisteli päätään ja hymyili. Oli ilmeistä, että\nhän oli vetänyt omat johtopäätöksensä juuri tuosta palvelijan äsken\nmainitsemasta tosiasiasta.\n\n\"Hän ei ollut siellä\", kertoi Fowler, \"ja, hänen vuoteessaan ei\noltu maattu. Mutta minä huomasin yhden asian -- en voinut olla sitä\nhuomaamatta. Hän oli peseytynyt ja ajellut partansa ennenkuin hän oli\nlähtenyt!\"\n\n\"Peseytynyt -- ajellut partansa!\" huudahti Smith. \"Mitä -- yölläkö?\"\n\n\"Yöllä tahi varhain aamulla, sir, milloin se lienee tapahtunutkin\",\nvastasi Fowler. \"Hän oli tullessaan tuonut vain pienen matkalaukun, ja\nse virui siellä hänen huoneessaan avattuna. Hänen parranajovehkeensä\nolivat pukeutumispöydällä, eikä hän edes ollut vaivaantunut pyyhkimään\npartaveistään. Tuon kaiken minä huomasin yhdellä silmäyksellä, kuten te\nmahdollisesti määrittelisitte, sir, ja minä suljin ja lukitsin oven ja\n--\"\n\n\"Toivottavasti ei kukaan ole käynyt siellä sen jälkeen?\" sanoi Smith.\n\nPoliisikomisarius näytti avainta. \"Sitä ei ole tehty, sir\", huomautti\nhän juhlallisesti. \"Minä olen huolehtinut siitä. Se on siinä kunnossa,\nmihin Fowler sen jätti.\"\n\n\"Jatkakaa, Fowler\", määräsi Smith, \"Mitä te sitte teitte?\"\n\n\"Minä herätin lakeijat, sir, ja menimme takaisin kuusistoon; olin\nnimittäin päättänyt, etten herättäisi herra Tressiä toistaiseksi.\nMennessäni ohitse tuli hoitajatar Palliser neiti Tressin huoneesta,\njolloin minä kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut. Hän tuli kuusistoon\nseurassamme. Tietenkin me katselimme ympärillemme, mutta me emme\nkoskeneet mihinkään, kunnes lääkäri ja poliisi saapui. Kun he hetkistä\nmyöhemmin tulivat, ottivat he asian johdon huolekseen. Ja minä rohkenen\nsanoa\", lopetti Fowler katsahtaen seuralaisiinsa, \"komisarius osaa\nteille kertoa lopun paremmin kuin minä\".\n\nKuulijat kääntyivät äänettöminä komisariukseen, jolloin tämän olento\nmuuttui tärkeännäköiseksi.\n\n\"Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kerron teille, herrat, mikä\njo on yhteistä omaisuutta\", huomautti hän. \"Mutta tietysti minä en\nvoi, asian tällä asteella ollen sanoa, mitkä minun omat vaikutelmani\nja johtopäätökseni ovat, vaikkakin minä saatan niihin viitata. Me\nlöysimme ruumiin siitä paikasta ja siinä asennossa, kuin herra Fowler\ntässä jo ilmoitti, ja lääkäri sanoi olettavansa, että mies oli ollut\nkuolleena jo muutaman tunnin. Aluksi me epäilimme sitä itsemurhaksi,\nmutta pian huomasimme, ettei niin voinut olla, koska lähettyviltä ei\nlöytynyt asetta. Ihminen ei voi ampua itseään ja vapautua revolverista.\nSitäpaitsi tämä mies oli saanut surmansa silmänräpäyksessä. Me toimimme\nruumiin sieltä pois, käskin aidata köydellä aukeaman ja jätimme miehen\nvartijaksi. Sitten me lääkärin kanssa tarkastimme ruumiin. Hän voi\nteille ilmoittaa, mitä hän löysi; minä kerron teille, mitä minä löysin.\nMinä en löytänyt mitään. Ei jälkeäkään mistään -- paitsi nenäliinaa ja\nkynsisaksia.\"\n\n\"No?\" huomautti Smith tyynesti. \"Entä sitten?\"\n\nKomisarius näytti pahastuneelta, kun hänen draamallinen ilmoituksensa\nei tehnyt mitään vaikutusta.\n\n\"Siellä ei oikeastaan ollut mitään, mikäli asia koskee ruumista\",\nvastasi hän hieman nyreissään. \"Sitten saapui eräs lakeijoista\nilmoittamaan minulle, että yksi herra Tressille kuuluvista\npolkupyöristä oli kadonnut yöllä. Ja tietenkin minä silloin näin, miten\nasiat olivat. Luonnollisesti! Ja siitä seurasi, että me toimitimme\nherra Tickellin perään hälytyksen. Ennen iltaa luulemme saavamme hänet\nkäsiimme.\"\n\n\"Ah!\" huudahti Smith nousten tuoliltaan. \"Te arvelette, että Tickell on\nmurhaaja?\"\n\n\"Niin minä teen!\" vastasi komisarius äreästi. \"Hänet me toimitamme\nsilmukkaan!\"\n\nSmith nyökäytti päätään levollisesti. Sitten hän viittasi Hextallia ja\nStyleriä seuraamaan itseään ulos.\n\n\n\n\nIX\n\nSAIPPUAKUPPI\n\n\nLakimies meni edellä kylän raitille ja kääntyi Lynne Courtin portille\npäin. Hän oli ilmeisesti syvissä aatoksissa, eikä kumpikaan hänen\nkumppaneistaan häirinnyt häntä, mutta äkkiä hän pyörähti heidän\npuoleensa.\n\n\"Hextall!\" lausui hän. \"Kaikkein ensiksi meidän on päästävä varmalle\npohjalle. Nyt täytyy nuoren Tressin jo varmasti olla selvinnyt\nhumalastaan. Lähdetään taloon Sinun on mentävä hänen puheilleen ja\nkerrottava hänelle, että sait tiedon tapahtumasta, ja kun lisäksi olit\nhuolissasi hänen sisarensa terveydentilasta, kiiruhdit tänne ja toit\nmukanasi erään ystäväsi, josta saattaa olla hyötyä. Sillä välin te,\nStyler -- mutta tulkaahan tänne, annan teille ohjeet.\"\n\nHän vei sihteerinsä syrjään ja piti hänen kanssaan lyhyen neuvottelun,\njonka jälkeen Styler kääntyi palaamaan majataloon. Smith tuli takaisin\nHextallin luokse, ja yhdessä he ripeästi astelivat kuusikon lävitse\nLynne Courtille.\n\nDarrell Tress ehätti heitä vastaan pengermälle. Smith silmäili häntä\narvostelevasti ja jupisi nopeasti seuralaiselleen:\n\n\"Tämän miekkosen kasvoista on helppo lukea. Heikko -- hyvänluontoinen\n-- hyvin helposti johdettavissa -- luonnollisesti perin riippuvainen\nmuista ihmisistä. Hän on kovin hyvillään tulostamme -- arvaa meidän\nottavan vastuunalaisuuden hänen hartioiltaan. Tunnen tämänkaltaiset\nnuorukaiset, ja se, että joku ampui tänä aamuna kuulan Kestevenin\nkalloon, oli -- tekisi mieleni väittää -- hänen tähänastisen\nelämänuransa oivallisin tapaus. Hextall, meidän on koetettava kääntää\ntämä mies uudelle ladulle ja tehdä hänestä yhteiskunnan kunnollinen\njäsen.\"\n\nNäkyi varsin selvästi, että Darrell oli hyvillään ja että hänen\nmielensä keventyi, kun hän näki Hextallin. Hän pudisti vieraan kättä\ntarpeellista lämpimämmin ja lausui hänet tervetulleeksi samalla tavoin\nkuin haaksirikkoutunut tervehtii pelastajaansa.\n\n\"Oi, olenpa totisesti kovin kiitollinen siitä, että tulitte, tohtori!\"\npuhkesi hän muitta mutkitta puhumaan ilmeisesti aavistamattakaan, mikä\nHextallin oli sinne tuonut. \"On niin lohdullista, kun täällä on joku\n-- lähetin noutamaan asianajajaani ja pyysin häntä tuomaan muassaan\netsivän, mutta he eivät voi ehtiä tänne ihan heti. Täkäläiset poliisit\novat tietystikin käyneet käsiksi asiaan, mutta --\"\n\n\"Tässä on ystäväni herra John Smith Middle Templestä\", esitteli\nHextall, vetäen Smithiä eteenpäin. \"Herra Smithin mieltä kiinnittävät\ntällaiset jutut, ja hänestä saattaa teille olla hyötyä.\"\n\nDarrell pudisti Smithin kättä yhtä ylenpalttisen sydämellisesti.\n\n\"Olette tavattoman ystävällinen\", ylisteli hän. \"Olen teille äärettömän\nkiitollinen. Me talonväki olemme luonnollisesti kaikki ihan sekaisin,\nmutta poliisit ovat jo sentään lähettäneet eri puolille ympäristöön\nkuulutuksia siitä Tickell-heittiöstä, joten --\"\n\n\"Luuletteko Kestevenin ampujaksi Tickelliä?\" pisti Smith väliin.\n\n\"Johan toki! Varmasti luulen!\" vastasi Darrell. \"Kukapa muu sitten?\nNähkääs, en tiedä Tickellistä tuskin mitään -- olen tavannut hänet\nvain kilpa-ajoissa ja muissa sentapaisissa tilaisuuksissa --\nKesteven esitteli hänet minulle -- ja joitakuita kertoja hän on\nollut asunnossani pelaamassa korttia. Olenpa taitanut olla suunnaton\naasi, ymmärrättehän, tällaisissa asioissa mutta nyt sain järkyttävän\nläksytyksen, jumaliste! ja nyt teen käännöksen, totisesti teen, lempo\nsoikoon! ja parannan tapani ja muuta semmoista, ymmärrättehän. Ja\nkuulkaahan, en ole vielä kertonut sitä poliisille, mutta tiedättekö,\nKestevenillä oli eilen illalla taskussaan koko joukko rahaa --\ntukuittain! -- ja minulle mainittiin, että kun hänen taskunsa tänä\naamuna tutkittiin, olivat ne tyhjät, hitto vieköön -- tyhjät! Nähkääs,\nHextall, olimme Boulognessa päivän tai pari, Kesteven ja minä, ja\nmeillä oli vietävänmoinen onni -- tavaton! -- ja toimme sieltä\naika lailla rahaa, ja eilen illalla olivat sekä minun että hänen\nomat voittonsa Kestevenillä -- totisesti! -- hänellä lienee ollut\nviisi- tai kuusituhatta puntaa seteleinä, Ranskan ja Englannin. Ja\nTickelliin yhdyimme Brightonissa, jonne jäimme syömään päivällistä, ja\nhän lähti mukaamme tänne, ja hitto soikoon, se lurjus tappoi kunnon\nKesteven-poloisen niiden rahojen tähden, sen voisin vannoa! Mutta hän\nei ole voinut ennättää varsin pitkälle, vai mitä? Ja varmasti joku\nnappaa hänet kiinni. Mutta ettekö halua lähteä katsomaan sitä paikkaa,\nmissä hän teki tekonsa, hiisi vieköön! -- senkin kunnoton koira!\"\n\nHextall jätti Smithin Lynne Courtin nuoren isännän seuraan ja meni itse\nsisälle taloon ja sitten suoraa päätä Paquitan huoneeseen. Sen oven\nulkopuolella hän kohtasi hoitajatar Palliserin.\n\n\"Onko teillä mitään ilmoitettavaa?\" tiedusti hän vietyään hoitajattaren\nsyrjemmälle.\n\n\"Ei mitään, sir\", vastasi nainen kerkeästi. \"Neiti Tressillä oli\noikein rauhallinen yö, ja hän voi varsin hyvin tänä aamuna. Hänellä\nei luonnollisesti ollut aavistustakaan koko tapahtumasta, ennenkuin\nkerroimme hänelle siitä. Aluksi hän säikähti, mutta tuntuu nyt olevan\nkoko hyvällä tuulella.\"\n\nKun Hextall kuuli sen, keventyi hänen mielensä äärettömästi, ja hän\nviivytteli hetkisen.\n\n\"Kuulitteko mitään, mikä olisi tämän tapahtuman yhteydessä?\" tiedusti\nhän. \"Esimerkiksi laukauksen?\"\n\n\"En mitään\", vakuutti hoitajatar. \"Yö oli hyvin rauhallinen. Neiti\nTress häiriytyi kuullessaan herrojen saapuneen, mutta hän rauhoittui\nFowlerin ilmoitettua, että herra Tress oli sikeässä unessa vuoteessaan.\nHoitajatar Hicks nukkui neiti Tressin makuukamarin viereisessä pienessä\nvierashuoneessa, ja hänen sanojensa mukaan kului yö erittäin hyvin --\nneiti Tress nukkui heräämättä aamuun saakka.\"\n\n\"Sepä hyvä!\" sanoi Hextall. \"Kehoitan häntä pysymään tänään omissa\nhuoneissaan; hänen ei pidä lainkaan mennä alakertaan. Pitäkää siitä\nhuoli!\"\n\nSittenhän meni Paquitan arkihuoneeseen. Tyttö istui avonaisen ikkunan\nääressä uutterasti ommellen jotakin koruompelusta. Tohtorin astuessa\nsisään hän ponnahti iloisesti huudahtaen pystyyn ja riensi häntä\nvastaan. Hextall ei malttanut olla pitämättä hänen kättään omassaan\nhieman kauemmin kuin lääkärin velvollisuus olisi vaatinut.\n\n\"Jo täällä!\" kummasteli Paquita. \"Mutta vasta juuri äskenhän teille\nsähkötin.\"\n\n\"Kuulin uutisen ensimmäiseksi herättyäni tänä aamuna ja lähdin heti\",\nselitti Hextall, saattaen tytön takaisin tuoliinsa. \"Olin peloissani --\nteidän tähtenne.\"\n\nPaquita pani kätensä ristiin helmaansa ja pudisti päätään.\n\n\"En -- en oikein tiedä, mitä ajattelin\", hän virkkoi miettivästi.\n\"En juuri voi väittää surevani. Mutta luultavasti olen pahoillani --\ntavallani -- mies-rukka. Mutta -- oliko se hyvin väärin? Kun minulle\nilmoitettiin, että hän oli kuollut -- tunsin sydämeni niin äärettömästi\nkeventyvän. Ette tiedä -- ette tekään, vaikka olenkin kertonut teille\nniin paljon -- minkälainen painajainen se mies on ollut. Olen varma,\nettä hän olisi sananmukaisesti syössyt Darrellin turmioon, sekä\nruumiillisesti että sielullisesti! Ja Darrell kävi täällä tänä aamuna;\nhän katuu niin hirveästi kaikkea, vakuuttaa saaneensa järkyttävän\nopetuksen ja hartaasti vannoo parantavansa elämänsä ja olevansa --\nniin, vaikka kuinka hyvä -- ja neuvottehan minua tukemaan häntä,\nteettehän sen?\" lopetti hän puheensa, luoden toiseen vetoavan katseen,\njoka sai Hextallin rakastumaan häneen entistä kiivaammin. \"Uskon\nvarmasti hänen tarkoittavan totta -- tällä kertaa.\"\n\n\"Kyllä minä autan\", lupasi Hextall. \"Suurin este on joka tapauksessa\npoissa.\"\n\n\"Niin\", vahvisti tyttö. \"Se -- se tuntuu melkein kuin kaitselmuksen\nhuolenpidolta, eikö tunnukin? Muistatteko, mitä sanoin teille silloin\nyöllä käydessäni kotonanne? Minusta oli useammin kuin kerran tuntunut,\nettä olisin voinut ampua hänet. No niin, eikö ole kummallista -- viime\nyönä näin sellaista unta, että ammuin hänet -- jossakin metsikössä\n-- kaikki oli niin sekavaa ja omituista -- mutta elävästi muistan\nampuneeni hänet ja nähneeni hänen kaatuvan, ja kaatumisen jälkeen hänen\nkasvonsa --\"\n\n\"Älkää muistelko sitä!\" kielsi Hextall jyrkästi. \"Se johtui siitä,\nettä olette niin paljon pohtinut näitä asioita. Heittäkää ne nyt pois\nmielestänne!\"\n\n\"Kyllä\", lupasi Paquita, \"kyllä koetan. Mutta eikö ole kummallista,\nettä näin sellaista unta juuri sinä yönä, jona hänet ammuttiin?\nOtaksuttavasti uneen vaipuessani ajattelin hänen olevan talossamme.\nLuuletteko, että se kauhea mies, joka hänet murhasi, joutuu kiinni? Oi,\nette usko, kuinka iloinen olen! Darrell lupasi juhlallisesti -- hyvin\njuhlallisesti, ettei hän enää milloinkaan tuo tänne sentapaista väkeä.\nHän aikoo jyrkästi luopua kaikesta sellaisesta ja tuumii sensijaan\nkäydä käsiksi politiikkaan ja mennä parlamenttiin.\"\n\nHextall antoi Paquitan haastella, kunnes arveli hänen puhuneen\nkylliksi. Lausuttuaan tiukat ohjeet siitä, mitä tytön oli sinä\npäivänä tehtävä, ja ilahdutettuaan häntä ilmoittamalla, ettei hän\naikonut palata kaupunkiin ennenkuin iltamyöhällä tahi mahdollisesti\nvasta seuraavana päivänä, hän jätti potilaan sairaanhoitajattarien\nhuomaan. Mennessään talon lävitse etsimään Smithiä hän kohtasi\nRonnie-pojan ja tämän opettajattaren ja pysähtyi puhuttelemaan heitä.\nMutta lapseen hän kiinnitti huomiota vain näennäisesti; hän halusi\nsilmäillä neiti Brockia tarkoin sen vuoksi, mitä Paquita oli kertonut\nhänelle edellisenä päivänä. Mutta neiti Brockia ei viivytteleminen\nhuvittanut, ja pian hän vetäytyi synkänpuoleisen käytävän pimentoon.\nMutta Hextallin terävä lääkärin silmä pani merkille, että neiti Brockin\nsilmien alukset olivat mustat, suun ympärillä oli pingoittunut piirre\nja hänen poskensa olivat hämärästä huolimatta silmäänpistävän kalpeat,\nja hän veti omat johtopäätöksensä.\n\n\"Tuo tyttö tietää jotakin\", ajatteli hän poistuessaan talosta ja\nkävellessään Smithiä etsimään. \"Ja hän myöskin näyttää sellaiselta\nnaiselta, joka osaa pitää salaisuudet omina tietoinaan. Omituista! Jos\nkerran Kesteven oli Tressin seurassa Boulognessa, niin miten saattoi\npoika sinä iltana nähdä hänet täällä puhelemassa kotiopettajattaren\nkanssa? Pojan on täytynyt erehtyä -- mutta sittenkin, Paquita tuntui\nepäilemättä uskovan, että hän oli nähnyt heidät yhdessä. Se seikka\nvoidaan kuitenkin pian selvittää -- kun se on tarpeellista.\"\n\nHän tapasi Darrellin ja Smithin kuusikosta, murhanäyttämöltä. Mikään ei\nosoittanut, että tällä paikalla -- se oli pieni aukeama kuusimetsikön\nsydämessä, ja sen keskellä oli puistopenkki -- oli tapahtunut\nmurhenäytelmä. Ei näkynyt minkäänlaisia jälkiä taistelusta, ruohoa\nei ollut tallattu, eikä sinne ollut jäänyt mitään. Mutta aukeaman\nympärille olivat poliisit pingoittaneet köyden ja asettaneet vahdiksi\nkonstaapelin pitämään tungettelijoita loitolla. Hextallin lähestyessä\nSmith pudisti päätään.\n\n\"Täällä ei ole mitään nähtävää\", sanoi hän. \"Ei mitään! Ei merkkiäkään\n-- paitsi vähän verta muutamilla ruohonlehdillä. Mutta kun tämä\npaikka on näin lähellä taloa, on omituista, ettei kukaan kuullut\nlaukausta. Arvioin matkan täältä läntiselle siipirakennukselle vajaaksi\nkahdeksisadaksi metriksi -- ja yön hiljaisuudessa laukaistun revolverin\npamahdus kajahtaisi paljon kauemmaksi. Ja se panee minut aprikoimaan,\ntokkohan Kesteven todella ammuttiin täällä vai tuotiinko hänet tänne\nmurhan jälkeen. Tuo mies\", jatkoi hän, osoittaen konstaapelia,\n\"kuvasi, missä asennossa ruumis löydettäessä oli, ja minun teoriani\nmukaan, joka perustuu silminnäkijäin lausuntoihin, se asento ei sovi\nyhteen äkillisen, silmänräpäyksellisen kuoleman kanssa. Mies, joka on\nsaanut kuulan aivoihinsa, kaatuu määrätyllä tavalla, jonka selitän\nmyöhemmin -- mutta tämä ruumis ei ollut kaatunut siten. Mutta kaikkeen\nsiihen syvennymme myöhemmin; poliisikomisarius näkyy tulevan tuolla,\nja haluaisin saada häneltä sen huoneen avaimen, johon Tickell jätti\ntavaransa, vilkaistakseni sinne.\"\n\nKomisarius oli perin valmis opastamaan heidät makuukamariin, jonka oven\nFowler oli visusti lukinnut, mutta vaati, ettei mihinkään saisi koskea,\nennenkuin hänen omat esimiehensä maaseutukaupungista ja Lontoosta\nodotettu etsivä olisivat suorittaneet tutkimuksensa.\n\n\"Kaikki on samassa kunnossa kuin meidän ensiksi tullessamme tänne,\nhyvät herrat\", virkkoi hän kehoittaessaan Hextallia ja Smithiä astumaan\nhuoneeseen. \"Ja herra Fowler vakuutti, ettei mitään ollut liikutettu\nsitä ennenkään -- kaikki on miehen omilta jäljiltä. Mutta paljon hän ei\nole jättänyt, kuten saatte nähdä.\"\n\nHextall ei tosiaankaan nähnyt paljoa. Vuoteen jalkopäähän sijoitetulla\npikku pöydällä oli pieni, avattu matkalaukku. Siinä näkyi olevan\nvain liinavaatteita ja pukeutumis- ja siistiytymisvehkeitä.\nPukeutumispöydällä virui partaveitsi, jota ei oltu puhdistettu\nkäyttämisen jälkeen; sen likellä oli posliininen saippuakuppi. Siihen\nSmith tirkisti uteliaasti, nostaen sitten äkkiä pyöreäkasvoisen päänsä\npystyyn ja hymyillen.\n\n\"Juuri tuon tahdoin tietää!\" riemuitsi hän. \"Se on hyvin valaiseva\nseikka. Se herrasmies jätti viiksensä tänne. Katsokaahan!\"\n\n\"Ette saa koskea mihinkään, sir!\" varoitti komisarius. \"Ei ainoatakaan\nesinettä saa siirtää tai --\"\n\n\"Emme hipaise neulaankaan\", tyynnytti Smith häntä. \"Sellaisten\nihmisten, jotka osaavat käyttää silmiään, ei tarvitse hypistellä\nmitään. Näetkö, Hextall? Tickell ilmeisesti ajoi pois viiksensä --\nne olivat pienet ja mustat -- ja huuhteli karvat partaveitsestä\ntähän saippuakuppiin. Nähnet myös, että häneltä on jäänyt niitä\nmuutamia veitseenkin -- ja joitakuita näkyy tarttuneen myöskin tuohon\npyyhinliinaan. No, mitä päättelette siitä, komisarius?\" hän jatkoi,\nkääntyen poliisiupseeriin päin ja hymyillen veitikkamaisesti. \"Olitte\ntietysti huomannut sen, vai mitä?\"\n\n\"En; en ollut erikoisesti pannut sitä merkille\", tunnusti komisarius.\n\"Mutta järkeni sanoi minulle, että jos joku mies tehtyään murhan\ntulee tänne ja ajaa partansa, hän poistuu täältä parrattomana ja\nviiksettömänä. Ja kuulutuksissamme tiedustelemmekin sileäksi ajeltua\nmiestä. Heiltä jää aina joku yksityiskohta huomaamatta, näiltä\ntällaisilta veitikoilta -- tämä miekkonen paljasti itsensä jättämällä\nnuo parranajokojeet tuolla tavoin levälleen.\"\n\n\"Arveletteko hänen ajaneen partansa, sitten kun oli ampunut uhrinsa?\"\nkysyi Smith viattoman näköisenä.\n\nKomisarius ei vaivautunut vastaamaan siihen kysymykseen muutoin kuin\nkatseella. Hän kyyditsi kävijät ulos huoneesta, pani oven jälleen\nlukkoon ja meni tiehensä. Hänen edettyään pois näkyvistä Smith veti\nHextallin syvään ikkunakomeroon.\n\n\"Hypistelin sittenkin jotakin, vaikka kumpikaan teistä ei havainnut\nsitä\", virkkoi hän. \"Katsohan!\"\n\nHän ojensi kumppaninsa nähtäväksi ohutta, valkeata kangaskaistaletta,\njoka Hextallista näytti pelkältä rievunpalaselta.\n\n\n\n\nX\n\nNAINEN MENEE, TOINEN TULEE\n\n\n\"Tiedätkö, mitä tuo on?\" kysyi Smith naurahtaen ovelasti. \"Etkö?\nSitten sanon sen sinulle. Se on kappale tekoviiksien kääreenä ollutta\nharsokangasta. Maurice Tickell, kuka hän lieneekin, ei ollut täältä\npoistuessaan sileäksi ajeltu, kuten tuo arvoisa poliisiystävämme\nkuvittelee, vaan hänen ylähuultaan koristivat toisenmuotoiset ja hieman\ntoisenväriset viikset kuin tavallisesti. Ja se, rakas Hextall, on\nmielestäni varma todistus siitä, ettei Tickell murhannut Kesteveniä,\nei tiedä, kuka murhan teki, eikä tällä hetkellä aavistaakaan -- jollei\nole lukenut uutista jostakin aikaisesta iltapäivälehdestä -- Kestevenin\nkuolleen. Käsitätkö?\"\n\n\"Järkeni ei ole yhtä nokkela kuin sinun, Smith\", vastasi Hextall. \"En\nkäsitä.\"\n\n\"Useampi kuin yksi viisas on sanonut, että todennäköisyys on elämän\nohjaaja\", huomautti Smith. \"Kaikissa tällaisissa jutuissa pidän hyvin\ntärkeänä sitä, mikä on todennäköistä -- kuuntelen perin epäilevästi,\njopa kärsimättömästi kaikkia epätodennäköisiä olettamuksia. Pohjautuen\nTressin ilmoitukseen, että Kestevenillä oli paljon rahaa taskussaan, on\nystävämme poliisikomisarius kehittänyt teorian, että Tickell houkutteli\nKestevenin ulkosalle, ampui hänet vajaan kahdensadan metrin päässä\ntalosta, jossa silloin oli vuoteessa viisitoista tai kaksikymmentä\nhenkilöä, jotkut heistä epäilemättä nukuksissa, mutta jotkut taas\nvalveilla tai herkkäunisia, ryösti uhrinsa, palasi taloon, ajoi pois\nviiksensä, anasti polkupyörän ja katosi. Pötyä!\"\n\n\"Entä mitä sinä arvelet todenperään tapahtuneen?\" tiedusti Hextall.\n\n\"Luullakseni Kesteven ja Tickell kaiken todennäköisyyden mukaan olivat\nyhdessä punoneet jonkun enemmän tai vähemmän rikollisen ja epäilyttävän\nsuunnitelman ja tarkoituksellisesti istuneet valveilla myöhään, pohtien\nasiaansa. Luultavasti Tickellin oli saman asian vuoksi, mikä se\nlieneekin ollut, kadottava ulkonäkö hieman muutettuna. Pane mieleesi\n-- _en passant_ -- ulkonäön vähäinen muuttaminen on paljoa tehokkaampi\nkuin huoliteltu, liioiteltu naamioiminen. Viiksien kiertäminen ylöspäin\n-- ennen pyöreästi kaartuneen parran leikkaaminen suipohkoksi --\nne ovat taitotemppuja, joiden arvon naamioimismestarit tuntevat.\nMutta edelleen -- Tickell teki hätäisesti sellaisen pienen muutoksen\nulkonäköönsä -- ja tällöin Kesteven epäilemättä oli hänen seurassaan.\nSitten Kesteven vei hänet siihen huoneeseen, jossa polkupyöriä\nsäilytetään, niitä on siellä useita -- ja Tickell valitsi niistä yhden.\nSenjälkeen Kesteven näytti hänelle oikotien kartanon alueen ja kuusikon\nlävitse maantielle. Ja sitten Kesteven lähti -- jonnekin. Siellä hänet\nammuttiin -- ja ruumis tuotiin sinne, mistä se löydettiin. Onko selvä?\"\n\n\"Siinä tapauksessa\", huomautti Hextall, \"murhaaja on jossakin\nsaapuvilla -- ihan lähellä\".\n\n\"Juuri niin. Murhaaja on -- tai oli -- läheisyydessä, otaksuttavasti on\nparhaillaan. Kesteven epäilemättä meni jonnekin -- lähelle -- sovittuun\nkohtaukseen niin myöhäiseen aikaan, todennäköisesti kahdentoista\nja yhden välillä yöllä. Ja niinpä voidaan tutkimukset suunnata\nkahdelle taholle. Parhaillaan on Styler liikkeellä toisella suunnalla\n-- tutustumassa, kuten saattaisimme sanoa, lähimmän ympäristön\netnografiaan -- hankkimassa tietoja tämän paikkakunnan ihmisistä ja\nniin edelleen -- ja toiselle suunnalle käyvät tiedustelut hän pani\nalulle haastatellessaan Fowleria sinun asunnossasi -- on nimittäin\nsaatava selville, kuka Kesteven oikeastaan on. Tutkintotuomari,\nvalamiehistö ja poliisiviranomaiset tahtovat luonnollisestikin tietää,\nkuka Kesteven oli ja mikä hän oli miehiään. En usko Darrell Tressin\nosaavan kertoa siitä paljoakaan -- otaksuttavasti Tickell osaa ja\nkertoo enemmän.\"\n\n\"Kun hänet löydetään\", virkkoi Hextall.\n\n\"Noo!\" äänsi Smith välinpitämättömästi. \"Tickell löydetään\nneljänkymmenenkahdeksan tunnin kuluessa, jollei hän ole ehtinyt\npujahtaa pois Englannista varhain tänä aamuna, kuten on saattanut\nkäydä. Minusta tuntuu, että Tickell otaksuttavasti vei osan niistä\nrahoista, jotka Tressin kertoman mukaan olivat Kestevenin taskussa.\nOlkoonpa Tickell kuka tahansa, säälin häntä, sillä todennäköisesti\nhän joutuu hirteen tämän jutun tähden -- ihan kuten komisarius niin\nhyväntahtoisesti ennusti.\"\n\n\"Niinkö luulet -- vaikka pidätkin häntä viattomana?\" huudahti Hextall.\n\n\"Niin, varmasti! Erittäinkin, jos sillä herrasmiehellä -- kuten on\nluultavaa -- on huono maine ja hämärä luonne. Punnitsehan asianhaaroja\n-- ikäänkuin olisit brittiläinen valamies! Harkitse tarkoin --\npyh, Tickellin toiveet ovat kovin kehnot -- totisesti! Hän joutuu\nsilmukkaan, olkoonpa hän vaikka kuinka viaton, sillä poliisi esittää\nhäntä vastaan raskaat todistukset. Rakas ystävä, poliisit, viranomaiset\nja yleisö näkevät mielellään, että noudatetaan pinnallista ja helposti\nymmärrettävää menettelyä. Tässä tapauksessa mies livistää yön\nhiljaisuudessa ulkonäkö hieman muunnettuna, perin epäiltävissä oloissa,\njättäen jälkeensä murhatun miehen, otaksuttavasti osa murhatun rahoista\ntaskussaan -- siispä hän tietysti on syypää -- kuka muu sitten? 'Teitä\nepäilimme ensiksi -- siis te olette syyllinen', sanovat kaikki.\n'Epäilimme teitä jo heti alusta alkaen emmekä tahdo epäillä ketään\nmuita!' Sentähden Tickell joutuu hirteen.\"\n\nSamassa tuli palvelija ilmoittamaan, että puolinen oli pöydässä,\nja Hextall ja Smith menivät alakertaan. Siellä oli Darrell Tress\nkeskustelemassa naisen kanssa, jonka hän esitteli rouva Rentoniksi,\nnaapurikseen. Rouva Renton, komea, kyvykkään näköinen nainen, loi\nvastatulleihin nopean, arvostelevan katseen ja kääntyi sitten Hextallin\npuoleen, samalla kun seurue istuutui pöytään.\n\n\"Pistäydyin katsomaan, voisinko millään tavoin olla avuksi neiti\nTressille\", alkoi hän. \"Neiti Tress ilmoitti minulle olevansa teidän\nhoidossanne, tohtori Hextall, joten minun kaiketi oli tiedustettava\nteiltä? Saanko tavata häntä?\"\n\nHextallista tuntui, että koska hän oli lääketieteellinen neuvonantaja,\noli hänellä oikeus silmäillä kysyjää tarkoin. Rouva Renton, päätteli\nhän, oli jonkunlainen arvohenkilö, ilmeisesti älykäs, itseensäluottava\nja voimakasluonteinen; hänen muodikas pukunsa, hänen silminnähtävä\nmalttinsa, koko hänen olemuksensa viittasivat siihen, että hän oli\nläpikotaisin maailmannainen. Hän katsoi Hextalliin kasvoillaan avoimen\nkysyvä ilme, joka samalla vihjasi, että hän tunsi talon olot hyvästi.\nJa hänen katseensa tehosi Hextalliin.\n\n\"Kyllä luullakseni\", vastasi tohtori, \"jollette ole neiti Tressin\npuheilla liian kauan ettekä puhu tämänaamuisesta tapahtumasta enempää\nkuin on välttämätöntä -- siis vain viittaus siihen.\"\n\n\"Oh, luonnollisesti!\" huudahti rouva Renton. \"Tulin keskustelemaan\nhänen kanssaan kokonaan muista asioista. Totisesti saanemme kaikki\nkuulla siitä kylliksemme myöhemmin -- virallisesti. Sanomalehdet,\nymmärrättehän?\"\n\n\"Ihan liiankin paljon\", jupisi Darrell. Hän ilmeisesti aikoi panna\nlupaamansa parannuksen alulle; sillä samoin kuin molemmat miehiset\nvieraansa hänkin oli torjunut hovimestarin tarjoaman samppanjan\nja joi sensijaan wiskyä ja soodaa. Hextall pani merkille, kuinka\nvoimakkaasti tämäkin verrattain viaton sekoitus vaikutti häneen --\nhänen kätensä muuttuivat vakavammiksi, silmänsä kirkkaammiksi ja\näänensä hillitymmäksi -- ja lääkäri oivalsi, mikä oli vienyt hänen\nisäntänsä hurjasteluihin, joista hän oli niin paljon kuullut. Darrell\nTressin hermot olivat ilmeisesti hyvin helposti ärtyvät; ne olivat\najaneet hänet juomaan -- ja hänet kyllä ehdittiin vielä parantaa,\nmietti Hextall, päättäen yrittää sitä. \"Liiankin paljon\", toisti\nTress. \"Otaksuttavasti täällä vilisee sanomalehtien kirjeenvaihtajia,\nennenkuin tämä päivä on lopussa. Minkä tähden ei tällaisia juttuja\nvoida järjestää kaikessa hiljaisuudessa?\"\n\n\"Koska elämme sellaisena aikana, jolloin pidetään perin tarkkaa vaaria\nkaikesta, mitä jonkun toisen oven edustalla tapahtuu\", selitti Smith.\n\"Salassa pitäminen on mahdotonta -- vaikkapa tahtoisi tappaa parhaan\nystävänsä.\"\n\nRouva Renton silmäili tutkivasti vastassaan istuvaa Smithiä. Tämä\npuolestaan katsoi häntä silmiin kasvoillaan viaton ja hyväntahtoinen\nilmeensä.\n\n\"Eikö teidän luullaksenne nykyisin siis mikään pysy salassa?\" kysyi\nrouva.\n\n\"Päinvastoin\", vastasi Smith, \"ei luultavasti milloinkaan ole\nsalaisuuksia ollut näin paljon kuin nyt. Elämme salaisuuksien aikaa.\nEntiseen aikaan esimerkiksi en olisi voinut syödä puolista seurassanne\ntietämättä, mikä mies iso-isänne oli; mutta nyt en välitä vähääkään\nsiitä, pesikö äitinne ehkä toisten vaatteita. Salaisuudet alkoivat\nsilloin, kun sukutaulut katosivat.\"\n\n\"Olette sellainen herrasmies, jolla on eriskummaisen ristiriitaisia,\nhuonoja tottumuksia\", virkkoi rouva Renton. \"Juuri äsken väititte, että\nnykyajalla on mahdoton pitää mitään salassa.\"\n\n\"Juuri niin\", myönsi Smith. \"Tapani on sanoa yhdellä kertaa toista,\ntoisella toista. Ainoastaan sellainen ihminen, joka horjumatta\ntotuttautuu alituisesti esittämään keskenään ristiriitaisia väitteitä,\npuhuu aina totta. Sitäpaitsi en ajatellut samaa kuin te -- edellisessä\ntapauksessa ajattelin tekojen, jälkimäisessä olemisen salassapitämistä.\nKäsitättekö erotuksen?\"\n\n\"Te taidatte ilveillä minulle\", vastasi rouva Renton. \"Mutta kenties\nesiinnyttekin metafyysikkona vain kujeillen -- niinkö?\"\n\n\"Mainiota!\" mutisi Smith. \"Pidän suuressa arvossa mielipidettänne.\"\n\nDarrell Tress katsahti hymyillen Hextalliin. Hänellä oli hämärä tunne,\nettä hänen naisvieraansa ja tämä pieni, lihava lontoolainen olivat\nmolemmat sukkelia sanaseppiä, joiden keskustelua hän ei pystynyt\nseuraamaan, ja hän alkoi pakista tohtorille aiheista, jotka olivat\nenemmän hänen makuunsa -- urheilusta, kilparatsastuksesta, kriketistä.\nHän oli ilmeisesti mielissään, kun seurue nousi pöydästä ja rouva\nRenton lähti Hextallin luvalla katsomaan Paquitaa.\n\n\"Tulkaa biljardihuoneeseen polttamaan sikaari!\" kehoitti hän. \"Älykäs\nnainen, vai mitä?\" jatkoi hän opastaessaan toisia upeasti sisustettuun\nbiljardihuoneeseen. Siellä hän heittäytyi tuoliin. \"Verraton\nkeskustelutoveri, eikö olekin?\"\n\n\"Viehättävä nainen\", kehui Smith. \"Naapurinne, niinhän muistaakseni\nsanoitte?\"\n\n\"Asuu ihan tuon metsikön takana, Warren-nimisessä talossa\", vastasi\nDarrell. \"Kaunis paikka. Nuori leski, tämä rouva Renton. Hän on\naikaisemmin käynyt täällä vain yhden kerran, ja me olemme olleet\nainoastaan kerran hänen luonaan. Minusta hän oli kovin ystävällinen\ntullessaan nyt katsomaan, eikö teistäkin? Nähkääs, me tunnemme täällä\ntuskin ketään. Mutta kaikki se muuttuu, muuttuu kun muuttuukin! Minä --\nhyvä Jumala, en ensinkään huomannut!\"\n\nHän hyppäsi äkkiä tuolista, johon oli istuutunut, loi siihen kammoisen\nkatseen ja vaipui toiseen.\n\n\"Tuo!\" huomautti hän hiljaa. \"Tuo on se tuoli, jossa hän -- Kesteven\n-- aina istui! Hän ei täällä ollessaan huolinut mistään muusta. Minä\nsiirrätän sen pois.\"\n\n\"Älkää toki!\" esteli Smith. \"Älkää ainakaan nyt! Minä istun siinä\n-- varsin hyvä mukavien tuolien tuntija se mies-poloinen olikin\",\njatkoi hän istuutuessaan. \"Muuten, kun rouva Renton nyt on poistunut\nseurastamme, voimme kolmisin puhella vähän, erittäinkin kun minun\nlienee palattava Lontooseen. Kuten Hextall teille mainitsi, olen\nhyvin innostunut rikosasioihin ja uskaltanen väittää olevani aika\nhyvin perehtynyt niihin. Jos kokemuksestani on teille apua, olen\nmielihyvin käytettävissänne. Otaksuttavasti olette selvillä siitä,\nettä tutkintotuomari pitää kuulustelun Kestevenin kuoleman johdosta --\nluultavasti huomenna?\"\n\n\"Poliisit puhuivat siitä\", vastasi Darrell. \"Minun on kai sinne\nmentävä?\"\n\n\"Varmasti teidän on mentävä, sillä te olette tärkein todistaja\", sanoi\nSmith. \"Jutun keskeinen kysymys on: kuka Kesteven oikeastaan oli? En\nluule teidän tietävän sitä -- mutta jotakin tiedätte. Älkää kertoko nyt\nmitä tiedätte tai mitä ette tiedä -- siitä kaikesta saatte kyllä vielä\ntehdä selkoa. Mutta erästä seikkaa haluaisin teiltä tiedustaa\", jatkoi\nSmith, jolle Hextall asemalta ajaessa oli maininnut Rennien nähneen\nneiti Brockin ja Kestevenin yhdessä. \"Kerroitte Kestevenin kanssa\nviettäneenne viime päivät Boulognessa. No niin -- oliko Kesteven koko\najan seurassanne?\"\n\n\"Ei\", vastasi Darrell empimättä. \"Ei ollut. Hän erosi minusta\nneljäksikolmatta tunniksi -- käydäkseen Lontoossa asioillaan. Hän lähti\npuolenpäivän aikaan ja palasi seuraavana päivänä samoihin aikoihin.\nJuuri hänen poissaollessaan\", lisäsi hän hihittäen, \"oli minulla\nvaltava pelionni. Totisesti! Sellaista onnea ette ole ikinä nähneet\",\njatkoi hän, näyttäen hermostuneesti haluavan puhua mistä muusta\nhyvänsä, mutta ei pääasiasta. \"Voitin kaikki edessäni olevat panokset\njoka kierroksella. Kesteven arveli --\"\n\n\"Suokaa anteeksi!\" keskeytti Smith hänen lauseensa muitta mutkitta.\n\"Mutta tämä Kestevenin poissaolo on tärkeä siihen nähden, mistä\nkoetan ottaa selvää teidän puolestanne. Sanoitte Kestevenin olleen\npoissa neljäkolmatta tuntia -- poistuneen keskipäivällä ja palanneen\nsamaan aikaan seuraavana päivänä. Siis hän kai palasi aamulaivalla\nFolkstonesta?\"\n\n\"Niin hän teki\", vahvisti Darrell. \"Olin häntä vastassa.\"\n\nSamassa astui biljardihuoneeseen hovimestari ja katsoi isäntäänsä,\nilmeisesti haluten puhutella häntä. Darrell meni ovelle, ja Smith\nkallistui kuiskuttamaan Hextallille.\n\n\"Pojan sisarellensa kertoma juttu pitää paikkansa, kuten näet. Kesteven\nennätti tietenkin varsin hyvin tulla Lontooseen, käväistä täällä ja\npalata Boulogneen neljässäkolmatta tunnissa. Ydinkohta on, minkälaiset\nolivat hänen ja kotiopettajattaren, neiti Brockin, väliset suhteet?\nSiitä meidän on hankittava selko.\"\n\nDarrellin palatessa keskustelemasta Mountainin kanssa kuvastui hänen\nkasvoistaan levottomuutta ja ällistystä.\n\n\"Totisesti!\" huudahti hän. \"Minut saa hirttää, jollei ole ilmestynyt\ntoinen arvoituksellinen pulma! Neiti Brock on kadonnut!\"\n\nHextall ja Smith ponnahtivat pystyyn, vilkaisten toisiinsa ja Smithin\nkatse oli varoittava.\n\n\"Pikku veljenne opettajatarko?\" kysyi hän, kääntyen Darrellin puoleen.\n\"Ette kai tarkoita, että hän on todella kadonnut -- selittämättömällä\ntavalla?\"\n\n\"Häntä ei ainakaan ole löydetty mistään koko talosta\", vastasi Darrell.\n\"Hän tuli kello kaksitoista Ronnien kanssa kävelyltä sisälle, luovutti\npojan erään tallirengin huostaan, joka opettaa häntä ratsastamaan\nponylla, meni omaan huoneeseensa yläkertaan, eikä häntä senjälkeen ole\nnäkynyt. Palvelijat ovat etsineet häntä joka paikasta, mutta turhaan.\nHän ei näet tullut alakertaan, kun päivällinen oli pöydässä häntä ja\nRonnieta varten, ja palvelija, joka meni koputtamaan hänen ovelleen,\nei saanut vastausta. Huoneen ovi onkin lukossa, mutta talonhoitaja on\nkäynyt sisällä ikkunasta, joka avautuu parvekkeelle. Ja hän on kertonut\nMountainille, että huoneessa on kaikki sekaisin. Totisesti! Emmeköhän\nlähde sinne katsomaan?\" Hän meni edellä yläkertaan Hextallin ja Smithin\nseuratessa. Smith nykäisi ystävänsä hihasta.\n\n\"Arvasin, että täällä olisi salaperäisiä arvoituksia kosolta\", jupisi\nhän. \"Jos vainukoiramainen sihteerini puuhaa puoliksikaan yhtä paljon\nkuin minä, Hextall, on meillä yllin kyllin keskusteltavaa tämän päivän\npäättyessä.\"\n\n\n\n\nXI\n\nKAALINISTUTTAJA\n\n\nErottuaan esimiehestään Lynne Courtin portilla Styler\npalasi majataloon. Sitä lähestyessään hän näki Fowlerin ja\npoliisikomisariuksen poistuvan sieltä ja lähtevän verkkaisesti\nastelemaan kylän raittia pitkin. Majatalon isäntä seurasi heitä\nulos, pysähtyi kynnykselle ja jäi tuijottamaan heidän jälkeensä,\nmiettivästi raapien paljaita käsivarsiaan. Hän tunsi sihteerin sen\nseurueen jäseneksi, joka äsken oli ollut neuvottelemassa hänen\nvierashuoneessaan, ja nyökkäsi ystävällisesti. Styler vastasi\ntervehdykseen sydämellisesti; kylän majatalon isäntä oli juuri\nsellainen mies, jota hän sillä hetkellä tarvitsi.\n\n\"Jos mieleni on ikimaailmassa tehnyt mitään\", alkoi Styler, \"niin\nnyt haluaisin tuopin vilpoisaa olutta, jota teillä tietysti on\nkellarissanne. Mitä te itse arvelette siitä?\"\n\nIsäntä oivalsi, että vieras oli hauska ja puhelias seuramies, ja\nkehoitti häntä astumaan samaan huoneeseen, josta hän oli kymmenen\nminuuttia sitten lähtenyt. Sitten hän nouti haarikan vaahtoavaa olutta\nja kaksi lasia ja nykäisi vierastaan juhlallisesti.\n\n\"Olette kaiketi saapuneet tänne kartanossa sattuneen tapauksen\njohdosta?\" hän virkkoi silmäillen Stylerin teräviä piirteitä.\n\"Epäilemättä lakimies?\"\n\n\"Sinnepäin\", vastasi Styler kiertäessään savuketta. \"Kummallinen juttu,\neikö olekin?\"\n\n\"Niin!\" myönsi isäntä. \"Olette oikeassa! Siitä ei niinkään hevillä eikä\nhätäisesti saada selvää. Ainakin minusta siltä tuntuu sen nojalla, mitä\nkuulin poliisikomisariukselta ja herra Fowlerilta. Kenties te tiedätte\nenemmän.\"\n\n\"En sen enempää kuin tekään\", vakuutti Styler.\n\nIsäntä istuutui ja sytytti sammuneen sikaarinsa. Hän oli ilmeisesti\npuhetuulella, ja Styler oli siitä mielissään.\n\n\"Näyttää siltä, että se mies, joka lähti polkupyörällä ajamaan\nyönselkään, on sen tehnyt\", huomautti isäntä. \"Varmasti juuri hän on\nmurhaaja -- se ei voi olla kukaan muu.\"\n\n\"Ei suinkaan se saattaisi olla salametsästäjäin työtä, vai mitä?\"\nesitti Styler. \"Niitä ei näillä mailla ole!\" selitti isäntä.\n\"Salametsästäjiä! Ei ole mitään pyydystettävää, ei ainakaan Tressin\ntilalla. Se ei ole mikään riistatila, se -- vanha herra Tress, setä,\njoka oli tilan omistajana ennen tätä nykyistä nuorta herraa, ei ollut\nlainkaan urheilumiehiä -- kaikki hänen harrastuksensa keskittyivät\nkukkiin, harvinaisiin kasveihin ja puihin ja muihin sellaisiin. Komeita\npuutarhoja ja vainioita, hyvin hoidettuja puistoja, mutta ei paljoa\nriistaeläimiä -- muutamia peltopyitä, jänis, pari -- mutta ei mitään\nsellaista, mitä salametsästäjäin luulisi kannattavan tavoitella. Ei,\nsir -- sitä miestä ei lopettanut kukaan paikkakuntalainen.\"\n\n\"Te otaksuttavasti tunnette kaikki täkäläiset ihmiset\", virkkoi Styler.\n\"Niitä ei lienekään kovin paljoa, vai mitä?\"\n\n\"Tunnen joka miekkosen täällä Lynnessä\", kehui isäntä. \"Ja joka naisen\nja lapsen myöskin. Tämä on pieni paikkakunta, kuten sanoitte -- täällä\nei ole muukalaisia. Nimittäin lukuunottamatta nuorta leskirouvaa, joka\nsijoittui Warreniin joku aika sitten, ja vanhaa herraa, joka ihan äsken\nmuutti metsikössä olevaan kalustettuun huvilaan. Ainoastaan he kaksi\n-- rouva Renton on nuoren lesken nimi, ja vanhusta nimitetään herra\nPeggeksi -- ovat sellaisia, jotka eivät ole syntyneet ja kasvaneet\ntäällä. Eikä hevin voisi uskoa hienon, nuoren leskirouvan eikä liioin\nmyöskään vanhan herran hiipivän öiseen aikaan revolveri kädessä\nmetsässä ja ampuvan ihmisiä, vai mitä arvelette? Niin, sir, murhaaja\nei ole lynneläinen! Jollei se ole hän -- Tickell -- jota parhaillaan\netsitään, niin sitten on juttu arvoituksellinen, se on varma!\"\n\n\"Niinpä niin\", sanoi Styler lämpimästi. \"Nuori leskikö? Onko hän kaunis\nnainen?\"\n\n\"Tavattoman kaunis\", vakuutti isäntä. \"Hieno ihminen -- vallasnainen.\nPalveluskuntaa ei ole paljon, ymmärrättehän, mutta riittävästi -- kaksi\ntai kolme palvelijatarta ja yksi poika.\"\n\n\"On kummallista\", huomautti Styler, ilmeellään vihjaten ehdottomasti\npitävänsä majatalon isäntää maailmanmiehenä, \"ja varmaankin olette\ntekin pannut sen merkille, että nämä nuoret lesket poikkeuksetta\nhautautuvat, kuten saattaisi nimittää, todelliseen maaseutuelämään --\njossa ei ole ketään, johon he niinsanoaksemme voisivat kohdistaa uuden\nyrityksen. Kummallista, eikö olekin?\"\n\n\"No, enpä tiedä\", vastasi isäntä viisaannäköisenä. \"Nähkääs, ensi\nvuoden aikana ja vähän ylikin he mielellään pysyttelevät varjossa,\nhautoen aatoksiaan. Mutta sanonpa teille erään asian\", jatkoi hän,\nsilmää iskien. \"Olen aina huomannut, että sellainen miettimisaika\nherättää heidät kaipaamaan uutta puolisoa -- niin!\"\n\n\"Onko tämä rouva tehnyt sensuuntaisia yrityksiä?\" tiedusti Styler.\n\n\"Ei; en voi väittää, että mitään sellaista olisi havaittu\", oli\nvastaus. \"Hän on hiljaisenpuoleinen ihminen -- kuluttaa suuren osan\najastaan puutarhassaan ja muissa sen tapaisissa hommissa. Eikä meillä\ntäällä olekaan avioliittoon aikovia herrasmiehiä; paikkakuntamme\non köyhä sellaisista. Onhan tosin herra Tress -- mutta tämä rouva\nRenton on hieman liian vanha hänelle -- hänenlaisensa sopisi hyvin\nkeski-ikäiselle miehelle. Ymmärrättehän -- suunnilleen sellaiselle kuin\nteidän esimiehellenne, joka äsken oli täällä.\"\n\n\"Ahaa!\" äänsi Styler. \"Epäilemättä. Käsitän tarkoituksenne. Näyttää\nkomealta varakkaan miehen pöydän päässä, niinkö? Kehoitan esimiestäni\npitämään silmänsä auki.\"\n\n\"Lakimies arvattavasti?\" virkkoi isäntä uteliaasti. \"Niin arvelin,\nkun näin teidän pysähtyvän ovelle. Sanoin muorille: 'Ne ovat niitä\nlainoppineita', sanoin. 'Niitä tulee tänne tukuittain tämän jutun\ntähden. No niin, tuuli on perin onneton, jollei se tuo kellekään mitään\nhyvää, kuten sanotaan, ja uskonpa, että tästä puuhasta heruu rahaa\nteidän kaltaistenne taskuihin, nuori mies.\"\n\n\"Ei heru, jos istun täällä koko aamun\", vastasi Styler. Hän joi\noluensa, ilmoitti pistäytyvänsä hieman myöhemmin haukkaamassa vähän\npuolista ja lähti kylään. Ne, jotka siellä hänet näkivät, olisivat\nsaattaneet kuvitella, ettei hänellä ollut päämäärää eikä tehtävää,\nsillä hän vain katseli sikäläisten parin, kolmen myymälän ikkunoita,\nvetelehti kuusien varjostaman kirkkomaan ympärillä ja viivytteli koulun\navoimen oven seuduilla, otaksuttavasti kuunnellen sisältä kantautuvaa\nnuorekkaiden äänten sorinaa. Mutta Stylerillä oli tarkoituksensa, ja\nhän pyrki siihen omalla tavallaan. Hän oli jo saanut selville, että\ntässä pienessä seurakunnassa oli vain kaksi henkilöä, joiden entisyys\nei ollut yleisesti tunnettu -- vanha herra ja nuori rouva; hän aikoi\nhiukan tarkastaa heitä kumpaakin. Ja koska hän oli kuljeksiessaan\npitänyt silmänsä avoinna, oli hän kirkkotarhan viereiseltä matalalta\nkummulta nähnyt, että Lynne Courtin läheisissä metsiköissä oli\nyksi isohko ja yksi pienehkö talo, ja suuntasi askeleensa näihin\nmetsikköihin eräitä kapeita kujia ja polkuja myöten. Sillä sisäinen\naavistus ja päättelemiskyky -- jotka molemmat olivat Stylerin vahvoja\npuolia -- sanoivat hänelle, että ison talon täytyi olla Warren\nja pienen kalustettu huvila, joista molemmista _Lynnen Vaakunan_\nisäntä oli puhunut, ja häntä halutti silmäillä niitä tarkemmin ja\nnähdä niiden asukkaat. Se kaikki oli osana hänen -- ja John Smithin\nsuunnitelmassa. Jos jossakin piirissä on sattunut jotakin tavatonta, on\nensinnä hankittava tarkat tiedot siinä piirissä asuvista henkilöistä\nja pohdittava, ovatko he todennäköisesti millään tavoin sekaantuneet\ntapahtumaan vai eivätkö -- sillä, kuten Styler ei väsynyt vakuuttamasta\nitselleen, ei koskaan tiedä, kuka ja mikä kukin on, ennenkuin hänet\non kääntänyt nurin, eikä milloinkaan voi pitää liian tarkkaa vaaria\npienistä yksityiskohdista. Hän oli herkistänyt korviaan kuullessaan\nmajatalon isännän mainitsevan tätä nuorta leskeä ja tätä vanhaa herraa\n-- he eivät ainakaan olleet Lynnen syntyperäisiä asukkaita, ja heistä\noli otettava selko.\n\nWarren oli hyvin tavallinen, siisti, perin kunnioitettavan näköinen\nasunto. Se oli nykyaikainen kivitalo -- uusimallisia rakennuksia, jotka\nnykyisin ovat muodissa eteläisissä kreivikunnissa. Sen oli ilmeisesti\nrakennuttanut henkilö, joka tahtoi siitä lepopaikan vetäydyttyään\nsyrjään perin menestykselliseksi koituneesta liike-elämästä. Siinä\noli useita päätyjä ja vielä useampia omituisia ikkunoita, nurkkauksia\nja soppia, ja seiniä koristivat rehevät muratit sekä klemati- ja\nvilliviiniköynnökset; nurmikot ja puutarhat olivat huolellisesti\nhoidetut. Se oli juuri sellainen paikka, jossa elämän otaksuisi\nloistavan tasaisen mieluisesti ja jossa erinomaisesti valmistettu\npäivällinen luultavasti olisi pöydässä täsmälleen kello puolikahdeksan.\nStylerin kävellessä ohitse oli sievä palvelijatar sivuportilla\npuhelemassa teurastajan juoksupojan kanssa. Heidän laajentuneista\nsilmistään hän arvasi heidän keskustelevan edellisen yön tapahtumista.\nMutta palvelustytön emännästä hän ei sillä kertaa nähnyt vilahdustakaan.\n\nHänen huomionsa toinen esine -- huvila -- oli kokonaan toisenlaatuinen\nkuin Warren. Se oli sananmukaisesti metsän sisässä, aukeamalla, ja\nStyler, joka oli lähestynyt sitä rohkeasti poiketen poljetuilta teiltä\nja painautuen intiaanien tavalla tiheikköihin, saattoi edetä likelle\nsitä tuoreen, rehevän lehvistön suojassa, jonka viikon kestänyt\nlämmin keväinen sää oli saanut versomaan. Hän kuuli ääniä -- vienoja\nmaalaisääniä -- hiipiessään huvilan puutarhaa reunustavan kuusama-aidan\ntaakse. Ja visusti varoen itse vähääkään kolisemasta hän tirkisti\nkiiltävän lehvistön raoista. Ainoastaan muutaman metrin päässä hänestä\noli vanhahko herrasmies istuttamassa kaalintaimia, työskennellessään\nratokseen hyräillen hilpeätä laulua.\n\nHän oli hauskannäköinen vanha herra -- näköjään niin viaton vanhus\nkuin suinkin saattaa tavata, vakuutti Styler, vanhaan totuttuun\ntapaansa puhellen itsekseen. Juuri silloin ei Styler voinut nähdä\nhänen kasvojaan -- hän näki vain takaapäin mukavat, väljät, valkean\nja mustan kirjavasta, ruudukkaisesta villakankaasta valmistetut\nhousut, kirkasviiruisen paidan, vielä loistavammat, silkkiset\nhousunkannattimet ja ison panamahatun. Mies, jonka yllä tämä asu oli,\nseisoi selin pensasaitaan ja sen takana piileskelevään tähyilijään\nja kasvot puutarhan toisella puolella olevaan huvilaan päin. Hänen\ntoisella puolellaan oli olkipunoksinen koppa täynnä kaalintaimia;\noikeassa kädessään hänellä oli palikka, jota puutarhurit nimittävät\nistutuspuikoksi; tällä puikolla hän pisteli maahan reikiä säännöllisten\nvälimatkojen päähän; tehtyään kymmenkunta reikää hän varovasti sijoitti\nniihin kuhunkin kaalintaimen ja peitti sitten yhtä huolellisesti juuret\nmullalla. Ja tällä tavoin puuhaillessaan hän lauloi maalaislaulelmien\nsäkeitä hauskalla, miellyttävällä äänellä, joka oli hieman särkynyt,\nmietti Styler, mutta silti vielä hyvin sointuva.\n\n\"Hiljainen, rauhallinen vanha veitikka tämä!\" puheli tähyilijä\nitsekseen. \"Ei ainakaan syntiä eikä pahanilkisyyttä näytä asustavan\nhänen vanhassa ruhossaan. Mutta ajatella, että mies istuttaa kaalia tai\nturnipsia tahi sipulia tai mitä nuo taimet lienevätkin noin suorastaan\nsuruttoman iloisena, vaikka ihan hänen ovellaan on äsken tapahtunut\nverinen murha! Ihmeellistä se minusta on! Tämä vanhus lienee filosofi.\"\n\nHän käänsi huomionsa vanhuksesta vanhuksen asuntoon. Se oli hauska\npikku rakennus, huvilantapainen; seinät olivat osittain tiiliset,\nosittain kalkitut; kuistin räystäät olivat ulkonevat, ja ovelta vei\nruusukuja portille. Avoimesta ikkunasta Styler näki vilahduksen\nhauskasta sisustuksesta; siellä oli tauluja, kirjoja, valkoisen liinan\npeittämä pöytä, jolla välkkyi hopeisia ja lasisia astioita. Ja samassa\nkun hän näki sen, tuli ovelle taloudenhoitajattaren näköinen nainen ja\nhuusi kaalinistuttajalle.\n\n\"Päivällisenne on valmis, herra Pegge\", ilmoitti hän. \"Tuonko pöytään\nolutta, sir?\"\n\n\"Mainio ehdotus, rouva Pridd\", vastasi herra Pegge, oikaisihe suoraksi\nja lähti astelemaan huvilaan. \"Kannullinen, madam -- ja kauniisti\nvaahtoavaa, olkaa hyvä!\"\n\nKelpo herrasmies oli parhaiksi ehtinyt asuntonsa ovelle, kun Styler\nhavaitsi jotakin, mikä kiinnitti hänen mieltään enemmän kuin mikään\nhänen siihen saakka näkemänsä. Pensasaidan sisäpuolella, ihan\nvastapäätä sitä kohtaa, jossa hän oli polvillaan silmä sopivassa\nlehvistön aukossa, oli puutarhajyrä. Sen päälle oli herra Peggy\nhuolettomasti viskannut takkinsa ja takin povitaskusta pisti näkyviin\nkulunut, nahkainen lompakko, joka nähtävästi oli täynnä papereita.\n\n\"Ahaa! Mikä löytö! Mikä -- todella odottamaton onnenpotkaisu!\" ihasteli\nStyler kiihkeän innostuneena -- varovasti hilliten ääntänsä. \"Kas niin!\nSepä onni!\"\n\nMikään ei olisi kyennyt niissä oloissa estämään Styleriä tarkastamasta\nsitä lompakkoa, ei kunniantunto, ei hienotunteisuus, ei häpeä -- ei\nmikään! Hän odotti, kunnes näki herra Peggen istuutuvan pöytään ja\nkäyvän käsiksi päivälliseensä. Tarkaten sitten toisella silmällään\nvanhusta ja toisella kaikkea muuta hän työnsi kätensä lehvien välitse\nja sieppasi lompakon itselleen. Ja varmistauduttuaan siitä, että sen\nomistaja söi ja joi vähääkään aavistamatta, mitä hänen rauhaisen\npuutarhansa toisessa päässä oli tekeillä, Styler silmäili hätäisesti,\nmutta varmisti lompakossa olleita papereita yhtä nopeasti kuin\npankkinkonttoristi laskee seteleitä. Tämän tarkastelun aikana hänen\nkasvoillaan väikkyi jos jonkinlaisia ilmeitä, ja pantuaan lompakon\ntakaisin paikalleen hän jupisi sanan tai pari.\n\n\"Laupias Luoja! Tänne hän siis on piiloutunut, vai niin?\" mutisi hän.\n\"Tämäpä on löytö! Onni -- eikä suinkaan puolinainen!\"\n\nHän viipyi vielä jonkun aikaa, sillä hän tahtoi nähdä herra Peggen\nedestäpäin. Vihdoin Pegge herkesi arterioimasta, tuli kuistille,\nistuutui nojatuoliin ja sytytti sikaarin. Silloin Styler hänet näki;\nhän oli hiljaisennäköinen, harmaapartainen vanhus.\n\n\"Hyvä Jumala!\" supisi Styler. \"Tuollainen hän siis on nykyisin, vai\nniin? No hyvä -- hyvä!\"\n\nHän pysyi hievahtamatta piilossaan, kunnes sikaaria polttava herra\nPegge nukahti. Sitten hän hiipi pois metsiköstä ja palasi majataloon.\nSiellä hän söi leipää ja juustoa ja joi olutta, mennen sitten\nkävelemään varjoisaan puutarhaan, josta John Smith hänet tapasi.\n\nSenjälkeen John Smith ja Styler menivät kävelylle läheisen niityn\nkeskelle ja keskustelivat pitkään, minkä jälkeen Styler poistui\nlähimmälle rautatieasemalle ja astui Lontooseen menevään junaan,\nkun taas hänen esimiehensä palasi hitaasti Lynne Courtiin syvissä\naatoksissa.\n\n\n\n\nXII\n\nSALAPERÄISIÄ MIEHIÄ\n\n\nSmith ja Hextall viettivät sen illan Darrell Tressin vieraina. Ja siitä\nhetkestä, jolloin Smith palasi käväistyään kylässä, seuraavaan aamuun\nsaakka hän ei maininnut mitään Kestevenin kuolemasta. Sensijaan hän\nryhtyi kasvattamaan nuorta isäntäänsä. Hän ehdotti, että lähdettäisiin\nkävelemään tilan maille, ja piti Darrellin kielen liikkeessä,\nhaastattaen häntä tilan asioista. Päivällispöydässä hän puheli\nDarrellille urheilusta ja hämmästytti Hextallia kilparatsastuksia\nkoskevilla tiedoillaan. Aterian jälkeen he pelasivat biljardia. Darrell\nTress meni sinä iltana makuulle paremmassa kunnossa kuin kuukausiin,\nja Fowler, joka pistäytyi Hextallin huoneeseen kysymään, voisiko hän\nmillään tavoin palvella vierasta, huomautti siitä.\n\n\"Se teidän ystävänne on tehnyt nuorelle isännällemme sanomattoman\npaljon hyvää, sir\", sanoi hän. \"Juuri sitä hän kaipaa -- parempaa\nseuraa entisen pelaavan ja juopottelevan joukkion asemesta. Tänä\niltana hän on kuin toinen mies, ja se on mainio asia, sillä hän taitaa\nhuomisessa kuulustelussa tarvita koko järkensä.\"\n\nHextall odotti kuulustelua levottomuuden ja uteliaisuuden sekaisin\ntuntein. Uteliaisuus oli luonnollinen; levottomuutta hän ei osannut\nselittää. Myöskin Darrell oli huolestunut; hänestä oli silminnähtävän\nvastenmielistä kertoa julkisesti hänen ja Kestevenin välisistä\nsuhteista. Hänen oma asianajajansa, joka saapui Lontoosta varhain\naamulla, antoi hänelle saman neuvon, jota Smith oli jo teroittanut\nhänen mieleensä -- kertoa kaikki, mitä tiesi, mitään salaamatta. Ja\nasianajajalleen hän vastasi samoin kuin Smithille -- hän ei tiennyt\njuuri mitään.\n\nKylän koulusali, johon tutkintotuomarin ja hänen kaksitoista\nnuhteetonta ja vakaata valamiestään olivat saapuneet kuulustelemaan\nKestevenin kuoleman yhteydessä olevia seikkoja, oli Lynne Courtin\nseurueen saapuessa ääriään myöten tupaten täysi. Eikä siinä kylliksi;\nmyöskin pihalla tungeksi, innokkaasti pohtivaa väkeä. Tieto tästä\ntavattomissa olosuhteissa sattuneesta tapahtumasta oli levinnyt\nlaajalle, ja ihmisiä oli tullut läheltä ja kaukaa ammentaakseen\nalkulähteistä mahdollisia tuoreita uutisia Kestevenistä, Tickelliä\nkoskevasta kuulutuksesta ja kotiopettajattaren omituisesta\nkatoamisesta. Darrell Tressia kiusasi pihalla seisovien ihmisten karkea\nuteliaisuus, ja hän oli ilmeisesti hermostunut nähdessään koulusalin\nkuulijoita täynnä olevat penkkirivit. Hyvillä mielin hän pujahti\nistumaan niille paikoille, jotka eräs poliisikonstaapeli oli varannut\nhänelle ja hänen ystävilleen, ja hänen kumppaninsa käsittivät, että hän\noli hyvin tuskastunut ajatellessaan joutuvansa todistamaan. Hän katseli\nhermostuneena tutkintotuomaria, viranomaisia edustavia lakimiehiä ja\nvalamiesten jäykkiä kasvoja. Kaikesta päättäen hän olisi saattanut olla\nsyytettyjen aitiossa oleva vanki eikä todistaja, jonka joka tapauksessa\noli ainoastaan kerrottava, mitä tiesi. Ja silloin alkoi Hextall\naprikoida, tiesiköhän Darrell Tress sellaista, mitä hän ei halunnut\nilmaista.\n\nKuulustelun alkuvaiheet eivät olleet mielenkiintoisia eivätkä\nkiihoittavia. Tutkintatuomari, läheisestä naapurikaupungista saapunut\nlakimies, ilmeisesti varovasanainen ja valpas mies, ei viitannut\nlainkaan kuulustelun poikkeukselliseen luonteeseen esittäessään\nhuomautuksensa ja ohjeensa valamiehille. Itse asiassa hän lausui\nnämä huomautukset mahdollisimman suppeasti, kosketellen valamiesten\ntehtävän määrättyä tarkoitusta. Hyvin lyhyessä ajassa valamiehistö oli\nkäynyt katsomassa ruumista (joka silloin virui kylän ruumishuoneessa),\nkuulustelu oli alkanut ja ensimmäiset kolme todistajaa antaneet\nlausuntonsa ja saaneet poistua. He olivat se mies, joka oli löytänyt\nKestevenin virumasta kuolleena kuusikossa, häntä tutkimaan noudettu\nlääkäri ja hovimestari Mountain. Kellään heistä ei ollut paljoa\nkerrottavaa. Puutarhuri kertoi, miten ja mistä hän oli löytänyt ruumiin\nkymmenen minuuttia vaille kuusi aamulla. Tohtori todisti, että vainaja\noli kuollut aivoihin osuneesta kuulasta, joka varmasti oli ammuttu\nläheltä, ja että hän oli kuollut silmänräpäyksessä, otaksuttavasti\nviisi ja puoli tuntia aikaisemmin kuin hän tutki ruumista. Ja\nhovimestari ilmoitti tuntevansa vainajan samaksi mieheksi, jonka hän\noli tuntenut herra John Kesteveninä; tämän, joka usein oli käynyt\nLynne Courtissa, hän oli viimeksi vähää ennen kello kahtatoista murhan\nedellisenä iltana nähnyt elossa ja hyvässä voinnissa herra Maurice\nTickellin, talon toisen vieraan, seurassa.\n\nMutta siinä ei ollut paljoakaan sellaista, mikä olisi kiinnittänyt\nkuuntelijoiden, sekä virallisten että epävirallisten, mieltä --\npaitsi sitä, että he nyt kuulivat kuvaukset silminnäkijöiltä.\nHuhujen ja julkisten selostusten nojalla he olivat jo tutustuneet\nnäihin seikkoihin. Fowlerin ja poliisikomisariuksen lausunnot olivat\njännittävämpiä. Kamaripalvelija kertoi nähneensä Kestevenin ja\nTickellin istuvan yhdessä, polttelevan tupakkaa ja keskustelevan\nilmeisesti perin ystävällisesti keskenään myöhään yöllä; hänet ja\nMountain oli varhain seuraavana aamuna kutsuttu kuusikossa olevalle\naukeamalle; hän oli huomannut, ettei Tickellin huoneessa ollut ketään,\nja vähän myöhemmin havainnut, että yksi hänen isäntänsä polkupyöristä\noli kadonnut. Komisarius ilmoitti tarkastaneensa vainajan vaatteet;\nniiden taskuista ei ollut löytynyt mitään muuta kuin nenäliina ja\nkynsisakset. Kaksi tahi kolme kunnollista, rehellistä, jäyhäkasvoista\nvalamiestä hengähti syvään ja pudisti päätään kuullessaan sen, ja Smith\nkuiskasi Hextallille, että heidän mielipiteensä oli nyt valmis eikä\nenää ikinä muuttuisi -- ryöstömurha, se oli heidän uskonsa, ehdottoman\nvankka ja horjumaton.\n\nDarrell Tress nousi todistamaan. Hän oli silmäänpistävän hermostunut\nja epävarma, ja älykäspiirteinen, teräväsilmäinen lakimies, joka oli\nsaapunut Lontoosta ohjaamaan jutun menoa oikeusviranomaisten puolesta,\nsilmäili häntä hieman uteliaasti, ikäänkuin ihmetellen, minkä tähden\nihminen pelkäsi niin yksinkertaista asiaa. Hän esitti tahallaan\ntodistajalle pari, kolme muodollista kysymystä herättääkseen hänessä\nitseluottamusta. Sitten hän kävi käsiksi ydinkohtaan, lausuen nopeasti\nja varmasti suoranaisen kysymyksen.\n\n\"Olette luultavasti nähnyt sen miehen ruumiin, jonka kuoleman yhteydessä\nolevien seikkojen selvillesaamiseksi tämä kuulustelu pidetään?\"\ntiedusti hän.\n\n\"Näin sen eilen\", myönsi Darrell.\n\n\"Kenen ruumis se on?\" kysyi lakimies terävästi.\n\nDarrell tuijotti kyselijään, sitten tutkintatuomariin, sitten jälleen\nkysyjään.\n\n\"Kestevenin\", vastasi hän vihdoin. \"John Kestevenin tietysti.\"\n\n\"John Kestevenin ruumis. Kuka oli John Kesteven? Sanoitte 'tietysti';\nsiis tietysti tiedätte sen.\"\n\n\"Tiedän ainoastaan sen\", virkkoi Darrell hitaasti, \"että tunsin hänet\nJohn Kestevenin nimellä. Niin hän itse nimitti itseään.\"\n\n\"Kuka hän oli?\"\n\n\"Minä -- en tiedä sitä.\"\n\n\"Missä hän asui?\"\n\nDarrellin kasvot kirkastuivat hänen kuullessaan sen kysymyksen.\n\n\"Siitä saakka, kun opin hänet tuntemaan, hän asui minun luonani\",\nvastasi hän empimättä.\n\n\"Missä hän asui sitä ennen? Missä hän asui silloin, kun ensi kerran\nkohtasitte hänet?\"\n\nDarrell pudisti päätään.\n\n\"Siitä ei minulla ole aavistustakaan\", vastasi hän. \"En kuullut hänen\nkoskaan puhuvan siitä.\"\n\n\"Onko minun siis uskottava teidän ottaneen tämän miehen, joka nimitti\nitseään John Kesteveniksi, suoraan taloonne tai taloihinne tietämättä\nmitään hänen entisyydestään?\"\n\n\"Oh, no, tiesinhän luonnollisesti jotakin!\"\n\n\"Mitä tiesitte?\"\n\n\"No niin, tiesin, että hän oli kelpo -- hyvä kumppani -- ja niin\nedelleen\", sanoi Darrell epävarmasti. \"Minä -- nähkääs, en kysellyt\nhäneltä mitään. Hän ja minä pidimme toisistamme, ymmärrättehän.\"\n\n\"Kyllä käsitän. Ja niinpä te otitte hänet -- ventovieraan -- perheenne\njäseneksi?\"\n\n\"Ei; en ottanut!\" murahti Darrell, näyttäen äkkiä pirteyden merkkejä.\n\"Kehoitin häntä jäämään vähäksi aikaa -- ja hän viipyi yhä.\"\n\n\"Ymmärrän! -- Ja nyt, herra Tress, missä ja milloin tapasitte John\nKestevenin ensi kerran?\"\n\n\"Eräässä hotellissa Readingissä -- viime talvena.\"\n\n\"Miten kohtasitte hänet? Esittelikö teidät joku toisillenne?\"\n\n\"Ei. Se tapahtui ollessani yksin matkalla Newburyn\nesteratsastuskilpailuihin. Pysähdyin Readingiin, ja hän oli samassa\nhotellissa. Hän puhutteli minua sinä iltana biljardisalissa, ja\nseuraavana päivänä menimme kilparatsastukseen yhdessä. Tulimme näette\noikein hyvin toimeen, ja minä pyysin häntä vieraakseni Lontoossa.\"\n\n\"Mainitsiko hän teille mitään itsestään, kuka ja mikä mies hän oli,\nmistä hän tuli? Ajatelkaahan!\"\n\n\"Niin, kyllä, jotakin hän puhui\", vastasi Darrell äkkiä oltuaan\nhetkisen vaiti. \"Hän sanoi juuri äsken tulleensa Afrikan\nlänsirannikolta, jossa hän oli ollut useita vuosia.\"\n\n\"Ilmoittiko hän teille, mitä hän oli siellä hommannut?\"\n\n\"Muistaakseni hän oli harjoittanut jonkinlaista kauppaa. En muista\nmillaista. Se ei kiinnittänyt mieltäni.\"\n\n\"Millaisissa varoissa hän oli? Hyvissä? Huonoissa? No, herra Tress,\nantakaa tulla! Oliko hän hyvin puettu? Oliko hänellä rahaa taskussaan?\nOliko hänellä muassaan runsaasti tavaroita, vaatteita ja muuta\nsellaista? Sen varmasti muistatte.\"\n\n\"Hänellä ei ollut paljon vaatteita\", vastasi Darrell mutkattomasti,\n\"koska hän oli vasta äsken palannut Englantiin\".\n\n\"Epäilemättä veitte hänet oman vaatturinne liikkeeseen?\"\n\n\"Kyllä, niin tein.\"\n\n\"Sallikaa minun esittää teille hyvin suora kysymys -- velvollisuuteni\non tehdä se. Suorititteko te hänen maksettavakseen sillä tavoin\nkertyneet laskut?\"\n\n\"En. Hän suoritti ne itse. Ne lähetettiin minun asuntooni -- mutta\nKesteven ne maksoi.\"\n\n\"Hänellä oli siis rahaa?\"\n\n\"Hänellä oli aina rahaa runsaasti siitä asti, kun tutustuin häneen.\"\n\n\"Saiko hän rahaa teiltä? Niin, muistelkaahan! Lainasiko hän tai\nvoittiko hän teiltä silloin, kun ensi kerran kohtasitte toisenne --\nsinä iltana Readingissa?\"\n\n\"Ei lainannut. Hän voitti jonkun verran -- ei paljoa -- korttipelissä.\nJa hieman biljardissa -- mitättömän vähän. Pelasimme biljardia koko\nillan ja sitten myöhemmin minun huoneessani korttia tunnin tai pari.\"\n\n\"Sanoitte -- 'ei paljoa'. No, kuinka paljon?\"\n\n\"Niin -- en tiedä! Ehkä parisataa. Ja seuraavana päivänä hän voitti\nkoko joukon rahaa kilparatsastuksessa.\"\n\n\"Hän oli siis kortinpeluri ja löi vetoja ratsastuskilpailuissa. Te\npelasitte kaiketi aika paljon korttia yhdessä myöhemmin?\"\n\n\"Kyllä.\"\n\n\"Menetittekö hänelle paljon?\"\n\n\"En juuri hänelle. Joskus voitin häneltä.\"\n\n\"Esitän teille kysymyksen: menetittekö tälle miehelle paljon rahaa\nsiitä alkaen, kun opitte hänet tuntemaan, tähän saakka?\"\n\n\"En; en menettänyt! Pelasimme korttia aika paljon -- muiden kanssa\n-- mutta koskaan en hävinnyt paljoa. Minulla on tavattoman hyvä onni\nkorttipelissä. Luonnollisesti menetin joskus.\"\n\nKuulustelija piti pienen pysähdyksen, silmäillen muistiinpanojaan, ja\njatkoi sitten toista latua myöten.\n\n\"Tämä mies, joka oli teille tuttu Kestevenin nimellä, asui luonanne\ntutustumisestanne lähtien kuolemaansa saakka -- joko huoneistossanne\nLontoossa tahi talossanne täällä Lynne Courtissa?\"\n\n\"Niin.\"\n\n\"Eikö hän koskaan puhunut teille tarkemmin entisyydestään, omasta\nelämästään, perheestään?\"\n\n\"Ei; en koskaan kysellyt häneltä mitään. Ne eivät olleet minun\nasioitani -- ne eivät kimittäneet mieltäni.\"\n\n\"Te ja hän sovitte oikein hyvin yhteen?\"\n\n\"Tulimme toimeen hyvin\", vastasi Darrell. Hän ei enää ollut\nhermostunut, mutta alkoi muuttua vastahakoiseksi ja jöröksi tutkinnon\njatkuessa ja luoda kuulustelijaan silmäyksiä, jotka eivät ennustaneet\nhyvää.\n\n\"No niin. Sitten tulemme äskeisiin tapauksiin. Joitakuita päiviä sitten\nte ja tämä mies matkustitte yhdessä Boulogneen; siellä pelasitte, ja\nteillä oli hyvä onni?\"\n\n\"Harvinaisen hyvä onni.\"\n\n\"Palasitte Folkstoneen Kestevenin kuoleman edellisenä iltapäivänä\nja ajoitte luullakseni autolla kotiin, pysähtyen Brightoniin\npäivälliselle, ja kaikki voittonne olivat kai Kestevenin taskussa?\"\n\n\"Niin. Viisi- tai kuusituhatta puntaa -- Ranskan ja Englannin\nseteleinä\", vastasi Darrell kärsimättömästi. \"Ne olivat hänellä myöskin\nsilloin, kun erosin hänestä ja Tickellistä samana iltana. Voisin kertoa\nteille kaikki tietoni kahdessa minuutissa, jos sallisitte minun kertoa\nomalla tavallani!\" puhkesi hän äkkiä puhumaan. \"En ymmärrä tällaista\nkyselyä.\"\n\n\"Hieman malttia, herra Tress\", sanoi kuulustelija tyynnyttävästi.\n\"Mikäli olen kuullut, kohtasitte herra Tickellin Brightonissa ja otitte\nhänet mukaanne. Asia on siis niin? No, mikä mies herra Tickell on?\"\n\n\"En tiedä.\"\n\n\"Mitä tiedätte herra Tickellistä? Kertokaa se omalla tavallanne!\"\n\n\"En tiedä muuta kuin sen, että hän silloin tällöin kävi Kestevenin\nseurassa asunnossani pelaamassa korttia ja että kerran tai pari olen\nnähnyt hänet ratsastuskilpailuissa\", selitti Darrell. \"En tiedä hänestä\nsen enempää, en niin mitään.\"\n\n\"Ette tiedä, kuka ja mikä mies hän on, missä hän asuu --\"\n\nKoulusalin ovella äkkiä alkanut hälinä sai lakimiehen keskeyttämään\nlauseensa. Väkijoukon lävitse tunkeutui konstaapeli, pitäen\nvaaleankeltaista kirjekuorta ihmisten päiden yläpuolella. Hän ojensi\nsen pöydän yli lakimiehelle, joka repi sen auki, luki sen sisällön ja\nkääntyi tutkintotuomarin puoleen.\n\n\"Minun lienee paras ilmoittaa tämä uutinen teille heti, sir\", virkkoi\nhän kohteliaasti. \"Se mies, josta puhumme, on löydetty.\"\n\n\n\n\nXIII\n\nKARTTALUONNOKSEN MUISTIINPANOT\n\n\nIhmistungoksen täyttämässä huoneessa syntyneen hälinän ja kiihkeiden\nhuudahdusten aikana sähkösanoma siirtyi kädestä käteen pöydän ääressä\nistuvien kesken, ja pian kumartuivat Smith ja Hextall yhdessä sitä\ntarkastamaan.\n\n\"Lynchfieldin poliisikomisariukselta\", jupisi Smith. \"Lynchfield? --\nAhaa! Se on Hampshiren rajalla, Southamptonin tien varrella. 'Tickellin\nkuvausta vastaava mies makaa tajuttomana polkupyörätapaturmasta eräässä\nmajassa täällä lähellä. Lähettäkää joku tuntemaan!' Ahaa! Näetkö,\nHextall, hän on yrittänyt Southamptoniin pujahtaakseen pois maasta.\nMitähän nuo miehet nyt aikovat?\"\n\nLontoolainen lakimies, tutkintotuomari, valamiehistön puheenjohtaja\nja poliisipäällikkö kuiskuttelivat keskenään pöydän päässä. Äkkiä\ntutkintotuomari nosti päänsä pystyyn.\n\n\"Asiain näin ollen\", lausui hän, \"lienee meidän parasta jatkaa\nkuulustelua viikon kuluttua tästä päivästä. Hyvin otaksuttavasti, hyvät\nherrat, esitetään teille silloin paljon tärkeämpiä todistuksia.\"\n\nKiihtynyt kuulijakunta ahtautui ovesta ulos, paisuttaen koulun pihalle\nkeräytynyttä tungosta, ja saliin jääneet viranomaiset ja todistajat\nalkoivat ryhmittäin keskustella. Darrell Tress tuli Smithin ja\nHextallin luokse entistäkin hermostuneemman ja levottomamman näköisenä.\n\n\"Totisesti -- kuulkaahan!\" huudahti hän. \"Luuletteko -- että se mies\ntosiaankin on Tickell -- luuletteko?\"\n\nPoliisipäällikkö, joka touhuisesti lähestyi heitä, kuuli Darrellin\nsanat.\n\n\"Teidän on lähdettävä mukaamme, herra Tress\", sanoi hän.\n\"Otaksuttavasti varsin monet palvelijoistanne tuntisivat hänet, mutta\non paljon parempi, jos te itse tulette. Auto odottaa minua ulkona,\nja minä ja komisarius aiomme lähteä heti. Kuinka pian voitte te olla\nvalmis?\"\n\nDarrell katsahti molempiin kumppaneihinsa. Oli selvää, ettei tämä retki\nlainkaan miellyttänyt häntä, ja taaskin herätti hänen käyttäytymisensä\nHextallissa epämääräistä kummastusta ja levottomuutta. Mutta Smith\ntarttui Darrellin käsivarteen ja talutti hänet ovelle.\n\n\"Myöskin teidän autonne on tuolla ulkona, Tress\", virkkoi hän.\n\"Lähdetään -- Hextall ja minä tulemme mukaan. Kuinka kauan\", lisäsi\nhän, kääntyen poliisipäällikön puoleen, \"kuinka kauan tarvitsemme\nehtiäksemme Lynchfieldiin?\"\n\n\"Lynchfieldiin? Niin -- hiukan toista tuntia\", vastasi puhuteltu. \"Se\non noin kolmenkymmenen kilometrin päässä.\"\n\nAutot, poliisiviranomaiset toisessa, Darrell molempine kumppaneineen\ntoisessa, kiitivät kylän kujalle kokoontuneen kiihtyneen väkijoukon\nlävitse. Darrell vältti uteliaasti tähyileviä katseita ja nojautui\ntaaksepäin autossaan, pyyhkien otsaansa.\n\n\"Toivoisinpa hartaasti, etten olisi ikinä tavannut Kesteveniä enkä\nTickelliä enkä ketään koko siitä hornan joukkueesta!\" murahti hän,\nkun kylä oli jäänyt heidän jälkeensä ja he olivat kääntyneet kumpujen\nylitse Hampshiren rajalle vievälle tielle. \"Ja toivoisinpa, että\nTickell olisi päässyt livahtamaan pakoon, niin toivon, jumaliste! Niin\nteen, jottei minua enää vaivattaisi tällä lemmon jutulla. Ja totisesti,\nniin pian kun sallitte Paquitan lähteä, Hextall, otan mukaani hänet ja\npojan, ja matkustamme jonnekin ulkomaille -- Egyptiin tai Intiaan tai\nmihin hyvänsä -- ja pysymme syrjässä, kunnes koko melu on vaimennut.\"\n\n\"Nyt on huono vuodenaika, Tress, lähtisittepä sitten Egyptiin tai\nIntiaan\", huomautti Smith kylmäkiskoisesti. \"Ja pelkäänpä teitä\ntarvittavan Tickelliä tuomittaessa. Tehän olette tärkein todistaja,\nkuten käsitätte.\"\n\nDarrell näytti uudelleen ärtyvän ja käyvän kärsimättömäksi. Hextall,\njoka oivalsi, että hänen hermonsa olivat vakavasti järkkyneet, ehätti\ntyynnyttämään häntä.\n\n\"Eihän ole sanottu, tuleeko lainkaan oikeudenkäyntiä, Smith\",\nvirkkoi hän, vilkaisten lakimieheen merkitsevästi. \"Puhutte miehen\ntuomitsemisesta, vaikka Tickelliä ei vielä ole edes kuulusteltu. Ja\nsitä paitsi, jos Tickelliä on kohdannut paha tapaturma, hän ei ehkä\ntoinnukaan. Saatamme tavata hänet kuolleena.\"\n\nDarrell hytkähti istuimellaan, ja häneltä luiskahti huudahdus, jonka\nHextall tiesi vilpittömäksi.\n\n\"Totisesti. Toivoisin, että hän olisi kuollut! Se olisi paras uutinen,\nmitä olen kuullut -- eilispäivän jälkeen. Silloin tämä kaikki\npäättyisi. Pidättekö sitä todennäköisenä?\" jatkoi hän, kääntyen\ninnokkaasti Hextalliin päin. \"Pidättekö, tosissanne?\"\n\n\"En osaa sanoa, onko se todennäköistä vai eikö\", vastasi Hextall, jota\nBarreliin kummallinen käytös taaskin epämääräisesti vaivasi. \"Mutta\notaksuttavasti sattui sähkösanomassa mainittu tapaturma johonkin aikaan\neilisaamuna, ja jos hän on ollut tajuttomana kokonaisen vuorokauden,\nniin hän on vaarallisesti loukkaantunut.\"\n\nAutot kiitivät edelleen, rinnettä alas, toista ylös, kumpujen\npoikki, kunnes ne kellon juuri lyödessä kahtatoista, pysähtyivät\npoliisikamarin edustalle hauskassa, pienessä kauppalassa, joka oli\nviehättävän metsäisen maiseman keskellä. Pari viranomaista tuli kadulle\ntervehtimään Lynnen poliisimiehiä, ja Darrell ja hänen kumppaninsa\nlaskeutuivat autostaan, mennen sitten heidän luokseen. Lynchfieldin\npoliisipäällikkö oli jo aloittanut kertomuksensa, mutta hänen\nlynneläinen virkaveljensä keskeytti sen.\n\n\"Odottakaahan vähän!\" pyysi hän. \"Tämä on herra Tress Lynne Courtista,\nja nämä herrat ovat hänen ystäviään. Kertokaa heille kaikki alusta\nalkaen; he kaikki ovat mukana jutussa.\"\n\n\"Minulla ei ole varsin paljoa kerrottavaa\", sanoi paikkakunnan\npoliisipäällikkö. \"Ensimmäisen vihjauksenhan saimme teikäläisiltä\neilisaamuna, kun saapui kuvaus miehestä, ja pidimme valppaasti silmällä\npiiriämme koko eilisen päivän, koska näet olemme teidän paikkakuntanne\nja Portsmouthin ja Southamptonin välillä ja arvelimme hänen\nmahdollisesti pyrkivän rannikolle. Emme kuitenkaan kuulleet emmekä\nnähneet mitään ennenkuin puolikahdeksan tänä aamuna. Silloin saapui\ntänne muuan työläinen tuomaan tietoja. Hän asuu tämän ja erään toisen,\nkolmen tai neljän kilometrin päässä kauppalasta länteenpäin vievän\nmaantien välisellä sivuraitilla, ja hänen majansa on ainoa niillä\ntienoin. Hän kertoi, että eilen aamulla kello seitsemän vaiheilla,\nhänen lähdettyään työhönsä, oli hänen vaimonsa lähtenyt heidän kujaansa\nmyöten noutamaan vettä lähteestä. Tunnen sen paikan, josta hän puhui;\nkujassa on jyrkkä mäki ja äkkikäänne, ja lähteen lähellä on hylätty\nkivilouhimo. Vaimo kuuli louhimosta valitusta ja löysi sinne mentyään\nmiehen, josta sähkötin teille. Hän on Tickell, se on ehdottoman varma!\nHän oli ilmeisesti viskautunut pyörältään suoraan louhimon kaiteiden\nylitse ja loukkaantunut pahoin -- jonkunlaisessa puolittaisessa\ntajuttomuuden tilassa, kun nainen hänet tapasi. Vaimo haki vettä ja\nvirvoitteli häntä, ja jonkun ajan kuluttua hän sai viedyksi miehen\nmajaansa. Sitten hän meni tiedottomaksi ja pyörtyi uudelleen, ja\nsellaisena hän oli koko päivän, välillä viroten ja sitten pyörtyen\njälleen. Majan asukkaat ovat vanhanpuoleista väkeä; läheisyydessä ei\nollut ketään, eikä vaimo tiennyt, mitä tehdä. Hän olisi päivän aikana\ntahtonut lähteä noutamaan lääkäriä, mutta mies ei sitä sallinut, vaan\nvakuutti kyllä tointuvansa ja pian olevansa hyvässä kunnossa. Mökin\nisännän tullessa illalla kotiin, hän näytti voivan paremmin ja sanoi\njälleen paranevänsä täydelleen, jos hänen vain sallittaisiin levätä\naamuun saakka. Mutta aamulla hän oli tajuttomana ja entistä ankarammin\nsairaana, minkä vuoksi mies tuli tänne hakemaan lääkäriä, joka neuvoi\nhäntä tulemaan tänne ja kertomaan meille tapahtumasta. Luonnollisesti\njohtui Tickell heti mieleemme ja lähdimme siis mökille. Ja epäilemättä\nmies on Tickell. Hänellä on koko joukko niitä rahoja taskussaan.\"\n\nDarrell Tress hätkähti ja kävi hyvin kalpeaksi. Smith sekaantui\npuheeseen, esittäen kysymyksen, joka siirsi huomion häneen.\n\n\"Mistä tiesitte, että Tickellillä oli, kuten sanoitte, niitä rahoja\ntaskussaan?\" tiedusti hän.\n\nLynnen komisarius vastasi:\n\n\"Lähetin ympäristölle tiedon, että Tickellillä saattoi olla suuri summa\nranskalaisia ja englantilaisia seteleitä.\"\n\n\"Ja hänellä on!\" jatkoi sikäläinen poliisipäällikkö. \"Ainakin hänellä\non osa rahoista: muistaakseni kolmen- ja neljäntuhannen punnan välillä\nEnglannin pankin seteleitä -- mutta ranskalaista rahaa ei ollenkaan.\nTarkastimme hänen taskunsa. Ja muuta ei hänellä juuri olekaan, ei\nminkäänlaisia papereita, lukuunottamatta kummallista karttaa tai\nluonnosta, josta emme päässeet selville. Mutta meidän olisi paras\nlähteä sinne -- jätin kaksi miestäni mökkiin, ja myöskin lääkäri on\nsiellä.\"\n\n\"Mitä sanoi lääkäri?\" kysyi Hextall.\n\n\"Hän sanoi, että mies on hyvin pahasti vahingoittunut, sir -- sisäisiä\nvammoja ja vioittunut kallo\", vastasi poliisipäällikkö. \"On epäiltävää,\nvoidaanko hänet siirtää sairaalaan.\"\n\nHe kaikki nousivat taaskin autoihinsa, Lynchfieldin poliisit\nlynneläisten virkaveljiensä seuraan; ajettuaan pikku kauppalan lävitse\nja kolmisen kilometriä maantietä myöten he saapuivat kapealle raitille,\njoka kääntyi jyrkästi valtatieltä, mutkittelevana pian kadoten sitä\nvarjostavien puiden sekaan. Siellä poliisit laskeutuivat autostaan, ja\nkoko seurue lähti jalkaisin eteenpäin raittia pitkin.\n\n\"Meistä on suorastaan ihme, että mies edes koettikaan ajaa tällä\nkujalla\", huomautti Lynchfieldin poliisipäällikkö. \"Saatte omin silmin\nnähdä, miltä se näyttää -- siinä ajaminen on hulluutta. Emme voi\nkuvitella muun houkutelleen häntä siihen kuin sen seikan, että siltä\ntieltä, jolta juuri lähdimme, näkyy toinen tuolla laaksossa kulkeva tie\nja tämä raitti on oikotie sinne. Mutta ei tietenkään arvaa sitä niin\njyrkäksi ennenkuin on saapunut tähän käänteeseen. Joka tapauksessa,\njuuri tuossa hän suistui louhokseen -- kuten näette, hän on syöksynyt\nnoiden kaiteiden lävitse -- ja nyt hän viruu tuossa mökissä. Voimme\ntietenkin tavata hänet kuolleena -- se on mahdollista.\"\n\nHextall, joka etupäässä vain tarkkaili Darrell Tressiä, havaitsi toivon\nvälähdyksen hänen silmissään -- oli liiankin selvää, ettei mikään\nolisi hänestä niin tervetullut kuin se tieto, että Tickell olisi iäksi\nvaiennut. Tohtorin aprikoidessa Tressin outoa käytöstä he saapuivat\nmökin ovelle ja kohtasivat lääkärin ja konstaapelin, jotka tulivat ulos\nheitä vastaan. Nähdessään Lynchfieldin poliisipäällikön kysyvän katseen\nlääkäri pudisti päätään.\n\n\"Yhäti tajuttomana\", ilmoitti hän. \"En tiedä, pitäisikö suorittaa\nleikkaus -- minun on saatava apua ja neuvoja.\"\n\n\"Tämä herra on lääkäri\", esitteli Lynnen komisarius. \"Tohtori Hextall\n-- lontoolainen lääkäri luullakseni, sir?\"\n\nMolemmat lääkärit astuivat syrjään puhelemaan, ja poliisipäällikkö\nkääntyi Darrellin puoleen.\n\n\"Tulkaahan sisälle, herra Tress, katsomaan, onko tämä mies Tickell!\"\nkehoitti hän. \"Siihen ei teiltä kulu minuuttiakaan, eikä se vaivaa\nhäntä, jos hän on tajuton.\"\n\nDarrell meni mökkiin kovin vastahakoisen näköisenä Smithin seuratessa\nhänen kintereillään. Loukkaantunut mies makasi väliaikaiseksi kyhätyllä\nvuoteella, jonka ääressä istui konstaapeli. Darrell loi yhden ainoan\nhätäisen silmäyksen sairaan kalpeihin kasvoihin ja kääntyi sitten\ntoisaalle.\n\n\"Se on luonnollisesti Tickell\", virkkoi hän. \"Riittääkö se?\"\n\nHän pyörähti ympäri ja aikoi poistua mökistä, mutta poliisipäällikkö\nkutsui hänet toiseen huoneeseen, ahtaan eteisen toisella puolen\nolevaan, pieneen vierassaliin. Siellä poliisipäällikkö otti esille\nnorfolkilaisen takin ja veti sen taskusta lompakon, jonka ympärillä oli\nvahva, joustava kisko.\n\n\"Tässä kaikki, mitä löysimme hänen taskuistaan\", sanoi hän Smithille,\njota kai piti tärkeänä henkilönä. \"Hänellä ei ollut mitään muuta\nkuin kello perineen, sormus tai pari ja joitakuita pikku esineitä.\nKuulkaahan, herra Tress! Ovatko nuo setelit samoja rahoja, joista\nolemme kuulleet? Ovat? No hyvä! Niitä on kaikkiaan, kuten mainitsin,\nlähemmä neljätuhatta puntaa. Koko sitova todistus siitä, kuka\nKestevenin murhasi, se! Ja tässä on ainoa hänen taskuistaan löytämämme\npaperikaistale -- enkä minä kuolemaksenikaan saa selville, mikä se on.\nNäyttää jonkun kartan kappaleelta tai joltakin sentapaiselta. Mitä\nte siitä arvelette, sir?\" lisäsi hän, ojentaen pahasti rypistyneen\nja kokoon taitetun kirjoitusarkinpuolikkaan Smithille. \"Mikäli olen\nkuullut, olette te hyvin perehtynyt tällaisiin asioihin.\"\n\nSmith otti paperin käteensä ja silmäili sitä tarkoin. Siinä\noli karkeasti hahmoiteltu, melkein näkymättömäksi tahrautunut\nlyijykynäpiirros, lampaankäpälän muotoinen; siihen oli vedetty paljon\nviivoja, ja näiden viivojen viereen oli muutamiin paikkoihin merkitty\nnumeroja. Kuvion alla oli selityksiä, kuten Smithistä näytti. Ne\nolivat perin arvoituksellisia. Ykkösen numeron kohdalla oli kirjain\nW; kakkosen kohdalla P V; kolmosen T:n K; nelosen L. Kaiken tämän\nalapuolelle oli kirjoitettu kaksi riviä: \"Minä iltana tahansa\n12:sta--18:teen, 8 1/2--9 1/2\" ja \"T-- Yritys; V-- Suoritus.\"\n\n\"Jollei teillä ole mitään sitä vastaan\", virkkoi Smith, \"valmistan\nitselleni jäljennöksen tästä paperista. Sitten voin ehkä saada selvän\nsen merkityksestä joutoaikoinani. Tietysti se merkitsee jotakin.\"\n\n\"Olen teille hyvin kiitollinen\", sanoi poliisipäällikkö. \"Olen\nhyvilläni kaikesta avusta. En usko, että hän\" -- hän nyökkäsi toiseen\nhuoneeseen päin -- \"ilmaisisi sitä meille, vaikka kykenisikin. No niin,\nherra Tress\", jatkoi hän, kääntyen Darrellin puoleen, joka jörönä\ntarkkaili Smithin puuhia, \"siellä se mies on, kuten näette, ja voitte\npitää varmana, että hän joutuu hirteen, sir! Kuukauden kuluttua --\"\n\nDarrell nielaisi kirouksen ja poistui äkeissään mökistä raittiiseen\nilmaan.\n\n\n\n\nXIV\n\nHYYTÄVÄ PELKO\n\n\nPian astuivat Hextall ja lynchfieldiläinen lääkäri siihen huoneeseen,\njossa Smith valmisti karkeatekoista jäljennöstä salaperäisestä kartasta.\n\n\"Aiomme siirtää hänet kauppalan sairaalaan\", ilmoitti Lynchfieldin\ntohtori. \"Hänessä on suoritettava leikkaus. Teidän\", jatkoi hän\npoliisiviranomaisille, \"On siis heti ryhdyttävä valmistaviin\ntoimenpiteisiin. Minä jään siksi aikaa hänen luokseen. Tuo on\nkummallinen kapine\", huomautti hän Smithille, osoittaen karttaa.\n\"Katselin sitä tänä aamuna. Saatteko siitä selvän?\"\n\n\"En vielä\", vastasi Smith. Hän pisti piirtämänsä jäljennöksen\ntaskuunsa, vei Hextallin pihalle ja osoitti Darrellia, joka synkkänä\nkäveli kujalla. \"Katsohan, Hextall!\" kehoitti hän. \"Mikä Tressiä\nvaivaa? Minusta on ihan ilmeistä, että hän olisi mielellään antanut\npuolet omaisuudestaan jos olisimme tavanneet tämän miekkosen kuolleena\ntai jos te lääkärit voisitte taata hänen kuolevan. Minkä tähden? Kun\neilenaamulla saavuimme Lontoosta, uskoi hän varmasti, että Tickell\noli tappanut Kestevenin, kuten muistatte, ja olisi kovin kärkkäästi\ntahtonut nähdä hänet hirressä sen tähden. Nyt hänen mielensä näkyy\ntyyten muuttuneen. Vielä kerran kysyn -- minkä tähden?\"\n\n\"Hermot\", vastasi Hextall. \"Hänen hermostonsa ei ole milloinkaan ollut\nvankka, eikä hänen viimeaikainen elämänsä ole sitä vahvistanut. Hän\nei jaksa kestää tällaista julkisuutta, kuulusteluja ja kaikkea muuta.\nSiinä kaikki.\"\n\nSmith pudisti päätään.\n\n\"Ei!\" väitti hän. \"Ei se siitä johdu. Tuo mies on kuullut jotakin --\neilisen jälkeen. Jokin painaa hänen mieltään. Katsohan häntä!\"\n\nIlmeisesti välittämättä siitä, että häntä tarkkailtiin, tai huomaamatta\nsitä Darrell oli jäänyt seisomaan kujalle. Hän jupisi itsekseen; hänen\nkalpeat kasvonsa nytkähtelivät miltei suonenvedontapaisesti, ja äkkiä\nhän heilautti molempia käsiään ylöspäin, tehden epätoivoisen näköisen\nliikkeen.\n\n\"Totisesti -- katsohan häntä!\" toisti Smith. \"Äläkä uskottele, että\nse johtuu pelkästä hermostumisesta! Sanon sinulle, että tuo miekkonen\non eilisen jälkeen kuullut jotakin, mitä me emme tiedä. Ja hän hautoo\nsitä, kunnes joutuu hyytävän, tappavan pelon valtaan. Mies-poloinen!\"\n\n\"Siinä tapauksessa ei täällä vetelehtiminen ole hänelle lainkaan\nhyväksi\", virkkoi Hextall. \"Olemme tehneet kaikki, mitä meiltä\nvaadittiin, ja voimme aivan hyvin lähteä paluumatkalle heti.\"\n\nDarrellin mieli näytti silminnähtävästi keventyvän, kun hänelle\nehdotettiin, että lähdettäisiin takaisin Lynne Courtiin. Hän antoi\nohjaajalleen lyhyen määräyksen ajaa nopeasti. Koko paluumatkan hän oli\nalakuloinen ja vaitelias, ja perille saavuttua hän valitti päätänsä\nsärkevän ankarasti ja jätti Hextallin ja Smithin syömään puolista\nkahdenkesken. Palvelijoiden kuullen nämä kaksi eivät hiiskuneet mitään\nsenaamuisista tapahtumista, mutta aterian jälkeen he menivät pihamaan\nrauhaiseen nurkkaukseen, ja kummankin mielessä oli ajatus, että heidän\noli keskusteltava asioista. Ja Smith veti taskustaan omituisen kartan\njäljennöksen, levitti sen polvilleen ja kiinnitti siihen kumppaninsa\nhuomiota.\n\n\"Mitä arvelet tuosta, Hextall?\" tiedusti hän. \"Jos olisit löytänyt tuon\npaperiliuskan -- jostakin -- niin minkä vaikutuksen se olisi sinuun\ntehnyt? Mikä se on? Onko tämä lampaankäpälänmuotoinen piirros jonkun\npiirin kartta? Ovatko nämä kirjaimet paikannimien alkukirjaimia? Ovatko\nnämä salaperäiset numerot määräyksiä ja ohjeita? Otaksuttavasti ne ovat\n-- mutta niiden merkityksen selville saaminen on visainen tehtävä.\nMutta kuitenkin -- olisin valmis panemaan koko omaisuuteni tätä\npuolittain poltettua sikaaria vastaan vetoon siitä, että karkeatekoinen\npiirros, josta tämä on jäljennetty, sisältää Kestevenin murhan koko\nsalaisuuden!\"\n\nHextall otti jäljennöksen omaan käteensä ja tarkasti sitä.\n\n\"Se näyttää alkeelliselta matkakartalta\", virkkoi hän oltuaan hetken\nvaiti. \"Ja kaikki nämä merkinnät ovat otaksuttavasti neuvoja, miten\npäästään johonkin määrättyyn paikkaan. Mutta missä on tämän kartan\nesittämä piiri, ja mitä nämä muut merkit tarkoittavat? Siinä on vain\nyksi seikka, joka herättää mielessäni ajatuksen.\"\n\n\"Minä tunnustan, etten näe mitään sellaista, mikä toisi mieleeni\nmitään\", mutisi Smith. \"Mitä sinä näet?\"\n\n\"Kas tämän!\" vastasi Hextall. \"Näetkö tuon rivin: 'Minä iltana tahansa\n12:sta--18:teen; 8 l/2--9 1/2?' Etkö päättele siitä mitään?\"\n\n\"En!\" huudahti Smith. \"En mitään!\"\n\n\"No niin\", sanoi Hextall, \"kenties en oikeastaan minäkään. Mutta\nminusta tuntuu jotakin merkitsevän se, että tänään on toukokuun\nkolmastoista päivä ja että eilen luonnollisestikin oli -- kahdestoista.\nEntä sitten?\"\n\nSmith tuijotti häneen, vihelsi ja sieppasi paperin.\n\n\"Totisesti -- hyvä!\" intoili hän. \"Hyvä! Alan käsittää. Luulet --\"\n\n\"Pitäisin tätä\", jatkoi Hextall, \"muistiinpanoina otaksuttavasti\nTickellille annetuista ohjeista, joiden mukaan hänen piti mennä\njonnekin tapaamaan jotakuta jonakin -- minä hyvänsä -- iltana\nkahdennentoista ja kahdeksannentoista päivän välisenä aikana kello\npuoliyhdeksän ja puolikymmenen välillä. Ja myöskin luulen Tickellin\nolleen matkalla suorittamaan sitä tehtävää, kun hänelle sattui\ntapaturma.\"\n\n\"Päätelmäsi tuntuu järkevältä\", myönsi Smith ja pani paperin\nhuolellisesti lompakkoonsa. \"Siitä kuviosta ja siihen tehdyistä\nmerkinnöistä otetaan selvää, ennenkuin monta tuntia on kulunut. Lähden\nkaupunkiin viiden junassa. Entä sinä?\"\n\n\"Olen sopinut, että jään tänne huomiseen saakka\", vastasi Hextall.\n\"Tahdon nähdä neiti Tressin kunnollisesti toipuvana -- ja myöskin\nhaluan puhella Tressin kanssa. Mielin vakavasti yrittää saada hänet\nkääntymään paremmalle tolalle.\"\n\n\"Ensin on sinun laitettava hänen hermonsa kuntoon\", huomautti Smith.\n\"Tänä aamuna häntä järkyttivät monet seikat aika tavalla. Kunpa\ntietäisin, mitä hänen mielessään liikkui! Tämä on paljoa pulmallisempi\njuttu kuin kumpikaan meistä alussa kuvitteli. Olen entistä varmempi\nsiitä, että Tickell on yhtä viaton siihen murhaan kuin minäkin.\"\n\n\"Kuka sitten on syypää?\" tokaisi Hextall.\n\n\"Joku henkilö, jota hyvin todennäköisesti ei lainkaan ahdisteta\",\nvastasi Smith. \"On kuitenkin pari seikkaa, joihin huomio on\nkohdistettava. Ollessaan eilen täällä vähän aikaa teki Styler pienen,\nmielenkiintoisen havainnon, jolla saattaa olla merkitystä tähän juttuun\nnähden, ja hän palasi heti Lontooseen jatkaakseen tutkimuksia sen\njohdosta. Kerron siitä sinulle myöhemmin -- en vielä. Ja vähää ennen\nkuin saimme tiedon murhasta oli Styler saanut hieman vihiä Kestevenin\nasioista, hyvin vähän tosin, mutta se on kuitenkin jotakin, ja hän\ntyöskentelee sen pohjalla. Haluan niin ollen joutua kuulemaan hänen\nselostustaan.\"\n\n\"Mitä hän sai selville Kestevenistä -- onko senkin kertominen liian\naikaista?\" tiedusti Hextall. \"Olen perin utelias, kuten tiedät.\"\n\n\"No, olkoon menneeksi!\" suostui Smith. \"Voin kertoa sinulle sen. Se\non hyvin pieni seikka -- mutta voi paisua suureksi -- saatamme sen\navulla saada selville, kuka Kesteven oli. Ollessaan haastattelemassa\nFowleria sinun luonasi, Styler taivutti Fowlerin viemään hänet\nTressin asuntoon Queen-Anne-kadun varrelle, jotta hän saisi tarkastaa\nsiellä olevia Kestevenin tavaroita. Hän halusi nähdä, olisiko siellä\njoitakin papereita, joista kävisi ilmi, mistä Kesteven oli tullut,\nennenkuin lyöttäytyi Tressin seuraan. Päällisin puolin katsottuna\nei lippaissa, matka-arkuissa ja vaatteissa ollut mitään, ei edes\nainoatakaan kirjettä! Mutta Styler on sitkeä veitikka eikä vähällä jää\nneuvottomaksi ja on suorastaan nero löytämään esineitä kummallisista\npaikoista. Hän sai käsiinsä sen ainoan puvun, joka Kestevenillä oli,\nennenkuin hän pääsi Tressin 'talouteen', ja siitä hän löysi salataskun,\njoka oli ommeltu vuoriin ja jossa oli öljyttyyn silkkiin kiedottuna --\nvihkimätodistus.\"\n\n\"Vihkimätodistus?\" huudahti Hextall.\n\n\"Kesteveninkö?\"\n\n\"Ei siinä ollut hänen nimeään\", sanoi Smith. \"Mutta mieleni tekisi\nväittää, että se oli hänen, koskapa hän niin huolellisesti säilytti\nsitä. Se oli todistus avioliitosta, joka oli joitakuita vuosia sitten\nsolmittu eräässä vähän tunnetussa kirkossa Cityssä. Styler jäljensi\nsen silloin, kun hän sen löysi -- mutta nyt lienee alkuperäinenkin\nhänen hallussaan -- hän sai Fowlerilta huoneiston avaimen ennen kuin\nlähti Lontooseen. Ehkä siis saamme jotakin selville sen nojalla -- olen\nalkanut kehittää omaa teoriaani siitä asiasta.\"\n\n\"Minkälaista?\" kysyi Hextall.\n\n\"Kotiopettajatar, neiti Brock, joka on kadonnut niin omituisesti,\nsaattaa olla Kestevenin vaimo\", vastasi Smith. \"Kestevenhän hänet tänne\ntoimitti, kuten tiedät. No niin, nyt lähden asemalle. Tule saattamaan\nminua sinne!\"\n\nKun ystävykset saapuivat asemalle -- se oli pelkkä pysäkki kylän\ntoisessa laidassa -- ajoi rouva Renton sinne siroilla, ponyhevosen\nvetämillä rattailla seurassaan vanhahko, sotilaallisen näköinen mies,\njoka lähti samassa junassa kuin Smithkin. Rouva Renton tuli Hextallin\npuheille.\n\n\"Saanko viedä teidät rattaillani kartanoon?\" kysyi hän. \"Ajan näette\nihan sen portin ohitse.\"\n\nHextall kiitti ja sijoittui sotilaallisen miehen tyhjäksi jättämälle\npaikalle. Rouva Renton hoputti ponynsa juoksuun ja alkoi heti pakista.\n\n\"Ette saa pitää minua pelkkänä juorukellona, tohtori Hextall\", varoitti\nhän, \"mutta kuten kaikki maalaiset olen minäkin utelias tietämään\ntarkoin kaikki, mitä tapahtuu ihan oman kodin kynnyksellä. Onko totta,\nettä Tickell on löydetty ja että olitte katsomassa häntä?\"\n\nHextall punnitsi asiaa ennenkuin vastasi. Olisihan kaikki, mitä hän\ntiesi yksinäisen mökin tapahtumista, yleisesti tunnettua seuraavana\naamuna; jos hän kertoisi ne tosiseikat rouva Rentonille, ehättäisi hän\nvain antamaan tietoja ennen sanomalehtien ilmestymistä. Ja niinpä hän\nlyhyesti selosti, mitä oli tapahtunut.\n\n\"Olisi kai parasta, että se mies-parka kuolisi\", virkkoi rouva Renton.\n\"Se säästäisi niin paljon ikävyyksiä, eikö totta? Olen hirveän\npahoillani Tressien tähden; on kauheata, kun ihminen kiskotaan\noikeussaleihin ja kuulusteluihin ja kaikkeen sentapaiseen. Varmastikin\nDarrell Tress kammoaa sellaista.\"\n\nEttä Darrell Tress pelkäsi jotakin, se kävi Hextallista yhä\nselvemmäksi, ennenkuin se päivä oli lopussa. Darrell oli äärimmäisen\nrauhaton; hän ei jaksanut kauan pysyä samalla tuolilla eikä edes\nsamassa huoneessakaan; aterioiminen hänen seurassaan oli suoranainen\nkoettelemus; oli hyödytöntä koettaakaan saada häntä pelaamaan\nbiljardia. Ja vihdoin Hextall vei hänet syrjään ja haastoi hänelle\nsuoraan.\n\n\"Kuulkaahan! Puhun avoimesti ja teeskentelemättä. Oletteko juonut\nmitään tänään?\"\n\n\"En!\" ärähti Darrell. \"Enkä eilenkään -- puolisen jälkeen. Näitte, mitä\nsilloin nautin. Aion luopua koko siitä tavarasta. En ole maistanut\ntippaakaan -- kunniasanalla!\"\n\n\"Siinäpä se\", sanoi Hextall. \"Sentähden ovatkin hermonne ärtyneet ja\narat, ja te olette kovin huonolla tuulella, ette saa unta ensi yönä\nja olette vieläkin surkeammassa kunnossa huomenaamulla! Teidän on\nluovuttava vanhoista tavoistanne asteittain -- äkkijyrkät toimenpiteet\neivät kelpaa. Nyt käytte istumaan tuohon tuoliin, poltatte kaikessa\nrauhassa sikaarin ja ryyppäätte sopivan annoksen wiskyä. Minä annan\nteille unilääkettä ja hoidan teidät vuoteeseen niin kuin pitääkin.\nAntautukaa minun hoivaani, Tress, ja minä parannan teidät monessa\nsuhteessa.\"\n\nDarrell muuttui lapsimaisen tottelevaiseksi, ja kun Hextall lopuksi\nerosi hänestä hänen makuukamarinsa ovella, tuntui hän saaneen takaisin\nhyvän tuulensa. Mutta heidän lyödessään kättä synkistyivät hänen\nkasvonsa.\n\n\"Olenpa taitanut olla kovin omituinen tänään\", pahoitteli hän. \"Mutta\ntotisesti on minulla ollut syytä olla huolissani, sen vakuutan. Asia on\n-- mutta kenties kerron teille siitä huomenna -- minua taitaa nukuttaa\nnyt.\"\n\n\"Se on oikein -- nukkukaa!\" kehoitti Hextall.\n\nHän poistui omaan huoneeseensa, aprikoiden, mitähän Darrellilla\noli kerrottavaa. Mutta lopen väsyneenä hän pian vaipui uneen.\nIhan yhtä äkkiä kuin oli nukkunut hän myöskin heräsi hätkähtäen.\nHänen makuuhuoneensa avoimesta ikkunasta kuului jonkun toisen\nikkunan avaamisesta johtuvaa ääntä ja jalkojen hiljaista sipsutusta\nparvekkeelta, jolle päin ikkunat olivat. Talon sen siiven julkisivu\noli nurmikoille ja niiden takana olevaan kuusikkoon päin, ja yläkerran\nkaikki ikkunat olivat lasiovia; parveke, jolle ne avautuivat, jatkui\npitkin siiven julkisivua, ja sen toisessa päässä oli vanhat, puutarhaan\nvievät kiviportaat. Hextallin kuulemat hiljaiset askeleet etenivät\nportaille päin ja vaimenivat äkkiä.\n\nOudon, kauhean pelon vallassa Hextall ponnahti vuoteestaan, kiskoi\nylleen vähän vaatteita ja pujahti parvekkeelle. Hän tiesi, että\nPaquitan makuukamarin ikkuna oli kolmas hänen huoneestaan lukien, ja\nriensi sinne. Ja pilvien himmentämässä kuutamossa hän sitten erotti sen\nolevan auki, ja kun hän nopeasti kääntyi parvekkeen kaiteelle, näki hän\nvalkoisen hahmon katoavan kuusikon reunimmaisten puiden sekaan.\n\nSilloin hän käsitti tapahtuman, ja kun hän tarttui kylmiin kiviin,\npuistatti häntä pelko hänen ajatellessaan, mitä se tieto merkitsi.\nPaquita käveli unissaan! Ja hän oli mennyt Kestevenin murhan\nnäyttämölle! Tuntui kuluvan pitkä aika, ennenkuin valkea hahmo\njälleen ilmestyi puiden välistä. Hän palasi... hän asteli suoraan\nportaita, parveketta ja huonettaan kohti. Hän liikkui nopeasti,\nja Hextall peräytyi pimentoon tarkkailemaan -- kunnes tyttö,\ntuijottaen etäisyyteen, mutta loistavat silmät levällään, lipui\nhänen ohitseen kuin aave ja meni sisälle. Ja kun Hextall sitten\nliikahti, tunsi hän tiukan, vimmaisen otteen käsivarressaan ja kuuman\nhenkäyksen poskellaan, ja Darrellin ääni, yhtä vimmaisena kuin hänen\npuristuksensakin, sähisi hänen korvaansa:\n\n\"Te ette nähnyt häntä, sanon minä! Kuuletteko, ette nähnyt! Näitte\nunta, te pahuksen hupsu! Te olitte --\"\n\nSitten ääni vaimeni, raju ote heltyi, ja Hextall pyörähti kiivaasti\nympäri, samalla kun hänen isäntänsä vaipui hänen jalkojensa juureen,\npäästäen kummallisen, korisevan ähkäisyn.\n\n\n\n\nXV\n\nVALPAS PALVELIJA\n\n\nTukehtumista muistuttava ääni, joka lähti Darrell Tressin huulilta\nhänen vaipuessaan tajuttomana parvekkeelle, vaimeni äkkiä, ja haudan\nhiljaisuus verhosi Hextallin ja näiden kummallisten tapahtumien\nnäyttämön. Hän itse kuunteli henkeään pidättäen jokainen hermo\njännittyneenä pelosta ja pahoista aavistuksista. Tuskaisesti hän\nodotti, mitä saattaisi kuulua Paquitan huoneen avoimesta ikkunasta.\nMutta pian hän erotti vuoteen hiljaista, tuskin kuuluvaa natinaa ja\narvasi Paquitan jälleen vaipuneen normaaliseen uneen ja olevan sillä\nhetkellä turvassa. Huokaisten syvään helpotuksesta, hän kumartui,\nnosti Darrellin lattialta ja puolittain kantoi, puolittain raahasi\nhänet sisälle, laskien hänet siellä hellävaroen ikkunan lähellä\nolevalle sohvalle. Sitten hän juoksi omaan huoneeseensa, otti\nlaukustaan virvoittavia lääkkeitä ja kiiruhti hiljaa hiipien takaisin;\nhän ei halunnut herättää ketään, ei edes Fowleria eikä kumpaakaan\nhoitajatarta, peläten Darrellin tointuessaan puhelevan liikaa.\n\nTultuaan jälleen tajuihinsa Darrell ponnahti äkkiä istumaan, huudahti\nhillitysti ja tuijotti Hextalliin sekavannäköisenä. Ja huomattuaan\nDarrellin vironneen ehätti Hextall sulkemaan ikkunaa. Mitä hyvänsä\nDarrellilia olikin sanottavaa, se ei saanut kuulua huoneen ulkopuolelle.\n\n\"Te?\" kummasteli Darrell. \"Minä -- minä luulin teitä Waltersiksi. Minä\n-- mitä on tapahtunut?\"\n\nMitään vastaamatta Hextall antoi hänelle ryypyn konjakkia. Darrellin\nmuisti palasi, ja hän alkoi voihkia surkeasti.\n\n\"Nyt muistan -- muistan!\" hän melkein uikutti. \"Minä -- oi, hyvä\nJumala, tekö se siis olittekin! Ja näittekö hänet?\"\n\n\"Reipastautukaahan toki!\" rohkaisi Hextall. \"No -- älkää olko noin\nsäikähtynyt! Kas niin -- nyt teidän on parempi olla. Rauhoittukaahan,\nmies! Ja tyynnyttyänne kertokaa, mitä haluatte!\"\n\nDarrellia, joka huojutti päätään edestakaisin ja jupisi itsekseen,\nvärisytti, ja Hextall veti peitteen hänen verhokseen. Mutta Darrell\ntyönsi sen syrjään, naurahtaen heikosti.\n\n\"Ei se johdu -- siitä\", sopersi hän. \"Vapisen pelosta. Oi, hyvä Jumala,\nHextall, ette aavista, mitä olen kestänyt siitä -- siitä -- eilisestäkö\nalkaen? En tiedä. Ja -- sitten -- minun piti nähdä se omin silmin!\"\n\n\"Mitä niin?\" kysyi Hextall. \"Harkitkaa itse, mitä puhutte!\"\n\n\"Walters sen minulle kertoi\", virkkoi Darrell. \"Walters -- tiedättehän,\nkuka hän on. Muuan palvelijoistani. Taisin olla puolinukuksissa äsken,\nkun syöksyin ulos ja näin -- hänet -- ja kaappasin teistä kiinni.\nLuulin teitä Waltersiksi ja tahdoin saada teidät -- tarkoitan Waltersin\n-- uskomaan, että te -- että hän -- ei nähnytkään -- Paquitaa. Mutta --\nvoi, hyvä Jumala! -- minä näin hänet!\"\n\nHextall istuutui hänen viereensä ja juotti hänelle lopun konjakista.\n\n\"No, mitä Walters teille kertoi?\" tiedusti hän. Hän tiesi, että\nDarrellin mieli oli suistunut radaltaan ja hämmentynyt ja ettei se\nselviäisi, ennenkuin hän olisi uskonut huolensa jollekulle. Ja lisäksi\noli ajateltava Paquitan turvallisuutta. \"Kertokaa pian, mitä Walters\npuhui!\" toisti hän. \"Älkää pelätkö -- ei ole mitään hätää, Tress.\"\n\n\"Nyt muistan\", sanoi Darrell, jännittäen äkkiä tahtoaan. \"Se oli\nvarhain eilisaamuna -- ennenkuin lähdimme sinne kirottuun kuulusteluun.\nWalters tuli huoneeseeni ja sanoi, että hän tiesi jotakin, mikä hänen\nmielestään piti ilmaista minulle. Hän oli muka viime aikoina nukkunut\nhyvin huonosti, eivätkä hänen nauttimansa lääkkeet olleet vähääkään\nauttaneet; hänen oli ollut tapana viime töikseen iltaisin kävellä\ntunnin aika pihamaalla ja puutarhassa. Tuonnottain -- sinä iltana,\njona Kesteven ammuttiin -- hän oli samalla tavoin ollut ulkosalla, ja\ntullessaan hollantilaisen puutarhan halki, joka on rakennuksen tuossa\npäässä -- tämän siiven päässä, ymmärrättehän -- hän oli nähnyt -- oli\nnähnyt Paquitan! Hyvä Jumala, mies! Hän oli nähnyt Paquitan, pienen\nsisar-raukkani! Voi!\"\n\n\"Tyyntykää!\" komensi Hextall, laskien kätensä Darrellin ranteelle.\n\"Tyyntykää toki! Hillitkää itseänne! Entä sitten? Minäkin näin\nsisarenne kävelevän unissaan tänä iltana -- samoin näitte te. Se ei\nole lainkaan tavatonta -- muutamiin ihmisiin nähden. Hänellä on paljon\nhuolia ja koettelemuksia, ja hänen hermostonsa --\"\n\nDarrell pudisti päätään lohduttomasti.\n\n\"Niin, niin; mutta Kesteven ammuttiin juuri niihin aikoihin, lääkärin\nlausunnon mukaan\", vastasi hän. \"Lääkäri väitti sen tapahtuneen\nkahdentoista ja yhden välillä, ja Walters kertoi nähneensä Paquitan\nkahtakymmentä vaille yksi.\"\n\n\"Mutta sittenkin\", intti Hextall. \"Sehän oli pelkkä sattuma. Laupias\ntaivas, mies, ettehän luule --\"\n\nDarrell nosti kättään, tehden toivottoman avuttoman eleen.\n\n\"Voi!\" voihkaisi hän, \"Walters sanoi -- Walters sanoi, että hänen --\nettä hänen kädessään oli revolveri. Walters näki sen!\"\n\nÄkkiä hän antoi käsiensä painua; seuraavana sekuntina hän taivutti\nkasvonsa niitä vasten ja alkoi nyyhkyttää. Hextall nousi hitaasti\npystyyn ja jäi äänettömänä seisomaan, tuijottaen tyhjyyteen.\n\nOliko se mahdollista? Se kysymys pyöri hänen tyrmistyneissä aivoissaan,\nkunnes hän ei osannut ajatella mitään muuta -- ei edes vierellään\nistuvaa perinpohjaisesti murtunutta miestä. Hänen mieleensä muistui,\nmitä Paquita oli lausunut käydessään sydänyöllä hänen asunnossaan\nWimpole-kadun varrella -- että hän oli usein tuntenut kiusausta tappaa\nKestevenin; hän muisti myöskin Paquitan miltei epätoivoisesti puhuneen\nsiitä, mitä hän olisi saattanut tehdä. _\"Olisin saattanut ampua hänet\nuseammin kuin kerran, eikä kukaan olisi sitä ikinä aavistanut.\"_\nJa vähitellen hän alkoi pohtia sellaista mahdollisuutta. Hän tiesi\nunissakävijäin nukkuessaan usein tekevän sellaista, mitä ovat valveilla\nollessaan miettineet; olisihan Paquita, joka oli hautonut häntä\nkiusaavaa asiaa, saattanut...\n\nMutta äkkiä Hextall katkaisi ajatuksensa, äännähtäen kärsimättömästi.\nPyh! Miten olisi sellaista voinut tapahtua? Nuoren, unissaan kävelevän\nnaisen olisi pitänyt ampua vilkas, valpas mies, jonka tiedettiin\nmelkein aina olevan hyvin varuillaan! Mahdotonta -- mahdotonta --;\nmahdotonta! Sellaista ei ollut saattanut tapahtua! Mutta vaikka hän\nkuinka hoki sanaa \"mahdotonta\", kuiskasi joku sisäinen ääni hänelle:\n\"Niin -- mahdotonta -- mutta kuitenkin... mahdollista!\"\n\nHän kääntyi Darrellin puoleen ja pudisti häntä olkapäästä melkein\nrajusti.\n\n\"Mies, hoi!\" sanoi hän. \"Se on luonnollista, Tress, mutta meidän on\nmietittävä. Luuletteko sen miehen pitävän suunsa kiinni?\"\n\n\"Maksoin hänelle, että hän sen tekisi\", vastasi Darrell.\n\n\"Hänen pyynnöstäänkö?\" tiedusti Hextall. \"Kiristystäkö?\"\n\n\"Ei -- ei lainkaan. Hän ei pyytänyt mitään. Kenties hän odotti sitä.\nJoka tapauksessa annoin hänelle sievät rahat, ja hän lupasi olla\nhiiskumatta mitään.\"\n\n\"Sepä vahinko! Hän odottaa enemmän. Mutta luuletteko joka tapauksessa,\nettei hän vielä ole puhunut asiasta kellekään?\"\n\n\"Olen varma siitä, ettei hän ole puhunut. Hän on kunnon poika --\nkerrassaan.\"\n\n\"Teidän on sallittava minun tavata häntä huomenaamulla, Tress.\nSiihen mennessä koettakaa nukkua ja olla ajattelematta koko juttua!\nAntakaahan, kun koetan selittää teille\", jatkoi Hextall, \"kuinka tuiki\nmahdotonta on, että olisi tapahtunut sillä tavoin kuin te tunnutte\npelkäävän. Nähkääs --\"\n\nHän istuutui ja puheli vakavasti jonkun aikaa, esittäen syitä yhtä\npaljon tukeakseen omaa uskoaan kuin rauhoittaakseen Tressiä. Ja vihdoin\nhän poistui Darrellin luota, joka nyt oli tyyntyneempi, meni suoraa\npäätä hoitajatar Palliserin ovelle ja koputti hiljaa.\n\nHoitajatar Palliser tuli melkein heti hänen luokseen käytävään.\nHänen tuomansa kynttilän valossa Hextall silmäili häntä tarkemmin\nkuin koskaan sitä ennen. Hän oli kookas, rakenteeltaan sopusuhtainen\nnainen, ruumiiltaan ilmeisesti hyvin voimakas. Hän näytti lähentelevän\nkeski-iän alkuvuosia, mutta hänen kasvoissaan oli vielä huomattavan\nkauneuden merkkejä. Mutta häntä katsellessaan ei Hextall etsinyt\nsellaisia piirteitä, vaan pohti, oliko hän tosiaankin niin kykenevä ja\nvalpas sairaanhoitajatar kuin John Smith oli väittänyt.\n\n\"Kenen vuoro on tänä yönä olla neiti Pressin pukeutumishuoneessa?\"\ntiedusti Hextall. \"Jompikumpi teistä hoitajattarista luonnollisesti\naina nukkuu siellä?\"\n\nNeiti Palliser näytti jonkun verran hämmästyvän.\n\n\"Tietysti!\" vastasi hän. \"Tulostamme saakka on toinen meistä aina ollut\nsiellä. Tänä yönä on siellä neiti Hicks.\"\n\n\"Sitten neiti Hicks nukkuu ihan liian raskaasti\", huomautti Hextall.\n\"Neiti Tress on kävellyt unissaan.\"\n\nHoitajatar Palliser näytti hämmästyvän enemmän ja käyvän levottomaksi.\nHän kääntyi heti Paquitan ovelle päin, mutta Hextall pysäytti hänet.\n\n\"Malttakaahan!\" kehoitti hän. \"Neiti Tress on varmastikin paneutunut\njälleen makuulle, mutta voitte itse tuossa paikassa pistäytyä\nvarmistumassa siitä. Haluaisin kysyä teiltä, kumman valvontavuoro oli\ntulo-iltananne -- ensimmäisenä yönä.\"\n\n\"Neiti Hicksin, tohtori\", kuului vastaus. \"Olemme vuorotellen.\"\n\n\"Koko yön yhteen menoon?\"\n\n\"Niin. Hoitajatar Hicks kertoi neiti Tressin nukkuneen hyvin koko\nensimmäisen yön, ja viime yönä, jolloin oli minun vuoroni, hän varmasti\nnukkui, koska olin valveilla hyvin paljon -- minä saan huonosti unta.\"\n\n\"Hyvä on\", virkkoi Hextall. \"Käykää pukeutumishuoneen kautta\nkatsomassa, vaivaako neiti Tressiä mikään. Jos siellä molemmat ovat\nunessa, niin älkää häiritkö heitä! Eikä teidän tarvitse virkkaa mitään\nhoitajatar Hicksille -- puhun hänelle itse.\"\n\nSitten hän poistui omaan huoneeseensa, ei nukkumaan, vaan ajattelemaan.\nSeisoessaan ikkunan ääressä, katsellen nurmikon kuutamoläikkiä, hän\nvakuutti itselleen, että jos hänen oli koskaan eläissään pitänyt\najatella varmasti ja selvästi, se oli nyt tarpeen. Ei lainkaan\nhyödyttänyt antautua epämääräisten haihattelujen johdettavaksi.\nSe, mitä Walters, palvelija, oli Darrell Tressille kertonut, oli\njotakuinkin suoranainen syytös -- että Paquita oli ampunut Kestevenin.\nYksinkertaisena tositapahtuman mainintana hänen todistuksensa oli\nsensisältöinen, että hän oli nähnyt neiti Tressin tulevan kuusikosta\npäin kahtakymmentä minuuttia vaille yksi murhayönä revolveri kädessään.\n\nSe oli selvä totuus -- koristelematta lausuttuna. Eikä Walters ollut\nmaininnut -- ei ainakaan Darrellin selostuksen mukaan, että hänen\nnuori emäntänsä oli kävellyt unissaan. Hän oli mutkattomasti kertonut\nnähneensä neiti Tressin määrätyllä kellonlyömällä, määrätyssä paikassa,\nrevolveri kädessä. Hän ei mahdollisesti ollut huomannut, että Paquita\nkäveli unissaan. Hän ei kenties ollut ihan likellä. Valaistus ehkä\noli himmeä. Otaksuttavasti ei palvelijan mieleenkään johtunut, että\ntoinen oli liikkunut unissaan. Ja otaksuttavasti mies pian pitäisi\nvelvollisuutenaan sanoa: \"Tämä mies, Tickell, on vaarassa joutua\nhirteen Kestevenin murhasta, ja kuitenkin voin minä todistaa, että\nKestevenin ampuja hyvin todennäköisesti on emäntäni. Jos sellainen\ntilanne syntyisi...\"\n\nHextall koetti palauttaa mieleensä kaikki, mitä tiesi unissakävelystä.\nSe ei ollut paljoa. Hän tiesi sitä olevan useita lajeja. Oli sellainen\ntila, jossa aistit eivät olleet tyyten herpaantuneet -- jonkinlainen\npuolittainen uni. Oli yleisesti tunnettu unissakävelyn laatu, jolloin\nhenkilö nukkuneena lähtee vuoteestaan ja liikkuu näennäisesti\nilman päämäärää, mutta jolloin häntä joskus ohjaa unessa jatkuvan\nsielutoiminnan sanelema suoranainen tarkoitus. Ja sitten oli vielä\nkolmas -- hypnoottisen vaikutuksen aiheuttama uni. Sellaisen aikana,\nsen hän tiesi, näyttää ihminen olevan täydelleen aistiensa herra,\nnäyttää olevan täysin valveilla, mutta tosiasiallisesti onkin kokonaan\nhypnotisoijan määräysvallassa. Hän tiesi myöskin, ettei ihmistä voida\nsellaisesta unesta herättää tavallisilla keinoilla; hänet voi vapauttaa\nsiitä tilasta vain hypnotisoija, joka hänet on siihen vaivuttanut.\nSe tieto sai Hextallin miettimään tekosyytä mennäkseen Paquitan\npuheille varhain seuraavana aamuna. Tyttö voi hyvin ja oli kaikin\npuolin normaalinen, ja Hextall varmistui siitä, ettei hänellä ollut\naavistustakaan yöllisestä seikkailustaan. Hypnoositeoria kumoutui\nniin ollen tässä tapauksessa. Hypnoottista vaikutusta ei siis ollut,\nvakuutti hän itsekseen; tapaus oli tavallista unissakävelyä.\n\nMyöhemmin samana päivänä Hextallin onnistui toimittaa Paquita ja\nmolemmat hoitajattaret pois talosta, lähettäen heidät kaikki yhdessä\najelulle. Sitten hän etsi käsiinsä Darrellin ja vei hänet Paquitan\nhuoneeseen.\n\n\"Yksi seikka\", virkkoi hän, \"meidän on tehtävä heti, Tress. Meidän\non otettava selko siitä revolverijutusta. Walters väittää, että\nsisarellanne oli revolveri. Siispä täytyy revolverin olla hänen\nhuoneessaan. Teidän on etsittävä se.\"\n\n\"Se ei liene vaikeata\", vastasi Darrell. \"Paquita ja minä olemme\nlapsuudesta alkaen tottuneet pitämään käsillä revolverin tai pari\n-- asuimme villissä seudussa ennenkuin tulimme Englantiin. Se on\notaksuttavasti hänen pukeutumispöytänsä jossakin laatikossa.\"\n\nHän löysi revolverin muutamissa minuuteissa. Se oli pienessä komerossa\nPaquitan vuoteen lähellä. Revolveri oli kuusipiippuinen, ja yhdestä\npiipusta Darrell pian otti ammutun panoksen hylsyn.\n\n\n\n\nXVI\n\nJÄRJESTELMÄLLISTÄ PÄÄTTELYÄ\n\n\nMiehet katsoivat toisiinsa äänettöminä, samalla kun Darrell laski\nrevolverin ja hylsyn läheiselle pöydälle, ja kummastakin tuntui\nkuluneen kauan, ennenkuin Hextall puhkesi puhumaan.\n\n\"Tuo\", sanoi hän hiljaa, \"saattaa olla sama panos, jonka sisarenne\nlaukaisi vahingossa kaupunkiasunnossanne\".\n\nMutta Darrell pudisti surkeana päätään.\n\n\"Ei!\" mutisi hän. \"Revolveri ei ole sama. Minä otin talteen sen aseen,\njoka hänellä oli siellä -- tai Kesteven otti. Joka tapauksessa sain\nminä sen, ja nyt se on lukon takana makuuhuoneessani asunnossani.\"\n\nHextall otti revolverin käteensä ja tarkasti sitä.\n\n\"En tunne näitä vehkeitä lainkaan\", ilmoitti hän. \"Te otaksuttavasti\ntunnette. Osaatteko erottaa, onko tällä ammuttu äskettäin?\"\n\nDarrell otti käteensä hylsyn ja vilkaisi siihen melkein\nvälinpitämättömästi.\n\n\"Niin tekisi mieleni väittää\", vastasi hän. Otettuaan revolverin\nHextallilta hän kiskoi siitä pois jälelläolevat panokset ja pisti ne\ntaskuunsa. \"Minun on tarkastettava tätä huonetta saadakseni selville,\nonko Paquitalla näitä enemmän. Jos hänellä on taipumuksia kävellä\nunissaan, käsissään tällaisia vehkeitä, ei se vetele. Mutta -- mitä on\ntehtävä, Hextall?\"\n\n\"Mihin nähden?\" kysäisi Hextall, joka koetti miettiä asioita selviksi.\n\nDarrell loi häneen katseen, johon sisältyi paljon vihjauksia.\n\n\"Walters-miekkoseen\", vastasi hän. \"Totisesti! Hän voi rehennellä\nmeille! Otaksukaamme --\"\n\n\"Älkää otaksuko mitään!\" keskeytti Hextall. \"Malttakaas! Minä menen\nWaltersin pakinoille. Lähdetään heti häntä etsimään.\"\n\nMutta sen sanottuaan hän heti oivalsi, kuinka toivottoman hyödytöntä\nhänen oli yrittääkään puhella palvelijalle. Jos mies kertoisi tietonsa,\nsyntyisi ehdottomasti vaikeuksia, joiden lopputulosta olisi mahdoton\naavistaa. Hän kuvitteli, miten kävisi, jos poliisit kuulisivat tämän\nuutisen. Se tarjoaisi virka-intoiselle etsijälle sellaisen tilaisuuden,\njollaista ei usein esiintyisi. Hänen ajatuksensa lienevät heijastuneet\nhänen kasvoistaan, sillä häneen katsahdettuaan Darrell ähkäisi.\n\n\"Ehdotuksenne on kyllä hyvä, Hextall\", myönsi hän, \"mutta olemme tyyten\nhänen armoillaan. Jos annamme hänen huomata --\"\n\n\"Emme saa paljastaa hänelle mitään\", risti Hextall väliin. \"Tahdon vain\ntavata häntä -- arvioida häntä.\"\n\nWalters kutsuttiin Darrellin työhuoneeseen; hänen kasvonsa kuvastivat\ntylsää kunnioitusta ja huomaavaisuutta hänen santaansa ja tohtori\nHextallia kohtaan, hän vastasi tyynesti ja kohteliaasti kaikkiin\nlääkärin kysymyksiin. Oli aivan totta, että hän Kestevenin kuolinyönä\noli nähnyt neiti Tressin ja sellaisissa oloissa tuin oli kuvattu. Hän\nei ollut ollut varsin likellä emäntäänsä, mutta oli pannut merkille,\nettä hänellä oli revolveri kädessä. Hän ei ollut hiiskunut sanaakaan\ntästä asiasta kenellekään muulle kuin herra Tressille. Hextallin\npuhuessa hänelle hän kuunteli tarkkaavasti. Neiti Tressin mielentila,\nselitti Hextall, oli viime aikoina ollut pahasti häiriintynyt, ja hän\noli ilmeisesti alkanut kävellä unissaan. Otaksuttavasti oli hänen\nsieluntoimintansa ollut sellainen, että hän mainittuna yönä oli ottanut\nrevolverin mukaansa lähtiessään liikkeelle. Ja olisi parasta, ettei\nWalters ainakaan toistaiseksi mainitsisi tapahtumasta kenellekään.\n\nWalters nyökkäsi ymmärtävän näköisenä.\n\n\"En hiisku siitä sanaakaan, sir\", lupasi iän. \"En ole aikonutkaan puhua\nsiitä mitään. Pidin velvollisuutenani kertoa siitä herra Tressille,\nmutta mieleenikään ei ole johtunut mainita siitä muille. Saatte luottaa\nminuun, sir.\"\n\n\"Sepä hyvä\", kiitti Hextall. \"Olen siitä hyvilläni. Ja sitten haluaisin\nlisäksi tiedusta teiltä erästä seikkaa, Walters. Mikäli olen kuullut,\nolitte te Kestevenin kuolinyönä keskiyön vaiheilla jonkun aikaa\nkävelemässä puistossa ja pihamaalla?\"\n\n\"Kokonaisen tunnin, sir\", vastasi Walters. \"Noin kello yhdestätoista ja\nneljästäkymmenestäviidestä kymmentä vaille yhteen.\"\n\n\"Oliko yö hyvin hiljainen?\" kysyi Hextall.\n\n\"Yöt ovat aina hiljaisia täällä, sir. Ei koskaan kuule muuta kuin ehkä\nkoiranhaukuntaa jostakusta talosta tai kaukaista junan jyrinää.\"\n\n\"Juuri niin. No sitten: kuulitteko laukauksen pamahdusta ulkosalla\nviettämänne tunnin aikana?\"\n\n\"En, sir -- varmasti en! Ajattelin sitä itsekin, sir, nähdessäni\nrevolverin emäntäni kädessä -- ainakin ajattelin sitä seuraavana aamuna\nkuullessani herra Kestevenin kuolemasta.\"\n\n\"Jos puistossa, pihamaalla tai puutarhassa olisi siihen aikaan --\nteidän ollessanne ulkosalla, käsitättehän -- ammuttu laukaus, olisitte\nte kuullut sen?\"\n\n\"En olisi voinut olla kuulematta sitä. Pienenkin pistoolin pamahdus\nolisi kantautunut pitkän matkan päähän niin hiljaisena yönä. Ja\nsenvuoksi olin ehdottoman varma, sir, ettei neiti Tress ollut\nlaukaissut revolveriaan ollessaan ulkosalla. En hetkeäkään ollut\nkaukana rakennuksesta enkä mitenkään olisi voinut olla kuulematta\nlaukausta -- niin, minkäänlaista laukausta joka olisi ammuttu\nkorkeintaan puolentoista kilometrin matkalla.\"\n\n\"On hyvä, että olette ajatellut sitä\", kehui Hextall. Palvelijan\npoistuttua sitä ennen vielä kerran luvattuaan pitää asian tarkoin\nsalassa tohtori kääntyi Darrellin puoleen ja hymyili rohkaisevasti. \"Se\non paras uutinen, mitä olemme saaneet, Tress\", sanoi hän. \"Minun on\nkerrottava se Smithille heti. Ettekö oivalla, mitä se merkitsee -- se,\nettei Walters kuullut laukausta?\"\n\n\"En ihan tarkoin\", tunnusti Darrell.\n\n\"Sen merkitys on jo välähtänyt mieleen useammallekin meistä\", selitti\nHextall. \"Se merkitsee, että hyvin uskottavasti Kesteveniä ei ammuttu\nsiellä, mistä hänet löydettiin, vaan jossakin lähiseudun talossa ja\nettä hänen ruumiinsa kannettiin kuusikon aukeamalle myöhempään samana\naamuna. Minun on todella puhuttava siitä Smithille, niin pian kun ehdin\nLontooseen tänään iltapäivällä.\"\n\n\"Aiotteko lähteä luotamme?\" huudahti Darrell pahoitellen.\n\n\"Minun täytyy -- järjestin itselleni vapaata aikaa vain kaksi\npäivää. Mutta minulla on ehdotus teille. Mielelläni pitäisin\nsisarenne hoidossani vielä jonkun aikaa -- enkä sitäpaitsi usko,\nettä hänen on oikein hyvä oleskella täällä juuri nyt -- ja arvelen,\nettä menettelisitte viisaasti siirtyessänne joksikin aikaa asumaan\nkaupunkiin. Huoneistonne on kyllin tilava teitä itseänne, sisartanne ja\nveljeänne varten, eikö olekin?\"\n\n\"Sepä on totisesti hyvä ehdotus, ja me noudatamme sitä!\" vastasi\nDarrell. \"Tietenkin on huoneistossa riittävästi tilaa meille kaikille\nkolmelle, ja me lähdemme heti -- toissaöisen tapauksen jälkeen tuntuu\ntämä paikka minusta hieman vastenmieliseltä. Mutta todella -- emme ole\nkuulleet mitään neiti Brockista.\"\n\n\"Kotiopettajattaresta? Niin -- siinä uusi arvoituksellinen pulma\",\nlisäsi Hextall. \"Mitä tiedätte hänestä?\"\n\n\"En mitään! Paquita ja minä arvelimme, että nuoren veljemme pitäisi\nsaada opettajatar, ymmärrättehän; satuimme mainitsemaan siitä\nKestevenille, ja heti hän vakuutti tuntevansa sopivan henkilön ja toi\nneiti Brockin meille. Tuota noin -- luuletteko hänen tietävän jotakin\ntästä jutusta?\"\n\n\"Se on tärkeä kysymys\", sanoi Hextall. \"Samoin kuin kaikkiin muihin\nei siihenkään saada vastausta tällä hetkellä. Koko tässä jutussa on\npaljon pulmallisia ongelmia, Tress, ja pelkäänpä, että olemme vasta sen\nliepeillä. Mitähän Smith ja hänen sihteerinsä ovat saaneet aikaan?\"\n\nSamana iltapäivänä heti Lontooseen saavuttuaan hän ajoi suoraan Smithin\nasunnolle ja tapasi Smithin ja Stylerin syventyneinä tutkimaan karttoja\nja papereita. Ennenkuin Hextall kyseli heidän kuulumisiaan hän kertoi\nheille, mitä yöllä oli tapahtunut ja mitä hän oli kuullut Waltersilta.\nMolemmat kuuntelivat hyvin tarkkaavasti.\n\n\"Palvelijan lausunnosta saattaa koitua hyvin tärkeä todistus\",\nhuomautti Smith. \"Toivottavasti hän on sellainen mies, johon voi\nluottaa. Oletko varma siitä? No niin, se on hyvä. Kesteveniä ei\ntietystikään ammuttu siellä, mistä hänet löydettiin! Hänet kannettiin\nsinne -- se on varma. Me edistymme, Hextall -- Styler ja minä emme\nole olleet jouten viimeisten neljänkolmatta tunnin aikana, sen voin\nvakuuttaa.\"\n\n\"Olen pelkkänä korvana\", virkkoi Hextall, silmäillen Smithin paperien\npeitossa olevaa pöytää.\n\n\"No niin -- saat kuulla. Ensiksikin muistanet minun maininneen, että\nStyler lähti tänne nimenomaan etsiäkseen Tressin asunnosta Kestevenin\nvanhan puvun, jonka salataskusta hän oli aikaisemmin löytänyt\nvihkimätodistuksen. Kerroin sinulle myöskin Fowlerin luovuttaneen\nhänelle huoneiston avaimen.\"\n\n\"Muistan sen\", vahvisti Hextall.\n\n\"Kertokaa tohtori Hextallille, mitä löysitte käydessänne huoneistossa\neilenillalla, Styler!\" komensi Smith, kääntyen sihteerinsä puoleen ja\nvirnistäen veitikkamaisesti.\n\n\"Huomasin jonkun käyneen siellä ennen minua, tohtori Hextall\",\nilmoitti Styler empimättä ja vilkkaasti. \"Niin, sir -- ja samassa\ntarkoituksessa. Ja ken hän lieneekään ollut, hän oli mennyt suoraa\npäätä noutamaan, mitä hän --\"\n\n\"Nainen -- nainen!\" jupisi Smith. \"Epäilemättä nainen.\"\n\n\"No niin, mitä hän halusi saada\", jatkoi Styler. \"En kuitenkaan ole\nyhtä varma kuin te siitä, että hän oli nainen. Mutta siinä huoneessa,\njossa Kesteven oli asunut, oli takki vuoteelle viskattuna, ja joku oli\nratkonut salataskun auki, ja tietystikin oli vihkimätodistus poissa!\"\n\n\"Mutta onhan teillä siitä jäljennös?\" huomautti Hextall.\n\n\"Olisimme paljoa mieluummin halunneet alkuperäisen\", vastasi Smith\nkuivasti. \"Mutta -- se on luiskahtanut käsistämme. Tiedämme sentään,\nmissä vihkiminen suoritettiin.\"\n\n\"Millä perusteilla väität, että sen ottaja oli nainen?\" tiedusti\nHextall.\n\n\"Se oli nainen\", vakuutti Smith. \"Ja se nainen oli kotiopettajatar\n-- neiti Brock. Siitä panen vetoa vaikka miljoonan yhtä vastaan!\nStyleristä ei se seikka tunnu niin varmalta kuin minusta -- mutta\nsaadaanpahan nähdä. Mutta tällä välin, Hextall, olemme ratkaisseet tuon\nomituisen kartan arvoituksen. Nimittäin Styler ratkaisi sen. Sanoinhan\nsinulle, että Styler on tavattoman älykäs -- hänestä sukeutuu vielä\njoskus nykyaikainen Vidocq. Selittäkää se tohtori Hextallille, Styler!\"\n\nStyler, joka oli tavallisuuden mukaan tahrinut itsensä musteeseen,\nhypisteli hänen ja Smithin välillä olevia paperikasoja.\n\n\"Olette kenties liian varma asiasta, sir\", alkoi hän vaatimattomasti.\n\"Teidän olisi pitänyt sanoa, että luulen ratkaisseeni sen. En\nkuitenkaan usko pahasti erehtyneeni. Jos suvaitsette silmäillä\nherra Smithin piirtämää luonnosta, tohtori Hextall, huomaatte, että\nse on muodoltaan jotensakin lampaankäpälän näköinen -- oikeastaan\nhyvin epäsäännöllinen kolmio, kuten saattaisi sanoa. Ja näette,\nettä piirroksen erinäisissä osissa on numeroita, jotka viittaavat\nalareunassa oleviin kirjaimiin. Vaivattuani tuolla vehkeellä aivojani\nkoko viime yön ja osan tätä aamua pälkähti äkkiä päähäni, että se on\njotakin rannikon osaa esittävä kartta. Ja silloin minun oli selvästikin\notettava kartta ja tarkastettava rannikkoamme. Ja avattuani kartan\nselvisi koko asia. Katsokaahan tänne! Tämä karkeatekoinen luonnos\nkuvaa Portlandia ja kappaletta manteresta. Kirjain W merkitsee\nWeymouthia. Kirjaimet P V merkitsevät Portlandin vankila. Kirjaimet\nT:n K on ilmeisesti tarkoitettu osoittamaan maantien ohessa olevaa\nravintolaa, joka on merkitty tälle uudelle sotilaskartalle ja jonka\nnimi on _Tanskan Kuningas_. Kirjain L tarkoittaa varmaankin tuota\nlahdelmaa, joka on rannikolla parin kolmen kilometrin päässä _Tanskan\nkuninkaasta_. Mitä arvelette, tohtori Hextall?\"\n\n\"Sukkela selitys, Styler!\" kehui Hextall.\n\n\"No niin, se kaikki on luonnollisestikin vain kirjainyhtymien varassa\",\njatkoi Styler. \"Mutta ei saata olla huomaamatta, että Portlandissa ne\novat ja ettei niitä ole koko rannikolla samanlaisina yhtyminä -- ei\nmissään esiinny samalla kertaa kirjaimia W, P V, T:n K ja L yhdessä.\nNiin, ja sitten muut merkinnät. Näettehän, mitä tuossa rivissä on:\n'Minä iltana tahansa 12:sta--18:teen; 8 l/2--9 l/2.' Otaksun sen\nmerkitsevän, että joku --\"\n\n\"Nimittäin Tickell -- jos se on hänen oikea nimensä\", mutisi Smith.\n\n\"Joku -- otaksuttavasti Tickell -- saattoi kohdata jonkun toisen joko\n_Tanskan Kuninkaan_ ravintolassa tai tuolla poukamassa minä iltana\nhyvänsä tämän kuun 12:nnen ja 18:nnen päivän välisenä aikana kello\npuoli yhdeksän ja puolikymmenen välillä. Kirjaimet T ja V sekä niistä\nseuraavat sanat taas ovat varsin selvät. T merkitsee _tunnussanaa_, ja\nse on _yritys_, V merkitsee _vastausta_, ja se on _suoritus_. Niin minä\nainakin ne selitän.\"\n\nSmith katsoi Hextalliin huulillaan ovela hymy ja ylpeillen sihteerinsä\ntaidosta.\n\n\"Älykäs nuori mies, eikö olekin?\" kehui hän hihittäen. \"Saat nähdä,\nettä se osoittautuu täsmälleen paikkansapitäväksi -- varmasti!\"\n\n\"Mihin luulette sen tähtäävän?\" kysyi Hextall.\n\nSmith ja Styler vilkaisivat toisiinsa. Molemmat hymyilivät.\n\n\"Niin!\" äänsi Smith. \"Voimmehan ilmaista sen sinulle, koska olet\nyhdessä juonessa kanssamme. Koska Portland epäilemättä on oikea\npaikka, niin luulemme tämän kallisarvoisen töherryksen viittaavan\njohonkin suunnitelmaan, joka koskee jotakuta mainitussa laitoksessa\nvankeusrangaistustaan suorittavaa herrasmiestä; Ja koska vielä on\nmuutamia päiviä kahdeksanteentoista, aiomme Styler ja minä lähteä\nWeymouthiin ensimmäisessä pikajunassa huomenaamulla -- tutkiaksemme\nasiaa itse paikalla.\"\n\n\n\n\nXVII\n\nNEITI BROCK\n\n\nHextallia hymyilytti Smithin ajokoiraa muistuttava into, ja hän nousi\npoistuakseen, mutta lakimies pidätti häntä.\n\n\"Odotahan vähän!\" kehoitti hän. \"Siinä ei ole kaikki. Koska olemme\nkertoneet sinulle näin paljon, Hextall, niin saatamme kertoa\nenemmänkin. Luultavasti muistanet, että eilen keskustellessamme Lynne\nCourtin puutarhassa mainitsin Stylerin lyhyen sielläolonsa aikana\ntehneet mielenkiintoisen havainnon ja palanneen Lontooseen tutkimaan\neräitä sen yhteydessä olevia seikkoja.\"\n\n\"Kyllä sen muistan\", myönsi Hextall.\n\n\"Ja myöskin lupasin kertoa sinulle siitä havainnosta myöhemmin\", jatkoi\nSmith. \"No niin; teen sen nyt, jotta tietäisit kaikki tämän asian\nyhteydessä olevat seikat. Mahdollisesti muistat senkin, että heti\nLynneen saavuttuamme puhelimme poliisikomisariuksen ja Fowlerin kanssa\nmajatalossa, minkä jälkeen sinä ja minä lähdimme yhdessä kartanoon,\njättäen Stylerin huolehtimaan -- muista asioista. Niinpä niin; niitä\nasioita hoitaessaan Styler osui pienelle, hauskalle huvilalle, joka\nsijaitsee Lynne Courtin läheisyydessä metsikössä, eräällä aukeamalla\nnoin kolmen neljänneskilometrin päässä siitä paikasta, mistä Kestevenin\nruumis löydettiin. Hän oli kuullut siitä huvilasta majatalon isännältä,\njoka oli kertonut hänelle, että sen oli äskettäin kalustettuna\nvuokrannut muuan vanhahko herrasmies nimeltään Samuel Pegge.\nJouduttuaan sattumalta tämän maaseutulaisen turvapaikan läheisyyteen\nStyler tirkisti varovasti sen pensasaidan lävitse ja näki itse Peggen,\njoka oli maalaispuuhassa, istuttamassa kaalintaimia. Kuvittelehan sitä,\nHextall! Juuri saman päivän aamuna, vain muutamia tunteja aikaisemmin\noli tehty erittäin salaperäinen murha kolmen neljänneskilometrin\npäässä hänestä, ja kuitenkin herra Pegge rauhallisesti istutti kaaleja\nmaanviljelysvehkeellä, jota luullakseni nimitetään 'istutuspuikoksi'.\nTotisesti, kuvittelehan sitä!\"\n\n\"Mieluummin kuulisin, mitä sinulla on kerrottavaa, Smith\", tokaisi\nHextall. \"Jääköön kuvitteleminen silleen!\"\n\n\"Meidän ammatistamme ei olisi paljoakaan hyötyä, jollemme silloin\ntällöin harjoittaisi mielikuvitustamme\", huomautti Smith juhlallisesti.\n\"Minusta on herra Samuel Peggen senaamuisella maalaispuuhailulla\nharvinaisen tärkeä merkitys, ja kenties se -- mutta sinä et oivalla\ntarkoitustani, Hextall, ja siksipä tyydyn esittämään koristamattoman\ntosiasian. Herra Pegge oli riisunut takkinsa, koska ilma oli lämmin\n-- ja hänen takkinsa oli Stylerin ulottuvissa. Kun herra Pegge meni\nhuvilaansa syömään päivällistä tai puolista, tarkasti Styler, joka on\ntaitava ja neuvokas tarkkailija, takin povitaskussa olevan lompakon\nsisällön. Ja silloin hän teki hämmästyttävän havainnon, että hänen\nnäkyvissään -- hänen silmiensä edessä, sillä hän näki herra Peggen\navoimesta ikkunasta, oli eräs kuuluisimpia nykyajan -- rikollisia!\"\n\n\"Kuka?\" tiedusti Hextall.\n\n\"Septimus Philcox\", vastasi Smith, nyökäten vakavasti. \"Septimus\nPhilcox! Mitä! Eikö se nimi johda mitään mieleesi? Niinpä niin!\nMutta minultahan unohtui, että se oli liike-elämän juttu ja etteivät\nsellaiset asiat kiinnitä mieltäsi. Septimus Philcox, rakas Hextall,\noli kuuluisan Imperial Splendour-joukkueen johtaja ja tärkein mies.\nSilmäilehän alun toistakymmentä vuotta vanhoja sanomalehtiä, niin voit\nperehtyä Imperial Splendour-juttuun -- perin hyvin! Imperial Splendour\nDevelopment and Enterprise Society oli suurimpia huijauksia, mitä\nkoskaan on syötetty herkkäuskoiselle yleisölle. Philcox oli sen pää,\nsen edustaja, sen henki ja sielu -- ja lopuksi Philcox sai neljätoista\nvuotta -- kahdesta tuomiosta, kummastakin seitsemän, molemmat määrät\nerikseen suoritettaviksi -- ja hänen tärkeimmät apurinsa saivat\nlyhempiä vankeusrangaistuksia. Ja oltuaan mallikelpoinen vanki -- kuten\nsentapaiset miekkoset aina ovat, minkä tiedät -- Philcox pääsi muutamia\nkuukausia sitten ehdonalaiseen vapauteen ja katosi heti senjälkeen\ntaaskin julkisuudesta, hautautuen sievään huvilaan istuttaakseen siellä\nkaaleja Samuel Peggen nimisenä. Oletko jaksanut seurata?\"\n\n\"Mistä\", tiedusti Hextall, \"mistä Styler tiesi, että herra Samuel Pegge\noli Septimus Philcox?\"\n\n\"Se kysymys on paikallaan\", virkkoi Smith. \"Mutta siihen on helppo\nvastata. Otaksuttavasti tiedät, että kaikki rikoksellisluontoiset\nhenkilöt ovat tavattoman turhamaisia ja lisäksi tuskaisen mielellään\nkuulevat ja näkevät kaikkea mahdollista itsestään. Niinpä Styler\nlöysikin siitä lompakosta koko joukon sanomalehtileikkeleitä\n-- Philcoxia vastaan käydyn oikeusjutun selostuksia ja niin\nedelleen. Mutta hän löysi paljoa tärkeämmän asiakirjan -- Philcoxin\nvapautuspassin. Sen nähtyään Styler tiesi, kenen, läheisyydessä hän\noli. Ja Stylerin kuvauksen mukaan Imperial Splendour Societyn entinen\nsuuri johtaja on hyvin pirteä ja sydämellinen vanha herra, joka nauttii\nhuonosti vietetyn elämänsä illasta. Mitäs nyt arvelet?\"\n\n\"Otaksuttavasti poliisit tietävät, että Samuel Pegge on Septimus\nPhilcox\", huomautti Hextall.\n\n\"Lontoon etsivässä osastossa, Scotland Yardissa, se luonnollisesti\ntiedetään\", vastasi Smith. \"Meillä on siellä ystävä tai pari --\nStyler oli eilen puheissa heidän kanssaan. Niin, kyllä he tietävät!\nPhilcoxilla on näet pari kunnianarvoista poikaa, ja he ovat myöntäneet\nvanhukselle siksi hyvät tulot, että hän pystyy elämään yhtä\nkunnianarvoisesti. Ja saat olla varma, ettei Lynne Courtin läheisyyden\nasukkaista ainoakaan epäile herra Samuel Peggeä samaksi Septimus\nPhilcoxiksi, jonka rikollinen toiminta herätti niin paljon yleistä\nhuomiota kaksitoista vuotta takaperin!\"\n\n\"Entä sitten?\" kysäisi Hextall.\n\n\"Entä sitten -- mitä?\" kummasteli Smith.\n\n\"Luuletko Philcoxin eli Peggen millään tavoin sekaantuneen äskeisiin\ntapahtumiin!\" tiedusti Hextall. \"Luuletko Peggen lainkaan sotkeutuneen\nKestevenin tai Tickellin hommiin?\"\n\n\"En vielä tiedä, mitä luulemme\", vastasi Smith, katsoen Styleriin,\njoka oli innokkaana kuunnellut oman työskentelynsä selostusta. \"Mutta\nsen tiedämme, että Philcox vasta muutamia kuukausia sitten päästettiin\nPortlandista ehdolliseen vapauteen ja että Tickellin taskusta on\nlöydetty kartta tahi luonnos tai miksi sitä nimitettäneenkin,\njoka mielestämme jotakuinkin varmasti kuvaa Portlandin seutua. Ja\nluullakseni Styler ja minä tiedämme enemmän, ennenkuin monta päivää on\nkulunut.\"\n\n\"Ja lähdettekö sinne heti?\" kysyi Hextall.\n\n\"Lähdemme Weymouthiin huomenaamulla -- ensimmäisessä Paddingtonin\nasemalta lähtevässä pikajunassa\", myönsi Smith. \"Luonnollisesti\nmenettelemme tuiki varovasti. Varovaisuustoimenpiteemme alkavat\nnyt -- tunnussanamme, rakas Hextall, on perinpohjaisuus. Minä\nesiinnyn matkailevana herrasmiehenä tavallisessa matkailijain\nräikeänvärisessä tweedkankaisessa asussa -- saatan lisätä siihen pienen\namatööritaiteilijanpiirteen ja ottaa kainalooni luonnoskirjan, sillä\nosaan käyttää kynää. Styler taas on moottoripyöräilijä ja ottaa koneen\nmukaansa. Emme tunne toisiamme Paddingtonissa, ja vaikka majoitummekin\nsamaan hotelliin, olemme ventovieraita toisillemme, kunnes joudumme\ntoistemme seuraan sattumalta -- ihan sattumalta -- tupakkasalissa.\nSamoin poikkeamme ihan sattumalta ymmärräthän, ihan kuin vahingossa,\nmolemmat huomenillalla maantien ohessa olevaan _Tanskan Kuninkaan_\nmajataloon kello puoliyhdeksän ja puolikymmenen välillä -- vain\nnähdäksemme, mitä siellä ilmaantuu Ja olemme siellä -- ainakin toinen\nmeistä on siellä -- joka ilta, kunnes kahdeksastoista päivä on tullut\nja mennyt.\"\n\n\"Salli minun ehdottaa parannusta suunnitelmaanne\", virkkoi Hextall.\n\"Eikö olisi paljon parempi jommankumman teistä sijoittua --\nmatkailijana -- _Tanskan Kuninkaaseen_?\"\n\nStyler murahti hyväksyvästi, ja hetkisen mietittyään Smith nyökkäsi\nmukautuvasti.\n\n\"Hyvä!\" myönsi hän. \"Epäilemättä olisi, jos siellä vain on tilaa; ja\njollei siellä ole, voivat he varmaankin saada vuokratuksi huoneen\njostakin naapuritalosta. Styler, se joutuu minun osalleni -- olen\ntaiteilija ja haluan piirtää luonnoksia rannikkomaisemista. Sitten\nvoitte te pyörällänne piipahtaa siellä Weymouthista käsin. Hyvä\nehdotus, Hextall -- kiitos siitä!\"\n\nHextall tiukkasi Smithin lupaamaan kertoa hänelle retken tuloksista\nja lähti astelemaan länteen päin. Kello oli silloin kuusi, ja\nhänen astellessaan Strandilla käydäkseen lääkärinvälineiden\nmyymälässä johtui hänen mieleensä äkkiä, ettei hän ollut sähköttänyt\ntaloudenhoitajattarelleen paluustaan, joten kotosalla ei olisi\nvalmistettu hänelle päivällistä. Hän eli nauttinut puolista aikaisin\nLynne Courtissa, ja nyt hänen oli nälkä. Senvuoksi hän käytyään\nlääkärinvälineiden liikkeessä kääntyi Charing Crossin rautatieasemalle,\naikoen syödä päivällistä sikäläisessä ravintolassa. Ensiksi hän meni\nostamaan kirjamyymälästä lehden tai pari yksinäisen ateriansa ratoksi\nja huomasi äkkiä neiti Brockin.\n\nOpettajatar oli ilmeisesti tullut kirjamyymälälle samanlaiselle\nasialle kuin hänkin. Hän oli parhaiksi ehtinyt valita kuvalukemiston,\nja onneksi hänen huomionsa oli kiintynyt kirjakauppa-apulaisen\nhänelle antamiin vaihtorahoihin, joita hän laski. Oli myöskin onni,\nettä asemalla oli siihen aikaan tungokseen asti kotiin palaavia\nliikemiehiä. Hextall vetäytyi ihmisten taakse piiloon ja piti silmällä\nhentoa, tyynipukuista hahmoa. Tämä kohtaus pani hänet hieman ymmälle.\nVarmastikin oli hänen velvollisuutensa seurata neiti Brockin liikkeitä,\nkun tämä kerran oli sattumalta tullut hänen näkyviinsä -- kenties olisi\nhänen pitänyt mennä hänen puheilleenkin. Synnynnäinen arkailu ja ujous\nestivät häntä siitä -- mitäpä oikeutta hänellä olisikaan ollut sekautua\nneiti Brockin puuhiin? Ja hänen empiessään neiti Brock pisti saamansa\npienet rahat kukkaroonsa, otti lukemistonsa ja poistui junasillan yli,\nkadoten ravintolaan. Hänkin otaksuttavasti aikoi nauttia virvokkeita.\n\nHextall viipyi hetkisen, liikkuen sinne tänne, mutta aina tähyillen\novea, josta kotiopettajatar oli mennyt. Vihdoin hän, yhäti\nsaamattomasti epäröiden, meni ovelle, astui muutamia askelia sisälle\nsaliin ja katsahti ympärilleen. Silloin hän näki neiti Brockin\nuudelleen. Hän istui pienen pöydän ääressä kaukaisessa sopessa; hänen\nkädessään oli ruokalista, ja tarjoilija odotti vierellä. Ilmeisesti\nneiti Brock aikoi syödä päivällistä.\n\nHextall peräytyi nopeasti, saaden äkkiä oivallisen mielijohteen. Hän\nriensi likimpään puhelinkoppiin, selaili hätäisesti luettelon lehtiä\nja soitti Smithin asuntoon Templeen. Hetkisen kuluttua vastasi Styler\nhänelle. Smith, ilmoitti Styler, oli juuri lähtenyt ulos, mutta hän,\nStyler, oli kyllä kotosalla.\n\n\"Laittautukaa sitten heti autoon ja tulkaa tapaamaan minua Charing\nCrossin päälinjan lippumyymälässä niin nopeasti kuin suinkin ehditte!\"\nkomensi Hextall. \"Älkää vitkastelko sekuntiakaan, älkää edes\nvastataksenne -- hyvin tärkeä asia!\"\n\nHän uskoi niin varmasti Stylerin tottelevan heti, että soitti puhelimen\nkiinni ja kiiruhti kopista etsimään sopivaa tähystyspaikkaa, josta\nsaattoi pitää silmällä ravintolan ovea. Vähän väliä hän pistäytyi\nlippumyymälässä, ja kymmenen minuutin kuluttua tuli Styler juoksujalkaa\nhänen luokseen.\n\n\"Kelpo mies!\" huudahti Hextall. Hän veti sihteerin asemasillalle ja\nosoitti ovea, jonka takana neiti Brock epäilemättä aterioi kaikessa\nrauhassa. \"Styler\", sanoi hän, \"neiti Brock -- kotiopettajatar --\ntiedättehän -- on tuolla!\"\n\nStylerin terävät piirteet muuttuivat entistäkin ajokoiramaisemmiksi, ja\nhänen silmänsä välähtivät.\n\n\"Yksinkö?\" tiedusti hän.\n\n\"Yksin. Mutta tunnetteko hänet -- näittekö hänet Lynne Courtissa?\nEttekö? Menkää sitten vähän matkaa sisälle tuosta ovesta! Sitten hänet\nnäette. Hän istuu pöydässä tuonpuolisessa päässä, oikeanpuolisessa\nnurkassa -- hoikka, vaaleatukkainen, nuori nainen, yllään\nyksinkertainen, tumma takki ja samanlainen hame ette voi hänestä\nerehtyä. Hänen -- hänen hattunsa on muistaakseni hieman kallellaan.\"\n\nStyler pujahti tiehensä ja palasi kahden minuutin kuluttua.\n\n\"Selvä on\", virkkoi hän. \"Näin hänet.\"\n\n\"Entä nyt!\" kysyi Hextall. \"Häntä kai pitäisi -- vai mitä?\"\n\n\"Minä seuraan häntä\", vastasi Styler. \"Hän ei tunne minua. Te kadotkaa,\ntohtori! Jättäkää koko asia minun hoitooni! Minulla ei ole muuta\ntekemistä kuin huomisen matkan valmistaminen ja sitä varten voin\nistua valveilla vaikka koko yön. Kuulkaahan -- käväisen asunnossanne\nmyöhemmällä kertomassa, missä hän on liikkunut.\"\n\nHextall poistui ja söi päivällistä toisaalla. Sitten hän ajoi kotiinsa\nja vietti iltansa, kuunnellen hänen poissaolonsa aikana hänen\npotilaitaan hoitaneen lääkärin selostusta. Ja illemmalla saapui Styler\nhänen luoksensa yhtä järkkymättömänä ja varmana kuin ainakin.\n\n\"Seurasin häntä\", ilmoitti Styler jäätyään kahden kesken Hextallin\nkanssa. \"Hän kuluttikin aika tavalla aikaa ateriaansa! Mutta vihdoin\nhän tuli ulos, otti auton ja ajoi erääseen taloon Kensingtoniin. Ja\nmuutamia minuutteja sen jälkeen, kun hän oli mennyt sisälle, saapui\ntoinen auto, ja siitä laskeutui -- rouva Renton! Siinä siis uusi pieni\nrengas ketjuumme, tohtori, ja sitä on tutkittava, sitten kun herra\nSmith ja minä palaamme retkeltämme.\"\n\n\n\n\nXVIII\n\nMERIKAPTEENI\n\n\nAuringon alkaessa seuraavana päivänä painua mailleen seisoi lyhyt,\ntanakahko herrasmies, jolla oli kultasankaiset silmälasit nenällään,\npäässään hirvenmetsästäjän hattu, yllään hyvin räikeäjuovainen\ntweedpuku, jalassa heleän väriset sukat ja silmäänpistävät,\npaksuanturaiset kengät, toisessa kädessään luonnoskirja, ja toisessa\nhaalistunut, vihreä sateenvarjo, kunnaan reunalla, joka kohosi\nPortland-niemen läntisten kallioiden välissä hiljaisena ja autiona\nlepäävän vähäisen poukaman rannalla. Hänen jalkojensa juurella levisi\nharmaa ulappa, joka leveänä, pieniä aluksia keinuttavana lahdelmana\nulottuu Portlandista Exen suulle; hänen oikealla puolellaan yhä\nepäselvimpänä, päivänvalon häipyessä hämyksi ja hämärän sitten\nmuuttuessa yön ensimmäisiksi varjoiksi, kohosivat Dorsetin töyryt\nja niemekkeet kallioiden ja vierinkivien peittämältä laajalta\ntasangolta, jota kansa nimittää Chesil-rantamaksi. Ja hänen takanaan\noli asumuksineen ja vallituksineen niemi, jossa, kuten koko maailma\ntietää, sijaitsee yksi Englannin suurimpia vankilaitoksia ja myöskin,\nmitä eivät yhtä hyvin tiedä muut kuin matkailijat, varsin uuttera ja\ntiheästi asuttu pikku kauppaloiden ja kylien muodostama yhdyskunta.\nSmith tunsi tämän seudun jo ennestään. Loma-aikojaan viettäessään hän\noli useimmin kuin kerran samonnut ikävystyttävän pitkän ja uuvuttavan\ntaipaleen mannermaalta muinaiselle Isle of Vindilisille, joka, saatuaan\nitse myöhemmin uuden Portland-nimensä, on antanut arvonimen herttualle\nja tarjoaa asunnon lukuisille epatoille, kunnes heidän moninaiset\nrikkomuksensa on sovitettu. Hän tunsi sen historian tarkoin aina\nniiltä ajoilta saakka, jolloin siellä asuivat entisaikojen balearit,\nkivenlinkoajat. Hän oli käynyt sen kaikissa kuuluisissa paikoissa:\nFortune's Wellissä, Deadman's Bayssa, Bow-and-Arrow Castlessa\nja Pennsylvaniassa. Ja hän oli usein pysähtynyt lukemaan näille\nkaruille, jylhille lakeuksille sinne tänne pystytetyissä, lukuisissa\nilmoitustauluissa kaikille niille ihmisille uhattuja rangaistuksia,\njotka millään tavoin auttavat tai edistävät kummuilla oleviin isoihin,\nkolkkoihin rakennuksiin teljettyjen vankien karkausyrityksiä. Yksi\ntällainen ilmoitustaulu oli ihan hänen seisomapaikkansa takana, ja hän\nkääntyi lukemaan sen varoittavan sisällön, ennenkuin aurinko vaipui\nkaukaisen Devonshiren etäisten kunnaiden taakse.\n\nSe oli ankara ja perin selväsanainen, tämä ilmoitus. Se oli osoitettu\nolennoille, jotka tunnetaan \"vapaina henkilöinä\" -- mikä tuntui\nviittaavan siihen, että viranomaisten mielestä maailmassa on vain\nkahteen luokkaan kuuluvia yksilöitä: ne, jotka olivat varmasti\nteljettyinä Portlandin vankilaan, ja ne, jotka eivät olleet.\nTällaisille vapaille ihmisille tiedotettiin mutkattomasti, että\nvankien karkaamisen avustamisyrityksiä pidettäisiin roistontöinä ja\nettei rikollinen saisi nauttia minkäänlaisia takuuvapautuksen etuja --\ntoisin sanoen, että jos laki saisi hänet kynsiinsä, pitäisi se hänet\nlujasti otteessaan, kunnes hänet olisi tutkittu ja tuomittu. Samalla\noli näille vapaille henkilöille kuitenkin lausuttu arvokkaita ja\nrauhoittavia lupauksia. Jos vapaa henkilö sattuisi pelkästään suopean\nonnenpotkaisun tai sulan sattuman avulla löytämään vaatteita, kirjeitä\ntai rahaa, jotka ilmeisesti tai todennäköisesti tahi luultavasti oli\njätetty edistämään vankien karkaamista, ja veisi sellaiset rahat tai\nkirjeet tai vaatteet asianomaisille virkamiehille, palkitsisivat nämä\nhäntä, jolleivät he epäilisi ja todistaisi hänen toimineen yhdessä\njuonessa jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka aikoi rohkaista\ntällaisia karkausyrityksiä. Senvuoksi oli Smithistä aina tuntunut,\nettä Portlandia tutkittaessa oli oltava varovainen, sillä muutoin\nsaatettaisiin epäillä tutkijan innokkaasti pyrkivän vapauttamaan\njonkun tuomitun murtovarkaan, petollisen liikemiehen tai jonkun muun\nlurjuksen, joka oli lähetetty louhimaan kiviä viideksi, seitsemäksi tai\nviideksitoista vuodeksi.\n\n\"Otaksuttavasti Styler ja minä olemme tietämättämme sekaantuneet\njohonkin sellaiseen hommaan!\" mietti Smith kääntyessään astelemaan\nsisämaahan. \"Jollei koko tämä puuha ole juuri sellaista, niin\nsanottakoon minua hottentotiksi!\"\n\nHän ja Styler olivat jo yhdessä päätelleet, mitä salaperäinen\nkarttaluonnos oikeastaan merkitsi. Se oli epäilemättä jonkun salajuonen\nyhteydessä, jonka päätarkoituksena oli jonkun noiden uhkaavien muurien\nsisällä viruvan vangin vapauttaminen auttamalla hänet karkuun.\nHeidän teoriansa mukaan se vanki oli Kestevenin tai Tickellin\nystävä, otaksuttavasti rikostoveri, ja Kesteven oli luovuttanut\nTickellille rahaa asian edistämistä varten. Tickellin taskussa olleet\nrahat oli todennäköisesti aiottu vartijoiden tai viranomaisten tai\njoidenkuiden muiden henkilöiden lahjomiseksi. Jos Stylerin selittämä\nluonnos merkitsi mitään, niin sen merkitys oli, että Tickellin\noli välittäjänä kohdattava joku henkilö tai joitakuita henkilöitä\njonakin iltana kahdennentoista ja kahdeksannentoista päivän välisenä\naikana _Tanskan Kuninkaassa_ sopimuksen tekoa varten. No niin, nyt\noli viidestoista päivä -- toukokuun viidestoista -- joka oli näiden\nrajojen keskivälissä. Ja vaikka Tickell ei ollutkaan täällä, olivat\nSmith ja Styler, ja tuolla kummulla, ylängön juurella, oli _Tanskan\nKuningas_. Kaikki oli valmista; kaikki oli hyvässä järjestyksessä,\npaitsi yhtä seikkaa, joka tuntui Smithistä äärettömän tärkeältä, kun\nhän johtui sitä ajattelemaan. Olivathan hänen ja Stylerin mietteet\nsittenkin ainoastaan pelkkää arvailua, eivätkä he lainkaan tunteneet\nyksityiskohtia.\n\n\"Se on sulaan onneen luottamista\", puheli Smith yksikseen. \"Ja miten\nminun laitani lieneekin, Styler on niitä ihmisiä, joilla on yletön onni\n-- jätän jutun suurimmaksi osaksi Stylerin varaan.\"\n\nEsiintyen loma-aikaansa viettävänä taiteilijana hän oli saanut\nvuokratuksi huoneen majatalosta ja lähti nyt astelemaan takaisin\nsinne syödäkseen illallista. Majatalo oli varsin kodikas paikka,\nvanhanaikainen, ja sijaitsi maantien varrella yhtä pitkän matkan päässä\nsisämaan kylästä, jossa asui kivenhakkaajia, ja rannikkokylästä, jonka\nasukkaat olivat kalastajia. Sen mukavuudet olivat alkeelliset, ja liike\nnäytti vähäiseltä. Ja kun Smith syötyään kananmunista ja silavasta\nvalmistetun ruokalajin, ainoan, mitä talossa sinä iltana pystyttiin\nhänelle tarjoamaan, meni matalaan tarjoiluhuoneeseen polttamaan\npiipullisen tupakkaa ja odottamaan, mitä mahdollisesti sattuisi,\nei siellä ollut ketään muita kuin emäntä, joka kiilloitti laseja\ntarjoilupöydän takana.\n\nMutta pian astui sisälle mies. Hän oli pienikokoinen, puettu siistiin,\nsiniseen, merimieskuosiseen sarssipukuun, keski-ikäinen, kultaiset\nrenkaat korvissa, ja silmänurkkien ympärillä runsaasti ryppyjä. Hänen\nharmahtava partansa oli leikattu suipoksi kuin torpeedo, ja puhuessaan\nhänen oli tapana nytkäytellä sitä ylöspäin; kaikki hänen liikkeensä\nolivat nopeat ja nykäysmäiset. Edetessään tarjoilupöydän luokse hän loi\nvarjoisessa nurkassa istuvaan Smithiin terävän, tutkivan silmäyksen,\nsiirtäen sitten katseensa taaskin heti toisaalle.\n\n\"Iltaa, muori Bassett!\" tervehti vastatullut rattoisasti. \"Tavallinen\nryyppy, tehkää hyvin, madam.\"\n\nEmäntä otti hyllyltä rommipullon ja kaasi siitä aimo annoksen pikariin,\njonka hän sitten asetti pöydälle sokeriastian ja kuuman vesilasin\nviereen.\n\n\"Iltaa, kapteeni Polbeck!\" vastasi hän. \"Ettehän olekaan vielä\nlähtenyt? Luulin teidän aikovan merelle tällä viikolla.\"\n\nPieni mies sekoitti rommin ja veden niin huolellisesti, että se\nosoitti hänellä olevan monivuotisen kokemuksen, ja maistoi lasista\narvostelevasti.\n\n\"En lähde ennenkuin viikon lopulla, madam\", selitti hän.\n\"Kahdeskymmenes on lähtöpäivä -- vielä neljä päivää saan nauttia\nEnglannin ja kodin suloudesta! Hilpeäksi terveydeksi teille, muori\nBassett -- ja teille, sir, pyytäen anteeksi vapaata käytöstäni\", lisäsi\nhän, kohottaen lasiaan Smithille, joka ehätti kumartamaan ja nostamaan\nomaansa. \"Pitkää ikää meille kaikille!\"\n\n\"Samoin teille, kapteeni!\" toivotti emäntä vastaan. \"Taidatte lähteä\nsamoille seuduille, samoille väylille, joita aina olette purjehtinut?\"\n\n\"Juuri niin, madam\", myönsi kapteeni Polbeck. \"Samoille väylille, joita\nolen kyntänyt kokorajan ja joka matkallani viimeisten viidenkolmatta\nvuoden aikana. Barbados--Tobago--Trinidad--Georgetown -- ne ovat minun\nmääräpaikkojani, muori Bassett, kuten hyvin tiedätte, koska olen tuonut\nteille monta sievää tavarakääröä milloin mistäkin niistä\", jatkoi hän,\niskien silmää ja vilkaisten Smithiinkin. \"Niiltä rannoilta löytää\nhauskoja esineitä, madam.\"\n\nSmithin mielenkiinto kapteeni Polbeckia kohtaan häipyi. Tämä ei\nselvästikään ollut se mies tai niitä miehiä, joita hän ja Styler\nhalusivat tavata. Hän avasi matkaoppaan ja alkoi lukea sitä, jättäen\nmerenkulkijan ja majatalon emännän keskustelemaan omalla tavallaan.\nMutta ennenkuin hän oli ehtinyt kääntää lehteäkään, avautui ulko-ovi\nja sisälle astui autovaippaan puettu mies autolasit silmiensä verhona,\npaksun pölykerroksen peittämä moottoripyöräilijä. Vilkaistuaan häneen\nSmith syventyi jälleen kirjaansa.\n\nStyler riisui käsineensä, kopautti niistä pois tomun, meni\ntarjoilupöydän ääreen ja pyysi jotakin viatonta virvoketta. Hän vaihtoi\ntervehdyksiä emännän ja kapteeni Polbeckin kanssa, ja viiden minuutin\nkuluttua oli hänen ja merimiehen kesken ystävällinen keskustelu\nkäynnissä. Silloin alkoi Smith herkistää korviaan, sillä Styler johti\nkeskustelua monia syrjäpolkuja myöten ja käytti runsaasti kauniita\nsanoja. Tällä välin hän oli saanut kapteeni Polbeckin nurkkaukseen\nja tarjonnut hänelle sikaarin, ja he pohtivat kapteeni Scottin\netelänaparetkeä, joka juuri niihin aikoihin aloitettiin.\n\n\"Niinpä niin, hyvä herra\", virkkoi Styler vihdoin ikäänkuin\nsatunnaisesti. \"Se on vaikea yritys, se -- hyvin vaikea yritys!\"\n\nSmith oli vähällä hytkähtää istuimellaan. Mitä tuo maltiton Styler\ntavoitteli? _Yritys?_ Sehän oli tunnussana! Smith ei mitenkään\nmalttanut olla vaivihkaa katsahtamatta pieneen merenkulkijaan. Ja hän\nnäki Polbeckin luovan Styleriin erikoisen merkitsevän katseen.\n\n\"Yritys?\" kertasi hän. \"Niin -- kyllä. Mutta sen suoritus ei ole niin\nvaikea kuin luulette.\"\n\n_Suoritus!_ Tunnussanan vastaus! Tämä siis oli oikea mies -- tämä\npienikokoinen kapteeni, joka teki matkoja Länsi-Intian satamiin,\nbrittiläiseen Guianaan ja sen pääkaupunkiin Georgetowniin! Mitä sitten\nolivat kaikki hänen ja Stylerin ennakkolaskelmat --\n\nVilkaistessaan kirjastaan hän näki Stylerin ja kapteeni Polbeckin\npoistuvan tarjoiluhuoneesta pimeään yöhön. Niin, se oli oikea mies,\nse oli varmaa! No hyvä, Styler oli teräväpäinen veitikka, ja saattoi\nluottaa, että hän tiesi tehtävänsä. Styler kyllä --\n\nHänen parhaillaan miettiessään, mitä oli tekeillä, palasi Styler\ntarjoiluhuoneeseen, otti hyvin näkyvästi matkakartan, jonka hän oli\njättänyt pöydälle, ja poistui sitten, iskien merkitsevästi silmää\nesimiehelleen. Ja pian nousi Smith seisomaan, ojensi käsivarsiaan,\nlausui emännälle jotakin illasta ja lähti ulos.\n\nStyler odotti häntä hämyisessä kivieteisessä. Hän vei Smithin\nmaantielle ja osoitti vähän matkan päässä tiellä astelevaa hahmoa, joka\nkuvastui läntisen taivaan rusotusta vastaan.\n\n\"Tuo on miekkosemme!\" supatti Styler. \"Hän uskoo täydelleen, että me\nolemme ne henkilöt, jotka hänen piti kohdata. Mutta minä en ymmärrä\nkoko juttua -- puuhamme -- ymmärrättehän tarkoitukseni, sir -- ei\nkoske lainkaan Portlandia. Ja meidän on oltava tietävinämme kaikki ja\nannettava hänen puhua -- sitten kyllä kaikki selviää. Jättäkää asia\nminun hoitooni, sir! Ilmoitin hänelle, että te olette se herrasmies,\njonka on järjestettävä rahallinen puoli.\"\n\nKapteeni Polbeck kääntyi ja tuli heitä vastaan, kun he lähtivät\nkävelemään yksinäistä maantietä. Hän pudisti Smithin kättä\nylenpalttisen ystävällisesti.\n\n\"Palvelukseksenne, sir!\" kuiskasi hän. \"Surma minut periköön, jollen\nedeltäpäin arvellut teitä siksi herrasmieheksi, joka minun piti\nkohdata, tai yhdeksi niistä. Vilkaisin teihin tullessani sisään ja\nnäin teidänkin katsovan minuun. Mutta ehkä te odotitte tilaisuutta\nlausuaksenne tunnussanan?\"\n\n\"Olette oikeassa, kapteeni. Odotin sitä\", vakuutti Smith.\n\n\"Juuri niin, ja se onkin ihan paikallaan -- tällaisissa asioissa ei voi\nolla liian varovainen. Mutta tämä toinen herra pujautti tunnussanan\npuheeseensa taitavasti, sen hän teki\", kehui kapteeni. \"'Yritys', sanoi\nhän! -- kas niin! Ja 'suoritus', sanoin minä -- täsmälleen! Hyvä! Ja\nnyt voimme keskustella asiasta, hyvät herrat.\"\n\n\"Esittäkäähän te suunnitelmanne, kapteeni!\" kehoitti Styler. \"Sitten\nsaatamme puhella rahoista. Lienee kai turvallista puhua täällä?\"\n\n\"On varmasti, sir -- tähän aikaan illasta ei täällä ole ketään\nliikkeellä\", vastasi Polbeck. \"No niin, suunnitelmat siis ensin.\nNe ovat yksinkertaiset ja selvät. Kaikki käy tähän tapaan: lähden\nWeymouthista kahdentenakymmenentenä päivänä -- ensin käyn Länsi-Intian\nsatamissa ja sitten purjehdin Georgetowniin. Siellä viivyn pari\nviikkoa, ottaen alukseeni lastin demeraralaista sokeria. Niiden kahden\nviikon ajalla tuodaan mies maitse laivaani -- niiltä ranskalaisilta\nalueilta. Siihen tarvitaan neljä päivää. Siten ne, joiden on se\nsuoritettava, saavat neljä päivää menomatkaansa varten, sitten kun olen\nsaapunut Georgetowniin, päivän tai pari hommatakseen hänet vapaaksi,\nja neljä päivää tuodakseen hänet perille. Sitten he saattavat hänet\nalukseeni, ja minä tuon hänet suoraapäätä kotiin Englantiin. Kaikki se\nluonnollisestikin sillä ehdolla, että vien heille rahat ja saan oman\nosuuteni. Teillä kai on rahaerä valmiina, hyvät herrat?\"\n\nStylerin onnistui nykäistä Smithiä, ja hän otti itse vastatakseen tähän\nkysymykseen.\n\n\"Raha-asiat kyllä järjestyvät, kapteeni\", vakuutti hän. \"Mutta\nmenetelläksemme liike-elämän tapaan, mikä olikaan sovittu summa\ntäsmälleen? Meillä tietysti on siitä muistiinpano, mutta haluaisimme\nteidän muodollisesti toteavan sen oikeaksi.\"\n\n\"Juuri niin -- juuri niin!\" myönteli Polbeck. \"Liikeasia kuin\nliikeasia. Summa on se, jonka sikäläiset otaksuttavasti ilmoittivat\nkirjeessä niille, joita te edustatte. Kolmetuhatta puntaa sikäläisille,\nviisisataa minulle. Puolet minun osuudestani on maksettava nyt,\ntoiset puolet laskettuani hänet maihin Englannissa. Heidän rahansa,\nkolmetuhatta, on minun vietävä sinne. Ja erikoisesti saamani määräys,\nhyvät herrat, on -- kultaa!\"\n\n\n\n\nXIX\n\nPYY PIVOSSA\n\n\nTaaskin Styler nykäisi esimiestään; uudelleen hän kävi puhetorveksi.\n\n\"Kultaako?\" kertasi hän. \"No hyvä, kapteeni -- Englannin\npunnankolikoita tietysti?\"\n\n\"Englannin punnankolikoita, niin on käsketty, sir\", vahvisti Polbeck.\n\"Eivät mitkään siitä metallista tehdyt kappaleet ole niiden veroisia,\nhyvät herrat!\"\n\n\"No niin, mutta emme luonnollisesti kanna kolmeatuhatta kultapuntaa\nliivintaskuissamme\", huomautti Styler. \"Mutta meillä on sellaista,\nminkä pian voimme niiksi vaihtaa. Teidän, kapteeni, on huomenna tultava\ntapaamaan meitä Weymouthissa.\"\n\n\"Se sopii, sir\", lupautui Polbeck. \"Milloin tahansa ja missä vain\nhaluatte, hyvät herrat. Näin kotimaissa ollessani asun tosin tuolla\ntaempana olevassa kylässä, mutta käyn Weymouthissa joka päivä. Huomenna\nsiis, niinkö? Mihinkähän aikaan ja missä?\"\n\nSiihen kysymykseen vastasi Smith.\n\n\"Kahdentoista aikana -- postikonttorin edustalla. Sopiiko se teille,\nkapteeni?\"\n\n\"Mainiosti, sir\", vakuutti Polbeck. \"Pistäydyn joka aamu katsomassa,\nmiten alukseni lastaaminen sujuu -- vien sekalaista tavaraa noihin\nLänsi-Intian satamiin. Entä niiden kultarahojen kuljetus, hyvät herrat?\nKolmetuhatta puntaa painaa aika paljon. Jos voisitte panettaa ne lujiin\npusseihin pankissa, niin minä voisin tuoda muassani pari vankkaa poikaa\nniitä kantamaan.\"\n\n\"Tulkaa ensin kohtaamaan meitä! Sen asian saamme pian järjestetyksi\",\nlupasi Smith. \"Voisittehan viedä ne laivallenne vaikka ajurilla. Siis\nhuomenna kello kaksitoista päivällä postitoimiston edustalla.\"\n\nPian Polbeck toivotti hyvää yötä ja poistui maantietä pitkin\nilmeisesti epäilemättä mitään ja perin tyytyväisenä. Sen sijaan\nettä Smith ja Styler olisivat palanneet majataloon, he lähtivätkin\nkävelemään kallioille päin. Iltaruskon viimeinen hehku oli himmennyt\nlännen taivaalla, ja yö verhosi maan ja meren tummaan, paksuun\nvaippaansa. Harvat maisemat olisivat saattaneet näyttää autiommilta\nja yksinäisemmiltä, mutta sittenkin kumpaakin miestä peloitti puhella\npeittelemättä.\n\n\"Varovasti, Styler!\" kuiskasi Smith. \"On mahdoton aavistaa, keitä\ntäällä on liikkeellä. Mutta puheltava meidän on. Kun nyt olen tavannut\ntuon miehen, toivoisin olevani Weymouthissa.\"\n\n\"Se käy helposti\", virkkoi Styler. \"Ajatte sinne moottoripyörälläni.\nVoitte istua takanani, sir, ja minä ohjaan vakavasti. Kuten\nhuomautitte, on mahdoton arvata, minkälaisia kuuntelijoita täällä\nsaattaa hiipiä -- eikä tuo majatalokaan näytä kovin mukavalta, ja me\nolemme tehneet kaikki, mitä tarvitaan.\"\n\nWeymouthiin palaaminen tuntui järkevimmältä menettelyltä, ja Smith kävi\nmajatalossa selittämässä emännälle lähtöään ja maksamassa laskunsa,\notti vähäiset tavaransa ja poistui jälleen maantielle, jossa Styler\njärjesteli pyöräänsä. Tunnin kuluttua he olivat mukavan hotellin\nhiljaisessa makuuhuoneessa, välissään uniryyppyyn tarvittavat ainekset,\nja kohdistivat kaksin miehin koko älynsä hetken pulman pohdintaan.\n\n\"Styler\", lausui Smith, \"tämä juttu ei ole lainkaan sellainen,\njollaiseksi kuvittelimme sen muodostuvan. Ei ole lainkaan kysymyksessä\nauttaa jotakin vankia karkaamaan Portlandista. Eittämättä on homma\nsamanluontoinen, mutta sen menettelytapa, vivahdus ja merkitys ovat\nkokonaan toisenlaiset, ja saamme kiittää onnentähteämme siitä, että\nkapteeni Polbeck mukautui kaikkeen niin yksinkertaisesti ja helposti.\nNo niin, miltä kaikki tämä teistä tuntuu?\"\n\n\"Nähtävästi aiotaan tuoda joku Englantilainen kotimaahan jostakin;\njotkut henkilöt vaativat kolmetuhatta puntaa ollakseen siinä mukana;\nPolbeck vaatii viisisataa puntaa omalle osalleen\", vastasi Styler. \"Sen\npitemmälle, sir, en ole päässyt -- en pääse.\"\n\n\"Minä olen mennyt pitemmälle\", sanoi Smith. \"Ajattelen seuraavasti.\nTämä miekkonen, Polbeck, on ilmeisesti jonkun kauppa-aluksen --\nluultavasti pienen kuunarin -- laivuri -- ja käy säännöllisillä\nmatkoilla Länsi-Intiassa, Barbadosissa, Tobagossa. Trinidadissa ja niin\nedelleen, sekä Georgetownissa brittiläisessä Guianassa. Brittiläisessä\nGuianassa, huomatkaa, Styler! No, tiedättekö mitään Guianasta?\"\n\n\"En paljoakaan, sir, paitsi sen, että se on Etelä-Amerikassa\",\ntunnusti Styler. \"Mutta tiedän enemmän, ennenkuin kello on kymmenen\nhuomenaamulla, jos tässä kaupungissa on lainakirjasto.\"\n\n\"No niin, minä tiedän siksi paljon, että tulemme toimeen tänä\niltana\", virkkoi Smith. \"Guiana on laajahko maa-alue Etelä-Amerikan\nkoilliskulmassa. Se on jaettu -- mikäli vain Euroopan vallat otetaan\nhuomioon -- Englannin, Hollannin ja Ranskan kesken, joten on olemassa\nbrittiläinen, hollantilainen ja ranskalainen Guiana. Georgetown\non brittiläisen Guianan pääkaupunki -- se on suurehko paikka,\ntärkeänlainen satama. Mutta meitä ei liikuta Georgetown, Styler, muuta\nkuin sikäli, että se on se satama, josta Polbeck aikoo ottaa laivaansa\ntämän -- jonkun. Meistä on tärkeä ranskalainen Guiana -- josta se joku\non noudettava. Arvaatteko, minkä tähden ranskalainen Guiana on meistä\ntärkeä?\"\n\n\"Tällä hetkellä -- en\", vastasi Styler. \"Siispä ilmoitan sen teille.\nMeitä liikuttavat se ja sieltä noudettava salaperäinen joku, koska\nranskalainen Guiana on juuri se siirtomaa, Styler, johon Kanaalin\ntuolla puolen asuvat naapurimme lähettävät rangaistusvankinsa --\nainakin pitkiksi ajoiksi tuomitut. Se siis -- oivallatteko?\"\n\n\"Tämä joku on otaksuttavasti ranskalainen rikosvanki!\" huudahti Styler.\n\n\"Juuri niin, poikani! Ranskalainen rangaistusvanki -- ja luultavasti\nsemmoinen, joka on tuomittu hyvin raskaasta rikoksesta. Muistan tämän\nasian kyllin hyvin kertoakseni, että Ranskan hallitus aikoinaan kokeili\nrangaistussiirtolain perustamista Guianan alueelle; tulokset eivät\nvastanneet odotuksia, mutta edelleenkin lähetetään rikosvankeja sinne,\nCayenneen ja joihinkuihin sen läheisiin saariin -- kuuluisa kapteeni\nDreyfushan oli sikäläisellä tunnetulla Pirunsaarella. Pitäen kaiken\ntämän mielessäni, Styler, kuvittelen asianlaidan seuraavaksi. Tämä joku\non ranskalainen rikosvanki --\"\n\n\"Saattaa olla Ranskassa tuomittu englantilainen\", huomautti Styler.\n\n\"Erinomainen ajatus, Styler, -- niin hän saattaa olla ja lieneekin.\nJoka tapauksessa hän on ranskalaiseen Guianaan lähetetty rikosvanki,\nja hänellä on täällä Englannissa vanhoja tuttavia, jotka kykenevät\ntekemään jotakin hänen vapauttamisekseen. Luullakseni Kesteven on\nniistä yksi ja Tickell mahdollisesti toinen. Otaksuttavasti siellä,\ntodennäköisesti Georgetownissa on joku henkilö, joka voi auttaa tämän\nmiehen karkuun; hän tai he ovat olleet kirjeenvaihdossa täkäläisten\nkanssa, ja Polbeck on pelkkä välittäjä. Ja mielessäni pyörii kolme\ntärkeää kysymystä. Ensiksi: missä määrin, jos lainkaan, Kestevenin\nmurha on tämän salajuonen yhteydessä? Toiseksi: onko Samuel Pegge,\ntoisella nimellä Septimus Philcox, jollakin tavoin sekaantunut siihen?\nKolmanneksi: kuinka paljon enemmän kapteeni Polbeck tietää siitä kuin\nhän on teille ja minulle kertonut? Kaksi ensimmäistä kohtaa saamme\njättää silleen tällä hetkellä; niistä saadaan ehdottomasti selko\naikanaan. Kolmas meidän on koetettava jollakin tavoin selvittää heti.\"\n\nStyler mietti äänettömänä hetkisen.\n\n\"Meidän on muistettava muuan seikka, sir\", sanoi hän vihdoin. \"Polbeck\nmyönsi meille, ettei hän hyötyisi puuhasta muuta kuin viisisataa\npuntaa.\"\n\n\"Juuri niin!\" virkkoi Smith. \"Ajatukseni juoksevat samaa latua. Ja\nhuomenna toimimme sen pohjalla.\"\n\nTämän päätöksen mukaisesti Smith oli sähkösanomatoimistossa, niin pian\nkuin se aukaistiin seuraavana aamuna, ja viisi minuuttia yli kahdeksan\nhän oli lähettänyt Darrell Tressille sanoman, jossa hän tiedusti,\nvaltuuttaisiko tämä hänet, Smithin, kuluttamaan parisataa puntaa\nKestevenin jutussa. Darrellin vastaus, joka tuotiin Smithille hänen\nollessaan aamiaisella Stylerin kanssa, oli kuvaava. Smith sai kuluttaa\npari tuhatta, jos halusi; hän, Darrell, oli kovin hyvillään kuullessaan\nhänen työskentelevän asiassa.\n\n\"On mainiota, että ihmisen tukena on äveriäs nuori mies\", huomautti\nSmith kuivakiskoisesti ojentaessaan Darrellin sähkösanoman\nsihteerilleen. \"Nyt voimme puhutella merimiesystäväämme paremmin\ntoivein. Mikäli saatoin eilisiltaisen näkemäni perusteella arvostella\nkapteeni Polbeckiä, luulisin häntä varmasti sellaiseksi mieheksi;\njosta pyy pivossa on parempi kuin kaksi oksalla. Joka tapauksessa\ntunnustelemme häntä.\"\n\nKäymällä eräässä sikäläisessä pankkiliikkeessä ja sähköttämällä omaan\nlontoolaiseen pankkiinsa Smith sai paljon ennen keskipäivää näppiinsä\npari uudenuutukaista sadan punnan seteliä. Ja kahdentoista aikaan\nsaapui kapteeni Polbeck virkkuna ja valmiina suorittamaan osansa\nkaupasta. Hän ei näyttänyt vähääkään kummastuvan, kun Smith ja Styler\nopastivat hänet hotellinsa tupakkasalongin rauhaiseen sopukkaan ja\nosoittivat hänelle vieraanvaraisuuttaan, tarjoten hänelle rommia ja\nsikaareja. Mutta hänen ällistyksensä oli syvällinen ja kestävä, kun\nSmith asianajajan selvään ja perinpohjaiseen tapaan esitti hänelle\nasian oikean laidan, ja hänen kasvonsa venyivät kovin pitkiksi, kun hän\nkäsitti, että tilaisuus ansaita viisisataa puntaa verrattain helposta\ntyöstä oli luisumassa, niin, oli jo luisunut hänen käsistään. Hänen\nromminsa jäähtyi, hänen sikaarinsa sammui, ja hän silmäili näitä kahta\nihan liian ovelaa herrasmiestä milteipä harmistuneen näköisenä.\n\n\"Kova onni!\" puhkesi hän äkkiä puhumaan epätoivoisesti. \"Sillä\nviisisatasella aioin ostaa sen pienen talon, jossa asun! Niinpä\nniin! Koko ajan minusta tuntuikin, että siinä jutussa oli jotakin\neittämättömän vaarallista. Se on lopussa, niinkö? Sitten minun lienee\nparasta sanoa teille jäähyväiset.\"\n\n\"Älkäähän vielä, kapteeni!\" esteli Smith. \"Virittäkää uusi sikaari,\ntäyttäkää lasinne jälleen ja vilkaiskaa näihin lappusiin!\"\n\nHän ojensi kahta seteliään Polbeckin nähtäviksi, ja merikapteeni\nsäpsähti.\n\n\"Ne ovat teidän, jos suostutte ilmaisemaan meille kaikki, mitä haluamme\ntietää\", lupasi Smith. \"Kuulkaahan, teillä ei ole minkäänlaisia\nvelvollisuuksia niitä ihmisiä kohtaan. Kertokaa meille kaikki, mitä\ntiedätte -- kaikki yksityiskohdat -- tästä asiasta! Sen tehtyänne\nsaatte pistää nuo setelit taskuunne. Katsokaahan!\"\n\nHän laski setelit pöydälle ja sijoitti niiden päälle pikarin. Ja\nStyler, joka valppaasti tähysti kapteeni Polbeckia, näki hänen\nsilmäinsä kiiluvan.\n\n\"Kas noin, hyvät herrat\", äänsi hän mieli ilmeisesti hyvin\nkeventyneenä. \"Se on rehti tarjous, ja minä hyväksyn sen. Mutta älkää\npettykö, jollen tunnu osaavan kertoa teille varsin paljoa! Joka\ntapauksessa puhun teille koko totuuden.\"\n\n\"Se riittää\", vakuutti Smith. \"Muuta emme halua.\"\n\n\"No niin, siis; se kävi näin\", jatkoi Polbeck. \"Kun viimeksi, noin\nneljä kuukautta sitten, olin Georgetownissa, kysyi muuan outo mies,\njoka hieroutui tuttavakseni eräässä kapakassa, tahtoisinko ansaita\nviisisataa puntaa. Luonnollisesti, vastasin, tahdoin -- jos tehtävä\nvain oli rehellinen. Sitten hän ilmaisi, että oli autettava karkaamaan\nerästä englantilaista, joka oli väärin tuomittu Ranskassa ja lähetetty\nranskalaisten rangaistussiirtolaan Cayenneen -- elinkaudeksi.\"\n\n\"Elinkaudeksi!\" huudahti Smith.\n\n\"Elinkaudeksi, sir. Liikerikos -- jonkunlainen petos -- ei suinkaan\nmurha, ei edes pahoinpitely; muutoin en olisi puuttunut asiaan, vaikka\ntuomio olisikin ollut väärä, kuten se saattoi olla ja saattoi olla\nolemattakin. Mutta kun asia oli, kuten mies väitti, ja kysymyksessä oli\nenglantilainen ja Cayenne on toisenniminen helvetti, suostuin siihen.\nSitten puhelimme yksityiskohdista. Mies vakuutti, että Englannissa oli\nmahtavia ja vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka hankkisivat tarvittavat\nrahat, kolmetuhatta puntaa. Minun oli toimittava välittäjänä ja\ntuotava ne rahat kullassa Georgetowniin. Hän tiedusti minulta jotakin\ntäkäläistä paikkaa, jossa voisin kohdata niiden henkilöiden edustajat\nsaadakseni rahat. Kun asun siinä kylässä, jonka näitte eilen illalla,\nehdotin sopivaksi paikaksi _Tanskan Kuningasta_ ja laskettuani\npäivämäärät mainitsin voivani käydä siellä joka ilta tämän toukokuun\nkahdennentoista ja kahdeksannentoista päivän välillä. Ja joka ilta\nolenkin siellä ollut, ja eilenillalla saavuitte te -- ja muuta en\ntodellakaan tiedä\", lopetti kapteeni Polbeck, silmäillen seteleitä. \"En\njaksa muistaa sen enempää siitä.\"\n\n\"Kuulitteko sen miehen nimen, jonka karkaamista suunniteltiin?\"\ntiedusti Smith.\n\n\"En kertaakaan, sir! En saanut tietää muuta kuin sen että hänet\ntuotaisiin laivaani Georgetownissa ja että minun piti laskea hänet\nmaihin Englannissa -- Falmouthissa, Plymouthissa, täällä -- missä\nhyvänsä.\"\n\n\"Kuka oli se mies, jonka kanssa asiasta sovitte?\" kysyi Styler.\n\n\"Sitäkään en osaa sanoa. Hän kävi usein siinä kapakassa, josta puhuin\n-- siellä käy paljon merimiehiä, ja luultavasti hän oli etsimässä\nsopivaa miestä tehtäväänsä varten.\"\n\n\"Mainitsiko hän ehkä sattumalta, kuinka kauan tämä englantilainen oli\nollut Cayennessa?\" kysyi Smith.\n\n\"Kas siinä!\" riemuitsi Polbeck. \"Sen hän ilmoitti! Kuusi vuotta.\"\n\nSmith ei kysellyt kapteenilta sen enempää. Polbeckin otettua setelit ja\npoistuttua hän kääntyi Stylerin puoleen.\n\n\"Ja nyt toimeen!\" virkkoi hän. \"Ensi työksi on tarkastettava\nranskalaisia tuomioselostuksia. Se on aikamoinen puuha, Styler -- mutta\nse on mahdollinen ja se on tehtävä. Se on ainoa mahdollisuutemme,\njollei --\"\n\nSiihen soppeen, jossa he istuivat, tuli tarjoilija, tuoden asettimella\nsähkösanoman.\n\n\"Herra Smith -- herra John Smith? Sähkösanoma teille, sir.\"\n\nSmith repäisi kuoren auki. Ja Styler kumartui likemmäksi, totellen\nesimiehensä kehoittavaa nyökkäystä, ja luki sanoman yhtä aikaa hänen\nkanssaan.\n\n    \"Lynchfieldin poliisipäällikkö sähkötti juuri äsken Tickellin\n    äkkiä kuolleen sairaalassa kello kymmenen tänä aamuna.\n\n                                                   TRESS.\"\n\n\n\n\nXX\n\nKUKKAVIHKO JA TAIKAKORU\n\n\nSmith käänsi miettivänä kokoon Barreliin sähkösanoman, pani sen\nhuolellisesti taskuunsa ja otti sitten toisesta taskustaan kartan,\nalkaen levittää sitä pöydälle, jonka ääressä hän ja Styler istuivat.\n\n\"Styler\", alkoi hän, \"meidän on heti lähdettävä Lynchfieldiin. Jos\nTickellin kuoleman yhteydessä on jotakin kuulemisen arvoista, täytyy\nmeidän saada se kuulla. Ja nyt on kysymys -- miten päästä sinne\nmahdollisimman pian? Me olemme täällä, Weymouthissa -- tuossa on\nLynchfield -- sadan tai sadankymmenen kilometrin päässä täältä, mikäli\nvoin kartasta päättää. Ja sikäli kuin minusta näyttää, tekee rautatie\nsinne pitkän kierroksen ja kulkee mäkisiä maita, minkä lisäksi on usein\nvaihdettava junaa. Mitä arvelette autosta?\"\n\n\"Teitä varten auto -- minä voin ajaa moottoripyörälläni\", vastasi\nStyler. \"Kello on täsmälleen puoli kaksitoista -- saavumme sinne neljän\ntienoissa. Eikä sinne sen pikemmin pääsisi junallakaan. Tämän hotellin\nlähellä on autotalli -- menenkö tilaamaan parhaan saatavissa olevan\nauton?\"\n\n\"Tehkää se heti\", suostui Smith. \"Sillä välin minä suoritan laskumme\nja panetan vähän ruokaa evääksi -- meidän on syötävä puolinen\nmatkalla. Tämä Tickellin kuolema on tärkeä tapaus -- se johtaa uusiin\nkäänteisiin. Lähtekää jo!\"\n\nEsimies ja käskyläinen kuluttivat seuraavat kolme tuntia, kiitäen\nkahden kreivikunnan liepeen poikki ja yhden kokonaisen kreivikunnan\nhalki. Juuri kun kauppalan kello alkoi lyödä neljää, pysähtyivät he\nLynchfieldin poliisikamarin edustalle, ja pian heidät opastettiin\npoliisipäällikön puheille. Tämä oli ollut mukana Smithin, Hextallin ja\nBarreliin käydessä siinä mökissä, johon Tickell oli häntä kohdanneen\ntapaturman jälkeen saatettu, ja hän tunsi Smithin heti.\n\n\"Ahaa!\" äänsi hän. \"Olette siis kai kuulleet? Mies on kuollut.\"\n\n\"Herra Tress sähkötti siitä minulle\", vastasi Smith. \"Käsitättehän?\nPidän silmällä tämän jutun kehitystä hänen puolestaan. Tickell kuoli\notaksuttavasti äkkiä?\"\n\n\"Hänen tilansa paheni, ja hän kuoli hyvin äkkiä tänä aamuna -- hän\nmurtui\", kertoi poliisipäällikkö lakoonisesti. \"Se juttu on siis\npäättynyt.\"\n\nSmith oli huomauttamaisillaan, että tämä todennäköisesti oli vasta\nalkua, mutta muisti virkamiesten järjen toimivan ainoastaan määrätyllä\ntavoin ja hillitsi kieltänsä.\n\n\"Otaksuttavasti teillä ei ole sen enempiä tietoja?\" kysyi hän. \"Ei\nmitään sen enempää ole kai tullut ilmi -- täällä?\"\n\n\"Ei mitään! Emme ole kuulleet mitään -- emme saaneet selville mitään.\nEntä te?\" tokaisi poliisipäällikkö, kääntyen haastattelijaansa päin\nveitikkamaisen näköisenä. \"Te amatöörit -- suokaa anteeksi sanontatapa!\n-- olette joskus näppärämpiä, kuten tiedätte.\"\n\n\"Emme mitään Tickellistä\", vastasi Smith. \"En tiedä hänestä mitään\nmuuta kuin sen, minkä tiesin ollessani täällä tuonnottain.\"\n\n\"Niinpä niin, se on kummallinen juttu minun mielestäni\", huomautti\npoliisipäällikkö. \"Siitä on ollut sanomalehdissä aika paljon uutisia\n-- nuo kirotut reportterit ovat kiusanneet minut melkein hulluksi! --\nja luultavasti ihmiset ovat märehtineet sen yhteydessä olevia seikkoja\nLand's Endistä John o'Groatsiin saakka, mutta sittenkään ei ole\nilmestynyt ketään tuntemaan tätä miestä. Se on tavatonta!\"\n\n\"Ei myöskään ole ilmestynyt ketään, joka olisi tuntenut Kestevenin\",\nvirkkoi Smith.\n\n\"Siinäpä se!\" huudahti poliisipäällikkö. \"Kaksi miestä! Ihan kuin\nolisivat pudonneet taivaasta tai kuin olisi meri viskannut heidät\nrannalle, sillä kukaan ei tunnu tietävän heistä mitään. Mutta onhan\njonkun täytynyt tuntea Kesteven samoin kuin Tickellkin. Luonnollisesti\nhe ovat saattaneet viime aikoina käyttää vääriä nimiä, mutta olemmehan\njulkaisseet heidän valokuvansa kaikissa lehdissä, jotka sellaisia\npainattavat. Eikä sittenkään saavu ketään kertomaan heistä mitään!\nMutta eikö herra Tress kuulustelussa maininnut kohdanneensa Kestevenin\njoissakin ratsastuskilpailuissa? Niin, kyllä, Newburyssa. No niin, jos\nKesteven usein kävi ratsastuskilpailuissa, on jonkun täytynyt tuntea\nhänet. Mitähän tämä hiljaisuus oikein merkinnee?\"\n\n\"Ihan samaa koetan minäkin selvittää\", vastasi Smith. \"Ja koska täältä\nilmeisesti ei ole tietoja saatavissa, matkustan edemmäksi.\"\n\n\"Niin, me emme tiedä mitään\", sanoi poliisipäällikkö. \"Tiedämme\nvain sen, että Kestevenin ampujaksi epäilty mies joutui tapaturman\njohdosta käsiimme ja kuoli vammoihinsa ilmaisematta meille hitustakaan\nitsestään. Siinä kaikki. Ja kuten mainitsin, siihen se päättyy. Mutta\nkuulkaahan!\" ehätti hän lisäämään, kun Smith alkoi siirtyä ovelle.\n\"Näin meidän kesken puhuen, herra Smith, luuletteko te, että se mies,\njoka viruu tuolla kuolleena, tosiaankin murhasi Kestevenin?\"\n\n\"En!\" vastasi Smith. \"Sitä en usko.\"\n\n\"Juuri niin\", vahvisti poliisipäällikkö hymyillen. \"Onko teillä\naavistustakaan, kuka sen teki? Ehdottomasti kahden kesken,\nymmärrättehän, herra Smith.\"\n\n\"Ehdottomasti suoraan sanoen -- minulla ei ole\", tunnusti Smith.\n\"Minulla ei ole siitä sen parempaa aavistusta kuin tuolla\nkirjoituspöydällänne -- kuin sillä saattaisi olla. Mutta sittenkin olen\nihan varma, ettei Tickell sitä tehnyt.\"\n\n\"Niinpä niin, se on kummallinen juttu\", toisti poliisipäällikkö. \"En\nkoskaan ole tutustunut kummallisempaan... Oletteko te?\"\n\n\"Kyllä\", kehaisi Smith, avaten oven. \"Ainakin puoli tusinaa kertaa.\"\n\nPoliisipäällikkö naurahti epäilevästi, ja Smith ja Styler poistuivat\nhänen luotaan kadulle.\n\n\"Entä nyt?\" tiedusti Styler. \"Täällä ei ole mitään tekemistä.\"\n\nSmith nousi autoon.\n\n\"Lynne Courtiin, Styler\", ilmoitti hän. \"Käydään katsomassa, miten\nasiat siellä sujuvat. Ajakaa edellä, jos tunnette tien -- jollette,\nniin minä neuvon ohjaajaa!\"\n\nMutta Styler oli tutkinut matkakarttaa syödessään voileipiä ja\njuodessaan olutta tien syrjässä olleessa majatalossa ja lasketti hyvää\nvauhtia edellä Lynneä kohti. Ennen kello viittä hän ohjasi auton\nkylän tavallisesti niin hiljaiselle raitille. Sinä iltapäivänä ei\nraitti kuitenkaan ollut suinkaan hiljainen -- kirkkotarhan ympärille\noli keräytynyt paljon väkeä, ja itse kirkkotarhassa seisoi ihmisiä\nryhmittyneinä erääseen kohtaan. Ja kun Smith pysäytettyään auton\n_Lynnen Vaakunan_ edustalle tiedusti tämän hälinän syytä, selitti\nmajatalon isäntä, joka oli tullut ulos tervehtimään häntä ja Styleriä,\nhyvin muistettuja vieraitaan, että Kestevenin ruumis oli haudattu sinä\niltapäivänä ja että kaikki nämä ihmiset olivat saapuneet läheltä ja\nkaukaa sulan uteliaisuuden kannustamina.\n\n\"Kaikki kävi hyvin hiljaisesti tästä väen paljoudesta huolimatta\",\njatkoi hän, heilauttaen kättään ihmisiin päin, joista monet parhaillaan\nlähestyivät hänen oveaan. \"Murehtijoita ei ollut ketään, sir, ei\nketään muita kuin herra Tress -- niin, herra Tress ja pari hänen\npalvelijaansa. Kummallista, sir, ettei ainoatakaan hänen sukulaistaan\neikä ystäväänsä ollut saapunut.\"\n\n\"Perin kummallista\", myönsi Smith. Hän laskeutui autostaan ja viittasi\nStyleriä seuraamaan itseään. Yhdessä he menivät raitin poikki\nkirkkotarhaan ja astelivat Kestevenin haudalle. Haudankaivaja oli\njuuri saanut turpeet tasoitetuksi kummulle, ja Smithin lähestyessä hän\nsijoitti niiden päälle orvokkikimppua.\n\n\"Katsokaahan tuota, Styler!\" supatti Smith heidän saapuessaan naudalle.\n\"Orvokkikimppu! Kukahan muistelee Kesteveniä niin hellästi, että on\nlähettänyt tuon?\"\n\nStyler kumartui kääntämään kukkakimpun toisin päin.\n\n\"Siihen ei ole kiinnitetty korttia, herra Smith\", huomautti hän.\n\nSmith katsahti haudankaivajaan, joka kokoili työvälineitään.\n\n\"Tiedättekö, kuka laski tämän kukkakimpun haudalle?\" kysyi hän.\n\n\"Kyllä, sir\", vastasi haudankaivaja vitkastelematta. \"Minä sen tein.\"\n\n\"Otaksuttavasti oli sen sitten joku lähettänyt teille sitä varten?\"\njatkoi Smith. \"Kuulkaahan, en kysele pelkästä uteliaisuudesta. Olette\nnähnyt minut ennenkin, muistattehan -- kuulustelussa.\"\n\n\"Oh, mielelläni olen valmis kertomaan kaikki, mitä tiedän\", vakuutti\nmies empimättä, sujauttaen taskuunsa pari Smithin ojentamaa kolikkoa.\n\"Tietääkseni ei siinä ole mitään salaista. Jos tulette tänne, sir, niin\nnäytän teille.\"\n\nHän opasti heidät kirkkotarhan tietä myöten tornin juurella olevaan\nsynkkään huoneeseen, joka ilmeisesti oli varattu lapioiden, kuokkien,\nkankien, mittanuorien, vainajien viimeisten leposijain valmistamiseen\ntarvittavien kolkkojen vehkeiden säilytyspaikaksi. Siellä hän osoitti\nvanhalle pyökkiselle pöydälle huolimattomasti heitettyä pahvilaatikkoa,\njonka vieressä virui rypistetty konekirjoitusarkki.\n\n\"Sain sen orvokkivihon tuossa laatikossa tämän päivän aamupostissa\",\nilmoitti hän. \"Ja tuo kirje oli kukkakimpun päällä, ja siihen oli\nneulalla kiinnitetty viiden shillingin postiosoitus. Voittehan lukea,\nmitä kirjeessä on -- se on ihan kuin painettua.\"\n\nSmith otti arkin pöydältä ja luki sen koneella kirjoitetun sisällyksen:\n\n_\"Lynnen haudankaivajaa pyydetään hyväntahtoisesti laskemaan tämä\nkukkakimppu John Kestevenin haudalle.\"_\n\n\"Tietenkään\", huomautti haudankaivaja, \"siinä ei mainita lähettäjän\nnimeä, vai mitä?\"\n\nSmith otti käteensä laatikon kannen. Siinä ainakin oli vihjaus.\nKannessa oli painettu osoitelappu: Hethertonin kukkakauppa,\nGloucester-tie, S. W. Hän kääntyi toisaalle, vilkaisten Styleriin.\n\n\"Herra Tress kai oli hautajaisissa?\" kysyi hän heidän poistuessaan\ntornista.\n\n\"Kyllä, herra Tress ja kaksi hänen palvelijaansa, sir -- hovimestari\nja kamaripalvelija\", vastasi haudankaivaja. \"Ei ketään muita -- tuota\ntöllistelijäjoukkoa lukuunottamatta.\"\n\n\"Herra Tress on otaksuttavasti palannut Lynne Courtiin?\" sanoi Smith.\n\"Kuinka kauan siitä on?\"\n\n\"Ei, sir -- herra Tress lähti Lontooseen\", oikaisi haudankaivaja.\n\"Hän ja hänen palvelijansa -- Fowler -- poistuivat heti hautajaisten\npäätyttyä tuosta portista. Tänä aamuna kuulin heidän lähtevän pois --\nkartano jätetään tyhjille joksikin aikaa, paria tai kolmea palvelijaa\nlukuunottamatta.\"\n\n\"Onko myöskin neiti Tress poistunut?\" tiedusti Smith.\n\n\"Näin neiti Tressin tänä aamuna menevän kylän lävitse muutamien\nhoitajattarien ja pikku pojan seurassa\", kertoi haudankaivaja.\n\"Kartanossa ei nyt ole ainoatakaan perheenjäsentä -- vain herra\nMountain ja palvelijat.\"\n\nSmith ja Styler astelivat kirkkotarhan portille ja pysähtyivät sen\nluona, kääntyen katsomaan toisiinsa.\n\n\"Hethertonin kukkakauppa, Gloucester-tie\", virkkoi Smith. \"Älkää\nunohtako sitä, Styler!\"\n\nStyler nyökkäsi ikäänkuin huomauttaakseen, että varoitus oli tarpeeton.\n\n\"Se talo, johon näin ensin neiti Brockin ja sitten rouva Rentonin\nmenevän, on hyvin lähellä Gloucester-tietä\", sanoi hän.\n\n\"Niin onkin\", vahvisti Smith. \"Ja juuri niillä seuduin meidän on\nsuoritettava hieman kuulusteluja. Nyt, Styler, palataan kaupunkiin;\ntäällä on tarpeetonta viipyä, kun kerran Tressit ovat poissa. Käsken\nohjaajan saattaa minut asemalle; te otaksuttavasti menette pyörällänne.\nEnsi yön lepäämme. Huomenaamulla tulkaa tapaamaan minua Gloucester-tien\npiiriasemalle kello kymmenen!\"\n\nSitten Smith nousi autoon ja ajoi Lynnen asemalle, ajatellen\norvokkikimppua. Joku oli surrut Kesteveniä siksi haikeasti, että oli\nlähettänyt kukkia vainajan yksinäiselle haudalle. Mutta kuka se oli?\nEiköhän näiden kukkien avulla voisi saada jotakin tärkeätä vihjausta?\n\n\"Ja jos voi\", mietti hän ensimmäisen junan viedessä häntä Lontooseen,\n\"niin kovalle ottaa, jos Styler ja minä emme saa sitä selville. Yksi\nseikka on varma -- se orvokkivihko ei ollut lähtöisin keltään Tressin\nperheen jäseneltä.\"\n\nSillä välin Styler, joka tunsi kaipaavansa virvokkeita ja arveli kelpo\naterian olevan hyvän evästyksen hänen lähtiessään Lontooseen, alkoi\ntyöntää moottoripyöräänsä takaisin majataloon, aikoen syödä ja juoda\nsiellä. Matkalla hän kohtasi Lynnen poliisikomisariuksen, joka hänet\nnähdessään hymyili ovelannäköisenä.\n\n\"Yhäti jälkiä nuuhkimassa?\" huomautti hän, hyvin tietäen Stylerin\nja tämän esimiehen olevan, kuten hän nimitti, hänen tieteensä\namatöörituhrustelijoita. \"Mitäs kuuluu?\"\n\n\"Eipä muuta kuin sitä, että Tickell on kuollut\", vastasi Styler.\n\n\"Noo, sen saimme me tietää varhain tänä aamuna\", kehui komisarius.\n\"Niinpä niin, hän pelasti kuin pelastikin kaulansa. Hänet olisi\nhirtetty, se on ihan varma.\"\n\n\"Oletteko te kuullut mitään?\" tiedusti Styler.\n\nKomisarius mittasi kysyjää katseellaan. Hänen ilmeensä oli aluksi\nankaran virallinen, mutta alkoi sitten lientyä.\n\n\"Kas niin!\" äänsi hän. \"Taidamme olla kaikki samassa juonessa -- mutta\nme ajamme asiaa niin sanoakseni tiukan täsmällisesti, kun taas te ja\nesimiehenne ette niin tee. Lakimies, eikö niin, esimiehenne? Niin,\nkuulin sen kuulustelussa. No niin, tietääkseni emme ole kuulleet sen\nenempää kuin tekään. Mutta olemme löytäneet pienen esineen, josta voi\ntulla hyötyä -- muuan miehistäni löysi sen sille aukeamalle vievältä\npolulta, jossa Kestevenin ruumis virui.\"\n\n\"Mikä se on?\" kysyi Styler.\n\nKomisarius kääntyi mitään vastaamatta, mennen edellä poliisiasemalle.\nSiellä hän otti virkahuoneensa kassakaapista pienen pahvirasian,\njossa oli pumpuliin kääritty esine. Kierrettyään kääreen auki hän\nojensi vähäisen kultakappaleen, hindulaisen epäjumalan pään muotoisen\ntaikahelyn, joka kuluneen renkaan katkettua ilmeisesti oli kirvonnut\njonkun kellonperistä.\n\n\n\n\nXXI\n\nKESKIPÄIVÄN LISÄLEHTI\n\n\nStyler otti pienen kultahelyn vasempaan käteensä ja pyöritteli sitä\nvarovasti oikean kätensä etusormella.\n\n\"Ulkomaista tavaraa, komisarius\", huomautti hän. \"Hienoa työtä, eikö\nolekin! Intialaista kirjailua luullakseni -- olen ennenkin nähnyt\ntällaisia vehkeitä. Ja vanha se on myöskin -- katsokaahan, kuinka\nkulunutta on kaiverrus tai miksi sitä nimitettäneen. Ja tämä siihen\njäänyt renkaankappale -- hankautunut ohueksi kuin kultapaperi!\"\n\n\"Niin, senpä vuoksi se onkin pudonnut kellonperistä tai joistakin\nmuista ketjuista\", sanoi komisarius. \"Olemme tarkoin etsineet niiden\nketjujen useampia renkaita, mutta emme ole löytäneet mitään. Mutta\nonhan tuokin jonkinlainen tienviitta, vai mitä, herra Styler?\"\n\n\"Se on epävarmaa\", väitti Styler. \"Hyvin monet viattomat ihmiset ovat\nsaattaneet pudottaa tuollaisen pikku helyn. Niissä metsiköissä kai\nkävelee koko joukko ihmisiä?\"\n\n\"Ei suinkaan\", pani komisarius vastaan. \"Vanha herra Tress, nykyisen\nnuoren isännän setä, piti tuiki tarkkaa huolta kartanon puistosta ja\nalueesta eikä sallinut kenenkään liikkua siellä, varoen harvinaisia\npuitaan ja pensaitaan ja muuta semmoista, ja sama komento on jatkunut\n-- siellä ei liiku ketään muita kuin Lynne Courtin asukkaita. Ja tuo\nkultapalanen, herra Styler, on pudotettu äskettäin -- se oli yhtä hyvin\nsäilynyt ja kirkas kuin se nytkin on -- se ei ollut virunut kauan\nulkoilmassa.\"\n\n\"Mistä se oikein löytyi?\" kysyi Styler. \"Oliko se hyvin lähellä\nKestevenin ruumiin löytöpaikkaa?\"\n\nKomisarius penkoi asiakirjakasaa ja veti esille käärön kalkkiopaperia,\nlevittäen sen sitten pöydälleen ja kiinnittäen sen paperipainoilla.\n\n\"Me teetimme tämän kartan\", sanoi hän. \"Arvelimme siitä joskus olevan\nhyötyä -- siihen on merkitty välimatkat ja niin edelleen. Kuten näette,\nsiinä on Lynne Court -- rakennus, puutarhat, leikkikentät, puisto\nja läheisin ympäristö. Tuossa on talo, tuossa se paikka -- aukeama\nkuusistossa -- josta Kesteven löydettiin ammuttuna -- kahden ja puolen\nsadan metrin päässä talosta. Tuossa on polku, joka vie aukeamalta\nmetsän läpi Lynchfieldin tielle aukeavalle portille. No niin, eräs\nmiehistäni löysi tämän helyn tuon polun vierestä, sitä kohdalta, johon\nolen punaisella musteella merkinnyt pienen ristin. Näettekö?\"\n\n\"Kyllä näen\", myönsi Styler. Hän silmäili karttaa perinpohjaisesti ja\npani merkille, että sen paikan, josta koru oli löydetty, erottivat vain\npuiston ulkoreunan tiheiköt herra Samuel Peggen huvimajasta toisella\npuolen ja rouva Rentonin komeammasta asunnosta toisella puolen. \"Kyllä\nsen näen. Ette kaiketi huomannut siellä minkäänlaisia taistelun\nmerkkejä?\"\n\n\"Emme jälkeäkään\", vakuutti komisarius. \"Kävin itse katsomassa. Ja heti\nkun tämä hely oli löydetty, riensin Lynchfieldiin ottamaan selkoa,\noliko Tickellillä mitään tämäntapaisia koristuksia kellonperissään.\nMutta hänen kellonperänsä olivat yksinkertaiset, sileät teräsketjut.\nEikä se ole pudonnut Kesteveniltäkään, eikä kukaan kartanon asukkaista\ntuntenut sitä -- vein sen sinne ja näytin sitä kaikille.\"\n\nMielessään Styler halveksi tällaista tiedustelutapaa, mutta hän piti\nsuunsa kiinni siihen nähden. Hänen nälkäinen vatsansa alkoi esittää\nvaatimuksiaan äänekkäämmin.\n\n\"No niin, pitäkää se tarkoin tallella\", kehoitti hän, siirtyen ovelle\npäin. \"Ei koskaan voi edeltäpäin tietää, kuinka tärkeihin seurauksiin\ntuollaiset pikku seikat saattavat johtaa. Minäkin pidän silmäni auki,\nja jos kuulen jotakin, tulen puheillenne, kuten toivon teidänkin\nkertovan minulle kuulemanne. Kuten mainitsitte, olemme kaikki samassa\njuonessa.\"\n\nSitten hän meni _Lynnen Vaakunaan_ syömään ja juomaan, kuunnellen\nvalppain korvin ihmisten täyttämässä majatalossa syntynyttä puhelua.\nHän kuuli suuren joukon hämmästyttävän omituisia otaksumisia ja\nvarmistui siitä, ettei keskinkertaisesta vetelehtijästä ole mikään\nsen mieluisempaa kuin omien mielipiteittensä lausuminen sellaisista\nasioista, joita hän ei ymmärrä. Vihdoin hän ajoi verkkaisesti takaisin\nLontooseen ja paneutui aikaisin makuulle. Seuraavana aamuna hän\nkohtasi Smithin Gloucester-tien asemalla yllään arvokkain pukunsa\nmoottoriasunsa sijasta.\n\n\"Se oli oikein, Styler\", kehui Smith, joka puolestaan oli puettu\nperin moitteettomaan vaatteukseen. \"Oli hyvä, että ajattelitte sitä.\nMeidän on tänään tunkeuduttava vakavien ja siistien ihmisten seuraan\n-- ainakin niin arvelen. Ja ennen kaikkea kukkakauppaan. Meidän on\njos suinkin mahdollista, saatava tietää, kuka orvokkikimpun lähetti.\nLuonnollisesti\", jatkoi hän esimiehen ja käskyläisen astellessa\nGloucester-tiellä, \"luonnollisesti olette muodostanut jonkunlaisen\nmielipiteen siitä asiasta\".\n\n\"Enpä juuri\", vastasi Styler. \"Se ei vielä ole oikein joutunut\ntoimintakentälleni, jos niin saan sanoa, sir -- mutta otaksuttavasti\nniin käy muutamien minuuttien kuluessa. Jos kuulisin, että kukkavihon\nlähettäjä on neiti Brock, niin tietäisin, mitä ajattelisin. Samoin\ntietäisin sen, jos kuulisin, että sen on lähettänyt rouva Renton, joka\näsken kävi tapaamassa neiti Brockia. Mutta -- me emme saa kuulla, että\nsen lähettäjä oli kumpikaan heistä, herra Smith.\"\n\n\"Niinkö luulette, Styler?\" kummasteli Smith. \"Miten niin? Antakaahan\ntulla!\"\n\n\"He molemmat ovat hiukan liian ovelia\", selitti Styler, \"ainakin, jos\nkykenemme arvostelemaan luonteita\".\n\nSmith vatvoi mielessään tätä arvelua, kunnes he saapuivat\nkukkamyymälään. Sen kynnyksellä varmistui hänenkin mielessään se\njohtopäätös, että hänen sihteerinsä oli otaksuttavasti oikeassa. Rouva\nRenton oli varmasti sellainen nainen, joka osasi pitää asiansa omina\ntietoinaan; ja yhtä varmasti näytti neiti Brock sellaiselta nuorelta\nihmiseltä, joka ei ainoastaan kyennyt toimimaan salaisesti, vaan\nmyöskin viekkaasti.\n\n\"Taidattepa totisesti olla oikeassa, Styler\", huomautti hän. \"Nythän\nsen näemme.\"\n\nMuutamissa minuuteissa todettiin Stylerin aavistus paikkansapitäväksi.\nKohtelias myymälänjohtajatar, jolle Smith ojensi käyntikorttinsa ja\npuheli muutamia sanoja kahdenkeskisesti, kertoi tiedustelijoille\nkaikki, mitä itse tiesi. Ja kuten Styler oli arvannut, ei sitä ollut\npaljon, ja sen merkitys oli mitätön. Johtajatar ei osannut kertoa\nheille muuta kuin sen, että toissapäivänä oli myymälään (suureen,\nvilkkaaseen, muodikkaaseen liikkeeseen) saapunut palveluspuvussa\noleva poika (jota hän ei ihan varmasti ollut ennen nähnyt eikä\nmyöskään tuntisi, koska kaikki palveluspukuiset pojat hänen mielestään\nolivat jotakuinkin samannäköiset) tuoden kirjeen, jonka hän nyt\nnäytti vieraille. Kirjeessä oli toinen Lynnen haudankaivajalle\nSurreyhin osoitettu kirje, ja se oli suljettu sinetillä. Koneella\nkirjoitetussa päällyskirjeessä ei ollut nimeä eikä osoitetta, ja siinä\nyksinkertaisesti pyydettiin, että liikkeessä valmistettaisiin yhden\npunnan arvoinen (kirje sisälsi kultaisen punnankolikon) orvokkivihko,\nja se lähetettäisiin toiseen kirjeeseen merkityn osoitteen mukaan ja\nviimemainittu kirje pantaisiin kukkavihon laatikkoon.\n\n\"Se kaikki suoritettiin heti -- laatikko lähetettiin samana iltapäivänä\npostipakettina\", lisäsi johtajatar, silminnähtävästi ihastuneena\ntoivoessaan kuulevansa salaperäisestä tapahtumasta. \"Mutta lähettäjästä\nen, ikävä kyllä, tiedä sen enempää, sir. Jos joskus tuntisin sen pojan\n--\"\n\n\"Kuten jo huomautitte, madam, ovat kaikki palveluspukuiset pojat hyvin\ntoistensa näköisiä\", virkkoi Smith vakavana. \"Ja tässä kaupunginosassa\nheitä on luullakseni monia satoja.\"\n\nHän vei Stylerin myymälästä ja kääntyi piiriasemalle päin.\n\n\"Niin se kävi, Styler\", totesi hän. \"Sieltä ei paljoa herunut.\nYhtä kaikki voitte joskus ottaa selkoa, onko siinä talossa, johon\nkotiopettajatar sinä iltana ajoi, palveluspukuista poikaa. Se käy\nhelposti huomiota herättämättä. Mutta nyt lähdemme takaisin Cityyn.\nOnko teillä sen vihkimätodistuksen jäljennös taskussanne?\"\n\n\"Tässä se on\", vastasi Styler. \"Pidättekö sitä tärkeänä?\"\n\n\"Jos kerran Kesteven piti sitä niin tärkeänä, että säilytti sitä\nommeltuna sen ainoan takkinsa salataskuun, joka hänellä oli tullessaan\nasumaan Darrell Tressin luokse, ja jos joku toinenkin piti sitä\nkyllin tärkeänä varastaakseen sen siitä salataskusta heti Kestevenin\nkuoleman jälkeen, niin luonnollisesti myöskin minä pidän sitä hyvin\ntärkeänä. Ja tämän nojalla, Styler -- käy ilmi, että se henkilö,\njoka niin kiihkeästi halusi saada sen haltuunsa Kestevenin kuoltua,\nei tunne näitä asioita ollenkaan. Hän -- olen varma siitä, että hän\non nainen (vaikka saattaisihan hän kylläkin olla naisen yllytyksestä\ntoimiva mies) -- todennäköisesti kuvittelee, että jos vihkimätodistus\ntuhotaan ja vastaava kirkonkirjan vienti tuhritaan tai hävitetään, on\navioliiton kaikista jäljistä ja muistoista selviydytty. Se on tietenkin\nhölynpölyä, koska Somerset Housessa on luettelo kaikista avioliitoista.\nMutta se seikka, hyvä Styler, ei ole kaikkien tiedossa -- tavallinen\nyleisö kokonaisuutena on merkillisen tietämätön tällaisiin pikku\nasioihin nähden. Kuten sanoin, halusi se henkilö, jonka kanssa olemme\ntekemisissä, saada käsiinsä Kestevenin niin huolekkaasti kätkemän\ntodistuksen otaksuttavasti hävittääksensä sen -- tai ainakin tarkoin\nvaroakseen, ettei se pääsisi julkisuuteen. Ja nyt uskon entistä\nlujemmin, että Kestevenin murha ja se avioliitto, jota tämä todistus\nkoskee, ovat jollakin tavattomalla tavalla kietoutuneet toisiinsa, ja\nnyt olemme matkalla siihen kirkkoon, jossa se avioliitto solmittiin,\nkatsomaan, mitä sieltä saamme selville. Voitte huutaa tuota ajuria; sen\nverrattain turvaisilla rattailla silmällemme vielä kerran teillä olevaa\ntodistusjäljennöstä.\"\n\n\"Minne hänen on ajettava?\" tiedusti Styler heidän noustessaan\nrattaille. \"En tiedä, missä se kirkko on.\"\n\n\"Minä tiedän\", vastasi Smith. \"Ja se onkin varsin mielenkiintoinen\nvanha paikka. Käskekää ajurin pysäyttää Cornhillin puoliväliin --\nlopussa kävelemme. Ja nyt\", lisäsi hän rattaiden lähdettyä liikkeelle,\n\"antakaa minulle jäljennös, jotta saan virkistää muistiani!\"\n\nStyler otti esille muistikirjansa ja avasi sen sivun, johon hän oli\njäljentänyt todistuksen. Smith tarkasti sitä hitaasti ja miettivästi\nheidän ajaessaan Cityyn päin ja kiinnitti vihdoin sihteerinsä huomiota\nmuutamiin kohtiin.\n\n\"Kas niin, Styler! Punnitkaamme tätä kohta kohdalta. Tämä on todistus\navioliitosta, joka solmittiin St. Eanswythen kirkossa, Lontoon Cityssä,\nlokakuun kuudentenatoista päivänä 1904 -- siis lähes kymmenen vuotta\nsitten. Vihittävät olivat nuorimies Edward Charleston Legette ja\nneito Maud Eleanor Rivers. Molemmat olivat täysi-ikäisiä. Sulhasen\nosoitteeksi on ilmoitettu Metropole-hotelli, Charing Cross, ja\nmorsiamen Broom Lodge, Alnwickin lähellä, Northumberlandissa. Sen\nmukaan täytyi toisen heistä, sulhasen, hankkia lainmukainen asunto St.\nEanswythen seurakunnassa, minkä hän saattoi helposti tehdä vuokraamalla\nhuoneen kolmeksi viikoksi ja jättämällä sinne matkalaukun. Meidän on\nmahdollisesti selvitettävä, minkätähden nämä ihmiset valitsivat juuri\ntämän Cityn seurakunnan vihkimäpaikakseen, Styler; minusta tuntuu,\nettä heillä oli siihen joku painava syy. Mutta tässä on todistus\nsiitä, että vihkimisen suoritti asianmukaisesti Gervase Bright,\nkirkkoherra, Anthony Dentonin ja Sarah Giddinsin ollessa saapuvilla.\nMinun mielestäni Anthony Denton ja Sarah Giddins olivat ja saattavat\nvieläkin olla -- sillä siitä ei ole täyttä kymmentä vuotta -- kirkon\nvahtimestari tai suntio ja siivoojatar tai penkkiovien avaaja. Sen\nnojalla arvelen herra Legetten ja neiti Riversin viettäneen häänsä\nhiljaisesti ottamatta ystäviään vihkimisen todistajiksi. Ja ennen\nkaikkea toivon pastori Gervase Brightin vieläkin olevan siellä\nkirkkoherrana tai ainakin elossa ja hyvissä sielun voimissa, jotta hän\nvoisi kertoa meille jotakin.\"\n\nAjuri seisautti vaununsa keskelle Cornhillin meluisaa hyörinää, ja\nSmith opasti heti kumppaninsa sokkeloisille pihoille, kujille ja\nkapeille käytäville, pujottelehtien rakennusten välitse, joista jotkut\nolivat uusia, toiset taas huomattavan vanhoja. Styler yleensä kerskui\ntuntevansa Lontoon erittäin hyvin, mutta nyt hänen oli tunnustettava,\nettä hän oli joutunut oudolle alueelle ja ettei hän ollut tiennyt\nniillä seuduin olevan kirkkoa.\n\n\"Cityssä on joitakuita vanhoja kirkkoja, Styler, piilossa\ntämäntapaisissa syrjäisissä kolkissa\", huomautti Smith. \"Ne ovat\nsomia vanhanaikaisia rakennuksia, ja sunnuntaisin niihin kokoontuu\nseurakuntaa alulle toistakymmentä. Ja nyt olemme perillä\", jatkoi\nhän heidän käännyttyään kahdennestakymmenennestä kulmauksesta ja\nsaavuttuaan vähäiselle aukiolle, jossa yksinäinen plataani kohosi\naidatulla nurmiläikällä harmaiden muurien ympäröimänä. \"Tässä on St.\nEanswythen, marttyyrineidon, kirkko, ja tuolla luultavasti on pappila.\nMeidän --\"\n\nLäheisestä kujasta juoksi sanomalehtipoika, kiljuen täyttä kurkkua.\n\n\"Keskipäivän lisälehti! Lynne Courtin murhajuttu! Huomiotaherättävä\nkäänne! Lisälehti!\" Smith sieppasi pojalta liuskan ja viskasi hänelle\nmuutamia kuparikolikoita.\n\n\"Otaksuttavasti se on ainoastaan Tickellin juttu\", virkkoi hän\nepäillen. \"Mitäpä muuta --\"\n\nSeuraavalla hetkellä hän sysäsi paperin Stylerin silmien eteen. Ja\nStyler unohti kaiken muun tuijottaessaan mustaan otsakkeeseen.\n\nLYNNE COURTIN JUTTU\n\nKADOKSISSA OLLUT OPETTAJATAR NEITI BROCK LÖYDETTY MURHATTUNA HYDE\nPARKISSA.\n\n\n\n\nXXII.\n\nSELVITYSTÄ NEITI BROCKISTA\n\n\nSmith luki hätäisesti ne muutamat rivit, joita tuskin huomasi lehteä\npainoon pantaessa saapuneiden viimeisten tietojen sarekkeelta, luovutti\nlehden Stylerille, murahti ja kääntyi astelemaan vanhaan kirkkoon päin.\nStyler levitti lehden ja luki:\n\n\"Tänä aamuna kohta päivän valjettua löydettiin Reformaattorin puun\nläheltä Hyde-puistosta, nuoren, ilmeisesti teräaseella surmatun naisen\nruumis, joka todennäköisesti oli virunut paikallaan jo muutamia\ntunteja. Nyt on vainaja tunnettu neiti Brockiksi, kotiopettajattareksi,\njoka katosi Lynne Courtista kohta John Kestevenin nimellä tunnetun\nmiehen murhan jälkeen.\"\n\nStyler rypisti sanomalehden taskuunsa ja lähti esimiehensä jälkeen,\njoka heti osoitti kirkon vieressä olevan kirkkoherranviraston ovea.\n\n\"Yksi asia kerrallaan, Styler \", sanoi Smith. \"Ensin suoritamme\nsen tehtävän, jonka tähden olemme Cityyn tulleet, ennenkuin edes\nkeskustelemme neiti Brockin kuolemasta. Mutta yksi huomautus kuitenkin:\nJos neiti Brock todella on murhattu, silloin jutussa luullakseni\nilmenee arvaamattomia käänteitä, ja meidän on kenties aloitettava\ntutkimuksemme uudelleen alusta alkaen. Ja -- kukapa tietää? -- ehkä\nsaamme jonkun tärkeän tiedon täältä.\"\n\nSmithin lähetettyä käyntikorttinsa käskettiin hänet ja Styler\nvanhanaikaiseen vierashuoneeseen, jonka seiniä peittivät kirjahyllyt.\nPian saapui sinne heidän luokseen pappi, jonka nähdessään Smith heti\ntunsi pettymystä. Sillä St. Eanswythen kirkkoherra oli verrattain nuori\nmies ja hänestä huokui eräänlainen uransa alussa olevan sielunpaimenen\ntuntu, minkä vuoksi Smithin päähän heti pälkähti, ettei tämä mies ollut\nsolminnut sitä avioliittoa, josta hän ja Styler olivat hankkimassa\ntietoja.\n\n\"En tiedä\", alkoi Smith, käyden suoraan käsiksi asiaan, \"onko minulla\nkunnia puhutella pastori Gervase Brightia?\"\n\nKirkkoherra pudisti hymyillen päätänsä.\n\n\"Pastori Bright kuoli kaksi vuotta sitten. Minä olen hänen seuraajansa.\"\n\n\"Mieltäni pahoittaa kuulla, että pastori Bright on kuollut\", valitti\nSmith. \"Olisin halunnut tavata erikoisesti juuri häntä erään\nvirka-asian tähden. Mutta tämän kirkon palveluksessa oli aikaisemmin\nkaksi henkilöä, jotka ehkä ovat vielä elossa -- Anthony Denton-niminen\nmies ja Sarah Qiddins-niminen nainen?\"\n\n\"Suntio ja siivoojatar\", vastasi kirkkoherra. \"Myöskin he ovat\nkuolleet. Minä itse hautasin heidät.\"\n\nSmith ravisti päätään ja otti esille Stylerin todistusjäljennöksen.\n\"Sepä kova onni\", vastasi hän. \"Olisin tahtonut puhutella jotakin\nniistä henkilöistä, jotka olivat henkilökohtaisesti saapuvilla,\nkun tässä, kuten näette, pastori Bright-vainajan kirjoittaman\nvihkimätodistuksen jäljennöksessä mainittu avioliitto solmittiin. Te\nette luonnollisestikaan tiedä siitä mitään?\"\n\nKirkkoherra, joka vilkaisi jäljennökseen, kohotti kulmakarvojaan ja\nhuudahti vilkkaasti:\n\n\"Ohoo, niinköhän!\" sanoi hän naurahtaen. \"Mutta kummallista kylläkin\nkäytiin minulta tiedustamassa tätä samaa vihkimistä -- antakaahan\nkun katson vielä -- niin, Edward Charleston Legetten ja Maud Eleanor\nRiversin vihkimistä -- ihan äskettäin -- toissapäivänä, täsmällisesti\nsanoen.\"\n\n\"Niinkö todellakin?\" huudahti Smith. \"Mutta kuulkaahan! Minusta -- ja\nsihteeristäni herra Styleristä -- se on hyvin mielenkiintoista. Saanko\nkysyä, kuka teiltä sitä tiedusteli? Voin vakuuttaa, etten kysy sitä\npelkästä uteliaisuudesta.\"\n\nKirkkoherra, joka oli jo pannut merkille Smithin käyntikortin osoitteen\nkorkean lakitieteellisen luonteen, vastasi empimättä.\n\n\"Tiedustaja oli nuori rouvashenkilö. Luullakseni osaan kuvailla häntä.\nHyvin hoikka, jokseenkin sievä, vaaleatukkainen, harmaasilmäinen --\nkenties silmät olivat hiukan siniselle vivahtavat -- rauhallisesti\npuettu, käytökseltään ujo ja hillitty. Satutteko ehkä tuntemaan hänet\nkuvaukseni nojalla?\"\n\nSmith katsahti Styleriin, ja he kumpikin pudistivat päätään. Sitten\nStyler veti taskustaan sanomalehden ja ojensi sen Smithille, joka\nnäytti sitä ällistyneelle kirkkoherralle.\n\n\"Kuvauksenne tuntuu meistä hyvin sopivan tässä mainittuun onnettomaan\nnuoreen naiseen\", virkkoi Smith. \"Siitä näette, kuka hän oli. Sattuiko\nhän ehkä mainitsemaan teille nimensä?\"\n\nPerin tyrmistyneenä kirkkoherra otti sanomalehden Smithin kädestä\nja luki itsekseen lyhyen uutisen Hyde-puistossa tehdystä löydöstä.\nSenjälkeen hän ojensi lehden takaisin, pudistaen päätään.\n\n\"Ei!\" vastasi hän. \"Hän ei ilmaissut nimeään. Hän pyrki puheilleni --\nniin, se oli toissapäivänä kello neljän vaiheilla iltapäivällä -- ja\nnäytti vihkimätodistusta --\"\n\n\"Todistusta?\" kertasi Smith, vilkaisten Styleriin. \"Alkuperäistä\ntodistustako eikä tämäntapaista jäljennöstä?\"\n\n\"Niin, todistusta -- tavallista vihkimätodistusta -- jonka edeltäjäni,\npastori Bright, oli asianmukaisesti kirjoittanut ja allekirjoittanut\",\nvakuutti kirkkoherra. \"Hän halusi verrata sitä avioliittoluettelon\nvastaavaan merkintään. Hän teki sen -- minun nähteni. Ja samoin kuin\ntekin oli hänkin ilmeisesti pahoillaan siitä, että pastori Bright ja\nvihkimisen molemmat todistajat ovat kuolleet.\"\n\n\"Neiti Brock, epäilemättä\", jupisi Smith. \"Mutta mitähän hän lienee\nhakenut -- saammeko tarkastaa sitä luetteloa?\" lisäsi hän, äkkiä\nkatkaisten oman lauseensa. \"Tahtoisin mielelläni nähdä vihittyjen\nkäsialoja.\"\n\nKirkkoherra otti luettelon esille kassakaapista, ja pian Smith ja\nStyler kumartuivat lukemaan merkintää ja tarkastamaan nimikirjoituksia.\nHe molemmat olivat huolellisesti tutustuneet muutamiin Kestevenin\nkirjoittamiin ja olivat uteliaita näkemään, oliko hänen ja\ntodistuksessa mainitun miehen käsialoissa yhtäläisiä piirteitä.\nMutta tuntemattoman Edward Charleston Legetten käsiala ei lainkaan\nmuistuttanut Kestevenin kirjoitusta. Ja Maud Eleanor Riversin\nnimikirjoituksesta -- hienoa, italialaista käsialaa -- ei käynyt ilmi\nmitään muuta kuin se, että sen oli kirjoittanut hyvän kasvatuksen\nsaanut nainen.\n\nPian he poistuivat St. Eanswythen rauhalliselta alueelta luvattuaan\nhyvin uteliaalle kirkkoherralle antaa hänelle asiasta lisävalaistusta\nsitä mukaa kuin sitä ilmaantuisi ja palasivat yhdessä Cornhillin\ntungokseen. Mutta ennenkuin he ehtivät pois hiljaisilta kujilta,\ntaputti Smith sihteerinsä käsivartta.\n\n\"Styler!\" sanoi hän. \"Neiti Brock näytti kirkkoherralle epäilemättä\nsamaa todistusta, jota Kesteven niin huolellisesti säilytti takkinsa\nsalataskussa. Siispä juuri neiti Brock tunkeutui Darrel Tressin\nasuntoon ja otti sen.\"\n\n\"Niin päättelin, sir, heti kun kirkkoherra siitä kertoi\", vastasi\nStyler. \"Nyt olen aprikoinut, mitähän varten hän tahtoi nähdä\nluetteloa.\"\n\n\"Sitä en minäkään jaksa tällä hetkellä käsittää\", tunnusti Smith.\n\"Mutta siihen hänellä epäilemättä oli hyvä syy. Ja nyt, Styler,\nlähdemme taaskin ajamaan -- Kensingtoniin. Käskekää ajurin viedä\nmeidät sille talolle -- tai sen lähelle -- johon näitte neiti Brockin\ntoissa-iltana menevän!\"\n\nHeidän laskeuduttuaan ajurin rattailta hiljaisen kadun kulmassa,\nVictoria-tien ja Kensington-aukion välillä sijaitsevien yhtä\nhiljaisten liikeväylien muodostamassa verkossa, Styler vitkastelematta\nohjasi kumppaninsa eräälle talolle, joka silminnähtävästi oli\ntäysihoitolarakennuksia. Ja heidän astellessaan sen ja katukäytävän\nvälillä olevan pienen puutarhan poikki avautui ovi ja siitä ilmestyivät\nDarrell Tress ja Hextall ilmeisesti harmistuneen ja huolestuneen, hyvin\nsuulaasti juttelevan emännän seuraamina. Nähdessään uudet tulijat\nnäytti viimeksimainittu ärtyneenä peräytyvän takaisin taloon, mutta\nHextallin sanat pysähdyttivät hänet.\n\n\"Ei mitään hätää\", sanoi tohtori rauhoittavasti. \"Nämä herrat hoitavat\ntätä juttua herra Tressin puolesta. Ja koska me voimme kertoa heille\nkaikki teiltä saamamme tiedot, eivät he vaivaa teitä.\"\n\n\"Ja siitä olen totisesti hyvilläni!\" riemuitsi nainen. \"En ole\nsaanut hetkisenkään rauhaa tästä aamusta kello seitsemästä alkaen,\nkun poliiseja, etsiviä ja sanomalehtiherroja on juossut kimpussani.\nKoska se nuori nais-parka oli tämän herrasmiehen palveluksessa, olin\nluonnollisesti mielihyvin valmis kertomaan hänelle kaikki, mutta nyt\ntiedätte yhtä paljon kuin minäkin, ja --\"\n\n\"Juuri niin\", keskeytti Hextall, viitaten vastatulleita vetäytymään\ntakaisin! \"Emme tällä kertaa enää kiusaa teitä. Tule, Smith\", jatkoi\nhän, tarttuen asianajajan kainaloon ja taluttaen häntä poispäin.\n\"Olemme saaneet kaikki saatavissa olevat tiedot, ja minä voin kertoa ne\nsinulle. Tuo nainen on tulemaisillaan hulluksi tämän jutun tähden --\nmeidän saapuessamme oli siellä kolme miestä.\"\n\n\"Ja jos ne miehet olivat etsiviä, on joku heistä epäilemättä\ntarkastanut neiti Brockilta jääneet tavarat\", virkkoi Smith.\n\n\"Niin on -- ainakin poliisit ovat\", myönsi Hextall. \"Mutta he eivät\nlöytäneet mitään. Eikä emäntäkään tiedä juuri mitään. Mutta jotakin hän\nsentään kertoi. Nimittäin\", jatkoi hän kaikkien neljän poistuttua\npuutarhasta ja seisahduttua ryhmäksi portin edustalle, \"että neiti Brock\noli saapunut tänne joku päivä sitten iltapäivällä -- samana päivänä,\njona hän katosi Lynne Courtista. Hän oli aikaisemmin, kaksi vuotta\ntakaperin, asunut täällä kuukauden päivät ja oli niin ollen tuttu talossa.\nHän ilmoitti emännälle tarvitsevansa taaskin asuntoa ja valitsi\nseurustelusalin kerroksesta kaksi huonetta. Matkatavaroita hänellä ei\nollut muassaan -- niiden piti muka tulla myöhemmin, mutta niitä ei ole\nkuulunut. Hän pysytteli sisällä seuraavaan päivään saakka, mennen\nsitten ulos iltapäivän keskivaiheilla. Hän palasi kello kahdeksan\nillalla, ja kohta sen jälkeen tuli hänen luokseen rouvasihminen, joka\nvarmastikin oli rouva Renton. Sen me luonnollisesti tiedämme --\nStylerhän näki rouva Rentonin saapuvan.\"\n\n\"Kello kahdeksan ja kaksikymmentäviisi, täsmällisesti\", huomautti\nStyler. \"Neiti Brock meni sisälle kello kahdeksan ja viisitoista.\"\n\n\"Rouva Renton viipyi neiti Brockin luona jonkun aikaa\", jatkoi Hextall.\n\"Siitä ei emäntä tietenkään osaa kertoa mitään, koska vierailussa\nei ollut mitään epäilyttävää. Mutta hän itse päästi rouva Rentonin\nsisälle ja näki hänet taaskin hänen poistuessaan, joten ei ole lainkaan\nvaikea todeta, että kävijä oli rouva Renton, mitä asiaa hänellä sitten\nlieneekään ollut.\"\n\n\"Hän ei intäkään, ettei hän ollut täällä\", tokaisi Smith. \"Jatkahan!\"\n\n\"Koko eilispäivän oli neiti Brock kotosalla\", pitkitti Hextall.\n\"Seitsemän seuduissa illalla hän sai sähkösanoman. Tuntia myöhemmin\nhän lähti ulos. Emännän palvelija, joka oli ulkosalla asioilla, näki\nneiti Brockin heti hänen tultuaan talosta. Hänen seurassaan oli mies\n-- kookas, vanhahkon näköinen mies, mikäli palvelija muisti. Palvelija\nnäki heidät puhelemassa tuolla kadunkulmassa. Katua myöten lähestyi\najuri, mies huusi sitä, he nousivat molemmat rattaille ja ajoivat pois.\nJa senjälkeen ei neiti Brock palannut eikä emäntä kuullut hänestä\nmitään, ennenkuin tänä aamuna saapui poliisi kertomaan, että hänen\nruumiinsa oli löydetty Hyde-puistosta.\"\n\n\"Mistä saattoi hänen löytäjänsä arvata, kuka hän oli?\" kummasteli Smith.\n\n\"Sähkösanoma löytyi hänen käsilaukustaan\", selitti Hextall. \"Minä\nnäin sen -- Tress ja minä menimme poliisilaitokselle, heti kun\nkuulimme tapahtumasta. Sähkösanomasta ei paljoa viisastu. Sen sisältö\noli yksinkertaisesti: 'Asuntosi kohdalla tänä iltana kahdeksan.'\nAllekirjoitusta ei ollut.\"\n\n\"Panitko merkille, mistä se oli lähetetty?\" kysyi Smith.\n\n\"Kyllä. Regent-kadulta -- neljännestä vaille kahdeksan.\"\n\n\"Sähkösanoma on luonnollisesti poliisien hallussa\", sanoi Smith.\n\n\"Niin tietysti -- kaikki on heidän hallussaan. Ja muuten\", lisäsi\nHextall, \"he löysivät hänen laukustaan jotakin, mitä sinä varmasti\npidät tärkeänä -- summan ranskalaisia seteleitä.\"\n\n\"Ahaa!\" äänsi Smith. \"Se on merkittävä tosiaankin!\"\n\n\"Hänellä oli mukanaan hyvä joukko rahaa. Mutta sähkösanomaa\nlukuunottamatta ei minkäänlaisia papereita\", jatkoi Hextall. \"Mikä\nmurhan vaikutin lieneekin ollut, ainakaan se ei ollut ryöstö. Hänen\nrahansa ja arvoesineensä olivat kaikki koskemattomina. Mutta poliisit\nväittivät kuitenkin, että merkeistä päättäen hänen taskujaan ja\nvaatteitaan oli tarkastettu.\"\n\n\"Ahaa! Vai niin!\" huudahti Smith, katsahtaen Styleriin. \"Niinpä\ntietenkin. No niin, tässä seisominen ei hyödytä mitään. Muita tietoja\nette kai emännältä saanut?\"\n\n\"Emme\", vastasi Hextall. \"Mutta mitä aiot tehdä?\"\n\nEnnenkuin Smith ennätti vastata, pyörähti kadunkulmasta heihin päin\najuri ja vaunujen ikkunasta näkyivät Fowlerin kasvot. Nähtyään\nisäntänsä hän pysäytti ajurin, hypähti maahan ja riensi Darrellin\nluokse perin huolestuneen näköisenä.\n\n\"Voitteko te ja tohtori Hextall tulla kotiin, sir?\" virkkoi hän. \"Teitä\ntarvitaan siellä.\"\n\n\n\n\nXXIII\n\nSMITHIN SELOSTUS ASEMASTA\n\n\nDarrell Tress, joka Hextallin ja Smithin puhellessa oli seisonut\nsynkkänä ja äänettömänä, hätkähti ja katsahti kamaripalvelijaansa\nepäluuloisesti.\n\n\"Mitä nyt, Fowler?\" kysyi hän. \"Onko jotakin muuta vinossa? Olen\ntulemaisillani sairaaksi tästä! Mitä on tapahtunut?\" Fowler loi ryhmän\nmuihin jäseniin laajasisältöisen katseen. \"Walters, sir\", sopersi hän.\n\nDarrell säpsähti uudelleen -- tällä kertaa rajusti. Hän kääntyi\nHextallin puoleen, ja hänen kasvonsa kävivät kalpeiksi.\n\n\"Walters!\" huudahti hän. \"Mitä --\"\n\nHän katkaisi lauseensa äkkiä, yhäti tuijottaen Hextalliin. Ja Hextall\nalkoi nopeasti puhua palvelijalle.\n\n\"Mikä hätänä, Fowler?\" tiedusti hän. \"Mitä Waltersista?\"\n\n\"Luultavasti hän on mennyt sekaisin, sir\", vastasi Fowler. \"Ainakin\nsiltä näyttää. Senjälkeen kun te ja herra Tress olitte tänä aamuna\nlähteneet, saimme tietää, miten neiti Brockin oli käynyt, sir --\nmuuan poika tuli myymään sanomalehtiä ja minä ostin yhden. Ja vähän\nsenjälkeen tapasin Waltersin eteissalissa itkemässä ja valittamassa.\nSitten hän alkoi höpistä kaikenlaista kummallista, hyvin sekavasti. Sen\nverran minulle selvisi, että hän oli rakastunut neiti Brockiin ja että\ntämän äkillinen kuolema oli pahasti järkyttänyt hänen tasapainoansa.\nHän puhui -- vimmaisen hurjistuneena, sir -- murhasta ja revolvereista\nenkä muista mistä kaikesta, ja vihdoin hän jupisi jotakin sellaista,\nettä hän ilmoittaa poliiseille kaikki, mitä tietää, ja äkkiä, ennenkuin\nennätin häntä estää, hän sieppasi hatun päähänsä ja syöksyi ulos\nhuoneistosta sanoen, ettei hän enää pidä asioita omina tietoinaan, vaan\nmenee Scotland Yardiin. Ja siksi arvelin tulla teitä hakemaan, sir --\ntiesin, minne olitte menneet.\"\n\nHextall viittasi Darrellia nousemaan odottavan ajurin vaunuihin ja\nkääntyi puhuttelemaan Smithiä.\n\n\"Seuraa heti perässä Tressin huoneistoon Stylerin ja Fowlerin kanssa!\"\npyysi hän hiljaa. \"Saatatte olla siellä hyödyksi. Minä menen sinne\nsuoraapäätä Tressin seurassa -- haluan keskustella hänen kanssaan.\"\n\nVaunujen lähtiessä liikkeelle Darrel vaipui niiden nurkkaan, ähkäisten\nepätoivoisesti.\n\n\"Kaikki on hukassa, Hextall!\" valitti hän. \"Se aasi on varmasti mennyt\netsivään osastoon ja kertonut siellä kaikki Paquitasta ja hänen\nunissakävelystään. Ja nyt tullaan vangitsemaan hänet!\"\n\n\"Ei sen todistuksen nojalla minun luullakseni\", rauhoitti Hextall\nhäntä. \"Tarvittanee toki varmemmat perusteet, ennenkuin mennään niin\npitkälle.\"\n\nMutta vaikka hän koettikin saada äänensä mahdollisimman vakuuttavaksi,\nei hän suinkaan ollut rauhallinen tämän äkillisen ja odottamattoman\nkäänteen johdosta. Hän ei tietenkään ollut lainkaan otaksunut\nsellaista mahdolliseksi. Mutta nyt hän oivalsi, kuinka luonnollisesti\nkaikki oli käynyt. Walters oli epäilemättä salaisesti rakastanut\nkotiopettajatarta; tieto rakastetun traagillisesta kuolemasta oli\njärkyttänyt hänet pois suunniltaan, ja hän oli heti alkanut mielessään\nhautoa katkeria kuvitteluja salaperäisen tapahtuman johdosta, jolloin\nyksi vaikutelma varmasti esiintyi selvänä hänen ajatuksissaan --\nnimittäin se, että hän oli todella nähnyt Paquitan revolveri kädessä\nKestevenin murhayönä. Ja se vaikutelma johti uusiin kuvitteluihin\n-- otaksuttavasti hän oli huomaavinaan jonkun ovelasti järjestetyn\nmurhasuunnitelman, jonka yksi uhri oli Kesteven ja toinen neiti Brock;\nheti hän oli unohtanut luvanneensa pitää asian salassa ja pysyä vaiti\nsekä syöksynyt umpimähkään kertomaan poliiseille kaikki tietonsa.\n\n\"Ikävä tilanne\", jatkoi Hextall oltuaan vähän aikaa vaiti, \"mutta en\nusko poliisien vangitsevan sisartanne sen nojalla, mitä Walters voi\nilmaista siitä yöstä. Mutta yhtä kaikki minua peloittaa, että meidän on\noltava valmiit kuulusteluihin.\"\n\nDarrell murahti harmistuneena. Hän alkoi valitella toisten\nväliintulosta: hän oli poistunut Lynne Courtista sen vuoksi, että\nKestevenin juttu oli kiinnittänyt siihen yleisön huomion, ja nyt hän\nsaisi Lontoossa kestää vielä kiusallisempaa huomiota. Hänen olisi\npitänyt, arveli hän, noudattaa ensimmäistä vaistomaista ajatustaan ja\nviedä sisarensa ja veljensä mannermaalle.\n\n\"Sitä olisitte tuskin voinut tehdä\", sanoi Hextall. \"Teitä vaaditaan\ntodistajaksi vielä monta kertaa, kuten käsitätte. Emmekähän me\naavistaneet asioiden kehittyvän tällaiseen suuntaan emmekä kuvitelleet,\nettä Walters oli rakastunut opettajattareen. Ehkä hän ei sittenkään ole\nmennyt poliisien puheille.\"\n\nMutta kun he tuntia myöhemmin olivat pohtimassa asioita Smithin\nja Stylerin seurassa Darrellin huoneessa hänen Queen-Anne-kadun\nvarrella sijaitsevassa asunnossaan, ilmoitti Fowler kaksi vierasta,\njotka sisälle ohjattuina osoittautuivat New Scotland Yardin\nmiehiksi. Huoneistosta lähdettyään Walters oli mennyt suoraapäätä\npoliisilaitoksen keskusasemalle ja kertonut kaikki. Ja nyt viranomaiset\nhalusivat tietoja. Noudattaen tavanmukaista virallista varovaisuutta\nhe kyselivät asioita asteittain. He tiedustivat, oliko Walters\ntäydessä tolkussaan, olivatko hänen väitteensä oikeat, oliko hänen\nilmaisemastaan tapahtumasta mitään sen enempää kertomista.\n\n\"Hän mainitsi jo selostaneensa näkemänsä teille, herra Tress, ja\nmyöskin teille, tohtori Hextall\", virkkoi vanhempi vieraista. \"Te niin\nollen tunnette yksityiskohdat yhtä tarkoin kuin mekin. Teidän täytyy\nmyöntää, että tämä todistus saattaa sekoittaa neiti Tressin Kestevenin\nkuoleman yhteyteen. Hän oli liikkeellä niillä seuduin revolveri\nkädessään --\"\n\n\"En ole ikinä kuullut unissakävijän ampuneen täysin valveilla ollutta\nhenkilöä!\" keskeytti Smith ivallisesti. \"Tekisi mieleni väittää, ettei\nlääketiede tunne ainoatakaan sellaista tapausta! Koko juttu on tuiki\njärjetön. Se osoittaisi --\"\n\nEtsivä hymyili vieläkin ivallisemmin kuin Smith.\n\n\"Hetkinen!\" pyysi hän, kohottaen sormeaan. \"Emme me tiedä neiti\nTressin kävelleen unissaan. Siitä ei Walters puhunut mitään. Hän\nkertoi ainoastaan tämän: 'Sinä ja sinä yönä, siihen ja siihen aikaan,\nnäin neiti Tressin tulevan sen kuusikon suunnalta, josta Kestevenin\nruumis myöhemmin löydettiin, ja hänen kädessään oli revolveri!'\nYmmärrättekö? Jos mies löydetään jostakin paikasta kuoliaaksi ammuttuna\nja todistetaan jonkun henkilön olleen sen paikan läheisyydessä muassaan\nrevolveri suunnilleen kuoleman aikana -- niin mitä sitten? Mikäli\nme tunnemme asioita, on neiti Tressillä saattanut olla syytä ampua\nKesteven. Emmekä me tiedä, että hän on unissakävijä.\"\n\nHextall oli kuiskaillut Smithin kanssa ja kiinnitti nyt vieraiden\nhuomiota itseensä.\n\n\"Neuvoteltuani herra Smithin ja ystävämme herra Tressin kanssa katson\nparhaaksi kertoa teille kaikki, mitä tiedän\", virkkoi hän. \"Herra Tress\non luonnollisesti hyvin huolissaan sisarensa turvallisuudesta eikä\nsuinkaan halua, että näyttäisimme koettavan salata mitään. Saattanen\nsen vuoksi ilmoittaa teille omasta kokemuksestani tietäväni, että neiti\nTressillä on unissakävijän taipumuksia, ja olevani ehdottoman varma\nsiitä, että hän liikkui unissaan silloin, kun Walters hänet näki.\"\n\nSitten hän kuvasi yksityiskohtaisesti kokemuksensa ja näkemänsä\nollessaan viimeistä yötä Lynne Courtissa; tahtoen esittää koko totuuden\nhän kertoi revolverin löydöstä ja siitä, että sen yksi panos oli\nollut tyhjä. Etsivät kuuntelivat äänettöminä, eivätkä heidän kasvonsa\nvähääkään värähtäneet, ja kun he eivät vastanneet heti Hextallin\nlopetettua, kävi Darrell maltittomaksi.\n\n\"Kuulkaahan!\" puhkesi hän äkkiä puhumaan. \"Tahdon tietää, miten asiat\novat! Olemme kertoneet teille kaikki tietomme -- ainakin tohtori\nHextall kertoi; emmekä osaa kertoa enempää, koska emme tiedä enempää.\nJa nyt tahdon tietää -- aiotteko vangita sisareni.\"\n\nVanhempi etsivä hymyili.\n\n\"Emme ainakaan tällä hetkellä, herra Tress\", vastasi hän. \"Ilmoitinhan\nteille, että tulimme tiedustelemaan, ja sen olemme tehneet. Nyt\nmeidän on vain palattava selostamaan työmme tuloksia. Jos tarvitsemme\nsisartanne vielä -- lisäkuulusteluja varten, käsitättehän\", lisäsi hän,\nkatsahtaen Smithiin -- \"no niin, otaksuttavasti tapaamme hänet milloin\nhyvänsä täältä tai Lynne Courtista\".\n\n\"Hän ei missään nimessä lähde karkuun\", murahti Darrell jurosti.\n\"Mutta jos tahdotte kuulla neuvoani, niin suuntaatte koko huomionne\nsaadaksenne selville, kuka todella murhasi Kestevenin ja myöskin neiti\nBrockin, ettekä haihattele perättömien vihjausten mukaan. En ole\nkovinkaan sukkelapäinen, mutta panen vetoa tuhat puntaa kuutta pennyä\nvastaan siitä, että Kestevenin murhaaja myöskin surmasi neiti Brockin!\nJa jos se Walters-tomppeli on päämajassanne, voitte ilmoittaa hänelle,\nettä hänen on parasta pysyä poissa täältä -- en huoli häntä enää\npalvelukseeni.\"\n\nEtsivät poistuivat hymyhuulin, ja heidän ehdittyään pois huoneesta\nkehoitti Smith muita sijoittumaan jälleen paikoilleen saman pöydän\nympärille, jonka ääressä he olivat keskustelleet tilanteesta ennen\nviranomaisten käyntiä.\n\n\"Kuulkaahan nyt!\" alkoi hän. \"Meidän on parasta tarkastella asioita\nkylmästi. Minua peloittaa -- hyvin pahasti peloittaa -- että tämä\npäättyy neiti Tressin vangitsemiseen. Tunnet nämä miekkoset, Hextall;\nkerran saatuaan todennäköiseltä tuntuvan ajatuksen he pitävät siitä\nkiinni hellittämättä kuin kuolema. Ja nyt on edessämme se kovin surkea\nja tärkeä seikka, että Tickell on kuollut.\"\n\n\"Miksi se on niin tärkeä -- ja surkea?\" tokaisi Darrell.\n\n\"Koska poliisit olivat mielessään päättäneet, että Tickell oli\nsyyllinen\", selitti Smith jyrkästi. \"Jos Tickell olisi elänyt, olisivat\nhe hirtättäneet hänet -- se on varma kuin kohtalo! Mutta Tickell pääsi\nheidän käsistään -- nyt he kääntyvät siihen suuntaan, jossa vastustus\non vähäisin. Walters johti heidät jäljille -- eikä kannata inttää,\nettei sisartanne vastaan, Tress, olisi silminnäkijän todistusta. Kuten\ntoinen äskeisistä miehistä huomautti, eivät he tiedä, minkälaisia syitä\nneiti Tressillä saattoi olla halutakseen surmata Kestevenin. Eivätkä he\nmyöskään tiedä, että hän tosiaankin liikkui unissaan Waltersin nähdessä\nhänet. He tietävät sinun, Hextall, ja teidän, Tress, löytäneen hänen\nhuoneestaan revolverin, jonka yksi panos oli äskettäin laukaistu.\nNiin, kyllä todennäköisyys on neiti Tressiä vastaan! Mainitsen --\nhuomautan teille -- kaikesta tästä, koska tosiasiain kierteleminen\nja sivuuttaminen ei hyödytä mitään; meidän on punnittava kylmiä\ntosiseikkoja. Ja sallikaa minun nyt luetella teille tosiasiat --\nseuratkaa esitystäni tarkoin, te kaikki, ja miettikää, ettekö johdu\nsaamaan johtopäätökseen, johon minä olen jo tullut! Otan esiin asiat\nyhden kerrallaan.\n\n\"Ensiksi. Näyttää epäilemättömältä, että sinä yönä, jona te, Tress,\npalasitte Lynne Courtiin seurassanne Kesteven ja Tickell, viimemainitut\npitivät neuvottelun, jonka johdosta Tickell lähti Weymouthiin muassaan\nsuuri rahasumma, aikoen luovuttaa sen kapteeni Polbeckille; rahat oli\nkäytettävä sellaisen suunnitelman toteuttamiseksi, jonka tarkoituksena\noli auttaa eräs tuntematon mies -- nimittäkäämme häntä X:ksi -- karkuun\nranskalaisen Guianan rangaistussiirtolasta.\n\n\"Toiseksi. En lainkaan epäile, että Kesteven ja neiti Brock tunsivat\nSt. Eanswythen kirkossa Cityssä vihittyjen, Edward Charleston Legetten\nja Maud Eleanor Riversin nimiä silloin käyttäneiden henkilöjen\navioliiton yhteydessä olevan salaisuuden. Neiti Brock epäilemättä\ntiesi vihkimätodistuksen olevan Kestevenin hallussa piilotettuna tähän\nhuoneistoon jätettyyn pukuun; epäilemättä hän miehen kuoleman jälkeen\nlähti Lynne Courtista, aikoen tulla tähän asuntoon anastaakseen sen.\n\n\"Kolmanneksi. Sanoin jo, että nämä kaksi kohtaa ovat mielestäni\nehdottoman varmat. Nyt siirryn kiistanalaisemmalle alueelle. Esitän\nitselleni kaksi kysymystä. Toinen on: Onko ranskalaisessa Guianassa\noleva englantilainen rikosvanki sen vihkimätodistuksen yhteydessä,\njota Kesteven säilytti niin huolellisesti ja jonka neiti Brock hänen\nkuoltuaan niin välttämättä tahtoi saada? Toinen on: Saivatko sekä\nKesteven että neiti Brock surmansa henkilön tai henkilöiden kädestä,\njotka tahtoivat vaimentaa heidät, koska he tunsivat nämä asiat? No\nniin -- omasta puolestani minun ei ole kovinkaan vaikea vastata näihin\nkysymyksiin. Minä vastaan niihin molempiin -- molempiin, huomatkaa! --\nmyöntävästi. Minun mielestäni voitaisiin näiden murhien koko salaisuus\nselvittää, jos saataisiin käsiin se mies, kuka hän sitten lieneekin,\njoka nyt on vankina ranskalaisen Guianan rangaistussiirtolassa! Hän\notaksuttavasti tietää, _tietää!_ -- Ja --\"\n\nVarovainen koputus ovelle ilmoitti Fowlerin tulevan huoneeseen; hän\nastui äänettömänä sisälle ja sulki oven jälkeensä.\n\n\"Rouva Renton pyrkii puheillenne, sir\", ilmoitti hän, lähestyen\nDarrellia. \"Hän käski minun sanoa välttämättä haluavansa tavata teitä,\ntohtori Hextallia ja herra Smithiä -- heti.\"\n\n\n\n\nXXIV\n\nROUVA RENTONIN KERTOMUS\n\n\nEnnenkuin Darrell ehti kylliksi selviytyä ällistyksestään vastatakseen\nFowlerille, nykäisi hänen vieressään istuva Smith häntä hiljaa hihasta.\n\n\"Sallikaa minulle puheenvuoro, Tress!\" pyysi hän. \"Missä\", jatkoi hän,\nkääntyen kamaripalvelijan puoleen, \"rouva Renton on?\"\n\n\"Seurusteluhuoneessa, sir\", vastasi Fowler empimättä.\n\n\"Pyytäkää häntä odottamaan hetkinen, kunnes herra Tress vapautuu\",\nkäski Smith. Fowlerin poistuttua huoneesta hän kääntyi kumppaniensa\npuoleen ja ravisti päätään varoittavasti. \"Sana varoitukseksi\nteille kaikille. Rouva Renton saapuu tietysti tänne; valitkaa\nhuolellisesti sananne, joka mies! Oikeastaan -- älkää virkkako\nmitään! Antakaa minun kuulla, mitä hän puhuu! Sillä muistakaa, ettei\nrouva Renton tietääksemme aavista Stylerin nähneen hänen ajavan\nsiihen taloon Kensingtonissa, jossa neiti Brock asui. Emme ole\nhiiskuneet siitä kenellekään, kuten tiedätte, emme poliiseille emmekä\nsanomalehtimiehille. Yhtäkaikki olisin valmis lyömään kuinka paljon\ntahansa vetoa siitä, että hän on tullut puheillemme juuri siitä\nasiasta. Ja nyt, Tress, kutsukaa hänet sisälle -- ja muistakaa sanani.\nAntaa hänen puhua -- me kuuntelemme.\"\n\nRouva Renton, jonka Fowler pian opasti sisälle, silmäili tutkivasti\nneljää miestä, jotka nousivat seisomaan hänen astuessaan sisälle.\nStylerin nähdessään hän epäröi ja oli vetäytymäisillään takaisin.\n\n\"Sihteerini ja apulaiseni, rouva Renton\", kiiruhti Smith esittelemään,\nheiluttaen kättään Styleriin päin. \"Täysin vaitelias ja luotettava\nnuori mies, madam -- teidän ei tarvitse lainkaan pelätä puhuessanne\nhänen kuultensa.\"\n\nRouva Renton kumarsi ja istuutui Hextallin tarjoamaan tuoliin saman\npitkulaisen pöydän päähän, jonka ääressä miehet olivat istuneet. Hän\nheilautti syrjään huntunsa, paljastaen jonkun verran kiihtyneet ja\nhämmentyneet kasvonsa.\n\n\"Tulin tänne\", sanoi hän, \"koska arvasin tapaavani tohtori Hextallin\nja hera Smithin luotanne, herra Tress, ja -- ja -- lyhyesti, olen\nkauhean huolissani -- ja kaipaan neuvoa -- tässä -- tässä kamalassa\nneiti Brockin jutussa, tiedättehän. Olette tietenkin lukenut viimeisiä\nsanomalehtiä?\"\n\n\"Emme -- ainakin olen varma, ettemme ole lukeneet mitään sellaista,\nmitä te tarkoitatte\", vastasi Smith, ryhtyen seurueen puhetorveksi.\n\"Viimeinen näkemämme oli kai keskipäivän lisälehti. Siinä ei ollut\npaljoakaan, kuten tiedätte.\"\n\n\"Niin, mutta tässä on paljoa myöhäisempi!\" huudahti rouva Renton,\nottaen laukustaan kokoontaitetun sanomalehden. \"Ostin sen tunti\ntakaperin -- sen sisältö juuri ajoikin minut tänne -- olen tosiaankin\nhuolissani, koska en tahdo, että minut sekoitetaan tähän hirveään\njuttuun, enkä totisesti tajua, miksi se pitäisi tehdä.\"\n\nHän ojensi sanomalehden Smithille, joka hätäisesti luki hänen\nosoittamansa uutisen.\n\n\"HYDE-PUISTON MURHA.\n\n\"Viimeiset tiedustelut neiti Brockin, Lynne Courtin kotiopettajattaren,\nmurhan johdosta osoittavat uhrin kaksi päivää sitten vuokranneen\nhuoneiston Laburnum-pengermän varrella, joka on rauhallinen katu\nKensington-aukion läheisyydessä. Siellä oli häntä käynyt tapaamassa\nyksi vieras, jota emäntä, rouva Hodgson, osaa mainiosti kuvailla.\nTärkeämpi tämän salaperäisen arvoituksen yhteydessä ilmennyt seikka\non se, että murhan edellisenä iltana -- siis eilenillalla -- rouva\nHodgsonin palvelija näki neiti Brockin astuvan ajurinvaunuihin\nLaburnum-pengermän kulmassa erään kookkaan miehen seurassa, jonka\npalvelija muistaa olleen pitkän, vanhahkon ja sotilaallisen näköisen.\nPoliisit työskentelevät ankarasti, koettaen päästä naisvieraan, ajurin\nja neiti Brockin seurassa olleen miehen jäljille.\"\n\nSmith laski sanomalehden kädestään ja katsoi rouva Rentoniin.\n\n\"No?\" äänsi hän.\n\n\"No niin\", vastasi rouva Renton, \"minä olen siinä uutisessa mainittu\nvieras. Juuri minä kävin neiti Brockin asunnossa. Olin siellä,\nniin, kenties puoli tuntia. Ja tahtoisin kysyä teiltä -- luuletteko\npoliisien vaivaavan minua? Luuletteko heidän saavan asian selville?\nLuuletteko, että minun on esiinnyttävä todistajana ja niin edelleen?\nJa arveletteko, että minun olisi parasta, viisainta mennä suoraan\npoliisiasemalle ja kertoa kaikki, mitä tiedän?\"\n\n\"Se\", virkkoi Smith, hiljaa potkaisten Styleriä pöydän alla, \"se\nriippuu kokonaan siitä, mitä tiedätte\".\n\n\"En tiedä juuri mitään!\" vakuutti rouva Renton. \"Ja se, mitä tiedän,\nsaattaa minut perin ymmälle. Kaikki oli niin -- niin kovin kummallista.\"\n\n\"Mikä sitten oli kummallista?\" tiedusti Smith.\n\n\"Oi, kaikki! Neiti Brock -- hänen käyttäytymisensä -- hänen -- oi, se\noli kummallista kaikki!\" huudahti rouva Renton. \"En ole ymmärtänyt enkä\nymmärrä sitä ollenkaan. Ehkä minun olisi parasta selittää. Nähkääs,\ntulin kaupunkiin muutamiksi päiviksi. Kaupungissa ollessani asun aina\nClaridgen hotellissa ja päivää ennen saapumistani lähetän sanomalehtiin\n-- _Timesiin, Morning Postiin, Telegraphiin_ -- ilmoituksen siitä,\nettä aion viipyä Claridgessa niin ja niin kauan. Siten saavat\nystäväni tietää minun olevan kaupungissa, ja se säästää minulta aika\nlailla puuhaa. Tuonnottain kaupunkiin lähteissäni lähetin tietysti\ntavanmukaisen ilmoituksen. Ja otaksuttavasti näki neiti Brock juuri\nsiitä, että olen Claridgessa. Joka tapauksessa sain ollessani siellä\nensimmäistä iltapäivää häneltä kirjeen, jossa hän pyysi minua tulemaan\nhänen luokseen samana iltana.\"\n\n\"Se kirje ei kaiketi ole muassanne, rouva Renton?\" kysyi Smith.\n\nRouva Renton aukaisi heti laukkunsa.\n\n\"Mutta tietysti se on!\" huudahti hän. \"Kas tässä!\"\n\nHän viskasi pöydälle pahasti rypistyneen arkin halpaa kirjoituspaperia;\nSmith otti sen ja kiinnitti siihen muiden miesten huomiota. Se oli\npäivätty Laburnum-pengermällä, ja merkeistä näkyi, että se oli\nhätäisesti kirjoitettu.\n\n    \"Hyvä rouva Renton.\n\n    Sanomalehdestä näin Teidän asuvan Claridgen hotellissa. Olisin\n    teille suuresti kiitollinen, jos tulisitte tapaamaan minua\n    otsikossa mainitussa paikassa kello puoli yhdeksän tänä iltana.\n    Olen kovin pahoillani vaivatessani Teitä, mutta uskon varmasti\n    Teidän tulevan, kun ilmoitan Teille, että olen hyvin vaikeassa\n    asemassa.\n\n                                          Kunnioittaen Teidän\n                                            _Sophie Brock_.\"\n\n\"Tuo on otaksuttavasti neiti Brockin käsialaa, Tress?\" tiedusti Smith.\n\"Tunnettehan sen?\"\n\n\"Niin, kyllä se on varmasti hänen käsialaansa\", vakuutti Darrell.\n\"Hieman hutiloitua, mutta hänen se on.\"\n\nSmith ojensi kirjeen takaisin.\n\n\"Menitte siis sinne, rouva Renton?\" huomautti hän.\n\n\"Koska minulla ei ollut mitään muita sopimuksia sen illan varalle,\nmenin\", myönsi rouva Renton. \"Tosinhan se tuntui minusta omituiselta\npyynnöltä, enkä jaksanut käsittää, miksi se oli esitetty juuri minulle\nja miksi neiti Brock ei voinut tulla hotelliini. Mutta luonteessani on\nkelpo annos uteliaisuutta, ja kun ajattelin neiti Brockin karanneen\ntalostanne, herra Tress, Kesteven-jutun tähden, niin minä -- no niin\n-- menin. Söin siinä tarkoituksessa päivälliseni aikaisin ja ajoin\nsinne heti päivällisen jälkeen. Ja kun sinne saavuttuani kohtasin neiti\nBrockin, jouduin entistä pahemmin ymmälle!\"\n\n\"Kuinka niin?\" kysyi Smith, joka kuunteli hänen jokaista sanaansa hyvin\ntarkkaavasti. \"Mikä teitä erikoisesti hämmästytti?\"\n\n\"Neiti Brockin käyttäytyminen ja puheet -- tai se, mitä hän ei sanonut\n-- ja ja hänen esiintymisensä -- ja kaikki\", vastasi rouva Renton;\n\"Hän ei oikein näyttänyt olevan selvillä siitä, mitä teki. Hän ei\nkertonut tai ei voinut kertoa, mikä se vaiva oli, johon hän kirjeessään\nviittasi; hän puhui katkonaisesti ja kävi yhtenään ikkunan ääressä\ntähyämässä kadulle --\"\n\n\"Ikäänkuin olisi odottanut jotakuta, niinkö?\" pisti Smith väliin.\n\n\"En tiedä, odottiko hän jotakuta vai eikö\", sanoi rouva Renton. \"Tiedän\nvain, mitä hän teki ja että hän oli rauhaton ja vaivautunut. Ja kesken\nkaiken saapui hänelle sähkösanoma, ja --\"\n\n\"Ahaa!\" huudahti Smith. Hän loi Hextalliin merkitsevän katseen. \"Niin\",\njatkoi hän sitten, kääntyen jälleen rouva Rentoniin päin. \"Sähkösanoma,\nvai niin? Entä sitten? Hän luonnollisesti luki sen teidän nähtenne?\"\n\n\"Hän luki sen minun nähteni ja poltti sen minun nähteni\", vastasi rouva\nRenton. \"Hänen vierashuoneensa pöydällä oli makuukamarin kynttilä, ja\nhän sytytti sen ja poltti siinä sähkösanoman heti sen luettuaan. Ja\nsitten hän lausui -- toistan hänen sanansa niin tarkoin kuin muistan:\n'Voi, rouva Renton, en voi puhua enkä kertoa teille mistään tänä\niltana. Suvaitsisitteko poistua ja sallia minun tulla luoksenne päivän\ntai parin perästä?' Ja näin hänen olevan hyvin kiihtyneen jostakin,\nminkä vuoksi lähdin -- heti paikalla.\"\n\n\"Ja -- siinäkö kaikki?\" tiedusti Smith, katsahtaen kertojaan terävästi.\n\n\"Siinä kaikki!\" vakuutti rouva Renton jyrkästi ja empimättä. \"Poistuin\nhänen luotaan kuulematta, minkä tähden hän oli minua kutsunut tai mikä\noli hätänä -- kuulematta mitään. Enkä sitten nähnyt häntä enkä kuullut\nhänestä, ennenkuin tänään keskipäivällä ostin sanomalehden ja luin,\nettä hänen ruumiinsa oli löydetty. Ja nyt oikein todella, herra Smith,\nmitä neuvoisitte minua tekemään?\"\n\nSmith näytti punnitsevan tätä kysymystä; toiset tarkkasivat häntä\näänettöminä ja mitään tekemättä -- paitsi Styleria, joka hiljaa kyhäsi\nrivin paperilapulle ja työnsi sen vaatimattomasti pöytää pitkin\nesimiehensä nähtäväksi.\n\n\"No niin, se kysymys vaatii hieman miettimistä, rouva Renton\", virkkoi\nSmith vihdoin. \"Ja ennenkuin vastaan teille, haluaisin esittää\nkysymyksen tai pari. Tunsitteko neiti Brockin yleensä hyvin?\"\n\n\"Minäkö?\" huudahti rouva Renton ilmeisen kummastuneena. \"Hyvä Jumala,\nenhän toki! Kuinka olisin hänet tuntenut? Näin hänet herra Tressin\ntalossa -- silloin tällöin. Kerran tahi pari kohtasin hänet maantiellä\nLynne Courtin läheisyydessä tai Lynnen kylässä hänen ollessaan\nulkosalla herra Tressin pienen veljen kanssa. Niin, en tuntenut sitä\nnais-parkaa lainkaan -- sen enempää.\"\n\n\"Sikäli kuin te voitte käsittää, ei hänellä niin ollen ollut mitään\nsyytä vedota teihin?\" jatkoi Smith.\n\n\"Ei vähääkään! Sehän minua niin ällistyttikin. Ja\", lisäsi rouva Renton\nmiettivästi, \"kummastuin sitäkin enemmän, kun hän oli vedonnut minuun\nja minä vastannut hänelle, eikä hänellä tuntunutkaan olevan mitään\nminulle kerrottavaa, sitten kun olin mennyt hänen luokseen. Olin\ntotisesti perinpohjin ymmällä ja hämmästynyt koko jutun tähden.\"\n\n\"Niinpä niin\", virkkoi Smith. \"Oletteko puhunut kaikesta tästä\nkellekään muille kuin meille? Maininnut siitä jollekulle --\nkenellekään?\"\n\n\"Kyllä olen\", myönsi rouva Renton. \"Mainitsin siitä veljelleni, majuri\nEsmondhaughille ollessani seuraavana päivänä hänen kanssaan puolisella.\nTe tunnette hänet -- olette ainakin nähnyt hänet seurassani Lynnen\nasemalla. Ettekö muista -- saatoin hänet autolla asemalle eräänä\npäivänä ja te lähditte Lontooseen samassa junassa, herra Smith?\"\n\n\"Muistan oikein hyvin -- kookas, vanhanpuoleinen mies\", vastasi Smith\nmiettivästi. \"No niin! Entä mitä majuri Esmondhaugh arveli?\"\n\n\"Ei mitään, paitsi että se kaikki oli hyvin kummallista\", sanoi rouva\nRenton. \"Ja niinhän se olikin. Ja -- mitä on minun tehtävä?\"\n\n\"No niin\", vastasi Smith, katsahtaen toisiin miehiin, \"luullakseni\nmenettelette viisaimmin, jos menette kertomaan New Scotland Yardin\nviranomaisille kaiken sen, mitä olette kertonut meille. Ja -- teidän\nasemassanne menisin heti. Jos sen teette, säästätte itseltänne\nsen harmin, että teitä tullaan etsimään, että teitä tiedustellaan\nsanomalehti-ilmoituksissa, että teitä vakoillaan -- ja paljon muuta.\"\n\nRouva Renton nyökkäsi, huokaisten helpotuksesta, ja nousi heti pystyyn.\n\n\"Te olette varmasti oikeassa\", virkkoi hän. \"Ja minä lähden juuri nyt.\nEhkä palvelijanne hankkii minulle ajurin, herra Tress? -- Ajan sinne\nsuoraapäätä.\"\n\nSmith saattoi rouva Rentonin ajuriin, jonka Fowler heti kutsui. Kun\nhän palasi toisten seuraan, kuvastui hänen kasvoistaan jokin salainen\npäätös.\n\n\"Nyt, Tress,\" sanoi hän, \"haihduttakaamme mielestämme äskeinen pieni\nvälinäytös ja palatkaamme siihen asiaan jota olimme pohtimassa. Olen\npäättänyt noudattaa määrättyä toimintasuunnitelmaa ja käydä siihen\nkäsiksi tällä minuutilla. Mainitsin jo teille, että minun mielestäni\nsisarenne on vaarassa. Valtuutatteko minut käyttämään kolmetuhatta\npuntaa, jos se on tarpeellista -- heti?\"\n\n\"Kolmekymmentätuhatta, jos niin haluatte\", vastasi Darrell epäröimättä.\n\"Kirjoittakaa maksuosoitus heti, jos tahdotte.\"\n\n\"Voitte lähettää kolmentuhannen maksuosoituksen minulle tänä iltana\nasuntooni\", virkkoi Smith. \"Seuraavien neljänkolmatta tunnin kuluessa\nolen minä matkalla -- samoin Styler. Tapaamme teidät huomenillalla.\nSiihen mennessä älkää jättäkö neiti Tressiä yksin. Ja nyt, Styler,\nlähdetään!\"\n\nKadulla Smith tarttui sihteerinsä käsivarteen.\n\n\"Styler, teidän on heti lähdettävä Lynneen\", käski hän, \"ja oltava yötä\n_Lynnen Vaakunassa_. Ottakaa millä ilveellä hyvänsä selvä siitä, oliko\nrouva Rentonilla vieraita Kestevenin murhayönä ja keitä he olivat!\nTulkaa kohtaamaan minua huoneistooni kello seitsemän huomenillalla.\nMinä puolestani lähden ensi junassa Weymouthiin -- Polbeckin puheille.\"\n\n\n\n\nXXV\n\nSOPIVA SÄHKÖSANOMA\n\n\nEnnen sen illan päättymistä Smith oli taaskin Weymouthissa hauskasti\nsijoittuneena samaan hotelliin, jossa hän ja Styler olivat\nhaastatelleet kapteeni Polbeckia vasta kaksi päivää aikaisemmin. Kello\nyhdeksän seuraavana aamuna hän oli syönyt aamiaista; ennen kymmentä\nhän oli laivalaitureilla etsimässä Polbeckia ja hänen kuunariaan. Ja\nneljännestä yli kymmenen hän oli löytänyt pienen merimiehen ja istui\nhänen kanssaan kahden kesken kajuutassa, jossa oli parhaiksi tilaa\nkääntyä ympäri.\n\nPolbeck oli ovelan utelias. Heti Smithin pyöreät kasvot nähtyään hän\narvasi tämän näennäisesti yksinkertaisen lontoolaisen herrasmiehen,\njolla oli kultasankaiset silmälasit, tarvitsevan häntä ja koettavan\nhankkia lisätietoja. Hänen terävissä silmissään alkoi väikkyä uusia\nedullisia sopimuksia. Eikä Smith jättänyt häntä kauaksi aikaa\nepäilyksen valtaan, vaan kävi suoraan käsiksi asiaan, niin pian\nkun Polbeck oli saattanut hänet kajuuttaan ja sulkenut oven heidän\njälkeensä.\n\n\"Tulin Lontoosta myöhään eilenillalla tavatakseni uudelleen teidät,\nkapteeni\", alkoi Smith. \"Olisin heti saavuttuani lähtenyt Portlandiin\nteitä etsimään, jollei olisi ollut liian myöhäistä. Sitäpaitsi muistin,\nettette lähde merelle ennenkuin yhdentenäkolmatta päivänä, joten\nuskoin varmasti tapaavani teidät täältä tänä aamuna. Tarvitsen teiltä\nlisää tietoja, ja te saatte hyvän maksun kaikesta, mitä voitte minulle\nilmaista.\"\n\n\"Mielihyvin kerron teille kaikki, mitä osaan, sir\", lupasi Polbeck.\n\"Mutta\", lisäsi hän, pudistaen päätään puolittain surullisesti, \"eipä\ntaida olla paljoa, jos on ensinkään, sellaista, mitä en jo ole teille\nkertonut\".\n\n\"Kenties on minun mieleeni johtunut uusia asioita\", virkkoi Smith.\n\"Teistä saattaa todellakin olla minulle hyötyä. No niin, ettekö tiedä\nsen englantilaisen nimeä, jota teidän oli osaltanne avustettava\nkarkaamaan ranskalaisten rangaistussiirtolasta Guianasta?\"\n\n\"En tiedä\", vastasi Polbeck. \"En ole sitä koskaan kuullut.\"\n\n\"Ettekö kuullut häntä mainittavan jollakin liikanimellä?\"\n\n\"En! Häntä ei kertaakaan nimitetty muutoin kuin englantilaiseksi.\"\n\n\"Ettekö myöskään tiedä sen miehen nimeä, jonka kanssa olitte\nneuvotteluissa?\"\n\n\"En. Mutta\", riemastui Polbeck muistin äkkiä välähtäessä, \"hänet tunnen\nlisänimellä, tunnen kun tunnenkin!\"\n\n\"Ahaa! Sepä hyvä!\" sanoi Smith, huoahtaen helpotuksesta. \"Mikä hänen\nlisänimensä sitten oli?\"\n\n\"Kuuba-Sam\", vastasi Polbeck empimättä. \"Se miekkonen kehuskeli\nyhtenään, mitä kaikkea hän oli tehnyt Kuubassa -- joka minun\nluullakseni oli käynyt hänelle liian kuumaksi.\"\n\n\"Tunnettiinko hänet yleisesti sillä nimellä?\" tiedusti Smith.\n\n\"En koskaan kuullut häntä mainittavan millään muulla\", vastasi Polbeck.\n\"Niin, kyllä hänet tunnetaan sillä nimellä hyvin Georgetownissa --\nainakin siinä kapakassa, jossa hänet aina kohtasin.\"\n\n\"Se on oikein hyvä. Mikä sitten on sen kapakan nimi\", kysyi Smith,\n\"olipa se sitten kapakka, ravintola tai vierasmaja?\"\n\n\"Aykinin ravintola -- niin sitä nimitetään, ja se sijaitsee\nGunfire-telakalla. Se on englantilaisten ja amerikkalaisten\nlempikapakka. Ravintolaksihan sitä sanotaan, mutta se on jonkunlainen\nhotelli, johon saa majoittua, jos tahtoo\", sanoi Polbeck. \"Monta kertaa\nolen itsekin asunut siellä.\"\n\n\"Sekin on hyvä, kapteeni -- edistymme mainiosti\", kehui Smith. \"Te\nkykenette sittenkin antamaan minulle arvokkaita tietoja. Ja nyt\nkaikkein tärkein kysymys: Tunnetteko Georgetownissa ketään ihmistä --\nliikemiestä -- johon voitte täydelleen luottaa?\"\n\n\"Kyllä tunnen, sir\", vakuutti Polbeck varmasti. \"Se sikäläinen\nasiamies, jonka kanssa olen suhteissa, on niin suora mies kuin suinkin\nsaattaa tavata. Daniel Brine, yleinen välitysliike. Olen tuntenut hänet\nlähes kaksikymmentä vuotta.\"\n\n\"Onko hän sellainen mies, että hän suorittaisi teille jonkun salaisen\nluottamustehtävän, jos sähköttäisitte hänelle?\" tiedusti Smith.\n\n\"Kyllä hän sen tekisi, sir\", vastasi Polbeck. \"Ei kukaan paremmin.\nMinun on ollut sähkötettävä Daniel Brinelle aikaisemminkin -- tietysti\npikku asioissa. Mutta jollette ole ennen sähköttänyt sinne, sir,\nvaroitan teitä, sillä se on kallista hommaa -- viisi shillingiä kuusi\npennyä sana, jollei sanomaa lähetetä hitaana, ja silloinkin on maksu\npuolet siitä.\"\n\n\"Kulunkeja tuskin saamme arkailla\", huomautti Smith. \"Ne on maksettava.\nJos teillä on jotakin puuhaa aluksessanne, kapteeni, jättäkää\nminut kyhäämään sähkösanomaa. Kun olen sommitellut sen mieleiseeni\nmuotoon, menemme yhdessä lennätintoimistoon. Voitteko antaa minulle\nkirjoitusvehkeet?\"\n\nPolbeck otti esille vanhanmallisen kirjoitustelineen ja kirjepaperia,\nselitti haluavansa huolehtia laivansa lastaamisesta ja poistui\nkannelle, jättäen Smithin omaan työhönsä. Se ei ollutkaan niin\nhelppoa kuin hän oli luullut; hänen kävi vaikeaksi täsmälleen\nilmaista tarkoituksensa yli viidentuhannen kilometrin päässä olevalle\nmiehelle. Ja asia sellaisenaan oli arkaluontoinen. Smith tiesi varsin\nhyvin, ettei hän saanut tehdä mitään auttaakseen, ei edes näyttää\nhaluavansa auttaa karkuun miestä, joka ystävällisessä valtakunnassa\noli tuomittu vankeusrangaistukseen; jos kävisi ilmi, että sellaista\noli yritetty, johtaisi se ikäviin selkkauksiin Englannin ja Ranskan\nulkoministeriöiden välillä. Hän ei suinkaan halunnut avustaa nykyisin\nCayennessa säilytettyä salaperäistä englantilaista karkaamaan, vaan\nsaada varman selon siitä, kuka hän oli. Kuuba-Sam saattoi sen tietää,\nmutta saattoi olla tietämättäkin. Mutta nykyisissä vakavissa oloissa\nhänen varmasti kannatti kuluttaa jonkun verran Darrell Tressin rahoja\nsaadakseen selville, mitä Kuuba-Sam tiesi.\n\nVihdoinkin Smith sai kokoon seuraavan sanoman, jonka hän luki lävitse\nviiteen tai kuuteen kertaan, ennenkuin kutsui Polbeckin kuulemaan sitä.\n\n\"Brine, Georgetown, Demerara. Menkää tapaamaan Kuuba-Samia Aykinin\nravintolassa. Kertokaa hänelle, että englantilaisen asia on nyt\ntoisissa käsissä, kaikki valmiina, mutta ennen alkua vaaditaan\ntodistuksia Kuuba-Samin vilpittömyydestä. Hänen on heti sähkötettävä\nenglantilaisen nimi ja milloin hän lähti Ranskasta osoitteella Smith,\n68 c, Pumppu-piha, Lontoo. Hänen tehtyään sen maksakaa hänelle\nsata puntaa, jotka olen sähköttänyt teille British Guiana-pankkiin\nGeorgetowniin, ja käskekää hänen olla valmiina odottaen lisäohjeita.\nPolbeck, Weymouth.\"\n\n\"Kuinka varovainen herra Kuuba-Sam lieneekin, tämän pitäisi pystyä\nhäneen, jos hän vielä on elävien kirjoissa\", mietti Smith mennessään\nportaille huutamaan Polbeckia. \"Siinä ei mikään voi herättää hänen\nepäluulojaan, mutta kaikki lietsoo hänen toiveitaan. Tulkaahan, alas,\nkapteeni, katsomaan tätä\", jatkoi hän ääneen nähdessään Polbeckin\nvantteran olemuksen kannella. \"Mitä arvelette siitä?\" kysyi hän\nlaskettuaan paperiarkin merimiehen eteen. \"Ymmärrättehän, mihin tähtään\n-- tahdon tietää, mitä nimeä se englantilainen käyttää. Tepsiikö tuo\nKuuba-Samiin? Onko hän sellainen veitikka, joka halukkaasti tarttuu\nsataan puntaan?\"\n\nPolbeck luki sähkösanoman hitaasti, luki sen toistamiseen ja alkoi\nsitten kynsiä korvallistaan.\n\n\"No\", virkkoi hän, \"hänen ei juuri voisi sanoa olevan kireissä oloissa,\ntämän Kuuba-Samin. Hänellä on aina ollut rahaa tarpeisiinsa. Mutta\nonhan sata puntaa pelkästä miehen nimen ilmoittamisesta hyvä maksu.\nTiedän kuitenkin\", jatkoi hän, naurahtaen viekkaasti, \"mikä tehoaa\nKuuba-Samiin vieläkin paremmin. Parantaaksenne tuota sanomaa on teidän\nainoastaan lisättävä siihen kaksi sanaa.\"\n\n\"Mitkä niin?\" kysyi Smith.\n\n\"'Ja rahalähetyksiä'\", vastasi Polbeck, iskien ovelasti silmää. \"'Ja\nrahalähetyksiä'. Antakaa tuon lopun kuulua: 'olla valmiina odottaen\nlisäohjeita ja rahalähetyksiä'. Käsitättekö? Silloin hän arvelee asian\nsujuvan vieläkin nopeammin kuin hän on luullut. Lisätkää ne, herra,\nlisätkää ne sanat!\"\n\n\"Hyvä huomautus!\" kiitti Smith ja kirjoitti sanat paperiin. \"Ja\nnyt, kapteeni, voitte tulla mukaani pankkiin ja lennätintoimistoon,\njoten saamme tämän pikku puuhan suoritetuksi. Katsokaahan! Nyt on\npuoliyksitoista Englannin aikaa. Paljonkohan kello on siellä kaukana?\"\n\n\"Georgetown, sir, on suunnilleen viisikymmentäkahdeksan astetta länteen\npäin Greenwichistä\", vastasi Polbeck viisaan näköisenä. \"Siellä on siis\ntällä hetkellä noin kahtakymmentä minuuttia vaille seitsemän aamulla.\"\n\n\"Siten saatamme otaksua asiamiehenne Daniel Brinen saavan tämän\nsähkösanoman ryhtyessään töihinsä\", sanoi Smith. \"Sitten hänen kaiketi\non odotettava Kuuba-Samia.\"\n\n\"Kuuba-Samin tapana oli pistäytyä Aykinin kapakkaan kello yhdentoista\ntienoissa aamupäivällä\", huomautti Polbeck, \"ja koska Brine\ntavallisesti tuli sinne vähän myöhemmin, kohtaavat he luultavasti\ntoisensa, kun kello meillä on noin kolme.\"\n\n\"Siinä tapauksessa, ja jos Kuuba-Sam on Georgetownissa, voin odottaa\nsähkösanoman saapuvan Lontooseen kello kuuden vaiheilla tänä iltana\",\nvirkkoi Smith. \"Lähdetään järjestämään asia.\"\n\nKun Smith oli aikaisemmin ollut asioissa erään Weymouthin pankin\nkanssa, ei hänen ollut ensinkään vaikea saada käteistä rahaa eikä\nlähettää sata puntaa Daniel Brinen nimelle British Guiana-pankkiin\nGeorgetowniin. Eikä hän tarvinnut pitkää aikaa lähettääkseen\nsähkösanoman lennätinkonttorista ja antaakseen kapteeni Polbeckille\nsetelin, jonka saamisesta mies näytti olevan perin mielissään.\n\n\"Jos voin vielä tehdä jotakin, sir, teen sen hyvin mielelläni\",\nvakuutti hän. \"Mainitkaa vain asia, niin tässä on mies valmiina!\"\n\n\"Siinä tapauksessa suokaa minulle se nautinto, että syötte puolista\nkanssani\", vastasi Smith, suunnaten askeleensa hotelliansa kohti.\n\"Olemme suorittaneet asiamme ja voimme huvitella tunnin. Sen jälkeen on\nminun lähdettävä pikajunassa Lontooseen.\"\n\nPolbeck ja Georgetownin sähkösanoma olivat vieneet Smithiltä koko\naamun, joten hän ei ollut ehtinyt lainkaan ajattelemaan neiti Brockin\njuttua. Aamiaista syödessään hän oli silmäillyt aamulehteä ja nähnyt,\nettei uusia käänteitä ollut ilmaantunut; ainakaan ei poliisilaitos\nollut antanut sanomalehdille tuoreita tietoja. Smith ei niin ollen\ntiennyt, oliko rouva Renton lupauksensa mukaan käynyt New Scotland\nYardissa ja mitä siitä oli koitunut. Mitään uutta ei myöskään ollut\nsanomalehdessä, jonka hän osti junassa lähtiessään Weymouthin asemalta\naikaisin sinä iltapäivänä. Mutta Readingiin saavuttuaan hän sai Lontoon\niltalehtien aikaisemmat painokset, ja huomiotaherättävä otsake osoitti\npoliisien olleen toimeliaita -- tai ainakin saaneen osakseen kunnian\ntoisten toimeliaisuudesta.\n\nOtsakkeessa puhuttiin tärkeistä käänteistä. Mutta ensimmäisen kappaleen\nluettuaan Smith nauroi hiljaa ja ivallisesti. Ilmeisesti oli rouva\nRenton käynyt etsivässä osastossa ja kertonut viranomaisille täsmälleen\nsamat asiat kuin oli kertonut Darrell Tressin työhuoneessa olleille\nmiehille. Ja sanomalehdille annetun, virallisen tiedotuksen nojalla oli\nperin selvää, että viranomaiset katsoivat tämän täydelleen selittävän,\nmiksi rouva Renton oli käynyt neiti Brockin asunnossa.\n\n\"On aivan ilmeistä\", jatkui selostus, \"että kovaonninen nuori nainen\noli kovin hermostunut ja huolestunut rouva Rentonin käydessä hänen\nluonaan, ja emännän, rouva Hodgsonin lausunto tuntuu osoittavan,\nettä hän oli yhtä hermostunut ja vaivautunut seuraavana päivänä.\nRouva Hodgsonin sanojen mukaan neiti Brock tuskin maistoi hänelle\ntarjottuja ruokia, hänen nähtiin ja kuultiin paljon kävelevän\nedestakaisin huoneessaan, ja hän oli silminnähtävästi tuskainen ja\nhajamielinen. Hän näytti äärimmäisen hermostuneelta, kun hänelle\ntuotiin aikaisemmin mainittu sähkösanoma, ja palvelija, joka näki hänen\nastuvan ajurin vaunuihin tuntemattoman miehen seurassa, väittää hänen\npuhuneen kumppanilleen hyvin kiihtyneeseen tapaan. Onneksi on ajuri\nilmoittautunut. Myöhään eilenillalla hän saapui New Scotland Yardiin\nja kertoi tarinansa viranomaisille. Hän muisti, että kysymyksessä\nolevat henkilöt olivat pysähdyttäneet hänet Laburnum-pengermän\nkulmassa, ja miehen käskystä hän oli ajanut Park Lanen kohdalle Upper\nGrosvenor-kadulle, jota myöten hän oli jatkanut matkaansa laskettuaan\nkyydittävänsä maahan. Poliisit suorittivat tiedusteluja tämän\nkertomuksen perusteella.\"\n\nSmith naurahti taaskin heittäessään sanomalehden syrjään. Sen jälkeen\nhän vaipui pohtimaan asioita oman järkeilynsä mukaisesti ja oli yhäti\nmietteissään, kun hän kello seitsemän saapui Pumppu-pihaan, aukaisi\ntoimistonsa oven ja näki vastassaan aina säntillisen Stylerin.\n\n\n\n\nXXVI\n\nSTYLERIN HAVAINTOJA\n\n\nSillä aikaa kun Smith matkasi Weymouthiin, meni Styler, jonka aika\nei ollut niin täpärällä, verkkaisesti asuntoonsa, pani uskollisen\nmoottoripyöränsä kuntoon ja lähti aikanansa hupaiselle ilta-ajelulle\npitkin Surrayta. Hänellä ei ollut erikoista syytä saapua Lynneen\nennen pimeän tuloa, ja sen mukaisesti lian eteni etelään päin\nkohtuullista vauhtia. Ajan runsaus myöskin viekoitteli Stylerin\nmatkansa puolivälissä poikkeamaan miellyttävään, tien ohessa olevaan\nmajataloon Dorkingin läheisyydessä ja tilaamaan tuopin vaahtoavaa,\nkarvasta olutta; ja kun hän rakasti todellista maalaisluontoa ja\nraitista ilmaa, vei hän tuoppinsa kapakan pihalle ja istuutui\nrakennuksen vinoruutuisten ikkunoiden ja heiluvan nimikilven alle\nsijoitetulle penkille. Ja istuessaan tummenevassa hämärässä,\nkeskustellen ystävällisesti erään tavarankuljettajan kanssa, joka\njuotti hevosiaan altaasta, hän huomasi Lontoosta päin etelää kohti\nkiitävän siron auton. Se suhahti majatalon ohitse vinhaa vauhtia ja\noli kadonnut yhdessä sekunnissa. Mutta Stylerillä oli erittäin terävät\nsilmät, ja hän oli tuntenut komeassa autossa istuvista henkilöistä\ntoisen rouva Rentoniksi. Mutta hän oli hyvillään nähdessään, ettei\nrouva Renton tuntenut häntä aikaisemmin samana päivänä Darrell Tressin\nasunnossa kohtaamansa seurueen neljänneksi jäseneksi. Rouva Renton\nei itse asiassa vilkaissutkaan majataloon eikä sen penkillä istuvaan\noluenjuojaan; ohi kiitäessään hän innokkaasti keskusteli kumppaninsa\nkanssa. Ja Styler pani merkille, että hänen puhetoverinsa oli pitkä,\nvanhahko herra, joka ulkonäöstä päättäen oli tai oli ollut armeijassa.\n\nStyler tyhjensi oluttuoppinsa vähääkään hätäilemättä, mutta noustuaan\njälleen pyörälleen hän kiihdytti nopeuttaan. Pimeä alkoi olla käsissä,\nkun hän ajoi _Lynnen Vaakunan_ tallipihalle, sijoitti koneensa\nvaunuvajaan ja meni tarjoiluhuoneeseen tilaamaan yösijaa. Siellä hän\nviipyi muutamia minuutteja, tarinoiden isännän kanssa; sitten hän\nvihjasi, että hänen oli suoritettava pieni asia kylässä, ja lähti\npimeään ulko-ilmaan. Isäntä luuli Stylerin aikovan poliisiasemalle,\nmutta vaikka Styler kääntyikin siihen suuntaan, poikkesi hän pian\ntoisaalle. Jos joku olisi seurannut hänen jälkiään, olisi hän huomannut\nniiden monien mutkien ja koukeroiden jälkeen vievän rouva Rentonin\nasunnon, Warrenin, läheisyyteen.\n\nKuten hyvin monilla muilla ihmisillä, jotka ovat antautuneet tällaisiin\ntutkimuksiin, ei Stylerilläkään ollut selvää käsitystä siitä, mitä\nhän aikoi tehdä. Mutta hänellä oli hyvä usko sattumaan; hän uskoi\nvarmasti, että ilmenisi jotakin, mistä olisi hänelle hyötyä ja etua.\nAluksi hän luikerteli käärmeen tavoin rouva Rentonin rauhaiselle\npihalle ja silmäili taloa pensaan suotuisesta piilosta. Sekä ylä- että\nalakerrassa oli valaistuja ikkunoita, mutta koska kaikki verhot olivat\ntiiviisti suljetut, oivalsi Styler pian, ettei hän saisi kovinkaan\nhyvää tilaisuutta tirkistää sisälle. Se oli harmillista, koska hän\noli toivonut näkevänsä rouva Rentonin kumppanin läheltä. Hänen sitten\naprikoidessaan, mitä hänen pitäisi ensinnä tehdä, avautui eteissalin\novi, ja sisältä tulvivassa valossa Styler näki rouva Rentonin ja hänen\nkanssaan autossa istuneen miehen astuvan ulos ja lähtevän ripeästi\nkävelemään erästä sivukäytävää myöten. Minuutin kuluttua hän kuuli\npuutarhaportin salvan kalahtavan ja sitten askelia kovalta maantieltä.\nVielä toisen minuutin kuluttua hän oli kiskaissut kengät jalastaan,\npujahtanut pois pensaikosta ja seurasi askelten ääniä turvallisen\nvälimatkan päässä.\n\nHänen edellään olevat henkilöt nousivat rinnettä ja astelivat raittia\npitkin Lynne Courtin puistoa ja kartanoaluetta ympäröivää metsikköä\nkohti. Styler arveli rouva Rentonin kumppaneineen ehkä mielivän sinne;\nja minne tahansa he menisivät, sinne veisi hänenkin matkansa. Mutta\nennenkuin hän ennätti sen enempää pohtia sitä seikkaa, kääntyivät hänen\nvainuttavansa syrjään ja lähtivät metsäpolkua pitkin suoraan sitä\nsyrjäistä majaa kohti, jossa Samuel Pegge asui.\n\nStylerin sydän alkoi sykkiä rajummin. Tämä, mietti hän itsekseen, tämä\noli jo jotakin; tämä oli oikein todellinen seikkailu! Vierailulle\nSamuel Peggen, toiselta nimeltä Septimus Philcoxin, luokse\nmyöhänlaiseen illalla ja salakähmäiseen tapaan -- hyvä! Jospa hän\nnyt vain voisi muuttua hengeksi, joista kuulee puhuttavan, tunkeutua\nkenenkään näkemättä majaan ja olla saapuvilla alkavassa keskustelussa,\nkuullen kaikki, mitä puhuttaisiin! Oi, sepä olisi todellakin ihana,\noivallinen temppu! Mutta koska Styler oli olennaisen aineellinen, oli\nsellainen mukava menettely kerrassaan mahdoton toteuttaa ja ainoa, mitä\nhän voi tehdä, oli tehdä, mitä voi -- niissä oloissa.\n\nStyler tunsi Peggen kotoisen järjestelyn kyllin hyvin tietääkseen\ntämän kelpo herrasmiehen asuvan yksin. Hänen taloudestaan huolehti\nmuuan kylän vaimo, joka saapui kello kymmenen ja poistui kello viisi,\njoten Pegge vietti iltansa yksin. Senvuoksi ei hänen, Stylerin, olisi\nkovinkaan vaikeata tarkastella majan ympäristöä. Ja kuultuaan, että\nrouva Renton kumppaneineen päästettiin sisälle, hän jätti kenkänsä\npolun vieressä kasvavan, mukavan rautatammipensaan alle, sujahteli\npuulta puulle, pensaalta pensaalle ja vihdoin hiipi kuistille\nsilmäilläkseen varovasti ikkunasta ainoaan valaistuun huoneeseen.\n\nSen ikkunan edessä ei ollut muuta kuin huolimattomasti vedetty pitsinen\nverho, ja pysytellen tarkoin pylvästön varjossa näki Styler tarkoin ja\nesteettömästi huoneen ja sielläolijat. Pegge näytti olleen nauttimassa\nillan rauhasta vieraittensa saapuessa häiritsemään häntä. Takassa\nroihusi kirkas valkea, pesälaa'an lähelle oli vedetty lepotuoli ja\nkeskelle lattiata sijoitetulla pöydällä oli karahvi, suihkupullo ja\ntupakka-astia. Samalla pöydällä virui myöskin kasa kuvalukemistoja ja\nsanomalehtiä sekä keltaselkämyksinen romaani, jonka Pegge ilmeisesti\noli viskannut kädestään alassuin pöydälle, kun ovelle kolkutettiin.\n\nHuoneessa olevat kolme henkilöä olivat jo syventyneet keskusteluun,\nkun Stylerin onnistui saada heidät näkyviinsä. Rouva Renton istui\nlepotuolissa, josta Pegge oli juuri noussut; hänen kumppaninsa istui\ntoisessa pöydän toisella puolen. Pegge seisoi ruusupuinen piippu\nkädessään uunimatolla heidän välissään. Hän kuunteli hyvin tarkkaavasti\ntoisen miehen sanoja, ja Styler kiroili talon rakentajaa liian hyvästä\ntyöstä. Se ei ilmeisestikään ollut hutiloimalla valmistettu rakennus,\nsillä ikkuna sopi puitteisiinsa tiiviisti, eikä ainoatakaan ääntä\ntunkeutunut raoista hänen korviinsa. Ja vaikka hän tähyili ja odotti\nrunsaasti puoli tuntia, ei hän kuullut mitään eikä nähnyt mitään\ntavallisuudesta poikkeavaa. Sisälläolijat näyttivät pohtivan jotakin\n-- jotakin vakavaluontoista, päättäen heidän kasvojensa ilmeistä.\nMilloin puhui rouva Renton, milloin hänen kumppaninsa, milloin Pegge.\nHe näkyivät olevan perin hyvissä väleissä; vanhahko herrasmies hyväksyi\nPeggen tarjouksen ja otti lasin wiskyä ja soodaa käteensä ja viritti\nsikaarin laatikosta, jonka Pegge otti tulisijan yläpuolella olevalta\nhyllyltä. He näyttivät tosiaankin olevan hyvin ystävällisiä toisilleen,\nja uudelleen Styler sadatteli talon rakentajaa.\n\n\"Toivottavasti hänen saamansa vuokra ei riitä korvaamaan niitä menoja,\njotka hän kulutti tähän kirottuun paikkaan!\" tuumi Styler. \"Jos hän\nvain olisi käyttänyt tuoretta puuta kyhätessään tämän kirotun ikkunan\npuitteita, olisi siinä nyt sellaisia halkeamia, joihin voisi työntää\nsormensa, ja silloin kuulisin, mitä nuo kolme puhelevat. Mutta nyt en\nerota edes kärpäsen surinan vertaa! Joka tapauksessa he keskustelevat\njostakin vakavasta -- sen erotan heidän kasvoistaan.\"\n\nPuolen tunnin kuluttua Peggen vieraat nousivat seisomaan ja aikoivat\nnähtävästi lähteä, ja senvuoksi Styler pujahti portille, otti kenkänsä\nja piiloutui tien ohessa kasvavaan pensaikkoon. Pian rouva Renton\nja hänen kumppaninsa tulivat majasta ja lähtivät kotiin päin, ja\nStyler herkisti korviaan, toivoen heidän lausuvan jonkun valaisevan\nhuomautuksen mennessään hänen ohitseen. Mutta he astelivat polkua\nalaspäin äänettöminä; miehen polttaman sikaarin hieno tuoksu haihtui;\naskelten ääni häipyi, ja Styler oli yksin keväisessä yössä.\n\nOltuaan jonkun aikaa kahden vaiheilla hän lähti verkalleen Warrenia\nkohti. Hän ei ollut likimainkaan tyytyväinen, vaikka olikin lisännyt\ntietovarastoonsa hyvin mielenkiintoisen havainnon. Oli varmasti jotakin\n-- kenties hyvinkin paljon -- että hän oli saanut selville rouva\nRentonin kumppaneineen olevan ystävällisissä ja läheisissä suhteissa\nentisen rikosvangin, aikoinaan kuuluisan Imperial Splendour Development\nand Enterprise Societyn esimiehen ja toimitusjohtajan, kanssa. Äkkiä\nStyler hätkähti -- melkein hypähti kengissään, jotka hän oli hyvin\nmiettivänä vetänyt takaisin jalkaansa.\n\n\"Hitto!\" huudahti hän hiljaa. \"Hitto soikoon! Tietystikään he eivät\ntiedä, kuka se vanha veitikka on! He eivät tiedä, että Samuel Pegge\non Septimus Philcox! Luonnollisesti eivät! -- Rouva Renton pitää\nsitä vanhaa veijaria vain naapurinaan. Mutta sittenkin olen valmis\nvannomaan, ettei tämäniltainen käynti ollut pelkkä ystävällinen\nvierailu. Ei sinnepäinkään! Se oli totisesti vakava, asiallinen\nhaastattelu! Mitä se koski? Tulimmaista! Tuhannen tulimmaista! Mitä se\nkoski?\"\n\nJuuri silloin Styler huomasi olevansa Warrenin portin kohdalla. Hänen\nmieleensä juolahti äkkiä loistava ajatus; hän työnsi oven auki, astui\npihalle, käveli päättävästi pääovelle ja soitti kelloa. Hän kuuli sen\nkimeän kilinän kaikuvan hiljaisessa talossa. Seuraavalla hetkellä hänen\neteensä ilmestyi siisti sisäkkö, joka katseli häntä silminnähtävästi\nällistyneenä.\n\n\"Onko rouva Renton kotosalla?\" tiedusti Styler. \"Sepä hyvä -- kiitos.\nTahtoisitteko hyväntahtoisesti kysyä häneltä, ottaisiko hän puheilleen\nherra Stylerin, herra Smithin sihteerin? Ilmoittakaa hänelle, että olen\ntullut Lontoosta tapaamaan häntä.\"\n\nPalvelijatar painoi vaivoin tämän sanoman mieleensä, kehoitti Styleriä\nastumaan sisälle ja katosi eteissalin oikealla puolella olevaan\nhuoneeseen, jonka ikkunasta Styler oli talolle saapuessaan nähnyt\nloistavan valoa. Pian hän palasi, pyytäen vierasta tulemaan sisälle, ja\nStyler, joka jo oli valmistautunut esittämään aikomaansa osaa, astui\neteenpäin kohtaamaan rouva Rentonia, joka oli tullut huoneen ovelle\nhyvin kummastuneen näköisenä.\n\n\"Hyvää iltaa, rouva\", alkoi Styler tuiki itsevarmana ja luottavana. \"On\nikävää, että vaivaan teitä näin myöhään, mutta mieleemme johtui teidän\nlähdettyänne eräs kysymys --\"\n\nRouva Renton viittasi häntä astumaan sisälle ja sulki oven tultuaan\nitse jälessä. Hän osoitti vanhahkoa herrasmiestä, joka nyt oli\nlopettanut Peggen tarjoaman sikaarin ja valitsi parhaillaan uutta\nvanhanaikaisesta kotelosta, mutta keskeytti puuhansa, kiinnitti\nmonokkelin oikeaan silmäänsä ja tuijotti Styleriin uteliaana.\n\n\"Veljeni, majuri Esmondhaugh, josta kuulitte minun puhuvan tänään\",\nesitteli rouva Renton. \"Majuri Esmondhaugh tietää hyvin, mitä herra\nTressin luona tänään tapahtui, herra Styler, joten voitte puhua hänen\nkuultensa. Mistä on kysymys -- ja mistä tiesitte minun olevan täällä?\"\n\n\"Tiedustin hotellistanne, madam, ja kuulin teidän lähteneen\nmaaseudulle\", vastasi häpeilemätön Styler. \"Ja kun meidän oli kysyttävä\nteiltä paria tärkeätä seikkaa, hyppäsin moottoripyörälleni ja ajoin\ntänne. Ensinnä neiti Brockin luona käyntinne, rouva Renton\", jatkoi\nhän, istuutuen emännän osoittamalle tuolille. \"Saattaisitteko, madam,\nvirkistää muistianne, kylliksi muistaaksenne, sattuikohan mitään -- --\njotakin pikku seikkaa -- mikä herätti tai mietittyänne herättäisi\nteissä ajatuksen, että neiti Brock narrasi teidät sinne -- narrasi,\nhuomatkaa! -- kohtaamaan jotakuta!\"\n\nRouva Renton, joka oli silmäillyt vierastaan hyvin uteliaana, säpsähti.\n\n\"Sitä en ole ajatellut\", virkkoi hän miettivästi. \"Mutta kerroinhan\nteille, että hän kävi vähäväliä ikkunan ääressä tähyilemässä kadulle.\nSe olisi saattanut merkitä sitä, mihin viittasitte.\"\n\n\"Entä se -- nimitämmekö sitä rauhattomuudeksi, madam? -- näyttikö se\n-- asettuvan hänen saatuaan mainitsemanne sähkösanoman?\" kysyi Styler.\n\"Nämä tuntuvat epäilemättä pikku seikoilta, mutta ovat hyvin tärkeitä.\"\n\n\"Saatuaan sähkösanoman\", vastasi rouva Renton, \"hän yksinkertaisesti\npyysi minua -- kuten kerroin -- menemään tieheni.\"\n\n\"Juuri niin, juuri niin!\" äänsi Styler, ravistaen päätään\nsalaperäisesti. \"Se luonnollisestikin selittää sen -- toinen henkilö\nei tullutkaan. Ette kai voi vaivata muistianne siinä määrin, että\nmuistaisitte hänen kertaakaan vihjanneen -- jonkun kolmannen henkilön\nsaapumiseen?\"\n\n\"Vaivaamatta muistiani voin vakuuttaa teille, ettei hän sitä tehnyt!\"\nvastasi rouva Renton jyrkästi. \"Siitä olen ehdottoman varma.\"\n\nStyler nousi pystyyn ja pudisti päätään vieläkin salaperäisemmin.\n\n\"Niinpä niin, niinpä niin, madam!\" virkkoi hän. \"Niin -- tietenkään\nhän ei sitä tehnyt, rouva Renton, ei tehnyt! Aikoi tuottaa teille\nyllätyksen, madam -- siinä se. Niin juuri, tietysti!\"\n\n\"Minkälaisen yllätyksen?\" tiedusti rouva Renton.\n\nMutta Styler kohoili kättään torjuvasti.\n\n\"Teidän täytyy suoda minulle anteeksi\", sanoi hän, hymyillen ovelasti.\n\"Valtiosalaisuuksia, ymmärrättehän, madam. Tärkeätä kuitenkin on,\nettä jotkut merkit -- kovaonnisen naisen usein toistunut ikkunasta\ntähyäminen -- osoittavat hänen odottaneen jotakuta.\"\n\nSitten Styler kumarsi ja poistui, vastaukseksi rouva Rentonin kyselyyn\nselitettyään yöpyvänsä _Lynnen Vaakunaan_. Ja siihen majataloon hän\nlähtikin suoraapäätä heti Warrenista päästyään. Sinne jouduttuaan hän\nistui puoleen yöhön saakka valveilla pakisten isännän kanssa. Maata\npannessaan hänellä oli lohdullinen tieto siitä, että hän oli saanut\nselville useita tärkeitä seikkoja, joilla hän voisi ilahduttaa Smithin\nkorvia viimemainitun palattua omalta retkeltään.\n\n\n\n\nXXVII\n\nESMONDHAUGHIEN SUKUTAULU\n\n\nStyler, joka mielellään nautti elämästään, milloin vain ammatilliset\ntehtävät saattoivat hänet maaseudulle, virui seuraavana aamuna\nvuoteensa lavendelituoksuisten raitien välissä verrattain myöhään.\nSen jälkeen hän kulutti aikaansa, kuten hän nimitti aitomaalaisen\nliikkiö- ja muna-aamiaisen kimpussa lähes kello yhteentoista. Hän oli\nsuorittanut kaikki tehtävänsä, ja hänellä oli useita tunteja vapaata\naikaa, ennenkuin hänen sopimuksen mukaisesti oli mentävä tapaamaan\nesimiestään tämän toimistossa Pumppu-pihassa. Ja koska maaseutu\nhäntä viehätti, päätti hän tehdä mutkan palatessaan Lontooseen. Hän\npoikkeaisi Dorkingiin ja sieltä Reigateen, ehkäpä aina Sevenoaksiin\nsaakka, levähtäen silloin tällöin tiepuolessa olevissa majataloissa,\njotka tehosivat hänen luonteessaan piilevään, kehittymättömään\ntaiteelliseen vaistoon. Päivä oli kaunis, tiet olivat hyviä, ja\nhyvällä moottoripyörällä saattaa seitsemässä tunnissa katkaista pitkän\nmatkan. Ennenkuin kirkonkello löi kaksitoista, maksoi Styler senvuoksi\nlaskunsa, sanoi jäähyväiset isännälle, jolle hän leikillisesti\nhuomautti, ettei hänen saapumisestaan pitäisi koskaan kummastua, ja\nlähti itään päin. Mutta kiitäessään kylän raitilla hän tuli äkkiä\najatelleeksi, että tuntuisi säädyttömältä ja epäkohteliaalta, jollei\nhän kävisi poliisiasemalla tervehtimässä komisariusta. Niinpä hän pian\nseisautti koneensa, minkä jälkeen hänet kohta opastettiin arvoisan\npoliisimiehen pyhättöön.\n\nKomisarius, joka käsitteli monenlaisia sinisiä papereita, ojensi\nkätensä ja salli tuikeiden piirteittensä laueta virnistykseen.\n\n\"Omituista! Ajattelin juuri teitä\", virkkoi hän. \"Mietin, että minulla\nolisi jotakin kertomista teille, kun ensi kerran tapaamme, nähkääs.\"\n\n\"Nyt on se ensi kerta\", vastasi Styler. \"Aina valmis kuulemaan uutisia.\"\n\n\"Muistattehan sen intialaisen helyn -- taikakalun, muistokorun, tai\nmikä se lieneekin\", jatkoi komisarius, \"kultaisen vehkeen\".\n\n\"Kyllä muistan\", myönsi Styler. \"Entä sitten?\"\n\n\"Olen saanut selville, kenen se on\", ilmoitti hänen puhetoverinsa,\nvirnistäen taaskin. \"Lyhyesti sanoen, hän on saanut sen takaisin. Ja\nminä -- nimittäin me -- olemme saaneet tuon!\"\n\nHän osoitti kirjoituspöytänsä eristettyä osaa, jossa oli\nuudenuutukainen Englannin Pankin seteli kirjepainimen alla.\nRauhallisesti ja kursailematta Styler nosti painimen syrjään ja katsoi,\nkuinka suuri seteli oli.\n\n\"Viisipuntanen, kas vain\", huomautti hän. \"Palkkioksi kaiketi? Ohoo!\nEntä kelle se hely sitten kuului tai kuuluu?\"\n\n\"Majuri Esmondhaughille -- rouva Rentonin veljelle\", vastasi\nkomisarius. \"Hän on sotilashenkilö -- lienette nähnyt hänet näillä\nmain. Hän oli täällä Kestevenin murhan tapahtuessa.\"\n\n\"Ahaa, varmasti olen hänet huomannut\", virkkoi Styler huolettomasti.\n\"Kookas mies, harmaat viikset. Niinkö -- se on siis hänen? No niin,\nviitonen lienee teille yhtä tervetullut kuin kenelle muulle hyvänsä, ja\nonhan kaikesta aina jollekulle jotakin hyötyä.\"\n\n\"Niin, meitä on kaksi tai kolme jakamassa tuota\", sanoi komisarius.\n\"Majuri Esmondhaughin se hely on. Hän kävi täällä noin tunti sitten.\n'Kuulkaahan!' alkoi hän. 'Ollessani tuonnottain täällä sisareni luona\nkadotin kellonperistäni helyn -- pienen, kultaisen, kaiverretun korun\n-- ja lupaan palkkion sen löytäjälle, lupaan viisi puntaa!' sanoi\nhän. 'Se oli muisto. En tiedä, mihin sen pudotin', sanoi hän. 'Se on\nsaattanut tapahtua tuolla raitilla tai Warreniin vievällä kujalla tai\njollakin Lynne Courtin puiston metsäpolulla -- kävelin siellä tunnin\ntai pari sinä iltana. Voitteko panna kylään nähtäväksi pari ilmoitusta,\njoissa luvataan viiden punnan löytöpalkkio?' sanoi hän. 'Tahtoisin\nkovin mielelläni sen takaisin -- se oli muisto', sanoi hän uudelleen.\nSen enempää vitkastelematta minä senvuoksi otin korun esille ja ojensin\nsen hänelle. Ja olipa hän totisesti hämmästynyt. 'Mistä sen löysitte?'\nsanoi hän. 'Eräältä Lynne Courtin polulta tutkiessamme murhaa', sanoin\nminä. 'Ahaa, niinpä niin!' sanoi hän. 'Olin niillä seuduin kävelemässä\njuuri sinä iltana', sanoi hän. Ja sitten hän huomautti, että tämä\nviitonen oli meidän, ja pisti sen tuohon, kauniisti kylläkin, ja siinä\nse on. Kuten näette, ei siinä helyssä siis sittenkään ole mitään\nsalaperäistä\", lopetti komisarius. \"Perin selvä juttu. No, entä mitäs\nteille kuuluu? Otaksuttavasti olette ollut täällä tutkimusmatkalla?\"\n\n\"Minulta unohtui eräs esine tänne viimeksi täällä käydessäni\",\nvalehteli Styler. \"Eipä minulla erikoisia uutisia ole. Ovatko\nlontoolaiset virkaveljenne jo käyneet täällä tiedustelemassa neiti\nBrockin jutun tähden?\"\n\n\"Eivät vielä\", vastasi komisarius. \"Mutta otaksun heidän sen tekevän.\nNo -- mitä arvelette? Oliko se saman käden työtä?\"\n\n\"Jos minun pitäisi selittää teille mitä ajattelen\", virkkoi Styler,\n\"viipyisin täällä koko päivän. Sen kuitenkin sanon, että lopuksi saamme\nkaikki suuren yllätyksen. Ja onpa hauska, että voitte hyvin ja hyvää\njatkoa! Minun on mentävä tapaamaan esimiestäni.\"\n\nMutta ennen sitä kohtausta Styler oli miettinyt asioita kelpo tavalla\nja oli täysin valmis pohtimaan niistä selostettuaan ne Smithille\nPumppu-pihan rauhallisessa toimistossa. Smith oli kuunnellut\näänettömänä ja tarkkaavana ja oli innokas tekemään kaikesta lyhykäisen\nluettelon.\n\n\"Ja nyt, Styler\", virkkoi hän, vetäen eteensä paperiarkin ja alkaen\nkirjoittaa, \"pannaanpa suppeasti muistiin, mitä tiedämme kuulustelujen\nja teidän havaintojenne nojalla. Pistän ne paperille -- tuntuu niin\nvarmalta nähdä asiat kirjoitettuina, vaikka paperi heti senjälkeen\njoutuisikin tuleen tai paperikoppaan.\n\n\"1:o. Tiedämme majuri Esmondhaughin olleen Lynnessä Kestevenin\nmurhayönä.\n\n\"2:o. Tiedämme hänen sinä yönä tai iltana liikkuneen Lynne Courtin\nmetsässä ja pudottaneen siellä korun, jonka katoamista hän ei lainkaan\nsalaa.\n\n\"3:o. --\"\n\n\"Tuossa toisessa kohdassa on eräs pykälä\", keskeytti Styler. \"Minkä\ntähden majuri ei ilmoittanut katoamisesta heti? Miksi hän vitkasteli ja\nkertoi siitä poliiseille vasta useita päiviä myöhemmin? Johtuiko hänen\nmenonsa poliisien puheille jollakin tavoin siitä, että minä kävin eilen\nillalla hänen sisarensa luona?\"\n\n\"Suoraan sanoen, Styler\", virkkoi Smith, \"teidän pitäisi saada koko\njoukko enemmän tietoja majuri Esmondhaughista\".\n\n\"Suoraan sanoen, sir\", vastasi Styler, \"meidän on saatava koko joukko\nenemmän tietoja sekä majuri Esmondhaughista että rouva Rentonista --\nmolemmista! Totisesti -- meidän on!\"\n\n\"Hyvä, hyvä -- myönnän sen\", sanoi Smith. \"Ja -- me saamme. Sillä --\njatkaaksemme:\n\n\"3:o. Nyt tiedämme, että rouva Rentonin, majuri Esmondhaughin ja\nSamuel Peggen -- toisella nimellä Septimus Philcoxin -- kesken on joku\nsalaisuus.\"\n\n\"Onko se salaisuus -- vaiko liikeasia -- vaiko jotakin ihan viatonta?\"\ntokaisi Styler. \"Olen miettinyt sitä joka suuntaan. He saattoivat mennä\ntapaamaan sitä vanhaa veitikkaa monesta syystä. Yhdestä seikasta olen\nvarma, herra Smith -- he eivät tiedä, että Samuel Pegge on Septimus\nPhilcox.\"\n\n\"Kuinka niin?\" kysyi Smith.\n\n\"Koska olen varma siitä, että majuri Esmondhaugh on herrasmies ja\nkunnianmies -- näyttää ainakin siltä\", vastasi Styler, \"enkä jaksa\nkäsittää herrasmiestä, joka ottaa vastaan wiskyä ja soodaa ja sikaarin\nentiseltä rikosvangilta. Ymmärrättekö?\"\n\nSmithin silmät tuikahtivat kultasankaisten silmälasien takaa.\n\n\"Septimus Philcox, Styler, poikaseni\", sanoi hän, \"oli aikansa\njoustavimpia ja miellyttävimpiä herrasmiehiä. Vielä nytkin hyvin monet\nihmiset uskovat, että häntä kohdeltiin perin huonosti ja että, jos\nlaki olisi antanut hänen olla rauhassa, hän olisi hoitanut Imperial\nSplendour-yhtymän asiat ja hankkinut osakkaille tavattomat voitot.\nMajuri Esmondhaugh -- palveluksesta eronneet sotilashenkilöt ovat\ntunnetusti omituisia, minkä seikan salaperäistä syytä kukaan ei ole\nkoskaan selittänyt -- saattaa olla sellainen osakas, joka edelleenkin\nsyvästi luottaa Septimukseen. Mutta sanonpa teille erään asian, Styler\n-- eräästä pienestä seikasta meidän olisi otettava selkoa -- nimittäin\nsiitä, mitä väkeä majuri Esmondhaugh ja hänen sisarensa, rouva Renton,\novat. Heistä emme tiedä mitään! He saattavat olla väärillä teillä\nliikkuvia ihmisiä, mikäli me tiedämme. Katsotaanhan! Mitä hakemistoja\nmeillä on täällä, Styler? Mitä teillä on huoneessanne?\"\n\nStyler nousi ja katosi omaan pyhättöönsä, jossa hän alkoi etsiä\ntietokirjojen täyttämältä hyllyltä.\n\n\"Täällä on vanha pääriluettelo\", ilmoitti hän avoimesta ovesta,\n\"aateliskalenteri -- se on viimevuotinen -- ja tuossa on vanha 'Kuka\nkukin on' ja kymmenen tai kaksikymmentä armeijan luetteloa, joita\nsaatte kerran kuukaudessa, ja useita Whitakerin almanakkoja\".\n\n\"Armeijan luettelo tietystikin\", virkkoi Smith, joka ylpeili siitä,\nettä hän lakikoulun pataljoonan jäsenenä oli tekemisissä sotilasasiain\nkanssa. \"Tuokaa se -- majuri on joka tapauksessa siinä mainittu.\nKas tässä\", jatkoi hän selailtuaan luetteloa vähän aikaa. \"Tässä\nhän on: Godfrey Hamilton Esmondhaugh, D.S.O., M.V.O., viimeksi\nyhdeksännessäkymmenennessäyhdeksännessä ulaanieskadroonassa -- se\non tietenkin hän, Styler. Mutta se ei ilmaise meille mitään hänen\nperheestään. Annappa kun ajattelen; niin -- muistelen, että on\nsenniminen pohjanpuolelaissuku. Meidän täytyy tosiaankin hankkia\nkunnollisia hakemistoja, Styler! Teidän on tilattava niitä heti --\nkaikenlaatuisia. Esmondhaugh! Katsokaahan Whitakerista, onko siellä\nsennimistä ritaria tai baronettia -- näinä kansanvallan aikoina on\nniitä leivottu uusia niin paljon, että niitä vilisee kuin mustikoita\neikä paraskaan aatelisten tarkkaa ja jaksa pitää niitä mielessään!\"\n\n\"Baronettien luettelossa on sir Godfrey Dawkes Esmondhaugh\", ilmoitti\nStyler, silmäiltyään Whitakerin almanakkaa, \"eikä hän olekaan nousukas,\nsillä hänet aateloitiin 1681\".\n\nSmithiltä pääsi kiihkeä huudahdus, ja hän tarttui aateliskalenteriin,\njonka Styler oli tuonut toisesta huoneesta.\n\n\"Hyvä -- hyvä!\" hoki hän. \"Muistinhan kuulleeni sen nimen --\nnäettekö, mitä merkitsee hyvä muisti? Esmondhaugh, niin -- kas,\ntässä se on, Styler -- se on löydetty! Kuunnelkaahan! Täällä on\nkoko joukko. Hm! Näin se kuuluu, nimittäin sisältö, kun jätetään\npois turhat koristukset. Godfrey Dawkes Esmondhaugh, Esmondhaughin,\nNorthumberlandissa, yhdeksäs baronetti. Kaupunkiasunto Eaton-aukio\n563, S. W. Aliluutnantti. Ollut parlamentin jäsen. Maata 3,167 acrea.\nSyntynyt heinäk. 12 p:nä 1837 -- vanha herra, Styler. Leski. Puoliso\noli Joan Cicely, sir David Chillinglinin tytär, Chillinglin Towerista,\nNorthumberlandista. Jälkeläisiä: Godfrey Hamilton, majuri, syntynyt\n1875 -- siinä meidän miehemme; Rosalind, syntynyt 1884, avioliittoon\n1906, puoliso Arthur Charles Renton, ylempi Brook-katu 320, W. Maud,\nsyntynyt 1885, avioliittoon 1913, puoliso John Patrick Angus, kuudes\nOronsayn kreivi. Styler!\"\n\n\"Sir!\" huudahti Styler, hätkähtäen esimiehensä kiihkeätä ääntä.\n\n\"Kuulitteko sen, Styler? Rouva Rentonin -- ja majuri Esmondhaughin --\nsisar on kreivitär!\"\n\n\"Kuulin, sir. Kuulin muutakin. Hänen nimensä on Maud.\"\n\nSmith nosti katseensa aateliskalenterista.\n\n\"No?\" äänsi hän.\n\n\"Siinä vihkimätodistuksessa mainitun naisen nimi oli Maud\", selitti\nStyler.\n\n\"Ahaa! Niin olikin\", vahvisti Smith. \"Maud Eleanor Rivers, Broom\nLodgesta, Northumberlandista, neito! Hm! No niin, Maud ei ole\nharvinainen naisten nimi. Tuokaahan pääriluettelo -- se on muistaakseni\njulkaistu vain vuosi tai pari takaperin.\"\n\nStyler toi paksun nidoksen, ja Smith käänteli sen lehtiä, kunnes löysi\nhaluamansa kohdan.\n\n\"Tässä se on\", virkkoi hän. \"John Patrick Angus Chisholm-Huntley,\nkuudes Oronsayn kreivi ja niin edelleen -- paljon yksityisseikkoja,\njotka eivät liikuta meitä. Syntynyt 1881 -- nainut -- niin, siinä se\non -- Maudin, Esmondhaughin baronetin sir Godfreyn toisen tyttären.\nAsunto: Oronsay-linna, N. B., ja Upper Grosvenor-katu 86, W. -- Styler!\"\n\nTaaskin tuo terävä huudahdus hätkähdytti Styleriä.\n\n\"Eikö ajuri kertonut kyydinneensä neiti Brockin ja tuntemattoman miehen\nLaburnum-pengermältä Upper Grosvenor-kadun kulmaan?\" kysyi Smith.\n\n\"Niin hän kertoi\", vastasi Styler.\n\nSmith sulki kirjan ja nousi seisomaan.\n\n\"Olemme saamaisillamme selville jotakin, mutta en tiedä, mitä se on\",\nvirkkoi hän. \"Tämä --\"\n\nUlomman toimistohuoneen puhelinkello alkoi äkkiä kilistä. Styler meni\nvastaamaan ja palasi pian kasvoillaan merkitsevä ilme.\n\n\"Tohtori Hextall kutsuu meitä -- molempia! -- heti\", ilmoitti hän.\n\n\n\n\nXXVIII\n\nKREIKKALAISET TAAS ESILLÄ\n\n\nHeti Hextallin sanoman kuultuaan Smith sieppasi hattunsa ja\npäällystakkinsa. Mutta kiskoessaan takkia yllensä hän pysähtyi kesken\nkaiken ja silmäili Styleriä hieman huolestuneen näköisenä.\n\n\"Sepä kiusallista\", harmitteli hän. \"Sähkösanoma saapuu! Toisen meistä\npitäisi olla täällä ottamassa se vastaan. Sanoiko Hextall tarvitsevansa\nmeitä molempia -- nimenomaan?\"\n\n\"Hän sanoi: 'Voitteko te molemmat tulla heti luokseni?'\" vastasi\nStyler. \"Mutta hän ei tuntunut erikoisen kiihtyneeltä.\" Smith harkitsi\nhetkisen ja teki pian päätöksensä.\n\n\"En halua viivytystä, jos se sähkösanoma tulee\", sanoi hän. \"Jääkää\nte tänne ainakin vähäksi aikaa, ja jos se tulee, tuokaa se Hextallin\nasuntoon! Soittakaa minulle sinne, että aiotte tulla! Minä puolestani\nilmoitan puhelimitse teille, jos siellä on jotakin erikoista tekeillä.\"\n\nHän kiiruhti Strandille, huusi ensimmäisen näkemänsä vapaan ajurin\nja ajoi suoraapäätä Hextallin asunnolle Wimpole-kadulle. Hextall oli\nilmeisesti odottanut häntä ja vei hänet heti yksityiseen huoneeseensa.\n\n\"Totisesti, Smith!\" alkoi hän. \"Tämä alkaa käydä kirotun vakavaksi.\nEmmekö voi tehdä mitään? Jotakin on tehtävä! Jollei -- no niin, minä\npelkään -- oikeastaan olen varma, että jotakin tapahtuu.\"\n\nSmith oli jo huomannut, että Hextall oli hermostunut, kiihtynyt ja\nhämmentynyt, ja senvuoksi hän itse tekeytyi tyyneksi, asialliseksi,\nliikemiesmäiseksi. Hän riisui päällystakin ja hatun yltään, valitsi\nmukavimman tuolin ja sytytti kylmäverisesti savukkeen.\n\n\"Nyt, rakas naapuri\", sanoi hän sitten, \"sinun olisi parasta kertoa\nminulle, mitä on tapahtunut. Mutta luullakseni osaan minä kertoa sen\nsinulle. Sinua tapaamassa on käynyt joku etsivän osaston päämajan\nmiehiä. Sinua on vaivattu neiti Paquitaa koskevilla kysymyksillä. Suu\npuhtaaksi!\"\n\nHextall liikahti kärsimättömän levottomasti.\n\n\"Yksi heistä oli luonani eilen-illalla\", huudahti hän, \"toinen tänä\naamuna, kaksi taaskin tunti sitten, ja kaikki he esittivät minulle\nkysymyksiä, joita minä pidän tuiki naurettavina! Luulinko tätä\nmahdolliseksi? Pidinkö sitä mahdollisena? Olinko pannut merkille\nsen? Olinko nähnyt tämän? Sanoin heille kaikille, että he tuntuivat\nkoettavan saada minua viittailemaan, miten neiti Tress olisi voinut tai\nsaattanut ampua tai ampunut Kestevenin.\"\n\n\"Niin tietysti, rakas Hextall; mitä muuta varten arvelet mies-parkojen\ntulleen?\" huomautti Smith nauraen. \"Heidän on tehtävä työnsä,\ntäytettävä juhlalliset velvollisuutensa, ja luonnollisesti he\nkäyttävät jokaista tilaisuutta saadakseen jonkun auttamaan työssä\nja huojentamaan velvollisuuksia. He olisivat sinulle rajattoman\nkiitollisia, jos tekisit jutun yksinkertaisemmaksi ja sanoisit heti\nuskovasi varsin mahdolliseksi sen, että neiti Paquita ampui Kestevenin.\nNämä herrat eivät niin kovin paljoa välitä vaikuttimista, jolleivät ne\nole kouraantuntuvia ja heille avuksi; he pitävät selvistä, suorista\ntodistuksista. Mutta saitko sinä puolestasi mitään irti heiltä?\nIlmoittivatko he sinulle, aikovatko he toimia Waltersin ilmiannon\nnojalla? Aikovatko he vangita neiti Tressin?\"\n\n\"Oh, en tiedä!\" vastasi Hextall ähkäisten. \"Ne kaksi, jotka olivat\ntäällä tunti sitten, puhuivat hyvin varovasti jotakin sentapaista,\netteivät he ryhdy äärimmäisiin toimenpiteisiin, jolleivät todistukset\nole hyvin raskauttavat, mutta --\"\n\n\"Täsmälleen; ja he ovat vaivanneet sinua, toivoen sinun lujittavan\nheidän todistusketjuaan\", virkkoi Smith. \"Toivottavasti olet kiinteästi\npysynyt varmalla kannalla koko ajan puhellessasi heidän kanssaan. Miten\nesiinnyit?\"\n\n\"Kerroin heille suoraan, että neiti Tressillä on unissakävijän\ntaipumuksia ja ettei hän mitenkään ollut voinut ampua Kesteveniä\nliikkuessaan unissaan\", vastasi Hextall. \"Joku heistä tahtoi\ntodenteolla tietää, pidinkö mahdollisena, että hän oli lähtenyt\nulkosalle ja ampunut Kestevenin normaalisessa tilassaan ja vaipunut\nunissakävijän tilaan teon tehtyään palatessaan taloon! Aasi!\"\n\n\"Sano mieluummin tieteellinen mietiskelijä, jonka ajatukset eivät\nvielä ole saavuttaneet kypsyysastetta\", huomautti Smith. \"No niin,\nmainitsinhan sinulle ja Tressille, että aina siitä alkaen, kun\nWalters kävi kertomassa tietonsa poliiseille, on ollut olemassa\nse vaara, että neiti Paquita vangitaan -- kaikki on sen varassa,\nkuinka tärkeänä johtavat viranomaiset pitävät palvelijan lausuntoa\nja minkälaisia lisätodistuksia he saavat haalituksi kokoon. Epäluulo\non luonnollisestikin olemassa -- sitä vastaan ei kannata väittää.\nJa tärkein tehtävä, Hextall, päästääksemme sinut ja kaikki muutkin\nkaikesta levottomuudesta, on sen miehen tai naisen löytäminen, joka\nmurhasi sekä Kestevenin että neiti Brockin -- sillä on yhtä varmaa kuin\nkohtalo, että ne murhat olivat saman käden työtä!\"\n\n\"Miehen tai naisen?\" kertasi Hextall. \"Luuletko todellakin, että se on\nsaattanut olla naisen puuhaa?\"\n\n\"Miksi ei? Kuka nainen hyvänsä osaa käyttää revolveria\", vastasi Smith.\n\"Muutamat seikat -- minun ei tarvinne vielä syventyä niihin -- panevat\nminut ajattelemaan, että murhaaja mahdollisesti oli nainen. Sinun on\nmuistettava, että nainen on liukkaampi kuin mies -- useammassa mielessä\nkuin yhdessä ja useammalla tavoin -- ja että hänellä on enemmän\noveluutta, suurempi pettämiskyky ja paremmat piiloutumistilaisuudet.\nNiin, Hextall, se käsi, joka riisti hengen niiltä molemmilta, saattoi\nolla naisen.\"\n\nHextall, joka oli rauhattomasti kävellyt edestakaisin huoneessa,\nseisahtui uuninmatolle ja loi Smithiin tutkivan katseen.\n\n\"Kunniasanalla, Smith!\" huudahti hän. \"Uskotko todella saavasi selville\nmurhaajan -- kummassakin tapauksessa? Tahtoisin sen tietää.\"\n\n\"Kunniasanalla, uskon saavani selville murhaajan molemmissa\ntapauksissa\", vakuutti Smith. \"Ja kuten jo huomautin, olemme\ntekemisissä vain yhden syyllisen kanssa. Tässä nuorassa on paljon\nsäikeitä tässä kudoksessa paljon poimuja ja käänteitä, mutta asteettain\nlöydämme muutamien päitä ja anomme toisten solmuja. Yhdestä asiasta\nolen varsin varma -- näiden murhien vaikutin osoittautuu hyvin\nyllättäväksi. Ja epäämättömän varmasti voin nyt jo vakuuttaa sinulle\nsen, ettei se millään tavoin ole ystäviesi Tressien yhteydessä. Darrel\nja Paquita Tress ovat ihan satunnaisia lisiä -- pelkkiä korsia, jotka\nsula sattuma on imenyt tähän pyörteeseen. Minä tiedän sen! Tiedän sen\nvakuutan. Juuri senvuoksi odotan rauhallisena, että poliisit ehkä\nalkavat syyttää neiti Paquitaa. Se olisi hänestä vastenmielistä; se\nmerkitsisi, että häntä pidettäisiin Brixtonissa muutamia päiviä, mutta\n--\"\n\nSamassa astui huoneeseen Hextallin sisäkkö, ja Smith nousi pystyyn,\nennenkuin hän ehti virkkaa mitään.\n\n\"Tulitteko käskemään minua puhelimeen?\" kysyi hän. \"Ahaa, niin\narvelinkin. Suo anteeksi, Hextall! Viivyn vain minuutin -- soittaja on\nluultavasti Styler.\"\n\nHän oli niin varma olettamuksensa paikkansapitäväisyydestä, että\nhän heti tiedusti Styleriltä sähkösanomaa. Styler vastasi ihan yhtä\nlakoonisesti:\n\n\"Se saapui -- juuri äsken!\"\n\n\"Tuokaa se tänne heti!\" komensi Smith. Hän palasi Hextallin luokse,\nvaipui jälleen nojatuoliinsa ja alkoi jatkaa katkennutta esitystään.\n\"Olisi epämieluista Paquitalle\", toisti hän, \"jos hänet vangittaisiin\nja häntä syytettäisiin Kestevenin kuoleman aiheuttamisesta; se olisi\nepämieluista hänen veljelleen, epämieluista kaikille. Mutta\", puhui\nhän edelleen, \"sellaisia ikävyyksiä on joskus mahdoton torjua; joka\ntapauksessa Paquitaan kohdistetun syytöksen täytyy romahtaa; ja se,\nettä yleisön huomio kiintyy juttuun, saattaa mahdollisesti edistää\ntodellisen syyllisen kiinnijoutumista.\"\n\n\"Minä toivoisin, että se saataisiin aikaan jollakin muulla tavoin\",\nmurahti Hextall jurosti. \"Tahtoisin pitää neiti Tressin erillään siitä.\nMinusta on tavatonta, etteivät poliisit kykene tekemään mitään! Miksi\nhe tuhlaavat niin paljon aikaa udellakseen minulta kaikenlaista eivätkä\netsi sitä miestä, joka nähtiin neiti Brockin seurassa? Minkä tähden he\neivät --\"\n\n\"Rakas ystävä!\" keskeytti Smith nauraen. \"Sinä et ymmärrä poliisiemme\nmenettelytapoja. Minä arvasin, miten kävisi, heti kun kuulin Waltersin\nlörpötelleen, Viralliset poliisimme pitävät aina selvistä asioista.\nJa käsitäthän, on epäilemättä selvää, että neiti Paquita Tress oli\nrevolveri muassaan Kestevenin läheisyydessä murhan aikana ja sentähden\n--\"\n\n\"Sentähden he heti unohtavat, että neiti Brock on viimeksi nähty\nelävänä oudon miehen seurassa, jonka löytämiseksi he eivät näy tehneen\nmitään!\" huudahti Hextall katkerasti.\n\n\"No, no, ethän sinä tiedä, mitä he ovat tehneet ja parhaillaan\ntekevät!\" tyynnytti Smith. \"Ethän oikein tiedä sitäkään, mitä minä\npuuhaan ja mitä olen puuhannut.\"\n\n\"Mieluummin haluaisin tietää sen kuin sen, mitä ne toiset ajavat\ntakaa\", vastasi Hextall. \"Otaksuttavasti sinulla on syviä juonia --\nmutta minä olen kauhean huolissani, Smith -- kauhean!\"\n\n\"Kas niin\", virkkoi Smith, kun Styler samassa saapui huoneeseen,\n\"tässä tulee jotakin, mistä ehkä saat vähän tietoja -- se on yli\nviidentuhannen kilometrin päästä saapunut sanoma, Hextall. Ja se\nsaattanee tuntua sinusta merkityksettömältä -- mutta minusta sillä ehkä\non suuri merkitys -- nimittäin luettuani sen.\"\n\nHän avasi hitaasti Stylerin ojentaman kuoren ja levitti yhtä\nverkkaisesti sen sisältämän arkin. Siinä ainakin oli vastaus. Hän luki\nsen ääneti ja miettivästi.\n\n    \"Smith, Pumppu-piha, Lontoo.\n\n    Sain sähkösanomanne ja rahalähetyksenne Polbeckin ja Brinen\n    välityksellä. Kysymyksessä oleva mies teki itsemurhan Cayennessa\n    kolme viikkoa sitten. Oli tuomittu Pariisissa kuusi vuotta sitten\n    Spencer Eilisin nimellä. Oli minulle tuttu Charleston Legettenä,\n    Amerikan kansalaisena. Jos asia on sanomalehdissämme selostetun\n    Kesteven-jutun yhteydessä, voin antaa tärkeitä tietoja.\n    Sähköttäkää seuraavalla osoitteella, ja tarvittaessa voin lähteä\n    seuraavassa laivassa Englantiin.\n\n                                      _Sam Edwards, Georgetown_.\"\n\nSmith otti silmälasit nenältään ja ojensi mitään virkkamatta\nsähkösanoman Stylerille. Hän tarkkaili, kun Styler luki sen, ja\nkehoitti sitten antamaan sen Hextallille. Tämä luki sen, antoi sen\ntakaisin Smithille ja pudisti päätään.\n\n\"En luonnollisestikaan tiedä, mitä se merkitsee\", sanoi hän. \"Te sen\nkaiketi tiedätte. Mutta tärkeämpää minusta onkin, auttaako tuo teitä?\nOnko se luonut lisävalaistusta --\"\n\nHän katkaisi lauseensa, kun sisäkkö astui taaskin huoneeseen -- tällä\nkertaa tuoden käyntikortin. Vilkaistuaan siihen Hextall kääntyi Smithin\npuoleen, päästäen puolittain tukahdutetun kiukkuisen huudahduksen.\n\n\"Siellä on taaskin joku poliisi!\" jupisi hän. \"Kirottua --\"\n\n\"Rakas naapuri, anna heti opastaa tämä mies sisälle\", kehoitti Smith.\n\"Tietysti -- tietysti! Hän epäilemättä luulee olevansa ylettömän\nkohtelias sinua kohtaan vaivautuessaan niin paljon -- et tiedä, kuinka\nmiellyttäviä poliisimme voivat olla, jos haluavat. Anna hänen tulla\nsisälle heti!\"\n\nMies, joka astui huoneeseen -- toinen niistä, jotka olivat käyneet\nDarrell Tressin asunnossa edellisenä iltapäivänä -- oli tosiaankin\nvarsin miellyttävä ja herttainen. Hän tervehti Smithiä ja Styleriä\nhuulillaan kohtelias, hyväntuulinen hymy ja kääntyi anteeksipyytävästi\nHextallin puoleen.\n\n\"Te ajattelette, etten ikinä lakkaa teitä vaivaamasta, tohtori\",\nalkoi hän istuutuessaan. \"Mutta asia on niin, että arvelin parhaaksi\nilmoittaa teille, miten juttu sujuu. Minua peloittaa, että nuoren\nneidin on annettava jonkunlainen selitys, jos hän voi.\"\n\n\"Suoraan puhuen\", virkkoi Hextall hieman ärtyneesti, \"tarkoitatte, että\nhänet vangitaan? Paras sanoa se suoraan.\"\n\nEtsivä katsahti Smithiin ja hymyili jälleen.\n\n\"No niin, jos pidätte suorasta puheesta, sir -- kyllä\", vastasi hän.\n\"Otaksuttavasti huomenaamulla. Nähkääs, häntä vastaan on riittävästi\ntodistuksia sitä varten. Hämmästynette, hyvät herrat, mutta asia on\nniin, että kamaripalvelija on kielinyt!\"\n\n\"Kamaripalvelija? Fowlerko?\" huudahti Hextall.\n\n\"Juuri hän, tohtori, Fowler\", myönsi etsivä tyynesti. \"Hän kävi\nosastolla tänä iltana -- selittäen, ettei hän enää suostunut pitämään\nasioita salassa. Hän kertoi siitä herra Tressin asunnossa sattuneesta\ntapahtumasta, jota varten teidät kutsuttiin. Ja ymmärrät tehän, sir,\njos neiti oli valmis käyttämään revolveriaan sinä iltana, niin minkä\ntähden --\"\n\nTaaskin sisäkkö avasi oven -- tällä kertaa päästäen sisälle vieraan,\njolla ilmeisesti oli hyvin kiire. Heti hänet nähtyään Hextall ja\nSmith ponnahtivat pystyyn. Tulija oli Victor Demetriadi hilpeänä,\nhyväntuulisena, ja heti huomasi, että hänellä oli kiihdyttäviä uutisia.\nHän astui käsi ojossa Hextallin luokse, hymyillen leveästi.\n\n\"Hyvää iltaa -- kuinka voitte -- hyvin?\" huudahti hän. \"Oh, niin!\nPistäydyin tänne kertomaan teille hyvän uutisen. Luultavasti ystäväni\nChimbouloglos ja minä olemme -- niin! -- miten sanotte -- tavoittaneet\nsen miehen, joka tappoi Kestevenin ja pienen kotiopettajatarrukan --\nniin; kyllä!\"\n\n\n\n\nXXIX\n\nCAFÉ NOIR\n\n\nNeljä miestä, jotka seisoivat huoneessa, erilaisissa, hämmästystä\nkuvaavissa asennoissa, tuijottivat Victor Demetriadiin, ikäänkuin\nhän olisi ollut suoraan siniseltä taivaalta laipion läpi singahtanut\nukonnuoli. Hetkisen vallitsi kuoleman hiljaisuus; sitten Smith astui\naskeleen tulokkaaseen päin, joka edelleenkin hymyili ryhmälle ikäänkuin\nperin mielissään tekemästään vaikutuksesta.\n\n\"Te -- mitä?\" virkkoi Smith. \"Mitä?\" Demetriadi heilautti kättään,\ntehden kuvaavan liikkeen.\n\n\"Niin kyllä!\" huudahti hän. \"Te olette -- vai mitä? -- ällistyneet?\nEtte lainkaan -- kun selitän sen teille, eikö niin?\"\n\n\"Selittäkää sitten Jumalan tähden!\" pyysi Smith. Hän loi\nHextalliin kysyvän silmäyksen. \"Tietystikin toinen kreikkalaisista\nherrasmiehistänne?\" mutisi hän. \"Armias taivas -- millainen tilanne!\"\n\n\"Herra Demetriadi\", vastasi Hextall. \"Istukaa, herra Demetriadi! Onko\nteillä jotakin meille ilmoitettavaa?\"\n\nDemetriadi istuutui ja otti esille savukekotelonsa.\n\n\"Sallitteko?\" kysyi hän. \"Niin, kyllä minulla on. Tulin luoksenne,\ntohtori, suoraa päätä -- no? Nämä herrat -- ovat kai ystäviänne?\"\n\n\"Olette tavannut minut aikaisemmin\", pisti Smith äkkiä väliin, \"vaikka\nette muista. Kohtasin teidät ja Chimbouloglosin Manchesterissa viime\ntalvena -- herra Porrin luona.\"\n\n\"Niinkö?\" huudahti Demetriadi. \"Ahaa, nyt muistan -- te olette Smith\n-- ettekö olekin? Muistan silmälasinne -- luonnollisesti. Voitte kai\nhyvin?\"\n\n\"Voin koko paljon paremmin saatuani tietää, mitä olette tullut\nkertomaan meille\", vastasi Smith. \"Väititte Chimbouloglosin kanssa\ntavanneenne Kestevenin ja neiti Brockin murhaajan --\"\n\n\"Niin kyllä, niin, luulemme olevamme oikeassa\", sanoi Demetriadi\nhilpeästi. \"Se ei ole varmaa, käsitättehän, mutta hyvin todennäköistä.\nKerron teille, mitä tiedämme -- ja olemme nähneet, vai mitä? Nähkääs,\ntohtori\", jatkoi hän kääntyen Hextallin puoleen, \"silloin kun puhelimme\nkanssanne tuolla kadunkulman takana olevassa huoneistossa sattuneen\npikku jutun jälkeen, emme me, Chimbouloglos ja minä, kertoneet teille\nkaikkea. Emme hiiskuneet mitään siitä, missä ensi kerran kohtasimme\nKestevenin ja miten tutustuimme häneen -- emmehän?\"\n\n\"Kyllä, kyllä siitä mainitsitte\", vastasi Hextall. \"Kerroitte\ntavanneenne hänet Café Imperialissa ja joutuneenne puheisiin hänen\nkanssaan.\"\n\n\"Vai -- niin! -- mutta siinä ei ollut kaikki!\" huudahti Demetriadi.\n\"Nähkääs, Chimbouloglos ja minä söimme sinä iltana hyvin myöhään\npäivällistä Café Imperialissa -- tämä Kesteven oli myöskin\npäivällisellä, viereisessä pöydässä. No niin, hänen syödessään tulee\nhänen puheilleen toinen mies -- myöskin hyvännäköinen, hieno mies -- ja\nhe puhelevat paljon. Toinen mies -- hän ei syönyt -- nautti ryypyn tai\npari, poltti sikaarin, ja koko ajan hän ja Kesteven puhelivat paljon\nhiljaa, ymmärrättehän. Vihdoin hän poistui, tämä toinen mies, poistui\nkoko kahvilasta. Ja jollakin tavoin -- en muista miten -- Chimbouloglos\nja minä jouduimme keskustelemaan Kestevenin kanssa, ymmärrättehän --\njollakin tavoin aloimme seurustella ystävysten tapaan. Ja loppujen\nlopuksi hän pyysi meitä siihen pieneen korttipeliin.\"\n\nSmith vilkaisi New Scotland Yardin mieheen.\n\n\"Herra Demetriadi\", huomautti hän, \"tarkoittaa herra Tressin\nasunnossa sattunutta kohtausta, josta Fowler, kamaripalvelija, on\nhyväntahtoisuudessaan käynyt kielimässä. Herra Demetriadi on toinen\nsiellä olleista herrasmiehistä.\"\n\n\"Niin kyllä, minä olin siellä!\" vahvisti Demetriadi hihittäen. \"Juuri\nminuthan piti ampua petollisen pelaamisen tähden -- hohhoo! Mutta\nsen kaiken unohdamme nyt -- ei se mitään ole! Mutta Kesteveniä me\nemme unohda, Chimbouloglos ja minä. Ja nähtyämme sanomalehdistä\nselostuksen ajattelimme paljon -- aika paljon. Juuri silloin kuitenkin\npoistuimme Lontoosta -- lähdimme muutamiksi päiviksi Brightoniin --\nhuvittelemaan. Eikä meillä Brightonissa ollessamme ollut lainkaan\naikaa ajatella murhia -- siellä pidetään hauskaa, vai mitä? Mutta\ntuonnottain palasimme tänne ja saman päivän iltana menimme syömään\npäivällistä Chimbouloglosin sedän herra Antonio Chimbouloglosin luokse\nPark-Lanen varrella -- hän on hyvin rikas mies, tämä vanha Antonio --\ntunnetteko hänet? Niin -- innokas taulujen kokoilija ja niin edelleen.\nNo niin, vanha Antonio tarjosi meille erittäin hyvän päivällisen ja\nnäytti tauluja, mutta me -- ymmärrättehän -- ikävystyimme hiukan\nsiihen ja halusimme nähdä jotakin eloisampaa. Niinpä toivotimme herra\nAntoniolle hyvää yötä vähää vaille kymmenen ja selitimme lähtevämme\nhotelliimme. Ja sitten astelimme Park Lanea pitkin käsikoukkua, aikoen\njonnekin, missä on hupaisempaa. Ja juuri silloin näimme miehen, josta\npuhuin teille -- sen miehen, joka keskusteli Kestevenin kanssa Café\nImperialissa. Käsitättekö?\"\n\n\"Missä nimenomaan näitte tämän miehen?\" tiedusti Smith.\n\n\"Sanon sen teille. Upper Grosvenor-kadun kulmassa -- hän tuli sitä\nkatua pitkin. Ja\", lisäsi Demetriadi huulillaan merkitsevä hymy, joka\npaljasti hänen mustien viiksien takaa välkkyvät valkeat hampaansa, \"hän\nei ollut yksin\".\n\n\"Eikö yksin? Kuka sitten oli hänen seurassaan?\" kysyi Smith.\n\nDemetriadi viskasi pois savukkeensa ja näpsäytti sormiaan. \"Sanon sen!\"\nkehaisi hän painokkaasti. \"Neiti Brock.\"\n\nSmith vilkaisi muiden kolmen kasvoihin, joista kaikista kuvastui\nkiihkeä jännitys. Sitten hän kääntyi kreikkalaisen puoleen tekeytyen\nepäilevän näköiseksi.\n\n\"No, olkaahan toki!\" virkkoi hän. \"Mistä tiedätte, että se oli neiti\nBrock?\"\n\n\"Emme tietäneet sitä -- silloin\", tunnusti Demetriadi. \"Silloin\ntiesimme vain sen, että mies oli sama kuin se, jonka näimme Kestevenin\nseurassa Café Imperialissa -- hänestä emme voineet erehtyä! Ja nainen\noli nuori,-- hento, pieni, sievä, vaaleatukkainen. Kun seuraavana\npäivänä luimme sanomalehtiä, silloin tiesimme, että hän oli pieni\nkotiopettajatar -- neiti Brock. Niin juuri!\"\n\nKaikki neljä kuuntelijaa istuivat äänettöminä minuutin tai pari. Sitten\netsivä tiedusti rauhallisesti:\n\n\"Mitä he tekivät, herra Demetriadi?\"\n\n\"He vain kävelivät ja puhelivat -- kävelivät aika ripeästi\", vastasi\nkreikkalainen. \"He sivuuttivat meidät kadunkulmassa olevan lampun\nkohdalla ja menivät edelleen.\"\n\n\"Panitteko merkille, mihin suuntaan?\" kysyi etsivä.\n\n\"Kyllä -- kerron sen teille. He menivät kadun poikki Stanhope-portille\n-- niinhän sitä nimitätte -- ja sitten puistoon\", vastasi Demetriadi.\n\n\"Oletteko siitä varma?\"\n\n\"Kyllä, ihan varma. Me tarkkailimme heitä. Huomautin Chimbouloglosille:\n'Tuo on sama miekkonen, joka oli murhatun Kestevenin seurassa.'\nJa Chimbouloglos vastasi: 'Kyllä näin hänet.' Niin, siitä ei ole\nepäilyksen hiventäkään! Minulla on nopea -- miten sanottekaan --\nhuomiokyky.\"\n\n\"No?\" äänsi Smith vähän aikaa kestäneen äänettömyyden jälkeen. \"Entä\nsitten?\"\n\n\"Niin, entä sitten? -- juuri niin\", vastasi Demetriadi taaskin\nhymyillen. \"Nyt alkaa sukkela kohta -- vai mitä? Seuraavana päivänä\nkuulimme Hyde-puistossa tapahtuneesta murhasta -- luimme siitä\nsanomalehdistä. Luimme kuvauksen nuoresta naisesta. Katsoimme\ntoisiimme. Sanoimme: 'Se on sama nuori nainen, jonka eilenillalla\nnäimme sen miehen seurassa!' Minä sanoin niin -- Chimbouloglos sanoi\nniin myöskin. Molemmat sanoimme: 'Se on epäilemätöntä. Emme ole, kuten\nte sanotte, pölkkypäitä -- emme vainkaan!' Sitten sanoimme -- jos vielä\nkerran näemme sen miehen, jonkun toisen kerran, vai mitä?\"\n\n\"Juuri niin!\" huudahti Smith. \"Jos!\"\n\nKreikkalainen purskahti nauramaan ja heilutti uutta, juuri kotelostaan\nottamaansa savuketta.\n\n\"Niin!\" äänsi hän. \"Me näimme hänet. Näemme hänet nytkin -- ainakin\nChimbouloglos näkee! Niin -- kyllä!\"\n\n\"Näkee? Chimbouloglos? Missä?\" tiedusti Smith. \"Taivaan tähden, mies,\nälkää kujeilko tällaisessa asiassa!\"\n\nDemetriadi viritti tyynesti savukkeensa ja viskasi tulitikun pois,\nheilauttaen taaskin kättään.\n\n\"Kaikki on hyvin\", vakuutti hän varmasti. \"Älkää hätäilkö.\nChimbouloglosilla on kaksi silmää kasvoissaan ja kaksi takaraivossaan.\nAsia on näin: tänään me menimme päivälliselle Café Noiriin --\ntunnettehan Café Noirin? Äskettäin avattu ravintola. Hauska paikka --\nmuistuttaa enemmän Pariisia kuin Lontoota, kuten tiedätte -- niin. Ja\nmeidän lopettaessamme tuli se mies syömään päivällistään: Käsitättehän\n--\"\n\nSmith, joka oli laskenut hattunsa ja päällystakkinsa syrjään tullessaan\nHextallin huoneeseen, liikahti sitä tuolia kohti, jolle hän oli ne\nheittänyt.\n\n\"Hyvä Jumala!\" jupisi hän hiljaa. \"Lähdetään!\" huudahti hän sitten.\n\"Mennään kaikki sinne niin nopeasti kuin päästään -- tuhlaamme --\nolemme tuhlanneet -- aikaa. Tulkaa kaikki!\"\n\n\"Ei ole hätää, ei hätää!\" tyynnytti Demetriadi yhäti järkkymättömän\nkylmäverisenä. \"Älkää olko levoton, hyvä herra Smith. Kuuntelimme, kun\nhän tilasi ateriansa -- kuluu runsas tunti, ennenkuin se on lopussa.\nNyt ei ole vielä puolta tuntia siitä, kun lähdin sieltä ja kiiruhdin\ntänne, ja Chimbouloglos väijyy sitä miestä niinkuin kissa hiirtä. Jos\nse mies lähtee, seuraa Chimbouloglos -- jos hän menee minne ikinä\ntahansa, menee George Chimbouloglos sinne myöskin. Kaikki hyvin!\"\n\n\"Parasta on myöskin olla hiukan varovainen, sir\", huomautti Styler.\n\"Meidän kaikkien neljän ei sopisi marssia yhdessä sinne sisälle. Ja\nvielä yksi asia.\" Hän loi etsivään viekkaan katseen. \"Hän saattaisi\ntuntea teidät\", lisäsi hän. \"Se ei kelpaisi, käsitättehän?\"\n\n\"En usko hänen tuntevan minua\", väitti etsivä. \"Yhtä kaikki on\nsanoissanne paljon perää. Enkä minäkään neuvoisi meitä kaikkia menemään\nsinne. Se ei ole hyväksi. Ja\", jatkoi hän, silmäillen Styleriä\narvostelevasti, \"jos kukaan kykenee seuraamaan jälkiä, niin luulisin\nteidän kykenevän. Sallikaa minun tehdä ehdotus, sir\", lisäsi hän,\nkääntyen Smithin puoleen. \"Voimme kaikki keskittyä tämän Café Noirin\nluokse -- minä tiedän, missä se on -- mutta menemme erikseen emmekä\nmene sisälle -- paitsi tätä teidän apulaistanne, jollaiseksi hänet\notaksun. Menköön herra Demetriadi takaisin -- seuratkoon herra Styler\nihan hänen kintereillään. Herra Styler voi tilata jotakin, ja hän\nsaa pian selville, kuka mies on -- herra Demetriadi antaa hänelle\nvihjauksen. Miehen lähtiessä seuratkoon herra Styler häntä. Me muut\nvoimme olla tähyilemässä kadulla -- joka tapauksessa näemme miehen\nvilahdukselta ja voimme pitää herra Stylerin näkyvissämme.\"\n\nViisihenkinen seurue jakautui kahteen osaan. Styler ja kreikkalainen\nlähtivät samalla ajurilla; Hextall, Smith ja etsivä seurasivat\ntoisella. Oxford-sirkuksen luona Styler ja hänen kumppaninsa\nlaskeutuivat maahan ja lähtivät kävelemään pitkin sivukatua, jonka\nvarrella Café Noirin nimellä tunnettu uusi laitos oli äskettäin\navannut ovensa. Ennenkuin he saapuivat sinne, nykäisi Demetriadi, joka\nilmeisesti nautti seikkailuistaan suuresti, Styleriä hihasta.\n\n\"Ja nyt\", kuiskasi hän, \"teemme sotasuunnitelmamme, vai mitä? Minä\nmenen sisälle ja liityn ystäväni seuraan -- niinkö? Istumme pikku\npöydässä jokseenkin lähellä ovea -- mies on vastaisella puolella.\nTe tulette sisään myöhemmin -- sijoitutte meidän kanssamme samalle\nseinämälle -- katsotte huoneen poikki ja näette hänet -- hän on iso\nmies, näyttää siltä kuin olisi ollut sotilaana -- viikset kierretyt\nylöspäin, ymmärrättehän?\"\n\n\"Selvä on\", vakuutti Styler. \"Kyllä minä hänet näen, hyvä herra. Ja\nkun hän lähtee, katsahdan teihin, ja jos olen oikeassa, katsahdatte te\nminuun, ja sitten seuraan häntä. Ja jos te lähdette seuraamaan, niin\nmuistakaa olla varovaisia! Älkää seuratko häntä, vaan minua! Minä olen\ntottunut heidän temppuihinsa -- ollut mukana aina viisitoistavuotiaasta\nsaakka.\"\n\nKreikkalainen nyökkäsi ja astui pian ravintolan ovesta sisälle. Styler\nmeni jälessä vasta muutamien minuuttien kuluttua. Sitten hänkin\ntekeytyi huolettomaksi, asteli verkalleen uuteen liikkeeseen, vilkaisi\nylimalkaisesti ympärilleen ja istuutui sellaisen pöydän ääreen, joka\noli lähellä Demetriadin ja Chimbouloglosin istumapaikkaa. Hetkisen hän\nkäytti tilatakseen jotakin sellaista, mitä voitiin tarjota viipymättä.\nTarjoilijan poistuttua hänen luotaan hän katsahti naapureihinsa\nnäennäisen välinpitämättömästi. Ja suoraan hänen kohdallaan oli\nDemetriadin kuvaama mies, huolettomasti lukien iltalehteä polttaessaan\nsikaariaan ja ryyppiessään kahviaan.\n\nStyler ei tuntenut tätä miestä. Hän tunsi suuren joukon West Endin\nhämäriä olentoja, mutta tämä mies oli hänelle uppo-outo. Hän oivalsi\nheti, että hänen olisi voinut sanoa vastaavan sitä kuvausta, jonka\npoliisit olivat saaneet Laburnum-pengermän palvelijattarelta ja\nneiti Brockia ja hänen kumppaniaan Upper Grosvenor-kadun kulmaan\nkyydinneeltä ajurilta. Mutta samalla hän näki, että mies oli jotensakin\ntavallisen mallinen -- kookas, vanhuuden puolelle kallistuva,\nsotilaallisen näköinen, hyvin puettu, ihmiskunnan täysikarvainen\nkaupunkilaisedustaja. Saattoiko hän olla se mies, jota poliisit\njo väijyivät? Olisiko hän siinä tapauksessa uskaltanut näyttäytyä\nravintolassa, johon sen uutuus ja omalaatuisuus juuri silloin\nhoukuttelivat ihmisiä suurissa joukoin? Hän olisi saattanut ajatella,\nmietti Styler, olisi saattanut sen tehdä, että pelkkä rohkeus takaisi\nhänen turvallisuutensa. Runsaan puolituntisen kuluttua saapumisestaan\nStyler seurasi pitkää tuntematonta Café Norista ja asteli hänen\njälessään Oxford-kadulle. Minuutin kuluttua siitä, kun hän oli\nlähtenyt ravintolasta, hän sivuutti Hextallin, sitten etsivät ja\nvihdoin Smithin. Stylerin kasvot olivat ilmeettömät kuin kiviseinän\nhänen mennessään heidän ohitseen, mutta hänen onnistui nykäistä heistä\nkutakin verkkaisesti edetessään vainuttavansa jälessä.\n\n\n\n\nXXX\n\nVALAISTU IKKUNA\n\n\nKookas tuntematon asteli verkkaisesti Oxford-sirkuksen suuntaan,\nrauhallisesti tupruttaen uutta sikaria, jonka hän oli ottanut\ntäysinäisestä kotelosta juuri ravintolasta lähtiessään. Hänen\nliikkeensä, hänen koko sävynsä ja käyttäytymisensä alkoivat\narveluttaa Styleriä -- ne eivät totisesti olleet samanlaisia kuin\nvainotun miehen, eivät sellaisen miehen, joka tietää, että häntä joku\nepäilee, että hänestä on ollut kuvaus sanomalehdessä ja että sen\nseurauksena välttämättä on hänen vangitsemisensa tai hänen vapautensa\nhäiritseminen. Kun tarkkaili häntä hänen kävellessään iltatungoksessa,\nheräsi katselijassa ajatus, että hän tunsi olonsa vapaaksi ja\nriippumattomaksi -- hän ei esiintynyt pälyillen eikä piileksien, hänen\nkäyttäytymisensä ei antanut aihetta luulla, että häntä peloitti toisten\nhuomio. Oxford-sirkuksen kaakkoisnurkalla hän seisahtui rauhallisesti,\nkatseli ympärilleen, vilkaisi läheisyydessä olevaan kelloon, veti\noman taskukellonsa esiin ja vertasi sitä isoon seinäkelloon, osti\nsanomalehtipojalta iltalehden ja kääntyi Langham-torille päin. Perin\nomituinen veitikka, ajatteli Styler pysytellessään visusti perässä --\nja epäilemättä kummallinen tämä ajo johon he kaikki olivat ryhtyneet!\n\nStylerin jälessä seuraavien kolmen miehen eteneminen keskeytyi\näkkiä. Etsivä oli edellä, Smithin ja Hextallin astellessa näennäisen\nhuolettomina muutamia metrejä jälempänä, ja hänen luokseen tuli\nmies, jonka ulkoasu oli hyvin samanlainen kuin hänenkin, veti hänet\nihmisvilinästä katukiveyksen reunalle ja vaihtoi hänen kanssaan\nmuutamia sanoja. Pian kääntyi etsivä katselemaan kumppaneitaan ja\nviittasi terävästi Smithiä ja Hextallia lähestymään. Smith huomasi heti\njotakin tapahtuneen ja riensi hänen luokseen.\n\n\"Työtoverini\", sanoi etsivä, osoittaen tulokasta. \"Hän kertoi juuri\näsken, että neiti Tress saatetaan vangita milloin tahansa -- tänä\niltana hyvin luultavasti. Siinä tapauksessa --\"\n\n\"Siinä tapauksessa\", keskeytti Smith ottaen tilanteen johdon käsiinsä\nja puhuen ponnekkaan jyrkästi, \"täytyy sinun, Hextall, palata Tressin\nasuntoon heti! Lähde -- tässä paikassa! Sinun on oltava saapuvilla. Ja\nkuulkaahan\", jatkoi hän, kääntyen etsivän puoleen ja samalla luoden\nhuolestuneen katseen loittonevaan Styleriin, \"menkää te tohtori\nHextallin kanssa -- menettehän? Jos teikäläisiä saapuisi sinne, Tressin\nhuoneistoon, selittäkää, ettei ole tietoja -- koettakaa taivuttaa\nheidät --\"\n\n\"Minä menen, herra Smith, mutta jos sinne lainkaan tullaan tänä yönä,\nen kykene tekemään paljoa, jos mitään\", virkkoi etsivä. \"Tiedättehän --\"\n\n\"Tiedän -- tiedän!\" katkaisi Smith hänen lauseensa, työntäen heitä\nmolempia ajurinvaunuihin päin, joitten ohjaajalle hän oli vinhasti\nviittoillut. \"Mutta menkää -- heti! Tehkää mitä voitte! Minun täytyy\nseurata sihteeriäni. Älä hukkaa minuuttiakaan, Hextall\", varoitti hän\ntoisten noustessa vaunuihin. \"Jos tyttö on yksin, kuten saattaa olla,\npelästyy hän kuoliaaksi. Ja kuulehan -- jos kävisi pahimmin, taivuta\nheidät sallimaan sairaanhoitajatar Palliserin seurata häntä! Hän on\nvielä siellä, eikö olekin? Ja sinä -- vakuuta heille, ettei hän ole\nkyllin hyvissä voimissa mennäkseen yksin! Käsitäthän?\"\n\nHextall nyökkäsi synkkänä, ja Smith ilmoitti ajurille Tressin asunnon\nosoitteen ja viittasi häntä lähtemään liikkeelle. Ajurin poistuttua hän\nkääntyi rientämään Stylerin jälessä ja kohtasi molemmat kreikkalaiset.\nDemetriadi osoitti sormellaan.\n\n\"He menivät tuonne\", sanoi hän, iskien silmää ovelannäköisesti. \"Se\nmies ja teidän palvelijanne. Hyvä! Me seuraamme heitä -- eikö niin?\"\n\n\"Älkää!\" kielsi Smith. \"Jos te kaksi tahdotte auttaa meitä, niin älkää\ntehkö sitä. Jos meitä on liian paljon, turmelemme kaikki. Sihteerini\npystyy suorittamaan kaiken tarvittavan tarkkailun. Jos todella tahdotte\nauttaa, menkää takaisin sinne kahvilaan -- ottakaa vielä ryyppy,\npolttakaa sikaari ja pistäytykää Hextallin luokse myöhemmällä tänä\niltana.\"\n\nDemetriadi näytti hetkisen pettyneeltä, mutta äkkiä hänen kasvonsa\nkirkastuivat ja hän veti kumppaniaan taaksepäin.\n\n\"Hyvä niinkin!\" virkkoi hän. \"Teemme niinkuin te luulette parhaaksi\n-- selvä on, tulemme tapaamaan teitä tohtorin luona -- vai mitä? --\njoskus. Onni mukananne!\"\n\nSmith kiiruhti kadunkulman ympäri Upper Regent-kadulle. Keväinen\nilta oli pimennyt, ja silläkin kirkkaasti valaistulla liikeväylällä\noli varjoisia läikkiä. Yhdestä sellaisesta edessä päin olevasta hän\nnäki Stylerin ilmestyvän ja kävelevän hitaasti edelleen. Ja Stylerin\njälkeen lähti hänkin, verkalleen, varovasti. Hän tunsi Stylerin kyllin\nhyvin tietääkseen, ettei mikään vähempi kuin vedenpaisumus saisi häntä\nmenettämään näkyvistään seuraamaansa miestä.\n\nMies asteli leveätä käytävää pitkin, katsellen välinpitämättömästi\nympärilleen, kunnes saapui Margaret-kadulle. Sitten hän kääntyi,\nmeni kadun poikki ja samosi edelleen yhtä hitaasti, kunnes saapui\neräälle Kaikkien Pyhien kirkon läheisyydessä olevalle talolle. Sinne\nhän astui sisälle. Styler, joka piti häntä tarkoin silmällä kadun\nvastaiselta puolelta, näki hänen menevän himmeästi valaistun eteisen\nläpi ja nousevan sen takaosassa olevia portaita ylös. Minuutin kuluttua\nkierrettiin valo palamaan eräässä toisen kerroksen huoneessa, ja sen\nikkunaan vedettiin verhot. Sitten kulki kookkaan miehen varjo verhon\npoikki.\n\nStyler kiersi kadun päitse, ennenkuin lähestyi avonaista ovea. Ketään\nei ollut näkyvissä, kun hän pujahti siitä sisälle; kadulla oli silloin\nverrattain vähän liikettä. Mutta vähän matkan päässä hän erotti Smithin\njuurevan hahmon, ja käväistyään hämärässä eteisessä -- mikä temppu kävi\nkymmenessä sekunnissa -- hän meni esimiehensä luokse ja veti hänet\nulkonevan ovipylvästön varjoon.\n\n\"Hän on tuolla\", kuiskasi Styler, osoittaen toisen kerroksen valaistua\nikkunaa. \"Tuo talo on nyt ilmeisesti vuokrattu toimistoiksi. Kävin\nvilkaisemassa eteisen asukasluetteloon. Toisen kerroksen kadun puolella\non Francis Milhirst, yksityinen tiedustelutoimisto.\"\n\nSmith säpsähti ja jäi tuijottamaan sihteeriinsä.\n\n\"Yksityinen tiedustelutoimisto, vai niin?\" mutisi hän. \"Hm -- toisilla\nja selvemmillä sanoilla lausuttuna: yksityisetsivä. Jos hän on se mies,\nStyler --\"\n\n\"Hän on joka tapauksessa se mies, jota kreikkalainen osoitti\",\nvahtasi Styler. \"Näin hänen menevän yläkertaan, näin hänen kiertävän\nkaasulamppunsa palamaan, näin hänen varjonsa ikkunaverholla. Eikä\ntoisessa kerroksessa kadun puolella ole muita -- siis luulen, että hän\non Francis Milhirst -- mikä mies hän sitten lieneekin.\"\n\n\"Jos hän on yksityisetsivä\", virkkoi Smith epäilevänä, \"tuntuu --\"\n\nÄkkiä Styler veti isäntäänsä vielä syvemmälle sen oven varjoon, jossa\nhe seisoivat.\n\n\"Pysytelkää taempana!\" supatti hän. \"Kääntykää oveen päin!\"\n\nKoneellisesti Smith totteli näitä jyrkkiä määräyksiä, ja samassa kiiti\nauto heidän ohitseen, hidasti vauhtiaan ja pysähtyi lähelle sen talon\novea, josta Styler oli juuri äsken tullut. Pian heltisi ote, jonka\nStyler oli kouraissut hänen käsivarrestaan, ja hän tunsi sihteerin\nkääntävän häntä ympäri.\n\n\"Katsokaahan!\" mutisi Styler. \"Näettekö?\"\n\nVarovasti Smith pilkisti ovenpielen takaa. Hän näki kolmen miehen\nlaskeutuvan autosta ja menevän käytävän poikki samaan taloon, johon\nStylerin vainuama kookas mies oli mennyt. Mutta hänen näkönsä ei ollut\nkovinkaan hyvä hämärässä, ja hän ravisti päätään.\n\n\"Näin kolme hahmoa, mutta sen enempää en erottanut\", valitti hän.\n\"Näittekö te -- jonkun, jonka tunsitte?\"\n\nStyler ei vastannut mitään vähään aikaan. Hän tarkasti autoa.\nLiveripukuinen ohjaaja oli laskeutunut avaamaan ovea miehille, jotka\nolivat äsken menneet taloon -- nyt hän pamautti sen jälleen kiinni,\nnousi omalle istuimelleen ja ajoi Wells-kadun kulmaan. Styler veti\nesimiehensä takaisin katukäytävälle.\n\n\"Näin ainakin kaksi, jotka tunsin!\" huudahti hän. \"Tämä alkaa käydä\nhieman hämäräksi, sir! Niin, kaksi -- Esmondhaughin ensiksikin. Ja\ntoiseksi Peggen! Peggen -- Philcoxin! Mitä ihmettä se merkitsee? Ne\nkaksi -- tuonne -- yhdessä?\"\n\n\"Mutta olihan vielä kolmas\", huomautti Smith.\n\n\"Nuorehko, keikarinnäköinen mies\", vastasi Styler. \"En tunne häntä.\nKyllä näin heidät kaikki. He olivat näkyvissäni vain hetkisen -- tuo\nkaasulamppu valaisi heidät selvästi. Esmondhaugh ja Pegge -- sen miehen\nluokse! Hyvä Jumala! Kaiken tämän takana ja pohjalla piilee jotakin,\nmitä me emme ole ottaneet huomioon laskuissamme. Yksityisetsivä,\nniinkö?\" jatkoi hän, ikäänkuin ääneen ajatellen. \"Nähty neiti\nBrockin seurassa -- nyt neuvottelemassa majuri Esmondhaughin -- ja\nPegge-vanhuksen kanssa -- hm!\"\n\n\"Emmehän me tiedä, että he ovat menneet sen miehen puheille\", huomautti\nSmith. \"Tuossa rakennuksessa on tietysti muitakin liikkeitä.\"\n\n\"Pohjakerroksessa myymälä -- yksi; vakuutustoimisto -- kaksi; Milhirst\n-- kolme; muotiliike, madame se ja se. He eivät ole menneet sisälle\nostamaan muotitarpeita tai jotakin muuta eivätkä vakuutusasioissa\ntähän aikaan illasta\", vastasi Styler. \"Sitäpaitsi -- katsokaahan!\" He\nolivat puhellessaan siirtyneet kadun poikki, ja nyt Styler heilautti\npeukaloaan valaistua ikkunaa kohti. Ikkunaverholle kuvastui selvästi\nkookas hahmo, jonka päässä oli homburgilainen hattu.\n\n\"Tuo on majuri Esmondhaugh\", vakuutti sihteeri. \"Tunnen hänet\nhatustaan. He neuvottelevat jostakin, tietysti. Antaisin puolet\nkaikesta, mitä ikänä saan omakseni, jos tietäisin, mistä he\nkeskustelevat -- kuvaannollisesti puhuen! Kaikki tämä on seuraus\nEsmondhaughin, rouva Rentonin ja Pegge-vanhuksen eilisiltaisesta\nkeskustelusta Peggen asunnossa. Mutta miten sekaantuu tämä\nyksityisetsivä leikkiin? Mitä hän on puuhaillut? Onko hän ollut heidän\npalveluksessaan?\"\n\n\"Otaksuttavasti osuitte nyt naulan kantaan, hyvä ystävä\", virkkoi\nSmith, naurahtaen kuivasti. \"Sen arvelun luulisin pitävän paikkansa. Ja\nsiinä tapauksessa --\"\n\n\"Joka tapauksessa meidän on pidettävä heitä silmällä\", sekaantui Styler\npuheeseen. Hän katsahti huolestuneena kahden puolen pitkin katua.\n\"Missä ovat tohtori Hextall ja etsivänosaston mies, sir?\"\n\nSmith selitti lyhyesti, miten asiat olivat, eikä Styler lausunut\nminkäänlaisia huomautuksia eikä osoittanut erikoista mielenkiintoa;\nsilminnähtävästi hän oli keskittänyt kaikki ajatuksensa ja kaiken\ntarmonsa valaistuun ikkunaan.\n\n\"Yhtäkaikki\", sanoi hän äkkiä, \"jos neiti Tressiä uhkaa välitön vaara,\non meillä sitäkin enemmän syytä olla päästämättä tätä joukkiota\nnäkyvistämme\".\n\n\"Ei minunkaan tarkoitukseni ole kadottaa heitä näkyvistämme\", vastasi\nSmith, \"etenkin kun majuri Esmondhaugh ja Septimus Philcox selvästikin\novat jollakin tavoin liittoutuneet. Ilmeisesti he eivät aio viipyä\nkauan -- onhan auto odottamassa.\"\n\nStyler katsahti autoon päin; hänen katsoessaan ohjaaja käänsi sen\nympäri ja ajoi katua myöten takaisin sen talon kohdalle, jossa valo\npaloi. Siihen hän seisautti vaunun, ja Styler viittasi Smithille ja\nlähti astelemaan poispäin.\n\n\"Meidän ei tarvitse näyttää itseämme tuolle ohjaajalle\", virkkoi\nhän. \"Meidän olisi parasta erota. Pitäkää te silmällä tämän kadun\nRegent-kadun puolista päätä! Minä pujahdan vähän ajan kuluttua takaisin\nvahtimaan tätä autoa -- varmasti he tulevat siihen ennemmin tai\nmyöhemmin.\"\n\n\"On parempikin suunnitelma\", pani Smith vastaan. \"Minä menen kadun\npäähän, etsin vuokra-auton ja pidän sen valmiina. Sillä he lähtevät\ntuossa autossa, ja meidän on seurattava heitä.\"\n\n\"Entä -- se mies!\" intti Styler. \"Se mies, jota vainusin -- Milhirst,\njos se on hänen nimensä. Häntähän me olemme ajamassa takaa.\"\n\n\"Minun luullakseni\", selitti Smith, \"saatte nähdä hänen lähtevän\ntoisten mukaan. Jollei hän sitä tee -- sitten voimme päättää, miten\nmenetellä. Mutta minä uskon hänen lähtevän -- ja luulenpa arvaavani,\nminne he ajavat! Pitäkää te siis silmällä, mitä täällä tapahtuu,\nStyler, sillä aikaa kun minä noudan auton valmiiksi. Jos he lähtevät,\nniin juoskaa tuonne kadun yläpäähän! Kulmassa tapaatte minut.\"\n\nSihteeri nyökkäsi, pyörähti ympäri ja lähti astelemaan takaisin päin\nMargaret-katua pitkin huolettoman vetelehtijän tapaan. Näennäisesti hän\nei katsellut mitään eikä nähnyt mitään, mutta koko ajan hän tähyili\nvalaistua ikkunaa ja ovella odottavaa autoa. Silloin tällöin lipui\nvarjo ikkunan kaihtimen ohitse; useammin kuin kerran Styler tunsi\nsen muodon. Siinä huoneessa oli epäilemättä tuo omituisesti yhtynyt\nkolmikko, joka oli tullut tapaamaan salaperäistä neljättä. Ja alhaalla\nkatukivityksellä luki autonohjaaja sanomalehteä autonlyhtyjen valossa,\nodotellen huolettomana.\n\nÄkkiä sammui valo toisessa kerroksessa. Kadun vastaisella puolella\nperäytyi Styler lähimpään pimentoon tähyämään. Pian hän näki miesten\nlaskeutuvan portaita himmeästi valaistuun eteiseen; sitten kaksoisovi\nsysättiin auki, ja he tulivat näkyviin. Styler oli pelkkänä silmänä\nja laski. Yksi -- kaksi -- kolme -- neljä! Kaikki siis -- ja kaikki\nnousivat autoon.\n\nJuuri silloin oli kadulla hyvin hiljaista; auton oven läjähdys kuulosti\nräjähdykseltä. Ja Styler, jonka korva oli yhtä tarkka kuin silmäkin,\nerotti selvästi kimakan, käskevän äänen ohjaajalle lausuman määräyksen.\n\n\"Wilson -- ajakaa suoraan New Scotland Yardiin!\"\n\n\n\n\nXXXI\n\nKOPUTUS OVELLE\n\n\nKun Hextall lähti ajamaan etsivän seurassa, tuntui hänestä, ikäänkuin\nkaikki olisi ollut hukassa. Hän oli jo oppinut käsittämään, kuinka\npainavia todistuksia Paquitaa vastaan voitiin esittää; hän tiesi kuinka\nvoittamattoman tylsiä valamiehet -- ja parasaikeisetkin tuomarit\n-- saattavat olla; hän aavisti, että joka tapauksessa olisi heillä\nkaikilla odotettavissa ikävyyksiä, herjauksia, katkeria kärsimyksiä.\nPaquita vangittuna -- Paquita raahattuna viranomaisten kuulusteltavaksi\n-- Paquita heitettynä johonkin kammottavaan pidätyskoppiin -- Paquita\ntutkittavana ja tuomittavana muodikkaiden naispuolisten pilkkaajien ja\nvampyyrien nähden -- uh! se oli liian kamalaa ajateltavaksi. Vastoin\ntahtoaankin hän ähkyi ääneen. Seuraavalla hetkellä hän pyörähti\njyrkästi ja harmistuneesti seuralaisensa puoleen, sillä etsivä oli\nnauranut -- nauranut hiljaa, mutta eittämättä nauranut.\n\n\"Ei mitään pahaa, tohtori Hextall!\" ehätti toinen tyynnyttämään.\n\"Suonette minulle anteeksi -- omat ajatukseni. Ja nyt, sir, kun olemme\npäässeet eroon ylen hoppuisesta ystävästänne, seisauttanette ajurin,\njotta voimme laskeutua maahan ja haastella hiukan rauhallisesti. Herra\nSmith on hiukan -- hätäinen.\"\n\nKovin ällistyneenä tästä uudesta käänteestä, pysäytti Hextall ajurin\nHarley-kadun kulmassa, painoi kuskin käteen rahakolikon laskeutuessaan\nmaahan ja kääntyi maltittomana etsivän puoleen. \"Mitä tarkoitatte?\"\nhuudahti hän. \"Millä tavoin -- hätäinen?\"\n\n\"Tarkoitan\", vastasi etsivä tyynesti, \"että tällainen hoppu on ihan\ntarpeeton. Herra Smith ei ymmärrä näitä asioita yhtä hyvin kuin minä,\nja hän joudutti meidät ajurinvaunuihin ja matkaan sallimatta minun\npuhua. Jos meikäläiset päättävät pidättää neiti Tressin tänä iltana, ei\nse missään nimessä tapahdu tuntiin tai pariin -- nähkääs. Asianlaita on\nniin, että -- määräys on minun taskussani.\"\n\n\"Teidän taskussanne?\" jupisi Hextall. \"Teillä on -- ase?\"\n\n\"Se on ollut minulla aamusta saakka\", vastasi etsivä. \"Ja -- siinäpä\nse! Ja ennenkuin teen sillä mitään, menen käymään päämajassa kertomassa\ntänä iltana saamani tiedot. Jotakin siitä sukeutuu, tohtori --\nvarmasti! Näittehän minun puhuttelevan muuatta miestä, kun olimme Café\nNoirin edustalla? No niin, hän oli yksi miehiäni ja pitää nyt silmällä\nsitä miekkosta, josta kreikkalainen nuori herra meille kertoi -- herra\nSmith sihteereineen saattavat hoitaa asian oikein hyvin, mutta minä\ntahtoisin olla varma. Se tuntematon on siis kaksinkertaisen tarkkailun\nalainen, ja mihin hän tänä iltana menneekin, seurataan häntä varmasti.\nJa kuten sanoin, ennenkuin teen mitään, käyn osastolla. Ja niin ollen\n--\"\n\nHän pysähtyi ja katsoi Hextalliin kasvoillaan hymy, joka oli hyvin\nläheisesti silmäniskun luontoinen. Ja Hextall tuijotti häneen\nihmeissään.\n\n\"Nähkääs\", jatkoi etsivä pian, \"minä en mieskohtaisesti usko neiti\nTressiä syylliseksi -- en uskokaan! Se on kaikki pötyä -- siitä\nhuolimatta, mitä renki ja kamaripalvelija ovat kertoneet. Mutta\nminähän olen vain välikappale. Sittenkin, kuten jo mainitsin, on\nvangitsemismääräys uskottu minulle käytettäväksi harkintani mukaan --\nse mies, joka äsken minua puhutteli, ei tietänyt sitä eikä kaikkia\nmuita puuhiani -- enkä aio panna sitä toimeen, ennenkuin olen\npäämajassa kertonut tästä uudesta käänteestä. Ja niin ollen --\"\n\nTaaskin hän katsoi Hextalliin ovelannäköisesti, ja äkkiä Hextall\npunehtui viriävästä toivosta.\n\n\"Tarkoitatteko -- tuota --\" hän sopersi hätäisesti. \"Tarkoitatteko --\"\n\n\"Tarkoitan\", vastasi etsivä, \"että jos olisin teidän kengissänne ja\ntietäisin, mitä te nyt tiedätte, toimittaisin neiti Tressin johonkin\nsivulle kuudeksineljättä tai vaikkapa vain neljäksikolmatta tunniksi\n-- senjälkeen ja ehkä paljoa ennenkin on määräykseni pelkkää tuhlattua\npaperia. Ja kuulkaahan, tohtori -- olen kohdellut teitä herrasmiehen\ntavoin -- kohdelkaa te minua samoin. Onko teillä jossakin joku ystävä,\njonka luokse voisitte viedä neiti Tressin, niin että jos tulisimme\ntapaamaan häntä tänä iltana tai huomenna, emme löytäisi häntä eivätkä\npalvelijatkaan luonnollisesti tietäisi, mihin hän on mennyt?\"\n\n\"Kyllä!\" vakuutti Hextall. \"Kyllä minulla on.\"\n\n\"Entä annatteko minulle kunniasananne siitä, että tuotte hänet esille,\njos minun pitäisi pyytää sitä?\" kysyi etsivä. \"Antaudun teidän\nvaltaanne, nähkääs.\"\n\n\"Kyllä annan!\" vastasi Hextall. Hän ojensi kiihkeästi kätensä, ja hänen\nkumppaninsa nauroi hiljaa puristaessaan sitä.\n\n\"Sepä hyvä, tohtori\", virkkoi hän. \"Ja nyt sitten -- noudattakaa\nneuvoani! Älkää hiiskuko mitään todellisesta asianlaidasta neiti\nTressille älkääkä hänen veljelleen, mutta menetelkää niinkuin parhaaksi\nkatsotte saadaksenne hänet pois heidän asunnostaan -- heti. Sen te\nkyllä osaatte järjestää. Esittäkää mitä syitä hyvänsä -- mutta viekää\nhänet pois. Ja sitten -- niin, toivomme, että hän voi palata vaaratta.\nNyt lähden asioilleni -- te menkää hoitamaan omat tehtävänne.\"\n\nHän poistui nyökättyään rauhoittavasti. Huojentuneena välittömän\nvaaran aiheuttamasta huolesta ja suuresti ihmetellen tätä ammatillisen\nvaltiotaidon näytettä riensi Hextall Queen-Anne-kadulle. Hän oli jo\netsivän puheita kuunnellessaan osittain päättänyt mitä tekisi. Hänellä\noli sisar, joka asui Hampsteadissa ja johon hän saattoi luottaa;\nhänen huostaansa hän uskoisi Paquitan ainakin kuudeksineljättä\ntai neljäksikolmatta tunniksi, joiden kuluessa voitiin toivoa\nsuuria tuloksia. Hänen tarvitsi vain toimittaa Paquita pois -- jos\nkävisi välttämättömäksi, olisi hänen kerrottava Darrellille asia\npeittelemättä; Paquitan itsensä hän taas varmasti uskoi tekevän kaikki,\nmitä hän pyytäisi.\n\nMutta lähdön pitäisi käydä varmasti ja salaisesti; astellessaan\nTressien asunnolle hän alkoi pohtia ja suunnitella. Onneksi oli\nTressien palveluskunta Waltersin ja Fowlerin luopumisen jälkeen\nvajanainen -- huoneistossa ei nyt ollut ainoatakaan miespalvelijaa.\nMutta palvelijattaria siellä oli kaksi tai kolme, ja saattaisi olla\nvaikea viedä Paquita pois heidän tietämättään. Lisäsi siellä oli\nhoitajatar Palliser, joka edelleen oli huolehtimassa Paquitasta, vaikka\ntämä olikin jo toipuva. Toinen hoitajatar oli vapautettu toimestaan\nTressien palattua Lynne Courtista; myöskin hoitajatar Palliser olisi\nvoitu vapauttaa, mutta Hextall oli pitänyt häntä edelleen Smithin\nnimenomaisesta pyynnöstä. Nyt hän olisi vastuksena. Mutta Hextall oli\nneuvokas, ja keksimiskykyinen ja koputtaessaan huoneiston pääovelle hän\ntiesi, miten pääsisi eroon hoitajatar Palliserista.\n\n\"Onko herra Tress kotosalla?\" tiedusti hän ovea avanneelta sisäköltä.\n\"Tapaanko hänet työhuoneestaan?\"\n\n\"Herra Tress on ulkosalla, sir\", vastasi tyttö. \"Hän lähti noin tunti\nsitten. Kuulin hänen mainitsevan menevänsä kerhoon, sir.\"\n\nHextall kääntyi työhuoneen ovelta seurustelusalin ovelle.\n\n\"Neiti Tress on tietysti kotona?\" sanoi hän. \"Täälläkö?\"\n\nSisäkkö empi.\n\n\"Luullakseni neiti Tress on paneutunut makuulle, sir\", vastasi hän\nsitten. \"Hän meni jo huoneeseensa, sen tiedän. Hoitajatar on hänen\nluonaan.\"\n\n\"Niinkö?\" virkkoi Hextall. \"No, pyytäkää neiti Palliseria tulemaan\npuheilleni työhuoneeseen, teettehän sen.\"\n\nTyttö katosi käytävään, ja Hextall meni työhuoneeseen ja kiersi\nkeskipöydällä olevan lampun palamaan. Hetkisen väikkyi hänen silmissään\nkuva Paquitasta, joka olisi kutsuttu outojen miesten tutkivien\nkatseiden eteen kuulemaan, että häntä syytettiin --.\n\n\"Se on jollakin tavoin estettävä!\" jupisi hän vavahtaen. \"Niin ei saa\nkäydä!\"\n\nOvelta kuului keveitä askelia, ja sisälle astui hoitajatar Palliser\nkylmänä ja hillittynä. Hän katsoi Hextalliin ilmeisen ällistyneenä.\n\n\"Neiti Tress oli juuri vuoteeseen menossa, tohtori Hextall\", ilmoitti\nhän. \"On teidän määräämänne aika -- kello kymmenen.\"\n\n\"Kyllä -- kyllä\", vastasi Hextall, vilkaisten uuninreunustalla\nnaksuttavaan kelloon. \"Mutta haluaisin erikoisesti puhutella häntä.\nPyytäkää häntä tulemaan luokseni hetkiseksi. Ja oletteko hyvä ja\ntulette itsekin hänen kanssaan, neiti? Pyytäisin teitä tekemään minulle\npalveluksen.\"\n\nHoitajatar Palliserin poistuttua huoneesta Hextall katsahti\npeilikuvaansa. Hän oli hermostunut ja huonossa vireessä, ja suureksi\nharmikseen hän huomasi näyttävänsä kalpealta ja huolestuneelta.\n\n\"Reipastaudu, sinä aasi!\" mutisi hän. \"Nyt on aika --\"\n\nHän kääntyi äkkiä; huoneeseen saapui Paquita, ja hänen takanaan oli\nkookas neiti Palliser. Ja suureksi mielihyväkseen Hextall näki Paquitan\nvielä olevan täydessä asussa eikä yöpuvussa, kuten hän oli pelännyt. Se\noli hyvä -- nyt kävisi kaikki helposti -- hän kietoisi tytön vaippaan,\nkiidättäisi kadulle, lähimmän kulman ympäri ja pois. Mutta ensin --\nhoitajatar Palliser.\n\n\"Hetkinen\", sanoi hän, nyökäten herttaisesti Paquitalle tytön\nastuessa sisään. \"Haluaisin puhua teille, neiti Palliser.\" Ja hän\nmeni Paquitan ohitse ja viittasi hoitajatarta takaisin eteissaliin.\n\"Kuulkaahan, neiti\", alkoi hän, puhuen niin huolettomasti kuin\nkykeni; \"pyytäisin teitä tekemään minulle palveluksen. Tiedättehän,\nmissä asun -- Wimpole-kadun kulman takana. Menisittekö sinne ja\npyytäisitte sisäkköni opastamaan teidät pieneen kamariin, johon\npäästään pukeutumishuoneestani? Takan viereisessä, vasemmanpuolisessa\nsopessa näette pienen, seinään upotetun kassakaapin. Tässä on sen\navain. Kaapissa, oikeanpuolisessa lippaassa on pieni kotelo, jonka\npronssilevyssä on nimeni alkukirjaimet. Tuokaa se minulle. Jollei se\nolisi siinä, niin etsikää sitä kaapista!\"\n\nHoitajatar Palliser otti avaimen hiiskumatta mitään ja kääntyi heti\neteissalin ovelle.\n\n\"Mikä olikaan numeronne, tohtori Hextall?\" kysyi hän.\n\n\"Kuusikymmentäkolme A\", vastasi Hextall, yhäti tekeytyen huolettomaksi.\n\"Ovella on nimikilpi. Sallikaa minun avata!\"\n\nHän aukaisi hoitajattarelle huoneiston oven, siirtyi syrjään\npäästääkseen hänet ulos ja sulki oven jälleen. Sitten hän veti syvälle\nhenkeään ja asteli suoraan takaisin työhuoneeseen. Tähän asti oli\nkaikki sujunut hyvin -- pieni kotelo, jota noutamaan hän oli hoitajatar\nPalliserin lähettänyt, oli juuri sillä hetkellä hänen päällystakkinsa\ntaskussa. Neiti Palliser viipyisi poissa ainakin neljännestunnin ja\nsillä aikaa --\n\nPaquita tuijotti häneen kummastuneen kysyvänä, kun hän palasi\nhuoneeseen ja sulki oven jälkeensä.\n\n\"Jotakin on viassa!\" virkkoi tyttö. \"Näen sen -- näin sen, heti kun\ntulin luoksenne. Mitä --\"\n\nHextall meni suoraan hänen luokseen ja tarttui hänen molempiin käsiinsä.\n\n\"Kuulkaahan!\" sanoi hän. \"Nyt ei ole aika puhella -- meidän on\ntoimittava. Jotakin on tapahtunut -- joskus toiste kerron, mitä se on.\nMutta nyt haluaisin teidän tekevän täsmälleen, kuten pyydän. Teettekö?\"\n\nHän piti yhäti Paquitan käsiä omissaan, ja kiihkeässä innossaan hän\nhuomaamattaan veti tyttöä puoleensa; lähemmäksi tullessaan Paquita\nalkoi vapista ja vetäytyä takaisin.\n\n\"Kyllä!\" kuiskasi hän. \"Tietysti. Mutta -- mitä?\"\n\n\"Tahtoisin teidän -- heti, huomatkaa! -- ottavan yllenne vaipan --\nlämpimän -- ja lähtevän ulkosalle kanssani\", vastasi Hextall. \"Älkää\nvälittäkö, mitä käteenne sattuu -- kunhan se vain kelpaa verhoksenne.\nPääasia on -- nopeus! Juoskaa nyt noutamaan jotakin!\"\n\nHän hellitti tytön kädet ja melkein työnsi hänet ovelle. Mutta ovella\nPaquita kääntyi äkillisen, levottoman ajatuksen valtaamana.\n\n\"Darrell?\" huudahti hän. \"Ei kai Darrellille ole sattunut mitään pahaa?\"\n\n\"Ei mitään!\" vakuutti Hextall, maltittomana melkein polkien jalkaa.\n\"Siellä päin ei ole mitään heikkoa. Täyttäkää vain pyyntöni -- ja\njoutukaa!\"\n\nHän kuuli Paquitan juoksevan eteissalin poikki ja käytävää myöten\nhuoneeseensa ja hänen huoneensa oven sulkeutuvan hänen jälkeensä.\nSitten alkoivat välttämättömät minuutit tuntua hänestä tunneilta.\nHän meni ikkunan ääreen, siirsi kaihtimen syrjään ja katsoi kadulle.\nKadunkulmassa oli pieni ryhmä miehiä, jotka seisoivat lähellä lamppua\nja ilmeisesti keskustelivat vakavasti. Hetkisen hänen sydämensä\nsykähteli rajusti pelosta, mutta sitten hän muisti ystävällisen etsivän\nviimeiset sanat.\n\n\"Hän sanoi: 'ei tuntiin tai pariin!'\" jupisi Hextall. \"Tuntiin tai\npariin! Ja hän tarkoitti totta -- olen valmis vannomaan, että hän\ntarkoitti totta!\"\n\nEteissalista kuului hiljaisia askelia, ja hän juoksi hätäisesti lattian\npoikki. Vaippa yllään seisoi Paquita odottamassa -- hymyillen.\n\n\"Tulkaa!\" kuiskasi Hextall ja astui ovea kohti.\n\nMutta kun hän laski kätensä rivalle ja painoi sitä, kuului\nulkopuolisesta laudoituksesta kolkutus, jyrkkä, vaativa. Hän raotti\nnopeasti ovea pari sentimetriä, tirkisti raosta ja horjahti taaksepäin,\ntukahduttaen epätoivon ähkäisyn. Portaissa seisoi miehiä, joiden pelkkä\nulkonäkö jo ilmaisi heidän ammattinsa.\n\n\n\n\nXXXII\n\nSISEMPI HUONE\n\n\nKun auto omituisesti kokoonpantuine seurueineen oli pyyhältänyt\nStylerin ohitse ja kääntynyt Margaret-kadulta eteläänpäin, asteli\nStyler verkalleen katukäytävää myöten Smithiä vastaan. Tämä oli\njo nähnyt auton ja miltei tanssi maltittomuudesta. Hän viittoi\ntarmokkaasti Stylerille toisella kädellään, osoittaen toisella ajuria,\njoka seisoi odottamassa käytävän reunalla Regent-kadulla.\n\n\"Joutukaa! Joutukaa!\" hoputti hän Stylerin lähestyessä. \"He ovat\nlivahtamaisillaan käsistämme!\"\n\n\"Ei tarvitse kiirehtiä, sir\", vastasi Styler järkkymättömän tyynesti.\n\"Minä tiedän, minne he lähtivät.\"\n\n\"Minne?\" tiedusti Smith. \"Minne?\"\n\n\"New Scotland Yardiin. Kuulin keikarinnäköisen miehen antavan\nmääräyksen ohjaajalle. He menivät kaikki -- Esmondhaugh, Pegge, nuori\nteikari ja se mies, jota seurasimme -- Milhirst, kuten otaksun hänen\nnimensä olevan. Ja sanonpa teille, miten on asia, herra Smith\", jatkoi\nStyler, äkillisen, synkän päättäväisen purkauksen vallassa. \"Minun\nluullakseni me olemme hävinneet!\"\n\n\"Hävinneet?\" kummasteli Smith. \"Miten? Mitä tarkoitatte?\"\n\n\"Hävinneet!\" toisti Styler entistä synkempänä. \"Tulimmaista! Keittomme\non sotkettu. Jalansijamme on rikottu. Olemme käyttäytyneet kuin\nsylilapset tai sokeat hevoset! Sitä minä ajattelen.\"\n\nSmith vilkaisi tuskaisesti odottavaan ajuriin ja sitten sihteeriinsä.\n\n\"Jos puhuisitte selvästi, niin ymmärtäisin, mitä tarkoitatte\", murahti\nhän äreästi. \"Mitä ihmettä oikein tarkoitatte, mies?\"\n\n\"Sitä, mitä sanon -- kielenkäyttöni on vain hiukan -- miten sitä\nnimitetään? -- kuvaannollista\", vastasi Styler.\n\n\"Tarkoitan, että joku -- luultavasti tämä Milhirst -- korjaa\ntulokset nenämme editse. Mitä tarkoittaa kaikki tämä -- tämä majuri\nEsmondhaughin, vanhan Pegge-Philcoxin ja kolmannen tuntemattoman\nmiekkosen kohtaus yksityisetsivän toimistossa? Ja he kaikki sitten\netsivän poliisin päämajaan! Niin -- hän on viekas veitikka, tämä majuri\n-- hän on tehnyt minulle kepposen! Minusta tuntui, että hän loi minuun\nkummallisen katseen, kun eilenillalla tapasin hänet rouva Rentonin\nluona -- niin kyllä! Asia on niin, herra Smith, että joku on tehnyt\nmyyräntyötä, puuhaillut maan alla. En ole vedonlyöjä\", lopetti Styler\njuhlallisesti, \"mutta jos olisin, panisin kaikki säästöni vetoon siitä,\nettä nämä veitikat ovat saaneet murhat selville ja menneet etsivään\nosastoon tekemään niistä selkoa! Ja me olemme -- hävinneet!\"\n\nSmith ei vastannut mitään. Hänelle alkoi selvitä, että hänen\nsihteerinsä sanoissa oli paljon perää -- nämä liikkeet olivat\ntodellakin tavattomia. Hän asteli kadunkulmauksessa minuutin tai pari\nsyvissä mietteissä.\n\n\"Kas niin!\" huudahti hän äkkiä. \"Tunnemme siellä erään miehen, joka\nilmaisee meille, mitä on tekeillä. Tulkaa, Styler, me menemme heidän\njälessään.\"\n\nHän työnsi Stylerin vaunuihin, käski ajurin seisauttaa Whitehallissa ja\nähkäisi vaipuessaan istumaan soppeen ja pamauttaessaan oven kiinni.\n\n\"On kovin ikävä, jos lopuksi petymme saaliistamme, Styler\", valitti\nhän. \"Mutta mitä nämä ihmiset saattavat tietää?\"\n\n\"Mitäpä kukaan tietäisi, mitä me tiedämme?\" tokaisi Styler. \"Me emme\ntiedä, mitä poliisit tietävät... Emme tiedä, mitä tämä Milhirst tietää\n-- emmekä myöskään sitä, mitä Esmondhaugh ja Pegge tietävät. He ovat\nhoitaneet omaa peliään -- me olemme hoitaneet omaamme. Mutta yhdestä\nseikasta olen ollut varma aina siitä saakka, kun menin sinne Café\nNoriin.\"\n\n\"Mistä niin?\" kysyi Smith.\n\n\"Siitä, että tuo Milhirst-miekkonen ei ole mikään rikollinen\", vastasi\nStyler varmasti. \"En välitä vähääkään hänen ja Kestevenin suhteista\nenkä siitä, kuinka usein hänet nähtiin pienen kotiopettajattaren\nseurassa. Niin, sir -- sitä miestä ei vainuta -- hän vainuaa. Ei\nyksikään rikollinen olisi poistunut sieltä kahvilasta sillä tavoin kuin\nhän poistui eikä astellut hänen toimistoonsa hänen tavallaan. Minussa\non hieman psykoloogin vikaa, vaikka niin ei ehkä luulla, ja minä saan\nvarsin pian selon muutamista ihmisistä!\"\n\nSmithin pohtiessa tätä huomautusta ajuri pysähtyi Whitehallissa,\nja laskeuduttuaan vaunuista kävelivät hän ja Styler reippaasti New\nScotland Yardiin päin. Mutta heidän lähestyessään sen rakennusrykelmän\nsisäänkäytävää ajoi sieltä ulos toinen ajuri, ja vaunujen vieriessä\nohitse Stylerin tarkat silmät osuivat valppaina kyydittäviin.\n\n\"Siinä oli se Milhirst ja pari etsivää!\" huudahti hän. \"Tunnen molemmat\nviimemainitut ulkonäöltä, mutta en tiedä heidän nimeään. No niin,\njonnekin he ovat joka tapauksessa menossa!\"\n\n\"Mikäli me tiedämme\", huomautti Smith \"on se veitikka saatettu juuri\nvangita\".\n\n\"Ei, sir!\" väitti Styler varmana. \"Ei sinnepäinkään -- he ovat kolmisin\nmenossa vangitsemaan jotakuta. Ja tuossa ovat majuri ja muut.\"\n\nStylerin puhuessa he olivat kääntyneet nurkkauksesta, ja vähän matkan\npäässä seisoivat eräällä ovella majuri Esmondhaugh, Samuel Pegge ja\nse nuorehko mies, joka oli ollut molempien edellämainittujen mukana\nMargaret-kadun toimistossa, ja heidän seurassaan oli kaksi tai kolme\nmiestä, jotka näyttivät viranomaisilta. Yksityinen auto, joka oli sinä\niltana ollut niin paljon näkyvissä, oli seisautettu kiveyksen reunalle;\nsen takana oli kahdet tai kolmet ajurinvaunut. Ja kadunkulmauksessa\nkävelevien Smithin ja Stylerin katsoessa sinnepäin, astui se mies, jota\nStyler oli nimittänyt teikariksi, yksinään autoon ja ajoi suunnalleen,\nkun taas Pegge samoin yksin astui ajurin vaunuihin ja katosi toiseen\nsuuntaan. Hetkistä myöhemmin majuri Esmondhaugh nyökkäsi ja lausui\nsanan jäähyväisiksi ovella seisovalle ryhmälle, kääntyi ja lähti\nkeppiään heilutellen astelemaan Whitehallia ja valppaasti tarkkailevia\nkumppanuksia kohti.\n\n\"Puhutelkaa häntä, Styler!\" supatti Smith. \"Hän muistaa teidät.\nKoettakaa saada jotakin selville!\"\n\nStyler astui esille varjosta, jossa hän ja Smith olivat tähyilleet, ja\nsijoittui lähestyvän Esmondhaughin tielle.\n\n\"Suokaa anteeksi, majuri\", alkoi hän anteeksipyytäen. \"Tuntenette\nminut, sir -- eilenillalla, siellä Warrenissa, muistattehan?\"\n\nMajuri Esmondhaugh, joka ilmeisesti oli vaipunut joihinkin syviin\nmietteisiin, pysähtyi, jäi tuijottamaan puhujaan, kiinnitti monokkelin\noikeaan silmäänsä ja taivutti rotevaa vartaloaan tarkastaakseen\nkysyjää. Sitten hän vilkaisi Smithiin -- ja hymyili omituisesti ja\narvoituksellisesti.\n\n\"Niin -- hm -- ahaa!\" äänsi hän. \"Juuri niin. Herra -- hm -- Styler,\nmuistaakseni? Niin, kyllä muistan teidät varsin hyvin. Ja tämä herra\nepäilemättä on tohtori Hextallin ystävä, herra Smith?\"\n\nSmith siirtyi likemmäksi; hän oli päättänyt hankkia jonkunlaista\nhyvitystä ilkeästä tilanteesta.\n\n\"Teidän täytyy suoda meille anteeksi, että häiritsemme teitä, majuri\nEsmondhaugh\", pyysi hän. \"Asia on niin -- varmaankin tiedätte, että me\nherra Tressin puolesta koetamme selvittää näitä murhia. Ja --\"\n\nMajuri Esmondhaugh keskeytti hänen sanansa, heilauttaen kättään.\n\n\"Kyllä, kyllä, niin olen muistaakseni kuullut, herra Smith\", sanoi\nhän. \"Mutta todellakaan minä -- minä en voi kertoa teille mitään.\nMinä -- asia on niin, että kaikki on näiden ihmisten huostassa --\npoliisiviranomaisten, ymmärrättehän -- näiden täkäläisten. Luullakseni\n-- niin, jos kenties siunailette huomisaamuisia sanomalehtiä, niin\nnäette -- hm.\"\n\nHäntä näytti haluttavan poistua tiehensä, ja huomattuaan, ettei hän\ntahtonut ilmaista mitään, Smith kumarsi ja vetäytyi takaisin. Mutta\nStyleristä ei ollut niin helppo selviytyä.\n\n\"Ettekö voi kertoa meille mitään, majuri?\" kysyi hän vakavasti. \"Olemme\nnähneet kauheasti vaivaa, seuranneet pitkiä jälkiä tänä iltana ja\ntiedämme teidän tietävän enemmän kuin me tiedämme, ja --\"\n\n\"No niin, todellakin, herra Styler\", vastasi majuri Esmondhaugh\nvarsin suopeasti. \"Tosiaankin -- toivoisin voivani, ymmärrättehän,\nmutta sitten, nähkääs, minun ei pitäisi, tiedättehän. Hm. Minä --\nammattisalaisuus, käsitättehän, hm. Mutta sanonpa teille\", huudahti hän\näkkiä iloisena kuten sellainen mies, jonka äly ei ole juuri säkenöivä\nja joka saa harvinaisen mielijohteen, \"sanonpa teille erään seikan,\nnähkääs -- ajattelen, että jos -- niin -- jos käytte ystävänne, tohtori\nHextallin luona pian, kuulette jotakin -- niin, jotakin varsin, niin\nkyllä, varsin tärkeätä, käsitättehän! Ikävä, etten voi viipyä, herra\nSmith -- minulla on kauhean kiireellinen kohtaus, ja nyt olen jo\nmyöhästynyt.\"\n\nNyökättyään hymyillen hän asteli kiireesti edelleen, ja Smith ja Styler\njäivät katselemaan toisiansa. Sitten hekin lähtivät liikkeelle ja\npalasivat Whitehalliin. \"Hänen käytöksestään päättäen en uskoisi, että\nhänellä olisi ollut kovinkaan paljoa ilmaistavaa\", huomautti Smith.\n\"Mitä te arvelette, Styler?\"\n\n\"Minä arvelen -- noustaan tuon ajurin vaunuihin ja ajetaan tohtorin\nasunnolle, sir\", ehdotti Styler. \"Majuri Esmondhaughia ei mielestäni\njuuri voi pitää mielikuvitukseltaan voimakkaana herrasmiehenä ja\njos hän sanoo, että Hextallin luona kuulemme jotakin, niin kuulemme\nmyöskin.\"\n\nHeidän saapuessaan Hextallin asunnolle ei siinä ulkoapäin ollut mitään\nnähtävää; ei myöskään Queen-Anne-kadulla ollut mitään erikoista heidän\najaessaan siitä ohitse. Styler oli katsahtanut Tressien huoneiston\nvalaistuihin ikkunoihin ja kadulle avautuvaan yhteiseen oveen --\nkummassakaan ei ollut näkynyt mitään tavatonta. Eikä Hextallin sisäkön\nkäytös ollut lainkaan tavallisuudesta poikkeava, kun hän päästi heidät\nsisälle.\n\n\"Tohtori Hextall ei ole palannut, sitten kun hän lähti teidän\nseurassanne\", ilmoitti hän. \"Tahdotteko tulla sisälle odottamaan? En\ntiedä, mihin aikaan hän tulee kotiin. Ne ulkomaalaiset nuoret herrat\nolivat täällä äsken, mutta he lähtivät jälleen pois.\"\n\n\"No, me odotamme\", vastasi Smith. \"Tohtori Hextall ei voi viipyä kauan.\"\n\nTuntien talon hyvin Smith meni edellä ruokasaliin. Vain vähän toista\ntuntia sitten he olivat kaikki lähteneet sieltä Demetriadin saavuttua\nuutisineen, ja tuolit, joissa he olivat istuneet, olivat yhäti samoissa\nasennoissa, joihin he olivat ne jättäneet. Pieneen sisähuoneeseen\nvievän parioven toinen puolisko oli auki, ja siellä sisällä oli\nhoitajatar Palliser lamppu kädessä koluamassa hyllyjä ja kirjakaappeja.\nKuultuaan heidän saapuvan hän katsahti isompaan huoneeseen.\n\n\"Herra Smith, toivoisin teidän ja herra Stylerin auttavan minua\netsimään erästä esinettä. Tohtori Hextall lähetti herra Tressin\nasunnosta minut noutamaan pientä koteloa, jonka hän vakuutti olevan\ntuolla kaapissa. Mutta sitä ei siellä ole, ja nyt etsin sitä;\nluultavasti hän tarvitsee sitä välttämättä.\"\n\n\"Onko tohtori Hextall siis siellä?\" kysyi Smith, astuen huoneeseen.\n\"Onko hän ollut siellä kauan?\"\n\n\"Hän on siellä neiti Tressin seurassa\", vastasi sairaanhoitajatar.\n\"Hän saapui neidin ollessa paneutumaisillaan makuulle. Varmastikin hän\ntarvitsee tätä koteloa jotakin erityistä tarvetta varten, ja hän sanoi\nminun löytävän sen jostakin muualta, jollei se olisi siellä, missä hän\narveli. Herra Styler -- ettekö katsoisi, onko se tuossa komerossa?\"\n\nSmith, joka silmäili ympärilleen välinpitämättömästi eikä ollut\nerikoisen innostunut etsimään, kuuli äkkiä askelia eteishallista.\nSitten hän erotti Hextallin äänen.\n\nHän vilkaisi Styleriin, meni ruokasaliin ja sulki parioven jälkeensä.\nJa hänen työntäessään sitä kiinni avautui eteishallista tuova ovi,\nja saliin astui Hextall kalpeana, sekavannäköisenä, mutta ilmeisesti\nomituisen tarmon puuskan vallassa. Hänen jälessään seurasi tyynesti\nkolme miestä -- Margaret-kadun kookas mies ja ne miehet, joiden\nseurassa hän oli lähtenyt ajamaan New Scotland Yardista.\n\nÄkkiä Smithistä tuntui kuin hänen jalkansa olisivat tarttuneet mattoon,\njolla hän seisoi. Hän töllisteli Hextalliin suu auki. Ja Hextall\nsai kahdesti kostuttaa huuliaan kielensä kärjellä, ennenkuin pystyi\npuhumaan. Sittenkin hänen äänensä oli kuiva ja käheä.\n\n\"Sairaanhoitajatar\", kuiskasi hän. \"Onko hän täällä?\"\n\nEntistä enemmän ihmeissään Smith kohotti kättään ja osoitti sormellaan\nperähuoneeseen. Hextall nyökkäsi, katsahti takanaan oleviin miehiin ja\nikäänkuin päätettyään tehdä ankaran ponnistuksen kiskaisi oven äkkiä\nauki.\n\n\"Hoitajatar!\" lausui hän, pakottaen äänensä rauhalliseksi. \"Tulkaa\ntänne, olkaa hyvä!\"\n\nNeiti Palliser tuli huoneesta suoraan mieskolmikon keskelle. Ja sitten\nSmith näki ja käsitti kaikki, ja myöskin komeron hyllyjä penkonut\nStyler kääntyi katsomaan, näki ja ymmärsi.\n\nMyöskin nainen ymmärsi. Ja nopeasti kuin pelästynyt käärme sujahti\nhänen oikea kätensä hoitajatarpuvun sivutaskuun. Mutta poliisinsilmät\nolivat kerkeät näkemään ja poliisinkädet vikkelät toimimaan, ja\nennenkuin Smith ennätti hievahtaakaan, kuuli hän kilahduksen, näki\njotakin kirkasta välähtävän ja arvasi lain kouran taaskin tarttuneen --\nmihin?\n\nHetkisen ajan Smith sitten näki vastauksen tähän kysymykseen, kun\nnaisen julkeat, kostonhimoiset silmät uhkuivat ruumiillistunutta\npirullisuutta ja ilkeyttä. Hoitajatar Palliser oikaisihe ja purskahti\nnauramaan; ja ainakin kaksi miestä, jotka kuulivat sen naurun, tunsivat\nnäkevänsä siitä unta ja hikoilevansa pelosta unissaan -- eivät\nainoastaan kerran, vaan monesti vastaisuudessa.\n\n\"Te kirotut!\" sähähti hoitajatar Palliser, kiristellen hampaitaan.\n\"Olkaa kirottuja kaikki tyyni! Mutta vähätpä siitä! Ette kykene\nriistämään minulta sitä tyydytystä, jonka heidän surmaamisensa minulle\ntuotti.\"\n\n\n\n\nXXXIII\n\nSELVITYS\n\n\nEnnenkuin Smith ennätti tointua ällistyksestään, olivat etsivät\nkiidättäneet hoitajatar Palliserin huoneesta ja koko talosta, ja vasta\nkuultuaan ulko-oven sulkeutuvan hän sai puhelahjansa takaisin.\n\n\"Hoitajatar Palliser!\" huudahti hän. \"Luotetuimpia apulaisiani!\nSyytettynä murhasta! Mahdotonta! Siinä täytyy olla suuri erehdys!\"\n\nHän kääntyi Hextallin puoleen kiukkuisena ja harmissaan. Mutta Hextall,\njoka oli vieläkin hyvin kalpea ja pyyhki hermostuneesti otsaansa,\npudisti päätään ja osoitti kookasta miestä, joka oli pysytellyt\ntakalistolla ja silmäili nyt Smithiä miettivästi.\n\n\"Kysy -- häneltä!\" kehoitti Hextall. \"Minä -- minä olen yhtä\nhämmästynyt kuin sinäkin. Ja minä olen -- järkytetty. Emmekö -- emmekö\nota ryyppyä?\"\n\nHän astui epävakaisesti tarjoilupöydän luokse, mutta sinne päästyään\nhän nojasi sitä vastaan ja kääntyi Stylerin puoleen, hymyillen heikosti.\n\n\"Kuulkaahan. Styler! Tulkaa te -- ottamaan meille -- konjakkia!\" kutsui\nhän. \"Hyvä Jumala! Kylläpä sain iskun!\"\n\n\"Iskun!\" huudahti Smith. \"Niinpä kai.\" Hän pyörähti kookkaaseen mieheen\npäin. \"Te siis tunnette koko jutun, niinkö? No niin, eikö teidän sopisi\nkertoa meillekin? Väitättekö tosissanne, että hoitajatar Palliser\nsurmasi Kestevenin -- ja neiti Brockin? Mahdotonta!\"\n\nMies istuutui lähimpään tuoliin ja katseli Smithiä silmissään hyvin\nmerkitsevä ilme.\n\n\"Neiti Brock\" puhkesi hän puhumaan, \"oli sisareni. Se nainen tappoi\nhänet -- samoin kuin myöskin sen miehen, jota nimitätte Kesteveniksi.\nTodistukset ovat varsin selvät -- sitäpaitsi kuulittehan, mitä hän itse\nsanoi.\"\n\n\"Jumala sieluani armahtakoon!\" jupisi Smith. \"Kuuletteko sitä, Styler?\nEttekö te ole hämmästynyt?\"\n\n\"En milloinkaan hämmästy mistään, sir\", vastasi Styler, rauhallisesti\nkäsitellen pulloja ja karahvia. \"Huomautinhan teille jonkun\ntyöskentelevän maan alla. Yhtä kaikki, ollakseni rehellinen en voi\nväittää koskaan epäilleeni juuri sitä henkilöä. Mutta\", lisäsi hän\ntyöntäessään pikarin Hextallin käteen, \"nähtyäni hänen katseensa,\nsilloin kun hän tunnusti, uskoisin hänen pystyvän surmaamaan vielä\njoitakuita ihmisiä lisää. Ja luullakseni arvaan hänen vaikuttimensa\nnäissä kahdessa tapauksessa. Kostoa, vai mitä, herra Milhirst, eikö\nollutkin?\" lopetti hän, katsahtaen kookkaaseen mieheen. \"No, ei teidän\ntarvitse säpsähtää sitä, että tiedän nimenne -- me osaamme katsella\nympärillemme yhtä hyvin kuin kuka hyvänsä.\"\n\n\"Tahtoisin tietää kaikki\", sanoi Hextall, joka virkistyi\nStylerin hoitamana. \"En tiedä mitään; minä -- minä luulin teidän\nja niiden toisten tulleen herra Tressin asuntoon -- kokonaan\ntoisessa tarkoituksessa. Toivoisin teidän kertovan meille kaikki\ntotuudenmukaisesti. Ottakaa ryyppy ja kertokaa!\"\n\n\"Se on pitkä ja sekava tarina, tohtori Hextall\", vastasi Milhirst.\n\"Enkä tällä hetkellä voi muuta kuin esittää teille sen pelkät\nhahmopiirteet -- kuulette lisää, kun sitä naista tutkitaan ja\ntuomitaan. Sanoitte muuten muistaakseni, herra Smith, että hän oli\napulaisenne?\"\n\n\"Hän oli palveluksessani\", murahti Smith. \"Ja luotin häneen.\"\n\n\"Yhtä kaikki en otaksu teidän tietävän hänestä paljoakaan\", huomautti\nMilhirst. \"Enkä voi väittää itsekään tietäväni varsin paljoa --\nmutta äskeisten tapahtumien yhteydessä tiedän hänestä kyllin paljon\nvakuuttaakseni, että hänet varmasti hirtetään. No niin -- jos aion\nlyhyesti esittää teille tietoni, on minun alettava siitä, mikä\ntuntuu alulta. Ja minun on mainittava muutamien arvoasemassa olevien\nhenkilöjen nimet -- niitä ei muuten voidakaan pitää salassa. Ja\nensimmäinen on Oronsayn kreivitär.\"\n\nSmith nykäisi Styleriä, joka juuri silloin sivuutti hänet viedessään\nMilhirstille lasia.\n\n\"Lady Oronsay\", jatkoi Milhirst, \"on sir Godfrey Esmondhaughin nuorempi\ntytär ja majuri Esmondhaughin ja rouva Rentonin sisar. Hänellä on\n-- noh niin, omaperäinen ja päättävä luonne -- hän on sellainen,\njollaisia nimitetään nykyaikaisiksi naisiksi. Hyvin monta vuotta\nsitten -- suhteellisesti puhuen -- hän saapui Lontooseen elääkseen\nomaa elämäänsä -- hän piti taiteesta, hän hankki oman atelierin ja\njoutui sitten niin sanottuun boheemipiiriin -- se lienee ollut perin\nsoma joukkue. Teidän on muistettava, että hän oli nuori -- hän käytti\notettua nimeä -- eikä kenties ollut kovin tarkka. Joka tapauksessa\nhän teki hyvin ajattelemattoman teon -- hän mieltyi rajusti erääseen\nmieheen, jonka hän kohtasi niihin aikoihin, ja meni hänen kanssaan\navioliittoon; heidät vihittiin eräässä Cityn kirkossa, ja hän käytti\notettua nimeään eikä ilmaissut miehelle, kuka hän oikeastaan oli. Mies\nkäytti vihittäessä nimeä Edward Charleston Legette ja muutamia viikkoja\nsenjälkeen hylkäsi hänet.\n\n\"Teidän on pidettävä tämä mies mielessänne -- hän on tässä yhteydessä\ntärkeä tekijä; hänellä oli muitakin nimiä, mutta me pidämme kiinni\nLegettestä. Legette ilmestyi näkyviin Ranskassa, jossa hän liittyi\nyhtiöön Kestevenin, Tickellin ja minun kanssani. Se oli luvallinen\nyhtiö -- sen tarkoituksena oli sovelluttaa erästä viimeistellyn\ntarkoin kehitettyä pelaamisjärjestelmää Monte Carlossa, Homburgissa\nja Boulognessa. Parina vuotena ansaitsimme hyvin -- sitten minä otin\nosuuteni, palasin Englantiin ja ryhdyin muihin puuhiin -- myöhemmin\nantauduin sille alalle, jolla nyt olen. Muita en vähään aikaan juuri\nnähnyt paitsi Kesteveniä. Minun kauttani hän oppi tuntemaan sisareni,\njonka te tunnette neiti Brockina, ja minun tietämättäni he solmivat\navioliiton. Ikäväkseni on minun tunnustettava, että Kestevenillä oli\nsisareeni hyvin paha vaikutus ja hän käytti sisartani useammin kuin\nkerran alttiina välineenä toteuttaessaan suunnitelmiaan.\n\n\"Kuusi tai seitsemän vuotta sitten joutui Ranskaan jäänyt\nLegette sikäläisten poliisien kynsiin, ja häneen kohdistettiin\nhyvin raskas syytös petoksesta ja väärennyksestä -- niin raskas,\nettä hänet tuomittiin pakkotyöhön elinkaudeksi ja lähetettiin\naikanaan ranskalaiseen Guianaan, Cayennen rangaistussiirtolaan.\nHän oli pysytellyt jollakin tavoin kosketuksissa Kestevenin\nkanssa, ja sitten kun hänet oli tuomittu, joutui erinäisiä hänen\npapereitaan ja asiakirjojaan Kestevenin haltuun. Niiden joukossa\noli äsken mainitsemani avioliiton vihkimätodistus ja sitä koskevia\nmuistiinpanoja. Kesteven, joka aina ajatteli tulevaisuutta, pisti nämä\npaperit varmaan säilöön tulevan tarpeen varalle.\n\n\"Varsin kohta senjälkeen joutui Kesteven itse ikävyyksiin täällä --\nsamoin Tickell. He katosivat vähäksi aikaa -- Dartmoorin vankilaan.\nJa siellä ollessaan he kumpikin sattumalta tutustuivat vanhaan\nherrasmieheen, jonka te tunnette nimellä Samuel Pegge ja joka\noikeastaan on Septimus Philcox.\n\n\"Kesteven oli jättänyt koko joukon asiakirjoja vaimonsa\ntalletettavaksi -- ja viimemainitulla oli luontainen lahja nuuskia\nasioita selville. Hän antautui ottamaan mahdollisimman tarkan selon\nLegetten ja tuntemattoman naisen avioliitosta. Ja hän sai selville\n-- hän piti kaikki omina tietoinaan, muistakaa! -- eräitä omituisia\nseikkoja. Hän sai selville, että todistuksessa mainittu neiti Maud\nEleanor Rivers oikeastaan oli neiti Maud Esmondhaugh, joka aikoja\nsitten oli katunut boheemielämään tekemäänsä hyppäystä ja palannut\nomaan piiriinsä. Vieläpä hän odotettuaan seitsemän vuotta kuulematta\nLegettestä mitään oli mennyt uudelleen avioliittoon -- loordi Oronsayn\nkanssa, jolle -- voin ilmoittaa teille -- hän tunnusti koko jutun. He\nolivat jonkun verran tiedustelleet, ja heillä oli hyvä syy olettaa\nLegetten todella kuolleen -- missään nimessä he eivät saaneet tietää,\nettä hän oli Spencer Ellis, joka oli elinkautisena vankina Cayennessa.\nMutta Kestevenin vaimo sai kaiken tämän selville -- ja lisäksi hän\npääsi kosketuksiin eräiden brittiläisessä Guianassa asuvien henkilöiden\nkanssa, jotka olivat runsasta palkkiota vastaan valmiit järjestämään\nniin, että Ellis pääsisi vapaaksi.\n\n\"Kaikki tämä oli valmista, ennenkuin Kesteven ja Tickell uudelleen\npääsivät Dartmoorista ihmisten ilmoille. Melkein heti Kesteven tutustui\nnuoreen herra Darrell Tressiin ja alkoi imeä hänen omaisuuttaan\nkuiviin, mutta varovasti. Hän vei vaimonsa Tressien perheeseen neiti\nBrockin, kotiopettajattaren, nimellä. Kesteven, hänen vaimonsa ja\nTickell sommittelivat sillä välin jättiläismäistä suunnitelmaa\nloordi Oronsayn kiristämiseksi. Ja juuri silloin Kesteven teki\nsuuren erehdyksen. He tarvitsivat määrätyn summan käteistä rahaa\n-- erinäisistä syistä Kesteven ei tahtonut ottaa sitä Tressiltä.\nMutta kuten mainitsin, Kesteven oli tutustunut Septimus Philcoxiin\nDartmoorissa ja tiesi Philcoxin helposti voivan hankkia pääomaa.\nKohdattuaan Philcoxin Lynnessä hän, arvellen Philcoxia yhtä suureksi\nroistoksi kuin hän itse oli ja valmiiksi yhtymään hänen rumiin\npuuhiinsa, oli kyllin typerä kertoakseen Philcoxille salajuonesta ja\npyytääkseen häntä hankkimaan tarvittavat rahat, luvaten palkkioksi\nmelkoisen osan tuloista. Se oli hänen erehdyksensä -- Philcox esiintyi\nhänelle viekkaasti, urkki häneltä kaikki tiedot -- ja kertoi ne rouva\nRentonille, naapurilleen, jonka hän tiesi lady Oronsayn sisareksi.\n\n\"Mutta juuri sitten tapahtumat kehittyivät hyvin nopeasti, ja minun\non puhuttava niistä myöhempien havaintojen valossa. Neiti Tressille\nsattui tapaturma, ja hän saapui Lynne Courtiin seurassaan kaksi\nhoitajatarta. Toinen näistä hoitajattarista oli Ann Palliser, jolla\noli syytä hautoa kostonhimoisia tunteita Kesteveniä vastaan ja joka\nolikin etsinyt häntä vuosikausia. Samana iltana, jona hän saapui\nLynneen, ilmestyi sinne Kestevenkin, ja hän ilmeisesti näki Kestevenin\nja tämän vaimon välisen kohtauksen talossa. Kun Kesteven myöhemmällä\nmeni ulkosalle näyttämään Tickellille oikopolkua tielle, jota myöten\nTickellin piti lähteä Weymouthiin kohtaamaan erästä asiamiestä\nEllis-Legetten jutun tähden, väijyi Ann Palliser häntä, seurasi häntä\nja ampui hänet. Kukaan ei näyttänyt epäilevänkään häntä -- paitsi\nKestevenin vaimo. Tämä epäili häntä -- ja seuraavana päivänä hän\nkarkasi Lynnestä Lontooseen tapaamaan minua, veljeään, ja pyytämään\napua minulta. Ja nyt minä --\"\n\n\"Hetkinen, suvaitkaa!\" keskeytti Smith. \"Miten johtui neiti Brock eli\nrouva Kesteven epäilemään Palliseria?\"\n\n\"Kerron sen teille\", vastasi Milhirst. \"On muistettava, että sisareni\nterävänäköisyys oli suuresti herkistynyt Kestevenin koulussa ja\nettä hän oli hyvin neuvokas. Hän kuuli Kestevenin murhasta kello\npuolikahdeksan, noustessaan makuulta. Kymmentä minuuttia myöhemmin\nhän näki Palliserin lähtevän talosta kylään päin. Hän oli jo pohtinut\nkaikenlaisia mahdollisuuksia ja hautonut monenlaisia mietteitä ja\ntiesi, että Palliser oli ainoa todella outo henkilö talossa. Palliserin\nhuone oli hänen huoneensa vieressä -- hän pujahti sinne. Ja pienessä\nkäsilaukussa, jonka hän muiden muassa tarkasti, hän löysi muutamia\nvuosia aikaisemmin otetun Kestevenin valokuvan ja joitakuita kirjeitä.\nHän löysi myöskin joitakuita Palliserin osoitekortteja ja otti niistä\nyhden -- onnellinen ajatus!\n\n\"Te ette kenties pidä sitä kovinkaan paljona toimintapohjaksi, mutta\nsisaressani oli paljon -- nimitettäköön sitä viekkaudeksi, jos niin\nhaluatte -- ja se riitti hänelle. Hän lähti -- hiljaa. Kesteven oli\nedellisenä iltana antanut hänelle rahaa; hän otti rahat mukaansa.\nHänellä oli myöskin herra Tressin Queen-Anne-kadun varrella sijaitsevan\nasunnon avain, ja heti kaupunkiin saavuttuaan hän kävi ottamassa sieltä\nmainitsemani vihkimätodistuksen -- se oli kätketty hänen miehensä\nvanhaan pukuun. Sitten hän tuli minun toimistooni. Kovaksi onneksi\nolin matkoilla Pohjois-Englannissa. Hän oli hyvin hätäytynyt ja sai\nsihteerini sähköttämään minulle, pyytäen minua palaamaan. Senjälkeen\nhän kävi vuokraamassa asunnon, jossa hän oli ennenkin majaillut. Ja\nsitten hän teki teon, jota hän oli miettinyt aamusta saakka. Hän\ntiesi rouva Rentonin olevan kaupungissa ja kirjoitti viimemainitulle,\npyytäen häntä tulemaan käymään luonaan, aikoen kertoa hänelle koko\nkiristyssuunnitelman jutun; nyt, kun Kesteven oli kuollut, ei hän enää\ntahtonut tietää siitä mitään. Mutta ennenkuin hän ehti sitä tehdä, hän\nsai minulta sähkösanoman, jossa ilmoitin palaavani heti.\n\n\"Niinpä hän lähetti rouva Rentonin pois ja hänen poistuttuaan lähti\ntapaamaan minua King's Crossin rautatieasemalle, kertoen siellä minulle\nkaikki. Se oli tietystikin kaikki uutta minulle -- salajuoni nimittäin.\nMutta ennen kaikkea oli otettava selkoa Palliserin ja Kestevenin\nilmeisistä suhteista. Seuraavana päivänä sain apua poliisilaitokselta,\nja me tarkastimme Palliserin huoneet. Ja sieltä löysimme runsaasti\nsellaisia papereita, jotka osoittivat, että Palliserilla oli yllin\nkyllin syytä olla mustasukkainen ja kostonhimoinen Kesteveniä kohtaan,\njonka hän oli tuntenut muutamia vuosia aikaisemmin ja jota hän oli\nsiitä pitäen etsinyt.\n\n\"Nyt siis olivat poliisit työssä samoin kuin minäkin. Mutta oli\ntehtävä enemmänkin -- ja tuloksia saatiin enemmän. Samana iltana vein\nsisareni loordi Oronsayn luokse hänen asuntoonsa kertomaan hänelle\nkiristyssuunnitelmasta -- hän oli luonnollisestikin jo kuullut rouva\nRentonilta ja majuri Esmondhaughilta, mitä Philcox oli paljastanut.\nJuuri minä tietystikin ajoin sisareni kanssa Laburnum-pengermältä\nUpper-Grosnevor-kadun kulmaan. Ilmoitin sen poliiseille paljoa\naikaisemmin kuin ajuri ilmoittautui -- poliisit ja minä olemme\nolleet yhteistyössä koko ajan. Ja lähdettyämme loordi Oronsayn luota\nsisareni ja minä kävelimme takaisin Stanhope-portille, keskustellen\nasioista. Hän tahtoi mennä puiston halki käydäkseen erään ystävänsä\nluona Kensingtonin High-kadun varrella ja vasta sitten palata kotiinsa\nLaburnum-pengermälle. Minä olisin tahtonut hänen ajavan, mutta hän\nhalusi kävellä. Olin sopinut kohtaavani erään etsivän ja saatettuani\nsisartani vähän matkaa puistoon erosin hänestä. Hän asteli leveätä\ntietä -- se on hyvin valaistu, se muistettakoon -- joka vie puiston\nhalki Kensingtonia kohti. Seuraavana aamuna kuulin, että hänet oli\nlöydetty kuoliaaksi iskettynä.\"\n\nMilhirst keskeytti esityksensä ja otti vasta nyt ryypyn Stylerin\nojentamasta lasista. Häntä uteliaana tarkastavat kolme miestä\noivalsivat, että hän ilmeisesti oli jyrkän päättäväinen mies, ja kaksi\nheistä tunsi kiihkeätä ammatillista mielenkiintoa nähdessään omituisen\nvälkkeen alkavan kiilua hänen silmistään, kun hän ryhtyi jatkamaan\nkertomustaan.\n\n\"Kuoliaaksi iskettynä!\" kertasi hän miettivästi. \"En ollut koskaan\nollut paljoa sisareni seurassa, hyvät herrat, enkä voi rehellisesti\nväittää, että olisimme olleet kovin kiintyneet toisiimme, mutta kun\nminut vietiin häntä katsomaan, vannoin, etten lepäisi, ennenkuin musta\nlippu vetäistäisiin ilmaan murhaajattarelle! Sanon murhaajattarelle,\nkoska luonnollisesti olin varma siitä, että hänet oli tappanut\nsama naaraspiru, joka jo oli surmannut hänen puolisonsa. Mutta se\noli todistettava. Ja nyt minun on esitettävä teille asianhaaroihin\nperustuvia todistuksia, joista viimeiset me, etsivät ja minä, saimme\nyhdessä vasta tänään.\n\n\"Aikaisin sen päivän iltana, jona sisareni murhattiin, saapuivat\nherra ja neiti Tress, hoitajattaret ja joitakuita palvelijoita Lynne\nCourtista Queen-Anne-kadun varrella olevaan huoneistoon. He tulivat\nperille vähää vaille seitsemän. Kello kahdeksan poistui hoitajatar\nPalliser sieltä pariksi tunniksi käydäkseen omassa asunnossaan. Se\nsijaitsee, kuten herra Smith otaksuttavasti tietää, Trevor-aukion\nvarrella Knightsbridgessä. Emäntänsä kertoman mukaan Palliser saapui\nsinne puoli yhdeksän ja poistui sieltä, saman todistajan mukaan, viittä\nminuuttia vaille kymmenen. Ja lähtiessään hän mainitsi emännälle\naikovansa palata Queen-Anne-kadulle kävellen puiston halki. Jos\nsilmäilette karttaa, näette hänen osuneen kulkemaan pohjoiseen päin\nsamaa tietä, jota sisareni meni etelään päin. He kohtasivat toisensa!\nJa ihan epäilemättä Palliser iski sisareni kuoliaaksi ja raahasi hänen\nruumiinsa tien lähellä kasvavaan pensaikkoon, josta se löydettiin\nseuraavana aamuna. Emmekä lainkaan epäile sitäkään, että hänen\nkäyttämänsä ase oli lääkärinveitsi, jonka, kuten tohtori Hextall voi\nkertoa teille, löysimme puoli tuntia sitten hänen käsilaukustaan herra\nTressin huoneistossa.\"\n\nMilhirst nousi ja alkoi panna päällystakkinsa nappeja kiinni. Hän\nkatsoi Smithiin, ja Smith katsoi häneen. Sitten Smith pisti kätensä\ntaskuunsa ja otti esille Georgetownista saapuneen sähkösanoman.\n\n\"Tuo saattaa kiinnittää teidän ja asiakkaittenne mieltä, herra\nMilhirst\", huomautti hän. \"Te voitte ottaa sen -- minä olen nyt jo\nerossa tästä jutusta!\"\n\nMilhirst otti sanoman ja luki sen tarkkaavasta Sitten hän laski sen\njälleen pöydälle.\n\n\"Olen teille hyvin kiitollinen, herra Smith\", virkkoi hän. \"Mutta\nme tiedämme sen jo -- saimme sen tiedon Ranskan viranomaisilta --\nvirallisesti -- kaksi päivää sitten. Mutta kiitoksia silti -- niiden\nhenkilöiden puolesta, joita asia koskee.\"\n\n\"No, eipä mitään, eipä mitään!\" torjui Smith alistuvasti. \"On hauska,\nettä yrityksenne ovat onnistuneet.\" Hän odotti, kunnes Milhirst oli\npoistunut ja silmäili sitten miettivästi Hextallia ja Styleriä.\n\"Kuinkahan kauan\", jupisi hän, \"olisi kestänyt, ennenkuin Styler ja\nminä olisimme päässeet siihen hirveään johtopäätökseen! Minä -- mikä\nhätänä, Hextall?\"\n\n\"Olen pahoillani, että keskeytän sinut, vanha veikko\", vastasi Hextall,\njoka ilmeisesti oli kuin tulisilla hiilillä. \"Mutta minun -- minun on\nlähdettävä. Minä -- asia on niin, nähkääs, että neiti Tress odottaa\nminua.\"\n\nSilloin Smith ja Styler poistuivat virkkamatta enää sanaakaan, ja\nerottuaan heistä oman asuntonsa ovella Hextall juoksi minkä jaksoi\ntakaisin Tressien huoneistolle ja Paquitan luokse.\n\nEikä Paquitan ole vielä tähän mennessä onnistunut saada\nhenkilääkäriltään -- joka siinä tilaisuudessa pääsi korkeammalle\npaikalle hänen arvosteluasteikossaan ja lähemmäksi hänen sydäntään\n-- selitystä siihen, mistä johtui, että Hextall ilman minkäänlaisia\nhuomautuksia, ennakkopuheita tai sanajärkeilyä painoi hänet rintaansa\nvasten ja piti häntä siinä ikäänkuin olisi äänettömästi kiittänyt\njumalia siitä, ettei mikään voisi ikinä siepata häneltä Paquitaa.\n\n\n\n"]